Initial commit

2 files changed, 3698 insertions, 0 deletions

diff --git a/50749-8.txt b/50749-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..50a83d4
--- /dev/null
+++ b/50749-8.txt
@@ -0,0 +1,3698 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kulmuja II, by Väinö Kataja

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

+

+

+Title: Kulmuja II

+       Kuvia elämän varrelta

+

+Author: Väinö Kataja

+

+Release Date: December 23, 2015 [EBook #50749]

+

+Language: Finnish

+

+Character set encoding: ISO-8859-1

+

+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KULMUJA II ***

+

+

+

+

+Produced by Tapio Riikonen

+

+

+

+

+

+

+KULMUJA II

+

+Kuvia elämän varrelta

+

+

+Kirj.

+

+VÄINÖ KATAJA

+

+

+

+

+

+Hämeenlinna,

+Boman ja Karlsson,

+1903.

+

+

+

+

+

+

+SISÄLLYS:

+

+ Lukijalle.

+ Maailmalta takaisin.

+ Syksyinen unelma.

+ Suuri sielu.

+ Hallaa pelätessä.

+ Kuva niityltä.

+ Karjanäyttelyssä.

+ Eräs reipas nainen.

+ Eräs sonniyhdistys.

+ Mustan Pekan tuvassa.

+ Unohtunut rakkauteni.

+ Kaiholaamme.

+ Erika.

+

+

+

+

+

+

+LUKIJALLE

+

+

+Tämä on kuva omasta elämästäni, tarina, jonka tahtoisin kertoa...

+

+Sillä kohta kai loppunevat nämä ilottomat iltani, kohta yöni aamuksi

+valkenee, ja kohta kai laulanevat linnut väsyneelle ystävälleen. Siksi

+tahtoisin kertoa ennen levolle menoa ja muistella hallan tuhotöitä

+syyskuun raikkaana aamuna.

+

+Kaksi on minulla peltoa, joita viljellessä ikäni on huvennut ja voimani

+vähentynyt.

+

+Ja halla on viljan vienyt kummastakin.

+

+Toinen peltoni on vankan vaaran kupeella, etelän rinteellä. Siihen

+näkyy kaukainen, siintävä etelän taivas, lämpimän auerta ja

+silkkipilviä poutaisina kesäiltoina. Kuokkien kivikkoon peltoni

+valmistin ja kasasin kivet roukkioiksi. Hauskaa on ollut sitä viljellä.

+Riemu raikui ilmassa kevätiltoina, kun käen kukkuessa siihen siementä

+heitin, ja hauskasti päivä paistoi, kun sirppineni leikkuuseen läksin.

+Teräistä viljaa siitä olen saanut, ja suuri on iloni ollut talvelle

+lähtiessä. Ikävöiden aina touon aikaa varroin ja toivoen taas sirppini

+teroitin, kun elokuun hauskat hämyt Pohjolani päiviä lyhensivät.

+Vaanihan halla vaaran takana, teroitti veistään ja pani pakkaseksi,

+mutta jätti koskematta peltoni, ja hyisen hyhmänsä vaaran taakse.

+

+Niin hauskasti kuluivat eloni päivät ja talvetkin lyhyiltä tuntuivat.

+Rakas, oma peltoni! Ei hukkaan valunut otsani hiki enkä talven tullen

+nälkää nähnyt. Sain palkan vaivoistani ja hauskoja muistoja

+työstäni ...

+

+Toinen peltoni on rinnassani, syvällä sydämen kammiossa. Sitäkin peltoa

+viljelin yhtä rintaa vaarapeltoni kanssa...

+

+Nyt on halla vienyt viljan kummastakin.

+

+Kun piti syyskuisen päivän oleman niin jäisen jäykkä, niin synkkä ja

+sydämetön, että molemmat otti!

+

+Yksin sinne vaarapeltoni laitaan kävin, kun muut vielä nukkuivat...

+

+Huurre tarttuu kenkien ilttiin ja piennarheinä välkkyy kuin hopea.

+Kylmän kalseana kohoo aurinko sen vaaran takaa, jonka laidassa peltoni

+on. Varhainen on aamu, tuuleton ja totinen. Halla on päässyt

+liikkeelle. Se on hiipinyt yöllä tuolta suolta, vaaran takaa, kulkenut

+yöllä ihmisten nukkuessa ja päivän noustessa rynnännyt vainiolle.

+Helppohan sen on kukistaa viljaa, joka odotti vielä muutamia lämpöisiä

+päiviä...

+

+Ja halla henkii vieläkin. Peltoni tähkissä kimaltelevat jäiset hilseet

+kuin timantit, kylmän käsi kopeloi joka tähkää ja ottaa viimeisenkin

+elon kipinän. Ja kun päivä nousee näyttää kuin itkisi peltoni, niinkuin

+kyynelissään kylpisi...

+

+Ja iltapäivällä keijuu terä jo tyhjänä ja laihana ja sade huuhtoo

+lopunkin voimaa pois. Olki siinä vielä on pystyssä, mutta siikaset ovat

+sitkeät kuin nahkanauha ja terä veltto ja veretön...

+

+Siinä se meni talven toivo!

+

+Ja iltaa ennen vei halla toivoni myös sydämeni pellosta, kun rakkain

+unelmani, sinisilmäinen lemmittyni kuoli pois... kuoli pois niinkuin

+hallan käsissä verevä peltonikin... Jäin yksin nälkään ja lemmettä...

+

+Vieläkö toivoisin?

+

+Vieläkö viljelisin vaarapeltoani? Alkaisin ahdistaa tuota routaista

+suota, jossa halla iän kaiken on asunut. Hakisin sen kylmät komerot

+päivän valoon, että halla muille muuttaisi ja jättäisirauhaan

+peltoni...

+

+Mutta millä tyyntyisi sydänparkani, millä mieleni asettuisi?

+

+Uskaltaisinko toivoa, että vielä löytäisin ystäviä, jotka säälien

+muistelisivat molempia peltojani, että vielä kerran "kulmuileisin"?

+

+Mitä Sinä arvelet ystäväni?

+

+Ylitornio, syyskuussa 1902.

+

+_Väinö Kataja_.

+

+

+

+

+MAAILMALTA TAKAISIN

+

+

+    "Sydämen sain särjetyn vaan hältä

+    palkaks toiveitteni raukeevain."

+

+                     _K. Kramsu_.

+

+

+I

+

+Pekka oli kääntynyt takaisin. Hän sanoi syyksi useampia kiireellisiä

+asioita, jätti hyvästi ja erosi meistä syrjäkadulle.

+

+Me jatkoimme matkaa kahden.

+

+Sähkövalo valaisi katuja, jotka nyt olivat melkein autioina. Joku

+kulkija tuli silloin tällöin vastaamme.

+

+Käytävä oli kuiva ja sileä, ilma tyyni ja lämmin. Syyskuun ilta tuntui

+kuin kesäillalta.

+

+Sanoisinko? Uskaltaisinko?

+

+Sydän löi rajusti rinnassa, ruumis vapisi, pyörrytti ja hurjistutti.

+

+Mutta jos hän nauraa tunteilleni? Hän on varmaan saanut kuulla

+tämäntapaisia tunnustuksia ennenkin...

+

+Uskaltaisinko?

+

+Mitä riehut, sydänraukkani, tuskissasi valitat ja voihkit! Tyydy

+entiseen, autioon yksinäisyyteesi, kärsi yksin ja ole kaikkea vailla!

+

+Mutta se ei tyynny, sen lyönnit taajenevat, käyvät yhä rajummiksi, ja

+olen kuulevinani sen valittavan kiljunnan.

+

+Mutta jos hän on jo ennen antanut lupauksensa, vannonut valansa ja elää

+nyt onnellista elämää?

+

+Minun täytyy ottaa vastaan sekin lyönti. Ja vaikka minä en enää kestä

+sitä, otan minä sen sittenkin. Minun sydämeni ei ole kuin muiden. Se on

+niin monesti kärsinyt, sitä on niin paljon piesty, ettei se enää tunne

+vastuksien suuruutta.

+

+Miksi siis epäilisin?

+

+"Te olette niin harvasanainen tänä iltana", sanoi hän.

+

+Heräsin haaveistani ja virkoin:

+

+"Niin, niin. Suokaa anteeksi. Olen niin hajamielinen. Te matkustatte

+pian?"

+

+"Tällä viikolla. Lääkärin määräyksen mukaan minun pitää jo lopulla tätä

+kuuta olla Sveitsissä."

+

+"Lienee hauska matkustaa, nähdä outoja maita ja outoja kansoja! Se on

+ollut minunkin suurin heikkouteni, että aina olen halunnut nähdä

+vieraita maita."

+

+"Sitä ei voi sanoa heikkoudeksi. Se on kunkin luonnollinen halu, jota

+eri ihmiset tuntevat eri tavalla. Minä puolestani en enää tahtoisi

+kotinurkilta siirtyä. Kun lisäksi tiedän, minkätähden nyt matkustan,

+tuntuu eroni kovin katkeralta. Mielelläni jäisin tänne talveksi. Talvi

+on kuitenkin sanomattoman hauska täällä: palttinanvalkoinen lumi,

+pimeinä iltoina revontulet, ja ennen kaikkea pakkashanki-aamut

+kevättalvella. Kyllä täällä sentään on ihanaakin täällä Pohjolassa."

+

+"Niin, ja huurteinen metsä kuutamoyönä, kun tie vie laaksosta mäelle ja

+viitoitetun järven poikki omaan kotiin vuoren kupeelle. Kulkunen

+helisee, tiuku pauhaa, lumi narisee. Hevonen on hyvä ja menevä, sen

+harja hulmuaa korkean luokin alla, ja pelästyen menoa lentää paleleva

+riekko yli tien."

+

+"Niin juuri! Voi, voi, kyllä se sentään olisi hauskaa. Muistan minä

+semmoisen kuutamoyön."

+

+"Minä olen aina rakastanut semmoista yötä ja semmoista matkaa. Minusta

+tuntuu siltä, että semmoisen yön puhtauden pitäisi vaikuttaa

+tenhovoimallaan sinnekin, mihin rakkaus ei ennen ole tietänsä

+löytänyt... Kuinka minä poikasena kerran sepitin tarinan kahdesta

+onnellisesta nuoresta, jotka tuommoisena kuutamoyönä matkustivat halki

+synkän salon, poikki monen järven, yli vuorten ja mäkien sen pienen

+järven rannalle, jossa oli heidän oma punainen kotinsa pitkäin petäjäin

+keskellä."

+

+"Niinkö? Ja kuinka kävi?"

+

+"Mistä he tulivat, sitä en tiennyt, enkä tuntenut heidän elämäänsä. Ja

+kuinka heidän kävi, sitä en ajatellut. Se oli nuorukaisen tunteen luoma

+kuva siitä, mitä itse ajatteli ja tunsi."

+

+"Mutta se oli kaunis ajatus. Miksette ole sille kehittänyt suurempaa

+muotoa?"

+

+"Minä en kykene."

+

+"Sitä minä en usko. Joka kerran tuntee niin kuin te tunnette, luonnon

+ovet aina avoinna, sininen taivas pään päällä ja lämmin rakkaus

+maahansa... miksei se kykenisi?"

+

+"Niin on, etten kykene."

+

+"Mutta sanomalehtimiehenä te olette etevä!"

+

+"Se on aivan eri ala. Eihän se minua miellytä ollenkaan. Sillä alalla

+en olekaan muutoin kuin leivän tähden."

+

+Minä en huomannut, että olimme kulkeneet ohi hänen kotinsa, tulleet

+takaisin, ja pian taas olimme hänen kotinsa kohdalla.

+

+Enkä vieläkään ollut sitä hänelle sanonut.

+

+Mutta nyt sen piti tapahtua.

+

+Ja kummallisen levollisesti minä sain sen sanotuksi, muutamin lyhyin

+sanoin...

+

+Näin hänen kasvonsa ja siniset sielukkaat silmänsä. Vaalea palmikko

+riippui rennosti yli olkapään, ja sinisestä silkkinauhasta, jolla se

+oli silmukkaan solmittu, tuoksui ranskalainen hajuvesi...

+

+Palmikko kiepsahti olan taakse, silmiin ilmausi omituinen hehku, ja

+poskille levisi puna.

+

+Minä seisoin kuin jäätyneenä, kuulin hänen puhuvan, kehoittavan vielä

+pyrkimään.

+

+Sitten, sitten. Sitten vasta!

+

+Se erämaa, jonka laitaan olin lapsena jätetty, se oli taivallettu vasta

+puoliväliin. Pääsisinkö koskaan tuonne maannenään, jonka korkeat kuuset

+kaukaa häämöittivät?

+

+Pääsisinkö?

+

+       *       *       *       *       *

+

+Asuntoni on siisti ja valoisa, ja minä olen alkanut tätä huonetta

+rakastaa kuin kotiani. Mutta tähän huoneeseen eivät ulotukaan muistot

+siltä onnettomalta ajalta, jolloin humalassa palasin öisin pahoilta

+teiltäni.

+

+Tämä asuntoni ei tiedä kertoa muusta kuin yksinäisen miehen töistä ja

+kuluttavasta ikävästä.

+

+Ja kun olen virittänyt tulen, istun tälle tutulle tuolilleni ja alan

+ajatuksissa vaeltaa läpi kaikki ne hetket, joina olen hänen seurassaan

+ollut... Ilta illalta, kerta kerralta, kunnes olen tämän illan

+tapahtumassa.

+

+Pekka, toverini, oli arvannut salaiset ajatukseni. Hän oli aina

+hommannut niin, että "sattumalta" osuimme yhtaikaa Pekan kotiin, jossa

+hänen ystävällinen äitinsä ja herttainen sisarensa kohtelivat minua

+kuin perheen jäsentä.

+

+Kuinka tarkkaan muistan sen viimekesäisen illan, jolloin hänet ensi

+kerran tapasin.

+

+"Herra Urho Petäjävaara ja neiti Alice Mäki", esitteli Pekka.

+

+Hänen kätensä oli sievä ja lämmin ja pukunsa kaikkein uusinta ja

+hienointa.

+

+"Petäjävaara... sepä on vankka nimi, vankka niinkuin te itsekin", sanoi

+hän sitten illemmalla, kun olimme tutustuneet.

+

+Tarkastelin häntä koko illan. Hänessä oli kuva ensi lempeni ihanteesta,

+ja tunsin mieleni rauhan olevan poissa...

+

+Alkukesästä tapasin hänet usein Pekan kotona, kävelypaikoilla kaupungin

+puistossa; välisti kuulin hänen käyneen purjehtimassa Pekan ja hänen

+sisarensa kanssa kaukana merellä. Kerran he tahtoivat minuakin

+mukaansa, mutta minä kieltäysin.

+

+Näytti siltä kuin alkaisi tuulla, ja meri kävi jo vaahtopäinä.

+

+"Oletteko arka? Pelkäättekö?"

+

+"En. Mutta olen huono merimies, maalla on vakaisempaa. Jättäkää tekin

+retkenne huomiseen."

+

+Sillä kertaa he eivät menneet, ja varma hukkuminen heidät olisikin

+silloin kohdannut. Sillä tuuli kiihtyi hirmumyrskyksi.

+

+Kun seuraavan kerran kohtasin hänet Pekan kotona, sanoi hän:

+

+"Te näyttekin olevan ilmantietäjä. Varmaan olisimme hukkuneet kaikki,

+jos silloin läksimme purjehtimaan."

+

+Hän oli muuttanut maalle ja palasi sieltä vasta syyskuun alussa.

+

+Minun päiväni olivat pitkän pitkiä ja ikäviä. Sillä Pekkakin oli saanut

+virkalomaa ja mennyt hänkin jaloittelemaan kauas sydänmaalle.

+

+Minun piti vain olla pirteänä, keksiä hauskaa ja helposti sulavaa

+lukemista "Väinämöiseen", jonka aputoimittaja olin. Kesäisin täytyi

+minun hoitaa lehteä yksin.

+

+Ikävinä hetkinä kirjoittelin lyhyitä juttuja novelliosastoon, kyhäsin

+kokoon luonnonkuvauksia syntymäkotini ympäristöltä ja välisti päästin

+näkyviin alakuloisen mieleni synkän pohjan. Nuo pienet palat herättivät

+lukijoissa huomiota. Sanottiin, että niissä oli tunnetta ja ääretöntä

+tuskaa, alakuloista riemua ja epätoivoisen valituksia. Muuan pieni

+palanen, jonka nimi oli "Syksyinen mieleni", kavalsi minut. Usea oli

+luullut huomanneensa, että olin hurjasti, onnettomasti, toivottomasti

+rakastunut.

+

+Syyskuun alussa saapuivat kaikki maalta. Koulut avattiin, ja tuntui

+kuin raitis tunturituuli olisi puhaltanut ikävään kaupunkiin ja ne,

+jotka palasivat jokien ja järvien rannoilta, olisivat muassaan tuoneet

+uutta elämän intoa ja kauniita ajatuksia.

+

+Pekka toi ensimäiset terveiset. Hän oli ahavoittunut ja loisti ilosta

+ja hyvinvoinnista. Parta oli ollut ajamatta koko kesän ja tukka venyi

+pitkänä.

+

+Muutamassa minuutissa hän teki selkoa kesän kulusta. Hauskaa oli ollut.

+Neiti Mäki oli ollut vallan ihastunut luontoon.

+

+"Mutta sinne sydänmaankin pitäjääseen ne osasivat", sanoi hän.

+

+"Kutka ne?"

+

+"Kosijat tietysti. Enkö sinulle kertonut, että sisareni ja neiti Mäki

+asuivat samassa talossa tai oikeammin mökissä?"

+

+"Sanoit, sanoit -- --"

+

+"No niin. Hänellehän niitä ilmausi kosijoita, hyviä ja huonoja. Raha se

+on poikaa. Mutta miksi sinä kalpenet? Ja kuinka sinä olet veltto!"

+

+"Elähän huoli, minua väsyttää vain."

+

+"Niin, niin, kyllä minä ymmärrän. Elä huoli! Kaikki kosijat saivat

+mennä samoja polkuja takaisin, joita olivat tulleetkin. Mutta enhän

+muista sanoakaan sinulle! Neiti Mäki on koko kesän lukenut

+'Väinämöistä'. Mitä siitä arvelet? Minulla on omat ajatukseni. Seiso

+kannallasi! Olethan sinä pitkä ja pulska nuori mies..."

+

+"Heitä helkkarissa!"

+

+"Ja neiti Mäki on kai omituinen yhdessä niinkuin toisessakin. Eikö

+sekin ole kummallista, että hän luulee kaikkien häntä rakastelevan

+rahojen takia?"

+

+Pekka puhui sitten puuta heinää ja kutsui minut kotiinsa tuliaisille.

+

+Me istuimme salissa. Kahvipöytä oli katettu, ja kukin kertoi muistojaan

+maalta.

+

+Silloin kuulin sisaren menevän eteiseen, jonka kello kilisi.

+

+Sieltä alkoi kuulua vilkasta puhelua ja naurua. Mutta samalla erotin,

+että sisar sanoi surullisella äänellä: "Kuinka ikävää, kuinka

+surullista!" Se oli hän. "Kas, täälläpä teidät tapaankin! Monet

+tuhannet kiitokset sievistä novelleistanne. 'Väinämöinen' on Hannalla

+ja minulla ollut ainoana kirjallisuutena siellä maalla."

+

+Kumarsin, hämmästyin ja sopersin jotakin.

+

+"Täällä on varmaan ollut ikävää?" kysyi hän, ja minä olin huomaavinani,

+että hänen äänessään oli osanottavaisuutta ja ikäänkuin lohdutusta.

+

+"Hyvin kuivaa ja yksitoikkoista."

+

+Siitä sitten jatkui keskustelua. Hänkin kertoi kesäisiä muistojaan ja

+välisti Hannan kanssa nauroi niille vehkeille, joita he siellä maalla

+olivat tehneet. Mutta enimmin hän oli innostunut luontoon.

+

+"En minä ikinä olisi uskonut, että Suomen kesä voisi olla niin ihana.

+Menneen kesän vietin Florensissa, mutta minulla ei ole sieltä

+hauskempia muistoja kuin tuolta sydänmaaltakaan."

+

+"Mutta viettäisittepä kesää minun syntymäseudullani, sitten vasta

+oppisitte oikein nauttimaan kesäyöstä ja suurenmoisesta luonnosta.

+Mahtava leveä joki, joka koskisena laskee tuntureilta, korkeiden

+vuorien välistä luikerrellen; viheriäiset louhikkosaaret, ja

+kallioisilla rannoilla pitkää petäjikköä ja partaista kuusta! Tullapa

+jokea alas kesäyönä, kun valoa tulvii vuorien lomitse ja aurinko

+hetkeksi katoaa jonkin korkeamman kukkulan taa, silloin tuntuu kuin

+eläisi valon iäisessä maassa, jossa hyvät henget keveästi liikkuvat,

+puhaltaen yön suloon lempeää rakkauttaan..."

+

+"Olenhan kuullut useiden kiittävän kesäyön kirkkautta. Jos ensi kesänä

+johonkin matkustan, on ensi matkani kauas Pohjolaan." -- -- --

+

+Pekka, Hanna ja minä lähdemme häntä saattamaan.

+

+Hänen kotinsa on kaupungin rannassa, vanhanaikuinen puutalo, jossa

+hänen isävainajansa kaupallaan kokosi rikkautensa. Mutta puodin portaat

+ovat nyt poissa, ja entisestä puodista on tehty salonki.

+

+Hyvästiä jättäessä puserran hänen kättään tavallista lujemmin...

+

+Kun palasimme, sain kuulla, että hän jälleen aikoi äitinsä kanssa

+matkustaa ulkomaille, parantuakseen alkavasta keuhkotaudista.

+

+"Sitäpä minä en koskaan olisi uskonut, että hänellä on keuhkotauti",

+sanoin minä Hannalle.

+

+"En minäkään sitä uskoisi, mutta viime vuodenkin hän oli ulkomailla

+terveytensä takia. Hän palasi vasta keväällä, kuten muistat", selitti

+Hanna.

+

+"Miksen minä sitä muistaisi. Vai ulkomaille taas! Onnellinen se, joka

+pääsee kotinurkkia ulommas katsomaan."

+

+"Mutta hän ei ensinkään haluaisi matkustaa. Hän viihtyisi mieluummin

+kotikylässään. Mutta lääkärit ovat niin määränneet, ja hänen äitinsä

+tahto on, että lääkärien määräyksiä noudatetaan", sanoi Hanna.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Senkin jälkeen olen hänet usein tavannut, ja me olemme kuin tietämättä

+lähestyneet toisiamme.

+

+Minä olin jo kauan päättänyt, että sanon sen hänelle, ennenkuin hän

+matkustaa pois. Minun on helpompi elääkseni, vastatkoon mitä tahansa.

+

+Ja nyt olen sen sanonut, nyt olen kuullut tuomioni...

+

+Ajatuksia polttaa, sydän lyö rajusti, lamppu palaa ynisten ja minä

+soudan tuolissani hermostuneesti...

+

+Mitä hän vastasikaan?

+

+"Jos teissä on kykyä, niinkuin luulen, niin julkaiskaa teos, jolle

+annetaan arvoa; sitten vasta olen teidän, mutta sitten kokonaan

+kuolemaan asti."

+

+"Mutta minä en siihen pysty."

+

+"Te pystytte. Heti kun annatte tiedon, että olette onnistunut, heti on

+vastaukseni valmis."

+

+Ja hänen puserrettuaan rohkaisevasti kättäni me erosimme. -- -- --

+

+Koetan nukkua, mutta unta ei tule, mieli palaa kuin tulen liekissä,

+sydäntä polttaa hehkuva hiillos.

+

+Mistä aloittaa kertomus? Mikä aineeksi ottaa?

+

+Etevät kirjailijat, joiden nimi oli tuttu koko maalle, olivat

+käsitelleet kansan elämää jo niin monelta puolelta, että siihen ei enää

+ollut mielestäni lisättävää. Ja muita aiheita en niinkään pystyisi

+kuvaamaan.

+

+Miksen ollut ennen koettanut kyhätä pitempää kertomusta? Ehkä olisin

+minäkin onnistunut yhtä hyvin kuin moni muu vasta-alkaja? Eiväthän ne

+olleet hyvinkään häävejä nekään kirjat, joita viime keväänä ilmestyi.

