NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3079 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4e280e3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51186 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51186)
diff --git a/old/51186-8.txt b/old/51186-8.txt
deleted file mode 100644
index bfde3ec..0000000
--- a/old/51186-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3079 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kun metsä kuolee, by Valdemar Lindholm
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kun metsä kuolee
-       Kertomuksia Norrlannista
-
-Author: Valdemar Lindholm
-
-Translator: Theodor Helander
-
-Release Date: February 11, 2016 [EBook #51186]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN METSÄ KUOLEE ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-KUN METSÄ KUOLEE
-
-Kertomuksia Norrlannista
-
-
-Kirj.
-
-WALDEMAR LINDHOLM
-
-
-Suomensi Th. Helander
-
-
-
-
-Otava, Helsinki, 1902.
-
-Osakeyhtiö Kuopion Uudessa kirjapainossa.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- 1. Kun metsä kuolee.
- 2. Keskijärvi.
- 3. Uusitalo.
- 4. Nurkkala.
- 5. Perintölä.
- 6. Äkkijyrkänteeltä. Lappalais-juttu.
- 7. Päivölä.
-
-
-
-
-Kun metsä kuolee.
-
-
-On kuin kansa täällä päin olisi taikatempuilla lumottu.
-
-Iloisuus on kadonnut. Viulu riippuu tomuisena ja virittämättömänä
-seinällä; -- tanhualla, missä ennen kesäiltoina karkeloitiin,
-vallitsee kuolonhiljaisuus. Nuoret ovat kahdenkymmenenvuotiaina
-ikäloppuja. Talvisen takkavalkean sadut ja laulut ovat vaienneet
-eivätkä paimenpojat enää koskaan näe metsän-impiä ja Manalan väkeä
-metsissä ja vaaroilla.
-
-Nyt puhutaan vaan rahoista ja niiden ansaitsemisesta. Sahayhtiöitä
-kiroillaan ja iloa haetaan viinapullosta.
-
-Mutta ilo on kateissa.
-
-Joskus puhellaan metsästäkin. Metsästä, joka on hakattua, raiskattua,
-tapettua. Ja rahoista, jotka metsä antaa.
-
-Mutta vielä elävästä salometsästä, jossa isä ja isoisä ja hänen
-isänsä ennen häntä elivät ja kuolivat taistellen karun luonnon
-kanssa, -- jossa he kuulivat taikalaulujen vuorista ja järvistä
-kajahtelevan ja näkivät metsän-impien ruhtinattaren valkaisevan
-hopeitaan juhannusyön himmeässä valossa -- he eivät enää huoli. Se on
-kuollutta heille.
-
-Ilo on kuollut. Henki on poissa. Ihmiset muuttuvat työkoneiksi
-sahayhtiöitten palveluksessa.
-
-Ja kohta on metsäkin mennyttä.
-
-Voi sitä, voi ja vielä kerran voi metsänraiskaajia, voi metsän
-murhamiehiä!
-
-Se on nyt noitien lumooma, kansa.
-
-Vaivoja, hikoilemista, vuosikautista raatamista ja ahertamista --
-sitä he voivat kestää. Vilua ja nälkää he voivat kärsiä -- mutta
-kullan taikakiiltoa he eivät sietäneet. Nyt on raha yksinvaltiaana
-Jumalan ihanimmassa maassa.
-
-Sentähden huokailee harveneva metsä niin syvään; -- kuuluu siltä kuin
-jos se itkisi ja vaikeroisi.
-
-Mutta kansa ei sitä kuule.
-
-Ennen oli kuulo tarkka ja silmä terävä; -- nyt on kulta tehnyt korvat
-kuuroiksi ja silmät hämärtäviksi.
-
-Kansa ei huomaa että se kirves kädessä hankkii omaa perikatoaan.
-
-Mutta päivä on tuleva, jolloin se herää.
-
-Päivä on tuleva, jolloin ei likaisten setelien kahina voi korvata
-honganlatvojen huminaa -- ei kullan kiilto korvata auringon loistetta
-honkien ruskottavilla rungoilla -- jolloin ei viina korvaa menetettyä
-nuoruudenriemua.
-
-Kirotut olkoot silloin metsänhaaskaajat! Voi niitä, jotka ovat
-kansalta vieneet sen arvokkaimman omaisuuden! Voi niitä, jotka ovat
-kuolettaneet sen pyhimmät ja kauneimmat tunteet; -- jotka ovat
-varastaneet tuhansien ja vieläkin tuhansien ihmisten nuoruudeninnon,
-terveyden ja hengen!
-
-Sadoilta ja tuhansilta tahoilta kaikuvat silloin sadatukset ja
-kiroukset varkaille -- murhamiehille -- metsänraiskaajille.
-
-Kannoista ja pensaista, siitä missä ennen metsä seisoi, on kuuluva
-mutinaa ja napinaa. Kuni ristien ja hautakivien peittämä kirkkomaa on
-alaston seutu oleva, ja joka risti ja joka kivi, joka pensas ja joka
-kanto on mutiseva eri kirouksensa.
-
-Voi, voi!
-
-Synkkämielisinä, kumaraniskoin -- kalpein poskin ja tuijottavin
-silmin -- kuljeskelevat ihmiset -- nuoruudessaan jo ikäloppuina
--- kyynelittöminä -- verettöminä -- tunnottomina kuni harhailevat
-haahmut, mutisten kirouksia niille, jotka ensin panivat kirveen
-heidän käsiinsä. Ja vaaroilta, joilta heidän vihantava pukunsa
-on raastettu ja jotka nyt ovat alastomina ja harmaina, on mutina
-tuhatäänisenä kaikuna kajahteleva: Voi! Voi!
-
-Ellei apua kohta saavu, on metsä kuoleva.
-
-Se on jo kuoleman kynsissä.
-
-Sentähden riippuu viulu virittämättömänä ja tomuisena seinällä ja
-sentähden ei enää paimentorven ääni kuulu lehteviltä vaaroilta.
-
-Haltijat ja metsänhiidet ovat aikoja sitten lähteneet matkoihinsa ja
-honkien rivit harvenevat nopeaan. -- Ellei apua saavu, kuolee metsä.
-
-Mutta voi metsän murhaajia!
-
-
-
-
-Keskijärvi.
-
-
-Keskijärveläiset ovat aina olleet kummallista väkeä. Ihmiset sanovat,
-ettei kukaan heistä ole ollut oikein täysijärkinen, ja he ovat ehken
-oikeassa.
-
-Ainakin on Anna, Keskijärven-Hannun ainoa tytär, sairaalassa, ja
-hänen poikansa Pikku-Hannu, hänestähän raukasta tuli itsemurhaaja,
-vaikkei ollutkaan kuin kolmentoistavuotias.
-
-Ja että Hannu Niilonpoika itse, Keskijärven arentimies, on hullu, sen
-tietää jokainen, vaikka hän ei olekaan raivoisa.
-
-Ajatelkaas, ettei hän elämässään ole ajanut ainoatakaan hirttä
-yhtiölle, vaikka kohta leimaukset tehtiin niin lähellä Keskijärveä,
-että hän olisi voinut tienata rahaa oikein paksusti, jos vaan olisi
-tahtonut. Mutta hän ei tahdo.
-
-Kernaammin istuu Hannu Niilonpoika kotona ja näkee oikein
-koirannälkää koko talven.
-
-Niin ettei suinkaan ole vaikeata nähdä, että hän on hullu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Keskijärven talo ei ole mikään vanha uudistalo. Hannu Niilonpojan
-isoisä oli ensimmäinen joka asettui siihen asumaan. Kerrotaan, että
-hän oli tullut sinne Taalainmaasta säkki selässä. Eipähän juuri
-ihmisten ilmoille asettunut, mutta ihanaa siellä oli, niin kesällä
-kuin talvellakin, synkässä honkametsässä, jota korkeat vaarat ja
-sinertävät vedet kaikkialla ympäröivät. Ja siitäpä syystä hän juuri
-tänne asettuikin, kauas kaikesta elämän hyörinnästä.
-
-Keskijärven mökki on kolmen järven välissä. Yhdellä puolen
-Kirkkovesi, Pitkäjärvi toisella ja Kotalampi kolmannella taholla. Ja
-vihantavia rämeitä ja humisevia metsiä järvien välissä.
-
-Täällä oli Taalain-Pekan, uudisviljelijän, mielestä kuin vähäisessä
-paratiisissa, ja sentähden tahtoikin hän kutsua uudistalonsa
-paratiisiksi. Mutta syynimiehet nauroivat ja merkitsivät kirjoihinsa
-Keskijärvi. Olihan se paljon sopivampi nimi. Ja se nimi on
-uudistalolla vieläkin.
-
-Taalain-Pekalla ei ollut muita naapureita kuin metsän eläimet eikä
-häntä käyneet muut tervehtimässä kuin joku pahainen lappalainen
-silloin, tällöin. Eräs lappalaistyttö tuli hänelle vaimoksikin.
-Hänestä sai hän yhden ainoan pojan, Niilon.
-
-Kun poika tuli maailman ilmoille, oli hänen äitinsä metsässä
-polttopuiden haussa ja sillä matkalla syntyi Niilo, korkean kuusen
-juurella.
-
-Ihmiset kertovat yhä vieläkin, että Niilon äidillä oli paitse poikaa
-muassaan aika halkotaakka, kun hän tuli kotiin. Ja se on varmaa,
-ettei äiti koskaan siitä matkasta kipeäksi tullut.
-
-Metsä lauloi kehtolauluja Niilolle; metsä tuuditteli häntä kun hän
-itki; metsä teki hänet terveeksi ja vahvaksi. Isä ja äiti elivät
-arkielämäänsä kotona. -- Niilo, hän istui itsekseen ja tähysteli
-metsänrantaan. Hän ihmetteli mitähän tuolla salaperäisessä pimennossa
-olikaan. Ja kun hän oli tullut niin vanhaksi, että hän voi käydä
-lehmiä paimentamassa, samoili hän metsässä aamusta iltaan, iloiten
-kaikesta uudesta, ihmeellisestä, minkä hän näki.
-
-Ja vuodet vierivät nopeasti, toinen toisensa perästä, ja Niilosta
-tuli mies. Hän oli kahdenkolmatta-vuotias kun hän meni naimisiin.
-Pekka-ukko oli vanha ja raihnainen ja Kaisa-äiti, hänen eukkonsa oli
-kuollut pari vuotta sitten. Niilo tarvitsi vaimoväkeä talossaan eikä
-hän olisi voinut saada toista sopivampaa kuin Liinan, Ortin-Erkin
-tyttösen. Hänkin oli kasvanut uudistalon yksinäisyydessä ja
-yksinäisyys oli tehnyt hänet raskasmieliseksi.
-
-Ei siitä paljon hyväilyjä ja monia sanoja seurannut.
-
-Mutta kun Liina kuoli annettuaan hengen pienelle poika pahaiselle,
-silloin tuntui Niilosta niin kummalliselta. Olipa siinä sittenkin
-jotain, joka nyt katkesi -- vahva side, joka meni rikki.
-
-Ja sitä hellyyttä, jota hän oli sisussaan pidättänyt itse siitä
-tietämättä, sitä hän nyt pojalleen tuhlasi.
-
-Niilo oli ovela metsämies, ja kun Hannu, hänen poikansa, oli niin
-isoksi kasvanut, että kykeni metsäpolkua tallustamaan, otti Niilo
-hänet mukaansa. Hän opetti häntä tuntemaan joka jäljen maassa, joka
-äänen metsässä, hän neuvoi hänelle jänön juoksun ja metson lennon.
-
-Hannu ja Niilo olivat melkein enemmän kaksi veljestä kuin isä ja
-poika. Ja tuo pienehkö, harmaa mökki tuolla mäellä, korkeitten
-koivujen ympäröimänä, ja nuo pienet peltosarat, joitten perkkaaminen
-kivisessä maaperässä oli kysynyt hikeä ja vaivaa -- oli tosiaan
-kummallista, miten oli toista täällä kuin muualla.
-
-Mutta sitten tuli kovia vuosia. Lumi ei sulanut ennenkuin
-juhannukseksi, ja sitte paahtoi aurinko niin kuumasti, että kaikki
-kuihtui ja lakastui. Vaikeata oli täällä silloin kuin syötiin pettua
-ja olkileipää rukiin sijasta.
-
-Vanhat ihmiset muistavat kyllä näitä katovuosia.
-
-Oli juuri kevät tulossa, toista katovuotta elettäessä, kun Hannu tuli
-kipeäksi. Oli ollut kylmä talvi monine vaikeuksineen ja puutteineen.
-Ja nyt makasi Hannu läähättäen ja polttavankuumana vuoteellaan, eikä
-Niilolla ollut edes ruokaa hänelle antaa.
-
-Oi, Herra Jumala, olisipa hänellä ollut edes sen verran, että olisi
-voinut hankkia vähän jauhoja ja ehkenpä vähän lääkkeitä tohtorilta.
-Mutta nyt oli maaverokin maksettava -- ei ollut rahoja siihenkään. Ja
-lainata rahoja näihin aikoihin, se ei ollut helpointa se.
-
-Jos hän -- jos hän sittenkin koettaisi! Nythän oli Hannun henki
-kyseessä. Ehken oli tuolla kirkonkylässä joku armelias ihminen. Ja
-niin hän lähti matkaan, pitkin, raskain askelin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niilosta oli vaikeata saada asiaansa sanotuksi -- sanat takertuivat
-kulkkuun. Ja vielä vaikeammalta tuntui kun kaikkialla tuli sama
-vastaus -- ei -- ei.
-
-Voi -- ajatteles, jos Hannu siellä maatessaan kuolee!
-
-Niilon rohkeus oli aivan katoamaisillaan. Mutta silloin oli eräs,
-joka kehoitti häntä menemään inspehtori Granin luo, joka äskettäin
-oli muuttanut tälle paikkakunnalle etelästäpäin. Hän oli hyvä mies ja
-ehken hän auttaisi.
-
-Gran oli metsänostaja.
-
-Hän oli jo tehnyt hyviä kauppoja täällä päin, vaikkei vielä sen
-enempää hänen ahvääreistä tiedettykään. Mitä suurta on, se tapahtuu
-kaikessa hiljaisuudessa.
-
-Ja Niilo tuli konttooriin, missä tuo mahtava herra istui.
-
-Hän tunsi itsensä niin köyhäksi ja viheliäiseksi, eikä hän edes
-voinut aavistaakaan, että hän metsänsä tähden oli varakas mies.
-
-Mutta inspehtori Gran, hän sen tiesi, hän. Ja sentähden välkähti
-hänen silmissään, kun hän näki vanhan uudisviljelijän tuolla oven
-suussa.
-
-"No, eihän nyt! Hyvää päivää! Eikös se ole Keskijärven Niilo Petter?
-Etkö luule, että minä sinut tunnen, ukkoseni. Minähän ajoin ohitsesi
-viime syksynä, kun olin siellä sinun puolellasi metsästämässä. Hyvät
-olivat lintumaat kulmallasi ja jänön poikaset pylleröittivät siellä
-kuin olisivat olleet kesyjä."
-
-Niilo tuli inspehtorin ystävällisestä puheesta aivan hämilleen. Nyt
-hän muisti, että inspehtori Gran ja eräs toinen herra olivat olleet
-siellä kotona, nyt, kun häntä siitä muistutettiin, mutta ei hän
-voinut uskoa, että inspehtori sitä muistaisi.
-
-Mutta Gran käski sekä kahvia että viinaa esille ja Niilo joi. Siitä
-oli kauvan, hyvin kauvan kun se viimeksi tapahtui.
-
-Ja sitten oli niin helppoa saada asiansa sanotuksi, ja inspehtori,
-hän kuunteli niin ystävällisesti eikä näyttänyt ollenkaan
-suuttuneelta Niilon suorapuheisuudesta. Hän näytti vaan olevan
-pahoillaan -- hyvin pahoillaan, kun hän kuuli miten asiat olivat
-huonot tuolla kotona Keskijärven mökissä.
-
-Ja kun Niilo oli lopettanut kertomuksensa kysyi inspehtori säälien:
-
-"Noh, kuinka paljo sinä sitten tarvitset päästäksesi ensi syksyyn?"
-
-Niilo vääntelihe tuolilla ja käänteli lakkiaan hyppysissään.
-
-Eihän hän voinut katsoa inspehtoria silmiin. Olihan aivan kuin jos
-hän olisi tullut kerjuulle.
-
-Mutta sitten hän sanoi hitaasti ja puoleksi kysyen:
-
-"Jos inspehtori voisi lainata minulle seitsemänkymmentäviisi markkaa
-niinkuin mikkeliin asti...?"
-
-"Noh, sinä kai voit antaa jonkunlaiset takeet takaisinmaksusta tahi
-hankkia tyydyttävät takausmiehet?"
-
-"E-e-nhän minä --"
-
-Sitä hän ei vaan voinut.
-
-"Noh, mutta miten sinä sitten Herran nimessä voit tänne tulla
-rahoja lainaamaan? Oletko järjiltäsi? Jospa sinä nyt kuolisit
-ennen mikkeliä -- mitä sinä silloin luulet minun saavani noista
-seitsemästäkymmenestäviidestä markasta? Niin, pitkän neniin. Eikä
-minulla ole minkäänlaista kultakaivoa, josta ammentaa, sen saat
-uskoa. Seitsemänkymmentäviisi markkaa ei olekaan tuhkaa vaan näinä
-kovina aikoina."
-
-Niilo oli jo alkanut melkein toivoa, mutta nyt kihahtivat kyyneleet
-hänen silmiinsä.
-
-"Voi hyvä, kulta inspehtori! Auttakaa toki köyhää raukkaa! Poika
-makaa kotona ja kuolee -- kuolee tautiin ja nälkään. Voi, rakas,
-kulta inspehtori! -- Hänen tähtensä, -- vaan viisikymmentä markkaa!"
-
-Inspehtori istui ja kirjoitti uutterasti -- eikä ollut käsi niin
-kuin hiukan vapisematta, kun hän näki kyyryselkäisen ukon tuolla
-oven pielessä. Kesti kotvasen, ennenkuin hän vastasi Niilon
-sydämenpurkaukseen.
-
-Niilo istui siinä tuskastuneena ja odottaen -- ei hän varmaan saisi
-täältäkään minkäänlaista apua. Herranen aika, kuinka kurjaa! Ja niin
-hän varpaillaan hiipii ovea kohden, jottei häiritseisi inspehtoria.
-
-Mutta juuri kun hän tarttui ovenkahvaan kuuli hän Granin äänen
-takanaan.
-
-"Eihän nyt, rakas Niilo Petterini, -- et sinä saa lähteä täältä
-aivan avutta. En minä voi sinulle lainata niin paljon kuin
-seitsemänkymmentäviisi markkaa, mutta viisikymmentä sinä saat. Kunhan
-vaan kirjoitat nimesi tämän velkakirjan alle; -- ymmärräthän, että
-kaikki olemme kuolevaisia."
-
-"Niin -- mutta minä en edes voi lukea kirjoitettua, vielä vähemmin
-sitten nimeäni kirjoittaa."
-
-"Noh niin, eihän se asiaan vaikuta. Voithan sinä piirtää puumerkkisi
-sitoumuksen alle ja sitten saa kaksi puukhollaria tulla sisään
-todistamaan puumerkkisi ja että sinä saat rahasi."
-
-Ja kirjanpitäjät tulivat ja näkivät, miten Niilo kankein vapisevin
-sormin piirsi paperille koukeron, joka oli olevinaan N, ja että hän
-inspehtorilta otti vastaan viisikymmentä markkaa.
-
-"Jumala siunatkoon inspehtoria..."
-
-Ei kestänyt kauvan ennenkun Niilo oli paluumatkalla kotiinsa. Aimo
-jauhopussi oli hänellä selässään, vähän ohraa oli hän myös saanut
-kylvösiemeneksi, ja sitten oli tohtori sanonut, että Hannu tulisi
-terveeksi, kun hän vaan saa kunnollista ruokaa.
-
-Hih hei! Nytpä ei enää hätää ollutkaan. Helppoa oli nyt kulku kautta
-risujen ja näreikköjen, vastamäkeen ja alamäkeen, poikki rämeitten
-ja ryteikköjen. Huh hei! -- Niilo rallatteli vanhaa paimenlaulua
-kulkiessaan.
-
-Ja tuolla mökissä, joka jo häämöitti tummanvihantavien honkien
-lomitse -- sielläkös ilo syntyisi taas! Ja hui hei kajahteli vaan
-metsä, niin että oravat maiskuttaen pakenivat puiden latvoihin. Mutta
-salolta kajahtelivat myöskin äänet -- mutta raskaasti kuni huokaukset.
-
-"Ilmat pian muuttuvat", ajatteli Niilo.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Katovuosista oli päästy. Jumala antoi taas aurinkonsa paistaa ja
-vettä sataa. Laihtuneet jäsenet pyöristyivät taas; hallanpanemat,
-auringonpaahtamat sarat kantoivat taas satoa.
-
-Mutta monen, sangen monen olivat katovuosien tuottamat vaikeudet
-murtaneet. Niilokin oli niitä.
-
-Kumarassa ja tuuhistuneena kierteli hän Keskijärven aituuksia. Oli
-aivankuin jos nälkä ja puutteet olisivat imeneet hengen ja mehun
-hänestä.
