diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51279-8.txt | 6901 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51279-8.zip | bin | 136049 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6901 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1f0672a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51279 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51279) diff --git a/old/51279-8.txt b/old/51279-8.txt deleted file mode 100644 index de6e019..0000000 --- a/old/51279-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6901 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Novelleja ja Kertomuksia III, by Various - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Novelleja ja Kertomuksia III - -Author: Various - -Release Date: February 22, 2016 [EBook #51279] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA JA KERTOMUKSIA III *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -NOVELLEJA JA KERTOMUKSIA III - - - - - -Jyväskylässä, -Weilin ja Göös'in kirjapainossa, -1880. - - - - - - -SISÄLLYS: - - Anna, kirj. J. - Tanskalainen ja Ruotsalainen. Hist.-Rom. kertomus - Blekingessä v. 1564. Suom. Kauno - Kuningas Kaarlo Yhdeksäs ja Vermandilainen. Suom. --t. --e. --n. - - - - - - -ANNA - -Kirj. J. - -(Tanskan kielestä suomennettu.) - - - - -I. - - -Oli kylmä ja tuima Marraskuun-ilta; lumi ja jää ilmoittivat jo talven -tuloa; suuret, vaaleanharmaat pilvet ajelivat toisiaan taivaalla, ja -silloin tällöin sai vaan ystävällinen täysikuu niiden lomista katsella -valkoisia lakeuksia. - -Tuuli vinkui ja humisi poppeli-aleijassa, joka vei överstin kauniille -maatalolle; se pyöritti kellastuneita lehtiä korkealla ilmassa ja vei -lakin mieheltä, joka pihassa valjasti hevosia vaunujen eteen. -Työhuoneen ikkunasta lankesi kirkas valo ulos lumelle; se näytti -hauskalta ja houkuttelevalta, ja hauskaapa tuolla sisällä olikin; -mukavuutta, varallisuutta, valoa ja lämmintä, tyytyväisiä kasvoja ja -iloisia mieliä. - -Översti käveli vakavilla ja tyyneillä akselilla edes takaisin -laattialla. Hän oli noin kuudenkymmenen vuotias mies, jokseenkin laiha, -pitkä ja hoikka; hiukset olivat jo harmahtavat, mutta kasvojen juonteet -säännölliset ja ylevät; silmän-luonteessa huomasi kohta jotakin -käskevää. Överstillä oli todellinen hallisijan katsanto, joka osoitti, -ett'ei hän vastustamista sallinut, taikka oikeammin ett'ei hän sitä -koskaan ollut kohdannutkaan. Järkähtämättömällä tahdonvoimalla hän -hallitsi sekä itsensä että muut, ja lupauksen hän täytti yhtä tarkasti -kuin uhkauksenkin. Päätöksestään hän ei koskaan luopunut, sillä hän sen -tekikin vasta tarkoin mietittyään, mikä oikein oli, vähän siitä -välittäen, oliko se hänelle sitten mieluista taikka ei. Hänen mieleensä -ei koskaan juolahtanut, että hänkin olisi voinut erhettyä; varmasti hän -luotti omaan ymmärrykseensä ja oikeuden tuntoonsa. Muuten hän oli hellä -ja hyvä perheenisä, ja lempeät olivat silmäykset, jotka hän tälläkin -haavaa loi vaimoonsa, joka melkein täysissä matkavaatteissa seisoi -kakluunin ääressä, ja nuoriin tyttäriinsä, joista toinen juuri pani -kirjettä sinettiin, sillä välin kuin toinen katseli ulos ikkunasta ja -valitteli ilman rumuutta. - -Överstin rouvalla oli oikein herttaiset kasvot, ne selvään kuvastivat -hänen lempeätä, hellää ja uskollista sydäntään. Vaikka hän ei -suorastansa mitään mieheensä vaikuttanut, taivutti hänen läsnäolonsa -kuitenkin, kummankaan sitä tietämättä, tätä lauhkeammalle ja -leppyisämmälle mielelle. Hän oli juuri mitä sopivin överstille -vaimoksi; kuinka osaavasti hän tiesi poistaa kaikki pienet vastukset, -tasoittaa vähäiset harmit, ja järestää kaikki taloudelliset kohdat, -överstin sitä huomaamatta; sitä paitse hän aina oli valmis taipumaan -miehensä tuumiin ja hankkeisiin. Mutta taipuiko tämäkin vastavuoroon -hänen tuumiinsa? Sitä ei översti tullut ajatelleeksi; ei hän -huomannutkaan tuota pientä kärsiväisyyden juonnetta vaimonsa kasvoissa; -tämä eli omaa yksinäistä sisällistä elämäänsä, toivossa, surussa ja -taistelossa; sen ohessa hän kasvoi ja lisääntyi uskossa ja -kestäväisyydessä. - -Heidän nuorista tyttäristään oli vanhempi noin kahdeksantoista vuotias, -pitkä, hoikka ja kaunis neiti. Vaikka hän ei vähääkään ollut isänsä -näköinen, oli kuitenkin hänen olennosaan ja katsannossaan jotakin, joka -överstistä muistutti; hänkin kantoi päätänsä korkealla, ja oudot -sanoivat häntä usein ylpeäksi, jopa uhkamieliseksikin. Eikä he siinä -aivan väärässä olleetkaan; mutta Anna oli kuitenkin sen ohessa -helläsydäminen, ylevämielinen ja innokas tyttö. Nuorempi taas oli -hento, kultakutrinen olento; hänen siniset silmänsä loistivat kuin -kirkkaat tähdet ja poskilla heloittivat hohtavat ruusut, joita perheen -lääkäri vakavalla katseella ja äiti aavistavalla pelolla tarkasteli. - -"Tuntuu niin kummalliselta", lausui överstin puoliso, "kun yksinäni -lähden matkalle; ensimmäisen kerran erkanen nyt lapsista, ja -toivoisinpa melkein, että vanhan ystäväni hopeahäät jo olisivat ohitse -ja minä onnellisesti kotona jälleen. Olen tosiaankin oikein raskaalla -mielellä... niin, naura sinä vaan, Anna, mutta se on täyttä totta, -lapseni." - -"Pelkäätkö jättää meitä kotiin, äitiseni? Mitä pahaa meille voisi -tapahtua, kun isä on luonamme?" Ja Anna loi mustat, säihkyvät silmänsä -äärettömällä rakkaudella ja luottamuksella isäänsä. - -"Jumalan avulla kaikki käykin hyvin", vastasi äiti hiukan huoahtaen; -"sinun, pikku Klaaraseni, tulee olla hyvin varova, muista välttää vetoa -äläkä suinkaan mene vähillä vaatteilla ulos. Anna jo tänne kirje! Näes, -Hugo, kuinka paksu se onkin; rakas poikamme varmaankin käy hyvin -iloiseksi, kun hän tämän saa! Jospa se vaan ennättäisi jouluksi -perille! -- Kas nyt on hevonen valjaissa; jää sisään sinä, Klaara. -Hyvästi! Hyvästi!" - -Översti peitti huolellisesti vaimonsa vaunuihin, Klaara seisoi punasten -kartiinien takana ja nyökkäsi päätänsä äidille alahalla, Anna suuteli -häntä hymyellen ja varoitti häntä kaikella muotoa olemaan tyyneellä -mielellä, -- eihän tätä kestäisi kuin kolme päivää. Vaunut vierivät -pois jättäen syvät ja tummat jälet pehmoiseen lumeen. Isä ja tytär -katsoivat hetken sen jälkeen, mutta tuima tuuli ajoi heidät pian -sisään. - -"Minulla on vähän kirjoittamista tänä iltana", lausui översti, -käveltyään pari kertaa edes ja takaisin laattialla, "ja tahdon -sentähden olla häiritsemättä; jättäkää minulle kuppi kylmää teetä ja -pari palasta leipää ruokasaliin. Hyvää yötä, lapset, katsokaa nyt, -ett'ei minua missään tapauksessa häiritä." - -Hän suuteli heitä otsaan ja Anna toisti vakuuttaen: "ei missään -tapauksessa." - -"Näes, Klaara", lausui Anna sisarelleen, "kuinka iloisesti valkea palaa -kakluunissa! Eikö ole täällä hauska olla? Varsinkin kun tuolla ulkona -myrsky noin pauhaa, tuntuu minusta kahta vertaa hupaisemmalle, kun saa -sisällä olla." - -"Mutta moni on ulkona tälläkin haavaa, Annaseni, vähillä vaatteilla ja -vielä vähemmillä toiveilla päästä lämpöiseen ja hauskaan kotiin." - -"Tietysti, mutta eihän liene mikään synti, jos se iloitsee ja on -tyytyväinen, joka on paremmissa oloissa." - -"Ei suinkaan, ei millään tavalla! Älä minuun suutu, Anna, jos en voi -tuollaisia ajatuksia välttää, ne tulevat aina itsestään. Lassi raukka, -hän varmaankin jo lienee saapunut äitinsä luokse!" - -"Tuo nyt on sellaista sairaallista myötätuntoisuutta, jota minä -puolestani en voi hyväksyä", vastasi Anna vähän kärsimättömästi, -"ikäänkuin isä olisi siinä väärin tehnyt, kuin ajoi uskottoman -palvelijan talosta." - -"Mutta Lassi katui käytöstänsä." - -"Katui! Vähän luotan minä senlaiseen katumukseen, joka ilmaantuu vasta -sitten, kun rikos on tiedoksi tullut. Sitä paitse liikanainen -armoitteleminen vaan turmelisi muunkin palvelusväen. Lassin kohtalo -isää säälitti, sen selvästi huomasi, mutta hänellä oli toki tarpeeksi -luonnon lujuutta voidakseen siinä kohden menetellä oikeuden mukaan." - -"Vaan onko myöskin oikeuden mukaista vastustaa sydämen kehoitusta? -Välistä tulen oikein rastaalle mielelle, kun ajattelen, että saattaisin -jolloin-kulloin vihastuttaa isää ja hän silloin tuolla ankaralla, -järkähtämättömällä katseella ajaisi minut luotaan. Herralle kiitos -hänen ja meidän kaikkein puolesta, niin kova ei Jumala kuitenkaan ole, -että hän sallisi senlaista tapahtuvan. Nyt sinä taaskin suutut, Anna, -ja väärin, kentiesi, onkin tuonlaisia puhua, mutta minä rakastan isää -kaikesta sydämestäni, rakastan sinua yhtä paljon ja se vaivaa minua, -kun sinä näet hyveitä juuri hänen vioissaan. Mutta, tosiaankin, minulla -on jotakin tunnollani." - -"Mitähän tuo olisi?" - -"Tiedäthän, että minun kirjeeni Kustaalle valmistui viimeisimmäksi ja -kun panin kaikkein kirjeet koteloon, luin muutamia merkillisiä riviä -isän kirjeestä. Siinä oli näin: 'Älä käsitä minua väärin, äläkä luule, -että minä sinua estellä tahdon; toivon ainoastaan että vasta kotiin -palattuasi ilmoitat hänelle tunteesi, sitä toivon yhtä paljon hänen -kuin itsesikin tähden.' Juuri nuo sanat siinä oli, minä ne luin kahteen -kertaan. Sitä minun, kentiesi, ei olisi pitänyt tehdä, mutta se -tapahtui melkein tietämättäni ja tavallisesti ei kirjeissä olekaan -salaisuuksia ollut. Kehenkähän Kustaa lienee mieltynyt? Ajatteles, -kuinka hän on voinut sen niin salata, ett'emme mitään ole aavistaneet! -Jos vaan voisin käsittää, kuka se on! Kirjeestä päättäen luulisin hänen -olevan alhaisemmasta säädystä." - -"Eikö mitä, minkätähden sinä niin luulet?" keskeytti Anna punastuen -harmista; "Kustaa ei ole voinut mieltyä halpaan ja sivistymättömään -tyttöön. Sitä paitse ei sinun, Klaara, olisi pitänyt minulle kertoa -senlaista, jota nähtävästi oli tahdottu meiltä salata. Saattaisihan -noilla sanoilla olla yhtä hyvin joku toinenkin merkitys? En minä -suinkaan soisi, että Kustaa ja... Se tosiaankin minua huoletuttaa, -mutta kaikessa tapauksessa olen varma siitä, ett'ei hänen rakastettunsa -ole mikään kunnoton nainen." - -"Siitä minäkin olen vakuutettu, mutta hän voisi kuitenkin olla..." - -"Säästä minua, pikku Klaaraseni! Minä tiedän jo ennakolta kaikki, mitä -aiot sanoa. Hän voi olla köyhä ja alhaista sukua, ja kuitenkin hyvä -ihminen. Epäilemättä, mutta hän ei kuitenkaan olisi siinä tapauksessa -Kustaalle sopiva. Ahtaissa oloissa syntyy helposti ahdasmielisyyttäkin, -sanottakoon mitä hyvänsä, ja se, joka alinomaa saa puutetta kärsiä, käy -pian itsekkääksi ja kateelliseksi. Jumala parhaiten tietää, että se on -anteeksi annettavaa, enkä minä puolestani sitä tuomitse, mutta ei -senlainen ihminen juuri rakastettava ole." - -"Kummallisesti köyhyys sinua kauhistuttaa, Anna." - -"Ja yhtä kummallisesti se sinua taas viehättää, Klaaraseni. Kun sinä -vaan näet viheliäisyyttä ja repaleita, silloin sydämesi on valloillaan, -etkä sinä ollenkaan ajattele, kuinka ihminen useimmiten on itse syynä -köyhyyteensä. Kun sinä istut vaivaishuoneelaisen tautivuoteen ääressä, -silloin olet sinä oikein mielityössäsi. Minäkin autan mielelläni -köyhiä, mutta kernaimmin sen teen pyytämättä ja olen heistä vähän -kauempana. Mutta nyt sinä näytät oikein vihaiselta, pikku Klaara; suo -anteeksi, jos olen sinua loukannut." - -"Sinun tähtesi vaan olen pahoillani, Anna, sinun tähtesi olen kovin -pahoillani. Tuskin voin sanoilla lausua, mitä sydämeni tuntee, mutta -mieltäni rasittaa melkein kärsimätön halajaminen." - -Anna riensi sisarensa luokse, silitti hyväellen hänen hiuksiaan suuteli -häntä poskelle ja katseli häntä levottomalla hellyydellä. - -"Oi, sinua armas, siunattu lapsi, sinä et saa vaivata itseäsi -tuonlaisilla ajatuksilla, iloitse sinä vaan elämästä ja nauti -huolettomana hyviä päiviä. Nyt minä sinulle soitan ja laulan oikein -rattoisan laulun." - -Tarkalla huomiolla kuunteli Klaara sisarensa kaunista ja sointuvaa -ääntä: kun hän sen ohessa ihaillen katseli tämän suloisia kasvoja, -punastui hän ujoudesta muistaessaan niitä rohkeita sanoja, joita hän -juuri oli lausunut vanhemmalle sisarelleen, joka kuitenkin oli häntä -paljon ymmärtäväisempi. - -"Hiljaa, Anna, vaunut varmaankin ajoivat pihaan." - -"Kukahan näin myöhään tulee? Mitä nyt?" Viimeiset sanat lausuttiin -osaksi palvelijalle, osaksi turkkiin kuoritulle naiselle, joka heti -palvelijan jälessä tuli ovesta sisään. Hän näytti olevan ylen vireä ja -näppärä olennoltaan; kasvot olivat punaveriset ja mielittelevät ja -hänen terävät silmänsä liikkuivat vilkkaasti ja tutkistellen esineestä -toiseen huoneessa. Nainen kävi innokkaasti puheesen ja alkoi näin -esitellä itseänsä: - -"Rouva Klemme, tätä ennen Kristina Spag. Vahinko ett'ei överstinna ole -kotona, kenties te ette koskaan ole kuulleetkaan nimeäni mainittavan?" - -"Olemme tosin", vastasi Klaara ystävällisesti, samalla kuin hän antoi -kättä tuolle pienelle rouvalle ja vaati häntä istumaan; "tehän monta -vuotta hoiditte vanhempaini taloutta ja menitte sitten naimiseen erään -asioitsijan kanssa; minä tunnen teidät vallan hyvin. Ikävää vaan, että -äiti juuri sattuu olemaan poissa." - -"Niin, se nyt oli varsin ikävätä! Minä olen pari päivää vieraillut -lankoni luona, hänen, joka omistaa Sammaltalon, -- kaiketi tiedätte, -missä päin Sammaltalo on -- Ettekö tosiaankaan? Tänä yönä minä -kyytivaunuilla menen Kyöpenhaminaan, sillä minun täytyy päästä -lähtemään sieltä aamujunassa. Lankoni teki minulle sen hyvän työn, että -kyyditti minua tänne, kun hän kuuli, kuinka kovin halusin teitä nähdä. -Kustaa kuuluu olevan meriupseeri, ja te, arvatakseni olette Klaara. -Jumalani, kuinka te olette äitinne näköinen! Teitä vielä käsivarrella -kannettiin, kun teitä viimeksi näin, -- niin se aika kuluu! Tämä -kuitenkin on Anna." - -Hän loi ruskeat silmänsä kummallisella katseella Annaan, jota tuo -vakoileva, kiinteä silmäileminen vaivasi ja harmitti. Hän ei kuitenkaan -antanut häiritä itseään, vaan jatkoi soittamistaan ja antoi Klaaran -vastata edestänsä. Rouva Klemme alkoi riisua päällysvaatteita päältään, -irroitti karvakauluksen kaulaltaan, laski sen ynnä kissan-nahkaisen -muhvinsa tuolille, ja näytti odottavan virvokkeiden tarjoamista. - -"Ei minun tähteni mitään vaivaa", lausui hän samalla, "ei millään -muotoa mitään vaivaa!" - -"Pikkuinen kuppi teetä vaan", vastusti Klaara hyväntahtoisesti, "se -heti on valmista ja vaunut voivat sen aikaa hyvin odottaa." - -Ja hän riensi kevein askelin huoneesta toimittaakseen vieraalle -kestitystä. Pikku Klaara raukka! - -Anna yhä soitti; rouva Klemme lähestyi häntä. - -"Te soitatte erittäin hyvin", lausui hän puolittain tuttavallisesti; -"tuonlaista taitoa harvoin saa kuulla." - -"Suokaa anteeksi!" vastasi Anna, samalla kuin hän nousi ja sulki -pianon. Rouva Klemme heti käsitti loukkauksen tässä anteeksi -anomisessa. Tuo nuori tyttö ei siis ollutkaan hänen huvikseen -soittanut, päin vastoin hän tykkönään oli unhottanut hänen läsnäolonsa. -Taaskin ilmaantui sama outo katse noihin ruskeisin silmiin. Anna kesti -sen ensimmältä kylmällä ja ylpeällä välinpitämättömyydellä, mutta kun -sitä yhä kesti ja rouva Klemme yhä lisäsi sen painoa päätänsä -pudistamalla ja hiljaa huokaamalla "oh-hoo-hoo!" täytyi hänen -viimeinkin kärsimättömästi lausua: - -"Te katselette minua niin kiinteästi!" - -"Teinkö niin? Voi olla. Minua oikein ilahuttaa, että teillä on näin -hyvät päivät -- sillä hyvät päivät teillä kaiketikin lienee -- eikö -niin?" - -Rouva hymyili puolittain pilkallisesti, puolittain säälien tätä -lausuessaan: Annaa pöyristytti kummallisesti ja hän olisi mieluimmin -mennyt menojaan; mutta hän hillitsi samalla itsensä, sillä eipähän tuon -alhaisen ja jokapäiväisen rouvan puheesta tarvinnut väliä pitää, ja -vielä vähemmin häntä tuli pelätä! - -"Minulla on varsin hyvät päivät", vastasi hän ja katsoi rouvaa suoraan -silmiin, "mutta teillä varmaankin on jotakin sydämellänne, sanokaa vaan -suunne puhtaaksi." - -"Ei suinkaan omasta puolestani, ei millään muotoa, mutta tässä elämässä -on vastakohtia, jotka kipeästi koskevat tunnokkaasen ihmiseen. Minä -puolittain toivoin teidän antavan minun toimitettavakseni jotakin; -varmaankin teillä on yltäkyllin rahoja säästössä, ja Jumala parhaiten -tietää, kuinka tarpeen teidän apunne olisi; mutta ei asia minua -tietysti liikuta, ei vähääkään." - -"Teidän tulee puhua suoraan, minä en muutoin ymmärrä sanaakaan." - -"En millään tavalla tahtoisi teidän mieltänne pahoittaa, armas -tyttöseni, mutta toiselta puolen olen taas velvoitettu puhumaan. -Onnettomuudet ovat häntä kohdanneet toinen toisensa jälkeen; ensin hän -taittoi jalkansa, ja kun hän sen verran parantui, että pääsi -nojasauvalla kävelemään, niin tuo raukka lankesi ja taittoi -käsivartensa. Hänen on täytynyt myydä huonot tyyny-risatkin sängystään -eikä hän tietysti ole voinut lääkäriäkään maksaa. Hän, poloinen, ei -mielellään tahtoisi köyhäin huoneesen mennä, mutta kaiketi hän sinne -kuitenkin viimein joutuu, ell'ei tauti häntä sitä ennen tapa, sillä -isäntä ei tahdo häntä enää pitää huoneessansa, jota ei ole -ihmetteleminen. Voitteko nyt käsittää, että mieleeni juohtui -monenlaisia ajatuksia, kun näin teidän noin hienona ja iloisena, tiesin -tuon poloisen hoidotta makaavan siellä köyhyydessä ja kurjuudessa." - -"Mutta suuri, laupias Jumala, kenestä te oikeastaan puhutte? Mitä se -ihminen minuun enemmän koskee kuin muihinkaan?" - -Rouva Klemme tuijotti hämmästyneenä tytön kalveihin ja tuskallisiin -kasvoihin; hän nähtävästi jo katui puhettaan ja änkytti hätäisenä: - -"Te, kenties, ette asiasta tiedäkään? Mitä olenkaan tehnyt! Minä luulin -teidän sen tietävän." - -"Minkä?" kysyi Anna kiivaasti. "Sanokaa vaan suoraan, mikä se on, jota -en tiedä." - -"Ei mitään, tyyntykää, minä erehdyin." - -Mutta Anna oli jo kuullut liian paljon. Hän tuli aivan lähelle rouvaa -ja vaati häntä puhumaan. - -"Jos olen överstiä kohtaan rikkonut, niin se on tapahtunut vastoin -tahtoani; Jumalan tähden, enhän sitä voinut miksikään salaisuudeksi -ymmärtää, tai luulin teidän kumminkin rippikoulun käytyänne saaneen -siitä tietoa, ja sitten olisin mielelläni tahtonut saada hiukan apua -isä-raukallenne, joka..." - -"Se ei ole totta", keskeytti häntä Anna, "te valhettelette, minä en -teitä usko! Tulkaa heti isäni luokse, oman armaan isäni, hän teille -sanoo, että puheenne on pelkkää valhetta." - -Översti nosti päätänsä kummastellen ja närkästyneenä, kun ovi -aukeni, mutta nähdessään Annan kalman-kalveat kasvot katosi harmi -häiritsemisestä silmänräpäyksessä. Anna piti pientä vastustelevaa -rouvaa käsiranteesta ja toi häntä ikäänkuin tuomittavaa pahantekijää -överstin eteen. - -"Tämä väittää, etten minä olekaan sinun tyttäresi; mutta tiedänhän sen -olevan pelkkää valhetta, sano hänelle, että se on valhe!" - -Översti katsoi hellällä ja säälivällä katseella nuoreen tyttöön, otti -häntä kädestä ja veti luokseen, ikäänkuin olisi hän tahtonut suojella -häntä koko mailmaa vastaan. - -"Minun sydämessäni on sinulle sama sija kuin Kustaalla ja Klaaralla, -sen vannon Jumalan kautta." - -Sitten översti jatkoi, rouva Klemmeen kääntyen. - -"Kuka te olette, joka tulette tänne pahaa vaikuttamaan? Enkö ole noita -kasvoja ennenkin nähnyt?" - -"Monta kertaa, herra överstin nimeni oli tätä ennen Kristiana Spag, ja -minä olen teitä tyydyttävästi palvellut, sen tiedän. En elämässäni ole -tahtonut mitään pahaa matkaansaattaa, ja aivan tietämättäni tulin tämän -tehneeksi, kun luulin..." - -"Oi, isä, minkätähden et sano sitä valheeksi?" - -Anna katsoi rukoillen överstiin; hän vapisi tuskasta eikä tietänyt, -mitä hänen tulisi ajatella. Vakaamielinen översti oli syvästi -liikutettu; hän koki lempein sanoin tyttöä rauhoittaa. - -"Oma järkevä tyttöni, mun iloni ja toivoni, toivu toki ja rauhoitu. -Onhan kaikki entisellään ja me rakastamme sinua aivan kuin omaa -lastamme." - -"Mutta enkö sitten ole teidän lapsenne?" - -"Et ole, mutta sen pian unhotat, niinkuin mekin, vanhempasi, olemme sen -unhottaneet." - -Anna seisoi hetken aivan kuin hervahtaneena; senjälkeen veti hän -kätensä pois ja astui pari askelta takaisin. - -"Unhottaa! en, en koskaan. Minä lähden heti tuon köyhän, sairaan, -hylätyn miehen luokse, koska hän on mun isäni. Kuinka olette saattaneet -minua kasvattaa rikkaudessa ja yltäkylläisyydessä, oman isäni puutetta -kärsiessä? Kuinka olette voineet minulta salata, että hän on olemassa -ja varastaa minulta sen rakkauden, joka oikeastaan oli hauelle tuleva!" - -Översti rypisti harmistuneena otsaansa kuullessaan näitä odottamattomia -soimauksia, mutta hän malttoi kuitenkin mielensä ja sääliväisyyttä -ilmaantui vielä äänessä hänen lausuessaan: - -"Sinä et tiedä mitä puhut, Anna, ja minä annan sinulle sentähden väärät -soimauksesi anteeksi; tuo tieto annettiin sinulle liian äkkiä ja se on -aluksi hämmentänyt tavallisen hyvän aistisi. Isäsi piti sitä onnena, -kun me sinun otimme hoitoomme, ja mielellään hän luopui kaikista -oikeuksistaan sinun suhteesi. Hän oli muurari ja asui pienessä kylässä -lähellä sitä kaupunkia, jossa silloin oleskelimme. Eräänä päivänä -syttyi kylä tuleen ja isältäsi paloi sekä asuinhuone että muu vähä -omaisuutensa; minä satuin silloin olemaan läsnä ja pelastin hänen -vaimonsa ja kaksi pientä tyttöä tulen vallasta. Toisen noista tytöistä -nostin polvelleni ja annoin hänen leikkiä kellollani. Kun aioin lähteä, -kietoi pienoinen kätensä minun kaulaani ja alkoi itkeä. Silloin kysyin, -jos saisin viedä lapsen mukanani, ja kun he minua kiittivät ja -siunasivat tarjouksesta, otin sinun turkkini sisään ja kannoin kotiani; -sinä nukuit ja pieni pääsi lepäsi turvallisesti rintaani vasten. -- -Anna, kuuletko minua?" - -"En voi; minä ajattelen vain tuotu vanhaa miestä, joka kävellessään -sauvansa nojassa lankesi ja taittoi käsivartensa; minä näen hänen -- -ah, kuinka selvään hänen näen, -- viruvan tuskissa yksinäisellä -tautivuoteellaan, väristyksellä odottaen sitä hetkeä, jolloin hän -armotta syöstäisiin kadulle, ja rukoilen kuolemata pelastamaan häntä -vaivoistaan. Minun täytyy rientää sinne hänen luokseen! Ovathan -vaununne tuolla ulkona; sanoitte muistaakseni heti lähtevänne? Minä -lähden mukaanne; jos tulisin liian myöhään, en koskaan voisi anteeksi -antaa niille, jotka ovat minun hänestä eroittaneet." - -Översti katsoi häneen hämmästyneenä; oliko mahdollista, että tyttö -rohkeni hänelle noin puhua? - -"Onko anteeksi-antamus ainoa, mitä sinulta voimme odottaa, Anna? Sinä -mieletön lapsi, varo itseäsi lausumasta sanoja, jotka voivat meidät -iäksi toisistamme eroittaa. Onkin muuten aivan luonnollista", jatkoi -hän leppeämmin, "että mielelläsi tahdot isääsi auttaa, ja hän tulee -myöskin autetuksi, jätä asia vaan minun huolekseni. Mutta sinä et sinne -saa lähteä; -- minä tunnen olot, -- se ei käy laatuun." - -"Se _käy_, sen _täytyy_ käydä laatuun! Hän ei kaipaa ainoastaan rahoja, -hän kaipaa myöskin hoitoani, rakkauttani, ja sydämeni vaatii minua sitä -hänelle antamaan. Mikäpä voisi minua siitä estää?" - -"Minun luja kieltoni!" - -Tuli hetkinen äänettömyys -- haudan syvä hiljaisuus. He katsoivat -toisiinsa; vielä olisi kaikki voinut muuttua hyväksi; mutta äiti, jonka -lempeä, rukoileva katse kenties olisi saanut tuon jäykän miehen -osoittamaan suurempaa kärsivällisyyttä, ja jonka hellä käden-puristus -ehkä olisi voinut pidättää tuimat sanat Annan huulilta, hän oli poissa. - -"Tuo on tunnoton kielto, josta minä en välitä; sinulla ei ole valtaa -minun ylitseni ja minä lähden kuitenkin." - -"Sinä olet oikeassa, minulla ei ole vähääkään valtaa sinun ylitsesi; -mutta jos sinä lähdet, olet sinä myöskin ainaiseksi -- muista, -ainaiseksi -- vieras minulle ja kaikille tässä talossa. Vielä on -sinulla valta valita, onneton lapsi, ajattele, mitä teet." - -Översti ojensi kätensä varoittaen Annaa kohden, mutta tämä ei siitä -ottanut vaaria. - -"Etkö sinä halveksisi minua, jos epäilisin? Ja minä kun olen sinua -pitänyt jalona, ylevämielisenä miehenä!" - -Översti loi häneen tyynen, ylpeän katseen, joka ilmoitti, että raja oli -ylitse käyty ja siteet heidän välillään katkenneet. Anna oli nyt saanut -vapautensa, mutta hän viipyi vielä; hänen mielensä murtui äkkiä. Eikö -isä hänelle enää sanaakaan enempää lausuisi? Eikö jäähyväisiä, eikö -nuhteita? - -"Anna, missä sinä olet?" huusi samassa; "suuri Jumala, kuinka kalvea ja -kylmä sinä olet, ja isä... oi, isä! mitä on tapahtunut?" - -Översti ei mitään vastannut, osoitti vaan ovea, ja niin suuri oli -totutetun kuuliaisuuden valta, että Klaara vähääkään estelemättä lähti -huoneesta, vieden melkein tunnottoman sisarensa mukanaan. - -"Te jäätte tänne, rouva Klemme", lausui översti matalalla, -luonnottoman levollisella äänellä, "minä pyytäisin vähän teidän -apuanne." - -Tuo pieni rouva tuli esille kakluunin nurkasta, jossa hän oli -turvapaikkansa hakenut, ja vakuutti innokkaasti, että hän ennen olisi -purrut kielensä poikki, ennenkuin noita varomattomia sanoja olisi -suustaan laskenut, jos hän vaan olisi aavistanut niistä pahoja -seurauksia tulevan. - -"Jätetään se jo sikseen, rouva hyvä; aikomuksenne ei varmaankaan ollut -paha. Pyytäisin teitä vaan ottamaan huostaanne ja hoitamaan pienen -raha-summan tuon nuoren tytön varalle, joka teihin on turvautunut. -Meillä ei enään ole mitään yhteyttä toistemme kanssa, ja sentähden -täytyy tämän käydä teidän nimessänne, sillä minulta hän ei varmaankaan -ottaisi mitään vastaan. Sillä tavalla kuin hän on kasvatettu, ei hän -heti kykene itse henkeään elättämään, ja siis täytän tällä ainoastaan -velvollisuuteni." - -"Te voitte luottaa minuun niinkuin kultaan, herra översti. Kuusi -viidenkymmenen ja yksi sadan riksin seteli. Paljon kiitoksia hänen -puolestaan! Hyvästi!" - -Tytöt olivat kumpikin työhuoneessa. Lyhyillä, melkein tunnottomilla -sanoilla oli Anna kertonut kaikki tuolle hennolle, värisevälle -olennolle hänen rinnallaan. Itse hän ei vielä oikein käsittänyt mitä -oli tapahtunut eikä tällä haavaa tuntenut eron katkeruutta; hänen -halunsa ja toivonsa hehkuivat tuon sairaan, hänen silmissään -hirmuisesti loukatun isänsä luokse. Anna näki mielessään hänen -riutuneen muotonsa. Se oli kummallisesti tuon tätä ennen niin korkeasti -rakastetun kasvatus-isän näköön, -- syytä siihen hän ei tarkemmin -miettinyt -- hän näki, kuinka isä kurotti laihoja käsiään häntä kohden, -rukoillen häntä tulemaan luokseen. - -"Niin, kuinkas nyt asetamme, neiti hyvä", lausui rouva Klemme -nyyhkyttävällä äänellä, sääliväisyyttä sillä muka osoittaakseen. "Kyllä -minä teistä huolta pidän, sen Jumalan kautta vakuutan." - -"Minä en voi tätä todeksi uskoa!" huudahti Klaara epätoivoisena. "Katso -minuun, Anna! Ei tuolla kylmällä katseella, ikäänkuin et minua -näkisikään; katso minuun hellästi niinkuin ennenkin. Siskoni sinä olet, -oma, armas siskoni, vaikka koko mailma sitä vastustaisi. En sinua -millään tavalla tahdo nuhdella siitä, että lähdet tuon vanhan sairaan -miehen luokse, mutta ethän vaan liene sanonut isälle mitään pahaa? En -ole koskaan ennen hänen katsantoaan senlaisena nähnyt. Mutta älä -kuitenkaan sitä pelästy; kyllä Herra meitä vielä armahtaa, siihen -vakaasti luotan. Älä koskaan toivomasta lakkaa, ja vaikka viipyisikin -kauan ennenkuin äiti ja minä voimme jotakin hyväksesi vaikuttaa, niin -älä kuitenkaan luule, että olemme sinut unohtaneet, vaan ajattele, -että ikävöimisemme päivä päivältä kasvaa ja tulee viimein niin -voimalliseksi, että se kaikki siteet voittaa. Hyvästi Anna, armas rakas -Anna! Oi, jos hän edes voisi itkeä, poloinen!" - -"Sinuun tuulee täällä, sinä kylmetyt", (kuinka kummallisen -tunteettomalta hänen äänensä kuului!) "muista äitiäsi, jää sisään ja -ole järkevä." - -Samassa tuokiossa hän jo istui rouva Klemmen rinnalla noissa pienissä, -avonaisissa vaunuissa. Hän tuskin vieläkään käsitti, mitä oli -tapahtunut, vaan oli mielestään ikäänkuin unessa-kävijä. - -"Saanko jo ajaa?" kysyi ajuri; ja hän maiskutti kehoittaen huulillaan, -läjähytti vähän ruoskalla, ja niin lähdettiin säyseätä, tasaista ravia -kodista, tuosta ihanasta lapsuuden kodista. Tien-mutkaan jouduttua tuli -kuu juuri näkyviin suuren, mustan pilven takaa, ja Anna saattoi vielä -kerran katsella entistä somaa kotiaan; valkea loisti ystävällisesti -tuosta pienestä lukusuojasta ja selvään saattoi eroittaa pimeän varjon -sisällä siellä. Anna painoi kädellä otsaansa; hän ei tahtonut enää -ajatella eikä taakseen katsoa, -- ei, eteenpäin vaan, kohden uusia -murheita, uusia velvollisuuksia. - - - - -II. - - -Kuinka vitkaan matka kului! Anua melkein halusi nousta vaunuista ja -lähteä astumaan; hänen mielestään oli jo koko iankaikkisuus kulunut -ennenkuin he Sammaltalolle ennättivät, eikä kello kuitenkaan vielä -ollut kuin 11. Heillä oli vielä hyvästi aikaa, lausui rouva Klemme ja -hänen suuri, lihava ja lystikäs lankonsa, joka samassa tuli vaunujen -luokse, vaati heitä kaikella muotoa ottamaan vähän virvokkeita, -ennenkuin matkaansa jatkoivat. - -"Mitä, onhan täällä yksi lisää!" huudahti hän kummastuneena, mutta -jatkoi heti käsiään hieroen ja naurahtaen. "No-no, on meillä punssia ja -leivos-kakkuja tuonlaiselle pienelle vallas-naiselle myöskin, -luullakseni." - -Tämä tahtoi kuitenkin mieluummin jäädä vaunuihin, ja kun tuo -vierasvarainen mies siitä huolimatta aikoi väkisin nostaa häntä -vaunuista, kiellettiin häntä siitä senlaisella vakavuudella, että mies -joutui tykkänään hämilleen. - -Annasta oli tämä kaikki kuin unen-näköä ikään; vaunuista hän saattoi -nähdä suorastaan huoneesen, jossa iloisia lapsia ja nuorukaisia istui -katetun pöydän ympärillä syöden omenoita ja pähkinöitä. Rouva Klemme -seisoi etu-alalla, puheli ja elehteli, ja Anna ymmärsi oman kohtalonsa -olevan nyt puheen-aineena. Molemmat kahlekoirat haukkuivat yhä vielä ja -näyttivät kiihoittavan toisiansa. Aika ajoin tuli kuukin esiin ja -valaisi matalan huone-rakennuksen ja koko tuon vieraan ympäristön. -Kyytimies levitti hevosenloimen hänen jaloilleen, astuskeli sitten edes -takaisin ja löi käsivarsiaan yhteen pysyäkseen lämpöisenä. - -Oi, joska tämä olisi unen-näköä! Usein hän oli ennenkin nähnyt kauheita -unia ja sitten aamusella herännyt omassa hauskassa makuuhuoneessaan -siellä kotona, auringon valoon ja iloon, -- herännyt sanomattomalla -ilon ja kiitollisuuden tunteella. Mutta ei, tämä oli sulaa -todellisuutta; oi, jospa hän vaan pääsisi matkaansa jatkamaan, pääsisi -lohduttamaan ja auttamaan isäänsä! Kuinka mahtoi hänen laitansa -tälläkin hetkellä olla? kysyi Anna itseltään; tunkiko kenties tuo tuima -tuuli hänen kurjaan suojaansa, oliko hänen kipeä kätensä kankeana -kylmästä, ikävöitsikö hän hellää hoitoa ja osanottavaisuutta, -muisteliko hän lastansa, joka vieraiden ihmisten luona oleskeli? Ja -isän kuva -- kuinka toisenlainen se oli hänen todelliseen muotoonsa -verraten! -- oli tuskallisen elävänä hänen mielessään. - -Vihdoinkin aukeni ovi; mutta rouva Klemme sieltä ei tullutkaan, -- hän -istui vakaassa rauhassa, söi ja joi paljon puhelemisen päälle, -- vaan -se oli tuo kunnon lanko, joka toi hänelle lasin punssia ja kukkuraisen -lautasen leivoksia. - -"Teidän tulee juoda tämä, neiti hyvä", lausui hän sydämellisesti, -"kyllä teidän, totta tosiaankin, täytyy se tehdä; me emme voi antaa -teidän täällä kuoliaaksi paleltua. Te tarvitsette vähän voimia, -luulemma." - -Hän oli todellakin oikeassa; Anna maisteli hiukan tuota lämmintä juomaa -ja koetti myöskin syödä vähäisen. - -"Entä jos me myöhästymme! Kyytivaunut varmaankin ovat lähteneet -ennenkuin kaupunkiin ehdimme?" - -"Eikö mitä, olkaa vaan huoletta; nyt näyttää sitä paitse Kristianakin -tekevän lähtöä. Pari sanaa tahtoisin teille puhua, ennenkuin hän tulee. -Te olette jalomielinen tyttö ja minun käy teitä säälikseni; millä -tavoin olette tuumineet elättää häntä ja itseänne? Aiotteko opettaa -lapsia lukemaan?" - -Hän ei oikeastaan ollut mitään siinä suhteessa tuumannut, mutta vastasi -mielellään sitäkin keinoa koettavansa -- hän tekisi mitä hyvänsä. - -"Mutta ensi aluksi", jatkoi tuo rehellinen tilanomistaja melkein -kuiskaamalla hänen korvaansa, "kenties joudutte vähän rahanpulaan; -älkää kääntykö silloin Kristianan mieheen, sillä hän on tuonlainen..." -Hän keskeytti puheensa, mutta viimeinen sanansa "tuonlainen" jo hyvin -osoitti hänen tarkoittavan oikeata koronkiskojaa. "Tässä", jatkoi hän, -"on teille vähän aluksi; ei ollenkaan kiittämistä! Kyllä minä rahani -takaisin saan, sen päälle voisin vaikka valani tehdä, ja mieluimmin -omansa, tietysti, aina ottaakin takaisin. Minä alotin aikanani -vähemmällä, sen tottakin tein, ja olen kuitenkin näin hyvälle kannalle -päässyt. Mutta olkoon tämä vaan meidän kesken; eukkonikaan ei sitä -tarvitse tietää. No, kas tuossa jo rouva tulee, joutukaa ja pankaa -seteli talteen, hyvään talteen! Hyvästi vaan Kristiana! Jääkää hyvästi, -neiti hyvä. Onnellista matkaa!" - -"Me tulemme liian myöhään, aivan varmaan me tulemme liian myöhään!" - -Mutta he tulivat päinvastoin liian varhain, ja saivat odottaa kolme -pitkää, kuolettavaa neljännes-tuntia postitalon kolkossa kamarissa. -Hämärän syys-päivän koetteessa tulivat vaunut Kyöpenhaminaan ja ajoivat -juuri sitä katua, jonka varrella överstin rouva täällä oleskellessaan -asui. Anna näki tuon kauniin kulmakartanon ja alaslasketun kartiinin -vierashuoneen ikkunassa; siellä varmaankin äiti nukkui levollisesti, -taikka kenties hän jo oli herännyt ja rukoili nyt kotona olevaisten -puolesta. Portin ulkopuolella seisoi puutarhan-renki kantaen käsissään -kahta vakkaista, joissa oli kaikenlaisia kasvia; valmistettiinhan -talossa iloa ja hopeahäitä. - -Vihdoin viimeinkin he istuivat junassa, mutta nytkään ei Annan mielestä -matka tahtonut oikein kulua; kuinka monta pysähdyspaikkaa siellä olikin -ja kuinka kauan niissä viivyteltiin! Rouva Klemme aloitti tavan takaa -puhetta, mutta kun siitä ei pitempää keskustelua tahtonut syntyä, oli -hän yhtä tyytyväinen, kun sai vaipua omiin ajatuksiinsa, ja pureskella -leivoksia, joita hänen käsilaukkunsa oli pantu aivan täyteen. - -"Nytpä saavat tyttäreni oppia kieliä ja soitantoa oikein kunnollisesti", -arveli hän, "ja päälliseksi me vielä saamme vouratuksi pois nuo pienet -huoneet portin viereisestä rakennuksesta, jotka juuri sopivat hänelle. -Ne huonekalut, jotka Klemme otti köydeupunojalta, kun ei hän voinut -velkaansa suorittaa, muutan minä sinne, ja otan sitten tietysti maksun -isän antamista rahoista. Tyttö poloinen on aivan kuin lapsi noissa -asioissa -- onneksi hän kumminkin on joutunut hyvään käteen." - -Ja sitten hän laski ja tuumaili, minkä arvoiset köydenpuuojan -huonekalut mahtoivat olla ja mitä ne uutena olivat maksaneet, ja jota -enemmän hän laski, sitä vähemmäksi kävi Annan osuus överstin antamista -rahoista. - -Sorössä he lähtivät rautatien vaunuista ja ajoivat sitten eteenpäin -pienillä talonpojan kärryillä, jotka olivat lähetetyt rouva Klemmeä -noutamaan. Parin, kolmen tunnin kuluttua matka viimeinkin päättyi ja he -pysähtyivät asioitsijan talon luona. Anna hyppäsi rivakkaasti kärryistä -alas; hän tahtoi heti lähteä isänsä luokse, heti kohta. - -"Jumala varjelkoon, rakas lapsi, te saattaisitte hänen tappaa; häntä -täytyy tietysti ensin valmistaa tuloonne. Istukaa tänne uunin eteen, -minä sillä välin käyn hänen luonaan. Älkää telmikö, lapset! Teidän -tulee olla siivolla, kuuletteko!" - -Sillä välin kuin rouva Klemme riensi katua alas, istui Anna uunin edessä -ja tuijottaen tuleen koetti hän koota sekavia ajatuksiaan. Vasta rouva -Klemmen ovea avatessa tointui hän jälleen ja oli heti valmis -noudattamaan tämän kuiskaavaa kehoitusta: - -"Nyt voitte tulla!" - -"Minkä vaikutuksen se häneen teki?" kysyi Anna kiihkeästi tiellä. Rouva -Klemme oli niin vaipunut omiin hupaisiin mietteihinsä, että hänen -täytyi koota ajatuksensa, ennenkuin vastasi: - -"Se päättyi paremmin kuin voin toivoakaan; ensiksi hän, raukka, -tietysti vähän hämmästyi, mutta sitten hän otti asian vallan tyyneesti. -Tässä talo on; niin ei hän juuri hauskasti asu, sitä olisi synti sanoa -mutta me muutamme hänen vielä tänä iltana toiseen asuntoon. Herra -varjele, ettehän vaan liene kipeä?" - -"Eikö mitä, ei se vaarallista ole. Kiitoksia vaan saattamisestanne! -Parasta kuin käännytte nyt takaisin, tahdon mieluimmin olla yksinäni, -kyllä teidän tosiaankin täytyy jättää minut yksinäni." - -Tuo pieni utelias rouva oli pahoin pettynyt; sillä kovin mielellään -olisi hän tahtonut olla läsnä, voidakseen sitten muillekin kertoa, -kuinka sydäntä liikuttava isän ja tyttären jälleen toisiaan tapaaminen -oli. Hänen täytyi kuitenkin kohtaloonsa tyytyä ja estelemättä meni hän -siis menojaan. - -Pienessä pimeässä porstuassa riippui vanha repaleinen nuttu ja pystyyn -seinää vasten oli pari suuria puukenkiä asetettu, joiden sisällä oli -olkia; Näitä nähdessään Anna taaskin tunsi vanhan syntisen kauhunsa -tulla kurjuuden ja köyhyyden läheisyyteen, mutta se kesti vaan tuokion -aikaa; seuraavassa silmänräpäyksessä hän jo oli avannut oven ja -langennut polvilleen isän vuoteen viereen. Mielenliikutus tukahdutti -hänen äänensä ja hän oli melkein tainnoksissa; vanha vuoteella makaava -mies sitä vastaan näytti ujostelevan ja olevan enemmän levoton kuin -liikutettu. Hän, näet, huomasi, että hänen tulisi jotakin lausua, että -tässä muutamia helliä sanoja olisi hyvin ollut paikoillaan, mutta niitä -kuin ei hänen mieleensä tullut, täytyi hänen vaan hiljaa ähkiä ja -voivotella, samalla kuin hän laski kätensä tytön kumartuneen pään -päälle. - -"Mun isä raukkani! Sinä kärsit niin kovin! Olisinko vaan aavistanut -tätä ennen, olisin myös ennen tullut, mutta nytpä en sinusta enää -milloinkaan luovu." - -Hän nosti päätänsä ja katsoi ylös; sairas makasi yhä vaikeroiden, -silmät ummessa; Anna näki edessään riutuneen olennon, jonka järeät -kasvot osoittivat törkeyttä ja yksinkertaisuutta; katsannossa -ilmaantui typeryyttä, hyvänluontosuutta ja kavaluutta kummallisessa -sekoituksessa. Anna peräytyi hämmästyneenä. Tuosta olennostako hän ei -milloinkaan luopuisi! Mitä oli hän tehnyt? Tuon miehen tähden hän siis -oli kaikki uhrannut, nyt vasta se hänelle oikein selveni; -- kaikki! -Mutta, sanoi hän itselleen, olihan se hänen velvollisuutensa, mies oli -kuitenkin hänen isänsä ja aivan viaton niihin harhakuviin, joita hän -oli ennakolta mielessään hänestä luonut. Oi, joska vaan sydän tahtoisi -häneen taipua! - -Mutta hänellä oli vastahakoinen sydän. Mitä olisi hän antanutkaan nyt -sisarensa, pikku Klaaran lempeästä, sääliväisestä ja tosikristillisestä -mielestä! - -Hän tarjosi isälle juomista särkyneestä vesiruukusta, joka oli -ikkunalla, ja kannatti hänen päätänsä sillä aikaa kuin hän joi; mutta -hän teki sen vastenmielisesti eikä hänen äänensä enää ollut sama kuin -alussa; se kuului nyt väkinäiseltä ja epävakaiselta. - -"Kestäisitköhän muutosta poloinen -- isäni? Täällä on sinun kovin -tukala olla; muualla parantuisit pikemmin." - -"Sairashuoneesenko?" - -"Ei sairashuoueesen, vaan pieneen hauskaan kotiin, jossa minä sinua -hoidan." - -"Jumala sinua siunatkoon", vastasi sairas juuri samalla äänellä kuin -eräs köyhä eukko siellä kotona, -- jota Anna ei koskaan voinut kärsiä, -mutta jolle Klaara joka lauantai antoi kuusi killinkiä. - -Tuli hetkinen äänettömyys; vanha Jens makasi tyyneenä, hengitti -tasaisesti ja kovaa; Anna luuli hänen nukkuneen ja se oli hänelle -suureksi helpoitukseksi. Niin ei kuitenkaan ollut laita, mutta ukon oli -mielestään mukavinta olla sillä tavoin; valkoisten silmäripsiensä -raosta hän salaa ja vakoillen tähysteli tuota nuorta tyttöä. Hänen -elämänsä synkimmällä hetkellä oli muutos tapahtunut; tuskin hän saattoi -sitä uskoa, että toinen ihminen hänestä vast'edes huolta pitäisi; tässä -todellakin oli syytä kummastella, ujostella ja iloita. - -"Lapsi raukka", ajatteli hän, "niin minun omatuntoni kuitenkin on -vapaa, minä en ole häntä pyytänyt tulemaan. Kun hän vain ei näyttäisi -niin hirveän hienolta! Ja ajatellessani, minkälainen ressukka hän ennen -oli, -- en minä hänestä enää tunne muuta kuin nuo mustat silmät." - -Ukon näitä ajatellessa seisoi Anna vallan liikkumattomana keskellä -tuvan laattiaa; ei hän uskaltanut itkeä eikä millään tavalla uskaltanut -antaa tunteillensa valtaa. Pitkältä ja toivottomalta näytti hänen -tulevaisuutensa, ja eilen oli se vielä ollut iloinen ja valoisa! Oli -aivan kuin kiehtova veden-pyörre olisi tarttunut häneen ja viskannut -hänen autiolle rannalle, kauas kaikista niistä, joita hän kunnioitti ja -rakasti. Hänen omat, eilen lausumansa turvalliset sanansa: "mitä voisi -meille tapahtua kuin isä on kotona?" pistivät häntä kipeästi sydämeen. -Kiihoitetussa mielessään oli hän varmasti luullut oikein tehneensä, -mutta nyt häntä jo rupesi epäilyttämään. Eiköhän kaikkien niiden -lukemattomain kiitollisuuden-siteiden, jotka häntä kotiin kiinnittivät, -olisi pitänyt häntä siellä pysyttää? Mutta isä oli ollut liian ankara. -Ja kuitenkin, kuinka usein hän itse juuri oli isän vakavuutta -ylistänyt! Anna näki vieläkin edessään hänen vihassakin jalon kuvansa -ja kuuli hänen varoituksensa: "onneton lapsi, ajattele, mitä teet!" - -Anna koetti karkoittaa synkkiä ajatuksiaan ja kiinnittää mieltänsä -ympärillään oleviin esineihin. Pienten, likaisten, vuosikautisen pölyn -ja hämähäkin verkkojen pimittämästä ikkunasta saattoi lauta-tarhan -ylitse nähdä vähän rantaa; vesi näytti kylmältä ja myrskyiseltä; pieni -venhe kulki vaivaloisesti rantaa kohden; hän katseli sitä ja Kustaa -muistui äkkiä hänen mieleensä. Mitähän tuo armas, uskollinen Kustaa -sanonee, kun kuulee, ett'ei Anna olekaan hänen sisarensa? Vai tiesikö -hän sen jo, kenties? Varmaan hän mahtoikin sen tietää, hän kun oli -viittä vuotta Annaa vanhempi. Samassa juohtui heidän hyvästi-jättönsä -eläväsi Annan mieleen, kuinka Kustaa ensin otti Klaaran syliinsä ja -sitten puolittain leikillisesti kumarsi hänelle ja suudellen hänen -molempia käsiään lausui: "sinä, Anna, olet nyt täysikasvuinen neiti -jo!" - -Hän muisti myöskin tuon kauniin kevät-aamun, jolloin hän, heidän -yhdessä käyskellessään, kysyi Kustaalta, minkätähden