As captured February 5, 2025

3 files changed, 22413 insertions, 11406 deletions

diff --git a/50709-0.txt b/50709-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..ac2aff9
--- /dev/null
+++ b/50709-0.txt
@@ -0,0 +1,11007 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50709 ***
+
+FROMONT NUOREMPI JA RISLER VANHEMPI
+
+Parisin tapoja
+
+Kirj.
+
+ALPHONSE DAUDET
+
+Alkuteoksen kolmannesta viidettä painoksesta suomentanut
+M. Wuori
+
+Ranskan Akatemian palkitsema teos.
+
+
+
+
+
+
+Pietarissa.
+Anton Lindeberg'in kustannuksella.
+
+Tampereella,
+Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa,
+1885.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Esipuhe
+Ensimmäinen kirja:
+   I. Häät Vefour'in luona
+  II. Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.
+ III. Pikku Chèben historia. -- Väärät helmet.
+  IV. Pikku Chèben historia. -- Savignyn kiiltomadot.
+   V. Kuinka pikku Chèben historia loppui.
+
+Toinen kirja:
+   I. Vaimoni vastaanottopäivä.
+  II. Oikea ja väärä helmi.
+ III. Blondelkadun olutmyymälä.
+  IV. Savignyssa.
+   V. Sigmund Planus vapisee kassansa tähden.
+  VI. Tili.
+ VII. Kirje.
+
+Kolmas kirja:
+   I. Tuomari.
+  II. Selitys.
+ III. Pikku neiti Sisi rukka.
+  IV. Odotussali.
+   V. Sanomissa.
+  VI. Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.
+
+Neljäs kirja:
+   I. Tarina pienestä sini-miehestä.
+  II. Havaintoja.
+ III. Maksupäivä!...
+  IV. Fromont'in huoneen uusi kauppapalvelija.
+   V. Café chantant.
+  VI. Sidonien kosto.
+
+
+
+
+ESIPUHE.
+
+
+Tämä teos, joka herätti Parisissa suurta ja ansaittua huomiota,
+on kieltämättä uuden ranskalaisen kaunokirjallisuuden paraimpia
+tuotteita. Kaikki Ranskan etevimmät sanomalehdet tervehtivät sitä
+yleisellä suosiolla ja vähässä ajassa on sitä ilmestynyt kymmeniä
+painoksia.
+
+Vielä tärkeämpi huomio tuli tämän kirjan osaksi sen kautta,
+että Ranskan akademia kokouksessaan 10 p, Kesäkuuta v. 1875
+_yksimielisesti päätti antaa sen tekijälle palkinnon, määrätyn
+parhaimmasta vuoden kuluessa ilmestyneestä teoksesta, joka kuvaa
+Parisin tapoja_. Tämän palkinnon, joka silloin ensi kerran annettiin,
+sai hra Alphonse Daudet romaanistaan nimellä "Fromont jeune et Risler
+aîné."
+
+Tämä romaani oivallisine luonteenkuvauksineen on varmaan meilläkin
+voittava yleisön suosion.
+
+_Suomentaja_.
+
+
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Häät Vefour'in luona.
+
+
+-- Rouva Chèbe!
+
+-- Poikani...
+
+-- Minä olen tyytyväinen...
+
+Varmaankin kahdennen kymmenennen kerran sinä päivänä sanoi kelpo
+Risler olevansa tyytyväinen, ja aina yhtä heltyneen ja rauhaisan
+näköisenä, aina samalla harvalla, kumealla ja matalalla äänellä,
+äänellä, joka ahdistaa mieltä, eikä tohdi puhua liian kovaa pelosta
+puhkeavansa yht'äkkiä kyyneleisin.
+
+Ei millään muotoa olisi Risler tahtonut silloin itkeä, -- sopiiko,
+näette, se sulhaselle keskellä hääateriaa? -- Yhtä kaikki häntä
+itketti kovin. Onnensa tukehdutti häntä, kuristi hänen kulkkuaan,
+esti sanojen tulemasta esiin. Kaikki, mitä hän voi tehdä,
+oli kuiskata aika ajoin hiukan värisevin huulin: "Minä olen
+tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen."
+
+Siihen hänellä oli syytä todellakin.
+
+Aamusta saakka luuli miesparka olevansa ihanan unen vallassa, josta
+pelkää äkkiä havahtuvansa, häikäistynein silmin; mutta hänenpä
+unestaan ei näkynyt koskaan tulevan loppua. Se oli alkanut kello
+viideltä aamulla ja kymmeneen iltasella, kymmeneen hyvin tarkalleen
+Vefour'in kellon mukaan, kesti sitä vielä...
+
+Paljo oli tapahtunut sinä päivänä, josta pienimmätkin seikat pysyivät
+hänen mielessään!
+
+Aamu koitti, kun hän hyvillä mielin, vaikka hiukan kärsimättömänä
+astuskeli huoneessaan, vanhana poikana, valmiiksi puettuna, parta
+ajettuna, kaksi paria valkoisia hansikkaita taskussa... Mutta, kas
+tuossa jo juhlavaunut, ja ensimmäisissä tuolla -- joilla on valkoiset
+hevoset, valkoiset ohjat ja sisältä ovat verhotut keltaisella
+damastilla -- näkyy kuni pilvenä, morsiamen hääpuku... Siitä sitte
+mennään kirkkoon, astutaan kaksittain, aina tuo valkoinen pilvi
+etupäässä, liehuen kepeänä, viehättävänä... Sitte urut, ovenvartija
+ja kirkkoherran saarna, kynttelien valossa loistavat jalokivet,
+kevät pu'ut... ja väentungos sakastissa, jossa pieni valkoinen
+pilvi ikäänkuin katoaa upoksiin kaikkien sitä ympäröidessä ja
+suudellessa, sillä välin kuin sulhanenkin jakelee kädenlyöntiä
+kaikelle Parisin ylhäiselle kauppiasseuralle, joka on tullut häntä
+kunnioittamaan... Sen jälkeen urkujen suuri loppusoitto, joka on sitä
+juhlallisempi, kun kirkon selälleen avatut ovet sallivat koko kadun
+ottaa osaa perheen juhlamenoihin. Hääkansaa seuraa esikartanossa
+humina, katselijoiden puhelut; muun muassa eräs kiillottajatar,
+suuri esiliina vyöllä, sanoo ihan kovaa: "Sulhanen ei ole kaunis,
+mutta morsian on armottoman sievä..." Siitä sillä on sulhasella
+ylpeilemistä...
+
+Sitte aamiaiset tehtaalla, seinäpapereilla ja kukilla kaunistetussa
+työ-huoneessa, huvimatka Boulognen metsään, mieliksi anopille,
+rouva Chèbelle, joka, ollen parisilainen pikkuporvaritar, ei olisi
+pitänyt tytärtään morsiamenakaan ilman ajoa järven ympäri ja käyntiä
+vedenputouksella. -- Sen jälkeen tulo päivällisille, valkeita
+sytytettäissä bulevaardeilla, jonne ihmisiä oli tullut katsomaan
+häämatkaa, oikeita ylpeitä häitä, joita vuokrahevoset pitkässä
+jonossa kuljettivat Vefourin portaille asti.
+
+Sillä kohdalla hän oli unessaan.
+
+Ikäänkuin turtuneena uupumuksesta ja mielihyvästä katseli kelpo
+Risler epämääräisesti äärettömän suurta kahdeksalle kymmenelle
+hengelle katettua, molemmista päistä hevosen kengän muotoista
+pöytää, jonka ympäriltä kohosi hymyileviä, tuttuja kasvoja, ja
+niiden kaikkien silmistä oli hän näkevinään oman onnensa kuvastavan.
+Päivällinen oli loppumaisillaan. Haastelun huminaa aaltoili ympäri
+pöytää. Siinä oli vastatusten kääntyneitä kasvoja vilkkaassa
+keskustelussa, siinä näkyi mustia hihoja kukkien takaa, siinä nautti
+lapsi ilomielin hedelmä-jäätelöään, ja isoja kasoja jälkiruokaa
+kohosi kasvojen tasalle ylt'ympäri tuota iloista, kirjavaa ja
+valoisaa hääpöytää.
+
+Niinpä niinkin! Risler oli tyytyväinen.
+
+Paitse hänen veljeään Franssia, olivat kaikki, joita hän rakasti,
+läsnä. Ensin -- vastapäätä häntä, Sidonie, eilen pikku Sidonie,
+tänään hänen vaimonsa. Hän oli heittänyt pois huntunsa päivälliseksi:
+hän oli astunut ulos pilvestään. Ihan valkeasta ja sileästä
+silkkihameesta kohosivat nyt sievät tummanvalkoiset kasvot, --
+joita tuon säännöllisesti sidotun morsiusruunun peittämät kauniit
+hiukset seppelöivät. Ja niidenpäs kätkössä vasta mylleröi elämään
+pyrkivä myrsky, valmiina tuossa paikassa, köykäisten, pienten
+untuvain tavoin, pois lentämään, katoamaan... Mutta eihän avio-miehet
+semmoisia asioita huomaa.
+
+Sidonien ja Franssin jälkeen rakasti Risler kaikkein enin maailmassa
+rouva Georges Fromont'ia, jota hän kutsui "rouva Chorcheksi",
+osakkaansa vaimoa ja entisen isäntänsä ja herransa, Fromont-vainajan
+tytärtä. Risler oli istuttanut hänen viereensä ja puhutteli häntä
+aina lempeällä ja suopealla tavalla. Rouva Fromont oli aivan
+nuori nainen, melkein Sidonien ikäinen, mutta kauneutensa oli
+säännöllisempi, tyynempi. Hän jutteli vähän, ollen outona tuossa
+sekalaisessa seurassa, vaan kaikin voimin kumminkin koetti olla
+rakastettava.
+
+Toisella puolen Risleriä istui rouva Chèbe, morsiamen äiti, joka
+säteili ja loisti viheriän kiiltävässä satiinihameessaan. Aamusta
+saakka oli hyvän naisen mieli ollut yhtä loistava, kuin hänen
+merkkikuvallinen vaatteensa. Tavan takaa sanoi hän itsekseen:
+"Tyttäreni menee naimisiin Fromont nuoremmalle ja Risler vanhemmalle
+Vieilles Haudriettes'in kadun varrelta!"... Sillä tyttärensä,
+muka, ei mennyt naimisiin ainoastaan Risler vanhemmalle, vaan
+koko kauppahuoneelle, tuolle Parisin kauppamailmassa kuuluisan
+toimi-nimen, ja joka kerta kuin rouva Chèbe muisteli mainehikasta
+tapahtumaa suoristi hän itseään ja silittää kahisteli väikkyvää
+hamettaan.
+
+Aika vastakohtana hänelle oli hänen miehensä, herra Chèbe, joka istui
+muutamaa tuolia etempänä. Avioliitossa, yleensä, matkaan saattavat
+samat syyt kokonaan erilaisia seurauksia. Tuo lyhytkasvuinen mies
+jyrkkine kuhmura-otsineen, joka kiilsi ja oli ontto kuin puutarhan
+pallo, oli yhtä jörön näköinen, kuin hänen vaimonsa säteilevä. Yhtä
+kaikki se ei muuttanut herra Chèbeä, sillä hän vihoitteli pitkin
+koko vuotta. Sinä iltana ei hän kumminkaan ollut niin kurjan ja
+kuihtuneen näköinen, kuin tavallisesti, kun hän oli puettu leveään,
+liehuvaan päällystakkiinsa, jonka taskut aina olivat pullollaan
+öljy- tai viini-, multasieni- tai etikka-näytteistä, sikäli kun hän
+niissä piteli jotakin näistä kauppatavaroista. Hänen oiva, uusi,
+musta pukunsa oli vastineena viheriäiselle hameelle, mutta kovaksi
+onneksi olivat ajatuksensa hänen pukunsa väriset... Miks'ei, näet,
+häntä oltu pantu istumaan morsiamen viereen, niinkuin hänen oli
+oikeus?... Miksi oli hänen paikkansa annettu Fromont nuoremmalle...
+Ja ukko Gardinois, Fromont'ilaisten isoisä, mitä hän teki Sidonien
+rinnalla?... Aha! vai niin! Kaikki Fromont'ilaisille, eikä mitään
+Chèbeläisille... Ja sitte vielä ihmetellään, että vallankumouksia
+syntyy!
+
+Onneksi sai vimmattu pikku mies purkaa sappensa naapurilleen ja
+ystävälleen, vanhalle virasta eronneelle näyttelijälle, Delobellelle,
+joka juhlallisena kuunteli häntä levollisesti ja majesteetillisesti.
+Vaikkapa oltaisikin oltu poissa teaatterista viisitoista vuotta,
+tirehtöörien häijyyden tähden vaan, niin kyllä sitä aina löytyy, kun
+tarvitaan, näyttämö-asentoja kaikkia tapauksia varten. Niinikään oli
+Delobelle sinä iltana häävieraana, kasvot puoleksi vakavina puoleksi
+hymyilevinä, samalla luontevana ja juhlallisena, sekä, nouteliaana
+alhaista kansaa kohtaan. Olisi luultu hänen, koko teaatterihuoneen
+edessä, olevan mukana ensimmäisen näytöksen pidoissa pahvilaatikoissa
+annettujen ruokien ääressä, ja vieläkin enemmän näkyi tuo kummallinen
+Delobelle näyttelevän jotakin osaa, kun hän, varmaan ajatellen, että
+hänen kykyänsä iltamassa käytetään, siitä asti, kuin pöydässä oltiin,
+ajatuksissaan muistutteli kauneimpia kappaleita näytelmistöstään.
+Senpätähden hänen kasvojensa epämääräinen ja teeskennelty osoite
+kuvasi näyttelijää, joka muka on tarkkaan kuulevinaan, mitä hänelle
+sanotaan, vaan koko ajalla ei ajattele muuta kuin vastaustaan.
+
+Omituista, että morsiamenkin kasvoissa oli hiukan samaa osoitetta.
+Noissa nuorissa, sievissä piirteissä, joita onnellisuus elähytti
+kirkastamatta niitä, näkyi salainen huoli; ja, hetkittäin, ikäänkuin
+hän olisi itsekseen puhunut, vilahti hymyn väre hänen suupielissään.
+
+Sellaisella pienellä hymyllä vastasi hän oikealla puolellaan istuvan
+isoisä Gasdinoisin hiukan kujeellisiin pilapuheisin:
+
+-- Sitä Sidoniea, yht' hyvin!... sanoi kunnon ukko nauraen... Kun
+ajattelee, ett'ei ole kahta kuukautta siitä, kuin hän aikoi mennä
+luostariin... Kyllä ne tunnetaan, tyttöjen luostarit!... Niin on
+kuin meillä sanotaan: kahden virsut penkin alla, kahden kalsutkin
+sopessa!...
+
+Ja kaikki pöydän ääressä nauroivat luottoisasti vanhan berryläisen
+maamiehen talonpoikamaisille ilveille. Suunnattoman rikkauden oli
+elämä ukolle jakanut sydämen, hyvyyden ja kasvatuksen, vaan ei älyn
+sijaan: sillä tätä tuolla ovelalla kyllä oli ja enemmänkin kuin
+kaikilla noilla muilla porvareilla yhteensä. Niiden varsin harvojen
+joukossa, jotka herättivät hänessä jonkinlaista myötätuntoisuutta,
+miellytti häntä erittäinkin pikku Chèbe, jonka hän tunsi pienestä
+tyttöhepakosta asti; ja tämä puolestaan, joka oli liian hiljan tullut
+rikkaaksi ollakseen varallisuutta jumaloitsematta, puhui oikealla
+istuvalle naapurilleen sangen kunnioittavalla ja veikistelevällä
+tavalla.
+
+Sitä vastoin käyttäytyi hän hyvin varovasti vasempaa naapuriaan,
+Georges Fromont'ia, miehensä osakaskumppania kohtaan. Heidän
+puhelunsa rajoittui vaan kohteliaisuuksiin, jopa oli heidän kesken
+ikäänkuin teeskenneltyä välinpitämättömyyttä.
+
+Äkkiä kuului silkin kahinaa, tuolit kolisivat, puhelu lakkasi ja
+nauru herkesi. Noustiin ruoalta. Tuossa puoli-äänettömyydessä sanoi
+rouva Chèbe, joka oli käynyt puheliaammaksi, sangen kovaa eräälle
+serkulle maaseudulta, joka oli ihastuksissaan nuoren, sillä hetkellä
+herra Gardinois'in kanssa käsitysten seisovan morsiamen vakavasta ja
+tyynestä käytöksestä.
+
+-- Näettehän, serkkuni, tuota lasta. -- Ei kukaan olisi voinut
+koskaan tietää, niitä hän ajatteli...
+
+Kaikkien noustua mentiin suureen saliin.
+
+Sill'aikaa kun tanssijaisiin kutsutut joukottain liittyivät
+päivällisvierasten pariin, kun soittokunta valmistautui ja tanssijat,
+pänsneet nenällä, pyörivät pienten, valkoisiin vaatteisin puettujen
+malttamattomien neitosten ympärillä, oli sulhanen, tuota kaikkia
+peläten, paennut ystävänsä Planuksen -- Sigismund Planuksen kanssa,
+joka kolmekymmentä vuotta oli ollut Fromont'in kauppahuoneen rahaston
+hoitajana -- turvaan tuohon pieneen kukilla koristettuun kalteriin,
+jonka köynnöslehtoa kuvaavat seinäpaperit olivat ikäänkuin vihantana
+perämönä Vefourin kullatuille saleille. Siellä he ainakin olivat
+yksinään, siellä he voivat jutella:
+
+-- Sigismund, vanhus... minä olen tytyväinen...
+
+Ja Sigismund oli myöskin tyytyväinen, mutta Risler ei antanut hänelle
+suuvuoroa sanoa sitä. Nyt kun hän ei enää pelännyt itkeä ihmisten
+nähden, tulvasi hänen sydämensä koko ilo esiin.
+
+-- Ajattelehan tok', ystäväni!... Eikö se ole tavatonta tykkänään,
+että tuommoinen nuori tyttö huoli minusta. Sillä, suoraan sanoen,
+enhän minä ole kaunis. Ja tiedänhän sen ilman että tuon hävyttömän
+tarvitsi sitä minulle kirkossa sanoa. Sitte olen jo kahden viidettä
+vanhakin... Hän taas, joka on niin suloinen!... Löytyihän
+niitä paljo muitakin otettavana, paljo nuorempia ja rikkaampia
+puhumattakaan Frans raukasta, joka häntä hyvin paljon rakasti...
+Mutta kas ei! vanhan Rislerin hän tahtoi... Ja hullunkurisesti se
+kävi... Kauan aikaa huomasin minä hänen olevan murheissaan, kokonaan
+muuttuneen... Ja ajattelin kyllä, että rakkauden huolia siellä
+pohjalla piilee... Me, äitinsä ja minä, urkimme ja mietimme päämme
+halki, saadaksemme selkoa, ketä hän, näet, rakasti... Niinpä sitte
+eräänä aamuna astuu rouva Chèbe huoneeseni ja itkee ja sanoo: "Teitä
+hän rakastaa, ystävä kulta!"... Ja minua... minua rakasti hän...
+Kah! kuka sitä olisi koskaan luullut?... Ja sekö vielä, että samana
+vuonna kohtasi semmoinen onni!... Päästä osakkaaksi Fromont'in
+kauppahuoneesen ja Sidonien sulhaseksi... Oi, tok!...
+
+Silloin tuli, hurmaavan valssin soidessa, pari tanssijoita, ikäänkuin
+tuuliaispäänä pieneen saliin. Ne olivat morsian ja Rislerin osakas,
+Georges Fromont. Molemmat olivat yhtä nuoret, yhtä komeat, ja he
+puhuivat puolikovaan, kietoen sanansa ahtaisin valssipiireihin.
+
+-- Te valehtelette... sanoi Sidonie vaaleahkona ja yhä vähän
+hymyilevänä.
+
+Toinen, vaaleampana häntä, vastasi:
+
+-- En valehtele. Enoni tahtoi minun naimaan. Hän oli kuolemaisillaan...
+te olitte lähteneet pois... Minä en tohtinut kieltää...
+
+Kaukaa ihaili heitä Risler:
+
+-- Kuinka hän on sievä! kuinka he tanssivat hyvin!...
+
+Hänet huomattuaan valssijat erosivat, ja Sidonie tuli sukkelaan
+Rislerin luo:
+
+-- Mitä? Oletteko täällä?... Mitä te täällä teette?... Teitä
+etsitään joka paikasta. Miks'ette ole tuolla?...
+
+Niin puhuessaan, korjasi hän somalla, kärsimättömällä liikkeellä
+hänen kaulahuivinsa solmua. Ihastuneena hymyili Risler salavihkaa
+Sigismundille, liian onnellisena tuntiessaan kaulallaan tuon pienen
+hansikkakätösen kosketuksen, huomatakseen kaikkien hänen sormiensakin
+vapisevan.
+
+-- Antakaa käsivartenne, sanoi Sidonie Rislerille, ja yhdessä
+astuivat he saliin. Pitkän, valkolaahoksisen hameen rinnalla näytti
+Rislerin musta, huonosti tehty ja huonosti puettu takki vieläkin
+kömpelömmältä; mutta takkia ei korjata, niinkuin kaulahuivia: se oli
+vaan pidettävä semmoisena, kuin se oli... Se oli Sidonielle ylpeyden
+ja tyydytetyn turhamielisyyden hetki, kun, heidän ohikulkiessaan,
+kaikki riensivät hymyllä vastaamaan heidän tervehdyksensä. Kovaksi
+onneksi ei se vaan ollut kestäväinen. Salin nurkassa istui nuori,
+kaunis nainen, jota ei kukaan kutsunut ja joka katseli tansseja
+levollisena ja iloisena, vast'ikään ensi kerran äidiksi tultuaan.
+Heti hänen huomattuaan meni Risler suoraan hänen luoksensa ja istutti
+Sidonien hänen viereensä. Tarpeetonta on mainita, että se oli rouva
+Chorche. Kenelle muulle olisi hän puhunut noin kunnioittavasti ja
+lempeästi? Kenenkä muun, kuin hänen käteensä, olisi hän voinut laskea
+pikku Sidoniensa käden sanomalla: "Rakastattehan häntä paljo, eikö
+niin? Te olette oikein hyvä... Hän tarvitsee hyvin paljon neuvojanne
+ja mailman kokemustanne"...
+
+-- Tokihan, hyvä Risler, vastasi rouva Georges, olemmehan me, Sidonie
+ja minä, vanhoja ystäviä... Mistä syystä me emme vielä rakastaisi
+toisiamme?...
+
+Mutta turhaan etsi hänen rauhallinen ja suora katseensa vastausta
+vanhan ystävänsä silmistä...
+
+Täydellisesti naisia tuntematta ja kohdellessaan Sidoniea, kuin
+lasta, jatkoi Risler samalla äänellä:
+
+-- Ota, näet, hänet, tyttiseni, esikuvaksesi... Ei ole kahta
+semmoista mailmassa, kuin rouva Chorche... Hänellä on aivan isänsä
+sydän... Oikea Fromont!...
+
+Silmät maassa, kumarsi Sidonie, niitäkään vastaamatta. Tuskin
+huomattava väristys juoksi hänen satiini kenkänsä kärjestä aina
+seppeleen ylimpään pomeranssi korteen asti. Mutta kelpo Risler
+ei nähnyt mitään. Hän oli kuin juovuksissa ja hulluna hälinästä,
+tanssijaisista, soitosta, kaikista noista kukista ja tulista... Hän
+luuli kaikkien muidenkin hengittävän tuota verrattoman onnellisuuden
+ilmaa, joka häntä ympäröi. Hän ei huomannut vähäistä kaihoa ja
+kateuden kilvoituksia, jotka parveilivat koristetuilla otsilla.
+
+Hän ei nähnyt Delobellea, joka, nojaten kyynäspäällään takkaa
+vasten ja väsyneenä ikuiseen asemaansa, toinen käsi povessa, toinen
+puuskassa, hattu reidellä, odotti tuntikausia, ilman että kukaan
+aikoikaan pyytää häntä käyttämään kykyään seuran huviksi. Hän ei
+nähnyt herra Chèbeä, joka synkeänä seisoa jörötti kahden oven
+välissä, enemmän kuin koskaan vihoitellen Fromont'ilaisille...
+Voi niitä Fromont'ilaisia!... Heiliäpä oli etevä sija häissä.
+Vaimoineen, lapsineen, ystävineen ja ystävien ystävineen olivat he
+kaikki läsnä... Oli kuin joku heistä olisi häitä viettänyt... Kukapa
+siinä puhuikaan jostakin Risleristä tai Chèbestä? Häntä, isää, ei
+oltu edes esiteltykään!... Ja vieläkin enemmän lisäsi pienen miehen
+raivoa rouva Chèben käytös ja tapa hymyillä kaikille äidillisesti.
+
+Muutoin oli sielläkin, kuin melkein kaikissa häissä, kaksi tyystin
+erilaista virtaa, jotka koskettivat toisiinsa, kuitenkaan yhteen
+sekoittumatta. Fromont'ilaiset, jotka kovin suututtivat herra
+Chèbeä ja olivat tanssijaisten ylimyksinä, kauppakamarin esimies,
+asian-ajajain vanhin kuuluisa shokolaatikauppias, joka oli esimiehenä
+lakia laativassa valiokunnassa ja miljonien omistaja ukko Gardinois,
+kaikki he lähtivät pois kahdentoista jälkeen. Heidän perästä astui
+Georges Fromont vaimoneen vaunuihinsa, eikä jäänyt enää jäljelle kuin
+Rislerin ja Chèben puolet. Ja kohta muuttui juhla iloisemmaksi ja
+pauhaavammaksi.
+
+Kuuluisa Delobelle, joka jo oli väsynyt, kun ei häntä mihinkään
+pyydetty, päätti itse pyytää itseään, ja, sill'aikaa kun vieraat
+tungeskelivat shokolaati- ja punssi-pöytien ympärillä, kävi hän
+lausumaan jyrisevällä äänellä monoloogia Ruy-Blasista: "Hyvää
+ruokahalua, herrat!"...
+
+Vuoroonsa pääsivät nyt köyhemmätkin esille näyttämään säästeliäästi
+tehtyjä vaatteuksiaan, ja nuoret kauppalaiset, jotka kauvan jo olivat
+himonneet ilvehtimään, uskalsivat hekin käydä katrillia tanssimaan.
+Morsian oli jo kauvan tahtonut lähteä pois, ja vihdoin hän katosikin
+Rislerin ja rouva Chèben kanssa. Mitä herra Chèbehen tulee, joka
+jälleen oli päässyt entiseen arvoonsa, niin oli mahdotonta saada
+häntä pois. Pitihän jonkun toimittaa isännän virkaa, hitto vie!...
+Että pieni mies asiaan hyvin ryhtyi, sen minä takaan!... Punaisena
+ja innostuneena hyöriä mellasti hän melkein kuin kapinoitsija.
+Ja kuuluipa hän alahalla laskettelevan politikkiakin Vefourin
+ravintolanhoitajan kanssa sekä julkeudesta puheita pitävän...
+
+... Pitkin katuja, Maraisiin päin, vierivät raskaasti häävaunut,
+joiden humalan raskauttama ajuri tuskin jaksoi valkoisia ohjaksia
+käsissään pitää.
+
+Rouva Chèbe puheli paljon, luetellen muistettavan päivän kaikkia
+komeuksia ja ihastuneena erittäinkin päivälliseen, jonka jotenkin
+tavallinen ruokalista oli hänestä ylellisyyden korkeimpana
+osoitteena. Sidonie haaveksi vaunujen suojassa ja Risler,
+istuen vastapäätä häntä, ell'ei hän enää sanonut: "minä olen
+tyytyväinen...", ainakin niin ajatteli itsekseen sydämen pohjasta.
+Kerran koetti hän tarttua pieneen valkoiseen kätöseen, joka nojautui
+nostettuun ikkunaan, mutta se vetäytyi pois niin pian, että hän jäi
+hievahtamatta paikalleen vaipuen äänettömään ihaelemiseen.
+
+Kuljettiin Halles'ien ja Rambuteau kadun kautta, joka oli täynnä
+yrttitarhurien rattaita; sitte, Francs'-Bourgeoiskadun päässä
+käännyttiin Arkistojen kulmasta Braque-kadulle. Siinä seisatuttiin
+ensikerran ja rouva Chèbe astui alas porttinsa luona. Se oli
+liian ahdas hänen komealle, viheriäiselle silkkihameelleen, jonka
+liepeet ja reunukset kauhealla kohinalla katosivat käytävään...
+Muutaman minuutin perästä aukeni selko selälleen jykeä portti
+Vielles-Haudriettes-kadun varrella, päästääkseen juhlavaunut sisään.
+Portilla, vanhan kartanon kilvessä, puoleksi kuluneen vaakunan
+alla, oli kilpi, johon sinisillä kirjaimilla oli kirjoitettu:
+"Seinä-paperia."
+
+Sillä kertaa morsian, joka oli siihen asti ollut liikkumattomana
+ja ikäänkuin nukuksissaan, näkyi äkkiä havahtuvan, ja ell'eivät
+kaikki tulet olisi olleet sammutetut suurista rakennuksista, työ- ja
+tavara-huoneista, jotka seisoivat rivittäin pihalla, olisi Risler
+voinut nähdä riemastushymyn yht'äkkiä kirkastavan nuo kauniit,
+ongelmoiset kasvot. Pyörät hiljensivät ratinansa puutarhan hienolla
+hiekalla ja seisattuivat kohta pienen kaksikerroksisen rakennuksen
+portaiden eteen. Siinä asui Fromont'ilaisten nuori perhe ja Risler
+vanhempi vaimoineen asettui asumaan heidän yläpuolelle. Asumus oli
+suurenlainen, ja aution kadun etäisessä kaupungin osassa korvasi
+kauppasäädyn varallisuus. Portaissa oli lattiapeitto ylös asti,
+etehisessä oli kukkia ja kaikkialla loisti marmoria, heijasti
+kuvastimia ja kiilsi vaskea.
+
+Sill'aikaa kun Risler tyytyväisenä käveli uuden asuntonsa suojissa,
+oli Sidonie yksin huoneessaan. Lakeen ripustetun pienen sinisen
+lampun valossa loi hän ensin silmänsä kuvastimeen, jossa hän näki
+itsensä päästä jalkoihin asti, sitte kaikkeen uuteen ja hänelle
+outoon loistoisuuteen; ja sen sijaan, että hän sitte olisi mennyt
+maata, aukaisikin hän ikkunan ja nojautui liikkumattomana balkongiin.
+
+Yö oli valoisa ja lämmin. Selvään näki hän koko tehtaan lukemattomine
+ikkunoineen, kiiltävine, korkeine lasineen, sen pitkän savutorven,
+joka hälveni taivaan avaruuteen, ja lähempänä pienen upean puutarhan,
+vanhan kartanon seinustalla. Ylt'ympäri oli ikäviä, kurjia kattoja
+ja kolkkoja, kolkkoja katuja... Yht'äkkiä vavahti hän. Tuolla,
+synkimmässä, rumimmassa kaikista noista ylisistä, jotka, ikäänkuin
+viheliäisyyden painamina, likistyivät yhteen, toisiinsa nojautuen,
+aukeni viidennessä kerroksessa selki selälleen kolkko ikkuna. Hän
+tunsi sen oitis. Se oli porrasikkuna hänen vanhempainsa asunnossa.
+
+Porraslavan ikkuna!...
+
+Kuinka paljo asioita tuo nimi yksistään muistutti hänelle! Kuinka
+monta hetkeä, kuinka monta päivää hän siellä oli viettänyt,
+kumarruksissa kosteaa ikkunalaitaa vasten, joka oli ilman rintanojaa,
+ilman balkongia, katsellen tehtaasen päin...
+
+Ja vielä nytkin oli hän näkevinään siellä ylähällä pikku Chèben
+näppärät kasvot, ja tuon kurjan akkunan kehikossa aukeni hänen
+silmiensä eteen koko hänen lapsuutensa elämä, Parisi-tytön surullinen
+nuoruuden aika.
+
+
+
+
+II.
+
+Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.
+
+
+Parisissa, liian pienissä asunnoissaan ahtaasti asuville köyhille
+perheille on yhteinen porraslava ikäänkuin lisäsuojana, asunnon
+suurennuksena. Sen kautta pääsee kesä-aikaan vähän ilmaa ulkoa,
+siellä puhelevat naiset, siellä kirmaavat lapset.
+
+Kun pikku, Chèbe piti kovin paljon melua kotona, sanoi hänelle
+äitinsä: "Ole tuossa jo minua vaivaamatta... mene leikkimään
+portaille." Ja lapsi juoksi sinne hyvin sukkelaan.
+
+Tuo porraslava, vanhan talon viimeisessä kerroksessa, jossa maar' ei
+oltu tilaa säästetty, muodosti ikäänkuin suuren, korkean käytävän,
+portaiden puolelta rautaisten käsipuiden suojeleman ja leveän ikkunan
+valaiseman, josta näkyi kattoja, kartanoita ja muita ikkunoita, sekä
+kauempaa Fromont'in tehtaan puutarha, ikäänkuin viheriäisenä nurkkana
+vanhojen jättiläisseinien välissä.
+
+Kaikki tuo ei ollut mitään varsin hauskaa, mutta lapsi huvittelihe
+siellä paljoa paremmin, kuin kotonaan. Kotielämä oli ikävää,
+olletikin kun satoi, eikä Ferdinand lähtenyt ulos.
+
+Ferdinand Chèbe, aivot aina höyryävinä uusista aatteista, jotka
+kovaksi onneksi eivät koskaan koituneet, oli niitä laiskoja ja
+suurihankkeisia porvareja, joita Parisissa löytyy hyvin kosolta.
+Vaimonsa, jota hän alussa oli viehättänyt, oli kohta huomannut hänen
+mitättömyytensä ja kärsi sitte malttavaisesti ja yhtä lailla sekä
+hänen alituiset onnellisuuden unelmansa että vauriot, jotka niitä
+välittömästi seurasivat.
+
+Neljästä kolmatta tuhannesta franc'ista myötäjäisiä, jotka vaimo
+oli tuonut ja miehensä tuhlannut hulluihin yrityksiin, ei heillä
+ollut jäljellä muuta kuin pieni korko, joka vielä piti heitä
+arvossa naapurien joukossa, sekä myöskin rouva Chèben, kaikista
+haaksirikoista pelastettu, kashimirishaali, hänen hääkarikkansa ja
+kaksi sangen pientä, vähäpätöistä briljanttinappia, joita Sidonie
+toisinaan pyysi äitinsä näyttämään, piirongin laatikonpohjalla,
+vanhassa valkosamettisessa lippaassa, josta kauppiaan, kolmekymmentä
+vuotta sitte kultakirjaimilla kirjoitettu nimi, oli ihan
+kulumaisillaan. Se oli tuon köyhän, kasvuillaan elävän perheen ainoa
+loistoisuus.
+
+Kauan, hyvin kauan oli herra Chèbe hakenut paikkaa, josta riittäisi
+vähän lisää heidän pieniin korkojäännöksiinsä. Mutta hän etsikin vaan
+semmoista paikkaa, jota hän kutsui _kaupaksi seisoallaan_, sillä
+hänen terveytensä, näet, oli kaikkia istuvia toimia vastaan.
+
+Todellakin, avionsa ensi vuosina, silloin kuin hän oli suurissa
+asioissa ja kun hänellä oli oma hevonen ja omat rattaat
+kauppa-asioitaan varten, oli pieni mies kaatunut pahasti ja se
+kaatumus, josta hän tuon tuostakin puheli, oli hänen laiskuutensa
+puolustuksena.
+
+Ei tarvinnut olla viittä minuuttia herra Chèben seurassa, ennenkuin
+hän jo sanoi luottoisalla äänellä:
+
+"Tunnettehan onnettomuuden, joka tapahtui Orleans'in herttualle?..."
+
+Ja taputtaen kämmenellään hapsitonta pääkalloaan, jatkoi hän:
+
+"Sama tapahtui minullekin nuoruudessani."
+
+Tuon kuuluisan kaatumuksen jälkeen pyörrytti häntä kaikenlainen
+istuva toimi ja hän näki olevansa katalasti tuomittu _kauppaan
+seisoallaan_. Niinpä oli hän vuoroon ollut asiamiehenä viini-,
+kirja-, tryffeli-, kello- ja monessa muussa kaupassa. Kovaksi
+onneksi kyllästytti häntä hyvin pian kaikki ja hän ei pitänyt
+koskaan asemaansa riittävänä entiselle kauppamiehelle. Sillä tavoin,
+katsomalla kaikkea tointa arvoansa alemmaksi, oli hän vähitellen
+käynyt vanhaksi ja kykenemättömäksi, oikeaksi tyhjäntoimittajaksi,
+vetelehtijäksi.
+
+Paljo on soimattu taiteilijoita heidän eriskummallisuuksistaan,
+luonnon oikuistaan, tuosta tavan omaisen kauhusta, joka heittää
+heidät syrjäpoluille, mutta kukapa taitaa koskaan luetella kaikkia
+naurettavia mielijohteita ja hulluja eksentrillisyyksiä, joilla
+joutilas porvari tahtoo täyttää tyhjää elämätään? Niinpä piti herra
+Chèbe erityisenä lakina kaikenlaiset matkat ja kävelyt. Koko ajan,
+kun Sebastoopolin bulevardia rakennettiin, kävi hän kaksi kertaa
+päivässä katsomassa, tokko se muka "edistyi."
+
+Ei kukaan tuntenut paremmin kuin hän maineessa olevia
+erityistavara-kauppoja; ja hyvin usein, kun rouva Chèbe, itse
+toimeliaasti korjatessaan talon liina-vaatteita, tuskaantui näkemään
+miehensä joutilaana katsoa töllistelevän ikkunasta, pääsi hän hänestä
+erilleen sanomalla: "Etköhän... tuota... kävisi tuosta, tiedäthän,
+kadun kulmasta, jossa hyviä leivoksia myödään, niitä jälki-ruo'aksi
+päivälliseksi"...
+
+Ja mies lähti, käveli bulevaardia pitkin, poikkesi puoteihin,
+odotteli omnibusta ja vietti siten puolen päivää ulkona kahden
+kappaleen, kolmen sou'n maksavan leivoksen tähden, joita hän
+juhlallisesti kantoi kotia, pyyhkien otsaansa.
+
+Etenkin ihaeli herra Chèbe kesää, pyhäpäiviä, pitkiä kävelyjä
+Clamart'issa tai Romainville'ssa ja juhlia, joissa oli paljo
+kansaa ja hälinää. Hän oli kanssa niitä, jotka kokonaista viikkoa
+ennen Elokuun 15 päivää kävivät tarkastamassa valmistuksia
+juhla-valaistukseen. Eikä hänen vaimonsa ollut siitä pahoillaan
+ollenkaan. Ainakaan ei silloin ollut hänen tuolinsa ympärillä päivät
+pitkään vetelehtimässä tuo i'änikuinen ähkijä jättiläistuumineen ja
+yrityksineen, jotka harkitessa, edeltäkäsin jo raukesivat tyhjään,
+sekä muistoineen menneestä ajasta että raivossa siitä, ett'ei hän
+voinut ansaita rahaa.
+
+Eikä hänkään, vaimo-raukka, sitä ansainnut, mutta hän osasi sitä niin
+hyvin tallettaa ja hänen ihmeellinen säästeliäisyytensä täydensi
+sillä tavoin kaikki, ett'ei kurjuus, tuon kovan puutteen naapuri,
+ollut koskaan päässyt noihin kolmeen aina siistiin huoneesen
+hävittämään huolellisesti korjattuja kapineita, vanhoja, verhonsa
+alle kätkettyjä huonekaluja.
+
+Vastapäätä Chèbeläisten ovea, jonka vaskiripa porvarillisesti loisti
+portailla, oli kaksi muuta pienempää ovea.
+
+Toiseen oli neljällä naulalla lyöty käymäkortti, jossa oli nimi
+"Risler, tehtaan piirustaja." Toisella oli pieni sahviaani
+nahka-palanen ja siinä kultakirjaimilla:
+
+          ROUVA DELOBELLE,
+    lintuja ja kärpäsiä kuoseiksi.
+
+Delobelleläisten ovesta, joka usein oli auki, näkyi iso
+neliskulmainen suoja, jossa kaksi naista, äiti ja tytär, vielä
+melkein kuin lapsi, yhtä vaaleina, yhtä väsyneinä kumpikin,
+harjoittivat yhtä noista tuhansista fanttasiia-ammateista, jotka
+käsittävät sen, mitä kutsutaan Parisin-kaluiksi.
+
+Siihen aikaan oli kuosi koristaa hattuja ja tanssivaatteita siroilla,
+hohtokiven värisillä, Etelä-Ameriikan eläväisillä, ja niiden
+valmistaminen oli juuri Delobellen naisten erityistoimi.
+
+Eräs tukkukauppias, jolle lähetykset tulivat suorastaan Antilleista,
+laittoi heille aukaisematta pitkiä, keveitä arkkuja, joissa,
+inhottavassa arsenikki pölyssä loistivat kärpäset, ladottuina ja
+valmiiksi neuloille pistettyinä, sekä linnut, toinen toisiinsa
+sullottuina, siivet hienossa paperisiteessä. Tuo kaikki oli kuntoon
+pantava, kärpäset saatavat hytisemään messinkilangan päähän,
+koliibrien höyhenet pöyhisteltävät ja kiilloteltavat, taittuneet
+jalat silkkirihmalla korjattavat, sammuneiden silmien sijaan pantava
+kiiltäviä helmiä ja hyönteiset tai linnut tehtävät sieviksi ja elävän
+näköisiksi.
+
+Äiti teki työtä tyttärensä johdolla; sillä Désiréellä, vaikka hän
+olikin vielä ihan nuori, oli oiva aisti, tenhottaren kekseliäisyys,
+eikä kukaan osannut niinkuin hän, asetella silmiä lintujen pikku
+päihin ja levittää niiden kangistuneita siipiä.
+
+Ontuva kun hän oli lapsuudestaan saakka, onnettoman tapauksen
+tähden, joka ei kuitenkaan ollut laisinkaan vahingoittanut
+hänen säännöllisten ja hienojen kasvojensa suloa, oli Désirée
+Delobelle'lla, koska hänen siitä syystä oli melkein täytymys,
+paikaltaan liikkumatta, alituisesti pysyä kotonaan, oikea
+ylimyksellinen iho ja erittäin valkoiset kädet. Pitäen aina hiuksensa
+veikeästi kammattuina, vietti hän päivänsä istuessaan upoksissa
+nojatuolissaan, kuosikuvilla ja kaikenvärisillä linnuilla kukkuroidun
+pöytänsä ääressä, ikäänkuin tuossa maailmallisen kauneuden
+oikullisessa ammatissa unhoittaen oman onnettomuutensa ja siten
+korvaten epäsuosiollista elämätänsä.
+
+Hän ajatteli, että kaikki nuo pienet siivet lähtivät lentoon
+hänen liikkumattomalta pöydältään oikeille matkustuksille Parisin
+maailman ympäri tuikkimaan juhlissa, ruunujen valossa; ja yksin
+hänen tavastaan asetella kärpäsiään ja lintujaan olisi voinut arvata
+hänen ajatustensa suunnan. Alakuloisuuden ja murheen päivinä,
+kuroittuivat suipot nokat eteenpäin, siivet levisivät ihan auki,
+ikäänkuin ottaakseen huiman vauhdin lentääkseen kauas, hyvin kau'as
+pois viidennen kerroksen asunnoista, puutteen alaisuutta ja kurjuutta
+pakoon. Vaan kun hän joskus taas oli tyytyväinen, niin näyttivätpä
+hänen eläväisensäkin elämään ihastuneilta, olivatpa oikein pienten
+oikullisten ja rajujen kuosilintujen näköisiä.
+
+Onnellisena tai onnettomana teki Désirée työtä aina yhtä innokkaasti.
+Aamupuhteesta aina myöhään yöhön saakka oli pöytä täynnä työesineitä.
+Ja päivän viimeisen säteen sammuessa, kun tehtaan kello kaikui
+ylt'ympäri lähipihoja, sytytti rouva Delobelle jo lampun, ja heti,
+tuon varsin niukan aterian jälkeen, ryhdyttiin uudelleen työhön.
+
+Noilla molemmilla väsymättömillä naisilla oli maali tai luuletus,
+joka esti heitä tuntemasta pakollisen valvomisen kuormaa. Se oli
+kuuluisan Delobellen näyttelijäkunnia.
+
+Siitä asti, näet, kun Delobelle oli jättänyt maaseudun teaatterit
+tullakseen näyttelemään Parisiin, odotti hän vaan, että joku
+ymmärtäväinen tirehtööri, kaitseleva ideaali-tirehtööri, joka keksii
+nerot, tulisi tarjoamaan hänelle hänen mittaisen roolin. Kentiesi
+olisi hän voinut, alussa etenkin, saada keskulaisen paikan jossakin
+kolmannen luokan teaatterissa, vaan Delobelle'pa ei tahtonut häväistä
+itseään.
+
+Hänestä oli parempi odottaa, taistella, niinkuin hän sanoi!... Ja
+nähkäähän, millä tavoin hän käsitti taistelun.
+
+Aamuisin huoneessaan, vieläpä usein vuoteessaankin, kertoi hän
+entisen repertoaarinsa rooleja; ja vavisten kuuli Delobelle'n
+naisväki väliseinän takaa katkelmia _Antoonio'sta_ ja _Lasten
+lääkäristä_ lausuttavan mahtipontisella, jyrisevällä äänellä,
+joka sekaantui suuren parisilaisen työpesän pauhinaan. Sitte,
+aamiaisen jälkeen oli hän poissa kotoa yöhön saakka: hän teki
+"bulevaardi-kävelynsä," se on, astuskeli verkalleen Château d'Eau'n
+ja Madeleinen väliä, hammaspuikko suupielessä, lakki hiukan toisella
+korvalla, hansikkaat aina kädessä, harjattuna ja loistavana.
+
+Tuo pukukysymys oli hänestä hyvin tärkeä. Sen piti hän suurimpana
+onnistumisen toiveena, houkuttimena tirehtöörille -- tuolle mainiolle
+ymmärtäväiselle tirehtöörille, -- jonka päähän ei olisi koskaan
+juolahtanut ottaa palvelukseen kulunut, huonosti puettu mies.
+
+Myöskin Delobelle'n naisväki piti tarkan huolen siitä, ett'ei
+häneltä mitään puuttunut; ja kyllä tarvittiinkin lintuja ja kärpäsiä
+tuollaisen jyhkeän velikullan kaunistamiseksi! Näyttelijä piti sen
+vallan luonnollisena.
+
+Hänen mielestään vaimonsa ja tyttärensä ponnistukset ja puutteen
+näkö eivät tarkoittaneet häntä nimen-omaan, vaan tuota salaperäistä
+ja tuntematointa neroa, jonka ikäänkuin tallettajan hän arveli
+olevansa. -- Chèben ja Delobellen perheiden asemassa oli jonkinlaista
+yhtäläisyyttä. Delobelleläisten vaan ei ollut niin ikävä. Noista
+pienistä kasvuillaan eläjistä tuntui heidän ahdas elämänsä
+valottomalta, aina yhdenlaiselta, kun taas näyttelijän perheelle
+toivo ja mielenkuvitus kaikkialla avasi oivallisia näkö-aloja.
+
+Chèbeläiset olivat ikäänkuin umpikujassa elävät ihmiset,
+Delobelleläiset asuivat ikäänkuin pienen, likaisen, kolkon kadun
+varrella ilman päivää ja ilmaa, vaan siitäpä oli piakkoin käypä iso
+bulevaardi. Lisäksi ei rouva Chèbe enää luottanut mieheensä, kun taas
+hänen naapurinsa, tuon ainoan taikasanan "taiteen" nojassa, ei ollut
+koskaan epäillyt miehestään.
+
+Ja sillä välin otti herra Delobelle, monta monituista vuotta,
+turhaan vermuutti-naukkuja teaatteriasiamiesten kanssa, absinttia
+taputtajain päämiesten kanssa ja bitteriä vaudeville'in kirjoittajien
+ja näytelmöitsijäin sekä tuon useiden suurten kappalten kuuluisan
+sepustajan kanssa. Tarjoomuksia yhä vaan ei tullut. Ja niin oli mies
+parka, kertaakaan näyttelemättä, luisunut nuoresta rakastajasta
+vanhempien rooliin, sitte raha-asioitsijaksi, sitte korkeasukuiseksi
+isäksi, vihdoin ukkonahjukseksi...
+
+Ja siinä hän pysyi!
+
+Kahteen tai kolmeen toviin oli hänelle hankittu tilaisuus ansaita
+elatuksensa, koettamalla asettaa hänet klubin tai kahvilan hoitajaksi
+ja suurien makaasiinien, niinkuin Phares de la Bastille'n ja Colosse
+de Rhodes'in, tarkastajaksi. Siihen oli hyvät käytöstavat tarpeeksi,
+eikä niitä Delobelle'lta puuttunut, Jumala nähköön!... Vielä vai,
+suuri mies hylkäsi kun hylkäsikin sankarimaisesti kaikki hänelle
+tehdyt tarjoomukset.
+
+-- Minulla ei ole oikeutta luopua teaatterista!... sanoi hän.
+
+Kuulla tuommoisia raukan suusta, joka vuosikausiin ei ollut
+näyttämölle astunut, oli vastustamattoman koomillista. Mutta halua
+ei ollut nauraa, kun näki hänen vaimonsa ja tyttärensä yöt päivät
+nielevän arsenikki tomua ja kun kuuli heidän, taittaessaan neulojaan
+pikkulintusten messinkilankaa vasten, totisina kertovan:
+
+-- Ei, ei! Herra Delobellellä ei ole oikeutta luopua teaatterista.
+
+Onnellinen ihminen, jolle hänen mulkosilmänsä, aina suopea hymynsä
+ja tapansa hallita näytelmissä, oli elinajaksi hankkinut tuon
+"hemmoitellun" ja ihmetellyn kuninkaan pojan harvinaisen aseman!
+Kun hän käveli ulkona, tervehtivät häntä Francs-Bourgeois-kadun
+puotilaiset Parisilaisten tavanmukaisella kunnioituksella ja
+ihastuksella kaikkea kohtaan, mikä vaan teaatteria koskee. Hän
+oli aina hyvin puettu! Ja sitte niin hyvä, niin kohtelias!...
+Ihme sentään, että hän, tuo Ruy-Blas, Antonio, _Marmori-tyttöjen_
+Rafaelia, _Savannin rosvojen_ Antreas, joka lauantai-ilta,
+modistikotelo kainalossa, kantoi naistensa työtä Saint-Denis-kadun
+kukkamyymälään...
+
+Entä sitte! Semmoistakin asiaa toimittaessaan oli tuossa
+mies-vietävässä niin paljon jaloutta ja luonnollista arvollisuutta,
+että neiti, jolla oli toimena tarkastaa Delobelle'n tiliä,
+oli pahemmassa kuin pulassa antaessaan noin moitteettomalle
+herrasmiehelle vaivalloisesti ansaitut vähäiset viikkorahat.
+
+Vaan niinäpä iltoina, näette, ei näyttelijä tullut kotia
+päivälliselle, ja sen naisväki tiesi jo edeltäkäsin. Hän muka tapasi
+aina bulevaardilla jonkun vanhan toverin, kova-osaisen, niinkuin
+itsekin oli -- jommoisia kyllä löytyy tuossa pyhässä ammatissa
+-- ja niitä hän kestitsi ravintolassa tai kahvilassa. Sitte toi
+hän varsin uskollisesti, ja siitä annettiin hänelle kiitokset,
+loppurahat kotiin, toisinaan kukkakimpunkin vaimollensa, pikku lahjan
+Désiréelle, jotakin pientä, joutavaa. Mitäs tehdä? Semmoista se
+tottumus teaatterissa on. Melodraamassa voi kyllä pian heittää kultaa
+ikkunasta ja sanoa:
+
+"Se, hupsu, tuoss' on kukkaro, meno sanomaan rouvalle, että häntä
+odotan."
+
+Huolimatta suuresta innostaan ja vaikkapa ammattinsa oli kyllin
+tuottoisa, olivat Delobellen naiset usein pulassa, varsinkin Parisin
+kauppalakon aikana.
+
+Onneksi oli käsillä kelpo Risler, joka aina oli valmiit auttamaan
+ystäviään.
+
+Vilho Risler, kolmas asujain portailla, oli elänyt siinä noin
+viisitoista vuotta nuoremman veljensä Franssin kanssa. Molemmat,
+suurikasvuiset, rotevat, valkoveriset Schveitsiläiset olivat tuoneet
+mukanaan himmeän työhuoneensa tukehduttavaan ilmaan maa-elämän
+terveyden ja raittiuden. Vanhempi oli piirustaja Fromont'in tehtaalla
+ja kustansi veljeään, joka kuunteli Chaptal'in luentoja tullakseen
+Centralikouluun.
+
+Tultuaan Parisiin ja tietämättä, miten järjestää pienen taloutensa,
+oli Vilho saanut naapureiltaan, Chèben ja Delobellen naisilta
+neuvoja ja opetusta, joka ehdottomasti oli suureksi avuksi tuolle
+suoramieliselle, kainostelevalle, hiukan "jörölle" miehelle,
+jota sitä paitsi hänen ulkomaalainen murteensa ja näkönsäkin
+vaivasi. Jonkun aikaa naapureina oltuaan ja keskinäistä palvelusta
+osoitettuaan, olivat veljekset Risler jo ikäänkuin jäseninä
+molemmissa perheissä.
+
+Juhlapäivinä oli heidän syömäneuvonsa aina pantu esille jommassa
+kummassa paikassa, ja molemmille isänmaastaan poissa-oleville
+veljille oli hyvin mieluista tavata noissa köyhissä perheissä, ehkä
+yksinkertaisia ja puutteenalaisia olivatkin, hellää ja perheellistä
+kohtelua. Ammatissaan sangen taitavan piirustajan palkka salli
+hänen auttaa Delobelleläisiä, kun vuokra oli maksettava, ja tulla
+Chèbelään "setänä," tuoden aina mukanaan surpriissejä ja lahjoja,
+niin että pikku-tyttö, hänet, nähtyään, heti juoksi hänen taskujaan
+koettelemaan ja kiipesi hänen syliinsä.
+
+Sunnuntaisin vei hän kaikki teaatteriin; ja melkein joka ilta kävi
+hän herrojen Chèben ja Delobellen kanssa oluenpanimossa Blondelin
+kadun varrella, jossa hän kestitsi heitä oluella ja _prachtelilla_.
+Olut ja prachtel, ne ne olivat hänen heikkoutensa.
+
+Hänestä ei ollut suurempaa onnea, kuin istua oluttuopin ääressä
+molempain ystäväinsä kanssa ja kuunnella heidän juttelevan, itse
+yhtymättä muuten kuin suurella naurulla tai pään pudistuksella heidän
+puheluunsa, joka oli ylipäätään pitkä valitustulva yhteiskuntaa
+vastaan.
+
+Lapsimainen arkaluontoisuus ja saksalainen murre, joka
+lakkaamattomasta työssä-olosta yhä oli säilynyt hänen kielessään,
+vaivasivat häntä kovin hänen ajatuksiaan lausuessaan. Sitä paitsi
+herättivät hänessä pelkoa hänen ystävänsäkin. Heillä oli häneen
+verrattuna joutilaan ihmisen suunnaton etevyys työtä tekevän
+rinnalla; ja herra Chèbe, joka ei ollut niin hienotunteinen, kuin
+Delobelle, ei pitänyt minäkään huomauttaa häntä siitä. Herra
+Chèbe, se katseli häneen hyvin korkealta! Hänestä, näet, oli mies,
+joka, niinkuin Risler, teki työtä kymmenen tuntia päivässä, siitä
+päästyään, kykenemätön niitäkään järkevää mielipidettä lausumaan.
+Toisinaan vielä, uupuneena tehtaalta tultuaan, kävi piirustaja
+panemaan yötäkin lisäksi kiiruullisia töitä varten. Olisipa pitänyt
+nähdä herra Chèben loukattua katsetta.
+
+-- "Ei sitä minua pantaisi semmoista työtä tekemään," sanoi hän
+pöyhistellen; ja katsellen Risleriä suoraan kasvoihin tutkivin
+silmin, niinkuin sairaan luona oleva lääkäri, liitti hän: "Näette te,
+kunhan hyvän puuskan saatte"...
+
+Delobelle ei ollut niin julma, mutta hän katsoi häneen vielä
+korkeammalta:
+
+_El seeteripun näe ruusua juurellaan._
+
+Delobelle ei nähnyt Risleriä jalkojensa juuressa.
+
+Kun tuo suuri mies joskus sattumalta noin suvaitsi huomata hänen
+läsnäolonsa, kumartui hän aina omituisella tavalla häntä kohti
+kuunnellakseen häntä ja nauroi hänen sanoilleen, kuin lapselle,
+tahi huvitti hän häntä kertomuksilla näyttelijättäristä, opetti
+häntä itseään vaatehtimaan, antoi ompelijain osoitteita, eikä voinut
+käsittää, kuinka mies, joka ansaitsi niin paljon rahaa, aina oli
+puettu, kuin vasta alkava koulupoika nalkki. Kelpo Risler, joka kyllä
+hyvin tunsi alemmuutensa, koki hankkia itselleen anteeksi antamusta
+kaikenlaisella tarkkaavaisuudella ja avuliaisuudella ja, näette,
+hienotunteinen kuin aina oli pysyi hän ikuisena hyväntekijänä.
+
+Noiden kolmen samoilla portailla asuvan perheen välillä oli pikku
+Chèbe ikäänkuin yhdistysmerkkinä heidän alituisessa hyörimisessä ja
+pyörimisessä.
+
+Tavan takaa pujahti hän Delobelleläisten työhuoneesen, katseli
+ratokseen heidän työtään, ihaeli kaikkia noita eläväisiä, ja,
+ollen jo enemmän koketti kuin kujeileva, koetti hän, jos matkalla
+kärpänen oli kadottanut toisen siipensä, koliibri kaulauntuvansa,
+tehdä itselleen noista hylyistä koristeen pistelemällä niitä
+hienojen hiustensa kihariin. Désirée ja hänen äitinsä nauroivat
+nähdessään hänen keimaillen kohottaivan varpailleen katsoakseen
+vanhaan himmentyneesen kuvastimeen. Sitte, kun hän oli tarpeeksi
+itseään ihmetellyt, aukasi lapsi, käyttäen pienten sormiensa kaiken
+voiman, oven ja mahtavasti, pää pystyssä, pelosta turmelevansa
+hiuslaitostaan, meni hän kolkuttamaan Rislerin ovelle.
+
+Päivällä siellä ei ollut muita kotona, kuin koululainen Frans,
+joka kirjojensa ääressä järkevästi valmisti lukuaan. Kun Sidonie
+astui sisään, niin kirjat nurkkaan! Kaikki oli jätettävä syrjään
+tuota kaunista naista vastaan otettaessa, joka näet oli olevinaan
+koliibri prinsessa, joka tuli hänen luo vieraisin Chaptalin kouluun
+pyytääkseen hänet puolisokseen johtajalta.
+
+Todellakin oli omituista nähdä tuon ison pojan leikkivän kahdeksan
+vuotisen tyttö tyngän kanssa, taipuvan hänen oikkujensa mukaan ja
+jumaloivan häntä myöntämällä kaikkiin, niin että sitten, kun hän oli
+kokonaan häneen rakastunut, mahdotointa oli tietää, milloin hänen
+rakkautensa oli alkanut.
+
+Miten hyvänä tahansa pikku Chèbe olikin pidetty noissa molemmissa
+kodeissa, niin tuli kuitenkin aina hetki, jolloin hän karkasi porras
+ikkunalle. Siellä hänellä sentään oli suurin huvituksensa, aina
+aukea näköpiiri, ikäänkuin joku tulevaisuuden haave, jota kohti hän
+kumartui uteliaana ja ilman pelotta, sillä lapsillahan ei, näet, ole
+päänpyörrytystä.
+
+Toinen toistaan vasten kallistuvien vuolukivikattojen keskellä,
+näyttivät hänestä tehtaan suuri seinä, puutarhassa kasvavien
+plataanien latvat ja lasiakkunaiset työhuoneet ikäänkuin hänen
+unelmiensa luvatulta maalta.
+
+Fromont'in talo oli hänestä suurin rikkaus jota voi ajatella.
+
+Sen asema koko tuossa Haraisin kolkassa, joka määrättyinä tuntina
+oli suljettu savuunsa ja tehtaiden ryskeesen, Rislerin innostus,
+hänen tarumaiset kertomuksensa isäntänsä rikkaudesta, hyvyydestä ja
+taitavuudesta, olivat herättäneet hänen lapsellisen uteliaisuutensa;
+ja sitte ikkunaan näkyvät asuinrakennukset, hienot, koruleikkauksilla
+varustetut puiset akkunavarjostimet, pyöreä kuisti, jonka eteen
+puutarhakaluste oli järjestetty, suuri, valkoisesta messingistä
+tehty ja kultalangoilla lävistetty lintu häkki, joka loisti
+auringonpaisteessa, ja siniset kuomivaunut, jotka seisoivat pihalla
+valjaissa, kaikki tuo oli myöskin, hänen alituisen ihmettelemisensä
+esineenä.
+
+Hän tunsi talon kaikki tavat; tiesi hetken, milloin kelloa
+soitettiin, työmiesten poislähdön, maksulauantait, jolloin
+rahastonhoitajan pikku lamppu paloi myöhään iltaan saakka ja pitkät
+jälkeenpuolenpäivät sunnuntaina, jolloin työhuoneet olivat suljetut,
+tulipesä oli sammutettu ja suuri hiljaisuus salli hänen kuulla neiti
+Clairen kirmaavan puutarhassa serkkunsa Georgesin kanssa. Kaikki
+erityisseikat sai hän tietää Risleriltä.
+
+"Näytä minulle salin ikkunat, sanoi hän hänelle... entä Clairen
+huone?"...
+
+Mielissään tuosta tavattomasta myötätuntoisuudesta rakkaasen
+tehtaasensa, selitti Risler lapselle ylähältä kunkin rakennuksen,
+näytti hänelle paino-, kultaus- ja värinvalmistus-huoneet,
+piirustussalin, jossa hän itse teki työtä, konehuoneen, josta
+kohosi tuo kauhea torvi, joka mustasi kaikki lähiseinät uutteralla
+savullaan, eikä varmaankaan aavistanut, että viereisen katon alla oli
+kätkössä pieni olento, joka yhdisti hartaimmat aatoksensa sen kovaan,
+väsymättömään huohotukseen.
+
+Kerran vihdoinkin pääsi Sidonie tuohon haaveksimaansa paratiisiin.
+
+Rouva Fromont, jolle Risler usein oli puhunut pienestä, sievästä
+ja älykkäästä naapurittarestaan, pyysi hänen tuomaan Sidonien
+lastentanssiaisiin, joita hän pani toimeen jouluksi. Siihen
+vastasi herra Chèbe kuivasti kieltäen. Jo siihen aikaan, näet,
+kiusasivat ja nöyryyttivät nuo Fromont'ilaistet, joiden nimi aina
+oli Rislerin suussa, herra Chèbeä rikkaudellaan. Muutoin koski
+asia naamiaishuveja, ja herra Chèbellä -- jolla, näet, ei ollut
+seinä-paperi-kauppaa -- ei ollut varoja hankkia tyttärelleen
+tanssijattaren pukua. Mutta Risler penäsi; sanoi ottavansa kaikki
+toimittaakseen ja rupesi oitis piirustamaan pukua.
+
+Se oli muistettava ilta.
+
+Rouva Chèben huoneessa, joka oli täyteen sullottu kankaita, neuloja,
+ja vähäisiä toaletti-kaluja, johti Désirée Delobelle Sidonien
+koristelemista. Tyttönysä, suuremman näköisenä lyhyessä puna- ja
+mustajuovikkaassa villahameessaan, seisoi kuvastimen edessä suorana
+ja liikkumattomana Ja viehättävä oli hän loistavassa pu'ussaan.
+Valkoiselle kaatille oli nauhoitettu samettipienoinen korsetti ja
+pitkät, kauniit, kastanjan väriset palmikot laskeutuivat punotun
+olkihatun alta. Vaan kaikkia noita hänen Schveitsiläispukunsa hiukan
+jokapäiväisiä yksityisyyksiä ylensivät hänen älykkäät kasvonsa,
+tavaksi otettu viehkeä käytöksensä ja tyytyväisyytensä tuohon
+ylensirottuun, heleänväriseen teaatteri koristukseensa.
+
+Kaikki katsomaan tulleet naapurit huudahtivat ihmetyksestä.
+Sill'aikaa kuin käytiin Delobelleä hakemassa, korjasi pikku ontuva
+hameen poimuja, kenkänauhoja ja loi viimeisen silmäilyn työhönsä.
+Neula ei joutanut hänen kädestään, ja hänkin, lapsi rukka, oli
+kiihtynyt juhlan huolettavasta hurmauksesta, vaikk'ei hän sinne ollut
+menossakaan. Tuli sitte suuri mies. Hän kerrotutti Sidoniella pari
+kolme tervehdystä, joita hän oli hänelle opettanut, neuvoi, miten oli
+käytävä ja seisottava, ja hymyiltävä, suu pyöreäksi avattuna, juuri
+sakarin kärjen suuruiseksi. Oli tosiaan koomillista nähdä, kuinka
+säntillisesti lapsi teki temppujaan.
+
+-- Hänellä on näyttelijän verta suonissaan!... sanoi vanha
+näyttelijä innossaan, ja tietämättä, miksikä tuota suurta Frans
+tolhoa itketti...
+
+Vielä vuosi tuon onnellisen illan jälkeen olisi voinut kysyä
+Sidonielta, millä kukilla etehiset olivat koristetut, minkäväriset
+huonekalut olivat, mitä tanssia soitettiin, kun hän tuli
+tanssiaisiin, niin syvä oli hänen huvinsa vaikutus. Hän ei unhottanut
+mitään, ei pukuja, jotka pyörivät hänen ympärillään, ei lasten
+naurua, eikä kaikkia noita pieniä askeleita, jotka riensivät yli
+liukkaan parketin. Istuessaan suuren, punasilkkisen kanapeen reunalla
+ja ottaessaan ojennetulta tarjottimelta ensimmäisen sorbetti juoman
+elämässään, muistui hänelle yht'äkkiä mieleen mustat portaat ja
+hänen vanhempainsa pieni tukehduttava asunto, ja se näytti hänestä
+kaukaiselta, i'äksi jätetyltä maalta.
+
+Muutoin oli hän kaikkien mielestä ihastuttava, kaikki häntä
+ihmettelivät ja hyväilivät. Claire Fromont, pelkkiin karikkoihin
+puettuna Cauchoisena, esitteli hänet Georges-serkulleen, komealle
+husaarille, joka alin omaa kääntyi katsomaan miekkalaukkunsa
+vaikutusta.
+
+-- Kuulethan, Georges, se on minun ystäväni... Hän tulee leikkimään
+meille sunnuntaina... Äiti lupasi sen.
+
+Onnellisena ja ihastuneena suuteli hän viattomasti pikku Chèbeä
+kaikesta sydämestä.
+
+Täytyi, kuitenkin lähteä pois... Pitkän aikaa vielä, kolkolla
+kadulla, jossa lumi suli, sammutetuilla portailla ja nukkuvassa
+huoneessa, jossa hänen äitinsä häntä odotti, loisti salien hohtava
+valo Sidonien huikaistuneissa silmissä.
+
+Oliko kaunista?... Oliko sulla hauska? kyseli hiljaa rouva Chèbe
+päästäessään hakasista hänen loistavaa pukuaan.
+
+Ja väsymyksen painamana nukkui Sidonie seisoalleen, niitäkään
+vastaamatta, alkaen ihanaa unta, joka oli kestävä koko hänen
+nuoruutensa ja oli maksava hänelle paljon kyyneleitä.
+
+Claire Fromont piti sanansa. Sidonie tuli usein kisaamaan kauniisen
+hiekoitettuun puutarhaan ja sai läheltä nähdä kuvaleikkauksilla
+varustetut ikkunavarjostimet ja kultalankaisen lintuhäkin. Hän
+näki kaikki suuren-suuren tehtaan nurkat ja sopukat, ja oli usein
+piilosilla painopöytien takana sunnuntai-ehtoon hiljaisuudessa.
+Juhlapäivinä oli hänen syömäneuvonsa pantuina esille lasten pöydällä.
+
+Kaikki häntä rakastivat, vaikk'ei hän osoittanut koskaan paljo
+suosiota kellekään. Niin kauan kuin hän oli keskellä tuota
+loistoisuutta, tunsi hän olevansa suopea ja onnellinen ja ikäänkuin
+kaunistuneensa, mutta tultuaan vanhempiensa luo ja nähdessään
+tehtaan, porrasikkunan himmeiden lasien läpi, heräsi hänessä
+selittämätöin kaipuu ja viha.
+
+Ja kumminkin kohteli häntä Claire Fromont hyvänä ystävänä.
+
+Toisinaan pääsi hän noissa kuuluisissa sinisissä, vaunuissa heidän
+kanssa Boulognen metsään tai Tuileriesen, tahi maalle koko viikoksi
+isoisä Gardinois'in hoviin, Savignyyn Orgen varrella. Rislerin, joka
+oli sangen ylpeä pikku tyttinsä menestyksestä, oli kiitos siitä,
+että Sidonie oli aina siististi ja somasti pu'ettu... Sen piti
+rouva Chèbe'kin kunnian asiana ja sievä ontuva oli myös aina valmis
+tarjoamaan pienelle ystävälleen käyttämättömiä koruaarteitaan.
+
+Herra Chèbe, joka aina oli närkästyksissään Fromont'ilaisille,
+katseli karsain silmin tuota kasvavaa harrasta tuttavuutta. Oikea syy
+oli kuitenkin se, ett'ei häntä kutsuttu vieraisin, mutta hän lykkäsi
+syyksi muuta, sanoen vaimolleen:
+
+-- Etkös näe, että tyttäresi aina palajaa sieltä alakuloisena ja
+sitte istuu tuntikaudet mietteissään ikkunalla?
+
+Mutta rouva Chèbe, joka oli ollut onneton naimisestaan saakka, oli
+käynyt varomattomaksi. Hänen mielestään piti nauttia nyky-aikaa,
+peläten tulevaisuutta, ja pitää onnesta kiinni sen ohi kulkiessa,
+sillä usein ei ole elämässä muuta turvaa ja lohdutusta, kuin muisto
+onnellisesta lapsuudesta.
+
+Kerrankin näkyi herra Chèbe olevan oikeassa.
+
+
+
+
+III.
+
+Pikku Chèben histooria. -- Väärät helmet.
+
+
+Kaksi- tai kolme-vuotisen tuttavuuden ja yhdessäkisailemisen jälkeen,
+jona aikana Sidonie tottui loistoisuuteen ja rikkaiden lasten
+suloisiin tapoihin, lakkasi ystävyys äkkiarvaamatta.
+
+Kauan aikaa sitte oli Georges serkku, jonka holhojana oli herra
+Fromont, tullut lyseehen. Claire vuorostaan, varustettuna kapioilla,
+kuin pikku kuningatar, lähti kasvatuslaitokseen; ja juuri siihen
+aikaan oli kysymys Chèbeläisillä lähettää Sidonie oppiin. Luvattiin
+rakastaa toisiaan aina ja tavata toisiaan kahdesti kuukaudessa,
+ulospääsysunnuntaina.
+
+Pikku Chèbe kävi todellakin vielä toisinaan leikkimässä ystävänsä
+kanssa, mutta sen mukaan kuin hän kasvoi, käsitti hän yhä paremmin
+välin, joka heitä erotti, ja hänen vaatteensa alkoivat hänestä
+näyttää hyvin yksinkertaisilta rouva Fromont'in salia varten.
+
+Kun he olivat vaan kolmen kesken, ei lapsuuden ystävyys, joka teki
+heidät yhden vertaisiksi, laskenut heidän väliin mitään tukaluutta;
+mutta tuli vieraita, koulutoveria, muiden muassa suuri, aina
+rikkaasti vaatetettu tyttö, joka äitinsä neitsyen saattamana,
+sunnuntaisin tuli kisaamaan pienten Fromont'ilaisten kanssa.
+
+Nähdessään vaan hänen, muhkeana ja korskeana, astuvan portaita
+ylös, halusi Sidonie heti lähteä pois. Hän, näet, vaivasi Sidoniea
+hankaloilla kysymyksillä: Missä hän asui? Mitä hänen vanhempansa
+tekivät? Oliko heillä vaunut?...
+
+Kuullessaan heidän puhelevan kasvatuslaitoksesta ja tovereistaan,
+havaitsi Sidonie heidän elävän erityisessä mailmassa, tuhansia
+peninkulmia hänestä; ja kuoleman suru valtasi hänen, etenkin, kun
+hänen kotia tultuaan, äitinsä puhui hänelle oppiin menosta neiti Le
+Mire'n luo, joka oli Delobelleläisten ystävä ja jolla Roi-Doré-kadun
+varrella oli väärien helmien kauppa.
+
+Risler puolsi kovin tuota tytin opinkäynti aatetta. -- "Oppikoon hän
+jotakin ammattia," sanoi kelpo sydän... "Minä kyllä sittemmin otan
+ostaakseni hänelle kauppavaraston..."
+
+Sehän olikin sattumus, sillä neiti Le Mire sanoi luopuvansa toimesta
+muutamien vuosien kuluttua.
+
+Eräänä ikävänä lokakuun aamuna vei isänsä Sidonien Roi-Doré-kadun
+varrelle, vanhan talon neljänteen kerrokseen, joka talo oli vielä
+vanhempi, vielä mustempi, kuin heidän.
+
+Alaalla oli käytävän kulmaan ripustettu joukko kilpiä
+kultakirjaimineen: _Salkkutehdas; Sélahopea-vitjoja; Lastenleluja;
+Lasikoneita; Kukkavihkoja morsiamia ja morsiusneitejä varten;
+Erityisyys ketokukkia_ ja ihan ylähällä pieni lasikaappi, jossa
+keltaisista helmistä, lasisista viinirypäleistä ja kirsimarjoista
+tehdyt kaularenkaat ympäröivät neiti Angélina Le Mire'n suurellisen
+nimen.
+
+Hirveä talo!
+
+Ei ollut enää edes Chèbeläisten leveätä, vanhuudesta himmeätä,
+mutta ikkunansa valaisemaa porraslavaa eikä kaunista näkö-alaa,
+jonka tehdas tarjosi... Vaan kapeat portaat, kapea ovi, jono hyvin
+pieniä ja kylmiä neliskulmaisia suojia, ja viimeisessä vanha
+neiti irtonaiskiharineen ja mustine tumppuineen, parasta kättä
+lukemaisillaan töhrättyä annosta _Journal pourtous'ia_, ja näyttäen
+olevan hyvin pahoillaan siitä, että hänet häirittiin lu'ussaan.
+
+Neiti Le Mire otti vastaan isän ja tyttären, nousematta istualtaan,
+puheli loivalle hävinneestä tilastaan, isästään, vanhasta
+Rouergueläisestä aatelismiehestä, -- kuinka sanomattoman paljon
+Rouergue jo on tuottanut vanhoja aatelismiehiä; -- ja uskottomasta
+kartanonhoitajasta, joka oli vienyt koko heidän omaisuutensa. Neiti
+oli heti hyvin herra Chèben mieleen, jolla säätyarvonsa hävittäneihin
+oli vastustamatoin vetovoima, ja ukko lähti pois ihastuksissaan,
+luvaten tulla tyttärensä perään iltasella, kello seitsemän, tehtyjen
+sopimusten mukaan.
+
+Sitte vietiin oppilas heti työhuoneesen, joka vielä oli tyhjä.
+Neiti Le Mire asetti hänen suuren laatikon ääreen, joka oli täynnä
+helmiä, silmäneuloja ja naskalia, husin hasin neljän sou'n maksavien
+romaanivihkojen joukossa.
+
+Sidonie sai toimekseen valikoida helmiä ja pujottaa ne yhtä pitkiksi
+nauhoiksi, jotka solmittiin yhteen rihkamakauppioille myötäviksi.
+Muutoin piti neitien kohta tulla ja näyttää hänelle tarkkaan, mitä
+hänen oli tehtävä, sillä neiti Le Mire ei sekoittunut mihinkään, vaan
+valvoi kauppaansa hyvin kaukaa, tuon pienen, mustan suojan perältä,
+jossa hän vietti elämänsä lukemalla novelleja.
+
+Kello yhdeksän tulivat työnaiset, viisi suurta, kalpeata,
+kuihtunutta, huonosti puettua tyttöä, hiukset kuitenkin hyvin
+sirotut, köyhien käsityöläisten vaatimusten mukaan, jotka paljain
+päin kulkevat Parisia kaduilla.
+
+Kaksi tai kolme heistä haukotteli, hieroi silmiään ja sanoi siihen
+paikkaan kaatuvansa unesta. Mikä sen ties, kuinka he olivat yönsä
+käyttäneet?...
+
+Vihdoin ryhdyttiin työhön pitkän pöydän ääreen, jossa jokaisella oli
+laatikkonsa ja työkalunsa. Vast'ikään oli saatu surukorutilaus; oli
+kiirehdittävä, Sidonie, jolle _johtajatar_, äärettömän etevyyden
+äänellä, neuvoi, mitä oli tehtävä, alkoi alakuloisena valikoida
+läjästä mustia helmiä, viinimarjoja ja harsotähkiä.
+
+Toiset, huolimatta tyttökutaleesta, juttelivat keskenään työtä
+tehdessään. Puhuttiin komeista häistä, jotka olivat samana päivänä
+Saint-Gervais'issä.
+
+-- Emmekö menisi sinne? sanoi iso, punatukkainen tyttö nimeltä
+Malviina... Ne ovat puolen päivän aikaan... Me ehdimme kyllä
+sukkelaan mennä ja palata takaisin.
+
+Aamiaistunnilla tosiaankin koko joukkio tulla tupsahti nelin ryömin
+portaita alas.
+
+Sidoniella oli, kuin koulutytöillä, ateriansa pienessä korissa;
+alakuloisena söi hän pöydän kolkalla ypöyksin ensimmäisen
+kerran... Herra Jumala! kuinka elämä näytti hänestä viheliäiseltä
+ja surulliselta! Kauhean korvauksen hän ottaisi vasta tuosta
+surullisuudesta.
+
+Kello yksi tulivat tytöt takaisin, pauhaten ja innoissaan.
+
+"Olettekos nähneet semmoista valkonypläistä hametta?... Entä huntu,
+Englantilaisine ompeluksineen?... Kas silläpä vasta onni oli!"
+
+Sitte työhuoneessa alkoivat he uudestaan muistutuksiaan, joita
+olivat tehneet hiljaa kirkossa, nojaten koko juhlamenojen aikana
+kyynärpäihinsä. Kysymys rikkaista häistä ja kauniista pu'usta kesti
+koko päivän, eikä se työtä estänyt, päin vastoin.
+
+Pienet Parisilaiset kaupat, jotka valvovat vaatteusten vähäisimpiäkin
+erityiskohtia, saavat työntekijänsäkin seuraamaan kuosia ja antavat
+heille ikuisen huolen loistoisuudesta ja komeudesta. Köyhistä
+tytöistä, jotka työskentelivät neljännessä kerroksessa neiti Le Miren
+luona, ei mustia seiniä ja kapeita katuja ollut olemassakaan. Koko
+ajan he miettivät muita asioita, kuluttaen aikansa kysymyksiin:
+
+-- "Kuules, Malviina, mitä sinä tekisit, jos olisit rikas?... Minä
+asusin Champs-Elysée'lla"...
+
+Suuret puut skveerillä ja vaunut, jotka siellä veikeinä, vauhtiaan
+hiljentäen, kääntyivät, olivat heille hetken viehättävänä ja
+virkistävänä ilmiönä.
+
+Nurkastaan kuunteli pikku Chèbe, sanaakaan sanomatta, ja laitteli
+huolellisesti mustia viinirypäleterttujaan aikaiseen kypsyneellä
+kätevyydellä ja aistilla, jonka hän oli oppinut Désiréen luona. Ja
+iltasella, kun herra Chèbe tuli tytärtään noutamaan, lausuttiin
+hänelle Sidoniesta suurimmat ylistykset.
+
+Siitä pitäen olivat kaikki päivät yhtäläiset. Seuraavana päivänä
+asetteli Sidonie mustien helmien sijaan valkoisia sekä punaisia
+väärien korallien jyviä; sillä neiti Le Miren luona valmistettiin
+vaan vääriä tavaroita, kiiltokaluja, ja siellä kai olikin pikku
+Chèbe'n käytävä elämänsä oppikoulua.
+
+Jonkun ajan eli uusi oppilas, joka oli nuorempi ja paremmin
+kasvatettu, kuin muut, yksinäisenä heidän keskellä. Sittemmin,
+suuremmaksi tultuaan, pääsi hän heidän ystävyyteen ja luottamukseen,
+ottamatta kuitenkaan koskaan osaa heidän huveihin. Hän oli liian
+ylpeä mennäkseen puolen päivän aikaan häitä katsomaan ja suurella
+ylenkatseella kuuli hän aina puhuttavan yöllisistä tanssijaisista
+_Waux-Hall'issa_ tahi _Délices du Marais'sa_ ja hienosta illallisesta
+_Bonvalet'illa_ tahi _Quatre Sergents de la Rochelles'sa_.
+
+Meillä sitä tähdätään korkeammalle, eikö niin, pikku Chèbe?
+
+Muutoin, tuli hänen isänsä joka ilta häntä hakemaan. Toisinaan
+kuitenkin, ennen uutta vuotta, täytyi hänen valvoa muiden kanssa
+kiiruita tilauksia lopetettaessa. Sääliksi kävi nähdä noita kalpeita
+Parisin tyttöjä, jotka kaasun valossa, kivuloisen ja ulean näköisinä,
+valikoivat helmiä, yhtä valkeita, kuin itse olivat. Heissä näkyi sama
+tekoloisto, samaa väärien hohtokivien haurautta. Muusta he eivät
+puhuneet, kuin naamiaisista ja teaattereista.
+
+-- Oletko nähnyt Adèle Pagen _Kolmessa Musketöörissä?_... Ja
+Melinguen? Entä Maria Laurent'in?... Oi! Maria Laurent!
+
+Näyttelijäin ihokkaat ja näytelmäkuningattarien koruilla neulotut
+vaatteet heijastivat heidän silmissään valkoisista kaulanauhoista,
+joita he sormissaan pyörittelivät.
+
+Kesällä ei ollut niin kova työ. Se oli, "kuollut aika." Silloin,
+suuren kuumuuden kestäessä, kun suljettujen sälyvarjostimien takaa
+kuultiin pitkin katuja huudettavan mirabelleja ja renkloodeja [luumun
+lajeja], makasivat tytöt sikeästi, pää pöydällä. Tahikka kävi
+Malviina perähuoneesta pyytämässä neiti Le Mireltä annoksen _Journal
+pourtoiis'ia_, jota hän luki muille ääneen.
+
+Uutta pikku Chèbe ei pitänyt romaaneista. Hänellä oli päässä kaikkia
+noita paljon hauskempi romaani.
+
+Ei mikään ollut, näet, saanut häntä unhottamaan tehdasta.
+Lähtiessään aamusin isänsä syleilyksestä, loi hän aina silmäilyn
+sinnepäin. Siihen aikaan oli tehdas heräämäisillään. Torvi laski
+korkealle ensimmäisen mustan savutuprunsa. Ohikulkiessaan kuuli
+Sidonie työmiesten huudot, painimien kovat, raskaat iskut, koneiden
+voimakkaan ja säännöllisen puhkumisen ja koko työn räyhyn, joka,
+ollen hänen mielessään sekaisin muistojen kanssa juhlista ja
+sinisistä kuomivaunuista, itsepintaisesti vainosi häntä.
+
+Se puhui enemmän edukseen, kuin omnibusten rytinä, katuhuudot ja
+vesiputoukset; työhuoneessakin, hänen valikoidessa vääriä helmiä
+ja iltasin vanhempainsa luona, kun hän päivällisen jälkeen tuli
+porrasikkunalle ilmaa hengittämään ja yöllä katseli sammunutta,
+autiota tehdasta, humisi aina vaan hänen korvissaan tuo toimekas
+hälinä, ikäänkuin alituisena säestyksenä hänen ajatuksilleen.
+
+Pikku tytin on ikävä, rouva Chèbe... Häntä pitää huvitella... Ensi
+pyhänä minä vien teidät kaikki maalle.
+
+Sunnuntai-matkat, joita kelpo Risler toimitti Sidoniea huvittaakseen,
+surettivat vaan yhä enemmän häntä.
+
+Niinä päivinä oli noustava ylös neljän aikaan aamulla, sillä
+ilmaiseksi eivät köyhät saa huvituksiaan, Aina, näet, tuli viimeisenä
+hetkenä jokin tilkku silitettävätä tai garnityyri ommeltava,
+koettamalla siten uusia i'änikuista, pientä, valkoraitaista
+syreeniväristä hametta, jota rouva Chèbe tunnollisesti jatkoi joka
+vuosi.
+
+Lähdettiin kaikki yhdessä, Chèbeläiset, Risleriläiset ja kuuluisa
+Delobelle. Désirée ja hänen äitinsä vaan eivät olleet muassa. Kovan
+onnensa masentama, heikko tyttö-raukka ei tahtonut koskaan hievahtaa
+istuimeltaan, ja äiti Delobelle jäi hänelle pitämään seuraa. Muutoin
+ei kummallakaan ollut kyllin sopivaa vaatteusta näyttäytyäkseen
+ulkona suuren miehen rinnalla; sillähän olisi koko hänen asunsa
+vaikutus hävinnyt.
+
+Lähtiessä kävi Sidonie vähän iloisemmaksi. Parisi, verhottuna
+heinäkuu-aamun ruusuhuuruun, pysäyspaikat, täynnä heleitä
+vaatteuksia, vaunujen ikkunoista näkyvät maaseudut, sitte
+jalotteleminen puhtaassa, Seinevirran raitistuttamassa ilmassa, johon
+metsän kolkka levitti virkeyttään, kukkivat niityt ja tähässä olevat
+viljavainiot tuoksuaan, kaikki tuo huumasi hänen hetkeksi. Mutta
+pianpa inhoitti häntä sunnuntain halpuus...
+
+Oli aina vaan yhtä ja samaa.
+
+Seisahduttiin ravintolan luo, jossa voipaistoksia valmistettiin,
+hyvin pauhaavan ja vireän maalaisjuhlan läheisyyteen, sillä yleisöä
+tahtoi Delobelle, joka, yhä vaan haaveensa valtaamana, kuljeskeli
+harmaassa takissa ja harmaissa sääryksissä, pieni hattu toisella
+korvalla, vaalea palttoo käsivarrella, ajatellen, että teaatteri
+kuvasi tienoota Parisin lähellä ja että hän näytteli maalla
+oleskelevaa Parisilaista.
+
+Mitä herra Chèbeen tulee, joka kerskaili rakastavansa luontoa samoin
+kuin Jean-Jacques vainaja, niin ei se ollut hänen mielestään mitään
+ilman makarooniin ampumista, puuhevosia, säkissä juoksua, tomua ja
+ruokopillin soittoa. Ja semmoinen oli myöskin rouva Chèben maaelämän
+perikuva.
+
+Sidonien taas oli aivan toinen; häneen nuo sunnuntait, jotka
+Parisilaiset viettävät kävelemällä kylän teitä pitkin, vaikuttivat
+kauhean ikävän. Hänen ainoa huvinsa tuossa väentungoksessa oli
+tuntea olevansa huomattu. Mikä maalaisen, suoraan ja kovaan hänen
+vieressään lausuma ihmetteleminen hyvänsä sai hänen hyville mielin
+koko päiväksi, sillä hän oli niitä, jotka eivät halveksi mitäkään
+sievistelemistä.
+
+... Väliin, jättäen Chèbeläiset ja Delobellen juhlaan, käveli Risler
+pitkin kenttiä veljensä ja "tytin" kanssa, kukkia poimiskellen
+seinäverhomalliksi. Pitkillä käsillään taivutti Frans orapihlajan
+korkeat oksat tahi kiipesi puiston aidalle taittaakseen nuortean
+lehvän, jonka toiselta puolelta oli huomannut. Mutta joen rannaltapa
+he korjasivat rikkaimman satonsa.
+
+Siellä oli notkeita, pitkä- ja koukero-vartisia kasveja, jotka
+ovat niin hyvän näköisiä seinäverhoilla, suuria, suoria ruokoja ja
+pyöräkelloja, joidenka kukat -- puhjeten yht'äkkiä oikullisessa
+piirustuksessa -- näyttävät eläviltä kasvoilta, joltakin, joka
+katselee neuvottoman, lumoavan lehvän keskeltä. Risler ryhmitti
+kukkakimppunsa, lajitteli ne taiteellisesti, viehättyen itse
+kasvienkin luonnosta ja kokien hyvin panna mieleen niiden elintavan,
+joka onkin käsittämätöin, kun vaan yhden päivän väsymys on niiden yli
+kulkenut.
+
+Kun kimppu oli valmis ja leveällä ruoholla, ikäänkuin nauhalla,
+sidottu, sälytettiin se Franssin selkään, ja sitte matkalle!
+Mietiskellen yhä taidettaan, etsi Risler kävellessäänkin aineita ja
+meistejä.
+
+-- Katsohan tyttäreni... tätä lehmänkieloa valkoisine kulkusineen
+näiden ruusujen välitse... Hä? Mitäs luulet?... vesivihriällä tai
+villaharmaalla pohjalla, sepä se koreata olisi.
+
+Mutta Sidonie ei pitänyt enemmän lehmänkieloista, kuin ruusuistakaan.
+Kedon kukat olivat hänestä köyhien kukkia, jotakin hänen
+syreeni-värisen hameensa tapaista.
+
+Hän muisti nähneensä muullaisia herra Gardinois'in hovissa,
+ansareissa, porrasaidalla ja ylt'ympäri hiekoitettua, suurien vaasien
+reunustamaa pihaa.
+
+Kas semmoisia kukkia hän rakasti, niin käsitti hän maa-elämän!
+
+Muisto Savignysta johtui hänen mieleensä joka askeleella. Kun he
+kulkivat jonkun puiston ristikkoportin ohi, seisattui hän katselemaan
+suoraa yhtämittaista kujaa, joka vei portaitten luo... Suurien puiden
+säännöllisesti varjostamat nurmikot ja rauhalliset penkereet veden
+partaalla muistuttivat hänelle muita penkereitä, muita nurmikoita.
+Ja nuo loistoisuuden näyt, muistoihin yhdistyneinä, tekivät hänen
+sunnuntainsa paljoa surullisimmiksi. Mutta varsinkin paluu lannisti
+hänen.
+
+Ne ovat niin hirveän täynnä väkeä ja tukehduttavaa ilmaa, noina
+iltoina, Parisin pienet lähipysäkit! Siellä sitä on teeskenneltyä
+iloa, tuhmaa naurua ja lauluja, vedettyjä viimeisellä äänellä, jolla
+ei ole enää muuta voimaa, kuin kirkua!... Sillä kertaa oli herra
+Chèbe haltioissaan...
+
+Siinä sai hän tuuppia piljettiluukun ääressä, vihoitella junan
+myöhästymisestä, sättiä asema päällikköä, yhtiötä, hallitusta, ja
+sanoa kovaa Delobellelle, naapurien kuulla.
+
+-- "Hä?... annas kun tämmöistä tapahtuisi Ameriikassa?"...
+Ja, kiitos kuuluisan näyttelijän osoitteelliselle mimiikille ja
+mahtavalle katsannolle, jolla hän vastasi: 'Kyllä kai!'... sai se
+ympärillä olevat arvelemaan, että nuo herrat täsmälleen tiesivät,
+miten Ameriikassa olisi käynyt moisissa tapauksissa. Hehän olivat
+peräti yhtä tietämättömät kumpikin; mutta kansassa tuo heitä ylensi.
+
+Istuen Franssin rinnalla, puolet hänen kukkakimpustaan polvillaan,
+oli Sidonie ikäänkuin mitättömäksi hälvennyt keskellä tuota
+melskettä, kauan odottaessa iltajunaa. Asemalta, jota yksi ainoa
+lamppu valaisi, näki hän ulkona synkkävarjoiset varvikot, siellä
+täällä viimeisten juhlavalaistusten läpäiseminä, mustan kyläkadun,
+ihmiset, jotka tulivat, ja lyhdyn, ripustetun autiolle rannikolle.
+
+Aika ajoin kulki lasiovien takaa pysähtymättä juna, hehkuvien hiilien
+räiskinässä ja uhkuen höyryä. Silloin puhkesi asemalla huuto- ja
+koputus-myrsky, jonka yli liiteli herra Chèben ylen kimakka sopraano
+ääni, kirkuen kuin kalalokki ikään: "Murtakaa ovet! Murtakaa
+ovet!"... jota pikku mies kyllä olisi kavahtanut tekemästä, hän
+kun julmasti pelkäsi kaikkia shandarmeja. Tuokion kuluttua myrsky
+lakkasi. Naiset, väsyneinä ja kovan ilman hajoittamine hiuksineen,
+nukkuivat lavitsoille. Siinä oli rutistuneita hameita, särkyneitä
+kapineita ja valkoisia, avorintaisia vaatteuksia, täynnä tomua.
+
+Sitäpä kyllä karisi kaikista vaatteista, kohosi ilmaan joka
+askeleella, se synkensi lamput, himmensi silmät, muodosti kuni pilven
+ikään rasittuneille kasvoille. Vaunut, joihin vihdoin astuttiin,
+tuntikausia odotettua, olivat myöskin tomun läpitunkemat... Sidonie
+aukais ikkunan ja katseli mustia tasankoja, loppumatointa pimeyden
+juovaa. Sitte nousivat esiin, lukemattomina tähtinä ensimmäiset
+lyhdyt kaupungin laidan bulevaardeilla, linnoitusten lähellä.
+
+Siihen loppui kaiken tuon köyhän väestön hirveä lepopäivä. Parisin
+näky johti kaikkien mieleen seuraavan päivän työn. Kuinka ikävä
+hyvänsä sunnuntainsa olikin, niin alkoi Sidonie kuitenkin kaivata
+sitä. Hän ajatteli rikkaita, joille joka päivä elämässä on lepopäivä;
+ja hämärästi, kuni unessa esiytyivät hänelle pitkät puistikot,
+jotka hän päivällä oli nähnyt täynnä tämän mailman miekkoisia,
+jotka kävelivät hienolla hiekalla, sillä välin kuin tuolla
+ristikkoportilla, tomuisella tiellä, köyhien sunnuntai kului suurin
+askelin, että tuskin ehti pysähtyä hetkeksi katsomaan ja kadehtimaan.
+
+Kolmestatoista seitsemääntoista vuoteen oli pikku Chèben elämä
+tuollaista.
+
+Vuodet vuosia seurasivat tuomatta vähintäkään muutosta mukanaan.
+Rouva Chèben kashimirishaali oli hiukan enemmän kulunut, pieni
+syreenivärinen hame oli vielä kestänyt muutamia korjauksia, ja siinä
+kaikki! Ainoastaan mikäli Sidonie kasvoi, loi Frans, joka nyt oli
+tullut nuoreksi mieheksi; häneen äänettömiä, helliä katseita, osoitti
+häntä kohtaan kaikille silmin nähtävää rakkauden huomiota, jota nuori
+tyttö vaan yksin ei älynnyt.
+
+Eikä mikään, muutoin, huvittanut pikku Chèbeä.
+
+Työhuoneessa täytti hän tehtävänsä säännöllisesti, vaiteliaasti,
+ilman pienintäkään ajatusta tulevaisuudesta tai aikaantulosta.
+Kaikki, mitä hän teki, näkyi tapahtuvan toistaiseksi.
+
+Frans sitä vastoin työskenteli jonkun aikaa jo erityisellä
+innolla, vauhdilla semmoisella, kuni ne, jotka johonkin pyrkivät
+ponnistustensa lopulla, niin että hän neljänkolmatta vanhana pääsi
+toisena Centraalikoulusta insinöörin arvolla.
+
+Sinä ehtoona oli Risler vienyt Chèbea perheen _Gymnase_-teaatteriin
+ja koko illan tekivät rouva Chèbe ja hän alinomaa merkkejä iskemällä
+toisilleen silmää lasten selän takana. Sitte lähtiessä, pani rouva
+Chèbe juhlallisesti Sidonien käden Franssin käsivarrelle, ikäänkuin
+sanoen rakastajalle: "Selvittäykää nyt... se on teidän asianne..."
+
+Silloin koetti rakastaja parka selvittäydä.
+
+Matka on pitkä Gymnase-teaatterista Marais'iin. Tuskin on muutamia
+askeleita käyty, kun bulevardien loisto katoaa, jalkakadut käyvät
+yhä pimeämmiksi, kulkiat yhä harvinaisemmiksi. Frans alkoi puhua
+näytelmästä... Hän piti hyvin paljon kappaleista, joissa oli tunnetta.
+
+-- Entä te Sidonie?
+
+-- Oi! minä, tiedättekö, Frans, jos vaan löytyy komeita pukineita.
+
+Laita on se, ett'ei hän teaatterissa muusta huolinutkaan. Hän ei
+ollut noita tuntehikkaita _à la Bovary_, jotka tulevat teaatterista
+valmiine rakkauden lauselmineen ja ylpeine ideaalineen. Ei! Himoa
+loistoon ja komeuteen, sitä vaan teaatteri hänessä herätti; sieltä
+hän saavutti ainoastaan meistejä hiuslaitoksiin ja vaateparsia...
+Näyttelijättärien uudet, liioitellut pukineet, heidän käytöksensä,
+aina heidän maalliseen, teennäiseen lausumiseensa asti, joka hänestä
+näytti oikein erinomaiselta, ynnä kulloitusten ja tulien halpamainen
+häikäistys, loistava ilmoitus ovella, vaunut, jotka seisattuivat,
+koko tuo hiukan epäterveellinen melu maineessa olevan kappalen
+ympärillä -- kas sitä hän rakasti, se kävi häneen.
+
+Rakastaja jatkoi:
+
+-- Kuinka hyvin he näyttelivät rakkauden kohtauksen!
+
+Ja sanoessaan tuon rakkaus-sanan, kumartui hän hellästi pientä,
+sievää päätä kohti, käärittyä valkoiseen villa päähineesen, jonka
+alta kiehkuroivat suortuvat laskeutuivat.
+
+Sidonie huo'ahti:
+
+-- Oi, niin, rakkauden kohtaus!... Näyttelijättärellä oli hyvin
+kauniit hohtokivet!...
+
+Oli hetki äänettömyyttä. Frans paralla oli paljo vaivaa
+selittääkseen. Sanat, joita hän etsi, eivät tulleet esille, sitte
+anasti pelko hänen. Puhuakseen määräsi hän itselleen paikat:
+
+-- Kunhan ollaan käyty Saint-Denis-portin sivu... Kunhan mennään
+bulevaardilta.
+
+Mutta Sidonie rupesi puhumaan muista ihan joutavista asioista, niin
+että Franssin julistus jäätyi hänen huulilleen, tahikka seisautti
+heitä vaunut, joten vanhemmat ehtivät yllättää heitä.
+
+Maraisissa vihdoin ratkaisi hän yhtäkkiä päätöksensä:
+
+-- Kuulkaas, Sidonie... Minä rakastan teitä...
+
+Sinä yönä oltiin Delobellelässä valveella hyvin myöhään.
+
+Noiden miehuullisten naisten tapa oli tehdä työpäivänsä niin
+pitkäksi, kuin mahdollista, jatkaa se niin myöhään yöhön, että heidän
+lamppunsa oli aina viimeiseksi sammuneita hiljaisen Braque kadun
+varrella. Maata pannakseen odottivat he suuren miehen tuloa, jolleka
+takan hiilloksella pidettiin varina pieni, vahvistava illallinen.
+
+Hänen näyttelyaikanaan oli sillä olemissyynsä, koska näet
+näyttelijät, joiden täytyy syödä aikaiseen ja sangen keveä
+päivällinen, näyttämöltä päästyään tulevat kotia hirveän nälkäisinä.
+Delobellehan ei enää ollut näytellyt moniin aikoihin; mutta
+omaamatta oikeutta, kuten hän sanoi, luopua teaatterista, kannatti
+hän kiihkoaan monituisilla ilveilijän tavoilla, joihin kuului tuo
+palausillallinen samoinkuin jokapäiväinen kotiintulonsakin, sen
+jälkeen kuin kaasu oli sammutettu bulevardi-teaatterin viimeiseltä
+lamppu-partaalta. Panna levolle illallisetta, samaan aikaan, kuin
+kaikki muut, sehän olisi ollut eroamista, luopumista taistelusta.
+Eikä hän luopunut, hiisi vie!...
+
+Puheenalaisena yönä ei näyttelijä vielä ollut palannut, ja molemmat
+naiset odottelivat häntä jutellen ja työskennellen sangen vilkkaina,
+ehkä jo varsin myöhä oli. Koko illan oli puhuttu yksinomaisesti
+Franssista, hänen edistyksestään ja tulevaisuudestaan.
+
+-- Nykyään, sanoi äiti Delobelle, ei häneltä puutu muuta, kuin hyvä
+pikku vaimo.
+
+Se oli myöskin Désiréen mielipide. Muuta ei puuttunut Franssin
+onnesta, kuin hyvä, pikku vaimo, sauras, hilpeä ja työhön tottunut,
+joka unhoittaisi kaikki hänen takia. Ja kun Désirée puhui siitä
+tuollaisella vakuutuksella, tiesi se että hän oikein hyvin tunsi
+tuon vaimon, joka oli niin sovelias Frans Rislerille... Désirée ei
+ollut kuin vuotta nuorempi Franssia, juuri mitä tarvitaan ollakseen
+nuorempi miestään ja voidakseen samalla kelvata hänelle äidiksi...
+
+Kaunis?...
+
+Ei ihan, mutta pikemmin sievä, kuin ruma, huolimatta hänen
+vaivaisuudestaan, sillä hän ontui, poloinen!... Ja sitte älykäs,
+reipas ja niin hempeä! Ei kukaan muu, kuin Désirée, tietänyt mihin
+määrin tuo pikku vaimo rakasti Franssia ja kuinka hän oli ajatellut
+häntä yöt päivät jo vuosikausia. Frans itsekään ei ollut sitä
+huomannut, eikä hänen silmänsä näkynyt olevankaan muita, kuin tuota
+tyttömukuraa, Sidoniea, varten. Mutta yhden tekevä! Hiljainen rakkaus
+on niin kaunopuhelias, niin suuri voima on kätketty pidätettyihin