-
-Voidakseen maksaa velkansa inspehtorille, oli hänen täytynyt myydä
-kaikki, jota ilman hän suinkin voi tulla toimeen. Pyssy, jonka
-Hannu olisi saanut sittenkun hän oli käynyt rippikoulun, sekin meni
-menojaan. Ja nyt käyskenteli Niilo arvellen minkätähden hän ei ollut
-saanut velkakirjaansa takaisin... Eikai se voinut riippua inspehtorin
-vehkeilyistä? Oi ei! Sitä se ei ollut. Varmaan se oli valetta se.
-minkä hän oli kuullut inspehtori Granista kirkkomäellä. Että hän
-muka olisi oikea kettu ihmisiä nylkemään. Ei, siinä ei ollut perää.
-Gran, joka oli ollut niin hyvä sillä kertaa. Jumala siunatkoon häntä.
-Hän se kumminkin oli, joka oli pelastanut sekä Niilon että Hannun
-pahimmasta hädästä.
-
-Ja nyt oli Hannu aikamies ja Niilo väsynyt. Hänestä tuntui kuin jos
-kaikki olisi käynyt hänelle nyt viime aikoina niin raskaaksi, etenkin
-sen jälkeen kun hän ei enää jaksanut mennä metsään.
-
-Menipä sitten Hannu naimisiin, ja Niilo muutti porstuakamariin. Hän
-ei tahtonut olla nuorten tiellä. Mutta vaikealta hänestä joskus
-tuntui istua siellä aivan yksin. Ja hänen tuli ikävä isoapirttiä --
-ikävä nähdä Hannua ja kuulla hänen ääntänsä -- mutta ei sittenkään
-tahtonut mennä sinne sisään. Oli joskus kuni olisi hän vihannut
-Hannun vaimoa.
-
-Hannu ei enää olleenkaan käsittänyt ukkoa. Hänhän oli pyytänyt häntä
-muuttamaan takaisin, kun hän näki ettei Niilo viihtynyt, mutta tämä
-vaan ei tahtonut. Ei siinä sanat eivätkä rukoukset auttaneet -- hän
-istua jurotti yksinäisyydessään porstuakamarissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Antti-Jannen Anna-Liisa Rajalasta se oli, josta oli tullut Hannun
-vaimo. Antti oli nähnyt hänet ensi kerran metsässä hirvenajossa
-ollessaan. Sillä kertaa luuli hän nähneensä metsän-immen lehmiä
-salolla paimentamassa.
-
-Mutta sitten hän sai nähdä hänet moneen kertaan eikä pitkää aikaa
-kulunut ennenkun tämä oli hänet aivan tykkönään hurmannut vaikkei
-ollutkaan luonnotar vaan tavallinen tyttönen. Ja noin vuosi sen
-jälkeen kun Hannu oli tavannut Anna-Liisan ensi kerran vei hän hänet
-nuorikkonaan Keskijärvelle.
-
-Melkeinpä alkoi talo vaurastua. Anna-Liisa hommaili ja puuhasi niin
-että sitä ilokseen katseli, ja Hannu tienasi aika lailla tekemällä
-suksia. Ja olivatpa viimeiset vuodet olleet oikeita viljavuosia --
-niin ohra kuin perunat ja heinäntulo olivat olleet hyvät.
-
-Kaksi lasta oli tullut maailmaan -- ensin Pikku-Hannu, joksi häntä
-nimitettiin, ja sitten Anna.
-
-Isoisä Niilo se oli, joka lapsia hoiteli -- varsinkin Pikku-Hannua.
-Siitä asti kun hän makasi kätkyessä oli isoisä alinomaa hänen
-läheisyydessään ja vaali häntä huolenomaisolla tarkkaavaisuudella. Ja
-kun hän oli tullut niin isoksi, että jotain ymmärsi, voi hän istua
-koko päivän Niilon polvella kuunnellen tämän satuja metsän-immistä ja
-hänen metsäisiä juttujaan.
-
-Ukko oli kuin olisi hän tullut toisen kerran lapseksi. Hän ei enää
-voinut eroittaa poikaa pojanpojasta. Hannu, se oli hänestä vaan
-poika, -- hänen ja Liisan poika.
-
-Pikku-Hannusta tuli kummallinen poikalapsi.
-
-Oletko nähnyt vuorilammin, jossa vesi piilee syvällä taivasta
-tavottelevien lumivuorten välissä? -- Sellaiset oli hänellä silmät --
-isot, ihmeellisen siniset.
-
-Ja syyttä, suotta, aivan kuin unissaan, voi hän välistä hiipiä
-äitinsä luo ja hyväillä häntä -- hyväillä ja sanoa hänelle niin
-kummia asioita, jotka voivat itkuun purskahuttaa. Se, se poika oli!
-Oikea metsän lapsi.
-
-Pikku-Hannu oli yhdeksän vuotta vanha, kun Niilo kuoli. Se tapaus oli
-hänen ensimmäinen suuri surunsa.
-
-Tuolla Kotalammin rannalla, siellä oli Hannulla ja isoisällä ollut
-tapana istua, kun tämä kertoi kauneimpia satujaan, ja nyt hiipi Hannu
-sinne.
-
-Yksin istui hän siellä kokonaisen yökauden ja tuijotti vaan lammille
-päin. Tuntui niin paksu pala kurkussa, mutta itkeä hän vaan ei
-voinut. Ja sitten, kun Niilo oli haudattava, silloin ei kukaan
-ihminen voinut nähdä niin surun merkkiä Pikku-Hannussa. Äitinsä
-Anna-Liisa oikein häpesi poikaansa, ettei hän itkenyt tippaakaan --
-ja isoisä, joka kumminkin oli hänelle niin rakas.
-
-Mutta Pikku-Hannu, hän kuljeskeli vaan niin hiljaa ja äänetönnä ja
-näki ja kuuli kummia, joita ei kukaan muu huomannut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitten tuli onnettomuus.
-
-Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta -- tuiskuna tuhoavana.
-
-Heti maahanpanijaisten jälkeen tuli pomovieraita Keskijärvelle.
-
-Se oli se "ihmisystävällinen" inspehtori Gran ja hänen molemmat
-kirjanpitäjänsä.
-
-Kun he läksivät Keskijärveltä oli siellä surua ja itkua, voivotusta
-ja sadattelemista. Hannu tiesi nyt, ettei hän enää ollut Keskijärven
-omistaja. Kaikki hänen työnsä, kaikki hänen ahertaminen ja
-raataminen, isän ja isänisän vaivannäöt, -- metsä -- kaikki, kaikki
-oli poissa. Ja pikku-Hannu istui ikkunan alla hakkuupölkyllä ja itki
--- itki kädet nyrkissä ja hammasta purren.
-
-Se "velkakirja", jonka alle Niilo oli kirjoittanut nimensä, oli
-lailliseen muotoon tehty kauppakirja, jolla Niilo oli myynyt koko
-Keskijärven metsineen ja asuinrakennuksilleen S:n sahayhtiölle,
-"sen laillisesti ja oikein saatuna omaisuutena omistettavaksi ja
-hallittavaksi sovitusta ja täydelleen suoritetusta viidenkymmenen
-markan suuruisesta kauppahinnasta."
-
-Seuraavana aamuna läksi Hannu kirkonkylään. Hän kävi tuomarin
-puheilla ja tiedusteli, josko sahayhtiö todellakin voi ottaa häneltä
-Keskijärven. Tuomari ei antanut hänelle toivomisen varaa. Kauppa oli
-täysin laillisesti tehty, ja kaikki käräjöiminen olisi turhaa.
-
-Hän seisoi siinä kalpeana ja kuivin silmin. Mutta suupielet
-värähtelivät tuskaisesti.
-
-Oh kuinka yksinäistä, viheliäistä, kurjaa hänen oli ollakseen.
-
-Ei apua mistään! Ei kotia! Oi, herra Jumala, millainen laki! Ja Liisa
-ja lapset, jotka kotona odottavat! Kotona -- ei, eiväthän he enää
-kotona, Yhtiönmies -- yhtiöntila -- yhtiönmies - yhtiöntila soi hänen
-korvissaan, kunnes hurja vimma hänet valtaa.
-
-Hän on alkanut kulkea kotiin päin, mutta sitten hän kääntyy takaisin.
-Hän tahtoo osoittaa noille kirotuille metsänvarkaille, ettei hän
-heitä pelkää. Selkäänsä he saavat -- selkäänsä. Rievuiksi he ovat
-piestävät, nuo juuttaan roistot.
-
-Ja karjuen kuin peto hyökkää hän konttooriin ja lyö yhdellä ainoalla
-iskulla inspehtorin permantoon. Mustaksi ja punaiseksi muuttuu
-maailma hänen silmissään ja hänestä tuntuu kuni joku iso musta ja
-raskas taakka hänet tukehuttaisi. Mutta hän potkii ja lyö ja puree
-kunnes hän tunnottomana kaatuu lattialle.
-
-Oikeuden edessä on hän tyyni ja hiljainen. Vastaa lyhyeen ja jurosti
-hänelle tehtyihin kysymyksiin. Hän tuntee itsensä niin tyhjäksi ja
-rasittuneeksi. On aivan kuin jos hän olisi sairastanut pitkällistä
-tautia.
-
-Mutta katumusta hän ei tunne. Päinvastoin hän melkein on vihoissaan
-itselleen kun hän kuulee, että inspehtori elää. Ja kun tuomio
-julkiluetaan, seisoo hän tyynenä ja kylmäverisenä. Ei niin värähdystä
-huomaa hänen kasvoissaan.
-
-Mutta käräjätuvan nurkassa istuu kyykistyneenä pieni
-talonpoikais-poika -- pieni pahainen, joka paljas jaloin ja päin on
-juossut pitkän matkan kotoa nähdäkseen isänsä.
-
-Ei hänkään itke, mutta huulensa hän puree veriin ja rinta läähättää.
-
-Ja ulos hän juoksee, paitaressu -- yli mäkien ja vuorien, läpi
-viidakoitten ja yli rämeitten, ja kun hän tulee kotiin, niin
-heittäytyy hän maahan ja itkee -- itkee hurjasti ja taukoamatta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kotona Keskijärvellä kasvoivat lapset isoiksi. Eräs Anna-Liisan
-veljistä oli asettanut asiat sille kannalle, että Liisa sai talon
-arennille elinajakseen. Kolme pitkää vuotta piti Hannun olla poissa.
-Kolme vuotta!
-
-Vaikeata oli hoitaa taloa, mutta eläähän hänen kumminkin täytyi.
-Ja hän suoriutui maatöistä melkein yhtä hyvin kuin mies. Kyllähän
-toisinaan koko ruumista kolotti, kun hän koko päivän oli raatanut
-ja työtä tehnyt pellolla ja niityllä, muttei köyhä saa niin tarkoin
-sellaista tuntea. Ulkotöissä oli hänellä hyvä apu Pikku-Hannusta ja
-sisäaskareet toimitti Anna, raukka, vaikka olikin pieni ja heikko.
-
-Mutteivät sellaiset työvoimat voineet pitää taloa kunnossa.
-Keskijärvi alkoi joutua yhä enemmän hunningolle.
-
-Kesäiltoina meni Pikku-Hannu usein tuonne Kotalammin rantakivelle,
-jolla hänen ja isoisän oli tapana istua. Kuinka hyvin oi hän
-muistanutkaan kaikkia noita satuja metsän peikoista ja neitosista
-ja kaikista niistä kummallisista olennoista, jotka elävät
-hiljaisuudessa, kaukana metsän syvyydessä. Hän kuuli ja näki kuinka
-he karkeloiden leijailivat hänen ympärillään ilmassa, kuinka
-valkoiset hunnut aaltoillen levisivät lammilla, miten metsänimpien
-kirjavat hameet vilahtelivat pensaiden välistä metsänkarjan kellojen
-täyttäessä koko seudun riemuitsevalla helinällään. Ja sotkattaret
-sukelsivat ylös aalloista ja leikkiä mellakoitsivat niin että
-vesipisarat kirkkaina kelminä joka taholle sinkoilivat. -- Oli
-ikäänkuin isoisä vielä eläisi ja juttelisi.
-
-Kuinka hyvin hän ei muistanutkaan, kun isoisä opetti häntä
-rukoilemaan Jumalan siunausta inspehtorille. Oliko se se, joka
-panetti isän linnaan? Minkätähden oli isoisä opettanut häntä
-rukoilemaan sen edestä, joka oli häijy?
-
-Ja yhtäkkiä valtasivat hänet kaikki kysymykset -- minkätähden, miksi?
-"Jumala on pyhä ja vanhurskas", niin opetti katekismus, ja äitihän
-oli sanonut, että se merkitsi, että Jumala palkitsi hyvää ja rankaisi
-sitä, joka teki pahaa. Mutta eihän isä ollut mitään pahaa tehnyt. Ja
-inspehtori, hänhän oli varastanut isältä metsän -- eikä se kai ollut
-oikein. Miksi ei inspehtori joutunut linnaan?
-
-Varastanut metsän! -- Varastanut metsän!
-
-Pikku-Hannu sulkee silmänsä ja koettaa mielessään kuvitella miltä
-kaikki näyttäisi, kun metsä on poissa, Huh -- niin kolkkoa ja
-synkkää! Ei, se ei saa tapahtua -- he eivät saa sitä ottaa! Ja niin
-hän juoksee kotia päin niin että paljaat jalat läiskähtelevät maata
-vastaan. Hän kyyristyy aittaan ja makaa heinävuoteellaan ja tuijottaa
-ulos -- ulos poikki pihamaan yli piennarpensaitten metsään, joka
-kohoo taustassa niin korkeana, kauniina ja synkkänä.
-
-Ja kun aurinko nousee vuorten takaa koillisessa, makaa hän siinä yhä
-nyyhkyttäen vielä unissaankin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kevättalvella tuli Hannu kotiin linnasta. Pikku Hannu oli häntä
-vastaanottamassa puolitiessä kirkonkylään. -- Hänhän ei ollut nähnyt
-isää kolmeen vuoteen.
-
-He tuskin tunsivat toisiaan, -- niin vanhoiksi olivat molemmat
-tulleet.
-
-Mitä he keskenään puhelivat, sitä ei tiedä muut kuin Jumala ja he
-itse. Mutta sinä iltana kuultiin ensimmäinen kirous Pikku-Hannun
-huulilta.
-
-Kirotut yhtiöroistot!
-
-Mutta sitten hän melkein säikähti itseään. Hän ryömi nahkasten alle
-ja maatessaan hän nyyhkytteli kunnes nukkui.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kesä tuli kuuma ja kuiva.
-
-Usein näkyi paksuja savupatsaita nousevan sieltä täältä
-taivaanrannalla. Metsäpaloja ne olivat, sanoi isä.
-
-Ja Pikku-Hannu kuljeskeli enimmäkseen yksin, tuumaili ja mietiskeli.
-Anna-Liisa voi häntä joskus oikein säikähtää. Hänellä oli tapana
-tulla hiipiä äitinsä rinnalle, samoin kuin silloin kun hän oli
-pieni, pieni paitaressu, ja hyväillä häntä. Ja yhtäkkiä, häntä
-hyväillessään, hän työkkäsi hänet luotaan ja kysäsi: "Tulisitteko
-äiti hyvin pahoillenne, jos minä kuolisin?" -- "Sinä et saa semmoisia
-ajatella", oli äidillä silloin tapana vastata. Ja sitten hän hiipi
-ulos, ja käyskenteli yksin kotvasen aikaa metsässä.
-
-Anna-Liisa ja Hannu läksivät juhannuspyhiksi kirkolle. Pikku-Annan
-ja Pikku-Hannun piti olla kotona, ja Annan piti seurata veljeään
-paimeneen päästäkseen olemasta yksin kotona koko päivän.
-
-Kun pyhät olivat lopussa ja Anna-Liisa ja Hannu olivat kotimatkalla,
-näkivät he, miten vaalea savupatsas kohosi taivasta kohden siltä
-taholta missä Keskijärven talo oli. Oi, Herra Jumala -- entäs jos
-lapset tuolla kotona olisivat päästäneet tulen irti!
-
-Sekä Anna-Liisaa että Hannua painosti hirveä kauhu, muttei kumpikaan
-uskaltanut virkkaa mitään. Läähättäen kiiruhtivat he kotiin päin.
-Lapset -- lapset! -- Ei mutta nyt! Ilma oli polttavan kuuma ja
-käryinen. Käänny Jumalan tähden takaisin! Käänny takaisin apua
-noutamaan! Metsä palaa! Kellertävän-valkea savu täyttää ilman ja
-ylt'ympäri kuuluu kohinaa ja suhinaa -- pauketta ja rusketta kuni
-myrsky raivoisi. Kulovalkea!
-
-Liisa ja Hannu juoksevat, niin että hiki virtoina valuu, kirkonkylää
-kohti. Puolitiessä tulee heitä vastaan miehiä kirveet ja kuokat
-olalla ja eväskontit selässä. -- Metsäpalo!
-
-Ja siinä tehdään työtä päivät ja yöt -- yöt ja päivät ja tulimeressä,
-on kuni taistelisivat jättiläiset siellä -- sellainen on kohina ja
-pauhina, suhina ja sihinä.
-
-Mutta kantojen ja tukkien vielä palaessa ja kärytessä juoksevat Liisa
-ja Hannu mustaksi palaneitten aavikoitten yli kotiin päin, mustina,
-nokisina, repalaisina.
-
-Oi, Jumalan kiitos! Tuossahan seisoo tupa aivan koskemattomana!
-
-Mutta kaikki on niin hiljaista ja äänetöntä. -- Missä lapset ovat?
-
-Hannu hyökkää tupaan. -- Kaikkialla elotonta!
-
-Mutta linkkupöydällä ikkunan ääressä on paperi. Se on täynnänsä
-isoja, kömpelöitä lapsenkirjaimia:
-
-"Hyvä isä yhtiö on varastanu metän isältä ja nyt minä hävitän metän
-niiltä ja nyt ei piä isän olla vihoissaan mulle sillä ne ei saa minua
-linnaan ja myö tavataan toisemme Jumalan luona ja äiti ei saa olla
-vihoissaan teiän poika Hanu."
-
-Siitä ruvettiin lapsia miehissä etsimään.
-
-Kotalammista lähellä rantaa, missä Pikku-Hannun oli ollut tapana
-kuunnella isoisän satuja, hän löydettiin.
-
-Kankaalta lähistössä löydettiin Pikku-Anna, kyyristyneenä eräälle
-mättäälle ja puolihulluna säikähdyksestä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nyt on Keskusjärvellä synkkää ja pimeää.
-
-Metsä on poissa.
-
-Ikäänkuin isoina, mustina peikkoina seista harrottavat isoimmat
-männyt, jotka eivät ole kaatuneet, ja maa on mustaa -- palanutta.
-
-Kirous -- kirous painaa yhtiöntilusta!
-
-Valo tuikkaa tuvasta. Se valaisee ukkoa ja akkaa, jotka kumarassa
-ja surun painamina istuvat siinä -- se valaisee raamattua, joka on
-levällään heidän edessään.
-
-Ja ääni on heikko ja vapiseva ja sanat tulevat harvaan ja laulavalla
-äänellä kun ukko lukee:
-
-"Heidän sappensa, jotka minua vainoovat, ja heidän huultensa vaiva
-langetkoon heidän päällensä."
-
-Tuliset kekäleet pitää heidän päällensä putooman; hän antaa heidän
-langeta tuleen ja vesihautaan, ettei heidän pidä nouseman ylös.
-
-Kielilakkarin ei pidä menestymän maanpäällä; Vääryyden miestä pitää,
-ajettaman että hän häijyyteensä kaatuu, sillä minä tiedän, että Herra
-viheliäisen asian ja köyhän oikeuden toimittaa.
-
-
-
-
-Uusitalo.
-
-
-Korkealla, äkkijyrkällä rantatörmällä Uumajan joen varrella on Niilo
-Erkinpojan vanha tupa. Niin, se on yhä pystyssä, vaikka se nyt
-miesmuistiin on ollut raihnainen ja luuhistunut niinkuin Niilo-ukko
-itse. Ei se juuri kauniilta näytä tuo tupa, madonsyömä ja harmaa kuin
-se on, tuohipaikkaisine ikkunoineen ja ravistuneine, pullottaville
-seinineen, eikä Niilo Erkinpoikakaan sen pulskemmalta näytä
-köpötellessään siinä -- paljas-jaloin ja niin vähissä vaatteissa
-kuin suinkin. Mutta miten onkaan, niin kokoontuu kumminkin kylän
-nuoriso aina kesällä tänne kun on lystiä pidettävä ja Herra yksin
-tiesi, kuinka monen kenkäparin pohjat lienevätkään kuluneet, kun
-juhannusiltoina Niilo Erkinpojan pihamaalla tanssiksi pistettiin.
-Sillä ei kukaan taida viulua käyttää niinkuin hän, Niilo-ukko, ja
-kun hän kesäilloin istuu ja soittaa kosken kanssa kilpaa, niin
-syntyy siitä niin ihmeellisiä sointuja -- toisinaan niin iloisia,
-että on mahdotonta pysyä paikallaan, mutta toisinaan niin vienon
-suruvoittoisia, että kyyneleet silmiin pyrkivät.