tämä ei enään -ollut sama kuin ennen häntä kohtaan, jos hän ei enään ollut hänelle -yhtä rakas, johon Kustaa, katsoen häneen kirkkailla vakailla silmillään -vastasi: "oi, joskohan vaan voisit nähdä sydämeeni!" Ja nyt juolahti -vielä tuo isän merkillinen kirjekin Kustaalle hänen mieleensä ja -kummallinen, huimaava ajatus ajoi kaiken veren hänen sydämeensä, mutta -hän karkoitti sen sielunsa täydellä voimalla ja rukoili innokkaasti: - -"Suuri Jumala, varjele minun järkeäni!" - -Alkoi jo hämärtää eikä kuulunut vielä ketään heitä noutamaan. Muuraaja -nukkui nyt täyttä totta sikeässä unessa; tyttö peitti kaulavaatteellaan -hänen käsivartensa, sillä pieni, repaleinen peite ei tahtonut hyvin -ulottua. - -"No hei, vanha kurre!" kuului nyt äkkiä ääni ovensuussa, ja reipas, -nuori sepän sälli, pystytukkainen ja nokiposkinen, astui etunahkoineen -sisään. Hän tarjosi sairaalle pulloa ja lausui, Annaa huomaamatta: - -"Kuinka on nyt käsivarren ja kuumeen laita? Tässä on minulla teille -pisara, jonka luulisin kelpaavan. Noh, jokos nyt myöntyisimme lähtemään -köyhäin huoneesen, vai vieläkö pikkuisen vastustelemme? No niin", -jatkoi hän sydämellisemmin, "jos vaan voisin siinä suhteessa jotakin -hyväksenne tehdä, ei teidän koskaan olisi pakko sinne lähtemään, mutta -saatte kääntää vaikka joka taskuni nurin, vaari kulta, ja katsoa, mitä -niistä löydätte. Ken siellä? Ohoo, pyydän anteeksi!" - -Olikohan tuo nuorukainen hänen veljensä? Tuskin hän luuli voivansa sitä -kestää, ja kuitenkin, millä oikeudella halveksisi hän tuota ahkerata -työmiestä? - -"Olkaa kaikella muotoa hiljaa, minun... sairas nukkuu. Kuka te -olette?" - -Näytti siltä, kuin tuo nuori seppä olisi luullut itsensä suuremmalla -syyllä vaivan tehdä juuri saman kysymyksen. Hän vastasi kuitenkin -puolittain epäillen mutta ilokkaasti: "Niin, näette, enhän minä -oikeastaan kuulu perheesen, mutta hänen tyttärensä, Tiina, on -morsiameni. En tunne teitä, neiti, mutta luullakseni olette tulleet -tänne auttamaan, ja siinä tapauksessa sanon vaan, että jos apu missään -tarpeen on, niin se on täällä." - -Anna ei voinut hänestä silmiään kääntää. Hänen likaisissa kasvoissaan -ilmaantui rehellisyyttä; tosin lienee hän ollut vähän raaka, mutta hän -näytti kuitenkin hyväluontoiselta. Anna kertoi hänelle lyhyesti -aikomuksensa ja kuka hän oli. Poika poloinen seisoi siinä kuin pilvistä -pudonnut. - -"No, mitähän Tiina tästä sanoo! Mutta sääli on teitä sentään, neiti -hyvä, etteköhän olisi voinut häntä muulla tavalla auttaa? Tämä on totta -tosiaankin liian paljon." - -Ja hänen katsannossaan luki selvään: ukko ei sitä ansaitse. - -Hetken kuluttua tuli rouva Klemme. Hän oli järestänyt uuden asunnon -kuntoon, oli innossaan ja hengästynyt; nyt oli vaan sairas sinne -kannettava. Ulkona oli paari ja kaksi miestä odottamassa. Sepän sälli -herätti ukon, otti häneen vahvasti kiinni ja kantoi hänen varovasti -ulos paarille. Se kuitenkin vaikutti vähän kipua eikä muuraaja -ollenkaan kokenut voihkimistaan pidättää. "Te olette minulle suurena -apuna olleet", lausui Anna tyynesti ja lyhyesti rouva Klemmelle; -"huomenna laskemme kuinka paljon teille olen velkaa; toivon voivani..." - -"Siitä ei puhettakaan; pian te sen minulle voitte sovittaa, jos -tahdotte opettaa lapsiani soittamaan ja lukemaan ja kentiesi joitakuita -muita myöskin, jotka voivat siinä tapauksessa tulla luokseni, ja sitten -tietysti maksavat minulle. Täällä ei senlaisesta paljon makseta, -tietysti, mutta kyllä me siitä aina sovimme. Teidän tulee usein käydä -luonani." - -"Lapset otan mielelläni opetettavakseni", oli Annan vakava vastaus, -"mutta teidän luonanne en voi käydä. Meidän harrastuksemme eriävät yhtä -paljon toisistaan kuin suhteemme muutoinkin." - -"Ei ole vielä lannistunut", ajatteli rouva itsekseen. Sitten hän -sivumennen naputti ikkunaa, jossa istui eräs hänen ystävistään -- jolle -rouva jo tarkoin oli asian kertonut -- ja nyykäytti hänelle päätä, -osoittaakseen sillä, että tässä nyt muka tapauksen sankaritar oli. - -Tuossa uudessa asunnossa oli kolme pientä matalaa huonetta ja ahdas -kyökki; parrukatto ja seinät olivat valaistut, mutta kaikessa -tapauksessa tämä kortteeri oli oikea paratiisi verraten muuraajan -entiseen asuntoon, ja köydenpunoja poloisen huonekalut näyttivät -tosiaankin sangen pulskilta. Tohtori, joka iltapuoleen tuli sairaan -luokse, oli varsin ihmeissään ja tyytyväinen. Nyt kuin sairas saisi -alituista hoitoa ja kääreet tulisivat käsivarteen säännöllisesti -muutetuiksi, hän varmaan piankin rupeisi toipumaan, arveli tohtori; -tänä iltana hän kuitenkin oli jokseenkin heikko, tietysti -mielenliikutuksesta, joka muuten olikin vallan luonnollista. - -Muuraaja oli tosiaankin mielissään ja oikaisi tyytyväisenä ruumistaan -lämpöisellä ja puhtaalla vuoteella; punssi, jota Anna hänelle tarjosi, -maistui oivalliselta, ja kääreetkin laittoi tyttö niin keveästi ja -sievästi hänen käsivarteensa; olihan se toista kuin ennen, jolloin hän -itse sai niitä vasemmalla kädellään tohria. Miellyttäviä tulevaisuuden -näkyjä kangasti hänen mielessään, ja kuitenkin oli siinä eräs pieni -seikka haittana, -- mutta milloinkapa sitä ihminen voi sanoa, ett'ei -mitään haitallisia seikkoja ole olemassa? - -Anna oli hyvin väsynyt ja tuskastunut, mutta ei häntä laisinkaan -nukuttanut; hän istautui tuohon vanhan-aikuiseen isoisän tuoliin, joka -oli kakluunin vieressä, istui siinä tunnin toisen jälkeen, mietti ja -ajatteli. Hän kuuli kirkonkellon lyönnit; jossakin läheisyydessä mahtoi -olla pieni kello, joka aina löi pikkuista ennen. - -Mitä tekivät he nyt kotona? Klaara itki häntä ja rukoili hänen -puolestaan, sen Anna tiesi. Ja isä? Hän suri myöskin -- se oli -kätkettyä, kalvaavaa, parantumatonta surua. Epätoivoisena painoi Anna -kätensä ristiin. Joko äiti oli saanut sen kuulla? Tai istuiko hän -juhlapuvussa ja iloisena hääpöydässä ajatellen ensi vuotta, jolloin -hänen vuoronsa tulisi viettää samaa onnellista juhlaa perheensä -keskuudessa? Mutta Anna tiesi hänen lisäävän, jos Jumala suo. Ja -vihdoinkin tuotti kyyneltulva nuoren neidon ahdistetulle sydämelle -helpoitusta. - - - - -III. - - -Seuraavana aamuna nousi Anna ani varhain vuoteeltaan; hän oli syvästi -murheellinen, mutta täynnä hyviä päätöksiä. Hän tahtoi rakastaa isäänsä -hellästi, sillä eihän se hänen syynsä ollut että oli halpa ja raaka -enemmän kuin Annakaan saattoi ansiokseen lukea, että oli saanut hyvän -kasvatuksen ja opetusta nauttia. - -Ravakkaasti aukaisi hän asuinhuoneen ikkunan, otti halukkaasti luudan -tottumattomaan käteensä ja rupesi laattaa lakaisemaan; sitten hän -pyyhki pölyn, otti myöskin poron uunista, mutta se tuoksui hänen -silmiinsä, ja kun hän sen viimeinkin oli saanut korjatuksi, täytyi -hänen uudestaan laasta ja pölyt pyyhkiä. Muuraaja nukkui vielä; vesi -oli saatava lämpiämään ennenkuin hän heräsi, mutta mistä saisi hän -vettä ja mistä tulta? Vallan neuvotonna tuijotti hän tyhjään ämpäriin -ja sammuneesen hiilustaan. Työ oli kumminkin tehtävä. Anna tarttui -pienellä, hienolla kädellään ämpäriin, kantoi sen pihalle ja pani -pumppuun riippumaan; hän oli urhea tyttö ja valmis vastustamaan kaikkia -hienoja tapojaan. Raskas pumpuntanko nousi ja laski kerran toisensa -jälkeen, siksi kuin hänen käsivartensa tykkänään uupui, ja kuin -vihdoinkin tärkeä hetki oli tullut ja hieno vesi-suihku ilmestyi, -täytyi hänen tauota lepäämään. Tuo pieni kello, jota hän yöllä oli -kuunnellut, löi sumassa kahdeksaa; lyönnit olivat niin leikilliset ja -tulivat niin tiukkaan toinen toisensa jälkeen, juuri kuin olisivat -kokeneet joutua ennen kirkonkelloa, niinkuin joutuivatkin. Ääni kuului -kartanon pihan-puolella olevista huoneista. Anna katsahti sinne ja näki -ikkunassa lihavan punaverisen vaimon ystävälliset kasvot; vaimolla oli -kuulean valkoinen esiliina vyöllä, hän seisoi oikein pilven tapaisessa -höyryssä hieroen pesu-vaatteita. Ystävällistä katsetta seurasi pian -ystävällinen pään-nyökähdys ja sitten koko joukko viittauksia, joita -Anna ei kuitenkaan ymmärtänyt. Viimein vaimo aukaisi ikkunan ja lausui: - -"Vartokaa vähän, siksi kuin Pekka tulee; tuo on hänelle pieni asia; en -ymmärrä missä poika viipyy, kun ei hän vielä ole täällä." - -Tuskin hän oli puheensa päättänyt, ennenkuin poika jo aika vauhtia tuli -luistaen jäätynyttä kadunojaa pitkin ja heiluttaen kirkasta maitopulloa -ilmassa. Kainalossaan hän kantoi suurta limppua, jonka antoi äidilleen, -samalla kuin hän iloisesti läpsäytti häntä olkapäälle ja katsoi -häneen tuolla puoleksi veitikkamaisella ja puoleksi kunnioittavalla -silmän-luonnilla, jota on köyhän lapselle niin omituinen. Sitten hän -hyökkäsi pumpulle, nosti kohteliaasti karvalakkiansa tytölle ja alkoi -pumputa. - -Hän oli noin kolmentoista vuotias tanakka poika; vaaleiden kiharien -alta näkyi korkea, puhdas otsa, silmät olivat kirkkaan siniset, kasvot -punakat ja pisamoiset; koko hänen olentonsa näytti erinomaisen -reippaalta. Pojan lapsekas ulkomuoto oli koomillisena vastakohtana -hänen miehekkäälle katsannolleen, joka osoitti pojan jo pitävän itseään -perheen turvana, niinkuin hän tosin tavallansa olikin. Ennenkuin Anna -ennätti kääntyäkään, oli Pekka jo polvillansa pesän edessä ja sai pian -tulitikkujen ja lastujen avulla iloisen valkean toimeen, sitten hän -kaatoi vettä kattilaan, asetti sen tulelle ja kysyi olisiko vielä -muutakin toimitettavaa. "Minulla on vielä kymmenen minuutia aikaa -ennenkuin apoteekarin luokse tulee mennä", lausui hän niinkuin ainakin -mies, joka tietää ja tuntee ajan arvon. - -"Ei ole muuta; tuhatta kiitosta vaan! Onko teillä joku kipeänä, koska -apoteekiin tulee mennä?" - -"Eipä juuri, mutta minä hoidan apoteekarin porsasta ja teen yhtä ja -toista toimitusta, josta saan oivallista hylkeenrasvaa palkakseni. -Riika raukka tarvitsee niin paljon hylkeen rasvaa, kuin saada voi; ette -usko, kuinka huono Riikamme oli, mutta nyt hän jo on paljoa parempi. -Niin, jos ei ole muuta toimitettavaa, menen äidin luokse haukkaamaan -palan leipää." - -Tuossa tuokiossa oli Pekka taas pihalla, saaliin kääritty nelivuotias -tyttö käsivarrella ja kädessä suuri kappale leipää; olisi luullut -pojalla olevan täyden työn ennenkuin saisi leivästään lopun; mutta -arvaamattoman nopeasti suoriutui hän siitä niinkuin kaikista muistakin -tehtävistään, ja tuskin oli nuo kymmenen minuutia kulunut, ennenkuin -hän taas kiidätti pitkin kadun-ojaa ja katosi pikaa kuin nuoli -näkyvistä. - -Kohta sen jälkeen tuli äiti; hän oli ottanut suuren karkean esiliinan -vyöltään ja näytti oikein siistiltä ja sievältä. - -"Voisinko teitä jollain tavalla auttaa?" kysyi hän hiukan ujostellen, -mutta samalla kuitenkin äidillisesti. "Minä olen juuri parhaassa pesun -touhussa, ja jos vaan on jotakin pestävää hänelle tuolla", vaimo -osoitti muuraajan huoneesen, "niin antakaa tänne. Asioitsijan renki -kertoi minulle eilen kaikki tyyni, ja se, Jumala nähköön, voi kovan -kivenkin liikuttaa; tosiaankin, neiti hyvä minun täytyi itkeä eilen, -kuin näin teidän tulevan hänen kanssansa, ja mielelläni olisin tullut -heti luoksenne, mutta pelkäsin häiritseväni. Noh, tuokaa tänne vaan, ei -siinä muutama vaate pesua paljonkaan lisää." - -"Te olette hyvin hyvä, mutta ei minulla vielä ole mitään pestävää; sitä -paitse on minun tottuminen omin neuvoin toimeen tulemaan." - -"Minkätähden te halveksitte naapurinne vähäistä apua, neiti hyvä; mutta -olkoon nyt sitten, kenties toisen kerran sopii paremmin. Kun tytöt -palajavat koulusta, lähetän heidät tänne kuulemaan, jos on jotakin -toimitettavaa." - -Hän nyökäytti iloisesti päätänsä ja lähti huoneesta. Anna oli -kummallisen liikutetulla mielellä; vaivaavalla tunnolla muisteli -hän, kuinka usein hän ennen oli valittanut huonompain ihmisten -itsekkäisyyttä, väittänyt heidän vaativan palkkaa kaikesta, yksin -ystävällisestä katsannostakin, ja nyt tuli tuo köyhä vaimo pyytämättä -tarjoamaan hänelle apuansa. Oi, hän oli hylätyssä tilassaan kuitenkin -kohdannut jo paljon ystävällisyyttä, ja hän muisti nyt tuota -tunnollista tilanomistajaa ja hänen antamaansa rahaa, josta hän ei -suurta kiitostakaan ollut saanut. Ennen olisi Anna häntä halveksinut, -melkeinpä kammonnut hänen karkeain vaatteidensa, yksinkertaisten -tapojensa ja suoran käytöksensä tähden. Kotona oli hän aina ollut -kummallisesti kylmä äidin niistä suurista hyveistä puhuessa, joita -köyhässä, halvassa kansassa tavataan kahdenkertaisesti suuret juuri -sentähden, että niitä väheimmin huomataan. Oliko ainoastaan oma kokemus -poistava hänen epäilyksensä siinä kohden? Eikö hänen ylpeytensä voinut -lannistua, ennenkuin hän itse olisi noiden halveksittujen henkilöiden -hyvyyden ja sääliväisyyden tarpeessa? Oi, josko hän vaan uskaltaisi -toivoa, että Jumala häntä kuritti niinkuin isä lastaan, että tämä suuri -koettelemus oli häneltä rakkaudesta tullut, -- oi kuinka kevyeksi se -kuorman tekisi, kuinka valoisaksi ja turvalliseksi matkan! Mutta ei -Anna vielä uskaltanut nöyränä, lapsen tavoin avata sydäntään niin ylen -suurelle armolle ja siunaukselle. Tähän saakka hän oli Jumalalle ollut -vieras ja tunsi häntä ainoastaan -- jos niin voi sanoa äidin ja sisaren -kautta; tuskin hän oli luullut Jumalata tarvitsevansa, oma huonoutensa -Jumalan suuruuteen verrattuna oli häntä sitä paitse rasittanut, joka -muuten on tavallista juuri ylpeille ihmisille. Nyt hän kuitenkin -lankeusi polvilleen pienen kyökkinsä kiviselle laattialle, tunnusti -rikoksensa, tunnusti, että jos tämä oli hänelle rangaistukseksi -- -semmoisena hän sen parhaiten saattoi pitää -- oli hän sen hyvin -ansainnut. - -Samassa kuin hän polviltaan nousi, tuli aurinko näkyviin ja pilkisti -hymyilevänä puoleksi jäätyneiden ikkunan ruutujen lävitse sisään ja -pieni, kaunis lintu naputti keltaisella nokallaan useita kertoja -ikkunaan. Anna riensi pihalle antamaan lintu raukalle muutamia jyväsiä -ja hänen mieleensä juontui silloin nuo lohduttavaiset sanat: ei -varpunenkaan putoo maahan ilman taivaallisen isänne tahtoa, ja kaikki -teidän hiuskarvanne ovat luetut. - -"Onko täällä ketään?" kuului äkkiä ääni sisältä ja kun Anna tuli -kyökkiin, näki hän sievän keskikokoisen tytön seisovan keskellä -laattiaa; tytöllä oli tulipunainen huivi päässä, suuri kudottu saali -hartioilla, heleän-punainen esiliina ja sinertävät sormikkaat; -käsivarrellaan kantoi hän suurenlaista sankakoria. Hän näytti olevan -jokseenkin kaunis tyttö, vaikka olikin hyvin tuon vanhan muuraajan -näköön, ja sukkeluutta ilmaantui hänen muodossaan; tyttö kovin -ujosteli, mutta koki sitä salata ja nytkäytti karskisti ruumistaan, -joka liikunto häntä vähemmin kaunisti. - -Anna heti aavisti kuka hän oli; tuleeko minun häntä suudella? ajatteli -hän, mutta se tuntui vähän vastenmieliseltä; sitävastaan hän tarttui -tytön sinertävässä sormikkaassa olevaan käteen ja puristi sitä -ystävällisesti. - -"Tuopa nyt on kummallisin juttu, mitä elämässäni olen kuullut", alkoi -Tiina asettaen korinsa laattiaan: "kunhan et vaan ajan pitkään katuisi; -niin, minä sanon sinuksi, sillä en suinkaan muutakaan voi, koska -kumminkin olemme sisaruksia." - -"Niin tietysti, kuinkas muutoin; mutta käy sisään nyt, Tiina hyvä, ja -istu, kenties haluaisit kupin teetä näin kylmänä aamuna." - -"En, Jumalan tähden, mun täytyy joutua kotiin; rouvan kanssa ei käy -leikkiä laskea, siellä, tiedätkös, pidetään hirmuisen tarkkaa silmää." -Tiina lausui tämän merkillisellä äänen painolla. "No, ukko, hän voi -tietysti nyt kuin sokuri siirapissa, ellet sinä häneen kyllästy kesken -aikojaan. Kaiketi ne olivat kovaluontoisia ihmisiä, joiden luona sinä -olit, arvatakseni?" - -Oi, kuinka tuo koski Annan korviin, kuinka hänen mieltänsä karvasteli, -kun täytyi heistä tuonlaisia kuulla. - -"Hyviä, jaloja, siunattuja ihmisiä he olivat!" - -"No, sitä olen minäkin kuullut", lausui Tiina ihmetellen ja otti korin -taaskin käsivarrelleen. "Risto oli varmaankin kuullut väärin, hän -arveli heidän ajamalla ajaneen sinut luotaan." - -Ajamalla ajaneen! Väristys kävi Annalla läpi ruumiin, ja hänen -mieltänsä valtasi niin kova alakuloisuuden tunne, ett'ei hän vähään -aikaan voinut sanaakaan lausua. - -"He antoivat minun valita heidän ja... Mutta emme huoli siitä enää -puhella. Tahdotko käydä isää katsomassa, Tiina?" - -"Ei ole minulla aikaa", vastasi Tiina; "saat muuten olla huoleti, en -minä tahdo sinun asioihisi sekaantua, mutta kyllä sen verran ymmärrän, -että kun niin halukkaasti annetaan jonkun tiehensä mennä, siitä silloin -kernaimmin tahdotaan päästä. Sano isälle terveisiä; tosin olen tehnyt -hänen hyväkseen, minkä olen voinut, mutta se tietysti ei ole paljoa -ollut ja luullakseni sekin vähä nyt unhotetaan. Hyvästi! Sinä tietysti -olet liian hieno käymään minun luonani." - -"Eihän toki, mielelläni käyn sinua tervehtimässä. Missä asut?" - -"Minä palvelen postimestarissa, tuo suuri keltainen talo torin -varrella. Saatat tulla hämärässä ja mennä suoraan ylishuoneesen, toinen -ovi, pane se mieleesi, ensimmäinen vie rengin suojaan. Hyvästi nyt -siksi!" - -Ja Tiina meni menojaan vakavalla katseella, niinkuin ainakin henkilö, -joka tuntee ja tietää arvonsa. - -"Saatanko elää tänlaisissa oloissa ja näiden henkilöin parissa?" kysyi -Anna itseltänsä, katsellessaan tytön jälkeen. Eiköhän vaan kuorma ollut -liian raskas, eikö se murtaisi häntä? - -Hetken kuluttua vanha muuraajakin heräsi, hän oli varsin iloisella -mielellä; käsivartta et enää kolottanut kuin vähäisen vaan, ja uni oli -häntä vahvistanut ja virvoittanut, sitä paitse hän tunsi ruokahalunkin -tulevan, joka nykyisissä hyvissä suhteissa vaan lisäsi hänen -nautintojaan. Kun Anna tarjosi isälleen teetä, kiitti tämä häntä -leveästi nauraen ja lausui toivovansa, että Anna oli maannut yhtä hyvin -kuin hän itsekin. Eikö hän ollenkaan aavistanut, mitä sanomattomia -tuskia tuo nuori, kalvea tyttö, joka niin vakavalla katseella seisoi -hänen vuoteensa ääressä, oli hänen tähtensä saanut kärsiä? Ei, hän ei -tosiaankaan niitä aavistanut, tai oikeammin, hän ei tullut niitä -ajatelleeksikaan, hän muisti vaan itseään. - -"Hyvä valkea siellä uunissa palaakin, lisää vaan puita, tyttöseni; ah, -kuinka se tekee hyvää, anna minulle vieläkin kuppi teetä ja -ranskanleipää palanen. Voi, tuota käsivartta! ohoo, minua poloista, -kuinka paljon sentään olenkin saanut kärsiä aikanani!" - -Anna korjasi hänen pään-alustaansa, laittoi käsivarren mukavampaan -asemaan ja piteli kuppia hänen juodessaan; mutta kaikki oli vaan -velvollisuuden kylmää apua; Anna teki sen väkinäisesti eikä muuraaja -saanut enää kuulla ystävällistä sanaa, ei nähdä hellää katsetta. Äkkiä -nosti muuraaja silmänsä ja lausui: - -"Niin, minä tiesin kyllä, että sinulla oli hyvät päivät, älä muuta -luulekaan, silloin tällöin kuulustelin aina oloasi ja sain joka kerran -saman vastauksen. Paljon voi ihminen kestää kun tietää armahaittensa -hyvin voivan. Ohoo; hohoo, kyllä se niin on." - -"Kuinka kauvan siitä jo on, kun äiti kuoli?" kysyi Anna hiljaisella -äänellä; hän halusi kuulla jotakin hyvää äidistään, voidakseen rakastaa -hänen muistoansa. - -"Oh, kyllä siitä jo aikoja on; häpeä kyllä sanoakseni, mutta minä en -tosiaankaan sitä tarkkaan muista." - -"Asuiko hänkin siinä asunnossa, josta nyt muutit?" - -"Eikös mitä, silloin me voimme paremmin. Kaiketi översti kertoi -antaneensa meille kaksi sataa riksiä, kun hän sai sinut meiltä? Eikö -hän sitä tehnyt? Kyllä hän ne antoi, mutta senlaista ei rahalla voikaan -maksaa." - -"Tahtoisitko kertoa minulle jotakin äidistä?" - -Vanha Jens nosti ehdottomasti päätänsä, kummastellen sellaista -kysymystä: olipa melkein kuin olisi hän luullut tytön tahtovan kuulla -jotakin pahaa äidistä, sillä hän vastasi: - -"Maija vainajalla oli vikansa niinkuin meillä kaikilla, mutta minä en -puolestani tahdo niitä muistella; antakaamme kuolleiden rauhassa -levätä." - -Anna huomasi kyselemiset turhiksi, ja hän vaikeni sentähden, mutta -koko päivän ajatteli hän äitiään ja toivoi innokkaalla, melkein -sairaallisella mielihalulla, että sisar kumminkin voisi hänelle antaa -lohduttavia tietoja. - -Oikein kolkolta ja pelottavalta tuntui Annasta lähteä yksinänsä ulos -hämärässä; helposti hän kuitenkin löysi postikartanon, nousi reippaasti -kapeita ja jyrkkiä portaita ylös ja pääsi onnellisesti, vaikka sykkivin -sydämin matalaan pihakamariin. Kun Tiina sillä hetkellä ei sattunut -olemaan siellä, istui Anna huonolle kolmijalkaiselle tuolille, joka oli -asetettu nojalleen punaiseksi maalattua kaappia vastaan ja jota -nähtävästi ei olisi voinut paikasta muuttaa. Pari minuutia lienee hän -siinä istunut, kuin kuuli sivuhuoneen ovea avattavan ja suljettavan, -jonka jälkeen piikakamarin ovi tempaistiin auki. Valkean loisteessa -kakluunista näki Anna puolikasvuisen koulupojan seisovan ovessa, hän -heitti parin saappaita Annaa kohden ja ärjäsi käskevällä äänellä: - -"Älä tuo minulle toista kertaa tuonlaisia saappaita, Laiskamaija." - -Ovi paiskattiin kiinni jälleen sellaisella jyrinällä, että -ikkunan-ruudut tärisivät. Anna raukka oli sekä pelästynyt että -harmissaan eikä tuntunut sisartakaan vielä tulevaksi. Kun tämä -viimeinkin tuli kamariin, huomautti Anna hänelle heti saappaita. - -"Oh, se on Julius taaskin", vastasi Tiina varsin tyynesti, samalla kuin -hän mättäsi uunin täpösten täyteen puita; "kyllä se heittiö niitä saa -vaan odottaa." - -"Eiköhän liene parasta, että teet sen heti; hän näytti olevan kovin -suuttunut." - -"Olkoon vaan minun puolestani, en minä siitä väliä pidä. Hyvä oli, että -tulit; minulla on täällä isälle jotakin, jonka voit viedä mukanasi -kotiin; nyt hän ei tosin liene niin sen tarpeessa, mutta minä en tohdi -kauemmin sitä täällä tallentaa." - -Hän avasi kaapin ja otti esiin pienen tyynyn, mutta samassa hän -pysähtyi kuuntelemaan, pelästyi ja huusi: - -"Rouva! rouva! Sinun täytyy mennä piiloon!" - -Ja ennenkuin Anna tiesikään, oli hän jo tyyny sylissä villaisten -hameiden välissä kaapissa, väristen siellä kuin haavan lehti. - -Hän kuuli kakluunin ovia avattavan ja tuiman äänen tiuskaavan: - -"Sinä et herkeä ennenkuin poltat koko talon; tänne ei saa enää -tikkuakaan panna, muuten varmaankin tulee viimein niin käymään. Sinä -hurja ihminen!" - -Kamari oli täynnä savua kuin Anna pääsi lymypaikastansa, ja Tiina näytti -vihastuneelta. - -"Näetkö, hän otti uunista kaikki kekäleetkin; siinä huomaat, -minkälaisia ihmisiä minä palvelen." - -"Mutta eiköhän rouvasi ollut oikeassa, Tiina; sinä tosiaankin panit -hirveän paljon puita uuniin. Entä tämä tyyny! Suuri Jumala, kenen se -oikeastaan on?" - -"Kas niin! Paljon kiitoksia! Minä olin hyvää tekevänäni, ja nyt sinäkin -rupeat minua morkkimaan. Voi, hyvä Jumala, jos ei minua koskaan olisi -mailmaan luotukaan! Tuo onneton tyyny! Totta omaa esiliinaani kumminkin -saan käyttää mihin tahdon, eikä noita vähiä höyheniä taas kukaan tiedä -polsterista kaivata. Sen tein isän tähden ja jos sinä siitä kerrot -Ristolle...." - -Nyyhkyttämiset tukahduttivat hänen äänensä. "En minä siitä kenellekään -kerro, mutta höyhenet meidän vielä tänä iltana, nyt heti, täytyy panna -takaisin polsteriin. Minä en täältä mene, ennenkuin se on tehty. Ah, -Tiina, etkö sinä tiennyt sen olevan syntiä?" - -"Minä tiedän, että sinä tahdot minun onnettomuuteen syöstä! En minä -tohdi ottaa tulta kynttilään; mitä meteliä siitä syntyisikään, jos joku -sattuisi tulemaan." - -Mutta siinä estelemiset eivät auttaneet. Tinan täytyi ottaa tulta -kynttilään ja katsella kuinka sisar kiiruhtavin käsin ja hohtavin -poskin kuumeen tapaisella innolla purki ompeluksen ja neuloi sen kiinni -jälleen. - -"No, Jumalan kiitos! nyt se on tehty. Älä enää milloinkaan tee -senlaista!" - -Tyttö raukka näytti varsin nolomieliseltä; hän oli sekä suuttunut että -liikutettu. - -"Ei sinun kannata tästä ylpeillä, jos sinä olisit saanut kärsiä ja -ruhtoa lapsuudesta saakka niinkuin minä, niin olisit kenties -samanlainen. Lupaathan ett'ei Risto tästä saa mitään tietää?" - -"Tietysti minä sen lupaan; älä nyt itke enää, kyllä sinusta kuitenkin -hyvä tyttö tulee ja silloin se on kahta vertaa arvokkaampaa. Istu nyt -tähän viereeni puhelemaan." - -Tiinan teki mieli vastata, että hän oli hyvä tyttö, mutta hän malttoi -kuitenkin mielensä, otti mitään virkkaamatta sukankutimensa ja istui -sängyn reunalle. - -"Muistatko sinä, Tiina, vielä äitiämme?" - -"Enkö minä häntä muistaisi, olinhan jo suuri tyttö silloin kuin hän -kuoli. Hän minulle ei suinkaan ole mitään pahaa opettanut, sinä kaiketi -luulit niin?" - -"Oi, en minä sentähden kysynyt, mutta tahtoisin mielelläni kuulla -äidistä jotakin; piditkö hänestä paljonkin? -- enemmän kuin isästä?" - -"Kylläpä vaan; kaiketi tavallisesti enemmän äidistä pidetäänkin; muuten -hän luonnoltaan oli jokseenkin kiukkuinen, mutta kylläpä isä, tuo -Laiska-Jaakko, antoikin hänen nähdä kovia päiviä; niin hän sai raataa -kuin ajurin koni, voidakseen pitää perhettä leivässä." - -"Luuletko hänen joskus minua muistelleen?" - -"Sen annan olla sanomatta; enhän minä tiennyt sinua olevankaan." - -"Mutta etkö nyt, kuin sen tiedät", jatkoi Anna rukoilevalla äänellä, -"voi muistaa jotakin sanaa tai muuta, josta voisi päättää, ett'ei hän -tykkänään ollut unhottanut toistakaan lastaan? Olitko äitimme -kuolinvuoteen ääressä? Eikö hän silloin..." - -"Kuinka sinä hennot muistuttaa minua niin suuresta surusta?" nyyhkytti -Tiina pyyhkien silmiänsä siniseen sukankutimeensa: "oikein se on synti -ja häpeä, onpa totta tosiaankin. Kas niin, nyt rouva taaskin on täällä; -ei koskaan pidä saaman rauhassa olla!" - -Ovi avattiin, terävä nenä ja kapeat kasvot tulivat näkyviin. - -"Neljännes tunnin kuluttua saat tulla alas tulta tekemään; vieraat -jäävät illalliselle. Kuka täällä on?" - -"Sisareni." - -Rouva loi terävän katseen Annaan, jonka jälkeen hän lähti pois, mutta -hetken kuluttua kuului ääniä ja astuntoa portailta ja Anna kuuli rouvan -kahdesti lausuvan: "Kun nyt olette kaikki muutkin huoneet nähneet, -täytyy teidän tulla katsomaan myöskin lasten suojaa ja piikakamaria." - -Tiina hymyili. - -"Nyt he vaan teeskentelevät", lausui hän, "sinua he tulevat katsomaan, -mutta siitä tietysti emme saa olla tietävinämmekään." - -Samassa ovi avattiin ja joukko herroja ynnä naisia tirkisti uteliaasti -sisään. Anna jäi tyynesti istumaan eikä edes nostanut silmiäänkään -heihin. Hänen ihanuutensa oli niin jalo ja liikuttava, että se -ehdottomasti herätti kunnioitusta, ja kaupungin urkuri -- kunnon vanha -nuori mies -- työnsi melkein väkisen toiset ulos ja lausui syvimmästi -kumartaen, samalla kuin hän sulki oven: - -"Nöyrin palvelijanne! Suokaa anteeksi!" - -"Tulisitko saattamaan minua kotiin, Tiina", sanoi Anna vähän myöhemmin; -"en menisi mielelläni yksin." - -"Sinä kaiketi olet tottunut liikkumaan vaan palvelija kantapäissä, -arvatakseni. Pelkään sinun tulevan huonosti toimeen omin neuvoin. -Tuonlaista pitäisi aina edeltä päin ajatella." - -Vanhalla muuraajalla kesti oikein siunatun runsaasti uuta; hän nukkui -vielä makeinta untaan Annan kotiin tullessa. Anna käveli edes takaisin -huoneessaan, epätoivoisena, levottomana ja melkein mielettömänä -surusta. Kuinka hirmuisen paljon hän näinä muutamina päivinä oli saanut -kokea! Hänen päätänsä kolotti ja hän muisti nyt isän sanat; "minä -tunnen olot, se ei käy laatuun!" - -Iloinen valkea loisti vastapäätä, pesuvaimon asunnosta; kenties oli hän -tuntenut Annan äidin ja säilyttänyt ystävällisessä mielessään joitakuita -miellyttävämpiä muistoja hänestä; viimeisen kerran hän vielä tahtoi -koettaa ja naputti hiljaa naapurinsa ovea. - -"Tulkaa sisään! Jumalani, tekö sieltä olettekin, neiti! Istukaa tänne -nojatuoliin, tehkää niin hyvin. No, olipa se oikein hauskaa." - -Vastaanotto ei voinut olla sydämellisempää ja huone oli mitä siistin ja -miellyttävin. He istuivat kaikki pyöreän pöydän ympäriltä; äiti -silitteli hienoja pesuvaatteita ja Pekka kiskoi päreitä; pari -kahdeksan-vuotisia kaksoisia, joilla keltaiset palmikot riippuivat alas -hartioille, harjoitteli kirjoitusta äidin tekemien puustavien mukaan; -ja erinomaisen tarkasti he tekivätkin kaikki ne eriskummalliset mutkat -ja piirteet, jotka kaava-kirjoituksessa olivat. Pienellä ja heikolla -Riikalla oli myöskin tehtävänsä; hän selitteli vyhtiä ja keri lankaa. -Silloin tällöin katsahti joku heistä aina kelloa, ikäänkuin -verratakseen jos työ kävi hyvästi. - -"Kuinka teillä on siistiä täällä! Enhän vaan häiritse?" - -"Herran tähden, ette suinkaan! Niin, eikö ole täällä hauska? Me olemme -itse, Pekka ja minä, vuoranneet seinät paperilla. Ja mitä sanotte, -neiti, kellostani, eikö saattaisi sillä oikein ylpeillä? Me sen ostimme -eräässä huutokaupassa, enkä niitä rahoja koskaan ole katunut. Onhan -meillä, Jumalan kiitos, kaikki hyvin, kun vaan muistamme olla siitä -kiitolliset ja muuten käyttää itseämme soveliaasti." - -Viimeistä lausetta seurasi varoittava silmäys kaksoisihin, jotka joskus -olivat vähän levottomia. - -"Tunsitteko minun äitiäni?" kysyi Anna suoraan ja mutkailematta. - -"Kylläpä häntä vähin tunsinkin." - -"Tuntuu niin ikävältä kun ei hänestä kukaan tiedä mitään kertoa." - -Vaimo näytti murheelliselta; hän ei Maali vainajasta tietänyt mitään -hyvää: reipas eukko hän oli, mutta kieltänsä hän käytti yhtä rotevasti -kuin käsiäänkin. Kerran oli hän Maalille lainannut naulan soopaa, -talikynttilän ja ruukun -- hyvän, uuden ruukun -- eikä sen koommin -niistä nähnyt rahtuakaan. Se ei ollut oikein rehellistä, ja veri rupesi -vieläkin kuohumaan vaimon suonissa, kun hän sitä ajatteli; hänen oli -mahdoton saada ainoatakaan kiittävää sanaa suustansa, -- eipä edes -lohduttaaksensa tuota nuorta neiti raukkaakaan. - -"He saavat siellä kotona yksinomaisesti pitää rakkauteni", ajatteli -Anna, seisoessaan pienen ikkunan ääressä kyökissään tuijottaen ylös -kirkasta taivasta kohden, jossa lukemattomat tähdet loistivat ja -tuikkivat, "eikä rakkauteni ole vähimpiä, vaikka en heitä enää -milloinkaan nähdäkään saisi." - - - - -IV. - - -"Täällä on jotakin teille, neiti!" huudahti Pekka seuraavana -aamupäivänä, pistäen päänsä ovesta sisään, "kaikkian sievin nahkainen -matkalaukku, minkä ikänäni olen nähnyt. Se tuli silmiini postiherran -luona, jossa käyn auttamassa" -- Pekka oli kaikkein ihmisten apulainen --- "ja silloin menin heti lainaamaan käsikärryjä, jotta voisitte sen -saada pikemmin. Hei, kuinka raskas se onkin! Saanko tuoda sen sisään? -Olkaa niin hyvä, kas täällä on pieni avainkimppu." - -Kotoa! Ihastuneena katseli Anna tuota suurta, keltaista laukkua, -kentiesi se sisältäisi jonkun sanan tai tervehyksen! Hänen kätensä -vapisi mielenliikutuksesta laukkua avatessa; mutta, turhaa oli -toivominen, johan päällekirjoituskin osoitti, että kaikki oli mennyttä. -Siinä oli: "netti Anna Martinsen, asuva muurari Martinsen'in luona", -hän luki sen kolmeen kertaan; sitten hän kiivaasti purki kapineet -laukusta, haki joka laskoksesta kirjettä, paperin-palaista edes, johon -vaan sanakin olisi pantuna -- mutta turhaa oli etsiminen; varmaankin -oli isä kieltänyt heitä kirjoittamasta, -- oi, hän oli siitä -vakuutettu. Laukussa oli suuri joukko liinavaatteita, koltut, neljä -vaatekertaa hänen jokapäiväisistä talvipuvuistaan, koko joukko nuotteja -ja muutamia valituita kirjoja. Tuskallisesti pudisteli Anna niitä -toista toisen jälkeen, mutta lehtien välistä ei mitään pudonnut. -Viimeinen kirja tuli hänen käsiinsä. Se oli hyvin vanha hopeahakainen -raamattu, perintökalu kasvatusvanhempain perheessä; usein oli hän -kuullut kasvatusäidin sanovan sitä kaikkian kalliimmaksi -omaisuudekseen, ja ensimmäiseksi kapineeksi, jonka hän tulipalon -sattuessa kokisi saada pelastetuksi. Anna suuteli sitä kunnioituksella; -olisiko mikään kirjoitettu sana sanoa puoltakaan siitä, minkä tämä -kirja kertoi? Ilmoittihan se täydellisen anteeksi-antamuksen, lupasi -hänen rakkautensa ja osoitti, mistä hänen oli lohdutusta hakeminen. -Mutta mitä oli tuo joka laukun kulmassa kiilsi? Anna veti esiin kolme -kirkasta avainta, joita viheriäinen silkkinauha yhdisti. Kuinka hyvin -hän ne tunsi! Ne olivat hänen piironkinsa, ompelu- ja kirjoituspöytänsä -avaimet. Ne sanoivat helinällään: "ei mene kukaan sinun kätköihisi, -ennenkuin itse tulet." Oi, Jumala siunatkoon äitiä ja sisarta heidän -rakastavain sydäntensä tähden, joka neuvoi heitä kiertämään kieltoa -sitä rikkomatta. - -Anna järesti huolellisesti kaikki tavarat laatikkoihinsa, ja itki -paljon sitä tehdessään, mutta ne eivät enään olleet synkän epätoivon -kyyneleitä; kuinka monta ihanata muistoa herättikään joka ainoa kapine -eleelle! Neulomakorissa oli useampia alotettuja käsitöitä, jotka olivat -joululahjoiksi aiotuita; oi tuota suloista joulua, tänä vuonna tulisi -se olemaan hänelle kovin surullinen ja valitettavasti hänen tähtensä -kaikille muillekin siellä armaassa lapsuuden kodissa, -- isälle kenties -enin. Kuinka usein hän ennen onnellisina aikoina oli toivonut saavansa -tilaisuutta osoittaa ääretöntä rakkauttaan isälle ja näyttää, kuinka -paljon hän isän tähden voisi kestää ja kärsiä! Oi, josko hän jo lepäisi -vaan mustassa mullassa! - -Hänen pikkuinen rahakukkaronsa oli myöskin neulomakorissa; se oli niin -täysinäinen, että sitä tuskin sai suletuksi ja siinä olivat kaikki ne -kauniit kultarahat, jotka olivat Klaaran ja hänen säästöpyssyssä -olleet. - -Kun hän oli tavaransa saanut laatikkoihin, kolkutti joku hiljaa ovea. -Oliko se Tiina, vaiko Risto, taikka -- mikä vielä pahempi olisi -- -rouva Klemme? Annaa ei tällä hetkellä olisi ollenkaan haluttanut -seurustella heidän kanssaan, jonka tähden hän vähän epäellen aukaisi -oven. Mutta siellä ei ollutkaan kukaan niistä, joita hän oli arvellut -vaan pieni paljaspää ja ryppyposkinen herra, jonka olento näytti -levottomalta, ja joka oli puettu vanhanaikaiseen, ahtaasen nuttuun. -Anna muisteli häntä ennenkin nähneensä, hän ei vaan tietänyt missä. - -"Onko neiti -- oletteko kotona?" kysyi hän kovin hämmästyneenä. -"Tarkoitan, tahdotteko ottaa minua vastaan?" - -"Saanko kysyä, ketä minulla on kunnia..." - -"Kunnia ei ole suuri; suokaa anteeksi... minä olen muuten urkuri -Fogelsang, mutta se tietysti ei voi teitä huvittaa." - -Anna muisti hänen nyt samaksi mieheksi, joka oli hänen edellisen illan -tuskallisesta tilasta pelastanut, ja tervehti häntä sentähden -kiitollisella katseella, pyytäen häntä istumaan nojatuoliin. - -Kuin tuo vanha hyvänluontoinen mies oli päässyt istumaan, tuli hän -levollisemmaksi: kieli ei kuitenkaan tahtonut oikein ruveta liikkumaan, -vaikka hän tarkoin oli miettinyt kaikki puhuttavansa pukeutuessaan ja -edestakaisin kävellessään pienessä kamarissaan. - -"Huomaan, ettei oli hyvä oleskella liian paljon yksinään", alkoi hän -viimein, "sillä tavoin tulee ihmispelkuriksi ja surkeata on, kun oudot -kasvot saavat miehen hämille. Minä käyn vaan harvoin ulkona ja onnen -sattuma oli, että eilen sain teitä nähdä. Te, neiti, ette sovi siihen -seuraan. Minulle on kerrottu teidän kohtalonne enkä minä koko viime -yönä voinut silmiäni ummistaa teidän tähtenne. Lapsellinen rakkaus on -teitä johtanut ja se minua miellyttää, mutta minä väitän teidän -sittekin tehneen väärin ja toivon, että itkeentyneet silmänne -osoittavat itsennekin sen jo huomanneen." - -Sen mukaan kuin urkuri lämpeni puheestaan, katosi tuo melkein -naurettava epävakaisuus hänen liikunnoistaan, ja kiinteästi loi hän -silmänsä nuoreen tyttöön, joka kuiskasi: - -"Minä olen väärin tehnyt." - -"No, minua tosiaankin ihastuttaa, että sen myönnätte. Tahdotte siis -viipymättä anoa anteeksi, vai tuntuuko se liian työläältä? Kenties saan -minä sen tehdä teidän nimessänne?" - -"Oi, eihän toki, Jumalan tähden! Se ei käy laatuun." - -"Kuinka? Mitä kyyneleenne sitten merkitsevät? Huono ja hyödytön katumus -on se, joka ei tunnustukseen pakoita." - -Vanhan urkurin olennossa ilmestyi niin paljon syvää ja todellista -sydämellisyyttä, ett'ei Anna voinut häneen närkästyä, vaikka hän puhui -vihastuneella, melkein uhkaavalla äänellä. - -"Te olette oikeassa", vastasi hän hiljaisesti, "mutta te ette tunne..." - -"Tiedättekö te minkä minä tunnen", keskeytti urkuri innokkaasti; -"turmeltuneen elämän, turhan katumisen, ne minä tunnen, ja siitä tahdon -niin paljon kuin voin pelastaa teitä ja jokaista ihmistä. Turhan! -Oletteko koskaan miettineet tuon sanan täydellistä merkitystä? Ette -koskaan, se tulee teille selväksi vasta jonkun rakkaan ihmisen -haudalla. Tahdotteko kuulla elämäkertani historiaa? -- Se ei ole pitkä. -Muutamassa silmänräpäyksessä suunnittelin minä koko elämäni juoksun. -Äitini oli leski, sai vaan pienen eläkerahan ja kovin täytyi hänen -raataa ja työtä tehdä hankkiakseen minulle varoja pitkittämään -oppimistani; sisareni Maria auttoi häntä uskollisesti; hän oli -velvollisuuksistaan pitävä, vakava tyttö, minä taas elokas ja iloinen -ja minua äitimme enin rakasti. Kyöpenhaminassa sain minä pian paljon -tuttavia, ja kun minua hävetti tunnustaa köyhyytemme, täytyi mun ottaa -osaa heidän huvituksiinsa; luonnollisesti täytyt minun tehdä velkaa; -ensin pienempiä summia, sitten suurempia; kärsivällisyydellä, kenties -liiankin suurella kärsivällisyydellä, maksoi äitini kaikki. Eräänä -päivänä matkustin kotiini epätoivossa; olin korttipelissä menettänyt 50 -riksiä, ne oli mun heti hankkiminen! He istuivat kumpikin sisään -astuessani ikkunan ääressä ahkerassa työssä; äidilläni oli silmälasinsa -niinkuin tavallisesti ja kelmeältä hän näytti; mutta ystävällisesti ja -hellästi hän otti minun vastaan nyt niinkuin aina ennenkin. Kun olin -pyyntöni hänelle esitellyt, väänteli hän tuskallisesti käsiään. 'Paavo, -Paavo, se on meidän hyyryrahamme!' -- 'Sinulla siis on rahoja!' huusin -minä. 'Jumalan kiitos! Isäntä saa odottaa. Anna ne minulle äiti, -muutoin olen hukassa!' -- Hän nousi heti ylös, aukaisi kaappinsa ja -antoi minulle setelit. Maria katsoi minuun vihaisesti. 'Sinä et meistä -paljon välitä, Paavo!' lausui hän. 'Ettekä te minusta, te ette -ollenkaan minua sääli.' Äitini katsoi minuun vakaasti ja surullisesti: -'Oi, Paavo, sinä olet kovin kiittämätön!' -- 'Olenko valinnut itse -lukutien?' kysyin äreästi äidiltäni; 'sinä minua sille tahdoit, saat -nyt pitää seuraukset hyvänäsi.' Sana syntyi sanasta, kaksi paraasta; -viimein vei sisareni äidin toiseen huoneesen ja viittasi minua -menemään. Sen teinkin, mutta äitini surullinen, lempeästi nuhteleva -katse vainosi minua, ja kun tulin kadun-kulmaan, käännyin minä -takaisin; aikomukseni oli pyytää äidiltäni anteeksi. Maria tuli -porstuaan vastaani. 'Mitä nyt taas tahdot?' kysyi hän kärsimättömästi, -juurikuin olisi hän uutta loukkausta odottanut. -- 'Unohdin keppini', -vastasin hänelle lyhyesti; jäykkyyteni ja ylpeyteni heräsivät samassa -kuin hänen näin, ja lepyttävää sanaa lausumatta menin taaskin -menojani." - -"Kahdeksan päivän kuluttua sain kirjeen, jossa ilmoitettiin äitini -sairastuneen vaaralliseen tautiin; samassa silmänräpäyksessä lähdin -matkalle, mutta tulin kuitenkin liian myöhään. Hiljaisena ja -äänettömänä, elävänä syytöksen kuvana, seisoi Maria edessäni. 'Maria, -luuletkos...', kysyin minä ja tuntui kuin elämä ja kuolema hänen -vastauksestaan riippuivat: sisareni huomasi sen, mutta hän ei minua -säälinyt. 'Minä luulen hänen sydämensä pakahtuneen surusta sinun -tähtesi.' -- enempää en kuullut. Poltto-tauti vei minulta tunnon; -ell'en olisi sairaaksi kääntynyt, olisin varmaankin järkeni menettänyt. -Kun taudista toinnuin, oli Maria polvillaan vuoteeni ääressä; neljään -viikkoon ei hän ollut paikastaan liikahtanutkaan. 'Oi, veljeni tointuu! -Jumalalle kiitos, hän ehkä vielä paranee! Hän jo tuntee minun, sen -huomaan selvään! Kuule, Paavo, kuule nyt, mitä minun olisi ollut -sinulle heti sanominen: äitimme siunasi sinua kuolinhetkellänsä etkä -sinä ollut syypää hänen kuolemaansa, hän oli hyvin kauan ollut -heikkona.' Mutta minä luulin kuitenkin niin ja tuo kalvava katumus -viivytti minun parantumistani. Hänen siunauksensa oli minulle kuitenkin -suurena lohdutuksena, mutta minä tunsin itseni vielä enemmän -rikokselliseksi sellaisen ylenmääräisen rakkauden edessä. Lapsena -ollessani oli hän usein leikillään nimittänyt minua vanhuutensa -vanhuutensa tueksi; minä en silloin aavistanut tuon hyväilynimen tulevan -pistäväksi piikiksi minun sydämelleni. Te itkette minun tähteni! -kiitos, kiitos, nuori neito! Mutta ettekö huomaa että minä en ole -kertonut teille surullista kertomustani herättääkseni sillä teidän -osanottavaisuuttanne, vaan saadaksenne siitä oppia. Tahdotteko kuulla -päätöksen? Sisareni joutui naimisiin erään norjalaisen papin kanssa; -minä jätin lukemisen ja sain urkuin-sotttajan viran tässä kaupungissa: -minun kotini oli hänen haudallansa ja minun elämäni näytti olevan -edessäni pitkän katumusvaelluksen kaltaisena ja semmoinen se on -ollutkin. Minä olen tuntenut teidän kasvatusvanhempanne: majorin rouva -oli erittäin osanottavainen minun suhteeni ja vaati minua usein -luoksensa kotia ja nuhteli minua, kun en käynyt vaatimatta. Teidänkin -minä näin. Eräänä aamuna, vähän jälkeen palon, kun minä tulin ohitse, -tuli majorin rouvan pieni poika juosten ja huusi: 'Meille on tullut -pieni tyttö lisäksi, tule sisään katsomaan häntä!' Te istuitte -valkoisiin vaatteisiin puetettuna majorin käsivarrella ja tarkastelitte -minua suurella, tummalla ja ihmetteleväisellä silmäparillanne; sen -jälestä käänsitte te päänne poispäin ja kätkitte kasvonne hänen -rintaansa vasten. 