+tunteisin... Kuka ties? ehkäpä jonakin päivänä...
+
+Ja pikku ontuva, kumartuneena työnsä yli, lähti pitkälle matkalle
+haaveiden maahan, niinkuin usein tapahtui tuon viallisen, istuessaan
+nojatuolissaan, jalat nojattuina liikkumattomaan jakkaraan --
+matkalle ihmeelliselle, jolta hän aina palasi onnellisena ja
+hymyilevänä, nojaten Franssin käsivarteen rakastetun puolison
+kaikella luottamuksella. Sormensa seurasivat hänen sydämensä unelmaa,
+pikku lintu, jota hän silloin käsissään piteli ja jonka rutistuneita
+siipiä hän korjaeli, sekin näytti olevan matkalla, lentämäisillään
+tuonne, hyvin kauas, hilpeänä ja köykäisenä, kuin hän. Yht'äkkiä
+aukeni ovi.
+
+-- Enhän teitä häirinne? sanoi reimastunut ääni. Äiti, joka oli
+hiukan nukahtanut, kohotti pikaisesti päätään:
+
+-- Kah! herra Franshan se on... tulkaa vaan sisään herra Frans...
+Näette, me odotamme isää... Näyttelijät peijakkaat ne tulevat aina
+niin myöhään kotia... Istukaahan tuohon... syöttehän illallista
+hänen kanssa...
+
+-- Oi! ei, kiitoksia, vastasi Frans, jonka huulet vielä olivat
+vaaleat äskeisestä mielenliikutuksesta; kiitos, minä en viivy... Minä
+näin teillä tulta ja poikkesin vaan teille sanomaan... kertomaan
+teille suuren uutisen, joka teitä on hyvin huvittava, sillä tiedän
+teidän minua rakastavan...
+
+-- Minkäs niin, Herra Jumala?
+
+-- Herra Frans Rislerin ja neiti Sidonien kihlauksen!...
+
+-- Tuota! Minä kun vast'ikään pääsin sanomasta, ett'ei häneltä muuta
+puutu, kuin hyvä, pikku vaimo, pani siihen äiti Delobelle nousten
+ylös hypätäkseen hänen kaulaansa.
+
+Désirée ei kyennyt lausumaan sanaakaan. Hän kumartui vielä enemmän
+työnsä yli ja, koska Franssin silmät olivat yksinomaisesti onnessaan
+kiinni ja äiti Delobelle vaan katsoi kelloa, nähdäkseen, kohtako
+hänen suuri miehensä tulisi, niin ei kukaan huomannut ontuvan
+mielenliikutusta ja kalpeutta, eikä pikku linnun suonenvedon
+tapaista väräjämistä, joka liikkumattomana oli hänen käsissään, pää
+kallellaan, kuni kuolleeksi haavoitettu eläin.
+
+
+
+
+IV.
+
+Pikku Chèben histooria. -- Savignyn kiiltomadot.
+
+
+    Savigny-sur-Orgessa.
+
+    'Rakas Sidonie!
+
+    Eilen istuimme pöydässä suuressa ruokasalissa, jonka tunnet, ja
+    ovi oli selkoisen selällään täydessä kukassa oleville portaille.
+    Minun oli pikkuisen ikävä. Isä kulta oli ollut huonolla tuulella
+    koko aamupäivän, ja, äiti parka ei tohtinut hiiskua sanaakaan
+    noiden rypistettyjen kulmakarvojen lannistamatta, jotka aina
+    ovat hänelle lakia lukeneet. Minä ajattelin, että oli todellakin
+    vahinko olla aivan yksin, kesäsydännä, näin kauniissa paikassa,
+    ja että olisin varsin onnellinen, nyt kun, näet, olen päässyt
+    kasvatuslaitoksesta ja kun minun on oltava kaiket vuoden ajat
+    maalla, saadessani, kuni muinoin, jonkun kanssani juoksentelemaan
+    pitkin metsiä ja pyökki-puistoja.
+
+    Georges käy kyllä toisinaan täällä, mutta hän tulee aina hyvin
+    myöhään, ainoastaan päivälliseksi, ja palajaa sitte seuraavana
+    päivänä jo ennenkuin olen hereillä. Sitä paitsi onkin hän jo vaka
+    mies, herra Georges. Hän tekee työtä tehtaalla, ja asioiden huoli
+    vetää usein hänenkin otsalleen ryppyjä.
+
+   ... Näin pitkälle olin ehtinyt mietteissäni, kun isäni yht'äkkiä
+    nopeasti kääntyi puoleeni:
+
+    -- Mitenkä pikku Sidonien laita on? Mielelläni tahtoisin pitää
+    hänet täällä jonkun ajan.
+
+    Arvaathan, kuinka olin onnellinen! Sehän vasta iloa taas kohdata
+    toisensa ja sitoa tuo hyvä ystävyys jonka keskeyttäminen oli
+    enemmän elämän, kuin meidän vikamme! Paljo niitä on meillä oleva
+    asioita kerrottavana! Sinä, joka yksin voit huvittaa hirveää
+    isoisää, sinä olet tuottava iloa meille, ja vakuutan sinua, että
+    sitä kyllä tarvitaankin.
+
+    Se on niin autio, tämä kaunis Savigny! Ajattelehan, että
+    aamuisin välistä pistää päähäni virnaileminen. Pukeudun, teen
+    itseni kauniiksi, hiukset kiharassa ja koreat vaatteet yllä;
+    kävelen puistikoissa, ja äkkiä huomaan tehneeni kustannuksia
+    joutsenien, sorsien, Muisku-koirani ja lehmien vuoksi, jotka
+    niityllä eivät edes käännykään ohi kulkiessani. Silloin menen
+    kiusalla hyvin sukkelaan takaisin, puen ylleni kattuuni-hameen,
+    askartelen moisiossa, aitassa, vähän missäkin. Ja todellapa alan
+    uskoa, että ikävä on minun vartuttanut ja että minusta tulee
+    varmaan oiva emäntä....
+
+    Onneksi tulee, näet, kohta metsästysaika, jolloin arvelen
+    voivani huvitella hiukan. Ensiksi käyvät silloin Georges ja
+    isäni, jotka molemmat ovat kovia metsästäjiä, useammin täällä.
+    Sitte tulet sinä. -- Sillä vastaathan minulle heti, että tulet
+    meille, eikö niin? Herra Risler sanoi tuonnoin sinun olevan
+    raihnas. Savignyn ilma tekee sinulle oikein hyvää.
+
+    Täällä kaikki sinua odottavat. Ja minä en malta enää elääkään.
+
+                                                Claire.'
+
+Kirjeensä kirjoitettuaan, pani Claire Fromont suuren olkihatun
+päähänsä, sillä elokuun ensimmäiset päivät, olivat helteiset
+ja ihanat, ja meni laskemaan sen pieneen laatikkoon, josta
+kirjeenkantaja joka aamu ohimennessään otti hovin postin.
+
+Se oli puiston päässä, tien käänteessä. Hän seisattui hetkeksi
+katselemaan puita tien varrella ja ympäröiviä niittyjä, jotka
+uinailivat päivän paistehessa. Tuolla elonleikkaajat korjasivat
+viimeisiä lyhteitä, vähän kauempana taas kynnettiin. Mutta koko tuon
+hiljaisen työnteon alakuloisuus oli kaukana nuoresta tytöstä, joka
+loisti ilosta nähdäkseen ystävätään.
+
+Ei yhtäkään tuulenhengähdystä kohonnut korkeilta kukkuloilta
+taivaanrannalla, ei yhtäkään ääntä puiden latvoista tullut
+varoittamaan häntä, edes aavistusta antamalla ja estämään häntä
+lähettämästä tuota kovaonnista kirjettä. Ja oitis kotia palattuaan
+kävi hän puuhaamaan Sidonielle sievää huonetta omansa viereen.
+
+Kirje meni uskollisesti perille. Kuusaman ympäröimästä pienestä,
+ruohonpäisestä portista tuli se Parisiin ja saapui samana iltana,
+Savignyn postimerkkineen ja ihan tuoksuvana maa-ilmaa, viidenteen
+kerrokseen Braque-kadun varrelle.
+
+Sepä oli tapahtuma! Kirje luettiin kolmeen kertaan; ja viikonajan,
+lähtöön saakka oli se takan reunuksella rouva Chèben tähteiden,
+lasikuvulla varustetun kellon ja keisarikunnan aikuisien maljojen
+joukossa. Sidoniesta oli se, kuni ihmeellinen romaani, täynnä
+lumousta ja lupauksia, jota hän luki aukaisematta, katselemalla
+vaan sen valkoista koteloa, jossa kohosi Claire Fromont'in koreiltu
+nimikirjoitus.
+
+Kyllä nyt puuhattiin, kuin häiksi konsanaan. Pääasia oli tietää,
+minkälaisissa vaatteissa mennä hoviin. Huolta oli pidettävä siitä,
+oli leikattava, sovitettava ja koetettava hameita ja hiuslaitoksia...
+Frans raukka! Kuinka nuo valmistukset saivat hänen pahoille mielin!
+Lähtö Savignyyn, jota hän turhaan oli koettanut vastustella, oli
+vielä viivyttelevä heidän naimistaan, jota -- hänen tietämättä,
+miksi? -- Sidonie oli siirtänyt joka päivä vähän. Frans ei, näet,
+voisi mennä hänen luo; ja kun Sidonie kerran oli siellä, keskellä
+kestejä ja huvia, niin ties' sen, miten kauvaksi hän sinne jäisi?...
+
+Delobellen naisille kävi tuo toivotoin rakastaja aina luottamuksiaan
+tekemässä, vaan huomaamatta kertaakaan, kuinka vireästi Désirée nousi
+ylös, hänen sisään tullessaan, tarjotakseen hänelle sijaa vieressään
+työpöydän ääressä ja kuinka hän sitte istuutui ihan punaisena,
+hehkuvin silmin.
+
+Muutamiin päiviin ei oltu enää tehty _lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_.
+Äiti tyttärilleen päärmäsivät ruusun punaisia sepaluksia Sidonien
+hametta varten, eikä pikku ontuva ollut koskaan ommellut niin
+kernaasti.
+
+Hän ei ollut suotta Delobellen tytär, tuo pikku Désirée.
+
+Isältään oli hän perinyt taipumuksen haaveilla ja toivoa loppuun
+asti, oli mikä oli.
+
+Franssin kertoessa hänelle rakkauden huoliaan, ajatteli Désirée, että
+kun Sidonie on kerran lähtenyt pois, hän tulisi niinikään joka päivä,
+vaikka kohta puhumaankin poissa olevasta; että hän olisi siinä hänen
+vieressään, valvoisi yhdessä "isää" odottaessa, ja että hän kenties
+jonakuna iltana, katsellessa häntä, huomaisi mikä ero on naisen
+välillä, joka rakastaa ja sen, joka antaa rakastaa itseään.
+
+Ajatus, että joka pisto, jonka hän hameesen teki, riennätti tuota
+kärsimättömästä odotettua lähtöä, antoi silloin hänen neulalleen
+tavattoman nopeuden ja kauhulla näki rakastaja raukka sepaluksia ja
+reunustuksia läjittyvän silmin nähden hänen ympäri, kuohuen kuni
+pienet aallot ikään.
+
+Ruusun värisen hameen valmistuttua, lähti neiti Chèbe Savignyyn.
+
+Herra Gardinois'in hovi oli rakennettu Orge-laaksoon, pienen joen
+varrelle, jota niin oikullisesti sievistivät sen myllyt, saaret,
+sulut ja laajat puistonurmikot, jotka siintoon hälvenivät sen ahteita
+pitkin.
+
+Kartano, vanha Lutvikki XV aikuinen rakennus mataloine
+huone-kertoineen, mutta hyvin korkeine kattoineen, oli kovin
+alakuloisen näköinen, omituista ylimyksellisen muinaisuuden muotoa:
+-- leveät portaat, ruosteiset rautabalkongit, vanhat, sateen
+hivuttamat vaasit, joista tuoreet kukat heleästi esiin pistivät
+punertavaa kiveä vastaan. Silmän siintämättömiin ulottui rappeutunut,
+kaatumaisillaan oleva muuri, joka laskeutui vienoa rinnettä alas
+virralle. Mahtavasti kohosi niiden yli hovi vuolukivikattoineen,
+moisio punaisine kattotiilineen, ja ihana puisto lehmuksineen,
+saarnineen, poppelineen ja kastanjineen, jotka liittyivät tuuheaksi,
+mustaksi juovaksi, kupukaariksi lehtikujien yli toisinaan aueten.
+
+Mutta viehätys vanhalla tilalla oli vesi, vesi joka elähytti sen
+hiljaisuutta, teki sen näyt juhlallisimmiksi. Savignyssa löytyi,
+jokea lukematta, lähteitä, vesisuihkuja ja lampeja, joissa mailleen
+menevä päivä kuvasti täydessä kunniassaan; ja tuo sopi hyvin
+vanhanaikuiselle, sammaltaneelle ja vihertyneelle kartanolle, joka
+oli kuni veden kuluttama kivi puron rannalla.
+
+Pahaksi onneksi oli laita Savignyssa, kuin useimmissa ihmeteltävissä,
+parisilaisissa kesäpalatseissa, jotka ovat joutuneet kauppa- ja
+asioimis-nousukasten saaliiksi, ett'ei hovin herrat sointuneet yhteen
+hovin kanssa.
+
+Siitä saakka, kuin vanha Gardinois oli hovinsa ostanut, koki hän
+vaan hävittää kaikki, mitä sattuma hänelle niin kauniina hankkinut
+oli, kaadatti puita "näkyä varten", varusti puistonsa kummallisilla
+aitauksilla rosvoja vastaan, ja pyhitti yksinäisyytensä komeaksi
+kasvitarhaksi, joka, tuottaen äärettömän paljo hedelmiä ja
+vihanneksia, oli hänestä enemmän hänen oma maansa, talonpojan maa.
+
+Mitä tulee suuriin saleihin, joiden seinämaalaukset syksyn sumusta
+vaalentuivat, vesistöihin, ulpukkojen anastamiin, ja rotkoihin ja
+siltoihin näkinkenkineen, niin piti hän niistä ainoastaan siitä
+syystä, että vieraat niitä ihailivat ja että kaikki tuo käsitti sen,
+joka hyvin paljo mairitteli vanhan härkäkauppiaan turhamielisyyttä:
+-- hovin!
+
+Ollen jo iäkäs ja voimatta enää metsästää taikka, kalastaa, vietti
+hän aikansa valvomalla äärettömän suuren tilansa vähäpätöisiä
+yksityisyyksiä. Jyvät, jotka annettiin kanoille, hinta myydystä
+viimeisestä viljan korjuusta, olkikupojen luku oivalla, pyöreällä
+parvella, kaikki tuo antoi hänelle torumisen aihetta koko päiväksi;
+ja kaukaa katsellessa kaunista Savignya vierulla sijaitsevine
+kartanoineen, sen alatse juoksevan joen kuvastinta, kietolasten
+siimestämiä korkeita penkereitä ja kivikerroksia, jotka puistoa
+majesteetillisesti viettävällä tantereella kannattivat, ei olisi
+suinkaan koskaan voinut arvata haltian kitsautta ja mielen niukkuutta.
+
+Joutilaana rikkaudessaan eleli herra Gardinois, koska hän Parisissa
+ikävöi, siellä koko vuoden, ja kauniina vuoden aikana pitivät
+Fromont'ilaiset hänelle seuraa.
+
+Rouva Fromont oli leppeä, vaan ei kovin mielevä nainen, jota hänen
+isänsä tyly itsevaltiaisuus varhain oli taivuttanut kärsivään ja
+alituiseen tottelevaisuuteen. Samassa asemassa oli hän mieheensä,
+jonka hyvyys ja kestävä lempeys ei ollut voinut saada voittoa tuosta
+nöyryytetystä, hiljaisesta, kaikesta välinpitämättömästä ja ikäänkuin
+vastuuttomasta luonnosta. Elettyään aina asioista syrjässä, oli
+hän rikastunut huomaamattaan ja ilman vähintäkään halua käyttää
+sitä hyväkseen. Kaunis asuntonsa Parisissa ja isänsä uhkea hovi
+vaivasivat häntä. Hän teki paikkansa siinä niin pieneksi, kuin
+mahdollista, käyttäen elämänsä yhteen kiihkoon, -- järjestykseen,
+näet, -- järjestykseen ihmeelliseen ja eriskummalliseen, johon kuului
+harjaaminen, pyyhkiminen, tomuttaminen, ja kuvastimien, kulloitusten
+ja oven-päällysten kiilloittaminen, omin käsin ja levähtämättä.
+
+Kun ei hänellä ollut enää muuta siivoamista, kävi tuo kumma nainen
+sormuksiinsa, kellonvitjoihinsa ja solidinsa käsiksi, puhdisti
+hohtokivensä ja helmensä, ja yhä kirkastamalla omaa ja miehensä nimeä
+kihlasormuksessansa, oli hän siitä kaikki kirjaimet kuluttanut.
+Huolensa seurasi häntä Savignyynkin. Käytävistä noukki hän risut,
+kaaputti sammaleen penkeistä päivänvarjostimellaan, olisipa
+tahtonut tomuttaa lehdetkin ja nuohia vanhat puutkin. Vallan usein,
+rautatiellä, kadehti hän pitkin radan vartta rivitettyjä pieniä
+huviloita, loistavine vaskineen, englantilaisine kiiltopalloineen
+ja pitkulaisine pikku puutarhoineen, jotka ovat aivan piirongin
+laatikkoin näköiset. Se se oli hänestä maatalon perikuva.
+
+Herra Fromont, joka kävi siellä ainoastaan pikimältään ja asiat aina
+mielessään, ei myöskään nauttinut ollenkaan Savignysta. Claire yksin
+oli todellakin kuin kotona tuossa kauniissa puistossa. Hän siellä
+tunsi pienimmätkin pehkot. Pakotettuna itse itselleen riittämään,
+niinkuin kaikki yksinäiset lapset, oli hän hankkinut itselleen
+rattoa kaikenmoisissa kävelyissä ja kukoistuksen valvomisissa,
+hänellä oli lehtikujansa, puunsa ja mielipaikkansa, jossa hän kävi
+lukemassa. Ruokakello tapasi hänen aina tilan perältä. Pöytään
+tuli hän hengästyneenä, tyytyväisenä, ulkoilman virkistämänä.
+Pyökkipuiden varjo oli, hiipimällä hänen nuoren otsansa yli, jättänyt
+sille jonkinmoisen surumielisen sulon ja vesistöjen vehreä syvyys,
+päilyvien säteiden läpitunkema, kuvastavana löytyi hänen suurissa
+silmissään.
+
+Tuo kaunis maapaikka oli todellakin suojellut häntä keskuutensa
+alhaisuudesta ja halpamaisuudesta. Tuntikausia saattoi herra
+Gardinois valittaa hänelle hankkijien ja palvelusväen turmelusta,
+laskea lukua siitä, mitä häneltä varastettiin joka kuukausi, joka
+viikko, joka päivä, joka minuuttikin; rouva Fromont saattoi tehdä
+kanteitaan hiiriä, koita, pölyä ja kosteutta vastaan, jotka kaikki
+olivat raivossa hävittämään hänen kalujaan ja yhdessä liitossa hänen
+kaappiaan vastaan, vaan ei tavuutakaan tuosta hurjasta puhelusta
+ollut jäänyt Clairen mieleen. Käynti nurmikon ympäri, luku veden
+rannalla toi heti tyyntä tuohon ylevään ja sangen vilkkaasen sieluun.
+
+Isoisänsä piti hänen outona olentona, aivan kuulumattomana
+perheesensä. Lapsena jo vaivasi hän ukkoa suurien, kirkkaiden
+silmäinsä tautta, suoralla mielteellään kaikesta ja myöskin
+sentähden, ett'ei hän hänessä nähnyt omaa tytärtään, nöyrää ja
+kuuliaista lasta.
+
+-- Siitä tulee ynseä ja omituinen, kuin isänsä on, sanoi hän
+ollessaan huonolla tuulella.
+
+Paljoa enemmän miellytti häntä pikku Chèbe, joka toisinaan kävi
+kirmailemassa Savignyn käytävillä. Siinä hän ainakin huomasi
+rahvasluonteen, kuin omansa oli, sekä rahtusen kunnianhimoa
+ja kateutta, joka jo siihen aikaan ilmitoi tuommoista pientä
+myhäilemistä suupielessä. Sen ohessa ihmetteli ja ihaeli tyttö
+kovin hänen rikkauttaan, joka seikka liehakoi nousukkaan ylpeyttä;
+ja toisinaan kun ukko häntä ahdisteli, käytti hän hullunkurisia
+Parisilapsen sanoja ja jotenkin alhaisia lausumia, joille hänen soma,
+kelmeähkö, pikku naamansa jokapäiväisyyksineen lisäsi omituisuutta.
+Eikä vanhus myöskään ollut häntä koskaan unhoittanut.
+
+Tällä kertaa etenkin, kun Sidonie pitkän poissaolon jälkeen tuli
+Savignyyn, uhkuvine hiuksineen, sorea-vartaloisena, kasvot hilpeinä
+ja vilkkaina, kokonaan sirottuna puotineideiltä hiukan lainatuilla
+koristeilla, oli hänellä siellä paljon menestystä. Ukko Gardinois,
+joka oli varsin ihmeissään nähdessään suuren, nuoren tytön
+odottamansa lapsen sijasta, piti hänen paljoa sievempänä ja olletikin
+paljoa paremmin puettuna, kuin Clairen.
+
+Totta on, ett'ei neiti Chèbellä, tullessaan rautatieltä ja istuessaan
+hovin suurissa vaunuissa, ollut liian huonoa ryhtiä, mutta häneltä
+puuttui sitä, joka oli hänen ystävänsä kauneus ja viehätys,
+tottumusta, käytöstä, teeskenneltyjen asentojen ylenkatsomista
+ja varsinkin mielen vakuutta. Sulonsa muistutti hiukan hänen
+vaatteitaan, huokeita kankaita, päivän aistin mukaan leikatutta,
+tilkkuja, olkoon menneeksi, mutta tilkkuja, joille kuosi, tuo
+mieletöin ja hurmaava tenhetär, oli antanut vivahduksensa, koristeen
+ja meistin. Parisilla on tuollaisia pukineita varten pieniä,
+vasituisia näpsiä, joita on sangen helppo sirota ja vaatehtia, siitä
+syystä juuri, ett'ei heillä ole mitään tyyppiä, ja neiti Chèbe oli
+noita näpsänaamoja.
+
+Sepä ihastusta, kun vaunut kääntyivät pitkään kujaan, vehreän
+nurmikon ja satavuotisten jalavain päärmäämään, jonka päässä Savigny
+häntä vartoeli, portti selko selällään. Siitä päivästä lähtien eli
+hän tuota lumottua elämää, jota hän kauan uneksinut oli. Loistoisuus
+näyttäytyi hänelle kaikissa muodoissaan, alkaen salien muhkeudesta,
+huoneiden suunnattomasta korkeudesta, ansarien ja tallien
+rikkaudesta, aina pienimpiin erityiskohtiin saakka, joihin se näkyy
+tiivistyvän, kuni oivallisimmat hajuvedet, joita pisara vaan riittää
+tuoksuttamaan koko huoneen: -- niinkuin pöytäliinoille aseteltuihin
+kukka-astioihin, palvelijain kylmään tapaan, rouva Fromont'in
+surkeaan ja ikävään "valjastakaa"-sanaan asti...
+
+Ja kuinka hyvä hänen oli olla keskellä tuota rikkaiden hienonnusta!
+Sepä oli juuri hänen mielen mukaista elämää! Ja hänestä näytti, kuin
+ei hänellä olisi koskaan muuta ollutkaan.
+
+Yht'äkkiä, keskellä hänen hurmaustaan, tuli Franssilta kirje, joka
+johti hänen takaisin hänen elämänsä todellisuuteen, hänen kurjaan
+tilaansa virkamiehen tulevana vaimona; se vei hänen väkisin pieneen
+niukkavaraiseen huoneesen, missä hän kerran oli asuva ylähällä
+jossakin mustassa talossa, jonka raskasta, kurjuudesta paksua ilmaa
+hän jo oli hengittävinään.
+
+Rikkoako naimisliitto?
+
+Sen hän kyllä voi, kosk'ei hän ollut muuta panttia antanut, kuin
+sanansa. Mutta kun tämä oli mennyt, kuka ties, tulisi hän katumaan?
+
+Tuossa pienessä kunnianhimon raivoamassa päässä törmäsivät vastattain
+kummallisimmat aatteet. Toisinaan, kun isoisä Gardinois, joka hänen
+kunniakseen oli heittänyt metsästysnuttunsa ja villamekkonsa,
+suottaili hänen kanssaan ja piloillaan vastusteli häntä saadakseen
+jonkun suolaisen tokauksen vastaukseksi, katseli hän ukkoa
+vastaamatta, terävästi ja kylmästi vasten silmiä. Voi, jos _hän_
+olisi ollut kymmentä vuotta nuorempi... Mutta tuo ajatus päästä rouva
+Gardinois'iksi ei ollut pitkällinen. Uusi henkilö, uusi toivo astui,
+hänen elämäänsä.
+
+Sidonien tulosta saakka, oli Georges Fromont, jota ei oltu nähty
+Savignyssä muulloin, kuin pyhinä, ottanut tavakseen tulla sinne
+päivälliseksi melkein joka päivä.
+
+Hän oli solakka, kalpea ja näöltään komea poika. Ollen täysi
+orpo, setänsä herra Fromont'in kasvattama, oli hän katsottu hänen
+seuraajakseen kaupassa ja todenmukaisesti myöskin tulemaan Clairen
+mieheksi. Tuo valmis tulevaisuus oli tehnyt hänen jokseenkin
+kylmäkiskoiseksi. Ensiksi ikävystytti häntä kauppa. Mitä hänen
+serkkuunsa tulee, oli heidän välillä olemassa hyväsävyinen
+ystävällisyys, yhteisen kasvatuksen herättämä, ja tottumuksesta
+syntynyt luottamus toisiinsa, eikä mitään muuta, ei ainakaan hänen
+puoleltaan.
+
+Sidonien kanssa taas tunsi hän oitis olevansa vaivattu, arka, ja
+samalla haluavansa tehdä vaikutusta, täydellisesti muuttuneensa.
+Hänestä, Sidoniessa oli juuri tuota väärennettyä, hiukan tyttömäistä
+suloa, joka oli miellyttävä tuota hulivilin luontoa, eikä kauan
+kestänytkään, ennenkuin Sidonie huomasi, minkä vaikutuksen hän oli
+häneen tehnyt.
+
+Molempien nuorten tyttöjen kävellessä puistossa oli Sidonie aina se,
+joka ajatteli junan tuloa Parisista. Yhdessä he tulivat portille
+matkustajia tähystelemään, ja ensimmäisen katseen loi Georges aina
+neiti Chèbeen, joka oli hiukan ystävänsä takana, mutta sellaisessa
+asemassa ja sen näköisenä, että silmät aina pysähtyivät häneen.
+Tuota vehettä kesti heidän välillä jonkun ajan. Rakkaudesta siinä ei
+puhuttu, mutta joka sana, joka hymy, jota vaihdettiin, oli täynnä
+tunnustuksia ja salassa pitoa.
+
+Eräänä pilvisenä ja raskaana kesäiltana, kun molemmat ystävät
+päivällisen loputtua olivat nousseet pöydästä ja menivät pyökistöön
+kävelemään, yhtyi Georges heidän joukkoon. He tarinoivat kolmen
+kesken kaikenlaista, kävellessään verkalleen ritisevää kivitietä
+pitkin, kun rouva Fromont'in ääni kutsui Clairen hoviin päin.
+Georges ja Sidonie jäivät yksin. He jatkoivat kävelyään lehtikujaa
+myöden, hämärästi vaalastavan hiekan opastamana, puhumatta taikka
+lähestymättä toisiaan.
+
+Leuto tuuli liikutteli humisten pyökkejä. Yltyneet aallot loiskuivat
+hiljaa vasten pienen sillan kaareja; akaasiat ja lehmukset, joiden
+irroittuneet kukat karisten lentelivät pyörtehissä, tuoksuttivat
+sähkön täyttämää ilmaa... He tunsivat olevansa väräjävässä,
+läpitunkevassa ukkosen ilmassa. Heidän silmäinsä pohjalla leimahteli
+kuumuuden välähdyksiä, kuni taivaan rannalla syttyvät salamat...
+
+-- "Oi noita kauniita kiiltomatoja"... virkkoi nuori tyttö, jota tuo
+salamielisten melskeiden valtaama hiljaisuus rasitti.
+
+Nurmikon reunalla valaisivat pienet, viheriäiset, huohottavat tulet
+heinänkorsia. Sidonie kumartui ottaakseen yhden hansikkaalleen.
+Georges polvistui aivan hänen viereensä: ja kyyristyneinä ruohon
+tasalle kosketellen toistensa hiuksiin ja poskiin, katselivat he
+tuokion toisiaan kiiltomatojen valossa. Kuinka Sidonie hänestä
+näytti oudolta ja hurmaavalta tuon viheriän valon kuvastamana, joka
+hohti hänen kumartuneita kasvojaan kohti ja haihtui hänen aaltoavien
+hiustensa hienoon verkkoon!... Hän kiersi kätensä tytön vyötäisien
+ympäri ja äkkiä, huomaten hänen heittäytyvän, likisti häntä rintaansa
+vasten, pitkään ja huimasti.
+
+-- "Mitäs te etsitte?" kysyi Claire, joka seisoi varjossa heidän
+takana.
+
+Hämillään ja ahdistunein rinnoin vapisi Georges niin kovin, ett'ei
+hän voinut vastata. Sidonie sitä vastoin nousi ylös hyvin tyynenä ja
+sanoi, pöyhötellen hamettaan:
+
+-- "Ne on kiiltomatoja... Kas kuinka niitä on paljo tänä iltana...
+ja kuinka ne loistavat!"...
+
+Hänen silmänsä loistivat myös tavattomasta valosta.
+
+-- "Tietävät ukkosta varmaan"... jupisi Georges vieläkin kokonaan
+väristen.
+
+Ukkonen olikin tulossa. Hetkittäin kulki kovia tuuliaispäitä,
+kuljetellen lehtiä ja pölyä toisesta päästä pyökistöä toiseen, He
+kävelivät vielä vähäisen ja menivät sitte kaikki kolme saliin.
+Nuoret tytöt ottivat työnsä, Georges koetti lukea sanomalehteä,
+sill'aikaa kuin rouva Fromont puhdisti sormuksiaan ja herra Gardinois
+viereisessä suojassa pelasi biljaardia.
+
+Ilta näytti Sidoniesta kauhean pitkältä. Hän ei halunnut muuta, kuin
+päästä olemaan yksin, vapaana ajatuksineen.
+
+Mutta hänen pienen huoneensa hiljaisuudessa, kun hän oli sammuttanut
+tulen, joka haittaa ajatuksia liian selvään valaisemalla
+todellisuutta -- sielläpä sitä oli mietteitä ja riemastusta!...
+Georges rakasti häntä, Georges Fromont, tehtaan perillinen!... He
+menisivät naimiseen; hän tulisi rikkaaksi... Tuossa turhamielisessä
+sielussa, näet, ei ensimmäinen lemmen suudelma herättänyt muuta, kuin
+kunnianhimon ja ylellisyyden aatteita.
+
+Tullaksensa oikein vakuutetuksi rakastajansa totisuudesta, koki hän
+johdattaa mieleensä heidän kohtauksensa vähimmätkin seikat, hänen
+silmäinsä osoitteen, halailunsa innon ja suu suuta vasten kuiskutetut
+valat kiiltomatojen hämärässä valossa, jonka yksi ainoa juhlallinen
+hetki oli iäksi hänen sydämeensä kiinnittynyt.
+
+Oi, noita Savignyn kiiltomatoja!
+
+Koko yön ne tuikahtelivat, kuni tähdet, hänen suljettujen silmiensä
+edessä. Puisto oli täynnä niitä, aina sen etäisimpiin, pimeisin
+polkuihin saakka. Siellä oli ilotulia pitkin nurmikkoa, puissa ja
+pensaissa... Käytävien hieno hiekoitus ja joen laineet vilisivät
+viheriäisiä säkeneitä, ja kaikki nuo pienen pienet valkeat
+muodostivat, kuin juhlatulituksen ikään, johon Savigny näkyi olevan
+verhottu hänen kunniakseen, viettämään Georges'en ja Sidonien
+kihlajaisia...
+
+Kun hän seuraavana päivänä nousi ylös, oli hänen aikeensa valmis.
+Georges häntä rakasti, se oli varma. Aikoiko hän naida hänet?...
+Ett'ei, sen hän kyllä arvasi, veitikka! Mutta se ei häntä
+säikyttänyt. Hän tiesi olevansa kyllin luja saamaan vallan tuosta
+lapsellisesta, samalla heikosta ja innokkaasta hengestä. Sitä oli
+vaan vastusteltava, ja sen hän juuri tekikin.
+
+Muutaman päivän kuluessa oli hän välinpitämätöin, tarkkaamatoin ja
+tahallaan sokea ja muistitoin. Georges tahtoi puhutella häntä, saada
+jälleen auvoisen hetken, mutta Sidonie väisti häntä, pani aina jonkun
+heidän väliinsä. Silloin hän kirjoitti.
+
+Hän vei itse kirjeensä kiven koloon, lähelle kirkasta lähdettä,
+joka kutsuttiin "Kummitukseksi" ja jota suojasi olkikatos puiston
+perällä...
+
+Sidoniesta oli tuo ihanaa. Iltasella täytyi valehdella, keksiä joku
+tekosyy päästäkseen yksin "Kummituksen" luo. Puiden varjo tien
+poikki, kolkon yön levottomuus, juoksu ja mielenliikutus saivat hänen
+sydämensä suloisesti sykähtelemään. Hän löysi kirjeen, joka kasteesta
+ja lähteen vahvasta kylmästä oli neiteä ja niin valkoinen kuutamossa,
+että hän sen kätki hyvin sukkelaan pelosta tulevansa yllätetyksi.
+
+Sitte, kun hän oli yksin, kuinka hauska avata se, lukea noita
+lumoavia kirjaimia, noita rakkauden lauseita, joiden sanat
+heijastivat sinisien ja keltaisien, huikaisevien kehien ympäröiminä,
+ikäänkuin hän olisi lukenut kirjettään auringon paistehessa.
+
+"Minä lemmin teitä... Lempikää minua..." kirjoitti Georges jos
+johonkin tapaan.
+
+Ensin ei Sidonie vastannut; mutta kun hän huomasi hänen jo
+olevan aivan vangitun, täydellisesti käsissään ja vimmassa hänen
+kylmyydestään, ilmoitti hän suoraan:
+
+-- Minä en tahdo rakastaa muita, kuin miestäni...
+
+Oi, hän oli jo täydellinen nainen, tuo pikku Chèbe.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kuinka pikku Chèben histooria loppui.
+
+Tuli sitte syyskuu.
+
+Metsästys oli koonnut hoviin suuren, meluavan ja rahvasmaisen seuran.
+Oli pitkiä aterioita, joissa nuo rikkaat porvarit viivyttelivät
+talonpoikain pitkäpiimäisyydellä, väsymyksellä ja uneliaisuudella.
+Vaunuilla mentiin metsästäjiä vastaan syksynhämärästä jo kylmille
+teille. Usma kohosi leikatuilta pelloilta; pelästyneet otukset lentää
+hipasivat vakoja pitkin, päästäen ruikuttavia ääniä, ja yö näkyi
+lähtevän ulos kaikista metsistä, joiden kamala synkeys kasvamalla
+kasvoi, peittäen kentät ja kedot.
+
+Vaunujen lyhdyt sytytettiin ja lämpimästi, auki käärittyjen
+peitteiden alla, ajaa kiidätettiin kotia, raikkaan tuulen hyväillessä
+kasvoja. Komeasti valaistu sali täyttyi pauhusta ja naurusta.
+
+Claire Fromont, jota seuran raakuus vaivasi, ei puhellut sanaakaan.
+Sidonie taas loisti täydessä valossaan. Ajo oli vilkastuttanut hänen
+vaalean hipiänsä ja parisilaiset silmänsä. Hän osasi nauraa hyvin,
+käsitti ehkä vähän liika paljon ja siellä olevista ihmisistä näkyi
+olevan ainoa oikea nainen. Hänen menestyksensä hurmasi Georgesen
+kokonaan, mutta mitä etemmäksi tämä meni, sitä maltikkaammin
+käyttäytyi Sidonie. Siitä pitäen päätti Georges, että hän oli oleva
+hänen vaimonsa. Hän vannoi sen itselleen tuolla heikkojen luonteiden
+liioitellulla vakuuttamisella, luonteiden, jotka aina näkyvät
+edeltäkäsin taistelevan niitä väitteitä vastaan, joiden eteen he
+tietävät kerran taipuvansa...
+
+Pikku Chèbestä oli tämä ihanin hetki hänen elämässään. Lukuun
+ottamattakaan kaikkia kunnianhimoisia tarkoituksia, oli hänen
+virnailevasta ja teeskentelevästä luonteestaan omituinen viehätys
+tuossa salaperäisesti johdetussa rakkauden juonessa, kemujen ja
+pitojen keskellä.
+
+Ei kukaan heidän ympärillä olevistaan aavistanut niitäkään. Claire
+oli siinä raittiissa ja ihanassa nuoruuden i'ässä, jolloin henki,
+puoleksi puhjenneena, mieltyy asioihin, joita se tuntee, sokealla
+luottamuksella, laisinkaan vilppiä ja valhetta tietämättä. Herra
+Fromont ajatteli vaan kauppa-asioitaan. Hänen vaimonsa puhdisteli,
+kuin vimmattu, hohtokiviään. Muita ei ollut pelättävänä, kuin ukko
+Gardinois'ia ja hänen pieniä naskalisilmiään; mutta Sidoniehan
+huvitti häntä ja jospa hän olisikin jotakin saanut ilmi, niin ei hän
+ollut mies, joka olisi saattanut hänet tulevaisuuttaan puuttumaan.
+
+Sidonie riemuitsi, kun äkkinäinen, odottamatoin turma kumosi hänen
+toiveensa.
+
+Eräänä sunnuntai-aamuna, palatessaan väjymysmetsästykseltä, tuotiin
+herra Fromont kotia kuolettavasti haavoitettuna. Metsäkauriisen
+tähdätty laukaus oli sattunut hänen ohimoihinsa. Koko hovi oli
+ylösalaisin.
+
+Metsästäjät, niiden joukossa osaamatoin ampuja, lähtivät kiiruusti
+Parisiin. Claire, mieletöinnä murheesta, ei heittänyt huonetta,
+jossa hänen isänsä makasi viimeisessä hengen lähdössä, ja Risler,
+tapauksesta tiedon saatuaan, tuli kohta hakemaan Sidoniea.
+
+Lähtöpäivän aattona oli tällä yhtymys Georgesin kanssa "kummituksen"
+luona, jäähyväis-yhtymys, tuskallinen ja salainen, sekä juhlallinen
+kuoleman läheisyyden tautta. Vannottiin sentään ainaista rakkautta;
+sovittiin paikasta, jonne voisi kirjoittaa. Ja erottiin.
+
+Surullinen palaus.
+
+Tuota pikaa tuli hän jälleen jokapäiväiseen elämäänsä, ollen Rislerin
+epätoivon vartioimana, hänelle kun rakkaan isäntänsä kuolema oli
+korvaamatoin vahinko. Kotiin tultuaan piti Sidonien kertoa hänelle
+olonsa vähimmätkin seikat, puhua hovin asukkaista, vieraista,
+pidoista, päivällisistä ja viimeisestä onnettomuudesta. Mikä
+rangaistus Sidonielle, joka, kokonaan yhden ja aina saman ajatuksen,
+omana, kovin kaipasi hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Sepä ei vielä
+ollut kaikkein hirveintä.
+
+Ensimmäisestä päivästä saakka oli Frans tullut istumaan vanhalle
+paikalleen; hänen etsivät katseensa ja sanansa, lausutut Sidonielle
+yksistään, näyttivät hänestä sietämättömän vaativilta.
+
+Huolimatta kaikesta arkuudestaan ja luottamattomuudestaan, luuli
+poika parka omaavansa hyväksytyn ja malttamattoman sulhasen oikeuden,
+ja pikku Chèben täytyi jättää unelmansa, vastatakseen velkojalleen
+lykkäämällä yhä tuonnemmaksi maksuajan.
+
+Tuli kuitenkin päivä, jolloin ratkaisemattomuus enää oli mahdotoin.
+
+Hän oli luvannut naida Franssin, kun tämä oli saanut paikan, ja nyt
+tarjottiin hänelle semmoinen Etelässä, insinöörinä Grand'-Comben
+valimolla. Yksinkertaiselle taloudelle oli se tarpeeksi.
+
+Minkäänlaista keinoa ei ollut peräytyä.
+
+Täytyi altistua tai löytää veruke. Mutta mikä?...
+
+Tuossa kovassa pulassa ajatteli hän Désiréetä. Vaikk'ei pikku ontuva
+koskaan ollut uskonut hänelle salaisuuksiaan, tiesi Sidonie hänen
+kovin rakastavan Franssia. Kauan aikaa jo oli hän arvannut sen
+noilla virnailevan tytön silmillään, -- kirkkailla ja muuttelevilla
+kuvastimilla, jotka heijastivat muiden kaikki ajatukset, näyttämättä
+laisinkaan omiaan. Ehkäpä juuri tuo ajatus, että toinen nainen
+rakasti hänen sulhastaan oli ihan alussa tehnyt hänen mielessään
+Franssin rakkauden kärsittävämmäksi, ja niinkuin haudoille pannaan
+muistopatsaita, etteivät ne näyttäisi niin surullisilta, niin
+olivat Désiréen sievät, pienet, kelmeät, kasvot tuon niin synkeän
+tulevaisuuden kynnyksellä, tehneet sen hänestä vähemmin kamalan
+näköiseksi.
+
+Nyt hankki tämä hänelle kunniallisen ja helpon tekosyyn päästä
+lupauksestaan.
+
+-- En! näetsen, äiti, sanoi hän kerran rouva Chèbelle, en koskaan
+minä suostuisi matkaan saattamaan onnettomuutta ystävälleni. Minulla
+olisi siitä liika kovat tunnon vaivat... Désirée raukka! Etkös sitte
+ole huomannut, kuinka sairaannäköinen hän on ollut minun tuloni
+jälkeen ja kuinka hän katselee minuun rukoilevasti?... En! minä
+en tahdo tehdä hänelle tuota vaivaa, minä en vie häneltä hänen
+Franssiaan...
+
+Ihmetellessäänkin tyttärensä jalomielisyyttä, piti rouva Chèbe
+kuitenkin tuon uhrauksen liioiteltuna, väittäen vastaan:
+
+-- Ota vaari, lapseni, me emme ole rikkaita... Semmoinen mies, kuin
+Frans, ei ole tarjona joka päivä.
+
+-- Sitä pahempi! Minä en naimisiin menekään... selitti suoraan
+Sidonie, ja pitäen verukettaan hyvänä, iski hän siihen innolla
+kiinni. Ei mikään saanut häntä muuttamaan ajatustaan, ei Franssin
+kyyneleet, jota tuo hämärien syiden verhoama epäys saattoi
+toivottomuuden, eikä Rislerin rukoukset, jolleka rouva Chèbe
+suurimmassa salaisuudessa oli kuiskannut tyttärensä syyt ja joka,
+kaikesta huolimatta, ei voinut olla moista uhrausta ihmettelemättä.
+
+-- Elä häntä soimaa, kah!... Hän on enkeli sanoi hän veljelleen,
+koettaen rauhoittaa häntä.
+
+-- Niin kyllä, enkeli hän on, puolsi rouva Chèbe huoaten, niin
+ett'ei petetyllä rakastaja paralla ollut oikeutta edes valittaakaan.
+Epätoivossa päätti hän jättää Parisin ja paon vimmassa näytti
+Grand'-Combe hänestä liian läheiseltä, jonka tähden hän etsi ja saikin
+tarkastajan paikan Ismailiassa, Suezin kannaksen töissä. Hän lähti
+niitäkään tietämättä tahi tahtomattakaan tietää mitään Désiréen
+rakkaudesta, ja kumminkin, kuin hän tuli jäähyväisille, loi armas
+heikko tytti häneen kauniita kainoja silmäilyjä, joissa selvään oli
+kirjoitettu:
+
+"Minä teitä rakastan, ell'ei hän rakasta"...
+
+Mutta Frans Risler ei osannut lukea noiden silmäin kirjoitusta.
+
+Kaikeksi onneksi on kärsimään tottuneilla sieluilla loppumatointa
+kärsiväisyyttä. Ystävänsä lähdettyä, kävi pikku ontuva sievän
+kuvitusvoimansa kannattamana, jonka hän isältään oli perinyt ja hänen
+nais-luonteensa oli puhdistanut, jälleen miehuullisesti työhönsä,
+sanoen:
+
+-- Minä odotan häntä.
+
+Ja siitä pitäen aukaisi hän ihko auki lintuinsa siivet, ikäänkuin he
+olisivat lähteneet toinen toisensa jälkeen Ismailiaan Egyptiin... Ja
+sepä oli kauas!
+
+Ennen laivaan astumistaan kirjoitti nuori Risler Marseilestä
+Sidonielle vielä viimeisen kirjeensä, samalla koomillisen ja
+liikuttavan, jossa onnetoin insinööri, sekoittamalla yhteen
+teknillisimmät seikat sydäntä särkevimpiin jäähyväisiin, ilmoitti
+lähtevänsä, pakahtuvin sydämmin, _Sahib_-nimisellä kuljetuslaivalla,
+"tuhannen viidensadan hevosvoiman aluksella", ikäänkuin hän olisi
+toivonut, että moinen melkeä höyry-hevosten luku vaikuttaisi tuohon
+kiittämättömään, jättämällä häneen ikuiset tunnon vaivat. Mutta
+Sidoniella oli aivan muita asioita mielessä.
+
+Häntä rupesi huolettamaan se, ett'ei Georgesista ollut mitään
+kuulunut. Savignystä tultuaan oli hän saanut yhden kerran tietoja
+häneltä, eikä sitte enää. Kaikki hänen kirjeensä olivat vastaamatta.
+Totta on, että hän Risleriltä oli kuullut Georgesilla olevan paljo
+askareita ja että hänen setänsä kuolema, jonka kautta tehtaan johto
+oli joutunut hänen huostaansa, oli tuottanut hänelle vastaavaisuuden
+yli hänen voimiensa... Mutta olla sanaakaan kirjoittamatta!
+
+Porraslavan ikkunasta, jossa hän oli jälleen ottanut hiljaiset
+asemansa -- sillä hän oli laittanut niin, ett'ei tarvinnut
+enää palata neiti Le Miren luo -- koki pikku Chèbe saada nähdä
+lemmittynsä, tähysteli kaikkia hänen hommiaan, pihalla ja
+rakennuksissa, ja iltasella, Savignyn juna-aikana, näki hän hänen
+nousevan vaunuihinsa lähteäkseen tätinsä ja serkkunsa luo, jotka
+viettivät surunsa ensi kuukaudet iso-isän luona maalla.
+
+Tuo kaikki häntä huoletti ja pelotti; ja tehtaan läheisyys etenkin
+teki Georgesin kaukana olon vieläkin tuntuvammaksi. Sanokaahan,
+että vähä kovemmin huutamalla, hän olisi saanut hänen kääntymään!
+Sanokaahan, ettei ollut kuin seinä, joka eroitti heitä! Ja kumminkin
+olivat he sinä hetkenä hyvin kaukana toisistaan.
+
+Muistatteko, pikku Chèbe, tuota ikävää talvi-iltaa, kun kelpo Risler
+tuli vanhempienne luo omituisen näköisenä ja sanoen: "Suuria uutisia!"
+
+Suuria uutisia todellakin.
+
+Georges Fromont oli vast'ikään käynyt hänelle ilmoittamassa, että
+hän, yhtäpitävästi, setänsä viimeisen tahdon kanssa, aikoo naida
+Claire serkkunsa, ja koska hän suorastaan ei voinut yksin tehdasta
+johtaa, oli päättänyt ottaa hänet osakkaaksi ja antaa liikenteelle
+toiminimen: _Fromont nuorempi ja Risler vanhempi_.
+
+Mitäs te teitte, pikku Chèbe, pitääksenne kylmäverisyyttänne,
+kuultuanne, tehtaan teiltä hukkaan menevän ja toisen naisen anastavan
+paikkanne? Kamala ilta!... Rouva Chèbe parsiskeli pöydän ääressä,
+herra Chèbe kuivasi valkean edessä pitkällä matkustuksella sateesta
+kastuneita vaatteitaan. Oi, kurjaa kotia, täynnä murhetta ja ikävää!
+Huonosti valaisi lamppu. Pikainen ateria oli jättänyt suojaan hajun
+köyhien keitoksista. Ja tuota Risleriä, joka riemun hurmoksissa
+jutteli, intoili ja teki suunnitelmiaan!
+
+Kaikki nuo asiat ahdistivat sydäntänne, tekivät petoksen mielestänne
+vieläkin kauheammaksi, verrattuna rikkauksiin, jotka pakenivat
+kurotettuja käsiänne, ja katalaan keskulaisuuteen, jossa olitte
+tuomittu elämään...
+
+Siitä hän oli kovasti ja kauan sairaana.
+
+Vuoteessaan ollen, kun ikkunat varjostimien takana tärisivät, luuli
+tuo onnetoin aina, että Georgesin häävaunut kulkivat alahalla
+kadulla; ja siitä hän sai hermosetiä, äänettömiä, selittämättömiä
+kuin vihankuume, joka häntä riudutti.
+
+Vihdoin sai aika, nuoruus, ja hänen äitinsä sekä erittäinkin Désiréen
+huolet, joka nyt tiesi mikä uhraus hänelle oli tehty, taudista
+voiton. Mutta kauvan oli Sidonie hyvin heikko, kuolettavan surun ja
+itkun halun vaivuttamana, joka hermotaudin tavoin häntä pudisteli.
+
+Milloin sanoi hän tahtovansa matkustaa ja jättää Parisi, milloin taas
+piti hänen päästä luostariin. Hänen omaisensa olivat hänestä kovin
+murheissaan, etsittiin syytä tuohon eriskummalliseen tilaan, joka
+oli vielä huolettavampi, kuin tauti, -- kun hän yht'äkkiä tunnusti
+äidilleen murheittensa salaisuuden.
+
+Hän rakasti näet Risler vanhempaa... Hän ei ollut muka koskaan
+uskaltanut sanoa sitä, mutta häntä hän rakasti, eikä Franssia.
+
+Tuo uutinen hämmästytti kaikkia, Risleriä enemmän kuin muita; mutta
+pikku Chèbe oli niin kepo, katseli häntä niin suloisilla silmillä,
+että tuo kunnon mies rakastui häneen oitis, kuin hullu. Ehkäpä myös,
+hänen sitä arvaamatta, tuo rakkaus oli ollut hänen sydämensä pohjalla
+jo kauvankin aikaa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja, näet sen, miksikä nuori rouva Risler, ihan valkoisena
+hääpukineessaan, hääpäivä-iltana katseli, voittoisasti hymyillen,
+porrasikkunaan, johon kymmenen vuotta hänen elämästään oli ikäänkuin
+ahtaasti puitettu. Tuo kopea hymy, jossa myöskin syvällistä surkua
+ja pientä ylenkatsetta kuvautui, jota vasta rikastunut voikin tuntea
+alottelujensa keskulaisuutta kohtaan, tarkoitti selvään köyhää
+ja riutunutta lasta, jonka hän oli näkevinään tuolla ylähällä
+vastassaan, menneen ajan ja yön synkeydessä, ja jolle hän näkyi
+sanovan tehdasta osoitellessaan:
+
+-- Mitäs tuosta sanot, pikku Chèbe?... Näet sen, tässä sitä ollaan
+nyt...
+
+
+
+
+
+
+TOINEN KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Vaimoni vastaanottopäivä.
+
+
+Kello on kaksitoista. Marais on murkinalla.
+
+_Angelus_-soiton mataliin väräjämisiin Saint-Paulissa,
+Saint-Gervaissä ja Saint-Denis du Saint-Sacrementissa sekaantuu --
+pihoilta kohoten -- tehdaskellojen kimeä helinä. Kullakin niistä on
+oma omituinen muotonsa. Siinä on surullisia ja iloisia, vireitä ja
+uneliaita. Siinä on rikkaita, onnellisia kelloja, jotka kilisevät
+sadoille hengille; köyhiä, ujoja, jotka ikäänkuin piilottuvat muiden
+taa ja tekeytyvät pienen pieniksi, peläten, että heitä vararikko
+kuulisi. Ja sitte valheellisia ja röyhkeitä, jotka soittavat
+ulkolaisille, kaduille, uskotellakseen, että muka ollaan mokomakin
+kauppahuone ja että väkeä paljo löytyy.
+
+Jumalan kiitos ei Fromont'in tehtaan kello niitä ole. Se on vanha
+kunnon kello, hiukan rämisevä vaan, tunnettu Maraissa jo viisitoista
+vuotta aikaa, eikä se joutilaana ole ollut koskaan muulloin kuin
+sunnuntaina ja kinastuspäivinä.
+
+Sen soidessa käydä marssii koko lauma työmiehiä vanhan rakennuksen
+portista ja hajoaa likeisiin ruokaloihin. Oppipojat käyvät jalkakadun
+laidalle muurarien kanssa istumaan. Saadakseen puolen tuhtia
+joutoaikaa, einehtivät he viidessä minuutissa, syöden kaikkea, mitä
+kuljetellaan Parisissa kiertolaiskansaa ja köyhiä varten, niinkuin
+kastanjia, pähkinöitä, omenia, ja heidän rinnalla taittelevat
+muurarit isoja leipäkakkuja, jotka ovat ihan valkoisia jauhosta
+ja kalkista. Naisilla on kiire ja he juosta varvastavat pois.
+Jokaisella heistä on lapsi katsottava kotona tai lasten majassa,
+vanha sukulainen tai talous hoidettavana. Tehdasilman tukehduttamina,
+silmäluomet turvoksissa, hiukset tummina samettipaperin hienosta
+yskittävästä pölystä, kiiruhtavat he, vasu käsivarrella, pitkin
+täpö täysiä katuja, joilla hevosradan vaunut hädin tuskin pääsevät
+kulkemaan väen tulvan takia.
+
+Portin lähellä, istuen pyykkikivellä, jota ratsastajat ennen olivat
+käyttäneet hevosen selkään noustakseen, katseli Risler hymysuin
+lähtöä tehtaalta. Hänestä oli aina hyvää, tuo yhteinen arvossa pito,
+jota häntä kohtaan osoittivat kaikki nuo kunnon ihmiset, jotka hän
+tunsi siitä saakka, jolloin hän oli pieni ja alhainen niinkuin
+hekin. Sanat "hyvää päivää, herra Risler", jota niin monet erilaiset
+ja lempeät äänet lausuivat, oikein lämmittivät hänen sydäntään.
+Pelotta lähestyivät häntä lapset, pitkä partaiset piirustajat, osaksi
+työmiehiä, osaksi taiteilijoita, pistivät hänelle ohimennen kättä,
+sinutellen häntä. Kenties oli kaikki tämä vähä liian ystävällistä,
+sillä kunnon mies ei ollut vielä käsittänyt uuden asemansa
+viehätystä ja arvoa, ja tunnenpas erään, jonka mielestä tuommoinen
+yhtäkaikkisuus on nöyryyttävää. Mutta tuo eräs ei voi häntä tällä
+hetkellä nähdä, ja isäntä käyttää sitä hyväkseen kelpolailla
+syleilläkseen vanhaa kirjanpitäjää Sigismundia, joka astuu kaikesta
+viimeisenä, jäykkänä, pienoisena, isoon kaulukseensa kiristettynä ja
+paljain päin -- oli minkälainen ilma hyvänsä -- peläten veren syöksyä
+päähän.
+
+Risler ja hän ovat maanmiehiä. Heidän ystävällinen kunnioituksensa
+toistansa kohtaan on alkuansa niiltä ajoilta, kun he tulivat
+tehtaasen, jolloin he yhdessä suurustivat pienessä maitolassa kadun
+kulmassa, jonneka Sigismund nyt menee aivan yksin ja valitsee
+ruoaksen seinälle ripustetusta taulusta...
+
+Mutta varo! tuossa tulla laskettaa Fromont nuoremman vaunut portista.
+Aamusta saakka on hän ollut ajolla; ja molemmat osakkaat, astuessaan
+veikeään taloon päin, jossa he asuvat aivan puutarhan perällä,
+haastelevat ystävällisesti asioistaan.
+
+-- Minä kävin Prochassonilaisten luona, sanoi Fromont nuorempi.
+Siellä minulle näytettiin uusia malleja, totta vie, hyvin sieviä...
+Pitää olla varoillaan. Siinä on meillä vaarallisia kilpailijoita.
+
+Rislerpä ei ole huolissaan. Hän tuntee hyvin kykynsä ja kokemuksensa,
+ja sitte... mutta tämä suurimmalla luottamisella... on hän
+ihmeellisen keksinnön jäljillä, täysikuntoisen painimen, jonkin...
+annapahan olla, sitte nähdään. Jutellessaan tulevat he puutarhaan,
+joka on hoidettu, kuin skveeri, pallomaisine akaasioineen, jotka
+ovat yhtä vanhat, kuin kartano, ja komeine seineliäineen, jotka
+peittelevät mustia, korkeita seiniä.
+
+Fromont nuoremman rinnalla on Risler kauppapalvelijan näköinen, joka
+tekee tiliä isännälleen. Joka askeleella pysähtyy hän puhuakseen,
+sillä hänen liikkeensä ovat raskaat, ajatuksensa hitaiset, ja
+työläästi tulevat häneltä sanansa esiin. Oi, jospa hän näkisi tuolla
+ylähällä, toisen kerroksen ikkunan takana pienet ruusukasvot, jotka
+vaarin ottavat kaikki tarkasti...
+
+Rouva Risler odottaa miestään aamiaiselle ja tuskastuu kunnon miehen
+hitaisuudesta. Kädellään viittaa hän hänelle: "Hyvä on jo!" Mutta
+Risler ei sitä huomaa. Hän on puuhassa pikku Fromont'in, Georges'in
+ja Clairen tytön kanssa, joka, loistaen karikoissaan imettäjänsä
+käsivarrella, on ulkona auringon paisteessa. Kuinka hän on siro. --
+Se on ihan teidän kuvanne, rouva Chorche.
+
+-- Niinkö pidätte, hyvä Risler? kaikki kumminkin sanovat hänen
+tulevan isäänsä.
+
+-- Kyllä, vähän... Mutta sentään...
+
+Ja siitä sitte kaikki, isä ja äiti, Risler ja imettäjä hakemaan
+toimessaan yhtäläisyyttä tuosta pienestä ihmisen alusta, joka
+katselee heitä epämääräisin silmin, huikaistuna aivan elämästä ja
+päivästä. Puoleksi avatusta ikkunasta kumartuu Sidonie katsomaan,
+mitä he tekevät ja miks'eikä miehensä tule.
+
+Sillä hetkellä pitelee Risler pikkuruista sylissään, tuota somaa
+myttyä valkoisia kankaita ja heleitä nauhoja, ja koettelee sitä
+naurattaa ja jokelluttaa, hyväillen isoisän tavoin. Kuinka hän on
+vanhan näköinen, mies parka! Iso ruumiinsa, jota hän pienentää lapsen
+edessä, karkea äänensä, joka käy kumeaksi vienontaessa, ovat sekä
+rumia että naurettavia.
+
+Ylähällä polkaisee hänen vaimonsa jalkaa ja mutisee hampaiden lomitse:
+
+-- Hölmö!...
+
+Vihdoin, odottamaan väsyneenä, lähettää hän ilmoittamaan herralle,
+että aamiainen on pöydällä; mutta huvi on parhaimmallaan, niin ett'ei
+herra tiedä, miten keskeyttää tuota ilon ja kikatuksen puuskaa. Hän
+saapi sentään lapsen annetuksi imettäjälle ja pujahtaa portaille
+nauraen sydämen täydeltä. Hän nauraa vielä tullessaan ruokasaliin;
+mutta vaimonsa katse keskeyttää hänen tuossa paikassa.
+
+Sidonie istuu pöydässä, täysi ruo'an lämmitin edessään. Hän on,
+näköään, vaseti huonolla tuulella tuossa uhrin asennossaan:
+
+-- Vihdoin viimein... Sepä onni.
+
+Risler käy istumaan, hiukan häpeissään.
+
+-- Älä suutu kultaseni. Lapsihan on niin...
+
+-- Olenhan teitä pyytänyt, ett'ette minua sinuttelisi. Se ei käy
+laatuun meidän kesken.
+
+-- Mutta yksin kun ollaan?
+
+-- Sepähän, ett'ette opi mukautumaan uuteen asemaamme... Ja kuinkas
+sitte käy? Ei kukaan täällä minua kunnioita. Akilles ukko minua
+tuskin tervehtii kulkiessani hänen koppelinsa sivutse. Tosinhan en
+minä ole mikään Fromont, eikä minulla ole vaunuja...
+
+-- Olehan kultaseni, sinä... tuota... te kyllä tiedätte, että sinä...
+että te voitte käyttää rouva Chorchen vaunuja.
+
+-- Kuinka monta kertaa pitää minun teille sanoman, ett'en minä tahdo
+niitäkään sitoumusta tuon naisen kanssa.
+
+-- Mutta Sidonie...
+
+-- Kyllä, me tiedetään, sehän on päätetty... rouva Fromont on Jumala
+itse. Häntä ei muka saa koskeakaan. Ja minun, minun täytyy taipua
+olemaan mitätöin talossa, antaa nöyristää itseäni, tallata itseäni
+jaloissa...
+
+-- Olehan, olehan, kultaseni...
+
+Risler parka koettaa välittää ja puhua rakkaan rouva Chorchensa
+hyväksi. Mutta hän on taitamatoin. Se on pahin lepytys; ja silloinpa
+vasta Sidonie puhkeaa sanoihin:
+
+-- Minä teille sen sanon, että hän hiljaisine katsantoineen on
+pöyhkeä ja häijy nainen... Ensiksi hän minua inhoo, sen minä
+tiedän... Niin kauan kuin minä olin pikku Sidonie parka, jolle
+viskattiin särkyneet lelut ja vanhat vaatteet, oli kaikki hyvin;
+mutta nyt, kun minä olen rouva, minäkin, niin se se häntä kiusaa
+ja vihaksi pistää... Hän muka etevämpänä on antavinaan minulle
+neuvoja; arvostelee tekojani... Väärin, näet, olen tehnyt pitäessäni
+kamarineitsyttä... Tietty se. Enkös minä muka ollut tottunut
+palvelemaan itseäni?... Joka paikassa etsii hän syytä loukatakseen
+minua. Käydessäni hänen luona keskiviikkoina, niin kuulisittepa,
+millä äänellä hän minulta kyselee tuosta hyvästä rouva Chèbestä...
+Hyvä on! niin. Minä olen Chèbe, hän Fromont. Vertoja ne vetävät
+toisilleen, luulen ma. Minun isoisäni oli rohtoilija. Entä mikäs
+hänen on? Rikastunut talonpoika, koronkiskuri... Äläs huoli, minä
+sen hänelle näytän jonakin päivänä, jos hän rupee liika paljon
+ylvästelemään, ja sanonpa myöskin, että tyttöherjansa, vaikk'eivät
+sitä aavistakaan, on aivan vanhan ukko Gardinois'in näköinen, ja
+Jumala sen tietää, ett'ei hän kaunis ole.
+
+-- Oi! sanoi Risler, joka ei saanut sanaakaan vastaukseksi.
+
+-- Niin! toden totta neuvon teitä ihmettelemään heidän lastansa! Aina
+se on sairas, ja itkeä tillittää yöt pitkään, kuin kissan pentu,
+ett'en saa maatakaan... Päivällä sitte äidin piano ja loilotukset...
+ral la la la laa... Jospahan se sitte olisi hauskaa soitantoa.
+
+Risler on hyvän osan valinnut. Hän ei sano enää sanaakaan; tuokion
+kuluttua vasta, nähtyään hänen alkavan tyyntyä, päätti hän
+rauhoituksen sievistelemisillä.
+
+-- Ollaanpa sitä nyt korea tänään! Mennään kai vieraisin kohta?...
+
+Välttääkseen sinuttelemisen hankaluuksia, käyttää hän epämääräisiä ja
+persoonattomia muotoja.
+
+-- En, en mene vieraisin, vastaa Sidonie jonkin laisella
+ylpeydellä. Päin vastoin otan vastaan vieraita, Tänään on minun
+vastaanottopäiväni.
+
+Ja vasten miehensä, kummastuneita, nolostuneita kasvoja, lisää hän.
+
+-- Niinpä juuri! tänään on minun vastaanottopäiväni... Rouva
+Fromont'illa on päivänsä; minulla voi kai myöskin olla päiväni,
+luulen ma.
+
+-- Epäilemättä, epäilemättä, sanoo kelpo Risler, katsellen
+ympärilleen hiukan levotoinna... Siksipä olikin niin paljo kukkia
+joka paikassa, portailla ja salissa.
+
+-- Niin, neitsyt kävi aamulla puutarhassa... Vai oliko se väärin
+tehty? niin, te ette sitä sano, mutta olen varma teidän ajattelevan,
+että siinä olen tehnyt väärin... Luulinpa, että kukat ovat yhtä paljo
+meidän, kuin heidänkin.
+
+-- Tietysti... vaan kuitenkin sinun... teidän olisi ehkä pitänyt...
+
+-- Pyytää?... Kas niin... nöyryyttää vielä itseäni muutaman
+päivänkakkara raukan ja parin kolmen heinäkorren vuoksi! Enpä niitä
+sentään salaa ottanutkaan, noita kukkia; jo kun hän kohta tulee...
+
+-- Tulee vai hän? Kas, sehän on kauniisti... Sidonie hypähtää
+harmissaan:
+
+-- Kuinka? Se on kauniisti?... Sekö muka vielä puuttuisi, ett'ei
+hän tulisi. Minä, kun joka keskiviikko istun ikävissäni hänen luona
+turhanpäisen virnakka-parven seurassa.
+
+Hän ei mainitse, sitä, että nuo rouva Fromont'in keskiviikot ovat
+häntä paljo hyödyttäneet, ovat hänelle ikäänkuin kerran viikossa
+ilmestyvänä kuosilehtenä, pienenä ilmoitus-kokoelmana, jossa löytyy
+osotettuna tapa, miten tulla sisään, mennä ulos, tervehtiä, asetella
+kukat telineilleen ja sikarit astiaansa, lukuun ottamattakaan
+piirroksia ja koko jonoa, joka seuraa hyvien ompelijattarien asunnon
+osoitteita ja nimiä. Sidonie ei sano myöskään pyytäneensä kaikkia
+Clairen ystäviä, joista hän noin halveksivasti puhuu, tulemaan
+luokseen hänen vastaanottopäivänään, ja heidän itsen sen valinneenkin.
+
+Tulevatko he? Saattaisiko rouva Fromont nuorempi rouva Risler
+vanhemmalle häpeän jäämällä pois ensimmäisenä perjantaina? Tämä
+huolettaa häntä kuumeen tapaisesti...
+
+-- Mutta joutukaahan toki, sanoi Sidonie vähä väliä... Herranen aika,
+kuinka te syötte hitaasti!
+
+Seikka on se, että yksi kelpo Rislerin tavoista on syödä hitaasti,
+sytytellä pöydässä piippuaan ja särppiä kahviaan vähin erin. Tänään
+on hänen heitettävä rakkaat tapansa, piippu jätettävä koteloonsa
+savun takia, ja heti viimeisen palan jälkeen mentävä pukeutumaan
+hyvin sukkelaan, sillä vaimonsa vaatii, hänen, jälkeen puolisen,
+tulemaan vieraita tervehtimään.
+
+Sepä tapaus tehtaalla, kun Risler vanhempi arkipäivänä nähdään olevan
+puettu mustaan takkiin ja juhlakaulahuiviin.
+
+-- Häihinkös sinua viedään? huutaa hänelle rahastonhoitaja Sigismund
+ristikkonsa takaa.
+
+Ja Risler, vastaa ylpeän puolisesti:
+
+-- Tänään on vaimoni vastaanottopäivä!
+
+Pian tietää koko talo Sidonien vastaanottopäivän; ja Akilles
+ukkokaan, puutarhan hoitaja, ei ole vallan hyvillään siitä, että
+oksia on taitettu kasveista sisään käytävän luona.
+
+Piirustuslautansa ääressä, korkeiden ikkunain valossa, istuu Risler
+heitettyään yltään kauniin takkinsa, joka häntä vaivaa, ja vedettyään
+ylös uuden uutukaiset kalvoisensa, mutta ajatus, että vaimonsa
+odottaa vieraita, huolettaa, vaivaa häntä ja aika ajoin pukee hän
+asunsa mennäkseen kotia.
+
+-- Onko kukaan tullut? kysyy hän arasti.
+
+-- Ei, ei kukaan.
+
+Kauniisen punaisen saliin -- heillä on, näet, salissa kaikki punaista
+damastia, kuvastin-pöytä on ikkunain välissä ja sievä pöytä keskellä
+heleäkukkaista lattiapeittoa -- on Sidonie asettunut, kuni vieraita
+vartova rouva, tuolipiirin keskelle. Siellä täällä on kirjoja,
+aikakauslehtiä, suikean muotoinen punottu työkopsa silkkisine
+tupsunauhoineen, orvokkivihko kidelasissa ja viheriöitseviä kasveja
+telineillään. Kaikki on lajiteltu säntilleen, niinkuin Fromonti
+Fromont'ilaisilla, alakerroksessa; mutta aisti vaan, tuo näkymätöin
+juova, joka erottaa ylhäisen alhaisesta, ei ole vielä saavutettu.
+Oli ikäänkuin keskulainen ote kauniista laatumaalauksesta. Rouvalla
+itsellään on liian uudet vaatteet, hän näyttää pikemmin olevan
+kylässä, kuin kotonaan. Rislerin silmissä on kaikki mainiota,
+moitteetointa; hän on juuri sitä sanomaisillaan saliin astuessaan,
+vaan vaimonsa vihastuneen katseen edessä seisattuu mies raukka
+pelästyneenä.
+
+-- Näette, kello on neljä, sanoi Sidonie hänelle, osoittaen kelloa
+vihan liikkeellä... Ei tule ketään... Mutta Clairelle olen etenkin
+vihoissani, kun ei hän tule... Hän on kotona... minä olen varma
+siitä... kuulen sen.
+
+Päivällisestä saakka oli Sidonie todellakin vaaninut pienintäkin
+melua alakerrassa, lapsen itkua ja oven sulkemista Risler tahtoisi
+mennä alas, välttääkseen alkavaa aamiaispuhetta, mutta hänen vaimonsa
+ei päästä niinikään. Hän ainakin pitäköön seuraa, koska kaikki hänen
+hylkäävät; ja Risler jääpi saamattomana, naulattuna paikalleen,
+kuni ihmiset ikään, jotka eivät uskalla hievahtaa ukkosen aikana
+peläten sen iskua. Sidonie on levotoin, menee ja tulee, muuttelee
+tuolia, panee paikoilleen, katsahtaa sivumennen kuvastimeen, soittaa
+neitsyttä ja lähettää hänen kysymään Akilles ukolta, eikö ole käynyt
+ketään. Hän on häijy tuo Akilles ukko. Kenties vastaa hän, kun joku
+tulee, että rouva on mennyt ulos.
+
+Mutt'ei! Oven vartija ei ole vielä nähnyt ketään.
+
+Äänettömyys ja kummastus. Sidonie seisoo vasemman puolisen ikkunan
+luona; Risler oikeanpuolisen. Sieltä näkyy pieni puutarha, jossa
+alkaa hämärtää, ja musta savu, jota korkea torvi lykkää matalalle
+taivaalle. Sigismundin ikkuna valaistuu ensiksi maakerroksessa;
+rahastonhoitaja valmistaa itse lamppunsa varovaisen huolellisesti ja
+hänen iso varjonsa kulkee liekin edessä, taittuen kahtia ristikkoon.
+Sidonien viha haihtuu hetkeksi noista tutuista asioista.
+
+Yht'äkkiä ajavat pienet vaunut puutarhaan ja pysähtyvät oven eteen.
+Kas vihdoinpa tuli joku. Tuossa kauniissa silkin, kukkien, helmin
+etuleiden, nauhasolkien ja turkiksen pyörteessä, joka kiiti nopeasti
+portaita ylös tunsi Sidonie erään hienon naisen Fromont'ilaisten
+hyvistä tuttavista, rikkaan pronssikauppiaan vaimon. Sepä kunnia
+saada moisia vieraita! Pian, pian, perhe käy asemaan, herra takan
+luo, rouva tuoliin, selailemaan välinpitämättömästi jotakin
+aikakauskirjaa. Hukkaan mennyt asento. Kaunis vieras ei tullutkaan
+Sidonien luo; hän jäi alakerrokseen...
+
+Oi, jospa rouva Georges olisi kuullut, mitä hänen naapurinsa puhui
+hänestä ja hänen ystävistään.
+
+Samassa aukeni ovi, ilmoitettiin:
+
+-- Neiti Planus.
+
+Tämä oli rahastonhoitajan sisar, vanha piika raukka, nöyrä ja
+hiljainen, joka piti velvollisuutenaan käynnin veljensä isännän
+vaimon luona. Hän oli ihan hämillään tuosta kiihkeästä vastaanotosta.
+Häntä hyväillään jos joltakin haaralta. "Sehän nyt oli teiltä
+ystävällistä... Tulkaa tok' lähemmäksi valkeata!" Siinä kuullaan ja
+tarkastellaan joka ainoata sanaa. Kelpo Risler hymyilee lämpimästi
+ikäänkuin kiitokseksi. Sidonie itse ilmaisee kaiken armautensa,
+onnellisena näyttäytyäkseen kunniassaan vertaiselleen entisiltä
+ajoilta ja ajatellessaan, että toinen alahalla kuulee varmaan, että
+hänelle on tullut vieraita. Sitte jyristään, mitä mahdollisesti
+enemmän, vetämällä tuoleja, työntämällä pöytää; ja kun vanha neiti
+lähtee pois, loistavana, ihastuneena, ja hämillään, seurataan häntä
+portaille kauhealla kahinalla, ja huudetaan hyvin kovaa, kumartuessa
+käsipuiden yli, että ollaan kotona joka perjantai... Kuulettehan,
+joka perjantai...
+
+Nyt on yö. Salin molemmat suuret lamput ovat sytytetyt. Viereisessä
+suojassa kuuluu neitsyt kattavaa pöytää. Se on päätetty: Rouva
+Fromont nuorempi ei tule.
+
+Sidonie on kalpea vimmasta:
+
+-- Näette sen äkäpussia, kun ei voi nousta kahdeksaatoista
+astintakaan... Rouvan mielestä olemme varmaan liian halpaa väkeä...
+Mutta kyllä minä sen kostan...
+
+Ja sen mukaan kuin hän purkaa vihaansa kunnottomiin sanoihin, käy
+hänen äänensä rivoksi, saa alhaisen roistoväen lausunnon, joka
+ilmaisee entisen oppilaan Le Miren makasinista.
+
+Pahaksi onneksi sanoo Risler:
+
+-- Kuka sen tietää? Ehkä lapsi oli sairas.
+
+Raivossa kääntyi Sidonie häneen, ikäänkuin tahtoisi hän syödä hänen.
+
+Jätättekö minun rauhaan tuosta lapsesta? Ensinkin, se on teidän
+vikanne, mitä minulle tapahtuu... Te ette saa minua kunnioitetuksi.
+
+Ja kun huoneen ovi tuimasti kiinni paiskattuna, tärisyttää lampun
+kupuja ja kaikkia korukaluja hyllyllä, seisoo Risler yksin,
+liikkumatoinna keskellä salia ja katselee hämmästyneenä ihko
+valkeita kalvoisiaan, leveitä kiilloitettuja jalkojaan, ja jupisee
+koneentapaisesti:
+
+-- Vaimoni vastaanottopäivä!
+
+
+
+
+II.
+
+Oikea ja väärä helmi.
+
+
+"Mikä hänen on?... Mitä minä olen hänelle tehnyt?" kyseli Claire
+Fromont usein itseltään ajatellessaan Sidoniea.
+
+Hän ei tietänyt mitään siitä, mitä muinoin oli tapahtunut ystävänsä
+ja Georges'in välillä Savignyssa. Elämältään vilpitöin ja tyyni
+sielultaan kun hän oli, oli hänen mahdotoin aavistaa, mikä
+mustasukkainen ja halpa kunnianhimo oli kasvanut hänen rinnallaan
+viisitoista vuotta. Kumminkin vaivasi häntä, tietämättään miksi,
+tuo ongelmoinen katse, joka hymyili hänelle kylmästi noista somista
+kasvoista. Liioiteltua, lapsuuden ystäväin kesken omituista,
+kohteliaisuutta seurasi yht'äkkiä huonosti salattu viha, kuiva ja
+koskeva puhe, jonka edessä Claire seisoi neuvotoinna kuni arvoituksen
+edessä. Toisinaan yhdistyi myös tuohon levottomuuteen omituinen
+aavistus, hämärä havainto suuresta onnettomuudesta; sillä kaikki
+naiset ovat vähäisen ennustajattaria, ja kaikesta puhtaimmillekin
+valkenee syvällinen paheen tietämättömyys hämmästyttävän kirkkauden
+äkillisistä nä'yistä.
+
+Ajoittain, hiukan pitkänlaisen juttelun, tuommoisen aavistamattoman
+kohtauksen johdosta, jolloin äkkiarvaamatta tavatuista kasvoista
+näkyy niiden todelliset ajatukset, ajatteli rouva Fromont vakaisesti
+tuota omituista pikku Sidoniea; mutta toimellinen, kiire elämä,
+verhottuna lempeensä ja huoliinsa, ei antanut hänelle aikaa pysähtyä
+noihin vähäpätöisyyksiin.
+
+On, todellakin, naisilla, aika jolloin olemus tekee niin pikaisia
+pyöränkäänteitä, että kaikki näköpiirit ja näkökannat muuttuvat,
+muodostuvat uudestaan.
+
+Nuorena tyttönä olisi tuo ystävyys, joka poistui hänestä kappale
+kappaleelta, ikäänkuin pahan käden raastamana, häntä hyvin
+murehdittanut. Mutta hän oli kadottanut isänsä, nuoruutensa suurimman
+rakkauden; sitte oli hän mennyt naimiseen. Tuli sitte lapsi
+ihanine vaatimuksineen joka hetki. Sitä paitsi oli hänellä luonaan
+äitinsä, joka oli vajonnut melkein lapsellisuuteen, jopa oli käynyt
+höperöksikin miehensä surullisen kuoleman takia. Niin toimekkaassa
+elämässä oli Sidonien oikuilla vähän sijaa; ja tuskinpa Claire
+Fromont lienee tullut ihmetelleeksikään hänen aviotaan Rislerin
+kanssa. Selvään oli hän liian vanha Sidonielle mutta yhtä kaikki,
+koska he rakastivat toisiaan.
+
+Harmistuakseen siitä, että pikku Chèbe oli päässyt tuohon
+korkeaan asemaan, tullut melkein hänen, vertaisekseen, semmoisiin
+joutavuuksiin oli Clairen varsin ylevä luonne kykenemätöin. Hän
+olisi, päinvastoin, halunnut täydestä sydämestään nähdä onnellisena
+ja kunnioitettuna tuon nuoren vaimon, joka asui liki häntä, eli niin
+sanoakseni hänen elämätään ja oli ollut hänen lapsuutensa kumppani.
+Sangen ystävällisesti koetti hän häntä neuvoa, johtaa maailmaan, niin
+kuin tehdään lahjakkaan maalaistytön kanssa, jolta puuttuu aivan
+vähän tullakseen viehättäväksi.
+
+Kahden kauniin ja nuoren naisen kesken ei neuvoja niin helposti oteta
+vastaan. Eräänä suurena päivällispäivänä vei rouva Fromont rouva
+Rislerin huoneesensa ja hymyili hänelle suoraan silmiin, sanoakseen
+hänelle häntä suututtamatta:
+
+-- Kovin paljo koruja, kultani... Ja sitte, näet, korkeakauluksisten
+vaatteiden kanssa ei panna kukkia tukkaan... Sidonie punastui, kiitti
+ystävätään, mutta sydämensä pohjaan kirjoitti hän kaihon lisää häntä
+vastaan.
+
+Clairen vieraiden joukossa häntä kohdeltiin jotenkin kylmästi
+
+Saint-Gervainin etukaupungilla on vaatimuksensa, mutta elkääpä
+luulko, ett'ei Marais'illa ole omansa myöskin!
+
+Nämä elinkeinolaisten, rikkaiden tehtailijain vaimot ja tyttäret
+tiesivät pikku Chèben histoorian, olisivatpa arvanneetkin sen yksin
+hänen tavastaan esiytyä ja olla heidän seurassaan.
+
+Sidonie ei mitenkään ollut siihen oleentua. Häneen oli jäänyt jotakin
+puotimamselin tapaista. Hänen hiukan väkinäiset, toisinaan liika
+nöyrät herttaisuuden osotuksensa loukkasivat samoinkuin teeskennelty
+ääni puodeissa; ja hänen ylenkatseellinen ryhtinsä muistutti
+johtajattarien kopeita katsantoja, jotka uutismakasiineissa, koreissa
+mustissa silkkivaatteissaan, joita panevat jälleen varastoonsa
+illalla pois lähtiessään, katselevat mahtavasti, suurikiharaisten
+hiuslaitostensa korkeudelta, vähäistä kansaa, joka tinkiä uskaltaa.
+
+Hän havaitsi, että, häntä tutkittiin ja arvosteltiin, ja hänen
+kainoutensa oli pakotettu varustaimaan sotaan. Nimet, jotka hänen
+läsnä ollessa lausuttiin, huvit, pidot, kirjat, joista puhuttiin,
+olivat hänelle tuntemattomat. Claire teki parastaan pitääkseen häntä
+asiain juoksussa, ja koki yllä pitää häntä muiden tasalla kurotetuin
+käsin, kuin ystävä ainakin; mutta, moni noista naisista piti Sidoniea
+kauniina. Ja siinä oli syytä kylliksi pahaksua hänen olevan heidän
+seuroissa. Muut, ylpeinä miestensä asemasta ja rikkaudestaan, eivät
+voineet osottaa kylliksi loukkaavaa mykkyyttä ja alentuvaista
+kohteliaisuutta häntä kohtaan, siten nöyryyttääkseen pientä
+nousukasta.
+
+Sidonie yhdisti heidät kaikki yhteen sanaan. Clairen ystävät, toisin
+sanoin minun viholliseni!... Mutta oikein vihoissaan ei hän ollut
+kuin yhdelle ainoalle.
+
+Molemmat osakkaat eivät vähääkään aavistaneet, mimmoinen heidän
+vaimoinsa väli oli.
+
+Risler vanhempi, aina vaipuneena painimensa keksimiseen, istuskeli
+toisinaan puoli yöhön saakka piirustuspöytänsä ääressä. Fromont
+nuorempi vietti päivänsä ulkona, einehti klubissaan, eikä ollut
+melkein koskaan tehtaalla. Hänellä oli syynsä siihen.
+
+Sidonien naapuruus saattoi hänen levottomaksi. Tuo kiihkeä oikku
+Sidoniea kohtaan, setänsä viimeiselle tahdolle uhrattu rakkaus tunki
+liian usein hänen muistiinsa korvaamattomine kaipauksineen; ja
+tuntien itsensä heikoksi, oli hän pakosalla. Hän oli vento, ponnetoin
+luonne, kyllin älykäs itseään tuntemaan, liian heikko ohjaamaan
+itseään. Rislerin hääpäivän iltana, oli hän, oltuaan itse naimisessa
+tuskin muutamia kuukausia, löytänyt tuon naisen rinnalla Savignyn
+myrskyiltain täydellisen tyrskyn. Siitä pitäen, voimatta itselleen
+siitä tehdä tiliä, karttoi hän Sidoniea nähdä, puhutella häntä.
+Pahaksi onneksi he asuivat samassa talossa, vaimot kävivät toistensa
+luona senkin kymmenen kertaa päivässä, ja sattumus vei heidät usein
+yhteen; niinpä tapahtui se omituinen asia, että tuo mies, joka tahtoi
+pysyä kunniallisena, hylkäsi kokonaan kotonsa ja haki huvituksia
+muualta.
+
+Claire näki sen hämmästymättä. Hän oli tottunut isänsä kautta tuohon
+alituiseen kauppaelämän "ulkona oloon;" ja noiden poissaolemisien
+aikana, hyvin uuttera velvollisuuksissaan kun oli vaimona ja äitinä,
+keksi hän suuria puuhia, kaikenlaisia toimia, kävelyjä lapsen kanssa
+ja pitkiä levollisia viivähdyksiä päivän paisteessa, joista hän
+palasi ihastuneena tyttökävyn edistyksestä, hurmautuneena kaikkien
+ulkoilmassa olevien pikkuisten ilosta ja naurusta, hänkin, omaten,
+hiukan heidän ilonsäteitä vakaisten silmäinsä pohjalla.
+
+Sidonie kävi ulkona yhtä paljo. Usein yöpuoleen, pakottivat
+Georges'in vaunut portissa rouva Rislerin nopeasti väistymään
+syrjään, kun hän komeassa pu'ussaan palasi suurilta kaupungin
+matkoiltaan. Bulevaardi, näytteille asetetut tavarat ja kauvan
+aikaa valikoidut ostokset ikäänkuin maistelemalla nauttiakseen
+uutta ostamisen huvia, pitivät hänen hyvin myöhään poissa kotoa.
+Vaihdettiin tervehdys, kylmä katse portaiden käänteessä; ja Georges
+meni nopeasti kotiinsa, ikäänkuin turvapaikkaan, kätkien siellä
+hyväilytulvaan häntä kohden ojennetulle lapselleen yht'äkkiä tunteman
+levottomuutensa.
+
+Sidonie se ei näyttänyt enään muistavan mitään, vaan halveksivan
+tuota velttoa ja hentoa luontoa. Muutoin, hänellä oli paljo muita
+askareita.
+
+Heidän punaiseen saliinsa, molempien ikkunoiden väliin, oli hänen
+miehensä sijoittanut pianon.
+
+Kauvan arveltuaan oli Sidonie päättänyt opetella laulua, koska, näet,
+oli liian myöhään ruveta pianoa soittamaan; ja kahdesti viikossa tuli
+rouva Dobson, sievä tuntehikas vaaleaverinen nainen antamaan opetusta
+kahdestatoista yhteen. Läheisten pihain hiljaisuudessa kaikuivat nuo
+a...a...a...t ja o...o...o...t, hartaasti venytettyinä ja senkin
+kymmenen kertaa uudestaan laulettuina, avonaisista ikkunoista, kuin
+jostakin opistosta ikään.
+
+Se oli kyllä, tosiaan, koulutyttö, joka siellä harjoitteli, pieni
+kokematoin ja häilyvä olento, täynnä käsittämättömiä haluja, jonka
+oli kaikki opittava ja tunnettava tullakseen todelliseksi vaimoksi.
+Mutta hänen kunnianhimonsa kellui vaan itse asian pinnalla.
+
+-- Claire Fromont soittaa pianoa; minä rupean laulamaan... Hän
+pidetään komeana ja arvoisana naisena, minä tahdon, että minusta
+sanottaisi samaa.
+
+Hetkeäkään ajattelematta hankkiakseen itselleen oppia, vietti
+hän aikansa juoksemalla puodeissa ja suurten kauppiasten luona:
+"Mitä tänä talvena ruvetaan käyttämään." Hän kävi uhkeissa
+tavaranäyttelyissä ja kaikissa, mikä pistää ohikulkijain silmiin.
+
+Noista vääristä helmistä, joita hän kauvan oli käsitellyt, oli
+hänelle jäänyt jotakin näppihin, vähän teennäisraakun tapaista,
+niiden onteloa haurautta, pohjatointa loistoa. Hän oli kyllä itsekin
+väärä helmi, pyöreä, hohtava ja hyvin juotettu, johon alhaiso voi
+tarttua kiinni; mutta Claire Fromont oli oikea helmi, rikasta ja
+samalla maltillista valoa, ja eron voi kyllä, huomata, kun näki
+heidät yhdessä. Saattoi arvata, että toinen oli helmi aina, pikkuinen
+helmi lapsuudesta saakka, kasvanut somuuden ja oivallisuuden
+aineksista, jotka olivat siitä tehneet, harvinaisen ja arvokkaan
+luonnon. Toinen sitä vastoin, oli Parisin, tuon väärien jalokivien
+kauppiaan tekoa, joka jakelee tuhansia ihania, loistavia turhuuksia,
+mutta kestämättömiä, huonosti sovitettuja ja kiinnitettyjä: hän oli
+todellinen rihkamakaupan tuote, jossa hän oli ollut osallisenakin.
+
+Yli muuta kadehti Sidonie Claireä lapsen tähden, joka oli ylenmäärin
+koristeltu kätkyensä uutimista aina imettäjänsä päähineesen saakka.
+Hän ei ajatellut suloisia velvollisuuksia, täynnä kärsimystä ja
+kieltämystä, pitkiä, vaivaloisia uneen tuudittamisia, ja lapsen
+naurusuista, raikkaasta aamukylvystä loistavaa heräämistä. Ei!
+lapsesta piti hän vaan seurana kävelyillä... Sehän on niin kaunista
+tuo koristus häälyvine voineen ja pitkine höyhenineen, joka seuraa
+nuoria äitejä katujen pyörteessä.
+
+Itsellään ei hänellä ollut seuranaan muita, kuin vanhempansa tai
+miehensä. Kernaammin kävi hän ulkona yksin. Kelpo Risler oli niin
+kummallinen rakkaudessaan; hän leikitteli vaimonsa kanssa kuin
+nuken kanssa, nipisteli häntä leukaan ja poskiin, tepasteli hänen
+ympärillään huudellen: "hu! huu!" tahi katsellen häntä suurin hempein
+silmin, kuin ystävällinen ja kiitollinen koira. Tuo typerä rakkaus,
+joka teki Sidoniesta lelun, porsliinikorun, hävetti häntä. Mitä hänen
+vanhempiinsa tulee, niin vaivasivat he häntä seurassa, johon hän
+tahtoi kuulua, ja kohta naimiseen jouduttuaan vapautti hän itsensä
+heistä vähitellen, vuokraamalla heille pienen talon Montrougessa.
+Tämä oli tehnyt lopun pitkätakkisen herra Chèben ahkeroista
+käynneistä hänen luonaan ja hyvän rouva Chèben loppumattomista
+vieraista, jossa palannut vaurastus elähytti kielittelemisten ja
+jouto-elämän vanhoja tapoja.
+
+Samalla haavaa olisi Sidonie telellään tahtonut vieroittaa myöskin
+Delobelleläiset, joiden naapuruus häntä painosti. Mutta Marais oli
+keskuksena vanhalle näyttelijälle bulevaardi-teaatterin läheisyyden
+vuoksi; sitte piti Désirée, niinkuin kaikki koturit, tutusta
+näköalasta, ja ikävä, talviaikaan neljästä saakka, pimeä pihansa
+näytti hänestä ystävältä, tuttavan kasvoilta, joita aurinko toisinaan
+valaisi, kuni hymyillen hänen kätevyydelleen. Voimatta suoriutua
+heistä, oli Sidonie päättänyt olla heitä näkemättä enää.
+
+Ylimalkaan olisi hänen elämänsä ollut yksinäinen ja jotenkin ikävä
+ilman muutamia huvituksia, joita Claire Fromont hänelle toimitti.
+Joka kerta oli hän vihoissaan siitä. Hän ajatteli:
+
+-- Kaikkihan minä saan hänen kautta!
+
+Ja kun päivällisen aikana hänelle tuli alakerroksesta looshipiletti
+tai kutsumusilta maan, ei hän pukeutuessaankaan, ihastunut kun oli
+voidakseen näyttäytyä, ajatellut muuta kuin kilpailijansa polkemista.
+Muutoin, nuo tilaisuudet kävivät yhä harvemmiksi, koska Clairelle
+kasvoi yhä enemmän puuhia lapsestaan. Kuitenkin kun isoisä Gardinois
+kävi Parisissa, ei hän koskaan jättänyt yhdistämättä molempia
+perheitä. Puhjetakseen ilmi, tarvitsi tuon vanhan maalaisen iloisuus
+pikku Sidoniea, jota hänen pilansa eivät hirvittäneet. Hän vei
+kaikki neljä päivälliselle Philippin luo, valitsemaansa ravintolaan,
+jonka isännät, palvelijat ja isännöitsijät hän kaikki tunsi, tuhlasi
+paljo rahaa, ja sieltä saattoi heidät edeltä päin tilattuun looshiin
+Opéra-Comiqueen tai Palais-Royal'iin.
+
+Teaatterissa hän nauroi ääneen, puhutteli tuttavallisesti oven
+aukaisijattaria, niinkuin palvelijoita Philippin luona, vaati kovalla
+äänellä jakkaroita naisille, ja poislähtiessä tahtoi ennen kaikkia
+muita saada päällystakit ja turkit, niinkuin hän olisi ollut ainoa
+upporikas nousukas salissa.
+
+Noihin hiukan rahvasmaisiin huveihin, joihin Georges useimmiten
+oli tulematta, pukeutui Claire tavallisen älyllisyytensä mukaan
+säädyllisesti ja kulki aina huomaamattomana. Sidonie, päin vastoin,
+täysin purjein, levitettynä looshien eteen, nauroi täydestä sydämestä
+iso-isän tarinoille, onnellisena päästyään kolmannesta ja toisesta
+rivistä, entisistä paikoistaan, noihin kauniisin, kuvastimilla
+koristettuihin avant-sceneihin, joiden sametti partaat näyttivät
+hänestä vaseti tehdyiltä hänen vaaleita hansikoitaan, norsunluista
+lornjettiaan ja liisteviuhkaansa varten. Julkisten paikkojen
+jokapäiväisyys, punaiset seinäverhot, ja kultaus se oli hänestä
+oikeata muhkeutta. Siinä hän loisti, kuni soma paperi kukka punotussa
+metalli kopassa.
+
+Eräänä iltana, huudossa olevan kappaleen näytännössä
+Palais-Royalissa, läsnä olevien naisten, maalattujen kuuluisuuksien
+joukossa, jotka, mikroskoopillisine hattuineen ja kauhean isoine
+viuhkoineen näyttivät punattuja kasvojaan ja korsettiensa koverruksia
+baignoiren pimennosta, oli Sidonien käytös, hänen pukunsa, ja tapansa
+nauraa ja katsella hyvin esiinpistävät. Kaikki lornjetit salissa,
+tuon ruumin alla niin mahtavan magneetillisen virran opastamina,
+käänsivät suuntansa vähitellen looshiin, jossa hän oli. Clairea tuo
+vihdoin vaivasi; ja, älykkäästi pani hän omalle paikalleen miehensä,
+joka, pahaksi onneksi, oli sinä iltana tullut mukaan.
+
+Georges, nuori ja komea Sidonien rinnalla, oli hänen luonnollisen
+kumppaninsa näköinen, kun taas, heidän takana, Risler vanhempi,
+aina tyyneenä ja raukeana näkyi olevan paikallaan Claire Fromont'in
+vieressä, joka, hiukan tummassa vaatteuksessaan, oli ikäänkuin sievä
+nainen incognito Opera naamiaisissa.
+
+Poislähtiessä, otti kumpikin osakas naapurinsa käsivarteensa. Oven
+aukaisijatar sanoi Sidonielle, Georgesista puhuessaan: "Teidän
+miehenne..." ja pikku vaimo loisti siitä iloissaan.
+
+Teidän miehenne!
+
+Tuo yksinkertainen lause riitti kiihdyttämään häntä ja nostamaan
+hänen sydämensä pohjalta joukon pahoja asioita. Käytävien ja lämpiön
+läpi mennessään katseli hän Risleriä ja rouva "Chorchea", jotka
+kulkivat heidän edellä. Clairen komeus näytti hänestä hävitetyltä,
+halvennetulta Rislerin raskaasta käynnistä. Hän sanoi itsekseen:
+"Kyllä hän mahtaa rumentaa minua yhdessä käydessämme!..." Ja hänen
+sydämensä sykki ajatellessaan, mikä ihana, onnellinen ja ihmeteltävä
+pari he olisivat olleet, hän ja Georges Fromont, jonka käsivarsi
+värisi hänen käsivarrellaan.
+
+Kun sitte siniset vaunut olivat noutaneet Fromont'ilaiset teaatterin
+ovelta, kävi hän ensikerran ajattelemaan, että sittenkin tuo nainen
+oli anastanut hänen paikkansa ja että hänellä oli oikeus koettaa
+omistaa se jälleen.
+
+
+
+
+III.
+
+Blondelkadun olutmyymälä.
+
+
+Naimisensa jälkeen oli Risler jättänyt käynnin olutmyymälässä.
+Sidonien olisi ollut mieleen nähdä hänen menevän kotoa, iltasin,
+komeaan klubiin, johonkin rikkaiden ja hyvin puettujen miesten
+kokoukseen; mutta ajatus, että hän palajaisi piipun savuun, entisten
+ystäväinsä Sigismundin, Delobellen ja hänen isänsä luo, tuo ajatus
+lannisti hänen, teki hänen onnettomaksi. Risler ei siis käynyt
+siellä enää; ja se hänelle maksoikin hiukan. Olutmyymälä, joka
+oli jossakin vanhan Parisin unhottuneessa nurkassa, oli ikäänkuin
+muistina kotimaasta. Harvalukuiset ajoneuvot, maakerrokset korkeine
+ristikko-ikkunoineen, ja rohtojen ja farmaseutti tuotteiden tuores
+haju antoivat pienelle Blondelin kadulle jonkinmoisen yhtäläisyyden
+muutamien Baaselin ja Zyrichin katujen kanssa. Eräs Schveitsiläinen
+piti tätä olutmyymälää, joka oli täpösen täynnä sikäläistä
+kansaa. Ovea avatessa näkyi tupakkasavun läpi, raskaan, kankean
+saksan murteen kaikuessa, kauhean avara, matala sali vuoliaisiin
+ripustettuine pöystineen, oluttynnöreineen pitkissä riveissä,
+sahajauhoa polvia myöten, pöydällä isoja kulhoja punaperunoineen, ja
+koreja, vastaleivottuine _prachtelineen_, joiden kullankeltaisille
+solmuille oli paksulta suolaa ripoteltu.
+
+Kaksikymmentä vuotta oli Rislerillä siellä ollut piippunsa, pitkä,
+hänen nimellään merkitty piippu, tuttujen kävijöiden hyllyllä, ja
+pöytänsä, jonka ääressä istuskeli muutamat säveät ja hiljaiset
+maanmiehet, jotka kuuntelivat ja ihmettelivät, Chèben ja Delobellen
+loppumattomia väittelyjä heitä kuitenkaan ymmärtämättä. Kun Risler
+kerta oli poissa, olivat molemmat jälkimäisetkin vuorostaan hylänneet
+olutmyymälän monesta hyvästä syystä. Ensin asui herra Chèbe nyt liian
+kaukana. Lasten anteliaisuuden kautta oli hän vihdoin onnistunut
+toteuttaa koko elämänsä unelma.
+
+-- Kun minä tulen rikkaaksi, sanoi aina tuo pikku mies ikävässä
+asunnossaan Maraisissa, niin minulla on oleva oma taloni, Parisin
+portin lähellä, melkein maalla, ja pieni puutarha, jota kaivan ja
+kastelen itse. Se on oleva monta vertaa parempi terveydelleni kuin
+pääkaupungin kaikki puuhat.
+
+Hyvä! nyt oli hänellä talonsa, eikä hänellä siellä hauska ollut,
+totta vie.
+
+Se oli Monterougessa, lähellä valleja tuo "Pieni maja puutarhoineen",
+niinkuin sanoi päällekirjoitus, jonka neliskulmainen paperi antoi
+melkein tarkan käsityksen tiluksen ko'osta. Seinäverhot olivat uudet
+ja maalaiset, maalaukset ihan vereksiä; viiniköynnös-majan viereen
+asetettu kastelutynnöri toimitti järven osaa. Lisätkää kaikkiin
+noihin etuihin, että pensasaita ainoastaan erotti tuon paratiisin
+toisesta, aivan samanlaatuisesta "majasta puutarhoineen", jossa asui
+rahaston hoitaja Sigismund Planus sisarineen. Rouva Chèbestä oli tämä
+kallis naapuruus. Kun tuon kunnon vaimon oli ikävä, vei hän kutomis- ja
+paikkaus-varastonsa vanhan piian lehtimajaan, jota hän viehätti
+kertomuksillaan menneeltä loisto-ajaltaan. Pahaksi onneksi ei hänen
+miehellään ollut samallaisia huvituksia.
+
+Kaikki kävi hyvin vielä ensi aikoina. Oli sydän kesä. Herra Chèbe,
+ollen alituisesti paitahihaisillaan, askarteli talon kuntoon
+panolla. Pienin naula, joka talossa oli lyötävä, oli pitkäveteisten
+miettimisten ja loppumattomain keskustelujen aineena. Puutarhan laita
+samoin. Hän oli ensin päättänyt tehdä englantilaisen puutarhan, aina
+viheriöine nurmikkoineen, kiertävine käytävineen ja varjoisille
+pensaineen. Mutta pirun pensaat, kun vievät paljo aikaa kasvaakseen.
+
+-- Toden totta! mieleni tekee tehdä siitä hedelmäpuiston, sanoi pikku
+kärsimätöin mies.
+
+Ja kas nyt hän ei enää uneksikaan muusta kuin kasvoslavoista,
+turkinpapuriveistä ja persikkahäkeistä. Hän kuokki aamut pitkään,
+kulmakarvat rypyssä huolesta ja pyyhkieli otsaansa vaimonsa nähden,
+saadakseen hänen sanomaan:
+
+-- Lepäähän toki... tapathan sinä itsesi.