-
-Hän on muuten kuni muuttolintu. Niin pian kun syyspuoleen päästään
-tulee hän levottomaksi -- kulkee edestakaisin koko päivän
-pihamaalla viulu leuan alla; -- ja sitten hän varhain eräänä aamuna
-heittää pussin selkäänsä, lukitsee porstuanoven ja lähtee kyliä
-kohden kulkemaan. On kuin jos hän pelkäisi ollessaan yksin kun
-syyspimeät alkavat tehdä metsän hänen tupansa ympärillä synkäksi ja
-salaperäiseksi -- hän näkee ja kuulee niin paljon sen mättäistä ja
-risukoista... Ja sentähden kulkee hän kyliä kohden talosta ja taloon
--- auttaa vähän siinä, vähän tuossa -- saa vähän syödäkseen siellä,
-vähän täällä -- ehkenpä kaksikymmenviisipennisenkin silloin kun hän
-on parantanut emännän lehmän tahi isännän hevosen. Sillä Niilo-ukossa
-on miestä vähän kunnekin päin.
-
-Niin kuluu talvi ilman että hän kertaakaan käy mökissään törmällä.
-Mutta kun päivät käyvät pitemmiksi ja aurinko sulattaa päiviä
-aitauksille, silloin käy hänkin taas levottomaksi. Silloin voi hän
-istua pitkät ajat kuistinportailla ja kuulostaa. Ei kukaan tiedä
-niitä hän kuulostaa -- mutta kun talon isäntä näkee hänen tuolla
-tavoin istuvan, niin tietää hän, ettei Niilo-ukko siinä talossa
-ikäänny. Eikä kukaan kummastu kun ukko seuraavana aamuna heittää
-pussin selkäänsä ja nopein, töpöttävin askelin kiiruhtaa polkua
-pitkin, joka vie joelle.
-
-Emäntä seisoo kuistilla ja katsoo hänen jälkeensä kunnes
-kumaraharteinen mustahko mies katoo näkyvistä puitten väliin.
-
-"Niin, niin, hän on vähän hupsu, mutta eipähän sitä pidä niinkään
-ihmetellä. Hänellä on, raukalla, ollut omat kestettävillään."
-
-Ja niin hän laittelee huiviaan ja menee aidan vierustalle katsoakseen
-josko kestänee vielä kauvan aikaa ennenkun kevätkyntöön päästään...
-
-Mutta kiemurtelevaa polkua pitkin kiiruhtaa Niilo-ukko eteenpäin.
-Ilma tuntuu niin repäisevän raittiilta -- aurinko paistaa niin
-lämpöisesti ja oravat pitävät pakinaa puitten latvoissa -- lunta
-on vielä paikotellen, mutta se on niin kummallisen vetisensinistä
-siinä missä eivät havunneulat tai muut roskat sitä peitä. Nevat
-kimaltelevat kuni järvet ja metsälampien pinnalla on tummia juovia;
--- vaarallista on nyt kulkea niiden yli. Mutta sitä ei Niilo-ukko jää
-ajattelemaan. Hänen on niin ihmeellisen kevyttä ja notkeata ollakseen
--- pussi selässä oi paina mitään -- ylt'ympäri kohisee ja soi, niin
-että pää pyörälle menee. Ja kun hän pitkän matkan päästä näkee
-tupansa törmällä, niin silloin hänen täytyy vetää viulu pussistaan.
-Hei! Siitäkös helinä syntyy ja kielet surisevat, kosken kanssa
-kilpaa. -- Äkkiä näkee hän tuvan kasvavan -- seinien punottavan ja
-ikkunoitten kullankarvaisina auringonpaisteessa kimaltelevan. Ja
-tuolla kuistin portailla seisoo hän odottamassa -- hän ja lapset...
-
-Ei -- niinhän se oli aikoja sitten -- hyvin kauvan sitten... Ei hän
-enää voi oikein muistaa miten sen asianlaita olikaan.
-
-Ja niin hän pistää viulun pussiin takaisin ja työntäsee ränsistyneen,
-saranoissaan narisevan oven selälleen. Hoh hoh! Jumalan kiitos että
-taaskin ollaan kotona.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin, Niilo Erkinpoika on kokenut sekä yhtä että toista elinaikanaan.
-Ja vaikka hän nyt niin vanhalta ja raihnaiselta näyttää, oli aika
-hänelläkin, kun veri kuumana suonissa kiehui -- kuumempanakin kuin
-useitten suonissa, -- jolloin hänen silmänsä voivat säkenöidä, ei
-vaan niinkuin nyt hilpeyttä tai iloisuutta, vaan kiukkua ja vihaa,
-jos niiksi tuli.
-
-Hän oli juuri täysi-ikäiseksi tullut kun hänen isänsä kuoli ja jätti
-jälkeensä talon ja monen sadan markan suuruisen velan. Se velka oli
-syntynyt sillä tavoin, että Niilon isä oli ottanut tavaroita velaksi
-eräältä sahayhtiöltä. Siihen aikaan oli nimittäin tavallista, että
-yhtiön herrat möivät kaikenlaista ruokatavaraa talonpojille, eivätkä
-he koskaan pelänneet luottoa antaa, varsinkaan ei semmoisille, joilla
-oli metsää.
-
-Niilo Erkinpojalla olivat rahat tiukassa, ja sentähden tuli hän
-iloiseksi, kun inspehtori, jonka takana velkakirjat olivat, tarjosi
-hänelle rahdinajoa yhtiölle velan maksamiseksi. Sehän oli mainio
-sopimus, semminkin kun inspehtori Strömbom lupasi hyvät rahtipalkat.
-Eipä silti että kirjallista sopimusta olisi tehty, mutta inspehtori
-näytti rehelliseltä ja reilulta mieheltä, niin ettei siitä maksusta
-hätää ollut.
-
-Ja niin alkoi hän ajaa rahtia kaupungin ja kirkonkylän väliä.
-Kokonaista neljätoista peninkulmaa oli matkaa, ja sekä mies että
-hevonen saivat kovaa kokea -- mutta sitä nyt ei käynyt auttaminen.
-Niilo ei ollut niitä, jotka maailmaa mustana pitivät, sen voivat
-hänen toverinsa, rahtimiehet todistaa. Kyllähän hän toisinaan voi
-olla riidanhaluinenkin, kun hän oli saanut liian monta naukkua, ja
-silloin oli parasta kavahtaa häntä, sillä hän oli vahva kuin karhu,
-mutta raittiilla päällä oli hän hauskimpia tovereita, mitä saada
-voi. Jumala tiesi, mistä hän otti kaikki juttunsa. Mutta siinä kävi
-rähinä ja nauru pitkin koko matkaa, niin että kun rahtikuorma vastaan
-tuli, niin voi pitkän matkan päässä kuulla oliko Niilo Erkinpoika
-mukana vai ei. Kotona Uudessatalossa piti vanha Kaisa-emäntä komentoa
-ja huolehti niin sisä- kuin ulkotöistä. Hän olikin muuten noita
-repäiseviä vaimoihmisiä, jotka eivät edes pelkää renkiä kauluksesta
-ottaa, jos niiksi tulee. Se oli Niilolle onneksi, että hänen äitinsä
-oli semmoinen, sillä muuten Herra ties' kuinka talon olisi käynyt.
-Mutta niinkuin nyt oli, pysyi Uusitalo jotakuinkin hyvässä kunnossa,
-vaikka talon isäntä enimmäkseen maanteitä maleksi. Kumminkin
-Kaisa-eukko lopulta väsyi ja alkoi karttaa, että Niilo joko hankkisi
-naikkosen taloon tai lopettaisi rahdinajonsa. Muutenkin pelkäsi hän
-noita kaupunkimatkoja -- hän oli kyllä nähnyt hän, että Niilo ei aina
-horjumatta liikkunut, kun hän tuli kotiin.
-
-Niilo Erkinpoika oli itsekin ajatellut mennä naimisiin. Hän oli jo
-kauvan aikaa tähystellyt erästä tyttöstä, ja hänen toverinsa kyllä
-tiesivät, ettei hän koskaan laiminlyönyt tilaisuutta ohi kulkiessaan
-pistäytyä Juho Jussilaisen luona Punajoella. Hilta oli talon ainoa
-tytär ja vaikkei hänellä ollut rikkautta, ei hänen tarvinnut pelätä
-jäävänsä vanhaksipiiaksi. Sillä kaunis oli hän kuni kevätpäivä ja
-iloinen kuni sirkkunen -- ei kukaan voinut karkelossa kevyemmin
-pyörähdellä kuin hän, mutta ei kukaan käynyt reippaammin työhönkään
-käsiksi kun tarve vaati. Miten kävikään niin hän tuli Uudentalon
-emännäksi, ja siihen oli vanha Kaisa tyytyväinen, sillä parempaa
-miniää ei hän mielestään olisi voinut koskaan saadakaan. Nyt pelkäsi
-Kaisa vaan tuota rahdinajoa. Yhtiön velka piti olla maksettu jo
-aikoja sitten, sillä, niihin kolmeen vuoteen, joina Niilo oli rahtia
-ajanut, ei hän ollut ottanut enempää kuin kymmenen jauhosäkkiä ja
-yhden laatikon ameriikkalaista silavaa -- sen hän tarkoin tiesi.
-Kaisa-eukko. Mutta oli ikäänkuin hän olisi aavistanut, että yhtiö
-petti Niiloa.
-
-Olipa se nyt sitten Kaisan karttaminen tai Hiltan rukoukset, jotka
-vaikuttivat, yhtä kaikki, Niilo lupasi lopettaa kaupunkimatkojen
-teon. Ja niin hän läksi kirkonkylään tilintekoon yhtiölle. Hänen piti
-olla kotona ennen iltaa.
-
-Mutta kotona Uudessatalossa saivat Hilta ja Kaisa odottaa turhaan
-sen illan ja koko seuraavan päivänkin. Miksi hän niin kauvan viipyi?
-Eikai hänelle liene mitään tapahtunut? Hilta kulki levottomana ja
-katseli ikkunasta joka äänen tieltä kuullessaan. Hän alkoi aavistaa
-pahinta -- hän melkein odotti saavansa nähdä Niilon tulevan kotiin
-verisenä ja piestynä, tahi että jotain muuta hirvittävää oli
-tapahtunut.
-
-Vihdoin kuului ajavan kolinaa tuolta tien käänteestä. Niilo se oli
-joka tuli niin hurjaa vauhtia, että vaahto hevosraukasta kuohui.
-Hoilotti ja lauloi kärrynlavalla istuessaan, niin että sen voi pitkän
-matkan päähän kuulla. Semmoisena ei Hilta häntä sitä ennemmin koskaan
-ollut nähnyt.
-
-Säikähtyneenä riensi hän pihalle, jossa Niilo oli hevosta riisumassa.
-
--- "Mikä Herran nimessä sinua Niilo vaivaa? Siitähän näyttää kuin
-olisit humalassa. Et kai sinä oo juonu' rahat mitkä ajosta sait? Oi,
-Herra Jumala, tätä kurjuutta!" -- ehätti Hilta sanomaan. -- "Oh,
-suus' kiin', akka! Suus' kiin' sanon minä, sillä Niilo Erkinpoika on
-semmoinen mies, joka tietää, minkä hän. tekee... Rahat -- rahat --
-kuka perkele tässä on rahoja saanu'... Etkö sinä koskaan oo kuullu
-puulaakiroistoista puhuttavan... hah-hah-hah...
-
-    "Ja kalastaja läks' rantaan koukkuineen
-                            ja verkkoineen
-    ilomielin suuria kaloja pyytääkseen...
-
-"Ah -- älä sinä siinä vetistele, akka! Sillä tässä syntyy pi'ot, sano'
-Kärkölän Jussi kun äitinsä tappoi... Hei ruuna! Ei yh'en katovue'n
-tähe' kannata riihtä polttaa. Ja Niilo Erkinpoika on semmoinen
-mies, että hänen kannattaa antaa sen helvetin pehtuorin par' sataa
-markkaa varastaakkin ilman että häne' akkansa vetistellä tarvitsee.
-Ei, ei tässä turhia itketä, sano' Munterin Ellu, kun kirkonharjalta
-putos'..."
-
--- Ja niin hän alkoi uudelleen laulaa ja hoilata.
-
-Sinä yönä eivät Kaisa-äiti saatikka Hilta voineet silmää ummistaa,
-sillä Niilo viskelihe, kiroili ja vannoi tappavansa inspehtorin, joka
-oli narrannut häntä tekemään työtä ilman edestä, ja vähemmästäkin,
-sillä sen sijasta että hänellä olisi ollut yhtiöltä saatavata, oli
-hänen velkansa kasvanut -- millä tavoin, sitä hän ei tietänyt, mutta
-niin oli inspehtorin kirjoissa ja niitä vastaan ei käynyt inttäminen,
-sillä ne olivat laillisia todistuksia, sen oli vallesmanni sanonut...
-
-Nyt koitti Uudentalon nuorikolle vaikea aika. Vanha Kaisa-äiti pääsi
-toki siitä kurjuudesta erilleen, sillä lian kuoli vähää sen illan
-jälkeen, jolloin Niilo oli tullut kotiin tilintekomatkaltaan. Mutta
-kun hän oli poissa olikin kuin jos kotihaltija olisi vienyt onnen
-muassaan; -- miten Niilo ja Hilta ahertivatkin, ja miten varovaisia
-he olivatkin, niin ei mikään tahtonut riittää. Ei jäänyt muuta
-neuvoksi kuin tehdä uusia ruokavelkoja inspehtorille -- olihan toki
-vaikeata nähdä lasten nälkää kärsivän. Niilo tuumaili, että oli
-parempi olla yhdelle velassa kuin vähän sinne ja vähän tänne. Muutoin
-niin ei yksikään kirkonkylän kauppias tahtonut velaksi antaa. Sillä
-niillä seuduin olivat rahat nykyään tiukassa -- olipa sekin kovan
-onnen sattuma, että katovuosien piti tulla juuri nyt, kun rahoja
-parhaiten tarvittiin.
-
-Viime aikoina oli työnjohtajia ja muita metsäherroja alkanut
-ahkerasti Uusitalossa käydä. Niilo ei oikein ymmärtänyt mitä
-heillä oli siellä tekemistä, mutta otaksui, että he tulivat
-lähistössä tapahtuvien kruunun-leimausten tähden. Mutta eräänä
-iltana kevätpuoleen tuli inspehtori Strömbom itse Uusitaloon ajaen
-ja hänellä oli nimismies muassaan. Niilon sydäntä hytkähytti kun
-hän näki reen kuistin eteen pysähtyvän -- sillä hän muisti, että
-velkakirja, jonka hän oli kirjoittanut, oli langennut maksettavaksi
-jo muutamia päiviä sitten, ilman että hänellä oli ollut tilaisuutta
-sen uusimiseen.
-
-Strömbom ja nimismies viipyivät kotvan aikaa Uudessatalossa, mutta
-kun he vihdoin sieltä läksivät olivat Uusitalon metsät vaihtaneet
-omistajaa viidenkymmenen vuoden ajaksi. -- Niilolle oli annettu
-kaksi vaihtopuolta, joko tehdä konkurssi tahi myydä metsä, -- ja hän
-valitsi jälkimmäisen, sillä se tuntui hänestä paremmalta.
-
-Mutta kun inspehtorin reki katosi käänteessä näkyvistä, silloin
-seisoi Niilo Erkinpoika kuistilla ja pui nyrkkiä heidän jälkeensä...
-
-Kaikissa tapauksissa lieveni hätä nyt entisestään, sillä Niilon ei
-enää tarvinnut huolehtia velastaan yhtiölle. Sitä vastoin sai hän
-tilaisuutta suureen raha-ansioon tukkien ajossa ja lauttaamisessa,
-sillä hän oli aimo työmies. Uudentalon asiat alkoivat parata
--- semmoisiksi, jommoisia eivät moneen Herran vuoteen olleet.
-Kokonainen joukkue metsäherroja ja tukkipatruunoita asui siellä nyt
-yhtämittaa, ja he ymmärsivät aina kunnollisesti maksaa puolestaan,
-se täytyi sanoa. Ehkäpä se riippui siitäkin, että, Hilta-emäntä
-oli nuori ja kaunis. -- Oikein äitelätä oli Niilon mielestä nähdä
-miten he hännystelivät hänen ympärillään ja inspehtori Strömbom
-oli aina ensimmäisenä miehenä. Eipä silti että Niilo olisi Hiltan
-kunniallisuutta epäillyt, mutta joka tapauksessa se oli hänestä
-vastenmielistä. Ja ilkeintä hänestä oli, kun toverit työpaikalla
-laskivat raakoja sukkeluuksiaan ja tekivät häijyjä salaviittauksia
-hänen vaimostaan ja inspehtorista.
-
-Lauttaustyöt olivat edenneet juuri niin kauas kuin Uudentalon
-yläpuolelle ja koko uittomiehistöllä oli ollut puolen yötä kova
-työ asettaissa paikoilleen vinkkelipuomia, jonka piti estää tukkia
-ruuhkia muodostamasta. Koski pauhasi vähäistä alempana ja useammin
-kuin yhden kerran oli venhe ollut livahtamaisillaan siitä alas, mutta
-aina oli perämies viime tingassa saanut keksin varmasti puomiin
-isketyksi. -- Nyt kulkivat tukit parhaillaan ja uittomiehet olivat
-asettuneet metsään ison nuotion ympärille. Niilo oli mukana kuni
-tavallisesti. Viulun hän oli lähettänyt kylästä noutamaan -- itse
-ei hän nyt voinut mennä kotiin, sillä siitä luultiin aamupuoleen
-syntyvän aika työpaikka koskenniskaan muodostuneitten ruuhkien
-purkamisessa, ennenkuin ne ehtivät liika isoiksi kasvaa.
-
-Inspehtori Strömbom, joka oli tullut kirkonkylästä uittoa omassa
-piirissään johtamaan, oli lähettänyt viinalekkerin miehilleen,
-jotta he pysyttelisivät lämpiminä ja nyt he herkuttelivatkin oikein
-todenteolla väkevää kahvipunssia ryypiskellen. Niilo vingutti
-iloisesti viuluaan pitääkseen hyvää tuulta yllä, -- Kuta enemmän
-yö lyheni, sitä hurjemmaksi kävi soitto, ja kun aurinko alkoi
-männynlatvoja ruskottaa oli Niilo, kiitos monien ja isojen naukkujen
-tullut oikeen vauhtiin. Viulunsa oli hän heittänyt luotaan ja nyt hän
-laulaa hoilotti vanhaa rakkausvirttä...
-
-    Mä nuorena uskoni impehen loin
-    mun uskoni impehen sorjaan...
-
-Juuri samassa tulla astuskeli inspehtori Strömbom Uudeltatalolta
-päin. Pekkalan Janne, joka näki hänet jo matkan päässä ja joka tahtoi
-pitää Niiloa pilanansa töykkäsi Niiloa kylkeen ja jatkoi irvistellen:
-
-    Mutt' ystävä jätti ja toinen sen vei
-    sen kuorehen mieltyen korjaan...
-
-Hah-hah-hah -- rähisivät uittomiehet.
-
-Niilo kävi kalman kalpeaksi, mutt'ei virkkanut mitään. Hän meni
-viina-lekkerin luo ja nosti sen huulilleen. Kuu hän sen luotaan
-sinkahutti ei siinä ollut enää pisaraakaan...
-
-"Miten sinun, Niilo, onkaan? Luulenpa että sinun on vaikea pysytellä
-lämpimänä näin apo aikaiseen?" kuului samassa inspehtorin ääni hänen
-takanaan.
-
--- "Hm -- on kai niitä, jotka kykenevät toistakin lämmittelemään",
-mutisi Niilo käännähtäessään. -- Hänen silmissään välähti häijy ilme.
-
-Strömbom ymmärsi yskän... Mutta hän ei voinut mitenkään olla häntä
-vielä vähäsen ärsyttämättä.
-
-"Niin -- siinä sinä Niilo Erkinpoika oikeassa olet. Uudentalon
-Hilta-emäntä kyllä sen konstin taitaa."
-
-Ei, nyt hän ei enää uskaltanut enempää sanoa, sillä Niilo oli
-hurjistuneen näköinen. Sentähden jatkoi hän ystävällisellä äänellä:
--- "Noh -- anna nyt olla Niiles, älä nyt ole tuhma. Souda minut minut
-nyt joen poikki, niin saat lämpöä ruumiiseesi ja kiukkusi haihtuu."
-
-Niilo ei vastannut, vaan meni vastaan ja työntäsi venheen vesille.
-Inspehtori istahtihe perään ja niin he ääneti läksivät matkaan.
-Vielä kulkivat tukit tiheään, niin että soutajan täytyi olla hyvin
-tarkkaavainen.
-
-Virta oli vuolas -- venhe oli kuni kiehuvassa padassa, ja tuolla
-alempana -- vaan muutama sata metriä tuonnempana -- karjui koski.
-Tänne saakka voi nähdä miten tukit nousivat pystyyn ennenkun ne
-läksivät menemään -- miten ne ilmassa keikahtelivat ja -- sitten
-hukkuivat valkovaahtiseen vesihuntuun. -- Kieltämättä näytti se
-kolkolta... Yhtäkkiä kuului rasahdus. "Mikä se oli?" -- Inspehtori
-kavahti puoleksi pystyyn ja ääni oli levoton.
-
-"Oh -- ei tok' mitään -- airothan ne vaan, kun katkesivat tukkien
-välissä ja nyt mennään niitten muassa suoraan koskesta alas"...
-Niilo näytti tyyneltä siinä istuessaan -- mutta huulet olivat aivan
-siniset. -- "Niin että nyt saamme vilpoitella molemmat sekä työ että
-minä; -- kuinka kuuma sitte' tulee siit' en minä puhua taho."