'Katsohan', lausui majorin rouva, 'minun pieni -Klaarani tulee mustasukkaiseksi, luullakseni', mutta hän lisäsi heti, -silitellen teidän mustahiuksisista pientä päätänne: 'Jumala siunatkoon -tuota hyvää, pientä sielua ja antakoon minulle äidin sydämen häntä -kohtaan!' Semmoinen hänellä on ollutkin -- eikö niin? teidän tulee -käyttää itseänne hyvän tyttären tavalla. Elkää viivytelkö; ajatelkaapa, -jos katumuksenne olisi liian myöhäistä, ajatelkaa kuolemaa! Taivuttakaa -ylpeätä luontoanne, rukoilkaa anteeksi; jos teidät työnnetään pois, -niin palatkaa takaisin, rukoilkaa hartaasti ja nöyrästi!" - -"Kuulkaa minua!" lausui Anna liikutettuna laskien kätensä tuon vanhan -miehen käsivarrelle ja katsoen luottavaisesti hänen kasvoihinsa, "ja -minä toivon teidän ymmärtävän minua. Jos minä kirjoittaisin kirjeen ja -rukoilisin anteeksiantamista, saattaisin sillä eripuraisuuden aiheen -kotiin. Äiti ja Klaara ahdistaisivat isää ja hänen omat tunteensa -ahdistaisivat häntä, mutta kaikki turhaan, 'Ainaiseksi vieras.' Oi, -minä olin kauan koetellut hänen kärsivällisyyttänsä ennen, kun hän niin -lausui ja se tapahtui todenperäisesti. Hän ei riko milloinkaan -sanaansa; mutta jos epäiltävätkin tulisivat mahdollisiksi, jos koti -avautuisi minulle, ei hän koskaan tulisi minulle sellaiseksi, kuin hän -ennen oli. Jumala tietää, että tämä ei ole ylpeyttä, mutta minä en -saata elää vieraana isän kanssa saman katon alla, se musertaisi minun -sydämeni. Olkaa osanottavainen minulle ja ymmärtäkää minua, te, joka -olette itse kärsinyt niin paljon. Minä olen vakuutettu siitä, että, jos -kirjoittaisin hänelle ja tunnustaisin vikani, katsoisi hän itsensä -velvolliseksi lähettämään minulle apua ja pitämään huolta meidän -toimeentulostamme, mutta minä en voi sitä kärsiä. Minä en tahdo sallia -ymmärrettävän väärin itseäni, minä en tahdo sitä, että hän luulisi -minun anovan lahjoja ainoastaan sen tähden, että en voisi elättää -itseäni. Ulkonaista hyvyyttä saattaisin kyllä voittaa, mutta isän -rakkauden olen sitä vastaan menettänyt, Jumala auttakoon minua! Jos te -tuntisitte hänen niin, kuin minä hänen tunnen, niin tietäisitte tämän -olevan totta." - -Tuo vanha mies vaikeni ja pudisti päätänsä. "Minä tunnen hänen, -valitettavasti", huokasi hän viimein. - -"Sitä paitsi", jatkoi Anna arvelen, "onhan tuo syy, minkä tähden jätin -kodin, vielä olemassa; olisi kelvottomasti tehty, jos jättäisin -sairaan, vanhan isäni yksiksensä." - -Usean kerran uudistettu uikutus kuului samassa sivuhuoneesta; muuraaja -oli levottomana seurannut keskustelua ja katsoi nyt olevan sopivan ajan -vahvistaakseen Annan päätöstä, muistuttamalla hänelle kärsimyksiänsä. - -"Suokaa minun kuitenkin", lausui urkuinsoittaja lähteissänsä, "hankkia -teille oppilaita. Koska te olette musiikillinen ja kieliä taitava, ei -se tule teille vaikeaksi, etenkin, jos tahdotte käydä siellä ja täällä -perheissä." - -Se ei tullutkaan hänelle vaikeaksi, ja pian oli Annalla työtä kaiket -päivät; hän ei ottanut isoa maksoa, mutta kun hän oli hyvin, hyvin -säästäväinen, tuli hän hyvin toimeen ja saipa vielä velkansa -maksettuaan vähän rahaa säästöönkin erityisiä tarpeita varten. Jäntevä -ahkeruus oli hänelle pelastuskeinona, koska se varjeli häntä -hyödyttömistä, surullisista mietteistä. - -Rouva Klemme oli kovin harmissansa asiain uudesta käänteestä. Hän oli -toivonut tulevansa yksin neuvon antajaksi ja kertoi nyt uskotuilleen -tulleensa häpeällisesti syrjään sysätyksi, mutta ei sanonut tuon uuden -maailman kiittämättömyyden osoituksen mitenkään ihmetyttävän itseään; -muuraaja oli aina ollut huono ihminen eikä omena ole milloinkaan -pudonnut kauas puusta. Nyt tahtoi hän vaan toivoa sen vielä väijyvän -tuota vanhaa puolihullua urkuinsoittajaa. - -Useat perheet osoittivatkin tuolle nuorelle tytölle ystävällisyyttä, -mutta hän oli kovin ujo eikä laskenut ketään lähempään suhteesen -kanssansa. Tuo koski hänen ylemmyyttänsä, kun ihmiset, joita ylempänä -hän oli sivistyksessä, tahtoivat suojella häntä ja hän selvästi -ilmaisi, että hän ei suonut puhuttavan huolistansa, ei pyytänyt heiltä -neuvoa eikä osanottavaisuutta. Se ei varmaankaan ollut oikein, mutta -hänellä oli ylpeä luonne eikä sellainen taivu yhdellä kerralla. -Ainoastaan urkuinsoittaja kävi usein hänen luonansa, ja tuo vanha -eriskummainen mies alkoi elää taas uutta elämää, kun hän sai tuntea -nuoren hyljätyn olennon lohduttavan ja tukevan itseänsä; hän oli -iloinen tietäessään sen ja hän kiitti nöyrästi taivasta sellaisesta -odottamattomasta siunauksesta. - -Vanha Jens tointui päivä päivältä. Hänen hyvä luontonsa ei kuitenkaan -edistynyt samassa määrässä, kuin hänen terveytensä; päin vastoin, mitä -enemmän hän tottui tähän huolettomaan ja toimettomaan elämään, sitä -vähemmän antoi hän sille arvoa. Päivät tuntuivat hänelle pitkiksi, -hänen vanhat ystävänsä eivät tulleet hänen luoksensa ja tyttären seura -teki hänen ujomaiseksi; hän ei saattanut puhua hänen kanssansa vapaasti -ja hän hengitti paljoa keveämmin, kun hän lähti ulos. Hän on hyvä tyttö -ja pitää huolen ruoasta ja juomasta, tupakista ja vaatteista, mutta -tarvitaan muutakin, tuumasi Jens ja nykäytti olkapäitään ja huokasi, -kun hän oli kykenemätön menemään ulos, sillä pieni likainen kapakka, -missä hänen tapansa oli ollut pelata nakkia kolmen toisen huvikurren -kanssa, kuvitteli hänen mielessänsä. Hän oli ollut huviseppänä heidän -joukossaan ja sille pani hän suuren arvon. Annalla ei ollut mitään -huvia hänen sukkeluuksistaan; hän tarkasteli häntä niin vakaisesti, kun -hän joskus toi niitä esiin. Muuraaja loi ikävöitseviä silmäyksiä ulos, -otti nuuskauksen ja mietti kutsuakseen kumppaneitansa; jos he -häpeisivät hänen hienoa tytärtänsä, voisivathan he tulla silloin, kun -hän on ulkona -- hän oli hyvin paljon ulkona. - -"Tahdotko tulla ulos meidän kanssamme kävelemään?" kysyi Tiina eräänä -sunnuntaina astuessaan sisään, pitäen kiinni siistityn, mutta ei -suinkaan kaunistellun Kristofferin käsivarresta: "minä olen vapaa kello -kahdeksaan asti ja nyt on kaunis ilma ja kuuvalo. Siellä ei kuitenkaan -ole niin hirmuisen ikävää, kuin täällä lukiessa", lisäsi hän laskien -raskaan kätensä avoimelle kirjalle. - -Anna istui vähän aikaa hiljaisena ja mietti taikka oikeimmin sanoen -taisteli itseksensä, mutta tuo reima sepänsälli sanoi pelastaen hänen -pulasta: - -"Sano hänelle 'en', pieni neito! meillä ei ole mitään seuraa hänelle, -pitäisihän meidän sen itsekin käsittämän; niin, katsopas minua Tiina: -mikä on totta, se on sittenkin totta." - -"Todellakin, käykäämme siis me; en tahtonut häntä seuraamme itseni -tähden; minä luulin majorin rakennusten katselemisen huvittavan häntä." - -"Majorin rakennustenko? Minkä majorin?" - -"En minä tiedä. Minulla, Jumalan kiitos ei ole ollut mitään tekemistä -sellaisten suurisukuisten kanssa." - -"Hyi, Tiina, joko taas tulet häjyksi, älkää uskoko, hyvä neito, että -hän on niin ilkeä, kuin hän näyttää; hän on vaan vähän oikkuinen. -Paikkaa nimitetään todellakin 'Majorin rakennukseksi' teidän -kasvatusisänne mukaan, joka sen on alkuun viljellyt. Kas niin, ota -kiinni käsivarteeni, Tiina, herrasväen tavalla, älkäämme tuhlatko tuota -piettä vapaata aikaa turhaan, vaan huvitelkaamme itsiämme." - -Ja ystävällisenä, mutta kuitenkin varman luontoisena, mikä ennustaa -tulevalle avioliitolle hyvää, asetti Kristofferi Tiinan vastahakoisen -käden käsivartensa alle ja lähti matkaansa iloisesti päätään -nyykäyttäen. - -Rakennus, jota hänen isänsä oli viljellyt! Sen täytyi hänen -välttämättömästi nähdä, mutta lähtisikö hän sinne aivan yksinänsä taikka -pienen Riikan kanssa, se oli saman tekevä. Anna otti melkein aina -lapsen mukaansa päivällisille kävelyretkillensä; tuo pieni tyttö ei -kuitenkaan voinut kävellä pitkiä matkoja, mutta Annalla oli tapana -vetää häntä pienessä lastenvaunussa, jonka Pekka oli tehnyt. Seuraavana -aamuna oli kaunis talvi-ilma ja kirkas päivänpaiste; nuori Anna -toimitteli reimasti tehtävänsä ja meni sitten Riikaa hakemaan. Ovessa -tapasi hän kaksoiset kouluun lähdössä; heillä oli pieni punainen nenä -kummallakin, taulut kainalossa ja laukut käsissänsä. Pesijävaimo seisoi -huoneessa ja silitti vaatteita; Pekalla oli oikeassa kädessä -paperikääry konepiirustuksineen ja hän toimiskeli ahkeraan vasemmalla -kädellänsä, tehdäkseen esittelynsä valaisevammaksi. - -"Mutta, äiti, nyt varmaankin käsitätte asian?" - -"En vähintäkään, poika kultani; minä olen oikea pölkkypää, ja sinä -kyllä saatat antaa minun olla sellaisena, kuin olen. Hyvää huomenta, -pieni neiti; joko taas haette Riikaa? Niin, me emme saata kiittää teitä -kylliksi siitä, että te aina otatte hänen mukaanne; minulla -luonnollisesta syystä on sangen vähän aikaa käydäkseni kävelemässä ja -hänen täytyy saada olla ulkoilmassa. Mitä sanotte, neitiseni, minun -Pekastani? Hän oli eilen tehtaassa ja näki siellä kaikki pyörät ja -koneet ja nyt tahtoo hän selittää minulle, miten toinen liikuttaa -toista. Hänellä ovat asiat selvinä edessänsä ja hän luulee, että -jokaisen täytyy käsittää sen; mutta niin ei olekaan asiain laita; -Herramme on antanut sinulle, Pekka, tavattoman hyvän ymmärryksen eikä -jokainen, ken tahansa, saata sinua seurata. Kas niin, hän pahastuu, kun -minä puhun hänen ymmärryksestänsä, mutta eihän tämä ole mitään -kehumista, sillä ethän sinä, poikaseni, ole sitä itse antanut -itsellesi; kunnia on Herran. Katsohan, kun minä kuulen puhuttavan -noista pyöristä ja rakennuksista, miten pienin on yhtä tärkeä, kuin -suurinkin, niin minä yksinkertaisuudessani ajattelen, että meillä -jokaisella ihmiselläkin on tarkotuksensa ja että pieni koskee suureen -ja suuri pieneen ja tuo on niin lohduttavaista, ett'ei sitä mikään -voita. No, täällä Riika on; tuo pieni raukka näyttää oikealta -ihmiseltä, kun hän on niin kiedottu vaatteisinsa." - -Riika näytti kuitenkin äitinsä suureen kudottuun huiviin kiedottuna -paljoa pikemmin viheriältä mytyltä, kuin ihmiseltä, ja ainoastaan hänen -pienestä, valkeasta nenänpäästään voitiin arvata, mitä tuohon myttyyn -oli kätkettynä. Hän oli sangen iloinen päästessänsä ulos ja Pekka oli -luvannut hänelle vielä suuren omenan; hän ei ajatellutkaan nukkua koko -tiellä. Mutta tuskinpa ennätti kulua kymmentä minuuttia ennen, kun hän -jo nukkui kuin pölkky. - -Rakennukset olivat mäen rinteellä, joka viersi rantaa kohden. Vahva -kuura oli laskeunut puille, joille auringon valo loi loistavan hohdon; -tuuli puhalsi hienoja lumipilviä nuoren neidon kasvoille. Hän astui -kummulla seisovaan kauniisen huvihuoneesen, -- oi, täällä olivat he -aivan varmaan nauttineet teetä monena kesäiltana! Ja tuolla alempana -olivat he varmaankin istuneet pienillä istuimilla ja katselleet ihanaa -näkyalaa vedelle päin! Vähän matkaa tästä oli rannalla pieni silta, -heillä oli varmaankin ollut venhe ja kentiesi oli Kustaalle juuri -täällä tullut ajatus ruveta merimieheksi. Missä hän nyt on? Mitä hän -nyt ajattelee? Hän ei uskaltanut miettiä näitä kysymyksiä eikä kauemmin -muistella häntä; hänen poskillensa, jotka viimeiset ajat olivat tehneet -vaaleiksi, nousi nyt hehkuva puna. - -Lähes joka toisena päivänä kävi Anna tästä lähtein näillä rakennuksilla --- silloin yksinänsä, kun ilma oli paha, mutta hyvällä ilmalla pienen -Riikan kanssa; joskus liittyi herra Fogelsang heidän seuraansa. - -Aika kului pitkällisesti, sangen pitkällisesti, mutta se kului -kuitenkin; vanha vuosi joutui lopullensa ja uusi alkoi. Kun päivän työt -olivat toimitetut ja muuraaja laskeunut levolle, kun kaikki oli -ympärillään hiljaista, istui Anna mielellänsä hetken aikaa joutilaana -ja ajatteli kotia, näki ajatuksissansa heidät kaikki ja kuvitteli -itsellensä, mitä he puhuivat ja tekivät; oli ikäänkuin hän olisi elänyt -heidän seurassansa. Sen jälkeen luki hän lu'un äitinsä raamatusta ja -hänen sielunsa tuli vähitellen aina enemmän ja enemmän valaistuksi -niin, että hän sai voimaa vartoa hiljaa ja kärsivällisesti. - -Vartoa -- mitä? Sitä mietti ja kyseli hän joskus itseltänsä, eihän hän -toivonut mitään ja kuitenkin vartoi hän ja tunsi, että ei vielä kaikki -ollut ohitse heidän ja hänen kesken -- se ei olisi ollut mahdollista! - -Eräänä päivänä, kun hän palasi opetustunniltansa, näki hän -kummastukseksensa vanhan Jensin tulevan eräästä huoneesta. Hän oli -hiipinyt kotoa hänen tietämättänsä ja vastoin lääkärin ohjeita; hän -nojasi avutonna itseänsä seinää vastaan ja koki turhaan saada -jaloillensa pysyväistä sijaa iljanteisella tiellä. Hän ei voinut -liikkua paikaltansa kadottamatta tasapainoansa, hän seisoi tukien -itseänsä kainalosauvallansa ja nytki olkapäitään omituisella tavallansa -ja ähkyi hiljaa. - -Anna riensi kiirein askelin, joutuaksensa hänelle avuksi, ja näki -samassa kauniiden vaunujen kulkevan katua myöten; hän tunsi tuon -loistoisan nuoren miehen, joka niissä ajoi. Hän oli eräs Kustaan joka -usein oli käynyt häntä tervehtimässä ja aina silloin osoittanut hänelle -suurta, erinomaisen suurta huomaavaisuutta. Anna kuuli mainittavan -nimensä iloisella, ihastuttavalla äänellä ja näki hänen sen jälkeen -tekevän syvän kumarruksen tervehdykseksi. - -Ensimmäisessä silmänräpäyksessä olisi hän suonut tuon nuorukaisen -ajavan ohitse ennen, kun hän olisi auttanut isäänsä, vastasi -tervehdykseen tyynesti ja ylevästi entisellä tavallansa ja talutti -samalla aikaa varovaisesti vanhaa muuraajaa eteenpäin. Tuo nuori neito -oli ihmeellisen kaunis, käydessään ylevästi ja loistavin silmäyksin; -Jens näytti niin loppakorvaiselta, kuin pahantapainen lapsi pahanteosta -kiinni saatuna. Sitä paitsi loi hän salaisia ja tuskallisia silmäyksiä -tyttäreensä. Anna nuhteli sangen kovin itseänsä ja tunsi ansaitsevansa -kirouksen; miten kurja, miten heikko hän oli ollut! Äsken oli hän aivan -vähällä kieltää omaa isäänsä! -- Jumala olkoon kiitetty, että se ei -kuitenkaan tapahtunut. - -"Oo -- ho, ai -- ai mitä on tekeminen", alkoi muuraaja puolustellen -itseänsä; "vanha ruumiini tuli niin levottomaksi ja minä lähdin vähän -ulos, mutta tämä ei käy päinsä, ei, tämä ei käy päinsä. Katsohan, miten -nuo nauravat akkunoistaan meille; niin, häpeätä ja pilkkaa me jaamme, -oi, oi!" - -Anna loi silmänsä ylös ja näki todellakin suuren määrän nauravia -tyttöin kasvoja akkunassa vastassansa, heitä selvästi huvitti hän ja -hänen isänsä ja heidän naurunsa -- tuo ensimmäinen nuoruuden -ajattelematon, iloinen nauru, joka ei ole missään pahassa -tarkoituksessa ilmaistu, vaan kuitenkin saattaa koskea niin kovin -- -kuului ulos heille. Hänen yksi oppilaansa oli heidän joukossaan, -rovastin tytär, pieni viisitoistavuotias tyttö ruskeine hiuksineen, -hienot kuopat poskipäillään, lempein ääni ja suloinen olento. Anna oli -paljon pitänyt hänestä ja nyt tuntui hänelle sangen raskaalta -nähdessään tuon suosilaansa osoittavan noin suurta sydämettömyyttä. - -Mutta hän ei kuitenkaan ollut sydämetön; hän tuli hämärän aikana -anteeksi pyytämään. Tuo pieni raukka oli kovin hämmästynyt, hän seisoi -ovella keksimättä yhtään sanaa, jotta alkaisi. Anna katseli kylmästi -häntä; hän kyllä aavisti hänen tarkoituksensa, mutta oli liian kovasti -loukattuna tahtoakseen häntä auttaa toimessansa. - -"Jos te tietäisitte, miten murheellinen minä olen!" alkoi hän -viimeinkin. - -"Minun tähteni teidän ei tarvitse olla murheellisena." - -"Mutta minä en voi saada lepoa ennen, kun olen sanonut teille -nauraneeni ainoastaan sen tähden, että muutkin nauroivat, että minä -aina nauran silloin, kun toisetkin nauravat, ja että minun on -mahdotonta lakata nauramasta, kun kerran olen alkanut nauraa; minä -tahdon sen tähden rukoilla teiltä anteeksi!" - -"Se on liiallista, minä en sitä pyydä." - -"Mutta minun tarvitsee sen tehdä, minä tunnen sen; vieläkö te olette -pahoillanne?" - -"En olekaan, mutta minua ilahuttaa se, että en hyväksynyt teidän -ystävyyden tarjoustanne näinä päivinä; jos sen olisin tehnyt, niin -teidän käytöksenne olisi minua loukannut, mutta ei nyt." - -"Ja minä olen tullut juuri uudistamaan ystävyyttä; minä olisin niin -ylpeä teidän ystävyydestänne! Oi, miten näytätte synkältä, teillä on -varmaankin oikein sovittamaton luonne. Ette suinkaan te enää kertaakaan -tahdo soittaa minun kanssani?" - -"Miksikäs en?" - -Tuo pieni neito viipyi vielä vähän aikaa; sen jäljestä lausui hän -jäähyväiset ja meni. Mennessään huokasi hän vielä: - -"Jumala tietää minun tehneen kaikki mitä voin; minä olen pahoillani -siitä, että minun kokeeni meni turhaan." - -Anna oli vähällä huutaa häntä takaisin palaamaan, mutta hän ei sitä -tehnyt. Sen sijaan heittäytyi hän polvillensa ja itki, juuri kuin jos -sydämensä olisi tahtonut särkyä. Oi, tuo uppiniskainen ja häijy luonto, -eiköhän se milloinkaan tule taipuvammaksi! Miten voi hän toivoa -anteeksiantamista, hän, joka itse oli noin kova? Mahtaakohan pikku -Johanna vielä tulla takaisin? -- Jospa hän sen tekisi, niin hän -rientäisi häntä vastaan, syleilisi ja kiittäisi häntä. Mutta Johanna ei -tule takaisin; hänen kärsivällisyytensä on loppunut, ja seuraavalla -opetustunnilla oli hänen kasvoillaan sellainen luonto, joka ei -ensinkään ollut näiden lapsellisten kasvojen kanssa sopusoinnussa, ja -hänen katsantonsa ilmaisi selvään: "Teidän ei tarvitse minua peljätä; -minä en varmaankaan tahdo teiltä mitään vaatia." - - - - -V. - - -Maaliskuun aurinko paistoi keväisellä suloudellaan pieneen asuntoon; -Anna oli asettamaisillaan valkovuokkokimppua vesiastiaan; muuraaja -istui akkunan edessä tupakkaa polttaen, polvillaan suuri musta kissa, -jota hän, muun työskentelyn puutteessa, taukoamatta hyväili. - -"No, no, hiirikoira; katsohan, miten tuo peto kokee päästä vapaaksi!" - -"Antakaa sen mennä, isä; tuohan on rääkkäämistä!" - -Jens laski kissan nyreänä jupisten, että hänkin tarvitsisi jotakin -huvia, mutta ei kukaan tahdo pitää hänestä mitään lukua. - -"Katsokaapa näitä pieniä, valkeita kukkasia!" lausui Anna lyhyen -vaitiolon jälestä ja ojensi kukkalasia isäänsä kohden, "ovathan nämä -tuoreita ja suloisia? Herra Fogelsang teki sangen hyvin tullessaan -luokseni kukkasinensa." - -"Sehän oli kaikista pienin hyvyys, minkä hän voi tehdä", muistutti -Jens, jolle oli mahdotonta pahan luontonsa salaaminen, "hän käy täällä -joka Jumalan päivä ja saa kahveensa ja muun ylöspitonsa. Minä olen -harmissani hänelle, niin, minä olen harmissani hänelle; hänellä ei ole -juuri mitään lausuttavaa sinun vanhalle isällesi. Oh-hoo, niin aina, -mitäs sille voi? sellainen on nykyinen maailma." - -Jens nousi ylös, astui nilkutellen pariin kertaan huoneen lattian ja -seisattui Annan taakse, laski kätensä hänen tuolinsa selkälaudalle ja -lausui imartelevaisella äänellä: - -"Minä lähden hetkiseksi ulos; onko mitään asioita, joita voisin sinulle -toimittaa?" - -"Ei, kiitoksia: mutta miten uskallatte mennä yksin?" - -"Niinpä niinkin! Mutta sinä olet hyvä tyttö huolehtiessasi minun -tähteni. Niin, niin, sinä olet hyvä tyttö; kuulepa, onko sinulla -muutamia killinkiä liikenemään minulle, mitä?" - -Anna tarjosi hänelle heti kukkaronsa ja käski hänen ottaa sieltä niin -paljon, kuin hän tarvitsi. Jens olisi mielellään ottanut koko kukkaron -sisustan, mutta katsoi kuitenkin parhaaksi -- saadakseen toisellakin -kerralla käyttää samanlaista vapautta -- olla jotenkin kohtuullinen ja -tyytyi sen tähden tällä kerralla yhteen riksiin. - -"Jumala siunatkoon sinua! Muta kyllä tulen takaisin päivällisen ajaksi. -Ooho, ooho minua raukkaa!" - -Kun hän oli lähtenyt, väristytti Annaa vasten tahtoansakin. Isänsä -itsekkäisyyden ja tunnottomuuden olisi hän kyllä voinut kärsiä, mutta -kun hän näki hänen kasvoillaan tuollaisen halveksittavan, -imartelevaisen ja mairittelevaisen muodon, koski se häneen ja hänen -kärsivällisyytensä oli loppua. Tuo pieni huone tuntui hänelle niin -tuskastuttavalta. Hän aukasi akkunan ja hengitti syvään raitista, -kirkasta ilmaa; tuolla ylhäällä avaruudessa viserteli leivonen iloisia -säveleitään; Anna katseli ja seurasi sitä silmillään, mutta vielä -sittenkin, kun se oli jo poissa nähtävistä, kuului sen rattoisa -liverrys. - -Millaisella ilolla oli Anna ennen tervehtinyt kevään tuloa! Nyt sopi -kolkko ja pimeä vuoden aika paljoa paremmin hänen mielentilallensa ja -hän tahtoi itkeä nähdessään keväimen kukkia. Miten selvästi säilyi -hänen muistissaan tuo kodin lähellä oleva pienen niityn kulma, josta -hän joka vuosi poimi ensimmäiset keväimen valkovuokot -- oi, ne olivat -olleet onnellisia, onnellisia aikoja! - -Kaikki oli niin ihmeellisen tyyntä ja hiljaista; kaduilla ei näkynyt -ainoatakaan ihmistä; tuo nuori neitonen antoi työnsä vaipua polvilleen -ja salli mielikuvituksilleen täydellisen vapauden. Tavallisuuden mukaan -kulettivat ne hänen kotiin. Hän oli istuvinaan Klaaran vieressä ja -kuulevinaan isän tulevan. Mutta hiljaa! Mitä tämä on? Anna hyppäsi -vavisten ylös ja kuunteli. Pilkkaisivatko korvansa häntä? Saattoiko hän -jonkun toisen astuntoa luulla hänen astunnaksensa? Ei, ei, se on hän, -hänen isänsä! Sanomaton ilo ja riemu, jota hän tuskin voi kestää, -valtasi hänen sydämensä. Suuri Jumala, isä tulee hänen luoksensa -- oi, -hän tahtoi laskea polvillensa hänen eteensä ja rukoilla anteeksi! - -Hänen varjonsa sattui Annan huoneesen, kun hän astui ohitse; hetkisen -sen jälestä avasi hän oven ja astui sisään. - -Anna jäi ikään kuin kiinni kasvettuneena seisomaan paikallensa; hän ei -voinut rientää häntä vastaan; hänen vakainen silmäilyksensä, -juhlallinen kasvoinsa luonne ja kohtelias kumarruksensa osoittivat -selvemmin, kuin sanat, että hän ei ollut tullut asioita jälleen hyviksi -tekemään. - -"Suonette anteeksi", sanoi hän ja tuo vieras "te" laskeutui jäisellä -kylmyydellään Annan sydämen ympärille, "että minä tulin teitä -häiritsemään, mutta minulla on teille yksi pyyntö." - -Anna ei vastannut, hän martosi tuskallisen hiljaisena, kasvonsa -alaspäin luotuina. - -"Tyttäreni", jatkoi hän, "on sangen heikkona sairaana ja haluaa -kuumeentapaisella levottomuudella saadaksensa nähdä teidät. Tahdotteko -matkustaa hänen luoksensa? Tämä on teiltä suuri uhraus, jota pyydän, -mutta tauti ei ole tarttuvaista; sitä paitsi ei taida kestää pitkää -aikaa ennen, kun kaikki on ohitse ja te saatatte palata takaisin." - -"Jumalani! Eikö ole vähintäkään avun toivoa?..." Huone pyöri hänen -silmissään ja hän katseli lähes kauhistuneena tuota yksivakaista -juhlallista olentoa, joka seisoi hänen edessänsä. - -"Ei ole mitään toivoa!" vastasi hän lyhyesti särkyneellä äänellä; minkä -tähden olisikaan hän keventänyt totuutta ja säästänyt sitä Annalta? -Suru, murhe oli hänen, Annalla ei ollut mitään oikeutta ottaa siihen -osaa. - -"Jos te tahdotte täyttää meidän pyyntömme ja lähteä matkalle, niin -milloin saan tulla teitä noutamaan?" - -"Heti, heti! Sitä parempi, mitä pikemmin!" - -"Teillä lienee kuitenkin kaikenlaisia toimituksia ensin tehtävänä", -lausui hän ja kasvoillaan kuvautui kovuuden ilmaus; hän lienee -muistanut eron hetken, jolloin Anna myös oli lausunut: "heti, heti!" - -"Oi! minä olen heti valmis -- korkeintaan neljännes-tunnissa." - -Hän lausui jäähyväiset, kiitti ja lähti huoneesta. Ensimäisessä -silmänräpäyksessä näytti kaikki pyörivän ympäri Annan silmissä, mutta -hän jännitti kiireesti kaikki henkensä voimat; kotona tarvittiin häntä, -he kaipasivat häntä ja nyt oli tarpeellista ja välttämätöntä, että -hänen täytyt tyyntyä ja rauhoittua. Hän selitti pesijävaimolle lyhyesti -asiansa ja pyysi häntä pitämään huolta isästänsä sillä aikaa ja antoi -hänelle rahaa. Sen tehtyään pukeutui hän matkavaatteisinsa ja astuskeli -kärsimätönnä edes takaisin varrotessaan vaunujen tuloa. Jospa vaan -hänen isänsä viipyisi poissa siksi, kun he pääsisivät lähtemään! hän -kuolisi häpeästä, jos hänen kasvatusisänsä ja isänsä kohtaisivat -toisensa. - -Viimeinkin tulivat kattovaunut; översti auttoi häntä niihin ja peitti -hänen kohteliaasti, joka osoitti suurinta tyyneyttä; itse istui hän -ajajan viereen. Torin poikitse ajettaessa näki hän sivumennen muuraajan -seisovan ja haastelevan erään renttumaisesti vaatetetun miehen kanssa, -jonka nutun napista hän piteli kiinni. Molemmat näyttivät hyvin -liikutetuilta ja heidän raaka naurunsa kaikui hänen korviinsa. - -Miten kummalliselta tuntuikaan istua siinä aivan yksinänsä! Hän olisi -kuitenkin sangen mielellään suonut saavansa tarkkoja tietoja Klaarasta, -tuosta rakkaasta, siunatusta Klaarasta. Tauti ei ole tarttuvainen, niin -oli hän sanonut, juuri kuin jos hän olisi tarttumisesta mitään -huolinut, juuri kuin jos hän ei olisi pitänyt suurena onnena saada -kotona kuolla! Hän oli sanomattoman suuresti murheellisena, mutta -keskellä suurinta suruansakin tunsi hän kuitenkin olevansa turvassa -ollessaan isän läheisyydessä ja hänen suojassansa. - -"Ehkä tahtoisitte vaihtaa paikkaa kanssani", lausui översti, kun he -istuivat yhdessä rautatien matkustajavaunuissa: "akkunasta käy veto." - -Anna katsoi säikähtyneenä häntä. Eikö hän häntä vähääkään säälinyt, -eikö hän ymmärtänyt tuollaisen sääntöin mukaisen kohteliaisuuden miekan -tavoin koskevan hänen sydämeensä! Anna ei uskaltanut lausua sanaakaan, -hän pelkäsi tukahdutettuin nyyhkimisien puhkeavan itkuksi; hiljaisena, -vaaleana ja tuskallisena istui hän hänen vieressänsä. Ajatuksissansa -oli hän tuhansin tavoin kuvitellut jälleen kohtaamistansa, mutta ei -milloinkaan näin. Oliko tuo kylmyys teeskentelyä vai eikö hänellä -todellakaan ollut mitään tunteita hänen suhteensa? Joko hän oli -kokonaan unhottanut ennen nimittäneensä Annaa kukkaseksensa, päivän -valoksensa ja iloksensa. - -Hetkisen kuluttua vaipui översti surusta, sielunvoimain jännityksestä -ja pitkästä valvomisesta väsyneenä uneen. Anna rohkaisi itseänsä niin -paljon, että uskalsi peittää hänen huivillansa ja ripustaa nenäliinansa -varjoksi akkunaan; sen jälestä alkoi hän tarkastella häntä. Miten jalon -muotoinen ja vilkas oli hän ennen ollut, miten oli hän vähän ajan -kuluessa vanhentunut; hiuksensa olivat tulleet harmaimmiksi, otsansa -ryppyisemmäksi! Anna uskalsi tuskin hengittääkään, peläten poistavansa -sen suloisen unelman, joka saattoi hymyilyn överstin kasvoille. - -"Teidän isänne nukkuu levollisesti", kuiskasi eräs vanha, viheriä -huntuinen nainen, joka istui kyyristyneenä vaunuin nurkassa vastapäätä -Annaa ja kaipaili turhaan unta. - -Anna nyykäytti päätään; hän ei voinut saada lausutuksi sanoja: "Te -erehdytte, hän ei ole minun isäni." - -Noustuansa loi översti Annaan entisen laisen sydämellisen silmäyksen, -mutta se ei kestänyt pitkää aikaa; niin pian, kun hän oikein selkisi ja -sai ajatuksensa koonneeksi, oli se ohitse. "Tehän vilustutte minun -tähteni, sitä minä en voi sallia", lausui hän kääriessään huivin Annan -ympärille ja tarjotessaan hänelle nenäliinan. Samassa kohtasivat hänen -silmänsä Annan rukoilevaisen ja kyyneleisen katsannon. Tuo ylevä mies -käänsi kiireesti päänsä toisaallepäin ja hänen kasvoillansa kuvautui -kummallinen katkeran surun, sääliväisyyden ja järkähtämättömän lujuuden -seoitus. - -Köpenhaminan asemahuoneen edustalla olivat överstin omat vaunut. Ajaja -selitti kotona olevan kaikki entisellänsä ja huokasi surullisesti. -_Pieni Klaara oli koko_ talonväen silmäterä. - -Annan sydäntä ahdisti yhä enemmän sen mukaan, mitä lähemmäksi hän tuli -kotia ja mitä tutummaksi hänelle tuli seutu. Hänestä tuntui kuin jos -olisi pitkä, pitkä aika jo kulunut siitä, kun hän oli täällä ollut ja -nyt hän kulki kuolinvuoteen ääreen; voiko hän kestää tätä? Hartaana ja -nöyränä rukoili hän Jumalalta apua. - -"Vielä pyydän teitä", alkoi översti, kun he olivat jo tulleet niin -lähelle kotia, että Anna voi nähdä nuo korkeat, lehdettömät lehtokujan -poppelipuut ja puutarhan pensaat; "vielä pyydän teitä, että ette -vastustele tytärtäni vaan myönnytte hänen luulotteluihinsa, ikään kuin -ne olisivat todellisia. Miksi tekisimme tarpeettomasti hänen viimeiset -hetkensä katkeriksi?" - -Lääkäri oli ovella. - -"Onko Anna seurassanne?" kysyi hän hätäisesti. "Ah, tuopa on iloista! -Tervetultua, nuori neitoseni! Tämä on raskas aika, mutta minä olen -usean vuoden jo tiennyt tämän tulevaksi. Te tehnette, minkä vaan -voitte -- eikö niin -- ollaksenne tyyni ja rauhallinen?" - -"Jumalan avulla tahdon sen tehdä. Oi, laskekaa minut heti hänen -luoksensa!" - -Hän kiirehti salin ja kammarin lävitse ja avasi hiljaa heidän entisen -yhteisen huoneensa oven. - -Tuo oli iloisa, ystävällinen ja valoisa huone; aurinko loi valonsa -lattiamatoille. Pieni Klaara istui levitetyin käsin vuoteessansa. - -"Oi, Jumala olkoon kiitetty! Olethan täällä viimeinkin!" - -Anna tukahdutti nyyhkinänsä ja koki hymyillä. Hän suuteli hellästi ja -hiljaa siskonsa pientä, laihtunutta kättä, vaaleita hiuksia ja -puhdasta, valkeata otsaa. - -"Siskoni, rakas siskoni, sinä kyllä paranet vielä!" - -"Sitä en pyydäkään; nyt, kun sinä olet täällä, olen minä iloinen. Mutta -äiti, ethän ole nähnyt äitiä!" - -Anna loi levottomana silmänsä ylöspäin. Miten voisi äiti häntä ottaa -vastaan? - -Överstin rouva istui puoleksi kätkeytyneenä pienen verhon takana. Hän -lähestyi nyt Annaa ja tarttui ystävällisesti hänen käteensä. - -"Jumala sinua, lapsukaiseni, siunatkoon! Tiesinhän sinun tulevasi -tänne." - -Annalle oli mahdotonta enää pidättää liikutustansa. Hän heittäytyi -äidin helmaan ja antoi vapaan vallan kyyneleillensä. Oi, miten tuo oli -suloista, miten se teki hänelle hyvää! hän oli tuota kauan, kauan jo -toivonut, ikävöinyt. - -"Vaiti, lapsi kulta, vaiti! Tule tänne! Klaara ei saa tätä nähdä." - -"Oi, äiti raukka, äiti raukka, kun sinun täytyy kadottaa hänet! Ja -kuitenkin sinä olet niin hellä ja hurskas, sinulla on rakkautta ja -osanottavaisuutta vielä muillekin; miten voit olla sellainen? Oi, minä -en ole sinua tarpeeksi ennen rakastanut, mutta nyt sitä teen!" - -Anna istui koko päivän siskonsa vuoteen vieressä. Pieni Klaara tunsi -itsensä paljoa paremmaksi ja hymyili niin iloisesti, että Anna jo alkoi -toivoa parantumista, mutta kun hän taas näki nuo tulikuumat, punaiset -pilkut hänen poskillansa ja tuijottavan katsantonsa, kun hän kuuli -hänen lyhyen, kuivan yskintänsä, katosi taas hänen toivonsa. - -"Kävikö isä ovesta?" kysyi Klaara eräänä iltana. "Niin, näenhän sen. -Elä huoli, äiti, toimittaa valoa, minä pidän niin paljon uunin tulen -loisteesta ja kuun paisteesta. Katsohan, miten niistä kumpikin valaisee -laattiaa! Istuhan, isä kulta, nojatuoliin saadakseni katsella sinua ja -ota Anna polvellesi, miten ennenkin vanhoina hyvinä päivinä, se -huvittaa minua. Jumala olkoon kiitetty siitä, että kaikki on hyvin -taas!" - -Översti istui ja viittasi Annalle, juuri kuin pyytäen anteeksi sitä, -että hän toivoi hänen tekevän sairaan tytär raukkansa mielen mukaan. -Kuiskaten lausuttu "suokaa anteeksi" kohtasi Annan korvia tullessansa -ja överstin käsi laskeutui hiljaa hänen vyötäisillensä, juuri kuin -sekin olisi tahtonut kuiskata: "suokaa anteeksi!" Oi, tuo oli -surullinen, hirmuinen, koskeva näytelmä! Nyt ymmärsi Anna, mitä översti -tarkoitti puhuessaan Klaaran luulottelujen mukaan tekemisestä. Tuota -voi hän tuskin kestää. - -Mutta hän kesti tuon kuitenkin päivästä päivään ja sai voimaa -unhottaakseen itsensä ja ajatellakseen vaan siskoansa. Tuo oli -hiljainen, rauhallinen, lähespä onnellinen tautivuode. Klaaralla ei -ollut paljon kärsittävää ja hän oli iloinen ja kiitollinen sen -rakkauden tähden, mitä hänelle osoitettiin. - -"Anna!" pyysi Klaara eräänä päivänä, "kerro minulle vähän isä -raukastasi. Vieläkö hän on sairas, oliko hän hyvin murheellinen, kun -jätit hänen?" - -"Hän on, armas siskoni, lähes terve jo ja saattaa tulla toimeen ilman -minua." - -"Mutta hän ikävöinnee kuitenkin sinua joka hetki; varmaankin pitää hän -sinusta sangen paljon!" - -Äiti loi hellän ja tutkivaisen silmäyksensä Annaan. Mitä oli Annan -vastaaminen? - -"Tiedätkö, mitä minä olen ajatellut?" jatkoi Klaara. "Kun sinä jäät -tänne, saa isäsi tulla asumaan tuohon pieneen kummun rinteellä olevaan -keltaiseen huoneesen, jonka seiniä varjoovat viiniköynnökset ja -riippakoivut huojuvat ympärillä. Sinä saatat nähdä sen tuosta akkunasta -ja voitpa juosta sinnekin hetkiseksi; vai lienetkö ajatellut, että... -että isäni ei antaisi hänen asua täällä?" - -"En, en, siskoseni!" - -"Sinä näytät niin murheelliselta, Anna. Oletko minun tähteni -huolissasi? Elä sure minun tähteni; minä olen tällainen pieni raukka, -jolle on vaikeata kestää surua ja vastoinkäymisiä, mutta olkaamme -iloiset siitä, että meidän Herramme tahtoo minun niistä vapauttaa. -Eihän meidän, jotka uskomme Vapahtajaan, tarvitse pelätä mitään, -siskoni. Te saatatte ilolla ajatella minua ja tottua puhumaan minusta -ilman kyyneleitä. Jos äitini ei tätä voisi heti tehdä, niin sinun tulee -häntä lohduttaa. Oi, minä näin niin kauniin unen yöllä. Minä näin sinun -ja Kustaan käsi kädessä seisovan eräällä pienellä haudalla, joka oli -kokonaan kukkasilla peitetty. Sinä puhuit hänelle minusta ja lausuit -tulleesi kotiin takaisin minun tähteni. Jospa Klaara vaan olisi jäänyt -meille! vastasi Kustaa, mutta minä autuudessani ajattelin: jospa te -vaan tietäisitte minun tilani, niin huokaisitte varmaan: Oi, jospa me -olisimme hänen luonansa!" - -Klaara oli tuskin lopettanut puheensa ennen, kun översti astui -huoneesen. Hän näytti hyvin huolelliselta ja oli sangen tuskallista -nähdä hänen kääntävän kasvonsa poispäin vuoteesta. - -"Katsohan, Klaara, mitä minä olen tuonut pikku tytölleni!" - -Hänellä oli koko käden täysi orvokkia. Klaara hengitti halukkaasti -niiden raitista tuoksua, suuteli kättä, jossa kukat olivat, nyykäytti -kiitollisesti päätänsä ja vaipui taasen rauhalliseen uneen. - -Isä tarkasteli häntä synkein, toivottomin silmäyksin; hänen nukkuessaan -saattoi parhaiten nähdä, miten vaalea ja laiha hän oli. Mutta tuo -toinen nuori neitonen, joka oli polvillaan hänen vuoteensa ääressä, -olihan hän lähes yhtä vaalea, olihan hänenkin silmillään luonnoton -kirkkaus. - -"Tätä ei saata enää kestää", lausui översti lähetessään Annaa, ja -tuntui ihmeelliseltä, miten suuri hyvyys ilmestyi hänen äänessänsä ja -miten vieras se kuitenkin oli; "te ette saa panna omaa terveyttänne -vaaraan. Kun te valvotte yön, silloin täytyy teidän nukkua päivällä." - -Anna loi katsantonsa maahan, nousi ylös ja lähti huoneesta. Häneen tuli -erinomainen kielettömyyden henki överstin läsnä ollessa eikä hän -uskaltanut tehdä mitään vastaväitteitä. Mutta kun översti oli mennyt -ulos, hiipi Anna jälleen huoneesen. - -"Minä en voi olla poissa, äiti; täällä on minulla parhain lepo." - -"Istu pallille tähän minun viereeni ja laske pääsi polvilleni, ehkä -vaivut siinä uneen. Lapsi raukka, miksi sinä et milloinkaan valita -äidillesi? Minkä tähden sinä käyskelet ympäriinsä niin hiljaisena ja -äänettömänä?" - -"Luuletko, äitini, olevan överstille mistään arvosta sen, jos sanon -katuvani käytöstäni, jota osoitin sinä iltana? Kun minä näen hänen, -kadotan aina kaiken rohkeuteni, mutta ehkä minun kuitenkin pitää sen -tekemän." - -"Ei vielä. Hän ei ole vielä myöntyväinen ja tuo lisäisi vaan itseensä -tyytymättömyydellä hänelle sitä surua, mikä jo entiseltä raskauttaa -hänen sydäntänsä. Hän on sanomattomasti surrut sinua, Anna. Usein kun -hän on luullut minun nukkuvan, olen kuullut hänen huokailevan -sydäntä särkeviä huokauksia ilman kyyneleitä sinun tähtesi. Mutta -Jumala on johdattava kaikki hyvään loppuun. Sinä olet rakkautta -osoittavaisella, kärsivällisellä käytökselläsi täydellisesti -sovittanut kiittämättömyytesi ja minä suuressa murheessani tunnen -sydämellisesti Jumalaa kiittäen koetteluksen taivuttaneen sinun -luontosi, puhdistaneen ja jalostaneen sinun. Katsohan, lapsukainen, -kun sinä olit niin itseesi luottavainen, niin ylpeä, niin onnellinen, -olin minä usein sangen murheellinen sinun tähtesi, mutta kun kotiin -takaisin tultuani kuulin sinun matkustaneesi pois ja kodin sinulta -suljetuksi, tulin levottomaksi ja tuskalliseksi, mutta ajattelin heti. -Jumala tahtoo sinua kutsua luoksensa -- ja niin olikin." - -"Jumala siunatkoon sinua, rakas lapseni! Nukkuos nyt ja vahvista -voimiasi; herää sitten toivoen!" - -Anna vaipui todellakin uneen ja heräsi ihmeellisen rauhallisella -mielellä; äidin käsi oli hänen päänsä päällä. - -Vähän aikaa sen jälestä avasi Klaara silmänsä ja katseli levottomasti -ympärillensä. - -"Missä minun kukkaseni ovat?" kysyi hän, "ja isä, oi rakas siskoni, mene -kutsumaan isä tänne!" - -Taas seisoi Anna vaaleana ja vavisten pienessä lukukammiossa. Kun -översti huomasi hänen, nousi hän kiireesti ylös ja seurasi häntä. - -"Sallikaa minun oikein teitä katsellani", pyysi Klaara hiljaisella -äänellä. "Elä ole murheellinen, Anna! Sinun pitää lohduttaa heitä -kaikkia, Kustaatakin. -- Mitä minä uneksuinkaan? Niin, johan sen -muistan. Jumala on minulle niin armollinen; täällä on niin valoisaa, -äiti... niin valoisaa!" - -Ja hän vaipui hiljaa vuoteelleen -- hän vaipui kuolon suloiseen uneen. - -Seuraavana aamuna sai Anna pienen kirjelapun överstiltä, jossa hän -kiitti häntä siitä väsymättömästä rakkaudesta, jota hän oli osoittanut -Klaaran sairauden aikana. "Me olemme teille ikuisesti kiitollisuuden -velassa", kirjoitti hän. Anna voi tuskin lukea enempää. Olihan överstin -tytär hänen siskonsa. Oi, miten voi hän tässä silmänräpäyksessä -haavoittaa hänen sydäntänsä kiitollisuudellansa! He eivät tahdo häntä -pidättää luonaan pitempää aikaa, luki hän eteenpäin. Vaunut sai hän -käytettäväksensä, milloin vaan halusi lähteä. Översti ei sanonut -voivansa nähdä ketään eikä puhua kenenkään kanssa tällä ajalla ja sen -tähden lähetti hän kirjeellisesti hartaimmat kiitoksensa ja -jäähyväisensä Annalle. - -Tuo olisi ollut vieraalle kaunis kirje, mutta Annalle oli se katkera ja -kova. Pyyhkikö översti pois kokonaan ohitse menneet ja unhoittiko hän -Annallakin olevan osansa surusta ja kaipauksesta? - -Pian sen jälestä tuli äiti. Hän oli kauan jo valmistaunut tuota hetkeä -varten ja liikuttavaa oli nähdä hänen hiljaista, hurskasta -nöyryyttänsä. - -"Isä raukka, isä raukka!" huokasi hän luettuansa kirjeen. "Hän tekee -ristinsä niin raskaaksi kuin voi. Minä en tahdo kiittää sinua, Anna, -mutta me tahdomme itkeä yhdessä; sillä me rakastimme molemmat häntä -niin kovasti, niin kovasti. Tuo oli kaunis kuolema -- eikö niin? -lohduttavainen, autuaallinen ero. Oi Jumala, minun täytyy erota vielä -sinustakin! Mutta me tahdomme olla kärsivällisiä, pieni tyttö raukkani, -ja toivoa lujasti; minulle siintää jo apu; Jumalan avulla tulevat -kaikki hyviksi jälleen. Oletko ajatellut Kustaata, miten murheelliseksi -hän tulee? Sinä, luullakseni, pidät kuitenkin enemmän hänestä, kuin -Klaarasta." - -"Sitä en nyt kuitenkaan tunne, äiti. Klaara oli aina juuri kuin enkeli -ja minä olen ollut tällainen maailman lapsi. Minä tunsin itseni niin -voimakkaaksi ja luulin hänen heikoksi, mutta hän oli kuitenkin paljon, -paljon voimakkaampi minua. -- Mutta miten käy minun, kun tulen -takaisin? Minun sydämeni on niin köyhä rakkaudesta, että sinä et voi -uskoa sitä. Oi, opeta minua, äiti, mitä pitää tekemän silloin, kun -tahdottaisiin rakastaa jotakuta eikä voida sitä tehdä! Kuitenkaan en -minä tahdo viivyttää sinua, sillä isä tarvitsee varmaankin sinua -paremmin kuin minä. Anna minun suudella vielä kerran kättäsi ja sitten -hyvästi. Kiitoksia jokaisesta rakkaasta sanastasi! Minä lähden heti -matkaan, miten hän toivoo." - -"Tullenko minä enää milloinkaan tänne takaisin?" ajatteli Anna -itseksensä vaunujen vilkkaasti kulkiessa lehtokujan lävitse. Hänestä -tuntui niin luonnottomalta ja kovalta jättää heidät surussansa. Jos hän -hyppäisi vaunuista, juoksisi takaisin ja lankeisi polvillensa överstin -eteen, ajaisiko hän hänen sittenkin pois? Niin, Anna luuli hänen sen -tekevän, osoittihan koko hänen olentonsa sitä sillä ajalla, kun Anna -oli ollut hänen luonansa! - -Oi, miten pikaisesti matka kului nyt; lieneekö tuntunut siltä vaan sen -tähden, että hän ei halunnut kotiin! Vanhan muuraajan kuva ja -jokapäiväisen elämän ikävyys oli kauhistavana ja hirmustuttavana hänen -edessään; hän oli ikäänkuin sellainen ihminen, jonka, raitista -vuori-ilmaa hengitettyään, täytyy taas laskeutua synkkään maanalaiseen -kaivokseen. Mutta hän ei tahtonut kuitenkaan valittaa, vaan olla -tyyni ja kärsiväinen; toivoa hän ei kuitenkaan voinut mitään -tulevaisuudelta, ei ainakaan vielä. Hän itki raskaita ja katkeria -kyyneleitä isän tähden, helliä ja lohdullisia pienen siskonsa tähden. - -Postihuoneella lähti hän vaunuista ja kulki siitä jalkaisin kotiansa. -Pienen talon portti oli auki ja asuinhuoneen ovi raollansa. Kissa istui -kynnyksellä ja tirkisteli Annaa synkeästi kirkkailla, vehreillä -silmillänsä. Inhottava huonon tupakan ja juomain haju tunki huoneesta; -hän kuuli siellä pelattavan korttia ja tunsi isänsä äänen. - -"Mitä sanot ristisotamiehestä, poikaseni? -- Pistätkö senkin suuhusi, -hääh?" - -Annan käsi, jolla hän jo oli tarttumassa avaimeen, vaipui jälleen alas. -Hän ei voinut näyttäytyä isälleen nykyisessä mielentilassaan. Mutta -mitä hänen oli tekeminen? Heti muistuivat hänelle mieleensä takapihan -puolella asuvat siistit ystävänsä ja hän kiirehti heidän luoksensa. - -"Astukaa sisään! astukaa sisään! Herra Jumala, neitihän siellä onkin!" -lausui samoin kuin ennenkin iloinen ja vieraanvarainen ääni. Tuo pieni -huone oli tavallista siistimpi ja puhtaampi. Helluntaililjat ja -aurikit seisoivat lasissa piirongilla eikä mitään jokapäiväisen työn -jälkiä näkynyt huoneessa. Pesijävaimo oli pukeutuneena mustaan -juhlavaatteukseensa ja kaksoisilla olivat uudet koltit yllä. Heillä -nähtävästi oli jotakin toimessa. - -"Tervetuloa, hyvä neiti, minä pelkäsin teidän jo jäävän sinne, kun -viivyitte jo niin pitkän ajan ja minä olinkin suoraan iloinen teidän -tähtenne, vaikka meidän oli sangen vaikeata lohduttaa Riikaa, sen -Jumala tietää. Hän on nyt ulkona, pienokainen, Pekan kanssa. He menivät -viemään seppelettä isän haudalle, sillä tänään, tiedättekö neitiseni, -on Pekkani syntymäpäivä ja sen tähden täytyy hautaa vähän koristaa, -ymmärrättehän! Oli oikein, että tulitte tänne; te tarvitsette lepoa, -nähdäkseni; Herra Jumala, miten vaalea te olette! Istukaa tänne -nojatuoliin, siunattu lapseni, minä asetan toisen pienen tuolin -jalkainne alle ja peitän teidät hetkiseksi aikaa! Kas niin! Tänne ei -tule ainoatakaan elävää olentoa paitsi Pekka, enkä minä lähde teidän -vierestänne." - -Kun Anna heräsi, oli jo päivä hämärtynyt. Pieni Riika hipsutteli -varovaisesti varpaillansa; kaksoiset leikkivät ja nauroivat kyökissä. -Pekka seisoi nojaten