+Nuorten kirjailijain esikoisia. Mutta ne olivat kuitenkin saaneet

+kustantajia. Tottapa niissä oli jotakin uutta ja alkuperäistä, jota en

+ollut huomannut.

+

+Mutta jos ottaisin kuvatakseni kappaleen omasta elämästäni? Siinä

+kuitenkin oli elämän armotonta totuutta, syviä lankeemuksia ja

+vähitellen saavutettuja voittoja synnin orjuudesta. Mutta rakkautta

+puuttuisi.

+

+Taikka jos muistoissani eläisin lapsuuteni ajan, kertoisin kotini ja

+onnellisen oloni siellä, kuvaisin tutun kylän vuoren kyljessä, kylän

+ympärillä pellot, korkean jokitörmän ja kuohuvat kosket?

+

+Minun _täytyy_ yrittää. Minua odottaa ääretön palkinto, varma elämän

+onni ja suloinen impeni.

+

+Eiköhän löytyisi vielä tuon tylsyneen sydämen kammioista käyttämättömiä

+voimia? Minun pitää kaivaa ne esille, käyttää työhön jok'ikinen voiman

+kipinä. Minä en vielä saa sortua!

+

+Yö kuluu kuumissa ajatuksissa, rasittavassa tuskassa ja epätoivossa.

+

+Aamun valjetessa tuli Pekka puheilleni. Askeleista jo tunsin hänet, kun

+hän meluten aukaisi oven.

+

+"Terve taas! Toivonpa, että olet nukkunut hyvin ja nähnyt hauskoja

+unia?"

+

+"Ei juuri, hyvä veli."

+

+"Miten kävi? Puhuitko mitään? Ellet ole nyt sanonut, olet suurin narri

+maailmassa. Hän rakastaa sinua, siitä olen varma. Puhu, selitä,

+veikkonen! Olisinpa minä sinun sijallasi, kyllä minä näyttäisin."

+

+"Ei hän ole niinkään voitettavissa kuin näyt luulevan."

+

+"Selitä! Mitä tapahtui?"

+

+Minun täytyi Pekalle selittää, mitä neiti Mäen kanssa olimme puhelleet,

+sitten kun Pekka erkani, selittää viimeiseen asti.

+

+"Enkö minä sitä sanonut, että hänellä on omat, omituiset vaatimuksensa.

+Mutta vähät siitä! Sinulle ei ole kuin kuukauden työ, niin sinulla on

+kaunokirjallinen teos valmiina, ja silloin sinä olet onnen poika!

+Sellainen tyttö ja sellaiset rahat! Sinä saat elää herrain elämää ja

+matkustaa maita ja mantereita! Vai pani konna sellaiset ehdot! Jotakin

+sinne päin minäkin olin ajatellut hänen vaativan. Hän on ylpeä,

+näetkös! Siksi ne eivät nämä tämän kaupungin herrat häntä miellytä.

+Vaikka onhan niissä siistejäkin miehiä sentään. Et usko, kuinka

+saakelin sukkela hän on pilkkaamaan kaikkia niitä, joilla naama

+punottaa hyvinvoinnista, jotka juovat tuutinkinsa, syövät hyvin ja

+kantavat ihravatsaa! Juopot ovat hänen kauhistuksensa, mutta niissäkin,

+jotka harvoin maistelevat, on vain harvoja, joita hän pitää miehinä...

+Elä puhu mitään... kyllä hän on senkin saanut tietää, että sinäkin olet

+ollut ryyppymies, mutta tietää hän senkin, milloin olet parantanut

+elämäsi... Ei hän minullekaan anna komplimangeja! Sanoo minua

+henkilöksi, joka ei tunne kuin oman persoonansa hyvinvoinnin ja elää

+hauskoissa unelmissa, että vatsa kasvaa pyöreäksi virkavatsaksi ja..."

+

+"Sinä olet epäilemättä ottanut hyviä aamuryyppyjä tänne lähtiessäsi."

+

+"En yhtään. Mutta minusta tuntuisi niin hyvältä, että sinäkin tulisit

+iloisemmaksi ja että sinun kävisi hyvin. Olet niin alakuloinen ja

+synkkä. Mutta tänä iltana hän tulee meille, tule sinäkin vielä!"

+

+"Jospa tulisin. Nyt minun suruni, Pekka parka, vasta alkaakin."

+

+Pekalle uskon salaisuuteni ja tunteeni. Hänelle on niin turvallista

+puhua. Hän käsittää niin hyvin, mitä tunnen, vaikka hymyilee leveästi

+joutavuuksilleni. Hänen takanaan ovat salaisuudet niinkuin suuressa

+eloaitassa, jonka jykevä ovi väännetään lukkoon raskaalla

+rauta-avaimella. Hänen leveä suunsa ja pitkä, musta partansa ovat

+minusta kuin avoin aitta, johon turvallisesti saa kalleutensa kätkeä.

+Mutta kun aitan ovi sulkeutuu, on se luja kuin kallion kiiltävä kylki.

+

+Illalla siistin pukuni ja vilkaisen kuvastimeen. Ei näy kasvoissani

+mitään, mikä ilmaisisi älyä. Mutta jos tunne olisi niin väkevä, että se

+voimistaisi järkeä!

+

+Olen kalpea ja unisen näköinen, ja katse on väsynyt ja tylsä.

+

+Vielä kerran siis häntä näkemään, sanomaan hyvästit!

+

+Pekka on siirtynyt salista, äiti häärää keittiössä, ja Hannallekin

+tulee jokin asia poistua.

+

+Me jäämme kahden, me sinuttelemme toisiamme. Hän on levollinen,

+rakastettava, mutta samalla on hänessä jotakin selittämätöntä ylpeyttä,

+voimaa, jolla hän hallitsee tunteensa. Mutta jos hän rakastaisi

+niinkuin minä, ei hän kykenisi olemaan noin levollinen. Hänen

+silmissään on kummallinen, outo ilme, jota en ennen ole huomannut.

+Näyttää kuin hänen silmäteränsä tähtäisi suoraan sydämeeni tulisesti ja

+nuhtelevasti, mutta samassa silmänräpäyksessä se ilme muuttuu lempeäksi

+ja herttaiseksi, palmikko keikahtaa olan yli ja ohimolle, korvan

+viereen pujahtaa kihara.

+

+"Niinkö todellakin?" kysyn minä.

+

+"Niin. Äitini puolella on paljon keuhkotautisia, ja sieltä kai se

+koituu minullekin. Isäni oli vankka ja terve kuin kanto. Muuten minä en

+itse tunne mitään taudistani, ja minusta tuntuu kuin äiti ja lääkärit

+olisivat väärässä."

+

+"Niin minäkin uskon."

+

+Mutta hän huomaa sen sanomattoman tuskan, joka minua vaivaa, ja

+lohduttaakseen hän sanoo:

+

+"Hyvä poika! Olen sen jo huomannut sinusta ennenkuin muutimme maalle.

+Sinä olet huono salaamaan tunteitasi. Luuletko, etten joka rivillä

+nähnyt sinua, kun luin 'Väinämöisestä' lastujasi. Minä ajattelin: voi

+sitä raukkaa, hän rakastaa minua niin... että minun täytyi heltyä..."

+

+"Rakastatko minua tämmöisenä?"

+

+"Sinä tiedät, että olen ylpeä, se on perintö isävainajaltani. Minä en

+sinussa mitään moiti. Olethan uljas nuori mies, ja edessäsi on vielä

+tulevaisuus. Sinua pidetään etevänä, sen olen kuullut. Mutta pystytkö

+luomaan jotakin kokonaista kuvaa, elävää ja luontevaa? Jos sen teet,

+niin minä olen sinun... sinun yksin. Silloin rakastan sinua enemmän

+kuin koskaan olet voinut aavistakaan. Mutta nyt sen ymmärrät: minun

+ystäväni tulee olla vähän enemmän tunnettu, nerokas, elegantti ja

+rakastettava. -- Sinusta tulee ihanteeni, jos itse tahdot."

+

+Hän puhuu lämpimästi, ja hänen sielukkaat silmänsä loistavat viehkeästi

+ja kiehtovat, huumaavat minut salaperäisellä loistollaan.

+

+"Mutta jos arvostelu moittii teostani, jos en saa ainoatakaan

+puolelleni?"

+

+"Mutta jos minä arvostelen hyvin, voit luottaa minun ystävyyteeni."

+

+Tunnen oudon voiman salamana lentävän povessani, paisuen ja leviten

+olemukseni läpi. Niinkuin onnen ovet näkisin avoinna sanon siihen:

+

+"Minä koetan. Jumala, joka tuntee tuskani, auttaa minua. Puolen vuoden

+kuluttua on minulla varma tieto..."

+

+"Tulen heti luoksesi... heti kun kuulen, että olet saanut teoksellesi

+kustantajan."

+

+"Mutta muutoin et?"

+

+"En. Minä rakastan sinua niin paljon, että tahtoisin sinut semmoiseksi

+kuin olen ihanteeni kuvitellut. En kärsi, että minulle sanotaan: raha

+teki miehen sokeaksi."

+

+"Sinä kunnon tyttö! Sinä kutkutat kunnianhimoani, mutta määräät minut

+samalla suurimpaan epätoivon tuskaan."

+

+"Suorita työsi pian, ja sinun tuskasi ja minun ikäväni loppuvat

+samalla. Meille aukenee silloin uusi, ihana elämä, jonka suloa emme

+kumpikaan vielä käsitä."

+

+Minut valtaa outo tunne. Alkaa hämärtää silmissä, ja raukaisevana

+viettinä kulkee läpi olemukseni hurja rohkeus. Tempaan hänet

+luokseni... ja puserran hänet tätä onnetonta, rajua rintaani vasten

+epätoivoisen hätäilevällä hellyydellä. -- -- --

+

+Hän on istunut pianon luo ja puhelee Hannan kanssa. Pekka polttelee

+sikaariaan keinutuolissa ja minä istun niin, että voin nähdä

+sivultapäin hänen kasvonsa ja pitkän palmikon, jonka tupsu on valunut

+rinnalle.

+

+"Soita vielä kerran! Soita sitä samaa..."

+

+Hän soittaa. Se on surullinen valssi, ja minusta tuntuu kuin sävel

+painuisi luihin ja ytimiin. Mutta soittaessaan ei hänkään salaa sitä,

+mitä tuntee, ja siksi hänen soittonsa on kuin eksymättömän lemmen

+ikuinen aamulaulu. Hänen kasvonsa loistavat, silmissä palaa hehkuvan

+sielun ilme, ja näyttää kuin vartalo värähtelisi...

+

+Jos saisi vielä kerran sulkea hänet syliinsä, ainoan kerran ja sitten

+kuolla! Minä luopuisin mielelläni elämästäni... olisinhan saanut

+rakastaa häntä. Mitä sitten, jos loppu tulisikin niin pian...

+

+Jos saisi istua tuohon hänen vierelleen ja kertoa kaikki ja kietoa

+kätensä hänen kaulaansa...

+

+Mutta hän on kerran sanonut sanansa, ja vaikka näyttää siltä, että hän

+soittaessaan heltyy, lämpenee ja sortuu tunteeseensa, ei hän muuta sitä

+vastausta, jonka on minulle antanut.

+

+Mutta jos saisin laskea pääni hänen syliinsä, itkeä siinä ja vielä

+kerran pyytää... Me pakenisimme täältä pois, eikä meidän onnestamme

+kukaan mitään tietäisi... Mutta hän ei sittenkään armahtaisi minua...

+minun piti vielä muuttua, jalostua, uudistua...

+

+Jos nyt lähenisin häntä hiljaa takaapäin, suutelisin otsalle ja

+sanoisin: ystäväni, elä jätä minua! jos sen tekisin, pitäisi hän sen

+heikkoutenani, jota ei antaisi anteeksi...

+

+Parempi onkin, että hän saa tuossa soittaa rauhassa... hänen jokainen

+pieninkin piirteensä syöpyy mieleen ja kuva uppoaa sydämen syvyyteen,

+sinne asti, jonne ei vielä mikään muu tunne ole tietä löytänyt...

+

+

+II

+

+Veljeltäni, joka oli isäntänä lapsuuteni kodissa, sain kirjeen ja

+tietoja syntymäseudultani. Vähän väliä hän muisti minua, tuo kunnon

+veli, joka paljon vaivoja kärsittyään on päässyt huolettomaan,

+rauhalliseen asemaan. Ja vaikka meidän tiemme ovat kulkeneet niin eri

+tavalla ja kummankin kehitys niin eri alalla, on keskenämme aina

+vallinnut veljellinen, vilpitön rakkaus. Hänellä on nyt oma perhe, oma

+talo ja oma karja. Koko kirje on niin tyytyväistä mieltä täynnä, että

+tunnen melkein kuin kateutta. Sato on ollut hyvä, heinävuosi

+erinomainen, ja hän on lisännyt karjaa.

+

+    'Jos sinäkin vielä kerran haluaisit käydä täällä', kirjoittaa

+    Matti, 'niin olet tervetullut, oli yö tai päivä, kesä tai talvi.

+    Me muistamme sinua usein, ja vaimoni tiedustelee, joko olet nainut.

+    Vankempi sinä olisit ollut talon mieheksi ja terveempi kuin minä,

+    mutta isävainaja sanoi sinua teräväpäisemmäksi ja siksi sinut

+    pantiin kouluun. Kyllä minäkin nyt tulen toimeen. Meillä on jo

+    rahaa pankissakin ja säästäen saamme lisää. Karjallamme on ollut

+    erinomainen onni, ja pellot ovat nyt mainiossa kunnossa. Ei minulta

+    ole tullut puita istutetuksi niinkuin halusit, mutta se sinun

+    pihlajasi on paljon kasvanut, se ulottuu yli räystään. Nyt se on

+    marjoista punaisena. Iloista on lähteä talvelle, kun aitta on

+    täynnä. Tule tulevana kesänä meille. Minä korjautan ullakkokamarin

+    sinua varten. Meiltä kaikilta paljon terveisiä. Muista joskus

+    meitäkin.

+

+    Sinua aina muistava veljesi

+

+                                           _Matti Petäjävaara_.'

+

+Kirjoitan heti vastauksen, iloitsen heidän onnestaan ja siitä, että he

+ovat saaneet viljavan vuoden. Matille panen ristisiteenä kirjan

+"Tuomaskuonan käyttämisestä".

+

+He eivät aavista siellä kotona, missä tuskassa minä täällä olen. Voin

+hyvin kuvitella heidän elämäänsä näin syksyllä. Aamulla Matti herättää

+väen riiheen ja menee itse ruunallaan kyntämään. Emäntä toimittaa

+einettä. Päivä on kirkas, puissa näkyy jo kellertäviä lehtiä. Lampaat

+on laskettu vainiolle, ja navetan edessä seisoo paimenpoika eväsmytty

+kainalossa, odottaen lehmien uloslaskuaikaa.

+

+Riihestä tultua saunotaan. Matti on kylän saunasankari. Lavalta alkaa

+väki vähetä, kun Matti alkaa huutaa löylyä, ja pahoin kirkuen pakenevat

+naiset saunan vierustalle.

+

+Illalliseksi on ohrapuuroa ja rieskamaitoa.

+

+Matti käy ennen maatapanoaan vilkaisemassa naurismaahansa, että näkyykö

+varkaita.

+

+Se on rauhallista, iloista, onnellista ja tyytyväistä elämää. Ja niin

+vapaata!

+

+       *       *       *       *       *

+

+Olen alkanut kirjoittaa. Olen päässyt käsiksi aiheeseen, ja minusta

+tuntuu, että onnistun. Päivät kuluvat toimistossa, mutta illoilla

+myöhään istun työni ääreen ja varhain aamulla taas jatkan. Vähän väliä

+minut kuitenkin valtaa epätoivo. Kaikki mitä olen kirjoittanut näyttää

+niin tylsältä ja ennen sanotulta, ja vaikka mietin ja ponnistelen,

+koettaen kuvata niin, että luonteet olisivat selvät, tuntuvat ne

+kuitenkin kummallisilta. Mutta minä pyyhin pois ja aloitan uudelleen...

+

+Ainoa, joka tietää mitä hommailen, on Pekka. Hanna ei ole saanut tietää

+mitään. Pekka on viisaasti salannut kaikki, eikä sisar aavista minun

+toimiani.

+

+Pekka pistäytyy usein luonani, samoin minä Pekan kotona, niinkuin

+ennenkin.

+

+Eräänä iltana tulee Pekka taas luokseni. Hän on hyvällä tuulella

+niinkuin tavallisesti.

+

+"Sinulle lämpimiä terveisiä! Sisareni sai juuri vasta kirjeen Alicelta.

+He ovat onnellisesti päässeet matkansa perille. Hän ikävöi Suomeen

+takaisin, sanoo siellä alkaneensa tuntea pistoksia rinnassaan."

+

+"Kiitos, kiitos!"

+

+"Pian kai sinäkin saat häneltä tietoja. Kuinka paljon olet jo

+kirjoittanut? Täällähän on paksulta kuin pöytäkirjoja. Joutuisa

+kynämies sinä näytkin olevan. Luepas minulle taas mitä olet

+kirjoittanut."

+

+Joka kerta, kun Pekka käy luonani, hän vaatii minua lukemaan

+kyhäyksiäni. Kunpa vain muutkin arvostelisivat siihen suuntaan kuin

+Pekka! Hänen mielestään se on erinomaista.

+

+"Ole varma siitä, että sinun on helppo saada kustantaja. Tuolla tavalla

+eivät muut vielä ole kirjoittaneet!"

+

+Hän tahtoo lohduttaa minua, että voimani pysyisivät pirteinä ja ettei

+mieleni lannistuisi, tuo kunnon toveri.

+

+"Ennen joulua voit jo lähettää tuon kustantajalle."

+

+"Minä koetan."

+

+Päivät menevät, kertomus kasvaa, sivu liittyy sivuun, arkki arkkiin.

+Pekka käy luonani harva se ilta. Joka kerta hänellä on lohduttavia

+sanoja: hän kehoittaa, kiittää ja ylistää.

+

+Mutta _häneltä_ ei kuulu kirjettä.

+

+Pimeinä öinä, kun ei tule unta, on elämäni ikävää ja tuskallista.

+Tuntuu siltä, että kaikki se tuleva onni, jota ajattelen ja jonka

+saavuttamiseksi työskentelen, käy yhä epävarmemmaksi, muuttuu uneksi ja

+utukuvaksi. Olisinko minä ansainnutkaan sellaista iloa? Ja jos se

+toteutuisi... miltä tuntuisikaan elämä?

+

+Melkein pyörryttää, kun ajattelen sitä todeksi, mikä nyt kuvana

+ajatuksissa pyörii, mutta on kuin kaukainen kuiske sanoisi sen

+mahdottomaksi ja tuntematon voima olisi tielläni pidättämässä.

+

+Ja vaikka kokoan kaikki voimani ja tuskissani päätän, että sen täytyy

+onnistua, valtaa mieleni aina lopuksi se pelonsekainen tunne, joka

+sydäntä kaihon edellä tärisyttää.

+

+Miksi hän ei lähetä edes riviä lohdutukseksi, vai eikö hän arvaa

+kärsimykseni tuskaa? Vai voiko hän tuntea ja aavistaa, kuinka ääretön

+minun lempeni on!

+

+Mutta eräänä päivänä saan kirjeen. Siinä on ulkomaan postileima, kuori

+hieno ja osoitteessa reipasta käsialaa... Se on häneltä...

+

+Kädet vapisevat, ja sydän lyö niin rajusti, että tuntuu kuin rinta

+halkeaisi...

+

+Siinä on valokuva ja vaalea hiuskihara. Kuva on onnistunut erinomaisen

+hyvin. Silmissä on tuo omituinen ilme, jota ei voi selittää, sillä

+samalla kun siinä näyttää olevan tulista tunnetta, voisi sitä pitää

+ylpeän sielun hehkuna.

+

+Kasvot ovat samat herttaiset, vähän laihemmat, mutta niin kumman hienot

+ja suloiset...

+

+Hiukset ovat kutriset ja kammatut uuteen muotiin...

+

+Ja kirje!

+

+"-- -- -- Olen säästänyt kirjettäni, että ehdin saada mukaan valokuvan,

+jonka varmasti lupasin. Olen laihtunut ja tunnen kipuja rinnassa, mutta

+luultavasti pian paranen tuosta vähäisestä viasta. Kuinka ikävöin

+täältä takaisin! Kuinka työsi menestyy?" -- --

+

+Tästä puoleen käy työni vielä paremmin. Kirjoitan siitä hänelle ja

+kerron lyhyesti kertomuksen sisällön...

+

+Unissani näen hänet usein. Minulle tulee silloin aina hillitön halu

+saada pusertaa häntä sydäntäni vasten, että sen autio tyhjyys saisi

+kerran täytensä ja se kuluttava kaiho, joka imi mehun sielusta, saisi

+lohdutuksen.

+

+Kerran olin hänen kanssaan veneellä soutelemassa. Oli kesäyö. Joki oli

+vanha tuttu minulle, kaukaiset kukkulat ystäviäni. Me soudimme poikki

+joen toiselle rannalle, josta kallionkylki nousi suorana ylös. Saarista

+tuoksui heinäin haju, ja lämmin usva levisi laaksoihin. Minä kerroin

+hänelle koko elämäni tarinan, näytin kotini vuoren kupeella ja sanoin,

+kuinka sanomattomasti häntä rakastan... Mutta äkkiä hän katosi venheen

+perästä... ja vuoren laidasta alkoi kuulua hänen soittonsa... Soudin

+sitä soittoa kohden, mutta kuta lujemmasti vedin, sitä edemmäksi soitto

+pakeni, ja minä heräsin tuskalliseen huutooni...

+

+Toisella kerralla olimme Repojärven rannalla syntymäkylässäni. Siinä

+oli uusi punainen pirtti kumpulalla pitkäin petäjäin keskellä ja

+alempana notkossa sauna. Se oli meidän kotimme. Meillä oli peltoja

+järven rantaan asti ja niittyä ahteen takana korvessa. Saunan ovesta

+työntyi paksu savu. Me istuimme pirtin edustalla, ja minä kerroin

+hänelle kuluttavasta ikävästäni ja pitkistä hetkistä, joina olin häntä

+odottanut. Mutta äkkiä hän katosi viereltäni ja minä juoksin hänen

+jäljessään ja heräsin.

+

+Päivällä olen hajamielinen ja usein saan esimieheltäni nuhteita

+huolettomasta työstäni. Mutta minä en mitään voi, sillä minusta tuntuu,

+että minussa ei enää ole entistä voimaa ja miehuutta.

+

+Puolipimeinä talvipäivinä johtuu usein mieleeni, että olen väärällä

+uralla. Tuntuu siltä, että jos olisin siellä kotikylässä, olisi

+Repojärven rannalla tupa ja peltotilkkuja ympärillä. Talvipäivät

+hiihtelisin metsissä ja kesäisin viljelisin peltojani ja raivaisin

+korpeen niittyjä. Siinä kuluisivat vuodet vanhuuteeni asti.

+

+Mutta toiselta puolen tuntui kateutta niitä tovereitani kohtaan, jotka

+jo olivat mikä missäkin virassa ja elivät rauhallista elämää. Minun

+elämäni oli aina ollut rauhatonta, semmoista epämääräistä harhailemista

+sinne tänne. Lukujen jatkamisesta ei tullut mitään, ja tämä

+sanomalehtitoimikin tuntui vastenmieliseltä.

+

+Eikö minussa ollut voimaa mihinkään?

+

+Toivoivathan ne toverit minusta ennen hyvääkin miestä, etevää ja

+monipuolista, ja ihastuksissaan kehoittivat minua kirjailijaksi. Mutta

+en ollut sitäkään yrittänyt ennenkuin nyt.

+

+Monta kallista vuotta oli mennyt hurjassa elämässä, ja pieni perintöni

+oli lopussa.

+

+Minun täytyi leivän tähden ottaa tehdäkseni mitä sain. Nyt olin jo

+entisestä hurjistelusta luopunut ja vahvasti päättänyt hankkia jonkin

+toimeentulolähteen.

+

+Ennen joulua lähetin kertomukseni kustantajalle ja pyysin vastausta

+niin pian kuin suinkin.

+

+Oi, kunpa onnistuisin! Se olisi ensimäinen voittoni, ja jos sen saisin,

+unohtaisin kolkon entisyyteni ja aloittaisin uutta elämää, uutta

+onnellista elämää. Mutta minusta oli tainnut jo mahti kulua, ja se,

+mihin olin taitoni ja kykyni koonnut, oli ehkä hulluutta ymmärtäväisten

+silmissä.