-
--- "Muistaakos se Strömbom miten se minulta metän varast'? Varast' --
-niin justiisa varast', sillä ne pahaiset jauhosäkit ja silavapuolet,
-jotka minä otin velaks' yhtiöltä oon minä rehellisesti ajuulla
-maksanu'... Luuleekos se Strömbom, että kukaan kehtaa hänelle kolme
-vuotta työtä teh'ä muutamain jauhosäkkien ja yhden silavalaatikon
-e'estä? -- Niin huuva vaan, Strömbom -- ei se kummikaan auta; piru
-ottaa omansa kuitenkin se... Niin huuva vaan! Minä oisin myös voinu'
-huutaa kun sinä sanoit hävyttömyyksiä vaimostani -- mutta minä --
-olin vaiti -- minä. Näetkös kuinka valkoiselta kuohu paistaa? ...
-Olisipa nyt Strömbomin sielu yhtä valkoinen kuin vaahto tuolla --
-niin silloin olisi parempi tässäkin olla"... Kalmankalpeana tuijotti
-Strömbom alas koskeen, joka tuli yhä lähemmä nielevine pyörteineen.
-Hirveä kuolon kauhu jähmetytti koko hänen ruumiinsa: -- eihän
-tässä mitään apua ollut -- ei apua mitään. Nyt tarttui hyökyaalto
-venheeseen... Herra Jeesus Kristus armahda minua syntistä!
-
--- Rannalla olivat uittomiehet kokoontuneet yhteen paikkaan. He
-tiesivät, etteivät he mitään voineet tehdä pelastaakseen hätään
-joutuneita, mutta kamalata oli nähdä kahta ihmistä niin nopeasti
-elosta raastettavan... Ei kukaan sanonut mitään, mutta kun
-venhe viimeisen kerran näkyi vaahtopäisen hyökyaallon harjalla,
-silloin otti Antti Niilonpoika Vuorelasta, hän joka ei muuten
-herkkämielisimpiä ollut, lakin päästään ja pani kädet ristiin
-isä-meitä rukoillen.
-
-Mutta he sekä hämmästyivät, että säikähtivät kaikki, kun he näkivät
-Niilo Erkinpojan nilkuttavan joenvartta ylöspäin. Olihan hän saanut
-aika kolauksia, ja märkä hän oli, niin että vesi virtanaan hänestä
-valui, mutta sittenkään tuskin kukaan voi silmiään uskoa. Jumala
-tiesi miten hän oli pelastunut, -- itse ei hän sitä tietänyt. Mutta
-onhan Herra vähämielisten holhooja, sanotaan.
-
-Inspehtori sitä vastoin oli ja pysyi kateissa. Vasta kesemmällä
-löytyi hänen ruumiinsa useita peninkulmia alempana, pahoin ruhjottuna
-ja tukkien ja kivien runtelemana.
-
-Niilo Erkinpoika muuttui sen matkan tehtyään hiukan kummalliseksi.
-Eikä sitä käynyt ihmetteleminenkään. Ja joka sunnuntai-ilta istui hän
-kivellä kosken partaalla ja soitteli virsiä.
-
-Ihmiset puistelivat hänelle jonkun aikaa päätään, mutta pian hänen
-kummallisuuksiin totuttiin. Ja etenkin kun Niilo nyt oli tykkönään
-heittänyt ryypiskelemisen pois ja hoiti taloaan paremmin kuin koskaan
-sitä ennen. Niin, Niilosta näytti tulevan oikein varakas mies,
-vaikkakohta yhtiö omistikin metsän. Mutta niin ei hänellä ollutkaan
-hetkisen rauhaa, vaan hän raatoi kuni orja öin ja päivin.
-
-Oli kymmenes vuosi kulumassa Niilo Erkinpojan koskenlaskun jälkeen.
-Niilo oli ottanut lapset ja Hiltan mukaansa kirkolle ja nyt he olivat
-kotimatkalla. He olivat liittäytyneet isoon seurueeseen, jonka piti
-kulkea samaa tietä. Siellä olivat enimmäkseen kaikki ne pitäjäläiset,
-joilla oli kotinsa joen pohjoispuolella -- useapmia venhelasteja.
-Mutta venheet olivat huonossa kunnossa varsinkin siihen nähden, että
-kevättulva oli pahimmillaan, niin että siinä nyt värkkien kestävyyttä
-kysyttiin. Sentähden sovittiin siitä, että naiset ja lapset
-vietäisiin ensinnä toiselle rannalle, ja soutajiksi annettiin heille
-taitavimmat venhemiehet.
-
-Ensimmäiseen venheeseen tulivat Hilta ja lapset ja pari muuta naista.
-Niilo seisoi rannalla ja nauroi heitä, kun he kirkuivat pelosta niin
-pian kun venhe kallistelihe tai painui aallon laaksoon.
-
-Mutta äkkiä kalpeni hän, ja hänen naurunsa muuttui särkeväksi
-hätähuudoksi. -- Toinen airo oli katkennut, ja nyt liukui venhe
-alaspäin, yhä alemma... Herra armahda!
-
-Ja kaukaa kuului naisten ja lasten voivotusta ja itkua, johon miesten
-hätäytyneet hätähuudot sekoittuivat, kunnes kaikki äänet hukkuivat
-kosken hurjaan karjuntaan...
-
-Sen koommin ei Niilo Erkinpojasta ollut mihinkään. Hän möi talonsa
-polkuhinnasta yhtiölle ja osti pienen tuvan joen törmällä.
-
-Ja siellä hän istuu, vanhus, viuluineen, kuunnellen niitä kummia
-sointuja, joita hänelle koski ja metsä korviin kuiskuttavat ja
-muuttaen ne iloisiksi säveliksi, jotka houkuttelevat nuoria
-tanssimaan, vaan panevat vanhat itkemään.
-
-Ja niin kauvan kun aurinko paistaa lämpöisesti ja linnut rakkauslaulu
-jaan hänen ympärillään laulavat, niin kauvan tuntuu hänen onnellista
-täällä ollakseen. Mutta kun syysmyrskyt tulevat tuntureilta ja
-raastavat lehdet puista, silloin valtaa hänet tuskantunne -- ja
-vavisten hän hiipii pois -- sillä hän näkee ja kuulee niin paljon
-kummallista metsän sopista ja piilopaikoista.
-
-
-
-
-Nurkkalan kylä.
-
-
-Nyt oli Nurkkalan kylän rikas patruuna Eklund kuollut. Ja kaikki
-pitäjän tukimiehet ja etevimmät henkilöt olivat tulleet hautajaisiin
-vainajan muistoa kunnioittamaan. Siellä olivat nähtävinä niin
-nimismies kuin tuomari ja kaikki kirkonkylän yhtiöherratkin -- niin,
-vieläpä muutamat pomomiehet kaupungista asti.
-
-Sillä Eklund oli ollut mahtava ja merkittävä mies, joka renkinä
-alottaen uutteralla työllään oli päässyt miljoonain omistajaksi.
-
-Mutta nyt oli hän kuollut.
-
-Ja viini valui virtanaan ja päästi kielet kahleistaan -- ja niin
-siinä pidettiin puheita, toinen toistaan pitempiä ja kauniimpia.
-Niin, ne olivat oikein muhkeat maahanpanijaiset, sen "uskollisen
-työntekijän" arvoiset, "joka nyt pitkän ja työlään työpäivän
-jälkeen pääsi ikuiseen lepoon". niinkuin pitäjän pastori niin
-kaunopuheliaasti lausui. -- Ja hautajaisvieraat niistivät nenäänsä ja
-nyökäyttivät päätään surullisina toisilleen...
-
-Mutta hautajaistalon edustalle oli kokoontunut monta kummallista
-otusta. Siellä kuului murinaa ja noitumista ja raakaa pilaa...
-
-Siellä seisoi tunturilais-talonpoikia ja arentimiehiä, jotka muinoin
-olivat olleet talollisia, mutta nyt olivat muuttuneet köyhiksi
-raukoiksi. Miksikä? Niin, ehkäpä olisi Eklundin patruuna voinut
-antaa hiukan selitystä heidän köyhyytensä syihin, jos vaan olisi
-elänyt. Mutta nythän hän oli kuollut ja pappi itse oli kutsunut häntä
-"uskolliseksi palvelijaksi, palvelijaksi, joka oli tehnyt paljon
-hyvää hiljaisuudessa, joka oli ollut uskollinen vähässä ja sentähden
-pantu paljon päälle". Eikähän pappi voinut valehdella -- ei ainakaan
-kirkossa.
-
-Mutta ulkopuolella jupistiin kaikissa tapauksissa häijyjä asioita.
-
-Ja Eero Riekko, Nurkkalaisista ainoa, joka vielä talonsa omisti ja
-jota sentähden pidettiin rikkaana, tulla hoiperteli maantietä pitkin.
--- Hän ryyppäsi. Eero Riekko, niin pian kun vaan viinalle pääsi,
-ja kun hän vaan oli muutaman naukun ottanut, ei hän pelännyt puhua
-suutaan puhtaaksi. Paljon hänestä kumminkin hänen naapurinsa pitivät,
-eikä koskaan ollut hätääkärsivä avutta hänen tuvastaan lähtenyt.
--- Nyt hän tunkeutui läpi joukon hänkin nähdäkseen jotain noista
-kekkereistä. Ja kun hän oli jonkun aikaa ikkunassa seissut ja sisälle
-tirkistänyt niin jupisi hän tavalliseen varmaan tapaansa:
-
-"Niin kyllä he näyttävät olevan iloisia ja hyvällä tuulella tuolla
-sisällä, ja me täällä myöskin, mutta ajatelkaas kuinka pirulla on
-tänä iltana lysti! Kyllähän Erkki Simo antoi sekä kynttiläkruunun
-että kellon kirkolle lahjoakseen Herraamme ja pettääkseen pirua,
-aivan niinkuin hän petti naapureitaan. Mutta ei se piru annakaan
-itseään niin helposti paisteissaan pettää, ja Erkki Simo kyllä
-parhaiten tietää kuinka kuuma siellä on missä hän nyt on".
-
-Eero Riekon ympärillä kuului hyväksyvä rähinä. Sillä hän oli lausunut
-sen mitä kaikki ajattelivat, mutta jota ei kenkään uskaltanut sanoa.
-Vaikka näet Eklundin patruuna olikin kuollut, ei hänen rikkauksiensa
-ja mahtinsa pelko sittenkään ollut tykkönään haihtunut.
-
-Mutta Eero Riekon ei ollut vaikea sanoa mitä hän ajatteli! Eihän
-hänen ollut koskaan tarvinnut lainata niin penniäkään tuolta
-mahtavalta patruunalta. Eikä Eklundin samppanja koskaan ollut Eero
-Riekon tähden valunut, -- toki kumminkin yhden kerran; -- se oli
-silloin, kun Eklundin piti ostaa hänen tilansa Mustankosken-yhtiölle.
-Mutta siinä yrityksessään hän pahoin pettyi. Sillä kun hän luuli
-ystävänsä Eero Riekon niin päihtyneeksi, että hän pitemmittä mutkitta
-kirjottaisi nimensä kauppakirjan alle, silloin nousi Eero Riekko
-pystyyn ja lallatti: "Niin, Eklund, kyllä minä juon kuinka paljon
-tahansa, mutta piru vieköön, jos minä sinun roistokauppojen alle
-nimeni kirjoitan."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eklundin patruuna ei tosiaankaan ollut usein kaupoissaan pettynyt.
-Sillä hän oli aina osannut laskea, ja laskea oikein ennenkun
-hän asiaan ryhtyi. Jo siihen aikaan kun hän palveli renkinä
-Ruskolan Matilla oli hän tunnettu koko pitäjässä taitavuudestaan
-kellonhuijaamisessa, ja kun hän isoilla markkinoilla petkutti kuuron
-hevoskaakin itse mustalais-Antille ja sai varsahevosen sijaan,
-silloin oli Erkki Simon kauppamaine vakaantunut. Sillä mustalaisen
-petkuttamista hevoskaupoissa, sitä pidetään näillä seuduin yhtä
-vaikeana, joskohta ei yhtä kunniakkaana, kuin päästä kirkon-väärtiksi
-tahi herastuomariksi.
-
-Mutta kumma kyllä eivät huhut Erkki Simon oveluudesta kello- ja
-hevoskaupoissa tehneet häntä kylän nuorison keskuudessa suosituksi.
-He pelkäsivät häntä ja se oli syynä siihen, ettei Erkki Simo
-koskaan saanut olla mukana kun lystiä pidettiin -- eikäpä niin
-muutenkaan. Enimmäkseen sai hän kulkea yksin -- paitse tietystikin
-markkinoilla. Silloin keräsi hän ympärilleen kokonaisen pataljoonan
-kellonhuijaajia, mustalaisia ja hevoshuijaria. Taskut enemmän- tai
-vähemmänarvoisia kelloja pullallaan ja yhtämittaa heruva litrapullo
-povitaskussa kulki hän toisesta toiseen, ja jokainen, joka Simo
-Erkin kanssa kauppoihin ryhtyi, voi olla varma siitä, että hänet
-rehellisesti nolattiin. Mutta aina vaan hänen kauppansa luistivat.
-Simo Erkki oli huomannut, että viina aina ihmisten kauppahalua
-paransi, eikä hän sentähden koskaan kauppoja tehnyt ilman että
-hän oli antanut ostajalle tilaisuutta kahteen, kolmeen kulaukseen
-viinapullosta. Itse hän kyllä tiesi olla varuillaan -- ei hän koskaan
-ollut juopunut, vaikka näyttikin toisinaan jotakuinkin pehmeältä. Ja
-kun talonpoikaset selvisivät humalastaan ja huomasivat, että heitä
-oli petkutettu, silloin noituivat he viinaa ja Erkki Simoa.
-
-Toisenlainen oli hänen nuorempi veljensä Kalle Aatu, joka palveli
-Tarkkalan isäntää. Hänessä nyt ei ollut keinottelijaa niin
-aluksikaan, eikä hänellä muuta ollutkaan kuin pari tanakkata
-käsivartta ja kaksi mustansinistä silmää, jotka voivat loistaa niin
-kauniisti, että kaikki tytöt niiden loistosta pyörälle joutuivat.
-Eikä siitä koskaan voinut hauskaa syntyä ellei Kalle Aatu mukana
-ollut. Mutta joskohta hän olikin ensimmäinen kisakentällä, niin oli
-hän ensimmäinen työpaikallakin. Siinä syy minkätähden Kalle Aatusta
-yhtä paljon pidettiin kuin Erkki Simoa pelättiin ja vihattiin. Ja
-Erkki Simon mieltä se katkeroitti ja kalvoi -- toisinaan hän melkein
-vihasi veljeään. Eipä silti että Kalle Aatu koskaan olisi häijy häntä
-kohtaan ollut, eikä siitäkään syystä, että tytöt pitivät enemmän
-Kalle Aatusta kuin hänestä, Erkki Simosta -- siitä hän ei välittänyt.
-Vaan Kalle Aatussa oli jotain niin valoista ja rehellistä, joka
-tympeytti veljeä, pani hänet pahoille mielin ja sillä tavoin hänessä
-vähitellen vihantunteita herätti.
-
-Paremmiksi eivät asiat muuttuneet, kun Kalle Aatusta tuli vävypoika
-samaan taloon, jossa hän oli niin kauvan palvellut. Sillä koska
-Tarkkala oli pitäjän isoimpia ja parhaiten hoidettuja tiloja, niin
-ei ollut ihmettelemistä, että Erkki Simon mielestä hänen veljellään
-oli ollut aivan liian suuri onni. Se harmitti häntä, että Kalle
-Aatu, jolla ei ollut kauppaneroa nimeksikään, kuitenkin oli päässyt
-suuritilalliseksi, sillä aikaa kun hänen. Erkki Simon, vielä täytyi
-renkinä raataa.
-
-Jospa hän vaan olisi voinut tehdä saman! Mutta semmoisia tyttöjä kuin
-Hilma. Kalle Aatun vaimo oli, ei joka oksalla ollutkaan. Ja muuten
-Erkki Simo kyllä tiesi, ettei hän naisten makuun ollut.
-
-Yhden ainoan tytön hän tunsi, joka hänet ehken ottaisi -- ellei hänen
-isänsä esteitä rakenteleisi. Rikas hän oli, sillä hän oli Pekkolan
-ukon ainoa tytär, mutta ei hän kaunis ollut, se nyt oli varmaa.
-Ja koko pitäjä tunsi hänet torakurkuksi, joka ei edes häikäillyt
-hammastaan kostuttaa, jos niiksi tuli, ja päälle päätteeksi oikein
-aika lailla. Niin että huolimatta hänen rikkaudestaan ja siitä
-että hän poikia himoitsi, ei hän sittenkään voinut kerskata sillä,
-että hänellä olisi ollut niin ainoatakaan sulhasta. Mutta ei silti
-sanottua ollut, että Erkki Simon kosiminen niin muitta mutkitta
-onnistuisi. Sillä Nurkkalan Pekkolan isäntä oli tunnettu oikeaksi
-saituriksi ja vaikka hänen tyttärensä oli yhtä vastenmielinen
-kuin selkäsauna ja hänen sielunsa musta kuni saunanseinä, niin ei
-sittenkään luultavaa ollut, että hän tyytyisi saamaan vävykseen
-renkimiehen.
-
-Siitä kohden se iho arka olikin. Ja Simo Erkki tuumaili ja mietiskeli.
-
-Silloin tapahtui eräänä talvena, että Mustankosken-sahayhtiö
-"erehtyi" paria metsälohkoa hakkuuttaessaan niin, että noin 50000
-kruunun tukkipuuta tuli luvatta ja leimaamatta kaadetuiksi. Tietysti
-otettiin tukit takavarikkoon ja pantiin puomiin joen poukamaan juuri
-sen kosken yläpuolelle, jonka joki kirkonkylän alapuolella muodostaa.
-Siinä ne piti kruunun laskuun enimmäntarjoovalle myydä, ja huhuttiin,
-että yhtiön tulisi maksaa aimo sakkoja "erehdyksestään".
-
-Inspehtorit ja työnjohtajat juoksentelivat ymmällä ollen toinen
-toistensa jaloissa. Mitä tehdä? Eikä siinä kylliksi että rahallinen
-tappio oli oleva iso -- yhtiö tulisi häväistyksi -- joutuisi toisten
-onnellisempien kilvoittelijoiden pilkan esineeksi. Sehän oli aivan
-kauheata, tämmöinen! Mustankoskenyhtiön johtaja tuli itse tänne
-kaukaa etelämpänä olevasta kodistaan koettaakseen kullalla ja hyvillä
-sanoilla saattaa asian oikealle tolalle. Ja häntä seurasi kokonainen
-joukkue asianajajia ja lakimiehiä.
-
-Koko pitäjä oli kuohuksissaan eikä muista seikoista kuin tuosta
-suuresta takavarikosta puhuttukaan.
-
-Erkki Simo oli hänkin tietysti kuullut siitä puhuttavan.
-
-Ja yhtäkkiä selvisi hänelle, että nyt hän voisi rikastua tekemällä
-yhden ainoan rohkean kepposen.
-
-Hän hankki asiaa kirkonkylään. Muttei mennyt suorastaan sinne,
-vaan teki kierroksen joen poukamaan, missä takavarikkoon otetut
-tukit olivat. Varovasti tutki hän puomia. -- Virta painoi sitä --
-tarvittaisiin vaan pari miehen iskua -- ja silloin läksi koko lautta
-koskesta alas menemään. Ja alapuolella sitä ei niin helposti takaisin
-otettaisikaan, sillä siellä se sekoittuisi Mustankosken-yhtiön
-muitten tukkien kanssa yhteen...
-
-Erkki Simo kiiruhti yhtiön konttooriin ja pyysi päästä johtajan
-puheille kahden kesken...
-
-He puhelivat kauan ja innokkaasti ... ja kun Erkki Simo läksi
-loistivat niin hänen kuin mahtavan tirehtöörinkin kasvot
-tyytyväisyydestä.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin -- päälle päätteeksi itse juhannuspäivänä
--- tuli nimismiehelle sana että puomi, joka sulki takavarikkoon
-otetut tukit poukamaan, oli yöllä katkennut ja että jok'ikinen tukki
-oli sievosesti mennyt koskesta alas, ja että ne nyt olivat matkalla
-meren rantaan päin. Ei ollut ajattelemistakaan, että takavarikkoon
-otettuja tukkeja voisi Mustankosken-yhtiön muista tukeista eroittaa.
-Ei jäänyt muuta neuvoksi kuin antaa noiden 50000 tukin jäädä yhtiön
-omiksi ja levollisesti ottaa vastaan mitä niistä tarjottiin --
-yhteensä tuhat markkaa -- kaksi penniä kappaleesta.
-
-Tosinhan asiasta vähän rettelöimistä syntyi ja muutamat henkilöt
-tahtoivat saada todistetuksi, että puomi oli yhtiön toimesta
-katkaistu. Mutta tirehtöörillä oli monta lainoppinutta miestä
-mukanaan ja monta isoa kaunista seteliä... Ja niin se kävi päinsä,
-että Mustankosken-yhtiö pääsi erilleen asiasta ja kruunu sai tuhat
-markkaa 50000 tukista.
-
-Saman vuoden syksynä asetti Erkki Simo kauppasodin kirkonkylään ja
-otti nimekseen Eklund. Kohta sen jälkeen nai hän Pekkalan Liisan.
-
-Ihmiset kuiskuttivat ikäviä asioita Erkki Simo Eklundista, mutta
-hän oli vähäkuuloinen eikä kenkään uskaltanut sanoa mitään ääneen.