seinää vastaan vaatetettuna juhlapukuunsa, hän ei -tietänyt oikein, mitä hänen olisi tekeminen. - -"Tiedätkö, äitini"; lausui hän, "minulle tulee sangen ikäväksi käydä -joutilaana kaiket päivät; luuletko todellakin Jumalan hyväksyvän sitä?" - -"Se lienee Herramme tahto, Pekkani, että me muistamme häntä ja -koettelemme sydäntämme." - -"Niin kylläkin, mutta minä voisin sitä tehdä paljoa paremmin -työskennellessäni. -- Kuulehan, äitini, tehtaan herra Sivertsen on -sanonut rovastille, että hän tahtoo ottaa minun huostaansa ja antaa -minulle jotakin oppia. Tuo on hyvin mahdollista ja minä tahdon siis -tarjoutua hänelle ja ahkeroita tullakseni kelvolliseksi ja -kunnolliseksi mieheksi, niin että ei lasteni tarvitse hävetä minun -tähteni, miten tuon nuoren neiti rukan täytyy hävetä tunnotonta -isäänsä." - -"Vaiti, vaiti, Pekka!" - -"Jaa, sen minä sanon", jatkoi hän päättäväisellä äänellä, huolimatta -keskeyttämisestä, "jos hän ei olisi ollut hänen isänsä eikä tuollainen -kurja rampa, niin olisin minä lyönyt häntä vasten kasvoja, kun hän oli -sinulle hävytön näinä päivinä." - -"Ole vaiti jo, Pekka, neiti on jo hereillään. -- Herra Jumala miten tuo -herra Sivertsen on tehnyt kunniallisesti; jospa siitä vaan jotakin -tulisi! Mitä tahdot, pikku Riika?" - -"Niin, äiti, onko sinulla enää mitään leivoksia hänelle, kun hän herää? -Vielähän niitä jäi jälelle?" - -"Onpa niinkin, lapsi kulta, sitä olen itsekin ajatellut. No, miten -voitte, neitiseni? Oletteko nukkunut hyvin? Lieneekö meidän -keskustelumme häirinnyt teitä?" - -"Ei, ei suinkaan. Te olette minulle niin erinomaisen hyvä ja -ystävällinen. Minä en tiedä, miten voisin teitä kiittää. Minä toivon -onnea ja Jumalan siunausta sinulle, pikku Pekka! Ja katsopa, tässähän -Riika on! Mutta oletko todellakin pikku Riika? Sinähän olet tullut niin -punaposkiseksi ja rivakkaaksi, että tuskin voin tuntea sinua enää." - -"Niin, Jumalan kiitos! Onpa ikään kuin hän olisi alkanut uudestaan -elää. Nyt varmaankin, neiti, juotte Pekan maljan. Tässä on hiukan simaa -ja vähän omena-hilloa. Tuo on tosin sunnuntaillista jäännöstä, mutta -minä kuitenkin uskallan tarjota tätä teille. Ah, elkää vielä lähtekö; -me olemme lähettäneet sanan sisarellenne ja hän on nyt tuolla -vastapäätä siivoamistoimessa. Minä en voinut olla ukolle mieliksi ja -sen tähden pysyinkin poissa siellä. Hän on koko ajan ollut itseksensä; -niinpä niinkin, kullakin ovat omat huvituksensa." - -Annan mennessä isän luokse, istui tämä puoleksi sävyisän puoleksi -vihaisen näköisenä nojatuolissa. Tiina kuleksi hiljaisesti mutisten -ympäriinsä tomua pyyhkimässä. - -"Niin, sinä tulit takaisin kuitenkin", lausui isä; "niin aina, niin -aina! Sinä uskonet, että minä paljon kaipasin sinua, tyttäreni. Eipä -tosiaankaan ole kaikilla sydäntä osoittaakseen hyvyyttään tällaiselle -hylkiölle; niinpä niinkin!" - -Annalla oli kuitenkin sangen vähän sydäntä hänelle tällä hetkellä; -hänessä oli jotakin, joka vastusteli sitä, että tuo ukko oli hänen -isänsä. - -"No", jatkoi ukko polkien tahtia rastaalla puukengällänsä, "kuoliko -vaimo?" - -"Oi, ei, vaan nuori tytär!" - -"Vai niin! Niin, sitä tietä täytyy meidän kaikkien kulkea joko ennemmin -taikka myöhemmin." - -"Miten sinä näytät kurjalta!" lausui Tiina kylmästi laskien kätensä -Annan olkapäälle. "Elä nyt enää sinä rupea sairastelemaan! Vielä toinen -asia sinulle! Sinä et saa milloinkaan antaa isälle rahaa; hän tuhlaa -vaan ne ja saattaa meille vielä häpeätä kaupan päälle, niin sanoo -Kristofferikin. Kyllä olisit saanut nähdä, miltä täällä olisivat -näyttäneet paikat ennen, kun sain vähän siivotuksi; minä kyllä -tietäisin hoitaa häntä sairaana, jos hän olisi luonani." - -Oi, miten tuo oli hirmuinen ilta! Anna kiitti Jumalaa, kun hän -viimeinkin pääsi yksinään pieneen, ahtaasen makuukammioonsa. - -Seuraavana aamuna meni hän hyvin varhain ulos. Hän sai vastustamattoman -halun kohdata pientä Johannaa ja ehkäpä saada kuulla hänen lausuvan -yhdenkään osanottavaisen sanan. Tuo nuori neito sattui juuri olemaan -yksinänsä salissa. Hän istui akkunan ääressä ja leikitteli -kanarialintuinsa kanssa ja katsoi kummastuneena, kun Anna astui sisään -vaaleana ja mustiin vaatteisin pukeuneena. - -"Minun pieni kasvattisiskoni on kuollut", lausui Anna tuskin -kuultavalla äänellä, "ja minä olen sangen murheellinen. Oi, jospa te -tietäisitte, miten kadun sitä, että hyljäsin teidän ystävyytenne sen -sijasta, kun minun olisi pitänyt siitä kiittämän Jumalaa! Minä pidän -sangen paljon teistä, Johanna!" - -Ennen kun Anna oli lopettanut puheensa, kiersi Johanna kätensä hänen -kaulansa ympärille ja Anna tunsi hänen kyyneleensä kuumina putoovan -poskillensa. Tuo hyvä, pieni sydän oli yhtä valmis itkemään toisten -kanssa kuin nauramaankin. - -"Kuulkaapa, mitä isäni sanoo teistä!" lausui Johanna hyvästi -jättäessään. "Hän sanoo, että te olette oiva neito ja että teitä ei -Herra unhota." - - - - -VI. - - -Jo samana päivänä alkoi Anna entisen toimensa. Hän tunsi tarvitsevansa -olla sangen ahkera, jos hän mieli kantaa kuormansa. Nuo olivat pitkiä -ja raskaita päiviä, mutta hän taisteli rohkeasti epätoivoa vastaan, -kantoi kuormansa hiljaisuudessa ja teki kaikki saadaksensa isälleen -kodin hupaiseksi. Se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Kuu Anua luki -hänelle, nukkui hän eikä heidän keskustelunsa sujunut milloinkaan. -Mistäpä he voivat puhuakaan -- olihan heidän käsitteensä elämästä niin -kokonaan eroavaiset. Jospa Anna olisi löytänyt isässänsä ainoankin -ominaisuuden, jota hän olisi voinut kunnioittaa ja rakastaa, niin olisi -hän unohtanut monet vastenmieliset asiat, -- mutta ei, sitä etsi hän -turhaan. Ainoa side, mikä heitä yhdisti, oli isän avuttomuus, mutta se -side olikin kylliksi vahva. - -Ja viikko kului viikon jälkeen, kuukausi kuukauden jälkeen siksi, kun -viimeinkin syyskuun kahdeksaskolmatta päivä, hopeahää-päivä, valkeni. -Samana päivänä olivat markkinat tuossa pienessä kaupungissa ja Annalla -oli joutoaikaa. Ah, jospa hän olisi saattanut rientää pois kaikesta -melusta ja pauhusta ja viettää päivänsä hiljaisessa yksinäisyydessä -rukoillen ja ajatellen! - -"Mihin menet, isä?" - -"Täytyyhän mennä ulos vähän katselemaan ympärilleni. Eihän tunnu -ensinkään hupaiselta istua yhtä mittaa huoneessa, juuri kuin jos olisi -vankeudessa; sinun ei tarvitse minua kauan kaivata. Ooho, niinpä -niinkin, mitä pitänee tehdä!" - -Ei, häntä ei todellakaan kaivattu. Anna hengitti paljoa vapaammin, kun -hän oli lähtenyt huoneesta. - -Mitenhän lienee ollutkaan laita tuolla rakkaassa, siunatussa kodissa? -Kävelivätköhän he yksinään suruisin sydämin Klaaran haudalle, vai -olikohan Kustaa heidän seurassaan? Anna ajatteli äidin sanoja: "minulle -siintää jo apu", mutta ah, hän itse ei mitään nähnyt! Jos Kustaa -rupeisi häntä puolustamaan isällensä -- ja sen hän varmaankin teki, -tunsihan Anna hänen niin hyvin -- toisihan se uutta taistelua ja -levottomuutta kotiin! Oi, jospa hän kuitenkin saisi olla poissa! -Hän tahtoi paljoa mieluummin lausua jäähyväiset koko elämänsä -onnellisuudelle, kuin olla isän ja pojan välisen eripuraisuuden syynä! - -Kun muuraaja hetkisen kuluttua palasi kotiinsa, hämmästyi Anna hänen -kummallista, levotonta oloansa. Tavallinen tyyneys oli ikään kuin -puhallettu pois ja hän loi epäileväisen silmäyksen ympärillensä -huoneesen. Sen jälestä katsoi hän ulos kadulle ja viimein Annaa. - -"Onkohan täällä joku käynyt, hääh?" - -"Ei ainoakaan ihminen." - -Jens katseli tyyntyneenä ja jatkoi ystävällisemmin: - -"Saattaisithan mennä vähän ulos, tyttöseni, katselemaan markkinoin -menoa. Minä olen liian vanha, nähdäkseni, ja väsyn pian. Ooho, Jumala -yksin tietää, miten kauan sinä saat minua pitää!" - -Anna ei tiennyt oikein, mitä hänen olisi vastaaminen. Näyttihän tuo -vanha mies oikein kummalliselta! Mikähän hänellä nyt oikeastaan oli -asiana? - -"No, etkö tahdo mennä ulos, Annaseni?" - -"Minä jään mieluummin kotia. Ethän voi varmaankaan oikein hyvin?" - -"Hullutusta, minä en ole milloinkaan voinut paremmin. Minä tarvitsen -vaan vähän lepoa ja oikaista hetkeksi nojatuoliin. Ooho, minä sinuna -olisin kuitenkin ulkona!" - -Kun Anna luuli läsnäolollansa häiritsevänsä hänen lepoansa, kiirehti -hän ulos turhaan miettien, mitä ukko oikeastaan tarkoitti ja mikä -hänellä oli. Ehkä oli hän, miten kerran ennenkin, tehnyt velkaa ja -pelkäsi nyt tultavan sitä vaatimaan takaisin? Vai oliko tapahtunut -jotakin vielä pahempaa? Anna oli sangen tuskallinen ja epätoivoinen. - -"No, neiti!" kuului äkisti Pekan ääni Annan läheltä; "saiko hän teistä -selvää?" - -"Kuka?" - -"Niin, oli eräs hieno, vanha herra, joka kysyi, missä muuraaja -Martensen asuu ja sanoi tunteneensa hänen jo lapsuuden päivistä saakka -ja tahtovansa mielellänsä puhua hänen kanssansa. Hän sanoi nähneensä -teidän isänne käyttäivän häpeällisesti, mutta kun hän joutui sinne oli -hän jo lähtenyt pois", kertoi hän. - -"Oletko häntä nähnyt milloinkaan ennen?" - -"En, en milloinkaan, mutta minä luulen hänen olleen koulun-opettajan." - -Olikohan tuo missään suhteessa hänen isänsä levottomuuteen ja hänen -toivoonsa saada tyttärensä tieltänsä pois, mietti Anna itseksensä -käydessään takaisin kotiin. Olihan tuo lähes uskottavaa. Jumala olkoon -kiitetty, että tuo mies ei kumminkaan ollut poliisikonstaapeli! - -Kaikuva ääni kohtasi Annan korvia kun hän kulki akkunan ohitse ja kun -hän avasi oven, kuuli hän isän huudahtavan: "No Jumala varjelkoon, -siellähän on Anna!" Sun hän astui sisään, oli isä jo ennättänyt mennä -pois ja hyvin vanha mies valkeine peruukkineen, ystävällisine -sinisilmineen ja suurine valkeine kaulahuivineen istui hänen sijallansa -nojatuolissa. Hän oli pulskanlainen, viisaalta, rauhalliselta ja -hyväntahtoiselta näyttävä vanhus. Hän nojasi molemmilla käsillään -keppiinsä ja oli laskenut leukansa käsillensä; siinä tirkisteli hän -miettiväisenä eteensä. - -"Hyvä neitoseni!" alkoi hän pitkäveteisesti katsoen hyvin -ystävällisesti ja tutusti Annaa. "Minulla on teille jotakin -ilmoitettavana. Varustakaa itseänne kuulemaan odottamatonta uutista. No -no, elkää pelätkö, ei tämä ole mitään onnettomuutta, päin vastoin. -Jumala, miten te olette hänen näköisensä." - -"Kenen näköinen? Oi, minä värisen hämmästyksestä, mitä tämä kaikki -merkitsee? Elkää Jumalan tähden suuttuko minuun, mutta olkaa Jumalan -tähden lyhytpuheinen! Minä en voi tätä kärsiä." - -Tuo kunniallinen koulun-opettaja kadotti kokonaan konseptinsa Annan -hätäisyyden tähden. - -"Minä en todellakaan saata niin suoraan käydä itse asiaan, se on minun -luonnettani vastaan. Minä en aavistanutkaan teidän olevan täällä; minä -luulin teidän olevan hoidossa kasvatevanhempainne luona; muuten olisin -tullut tänne ennemmin huolimatta luuvalostani ja muista pienistä -taudeistani. Tänään nähtyäni Jens'in torilla, viittasin hänelle -saadakseni joitakuita tietoja teistä, mutta hän tuli matkaansa, miten -tavallisesti silloin, kun hänellä ei ollut puhtaita jauhoja -pussissansa. Hän on tehnyt sangen tunnottomasti, kun hän ei ole teille -heti ilmaissut erehdystä." - -"Mitä erehdystä?" Huone pyöri ympäri Annan silmissä ja hän katseli -tuota vanhaa ukkoa ikäänkuin sumun lävitse. "Mitä erehdystä?!" - -"Sitä, että hän olisi teidän isänne." - -"Eikö hän sitte olekaan minun isäni? Oi, minä olen lähes kadottaa -järkeni!" - -"Pitää opetella olemaan tyynenä kaikissa elämän kohtauksissa!" -lausui koulun-opettaja nuhdellen. "Mutta teillä on äitinne luonne, -huomatakseni: hän tuli myös aina niin innostuneeksi, tuo hyvä, autuas -sielu. Ei, muuraaja ei ole teidän isänne. Kun teidän molemmat -vanhempanne olivat kuolleet, pyydettiin hänen vaimoansa Malinaa hyvillä -ehdoilla hoitamaan teitä oman pienen tyttönsä kanssa. Hän oli hilpeä ja -ahkera vaimo ja hän suostui pyyntöön. Sittemmin kuulin erään arvoisan -ja hyvin voivan perheen ottaneen teidän omaksi lapsekseen ja minä -luulin kaikki olevan hyvin." - -"Uskallanko uskoa tätä?" kysyi Anna lähes polvilleen langeten. "Ettehän -te pilkkaa minua?" - -"Miten voisinkaan minä, haudan partaalla horjuva vanhus", jatkoi -koulun-opettaja samalla vaipuneella ja muuttamattomalla äänellä; "miten -voisinkaan tehdä pilaa näin vakavista asioista? Jens Martensen, niin -totta, kuin Jumala elää, ei ole teidän isänne. Hän on kohdellut teitä -luonnottomasti ja teillä on kyllä syytä suuttua häneen. Minä ymmärrän -kyllä, että teidän on sangen vaikeaa hänelle tätä antaa anteeksi." - -Anna seisoi hiljaisena ja kuunteli hämmästyneenä hänen selitystänsä; -oliko tuo pelottava taakka, joka hänen oli vaivuttanut maahan, -todellakin poistunut, olivatko kahleet, jotka olivat häntä niin lujasti -kiinnittäneet, pudonneet pois? - -"Oi, te erehdytte!" vastasi hän, "minä olen liian onnellinen, liian -sydämellisesti, sanomattomasti kiitollinen voidakseni kantaa vihan ja -katkeruutta. -- Onko hän tuolla sisällä, mahtaneeko hän todellakin -pelätä minua?" - -Muuraaja seisoi köyristyneenä nurkassa pelon ja häpeän surkeana kuvana. -Kun ovi aukeni, loi hän hämmästyneen katseen nuoreen neitoon, joka -kuitenkin lähestyi häntä ja ojensi ystävällisesti kätensä hänelle -sääliväisellä, lähespä sydämellisellä liikutuksella. Hän voi kyllä -antaa anteeksi hänelle kerrassaan kaikki nyt, kun hän ei ollut hänen -isänsä. - -Tuo odottamaton lempeys vaikutti Jens'iin niin, että hän rohkeni astua -esiin anteeksi-pyyntöinensä. Hän ei ollut lähettänyt sanaa Annalle, -Anna oli tullut itsestänsä ja kasvatevanhempansa olisivat hänen kyllä -ottaneet vastaan jos hän olisi mennyt takaisin. Jos hän olisi ollut -terve ja työhön kykenevä, niin hän ei milloinkaan olisi unhottanut -totuutta, mutta kiusaus oli ollut liian ankara tuollaiselle kurjalle, -vanhalle rahjukselle. No, nyt varmaankin tuntuu köyhäin huone hänelle -hyvältä, sillä sinne täytyi hänen mennä; Anna ei suinkaan enää tahdo -häntä holhota. - -Tuo lause oli puoleksi kysyväinen huomautus ja Anna vastasi iloissansa, -että hänellä ei ollut tarkotusta heti jättää vanhaa muuraajaa oman -onnensa nojaan! - -"Minähän olen itse turmellut teidän, Jens -- oi miten tuntui -suloiselta, kun et tarvinnut enää nimittää häntä isäksensä! -- minä -saan myös katsoa, mitä voin tehdä teidän hyväksenne." - -Koulun-opettaja pyysi Annaa sen jälestä tulemaan kanssaan kotiinsa. -Matkalla tahtoi hän kertoa hänelle hänen vanhemmistansa. Matka oli -tuskin penikulman pituinen, jos he kulkisivat metsän poikki ja Anna -voisi kyllä maata yönsä kouluhuoneissa. Koulun-opettajan miniä tulisi -varmaankin kovin iloiseksi, jos hän näkisi Annan. - -Oi tuohan oli suloista ja virkistävää, mennä ulos vapaasen ilmaan! Anna -ei ollut alakuloisuutensa tähden voinut iloita kesän ihanuudesta eikä -tuntea mitään suloutta luonnon kauneudesta, mutta nyt alkoi hänelle -kokonaan uusi elämä. Metsä oli myös sangen juhlallinen. Auringon säteet -laskeutuivat viistoisesti solakoihin puiden runkoihin ja siellä täällä -kultasi se äsken puhjenneita, pieniä lehtiä. Tyyni hiljaisuus vallitsi -kaikkialla, ei lehtikään värähtänyt, ja kirkas ilma oli puhdas ja -sinertävä. Vanha koulun-opettaja oli huono käymämies, jonka tähden -matka joutui hitaasti, mutta eihän heillä ollut mihinkään kiirettä, -niin vakuutti vanhus. - -"Minä olen usein toivonut", alkoi koulun-opettaja, "saadakseni kohdata -teitä ja puhua kanssanne äidistänne. Minä uskoin kyllä teillä olevan -kaikki hyvin ja teidän elävän onnellisena ja hyvin voivana, mutta -kuitenkin toivoin sitä ja ajattelin, että minä tarkoin katsoen olen -velvollinen sen tekemään. Äitinne tuli kouluun kahdeksan vuotisena -lapsena ja kaitsi meidän hanhia. Tuolla pienokaisella ei ollut isää ei -äitiä, ei veljeä eikä sisarta ja hän jäi siis kokonaan meidän -huostaamme. Hän oli reipas pieni tyttö ja kun hän kasvoi suuremmaksi, -otimme me hänen palvelustytöksemme ja viimein tuli hän juuri kuin -omaksi tyttäreksemme; meillä oli itsellä vaan poikia. Äiti, minun -vaimoni, sanoi aina, että Sissa oli perheemme siunaus ja tuo nuori -neitonen oli niin tyytyväinen ja sanoi ei koskaan tahtovansa lähteä -meiltä pois. Mutta meillä vanhoilla olivat omat mietteemme, sillä -poikani, Maunu -- hän, jolla nyt on koulu -- katseli häntä hyvällä -silmällä ja me tiesimme sen. Mutta ihminen päättää ja Jumala säätää. -Eräänä päivänä -- Sissa oli noin kahdenkymmenen vuoden ikäinen eli -niille paikoille -- uskoi hän äidille asiansa että eräs kalastaja oli -kysynyt häneltä, tahtoiko hän tulla hänen vaimoksensa ja hän niin -mielellänsä tahtoi sen tehdä. Äiti selitti kalastajan olevan liian -alhaisen, itkien rukoili ja pyysi häntä siitä luopumaan, mutta ei, -siitä ei ollut vähintäkään apua. No, minä läksin matkaan katsomaan -poikaa ja hän oli kaunis kunnollinen mies, mustahiuksinen ja -tummasilmäinen, reima kuin kuninkaan poika. Hänen isänsä oli -ulkomaalainen ja toiset kalastajat nimittivät häntä spanialaiseksi ja -väittivät hänen olevan katolilaisen, mutta en minä sitä uskonut. Hän -oli hyvä kristitty varmaan ja ahkera, kelpo poika. Hän oli saanut -metallin ihmishengen pelastuksesta; hän näytti minulle sen ynnä -huoneensa ja huonekalunsa ja sitten lupasi hän tulla oikein hyväksi -mieheksi Sissalle. Häät pidettiin meillä ja kaikki kävi hyvin; äiti teki -sen minkä voi. Vanha konsistorioneuvos eli silloin vielä ja esitteli -morsiamen maljan ja puhui monta kaunista asiaa. -- Oli luonnollista, -että me kaipasimme Sissaa joka paikassa. Äiti tuli äreäksi eikä uudella -palvelustytöllä ollut mitkään hyvät päivät, ei alussa ainakaan. Minä -kävin usein kalastajan luona ja kun kysyin Sissalta, miltä hänestä -tuntui olo, vastasi hän aina: Ah minusta tuntuu siltä kuin olisin -taivaassa! Mutta niin suuri onnellisuus kestää harvoin kauan. Hekään -eivät olleet naineina vuottakaan, ennen kuin meri otti onnellisen -aviomiehen. Seuraavana päivänä synnyitte te ja Sissa kuoli. Tämä on -paras, minkä Herra voi minulle tehdä, lausui hän sinä hetkenä, jonka -jälestä hän sulki silmänsä kuolon uneen. Hän ottaa kyllä hoitoonsa -pienen tyttöseni, minä en ole siitä ensinkään huolellinen. Minun vanha -vaimoni oli itkeä silmänsä turmiolle. Hän olisi mielellään ottanut heti -lapsen, mutta minä katsoin viisaammaksi antaa hänen eräälle vaimolle, -jolla itsellään oli pieni lapsi, siksi, kunnes hän tulisi vanhemmaksi -ja niin te jouduitte Malinalle. Äiti tuli kuitenkin sairaaksi ja kuoli, -ja kun Jens Martensen palon jälkeen tuli ja kertoi minulle teidän -olevan hyvissä käsissä, uskoin minä kaikki tapahtuneen parhaimman -mukaan. Minun piti kuuleman asiaa lähemmältä, mutta minä voin niihin -aikoihin sangen huonosti; ilo oli minulta kokonaan kadonnut eikä -minulta tullut mitään. -- Nyt saatte nähdä haudat kirkkotarhassa ja -maata siinä pienessä kammarissa, mikä Sissalla oli silloin, kun hän oli -meillä; miniäni käyttää juuri sitä vierashuoneena. Äitinne -todistuskirjat saatte myös ynnä metallin; minä olen usein ajatellut -lähettää ne teille." - -Annan sydän sykki kiivaasti, kun hän kuunteli vanhuksen kertomusta; hän -ei voinut pidättää itkuansa ja hän oli kuitenkin niin iloinen ja -kiitollinen. - -"Te olitte niin isänne näköinen ensin nähdessäni teidän", jatkoi -vanhus, "mutta kun tarkemmin katselen, niin on teissä myös jotakin, joka -muistuttaa minulle Sissaa. Katsokaapa, täällä on kouluhuone! Poikani -vaimo on varmaan murehtinut appinsa tähden illan tultua. Hän seisoo -ovella, nähdäkseni, pienin lapsi käsivarrellaan ja vartoo minua." - -Miniä tuli silminnähden rauhoitetuksi, kun hän näki vanhuksen -ja viittasi tervetuloa hänelle nenäliinallansa. Hän oli -suoraluontoinen, ystävällinen ja kaunis, pieni nainen ja hän tervehti -Annaa teeskentelemättömällä kohteliaisuudella. Kun hän sai kuulla, ken -tuo nuori neito oli, löi hän käsiänsä yhteen ja huudahti: - -"No, suuri Jumala, mikä ihmeellinen sattumus. Ja minä juuri äsken -lausuin Maunulle: Kun ei vaan appia olisi kohdannut joku onnettomuus; -hänellä oli sellainen levottomuus lähteä matkaan tänä aamuna, mikä ei -koskaan ennusta hyvää. Niin, sen verran me ihmiset tiedämme!" - -Kun tuo ystävällinen vanhus oli levännyt muutaman silmänräpäyksen, -seurasi hän Annaa kirkkotarhaan. - -"Tässä se on", lausui hän ja meni sitten toiselle kummulle; varmaankin -tahtoi Anna olla mieluimmin yksinänsä. - -Anna laskeusi polvilleen pienen, yksinkertaisen puuristin juurelle ja -kiitti Jumalaa vanhempainsa tähden. Hän oli ylpeä omistaessaan niiksi -tuon köyhän palvelustytön ja alhaisen kalastajan ja tahtoi säilyttää -heidän muistonsa mielessään pyhänä aarteena. - -Tuntui niin kummalliselta istua illalla siinä huoneessa, missä äiti oli -asunut. Taivas oli aivan selvä ja etäällä näkyi valkea juova, se oli -ranta, missä Annan isä oli saanut kuolemansa. Ja Anna ajatteli sitä -uskollista rakkautta, mikä oli yhdistänyt hänen vanhempansa ja miten -lohdullisena äiti oli uskonut pienen lapsensa Jumalan huostaan. Sen -jälestä rukoili hän hartaasti kasvatevanhempainsa puolesta. Jospa hän -olisi tiennyt asiain oikean laidan, niin hän olisi ainaiseksi jäänyt -heidän luoksensa. Mutta olisiko se ollut hyvä? Ei, hän näki selvästi, -että se ei olisi ollut hyvä. Tämä näennäisesti kadotettu vuosi oli -kantanut hedelmiä, sen hän tunnusti nöyränä ja kiitollisena Jumalalle. -Hän tiesi nyt, että hän oli heikko ja voimaton olento, mutta hän tiesi -myös sen, mikä oli hänen väkevyytensä. Hän tiesi, että Jumala tahtoi -hänelle antaa kaikki, jos Hän vaan sai hänen raukan, syntisen sydämensä -vastamaksoksi. - -Seuraavana päivänä jätti hän aikaseen hyvästi koulun-opettajan perheen -ja meni matkaansa keveällä ja iloisella mielellä. Hän oli saavuttanut -jälleen yhdistyksen oikeiden vanhempainsa kanssa ja onhan Herra -kylliksi voimallinen taivuttamaan kasvate-isänsäkin sydämen. Hän astui -kiireesti tietänsä, mutta seisahtui kuitenkin usein etsiäkseen käteensä -metallia ja äitinsä todistuskirjoja, tullakseen vakuutetuksi, että tuo -kaikki ei ollut unta. - -Kun hän tuli kotiin, olivat Tiina ja Kristofferi siellä; edellinen oli -itkeneen, jälkimäinen suuttuneen näköinen. - -"Elkää uskoko, neiti, että me tiesimme tästä konnanjuonesta mitään." - -"En, olkaa vakuutetut siitä. Ei teidän tarvitse tästä olla -millännekään, minä en ole ensinkään vihainen, vaan iloinen." - -"Iloinen! Jaa, sen kyllä hyvin uskon! En tiedä, mitä tahtoisin antaa -sille, joku sanoisi minulle, että tuo vanha heittiö ei ole Tiinankaan -isä." - -"Oi Herra Jumala, minä pidän kuitenkin tuosta kurjasta", muistutti -Tiina; "mutta sinua, taikka teitä on todellakin pahoin kohdeltu, sen -myönnän aina. No, mitä nyt aiotte?" - -"Vastaiseksi jään entiselleni. Me emme saa ensinkään tulla vihollisiksi -tämän asian tähden." - -Ja Anna ojensi heille kätensä ja puhui mieltyneemmällä ystävyydellä, -kuin milloinkaan ennen. - -Pesijä-vaimo tuli sangen iloiseksi, kun Anna kertoi hänelle asian ja -Pekka kysyi innokkaasti, mitä hän aikoi nyt tehdä. "Jäädä vastaiseksi -entiselleni", kertoi Anna uudelleen ja saman vastauksen sai -urkuinsoittaja ja pieni Johannakin kysymyksillensä. - -"Muuttakaa kaikessa tapauksessa meidän luoksemme", pyysi rovasti -ystävällisesti. "Johanna suo hyvin mielellään teillä sijaa huoneissansa -enkä minä saata kärsiä sitä ajatusta, että jäisitte entiselle -sijallenne pitemmäksi ajaksi." - -Anna kiitti nöyrästi, mutta tahtoi kuitenkin mieluummin varrota vähän -aikaa ja koota hiljaisuudessa ajatuksiansa. - -Rovastin luota palatessaan kulki hän rouva Klemmen asunnon ohitse. Tuo -pieni rouva oli vielä tietämätön asiain kulusta ja nyykäytti yhtä -ujostelematta Annalle tervehdyksen kuin ennenkin ja avasipa vielä -akkunankin puhuakseen siitä hänelle. - -"Miten voitte?" kysyi rouva Klemme. "Minä tulin juuri äsken kotoa -tervehdyksiltä sisareni luota ja saatan sen tähden tuoda teille -terveisiä entisestä kodistanne." - -"Voivatko he hyvin?" - -"Ah, Jumala meitä auttakoon, kylläpä se asia oli niin ja näin. Översti -on vaan itsensä varjo; palvelian täytyy auttaa häntä vaunuistaan ja -hänen hiuksensa ovat tulleet aivan harmaiksi; minä tuskin voin häntä -tuntea enää. On sangen hirmuista, miten muutamia ihmisiä koetellaan -täällä maailmassa. Tuo reipas ja voimakas poika..." - -"Mitä hänestä tiedätte? Onko hänelle jotakin tapahtunut? Onko hän -kuollut?" - -Annan täytyi pitää kiinni akkunanpuitteista pysyäkseen pystyssä. Rouva -Klemme jatkoi tyynesti: - -"Vai niin, ettekö te tiedä sitä? Näyttääpä olevan sattumuksen tahto, -että minun täytyy aina olla teille onnettomuuden sanansaattajana. Niin, -minä en voi varmaan sanoa, onko hän kuollut, mutta sen mukaan, kun -viimeiseksi kuulin hänestä, makaa hän kuumetautia sairastaen eräässä -sairashuoneessa jossakin toisessa maanosassa, minulla on niin huono -muisto, etten voi sanoa missä. Laivan täytyi lähteä hänettä ja kapteeni -on sanonut hänestä olevan sangen vähän paranemisen toivoa. -- Herra -Jumala, ettekö tahdo tulla sisään saadaksenne lasillisen vettä? Te -olette varmaan sairas!" - -"En, kiitoksia; minä olen täydellisesti terve." - -Anna lausui jäähyväiset, kiirehti kotiinsa ja sulki itsensä pieneen -makuukammioonsa. - -Oliko hän todellakin kuollut? Anna ei saattanut uskoa sitä. Hänen -ajatuksissaan oli Kustaa voimallisena, iloisena ja toivorikkaana. -Vanhat, rakkaat muistot -- joita hän viimisinä aikoina koko sielunsa -voimalla oli estellyt -- tunkeutuivat hänelle jälleen. Oi miten paljon -hän oli pitänyt Kustaasta ja ollut ylpeä hänen jalomielisestä -luonteestaan! Ja miten paljon oli Kustaa myös pitänyt hänestä! Mutta -Kustaa voi kuitenkin nähdä hänen vikansa! Kerran, Anna muisti sen aivan -hyvin, oli hän lausunut: Ole halulla isän mukainen kaikessa paitsi -yhdessä asiassa. -- Oi, kaikessa eroituksetta! vastasi Anna. -- Ei, -Anna, sinä et saa luulla itseäsi muita paremmaksi. -- _Hän_ on parempi, -minä tahdon ahkeroita tullakseni myös sellaiseksi. -- Puhu äidin -kanssa, pyysi hän silloin, hän osaa saarnata paremmin kuin minä, minä, -jossa itsessä on monta vikaa ja virhettä, mutta minä tiedän kuitenkin -ne vioiksi. Elä suutu minulle, Anna; minä sanon tätä juuri sen tähden, -että minun jalokiveni on niin kirkas, ett'en voi siinä kärsiä -pienintäkään pilkkua. - -Nyt tiesi Anna, oi, niin hyvin, niin hyvin, että hän ei ollut parempi -muita ihmisiä ja Jumalan avulla hän tahtoi aina säilyttää sen tiedon. -Mutta hänestä on tullut hiljainen ja vakainen neito eikä, kentiesi, -Kustaa voisi rakastaa häntä enää niin kuin ennen. Kyllä, kyllä hän sen -tekisi, tuo armas, uskollinen Kustaa, Anna olisi voinut sen valallaan -todistaa. Oi Jumala oliko hän todellakin kuollut taikka makasiko hän -- -mikä varmaankin olisi vielä pahempi -- heikkona sairaana, kuoleman -tuskissa kaukaisessa maassa vieraiden ihmisten ympäröimänä? - -Oliko Annan ensimäinen suuri murhe itsekkäisyyttä? Anna ajatteli vaan -omaa vahinkoansa, mutta pian itki hän myös lapsettomain, yksinäisessä -kodissa asuvain vanhusten tähden. Hän oli ollut heidän toivonsa ja -ylpeytensä. Oi, eihän ollut ihmeellistä, että isän sydän oli murtunut -ja että hänen hiuksensa olivat harmaantuneet. Ja äiti -- oliko -mahdollista, että hän voi kantaa tämänkin tyynenä, kärsiväisenä -valittamatta ja urisematta? - -"Matkusta sinne!" soi äkisti ääni Annan sydämessä. "Mikä pitelee sinua -enää täällä? Pyydä anteeksi häneltä; jos hän työntää sinun ulos, niin -palaa takaisin; elä pyydä hänen rakkauttaan, vaan ainoastaan saadaksesi -olla hänen lähellänsä. Hän tarvitsee sinua, äiti tarvitsee sinua; -sinulla ei ole mitään syytä viipyä eikä epäillä." - -Hän nousi ylös; hän oli heti saattanut ajatuksensa päätökseen; omassa -syvässä murheessaan tunsi hän ihmeellisen voiman heitä lohduttaaksensa. -Isä ei varmaankaan sulkisi oveansa kodittomalta, hän kylläkin soisi -jonkun nurkan uuninsa sivulta hänelle ja sillä samalla tulisi tuo -vähemmän yksinäiseksi ja ikäväksi. Velvollisuus ja halu saattivat hänen -kiirehtimään sinne ja hän tunsi itsensä rohkeaksi ja päättäväiseksi. - -Pian oli keltainen matkasäkki täyteen pakattu, vanhempainsa perintö oli -vielä jäljellä. Kunnioittavaisella varovaisuudella avasi hän äitinsä -todistuskirjan. "Sissa Juhontytär", oli siinä, "on palvellut minua -kolmetoista vuotta ja tällä ajalla ollut ahkera, säädyllinen, -uskollinen kuin kulta ja kaikessa käyttänyt itsensä hyvin." Oi, tuo oli -ihana muistopatsas! Vanha koulun-opettaja oli myös sanonut, että hän -oli ollut hänen perheensä siunaus, jopa niin kuin oma tytär; oi hän -tahtoi kyllä tyytyä, vaikka hän ei tulisikaan oman tyttären tapaiseksi, -jos hän vaan voisi olla siunauksena heille tuolla entisessä kodissa. - -"No, Jumalan kiitos, että te viimeinkin olette päättänyt matkustaa -takaisin kotiinne!" lausui pesijä-vaimo kuitenkin kuivaten kyyneleet -silmistänsä. "Minä olen todella toivonut teidän lähtevän täältä jo -ensimäisestä silmänräpäyksestä alkaen, kun näin teidän; tuo on halpaa -rakkautta, Riika; kun tulemme murheellisiksi silloin, kun käy hyvin -niille, joista pidämme." - -"Te olette aina ollut niin ystävällinen ja hyvä minulle", lausui Anna -sydämellisesti, "ja minulla tulee olemaan suloisia muistoja teidän -pienestä ja siunatusta kodistanne; minä olen paljon oppinut teistä." - -"Ah, nyt laskette leikkiä, neiti; mitä olisikaan teillä oppimista -meistä!" - -"Paljo, paljo; muun muassa olemaan ahkera, tyytyväinen, hyvä toisia -kohtaan, kiitollinen ja Jumalaa pelkääväinen." - -Pesijä-vaimo syleili tuota nuorta neitoa ja suuteli häntä -jäähyväisiksi. - -"Jumala siunatkoon teitä kaikkena elinaikananne, nuori, armas -neitoseni", lausui hän. - -Anna lähetti sen jälestä sanan urkuinsoittajalle, pyytäen häntä -saattajaksensa. Tämän teki hän enemmän huojentaakseen eroa, kuin -tarvitaksensa tuon vanhan, avuttoman miehen suojelusta. Matkustaminen -oli herra Fogelsang'ille todellinen elämän tavan käännös. Jo yli -kolmekymmentä vuotta oli hän yhtä mittaa tallustellut vaan -kotinurkissaan ja hän näyttikin nyt oikein kummalliselta hyöriessään ja -pyöriessään niin erittäin toimeliaasti matkaan valmistellessaan. - -Seuraavana aamuna varhain oli heidän lähteminen ja Annan oli edellisenä -päivänä laittaminen itsensä valmiiksi matkalle. Tiina sai kaikki hänen -rahansa -- eikä niitä paljon ollutkaan -- ja hän lupasi käyttää niistä -jokaisen killingin muuraajan tarpeiksi. Muuraaja itse seisoi vieressä -nyyhkien ja ruikutteli: - -"Nyt saan syödä sitä, mitä itse keitän, oo hoo! Niin, eihän aina saada -olla Abrahamin helmassa." - -Pieni Johanna oli Annan luona teetä nauttimassa ja viipyi hänen luonaan -koko illan, mutta Anna ei ilmaissut hänellekään uutta, suurta suruansa, -oikeata matkustamisensa kehoittajaa; hän ei voinut saada sitä -lausutuksi. - -Aamu oli pimeä ja kolkko, sumu peitti koko seudun; vanha -urkuin-soittaja saapui hyvään aikaan kietoutuneena vanhanaikaiseen -kaapuunsa, jossa suuret hopeanapit olivat kiinnittiminä; kädessään oli -hänellä oivallinen sauva ja sateenvarjo kainalossaan. - -Vaunujen vieriessä ohitse, nyykäytti Anna ystävällisesti jäähyväiset -Tiinalle; sen jälestä käänteli hän päänsä toisaallepäin viitaten -jäähyväiset pienelle kunnon Pekalle ja Kristofferille, jotka olivat -lähteneet vähäksi matkaa saattamaan. - - - - -VII. - - -Urkuin-soittaja jäi lähimäiseen kaupunkiin. Anna tahtoi mennä yksinään -jalkaisin kotiin. Hän tunsi sangen hyvin oikopolun niittyjen kautta. -Olihan hän Klaaran kanssa kulkenut sitä myöten iloisin sydämin ja -kevein askelin. Hän tunsi jokaisen puun ja jokaisen pensaan; olipa -siellä vielä tuo suuri kivikin, minkä Kustaa oli vierittänyt ojaan -päästäksi kuivin jaloin ylitse; lähimäisestä aidasta olivat he -löytäneet linnun-pesän, jota he usein kävivät katsomassa. - -Mitä lähemmäksi Anna pääsi kotia, sitä pitkällisemin kulki ja ja kun -hän seisoi portilla, tuntui hänen sydämensä raskaalta kuin lyijy ja -hänen rohkeutensa alkoi lamaantua. Talo näytti ystävälliseltä ja -hupaisalta, miten ennenkin. Köynnöskasvit kohottivat kukkakiehkuroitaan -seiniä ja kattoa myöten ja avonaisilla vierashuoneen akkunalla seisoi -kukkiva ruusu. Anna laski epäillen kätensä portin-lukulle; tuntui niin -kummalliselta, hän ei kuullut pienintäkään ääntä eikä nähnyt -ainoatakaan ihmistä. Käytävässä kohtasi hän erään palvelijan, jota hän -ei tuntenut ja joka ei ollut vielä silloin talossa ollut, kun hän -siellä ennen oli tyttärenä. Hän pysähdytti Annan ja lausui kohteliaasti -ja anteeksi pyytäen, että herraväki sinä päivänä ei ota vieraita -vastaan. - -"Minä teen poikkeuksen", lausui Anna niin päättäväisesti, että -palvelija astui syrjään ja avasi oven. - -Översti ja hänen rouvansa istuivat työhuoneen pienessä sohvassa. He -nousivat molemmat ylös Annan astuessa sisään, mutta kun äiti kävi häntä -vastaan, jäi översti seisomaan paikallensa. - -Oi miten kylmältä hän näytti! Sanat jäivät Annan huulille; mutta hänen -tuli, hänen täytyi puhua; nyt taikka ei milloinkaan! Äidin hiljaa -puristaessa hänen kättään palautui toivo ja rohkeus Annaan takaisin ja -hän astui överstin eteen ja kertoi hänelle, että muuraaja ei olekaan -hänen isänsä ja että hän nyt on aivan yksinään maailmassa. Hän kertoi -onnettoman tilansa ja miten hän sanomattomasti oli ikävöinyt heitä, -mutta ei sanallakaan maininnut heidän murhettansa; hän pyysi -sääliväisyyttä, mutta ei osoittanut itse sitä. Anna tunsi hänen sangen. -hyvin. Ja hän puhui överstin pitkämielisyydestä ja tuosta onnettomasta -illasta. Silloin oli hän tuskin kuullut hänen puhettaan, mutta -sittemmin oli jokainen sana kaikunut hänen korvissaan ja ne olivat -tehneet hänen katumuksensa toista vertaa katkerammaksi. - -"Saanto jäädä tänne?" niin lopetti hän. "Minä en toivokaan kaikkein -tulevan entiselleen, minä olen tyytyväinen, jos te vaan kärsitte -minua." - -Anna ei uskaltanut luoda silmiään överstiin; hän oli vaalea kuin -marmori ja äänensä vapisi, kun hän lausui: - -"Teidän sääliväisyytenne meitä kohtaan on varmaankin hyvin suuri, sillä -itse tähtenne ette suinkaan olisi näin nöyrtynyt." - -"Sinä olet aivan oikeassa", lausui hänen rouvansa vakavalla -lujuudella. "Hänen sääliväisyytensä on hyvin suuri, samoin hänen -rakkautensakin. Lapsi raukka, sinä et tiedä olevan ihmisiä, jotka eivät -voi kärsiä jonkun voittavan heitä jalomielisyydessä. -- Saako hän jäädä -meille, Hugo?" - -"Totta kai, niin kauaksi aikaa, kun hän haluaa!" - -Hän lähti huoneesta arvokkaan ja tyynen näkoisenä. Anna oli sitä -odottanutkin, mutta hän kuitenkin heltyi itkuun. - -"Elä kadota rohkeuttasi, rakkaani, pieni tyttöseni. Oi mikä lohdutus -on, että sinä olet jälleen täällä! Ja sen tuntee hänkin, siitä olen -varma. Sinun pitää taas hoitaa samoja toimia, Anna, kuin ennenkin ja -niin kuin et olisi poissa ollutkaan: soita meille, laita hänen -teensä, lue sanomalehtiä kovalla äänellä ja vie kukkia hänen -kirjoituspöydällensä. Minä olen ehdollani jättänyt nämä tekemättä. -- -Sinä olet kuullut sanoman Kustaasta ja olet tullut sen tähden, minä -tiesin sen heti nähtyäni sinun. Minun sydämeni toivoo vielä ja uskoo -hänen tulevan takaisin. Oi tyttöseni, miten sinä olet vaalea ja niin -yksitotisen näköinen!" - -"Jos vaan hän voisi minua kärsiä, äiti; jos hän vaan ei eriäisi sinun -seurastasi välttääksensä minua! Jos niin on, niin minä paljon -mieluummin lähden pois täältä." - -Översti tuli kuitenkin takaisin sitten, kun lamppu oli sytytetty ja -teepöytä laitettu. Anna valmisti teetä, miten ennenkin. - -"Saanko tarjota teille teetä?" kysyi Anna kainosti ojentaen hänelle -kuppia. - -"Kiitoksia!" Hän näytti vähän ihmetteleväiseltä, vaan ei kylmältä. - -"Mitä saan lukea?" kysyi Anna vähän myöhemmin. - -Rouva antoi heti hänelle sanomalehtiä. - -"Tässä on, rakas lapsi, mutta olethan jo väsynyt." - -"En, minä en ole ensinkään väsynyt." Ja hän pidätti kyyneleensä ja koki -hillitä äänensä vapisemista niin paljon, kuin oli mahdollista. - -"Nyt saat jo lopettaa, hyvä tyttöseni", keskeytti rouva hetkisen -kuluttua. "Pieni nurkkakammari on jo valmistettu sinulle ja sinä -tarvitset lepoa matkasi vaivoista. -- Minä menen vähän ennemmin -katsomaan, onko kaikki oikeassa järjestyksessä." - -Jättikö hän heidät ehdollansa kahden huoneesen? Anna oli hirmuisessa -tuskassa; hän tunsi kuulevansa oman sydämensä lyönnin. Översti istui -näennäisesti tyynenä ja luki sanomalehteä siitä paikasta, mihin Anna -oli lopettanut. - -"Hyvää yötä!" lausui Anna; hän ei näyttänyt kuulleen sitä. "Hyvää yötä, -herra översti!" - -"Oi Anna!" huudahti översti läheten häntä. "Miten voit lausua niin?" - -"Miten sitten sanoisin?" - -Översti oli vaiti hetkisen tunteidensa voittamana; sen jälestä veti hän -Annan luokseen ja syleili häntä. - -"Sano isä!" - -"Saanko sanoa isäkseni? Jumala olkoon kiitetty! Minä olenkin aina -ajatuksissani nimittänyt sinua isäkseni. Oi, nyt on minulle levolle -meneminen mahdotonta; saanhan luvan istua täällä ja katsella sinua, en -salaa enkä arkaillen, vaan julkisesti. Onhan pääsi kipeä, sen näen -kyllä; saanko laskea käteni otsallesi? -- Tekihän se ennen sinulle -hyvää ja se on nyt niin kylmä." - -"Tiedätkö, Anna, mitä en koskaan saata antaa itselleni anteeksi? Sitä, -että annoin sinun mennä pois Klaaran kuoleman jälkeen lausumatta -sinulle ainoatakaan sovinnon sanaa. Se oli pahasti ja kovasti tehty." - -"Mutta minä olin myös pahasti loukannut sinua, isä." - -Heti sen jälestä tuli överstin rouva. Hän nyykäytti lempeästi päätään, -mutta ei näyttänyt ensinkään ihmetteleväiseltä. - -"Huomenna on toinen päivä", lausui hän vaan, "ja lapsi tarvitsee lepoa. -Meidän täytyy pitää tarkkaa huolta hänestä; hän näyttää niin heikolta, -tuo pieni raukka." - -"Suuri Jumala, tuleeko hänkin sairaaksi?" Översti katseli Annaa -säikähtyneenä. "Jos tunnet, Anna, itsesi vähänkään pahoin voivaksi, -niin me lähetämme heti, jo tänä iltana lääkäriä noutamaan." - -Anna vakuutti olevansa täydellisesti terve ja seurasi sitten äitiä -kammariinsa. Tuo pieni sininen kammari oli aivan siisti ja hupainen, -mutta hän olisi kuitenkin mielellään maannut vanhassa huoneessaan; -surulliset muistot tekivät sen vieläkin rakkaammaksi hänelle. - -"Nyt siis olet viimeinkin kotona taas, oma aarteeni -- kotona meidän -asunnossamme ja kotona sydämissämme! Jumala olkoon kiitetty, Hän joka -antoi sinulle rohkeuden tulla tänne. Ah, saatat uskoa, että isä makaa -rauhallisemmin tämän yön, kuin sinä aikana, jona olit meiltä poissa!" - -Anna oli kauan valveillaan ja mietti, olisiko Kustaa todellakin -kuollut. Hän ei milloinkaan olisi uskaltanut palata kotiin, jos hän -olisi sen uskonut. Oi, Herra oli kuitenkin ollut hänelle määrättömän -armollinen. Hän vartosi aamua nähdäksensä äidin ja isän taas; -olisikohan isä hänelle vielä yhtä hellä kuin illallakin? - -Niin, hän oli yhtä hellä, vieläpä hellempikin; puolinaisuus ei -kuulunutkaan hänen luonteesensa; jos hän kerran antoi myöten, sen hän -teki aivan ehdottomasti. - -"Miten saisimme taas kukkasia?" sanoi översti taputellen Annan poskia. - -"Sinä saat luvata joka päivä käyskennellä ja ratsastaa Annan kanssa, -Hugo", iloitsi överstin rouva ja toivoi sillä saavansa ulos -miehensäkin, joka viimeiset aikansa oli viettänyt huoneessa; "sitten -saamme taas kukkasia. -- Ah, johan posti tuli!" - -"Ei mitään tietoja!" lausui hän syvästi huoaten. Sama näytös uudistui -joka aamu koko kesän; miten olikaan mahdollista äidin toivoa enää! - -Ennen puoltapäivää tuli herra Fogelsang parhaimmissa juhlavaatteissaan; -hän näytti hyvin kiivastuneelta. Hänellä oli täysi aikomus läksyttää -oivalailla överstiä, mutta hän joutui aivan hämilleen, kun tämä tuli -häntä vastaan ojennetuin käsin. - -"Tervetuloa, vanha ystävä! Minä olen teille suuressa kiitollisuuden -velassa. Jokaisen palveluksen, minkä olette tehnyt tyttärelleni, sen -olette tehnyt minulle. Saanko lähettää noutamaan matkasäkkinne, -tahtonettehan viipyä meillä kuitenkin muutaman päivän?" - -Överstin rouva liittyi miehensä pyyntöön ja Anna otti pitemmittä -mutkitta vanhalta urkuin-soittajalta hatun ja kepin. - -"Hänen täytyy jäädä", lausui hän vakaasti. - -"Johan te käännätte asiat toisapäin, herra översti", muistutti vanhus; -"minä olen kiitollisuuden velassa tyttärellenne. Pyynnöstänne kiitän -teitä nöyrimmästi, mutta huomenna täytyy minun lähteä. Minun täytyy -välttämättä päästä sunnuntaiksi kotiin ja muutenkin haluan takaisin -pieneen ja pimeään vanhanpojan kammiooni; siellä vasta saatan oikein -iloita matkastani." - -Annan laittaessa kahvia pöydälle, kuvaili herra Fogelsang elävästi ja -lämpimästi kaikki, mitä Anna oli kärsinyt ja taistellut; hänen -tuskansa, hänen ikävöimisensä, miten kärsivällisesti hän oli kohdellut -muuraajaa ja miten ahkerasti hän oli pitänyt huolen hänen toimeen -tulostansa. - -"Eikös rouva Klemme auttanut häntä?" kysyi översti. - -"Ei, hän kyllä lainasi hänelle huonekaluja, mutta minä tiedän, että -niistä maksettiin vuokra, runsas vuokra sekä niistä että asunnosta." - -Översti meni Annan luokse ruokasaliin ja otti hänen syliinsä. - -"Oma tyttäreni, silmäini ilo, minun ylpeyteni!" - -Ja hän kertoi hänelle rahoista, jotka hän oli uskonut rouva Klemmelle -ja kysyi, mitä hänen nyt piti niillä tekemän; tuo pieni kavala nainen -niitä ei todettakaan saa pitää. - -Anna määräsi tuon pienen summan Kristofferille ja hänen Tiinalleen ja -översti kirjoitti jo samana päivänä rouva Klemmelle käskien hänen -jättää nuo neljäsataa riikintaaleria nuorelle sepänsällille. - -Prokuraatorin rouva vihastui hirmuisesti saatuaan kirjeen, puhui sitä -ja tätä törkeästä kiittämättömyydestä ja halusi hartaasti jättää -käsketyn maksun suorittamatta; sitä hän ei onneksi kuitenkaan rohjennut -tehdä ja Kristofferi sai rahansa. Nuori sepänsälli tuli sanomattoman -iloiseksi, eikä tuo ollutkaan aivan pieni pääoma taloutta alkaessa! - -"Mutta eikö tämä ole kuumain hiilten kokoamista päämme päälle!" -muistutti hän kuitenkin riemuitsevalle Tiinalle. - -Oi, miten Anna tunsi itsensä onnelliseksi, kuu översti pyysi hänen -kättänsä tuekseen, miten kuului suloiselta hänen korviinsa, kun hän -kysyi: "mihin