+
+Laskun loppu oli, että puutarhassa tuli olemaan sekaisin kukkia,
+hedelmiä ja kasvoksia; ja joka kerta kun herra Chèbe meni Parisiin,
+pani hän napinreikään koristeeksi ruusun kukkasarastaan.
+
+Niinkauvan kuin kauniita ilmoja kesti, eivät nuo hyvät ihmiset
+väsyneet ihaelemaan auringon laskua linnoitusten taa, pitkiä päiviä
+ja ihanaa maa-ilmaa. Toisinaan, iltaisin, ikkunain ollessa auki
+lauloivat he kaksi-äänisesti; ja taivaan tahteja katsellessaan, jotka
+syttyivät yht'aikaa rautatievyön lyhtyjen kanssa, kävi Ferdinand
+runolliseksi... Mutta sepä ikävää, kuin sateet tulivat, eikä enää
+voinut käydä ulkona! Rouva Chèbe, täydellinen parisilainen, kaipasi
+Maraisin pieniä katuja, käyntejä Blancs Monteauxin torilla ja muilla
+ostoksilla.
+
+Lähellä ikkunaa, tarkastus- ja ompelu-asemaltaan, katseli hän
+pientä kosteata puutarhaa, jossa siementyvät pyöräkellot ja
+kukkimasta laanneet kapusiinit itse irtaantuivat sauvoistaan
+riutuneen näköisinä, pitkiä, suoria, aina viheriäisiä rinteitä, ja
+vähän kauempana, kadun kulmassa Parisin omnibus-pysäkkiä, kaikkine
+kulkupykälineen, jotka houkuttavilla kirjaimilla olivat kirjoitetut
+lakeeratuille seinille. Joka kerta kuin omnibus lähteä täristi
+liikkeelle, seurasi hän sitä katseellaan, niinkuin virkamies
+Cayennessa tai Numeassa katselee Ranskaan palaavaa kuljetusalusta,
+oli matkustavinaan siinä, tiesi millä kohdalla se seisattuu, millä se
+kääntyy raskaasti, pyörillään hipaisten puotijen ikkunoita...
+
+Vankina kävi herra Chèbe raukeaksi. Hän ei voinut enään hoitaa
+puutarhaa. Pyhinä linnoitukset olivat autiot; oli enää mahdotointa
+kävellä ruohikossa, evästään nauttivien työmiesten perheiden
+joukossa, mennä parvesta toiseen, naapurina, koruilla neulotut
+kotut jaloissa, rikkaan lähi-tilanomistajan oikeudella. Tuota hän
+erittäinkin kaipasi, himoissaan kun oli, että hänelle pidettäisi
+seuraa. Siitä lähtien, tietämättä mitä tehdä, omaamatta ketäkään,
+kenen edessä mahtailla, kuka kuuntelisi hänen hankkeitaan,
+tarinoitaan ja kertomusta Orleansin herttualle tapahtuneesta
+onnettomuudesta, -- sama, tiedätte, tapahtui hänelle nuorena
+ollessaan -- ahdisti onnetoin Ferdinand vaimoaan nuhteilla.
+
+-- Tyttösi pitää meitä maanpaossa... tyttösi häpeää meitä...
+
+Muuta ei kuultu kuin: "Tyttösi... tyttösi... tyttösi..." Sillä,
+suuttuneena Sidonieen, eihän häntä tunnustanut omakseen, vaan jätti
+vaimolleen vastuun tuosta luonnottomasta ihme-lapsesta. Oikea
+helpotus rouva Chèbelle oli, kun hänen miehensä astui omnibus'een
+mennäkseen etsiskelemään Delobellea, joka aina oli altis maleksimaan,
+ja vuodattamaan hänen poveensa kaiken vihan, joka hänellä oli vävyään
+ja tytärtään vastaan.
+
+Kuuluisa Delobelle oli myöskin vihoissaan Rislerille, ja hän sanoi
+kernaasti hänestä: "Hän on jonni joutava..."
+
+Suuri mies oli toivonut pääsevänsä varsinaiseksi osaksi uuteen
+talouteen, pitojen toimeen panijaksi, komeuden tuomariksi. Sen sijaan
+kohteli Sidonie häntä sangen kylmästi, ja Risler ei häntä edes
+vienyt enää olutmyymälään. Kumminkaan ei näyttelijä sitä valittanut
+liian kovaan, ja joka kerta, kuin hän tapasi ystävänsä, vaivasi hän
+häntä liialla kohteliaisuudella ja mielistelemisillä; sillä hän oli
+tarvitseva häntä kohta.
+
+Väsyneenä odottamaan järkevää tirehtööriä ja näkemättä koskaan roolin
+tulevan, jota hän monta vuotta toivoi, oli Delobelle'n mieleen
+johtunut ajatus ostaa teaatteri ja käyttää sitä itse. Risleriltä
+toivoi hän varoja. Ihan parahiksi oli Temple'n bulevaardilla
+teaatteri, pieni teaatteri myötävänä, tirehtörin vararikon johdosta.
+Delobelle puhui siitä Rislerille, alussa hyvin yleisesti, ihan
+hypoteetillisessa muodossa: "Olisipa siinä oiva asia..." Risler
+kuunteli, niinkuin tavallisesti, kylmäverisesti: "Todella, se olisi
+varsin hyvä teille..." Sitte, uskaltamatta vastata "ei" suoraan
+alkajaispuheesen, turvasi hän sanoihin: "nähdäänhän... sittemmin...
+ken tiesi..." ja lopuksi lausui onnettoman sanan: "Olisi tarpeen
+nähdä kulunki-arvio."
+
+Kahdeksan päivän kestäessä ponnisteli näyttelijä, teki ehdotelmiaan,
+piirteli numeroitaan, istuen molempien naistensa keskellä, jotka
+häntä ihaellen katselivat ja hurmoittuivat tuosta uudesta unelmasta.
+Talossa hoettiin: "Herra Delobelle aikoo ostaa teaatterin."
+Bulevaardilla, näyttelijäin kahviloissa puhua rähistiin vaan tuosta
+ostosta: Delobelle ei salannut, että hän oli löytänyt asioimis-rahain
+antajan, ja tämäpä kokoeli hänen ympäri koko lauman virattomia
+näyttelijöitä, vanhoja tovereita, jotka tulivat taputtamaan häntä
+olkapäille, muistuttivat häntä. -- "Tiedäthän ukkoseni..." Hän lupasi
+pestauksia, suurusteli kahviloissa, kirjoitteli siellä kirjeitä,
+tervehti, sormien liikkeellä ihmisiä, jotka sinne tulivat, piti hyvin
+innokkaita puheluja jossakin nurkassa; ja kaksi kulunutta kirjailijaa
+oli jo lukenut hänelle draamansa seitsemässä kuvaelmassa, joka, "sopi
+kuin sormikas" avauskappaleeksi. Hän sanoi "minun teaatterini!" ja
+kirjeitä kirjoitettiin: "Herra tirehtööri Delobellelle."
+
+Toimitettuaan suunnitelmansa ja kulunki-arviot tehtyään meni hän
+Risleriä tapaamaan tehtaalta. Tällä kun oli liian paljo työtä,
+määräsi yhtymyksen Blondelin kadun varrella; ja sinä iltana, tultuaan
+ensimmäisenä olutmyymälään, asettui Delobelle vanhan pöytänsä ääreen,
+pyysi pullon ja kaksi lasia, ja kävi odottamaan. Kauan odotteli
+hän, tarkastellen ovea ja vavisten kärsimättömyydestä, Risleriä ei
+kuulunut. Joka kerta kuin joku astui sisään, kääntyi näyttelijä.
+Hän oli pannut paperit pöydälle ja luki niitä, liikutellen käsiään,
+päätään ja huuliaan.
+
+Ei löytynyt sen vertaista, loistavaa asiaa. Hän jo oli näyttelevinään
+-- se, näet, oli pääkohta -- näyttelevinään omassa teaatterissaan
+vaseti häntä varten tehtyjä, hänen mittaisia rooleja, joissa hän oli
+tekevä kaiken vaikutuksen...
+
+Yht'äkkiä ovi aukesi, ja tupakan savusta näkyi herra Chèbe. Hän
+oli yhtä hämillään ja tuskissaan nähdessään Delobellen siellä, kun
+Delobelle itsekin hänestä, Hän oli kirjoittanut aamulla vävylleen
+haluavansa häntä puhutella hyvin tärkeästä asiasta ja odottavansa
+häntä olutmyymälässä. Näet, kunnia-asian tähden, aivan heidän
+välillä, kahden kesken. Tuon kunnia-asian seikka on se, että
+herra Chèbe oli antanut eron pienelle talolleen Montrougessa ja
+vuokrannut Mail-kadun varrella, keskellä kauppa-asuntoja, makasiinin
+välikerroksineen... Makasiinin?... Herra Jumala, niin... Nyt oli
+hän hiukan pelossaan päähän pälähdyksestään ja huolissaan siitä,
+mitä hänen tyttärensä tuosta pitäisi, semminkin koska makasiini
+maksoi paljoa enemmän kuin talo Montrougessa ja koska siellä,
+sinne muuttaessa, oli muutamia isoja korjauksia tehtävänä. Tuntien
+ammoisista ajoista vävynsä hyvyyden, tahtoi herra Chèbe heti alussa
+kääntyä hänen puoleensa, toivossa saada hänet puolelleen ja jättää
+hänelle kaiken vastuun tuosta kodin valtiomulkkauksesta. Rislerin
+sijaan tapasikin hän nyt Delobellen.
+
+He katselivat toisiaan alakättä, karsaasti, niinkuin kaksi koiraa,
+jotka ovat kohdanneet toisensa saman lautasen ääressä. Kumpikin
+arvasi mitä toinen odotti, eivätkä he koettaneetkaan petkutuskauppaa.
+
+-- Vävyni ei ole täällä? kysyi herra Chèbe, tähystäen pöydälle
+levitettyjä paperirämiä, ja korottaen "vävyni"-sanaa, tarkkaan
+merkitäkseen, että Risler kuului hänelle, eikä kellekään muulle.
+
+-- Minä odottelen häntä, vastasi Delobelle, kooten paperejaan.
+
+Hän puristi huulensa yhteen ja lisäsi mahtavasti, salamielisen ja
+teaatterimaisen näköisenä:
+
+-- Erästä varsin tärkeää asiaa varten.
+
+-- Ja minä myös... vakuutti herra Chèbe, jonka kolme hiuskarvaa
+kohosi pystyyn piikkisian harjaksien tapaisesti.
+
+Samassa kävi hän istumaan sohvalle Delobellen viereen, pyysi, kuten
+hän, pullon ja kaksi lasia; sitte, kädet taskussa, selkä seinää
+vasten ja tanakkana, odottaa kökötti hän. Molemmat vierekkäin
+seisovat lasit, jotka olivat määrätyt samalle poissa-olijalle, olivat
+taisteluun vaativien näköiset.
+
+Ja Risler kun ei tullut.
+
+Molemmat hiljaiset juojat tuskastuivat, olivat levottomina
+sohvallaan, toivossa aina vaan, että jompi kumpi väsyisi.
+
+Lopuksi tulvi heidän paha mielensä yli partaidensa, ja,
+luonnollisesti, sai Risler raukka kaikki osakseen.
+
+-- Sepä säädyttömyyttä! antaa minun ikäiseni miehen näin kauan
+odottaa, puuttui herra Chèbe puheeksi, joka ei koskaan muulloin
+vetonut korkeaan ikäänsä, paitsi moisissa asianhaaroissa.
+
+Herra Delobelle jatkoi:
+
+-- Minä luulen, toden perään, että meistä tehdään pilkkaa.
+
+Ja toinen:
+
+-- Varmaan on tullut vieraita päivälliseksi.
+
+-- Ja vielä millaisia!... pani halveksivalla äänellä kuuluisa
+Delobelle, jossa heräsi haikeita muistoja.
+
+-- Seikka on... pitkitti herra Chèbe.
+
+He lähestyivät toisiaan ja puhelivat. Kumpikin oli pahoilla mielin
+Risleristä ja Sidoniesta. He tyhjensivät sydämensä. Risler, vaikka
+olikin kunnon pojan näköinen, ei ollut oikeastaan muuta kuin itsekäs,
+nousukas. He pilkkasivat hänen lausuntoaan, vaatteustaan, matkivat
+muutamia hänen tapojaan. Sitte he puhelivat hänen taloudestaan, ja,
+alentaen äänensä, kertoivat salaisuuksia ja nauroivat ystävinä taas.
+
+Herra Chèbe meni liika kauas; -- Ja varokoon hän itseään! Hän on
+tehnyt tuhmuuden, antamalla isän ja äidin poistua lapsestaan; jos
+tälle jotakin tapahtuu, ei hänellä ole meitä soimaamista. Tyttö,
+jolla ei ole enään vanhempiaan esimerkkinä silmäinsä edessä,
+ymmärrättehän...
+
+-- Tietysti... tietysti... sanoi Delobelle; erittäin kun Sidonie on
+käynyt sangen koketiksi... Mutta mitäs sille tekee. Risler saa, mitä
+ansaitsee. Vai olisiko hänen ikäisensä miehen pitänyt... Vait!...
+Tuossa hän on.
+
+Risler oli tullut sisään, ja lähestyi heitä, pistellen kättä pitkin
+istuimia.
+
+Kolmen ystävän kesken oli hankala hetki. Risler pyysi anteeksi
+parhaimman mukaan. Hän oli viivähtänyt, Sidoniella, näet, oli
+vieraita, -- Delobelle kosketti Chèben jalkaa pöydän alla, -- ja
+puhellessaan mies raukka, ollen hiukan pulassa molemmista laseista,
+jotka häntä odottivat, ei tietänyt kenen viereen oli istuminen.
+
+Delobelle oli jalomielinen:
+
+-- Teillä on puhumista keskenänne, hyvät herrat, tehkää hyvin. Ja hän
+sopotti, iskien silmää Rislerille:
+
+-- Paperit on muassa.
+
+-- Mitkä paperit?... sanoi toinen kummissaan.
+
+-- Kulunkiarviot... kuiskutti näyttelijä. Siitä sitte, teeskennellen
+suurta vaiteliaisuutta, kävi hän uudelleen nurkkaan lukemaan
+papereitaan, pää kourissa, kourat korvissa.
+
+Hänen vieressään juttelivat molemmat muut, ensin hiljaa, sitte
+kovemmin, sillä herra Chèben kimakka ja kirkuva ääni ei voinut
+hillitä itseään kauan... Hänen ei ollut näet vielä aika haudata
+itsensä, perhana vie!... Hän olisi kuollut ikävään Montrougessa...
+Mailin ja Sentier'in katua, kauppapaikkojen hälinää ja liikettä, kas
+sitä hän tarvitsi.
+
+-- Kyllä, mutta makasiini?... Mitä varten?... uskalsi Risler lausua
+arasti.
+
+-- Mitäkö varten makasiini?... Mitä vartenko makasiini? kertoi herra
+Chèbe, punaisena kuin pääsiäismuna ja korottaen äänensä askelmansa
+korkeimmalle asteelle... Sitä, varten, että minä olen kauppias,
+herra Risler. Kauppias ja kauppiaan poika... Niin, kyllä mä yskän
+ymmärrän. Mulla, muka, ei ole kauppaa... Mutta kenenkä vika?... Jos
+ihmiset, jotka minun sulkivat Montroge Bicêtren portin luo, kuin
+minkä parantumattoman ikään, olisivat olleet järkevät hankkimaan
+minulle varoja yritykseen... Siinä sai Risler vaatia vaitioloa, eikä
+kuulunut enää muuta kuin puheen palasia: "... mukavampi makasiini...
+laipiolta korkeampi... hengittää paremmin... tulevaisuuden
+hankkeita... jättiläis-asia... puhun kun aika tulee... Ihmiset
+hämmästyvät." Kuunnellessaan noita lauseen pätkiä, vaipui Delobelle
+vaipumistaan kulunkiarvioihinsa, ja oli, nerokkaan miehen tavoin,
+kääntänyt selkänsä heidän puheilleen. Risler, tuskissaan, joi vähä
+väliä kulauksen olutta saadakseen ryhtiä. Lopuksi, kun herra Chèbe
+oli tyyntynyt, ja syystä, kääntyi hänen vävynsä nauraen kuuluisaa
+Delobellea kohti, jonka ankara, järkähtämätöin katse näkyi sanovan:
+"Hyvä! entä minä?..."
+
+-- Ai! Herra Jumala... tosiaan... ajatteli miesparka.
+
+Vaihtaen oitis tuolia ja lasia, kävi hän istumaan näyttelijän
+eteen; mutta herra Chèbellä ei ollut Delobellen mailman tottumusta.
+Sen sijaan että hän olisi ajattelevasti poistunut, lähensi hän
+oluttuoppinsa ja liittyi joukkoon, niin että suuri mies, joka ei
+tahtonut puhua hänen läsnä ollessaan, pani juhlallisesti toistamiseen
+paperinsa taskuunsa sanoen Rislerille:
+
+-- Katsotaanhan sitte myöhemmin.
+
+Toden perältä sangen myöhään, sillä herra Chèbe oli harkinnut näin:
+
+"Vävyni on hyväluontoinen nahjus... Jos minä jätän hänen tuon
+visukintun kanssa, niin kuka ties mitä hän häneltä vielä kiskoo?"
+
+Ja hän jäi heitä valvomaan. Näyttelijä oli vimmassaan. Lykätäkö
+asia toiseen päivään? Mahdotointa, Risler oli vast'ikään kertonut
+lähtevänsä seuraavana päivänä kuukaudeksi Savignyyn.
+
+-- Kuukaudeksi Savignyyn?... sanoi herra Chèbe toivotoinna,
+nähdessään vävynsä karkaavan hänen käsistään... Entä asiat?...
+
+-- Oi! tulenhan minä Parisiin joka päivä Georges'in kanssa... Herra
+Gardinois tahtoo nähdä välttämättä pikku Sidonieta.
+
+Herra Chèbe pudisti päätään. Hän piti sen hyvin varomattomana.
+Asiat on asiat. Niistä ei saa koskaan mennä pois, vaikka mikä
+olisi. Ties sen? Voihan tehdas syttyä yöllä palamaan. Ja hän kertoi
+mahtipontisesti: "Isännän silmä, veliseni, isännän silmä", sillä
+välin kun hänen vieressään näyttelijä -- jolle myöskään tuo lähtö ei
+ollut ollenkaan mieleen -- siiristi suuret silmänsä ja antoi niille
+samalla terävän ja takaavan osoitteen, todellisen isännän silmän
+osoitteen.
+
+Vihdoin kesk'yön puoleen, vei viimeinen Montrougeen kulkeva omnibus
+pois hirmuisen apen ja Delobelle sai puhua.
+
+-- Ensin suunnitelma, sanoi hän, tahtomatta heti käydä
+numerokysymyksen kimppuun, ja, pänsneet nenällä, alkoi hän
+pontevasti, kun näyttämöllä aina: "Kun puolueettomasti katsellaan
+sitä rappiotilaa, johon näytelmätaide on vaipunut Ranskassa, kun
+mitataan matka, joka erottaa Molièren teaatterin..." Niinikään
+oli useimpia sivuja. Risler kuunteli, imien piippuaan, tohtimatta
+hiiskahtaa, sillä lukija katseli tuon tuostakin häneen pänsneensä
+yli nähdäkseen lauseidensa vaikutuksen. Pahaksi onneksi, keskellä
+suunnitelman parasta paikkaa, suljettiin kahvila. Valkea
+sammutettiin, piti mennä pois... Ja kulunkiarviot?... Sovittiin,
+että hän lukisi ne tiellä. Seisatuttiin joka kaasuliekin luona.
+Näyttelijä lasketteli numeroitaan... Niin paljo salia varten,
+niin paljo valaistukseksi, niin paljo köyhien eduksi, niin paljo
+näyttelijöille... Tuossa näyttelijäkysymyksessä hän pysytteli:
+
+-- Hyvä puoli asiassa on se, sanoi hän, ett'ei tarvita maksaa
+ensimäistä roolia... Ensimmäinen roolimme on Bibi... (Puhuessaan
+itsestään, kutsui Delobelle itseään kernaasti Bibiksi) Ensimmäinen
+rooli maksaa kaksikymmentä tuhatta francia... kun ei sitä tarvitse
+maksaa, niin on sama kuin ottaa ja panee 20 tuhatta francia
+lakkariin. Eikö niin, vai?
+
+Risler ei vastannut mitään. Hän näytti vastenmieliseltä,
+silmät harhailivat, kuin sen, jonka ajatukset ovat toisaalla.
+Luettuaan kulunkiarviot, esitti Delobelle, joka kauhistuen näki
+Vieilles-Haudriettes käännöksen lähestyvän, kysymyksen suoraan.
+Tahtoiko hän päättää asian, tahtoiko vai ei?
+
+-- No siis!... en, sanoi Risler sankarimaisesti, rohkaistuna
+erittäinkin tehtaan läheisyydestä ja ajatellessaan, että asia koski
+hänen talonsa onnea. Delobelle ällistyi. Hän luuli asian olevan
+tekeillä, ja aivan liikutettuna, paperit kädessä, katseli hän toista
+pyöreillä silmillään.
+
+-- En, kertoi Risler... Min'en voi tehdä sitä, mitä pyydätte...
+näette miksi en.
+
+Harvaan ja kankeasti, kuin tavallisesti, selitti kelpo mies, ett'ei
+hän ollut rikas. Vaikka hän oli mahtavan kauppahuoneen osakas, ei
+hänellä ollut rahaa käytettävänä. Georges ja hän nostavat joka
+kuukausi määrätyn summan kassasta; sitte, vuoden lopulla tiliä
+tehdessä, jakavat he voiton. Talon perustaminen oli hänelle maksanut
+paljo: kaikki säästönsä. Vielä oli neljä kuukautta tilintekoon. Mistä
+ottaisi hän 30,000 francia oitis teaatterin ostoon? Ja sitte lopuksi
+voisi asia käydä huonosti.
+
+-- Mahdotointa... Bibihän on elävä siellä! Niin puhuessaan suoristi
+Bibi rukka vartaloaan; mutta Risler oli päättänyt, ja Bibin kaikki
+keskustelut murtuivat aina samoja kieltoja vastaan: "Myöhemmin,
+kahden vuoden, kolmen vuoden perästä, saattaa olla..."
+
+Näyttelijä taisteli kauan, puolustaen aluettaan askel askeleelta.
+Hän esitti uusien kulunkiarvioiden tekemistä. Voisi saada asia
+helpommalla... "Se on aina liian kallista minulle, keskeytti
+Risler... Nimeni ei ole minun. Se on osana toiminimessä. Minulla ei
+ole oikeutta sitä käyttää. Minä kun joutuisin vararikkoon!" Hänen
+äänensä värisi, lausuessaan tuon sanan: vararikko.
+
+-- Mutta kun kaikki käy minun nimelläni, sanoi Delobelle, jossa ei
+ollut ennakkoluuloa. Hän koetti kaikkia, otti avuksi taiteen pyhän
+asian, jopa ryhtyi puhumaan pikku näyttelijättärien viehättävistä
+silmäyksistä... Risler päästi suuren naurun:
+
+-- Olkaahan, olkaahan, ilveilijä... Mitä tuossa mulle juttelette...
+Te unhotatte, että olemme naineita miehiä molemmat, vieläpä ett'on
+hyvin myöhä ja vaimomme varmaan jo odottavat meitä... Elkää panko
+pahaksi, ettehän?... Eihän se ole kielto, ymmärättehän hyvin sen...
+Tuota! tulkaa tilin jälkeen. Sitte siitä tuumitaan... Kas, Akilles
+ukko tuossa jo sammuttaa kaasun... Lähden sisään. Hyvästi.
+
+Kello kävi toista yöllä, kun näyttelijä tuli kotiinsa.
+
+Molemmat naiset odottivat häntä, tehden työtä, kuin ainakin,
+mutia hiukan kuumeentapaisesti ja ripeästi, joka ei muuten ollut
+tavallista. Joka hetki värisivät erinomaisella tavalla suuret sakset,
+joita äiti Delobelle käytti leikatakseen vaskilankoja, ja Désiréen.
+pienet sormet, aika vauhtia hius-korua laitellessaan, oikein päätä
+pyörryttivät niitä katseltaessa, niin sukkelaan ne liikkuivat.
+Levitettyinä pöydälle hänen eteensä, näytti pitkissä kärpäs- ja
+lintu-höyhenissä myös olevan jonkimmoinen loisto, komeampi väri kuin
+muina päivinä. Se oli siitä syystä, että kaunis vieras nimeltä Toivo
+oli tullut sinä iltana heidän luo. Se oli pannut kaiket voimansa
+noustakseen viidenteen kerrokseen takaportaita myöten, tirkistääkseen
+pienen asunnon oven ra'osta ja luodakseen sinne loistoisan katseen.
+Olkoonpa mitä vilppiä tahansa elämässä ollut, niin nuo taika loistot
+huikaisevat aina.
+
+-- Oi, jospa isä onnistuisi... sanoi vähä väliä äiti Delobelle,
+ikäänkuin yhdistäen joukon onnellisia ajatuksia, joihin hänen
+haaveksimisensa oli vaipunut.
+
+-- Hän onnistuu, äiti, olkaa varma. Herra Risler on niin hyvä, minä
+takaan hänen. Sidonie myöskin rakastaa meitä paljo, vaikka hän
+naimiseen mentyään näyttää hiukan välinpitämättömältä ystäviään
+kohtaan. Mutta pitää ottaa lukuun hänen asemansa. Muutoin, minä en
+koskaan unhota, mitä hän minulle on tehnyt.
+
+Ja muistellessaan, mitä Sidonie hänelle oli tehnyt, kävi pikku
+ontuva vielä kiihkeämmin työhönsä. Hänen sähkön täyttämät sormensa
+liikkuivat kaksinkertaisella nopeudella. Olisi luullut niiden
+ajavan takaa jotakin pakenevaa, kiinni saamatointa, niinkuin onnea,
+esimerkiksi, tai jonkun rakkautta, joka ei vastaa rakkauteen.
+
+"Mitä hän sitte sinulle on tehnyt?" olisi äidin ollut kysyttävä;
+mutta mitä hänen tyttärensä sanoi, ei huvittanut häntä laisinkaan
+silloin. Hän ajatteli ainoastaan suurta miestään:
+
+-- Hä! mitäs luulet, tyttö?... Jos isällä tulee olemaan oma
+teaatteri, jos hän käy näyttelemään, kuin ennen! Sinä et sitä muista,
+sinä olit silloin liian pieni. Mutta hänelläpä oli kauhea menestys,
+ja esille huudettiin, niin hurjasti, niin... Kerran, Alenconissa,
+annettiin hänelle kulta seppele... Voi, kun hän silloin oli mainio
+ja niin iloinen, niin onnellinen elääkseen. Jotka hänen nyt näkevät,
+eivät tunne ollenkaan mies raukkaani, onnettomuus on hänen niin
+muuttanut... Niin! minä olen varma, ett'ei tarvitsisi muuta, kuin
+hiukan menestystä, niin kävisi hän nuoreksi ja tyytyväiseksi!... Ja
+sitte sitä ansaitsee rahaa johtajana. Nantesissa oli tirehtöörillä
+vaunut. Ajattelepas, me vaunuissa?... Älähän muuta, vaunuissa?...
+Se, se olisi sinulle hyvää. Voisit käydä ulkona, päästä vähäksi aikaa
+tuoliltasi. Isä veisi meidät maalle. Näkisit vettä ja puita, sinun kun
+niin tekee mieli.
+
+-- Niin! puita... sanoi aivan hiljaa, vapisten, pikku kelmeä
+vankina-eläjä.
+
+Silloin kuului talon iso ovi rutosti sulkeutuvan, ja herra Delobellen
+säännölliset askeleet kajahtelivat käytävässä. Oli hetki ahdistusta,
+ilman ääntä, ilman hengähdystä. Molemmat naiset eivät tohtineet
+katsoa toisiinsa ja äidin isot sakset vapisivat niin kovin, että ne
+leikkasivat vaski langan ihan väärin.
+
+Varmaan oli viheliäistä kohdannut hirmuinen isku. Kukistuneet
+unelmansa, masentava kielto, toverien pilkka, tili kahvilasta, jossa
+hän oli suurustanut koko ajan velaksi, ja joka oli maksettava, tuo
+kaikki näkyi hänelle yön hiljaisuudessa noustessaan viidenteen
+kerrokseen. Hänen sydämensä oli pakahtua... Mutta hänen näyttelijä
+luonteensa oli niin kova, että hänen, tuossa niin todellisessa
+surussa, piti vielä ottaa sovelias traagillinen naamarinsa.
+
+Hät'hätään sisään tultuaan, seisattui hän, loi katalan katseen
+työhuoneesen, pöydälle, joka oli täynnä tavaroita, pieneen
+illalliseensa, joka häntä odotti nurkassa, ja noihin rakkaisin
+tuskallisiin olentoihin, jotka häntä loistavin silmin katselivat.
+Näyttelijä oli varmaan minuutin ääneti ja tiedättehän, kuinka pitkä
+minuutti äänettömyyttä teaatterissa on; sitte kävi hän kolme askelta,
+vaipui matalaan tuoliin pöydän ääressä ja sanoi kuiskaavalla äänellä:
+
+-- Oih! minä olen kirottu.
+
+Samassa löi hän nyrkillä pöytään niin hirveästi, että linnut ja
+kärpäset kuosiksi lensivät pitkin huoneen nurkkia. Pelästyneenä nousi
+hänen vaimonsa ylös ja lähestyi häntä arasti, Désirée taas kohosi
+puoleksi tuolillaan hermojen ahdistuksesta, joka veti kokoon hänen
+kasvojensa piirteet.
+
+Hyykistyneenä, masentuneena tuolillaan, kädet riipuksissa, pää
+rinnalla, puheli näyttelijä yksin. Monolooginsa oli paloittainen,
+katkonainen, täynnä huokauksia ja näytelmä nikotusta, täynnä
+sadatusta itsekkäitä porvarijulmureja, noita hirviöitä vastaan,
+joille taiteilija syöttää lihansa ja verensä.
+
+Sitte kertoi hän kaiken teaatteri elämänsä, debyytti juhlistaan,
+Alenconilaisten antamasta kultaseppeleestä ja naimisestaan tuon
+"pyhän Taimon" kanssa; ja hän osoitti olento parkaan, joka seisoi
+hänen vieressään, vuodattaen vetreitä kyyneleitä, vapisevin huulin
+ja nyökötellen vanhojen tapaan, päätänsä joka sanasta, jonka hänen
+miehensä lausui.
+
+Todellakin, jokainen, joka ei ollut tuntenut kuuluisaa Delobellea,
+olisi tuon pitkän monologiin perästä voinut kertoa kaikki hänen
+elämänsä kohdat. Hän mainitsi tulonsa Parisiin, vastuksensa, puutteen
+alaisuutensa... Oi! hänpä ei ollut puutetta kärsinyt, Ei tarvinnut
+muuta, kuin nähdä hänen leveät kukoistavat kasvonsa noiden molempien
+laihojen kuihtuneiden naisten kasvojen rinnalla. Mutta näyttelijä ei
+katsonut niihen niin tarkkaan; hän hurmoittui yhä edelleen pöyhkeistä
+sanoista.
+
+-- Oih! sanoi hän, niin kauan olen taistellut... Kymmenen,
+viisitoista vuotta olen taistellut noiden uskollisten olentojen
+ylläpitämänä, heidän elättämänä.
+
+-- Isä, isä, olkaa vaiti... rukoili Désirée kädet ristissä.
+
+-- Niin kyllä, heidän elättämänä... enkä sitä häpeä... Sillä pyhän
+taiteen vuoksi olen sallinut tuota uskollisuutta... Vaan nyt on
+liiaksi. Minulle on liika paljon tehty. Minä luovun.
+
+-- Oi! ystäväni, mitä tuossa puhut? huudahti rouva Delobelle syösten
+häntä kohti.
+
+-- Elä, heitä minut... Voimani on lopussa. Ovat tappaneet minussa
+taiteilijan. Se on päätetty... Minä luovun teaatterista.
+
+Olisittepa silloin nähneet molempien naisten ympäröivän hänet
+käsillään, rukoilevan häntä vielä taistelemaan, vakuuttavan hänelle,
+ett'ei hänellä ollut oikeutta luopua, niin ette olisi voineet
+pidättää kyyneleitänne. Delobelle pani yhtä kaikki vastaan.
+
+Vihdoin hän myöntyi, lupasi pitää kiinni vielä jonkun ajan, koska he
+tahtoivat; mutta siihen sitä tarvittiin rukouksia ja hyväilemistä.
+
+Neljännes tunnin perästä, monolooginsa tyhjentämänä ja lohdutettuna
+epätoivonsa puhkeamisesta, istui suuri mies pöydän päässä ja illasti
+hyvää kyytiä; eikä hän ollut muuta, kuin hiukan väsynyt vaan, samoin
+kuin näyttelijä, joka on näytellyt hyvin pitkän ja traagillisen osan.
+
+Semmoisissa tapauksissa näyttelijä, joka on liikuttanut kokonaisen
+salin ja itkenyt oikeita kyyneleitä näyttämöllä, ei ajattele sitä
+ulkona enää kertaakaan. Hän jättää looshiin mielen liikutuksensa,
+samalla kuin pukimensa ja valetukkansakin, kun taas naiivimmat
+katselijat, näytelmä mielessä, menevät kotiaan, silmät punaisina,
+ahdistunein sydämin, ja hermojen kiihdytys pitää heidät valveella
+vielä pitkän aikaa.
+
+Pikku Désirée ja äiti Delobelle eivät maanneet paljo sinä yönä!
+
+
+
+
+IV.
+
+Savignyssa.
+
+
+Molempien perheiden olo Savignyssa kuukauden ajan oli suuri
+onnettomuus.
+
+Kahden vuoden kuluttua olivat Sidonie ja Georges taas toistensa
+rinnalla tuolla vanhalla tilalla, joka oli liian vanhanaikuinen
+olematta aina itsensä näköinen ja jossa kivet, lammet ja puut,
+muuttumattomina näkyivät olevan kuni pilkaksi kaikelle muuttuvalle
+ja katoavulle. Olisi pitänyt olla kaksi toisin karaistua, toisin
+kunniallista henkeä, ett'ei tuo likentäminen olisi heille ollut
+turmiollinen.
+
+Mitä Claireen tulee, ei hän ollut koskaan ennen ollut onnellisempi,
+eikä koskaan Savigny ollut näyttänyt hänestä kauniimmalta. Sepä
+iloa talutella lastaan nurmikolla, missä hän pikkaraisena itse oli
+kulkenut, ja istua nuorena äitinä penkeillä kalveessa, jossa hänen
+äitinsä muinoin oli valvonut heidän leikkejään, ja Georges'in kanssa
+käsitysten kävellä katselemassa pienimpiä soppeja, missä yhdessä
+olivat kisailleet. Hän tunsi tuota levollista tyytymystä, jota tyyni
+elämä täydellisenä onnena hiljaisuudessa nautitsee; ja joka päivä
+laahasivat käytäviä myöten hänen pitkät peignoir'insa, joita lapsosen
+pienet askeleet, sen huudot ja vaatimukset riennättivät.
+
+Sidonie oli vähän mukana noilla äidillisillä kävelyillä. Hän sanoi
+lasten melun väsyttävä itseään ja piti siinä yhtä ukko Gardinois'in
+kanssa, jolle kaikki kelpasi tekosyyksi kiusatakseen tyttärensä
+tytärtä. Semmoisen syyn hän luuli saavuttaneensa sillä, että hän
+huoli yksistään Sidoniesta ja toimitti hänelle vielä enemmän kemuja,
+kuin viimeisellä kerralla. Kaksi vuotta sitte vajaan sysätyt vaunut,
+joita tomuutettiin kerran viikossa, koska hämähäkit kutoivat
+verkkojaan silkki-istuimille, annettiin hänen käytettävikseen.
+Valjastettiin kolmasti päivässä, ja portti kääntyi sarannoissaan yhtä
+mittaa. Kaikki talossa seurasi tuota maallista kiihotinta. Puutarhuri
+hoiti paremmin kukkiaan, sillä rouva Risler valitsi kauniimmat niistä
+pannakseen hiuksiinsa päivälliseksi; sitte kävi paljo vieraita.
+Laitettiin eväitä huviretkiä varten, joita rouva Fromont johti, mutta
+joissa Sidonie erottamattomana loisti ylinnä hilpeydellään. Muutoin
+jätti hänelle Claire paikkansa usein vapaaksi. Lapsella oli makuu- ja
+kävely-aikansa, joita ei mikään huvi koskaan muuttanut, Äidin täytyi
+mennä väkisen pois, eikä hän iltasellekaan monta kertaa päässyt
+menemään Sidonien kanssa molempia osakkaita vastaan, jotka palasivat
+Parisista.
+
+-- Suothan mulle anteeksi, sanoi hän mennessään huoneesensa.
+
+Rouva Risler riemuitsi. Uhkeana, joutilaana, ajaa nelisti
+hän hevoisilla, tajunnottomana nopeasta ajosta, ja niitäkään
+ajattelematta.
+
+Vilvakka tuuli, joka puhalteli hänen harsonsa alle, elähytti häntä
+vaan. Hämärästi, puoleksi suljettujen ripsiensä välistä, huomasi hän
+tien käänteessä vierasmajan ja lapsia huonoissa vaatteissa kävelevän
+ruohikossa maantien varrella; se muistutti hänelle muinaisia kulkuja
+Rislerin ja vanhempainsa kanssa, ja pikku väristys, joka karsi hänen
+ihoaan, tuota muistellessaan, sijoitti hänen paremmin pehmoisesti
+poimuteltuun uuteen pukuunsa, joissa hänen ajatuksensa onnellisena ja
+rauhallisina uinahtivat vienosti vaunujen tuudittamina.
+
+Asemalla odotti muita vaunuja. Häntä hyvin katseltiin. Pari kolme
+kertaa kuuli hän sopotettavan: "Se on rouva Fromont nuorempi..."
+ja totta on, että saattoi erehtyä nähdessään heidän tulevan sillä
+tavoin kaikki kolme rautatieltä, Sidonie perällä Georges'in vieressä,
+nauraen ja haastellen hänen kanssaan, Risler vastapäätä heitä
+rauhallisesti hymyillen, hiukan hämillään kauniiden vaunujen tähden
+ja leveät kämmenet lappeellaan polvilla. Ajatus, että hänet pidettiin
+rouva Fromont'ina, teki Sidonien hyvin ylpeäksi, ja joka päivä tottui
+hän siihen yhä enemmän. Tultuaan kotia, molemmat, perheet erosivat
+päivälliseen asti; mutta makaavan tyttärensä luona rauhallisesti
+istuvan vaimonsa rinnalla, ajatteli Georges Fromont, joka oli liian
+nuori ollakseen kiedottuna onnensa hellyyteen, aina tuota loistavaa
+Sidonieta, jonka ääni riemuisasti kaikua liverteli puutarhassa
+pyökkien alla.
+
+Sillä välin kuin koko hovi muodostui nuoren vaimon oikkujen mukaan,
+eli ukko Gardinois ikävystyneen joutilaan ja kykenemättömän rikkaan
+supistettua elämää. Paraimpana huvituksenaan oli vielä hänellä
+vakoileminen. Palvelijain työt ja toimet, haastetut hänestä
+keittohuoneessa, vasut kasvoksineen ja hedelmineen, jotka tuotiin
+joka aamu kasvimaasta ruoka-aittaan, ne ne olivat hänen alituisten
+tutkistelemuksiensa esineenä. Hänellä ei ollut suurempaa huvia
+kuin tavata joku rikoksesta. Se oli hänen toimensa, se oli hänestä
+tärkeää, ja aterioidessa, vieraiden kuunnellessa, kertoi hän laajalti
+ilkityön ja juonet, joita hän oli käyttänyt sitä ilmisaadakseen, sekä
+rikollisen nä'ön, pelästyksen ja rukoukset.
+
+Tuota palkollistensa ikuista silmällä pitoa varten oli ukkonahjus
+omistanut itselleen maan peittämän kivipenkin, kauhean ison
+paulownian takana. Lukematta tai ajattelematta istui hän siellä
+päiväkaudet tähystellen, sisään- ja ulos-käviöitä. Yöksi oli hän
+keksinyt toisen keinon. Sisään käytävän suuren etusuojan alle,
+johon kukilla varustetut portaat veivät, oli hän laitattanut
+aukon, joka oli yhteydessä hänen yläkerroksessa olevan huoneensa
+kanssa. Täydellinen kuulotorvi johdatti hänelle ylös kaikki äänet
+maakerroksesta, jopa palvelijain puheetkin, kun he portailla olivat
+iltaisin ilmaa nauttimassa.
+
+Kovaksi onneksi enensi tuo liian täydellinen kone kaikki äänet,
+hämmensi ja venytti ne. Suuren seinäkellon alituinen tik-tak,
+papukaijan huuto, joka kuului alaalta orrelta, jonkun kadonnutta
+jyväänsä etsivän kanan kotkotus, siinä kaikki, mitä herra Gardinois
+kuuli, pannessaan putken korvaansa. Äänet, ne tulivat vaan sekavana
+hurinana ja huminana, josta oli mahdotoin erottaa mitäkään. Siihen
+olivat hänen laitoskustannuksensa menneet, ja siitä pitäen kätki hän
+akustillisen ihmeensä vuoteensa uutimen poimuun.
+
+Eräänä yönä oli ukko vast'ikään nukkunut, ja heräten kavahti
+ylös oven narinasta. Siihen aikaan oli tämä jotakin tavatointa.
+Kaikki talossa makasivat. Ei kuulunut muuta kuin vahtikoirien
+käpälien tassutus hiekalla, tai niiden pysähtyminen puun juurelle,
+jonka latvasta huhkaja huutaa liuhutteli. Hyvä tilaisuus käyttää
+akustillista torvea. Pannen sen korvaansa vakuuttihe herra Gardinois,
+ett'ei hän ollut erehtynyt. Kopinaa kuuluu edelleen. Aukeni ovi,
+aukeni toinen. Porrasoven loira soljahti auki ponnistuksesta.
+Mutta ei Pyramis, eikä Thisbe, eikä edes Muiskukaan, julma
+New-foundlantilainen, ollut hievahtanut. Hän nousi hiljakseen
+nähdäkseen, ketkä nuo omituiset rosvot saattoivat olla, jotka menivät
+ulos sen sijaan, että sisään tulisivat, ja varjostimen säleiden läpi
+näki hän:
+
+Hoikka, solakka mies, ryhdiltään Georges'in näköinen, tarjosi
+käsivartensa kaapuun puetulle naiselle. He seisattuivat ensin
+paulownian luo, jonka oksat olivat täydessä kukassa.
+
+Oli ihmeen kaunis, lumivalkoinen yö. Kuu, puiden latvoja hipaisten,
+kokoeli loistavia hahtuvia tiheiden lehvien välistä. Säteiden
+valkaisemat penkereet, joilla kiherä-turkkiset New-foundlantilaiset
+edes takaisin kuljeskelivat yöperhoisia väjyen ja siintävä rasvatyyni
+vedenkalvo, kaikki hohti äänettömässä, levollisessa loistossa,
+ikäänkuin hopeakuvastimesta heijastuen. Siellä täällä nurmikon
+reunalla tuikahtelivat kiiltomadot.
+
+Paulownian siimeksessä, kadonneina synkkään pimentoon, jota kirkas
+kuutamo sen ympäri muodosti, istuivat molemmat kävelijät tuokion
+ääneti. Äkkiä ilmestyivät he täyteen valoon, ja yhteen kiedottuna,
+raukeana ryhmänä kulkivat he portaiden sivu, ja katosivat pyökistöön.
+
+-- Min'olen varma siitä, sanoi itsekseen ukko Gardinois, joka tunsi
+heidät. Mitäpä muutoin tarvitsi heitä tunteakaan? Vai eikö koirien
+levollisuus, nukkuvan talon näkö ilmaissut hänelle paremmin, kuin
+kaikki muu, minkälainen julkea rikos, rankaisematta, tietämättä,
+majaeli yöllä hänen puistonsa käytävillä? Yhden tekevä, vanha
+maamies oli ihastunut keksintöönsä. Valkeata ottamatta palasi hän
+makaamaan, hymyillen itsekseen, ja pienessä suojassa, joka oli täynnä
+metsästysaseita ja josta hän oli heitä vakoellut, luullen alussa
+itsellään olevan tekemistä rosvojen kanssa, ei kuun säteet kohta
+enää valaisseet muuta, kuin seinälle järjestettyjä pyssyjä ja kaiken
+kokoisia kuti-koteloja.
+
+He uudistivat rakkautensa entisen lehti kujansa nurkassa. Kulunut
+vuosi, täynnä epäilystä, hämärää taistelua ja vastustuksia, näytti
+olleen vaan valmistus heidän kohtaamiseensa. Ja, sanokaahan, että
+kerran rikoksen tehtyään, he ihmettelivät ainoastaan, kuinka niin
+kauan olivat myöhästyneet... Etenkin Georges Fromont oli hurjan
+intohimon vallassa. Hän petti vaimonsa, parahimman ystävänsä; hän
+petti Rislerin, osakkaansa, tuon aina uskollisen toverin.
+
+Hänen rikoksensa suunnattomuudesta kiihtyi hänen rakkautensa
+ylenpalttisuuteen ja alituisesti karttuviin omantunnon vaivoihin.
+Sidonie oli hänen pysyväisenä ajatuksenaan, ja hän huomasi, ett'ei
+hän ollut siihen asti elänytkään. Mitä Sidonieen tulee, niin lähti
+hänen rakkautensa turhamielisyydestä ja vihasta. Yli kaikkea nautti
+hän sitä, että hän, näet, oli nöyryyttänyt Clairen. Oi! jospa hän
+olisi voinut hänelle sanoa: "Miehesi rakastaa minua... hän pettää
+sinut minun tähteni"... niin silloin olisi hänen mielihyvänsä ollut
+vieläkin suurempi. Risler taas oli hänen mielestään hyvin ansainnut
+sen, mitä hänelle tapahtui. Vanhalla oppilas murteellaan, jolla hän
+ajatteli, ehk'ei hän sitä enää lausunut, oli mies parka vaan "ukko",
+jonka hän oli ottanut päästäkseen varallisuuteen. Ja petettäväksihän
+"ukot" ovatkin luodut.
+
+Päivällä oli Savigny Clairen ja lapsen hallussa, joka kasvoi,
+juoksenteli hiekalla, ja nauroi linnuille ja pilville. Äitiä ja
+lasta varten oli valo, ja päiväntäyttämät käytävät. Mutta siniset
+yöt olivat avionrikosta vasten, tuota vapaasti perehtynyttä rikosta
+varten, joka haasteli hiljaa, kävi melutta suljettujen varjostimien
+alatse ja jolle uneen taintunut talo tekeytyi mykäksi ja sokeaksi,
+ja näytti kallion kovaa järkähtämättömyyttä, ikäänkuin sitä olisi
+hävettänyt nähdä ja kuulla.
+
+
+
+
+V.
+
+Sigismund Planus vapisee kassansa tähden.
+
+
+-- Vaunut, ystävä Chorche?... Vaunut, minulle?... Ja mitä varten?...
+
+-- Minä vakuutan, kallis Risler, että ne ovat teille välttämättömät.
+Joka päivä yhteytemme ja asiamme laajenevat; yhdet vaunut eivät
+meille riitä. Eikä muutoin ole sopivaakaan aina nähdä toisen osakkaan
+ajavan, toisen kävelevän. Uskokaa, se on välttämätöin meno, ja se
+luetaan, tietysti, asiamme yhteisiin kulunkeihin. No, antautukaahan
+toki.
+
+Se olikin oikea antautuminen.
+
+Mielestään Risler ikäänkuin varasti jotakin ostaessaan nuo ylelliset
+vaunut; Georgesin karttamisesta hän sentään vihdoin myöntyi,
+ajatellen itsekseen:
+
+-- Sidoniepa on oleva tyytyväinen!
+
+Miesparka ei aavistanut, että Sidonie itse kuukausi takaperin oli
+valinnut Binderin luonta vaunut, joita Georges Fromont tarjosi ja
+jotka muka pantiin yhteisille kulungille, siks' ett'ei mies siitä
+huolestuisi.
+
+Hän oli semmoinen koko ikänsä, petetyksi määrätty olento, tuo
+kelpo Risler. Hänen synnynnäinen rehellisyytensä ja luottamuksensa
+ihmisiin ja asioihin, mikä oli pohjana hänen perin suorassa
+luonnossaan, olivat jo jonkun aikaa sitte kasvaneet kaksinkertaisiksi
+levottomuuksista, joita hänellä oli tuosta _Rislerin painimen_
+hankkeesta, joka oli määrätty kumoomaan koko seinäpaperi-teollisuuden
+ja joka, hänen silmissään esitti hänen osuusmaksuaan yhtiössä.
+Jätettyään kaavapiirroksensa ja pienen työhuoneensa, oli hän aina
+ajatuksiin vaipuneen näköinen, niinkuin ne, joilla on elämänsä
+toisella ja huolensa toisella haaralla. Mikä onni myöskin hänelle
+nähdä, palatessaan, rauhaisan kotonsa, vaimonsa hyvällä tuulella,
+aina koreana ja hymyilevänä. Voimatta selittää muutoksen syytä, näki
+hän todeksi, että jonkun aikaa jo "pikkuisensa" ei ollut sama häntä
+kohtaan, kuin ennen. Nyt salli hän Rislerin ottaa vanhat tapansa:
+piipun jälkiru'an aikana, pienen ruokalevon päivällisen jälkeen,
+yhtymykset olutmyymälässä herra Chèben ja Delobellen kanssa. Heidän
+kotonsakin oli muuttunut ja kaunistunut. Päivä päivältä mukavuus
+teki sijaa loistoisuudelle. Huokeista kukkapöytäin keksinnöistään
+ja tulipunaisesta salistaan muutti Sidonie hienoihin kuoseihin,
+antiikki huonekalujen sekä harvinaisten fajansien käyttämiseen. Hänen
+huoneensa oli verhottu heleänsiniseen silkkiin ja sisustettu kuni
+hohtokivi-lipas ikään. Flyygeli, kuuluisaa tekoa, seisoi salissa
+vanhan paikalla, eikä enää kahdesti viikossa, vaan joka päivä nähtiin
+laulun-opettajattaren Dobson'in tulevan, romansi-kääre käsissä.
+
+Hän oli jotenkin omituinen tyyppi tuo nuori vaimo ameriikkalaista
+syntyperää, jonka, ikäänkuin sitroonin soseen väriset, happamen
+vaaleat hiukset valuivat vimmastuneelle otsalle ja metallin
+sinerville silmille. Koska hänen miehensä oli estänyt hänet astumasta
+näyttämölle, niin hän antoi laulu opetusta ja lauloi itse muutamissa
+porvariperheissä. Elämällä tuossa sävelmien te'ennäisessä mailmassa,
+oli hän joutunut jonkinmoiseen senttimenttaaliseen toivottomuuteen.
+
+Hän oli romanssi itsekin. Hänen suussaan näkyi "lempi"- ja
+"into-himo"-sanoilla olevan senkin seitsemänkymmentä tavuuta, sillä
+semmoisella osoitteella lausui hän ne. Oi! osoite. Sitäpä juuri
+mistress Dobson piti kaikkea muuta ylempänä, ja sitä hän koki turhaan
+jaella oppilaalleen.
+
+Silloin oli tuon "Ay Chiquita'n" kaunis aika, jolla Parisi kokonaiset
+vuoden ajat kulkkuansa huuhtoi: Sidonie opetteli sitä tunnollisesti,
+ja koko aamun kuultiin hänen laulavan:
+
+    Minulle kerrottiin sun naivan;
+    Siis mua vartos kuolema...
+
+-- Kuolemaaaaa! keskeytti osoitteellinen rouva Dobson, voipuvasti
+painaen pianon mustaa kosketinta; ja hän kuolehtui todellakin, loi
+vaaleat silmänsä kattoon ja heitti päänsä huimasti taaksepäin.
+Niin pitkälle ei Sidonie koskaan tullut. Hänen ilkkuisat silmänsä
+ja elämää uhkuvat huulensa eivät olleet luodut eolilaisen harpun
+hellätuntoisuuksia varten. Offenbach'in tahi Hervè'n soinnut,
+äkkiarvaamattomien säveleiden maustamina, joissa autetaan liikkeelle
+päännyökkäyksellä tahi lanteen heilauksella, olisivat sopineet
+hänelle paljoa paremmin; mutta hän ei tohtinut sitä tunnustaa
+raukeamieliselle opettajattarelleen. Ja, vaikka häntä olikin paljon
+laulatettu neiti Le Mire'n luona, oli hänen äänensä vielä nuori ja
+jotenkin sievä.
+
+Ollen seuraa vailla, sai Sidonie vähitellen ystävän itselleen
+laulun-opettajattarestaan. Hän piti hänen aamiaisella, vei
+mukanaan ajamaan uusissa vaunuissa ja kaikenlaisille ostoksille.
+Rouva Dobson'in senttimenttaalinen ja säälivä ääni taivutti
+hänen salaisuuksien uskomiseen. Hänen alituiset valituksensa
+näkyivät tahtovan vetää puoleensa muitakin. Sidonie puheli hänelle
+Georges'ista, heidän lemmestään, lievittäen vikaansa vanhempiensa
+julmuudella, jotka muka väkisen olivat naittaneet hänen rikkaan
+ja häntä paljoa vanhemman miehen kanssa. Rouva Dobson oli heti
+altis heitä auttamaan; ei sillä, että hän olisi ollut luusittava,
+mutta tuolla pikku vaimolla oli intohimo intohimoon ja taipumus
+romantillisiin juoniin. Ollen onnetoin perheessään ja naitu
+hammaslääkärin kanssa, joka häntä löi, oli hänestä kaikki miehet
+hirviöitä, ja olletikin Risler parka näytti hänestä hirmuiselta
+itsevaltiaalta, jota hänen vaimollaan oli oikeus vihata ja pettää.
+
+Tämäpä oli toimellinen ja sangen hyödyllinen tuttava. Pari kolme
+kertaa viikossa toi hän looshin Oopperaan tahi muihin pieniin
+hyvin menestyviin teaattereihin, jotka yhden vuoden ajan kuluessa
+panevat koko Parisin liikkeelle. Rislerin silmissä tulivat paikat
+rouva Dobsonilta; niitä oli hänellä vaikka kuinka paljo kaikissa
+lauluteaattereissa. Poloinen ei aavistanut, että pienin looshi
+"ensimmäiseen näytäntöön" oli usein maksanut kymmenen tai viisitoista
+louis'ia hänen osakkaalleen. Todellakin liian helppoa pettää moista
+miestä. Hänen tyhjentymätöin herkkäuskoisuutensa otti levollisesti
+vastaan kaikki valheet, ja sitte ei hän tietänyt mitään tuosta,
+tekomailmasta, jossa hänen vaimonsa alkoi käydä tunnetuksi. Risler
+ei häntä seurannut koskaan. Harvoina kertoina, heidän avionsa
+alussa, jolloin hän oli mukana teaatterissa, oli hän häpeällisesti
+nukkunut, liian yksinkertainen kun oli huoliakseen yleisöstä ja
+liian hidasajatuksinen viehättyäkseen näytelmästä. Myöskin oli hän
+äärettömän kiitollinen rouva Dobsonille, että hän täytti hänen
+sijansa, Sidonien vieressä. Rouva Dobsonpa teki sen niin mielellään.
+
+Iltaisin, kun vaimonsa lähti, aina muhkeasti puettuna, katseli
+Risler häntä ihmetellen aavistamatta hintaa, mitä hänen vaatteensa
+maksoivat, saatikka kuka ne maksoi, ja niitäkään epäilemättä, odotti
+hän häntä, kotinurkassaan, piirustellen ja onnellisena voidakseen
+sanoa: "Kyllä maar' hänellä on hauska!"
+
+Alakerroksessa Fromont'in talossa näyteltiin samallaista komediaa,
+mutta muutetuin roolein. Siellä taas nuori vaimo istui kotoa
+vartioimassa. Joka ilta, puolen tuntia Sidonien lähdettyä, aukeni
+suuri portti Fromont'in vaunuille, jotka kiidättivät häntä klubiin.
+Kauppa vaatii omansa. Korttipöydän ääressä pannaan suuret asiat
+kynällensä, ja sinne on mentävä ell'ei tahdota kauppahuonetta
+vähentää. Claire uskoi sen suoraan. Miehensä lähdettyä oli hän
+hetken suruissaan. Hän olisi niin mielellään pitänyt hänen luonaan
+tahi lähtenyt ulos käsitysten hänen kanssaan yhdessä huvittelemaan.
+Mutta nähdessään lapsensa, joka jokelteli lieden ääressä ja telmi
+pikkuisilla punaisilla jalkasillaan, riisuttuansa, rauhoittui äiti
+piakkoin. Ja sitte "asiat," tuo kauppiasten valtionperuste auttoi
+häntä aina altistumaan.
+
+Georges ja Sidonie tapasivat toisensa teaatterissa. Yhdessä ollessaan
+tunsivat he alussa turhamielisyyden tyytymystä. Heitä katseltiin
+kovin. Sidonie oli nyt todenperään sievä ja hänen näppärät kasvonsa,
+jotka tarvitsivat kaikkia kuosin eriskummallisuuksia tehdäkseen
+todellisen vaikutuksensa, soveltuivat niihin niin hyvin, että ne
+näkyivät varten vasten hänelle keksityiltä. Hetken kuluttua, he
+menivät pois, ja rouva Dobson jäi yksin looshiinsa. He olivat
+vuokranneet pienen asunnon Gabrielin kadun varrella Champs-Elyséesin
+pyörön luona, -- Le Miren työhuoneen tyttöjen haaveksima, -- kaksi
+komeata ja rauhallista suojaa, jossa rikkaiden asuntojen hiljaisuus,
+ainoastaan vierivien vaunujen häiritsemänä, suloisesti heidän
+lempeänsä verhosi. Vähitellen rikokseensa totuttuaan, ilmestyi
+Sidonieen rohkeita mielihaluja. Siitä asti kuin hän oli ollut
+työssä, oli hänen muistissaan säilynyt tanssijaisten ja kuuluisien
+ravintoloiden nimet, joihin hänen nyt teki mieli mennä, samoin kuin
+hän tyytyväisenä näki itselleen auvaistavan selko selälleen suurien
+ompelijattarien ovet, joista hän i'ässään ennen ei ollut tuntenut
+muuta kuin kilvet. Tätähän hän etenkin etsi rakkaudessaan nuoruutensa
+murheiden ja nöyryytyksien korvaukseksi. Ei mikään häntä huvittanut
+niin paljon kuin, esimerkiksi, tultuaan teaatterista tai yömatkalta
+Bois'ista, illallinen Café Anglaisissa, ylellisen paheen pauhinassa.
+Noilla alituisilla matkustuksillaan oppi hän puhe- ja käytöstapansa,
+rohkeat lauselmansa ja vaatteidensa leikkaukset, jotka toivat vanhan
+kauppahuoneen porvarilliseen piiriin sen ajan Parisi-Cocotten tarkan
+ja hurjan kuvauksen.
+
+Tehtaalla alettiin epäillä jotakin. Köyhimmätkin työnaiset tekevät
+tuota pikaa tiukan pu'usta... Kun rouva Risler lähti ulos kolmen
+aikaan, katseli häntä viisikymmentä paria karsasta ja kirkasta silmää
+lymyten kiillotushuoneen ikkunoiden takana, nähden hänen rikollisen
+omantuntonsa pohjaan komeiden pukineiden läpi.
+
+Vaarin pitämättä siitä, lentää levisivät tuon pienen hurjan kaikki
+salaisuudet hänen ympärilleen, kuni nauhat, jotka häilyivät hänen
+paljaalla niskallaan; ja hänen kymmenellä napilla varustettuihin,
+kultajalkineihinsa hienosti kengitetyt jalkansa kertoelivat hänen
+käydessään kaikenlaisista salaisista juoksuista, lattiapeitoilla
+verhotuista portaista, joita ne astui yöllä illalliselle, ja
+lämpimistä turkiksista, joihin hän kääriytyi vaunujen kiertäessä
+järveä lyhtyjen pilkoittamassa pimennossa.
+
+Työmiehet nauraa virnuttelivat, keskenään kuiskutellen: "Katsokaapas
+tuota veikelettä!... Sepä kummallisesti on puettu ulos mennäkseen...
+Ei hän ainakaan kirkkoon lähteäkseen ole noin itseään koristellut...
+Ja ajatelkaa sitte, että hän kolme vuotta takaperin kulki joka
+aamu oppiin sadevaipassaan ja kahden sousin kastanjat taskussa
+hyppysiään lämmittääkseen... Nyt sitä vaan vaunuissa ajellaan..." Ja
+talkki-kiven pölyssä, talvet ja kesät yhä punaisten uunien tohinassa,
+moni köyhä tyttö ajatteli salliman oikkuja, jotka yht'äkkiä muuttavat
+naisen elämän, ja kävi uneksimaan kaunista hämärää tulevaisuutta,
+joka ehkä häntäkin odotti, vaikk'ei hän sitä aavistanut.
+
+Kaikki pitivät Rislerin petettynä miehenä.
+
+Kaksi tehtaan työmiestä -- uskollista Folies-Dramatiques'issa kävijää
+-- vakuutti nähneensä rouva Rislerin useita kertoja teaattereissa
+muutaman kansalaisen seurassa, joka kätkeytyi looshin perälle.
+Akilles ukkokin kertoi ihmeellisiä juttuja... että Sidoniella oli
+lemmitty, oli useampiakin lemmittyjä, sitä ei kukaan epäillyt. Vaan
+ei kukaan ollut vielä ajatellut Fromont nuorempaa.
+
+Yhtä kaikki Sidonie ei ollut varovainen suhteissaan häneen. Päin
+vastoin näytti hän sillä koreilevan ja juuri se ehkä pelasti heidät.
+Monta kertaa seisotti hän hänen julkeasti portailla sopiakseen
+yhtymyksestä iltasella. Monta kertaa pani hän hänen vaseti vapisemaan
+puhumalla hänelle vasten silmiä kaikkien nähden. Ensimmäisen
+hämmästyksen ohi mentyä, oli Georges hänelle kiitollinenkin hänen
+rohkeudestaan, pitäen sen ylellisenä rakkauden intona. Siinä hän
+erehtyi.
+
+Erittäinkin olisi Sidonie tahtonut, mielessään toki oikein sitä
+hyväksymättä, että Claire heidät huomaisi, kohottaisi ikkunan
+uudinta ja saisi epäluulon siitä mitä oli tekeillä. Häneltä puuttui
+vaan, ollakseen täydellisesti onnellinen, kilpailijattarensa
+mustasukkaisuus. Mutta turhaan tavoitteli hän sitä; Claire Fromont
+ei huomannut mitään, hän eli kuin Risler, järkähtämättömässä
+suruttomuudessa.
+
+Vanha rahaston hoitaja Sigismund, hän vaan oli todellisesti levotoin.
+Eikä hän vielä ajatellut Sidonieta, kun hän, kynä korvan takana,
+seisattui hetkeksi tilissään, tuijottaen ristikkonsa läpi pienen
+puutarhan märkään maahan. Hän ajatteli vaan isäntäänsä, herra
+Chorchea, joka nyt otti paljo rahaa kassasta juoksevia menojaan
+varten ja hämmensi kaikki hänen kirjansa. Joka kerta oli uusi veruke.
+Hän tuli luukulle kysyen huolettomasti:
+
+"Onko teillä pikkuisen rahaa, hyvä Planus?... Minut taas nylkivät
+eilen illalla kortin lyönnissä, enkä tahtoisi lähettää pankkiin niin
+vähää varten..."
+
+Sigismund Planus aukasi, ikäänkuin vastenmielisesti kassansa,
+antaakseen vaaditun summan, ja kauhulla muisti hän sitä päivää,
+jolloin herra Georges, joka silloin oli kahdenkymmenen vanha,
+tunnusti sedälleen hävittäneensä pelissä muutamia tuhansia franceja.
+
+Ukko kammoksui klubia ja halveksi kaikkia sen jäseniä. Kun siihen
+kuuluva rikas kauppias, kerran tuli tehtaalle, sanoi Sigismund
+häikäilemättä:
+
+-- Piru vieköön teidän klubinne... Kahdessa kuukaudessa on herra
+Georges jättänyt sinne yli kolmekymmentä tuhatta francia.
+
+Toinen purskahti nauruun:
+
+-- Mutta tehän erehdytte, ukkoseni... siitä on vähintäkin kolme
+kuukautta, kun emme ole nähneet isäntäänne.
+
+Planus ei väittänyt vastaan; mutta hänen mielessään syntyi kauhea
+ajatus, jota hän hautoi koko päivän.
+
+Kosk'ei Georges käynyt klubissa; missäs hän sitte vietti iltansa?
+minne hukkasi hän niin paljo rahaa?
+
+Selvään piileili sen alla joku naisjuttu.
+
+Siitä asti kuin tuo ajatus hänelle johtui mieleen, alkoi Sigismund
+Planus totisesti vavista kassansa tähden. Tuo vanha karhu Bern'in
+kantoonista, joka oli jäänyt naimattomaksi eläessään, pelkäsi
+hirmuisesti naisia ylipäätään ja Parisittaria erittäinkin.
+
+Ennen kaikkia, rauhoittaakseen oman tuntonsa, piti hän
+velvollisuutenaan ilmoittaa siitä Rislerille. Alussa teki hän vaan
+viittauksia:
+
+-- Herra Chorche menettää paljon rahaa, sanoi hän eräänä päivänä.
+
+Risler ei ollut siitä milläänkän:
+
+-- Minkä minä sille teen, Sigismund ukkoseni?... Hänellä on oikeutta
+siihen.
+
+Kelpo mies ajatteli niinkuin hän puhuikin. Hänen silmissään oli
+Fromont nuorempi talon itsenäinen herra. Sepä koreata olisi,
+tosiaankin, jos hän, Risler, vanha piirustaja, rupeaisi muistutuksia
+tekemään. Rahaston hoitaja ei uskaltanut siitä enää hiiskuakaan,
+kunnes kerran eräästä suuresta shaalimakasiinista tarjottiin kuuden
+tuhannen francin tili.
+
+Hän meni tapaamaan Georges'ia hänen työhuoneestaan;
+
+-- Onko tämä maksettava?
+
+Georges Fromont oli hiukan hämmästyksissään. Sidonie oli unhottanut
+ilmoittaa hänelle tuosta uudesta ostoksesta; hän teki nyt mielin
+määrin mitä tahtoi.
+
+-- "Maksakaa, maksakaa, Planus hyvä..." sanoi hän hämillään, ja
+lisäsi: "Pankaa se Fromont nuoremman tilille... Se on minulle
+toimitettavaksi annettu asia..."
+
+Sinä iltana näki ukko Sigismund, lamppua sytyttäessään, Rislerin
+kulkevan puutarhan poikki, ja koputti hänelle ikkunaan:
+
+-- Se on nainen, sanoi hän ihan hiljaa... Nyt minulla on
+todistuksia...
+
+Lausuessaan tuon kauhean sanan "nainen", vapisi hänen äänensä
+pelosta, joka kuitenkin hälveni tehtaan jyrinässä. Työn pauhina
+kuului silloin katalalta tuosta onnettomasta rahaston hoitajasta.
+Hänestä näytti että kaikki nuo käynnissä olevat koneet, kauhea
+torvi, joka savua heittää tupsutteli ja eri toimissaan olevien
+työmiesten hälinä, että kaikki tuo pauhasi, liikkui ja uupui pienen,
+salaperäisen, samettiin puetun ja jalokivillä koristetun olennon
+vuoksi.
+
+Risler pilkkasi häntä, eikä ottanut uskoakseen. Hän tunsi ammon
+ajoista maanmiestensä kiihkon nähdä kaikessa naisen turmiollista
+vaikutusta. Sentään johtuivat ukon sanat toisinaan hänen mieleensä,
+erittäin iltaisin, yksinäisyyden hetkinä, kun Sidonie, lähettyään
+rouva Dobsonin kanssa teaatteriin, kaiken pukemismetelin jälkeen,
+jätti huoneensa hyvin tyhjäksi niin kohta kuin hänen pitkä
+laahuksensa oli kulkenut kynnyksen yli. Kynttelit paloivat kuvastimen
+edessä; pienet toaletti kapineet, hajallaan ja mullin mallin
+huoneessa ilmaisivat hurjia oikkuja ja liikanaisia menoja. Risler
+ei huomannut mitään, ainoastaan silloin, kun hän kuuli Georges'in
+vaunujen ajavan pihalla, oli hänen paha olla ajatellessaan, että
+alakerrassa rouva Fromont vietti iltansa yksin. Poloinen! Jos
+sentään oli totta, mitä Planus sanoi... Olikohan Georges'illa talous
+kaupungissa... Oi! se olisi hirmuista.
+
+Silloin ei hän mennyt työhön, vaan sen sijaan alas kysymään, oliko
+rouva tavattavana, ja katsoi velvollisuudekseen pitää hänelle seuraa.
+
+Tytti oli jo levolla; mutta pieni myssy ja siniset jalkineet
+vetelehtivät vielä valkean ääressä lelujen joukossa. Claire luki
+tai teki työtä, ja hänen vieressään istui hiljaa hänen äitinsä,
+yhä hieroen, innokkaasti tomuttaen, ja puhaltaen kellokoteloon,
+ja kymmenen kertaa peräkkäin tuolla itsepäisellä kiihkolla ottaen
+ja pannen saman esineen paikalleen tuskallisella liikkeellä. Ei
+hänkään, kelpo Risler, ollut liian iloinen seuran pitäjä; mutta se ei
+estänyt nuorta vaimoa kohtelemasta häntä ystävällisesti. Hän tiesi
+kaikki mitä Sidoniesta puhuttiin tehtaalla; ja vaikk'ei hän uskonut
+puoliakaan, niin ahdisti hänen sydäntään nähdä tuon mies raukan
+niin usein vaimonsa jättämänä. Molemmin puolinen sääli oli noiden
+rauhallisten suhteiden pohjana, eikä ollut liikuttavampaa niitäkään
+kuin nähdä noiden molempien hyljättyjen surkuttelevan ja koettelevan
+huvitella toisiaan.
+
+Istuessaan keskellä salia pienen valaistun pöydän ääressä, tunsi
+Risler itsessään vähitellen kodon lämpöä ja ympäröivien esineiden
+sopusointua. Siellä näki hän kaluston, jonka hän tunsi kaksikymmentä
+vuotta aikaa ja vanhan isäntänsä kuvan, ja rakas rouva "Chorche,"
+joka istui kumartuneena hänen vieressään jonkun sievän ompelutyön
+ääressä, näytti hänestä vielä nuoremmalta ja herttaisemmalta noiden
+vanhojen muistojen keskellä. Ajoittain nousi hän ylös ja meni
+katsomaan makaavaa lasta, jonka kevyt huokuminen kuului viereisestä
+suojasta. Tietämättään miksi, mutta Rislerin oli täällä parempi,
+mieluisampi olla, kuin kotonaan; sillä välistä oli hänestä hänen
+kaunis asuntonsa, jonka ovet yhtä mittaa aukenivat ja sulkeutuivat
+Sidonien pikaisia kulkuja varten, aution, tuulien valtaan heitetyn
+kojun näköinen. Hänen kotonaan elettiin nuotio elämää, täällä
+asuttiin. Huolellinen käsi hoiti järjestystä ja somuutta. Piiriin
+asetetut tuolit ikäänkuin juttelivat hiljaa keskenään, ihanasti palaa
+räiskieli valkea takassa ja tytin pikku myssy sinisine nauhoineen
+muistutti lapsen suloista hymyä ja katsetta.
+
+Silloin, Clairen ajatellessa, että tuommoinen oiva mies olisi
+ansainnut toisellaisen elämän kumppanin, arveli Risler, nähdessään
+nuo tyynet ja kauniit kasvot puoleensa käännettyinä sekä nuo lempeät,
+älykkäät silmät, minkähän ruojan tähden Georges Fromont oli hyljännyt
+noin ihanan vaimon.
+
+
+
+
+VI.
+
+Tili.
+
+
+Talo, jossa ukko Planus asui Montrougessa, oli sen talon, vieressä,
+jossa Chèbeläiset jonkun aikaa olivat elelleet. Siinä oli yhtäläinen
+kolme ikkunainen kerros maakerroksen päällä ja samallainen
+pieni puutarha säleaitoineen ja viheriöine puksipuineen. Vanha
+rahastonhoitaja asui siellä sisarineen. Aamulla lähti hän kotoa
+ensimmäisellä omnibuksella, tuli takaisin päivälliseksi, ja pyhänä
+pysyi hän kotonaan hoitaen kukkiaan ja kanojaan. Vanha piika, hänen
+sisarensa, piti huolen taloudesta ja talon tarpeista. Onnellisempaa
+paria ei ole koskaan ollut.
+
+Molemmat olivat naimattomia ja vihasivat yhtä paljo avioa. Sisar
+kammoi kaikkia miehiä, veli epäili kaikkia naisia, niin ollen
+kunnioittivat he sentään toisiaan, pitäen kumpikin toinen toisensa
+poikkeuksena sukupuolensa yleisestä turmiosta.
+
+Puhutellessaan veljeään, sanoi sisar aina: "Herra Planus, veljeni!"
+ja keskellä puhettaan mätti veli aina samalla juhlallisuudella:
+"Neiti Planus, sisareni!" Huolimatta siitä, että nuo arat ja
+suoraluontoiset olennot joka päivä kulkivat Parisin ristiin rastiin,
+eivätkä he sitä laisinkaan tunteneet, vaan pitivät sen kahden
+laatuisten hirviöiden tyyssijana, jotka kokivat tehdä toisilleen
+pahaa, minkä suinkin voivat, ja kun joku perhenäytelmä, tahi juoruja
+jostakin talosta, tuli heidän korviinsa, niin kumpikin, ajatustaan
+seuraten, syytti eri rikoksellista.
+
+-- Se on miehen syy, sanoi "neiti Planus sisareni."
+
+-- Se on vaimon syy, vastasi "herra Planus veljeni."
+
+-- Voi niitä miehiä...
+
+-- Voi, niitä vaimoja...
+
+Ja siinä oli heidän ikuinen väittely aineensa, niinä harvoina
+joutohetkinä, joita Sigismund ukko pidätti itselleen päivästään, joka
+oli yhtä hyvin täytetty ja järjestetty, kuin hänen kassakirjansakin.
+Jonkun aikaa jo olivat veljen ja sisaren ottelut olleet tavattoman
+vilkkaat. Mitä tehtaalla tapahtui oli heidän alituisena huolenaan.
+Sisar surkutteli rouva Fromont nuorempaa ja piti hänen miehensä
+käytöstä kokonaan kunnottomana; mitä Sigismundiin tulee, ei hänellä
+ollut kyllin katkeria sanoja tuntematointa dattaa vastaan, joka pani
+kassan maksamaan kuuden tuhannen franc'in shaalin. Hänestä koski asia
+tuon vanhan kauppahuoneen kunniaa ja mainetta, jota hän nuoruudestaan
+oli palvellut.
+
+-- Mihin me tässä joudumme?... sanoi hän tuon tuostakin... Voi,
+niitä vaimoja...
+
+Kerran neuloi neiti Planus lieden ääressä, veljeään odotellen.
+
+Pöytä oli jo ollut katettu puolen tuntia, ja vanha piika alkoi
+huolestua noin odottamasta viipymyksestä. Samassa tuli Sigismund
+sisään, masentunein kasvoin, ja sanaakaan lausumatta, mikä oli aivan
+vastoin hänen tapojaan.
+
+Hän odotti siksi kuin ovi oli ihan kiinni; sitte, vastaukseksi
+sisarensa kysyvälle ja levottomalle katseelle.
+
+-- Mull'on uutisia, sanoi hän matalalla äänellä. Tiedän naisen, joka
+on meitä perikatoon saattamaisillaan.
+
+Luotuaan tarkastavan katseen pienen ruokasalinsa mykkään kalustoon,
+lausui hän vielä hiljemmin, niin kummallisen, niin odottamattoman
+nimen, että neiti Planus vaati hänen kertomaan sen uudestaan.
+
+-- Onko se mahdollista?
+
+-- Kyllä se on niinikään!...
+
+Ja huolimatta murheestaan, oli hän melkein riemuitsevan näköinen.
+
+Vanha piika ei voinut sitä uskoa... Niin hyvin kasvatettu, niin
+kohtelias ihminen, joka niin sydämellisesti oli häntä ottanut
+vastaan!... Kuinka sitä voi olettaakaan?
+
+Sigismund Planus sanoi: "Minulla on todistuksia..."
+
+Siitä hän sitte kertomaan, että Akilles ukko oli eräänä iltana
+yhdentoista aikaan nähnyt Georges'in ja Sidonien juuri silloin, kuin
+he menivät pieneen maataloon Montmartren kaupungin osassa. Ja se
+mies ei valehtele. Hänet tunnettiin jo kauan aikaa. Sitä paitsi oli
+muutkin heitä nähneet. Tehtaalla ei muusta puhuttukaan, kun siitä.
+Risler vaan ei aavistanut mitään.
+
+-- Mutta velvollisuutenne on ilmoittaa hänelle, selitti neiti Planus.
+
+Ukko kävi vakaisen näköiseksi.
+
+-- Se on kovin arka asia... Mikä sen ensin tietää, uskooko hän minua?
+Löytyyhän semmoisia umpisokeita... Ja sitte, joutuessani molempien
+osakkaiden väliin, on paikkani vaarassa... Voi, niitä naisia...
+niitä naisia... Entä Risler, kun olisi voinut olla niin onnellinen.
+Kun minä hänen tuotin kotimaaltaan veljineen, eikä hänellä ollut
+penniäkään; ja nyt on hän Parisin yhden ensimmäisten kauppahuoneiden
+etunenässä... Hänkö vai pysysi alallaan!... No, ja vielä mitä...
+Naida sen piti... Niinkuin hän muka olis tarvinnut naida... Ja sitte
+vielä ottaa Parisitar, pörröpää, joka tuo turmion rehelliselle
+huoneelle, kun kyllä käsillä löytyi melkein hänen ikäisensä kelpo
+tyttö, oman maan lapsia, joka on tottunut työtä tekemään ja, totta
+maarin, salvoksista pitää!...
+
+Neiti Planus-sisarellani, jonka ruumiinrakennukseen hän viittasi,
+olisi ollut hyvä tilaisuus huudahtaa: "Voi, niitä miehiä... niitä
+miehiä..." mutta iän oli vaiti. Se oli liian arka kysymys, ja ehkä,
+todellakin, jos Risler ennen muinoin olisi tahtonut, niin olisi hän
+ollut ainoa...
+
+Ukko Sigismund jatkoi:
+
+-- Kas nyt, missä sitä ollaan... Kolme kuukautta jo on Parisin
+ensimmäinen seinäpaperitehdas riippunut tuon joutavan rievun
+helmoissa. Nähdä pitää vaan kuinka rahat juoksee. Joka päivä on
+herra Georges ensimmäisenä luukullani. Minuun hän aina kääntyy,
+sillä pankissa tuota liian huomattaisi, kun taas kassassa raha aina
+liikkuu, tulee ja menee... Mutta annapas tilin tulla!... Siinä sitä
+vuoden lopussa kauniita laskuja saadaan!... Hulluinta kaikista
+on se, ett'ei Risler vanhempi pane sitä mieleensäkään. Minä olen
+monesti sanonut: "Varo vaan, herra Georges tekee hulluuksia tuon
+naisen tähden..." Joko hän menee pois hartioitaan kohottaen, tahi
+vastaa, ett'ei se häneen kuulu ja että Fromont nuorempi on isäntä...
+Tosiaankin mulla ei ole luottamusta... mulla ei ole luottamusta...
+
+Rahaston hoitaja ei lopettanut lausettaan; mutta hänen vaikenemisensa
+oli runsas salaisista ajatuksista.
+
+Vanha piika oli kummissaan; mutta niinkuin useimmat naiset
+samallaisissa tapauksissa, niin hänkin, etsiäkseen keinoa pahetta
+vastaan, sen sijaan eksyi monenlaisiin surkutuksiin... Kova onni,
+ett'ei hän sitä tietänyt ennen, kun Chèbeläiset vielä olivat heidän
+naapureina. Rouva Chèbe oli niin arvokas ihminen. Olisi voinut sopia
+hänen kanssa, että hän olisi katsonut Sidonien perään ja puhunut
+vakavasti hänen kanssaan.
+
+-- Todellakin, se on kelpo ajatus, keskeytti Sigismund. Teidän
+olisi mentävä Mailkadun varrelle ilmoittamaan vanhemmille. Minä
+arvelin ensin kirjoittaa Franssille... Hän on aina vaikuttanut
+veljeensä, ja hän on ainoa maailmassa, joka voisi sanoa hänelle
+joitakuita asioita... Mutta Franssi on niin kaukana... Ja sitte olisi
+hirveätä tulla sieltä asti... Risler parka, minun käy häntä sentään
+sääliksi... Mut ei! parasta on vielä ilmoittaa Chèbelle... Otattehan
+sen toimeksenne, siskoni?...
+
+Asia oli arveluttava. Neiti Planus esteli hiukan; mutta hän ei ollut
+koskaan osannut vastustaa veljensä tahtoa, ja halu ollakseen hyödyksi
+vanhalle Risler ystävälleen sai hänet tekemään päätöksen.
+
+Vävynsä hyvyyden tähden, oli herra Chèbe'n onnistunut toteuttaa
+uusi haaveensa. Kolme kuukautta oli hän jo asunut kuuluisassa
+makasiinissaan Mail-kadun varrella, ja tuo makasiini ilman tavaroita,
+jonka ikkunaluukut au'aistiin joka aamu ja joka ilta suljettiin, kuni
+suurissa kauppahuoneissa, ihmetytti koko kaupungin osaa. Hyllyjä oli
+laitettu ylt'ympäri, uusi kauppapöytä, salalukkoinen kirstu ja suuri
+vaaka. Sanalla sanoen, herra Chèbe'lla oli valmiina tarpeet mihin
+kauppaan hyvänsä, mutta hän ei tietänyt vielä varmaan, minkä hän
+valitsisi.
+
+Hän ajatteli sitä joka päivä kävellessään ristin rastin
+makasiinissaan, joka oli täyteen läjitetty useita makuuhuoneen
+kaluja, jotka eivät olleet sopineet takasuojaan; sitä hän ajatteli
+myöskin, seisoessaan ovensa kynnyksellä ja, kynä korvan takana,
+suloisissa mietteissään kiintyessään parisilaisen kauppa elämän
+touhuun. Ohikulkevat kauppapalveliat, näytekirjat kainalossa,
+kuljetuslaitosten vankkurit, omnibukset, kantomiehet puriluineen,
+käsipyörät, tavarain purkaus naapurein ovilla, kangasmytyt ja nauhat,
+jotka laahasivat katu-ojan lo'assa ennen kuin alustaan pääsivät,
+noihin rikkauksilla sullottuihin loukkoihin, jossa kauppahuoneiden
+varallisuus orastaa, kaikki tuo viehätti herra Chèbeä...
+
+Huvikseen koetteli hän arvata kääryjen sisällystä, oli ensimmäisenä
+rähinässä, kun joku taakka putosi kulkijan jaloille, tahi kun ajurien
+virmat hevoset pillastuivat ja käänsivät pitkät ajokalut kadun poikki
+siten estäen kaiken liikkeen. Sitä paitsi oli tuhansia huvituksia,
+niin kuin pikku kaupustelijalla, jolla ei ole ostajia, esim.
+rankkasateet, onnettomuudet, varkaudet ja torat...
+
+Päivän kuluttua, huumautuneena, masentuneena ja runneltuna muiden
+työstä, loikoi herra Chèbe nojatuolissaan, ja sanoi vaimolleen,
+otsaansa pyyhkiessään:
+
+-- Kas semmoista elämää oli minun tarvis! -- toimellista elämää...
+
+Rouva Chèbe nauroi hiljaa, mitäkään vastaamatta. Uupuneena miehensä
+alinomaisista oikuista, oli hän sijoittunut, parhaimman mukaan,
+takasuojaan, joka antoi mustalle kartanolle päin, lohdutti itseään
+ajattelemalla vanhempainsa hyvää oloa ennen muinoin ja tyttärensä
+varain vaurautta, ja, ollen aina siististi puettu, oli hän jo
+ennättänyt saavuttaa muonan hankkijainsa ja naapuriensa kunnioituksen.
+
+Enempää hän ei vaatinutkaan, kun ei häntä vaan sekotettu työmiesten
+vaimojen kanssa, jotka usein olivat häntä varakkaimpiakin, ja
+kun hän vaan sai pitää, muusta huolimatta, pienen porvarillisen
+arvo-asteensa. Se oli hänen pysyvä huolensa; sekä myös tuo pieni
+suoja perällä, jossa hän asui ja jossa oli pimeä jo kolmen aikaan,
+loisti aina järjestettynä ja hyvässä kunnossa. Päivällä pantiin
+vuode kokoon sohvaksi, vanha shaali oli pöytäliinana, uunin päällys
+toimitti ruokahuoneen virkaa varjostimen takana, ja hiilosastian
+kokoisella liedellä kiehui siististi ruoka. Rauha se se oli tuon
+vaimo raukan unelma, jota tukalan kumppanin ainainen juonittelu
+häiritsi.
+
+Sinne muutettuaan, kirjoitti herra Chèbe suurilla jalan korkuisilla
+kirjaimilla vastamaalatulle oven päällyställe:
+
+TOIMITUS- JA VIENTI-ASIOIMISTO.
+
+Mitään erityistä ei mainittu. Hänen naapurinsa möivät tylliä, verkaa
+tai palttina kankaita; hän oli valmis vaikka mihin, tietämättä
+oikeastaan, mitä yrittäisi. Siinä sitä toimitettiin rouva Chèbe'lle
+iltasin maata pannessa!
+
+-- Min'en oikein hyvin tunne palttina kankaita; mutta verasta minä
+kyllä vastaan. Vaan jos verkakauppaa harjoittaisi, niin täytyy mulla
+olla matkustaja; sillä Sedanista ja Elbeuf'ista tulee paraimmat
+lajit. Painetuista kankaista, ei puhettakaan; niillä on vaan kesällä
+menekkiä. Tylli taas ei käy päinsä, kun sen aika jo on kauas ehtinyt.
+
+Useimmiten lopetti hän epävarmuutensa sanoilla:
+
+-- Aamu on iltaa viisaampi... pannaan maata.
+
+Ja sen hän tekikin suureksi lohdutukseksi vaimolleen.
+
+Kolmen neljän kuukauden perästä kyllästytti tämäkin elämä herra
+Chèbeä. Päänkivistykset ja pyörrytykset palasivat vähitellen. Asunto,
+näet, oli rauhatoin ja epäterveellinen. Muutoin eivät asiatkaan
+käyneet. Ei mikään kulkenut, ei verka, ei kankaat, ei mikään.
+
+Juuri tuon uuden taitteen aikaan tuli neiti Planus sisareni
+vieraisiin Sidonien jutun tähden.
+
+Vanha piika ajatteli tiellä: "Käydään varovasti käsiksi..." Mutta,
+niinkuin kaikki ujot ihmiset, höllitti hän kuormansa heti ensi
+työkseen sisään tultuaan.
+
+Se oli oikein teaatteri kohtaus. Kuullessaan, että hänen tytärtään
+syytettiin, kiepsahti rouva Chèbe ylös harmissaan. Saattaako hän
+uskoa moisia asioita koskaan. Hänen Sidonie parkansa oli joutunut
+katalan herjauksen uhriksi.
+
+Herra Chèbe, hän taas katseli asiaa korkealta, tavanmukaisine
+puheenparsine ja katsantoineen, tarkoittaen kaikkea itseensä. Kuinka
+voisi olettaa, että hänen oma lapsensa, neiti Chèbe, kymmeniä
+vuosia tunnetun kunniallisen kauppiaan tytär, saattaisit... Olkaa
+joutavia!...
+
+Neiti Planus väitti edelleen. Hänellepä maksoi se, että hänet
+pidettiin kielittelijänä, juorunaisena. Mutta löytyypä varmoja
+todistuksia. Asia ei ollut enää keltäkään salassa.
+
+-- Ja jospa vielä niin olisikin, karjasi herra Chèbe, raivossa
+tuosta itsepintaisuudesta... Vai meidänkö siitä on huolta pitäminen?
+Tyttömme on naimisissa... Se on hänen miehensä asia, joka on
+häntä paljoa vanhempi, neuvoa ja johdattaa häntä... Onko hän sitä
+ajatellutkaan?
+
+Tuosta pikku mies sulmimaan vävyään, tuota Schveitsiläistä pölkkyä,
+joka ikänsä kökötti huoneessaan etsimällä koneita, eikä seurannut
+nuorta vaimoaan maailmaan, vaan ennen pysyi kaikissa noissa vanhan
+pojan tavoissaan, piipussaan ja olutmyymälässä.
+
+Olisittepa nähneet, miten halveksivasti ja aristokraatillisesti herra
+Chèbe mainitsi "olutmyymälän"... Ja kumminkin hän melkein joka ilta
+kävi siellä Risleriä tapaamassa, ja purki hänelle soimauksia, jos hän
+kerrankin oli tulematta.
+
+Kaiken tuon tuulen pieksemisen pohjalla oli Mailkadun kauppiaalla
+selvä ajatus. Hän tahtoi heittää makasiininsa, vetäytyä pois
+asioista, ja jonkun ajan oli hän jo aikonut mennä Sidonien luo
+suostuttaakseen hänen uusiin mietteihinsä. Tietty se, ett'ei
+silloin ollut aika matkaan saattaa ikäviä kohtauksia ja puhua isän
+oikeudesta ja perheen maineesta. Mitä rouva Chèbeen tulee, niin hän,
+ollen jo hiukan vähemmin vakuutettuna, kuin vast'ikään, tyttärensä
+erehtymättömyydestä, ei hiiskunut pikkuistakaan. Vaimo raukka olisi
+tahtonut olla kuuro ja sokea, ja koskaan tuntemattakaan neiti
+Planusta.
+
+Niinkuin kaikki, jotka ovat olleet hyvin onnettomat niin hänkin
+tahtoi elää näennäisessä levossa, ja näkyi pitävän tietämättömyyttä
+kaikkea parempana. Eikös elämä sitten muutenkin ollut kyllin ikävä,
+Jumala paratkoon! Ja olihan Sidonie sitä paitsi aina ollut kunnon
+tyttö, miks'ei hän olisi myöskin kunnon vaimo? Tuli hämärä.
+
+Mahtavasti nousi herra Chèbe ylös sulkeakseen ikkunaluukut ja sytytti
+kaasun, joka valaisi alastomat seinät, tyhjyydellään loistavat
+hyllyt ja kaiken tuon omituisen sisustan, joka muistutti vararikkoa
+seuraavaa päivää. Vaitiolonsa ja yhteen puristetut huulensa
+näkyivät sanovan vanhalle piialle: "Päivä on lopussa... aika on
+mennä kotiaan..." Samaan aikaan kuului rouva Chèbe nyyhkyttelevän
+takasuojassa, illallista puuhatessaan.
+
+Sen neiti Planus oli saanut vieraisistaan.
+
+-- No? kysyi ukko Sigismund, joka odotti häntä kärsimättömänä.
+
+-- He eivät uskoneet minua, ja koreasti ajoivat ovesta ulos.
+
+Hänellä oli kyyneleet silmissä tuosta halvennuksesta.
+
+Ukko kävi ihan punaiseksi ja tarttui kunnioituksella hänen käteensä:
+
+-- Neiti Planus sisareni, sanoi hän arvollisesti; pyydän anteeksi,
+että matkaansaatoin tuon toimen; mutta asia koski Fromontin
+kauppahuoneen mainetta.
+
+Siitä hetkestä lähtien kävi Sigismund yhä murheellisemmaksi. Hänen
+kassansa ei näyttänyt hänestä enää varmalta eikä vakaalta. Vieläpä
+kun Fromont nuorempi ei pyytänytkään rahaa, pelkäsi hän ja yhdisti
+kaiken pelkonsa neljään sanaan, jotka yht'mittaa johtuivat hänen
+mieleensä, puhellessaan sisarensa kanssa.
+
+-- Minulla ei ole luottamusta!... sanoi hän omituisella raskaalla
+murteellaan.
+
+Aina kassastaan huolissaan, uneksi hän siitä toisinaan yölläkin,
+että se oli kaikki alta mennyt rikki ja oli auki, vaikka hän kyllä
+useimpia kertoja oli kiertänyt avainta tahi myös kova tuuliaispää
+hajotti paperit, piletit ja tshekit, ja että hän juoksi niiden
+perästä pitkin tehdasta, menehtyen väsymyksestä koettaessaan koota
+niitä.
+
+Päivällä, istuessaan ristikon takana rauhallisessa huoneessaan,
+näytti hänestä, kuin pieni, valkea hiiri olisi pujahtanut arkun
+pohjalle ja aika kyytiä syödä nakerteli ja hävitti kaikkia, käyden
+sitä lihavammaksi ja kauniimmaksi, mitä enemmän vaurio lisääntyi.
+
+Myöskin kun Sidonie jälkeen puolen päivän ilmestyi portaille
+kauniissa kokottihöyhenissään, niin ukko Sigismund vapisi raivosta.
+Hänestä tuo oli talon häviö, suureen pukuun puettu häviö, onnellisen
+virnakan levollisine katsantoineen, jota sen pienet vaunut pihalla
+odottivat.
+
+Rouva Risler ei arvannut, että maakerroksen ikkunasta vihollinen
+joka hetki väjyi hänen pienimpiäkin tekojaan, elämänsä pikkuisiakin
+erityskohtia, opettajattaren käyntiä, ompelijattaren tuloa, kaikkia
+arkkuja, joita tuotiin, "Louvre'n" palvelijan kalunalakkia jonka
+suuret vaunut seisattuivat ovelle kulkusien helinällä, ikäänkuin
+vahvojen hevosten vetämä dilishanssi, joka aika vauhtia kiidättää
+Fromont'in huonetta vararikkoon.
+
+Sigismund luki kääryt, punnitsi ne silmällään ohimennen, ja katseensa
+tunki uteliaasti auaistujen ikkunoiden kautta Rislerin kotoon.
+Lattiapeitot, joita kovalla paukkinalla pudistettiin, ulostuodut
+kukkaispöydät, täynnä nääntyviä kalliita ja harvinaisia kukkia
+huikaisevat seinäverhot, ei mitään jäänyt häneltä huomaamatta.
+
+Uudet ostot, jotka sattuivat yhteen kovien rahavaatimusten kanssa,
+pistivät hänen silmiinsä.
+
+Mutta yli kaikkia tarkasteli hän Rislerin kasvoja.
+
+Sigismundista oli tuo vaimo tekemäisillään hänen paraimmasta
+ystävästään, rehellisimmästä miehestä kunnottomimman lurjuksen. Siitä
+ei ollut vähääkään epäillystä. Risler tunsi häpeänsä, hän hyväksyi
+sen. Hänelle maksettiin vaiti-olosta.
+
+Tietysti oli moinen oletus hirveä. Mutta omituista on puhtaille
+luonteille, jotka kuulevat paheen, ollen sitä itse koskaan
+tuntematta, että he menevät oitis liian kauas, yli rajain.
+Tultuaan kerran vakuutetuksi Sidonien ja Georges'in petoksesta,
+näytti Rislerin kelvottomuus rahaston hoitajasta vähemmin anteeksi
+annettavalta. Ja mitenkä muutoin selittää tuo huolettomuus osakkaansa
+tuhlauksista?
+
+Kelpo Sigismund niukkoine ja piintyneine käsitteineen kunniasta ei
+voinut käsittää Rislerin hienotunteisuutta. Hänen metoodilliset
+tapansa kirjan pitäjänä ja selvätajuisuutensa kauppa-asioissa olivat
+kaukana tuosta hajamielisestä, huumautuneesta puoleksi taiteilijan
+puoleksi keksijän luonteesta. Hän arvosteli kaiken sen itsensä
+mukaan, arvaamatta minkälainen ihminen on, joka, keksimisen taudissa,
+on kokonaan aatteensa vallassa. Nuo ihmiset ovat, kuni unessa
+kävijät, jotka katsovat näkemättä, silmät sisään päin käännettyinä.
+
+Sigismundin mielestä Risler kyllä näki.
+
+Tuo ajatus teki vanhan rahastonhoitajan onnettomaksi. Joka kerta
+kun ystävänsä tuli rahastoon, katsoi hän häntä terävästi silmiin;
+mutta vihdoin tuon puutuneen välinpitämättömyyden lannistamana,
+jonka hän luuli olevan ehdollisen ja tahallisen, ikäänkuin naamiona
+hänen kasvoillaan, kääntyi hän hänestä pois, kaivellen papereitaan
+välttääkseen hänen valhe katseitaan, eikä enää puhutellut Risleriä
+muuten, kuin silmät kiinnitettyinä puutarhan käytäviin tai
+ristikkoon. Sanansakin olivat aivan toisilla teillä ja yhtä karsaat
+kuin katseensakin. Oikeastaan ei tietty ketä hän puhutteli.
+
+Ei ollut enään ystävällistä hymyilyä, eikä muistoja, yhdessä tehtaan
+kassakirjoja selaillessa.
+
+"Kas tuona vuonna tulit virkaasi... Ensimmäinen palkankorotuksesi...
+Muistatko sen? Silloin oltiin yhdessä päivällisellä Douix'in luona...
+Sitte iltasella 'Sokeiden' kahvilassa... hä? Sielläpä mässättiin!"
+
+Ajan pitkään huomasi Risler omituisen jäähtymisen Sigismundin ja
+hänen välillään. Hän puhui siitä vaimolleen.
+
+Jonkun aikaa jo oli tämä huomannut vastatuntoisuutta ympärillään.
+Toisinaan, kulkiessaan pihan poikki, ikäänkuin rasittivat häntä nuo
+pahansuovat katseet, jotka ehdottomasti käännättivät hänen vanhan
+rahaston hoitajan lutoa kohti. Molempien ystävien eripuraisuus
+pelotti häntä, ja hyvin sukkelaan ryhtyi hän asettamaan miestään
+varolle Planuksen pahoja aikeita vastaan.
+
+-- Ettekö näe, että hän on mustasukkainen teidän ja teidän asemanne
+tähden... Hän ei voi sulattaa sitä, että te, joka ennen olitte
+hänen vertaisensa, nyt olette ylempänä häntä... Mutta kylläpä
+käskisi huolia kaikesta häijyydestä... Jopahan!... Minäkin olen sen
+ympäröimänä täällä.
+
+Kelpo Risler siiristi suuret silmänsä: --
+
+-- Sinä?
+
+-- Niinpä niin, se on selvä... kaikki minua vihaavat, siitä, että
+pikku Chèbe nyt on rouva Risler vanhempi... Jumala ties, mitä
+ilkeyttä minun tililleni pannaan... Ja kyllä rahaston hoitajannekin
+osaa kieltään pieksää, sen minä takaan... Mikä häijy mies!
+
+Noilla sanoilla oli vaikutuksensa. Risler suutuksissaan ja liian
+ylpeä valittamaan, maksoi samalla mitalla. Nuo kunnon miehet,
+täynnä epäluottamusta toisiinsa, eivät voineet nähdä toistansa
+ilman tuskallista mielenliikutusta, niin että vihdoin jonkun ajan
+kuluttua Risler vanhempi lakkasi käymästä rahastossa. Muutoin
+se oli helppokin, sillä Fromont nuoremmalla oli toimena kaikki
+raha-asiat. Hänen kuukausi maksunsa tuotiin hänelle kotia. Siten
+oli Georges'ille ja Sidonielle mukavampi elää, ja helpompi matkaan
+saattaa kaikenlaisia katalia rettelöitä.
+
+Sidonie jatkoi edelleen komean elämänsä programmin täydentämistä.
+Häneltä puuttui huvila. Sydämessään vihasi hän puita, maata,
+ja maanteitä, jotka pölyä suitsuttivat: -- "Kaikkein ikävintä
+maailmassa," sanoi hän. Vaan Claire Fromont vietti kesän Savignyssa.
+Kun ensimmäiset kauniit päivät tulivat, täytettiin remetit
+alakerroksessa, uutimet otettiin ikkunoista ja suuret muuttovaunut,
+joiden päällä ylimpänä tytin kätkyt kiikkui, kuin sininen ruuhi
+ikään, lähtivät menemään isoisän hovia kohti. Sitte lähtivät eräänä
+aamuna äiti, isoäiti, lapsi ja imettäjä, ajaen vaunuissa täyttä
+juoksua päivänpaisteisia nurmikenttiä ja pyökkien suloisia siimentoja
+kohti.
+
+Silloin oli Parisi ruma ja väestä köyhä; ja vaikka Sidonie siitä piti
+kesä-aikaankin, joka sitä lämmittää, kuin kiu'as, vaivasi häntä kovin
+ajatus, että kaikki parisilaiset komeudet ja rikkaudet kävelevät
+heleiden päivänvarjostimiensa suojassa meren rannikkoa pitkin,
+ja matkoistaan saavat tekosyitä tuhansiin uusiin keksintöihin,
+omituisiin, rohkeisin kuoseihin, joissa on sallittu näyttää somaa
+säärtä ja pitkiä kiharia, kastanjan värisiä hiuksia, ihan omia.
+
+Merikylvyt? niitä ei ollut ajattelemistakaan, sillä Rislerin ei
+käynyt poistuminen kotoa.
+
+Ostaa huvila? siihen ei ollut vielä varoja.
+
+Rakastaja kyllä löytyi, joka ei olisi parempaa pyytänyt, kuin saada
+tyydyttää tuo uusi oikku; mutta huvilaa ei käynyt salaaminen,
+niinkuin rannerengasta tahi kashmirishaalia. Se oli miehen
+hyväksyttävä. Helppo sitä ei ollut tehdä, vaan saattoihan Risleriä
+koettaa.
+
+Valmistaakseen tietä, puheli Sidonie lakkaamatta pikkuisesta,
+huokeasta huvilasta likellä Parisia. Risler kuunteli häntä hymyillen.
+Hän ajatteli korkeata heinikkoa, kauniita hedelmäpuistoja ja häntä
+alkoi jo kiusata tuo saamisen halu, joka seuraa aina varallisuutta;
+mutta varova, kun hän oli, sanoi hän:
+
+-- Sittepä nähdään... Odotetaanhan vuoden loppua.
+