-Sillä aivan kuin noidan-iskusta oli Eklund tullut sekä rikkaaksi
-että mahtavaksi. Kyllähän hänessä, vielä silloin tällöin renki tuli
-näkyviin, mutta siihen seikkaan ei kukaan huomiotaan kiinittänyt.
-Hänestä tuli hyvä ystävä ja veli kaikkien sahaherrojen kanssa ja hän
-joi totia ja pelasi korttia tuomarin ja nimismiehen kanssa.
-
-Eikä Eklund koskaan kitsastellut, kun joku kirkonkylän herroista
-taskulainaa tarvitsi -- ei suinkaan. Siinä hymyiltiin ja pokkuroitiin
-ja kursailtiin, niin ettei siitä loppua tahtonut tullakaan.
-
-Mutta jos köyhä tunturilainen tarvitsi puoli säkkiä jauhoja tahi
-nelikon suoloja velaksi, -- niin silloin se oli mahdotonta --
-aivan mahdotonta. Töin tuskinhan hän itse tuli toimeen. Mutta --
-velkakirjaa ja 10 prosentin korkoa vastaan voi hän nyt kumminkin
-yhden kerran auttaa...
-
-Ja niin se Eklundin liike yhä suureni ja Eklund itse yhä vaan
-rikastui.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eklundin veljeä, Kalle Aatua, kohtasi eräänä syksynä suuri suru.
-Sillä Hilma, hänen vaimonsa, kuoli synnytettyään pojan. Ja poika
-seurasi äitiänsä hautaan muutamien päivien kuluttua.
-
-Kalle Aatu tuli itse kutsumaan veljeään hautajaisiin. Hän näytti
-sortuneelta ja murheen murtamalta -- Erkki Simon mielestä oli häntä
-oikein sääli. Ja ensikerran elämässään näytti Eklund sovinnolliselta
-veljeään kohtaan. Kutsuipa hän Kalle Aatun luokseen kotiinsakin,
-kirkonkylään, hautauksen jälkeen. Ei ollut Kalle Aatun nyt hyvä
-yksin kaikessa murheessaan Tarkkalassa istua. Siellä hän vaan tulisi
-kipeäksi surusta... Ei, parasta oli heittää kaikki surulliset
-ajatukset luotaan...
-
-Ja Kalle Aatu tuli Eklundille ja asui siellä koko talven. Hei,
-sielläkös lystiä pidettiin! Eklundista tiedettiin, ettei hän
-kitsastellut, kun oli pidoista puhe, eikä Kalle Aatu se mies ollut,
-joka lasin luotaan lykkäsi kun hänelle semmoista tarjottiin. Hän
-olikin kuin samassa humalassa koko sen talven. Itse hän ei muistanut
-niin hituistakaan mitä sillä aikaa oli tapahtunut, mutta se on
-varmaa, että kevätkäräjissä myönnettiin Erkki Simo Eklundille
-lainhuudatus hänen veljensä tilaan, Tarkkalaan, jonka hän muka oli
-viidelläsadalla markalla ostanut.
-
-Ei kukaan oikeastaan tiedä miten se kauppa oli tullut tehdyksi.
-
-Mutta sen jutun jälkeen muuttui Kalle Aatu hassahtavaksi. Hän
-kierteli kirkonkylää ja ryypiskeli, kunnes hänet eräänä aamuna
-löydettiin kuoliaaksi paleltuneella vaimonsa, Hilman haudan vierestä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nurkkalan kylä on pitäjän isoimpia. Siihen ei tosin kuulunut kuin
-kahdeksan taloa, mutta ne olivat sitä suurempia -- melkein kuin
-kaksi, kolme tavallista. Eklundin appiukon kuoltua sai hän tietysti
-hänen talonsa ja se oli isoin kaikista.
-
-Sahayhtiön herrat kiertelivät Nurkkalankylän metsiä kuni kissat
-kuumaa puuroa. Mutta Nurkkalan talonpojat eivät olleetkaan niin
-helposti peijattavia, sillä he alkoivat aavistaa, että metsä oli
-enemmän arvoinen kuin kukaan voi uskoakaan. Siitä syystä ei kauppoja
-syntynytkään, vaikka metsänostajat toisinaan tarjosivat melkein
-suunnattomia summia -- niin, jopa kuusi-, seitsemäntuhatta markkaa
-isoimmista tiloista.
-
-Mutta silloin tuli Mustankosken-yhtiön johtaja vielä kerran
-kirkonkylään etelästä päin. Hän ei ollut käynyt siellä sen kevään
-jälkeen, jolloin tuo iso tukkitakavarikko tapahtui. Eikä kukaan
-voinut käsittää mikä häntä nyt pakoitti tänne tulemaan. Tosinhan
-sanottiin, että hän oli tullut metsästämään, vaan sitä nyt ei kukaan
-ottanut uskoakseen.
-
-Eklund oli nyt kirkonkylän mahtavin mies, ja tirehtööri sai
-kutsut tulla entisen rengin komeaan taloon asumaan. Pitoja
-pidettiin joka päivä -- niin vieläkin kerrotaan pitäjässä niistä
-samppanja-aamiaisista ja päivällisistä, jotka Eklund laitatti
-juhlittaakseen korkea-arvoista suosijaansa.
-
-Mutta kaiken juhlimisen ohessa ei kauppa-asioita unhoitettu.
-Tirehtööri tiesi inspehtoriensa kautta aivan hyvin, että kunhan vaan
-pitäjän talonpojat pääsisivät siitä selville, että Eklund oli talonsa
-myönyt, niin hekin, hänen liikeneroonsa luottaen, myöskin möisivät
-omansa. Sillä ei kukaan voisi varoa, että viekas Eklund olisi antanut
-petkuttaa itseään.
-
-Mutta nyt oli Eklund rikas eikä antanutkaan ostaa itseään niin
-vähällä kuin ensi kerralla. Viisikymmentätuhatta markkaa täytyi
-yhtiön lukea pöydälle käteisessä rahassa saadakseen hänen nimensä
-_pätemättömään_ kauppakirjaan.
-
-Eklund ja tirehtööri läksivät yhdessä Nurkkalan kylään puhuakseen
-järkeä talonpojille. Ja nyt näyttäytyi, ettei Eklund ollutkaan
-unhoittanut entisiä kellonhuijaustemppujaan -- hän juotti naapurinsa
-humalaan -- ei nyt enää viinalla, vaan samppanjalla -- siitä oli
-tullut Eklundin mielijuoma -- ja kun humaltuminen alkoi tehdä
-ajatukset sekaviksi, silloin hän rupesi seteleillä, monilla suurilla,
-kirjavilla seteleillä heitä kutittamaan. Ja kaikki he menivät ansaan
--- kaikki paitsi Eero Riekko -- mutta hän olikin nyt semmoinen
-patajuoppo, ettei hän voinut omaa parastaan käsittää -- sanoi Eklund.
-
-Kun kevätkäräjiä ensi vuonna istuttiin, silloin olivat kaikki
-Nurkkalankylän talot, paitsi Eklundin ja Eero Riekon, yhtiön tiluksia.
-
-Mutta kun talonpojat saivat tietää, ettei Eklund ollutkaan myynyt
-tiluksiaan, vaan ainoastaan nimensä heitä petkuttaakseen, silloin
-itkivät monet kiukusta ja surusta ja kauvan kesti, ennenkuin Eklund
-uskalsi näyttäytyä yksin iltasin.
-
-Jumala yksin tietää, kuinka monta kirousta tuolle mahtavalle
-patruunalle rukoiltiin.
-
-Ehken tunsi hän itsekin, ettei hän ollut oikein tehnyt. Ehken
-lahjoitti hän omaatuntoaan nukuttaakseen kirkolle suuremmoisia
-lahjoja. Ensin antoi hän kynttiläkruunun -- suuren ja komean, niin
-että se räikeästi pistää silmiin muutoin niin yksinkertaisesti
-sisustetussa maalaiskukossa.
-
-"Herran kunniaksi lahjoittanut kauppias E. S. Eklund Nurkkalan
-kylästä" on isoin, kullatuin kirjaimin kruunussa luettavana.
-
-Mutta kun kynttilät juhlatilaisuuksissa kimaltelevat, silloin
-tyrkkivät pojat toisiaan kylkeen ja kuiskaavat:
-
-"Katsohan kuinka komeasti roisto-Eklundin ruunu loistaa,"
-
-Eikä Eklund ainoastaan kynttiläkruunua lahjoittanut. Tukholmasta
-tilasi hän suuren suuren kellon, jonka piti soida pitäjän
-kirkontapulista Herran ja hänen kunniakseen.
-
-Mutta kun kelloa oli ensi kerran soitettava, niin se halkesi. Ja kun
-se oli valettu uudelleen ja taasen pantu paikoilleen, heilui tapuli
-niin arveluttavasti, ettei nykyään uskalleta kelloa käyttää muuhun
-kuin läppäämiseen.
-
-Ihmiset kuiskuttavat, ettei Eklundin kello tahdo soida, sentähden
-että se on verirahoilla ostettu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näitä ja monta muuta juttua kerrotaan pitäjässä köyhästä
-talonrengistä, joka viekkaudella ja epärehellisyydellä hankki
-itselleen rikkautta ja valtaa; roisto-Eklundista, patruunasta, joka
-möi sielunsa yhtiön rahoista.
-
-Eikä yksikään, eivät edes ruotulaiset, jotka kulkevat kylästä kylään,
-eläen kanssaihmisten armeliaisuudesta, kadehti häntä.
-
-Hän kuoli, istuessaan kassakaappinsa edessä, vanha nahkakukkaro
-kädessä.
-
-Ja nyt ovat hänen rikkautensa hävinneet kuni akanat tuuleen. Ei ole
-tähdettäkään jäljellä noista kootuista miljoonista. Kun tunturilainen
-sanoo Eklundin nimen, niin seuraa sitä kirous tahi sadatteleminen ja
-kello, jonka Eklund kirkolle lahjoitti, se ei kutsu kansaa Jumalan
-huoneeseen, vaan julistaa tulipaloa ja onnettomuutta kun se vaan soi.
-
-
-
-
-Perintölä.
-
-
-Ihmiset kertovat että Perintölässä kummittelee.
-
-Se, jonka syysiltana täytyy kulkea siitä ohi, kiiruhtaa aina
-askeliaan tavallista enemmän, ja paimenpojat arvelevat ja
-tutkistelevat kotvan aikaa, ennenkun he uskaltavat hiipiä
-päärakennuksen särkyneistä ikkunanruuduista sisälle tirkistämään,
-nähdäkseen, jos siellä mitään piilee. Ja jos he silloin saavat kuulla
-pienimmänkään rasahduksen, juoksevat he täyttä kurkkua huutaen
-metsään -- luullen nähneensä itse pirun ja koko hänen joukkueensa
-perässään.
-
-Yhtiö ei saa ketään tilaa arennille ottamaan, vaikka se aikoinaan oli
-pitäjän parhaita. Ei vaikka he kerran ovat tarjonneet sata markkaa
-sille, joka siilien tahtoisi asettua. -- Rikkaruohoa kasvaa saroilla,
-pientarilla nousee nopeaan männyn ja koivun taimia ja aitauksissa on
-karhunsammal päässyt valloilleen. Kohta on Perintölä metsäpalstana ja
-metsäpalsta erämaana.
-
-Sillä talvet pitkään ahertavat miehet ja hevoset kuljettaakseen
-Perintölän metsää pois. Eivät ne seiväspuita ole, jotka siellä
-kasvavat, -- ne ovat mahtavia hirsi- ja taivastatavottelevia
-mastopuita, joita kaadetaan ja paloitellaan ja kuljetetaan
-pois. Mutta yhtiö -- niin se on ansainnut monta, monta kymmentä
-tuhatta markkaa metsällään, ja monta köyhää raukkaa ja entistä
-talollisen-poikaa, jotka ehken muuten olisivat kuolleet nälkään, ovat
-tulleet tänne ja saaneet työtä yhtiön palveluksessa. Niin -- onhan
-se Jumalan onni, että heillä edes oli yhtiö, johon voivat turvautua
--- sillä miten heidän muuten kävisikään, kaikkien noitten raukkojen,
-jotka kiertelevät pitäjää ilman koditta ja työttä.
-
-Jumala tiesi, miten asiat muinoin olivat, ennenkun yhtiöt tulivat ja
-auttoivat ihmisiä rahoillaan ja työllään! Siihen aikaan ei mahtanut
-ollakaan köyhiä. -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Perintölän Iisakki-vanhus luopui isännyydestä, oli Pekka,
-hänen poikansa, vasta mennyt naimisiin. Hän oli ottanut Erkki
-Antin tyttären -- Kaunis-Eveliinan, joksi häntä kutsuttiin. Pekka
-oli saanut monta iskua hänen tähtensä ja monta iskua hän myös oli
-antanut. Vähälläpä oli, että hän hänen tähtensä olisi pantu sinne,
-miss'ei aurinko eikä kuu paista.
-
-Korholan Aatu, Eveliinan isä, ei ollut niin erittäin hyvässä
-maineessa sen jälkeen kun hän oli haastettu oikeuteen hirven taposta
-ja vannoi itsensä vapaaksi. Mutta se ei estänyt seudun poikia
-kilpaa juoksemasta Eveliinan perässä. Ja ne rukkaset, joita hän
-jakeli, hankki hänelle yhtä monta vihamiestä kuin hänellä ennen
-oli ihailijoita ollut. Taskisen Kalle, joka oli Kaunis-Eveliinan
-kiihkeimpiä kosijoita, mutta jonka Pekka oli satulasta sysännyt,
-tuli hänen katkerimmaksi vihollisekseen. Oli aika mikä tahansa, aina
-koetti hän sanoa ilkeyksiä Aatusta ja varsinkin hänen tyttärestään.
-Ja niinpä eräänä juhannusaattona -- muuten samana vuonna, jolloin
-Pekka meni Eveliinan kanssa naimisiin -- oli Kalle tullut Pekan luo
-tämän seistessä kirkonmäellä muutamien toverien seurassa ja kysäissyt
-häneltä "oliko hänellä hirvenlihoja myytävänä."
-
-Pekka kalpeni. Sanaakaan vastaukseksi virkkamatta astui hän muutaman
-askelen Kallea kohden ja antoi hänelle semmoisen korvapuustin että
-leukaluu särkyi.
-
-Ei se korvapuusti tullut Pekalle niinkään kalliiksi, sillä todistajat
-todistivat yhteen suuhun, että Kalle se oli joka aloitti.
-
-Saman vuoden syksynä meni Pekka naimisiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-He elivät omaa elämäänsä tuolla Perintölässä. Iisakki-vanhus ja
-Liina, hänen vaimonsa, olivat muuttaneet porstuakamariin, niin
-että Pekka jäi kahden kesken Eveliinan kanssa pirttiin asumaan. Ei
-siellä koskaan äreätä sanaa kuulunut. Pekka, joka voi olla niin
-rajuluontoinen ja tuittupäinen, oli nyt leppeä ja sopuisa.
-
-Siihen aikaan oli kuin jos aurinko olisi ainiaan Perintölään
-paistanut.
-
-Sarkojen lukumäärä kasvoi ja alaltaan ne yhä suurenivat, Pekka
-kun niitä jänteville käsineen raivasi. Tuvassa oli kaikki niin
-siistittyä, hienoa ja puhdasta -- geraniot ja pelargoniat ikkunoissa
-olivat niin vihreät ja rehevät -- permanto oli aina valkoinen ja
-kirkas -- maitopytyt, jotka olivat kallellaan porstuassa kuivamassa,
-kiilsivät melkein hopealta. Niin, Eveliinalla oli taito hankkia valoa
-ja iloisuutta ympärilleen. Ja vuosi häitten jälkeen tuli siellä vielä
-valoisampi. Silloin tuli Selma maailmaan.
-
-Pekka ei tiennyt koskaan ennen tarttuneensa pieneen lapseen. Tuskin
-oli hän semmoista nähnytkään. Mutta kun hän nyt näki tuon pikku
-olennon, joka makasi Eveliinan vieressä, ei hän voinut olla ottamatta
-sitä tanakoille käsivarsilleen ja puristamatta sitä hellävaroin
-rintaansa vastaan. Kun hän sitten oli laskenut Selman takaisin,
-seisoi hän kauvan, kauvan aikaa ja katseli heitä kumpaistakin, --
-katsoi, katsoi, kunnes kyyneleet silmiin puhkesivat. Silloin suuteli
-hän Eveliinaa ja juoksi ulos -- juoksi laulaen ja rallattaen aidan
-vierttä -- naapurikylään onnestaan kertomaan.
-
-Nyt -- niin nyt hän oli saanut jotain, jonka edestä hänen tuli
-elää -- nyt hän oli tekevä työtä niinkuin ei koskaan sitä ennen.
-Perintölästä oli tuleva pitäjän paras talo! Ja sehän oli aivan
-paikallaankin -- koska pitäjän kaunein tyttö oli sen saapa.
--- -- -- Hih, hei, kuinka aurinko paistoi ja miten linnut
-visertelivät tänäpänä vaikka olikin kesä enemmän kuin puolitiessä.
-Pekan täytyi nauraa ääneensä. Totta tosiaan, hänestä tuntui kuin
-jos olisi muuttunut lapseksi uudelleen. -- -- -- Semmoinen pieni
-tyttönen! -- -- -- Tummansiniset silmät -- Eveliinan silmät! Samat,
-jotka aina näyttivät katsovan kauas tulevaisuuteen. Suu niin pieni ja
-punainen, posket niin pyöreät ja terveet. Jumalani, kuinka onnellinen
-hän oli! Se oli hänen lapsensa, hänen oma pieni, pieni lapsukaisensa
--- hänen ja Eveliinan. La-la-la lauleli hän pyrkiessään vasta
-mäkeen Sarvilammin salolle. Ja vastapäätä olevasta vuoresta
-vastasi kaiku niin pitkään ja kumeasti. -- -- -- Se kuului melkein
-huokaukselta. -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta vuodet kuluvat nopeaan kun onnessa elää. Ja kun tulee pimeään
-oltuaan kirkkaassa päivänpaisteessa niin koskee silmiin.
-
-Pekan tukka muuttui harmaaksi ja hänen otsansa yhden talven kuluessa
-ryppyiseksi.
-
-Eveliinan terveys ei koskaan ollut niin varsin kehuttava ollut.
-Mutta sitten alkoi tuntua niin kummalliselta. Ennen oli hän aina
-ollut iloinen ja virkeä kuni sirkkunen -- nyt hän tunsi itsensä
-niin väsyneeksi, niin väsyneeksi. Ja kun lian joskus tahtoi laulaa
-niinkuin ennen, niin hänen täytyi keskeyttää kesken laulamisen --
-pisti niin rintaan. Syksymmällä alkoi hän yskiä -- lyhyttä, kuivaa
-yskää. Mutta eihän kukaan voinut uskoa sitä vaaralliseksi. Hänen
-poskessahan punoittivat niin kauniisti ja hänen silmänsä loistivat
-kuni muinoin, kun hän oli "Kaunis-Eveliina". Pekka koki rauhoittua --
-mutta povessaan tunsi hän kalvavaa tuskaa. Vihdoin päätti hän käydä
-lääkärin puheilla -- ilman että Eveliina siitä tiesi. Sillä hän ei
-koskaan olisi tahtonut, että hän tuhraisi rahoja semmoisiin. --
-
-Vaikeata oli Pekan tulla kotiin. Hän tiesi nyt, että ruusut Eveliinan
-poskilla olivat kuolon merkkejä -- että silmäin loiste oli kuumeen
-hehkua. Ja lääkäri oli sanonut, ettei hän, Pekka, saanut näyttää
-suruaan Eveliinalle, ei edes antaa hänen aavistaa millainen hänen
-tilansa oli. -- -- --
-
-Kun Pekka tuli kotiin, valehteli hän ensi kerran elämässään
-Eveliinalle. Hän sanoi, että hän oli käynyt erässä naapurikylässä
-kysymässä neuvoa tietäjä-ämmältä ja tämä oli sanonut, että Eveliina
-kyllä paranisi kunhan kevät tulisi, -- Pekka tukahutti nyyhkytyksen,
-sillä tohtori oli sanonut, että kevät juuri on Eveliinan vaarallisin
-aika.
-
-Ja niin meni talvi menojaan -- pitkä, raskas talvi kovine pakkasineen
-ja isoine lumikinoksilleen. Evelina oli nyt alituiseen lepuulla --
-odottaen kevättä, jolloin hänen vaivoistaan tulisi loppu. Pekka
-ei ollut voinut ryhtyä mihinkään työhön -- hän kierteli metsiä ja
-viritteli ansoja ja karhunlavoja. Mutta kun hän oli kotona näytti hän
-reippaalta ja iloiselta.
-
-Kevät tuli -- lämmin ja ihana kevät pitkän talven jälkeen. Aurinko
-paistoi, linnut visertelivät, koivut työnsivät lehtä. Ja Eveliina
-näytti saavan enemmän voimia päivä päivältä. Näytti siltä kuin jos
-lääkärin ennustus ei toteutuisikaan ja Pekka jo iloitsi, että hän
-vielä kerran saisi nähdä Eveliinan terveenä ja reippaana.