menet, lapseni? Tule pian takaisin!" - -Översti oli sangen huolellinen hänen terveytensä tähden ja arka siitä, -että hän olisi tyytyväinen. - -"Sinä olet itkenyt", lausui hän eräänä aamuna, kun Anna tuli -puutarhasta, "minkä tähden olet itkenyt?" - -Anua hymyili ja koki hiipiä hänen ohitsensa, mutta kun hän tarttui -hänen käteensä, hyrehtyi hän taas itkemään. - -"Oi, enhän saata pidättää kyyneleitäni! Kun olin poissa, oli mieleni -kovin levoton; minä olin niin onneton ja ikävöin niin sydämellisesti -sinua ja äitiä, mutta nyt kun olen täällä taas ja minun on niin hyvä -olla, en voi olla murehtien muistelematta pientä Klaaraa. Muistathan, -isä, miten meillä oli kaikki yhteistä eikä ole täällä pienintäkään -paikkaa, mikä ei muistuttaisi minulle häntä. -- Tämä on kyllä pahasti, -kun puhun teille näin, mutta kun sinä kysyit minulta, niin täytyihän -minun vastata." - -"Jumala siunatkoon sinua, rakas lapseni, jokaisen kyyneleesi tähden!" -lausui äiti ja suuteli hellästi hänen otsaansa. "Mikään ei kiinnitä -sinua minun sydämeeni lujemmin, kuin juuri se, että suret Klaaran -tähden. Mutta me emme saa unhottaa sitä, että hän pyysi meitä ilolla -muistamaan häntä." - -Syksy oli erittäin kaunis ja överstin perhe teki lähes joka päivä -pienen matkustuksen. Anna osoitti siihen mieltymystä isän ja äidin -tähden ja he taas tekivät sen hänen tähtensä, ja niin kaikki kolme -virkistyi ja voimistui. Kuitenkaan ei voida sanoa heidän olleen -onnellisia -- siksi oli Klaaran surullinen muisto aina liian tuore ja -epätietoisuus Kustaan kohtalosta tuskallinen, -- mutta he iloitsivat -toisistansa ja olivat kiitollisia Jumalalle. Toisinaan tuli översti -kummallisen levottomaksi, juuri kuin jos hän olisi tuntenut, että -hänellä on sangen paljon sovitettavana heille molemmille. - -"Oi, miten olet ollut rakas vaimo minulle!" huokasi hän -toisinaan äkkiarvaamatta; "ja miten monta murhetta minä olen -ajattelemattomuudessani sinulle saattanut! Minä näen nyt oman elämäni -sellaisessa valossa, joka lähes kauhistuttaa minua; mutta kuitenkin, -Herra olkoon kiitetty siitä, että minun silmäni aukenivat ennen, kuin -se olisi liian myöhäistä!" - -Ja hän, tuo entinen ylevä mies, pyysi Annaa lukemaan vertausta -tuhlaaja-pojasta ja kadonneesta lampaasta ja hän kumarsi päänsä -nöyrällä kiitollisuudella tuolle jumalalliselle lohdutukselle. - -Jokaisena aamuna, postilaukun tuotua, seurasi hetkisen aikaa mieltä -jännittävä hiljaisuus; sen jäljestä kuului tuo sydäntä särkevä lause: -"ei mitään tietoja!" - -"Jos hän olisi kuollut, saisimme me kuitenkin jonkun tiedon", lausui -äiti toisinaan. Översti pudisti päätänsä. - -"Miten voimme lohduttaa häntä?" kysyi hän Annalta. "Hänen tapansa ei -ole toivoa niin lujasti eikä niin kestäväisesti. Minä luulen, että hän -ei usko Kustaan kuolemaa ainoastaan sen tähden, kun hän tuntee itsensä -voimattomaksi kestämään sitä murhetta. -- Vieläkö sinä toivot, -lapseni?" - -"En suuresti." - -Hän olisi mieluummin sanonut: en ensinkään; hän uskoi Kustaan kuolleen -ja ajatteli hänen ja Klaaran jo kohdanneen toisensa haudan tuolla -puolella. - -Ja talvi kului rauhallisesti ja säännöllisesti; iltahämärällä soitti -Anna usein vanhuksille, toisinaan hän lauloikin, mutta se tapahtui -harvemmin; hän ei ollut nyt iloisella mielellä, mikä häntä ennen -ehdottomasti pakotti laulamaan. - -Översti tuli sangen iloiseksi, kun Anna meni hänen luokseen ja niin -luottavaisena kuin ennenkin laski hienon kätensä hänen olkapäälleen -pyytäen häneltä yhtä taikka toista. Eikä tämä tapahtunutkaan aivan -harvoin, sillä hän oli alkanut pitää huolta Klaaran köyhistä ja -tarvitsi siihen paljon rahaa, etenkin kun tuli kylmät ilmat ja -elatusaineet olivat kalliita. Ennen oli häntä huvittanut äidin -väsymätön ahkeruus, kun hän valmisteli pieniä nuttuja ja sukkia, nyt -oli hän oikein onnellinen saadessaan ottaa itse osaa työhön ja moni -paikkakunnan köyhä siunasi hänen hellää ja auttavaista kättänsä ja -sääliväistä luonnettansa. - -Toista vuotta Klaaran kuoleman jälkeen istuivat he eräänä aamuna -yhdessä neuloen ruokasalissa. Oli kylmä ja rankka huhtikuinen ilma; -suuret rakeet rapisivat akkunan ruutuihin, taivas oli täynnä mustia -pilviä ja vaikka ilma oli kylmä, oli se kuitenkin niin synkkä ja -raskas, että se ehdottomasti rasitti ja painoi mieltä sekä sydäntä. Kun -he olivat juoneet teetä, tuotiin postilaukku, miten ennenkin. - -Äiti istui akkunan ääressä kumartuneena neulomuksensa ylitse; isä -huokasi toivottomasti avatessaan laukkua. Anna katsahti samassa häneen -ja huomasi hänen äkkiä muuttavan muotonsa ja kätensä alkavan vavista. -Hän oli kuitenkin vaiti ja pisti sanomalehtien väliin suuren kirjeen, -joka oli varustettu vieraalla päällekirjoituksella. - -"Eikö nytkään mitään?" kysyi överstin rouva luoden katseensa ylös. -Översti pudisti päätänsä, nousi ylös ja meni pois. - -Tuo oli kauhea hetki; Anna oli melkein varma siitä, että kirje sisälsi -tiedon Kustaan kuolemasta ja hän sääli sanomattomasti äitiä, joka istui -tuossa niin tyynenä ja vakavana, lempeän ja hellän näköisenä. Miten voi -hän lohduttaa häntä, äiti raukka, äiti raukka! -- Isä tuli -- nyt tulee -ratkaiseva hetki! - -Kun översti avasi oven, katsoivat molemmat häntä ja huudahtivat samaan -ääneen: - -"Kustaa elää!" - -"Niin elää, Jumala olkoon kiitetty, hän elää!" - -Kirje oli sairashuoneen lääkäriltä; nyt ei ollut enää mitään vaaraa, -mutta sairasta ei vielä kuitenkaan voitu laskea pois. Hän oli jättänyt -kirjoittamisen siksi, kun hän voi lausua asian varmaan. - -Tuo oli hurmaava, autuaallinen hetki; he eivät huolineet ulkona -raivoovasta rajuilmasta taikka oikeemmin sanoen, he eivät sitä -huomanneet. - -"Jos sinä olisit ollut poissa, Anna", sanoi översti, "mikä kaipaus -olisikaan silloin ollut sydämessäni! Nyt on ilo täydellinen." - -Anna hymyili ja suuteli hänen kättänsä, mutta ajatteli samassa, että -hänen ilonsa ei ollut kuitenkaan vielä täydellinen; hän oli niin -ihmeellisen levoton ja lausui ensi kerran itsekseen: kentiesi jäät -tappiolle, ehkä hän rakastaakin jotakuta toista! - -"Äiti", lausui hän erään kerran neuloessaan hämmästyttävän ahkeraan, -"tietääkö Kustaa minun lähteneen pois kotoa." - -"Hän sai sen tietää vähää ennen sairauttansa ja nuori laivan lääkäri -kertoi minulle hänen taukoamatta hourailleen siitä. Paino on liian -suuri, hän nääntyy, lausui hän, houreissaan; tuo vanha mies on niin -hirmuisen raskas; Klaara on kuollut eikä kukaan tahdo auttaa häntä -paitsi minä enkä minä voi, minä olen kiedottu kahleisin, mutta minä -tahdon ne murtaa. Kestä vaan lyhyt hetki, rakas neitoseni, minä tulen! -Eikös nuo olleet merkilliset sanat, Anna? Minä en ole tahtonut ennemmin -puhua tätä sinulle, peljäten saattavani sinun murheelliseksi, mutta -nyt, kun hän elää ja tulee takaisin, luulen tämän huvittavan sinua, kun -tiedät, miten suuresti hän sinua rakastaa -- eikö niin?" - -"Niin, äiti"; neula lensi niin hirmuisen kiireesti ylös ja alas, että -översti tuli aivan kärsimättömäksi. - -"Heitä pois tuo ikävä työ", pyysi hän, "ja tule tänne luokseni; -kukkaseni on vielä niin vaalea, mistä se tulee?" - -"Tänään täytyy sinun panna pois musta vaatteuksesi, lapseni", kuiskasi -överstin rouva, "ja kampaa hiuksesi entiseen tapaasi; isä pitää sen -varmaankin hyvänä." - -Ja niin olikin. Anna näytti oikeen ihanalta valkeassa vaatteuksessaan -ja vaikka hän ei nyt ollutkaan niin kukoistava kuin ennen, oli hänessä -sen sijaan kuitenkin jotakin suloista, hempeätä, puhdistettua, jota hän -ennen oli kaivannut. - -Kahdeksan päivän kuluttua tuli Kustaalta itseltä lyhyt kirje. Översti -luki sen ensin ja antoi sitten sydämellisesti nauraen sen rouvallensa. -Hänkin nauroi. - -"Sinä et saakaan sitä lukea!" lausui hän Annalle. "Tuota pahaa poikaa! -Tuossa ei ole muuta, kuin soimauksia ja nuhteita alusta loppuun saakka; -ja tuota kaikkea saamme kärsiä sinun tähtesi, sinä paha lapsi! Kovia, -arvottomia, tunnottomia -- niin, hän todellakaan ei säästä meitä!" - - - - -VIII. - - -Ilo on paras lääkäri ja senpä vaikutuksesta sai överstikin taasen -entisen muotonsa. Hänen rouvansakin virkistyi jälleen uuteen eloon; -hänen monivuotinen rukouksensa oli vihdoinkin tullut täytetyksi; -täydellinen myötätuntoisuus ja sopusointu vallitsi nyt hänen ja -puolisonsa välillä. - -He saattoivat varrota Kustaata joka päivä ja nyt tuli hyvin kiire -perheelle; kaikkien tuli olla kesäkunnossa hänen kotiin tullessaan. - -"Tänään ripustetaan akkunain verhot", lausui överstin rouva leikiten, -"huomenna hän saa tulla." - -Oli kaunis toukokuinen päivä vähää ennen helluntaita; yöllä oli satanut -ja kaikkialla alkoi nuori ruoho ilmestyä. Översti antoi käskyjä -puutarhurille; hänen rouvansa ja Anna katselivat vieressä. - -"Puutarha saadaan valmiiksi vasta huomenna", lausui hän hymyillen; -"ennen ei saa Kustaa tulla." - -Samassa kuului jokin rasahtavan käytävällä. Anna tarttui hämmästyneenä -äidin käteen. Ääni kuului juuri samasta kulmasta, mistä Kustaa -kadettina ollessaan vapaa-aikoina aina hyppäsi aidan yli puutarhaan. -Koira, joka siihen saakka oli levollisesti seurannut herraansa, -pystytti äkkiä korvansa ja juoksi tiehensä. - -"Sinä vanha, sievä poika, oivallinen kumppalini, vielähän tunnet -minun!" kuului ääni. - -Tuo rakas ääni kuului heille ja hetkisen kuluttua seisoi Kustaa itse -solakkana, ruskettuneena, jotenkin laihana sairauden tähden, mutta -kuitenkin yhtä rakkaine, tunnokkaine ja ilosta säihkyvine kasvoineen -heidän edessään kuin ennenkin. - -"Onhan oikein suloinen asia, että Anna on täällä", lausui hän, "ja minä -tuhmeliini kulutin koko eilisen päivän häntä etsiessäni. Tuo oli -tuskastuttavan ikävä kaupunki ja ihmiset, joiden kanssa puhuin, olivat -niin vitkallisia ja puheesen kykenemättömiä, että he eivät voineet -vastata minun kysymyksiini eikä antaa minulle mitään tietoja asiastani. -Viimein kohtasin kuitenkin erään kelpo veitikan, joka ihmeellisen -tarkoin tiesi kaikki ja näytti tuntevan sinunkin sekä ulkoa että -sisältä; hänen todellakaan ei tarvinnut etsiä sanoja sinua -ylistääkseen, niitä tuli itsellään ikään kuin virtana. -- Minä olin -sisällä siinä pienessä, matalassa huoneessa, missä sinä asuit; se -tuntui minulle niin pyhältä kammiolta, olithan sinä taistellut ja -kärsinyt sen neljän seinän sisäpuolella ja osoittanut suurta palvelevaa -rakkautta. -- Tuo vanha, ilkeä rahjus oli siellä vielä, mutta hän -näytti niin masentuneelta ja valitti ja huokaili niin surkeasti, että -minun vihani kokonaan lauhtui ja olin melkein valmis säälimään häntä -siitä, kuu hän kadotti sinun. Voitko antaa minulle anteeksi, isä ja -sinä, oma äitini, että minulla viimisinä aikoina oli suuri halu -riidellä teidän kanssanne? Ja kirje! Kun sinä, isä, katselet minua niin -lempeästi, koskee se kovasti minun omaantuntooni." - -Äiti otti kiinni hänen toiseen käteensä ja viittasi Annaa tarttumaan -toiseen; översti kävi perässä; hän ei tahtonut silmänräpäystäkään olla -katselematta poikaansa. - -"Tahdotko tulla kanssani vähän ulos, Anna?" pyysi Kustaa iltapäivällä. -Anna nyykäytti päätään myöntymyksen merkiksi, otti huivinsa ja lähti. - -"Jumala siunatkoon sinua, minun päivän säteeni!" kuiskasi isä heidän -ohitse mennessä. - -Oi, miten Annan sydän sykki kiivaasti! Hän tiesi kyllä, mitä tuleva -oli, mutta hän ei ollut läheskään niin hämillään, kuin hän oli -ennakolta ajatellut; olihan tuo niin suloista ja luonnollista -yht'aikaa. Hän oli niin onnellinen ja niin kiitollinen Jumalalle. - -Kustaa ei käyttänyt pitkiä puheita tunnustaakseen rakkautensa ja -pyytääkseen rakastettunsa kättä eikä Anna tarvinnut sanaakaan, hän -antoi vaan kätensä hänelle ja niin he palasivat takaisin vanhempain -luokse. - -Seuraavana päivänä käydessään Kustaan kanssa kirkkotarhaan kertoi Anna -kaikki, mitä oli tapahtunut hänen poissa ollessaan. - -"Tuohan on ihmeellistä, miten erilailla asiat voidaan käsittää", -muistutti Kustaa; "isän kertomuksen mukaan et sinä likimainkaan ollut -niin syyllinen, kuin juuri hän itse. Saatat uskoa, että minulla oli -monellaisia kummallisia ajatuksia kotimatkallani. Minä päätin, että me -heti menemme naimisiin ja otamme sitten sinun vanhan isäsi luoksemme; -vanhempaini kotiin emme olisi milloinkaan tulleet, heidän olisi -kuitenkin ensin tarvinnut pyytää. Minä tunsin itseni oikein kovaksi -isälleni ja ylpeyteni, jonka olen häneltä perinyt, ei olisi milloinkaan -antanut myöten. Näethän, hellä, kärsivällinen Annani, miten minä olen -ollut oikein uppiniskainen enkä siis olisi ansainnut tätä rajatonta -onnea, minkä Jumala oli minulle säilyttänyt täällä kotona. Oi Klaara -raukka!" lisäsi hän. "Oi jospa hänkin olisi nyt meidän luonamme!" - -He seisoivat Klaaran haudalla; tuo näytti niin rauhalliselta valkeine -ristineen, tuoreine, ystävällisine kukkaseppeleineen. Anna puristi -hiljaa Kustaan kättä; hän ajatteli siskonsa unta. Ja aurinko paistoi -kirkkaasti ja lämpimästi haudalle; linnut lauloivat riemuiten kevään -ilosta ja virkistyneestä elämästä. - - - - - - -TANSKALAINEN JA RUOTSALAINEN - -Historiallis-Romantillinen kertomus -Blekingestä v. 1564 - - -Suom. Kauno - - - - -I. Lintu häkissä. - - -Nykyaikana terveellisen veden, oivallisen kylvyn ja ihanan maiseman -tähden kuuluisaksi tullut Rönneby ei ole, niinkuin nyt, ollut -ainoastaan kauppala. Se kukoisti jo aikoja ennen, kuin Karlskrona ja -Karlshamni ilmestyi. Se oli jo vuonna 1564 läänin etevin kaupunki. -Kaupunki silloin nimitettiin Rotnaby, sen joen mukaan, joka sillä -seudullu Blekingen ihanampain laaksoin läpi juoksee. - -Yllämainitun vuoden syyskuun ensi iltana nähtiin Rotnabyssä, Hannu -Nörrum'in pajassa vilkkaasti työskenneltävän. Palkeiden keuhkot -hengittivät puolta voimakkaammin, tuli ahjossa paloi kirkkaammin kuin -koskaan ennen, moukarit ja vasarat liikkuivat sanomattomalla -sukkeluudella. Kuitenkaan ei mestari itse ollut saapuvilla; olipa -kokonaan matkalla Smoland'in rajoille. Työ edistyi kuitenki; ensinnäki -kunnioitettavan isännän tähden ja toiseksi työskenneltiin maan -puolustukseksi; valmistettiin, näet, aseita. - -Tanska, minkä äärimmäinen raja tähän aikaan oli Etelä-Blekingeä -vastassa, oli edellisenä vuonna kietoutunut sotaan perintövihollisensa -Ruotsin kanssa. Juuri näinä päivinä odotettiin Erik XIV:n sotajoukkoja, -mitkä nykyään olivat menneet Bromse-puron yli Rotnabyhyn. Ja viikko -takaperin oli kuitenki tanskalaisten vastenmielinen kilpailia, Ruotsin -kuninkaan sotaupsieri Åke Bengtson Ferla, vallotttanut Lyckö-linnan. Ei -ihme siis, jos jokainen isänmaan sydän tykytti elävämmästi ja jokahisen -isänmaan ystävän käsi liikkui tavallista voimakkaammin. - -Vasta mainitsimme, vietyämme lukian Nörrum'in verstaasen, jotta siellä -ei olut mestari saapuvilla; mutta siellä silloin kaivattiin erästä -toistaki hetken tärkeätä henkilöä, jonka isännän poissa ollessa piti -olla työn johtajana, vanhaa Staffan Seppää. Hän oli sieltä vähäksi -aikaa poistunut. Se aika tuntui jäljellä olevista tavallista -pitemmältä. Jopa jokahinen odottain katsahti ovelle, josko ei häntä -siinä jo näkyisi. - -Staffan ei kuitenkaan ollut kaukana. Kohta asuinhuoneen päädyn takana, -eli Nörrum'in talon sillä sivulla, joka oli kauempana verstaasta, -seisoi hän puuliiterin ovella keskustellen erään henkilön kanssa, joka -oli varjouttunut niin, jotta sattumalta ohikulkevat eivät häntä voisi -huomata. Mutta jos mainittu henkilö olisi päiväisaikaan kätköstään -näyttäytynyt, olisi edessämme ollut kookas 19-vuotias neitonen parilla -sanomattoman kauniilla säteilevillä silmillä ja ryhdillä, joka ilmoitti -harvoin tavattavaa suloutta yksinkertaisen arvoisuuden yhteydessä. Hän -oli myöski Hannu Nörrum'in tytär, Ellen, kaupungin kaunein neitonen. -Hän oli hämärän aikana tullut kohtaamaan isänsä vanhaa uskottua -palveliaa ja nyt seisoi kokonaan tärkeään ja aiottain vilkkaasenki -kanssapuheesen antautuneena. - -Luulet kai rakkausliiton nuoren ihanuuden ja kolme kertaa vanhemman -miehen välillä saaneen sijaa? Ei millään muotoa. Vanha Staffan oli -erään merimies Jens'in setä, joka oli kotikaupungistaan lähtenyt -merelle onneansa koettamaan. Siihen nuorukaiseen, enemmin kuin toisiin, -joita oli nähnyt, oli Ellen syvemmin mieltynyt. Hän tahtoi nyt saada -sedältä tietoja, missä Jens nykyään oli jo joko häntä mahdollisesti -pian oli kotia odotettavana. - -"Miten mainitsin", sanoi Staffan, "niin luulen laivan pari päivää -sitten olleen matkalla Lycköhon, josta se on kotoisin, mutta arvatenki -on laivuri saanut tietää ruotsalaisten jo siellä olevan ja niin on hän -saanut, ymmärrän mä, hakea itselleen toista satamata." - -"Mutta jos missäki nousevat maalle, voipi vihollinen olla heidän -vastassaan -- onhan siitä jo kahdeksan päivää, kun maalle nousivat", -muistutti Ellen huolella. - -"Kaiketi vaikeuksia on", myönti Staffan, "mutta mitä Jens'iin tulee -- -jos hänen oikein tunnen -- ymmärtää hän kyllä päästä poies tieltä." - -"Pelkuri hän ei kyllä ole, sen tiehän, enkä myöskään minä, ehkä tyttösi -olen. Mutta hän ei itse tähtensä pelkäisikään, niin voipi hän sitä -tehdä jonkun toisen tähden. Ja minä..." - -"Sanomattomasti ilahuttaa minua osanottavaisuutenne nuoren -veljenpoikani myötä- ja vastoinkäymisiin. Eiköhän kuitenki teidän -pitäisi heittää semmoiset ajatukset, koska on luultavaa, etteivät -vanhempanne semmoisesta vävynkaupasta mitään tahdo tietää. Rikkaan ja -kunnioitetun asesepän tytär ei sovi köyhälle ja vähäpätöiselle -merimiehelle." - -"Rikkaan asesepän tytär ei ole mitään itselleen ansainnut, vaan on yhtä -köyhä kuin merimiehen poikaki. Koska taas hän tahtoo minua ja minä -häntä, niin tahdon myöski aialle hänen olla. Kumpiki olemme nuoret, -jotta meillä on aikaa odottaa." - -"Äitinne, niinkauan kuin hän elää, ei sitä koskaan myönnä." - -"Äitini? Minulla ei ole äitiä. Äidikseni nimitetty on ainoastaan -äitipuoli ja häntä en tämmöisissä asioissa vähääkään tottele -- en -koskaan!" - -"Sanoitko koskaan?" kuului etäämpää rääkkyvä ääni, josta kumpiki heti -tunsi Hannu Nörrum'in nykyisen huonekunnian, laillisen -- ja useain -arveluin mukaan pahankurisenki -- muori Märtan. "Jaa, sen saat kyllä -nähdä, että olet totteleva, ja sen sekä nyt että eteenkipäin. Isäsi on -vasta matkalta tullut ja on tällä hetkellä herra Hoffman'in luona; heti -on hän kotona ja silloin saapi hän kuulla minkälainen tytär hänellä on, -sen lupaan minä. Istu nyt muuten kauniisti siinä siksi." - -Sen sanottua, jona aikana muori Märta oli saapunut puuhuoneen ovelle, -löi hän äkisti sen kiinni ja lukkosi. "Kas niin, tämä saapi olla -alkurangaistukseksi." - -Sen jäljestä oliki hän jotaki maininnut Staffan sepälleki, mutta hän, -muorin lähestyessä, huomaamatta kiertotietä palausi asepajaan. Siitä -suuttuneena meni Märta asuntohuoneesensa lujasti päättäen antaa selvä -todistus, kuinka vähän hänen n.s. uskottu palveliansa ansaitsi sitä -suurta kunnioitusta, minkä oli isännältään voittanut. - -Nyt istui Ellen ikäänkuin lintu häkissä yksinään ulkona. - - - - -II. Vapauttaja. - - -Tunnin kuluttua mainitusta tapauksesta tuli pitkä, miellyttävä henkilö -merimiespuvussa Hannu Nörrum'in kartanolle. Hän seisahtui aukealle -kentälle asuintuvan sivulle, ikäänkuin kuuntelemaan taikka odottamaan -jotakuta, jota oli päättänyt kohdata. Hetken kuluttua, kun ei mikään -ihmisolento näyttäytynyt ja kärsimys alkoi ennättää loppuunsa, lauloi -hän kirkkaalla vaikka hiljaisella äänellä siihen aikaan yleisesti -käytettyä, seuraavaa värssyä: Ja sikopaimen näki, kun pensastossa -pitkänänsä oli: -- - - No-no-ni, no-no-ni, no-no-ni no. -- - Kuinka mä kuninkaan tyttären saan? - Didadelu, didadelu, didadeludei! - -Lyhyen vaitiolon perästä aikoi hän jatkaa kun luuli kuulevansa nimeänsä -lausuttavan, taitamatta kuitenkaan huomata, mistä se kutsuva ääni -todella tuli. - -"Oliko se joku?" kysyi hän matalalla äänellä. - -"Jens", kuuli hän nyt selkeästi, melkein tutulla äänellä mainittavan -toiselta puolen kartanoa. - -"Onko se Ellen?" kysyi hän. - -"Niin Jens, se olen minä." - -"Missä olet sinä?" - -"Puuhuoneessa. Tule tänne!" - -Mäntä ei tarvinnut kahdesti käskeä. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua -oli hän osoitetulla paikalla ja tahtoi avata huoneen ovea. - -"Mitä, oletko suljettu sinne?" huusi hän hämmästyneenä nähdessään -lukon. "Minä kohta murran auki sen." - -"Ei, Jens, älä sitä tee, vaan sen sijaan mene katsomaan avainta, josko -se riippuu tuvan oven oikealla puolella." - -Jens teki niinkun käskettiin, hiipien yhtä huomaamattomasti huoneesen -ja ulos, tuoden avaimen ikäänkuin voittosaaliina mukanaan. Siten tuli -rakastettunsa vapahdetuksi. - -"Me emme pysähdy nyt tänne", sanoi Ellen; "sillä jos äitipuoleni näkisi -meidät täällä, nousisi siitä hirmuinen elämä. Lukitse sentähden ovi ja -vie avain paikalleen." - -Jens'in onnistui, miten edelliselläki kerralla, huomaamatta käydä -huoneessa. - -"Kas niin", sanoi hän tultuaan hyvin toimittamalta asialtaan, "nyt -saapi muori Märta helposti uskoa sinun niinkuin noita tulleen jostaki -seinänraosta ulos." - -"Uh, älä puhu noidista, vaan tule mukaani, jotta saamme olla -häiritsemättä!" sanoi tyttö, tarttuen merimiehen käteen ja pistäytyen -ulos kartanolta. He menivät kapeata katua myöten lähellä olevan joen -rannalla puilla varjotulle paikalle, ei kaukana Rotnejoesta. - -"No, rakas Jens", kysyi Ellen, kun asettuivat ulospistävälle vuoren -reunalle, "kuinka olet voinut päästä tänne, ruotsalainenhan on jo -tullut maahan?" - -"Sen hän on varmaan, sen mahdan minä parhaiten tietää, koska olen hänen -nähnyt ja ollut vaarassa joutua hänen kynsiinsäki." - -"Ah hirmuista, sanoitko niin? Miten se tapahtui?" - -"Katsos, me tulimme purjehtien Itämerelle vähääkään sodasta -aavistamatta. Aioimme Lycköhon. Tultuamme Trofsluodon edustalle ja kun -piti ohjata pohjoiseen, kohtasimme kaupungista myötäistä purjehtivan -kalastajan, joka kertoi Ruotsin kuninkaan tänä aamuna sinne marssineen. -Ja joski hän ei itse sinne tullutkaan, niin oli upseerinsa jo kahdeksan -päivää sitte ottanut paikan haltuunsa. Me käännyimme takaisin ja -huopasimme saarien välitse Nederbyhyn (nyk. Nettraby), missä -onnellisesti pääsimme maalle. Mitään tavaran purkaamista ei tapahtunut. -Laivuri näki parhaaksi antaa laivan olla ankkurissa hyvän matkaa -maalta, jos sattuisi tulemaan tarve lähteä uudestaan merelle. Aukealla -tosin olimme siellä täällä nähneet vihollisen laivoja, mutta -saaristossa voitiin niitä helposti välttää. Minä sain luvan lähteä -kotitienoilleni, ja olen iloissani, koska hyvin tiesin ei teidänkään -saavan ruotsalaiselta rauhaa." - -"Niin, tiedätsä Jens, siitä puhutaan paljon meidän seassamme. Viisas -Inkeri on nähnyt niin ihmeellisiä merkkiä taivaalla, joiden sanoo -ennustavan pahaa kaupungille." - -"Viisas Inkeri on noita-akka, ja semmoiset aina ennustavat pahaa." - -"Älä niin Inkeristä sano. Hän on useasti ennenki sanonut sitä, joka on -toteutunut; sitäpaitsi ovat useammat nähneet aivan samaa kuin hänki." - -"No mitä sitte ovat nähneet?" kysyi Jens uteliaana. Tosin hän oli sen -ikäinen ja kuului siihen ammattiin, missä ei mitään uskottu, oli hän -kuitenki edellisen aikakauden lapsi ja uskoi melkein yhtä paljon kun -toisetki, mitä povaajat taikka viisas akka taisi kertoa. - -"Katso Jens", jatkoi Ellen, "muori Inkeri ja, niinkuin sanottiin, -useammat muutki ovat kahdeksan päivää sitte nähneet sangen ihmeellisen -näyn. He näkivät sadoittain valkoisiin puettuja miehiä ja naisia, jotka -säälien ja voivottain kulkivat ympäri kaupunkia. Se mahtaa jotaki -tietää, arvelen mä." - -"Saattaa kyllä tapahtua", myönsi Jens, "mutta semmoisiahan näkyjä -näkivät edellisenä vuonnaki. Tosi kyllä on, että vihollinen heti sen -jäljestä saarsi meidät, mutta mitään ei hän hyötynyt, ehkä sai muutamia -taloja polttaa." - -"Kummia he kyllä silloinki näkivät, mutta ne eivät olleet niin eläviä -kuin nyt. Edellisenä vuonna olivat kummitukset aivan vaiti, mutta nyt -huusivat hirmuisesti valittain. Mutta semmoisia ajatellessa unhotan -kaiken muun; kuinka oli sitte, Jens, kotimatkasi laita?" - -"Minä kuljin mereltä suoraan isolle maantielle mitään vaaraa -aavistamatta, kun yht'äkkiä kuulin etäältä hevosen juoksua. -Katsahdettuani sinnepäin, josta kumina kuului, huomasin heti suuren, -paksun ruotsalaisen sotilaan kääntyvän maantieltä sille tielle, jota -minä kuljin." - -"Eipä kummempaa!" - -"Hän huusi seisahtumaan, mutta niin hupsu en luonnollisesti ollut, vaan -sen sijaan juoksin tieltä ja olin parilla hypyllä vasemmalla olevalla -mäellä. Kuu olin ennättänyt puiden suojaan, katsahdin huvikseni -taakseni, jolloin näin sekä paksun että pari muuta sotilasta kiitävän -jäljessäni mäelle, jälkimäiset huutaen paksulle, joka oli edellä: 'ota -kiinni tanskalainen! ota hänet kiinni, Bengt! Ammu hänet kuin koiran!'" - -"Tehkäät parhaan taitonne mukaan, arvelin minä ja juoksin tiheimpään -metsään kotiani kohden." - -"Silloinhan eivät voineet sinua seurata." - -"Ei, se oli pelkkä mahdottomuus. Kaikissa tapauksissa kuitenki samosin -pakoon rivakkailla askeleilla, enkä satuttanut jalkaani maantielle -ennenkun Listerby'ssä." - -"Eikö siellä sitte löytynyt vihollista?" - -"Ei ainoatakaan, eikä ole ollutkaan; mutta en kuitenkaan siellä -viipynyt, vaan riensin raittiisti tännepäin, kunnes tapasin talonpoian, -jonka kärryillä pääsin aina kaupungin sisälle asti ja nyt olen taas -tässä." - -"Jumalan kiitos että tulit, aloin jo tulla rauhattomaksi sinun -tähtesi." - -"Ellen! Ellen, missä olet?" kuului kimakka ääni huutavan Nörrum'in -talosta. - -"Se on muori, joka kutsuu minua", kuiskasi tyttö ystävälleen, "minun -täytyy mennä kotia. Valitse sinä toinen tie, Jens, ja tule sitte ylös -meille!" - -"Sen teen", vastasi hän ja pujahti varovasti tasaiselle joen mukaan -kulkevalle kadulle, jota kulki läheiseen solaan, mikä vei kaupunkiin. -Ellen sitävastaan kääntyi päinvastaiselle suunnalle, mennessään -tarkasti miettien miten parahiten voisi vastata sitä myrskyä, joka -häntä äitipuolen puolesta uhkasi. - - - - -III. Vihollinen portilla. -- Yleinen hämmennys. - - -Jo aikaisin Syyskuun 2:n päivän aamulla oli Rotnaby'ssä suuri -hämmennys. Monta erilaista huhua risteili toisiaan. Toinen kertoi -ruotsalaisten jo olevan kaupungin muurien lähellä; toinen, etteivät he -vielä sinne olleet ennättäneet, mutta varmaan olivat marssimassa sinne. -Se oli sitä varmempi, koska useat tarinoitsiat tiesivät kertoa, että -vihollinen murhasi, ryösti ja poltti Lyckö'n ja Listerby'n valtatien -seutuja. Siitä ei enää olut epäilemistäkään, koska päivän koittaissa -useampia satoja maalaisia pakeni kaupunkiin, siellä löytääkseen -kumminki henkensä pelastusta, kun jo oli heiltä ryöstetty kaikki, jopa -kattoki päänsä päältä. Minkä levottomuuden se herätti on itsestään -selvä. Jopa nähtiin niiden, joilla oli kalliimpaa omaisuutta -taikka rahoja, kiireesti hankkivan niitä mahdollisesti vakaviin -turvapaikkoihin, jotta, jos vihollinen saisi niin suuren vallan että -voisi tehdä autioksi heidän huoneensa, pahimman vaaran mentyä jotaki -olisi tallella. Tosin löytyi siellä myöski monta, jotka ylenkatsoivat -sellaisia varokeinoja. Yhteen aikaan vihollisen ryöstämiskertomusten -kanssa liikkui mieltäylentäviä kehoitukseen urhoolliseen vastarintaan, -kaupungin pormestarille nimittäin -- se tiedettiin luotettavalta -taholta -- oli saapunut kirje sisältäen varmat avun lupaukset niiltä -päälliköiltä, mitkä kuningas Fredrik oli määrännyt ruotsalaisia -vastaan. Sitäpaitsi herätti edellisen vuoden kokous, jolloin vihollinen -kiivaan kahakan perästä mitään toimittamatta sai kääntää hyvästi -puolustetuille ja varustetuille kaupungin muureille selkänsä, paljon -itseluottamusta. - -Myöski oli porvaristo tänään kutsuttu raastupaan pormestaria -kohtaamaan, jolla oli sangen tärkeitä asioita heille esiteltävänä. -Kokouksen piti tapahtuman auringon noustessa, mutta ennenkun päiväkään -ennätti niin valjeta, jotta voitiin selvästi erottaa esineet, alkoivat -kaupungin asukkaat näyttäytyä ulkona, useammat kiirehtien kaupungin -valleille ja portaille vakaantuaksensa siitä, josko jo vihollista -näkyisi taikka kuinka kaukana se mahdollisesti vielä oli, jonka jälkeen -seurue ohjasi kulkuaan torille. Sille paikalle olivat porvariston -jäsenet järjestään kokoutuneet. Heitä yhä lähemmäksi ahdisti utelias -joukko, joka urkki tarkalleen jokaista asiata koskevan sanan, mikä -ennestään oli useammalle porvarille tuttu. Paitsi nykyistä tapausta -varten sinne majoitettua sotaväkeä, nähtiin sekä torilla, että -läheisillä kaduilla uteliaitten kaupunkilaisten joukossa joukko -paenneita maalaisia. - -Niiden porvarien joukossa jotka olivat ottaneet asemansa lähelle -raastuvan rappusia, oli yksi erittäin huomiota puoleensa vetävä. Se oli -kookas mies, säteilevillä silmillä ja aina hartioille ulottuvalla -mustalla tukalla. Kasvonsa olivat hienot ja säännölliset, ryhtinsä -syvästi totinen, vakava ja urhokas; koko olentonsa vaati luottamusta ja -kunnioitusta. Se mies oli aseseppä Hannu Nörrum, Ellen'in isä. -Yleisissä neuvotteluissa osoitti hän niin paljon ymmärrystä ja vakavaa -päätöstä, jotta useammat arvelivat hänen taitavan yhtä hyvästi hoitaa -pormestarin virkaa kun omaa ammattiaan. Isänmaallinen oli hän myöski ja -viime vuoden taistelussa osoittamasta urhoudestaan ja alttiudestaan -tiesi jokainen kertoa. Luonnollista siis oli että jokainen tahtoi -päästä häntä niin lähelle, kun suinki, jonkatähden oikea tunko syntyi -sillä puolella toria. - -Paljo ei kuitenkaan nyt hyödytty siltä taholta. Hannu Nörrum seisoi -tänäpänä totisempana ja äänettömämpänä kun muutoin, ainoastaan harvoin -lausuen sanan lähellä oleville, mutta sitä useammin luoden etsivän -silmäyksen sille suunnalle, josta kaupungin johtajain piti tuleman. - -Vähemmän varovaisia olivat sitävastoin moniaat toiset käsityöläiset. -Niiden joukossa useammat kuuluvasti puhuivat ajatuksensa, tahtoen vielä -äänen painolla ja ruumiin liikkeillä antaa sanoilleen suurempaa arvoa, -kuin niillä todella olikaan. - -"Vihollinen on tehnyt paljon vahinkoa maalaisille, mutta se on -talonpoikain oma syy", sanoi Niilo Deger, kaupungin arvoisa lukkari. - -"Missä katsannossa sitte?" kysyi Bengt suutari. "Kaiketi sentähden, kun -eivät tahtoneet vannoa ruotsalaisille uskollisuutta ja ystävyyttä?" - -"Kehnoja olisivat olleet, jos sen olisivat tehneet", sanoi Didrik -teurastaja, joka oli voimakas taistelia, eikä mitään maailmassa -peljännyt, "niin kehnoja eivät blekingeläiset kuitenkaan vielä ole, -jotta sitä tarpeetta tekisivät." - -"Antakaa anteeksi, ystäväni", jatkot lukkari painokkaalla äänellä, -"niin arkoja ovat he todella olleet etelä-kihlakunnassa ja päälliseksi -juuri nykyään. Se tapahtui eilen, kun vannoivat Ruotsin kuninkaalle -luottamuksen, uskollisuuden ja miehuuden. Pastori on itse sen tänäpänä -minulle kertonut. Hän tuntee tarkalleen ne kaikki asiat, eikä totisesti -valehtele. Selitykseksi mitä äskettäin sanoin, että se oli talonpoikain -oma syy, jos vihollinen menetteli ankarasti heidän kanssaan, tahdon -muistuttaa, -- minkä luultavasti kaikki tietävät, -- miten osa väestä -mainitussa kihlakunnassa otti kiinni muutamia Ruotsin sotilaita ja -hirtti ne semmoisinaan miekkoineen, haarniskoineen." - -"Se oli hyvästi tehty", sanoi Söyri köysyri, "minä olisin mielelläni -lahjoittanut parhaan köyteni siihen, jos olisin siellä ollut." - -"Ja minä", lisäsi Ole kirjansitoja, "olisin ojennetuin käsin -lahjoittanut joukon aimo nauhoja niiden kanaljien puussa pysymiseksi -niin kauan kun mahdollista." - -"Mahtaa niin olla", selitti varovainen Peteri rihkamus. "Se hirttäminen -olisi ehkä ollut hyvä, jos se olisi tapahtunut suotuisemmassa -tilaisuudessa. Kaikilla on aikansa; mutta oikea aika, kun tuhansittain -toisia vihollisia seisoi uhkaavana lähestöllä, ei ollut muutamain -vihollisten hirttämiseen. Urhokas, kun tarvitaan, tulee aina olla, -mutta myöski varovainen. Se on kallis peili, jota ei koskaan pidä -unhottaa, ja sitä seuraten tulee aina voitolle." -- "Te kauppiaat", -jatkoi Didrik teurastaja, "olette alituiseen varovaisia ja laskette -etupäässä, kuinka paljon missäki häviätte taikka voitatte. Mutta kun on -kysymyksessä kodin ja isänmaan puolustus, saapi semmoiset laskut -heittää selkänsä taakse. Jos ei ennen, kun on koko armeija edessä, -vahingoittaisi vihollistaan, luulisin tehtävän huonot markkinat. Siellä -täällä vihollisen surmaaminen vahingoittaa koko voimaa, -- niin minä -opetan." - -"Me kauppamiehet", lisäsi Peteri, "saamme laskea useammalle taholle, -eikä siis ole ihme, jos olemme toisia vähän varovaisemmat. Minä luulen -siltä enemmän maata hyödyttävämme." - -"Se on oikein sanottu", huusi Jens leipuri, "minä sanon samaa kun -Peteri." - -"Mitä sanotte taikka ajattelette, ei tässä mitään hyödytä", kuultiin -kimakkaan naisäänen sanovan. "Te olette kaikki suuria syntisiä ja -sentähden tahtoo Herra nyt teitä rangaista. Minä olen nähnyt merkkiä, -minä, minä näin 8 päivää sitte; näin viimeksi yöllä." - -Puhuja oli elähtänyt vaimo, himmeillä, melkein ruskeilla kasvoilla, -terävällä eteenpäin pistävällä kotka-nenällä ja parilla niin mustilla -ja terävillä silmillä, jotta tuskin kammoa tuntematta niihin voitiin -katsoa. Hän puhuessaan oli tunkeutunut joukon läpi, seisahtuen vasta -siihen, missä Didrik teurastaja seisoi. - -Hän vähän joutui hämilleen, mutta pian taas rohkaisi itsensä ja kysyi -matalammalla äänellä kuin ennen: - -"Jumalan rauha, muori Inkeri! mitä merkkiä olette nyt nähneet?" - -"Ensi kerralla näin miehiä, naisia ja lapsia voivottain ja itkien -kulkevan ympäri kaupunkia, mutta yöllä näin, mitä en koskaan olisi -voinut ajatellakaan. Näin tulta ja verta, -- oikein ihmisverta -- -satavan taivaasta; sen olen nähnyt, niin totta kuin tahdon olla -autuas!" - -"Tulta ja verta", kertoi joukko hämmästyneitä vaimoja, jotka olivat -kuulleet Inkerin sanat, ja myöski useampia miehiä yhdistyi siihen. - -Itse Didrik seisoi silmänräpäyksen hämmästyneenä, ja yleinen osanotto -levisi väkijoukossa sen mukaan, kuin ennustajan sanat tulivat tutuiksi. - -Pian sai yleinen huomio toisen suunnan. "Vihollinen on täällä", kaikui -mies mieheltä, ja siitä silmänräpäyksestä tuli toinen ääni kelloon. -Inkerin puheesta vähän masentuneet miehet tunsivat taistelu-halun -virkoavan. Tapaus sattui useampiin: sillä Blekingen kansa, joka on -vielä tänäki päivänä sotaista, oli kertomuksemme aikana yleisesti niin -elähytetty voiman osoittamisessa ja sotaisissa haluissa, että menivät -taisteluun yhtä iloisesti kuin juhtatilaisuuksiinki. Ainoastaan naisten -seassa ilmaantui valituksia, ja yksi ja toinen epätoivossa huusi: "nyt -saadaan nähdä Inkerin sanat toteutuvan." - -Oikealla ja vasemmalla kyseltiin, missä vihollinen oli; josko hän oli -kaupungin edustalla ja jo valmistausi hyökkäykseen. Pian kuitenki -tultiin kokemaan kertomuksen vihollisen tulosta siinä määrässä olevan -toden, että päävoima todella oli sinnepäin marssimassa, mutta ei vielä -ollut Listerbytä likempänä. Ainoastaan vihollisen etujoukkoja oli nähty -hajonneina samoavan seudulla saaliin pyynnissä, taikka levittämässä -kauhistusta. Miten he jo olivat näinä aikoina menetelleet, osoitti -siellä täällä tulipatsaat sytytetyistä talonpoikaistaloista. - - - - -IV. Uskollisuusvala. - - -Kaupungin asukkaiden odottaissa johtajansa tuloa, niinkuin vasta oli -määrätty, istuivat eteläisellä kaupungin portilla vahtihuoneessa -molemmat pormestarit, Börje Jensson ja Heikki Hoffman, syvästi -kiintyneinä keskusteluun päivän tapauksista, joskus kuitenki luoden -epäileväisen silmäyksen kentälle, ikäänkuin sieltä jotakin odottaen. -Niin se myös oli; sillä oli lähetetty vakojia tiedustelemaan, kuinka -kaukana ja kuinka suurivoimainen vihollinen oli. - -"Vahinko oli ettei Hardenberg voinut vastustaa vihollista Lyckö'ssa", -sanoi Börje Jensson. "Jos ei hän olisi joutunut vangiksi, olisi meillä -täydellisempi tieto vihollisen voimasta. Mahtaneeko se olla suurempi -kuin menneenä vuonna?" - -"Minä luulen päinvastoin", muistutti Hoffman, "koska hän menneenä -vuonna huonosti menestyi, on hän epäilemättä nyt vahvistanut voimaansa. -Siitä tulee meille sitä suurempi välttämättömyys koota kaikki voimamme -pidättämään sitä etäämpänä kaupungista. Kuningas Erikillä on täällä -hanhi nykimättä Niilo Dacken'in aioista asti. Hän ei varmaan ole -unhottanut, että se rohkeamielinen kapinoitsia piti täällä -turvapaikkaansa." - -"Kansa on tappeluhaluista ja vaikka vihollinen on saanut jonkun voiton -merellä, en luule hänen saavan monta triumfia maalla, jos ei -mahdollisesti aseettomista ja varustamattomista talonpoikaisjoukoista. -Meillä on muurien sisällä tuhannen hyvin harjoitettua sotamiestä, -jotka ovat leikissä ennenki olleet, ja monta urhollista porvaria -alustalaisineen. Sitäpaitsi voitaisiin kaikki tänne turvautuneet -talonpoiat aseilla varustaa, jotka varmaankaan eivät ensimäisiä -pakenemassa olisi. Enemmän kuin kaksituhatta hyvin varustettua miestä -voisimme asettaa vihollisen voimaa vastaan ja jos se mahdollisesti -nousisi sen yli, korvaisivat hyvin meidän kaivannot ja vallit." - -"Mahtaa niin olla; mutta sinä, virkaveljeni, unhotat, mitä vahinkoa -vihollinen teki mennä vuonna heittopalloillaan, mitkä sytyttivät ja -hävittivät osan kaupunkia; hänellä on niiden tuliaseiden kautta aina -meitä suurempi ylivoima." - -"Sitä en voi kieltää; mutta muista sitä sanaa ja kirjettä, mikä tuli -vallesmannilta Sölvitsborg'ista. Kirjoittaahan hän, että herra Yrjö on -jo tullut Åhusiin, ja vaikka hän ei aioissa ennättäisikään yhdistyä -nimismiehen väen kanssa, niin tulee Werner Passberg itse kylläksi -riittävällä vahvistuksella meille." - -"Kuninkaan päälliköille kunnia; mutta meidän kesken sanoen näyttävät ne -minusta vähän jäykiltä. Sekä herra v. Holle'n että Passberg'in olisi jo -aikoja pitänyt oleman täällä; saivathan he jo 7 päivää sitte tiedon, -että Lyckö oli otettu ja Hardenberg'ki ruotsalaisten käsissä, eikä -heistä vielä ketään näy. Ylijohtaja, herra Günther v. Schwarzberg -sitte, kuinka paljon hän mahtanee ajatella suojella kuningas Fredrikin -maita. Smolandin rajalla, mistä Hannu Nörrum yöllä palasi, kerrotaan -miten sotilaansa ovat samoneet ympäri, ottaen karjalaumoja, joita herra -Günther, joka makaa Malmössä voitelemassa sisälmyksiään, antaa viedä -etelään kreivialueelleen. Suuret herrat ajattelevat, niinkuin ainaki, -omaa parastaan, vähän huolien kuninkaasta, jota palvelevat." - -Kun Heikki Hoffman'in tähän piti vastata, kuului ulkona pari -vaskitorven torahdusta ja samassa ajoi nelistäin haarniskoittu sotamies -kaupungin portille. Hän oli Ruotsin kuninkaan lähettiläs, tuoden -kaupungin johtajille pikaisesti vastattavan kirjeen. - -"Hän on saapa sen, niin pian kun aikamme myöntää", vastasi Heikki -Hoffman mahtavasti. "Sinä, lähettiläs, saat odottaa täällä siksi, kun -olemme raastuvassa kuninkaan kirjoitusta likemmin tarkastaneet." - -Pormestarit asettivat lähettilään ankaran tarkastelun alaiseksi ja -menivät painokkailla askeleilla raastuvalle, jonne sanoma lähettilään -tulosta jo oli saapunut. - -Molempia herroja, mitkä kalliissa haarniskassa, miekka vyöllä, -mahtavasti astelivat, tarkastettiin uteliaammin kuin tavallisesti, -ikäänkuin olisi tahdottu heidän muodostaan lukea minkälainen kärsimys -oli kaikkein edessä. Siihen oli syytäki, koska seudun onni tahi -onnettomuus riippui niiden herrain huolesta. - -Jensson ja Hoffman menivät, pormestarien kokoontuessa raatihuoneesen, -raatihuoneen vieressä olevaan kammariin, missä aukasivat ja lukivat -kuningas Erikin allekirjoittaman kirjeen. Se sisälti vakaan -kehoituksen, jotta kaupunki antautuisi sekä maksaisi Ruotsin -kuninkaalle veroa. Jos sen tekisi, olisi se kaikesta vihollisuudesta -säästetty, mutta vastakkaisuudessa hävitettäisiin tulella ja miekalla. - -Pormestarien tultua kokous-saliin ja luettua Ruotsin kuninkaan kirjeen, -kuului tyytymättömyyden sorina salissa. Kun Heikki Hoffman painokkaasti -lausui sanat "Veroa" sekä "tulta ja miekkaa", kysyen mitä heillä oli -sanomista mokomasta ehdotuksesta, nousi Hannu Nörrum ensiksi ja esitti -seuraavaisesti: - -"Surullista varmaan on, kun emme saa kodissamme rauhassa istua, mutta -koska niin on, että vihollinen seisoo uhaten ovella, minkätähden -hyväntahtoisesti päästäisimme heidät sisälle. Ruotsin kuningas vaatii -veroa, mutta vaatimuksensa suuruutta ei sano ja saattaa sentähden -vaatimuksensa olla sellainen, jotta sitä täyttäissämme tulemme -kokonaan köyhdytetyksi. Ken tietää kuinka luotettava kuningas -Erik on; sillä kerrotaanhan hänen ennen hallitukseen tuloansa jo -su'ussaanki harjoittaneen paljon sortoa, mitä hän siis meistä, -perintövihollisistaan välittää. Jos hän on meille niin armelias, -kykenee hän myöski estämään sotilaitaan ryöstämästä ja muusta -väkivallasta. Se on yksi puoli asiasta. Mutta jos toiselta puolen -otaksuisimme, ettei Ruotsin kuninkaan vaatimus olisi suurempi, kuin -että sen suuritta uhrauksitta voi täyttää, jos lisäksi otaksuisimme, -että Erik on sanansapitäväinen ja etteivät sotilaansa tahdo tehdä -meille vahinkoa, niin on meillä vielä tärkeämpääki ajateltavana. -Olemmehan me kerran vannoneet Tanskan herralle ja kuninkaalle -uskollisuusvalan suojellaksemme häntä ja maatansa, joka samalla on -isänmaamme. Sentähden katson minä puolestani, että meidän tulisi kuin -yksi mies seisoa tai kaatua, sitä paremmin koska olen päälliköiltämme -saanut tietää, että apujoukkoja on pian odotettavana." - -"Hyvin puhuttu!" huudahtivat yht'aikaa Bengt teurastaja ja Ole -kirjansitoja. - -"Hannu Nörrum on mies ja me kanssa!" sanoivat toiset. - -"Hannu Nörrum on myöskin puhunut meidän ajatuksemme", sanoi Heikki -Hoffman. "Eikö niin ole, virkaveljeni; olemmehan juuri siitä -yksimieliset?" - -"Se on ajatuksemme", vakuutti Börje Jensson, "sotaista kansaa ja aseita -löytyy kylläksi kaupungissa!" -- "Ruokavaroja olemme myöski lisänneet -useammaksi kuukaudeksi", lisäsi Heikki Hoffman, "ja kun sen lisäksi on -kiintonaiset mallit ja syvät haudat