+Vuoden loppua, se on tiliä.
+
+Tili!
+
+Se se taikasana on. Koko vuoden mennä hyöritään asioissa. Raha tulee,
+menee, kiertää, tuottaa lisää ja hajoaa; ja huoneen rikkaus on
+ikäänkuin kiiltävä, liukas kyykärme, joka lakkaamatta on liikkeessä,
+venyy, vetäytyy kokoon, supistuu tai kasvaa, ja mahdotointa on tehdä
+selkoa sen tilasta ennenkuin lyhyen levon jälkeen. Tilissä vasta
+tiedetään, miten laita on, ja onko vuosi, joka näyttää hyvältä,
+semmoinen todellakin.
+
+Tavallisesti tapahtuu tili joulukuun lopulla, lähellä joulua ja uutta
+vuotta. Koska se vaatii lisätunteja, niin sitä tehdessä valvotaan
+pitkälle yöhön. Koko huone on jaloilla. Lamput, jotka palavat
+konttoreissa kauan aikaa sen jälkeen, kun ne ovat suljetut, ikäänkuin
+ottavat osaa juhlanäköön, joka elähyttää vuoden viimeistä viikkoa,
+jolloin monet monituiset ikkunat valaistaan perheiden iltamissa.
+Jokainen, vähinkin virkamies huoneessa on utelias tietämään tilin
+loppua. Palkan korotukset ja uuden vuoden palkinto-rahat riippuvat
+tuosta onnellisesta numerosta. Ja sillä välin kuin rikkaan tehtaan
+asiat ottelevat, niin monessa viidennessä kerroksessa tahi pienessä
+asunnossa kaupungin laidalla puhelevat virkamiesten vaimot, lapset
+ja vanhat vanhemmat tilistä, jonka loppupäätös on tuntuva joko
+säästäväisyyden lisäämisessä tahi kauan aikaa lykätyssä ostoksessa,
+jonka palkinto-rahat vihdoin tekevät mahdolliseksi.
+
+Fromont nuoremman ja Risler vanhemman kauppahuoneessa on Sigismund
+Planus silloin oikea jumala ja hänen pieni aituuksensa on pysäkkö,
+jossa kaikki kauppa-palvelijat valvovat. Nukkuvan tehtaan
+hiljaisuudessa kahisevat suurien kirjojen raskaat lehdet niitä
+kääntäessä; kovaan mainitut niinet etsitään muista luetteloista.
+Kynät ne ratisevat. Vanha rahaston hoitaja, apulaistensa ympäröimänä
+on hirveän kiireissään. Ajoittain, ennen vaunuihin astuttuaan,
+tulee Fromont nuorempi, sikari hampaissa, hansikkaat käsissä, ihan
+valmiina. Hän astuu hiljaa, varpaisillaan ja kumartuu aituutta kohti:
+
+-- No!... luistaako?...
+
+Sigismund jupisee jotakin, ja huoneen nuori isäntä menee tiehensä,
+tohtimatta kysellä enempää. Hän arvaa hyvin rahaston hoitajan
+kasvoista, että uutiset ovat huonot.
+
+Todenperään ei vallan kumouksesta saakka, jolloin tapeltiin tehtaan
+pihalla, oltu koskaan niin kurjaa tiliä nähty Fromontin kauppa
+huoneessa. Menot ja tulot olivat tasapainossa. Yhteiset kustannukset
+olivat nielleet kaikki ja, sitä paitse, jäi Fromont nuorempi
+kassalle melkoisia summia velkaa. Olisittepa nähneet ukko Planuksen
+ällistyneen näön, kun hän joulukuun 31 päivänä vei Georgesille tilin
+teoistaan.
+
+Tämäpä katseli asiaa hyvin iloiselta kannalta. Kaikki, näet, sujuu
+vast'edes paremmin. Ja saadakseen rahaston hoitajan taas hyvälle
+päälle, antoi hän hänelle tuhannen francin palkinnon sen sijaan,
+kun hänen setänsä oli antanut viisi sataa. Kaikkia koski sellainen
+jalomielinen anteliaisuus, ja yleinen tyytymyys saattoi kohta noiden
+surkuteltavien laskujen loppupäätöksen unhotuksin. Mitä Risleriin
+tulee, niin Georges tahtoi ottaa toimekseen ilmoittaa hänelle asian
+laidan.
+
+Tultuaan osakkaansa pieneen työhuoneesen, johon päivä pystysuoraan
+ylähältä lankesi, valaisten keksijän mietteitä, epäröi Fromont
+nuorempi hetkisen, häpeissään ja oman tunnon vaivaamana siitä, mitä
+aikoi tehdä.
+
+Kuultuaan oven narinan, kääntyi Risler iloisesti:
+
+-- Chorche, Chorche ystäväni... Tässä se nyt on meidän
+_painimemme_... Puuttuu vaan vielä muutamia pikku seikkoja... Niistä
+vähät! asiastani nyt olen varma... Saatte nähdä... Saatte nähdä...
+Antaapa Prochassonilaisten vaan ponnistella... Kyllä Rislerin
+_painin_, kaikki kilpailijat kukistaa...
+
+-- Bravo, kumppanini, vastasi Fromont nuorempi... Kas siinä on
+tulevaisuutta varten, mutta ettekö nykyaikaa ajattelekkaan... Ja
+tiliä!...
+
+-- Kah! niin vainkin. Minä sitä en muistanutkaan... Se kai ei ole
+loistava, vai?
+
+Sen sanoi hän Georgesin hämmästyneiden ja levottomien kasvojen edessä.
+
+Tämäpä virkkoi: "Onpa niinkin, päinvastoin sangen loistava. Saamme
+olla tyytyväiset ensimmäiseksi vuodeksemme... Meillä on kummallakin
+voittoa neljä kymmentä tuhatta francia, ja koska arvelen, että
+tarvitsette rahaa uuden vuoden lahjoiksi vaimollenne niin..."
+
+Uskaltamatta katsoa rehellistä miestä silmiin jota hän parasta kättä
+oli pettämäisillään, pani Fromont nuorempi pöydälle kimpun tshekkejä
+ja pilettejä.
+
+Risler vanhempi oli hetken liikutettu. Min paljo rahaa kerrallaan ja
+hänelle yksistään! Hän ajatteli heti Fromontilaisten jalomielisyyttä,
+jotka olivat hänestä tehneet sen, mikä hän oli, sitte pikku Sidonien
+ja hänen niin usein lausumia toiveitaan, joita hän nyt voi tyydyttää.
+
+Kyyneleet silmissä ja sydämellinen hymy huulilla, ojensi hän molemmat
+kätensä osakkaalleen:
+
+-- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen...
+
+Nämä olivat hänen sanansa suurissa tilaisuuksissa. Sitte, osottaen
+noita hänen eteensä levitettyjä arvopilettejä, jotka näyttivät olevan
+valmiit tuossa paikassa joutavina paperi palasina pois lentämäin:
+
+-- Tiedättekö mitä tämä on? sanoi hän Georgesille riemuitsevan
+näköisenä... Se on Sidonien huvila, se.
+
+Peijakas!
+
+
+
+
+VII.
+
+Kirje
+
+
+    Hra Frans Rislerille, Ranskalaisen yhtiön insinöörille.
+
+    Ismailia (Egypti).
+
+    Frans, poikaseni, vanha Sigismund kirjoittaa sinulle. Jos minä
+    osaisin paremmin panna ajatukseni paperille, niin minulla olisi
+    sinulle hyvin paljon kertomista. Mutta tuo kirottu Ranskan kieli
+    on liian vaikeaa, ja ulkopuolella numeroitaan, ei Sigismund
+    Planuksesta ole mihinkään. Siis, sanon sinulle pian, mistä
+    kysymys on.
+
+    Veljesi talossa tapahtuu asioita, jotka eivät ole hyviä. Vaimo
+    pettää hänen sekä osakkaan. Hän on tehnyt miehensä naurettavaksi,
+    ja jos tätä vielä kestää, pidetään hän kohta konnana. Kuulehan
+    hyvä Frans, sinun pitää tulla oitis. Sinä yksin voit puhua
+    Rislerille ja au'aista hänen silmänsä Sidonieta kohtaan.
+    Meikäläisiä ei hän usko. Ota virkavapaus ja tule.
+
+    Minä tiedän, että sinä siellä ansaitset leipäsi ja toivot
+    tulevaisuutta; mutta kunnon miehen tulee ennen kaikkea katsoa
+    vanhempainsa antamaa nimeä. Niin muodoin! ell'et, sanon minä,
+    tule heti paikalla, niin käy siten, että Rislerin nimi joutuu
+    sellaisen häväistyksen alaiseksi, ett'et sinä uskalla sitä enää
+    pitääkään.
+
+                                         _Sigismund Planus_.
+                                          Rahaston hoitaja.
+
+
+
+
+
+
+KOLMAS KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Tuomari.
+
+
+Ihmiset, jotka aina elävät kotona, ikkunaloukkoonsa työn tai
+kivulloisuuden sitomina, muodostavat itselleen näköalan likeisistä
+seinistä, katoista ja ikkunoista sekä ovat myöskin huvitetut ohi
+kulkevista ihmisistä.
+
+Liikkumatta koskaan paikaltaan, he yhdistyvät katuelämään, ja kaikki
+kiirehtiväiset, jotka heille näyttäytyvät, toisinaan joka päivä
+samalla hetkellä, eivät aavista, että he ovat ajan määrääjänä muille
+ihmisille ja että heitä ystävälliset silmät katselevat, kaivaten
+heitä, jos joskus ottavat mennäkseen toista tietä.
+
+Delobellen naisilla, jotka olivat kotiinsa suljettuina päivät
+pitkään, oli tällaisia mykkiä tarkastuksia. Koska ikkuna oli
+kapea, niin äiti, jonka silmät alkoivat kulua kovasta työstä,
+kävi lähemmäksi päivää, nostetun musliini uutimen vastaan. Hänen
+vieressään, mutta vähän kauempana, istui hänen tyttärensä, joka
+mainitsi hänelle heidän päivälliset ohikulkijansa. Se oli heidän
+huvinsa ja puheen aineensa; ja pitkät työ-tunnit tuntuivat
+paljoa lyhemmiltä noiden, myöskin sangen kiireisien ihmisten
+säännöllisen ilmestymisen väliytymisestä. Oli siinä kaksi nunnaa,
+muuan herra harmaassa palttoossa, lapsi, joka vietiin kouluun ja
+sieltä noudettiin, ja vanha puujalka virkamies, jonka askeleet
+katuvierustalla kapsoivat kamalasti.
+
+Hän nähtiin tuskin, tämä mies, sillä hän kulki aina, kun jo oli
+pimeä, mutta hän kuultiin, ja joka kerta tuntui tuo kolina pikku
+ontuvasta hänen ikävimpien ajatustensa julmimpana kaikuna. Kaikki nuo
+katuystävät askarruttivat tietämättään molempia naisia. Kun satoi,
+sanottiin:
+
+"Nyt he kastuvat... Ehtiiköhän lapsi ennen rankkasadetta sisään?"
+Ja vuoden-ajan muuttuessa, kun kevät-aurinko pani kadun vierustat
+tulvimaan tai kun joulukuun lumi peitti ne valkoisilla kokkareillaan
+ja mustilla levyillään, muistutti uuden vaatteuksen ilmestyminen
+jollakulla heidän ystävistään molemmalle kotona olijoille: "Nyt on
+kesä" tahi "jo tuli talvi."
+
+Vaan tämäpä päivä oli ehtoopuoli toukokuulla, noita valoisia
+ja ihania iltoja, jolloin kotielämä levittäytyy ulos avatuista
+ikkunoista. Désirée ja hänen äitinsä liikuttelivat joutuisasti neulaa
+ja sormia, tarkkaan ammentaen laskevan päivän viimeisiä säteitä
+ennen lampun sytyttämistä. Kuului pihalla kisaavien lasten kirkunaa,
+kumeita pianon ääniä ja kulku-kauppiaan huutoa, joka kadulla
+veti puoleksi tyhjiä rattaitaan. Kaikkialla tuntui kevät-ilmaa,
+hyasinttien ja syreenien sekaista tuoksua.
+
+Äiti Delobelle oli vast'ikään laskenut työnsä käsistään ja kuunteli,
+ennen ikkunan sulkemista, nojaten kyynärpäillään sen lautaan, hälinää
+suuressa työkaupungissa, joka päivänsä lopetettuaan, onnellisena
+kuljeskeli kaduilla.
+
+-- Kah! tuossahan kulkee herra Sigismund. Hänpä tänään lähtee
+aikaiseen tehtaalta... Pitenevät päivät ehkä sen tekevät, vaan
+minusta näyttää, ett'ei kello vielä seitsemän ole... Mut kenenkäs
+kanssa ukko on?... Sepä kummallista!... Eikö se ole... Totta toisen
+kerran... Ihan se on kuin herra Frans... Vaan eihän se tok' ole
+mahdollista... Kaukana täältä herra Frans on tällä hetkellä; ja sitte
+ei hänellä ollut partaa... Oli mikä oli! Mutta kovin yhteen näköön...
+Katsohan tuossa tok', tyttö.
+
+Tyttö se vaan ei heitä tuoliaan, ei edes hievahdakaan. Tuijottavin
+silmin, neula ilmassa kivettyneenä somaan työnteon liikkeeseen, on
+hän lähtenyt sinimaahan, tuohon ihmeelliseen maahan, jonne pääsee
+vapaasti, huolimatta niistäkään heikkoudesta. Franssin nimi, jonka
+hänen äitinsä, sattuneesta yhtänäköisyydestä, koneentapaisesti
+mainitsi, oli hänestä koko mennyt aika, täynnä haaveksimia ja
+lämpimiä toiveita, yhtä haihtuvia, kuni puna, joka lehahti hänen
+poskilleen, kun Frans iltaisin astui sisään puhellakseen hetkisen
+hänen kanssaan. Kuinka tuo kaikki jo on kaukana! Silloin, näet, asui
+hän pienessä viereisessä huoneessa, silloin kuultiin hänen askeleensa
+portailla, ja hänen pöytänsä, jota hän veti lähemmäksi ikkunaa
+piirustaakseen. Kuinka tuskallista ja kuinka suloista oli kuulla
+hänen puhuvan Sidoniesta, istuessaan hänen jalkojensa luona matalalla
+tuolilla, sill'aikaa kun hän laitteli kärpäsiään ja lintusiaan.
+
+Työtä tehdessäänkin Désirée lohdutteli ja rohkaisi häntä, sillä
+Sidonie oli matkaan saattanut Frans raukalle paljon pieniä huolia
+ennen tuota suurta. Hänen äänensä, puhuessaan tuosta toisesta, hänen
+silmäinsä loiste, häntä ajatellessaan hurmasivat Désiréen niin, että
+kun Frans epätoivossa oli lähtenyt pois, hän jätti jälkeensä vielä
+kovemman rakkauden, kuin se, jonka hän itse vei mukanaan, rakkauden,
+jonka aina samallainen huone, istuva, liikkumatoin elämä säilytti
+koskemattomana kaikkine katkeroine tuoksuineen, sillä välin kuin
+Franssin rakkaus oli katoava, haihtuva vähitellen pitkien matkojen
+aavoille ilmoille.
+
+... Päivä sammuu kokonaan. Tyttö raukan valtaa kauhea suru illan
+suloisten varjojen laskeutuessa. Menneen ajan onnellinen valkeus
+heikkonee hänen silmissään, niinkuin päivänvalokin ikkunan loukossa,
+jossa hänen äitinsä nojaa kyynärpäihinsä.
+
+Yht'äkkiä aukenee ovi... Joku tuli, jota ei voi nähdä... Kuka se on?
+Delobellen naisien luona ei käy koskaan vieraita. Äiti kääntyi ja
+luuli ensin, että makasiinista tultiin viikon työtä hakemaan.
+
+-- Mieheni meni vast'ikään teille... Meillä ei ole täällä enään
+mitään. Herra Delobelle vei kaikki pois.
+
+Mies lähestyy vastaamatta, ja kuta likemmäksi ikkunaa hän tulee,
+sitä selvemmäksi käy hänen kuvansa. Se on iso, roteva, päivettynyt,
+tuuheapartainen vaaleaverinen mies; äänensä on vahva, puheensa hiukan
+kankea.
+
+-- Vai niin, äiti Delobelle, ettekö siis minua tunnekaan?
+
+-- Kyllä, herra Frans, minä tunsin teidät heti, sanoi Désirée hyvin
+tyynesti, kylmällä, vakavalla äänellä.
+
+-- Herranen aika! herra Frans. Joutuisaan juoksee äiti Delobelle
+lampun luo, sytyttää sen, ja sulkee ikkunan.
+
+-- Mitenkä! tekö, Frans ystäväni... Kuinka tyynesti hän sen lausua,
+tuo pikkuinen... minä tunsin teidät heti... Voi sitä, jäämurua. Aina
+hän on oleva sama.
+
+Oikea pikku jäämuru todellakin. Hän on niin vaalea, niin vaalea; ja
+Franssin kädessä on hänen kätensä ihan valkea, ihan kylmä.
+
+Franssista hän on kaunistunut, vieläkin enemmän hienontunut.
+
+Hänestä taas Frans on muhkea, kuin ainakin, silmäin osoite hiukan
+väsyneen ja murheellisen näköinen, joka tekee hänen miehekkäämmäksi,
+kuin hän lähtiessä oli.
+
+Hänen väsymyksensä tulee äkkiarvaamattomasta, Sigismundin kauhean
+kirjeen johdosta tehdystä matkasta. "Häväistys"-sanan kiihdyttämällä
+oli hän lähtenyt heti paikalla matkalle, odottamatta virkavapauttaan,
+tulevaisuutensa ja paikkansa uhalla; ja suoraa tietä niissäkään
+pysähtymättä tuli hän Parisiin. Syytä on olla väsynyt, olletikin
+kun kiirehtii perille ja koko ajan kärsimättömänä ja huolestuneena
+epäilyksen, pelon ja alituisen neuvottomuuden vaiheella on kulkenut
+matkan jo kymmeneen kertaan.
+
+Surullisuutensa on aikaisemmilta ajoilta. Se alkoi silloin, kun
+se, jota hän rakasti, kielsi naimasta hänen, ja kuitenkin, puolen
+vuotta myöhemmin, meni hänen veljensä vaimoksi; kaksi kauheata iskua
+perätysten, ja toinen vielä hirveämpi ensimmäistä. Totta on, että
+Risler vanhempi, ennenkuin hän nai, oli kirjoittanut veljelleen
+ja pyytänyt saada lupaa tulla onnelliseksi, ja sen teki hän niin
+liikuttavilla, niin hellillä sanoilla, että saattamansa iskun julmuus
+oli siitä hiukan lieventynyt; lopuksi sitte olo vieraalla maalla,
+työ ja pitkät matkat pääsivät voitolle hänen huolestaan. Pohjalla
+oli jäljellä ainoastaan syvä alakuloisuus. Joll'ei vaan sentään ja
+viha tuota naista kohtaan, joka hänen veljeänsä häpäisee, olisi vielä
+jonkinlaista vanhaa rakkautta?!
+
+Vielä mitä! Frans Risler tahtoo vaan kostaa Rislerien kunnian
+puolesta. Hän ei ole tullut rakastajana, mutta tuomarina; ja pitäköön
+Sidonie puoliaan.
+
+Heti suoraan, rautatieltä, oli tuomari mennyt tehtaalle, aikeessa
+hämmästyttää ja siten odottamattomalla tulollaan saada silmän
+räpäyksessä kaikki ilmi.
+
+Kovaksi onneksi ei hän tavannut ketäkään.
+
+Ikkuna varjostimet pienessä kartanossa puutarhan perällä olivat
+olleet kiinni kaksi viikkoa.
+
+Akilles ukko ilmoitti, että naiset asuivat asianomaisissa
+huviloissaan, jonne molemmat osakkaat matkustivat joka ilta.
+
+Fromont nuorempi oli mennyt makasiineista hyvin varhain; Risler
+vanhempi oli vast'ikään lähtenyt.
+
+Frans päätti puhutella vanhaa Sigismundia. Mutta oli lauantai,
+maksu-ilta, ja hänen oli odottaminen, siksi kuin pitkä jono
+työmiehiä, alkaen Akilleen kopista ja loppuen rahaston hoitajan
+aituukseen, oli vähitellen rahansa saanut.
+
+Vaikka kärsimättömänä ja hyvin murheissaan, oli tuo kelpo mies, joka
+lapsuudesta saakka oli elänyt parisilaisten työmiesten joukossa,
+hyvillä mielin ollessaan noiden vilkkaiden, omituisten tapojen
+keskellä. Kaikista, sekä rehellisistä että paheellisista kasvoista
+loisti tyytymys viikon loppumisesta. Näkyi, että heidän pyhänsä alkoi
+lauantai-iltana kello seitsemän, rahaston hoitajan pikku lampun
+ääressä.
+
+Joka on elänyt kauppiasten parissa, se vaan tuntee tuon lepopäivän
+viehätyksen ja juhlallisuuden. Monet köyhät ihmiset, kahlehdittuina
+epäterveellisiin töihinsä, odottavat tuota siunattua sunnuntaita,
+kuin raitista, heidän terveydelleen ja elämälleen välttämätöintä
+tuulahdusta. Sepä hurmoitusta ja pauhaavan ilon tarvetta! Viikon
+työn rasitus katoaa samalla kun koneiden höyry viheltäen ja tupruten
+haihtuu ilmoille.
+
+Työmiehet poistuvat aituuksen luota lukien heidän mustissa kourissaan
+hohtavaa hopeata. Siinä nuristaan ja naristaan vääryydestä; poissa
+olleista tunneista ja edeltäkäsin saaduista rahoista; ja keskeltä
+rahan helinää kuuluu Sigismundin levollinen ja armotoin ääni, joka
+järkähtämättä puolustaa isäntänsä etuja.
+
+Frans tunsi kaikki maksun näytelmät. Äänestä hän erotti valheen
+ja toden. Hän tiesi kuka anoi enempää perheelleen, maksaakseen
+leipurille, rohtolaan, tai koulumaksut, kuka juomiseen ja vielä
+pahempaan. Surulliset, kuihtuneet varjot kulkivat edestakaisin
+tehtaan portilla, luoden pitkiä katseita pihan perälle, hän tiesi,
+että kaikki siinä odottivat ja tähystelivät, kuka isää, kuka miestä,
+viedäkseen heidät pikemmin kotia, muistuttavalla ja kehoittavalla
+äänellä.
+
+Oi! noita avojalkaisia, lapsukaisia, pikkaraisia, vanhoihin huiveihin
+kapaloittuja ja likaisia naisia, joiden kyynelten liottamat kasvot
+olivat yhtä vaaleat, kuin heidän valkoiset päähinensä.
+
+Oi! tuota lymyävää pahetta, joka maleksii maksun ympärillä, hökkeliä,
+jotka valaistaan mustien katujen perällä ja juomaloiden himmeitä
+ikkunoita, joiden takana tuhannet viinimyrkyt levittävät valheellisia
+värejään.
+
+Frans tunsi kaikki nuo kurjuudet; mutta ne eivät olleet koskaan
+näyttäneet hänestä niin surkeilta, niin sydäntä kouristavilta, kuin
+tänä iltana.
+
+Maksu oli loppunut, ja Sigismund tuli ulos konttooristaan.
+
+Molemmat ystävät tunsivat toisensa ja syleilivät; ja neljäksi
+kolmatta tunniksi seisahtuneen tehtaan tyhjien huoneusten
+hiljaisuudessa selitti rahaston hoitaja Franssille asian laidan.
+Hän kertoi Sidonien käytöksestä, hurjista tuhlauksista ja talon
+i'äksi menetetystä maineesta. Risleriläiset, näet, olivat ostaneet
+huvilan Asnieressa, erään näyttelijättären entisen talon, johon
+hyvin ylellisesti olivat asuttuneet. Heillä oli hevosia ja vaunuja,
+loistoisuutta ja elämää! Yli kaiken huoletti kelpo Sigismundia
+se, ett'ei Fromont nuorempi enää melkein ollenkaan ottanut rahaa
+kassasta, ja yhtä kaikki kulutti Sidonie enemmän kuin milloinkaan.
+
+-- Mulla ei ole luottamusta!... sanoi onnetoin rahaston hoitaja,
+ravistaen päätään... Mulla ei ole luottamusta.
+
+Sitte jatkoi hän alentaen äänensä:
+
+-- Mutta veljesi, Frans kulta, veljesi?... Kukas sen selittää? Hän
+vaan käypi keskellä kaikkea tuota, silmät taivasta kohti, kädet
+lakkarissa ja aprikoipi kuuluisaa keksintöään, joka kovaksi onneksi
+ei suju sukkelaan... Hä! sanonkoma sulle?... Hän on joko lurjus tahi
+hölmö.
+
+Niin puhellessaan kävelivät he puutarhassa, seisahtuivat ja lähtivät
+taas käymään. Frans luuli näkevänsä pahaa unta. Pikainen matka,
+paikan ja ilmanalan rutto muutos, Sigismundin loppumatoin sana tulva,
+uusi käsitys Risleristä ja Sidoniesta, Sidoniesta, jota hän kovasti
+oli rakastanut, kaikki nuo seikat huumasivat hänen, tekivät hänen
+mielettömäksi.
+
+Oli myöhä. Sigismund pyysi hänen yöksi Montrougeen; hän kielsi,
+lykäten verukkeeksi väsymystä, ja jäätyään yksin Maraiseen, tuohon
+arveluttavaan ja ikävään aikaan päivästä, joka jo on loppunut, vaan
+jolloin kaasu ei vielä ole sytytetty, kävi hän koneentapaisesti
+vanhaa asuntoaan kohti Braquekadulle.
+
+Sisään-käytävässä oli ilmoitettu: _Poikamiehen huone_ vuokrattavana.
+
+Se oli juuri sama huone, jossa hän oli kauan aikaa asunut veljensä
+kanssa. Hän tunsi maantieteen kartan, joka neljällä neulalla oli
+pistetty kiinni seinään, porras-ikkunan ja Delobelleläisten pienen
+levyn: _Lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_. Heidän ovensa oli lengolla ja
+hän astui sisään.
+
+Tietysti hänellä ei ollut koko Parisissa turvallisempaa suojaa,
+jossa häntä olisi siten kohdeltu ja jossa hän voi niin rauhoittaa
+levotointa sieluaan, kuin tuossa uuraassa, hiljaisessa kodossa.
+Hänen eksyneen elämänsä hyökynässä oli se ikäänkuin tyynenä, syvänä
+valkamana, valon ja rauhan satamana, jossa naiset tekevät työtä
+miehiään ja isiään odottaessaan, sillä välin kuin ulkona tuuli
+ulvoo ja meri kuohuu. Erittäinkin oli se, ilman että hän voi siitä
+itselleen tehdä tiliä, varmojen tunteiden yhteys ja se hellyyden
+suloinen ihme, joka saattaa rakkauden meitä kohtaan kalliiksi,
+vaikk'emme omaa vastarakkauttakaan.
+
+Désirée, tuo armas pikku jäämuru, rakasti häntä kovin. Hänen
+silmänsä loistivat ihmeellisesti, joutavistakin asioista Franssille
+puhuessaan. Niinkuin fosforiin kastetut esineet helottavat kaikki
+yhtälailla, niin pieninkin sana, jonka Frans lausui, valaisi hänen
+sievät ilosta loistavat kasvonsa. Mikä mieluinen levähdys Franssille
+Sigismundin tuimuuksien perästä.
+
+He haastelivat keskenään vilkkaasti, sillä aikaa kuin äiti Delobelle
+kattoi pöytää:
+
+-- Syöttehän meidän kanssa, eikö niin, herra Frans?... Isä meni
+viemään työtä; mutta hän tulee varmaan päivälliseksi.
+
+Hän tulee varmaan päivälliseksi!
+
+Oiva vaimo lausui tämä jonkinmoisella ylpeydellä.
+
+Tosiaankin, siitä saakka kuin hänen teaatteri hankkeensa raukesi, ei
+kuuluisa Delobelle enää syönyt kaupungilla, ei edes niinä iltoinakaan
+kuin hän kävi rahoja noutamassa. Onnetoin tirehtööri oli syönyt
+niin monta kertaa velaksi ravintolassaan, ett'ei hän uskaltanut
+sinne enää palatakaan. Korvaukseksi siitä ei hän lauantaisin koskaan
+jättänyt tuomatta mukanaan paria, kolmea nälkäistä ja odottamatointa
+ruokavierasta, vanhoja tovereja, kova-onnisia. Niinikään tuli hän
+sinäkin iltana kotia, erään Metsin teaatterin traagikon ja Angersin
+teaatterin koomikon saattaessa, jotka molemmat olivat palvelukseen
+saatavina.
+
+Koomikko, parta sileäksi ajettuna, ryppyinen ja lamppu partaan
+tulista näivettynyt, oli vanhan veitikan näköinen; traagikko kävi
+pieksut jalassa ilman vähääkään näkyvää liina vaatetta. Sisään
+astuessaan ilmoitti Delobelle mahtipontisesti heidän tulonsa, mutta
+Frans Rislerin näky keskeytti hänen esittelynsä.
+
+-- Frans!... Frans veliseni!... huudahti vanha ilveilijä
+melodramaatillisella äänellä viuhtoen suonenvedon tapaisesti
+käsillään, vasta pitkän ja juhlallisen tervehdyksen perästä, esitteli
+hän päivällisvieraansa toinen toisilleen.
+
+-- Herra Robricart, Metzin teaatterista.
+
+-- Herra Chandezon, Angers'in teaatterista. -- Frans Risler,
+insinööri.
+
+"Insinööri" sanan lausui Delobelle hyvin pontevasti.
+
+Isänsä ystäväin sisään tultua, meni Désiréen suu nyrpälleen. Olisi
+ollut niin hauska olla tänään omiensa kesken. Mutta suuri mies huoli
+siitä viis! Hänellä oli kyllin työtä lakkariaan tyhjentäessään. Ensin
+veti hän esille mainion piirakkaan; "naisille", sanoi hän, unhottaen,
+että hän itse piti siitä. Sen jälkeen tuli meriäyriäinen, sitte oiva
+lihamakkara, sokeritettuja kastanjia ja kirsimarjoja, ensimmäisiä
+sinä vuonna.
+
+Sill'aikaa kuin innostunut traagikko kohotteli näkymättömän paidan
+kaulusta ja koomikko teki "gnuff, gnuff" liikkeen, joka jo kymmenen
+vuotta oli ollut Parisissa unohduksissa, ajatteli Désirée kauhistuen,
+minkä kauhean rei'än tuo äkki-arvaamatoin ateria oli tekevä heidän
+niukoissa viikko rahoissaan, ja äiti Delobelle häärien mullisti koko
+kaapin löytääkseen tarvittavan määrän syömäneuvoja.
+
+Ateria oli hyvin iloinen. Molemmat näyttelijät syödä ahmasivat,
+Delobellen suureksi iloksi, joka kaivoi esille vanhoja muistoja
+näyttelijä-elämästä. Ei toista kurjempaa! Ajatelkaa kannattimien
+pirstaleita, sammuneita lamppuja ja vanhaa varastoa, homehtuneita ja
+murskaksi hajoavia näyttämön tarvekaluja.
+
+Puhellen ystävällisesti keskenään halpaa ja raakaa siansaksaa, ja
+sinutellen toisiaan, kertoivat he lukemattomista menestyksistään;
+sillä, heidän puheesta päättäen, oli yleisö ihastuneena taputellut
+jokaiselle ja koko kaupungit riemastuneina antaneet heille seppeleitä.
+
+Puhellessaan söivät he, niin kuin näyttelijät syövät, istuen,
+kolmenneljättä osaa kasvoista yleisöön päin näennäisesti kiirehtien,
+kuin paperilaatikoista illastavat teaatteri vieraat, vuoroon puhuen,
+vuoroon syöden, kokien tehdä vaikutusta tavallaan, asetella lasia,
+lähentää tuolia, lausua tyytymyksensä, kummastuksensa, ilonsa,
+säikähdyksensä ja hämmästyksensä, taidokkaasti käsittelemällä veistä
+ja haarukasta. Äiti Delobelle kuunteli heitä hymyillen.
+
+Eipä olla kolmekymmentä vuotta näyttelijän vaimona, hiukan tottumatta
+noihin omituisiin tapoihin.
+
+Mutta pieni pöydän kolkka oli erotettu muista ruokavieraista
+ikäänkuin pilvellä, joka sieppasi raa'at sanat, naurun honotukset
+ja kerskaukset. Frans ja Désirée puhuivat hiljakseen kuulematta,
+niitäkään, mitä heidän ympärillä sanottiin. Heidän lapsuutensa
+tapaukset, naapurien tarinat, koko hämärä mennyt aika, jolla ei ollut
+muuta arvoa, kuin että se oli heidän yhteisenä heränneenä muistona,
+ikäänkuin yhtälailla molempien silmissä loistavana säkenenä, oli
+heidän suloisen puhelmansa aineena.
+
+Yht'äkkiä pilvi repeytyi ja Delobelle'n kamala ääni keskeytti
+haastelun:
+
+-- Etkö ole nähnyt veljeäsi? kysyi hän Franssilta, ett'ei muka
+kokonaan jättäisi häntä syrjään... etkä hänen vaimoaan myöskään?...
+Kas! siinä sinä näet rouvan vasta. Pukineita, veli kulta, ja
+muhkeutta! Muuta en sanokaan. Heillä on oikea hovi Asnières'sa.
+Chèbeläiset ovat siellä myöskin... Niin! tuo kaikki, pyhä veli, se
+meidät pysyttää kaukana. Rikkaaksi kun tullaan, halveksitaan vanhat
+toverit... Ei puhuta sanaakaan, ei tulla koskaan vieraisin... Minä
+puolestani, näet sen, siitä vähät, mutta noita naisia kohtaanhan se
+tosiaan on loukkaavaa...
+
+-- Oi, isä, sanoi Désirée vilkkaasti, tiedättehän sen hyvin, että me
+rakastamme Sidonieta liika paljo voidaksemme olla hänelle vihoissaan.
+
+Näyttelijä löi raivoisasti nyrkkinsä pöytään:
+
+-- He, sepä se juuri väärin on... Vihoissaan täytyy olla ihmisille,
+jotka vaan toista tahtovat loukata ja sortaa.
+
+Hänellä oli vielä sydämellään teaatteri hankkeesensa kielletyt rahat,
+eikä hän muutoin koettanut salata vihaansa.
+
+-- Jospa tietäisit, sanoi hän Franssille, jospa tietäisit sitä rahan
+hukkaa. Oikein käy sääliksi... Ei siellä ole lainkaan vakavuutta, ei
+järkevyyttä... Minä itse juuri tässä pyysin veljeltäsi pienen summan
+tulevaisuuttani turvatakseni ja hänelle vakuutin melkoisen voiton.
+Kielsi kun kielsikin... Hitto vie! rouva on aivan liian vaativa. Hän
+ratsastaa, ajelee vaunuissa kilpa ajoihin ja antaa miehelleen saman
+kyydin kuin hevoselleenkin ajellessaan pikkuisissa ajoneuvoissaan...
+Meidän kesken, min'en luule että hän on onnellinen, tuo kelpo Risler.
+Kyllä hän tuon pikku vaimon kanssa on kaikkia kokea saanut...
+
+Entinen näyttelijä lopetti tiraadinsa iskemällä silmää koomikolle ja
+traagikolle, ja hetken kuluessa kesti heidän kesken kaikenlaisten
+katseiden, hymyilemisten, "he, he!" ja "hum, hum'in!" vaihtelua,
+kaikenlaista salakäsitysten pantomiimia.
+
+Frans oli kuin maahan kaivettu. Vasten hänen tahtoaankin kohtasi
+kauhea varmuus häntä joka haaralta. Sigismund oli puhunut tavallaan,
+Delobelle samoin. Loppupäätös oli sama.
+
+Onneksi oli päivällinen syöty. Kolmet näyttelijät nousivat pöydästä
+ja menivät Blondelkadun olutmyymälään. Frans jäi molempien naisten
+kanssa.
+
+Nähdessään hänet vieressään, lempeänä ja ystävällisenä, innostui
+Désirée yht'äkkiä kiitollisuudesta Sidonieta kohtaan. Hän arveli,
+että Sidonien jalomielisyydelle sittenkin hänen tuli olla kiitollinen
+tästä onnen haameesta, ja tämä ajatus rohkaisi häntä puolustaakseen
+vanhaa ystävätään:
+
+-- Näette, herra Frans, ei tarvitse uskoa kaikkia, mitä isäni kertoi
+kälystänne. Hän liioittelee aina vähäsen, tuo isä kulta. Minä sen
+tiedän hyvin, ett'ei Sidonie kykene tekemään kaikkea pahaa, josta
+häntä syytetään. Olen varma että hänen sydämensä on pysynyt samana ja
+että hän yhä rakastaa ystäviään, ehkä hän heitä laimin lyö hiukan...
+Elämä se on semmoista... Tahtomattansakin sitä eritään. Eikö se ole
+totta se, herra Frans?
+
+Oi, kuinka hän näytti Franssista sievältä, noin puhellessaan. Ei
+koskaan ollut hän yhtä hyvin huomannut noita hienoja piirteitä
+ja tuota ylimyksellistä hipiää; ja, pois lähtiessään iltasella
+liikutettuna tuosta innosta ja tavasta, jolla Désirée puolusti
+Sidonieta, ajatteli Frans Risler, hyvillä mielin, että lapsukainen
+oli häntä rakastanut, että hän ehkä rakasti häntä vieläkin ja
+säilytti sydämensä pohjalla hänelle lämpimän, turvallisen paikan,
+jonne paetaan ikäänkuin suojaan elämän verisaunasta.
+
+Maatessaan entisessä huoneessaan, matkan liikunnon, aaltojen ja kovan
+tuulen tuudittamana, jommoinen tunne aina seuraa pitkiä merimatkoja,
+uneksi hän kaiken yötä nuoruutensa ajasta, pikku Chèbestä, Désirée
+Delobellesta, heidän kisailuista ja töistä ja Centraalikoulusta,
+jonka suuret rakennukset, lähellä häntä, lepäsivät synkkinä Marais'in
+pimeiden katujen keskellä.
+
+Kun sitte, aamun tultua, aurinko, ilman uutimia olevista ikkunoista
+paistoi häntä vasten silmiä muistuttaen hänelle velvollisuuden
+tunteen ja päivän huolet, uneksi hän, että oli aika mennä kouluun ja
+että hänen veljensä, tehtaalle mennessään, ra'oitti ovea, huutaen
+hänelle:
+
+-- Ylös! laiskuri, ylös!...
+
+Tuo rakas ääni, liian vilkas, liian todellinen ollakseen unta, sai
+hänen aukaisemaan silmänsä kokonaan.
+
+Risler seisoi hänen vuoteensa luona, vartoen hänen heräämistään
+ihmettelevällä, hiukan heltyneellä hymyllä; ja todistukseksi, että se
+varmaan oli Risler, oli se, että hän ilosta, nähtyään veljensä, ei
+tietänyt muuta sanoa kuin:
+
+-- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen.
+
+Vaikka olikin pyhäpäivä, oli Risler, niinkuin tavallisesti, tullut
+tehtaalle saadakseen rauhassa ja levossa miettiä painintaan. Kohta
+kuin hän oli tullut, ilmoitti Akilles ukko hänelle hänen veljensä
+pysähtyneen Braque kadun varrelle, ja Risler lähti sinne heti
+iloissaan ja hämmästyneenä, mutta pahoillaan, ett'ei hän ollut saanut
+tietoja edeltäpäin, sekä erittäin, ett'ei hän saanut olla yhdessä
+Franssin kanssa jo ensimmäisenä iltana; tuo mielipaha keskeytti hänen
+puheensa tuon tuostakin ja kaikki, mitä hänellä oli sanottavana, jäi
+kesken tuhansien eri kysymysten, ilon ja tyytymyksen tähden. Frans
+syytteli väsymystä ja huvia, kun sai olla taas entisessä huoneessaan.
+
+-- Hyvä, hyvä, sanoi Risler; mutta nyt en sinua päästäkkään... ja
+sinä tulet Asnières'iin heti... Tänään olkoon minulla lupapäivä...
+Näet, nyt on mahdotointa enää tehdä työtä, kun sinä juuri olet
+tullut... Mutta Sidoniellapa on oleva siitä silmät suurena ja mieli
+hyvä... Me olemme hyvin usein puhuneet sinusta... Sepä onni! Sepä
+onni!
+
+Ja miesparka loisti ilosta, hänkin kävi puheliaaksi, tuo hiljainen
+ihminen, ihaili Franssiaan, sanoi hänen kasvaneen. Olihan
+Centraalikoulun oppilas yhtä kaikki koko jykeä jo lähtiessäänkin;
+mutta hänen piirteensä olivat vakaantuneet, hartiansa olivat käynee
+leveämmiksi, ja paljon oli väliä tuosta poikakyörästä joka ryhdiltään
+koululaisena pari vuotta sitten oli lähtenyt Ismailiaan, tähän
+kauniisen, ruskettuneesen, vakavaan ja lempeään merirosvoon.
+
+Rislerin häntä katsellessa, Frans puolestaan tarkasteli veljeään, ja,
+pitäen hänen aivan samana, yhtä suorana, yhtä lempeänä ja silloin
+tällöin yhtä hajamielisenä, kuin ennenkin, arveli hän:
+
+-- Ei! se on mahdotointa... hän on vieläkin kunnon mies.
+
+Silloin, ajatellessaan kaikkea, mitä oli tohdittu olettaa, kääntyi
+koko hänen vihansa tuota ulkokullattua rietasta vaimoa kohtaan, joka
+niin hävyttömästi ja rankaisematta petti miehensä, että saattoi
+luulla hänen olevan osallisena rikoksessa. Kyllä siitä oli oleva
+kauhea selitys heidän kesken, ja ankarasti aikoi hän puhua hänelle.
+-- Minä kiellän teitä, rouva, kuulettehan, minä kiellän teitä
+häpäisemästä veljeäni!...
+
+Sitä hän ajatteli koko matkan, nähdessään vielä hoikkien puiden
+vilahtavan pitkin Saint-Germain'in rautatien vartta. Risler istui
+hänen vastassaan ja jutteli juttelemistaan. Hän puheli tehtaasta
+ja heidän asioistaan. Kukin oli edellisenä vuonna voittanut
+neljäkymmentä tuhatta francia; mutta toista siitä tulee kun
+_painin_ alkaa käydä... "Kiertävä painin, Franssiseni, kiertävä- ja
+kaksitoistakulmainen, joka yhdessä pyöräyksessä tekee kahdestatoista
+viiteentoista väriseen kuvaukseen tulipunasta ruusunpunaselle,
+tummanvihreätä heleänvihereälle, sekoittamatta tai imemättä värejä,
+vahingoittamatta lähivärejä tai turmelematta ja poistamatta muita...
+Ymmärrätkös sen, veikkoni?... Kone, joka työskentelee yhtä
+taidokkaasti kuin ihminen... Se on mullistus seinäpapereille."
+
+-- Mutta, kysyi Frans, hiukan levotoinna, oletko jo keksinyt
+painimesi vai etsitkö sitä vielä?
+
+-- Löytänyt... perin löytänyt!... Huomenna näytän sinulle kaavan.
+Samalla olen keksinyt myös automatisen koneen, joka ripustaa paperit
+kuivattimelle... Ensi viikolla menen ylös meidän ullakollemme ja
+te'etän läsnä ollessani itse, salassa ensimmäisen koneeni. Kolmen
+kuukauden perästä on minulla oleva patentti ja _painin_ käymässä...
+Saat nähdä, veli Frans, että siinä on meidän kaikkien rikkautemme...
+ja arvaathan kuinka olen tyytyväinen voidessani palkita vähän
+Fromont'ilaisia siitä hyvästä, mitä minulle ovat tehneet... Niin,
+näet tosiaankin, Jumala on vuodattanut minulle yltäkyllin hyvää
+elämässäni.
+
+Ja annahan kun hän siitä sitte lähti luettelemaan menestyksiään.
+Sidonie, näet, oli paras olento maailmassa, armahin pikku vaimo, joka
+tuotti hänelle paljon kunniaa. Heillä on viehättävä koto. Heillä käy
+vieraita, sangen hienoa seuraa. Vaimonsa laulaa kuin satakieli, josta
+kiitos rouva Dobson'in osoitteelliselle opetustavalle. Sekin oikein
+hyvä ihminen, tuo rouva Dobson... Yksi ainoa asia kiusasi Risler
+raukkaa, nimittäin käsittämätöin epäsopu Sigismund'in kanssa. Frans
+ehkä auttaa häntä selittämään salaisuuden.
+
+-- Kyllä! kyllä minä autan, vastasi Frans kiristäen hampaitaan; ja
+vihan puna kohosi hänen kasvoihinsa, ajatellessaan, että oli voitu
+epäillä tuota suoraa ja vilpitöintä, miestä. Onneksi oli hän tullut
+panemaan kaikki asiat kohdalleen.
+
+Tultiin tuosta Asnières'iin. Frans huomasi jo sen kaukaa
+oikullisista, tornin tapaisista portaista, loistavine, uusine
+ja sinisine vuolukivikattoineen. Se näytti olevan vaseti tehty
+Sidonielle, oikeaksi häkiksi tuolle kirjava- ja heleä-höyheniselle
+linnulle.
+
+Se oli kaksikerroksinen Schveitsiläisrakennus, jonka kirkkaat ikkunat
+puna-alustuksine uutimineen näkyi rautatielle, kuvastaen vehreän.
+nurmikon perältä, jolla koreili kauhean iso metalli pallo.
+
+Joki juoksi aivan läheltä, muistuttaen Parisia puomineen,
+kylpyhuoneineen, suurine lossineen ja vähin laine keikutteli monia
+pieniä, keveitä valkamaan sidottuja venosia hiilipölyn peittämine
+vaateliaine, juuri ikään maalattuine nimineen. Ikkunoistaan voi
+Sidonie nähdä rannalla olevat ravintolat, jotka, olleti viikon
+kuluessa hiljaisia, pyhinä vilisivät kirjavaa hälisevää kansaa,
+joiden ilot sekaantuivat airojen raskaisiin mulahduksiin ja lähtivät
+molemmilta rannoilta yhtyäkseen joen yläpuolella tuohon melun ja
+huudon, naurujen ja laulujen virtaan, joka, juhlapäivinä nousee ja
+laskee lakkaamatta Seine'ltä kymmenen penikuorman matkalla.
+
+Viikon aikana nähtiin siellä harhailevan renttuja, joutoväkeä ja
+kulkulaisia, miehiä, suuret, leveät ja suippopäiset olkihatut
+päässä, villa mekko yllä, ja naisia, jotka toimetoinna istuivat
+vieruilla, katsella töllistellen kuin lehmät laitumella. Kaikki
+kiertävät saksat, soittoniekat ja silmänkääntäjät seisattuivat
+siihen, kuin kaupungin läheisyyteen. Rannikko oli täynnä heitä ja
+samaten pienet kyysät joen partailla aina aukenivat heidän saapuessa;
+valkoiset, avonaiset liivit, pörröiset hiukset ja piippunysä näkyivät
+ikkunoista, vakoillen tuota kiertävää törkyä, joka muistutti Parisin
+läheisyyttä.
+
+Se oli ikävää ja inhoittavaa. Tuskin orastunut ruoho kellersi
+tallattuna maassa. Pöly oli mustaa; ja kumminkin kulkivat joka
+torstai, ylhäiset kokotit sen kautta Casinoon kauhealla pauhinalla
+huonoissa vuokravaunuissaan. Kaikki tuo miellytti Parisilaista
+Sidonieta riivattua. Asnières'ista, oli pikku Chèbe, näet,
+lapsuudessaan kuullut kuuluisan Delobellen puhuvan, joka olisi
+tahtonut omata tuossa väylässä, kuin monet muutkin näyttelijät,
+pienen huvilan, maakaistaleen, jonne, teaatterista päästyä, mennään
+junalla kello puoli yksi yöllä.
+
+Sidonie Risler toteutti kaikki pikku Chèben unelmat.
+
+Molemmat veljet tulivat satamaportille, johon avain tavallisesti
+oli jätetty. He astuivat sisään ja kulkivat vielä nuorien pensaiden
+keskitse. Missä oli biljaardisali, missä puutarhurin huone, missä
+pieni lasinen ansari, jotka muistuttivat schveitsiläisten majojen
+eri osia, joita annetaan leluiksi lapsille: kaikki oli niin
+köykäistä, tuskin maahan kiinnitettyä ja valmiina pois lentämään
+vähimmästäkin vararikon tai oikun tuulen puuskasta. Oikea kokotti- tai
+peluri-huvila.
+
+Frans katseli ympärilleen hiukan hämillään. Perällä, kukka-vassien
+ympäröimälle perrongille, aukenivat salin korkeat ikkunat.
+Amerikalainen nojatuoli, kokoon pantavia renkkuja ja pöytä,
+jolla kahvi oli tarjottuna, seisoivat oven luona. Sisältä kuului
+pianonakkordeja, ja epäselvää laulunhuminaa.
+
+-- Kyllä maar' Sidonie hämmästyy, sanoi kelpo Risler kävellessään
+hiljaa hiekalla; hän ei odota minua ennenkuin illalla... Nyt opettelee
+hän rouva Dobson'in kanssa.
+
+Ja avaistuaan nopeasti oven, huusi hän kynnykseltä, sisään astumatta,
+suurella äänellä:
+
+-- Arvaa, kuka minulla on mukanani.
+
+Rouva Dobson, joka istui yksin pianon ääressä, hypähti ylös, ja
+salin perältä, vierasmaisten kasvien takaa, jotka seisoivat kopeina
+kauniilla pöydällä, nousivat kiiruusti Georges ja Sidonie esiin.
+
+-- Kuinka minua pelästytitte... sanoi Sidonie astuessaan Risleriä
+kohti. Hänen valkoisen peignoir'insa poimukset, joita siniset nauhat
+risteilivät ikäänkuin pienet taivaan viirut pilvien välistä liehuivat
+lattialla, ja päästyään hämmeksistään, astui hän, miellyttävän
+näköisenä ja ikuinen pikku hymy huulillaan, miestään suutelemaan ja,
+tarjoten Franssille otsansa; sanoi:
+
+-- Hyvää päivää, veljeni.
+
+Risler jätti heidät kahden kesken ja lähestyi Fromont nuorempaa, joka
+hänen kummakseen oli siellä:
+
+-- Kah, Chorche, sinä olet täällä... Minä luulin sinun olevan
+Savignyssä.
+
+Niin kyllä, nähkäähän... Minä tulin... Minä ajattelin, että te
+sunnuntaisin olette Asnières'issa... Minun oli puhuttava eräästä
+asiasta...
+
+Nopeasti, takertuen sanoihinsa, lähti hän puhelemaan hänelle jostakin
+tärkeästä tilauksesta. Vaihdettuaan muutamia yhden tekeviä sanoja
+Franssin kanssa, joka häntä välinpitämättömästi kuunteli, katosi
+Sidonie. Rouva Dobson jatkoi hiljaisia tremolojaan, jommoisilla
+teatterissa säestetään kriitillisiä kohtia.
+
+Laita oli se että tämäkin oli jotenkin jännittävä. Rislerin hyvä
+mieli vaan karkoitti kaiken väkinäisyyden. Hän pyysi anteeksi
+osakkaaltaan, ett'ei ollut kotona ja tahtoi näyttää Franssille
+talonsa. Salista mentiin talliin, tallista aittoihin, vajoihin ja
+ansareihin. Kaikki oli uutta, loistavaa ja komeata, mutta liian
+pientä ja epämukavaa.
+
+"Mutta, sanoi Risler hiukan ylpeillen, siihen on mennyt paljo rahaa!"
+
+Hän halusi, että ihmeteltäisi Sidonien ostoja mitä tarkimmasti,
+näytti kaasu- ja vesijohdon joka kerroksessa, täysikuntoiset
+soittokellot, puutarhakaluston, englantilaisen biljaardin,
+kylpykoneet, ja kaikkea näyttäessään lausui hän kiitollisuutensa
+Fromont nuoremmalle, joka, hänen kauppahuoneensa osakkaana, nimen
+omaan oli antanut hänelle rikkauden.
+
+Joka kerta kuin Risler vuodatti kiitollisuuttansa, väisti Georges
+Fromont häveten ja rasitettuna Franssin omituista katsetta.
+
+Aamiainen puuttui hilpeyttä.
+
+Rouva Dobson puhui melkein yksin, onnellisena saada kellua keskellä
+romantillista juonta. Tuntien, tai pikemmin luullen tuntevansa perin
+pohjin ystävänsä histoorian, käsittäen Franssin salaisen vihan,
+vanhan kiihkeän rakastajan vihana, joka näkee toisen sijassaan, ja
+Georges'in levottomuuden kilpailijan tulon hellittämänä, rohkaisi
+hän. toista katseella, lohdutti toista hymyllä, ihmetteli Sidonien
+levollisuutta, ja lykkäsi kaiken ylenkatseensa tuolle inhottavalle
+Rislerille, röyhkeälle ja julmalle tyrannille. Hänen ponnistuksensa
+tarkoittivat erittäinkin, ett'ei pöytään pääsisi tuo kauhea
+hiljaisuus, jota haarukkaiden ja lautasten kalina naurettavasti ja
+tukalasti säestää.
+
+Oitis aamiaisen loputtua, ilmoitti Fromont nuorempi palaavansa
+Savignyyn. Risler vanhempi ei uskaltanut pidättää häntä,
+ajatellessaan, että rakas rouva Chorche viettäisi ihan yksin pyhänsä
+kotona; ja voimatta sanoa sanaakaan lemmitylleen lähti rakastaja
+kovassa helteessä mennäkseen jälkeen puolisen junalla, asemalle asti
+hänen miehensä seuraamana, joka ei millään mokomin tahtonut jättää
+häntä saattamatta.
+
+Rouva Dobson istui hetken Franssin ja Sidonien kanssa
+pienessä lehtimajassa, jonka niiniköynnös tahditti punaisilla
+kukkasilmikoillaan; sitte, nähden vaivaavansa heitä, meni hän saliin,
+ja, niinkuin vast'ikään Georges'in ollessa, kävi hän soittamaan ja
+laulamaan vienosti, tuntehikkaasti. Hiljaisessa puutarhassa oli
+tuo kuolehtuva soitanto, joka hiipi lehvien läpi, ikäänkuin linnun
+kuherrusta myrskyn tulossa.
+
+Vihdoin he olivat yksin.
+
+Toukokuun aurinko paahtoi kovasti vielä harvalehtiseen majaan.
+Sidonie varjosti kädellänsä silmiään, katsellessaan rannalla
+kulkijoita. Frans katseli myöskin ulospäin, mutta toiselle haaralle;
+ja molemmat, kokien näyttää ihan riippumattomilta toinen toisestaan,
+kääntyivät samalla kertaa toisiinsa yhtäläistä liikettä ja ajatusta
+noudattaen.
+
+-- Minulla on teille puhumista, sanoi Frans, juuri kuin Sidonie oli
+au'aista suunsa.
+
+-- Minulla kanssa, vastasi hän totisesti; mutta mennään tänne...
+täällä on parempi olla.
+
+Ja he menivät yhdessä pienen puutarhan perälle rakennettuun
+paviljongiin.
+
+
+
+
+II.
+
+Selitys.
+
+
+Todellakin oli aika tuomarin tulla.
+
+Parisin kurimuksessa pyöri pikku vaimo huimasti. Köykäisyytensä
+pysytteli hänen vielä ylähällä; mutta liiat menot, loistonsa,
+yhä kasvava soveliaisuuden halveksimisensa, kaikki ennusti hänen
+kohta kaatuvan kumoon, vetäen perässään miehensä kunnian ja
+ehkäpä hävittäen myöskin suuren kauppahuoneen rikkauden ja nimen
+hurjuudellaan.
+
+Keskus, jossa hän eli, riennätti vieläkin hänen lankeemustaan.
+Parisissa, noissa pikkukauppiasten kaupungin osissa, jotka ovat
+oikeita maaseutukaupunkeja, kateellisuuteensa ja kielittelemisiinsä
+nähden, oli hän pakoitettu olemaan varovaisempi; mutta Asnières'issa,
+keskellä näyttelijäin huviloita, salaisia asumuksia ja kaikenlaisia
+virkaheittoja, ei häntä enää vaivannut mikään. Häntä ympäröi
+ilma-piiri, täynnä pahetta, joka hänelle sopi ja jota hän hengitti
+ilman vastenmielisyyttä. Tanssiaissoitto huvitti häntä iltasin, hänen
+kävellessä pienessä puutarhassaan.
+
+Kerran, yöllä, naapuritalosta kuulunut pistoolin laukaus, joka
+koko tienoolla levitti huhun inhosta ja tyhmästä juonesta, saattoi
+hänen uneksimaan samallaisista seikkailuista. Hänkin olisi tahtonut
+olla osallisena "jutuissa." Hänellä ei ollut mitäkään rajaa
+enää puheessaan ja vaatteuksessaan; niinä päivinä, jolloin hän
+ei ollut kävelemässä Asnières'in rannikolla, lyhyt hame päällä
+ja keppi kädessä, niinkuin joku komea nainen Trouvillessa tai
+Houlgatessa, istui hän kotonaan puettuna peignoir'iinsa, aivan kuin
+naapurinsa ihan työttömänä, tuskin huolien talostaan, jossa häneltä
+varastettiin kuin kokotilta, hänen siitä mitäkään tietämättä. Aamut
+pitkään nähtiin hänen ratsastelevan ulkona, kotona taas hän puheli
+tuntikaudet neitsyensä kanssa kummallisista naapureistaan.
+
+Vähitellen vaipui hän entiselle tasapinnalleen, jopa alemmaksikin.
+Rikkaasta, vakavasta porvaristosta, johon hänen naimisensa hänen
+oli kohottanut, langeta keikahti hän elättinaisten riviin.
+Matkustelemalla rautatiellä oudosti koristeltujen naisten parissa,
+joilla oli hiukset silmillä à la chien tai hajallaan selässä à la
+Geneviève de Brabant, muuttui hän vihdoin heidän kaltaiseksi. Kaksi
+kuukautta oli hän vaaleatukkaisena, Rislerin suureksi ihmeeksi ja
+hämmästykseksi nukkensa muutoksesta. Georgesia taas nuo hulluudet
+huvittivat, hän kun niissä luuli näkevänsä aina vaan uusia naisia.
+Hän se oli oikea mies, talon isäntä.
+
+Sidonieta huvittaakseen oli hän hankkinut hänelle jotakin seuran
+tapaista, naimattomia veikkojaan, muutamia iloisia kauppamiehiä, vaan
+tuskin koskaan naisia; naisilla, näet, on liian hyvät silmät. Rouva
+Dobson vaan oli ainoa nais-ystävä.
+
+Pantiin toimeen suuria päivällisiä, veneretkijä ja ilotulituksia.
+Päivästä päivään kävi Risler raukan asema yhä hullummaksi, yhä
+loukkaavammaksi. Kun hän iltasella tuli kotia väsyneenä ja huonoissa
+vaatteissa, oli hänen heti mentävä huoneesensa, hiukan toalettiansa
+tekemään.
+
+-- Meillä on vieraita päivälliseksi, sanoi hänen vaimonsa; joutukaa.
+
+Ja viimeiseksi kävi hän ruo'alle, tervehdittyään ensin kaikkia
+vieraita pöydän ympärillä, noita Fromont nuoremman ystäviä, joiden
+nimet hän tuskin tunsi. Omituista, että tehtaan asiat käyteltiin
+usein tässä pöydässä, johon Georges toi tuttaviaan maksavan isännän
+levollisessa vakuudessa.
+
+"Asioima-aamiaiset ja päivälliset!" Rislerin silmissä selittivät
+nuo sanat kaikki: osakkaan alituisen siellä olon, vieraiden
+valitsemisen ja Sidonien ihmeelliset vaatteukset, hän näet, teki
+itsensä kauniiksi ja veikisteleväksi kauppahuoneen asioissa. Tuo
+lemmittynsä virnaileminen saattoi nuoren Fromont'in epätoivoon. Joka
+hetki päivästä tuli hän odottamatta häntä katsomaan huolissaan,
+epäluuloisena ja peläten jättää kauan yksin tuon teeskennellyn ja
+nurjan luonteen.
+
+-- Mitäs sinun miehesi toimittaa?... kysyi ukko Gardinois
+pilkallisesti sisarensa tytöltä... Miks'ei hän käy useimmin minun
+luonani?
+
+Claire antoi Georges'ille anteeksi, mutta tämä alituinen poissa olo
+alkoi huolettaa häntä. Nyt hän itki aina saadessaan pienet kirjeliput
+tai lennätinsanomat, jotka tulivat joka päivä ruoka-aikaan: "Älä
+odota minua tänä iltana, kultaseni. Minä en voi tulla Savign'yyn
+ennenkuin huomenna tahi ylihuomenna yöjunalla."
+
+Hän söi ikävissään vastapäätä tyhjää paikkaa ja, tietämättä olevansa
+petetty, havaitsi miehensä vieroittuvan hänestä. Kun joku perhejuhla
+tahi muu tapaus pidätti Georges'in väkisin kotona, oli tämä aina
+hyvin hajamielinen, eikä sanonut, mikä häntä vaivasi. Koska Clairella
+ei ollut mitään lähemmin tekemistä Sidonien kanssa, ei hän tietänyt
+mitäkään, mitä Asnières'issa tapahtui, mutta, kun Georges jälleen
+lähti pois kiireissään ja hymysuin, kiusasi häntä, hänen yksinään
+ollessaan, outo epäily ja, niinkuin ne, jotka odottavat suurta
+murhetta, tunsi hän sydämessään suuren, aukon, paikan valmiin
+mullistuksia varten.
+
+Hänen miehensä ei ollut vähääkään onnellisempi häntä. Sidonie julmaa
+näkyi huvittavan kiusata häntä. Hän antoi kaikkien suositella
+itseään. Siihen aikaan muudan Cazabon, kutsuttu Cazaboniksi,
+italialainen tenoorilaulaja Toulouse'sta, rouva Dobsonin esittämä,
+kävi joka päivä heillä laulamassa kiihdyttäviä duettejä. Georges,
+joka oli hyvin mustasukkainen, juoksi Asnières'sä joka jälkeen
+puolen päivä, laimin löi kaikki ja alkoi jo pitää Risleriä liian
+huolimattomana vaimostaan. Georges olisi tahtonut, että hän olisi
+ollut sokea ainoastaan häneen nähden.
+
+Oi! jospa hän olisi ollut Sidonien mies, niin kyllä hän olisi
+pitänyt hänen alallaan. Mutta Georges'illa ei ollut mitäkään
+oikeutta Sidoniesen kuuli hän Sidonielta itseltä. Toisinaan saattoi
+tuo tyhmissäkin usein herännyt ajatus-oppi hänen ajattelemaan
+että hänkin, itse pettäessään, ansaitsisi olla petetty. Ikävä
+se oli ylipäänsä hänen elämänsä. Aikansa vietti hän juoksemalla
+jalokivikauppiasten ja vaatemyyjien luona löytääkseen Sidonielle
+lahjoja ja syrpriissiä. Hänen maar' Georges kyllä hyvin tunsi! Hän
+tiesi, että Sidonieta voi huvitella jalokivillä, vaan ei pidättää
+häntä ja että jos hän kerran alkaa ikävöidä...
+
+Sidonie ei ikävöinyt vielä. Hänellä oli tarpeellinen elantonsa,
+kaikki hyvä, mitä hän voi saavuttaa. Hänen rakkautensa Georges'iin
+ei ollut mitäkään hehkuvaa, eikä romantillista. Sidoniesta hän oli
+hänen toinen miehensä, joka oli nuorempi ja rikkaampi entistä.
+Salatakseen aviorikostaan, tuotti Sidonie vanhempansa Asnières'iin
+ja majoitti heidät pieneen taloon ihan seudun perälle, ja tuosta
+turhanpäiväisestä, ehdollisesti sokeasta isästä, sekä hellästä, aina
+sokaistusta äidistä teki hän itselleen kunniakeskuuden, jota hän
+huomasi sitä enemmän tarvitsevansa, mitä enemmän arvossa väheni.
+
+Kaikki oli hyvin sommiteltu tuossa häjyssä päässä, joka
+kylmäkiskoisesti arvosteli pahetta; ja hän luuli elämänsä jatkuvan
+aina yhtä rauhallisesti, kun yht'äkkiä saapui Frans Risler.
+
+Nähtyään hänen vaan astuvan sisään, käsitti Sidonie oitis rauhansa
+olevan vaarassa ja jotakin hyvin tähdellistä tulevan tapahtumaan
+heidän kesken.
+
+Silmänräpäyksessä oli hänen suunnitelmansa valmis. Se oli nyt vaan
+pantava toimeen.
+
+Paviljooni, johon he menivät, suuri ympyrän muotoinen suoja, jonka
+neljät ikkunat antoivat eri näköaloille, oli sisustettu etsoneita
+varten kuumana kesäaikana, turvapaikaksi auringon säteistä ja
+hyönteisten hyrinästä. Hyvin matala leveä sohva kiersi pitkin suojaa.
+Pieni matala pöytä seisoi keskellä, täynnä hujan hajan olevia kuosi
+lehtiä.
+
+Uudet seinäpaperit, jotka kuvasivat sinertävien ruokojen välissä
+lenteleviä lintuja, herättivät mieleen todellakin kesä-unelmia,
+synnyttivät köykäisiä kuvia liitelemään sulkeutuvien silmien eteen.
+Alas lasketut ikkuna varjostimet, permannolle levitetty peitto
+ja ulkopuolelta seiniä kiertelevä jasmiini ylläpitivät huoneessa
+erinomaista vilvakkuutta, jonka suloutta lisäsi läheisen joen humina
+lakkaamatta vyörivien aaltojen loiskinasta sen ahteita vastaan.
+
+Kohta sisääntultuaan, kävi Sidonie istumaan, syrjästen jalallaan
+pitkiä valkoisia helmojaan, jotka lumisateena laskeutuivat sohvan
+vierustalle, ja kirkkain silmin, hymysuin, pikku päähyt hiukan
+kallellaan, jonka oikullista itsepäisyyttä nauhasolmu korvalla
+lisäsi, odotti hän.
+
+Frans, hyvin vaaleana, jäi seisomaan ja katseli ympärilleen. Sitte,
+hetken kuluttua:
+
+-- Teen teille komplimenttini, sanoi hän; tepä hyvin ymmärrätte
+mukavuuden.
+
+Ja oitis, ikäänkuin peläten liika kaukaa alkaneensa puhelun, lisäsi
+hän rutosti:
+
+-- Kenelle on kiitos tuleva kaikesta tästä komeudesta?...
+Miehellenne vai rakastajallenne?...
+
+Hievahtamatta sohvalta, luottamatta edes silmiään häneen vastasi
+Sidonie.
+
+-- Molemmille.
+
+Frans joutui hiukan ymmälle tuosta pontevuudesta.
+
+-- Te siis tunnustatte tuon miehen olevan rakastajanne.
+
+-- Sepähän!... hitossa!...
+
+Frans katseli häntä hetken, mitäkään sanomatta. Sidoniekin,
+huolimatta tyyneydestään, oli käynyt vaaleaksi, eikä ikuinen pikku
+hymy enää väreillyt hänen suupielessään.
+
+Silloin sanoi Frans:
+
+-- Kuulkaahan, Sidonie. Veljeni nimi, jonka hän vaimolleen on
+antanut, on minun myös. Koska Risler on niin hullu, niin sokea, että
+hän antaa teidän pilata sitä, niin on minun asiani sitä puolustaa
+teidän solvauksianne vastaan... Siis, minä pyydän teitä ilmoittamaan
+herra Fromont'ille, että hänen on pian haettava toinen lemmitty, ja
+että hän menköön muualta perikatoa etsimään... Ell'ei...
+
+-- Ell'ei? kysyi Sidonie, joka, hänen puhuessaan, koko ajan oli
+nypistellyt sormuksiaan.
+
+-- Ell'ei, niin ilmoitan veljelleni, mitä täällä tapahtuu, ja
+oletteko hämmästyvä nähdessänne Rislerin yhtä ankarana, yhtä
+pelättävänä, kuin hän tavallisesti on leppeä. Ilmi-antoni hänen ehkä
+tappaa, vaan olkaa varma, että hän tappaa teidän ensin.
+
+Sidonie kohotti hartioitaan:
+
+-- Kah! Tappakoon... Mitäs minä siitä?
+
+Sen lausui hän niin pakahtuneen näköisenä ja niin kylmäkiskoisesti,
+että Franssin ehdottomasti tuli hieman surku tuota kaunista,
+nuorta, onnellista olentoa, joka puhui kuolemasta noin itsestään
+välinpitämättömänä.
+
+-- Rakastattehan siis häntä kovin? sanoi Frans hiukan jo leppeämmällä
+äänellä... Rakastattehan siis kovin tuota Fromont'ia, että ennemmin
+kuolette, kun jätätte hänet?
+
+Ripeästi nousi hän seisoalleen:
+
+-- Minäkö? minäkö rakastaisin tuota hassua, tuota riepua, tuota
+akkahölmöä miehen vaatteissa?... Kylläpä käskis!... Minä otin
+hänen, niinkuin minkä muun hyvänsä olisin ottanut...
+
+-- Minkätähden?
+
+-- Sentähden että niin piti, sentähden että olin hullu, sentähden
+että sydämessäni oli, ja että siellä on vieläkin rikoksellinen
+rakkaus, jonka tahdon temmata pois maksoi, mitä maksoi.
+
+Sidonie puhui hänelle silmistä silmiin, suu likellä hänen suutaan ja
+vavisten koko olennossaan.
+
+Rikoksellinen rakkaus!... Ketäs hän sitte rakasti?
+
+Frans pelkäsi udella.
+
+Aavistamatta vielä mitään, käsitti hän hänen katseestaan ja
+huokumisestaan, että hän ilmoittaisi jotakin kauheata.
+
+Mutta hänen tuomarin virkansa velvoitti hänen ottamaan selon kaikesta.
+
+-- Kukas se on, jota rakastatte?... kysyi hän.
+
+Toinen vastasi kumealla äänellä:
+
+Tiedättehän hyvin, että se olette te. Sidonie oli hänen veljensä
+vaimo. Kaksi vuotta oli Frans pitänyt hänen aina vaan kuin
+sisarenaan. Hänestä veljensä vaimo ei ollut enää mitenkään sama, kuin
+hänen entinen morsionsa, ja rikostahan olisi ollut hänen kasvojensa
+yhdestäkin piirteestä pitää häntä sinä, jolle hän muinoin niin usein
+oli sanonut: "Minä rakastan teitä."
+
+Ja nyt hän, Sidonie, sanoi rakastavansa häntä. Onnetoin tuomari
+oli kuin maahan kaivettu, huumautunut, eikä osannut vastata
+sanaakaan. Sidonie, hänen vastassaan, odotti... Päivä oli noita
+kirkkaita, helteisiä kevätpäiviä, joihin menneet sadehuuhdot ovat
+jättäneet lienteyttä ja omituista alakuloisuutta. Ilma oli lämmin
+ja levitteli kovin ensi helteestä vasta puhjenneiden kukkain hajua.
+Puoli-avonaisista ikkunoista täyttyi huone, jossa he olivat, tuosta
+hurmaavasta tuoksusta. Ulkoa kuului sunnuntaisoittoa ja etäisiä
+huutoja rannalta, ja lähempää, puutarhassa, rouva Dobsonin voipuva ja
+rakkautta huokaava ääni:
+
+    Minulle kerrottiin sun naivan;
+    Siis mua vartoo kuolemaaaa...
+
+-- Niin, Frans, minä olen teitä aina rakastanut, sanoi Sidonie.
+Rakkautta jonka kielsin ennen, koska olin nuori tyttö, ja nuoret
+tytöthän, näet, eivät aina tiedä mitä tekevät; sitä rakkautta ei
+mikään ole voinut poistaa minusta, ei mikään sitä vähentää. Kun
+kuulin, että Désirée, tuo onnetoin, tuo poloinen teitä myöskin
+rakasti, tahdoin jalomielisessä tarkoituksessa tehdä hänen elämänsä
+onnelliseksi uhraamalla oman elämäni ja oitis hylkäisin teidät, että
+menisitte hänen luo. Oi! silloin kun jo olitte kaukana, käsitin tuon
+uhrauksen olevan yli voimieni. Pikku Désirée raukka! Kovin olen häntä
+kironnut sydämeni pohjasta. Uskotteko? Siitä ajasta asti en ole
+tahtonut nähdä häntä, en kohdata häntä. Hänen näkönsä teki minulle
+liian paljo vaivaa.
+
+-- Mutta jos te rakastitte minua, kysyi Frans aivan hiljaa, jos te
+rakastitte minua, miksi naitte te sitte minun veljeni?
+
+Sidonien katse ei muuttunut.
+
+-- Naida Risler, oli päästä lähemmäksi teitä, Minä ajattelin: "Minä
+en voinut olla hänen vaimonsa. Hyvä, minä rupean, hänen sisareksensa.
+Ainakin siten minun on sallittu häntä vielä rakastaa, emmekä vietä
+koko elämäämme vieraina toisillemme... Oi! ne on unelmia kahden
+kymmenen vuoden i'än ajoilta, ja niiden mitättömyyden kokemus meille
+kyllä pian näyttää". Minä en ole voinut rakastaa teitä niinkään,
+Frans; minä en ole voinut unhoittaa teitä myöskään, sen on naimiseni
+estänyt. Toisen miehen kanssa olisi se ehkä käynyt päinsä, mutta
+Rislerin kanssa se oli mahdotointa. Hän puhui mulle aina teistä,
+teidän menestyksestänne, tulevaisuudestanne... Frans sanoi niin,
+Frans teki näin... Poloinen, hän teitä rakastaa kovin Ja sitte,
+julminta minulle oli se, että veljenne on teidän näköön. Ryhdissänne,
+piirteissänne on ikäänkuin sukunäköä, ja olletikin äänessänne, sillä
+usein, hänen minua hyväillessään, suljin silmäni ajatellessani: "Se
+on hän... Se on Frans..." Nähtyäni että tuo rikoksellinen ajatus
+muuttui rasitukseksi, kiusaukseksi, rupesin sitä karkoittamaan
+mielestäni. Minä suostuin kuulemaan tuota Georges'ia, joka kauan
+aikaa minua oli vainonnut, ja muuttamaan elämääni tekemällä sen
+iloiseksi, pauhaavaksi. Mutta, sen vannon teille, Frans, ett'en
+tuossa huvin pyörteessä ole koskaan unhoittanut teitä, ja jos kellään
+oli oikeutta tulla tänne vaatimaan minua tilille käytöksestäni, niin
+toden totta sitä oli vähimmin teillä, joka tahtomattanne olette
+saattaneet minun siksi, mikä olen...
+
+Hän vaikeni...
+
+Frans ei tohtinut katsoa häneen. Hetken ajan piti hän hänen liika
+kauniina, liika himottavana. Hän oli hänen veljensä vaimo!
+
+Eikä hän uskaltanut puhuakaan. Poloinen tunsi vanhan rakkauden
+itsevaltaisesti heräävän sydämessään ja tiesi, että nyt joka katse,
+joka sana, kaikki, mikä hänestä purskuisi esiin, osoittaisi pelkkää
+rakkautta.
+
+Ja hän oli hänen veljensä vaimo.
+
+-- Voi, meitä onnettomia, onnettomia, kun olemme, sanoi tuomari parka
+vaipuen alas sohvalle hänen viereensä.
+
+Nuo muutamat sanat jo olivat velttoutta, taipumisen alkua, ikäänkuin
+sallima, näyttäytyen julmalta, olisi ottanut häneltä voiman
+puolustaida. Sidonie oli pannut kätensä hänen kädelleen:
+
+-- Frans... Frans.
+
+Ja he istuivat siinä vastatusten, ääneti ja hehkuvin mielin rouva
+Dobsonin laulun viihdyttäminä, joka puuskittain tunki lehvien läpi:
+
+    Sun lempes' on mun mielen' vaivan',
+    Oi! siit' en voi parantuaaaa!
+
+Äkkiä näkyi ovella Rislerin iso vartalo:
+
+-- Tänne, Chèbe, tänne. He ovat paviljongissa. Samassa astui kelpo
+mies sisään appensa ja anoppinsa seuraamana, joita hän oli käynyt
+hakemassa.
+
+Hetki kului sydämellisiin tervehtimisiin. Olisittepa nähneet miten
+suojelevan näköisenä herra Chèbe tarkasteli isoa miestä, joka oli
+päätä ja hartioita häntä pitempi:
+
+-- Noh, poikaseni, käykö se mieltänne myöten tuo Suez'in kanava, vai?
+
+Rouva Chèbe, joka piti Franssia yhä hiukan tulevana vävypoikanaan,
+halaili häntä molemmin käsin, sill'aikaa kuin Risler, kömpelönä,
+kuin tavallisesti, ilossaan ja riemastuksessaan, puheli useimpien
+juottovasikkojen teurastuksesta tuhlajapojan palauksen vuoksi, ja
+karjuvalla äänellä, joka kajahteli kaikissa lähipuutarhoissa, huusi
+laulun opettajattarelle:
+
+-- Rouva Dobson, rouva Dobson... pyydän nöyrästi, tuo laulunne on
+liian surullista... Hiiteen, tänään osoitteellisuus... Soittakaapa
+meille ennen jotakin hyvin iloista, jotakin tanssittavaa, että mä
+pistäisin pienen pyörähdyksen rouva Chèben kanssa...
+
+-- Risler, Risler, hulluko te olette? vävyni!...
+
+-- No, no, mammaseni... Pitää tok'... hei!... Raskaasti, pitkin
+käytävää, raahasi hän myötään, automaatilliseen kuusiaskeliseen,
+oikeaan Vaucansonilaiseen valssiin anoppimuorinsa, joka hengästyen
+seisattui tuon tuostakin korjatakseen hattunsa lauenneita
+leukanauhoja ja shaalinsa, Sidonien häitä varten hankitun shaalin
+kasikoita.
+
+Hän oli ilosta juovuksissaan. Risler parka.
+
+Franssista tämä oli pitkä, unhoittumatoin tuskan päivä. Ajomatka,
+veneretki, välipala nurmella Ravageus-saarella, ei mitäkään
+Asnières'in huvitusta säästetty; ja koko ajan sekä päivänpaisteessa
+maantiellä että aaltojen heijastuksessa, piti hänen nauraa, jutella,
+kertoa matkastaan, puhua Suezin taipaleesta ja työhankkeista,
+kuunnella herra Chèben vimmassaan valittavan lapsiaan ja veljensä
+selityksiä _painimesta_. Kiertävä, Franssiseni, kiertävä ja
+kaksitoistakulmainen! Sidonie antoi herrojen jutella keskenään ja
+näkyi olevan syviin mietteisin vajonneena. Silloin tällöin lausui
+hän sanan tahi hymyili rouva Dobsonille, ja Frans uskaltamatta häntä
+katsella, seurasi hän sinialusimisen päivänvarjonsa liikkeitä ja
+hameensa häälymistä...
+
+Kuinka hän oli muuttunut kahdessa vuodessa! Kuinka hän oli tullut
+kauniiksi...
+
+Sitte seurasi kauheita ajatuksia. Sinä päivänä oli kilpa-ajot
+Longchampsissa. Vaunuja kulki ihan heidän sivuitse, naisten
+ohjaamina, joilla oli maalatut kasvot ja kaidat, ahtaat harsot.
+Liikkumattomina istuimellaan, pitivät he nuken tapaisesti suuren
+piiskansa hyvin suorana kädessään ja ikäänkuin elottomina tuijottivat
+heidän noetut silmänsä hevosen päähän Kaikki kääntyivät katselemaan
+heidän ryöppyävää ajoaan.
+
+Sidonie oli heidän näköisensä. Hän olisi itse samaten voinut ajaa
+Georgesin vaunuja; sillä Frans istui niissä. Frans oli juonut
+Georges'in viiniä. Kaikki tuo ylellisyys, jota perheessä nautittiin
+tuli Georges'ilta.
+
+Se oli häpeällistä, innoittavaa. Hän olisi tahtonut siitä huutaa
+veljelleen. Se hänen olisi täytynyt tehdä, tultuaan vaseti sitä
+varten. Mutta hänellä ei ollut siihen enää uskallusta.
+
+Oi, onnetointa tuomaria... Iltasella, päivällisen jälkeen, kun salin
+ovet olivat auki ammentaakseen joen viileätä ilmaa, pyysi Risler
+vaimoansa laulamaan, näyttääkseen Franssille hänen uusia taitojaan.
+
+Nojaten pianoon, vastusteli Sidonie surullisen näköisenä, sillä
+välin kuin rouva Dobson soitteli alkusäveleitä, ravistellen pitkiä
+kiharoitaan.
+
+-- Enhän minä osaa mitään. Mitäs minä teille laulan?
+
+Hän päätti vihdoin laulaa. Kalpeana vastenmielisenä, ihan toisia
+ajatellen, alkoi hän, kynttelin liehuvassa valossa ja puutarhan
+häkkien levittämässä tuoksussa, Louisianassa hyvin tavallisen
+kreoolilaisen laulan, jonka rouvan Dobson itse oli sovittanut laulua
+ja pianoa varten:
+
+    Pikku neiti Sisi rukkaa.
+    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.
+
+Ja laulaessaan tuon onnettoman pikku Sisi rukan historiaa, jonka
+rakkaus oli tehnyt hulluksi, näytti Sidonie itsekin potevan rakkauden
+tautia. Millä sydäntä särkevällä tunteella millä haavoitetun
+kyyhkysen huudolla kertoi hän tuon surumielisen loppusäkeen, joka
+kuului niin ihanalta seudun lapsimaisella murteella.
+
+    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.
+
+Voihan siitä käydä hulluksi hänkin, tuo onnetoin tuomari.
+
+Eipä vaan. Tenhotar oli huonosti valinnut laulunsa. Tuo neiti Sisin
+nimi yksin oli muuttanut Franssin yht'äkkiä pieneen huoneesen
+Maraisissa, hyvin kauas Sidoniesta, ja sääli hänen sydämessään loitsi
+esiin tuon pikku Désirée Delobellen kuvan, joka häntä kauan oli
+rakastanut. Yhteentoista vuoteen saakka ei hän ollut kutsuttu muuksi
+kuin Sirèeksi tai Sisiksi ja hän se oli tuo kreoolilaisen laulun
+_pikku Sisi raukka_, aina hylätty, aina uskollinen rakastajatar.
+Vaikka Sidonie nyt olisi mitä laulanut, ei Frans kuullut, eikä nähnyt
+mitään. Hän istui tuolla tuon suuren nojatuolin vieressä, pienellä
+matalalla jakkaralla, jolla hän usein oli valvonut odottaessaan isää.
+Niin, siellä oli hänen pelastuksensa, siellä, eikä muualla. Paettava
+oli tuon lapsukaisen lemmen turvaan, heittäydyttävä sinne umpisilmin
+sanoen: "Ota minut... pelasta minut..." Ja ken ties? Désirée rakasti
+kovin. Ehkä pelastaisi hän hänen, parantaisi hänen rikoksellisen
+intohimonsa.
+
+-- Minnekä menet?... kysyi Risler nähdessään veljensä äkkipikaa
+nousevan ylös, heti ensimmäisen laulun loputtua.
+
+-- Minä lähden pois... Jo on myöhä.
+
+-- Mitä? etkö sinä jää tänne yöksi? Huoneesi on valmis.
+
+-- Aivan valmis, liitti Sidonie omituisella katseella.
+
+Frans empi kovasti. Hänen, näet, piti välttämättä olla Parisissa
+muutamien tärkeiden asioiden tähden, joita yhtiö oli antanut hänelle
+toimitettavaksi. Koetettiin vielä pidättää häntä, vaan hän oli
+jo etehisessä, kävi puutarhan läpi kuuvalossa, ja, Asnières'in
+kaikenlaisen hälinän keskitse riensi hän juoksuun asemalle.
+
+Hänen mentyä, lähti Risler huoneesensa. Sidonie ja rouva Dobson
+viipyivät salin ikkunalla. Soitto läheisestä Casinosta kuului
+soutajien hoilotuksien sekä säännöllisen ja kumean tamburinin
+tapaisen tanssipauhun keskeltä.
+
+-- Sepä vasta ilonhäiritsijä!... sanoi rouva Dobson.
+
+-- Ei hätää! minä hänen masensin, vastasi Sidonie; minun täytyy vaan
+olla varoillani... Nyt minut pidetään tarkalla silmällä. Hän on
+mustasukkainen... Minä kirjoitan Cazabonille, ett'ei hän tulisi tänne
+vähään aikaan; ja sinä, huomeaamuna, menet sanomaan Georges'ille,
+että hän pysyisi kaksi viikkoa Savignyssa.
+
+
+
+
+III.
+
+Pikku neiti Sisi rukka.
+
+
+Oi; kuinka Désirée oli onnellinen.
+
+Frans kävi joka päivä istumassa hänen jalkojensa juurella, niinkuin
+ennen muinoin tuolla pienellä matalalla tuolilla, muttei nyt enää
+puhuakseen Sidoniesta.
+
+Aamusella, heti työhön ruvetessaan, näki Désirée oven hiljaa
+aukenevan: "Hyvää päivää, neiti Sisi." Frans kutsui häntä nyt aina
+siten, niinkuin hänen nimensä pienenä tyttinä oli; ja, jospa
+tietäisitte, kuinka sievästi hän sanoi: "Hyvää päivää, neiti Sisi."
+
+Iltasella odottivat he "isää" yhdessä, ja Désiréen työtä tehdessä,
+kertoi Frans vavistuttavia kertomuksia matkoiltaan.
+
+-- Mikä sinun on? Sinä et ole enää sama kuin ennen, sanoi hänelle
+rouva Delobelle, hämmästyksissään nähdessään hänen niin iloisena ja
+etenkin niin hilpeänä. Seikka on se, että sen sijaan kuin hän ennen
+lakkaamatta istui vajonneena nojatuoliinsa isoäidin tapaisesti, pikku
+ontuva nousi ylös tuon tuostakin, meni ikkunalle semmoista vauhtia,
+kuin olisi hänelle siivet kasvaneet, harjoitteli seisomaan hyvin
+suorana ja kyseli hiljaa äidiltään:
+
+-- Näkyykö _se_, kun minä en kävele? Ennen koristi hän ainoasti
+pienen sievän päänsä, mutta nyt koski hänen mielistelynsä koko hänen
+henkilöään. Hän oli sangen, sangen koketti nyt, ja sen kaikki kyllä
+huomasivat. Linnut ja kärpäsetkin olivat silloin aivan omituisen
+näköiset.
+
+Niin kyllä, Désirée Delobelle oli onnellinen. Muutamia päiviä oli
+Frans kä'ennyt viemään kaikki yhdessä maalle, ja, koska isä, joka
+aina oli niin hyvä, niin jalomielinen, suostui antamaan naisilleen
+yhden päivän virkavapautta, lähtivät kaikki neljä eräänä sunnuntai
+aamuna matkalle.
+
+Mahdotointa ajatella, kuinka kaunis ilma sinä päivänä oli. Kun
+Désirée aukasi ikkunansa kello kuusi, kun aurinko aamuhuurussa
+lämpöisesti paistoi ja hän ajatteli metsiä, ketoja ja vainioita,
+ja koko tuota ihmeellistä luontoa, jota hän niin pitkään aikaan ei
+ollut nähnyt, vaan nyt sai nähdä Franssin seuralla, niin kyyneleet
+tulivat hänen silmiinsä. Kellot soivat, kadulta kuului jo hälinää,
+köyhätkin pukeutuivat pyhävaatteisinsa ja juhla valkaisi pienten
+sydenpolttajainkin posket. Pitkään ja herkuitellen nautti Désirée
+tuota harvinaisen päivän kultaista aamukoittoa.
+
+Edellisenä iltana oli Frans tuonut päivän-varjostimen, pienen,
+norsunluuvartisen varjostimen; huolellisesti, mutta yksinkertaisesti
+puki hän itsensä, niinkuin tuleekin köyhän, pienen, viallisen, joka
+tahtoo kulkea huomiota herättämättä. Eikä ole kylliksi sanottu, että
+hän vaan oli viehättävä, tuo pikku viallinen.
+
+Hyvin säntilleen kello yhdeksän tuli Frans vuokrarattaineen hakemaan
+kutsutuitaan. Neiti Sisi astui aivan yksin, nojaten käsipuihin,
+veikeästi ja aristelematta. Takana kävi rouva Delobelle katsoen
+tytärtään; kuuluisa näyttelijä, palttoo käsivarrella, riensi edelle
+nuoren Rislerin kanssa ovea aukaisemaan.
+
+Oi, hauskaa ajomatkaa, kausista seutua, kaunista jokea, kauniita
+puita...
+
+Elkää kysykö missä; Désirée ei sitä koskaan tietänyt. Hän vastaa vaan
+että aurinko loisti sillä seudulla enemmän kuin missään muualla,
+linnut visertelivät iloisemmin, metsä oli jylhempi; eikä hän
+valehtelekaan.
+
+Pikkuruisena oli hän toisinaan ollut kauniina päivinä kävelemässä
+maalla. Mutta sittemmin piti alituinen työ, köyhyys ja viallisille
+niin suloinen istuva elämä hänen kuni naulattuna vanhaan asuntoon
+Parisissa, jossa hän eli ja jonka korkeat katot, rautabalkongeilla
+varustetut ikkunat, tehtaiden torvet, vanhanaikuisien rakennusten
+mustista seinistä silmään pistävine punaisine tiilineen, olivat hänen
+aina samallaisena ja riittävänä näköalanaan. Moniin aikoihin ei hän
+nähnyt muita kukkia kuin kyöräkellokukkansa ikkunallaan, eikä muita
+puita, kuin akaasioita, jotka kaukaa Fromont'in tehtaalta savun läpi
+haamoittivat.
+
+Hänen sydämensä paisui ilosta, kun hän pääsi maalle. Huvin ja
+nuoruuden elvyttämänä ihmetteli hän kaikkia, taputteli kämmeniään,
+huutaa inahtaen kuni linnun puiput; ja suoran uteliaisuutensa into
+peitti aivan hänen epävakaisen käyntinsä. Todellakin, sitä ei kovin
+paljo näkynytkään. Sitä paitse oli Frans aina läsnä, valmiina
+auttamaan ja tarjoamaan kätensä hänen hypätäkseen ojien yli, ja niin
+kiihkeänä, katsellen häntä hellin silmin. Tuo ihmeellinen päivä kului
+kuin uni. Oksien välissä huurun tapaisesti väräjävä sinitaivas,
+puiden, juurella leviävä varjoisa, salamielinen metsä-näky, jossa
+kukat suorina, kopeina ylenivät ja kullan-keltaiset jäkälät näyttivät
+tammien rungosta loistavilta auringon säteiltä, valoisat nurmikot,
+kaikki, jopa väsymyskin ulkona vietetystä päivästä, ihastutti,
+hurmoitti hänen.
+
+Illan suussa, kun hän metsän rinteeltä, hämärän tullessa, katseli
+haaraantuvia, kellertäviä teitä, hopeavyönä kimmeltelevää jokea, ja
+tuolla edempänä molempien mäkien kätkössä pilven tapaisia harmaita
+kattoja, tornin huippuja ja kuvukkoja, joiden hänelle sanottiin
+olevan Parisin, anasti hän yhdellä katseella muistiinsa koko tuon
+ihanan, lempeä ja kesä-ilmaa tuoksuavan kukkamaiseman, ikäänkuin ei
+hän koskaan, koskaan enää näkisi sitä.
+
+Kukkaisvihko, jonka pikku ontuva vei kävelyltään kotia, tuoksui koko
+viikon hänen huoneessaan. Hyasinttien, orvokkien ja orapihlajain
+joukkoon yhdistyi paljo pieniä, nimettömiä kukkia, noita kainokaisia,
+jotka lentosiemenistä kasvavat kaikkialla pitkin maantien vartta.
+
+Katsellessaan noita hentoja, vaaleansinisiä ja heleän punaisia
+kukkateriä, kaikkia noita ylen hienoja värin läikkeitä, joita kukat
+ovat keksineet ennenkuin mitkään maalarit, uudisti Désirée kävelynsä
+viikon kuluessa monta monituista kertaa. Orvokit muistuttivat
+hänelle pientä mätästä, josta hän ne oli poiminut, etsimällä niitä
+lehtien alta, sormet Franssin sormien joukossa. Suuret vesikukat
+olivat talven kirrestä vielä kostean ojan partaalla, ja niitä
+saavuttaakseen, oli hän nojannut hyvin lujasti Franssin käsivarteen.
+Kaikki nuo muistot juolahtivat hänen mieleensä, hänen työtä,
+tehdessään. Silloin kimalteli avonaisesta ikkunasta paistava aurinko
+kolibrin höyhenille. Kevät, nuoruus, laulut ja tuoksu muuttivat tuon
+surullisen, viidennen kerroksen työhuoneen muodon, ja totisena sanoi
+Désirée äidilleen, haistellessaan ystävänsä antamaa kukkaisvihkoa.
+
+-- Oletko huomannut, äiti, kuinka kukat tänä vuonna haisevat hyvin?...
+
+Ja Frans alkoi myöskin lumoutua. Vähin erin anasti neiti Sisi hänen
+sydämensä, josta tämä oli karkoittanut muistonkin Sidoniesta. Totta
+on, että tuomari parka teki siinä kohden parastaan. Yhtä mittaa
+istui hän Désiréen luona, ja likistyi häntä kohtaan kuin lapsi. Ei
+kertaakaan ollut hän tohtinut palata Asnières'iin. Sidonie peloitti
+häntä vielä liioiksi.
+
+-- Käyhän toki meillä... Sidonie pyytää sinua tulemaan, sanoi tuon
+tuostakin kelpo Risler, kun Frans kävi häntä tehtaalla katsomassa.
+Mutta Frans piti puoliaan, syytti kaikenlaisia asioita lykätäkseen
+aina käyntinsä seuraavaksi päiväksi. Se oli helppo tehdä Rislerin
+kanssa, jolla oli enemmän kuin koskaan puuhaa _painimestaan_, joka
+silloin jo oli tekeillä.
+
+Joka kerta kuin Frans tuli veljensä luota, odotti häntä ukko
+Sigismund ja käveli muutamia askeleita ulkona hänen kanssaan, leveä
+hihainen lystriini mekko yllä, kynä ja kynäveitsi kädessä. Hän teki
+aina nuorelle miehelle selon tehtaan asioista, jotka jonkun aikaa jo
+näkyivät käyvän paremmin. Herra Georges tuli säännöllisesti työhön
+ja meni joka ilta Savignyyn yöksi. Tiliä ei enään tuotu kassaan.
+Rouvakin näkyi siellä pysyvän rauhallisemmin paikallaan.
+
+Rahastonhoitaja riemuitsi.
+
+-- Näetsen, kultaseni, että hyvä oli kun sinulle ilmoitin... Et
+tarvinnut muuta kuin tulla, niin oli kaikki taas järjestyksessä...
+Yhden tekevä, lisäsi kunnon ukko tavan mukaan innostuneena, yhden
+tekevä... _mulla ei ole luottamusta_.
+
+-- Elkää pelätkö, herra Sigismund, minä olen läsnä, sanoi tuomari.
+
+-- Ethän vielä lähde, Franssiseni, vai?
+
+-- En, en vielä... Minulla on ensin toimitettava suuri asia.
+
+-- Ahaa! sitä parempi.
+
+Hänen suuri asiansa oli Désirée Delobellen naiminen. Frans ei ollut
+siitä vielä puhunut kenellekään, ei edes hänelle itsellekään; mutta
+neiti Sisi epäili kai jotakin, sillä päivästä päivään kävi hän yhä
+iloisemmaksi ja sievemmäksi, ikäänkuin hän olisi aavistanut hetken
+kohta tulevan, jolloin hän tarvitsisi kaiken ilonsa ja kauneutensa.
+
+Eräänä sunnuntaina jälkeen puolisen olivat he yksin työhuoneessa.
+Rouva Delobelle oli mennyt ulos ylpeänä oikein saada käydä käsitysten
+suuren miehensä kanssa; ja Franssin oli hän jättänyt pitämään seuraa
+tyttärelleen. Sinä päivänä oli Frans erittäin huolellisesti puettu,
+ihan pyhänpäiväiseksi, mutta samalla oli hän omituisen näköinen;
+katseensa oli kaino ja päättäväinen, hellä ja juhlallinen; ja
+yksistään hänen tavastaan liikutella pientä matalaa tuolia lähemmä
+suurta nojatuolia, käsitti suuri nojatuoli, että sille aiottiin uskoa
+hyvin tärkeä asia, jota se kyllä vähän aavistikin. Puhelu alkoi ensin
+kaikenlaisista asioista, joita tavan takaa pitkät äänettömyydet
+keskeyttivät, samoin kuin matkalla pysähdytään purtoa pitämään joka
+kyytipaikassa ja levähtämään perille pääsemisen vuoksi.
+
+-- Tänään on kaunis ilma.
+
+-- Oi, oikein kaunis.
+
+-- Kukkakimppumme tuoksuu yhä hyvin.
+
+-- Oi, oikein hyvin.
+
+Ja tavallisista asioista puhuessaankin olivat heidän äänensä
+liikutetut tunteista, jotka olivat sanoihin puhkeamaisillaan.
+
+Vieläkin läheni pieni matala tuoli vieläkin enemmän suurta
+nojatuolia; ja katsellen toisiaan, käsi kädessä, molemmat lapset
+mainitsivat hiljaa ja harvaan toisiaan nimeltä:
+
+-- Désirée.
+
+-- Frans.
+
+Samassa kolkutettiin ovelle.
+
+Hiljainen varova nakutus oli hienosti hansikoitun käden, joka pelkää
+likaantuvansa pienimmästäkin kosketusta.
+
+-- Sisään!... sanoi Désirée hiukan kärsimättömällä äänenväreellä.
+Sidonie, kauniina ja ystävällisenä, astui sisään. Ohikulkiessaan
+poikkesi hän tervehtimään pikku Sisiä, jota hän, näet, kauan aikaa
+oli halunnut nähdä.
+
+Franssin läsnä-olo näkyi häntä kovin hämmästyttävän, ja iloisesti
+puhellessaan vanhan ystävänsä, Désiréen kanssa, hän tuskin katsoi
+Franssiin. Kaikenlaisten hyväilyjen, ystävällisten puheiden ja
+hauskojen tarinoimisten jälkeen menneestä ajasta, tahtoi hän nähdä
+porrasikkunan ja Risleriläisten asunnon. Häntä huvitti, näet, siten
+muistella nuoruutensa aikoja.
+
+-- Muistatteko, Frans, kun kolibri prinsessa astui huoneesenne,
+pää-nupukka suorana ja koristettuna pätineellä lintujen höyhenistä?
+
+Frans ei vastannut mitään. Hänen mielensä oli liiaksi liikutettu
+voidakseen vastata. Jokin ilmoitti hänelle, että tuo nainen oli
+tullut ainoastaan hänen tähden, tahtoi omistaa hänen, estää hänen
+kuulumasta toiselle, ja poloinen huomasi kauhistuen, ett'ei siihen
+suurta ponnistusta tarvittu. Nähdessään vaan Sidonien astuvan sisään,
+oli hänen sydämensä jo voitettu.
+
+Désirée taas ei aavistanut niitäkään. Sidonie oli aivan vilpittömän
+ja ystävällisen näköinen. Ja olivathan hän ja Frans sisaruksia.
+Rakkaus ei ollut enää mahdollinen heidän välillä.
+
+Kumminkin oli pikku ontuvalla hämärä aavistus onnettomuudestaan,
+kun Sidonie, pois lähtiessään, kääntyi ovella välinpitämättömästi,
+sanoakseen langolleen:
+
+-- Niin vainkin, Frans, Risler pyysi minun tuomaan teidät
+päivälliselle tänä iltana meille... Vaunut ovat täällä, portilla...
+Sivukulkiessamme otamme hänet tehtaalta.
+
+Sitte, mitä ikänä sievimmällä hymyllä:
+
+-- Päästät kai hänen meille, eikö niin, Sirée? Ole huoleti, kyllä me
+hänen takaisin annamme.
+
+Kiittämätöin Frans! Hän uskalsi mennä pois.
+
+Hän meni empimättä, kertaakaan kääntymättä, intohimonsa, ikäänkuin
+raivoavan meren, valtaamana, eikä sinä päivänä, ei seuraavina, ei
+koskaan sitte enää, saanut neiti Sisin suuri nojatuoli tietää, mitä
+hauskaa pienellä matalalla tuolilla oli sanottavaa.
+
+
+
+
+IV.
+
+Odotussali.
+
+
+    "Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän kuin
+    konsana, ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?
+    Rikoksemme on väkevämpi meitä... Muutoin, onko rikosta, että
+    rakastamme toisiamme?... Olimmehan määrätyt toinen toisellemme.
+    Eikös meillä ole oikeutta yhdistyä, vaikka elämä meidät onkin
+    erottanut? Siis, tule. Lähtömme on päätetty... Huomen-iltana,
+    Lyon'in asemalla, kello kymmenen... Otan piljetit ja odotan sinua
+   ... Frans."
+
+Kuukauden oli Sidonie toivonut tuota kirjettä, kuukauden ajan oli
+hän käyttänyt kaikkea imarteluansa ja kavaluuttansa saadakseen
+lankonsa intohimoja kirjallisesti puhkeamaan esiin. Vaikea oli
+hänen siinä onnistuessaan. Helppoa ei ollut houkutella rikokseen
+moista rehellistä ja nuorta sydäntä, kuin Franssin oli, ja tuossa
+omituisessa taistelussa, jossa se, joka todellisesti rakasti, soti
+omaa asiataan vastaan, tunsi Sidonie usein voimainsa pettävän ja
+melkein vaipui toivottomuuteen. Kun hän ihan jo luuli kukistaneensa
+vastustajansa, niin tämän rehellisyys yht'äkkiä ryntäsi ilmi, ja hän
+oli aivan pakenemaisillaan, luiskahtamaisillaan Sidonien käsistä