-
-Silloin tuli isku -- niin nopeaan -- niin odottamatta, että se
-oli melkein musertamaisillaan Pekan. Vähää ennen juhannusta kuoli
-Eveliina -- niin tyynesti ja hiljaa kuin lapsi, joka nukahtaa äitinsä
-käsivarrelle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin oli nyt Pekka kahden kesken Selman kanssa Eveliina haudattiin
-kaikessa hiljaisuudessa eräänä pyhänä ja kaikki ihmiset koko
-pitäjässä siunailivat sitä Pekan kitsautta kun hän ei edes tarjonnut
-niin kahvitilkkua hautauksen jälkeen. Niin paljon hänen toki olisi
-pitänyt kunnioittaa vaimoaan. "Mutta leskimiehen suru on kuni sysäys
-kylkeen -- niin molemmathan ne ovat helposti haihtuvia kipuja" --
-tuumittiin.
-
-Mutta Pekka antoi ihmisten juoruta miten vaan tahtoivat. Niinkuin
-Eveliinan sairauden aikana, niin kierteli Pekka nytkin metsiä
--- nythän ei ollut luvallinen aika, niin ettei hän voinut vetää
-metsästämistä syyksi siihen -- mutta hän puhui siitä että
-salo-niittyjä oli tarkastettava ja että korteikkoja oli hirviltä ja
-metsistyneiltä poroilta suojeltava. -- Talo oli melkein hunningolle
-joutumaisillaan.
-
-Ja kun hän iltasin tuli kotiin vietettyään koko päivän metsässä,
-silloin oli hänellä tapana istuutua, Selma sylissään, ja ääneti
-katsella häntä -- katsella ja katsoa kunnes tyttönen melkein pelästyi
-ja alkoi itkeä.
-
-Kesti melkein vuoden, ennenkun Pekalta tuli oikeata työtä tehdyksi.
-Mutta kun hän kerran oli alkanut, niin oli kuin jos työ olisi
-auttanut häntä unhoittamaan surunsa. Ja kun hän väsyneenä ja lopen
-uuvuksissa tuli uudispellolta kotiin, oli Selma aina ovella ja
-otti hänet vastaan -- olipa melkein kuin jos Eveliina ei olisi
-kuollutkaan, vaan olisi jälleen nuoristunut.
-
-Vuodet vierivät ja Selma kasvoi ja varttui. Ja Pekka oli tullut
-entiselleen, semmoiseksi kuin hän oli ennen suurta suruaan -- vaan
-paljon vanhemmaksi. Nauraa ja laskea leikkiä hän kumminkin taisi,
-ja hän oli tyytyväinen itseensä. Sillä hän oli kuolettanut surunsa
-työllään eikä sittenkään unhoittanut Eveliinaa; hän oli tehnyt ison,
-raskaan päivätyön ja nyt hän vaan ikävöi -- tyyntä, kirkasta iltaa
--- -- -- ikävöi levätäkseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Selma oli kahdenkymmenen vuoden vanha. Hän oli pitäjän kaunein tyttö
-ja lisäksi rikkain. Ei sentähden niin aivan merkillistä ollut,
-että pojat häärivät Perintölän ympäristössä, niinkuin kärpäset
-sokeripalan ympärillä. Mutta kummallista oli, että rivakkaimmat ja
-kunnollisimmat pojat tuhmistuivat ja mykistyivät, kun he tulivat
-Selman läheisyyteen. Hän oli niin toisenlainen kuin mihin he olivat
-tottuneet, kun oli puhe tyttösistä, niin että joutuivat aivan ymmälle
-hänen rinnallaan. Eikä yksikään poika koko pitäjässä voinut kerskata
-sillä, että olisi saanut ottaa häntä vyötäisistä muulloin kuin
-tanssipaikalla.
-
-Siitä syystä syntyi hälinä koko kylässä, kun alkoi huhu liikkua,
-että Selma oli saanut kosijan, jota hän ei tahtonut eikä voinutkaan
-lähettää luotaan niinkuin hän oli tehnyt kaikille muille. Ja vielä
-äkäisemmin melusivat kylän juoruakat kun huhuttiin, että Selmasta
-tulisi rouva Saari.
-
-Teuvo Saari, Hallavuoren sahayhtiön metsäinspehtori etelä-Lapissa,
-oli pulska mies. Ja se joka vielä enemmän merkitsi, hän oli kekseliäs
-ja teräväjärkinen kuni harvat, ja, hänen tovereittensa sanojen
-mukaan, saakelin hauska poika, joka osasi olla ja oli ollutkin
-osallisena vähin joka asiassa. Yliopistokaupungissa, jossa hän oli
-maleksinut useita vuosia suorittamatta mitään tutkintoa, tunnettiin
-hänet oikeaksi naisten lumoojaksi ja velikullaksi. Vihdoin kai olivat
-joko isän rahat tai hänen kärsivällisyytensä loppuneet -- tahi
-kumpaisetkin -- ja Teuvo Saarin täytyi mennä yhtiön palvelukseen.
-Ja koska hänellä oli hyvä pää ja erittäin sävyisä ja mukaantuva
-omatunto, niin ei kestänyt kauvan ennenkun hänestä tuli inspehtori.
-Tavallista ovelammaksi metsänostajaksi oli hän jo kirjanpitäjänä
-ollessaan osoittautunut, ja sentähden lähetettiin hänet tänne
-tunturi-seutuun, jossa yhtiöllä vielä oli koko joukko "ahväärejä"
-tehtävänä.
-
-Ensi kerran kun Teuvo Saari tuli Perintölään niin tapahtui se aivan
-sattumalta. Hän oli kierrellyt metsää kokonaisen päiväkauden ja
-katsellut ja tähystellyt.
-
--- Sepä oli saakelinmoista metsää - täysi-ikäisiä tukkipuita niin
-ihan jokainen -- ja palkkeja -- niin vielä mastopuitakin. -- Saari
-kulki siinä äänetönnä, ihaillen ja oikein vesi suuhun herahti. -- Ja
-koko tämä metsä oli Perintölän! Ajatteles jos tuo juukelin moukka
-tiesi kuinka rikas hän oli -- --? Vielä mitä -- siitä ei ollut vaaraa
-mitään. -- Saari on kyllä ennenkin talonpoikia petkutellut hän
--- -- -- hah-hah-hah... Kulkiessaan mietiskeli hän ja tuumaili
-sotajuonta. Huomaamattaan oli hän tullut metsän-rantaan ja näki
-edessään Perintölän kylän. Ei tosin vielä ollut ehtinyt keksiä oikein
-ovelata keinoa metsän saamiseen, mutta eihän voinut haitatakaan
-kylään mennä tuttavuutta tekemään sen kanssa, joka omisti kaiken sen
-komeuden, jota hän äskettäin oli ihaillut. Ja niin hän kulki kohden
-tupaa, jossa Selma parast'aikaa suuri-siistintää piti. Pekka oli
-lähtenyt kirkonkylään yhtä ja toista pientä kotia varten ostamaan
-ja Selma seisoi punottavin poskin ja paljas jaloin lattialla tupaa
-huosimassa, siksi kun isä tulisi kotiin. Käsivarret olivat paljaina
-ja tukka oli höllässä niskakiehkurassa.
-
-Teuvo Saari, tuo tottunut naisviettelijä, seisoi hurmaantuneena
-ovensuussa. Ilta-aurinko heitti ruskottavia säteitään selkoselällään
-olevasta ovesta ja kietoi molemmat värähtelevään loisteeseensa. Hän,
-joka ei koskaan ollut tuntenut ujoutta ketään naista kohtaan, hän
-nyt vaivalla sai sopertaneeksi pyynnön ostaa puolituoppisen maitoa.
-Ja kun Selma ujona ja punastuen tarjosi hänelle maitotuopin, vapisi
-hänen kätensä.
-
-Selma uskalsi tuskin katsoa vieraaseen. Mutta kun tämä oli maksanut
-maidon ja reippain askelin katosi pensaitten taa metsänrantaan,
-seurasi häntä kaksi tummaa tytönsilmää. Ja hän, joka ei edes tietänyt
-mitä rakkaus oli, tunsi niin kummallista kaipuuta -- kaipasi jotain
--- hän ei tietänyt itsekään mitä.
-
-Tämä ei ollut Saarin viimeinen käynti Perintölässä. -- Ruvettiin
-puhumaan kihlauksesta ja häistä ja että Perintölän Selmasta
-tulisi rouva Saari. No niin -- siksi hän sopikin paljon paremmin
-kuin talonpojan akaksi, se täytyi kaikkien myöntää. Eihän hänen
-sopinut vaatia, että Saari mentyään naimisiin Selman kanssa tulisi
-talonpojaksi, hän joka oli semmoinen herrasmies.
-
-Mutta sitten hävisi Teuvo Saari yks' kaks' kolme kuulumattomiin
-yhtä nopeasti kuin hän oli tullutkin. Ei kukaan tietänyt, minne hän
-oikeastaan oli joutunut, mutta huhuttiin, että hän oli muuttanut
-isännöitsijänä johonkin sahalaitokseen merenrannikolla.
-
-Saarin ja Selman häät olivat määrätyt ensi juhannuksena
-vietettäviksi. Ja nyt odotettiin Perintölässä, Selma ja Pekka ne
-odottivat. Hänen täytyi tehdä tehtävänsä yhtiön palveluksessa ja
-totella herrojaan, sen he niin hyvin ymmärsivät. Eivätkä he koskaan
-minuuttiakaan ajatelleet, ettei hän tulisi takaisin, hän, joka
-rakasti Selmaa niin innokkaasti, että hän tahtoi tehdä Selman,
-talonpoikaistytön, puolisokseen.
-
-Tuli syksy ja talvi ja kevät ja -- uusi kesä. Mutta Teuvo Saari
-hän ei vaan tullut takaisin. Nyt tiedettiin varmasti, että hän
-oli saanut hyväpalkkaisen paikan meren rannikolla "uutteruutensa
-ja rehellisyytensä palkaksi". Selma oli kirjoittanut hänelle --
-yksinkertaisia ja ehken naurettavan lapsellisia kirjeitä, täynnä
-lievettä soimauksia ja uhkuen epäitsekästä rakkautta. Mutta hän ei
-koskaan saanut vastausta. -- Hän oli muuttunut kalpeaksi ja laihaksi,
-mutta poskilla paloivat punottavat ruusut.
-
-Pekka käyskenteli kuni unissaan. Nythän hän huomasi miten kaikki
-oli tapahtunut -- mutta hän ei voinut, hän ei tahtonut uskoa sitä
-todeksi. Saari, josta hän oli niin hyvää luullut, olikin vaan ollut
-yhtiön kätyreitä hänkin. Hän oli heittiö, joka oli myynyt itsensä
-yhtiön rahoista. Eikä hän vaan ollut itseään myynyt -- hän oli
-myynyt Pekan ja Selmankin. Hän oli ollut Juudas, joka oli pettänyt
-ystävänsä. Selman, tuon ihanan ruusun oli hän taittanut -- Pekka
-tiesi kyllä mitä nuo helakat merkit hänen poskillaan merkitsivät --
-oli nähnyt semmoisia ennenkin --
-
-Ja päivät vierivät -- pitkinä ja raskaina. Syksy, tuo kolea, pimeä
-syksy kului loppuun -- tuli talvi ja meni sekin -- ja sitten tuli
-taas kevät.
-
-Ulkona livertävät leivoset auringonpaisteessa ja tummansinertävässä
-ilmassa -- koivut ja tuomet ja haavat ja pihlajat ovat puettuina
-vaaleanvihreään harsoon. -- Oli aivan niinkuin sinä kevätaamuna kohta
-seitsemäntoista vuotta sitten, kun Eveliina läksi pois. Selma makaa
-väsyneenä ja kalpeana sängyssään ikkunan vieressä. Pekka kumartuu
-hänen ylitsensä. Hän ei voi puhua -- tuskin hengittää -- -- maailma
-mustenee hänen silmissään. Viime kerran oli vaikeata -- -- -- mutta
-nyt on paljon vaikeampaa. Nyt hän jää yksin -- oikein hirvittävään
-yksinäisyyteen. -- Ja nyyhkytys pudistuttaa isoa, vankkaa vartaloa.
-
-Mutta Selma makaa siinä niin tyynenä ja hiljaisena. Hän tietää,
-että hänen täytyy kuolla -- ja hän iloitsee... Sortuvalla äänellään
-koettaa hän lohduttaa vanhusta, joka seisoo hänen vieressään.
-
-Ja yht'äkkiä muuttuu hänen ympäristönsä niin valoisaksi ja
-lämpöiseksi... Siinä on hääloistoa, auringonpaistetta ja
-kirkonkellojen kaiuntaa...
-
-Kirkko on lehvillä ja kevään kukilla koristettu -- -- -- Kansaa
-täynnä se on, ja urut kohisevat hiljaa -- -- -- sitten kovemmin.
--- -- -- Sehän on häämarssi. -- -- -- Siinä kulkee moni pariskunta
-vihille -- -- -- hänhän se onkin -- -- -- ja Teuvo. He lankeevat
-polvilleen alttarin eteen. -- -- -- Rukoilkaamme, -- -- -- Isä
-meidän, joka olet taivaassa -- -- --
-
-Urkujen kohina kuuluu niin kummalliselta. -- Nyt hän ei olekaan
-morsian Teuvon rinnalla. -- Hän on sävel, joka lähtee noista
-vanhoista, rakkaista uruista -- ensin hiljaa suhisten -- sitten yhä
-väkevämpänä ja voimakkaampana, kunnes se laajenee ja täyttää koko
-templin.
-
-Kaikki muuttuu niin isoksi, ihanaksi ja valoisaksi. Ja pappi lukee:
-Anna meille meidän syntimme anteeksi...
-
-Ja sitten muuttuu kaikki tyhjäksi, mustaksi, hiljaiseksi...
-
-Selma, Perintölän neitonen, on kuollut...
-
-Pienoisena, hentona ja norjana makaa hän siinä, kuni nukkuisi hän
-vaan ja näkisi suloista, kaunista unta.
-
-Mutta Pekka -- hän vaan ei nukkunut. Häntä kohtasi isku liian
-ankarasti. Ihmiset sanoivat, että hän oli tullut hulluksi. Mutta
-eihän hän tehnyt kenellekään mitään ja sentähden sai hän kulkea
-valloillansa. Kohta hautajaisten jälkeen oli hänellä tapana
-enimmäkseen oleskella kirkkomaalla ja kun hän siten iltasin istui
-Selman ja Eveliinan haudalla, voitiin hänen kuulla puhelevan jonkun,
-kanssa, jonka hän yksin näki.
-
-Mutta eräänä iltana kun hän siinä istui, tuli pappi sinne ja koki
-saada hänet vakuutetuksi, että hänen vaimonsa ja lapsensa eivät
-saaneet rauhaa haudoissaan, jos hän istui ja vaikeroi heidän
-hautakummullaan -- -- -- Pekka katsoi sekauksissa pappiin -- -- --
-ja sitten hiipi hän pois -- eikä koskaan enää tullut kirkkomaalle
-takaisin.
-
-Kun hän tuli kotiin Perintölään, jossa hän ei ollut käynyt Selman
-hautajaispäivän jälkeen, ajoi hän pois sekä rengin että piian.
-
-Hän oli aivan hurjistunut -- murskasi sirpaleiksi tuolit, pöydät ja
-ikkunat. -- Pelästyneinä kiiruhtivat palvelijat naapurikylään apua
-mielipuolen sitomiseen hankkiakseen. -- Mutta kun he tulivat takaisin
-hänet ottaakseen, oli hän hävinnyt.
-
-Ja kauvan, kauvan aikaa kesti, ennenkun kukaan ihminen tiesi minne
-Pekka oli kadonnut, Perintölä oli autiona, aivan samallaisena kuin
-Pekan lähtiessä. Hänen häviämisestään puhuttiin paljon ja arvailtiin
-sinne tänne -- mutta vihdoin saatiin varma tieto siitä, että Pekka
-oli piiloutunut latoon Sarvilammin rannalla ja että hän eli metsässä
-kuni metsän peto. Siellä oleskeli hän aina joulun tienoille saakka,
-jolloin pakkanen pakotti hänet muuttamaan tupaansa takaisin. Mutta
-tulevana kevännä alotti hän metsä-elantoansa uudelleen. Ja Perintölä
-sai kumma kyllä joutua rappiolle, ilman että yhtiö, joka oli sen
-laillinen omistaja piti huolta toisen arentimiehen hankkimisesta
-hullun Pekan sijaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siitä oli nyt kulunut kolme vuotta kun Selma kuoli ja Pekan hulluus
-oli ylitä hiljaista laatua ja yhtä auttamaton. Niin, eihän kukaan kai
-ollutkaan ajatellut sen parantamista. Mutta niin kauvan kun Pekka
-ei ollut yleiselle turvallisuudelle vaarallinen, niin pitihän hänen
-saada kulkea omia teitään, tuumailtiin.
-
-Juuri kolmantena kevännä Selman kuoleman jälkeen ruvettiin
-pitäjällä kertomaan, että Teuvo Saari. Hallavuoren yhtiön entinen
-inspehtori tulisi tänne takaisin. Mikä siihen mahtoi olla syynä,
-että hän lähetettiin isännöitsijäntoimestaan takaisin inspehtorin
-virkaan, siitä ei oltu niin oikein selvillä. Joko hän kai oli
-tehnyt jotakin koiruutta siellä, tai oli yhtiö pitänyt hänen
-metsänosto-taitavuuttaan tällä kulmalla korvaamattomana.
-
-Heti juhannuksen jälkipäivinä tuli hän kumminkin kirkonkylään,
-pulskana ja hauskana kuni tavallisesti. Olivat kai hiukset päälaella
-hiukan harvenneet ja hänen kookas vartalonsa hiukan pyöristynyt --
-mutta se kai riippui siitä paikallaanistujan elämästä, jota hän meren
-rannalla oli viettänyt -- -- --
-
-Ja niinkuin ennenkin kuljeskeli "Saarelainen" yksin metsissä ja
-nuuski viikkokausia löytääkseen uusia aloja taitonsa kehittämiseen.
-
-Mutta sitten hän kerran jäi kauemmaksi aikaa näkyvistä kuin koskaan
-ennen -- häntä ei oltu nähty kokonaiseen kuukauteen. Ja siitä syntyi
-hakua ja etsintää ja tiedustelemista koko ympäristössä, mutta Saari
-oli ja pysyi kateissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Syysmyöhemmällä, muutamia viikkoja mikkelistä oli pitäjän nimismies
-metsällä. Huomaamattaan -- tietystikin -- joutui hän yhä kauemmas
-omalta palstaltaan ja vihdoin, -- illallisen aikaan -- oli hän
-Perintölän palstamailla. Siellä olivat niin hyvät lintumaat eikä
-yhtiö siitä niin lukua pitäisi, jos hän napsahutti pari metsoa tai
-jänistä.
-
-Eipä aikaakaan niin kuuli hän koiransa päästävän niin kummallisia
-ääniä. Kuului melkein siltä kuin jos se olisi pelosta ulvonut.
-
-Nimismies oli juuri ajatellut tehdä, tulta ja ruveta yötä metsässä
-viettämään, sillä alkoi jo hämärtää. Mutta nyt kiiruhti hän pyssy
-kädessä siihen suuntaan mistä koiran-ulvonta kuului -- -- --
-
-Voi -- Herra Jeesus Kristus! Nimismies jäi seisomaan kauhun
-valtaamana. Hänen edessään oli luinen vanhan ystävänsä inspehtori
-Saarin ruumis.
-
-Murhaaja oli ampunut hänet takaapäin ja sitten avannut rinnan ja
-raastanut sydämmen uhrinsa ruumiista.
-
-Kuka oli pahantekijä?
-
-Äkkiä selveni asia nimismiehelle. Hän muisti, että Saarilla oli ollut
-juttunsa Perintölän neidon kanssa, ja että Pekka, tytön isä, oli
-tullut hulluksi hänen kuolemansa jälkeen.
-
-Niin, olihan se ihan selvää, Pekka oli tavannut Saarin metsässä ja
-ampunut hänet sekä mielettömässä raivossaan silponut ruumista.
-
-Nimismies kutsui, väristen koiran luokseen ja kiiruhti Perintölän
-kylää kohden katsoakseen, jos murhaaja mahdollisesti olisi kotonaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pekka istui kotonaan ikkunan ääressä ja katseli aidanvartta päin.
-Hänen tuntui niin kummallista ollakseen tänä iltana -- oli kuin
-jos hän olisi tietänyt, että tänään sen täytyi tapahtua -- sen
-kauhistuttavan, jota hän oli mietiskellyt. He tulisivat nimismies
-ensimmäisenä -- tulisivat häntä käsistä ja jaloista sitomaan,
-viedäkseen kauas, kauas pois. -- Ei! Se ei saanut tapahtua! Mutta
-täytyihän sen...
-
-Niin -- kas siinä he tulevatkin -- Herra Jumala! Nimismies kulkee
-aidanvartta tänne päin! Pekka juoksee raivostuneena tuvassaan -- hän
-ei enää tiedä mitä hän tekee, hän tuntee vaan järjetöntä kauhua.
-
-Sitten hän juoksee kaapille ja ottaa esille likaisen setelikimpun.
-Hän kääräisee rahat -- juuri ne samat rahat, jotka hän sai
-Perintölästä -- paperipalaan ja kirjoittaa ulkopuolelle: "Anna
-yhtiölle varkaan rahat takaisin!"
-
-Nimismies on jo porstuassa -- -- --
-
-Pekka riuhtasee pyssyn seinältä, ja samassa kun nimismies aukaisee
-oven kuuluu pyssyn laukaus -- -- --
-
-Pekka makaa kuolleena sängyssä ja nimismies löytää setelikimpun
-kirjoituksineen.