ympäri kaupunkia, sekä voimalliset -kädet ja miehen luonto niiden sisäpuolella, niin voimme vaikeudetta, -josko vähällä uhrauksellaki pidättää vihollista, kunnes apua ehtii." - -"Mutta jos se apu jäisi", tohti Peteri rihkamus puoliääneen lisätä, -vaan sotahaluisilta kumppaneiltaan heti vaiennettiin. Lisäksi -huudettiin korkealla äänellä: joka on pelkuri, niin menköön kotia ja -piiloutukoon. - -"Ei mitään epäilystä!" huusi Heikki Hoffman ja nousi virkaveljineen -tuolilta. "Sen sijaan luvatkaamme urhollisina Tanskan miehinä pelotta -puolustaa kuningasta ja maata. Kuulkaa mitä maaherra kirjoittaa meille -kirjeessä, jonka yöllä saimme Sölvitsborg'ista!" Hän luki Werner -Passberg'in kirjoituksen, mistä molemmat pormestarit olivat -vahtihuoneessa keskustelleet. Siinä mainittu herra, kun varmaan oli -luvannut pikaista apua, kehoitti asukkaita uskollisuuteen kuninkaalle -ja isänmaalle ja miehuulliseen vastarintaan. - -"Tahdotteko nyt, niinkuin päällikkömme käskee, vannoa joka mies -puolustavanne yhteistä hyväämme ja uskaltaa onnenne ja elämänne?" - -"Sen tahdomme", kuului yhteinen vastaus. - -Porvarit, mitkä olivat johtajien kanssa nousseet istuimiltaan, -vannoivat sen valan, minkä Hoffman heille saneli. Kun se oli -tapahtunut, menivät pormestarit salista torille kokouneen kansan luo. -Siellä Hoffman lyhyesti selitti, mitä hän virkaveljensä olivat -raastuvassa päättäneet. Sitte hän voimallisesti varoitti siellä olevia -sotilaita ja yleisöä vannomaan saman valan, minkä porvaristoki. - -"Tuottakaamme nyt Ruotsin lähettiläs tänne", sanoi Heikki, kun vala oli -tehty. - -Heti kiiruhti hänen viittauksestaan kaupungin palvelia parin -jalkasotamiehen kanssa tuomaan vierasta sanansaattajaa torille. Se -tapahtui pian, ja kun lähettiläs saapui pormestarien luo, puhui Heikki -Hoffman hänelle seuraavaisesti: - -"Kuninkaasi kirjeen olemme lukeneet ja tarkoin punninneet. Olemme sen -myös ilmoittaneet porvaristolle ja muille kaupunkilaisille, mutta -kaikki olemme yksimieliset siinä, ett'emme millään muotoa voi suostua -herrasi esittämiin ehtoihin. Mitään veroa tahi muuta, olkoon mistä -nimestä tahansa, emme ole teille velkaa. Vetäytykööt ruotsalaiset -Halmstad'iin, missä viime vuonna koettivat onneansa. Kun he sen ovat -ottaneet, tulkoot sitte ottamaan Rotnaby. Se sano herralle -kuninkaallesi ja kiirehti nyt joutuisasti täältä!" - -Äänettömän kumarruksen tehtyä kääntyi lähettiläs uhkein askelin -kaupungin portille, huomaamatta niitä herjauuslauseita, joilla häntä -kokoutunut aseellinen kansa saattoi kaupungin portille. - -"Päätöksemme on tehty, eikä sitä voida palauttaa", sanoi Heikki -Hoffman, kun lähettiläs oli mennyt. "Meillä nyt vaan on jäljellä -yhdistetyin voimin yhteisen asian eteen työskennellä. Vielä -näyttääkseni teille, ettei mitään varokeinoa laiminlyödä, saatte -tietää, että tunnin kuluttua lähetän päällikölle Sölvitsborg'iin -kirjeen, antaakseni tietoa mikä vaara on edessämme, jolloin hän ei -kauemmin mahda viivyttää apua, jos sitä ei vielä ole tänne tulossa. -Nyt, hyvät miehet, aseisin, ruotsalainen ei taida viivytellä -portillemme tulonsa kanssa!" - -"Aseisin, aseisin!" kuului joka taholta. Jokainen kiirehti parahien -varustaumaan tulevaa taistelua varten. - - - - -V. Merimies Jens'in seikkailemiset. - - -Ennenkun Hannu Nörrum aamulla oli lähtenet raastuvalle, oli hän -käskenyt kaiken työväkensä olemaan kotona. Hän ei katsonut -hyödylliseksi niiden, jotka eivät olleet kokoon kutsutut, toimettomina -seisoa katuloilla ja torilla, osaksi sentähden kun oli epätietoista, -milloin vihollinen oli tuleva, ja toiseksi sentähden, jos sattuisi -äkkinäinen päällekarkaus tapahtumaan, oli turva kotia vastaan hyvä -olemassa. Asesepän huonekuntaan oli myös merimies Jens sulkeutunut, -vieläpä erittäin pyytänyt saada ase kädessä seurata setää, vanhaa -Staffania, jos tarvitsi ruotsalaisia vastaan mennä. Hannu Nörrum'in -huonekunnia, muori Märta, ei mitään todellista ajattelevaisuutta tällä -hetkellä osoittanut. Huoli tytärpuolensa vapauttamisesta nuorelta -merimieheltä oli kokonaan poistunut tähdellisemmän tieltä: oman ja -miehensä huoneen ja omaisuuden onnesta Ellen ja Jens saivat tänä -aamuna, mitä pitkään aikaan ei oltu suotu, keskustella toistensa -kanssa. Yksi ja toinen tulevaisuuden toivo tuli silloin esiin, mikä -saattoi heidän unhottamaan sitä lähenemää vaaraa, mikä uhkasi kaikkia. -Nuoriso voipi seisoa kadotuksen partaalla ajattelematta ja näkemättä -muuta kuin hämärässä etäisyydessä kangastavia ilma-linnoja; -- niin se -on ollut ja niin se eteenkipäin tulee olemaan. - -"Mestari tulee!" kuultiin sepän poikain äkkiä lausuvan, ja jokainen -uteliaana odotti mitä sanomia isännällä oli sanottavana. Hänen pajaan -tultuaan oli kuitenki ensimäinen sanansa kysymys, missä Jens oli -jolloin osoitettiin tupaa, mihin hän kohta lähtiki. Siellä hän löysiki -etsittävänsä. Merimies, joka istui Ellen'in vieressä pitäen hänen -käsiään käsissään, tuli Hannu Nörrum'in sisään astuessa kuumaksi -korviltaan, koska tässä pian voi tulla nuhteista kysymys, syystä kun -hän näin tärkeänä hetkenä niin huolettomasti oleskeli. Päälliseksi oli -hän epätiedossa minkälaisilla silmillä isä katseli hänen suhdettaan -tyttöön, mistä eivät kumpikaan vielä olleet sanaa vaihtaneet. - -Mutta mestari Hannulla oli muita asioita toimitettavana. - -"Nouse Jens", sanoi hän totisena, mutta ei tylysti. "Tässä ei ole aikaa -leikkimiseen ja toruilemiseen, vaan jokahisen, ken jotaki kykenee, -täytyy toimia yhteisen hyvän eduksi. Sinä olet luotettava, viisas ja -uskalias ja kun sen lisäksi sinulla on nuoruuden voimat sekä kokemusta, -niin et mahda niinkään vähää voida toimittaa. Tämänpäiväisessä -porvariston kokouksessa sanoi herra Hoffman tahtovansa lähettää kirjeen -nimismiehelle Sölvitsborg'iin ja olemme yksimieliset, jotta ei -lähetettäisi varustettua sotamiestä, vaan joku muu henkilö, mikä -herättäisi vähemmän huomiota ja siis paremmin voisi päästä perille, -sillä suurinta varovaisuutta nyt tarvitaan. On jo mäiltä nähty kaukana -sini-kellervän lipun liehuvan ja sotamiehiä sen ympärillä, jotka -arvattavasti eivät ole muita kuin ruotsalaisia, koska tulevat etelästä -päin. Ovat myöski vakoojamme kertoneet, että osa vihollisen sotamiehiä -on ratsastanut pohjoiseen päin, mennen luultavasti Djupadalin eli -Hallebergan tienoilla joen yli, joten siis milloin hyvänsä kaupunkia -voivat viholliset piirittää. Kuljettaa kirjettä Sölvitsborg'iin tulisi -siis kylläki vaikeaksi; mutta sittenki olen pormestarille sinua -esitellyt, jos vaan itse koetukseen tohdit." - -"Tohdinko", vastasi merimies Jens, joka Nörrum'in sisääntullessa oli -noussut seisomaan ja nyt muhkeasti lenkäsi päätään taaksepäin. "Kukaan -ei vielä ole minua pelkurina nähnyt eikä saa vastakaan nähdä. Minä otan -vaikka vihollisten keskitse viedäkseni kirjeen oikealle henkilölle." - -"Hiljaa, hiljaa", sanoi aseseppä. "Tässä ei ole kysymys sellaisesta -nuoruuden kiihkosta, joka huolettomasti ryhtyisi viholliseen, -väistämättä ylivoimaa. Ken sillä tavalla menettelee, sillä ei saa olla -mitään tärkeitä tietoja toiseen seutuun vietävänä. Tässä etupäässä -tulee olla älykäs ja rohkea, kun tilaisuus myöntää. Pääasia on, että -päällikkö niin pian kuin mahdollista saapi tietää vihollisen olevan -täällä, jotta hän lähettää apua, ennenkun on myöhäistä." - -"Sen täydellisesti ymmärrän", vastasi Jens tyynesti ja vakavasti, "ja -olen valmis milloin hyvänsä vastaanottamaan kirjeen oikialle -omistajalle viedäkseni." - -"Hyvä, tässä on", sanoi Hannu Nörrum ja otti esiin hienoon palttinaan -käärityn kirjeen, "ja tässä on itsellesi kirjoitus kummaltaki -pormestarilta, jossa vakuuttavat sinua niiden suosioon, jotka asiaasi -edistävät." - -Sillä aikaa, kun seppä antoi Jens'ille vielä moniaita ohjeita, -neulottiin kirje hänen takkainsa päällisen ja vuorin väliin. Itseään -koskevan kirjoituksen, mikä oli pergamentille kirjoitettuna, -varustettuna kaupungin vaakunalla, säilytti hän syvässä povitaskussaan. -Kun kaikki oli hyvin varustettuna, otti hän jäähyväiset isältä ja -tyttäreltä, sekä sedältä ja kumppaneiltaan asepajassa ja lähti -matkalle. - -"Jumala antakoon sinulle menestystä", sanoi vanha Staffan, saattaen -häntä ulos ovesta. "Tullaksesi täältä ulos ja päästäksesi -Sölvitsborg'iin luulen kyllä onnistuvasi", lisäsi hän, "mutta -tullaksesi takaisin luulen olevan vaikeampaa." - -"Jos löydän ulos, niin löydän myöski sisälle", vastasi Jens vakaasti ja -meni nopein akselin ulos kartanolta sille kaupungin portille päin, mikä -vei Höby'n tielle. Näyttipä nuori merimiehemme vähän pönäkältä -näyttäissään vahdille pormestarien valmistamaa paperia, jota nähdessään -sotamiehet vähän kummastuivat, sillä he katsoivat heistä jonkun -soveliaammaksi tälle asialle, mikä ei mahtanut olla vähäarvoinen, koska -se oli kaupungin hallituksen lähettämä ja vahvistettuna kaupungin -sinetillä. - -"Minne nyt matka pitää, merimies?" kysyi uteliain, juuri kun Jens astui -kaupungin portista. - -"Arvaa, niin saat tietää!" vastasi Jens itsetyytyväisyydellä, lykäten -lakkinsa ylemmä otsalle. - -Ei ollut aamua vielä paljo kulunut, kun Jens alkoi matkaansa -ulkopuolella kaupunkia. Kastepisarat kimaltelivat kirkkaina puiden -oksilla ja ruohoilla. Aurinko loisti niin säteilevän kirkkaasti, että -sanansaattajamme arveli ei koskaan semmoista nähneensä. - -Silloin tällöin ajatteli hän, jotta Rotnaby mahdollisesti voisi tulla -sinä aikana valloitetuksi ja että hän siinä tapauksessa ehkä ei koskaan -tulisi näkemään rakkaimpiansa. Kohta kuitenki hän muisti, miten -ruotsalaiset edellisenä vuonna turhaan olivat koettaneet anastaa -kaupunkia ja että se nyt oli paremmin varustettu, sekä sitäpaitsi oli -apua odotettavana niin pian, kun herra Passberg saisi tietää, miten -asiat olivat. Niin sen tiedonhan tämän nuoren merimiehen piti saattaa -maaherralle, joka taas, pian sanoen, vaan lisäsi hänen intoaan... - -Jens'iä oli neuvottu ensimäisen neljänneksen kulkemaan jalkaisin ja -vakuudeksi pitävän itseään metsässä vasemmalla puolen maantietä. Vasta -Sörby'ssä piti hänen hankkia itselleen hevonen joko talosta taikka, jos -niin sattuisi, laitumelta. Niin varustettuna pitäisi hänen jatkaa -matkaa Sölvitsborg'iin niin sukkelaan kuin mahdollista. Mutta -merimiehemme tultuaan maantielle, missä ei ihmistä nähnyt eikä -vähintäkään ääniä vihollisesta kuullut, luuli olevan parasta jatkaa -matkaansa suorinta tietä, koska siten voisi päästä pikemmin, kuin jos -menisi metsän läpi. Jos hän sattuisi huomaamaan epäluuloista väkeä, -niin hänellä olisi ainoastaan muutamia askeleita metsään, missä -helposti pääsisi vihollisen näkyvistä. - -Ripein askelin astui hän siis eteenpäin ja kaikki näytti käyvän -onnellisesti. Mutta ennätettyään puolen neljännestä kaupungista sille -tielle, joka oikealle kääntyy Djupadas'iin, kuuli hän äkkiä selvästi -siltä tieltä sotilasparven täyttä vauhtia lähenevän. Katsahdettuaan -sinnepäin näki hän hämmästyksekseen, että miehet, jotka eivät voineet -olla muita kuin vihollisen ratsuväkeä, jo näyttivät hänen huomanneen. -Sitä osoittivat kumminki ne käytökset, joilla pari heistä ikäänkuin -pyysivät häntä seisahtumaan. Mutta kun -- josko se oli tahi ei heidän -tarkoituksensa -- ei semmoista voinut tulla kysymykseen, juoksi Jens -tuulen nopeudella mainitun tiensuun ohitse ja antautui sitte Sörby'n -puolelle metsän notkoon ja siitä pohjoista suuntaa jotenki tiheään -varvikkoon. - -Hän toivoi sillä tavalla eksyttävänsä ratsastajat. Sillä etumatkalla, -mikä hänellä oli, ja sillä vauhdilla, jolla hän kulki, voisivat ne -kaikissa tapauksissa vaikeasti häntä saavuttaa, jos hänen vaan -onnistuisi löytää laidun toisella puolen Sörby'n, missä löytyi vielä -tiheämpi notko ja, jos niin tarvitsisi, joukko vuoren luolia, joihin -voipi kätkeytyä. Suorinta tietä sinne päästäkseen koetti hän juosta -erään puron ja pellon poikki, mutta tällä hän antautui yhä enenevään -vaaraan. Sillä erään metsä-aukon kautta, jota hän ei ottanut -huomioonsa, huomasi eräs ratsastajista, joka oli sillä aikana, kun -toiset seisahtuivat tienhaaraan, ratsastanut pohjoiseen, hänen sekä -talon, jota kohden hän juoksi ja ohjasi nelistäin samaan suuntaan, kun -hän ensin oli viitannut pari ratsastajaa tulemaan jahtiin osaa -ottamaan. - -Jens huomasi kuitenki aioissa lähenevän vaaran. Hänellä kuitenki vielä -oli hyvä ennätysmatka taloon päästyään, jotta sai silmänräpäykseksi -taaksensa katsoa. Hän näki silloin kolme ratsastajaa paljastetuin -sapelin seuraavan häntä. Ensimäinen oli hyvin sen ratsastajan näköinen, -joka Listerby'ssä oli koettanut häntä tavata -- olipa varmaan sama -paksu mies! - -Mutta tässä ei ollut aikaa tarkempaan tutkimiseen taikka -perusteellisempaan miettimiseen. Jäntterä mies ei ollut enää kuin pari -sataa syltä kaukana ja jokainen sekunti siis oli kallis. Jotta takaa -ajettava et ollut erehtynyt, osoitti se, kun kartanon kulmalta -käännettyänsä kuului pistolin laukauksia ja pari kuulaa lensi -sivuitsensa. - -Onneksi oli, että metsää kasvoi hyvin lähellä taloa, jotta moniaan -silmänräpäyksen kuluttua pakeniamme voi olla suurten kuusten ja tammien -suojassa. - - - - -VI. Jatkoa Jens'in seikkailuksiin. - - -Silmänräpäykseksi näytti ikäänkuin ruotsalaiset olisivat luopuneet -koetuksestaan. Jens pysähtyi parin suuren kotapensaan taakse, -saadakseen kuunnella ja vetääkseen henkeänsä. Hän ei ollut pettynyt. -Takaa ajajansa oli todellaki seisahtunut, mutta vaan saadakseen tietoa, -minnepäin pakolainen oli antaunut. Eräs lapsi, mikä Jens'in -ohijuostessa oli sattunut olemaan läheisyydessä, osoitti sormellaan, -minne hän oli juossut, ja taas oli ratsastaja kintereillänsä. Nyt -laskettiin kivien ja kantojen yli. Luottaen luonnolliseen notkeuteensa, -sattui merimies pari kertaa kompastumaan; kerran kaatuneelle -puunrungolle ja toisen kerran niljakkaan kiven kielekkeelle, minkä yli -tahtoi juosta. Hän kyllä äkkiä pääsi seisoalleen, mutta myöski joka -kerralla saavutti häntä ratsastaja. -- "Hevosensa juoksee jäljessäni -kuin jahtikoira", arveli Jens, jatkaen vähentymättömällä vauhdilla -pakoaan. Seikka oli nimittäin siten, että Jens oli kiireessään kulkenut -liian paljon oikeaan ja siten tullut tasaiselle maalle itäpuolelle -Sörbyn puroa ja seuraajansa oli sattunut löytämään jalkapolun, mikä -hyvin vähän erillään siitä iestä, jota hän kulki, meni samaan suuntaan. -Tämän kuitenki huomasi Jens ja kääntyi suoraan vasemmalle, jonka kautta -hän pääsi enemmän ylänkö- ja tiettömälle seudulle. - -Merimiehen tie kulki nyt tiheämpäin pensaikkoin ja sanomattomien -louhikkojen läpi, jossa ratsastajalle pitäisi olla vaikeata, jopa -kokonaan mahdotontaki, ennättää häntä. Hänen koetuksensa täytyi myöski -tulla epävakaisemmaksi siitäki syystä, kun Jens oli täydellisesti tuttu -seudulle. Kuitenki seurasi ruotsalainen uskollisesti jäljessä -huolimatta kumppaneistaan, mitkä olivat hyväksi nähneet jäädä taloon -saadakseen sieltä paremman ja varmemman otuksen kuin merimies raukka -oli. - -"Halloo! Seisahdu, sinä hirtehinen", huusi takaa-ajaja, joka enää -vaivalla pääsi eteenpäin, vaan ei tahtonut palata, koska hän kuuli -tanskalaisen hiljentävän kulkuaan ja joka puiden räiskeestä päättäen -oli hyvin vähän edellä. - -"Ei ole aikaa", vastasi Jens tyyneesti takaisin, ja myöski huvikseen -tahtoi ilvehtiä vihollisensa kanssa. - -Hän oli sitä varmempi asiastaan, koska hän jo oli tavannut sen paikan, -johon hän tiesi ratsastajan ainoastaan tuskalla voivan seurata, jos ei -hän astuisi hevosestaan ja juoksisi joutuisammin kuin Jens. - -Merimies havaitsi olevansa pienen yksinäisen vuoren juurella, mikä -kokonaan oli katajapensaiden ja kuusien varjossa. Kun hän oli pakannut -itsensä sen, luonnon valmistaman viheriäisen etumuurin läpi, seisoi hän -säännöllisesti muodostetun vuori-aukon edessä. Sen kautta tuli hän -kylläksi isoimmalleki miehelle suureen, mutta alussa sangen pimeään -käytävään. Sisempänä muuttui se kuitenkin kirkkaammaksi. Himmeä valo -valaisi vasemmalta juuri sille suunnalle, jossa sivukäytävä vinkkelissä -kääntyi edellisestä. Vuoriseinät olivat tässä jo niin lähellä toisiaan, -jotta keskikokoinen mies tarkalleen sinne juuri mahtui. Käytävä valkeni -askel askelelta ja lopuksi oli vuorimatkustajamme erään pienen salin -kokoisen luolan suulla, mihin kylläki tuli valkeutta vuoressa olevan -halkeaman kautta. (Tämä luola nykyään nimitetään "Gottes Stue".) Jens -meni sisälle ja istautui ulkonevalle vuoren kielekkeelle, iloissaan, -jotta sai vähänkään lepoa pitkän ja ankaran juoksumarssin jäljessä. - -Hän päätti varmaksi, jotta ruotsalainen ratsastaja nyt pian heittäisi -takaa-ajonsa ja palajaisi toveriensa luo. Hyvillään siitä, että näin -oli ensimäisen vaaran välttänyt, alkoi hän odottaissaan miettimään, -miten yhä eteenpäin jatkaisi. - -Noin neljänneksen kuluttua oli Jens valmis taas jatkamaan matkaansa. -Hän hiipi varovasti ulos ja rupesi katselemaan ympärilleen. Voimme -arvata hämmästystään nähdessään tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä -ruotsalaisen, mutta tällä kertaa jalkaisin hevonen vierellään. - -Ratsastaja myöskin puoleltaan huomasi Jens'in ja hyökkäsi paljastetuin -sapelin häntä kohden. Silmänräpäykseksi valtasi hänet hämmästys, -nähdessään Jens'in juoksevan suoraan vuoreen. Ajatus vuoripeikkoja ja -metsä-ihmisiä löytyvän heräsi hänessä, mutta tarkemmin mietittyään, -että se mahtoi toki tavallinen ihminen olla, jota hän oli niin kauan -takaa-ajanut, rohkaisi häntä ja kahta kiivaammasti lähti hän perään -saavuttaaksensa sen henkilön, joka niin taitavasti oli osannut tähän -asti väistyä pois. Ennätettyään luolan portille, ei hän kuitenkaan -tohtinut heti mennä sisälle, vaan pysähtyi uudestaan voimainsa takaa -ponnistaen silmiään mahdollisesti nähdäkseen, missä pakolainen siinä -kolkossa käytävässä voisi olla. Mutta hän taisi ainoastaan kuulla -toisen askeleiden kopinan ja pian neki haihtuivat pois. - -Kentällä ei ruotsalaisemme koskaan peljännyt vaaraa, mutta täällä -näytti kun olisi hänellä ollut näkymättömän olennon kanssa -taistelemista. Hän oli kuullut monta uskottavaa kertomusta ihmisistä, -jotka olivat joutuneet vuoristoihin; semmoista oli tapahtunut -voimallisille ruhtinaille ja prinsessoille ja siis myöski voisi -tapahtua niin vähäpätöiselle henkilölle kuin hän oli. Kuitenki sai hän -rohkeutensa ja ojennetuin sapelin alkoi marssimaan hämärään käytävään. -Hän meni niin eteenpäin, kunnes sapelin kärki sattui sisimpään vuoren -seinään; mutta kun hän siinä näki sivulta valoa, arvasi hän löytyvän -toisenki käytävän, mikä oli sen käytävän yhteydessä, jossa hän oli. -Kohta hän ei kuitenkaan tohtinut sinne antautua, vaan pisti sapelin -niin pitkälle kun ylettyi siten vakaantuakseen, ettei kumminkaan mikään -vaara häntä lähellä väijynyt. Sen jäljestä kumarsi hän eteenpäin päänsä -ja tuli siten varmaksi, että sisimmässä täytyi suurempi huone löytyä, -mutta ihmisolentoa hän ei siellä voinut havaita. Kun hän nyt alkoi -astua myöski sivukäytävään, siten toimeenpannakseen tarkemman -etsimisen, huomasi hän harmikseen, että aukko oli liian ahdas suurelle -rotevalle ruumiilleen, ja kun hän ei tahtonut sinne kiinni tarttua, -alkoi hän suutuksissaan huutamaan: - -"Ulos koira, joka siellä hiivit, minä muuten tuon kumppanini, joten -pian tapaamme sinut!" - -"Tee niin", vastasi ilkkuvan kumiseva ääni luolasta; "minä odotan -siksi, kunnes taas tulet!" - -"Anna edes nähdä kirotun naamasi!" huusi ruotsalainen sisälle. - -"Sen voit saada", vastasi tanskalainen ja pisti päänsä luolan suusta -esiin. - -"Ei, nyt menee liian pitkälle!" sanoi ratsastaja uhkaavaisesti -pudistaen sapeliaan hänelle. - -"Oh, en luule sinun kovin pitkälle menevän", vastasi Jens; "sinähän -seisot siinä, missä seisot pääsemättä paikastasi." - -Hän saattoi sanoa, mitä tahtoi, sillä hän oli varmuudella vakuutettuna, -ettei ruotsalainen voinut tulla hänen luokseen. Hän mietti nyt vaan -keinoa, miten hänestä parahiten pääsisi; sillä ehkä vihollisensa oli -estetty luolaan pääsemästä, oli hän toiselta puolen estetty sieltä pois -pääsemästä. Semmoisessa tilassa taas ei hän voinut toimittaa sitä -tärkeätä virkaa, mikä hänellä oli. Hetken aprikoittuaan oli viimeinki -tuumansa päätetty. Hän vetäysi luolan sisimpään. Kun taas ruotsalainen, -joka yhä seisoi paikallaan, näki hänen ilmestyvän, ei ollut yksin pää, -vaan koko merimiehen olento, joka tuli näkyviin, vieläpä täydessä -vauhdissa ryntäsi häntä kohden. Ratsastaja piti sapeliaan siinä -asennossa, jotta helposti olisi voinut torjua vihollisen, millä, miten -hän otaksui, ei ollut muuta asetta kuin korkeintaan merimiespuukkonsa, -jolla voisi häntä vahingoittaa. - -Siinä hän kuitenki suuresti pettyi. Sillä kun vastustajansa oli tullut -ainoastaan askeleen päähän, näki hän äkkiä molemmat kädet nousevan pään -yli ja seuraavassa silmänräpäyksessä kohtasi häntä suuri kivi niin -kovasti, jotta hän kadotti tietoisuutensa ja horjahti taaksepäin -ulomman käytävän kiviseinää vastaan. Merimies Jens heti syöksi esiin, -paiskasi hänet maahan ja pitemmittä mutkitta juoksi ulos vuoresta. - - - - -VII. Herra Werner Passberg. - - -"Se oli oivallinen poronpaisti se", sanoi Werner Passberg Itä-Blekingen -hallitsia taikka, niinkuin siihen aikaan nimitettiin, "nimismies", -istuissaan linnan kappalaisen kanssa päivällispöydässä. - -"Se on oivallinen", vastasi pappi ja osoittaakseen laitokselle kunniaa -leikkasi siitä hyvän palan, "todellakin oivallinen. Kun päälliseksi on -langettanut omansa, maistuu se luonnollisesti niin paljoa paremmalta." - -"Mitä siihen tulee, niin oli se kehumattaki kaunis laukaus. Minä itse -seisoin näin, koirat tulivat sivulta ja poro juoksi tuossa" -- herra -Passberg osoitti ne erikohdat sormellaan, -- "ja näpätessäni olin siis -hyvin kaukana, pisimmällä matkalla kuin koskaan olen ollut. Niin, se -oli oikein kaunis laukaus ja lihavan paistin sain myöski vaivoistani." - -"Sangen lihavan", lisäsi kappalainen luoden toivokkaan silmäyksen -pöydällä edessään seisovalle, Rostock'in ollutta sisältävälle kannulle. - -"Otetaanpa kulaus päälle", jatkoi nimismies tarttuessaan kannuun ja -vieden se suulle. "Lihavain aineiden päälle tulee aina juoda." - -"Se on epäilemättäki terveellistä", selitti pöytätoveri. - -Molemmat herrat kokivat pitää puolensa, jossa tapauksessa ei pappi -suinkaan antanut toiselle myöten. - -Hienot ruoat lopettivat aterian, jolloin myöski pullo Reinin viiniä -tyhjennettiin. Tänäpänä oli herra Passberg erittäin hyvällä tuulella. -Kun oli noustu päivällispöydästä, käski hän palveliansa tuomaan -muutamia pulloja uusimpaa viiniä sisälle. - -"Tämä on burgundi-viiniä, jota lahjoitti minulle kreivi Günther, -viimeksi häntä kohdatessani", sanoi hän, jona aikana hän -sielunpaimenensa kanssa oli asettunut ikkunan pieleen, mistä voi nähdä -Rotnaby'n tielle. "Juokaamme sentähden sen hyvän kreivin malja!" - -"Koska herrani ja hyväntekiäni niin tahtoo, juon minä maljan", sanoi -pappismies; "mutta mieluisemmin olisin sen tehnyt, jos kreivi -Schwarzberg, sen sijaan kun makaa Malmössä, olisi ollut täällä, missä -häntä ja sotilaitaan näinä vaarallisina aikoina paremmin -tarvittaisiin." - -"Hänen vihollisensa hävittävät Smoland'issa, tehden ruotsalaisille -paljon vahinkoa, vaan ylimalkaan ei meillä täällä Sölvitsborg'issa ole -paljo pelkäämistä. von Holle on miehineen Åhus'issa tappeluvalmiina ja -joski ei hän tänne oikeaan aikaan joutuisikaan, niin onhan meillä hyvät -laivat satamassa ja avoin meri ulkopuolella. Eikö tosi?" - -"Varmaan se niin on", vastasi pappi, puolestaan tyytyväisenä sille -ajatukselle, ettei tarvitse piiritystä kärsiä, vaan että oli mukavampi -ja vakavampi paeta tiehensä. Hän tyhjensi halukkaasti pikarinsa -saksalaisen kreivin edessä. - -"Nyt ei ole ne aiat kun parikymmentä vuotta sitte, jolloin Otte Krumpe -marssi Ruotsiin", jatkoi Werner Passberg. "Hänellä oli tukenaan paavin -pannajulistus. Kun se lyötiin kirkkojen oville ja kansa sai tietää -kuningas Kristianin tulleen valituksi Jumalan kostajaksi, säikähti -vähän kukin, paeten metsiin mieluummin kuin tappeluun. Niin oli -Sture'lla, niin urhea ja viisas kun olikaan, kovin monta vihamiestä; -kun sen lisäksi tuli petos, niin oli helppo panna maa allensa. Nyt on -kokonaan toista. Vanha Kustaa kuningas, joka viimeinki makaa haudassa, -otti sekä pappia että herroja päästä ja ruotsalaisilla on nyt paremmin -järjestetty sotavoima kuin ennen. Jos kuitenki me kuninkaan miehet -olisimme saaneet hallita, jolloin Dacke käänsi Smoland'in ylös-alaisin -ja peloitti ylös sen vanhan harmaaparran Tukholmassa, niin olisi, -luulen mä, kolme kruunua nyt ollut Fredrik toisen päässä. Nykyään en -luulisi niin äkkinäistä asiain käännöstä helposti saatavan matkaan. -Kuitenkin -- Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, ja sitte tyhjennämme -taas pikarin!" - -"Kuten herrani suvaitsi sanoa, Jumalalle ei ole mikään mahdotonta", -sanoi kappalainen ja joi pikarinsa pohjaan. - -"Kuningas Kustaan aikana olisi paljon voitu tehdä Tanskan pyhille", -jatkoi nimismies, joka nyt oli päässyt mieliaineesensa; "silloin -olisimme olleet kuninkaan ja maamme varsinaiseksi hyödyksi. Ettei meitä -kuitenkaan pidetty aivan arvottomina, osoitti kymmenen vuotta takaperin -kohtaus Elfsborg'issa." - -Herra Passberg loi tässä häpeissään silmänsä alas ja täytti uudestaan -omansa ja juomatoverinsa lasin. - -"En tarkoin muista, mikä oli siinä kokouksessa kysymyksessä", muistutti -sielunpaimen, vaikka hän vähintäki kaksikymmentö kertaa oli siitä -kuullut puhuttavan; "oli kaiketi joitain tärkeitä asioita molempain -valtakuntain välillä?" - -"Se on tosi, että niin oli", sanoi linnanherra nostaen taas päätään. -"Ruotsin kuningas valitti, että meidän kuninkaamme oli ottanut kolme -kruunua valtakunnan merkiksi ja että Nils Dacke'lla oli turva ja apu -tanskalaisista virkamiehistä j.m.s. Meidän kuninkaamme taas puolestaan -oli siihen tyytymätön, että Ruotsi julistettiin perintövaltakunnaksi, -mihin sillä ei olisi ollut oikeutta, niinkauan kun Kalmarin -herrainpäiväin päätös, kolmen valtakunnan yhdistyksestä, ei vielä ollut -muodollisesti peruutettu, jota se ei vielä tänäkään päivänä ole." - -"Aivan oikein", huomautti kappalainen, ottaen kulauksen, minkä hän -katsoi huomiollaan ansainneensa. - -"No hyvä", jatkoi nimismies tyytyväisenä, "kokous määrättiin ja tuli -myöski pidetyksi Elfborg'issa niinkuin mainittiin ja sinne tulivat -valtuutettuina etevimmät miehet kummastaki valtakunnasta. Silloin, -ajattelepas, valitti ruotsalainen minun yllyttäneen Ruotsin alamaisia -laillista ylivaltaansa vastaan ja auttaneen Dackea. Vanha harmaaparta -kuningas oli saanut tietää minun se olleen, joka vuotta ennen kertoi -Köpenhaminaan, että hän kokosi väkeä etelään meidän rajoille. Se -luonnollisesti suututti häntä, että meidän kuningas sen perusteella oli -käskenyt Skonen aatelia olla varustettuna mahdollisesti tapahtuvaa -hyökkäystä vastaan. Minun Dackea auttamiseni ei ollut muuta kuin oikeus -ja velvollisuus, koska hän oli synnynnältään tanskalainen ja soti -kuningasta vastaan, joka ainoastaan näön vuoksi eli Tanskan ystävä -ja joka lisäksi piti joukon vakoojia maassamme, jopa itse -pääkaupungissaki." - -Werner Passberg rupesi sen jäljestä laveasti kertomaan silloista -valtioasemaa pohjoismaissa. Sielunpaimenensa meni mukaan ja kun sen -seurauksena oli, että pikari toisensa perästä tyhjennettiin, niin -molemmat herrat kauan iltapuolella istuivat paikallaan ikkunan -pielessä. Kun Sölvitsborg'in lääninherra välistä suuttui valtiolliseen -keskusteluun, otti hän toisen sävellajin, alkaen kertomaan lystillisiä -satuja ja leikillisiä kokkapuheita, joissa kappalainenki osoittihe ei -olevansa varsin eksynyt. - -"Niin", sanoi Passberg vihdoin, "tässä tuvassa istui eräs -edeltäjistäni, joka nimitti itseään Jumalan ystäväksi ja ihmisten -vihamieheksi, mutta ystävyys meidän herramme kanssa ei sittekään -auttanut häntä niin monista vihollisistaan." - -"Ei", sanoi sielunpaimen, "herra Söre Norby, jota herrani ja -hyväntekiäni tarkoittaa, oli kovin väkivaltainen, jotta se ei aialle -menestynyt. Ylpeys käy lankeemuksen edellä." - -"Oikein sanottu; te puhutte kuten Herran palvelian tulee. Minä -puolestani tahdon olla sekä Jumalan että ihmisten ystävä, paitsi -ruotsalaisten, ymmärräthän. Mutta katsos tuonne ystäväni!" lisäsi hän -vilkkaanmalla äänellä, osoittaen tielle. - -"Onpa se mukava sotilas, joka siellä tulee ratsastaen. Hän näyttää -merimieheltä, mutta ratsastaa hevosella, mikä käyttäikse kun oikea -ratsuhevonen." - -"Katsopas niitä suitsia ja satulaa, jotka hänellä on!" - -"Se on varmaanki ratsashevonen, mutta ei Tanskan hevonen eikä kuninkaan -ratsaskalut. Ehkä mies onkin, kun oikeen mietitään, ruotsalainen -vakooja. Hän ratsastaa suoraan linnaan... kuule palvelia." - -Semmoinen tuli heti sisään ja sai käskyn ottaa selvän siitä oudosta -miehestä, joka tuli tiellä ratsastaen. - -Palvelia meni ja palasi heti sanomalla, että se oli lähettiläs toiselta -seudulta, joka toivoi saavansa puhutella itse nimismiestä. - -"Minä käskin hänen sanoa asiansa", jakoi palvelia, "mutta se, arveli -hän, ei koske minua, vaan itse isäntää." - -"Se ei ollut tyhmästi sanottu", muistutti herra Werner; "onko hän -tanskalainen?" - -"Yhtä hyvä tanskalainen kuin minäki", vakuutti palvelia. - -"Mene sitte takaisin ja kysy, kuka hän on ja mistä hän tulee!" - -Palvelia meni ja kun hän seuraavalla kerralla palasi, piti hän -kädessään kokoon käännettyä pergamenttia. - -"Kirje", sanoi nimismies. - -"Ihmettelen juuri, mistä se mahtaa olla." - -Palvelia antoi paperin herralleen ja kun hän viittauksen saatuaan jätti -huoneen, antoi Werner Passberg kirjeen kappalaiselleen. - -"Lukekaa te, kuin olette nuorempi ja on paremmat silmät kun minulla!" - -Kappalainen luki, ehk'ei vaivatta, Rotnaby'n pormestarin kirjoituksen, -missä Jens asianajajana suljetaan jokahisen suosioon. - -"Ahaa, Hoffman ystävältäni!" huusi herra Werner, "se muuttaa -asian. Annamme heti miehen tulla ylös. Kaiketi hänellä on avun -lähettämis-muistutus kaupungille, arvaan mä!" - -Lähettiläs tuli heti käsketyksi ylös ja kun hän astui linnan saliin, -teki hän lyhyen tervehdyksen, jääden ovensuuhun seisomaan, jolla aikaa -hän tarkasti tutki juomapöydän ääressä olevia herroja. - -"Sinä toivot saavasi puhutella lääninherraa -- eikö tosi?" kysyi -Werner. - -"Niin, minulla on hänelle tärkeä pyyntö." - -"Hyvä; minä olen se, jota etsit, ja hän linnan kappalainen, sinä voit -sentähden, pitemmittä mutkitta, esittää mitä sinulle on uskottu." - -Vakuutettuna, että hänen edessään oli oikea henkilö, otti Jens, herrain -hämmästykseksi, äkkiä takin yltään, otti sukkelasti puukon taskustaan, -ratkoi takin vuorin auki, otti sieltä pormestarin kirjeen ja tämä -toisessa ja takki toisessa kädessä, vähintäkään hämäillen tahi -kömpelönä, astui hän nimismiehen eteen. Hän päinvastoin näytti -iloiselta ja luotettavalta, jotta herra Werner ottaissaan kirjoituksen -ystävällisesti lausui: - -"Oikein poikani, semmoisesta minä pidän. Mene nyt alas palveliaini luo, -sanoen terveisiä minulta, jotta saat hyvän aterian ja tuopillisen -olutta sitä alas viruttaaksesi. Kirjeen luettuamme saat tulla jälleen -ylös, jolloin saat päätöksen siitä, mitä meillä on vastattavana." - -Kun herrat taas olivat yksin, sai kappalainen sen kiusallisen toimen, -että lukea pormestarin kirjeen. Kun hän suurella ponnistuksella -vihdoinki oli saanut kirjeen päähän tavattua, tultiin siihen -päätökseen, että ruotsalaiset seisovat Rotnaby'n edustalla ja että -kaupunki välttämättä tarvitsi pikaista apua, varsinki kun vihollinen -oli voimakkaampi kuin edellisenä vuonna. Nimismies sivalti -ajattelevaisesti leukaansa ja päätti seuraavaisesti: - -"Apua ja pikaista apua kirjottavat ne hyvät herrat. Jotta se on -tarpeen, ei suinkaan epäillä, mutta hankkia sitä on helpommin sanottu -kun tehty. Totta puhuen, emme nykyhetkenä voisi auttaa itseämmekään, -jos vihollinen ahdistaisi, ellei v. Holle tulisi pelastukseksemme. -Saadaan kuitenki lähettää sana hänelle. Jos ei hän tule, niin pesen -minä käteni ja Rotnaby'n kansa saapi puolustaa itseään, miten parhaiten -taitaa. Kaupungilla sitäpaitsi jo on moniaita joukkoja sotilaita ja -monta taisteluun kykenevää miestä; sillä ehkä on myöski useita -kenttävarustuksia, sekä vallia ja hautoja. Hyvästi seljittiin menneenä -vuonna ja luullakseni se voipi käydä laatuun tänäki vuonna." - -Merimies kutsuttiin ylös ja nimismies näki hyväksi esitellä: - -"Herrasi ovat vihollista vastaan pyytäneet apua ja sen he mielellään -saavat. Ensisti kuitenki täytyy meidän kertoa siitä v. Holle'lle -Åhus'iin, jolla on suuri sotavoima hallussaan. Koska sekä sinä että -hevosesi kaiketi vähän tarvitsette lepoa niin pitkän matkustuksen -jälkeen, niin voit viipyä siksi, kunnes vastaus on Åhus'ista -ennättänyt. Minä lähetän pikasanoman sinne ja kuuden tunnin kuluttua on -se oleva takaisin... Mutta se on tosi, poikani, minä olen unhottanut -kysyä, kenen se hevonen on, jolla ratsastit?" - -Jens antoi yksinkertaisen kertomuksen seikkailuksestansa ruotsalaisen -kanssa, minkä hevosen hän Gottes Stue'sta lähtiessään oli anastanut, ja -kun hän sen oli lopettanut, sanoi nimismies laupiaalla äänellä: "hyvin -tehty, poikani! Sinähän olet muokattu ja karaistu sotilaaksi ja -semmoiseksi voit päästä, jos tahdot." - -"Kiitän", vastasi nuori mies, "mutta minä olen merimies ja se ammatti -sopii minulle parahiten." - -"Miten itse tahdot", lisäsi herra Werner. "Mutta koska olet itsesi -osoittanut hyväksi ja rohkeaksi tanskalaiseksi, tulee sinun myöski -saada jotaki kehoitukseksi. Kas tässä, ystäväni!" lisäsi hän ja laski -pari kultarahaa merimiehen käteen. "Ei mitään kiitosta. Mene nyt -palveliani luo odottamaan siksi, kunnes enemmän voin sinulle sanoa!" - - - - -VIII. Uhkaava pilvi alkaa purkautua. - - -Päivää jälkeen Jens'in matkustuksen ja kun ruotsalaiset täydellisesti -olivat leirinsä asettaneet Rotnaby'n edustalle sekä itäänpäin vievälle -tielle, nähtiin aikaiseen iltapuolella uhkea ratsastaja kalliissa -haarniskassa ja liehuvalla höyhentöyhtöisellä kypärillä telttien ja -leirin välissä. Joka paikassa tervehtivät häntä kunnioituksella siellä -täällä joukossa olevat sotilaat, joten selvästi voitiin havaita hänen -olevan ylhäisen herran. Se oli Ruotsin kuningas Erik XIV ikänsä -kukoistuksessa, eikä vielä vaipuneena taikaluuloisuuteen, mikä kerran -oli ryöstävä kruunun häneltä ja historiassa valmistava hänelle -surullisen muiston. Tosin hän jo monasti oli osoittanut hajannaista, -epävakaista ja epäluuloista mieltä, mutta ne ilmaukset menivät äkkiä -ylitse ja ne lait, joita hän hallitukseen astumisensa jälkeen antoi, -lupasivat tulevassa aiassa paljon hyvää. - -Kuninkaan kulkiessa ratsain esiin, ympäröivät häntä sotaupsierit, -joilla useamalla oli kunnioitettu nimi. Siinä nähtiin Klaus -Kristerinpoika Horn, Yrjö Boye, Åke Pentinpoika Ferla ja Lasse von -Skara myös Lasse Vestgöteksi nimitetty, joka näinä päivinä oli suurella -miehuudella seurannut Ferlaa hänen taistellessa Knut Hardenberg'ia -vastaan. Siellä nähtiin myöski Suomen sotilaiden johtaja Antti -Niilonpoika, joka samassa tilaisuudessa myös oli urhoollisesti -puolustainnut, sekä useita aikanaan kuuluisia miehiä. - -"Saas nähdä, mitä tanskalaiset tällä kertaa vastaavat meille", sanoi -kuningas Erik Klaus Kristerinpoialle, joka häntä lähinnä ratsasti. "He -ovat luultavasti huomanneet meidän lyöneen sillan puronsa yli siinä -paikkaa, missä vähimmin aavistivat; heidän pitäisi jo sen -miesosastomme, joka siitä on yli mennyt, huomaavan uhkaavaisena -kaupungin eteläpuolella ja luulisi sentähden heidän ajattelevan, -ennenkun täydellä todella tarjoavat meille kärkeä." - -Tällä Erik tarkoitti uutta lähetystöä, jolla hän tänään toisen kerran -oli vaatinut Rotnaby'n asukkaita antautumaan. - -"Teidän kuninkaallisen arvonne luvalla olen minä ihan toista mieltä", -lausui Klaus Kristerinpoika. "Tanskalaiset ovat epäilemättäki niin -säikähtyneet siitä kurjuudesta, joka viimeisinä päivinä on kohdannut -maamniehiänsä tämän ja Lyckö'n välillä, jotta heillä ei ole rohkeutta -antaa kaupunkia. Sitäpaitsi on heidän varsinaisella päälliköllään, -vanhalla Hoffman'illa, niin monta syntiä tunnollaan, jotta hän -viimeiseen saakka kokee estää kaupunkilaisia porttejansa avaamasta. Hän -hyvin muistaa, miten hän on puoltanut sekä Dacken'ia, Matti Carlson'ia -ja Kalle Bjur'ia, että useampia muita häiriön synnyttäjiä viimeisinä 20 -vuotena, ja tietää, jotta semmoisesta seuraa hyvin ansaittu -rangaistus." - -"Siinä saattaa hän olla oikeassaki", vastasi kuningas, "sillä -tietämätöntä on, josko se hirtehinen näpäyttämättä pääsee, kun -kaupungin meille antavat." - -"Tuossa tulee armollisen kuninkaan sanansaattaja", jatkoi Åke -Pentinpoika Ferla. Todella nähtiinki ratsastaja täydessä vauhdissa -tulevan kaupungista päin. Kuningas Erik seisahtui seuroineen odottamaan -miestä, mikä pian ennätti paikalle. Hän astui hevoseltaan ja -alamaisesti lähestyi herraansa. - -"Minkä sanan tuot meille?" kysyi hän äänellä ja silmäyksellä, kun jos -olisi ollut vihollinen edessään. - -"Kuninkaallinen armonne", vastasi sanansaattaja, "tanskalaiset -pormestarinsa kautta tervehtävät teitä sillä, että he ovat Tanskan -kuninkaalle vannoneet valan ja sen he myös tahtovat pitää." - -"Kuolema ja kirous niille koirille", huusi Erik vihassa ja katsoi -säihkyvin silmin ympäröiviinsä, jotka nyt olivat tulleet lukuisammiksi, -koska kaikki upsierit sekä osa miehistöstäki olivat kokoutuneet -kuulemaan, mitä lähettiläällä oli kerrottavana. "Mikä tästä on teidän -ajatuksenne?" jatkoi kuningas kääntyen miehiinsä. "Saavatko nuo -kurittamattomat pitää semmoista puhetta, ne kurjat juuttaat; voivatko -ruotsin miehet kärsiä sellaista pöyhkeilemistä?" - -"Kuolema juuttaille!" kuulut joka taholta ja monta ilkkuvaa soimausta -kuultiin nyt. Miekat, kilvet ja keihäät kalskahtivat yhteen ja upsierit -kokoutuivat kuninkaan ympäri kilvoittelemaan päästäkseen taistelussa -etumaiseksi. Ivari Monpoika Stjernkors, Yrjö Trulsson, Klaus Krusell, -Yrjö Boye ja kuninkaan n.s. "mustat ja kiiltävät ratsastajat" ensiksi -tarjoutuivat kaikkien lippujen kanssa myrskyyn. - -"Hiljaa, hiljaa, hyvät miehet", sanoi kuningas tyytyväisenä. "Me -kiitämme teitä ritarillisen käytöksenne edestä, mutta tehdäksemme -jokaiselle oikein ja valmistaaksemme jokaiselle tilaisuutta ansaita -kunniaa jota epäilemättä kaikki koetatte etsiä, tahdomme toisella -tavalla päättää, kutka ensin ottavat osaa rynnäkköön. Meidän tahtomme -on siis se, että jokaisesta lipullisesta otetaan ainoastaan -kaksikymmentä miestä ja sittemmin päätetään arvalla, kutka osakunnat -heidän kanssaan alkavat leikin. Kuusi semmoista katson olevan tarpeeksi -ja kun ne ovat valitut, tahdomme tarkemmin päättää, kuinka he -karkaukseen ovat jaettavat." - -Kiirehdittiin sentähden heti toimeen. Sotilaat olivat pian jaetut ja -arpa lankesi niin että Gudmund Ollinpoiait, Pietari Monpoian, Lasse -Vestgöte'n, Longe Bengti'n, Pietari Ollinpoian ja Antti Erkinpoian -osakunnat tulisivat sotilaiden kanssa ensimäisiksi valloittajiksi. Nämä -joukot jaettiin niin, että Antti Erkinpoian ja Gudmund Ollinpoian -pitäisi hyökätä koillispuolelta, jotensaki siinä, missä Kodumskan -tehdas nyt on; näitä lähin Pippurimäkien tienoilta eli itäpuolelta piti -Lasse Vestgöten ja Pietari Monpoian hyökkäämän ja eteläpuolelta, -"Käpäspuun" -- joka jo sinä aikana kuroitti kolmirunkoansa -- tienoilta -tuli Longe Bengt'in ja Pietari Ollinpoian tehdä parastaan. - -Viimemainitulle seudulle oli tehty Rotnajoen pii silta, jonka yli oli -jo osa sotilaita mennyt päinvastaiselle rannalle, missä kaupungista oli -nähty heidän syöksyvän ympäri Bon, Nekkamäen ja niin aina -Sölvitsborg'in valtamaantielle asti. Ehkei kuningas Erik -personallisesti osaa ottanut taisteluun, mikä tämän jäljestä syntyi, -johti hän kuitenki suuremmaksi osaksi rynnäkköä, aina ratsullaan -ilmestyen sinne, missä havaitsi tarpeelliseksi jakaa käskyjä sekä -tarkastaaksensa, että ne myöski täytettiin. - -Rotnaby oli sen aian vaatimusten mukaan hyvästi varustettu. Kolmelta -puolen eli pohjoisessa, lännessä ja etelässä oli se ympäröitty -Rotnajoelta pohjoispuolella paisuvine putouksineen ja neljännellä -puolen oli syvä hauta, minkä molemmat päät olivat joessa, joten -kaupunki joka puolelta oli veden sulkemana. Sisäpuolelta varjeltiin -sitä sitäpaitsi paalulaitoksella varustetulla vallilla, paitsi pientä -alaa lähellä putousta, missä virta väkevämmin syöksyi alas ja jyrkkä -louheke sen yläpuolella teki kaiken varustuksen tarpeettomaksi. - -Longe Bengt'in ja Pietari Ollinpoian määräsi Erik ensin hyökkäykseen. -Se ala mikä heillä oli käytettävänä, oli ahdas kenttä vallin ja joen -välissä. Kuu heidän piti laajentaa hyökkäyslinjaa, saivat he muutamia -laukauksia "hakapyssyillä" varustetuilta sotilailta, jotka puolustivat -varustusta. Mutta kun heidän uhallaan kuitenki piti rynnätä vallille, -kaatuivat useammat peitettyihin kuoppiin, joita kaupunkilaiset päivää -ennen vihollisen tuloa olivat sinne tänne kaivaneet. Ylimalkaan tehtiin -rynnäkkö veltosti. Vaikka kuningas itse oli muistuttanut voimallisesti -hyökkäämään, vetäysivät kuitenkin Bengt ja Pietari Ollinpoika mitään -toimittamatta takaisin ja masentaaksensa vallilla olevia sotamiehiä -antoivat etäältä ampua heitä. Kuitenkaan ne eivät sanottavaa vahinkoa -kärsineet koska, samassa kun lau'aistiin, heittäysivät aioissa -paalurakennuksen taakse. - -Kaupungin koilliskulmalla, missä tasangossa oli helpompi liikkua, -olivat sillä aikana sinne määrätyt miehet ruvenneet ryntäämään -vallihautoja vastaan. Joukko Smoland'in talonpoikia, mitkä olivat -armeijata seuranneet, voidakseen tavallansa olla säännöllisille -joukoille avuksi, olivat puolestaan koettaneet risukimpuilla täyttää -haudat ja olivat siten hyvän matkaa tällä hyödyllisellä alkutyöllä -päässeet eteenpäin, kun heidän vallilta