+

+Tuskallisena, puolihulluna levottomuudesta odotin vastausta, odotin

+tuomiotani. Ja hän, joka etelän sulossa odotti tietojani, hän kai

+toivoi myöskin. Liian suuri onni se minulle olisikin. Eihän elämä

+olisikaan kuin aamun ihanaa punotusta, jos tuumani toteutuisivat. Liian

+korkealle kai aioin lentää.

+

+Mutta onnistuivathan muiden yritykset ja hommat, Pekankin. Kuka olisi

+silloin uskonut, kun koulun penkillä istuimme, että hän pian on kelpo

+virkamiehenä, kun minä elää kituutan köyhää elämää. Ja kuitenkin

+pidettiin minua paljon nerokkaampana ja lupaavana nuorukaisena.

+Tavalliset ihmiset menestyivät, ja niitä se onnikin auttoi,

+potkaisemalla vastamäessä. Nerot saivat tulla toimeen omin voimin, ja

+siksi niistä niin moni joutui hukkaan ja kuoli ja katosi

+tietämättömiin.

+

+Tuskallisia viikkoja kuluu, mutta vielä ei kuulu vastausta, josta

+riippuu tulevan elämäni onni. Usein tulee halu kertoa salaisuuteni,

+nähdäkseni oliko armahtavaisuutta ihmisissä. Mutta toiselta puolen

+tuntuu siltä, että ellei oma ansio auta, tämäkin todellisuus muuttuu

+unelmaksi, niinkuin olivat ennenkin kaikki muuttuneet.

+

+

+III

+

+On jo kevätpuoli talvea.

+

+Mielen jännitys, tuskallinen odotus ja rasittava epätieto ovat

+veltostuttaneet minut niin, etten enää jaksa ajatellakaan syksyisten

+toiveitteni toteutuvan. Kirjoitan kustantajalle ja kysyn kertomukseni

+kohtalosta.

+

+Ei riviäkään vastaukseksi!

+

+Ja _hän_ on tiedustellut Hannalta... ja sanonut odottavansa tietoja

+minulta. On kertonut, että hänen terveytensä on yhä huononemaan päin...

+

+En raivoa enkä vihastu, mutta sydämen pohjalle laskee hyinen halla

+routansa, joka jäätyy siellä jäätymistään. Viha alkaa kasvaa mieleeni

+ja kolkko tyhjyys ajatuksiini...

+

+Ja peläten joutuvani vielä kerran epätoivon valtaan alan rakentaa

+uusia tuumia mielessäni. Minusta tuntuu, että olen kovan onnen

+hylky, ettei tule yhtään päiväpaisteista päivää elämässäni. Teinpä

+ja yritin mitä hyvänsä, aina on tielläni kova onneni. Kovan onneni

+oikkuja on sekin, että jouduin tänne maailman rantaa kulkemaan, etten

+saanut elää siellä, missä synnyin, että jouduin väärälle uralle... Ja

+lohdutellakseni itseäni mietiskelen, minkälaista olisi, jos elelisin

+syntymäpaikoillani...

+

+Ei olisi tätä rasittavaa, sielua ja ruumista kuluttavaa tuskaa, ei

+unettomia, pitkiä öitä. Eivät hurjat haaveet mieleni rauhaa häiritsisi

+eivätkä jäisi järkevät ihanteeni toteutumatta. Minulla olisi oma kotini

+Repojärven rannalla, missä poikasena syksyisin satimia ja loukkuja

+virittelin ja talvisin hiihtelin jänislangoilleni! Olisi oma pirtti

+siellä ja peltoja pirtin ympärillä...

+

+Mutta miksen vielä voisi toteuttaa tätä lapsuuteni unelmaa? Miksen

+voisi jättää tätä entistä vaiherikasta, mutta onnetonta elämääni tänne

+maailmalle ja siirtyä pois tästä ilmasta ja elämästä, jotka rääkkäävät

+minut kuoliaaksi? Enkö voisi unohtaa näitä tuskia ja kärsimyksiäni, kun

+kulkisin tuttuja kivikkopolkuja ja kallioinen seutu kaikuisi ja metsä

+ystävällisesti humisisi?

+

+Ja kun kerran olen siitä ajatuksesta kiinni saanut, vahvistuu uskoni ja

+toivoni paisuu. Teen jo ajatuksissani kuvan tulevista päivistäni ja

+yksinäisestä elämästäni ja kirjoitan veljelleni uusista tuumistani.

+Hän antaisi minulle palstan Repojärven rannalta. Mäen rinteelle

+tekisin peltoni, korpeen niittyni, ja pirttini veistäisin sille

+kivikkokumpulalle, josta näki kauas eteläisille ilmoille.

+

+Sillä vaikka en mitään varmasti tiedä, on minussa ainainen pelko, että

+kaikki ne rohkeat toiveet, joita talven kuluessa olin mielessäni

+hautonut, jäävät toteutumatta, sillä niin mahdottomilta ne minusta nyt

+tuntuvat. Ja siksi minä valmistaudun ottamaan vastaan mitä hyvänsä ja

+varustelen ja karkaisen itseäni. Olkoon isku kuinka kova tahansa ja

+sattukoon vaikka keskelle sydäntä! Valmis olen kuulemaan rakkaimpien

+toivojeni hukkuneen. Sillä minä olen tottunut vastuksiin ja siihen,

+etteivät unelmani koskaan ole toteutuneet, ja siksi en pelkää enkä

+vapise tulevankaan vaaran edessä. Se vain helpottaa, että saan

+varmuuden, saan taaskin katsoa silmästä silmään todellisuutta, kylmää

+ja armotonta...

+

+Tulkaa, viestit, kertokaa kamalinta totuutta, ilmaiskaa hukkaan menneet

+unelmani ja iskekää nuolenne sydämeeni...!

+

+Niin lohduttelen itseäni, ja yhä varmemmaksi käy uskoni, että olen

+kovan onnen mies, ja yhä selvemmin tunnen, että minun pitää päästä pois

+näistä oloista ja tällaisesta elämästä. Tämä on minulle vierasta, ja

+siksi kai kaikki oli minulle vastaletta ja onnettomuutta.

+

+Ainoa, joka tietää suruni ja kalpeat toiveeni, on ystäväni Pekka. Mutta

+en ole hänellekään kertonut uudesta tuumastani enkä siitä, että aion

+pian muuttaa muille maille, missä minua ymmärrettiin paremmin ja

+toivoin vielä päivän minullekin paistavan.

+

+Muutamana kevätiltana saapuu kirje veljeltäni. Siinä on vastaus

+kysymykseeni:

+

+"Mielellänihän minä annan sinulle Repojärven ympäristöineen",

+kirjoittaa hän. "Mutta luulen sinun piankin kyllästyvän siihen iloon,

+kun joudut asumaan kylän taakse. Vaikka varmasti siellä on hyvää maata

+ja kalavesi hyvä, niinkuin muistanet. Asunet meillä, kunnes saat

+pirttisi valmiiksi, ja koetan minäkin puolestani auttaa sinua

+hommassasi. Kumma vain on, ettet viihdy siellä, missä eläisit

+huoletonna herrana ja helpommalla. Mutta tee tahtosi. Kyllähän

+täälläkin elät, jos sinussa vielä on entinen miehuus." --

+

+Koko kirje on rakkautta täynnä, veljellistä, vilpitöntä ystävyyttä.

+Mutta veli ei aavista eikä arvaa minun tilaani. Minun taisteluni on

+hänelle tuntematon, samoin kuin ne tunteet, jotka minussa riehuvat.

+Mutta kun kerran selitän syyn kummalliseen muutokseeni, olen varma,

+ettei hän minua väärin ymmärrä.

+

+Matin kirje vaikuttaa hyvää, ja helpotuksen huokaus pääsee rinnastani.

+Siellä on hiljainen, yksinäinen onneni, siellä voi elämä kulua

+hiljalleen, rauhallisesti, tyynesti. Vuosi on siellä kuin päivä, ja

+ystäväni rakastavat minua. Vaarojen laella laulelen, kun kuljen salojen

+halki, ja talvi-illoin soitan kanneltani yksinäisen elämäni iloksi...

+

+Kun ei tämäkin toivo vain muuttuisi unelmaksi?

+

+Pekka tulee juuri luokseni, kun olen jo kolmanteen kertaan lukenut

+Matin kirjeen. Hän ei ole iloisen eikä huolettoman näköinen niinkuin

+ennen. Sillä hän aavistaa, että kärsin, että jok'ikinen hetki on kuin

+istuisin tulisilla hiilillä. Ja siksi hänkään ei voi iloita, vaan

+tahtoisi huojentaa surujani.

+

+"Etkö ole vieläkään saanut mitään tietoja kertomuksesi kohtalosta?"

+kysyy hän arasti eikä uskalla katsoa minua silmiin.

+

+"En mitään."

+

+"Se vanha heittiö... Ovatko ihmiset hulluja, kun eivät mitään... Vai ei

+vieläkään... No sitä suurempi on ilosi, kun sieltä kerran tulee

+myöntävä vastaus."

+

+"Elä enää puhu koko asiasta. En toivo ensinkään. Ja onhan hirmuista

+ajatella ja tuntea, että hän siellä etelän sulossa vartoo tietoja! Eikä

+minulta mitään kuulu. Mennyttä on kaikki... mutta kyllä minäkin pian

+jätän tämän kaupungin ja hautaan itseni erämaan yksinäisyyteen. Sillä

+minulla on taas uusia, oikein romanttisia tuumia."

+

+Ja minä kerron Pekalle tuumani ja vakuutan niin tekeväni...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kevät tekee tuloaan, ja valon valta enenee. Mutta minun sydämessäni on

+talvi, ja routa jäytää siellä. Ennen iloitsin kevään tulosta, kun

+tuntui, että mieli keveni, sydän lämpeni ja routa suli. Mutta nyt on

+kuin vainoaisivat minua kaikki, niinkuin hartioita painaisi hirmuinen

+taakka ja rintaa ahdistaisi koko elämän pettymys. Ei ole kevään taivas

+niin lempeä kuin ennen, ja kevätaamut ovat kuin päiväpaiste

+hautakummulleni. Nousee välisti kysymys, miksi juuri minun piti kaikki

+nämä tuntea, kokea? Miksi sattuivat kaikki vastaleet minun tielleni?

+Mutta sillä lohduttelen itseäni, että voihan olla minulla lähimmäisiä,

+jotka tuntevat ja kärsivät samoin. Mutta he eivät valita. He yrittävät

+yhä uudestaan.

+

+Olinko minä valittanut? Olinko miehen lailla kestänyt?

+

+En.

+

+Mutta nyt tahdon kestää ja nyt olen saanut kalliin kokemuksen. Minä en

+enää milloinkaan toivo liian paljoa.

+

+Kun muuttolinnut saapuvat ja visertelevät, on minusta niinkuin niiden

+lauluissa kuulisin sanomia häneltä... että hän odotti ja odotti... Mitä

+hänelle kertoisin?

+

+Rohkenisinko avata koko sydämeni? Kun kertoisin hänelle alusta asti

+oman elämäni pilviset päivät, kun saisin hänelle selittää pienenkään

+sirun siitä tuskasta, jota olen tuntenut, siitä taistelusta, jota olen

+taistellut, ehkäpä hän lämpenisi. Kun suoraan sanoisin, ettei minussa

+ole sitä voimaa ja kykyä, jota hän toivoi, etten voinut kuvata sitä,

+mitä tunsin, ehkä hän lämpenisi ja rakastaisi minua oman onnettomuuteni

+tähden.

+

+Ja tuntien oudon voiman itseäni pakottavan, alan sommitella hänelle

+kirjettä. Kerron elämäni alusta asti ja salaamatta pienintäkään,

+selitän kovan onneni ja että olin lakannut toivomasta, kun olin päässyt

+varmasti selville siitä, ettei minussa ole sitä älyä eikä lujuutta,

+jota hän sanoi miehessä ihailevansa. Mutta en salaa sitäkään, kuinka

+armottomasti kärsin, kuinka pohjattoman syvä lempeni on, kuinka tuska

+ja suru jäytävät minusta palan palan perästä...

+

+Kun saan kirjeen valmiiksi, tuntuu kuin ajatukset jäähtyisivät ja

+mielen jännitys herpoaisi. On kuin lohdutuksena se, että nyt olen

+kuvannut tilani. Tulkoon tuomioni koska hyvänsä ja minkälainen hyvänsä,

+tämän epätoivon, tämän sanomattoman tuskan vertainen se ei voi olla.

+Sillä vaikka kuoleman isku tulisi, olisi sekin monin kerroin parempi

+kuin nykyinen tilani...

+

+Kevätöinä sommittelen kirjettäni, yhä uudelleen sitä kirjoittelen.

+Mietin joka sanaa, joka lausetta, ovatko ne aivan yhtäpitäviä

+tunteitteni kanssa. Sillä tahdon olla suora ja rehellinen, ilman mutkia

+ja joutavia korulauseita...

+

+Mutta kummallista on, etten saa kirjettä lähetetyksi, vaikka se jo on

+ollut valmiina monta viikkoa. Aina on kuin joku pidättämässä ja

+ikäänkuin oudot voimat minussa mellastaisivat.

+

+Mutta eräänä päivänä otan sen matkaani, kun lähden toimistoon.

+Mennessäni joudun kulkemaan postikonttorin ohi, voinhan pistäytyä

+sisälle jättämään kirjeeni.

+

+Mutta konttori on vielä suljettu, ja niin jää kirje vieläkin

+povitaskuuni.

+

+Päätoimittaja on pahalla päällä. Korjausluku on suoritettu huonosti, ja

+eräs uutinen on kahdessa eri paikassa samalla sivulla.

+

+"Tämmöinen hutiloiminen ei kelpaa", sanoo hän ankaralla äänellään. "Jos

+olisitte juoppo, niin arvaisin teidän olleen kohmelossa. Mutta kuinka

+selvä mies voi näin olla sokko, sitä en tosiaankaan ymmärrä. Yleisön

+vaatimukset kasvavat... niin että parasta taitaa olla..."

+

+"Parasta on", jatkan minä ikäänkuin olisin edeltäpäin aavistanut hänen

+ajatuksensa.

+

+"Parasta olisi", jatkaa hän, "että tästä puoleen koetatte

+huolellisemmin tarkastaa lehteä".

+

+Olin odottanut hänen sanovan, että minun on parasta hakea muuta tointa.

+Mutta hän ei sanonutkaan.

+

+Ja hän kääntää selkänsä ja lähtee toiseen huoneeseen. Silloin minä

+sanon vuorostani:

+

+"Eikö olisi vielä parempi, että erkanen ajoissa, niin ettei lehtenne

+joudu minun tähteni kärsimään?"

+

+Mutta hän ei vastaa mitään, vaan sulkee oven kylmästi ja jättää minut

+yksin toimistoon.

+

+Mutta kesken kaikkia tehtäviäni unohdun mietteissäni katselemaan ulos;

+siellä näkyy pohjoisesta palanen taivasta ja lähellä avointa merta...

+Tuon meren yli kelmeän taivaan alle mieleni tekee...

+

+

+IV

+

+Se päivä ei milloinkaan mene mielestäni... Kesä oli jo alussa. Puissa

+puhkesi lehti, vihreä oli puistojen nurmi, ja laivakulku oli alkanut.

+

+Yhä vieläkin oli kirje taskussani; en ollut pannut sitä menemään.

+

+Istuin asunnossani avoimen akkunan luona laitakaupungilla. Siitä sopi

+nähdä, kuinka junat humahtivat kahteen suuntaan, puhaltaen, viheltäen

+ja puhkuen. Etelään menevä juna oli aina kuin ilkkumassa minulle, se

+vihelsi pilkallisesti, ja näytti kuin siitä nouseva savu tahallaan

+härnäisi minua, joka yhä jäin tänne...

+

+-- Nyt on kohta kaunein kesä... lieneepä nyt suloista illoin ja aamuin

+siellä Repojärvenkin rannalla, -- tulen äkkiä ajatelleeksi.

+

+Samassa astuu posteljooni huoneeseeni, pitkäviiksinen ja kolkon

+näköinen. Juuri sellainen, joka on tottunut tuomaan kolkkoja uutisia

+ihmisille, tuntematta minkäänlaista sääliä toisten onnettomuutta

+kohtaan.

+

+Hän vetää esille paksun käärön, ojentaa sen minulle ja sanoo:

+

+"Tässä näkyy olevan käsikirjoituksia."

+

+Olen huomaavinani hänen suupielessään ivaa ja tihrusilmissä riemua.

+

+"Jaha... kiitos vain!"

+

+"Täällä on myös kirje... ulkomaalta näkyy olevan..."

+

+Hän antaa kirjeenkin, mutta sattuu samalla katsomaan minua... ja

+poistuu pian, muistamatta sanoa hyvästiäkään...

+

+Nyt on siis tuomioni tullut.

+

+Repäisen käsikirjoituksen auki. Ei mitään selitystä, ei riviä, ei

+sanaa, miksi se lähetettiin takaisin. Se on ikäänkuin pienennyt

+matkallaan, ja armottoman kylmästi se on kääritty rullalle, aivan kuin

+olisi tahdottu nimenomaan painaa unholaan kaikki se, mitä olin työllä

+ja vaivalla sommitellut...

+

+Ajatuksissani polttaa, sydän hakkaa armottomasti, ja vapisen niin,

+etten ole saada kirjeen kuorta rikki. Ja ikäänkuin en oikein käsittäisi

+taikka olisin jo ennen tiennyt mitä odotan, luen kirjeen, jonka hänen

+äitinsä on kirjoittanut. Junat viheltävät ja ilkkuvat, ja savu

+riemuitsee voitonvarmana. Kaduillakin joku nauraa ja juttelee ääneensä.

+Mutta minä jatkan kirjeen lukemista kuin houreissani:

+

+"... se tapahtui niin odottamatta ja melkein vastoin kaikkien lääkärien

+toiveita. Hän ei vielä hourinut silloin, kun hän kertoi minulle Teidän

+ja hänen keskinäiset suhteensa, joista en ollut aavistanut enkä tiennyt

+mitään. Kuulin tyttäreni usein ikävöivän takaisin kotiin, mutta

+tunteensa hän salasi tarkkaan. Silloin, iltaa ennen kuolemaansa, hän

+kertoi kaikki ja sanoi joka hetki odottaneensa Teiltä kirjettä. Mutta

+Teiltä ei tullut mitään. Koko ajan houriessaan hän puhui Teistä ja

+kirjasta, väliin joutuen kauheaan tuskaan. Hänen viimeiset sanansa

+olivat: 'Ei Urho rakastakaan minua... ei kuulu kirjaa'...

+

+"Jos tämä sanoma on Teillekin kova isku, niin helposti voitte

+kuvitella, miltä tuntuu minusta, kun kadotin ainoan lapseni. Ehkä olisi

+sittenkin ollut parempi jäädä kotimaahan, ehkä ei tauti olisi niin pian

+saanut valtaa siellä kuin täällä. Minulla on lohdutuksena se, että olen

+kaikki koettanut, säästämättä itseäni. Jumala koettelee meitä kaikkia

+kovasti. Hänenpä tuomioonsa meidän raukkojen täytyy tyytyä. Syvässä

+surussani en jaksa enempää. En tahdo Teitä tuomita. Hauta sovittakoon

+kaikki..."

+

+Kirjeessä on vieläkin joku rivi, mutta sitä en näe. Alkaa hämärtää

+silmissäni, ja huoneeni näyttää kummallisen pimeältä. Kuulen junien

+vieläkin viheltävän, ilkkuvan ja usahtelevan... Yksi ainoa ajatus on

+minulla selvänä ja tulee kuin helpotuksen huokauksena sydämen pohjalta:

+

+-- Oi, parempi on, että haudan synkkyys sinut peittää, sillä nyt sinun

+ei tarvitse nähdä ja tietää, ettei minussa ollutkaan sitä miehuutta, ei

+sitä neroa eikä kykyä, jota minulta odotit!

+

+

+V

+

+Tie nousee korkealle mäelle, mistä jo näkyy syntymäkylä niin ihmeen

+herttaisena ilta-auringon paisteessa. Pellot jo vihannoivat vaarojen

+kyljissä, ja joen saaret hohtavat kuin silkkisen sametin peittäminä.

+Tuttu kylä tutun joen törmällä!

+

+Tuuli, joka puhaltaa vastaan, on herttainen ja lämmin, vaikka tulee

+suoraan tuntureilta. Se hyväilee niin kodikkaan suloisesti hipiääni, ja

+tuntuu siltä, että hengitys käy keveämmin ja musta mieli valkenee...

+

+Tänne mäelle näen kauas, ohi kotikylän tuonne asti, missä kukkulat ja

+kapeneva taivaanranta liittyvät yhteen. Vaarojen välitse luikerrellen

+joki kulkee ja puskee voimakasta vuollettaan alas suvantoon...

+

+Lännen ilmat ovat lämpöisen usvan peitossa, ja pohjoisesta puhaltaa

+kotoinen tuuli! Paista, päivä, ja puhalla, tuuli... kaipaavan mieleni

+ja itkevän murheeni iloksi...

+

+Mäeltä laskee tie alas laaksoon, ja kylä ilmestyy eteen. Siitä peltojen

+keskeltä tie menee tutun kylän halki ja nousee mäelle taas...

+

+Jo näkyy syntymäkylä aivan lähellä, jo ovat kivet tuttuja, jo on metsä

+tuttavani, ja entiset polut näkyvät siellä vielä...

+

+Linnut laulavat ja käki kukkuu ja ystävällisesti humisee kuusikko.

+Minusta tuntuu, että linnut laulavat minulle, käki kuin kadonneen

+onneni vuoksi, minua lohduttaakseen, ja kuusikko ikäänkuin viittailee

+luokseen.

+

+On niin oudon suloinen tunne rinnassa, ja mieltäni raukaisee... Ne

+rakastavat minua ja ottavat osaa suruihini, viittaavat luokseen, kaikki

+entiset rakkaat paikat. Ikäänkuin sanoisivat, että me emme petä...

+

+Minä tulenkin. Olen jättänyt taakseni sen maailman, josta läksin

+kunniaa ja kuuluisuutta hakemaan. Sain palkakseni särjetyn sydämen ja

+synkän mielen... Jos vielä tunnette minut... unhottakaamme ne vuodet,

+joina olimme erillämme, ja rakastakaamme niinkuin ennenkin onnen

+aikoina...

+

+Yhä iloisemmin linnut laulavat, kovemmin kukkuu käki ja ystävällisemmin

+humisee kuusikko...

+

+Tänne on kylän päähän tehty uusia torppia, joissa on vähän

+pellonviljelystä ympärillä. Vanhoja tupia on purettu, ja paikoittain on

+entinen korpi muuttunut heinämaaksi, moni mäennyppylä on vankan oraan

+peitossa... Takalan Jussi on siirtänyt navetan ja tehnyt isomman

+saunan... Pikku-Villekin on punauttanut pirttinsä, ja mikä on mitäkin

+uudistanut.

+

+Mutta tuosta lähtee polku, joka kierrellen kylän takana olevan vaaran

+kupeita vie pitkän petäjikön halki Repojärvelle päin. Se on vanha tuttu

+tie, niin luikertavan mutkikas, kivikkoinen ja kaita...

+

+Minuun tulee vastustamaton halu ensin kulkea tuota polkua pitkin

+Repojärvelle, nähdäkseni onko järvi entisellään, onko kivikkokumpula

+samanlainen kuin ennenkin ja näkyykö vieläkin Ison-Revon korkea huippu

+järven pohjoispäässä. Tahdon nähdä kaikki, ovatko niinkuin silloin, kun

+poikasena täällä kuljin ja kaiku vastasi huutoihini...

+

+Polku vie ensin pitkän männikön poikki ja nousee sitten vaaran rinnettä

+myöten, metsään päin painuen. Toisella puolen vaaraa on hiekkakangasta,

+missä polkuja haaraantuu joka suunnalle. Tässä minulla ennen oli

+satimia... tuonkin petäjän ja kuusen välissä oli kerran, ja siitä sain

+metson... tuossa oli satimia ja tässä ansoja...

+

+Kuinka sanomattomasti nyt nautin ja kuinka keveältä kulkuni tuntuu!

+Kuinka metsä tuoksahtelee, kun lännen ilmalta päivä kultailee puiden

+latvoja!