-
-Ja sitten kertoi hänen virkakirjeensä "että Pekka Iisakinpoika
-Perintölästä oli tehnyt itsemurhan välttääkseen rangaistusta siitä,
-että hän kolme kuukautta sitä ennen oli murhannut ja ryöstänyt
-inspehtori Teuvo Saarin, jossa tilaisuudessa hän oli ottanut
-noin 2,000 markan suuruisen summan, joka jo ennenmainitun Pekka
-Iisakinpojan kirjallisen tunnustuksen mukaan on oikealle omistajalle,
-Hallavuoren sahayhtiölle takaisin annettu."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja kirkkomaalle, sinne on yhtiö pystyttänyt muistopatsaan
-uskolliselle ja uutteralle palvelijalleen. Se muistopatsas on isompi
-ja komeampi kuin kaikki muut ja leveät kultakirjaimet tulkitsevat
-vainajan ansioita. "Hän kuoli virassaan", lukee ohikulkeva
-valkoisessa marmorikivessä.
-
-Mutta juuri kirkkomaan vihityn alan ulkopuolella kasvaa nuori
-koivu. Sen notkeat, hienot oksat riippuvat kuni hajallaan olevat
-hiukset maata kohden. Ja ennenkun vielä yksikään puu sisäpuolella on
-ehtinyt silmikoille, on pieni koivu kirkkomaan muurin vierustalla
-vaalean-vihreänä ja soreana.
-
-Sen koivun alla lepää Perintölän Pekka, murhaaja ja rosvo ja
-henkipatto.
-
-Mutta Herra Jumala antaa aurinkonsa paistaa yhtä ihanasti pienen
-koivun yli kuin ison marmoripatsaan komeileville kultakirjaimillekin.
-
-
-
-
-Äkkijyrkänteeltä.
-
-Lappalais-juttu.
-
-
-Kaunis on kesä-aikaan Yötunturin etelä-rinne, kun vaaleanvihreä
-lehtimetsä helakkana eroaa tummista havupartaisista kuusista. Mutta
-pohjan puolella on vuori niin jyrkkä, ettei pieninkään pensas pysty
-siinä juurtumaan. Se on mustan-, synkän- ja hirveännäköistä.
-
-Ei edes lumikaan voi tarttua paljaaseen äkkijyrkkään kallionseinään
--- yhtä uhkaavan synkkänä on se niin talvis- kuin kesä-aikanakin.
-Ja kun syys-iltoina myrsky hyökkää järkkymätöntä, mustanharmaata
-muuria vastaan, silloin kuuluu kallionrotkoista huokailemista ja
-vaikeroimista ikäänkuin nälkäisen susilauman ulvontaa. Se, joka
-sellaisena iltana eksyy Yötunturille, se ei enää koskaan tule kotiin.
-Sillä ikäänkuin noitataidolla vetää häntä äkkijyrkänne luokseen ...
-hän liukastuu ... kaatuu ja murskaantuu alla oleviin kallionsärmiin.
-
-"Vuorenpeikko vaatii omiansa", sanoo uudisasukas.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jo aikaiseen syksyllä, ennenkun Sjula Niilonpoika oli alkanut tehdä
-lähtöä kesäisiltä olinpaikoiltaan korkeimmilla tuntureilla, oli
-hauelle sattunut pahoja enteitä. Ja hän ikäänkuin tunsi povessaan,
-että jotain onnetonta oli tapahtuva.
-
-Voiko hän astua kolmeakaan askelta metsään, ennenkun naali juoksi
-poikki polun juuri hänen edessään? Eivätkö koirat olleet ulisseet ja
-pitäneet pahaa ääntä öisin, ja eikö jok'ikisellä uusikuulla ollut
-ollut tähtensä juuri allaan?
-
-Sjulalla oli kyllin syytä olla surumielin.
-
-Olihan kevät ollut pitkä ja kolkko, niin että poronvasikat olivat
-joukottani paleltuneet kuoliaiksi; -- tuli sitten vihdoin viimeinkin
-kesä, mutta se tuli sitä kuumempi. Porot kärsivät sanomattomasti
-kuumuudesta, ja paarmat kiusasivat niitä yhä pahemmin, niin että ne
-laihtuivat ja sairastuivat. Ja nyt. kesämyöhällä, olivat sudet päälle
-päätteeksi näyttäytyneet ja ahma oli laatinut oikein isot tappajaiset
--- 20 poroa yhtenä ainoana yönä. Semmoinen ottaa lappalaista koville.
-
-Mutta ei se se ollut, joka Sjulaa enimmin suretti. Sillä Sjula oli
-rikas eikä yksi katovuosi voinut hänestä niinkään köyhää tehdä...
-
-Mutta Anna-Riitta, hänen eukkonsa oli kipeänä, ja se oli pahempaa.
-Koko kesän oli hän ollut harvasanainen ja kummallinen... Kyllä sen
-huomasi, että hän oli kivuloinen, vaikkei hän tahtonut mitään sanoa...
-
-Koiran-ulvonta öisin ei hyvää ennusta.
-
-Nyt näytti kumminkin Anna-Riitta olevan paranemaan päin, ja
-kunhan vaan tunturivuorilta päästäisiin niin kyllä sudet ja ahmat
-jättäisivät porot rauhaan, ajatteli Sjula. -- Kyllähän voisi
-syntyä vastuksia porojen hoitamisessa ensi aikoina niin kauvan kun
-Anna-Riitta ei mihinkään kyennyt, mutta Pikku-Riitta oli kai auttava
-hänen sijastaan. Hän oli, Jumalan kiitos, terve ja reipas.
-
-Pikku-Riitta, niin -- hän oli Sjulan silmäterä. Jos hän vaan voi
-seurata häntä metsään tai tunturille, ei hän koskaan tuntenut ikävää
-tai väsymystä. -- Ja jos joskus tapahtui, että väsymys oli hänet
-yllättämäisillään, niin hävisi se tuntumattomiin niin pian kun hän
-kuuli Pikku-Riitan joluamisen.
-
-Kun hän vaan jolusi, silloin nostivat palkivat porot päitään ja
-katsoivat häneen päin, ja Sjula, tuo vanha lappalais-ukko, hänen
-isänsä, hän unhotti sekä sudet että ahmat ja paarmat ja kaiken muun
-kurjuuden kuullessaan nuo tuudittelevat, houkuttelevat äänet. Usein
-jolusi Pikku-Riitta vaan säveleitä, mutta Sjula ymmärsi joluamisen
-kaikissa tapauksissa.
-
-Hänellä oli muuten hänelläkin tapana laulaa. Mutta se oli aivan
-toista kumminkin. Hän lauloi suden ajosta, jolloin hän oli tappanut
-hukan -- pistänyt hänet keihäällä -- ja sitten saanut rahoja, monta
-kaunista kiiluvata, poronvarkaan nahasta. Ja kuinka hän oli kohdannut
-karhun rämeikössä ilman muuta asetta kuin kirves ja puukko vyöllä,
-joilla voi itseään puolustaa, muttei sittenkään väistänyt, vaan piti
-puoliaan kunnes "sammalkäpälän" täytyi antautua.
-
-Sellaisessa tilaisuudessa oli Pikku-Riitan vuoro kuunnella,
-kiihkosta ja ihastuksesta vavisten -- silmät loistivat ja suu oli
-puoliavoimia...
-
-"Oh -- isä oli aika poika!"
-
-"Niin -- olinhan minä", oli Sjulan tapana vastata. "Mutta nyt vanha
-ja huono. -- Kelpaan kohta vaan kodassa istuakseni luita Anna-Riitan
-kanssa järsiäkseni. Hän oli kelpo neito hänkin -- mutta ei meistä
-kummastakaan ole mihinkään". -- Ei toista oli ollut hänen nuorra
-ollessaan!
-
-Ja niin tuli hän taaskin kertoneeksi Anna-Riitasta ja miten hän
-vastoin vanhempainsa tahtoa ja vanhaa tapaa oli ottanut hänet
-vaimokseen, vaikka hän olikin vaan köyhä paimentyttö, jolla tuskin
-oli ainoata poroakaan. Ja kuitenkin oli kaikki hänelle niin hyvin
-onnistunut, niin että sekä ruotsalaiset että lappalaiset kutsuivat
-häntä Rikas Sjulaksi.
-
-Nämät viimeiset onnettomuudet olivat vaan Herran koettelemusta.
-
-"Ei auringonpaistekaan aina, hyödyksi ole", sanoi hän itseään ja
-Anna-Riittaa lohduttaakseen silloin kun synkimmiltään näytti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sjula oli muuttanut alas tuntureilta, mutta se ei näyttänyt auttavan.
-Talvi tuli myrskyinen ja kylmä ankaroine lumisateineen eikä sudet
-tahtoneet jättää porolaumoja rauhaan. Isoin parvin kiertelivät ne
-ympäristössä -- ja siinä oli vahtimista niin öin kuin päivinkin.
-Mutta siitä ei ollut paljon apua, sillä hukka piti varansa paremmin
-kuin valppainkin koira, ja niin pian kun poro erosi laumasta, oli
-susi heti sen kimpussa ja söi suuhunsa. -- Ja sitten löysi Sjula tai
-Riitta vaan veripilkkuja lumessa ja muutamia nahka- ja lihariekaleita
--- sen pituinen se.
-
-Sjula kulki kumarassa ja ääneti metsässä, ja siitä oli kotvan
-aikaa kun Pikku-Riitta viimeksi jolusi. Heistä tuntui kuin olisi
-onnettomuus heitä tuholla uhannut ja niinkuin sen vastustaminen olisi
-ollut turhaa vaivaa.
-
-Niin tuli joulu, mutta ei lian voinut olla kysymystäkään siitä,
-että Sjula, Anna-Riitta tai Pikku-Riitta olisi voinut kirkolle
-lähteä. Sillä sehän olisi merkinnyt häviöön joutumista. Sudet olivat
-nyt tavallista julkeampia -- niin tapahtuipa vähää ennen joulua,
-että eräskin hyökkäsi kotaan. Mutta semmoinen tungettelevaisuus
-tuli kalliiksi, sillä Anna-Riitta ei vitkastellut antaessaan
-hänelle pettusurvimella sellaisen iskun selkään, että se jäi istua
-kököttämään...
-
-Pikku-Riitta oli viime aikoina kokenut kovaa, mutta juuri
-joulu-iltana oli Anna-Riitta mielestään niin reipas, että jaksoi olla
-Pikku-Riitan sijasta paimenessa, niin että tämä saisi levätä.
-
-Kyllähän Anna-Riitan päätä niin kummasti huimasi ja rintaa painoi,
-kun hän pääsi kodasta ja alkoi juosta metsään päin, mutta kun hän
-matkan päässä kuuli poronkulkusten kilinän ja koirien iloista
-haukuntaa ja Sjulan ja hänen paimenrenkiensä huutoa ja hoilaamista,
-silloin tunsi hän äkkiä itsensä niin nuoreksi ja voimakkaaksi, ettei
-melkein voinut olla iloisesti joluamatta.
-
-Ja sitten hän tahtoi karsia jäkäliä poroille, mutta juuri kun hän
-oli sauvaa kohottamaisillaan, tunsi hän miten jokin hänen sisussaan
-ratkesi -- hänen silmiään huimasi ja hän luuhistui suksilleen. Kun
-Sjula ehti paikalle, makasi hän kalpeana ja liikkumattomana hangella.
-
-Oi Herra Jubmel! Anna-Britta jabmet! Anna-Britta! Akka mien! Attje
-mien, jukko leh almesne. Ailesen schaddes to nabma; båtes to riike
--- schaddes to situd [Herra Jumala! A-B kuolee! Vaimoni! Isä meidän,
-joka olet taivaassa, j.n.e.] -- Sjula itki...
-
-Sjula ja hänen paimenrenkinsä kantoivat Anna-Riitan kotaan. Sinä yönä
-istuivat Sjula ja Pikku-Riitta Anna-Riitan vuoteen ääressä -- rengit
-saivat hoitaa poroja miten parhaiten taisivat.
-
-Sjula istui kyyryssä selin vuoteen jalko-päässä: hän huiskutteli
-ruumistaan sinne tänne ja kyynelet uursivat juomuja vanhaan likaiseen
-lappalaisnaamaan.
-
-Pääty-puolella istui Pikku-Riitta. Hän oli melkein tunnoton -- oli
-kokenut kovaa viime aikoina, valvonut ja tehnyt työtä ja semmoinen
-rasittaa nuoria voimia -- ja nyt tuli tämä päälle päätteeksi.
-
-"Lapsi rankkani! Lapsi rankkani", mutisi sairas. Mutta Pikku-Riitta
-ei kuullut. Hän istui kuni tainnuksissa. Tuntui aivan samaten
-kuin silloin kun hän oli eksynyt Ortesoiwen tunturille ja oli
-paleltua lumikinokseen. -- Hän vajosi niin syvälle johonkin isoon,
-valkoiseen... -- Hänen oli niin hivelevän pehmoista ja lämmintä
-ollakseen... -- olihan taas kesä... Aurinko on korkealla ... paistaa
-viidakkoon ja rämeelle, missä porot palkivat... Kulkuset kilisevät,
-tiuvut soivat... Sehän kummalliselta kuuluu! Ei -- nyt ne vaikenevat
--- on niin äänetöntä, niin äänetöntä! Mutta sitten sävelet taas
-palajavat kaukaa, hyvin kaukaa, hiljaa kuni kuiskaus -- nyt tuli yksi
-lisää -- vielä yksi... lähemmä ja yhä lähemmä...
-
-Ja sävelet yhä paisuivat ja kävivät yhä korkeammiksi ja valtavammiksi
--- piu -- pau -- piu -- pau.
-
-Nyt ne eivät lähteneetkään enää pienistä porontiukusista, vaan
-isoista kirkonkelloista, jotka soivat tasaiseen tahtiin -- juuri niin
-kuin hän oli kuullut niiden toissa juhannuksena soivan kun hän oli
-kirkolla. Piu -- pau -- piu -- pau... Valtavammin ja valtavammin ne
-soivat, kunnes siitä syntyi epäselvä sohina, huumaava kohina; korvat
-pauhasivat ja jyskyttivät. -- Mutta sitten eroitti hän sekasorrossa
-kaukaisen huudon -- sitten vielä yhden -- ja sitten kiljahtavan
-äkäisen kirkunan...
-
-"Susi! Susi!"
-
-Kohinaa ja rusketta, tuhansien sorkkien napsetta, huutoa ja
-kirkumista kuului ulkoa. Susilauma oli hiipinyt porojen keskeen ja
-nyt pakenivat porot hurjaa vauhtia eri tahoille. Sjula oli myös
-kuullut huudon, mutta liian myöhään. Hän töytäsi ulos koettaakseen
-ehkäistä hurjaa pakenemista, mutta turhaan. Sillä koota poroja, jotka
-tietävät suden olevan läheisyydessä, siihen eivät ihmisvoimat riitä.
-
-Molemmat poronhoitajat tekivät parastaan -- Sjula itse teki koko
-yön työtä kuin mielipuoli kokiessaan hajaantunutta porolaumaa
-koota. Mutta, kun aamu koitti ei Sjula Niilonpoika enää ollutkaan
-Rikas-Sjula. Hänen isosta karjastaan ei ollut kuin vaan neljäsosa
-tähteenä -- muut olivat hajalla ja tapettuina.
-
-Menehtymäisillään väsymyksestä heittäysi Sjula lumikinokseen -- hän
-ei nyt jaksanut kiidättää kodalle, kotiin.
-
-Mutta sitten hän hyökkäsi pystyyn.
-
-Saatanan susi! -- Muttei vielä niin hätää ole!
-
-En minä vielä o'o köyhä-Sjula. Viel' elää Anna-Riitta, ja viel' elää
-Pikku-Riitta ja minä ja...!
-
-Sitten hän uudelleen vaipui kinokseen
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Sjula heräsi, oli päivää jo paljon kulunut.
-
-Kyyryssä selin ja horjuvin polvin kiidätti hän kotiin. -- Nyt
-vasta hän muisti miltä kodassa näytti kun hän läksi ulos. -- Hänen
-rintaansa ahdisti...
-
-Ajatteles jos...!
-
-Ei, hän ei uskaltanut ajatustaan jatkaa. Ei, ei Jumala voinut olla
-niin kova, että hän olisi ottanut Anna-Riitan häneltä samalla kuin
-hänen rikkautensa... Ei hän ollut kuollut...
-
-Mutta Pikku-Riitta oli ollut niin kummallisen näköinen; -- ei kai
-hänkin nyt sairastune. -- Eikö mitä -- hän kai vaan oli väsynyt --
-tyttö raukka oli viime aikoina kokenut kovaa -- ei hänen laitansa
-kumminkaan ollut vaarallinen. -- Ja niin ponnisti hän taas
-eteenpäin...
-
-Nyt hän oli melkein perillä. -- Tuolla notkossa kuumotti jo kota
-kuuraisten pensaitten lomitse; -- mutta sepä kuin maa! Savu ei
-tuprunnut niinkuin tavallisesti lakeisesta -- mahtoi olla hullusti --
-Herra Jubmel avita!
-
-Monta minuuttia ei kestänyt, ennenkun Sjula oli kodassa.
-
-Huh -- kuinka hiljaista ja kolkkoa, siellä oli! Kylmenneen pesän
-toisella puolen makasi Anna-Riitta, kalpeana ja kylmänä. -- Kuollut
--- kuollut! Ja vastapäätä makasi Pikku-Riitta, mutta hän oli sitä
-punakampi ja lämpöisempi. Hengitys oli lyhyttä ja polttavan kuumaa
--- valtasuonet tykyttivät ankarasti. Sjula -- Sjula -- nyt on
-onnettomuus sinut yllättänyt...!
-
-Hän seisoi keskellä kotaa -- kumarassa ja ääneti. Ei tiennyt oikein
-itsekään, näkikö hän unta vai oliko valveilla... Hänen korvansa
-humisivat ja, silmiä huikasi.
-
-Anna-Riittahan se tuossa makasi kylmänä ja hengetönnä?
-Pikku-Riittahan se oli, joka siinä kuoleman kanssa kamppaili -- ja
-hänhän siinä seisoi -- hän, Sjula Niilonpoika -- eikä voinut tehdä,
-mitään auttaakseen?
-
-Epätoivoisena heittäytyi hän arinan viereen. Herra Jumala! Auta
-köyhää, lappalais-parkaa!
-
-Kymmenen peninkulmaa oli nyt kaupunkiin, -- tohtorille. Kymmenen
-peninkulmaa; -- kaksikymmentä peninkulmaa edes ja takaisin. Vaan
-kaksikymmentä peninkulmaa! Sen verranhan hän nuoruudessaan oli
-kiidättänyt yhteen vuorokauteen -- ja silloin oli susi otettava
-kiinni... Mutta nyt -- nythän oli Pikku-Riitan henki kyseessä; niin
-voisi hän saman kyllä vieläkin kerran tehdä vaikka olikin vanha ja
-raihnainen.
-
-Hän ei saa kuolla, Pikku-Riitta! -- Hän ei saa, ei saa...
-
-Ja niin hän kiiruhti pois renkien luo, jotka, poroja paimensivat ja
-käski toisen heistä jäämään kotaan Pikku-Riittaa hoitamaan sillä
-aikaa kun hän oli poissa...
-
-Hän pisti muutamia kuivattuja lihapalasia, tjilttaansa -- sitoi
-sukset jalkaansa -- ja sitten alaspäin kohti asuttuja seutuja, --
-apua hakemaan.
-
-Herra armahtakoon sitä joka asuu erämaassa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolmen aikaan aamusilla soitettiin tohtorin ovikelloa. Kerran --
-vielä kerran -- ja sitten pitkään -- vihaisesti. Silloin vasta kuului
-sisältä ärähtäen: "Kuka siellä keskellä yötä ääntä pitää?"
-
-Sjula Niilonpoika -- hän oli rauhan rikkoja -- oli lopen väsyksissä
-ja ainoastaan töin tuskin sai hän vastanneeksi:
-
-"Oi, el' oo niin ankara. Min' oon vaan vanha lappalainen, jok' oon
-kangistumaisillan'," läähätti hän.
-
-"Jaa -- jos se vaan on lappalais-piru, niin voit odottaa huomiseksi,
-ei se sen vaarallisempaa ole", murahti ääni sisältä -- ja niin
-seurasi hiljaisuus... Sjula oli luuhistunut oven pieleen -- väsymys
-oli hänet vallannut, -- mutta nyt hän ei enää tuntenut itseään
-väsyneeksi. Raivostuneena hyökkäsi hän ovea vastaan. -- Pikku-Riitan
-täytyi saada apua! Herra Jumala! Ei kai tohtori voinut antaa
-Pikku-Riitan kuolla koettamatta edes häntä auttaa. Hänen kaunista
-neitoaan!
-
-Hän itki ja rukoili -- ei kukaan kuullut häntä. Turhaan kiskoi ja
-raastoi hän kellonsoitinta -- turhaan kolkutti ja potki hän ovea --
-sisällä oli ja jäi kaikki hiljaa.
-
-Sjulan kurkkua tyrehdytti.
-
-"Perkeleen ruotsalaiset! He ovat tulleettanne ja tunkeneet meidät
-tieltään -- he ovat vieneet maamme ja kielemme -- meidän laitumemme
--- he ovat vieneet meiltä vanhan uskomme, vanhat jumalamme, Jumalan.
-Beiwen, Ruotan ja Tjermen -- voi niitä -- niitä...