hyvästi tähdätyn ja joka -silmänräpäyksessä kasvavan kiväritulen edestä täytyi vetäytyä takaisin. -Niille joukoille, mitkä olivat talonpoikia seuranneet, tuli kuninkaalta -käsky, että tekisivät urhoollisen hyökkäyksen kaupunkia vastaan, joka -tältä puolen luultavasti oli helpompi ottaa. - -Nyt törmäsi Antti Erikinpoika voimallisesti joukollaan esiin, onnistui -päästä kaivoksen yli ja hyökkäsi vihollista vastaan, joka oli -varustuksiensa takana ja myöski vastasi ankaroilla tiheillä -laukauksilla. Ruotsalaiset kulkivat kuitenki eteenpäin, tuota pikaa -päästen paaluvarustukselle saakka. Tämä oli rakettu paksuista -pelkoista, mitkä olivat lyödyt pystyyn niin tiheään, jotta muodostivat -muurin. Jokaisen pää oli terävä ja jokaisessa parissa oli niin suuri -aukko, jotta pari valpasta silmää siitä voi huomata, mitä toisella -puolella toimitettiin, sekä että siihen mahtui kivärin piippu. Tämän -varastuksen -- joka seisoi lähellä vallia -- takana näkivät ryntääjät -jalka-sotilaita, varustettuja osaksi hakapyssyillä osaksi keihäillä, ja -niiden välissä hyvästi varustettuja porvaria kirveillä ja miekoilla. - -Useammat Antti Erikinpoian miehistä ryntäsivät valleilla seisovia -tanskalaisia vastaan ja surmasivat joitakuita keihäillä, sillä aikaa -kun muutamat kirveillä koettivat, josko pelkot paaluvarustuksessa -mahdollisesti antaisivat itseään siirtää pois paikoiltaan. Piiritetyt -kohtasivat heitä samoilla varustuksilla, vielä hyväkseen käyttäen -korkeammalla olevaa asemaansa. Kaksi sukkelinta ruotsalaista oli -kuitenki kyllin hurjapäisiä koettamaan kiivetä ylös korkeata -"stakettia", joksi he paaluriviä nimittivät, mutta keskellä yritystä -nakkasi eräs porvareista suuren kiven, joka sattui toisen päähän niin -hyvästi, että se tunnotonna putosi maahan. - -Hänen kumppanillaan näytti olevan parempi menestys, sillä hän -oli saanut kädellään kiinni paalun kärkeen sekä löytänyt -epätasaisuuden, mihin voi jalkaansa turvata ja nyt rohkeasti uhkasi -pistovarustuksellaan lähellä olevia. Useammat vetäytyivät pois ja hän -luuli jo varmuudella voittavansa, kun äkkiä poisvetäytyneiden paikalle -ilmestyi kookas, harteva mies olkapäille rippuvalla mustalla tukalla. -Se oli Hannu Nörrum. Kiiltävä miekka välkkyi hänen oikeassa kädessään -ja se putosi musertavana nuolen nopeudella alas ruotsalaisen päähän, -joka seuraavassa silmänräpäyksessä hengetönnä vieri maahan. Tämän -mieshukan tähden vetäytyivät toiset takaisin ja niin oli ryntäys täksi -kertaa torjuttu. - -Kuningas Erik, joka läheiseltä kukkulalta oli katsellut ryntäystä, -lähetti sanan Antti Erikinpoialle ja Bengt Gudmundinpoialle, etteivät -nyt enää tekisi koetusta. Kun hän hetken perästä kohtasi ne miehet, -selitti hän päätöksensä olevan, että vihollinen kaupungissa oli kovin -voimallinen, jotta ei voitaisi mitään täydellistä edistymistä toivoa, -ennenkuin joukot Lyckö'sta, jotka olivat tulossa, ennättäisivät. - -"Odotetaan", sanoi kuningas, "siksi kunnes Roland saksalaisten kanssa -kenttätykkineen ja heittokoneineen ennättää tänne. Silloin tulee -juuttaille toinen leikki." - - - - -IX. Hirmupäivää vastainen yö. - - -Pimeys oli tullut. Rotnaby'n yli lepäsi yö jylhänä ja raskaana, sillä -ei kuu eikä tähdet levittäneet sille ystävällistä valoaan. Mutta mikä -vielä oli pahempi, itse kaupungin asujamissa, kumminki enemmistossä, -lepäsi surun kuorma ja tuskin vähinkään toivon säde valaisi -alakuloisia. Sillä, huolimatta siitä että päättyneenä päivänä oli -sangen vähän tappiota tullut, oli kuitenki todellaki alakuloisuus -vallitsevana tunteena. Ennen illan tuloa olivat jo ruotsalaiset -lakkauttaneet vihollisuudet, mutta kuitenki nähtiin läheisillä -kukkuloilla varustuksia, mitkä osoittivat, että kaupunkia aiottiin -polttaa. Kirkon lähellä olevalta mäeltä sekä tornista nähtiin -sotamiehien ja talonpoikain vierittävän suuria tervatynnyriä mäille, -sekä suuria joukkoja jotaki ainetta, mitä arveltiin tappuroiksi. Pimeän -tultua olivat mahtimiehet kuulleet pauhinaa tulevista sotilaista ja -vaunuista, joilla luultavasti oli kenttätykkiä sekä muuta sotatarvetta. -Pian leimusi ympäristöllä vahtitulet. Niitä oli Pippurimäellä, jyrkällä -töyräällä joen pohjoisrannalla, Taavetin kukkulalla ja Nekkamäellä. Ne -levittivät niin voimallista valoa kaupunkiin, että useassa paikassa -voitiin helposti tehtäviään toimitella. - -Sotamiesten pitäessä huolta varsinaisesta mahdista, kävivät porvarit -vuorottain kotonaan nauttimassa hetken lepoa taikka lausumaan -kehoittavia sanoja vaimoilleen ja lapsilleen. Useammat vaimot kuitenki -juoksivat useasti kaupungilla, pienimmästäki kolinasta kuvaillen -vihollisen tuloa ja herättivät siten yhä enemmän pelkoa heikkoveristen -kesken, missä se jo muutenki suuressa määrässä vallitsi. Muori Inkerin -tuvassa ja tuvan ympärillä oli myöski kaiken yötä ihmisiä saamassa -tietoja, josko sille vanhalle akalle olisi mitään uusia ennustuksia -ilmestynyt kaupungin kohtalosta. Jokainen povaaja-akan sana otettiin -yhtä suurella luottamuksella vastaan kuin jos ne olisivat jumalallisen -profetan suusta lausutut. - -"Te tutkitte minulta ennustuksia ja taivaan merkkejä, mutta miksi ette -itse tarkkaa niitä", sanoi Inkeri eräälle uteliaalle joukolle. "Niin, -sentähden, että olette pahuudessa ja ylpeydessä kietoutuneet syntisten -tavalliseen vakuutukseen, niin ett'ette näe ettekä kuule, mitä Jumala -teille ilmoittaa. Mutta jos todellaki tahdotte tietoa, niin ilmoitan -teille, mitä olen havainnut jos se voisi olla teidän vietellyille -sieluillenne joksiki parannukseksi. Tuskin on tuntia kulunut siitä, kun -taivaalla näin kaksi sotajoukkoa menevän vastakkain taisteluun. Toisen -joukon lippu oli valkea ja punainen kuin lumi veri, toisen oli musta -kuin tähdetön yö. Suurella vauhdilla törmäsivät he yhteen; mutta -valkeanpunaista lippua kantava joukko lyötiin niinkuin ohra -viikahteelta. Oletteko nähneet sitä?" lopetti Inkeri lujalla -läpitunkevalla äänellä. - -"Ei ei, sitä emme ole nähneet", kuultiin usean vaikeroiden sanovan. -"Jumala olkoon meille armollinen!" - -"Niin Jumala olkoon teille armollinen, sanotte pian!" jatkoi Inkeri -ja lisäsi matalammalla äänellä ja nostaen kättään ikäänkuin -kuunnellakseen: "kuuletteko mitään? Ei -- minä jo näen muodostanne, -ett'ette kuule!... Minä kuulen selloin soittoa", jatkoi hän kuiskaten -melkeen suhisevalla äänellä, "Hiljaa, se soipi kun hautaamisessa! -Ettekö vieläkään kuule?" - -"Kyllä, kyllä", huusivat niiskuttain moniaat vaimot ja sen jäljestä -olivat vielä useammat kuulevinaan selloin soittoa. Siten he peloittivat -toinen toistaan, ja kun Inkerin mökiltä lähdettiin, oltiin kuulevinaan -kaikenlaisia, joita ei toisissa mielentiloissa olisi voitu -ajatellakaan. Jos tuulen henki ryskäsi katoilla, oli se heti aseiden -kalsketta, jos tuuliaispää vinkui puissa, äänsi se liikutetulle -mielenkuvitukselle kuin kuolevaisen hätähuuto. - -Kaikki olivat sinä sumuisena aikana vaikuttimena taikauskoisuudelle, -mikä suuremmaksi tahi vähemmäksi osaksi oli saatu katoliselta -papistolta. Ennakkoluuloista vapaisin voitiin lukea Hannu Nörrum ja -useampi hänen perheestään. Luultavasti oli siihen asesepän ammatti -myöski jotaki tehnyt sivistämällä vähemmin kestäväisissä mahdollisesti -sisällistä taipumusta selkeille ja hämmentäville mietteille. Eikä nyt -ollut ennakkoluuloihin aikaakaan, sillä yksi ja toinen tuli tänä yönä -asepajaan valitsemaan itselleen mukavan varustuksen huomispäivän -taistelua varten taikka parantamaan täyteen kuntoon edellisenä päivänä -vahingoittuneita. Hannulla oli suuri varasto sekä uusia että vanhoja -aseita. Suuri kammari verstaan sivulla oli seinät ympäriinsä semmoisia. -Ostaja sai olla vakuutettuna täällä kelvollista tavaraa löytävänsä, -koska pettämätön tarkkuus oli juuri huomattavin kohta Hannu Nörrum'in -luonnossa. - -Monessa katsannossa melkein aseseppään oli hänen vaimonsa. Tässä -tilaisuudessa, missä kyllä sielun tyyneys tarkoin tarvittiin, voimme -sanoa hänen olleen itse levottomuuden. Tärkein tehtävänsä tuona päivänä -oli kätkeä kaikki arvollisimmat kapineet. Kukaan ei olisi hänenä sitä -ajatellutkaan, kun vihollinen seisoi oven edessä, mutta hän hyppäsi -edes-takaisin kaikissa nurkissa ja loukoissa muuttaen saman esineen -kolme neljä kertaa, löytämättä kyllin turvallista paikkaa. Ellen, jonka -piti olla hänen apunaan, voi tuskin olla miksikään hyödyksi, sillä mitä -hän toimitti, muutti heti äitipuolensa. Vielä hän sen ohessa juoksi -pienimmänki kolinan kuultuaan kadulle katsomaan, josko ruotsalaiset -tulivat ja silloin tällöin pisti itsensä asepajaanki ilman varsinaista -asiaa, pyörien siellä muutaman kerran ympäri ja taas samoten Ellen'in -luo. - -Eräänä näistä tilaisuuksista kohtasi Märta muori Ellen'in istumassa -kädet helmalle vaipuneena niin syviin mietteisin, jotta ei huomannut -äitinsä tuloa. - -"Mitä hyvänen aika sinä mietit, minä luulen, että istut ja nukut!" -huusi Hannu Nörrum'in huonekunnia, lyöden käsiään yhteen. "Jaa, niin se -on, kun vaan hetkeksikään poistuu, niin jää kaikki sikseen." - -"En makaa, äiti", vastasi Ellen sävyisesti, "minä vaan istun ja mietin -jotaki." - -"Mietit jotaki? Mitä enempi sinulla mahtaa olla miettimistä kuin -minullakaan, jolla on niin paljo hoitamista ja niin paljo vastattavana. -Se oli kaiketi Jens, luulen mä, joka taas oli esissä; mutta heitä pois -mielestäsi kaikki semmoiset ajatukset, sen neuvon minä annan. Jens on -mielipuoli, josta ei koskaan tule miestä, sitä olen aina sanonut ja -siinä pysyn." - -"Jos ei Jens mihinkään kelpaisi", vastasi Ellen, "niin ei suinkaan isä -olisi häntä pormestarille esitellyt, eikä hän näin vaarallisina aikoina -olisi häntä pannut kirjettä viemään Sölvitsborg'iin." - -"Että hän mielellään meni kirjeen kanssa ja ehkä sen perilleki on -vienyt, sen uskon, mutta et hän sieltä enää palaja, ennenkun kaikki -vaara on ohitse, sen saat nähdä." - -"Älä sano, äiti, että Jens on pelkuri", vastasi Ellen elävämmästi. "Jos -ei hän tule takaisin, niin se tapahtuu ainoastaan sentähden, ettei hän -voi päästä viholliselta, joka seisoo kaupungin ympärillä." - -"Niin se on aina hyvä, että voipi jotaki syyttää; mutta älä siinä seiso -ja kauemmin juttele, vaan tule auttamaan minua!" - -Samallainen järjesteleminen pantiin taas toimeen, mutta ei vielä -pitkälle ennätetty jatkaa, ennenkun ovi äkkiä aukeni ja mieshenkilö -yhtä sukkelaan astui sisään, jääden silmänräpäykseksi ovensuuhun -seisomaan. - -"Jens on täällä taas; katsokaapa, äiti, että Jens kuitenki tuli -takaisin!" - -"No onko sinulla sotilaita sitte mukanasi nyt?" tiedusteli muori Märta -Jens'iltä. - -"En ole lähetetty semmoisia tuomaankaan", vastasi hän. "Korkeintaan -minun toiveenani oli vaan viedä kirje Passberg'ille ja sen olen tehnyt, -tuoden myöski vastineen herra Hoffman'ille tänne." - -"No tuleeko jotaki apua nyt sitte?" kysyi muori Märta. - -"En ole lukenut kirjettä", vastasi Jens, "mutta siitä päättäen, mitä -Sölvitsborg'issa kuulin, niin ei liene paljo toivomista sieltäpäin." - -"Herra Jumala, sittehän olemme kadotettu kaikki tyyni!" huusi muori -Märta. "Mitä sinulla sitten oli täällä tekemistä?" - -"Mitä minulla oli täällä tekemistä?" toisti merimies, joka alkoi tulla -hyville mielin. "Olenhan sanonut, että minulla oli kirje takaisin -tuotava ja sen olen kelvollisesti täyttänyt. Isä Hannun luona olen -myöski jo ollut ja menen taaski saadakseni itselleni varustuksen, minä -niinkuin muutki. Mutta ensin tahdoin kurkistaa tänne; sillä tiesin -täällä olevan kumminki yhden, joka tahtoi nähdä minua." - -"Tst!" kuiskasi Ellen, laskien kätensä hänen suulleen. - -"Hyvästi nyt", sanoi Jens. "Minun täytyy mennä. Kukaan ei tiedä, kuinka -pian vihollinen on täällä, kuulin isä Hannun sanovan, ja on siis paras -olla varuillaan." - -"Rakas Jens", sanoi Ellen tarttuen hänen molempiin käsiinsä, "ajattele, -jos emme enää kohtaisikaan toisiamme!" - -"Oh", vastasi Jens kumminki näennäisellä tyyneydellä, "sen kyllä -teemme! Olihan vihollinen täällä mennä vuonnaki, vaan sai palata mitään -toimittamatta; samate saattaa hänen käydä tänäki vuonna. Sentähdenpä ei -tarvitse olla murheissaan. Kaikki on Jumalan kädessä." - -Samassa tuli eräs Hannu Nörrum'in palvelia ja toi terveisiä, jotta -mestari tahtoi merimiehen kanssa puhua. Tämä siis sanoi lyhyet -jäähyväiset Ellen'ille ja Märta muorille ja kiirehti isä Hannun luo. - -"Kas täällä", sanoi Nörrum, kun Jens oli tullut verstaasen, "olen -sinulle valinnut varustuksen, jonka luulen hyvin sopivan. On tosin, -niinkun näet, lyhyt miekka; mutta sinulle, joka olet enemmän notkea -kuin väkevä, luulen semmoisen olevan kaikkein mukavimman. Siinä on -sitäpaitsi ihmeen hyvä sointu." - -Jens otti miekan ja teki sillä muutamia tyydyttäviä kirpauksia, -koettaakseen miten sitä parahiten voisi käyttää. - -"Ja täällä", lisäsi aseseppä, "on sinulle keveä rynnäkkö-kypäri, jonka -pitäisi sopia päällesi." - -"Siitä en huoli", vastasi merimies, "se on minulle sopimaton, enkä minä -pelkää kantaa tavallista lakkiani." - -"Pelkuriksi en luulekaan sinua; mutta sitä voipi tarvita kaikkein -urhoollisin ja aseleikissä enemmänki kokenut, jos hän tulee -voimallisemman vihollisen ahdistamaksi." - -"No, tahdon sitte koettaa", sanoi Jens tarkastellen kummallista -päähinettä. "Sieluni, luulen sen oikeen hyvin sopivan, eikä se -raskaskaan ole." - -"Päälliseksi näytät oikein miehekkäältä", sanoi mestari Hannu, "ja jos -myöski semmoisena käyttäidät, niin tiedän sinulle palkinnon semmoisen, -jota pidät suuremmassa arvossa kuin mitään muuta." - -"Minkä sitte?" kiirehti Jens kysymään. - -"Jos et sitä itse voi sanoa, niin et ole sen arvoinenkaan", vastasi -aseseppä karkeasti. - -Useampia vieraita miehiä astui nyt perättäin sisään, ja pian oli Hannu -Nörrum'ille kokoutunut useimmat kaupungin etevimmät porvarit, niiden -joukossa myöski ne, joita tulimme tuntemaan siinä tilaisuudessa, kun -Heikki Hoffman raastuvan edessä niin käskevällä vastauksella lähetti -kuningas Erikin ensimäisen lähettilään herransa luo. - -Jokainen kysyi merimies Jens'iltä, mitä hän voi tietää Sölvitsborg'in -tai Åhus'in lähetystä koskevasta asiasta. Mutta hän ei voinut antaa -muuta selitystä kuin sen, että v. Hollen vastaus Passberg'in sanaan ei -antanut vähintäkään ainetta mihinkään toivoon. Sanansaattaja oli -Åhus'issa nähnyt ainoastaan muutamia sotilaita, jotka toimettomina -kuljeksivat ympäri, eivätkä ensinkään näyttäneet valmiilta asemastaan -luopumaan. Kun myöski nimismiehen kertomus Jens'ille, Sölvitsborg'in -heikosta varustuksesta ja avuttomuudesta tuli puheeksi, herätti se -kaikissa hämmästystä ja harmia. - -"Se on suurien herrain tapa", sanoi Hannu Nörrum katkerasti. "Meidän -alhaisen väen kanssa menettelevät, miten tahtovat. Alamaistensa yli on -heillä täysi valta, jota, Jumala tietää, he tuskin oikeudella -harjoittavat. Jos metsästäjä raukka tulee korkeain miesten -jahti-tiluksille, niin voidaan hän laillisella oikeudella -- jota -pikemmin saattaa nimittää vääryydeksi -- hirttää lähimmäiseen puuhun, -taikka lähimmäisessä käräjäpaikassa silmänsä puhkaista. Niin, jos joku -meistä porvareista, jotka omistamme taloa ja tavaraa, tohtisi pitää -metsäkoiraa huviksensa ja hyödyksensä, elämän ja omaisuuden on hän -menettänyt. Nämä ja useampia muita oikeuksia ovat herrat itselleen -omistaneet; mutta mitkä ovat heidän velvollisuutensa? He eivät katso -itsellään semmoisia olevankaan, ei talonpoikaa, joka on maan sydän ja -mehu, eikä porvaria kohtaan, joka keinollisuudella ja ahkeruudella -hyödyttää heitä. Me saamme vaan murehtia veroista ja luopua kaikesta, -jota ne miehet yksinomaisesti tahtovat itselleen; mutta jos vihollinen -hyökkää maahan, uhkaa kaupunkejamme ja kyliämme murhalla, ryöstöllä ja -poltolla -- kuka auttaa meitä silloin? Luultavasti suuret herrat sen -tekevät? -- Ei, he istuvat silloin rauhallisesti umpinaisissa -linnoissaan, jokapäiväisillä pidoilla tuhlaten toisten huokauksia ja -hätää, ja me, miten parhaiten taidamme, saamme kokea suojella -itseämme." - -"Se on tosi!" huusivat kaikki yhtä suuta. "Hannu Nörrum on puhunut -oikein. Suuret herrat ajattelevat ainoastaan itseään ja vallitsevat -sekä kuningasta, että kansaa ja maata." - -"Olisi kuningas Kristian elänyt, hän jota nimitettiin tyranniksi, niin -olisi sekä porvarilla että talonpoialla parempi olo kuin nyt", lisäsi -Didrik teurastaja. "Hän tahtoi yhteiselle kansalle hyvää ja ainoastaan -rikkaruohoja hän tahtoi pois juurittaa. Sentähden menetti hän kruununsa -ja vapautensa. Sen sanon julkisesti, vaikka maksaisi pääni." - -"Älkäämme siitä nyt puhuko", lisäsi Nörrum, "meidän aikamme ei myönnä -mitään pitkiä puheita siitä, mikä olisi ollut parasta; tässä ei ole -muuta tehtävänä kuin katsoa, miten itsemme ja kaupungin puolustus -parahiten voidaan toimittaa. -- Minä esittelen, että kaikki tänne -kokoutuneet viipymättä menemme herra Hoffman'in luo, itseltään saamaan -tietoja, jos muualta on apua odotettavana. Itse puolestani en nyt sitä -enää usko; mutta se on kuitenkin velvollisuutemme ja oikeutemme, luulen -ma, että saamme tietää, mitä nimismiehen kirje sisältää. Johtajamme -tulee sen meille omalla suullaan lausua." - -"Sen neuvon hyväksyn minä", sanoi Olli kirjansitoja. - -"Me samoin", lisäsivät muut, ja moniaan silmänräpäyksen perästä olivat -he valmiit menemään pormestarin luo. Matkalla, kun saivat tietää, mistä -oli kysymys, yhtyi heihin useita muitaki. Siten pian kokoutui suuri -väkijoukko Heikki Hoffman'in huoneen edustalle, jonne Nörrum ja pari -muuta porvaria menivät sisälle, kaikkein nimessä pyytämään -pormestarilta välttämättömiä selityksiä. - -Vanha viisas herra koki aluksi eroittaa pois lähetystöä puoleksi -kieltämällä, mutta kun porvarit häntä lujemmin ahdistivat, täytyi hänen -vihdoin esiin tuoda Werner Passberg'in kirjeen, joka sisälti suuresti -epäillyttävän avun lupauksen ja melkein selvään osoitti, jotta -Rotnabyläiset saisivat itse puolustaida, miten parhaiten taisivat. - -"Niin nyt olette kuulleet, mitä lääninherramme sanoo; hän hallitsee -meitä kaikkia ja minä puhdistan käteni tässä asiassa." - -"Sillä mahdamme sangen vähän tulla autetuiksi", sanoi Hannu Nörrum -vakaalla äänellä; "parempi olisi, jos pormestari valmistaisi meille -tilaisuuden harjoitetun väen kanssa tehdä hyökkäys vihollista vastaan, -jolloin hän sitä vähemmin odottaa." - -"Uloshyökkäystä", kertoi pormestari hämmästyksissä, "kuinka se voisi -tapahtua, koska vihollisella on, sen mukaan kuin tarkkaan, useampia -lipullisia väkeä kaupungin itäpuolella ja vahva varustus lähimmäisellä -kukkulalla." - -"Minä olen niin ajatellut asian", lisäsi aseseppä, "että me porvarit -seuraamme sotamiesten turvissa. Me yhtä vähän kuin hekään väistyisimme -vanhasta Danneborg'in lipusta, kun näemme sitä vietävän meidän ja -maatamme häviötä tarkoittavaa vihollista vastaan. Meillä useammalla on -koto ja kartano, puoliso ja lapset, sekä muita rakkaita ystäviä, joita -emme tahtoisi vihollisen käsiin." - -"Hyvin puhuttu, niinkuin oikean tanskalaisen tulee", lisäsi Heikki -Hoffman, "mutta puolustaa kotia ja kartanoa, sekä mitä rakkainta on, -sitä luulen paraiten tehtävän porttien sisäpuolella ja omalla -kynnyksellä, jos niin pitkälle tulee. Se ei ole ainoastaan minun -mieleni, vaan myöski niiden, joilla on komento kaupungin turvaksi -annettuin sotamiesten yli. He sanovat heillä olevan käskyn puolustaa -paikkaa, mutta ei siitä vetäytyä epätietoiseen taisteluun ja mennä -hyökkäämään ylivoimaa vastaan." - -"Pelkurisuuden tavallista puhetapaa!" sanoi Hannu Nörrum harmistuneena. -"Vihollinen saattaa kyllä vähän olla meitä suurempi ollessaan yhteen -kokoutuneena; mutta kun hän on kaupungin ympäri hajoitettuna, miten -hämärän tultuaki, en katso ensinkään mahdottomaksi häntä hätyyttää sekä -saattaa hänelle tuntuvia tappioita. Polttakaamme ruotsalaisten joen yli -tekemä silta, joten saamme hyvän osan sotaväestä eroitetuksi muista -joukoista. Sitte voisimme vapaasti käydä kuningas Erikin varustusta -vastaan ja, jos onni on myötäinen, ehkä voisimme siitä osan valloittaa -ja kääntää sen itseänsä vastaan." - -"Minä en koskaan voi myöntyä semmoisiin koetuksiin ja ne, joille on -kuninkaan väki uskottu, eivät sitä myöskään myönnä", selitti -pormestari; "eivät he enkä minäkään katso olevan oikeutta siihen!" - -"Mutta onhan meillä kumminki vapaus ilman sotaväen apua tohtia henkemme -kaupungin edestä?" sanoi aseseppä kysyvällä silmäyksellä -seuralaisiinsa, jotka siihen myöntymällä nyökäyttivät, ja sitte -kaupungin johtajiin. - -"Ei sitäkään käy tekeminen", sanoi Hoffman; "portit ovat suljetut ja -avaimet kädessäni." - -"No hyvä, te ette tahdo kaupungin pelastusta ja teitä on ehkä käsketty -niin tekemään!" oli Hannu Nörrum'in vastaus. "Me olemme nyt voimaimme -mukaan tehneet, mutta vaikka emme ole onnistuneet saamaan -suostumustanne mielemme mukaan, emme kuitenkaan tahdo väistyä kohta -tapahtuvasta taistelusta." - -Näin sanoen käänsi hän johtajille selkänsä palaten seuroineen -ulkopuolella olevien porvarein luo. - - - - -X. Syyskuun 4 päivä 1564. - - -Aamu oli vast'ikään alkanut koittaa, kun hiljaisuus, mikä vielä -Rotnaby'ssä ja sen ympäristöllä vallitsi, katkaistiin äänellä, mikä -muistutti jokaiselle ken sen kuuli, ettei nykyään eletty rauhan aikaa. -Ääni tuli ruotsalaisten varustuksissa olevista kanuunista, mitkä -alkoivat leikkiänsä pientä kaupunkia vastaan. Hehkuvia kuulia eli n.s. -heittopalloja vinkuen lensi läpi ilman ja putosi katoille, siellä -täällä sytyttäen paloja, mitkä kuitenki heti huomattiin ja -sammutettiin. Kun sitä oli hetken kestänyt, huomattiin koilliskulmalla -olevien ruotsalaisten valmistauvan rynnäkköön. Niistä Bengt -Gudmundinpoika osakuntansa etupäässä tunkeusi esiin. - -Rynnäkkö tehtiin aivan samaan kohtaan kuin edellisenäki päivänä; mutta -samalla voimalla kuin silloinki otettiin sitä vastaan. Tanskalaiset -sotamiehet pyssyillään ja miekoillaan ja rajuimmat porvarit varustetut -kirveillä ja miekoilla seisoivat kuin elävä muuri valleilla, valmiina -heittämään vihollista takaisin taikka antamaan henkensä. Jälkimäisten -joukossa nähtiin Hannu Nörrum ja Staffan seppä, sekä merimies Jens ja -kaikki asesepän oppilaat. Näiden lisäksi olivat vielä Didrik -teurastaja, Bengt rajasuutari, Olli kirjansitoja ja Sören köysyri, sekä -etäämmällä heidän takanaan Jens leipuri ja Sven rihkamus. - -Smolandin talonpoiat taaski alkoivat vallihaudan täyttämistä, joka -myöski heille onnistui, ehkä tanskalaisten kuulat useampia pakoittivat -ruohoa puremaan. Työnsä päätettyä vetäytyivät talonpoiat takaisin -jättäen jalkaväelle tilaa, mikä nyt suurempi-lukuisena ja mukavammin -kuin eilisessä hyökkäyksessä voi kulkea eteenpäin. Muutamat rohkeimmat -talonpoiat, jotka olivat varustetut piilukirveillä, seurasivat myöski -mukana ja olivat ensimäiset, jotka vihollisen tulesta huolimatta -hyökkäsivät paaluvarustukselle, missä jykevillä aseillaan rupesivat -katkomaan vahvoja pelkkoja, siten saadakseen aukon, josta sotaväen oli -helpompi päästä takana olevalle vallille. Tätä tärkeätä työtä -turvasivat tarkk'ampujat kuin myöski kolme Pippurimäellä, yläpuolella -nykyistä alkeisopiston kartanoa olevaa kenttätykkiä, joita Antti -Sivinpoika Rolamd oli tuonut yhtyessään edellisenä iltana parilla -osakunnalla sekä lipullisella saksalaisia tarkk'ampujia Ruotsin -armeijaan. - -Yhä likemmäksi vallia tulivat Bengt Gudmundiupoian osastot. Itse kulki -hän kahden lipunkantajan kanssa etunenässä, ja väistymättä vinkuvia -kuulia taikka uhkaavia aseita karkasivat he paalulaitoksen aukkoon, -minkä smolantilaisten kirveet olivat valmistaneet. Kaikki kolme pitivät -tämän ohessa niin tasaista kulkua, että yhtä aikaa hyppäsivät -kaadettuin pelkkoin yli ja kohta asettivat jalkansa vallille. Useampia -laukauksia lähetettiin heitä vastaan ja toinen lipunkantaja kaatui -kuolleena maahan. Molempia toisia vastaan tähdättiin turhaan lujia -aseita; he poistivat uhkaavat miekat ja keihäät ja onnistuivat tunkeutua -kaupunkiin. Kohta askel askelelta seurasivat osakunnan muut miehet. - -Ankarata oli se vastus, mikä heitä kohtasi; sotaväki taisteli -urhoollisesti, ja voimallisesti menivät useimmat porvaritkin eteenpäin. -Hannu Nörrum'in ja Didrik teurastajan lyöntien vaikutuksesta täytyi -usean ruotsalaisen purra ruohoa. Heidän vierellä pysyi myöski merimies -Jens, ehk'ei, tottumaton kun oli varuksien käytäntöön, voinut -harjautuneita sotilaita vastaan itselleen toimittaa sanottavasti suuria -etuja. Päinvastoin oli useasti henkensä arvevluttavasti uhattuna, mutta -neuvokkuuden ja notkeuden kautta hänen onnistui torjua kaikki häntä -vastaan aiotut lyönnit ja pistot, sen ohessa itse antaen yhdelle ja -toiselle vastustajalleen merkkiä, jota saivat kauan kantaa. - -Kauemmin vastustaa ruotsalaisia tuli kuitenki mahdottomasti, varsinki -kun lisäksi Lasse Vestgöten ja Pehr Monpoian osastoin onnistui yli -vallin tunkeutua kaupunkiin, sekä niiden jäljessä useampia kuningas -Erikin miehiä, niin sotilaita kuin yhteistä kansaa, tuli samaa tietä -sisälle. Täytyi askel askelelta peräytyä. - -Äkkiä kuitenki taistelu lakkasi. Pyhänristin kirkonkellot kutsuivat -Jumalanpalvelukseen ja niiden juhlallisesta äänestä heltyi -silmänräpäykseksi raivoisain sotilaiden sydämet niin, että molemmin -puolin jäätiin seisomaan ja pikaisella ristimerkillä annettiin -tiedoksi, että hetki oli kaikille rukoushetki. Ainoastaan silmänräpäys -kesti se tilaisuus. Seuraavassa riehui taistelu taas ja melkein -enennetyllä tulisuudella. Tappelussa tuli myöski käänne. Pippurimäen -korkeilta töyräiltä heitettiin ei ainoastaan kanuunain, vaan myöski -muita kuulia kaupunkiin. Tervalla voideltua triiviä lingottiin sisälle -ja tätä tehtiin ei ainoastaan ennenmainitusta paikasta, vaan myöski -Nekkamäeltä niin että vähän aian kuluessa oli kaupunki useammassa eri -osassa tulessa. - -"Tuli on irti", kuului useammalta taholta kaduilla huuto, Kun se -ennätti niiden korviin, jotka koilliskulmalla vastustivat ruotsalaisten -hyökkäystä, hiipivät useammat helläsydämiset miehet tappelusta ja -kiirehtivät kotiinsa, siellä koettaakseen sammuttaa tulta, taikka -kumminki pelastaakseen, mitä kalliinta oli. Erinneiden joukossa oli -leipuri Jens ja Peteri rihkamus, joiden tappelusta poissa-olo ei tosin -paljoa vaikuttanut, koska he sangen veltosti siihen osaa ottivat, -niinkuin esim. jos joku lyönti piti tulla viholliselle, he tavallisesti -tähtäsivät toisten seljän takaa -- myöski tappelu-tapa. Tästä -huolimatta ei kuitenkaan tappelusta väistymisensä jossaki määrässä -ollut laimentamatta jäljellä olevain rohkeutta, mikä luvulleen -huomattavasti suurempaa vihollista vastaan kylläki olisi tarkoin -tarvittu. - -Hannu Nörrum'ia vastaan, joka vielä hyvällä miekallaan -- omakätinen -mestariteos -- piti kaikki vastustajansa etäällä ja silloin tällöin -jakeli hyvästi tähdättyjä ja syvälle koskevia lyöntiä, teki eräs -ruotsalainen keihäällään äkillisen karkauksen -- karkaus, mikä oli sitä -vaarallisempi, kun se tuli sivusta asesepän huomaamatta. Terävän -keihään kärjen hyvin harjaantuneella kädellä tähdättynä Nörrum'in -kurkkua kohden pitäisi, ihmisellisen ajatuksen mukaan, antaa kuolettava -haava; mutta samassa kun sen kuolettavaisena piti kohdata maalinsa, -väistyi se äkkiä ja sen sijaan satutti ainoastaan ohimoa, vaan kuitenki -niin voimakkaasti, että aseseppä horjahti ja kaatui maahan. Keihäs, -näet, kohtasi miehen iskun, mikä sitä suisti toisella tavalla kuin -aiottu oli. Miekan käyttäjä heti ilmestyi kaatuneen ja kaatajan väliin -ja jälkimmäinen seisoi tässä silmänräpäyksessä kuin ukkosen lyömä. Se -ei ollut tavallinen taistelia, joka seisoi edessään -- se oli nuori -nainen viehättävällä kauneudella. Se oli Ellen, asesepän tytär, joka, -kypäri vapaasti riippuvien hiuksien päällä ja puettu keveään -rintahaarniskaan, lyhyt miekka kädessä hyökkäsi esiin. - -"Nainen täällä", kuului useampia ääniä yhtaikaa, "pois hänen kanssaan!" - -Nyt hyökkäsivät esiin useammalta taholta. Taisteliain läpi tunkeusi -myöski hurjalla voimalla nuori tanskalainen uhatulle avuksi. Se oli -merimies Jens, joka vasta tässä häiriössä huomasi, ken se taisteleva -nainen oli. Pelastaa häntä taikka kuolla oli ainoa ajatuksensa, mutta -sitä ei saanut toteuttaa; hän ei koskaan ennättänyt niin pitkälle, -jotta kätensä ja miekkansa olisi ollut miksikään hyväksi, sillä nyt -juuri tuli hänen ja sen väliin, jota etsi, joukko taistelevia -vihollisia ja niiden jäljessä seurasi yhä useampia, jotka ikäänkuin -valtaan päässyt virta tempasivat mukaansa kaikki, mitä eteen sattui. -Niiden edestä täytyi Jens'in väistyä, joten hän joutui kauas siitä, -missä vasta oli ollut. - -Tanskalaiset pakenevat, ei kuitenkaan vastustamatta, ja ruotsalaiset -seuraavat heitä. Didrik teurastaja ja pari ystäväänsä vetäytyvät -tappelun kestäissä pois. Sören köysyri kaatuu, vaan samassa töytää -hänen sijaansa Pentti rajasuutari. Möllemäen yli suunnittavat useammat -tiensä torille. He toivoivat siltä suunnalta pääsevänsä Norresillan yli -tullakseen Sölvitsborg'in tielle ja siellä metsäseudulla löytää -pakopaikan. - -Tämän tapahtuessa istuu joku osa väkeä kirkossa, jossa pappi -tavallisessa järjestyksessä pitää jumalanpalvelusta. Sykkivin sydämin -kuunnellaan hengellistä puhetta, mutta kuitenkin havaitaan Jumalan -huoneessa paljo turvallisempaa oloa kuin muualla. Sitäpaitsi ovat -temppelin portit suljetut, ja itse vihollisenki täytyy kunnioittaen -katsella sitä pyhää huonetta. Löytyyhän siellä ainoastaan elähtäneitä -ja lapsia sisällä! - -Mutta pian nämä toivot pettävät. Erään kirkonportin edessä kuullaan -melua ja aseiden kalsketta. Kirveet sattuvat ovia vasten. - -"Paetkaamme toisen oven kautta!" huutaa useampia ääniä, ja pian -väkijoukko syöksee sinnepäin. Pappi on ennättänyt ennen heitä -asehuoneesen ja tarttuen erääsen Danneborg'in lippuun astuu hän -joukkonsa etupäässä, kun ovet avataan, Osa varustuksia löytyy -asehuoneessa, vanhukset anastavat ne ja seuraten herransa kantapäillä -kiiruhtavat he kirkkomaalle. "Eläköön Danneborg!" huutaa pappi -kohottaissaan punaväristä lippua ja astuu ulos kirkosta. Ainoastaan -askel sen ulkopuolella -- ja hän kaatuu vihollisen kuulan kuolettamana. -Suurella valitushuudolla pakenee kirkkoväkeä eri haaroille; mutta -suurin osa seuraa sitä tietä, jota edelliset Möllemäeltä tulleet -olivat. Tunnoton vihollinen ei edes anna aseettomain mennä pois; ja ne -niiden joukossa, jotka eivät vielä olleet surmatut taikka haavoitetut, -joutuvat sinne päästyään vielä useamman päällekarkaajan uhriksi. -Itäinen kaupungin portti on jo tullut viholliselle avatuksi. Suurempi -osa kuningas Erikin väestä on hurjana vauhdissa hyökännyt Rotnabyhyn -siellä murhataksensa ja ryöstääksensä. - -Voittohaluisille löytyy siellä paljo saalista, sillä asukkaat ovat niin -luottaneet avun lupauksiin, etteivät aioissa piilottaneet rahaansa -taikka kalleuksiaan. Kun nyt sen tahtovat tehdä, on se myöhäistä. - -Kadut ja aukinaiset paikat, minne ei tuli vielä ollut ennättänyt, -suhisivat ruotsalaisista ja saksalaisista sotamiehistä ja -talonpoi'ista. Ken omaisuuttaan tahtoo puolustaa, saapi maksaa sen -hengellänsä. Siitä huolimatta kokevat kuitenki vielä harjoitetut -porvari-joukot estää vihollisen etenemistä ja niin paljon kun -mahdollista turvata avuttomia. Mitä kuitenkaan suurinkaan urhous voipi -kovin suurta ylivoimaa vastaan? - -Taistelu muuttui rajattomaksi verilöylyksi; ei enää kuoleteta -ihmisellisellä tavalla -- jos muuten ihmiselliseksi nimitetään -vertaisensa kuolettaminen -- jokahinen ken tulee murhahimoisten tielle -surmataan. Ei ikää eikä sukupuolta armahdeta. Lapsenvuoteessa olevia -vaimoja pienineen kierretään niihin vaatteisin, joissa makaavat, ja -heitetään tuleen; lapset lävistetään keihäällä; ukkoja ja vanhoja -vaimoja vedellään tukasta pitkin katuja; on ikäänkuin joukko villejä -petoja olisi irti päästetty turvattomaan laumaan. - -Sadottain ihmisiä, estettyinä Hvutsborg'iin vievältä sillalta, kokee -muulla tavalla itseään pelastaa. He epätoivossaan hyökkäävät sille -paikalle, missä joki on kapein ja matalin -- meidän päivinä nimitylle -Räätäli-virralle -- josta hengen vaaratta voipi päästä yli. Vihollinen -seuraa heitä sinneki. - -Vielä täälläki vastustaa kaksi porvaria, ehkä kaupungissaki monessa -taistelussa ovat osaa ottaneet, mutta kuitenki saaneet pitää henkensä. -Ne ovat Didrik teurastaja ja Olli kirjansitoja. Nämä molemmat miehet -kokevat seuraajia pitää niin kaukana, jotta pakeniat voivat päästä -poies; mutta he kamppaileva tuolla kovin monta vastaan: -- voimat -väistyvät voimakkaammiltaki, ne väistyvät myöski heiltä. Kymmenittäin -kiiltävissä varustuksissa ryntää heidän päälleen joen töyräällä, mihin -ovat ottaneet asemansa. Kuitenki taistelevat yhä, ehkä vuotavilla -verihaavoilla. He horjahtavat ja kaatuvat syvyyteen. Vielä kuolemassaki -pitävät he sankariluonnettaan. -- Kun he vaipuvat aaltoihin, vetää kuki -vihollisen muassaan. Armahtamattomat viholliset kiertäyvät niin -toisiinsa kuin kaksi rakastavaista, mitkä pelkäävät toisensa -kadottavansa; -- se on vihan syleily kuoleman hetkellä. Kukaan ei heitä -eroita; pian vaipuvat he satain muiden kanssa syvyyteen. - -Hävitystä jatketaan. Verta virtaa virroissa -- se punaa huoneiden -kynnykset; se punaa katukivet ja joen vedenki. Tulen liekit nousevat -leimuavina korkeuteen; vihuri valittaen sihisee puissa; vaikeroivia -naisia ja lapsia vaeltaa paikasta paikkaan ja verenhimoisia olentoja -ihmishaamussa seuraa heitä. Kuka armahtaa onnettomia -- kuka? - - - - -XI. Taistelun jäljestä. - - -Kuusien ja koivujen välissä seisoo vanha sammaltunut harjusmökki. Se -oli niin puiden varjoamana, jotta sitä tuskin huomattiin, ennenkun -oltiin aivan sen vieressä. Jotta tuvan asujamilla näinä vaarallisina -aikoina vielä oli katto päällänsä tuli heidän pääasiallisesti kiittää -tuvan asemaa. Sillä heidän asuntonsa ei muuten ollut kaukana sangen -vaarallisesta tiestä, missä vihollisjoukkoja jo oli parin viikon ajan -ollut näkyvissä ja missä he ryöstettyihin taikka poltettuihin taloihin -olivat jättäneet, jos ei juuri unhottumattomia, niin kumminki syvästi -koskevia muistoja. - -Samana päivänä, kun Rotnaby kärsi surkean hävityksensä, nähtiin -mainitussa tuvassa vanhan akan askaroivan, silloin tällöin katkaisten -huoneellisia toimiaan äkillisellä ulosmenolla kuuntelemaan ja -katselemaan kiertelevälle jalkapolulle, mikä yhdisti asumuksen -valtatien kanssa. Viimeisellä kerralla, kun akka oli ulkona -vainuamassa, oli aurinko jo niin pitkälle kulkenut rataansa, että se -seutu, missä tupa oli, jo oli varjossa, ehkä vielä vastakkaista -laaksosivua sen säteet kirkkaasti valaisivat. - -"Hm!" sanoi akka itsekseen, "Nyt viipyy hän kovin kauan; kun ei hän -vaan olisi sattunut vihollisen eteen." - -Sitte meni hän taas toimiinsa. Muutamia minuuttia myöhemmin kuuli hän -äkkiä oven aukeavan, mikä häntä niin säikähdytti, jotta ei päässyt -paikastaan, mutta kuitenki taas pian tyyntyi nähtyään, että se oli -miehensä, joka tuli. - -"Oh kun säikähdin", sanoi vanhus. "Oli hyvä että tulit, aloin jo käydä -levottomaksi, josko sinua joku onnettomuus olisi kohdannut. -Ruotsalainen saattaisi..." - -"Hiljaa!" vastasi mies osoittaen ovelle. - -Se avattiin uudestaan ja kaksi outoa henkilöä astui sisään. Toinen -heistä oli vanha ruotsalainen jääkeri, toinen nuori nainen, jota -jääkeri piti käsivarresta kiinni, kun jos olisi peljännyt sen menevän -matkaansa. Mitään semmoista ei kuitenkaan voinut tapahtua, sillä hänen -seuraajansa, tahi oikeammin sanoen vanki -- se oli nimittäin -tanskalainen nainen, jota hän kuljetti -- näytti niin hervottomalta, -että hän sangen vaikeasti olisi päässyt pakoon, jos silmänräpäykseksi -olisiki voinut piiloutua vahdiltaan. Että hän tänäpäivänä oli kokenut -kovaa kohtelua, nähtiin ei ainoastaan hermottomasta käynnistään vaan -myöski rikkinäisistä vaatteistaan ja rikkaina, tummina aaltoina olalle -valuvista hiuksistaan. - -"Istuikse", sanoi jääkeri päästäen nyt vasta tytön käsivarren, jolloin -tämä vaipui äänettömänä penkille. "Kuulkaa vähän, hyvä väki!" jatkoi -hän sitte tuvan asukkaille, "antakaa meille jotaki syötävää, minä olen -näljissäni kuin susi, ja tyttö hetukka myöski jotaki, jotta hän ei -pakene, ennenkun jätän hänet tyköäni. Itse olen vanha pitämään -tämmöistä otusta, mutta olen luvannut vartioida häntä erään nuoren -herramme hyväksi; kiirehtikää sentähden hankkimaan mitä tarvitsemme." - -Tämän puheen aikana kohotti tyttö uhkeasti päätään mitaten -ylenkatseellisella silmäyksellä puheliasta jääkeriä. Muori tuvassa -alkoi ottaa esiin mitä syötäväksi kelpaavata hänellä oli, jossa ei -ollut paljon valikoimista -- koko valmistus pysähtyi kauransekaiseen -leipään ja pariin kupilliseen maitoon. - -"Eikö teillä ole läskiä taikka lihaa myöski?" kysyi ruotsalainen -kopeasti. "Rotnabyssä näin paljon hyvyyksiä ulkohuoneissa. Vahinko -vaan, että siellä oli niin kirotun kuuma, ettei ennättänyt kaikkia -mukaansa ottaa, mitä löysi!" - -"Esille mitä teillä on ja se paikalla!" - -Tässä silmänräpäyksessä aukeni taas ovi ja nuori näköjään ruotsalainen -jääkeri astui tupaan. - -"Hyvää iltaa, kamraatti!" tervehti vanhempi jääkeri, joka odottaissaan -toisia virvoituksia oli asettunut sen ainoan pöydän ääreen, mikä -huoneessa oli. - -"Kamraatti sinun kanssasi!" sanoi nuorempi, joka kantoi pukua, mikä -osoitti hänen olevan paremman kuin tavallisen jääkerin. - -"Luulen ett'et ole ruotsalainen!" sanoi ensiksi tullut ja nousi pöydän -äärestä. - -"Etkä sinä tanskalainen", sanoi toinen; "mutta älä siitä pidä huolta, -vaan puolusta itseäsi, jos voit!" - -Näitä sanoessaan veti hän sivultaan lyhyen miekan ja ryntäsi vanhemman -jääkerin päälle, mikä myöski oli tarttunut aseisinsa, vaan liikkui niin -kömpelösti, jotta hän pian voitettiin ja syvällä haavalla kaulassa -kaatui laattialle. - -"Jens!" huusi nyt nainen ja astui odottamattoman pelastajansa luo. - -"Ellen!" sanoi tämä ja tahtoi hänen sulkea syliinsä, mutta lisäsi -samassa; "mitä -- luulen, ettei se ole Ellen! Onko se Ellen taikka -kuinka?" - -"Ei, minä en ole Hannu Nörrum'in Ellen, jota tarkoitat", vastasi tyttö, -"mutta minä olen niinkuin hänki syntynyt Rotnabyssä ja useasti olemme -lapsena leikkineet yhdessä. Isäni on Olli kirjansitoja ja minä aina -olen ollut hyvin Ellen'in näköinen, erittäinki näinä viimeisinä -vuosina." - -"Ah, nyt muistan!" sanoi merimies Jens -- sillä se oli hän -- "Sigrid -on nimesi. Mutta sano kohta, jos tiedät, missä Ellen on! Elääkö hän vai -onko hän kuollut?" - -"Vielä puolen tuntia sitte näin hänen, kun yhdessä satamäärin vaimoin -ja lasten kanssa haalattiin meitä alas kaupungista", sanoi Sigrid -antaen kyyneleensä vapaasti juosta. "Meitä on kohdeltu ei ihmisinä vaan -sieluttomina eläiminä. Me olemme saaneet juosta hevosien välissä, ja -kun valitimme taikka pyysimme saada vettä virvoitukseksemme, on meitä -pakoitettu hosumisella ja lyönneillä eteenpäin." - -"Olen kyllä sen nähnyt", sanoi Jens puristaen miekkansa kahvaa. "Minä -olen sivuteillä ja poluilla aina varhain iltapäivästä asti seurannut -vihollista sen palausmatkalla tännepäin; olen enemmän kuin yhden kerran -ollut valmis hyökkäämään esiin ja surmaamaan yhden ja toisen niistä -murhaajista, mutta en nähnyt missä Ellen oli. Sitten tulin tänne -Vedbyhyn ja kuulin, että suurimman osan sotaväkeä piti tiellä levätä -yönsä. Silloin sain nähdä sinut ja olin aivan vakuutettu, että sinä -olit Ellen. Minä näin jääkerin, joka tuossa makaa, vievän sinut pois -hevosellaan; Minä seurasin teitä vähän etäämmällä puiden suojassa ja -näin, kuinka sitte kohtasitte tämän talon vaarin, joka ohjasi teidät -tänne, ja minä seurasin samaa tietä. Mutta sano missä Ellen on, jotta -voin hänen pelastaa, ennenkun se on myöhäistä." - -"Viimeksi hänen nähtyäni vietiin hän vaimo- ja lapsijoukon kanssa -eräälle parin ladon takana olevalle kartanolle ja moniaita sotamiehiä -asetettiin ulkopuolelle vahdiksi. Ladot ovat eteläpuolella aivan tien -vieressä ja ovat hyvin suuret." - -"Kiitoksia, minä menen heti sinne koettamaan häntä saada vihollisen -kädestä." - -"Älä heti mene", sanoi huoneen ukko, "se saattaa, nuori mies, maksaa -henkesi mitään aikaan saamatta. Näin valoisalla, kun vielä on, voit -pian tulla huomatuksi." - -"Täällähän on jo hämärä", muistutti Jens, "ja ken tietää mitä voipi -hänelle tapahtua, jos minä viivyn." - -"Täällä on, niinkuin sanoit, hämärä", jatkoi ukko; "mutta meillä täällä -metsässä on puolta tuntia aikaisemmin pimeä kuin aukealla kentällä." - -"Minun pitää kaiketi sitte hetkinen viipyä. -- Mutta miten jääkerin -kanssa on, joka tuossa makaa?" - -"Hän on kaikki nähtävänsä nähnyt maailmassa. Kuu tulee aivan pimeä, -heitän ruumiin virtaan." - -"Oletteko vaan vakuutettu, että hän varmaan on kuollut?" - -"Niin todella kun itse kerran olen menevä samaa tietä." - -"Ah, rakas Jens", puhkesi nyt Sigrid sanomaan, "minne minä täältä -joudun? Minä en ole koskaan ollut näillä seuduin." - -"Älä mene täältä tänä iltana, siksi olet sinä liian väsynyt. Vaari ja -muori kyllä antavat sinulle yösijaa ja sitten voit metsätietä koettaa -kotiapäin Rotnaby'hyn." - -"Hän saa maata ylähällä luhdissa", sanoi akka, "sinne en luule -kenenkään menevän etsimään häntä, ja kun päivä tulee, tulee neuvo -myös." - -"Mutta jos kotia tultuani isä ja äiti ei enää olekaan elossa, mitä -sitte otan eteeni?" - -"Toivoaksemme parasta!" sanoi merimies lohdutellen, "täällä on monta, -joilla on yhtäsuuri taikka suurempiki murhe kuin sinulla. Ajattele vaan -heitä, jotka vielä ovat vihollisen kädessä, ja kiitä Jumalaa, että sinä -kumminki olet vapaa." - -Sigrid vaikeni, mutta syvä huokaus pakotti esiin ahdistetusta -rinnastaan. - -Jo oli pimeys niin pitkälle joutunut, että Jens katsoi olevan aian -sisällä alkaa vaarallista matkaansa ruotsalaisten leiriin. - -"Se on vaarallinen yritys", arveli ukko, "ja Jumala antakoon onnistua, -niinkuin toivot." - -"Ei mikään ole vaarallista kun ei vaan pelkää", arveli