+karkuun.
+
+Sepä myös riemastus hänelle, kun hän eräänä aamuna sai tuon
+kirjeen. Juuri silloin oli rouva Dobson siellä. Hän oli vast'ikään
+tullut, tuoden tietoja Georgesilta, joka valitti ikävää ja alkoi
+olla huolissaan langosta, joka oli kiihkeämpi, mustasukkaisempi ja
+vaativampi, kuin itse Sidonien mies.
+
+-- Voi, armasta raukkaa, armasta raukkaa, sanoi senttimenttaalineen
+amerikkalainen rouva, jospa näkisit, kuinka hän on onnetoin.
+
+Ja ravistaen kiharoitaan, aukaisi hän nuotti käärynsä, otti
+sieltä esiin kirjeen armaalta raukalta ja kätki sen huolellisesti
+romanssilehtien väliin, onnellisena ollakseen sekoitettu
+rakkausjuttuun ja innostuneena salajuoniin, josta hänen kylmät
+silmänsäkin ja kuiva, vaalea hipiänsä olivat hiukan lievistyneet.
+
+Kummallisinta on, ett'ei nuori ja sievä Dobson, joka hyvin kernaasti
+tarjoutui tuohon lakkaamattomien rakkauskirjeiden toimittamiseen,
+ollut itse koskaan kirjoittanut, eikä saanut yhtäkään semmoista
+omalle osalleen.
+
+Ollen alinomaa matkalla Asnières'in ja Parisin välillä, rakkaussanoma
+siiven alla, pysyi tuo omituinen kirjekyyhkynen uskollisena
+lakalleen, eikä kuhertanut muulloin kuin täydestä syystä.
+
+Kun Sidonie näytti hänelle Franssin kirjeen, kysyi rouva Dobson:
+
+-- Mitä ai'ot vastata?
+
+-- Se on tehty. Minä lupasin.
+
+-- Mitä? Lähdetkö tuon hullun kanssa.
+
+Sidonie rupesi nauramaan:
+
+-- Enpähän. Minä lupasin vaan siksi, että hän menisi minua odottamaan
+asemalle. Pitihän minun toki saada kiusata häntä neljännestunnin
+ajan! Hän on minua kylläksi vaivannut koko kuukauden. Ajattelepa,
+että olen muuttanut koko elämäni tuon herran tähden. Minun on
+täytynyt sulkea oveni ystäviltäni, kaikilta, mitä nuorta ja
+rakastettavaa tunnen, alkaen Georgesista aina sinuun saakka. Sillä,
+näet, rakkaani, sinä et myöskään ollut hänen mieleensä, hän tahtoi
+laittaa sinutkin pois, niin kuin kaikki muut.
+
+Sidonie vaan ei puhunut siitä, joka olikin kovin syy hänen vihaansa
+Franssia vastaan, että tämä oli pelottanut häntä kovin, uhkaamalla
+sanoa hänen miehelleen. Siitä hetkestä lähtien oli hänen hyvin paha
+olla, ja hänen elämänsä, kallis, hemmoiteltu elämänsä, näkyi olevan
+kovassa vaarassa. Noissa valkoverisissä, näöltään kylmäkiskoisissa
+ihmisissä, niinkuin Risler, on kauhea, tuima viha, jonka seurauksia
+on mahdotoin arvata, samoin kuin pelottaa käyttää tuota muodoltaan
+vähäpätöistä hajutointa, räjähtävää ruutia, kun ei tunne sen voimaa.
+Nimenomaan kauhisti häntä ajatus, että hänen miehensä jonakin päivänä
+voipi saada tiedon hänen käytöksestään.
+
+Entisestä elämästään, köyhästä elämästään väekkäässä kaupunginosassa,
+johtui hänelle mieleen muistoja rappiolla olevista perheistä, miesten
+kostoista hurmea tahroista, häpeällisten aviorikosten tähden.
+Kuolleet kummitukset vainosivat häntä. Ja kuolo, ikuinen lepo haudan
+hiljaisuudessa kammotti tuota pientä olentoa, joka hurjasti isosi
+huvituksia, himosi, riehuvan elämän pauhinaa.
+
+Tuo auvoinen kirje teki lopun hänen ahdistuksestaan. Nyt oli
+Franssin mahdotoin ilmiantaa hänet, jopa raivossakin pulmastaan,
+tietäessään, minkälainen ase hänellä oli käsissään; muutoin, jos hän
+puhuisi, näyttäisi Sidonie kirjeen, ja kaikki syytökset näyttäisivät
+Risleristä pelkältä panettelulta. Äläs! herra tuomari, jouduittepa
+nyt pälkääsen.
+
+Äkkiä valtasi hänen mieletöin ilon vieska.
+
+-- Minä virkoan... minä virkoan... sanoi hän rouva Dobsonille. Hän
+juoksi pitkin puutarhan käytäviä, teki suuria kukkavihkoja saliin,
+aukaisi auringolle kaikki ikkunat selälleen, antoi määräyksiä
+keittäjälle, ajajalle ja puutarhurille. Talo oli kaunistettava
+Georgesin tuloa varten ja, aluksi, valmisti hän suurta päivällistä
+viikon lopulla. Todellakin, näytti, kuin hän olisi ollut poikessa
+kuukauden ja palannut ikävältä ja väsyttävältä asiamatkalta, niin
+kova kiire oli hänellä panemaan ympärillään kaikki liikkeesen ja
+eloon.
+
+Seuraavana päivänä, iltasella, olivat Sidonie, Risler ja rouva
+Dobson yhdessä salissa. Sillä välin kuin Risler selaili erästä
+suurta mekaniikki kirjarämää, säesti rouva Dobson piaanolla Sidonien
+laulaessa. Yht'äkkiä tämä lakkasi keskellä romanssia ja remahti
+kovaan nauruun. Kello löi kymmenen. Risler kohotti nopeasti nenänsä:
+
+-- Mikä sinua naurattaa?
+
+-- Ei mikään... muistui vaan jotakin mieleeni, vastasi Sidonie,
+osoittaen rouva Dobsonille kelloa silmää iskemällä.
+
+Se oli yhtymykseksi määrätty hetki, ja hän ajatteli rakastajansa
+tuskaa, häntä odottaessaan.
+
+Kun sanansaattaja oli tuonut tuon kuumeentapaisesti odotetun
+lupauksen Sidonielta, muuttui Franssin levotoin mieli yht'äkkiä
+tyyneksi ja rauhalliseksi. Ei ollut enää horjuvaisuutta, eikä
+taistelua intohimon ja velvollisuuden välillä. Tuota pikaa tunsi
+hän keventyneensä, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut omaatuntoa
+rahtuakaan. Suurimmalla levollisuudella teki hän valmistuksiaan,
+hinasi remettinsä lattialle, tyhjensi piirongit ja kaapit, ja paljo
+ennen aikaa, jolloin hän oli määrännyt tavaroita noudettaviksi, istui
+hän arkun päällä keskellä huonettaan, katsellen seinälle naulattua
+karttaa, harhailevan elämänsä vertauskuvaa, seuraten silmällään
+teiden suoria viivoja ja merta kuvaavia aaltomaisia juovia.
+
+Ei kertaakaan pistänyt hänelle päähän ajatus, että toisella puolen
+porraslavaa joku itki ja huokaili hänen tähden. Ei kertaakaan
+ajatellut hän veljensä toivottomuutta ja hirmuista näytelmää,
+jonka hän oli jälkeensä jättävä. Hän oli kaukana noista asioista,
+edellä jo tuolla aseman laiturilla Sidonien kanssa, joka oli puettu
+mustiin matka- ja pako-vaatteisin; kohta vielä kauempana, sinisen
+meren rannalla, jonne seisattuivat vähäksi ajaksi vainustellakseen
+takaa-ajoja; ja yhä vaan kauempana, tuntemattomassa maassa, josta ei
+kukaan voinut tiedustella, eikä ottaa kiinni heitä. Toisinaan olivat
+he istuvinaan rautatievaunuissa, yöllä, aavalla kentällä. Sievä,
+kelmeä pää lepäsi hänen rinnallaan, huulet hänen huuliensa kohdalla
+ja syvälliset silmät katselivat häntä lamppujen hämärässä valossa,
+pyörien ja höyryn tuudittaessa.
+
+Ja nyt, veturi, vohku ja karju, järisytä maa, punasta taivas, sylje
+tulta ja savua. Sukella tunneliin, kiidä vuorten ja virtojen poikki,
+lennä, leimua, jylise; mutta vie meidät kanssasi, vie kauas pois
+asutusta mailmasta, pois sen la'eista, tunteista, ulos elämästä, ulos
+itsestämmekin!...
+
+Kaksi tuntia ennenkuin kassa avattiin oli Frans jo Lyon'in asemalla,
+tuolla ikävällä asemalla, joka, ollen aivan Parisin reunalla, näyttää
+ihan, kun se olisi ensimmäinen pysäkki maalla. Hän kävi istumaan
+pimeimpään nurkkaan, hievahtamatta, ikäänkuin pyörryksissä. Hänen
+aivonsa olivat silloin yhtä levottomat ja sekavat, kuin asemakin.
+Hänen valtasi kaikenlaiset johdottomat ajatukset, himmeät muistot,
+eriskummalliset yhdistykset, Hänen päässään kulkivat kerran semmoiset
+kaukaiset matkustukset, että hän pari kolme kertaa arveli, miksi
+hän oli siellä ja mitä odotti. Mutta noista sekavista ajatuksista
+ilmestyi Sidonien muisto esiin ja kirkasti ne täydellä valollaan.
+
+Hän oli tulossa.
+
+Ja vaikka yhtymyksen aika ei ollut vielä lähelläkään, katseli
+hän koneentapaisesti noita ihmisiä jotka kiirehtivät ja huusivat
+toisiaan, ja etsi, eikö huomaisi komean haamun ilmestyvän yht'äkkiä
+väen joukosta, väistämällä sen syrjään joka askeleella loistavalla
+kauneudellaan.
+
+Monta junaa ehti mennä, monta tulla, monta vihellystä, ikäänkuin
+repäisemällä, kajahtaa katon kaarissa, ja asemalla oli yht'äkkiä
+autiota ja tyhjää kuni kirkossa arkipäivinä. Kymmenen juna lähestyi.
+Muita ei enää ollut sitä ennen. Frans nousi ylös.
+
+Nyt se ei ollut enää unta, eikä ajan aavojen, epävarmojen rajojen
+sisällä harhailevaa hourailua.
+
+Neljännestunnin, viimeistään puolen kuluttua oli Sidonie tuleva.
+
+Silloin alkoi hänessä odotuksen julma tuska olemisen taukoaminen,
+tuo ruumiin ja hengen omituinen tila jolloin sydän ei syki, hengitys
+huohottaa kuin ajatuskin, liikkeet ja lauseet loppuvat kesken ja
+kaikki odottaa. Runoilijat ovat satoja kertoja kuvanneet rakastajan
+tuskallista ahdistusta, kun hän kuuntelee vaunujen rytinää autiolla
+kadulla ja salaisia askeleita portailla.
+
+Mutta odottaa lemmittyään asemalla, odotussalissa on aivan toisin
+kamalaa, Hämärät lamput, jotka valaisevat tomuisen permannon, suuret
+akkunat alituinen jalkojen kapse ja ovien jyske, jotka kaikuvat
+levottomissa korvissa, korkeat, tyhjät seinät, leveät ilmoitukset,
+matkustuksen, muutoksen, haluttomuuden ja epävakaisuuden tunne, kaikki
+tuo likistää sydäntä ja lisää ahdistusta.
+
+Frans käveli edestakaisin, piti silmällä kaikkia vaunuja, jotka
+tulivat ja seisattuivat pitkien kiviastinten eteen. Niiden ovet
+aukenivat, sulkeutuivat paiskattuina ja ulkoa pimeästä astui kasvoja
+esiin valoisalle kynnykselle, sekä rauhallisia että huolestuneita,
+onnellisia, ja kärsiviä, harson peittämiä höyhenhattuja,
+talonpoikaislakkia ja uneliaita lapsia, joita kädestä talutettiin.
+Joka uusi ilmiö värisytti häntä. Hän luuli näkevänsä Sidonien,
+epäilevänä, huntuun verhottuna, hiukan hämillään. Sukkelaan juoksisi
+hän hänen luo levottaakseen, puolustaakseen häntä.
+
+Kuta enemmän asema täyttyi, sitä vaikeampi oli varalla pito. Vaunuja
+tuli lakkaamatta. Hänen oli juostava ovesta toiseen. Silloin meni hän
+ulos, arvellen siellä voivansa nähdä paremmin; hän ei voinut kauemmin
+kärsiä tukalassa, tukehduttavassa salin ilmassa pakahduttavaa
+ahdistusta.
+
+Oli lauha ilma syyskuun lopulla. Keveän sumun läpi näyttivät vaunujen
+lyhdyt hämäriltä ja tummilta viettävän, ison valtatien perältä.
+Jokaiset tulivat ikäänkuin sanoen: "Tässä olen..." Mutta Sidonie
+vaan ei niistä koskaan astunut ulos, ja nuo vaunut, joita hän oli
+nähnyt kaukaa tuleviksi, sydän toivosta paisuneena, niinkuin ne olisi
+sisältäneet enemmän kuin hänen elämänsä, palasivat hävyttömästi,
+tyhjinä ja keveinä, Parisiin takaisin.
+
+Lähtöhetki lähestyi. Hän katsoi kelloa. Oli, jäljellä ainoasti
+neljännestunti; mutta avottu kassa kutsui häntä. Hän juoksi sinne ja
+asettui pitkään riviin.
+
+-- Kaksi ensimmäisen luokan Marseilleen, sanoi hän. Hänestä tämä jo
+näytti haltuun ottamiselta.
+
+Tavaroilla kuormitettujen rattaiden ja toisiaan tuuppivan,
+myöhästyneen väkijoukon lävitse palasi hän tarkastuspaikalleen.
+Ajurit huusivat: "Karttakaa!" Hän jäi tielle, hevosten jalkoihin,
+korvat lumossa, silmät suurina tuijottaen. Enää viisi minuuttia.
+Mahdotointa oli hänen ehtiä ajallaan. Kaikki riensivät sisäsaleihin.
+Remetit vierivät tavaravaunuun; palttinaan käärityt suuret mytyt,
+vaskinauloilla varustetut matkalaukut, kauppa-asiamiesten oluksessa
+riippuvat pienet salkut, kaikenlaiset ja kaiken kokoiset vakat
+syöksyivät samaa ovea kohti, täristen ja heiluen, yhtä kiireesti
+kaikki.
+
+Vihdoin hän ilmestyi...
+
+Niin, kas tuossa, hän se on varmaan, tuo nainen mustissa, hoikka,
+solakka, mukana toinen, pienempi, epäilemättä rouva Dobson. Mutta
+tarkemmin katsoessa huomasi hän erehdyksensä. Se oli nuori nainen,
+joka oli hänen näköisensä komea, kuin hänkin, Parisitar, kasvot
+onnellisina. Nuori mies myöskin tuli häntä tapaamaan. Varmaan
+vastanaineita, jotka lähtivät matkalle, äiti saattoi heitä, istutti
+heidät vagongiin. Onnellisina riensivät he Franssin ohitse. Vimman
+ja kateuden tunteella näki hän heidän kulkevan suuresta ovesta ulos,
+nojaten toisiinsa, kansan tunkemina ja likistäminä.
+
+Hänestä näytti, kuin he olisivat jotakin häneltä varastaneet ja että
+he anastavat hänen ja Sidonien paikan junassa...
+
+Kaikki ovat lähdön vimmassa, soitetaan viimeinen kerta, höyry
+humisten purskuaa, myöhästyneet juosta kapsivat, kuuluu ovien
+paisketta ja omnibusten jyminää. Eikä Sidonie tule. Ja Frans odottaa
+yhä. Silloin tuntee hän käden olallaan. Jumalan kiitos!
+
+Hän kääntyy. Herra Gardinois'in iso pää, korvakkeilla varustetussa
+lakissa, on hänen edessään.
+
+-- Ell'en erehdy, olette herra Risler. Lähdette kai Marseilleen? Minä
+lähden myös, vaan en kauas.
+
+Hän selittää Franssille myöhästyneensä Orleans'in junasta ja
+koettavansa päästä Savignyyn Lyon'in rataa myöten; sitte puhuu hän
+Risler vanhemmasta ja tehtaasta.
+
+-- Näköään, asiat siellä ei käy oikein, viimeisinä aikoina...
+Bonnardelin vararikko koski kipeästi heihinkin... Olkoon meidän
+nuoret miehet vaan varovaisia... Jos tämmöistä kyytiä ajoivat, niin
+kumoon sitä mennään, kuin Bonnardelliläisetkin... Mut, anteeksi. Joko
+kassa suljetaan. Näkemään saakka.
+
+Frans tuskin kuuli, mitä hänelle sanottiin. Veljensä häviö,
+koko mailman kukistuminen on hänelle yhden tekevä. Hän vartoo
+vartomistaan...
+
+Ja äkkiä sulkeutuu kassa, ikäänkuin hänen itsepäisen toivonsa
+viimeiseksi salvaksi. Asema on tyhjä uudelleen. Häly on siirtynyt,
+muuttanut tielle; ja äkkinäinen kova, vihellys katoaa yöhön,
+kajahtaen rakastajalle iroonisena jäähyvästinä.
+
+Kymmenen juna lähti.
+
+Hän koettaa olla tyyni ja järkevä. Silminnähtävästi on Sidonie
+myöhästynyt Asnières'sista; mutta tietäen, että hänet odotetaan, tulee
+hän, vaikka millä tunnilla yöllä. Odottakaamme vielä. Sitähän varten
+tämä sali on tehty.
+
+Onnetoin istuu rahille. Suuret ikkunat teljetään. Kirjakauppias
+korjaa unenhorroksissa myömäläänsä. Koneentapaisesti katselee hän
+kirjariviä, tuota rautatien kirjastoa, jonka nimikirjoitukset hän jo
+osaa ulkoa, oltuaan siellä neljä tuntia.
+
+Siinä on kirjoja, jotka hän on lukenut teltissä, Ismailiassa ja
+laivalla, Suezista tullessaan, ja noissa halvoissa, tyhjissä
+romaaneissa on hänestä ikäänkuin meren ja vieraan maan tuoksua. Mutta
+ennen pitkää sulkeutui kirjamyymälä, eikä hänellä ollut enää sitäkään
+varaa pettääksen väsymystään ja kuumettaan. Lelukoju astui myös
+kohdakkoon kokonaan lauta-aitaukseensa. Vihellys pillit, käsirattaat,
+ruiskuttimet, lapiot, haravat, huviloissa asuvien Parisilaisten koko
+työkalusto katoaa silmänräpäyksessä. Myöjä eukko, vanha kivulloinen,
+surullisen näköinen nainen kääriytyy vanhaan vaippaansa ja menee
+pois, lämmitin kädessä.
+
+Kaikki nuo ihmiset ovat lopettaneet päivänsä, venytettyään sen
+viimeiseen hetkeen saakka miehuullisesti ja itsepäisesti, Parisin
+tavalla, joka ei sammuta lyhtyjään ennenkuin päivän noustessa.
+
+Ajatellessaan tuota myöhään valvomista, juolahti hänelle mieleen
+hyvin tunnettu huone, jossa lamppu sillä hetkellä valaisi koliibrien
+ja kiiltomatojen peittämää pöytää, mutta nopeasti läpäisi tuo näky
+hänen mielessään johdottomain ajatusten sekasorron, jonka odottamisen
+vimma oli herättänyt.
+
+Äkkiä huomasi hän nääntyvänsä janoon. Aseman ravintola oli vielä
+auki. Hän menee sinne. Palvelijat nukkuvat penkeillä. Permanto on
+märkä solkkuvedestä, jolla lasia on huuhdottu. Hänelle tarjotaan
+äärettömän hitaasti, sitte, juodessaan, ajattelee hän, että Sidonie
+ehkä on tullut ja etsii häntä odotussalista hän kavahtaa ylös, ja
+syöksee ulos kuin hullu, jättäen lasin täyteen ja rahat pöydälle.
+
+Hän ei tule enää.
+
+Frans tuntee sen.
+
+Hänen askeleensa kajahtelevat pitkin aseman siltaa, yksitoikkoisesti,
+säännöllisesti, kiihdyttäen häntä todistamalla hänen yksinäisyyttään
+ja vauriotaan.
+
+Mitäs sitte on tapahtunut? Mikä häntä on voinut estää? Onko hän
+sairastunut, vai lieneekö hänellä jo edeltäpäin tunnon vaivoja
+rikoksestaan? Niin ollen, olisi hän kai ilmoittanut, laittanut rouva
+Dobsonin. Tai kuka ties' on Risler nähnyt kirjeen? Sidoniehan on niin
+hurja ja varomatoin.
+
+Ja hänen sillä lailla arveluihin vaipuessaan, kului aika. Mazasin
+rakennusten harjat, jotka olivat pimentoon vaipuneet, alkoivat
+jo vaalastaa ja käydä selkeimmiksi. Mitäpä tehdä? Oli mentävä
+Asnières'iin oitis tiedustelemaan, kuulustelemaan. Hän olisi jo
+tahtonut olla siellä.
+
+Päätöksen tehtyään, astui hän pikaisin askelin portaita alas. Tiellä
+tuli hänelle vastaan sotamiehiä, laukut selässä, ja köyhiä, jotka
+menivät aamujunalle ja olivat ylähällä jo ennen päivän nousua.
+
+Aamupuhteessa näytti Parisi ikävältä ja kolkolta. Lyhdyt heittivät
+kaduille punertavan valon ja vartijat astuivat kaksin, seisattuen
+katujen kulmissa ja tarkasti katsellen kulkijoita.
+
+Yhden vartijapaikan luo oli seisattunut väkeä, ryysynkerääjiä ja
+maalaisämmiä. Epäilemättä oli jonkun yönäytelmän suoritus tapahtuva
+poliisikomsarjuksen luona... Oi, jos Frans olisi tuntenut tuon
+näytelmän; mutta hän ei sitä aavistanutkaan, katseli vaan kaukaa
+kylmäkiskoisesti.
+
+Kaikki nuo törkeydet, tuo koitto, joka kalvaana levisi Parisin
+yli, lyhdyt, jotka vilkkuivat Seinen rannalla, ikäänkuin kynttelit
+ruumiinvalvojaisissa, ja voipumus unettomasta yöstä, kietoivat hänen
+syvään suruun.
+
+Tultuaan Asnières'iin, pari kolme tuntia käytyään, heräsi hän kuin
+unesta.
+
+Aurinko nousi kaikessa kunniassaan tulehduttaen kedot ja joet. Silta,
+talot ja laituri, kaikki näyttivät somilta aamun valossa, joka
+ilmitoi uuden päivän, iloisena, hymyilevänä, yön synkästä sumusta.
+Kaukaa näki hän veljensä asunnon, joka, heränneenä, näytteli kukkiaan
+avatuista ikkunoista. Hän käveli vähän aikaa uskaltamatta mennä
+sisään.
+
+Yht'äkkiä huutaa hoilotti hänelle joku joen ahteelta:
+
+Kali, herra Frans... Tehän varhain olette noussut tänä päivänä.
+
+Se oli Sidonien renki, joka oli hevosien uitossa.
+
+-- Eikö mitään uutta taloon kuulu?... kysyi Frans vavisten.
+
+-- Ei mitään, herra Frans.
+
+-- Onko veljeni kotona?
+
+-- Ei, hän oli yötä tehtaalla.
+
+-- Eihän kukaan ole sairas?
+
+-- Ei, herra Frans, ei minun tietääkseni.
+
+Ja hevoset astuivat veteen rintaa myöten, purskuttaen vaahtoa.
+
+Silloin päätti Frans soittaa kelloa.
+
+Puutarhan käytäviä kaspittiin parasta aikaa. Talossa oli kova hälinä;
+ja vaikka olikin vielä varhain, kuuli hän Sidonien heleän äänen,
+niinkuin linnun laulun, otsikon ruusujen keskeltä.
+
+Hän puheli vilkkaasti.
+
+Levottomin mielin astui Frans kuunnellakseen.
+
+-- Ei, ei taalesosetta... Siinä jo on tarpeeksi... Vaan sen pitää
+olla hyvin jäädytetty, ja kello seitsemäksi... Niin, ja alkuruo'aksi...
+mietitäänhän vähän...
+
+Hän oli kovassa keskustelussa emännöitsijänsä kanssa kuuluisasta
+päivällisestä seuraavaksi päiväksi. Lankonsa äkkinäinen ilmestyminen
+ei häirinnyt häntä ollenkaan.
+
+-- Ahaa! hyvää päivää, Frans, sanoi hän rauhallisesti... Heti
+paikalla olen käskettävänne. Meille tulee huomenna vieraita
+päivälliseksi, talon tuttavia, suuri asioimispäivällinen...
+Suvaitsette, kaiketi?
+
+Raittiina, hymyilevänä, valkoreunustuksineen, laahaava peignoiri yllä
+ja pieni karikkasäpsä päässä, jatkoi hän ruokalistansa osoittelua,
+hengittäen tuoresta ilmaa, joka nousi niityiltä ja joelta. Hänen
+tyynillä kasvoillaan ei ollut vähintäkään huolen tai levottomuuden
+jälkeä. Hänen sileä otsansa, tuo hämmästyttävä katseen sulous, joka
+kauan aikaa nuorensi hänen näköään, ja puoli-avonaiset, ruusuiset
+huulensa muodostivat kummallisen vastakohdan rakastajan yöllisen
+tuskan ja väsymyksen raastamille kasvoille.
+
+Hyvän neljännestunnin istui Frans salin nurkassa ja
+kuuli lueteltavan, tavallisessa järjestyksessään, kaikki
+porvarillis-päivällisen ruokalajit, aina pienistä lämpöisistä
+leivoksista, ja Normandilaiseen pallakseen kuuluvista lukemattomista
+aineksista, Montreuilin persikkoihin ja Fontainebleaun viinimarjoihin
+saakka.
+
+Vihdoin, kun he olivat yksin ja hän voi puhua:
+
+-- Ettekö siis ole saanut kirjettäni?... kysyi hän kumealla äänellä.
+
+-- Kyllä, aivan oikein.
+
+Hän nousi korjatakseen kuvastimen edessä muutamia pieniä kutria,
+jotka olivat takertuneet hänen häilyviin nauhoihinsa, ja jatkoi
+itseään katsellessaan:
+
+-- Kyllä, sainpa hyvinkin kirjeenne... Olinpa siitä
+ihastuksissanikin... Ja nyt, jos teitä haluttaa antaa veljellenne
+ilkeät kanteenne, joilla minua uhkasitte, niin näytän helposti
+toteen, että valheellisesti syytätte minua ainoastaan sentähden,
+kun minä, niinkuin minun tulikin tehdä, hylkäsin rikoksellisen
+rakkautenne. Pitäkää se teille sanottuna... ja näkemään saakka.
+
+Onnellisena kuin näyttelijätär, joka on lopettanut mahtipontisen
+katkelmansa, kulki hänen ohitse ja meni ulos salista hymyillen,
+suupieli kohotettuna, riemuiten ja vihatta.
+
+Eikä Frans häntä tappanut!
+
+
+
+
+V.
+
+Sanomissa.
+
+
+Tuon katalan päivän aattona, vähän sen jälkeen kuin Frans salaa oli
+jättänyt huoneensa Braque-kadun varrella, tuli kuuluisa Delobelle
+kotiinsa, aivan pahoilla mielin, väsyneen ja kylmäkiskoisen
+näköisenä, niinkuin aina jotakin vastaista tapahtuessa.
+
+-- Voi, Herra Jumala, mitä nyt, poloiseni, on tapahtunut?... kysyi
+kohta äiti Delobelle, jota liioiteltu, teaatterillinen osoittelu ei
+vielä ollut kahdessakymmenessä vuodessa tylsyttänyt.
+
+Ennen vastausta, entinen näyttelijä, joka ei koskaan jättänyt
+mitäkään sanaa ilman jotakin edelläkäypää, muinoin näyttämöä
+varten opittua kasvojen liikettä, väänsi alas suunsa iletyksen ja
+vastenluontoisuuden merkiksi, ikäänkuin hän juuri olisi nielaissut
+jotakin hyvin karvasta.
+
+-- Varmaan, sanoi hän, orat Rislerit joko kiittämättömiä, itsekkäitä,
+tahi sitte hyvin huonosti kasvatettuja ihmisiä. Tiedättekö mitä
+kuulin portinvartijattarelta, joka pilkallisesti loi minuun karsaan
+silmäilyn?... No niin, Frans Risler on lähtenyt pois. Hän on
+äskettäin jättänyt asuntonsa ja ehkä tällä hetkellä Parisinkin,
+tulematta edes kättäni puristamaan ja kiittämään häntä kohtaan täällä
+osoitetusta ystävyydestä... Mitäs te siitä pidätte?... Sillä eihän
+hän sanonut hyvästi teillekään, vai? Ja kuitenkin -- siitä ei ole
+kuukauttakaan -- istua kökötti hän meillä alinomaa, soimaamatta
+puhuakseni.
+
+Rouva Delobelle päivitteli ja pahoitteli. Désirée, sitä vastoin, ei
+sanonut sanaakaan, ei edes liikahtanutkaan. Aina vaan sama jäämuru.
+Eikä messinkilankakaan seisattunut hänen vikkelissä sormissaan... --
+Olkaapa sitte ystäviä, jatkoi kuuluisa Delobelle. Mitäs minä olen
+sitte vielä tehnyt hänelle?
+
+Hän tahtoi luuletella itseään, että koko mailma häntä
+vihasi ja vainosi. Se, näet, kuului hänen asemaansa elämässä,
+ristiinnaulitsemiseensa taiteen puolesta.
+
+Lempeästi, melkein äidillisellä helleydellä -- sillä aina löytyy
+äidillisyyttä hemmoittelevassa, anteeksiantavassa rakkaudessa, jonka
+suuret lapset herättävät -- lohdutti rouva Delobelle miestään,
+hyväili häntä, lisäsipä herkkuruo'an päivälliseksi. Viheliäinen oli
+todellakin pahoillaan. Franssin lähdettyä, oli ikuinen kestitsijän
+paikka, joka Rislerillä ennen oli, taas avoin ja näyttelijä muisti
+herkkuja, jotka häneltä menivät hukkaan.
+
+Ja ajatelkaapa tuon itsekkään, pintapuolisen kiukun rinnalla oli
+vielä todellinen, kauhea murhe, kuolettava murhe, jota ei sokea äiti
+edes huomannutkaan... Mutta katsohan toki tytärtäsi, onnetoin vaimo.
+Katso tuota kuuleata kelmeyttä, noita kyynelettömiä silmiä, jotka
+loistavat tuijottaen, ikäänkuin olisivat keskittäneet aatoksensa
+ja katseensa yhteen ainoaan niille vaan näkyvään esineesen.
+Aukaisuta tuo pieni, suljettu, kärsivä sielu. Kuulustele lastasi.
+Saata hänet puhumaan, saata hänet etenkin itkemään, vapautuakseen
+masentavasta taakasta, ett'eikä kyynel-lähteiden synkistämät silmät
+tähystäisi avaruudessa tuota hirveätä, tuntematointa esinettä, siihen
+toivottomasti kiintyen.
+
+Voih!...
+
+Löytyy naisia, joissa äiti kuolettaa aviopuolison. Tässä aviopuoliso
+oli kuolettanut äidin. Ollen jumalassa, Delobelle'n, papittarena
+huolimatta muusta kuin tuosta idolistaan, ajatteli hän, että
+tyttärensäkin oli syntynyt maailmaan pyhittääkseen itsensä vaan
+samaan palvelukseen ja polvistuakseen samalla alttarilla. Heillä
+molemmilla ei näet ollut kuin yksi maali elämässä, -- tehdä työtä
+suuren miehen kunnian puolesta, lohduttaa hänen väärin arvosteltua
+neroaan. Muuta ei ollut olemassakaan. Ei koskaan äiti Delobelle,
+huomannut Désiréen pikaista punastumista Franssin sisään tullessa,
+eikä rakastuneen tyttärensä mutkia puhuakseen, oli mikä oli, hänestä
+ja mainitakseen hänen nimensä tuon tuostakin keskusteluissaan työtä
+tehdessä, tämä kun jo oli tapahtunut monta vuotta, aina siitä, ajasta
+saakka kun Frans aamuisin lähti Centraali-kouluun, siihen aikaan kuin
+he sytyttivät lamppunsa päivää alottaakseen. Ei koskaan kysellyt
+hän noista pitkistä äänettömyyksistä, jolloin luottoisa onnellinen
+nuoruus sulkeutuu tulevaisuuden haveksimiin; ja jos hän toisinaan,
+kun Désiréen vaitiolo häntä väsytti, sanoi hänelle: "Mikä sinun on?"
+niin nuoren tytön vastaus: "Ei mitään", oitis johti äidin hetken
+hajamieliset ajatukset jälleen hänen lempihuoleensa.
+
+Niinikään tuo nainen, joka käsitti miehensä sydämmen ja pienimmänkin
+rypyn hänen olymppilaisella ja arvottomalla otsallaan, ei omannut
+koskaan mitäkään hellyyden ennettä pientä Sisi rukkaa kohtaan, vaikka
+sen kautta vanhimmatkin, elähtyneimmätkin äidit nuorentuvat niin,
+että tulevat lastensa hartaimmiksi ystäviksi ja neuvon antajiksi.
+
+Ja siinäpä sellaisten miesten, kuin Delobelle'n, tunnotoin
+itsekkäisyys onkin hirvein.
+
+Se synnyttää muitakin ympärillään. Tottumus muutamissa perheissä
+pitää silmämääränä yhtä ainoata olentoa, jättää väkisenkin syrjään
+ilot ja murheet, jotka sille ovat välinpitämättömät ja hyödyttömät.
+
+Ja kysytään, mitä nuoren, lakastuneen tyttöraukan sydäntä särkevä
+tuskainen draama kuuluu suuren näyttelijän kunniaan.
+
+Kuitenkin hän kärsi kovin.
+
+Lähes kuukauden, siitä päivästä saakka, kun Sidonie tuli hakemaan
+Franssia sinisissä vaunuissaan, tiesi Désirée jo, ett'ei häntä
+enää rakastettu ja tunsi kilpailijansa nimen. Hän ei ollut
+heille vihoissaan, hän surkutteli heitä pikemmin. Vaan miksi
+oli Frans tullut? Minkätähden oli hän kevytmielisesti antanut
+hänelle valheellisen toivon. Niinkuin onnettomat, vankeuden
+pimeyteen tuomitut pian totuttavat silmänsä synkeyden varjoihin
+ja jäsenensä ahtaasen tilaan ja sitte, jos heitä hetkeksi viedään
+ulos päivän valoon, palatessa vankeus heistä näyttää paljoa
+synkemmältä; niin hänenkin, tuon lapsi raukan, oli suuri, hänen
+elämässään yht'äkkiä leimahtanut valo, poistuessaan, yhä kolkompana
+palauttanut vankeuteen. Oi, kuinka paljo kyyneleitä hän oli
+niellyt yksinäisyydessä siitä hetkestä saakka! Kuinka paljo hän
+oli kertonut murheistaan pienille lintusilleen! Sillä vielä tämän
+kerrankin ylläpiti hänen työ, hurja, viivyttämätöin työ, joka
+säännöllisyydellään, yksitoikkoisuudellaan, alituisesti samojen
+huolien, samojen liikkeiden palauttamisella, oli hänen ajatustensa
+hillitsijänä.
+
+Ja niinkuin hänen sormissaan pienet kuolleet linnut saivat
+elon nä'ön, niin hänen haaveensakin, toiveensa, jotka samaten
+olivat kuolleet ja täynnä vielä hienompaa, vielä läpitunkevampaa
+myrkkyä kuin se, joka pölynä lenteli hänen työpöytänsä ympärillä,
+räpyttelivät silloin tällöin siipiään tuskan ja ylösnousemisen innon
+ponnistuksella. Frans ei ollut kokonaan häneltä kadonnut. Vaikka
+hän nyt tuli ainoastaan harvoin häntä katsomaan, niin tiesi Désirée
+hänen olevan kuitenkin lähellä, kuuli hänen tulevan ja menevän,
+kävelevän nopeasti porraslavalla, ja toisinaan näki hän oven ra'osta
+hänen rakkaan vartalonsa ohi vilahtelevan. Hän ei ollut onnellisen
+näköinen. Ja mitä onnea saattoi hän odottaa? Hän rakasti veljensä
+vaimoa. Ja ajatellessaan, ett'ei Frans ollut onnellinen, unhoitti tuo
+hyvä olento melkein oman surunsa, muistaessaan ystävätään.
+
+Että Frans vielä tulisi häntä rakastamaan, sen hän hyvin tiesi
+olevan mahdotointa. Mutta hän ajatteli, että jonakuna päivänä ehkä
+hän näkisi hänen tulevan sisään kuolehtuvana, masentuneena, istuisi
+pienelle matalalle tuolille ja, pannen päänsä hänen syliinsä, itkeä
+nyyhkyttäen kertoisi hänelle surunsa ja sanoisi: "Lohduta minua..."
+
+Tuo kurja toivo oli elättänyt häntä jo kolme viikkoa. Niin vähän,
+näet, hän tarvitsi.
+
+Vaan ei. Sekin häneltä kiellettiin. Frans oli lähtenyt, lähtenyt
+katsahtamatta häneen, hyvästiäkään sanomatta. Rakastajan petoksen
+jälkeen ystävän petos. Se on hirveätä...
+
+Isänsä ensimmäisistä sanoista tunsi hän syöksyvänsä pohjattomaan,
+jäiseen, synkkään kuiluun huikeasti, tunnottomasti, tietäen, ett'ei
+hän sieltä koskaan voisi valoon palata. Hän tukehtui. Hän olisi
+tahtonut vastustella, taistella, huutaa avuksi.
+
+Vaan ketä?
+
+Hän tiesi hyvin, ett'ei äitinsä häntä kuulisi.
+
+Sidonieta?... Oi, hän tunsi hänen nyt hyvin. Parempi olisi hänen
+ollut kääntyä pienten kiilto-höyhenisten lintustensa puoleen, joiden
+terävät silmät kylmäkiskoisella ilolla häntä katselivat.
+
+Hirmuisinta oli, että hän oitis käsitti, työnkään tällä kertaa ei
+häntä pelastavan. Se oli kadottanut hyväntekeväisen ominaisuutensa.
+Tenhottomilla käsillä ei ollut enää voimaa; väsyneet, hervottomat
+sormet jäivät lannistuneesta mielestä työttömiksi.
+
+Mikäs hänen olisi voinut ylläpitää tuossa semmoisessa onnettomuudessa?
+
+Jumalako? Vai se, jota kutsutaan taivaaksi?
+
+Se ei hänelle muistunut mieleenkään.
+
+Parisissa, työväen asunnoissa etenkin, ovat talot niin korkeat,
+kadut liian kapeat, ilma liian sumea, että taivasta huomattaisi. Se
+katoaa tehtaiden savuun ja kosteista katoista nousevaan huuruun;
+ja sitte on elämä niin kova useimmille noista ihmisistä, että jos
+heidän kurjuudessaan joskus johtuukin ajatus Kaitselemukseen, niin
+tapahtuu se vaan nyrkkiä sille näyttääkseen ja sitä kirotakseen.
+Senpä tähden tapahtuukin niin paljon itsemurhia Parisissa. Kansa,
+joka ei osaa rukoilla, on kuolemaan valmis, vaikka koska. Kaikissa
+sen kärsimyksissä näyttäytyy sille kuolema, kuolema, joka vapauttaa
+ja lohduttaa.
+
+Sitähän pikku ontuvakin niin tarkkaan katseli.
+
+Päätöksensä oli oitis tehty: oli kuoltava.
+
+Mutta miten?
+
+Liikkumattomana sijallaan, sillä välin kuin inha elämä meni menojaan
+hänen ympärillään, kuin äitinsä valmisti päivällistä ja suuri mies
+esitti pitkää monoloogia ihmiskunnan, kiittämättömyyttä vastaan,
+harkitsi hän, mikä kuolontapa oli valittava. Olematta melkein
+koskaan yksin, ei hän voinut ajatella lämmitintä hiilineen, joka
+sytytetään ovet ja ikkunat tukkeessa. Käymättä koskaan ulkona, ei
+hän voinut ostaa lääkeyrttijen myöjältä myrkkyäkään, pientä tukkua
+Valkosta jauhoa, jonka sopii pistää taskun pohjalle neulakotelon
+ja sormistimen joukkoon. Oli sitä paitse tulikiveä virittimissä,
+ruostetta vanhoissa vaskirahoissa ja suuri ikkuna, joka antoi
+kivitetylle kadulle; mutta ajatus, että hänen vanhemmilleen oli
+hirmuista nähdä hänen omatakeista kuolontuskaa ja väkijoukon keskeltä
+nostettua, rujostunutta ruumista, sai hänen hylkäämään nuo keinot.
+
+Oli vielä jäljellä virta.
+
+Vesi ainakin viepi toisinaan niin kauas pois, ett'ei kukaan voi löytää
+ja kuolema jääpi ikuiseksi salaisuudeksi...
+
+Virta!
+
+Hän vapisi sitä ajatellessaan. Vaan ei häntä kauhistuttanut musta,
+syvä vesi! Vielä vai, Parisin tytöt sitä vaan nauravat Heitetään
+esiliina pään yli silmien peitteeksi, ja loiskis! Mutta sinne oli
+mentävä ihan yksin ja katu häntä pelotti.
+
+Ja sill'aikaa kuin tyttöraukka edeltäkäsin otti viimeisen vauhdin
+kuolemaa ja unhotusta kohti, kuin hän katseli kaukaa pohjattomuutta
+harhailevin silmin, joihin jo nousi itsemurhan hurjuus, virkistyi
+kuuluisa Delobelle vähitellen, ja puhui jo vähemmin mahtipontisesti;
+ja, koska päivälliseksi oli kaalia, jota hän hyvin rakasti, lauhtui
+hän syödessään, muistutteli vanhoja voittoriemujaan, kultaseppeleitä,
+Alençon'in yleisöä, ja oitis päivällisen syötyään, meni Odéoniin
+_Misanthrooppia_ katsomaan, Robricart'in ensimmäistä näytäntöä,
+koristettuna ja pinnistettynä, ihan valkoiset kalvoiset käsissä ja
+taskussa uusi, kiiltävä sadan sousin kappale, jonka hänen vaimonsa
+oli antanut hänelle hänen herrastellakseen.
+
+-- Minä olen oikein tyytyväinen, sanoi äiti Delobelle syömäneuvoja
+korjatessaan. Isä söi hyvin tänä iltana. Se lohdutti hiukan häntä,
+mies parkaa, Teaatteri lopullisesti virkistää hänen. Sitä hän kyllä
+tarvitseekin...
+
+... Niin, se se oli kauheinta, käydä yksin kadulla. Oli odotettava,
+kunnes kaasu oli sammutettu, astuttava portaita myöten hyvin hiljaa
+kun äiti oli nukkunut, ja mentävä Parisin läpi, jossa miehet
+vastaan tullessa katselivat röyhkeästi silmiin, ja kuljettava
+komeasti valaistujen kahvilojen ohitse. Tuo kammo katua vastaan oli
+Désirée'ssa ollut lapsuudesta saakka. Ihan pienenä ollessaan, kun
+hän kerran meni asialle, seurasivat häntä pilkaten katupojat, eikä
+hän tietänyt mikä oli hirveämpää, hänen epäsäännöllisen käyntinsä
+ivaaminenko, noiden pienten, hävyttömien nuttujen nilkutus, vaiko
+ohitsekulkevien sääli ja laupiaat katseet. Sitte hän pelkäsi vaunuja
+ja omnibuksia. Virta oli kaukana. Hän väsyisi näet, kovin. Kumminkaan
+ei ollut siihen muuta neuvoa.
+
+-- Minä panen maata, tyttö, entä sinä, vieläkö ai'ot valvoa?
+
+Silmät työssä kiinni, vastasi tyttö valvovansa. Hän tahtoi lopettaa
+tusinan.
+
+-- Hyvää yötä sitte, sanoi äiti Delobelle, jonka heikontunut näkö ei
+kärsinyt kauemmin valoa. Minä panin isän illallisen lämpiämään. Katso
+sitä ennenkuin maata panet.
+
+Désirée ei valehdellut. Hän tahtoi lopettaa tusinan, että isällä
+olisi huomenna se valmiina vietäväksi; ja tosiaankaan nähdessään tuon
+pienen rauhallisen pään kumarruksissa lampun kelmeässä valossa, ei
+olisi koskaan voinut kuvitella, mitä katalia ajatuksia siinä mylleröi.
+
+Kas nyt on menossa viimeinen lintunen tusinasta, ihmeellinen
+pikkuinen lintunen, jonka siivet näyttivät meriveden kastamilta, ihan
+safiirin vihreiltä.
+
+Huolellisesti, veikeästi, pistää Désirée sen messinki langalle,
+lentoon pyrähtävän, säikähdetyn linnun somaan asentoon.
+
+Oi! kuinka se lentää kauas, tuo pikkuinen, sininen lintu. Kuinka
+huimasti se kiitää löyhöttää avaruuteen. Hyvin tuntuu, että se lähtee
+tällä kertaa pitkälle matkalle, pitkälle, ikuiselle matkalle, josta
+se ei palaa koskaan enää...
+
+Nyt on työ lopussa, pöydät järjestetty, viimeiset silkkinöyleet
+tarkalleen kootut ja nuppineulat neulikossaan.
+
+Lampun kiertää hän puoleksi alas, illallisen isälleen jättää hän
+kuumalle hiilokselle. Ja tuo hirvittävä, katala ilta on näyttävä
+hänestä yhtä levolliselta, kuin muulloinkin, Talossa on kaikki
+järjestyksessä ja tavat tarkkaan noudatetut. Hyvin hiljaa aukaisee
+Désirée kaapin, ottaa sieltä pienen shaalin, kääriytyy siihen, ja
+lähtee.
+
+Mitä? Eikö katsettakaan äidille, ei mykkää jäähyvästiä, eikä
+heltymistäkään?... Ei, ei mitään. Niinkuin kuoleman kielissä olevat,
+näki hän hirvittävän selvästi yht'äkkiä minkälaiselle itsekkäälle
+rakkaudelle hän oli uhrannut lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän tuntee
+varsin hyvin, että suuren miehen lausuma ainoa sana on lohduttava
+nukkuvaa naista, jolle hän on melkein vihoissaan siitä, ett'ei hän
+heräjä, vaan antaa hän siten mennä räpäyttämättäkään suljetuita
+silmäluomia.
+
+Nuorena kuoleminen, vaikka vapaaehtoisestikin, ei tapahdu koskaan
+ilman yllytystä, ja Désirée raukka lähti, elämästä närkästyksissään
+kohtaloaan vastaan.
+
+Kas, hän on jo kadulla. Minne menee hän? Kaikki on jo autiota.
+Nämä kaupungin osat, jotka päivällä ovat niin vireät, asettuvat
+iltasin varhain. Siellä tehdään liika kovaa työtä, ett'ei uni pian
+tulisi. Sillä välin kuin Parisin bulevaardeilta, jotka vielä ovat
+täynnä elämää, kohoaa yli koko kaupungin etäisen tulipalon näköinen
+punertava heijastus, ovat täällä jo kaikki portit kiinni, luukut
+suljetut ikkunoissa ja ovissa. Aika ajoin häiritsee hiljaisuutta
+myöhästynyt palovartijan askeleet, jotka kuuluvat yön pimeästä, tai
+juopuneen puhelu, jota hänen hoipertelemisensa toisinaan keskeyttää,
+tahi likeisestä valkamasta tullut tuulen puuska kolisuttelee lyhdyn
+lasia ja pieksättää vanhaa väkipyörän nuoraa, laantuu kadun kulmassa
+ja vinkuen katoaa hataran kynnyksen alle.
+
+Désirée astuu sukkelaan, shaaliinsa kierrettynä, pää pystyssä, silmät
+kuivina. Tuntematta tietä kulkee hän suoraan, ihan suoraan eteenpäin.
+
+Maraisin synkät, kapeat kadut, joilla pilkoittaa kaukaa kaasunliekki,
+risteilevät ja kaarielevat niin että, hän kuumeen tapaisesti
+kulkiessaan, eksyen palaa yhä samalle paikalleen. Aina jotakin
+asettuu hänen ja virran väliin. Mutta viileä, kostea tuuli puhaltelee
+häntä kasvoihin. Ja todellakin näyttää kuin vesi pakenisi, varustaisi
+itsensä aitauksella, ja paksut seinät, korkeat talot varta vasten
+kävisivät kuoleman eteen, mutta pikku ontuva on rohkea, vanhojen
+katujen epätasaisella kivityksellä hän vaan astuu astumistaan.
+
+Oletteko koskaan iltasella metsästyksen jälkeen nähneet haavoitetun
+peltopyyn pakenevan piiloon vakoon? se vaipuu alas, kyykistyy, vetäen
+veristä siipeään johonkin suojaan voidakseen kuolla rauhassaan. Tuon
+pienen varjon pieltävä käynti pitkin seinää katuvierusta myöten
+antaa aivan saman käsityksen. Ja ajatellaanpa, että samaan aikaan,
+melkein samassa kaupungin osassa, joku myöskin harhailee pitkin
+katuja, odottaen, tähystäen toivottomana. Oi! jospa voisivat kohdata
+toisensa. Jospa hän voisi kääntyä tuon levottoman kulkijan puoleen
+kysyäkseen tietä:
+
+-- Olkaa hyvä, herra, sanokaa, miten mennään Seinelle?...
+
+Ja herra tuntisi hänen heti.
+
+-- Kuinka! Tekö, neiti Sisi? Mitä te teette ulkona tähän aikaan?
+
+-- Menen kuolemaan, Frans. Teidän tähden en voi elää enää.
+
+Liikutettuna ottaisi hän silloin ja puristaisi hänen syliinsä ja
+kantaisi pois sanoen:
+
+-- Oi, elä, elä kuole. Minä tarvitsen sinua lohdutuksekseni, avukseni
+kaikesta pahasta, mitä tuo nainen on minulle tehnyt.
+
+Mutta se on runoilijain haavetta, kohtaus, jota elämä ei osaa keksiä.
+Liian julma, liian kova on elämä! Ja kun kerran tarvitaan niin vähän
+hengen pelastukseksi, ei se mitenkään tahdo antaa tuota vähää. Senpä
+tähden oikeat romaanit ovatkin niin surullisia...
+
+Katuja, yhä katuja vaan, sitte tori ja silta, jonka lyhdyt kuvastavat
+mustassa vedessä toisen valaistun sillan. Kas siinä on vihdoin
+virta. Kostean, leudon syksy-illan usmassa näkee hän tuon hänelle
+tuntemattoman Parisin sekavan suuruuden, jota vieläkin enemmän lisää
+hänen tietämättömyytensä paikoista. Tässä sitte pitäiskin kuolla.
+
+Hän tuntee olevansa niin pieni, niin eristetty, niin kadonnut tuossa
+laajassa, valaistussa, autiossa kaupungissa. Hänestä näyttää, kuin
+hän jo olisi kuollut. Hän lähestyy rantaa; ja, yht'äkkiä seisattaa
+hänen kulkunsa kukkakasvien ja kaivetun maan haju. Hänen jalkojensa
+juurella, veteen rajoittuvalla käytävällä on olkiin käärityitä
+pensaskasveja ja kukka-astioita valkoisissa paperituuteissaan,
+kaikki valmiiksi järjestetty kaupittaviksi huomenna. Viittoihinsa
+käärittyinä, jalat lämmittimien päällä, makasivat myyjät tuoleillaan,
+unen ja yön viileyden kangistamina. Kaiken väriset tähtikukat,
+reseedat, syksyruusut, tuoksuttivat ilmaa, seisoen hämärässä kuun
+valossa keveine varjoineen ympärillään ja odottaen nukkuvan Parisin
+oikkuja.
+
+Pikku Désirée rukka! Näytti, kuin koko hänen nuoruutensa, harvat
+ilon-päivänsä ja petetty rakkautensa olisivat heränneet hänen
+sydämessään tuon kuljeskelevan puutarhan tuoksusta. Hän astuu hiljaa
+kukkien keskitse. Toisinaan kahisuttaa tuulen puuska pensaiden
+lehtiä ja maan päällä olevista kopista, jotka ovat täynnä juurineen
+temmattuja kasveja leviää kostea multa haju.
+
+Hän muistelee kävelyjä maalle Franssin kanssa. Luonnon tuoksu,
+jota hän silloin hengitti ensimmäisen kerran, puhaltelee hänen
+kuolonhetkellään. -- "Muisto," näkyy se hänelle sanovan, ja hän
+vastaa itsekseen: "Kyllä, kyllä minä muistan."
+
+Hän muistaa vaan liian hyvin. Tultuaan tuon ikäänkuin juhlaksi
+koristetun sataman päähän, seisattuu salainen pikku varjo portaille,
+joka vie alas rannalle...
+
+Melkein oitis kuuluu huutoa, hälinää pitkin koko rannikkoa. "Pian
+vene ja keksit." Merimiehiä ja poliisi-palvelijoita kokoontuu
+ahteelle. Rannalta päästetään vene, lyhty kokassa.
+
+Kukkamyyjät heräävät, ja yhden heistä haukotellen kysyttyä, mitä on
+tapahtunut, vastaa hänelle sillan nurkkaan kyyristynyt kahvimuija
+rauhallisesti:
+
+-- Mikä lie nainen hypätä mulahtanut veteen.
+
+Eipä vaan. Virta ei huolinut tuosta lapsesta. Sen oli sääli tuota
+ihanuutta ja suloa. Alahalla veden partaalla näkyy lyhtyjen valossa
+musta parvi, joka lähtee liikkeelle. Hän pelastui!... Eräs hiekan
+vetäjä onki ylös hänen. Poliisimiehet kantavat häntä, merimiehiä
+ja halon purkajia ympärillä; ja pimeässä kuuluu matala käheä ääni
+pilkkaavan: "Sepä koko vesilintu, ett'en ollut kiinnikään saada. Niin
+muljahti sormien välistä, että olisittepa nähneet!... Ei maar muka
+tahtonut mulle palkintoa antaa..." Vähitellen melu tyyntyi, uteliaat
+hajosivat, ja mustan parven poistuessa polisihuoneesen päin, kävivät
+kukkamyyjät uudestaan makaamaan ja autiolla rannikolla värisytti
+yötuuli kukkia.
+
+Ah! tyttö rukka, luulit olevan helppoa päästä elämästä, kadota
+yht'äkkiä. Et tietänyt, että sen sijaan että virta veisi sinun
+sukkelaan etsimääsi mitättömyyteen, se heittäisikin sinun
+kaikenlaiseen häpeään ja rauenneen itsemurhan epäkunniaan. Ensin
+poliisi konttoori, iljettävä polisikonttoori likaisine rahineen,
+permantoineen, jossa märkä tomu näyttää katuloalta. Siellä oli
+Désiréen lopetettava yönsä. Hän pantiin maata leirivuoteelle takan
+eteen, joka hänen hyväksi oli laupiaasti täyteen mätetty halkoja
+ja jonka epäterveellinen lämpö nöyryytti hänen raskaita, vettä
+purskuavia vaatteitaan. Missä hän oli, siitä hän ei saanut selkoa.
+Himmeästi, käsittämättä kuunteli ja katseli pikku ontuva hänen
+ympärillään samanlaisissa vuoteissa makaavia miehiä, ikävää, tyhjää
+suojaa ja lukittujen päihtyneiden ulinaa, jotka jyskyttelivät
+peräovea, hirveästi kiroillen.
+
+Likellä häntä istui repaleinen nainen, hiukset hajallaan
+kyykkysillään lieden suun edessä, jonka punertava hohde ei
+muuttanut lainkaan hänen synkeitä, kalpeita kasvojaan. Se oli
+yön selästä korjattu hullu olento raukka, joka koneen tapaisesti
+ravisteli päätään ja lakkaamatta kertoeli tajunnottomalla, melkein
+huulien liikkeestä riippumattomalla äänellä: "Niin, niin, se vasta
+kurjuutta... Niin, niin, se vasta kurjuutta..." Ja tuo kamala
+vaikeroiminen keskellä makaavien kuorsaamista teki Désiréehen hirveän
+pahaa. Hän sulki silmänsä, ett'ei enää näkisi noita vimmastuneita
+kasvoja, jotka pelottivat häntä ikäänkuin hänen oman itselöimänä.
+Ajoittain aukeni kadun puoleinen ovi, päällikön ääni mainitsi nimiä,
+ja kaksi polisimiestä astui ulos, toisten tullessa sisään, jotka
+heittäytyivät poikittain vuoteelle masentuneina, kuin vuorovahdissa
+koko yön kannella olleet merimiehet.
+
+Vihdoin koitti päivä sairaita hirvittävine, kovine väreineen.
+Havahduttuaan yht'äkkiä horroksistaan, kavahti Désirée ylös
+vuoteellaan, tempasi auki viitan, johon hän oli kääritty ja,
+huolimatta väsymyksestä ja kuumeesta, koetti nousta seisoalleen
+hallitakseen itse ja omatahtoisesti itseään. Hän ajatteli vaan
+yhtä, näet, paetakseen kaikkia noita silmiä, jotka aukenivat hänen
+ympärillään, ja lähteäkseen tuosta julmasta paikasta, jossa unella
+oli kovin raskas huokuminen ja kovin rasittavia ruumiin asentoja.
+
+-- Laskekaa, hyvät herrat, sanoi hän kokonaan vavisten, laskekaa
+minut takaisin äidin luo.
+
+Kuinka paatuneet he lienevät olleetkin parisilaisista tapahtumista,
+käsittivät nuo kunnon ihmiset, että tämä oli jotakin merkillisempää,
+liikuttavampaa, kuin tavallisesti. Mutta he eivät voineet vielä
+saattaa häntä hänen äitinsä luo. Ensin oli mentävä komissarjuksen
+luo. Sitä oli mahdotointa jättää siksensä. Tuotiin rattaat säälistä
+häntä kohtaan, mutta polisikonttoorista oli lähdettävä ulos, ja
+ovella oli kansaa katselemassa, kun pikku ontuva oli kulkeva
+ohi, märät hiukset ohimoihin tarttuneina ja sarkaviitta yllä,
+joka kuitenkaan ei estänyt hänen hampaitaan kalisemasta vilusta.
+Komissarjuksen luona oli hänen noustava pimeitä ja kosteita portaita,
+joilla tuli ja meni roiston näköisiä naamoja. Kaksipuolista ovea
+aukaisi ja sulki tuon tuostakin törkeät palvelijat, suojat olivat
+kylmät, huonosti valaistut, raheilla istui kansaa, äänettömänä,
+kummastuksissaan, torkuksissa, mierolaisia, rosvoja, tyttöjä ja
+vanhan viheriäisen pöydän ääressä kirjoitteli "komissarjuksen koira,"
+koko isopäinen peto, kuluneessa takissa; tässä se oli.
+
+Désiréen sisään tultua astui hänen vastaansa mies kurottaen
+kättään, Se oli hänen julma pelastajansa, joka pyysi palkintoaan,
+viittäkolmatta francia.
+
+-- No, mummuseni, sanoi hän riettaasti nauraen ja kamalalla äänellä,
+miltäkäs sauna nyt tuntuu?
+
+Ja hän kertoi oikeuden istujalle, millä keinon hän oli hänen
+onkinut vedestä, että hän oli tarttunut häneen ensin noinikään,
+sitte näinikään, ja että ilman häntä olisi hän ihan varmaan mennä
+hujauttanut Rouen'in luo veden pohjalla.
+
+Poloinen oli ihan punainen kuumeesta ja häpeästä ja niin hämillä,
+että hänestä näytti kuin vesi olisi jättänyt harson hänen silmiensä
+eteen ja huminaa hänen korviinsa. Vihdoin vietiin hän pienempään
+suojaan juhlallisen henkilön eteen, jolla oli tähtiä rinnassa. Se
+oli itse herra komissarjus, joka parast' aikaa joi kahviaan ja luki
+sanomalehtiä.
+
+"Ahaa! vai te..." sanoi hän tylyn näköisenä, kastellessaan vehnästään
+ja luomatta silmiään sanomalehdestä; ja oitis alkoi polisimies, joka
+oli tuonut Désiréen, lukea esitystään:
+
+"Neljännestä vailla kaksitoista yöllä. Mégisserien satamassa, n:o
+17 kohdalla, muudan Delobelle, neljänkolmatta vanha, kukkientekijä,
+asuva Braque kadun varrella vanhempainsa luona, on tehnyt itsemurhan
+yrityksen heittäytymällä Seineen, josta hänen veti ylös terveenä
+ja vahingoittumattomana herra Parcheminet, hiekanvetäjä, majaileva
+Butte-Chaumont kadun varrella."
+
+Herra komissarjus syöden ehtimiseen, kuunteli tyynen ja haluttoman
+näköisenä, niinkuin mies, jota ei mikään enää kummastuta; lopuksi loi
+hän Delobelleen asian tuntevan ja ankaran katseen, ja antoipa korean
+varoituksen. Hänen tekonsa, näet, oli hyvin ilkeä. Mikä oli saanut
+hänen tuohon häijyyn rikokseen? Minkä tähden tahtoi hän surmata
+itsensä? Vastatkaapa, Delobelle, miksi?
+
+Mutta Delobelle oli itsepäisesti vaiti. Hänestä olisi ollut
+rakkautensa tahraamista tunnustaa moisessa paikassa. "En tiedä... En
+tiedä..." sanoi hän hiljaa ja vavisten.
+
+Suuttuneena, tuskastuessaan, ilmoitti herra komissarjus, että hän oli
+vietävä vanhempainsa luo, mutta yhdellä ehdolla: että hän lupaisi
+olla sitä koskaan enää tekemättä.
+
+-- Lupaatteko sen, hä?...
+
+-- Kyllä, lupaan minä, herra...
+
+-- Ette tee sitä koskaan enää?...
+
+-- En, ihan varmaan, en koskaan enää... en koskaan enää...
+
+Huolimatta hänen vakuutuksistaan, pudisti poliisikomissarjus päätään,
+ikäänkuin hän ei olisi uskonut hänen valaansa.
+
+Ja nyt on hän ulkona, tiellä kotiin, suoja-paikkaan; mutta hänen
+kidutuksensa ei ole vielä lopussa.
+
+Vaunuissa oli poliisimies, joka häntä saattoi, liian kohtelias,
+liian ystävällinen. Désirée ei ollut sitä käsittävinään, väisti
+häntä, veti kätensä pois. Kiusausta!... Hirmuisinta oli tulo Braque
+kadulle, jossa koko talo oli liikkeellä, ja naapurien uteliaisuuden
+kärsiminen. Aamulla oli todellakin koko kaupungin osa saanut tiedon
+hänen häviämisestään. Huhu kävi, että hän oli lähtenyt Frans Rislerin
+kanssa. Aikaiseen oli nähty kuuluisan Delobellen lähtevän ulos,
+hirvittävän näköisenä, hattu takaperin päässä, rutistunein kalvoisin,
+joka oli tavattoman huolestumisen merkki; ja piika, tuodessaan
+ruokavaroja, tapasi äiti raukan puolihulluna juoksemasta huoneesta
+toiseen, etsien vaikka sanaa lapseltaan, vaikka kuinka pientä
+jälkeäkin, joka voisi ainakin herättää arveluita.
+
+Onnettoman äidin päässä selveni vihdoin tyttärensä tila viimeisinä
+päivinä ja hänen vaitiolonsa Franssin lähdöstä. "Elä itke, vaimoni...
+minä tuon hänen jälleen..." sanoi isä lähtiessään, ja hänen
+mentyä yhtä paljo tiedustellakseen, kuin vetäytyäkseen tuosta
+tuskallisesta näytelmästä, käveli vaimo yhtämittaa portailta
+ikkunalle, ikkunalta portaille. Pienintäkin askeleen kapsetta
+kuultuaan, aukasi hän oven, sykkivin sydämin, ja juoksi ulos, sitte
+hänen sisääntullessaan, lisäsi asunnon yksinäisyyttä vieläkin enemmän
+Désiréen suuri, tyhjä nojatuoli, joka oli puoleksi käännetty
+ompelupöytää kohti. Tämä sai hänen purskahtamaan itkuun.
+
+Samassa seisattui vaunut portin eteen. Kuului ääniä ja askeleita.
+
+-- Rouva Delobelle, tässä on hän!... Tyttärenne on löytynyt.
+
+Todellakin astui Désirée portaita ylös, vaaleana, vaipuneena
+tuntemattoman käsissä, ilman shaalia, ilman hattua, käärittynä
+suureen ruskeaan levättiin. Huomattuaan äitinsä hymyili hän hiukan,
+houkkamielisen näköisenä.
+
+-- Elä pelästy... ei se ole mitään... yritteli hän sanomaan vaan
+voipui sitte portaille. Ei koskaan luullut äiti Delobelle olovanaa
+niin väkevä. Hän otti tyttärensä, kantoi hänen, pani maata, ja kaikki
+tuo tapahtui siunaaman aikaan, ja hän puhutteli häntä ja suuteli
+häntä.
+
+-- No jo vihdoin viimein löysinkin sinun. Missä sinä nyt olet ollut,
+siukku rukka? Eikö niin, sano, että tahdoit tappaa itsesi?...
+Sinulla oli siis kova murhe?... Miksikäs sen salasit minulta?
+
+Nähdessään äitinsä tuossa tilassa, kylpien kyyneleissä, vanhettuneen
+muutamassa tunnissa, tunsi Désirée olevansa kauheiden tunnonvaivojen
+valtaamana. Hän muisti menneensä hyvästiäkään sanomatta ja soimaten
+häntä sydämessään siitä, ett'ei hän häntä rakastanut.
+
+Ett'ei häntä rakastanut!
+
+-- Kuolemasihan olisi tappanut minun, sanoi vaimo parka... Voi,
+kun minä nousin tänä aamuna, eikä vuoteesi ollut kosketettu, eikä
+sinua ollut huoneessakaan... Minä kävin kerran ympäri ja lankesin
+tainnoksiin... Onko sulia lämmin nyt?... Onko hyvä?... Ethän enää
+tee sitä, ethän tahdo kuolla?
+
+Ja hän tukki hänen peitettään, lämmitti hänen jalkojaan ja viihdytti
+häntä rinnallaan.
+
+Vuoteessaan leväten, silmät kiinni, näki Désirée itsemurhansa kaikki
+kohdat, kaikki kamalat seikat, joiden läpi hän oli kulkenut kuolemaan
+lähtiessään. Kasvavassa kuumeessaan, raskaassa, valtavassa unessaan,
+rasitti ja vaivasi häntä hurja kulkunsa Parisin kautta. Tuhansia
+mustia katuja kuvautui hänen silmissään, Seinen virta kunkin päässä.
+
+Tuo kamala virta, jota hän ei yöllä löytänyt, vainosi nyt häntä.
+
+Hänestä näytti kuin hän olisi kokonaan ollut mudan ja lo'an
+ryvettämä; ja painajaisen ahdistamana, lapsi raukka, tietämättä,
+kuinka päästä muistojensa kiusauksista, sanoi hiljaa äidilleen:
+
+-- Kätke minut... kätke minut... minua hävettää!
+
+
+
+
+VI.
+
+Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.
+
+
+Oi! ei, ei hän tee sitä enää. Herra komissarjus saa olla rauhassa,
+Ei siitä pelkoa ole, että hän sen tekee uudelleen. Mitenkä hän ensin
+pääsisi virralle kun hän ei enää voi hievahtaa vuoteeltaankaan? Jos
+herra komissarjus olisi nähnyt hänen silloin, niin hän ei olisi
+epäillytkään hänen sanojaan. Epäilemättä näkyy koko hänen olennossaan
+vielä tahto ja halu kuolla jotka niin katalasti olivat piirretyt
+hänen kalpeisin kasvoihinsa toissa aamuna; ne ovat vaan lieventyneet
+maltillisemmat. Muudan Delobelle tietää, että vähän pikkuisen vaan
+aikaa odotettuaan, hänellä ei ole enää mitään toivottavana.
+
+Lääkärit sanovat hänen kuolevan keuhkokuumeesen, jonka hän oli
+saanut märistä vaatteistaan. Mutta lääkärit erehtyvät, se ei ole
+keuhkokuumetta. Siis rakkautensa on syy hänen kuolemaansa?... Ei.
+Tuosta kauheasta yöstä lähtien hän ei enää ajattele Franssia, hän ei
+pidä itseään enään arvollisena rakastamaan ja olemaan rakastettu.
+Siitä pitäen on toinen pilkku hänen puhtaassa elämässään, ja siitäpä
+juuri hän kuoleekin.
+
+Kaikki nuo hirveän näytelmän tapaukset ovat tahrana hänen
+ajatuksissaan: nosto vedestä kaikkien ihmisten läsnä ollessa, sikeä
+unensa poliisi konttoorissa, rivot laulut, joita hän siellä kuuli,
+mielipuoli, joka lämmitteli itseään lieden ääressä, kaikki, mihin
+rikokselliseen, törkeään, ja sydäntä särkevään hän oli koskettanut
+komissarjuksen portailla, ja sitte toisien ylenkatse, toisien
+julkeus, hänen pelastajansa pilanlasku, polisipalvelijain hyväily,
+koko hänen i'äksi hävinnyt naisellinen arkuutensa, nimensä, joka
+hänen täytyi antaa ja hänen tukala viallisuutensa, joka vainosi häntä
+kaikkien noiden pitkien kiusauksien kestäessä, ikäänkuin ivana,
+naurettavaisuuden korvennuksena hänen itsemurhastaan lemmen tähden.
+
+Hän kuolee häpeästä, sanon minä. Öisin hourailee hän yhä lakkaamatta:
+"Minua hävettää!... Minua hävettää!..." ja levollisempana
+aikana painuu hän peitteesensä, vetää sen kasvoilleen ikäänkuin
+kätkeytyäkseen tai haudatakseen itsensä.
+
+Désiréen vuoteen vieressä, ikkunan valossa, tekee äiti Delobelle
+työtä, hoitaen tytärtään. Ajoittain kohottaa hän silmänsä
+tarkastaakseen tuota mykkää toivottomuutta, selittämätöintä tautia,
+sitte ryhtyy hän työhönsä jälleen; köyhän suurimpia tuskia on, ett'ei
+hän voi kärsiä mielikseen. Työtä on tehtävä lakkaamatta, ja vieläpä
+kun kuolokin lähellä liitelee, on ajateltava välttämättömiä tarpeita,
+elämän huolia.
+
+Rikas voipi sulkeutua suruunsa, hän voi siinä aikeella, siitä
+elääkin, eikä tehdä muuta, kuin kärsiä ja itkeä.
+
+Siihen ei köyhillä ole varaa eikä oikeuttakaan. Kotiseudullani,
+maalla, tunsin vanhan vaimon, joka samana vuonna oli kadottanut
+tyttärensä ja miehensä, kaksi kauheaa koetusta toistensa perään;
+mutta hänellä oli pojat kasvatettavana, moisio hoidettavana.
+Aamunkoitosta oli oltava toimessa, jouduttava kaikkialle, johdettava
+eri töitä, eri haaroilla matkojen päässä pellolla. Sureva leski sanoi
+minulle: "Minulla ei ole hetkeäkään aikaa itkeä viikon ajalla; mutta
+sunnuntaisin, oi, silloin otan kaikki takaisin..." Ja, toden perään,
+niinä päivinä, kun lapset leikkivät ja olivat kävelemässä ulkona,
+sulki hän lukon kahteen kertaan ja koko jälkeen puolisen itki ja
+nyyhkytti hän ja huusi autiossa talossa miestään ja tytärtään.
+
+Äiti Delobellellä ei ollut pyhääkään. Ajatelkaas, että hän nyt oli
+yksin työssä, ett'ei hänen sormillaan ollut Désiréen somien sormien
+ihmeellistä näppäryyttä, että lääkkeet olivat kalliit, ett'eikä hän
+mistään maailmassa olisi tahtonut kieltää "isältä" hänen kalliita
+tapojaan. Niinpä, milloin hyvänsä sairas aukasi silmänsä huomasi
+hän äitinsä joka varhaisen aamun hämärässä tahi yölamppunsa valossa
+lakkaamatta työskentelevän työskentelemistään.
+
+Kun hänen vuoteensa uutimet olivat suljetut, kuuli hän pientä kuivaa
+kalinaa saksia pöydälle pantaessa.
+
+Äitinsä väsymys ja alituinen valvominen, joka yhä piti seuraa hänen
+kuumelleen, vaivasi häntä kovin, toisinaan enemmän kuin mikään muu:
+
+-- Annahan minulle vähän työtäni, sanoi hän koetellen istua
+vuotessaan. Se oli ikäänkuin heijastusta päivä päivältä yhä enemmän
+synkistyvällä taivaalla. Äiti Delobelle, joka siten näki sairaan
+haluavan palata elämään, asetti hänen niin hyvin kuin suinkin ja veti
+pöydän lähemmäksi. Mutta neula oli liian raskas, silmät liian heikot
+ja ikkunaan kuuluvat huudot muistuttivat hänelle, että katu tuo
+kauhea katu, oli ihan hänen vieressään. Ei, hänellä lopullisesti ei
+ollut voimia. Oi, jospa hän ensin olisi voinut kuolla ja sitte syntyä
+uudelleen... Ja nyt hän kuoli luopumalla vähitellen kaikesta. Joka
+kerta kun äiti pujotteli nöylettä neulan silmään, katseli hän yhä
+kalpenevaa lastaan kysyen:
+
+-- Onko sinun hyvä?
+
+-- On, oikein hyvä... vastasi sairas sydäntä särkevällä hymyllä,
+joka hetkeksi kirkasti hänen tuskallisia kasvojaan ja näytti kaiken
+niiden hävityksen, niinkuin köyhään majaan pilkistävä auringon
+säde, sen sijaan, että sitä elähyttäisi; paremmin vaan paljastaa
+sen kurjuuden ja puutteet. Sitte seurasi pitkä äänettömyys; äiti
+ei puhunut enää, peläten rupeavansa itkemään, tytär oli kuumeen
+tainnuttamana ja jo verhottuna näkymättömiin huntuihin, joilla
+kuolema ympäröi ikäänkuin säälistä niitä, jotka taistelevat
+viimeisiin voimiensa puolesta, viedäkseen ne hiljaa ja ilman
+melskettä pois.
+
+Kuuluisa Delobelle ei ollut koskaan läsnä. Hän ei ollut muuttanut
+mitään elämässään virattomana näyttelijänä. Kuitenkin tiesi hän
+tyttärensä olevan kuolemaisillaan; lääkäri oli sen hänelle
+ilmoittanut. Se oli hänelle kovakin isku, sillä itse asiassa hän
+rakasti paljo lastaan; mutta hänen kummallisessa luonteessaan
+tosimmat, suorimmat tunteet kääntyivät väärälle, luonnottomalle
+raitille sen la'in mukaan, että jos mitä pannaan ylösalaisin olevalle
+perustukselle, se ei koskaan näy seisovan suorassa.
+
+Delobelle piti ennen kaikkia kävelemisestä siten suruaan
+haihduttaakseen. Hän näytteli onnetointa isää pitkin bulevaardia.
+Hänet tavattiin teaattereissä, kahviloissa, silmät punaisina,
+kalpein kasvoin. Hänen oli mieliksi, kun kysyttiin; "No, ukko parka,
+kuinka teillä jaksetaan?" Silloin pudisti hän päätään hermoisella
+liikkeellä, mursi kasvojaan ikäänkuin kyyneleitä pidättääkseen ja
+mykkänä ja täynnä vihaa heitti kiroavan katseen taivaasen, niinkuin
+näytellessään _Lasten lääkäriä_, mikä tietysti ei estänyt häntä
+olemasta huomiota osoittava ja noutelias tytärtään kohtaan.
+
+Niinikään oli hän tottunut, tyttärensä sairaana ollessa, tuomaan
+hänelle kukkia kävelyiltään Parisissa: ja hän ei tyytynyt tavallisiin
+kukkiin, kainoihin orvokkiin, joita saa helpolla joka kadun kulmassa,
+vaan noina surullisina syksypäivinä tahtoi hän välttämättä ruusuja,
+neilikoita ja erittäinkin ansareissa kasvaneita valkoisia liljoja,
+joiden kukat, varsi ja lehdet ovat niin vihertävän valkoiset, kuin
+luonto kiireissään olisi kasvattanut ne aivan yhtänäköiseksi.
+
+-- Oi, tämä on liikaa... ihan liikaa minä suutun siitä, sanoi pikku
+potilas useita kertoja, nähdessään hänen riemastuneena astuvan
+sisään, kukkavihko kädessä; mutta ukko vastasi niin surullisesti:
+"Annahan... annahan... ", ett'ei tyttö tohtinut vastustella.
+
+Maksu oli sentään suuri, ja äidin oli hyvin vaikea ansaita elatusta
+kaikille...
+
+Vielä vähän olisi äiti Delobelle sitä valittanut, hän piti sen varsin
+kauniinakin suuren miehen puolelta.
+
+Tuo rahan ylenkatse, erinomainen huolettomuus ihmetytti häntä kovin,
+ja enemmän kuin koskaan luotti hän miehensä neroon ja tulevaisuuteen
+näyttelijänä.
+
+Tälläkin oli keskellä noita tapauksia järkähtämätöin usko. Vähällä
+olivat hänen silmänsä kuitenkin au'eta todellisuudelle. Vähällä oli
+pieni polttava käsi, laskeutuessaan hänen juhlallisen, haaveksivan
+päänsä päälle, karkoittaa siitä kaiken siinä kauan aikaa jo
+mylleröivän houreen, Kas kuinka se tapahtui:
+
+Eräänä yönä kavahti Désirée ylös unesta hyvin kummallisessa tilassa.
+Sanottava on, että lääkäri, joka illalla oli tullut häntä katsomaan,
+oli kovin hämmästynyt nähdessään hänen äkkiä elpyneen ja tyynempänä,
+kuumeen kadottua. Tietämättä itsekkään tuon odottamattoman toipumisen
+syytä, oli hän lähtiessään sanonut: "odotetaanhan", uskoen pikaisen
+muutoksen nuoruuden ytimekkäiden voimien vaikuttamaksi, jotka usein
+kasvattavat uuden elämän taimen itse kuolemankin oireista. Jospa hän
+olisi katsahtanut Désiréen pieluksen alle, niin olisi hän sieltä
+löytänyt Kairosta tulleen kirjeen, joka olikin tuon onnellisen
+muutoksen salaisuus. Neljä, Franssin allekirjoittamaa sivua, tunnusti
+koko hänen käytöksensä armaalle pikku Sisille.
+
+Semmoisesta kirjeestä sairas oli haaveksinutkin. Vaikkapa hän itse
+olisi sanellut sen, niin kaikki sanat, joiden tuli liikuttaa hänen
+sydäntään, kaikki arat estelmykset, joiden tuli sitoa hänen haavansa,
+eivät olisi voineet olla täydellisimmin lausutut. Frans katui,
+pyysi anteeksi, ja, mitäkään hänelle lupaamatta, saati mitäkään
+häneltä pyytämättä, kertoi uskolliselle ystävälleen taistelunsa,
+tunnonvaivansa, kärsimyksensä. Hän oli närkästyksissään Sidonielle,
+rukoili Désirée'ta kavahtamaan häntä, ja puhui, vanhan rakkauden
+mahleen selvittämällä ja hirmuisella tunteella, tuosta riettaasta,
+pintapuolisesta luonteesta, joka niin puhtaasti taisi valehdella,
+eikä koskaan ollut hairahtunut puhumaan sydämen kieltä, sillä päästä
+lähtivät tuon Parisinuken sekä sanat että toiminta.
+
+Kovaksi onneksi ei tuo kirje tullut muutamia päiviä myöhemmin. Kaikki
+sen lohduttavat sanat olivat Désiréelle nyt kuni nälkään kuolevalle
+liika myöhään tuodut herkkuruo'at. Hän haistaa, haluaa niitä, vaan
+ei ole enää voimia maistella. Koko päivän luki sairas kirjettä. Hän
+otti sen esille kuoresta, pani jälleen rakkaasti kokoon, ja silmät
+kiinnikin näki hän sen aivan selvän, jopa postimerkin värinkin. Frans
+oli ajatellut häntä! Se yksistään toi hänelle suloisen levon, johon
+hän vihdoin nukkui, tuntien ikäänkuin ystävän käsivarren kannattavan
+hänen heikkoa päätään.
+
+Äkkiä heräsi hän, ja niinkuin sanoimme vast'ikään, tavattomassa
+tilassa. Häntä vaivasi heikkous, tuska koko ruumiissa, jotakin
+selittämätöintä. Hänestä näytti, kuin hänen elämänsä olisi riippunut
+vaan hiuskarvasta, joka oli katkeamaisillaan ja jonka hermoinen
+väräjäminen pani kaikkiin häneen aistiinsa ylenluonnollisen
+herkkyyden ja tunteellisuuden. Oli yö. Suojassa, jossa hän makasi --
+hänelle oli annettu hänen vanhempainsa huone, joka oli raittiimpi ja
+avarampi, kuin hänen sopukkansa -- oli hämärä. Yölamppu kierrätteli
+laipiossa valokehiä, otavan kultaisia, surullisia kuvia, joita
+unettomuus sairaissa herättää; ja ompelupöydällä valaisi alennettu,
+varjostimen peittämä lamppu, ainoastaan husin hasin olevat työt ja
+tuolilleen uinahtaneen äiti Delobellen varjokuvan.
+
+Désiréen päässä, joka tuntui hänessä tavallista keveämmältä, syntyi
+yht'äkkiä kova ajatus ja muistojen selkkaus. Hänen kaukainen elämänsä
+näkyi lähestyvän häntä. Pienimmätkin te'ot hänen lapsuudestaan,
+tapaukset, joita hän ei silloin ollut käsittänyt, ikäänkuin unissaan
+kuullut sanat, esiintyivät hänen mielessään.
+
+Hän hämmästyi pelästymättä. Hän ei tietänyt, että ennen mitättömäksi
+tekevää kuolemaa, siten usein sattuu hetki outoa kiihtymystä,
+ikäänkuin koko olento yllyttäisi kykynsä ja voimansa viimeiseen
+taipumattomaan taisteluun.
+
+Vuoteestaan näki hän äitinsä vieressään, ja isänsä työhuoneessa,
+jonka ovi oli jätetty auki. Äiti lepäsi nojatuolissa vaipuneena
+vihdoin kovan väsymyksen valtaan; ja kaikki naarmut ja arvet, joita
+ikä ja kärsimykset jättävät vanhettuneille kasvoille, näkyivät
+vaikeilta ja lähtemättömiltä, unen painamina. Päivällä, tahto ja
+huolet panevat ikäänkuin naamarin kasvojen todellisen osoitteen
+yli; mutta yöllä se on omansa. Sillä hetkellä, tuon hilpeän
+vaimon syvät kurtut, punaiset silmäluomet, harmeutuneet hiukset
+ohimoilla, laihojen, työn rasittamien käsien kouristus, kaikki tuo
+näkyi Désiréen silmissä. Hän olisi tahtonut olla kylliksi väkevä
+noustaksensa ylös suutelemaan tuota kaunista levollista otsaa, jota
+rypyt uurtelivat, sitä himmentämättä.
+
+Vastakohtana hänelle, näkyi ra'olla olevasta ovesta kuuluisa
+Delobelle lempiasemassaan. Istuen pienelle valkoiselle pöytäliinalle
+katetun illallisensa ääressä, silmäili hän karahviinia vasten
+asetettua kirjaista. Suuri mies oli vast'ikään tullut kotia --
+hänen askeleensa olivatkin herättäneet sairaan -- ja mieli vielä
+levottomana kauniista näytelmästä, illasti hän yksin, mahtavasti,
+juhlallisesti, pingoitettuna uuteen takkiinsa, pyyhe leuan alla,
+hiukset pikkuisen kiharoittuina.
+
+Ensimmäisen kerran elämässään huomasi Désirée silmiin koskevan eron
+noiden molempien välillä. Äitinsä oli riutunut, töin tuskin puettu
+huonoon mustaan hameesen, joka hänen teki vieläkin laihemmaksi ja
+kalpeammaksi, isänsä taas oli onnellisen näköinen, hyvin ruokittu,
+ilman työtä, vaivoja ja huolia. Tapa katsella kaikkia himmeässä,
+omituisessa valossa, oli yht'äkkiä hänestä kadonnut. Nyt arvosteli
+hän vanhempiaan määrätyn matkan päästä, ikäänkuin huomaamattaan
+heistä poistuneena. Sekin oli vielä kiusa lisää, tuo selvyys
+viimeisenä hetkenä. Kuinka heidän oli käypä, kun ei häntä ollut
+enää? Joko tekisi äitinsä liiaksi työtä ja kuolisi siihen; tahi
+täytyisi vaimoraukan lakata työstä ja tuo itsekäs puoliso, aina vaan
+kiinni teatterikunniassaan, antaisi heidän vähitellen vaipua suureen
+kurjuuteen, tuohon mustaan koloon, joka käy sitä laajemmaksi ja
+syvemmäksi, mitä alemmaksi laskeudutaan.
+
+Kuitenkaan hän ei ollut mikään häjy mies. Sen hän oli näyttänyt
+useita kertoja. Siinä oli vaan kauhea sokeus, jota ei mikään saanut
+pois... Entä jos hän koettaisi. Jos hän ennen lähtöään -- jokin sanoi
+hänelle sen tapahtuvan kohta -- jos hän ennen lähtöään tempaisi
+paksun siteen, jota tuo mies parka vapaatahtoisesti ja väkisin piti
+silmillään.
+
+Kepeä, rakastava käsi vaan, semmoinen kuin hänen, voi koettaa tehdä
+sitä.
+
+Hänellä yksinään oli oikeus sanoa isälleen: -- Ansaitse elatuksesi...
+Luovu teaatterista. Siis kuin aika kiiruhti, varusti Désirée
+Delobelle kaiken rohkeutensa ja kutsui hiljaa: -- Isä... isä...
+
+Kuultuaan tyttärensä äänen, juoksi suuri mies heti hänen luo hyvin
+sukkelaan. Sinä iltana oli näytetty uusi kappale Ambigu'ssa, ja hän
+oli palannut kotia tulistuneena, sähköitettynä. Valaistus, käsien
+paukutukset, puhelut käytävissä, kaikki kiihdyttävät yksityisseikat,
+jotka hänen hourettaan jännittivät, olivat saaneet hänen haaveksimaan
+enemmän kuin milloinkaan.
+
+Hän astui sisään Désiréen huoneesen säteilevänä ja pöyhkeänä, lamppu
+kädessä, hyvin suorana, kameelia napin rei'ässä.
+
+-- Hyvää iltaa, Sisi. Sinä et makaakaan?
+
+Ja hänen sanoissaan oli iloinen poljenta, joka kaikui omituisesti
+surullisessa keskuudessa.
+
+Kädellä teki Désirée hänelle merkin olemaan vaiti, osoittaen makaavaa
+äitiään.
+
+-- Pankaa lamppunne pois... Minulla on teille puhumista.
+
+Hänen mielenliikutuksesta katkonainen äänensä koski ukkoon; ja
+silmänsä koskivat häneen myöskin, sillä ne olivat paljoa suuremmat,
+läpitunkevan katseen kirkastamat, jota hän ei ollut niissä koskaan
+nähnyt.
+
+Hiukan aristellen lähestyi hän tytärtään, kameelia kädessä,
+tarjotakseen sen hänelle, suu "hiukan supukassa," narisuttaen uusia
+saappaitaan, mikä hänestä oli hyvin ylimyksellistä. Hänen tilansa
+oli, näköään, tukala, joka epäilemättä perustui liian suureen
+vastakohtaan, jonka valaistulle, pauhaavalle teaatterille, josta
+hän vast'ikään oli lähtenyt, muodosti sairaan pieni huone, missä
+tukahutetut äänet, himmeä valo hälvenivät kuumeiseen ilmaan.
+
+-- Mikä sinun on, käpyseni?... Tunnetko olevasi huonompi?
+
+Désiréen pienen kalpean pään nyökytys vastasi, että hän todellakin
+oli huonona ja tahtoi puhua isänsä kanssa ihan, ihan läheltä. Kun
+tämä oli tullut hänen päänalaisensa luo, pani Désirée kuuman kätensä
+suuren miehen käsivarrelle ja kuiskutti hiljaa hänen korvaansa... Hän
+oli hyvin huono, perin huono. Hän käsitti kyllä, ett'ei hänellä ollut
+kauan aikaa elettävänä.
+
+-- Siis jäätte, isä, aivan yksin äidin kanssa... Elkäähän tok' noin
+vapisko... Tiesittehän kyllä tämän tapahtuvan, vieläpä sen olevan
+hyvinkin lähellä... Minä tahdoin vaan sanoa... Minun lähdettyä,
+pelkään, ett'ei äiti jaksa oikein yllä pitää taloa... Katsokaa,
+kuinka hän on kalpea ja väsynyt.
+
+Näyttelijä katseli pyhää vaimoaan, ja oli näköään hyvin
+hämmästyksissään nähdessään hänen niin huonona. Sitte lohdutti hän
+itseään itsekkäällä muistutuksella:
+
+-- Hän ei ole ollut koskaan oikein vahva... Tuo huomautus ja ääni,
+millä hän sen lausui, närkästyttivät Désiréetä, vahvistivat häntä
+hänen päätöksessään. Hän jatkoi, säälimättä näyttelijän haaveita:
+
+-- Mitenkä teidän käy molempien, kuin ei minua enää ole?... Kyllä
+minä tiedän, teillä on suuria toiveita, mutta ne toteutuvat hyvin
+hitaasti. Seuraukset, joita jo kauan olette odottaneet, voivat vielä
+viipyä; ja mitä te tästä pitäen teette?... Nähkääs, isäkulta,
+minä en tahtoisi suututtaa teitä; mutta minusta, teidän i'ällä,
+ymmärtäväinen kun olette, teidän olisi helppo... Herra Risler
+vanhempi ei pyytäisi enempää, minä olen varma...
+
+Hän puhui hitaasti, ponnistuksella, etsien sanoja, pitäen kunkin
+lauseen jälkeen kauan väliä, toivoen isänsä täyttävän ne liikkeellä
+tai mieltymyksen osoitteella. Mutta näyttelijä ei käsittänyt. Hän
+kuunteli, katseli silmät suurena, himmeästi tuntien, että lapsen
+viattomasta, leppymättömästä omasta tunnosta nousi syytös häntä
+vastaan; minkälainen, sitä hän ei vielä tietänyt.
+
+-- Minä luulen, että tekisitte hyvin, puuttui Désirée jälleen arasti
+puheesen, minä luulen, että tekisitte hyvin luopumalla...
+
+-- Hä?... mitä?... kuinka?...
+
+Hän pysähtyi nähdessään sanainsa vaikutuksen. Vanhan näyttelijän
+liikkuvat kasvot olivat yht'äkkiä kurtistuneet kovasta epätoivosta;
+ja kyyneleet, joita hän ei aikonutkaan olla salaavinaan käden
+selällä, niinkuin hän teki näyttämöllä, turvottivat hänen luomensa,
+vuotamatta, semmoinen tuska kuristi hänen kurkkuaan. Poloinen alkoi
+käsittää... Niinikään, kahdesta ihmettelevästä, jotka olivat olleet
+hänelle uskollisia, kääntyi toinenkin pois hänen kunniastaan.
+Tyttärensä ei luottanut enää häneen! Se ei ollut mahdollista. Hän
+oli väärin käsittänyt, kuullut väärin... Mistä luopumalla tekisi hän
+hyvin, sano, mistä?... Mutta tuon armoa pyytävän katseen mykästä
+rukouksesta ei Desireellä ollut rohkeutta lopettaa. Muutoin olivatkin
+lapsiraukan voimat ja elämä lopussa. Hän sopisi pari kolme kertaa: --
+Luopumalla... luopumalla... Sitte vaipui pikku pää alas ja hän kuoli
+uskaltamatta sanoa hänelle, mistä luopumalla hän tekisi hyvin...
+
+Muudan Delobelle on kuollut, herra komissarjus. Sanoinhan minä,
+ett'ei hän sitä tee enää. Tällä kertaa säästi kuolema häneltä tien ja
+vaivan; se tuli itse häntä noutamaan. Ja nyt, uskomatoin mies, neljä
+hyvää, vahvasti naulattua, petäjäistä lautaa takaavat teille lapsen
+sanat; Hän lupasi olla sitä enää tekemättä; eikä hän tee sitä enää.
+
+Pikku ontuva on kuollut. Se uutinen surullisesta tapahtumasta käy
+Francs--Bourgeois'in kaupungin osassa. Ei sen tähden että Désirée
+olisi ollut hyvin tuttu, hän kun näet, ei koskaan käynyt ulkona, vaan
+näytti ajoittain ikävästä ikkunasta vaaleuttaan ja väsymättömästä
+työstä sinikehäisiä silmiään. Mutta kuuluisan Delobellen tyttären
+hautajaisissa oli varmaan oleva paljo näyttelijöitä, ja niihin on
+Parisi kovin ihastunut. Se katselee mielellään kadulla, keskellä
+päivää, noita illan epäjumalia, tarkastelemalla heidän kaikesta
+ylenluonnollisesta vapaita, todellisia kasvojaan. Niinikään sinäkin
+aamuna, kun pienen, kapean oven luona Braque-kadun varrella kuului
+vasaran iskuja valkoisia verhoja naulattaessa, anastivat uteliaat
+kadunvierustan ja pihan.
+
+Se on kyllä oikein, että näyttelijät rakastavat toisiaan tahi että
+ainakin heitä yhdistää yhteissitoutumus, virkaside, joka kokoo heidät
+kaikenlaisiin ulkonaisiin juhlatilaisuuksiin, niinkuin tanssijaisiin,
+laulajaisiin päivällisiin ja hautajaisiin.
+
+Vaikkapa kuuluisa Delobelle ei enää kuulunutkaan teaatteriin ja
+hänen nimensä kokonaan oli kadonnut arvosteluista ja ilmoituksista
+viisitoista vuotta sitte, ei tarvinnut muuta kuin muutamia rivejä
+jossakin vähän tunnetussa teaatteri lehdessä: _Herra Delobelle,
+entinen ensimmäinen näyttelijä Metz'in ja Alecon'in teaattereissa,
+on suruksi_, j.n.e... Kokoonnutaan j.n.e... niin kaikista Parisin
+ja sen ympäristön nurkista saapui joukottain näyttelijöitä tuon
+kutsumuksen johdosta.
+
+Kuuluisat tahi ei, kaikki he olivat läsnä; ne jotka olivat
+näytelleet Delobelle'n kanssa maaseudulla, jotka tapasivat hänen
+teaatterikahviloissa, missä hän oli yhtenä niistä aina huomatuista
+henkilöistä, joiden nimeä tietämättä muistaa keskuudesta, jossa heitä
+alituisesti näkee ja johon he ikäänkuin näkyvät kuuluvan; sitte
+oli myös maaseutunäyttelijöitä, jotka olivat käymältä Parisissa,
+teaatterin johtajan pakeilla, hyvää paikkaa hakemassa.
+
+Ja kaikki, mitättömät ja kuuluisat, Parisilaiset ja maakuntalaiset,
+halusivat vaan nähdä nimensä jossakin sanomalehdessä, jossa
+kerrottiin hautajaisista. Nuo turhanpäiväiset olennot, näet, himoavat
+kaikenlaista julkisuutta. He pelkäävät niin kovin, että yleisö
+heitä unhoittaa, että silloin kuin he eivät näyttäydy, heillä on
+välttämätöin tarvis saattaa itsensä puheen aineeksi ja johdattaa
+itsensä kaikin tavoin Parisilaisten kovin häilyvään muistoon.
+
+Yhdeksältä, Marais'in -- tuon kielevän maakunnan -- rahvasto odotti
+ikkunoissa, ovilla ja kadulla näyttelijäin kulkua. Ammattilaiset
+tähystelivät tomuisista laseistaan, poroporvarit ikkunaloukoistaan
+uutimien takaa, emännöitsijät koppa kädessä, oppipojat, mytyt pään
+päällä.
+
+Vihdoin he tulivat, mikä jalkaisin, mikä ajaen, yksin ja yhdessä,
+He tunnettiin ajetuista kasvoistaan, sinertävästä leu'asta ja
+poskista, luonnottomasta nä'östä, joka oli joko liian pöyhkeä tai
+liian yksinkertainen, teeskennellyistä liikkeistä ja erittäinkin
+ylellisestä tunteellisuudesta, johon heidät oli totuttanut
+näyttämöllä välttämätöin liioitteleminen. Miten nuo kunnon
+ihmiset ilmaisivat mielensä kukin eri tavalla tuossa surullisessa
+tilaisuudessa, oli tosiaan huvittavaa nähdä. Kunkin tulo tuon
+hautajaistalon pienelle synkeälle pihalle oli ikäänkuin esiintyminen
+näyttämöllä ja vaihteli kunkin näyttelijän viran mukaan. Suuret
+traagikot, onnettoman näköisinä, silmäkulmat rypyssä, alkoivat, heti
+tultuaan, hansikkaan kärjellä pusertaa pois silmäpielestä kyyneltä,
+jota eivät voineet pidättää, sitte huokailivat, katselivat taivasta
+ja jäivät seisomaan keskelle näyttämöä, se on pihaa, hattu reidellä,
+hetkutellen hiljaa vasenta jalkaa, joka auttoi heitä hillitsemään
+surua: "Ole vaiti, sydämeni, ole vaiti." Koomikot, sitä vastoin,
+"surivat" yksinkertaisesti. He lähestyivät toisiaan, kutsuivat
+toisiaan "ukko paraksi," lyöden kättä vakuutettuina ja vavisten,
+posket hermottomasti väristen, alentaen silmä- ja suupieliä, josta
+heidän osoitteensa kävi halvan ilveen näköiseksi.
+
+Kaikki oli tavoiteltua ja kaikki totista...
+
+Kohta sisään tultuaan erosivat nuo herrat kahteen leiriin. Kuuluisat
+katselivat halveksivasti tuntemattomia, jotka heidän ylenkatseisin
+vastasivat tuhansilla säädyttömillä muistutuksilla: "Oletteko
+huomanneet, kuinka se ja se on vanhentunut ja muuttunut?... Hän ei
+voi enää kauan pitää virkaansa."
+
+Molempien ryhmien keskellä kuuluisa Delobelle, mustissa vaatteissa,
+mustissa ylentarkasti puetuissa hansikkaissa, käveli edes takaisin,
+silmät punaisina, äänettömänä jaellen kädenlyöntejä. Poloinen oli
+pakahtua kyyneleihin, mutta se ei estänyt häntä käherryttämästä
+hivuksiaan. Kummallinen luonto! Ei kukaan olisi voinut sanoa, missä
+hänen todellinen ja tekosurunsa erosivat, siihen määrin olivat ne
+toisiinsa sekaantuneet... Näyttelijöiden joukossa oli paljo muitakin
+tuttujamme. Herra Chèbe tavallista mahtavampana ja toimekkaampana
+hääri maineessa olevien näyttelijöiden ympärillä, sillä välin kun
+rouva Chèbe piti seuraa äiti raukalle. Sidonie ei voinut tulla;
+mutta Risler vanhempi oli saapuvilla, melkein yhtä liikutettuna kuin
+isäkin, kelpo Risler, ystävä viimeiseen hetkeen saakka, sillä hän oli
+maksanut kaikki surujuhlan kustannukset. Myöskin olivat ruumisvaunut
+oivat, verhot olivat hopeahetaleilla, katafalkki koristettu ruusuilla
+ja valkoisilla orvokeilla. Kurjalla, synkeällä Braque-kadulla
+nuo vaatimattomat menot kynttelineen, kukkineen pyhän veden
+pirskoittamina muistuttivat lapsiraukan kohtaloa, jonka pienintäkin
+hymyä aina kyyneleet kostuttivat.
+
+Lähdettiin liikkeelle, käyden, hitaasti, mutkailevia katuja pitkin.
+
+Etupäässä kulki Delobelle, itkeä nyhkyttäen, tuo lasta kantava isä
+parka, melkein yhtä paljo surren itsestään kuin tyttärensä kuolemaa,
+ja todellisen surunsa pohjalla säilyttäen ikuisen turhamaisen
+itsekkäisyytensä, joka lepäsi siinä kuin kivi joen pohjalla,
+liikkumattomana vyörivien aaltojen alla. Juhlamenojen komeus, tuo
+musta jono, joka pidätti kulullaan liikkeenkin, hunnulla katetut
+ajoneuvot, Rislerin pienet kuomivaunut, jotka Sidonie oli lähettänyt
+muodon vuoksi, kaikki tuo imarteli ja kiihdytti häntä. Kerran,
+voimatta enää olla vaiti, kääntyi hän Robricast'in puoleen, joka kävi
+hänen rinnallaan:
+
+-- Oletko huomannut?
+
+-- Mitä niin?
+
+Ja isä parka, silmiä pyyhkiessään, kuiskutti hiukan ylpeänä:
+
+-- On kahdet omat vaunut...
+
+Armas Sisi rukka, tuo hyvä ja yksinkertainen olento! Kaikki nuo
+teennäiset surut, koko tuo juhlallisten itkijäin saatto ei ollut
+lainkaan häntä varten.
+
+Ylähältä ikkunasta suljettujen varjostimien takaa katseli äiti
+Delobelle, jota ei oltu voitu siitä estää, tyttönsä lähtöä.
+
+-- Hyvästi... hyvästi... sanoi äiti hiljaa, melkein itsekseen,
+huiskuttaen kättään oudolla tajunnottomalla liikkeellä.
+
+Ja kuinka hiljaa hän lausuikin tuon hyvästin, oli Désirée Delobelle
+kuuleva sen.
+
+
+
+
+
+
+NELJÄS KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Tarina pienestä sini-miehestä.
+
+
+Uskokaa taikka elkää, mutta minä puolestani uskon lujasti pieneen
+sini-mieheen. En sillä, että olisin hänen koskaan nähnyt; mutta eräs
+runoilija-ystäväni, johon minulla on täysi luottamus, kertoi minulle
+olleensa varsin usein yöllä kasvoista kasvoihin tuon kummallisen
+pikku haltian kanssa, ja nähkääs minkälaisissa asianhaaroissa.
+
+Ystävälläni oli ollut heikkous antaa velkakirja ompelijalleen; ja
+niinkuin kaikki kuvittelun ihmiset semmoisissa tapauksissa, oli
+hän, kohta nimikirjoituksensa annettuaan, uskonut päässeensä irti
+velastaan ja velkakirjan ajatus oli hänen mielestään kadonnut.
+Sattuipa kerran yöllä, että runoilijamme kavahti unesta, takasta
+lähtevän, omituisen ryminän herättämänä. Hän arveli ensin, että se
+oli paleltunut varpunen, joka etsi sammuneen valkean lämpimää höyryä