-
-"Perkeleen ruotsalaiset!
-
-"He ovat vieneet tunturimme, joissa hopeaa ja kultaa piilee -- he
-ovat varastaneet poromme -- raiskanneet vaimojamme ja tyttäriämme --
-tehneet poikamme viinajuopoiksi. Perkele heidät vieköön! Ja sitten he
-meitä vihaavat ja halveksivat -- Beiwen lapsia, auringon jälkeisiä!
-Kutsuvat meitä koiriksi ... ne -- ne... Varastelevia kissoja he ovat!
-
-"Hiipivät takaapäin uhriensa niskaan ja kiusaavat, ennenkun tappavat...
-
-"Mutta minä, Sjula Niilonpoika, en tarvitse heiltä apua kerjätä. Minun
-neitoni tulee noita kurjia pakanoita ilmankin toimeen. Sjula kyllä
-tietää paremmankin keinon. Ruotsalaiset pitäkööt kurjan jumalansa
-omanaan, nuo pelkurimaiset matelevat pakanat! Sjula kyllä tietää,
-että hänen vanhat jumalansa ovat väkevämpiä. Iso-isä, Noita-Sjula,
-hän antoi Beiwelle kymmenen poroa saadakseen pitkän iän -- minä,
-Sjula Niilonpoika, olen antava kaksikymmentä -- kolmekymmentä --
-kaikki poroni neitoni edestä. Kyllä Sjula uhrilaulun muistaa -- oppi
-sen iso-isältä..."
-
-Ja niin alkoi hän hiljakseen laulaa kiitäessään eteenpäin:
-
-    Oi mahtavat jumalat
-    Pilven päälliset isännät
-    Taivahassa asuvaiset
-    Yli maailman näkijät
-    Lumihuippujen haltijat!
-    Oi mahtava Jumala,
-    Maailmojen hallitsija
-    Haltijoitten niin samaten.
-    Ota uhri uhrintuojan
-    Armoisasti, armollisna!
-    Saiwo olmak, syvyydessäs',
-    Saiwo aimon herra suuri!
-
-    Jabmieii-Akka, Ruotan vaimo
-    Kalman kalpea emäntä!
-    Ruota manalan isäntä
-    Ottakaatte uhrin' armoss'!
-    Oi mahtavat jumalat!
-    Beiwe, joka taivaall' loistat
-    Ilman kannalla ylinnä
-    Kuule kurjan huokaukset,
-    Ällös pakene minua!
-    Teitä huudan, teille itken,
-    Kuulkaa lastenne pakinaa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Joustavin notkuvin polvin kiiti Sjula kotiin päin. Keli oli huono,
--- oli tuullut ja satanut lunta koko yön, ja aamupuoleen myrsky vaan
-kiihtyi.
-
-Sjula läähätti -- vanhat sääret eivät kestä niinkuin nuoren, mutta
-vauhtia ei käynyt hiljentäminen. Ei, hänen täytyi päästä kotiin,
-jossa hänen pikku neitonsa odotti apua ja tuskaili lieventämistä.
-Pikku-Riitta -- hän ei saa kuolla...Ei - kyllä. Beiwe antaa pitkän
-iän, kun Sjula antaa 20 poroa.
-
-Ja sitten Sjula ja Riitta paimentavat poroja yhdessä, kunnes eräänä
-päivänä nuori oman kansan mies, joka on liian pitkään katsonut neidon
-ruskeisiin silmiin, tulee puhemiehineen ja sulhasviinoineen kodalle.
-[Vanha lappalaistapa vaatii, että kosijan käydessään ensi kertaa
-tyttöä tervehtimässä täytyy kestitä tulevaa appiukkoaan viinillä tai
-paloviinalla. Tällä on nimenä "Puoristvine" tai "Suognodiavine".]
-
-Silloin siitä iloiset häät, joluamiset ja tanssit syntyvät. Ja sitten
-saa Sjula, lappalais-ukko asua Pikku-Riitan kodissa ja Pikku-Riitta
-saa kaikki Sjulan porot.
-
-Ja kun Sjula sitten kuolee pääsee hän manalantuville Anna-Riitan
-kanssa ydinluita ja poronlihaa syömään... Niin, Anna-Riitan kanssa...
-
-Mutta missä -- missä hän on? Sjula ei tunne seutua. Sjula on
-hiihtänyt suoraan eteenpäin eikä ole huomannut minne päin sukset
-ovat häntä vieneet. Lumituisku on yltynyt ja lakaissut kaikki jälet
-umpeen. Eteenkö vai taaksepäin hänen on kääntyminen? Eikä vielä ole
-valjennut sen vertaakaan, että hän voisi puista ilmansuunnat eroittaa!
-
-Epätoivoissaan vajoo hän hangelle. Ja Pikku-Riitta, joka makaa kotona
-ja odottaa ... odottaa!
-
-Hän ei saa turhaan odottaa! Sjula ei saa hautautua kinokseen!
-Eteenpäin! Kotiin!
-
-Ja Sjula nousee taas, tapailee sauvojaan ja hiihtää läähättäen
-edelleen. Oi, Herra Jubmel, tätä kurjuutta! Kunhan hän vaan olisi
-kotona Pikku-Riitan ja Anna-Riitan luona... Niin, sehän oli totta,
-Anna-Riittahan on kuollut -- ja ehken Pikku-Riitta myöskin... Anna
-minun vielä pitää pikkuneitoani luonani!
-
-Raskasta on Sjulan hiihtää ensi aluksi -- sitten se on helpompaa ja
-yhä helpompaa. -- Tässä mahtanee olla aika mäki -- sukset luistavat
-äänettömästi ja nopeaan. Sjula seisoo hajareisin, notkuvin polvin,
-sauvat olalla -- lumi ryöppyää hänen korvissaan ja myrsky vinkuu
-hänen ympärillään -- tämä on menoa tämä -- se on hyvä, sillä
-Pikku-Riitta odottaa...
-
-Yhä hurjenee vauhti. Puut lentävät suhisten ohi, nopeammin kuin
-peljästyneet porot, ja lumi joka pyryää, sokaisee Sjulan melkein
-tykkönään...
-
-Herra Jumala! Nyt hän muistaa! Yötunturi --äkkijyrkänne --
-vuorenpeikko! Herra Jeesus Kristus! Pelasta! Auta! Riitta!...
-
--- -- --
-
-Kumealta ja hirveältä kuului kun ruumis murskaantui kallionsärmiin
-äkkijyrkänteen alapuolella. Ja rotkot, joihin lumi ei voinut tarttua,
-ulvoivat, vinkuivat, valittivat ja huokailivat...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta kotona kodassa odotti Pikku-Riitta vuoteellaan.
-
-Niilo-renki oli antanut hänelle mustaa, kahvia juoda ja poronjuustoa
-karkoittaakseen kuumeen, ja nyt hän olikin paljoa parempana. Heikko
-ja voimaton oli hän vielä kumminkin, niin että hänen täytyi olla
-pitkällään, mutta Sjula-isä oli kuitenkin iloitseva nähdessään hänet
-niin reippaana.
-
-Sjula-isä, niin -- hän oli nyt ollut kolme vuorokautta poissa, eikä
-kukaan varmasti tietänyt minne hän oli lähtenyt. Riitta oli melkein
-tulemaisillaan levottomaksi. Ajatteles, jos hänelle olisi jotain
-tapahtunut! Vieläkös mitä -- hän kai oli lähtenyt kaupunkiin hakemaan
-lääkkeitä neidolleen...
-
-Ja niin hän taas rupesi odottamaan...
-
-Neljännen päivän iltana tuli Sjula kotiin. Aktsekin Apram se oli,
-joka oli löytänyt hänen hengettömän ruumiinsa äkkijyrkänteen
-alapuolelta ja oli ajanut sen kotiin akjassaan.
-
-Siinä lepäsi nyt Sjula niin tyynenä ja levollisena -- kasvot eivät
-olleet murskaantuneet eivätkä alas syöstessä käyneet muodottomiksi --
-ainoastaan vähän verta oli suunpielissä -- muuten näytti siltä kuin
-jos hän olisi vaan nukkunut.
-
-Pikku-Riitta seisoi akjan ääressä -- hän oli kalmankalpea, vaan ei
-virkkanut mitään. Hän hyräili vaan hiljaa niin kummallisen surullista
-nuottia...
-
-Ja sitten hän hiljalleen hyväili vanhoja kuihtuneita poskia, jotka
-nyt olivat niin kalpeat, niin kalpeat. -- Apram ja Niilo menivät
-kotaan. -- Kun he taas tulivat ulos oli Pikku-Riitta pitkällään
-lumihangella akjan vieressä polttavassa kuumeessa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä on vaan juttu eräästä lappalaisesta.
-
-Jo moni talvi on hintaan satanut ja monen kesän aurinko on paistanut
-siitä kun tämä tapahtui, mutta yhä on Yötunturi yhtä musta ja synkkä.
-
-Toisinaan kuulee uudisasukas talvi-iltoina selvästi, kuinka
-Pikku-Riitta joluaa tuolla äkkijyrkänteen reunalla ja näkee
-miten punainen lappalaispäähine vilahtaa pensaitten lomitse. --
-Semmoinenhan on sulaa taikauskoa ja tyhmyyttä, mutta kun myrsky ulvoo
-vuoren halkeamissa ja paasien välissä, silloin kuuluu vuoresta pahaa
-ääntä.
-
-
-
-
-Päivölä.
-
-
-Oletko nähnyt ruskon juhannusyöllä. Päivölässä honganlatvoja
-valaisevan?
-
-Aurinko siroittelee säteitään tummanvihreitten neulasten lomitse
--- ne liukuvat sammaleisia runkoja pitkin yhä alemma, kunnes
-ovat piilosilla pehmeässä sammalikossa, missä mustikanvarvut ja
-vanamot tihein rykelmin kasvavat. Ja koski laulaa kaukana laulujaan
-ja tuuli humisee kummallisin sävelin puiden latvoissa. On kuni
-kantelet ilmassa soisivat ja kuni kirkon urkujen huminaa, ja kaukaa
-Valkolammilta kuuluu kuikan pitkäveteinen valittava huuto. Mutta
-vuorilta kajahtelevat äänet takaisin, niin että olet kuulevinasi
-virrenveisuuta, metsässä.
-
-Olotko nähnyt järvenselkien kaukana tummansinertävinä kimaltelevan,
-miten rämeet kellertävänvihreän synkkinä leviävät lampien välissä ja
-miten ympäröivät vaarat häämöittävät vaaleanpunasinervässä ilmassa?
-
-Jos sen kaiken olet nähnyt ja kuullut, silloin olet nähnyt ja kuullut
-kaiken maailman ihanuuden.
-
-Tällä, vaaralla ovat metsänimmet eläneet. Täällä, kuuli isä ja
-iso-isä heidän karjansa kellojen kilinän -- täällä näkivät he sydämen
-pelosta sykähdellessä punakypäräin mättäiden ja viidakoitten lomitse
-vilahtelevan. Täällä oli satujen koti ja metsänimpien asumus.
-
-Kun lehmät olivat talven kuluttua laitumelle laskettavat astuivat he
-yli siunatun teräksen -- muutoin voivat he joutua, peikkojen valtaan.
-Ja paimenpojilla oli tuohitorvi selässä karhun ja teräs vyöllä
-peikkojen varalta. Heidän kanssaan ei ollut yrittämistä.
-
-Ja joka taholta ympäröi Päivölää metsä niin tiheänä, synkkänä ja
-tummana. Se on salometsää niin hempeää, niin sorjaa ja nuorekasta. Se
-on satujen, metsän ja auringon tyyssija -- isoisän ja isän tyyssija.
-
-Täällä he syntyivät, täällä he elivät vapaata ihanata elämäänsä
-kaukana kaiken maailman hyörinästä ja pauhusta... Hallan jättämiä
-tähteitä he vaan auhdosta pellostaan talteen korjasivat, sotkivat
-pettua leipään, sen he tekivät kyllä, mutta se ei käsivarsia
-herpaissut eikä silmien terävyyttä tylsistänyt -- he olivat
-karaistua, voimakasta sukupolvea.
-
-Ja päiväinen oli heidän mielensä ja laulut asuivat heidän huulillaan
-ja metsä oli heidän kotinaan ja heidän lietenään, se korvasi ruuan ja
-vaatteet.
-
-Sadut lyhensivät talvi-illan ja rukin hyrinä säesti raikashuulista
-laulua. Ei ollut koskaan saduista puute eikä lauluistakaan. Siitä
-piti kyllä metsä huolen.
-
-Sillä auringonsäteet; jotka tulivat pitkien matkojen päästä, ne
-kertoivat juttujaan hongille ja hongat kuiskuttivat aurinkoisia
-satujaan ihmisten lapsille.
-
-Kun tuli äänetöntä ja pimeiltä ympäristössä -- silloin juohtuivat
-aurinkoiset sadut mieleen, He tulivat kuni itsestään -- ei kukaan
-tietänyt mistä.
-
-Tämä on iso-isän kaunein satu -- satu Päivölästä.
-
-Oli kerran mies, joka kuljeskeli alati vaan haaveksien. Sekä
-maatessaan että valveilla ollessaan näki hän unta, ja unet olivat
-valoisia, ja kauniita. Mutta se mies oli onneton, sillä hän tiesi
-kaiken valoisan ja kauniin olevankin vaan unta. Ja sentähden meni hän
-metsään saadaksensa olla yksin.
-
-Mutta metsässä ei kukaan saa olla yksin, sillä siellä asuu tuhansia
-olentoja. He asuvat sammalikossa, ja kanervikossa -- he istuvat
-puitten oksilla kiikkumassa ja ovat piilosilla mättäitten välissä.
-Ja siellä asuu metsänimpiä ja siellä asuu vuorenpeikkoja. Ja
-metsänimmet ovat valkeita ja vuorenpeikot mustia. Metsänimmet
-hallitsevat metsässä kesäöinä, kun aurinko riippuu kuni kultainen
-pallo pohjoisella taivaalla hiukkasen tunturihuippuja ylempänä ja
-ilma värähtelee lämpöä ja elämää. Mutta kun syksy tulee ja henkii
-kosteutta, pimeyttä ja pakkasta maille ja mantereille, silloin
-hiipivät peikot esiin pimeistä piilopaikoistaan -- riuhtovat lehvät
-puista ja levittävät valkoisen harson yli rämeitten ja soitten. Ja
-kun sitten myrsky ja rajuilma pahimmillaan pauhaavat, silloin panevat
-peikot toimeen aimo kekkerit, silloin katkiavat satavuotiset puut
-kuni oljenkorret ja metsän jättiläiset sortuvat juurineen maahan.
-Silloin ulvovat peikot ilosta.
-
-Mutta, kohta tulee taas kevät ja kesä ja peikot pakenevat valon
-lapsia. Silloin kaikuu metsä raikasta naurua, kutsuhuutoja ja
-tiukujen kilinää. Lauhkeat kesäiset tuuloset humisevat hiljaa puitten
-vihannoissa, tuoksuvissa latvoissa. Siitä syntyy suloinen soitto
--- niin vienosävelinen ja puhdassointuinen, että peikot vapisevat
-pelosta kaukaisissa kallionrotkoissaan.
-
-Mutta kerran pääsivät peikot kumminkin Päivölän ainokaisiksi
-herroiksi.
-
-He viekoittelivat metsänimpien ruhtinattaren luokseen ja sulkivat
-hänet pimeään vuorenrotkoon, josta he eivät luulleet hänen koskaan
-pääsevän pois. Ja kun ruhtinatar oli vankina, silloin eivät haltijat
-voineet puolustautua piilopaikoistaan hiipiviä peikkoja vastaan.
-
-Mutta kun Päivölä oli joutunut heidän haltuunsa tuli siellä
-synkeä ja kammottava olla. Tuli niin synkeää, että mies, joka oli
-murheineen metsään mennyt, istuutui itkemään sitä synkeyttä, joka
-vallitsi maailmassa. Ja kun hän siinä istui kuuli hän vuoresta niin
-ihmeellisen suloista laulua -- naisen ääni se oli, joka lauloi --
-vangittu metsänimpien ruhtinatar, joka kutsui häntä auttamaan, kutsui
-pelastamaan.
-
-Ja hän jäi siihen.
-
-Tuli kesä, tuli talvi, mutta yhä hän siinä viipyi. Harjanteelle --
-ylinnä oli hän rakentanut itselleen tuvan -- pieni ja ahdas se oli,
-mutta se kuumotti niin ystävällisen-punakkana korkealla paikallaan,
-niinkuin koitto, joka sarastavaa päivää ennustaa. Ja tuvan ympärille
-perkkasi hän pieniä peltotilkkuja ja maakamaran ja tupansa hän
-siunasi ristinmerkillä ja turvasi sen teräksen voimalla. Peikot
-manasivat myrskyn tupaa hävittämään, mutta metsä sitä suojeli. He
-henkivät hallaa saroille, mutta mies teki tulia ja savu laskeusi
-touolle kuni lämpöinen peite. Peikkojen valta murtui.
-
-Ja sitten tuli aurinko taas pilvien ja sumujen välistä näkyviin.
-Säteet löysivät tien rotkoihin ja onkaloihin, aukasivat metsänimpien
-vankilat ja karkoittivat peikot tuntureille.
-
-Päivölässä oli riemua ja auringonpaistetta, tuohitorven kaiuntaa ja
-kellojen kilinää.
-
-Metsänimmet muuttivat takaisin kaikkine väkineen ja karjoineen.
-
-Ja hän, joka oli pelastanut Päivölän peikkojen kynsistä, hän istui
-tuolla pienessä tuvassaan ja oli onnellinen, sillä nyt hän tiesi,
-ettei kaikki, mikä on valoisaa ja kaunista, ole unta. -- Sillä hänen
-rinnallaan istui metsänimpien ruhtinatar, jonka eteen hän oli työtä
-tehnyt. Hän oli pieni, viehkeä ja hento kuin nuori koivu ja nuortea,
-voimakas ja norja kuin nuori näre, ja hän oli hänen rakkautensa,
-hänen aurinkonsa ja hänen elämänsä.
-
-Hän se oli ja mies se oli, jotka olivat karkoittaneet peikot ja
-vapauttaneet Päivölän...
-
-Mutta peikot eivät unhoita vähällä. Syvällä synkissä kuiluissaan ja
-piilopaikoissaan istuvat he manaten onnettomuutta ihmisille. Ja jos
-he vaan kerran oppivat muuttamaan valkeen mustaksi ja kääntämään
-teräksen voiman ihmisiä itseään vastaan, silloin on turmio lähellä.
-Ja silloin riemuitsevat he mustissa, sisuissaan, että Päivölä taas
-on joutuva heidän valtaansa.
-
-Mutta eivät peikot sittenkään koskaan saa tuota pientä tupaa
-tykkänään valtoihinsa. Eivät he koskaan voi saada haltijain ikivanhan
-vapauden ja valon laulua vaikenemaan -- noita heleitä, kirkkaita
-säveliä, jotka sulattavat sydämiä itkuun ja taivuttavat ihmiset
-maahan kumartumaan Luojan ihanuuden eteen. Niitä lauluja hyräilee
-metsä ne sävelet soivat puiden tummissa latvoissa kevään valoisina
-päivinä, -- niitä lauluja kohisee koski -- niitä kuiskuttavat
-pensaat, kannot ja kivet - niitä tuoksuvat mustikan varvut ja
-vanamot. Ja hävittänevätkin peikot joka puun ja joka pensaan --
-koettanevatkin saada kosken pauhun vaikenemaan ja auringon valon
-sammumaan -- laulun he aina tulevat kuulemaan.
-
-Kirkkaat, heleät sävelet kohoovat ilmoille ja muodostavat valtavan
-sävelmän, joka on jälleen tekevä yöstä päivän ja paneva peikkojen
-sydämet pelosta vapisemaan.
-
-Sillä sävelet nousevat syvyydestä... Se oli isoisän satu Päivölästä.
-
--- Mutta nyt vallitsee siellä pimeys ja synkeys. Halla on polttanut
-sarat mustiksi, metsä on harvaa ja hakattua ja maata peittävät metsän
-jättien silvotut ruumiit. Nyt ovat peikot oppineet tekemään valkeasta
-mustaa ja kulta käänsi teräksen voiman ihmisiä vastaan.
-
-Päivölä, sä kaunis, sä suloinen talvikotini, satujeni ja sydämeni
-koti -- miten jouduitkaan taas peikkojen valtaan?
-
-Isoisä on poissa -- hän ei saanut eläessään nähdä satunsa päätöstä.
-Isä on poissa -- hän kuoli metsän mukana. Nyt on metsä poissa -- nyt
-on sielu poissa ja siitä on pimeys, nyyhkytys ja itku.
-
-Mutta eivät peikot koskaan voi tykkänään viedä Päivölää minulta.
-
-Sillä minä kuulen vieläkin kuni salon salamyhkäisenä suhinana nuot
-heleät, kirkkaat sävelet -- metsänimpien ikivanhan vapauden ja valon
-laulun. Eikä se laulu lakkaa kuulumasta, ennenkun peikkojen valta
-murtuu ja aurinko taas pääsee vanhaa kotiani valaisemaan.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kun metsä kuolee, by Valdemar Lindholm
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN METSÄ KUOLEE ***
-
-***** This file should be named 51186-8.txt or 51186-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/1/1/8/51186/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/51186-8.zip b/old/51186-8.zip
deleted file mode 100644
index a908642..0000000
--- a/old/51186-8.zip
+++ /dev/null