Jens. "Se on -vaarallisin kaikista. Ehkä olen nuori, olen jo nähnyt kuoleman silmäini -edessä enemmän kuin yhden kerran, mutta en sen edessä vaalennut." - -"Ajattele, jos kuulisivat puheestasi, että olet ruotsalainen", -muistutti akka. - -"Voin jotensaki kieleni suhteen selvitä, sillä olen useissa satamissa -tavannut ruotsalaisia merimiehiä, mutta ylipäätään en tarvitsekaan joka -sanaa huutaa, vaan puhua varovasti." - -Tässä otti Jens jäähyväiset ja lähti tuvalta kiireesti metsäpolkua -myöten. Noin viidenkymmenen askeleen päässä tuvasta seisoi jääkerin -hevonen puuhun kiinnitettynä. Sen päästi hän ja astui satulaan, -ajaen ensi aluksi käyden alas maantielle, tarkoin punniten, miten -viisaimmin käyttäisi itseään leiriin tultuaan. Hänellä oli tuskin -puolenneljennestä matkaa Vedby'hyn ja monta minuuttia ei hän vielä -ollut ratsastanut, ennenkun kuuli pauhun ruotsalaisten leiripaikasta, -missä siellä täällä oli nuotioita tehty. Aukeilla kentillä Lyckö'n tien -varsilla löysi merimiehemme ruotsalaiset vielä liikkeellä. Niin oli -laita erittäinki jääkerien, mitkä toivat ladoista heiniä hevosilleen -sillä aikana, kun toiset tervehtivät palosta säilyneitä huoneita -hankkiakseen jotaki suun-avausta. - -Suuren nuotiotulen ääressä, minkä ohitse Jens ajoi, näki hän koko -joukon sotamiehiä joukoissa, muutamat jo vaipuneina syvään uneen, -toiset taas puhuen hälisten taikka näytellen toverilleen ryöstettyjä -kapineita, harjoittaen niiden kanssa jo vaihtokauppaaki. Yksi oli -löytänyt muutamia sormuksia, toinen kalliita koristuksia: joku oli -saanut hienoa kangasta, joku taas tyhjensi kädelleen kukkaroa, -sisältävä pientä rahaa, minkä arvoa ei tuntenut, vaan josta pari meni -toverilleen läskipalasen edestä, jota hänen oli onnistunut löytää. -Eräässä joukossa kulki joitakuita nahkaleiliä, täytettyinä -tuntemattomalla viinilajilla, mies mieheltä, joista useampi kaatoi -hyvänmakuista juomaa hopeapikareihin, joita olivat siitä rikkaasta -kaupungista valloittaneet. - -Merimies kiiruhti joutuisasti niiden voittojuoneiden vihollisten ohi, -ehkä hän kyllä mielellään olisi laittanut kuolettavaisen verilöylyn -niiden sekaan, jos vaan hänellä siihen olisi ollut tarpeeksi voimia. - -Lähellä olevan Rödebyn kylään menevän tien viereen sitoi hän hevosensa -puuhun ja lähti painavilla askelilla eteläpuolelle tietä, missä Ellen, -Sigrid'in päätöksen mukaan piti löytymän toisten naisten joukossa. -Täällä kohtasi häntä yksi ja toinen ruotsalainen, joka hetken likemmin -häntä tarkasti, vaan ei välittänyt hänestä sen enempää, koska hän yhtä -vapaasti kuin ennenki astui eteenpäin. Vähäisen etsimisen perästä -onnistui nuoren tanskalaisemme löytää ne molemmat rakennukset, joiden -takana Ellen mahdollisesti löytyi. Hän kuuli kartanolta vaikeroivia -lapsia ja valittavia naisia ja meni vakavilla askelilla, mutta -voimallisesti tykyttävällä sydämmellä suoraan sen sotamiehen luo, joka -portin luona häntä lähinnä seisoi. - -"Anna minun mennä tänne sisälle!" lausui hän hiljaa sotamiehelle. - -"Hm, mitä siellä teet?" kysyi sotilas tarkkaan tarkastaen merimiestä. -"Minä en tiedä, minne kuulut." - -"Kas tässä!" kuiskasi Jens ja pisti toisen Werner Passberg'iltä saadun -kultarahan miehen kouraan. - -"Mistä on kysymys?" yhdistyi tähän toinenki sotumies, joka edellisen -kanssa teki koko vahdiston näillä seuduin. - -"Hiljaa!" kuiskasi hän, joka oli kultarahan saanut, "se on eräs -nuorista aatelisjääkereistä, joka tahtoo mennä kartanolle vaimojen luo. -Hän antaa meille kultarahan juomarahaksi." - -"Saanko nähdä?" sanoi toinen, mutta silmänsä suureni nähtyään kullan. - -"Minä tulen kohta!" kuiskasi Jens miehille ja meni samalla estämättä -niiden ohitse kartanolle. - -Se oli joka puolelta ympäri rakettu niin, että kaikki sen osat, mitkä -olivat huoneiden varjossa, olivat pilkko pimeässä. Vaimot ja lapset -makasivat tiheästi lähellä toisiaan, osa olkialustoilla, joita jotkut -armeliaat sotamiehet olivat heille heittäneet, mutta toiset paljaalla -maalla. Lapset ruikuttivat vilusta ja näljästä; äidit sulkivat -lohduttaen heitä rintoihinsa, missä ei sydän nyt tykyttänyt -tulevaisuuden toivosta. Nuori merimies oli tästä kurjuudesta hyvästi -liikutettuna ja hän kumartui alas yhden ja toisen puoleen, kuiskaten -lohdutuksen sanoja. Mutta useammat, kun kuulivat hänen olevan -maanmiehen, nousivat ylös katsomaan, kuka se oli, niin että Jens'in -täytyi varoittaa heitä menemään paikoilleen ja sitte pistäytyä pois, -jotta ei heidän varomattomuutensa tulisi huomatuksi. - -"Ehkä tunnetutan itseni niillä merkeillä, joita ainoastaan hän -ymmärtää", ajatteli Jens ja alkoi heti hiljakseen viheltämään samaa -laulun säveltä, jota mereltä tultuaan Hannu Nörrum'in kartanolla oli -laulanut. - -Kun hän oli sen viheltänyt, kuunteli hän kokeakseen, josko oli tullut -ymmärretyksi, mutta hän kuuli ainoastaan erään äänen kysyvän: "kuka se -on, joka viheltää?" ja se ei ollut Ellen'in ääni. - -Hän teki vielä pari koetusta, ja vasta kun se kolmannen kerran -kerrottiin, kuuli hän nimensä puolikorkealla äänellä lausuttavan. Tällä -kertaa oli se Ellen'in ääni. He lähenivät toisiaan ja hän kuiskasi: - -"Rohkeutta, Ellen, nyt tarvitaan sitä!" - -"Minulla on kyllä rohkeutta", vastasi hän; "minä mielelläni kuolen -kanssasi." - -"Ei, sinun pitää elää!" Näin sanoen vei hän hänen pihan portille, missä -sotamiehet vielä seisoivat paikallaan. - -"Kas niin, tule nyt lapseni!" sanoi hän tässä Ellen'ille, joka -ikäänkuin vastahakoisesti näytti häntä seuraavan. "Tuossa, toverit!" -kuiskasi hän samassa sotamiehille ja ojensi heille toisen kultarahan, -mikä oli jäljellä. "Minä olen taas kohta täällä." - -Sitten tulivat he huomaamatta tielle, jossa yksi ja toinen vastaan -tuleva sotamies kurkisti tytön silmiin, jolloin ei myöskään raakaa ivaa -säästetty. Hevonen tavattiin samalla paikalla, johon oli asetettu, ja -nyt tuli Jens'ille silmänräpäyksessä tehtäväksi heittää itsensä -satulaan ja myöski auttaa Ellen'iä siihen. - -Merimiehemme antoi aluksi hevosen juosta aivan hiljaa, kääntyen heti -valtatielle, ja ratsasti pohjosta kohden Rödeby'tä vastaan. Vasta kun -hän oli ennättänyt kappaleen matkaa Vedby'stä, painoi hän korot kelpo -juoksijansa kylkeen ja antoi sen juosta vauhdissa eteenpäin. -- - -"Jääkäriä, mikä vei tytön, ei näykään", muistutti toinen -vahtisotamiehistä parin tunnin kuluttua. - -"Tuskin hän koskaan tulee takaisin", vastasi toverinsa. "Minun tekee -mieli kaikki sisällä olevat päästää irti. Mitä joukko vaimoja ja lapsia -on meille tehnyt pahaa?" - - - - -XII. Auringon säde pilven raossa. - - -Ehkä oli syyskuun 5 päivä, paistoi aurinko kuitenki korkeimmallaan -ollessaan niin lämpimästi kun kesäkuussa. Metsässä, missä tammi levitti -viheriätä verhoaan matkustajan pään yli, tuntui isosti viileämmältä -kuin aukealla ja varjo, minkä tuuheat lehvät loivat, oli paremmin -hämärän kuin kirkkaan päivän kaltainen. Tämmöisessä varjoisassa -seudussa istui mainittuna aikana sammaltuneella kivellä vanhahko vaimo -levähtäen vaelluksestansa väsyneitä jäseniään. Mitä muuten heikkoihin -kasvoin juonteisin tuli, niin oli niillä enemmän miehen kuu naisen -muoto, samate kun tässä tilaisuudessa kokoon rutistetuilla huulillaki -lepäsi epäillyttävä muoto päättäväisyydestä ja viekkaudesta. Vieressään -oli hänellä likainen pussi, jota vastaan aluksi nojautui toinen käsi, -toisen levätessä paksulla nojasauvalla; mutta kun hän oli hetken -istunut, oikoili hän vähän itseään tarkasti tutkien ruohottunutta -tietä, joka läheisyydessä kierteli metsässä ja alkoi sen jäljestä avata -säkkiään. Päällimäisenä oli muutamia rääsyjä ja niiden välissä kappale -mustaa leipää; mutta pohjasta otti hän, varovasti tarkastellen -ympärilleen, hienoa näkyleipää ja sen jäljestä lihaa, läskiä ja -parhaimman makuista juustoa. Näillä herkkupaloilla alkoi akka -sammuttamaan nälkäänsä saaden samalla vähän elävämmän näön. - -Mutta samalla hän kuuli tiellä kahden ihmisen äänen, jotka lähenivät -lähenemistään. Silmänräpäyksessä katosivat hienot ruoat säkkiin saaden -muutamia rääsyjä päälleen, jonka jälkeen akka otti kappaleen mustaa -leipää käteensä ja asetti itseään nojaavaan asentoon sauvaansa -vastaan. Nyt tulivat kulkiat näkyviin puiden välistä. He olivat tuskin -viidenkymmenen askeleen päässä lepäävästä matkustajattaresta, ja hän -havaitsi tulioissa nuoren varustetun miehen sivullaan vielä nuorempi -vaimo repaleissa vaatteissa. He huomasivat myöskin akan ja äkkiä häntä -läheten sanoi mies: - -"Jumalan rauha, muori! Taidatte varmaan sanoa meille täällä oikean -tien." -- "Se tulee sen päälle, minne matka pitää", mumisi puhuteltu, -vastaamatta heidän silmäyksiäänkään. - -"Aiomme Rotnabyhyn, mutta emme tarkkaan tiedä, missä nyt olemme." -Rotnaby'n nimen kuultuaan katsoi akka puhujata, mutta tuskin oli saanut -silmät hänehen, ennenkun hän äkkiä nousi ylös täyteen pituuteensa ja -elävästi lausui: - -"Herra Jumalani, sehän on Hannu Nörrum'in tytär ja Staffan sedän -veljenpoika -- ettekö tunne minua?" - -"Ei, en kumminkaan minä", vastasi nuori mies; "mutta kyllä olette -oikeen sanoneet, kutka me olemme." - -"Minä myöskään ne ole varma, kuka olette", sanoi Ellen; "mutta teillä -on hyvin yhtäläinen muoto kuin Peteri rihkamuksella. Ehkä olette hänen -sisarensa." - -"En, minä olen Peteri itse, vaikka olen tämmöisessä pu'ussa", vastasi -valevaimo; "hädällä ei ole lakia, ja jos ei minulla olisi ollut tätä -pukua, en luultavasti enää olisi elävien lu'ussa." - -"Niin, nyt näen että olette Peteri itse", sanoi Ellen; "mutta sanokaa -minulle, oletteko kuulleet mitään isästäni! Tiedättekö, elääkö hän vai -onko hän kuollut." - -"Ole rauhassa, lapseni, hän elää! Vanha Inkeri, joka on yksi paikalle -jääneistä ja joka keskellä tappelun pyörrettä kulki ympäri -vahingoittumatta, löysi hänet eräällä kartanolla lähellä kirkkoa. Hän -oli viholliselta saanut pahan haavan, mutta kuitenki kaikeksi onneksi -päässyt kartanolle, ollen hänellä vielä sen verran ymmärrystä ja -voimaa, että makasi portin taakse. Kuumassa tappelun kiihkossa ei -kukaan häntä havainnut, eikä kukaan sittemmin siitä köyhästä talosta -välittänyt. Mutta Inkeri löysi hänen tilassa, missä oli jo vähällä -verensä kuiviin juosta. Hän sitoi hänen haavansa, niin että jo yöllä, -kun lähdin kaupungista, nähtiin hänen olevan vaaratta." - -Ellen kuunteli kyynelsilmin kauppamiehen sanoja; mutta saattajansa, -joka myöski oli syvästi liikutettuna, tarttui Peterin käteen ja pudisti -sitä, lausuen lämpimät kiitokset lohduttavasta kertomuksesta. - -"Niin, Jumala olkoon kiitetty, että kumminki se kunnon mies elää!" -lisäsi Peteri rihkamus. "Muuten luulen, että kaikki ystäväni ovat -kaatuneet. Sinun setäsi, vanha Staffan, on myöski saanut mennä -parempaan maailmaan." - -"Minä tiedän sen", sanoi merimies syvästi huoaten; "minä itse näin -hänen saavan kuoleman lyönnin, mutta hän kaatui kunnialla." - -"Ja toinen parhaista ystävistäni", jatkoi rihkamakauppias vähän -hämillään siitä muistutuksesta, minkä Jens'in sanat sisältivät omasta -pelkurimaisuudestaan, "Jens leipurin näin omilla silmilläni hakattavan -palasiksi. Minun oli mahdoton päästä avuksensa, sillä vihollinen -hurjana virtana tunti vallillemme. Samassa sain myöski nähdä, miten -jotkut sotamiehet raastoivat molempia pormestariamme mukaansa, mutta -heidän seuraavaa kohtaloansa en tunne. Mutta se on tarpeetonta niistä -puhua. Kertokaa sen sijaan, miten te olette onnistuneet välttämään -vaaran, jotta nyt tässä olette." - -Jens ja Ellen istautuivat kauppamiehen viereen. Edellinen kertoi, miten -hän tulisimmassa taistelussa eräällä kartanolla oli tavannut kuoliaaksi -ammutun ruotsalaisen sekä hoksannut sen keinon, että pukea sen -vaatteita päälleen niin paljon kuin ennättäisi. Siinä vaatteuksessa oli -hänen onnistunut päästä vihollisten läpi ulos kaupungista ja -vihollisten rakentamaa siltaa myöten yli joen, jonka jäljestä hän meni -läpi metsän joen suulle, missä veneellä taas souti ylitse toiselle -rannalle. Nähtyänsä lähellä olevalta mäeltä, että vihollinen oli -palausmatkalla, joukko vankia muassaan, meni hän läpi metsäin ja maiden -Lyckön tielle. Kuinka hän sitte oli etäämmällä seurannut vihollisen -liikkeitä ja miten hänen vihdoin onnistui löytää ja pelastaa Ellen, -tuli myöski kerrotuksi. - -"No, mutta hevonen sitte, jonka otit ruotsalaiselta jääkeriltä, minne -sen olet pannut?" kysyi kauppamies elävästi kuultuaan koristelematonta -kertomusta. - -"Sen tahdon kohta kertoa", sanoi Jens. "Me ratsastimme hyvällä -vauhdilla eteenpäin ja olimme ennättäneet kappaleen matkaa toiselle -puolelle erään myllyn..." - -"Varmaanki Bubbetorppa", katkaisi Peteri kauppias, joka oli Blekingen -tarkkaan matkustanut. - -"Se on mahdollista", jatkoi Jens; "minä en koskaan ennen ole ollut -niillä tienoin, tiesin ainoastaan, että tie meni Rödeby'hyn. Me olimme, -miten mainittiin, ratsastaneet vasta mainitun myllyn ohi, kun kappaleen -matkaa edessäpäin kuulin meluamista ja hevoskavioin kopinaa. Minä -pidätin hevosen ja kuulin silloin pari ruotsalaista kirousta. Heti -arvasin niiden olevan vihollisen ratsumiehiä, jotka palasivat -ryöstöretkeltä, ja hyppäsin sentähden Ellen'in kanssa alas hevoselta. -Kohta vasemmallamme oli metsäinen mäki ja annettuani hyvän läimäyksen -hevoselle, jotta se vauhdissa lähti tulevia vastaan, kiirehdimme me, -niin sukkelaan kuin pääsimme, mäkeä ylös. Ennenkun oikein pääsimme -ylöskään, kuulimme jo ajettavan sillan yli. Heti sen jäljestä -kohtasivat he irtonaisen hevosen ja sinä aikana, kun he pysähtyivät -sitä tarkastamaan, menimme me syvemmälle metsään, ja sen jäljestä emme -heistä enää mitään kuulleet." - -"No entä sitte?" - -"Niin sitten tulimme vihdoin erääsen torppaan, jossa levähdimme, ja -tänäpänä olemme kulkuamme jatkaneet ensin Fridlefstan kirkonkylään ja -sitte erääsen taloon, nimeltä Wong. Sieltä tulemme nyt, vaan emme ole -varmat, mitä tietä pääsisimme Rotnabyhyn." - -"Pitäkää niin paljon kuin mahdollista länttä kohden, niin kyllä tulette -Kalleberg'aan tahi johonki muuhun taloon pohjoispuolella kaupunkia. -Älkää kuitenkaan kaupungissa kauan viipykö, vaan asettakaa niin, että -voitte saada Hannu Nörrum'in turvallisempaan paikkaan. Vihollinen on -varmaanki kulkenut länteen Sölvitsborg'ia kohden, mutta parin päivän -perästä voipi hän jälleen olla takaisin. Minä puoleltani en suinkaan -enää koskaan sinne tule, kun nyt minulta on kaikki ryöstetty." - -Peteri kauppias oli ääneti siitä, että sangen raskaan säkkinsä pohjalla -oli sekä puhdasta rahaa, että muita kalleuksia hyvässä tallessa. "Minä -aion nyt Twing'iin, jossa on useita sukulaisiani ja jossa saan raastaa -itseäni eteenpäin, miten parhaite taidan." - -"Ah", lisäsi Ellen siihen, "itseki häpeän, ett'en ennemmin kysynyt -mitään äidistäni, mutta sano nyt, eikö hänkään vielä elä!" - -"Ajattelepas, se on enempi kuin tiedän", vastasi kauppias; "minä en -kuullut kenenkään hänestä mitään mainitsevan ja sitä paitsi on hän vaan -äitipuolenne." - -"Mutta kuitenki äitini", sanoi Ellen. - -Hetken levähdyksen ja keskustelun perästä sanoivat nuoret jäähyväiset -ja jatkoivat metsäkulkuaan länteenpäin. - -Matkustajat pääsivät maalinsa päähän. Sitä tietä, mikä Kalleberg'asta -Rotnajoen itärantaa vei kaupunkiin, tulivat he sinne ja menivät sisälle -arviolta samasta kohdasta, mistä ruotsalaiset ensin olivat tiensä -raivanneet. Siellä näkivät he rappumais-seinäisen kirkon seisovan -muuttumattomana ylängöllään, mutta kun tulivat sen lähelle ja loivat -silmänsä laaksoon, missä varsinainen kaupunki oli kaksi päivää -sitte seisonut täydessä komeudessaan, näkivät he ainoastaan -epäjärjestyksellisen joukon raunioita. Useammassa paikassa leimusivat -liekit muinoin hupaisien kotien viimeisistä jäännöksistä; taivaalla -taas näkyi paksuja savupylväitä kiertelevän avaruuteen taikka tuulen -henkäyksestä sekautuen toisiinsa ja levittävän itseään, ikäänkuin -himmeä huntu hävitettyjen omaisuuksien yli. - -Missä oli se asunto ollut, jossa he niin useasti olivat toisiansa -kohdanneet; missä oli heidän lapsuutensa koti seisonut? He eivät siitä -hävityksestä tarkoin paikkaa tunteneet; mutta jäljellä seisovan ahjon -korkeine tornineen arvasivat he olevan saman, mikä äskettäin oli -kuulunut tuolle suurelle asepajalle. Mutta missä löytyi hän itse, rakas -isä? Miten olivat niin kauan viipyneet häntä etsimästä? - -Samassa tuli näkyviin vanha mies, haperoiden keppi kädessä -- -ensimäinen ihmisolento, minkä olivat kaupungin vallien sisällä nähneet. -Se oli kaupungin haudankaivaja, -- elävä muistutus siitä elosta, minkä -se väsymätön viikatemies oli tehnyt, ja siitä kohtelusta, joka heitäki -kerran -- ehkä pianki -- saavuttaa. He menivät ukkoa vastaan; mutta -ennenkun ennättivät luoksensakaan, oli hän tuntenut Ellen'in ja huusi -hänelle: "Sinä etsit isääsi -- onnellinen sinä, hän elää vielä! Tule, -minä saatan sinut hänen luoksensa!" - -Pienimmässä mökissä Möllenmäellä -- pari semmoista seisoi siellä vielä -jäljellä -- näki Ellen isänsä. Syvästi liikutettuina kohtasivat he -toisiansa. Hän ei ollut uskonut Ellen'in enää löytyvän elävien -joukossa, ja hämmästyksensä oli sentähden niin suuri, ettei pitkään -aikaan voinut saada sanaa huuliltaan. Sen jäljestä puhui hän selkeästi -ja pontevuudella, mikä osoitti, etteivät hänen voimansa vielä olleet -särkyneet. Myöskin Jens tervehti häntä ja hän likisti lämpimästi nuoren -miehen kättä. - -Asesepän haava oli tosin syvä, mutta ei hengenvaarallinen; hän -vaurastui siitä voimattomuudesta, minkä verenjuoksu teki, ja paitsi -Inkerin hyvää hoitoa lisäsi vielä hänen pikaista parantumistaan se -odottamatoin onni, että jälleen sai takaisin sen, jota enin rakasti. -Ilolla on ihmeellinen voima parantamaan niin hyvin ruumiillisessa kuin -hengellisessäki sairaudessa. - -Ellen sai nyt kertoa, miten hän oli väistänyt sen lähellä olleen -hengenvaaran, jolloin isä tempaistiin hänen sivultaan. Eräs -vihollisista oli aikonut lyödä hänet maahan, mutta toinen esti sen ja -oli sen sijaan raahannut hänen vankina ruotsalaisten leiriin, minne -sittemmin suurin osa kaupungin naisasujamista oli viety. Mitä hän ja -muut vangit Vedby'n matkalla olivat saaneet kokea, kertoi hän niin -lyhyesti kuin suinki, jotta ei liikuttaisi kovin paljon sairasta. - -Kuu Ellen oli lakannut, tuli Jens'in vuoro. Kun hän oli lopettanut, -sanoi Hannu Nörrum liikutetulla äänellä: - -"Sinä olet useassa tilaisuudessa osoittanut itsesi mieheksi ja olet -sentähden hyvän palkan ansainnut. Kalliimpi, minkä omistan, olkoon -sinun." - -Jens tässä tarttui Ellen'in käteen, luoden kysyvän silmäyksen mestari -Hannuun. - -"Aivan niin olen aikonut", sanoi aseseppä, "ja Jumala olkoon teille -armollinen lapseni! Sinulla vasta on ainoastaan kaksi tyhjää kättä, -mutta ei minullakaan ollut enempää, josta aloin. Se, jolla on pari -terveitä käsiä ja miehuullinen luonto, pääsee hyvin edes, jos vaan on -Jumala mielessään. Koska näen, että rakastat lastani ainoastaan itsensä -tähden, niin tahdon teille mainita, etten ole vielä aivan alastoin. -Minulla on saamisia sekä herroilta että muilta hyvinvoivilta ihmisiltä, -jotka eivät ole rauhattomuudesta sanottavasti kärsineet. Näillä -rahoilla tahdon alkaa ammattiani uudestaan; mutta tänne emme enää -pysähdy. Rotnaby ei tule koskaan samaksi kaupungiksi kuin on ollut, ja -täällä voimme milloin hyvänsä tavata vihollisemme. Jos ei hän tule tänä -vuonna, niin tulee hän tulevana, ja mitä apua on heiltä odotettavana, -jotka ovat asetetut turvaksemme, olemme näinä päivinä saaneet kokea. Me -menemme Malmö'hön, missä isäni harjoitti samaa ammattia kuin minäki ja -missä se on yhtä suuressa arvossa kuin täälläkin. Malmö on hyvä -kauppakaupunki, missä Jens helposti voipi saada ansiota, ja jos saan -elää jonkun vuoden ja on terveyttä sekä voimia, luulen pian voivani -auttaa tykö, jotta hän saa oman laivan kuljettaakseen." - -Moniaita päiviä myöhemmin saatiin tarkkoja tietoja, että Klaus -Kristerinpoian komennossa oleva armeijan osa oli mennyt länteenpäin ja -Pohjois-Skonen läpi kulkenut Holland'iin, kuitenkin vasta sitte, kun -ensin oli ryöstänyt ja polttanut pienet kaupungin Sölvitsborg'in ja -Elleholm'in. Edellinen oli Werner Passberg'in pelon tähden tullut -jätetyksi vihollisille, sillä hän oli jo syyskuun 6 p. pannut tulen -linnaansa ja purjehtinut Malmö'hön, missä sekä hän että saksalainen -merirosvo Schwarzberg kuitenki eroitettiin virastaan. - -Hannu Nörrum ei koskaan saanut täydellistä tietoa vaimonsa kohtalosta, -mutta luultiin hänen, koettaissaan pelastaa niin paljon kuin -mahdollista oli huoneen omaisuutta, tulleen sisälle poltetuksi. - -Syyskuun lopulla jätti aseseppä omaisineen sen paikan, missä niin monta -onnellista vuotta oli elänyt. Eroaminen tapahtui syvällisellä surulla -ja kaipauksella. - -"Se on raskasta täytyä jättää, mitä on pitänyt niin rakkaana", sanoi -mestari Hannu eronhetkellä; "ja sitä raskaampaa, kun omasta -huolimattomuudesta on siihen pakoitettu. Maan mahtavat, jotka olisivat -voineet veljinä elää, saattoivat taisteluja toisiansa vastaan. Mutta -minä näen auringon säteen pilven raossa: minä luulen sen päivän, joski -myöhään, tulevan, jolloin kansat, yhtä hyvästi kuin nyt vihaavat, -rakastavat toisiaan, ja sen tekevät sekä ilossa, että murheessa." - -Loppu. - - - - - - -KUNINGAS KAARLO YHDEKSÄS JA VERMLANDILAINEN. - -Syväpiirteitä Pehr Tuomaanpojalta. - - -Suom. --k. --e. --n. - - - - -1. - - -Ennen muinoin, noina "menneinä kultaisina aikoina", kun komeus, hienous -ja loiston halu ei läheskään niin suuri ollut, kuin nykyaikaan, -tapahtui usein, että kuninkaalliset henkilöt, tuntemattomina, -suurimmassa hiljaisuudessa matkustivat maansa lävitse, ja niillä -matkoillaan hankkivat luotettavampia tietoja maan asukasten -sisällisistä oloista: heidän tarpeistaan ja toiveistaan, kuin jos he -olisivat matkustaneet suurella komeudella ja loistavan seuran -ympäröiminä, niinkuin maan vallitsijat nykyaikaan tekevät. Yleensä on -tietty, kuinka kuningas Kaarlo Yhdestoista usein huvitteli itseänsä, -matkustellen, puettuna halpaan matkustaja-pukuun, ristiin rastiin -valtakunnassaan, niin myös, että hän näillä matkoillaan, tuntemattomana -kulkeissaan, sai tietoja monista tärkeistä seikoista, jotka muutoin -eivät olisi millään tavalla tulleet hänen korviinsa, samalla oli hän -myös tilaisuudessa palkitsemaan monta hyvää työtä ja rankaisemaan -kelvottomia, kansaa sortavia virkamiehiä. Samoin myös Kaarlo Yhdeksäs, -"talonpojan kuningas", joksi häntä nuo korkiat, kuningas Sigismundin -joukkoon kuuluvat herrat ylenkatseellisesti nimittivät, matkusti usein -maakunnissa tuntematoinna kaikilta muilta, kuin ani harvoilta -uskotuiltaan, jotka hän valitsi talonpoikais-säädystä ja joiden tykönä -hän majaili matkoilla ollessaan. Varsinkin silloin, kun hän oli -ainoastaan herttua ja sen vuoksi vapaampi, oli hän melkeen aina -mainituilla matkoilla; kansan muistissa, Länsi-götlandissa, Nerikessä -ja varsinkin Vermlandissa, onkin aina meidän aikoihin säilynyt monta -kertomusta siltä ajalta, joka olikin kentiesi onnellisin aika hänen -elämässään, vaikka hän sittemmin, niinkuin tiedämme, tuli kuninkaaksi -Ruotsissa. Kaarlo oli aina näillä matkoillaan mainion hyvällä tuulella, -eikä ylenkatsonut kuppia eikä kannua, ja voitti puoleensa niiden -sydämmet, joiden seuroihin hän sattui. Suuren isänsä Kustaa Vasan -historiasta oli hän oppinut, että talonpoikain uskollisuus ja -alttiiksi-antavaisuus on enimmiten luotettavampi, kuin noiden -valtioverkkoa kutovain herrain kauniit lupaukset ja valat, ja -kentiesi olikin aikomuksensa mainittujen seurustelemisiensa kautta -voittaa heidän suosionsa, jos hänen kerran piti nouseman Ruotsin -valtio-istuimelle. Jos tämä todella oli tarkoituksensa, näemme -historiasta, että hän tässä tapauksessa menetteli aivan taitavasti, -niin myös, ettei tätä aikaiseen voitettua rakkautta yleisö milloinkaan -häneltä kieltänyt niiden valtion-riitojen aikana, jotka sittemmin -nousivat, syystä, että kuningas Sigismundi oleskeli Puolassa, -hallituksestaan huolta pitämättä, ja sitten monasti, ehkä turhaan, koki -asevoimalla takaisin voittaa Ruotsissa menetettyä kruunuansa. Kaarlon -järkähtämätöin suosio isänsä maahan tuomaa Lutherin puhdasta oppia ja -sen tunnustajia kohtaan, hänen vilpitöin Jumalan pelkonsa, luonnon -laatunsa, lujuus ja ankara oikeuden tuntonsa lienevät myöskin paljon -auttaneet häntä yleisön suosion voittamisessa. - -Oli kylmä talvi-ilta vuoden 1585 alussa. Pitkin erästä hyvin -auroitettua maantietä Vermlandissa kiiti tuimalla vauhdilla muuan -yksinkertainen matkareki, lihavan juoksian vetämänä, jonka ajaja, -seisoen takana reen jalaksilla, silloin tällöin kumartui ales -kuullaksensa, mitä reessä istuva, suureen sarkavaippaan kääritty -matkustaja hänelle puhui. Olivatpa nyt erään jyrkän mäen juurella, -jossa matsustavainen nousi kävelemään, tuossa kaksitarkoituksessa, -saadakseen kylmästä jähmettyneet jäsenensä sulamaan kävellessä, ja -helpoittaaksensa kyytihevosen ponnistusta vastamäessä. Kyytipoika, -vilkas nuorukainen, noin 18-vuotinen, seurasi kohta matkustajan -esimerkkiä ja molemmat astuskelivat nyt kovaan jäätyneellä lumella, -joka narskui heidän jalkainsa alla. - -"Kuulepas, poikaseni", -- alkoi matkustaja, kiskoen jääpuikkoja -parrastaan, "tiedätkö sinä, josko täällä läheisyydessä olisi joku -tölli, jossa saisimme hetken lämmitellä? Sillä nyt on hiton lailla -kylmä." - -"Tiedän kyllä", -- vastasi kyytipoika vihkeästi. -- "Meillä on -ainoastaan neljännes penikulmaa lähimpään vuorelaistaloon, ja siellä on -häät parhaillansa. Siellä voitten saada tuopin lämmintä oluttakin, jos -haluatten." - -"Mutta minä en tunne asukkaita siellä, jonkatähden on kentiesi -sopimatoin mennä sinne keskellä hää-iloa?" - -"Ei ollenkaan, hyvä herra! Vermlandilaisten pitoihin ovat kaikki -tervetulleet ja matkustajat varsinkin, sillä niiltä saavat he kuulla -uutisia." - -"Noh, hyvä on", -- jatkoi matkustaja, "mennään sitte sinne vähäksi -aikaa." Näin puhuen olivat he päässeet mäen päälle, jossa -matkustavainen astui rekeen, kyytipoika nousi jalaksille, ja niin -mentiin tuimaa vauhtia pitkin liukasta maantietä alasmäkeä. - -Pian huomasivat he vähän matkan päässä kirkkaan tulen leimun, joka, -illan hämärässä etäältä katsoen, näytti tulipalolle. - -"Aja paremmin, tuolla on valkea irti", -- huusi matkustaja kiireisellä -äänellä. - -"Ei hätääkään!" -- vastasi kyytipoika järkähtämättömällä vakavuudella. --- "Näillä on vaan muutamia tervatynnyriä palamassa tuolla häätalon -pihalla, se on sellainen tapa täällä meillä. -- Mutta ilman sitä, kyllä -rusko juosta saa, jos niin tahdotte." - -Läimähdys piiskalla antoi ruskon jaloille liukkaamman liikkeen ja -pianpa oltiinkin tuon muhkean talon pihassa, jonka omistaja oli yksi -varakkaista vuorelaistalonpojista. Vinkuvain viulujen ja rämisevien -klarinettien ääni suuresta rakennuksesta ilmaisi tanssin olevan -täydessä vauhdissa ja että häätuvassa oli iloa kattoon asti. -Matkustavainen hyppäsi ylös reestä, astuen suoraan suurta rakennusta -kohden, jonka portaita hän ylös nousi, jolla ajalla kyytipoika talutti -hevosen aidan viereen, levittäen huolellisesti loimen hänen selkäänsä, -puhuen samalla tyytyväisellä äänellä itsekseen: - -"Eikö tuo ollut sukkelasti tehtynä sinulta, Lauri, että sait herrasi -tulemaan tänne. Totta Jumal' auta olikin se sukkelasti. Nyt saat nähdä, -että hän viipyy täällä koko yön, ja sinä saat hyppiä purpuria Liisan -kanssa siksi, kunnes päivä koittaa! Hyvästi ruskopoika siksi, kyllä -toimitan sinut talliin, kunhan vaan saan jonkun talon rengistä -käsiini." -- Näin puhellen jätti hän tyytymättömän ruskon, asettaen -askeleensa väen huoneisin pihan sivulla, josta hän valaistujen -akkuna-ruutujen läpi näki kirjavan joukon tanssissa pyörivän ja josta -iloinen hälinä sekautui soiton säveleihin. Hänen arvelunsa, että täällä -tapaisi osan nuorista, kävikin toteen. - -Laurin astuessa sisään avaraan perheentupaan, oli tanssi täydessä -vauhdissa ja pian oli hänkin sekautunut sen hurmaavaan pyörteesen. -Liisakin, yksi vuorelaisen palveluspiioista, joka noin puolittain oli -Laurin morsian, oli tässä iloisessa joukossa, ja hänen kanssaan -hyppiessään unohti Lauri pian sekä matkustavaisen että ruskon. - - - - -2. - - -Matkustajamme, jonka äsken jätimme nousemaan portaita ylös isoon -rakennukseen, ei ollut kukaan muu kuin itse Kaarlo herttua, jonka -päähän tällä kertaa oli pistänyt tuntemattomana pistäytyä häävierasten -joukkoon, nähdäksensä heidän menojansa ja käytöstään täänlaisessa -tilaisuudessa. - -Sentähden riisuikin hän päällysvaatteensa etuhuoneesen kenenkään -huomaamatta, pujahtaen sitten häähuoneesen, jossa hän istahti oven -nurkkaan, siellä katsellen ja tarkastellen edessään olevaa liikkuvaa -kuvaa. - -Se olikin kuvaus täynnä terveyttä ja eloa, jota lystikseen sopi -katsella. Isäntä, Niilo Johanpoika, oli yksi Vermlandin varakkaampia -talonpoikia ja kaikki olikin talossa sen jälkeen. Tuo suuri häähuone -näytti aivan sen aikuiselta ritarisalilta. Seinät ja katto olivat -koristetut kirkkailla sota-aseilla kaikesta laadusta; huonekaluina -olivat korkeat nojatuolit, tammipöytä ja seinäkaappia, muutekki -mainitut koristetut taidollisilla leikkauksilla, jotka olivat -reunustetut kuusen- ja katajanoksa-kiehkuroilla. Sadottain palavia -vahakyntteliä ja leimuava tuli liedellä levittivät lumoavan valon tämän -yli. - -Oven puolella huonetta kieppui nuoriso morsiusparin kanssa tuimassa -polskassa; mutta perän puolella, kunniasijalla pöydän takana, istui isä -itse, ympärillään joukko koiteltuja ystäviään. Oluthaarikko kulki -ahkeraan mies mieheltä, irroittaen kielen kannat, jotta sukkelat -kompasanat ja iloiset laulut heidän suustaan sekautui soittoon, -kiihoittaen mieliä ja ilahuttaen sekä nuoria että vanhoja. - -Herttua istui pitkän aikaa nurkassaan nauttien raitista maan elämän -riemua, joka häntä ympäröi, mutta sitten huomasi isännän poika hänen ja -saattoi herttuan isänsä tykö, jolle hän sanoi olevansa matkustavainen -kauppias. - -Isäntä vastaan otti herttuan ystävällisesti, pyytäen häntä istumaan -sivulleen ja juomaan pikarillisen olutta tahi simaa tervetuliaisiksi. -Se oli aivan niinkuin Kaarlo oli toivonut. Afzelius kertoo -Satukokoelmassaan hänestä muun muassa seuraavan: - -"Kun vanha kuningas Kustaa matkusteli valtakunnassaan ja tuli johonkin -kestiin, oli hän aina iloinen ja leikillinen; mutta majapaikkansa -valitsi hän aatelisten eli korkeiden virkamiesten tykönä. Kaarlo sitä -vastoin luuli jo entisestään kyllin tuntevansa nuo suuret ja -korkia-arvoiset, ja valitsi sentähden kansan joukosta talonpojan ja -työmiehen seuratoverikseen, syystä, että niissä riippui maan voima ja -ydin, niin myös, että mainittu yleisö siihen aikaan enin kaipasi -hallituksen voimallisen käden suojaa niitä monia vastuksia ja -rasituksia vastaan, joita toimeentulonsa ja aatelisto heille tuottivat. -Rehellisen talonpojan matalassa majassa oli hän kuin kotonaan; heiltä -sai hän usein neuvoja ja ohjeita maakunnan vaurastumista edistäessään, -heidän seuroissaan oli hän aina iloinen, istuen usein oluthaarikon -ympärillä, leikkiä laskien, erinomattain Bergslagissa ja Vermlandissa -kuulu kerrottavan hänen matkoistaan ja tuskinpa löytynee yhtään tölliä, -sanoo eräs vanha aikakirjan kirjottaja, jossa ei löytyisi joku muisto -Kaarlo herttuasta." - -Senlaisella mielellä ja mietteellä tekoinsa perusteina on myönnettävä, -että nuori herttua oli varsin tyytyväinen iloisen ja puuhaavan hääväen -seurassa. Ymmärtäväisten talonpoikain ja heidän kunnia-arvoisten -vaimojen kanssa joi hän olutta, leikkiä laskien sydämmensä pohjasta, ja -nuorison kanssa tanssi hän hurjemmin kuin kukaan heistä. Vieläpä hän -lahjoitti kauniille morsiamelle pienet kultavitjat ja piti hauskan -puheen nuoren parin kunniaksi. Sillä tavoin voitti hän kaikkein -suosion, ja kaikki yhdestä suusta kehuivat, että senlaista kauppiasta -ei oltu nähty kuuna päivänä. Isäntä pyysi häntä jäämään heille koko -pitojen ajaksi, jotka vielä kestäisivät kuitenkin kahdeksan päivää; -mutta siihen ei herttua myöntynyt, vaan kiitettyään heitä hiipi hän -ulos ovesta yhtä huomaamatta, kuin hän tullutkin oli. - - - - -3. - - -Sillä aikaa kuin Kaarlo yllä mainitulla tavalla huvitti itseään -suuressa häähuoneessa, teki Lauri samoin väen tuvassa. Hän tanssi -yhtämittaa leikkiä laskien sydänkäpynsä, kauniin Liisan kanssa; mutta -kun Liisa oli seudun sorein tyttö, oli Laurilla monta kilpakosiaa. Pian -olivat nämät, juopuneina voimallisesta hää-oluesta, alkaneet haastamaan -riitaa Laurin kanssa, jota seurasi tuima käsikahakka. Ja ennen kun -Lauri oikeen oivalsi, mistä kysymys oli, oli hän heitetty ulos tuvasta, -jossa hänen kadehtiansa alkoivat häntä armottomasti pieksemään. -Tietymätöintä on, miten Lauri paralle olisi käynyt tässä kahakassa, jos -ei samalla eräs sarkakauhtanaan puettu henkilö olisi saapunut paikalle. - -Tullut huomasi silmänräpäyksessä asian laidan, ja tarttuen lähempänä -olevain pieksiäin kaulukseen, yhden yhdellä ja toisen toisella kädellä -heitti kauas luminietokseen. Yhdellainen voiman näytös uudistettiin -toisten kanssa, ja pian taisi Lauri, ehkä kelpolailla muohattuna, -auttajansa avulla nousta ylös. - -Ilman että yksikään äsköisistä tappelioista olisi estänyt meidän -matkustavaista, sillä se ei ollut kukaan muu kuin hän, talutti hän -Laurin reelle, johon hänen istumaan pakotti, peitellen sitten -vaipoillaan; sen tehtyä päästi matkustavainen hevosen aidasta, nousi -sitten itse jalaksille ja muutaman minuutin kuluttua olivat he poissa -meluavasta hää-talosta. Miehet töllistelivät heidän jälkeensä -koettamattakaan estää heidän lähtöänsä, sillä oudon käsissä oli -senlainen voima, että miehet huomasivat parhaaksi olla siivolla ja -ääneti. - -Maantielle päästyään kysyi matkustavainen: "Oletko pahastikin piesty, -poikani?" - -"Ei hätääkään!" -- vastasi Lauri, joka, vaikka olikin puolikuoliaana, -häpesi sanoa suoraan. -- "Mutta jos ne ryökäleet olisivat vielä hetken -saaneet pitää päälle, niin olisipa tainnut henki-siippana hangelle -jäädä." - -"Kuinka pitkältä on vielä ensimmäiseen hevosmuutto-paikkaan?" - -"Ei täyteen penikulmaa. Antakaa ruskon ravata vaan." - -Keli oli hyvä ja rusko tarpeeksi levättyään juoksi hyvää vauhtia. Pian -päästiin perille hevosmuutto-paikkaan, jossa yksi mies otti hevosen -hoitoonsa, matkustavaisen viedessä Laurin mukanaan sisälle vierasten -huoneesen, jossa leimuava tuli takassa tervehti matkustavaisiamme. - -Niin pian kun toinen hevonen oli reen eteen muutettu ja nähtyään, ettei -piestyn kyytimiehen henki vaarassa ollut, valmistausi matkustavainen -lähtemään. Ennen lähtöään luki hän kyytirahan, antaen nuorukaisen -käteen. - -Mutta Lauri antoi nöyrällä kumarruksella rahat takaisin, sanoen: - -"Isäntäni sanoi minulle salavihkaan, että se oli itse Kaarlo herttua, -jota sain kunnian kyyditä, ja kielsi minua ottamasta rahaa niin hyvältä -herralta." - -Kaarlo tunsi itsensä liikutetuksi tästä yksinkertaisesta suosion -osoituksesta, joka osoitti kansan suosiota häntä kohtaan. Ääneti pisti -hän rahat takaisin tukevaan nahkakukkaroonsa, ottaen sen sijaan -kultarahan, jonka hän tarjosi Laurille, sanoen: - -"Minä olen iloinen ja ylpeä Vermlandilaisten kauniista rakkauden -osoituksesta kohtaani. Kun en saa maksaa kyytirahaa, niin annan tämän -rahan sinulle juomarahaksi." - -Lauri kumarsi uudelleen nöyrästi, mutta kieltävästi, sanoen päättävällä -äänellä: - -"Ei milloinkaan, teidän korkea arvonne! Te olette pelastanut minun -henkeni, jonka tähden olen teille ikuisessa kiitollisuusvelassa." - -"Olkoon niinkuin tahdot sitte, itsepäinen poika", vastasi herttua -hyväntahtoisesti. "Kentiesi tapaamme vielä kerran toisemme. Hyvästi!" - - - - -4. - - -Tässä ei ole tilaisuutta kertoa kaikkia niitä vaikeuksia, jotka Kaarlo -herttualla valtionhoitajana, kuningas Sigismundin Puolassa ollessa, -olivat voitettavina, ylläpitäessään lakia ja järjestystä maassa. Se on -tunnettu, että suurin osa ylhäisistä aatelisherroista salaisuudessa, -enemmin tahi vähemmin puolusti tuota heikkoa ja saamatointa -Sigismundia, jonka valtikan suojassa he toivoivat tulevina aikoina -saada vapaammin omia valtahimoisia tuumiansa toimeen panna; jonka -tähden he, joukottain maahan muuttaneiden, "Jesuiti" nimisien munkkien -kautta koettivat poistaa yleisön luottamusta valtiohoitajaan, joka -kuvattiin mitä hirmuisemmaksi, verihimoiseksi mieheksi, jonka tarkoitus -muka oli maan ja kansan vaino ja jonka hallituksen aikana rauhaa eli -lepoa ei ollut odottaminenkaan. Ja kun me sen lisäksi tiedämme, että -herttua aina nuoruudestaan saakka oli kokenut ja todella voittanutkin -monen kansanmiehen suosion ja sydämmen, niin myös että kaikki kujeet -sentähden raukesivat turhaan, muutamme, ilman muuta puhumatta -valtakunnan sisällisistä oloista tällä rauhattomalla ajalla, näyttämön -tälle pienelle kynäpiirrokselle, tuollen kauniille Kankijoelle, jossa -kuuluisa Kankijoen kahakka, tuo muistettava tappelu tapeltiin, jonka -kautta kuningas Sigismundin valta Ruotsissa ainaiseksi murrettiin ja -jonka kautta puhdas evankeliumin oppi voitti pysyvän sijan maassa. - -Ennen tappelua käski Kaarlo herttua kaikki sotaväkensä tappelukentällä -langeta polvilleen rukoilemaan, ottaen itse, joukkojen ylipäällikön -läsnä ollessa, Jumalan todistajakseen, että se ei ollut kunnian -himosta, vaan maakunnan hyväksi ja evankeliumin puhtaan opin tähden, -kun hän tarttui aseihin kuningastaan ja omia hurmaantuneita -kansaveljiään vastaan. Sen jälkeen, antaen asiansa korkeimman käsiin, -nousi hän tulisen sotakonkarinsa selkään asettuen vastustamaan päälle -ryntääviä Puolan sotajoukkoja. - -Kohta riehui tappelu tuimalla kiivaudella. Joka paikassa, missä tappelu -oli tuimin, nähtiin herttuan korkea vartalo tulisen ratsunsa seljässä, -elähyttäen ja innostuttaen sotilaitaan, itsekin jakeli hän väkevällä -kädellään tuimia lyöntiä. Alussa olivat kuninkaalliset voiton päällä, -mutta pianpa kääntyi onni herttuan puolelle, ja hänen tarkka silmänsä -huomasi ilolla, että kauan ei viipyisi, ennenkö suuri Puolan sotajoukko -kokonaan olisi lyöty. - -Myötäkäymisestä innostuneena oli herttua pienen joukon kanssa murtanut -itsensä läpi Puolalaisten eturivin ja silmänräpäyksessä näki hän -itsensä ympäri piiritetyksi vihollisilta. Hänen korkea vartalonsa -saattoi hänen pian tunnetuksi vihollisilta ja monta miekan lyömää -tähdättiin hänen päätänsä kohden. Pian olisikin hänen täytynyt vaipua -ylivoiman alle, jos ei juuri samalla hetkellä eräs leveähartiainen -talonpoika, varustettuna hirmuisen suurella lyömämiekalla, olisi -rynnännyt vihollisen päälle, ja antanut heille niin paljon tekemistä, -että herttuan onnistui päästä pakoon omain miestensä turviin. - -Herttua luuli tuntevansa miehen, vaikka ei muistanut, missä hän hänen -olisi nähnyt, kuitenkin päätti hän tappelun loputtua ottaa selon -asiasta. - -Siinä aikomuksessa antoi hän kutsua tykönsä, sittenkun taistelu oli -loppunut ja voitto oli täydellinen, tuon jättiläis-muotoisen -talonpojan, jota hänen täydellä syyllä sopi sanoa henkensä -pelastajaksi. Pian seisoikin tämä hallitsiansa edessä, joka katseli -häntä suurella mielisuosiolla. - -"Sinä olet pelastanut minun henkeni tänä päivänä, reipas poika", -- -sanoi herttua ojentaen hänelle kätensä. -- "Kiitos siitä sinulle, -ystäväni!" - -"Teidän korkeutenne, minä maksoin vaan vanhan velkani teille", -- -vastasi puhuteltu koristelematta. - -"Mitä sinä tarkoitat, ystäväni?" kysyi herttua ymmärtämättä, mitä -sotilas tarkoitti. - -"Minä tarkoitan vaan, että teidän korkeutenne kerran, monta vuotta -sitten, pelasti minun henkeni, mutta sen asian näytte unhottaneen, minä -huomaan." - -"Kuinka sen voin ymmärtää?" kysyi herttua vielä enemmän kummastellen. - -"Eikö teidän korkeutenne muista, että te kerran pelastitte, -Vermlandissa matkustaessanne, nuoren kyytipojan hengen, kun hän oltiin -kuoliaaksi hakkaamaisillaan muutamassa häätalossa?" - -"Niin oikeen, nyt minä muistan! Oletko sinä se sama, joka minua -kyyditsi sillä kertaa ja joka niin pahasti piestiin kilpakosioiltasi?" - -"Olen, totta Jumal' auta, minä sama Lauri, teidän korkeutenne! Ja sillä -tavoin on se vaan vanha velkani teille, jonka tänä päivänä onnistuin -maksaa." - -"Ei niin poikani", sanoi herttua sydämmellisesti pudistaen vielä kerran -pelastajansa kättä. -- "Kas tässä", -- lisäsi hän kurottaen hänelle -täyden rahakukkaron, "ota tämä pieneksi palkinnoksi kauniista ja -urhoollisesta työstäsi." - -"Ei milloinkaan, teidän kunnianne! Silloinpa olisin suurin lurjus, mitä -maa päällänsä kantaa, jos ottaisin maksun siitä, että olen tehnyt -velvollisuuteni." - -"Yhtä itsepäinen kuin ennenkin, luulen minä", keskeytti herttua, -hymyillen. -- "Mutta sama se, minä teen sinun sen sijaan -ratsumestariksi." - -"Kas siitä kiitän minä teidän arvoanne! Minä olen tänä päivänä saanut -kahta suuremman halun sota-ammattiin", -- vastasi tuo entinen -kyytipoika riemuiten. "Ja kas silloin minä heti nain Liisani", lisäsi -hän kyyneleet silmissä. - -"Tee niin, poikani; huomenlahjasta pidän minä huolen. Ja nyt hyvästi -siksi; sinä saat pian kuulla minusta." - -Että herttua piti puheensa, lienee tarpeetoin mainita. Tuon nuoren -ratsumestarin pulskeissa häissä nähtiin herttua ja monta ylhäistä -herraa hänen seurassaan. Lauri korotettiin sittemmin aatelissäätyyn -- -ja tässä loppuu meidän pieni kertomuksemme Kaarlo Yhdeksännestä ja -Vermlandilaisesta. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Novelleja ja Kertomuksia III, by Various - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA JA KERTOMUKSIA III *** - -***** This file should be named 51279-8.txt or 51279-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/1/2/7/51279/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/51279-8.zip b/old/51279-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 70b5bca..0000000 --- a/old/51279-8.zip +++ /dev/null |