+taikkapa viiri, jota kääntyvä tuuli viuhtoeli. Mutta tuokion kuluttua
+ryminä kävi selvemmäksi, ja hän eroitti varsin hyvin rahapussin
+kilinän yhdistettynä ikäänkuin vitjojen nitinään. Samalla kertaa
+kuuli hän pienen äänen, kimakan, kuin veturin kaukaisen vihellyksen
+ja heleän, kuin kukon laulun, huutavan hänelle katon rajalta:
+"Maksu-päivä! Maksu-päivä!"
+
+-- Voi, hyvä Jumala... velkakirjani! ajatteli poika raukka
+muistaessaan äkkiä, että hänen ompelijansa vekseli oli maksettava
+viikon kuluttua; ja aamuun saakka ei hän muuta tehnyt, kuin
+viskelihe, etsien unta vuoteensa kaikista nurkista ja löytämättä
+sieltä muuta, kuin ajatuksen tuohon kirottuun, määräämälle
+maksettavaan velkakirjaan. Tulevana, sen jälkeisenä, ja kaikkina
+sitä seuraavina öinä, heräsi hän samaan aikaan ja samalla tapaa,
+yhä tuo rahojen helinä, vitjojen nitinä ja pieni ääni, joka huusi
+ilkastellen: "Maksu-päivä! Maksu-päivä!" Hirveintä oli, että mitä
+lähemmäksi maksu-päivä tuli, sitä kimakkaammaksi ja kamalammaksi kävi
+ääni, uhaten yhä ryöstöä ja pyyttöä.
+
+Onnetoin runoilija! kylliksi ei ollut päivän vaivat ja juoksut pitkin
+kaupunkia rahan hankkimista varten, vaan vielä piti tuon hirveän
+pikku-äänen tulla ryöstämään häneltä unen ja levon. Kenenkäs se sitte
+oli, tuo haaveenomainen ääni? Mikä pahuuden henki huvitteli itseään
+kiusaamalla häntä sillä tapaa? Hän tahtoi päästä siitä selville.
+Eräänä yönä sitte, sen sijaan, että olisi pannut maata, sammutti hän
+valkean, aukaisi ikkunan ja kävi odottamaan.
+
+Minun ei tarvitse sanoa, että ystäväni, lyyrillinen runoilija kun
+oli, asui hyvin korkealla, ihan katon rajassa. Tuntikausiin hän ei
+nähnyt muuta, kuin tuon ihailtavan avaruuden ryhmittyneitä, toinen
+toistaan kohti kallistuneita kattoja, joiden välissä kadut joka
+taholle äärettöminä syvänteinä risteilivät ja joita kuuvalossa
+savutorvet ja lovikkaat seinänpäätyt oikullisesti kirjoivat. Yli
+nukkuneen ja pimeän Parisin muodosti tämä ikäänkuin toisen kaupungin,
+kaupungin ilmahisen, joka riippui ja häilyi pimeyden varjojen kuun
+häikäisevien säteiden keskellä.
+
+Ystäväni odotti, odotti kauan aikaa. Vihdoin, kahden kolmen
+aikaan aamulla, kun kaikki yön pimeään kohoavat kellontornit
+lausuivat toisilleen hetken, juoksi hänen läheltä keveitä
+askeleita kattotiilien ja vuolukivien yli ja pieni kimeä ääni
+huuteli savutorveen: "Maksupäivä! Maksupäivä..." Silloin, hiukan
+kumartuessaan, huomasi runoilijani häijyn pikku peikon, ihmisten
+kiusaajan, joka viikkoon oli estänyt hänen makaamasta. Tarkalleen
+hän ei osannut sanoa minulle sen kasvua; -- kuu kun, näet, tekee
+kolttosiaan haaveenomaisilla ko'oilla, joita se antaa esineille ja
+niiden varjoille. Hän huomasi vaan, että tuo omituinen pikku piru oli
+puettu, kuin Pankin palvelijat, siniseen, hopeanappiseen takkiin,
+kersantin kaluunat hihan suissa, ja korkeaan hattuun, ja että se
+kantoi kainalossa nahkasalkkua, joka oli melkein yhtä paksu, kuin hän
+itse, ja jonka avain, riippuen pitkissä vitjoissa, kamalasti helisi
+joka askeleella, niin kuin rahapussikin, jota hän pudisteli toisella
+kädellään. Niinikään näki ystäväni pienen sinimiehen vilahdukselta,
+kun tämä nopeasti kulki ohitse kuun valossa; sillä se näkyi olevan
+hyvin kiireissään ja toimessaan, juosta loikkasi katuja pitkin,
+hyppäsi savutorvesta toiseen hiipien pitkin katon harjoja.
+
+Sillä on monilukuinen yleisö, tuolla perhanan pikku miehellä.
+Parisissa löytyy paljo kauppioita, paljo väkeä, joilla on
+kuukaustiliä, paljo onnettomia, jotka ovat kirjoittaneet ja
+hyväksyneet velkakirjoja. Kaikille niille laittoi sivumennen sinimies
+hätä huutonsa Hän huusi tehtaiden päällä, jotka siihen aikaan olivat
+sammuneet ja mykät, suurien kauppahuoneiden päällä, jotka uinailivat
+puutarhojensa ylenpalttisessa hiljaisuudessa ja viiden-kuuden
+kertaisten talojen päällä, joiden epätasaiset, erilaiset katot
+yhteenläjittyivät köyhien kaupungin osien perällä. "Maksupäivä!...
+Maksupäivä!..." Toisesta päästä kaupunkia toiseen, kidekirkkaassa
+ilmassa, joka pakkasesta ja kuutamosta kattojen yli vallitsi, kaikui
+säälitöinnä pieni kirkuva ääni. Kaikkialla, missä se kulki, karkoitti
+se unen herätti levottomuutta, uuvutti aatokset ja silmät ja ylhäältä
+alas asti pani Parisin talot tuntemaan pahoinvoinnin, ja unettomuuden
+värettä.
+
+Ajatelkaa, mitä tahdotte, tästä tarinasta, mutta kaikissa
+tapauksissa, nähkää, voin vakuuttaa runoilijani kertomuksen tu'eksi,
+että kerran yöllä, tammikuun lopulla, Fromont nuoremman ja Risler
+vanhemman kauppahuoneen vanha rahastonhoitaja, Sigismund, kavahti
+ylös unestaan pienessä asunnossaan Montrougessa, saman kiukkuisen
+äänen ja vitjojen vitinän herättämänä, jota seurasi katala huuto:
+
+Maksupäivä!
+
+-- Totta niinkin, arveli kunnon mies, noustessaan pystyyn
+vuoteellaan, ylihuomenna on kuun viimeinen päivä... Ja minä uskallan
+maata!...
+
+Asia koski, todellakin, melkoista summaa; sata tuhatta francs'ia
+maksettavana kahdesta vekselistä, ja aikaan semmoiseen, jolloin ensi
+kerran kolmeen kymmeneen vuoteen Fromontin kauppahuoneen kassa oli
+typö tyhjä. Kuinka oli meneteltävä? Useita kertoja oli Sigismund
+koettanut puhua siitä Fromont nuoremmalle; vaan tämäpä näkyi
+pakenevan asioiden raskasta vastuunalaisuutta, kulki konttuorien läpi
+aina hyvin kiireissään ja kuumeentapaisesti, näkemättä tai kuulematta
+mitään ympärillään. Rahastonhoitajan levottomiin kysymyksiin vastasi
+hän, hienoja viiksiään pureskellen:
+
+"Hyvä, hyvä, ukko Planus... Elkää olko huolissanne... Minä
+toimitan..." Ja tätä sanoessaan näytti hän ajattelevan aivan toista,
+olevan tuhat penikulmaa poissa siitä, mitä tapahtui. Tehtaalla, jossa
+hänen yhdistyksensä rouva Rislerin kanssa ei ollut enää kellekään
+salaisuutena, kävi huhu että Sidonie hänen pettää, tekee hänen
+sangen onnettomaksi; ja todenperään huolettivatkin hänen lemmittynsä
+hurjuudet häntä enemmän, kuin rahastonhoitajan murheet. Risleriä taas
+ei nähty koskaan; hän vietti elämänsä suljettuna ylisiin, jossa hän
+valvoi koneidensa salaperäistä ja loppumatointa rakennusta.
+
+Tämä isäntien välinpitämättömyys tehtaan asioista ja täydellinen
+hoidon puute oli vähitellen vienyt kaikki epäkuntoon. Työntekijät
+ja palvelijat toimittivat kaikki mielensä mukaan, tulivat myöhään
+askareihinsa, pujahtivat pois aikaiseen, huolimatta vanhasta
+kellosta, joka niin kauan työtä johdettuaan, nyt näkyi soittavan
+hätäkelloa ja perikatoa. Asiat vielä kävivät, sillä kulkuun saatu
+kauppahuone käy yksin vuosikausia, ensimmäisen vauhdin voimasta,
+mutta mimmoista sekasotkua ja hämmennystä tuon näennäisen vaurauden
+alla!
+
+Sigismund sen tiesi paremmin, kuin kenkään muu, ja senpä tähden
+pienen sinimiehen huuto olikin niin rutosti temmannut hänen ylös
+unesta. Ikäänkuin selvemmin nähdäkseen keskellä tuota tuskallisten
+aatosten paljoutta, jotka riensivät, liitelivät, pyörivät hänen
+edessään, oli rahastonhoitaja sytyttänyt kynttelin, ja, istuen
+vuoteellaan, ajatteli hän... Mistä saada nuo sata tuhatta francia?
+Varmaankin oli enemmänkin velkoja kauppahuoneella. Löytyi vanhoja
+luetteloita, jotka vetelehtivät ostajien luona, maksun jäännöksiä
+Prochassonilaisilla ja muilla; mutta masentavaista olisi hänelle
+mennä keräämään kaikki nuo vanhat tilit. Tuommoistahan ei tapahdu
+suuremmissa kauppapiireissä; näyttäisi aivan pikkukauppiaan
+tapaiselta. Ja kuitenkin oli tämä parempi, kuin kieltäytyminen
+maksamasta velkakirjaa... Oi! ajatus, että pankin palvelija tulisi
+hänen ristikkonsa eteen, varman ja luottoisan näköisenä, että hän
+panisi rauhallisesti paperit pöydälle, ja että hänelle Planus,
+Sigismund Planus olisi pakotettu sanomaan:
+
+-- Viekää takaisin velkakirjanne... Minulla ei ole rahaa suorittaa...
+
+Ei, ei. Se ei ollut mahdollista. Kaikki nöyryytykset olivat
+voitettavat sen edessä.
+
+-- Hyvä, se on päätetty... Minä lähden huomenna liikkeelle, huokaili
+rahastonhoitaja parka.
+
+Ja hänen näin tuskissaan ja huolissaan ollessa, voimatta ummistaa
+koko yönä silmiään kuljeskeli pieni sinimies ja pudisteli
+rahapussiaan ja vitjojaan Beaumarchhaisin bulevaardin varrella pienen
+lakan päällä, jossa Désiréen kuoleman jälkeen asui kuuluisa Delobelle
+vaimoineen.
+
+"Maksupäivä! Maksupäivä!..."
+
+Oi! pikku ontuva ei ollut pettynyt ennustuksissaan. Hänen pois mentyä
+ei äiti Delobelle voinut enää kauan valmistaa lintuja ja kärpäsiä
+kuosiksi. Kyyneleet olivat turmelleet hänen silmänsä, ja vanhat kädet
+vapisivat liian kovin voidakseen uhkeasti asetella koliibria, jotka,
+huolimatta kaikista hänen ponnistuksistaan, aina näyttivät surkeilta
+ja viheliäisiltä. Silloin kävi miehuullinen nainen ompeluksiin
+käsiksi. Hän korjasi karikkoja ja koruompeluksia, joutui vähitellen
+ompelijattaren asemaan. Hänen yhä vähenevä ansionsa riitti tuskin
+talouden välttämättömiin tarpeisin ja Delobellen, jota hänen kauhea
+toimensa näytteliänä _in partibus_ pakotti alituisiin maksuihin,
+oli täytynyt ruveta velkoja tekemään. Hän oli velkaa ompelijalleen,
+suutarilleen, paidan neulojalleen; mutta mikä häntä huoletti enin,
+olivat nuo mainiot aamiaiset, jotka hän oli nauttinut bulevaardin
+varrella, teaatterin johtaja-aikana.
+
+Lasku nousi kahteen sataan viiteen kymmeneen franciin, jotka olivat
+maksettavat tammikuun lopussa, ja sillä kertaa ilman niitäkään
+uudistamisen toivoa; päälle päätteeksi saattoi sinimiehen huuto
+kauhun väreitä kaikkiin hänen jäseniinsä...
+
+Päivä vaan maksupäivään! Päivä vaan kahden sadan viidenkymmenen
+francin löytämiseen! Ellei hän niitä löytäisi, myötäisi heiltä
+kaikki. Myötäisi nuo köyhät huonekalut, jotka olivat samat talouden
+alkamisesta saakka, riittämättömät, epämukavat, mutta rakkaat
+muistoista, jotka liittyivät niiden kulunnaisuuksiin ja reunojen
+vartilla olemiseen. Myötäisi pitkä pöytä, jonka ääressä valmistettiin
+lintuja ja kärpäsiä kuosiksi ja oli syöty kaksikymmentä vuotta;
+myötäisi Sisin suuri nojatuoli, jota ei voitu katsellakaan ilman
+kyyneleitä ja joka näytti säilyttäneen jotakin tuosta armaasta, hänen
+liikkeistään, ryhdistään, ja hänen raukeutensa siinä päivät pitkään
+haaveksiessa ja työtä tehdessä. Äiti Delobelle kuolisi siitä varmaan
+nähdessään kaikkien noiden rakkaiden muistojen katoavan...
+
+Tätä ajatellessaan käänteli ja väänteli itseään vuoteellaan,
+raskaasti huo'aten, onnetoin näyttelijä, jota hänen törkeä
+itsekkäisyytensä ei kuitenkaan aina suojellut omantunnon vaivoista;
+ja koko ajan oli hänellä silmissään Désiréen pienet, vaaleat kasvot
+rukoilevine, helline katseineen, jotka hän käänsi tuskallisesti
+häntä kohti kuolon hetkenä, pyytäessään hiljaa isäänsä luopumaan...
+luopumaan... Mistäs hän hänen tahtoi luopumaan? Hän kuoli voimatta
+sitä sanoa; mutta Delobelle oli yhtä kaikki vähän käsittänyt,
+ja siitä lähtien oli tuohon säälimättömään luonteesen astunut
+levottomuus, epäily, jotka tänä yönä julmasti yhdistyivät hänen rahan
+huoliinsa...
+
+"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
+
+Tällä kertaa päästi pieni sinimies herra Chèben savutorveen
+ohimennessään katalan huutonsa.
+
+Sanottava on, että herra Chèbe jonkun aikaa oli lyöttäytynyt
+melkoisiin yrityksiin, hyvin epämääräiseen, äärettömän epämääräiseen
+kauppaan "seisoalla," joka häneltä nieli paljo rahaa. Useita kertoja
+jo oli Rislerin ja Sidonien täytyi maksaa isän velkoja nimenomaan
+ehdolla, että hän pysyisi olollaan, eikä enää asioihin ryhtyisi;
+mutta moiset alituiset sukellukset olivat välttämättömät hänen
+olemiselleen. Joka kerta karaisi hän itseään uudella voimalla,
+kiihkeimmällä toimeliaisuudella. Kun ei rahaa löytynyt, antoi
+herra Chèbe nimensä; sitä hän vielä surkeasti väärin käyttikin,
+tuota nimeään, luottaen aina yrityksen voittoihin täyttääkseen
+sitoumuksiaan. Pahus vaan, ettei noita voittoja koskaan näkynyt,
+sillä välin kuin allekirjoitetut velkakirjat, kuljeskeltuaan Parisin
+päästä päähän, palasivat asuntoonsa hirmuisen säntillisesti, ihan
+mustina matkalla lisäksi tulleista hieroglyyfeistä.
+
+Niinpä oli nyt tammikuun maksupäivä hänelle hyvin tukala, ja
+kuullessaan, pienen sini-miehen kulkevan ohi, muisti hän yht'äkkiä,
+ett'ei hänellä ollut penniäkään maksaa. Tuhat tulimmaista! Hänen
+täytyi vieläkin nöyrtyä Rislerin edessä, pelätä saavansa kielto,
+tunnustaa syöneensä sanansa... Mies paran tuskaa, hänen noita asioita
+ajatellessa, lisäsi yön hiljaisuus, jolloin silmä on joutilas,
+ajatuksella ei ole mitäkään huviketta ja mieli, ruumiin täydellisesti
+liikkumattomana ollessa vaakasuorassa asemassa, esteettömästi
+joutuu pelon ja huolien valtaan. Tuon tuostakin sytytti herra Chèbe
+lamppunsa, otti sanomalehtensä, koki turhaan lueskella, hyvän rouva
+Chèben suureksi tuskaksi, joka hiljaa, ähki ja kääntyi seinään päin
+pois valosta..
+
+Ja sill'aikaa lähti kamala pieni sini-mies, ihastuksissaan
+häijyydestään ja ilkastellen, kauemmaksi kilistelemään rahapussiaan
+ja vitjojaan. Kas nyt on hän Vieiller-Haudriettes'in kadun varrella,
+suuren tehtaan päällä, jossa kaikki ikkunat ovat pimeät, paitsi yhtä,
+ensimmäisessä kerroksessa, puutarhan perällä.
+
+Vaikka jo onkin myöhä, ei Georges Fromont vielä ole levolla. Istuen
+valkean ääressä, pää käsissä, sokeasti ja mykkänä vaipuneena
+parantamattomiin vaurioihinsa, ajatteli hän Sidonieta, tuota hirveätä
+Sidonieta, joka samalla hetkellä makasi yläkerroksessa. Sidonie sai
+hänen suorastaan hulluksi, hän petti hänen, se oli varma, petti tuon
+Toulouselaisen tenoorilaulajan Cazaboni'n tähden, jonka rouva Dobson
+oli tuonut taloon. Kauan aikaa oli Georges pyytänyt Sidonieta, ett'ei
+hän ottaisi vastaan tuota miestä; mutta Sidonie ei kuunnellut häntä,
+ja päivällä vielä, suurten tanssijaisten johdosta, jotka Sidonie
+aikoi toimittaa, oli hän julistanut suoraan ett'ei mikään estänyt
+häntä kutsumasta tenoorilaulajaa.
+
+-- Mutta hän on rakastajanne! oli Georges huudahtanut vihoissaan,
+tujoittaen silmillään häneen.
+
+Hän ei sitä ollut kieltänyt; hän ei ollut edes kääntänyt pois
+katsettaan. Vaan, kylmänä kuin ainakin, pieni häijy hymy huulilla,
+oli hän osoittanut, ett'ei hän myöntänyt kellekään oikeutta tuomita
+ja häiritä tekojaan, että hän on vapaa, että hän aikoi pysyä vapaana,
+eikä sallia hänen enemmän kuin Rislerinkään sortaa ja supistaa
+hänen valtaansa. Niinikään olivat he viettäneet kokonaisen tunnin
+vaunuissa, uutimet alaalla, väittelemällä, kiistelemällä, melkeinpä
+tappeluun valmiina...
+
+Ja tuolle naiselle oli hän sitte uhrannut kaikki, omaisuutensa,
+kunniansa, jopa tuon viehättävän Clairen, joka makasi lapsen kanssa
+viereisessä huoneessa, kaiken tuon onnen, joka oli käsin saatavana
+ja jonka hän oli hylännyt tuon ruojan tähden!... Vast'ikään oli
+tämä tunnustanut, ett'ei hän häntä enää rakastanut, että hän rakasti
+toista. Ja hän, veltto, sitte vielä halusi häntä. Mitäkös hän hänelle
+sitte oli juottanut?
+
+Tuskan kiihoittamana, joka veressään kiehui, oli Georges Fromont
+noussut nojatuolistaan, astuskeli kuumeentapaisesti huoneessaan, ja
+hänen askeleensa kaikuivat äänettömän rakennuksen hiljaisuudessa
+elävänä unettomuutena... Sidonie taas makasi ylähällä, makasi
+tajunnottoman luonteensa etuoikeudella, ja ilman omantunnon vaivoja.
+Ehkäpä hän vielä ajatteli Cazaboni'ansakin.
+
+Kun tämä ajatus johtui Georges'in mieleen, tuli häneen hullu himo
+mennä ja herättää Risler, sanoa hänelle kaikki ja kadottaa samalla
+itsensä Sidonien kanssa. Typeräpä hän oli liiaksi, tuo petetty mies.
+Kuinka hän ei häntä enemmän vartioinut? Hän oli kylliksi kaunis,
+varsinkin kylliksi paheellinen, pidettää silmällä.
+
+Ja hänen siten taistellessa keskellä noita julmia ja hyödyttömiä
+aatoksia, kaikui pienen sinimiehen hätähuuto yht'äkkiä tuulen
+puuskassa:
+
+"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
+
+Onnetointa! Vihassaan ei hän sitä ollut enää ajatellutkaan. Ja
+kuitenkin oli hän jo kauan aikaa nähnyt tammikuun viimeisen päivän
+lähestyvän. Kuinka monta kertaa, kahden yhtymyksen väliajalla,
+jolloin hänen ajatuksensa, vapaana tuokion ajan Sidoniesta, palasi
+asioihin, todellisuuteen, kuinka monta kertaa oli hän arvellut: "Tuo
+päivä, se on mullistuksen päivä!" Mutta, kuten kaikkia, jotka elävät
+juopumuksen kuumeessa, niin häntäkin hänen velttoutensa luulotti,
+että oli myöhäistä niitäkään korjata, ja hän astui sukkelammin,
+lujemmin, huonoa tietään unhottaakseen, hurmottuakseen.
+
+Nyt ei ollut enää mahdollista hurmottua. Hän näki selvään pulinan,
+näki sen perin pohjin; ja Sigismund Planuksen kuivat, vakavat kasvot
+ilmestyivät hänen eteensä veitsen murtamine juonteineen, joiden
+jäykkyyttä ei ainoakaan osoite lieventänyt, ja hänen kirkkaat
+Schveitsiläiset silmänsä vainosivat yhä häntä leppymättömin katsein...
+
+Niinpä niin! ei, ei, hänellä ei ollut noita sataa tuhatta francia,
+eikä hän tietänyt, mistä ne ottaa. Kuusi kuukautta oli hän,
+tyydyttääksensä jalkavaimonsa turmioon syökseviä haaveita, pelannut
+kovin, oli kadottanut suuria summia. Päälle päätteeksi erään
+pankkiirin vararikko, viheliäinen tilikirjoitus... Muuta hänellä ei
+ollut jäljellä, kuin tehdas, ja mimmoisessa tilassa!
+
+Minne nyt mennä ja mitä tehdä? Se, mikä muutamia tuntia sitte
+hänestä näytti sekasorrolta, ryöpyltä, jossa ei voinut erottaa
+mitään selvään ja jonka hämmennys oli hänelle vielä toivona, näytti
+hänestä nyt kauhistuttavalta selvyydeltä. Tyhjiä kassoja, suljettuja
+ovia, maksamattomia velkakirjoja, perikato, kas sitä huomasi hän,
+mihin vaan kääntyi. Ja koska tähän vielä liittyi Sidonien petos,
+ei onnetoin vimmassaan tietänyt, mihin tarttua tässä kovassa
+haaksirikossa, ja yht'äkkiä pääsi häneltä tuskanhuuto, nyyhkytys,
+rukous jonkun Kaitselmuksen puoleen.
+
+-- Georges, Georges, minä se olen... Mikä sinun on?
+
+Vaimonsa seisoi hänen edessään, vaimonsa, joka nyt odotteli häntä
+joka yö, vartoeli tuskallisesti hänen palaustaan klubista, sillä hän
+yhä vielä uskoi hänen siellä viettävän iltansa. Nähdessään miehensä
+muuttuvan, käyvän yhä synkemmäksi joka päivä, kuvitteli Claire, että
+varmaan oli hänelle joku hyvin ikävä raha-asia, epäilemättä häviöitä.
+Hänelle oli sanottu Georgesin pelaavan kovin, ja huolimatta,
+välinpitämättömyydestä, jota hän osoitti, oli Claire huolissaan
+hänestä, olisi tahtonut, että hän olisi ottanut hänen uskotukseen
+ja antanut hänelle tilaisuuden näyttäytyä jalomielisenä ja hellänä.
+Tänä yönä oli Claire kuullut hänen astuskelevan hyvin myöhään
+huoneessaan. Koska pikku tyttönsä yski kovin ja vaati joka hetki
+hänen hoitoaan, oli hän jakanut huolensa lapsen ja isän kärsimisille;
+ja hän oli pysynyt siten, teroittaen kuulonsa vähimpäänkin meluun,
+hellässä ja tuskallisessa valvonnassa, jommoisessa naiset kokoovat
+kaiken miehuutensa kärsiäkseen moninkertaisen velvollisuuden raskasta
+taakkaa. Vihdoin oli lapsi nukkunut, ja, kuullessaan isän itkevän,
+juoksi Claire hänen luo.
+
+Oi, kun Georges näki hänen edessään niin hellänä, niin liikuttuna,
+niin kauniina, mitä kauheita ja myöhäisiä omantunnon vaivoja hän
+sai! Niin, hän se on kyllä, tuo oikea kumppani, ystävä. Kuinka oli
+hän voinut hylätä hänet? Kauan, kauan itki Georges hänen olkapäätään
+vasten voimatta mitäkään puhua. Ja onnellista oli, ett'ei hän
+puhunutkaan, sillä hän olisi sanonut kaikki, kaikki. Onnettoman oli
+tarvis vuodattaa sydämensä, vastustamatoin halu syyttää itseään,
+pyytää anteeksi, vähentää omantunnon vaivojensa kuormaa, joka hänen
+sydäntään musersi.
+
+Claire säästi häneltä vaivan lausua sanaakaan: -- Olet pelannut, eikö
+niin? Olet kadottanut... ja paljokin?
+
+Hän teki merkin: niin: sitte, kun hän voi puhua, tunnusti hän
+tarvitsevansa ylihuomeneksi satatuhatta francia eikä tietävänsä,
+miten hankkia ne.
+
+Claire ei lausunut soimaustakaan. Hän oli niitä, jotka, onnettomuus
+vastassaan, ajattelevat vaan sen auttamista ilman vähintäkään
+syytöstä. Jospa hän sydämensä pohjassa siunasikin tätä vauriota, joka
+lähensi Georgesin häneen ja oli siteinä heidän molempien niin kauan
+aikaa erotetun elämänsä välillä. Hän mietti hetkisen. Sitte paljon
+kipua maksaneen päätöksen ponnistuksella, sanoi hän:
+
+-- Ei mitään ole vielä kadotettu. Minä lähden huomenna Savignyyn
+pyytämään nuo rahat isoisältä.
+
+Ei koskaan ollut, Georges uskaltanut puhua hänelle tästä. Se ajatus
+ei olisi hänelle johtunut mieleenkään. Claire oli niin ylpeä ja
+ukko Gardinois niin kova! Tämä oli varmaan suuri uhraus, jonka
+hän hänelle teki, loistava rakkauden todistus, jonka hän antoi.
+Äkkiä valtasi Georgesin tuommoinen sydämmen kuumuus, hilpeys, joka
+seuraa ohimennyttä vaaraa. Claire hänestä näytti ylenluonnolliselta
+olennolta, jolla oli hyvyyden ja viihdytyksen lahja, samoin kuin
+toisella, tuolla ylähällä oli hurmauksen ja turmion lahja. Mielellään
+olisi hän käynyt polvilleen noiden kauniiden kasvojen eteen, joita
+hänen mustat, uhkeasti yöksi kiinnitetyt hiuksensa ympäröivät
+suloutta loistavana sädekruununa ja joissa hiukan ankarien piirteiden
+säännöllisyys suli ihmeteltäväksi hellyyden osoitteeksi.
+
+-- Claire, Claire... oi, kuinka olet hyvä!
+
+Mitäkään vastaamatta vei hän hänen lapsensa kätkyeelle.
+
+-- Suutele häntä... sanoi hän hiljaa, ja koska he olivat lähellä
+toisiaan, musliini uutimien suojassa, pää kallistuneena yli
+tuota pientä huokumista, joka jo oli rauhoittunut, vaan vieläkin
+hiukan läähötteli olleista taudin pudistuksista, pelkäsi Georges
+herättävänsä tyttönsä, ja suuteli äitiä innokkaasti.
+
+Kas siinä varmaan ensimmäinen vaikutus laatuaan, jonka koskaan on
+missään perheessä tehnyt pienen sinimiehen ilmaus. Tavallisesti
+kaikkialla, missä se kulkee, tuo hirveä pikku peikko, erottaa
+se kädet ja sydämmet, vieroittaa mielen rakkaimmista tunteista,
+kiihottaen sitä tuhansilla huolilla, joita se herättää vitjojensa
+kitinällä ja katalalla huudollaan kattojen päällä:
+
+"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
+
+
+
+
+II.
+
+Havaintoja.
+
+
+-- Ahaa! kas, Sigismund... Kuinka jaksatte, isä Sigismund? Entä
+asiat?... Käykö teillä hyvin?
+
+Vanha rahastonhoitaja hymyili hyvänsävyisesti, pisteli kättä
+isännälle, hänen vaimolleen ja veljelleen, ja puhellessaan
+katseli uteliaana ympärilleen. Tämä tapahtui seinäpaperitehtaalla
+Sain-Antoinen etukaupungissa vähäisten Prochassonilaisten
+luona, joiden kilpailu alkoi käydä pelottavaksi. Nämä Fromontin
+kauppahuoneen entiset palvelijat, jotka olivat ruvenneet omiin
+asioihin, olivat alkaneet hyvin pienesti ja vähitellen tulleet
+saamaan itselleen aseman seudulla. Fromont vainaja oli heitä kauan
+aikaa kannattanut rahalainoilla, ja tämä seikka synnytti molempien
+huoneiden kesken ystävällisiä suhteita. Tilin jäännös -- kymmenen tai
+viisitoista tuhatta francia -- oli jäänyt lopullisesti sovittamatta,
+sillä tiedettiin, että Prochassonilaisilla rahat olivat hyvissä
+käsissä.
+
+Todellakin oli mieltä levottavaa nähdä heidän tehtaansa. Savutorvet
+ravistelivat kopeasti töyhtöjään. Kovasta työn pauhusta tuntui,
+että tehdas oli täydessä toimessa. Rakennukset olivat hyvässä
+kunnossa, ikkunat kirkkaat, kaikki näytti vilkkaalta, hilpeältä
+ja säännölliseltä, ja kassanristikon takana istui tarkastavana
+ja hartaana laskien pitkiä lukuriviään toisen veljen vaimo,
+yksinkertaisesti puettuna, hiukset silitettyinä ja arvokas katsanto
+kasvoilla.
+
+Sydämessään ajatteli vanha Sigismund katkerasti erotusta, joka
+oli muinoin niin äveriään, nyt vaan entisellä maineellaan elävän,
+Fromontin kauppahuoneen ja yhä kasvavan vaurauden välillä
+laitoksessa, joka oli hänen silmiensä edessä. Hänen vaaniva katseensa
+tunki pienempiinkin nurkkiin, etsien virhettä, moitittavaa paikkaa,
+ja koska hän ei mitäkään löytänyt, kouristi se hänen sydäntään, antoi
+hänen hymylleen jotakin epäoikeaa ja levotointa.
+
+Erittäinkin vaivasi häntä se, millä tavoin hän vaatisi isäntäinsä
+rahat, näyttämättä kassan pulaa. Mies parka oli olevinaan
+käytökseltään vapaan ja huolettoman näköinen, niin että oikein
+sydämeen koski... Asiat, näet, kävivät hyvin... varsin hyvin...
+Hän poikkesi pikimältään heille, koska muka tuli siihen kaupungin
+osaan... Tuo kaikki on luonnollista, eikö niin? Mielelläänhän sitä
+tapaa vanhoja ystäviä...
+
+Mutta kaikki nämä johdatukset ja mutkat, jotka kävivät yhä
+laajemmiksi, eivät vieneet häntä sinne, johon hän tahtoi; päinvastoin
+ne syrjäyttivät hänen ajatuksestaan, ja luullen näkevänsä hämmästystä
+kuulijoidensa silmissä, hän lopuksi hämmentyi, änkytteli, joutui
+ymmälle, vihdoin viimein otti lakkinsa ja käkesi lähtemään pois.
+Ovella hänellä äkkiä muistui mieleen:
+
+-- Niin vainkin, koska olen täällä.
+
+Ja hän vilkutti hiukan silmäänsä, kokien näyttää viekkaalta, vaan
+näyttikin hyvin surkuteltavalta.
+
+-- Koska olen täällä, niin jospa päättäsimme vähän tuon vanhan tilin.
+
+Molemmat veljekset ja nuori vaimo, joka istui konttorissa, katselivat
+hiukan toisiaan, mitäkään ymmärtämättä:
+
+-- Tilit? Mitkä tilit?
+
+Sitte rupesivat kaikki kolme nauramaan yht'aikaa ja sydämen
+pohjasta, ikäänkuin tuo olisi ollut liika tuimaa pilaa vanhalta
+rahastonhoitajalta. Hiton ukko Planus, kah!... Hänpä, vanha parka
+nauroi myöskin! Hän nauroi ilman että häntä naurattikaan nauroi vaan
+muiden muassa.
+
+Vihdoin selitettiin asia. Fromont nuorempi oli itse käynyt puoli
+vuotta sitte hakemassa rahat, jotka olivat jääneet heidän käsiinsä.
+
+Sigismund tunsi alistuvansa. Kuitenkin oli hänellä kylliksi rohkeutta
+vastata:
+
+-- Niinhän! se on totta, se. Minä olen ihan unhottanut... Kah,
+toden perään, Sigismund Planus käy vanhaksi... Alaspäin mennään
+lapsukaiseni, alaspäin mennään...
+
+Ja kelpomies meni matkoihinsa pyyhkien silmiään, joissa vielä
+helmeili suuret kyyneleet tuosta äskeisestä naurunpuuskasta. Hänen
+takanaan nuoret katselivat toisiaan pyöritellen päätä. He olivat
+käsittäneet.
+
+Vanhaa rahastonhoitajaa huumasi saamansa isku niin, että hänen, ulos
+päästyään, täytyi istuutua penkille. Kas senpä tähden ei Georges
+ottanut rahaa kassasta. Hän toimitti keräyksensä itse. Mitä oli
+Prochassonilaisilla tapahtunut, oli varmaan tapahtunut myöskin
+muualla. Siis oli ihan joutavaa antautua uusiin nöyrytyksiin. Niin,
+mutta maksupäivä, maksupäivä! Se ajatus lisäsi hänelle voimia: Hän
+pyyhki hiestynyttä otsaansa ja lähti matkalle koettaakseen vielä,
+erään heidän ostajainsa luona etukaupungissa. Vaan tälläpä kertaa hän
+ryhtyi varakeinoihin, ja kynnykseltä, sisään astumatta, huusi hän
+rahastonhoitajalle.
+
+-- Hyvää päivää ukkoseni... Antakaapa, olkaa hyvä, pikku tieto...
+
+Hän piti ovea ra'ollaan, puistaen kädellään ripaa.
+
+-- Mihinkäs aikaan me päätimme viimeisen tilimme? Olen unhottaa
+kirjoittaa kirjaan.
+
+Oi! siitä oli kauan, hyvin kauan sitte, kun tili oli päätetty.
+Fromont nuoremman kuitti oli syyskuulta. Siitä oli viisi kuukautta.
+
+Ovi sulkeutui äkkiä.
+
+Kaksi jo! Näköään olisi kaikkialla samoin.
+
+"Voi, herra Chorche, herra Chorche..." jupisi Sigismund parka, ja
+hänen jatkaessaan matkustustaan selkä kyyryssä, vapisevin jaloin,
+kulkivat rouva Fromont nuoremman ajoneuvot aivan hänen läheltä,
+ohjaten kulkuaan Orleans'in asemalle; mutta Claire ei nähnyt ukko
+Planusta enemmän, kuin hän, vast'ikään kotoa lähtiessään, oli nähnyt
+herra Chèbenkään pitkää päällystakkia ja kuuluisan Delobellen lakkia,
+hekin kaksi maksupäivän marttiiraa, jotka kääntyivät kukin kulmastaan
+Vieilles-Haudriettes'in kadulle, tehdas ja, Rislerin rahakukkaro
+matkansa määränä. Nuori vaimo oli liika ystävällisissä mietteissä
+katsoakseen kadulle.
+
+Ajatelkaahan! Se on hirmuista. Mennä pyytämään satatuhatta francia
+herra Gardinoisilta, mieheltä, joka kehui, ett'ei hän ollut koskaan
+ottanut eikä antanut lainaksi penniäkään elämässään, joka kertoi
+tuon tuostakin, että kerran kun hänen täytyi pyytää neljäkymmentä
+francia isältään ostaakseen itselleen housut, hän oli maksanut
+nuo neljäkymmentä francia vähittäin takaisin. Kaikkien, jopa
+lastensakin suhteen, seurasi ukko Gardinois oppiaan raatelevasta
+kitsaudesta, jota maa, tuo kova ja niille, jotka sitä viljelevät,
+usein kiittämätöin maa, näyttää tyrkyttäneen kaikkiin talonpoikiin.
+Suunnattomasta omaisuudestaan ei mies, eläessään, mielinyt mitäkään
+antaa omaisilleen.
+
+-- He saavat omaisuuteni, kunhan kuolen, saneli hän usein.
+
+Seuraten tätä perusajatusta oli hän naittanut tyttärensä, äidin-rouva
+Fromontin, ilman niitäkään myötäjäisiä, ja myöhemmin hän ei antanut
+anteeksi vävylleen, että tämä oli hankkinut varallisuutensa ilman
+mitäkään apua hänen puoleltaan. Se, näet, oli vielä, yksi tuon sekä
+turhanpäisen että omanvoiton pyytävän luonteen ominaisuuksia, että
+hän tahtoi, että jokainen olisi tarvinnut hänen apuaan ja kumartanut
+hänen rahojensa tähden. Kun Fromontilaiset iloitsivat hänen läsnä
+ollessaan onnellisesta käänteestä, jonka heidän asiansa alkoivat
+ottaa, hymyilivät hänen pienet, siniset veitikkamaiset ja viekkaat
+silmänsä pilkallisesti ja hänen sanoissaan: "perästä kuuluu" asui
+poljento, joka oikein ihoa karmi. Toisinaan myöskin, iltaisin
+Savignyssa, kun puisto, kujat, kartanon siniset vuolukatot, tallien
+punaiset tiilet, lammet ja vesilaitokset kimaltelivat mailleen
+menevän auringon kultaisessa hohteessa, sanoi tuo kummallinen
+nousukas, silmäiltyään ympärilleen, kovaan lastensa läsnä ollessa:
+
+-- Se minua lohduttaa kerran kuullessani, ett'ei yksikään omaisistani
+ole kyllin rikas pitämään hovia, jonka ylläpito maksaa viisikymmentä
+tuhatta francia vuodessa.
+
+Kuitenkin olisi ukko Gardinois, tuon hellyyden ohessa, jota isoisät,
+kaikkein kuivimmatkin, löytävät sydämensä pohjalta, kernaasti
+tahtonut lellitellä tyttärensä tytärtä. Mutta Clairella oli jo
+pikkuisenakin voittamatoin vastatuntoisuus vanhan talonpojan sydämen
+kovuutta ja kunnianhimoista itsekkäisyyttä kohtaan. Ja sitte, kun
+rakkaus ei pane siteitä niiden väliin, joita kasvatuksen erilaisuudet
+eroittavat, kasvaa vastatuntoisuus tuhansissa muodoissa. Clairen
+naimisiin mennessä Georges'in kanssa, oli ukko sanonut rouva
+Fromontille:
+
+-- Jos tyttäresi tahtoo, saapi hän minulta ruhtinaallisen lahjan:
+mutta hänen pitää se minulta pyytää. Eikä Claire saanut mitään, kun
+hän ei tahtonut mitään pyytää.
+
+Sepä nyt rangaistusta, tulla kolmea vuotta myöhemmin, anomaan sataa
+tuhatta francia muinain ylenkatsotulta jalomieliseltä antajalta,
+tulla nöyrtymään, rinnustelemaan loppumattomia saarnoja, typerää
+irmailemista vastaan, joka kaikki oli höystetty berrieläisillä
+piloilla, maalaisilla sanoilla ja puheenparsilla, ylimalkaan
+todenperäisillä, vaan ahdasmielisten, ja loogillisten ihmisten
+keksimillä, jotka jokapäiväisen maakielensä tähden loukkaavat, ihan
+kuin alhaisemman solvaus.
+
+Claire parka! Hänen miehensä, hänen isänsä olivat nöyrtyvät hänen
+kauttaan. Tunnustettava oli toisen menestymättömyys ja kukistus,
+joka uhkasi toisen perustamaa kauppahuonetta, josta hän eläessään
+ylpeillyt oli. Ajatus, että hänen oli puolustettava kaikkia, mitä
+hän enin maailmassa rakasti, oli sekä hänen väkensä ja samalla hänen
+heikkoutensa.
+
+Kello oli yksitoista, kun hän saapui Savignyyn. Koska hän ei ollut
+ilmoittanut kellekään tulostaan, ei hovin vaunuja ollut asemalla ja
+hänen täytyi kulkea matka jalkaisin.
+
+Kylmä ali ankara, tie kova ja kuiva. Pohjatuuli puhalteli vapaasti
+hedelmättömillä tasangoilla ja joella, jossa se laantui ilman
+estettä lehdettömien puiden väliin. Matalan taivaan alla näytti
+kartano ikäänkuin kehittävän auki pitkiä muuri- ja häkki-riviään,
+jotka erottivat sen ympäröivistä kedoista. Kattojen vuolukivet
+olivat yhtä synkät, kuin taivas, jota ne kuvastivat; ja koko tuo
+uhkea, talven muuttama kesä-asunto, yrmeänä, mykkänä, ilman yhtäkään
+lehteä puissa tahi kyyhkyläistä katolla, ei näyttänyt säilyttäneen
+muuta elävää, kuin vesistöjensä kostean väräjämisen ja vaikerruksen
+isoissa poppeleissa, jotka kumartuivat kohti toisiaan, ravistellen
+latvoihinsa vatvottuja harakan pesiä.
+
+Kaukaa näytti Clairesta hänen nuoruutensa asunto tylyltä ja
+surulliselta. Hänestä tuntui, kuin Savigny olisi katsonut häneen
+kylmillä, ylimyksellisillä kasvoilla, joita se näytti valtatielle
+kulkeville, jotka seisattuivat porttien rautaristikkojen taa.
+
+Oi, hirveätä näköä!
+
+Eipä kuitenkaan niinkään hirveä. Sillä Savigny suljetun talon
+muotoineen näkyi hänelle sanovan: "Mene pois... elä tule sisään..."
+Ja jos Claire olisi tahtonut sitä kuunnella, olisi hän luopuen
+aikeestaan puhutella isoisää, palannut hyvin sukkelaan Parisiin
+säilyttämään elämänsä lepoa. Mutta hän ei sitä ymmärtänyt, lapsi
+raiska, ja tuo suuri New-foundlandilainen, joka hänen oli tuntenut,
+tulla hyppi karisseiden lehtien yli hänen vastaansa ja läähötteli
+sisään käytävän portilla.
+
+-- Hyvää päivää Françoise... missä isoisä on? kysyi nuori vaimo
+puutarhurittarelta, joka tuli hänelle aukaisemaan, nöyränä,
+teeskentelevänä, vavisten, kuten kaikki hovin palkolliset tuntiessaan
+olevansa isännän katseen alaisina.
+
+Isoisä oli konttorissaan, pienessä sivurakennuksessa, joka
+ei ollut yhteydessä pääasunnon kanssa ja jossa hän vietti
+päivänsä kaivelemalla koteloissa, kaapeissa ja suurissa,
+viheriäselkäisissä kirjoissa virkavaltaisen kiihkolla, jonka hän
+oli saanut alkuperäisestä tietämättömyydestään ja haaveenomaisesta
+vaikutuksesta, jonka häneen muinoin oli tehnyt hänen syntymäkylänsä
+kirjurin työhuone.
+
+Nyt oli hän siellä suljettuna vartijansa, jonkinlaisen vakojan, ja
+palkatun ilmiantajan kanssa, joka ilmoitti hänelle kaikki, mitä
+seudulla tapahtui ja puhuttiin...
+
+Hän oli isännän suosikki. Nimensä oli Fouinat ja hänen lituskainen,
+pahanilkinen ja verenhimoinen päänsä muistuttikin näätää (la fouine),
+josta hänen nimensä johtui.
+
+Nähdessään tyttärensä tyttären, vaaleana ja vapisevana tuskissaan,
+käsitti ukko, että tekeillä oli jotakin tähdellistä ja tavatointa,
+ja teki merkin Fouinatille, joka katosi, pujahti raollaan olevasta
+ovesta, ikäänkuin hän olisi mennyt seinästä sisään.
+
+-- Mi sun on, tyttinen?... oothan ihan _mullistunut_, kysyi isoisä,
+istuessaan kauhean ison työpöytänsä takana.
+
+_Mullistunut_ merkitsi hänen sanakirjassaan levotoin, hurja, nurja,
+ja sopi täydellisesti Claireen. Hänen pikainen käyntinsä kylmässä
+ilmassa tasangolla, ponnistuksensa päästä perille antoivat hänen
+kasvoilleen, jotka olivat vähemmin vakaat, kuin tavallisesti, oudon
+osoitteen. Ilman että ukko häntä vähääkään kehoitti, tuli hän häntä
+syleilemään ja istui valkean eteen, jossa halot, kuivan sammaleen
+ja puiston käytäviltä kerättyjen männyn käpyjen joukossa, paloivat
+iloisesti räiskien, mahlan kihistessä. Hän ei ottanut edes aikaa
+karistaakseen härmää, joka helmeili hänen harsollaan, ja lausui
+oitis, uskollisena päätökselleen, sisään tultuaan, käyntinsä syyn,
+ennenkuin antaisi itseensä vaikuttaa tuon pelon ja kunnioituksen
+ilmapiirin, joka ympäröi isoisää, teki hänestä jonkinlaisen
+hirvittävän jumalan.
+
+Hän tarvitsi rohkeutta, ett'ei joutuisi hämille, keskeyttyisi tuon
+kirkkaan katseen edessä, joka häntä tähysteli, hänen ensimmäisistä
+sanoistaan saakka häijyn riemun elähyttämänä, -- tuon ankaran suun
+edessä, jonka kiinnitetyt pielet näyttivät vasituisen mykkyyden,
+itsepäisyyden ja kaiken tunteellisuuden kieltämisen sulkemilta.
+Hän laski yhteen kyytiin loppuun asti, kunnioitettavana, ilman
+nöyrtymistä, salaten mielenliikutustaan, vahvistaen äänensä puheensa
+todenperäisyydellä. Tosiaankin, nähdessään heidät toinen toisensa
+vastassa -- ukko, kylmänä, levollisena, loikovana nojatuolissaan,
+kädet harmaavillaisen mekkonsa taskussa, Claire, tarkastavana
+pienimpiäkin sanoja, jotka hän lausui, ikäänkuin jokainen niistä
+olisi voinut hänet tuomita syylliseksi tahi vapauttaa -- ei olisi
+koskaan voinut sanoa, että se oli lapsi isoisänsä edessä, vaan
+pikemmin kanteenalainen tutkijatuomarin edessä.
+
+Ukko Gardinois'in ajatus oli aivan hänen voittonsa ilon ja
+ylpeyden vallassa. Kas siinäpä vihdoin ovat voitetut, nuo kopeat
+Fromontilaiset! Tarvittiinpa vihdoinkin ukko Gardinois'ia.
+Turhamielisyys, hänen valtava intohimonsa, paisui yli väkistenkin
+koko hänen käytöksessään. Kun Claire oli lopettanut, otti hän puheen
+vuoron, alkoi luonnollisesti sanoilla: "minä olin varma siitä...
+sanoinhan minä sen... tiesinhän minä hyvin, että perästä kuuluu..."
+ja jatkoi samalla halvalla, loukkaavalla äänellä lopettaakseen
+ilmoittamalla, että "hänen hyvin tunnettuihin perusaatteihinsa
+nähden" hän ei lainaisi penniäkään.
+
+Silloin puhui Claire lapsestaan, miehensä nimestä, joka oli samalla
+hänen isänsäkin nimi, ja vararikosta, joka oli hänet häpäisevä. Ukko
+pysyi yhtä kylmänä, yhtä leppymättömänä, ja käytti hänen nöyryyttään
+nöyryyttääkseen häntä vieläkin enemmän; sillä hän oli sitä kelpo
+maalaisheimoa, joka, kun vihollinen on kaatunut, ei heitä sitä
+koskaan jättämättä sille naarmuja kasvoihin saappaansa nauloista.
+
+-- Kaikki, mitä sinulle voin sanoa, tyttiseni, on, että Savigny on
+teille avoin... Tulkoon miehesi tänne. Minäpä juuri tarvitsenkin
+kirjurin. Georges saa hoitaa kirjani kahdestatoista sadasta francista
+vuodessa ja elatuksesta kaikille... Tarjoa tämä hänelle minun
+puolestani, ja tulkaa...
+
+Claire nousi ylös harmissaan. Hän oli tullut hänen luo tyttärenä ja
+tämä otti hänen vastaan kerjäläisenä, jumalan kiitos! siihen asti he
+eivät vielä olleet joutuneet.
+
+-- Luuletko? virkkoi herra Gardinois, julmasti vilkuttaen silmiään.
+
+Vavisten astui Claire ovelle päin, mitäkään vastaamatta. Ukko
+seisatti hänen liikkeellä.
+
+-- Ole varoillasi, sinä et tiedä, mitä kiellät... Sinun hyväksesi,
+kuulehan, esittelen, että miehesi tulisi tänne... Sinä et tiedä,
+minkälaista elämää hän siellä viettää... Sinä et sitä tiedä, ihan
+varmaan, muutoin et tulisikaan minulta pyytämään rahaani menemään
+sinne, minne omasi on mennyt... Niin! Minäpä kyllä tunnen miehesi
+asiat. Minulla on poliisini Parisissa ja Asnières'sakin, samoin kuin
+Savignyssa... Minä sen tiedän, mihin hän kuluttaa yönsä ja päivänsä,
+tuo velikulta; enkä minä tahdo, että rahani menisivät semmoisiin
+paikkoihin, joihin hän menee. Se ei ole kyllin siistiä rehellisesti
+ansaituille rahoille.
+
+Claire aukaisi hämmästyneenä silmänsä suureksi, tuskalla tuntien,
+että hirmuinen näytelmä sillä hetkellä alkoi hänen elämässään,
+ilmestyen kanteiden pienestä halvasta portista, Ukko jatkoi
+ilkkuisasti:
+
+-- Sillä on ylpeät maitohampaat, tuolla pikku Sidoniella,
+
+-- Sidonie!
+
+-- Totta perin, sitä pahempi. Tulin sanoneeksi nimen... Muutoin,
+olisithan sen kuitenkin joskus saanut tietää... Ihmeellistäkin, että
+siitä asti... Mutta te naiset, te olette niin turhanpäisiä... Että
+teitä voi pettää, se on varmaan viimeinen ajatus, joka johtuisi
+päähänne... Niinpä vain; sillä lailla se on. Sidonie se on, joka
+häneltä kaikki on haaskannut... miehensä suostumuksella, sitä paitse.
+
+Ja säälittä kertoi hän nuorelle vaimolle, mistä rahat tulivat
+Asnières'in huvilaan, hevosiin, vaunuihin, ja kuinka heidän soma
+pikku pesänsä Gabrielin kadun varrella oli sisustettu. Hän selitti
+ja määritteli tarkalleen kaikki. Näkyi, että hän, saatuaan uuden
+tilaisuuden harjoittaa vakoilemiskiihkoaan, oli sitä laajalti
+käyttänyt hyväkseen; ehkäpä myös oli kaiken tuon pohjalla hämäränä
+salainen kaiho hänen pikku Chèbeään kohtaan, harmi vanhojen päivien
+rakkaudesta, joka aina oli jäänyt tunnustamattomaksi.
+
+Claire kuunteli häntä mitäkään sanomatta ja soma uskomattomuuden hymy
+huulilla. Tämä hymy kiihotti vanhusta, kannusti hänen ilkeyttään...
+Vai niin! et usko minua... Tahdot vai todistuksia... Ja hän
+antoi niitä, lisäsi niitä, seuloi ikäänkuin veitsen iskuja hänen
+sydämeensä. Clairen muka ei tarvinnut muuta, kuin mennä Darchesin,
+la Paix'in-kadun hohtokivien myöjän luo. Kaksi viikkoa sitte oli
+Georges ostanut sieltä kolmekymmentä tuhatta francia maksavan
+timanttikoristuksen. Se oli Sidonien joululahja. Kolme kymmentä
+tuhatta francia tiamantteihin, vararikkoa tekemäisillään!
+
+Hän olisi voinut puhua koko päivän ilman että Claire olisi häntä
+keskeyttänyt. Claire tunsi, että vähinkin ponnistus olisi saanut
+tulvimaan kyyneleet, joita hänen silmänsä olivat täynnä, ja hän
+tahtoi hymyillä sitä vastoin, hymyillä loppuun asti, hän, tuo rakas
+ja uljas olento. Toisinaan vaan hän katseli tielle päin. Hänen oli
+kiire lähteä ulos, paeta tuota häijyä ääntä, joka häntä vainosi
+armahtamatta.
+
+Vihdoin ukko taukosi; hän oli puhunut loppuun, Claire kumarsi ja
+lähti ovelle päin.
+
+-- Menetkö jo pois?... Kuinka olet kiireissäsi... sanoi isoisä
+seuratessaan häntä ulos.
+
+Itse asiassa oli hän hiukan näpeillään julmuudestaan.
+
+-- Etkö tahdo syödä aamiaista minun kanssani?
+
+Hän vastasi _ei_ päällään, voimatta lausua yhtään sanaa.
+
+-- Odotahan ainakin, että valjastetaan... saatetaan sinut asemalle.
+
+Ei, yhä ei.
+
+Ja hän jatkoi käyntiään, ukko kinterillä.
+
+Suorana, kopeana, kulki hän niinikään pihan poikki, joka oli täynnä
+lapsuuden muistoja, kertaakaan kääntymättä. Ja yhtä kaikki, kuinka
+monta iloista naurunkajahdusta, kuinka monta auringon sädettä
+nuoruuden ajalta oli pysynyt pienimmässäkin hiekanjyvässä tällä
+pihalla.
+
+Hänen puunsa, lempipenkkinsä olivat yhä samalla paikallaan. Hänellä
+ei ollut katsettakaan niille, ei fasaaneille, eikä edes suurelle
+Muisku-koirallekaan, joka häntä seurasi kuuliaasti, odottaen
+hyväilyä, jota sille ei annettu. Hän oli tullut, kuni talon lapsi
+ainakin, meni pois outona, hirveät aatokset mielessä, joita vähinkin
+muisto hänen onnellisesta ja tyyneestä menneestä ajastaan vaan
+raskautti enemmän.
+
+-- Hyvästi, isoisä.
+
+-- Hyvästi sitte.
+
+Ja portti sulkeutui rutosti hänen jälkeensä. Ollen kerran yksin,
+rupesi hän astumaan sukkelaan, sukkelaan, melkein juoksuun. Hän ei
+astunut, hän pakeni. Yht'äkkiä, tultuaan maatilan muurin päähän, näki
+hän olevansa tuon pienen viheriäisen portin luona, jossa oli hovin
+postilaatikko. Vaistonmukaisesti seisattui hän, äkkinäsen muiston
+herättämänä, jommoinen muisto usein puhkeaa ihmisessä ratkaisevalla
+hetkellä ja esittää silmissämme erinomaisen selkeästi vähimmätkin
+elämämme tapaukset, ollen yhteydessä nykyisten onnettomuuksien tahi
+ilojen kanssa. Oliko se aurinko viistoine, punertavan hohtavine
+sateineen, joka yht'äkkiä näyttäytyi, valaisten äärettömän tasangon
+tänä talvisena jälkeen puolen päivänä, samoin kuin elokuulla
+mailleenmeno-aikaan? Oliko se häntä ympäröivä hiljaisuus, jota vaan
+luonnon sointuisat, melkein joka vuoden aikaan yhtäläiset, säveleet
+keskeyttivät?
+
+Ainakin on, että hän näki itsensä semmoisena, kun hän oli, tällä
+samalla paikalla, kolme vuotta sitte, päivänä, jolloin hän pani
+postiin kutsumuskirjeen Sidonielle tulemaan kuukaudeksi hänen luo
+maalle. Jokin ilmaisi hänelle, että koko hänen onnettomuutensa
+oli silloin saanut alkunsa. "Oi! jos olisin tietänyt... jos
+olisin tietänyt..." Ja hän oli vielä tuntevinaan sormiensa päissä
+satininkaltaisen kirjeen kuoren, joka oli putoamaisillaan laatikkoon.
+
+Silloin, ajatellessaan olleensa suora, toivorikas ja onnellinen
+lapsi, valtasi hänen inho elämän vääryyttä kohtaan, niin lempeä
+kun hän olikin. Hän kysyi itseltään; "Minkätähden! Mitä minä olen
+tehnyt?"
+
+Sitte, yht'äkkiä: "Ei! se ei ole totta. Se ei ole mahdollista...
+On valehdeltu..." Ja kulkiessaan asemaa kohti, koki poloinen
+vakuuttaida, saada itselleen varmuutta. Vaan siinä hän ei onnistunut.
+
+Hämärä totuus on kuin varjostettu päivän paiste, joka uuvuttaa silmiä
+enemmän kuin tulisimmat säteet. Puolisiimeksessä, joka vielä ympäröi
+vaimoparan onnea, näki hän selvemmin, kuin olisi tahtonutkaan. Nyt
+hän käsitti, selitti itselleen miehensä elämän yksityiskohdat, hänen
+poissa olonsa, levottomuuden, tukalan näön muutamina päivinä, ja
+monet asiat, mitä hän toisinaan kotia tullessaan luetteli matkojensa
+syyksi, luettelemalla ensin nimiä, ikäänkuin todistukseksi, jota
+Claire ei koskaan pyytänytkään. Kaikista noista arveluista esiintyi
+hänelle rikoksen silminnähtäväisyys. Kuitenkin hän vielä kieltäytyi
+sitä uskomasta ja odotti tuloaan Parisiin päästäkseen epäilystään.
+
+Ei ollut yhtäkään henkeä asemalla, tuolla pienellä yksinäisellä ja
+ikävännäköisellä asemalla, jossa ei näy ainoatakaan matkustavaista
+talvella. Siinä istuessaan ja odottaessaan junaa sekä katsellessaan
+asemapäällikön surkeata puutarhaa ja kietolaiskasvien jäännöksiä
+pitkin aituutta tienvarrella, tunsi Claire hansikkaallaan kuumaa
+ja kostean puhalluksen. Se oli hänen ystävänsä, Muisku, joka häntä
+oli seurannut ja joka muistutti hänelle heidän iloisia huvejaan
+ennen muinoin, huiskuttamalla häntäänsä ja alinomaa hyppelemällä,
+ilolla täynnä nöyryyttä, joka päättyi siihen, että se heitti
+pitkäksi kauniin valkoisen turkkinsa rouvansa jalkojen juureen,
+odotussalin kylmälle lattialle. Nämä nöyrät hyväilyt, jotka tulivat
+häntä etsimään ikäänkuin arkana ja uskollisena myötätuntoisuutena,
+saivat hänen hyrähtämään nyyhkytyksiin, joita hän kauan aikaa oli
+pidättänyt. Vaan yht'äkkiä hävetti häntä hänen heikkoutensa. Hän
+nousi ylös, ajoi pois koiran, ajoi sen pois säälittä, liikkeellä,
+äänellä, näyttäen sille kaukana olevan talon, ankarin kasvoin, joita
+Muisku parka ei hänessä tuntenut. Sitte pyyhki hän nopeasti silmänsä
+ja kostean kätensä; sillä Parisiin menevä juna oli tulossa ja hän
+tiesi tuossa paikassa tarvitsevansa kaiken rohkeutensa.
+
+Clairen ensimmäinen huoli, astuessaan ulos vaunuista, oli viettää
+itsensä la Paix-kadun hohtokivien myöjän luo, joka -- isoisän
+lausunnon mukaan -- oli tehnyt Georgesille tiamanttikoristuksen.
+Jos tämä oli totta, olisi kaikki muukin totta. Hänen pelkonsa
+saada kuulla totuus oli niin suuri, että hän tultuaan tuon komean
+kauppahuoneen eteen, seisattui, uskaltamatta astua sisään.
+Rohkaistakseen itseään, oli hän hyvin tarkasti katselevinaan
+samettikoteloille levitettyjä hohtokiviä; ja nähdessään hänen,
+komeana vaatimattomassa pu'ussaan, kumartuen tuon pienen,
+houkuttelevan tuikkeen yli, olisi voinut luulla häntä onnelliseksi
+vaimoksi, joka parasta kättä valitsi jotakin koristetta, pikemmin
+kuin murheelliseksi ja levottomaksi hengeksi, joka oli sieltä tullut
+etsimään elämänsä salaisuutta.
+
+Kello oli kolme jälkeen puolen päivän. Talvella, siihen aikaan
+päivästä on la Paix'in-katu todellakin loistavan näköinen. Lyhyen
+aamupäivän ja aikaisen ehtoon välillä tekee elämä kiirettä noissa
+komeissa kaupungin osissa. Siellä sitä ajaa kiidätetään alati,
+ja lakkaamatta kuuluu pyörien rytinää; katuvieruksilla veikeästi
+riennetään silkin ja turkisten kahinassa. Talvi on Parisin oikea
+vuodenaika. Nähdäkseen tuota pahuksen Parisia kauniina, onnellisena,
+mahtavana, on nähtävä sen elämä matalan, lumen painaman taivaan alla.
+Luonto on, niin sanoakseni, poissa kuvasta. Ei tuulta, ei aurinkoa.
+Juuri tarpeeksi valoa, että himmeimmät värit, vähimmät heijastukset
+saavat ihmeellisen arvon, muistopatsaiden punertavan harmaasta
+paineesta aina pikihelmiin saakka, jotka kiiltelevät naispukineissa.
+Teaatteri- ja laulajais-ilmoitukset loistavat ikäänkuin lamppupartaan
+valaisemina Makasiinit eivät tyhjene. Näyttää, kuin kaikki nuo
+ihmiset hyörisivät alituisia juhlavalmistuksia varten. Jos silloin
+suru sekaantuu tähän pauhuun, näyttää se paljoa hirmuisemmalta.
+Viisi minuuttia kärsi Claire tuskaa, joka oli kovempi kuin kuolema.
+Tuolla, Savignyn tiellä, aavojen tasankojen keskellä, hajosi hänen
+epätoivonsa raittiisen ilmaan ja näkyi ottavan vähemmin sijaa. Täällä
+se häntä tukehdutti. Äänet, jotka kajahtelivat hänen ympärillään,
+askeleet, kävelijöiden tajunnotoin hälinä, kaikki lisäsi hänen
+tuskaansa.
+
+Vihdoin meni hän sisään...
+
+-- Kyllä! niin, rouva, aivan oikein... Herra Fromont... Koristus
+hohtokivistä ja ruusutimanteista. Voimme tehdä teille samallaisen
+kahdestakymmenestä viidestä tuhannesta francista.
+
+Viidestä tuhannesta francista helpommalla, kuin hänelle.
+
+-- Kiitoksia, sanoi Claire... Minä mietin...
+
+Kuvastimesta, joka oli hänen vastassaan, näki hän pelästyen, kehien
+ympäröimät silmänsä ja kuoleman kalpeat kasvonsa. Häh lähti sukkelaan
+ulos, pitäen itseään jäykkänä, ett'ei kaatuisi maahan.
+
+Hän ajatteli vaan, kuinka pääsisi pakoon katua ja sen hälinää,
+ollakseen yksin, ihan yksin, voidakseen vaipua, syöstyä tuohon
+sydäntä särkevien aatosten ja synkkien seikkojen kuiluun, jotka hänen
+sielunsa pohjalla mylleröivät. Oi katala ilkiö! Ja häntä silloin
+viime yönä vielä lohdutteli, halaili!
+
+Yht'äkkiä, tietämättä, kuinka se oli käynyt, näki hän olevansa
+tehtaan pihalla. Mitä tietä hän oli tullut? Jalkaisinko vai ajaen?
+Hän ei muistanut enää niitäkään. Hän oli toiminut tajunnottomasti,
+kuin unessa ikään. Todellisuuden tunne palasi häneen, hirmuisena,
+polttavana, hänen saapuessaan pienen kartanonsa portaille. Risler oli
+parast'aikaa kannattamassa vaimolleen kukka-astioita loistavaa juhlaa
+varten, jonka hän aikoi toimittaa iltasella. Tyynenä, kuin ainakin,
+johti hän työmiehiä, piteli suuria oksia, jotka olisivat voineet
+taittua: "Ei niin... menkää sivuttain... varokaa lattiapeittoja..."
+
+Tämä huvin ja juhlan ilmapiiri, joka häntä vast'ikään inhotti,
+vainosi häntä kodissakin. Sepä oli liikaa ironiiaa, vihdoinkin!
+Hän kiihtyi; ja Rislerin häntä tervehtiessä, suosiollisena ja
+kunnioittavana, kuin ainakin, asui hänen kasvoillaan kauhea inhon
+osoite, ja hän astui ohitse niitäkään puhumatta, tai näkemättä
+hämmästystä, joka siristi tämän hyviä, suuria silmiä.
+
+Siitä lähtien oli hänen päätöksensä tehty.
+
+Viha, rehellisyyden ja oikeuden viha johti hänen toimintaansa.
+
+Hän kerkesi tuskin astua sisään, suudella lapsen raittiita poskia, ja
+juoksi äitinsä suojaan.
+
+-- Pian, äiti, pukeutukaa... Me lähdemme... Me lähdemme...
+
+Vanha rouva nousi verkalleen nojatuolista, jossa hän istui,
+uutterasti puhdistellen kellon vitjojaan, pistämällä nuppineulaa
+jokaiseen renkaasen äärettömällä huolellisuudella. Claire pidätti
+kärsimättömyyden liikkeen:
+
+-- Joutuun, joutuun... Valmistakaa kapineenne.
+
+Hänen äänensä vapisi, ja houruraukan huone näytti hänestä kamalalta,
+kokonaan loistavan tuolta siisteydeltä, joka oli käynyt hänen
+raivokseen. Hän oli tuommoisessa katalassa tilassa, jolloin yksi
+harhaluulo saapi kaikki katoamaan ja näyttää vaan perinpohjin koko
+inhimillisen kurjuuden. Ollen hullun äidin ja uskottoman miehen ja
+liian nuoren lapsen keskellä, johtui hänelle yksinäisyytensä tajunta
+ensi kerran mieleen; mutta se vaan vahvisti hänen päätöksensä.
+
+Hetken kuluttua oli jo koko talo puuhassa tekemällä tuon pikaisen,
+odottamattoman lähdön valmistuksia. Claire kiiruhti hämmästyneitä
+palvelioita, puki äitinsä ja lapsensa, joka nauroi keskellä kaikkea
+tuota hommaa. Hän tahtoi lähteä ennen Georgesin tuloa, että tämä
+löytäisi kehdon tyhjänä ja talon autiona. Minne menisi hän? Siitä hän
+ei tietänyt vielä mitään. Kentiesi tädin luo Orleansiin, kentiesi
+Savignyyn, mihin hyvänsä. Ennen kaikkia piti lähteä, paeta tätä
+petosten ja valheiden keskuutta.
+
+Tällä hetkellä hän oli huoneessaan täyttämässä remettiä, kokoomassa
+kapineita. Sydäntä särkevä toimi. Jok'ainoa esine, jota hän
+käsitteli, herätti hänessä joukon ajatuksia, muistoja. Paljo meidän
+omaa itseämme löytyy siinä, mitä me käytämme. Välistä hajupussin
+tuoksu tai karikkokaava sai hänen itkemään. Yht'äkkiä kuului
+raskaita askeleita salista, jonka ovi oli ra'ollaan; sitte pieni
+rykäys ikäänkuin ilmoitukseksi, että joku oli tullut. Hän luuli
+sitä Risleriksi; sillä hänellä yksin oli oikeus tulla noin suoraan.
+Ajatus, että hän taas seisoisi noiden ulkokullattujen kasvojen ja
+tuon valehtelevan hymyn edessä, inhoitti häntä niin, että hän syöksi
+sulkemaan ovea.
+
+-- Minä en ole kotona ketäkään varten.
+
+Ovi pani vastaan ja Sigismundin iso pää näkyi ra'osta.
+
+-- Minä se olen, rouva, sanoi hän hiljaa. Minä tulin rahoja hakemaan.
+
+-- Mitä rahoja? kysyi Claire, joka ei enää muistanut, mitä varten hän
+oli käynyt Savignyssa.
+
+-- St... Rahat huomiseksi maksupäiväksi, Herra Georges sanoi minulle
+lähtiessään, että te kohta antaisitte ne minulle.
+
+-- Niin vainkin!... se on totta... Sata tuhatta francia... Ei
+minulla niitä ole, herra Planus; minulla ei ole mitään.
+
+-- Siis, sanoi rahaston hoitaja oudolla äänellä, ikäänkuin hän olisi
+puhunut itsekseen, siis tulee vararikko.
+
+Hän kääntyi hitaasti.
+
+Vararikko!
+
+Claire istuutui, kauhistuneena, kadonneena. Muutamiin tuntiin oli
+hänen oman onnensa häviö saanut hänen unhottamaan talon häviön; mutta
+nyt muistui se hänelle mieleen.
+
+Miehensä oli siis hukassa.
+
+Oitis, kotiin tullessaan, oli hän kuuleva vaurionsa ja samalla, että
+hänen vaimonsa ja lapsensa olivat lähteneet, että hän oli yksin
+keskellä turmaa. Ihan yksin, hän, tuo vento, heikko olento, joka
+ei osannut muuta kuin itkeä, valittaa, pudistaa nyrkkiä elämälle,
+kuni lapsi. Miten oli tuon poloisen käypä? Clairen kävi häntä sääli,
+huolimatta hänen rikoksestaan.
+
+Sitte heräsi ajatus, että hän ehkä näyttäisi paenneen vararikkoa,
+kurjuutta. Georges voisi sanoa:
+
+"Jos olisin ollut rikas, olisi hän minulle antanut anteeksi!"
+
+Pitikö hänen jättää hänet tuohon epäilyyn? Ylevän ja ylpeän sielun,
+kuni Claire, ei tarvinnut enempää muuttaakseen päätöstään. Tuokiossa
+tunsi hän itsessään kaiken inhon, kaiken metelin rauhoittumisen
+ja ikäänkuin äkkinäisen valon, joka valaisi hänelle hänen
+velvollisuutensa. Kun hänelle tultiin sanomaan, että lapsi oli
+puettu, matkalaukut valmiit, oli hänen uusi päätöksensä jo tehty:
+
+-- Se on turhaa, vastasi hän hiljaa... me emme lähdekään.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Maksupäivä!...
+
+Saint-Gervaisin iso tornikello löi yksi yöllä. Oli niin kylmä, että
+hieno lumi, joka tuiskusi ilmassa, pudotessaan jäätyi, muodostuen
+kaduilla ihan valkoisiksi ja narskuviksi kulmehdoiksi.
+
+Risler, viittaansa kiedottuna, palasi olutmyömälästä ripeästi astuen
+autiota Marais'ia. Hän oli tyytyväinen, tuo kelpo Risler. Hän tuli
+viettämästä molempien uskollisten lainanottajainsa, Chèben ja
+Delobellen, seurassa ensimmäistä ulkona käyntiään, tuon pitkällisen
+suljennan loppua, jonka aikana hän oli valvonut painimensa tekoa
+keksijän kaikkine koettelemisineen, iloineen ja harmineen. Se oli
+käynyt hitaasti, hyvin hitaasti. Viimeisellä hetkellä oli huomattu
+vika. Kiinnittäjä-kone ei käynyt hyvin; ja oli pitänyt tehdä uudet
+piirrokset ja laskut. Vihdoin tänä päivänä oli koeteltu uutta
+konetta. Kaikki onnistui toivon mukaan. Kelpo mies riemuitsi.
+Hänestä tuntui, kuin hän suorittaisi velan, antamalla Fromontin
+kauppahuoneelle tulot uudesta keksinnöstä, joka oli vähentävä työn,
+työmiesten päivät, lisäten voittoa ja tehtaan mainetta. Ja kauniita
+unelmia oli hänellä, totta perin, kävellessään. Askeleensa kaikuivat
+ylpeästi, hänen ajatuksensa onnellisen ja lujan ryhdin vahvistamina.
+
+Kuinka paljo toiveita!
+
+Hän voisi Asnières'in huvilan sijaan -- jota Sidonie piti hökkelinä
+-- rakentaa jonkun kauniin maatalon kymmenen tahi viidentoista
+peninkulman päähän Parisista, myöntää Chèbelle suuremman eläkerahan,
+auttaa useammin Delobellea, jonka onnetoin vaimo tappoi itsensä
+työllä; sitte voisi hän kutsuttaa Frans kotiin. Sepä se olikin hänen
+rakkahin halunsa. Lakkaamatta ajatteli hän tuota poika parkaa,
+epäterveelliseen maahan ajettua, jossa hän oli itsevaltiaan hallinnon
+mielivallan alainen, joka antoi virkamiehillensä eron ja kutsui
+heitä melkein kohta takaisin, ilman mitäkään selitystä. Rislerillä
+oli, näet, aina mielessä Franssin pikainen ja käsittämätöin lähtö
+hänen viimeisellä matkallaan, ja tuo veljensä lyhyt ilmaus, joka,
+antamatta hänelle aikaa tuskin omistaa hänet, oli elähyttänyt kaikki
+rakkauden ja yhteisen elämän muistot. Myöskin aikoi hän, kun painin
+oli käymässä, toimittaa tehtaalla pieni paikka, jossa Frans voisi
+olla hyödyksi ja valmistaa itselleen turvallisen tulevaisuuden. Kuten
+ainakin, ei Risler ajatellut muuta, kuin lähimmäistensä onnea. Hänen
+ainoa itsekäs tyydyttämisensä oli nähdä jokainen iloisena ympärillään.
+
+Kiirehtien saapui hän Vieilles-Haudriettes-kadun kulmaan. Pitkä jono
+ajoneuvoja oli asettunut talon eteen, ja niiden lyhtyjen valo, sekä
+ajajien varjot, jotka olivat käyneet suojaan lumelta soppiin ja
+sopukkoihin, joita nuo vanhat rakennukset ovat säilyttäneet vastoin
+katuvierusten suoruutta, vilkastuttivat tätä autiota ja hiljaista
+kaupungin osaa.
+
+"Kah! se on totta, arveli kelpo mies, meillähän on tanssijaiset."
+Hän muisti että Sidonie oli pannut toimeen soitannollisen ja
+tanssijais-iltaman, jossa läsnäolemasta Sidonie muutoin oli
+vapauttanut hänen, "tietäen, että hänellä oli paljo työtä." Keskellä
+hänen mietteitään ja haaveitaan jalomielisestä rikkaudesta, teki
+tämä juhla, joka kaikui aina häneen asti, hänen kokonaan iloiseksi
+ja ylpeäksi. Jonkinlaisella juhlallisuudella sysäsi hän auki raskaan
+portin, joka oli raollaan vieraiden kulkua varten, ja tuolla,
+puutarhan perällä, huomasi hän rakennuksen, jonka toinen kerros oli
+loistavasti valaistu.
+
+Varjoja kulki edestakaisin liehuvien uutimien takana, soittokunta,
+jonka maseutuneet säveleet tuntuivat luoteelta ja vuokselta, näkyi
+säestävän noiden salaisten ilmiöiden liikettä. Tanssittiin. Hetkeksi
+loi Risler katseensa tuohon tanssijaisten varjokuva-näytelmään, ja
+pienessä salin viereisessä suojassa tunsi hän Sidonien kuvan.
+
+Hän seisoi suorana ylen uhkeassa pu'ussaan, kuni kaunis nainen,
+kuvastimen edessä. Hänen takanaan pienempi varjo, epäilemättä
+rouva Dobson, korjasi epäjärjestykseen joutunutta hametta, kaulaan
+kiinnitettyä nauhasolmua, jonka pitkät häilyvät päät laskeutuivat
+kuohkealle laahukselle. Tuo kaikki näkyi hyvin hämärästi, mutta
+naisen viehkeys esiintyi noissa tuskin huomattavissa piirteissä, ja
+Risler viipyi kauan katsellakseen.
+
+Vastakohta ensimmäisessä kerroksessa oli silmiin pistävä. Siellä ei
+ollut muuta valoa, kuin pieni lamppu syrenivärisessä makuusuojassa.
+Risler huomasi tämän ja koska Fromontilaisten pikku tyttö oli ollut
+sairas muutamia päiviä sitte, kävi hän levottomaksi, muisti rouva
+Georgesin omituisen katsannon, kun tämä jälkeen puolen päivän kulki
+nopeasti hänen sivuitse, palaisi takaisin ja meni ukko Akilleksen luo
+kuulustelemaan.
+
+Hänen huoneensa oli täysi. Ajurit lämmittelivät lieden ääressä,
+juttelivat ja nauroivat, poltellen piippujaan. Rislerin tullessa
+tapahtui suuri hiljaisuus, utelias, viekas, tarkasteleva hiljaisuus.
+Varmaan oli puhuttu hänestä.
+
+-- Onkos lapsi vielä sairas Fromontilassa?... kysyi hän.
+
+-- Ei lapsi ole sairas. Mutta herra.
+
+-- Vai herra Georges on sairas?
+
+-- On. Hän sairastui tänä iltana kotiin tultuaan. Minä kävin lääkäriä
+hakemassa vast'ikään... Hän sanoi, ett'ei se ole mitään, että herra
+vaan tarvitsee levätä.
+
+Ja kun Risler sulki oven, lisäsi ukko Akilles puolikovaan osaksi
+pelkäävällä, osaksi rohkealla julkeudella, kuten alamainen, joka
+samalla tahtoo tulla kuunnelluksi ja tuskin kuulluksi:
+
+-- Niin! totta vie, ei sitä niin nyt _kikoteta_ ensimmäisessä
+kerroksessa, kuin toisessa.
+
+Nähkääs, mitä oli tapahtunut:
+
+Fromont nuorempi, iltasella kotia tullessaan, oli tavannut vaimonsa
+niin pakahtuneen, niin muuttuneen näköisenä, että hän aavisti
+onnettomuutta. Mutta kahtena vuotena oli hän niin hyvin vakaantunut
+petoksensa rankaisemattomuudessa, ettei hänelle johtunut kertaakaan
+mieleen, että vaimonsa olisi voinut saada tiedon hänen käytöksestään.
+Claire puolestaan, ollakseen häntä rasittamatta, oli niin
+jalomielinen, ett'ei hän puhunut muusta kuin Savignysta.
+
+-- Isoisä ei tahtonut, sanoi hän.
+
+Poloinen, kalpeni hirmuisesti.
+
+-- Minä olen hukassa... Minä olen hukassa... kertoi hän pari kolme
+kertaa, kuin kuumeen houreissa; ja hänen unettomat yönsä, kauhea
+ja viimeinen kohtaus, joka hänelle vast'ikään oli ollut Sidonien
+kanssa estääkseen häntä toimeenpanemasta tätä juhlaa häviön aattona,
+herra Gardinois'in kielto, kaikki nuo mullistukset, jotka seurasivat
+toisiaan vuorotellen olivat häntä huolettaneet, yhtyivät todelliseksi
+hermoretkeksi. Clairen kävi häntä sääli, hän pyysi hänen panemaan
+maata ja asettui hänen vuoteensa viereen. Hän koetti puhutella
+Georgesia, rohkaista häntä; mutta hänen äänellään ei ollut enää sitä
+hellyyden osoitetta, joka levottaa ja vakuuttaa. Hänen liikkeissään,
+tavassaan, miten hän kohotteli pielusta sairaan pään alle ja valmisti
+hänelle rauhottavan juoman, asui välinpitämättömyys, omituinen
+mielenraukeus.
+
+-- Mutta olenhan saattanut sinut perikatoon! puhui Georges ajoittain,
+ikäänkuin poistaakseen tuon kylmäkiskoisuuden, joka häntä vaivasi.
+Claire teki kauniin, ylenkatseellisen liikkeen... Oi! Jospa Georges
+ei olisi hänelle muuta tehnyt!
+
+Lopuksi yhtä hyvin hänen hermonsa rauhoittuivat, kuume väheni ja hän
+nukkui.
+
+Claire jäi hänen luo valvomaan.
+
+"Se on velvollisuuteni," ajatteli hän.
+
+Hänen velvollisuutensa!...
+
+Siinä hän nyt oli vastapäätä, tuota olentoa, jota hän niin sokeasti
+oli jumaloinut, toivoen pitkää ja onnellista avio-elämää.
+
+Sillä hetkellä alkoivat tanssiaiset käydä vilkkaimmiksi. Laipio
+tärisi tahdin mukaan, sillä tanssia varten oli rouva Risler otattanut
+kaikki peitot salin permannolta. Toisinaan myöskin kuului ääntä
+ikäänkuin puuskittani, sitte tiheitä, kovia käsien taputuksia, josta
+voi arvata vieraiden paljouden ja huoneiden täyteyden.
+
+Claire mietiskeli. Hän ei menehdyttänyt itseään valituksiin ja
+hyödyttömiin vaikerruksiin. Hän tiesi elämän olevan taipumattoman
+ja ett'ei mitkään keinottelut voi hillitä sen välttämättömän
+juoksun surullista johdonmukaisuutta. Hän ei kysellyt itseltään,
+kuinka tuo mies oli voinut häntä niin kauan pettää, kuinka hän oli
+oikun vuoksi voinut hävittää talonsa ilon ja kunnian. Se oli tehty
+eikä mitkään mietiskelyt voineet poistaa, korjata korjaumatonta.
+Mutta hänen huolensa koski tulevaisuutta. Uusi elämä kehittyi
+hänen silmiensä eteen, synkkänä, ankarana, täynnä kieltäytymisiä
+ja vaivoja; ja omituisella tavalla antoi häviö häneen rohkeutta,
+ollenkaan häntä pelottamatta. Ajatus välttämättömästä muutosta
+säästöillä, jotka olivat käytettävät ja työstä, johon Georgesin
+ja ehkä hänenkin täytyi ryhtyä, pani omituista uutteruutta hänen
+toivottomuutensa laimeaan tyynyyteen. Mikä raskas sielun taakka
+hänellä oli oleva noista kolmesta lapsesta: äidistään, tytöstään ja
+miehestään! Vastaavaisuutensa tunne esti häntä liiaksi heltymästä
+onnettomuudestaan ja rakkautensa häviöstä; ja sen mukaan kuin hän
+unhotti itsensä ajatellessaan heikkoja olentoja, jotka hänellä oli
+suojeltavana, käsitti hän paremmin "uhraus"-sanan arvon, tuon sanan,
+joka on niin epämääräinen välinpitämättömästi puhuttaessa, vaan niin
+vakava, kun se käy säännöksi elämässä.
+
+Sitäpä ajattelekin vaimo parka surullisen valvonnan, tuon ase- ja
+kyynel-valvonnan aikana, jolloin hän varustaihe suureen taisteluun.
+Sitäpä valaisikin tuo pikku salamielinen lamppu, jonka Risler
+alahalta oli nähnyt, kuni tanssijaisten loistavista ruunuista
+pudonneena tähtenä.
+
+Levottomana ukko Akilleksen vastauksesta, aikoi kelpo Risler mennä
+kotiaan huoneesensa, välttääkseen juhlaa ja vieraita, joista hän
+huoli vähät.
+
+Tällaisissa tapauksissa kulki hän pieniä palvelusväen portaita
+myöten, jotka veivät rahastoon. Hän joutui siis työhuoneisin, joita
+lumen heijastama kuutamo valaisi, kuni keskellä päivää, Niissä tuntui
+vielä päivän työn ilmaa, ummehtunutta lämpöä täynnä talkki- ja
+vernissa-höyryjä. Kuivatustelineille levitetyt paperit muodostivat
+pitkiä, kajahtelevia käytäviä. Kaikkialla vetelehti lekeitä ja siellä
+täällä huomiseksi valmiiksi ripustettuja mekkoja. Ei koskaan kulkenut
+täällä Risler ilman mielihyvää.
+
+Yht'äkkiä huomasi hän, tämän pitkän, aution huonerehdon päässä valoa
+Planuksen konttoorista. Vanha rahaston hoitaja teki työtä vielä.
+Kello yksi yöllä, todellakin tavatointa.
+
+Rislerin ensimmäinen liike oli palata takaisin. Todellakin, siitä
+saakka, kun hän joutui eripuraisuuteen Sigismundin kanssa, siitä
+saakka kun tämä oli päättänyt näyttää häntä kohtaan äänetöintä
+kylmyyttä, väitti Risler joutumasta yhteen hänen kanssaan. Hänen
+loukattu ystävyytensä oli yhä poistanut hänet selityksestä; hän piti
+jonkinlaisena ylpeytenä olla kysymättä Planukselta minkä tähden
+hän oli vihoissaan. Kuitenkin tunsi Risler tänä iltana sellaista
+ystävällisyyden ja sydämen vuodattamisen halua, olletikin kun oli
+niin oiva tilaisuus saada olla kahden kesken vanhan ystävänsä kanssa,
+ettei hän kokenutkaan häntä välttää, vaan astui uljaasti rahastoon.
+
+Rahastonhoitaja istui siellä liikkumattomana paperilajien ja
+suurten selailtujen kirjain keskellä, joista muutamia oli luistanut
+lattiallekin. Isäntänsä sisään tullessa ei hän nostanut silmiäänkään.
+Hän oli tuntenut Rislerin askeleet. Tämä, hiukan aavistellen, epäröi
+hetkisen; sitte sysäsi häntä yksi noista salaisista jousista,
+joita jokaisessa löytyy ja jotka kaikesta huolimatta, vievät hänen
+kohtalonsa tielle, ja hän astui suoraan kassan ristikolle:
+
+-- Sigismund... sanoi hän vakavalla äänellä.
+
+Vanhus nosti päätään ja näytti sorrettuja kasvojaan, joita myöten
+juoksi kaksi suurta kyyneltä, ensimmäiset ehkä, joita tuo numeromies
+i'ässään vuodattanut oli.
+
+-- Sinä itket, vanha mies?... Mikä sinun on?
+
+Ja liikutettuna ojensi kelpo Risler kättä ystävälleen, joka nopeasti
+veti omansa takaisin. Tämä peräyttämisen liike oli niin vaistomainen,
+niin rutto, että Rislerin koko mielenliikunto muuttui harmiksi.
+
+Hän suoristihe ankarasti:
+
+-- Minä ojennan sinulle kättä, Sigismund Planus, sanoi hän.
+
+-- Ja minä en sinulle anna kättä... virkkoi Planus, nousten ylös.
+
+Seurasi kauhea äänettömyys, jonka aikana kuului ylähältä kumeaa
+soittoa ja töminää, tuota raskasta, outoa töminää tanssin
+tärisyttämästä lattiasta.
+
+-- Miksikä kiellät antamasta minulle kättä? kysyi suoraan Risler,
+ristikon, johon hän nojasi, vavistessa metallimaisella tärinällä.
+
+Sigismund seisoi hänen vastassaan, molemmat kädet pöydällä, ikäänkuin
+lausuakseen kohdalleen ja pontevasti, mitä hän aikoi vastata:
+
+-- Miksikä?... Siksi, että olette hävittäneet talon, siksi, että
+kohta, samalta paikalta, jossa te nyt olette, pankista tullaan
+hakemaan sata tuhatta francia ja että, teidän takia, minulla ei ole
+penniäkään kassassani... siksipä juuri!
+
+Risler oli kuin puulla päähän lyöty:
+
+-- Minä hävittänyt talon, minä?... minäkö?
+
+-- Pahemmin vielä, herra... Olette saattaneet sen häviöön vaimonne
+kautta; ja olette tahtoneet hyötyä meidän häviöstämme ja teidän
+epäkunniastanne... Oi! kyllä minä kujeenne näen, kyllä niinkin!
+Rahat, joita vaimonne on petkuttanut onnettomalta Fromont'ilta,
+Asnières'in huvila, tiamantit ja muut, kaikki on pantava hänen
+nimelleen, suojaan onnettomuuksilta; ja te epäilemättä luulette
+voivanne vetäytyä asioista nyt.
+
+"Oi!... Oi!..." sanoi Risler sammuneella tai pikemmin kuristetulla
+äänellä, riittämättömällä lausumaan kaikkia hänen ajatuksiaan; ja
+niin änkyttäessään, veti hän ristikkoa puoleensa niin ankarasti, että
+siitä repesi palanen. Viimeiseksi hän horjahti, vieri lattialle ja
+oli siinä liikkumatoinna, äänetöinnä, säilyttäen vaan siinä, mitä
+hänessä vielä oli elävää, lujan tahdon olla kuolematta, ennenkuin oli
+puhdistunut. Varmaan oli tämä tahto kovin valtava; sillä sill'aikaa
+kuin hänen ohimonsa jyskyttelivät, veren vasaroimana, joka sinisti
+hänen kasvojaan, sill'aikaa kuin hänen korvansa humisivat ja silmänsä
+verhottuina näyttivät kääntyneen yhä tuota hirveätä tuntematointa
+kohti, sanoi poloinen itselleen käsittämättömällä äänellä, äänellä
+haaksirikkoisten, jotka puhuvat suu täynnä vettä, myrskyävässä
+tuulessa: "täytyy elää... täytyy elää..."
+
+Kun tajunta häneen palasi, istui hän sohvalla, johon työväki
+sulloutuu istumaan maksupäivinä. Takkinsa oli lattialla,
+kaulahuivinsa auki, paidan oli Sigismund halaissut kynäveitsellään.
+Onneksi oli hän haavoittanut kätensä temmatessaan ristikkoa; verta
+oli vuotanut runsaasti, ja se seikka pelasti hänen halvauksesta.
+Avattuaan silmänsä huomasi hän vieressään Sigismundin ja rouva
+Georgesin, jota rahaston hoitaja oli käynyt hakemassa, pulassaan.
+Kohta kuin Risler voi puhua, kääntyi hän rouva Georgesin puoleen
+äänellä:
+
+-- Onko totta, rouva Chorche, onko totta, mitä minulle kerrottiin.
+
+Hänellä ei ollut rohkeutta pettää ja käänsi pois silmänsä.
+
+-- Siis jatkoi onnetoin, siis talo on hukassa, ja minä...
+
+-- Ette, Risler hyvä... Ette te...
+
+-- Vaimoni, eikö niin? Oi, se on hirmuista... Vai siten olen siis
+maksanut teille kiitollisuudenvelkani... Mutta, te, rouva Chorche, te
+ette ole toki voinut uskoa minua osalliseksi tuohon häväistykseen?...
+
+-- En, ystäväni, en, rauhoittukaa... Minä tiedän teidän olevan
+rehellisimmän miehen maan päällä.
+
+Risler katseli häntä hetkisen, värisevin huulin, kädet ristissä,
+sillä tuon suoran luonteen kaikessa mielen ilmaisemisessa oli jotakin
+lapsellista.
+
+-- Oi, rouva Chorche, rouva Chorche... jupisi hän... Kun ajattelen
+minun saattaneen teidät perikatoon...
+
+Tuossa kovassa iskussa, joka koski häneen ja erittäinkin oli sattunut
+hänen sydämeensä, joka oli täynnä rakkautta Sidonieta kohtaan, oli
+hänen mielestään, pää asia Fromontin huoneen raha-asiain perikato,
+jonka syy oli hänen sokeutensa vaimoaan kohtaan. Yht'äkkiä nousi hän
+sukkelaan ylös.
+
+-- Siis, sanoi hän, elkäämme heltykö... Tilimme ovat suoritettavat...
+
+Rouva Fromont pelästyi.
+
+-- Risler, Risler... minne menette?
+
+Hän luuli Rislerin aikovan mennä Georgesin luo. Risler sen käsitti
+ja hymyili halveksivan ylpeästi: -- Olkaa huoleti, rouva... Herra
+Georges saapi maata rauhassa... Minulla on muuta kiireempää tehtävää
+kuin kostaa aviomiehen kunniaani. Odottakaa minua täällä... minä
+tulen takaisin.
+
+Hän hyökkäsi ulos pieniä portaita myöten; ja, uskollisena sanalleen,
+jäi Claire kahden kesken Planuksen kanssa kovana ja epätietoisena
+hetkenä, jommoiset hetket tuntuvat vielä pitemmiltä kaikenlaisten
+arvostelujen tähden, jotka silloin mielessä pyörivät.
+
+Muutaman hetken kuluttua, kuului nopeita askeleita, vaatteen
+kahina täytti kapeat ja pimeät portaat. Sidonie näkyi ensiksi,
+tanssijaispu'ussa, muhkeana ja niin vaaleana, että kaikkialla hänen
+ulealla ihollaan tuikkivat hohtokivet näkyivät enemmän eläviltä
+kuin hän, kylvettyinä kylmälle marmori patsaalle. Hengästyminen
+tanssista, vapiseminen mielen liikutuksesta ja pikaisesta
+juoksusta pudistivat koko hänen ruumistaan, ja hänen keveät
+nauhansa, sepaluksensa, kukkansa, uhkea pukineensa surkastuivat
+hänen ympärillään traagillisesti Risler seurasi häntä, kantaen
+lippaita, arkkusia, papereita. Tultuaan kotiinsa oli hän hyökännyt
+vaimonsa kirjoituspöydän kimppuun, oli ottanut kaikki, mitä
+siellä oli kallisarvoista, jalokivet, korkopaperit, Asnières'in
+huvilan kauppakirjan; sitte, huoneen kynnykseltä, kutsui hän hänet
+tanssijaisista kovalla äänellä:
+
+-- Rouva Risler!...
+
+Tämä oli juossut hänen luo hyvin sukkelaan, ilman että tuo äkkinäinen
+kohtaus ollenkaan oli häirinnyt vieraita, jotka silloin olivat
+iloisimmillaan. Nähdessään miehensä seisovan hänen kirjoituspöytänsä
+edessä, jonka laatikot olivat auki, murretut, ylös alaisin lattialla
+tuhansine kaluineen päivineen, joita ne sisälsivät, käsitti hän, että
+jotakin hirveätä oli tapahtunut.
+
+-- Tulkaa pian, sanoi Risler, minä tiedän kaikki.
+
+Hän tekeytyi viattomaksi ja kopeaksi; mutta Risler tarttui hänen
+käsivarteensa niin tuimasti, että Franssin sanat muistuivat
+hänen mieleensä: "Hän siitä kuolee ehkä, mutta teidät hän tappaa
+ensin..." Koska hän pelkäsi kuolemata, antoi hän viedä itsensä ilman
+vastarintaa, eikä hänellä ollut rohkeutta valehdellakaan.
+
+-- Minne me menemme? kysyi hän matalalla äänellä.
+
+Risler ei vastannut, mitään. Sidoniella ei ollut aikaa muuta, kuin
+heittää paljaille hartioilleen, itsestään huolta pitävä kun hän aina
+oli, keveän tyllihuivin; ja Risler veti, tai pikemmin survasi hänet
+rahaston portaille, joita hän astui samalla kuin Sidonie, aivan hänen
+kintereissään, peläten saaliinsa karkaavan häneltä.
+
+-- Kas tässä, sanoi hän sisään tullessaan...
+
+Me olemme varastaneet, me annamme takaisin...
+
+Ota, Planus, kyllä tästä kaikesta voi rahaa tehdä... Ja hän pani
+rahaston hoitajan pöydälle kaiken tuon komean saaliinsa, jota hänen
+kätensä olivat täynnä, naisten koristeita, pieniä veikistelemisen
+esineitä, karttapaperikääryjä.
+
+Sitte kääntyi hän vaimonsa puoleen:
+
+-- Ja nyt hohtokivenne... Pian, joutuun...
+
+Tämä kävi hitaasti toimeen, aukaisi vastentahtoisesti
+käsiranteiden ja korvarenkaiden jouset, ja erittäinkin komean
+tiamantti-kaulanauhansa, jossa hänen nimensä alkukirjain, -- säihkyvä
+S, -- näytti nukkuvalta käärmeeltä, vankina kultakehässä. Risler,
+josta tämä kävi liian hitaasti, mursi rutosti hauraat ha'at. Komeat
+esineet kirkuivat hänen sormissaan, kuin rangaistuina ikään.
+
+-- Nyt minun vuoroni, sanoi hän sitte... minun on myöskin kaikki
+annettava... Tässä lompakkoni... Mitäs mulla vielä on?... mitäs
+mulla vielä on?...
+
+Hän haki, kaiveli taskujaan kuumeen tapaisesti.
+
+-- Niin! kelloni... Vitjoneen siinä on tuhannen francia...
+Sormukseni, vihkimä-sormukseni... Kaikki kassalle, kaikki. Meillä
+on satatuhatta francia maksettavana tänä aamuna... Päivän tultua on
+ryhdyttävä toimeen, myömään, muuttamaan kaikki rahaksi. Tunnen erään,
+joku haluaa ostaa Asnières'in huvilan. Kauppa on oitis tehtävä.
+
+Hän puhui ja toimi yksin. Sigismund ja rouva Georges katselivat
+häntä niitäkään sanomatta. Sidonie taas näytti tarmottomalta,
+tajunnottomalta. Kylmä ilma, joka tuli puutarhasta pienen oven
+kautta, joka oli raollaan, Rislerin pyörtymisestä saakka, pani hänet
+värisemään, ja koneen tapaisesti kääri hän ympärilleen vyöhyensä
+poimut, silmät tuijottaen, hajamielisenä. Kuuliko hän ainakin soiton,
+joka ajoittain kajahteli, ikäänkuin kamalana ironiiana, tanssivien
+raskaan jyskeen seuraamana?... Rautainen käsi, joka koski häneen,
+herätti hänen äkkiä huumauksesta. Risler tarttui hänen olkavarteensa
+ja vei hänen osakkaansa vaimon eteen:
+
+-- Polville, sanoi hän. Rouva Fromont poistui, kielsi. -- Ei, ei,
+Risler, ei niin.
+
+-- Täytyy, sanoi leppymätöin Risler... Palautus, parannus...
+Polville siis, katala!... Ja vastustamattomalla liikkeellä heitti
+hän Sidonien Clairen, jalkojen juureen, sitte, pitäen häntä yhä
+käsivarresta kiinni:
+
+-- Kertokaa minun jälkeeni sanasta sanaan, mitä minä sanon "Rouva..."
+
+Sidonie, puolikuolleena pelosta, kertoi hiljaa: "Rouva..."
+
+-- Koko elämä nöyryyttä, alamaisuutta...
+
+-- Koko elämä nöyryyt... Vaan en, min'en voi... sanoi hän nousten
+ylös petoeläimen vauhdilla, ja irtaantuen Rislerin puristuksesta,
+juoksi hän ulos tuosta avonaisesta ovesta, joka kiusasi, häntä
+tämän hirveän kohtauksen alusta, houkutteli häntä yön pimeään ja
+pa'on vapauteen, juoksi lumituiskuun ja tuuleen, joka pieksi hänen
+alastomia hartioitaan.
+
+-- Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni hänet... Risler, Planus, minä
+pyydän, rukoilen, elkää antako hänen niin ikään mennä...
+
+Planus astui askeleen ovelle päin.
+
+Risler pidätti hänen.
+
+-- Minä kiellän sinua hievahtamasta paikaltasi... Pyydän teiltä
+anteeksi, rouva, mutta meillä on paljoa tärkeimpiä asioita
+käyteltävinä, kuin tämä. Nyt ei ole enää puhe rouva Risleristä...
+Meidän on pelastettava Fromontin huoneen kunnia, ainoa, joka on
+vaarassa, ainoa, joka minulla on huolena tällä hetkellä... Siis,
+Planus, kassallesi ja tehdään laskut.
+
+Sigismund ojensi hänelle kätensä.
+
+-- Sinä olet kelpo mies, Risler. Suo minulle anteeksi, että sinua
+epäilin.
+
+Risler ei ollut häntä kuulevinaan.
+
+-- Sata tuhatta francia maksettavana, niinhän?... Kuinka paljo on
+jäljellä kassassa?...
+
+Vakavana istui hän ristikon taa, selaili kirjoja, korkopapereja,
+aukaisi lippaat, arvosteli Planuksen kanssa, jonka isä oli ollut
+jalokivien myyjä, kaikki nuo tiamantit, joita hän ennen vaimollaan
+oli ihmetellyt aavistamatta niiden arvoa.
+
+Sill'aikaa katseli Claire, kokonaan vavisten, ikkunasta pientä,
+lumesta valkeata puutarhaa, jossa Sidonien jäljet jo katosivat
+satavien lumisinkaleiden alle ikäänkuin todistukseksi, ett'ei hänen
+salaperäisellä lähdöllään ollut enää palaumisen toivoa.
+
+Ja ylähällä tanssittiin vielä. Luultiin emännän puuhailevan
+illallista, sillä välin kuin hän pakenikin paljain päin, ahdistuen
+vimman huutoon ja nyyhkytyksiin.
+
+Minne meni hän?...
+
+Hän oli lähtenyt kuin hullu, poikki puutarhan, tehtaan pihan, ja
+synkkien holvien kautta, joihin hirmuinen, jäinen tuuli tunki sisään.
+Ukko Akilles ei ollut häntä tuntenut, hän oli nähnyt tänä yönä niin
+paljo valkoiseen kiedottuja varjoja kulkevan ohitsensa.
+
+Nuoren vaimon ensimmäinen ajatus oli mennä tenoorilaulajan Cazabonin
+luo, jota hän sittenkään ei ollut tohtinut kutsua tanssijaisiin;
+mutta tämä asui Montmartressa, ja sinne oli hänen hiukan pitkä
+matka sellaisessa pu'ussa, kun hänellä oli, ja olisiko hän sitte
+kotonakaan? Hänen vanhempansa olisivat hänet kyllä ottaneet vastaan,
+mutta hän luuli kuulevansa rouva Chèben valituksia ja pikku miehen
+alituisia lavertelemisia. Silloin ajatteli hän Delobelleä, vanhaa
+Delobelleään. Kaiken loistonsa lankeemuksessa muisti hän sen, joka