+

+Ja lintujen laulellessa astun täällä tutussa paikassa niinkuin

+ennenkin. Hiljainen onni ja alakuloinen riemu täyttää sydämeni.

+

+Jo vilahtaa vähän järven tyyntä vettä tuolta puiden lomitse... ja äkkiä

+ilmestyy eteeni pienoinen metsälampi, jonka pohjoiselta rannalta kohoaa

+jyrkkänä Ison-Revon komeroinen seinä niinkuin jättiläisen repimänä.

+Loiva myötäle vie rantaan, josta pohottaa valkoinen hiekka.

+

+Etelän puolella maa on viettävä, ja korkea koivikkokumpula kohoaa

+järven rannalta. Siihen rakennan pirttini ja tuohon ojan partaalle,

+jonka vesi poristen lirisee loitompaa lähteistä, saunani. Tässä on

+peltomaata, ja tuonne kuusikkokorpeen perkaan niittyni... Järvi on

+kalaveteni ja yksinäisen elämäni ilo...

+

+Unissani näin tässä pirtin, lämpiävän saunan ja hänet, joka kanssani

+istui pirtin kynnyksellä. Mutta nyt hän on poissa, ja minä olen yksin

+monien muistojeni seurassa... Kunhan ensimäinen savu nousee oman

+pirttini piipusta, kun ensi kylvöni orastaa, on se suuri palkkio ja

+pettämätön lohdutus siitä, mitä olen kärsinyt...

+

+Näin minä tulevia päiviäni kuvittelen. Kesäisin viljelen maatani ja

+nokisten kantojen keskeltä palattuani lämmitän saunani. Kun käki kukkuu

+ja linnut laulavat, lasken verkkoni järveen ja laulelen purressani.

+Kallioinen seutu kuulee lauluni, ja kaiku kertoo kaihoni kaukaisiin

+kyliin. Rannan koivut ja korpien kuuset tietävät ikäväni ja ymmärtävät

+tuskani ja liikahtamatta, totisina kuulevat laulujani.

+

+Niin kuljen kesäisin ja syksyisin metsiä ja kiipeilen korkeimmille

+kukkuloille. Sieltä näen palasen sitä maailmaa, jossa sydämeni särkyi

+ja nuoruuteni unelmat hajosivat, jossa näin lempeni aamuruskon

+punoittavan ja sitten illan varjoon uppoavan... palasen petollista,

+pahaa maailmaa...

+

+Talvi-iltoina soitan kanneltani ja sepittelen lauluja omaksi ilokseni.

+Kun kuu luo hopeansa permannolle ja huurteiset puut välkkyvät pirttini

+edessä, kuvittelen, että ne ymmärtävät soittoni ja arvaavat kanteloni

+äänestä, että soittoni on suruista tehty, murehista muovaeltu.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Näin minulle alakuloinen ystäväni kertoi ajellessamme lauhana talviyönä

+pitkin talotonta taivalta.

+

+

+

+

+SYKSYINEN UNELMA

+

+

+Emäntä saattoi minut poikki porstuan tupaan, jonka seinät olivat vasta

+veistetyt ja ikkunanpielet maalatut. Sieltä tuoksahti vastaani

+hajuheinäin lemua ja raitista elokuun ilmaa.

+

+"Tähän saisi vieras panna levolle", sanoi hän ja osoitti minulle sänkyä

+peräseinällä.

+

+Vakuudeksi hän vielä paranteli peitettä ja virkkoi sitten: "Kun ei vain

+kylmä ahdistane."

+

+Ja sitten hän poistui melkein hiipien ja vasta oven kiinni pannessaan

+toivotti hyvää yötä.

+

+Jään yksin huoneeseen.

+

+Alan hiljalleen riisuutua ikäänkuin samalla jo levätäkseni päivän

+vaivoista. Huoneen raitis ilma tuntuu kylmältä ja makaukset kuin

+jäähtyneiltä. Mutta kuu kumottaa suoraan vuoteeseeni, valkoiselle

+päänpohjalle, joka näyttää niin lepoa suovalta ja miellyttävältä.

+Akkunan toisessa pielessä on toinenkin sänky. Siihenkin on vuode

+valmistettu valkoisine päänpohjasineen. Seinällä sängyn kohdalla on

+pari valkoista naisen röijyä...

+

+Olen kovin väsynyt. -- Nyt lepo oikein levolta tuntunee, -- ajattelen

+vuoteellani, kun oikaisen jäseneni suoriksi ja mielihyvästä

+haukottelen.

+

+Mutta kuinka lieneekään, ei unta tunnukaan tulevan eikä väsymyskään

+rasita. Melkein tietämättäni alan muistella kuluneen päivän tapahtumia

+ja sitä taivalta, jonka poikki vasta olen tullut. Kirkas kuutamo sopii

+niin hyvin valaisemaan seinälle, jolle nuo kaksi valkoista röijyä on

+ripustettu... ja vuoteelle, joka näyttää kuin jotakin odottavan...

+

+Varhain aamulla olin taipaleeni aloittanut suuren järven rannalta,

+lahden lompalosta, jossa oli talo harjun niskalla.

+

+Isäntä saattoi minut veräjälle, joka oli pellon päässä, ja neuvoi:

+

+"Tästä kun lähdet, niin polku vie... ja pitäisi siellä olla pilkkojakin

+puissa... seuraa polkua... ja kuivat tästä ovat maat kävelläksesi, ja

+puolitiessä on haltiain kivi... ja hyvästi nyt..."

+

+Niin hän minua neuvoi, ja minä läksin seuraamaan polkua, joka alkoi

+painua metsään ja näytti kiikkuvan vaaran päälle. Mutta ei se vielä

+laelle noussut, vaan luikerteli kaasikon halki ja ilmausi äkkiä suon

+laitaan.

+

+Siitä kierteli suon rantoja ja nousi taas kuiville maille, hiekkaiselle

+kankaalle ja siitä hongikon poikki yhä korkeammalle. Ja melkein vaaran

+laelle se nyt nousikin, mutta jätti sittenkin korkeimman huipun

+käymättä... Sieltäkin näkyi jo maailmaa, näkyi ääretöntä, suurta ja

+yksinäistä kiveliötä, joka nyt oli niin äänetön ja rauhallinen kuin

+olisi saarnan aika. Ja edempää päilyi se suuri järvi, jonka lahden

+lompalosta viimeksi olin lähtenyt... Se oli kuin suuri, sininen silmä,

+joka ei uskaltanut ummistua, vaan jonka täytyi valvoa ja vartioida

+erämaan äärettömyyttä... Valvo minunkin askeleitani, suuri, sininen ja

+sileä järvi!

+

+Nyt alkoi polku olla vaivaloista, se nousi ja laski, puski korpiin ja

+korvesta taas kiikkui äkkijyrkkänä ahteen selkään. Sieltä päilyi pieniä

+lampia molemmin puolin laaksoissa, vilahtaen puiden lomitse. Ne ovat

+tänne kuin eksyksiin joutuneet suuren vaaran kylkeen. Kuvittelen, että

+ne ovat muodostuneet suuren vaaran kyynelistä, kun se syysmyrskyssä

+hätäilee... Kun tunturien tuulet ulvovat, myrsky pauhaa ja erämaa

+raskaasti huokailee, silloin tuo suuri vaara itkee... ja lammet ovat

+sen kyynelien jätteitä...

+

+Mutta äkkiä ottaa polku uuden suunnan. Se alkaa luikerrellen ja

+louhikoita kierrellen kohota edessä olevalle korkealle vuorelle. Nyt se

+kohoaakin huippuun asti...

+

+Sepä vasta maailma, jonka täältä näen! Oikea erämaa! Tuollaisia

+kukkuloita! Ne ovat paljaspäisiä nuo kukkulat, korvain tasalta vasta

+alkaa metsä, ikäänkuin ne tahtoisivat aina olla hiljaisessa

+rukouksessa...

+

+Päivä on jo iltapuolella, mutta tahdon levähtää tässä hetken, sytyttää

+piippuni ja olla yksin täällä erämaassa kaukana maailmasta ja

+ihmisistä. Tekee hyvää sielulle ja ruumiille, kun tietää, ettei kukaan

+näe eikä kukaan kuuntele. Taivaskin on niin suopea ja sydämellinen ja

+taivaanrannat totiset. Lapinkin taivas tuolla pohjoisessa on kuin

+katuisi talvellista kylmyyttään ja itä tuntisi kuinka sateinen oli

+ollut. Etelän taivas on sininen ja sievä, ja sieltä tulee vähän väliä

+keveä tuulahdus...

+

+Puolivälissä saavun haltiain kivelle. Siinä kuuluvat asuvan kaikki

+erämaan haltiat, kiven kultaisissa saleissa. Kiven laelle en pääse,

+mutta istahdan viereen. Eivät kai ne pahastu siitä, että yksinäinen

+matkamies levähtää tässä tuokion. Voi, en minä erämaalle mitään pahaa

+tahtoisi. En hentoisi oksaa katkaista, sillä minä rakastan sitä

+kotinani, onnelanani, jonne pahasta maailmasta pakenen...

+

+Ja minulle tulee siinä istuessa sanomaton kaiho ja ikävä. Mielessäni

+tuntuu, että minunkin elämäni on kuin tämä polku, jota olen kulkemassa.

+Yksin tämäkin kiertelee erämaan halki, samoin kuin minäkin yksin vietän

+eloni ilottomia päiviä...

+

+Minua alkaa siinä niin uuvuttaa, että tahtoisin jo jättää kaikki: tämän

+polun, ympäröivän erämaan ja koko maailman... Mutta samassa muistan

+isännän varoituksen:

+

+"Siinä haltiain kivellä sinua alkaa uuvuttaa. Mutta elä sinä siihen

+nuku, sillä sitä haltiat pitävät pahana."

+

+Se johtuu nyt mieleeni, ja minä putkahdan äkkiä pystyyn ja jatkan

+matkaani.

+

+-- Tämän taipaleen päässä lienee suuri järvi ja talo niemessä tai

+lahden pohjukassa, -- ajattelen kulkiessani.

+

+Polku vie minua nyt pitkin vaarain rinteitä, lepikoiden ja lehtojen

+läpi. Jo on koivu kellastunut, jo on polullekin joku lehti varissut.

+Illan tullen ilma viilenee, päivä laskee, ja lempeä hämy ilmaantuu

+taivaanrannoille. Yön verho kasvaa pohjoisesta ja kätkee kuin viittaan

+sinisen taivaan... Kiiruhdan askeleitani, ja ennenkuin osaan aavistaa,

+tulee järvi näkyviin ja talo, jonka kujalle polkuni vie suoraan...

+

+Nyt olen jo vuoteessa, mutta miksi minua ei nukuta? Mietin ja arvailen,

+ja kummallinen kaiho tulee mieleeni. Tuntuu kuin vartoisin jotakin...

+Voinhan vapaasti miettiä ja tarinoida itseni kanssa. Ja taas

+kuvittelen, että se polku, jota olen tullut, on kuva entisestä

+elämästäni... Tästä puoleen on polku tasaisempi ja maisemat vähemmän

+vaihtelevia... samoin minunkin elämäni rauhallista ja hiljaista hautaan

+asti...

+

+... Tässä huoneessa asuu kaiketi talon tytär, ja hänen ovat nuo

+valkoiset röijyt seinällä... Miksei hän tule tänne luokseni ja puhele

+kanssani elämän iloista?

+

+Kuvittelen, että hän on kaunis. Hänellä on lempeät siniset silmät ja

+vankka vaalea tukka...

+

+Entä jos olenkin juuri häntä hakenut! Jospa hän onkin se, jota olen

+kaiken ikäni rakastanut? Minä tahdon hänet mukaani, sitten jatkamme

+matkaa kahden kesken polkua pitkin, hän edellä, minä perässä... Me

+tulemme tänne erämaahan takaisin...

+

+Koetan katsella seinälle, missä röijyt äsken kuun valossa välkkyivät.

+Mutta kuu on siirtynyt, ja sen alle on kasvanut suuri musta pilvi, joka

+jo pimittää sen alimmaista reunaa...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Aamulla tulee puhe taipaleesta, jolle aion lähteä.

+

+"Eikö olekin tasaisia maita tämä seuraava taival?" kysyn emännältä.

+

+"Kyllä tästä vielä on aivan kiveliötä. Samanlaista, jota eilenkin

+tulitte."

+

+Siinä oli siis toivoni ja unelmani!

+

+"No missä teidän tyttärenne on, jonka röijyt näkyvät riippuvan tuolla

+tuvan seinällä?"

+

+"Eihän meillä olekaan kuin yksi tytär, ja hänkin on naimisissa toisen

+järven rannalla."

+

+Yksin siis taipaleelle! Samanlaista on tieni taas, ja yksin ja

+ystävättä erämaita kuljen. Tasoittuneeko koskaan taipaleeni,

+kohdannenko koskaan kultaista impeäni?

+

+

+

+

+SUURI SIELU

+

+

+Hän oli saapunut kuin tuulispää etelästä tänne pohjoiseen.

+

+Kun hänet ensi kerran tapasin, hämmästyin aika lailla. Muutamin sanoin

+hän kertoi, mikä hän oli, mistä kotoisin ja miksi aikoi tulla ja olikin

+jo hyvällä alulla.

+

+"Säveltäjäksi olen syntynyt!" päätti hän ja napsutteli sormiaan.

+

+Hän oli näet otettu tänne väliveisaajaksi. Hän oli äskettäin

+loistavasti suorittanut lukkari-urkurin tutkinnon, ja hänelle oli

+sanottu, että hänessä on siementä johonkin suureen, mistä hän ei vielä

+itsekään ollut selvillä. Hän sanoi sepittävänsä runoja, piirustelevansa

+maisemia ja säveltäneensä laulujakin. Hän herätti heti ansaittua

+huomiota ja keräsi ympärilleen ihailevan seuran.

+

+Ensimäiseksi hän perusti lauluseuran, jollaista ei niillä mailla ollut

+koskaan ennen ollut. Mutta hänen hehkuva intonsa vaikutti

+ympäristöönkin, ja vähässä ajassa hän oli saanut toimeen ihmeitä

+laulussa.

+

+Hänen erinomainen taitonsa johtaa laulua, hänen loistavat lahjansa

+vaikuttivat laulajiin kuin sähkö, arveli hän.

+

+Hän oli päättänyt antaa konsertin laulajineen. Se olisi hänelle

+kehittävää, kun saisi olla johtajana, sillä siten hän harjaantuisi

+esiintymään hienommankin yleisön edessä.

+

+Tapasin hänet pari päivää ennen kuin hänen oli määrä mennä

+kenraaliharjoitukseen. Hän oli huolissaan, sillä häneltä puuttui

+tahtipuikko.

+

+"Enkö näytäkin joukon johtajalta... katsohan... ja katso silmiä ja

+huomaa kuinka hiuksien tulee olla", sanoi hän ja näytti, lyijykynä

+kädessä, kuinka tahtipuikkoa liikutellaan...

+

+Totta tosiaan. Kyllä hän epäilemättä oli syntynyt säveltäjäksi. Tukka

+pystyssä kuin harjakset, silmät säkenöivät, vasen käsi kupeella kuin

+siipiponka ja koko muu olento notkuvana ja väräjävänä...

+

+"Huomaa nyt... katsos... näin tulee käden olla kupeella... näin pitää

+vartalon notkua, ja näin on tahtipuikkoa pideltävä... Mutta mistä

+hemmetistä saan tahtipuikon...?"

+

+"Eikö joku nikkari osaisi sellaista sorvata", esittelin minä.

+

+"Kas vain! Kun en ole sitä hoksannutkaan! Et sinä taidakaan olla niin

+tyhmä kuin näytät", kiitteli hän minua.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Tahtipuikon hän oli saanut. Se oli osunut tulemaan tarpeeksi pitkä ja

+tarpeeksi paksu. Mutta huolissaan hän oli taas, ja kenraaliharjoitus

+oli juuri tulossa. Tahtipuikko oli näet puunvärinen. Se täytyi saada

+mustaksi, vaikka henki menköön. Nauraisivathan sille harakatkin... Ja

+jokainen näkisi, ettei se ollut Saksasta, mistä hän oli sanonut

+odottavansa tahtipuikkoa.

+

+"Mutta kun ei pidä oleman maalaria koko kylässä, ei koko

+pitäjässäkään... Tämä on surkeaa perukkaa... pois minä täältä lähden...

+lähden Helsinkiin taiteen hehkuvaa ilmaa hengittämään... Voi tätä

+kurjaa maaseutua... Voi leivätöntä Lappia..."

+

+Koetin tyynnyttää häntä.

+

+"Onhan sentään muutakin mustaa kuin maalia", huomautin.

+

+Hän ikäänkuin otti kuullakseen.

+

+"Jos esimerkiksi koettaisi mustata noella."

+

+"Aivan niin. Nokihan esimerkiksi on mustaa", innostui hän, ja taas sain

+häneltä suuret kiitokset kekseliäisyydestäni.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kenraaliharjoituksen hän oli päättänyt pitää kansakoululla ja luvannut,

+että yleisöä sai tulla niin paljon kuin mahtui.

+

+Ja merkillinen ilta, "harvinainen tilaisuus", on vihdoin tullut.

+

+Hän on kuin siipiä vailla. Hohtaa ja hoppuaa, ja helmat hulmuavat kuin

+myrskyn käsissä. Hän on kaikin puolin sellainen kuin oikean säveltäjän

+tulee.

+

+Hän seisoo laulajain keskellä... ottaa ääntä ja antaa ääntä... Käsi käy

+kupeelle, hiukset nousevat pystyyn, vartalo keijuu ja posket

+värisevät...

+

+Jopa kajahtaa laulu... Tahtipuikko heiluu niinkuin sodassa sapeli, ja

+suu auki kuin kirkon ovet hän panee parastaan...

+

+Mutta äkkiä tapahtuu hänessä kummallinen muutos... Otsaan ilmestyy

+musta täplä... sitten himmenevät posket... ja laulun lomasta kuuluu

+sipinää...

+

+Hän huomaa sen. Hän silmää käsiään ja näkee niissä nokea... joku lurjus

+nauraa... Mitä tämä on? Mitä on _tämä_, kun eivät älyä taputella

+käsiään... ja naurua kuuluu yhä enemmän... Hän käy tukkaansa ja huomaa

+sitten... ja iskee tahtipuikon säpäleiksi...

+

+Se oli hänen ensimäinen konserttinsa näillä mailla eikä hän olekaan

+toista täällä antanut.

+

+En ole häntä tavannut enkä hänestä mitään kuullut. Ehkäpä hän ei enää

+pyrikään säveltäjäksi, vaan johonkin muuhun suureen, mihin hänessä oli

+niin paljon siementä.

+

+

+

+

+HALLAA PELÄTESSÄ

+

+

+Heinänteko oli loppunut.

+

+Hän palasi Takasuolta viimeisiä heiniään latoon panemasta, ja elokuu

+oli jo lopullaan. Poutaa oli ollut koko päivän, taivas kirkas ja

+pilvetön, mutta tuulen henki oli ollut pohjoisessa ja nyt illan tulien

+tyyntynyt.

+

+Hän käveli ripein askelin polkua pitkin, joka kuivia maita hakien

+kierteli jänkkiä, kaasikoita ja silmäkkeitä kankaiden poikki ja johti

+Takasuolta kylään. Kontin kannakkeet painoivat olkapäitä, ja metsässä

+haittasi jo pimeäkin kulkua. Ilta alkoi jo loppua, hämy muuttui yhä

+sankemmaksi, ja ilma tuntui kylmenevän. Taivas oli kirkas, ja siellä

+täällä vilkkui jo joku tähtikin. Ei pilveä näkynyt etelällä eikä

+pohjoisellakaan...

+

+Hän silmäili taivaalle ja tunsi, kuinka ilma oli kylmennyt ja tuuli

+tyyntynyt. Ettei vain tulisi hallayö! Hän säpsähti ja sai kuin uusia

+voimia kävelläkseen.

+

+Hän oli sieltä kylältä pienen talon omistaja. Ahkeruutensa avulla ja

+säästäen hän oli saanut oman maatilkun, mutta velkaa oli jäänyt. Oli

+ollut näinä vuosina niin paljon kuluja, ettei ollut kyennyt kuin osaksi

+velkaa lyhentämään... Jos nyt tulisi halla ja veisi kaiken hänen

+toivonsa...!

+

+Hänen vankka, harteva vartalonsa värisi, kun hän muisteli entisiä

+hallan tuhotöitä ja niitä raskaita vuosia, joina oli täällä taistellut

+ja ahertanut. Niukan hän oli saanut palkan kovasta työstään, ja kerran

+oli halla vienyt niin, ettei siementäkään saanut.

+

+Tänä kesänä hän oli toivonut runsasta satoa. Pellot näyttivät niin

+kauniilta ja lupaavilta. Kun viikon tai kaksi vielä saisivat tuleentua

+rauhassa, niin jyvä olisi valmis ja runsas sato tiedossa. Mutta jos nyt

+tänä yönä halla vie, niin kolkko talvi on edessä. Hän muisteli, kuinka

+vähissä kotona jo olivat viljavarat. Oli vielä pari leipomusta jauhoja

+ja pari hehtoa ohria, aitan ullakolla, siemeniksi säästettynä...

+

+Kuinka eläisi talven, pitkän talven?

+

+Kovaa oli ollut Lompolan Antin elämä lapsuudesta asti. Ensin mierolla

+ja sitten renkinä ja tukkilaisena. Mutta säästäväinen ja ahkera hän oli

+ollut, ja mieli oli aina kaivannut omaa maatilkkua, jolla saisi kaiken

+kuntonsa yrittää... Ja hän olikin onnistunut ja saanut pienoisen talon,

+kaukana hallanarassa Perä-Pohjolassa.

+

+Siitä hän syventyi muistoihinsa, näihin kolmeen viimeksi kuluneeseen

+vuoteen, jonka ajan oli ollut naimisissa. Anna, hänen vaimonsa, oli

+ison talon tytär, johon hän jo tukkilaisena tutustui. Anna oli ollut

+hento ja hemmoiteltu lapsi ja vanhempainsa silmäterä. Ja kun hän

+vastoin heidän tahtoaan meni Antille, hylkäsivät he hänet eivätkä enää

+tahtoneet hänestä kuullakaan. Mutta Annassa olikin enemmän voimaa kuin

+oli luultu. Kun Antti toi hänet köyhään kotiinsa, itki Anna ilosta ja

+lupasi totutella ahkeraksi ja säästäväiseksi emännäksi...

+

+Nämä kuluneet kolme vuotta olivat olleet niin hauskoja ja lyhyitä.

+Vaikka puutteitakin toisinaan tuntui tulevan, eivät he kumpikaan

+nurkuneet, toivoivat parempia aikoja ja viljavampia vuosia. Säästäen

+olivat eläneetkin. Heinänteossa ja leikkuuaikana olivat pitäneet

+päiväläisiä. Mutta Antti ei ollut sittenkään kyennyt maksamaan kaikkea

+velkaansa. Koron oli kuitenkin vuosittain suorittanut ja aina vähän

+pääomaakin lyhennellyt. Mutta kuluneena talvena oli ollut työtä ja

+tuskaa, että sai koron maksetuksi... Kuinka kävisi tulevana talvena,

+jos halla veisi viljan?

+

+Itsensä vuoksi hän ei nytkään surrut, jos sekin kova vielä pitäisi

+kokea, että halla veisi kaiken toivon, mutta vaimonsa vuoksi hän

+huolehti. Anna ei ollut sellainen kuin muut naiset. Hän oli niin hento

+ja herkkä, että otti kaikki niin pahaksi ja usein itki sitäkin, että

+hänen, Antin, piti yli voimainsa raataa... Jos kaikki vie... Kuinka

+lohduttaisi Anna-parkaa, joka kaiken kesää oli toivonut sitä aikaa,

+jolloin saisi satoisasta viljasta leipää leipoa! He olivat kumpikin

+toivoneet... ja monesti jo iltaisin puhelleet, kuinka hauskaa olisi

+talvelle lähteä, jos tulisi hyvä vuosi...

+

+Antti oli tällä matkallaan viipynyt jo kolme päivää, sillä hänellä oli

+ollut paljon työtä heiniä kootessaan. Anna oli varmaan häntä vartonut

+ja kai jo hyvin huolissaan, kun häntä ei alkanut kuulua ja taivaskin

+näytti seestyvän...

+

+Antti nousi korkean vaaran laelle, josta polku kulki. Se oli

+laajanlainen vaara; siinä körötti vielä huipulla muutamia kelohonkia,

+jotka olivat siihen jääneet, kun kulovalkea entisinä aikoina siitä

+hävitti salskean männikön. Sieltä näki kauas laajaan, asumattomaan

+sydänmaahan. Hän istahti kivelle polun viereen vähän levätäkseen ja

+kaivoi piipun ja kukkaron esille. Vaaran laella tuntui ilma lauhemmalta

+kuin korven poikki tullessa. Mutta kirkas ja sees oli taivas, ja

+pohjoisessa näkyi punertava vinkka kuin railo tumman meren laidassa.

+Hiljaa, kuin nukuksissa, tuntui luonto olevan tai niinkuin aavistaisi

+jotain oudompaa. Suuri, synkkä erämaa, joka lepäsi siinä hänen

+ympärillään äänettömänä ja iltahämyn sumussa, näytti hänestä kaamealta

+ja kylmältä kuin jättiläishauta, tahtoen kolkkoon poveensa kaikki ne,

+jotka täällä työläästi kiskoivat jokapäiväisen leipänsä maan karusta

+kamarasta.

+

+Mutta lännestä sentään jo vilkkui parin vaaran välistä palanen leveän

+joen kirkasta pintaa ja etelänpuolisilla vaarain kupeilla hienoa usvaa

+kuin keveää pilveä. Takaapäin, siellä, mistä Antti oli tulossa, siinsi

+pienoinen järvi vaarain välistä kuin siihen puserrettuna ja sen

+rannoilla niitty, Takasuo... Antti oli vielä näkevinään oman

+latonsakin, joka häämöitti metsän laidassa.

+

+Hän kopisteli tuhan piipustaan, sovitteli kontin kannakkeita olkapäille

+ja alkoi jatkaa matkaansa ripein askelin. Siitä laski polku vinosti

+vaaraa alas, jyrkimpiä kallionkielekkeitä kierrellen. Ja niin

+luikerrellen se vei laaksoon, jossa pysähtyi jänkän laitaan. Se oli

+kylmä suo, puuton ja pehmeä; sen poikki olivat niittymiehet kantaneet

+polkupuita. Siinä alkoi ilma tuntua kylmemmältä, ja siihen sopi

+pohjatuuli vaarain välistä viimaamaan. Kun Antti astui porraspuille,

+säpsähti hän, sillä ne olivat kuurassa. Vihvilä ja sara, jotka

+väkisinkin olivat suolle kasvaneet, toljottivat toikkoina ja kovina

+kuin kynttilät... Täällä oli jo halla hereillä, vaikka vasta oli ilta

+käsissä...

+

+Hän koetti jouduttaa kulkuaan. Hänestä tuntui kuin hän vielä ehtisi

+jotakin pelastaa, jos pääsisi kotiin. Puolijuoksua hän pani suon

+poikki, nousi taas kanervaiselle kankaalle, hauskalle kuivalle maalle,

+ja riensi kuin takaa-ajettuna mutkittelevaa polkua pitkin... Ei hän

+muistanut väsymystään, ei tuntenut kontin painoa hartioillaan, ei

+sitäkään, että hän oli koko päivän tehnyt työtä, melkein mitään

+syömättä, sillä eväs oli loppunut kesken. Hän muisti vain rakkaita

+peltojaan mäen laidassa, kotia ylempänä... muisteli rakastetun vaimonsa

+kasvoja ja suurten sinisten silmäin ilmettä... ja mieleen tuli hallan

+hävitystyön pelko...

+

+Ja vihdoin loppui kanervainen kangas, ja polku nousi taas vaaralle.

+Ilta oli ehtinyt yhä enemmän muuttua hämyksi, ja yhä useampia tähtiä

+alkoi vilkkua taivaalla. Ehdittyään korkeimmalle huipulle hän silmäsi

+sivulleen ja näki kuun täytenä ja kirkkaana nousevan kaukaisen

+Lemovaaran kuusten takaa... niin kirkkaana kuin talvi-iltoinakin. Mutta

+edessään hän näki jo kotikylän, näki leveän vuolaan virran, pitkiä,

+kapeita saaria siinä ja latoja ja heinäsuovia saarten selillä. Kylä oli

+viettävällä joentörmällä, takanaan laaja ja luja vaara, jonka kyljiltä

+peltoja vilahteli. Hän oli näkevinään omankin kotinsa kylän yläpäässä

+ja joudutti yhä kulkuaan...

+

+Hän poikkesi valtapolulta, oikastakseen suoraan kotia kohden.

+Oikopolkua mennen hänen tuli kulkea Känsä-Topiaksen pirtin sivu...

+

+Topiaksen pirtin ovi oli vielä selällään, ja akkunasta pilkahti

+sammuvan tulen viimeisiä silmäniskuja. Antti aikoi samaa vauhtia mennä

+pihan poikki, kun kuuli nimeänsä mainittavan ja näki ukon seisovan

+kujalla, taivasta tähystellen.

+

+"Vasta täällä kävi emäntäsi, Anna, tiedustelemassa... Tuntui olevan

+huolissaan, että mihin olet joutunut... Mutta minä jo sanoin, että

+tulee se sieltä, kun saa heinänsä korjuuseen, ja pitkä on matkakin

+Takasuolta", sanoi hän Antille.

+

+"Olihan siellä työtä. Kun olin yksin, kävi latoon pano hitaasti ja

+hankalasti", vastasi Antti ja astui hikeä otsaltaan pyyhkien Topiaksen

+luo.

+

+Kuin ennen jo olisivat sopineet, alkoivat miehet tähystellä taivasta ja

+nousevaa kuuta, jonka ylälaita jo näkyi vaaran takaa. Katselivat

+tuokion eikä kumpikaan virkkanut mitään. Pahaa molemmat aavistivat.

+

+Topias vihdoin arveli:

+

+"Jos pilven saisi etelälle, niin ei kaikki toivo olisi vielä mennyttä.

+Voisi alkaa aamupuoleen käydä tuulenhenki, ja jos vielä pilveäkin

+kasvattaisi..."

+

+"Miten lienee. Tullessani Kärmejänkän poikki olivat porraspuut kuurassa

+ja heinänkorret jäässä", sanoi Antti alakuloisesti.

+

+"Niin, niin, sitä tietä se halla on ennenkin tähän kylään osannut",

+vastasi siihen Topias surumielin.

+

+"Kaikki vie!" sanoi Antti kolkosti ja lähti huoaten astumaan kotiaan

+kohden. Hän syytti itseäänkin. Miksei hän aamulla, kun näki tuulen

+kääntyvän pohjoiseen ja taivaan seestyvän ja tunsi ilman kylmenevän,

+jättänyt heinätyötään Takasuolla sikseen ja rientänyt kotiin! Hän

+olisi kuitenkin ehtinyt edes vähän leikata, siemenen verran...

+Tuleentumattahan ne pellot vielä olivat, aivan vihantina, mutta ehkäpä

+niistä keräten sentään olisi jotakin saanut...

+

+Hän oli ehtinyt aidan taakse, jonka toiselta puolen alkoi hänen maansa.

+Hän näki jo peltonsa siinä edessään, ja rannempana pohotti kartanokin,

+varsinkin pirtin katto, jota vaaran takaa nouseva kuu sopi hopeoimaan.

+

+Mutta ehdittyänsä mäkipellolle, joka oli hänen paras viljantuottajansa

+ja josta huonoinakin vuosina oli eroittamalla siemenen apua saanut, hän

+säpsähti ilosta. Melkein puoli peltoa oli kuhilaalla... sievinä

+pyrröinä siinä töröttivät kuun valossa... Anttia ihmetytti. Olisiko

+Anna...?

+

+Ohi mennessään hän sivalsi kuhilaasta muutaman tähkän käteensä... Anna

+oli kesken kaiken muun työnsä rientänyt pellolle... se raukka oli

+varmaan raatanut yli voimainsa saadakseen edes siemenen verran

+pelastetuksi... Voi sitä hyvää kumppania!

+

+Ja jyvää tunnustellessa se tuntui pehmeältä, ja pusertaessa roiskahti

+siitä valkoista maitoa...

+

+"Jyvä on nyt alimmillaan", virkkoi hän itsekseen ja riensi piennarta

+pitkin kartanoon.

+

+Kuistin ovi oli vielä auki. Hän meni hiljaa kuistin läpi, pääsi

+porstuaan ja avasi äänettömästi pirtin oven. Riisui kenkänsä kuivamaan

+ja astui sukkasillaan heidän yhteiseen huoneeseensa, porstuan

+peräkamariin.

+

+Anna oli jättänyt kynttilän sammuttamatta ja nukahtanut Anttia

+odotellessaan. Mutta lämpimän illallisen hän oli huolehtinut uuniin.

+Junno, heidän pieni poikansa, nukkui omassa vuoteessaan. Antti sovitti

+peitteen paremmin pienokaisen päälle... katseli hetken pojan sieviä

+kasvoja... hymyili hiukan ja huokasi sitten syvään... ja lähestyi

+sitten vuodetta, jossa Anna nukkui. Tämä nukkui rauhallisesti niinkuin

+se, jolla on hyvä omatunto ja joka on tehnyt päivän työt. Kuinka kaunis

+Anna oli nukkuessaan! Tyttövuosien tumma puna oli poskilta vähän

+vaalennut ja ikäänkuin puhdistunut. Antti katseli häntä kuin pyhää

+olentoa ja tunsi syvällä sydämessään nyt rakastavansa vaimoaan enemmän

+kuin koskaan ennen. Kuinka se raukka oli kokenut raataa, vaikka

+oli niin hento ja vähäväkinen! Ja kuinka hän huolehti heidän

+toimeentulostaan... Kun vain saisi pysyä terveenä, että jaksaisi

+tehdä työtä, niin ei hänellä olisi hätäpäivää... Eivät ne sitten

+pystyisi heidän onneaan hajoittamaan, kun hän saisi velan

+maksetuksi... Olisipa nyt tullut runsas vuosi! Silloin hän saisi

+uudisviljelyksensä valmiiksi... uuden navetan lehmiä täyteen... ja

+ottaisi palvelijoitakin, ettei Anna paran tarvitsisi heikoilla

+voimillaan enää raataa...

+

+Onnellisessa mielessään hän tuli kuin huumauksiin. Hän istahti vuoteen

+laidalle, suuteli Annan valkoista sileää otsaa ja pyyhkäisi pois

+kiharan, joka oli valahtanut ohimolle...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Mutta aamulla auringon noustessa oli nurmi valkoisena huurteena, ja

+pelloilta kimalteli kuin timantteja vihannoivien tähkäpäiden

+siikasista...

+

+Halla oli jo käynyt -- ja ottanut kaikki...

+

+

+

+

+KUVA NIITYLTÄ

+

+

+Kotivainiolla oli heinänteko jo loppunut, ja viikon alussa mentiin

+ulkoniitylle Käkisaareen.

+

+Mutta Viinikan isäntä, joka oli kylän toimeliaimpia, alkoi jo

+sunnuntai-iltana hommailla matkaan, että varhain seuraavana aamuna

+ehtisi niittämään kasteen aikana. Vastahakoista oli palvelijoille

+jättää hauskat sunnuntai-iltaiset huvinsa ja lähteä soutaa jykertämään

+Käkisaareen. Mutta isäntä ei helpottanut. Itse kantoi hän

+venevalkamalle kaikki työaseet ja asetteli niitä veneeseen.

+

+Kun isäntä oli lastannut ison kolmilaitaveneen, oli siinä kamaa ja

+kapinetta monenlaista. Tietenkin, kun aika talon väki lähtee viikoksi

+niitylle, pitää evästä olla. Keskellä venettä oli leipäsäkkejä ja

+kurnaaliastioita, ja veneen pohjalla törötti iso, leveäsäärinen pata

+kumollaan. Etukeula oli täynnä haravia, ja viikatteet olivat kyljellään

+perän puolessa.

+

+Auringonlaskun aikana työnnettiin vene vesille. Myötävirtaa se kulki

+vähillä soutamisilla. Isäntä itse istui perässä ja silmäili

+taivaalle... Kaksi piikaa oli soutamassa, ja renki-Matti tupakoi,

+säkkien päällä istuen, äänetönnä mossotellen.

+

+Näin oli äänettöminä kuljettu kotirannasta jo melkoinen matka, kun

+huomattiin toisenkin niittyveneen olevan vesillä. Se oli Nyrkkisen

+emäntä, joka myöskin oli hommannut aikanaan matkaan. Jo suli

+renki-Matinkin mieli, sillä olipa hänellä tuttavuutta Nyrkkisen piian

+Taavan kanssa. Ja veneet kun tulivat lähekkäin, niin Matti

+haastelemaan:

+

+"Huomenaamulla se niitto sopiikin, kun tulee sees yö, niin on aamulla

+vankka kaste heinässä."

+

+Ja piiatkin arvelivat:

+

+"Parasta se aina on illalla Käkisaareen lähteä."

+

+Nyrkkisen väkeä tervehdittiin ja sitten kuljettiin yhtämatkaa

+Käkisaareen asti.

+

+Viinikan ja Nyrkkisen niityt olivat rajatusten, vierekkäin. Jo oli

+päivä laskenut, ennenkuin ehdittiin perille, ja tuntui tulevan

+kolkonlainen ja usvainen yö. Eikä ollut yösijasta paljon haaraa.

+Viinikan saralla oli sentään lähellä vettä, törmän hamarassa, lato,

+mutta tyhjä sekin. Alastomalta se näyttikin, kun suu selällään toljotti

+tyhjänä niittymiehiä vastaan. Tosin oli vähän heinänhuloa jäänyt

+hajanaisten parsien väliin, mutta kolkolta ja kylmältä tämä yösija

+näytti.

+

+Kannettiin kaikki kapistukset ladon luo ja syötiin kylmä illallinen,

+johon isäntä ei raskinnut voirasiaa aukaista. Nyrkkisen väki söi

+illallisensa veneessä, mutta tulivat sitten Viinikan latoon nukkumaan.

+

+"Kyllä tässä tulevana yönä on pehmoisempi maata, kun saadaan heiniä

+vuoteeksi", arveli Matti, pani lakkinsa ja liivinsä päänpohjaksi ja

+röijynsä veti peitoksi. Samoin teki Nyrkkisenkin renki.

+

+Mutta tytöt asettuivat riviin ladon peräseinälle, ja heillä oli

+kullakin matkassaan lämmin ja kookas villainen huivi, jonka kääräisivät

+ympärilleen.

+

+Nuorilla on kiitettävä taito nukkua, ja pian he kaikki kuorsasivat

+kilpaa. Eivät kiusanneet menneet muistot hermostoa, eivätkä tulevat

+päivät huolettaneet, vaan he nukkuivat rauhassa ja raskaasti, unhottaen

+koko matoisen maailman.

+

+Mutta Viinikan isäntä ja Nyrkkisen emäntä puhelivat hetkisen ennenkuin

+nukkuivat, puhelivat siitä, että kun olisi poutaiset säät, että työ

+joutuisi... Mutta pian hekin vaipuivat unen helmaan kovalle ladon

+lattialle. Ja ulkona oli hämärä ja usvainen yö ja hiljainen rauha

+maassa ja taivaassa...

+

+Aamulla auringon noustessa heräsi Nyrkkisen emäntä ja kiljui väen

+pönkilleen. Haukotellen, äänettöminä ja mossotellen he heräsivät,

+raapien niskaansa ja vähän viluakin tuntien. Mutta ei ollut aikaa

+mossotella, sillä kiivaasti liikkui emäntä, silmät kiiluivat ja sormet

+kävivät siirolleen. Kiire oli niitättämään, sillä vankka kaste oli

+heinässä. Näkyi aurinkokin matalalla usvan seasta, ja kauempaa kuului

+jo viikatteiden hiontaa.

+

+Hetken kuluttua oltiin niittämässä. Viinikan isäntä niitti itse edellä,

+sillä hän oli maankuulu niittäjä, renki-Matti viuhtoi perässä ja piiat

+jälkimäisinä kampailivat.

+

+Nyrkkisen väessä niitti renki edellä, isäntää kun ei ollut, piiat

+hieroivat kantapäillä ja emäntä kampaili kaukana jälessä, vähän väliä

+tarkastellen, ettei väki saanut turhaan kuluttaa aikaa.

+

+Rento niittomies oli Viinikan isäntä, mutta Matti ei päästänyt väliä

+pitenemään, iski ja huhtoi niin, että heinät vauhdissaan sinkoilivat

+isännän niitokselle, ja kaukana heistä hikoilivat piiat, vaikka

+olivatkin juurevia.

+

+Sanoi silloin Nyrkkisen Taava toisille piioille:

+

+"Eipä pysty vain Viinikan isäntä Mattia jättämään... katsokaapa, kuinka

+sillä on rento niiton malli."

+

+Kuin kateellisina virkkoivat toiset:

+

+"Kai se Matti meille kelpaa, kun sinullekin."

+

+Mutta kun usva katosi, alkoi näkyä niittymiehiä joka haaralla, kuului

+viikatteiden liippausta ja väliin lauluakin, ja hauskalta tuntui

+niityllä olo.

+

+Aamiaista syödessä sanoi Viinikan isäntä Matille:

+

+"Meillä se näyttää niitto käyvän... puolet enempi olemme niittäneet

+kuin Nyrkkisen väki."

+

+"Jos poutia riittää, niin neljässä päivässä meillä on heinät ladoissa",

+sanoi siihen Matti.

+

+Ja isäntä aukaisi voirasian ja vei sen nenänsä alle. Ja aterioi kauan

+ennenkuin raskitsi ottaa, vaikka mieli teki; ja hyvin Matinkin silmät

+seurasivat isännän käden liikkeitä, että milloin ottaa voita. Jo

+viimein isäntä veitsenkärjellä kosketti, mutta niin hienon viipaleen,

+että tuskin näkyi. Jo rohkaisi Mattikin mielensä, otti veitsen

+tupestaan, pisti rasiaan tuntuvan kolon ja levittäessään leivälleen

+puolusteli:

+

+"Täytyy tässä... eihän tässä pysy kontillaan muutoin."

+

+Ehättivät piiatkin saamaan kimpaleen kumpikin. Vihaisesti seurasivat

+isännän silmät heidän liikkeitään, ja äkkiä hän pisti rasian kannen

+kiinni ja rasian laukkuun...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Oli helisevä pouta pari päivää, mutta kolmantena aamuna nosti usvaa

+taivaalle, nosti vankan pilven. Mutta pilvi katosi, ja taas näytti

+tulevan pouta.

+

+Kovasti oli Viinikan ja Nyrkkisen väki näinä päivinä puuhannut; varhain

+aamulla oli aloitettu ja myöhään iltaan liehuttu, mutta visu oli ollut

+Viinikan isäntä voita antamaan ja puolusteli sillä, ettei Nyrkkisen

+väellä ollut voita ollenkaan matkassa, ja täytyihän niidenkin tehdä

+työtä...

+

+"Komeutena tuo näkyy meilläkin voirasia olevan", arveli siihen Matti.

+

+Paljon oli heiniä hajalla, monen lehmän heinät ja parhaat koko Viinikan

+talossa. Kun aamiaisen aikana heinät hajoitettiin kuivumaan, sanoi

+isäntä:

+

+"Tänään meillä on taas paras päivä... saamme latoihin enemmän kuin

+kukaan muu Käkisaaressa."

+

+Ja aamiaisen jälkeen hän lupasi väelleen lepohetken.

+

+Päivänpuolelle latoa he asettuivat pitkäkseen, ja lämpimältä ja

+hauskalta siinä tuntui. Raukaisi niin kovasti aamiaisen päälle. Uuvutti

+ja nukutti, kun sai oikein rennosti oikaista raajansa päivän

+hyväiltäviksi.

+

+Niin näkyivät muutkin tekevän, Nyrkkisenkin väki.

+

+Ja pian väki kuorsaili. Mutta Viinikan isäntä koetti pysytellä

+hereillään, ettei väki saisi liian kauan levähtää. Mutta selvä oli

+taivas, tuuli tosin oli vähän kääntynyt, mutta muuten mainio pouta.

+Näkyi sentään vähän pilveäkin, mutta kuivan näköinen sekin oli. Siinä

+miettiessä alkoi Viinikan isäntääkin uuvuttaa, ikämies kun oli ja

+kovasti tehnyt työtä, uuvutti ja raukaisi niin, että pian nukkui siki

+hänkin, unhottaen kuivavat, parhaat heinänsä...

+

+Ja samoin oli käynyt muidenkin isäntien ja niin Nyrkkisen emännänkin,

+joka oli tunnettu unettomuudestaan. Ja niin he nyt nukkuivat Herran

+rauhassa. Mutta sillä välin tuuli äkkiä kääntyi, pilviä alkoi

+kokoontua, ja niitä ilmausi pian taivaalle. Ne laajenivat, liittyivät

+yhteen ja samalla tummenivat. Ja tuuli kiihtyi...

+

+Mutta latojen luona vielä kuorsattiin.

+

+Ensiksi heräsi Nyrkkisen valpas emäntä, silmäsi taivaalle ja heti

+huomasi vaaran, joka uhkasi... Julmasti mellastaen hän kiskoi väen

+pönkilleen ja siunaili ja huusi:

+

+"Arvi ja Kaisa kantamaan latoon... minä ja Taava rukoamaan...

+joutukaa... joutukaa... Heikki vietävä, etkö löydä hankoa... kiireesti

+kaikki!"

+

+Nyrkkisen emännän äänestä heräsi Viinikan isäntäkin, heräsi ja äkkäsi

+vaaran ja suurella melulla herätti väkensä huutaen:

+

+"Pilvi nousee... sade tulee... sataa talon parhaat heinät... voi

+kuitenkin..."

+

+Mutta nukkumaan päässyt väki ei ollut äkkiä unestaan selvillä, ja kun

+oli semmoinen hätä, eivät he olleet löytää aseitaan.

+

+Siitä melusta herättiin muidenkin latojen luona, hätähuuto alkoi kuulua

+joka haaralta. Mikä huusi ja mellasti, mikä noitui varomattomuutta ja

+kirosi untansa, ja mikä milläkin tavalla purki sappeaan.

+

+"Voi minua onnetonta miestä, kun nukuin", vaikeroi Viinikan isäntä.

+

+Joka saralla tehtiin työtä, että hiki virtana valui ja työaseet

+katkeilivat, ja toinen hoputti toistaan. Mutta pilvet lähestyivät

+kiivaan tuulen mukana, lähestyivät mustina ja uhkaavina ja näyttivät

+tulevan suoraan kohti.

+

+Muutamilla saroilla tehtiin jo suovia, toisilla hangottiin latoihin,

+mutta paljon oli vielä luokona, ja pilvet yhä lähestyivät...

+

+Viinikan väellä oli paljon hajallaan, mutta rivakasti he liikkuivat.

+Matti jo hankosi latoon, ruko joka kerralta...

+

+Mutta pilvet lähestyivät. Tuulen mukana jo toi vesinoppiakin... se

+lisäsi vauhtia, ja Nyrkkisen niityltä kuului julmaa kiroilemista. Yhä

+isompia vesiä viskoi, tuuli kiihtyi, pilvet lähenivät... ja paljon oli

+vielä rukoa ja luokoa...

+

+Silloin juuri pilvi ehti kohdalle ja alkoi sataa taivaan täydeltä...

+satoi likomäriksi luo'ot, ruot pilalle...

+

+"Kaikki pilasi..." läähätti Viinikan isäntä, ja Nyrkkisen emäntä huusi,

+sormet siirollaan:

+

+"Voi hyvä isä... jos aamiaiselta alettiin, niin kaikki olisi saatu

+sisälle..."

+

+       *       *       *       *       *

+

+Siellä niitä kiirii pilviä ja pahoja möylyjä taivaanrannan takana.

+Parhaina poutapäivinäkin täytyy olla varuillaan. Sieltä ne juuri

+parhaan heinänteon aikana nousevat... ja nousevat varmaan samoin

+vastaisinakin kesinä...