+oli ollut hänen ensimmäinen johdattajansa mailman tielle, joka oli
+antanut hänelle opetusta tanssissa ja käytöstavassa ja opettanut
+häntä pitämään itseään kauniina, ennenkuin kukaan hänelle sitä
+vielä oli sanonut. Jokin kuiskasi hänelle, että tuo arvostaan
+alennut oli pitävä hänet oikeassa vasten kaikkia muita. Hän nousi
+vaunuihin, jotka seisoivat portilla ja käski ajamaan Beaumarchaisin
+bulevaardille näyttelijän luo.
+
+Jonkun aikaa jo oli äiti Delobelle valmistanut olkihattuja
+vientitavaroiksi: -- ikävä ammatti ammatikseen, joka tuotti hänelle
+tuskin puoli kolmatta francia kahdentoista tunnin työstä.
+
+Ja Delobelle lihoi lihomistaan, mikäli hänen "pyhä vaimonsa"
+laihtunut laihtumistaan laihtui. Tällä hetkellä oli hän
+alkamaisillaan höyryävää juustokeitosta, joka oli säilytetty
+lämpimällä hiiloksella, kun nopeasti kolkutettiin ovelle. Näyttelijä,
+joka oli vast'ikään nähnyt Beaumarchaisissä erään kamalan näytelmän,
+veren tahraaman aina sen kuuluisaan ilmoitukseen saakka, säpsähti
+kolkutuksesta näin sopimattomalla ajalla.
+
+-- Kuka siell' on? kysyi hän hiukan hämillään.
+
+-- Minä... Sidonie... Aukaiskaa pian.
+
+Hän astui sisään ihan vavisten, ja, heittäen taaksepäin
+olkavaatteensa, lähestyi liettä, jossa valkea oli sammumaisillaan.
+Hän puhui oitis, purki vihansa, joka ahdisti häntä jo tunnin ajan, ja
+hänen kertoessaan kohtauksesta tehtaalla, hillityllä äänellä lähellä
+makaavan rouva Delobellen tähden, antoi hänen pukunsa loisto tässä
+niin tyhjässä, köyhässä viidennessä kerroksessa, hänen rutistuneiden
+koristuksiensa valkoinen hohde keskellä karkeiden hattujen kasoja ja
+huoneesen hajoiteltuja olkitähteitä -- sanalla sanoen, kaikki antoi
+kuvan näytelmästä, yhdestä noita kauheita elämän mullistuksia, joissa
+arvot, tunteet, varat ovat rajusti ylös alasin heitetyt.
+
+-- Oi, kotia minä en enää mene... Se on päätetty... Vapaa, minä olen
+vapaa!
+
+-- Mutta, kysyi näyttelijä, kukas sen sitte on voinut, ilmiantaa
+miehellesi?
+
+-- Frans. Minä olen varma, että se on Frans. Muita hän ei olisi
+uskonut... Juuri eilen illalla tuli kirje Egyptistä... Oi! kuinka hän
+minua kohteli tuon naisen edessä... Pakottaa minua polvilleni...
+Mutta kyllä minä kostan. Onneksi otin mukaani, ennenkuin lähdin,
+millä kostaa.
+
+Ja hänen entinen hymynsä kiemuili hänen kalpeissa suupielissään.
+
+Vanha ilveilijä kuunteli kaikkea tätä hyvin hartaasti. Huolimatta
+säälistään Risler raukkaa, ja Sidonietakin kohtaan, joka hänestä
+näytti, teaatteritapaan, "kauniilta rikokselliselta," ei hän voinut
+olla katselematta asiaa pelkältä näyttämölliseltä kannalta, ja hän
+huudahti innoissaan.
+
+-- Mikä mainio kohta, yht'hyvin, viidenneksi näytökseksi!...
+
+Sidonie ei häntä kuullut. Vajonneena johonkin häijyyn ajatukseen,
+josta hän hymyili edeltä käsin, lähensi hän likelle valkeata hienot
+sukkansa ja kenkänsä, jotka olivat läpimärät lumesta.
+
+-- Entä mitäs nyt ai'ot tehdä? kysyi Delobelle hetken kuluttua.
+
+-- Jäädä tänne aamuun saakka... Levätä hiukan... Sittehän näen...
+
+-- Vaan minullapa ei ole tarjota sinulle vuodetta, tyttö parka. Äiti
+Delobelle makaa...
+
+-- Elkää olko huolissanne minusta, Delobelle hyvä... Minä käyn maata
+tähän nojatuoliin. Minä en, näette, tee vaivaa!
+
+Näyttelijä huo'ahti.
+
+-- Niin! tuo nojatuoli... Se oli Sisi raukkamme se. Siinä hän valvoi
+monta monituista yötä, kun oli kiire työ... Sepähän! Toden perään
+ovat ne, jotka Manalaan menevät, sentään onnellisimmat.
+
+Hänellä oli aina käsillä joku itsekäs ja lohduttava perusohje.
+Tuskin oli hän sen muodostanut, kun hän kauhulla huomasi keitoksensa
+kokonaan jäähtyvän. Sidonie näki hänen liikkeensä.
+
+Vaan tehän olitte rupeamaisillanne illalliselle?... Jatkakaahan.
+
+-- Niin, tuhat tulimmaista, minkäs sille saa?... Sepä kuuluu
+ammattiin, tuohon kovaan elämään, jota meikäläiset viettävät... Näet
+sen, tyttöseni, niinä pysyn kiinni mielipiteessäni. En ole voinut
+luopua. Enkä luovu koskaan...
+
+Mitä vielä jäljellä olis Désiréen sielusta tuossa, kurjassa kodissa,
+jossa hän oli elänyt kaksikymmentä vuotta, niin vapisi se varmaan
+tuosta kauheasta lauseesta. Hän ei aikonut koskaan luopua!...
+Delobelle jatkoi:
+
+-- Sanokoot, mitä sanovat, näet sen, mutta se on kuitenkin paras
+ammatti mailmassa. Ollaan vapaita eikä riippuvia kestään. Kaikki
+kunnialle ja yleisölle!... Minäpä kyllä tiedän, mitä tekisin
+sinun sijassasi. Sinä et ollut syntynyt elämään kaikkien noiden
+poroporvarien joukossa, et perhana vie!... Sinä tarvitsit
+taiteilijain elämää, menestyksen kuumetta, sattumuksia, mielen
+liikettä.
+
+Puhuessaan, oli hän käynyt istumaan, solmi pyyhkeensä leuan alle ja
+valoi itselleen suuren lautasellisen lientä.
+
+--... Lukuun ottamatta, että menestyksesi kauniina naisena eivät
+haittaisi menestystäsi näyttelijättärenä... Tuota! tiedäpäs, sinun
+tulisi ottaa muutamia tuntia sanelemisessa. Äänelläsi, älylläsi,
+välikappaleillasi saisit oivan tulevaisuuden.
+
+Ja yht'äkkiä, ikäänkuin vihkiäkseen hänet näyttelytaiteen iloihin:
+
+-- Mutta, luullakseni, et ole syönyt illallista?... ne hiukaisevat,
+näet, nuo mielenliikutukset; istu tuohon ja ota tämä lautanen. Minä
+olen varma, ett'et ole syönyt juustokeitosta moniin aikoihin.
+
+Hän kaivoi kaapin ylös alaisin löytääkseen hänelle syömäneuvot ja
+pyyhkeen; ja Sidonie istui vastapäätä häntä, auttaen ja nauraen
+hiukan toimeen panon vaikeuksille. Nyt oli hän jo vähemmin vaalea.
+Olipa hänen silmissään kaunis loisto vasta itketyistä kyyneleistä ja
+iloisuudesta silloin.
+
+Ilveilijätär!
+
+Koko hänen elämänsä onni oli i'äksi kadotettu: kunnia, perhe,
+varallisuus. Hän oli pois ajettu kodistaan, riistetty puhtaaksi,
+häväisty. Hän oli kärsinyt kaikki nöyryytykset, kaikki vauriot. Se
+ei kuitenkaan estänyt häntä illastamasta ihmeellisellä ruokahalulla
+ja iloisesti pitämästä vastapainoa Delobellen pilanlaskuille
+tulevasta kutsumuksestaan ja menestyksestään. Hän tunsi itsensä
+keveäksi, onnelliseksi ja ikäänkuin olevansa matkalla Hurjuuksien
+maahan, hänen oikeaan kotimaahansa. Miten oli hänen kanssaan vielä
+käypä? Kuinka monta nousua ja laskua oli vielä oleva hänen uudessa,
+odottamattomassa ja oikullisessa elämässään? Sitä hän ajatteli
+nukkuessaan Désiréen suuressa nojatuolissa; mutta myöskin ajatteli
+hän kostoaan, rakasta kostoaan, joka hänellä siinä oli kädessään ihan
+valmiina, ja niin varmana, ja niin julmana!
+
+
+
+
+IV.
+
+Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.
+
+
+Päivä oli korkealla, kun Fromont nuorempi heräsi. Koko yön, alahalla
+näytellyn draaman ja ylähällä riemuitsevan juhlan välillä, oli hän
+maannut kädet nyrkissä miemoksen tapaista unta, kuin pahantekijä
+mestauksensa aattoyönä tai voitettu sotapäällikkötappion jälkeen,
+unta semmoista, josta ei toivo koskaan heräävänsä ja jossa kuolema
+tutaan edeltäkäsin kaiken havainnon poissaolon tähden.
+
+Kirkas valo tunki huoneesen uutimien läpi luminietosten heijastamana,
+jotka peittivät puutarhat ja likeiset katot, johtivat hänen mielensä
+takaisin todellisuuteen. Hän tunsi väristyksen koko onnessaan,
+ja, jo ennenkuin voi ajatellakaan, tuommoisen epämääräisen surun
+vaikutuksen, jonka unhoittuneet onnettomuudet jättävät jälkeensä.
+Tehtaan tunnettu touhu, koneiden raskas huohotus oli täydessä
+toimessa. Mailma oli siis vielä paikallaan! ja vähitellen heräsi
+vastaisuuden ajatus hänessä.
+
+-- Tänään... arveli hän, tehden ehdottoman liikkeen ulko-oviin päin,
+ikäänkuin hän olisi tahtonut uudestaan vajota pitkään uneensa.
+
+Tehtaan kello soi, sitte muut lähitienoon kellot, sen jälkeen Angelus.
+
+-- Puolipäivä... nyt jo... kauanpa olen maannut!...
+
+Hänellä oli hiukan tunnonvaivoja ja samalla suuri helpotus
+ajatellessaan, että maksu-aika oli mennyt ohi ilman häntä. Kuinka oli
+alahalla tehty? Miks'ei oltu hänelle siitä ilmoitettu?
+
+Hän nousi ylös, raotti uutimet ja huomasi Risler vanhemman ja
+Sigismundin, jotka puhelivat keskenään puutarhassa. He, jotka
+eivät, olleet pitkiin aikoihin puhutelleet toisiaan. Mitä oli siis
+tapahtunut?... Valmiina mennäkseen alas, tapasi hän huoneensa ovella
+Clairen.
+
+-- Elä mene ulos, sanoi tämä hänelle.
+
+-- Miksi ei?
+
+-- Jää tänne... Minä selitän sinulle.
+
+-- Mikäs sitte on hätänä?... Onko täällä käyty pankista?
+
+-- On kyllä... velkakirjat ovat maksetut.
+
+-- Maksetut?
+
+-- Risler on saanut rahat... Hän ja Planus ovat olleet hankkimassa
+aamusta asti... Näköään oli hänen vaimollaan kalliita hohtokiviä...
+Tiamanttinen kaulanauha yksistään myytiin kahdestakymmenestä
+tuhannesta francista... Hän möi myöskin Asnières'in huvilan kaluineen
+päivineen; mutta koska tarvittiin aikaa kauppakirjan tekemiseen,
+antoivat Planus ja hänen sisarensa edeltäpäin summan...
+
+Claire kääntyi puhuessaan poispäin hänestä. Hän puolestaan kumarsi
+alas päänsä välttääkseen Clairen katsetta.
+
+-- Risler on kunnon mies, jatkoi Claire, ja kun hän sai tietää, keltä
+hänen vaimonsa oli saanut kaiken loistoisuutensa...
+
+-- Kuinka, sanoi Georges säikähtyen Hän tietää?...
+
+-- Kaikki... vastasi Claire, alentaen äänensä. -- Onnetoin vaaleni,
+jupisi muutamia sanoja:
+
+-- Silloinhan... sinä?
+
+-- Oi! minä tiesin kaikki, ennen Risleriä. Eilen tultuani kotia,
+muistatkos, sanoin sinulle, että siellä, Savignyssa, olin kuullut
+hirmuisia asioita ja että olisin antanut, kymmenen vuotta elämästäni,
+ett'en olisi käynyt siellä.
+
+-- Claire!...
+
+Hän tunsi itsessään kovan hellyyden, ja astui askeleen lähestyäkseen
+vaimoaan; mutta tämän kasvot olivat niin kylmät, niin surullisen
+päättävät, hänen epätoivonsa oli niin selvään kirjoitettu kovaan
+kylmäkiskoisuuteen koko hänen olennossaan, ett'ei Georges uskaltanut
+likistää häntä vasten sydäntään, kuten hän tahtoi, vaan kuiskasi
+hiljaa:
+
+-- Anteeksi!... Anteeksi!...
+
+-- Mielestäsi olen varmaan hyvin levollinen, sanoi miehuullinen
+vaimo; se on siksi, että eilen itkin kaikki kyyneleeni. Luulet ehkä:
+häviömme tähden; vaan siinä petyt. Niin kauan kuin ollaan nuoria ja
+voimakkaita, kuten me olemme, ei semmoiset velttoudet ole sallittuja.
+Me olemme varustetut kurjuutta vastaan, ja kestämme ottelun sen
+kanssa... En, siksi en itkenyt. Vaan itkin hävinnyttä onneamme, itkin
+sinua, itkin hurjuuden tähden, joka sai sinun hylkäämään ainoan
+todellisen ystäväsi...
+
+Hän oli kaunis puhuessaan sillä lailla, kauniimpi, kuin Sidonie
+koskaan oli ollut, hän -- puhtaan valon ympäröimänä, joka näkyi
+ylähältä lankeavan hänen päälleen heleän, pilvettömän taivaan
+kirkkautena, kun taas jälkimmäisen näppärät piirteet aina
+näyttivät saaneen loistonsa, vallattoman, kopean viehätyksensä
+jonkun pikku-teaatterin lamppupartaan teennäisestä valaistuksesta.
+Mitä muinoin kasvoissa oli ollut hiukan kylmää ja kankeata, sen
+elävyyttäneet levottomuudet, epäilykset, kaikki rakkauden kidutukset;
+ja, niinkuin kultaharkoilla ei ole arvonsa, ennen kuin rahan leima
+siihen on painettu, niin nämä kauniit naisen kasvotkin, murheen
+kuvasimen merkitsemät, olivat eilisestä saakka säilyttäneet
+lähtemättömän osoitteen, joka niiden kauneuden täydensi.
+
+Georges katseli häntä ihmetellen. Claire näytti hänestä elävämmältä,
+enemmän naiselta ja ihmeteltävältä kaiken eron ja esteiden tähden,
+jotka hän tunsi heidän välillään olevan. Tunnonvaivat, toivottomuus,
+häpeä, astuivat hänen sydämeensä samalla, kuin tämä uusi rakkaus, ja
+hän tahtoi ruveta polvilleen hänen eteensä.
+
+-- Ei, ei, nouse ylös, sanoi hänelle Claire; jos tietäisit, mitä
+minulle muistutat, jos tietäisit, mitkä valheelliset kasvot, täynnä
+vihaa, olen nähnyt jalkojeni juuressa tänä yönä...
+
+-- Oi! minäpä en valehtele... vastasi Georges vavisten... Claire,
+minä rukoilen, lapsemme nimessä...
+
+Silloin kolkutettiin ovelle:
+
+-- Nousehan ylös. Näet sen hyvin, että elämä vaatii meitä... sanoi
+hän matalalla äänellä katkerasti hymyillen; sitte tiedusteli hän,
+mitä tahdottiin.
+
+Herra Risler pyysi herraa alas konttoriin.
+
+-- Hyvä, vastasi hän, sanokaa, että tullaan. Georges astui askeleen
+mennäkseen, vaan Claire pysäytti hänet.
+
+-- Ei, anna minun mennä. Hän ei saa sinua vielä nähdä.
+
+-- Mut yhtä kaikki...
+
+-- Niin, minä tahdon sen. Sinä et tiedä, kuinka harmissaan ja
+vihoissaan tuo poloinen on, jonka olette pettäneet. Olisitpa nähnyt
+hänen viime yönä puristelevan vaimonsa ranteita...
+
+Tämän lausui hän, katsellen Georgesia silmiin, häntä itseänsäkin
+hirvittävällä uteliaisuudella; mutta Georgesin mieli ei muuttunut, ja
+hän tyytyi vastaamaan:
+
+-- Elämäni kuuluu tuolle miehelle.
+
+-- Se kuuluu minulle myöskin; ja minä tahdon ett'et mene alas. Isäni
+talossa on ollut kylliksi häväistystä. Ajattelehan, että koko tehtaan
+tiedossa on, mitä on tapahtunut. Meitä väijytään, meitä vakoillaan.
+On tarvittu työnjohtajien koko voima panemaan tänään työ käymään,
+kääntämään nuo uteliaat katseet askareihinsa.
+
+-- Mut minähän näyttäisin kätkeytyvän.
+
+-- Ja olisipa niinkin! Semmoiset ne miehet ovat. He eivät peräydy
+suurimpien rikosten edessä; pettää vaimoaan, pettää ystävätään,
+mutta ajatus, että voitaisi syyttää heitä pelosta, se koskee
+heihin enemmän, kuin mikään... Muutoin, kuule. Sidonie on lähtenyt
+ainaiseksi pois, ja jos täältä lähdet, voin ajatella sinun menevän
+häntä tapaamaan.
+
+-- Hyvä, minä jään, sanoi Georges... Minä teen kaikki, mitä tahdot.
+
+Claire meni alas Planuksen konttoriin.
+
+Nähdessään Risler vanhemman kävelevän edes takaisin, kädet selän
+takana, yhtä rauhallisena, kuin tavallisesti, ei olisi mitenkään
+voinut aavistaa, mitä kaikkia oli tapahtunut hänen elämässään
+eilisestä saakka. Mitä Sigismundiin tulee, niin säteili hän
+nähdessään tässä kaikessa, että maksu oli tehty määrätyllä ajalla ja
+yhtiön kunnia pelastettu.
+
+Rouva Fromontin tullessa hymyili Risler surullisesti ja pudisti
+päätään.
+
+-- Ajattelin kyllä, että te tahdoitte tulla hänen sijastaan; mutta
+teidän kanssa minulla ei ole asioita päätettävänä. Minä tahdon
+välttämättä nähdä hänet, puhutella häntä. Me olemme suorittaneet
+maksun tänä aamuna, kovin on mennyt ohitse; vaan meidän on
+keskusteltava monista seikoista.
+
+-- Risler hyvä, minä pyydän, odottakaa vielä vähän aikaa.
+
+-- Miksikä, rouva Chorche? hetkeäkään ei ole hukattavana... Oi! minä
+arvaan, te pelkäätte minun joutuvan vihaan... Rauhoittukaa itse...
+rauhoittakaa hänet... Tiedättehän, mitä teille sanoin: kunnia on,
+joka on mielestäni ennen omaani, ja se on Fromontin kauppahuoneen.
+Minä olen sen häväissyt vikani kautta. Ennen kaikkia minun on
+korjattava paha, jonka olen tehnyt tai jota antanut tehdä.
+
+-- Käytöksenne meitä kohtaan on ihmeteltävä, rakas Risler, minä
+tiedän sen hyvin.
+
+-- Oi! rouva... jos te hänen käsittäisitte... se on pyhimys...
+sanoi Sigismund raukka, joka ei uskaltanut enää puhutella ystävätään,
+tahtoi ainakin todistaa hänelle tunnon vaivojaan.
+
+Claire jatkoi:
+
+-- Vaan ettekö pelkää itseänne?... Ihmisvoimilla on rajansa... Ehkä
+nähdessänne sen, joka teille on niin paljo pahaa tehnyt...
+
+Risler tarttui hänen käsiinsä, katseli häntä silmien pohjaan
+vakavalla ihmettelemisellä:
+
+-- Rakas olento, joka vaan puhuu pahasta, mikä minulle on tehty...
+Ette siis tiedä, että minä vihaan häntä yhtä paljo petoksestaan teitä
+kohtaan... Vaan semmoista ei minulla ole olemassakaan tällä hetkellä.
+Tässä on ainoastaan kaupanharjoittaja, joka tahtoo keskustella
+osakkaansa kanssa huoneen hyvästä. Tulkoon hän pelkäämättä, ja jos
+varotte jotakin pikaistumista minun puolestani, niin jääkäät meidän
+kanssamme. Minun ei tarvitse muuta, kuin nähdä entisen isäntäni
+tyttären muistaakseni sanani ja velvollisuuteni.
+
+-- Minä uskon teitä, ystäväni, sanoi Claire, ja hän meni hakemaan
+miestään.
+
+Yhtymyksen ensimmäinen hetki oli kauhea. Georges oli kalpea,
+liikutettu, nöyrtynyt. Hän olisi sata kertaa ennemmin tahtonut seisoa
+tuon miehen pistoolin edessä, kahdellakymmenellä askeleella, odottaen
+tulta, kuin tulla hänen eteensä rankaisemattomana rikoksellisena
+ja olla pakotettu sovittamaan tunteensa porvarilliseen tyynyyteen
+puhellessa kauppaeduista ja asioista.
+
+Risler ei ollut häneen katsovinaan ja jatkoi kävelemistään pitkin
+askelin, puhellen:
+
+--... Huoneellamme on kestettävänä hirveä taite... Olemme välttäneet
+vaaran tänään; vaan se ei ollut ainoa maksettava... Tuo kirottu
+keksintö on minut kauan vieroittanut asioista. Onneksi olen nyt
+vapaa ja voin käydä niihin käsiksi. Teidän myös on tekeminen samoin.
+Työ- ja virka-miehet ovat hiukan isäntien esimerkkiä. Ääretöintä
+huolimattomuutta ja leväperäisyyttä kaikkialla. Tänä aamuna,
+ensimmäisen kerran kokonaiseen vuoteen, ruvettiin työhön oikealla
+ajalla. Luotan siihen, että te panette kuntoon kaiken tämän. Minä
+taas ryhdyn piirustuksiini. Kuvamme ovat vanhettuneet. Uusia
+tarvitaan uusia koneita varten. Minä toivon paljo painimestani.
+Kokeet ovat onnistuneet paremmin, kuin luulinkaan. Sillä varmaan
+voimme korottaa kauppaamme. En ole puhunut teille siitä ennen, sillä
+tahdoin kummastuttaa teitä; mutta nyt ei ole enää mitään kummastuksia
+toisillemme tehtävänä. Eikö niin, Georges?
+
+Hänen äänessään oli niin pistelevän ironian osoite, että Claire
+vapisi, peläten puhkeamista; mutta hän jatkoi samaan tapaan:
+
+-- Niin, luulenpa voivani vakuuttaa, että _Rislerin painin_ puolen
+vuoden kuluttua on tuottava oivallisia tuloksia. Mutta puoli
+vuotta on oleva kova aika. Meidän on supistaminen vaatimuksemme,
+vähentäminen menoamme, säästäminen, minkä vaan voimme. Meillä
+on ollut viisi piirustajaa, nyt on oleva vaan kaksi. Minä otan
+asiakseni, panemalla yötä lisäksi, että muiden poissaolo unohdetaan.
+Muutoin, tästä kuukaudesta lähtien luovun osastani yhtiössä. Minä
+nostan vast'edes palkkani työnjohtajana, kuin ennen, eikä muuta
+mitään.
+
+Fromont nuorempi aikoi sanoa jotakin, vaan hänen vaimonsa pidätti
+hänen, ja Risler vanhempi jatkoi:
+
+-- Nyt en ole enää osakkaanne, Georges. Minä tulen olemaan jälleen
+apulaisena, josta minun ei olisi pitänyt koskaan luopua... Tästä
+päivästä on yhtiökirjamme peruutettu. Minä sen tahdon, ymmärrättehän,
+minä tahdon sen. Me jäämme siten toinen toisiamme kohtaan, siihen
+asti, kuin huone on vapautettu asioista ja minä voin... Mutta mitä
+minä nyt teen ei koske muihin, kuin minuun... Tätä minulla oli
+teille sanottavana, Georges. Teidän on toimekkaasti pitäminen huoli
+tehtaasta, teidät on nähtävä, on tunnettava isännän läsnäoloa,
+ja uskonpa, että kaikkien onnettomuuksiemme joukossa on vielä
+parannettaviakin.
+
+Äänettömyyden aikana, joka seurasi, kuului pyörien rytinää pihalla ja
+kahdet muuttovaunut seisattuivat portaiden eteen.
+
+-- Pyydän anteeksi, sanoi Risler, että minun täytyy jättää teidät
+hetkeksi. Mutta tultiin hakemaan huutokaupalle vietäväksi, mitä
+minulla ylähällä on.
+
+-- Kuinka! myöttekö huonekalunnekin? kysyi rouva Fromont.
+
+-- Tietysti... kaikki... Minä palautan ne kauppahuoneelle. Ne ovat
+sen.
+
+-- Mut se on mahdotointa, sanoi Georges... Min'en voi sitä sallia.
+
+Risler kääntyi vihastuneena.
+
+-- Kuinka sanotte? Mitä ette voi sallia? Claire pysäytti hänen
+rukoilevalla liikkeellä.
+
+-- Se on totta... se on totta... jupisi Georges; ja hän lähti ulos
+välttääkseen kiusausta antaa sydämensä vihdoin tulvata yli.
+
+Toinen kerros, oli autio. Palvelijat, jotka aamuselta olivat
+pois lähetetyt ja maksetut, olivat jättäneet talon semmoiseen
+epäjärjestykseen, kun se oli juhlan seuraavana päivänä; ja kyllä
+siellä olikin sellaisten paikkojen omituinen näkö, joissa vast'ikään
+on tapahtunut joku draama ja jotka ovat ikäänkuin kahden vaiheella
+päättyneiden ja tulossa olevien tapahtumien välillä. Auki olevat
+ovet, nurkkiin läjitetyt lattiapeitot, tarjottimet, täynnä
+laseja, illallisvalmistukset, katettu ja vielä koskematoin pöytä,
+tomu kaikilla huonekaluilla, punssin, lakastuneiden kukkien ja
+riisipuuterin sekainen haju, kaikki nuo seikat koskivat Risleriin
+hänen sisään astuessaan.
+
+Salissa oli kaikki mullin mallin: piano oli auki, sen nuotin
+kannattimelle oli levitetty bachanaali "Orpheuksesta Manalassa", ja
+heleät, poimutetut verhot, kaadetut, niin sanoakseni kauhistuneet,
+istuimet muistuttivat haaksirikkoon joutuneen laivan salongia
+hirveänä pelästyksen yönä, jolloin yht'äkkiä, keskellä juhlaa
+laivalla, huudetaan, että törmäys on särkenyt laivan kyljen ja että
+se vuotaa kaikkialta.
+
+Ruvettiin kantamaan alas huonekaluja.
+
+Risler katseli muuttoa kylmäkiskoisesti, ikäänkuin hän olisi ollut
+jonkun vieraan luona. Tuo loistoisuus, josta hän ennen oli ollut
+onnellinen ja ylpeä, vaikuttivat hänessä nyt voittamattoman inhon.
+Kuitenkin hän, astuessaan vaimonsa huoneesen, tunsi jonkinlaista
+epämääräistä mielenliikuntaa.
+
+Se oli iso suoja, verhottu siniseen, valkoisilla karikoilla
+peitettyyn satiniin nipuilla. Oikea kokottipesä. Siellä virui
+revittyjä ja rutistuneita tyllisepaluksia, nauhasolmuja ja
+tekokukkia. Kuvastimen edessä seisovat kynttelit olivat, palaneena
+loppuun, halaisseet kynttelijalkain torvet; ja vuode silkki
+karikkoineen rankisineen, suurine nostettuine ja syrjään vedettyine
+uutimineen, koskemattomana keskellä tuota mullistusta, näytti
+kuolleen vuoteelta, paraatisisijalta, jossa ei kukaan enää tulisi
+makaamaan.
+
+Rislerin ensimmäinen liike astuessaan sinne, oli hirvittävän vihan
+liike, halu syöstäytyä kaikkien noiden kalujen päälle, raastaa rikki
+kaikki, paloitella kaikki, musertaa kaikki. Ei mikään, näet, ole niin
+yhtä pitävä naisen kanssa, kuin hänen huoneensa. Poissa olevanakin
+hymyilee hänen kuvansa kuvastimista, jotka sitä ovat heijastaneet.
+Jotakin hänestä, hänen mielihajuaineistaan jääpi kaikkeen, johon
+hän koskettaa. Hänen asentonsa näkyvät sohvien pieluksista ja
+hänen hyörimistään kuvastimien ja toaletin ympärillä voi seurata
+mattojen kaavojen mukaan. Täällä muistutti Sidonieta etenkin hylly,
+täynnä lasten kapineita, vähäpätöisiä, pieniä kiinalais-teoksia,
+mikroskoopillisia viuhkoja, nukkiastioita, kullatuita kenkiä,
+pieniä paimen-poikia ja tyttöjä vastatusten, vaihdellen kiiltäviä
+ja kylmiä porsliini katseita. Se oli Sidonien sielu, tuo hylly, ja
+hänen ajatuksiaan, aina halpoja, vähäisiä, turhanpäiväisiä ja tyhjiä
+kuvasivat nuo mitättömyydet. Niin todellakin, jos viime yönä, kun
+Sidonie vielä oli hänen käsissään, Risler vimmassaan olisi musertanut
+tuon pienen hauraan pään, niin olisi hän siitä nähnyt vierivän esiin,
+aivojen asemasta, kokonaisen hyllykalujen mailman.
+
+Surullisena ajatteli mies parka näitä asioita vasaroiden jyskeessä
+ja muuttomiesten hälinässä, kun hänen takanaan kuului pieniä,
+sipsuttelevia ja arvonsatuntevia askeleita; ja näyttäytyi herra
+Chèbe, punaisena, hengästyneenä, salamoivana. Hän kohteli, kuin
+ainakin, vävyään korkealta:
+
+-- Mitä tämä on! Mitä kuulen minä? Vai niin! olette siis muuttamassa?
+
+-- Minä en muuta, herra Chèbe... vaan myön.
+
+Pikku mies hypähti, kuin kala kiehuvasta vedestä.
+
+-- Myötte? Ja mitä niin?
+
+-- Myön kaikki, sanoi Risler kumealla äänellä, katsomattakaan häneen.
+
+-- Malttakaahan, vävyseni, malttakaahan hiukan mieltänne. Herra
+Jumala, en minä sano, että Sidonien käytös... Muutoin, minä en tiedä
+mitään. En ole koskaan tahtonut mitään tietääkään... Mutta, muistutan
+teille vaan arvoanne. Likaiset vaatteethan kotona pestään, piru vie!
+Kuka sitä nyt narriksi rupeaa, niinkuin te olette tehneet aamusta
+saakka. Näette, kaikki ihmiset ikkunoista katselevat, entä portilla
+sitte!... Koko kaupunkihan teistä on kertova, hyvä ystävä.
+
+-- Sitä parempi. Häväistys on ollut julkinen, parannus on oleva
+julkinen myöskin.
+
+Tuo näennäinen tyyneys ja välinpitämättömyys kaikista hänen
+muistutuksistaan sai herra Chèben vimmaan. Hän muutti äkkiä
+puhetapansa ja rupesi puhumaan vävylleen vakavalla ja käskevällä
+äänellä, niinkuin puhutaan lapsille ja hulluille:
+
+-- Niin! mutta teillä ei ole oikeutta viedä täältä mitään. Minä
+panen nimen-omaan vastaan, koko miehen voimallani, kaikella isän
+vallallani. Luuletteko, että minä annan teidän heittää lapseni
+keppikerjäläiseksi... Eipä vaan!... Eipä niinkään!... Kylliksi
+hullutuksia tässä jo. Ei mitään talosta enää ulos pääse.
+
+Ja herra Chèbe, suljettuaan oven, asettui sen eteen sankarimaisella
+liikkeellä. Niin, jumal'aut', tämähän koski hänen etujaan myöskin.
+Kun lapsensa kerran oli keppikerjäläisenä, kuten hän sanoi, niin
+ei hänenkään enää ollut rikkaan miehen päiviä vietettävä. Hän oli
+uljas tuossa asennossaan suuttuneena isänä; mutta ei hän siinä kauan
+pysynyt. Kaksi kättä, kaksi ruuvipenkkiä, tarttui hänen ranteihinsa,
+ja hän oli keskellä huonetta, jättäen oven vapaaksi muuttomiehille.
+
+-- Chèbe, poikaseni, kuunnelkaa tarkkaan, sanoi Risler kumartuneena
+häntä kohti... En voi enää hillitä itseäni... Aamusta saakka olen
+pannut siihen viimeiset voimani; vaan paljoa ei tarvita, että vihani
+puhkeaa ilmi, ja onnetoin se, jonka yli se lankeaa... Minä voin
+tappaa kenen hyvänsä... Siis, menkää tiehenne pian...
+
+Näissä sanoissa oli semmoinen voima, ja tapa, jolla vävynsä häntä
+pudisteli puhuessaan, oli niin kaunopuhelias, että herra Chèbe oitis
+tuli vakuutetuksi. Hän jupisi anteeksi antamustakin. Varmaan oli
+Rislerillä oikeus tehdä niin. Kaikki kunnon ihmiset puoltaisivat
+häntä... Ja hän peräytyi, askelittain ovelle päin. Tultuaan sinne
+asti, kysyi hän arasti: jatkettaisiko rouva Chèben pientä eläkettä.
+
+-- Kyllä, vastasi Risler, mutta sen yli elkää nousko koskaan, sillä
+nyt asemani ei ole täällä enää sama. Minä en ole kauppahuoneen osakas.
+
+Herra Chèbe siiristi hämmästyneet silmänsä, ja kasvonsa saivat
+tuommoisen heikkomielisen nä'ön, joka sai monen miehen uskomaan,
+ett'ei onnettomuus, joka häntä oli kohdannut, -- tiedättehän,
+ihan sama, kuin Orleansin herttuata -- ollutkaan vaan hänen oma
+keksimä kertomuksensa; mutta hän ei uskaltanut tehdä pienintäkään
+muistutusta. Vävynsä oli suorastaan muuttunut. Oliko se Risler, tämä
+tiikeri, joka pöyhisti karvojaan pienimmästäkin sanasta, eikä puhunut
+mistään vähemmästä, kuin murhasta.
+
+Hän puikki pois, sai ryhtinsä vasta portailta päästyään, ja kulki
+pihan poikki voittajan nä'öllä.
+
+Kun kaikki suojat olivat tyhjennetyt, kävi Risler niiden läpi vielä
+kerran, sitte otti hän avaimen ja meni Planuksen luo antaakseen sen
+rouva Georgesille.
+
+-- Voitte antaa asunnon vuokralle, sanoi hän, siinä on lisä tuloja
+tehtaalle.
+
+-- Entä te, ystäväni?
+
+-- Oi! minä en suuria tarvitse. Rautavuode tuolla ylähällä
+lakkahuoneessa. Siinä on kylliksi kauppahuoneen palvelijalle. Sillä
+minä, minä kerron sen teille, tästä lähin en ole enää muuta kuin
+kauppa-palvelija.
+
+... Hyvä palvelija, näet, valpas ja luotettava, josta teidän ei ole
+valittaminen, sen minä vannon.
+
+Georges, joka tarkasteli laskuja Planuksen kanssa, tuli niin
+liikutetuksi kuullessaan tuon poloisen siten puhuvan, että hän tuota
+pikaa heitti paikkansa. Nyyhkytykset tukehduttivat häntä. Claire oli
+myöskin hyvin liikutettu, ja lähestyen Fromontin kauppahuoneen uutta
+palvelijaa, sanoi hän:
+
+-- Risler, kiitän teitä isäni nimessä.
+
+-- Häntä olen koko ajan ajatellut, vastasi tämä yksinkertaisesti.
+
+Tällä hetkellä astui ukko Akilles sisään, tuoden postia.
+
+Risler otti kirjekasan, aukaisi ne yksittäin rauhallisesti, ja antoi
+sen mukaan Sigismundille.
+
+-- Kas tässä tilaus Lyonista... Miksi ei ole vastattu Saint-Etienneen?
+
+Hän antautui kaikin voimin asioihin, ja siinä oli hänellä ymmärryksen
+selkeys, joka tuli juuri tuosta ikuisesta mielenjännityksestä kohti
+lepoa ja unhotusta.
+
+Yht'äkkiä, noiden suurien kirjekuorien joukossa, jotka olivat
+toiminimellä merkityt ja joiden paperi, kokoonpano tuntui
+kauppakonttorilta, kiireiseltä lähetykseltä, näki hän yhden
+pienemmän, huolellisesti suljetun, joka niin kavalasti oli pujahtanut
+muiden sekaan, ett'ei hän sitä alussa ollut huomannutkaan. Hän tunsi
+hyvin tuon hienon, harvan, vakavan käsialan. "_Herra Rislerille. --
+Yksityisesti_." Se oli Sidonien käsiala. Sen nähdessään tunsi hän
+samaa itsessään kuin ylähällä hänen huoneessaan.
+
+Koko hänen rakkautensa, koko hänen vihansa petettynä miehenä nousi
+hänen sydämeensä suuttumuksen voimalla, joka synnyttää murhaajia.
+Mitä kirjoitti tämä hänelle? minkä valheen hän oli vielä keksinyt?
+Hän oli auaista kirjeen, vaan pysähtyi. Hän käsitti, että, jos sen
+lukisi, olisi hänen uljuutensa lopussa; ja, kumartuen kohti rahaston
+hoitajaa:
+
+-- Sigismund, ukkoseni, sanoi hän hänelle hiljaa, tahdotko tehdä
+minulle palveluksen?
+
+-- Totta kai!... virkkoi kelpo mies innossaan. Hän oli kovin
+onnellinen kuullessaan ystävänsä puhuttelevan häntä suopealla
+äänellään.
+
+-- Tässä, näet, kirje minulle, jota nyt en tahdo lukea. Olen varma,
+että se estäisi minua ajattelemasta ja elämästä. Säilytäthän sen
+minulle, ja sitte tämän...
+
+Hän veti taskustaan pienen huolellisesti sidotun kääryn, jonka hän
+kurotti ristikon läpi.
+
+-- Siinä on kaikki, mitä minulla jäljellä menneestä ajasta, mitä
+minulla on jäljellä tuosta naisesta... Olen päättänyt olla näkemättä
+häntä tahi mitään, joka muistuttaa häntä, ennenkuin toimeni täällä on
+päättynyt, jo ihan päättynyt... Minä tarvitsen ajatukseni kokonaan,
+ymmärräthän... Sinä olet maksava Chèbeläisten korot... Jos _hän_
+itse jotakin pyytää, niin anna hänelle tarpeelliset... Vaan elä puhu
+minulle hänestä koskaan... Ja pidä tämä tallella, siksi kuin ne
+sinulta jälleen pyydän.
+
+Sigismund sulki kirjeen ja kääryn salaiseen laatikkoon pöydässään
+muiden arvopaperien joukkoon. Oitis rupesi Risler tarkastamaan
+kirjevaihtoaan; mutta koko ajan näki hän silmissään hienoja
+kirjaimia, pienen käden piirtämiä, käden jota hän usein ja tulisesti
+oli puristanut vasten sydäntään.
+
+
+
+
+V.
+
+Café chantant.
+
+
+Sepä harvinainen ja tunnollinen mies, tuo Fromontin huoneen uusi
+kauppapalvelija!
+
+Joka päivä oli hänen lamppunsa ensiksi sytytetty ja viimeiseksi
+sammutettu tehtaan ikkunoissa. Hänelle oli toimitettu ylirakennuksessa
+pieni huone aivan siihen tapaan, kun hänellä ennen oli ollut Franssin
+kanssa, oikea luostarikammio, jossa oli rautavuode ja valkoinen
+puupöytä hänen veljensä kuvan alla. Elämänsä oli yhtä toimekas,
+säännöllinen ja eristetty, kuin ennen aikaan.
+
+Hän teki työtä lakkaamatta jo oli uudistanut ateriansa vanhassa
+pienessä maitotalossaan. Mutta, voi! nuoruus, i'äksi kadonnut
+toivo ovat vieneet viehätyksen kaikilta näiltä muistoilta. Onneksi
+oli hänellä vielä jälellä Frans ja rouva Chorche, kaksi ainoata
+olentoa, joita hän voi ajatella ilman surua. Rouva Chorche oli
+aina läsnä, piti tarkkaa huolta hänestä, lohdutti häntä ja Frans
+kirjoitti hänelle usein, puhumatta, näet, koskaan mitään Sidoniesta.
+Risler ajatteli, että joku oli hänelle ilmoittanut tapahtuneista
+onnettomuuksista, ja hän karttoi myöskin kirjeessään kaikellaisia
+viittauksia tuohon aineesen. "Oi, kunhan voin saada hänet tänne!"
+Hänen unelmansa, hänen ainoa kunnianhimonsa oli: kohottaa tehtaan
+asiat ja kutsua veljensä.
+
+Sillä välin seurasivat päivät toisiaan hänelle aina yhtäläisinä
+kaupan toimellisessa pauhussa ja hänen surunsa sydäntä särkevässä
+yksinäisyydessä. Joka aamu meni hän alas, kulki työhuoneiden läpi,
+missä syvä kunnioitus, jonka hän herätti, ankarat ja äänettömät
+kasvonsa olivat palauttaneet hetkeksi häirityn järjestyksen. Alussa
+oli paljo jaariteltu, ja eri tavoin selitetty Sidonien lähtö.
+Mitkä sanoivat hänen paenneen rakastajan kanssa, mitkä Rislerin
+hänen ajaneen pois. Se, joka eksytti kaikki arvelut, oli molempien
+osakasten asema toisiinsa, nyt yhtä luonnollinen kuin ennenkin.
+Toisinaan yhtä hyvin, kun he puhelivat kahden kesken konttoorissa,
+säpsähti Risler yht'äkkiä Hän ajatteli, että nuo silmät, jotka olivat
+hänen edessään, tuo suu, nuo kasvot olivat valehdelleet hänelle
+tuhansin muodoin.
+
+Silloin teki hänen mieli hypätä tuon kurjan kimppuun, tarttua
+hänen kulkkuunsa, kuristaa hänet säälittä; mutta ajatuksensa rouva
+Chorchesta pidätti hänen aina. Olisiko hän vähemmin miehuullinen,
+vähemmin herra itsensä yli, kuin tuo nuori vaimo!?... Ei Claire, ei
+Fromont, eikä kukaan aavistanut, mitä hänessä liikkui. Tuskin voi
+hänen käytöksestään arvata jonkinlaista kankeutta, taipumattomuutta,
+joka ei ollut omaansa hänelle. Nyt vaikutti Risler vanhempi
+kunnioitusta ja pelkoa työmiehiin; ja ne heistä, joihin ei koskeneet
+hänen yhdessä yössä harmentuneet hiuksensa, kurtistuneet ja
+vanhentuneet piirteensä, vapisivat hänen omituisen katseensa edessä,
+katseen, mustan sinertävän kuin teräs. Aina ennen hyvin hyvä, lempeä
+työmiehiä kohtaan, oli hän nyt käynyt pelättäväksi pienimmästäkin
+sääntöjen rikkomisesta. Näytti, kuin hän olisi kostanut jotakin
+mennyttä velttoutta, jota kohtaan hän syytti itsensä sokeaksi ja
+rikokselliseksi.
+
+Todellakin ihmeellinen tuo Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.
+
+Kiitos hänen, oli tehtaan kello, huolimatta vanhan ja särkyneen
+äänensä räminästä, hyvin pian astunut entiseen arvoonsa; ja se, joka
+johdatti kaikkia, kielsi itseltään pienimmänkin lohdutuksen. Raitis,
+kuin oppipoika, antoi hän kolme neljättä osaa palkastaan Planukselle
+Chèbeläisten eläkerahoiksi, vaan heistä ei hän koskaan tiedustellut.
+Kuun viimeisenä päivänä kävi pikku mies säännöllisesti noutamassa
+pienet tulonsa, jäykkänä ja mahtavana Sigismundia kohtaan, kuten
+palveluksissa olevan koronsaajan tuleekin. Rouva Chèbe oli koettanut
+päästä vävynsä luo, jota hän surkutteli ja rakasti; mutta hänen
+shaalinsa ilmestyminen vaan portilla sai Sidonien miehen pakenemaan.
+
+Koko tuo rohkeus, jolla hän varusti itsensä, oli, näet, paljoa
+enemmän näennäinen, kuin todellinen. Muisto vaimostaan ei jättänyt
+häntä koskaan. Kuinka oli hänen käynyt? Mitä teki hän? Hän oli
+melkein vihoissaan Planukselle, ett'ei tämä hänestä puhunut. Kirje,
+etenkin, kirje, jota hänellä ei ollut rohkeutta au'aista, huoletti
+häntä. Hän ajatteli sitä alinomaa. Oi, jos hän olisi uskaltanut
+pyytää sitä Sigismundilta.
+
+Kerran oli kiusaus liian kova. Hän oli yksinään alahalla konttorissa.
+Vanha rahastonhoitaja oli mennyt suurukselle ja vastoin tavallisuutta
+jättänyt avaimen laatikkoon. Risler ei voinut vastustaa. Hän aukaisi,
+etsi, nosteli papereita. Kirjettä siellä ei ollut enää. Sigismund
+oli varmaan lukinnut sen vielä huolellisemmin, kentiesi aavistaen
+sitä, mitä nyt juuri tapahtui. Toden teolla ei Risler suuttunut tästä
+vastuksesta, sillä hän tunsi hyvin, että jos hän olisi löytänyt
+kirjeen, niin hän olisi, kadottanut toimekkaan mielen malttinsa,
+jonka hän niin suurella vaivalla oli päällensä ottanut.
+
+Koko viikko kului vielä hyvin. Olo kävi laatuun kauppahuoneen
+tuhansien huolien tähden, vaikka se oli niin väsyttävä, että Risler,
+yön tultua, vaipui vuoteelleen, kuin tajunnotoin läjä. Mutta
+sunnuntai oli hänestä pitkä ja tuskallinen. Hiljaisuus pihalla ja
+autiossa työhuoneessa aukaisi hänen aatoksilleen avaramman alan. Hän
+koetti tehdä työtä, mutta muiden työn kiihoitus puuttui häneltä.
+Hän yksin oli työssä tuossa suuressa lepäävässä tehtaassa, jonka
+huokuminenkin oli lakannut. Loirot olivat kiinni, ikkunat suljetut,
+tyhjällä pihalla koiransa kanssa leikkivän ukko Akilleen ääni, kaikki
+puhui hänelle yksinäisyydestä. Ja kaupungin osa teki häneen saman
+vaikutuksen. Avaroilla kaduilla, joilla kävelijät olivat rauhallisia
+ja vähälukuisia, soi ehtookello alakuloisesti, ja toisinaan kaiku
+parisilaisesta touhusta ja ohikulkevista pyöristä, myöhästynyt
+positiivi, leivosmyöjän kalkkare keskeytti hiljaisuuden, ikäänkuin
+sitä lisätäkseen vielä.
+
+Risler etsi kukka- ja lehti-kaavoja, ja kun hän sillä välin ohjasi
+kynäänsä, karkasi hänen ajatuksensa, joka ei löytänyt siinä kylliksi
+toimialaa, palasi entiseen onneen, unohtumattomiin tapauksiin, kärsi
+tuskaa ja, jälleen takaisin tullessaan, kysyi onnettomalta unissa
+kävelijältä, joka yhä istui pöytänsä ääressä: "Mitä olet tehnyt
+poissa ollessani?" Oi! Hän ei ollut mitään, tehnyt.
+
+Voi, noita pitkiä, ikäviä, hirmuisia sunnuntaita! Ajatelkaa,
+että tuohon kaikkeen sekaantui hänen sielussaan kansan käsitys
+joutopäivistä, tuosta hyvästä levosta, jolloin saadaan voimia ja
+miehuutta. Jos hän olisi mennyt ulos, olisi hän, nähdessään jonkun
+työmiehen, lapsensa ja vaimonsa 'seuraamana', ruvennut itkemään,
+mutta hänen suljetuksissa eläminen antoi hänelle muita kärsimyksiä
+erakon epätoivoa, heidän hirveitä huolia, kun Jumala, jolle itsensä
+ovat pyhittäneet, ei vastaa heidän uhriinsa. Sillä Rislerin Jumala
+oli työ, ja koska hän siinä ei enää löytänyt rauhoitusta eikä valoa,
+ei hän siihen enää uskonut, vaan kirosi sitä.
+
+Usein näinä taistelun hetkinä aukeni piirustussalin ovi hiljaa,
+ja Claire Fromont näyttäytyi. Miesparan yksin olo noina pitkinä
+sunnuntain jälkeen puolen päivinä kävi häntä sääliksi, ja hän tuli
+pikku tyttöineen pitämään Rislerille seuraa, tietäen kokemuksesta
+mitä puheliaisuutta on lasten suloudessa. Tytti, joka nyt käveli,
+laskeutui äitinsä sylistä juostaksensa ystävänsä luo. Risler kuuli
+nuo pienet, nopeat askeleet. Hän tunsi keveän hengityksen takanaan,
+ja kohta vaikutti se häneen virkistävästi ja levottavasti. Tyttö
+laski niin lempeästi pienet pulleat käsivartensa Rislerin kaulan
+ympäri, nauroi somasti ja ilman syytä ja suuteli häntä kauniilla
+huulillaan, jotka eivät olleet koskaan valehdelleet. Claire Fromont,
+seisoen oven takana, hymyili, katsellessaan heitä.
+
+-- Risler hyvä, sanoi häh, käykää hiukan puutarhaan... te teette
+liika paljon työtä. Tulette sairaaksi.
+
+-- En, en, rouva... päinvastoin... työ se minut pelastaakin... Se
+estää minua ajattelemasta...
+
+Sitte pitkän vaitiolon jälkeen, jatkoi hän:
+
+-- Näette, Risler hyvä, pitää koetella unhottaa. Risler pudisti
+päätään.
+
+-- Unhottaa... Onko se mahdollista?... asioita löytyy, jotka ovat
+voimia ylempänä. Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta.
+
+Melkein aina sai hänet lapsi vihdoin viimein puutarhaan. Väkisenkin
+oli lyötävä palloa tai leikittävä hiekassa hänen kanssaan; mutta
+kumppalinsa kömpelyys ja välinpitämättömyys koski kohta tyttiin.
+Silloin oli hän rauhassa, tyytyen kävelemään vakavasti puksipuiden
+välissä, käsi kädessä ystävänsä kanssa. Hetken kuluttua, ei Risler
+enää ajatellutkaan hänen läsnäoloaan; mutta, hänen aavistamattakaan,
+omasi tuo pieni lämmin käsi magneetillisen voiman sulostuttamaan
+hänen loukattua sieluaan.
+
+Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta!...
+
+Claire parka tiesi siitä myöskin jotakin; sillä hän ei ollut
+niitäkään unhottanut, huolimatta rohkeudestaan ja käsitteestä, jonka
+hän oli tehnyt velvollisuudestaan. Hänestä, niinkuin Risleristäkin,
+oli keskuus, jossa hän eli, alituisena muistutuksena hänen
+kärsimyksistään. Säälittä aukaisivat esineet, jotka häntä ympäröivät,
+hänen haavansa, joka oli umpeen kasvamaisillaan. Portailla,
+puutarhalla, pihalla, kaikilla noilla aviorikoksen äänettömillä
+todistajilla ja osallisilla oli joina kuina päivinä leppymätöin
+näkö. Huolenpitokin ja varovaisuus, jota hänen miehensä käytti
+säästääkseen häneltä tuskallisia muistoja, kiihkonsa olla iltaisin
+enää ulkona käymättä ja kertoa tekemistään matkustuksista kaupungilla
+muistuttivat vaan paremmin hänen rikostaan. Clairen teki toisinaan
+mieli pyytää häntä, sanoa hänelle: "Elä tee liiaksi..." Usko hänessä
+oli murrettu, ja kauhea kärsimys, kuten papilla, joka epäilee ja
+kuitenkin tahtoo pysyä uskollisena valalleen, ilmaisi itsensä hänen
+katkerassa hymyssään, kylmässä lempeydessään, vaan koskaan ei hän
+valittanut mitään.
+
+Georges oli hyvin onnetoin. Hän rakasti nyt vaimoaan, jonka ylevä
+luonne oli hänen voittanut. Tässä rakkaudessa oli ihmettelyä, ja
+miksikä ei sanoa sitä! Clairen murhe oli hänestä veikistelemisen
+sijasta, jota ei hänen luonteessaan ollut löytynyt, ja joka aina
+oli ollut hänessä puute hänen miehensä silmissä. Georges oli noita
+omituisia miehen tyyppejä, jotka rakastavat valloituksia. Oikullinen
+ja kylmä Sidonie oli tuon nurjan sydämen mukainen. Jätettyään hänet
+hellän jäähyvästin jälkeen, tapasi Georges hänet seuraavana päivänä
+kylmäkiskoisena, muistamattomana, ja tuo ikuinen tarve palauttaa
+hänet entiselleen oli hänessä todellisen rakkauden sijassa. Tyyni
+lempi väsytti häntä, niinkuin merimiehiä purjehdus ilman myrskyä.
+Tällä kertaa, oli hän ollut vaimoineen hyvin lähellä haaksirikkoa;
+ja vieläkään ei vaara ollut tykkänään ohi. Hän tiesi, että Claire
+oli vieroittunut hänestä, oli kokonaan lapsen oma, joka tästä lähin
+oli ainoa side heidän välillään. Tämä etäisyys teki Clairen hänestä
+vielä kauniimmaksi, haluttavammaksi; ja häntä jälleen omistaakseen
+käytti Georges kaikkea houkutustaitoaan. Hän tunsi, kuinka se oli
+vaikeata ja ett'ei hänellä ollut tekemistä halvan sielun kanssa.
+Kuitenkaan hän ei ollut epätoivossa. Toisinaan, pohjalla tuon leppeän
+ja nä'öltään niin järkähtämättömän katseen, joka katseli hänen
+ponnistuksiaan, näkyi hämärä valo lupaavan hänelle toivoa.
+
+Mitä Sidonieen koskee niin ei hän ajatellut häntä enää. Ja elköön
+ihmeteltäkö tätä äkkinäistä siveellistä taitetta. Noilla molemmilla
+pintapuolisilla olennoilla ei ollut mitään, joka olisi syvemmältä
+voinut sitoa heidät toisiinsa. Georges oli kykenemätöin tuntemaan
+kestäviä vaikutuksia, ell'ei ne lakkaamatta uudistuneet; Sidonie
+puolestaan ei voinut herättää niitäkään lujempaa tai ylevämpää. Se
+oli tuommoista kokotti- ja teikari-rakkautta, turhamielisyyden ja
+suuttuneen itserakkauden synnyttämää, joka ei herätä uskollisuutta
+eikä lujuutta, vaan traagillisia seikkailuja, kaksintaisteluja,
+itsemurhia, joista melkein aina palaa entiselleen ja palaa
+parannettuna. Kentiesi, Georges, jos hän olisi vielä nähnyt, olisi
+uudelleen langennut; mutta paon tuuliainen oli vienyt Sidonien liika
+nopeasti ja liika kauas, että palaus olisi ollut mahdollinen. Kaikin
+tavoin oli hänelle lohdutus voida elää valehtelematta; ja uusi
+elämänsä, jota hän vietti työssä ja kieltäymyksessä, onnistuminen
+kaukaisena tarkoitusperänä, ei häntä kyllästyttänyt. Onneksi; sillä
+kauppahuoneen korottamista varten ei molempien osakasten miehuus ja
+tahto ollut liikaa.
+
+Se vuoti kaikkialta tuo onnetoin Fromontin kauppahuone. Myöskin ukko
+Planus vietti vielä hyvin pahoja öitä, maksupäivän painajaisen ja
+pikku Sinimiehen kamalan ilmestymisen kiusaamana. Mutta säästämällä
+saatiin aina kaikki maksetuiksi.
+
+Kohta työskenteli tehtaalla neljä Rislerin paininta, lopullisesti
+kuntoon saatuina. Tämä herätti liikettä seinäpaperikaupassa. Lyon,
+Caen, Rixheim, teollisuuden suuret keskukset olivat hyvin huolissaan
+tuon ihmeellisen "kiertävän ja kaksitoistakulmaisen" takia. Sitte
+eräänä kauniina päivänä tulivat Prochassonilaiset, tarjoten kolme
+sataa tuhatta francia saadakseen vaan jakaa patentti oikeutta.
+
+-- Mitä on tehtävä?... kysyi Fromont nuorempi Risler vanhemmalta.
+
+Tämä kohotti olkapäitään välinpitämättömästi:
+
+-- Tehkää, mitä tahdotte... Se ei minuun; kuulu. Minä olen vaan
+kauppapalvelija.
+
+Lausuttuna kylmästi, ilman vihaa, koski tämä sana Fromontin
+ajattelemattomaan iloon ja muistutti hänelle aseman tärkeyttä, jonka
+hän aina oli unhottaa.
+
+Kuitenkin, ollessaan kerran yksin rakkaan rouva Chorchensa kanssa,
+neuvoi hänelle Risler olla hyväksymättä Prochassonilaisten
+tarjoumusta.
+
+-- Odottakaa... elkää kiirehtikö. Myöhemmin myötte te enemmästä.
+
+Hän ei puhunut, kuin heistä tässä asiassa, joka niin kunniakkaasti
+koski hänen itseensä. Näkyi, että hän edeltäpäin erotti itsensä
+heidän tulevaisuudesta.
+
+Sillä välin karttui tilauksia kosolta. Paperin ominaisuus ja
+teon helppouden tähden alennettu hinta teki kaiken kilpailun
+mahdottomaksi. Epäilemättä olivat Fromontilaiset saavat äärettömät
+varat. Tehtaalla oli taas entinen kukoistava näkönsä ja mehiläispesän
+tapainen kova kihinänsä. Liikkeessä olivat kaikki rakennukset,
+joita sadat työmiehet täyttivät. Ukko Planus ei nostanut enää
+nokkaansa pöydästään; pienestä puutarhasta nähtiin hänen istuvan
+kumarruksissaan suurien kauppakirjojensa ääressä, piirrellen komeihin
+numeroriveihin _Painimen_ tulot.
+
+Risler työskenteli myöskin ilman huvitusta, levähdystä. Palannut
+vauraus ei muuttanut ollenkaan hänen tapojaan elää suljettuna
+huoneessaan; ja talon viimeisen kerroksen ikkunasta, sieltä kuuli
+hän koneidensa uutteran paukkinan. Eikä hän siitä ollut vähemmin
+synkeä taikka hiljainen Kerran kuitenkin saatiin tehtaalla tietää,
+että _Painin_, jota yksi kappale oli laitettu Manchesterin suureen
+näyttelyyn, oli saanut kultamitalin, menestyksensä lopullisen
+vahvistuksen. Rouva Georges kutsui Rislerin puutarhaan aamiais
+aikaan, ja tahtoi itse kertoa hänelle tämän uutisen.
+
+Sillä erää lievensi ylpeyden hymy hänen vanhoja synkistyneitä
+kasvojaan. Keksijän mielihyvä, ylpeys kunniastaan ja etenkin ajatus
+voivansa oivasti korjata vaimonsa, kauppahuoneelle saattaman vaurion,
+tuottivat hänelle hetkeksi todellista onnea. Hän puristi Clairen
+kättä ja jupisi kuin muinoin onnellisina päivinä:
+
+-- Minä olen tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen...
+
+Vaan mikä ero lauselmissa! Tämä oli sanottu ilman innostusta, ilman
+toivoa, tyytymyksellä täytetystä työstä, eikä muuta.
+
+Kello soitti työväen kokoon, ja Risler meni rauhallisesti ylös
+ryhtyäkseen työhönsä, kuin muinakin päivinä.
+
+Hetkisen kuluttua tuli hän takaisin. Yhtä kaikki, oli tämä uutinen
+häntä enemmän liikuttanut, kuin hän tahtoi sitä näyttääkään. Hän
+harhaeli puutarhassa, kuljeskeli rahaston ympärillä, surullisesti
+hymyillen ukko Planukselle ikkunaan.
+
+-- Mikä hänen on? ajatteli itsekseen vanha mies... Mitä hän minulta
+tahtoo.
+
+Vihdoin, iltasella, konttoria suljettaissa, päätti Risler astua
+rahastoon ja puhutella häntä:
+
+-- Planus ukkoseni, minä tahtoisin... Hän epäröi hiukan:
+
+-- Minä tahtoisin, että antaisit minulle... kirjeen, tiedäthän, tuon
+pienen kirjeen ja kääryn.
+
+Sigismund katseli häntä hämmästyen. Yksinkertaisuudessaan oli hän
+luullut, ett'ei Risler enää ajatellutkaan Sidonieta ja että hän oli
+hänen kokonaan unhottanut.
+
+-- Kuinka!... sinä tahdot?...
+
+-- Noh, kuule, olenhan minä sen hyvin ansainnut. Voinhan nyt niukan
+ajatella itseänikin. Olenhan kylliksi muita ajatellut.
+
+-- Sinä olet oikeassa sanoi Planus. Siis, kas mitä me teemme.
+Kirje ja kääry ovat kotonani. Montrougessa. Jos tahdot, menemme
+yhdessä päivällistä syömään Palais-Royal'iin, muistat, niinkuin
+ennen vanhaan. Minä nyt kestitsen... Kastelemme mitalisia vanhalla
+viinillä, jollakin hienolla!.. Sitte mennään kotiini. Saat kapineesi;
+ja jos on liian myöhä mennäksesi kotia, niin neiti Planus, sisareni,
+tekee sinulle vuoteen ja makaat meillä... Siellä on hyvä olla...
+maalla... Huomenaamuna, kello seitsemän, palaamme yhdessä tehtaasen
+ensimmäisellä omnibuksella... Niin, maamieheni, tee mulle se hyvä.
+Muuten luulen, että aina olet vihoissasi vanhalle Sigismundillesi...
+
+Risler suostui. Hän ei ajatellut ollenkaan mitalinsa harjakaisia,
+vaan kuinka sai auaista muutamia hetkiä aikasemmin pienen kirjeen,
+jota lukemaan hän vihdoin oli voittanut oikeuden.
+
+Oli pukeutuminen. Se oli koko juttu, sillä kuusi kuukautta oli hän
+käynyt työmekossaan. Ja sepä tapahtuma tehtaalla. Rouva Fromontille
+ilmoitettiin oitis:
+
+-- Rouva, rouva... Nähkää herra Risler menee ulos.
+
+Claire katseli häntä ikkunoistaan; ja tuo surun köyristämä iso
+vartalo, joka nojasi Sigismundin käsivarteen, teki häneen syvän
+omituisen liikutuksen, jota hän aina muisti lähin.
+
+Kadulla tervehtivät ihmiset Risleriä mielihyvällä. Tuo "hyvä päivä"
+yksistään lämmitti hänen sydäntään. Hyväntahtoisuutta hän oikein
+tarvitsikin! Mutta rattaiden pauhina huumasi häntä hiukan:
+
+-- Päätäni pyörryttää...sanoi hän Planukselle.
+
+-- Nojaa minuun vanha mies... elä pelkää.
+
+Ja kelpo Planus astui suorana, taluttaessaan ystävätään omituisella
+ylpeydellä, kuten Etelän talonpoika kantaessaan kylänsä pyhimystä.
+
+Vihdoin saapuivat he Palais-Royaliin.
+
+Puutarha oli täynnä väkeä. Sinne tultiin soitantoa kuulemaan;
+tomussa ja tuolien kolinassa, koki kukin päästä istumaan. Molemmat
+ystävät menivät heti ravintolaan välttääkseen tuota hälinää. He
+asettuivat suureen saliin ensimmäisessä kerroksessa, josta näkyy
+puiden vihanta, kävelijät ja vesisuihkut keskellä alakuloisia
+kukkasarkoja. Sigismundista se oli loistoisuuden ihanne, tämä
+ravintolan sali, kultaa kaikkialla, kuvastimien ympärillä, ruunuissa
+ja aina seinäpapereihin saakka. Valkoinen pyyhe, pienet Leipäpalat,
+päivällislista määrättyine hintoineen täytti hänen ilolla.
+
+-- Meidän on hyvä olla, eikö niin?... sanoi hän Rislerille.
+
+Sitte ihmetteli hän jokaista tämän puolen kolmatta francin aterian
+ruokalajia ja täytti väkisen ystävänsä lautasen:
+
+-- Syöhän tätä... se on hyvää.
+
+Toinen, huolimatta halustaan tehdä kunniaa pidoille, näytti
+mietiskelevän ja katselevan yhä ulos ikkunasta.
+
+-- Muistatko, Sigismund?... virkkoi hän hetken perästä.
+
+Vanha rahaston hoitaja, aina entisissä muistoissaan Rislerin tulosta
+tehtaasen, vastasi:
+
+-- Totta kai minä sen muistan!... Ensimmäisen kerran, kun söimme
+yhdessä Palais-Royalissa, oli helmikuussa 46, jona vuonna
+toimitettiin kaavalaudat tehtaalle.
+
+-- Eipä... minä tarkoitan kolme vuotta sitte... Tuolla, vastapäätä,
+me söimme sinä kuuluisana iltana.
+
+Ja hän osoitti hänelle Vefourin salin ikkunoita, joita mailleen
+menevä aurinko valaisi, kuni ruunu hääateriassa.
+
+-- Kah, se on totta... jupisi Sigismund hiukan hämillään. Mikä
+onneton aatos oli saanut hänen tuomaan ystävänsä paikkaan, joka
+muistutti hänelle niin ikäviä asioita.
+
+Risler, joka ei tahtonut tehdä ateriaa surulliseksi, nosti nopeasti
+lasinsa.
+
+-- Siis! terveydeksesi, vanha kumppalini.
+
+Hän koetti kääntää pois puhelun. Mutta hetken kuluttua hän itse
+saattoi sen jälleen samaan esineesen, ja hiljaa, ikäänkuin
+häpeissään, kysyi hän Sigismundilta:
+
+-- Oletko häntä nähnyt?
+
+-- Vaimoasi?... En, en koskaan.
+
+-- Ei... ei mitään.
+
+-- Mutta sitte, olet varmaan hänestä kuullut. Mitä hän on tehnyt
+näiden kuuden kuukauden kuluessa? Asuuko hän vanhempainsa kanssa?
+
+-- Ei.
+
+Risler vaaleni.
+
+Hän oli toivonut, että Sidonie palaisi äitinsä luo, ja tekisi työtä,
+kuin hänkin, unhottaakseen ja sovittaakseen. Hän oli usein ajatellut,
+että hän sen mukaan, mitä saisi Sidoniesta kuulla, kun hänellä olisi
+oikeus hänestä puhua, järjestäisi tulevan elämänsä, ja tuommoisessa
+kaukaisessa, unelman tapaisessa, epätietoisessa tulevaisuudessa oli
+hän toisinaan elävinään Chèbeläisten kanssa jossakin maan perällä,
+missä ei mikään muistuttanut entistä häpeää. Se ei ollut mikään
+ehdotelma, totta se; mutta se oli syvällä hänen mielessään, ikäänkuin
+toivona ja sinä tarpeena, joka löytyy kaikissa olennoissa onnessa
+korjautuakseen.
+
+-- Onkos hän Parisissa?... kysyi Risler vähän aikaa mietittyään.
+
+-- Ei... Hän lähti kolme kuukautta sitte. Eikä tiedetä, minne hän on
+mennyt.
+
+Sigismund ei lisännyt, että hän oli lähtenyt Cazaboninsa kanssa,
+jonka nimellä hän nyt kävi, että he kulkivat yhdessä maakunnan
+kaupungeita, että hänen äitinsä oli epätoivossa, ei nähnyt häntä
+enää, eikä kuullut hänestä muuta kuin Delobellen kautta. Sigismund
+ei luullut tarpeelliseksi mainita tästä mitään, ja viimeisen sanansa
+jälkeen: "Hän lähti," vaikeni hän.
+
+Risler puolestaan ei uskaltanut kysyä mitään enää.
+
+Heidän siinä istuessa vastatusten, jotenkin hämillään pitkästä
+äänettömyydestä, alkoi sotaväen soitto kaikua puutarhan puiden alla.
+Soitettiin yhtä noista italialaisista opera-uvertyyreistä, jotka
+näkyvät tehdyiksi soitoksi taivasalla yleiskävelyjä varten ja joiden
+monilukuiset säveleet sekaantuvat, nousten ilmoille, pääskysten
+sirkutukseen ja vesisuihkujen helmiheittoon. Räikeät torvet
+ylentävät kyllä haalean vienoa suloutta noina kesäpäivien ehtoina,
+jotka ovat niin uuvuttavat, niin pitkät Parisissa; näkö kuuleekin
+vaan niitä. Etäinen pyörien tärinä, leikkivien lasten huudot,
+kävelijöiden askeleet hälvenevät näihin heleihin aaltoihin, uhkuviin,
+virkistyttäviin, jotka ovat Parisilaisille yhtä tarpeelliset, kuin
+heidän kävelypaikkojen jokapäiväinen kasteleminen. Ylt'ympärillä
+väsyneet kukat, tomusta valkeat puut, kasvot, jotka kuumuus tekee
+vaaleiksi ja uleiksi, suuren kaupungin kaikki surut ja kurjuudet,
+kummastuneina ja miettiväisinä puutarhojen raheilla, saavat siitä
+lohduttavaa, elähyttävää mieltä. Ilma liikkuu, uudistuu, noista
+säveleistä, jotka sen soinnulla täyttävät.
+
+Risler parka tunsi ikäänkuin höllitystä hermoissaan.
+
+-- Tekee oikeen hyvää kuulla hiukan soittoa... sanoi hän loistavin
+silmin; ja hän jatkoi alentaen äänensä.
+
+-- Sydämeni on raskas, vanha mies... Jospa tietäisit...
+
+He eivät puhuneet mitään, vaan nojasivat ikkunaan, sillä välin kuin
+kahvia tarjottiin.
+
+Sitte herkesi soitto, puisto kävi autioksi. Myöhästynyt valo nousi
+kattoja kohti, lähetti viimeiset säteensä korkeimpiin ikkunoihin,
+lintujen, pääskysten seuraamina, jotka räystäiltä, jossa he
+likistyivät vasten toisiaan, sirkuttelivat viimeiset hyvästinsä
+sammuvalle päivälle.
+
+-- Noh... Minne mennään? sanoi Planus ravintolasta lähtiessä.
+
+-- Minne tahdot...
+
+Aivan lähellä, Montpensierin kadun varrella, eräässä ensimmäisessä
+kerroksessa, oli "café chantant", jonne näkyi menevän paljo väkeä.
+
+-- Jos menisimme?... kysyi Planus, joka tahtoi mihin hintaan tahansa
+haihduttaa ystävänsä ikävyyttä... on mainiota.
+
+Risler antoi viedä itsensä; kuuteen kuukauteen ei hän ollut juonut
+olutta...
+
+Se oli vanha ravintola, muutettu laulajaissaliksi. Kolme suurta
+suojaa perättäin, joista väliseinät olivat lyödyt alas, kannatti
+ja erotti kullatut pylväät heleän punaisine ja vaalean sinisine
+maurilaisine maalauksineen, pienet puolikuut ja käärityt turbaanit
+koristeina.
+
+Vaikka vielä oli aikaista, olivat kaikki paikat täynnä; ja ikäänkuin
+tukehdutti jo ennenkuin sisään tulikaan, nähdessään ainoastaan
+ihmisparvet, jotka istuivat pöytien ääressä, ja perällä, puoleksi
+kätkössä pylväsrivin takana, nuo naiset, ladottuina laululavalle,
+valkoisiksi koristettuina, kaasun häikäisevässä kuumuudessa.
+
+Molempien ystäviemme oli hyvin vaikea saada paikka itselleen, ja
+vielä sitte pylvään taakse, josta eivät voineet nähdä muuta, kuin
+puolen lavaa, jolla sillä hetkellä seisoi komea herra mustissa
+vaatteissa, keltaisissa hansikkaissa, kiherrettynä, maalattuna,
+voideltuna, ja hän lauloi väräjävällä äänellä:
+
+    Mun kultaharja leijonain,
+    Jotk' himoatte laumoain
+    Seis!... Min oon vartijanaaa...
+
+Yleisö -- vähäisiä kauppamiehiä rouvineen, tyttärineen -- näytti
+olevan ihastuksissaan, naiset etenkin. Hän oli ihan puoti kuvitelmien
+ihanne, tuo erämaan komea paimen, joka puhui jalopeuroilleen noin
+arvokkaasti ja vartioi laumaansa tanssipu'ussa. Ja huolimatta
+porvarillisesta käytöksestään, kainoista pukineistaan ja halvasta
+puotihymystään, kurottivat kaikki nämät naiset pieniä nokkiaan kohden
+tunteellisuuden onkikoukkua ja vierittelivät raukeita silmiä laulajan
+puoleen. Koomillista oli nähdä tuon katseen lavallepäin yht'äkkiä
+muuttuvan, käyvän ylenkatseelliseksi ja julmaksi sattuessaan
+aviomieheen, puolisoraukkaan, joka parasta kättä joi rauhallisesti
+olutta tuopistaan vaimonsa vastassa: 'Et sitä sinä kelpaisi olemaan
+_vartijanaan_ leijonain partaa vastaan ja sitte vielä mustissa
+vaatteissa ja keltaisissa hansikkaissa...
+
+Ja miehen silmä näkyi vastaavan:
+
+-- Niin! totta perin, koko velikulta, tuo tuossa.
+
+Jotenkin välinpitämättöminä sellaisesta sankarimaisuudesta,
+maistelivat Risler ja Sigismund oluttaan, kääntämättä suurta huomiota
+soittoon, kun, laulun loputtua, käsien taputuksessa, huudoissa,
+hälinässä, joka sitä seurasi, ukko Planus huudahti:.
+
+-- Kah! kummallista... näköään... niinpä niin, enhän minä
+erehdykään... Se on hän, se on Delobelle!
+
+Todellakin huomasi hän kuuluisan näyttelijän tuolla, ensi rivissä
+lähellä lavaa. Hänen harmeentuva päänsä näkyi kolmen neljättä osan
+kulman asennossa. Huolimattomasti nojasi hän pylvääsen, hattu
+kädessä, komea "ensimmäisten näytäntöjen" puku yllä, häikäisevät
+alusvaatteet, tukka hiukan kiherrettynä, musta takki kameelioineen
+napinreiässä, kuin tähtenä ikään. Hän katseli aijoittain yleisöä
+aivan ylpeällä katseella; mutta lavaa kohti kääntyi hän useimmiten,
+herttaisille silmäyksineen, rohkaisevine pikku hymyineen, salaisine
+taputuksineen jollekin, jota ukko Planus paikaltaan ei voinut nähdä.
+
+Kuuluisan Delobellen olo kahvila laulajaisissa ei ollut mitäkään
+tavatointa, sillä hän vietti kaikki illat ulkona, kuitenkin tunsi
+vanha rahastonhoitaja jonkinlaista levottomuutta huomatessaan samassa
+katselijarivissä sinisen kapotin ja kaksi terässilmää. Se oli
+rouva Dobson, tuntehikas laulun opettajatar. Piippujen savussa ja
+väen tungoksessa, tekivät nuo molemmat, lähetysten olevat henkilöt
+Sigismundiin saman vaikutuksen, kuin kaksi kummitusta, jommoisen
+pahan unen yhteensattumiset synnyttävät.
+
+Hän pelkäsi ystävänsä tähden, tietämättä oikeastaan miksi; ja oitis
+tahtoi hän viedä hänen pois:
+
+-- Mennään tiehemme, Risler... Täällä kuolee kuumaan.
+
+Juuri kun he nousivat ylös -- sillä Rislerille oli saman tekevä jäädä
+taikka lähteä -- rupesi orkesteri, johon kuului piano ja muutamia
+viuluja, soittamaan kummallista riturnellia. Salissa tapahtui
+uteliaisuuden liike. Huudettiin: "Hiljaa!... Hiljaa!... Istualle!"
+
+Heidän täytyi istua paikoilleen. Ja Risler alkoikin käydä
+levottomaksi.
+
+-- Minä tunnen tuon laulun, arveli hän. Missäs minä sen olen kuullut?
+
+Taputusten jylinä ja Planuksen huudahdus sai hänen nostamaan silmiään.
+
+-- Tule, tule... mennään pois... sanoi rahaston hoitaja, koettaen
+vetää häntä ulos.
+
+Mutta oli liian myöhää.
+
+Risler oli jo nähnyt vaimonsa astuvan lavan portaalle ja kumartavan
+yleisölle, tanssijattaren hymyllä. Hän oli valkoisessa vaatteessa,
+kuin tanssijaisyönä; mutta nyt oli vähemmin rikkautta hänen
+pukineessaan ja silmään sattuvaa yhtäkaikkisuutta.
+
+Vaate piti tuskin kiinni olkapäistä; hiukset liitelivät vaaleana
+pilvenä silmillä ja kaulan ympäri kierteli komeine välkyttimineen
+nauha helmiä, liian suuria ollakseen oikeita. Delobelle oli oikeassa:
+mustalaiselämää hänen oli tarviskin. Hänen kauneutensa oli saanut
+jonkimmoisen suruttoman osotteen, joka kuvaeli häntä, teki hänestä
+paenneen vaimon oikean tyypin, joka on jätetty salliman varaan
+ja vaipuu askelittain parisilaisen hornan syvyyteen, ilman että
+mailmassa olisi enää mitään kyllin väkevää saattamaan hänet vapaasen
+ilmaan ja valoon.
+
+Ja kuinka tyytyväiseltä hän näytti ilveilijä elämässään. Miten
+reimasti hän astui lavalla! Oi! jos hän olisi voinut nähdä
+toivotointa ja hirveätä katsetta, joka häneen tuijotti alaalta
+salista, piilosta pylvään takaa, niin eipä hänen hymyssään olisi
+ollut tuota rivoa tyynyyttä, eikä hänen äänensä olisi löytänyt
+mielisteleviä ja hiukenevia taipumisia kuhertaakseen ainoata laulua,
+jonka rouva Dobson oli saanut hänen oppimaan:
+
+    Pikku neiti Sisi rukkaa,
+    Lempi, se se hänen
+    Mielen hukkaa.
+
+Risler oli noussut ylös huolimatta Planuksen ponnistuksista.
+
+-- Istualle... istualle... huudettiin hänelle.
+
+Poloinen ei kuullut mitään.
+
+Hän katseli vaimoaan.
+
+    Lempi, lempi, se se häneen
+    Mielen hukkaa,
+
+kertoi Sidonie imarrellen.
+
+Hetken ajatteli Risler, hyppäisikö hän lavalle ja tappaisi kaikki.
+Punaisia pyörijä näkyi hänen silmissään ja ikäänkuin raivon sokeutta.
+
+Sitte valtasi hänen yht'äkkiä häpeä ja inho ja hän syöksi ulos
+kaataen tuolia, pöytiä, kaikkien häväistyjen porvarien suuttumuksen
+ja kirousten seuraamana.
+
+
+
+
+VI.
+
+Sidonien kosto.
+
+
+Ei koskaan ollut Sigismund Planus, asuessaan yli kaksikymmentä vuotta
+Montrougessa, tullut niin myöhään kotia, edeltäpäin ilmoittamatta
+sisarelleen. Neiti Planus oli kovassa tuskassa hänkin. Eläen yhtä
+pitäen sekä mielen että kaiken puolesta veljensä kanssa ja omaten
+saman sielun häntä ja itseään varten, oli vanha piika useimpina
+kuukausina tuntenut kajahdusta rahastonhoitajan kaikista huolista,
+kaikista vastuksista; ja häneen oli vielä jäänyt suuri herkkyys
+vavista ja olla liikutettu. Jos Sigismund vallankin myöhästyi
+ajatteli hän:
+
+-- Voi! Herra Jumala... Kun ei vaan olisi jotakin tapahtunut
+tehtaalla!
+
+Senpä tähden tänä iltana, kun kanakansa oli lentänyt orrelle
+nukkumaan ja päivällinen oli korjattu kenenkään siihen koskematta,
+oli neiti Planus käynyt istumaan pieneen matalaan saliin, ja odotti,
+mieli täynnä ahdistusta.
+
+Vihdoin soitettiin yhdentoista aikaan. Se oli arka ja surullinen
+kellonsoitto, joka ei mitenkään ollut Sigismundin lujan käteenoton
+kaltainen.
+
+-- Tekö se olette, herra Planus?... kysyi vanha neiti ylhäältä
+portailta.
+
+Se oli hän; vaan hän ei tullut yksin. Iso kyyryselkäinen vanhus
+seurasi häntä ja sanoi sisään astuessaan hyvää päivää verkallisella
+äänellä. Silloin vasta tunsi neiti Planus Risler vanhemman, jota
+hän ei ollut nähnyt uuden vuoden käynnistään saakka, se on vähää
+ennen kaikkia tapahtumia tehtaalla. Hänen oli vaikea pidättää säälin
+huudahdusta; mutta molempien miesten vakavan äänettömyyden edessä
+käsitti hän, että oli oltava vaiti.
+
+-- Neiti Planus, sisareni, pankaa puhtaat raidit vuoteeseni.
+Ystävämme Risler tekee meille kunnian makaamalla meillä tänä yönä.
+
+Vanha piika meni heti kohta valmistamaan huonetta melkein hellällä
+huolella; sillä tiedetäänhän, että paitsi herra Planus-veljeäni,
+Risler oli ainoa poikkeus yleisestä hylkäämisestä, johon hän luki
+kaikki miehet.
+
+Lähtiessään kahvilaulajaisista, oli Sidonien mies alussa ollut
+tuokion hirvittävässä mielen liikutuksessa. Hän astui käsitysten
+Planuksen kanssa, hervotoinna koko ruumiiltaan. Nyt ei ollut enää
+kysymystä mennä hakemaan kirjettä ja kääryä Montrougesta.
+
+-- Anna minun olla... mene pois... sanoi hän Sigismundille, minä
+tarvitsen olla yksinäni.
+
+Mutta tämäpä olisi kyllä kavahtanut heittämästä hänet siten
+epätoivoonsa. Rislerin huomaamatta, vei hän hänen kauas tehtaalta, ja
+sydämensä älykkäisyyden puhuessa vanhalle rahaston hoitajalle, mitä
+hänen oli sanominen ystävälleen, ei hän koko matkalla puhunut hänelle
+muusta kuin Franssista, hänen pienestä Franssistaan, jota hän kovin
+rakasti.
+
+"Se, niin, se se oli rakkautta, ja oikeata ja lujaa... Petosta, ei
+ollut pelättävää semmoisilta sydämmiltä!"
+
+Puhellessaan olivat he jättäneet pauhuisan keski-Parisin. He
+kävelivät nyt satamia pitkin, kulkivat Jardin des Plantes'in ohi,
+tulivat sisään Saint-Marceau'n etukaupunkiin. Risler antoi viedä
+itseään. Planuksen sanat tekivät hänelle kovin hyvää!
+
+Siten saapuivat he lähelle Bièvreä, sillä kohdin määlikkäin
+ympäröimää, joiden suuret kuivatustelineet pienapuineen siinsivät
+taivaan kantta vasten: sitte Montsouris'in äärettömille
+tasangoille, aavoille tantereille, polttamille ja hivuttamille
+tulihengähdyksen, jota Parisi levittää ympäri jokapäiväisen työnsä,
+kuni jättiläislohikäärme, jonka savu- ja höyryhenki ei kärsi mitään
+kasvullisuutta kantomatkallaan.
+
+Montsouris'ista Montrougen linnoituksiin on askel vaan. Kerran sinne
+tultua, ei Planuksen ollut kovin vaikea saada ystävätään luokseen.
+Hän ajatteli syytäkin, että hänen tyyni kotinsa, rauhallisen ja
+hartaan veljellisen ystävyyden näkö tuottaisi tuon onnettoman
+sydämeen ikäänkuin esima'un onnesta, joka odotti häntä hänen veljensä
+Franssin rinnalla. Ja, todellakin, tuskin olivat he astuneet taloon,
+kuin pienen talon herttaisuus jo teki vaikutustaan.
+
+-- Niin kyllä, sinä olet oikeassa, vanha mies, sanoi Risler
+astuessaan suurin askelin matalassa salissa, minun ei ole enää
+ajateltava vaimoani. Hän on kuin kuollut minulta nyt. Minulla ei ole
+enää mailmassa, kuin pieni Franssini... En tiedä vielä tuotanko hänet
+tänne, vai menenkö hänen luo, se on vaan varma, että tulemme elämään
+yhdessä... Minä, joka niin kovin halusin omata pojan. Siinä se nyt
+löytyi, poikani. Muita en tahdokaan. Kun ajattelen, että kerran
+tahdoin kuolla... Eihän tok! Hän olisi ollut siitä liian onnellinen
+tuo rouva tuolla!... Minä tahdon elää, päin vastoin, elää Franssin
+kanssa ja ainoastaan häntä varten.
+
+-- Bravo! sanoi Sigismund, kas semmoisena minä tahdoin nähdä sinut.
+
+Samassa tuli neiti Planus ilmoittamaan, että huone oli valmis.
+
+Risler pyysi anteeksi vaivasta, jonka hän heille saattoi.
+
+-- Te asutte täällä niin hyvin, niin onnellisina... Todellakin
+vahinko tuoda teille suruani.
+
+-- Oh! vanha mies, sinä voit tehdä itsellesi samallaisen onnen, sanoi
+kelpo Sigismund säteillen... Minulla on sisareni, sinulla veljesi.
+Mitäs meiltä sitte puuttuu?
+
+Risler hymyili epämääräisesti. Hän jo oli näkevinään itsensä Franssin
+kanssa pienessä rauhallisessa ja kvääkarin tapaisessa talossa, kuin
+tämä oli.
+
+Todella oli ukko Planuksen ajatus hyvä.
+
+-- Lähde makaamaan, sanoi hän riemuitsevan näköisenä. Me tulemme
+näyttämään sinulle huoneen.
+
+Sigismund Planuksen huone oli suoja alakerroksessa, suuri
+yksinkertaisesti, mutta siististi sisustettu suoja puuvilla
+uutimineen ikkunoissa ja rankisessa ynnä pienine nelisnurkkaisine
+mattoineen tuolien edessä, kiiltävällä permannolla. Äiti-rouva
+Fromontillakaan ei olisi ollut mitään moittimista sen järjestyksessä
+ja kunnossa. Laudoille, jotka muodostivat kirjaston, oli muutamia
+kirjoja rivitetty. _Onkijan käsikirja, Täydellinen emäntä, Barèmén
+korkolaskut_. Se oli talon tieteellinen puoli.
+
+Ukko Planus katseli ympärilleen ylpeästi. Vesilasi oli paikallaan
+pähkinäpöydällä, partaveitsilipas toaletilla.
+
+-- Näet sen, Risler... Kaikki löytyy, mitä tarvitaan... Muutoin jos
+sinulta jotakin puuttuisi, niin ovat avaimet paikoillaan... et
+muuta, kuin aukaiset vaan... Ja katso, kuinka kaunis näköala täältä
+on... Nyt on hiukan pimeä; mutta huomen aamuna, herätessäsi, saat
+nähdä se on komeata.
+
+Hän aukaisi ikkunan. Alkoi sataa suuria sadepisaroita ja salamat,
+viiltäen pimeyttä, valaisivat pitkän, äänettömän juovan penkereitä,
+jotka levisivät etäällä sananlennätin patsaineen rivittäin
+tai mustine kasemattiporttineen. Ajoittain, vartijan askeleet
+vahtipaikalla, pyssyn tai miekan kalske muistuttivat, että oltiin
+sotaväen läheisyydessä. Tämä se oli Planuksen kehuma näköala,
+alakuloinen näköala, jos mikään.
+
+-- Ja nyt, hyvää yötä... Makaa hyvin. Vaan kun vanha rahastonhoitaja
+oli pois menemäisillään, kutsui ystävänsä häntä.
+
+-- Sigismund?
+
+-- Täss'ollaan... sanoi kelpomies, ja odotti.
+
+Risler hiukan punastui ja huulensa liikkuivat, kuten sen, joka aikoo
+puhua; sitte kovalla ponnistuksella hillitsi hän itseään:
+
+-- Ei, ei mitään... Hyvää yötä, vanha mies.
+
+Ruokasalissa juttelivat veli ja sisar vielä kauan aikaa hiljaa.
+Planus kertoi illan hirveän tapahtuman, kohtauksen Sidonien kanssa;
+ja tietysti siinä kuului: "oi, niitä vaimoja!..." ja "oi! niitä
+miehiä!"... vihdoin, kun oli pantu lukkoon pienen puutarhan portti,
+meni neiti Planus huoneesensa ja Sigismund asettui, niin hyvin kuin
+voi, pieneen viereiseen suojaan.
+
+Keskiyön aikaan kavahti rahastonhoitaja ylös unesta sisarensa
+herättämänä, joka kutsui häntä puolikovaan, hyvin säikähtyneenä.
+
+-- Herra Planus-veljeni?
+
+-- Hä?
+
+-- Oletteko kuulleet?
+
+-- En... Mitä niin?
+
+-- Voi, se on hirveätä... Jotakin, ikäänkuin raskas huokaus, mutta
+niin kova, niin surullinen... Se tuli alahuoneesta.
+
+He kuuntelivat. Ulkona satoi vettä virtana sellaisen lehtien rapinan
+seuraamana, joka antaa maalle täydellisen osoitteen yksinäisyydestä
+ja autiudesta.
+
+-- Se on tuuli... sanoi Planus.
+
+-- Olen varma, ett'ei... Vait!... kuulkaa... Rajuilman melskeessä
+kuului valitus, ikäänkuin nyyhkytys tuskallisesti lausutusta nimestä.
+
+-- Frans!... Frans!... Se oli kamalaa ja haikeata.
+
+Kun Kristus ristillä päästi avaruuteen taivasta kohti toivottoman
+huutonsa: "Eli, Eli, lamma sabacthani", niin ne, jotka sen kuulivat,
+varmaan tunsivat samallaista ylenluonnollista pelkoa, kuin se, joka
+yht'äkkiä valtasi neiti Planuksen.
+
+-- Minä pelkään, sopisi hän... jos menisitte katsomaan.
+
+-- Ei, ei, jätetään hän. Hän ajattelee veljeään... Mies parka! Tuo
+ajatus voi hänelle vielä tehdä hyvin hyvää.
+
+Ja vanha rahastonhoitaja nukkui jälleen.
+
+Seuraavana päivänä hän heräsi, kuten ainakin, herätysrummun kuuluessa
+linnoituksista; sillä pikku talo, kasarmien ympäröimänä, järjesti
+koko elämänsä sotilasten soittojen mukaan. Sisar, joka jo oli
+noussut, ruokki kanoja. Nähdessään Sigismundin ylähällä, tuli hän
+hänen luo hiukan liikutettuna.
+
+-- Omituista, sanoi hän, minä en kuule mitäkään Rislerin luota...
+Yhtä kaikki on ikkuna selkoselällään.
+
+Sigismund, hyvin hämmästyneenä, meni kolkuttamaan ystävänsä ovelle:
+
+-- Risler!... Risler!
+
+Hän kutsui häntä levottomalla äänellä:
+
+-- Risler oletko siellä makaatko, vai?
+
+Ei mitään vastausta. Hän aukaisi oven.
+
+Huone oli kylmä. Tuntui, että avonaisesta ikkunasta kosteus ulkoa
+oli tulvinut koko yön. Ensimmäisestä silmäyksestä, jonka Planus loi
+vuoteesen, ajatteli hän; "Hän ei ole pannut maata..." Todellakin,
+peite oli koskematoin, ja huoneessa levotoin valvominen näkyi
+vähimmistäkin seikoista, vielä savuavasta lampusta, joka oli jätetty
+sammuttamatta ja unettomassa kuumeessa tyhjennetystä karahvista;
+mutta se, joka pelästytti rahastonhoitajaa, oli, että hän näki
+piirongin laatikon ihan auki, jonne hän huolellisesti oli tallettanut
+ystävänsä hänelle uskoman kirjeen ja kääryn.
+
+Kirjettä ei ollut. Au'aistu kääry oli pöydällä ja siinä näkyi
+Sidonien valokuva, kun hän oli viidentoista vanha. Entinen pikku
+Chèbe, neiti Le Miren oppilas, hameineen, kaattineen, otsalle
+hajoitetut vallattomat hiukset ja vielä kömpelön tytön väkinäinen
+ryhti, ei ollenkaan ollut nykyisen Sidonien näköinen. Ja siitä syystä
+juuri oli Risler säilyttänyt valokuvan, muistona ei vaimostaan, vaan
+pikku "tytistä."
+
+Sigismund joutui hämille:
+
+-- Se on minun vikani, ajatteli hän... Minun olisi pitänyt ottaa pois
+avaimet... Mutta kuka olisi luullut, että hän häntä vielä ajatteli?...
+Hän oli minulle niin kovin vannonut, ett'ei tuota vaimoa hänelle
+enää ollut olemassa.
+
+Samassa tuli neiti Planus sortunein kasvoin.
+
+-- Herra Risler on lähtenyt... virkkoi hän.
+
+-- Lähtenyt?... Eikö puutarhan portti sitte ollut lukossa?
+
+-- Hän on mennyt muurin yli... Näkyy jälkiä.
+
+He katselivat toisiaan hämmästyneinä.
+
+Planus ajatteli: "Se on kirje!..."
+
+Näköään oli vaimonsa kirje ilmoittanut Rislerille jotakin tavatointa;
+ja ett'ei herättäisi isäntäväkeä, oli hän lähtenyt hiljaa ikkunasta,
+kuin varas. Miksi? Mitä varten.
+
+-- Näettehän vielä, sisareni, sanoi Planus parka, lopettaen
+pukeutumista kiireissään, näette, että, tuo ruosa on hänelle vielä
+tehnyt kepposen. Ja kun vanha piika koetti vakuuttaa häntä, palasi
+kelpo mies aina lempilauseesensa:
+
+-- _Minulla ei ole luottamusta!_... Sitte, niin pian, kun hän oli
+valmis, riensi hän ulos.
+
+Yöllisen rankkasateen lioittamassa maassa näkyivät Rislerin jäljet
+puutarhan portille saakka. Hän oli varmaan lähtenyt ennen päivän
+nousua, sillä kasvassarat ja kukkaympärykset olivat sieltä täältä
+syvien jälkien puhkaisemat pitkien harppausten välimatkalla;
+perämuurissa oli valkoisia viiruja ja ylähällä pieniä lohkeamia. Veli
+ja sisar menivät tielle. Siellä oli mahdotointa seurata jälkiä. Näkyi
+kuitenkin, että Risler oli mennyt Orleansin tielle päin.
+
+-- Todellakin, uskalsi neiti Planus arvella, kyllä me joutavia
+itseämme vaivaamme, hän on ehkä palannut ihan yksinkertaisesti
+tehtaalle...
+
+Sigismund pudisti päätään. Oi, jospa hän olisi sanonut kaikki, mitä
+ajatteli.
+
+-- Siis menkää kotia, sisareni... Minä lähden katsomaan.
+
+Ja vanha "minulla-ei-ole-luottamusta" lähti menemään tuuliaisena,
+valkoinen harjansa tavallista enemmän pystyssä.
+
+Siihen aikaan oli maantiellä sotamiehiä, yrttikauppioita,
+talutettavia upsierien hevosia, muonan myöjiä rattaineen,
+kaikenlaista hälinää ja liikettä, jommoista löytyy aamuisin
+linnoitusten edustalla. Planus astui suurin askelin keskelle hälinää,
+kun hän yht'äkkiä seisattui. Vasemmalla, penkereen juurella, pienen
+neliskulmaisen rakennuksen edessä, jonka tuoreelle savelle mustilla
+kirjaimilla oli kirjoitettu:
+
+          PARISIN KAUPUNKI.
+    SISÄÄN KÄYTÄVÄ KIVILOUHOKSIIN.
+
+huomasi hän joukon kanssa sota- ja tulli-miesten pukuja keskellä
+kulkijaimien renttumaisia ja tahrattuja mekkoja. Vaistomaisesti astui
+ukko lähemmäksi. Rautakangilla suljetun kaartavan oven juurella,
+istui tullimies portailla, puhellen ja laajasti liikutellen käsiään
+ikäänkuin hän olisi pitänyt esitelmää.
+
+-- Hän oli tässä, missä minä nyt, sanoi hän... Hän hirtti itsensä
+istualleen, vetämällä kaikin voimin nuoraa... näinikään... vuh!...
+Ja uskottava kyllä on, että hänen ainoa ajatuksensa oli kuolla, sillä
+hänen taskustaan löydettiin partaveitsi, jota hän olisi käyttänyt
+siinä tapauksessa, että nuora olisi katkennut.
+
+Joukosta kuului ääni: "Raukka!..." Sitte toinen, vaan vapiseva ja
+mielen liikutuksen tukehduttama, kysyi arasti:
+
+-- Onko ihan varma, että hän on kuollut? Kaikki rupesivat nauramaan,
+katsellen Planukseen.
+
+-- Katsos tuota vanhaa vekkulia, virkkoi tullimies... Sanoinhan
+minä, että hän oli ihan sininen tänä aamuna, kun me päästimme hänen
+nuorasta, viedäksemme hänet tarkk'ampujien kasarmiin.
+
+Kasarmi ei ollut kaukana; ja kuitenkin oli Sigismund Planuksen mitä
+vaikeinta mailmassa päästä sinne. Kuinka hyvään hän ajattelikin,
+että itsemurhat eivät olleet harvinaisia Parisissa, etenkin näillä
+rantamilla ja ett'ei mene päivääkään ilman, että korjataan ruumis
+näiltä pitkiltä linnoitus riveiltä, ikäänkuin vaarallisen meren
+rannalta, ei mikään voinut karkoittaa hirveätä tunnetta, joka aamusta
+saakka ahdisti hänen sydäntään.
+
+-- Vai niin! Te tulette hirttänyttä varten, sanoi käskyläispäällikkö
+kasarmin ovella... niin! Hän on tuolla.
+
+Ruumis oli pantu jonkinlaiseen vajaan pukkien päälle laitetulle
+pöydälle. Hevosmiehen viitta, joka oli sen yli heitetty, peitti sen
+kokonaan ja riippui käärepoimuissa, joita ankara kuolema uurtaa
+kaikkialla ympärillään. Ryhmä upsierejä, muutamia sotamiehiä
+jokapäiväisissä housuissa katseli kaukaa, puhellen hiljaa, kuin
+kirkossa: ja korkean ikkunan hulpilolla kirjoitti apulaismajori
+kuolontodistusta. Hänen puoleen kääntyi Sigismund.
+
+-- Minä tahtoisin nähdä hänet, kysyi hän hiljaa. -- Saatte.
+
+Hän lähestyi lautoja, epäröi hetken, rohkaisten itseään sitte,
+paljasti tarponeet kasvot, suuren liikkumattoman ruumiin sateesta
+läpi märjissä vaatteissaan...
+
+-- Hän siis vihdoin tappoi sinun, vanha toverini... jupisi Planus ja
+vaipui nyyhkyttäen polvilleen.
+
+Upsierit olivat uteliaina tulleet katsomaan kuollutta, joka oli
+peittämättä.
+
+-- Katsokaahan, majori, sanoi yksi heistä... Kätensä on kiinni,
+ikäänkuin hän puristaisi jotakin.
+
+-- Tosiaankin, vastasi majori astuen lähelle... Se tapahtuu toisinaan
+viimeisissä suonenvedoissa... Muistatteko Solferinossa? Komendantti
+Bordy piti niinikään kädessään pienen tyttönsä medaljongin. Meidän
+oli hyvin vaikea saada se irti hänen kädestään.
+
+Niin puhuessaan koetti hän au'aista kouristunutta ja kuollutta
+käsiraukkaa.
+
+-- Kah! sanoi hän, se on kirje, jota hän niin kovasti puristi.
+
+Hän kävi lukemaan sitä; mutta yksi upsiereista otti sen ja antoi
+Sigismundille, joka yhä vielä oli polvillaan:
+
+-- Katsokaa, herra. Varmaan viimeinen tahto täytettäväksi.
+
+Sigismund Planus nousi ylös. Koska suoja oli pimeä, meni hän horjuen
+ikkunalle ja luki kyynelein hämärtävin silmin:
+
+"... Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän, kuin
+konsana ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?...
+Rikoksemme on väkevämpi meitä."
+
+Se oli kirje, jonka Frans oli kirjoittanut kälylleen vuosi takaperin
+ja jonka Sidonie oli lähettänyt miehelleen tuon kohtauksen jälkeisenä
+päivänä kostaakseen sekä hänelle että hänen veljelleen.
+
+Risler olisi voinut elää vaimonsa petoksen jälkeen, mutta veljensä
+petos tappoi hänen heti.
+
+Kun Sigismund käsitti asian, oli hän kuin maahan kaivettu... Hän
+seisoi siinä, kirje kädessä, katsellen koneentapaisesti eteensä
+avonaisesta ikkunasta.
+
+Kello löi kuusi.
+
+Tuolla, Parisin yllä, jonka hälinä kuului, vaikk'ei kaupunkia
+näkynyt, kohosi raskas, lämmin usma, verkalleen liikkuva, puna- ja
+musta-reunainen, kuni ruutipilvi tappelukentällä... Vähitellen
+kellotornit, valkoiset otsikot, kultaiset kuvukot erkanivat huurusta,
+kirkastuivat heräämisen loistossa. Sitte, tuulen myötä, rupesivat
+tuhannet tehdastorvet, jotka kohosivat epätasaisten kattoryhmien
+yli, samalla kertaa puhaltamaan huohottavaa höyryään innokkaasti,
+kuni lähtöön valmis laiva... Elämä alkoi uudelleen... Kone käymään!
+Ja sitä pahempi sen, joka tielle jää!... Silloin teki ukko Planus
+hirveän vihan liikkeen: -- Ah! ruoja... ruoja... huusi hän
+pudistaen nyrkkiään; eikä tiedetty, vaimolleko vai kaupungille hän
+sen sanoi.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50709 ***
diff --git a/50709-8.txt b/old/50709-8.txt
index 1d6e62e..dd93895 100644
--- a/50709-8.txt
+++ b/old/50709-8.txt
@@ -1,11406 +1,11406 @@
-The Project Gutenberg eBook, Fromont nuorempi ja Risler vanhempi, by