+

+

+

+

+KARJANÄYTTELYSSÄ

+

+

+Se oli hauskaa aikaa. Jo hyvissä ajoin nähtiin

+sanomalehti-ilmoituksesta, milloin näyttely pidetään. Ison Herralan

+Taavetti, joka oli maankuulun karjan omistaja, oli Heinäkylän isännistä

+enimmin hossissa. Kyllä kaikki sentään olivat toimessaan, varsinkin kun

+palkintoja luvattiin monta ja isoa. Oli puuhaa ja hommaa jo viikottain

+ennen näyttelypäivää. Joka talossa puhdistettiin ja harjailtiin lehmiä,

+niitä, jotka aiottiin näyttelyyn viedä, muista ei välitetty. Ja

+iltaisin, kun yhteen satuttiin, niin heti tuli puheeksi, että saisi

+nähdä, kenen lehmät palkitaan. Tiedettiin kyllä, että persoonallisia

+tuttavia palkintotuomareilla ei ollut kuin Lintulan hoikkasäärinen

+isäntä ja Pullolan rengassilmäinen emäntä, ja siitä oltiin varmoja,

+että ne kyllä lehmistään saavat palkinnon. Mutta kuinka käynee muiden.

+

+"Mutta ei Lintulassa eikä Pullolassa ole yhtään niin hyvää lehmää kuin

+Isossa Herralassa, jossa on monta viidentoista litran lehmää", tiesi

+joku.

+

+"Vaikka. Mutta arvatahan sen saa, että kun Lintula on niiden herrain

+asiamies ja muutenkin tekee heidän mielikseen, kylväen apulantaa ja

+heinänsiemeniä, ja kun nyt lisäksi on ottanut kynnönneuvojan, niin

+sille ne herrat palkinnon antavat. Samoin Pullolan emännälle, joka

+niiden kasviksien parissa puuhaa", arveli taas joku toinen.

+

+Ja yleensä epäiltiin niiden herrojen, jotka tulisivat

+palkintotuomareiksi, olevan puolueellisia ja jakavan palkintoja

+ainoastaan tuttavilleen.

+

+"Taitaisi olla parasta, ettei veisi koko näyttelyyn lehmiään."

+

+"Niin minustakin. Meilläkään ei ole vastapoikinutta, niin eiväthän ne

+usko, jos niille sanoo, että niin paljon se lypsää vahetonta maitoa..."

+

+Mutta mielessään sentään jokainen päätti, että viedä sinne silti pitää,

+vaikkei aiokaan.

+

+Mikkolan Villen, joka oli pitäjän teurastaja, mainio knapsu ja

+kimeä-ääninen huiskale, sanottiin olevan paraan lehmäkeksin niillä

+mailla, niin että tiesi, koeteltuaan lehmää kylkeen, täsmälleen sanoa

+monenko litran lehmä se oli.

+

+Ja Ville tiesi ja tunsi koko Heinäkylän karjankin; siksi monta kertaa

+hän oli pistäytynyt kylän navetoissa lypsytaitoaan näyttämässä.

+Muutenkin hän oli tietomies, ja moni piti häntä viisaanakin. Herrain

+kanssa hän oli hyvä tuttava ja kuului olevan niidenkin agronoomien

+ystävä, jotka nyt tulevat palkintotuomareiksi.

+

+Moniaita päiviä ennen näyttelyä kysyttiin Villen mieltä, ja hän

+vastasi:

+

+"En minä usko, että tämän kylän lehmistä annetaan yhdestäkään ensi

+palkintoa."

+

+Mutta siitä nousi tuima keskustelu ja hirmuinen huuto.

+

+Ison Herralan Taavetti huusi Villelle melkein korvan juuressa,

+kämmeniään yhteen iskien:

+

+"Sen minä sanon, että kauan saavat ajaa agronoomit ennenkuin löytävät

+sellaisen lehmän kuin meidän Kullankukka... Kun viisitoista litraa

+lypsää vahetonta maitoa kantamisen jälkeen... ja jollei se palkintoa

+saa... niin..."

+

+Ja Lintulan hoikkasäärinen isäntä huusi yhteen ääneen Herralan Taavetin

+kanssa:

+

+"Entäs meillä Reesantti... Nytkin kun poiki, niin neljä kertaa on

+lypsetty päivässä... ja lehmä lihava kuin tunkio ja karva kuin

+silkki..."

+

+Ja samaan kiljui Pullolan emäntäkin: "Ja meillä Leijona... Viimeksikin,

+kun agronoomi kävi kasvitarhaa katsomassa, niin taputti Leijonaa

+lautaselle ja puheli kuin ystävälle ja kiitteli, että eipä hän ole

+sellaista lehmää nähnyt kuin suurissa rusthollareissa etelä-Suomessa."

+

+Niin huusivat Mikkolan Villelle vasten naamaa, mutta Ville ei

+sittenkään luopunut mielipiteestään, siitä näet, ettei hän usko

+Heinäkylän lehmäin saavan ensi palkintoa.

+

+Nokkaannuttiin Villelle, ja Ison Herralan Taavetti rämisi:

+

+"Sinä et tietenkään antaisi palkintoa, mutta etpäs olekaan

+palkintotuomarina... vanha keksi..."

+

+Samaan tapaan reuhasivat Lintulan isäntä ja Pullolan emäntäkin.

+

+Vihdoin tuli näyttelypäivä. Oli korea päiväpaiste ja kesä

+hauskimmillaan, ja näyttely oli myös laatuaan ensimäinen niillä mailla.

+

+Näyttelykentäksi oli valittu Lintulan haka, Aitamänniköksi hoettu,

+koska juuri se paikka oli herrain mielestä parhaiten sopiva. Tosin muut

+kyläläiset epäilivät siinä piilevän jotakin salaperäistä, kun

+tiedettiin Lintulan olevan niin hyvissä väleissä herrain kanssa.

+

+Jo varhain aamulla alkoi näyttelykentälle tulvata väkeä ja karjaa.

+Syrjälän Hermannikin, vaikka häneltä oli pakkohuutokaupassa myyty

+kaikki muut lehmät, toi ainoansa, vaaleanruskean, pienoisen ja

+laihannäköisen Pääskysensä.

+

+"Kaikkia tänne kuljetetaankin... kun on lamassa kuin kevätkoni", sanoi

+Herralan Taavetti Pääskysen nähtyään.

+

+Ja muutkin nauraa virnistelivät. Mutta tyynenä miehenä Hermanni

+talutteli Pääskysensä loitommaksi ja köytti mäntyyn kiinni.

+

+"Näkyypä noita olevan muitakin yhtä pieniä", lohdutteli hän itseään.

+

+Isosta Herralasta tuotiin Kullankukka ja iso, maailmanvankka sonni.

+

+Lintulasta neljä lehmää, joiden joukossa Reesanttikin.

+

+Pullolan rengassilmäinen emäntä oli itse taluttamassa Leijonaa, ja

+perässä kuljetti renki nuorta, jukuripäistä sonnia, joka mellasti

+vimmatusti.

+

+Herralan Kullankukka oli kaunis lehmä, ja sen ympärille kokoontui

+väkeä. Se oli ruskean täplikäs, iso ja niin lihava, että ähkyi. -- "Tuo

+se nyt lehmältä näyttää."

+

+"Mutta on sillä, pojat, maitolehmän merkitkin. Ellei tuota palkita,

+niin..."

+

+"Se se ensimäisen palkinnon ottaa." -- Ja niin kiiteltiin Herralan

+Kullankukkaa, ja tyytyväisenä seisoi Herrala itse vieressä, keppiinsä

+nojautuen.

+

+Mutta samoin kiiteltiin Lintulan Reesanttiakin. Ja Pullolan

+jukuripäistä sonnia moni puhutteli ja ihmetteli Leijonan leveyttä.

+

+"Se onkin tuo sonni auseerirotua. Sitä ei ole muilla kuin meillä",

+ilmoitti Pullolan emäntä uteliaille.

+

+"Ja noin iso, vaikka niin nuori..."

+

+"Se onkin kasvanut ruuan vieressä", sanoi siihen emäntä ylpeästi.

+

+Muiden lehmistä ei pidetty isoa lukua. Ne olivat niin tavallisen

+näköisiä, ja muutamat olivat likaisiakin.

+

+Syrjälän Hermannin Pääskystä ei ollenkaan puhuteltu. Kaikista merkeistä

+päättäen näyttivät Herralan, Lintulan ja Pullolan lehmät herättävän

+enimmin huomiota. Niiden omistajat seisoivatkin tyytyväisinä,

+naurusuin. Mutta näyttelyherrat eivät olleet vielä saapuneet.

+

+Mikkolan Ville käveli siinä edestakaisin, lehmiä katsellen. Oli

+pukeutunut kuin häihin, valkoiseen kaulukseen ja patiineihin, niinkuin

+niillä on tapana semmoisilla akanluontoisilla vanhoilla

+nuorillamiehillä. Ja mennessään Pullolan lehmien ohi ei Ville ollut

+niitä näkevinäänkään.

+

+"Mitähän se tuo täällä luulee tekevänsä", sanoi Pullolan emäntä

+harmissaan.

+

+"Ilman aikojaan vikureelailee..." lohdutti joku emäntää.

+

+Ville näkyi kuitenkin olevan näyttelyyn innostunut, vaikkei hänellä

+itsellään ollutkaan mitään tuotavaa, sillä puulta puulle hän kulki ja

+tunnusteli lehmiä. Ei mitään virkkanut, mutta tunnusteli, väliin

+hymyili ja väliin pudisti päätään. Ja niin hän lopulta joutui senkin

+männyn tyvelle, missä Syrjälän Hermanni seisoi Pääskysensä vieressä.

+Koetteli Hermannin Pääskystäkin, mutta samassa kuului huutoja, että

+herrat jo tulevat, isomahainen kunnanesimies etua leikkaamassa ja

+housunnapit kiinni panematta...

+

+Herrat tietenkin ensin kättelivät Ison Herralan Taavettia, Lintulaa ja

+Pullolan emäntää, jotka he tunsivat.

+

+"Siinäpä on komea lehmä", sanoivat herrat mennessään Herralan

+Kullankukan ohi, ja toinen vielä sipaisi kämmenellään lautaselle. Ja

+sitten alkoi itse toimitus. Valittiin lisää palkintotuomareita:

+kunnanesimies ja hänen esityksestään myöskin Mikkolan Ville...

+

+Se harmitti Pullolan emäntää, eivätkä siihen olleet muutkaan

+tyytyväisiä. -- -- --

+

+Palkintotuomarit kulkivat männyltä männylle, lehmältä lehmälle,

+tutkivat ja tunnustelivat ja tekivät muistiinpanojaan. Mikkolan

+Villelläkin oli muistikirja, johon näkyi vetävän viivoja sikinsokin.

+Kullekin näyttelyyn tuodulle lehmälle pantiin metallinen lippu

+kytkyseen, ja siinä oli numero, monesko se oli. Herralan Kullankukka

+sai 1 ja Pullolan Leijona 2. Mutta Syrjälän Hermannin Pääskyselle

+joutui numero 44.

+

+Ja niin jatkettiin tutkimusta. Kajahteli ilma sonnien lauluista ja

+lehmäin ammunnasta. Ja päivä paistoi ja hauskaa oli.

+

+"Kumma, ettei tässäkään näyttelyssä näy monta maatiaisrotuista lehmää",

+sanoi agronoomi Mikkolan Villelle.

+

+"Jo minä niille olen sanonut, etteivät tässä näyttelyssä tule

+kysymykseen isot ja lihavat lehmät, vaan maatiaisrotuiset", ilmoitti

+Ville.

+

+"Tuskin voimme antaa ensi palkintoa ensinkään", arveli agronoomi.

+

+Tultiin sitten tarkastuskierrolla Syrjälän Hermannin Pääskysen luo.

+

+Pääskynen näkyi miellyttävän agronoomeja. He tunnustelivat sitä tarkoin

+ja tiedustelivat, paljonko lypsää.

+

+"Ei sen maitoa ole mitattu", ilmoitti Hermanni. Mutta herrat tutkivat

+Pääskystä monta kertaa ja puhuivat keskenään ruotsia.

+

+Mutta Herralan Kullankukkaa, Lintulan Reesanttia ja Pullolan Leijonaa

+he kiittelivät kaikkien kuullen.

+

+Illemmalla vasta ilmoitettiin tulokset. Toinen agronoomeista puhui

+ensin lämpimästi maatiaiskarjan mainioista ominaisuuksista ja siitä,

+että juuri sitä rotua oli koetettava saada jalostumaan.

+

+Kuunneltiin, että milloinkahan sanoo mitkä palkitaan, sillä sehän tässä

+pääasia oli eivätkä joutavat puheet.

+

+Mutta sitä ei vieläkään ilmoitettu, vaan toinen aloitti puheen siitä,

+että tässä näyttelyssä oli monta hyvin kaunista ja lihavaa lehmää,

+mutta ne eivät olleet maatiaisrotua.

+

+"Eiköhän saarnaa vuorolleen Mikkolan Villekin", ivasi Pullolan emäntä.

+

+Mutta jo vihdoin ilmoitettiin.

+

+Ensi palkinnon sai Syrjälän Hermannin Pääskynen. Ja agronoomi käski

+tuoda Pääskysen siihen eteensä, niin hän selvittää, mitkä

+maatiaiskarjan mainiot tuntomerkit ovat...

+

+Väkijoukosta kuului napinaa, ja Herralan Taavetti huusi, että

+agronoomitkin sen kuulivat:

+

+"Jopa meni joutavaksi koko näyttely..."

+

+Muut palkinnot jaettiin mikä millekin. Ei vain yhtään liiennyt

+Herralaan, ei Lintulaan eikä Pullolaankaan.

+

+Se oli hävitöntä... sikamaista. Herralan Taavetti noitui, Lintulan

+isäntä käski joka sorkan poistua maansa päältä, ja Pullolan emäntä

+itki...

+

+Agronoomi tuli kysymään Herralan Taavetilta, eikö hän myy Kullankukkaa,

+sillä se ostettaisiin maamiesseuran omaksi...

+

+"Ei ole pienen rahan tarvetta", vastasi Taavetti ja käänsi selkänsä.

+

+Siitä ei ollut kuin mieliharmia ja pahennusta koko näyttelystä.

+Herralan Taavetti ei aikonut enää ikänä käydä näyttelyssä. Lintulan

+isäntä ei enää tahtonut kylvää apulantaa ja ajoi kynnönneuvojankin ulos

+kujasta. Pullolan emäntä päätti olla enää ottamatta kasvitarhakoulua ja

+aikoi kaikki agronoomien antamat kirjatkin polttaa...

+

+Ja Syrjälän Hermanni sai vihamiehiä Pääskysensä takia. Mikkolan Ville

+sai varoa henkeään, kun oli ollut palkintotuomarina, eikä hän

+uskaltanut syksymmällä pimeinä iltoina kulkea yksin...

+

+Niin ettei Heinäkylän karjanäyttelystä ollut muuta kuin mieliharmia ja

+pahennuksia.

+

+

+

+

+ERÄS REIPAS NAINEN

+

+

+Minulle muistuu mieleeni muuan hauska tapaus.

+

+Me olimme, Hannulan Iivari ja minä, lähteneet maailmaa katselemaan ja

+ehtineet jo Keski-Suomeen saakka. Juna jytkytti mennä vihaista vauhtia,

+lämmin oli, piippu hampaissa kummallakin.

+

+Siinä oli meidänkin vaunussa käynyt monenlaista ihmistä, herraa ja

+talonpoikaa, sittenkun junaan astuimme. Mutta asemille niitä jäi ja

+toisia tuli, niin että aina oli vierasta väkeä ympärillämme.

+

+Eräältä asemalta tuli taas kaksi vierasta henkilöä meidänkin vaunuun.

+Toinen oli herra, keski-ikäinen, laihanlainen ja väsähtäneen näköinen.

+Maisteriksi me hänet päätimme. Mutta toinen oli nuori nainen, niin

+heikkarin reippaan ja iloisen näköinen ja tukevaa tekoa herrasnaiseksi.

+Korea tuppi hänellä riippui vyötäisillä, vasenta reittä vasten, ja

+lyhyeksi kerittyä tukkaa peitti kevyt urheilulakki. Hän puhui kovalla

+äänellä sille maisterin näköiselle, ja he tuntuivat kuuluvan yhteen.

+

+"Sen minä sanon, Alfred, että ikäsi saat katua, kun et kiivennyt

+Vuokatille", sanoi hän maisterille. Mutta maisteri näytti niin kovin

+väsyneeltä, hymyili vähän, mutta ei vastannut.

+

+-- Ahaa, -- ajattelin. -- Tässä nyt saan minäkin nähdä reippaan naisen,

+josta olen niin paljon kuullut puhuttavan! Näin onni miestä lykkielee!

+

+Ja minä aloin oikein vasiten häntä tarkastella. Saamari kun hän olikin

+reippaan ja pulskan näköinen! Jalka polvella hän istui kuin miehet ja

+käsitteli tuppeaan, vähän väliä tempaisten puukon näkyviin. Hän oli

+hyvin päivänpaahtama, ja minusta näytti, kun sivultapäin katselin, että

+hän kyllä ennen tulevaa kesää tarvitsee partaveistäkin. Ei hän

+vähääkään moittinut tupakansavua, vaikka meillä roihusi mahorkka

+piipussa kuin tervahauta.

+

+Mielissämme me häntä katselimme ja ihmettelimme, ja minä luulen, että

+Hannulan Iivari häneen rakastuikin, koska kuiskasi korvaani:

+

+"Tuommoinen se pitäisi talossa emäntä olla."

+

+Maisterin näköinen herra näytti kammovan tupakansavua, koska huiski

+kädellään savua suunsa edestä ja ähki, mutta ei virkkanut mitään

+meille.

+

+"Oh... sitä pitää ihmisen tottua minkälaiseen ilmaan hyvänsä", sanoi

+reipas nainen. "Sotkamossa minä nukuin väenpirtissä, jossa roihusi

+monta kymmentä piippua."

+

+Ja niin sanoessaan hän kääntyi meihin päin.

+

+"Saattaa tässä olla vähemmälläkin... Jos tuo maisteri moittii", sanoi

+Iivari ja kolisteli piippunsa tyhjäksi.

+

+Siitä päästiin keskustelun alkuun. Reipas nainen näytti saavan meistä

+huvia. Hän kertoi olleensa ylimaassa kesää viettämässä, ja hänellä oli

+merkillisiä seikkailuja juteltavana. Milloin hän oli kanootissa melonut

+suuren järven poikki, vaikka kävi myrsky, milloin laskenut vaarallisia,

+kivisiä koskia, milloin juossut kilpaa herrain kanssa tai kiivennyt

+korkeimmille vuorenhuipuille.

+

+Suu selällään ja ihmeissämme kuuntelimme, kuinka uljas hän oli.

+

+Mutta sitten hän äkkiä vasiten kääntyi meihin päin ja kysyi:

+

+"Mistä päin nämä miehet ovat?"

+

+"Sieltä ollaan Pohjanmaalta."

+

+"Vai niin. No sitten te tunnette Ritolan, sen mainion hiihtäjän?"

+

+"Hyvin tunnetaan."

+

+"No niin. Miks'ei. Mutta minä en juuri anna arvoa hiihtourheilulle,

+toista on juoksu... Mitä se on, että sompasauvain nojassa räpäköi

+eteenpäin... Toista on juoksu... Siinä tulee kysymykseen jalkojen

+jäntevyys ja terveet keuhkot... Uskokaa pois, miehet, että se aika ei

+ole kaukana, jolloin hyvää juoksijaa ihmetellään enemmän kuin nopeinta

+hiihtäjää... Onko siellä teidän puolessa ketään nopeaa juoksijaa --

+minä tarkoitan sellaista, joka olisi muilta voiton vienyt?"

+

+Me koetimme muistella, että ketä siellä päin olisi...

+

+"On se Perttunen ollut ihmiseksi peto menemään", muisti Hannulan

+Iivari.

+

+"Perttunen? Enpä minä muista sitä nimeä kuulleeni. Ei hänestä ole

+mainittu urheilulehdessäkään."

+

+Hän otti esille muistikirjansa ja alkoi sitä selailla. Sitten hän äkkiä

+kysyi:

+

+"No kuinka nopea se on se teidän Perttusenne?"

+

+"No Raahesta Ouluun vihkaisi neljässä tunnissa", sanoi Iivari.

+

+"Neljässä tunnissa! Mutta sitä taivaltahan on kahdeksan penikulmaa...

+Sehän on aivan... Elääkö hän vielä?"

+

+"Jo on aikoja, kuulemma, kuollut Kuopion linnassa."

+

+"Linnassa...?"

+

+"Niin... sehän oli suurin rosvo Pohjanmaalla, Perttunen, mutta neljässä

+tunnissa se Raahesta Ouluun kuuluu juosseen, kun häntä ajettiin takaa",

+selitti Iivari.

+

+"Assss... Enhän minä nyt kysy mitä rosvot ovat juosseet, vaan tarkoitin

+sieltä teidän kotikyläläisiänne", sanoi reipas nainen, hiukan

+tyytymättömänä.

+

+"On siellä meidän kylässä yksi, jota vain ei heti oteta juoksulla

+kiinni, olkoon takaa-ajaja kuinka nopsasäärinen hyvänsä", tuumaili

+Iivari taas.

+

+"No kuka hän sitten on?" uteli reipas nainen.

+

+"Se on Saarelaisen Aukusti Viianmäeltä. Toissa syksynä kerran, kun

+sattui yöjuoksuun, niin..."

+

+Tultiin onneksi asemalle, että Iivarin kertomus Saarelaisen Aukustin

+yökengässä käynnistä jäi sikseen.

+

+Nainen alkoi tahtoa maisteria ulos, kun juna pysähtyi, mutta maisteri

+kieltäytyi, arveli:

+

+"Eihän juna viivy kuin pari minuuttia."

+

+Mutta reipas neiti meni jaloittelemaan, rennosti kävellen edestakaisin

+asemasillalla. Ja kun juna läksi liikkeelle, juoksi hän palasen matkaa

+kilpaa sen kanssa ja sitten ihmeen näppärästi hyppäsi junaan. Ja kun

+hän oli ehtinyt entiselle paikalleen istumaan, sanoi hän maisterille:

+

+"Seuraavan aseman vieressä on niin ihmeen sievä järvi. Sitä sinunkin

+pitää, Alfred, lähteä katsomaan. Ehdimme hyvin käydä sillä aikaa kun

+juna seisoo, kun panemme pikku juoksua mennen tullen."

+

+"Mutta minä en juuri luota juoksuuni", vastasi maisteri, eikä todella

+siltä näyttänytkään, että hän olisi kyennyt kilpasille.

+

+"No kaikkia kuulee! Sinä olet mies parhaassa iässä ja minä nainen,

+jolle hameet vielä tekevät juostessa haittaa. Ei muuta kuin menemme

+ihailemaan sitä järveä", sanoi hän maisterille päättäväisesti ja lisäsi

+kääntyen meihin päin ja huulet makeassa hymyssä:

+

+"Totta kai nämä miehetkin uskaltavat lähteä?"

+

+"Jos ehtisi takaisin...?" arveli Iivari ja katseli isoja, raskaita

+pieksujaan.

+

+Samassa oltiinkin asemalla.

+

+"Kas tuolta mäntyjen välitse vilahtelee järven pintaa... katsokaas!"

+puheli hän ja puoliväkisten vei maisterinkin mennessään.

+

+Me katselimme junan akkunasta, kun he aika vonkaa poistuivat

+asemahuoneen päitse järvelle päin ja pian katosivat taajaan metsään.

+

+"Liekö tuo niin juoksija kuin kehuu", arveli siinä meidän vaunussa

+muuan ukko. "Herrasnainen vielä... missä hän olisi oppinut juoksemaan!"

+

+Arvelivat siinä muutkin, arvelivat yhtä ja toista, ja joku nuori mies

+tuntui laskettelevan rumanlaisia sukkeluuksiakin reippaan naisen

+kustannuksella.

+

+Mutta aika kuluu. Kello jo soi, ja ne, jotka ovat käyneet junasta

+jaloittelemassa, kiipeilevät vaunuihin...

+

+Kello soi taas... junailija puhaltaa pilliinsä...

+

+Mutta maisteria ja reipasta naista ei näy... Vielä ehtisivät, jos

+panisivat oikein täyttä ravia... Jokohan kumminkin jäävät junasta?

+

+Kaikki vaunussa olijat tähtäävät metsään .. ja odottavat

+jännittyneinä...

+

+Juna lähtee liikkeelle...

+

+"Jo, saakeli soi, jäivätkin!"

+

+Mutta ei sentään. Tuolta näkyy jo maisteri... viskoo vihaisesti

+jalkojaan ja huitoo käsillään ja huutaa... ja lähestyy nopeasti...

+

+Jo näkyy reipas nainenkin, mutta kaukana jälessä...

+

+"Kun ehtisivät! Kun ehtisivät!"

+

+"Jo jäävät! Jo jäävät!"

+

+Mutta viime nipukassa ehtii maisteri, kun juna jo lujentaa vauhtiaan.

+Nainenkin vihkaisee jo melko lähellä, hattu kourassa panee parastaan,

+tuppi on sulkana perässä ja hiukset hulmuavat kuin hevosen harja...

+näyttää viittovan ja huutavan...

+

+Mutta junakin yhä lisää vauhtiaan... joku nauraa ja viuhtoo

+nenäliinalla akkunasta... Mutta naisesta vilahtaa vielä tuppi mäntyjen

+välitse, kun juna jo kiitää täyttä vauhtia...

+

+Maisteri istuu kalpeana penkillään ja saaloo kuin ajettu poro eikä

+näytä välittävän mistään.

+

+"Eihän se juoksija ollutkaan, vaikka kehui", sanoi Hannulan Iivari ja

+kertoi nyt sen urotyön, jonka Saarelaisen Aukusti oli kuluneena syksynä

+yökengässä käydessään tehnyt.

+

+Ja hauska juttu se olikin.

+

+

+

+

+ERÄS SONNIYHDISTYS

+

+

+Järvirannan kylässäkin oli tehty paljon uudistuksia ja mullistuksia

+niin maanviljelyksen kuin karjanhoidonkin alalla. Siinä kylässä olikin

+jo monta isäntää, jotka olisivat olleet kunniaksi mille kylälle

+hyvänsä. Sen tiesi siitäkin, että maanviljelysoppineet usein kävivät

+Järvirannalla ja pitivät pitkiä puheita.

+

+Varsinkin oli Heikuraisen Ville etukeulan miehiä. Suurilahjainen hän

+oli ja verraton sananiekka. Ja edistyksen mies kaikin puolin.

+Sunnuntaisin hän tavaili sanomalehtiä ja kertoi sitten kummasteleville

+kyläläisille uutisia omasta maasta ja ulkomaidenkin kuulumisia.

+

+Tässä mennä kesänä sitten, kun Heikurainen tutki sanomalehteään,

+huomasi hän erään ilmoituksen, joka koski omaa kylää ja häntä

+itseäänkin. Se oli pitkänlainen ilmoitus. Siinä sanottiin, että oli

+päätetty perustaa sonniyhdistys Järvirannan kylään. Maamiesseura, joka

+toimi niillä seuduin, oli sen niin päättänyt, koska karjanäyttelyissä

+oli tultu siihen ikävään huomioon, että maatiaisrotu yhä vähenemistään

+väheni. Ja ilmoituksessa mainittiin, että kokous pidetään Heikuraisen

+talossa ja että toivotaan runsaasti osanottajia...

+

+Sen enempää ei Heikurainen joutunut ilmoitusta tutkimaan. Hänestä

+tuntui hyvältä, että herrat kunnioittivat käynnillään hänen taloaan. --

+Ne jäivät mennä kesänä pitämään talostani, -- ajatteli hän ja läksi

+asiasta ilmoittamaan emännällekin.

+

+Mutta emäntä oli sattunut menemään kylälle, niin ettei Ville saanutkaan

+kertoa ilahduttavaa uutista. Hän palasi pirttiin ja mietiskeli...

+

+Olihan hän kuullut paljonkin puhuttavan yhdistyksistä, puhuttavan ja

+kirjoitettavan. Mutta ei ollut sattunut kuulemaan sonniyhdistyksestä...

+Hän mietiskeli sinne tänne, mutta ei jaksanut ymmärtää, mitä sellainen

+yhdistys oikeastaan oli. Tosin hän muisteli kirjanäyttelyssä agronoomin

+puheen sonneista ja sonnivasikoista, mutta sonniyhdistyksestä ei ollut

+puhetta...

+

+Siihen tulivat sitten naapurinisännätkin Voimala ja Kurikka, tulivat

+uutisia kuulemaan niinkuin ennenkin sunnuntaisin.

+

+"No parin viikon päästä se on kokous taas meillä. Agronoomit tulevat,

+ja taitaa muitakin herroja tulla", sanoi hän heti vierailleen.

+

+"Mitähän ne nyt näin keskellä kesää meinaavat?" kysyi Kurikka.

+

+"Täälläkin tulee perustettavaksi sonniyhdistys. Ilmoituksen ovat jo

+panneet lehteen ja maininneet, että meille tulevat... Sellaisia

+yhdistyksiä kuuluu olevan jo muualla Suomessa paljon, melkein joka

+pitäjässä..."

+

+"No niillä on hommia... Mitähän ne sillä meinaavat sitten?" tiedusteli

+Voimala.

+

+"No etkö älyä, että joka tahtoo, saa ruveta jäseneksi sonniyhdistykseen

+samoin kuin maksamalla saa olla jäsenenä maamiesseurassakin", selitti

+Heikurainen toimessaan.

+

+Mitäpä siihen oli naapureilla sanomista. Kai se niin oli.

+

+Mutta hetken kuluttua arveli Kurikka:

+

+"Meidän mullikkaa ne kyllä karjanäyttelyn aikana kehuivat. Pitäneekö se

+tuoda tänne silloin?"

+

+"Ei puhettakaan. Ei sanota mitään ilmoituksessa", selitti Heikurainen

+ja lisäsi varmuudeksi:

+

+"Ne pitävät vain kokouksen, jossa puhuvat sonniyhdistyksestä."

+

+Kauan aikaa miettivät ääneti, niin Kurikka arveli:

+

+"Eiköhän niillä sentään ole tarkoitus parhaita sonneja käydä

+tarkastamassa... vai kuinka?"

+

+"Ei, ei. Se on vain kokous. Luulen, että agronoomi siitä minulle

+kirjoittaakin. Tuttava mies kun on", selitti ja toivoi Heikurainen.

+

+Mutta Kurikka ei ollut päässyt selville asiasta ja alkoi sen vuoksi

+tenätä vastaan Heikuraiselle, selittäen tulleensa lukemalla

+maanviljelyslehteään siihen ymmärrykseen, että kyläkunnalle valitaan

+sonni, joka on tarkoitukseen sopiva. Se sitten ostetaan yhteisesti...

+

+"Niinkö sinä luulet, etten minä ole lukenut maanviljelyslehteä niin

+tarkkaan kuin sinäkin?" kivahti siihen Heikurainen.

+

+"Enhän minä sitä väitä. Elä siitä suutu, mutta siihen käsitykseen minä

+olen tullut", koetti Kurikka selittää.

+

+Ja kolmissa miehin siinä väittelivät monta tuntia, pääsemättä selville,

+mikä oikeastaan oli sonniyhdistyksellä tarkoituksena.

+

+Pianhan siitä levisi koko kylälle tieto, ja touhua ja hommaa tuli joka

+taloon. Mutta Heikuraisen Ville oli sentään enimmin hossissa ja

+vauhkamoisillaan. Tuttava agronoomi oli lisäksi kirjoittanut

+Heikuraiselle, että heitä tulee kaksi esitelmänpitäjää, ehkä kolmekin,

+ja sopii toimittaa ruuanpuolta siksi päiväksi, ettei tarvitse nälissään

+taipaleelle lähteä. Ja siitä olikin kylliksi tointa. Sillä herroja

+tuli kohdella hyvin ja passata... sitten ne taas mainitsevat

+sanomalehdessä, kuinka vieraanvaraisesti heitä kohdeltiin Heikuraisella

+Järvirannalla...

+

+Ja sen oli Heikurainen nähnyt ja kuullut, että juhlatilaisuuksissa

+pidettiin puheita. Ja hän päätti nyt, kun agronoomit tulevat, pitää

+heille tuliaispuheen, toivottaen heitä tervetulleiksi tänne syrjäiseen

+maailmaan. Hän oli siksi oppinut suutaan soittamaan, ettei vähääkään

+epäillyt puheensa onnistumista. Vaikeampaa oli keksiä sopivia sanoja,

+liukkaita lauseita ja asiallista sisältöä...

+

+Mutta hänellä oli pari viikkoa harjoitusaikaa, ja hän käyttikin sitä

+hyväkseen, harjoitellen aamusta iltaan ja välistä öilläkin.

+

+Silloin oli kestikievarikin Heikuraisella. Kaikille matkustavaisille

+Heikurainen kertoi tulevasta kokouksesta, huomauttaen erityisesti sitä

+seikkaa, että agronoomit aina tahtoivat juuri _heillä_ pitää

+kokouksensa...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Naapurikylän kestikievarissa agronoomit jo olivat tulossa

+Järvirannalle. Ei ollut enää kuin yksi taival Heikuraiselle. Heitä oli

+kaksi, ja he olivat nuoria, hauskoja miehiä kumpikin.

+

+Siihen sattui tulemaan muitakin matkustavaisia samalla kertaa. Muuan

+nuori metsäherra, joka matkusti uuteen virkaansa, eräs kauppamatkustaja

+ja ylioppilas, jotka aikoivat mennä Lappiin asti.

+

+Nuoria ja hauskoja miehiä he olivat kaikki, ja koska kerran tulivat

+tuttaviksi ja olivat yhtäälle päin matkustamassa, niin... ja kun

+kullakin oli eväitä matkassaan... eikä sattunut yksikään olemaan

+raittiusmies, niin... _niin_ tekivät totia kelpolailla...

+

+Olivat hauskimmillaan nousuviinassa, kun joku esitteli, että tässä

+pitäisi syödä...

+

+"Me syömme seuraavassa kestikievarissa. Siellä on komeat päivälliset,

+sillä juuri siellä me aiomme pitää pari esitelmää", sanoivat

+agronoomit.

+

+Se sopi toisillekin.

+

+"Mitä esitelmiä te nyt pidätte?" kysyi metsäherra.

+

+"Koetamme kehoittaa ukkoja perustamaan sonniyhdistystä."

+

+"Sonniyht... _vad fan är det_?" kysyi kauppamatkustaja, joka taisi

+huonosti suomea eikä ollut perehtynyt maanviljelykseen.

+

+Agronoomit selittivät asian. Ja sitten he nauroivat päälle. Ottivat

+sitten, koska se sonniyhdistys tuntui naurattavan, vielä hyviä

+matkapaukkuja ja päättivät Heikuraisella kalaseerata lisää.

+

+Sitten he läksivät taipaleelle, hauskimmillaan humalassa kukin,

+läksivät kolmella hevosella, että oikein kummalta näytti, kun niin

+monta herraa oli yhtaikaa liikkeellä. Taival oli lyhyt, tie hyvä ja

+kulku nopea. Kauppamatkustaja nauroi sonniyhdistykselle ja puheli

+pitkin matkaa...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Heikuraisen kuistin akkunasta sopi nähdä pitkän matkaa tielle päin.

+Siinä oli Heikurainen vaaninut kaiken päivää, koska herrat näkyisivät

+tulevan, että ehtisi kuistin eteen tervehdyspuhettaan pitämään.

+

+Ja kun Heikurainen pistäysi sisälle sikaaria noutamaan, huusi renki,

+joka oli sillä välin pitänyt vahtia:

+

+"Jo tulevat! Kolmella kyydillä tulevat... monta herraa!"

+

+Ne tulivatkin semmoista vauhtia, että Heikurainen tuskin ehti kuistin

+eteen seisomaan. Ja yhtaikaa ajoivat porrasten eteen...

+

+"Minä saan lausua tervetulleeksi arvoisan _sonniyhdistyksen_..."

+aloitti Heikurainen, ottaen lakin kouraansa.

+

+Agronoomit nauroivat täyttä kurkkua, metsäherra ja ylioppilas

+hymyilivät, mutta kauppamatkustaja, joka oli sattunut eellimmäiseksi,

+noitui:

+

+"Eikö nyt menemästä häpeä... te ole itse sonniyhdistys...

+_Sakramenskade_..."

+

+

+

+

+MUSTAN PEKAN TUVASSA

+

+

+Römppäviikolla oli hauskaa Mustan Pekan luona.

+

+Kun naimaiässä olevat rengit ja piiat kokoontuivat milloin mihinkin

+riiheen tanssimaan, keräännyimme me poikaviikarit Mustan Pekan tupaan

+huvittelemaan.

+

+Ja hupaista siellä olikin joka päivä koko römpän ajan. Pekka itse oli

+hauska ukko, joka osasi aina asettua sille tuulelle, että vieraat

+viihtyivät. Ja tuhansilla konsteilla hän osasi keplotella pojilta

+lantit omaan kukkaroonsa. Römppäviikko olikin Pekan paras

+tienestiviikko koko vuoden aikana.

+

+Tässä minulle muistuu mieleen eräskin römppäviikko.

+

+Lampan Petteri, Suvitien pojat, Herralan rengit ja Kumpulan Sakke

+olivat Pekan tuvalle menossa, ja heidän joukkoonsa yhdyin minäkin.

+

+Siellä oli jo ennestään pappilan renki Helmeri, joka hiessä päin ja

+tulipunaisena naamaltaan opetteli soittamaan hanuria. Sitä sai, näet,

+viidenkolmatta pennin vuokraa vastaan tunnilta soitella. Ja Helmeri

+harrasti musiikkia.

+

+Mutta oli siellä muutakin hauskaa. Pekalla oli myytävänä sikaareja,

+savukkeita ja vehnäpullia ja likaisia pastilleja vanhassa

+sikaarilaatikossa.

+

+Mutta hauskimpia olivat konstit, joita sai yrittää, kun Pekalle maksoi

+kerta kaikkiaan kaksikymmentä penniä yritykseltä.

+

+Ja niitä oli monenlaisia, oli "saukonpyyntiä", "hauinuintia",

+"Tampereella käyntiä" ja "Moskovasta pikanellin nountia".

+

+Viimeinen oli vaikea matka, ja kovin harva pääsi Moskovaan ja vielä

+harvemmat sieltä pikanellia toivat. Mutta yrittää sopi, ja hauskaa se

+oli.

+

+Suvitien pojat ostivat heti savukkeita, Herralan rengit sikaarin

+suuhunsa, mutta Lampan Petteri ja Kumpulan Sakke aikoivat yrittää

+Moskovaan.

+

+"Se on oikein, pojat. Ei ole tänäpäivänä vielä kukaan päässyt perille

+asti. Jussilan Matti sentään pääsi jo Pietariin", kehoittelee Pekka

+poikia.

+

+Lampan Petteri ja Kumpulan Sakke lyövät vetoa. Se, joka joutuu

+tappiolle, maksakoon viisikymmentä penniä voittajalle, ja Pekalle,

+konstin keksijälle, vuokraa kaksikymmentä penniä.

+

+Konsti on tämmöinen. Orteen on solmittu köydenpää kiinni, ja toinen pää

+köydestä heitetään orren yli, niin jää kuin silmukka köyteen. Nyt pitää

+Moskovaan lähtijän ottaa irtonainen, orren yli heitetty köyden pää

+käteensä ja panna silmukka niskaansa. Sitten tulee hänen, pää kenollaan

+taaksepäin, ettei köysi niskan takaa luista, alkaa käsivoimallaan

+haalata itseään orren tasalle. Orrelle on pantu kuivettunut nisupulla,

+joka hänen tulee ottaa huuliensa väliin ja laskeutua taas takaisin.

+

+Lampan Petteri yrittää ensin. Hän panee köyden niskansa taakse ja

+tarttuu irti olevaan köydenpäähän. Alkaa vetää ja vetää. Riivatusti

+köysi painuu niskaan, ja naama paistaa punaiselta...

+

+"Kas vaan tuota Petteriä... juuri niin... pitele päätä hyvin

+taaksepäin, ettei köysi luiskahda... Jo on noussut...", kehuskelee

+Pekka.

+

+Mutta muut huutavat:

+

+"Vie terveisiä ja tuo pikanellia meidänkin varalta!"

+

+Petteri ponnistelee, mutta nousee hitaasti, ähkää ja haalaa, että suu

+on auki. Jo pääsee kohoamaan puoliväliin ja riippuu siinä kuin Aapeli

+oksassa... tekee epätoivoisen yrityksen... ja pudota romahtaa

+samassa lattialle selälleen...

+

+"Ei ollut passia matkassa... Rajalta palautettiin takaisin", nauretaan

+hänelle.

+

+Mutta Petteriä ei naurata, sillä niska on verinaarmuissa ja kädet

+hellinä.

+

+Tulee Saken vuoro.

+

+Sakke on kiinteämpää poikaa kuin Petteri ja sinnikko ja sitkeä kuin

+peto.

+

+"Jo nyt kumma lienee...", sanoo hän ja sylkee kämmeniinsä.

+

+Pekan, joka on isäntä, täytyy tarkoin katsella, ettei saa tehdä

+petosta. Ja Sakelta otetaan kaulahuivi kaulasta, ettei siitä saisi

+mitään suojusta niskalleen.

+

+Ensi yrityksellä Sakke on jo puolivälissä ja riivatusti punottaen ja

+hammasta purren kohoilee yhä ylemmäs.

+

+"Jo saakeli pääseekin!" huutavat pojat. "Jo voittaa vedon!"

+

+Ja Sakke onkin jo orren tasalla. Siinä vähän hengähtää ennenkuin alkaa

+nisupullaa huuliensa väliin hamuta.

+

+"Ollaanko pikanellivapriikissa kotona?" kysytään häneltä.

+

+Sakke tekee tuimia yrityksiä saadakseen nisun huulilleen. Mutta siinä

+hamutessa luiskahtaakin köysi niskan takaa, ja hän pudota jymähtää

+lattialle.

+

+"Ha, ha, ha... Etkös osannut sanoa hyvää päivää, kun portilta palasit?"

+ilkkuvat jotkut.

+

+"Siltä unohtuivat tupakkivehkeet... se lähti niitä noutamaan",

+lohduttelee Pekka.

+

+Pappilan Helmeri harjoittaa yhä hanurilla sotteesia, että hiki tippuu.

+Herralan rengit koettavat "hauinuintia", ja Suvitien pojat meinailevat

+Moskovaan.

+

+Saisi nähdä, pääsevätkö.

+

+Ja niin on hauskaa Mustan Pekan tuvassa.

+

+

+

+

+UNOHTUNUT RAKKAUTENI

+

+

+Pitkän taipaleen olin jo kulkenut, mutta vielä pitempi oli se, jolle

+piti painua. Minua opastettiin talossa, sanottiin:

+

+"Puolivälissä on Karhu-Jaakon uudistalo. Siihen jää yöksi, niin

+seuraavana päivänä ehdit kylään."

+

+Ja aikaisin aamulla isäntä valjasti menevän porohärän pulkan eteen ja

+neuvoi:

+

+"Tästä on pulkanlatu Karhu-Jaakon taloon asti. Sinne osaat, kun annat

+poron höllin hihnoin juosta hölkötellä."

+

+Hyvää vauhtia kirmaisee poro kujasta järvelle ja noudattaen entistä

+pulkanjälkeä laukkaa sen yli vastaisen rannan kuusikkoon, jonka läpi

+vie jälki.

+

+Suuri, asumaton sydänmaa on edessä, takana ja kummallakin kupeella,

+äänetön, hiljainen maailma, jossa ei kuulu minkäänlaisia ääniä. Paksu

+lumi peittää rotkot ja paunikot; kaasikkojen päällitse vie poro minua

+yhä oudompaan erämaahan. Kajastaa vaisusti lyhyen talvipäivän vinkka,

+kun latu nousee harjuille ja kiipeilee vuoren rinteitä. Etelän

+taivaalta, kahden korkean vaaran välissä, näyttää kuin päivä pyrkisi

+esille, mutta ei jaksa nousta näkyville, hetken aikaa kumottaa

+kellertävältä taivaan rannalla, mutta himmenee ja häipyy pois vaarojen

+taakse. Olen vielä nuori ja terve, eivätkä minua sureta entiset muistot

+tai tulevat huoleta. Nautin tätä sydänmaan yksinäisyyttä ja poron

+hölkätessä lauleskelen:

+

+    Juokse, porosein,

+    poikki vuoret, maat,

+    seistä, syödä saat...

+

+Niin, saat levähtää sitten, kun pääsemme Karhu-Jaakon taloon.

+

+Se onkin virkku peura, jalat napsavat somasti, ja kepeästi se

+heittelee, vaikka jälki pudottelee. Outo on tämä taival minulle, oudot

+maisemat ja kukkulat. Harvoin tästä kulkevat poromiehetkään, ja tuskin

+koskaan muita ihmisiä. Tänne ei ole vielä ehtinyt tukkilaisen kirves

+hävitystyötään tekemään... tämä on koskematonta erämaata, suurta ja

+komeaa, kuin nukuksissa. Tie on hauska, taival vaihteleva. Milloin

+näkee vaarain päältä silmänkantamiin lumista tunturimaailmaa, milloin

+jälki laskeutuu syvän laakson korpeen, ja silloin se painuu kuusikon

+sisälle kuin hämärään. Ja taas kun männikkötievoille ehdimme, laulelen:

+

+    Siellä verraton

+    sammalaarre on.

+

+Vasta iltamyöhällä saavun pienelle järvelle, johon jälki jyrkkänä

+putoaa vaaran alle. Järven poikki on jälki lujempaa, ja siinä pistää

+poro vihaisen laukan, niin että höyry pulkan perässä punoo... ja

+vauhdilla nousee toiselle rannalle, jossa on ison kiven vieressä vanha

+verkkoaitta ja rivi verkkokeppejä... ja aavistamattani ilmestyy siinä

+eteeni vähäinen uudistalo vastaveistettyine seinineen... -- -- --

+

+Olen jäänyt sinne yöksi. Poro on laskettu yösyöttöön talon porojen

+kanssa jäkäläiselle ahteelle lähistölle. Ja minulle on luvattu vuode ja

+hoivata minkä osaavat.

+

+Vähäinen on talon perhe, äiti tyttärineen. Isäntä on mennyt metsille

+poromiesten kanssa. He eivät tiedä paljoa uutisia maailmalta. Harvoin

+täällä sattui kukaan käymään. Saattoi kulua vuosia, ettei yhtään

+vierasta kulkenut sen kautta.

+

+Hän miellyttää minua, tuo tyttö. Hän on niin kaunis ja verevä, vankka

+ja rohkea. Hänellä on pitkät mustat hiukset ja säkenöivät ruskeat

+silmät. Hän kertoo peittelemättä lyhyen elämänsä tarinan -- tarinan

+yksinäisestä erämaasta. Kesäisin hänellä on hauskaa. Hän kalastelee

+yksin, ui yksin ja osaa yksin pyörryttävien salojen halki. Talvisin hän

+ajelee porolla milloin mieli tekee. Ei ole täältä sydänmaalta mihinkään

+pyrkinyt. Kerran on käynyt kirkolla ja siellä nähnyt paljon.

+

+"Siellä taitaisi olla hauskaa, missä on paljon ihmisiä", sanoo hän

+minulle äkkiä, ja olen näkevinäni hänen kirkkaan silmänsä ilmeessä kuin

+tuskaa siitä, ettei sinne pääse.

+

+"Ei siellä ole hauskaa", vakuutan hänelle. En tahdo kertoa hänelle

+maailman elämästä, herättää kuvitelmia tai hänen nukkuvia halujaan

+kavalaan maailmaan.

+

+"Mutta siellähän kuuluu jokaisella olevan oma ystävänsä: pojilla tyttö

+ja tytöillä poika... Onko sinullakin ystävä?" kysyy hän arvelematta.

+

+"Ei ole minulla sellaista ystävää, jota tarkoitat."

+

+Hän on valmistanut minulle vuoteen kamariin ja pannut hajuheinäpalmikon

+pääni pohjalle...

+

+Minä tunnen häntä rakastavani, tunnen, että saan omistaa hänet yksin...

+Muutan tänne minäkin ja jätän taakseni sen maailman, josta olen

+lähtenyt... En mistään voisi löytää sellaista ystävää kuin hän on...

+samalla niin hellä ja hyvä, rohkea ja miellyttävä. Hänen hipiänsä on

+hieno kuin silkki, ja hänen vartensa joustava ja muhkea...

+

+Ja aamulla hän sanoo minulle:

+

+"Vai ei sinulla ole ystävää... ei ole minullakaan."

+

+Ja hän istuu sängyn partaalle miettivänä.

+

+"Ole sinä minun ystäväni, niin minä olen sinun", saan hänelle

+sanotuksi.

+

+Hän lupaa sen. Ei ikänään sano unohtavansa...

+

+Hän on jo käynyt metsällä, heittänyt porot suopunkiin ja valjastanut

+oman ajokkaansakin. Sillä hän tahtoo lähteä minua saattamaan, kun

+jäljetön, pitkä taival on kuljettavanani.

+

+Voi, kuinka hän on reipas puuhatessaan poron parissa! Korea

+lappalaislakki somistaa hänen sievää muotoaan, ja pitkä musta palmikko

+leiskuu lanteilla niin kiihoittavan viehättävästi. Ja kun hän hyppää

+pulkkaan, kääräisee hän helmansa tiukalle jalkojensa ympärille ja

+tempaisee hihnasta kuin tottunein poromies ja vilahtaa jäljettömälle

+tielle männikkötievaa kohti talon taakse...

+

+Näen hänen ajavan edellä, näen hänen pulskan vartensa ja pitkän

+palmikkonsa... ja vähän väliä ruskeat silmänsä, kun hän kääntyy

+taakseen katsomaan, missä asti minä tulen...

+

+       *       *       *       *       *

+

+Siitä on nyt jo kulunut monta vuotta, kun sattui tuo lemmenseikkailuni

+erämaassa, sydäntalven aikana. Maailma vei kun veikin minut mukanaan.

+Unohdin hänet -- samoin kuin monta muuta -- enkä ole hänestä mitään

+kuullut. Totta kai hänkin on jo unohtanut -- kaiketi aavistanut, että

+se maailma, josta hänen luokseen tulin ja johon hänen luotaan läksin,

+on kavala ja kurja... ettei tarvitse ikävöidä eikä mieli tee muistella

+sen pettäviä ystäviä.

+

+

+

+

+KAIHOLAAMME

+

+

+Laaksosta noustaan korkean mäen laelle, jonne näkyy suurenmoinen

+kuutamon valaisema maisema leveän, polveilevan joen rannoilla ja hyvin

+kaukana lumisia vaaroja ja repaleita hakatuista saloista.

+

+"Ah! Tämäpä on ihanaa!"

+

+Niin hän sanoo, hän, josta olin nuorukaisena uneksinut ja miehenä

+miettinyt. Olen löytänyt hänet sieltä, mistä ennen turhaan hain. Me

+matkaamme nyt omaan Kaiholaamme, pieneen kotiimme kauas erämaahan. On

+syystalven leuto yö, tyven ja kuutamoinen.

+

+Hän on täällä outo, vieras näillä vaaroilla, ja näkee ensi kertaa

+palasen sitä pientä maailman nurkkaa, jonne hän tahtoo minua seurata.

+

+"Näinkö kaunis onkin sinun Pohjolasi!"

+

+Hän ihastuu siitä, mitä näkee, ja riemu loistaa hänen silmistään.

+

+"Rakastatko Pohjolaani?"

+

+"Oi, enhän tätä tämmöiseksi luullut, en voinut kuvitella, vaikka

+kerroit, että Pohjolasi on näin suuri, näin ihana ja avara."

+

+Mäen päälle pysäytämme hevosemme ja nautimme kumpikin. Yllämme

+kaareutuu korkea, tumma taivas ja tähtien tuhannet laumat. Edessämme on

+suuri ja kolkon komea Pohjola korkeine lumisine vaaranlakineen, joiden

+huippujen päällitse revontulet kalpean kellertävinä leimuavat. Siellä

+monien vaarojen takana on oma pieni Kaiholamme, onnemme ja ilomme

+hauska koti.

+

+Tie on soma ja mutkikas. Mustan mieli on iloinen ja virma. Se juosta

+vilistää vastaleessakin; sen harja hulmuaa rennosti ja komeasti, tiu'ut

+soivat ja kulkusen helinä kuuluu somalta kirkkaassa ilmassa. Sanomaton

+onnen ja ilon tunne valtaa minut, rajaton riemu täyttää sydämeni, ja

+minä puserran häntä povelleni kuin pelkäisin hänen katoavan pois...

+Olenko hänet ansainnut? Olenko todellakin ollut saamassa elämältä näin

+paljon?

+

+"Olet, olet. Minä tunnen selvästi, että sinua juuri varroin ja

+ikävöin", vakuuttaa hän minulle.

+

+"Olin niin orpo ja onneton, niin kaihomielinen ja kelvoton. En tietä

+tiennyt, kussa kuljin, en polkua löytänyt, joka vei kultaiseen

+kartanoosi..."

+

+"Löysitpähän. Tapasit minut juuri silloin, kun jo olit lakannut

+toivomasta."

+

+"En enää uskonut sinua olevankaan. En toivonut palkkaa saavani kaikkien

+kovien vuosien koettelemuksista. Enkä enää uskonut, että vielä

+paistaisi päiväni, onneni olisi näin suuri ja eheä. -- Rakastathan

+minua, Anna ainoiseni?"

+

+"Rakastan, rakastan. Enemmän kuin luuletkaan!"

+

+"Mutta minä olen köyhä ja saamaton!"

+

+"Olet niin hellä ja hyvä. Voi, sinun rinnallasi on niin turvallista,

+sinun sylissäsi tuntuu kuin ei mikään pelottaisi... niinkuin

+katoaisivat kaikki pienet huolet ja elämä näyttäisi niin suurelta ja

+todelliselta... Kuulen sydämesi sykkivän... Ah, aavistatko, kuinka

+sinua rakastan! Oi, että voisin olla sinun ilosi, poistaa alakuloisen

+mielesi ja laulaa sinulle elämän iloa ja rakkautta! Olen aavistanut

+sinun ikäväsi, kuvitellut tuskiasi, kun kaihoisina iltoina minua

+muistelit... Näen sydämesi sisimpään... poloinen ystäväni."

+

+"Tyydytkö minun Kaiholaani...?"

+

+"Voi, sinun Kaiholasi on meidän onnelamme. Kaihon me karkoitamme pois

+ja elämme omaa, hauskaa elämäämme! Voi, ystäväni, kuinka olen

+onnellinen! En vaihtaisi tätä matkaamme mihinkään maailmassa... Kuinka

+tämä onkin kolkon komea, tämä Pohjolasi..."

+

+Tie on kiertäen laskenut laaksoon, noussut ahteelle ja kulkenut

+kuusikon poikki laajan jänkän laitaan. Sen toiselta puolelta alkoi

+vaara kohota, ja vaaran kupeita luikerrellen tie vei pienen petäjikön

+halki äärettömän korkeaa vuorenlakea kohti, jonka puuton ja luminen

+huippu paistoi kuun valossa kuin taikalinna.

+

+"Tämäkö on se satumaailmasi, josta olet minulle kertonut?" kysyi hän.

+

+"Tämähän se on. Näetkö tuon korkean vaaran lakea, jonka luminen huippu

+kimaltelee tuolla kaukana?"

+

+"Näen, näen. Se on niin satumaisen korkea ja salaperäinen. Senkö kautta

+tie vie Kaiholaamme?"

+

+"Sen takana on Kaiholamme, pieni kotimme pitkien petäjien keskellä..."

+

+Voi, juokse Musta! Ja vie meidät pian! Katkea, taival, joudu, koti!

+

+Musta jouduttaa kulkuaan. Kulkunen helisee, ja tiu'ut soivat. Tie vie

+ja viehättää meitä, välisti, kuin nauraen, ilmestyy metsäjärvelle,

+kohoaa vastaiselle rannalle ja luikerrellen taas lepikon läpi painuu

+uusille ahteille.

+

+"Miksi sinä sanot kotiamme Kaiholaksi?" kysyy hän.

+

+"Kerronko sen sinulle?"

+

+"Kerro, kerro!"

+

+"Kun pieni kotini oli valmis, kun kesäaamuna ensi kerran sytytin tulen

+takkaan, kävi mieleni apeaksi. Olin niin yksin ja ystävittä. Silloin

+nousin tuon korkean vaaran korkeimmalle huipulle, josta näkee kauas

+kaikille ilmoille, ja istuin ikävissä. Minne kääntyisin, kunne

+kulkisin, että löytäisin hänet, jota ikävöin ja jo kauan, kauan olen

+rakastanut. Katsoinpa mille ilmoille hyvänsä, joka haaralta näytti

+pettymys pilkistävän. Kuinka oli etelän taivaskin totinen ja kumma,

+harsopeitteinen kuin itkuja puserrellen. Pohjoisessa oli pilvi. Länsi

+liekaroi ja itä ilkkui ja ilakoi... Alhaalta laaksosta näin pienokaisen

+kotini. Se näytti niin yksinäiseltä ja autiolta... Silloin nimitin sen

+Kaiholakseni..."

+

+"Mutta nyt ristimme sen onnelaksemme. Me tuomme onnen ja ilon

+tullessamme. Ja kesäiltoina kiipeämme tuon suuren vaaran laelle."

+

+"Niin teemme. Sieltä näemme palasen sitä maailmaa, jonka olemme

+jättäneet ja jonne emme enää palaa. Tämä on nyt meidän maailmamme..."

+

+"Ja yhteinen ilomme ja onnemme. Meille tulee niin hauskaa..." puhkeaa

+hän puhumaan, ja hänen suuret siniset silmänsä säkenöivät ilosta.

+

+Ja yhteistä onneamme kuvitellessani kerron:

+

+"Kesäaamuna sinä saatat karjan laitumelle, laittanet niin kauas, että

+eksyt korpeen... Mutta äkkiä kuulet tuohitorven toitotuksen ja arvaat,

+että olen sinua etsimässä."

+

+"Voi, niin, niin..."

+

+"Kohtaan sinut kuusen juurelta itkemässä ja vedän syliini ja pitelen

+näin... ja suutelen pois kyyneleesi... näin..."

+

+Olimme jo ehtineet likelle sitä korkeaa vaaraa, jonka luminen laki oli

+kauan näkynyt. Sen kylkiä pitkin vie tie, kiertäen kallioita ja

+männikkötievoja pitkän kuusikon läpi loivalle myötäleelle, jota pitkin

+se kulkee vinosti laaksoon.

+

+"Täällä on jo sellaista seutua, semmoisia puita ja kumpuja kuin kerroit

+olevan Onnelamme lähellä. Nyt ei enää ole pitkä matka kotiin", sanoo

+hän ihastuen.

+

+"Jo olemme lähellä. Kohta näkyy puiden välitse pieni pirttimme...

+Näetkö tuota pulskaa kuusta tuossa... Se on sinun kuusesi, Anna

+ainoiseni. Sen juurella usein illoin istuin, kun sinua odotin."

+

+"Nyt sinun ei enää tarvitse istua yksin. Olen aina, iäti vierelläsi."

+

+Tie vie syvään laaksoon, jonka pohjalta näkyy lammen luminen pinta.

+Lammen toisella rannalla on maa loivaa etelää kohden, ja siinä pitkien

+petäjien keskellä on Onnelamme. Hän on ihastuksissaan ja Mustan

+juostessa puhelee:

+

+"Voi, sieltä tuikkivat tulet... Tämä lampiko on kalavetemme...? Nyt jo

+näen koko kotimme... Oi kuinka tämä on pieni ja sievä, rauhallinen ja

+runollinen... Voi, ystäväni, minua vartenko näin teit...? Kuinka olen

+onnellinen, onnellinen!"

+

+Lammen poikki juoksee Musta vihaista vauhtia, nousee kiivaasti

+vastaletta, jonka läpi tie kulkee sakean puistikon halki... ja vie reen

+kuin lennossa pirtin porrasten eteen... omaan Onnelaamme.

+

+

+

+

+ERIKA

+

+

+Hän oli kyllästynyt pieniin rakkausseikkailuihin. Oli saanut kyliänsä

+kansakoulunopettajista, nuorista ylioppilaista ja nyt viimeksi

+lyseolaisista. Hän tahtoi nyt sanalla sanoen naimisiin.

+

+Olihan hän, Erika, ollut jo montakin kertaa kihloissa, mutta mitä siitä

+oli kihloihin menemisestä semmoisten kanssa, jotka vielä tarvitsivat

+vuosikausia, ennenkuin saivat viran. Täytyi ruveta katselemaan

+semmoista miestä, joka pystyisi heti menemään naimisiin.

+

+Eihän hän juuri välittäisi, minkälainen mies se olisi, kunhan hänellä

+olisi virka ja varmat tulot. Hän oli jo niin monta kertaa rakastanut,

+ettei olisi niin vaarallista, jos ei enää niin kovin lämpenisikään.

+

+Hän oli rovastin tytär ja vieläkin pulska ja punaverinen, vaikka ikä

+alkoi olla siinä lopulla kolmeakymmentä. Häntä eivät enää miellyttäneet

+ne pikkuvirat, joissa hän oli ollut: milloin opettajattarena

+kansakoulussa ja nyt viimeksi postinhoitajattarena. Hän tahtoi päästä

+levähtämään...

+

+Hyvällä tuulella hän nyt oli tänään, katsellessaan ulos postitoimiston

+ikkunasta maantielle päin. Hän odotti sieltä päin sulhastaan tulevaksi.

+Se oli pitäjän nuori pastori, jonka sydän hänen oli onnistunut sytyttää

+maalliseen liekkiin. Ja pastori olikin todella ihastunut Erikaan, eikä

+tarvinnut hetkeäkään epäillä sitä, että pastori oli kaikin puolin hänen

+vallassaan. Mutta kaino ja rakastavainen hänen oli täytynyt olla,

+ennenkuin pastori "iski silmänsä" häneen. Sillä pastori oli herännyt

+mies, ankara mielipiteissään ja nuhteeton elämässään. Ja erilainen

+kaikin käsin kuin Erikan entiset sulhaset. Ei pyrkinyt pastori liian

+likelle, ei silloinkaan, kun kosi. Oli vain kerran suudellut otsalle ja

+puhunut Jumalasta...

+

+Kyllähän Erikaa vähän vaivasi, kun hän muisteli sitä, että oli

+pastorille kelpo lailla valehdellut. Ei ollut sanonut koskaan olleensa

+rakkausseikkailussa, suudelleensa miehen huulia tai tunteneensa niin

+puhdasta rakkautta kuin nyt pastoria kohtaan. Muutkin Erikan

+vakuutukset oli pastori uskonut ja kyynelsilmin puhunut siitä, että hän

+oli jättänyt naimahommansa Jumalan haltuun, ja näin oli taivaallinen

+isä hänelle toimittanut sorean morsiamen.

+

+Sitä miettiessä Erikassa kävi vilunväre, ja yhtä ja toista hän muisteli

+kuluneesta elämästään. Varsinkin yhtä juttua, joka tosin oli tapahtunut

+kaukana täältä, mutta joka vielä vastaisuudessa voisi tulla pastorinkin

+korville. Mutta silloin se ei enää olisi niin vaarallista, ja hän

+vannoisi pastorille, että se oli pelkkää valetta.

+

+Kuului olevan jo maisterina se silloinen sulho Akseli Airisto... Hän

+oli rakastanut Erikaa puhtaasti ja rajattomasti, he olivat olleet

+kihloissakin melkein puoli vuotta. Mutta Erika oli hänelle antanut

+rukkaset, sillä Airisto oli hänen mielestään ollut ruma mies ja kömpelö

+kuin mikäkin seiväs. Mutta siitä oli Airisto nokkaantunut hirmuisesti

+ja vannonut elinaikaista vihaa ja puhunut kostosta hautaan asti...

+

+Onneksi oli Airisto sentään siksi kaukana nyt, ettei hänestä ollut

+pelkoa. Viikon parin päästä heidät jo kuulutettaisiin pastorin kanssa,

+ja häät oli päätetty pitää heti.

+

+Ja Erika toivoi, että aika rientäisi lentävin siivin...

+

+Hän oli pukeutunut pastorin mielen mukaan yksinkertaisesti ja kammannut

+hiuksensa jakaukselle. Täytyi koettaa olla niin, ettei pastori pääsisi

+mitään epäilemään.

+

+Oikeastaan Erika ei voinut vähääkään rakastaa pastoria, vaikka tämä oli

+pulska mies. Hänessä oli jotakin akkamaista ja pehmeää ja joutavaa

+jumalisuutta Erikan mielestä. Mutta se täytyi sietää. Ei ollut enää

+aikaa ruveta miestä odottamaan ja valikoimaan. Ikää oli jo kovasti, ja

+monenlaisia seikkailuja oli jo tullut kokeneeksi. Sitten, kun he

+pääsisivät naimisiin, voisi Erika alkaa hioa pastorista akkamaisuutta

+pois ja koventaa pehmeyttä. Mutta nyt täytyi liehakoida...

+

+Niin Erika mietiskeli ja tuumaili itsekseen, odottaessaan pastoria. Hän

+oli aikonut tulla heti puolisen syötyään, ja he menisivät sitten

+yhdessä kävelemään ja nauttimaan heräävän keväisen luonnon kauneudesta.

+

+Mutta merkillisen kauan pastori viipyi. Hän oli ennen ollut hyvin

+täsmällinen. Erikasta alkoi aika tuntua pitkältä ja joutessaan hän

+leikki kihlasormuksellaan. Se oli paksu ja vankka ja soveltui mainiosti

+hänen sormeensa. Airiston sormus oli ollut paljoa mitättömämpi.

+

+Mutta viimein Erika tuskastui odottamaan ja höpisi itsekseen:

+

+-- Mikähän sille lampaalle nyt on tullut, kun ei kuulukaan... Ja mitä

+hittoa hän viivyttelee?

+

+Erika oli jo aikeissa lähteä häntä vastaan, kun samalla huomasi

+pastorin kävellä huiskivan pappilasta päin.

+

+-- Tuollapa tuo tulla viuhtoo, -- arveli Erika hyvillään, ja

+jonkinlainen paino tuntui lähtevän hänen sydämestään. Siellä oli koko

+päivän ikäänkuin joku ollut soimaamassa soittaen kummallista

+nuhdevirttä. Mutta nyt se katosi, ja erinomaisen lempeänä ja kainona

+Erika otti vastaan pastorin.

+

+"Voi kuinka minä olen jo ehtinyt pitkästyä ja ikävöidä sinua", sanoi

+hän lempeimmällä äänellään ja tavoitteli pastorin kättä.

+

+Mutta pastori näytti kummallisen juhlalliselta ja niin vakavalta kuin

+kirkko itse. Ei käynyt istumaankaan, vaan asettui seisomaan keskelle

+lattiaa, vaikka Erika toimitti häntä soututuoliin.

+

+"Minä tahtoisin vähän kysyä sinulta, Erika", aloitti hän, ja hänen

+äänensä soi niin oudon kylmästi, että Erika kalpeni, "tahtoisin kysyä

+sinulta, oletko koskaan tuntenut maisteri Akseli Airistoa...?"

+

+Hän katsoi samalla Erikaan totisesti, melkein ankarasti.

+

+Kysymys tuli niin arvaamatta, että Erika aluksi kalpeni, mutta äkkiä

+hän sai hermonsa tyyntymään ja tottelemaan, ja viattomasti hymyillen

+hän vastasi:

+

+"Olen hänet tuntenut. Miksi sitä kysyt?"

+

+"Sain häneltä kirjeen, -- Airisto on näet luokkatoverini ja paras

+ystäväni -- siinä hän puhuu sinusta... tehän olette olleet

+kihloissakin", sanoi pastori kylmästi. "Kun parhaalle ystävälleni

+ilmoitan kihlauksestani ja toivon saavani onnittelun, saankin häneltä

+tämmöisen kirjeen..."

+

+Ja pastori paiskasi kirjeen lattialle ja sanoi jymisevällä äänellä:

+

+"Nainen! Te olette valehdellut minulle... Meidän välimme ovat

+loppuneet", huusi hän lopuksi ja pakeni kuin paholaista, paiskaten oven

+jälessään kiinni, että seinät tärisivät.

+

+Erika seisoi kuin jähmettyneenä. _Tätä_ hän ei ollut osannut

+odottaakaan... Airisto oli siis saanut kostetuksi... se kurja konna...

+

+Hän otti kirjeen lattialta ja luki siitä: -- -- "Minä tunnen hyvin

+morsiamesi... Erika H:n... hän on ollut minun ja monen muun henttu..."

+

+Enempää hän ei lukenut, vaan rutisti kirjeen kokoon, paiskasi sen

+palavaan uuniin ja unohtui pitkäksi ajaksi katselemaan pastorin

+jälkeen, joka vinhaa vauhtia käveli pappilaan päin...

+

+Mutta omista ajatuksistaan hän ei saanut yhtään selvää.

+

+

+

+

+

+

+

+

+End of the Project Gutenberg EBook of Kulmuja II, by Väinö Kataja

+

+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KULMUJA II ***

+

+***** This file should be named 50749-8.txt or 50749-8.zip *****

+This and all associated files of various formats will be found in:

+        http://www.gutenberg.org/5/0/7/4/50749/

+

+Produced by Tapio Riikonen

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions

+will be renamed.

+

+Creating the works from public domain print editions means that no

+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation

+(and you!) can copy and distribute it in the United States without

+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,

+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to

+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to

+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project

+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you

+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you

+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the

+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose

+such as creation of derivative works, reports, performances and

+research.  They may be modified and printed and given away--you may do

+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is

+subject to the trademark license, especially commercial

+redistribution.

+

+

+

+*** START: FULL LICENSE ***

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase "Project

+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project

+Gutenberg-tm License (available with this file or online at

+http://gutenberg.org/license).

+

+

+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm

+electronic works

+

+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy

+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.

+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project

+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the

+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or

+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

+

+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement.  See

+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement

+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic

+works.  See paragraph 1.E below.

+

+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"

+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project

+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the

+collection are in the public domain in the United States.  If an

+individual work is in the public domain in the United States and you are

+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from

+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative

+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg

+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project

+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by

+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of

+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with

+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by

+keeping this work in the same format with its attached full Project

+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

+

+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in

+a constant state of change.  If you are outside the United States, check

+the laws of your country in addition to the terms of this agreement

+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or

+creating derivative works based on this work or any other Project

+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning

+the copyright status of any work in any country outside the United

+States.

+

+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate

+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently

+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the

+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project

+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,

+copied or distributed:

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

+

+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived

+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is

+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied

+and distributed to anyone in the United States without paying any fees

+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work

+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the

+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1

+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the

+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or

+1.E.9.

+

+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional

+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked

+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the

+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

+

+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

+

+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg-tm License.

+

+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any

+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or

+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than

+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version

+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),

+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a

+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon

+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other

+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm

+License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided

+that

+

+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is

+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he

+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the

+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments

+     must be paid within 60 days following each date on which you

+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax

+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and

+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the

+     address specified in Section 4, "Information about donations to

+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

+

+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

+     License.  You must require such a user to return or

+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium

+     and discontinue all use of and all access to other copies of

+     Project Gutenberg-tm works.

+

+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any

+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days

+     of receipt of the work.

+

+- You comply with all other terms of this agreement for free

+     distribution of Project Gutenberg-tm works.

+

+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm

+electronic work or group of works on different terms than are set

+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from

+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael

+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the

+Foundation as set forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm

+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic

+works, and the medium on which they may be stored, may contain

+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or

+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual

+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a

+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by

+your equipment.

+

+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from.  If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium with

+your written explanation.  The person or entity that provided you with

+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a

+refund.  If you received the work electronically, the person or entity

+providing it to you may choose to give you a second opportunity to

+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy

+is also defective, you may demand a refund in writing without further

+opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER

+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO

+WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.

+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the

+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be

+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by

+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any

+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

+

+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance

+with this agreement, and any volunteers associated with the production,

+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,

+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,

+that arise directly or indirectly from any of the following which you do

+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm

+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any

+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

+

+

+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

+

+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of computers

+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists

+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from

+people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.

+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4

+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.

+

+

+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive

+Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at

+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent

+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.

+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered

+throughout numerous locations.  Its business office is located at

+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email

+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact

+information can be found at the Foundation's web site and official

+page at http://pglaf.org

+

+For additional contact information:

+     Dr. Gregory B. Newby

+     Chief Executive and Director

+     gbnewby@pglaf.org

+

+

+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

+spread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements.  We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance.  To

+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any

+particular state visit http://pglaf.org

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations.

+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate

+

+

+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic

+works.

+

+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm

+concept of a library of electronic works that could be freely shared

+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project

+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.

+

+

+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.

+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily

+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

+

+

+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

+

+     http://www.gutenberg.org

+

+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

diff --git a/50749-8.zip b/50749-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..a850b2e
--- /dev/null
+++ b/50749-8.zip