-Alphonse Daudet, Translated by Martti Wuori

-

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 

-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of

-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 

-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have

-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.

-

-

-

-

-Title: Fromont nuorempi ja Risler vanhempi

-       Parisin tapoja

-

-

-Author: Alphonse Daudet

-

-

-

-Release Date: December 17, 2015  [eBook #50709]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: ISO-8859-1

-

-

-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK FROMONT NUOREMPI JA RISLER

-VANHEMPI***

-

-

-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

-

-

-

-FROMONT NUOREMPI JA RISLER VANHEMPI

-

-Parisin tapoja

-

-Kirj.

-

-ALPHONSE DAUDET

-

-Alkuteoksen kolmannesta viidettä painoksesta suomentanut

-M. Wuori

-

-Ranskan Akatemian palkitsema teos.

-

-

-

-

-

-

-Pietarissa.

-Anton Lindeberg'in kustannuksella.

-

-Tampereella,

-Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa,

-1885.

-

-

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-Esipuhe

-Ensimmäinen kirja:

-   I. Häät Vefour'in luona

-  II. Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.

- III. Pikku Chèben historia. -- Väärät helmet.

-  IV. Pikku Chèben historia. -- Savignyn kiiltomadot.

-   V. Kuinka pikku Chèben historia loppui.

-

-Toinen kirja:

-   I. Vaimoni vastaanottopäivä.

-  II. Oikea ja väärä helmi.

- III. Blondelkadun olutmyymälä.

-  IV. Savignyssa.

-   V. Sigmund Planus vapisee kassansa tähden.

-  VI. Tili.

- VII. Kirje.

-

-Kolmas kirja:

-   I. Tuomari.

-  II. Selitys.

- III. Pikku neiti Sisi rukka.

-  IV. Odotussali.

-   V. Sanomissa.

-  VI. Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.

-

-Neljäs kirja:

-   I. Tarina pienestä sini-miehestä.

-  II. Havaintoja.

- III. Maksupäivä!...

-  IV. Fromont'in huoneen uusi kauppapalvelija.

-   V. Café chantant.

-  VI. Sidonien kosto.

-

-

-

-

-ESIPUHE.

-

-

-Tämä teos, joka herätti Parisissa suurta ja ansaittua huomiota,

-on kieltämättä uuden ranskalaisen kaunokirjallisuuden paraimpia

-tuotteita. Kaikki Ranskan etevimmät sanomalehdet tervehtivät sitä

-yleisellä suosiolla ja vähässä ajassa on sitä ilmestynyt kymmeniä

-painoksia.

-

-Vielä tärkeämpi huomio tuli tämän kirjan osaksi sen kautta,

-että Ranskan akademia kokouksessaan 10 p, Kesäkuuta v. 1875

-_yksimielisesti päätti antaa sen tekijälle palkinnon, määrätyn

-parhaimmasta vuoden kuluessa ilmestyneestä teoksesta, joka kuvaa

-Parisin tapoja_. Tämän palkinnon, joka silloin ensi kerran annettiin,

-sai hra Alphonse Daudet romaanistaan nimellä "Fromont jeune et Risler

-aîné."

-

-Tämä romaani oivallisine luonteenkuvauksineen on varmaan meilläkin

-voittava yleisön suosion.

-

-_Suomentaja_.

-

-

-

-

-

-

-ENSIMMÄINEN KIRJA.

-

-

-

-

-I.

-

-Häät Vefour'in luona.

-

-

--- Rouva Chèbe!

-

--- Poikani...

-

--- Minä olen tyytyväinen...

-

-Varmaankin kahdennen kymmenennen kerran sinä päivänä sanoi kelpo

-Risler olevansa tyytyväinen, ja aina yhtä heltyneen ja rauhaisan

-näköisenä, aina samalla harvalla, kumealla ja matalalla äänellä,

-äänellä, joka ahdistaa mieltä, eikä tohdi puhua liian kovaa pelosta

-puhkeavansa yht'äkkiä kyyneleisin.

-

-Ei millään muotoa olisi Risler tahtonut silloin itkeä, -- sopiiko,

-näette, se sulhaselle keskellä hääateriaa? -- Yhtä kaikki häntä

-itketti kovin. Onnensa tukehdutti häntä, kuristi hänen kulkkuaan,

-esti sanojen tulemasta esiin. Kaikki, mitä hän voi tehdä,

-oli kuiskata aika ajoin hiukan värisevin huulin: "Minä olen

-tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen."

-

-Siihen hänellä oli syytä todellakin.

-

-Aamusta saakka luuli miesparka olevansa ihanan unen vallassa, josta

-pelkää äkkiä havahtuvansa, häikäistynein silmin; mutta hänenpä

-unestaan ei näkynyt koskaan tulevan loppua. Se oli alkanut kello

-viideltä aamulla ja kymmeneen iltasella, kymmeneen hyvin tarkalleen

-Vefour'in kellon mukaan, kesti sitä vielä...

-

-Paljo oli tapahtunut sinä päivänä, josta pienimmätkin seikat pysyivät

-hänen mielessään!

-

-Aamu koitti, kun hän hyvillä mielin, vaikka hiukan kärsimättömänä

-astuskeli huoneessaan, vanhana poikana, valmiiksi puettuna, parta

-ajettuna, kaksi paria valkoisia hansikkaita taskussa... Mutta, kas

-tuossa jo juhlavaunut, ja ensimmäisissä tuolla -- joilla on valkoiset

-hevoset, valkoiset ohjat ja sisältä ovat verhotut keltaisella

-damastilla -- näkyy kuni pilvenä, morsiamen hääpuku... Siitä sitte

-mennään kirkkoon, astutaan kaksittain, aina tuo valkoinen pilvi

-etupäässä, liehuen kepeänä, viehättävänä... Sitte urut, ovenvartija

-ja kirkkoherran saarna, kynttelien valossa loistavat jalokivet,

-kevät pu'ut... ja väentungos sakastissa, jossa pieni valkoinen

-pilvi ikäänkuin katoaa upoksiin kaikkien sitä ympäröidessä ja

-suudellessa, sillä välin kuin sulhanenkin jakelee kädenlyöntiä

-kaikelle Parisin ylhäiselle kauppiasseuralle, joka on tullut häntä

-kunnioittamaan... Sen jälkeen urkujen suuri loppusoitto, joka on sitä

-juhlallisempi, kun kirkon selälleen avatut ovet sallivat koko kadun

-ottaa osaa perheen juhlamenoihin. Hääkansaa seuraa esikartanossa

-humina, katselijoiden puhelut; muun muassa eräs kiillottajatar,

-suuri esiliina vyöllä, sanoo ihan kovaa: "Sulhanen ei ole kaunis,

-mutta morsian on armottoman sievä..." Siitä sillä on sulhasella

-ylpeilemistä...

-

-Sitte aamiaiset tehtaalla, seinäpapereilla ja kukilla kaunistetussa

-työ-huoneessa, huvimatka Boulognen metsään, mieliksi anopille,

-rouva Chèbelle, joka, ollen parisilainen pikkuporvaritar, ei olisi

-pitänyt tytärtään morsiamenakaan ilman ajoa järven ympäri ja käyntiä

-vedenputouksella. -- Sen jälkeen tulo päivällisille, valkeita

-sytytettäissä bulevaardeilla, jonne ihmisiä oli tullut katsomaan

-häämatkaa, oikeita ylpeitä häitä, joita vuokrahevoset pitkässä

-jonossa kuljettivat Vefourin portaille asti.

-

-Sillä kohdalla hän oli unessaan.

-

-Ikäänkuin turtuneena uupumuksesta ja mielihyvästä katseli kelpo

-Risler epämääräisesti äärettömän suurta kahdeksalle kymmenelle

-hengelle katettua, molemmista päistä hevosen kengän muotoista

-pöytää, jonka ympäriltä kohosi hymyileviä, tuttuja kasvoja, ja

-niiden kaikkien silmistä oli hän näkevinään oman onnensa kuvastavan.

-Päivällinen oli loppumaisillaan. Haastelun huminaa aaltoili ympäri

-pöytää. Siinä oli vastatusten kääntyneitä kasvoja vilkkaassa

-keskustelussa, siinä näkyi mustia hihoja kukkien takaa, siinä nautti

-lapsi ilomielin hedelmä-jäätelöään, ja isoja kasoja jälkiruokaa

-kohosi kasvojen tasalle ylt'ympäri tuota iloista, kirjavaa ja

-valoisaa hääpöytää.

-

-Niinpä niinkin! Risler oli tyytyväinen.

-

-Paitse hänen veljeään Franssia, olivat kaikki, joita hän rakasti,

-läsnä. Ensin -- vastapäätä häntä, Sidonie, eilen pikku Sidonie,

-tänään hänen vaimonsa. Hän oli heittänyt pois huntunsa päivälliseksi:

-hän oli astunut ulos pilvestään. Ihan valkeasta ja sileästä

-silkkihameesta kohosivat nyt sievät tummanvalkoiset kasvot, --

-joita tuon säännöllisesti sidotun morsiusruunun peittämät kauniit

-hiukset seppelöivät. Ja niidenpäs kätkössä vasta mylleröi elämään

-pyrkivä myrsky, valmiina tuossa paikassa, köykäisten, pienten

-untuvain tavoin, pois lentämään, katoamaan... Mutta eihän avio-miehet

-semmoisia asioita huomaa.

-

-Sidonien ja Franssin jälkeen rakasti Risler kaikkein enin maailmassa

-rouva Georges Fromont'ia, jota hän kutsui "rouva Chorcheksi",

-osakkaansa vaimoa ja entisen isäntänsä ja herransa, Fromont-vainajan

-tytärtä. Risler oli istuttanut hänen viereensä ja puhutteli häntä

-aina lempeällä ja suopealla tavalla. Rouva Fromont oli aivan

-nuori nainen, melkein Sidonien ikäinen, mutta kauneutensa oli

-säännöllisempi, tyynempi. Hän jutteli vähän, ollen outona tuossa

-sekalaisessa seurassa, vaan kaikin voimin kumminkin koetti olla

-rakastettava.

-

-Toisella puolen Risleriä istui rouva Chèbe, morsiamen äiti, joka

-säteili ja loisti viheriän kiiltävässä satiinihameessaan. Aamusta

-saakka oli hyvän naisen mieli ollut yhtä loistava, kuin hänen

-merkkikuvallinen vaatteensa. Tavan takaa sanoi hän itsekseen:

-"Tyttäreni menee naimisiin Fromont nuoremmalle ja Risler vanhemmalle

-Vieilles Haudriettes'in kadun varrelta!"... Sillä tyttärensä,

-muka, ei mennyt naimisiin ainoastaan Risler vanhemmalle, vaan

-koko kauppahuoneelle, tuolle Parisin kauppamailmassa kuuluisan

-toimi-nimen, ja joka kerta kuin rouva Chèbe muisteli mainehikasta

-tapahtumaa suoristi hän itseään ja silittää kahisteli väikkyvää

-hamettaan.

-

-Aika vastakohtana hänelle oli hänen miehensä, herra Chèbe, joka istui

-muutamaa tuolia etempänä. Avioliitossa, yleensä, matkaan saattavat

-samat syyt kokonaan erilaisia seurauksia. Tuo lyhytkasvuinen mies

-jyrkkine kuhmura-otsineen, joka kiilsi ja oli ontto kuin puutarhan

-pallo, oli yhtä jörön näköinen, kuin hänen vaimonsa säteilevä. Yhtä

-kaikki se ei muuttanut herra Chèbeä, sillä hän vihoitteli pitkin

-koko vuotta. Sinä iltana ei hän kumminkaan ollut niin kurjan ja

-kuihtuneen näköinen, kuin tavallisesti, kun hän oli puettu leveään,

-liehuvaan päällystakkiinsa, jonka taskut aina olivat pullollaan

-öljy- tai viini-, multasieni- tai etikka-näytteistä, sikäli kun hän

-niissä piteli jotakin näistä kauppatavaroista. Hänen oiva, uusi,

-musta pukunsa oli vastineena viheriäiselle hameelle, mutta kovaksi

-onneksi olivat ajatuksensa hänen pukunsa väriset... Miks'ei, näet,

-häntä oltu pantu istumaan morsiamen viereen, niinkuin hänen oli

-oikeus?... Miksi oli hänen paikkansa annettu Fromont nuoremmalle...

-Ja ukko Gardinois, Fromont'ilaisten isoisä, mitä hän teki Sidonien

-rinnalla?... Aha! vai niin! Kaikki Fromont'ilaisille, eikä mitään

-Chèbeläisille... Ja sitte vielä ihmetellään, että vallankumouksia

-syntyy!

-

-Onneksi sai vimmattu pikku mies purkaa sappensa naapurilleen ja

-ystävälleen, vanhalle virasta eronneelle näyttelijälle, Delobellelle,

-joka juhlallisena kuunteli häntä levollisesti ja majesteetillisesti.

-Vaikkapa oltaisikin oltu poissa teaatterista viisitoista vuotta,

-tirehtöörien häijyyden tähden vaan, niin kyllä sitä aina löytyy, kun

-tarvitaan, näyttämö-asentoja kaikkia tapauksia varten. Niinikään oli

-Delobelle sinä iltana häävieraana, kasvot puoleksi vakavina puoleksi

-hymyilevinä, samalla luontevana ja juhlallisena, sekä, nouteliaana

-alhaista kansaa kohtaan. Olisi luultu hänen, koko teaatterihuoneen

-edessä, olevan mukana ensimmäisen näytöksen pidoissa pahvilaatikoissa

-annettujen ruokien ääressä, ja vieläkin enemmän näkyi tuo kummallinen

-Delobelle näyttelevän jotakin osaa, kun hän, varmaan ajatellen, että

-hänen kykyänsä iltamassa käytetään, siitä asti, kuin pöydässä oltiin,

-ajatuksissaan muistutteli kauneimpia kappaleita näytelmistöstään.

-Senpätähden hänen kasvojensa epämääräinen ja teeskennelty osoite

-kuvasi näyttelijää, joka muka on tarkkaan kuulevinaan, mitä hänelle

-sanotaan, vaan koko ajalla ei ajattele muuta kuin vastaustaan.

-

-Omituista, että morsiamenkin kasvoissa oli hiukan samaa osoitetta.

-Noissa nuorissa, sievissä piirteissä, joita onnellisuus elähytti

-kirkastamatta niitä, näkyi salainen huoli; ja, hetkittäin, ikäänkuin

-hän olisi itsekseen puhunut, vilahti hymyn väre hänen suupielissään.

-

-Sellaisella pienellä hymyllä vastasi hän oikealla puolellaan istuvan

-isoisä Gasdinoisin hiukan kujeellisiin pilapuheisin:

-

--- Sitä Sidoniea, yht' hyvin!... sanoi kunnon ukko nauraen... Kun

-ajattelee, ett'ei ole kahta kuukautta siitä, kuin hän aikoi mennä

-luostariin... Kyllä ne tunnetaan, tyttöjen luostarit!... Niin on

-kuin meillä sanotaan: kahden virsut penkin alla, kahden kalsutkin

-sopessa!...

-

-Ja kaikki pöydän ääressä nauroivat luottoisasti vanhan berryläisen

-maamiehen talonpoikamaisille ilveille. Suunnattoman rikkauden oli

-elämä ukolle jakanut sydämen, hyvyyden ja kasvatuksen, vaan ei älyn

-sijaan: sillä tätä tuolla ovelalla kyllä oli ja enemmänkin kuin

-kaikilla noilla muilla porvareilla yhteensä. Niiden varsin harvojen

-joukossa, jotka herättivät hänessä jonkinlaista myötätuntoisuutta,

-miellytti häntä erittäinkin pikku Chèbe, jonka hän tunsi pienestä

-tyttöhepakosta asti; ja tämä puolestaan, joka oli liian hiljan tullut

-rikkaaksi ollakseen varallisuutta jumaloitsematta, puhui oikealla

-istuvalle naapurilleen sangen kunnioittavalla ja veikistelevällä

-tavalla.

-

-Sitä vastoin käyttäytyi hän hyvin varovasti vasempaa naapuriaan,

-Georges Fromont'ia, miehensä osakaskumppania kohtaan. Heidän

-puhelunsa rajoittui vaan kohteliaisuuksiin, jopa oli heidän kesken

-ikäänkuin teeskenneltyä välinpitämättömyyttä.

-

-Äkkiä kuului silkin kahinaa, tuolit kolisivat, puhelu lakkasi ja

-nauru herkesi. Noustiin ruoalta. Tuossa puoli-äänettömyydessä sanoi

-rouva Chèbe, joka oli käynyt puheliaammaksi, sangen kovaa eräälle

-serkulle maaseudulta, joka oli ihastuksissaan nuoren, sillä hetkellä

-herra Gardinois'in kanssa käsitysten seisovan morsiamen vakavasta ja

-tyynestä käytöksestä.

-

--- Näettehän, serkkuni, tuota lasta. -- Ei kukaan olisi voinut

-koskaan tietää, niitä hän ajatteli...

-

-Kaikkien noustua mentiin suureen saliin.

-

-Sill'aikaa kun tanssijaisiin kutsutut joukottain liittyivät

-päivällisvierasten pariin, kun soittokunta valmistautui ja tanssijat,

-pänsneet nenällä, pyörivät pienten, valkoisiin vaatteisin puettujen

-malttamattomien neitosten ympärillä, oli sulhanen, tuota kaikkia

-peläten, paennut ystävänsä Planuksen -- Sigismund Planuksen kanssa,

-joka kolmekymmentä vuotta oli ollut Fromont'in kauppahuoneen rahaston

-hoitajana -- turvaan tuohon pieneen kukilla koristettuun kalteriin,

-jonka köynnöslehtoa kuvaavat seinäpaperit olivat ikäänkuin vihantana

-perämönä Vefourin kullatuille saleille. Siellä he ainakin olivat

-yksinään, siellä he voivat jutella:

-

--- Sigismund, vanhus... minä olen tytyväinen...

-

-Ja Sigismund oli myöskin tyytyväinen, mutta Risler ei antanut hänelle

-suuvuoroa sanoa sitä. Nyt kun hän ei enää pelännyt itkeä ihmisten

-nähden, tulvasi hänen sydämensä koko ilo esiin.

-

--- Ajattelehan tok', ystäväni!... Eikö se ole tavatonta tykkänään,

-että tuommoinen nuori tyttö huoli minusta. Sillä, suoraan sanoen,

-enhän minä ole kaunis. Ja tiedänhän sen ilman että tuon hävyttömän

-tarvitsi sitä minulle kirkossa sanoa. Sitte olen jo kahden viidettä

-vanhakin... Hän taas, joka on niin suloinen!... Löytyihän

-niitä paljo muitakin otettavana, paljo nuorempia ja rikkaampia

-puhumattakaan Frans raukasta, joka häntä hyvin paljon rakasti...

-Mutta kas ei! vanhan Rislerin hän tahtoi... Ja hullunkurisesti se

-kävi... Kauan aikaa huomasin minä hänen olevan murheissaan, kokonaan

-muuttuneen... Ja ajattelin kyllä, että rakkauden huolia siellä

-pohjalla piilee... Me, äitinsä ja minä, urkimme ja mietimme päämme

-halki, saadaksemme selkoa, ketä hän, näet, rakasti... Niinpä sitte

-eräänä aamuna astuu rouva Chèbe huoneeseni ja itkee ja sanoo: "Teitä

-hän rakastaa, ystävä kulta!"... Ja minua... minua rakasti hän...

-Kah! kuka sitä olisi koskaan luullut?... Ja sekö vielä, että samana

-vuonna kohtasi semmoinen onni!... Päästä osakkaaksi Fromont'in

-kauppahuoneesen ja Sidonien sulhaseksi... Oi, tok!...

-

-Silloin tuli, hurmaavan valssin soidessa, pari tanssijoita, ikäänkuin

-tuuliaispäänä pieneen saliin. Ne olivat morsian ja Rislerin osakas,

-Georges Fromont. Molemmat olivat yhtä nuoret, yhtä komeat, ja he

-puhuivat puolikovaan, kietoen sanansa ahtaisin valssipiireihin.

-

--- Te valehtelette... sanoi Sidonie vaaleahkona ja yhä vähän

-hymyilevänä.

-

-Toinen, vaaleampana häntä, vastasi:

-

--- En valehtele. Enoni tahtoi minun naimaan. Hän oli kuolemaisillaan...

-te olitte lähteneet pois... Minä en tohtinut kieltää...

-

-Kaukaa ihaili heitä Risler:

-

--- Kuinka hän on sievä! kuinka he tanssivat hyvin!...

-

-Hänet huomattuaan valssijat erosivat, ja Sidonie tuli sukkelaan

-Rislerin luo:

-

--- Mitä? Oletteko täällä?... Mitä te täällä teette?... Teitä

-etsitään joka paikasta. Miks'ette ole tuolla?...

-

-Niin puhuessaan, korjasi hän somalla, kärsimättömällä liikkeellä

-hänen kaulahuivinsa solmua. Ihastuneena hymyili Risler salavihkaa

-Sigismundille, liian onnellisena tuntiessaan kaulallaan tuon pienen

-hansikkakätösen kosketuksen, huomatakseen kaikkien hänen sormiensakin

-vapisevan.

-

--- Antakaa käsivartenne, sanoi Sidonie Rislerille, ja yhdessä

-astuivat he saliin. Pitkän, valkolaahoksisen hameen rinnalla näytti

-Rislerin musta, huonosti tehty ja huonosti puettu takki vieläkin

-kömpelömmältä; mutta takkia ei korjata, niinkuin kaulahuivia: se oli

-vaan pidettävä semmoisena, kuin se oli... Se oli Sidonielle ylpeyden

-ja tyydytetyn turhamielisyyden hetki, kun, heidän ohikulkiessaan,

-kaikki riensivät hymyllä vastaamaan heidän tervehdyksensä. Kovaksi

-onneksi ei se vaan ollut kestäväinen. Salin nurkassa istui nuori,

-kaunis nainen, jota ei kukaan kutsunut ja joka katseli tansseja

-levollisena ja iloisena, vast'ikään ensi kerran äidiksi tultuaan.

-Heti hänen huomattuaan meni Risler suoraan hänen luoksensa ja istutti

-Sidonien hänen viereensä. Tarpeetonta on mainita, että se oli rouva

-Chorche. Kenelle muulle olisi hän puhunut noin kunnioittavasti ja

-lempeästi? Kenenkä muun, kuin hänen käteensä, olisi hän voinut laskea

-pikku Sidoniensa käden sanomalla: "Rakastattehan häntä paljo, eikö

-niin? Te olette oikein hyvä... Hän tarvitsee hyvin paljon neuvojanne

-ja mailman kokemustanne"...

-

--- Tokihan, hyvä Risler, vastasi rouva Georges, olemmehan me, Sidonie

-ja minä, vanhoja ystäviä... Mistä syystä me emme vielä rakastaisi

-toisiamme?...

-

-Mutta turhaan etsi hänen rauhallinen ja suora katseensa vastausta

-vanhan ystävänsä silmistä...

-

-Täydellisesti naisia tuntematta ja kohdellessaan Sidoniea, kuin

-lasta, jatkoi Risler samalla äänellä:

-

--- Ota, näet, hänet, tyttiseni, esikuvaksesi... Ei ole kahta

-semmoista mailmassa, kuin rouva Chorche... Hänellä on aivan isänsä

-sydän... Oikea Fromont!...

-

-Silmät maassa, kumarsi Sidonie, niitäkään vastaamatta. Tuskin

-huomattava väristys juoksi hänen satiini kenkänsä kärjestä aina

-seppeleen ylimpään pomeranssi korteen asti. Mutta kelpo Risler

-ei nähnyt mitään. Hän oli kuin juovuksissa ja hulluna hälinästä,

-tanssijaisista, soitosta, kaikista noista kukista ja tulista... Hän

-luuli kaikkien muidenkin hengittävän tuota verrattoman onnellisuuden

-ilmaa, joka häntä ympäröi. Hän ei huomannut vähäistä kaihoa ja

-kateuden kilvoituksia, jotka parveilivat koristetuilla otsilla.

-

-Hän ei nähnyt Delobellea, joka, nojaten kyynäspäällään takkaa

-vasten ja väsyneenä ikuiseen asemaansa, toinen käsi povessa, toinen

-puuskassa, hattu reidellä, odotti tuntikausia, ilman että kukaan

-aikoikaan pyytää häntä käyttämään kykyään seuran huviksi. Hän ei

-nähnyt herra Chèbeä, joka synkeänä seisoa jörötti kahden oven

-välissä, enemmän kuin koskaan vihoitellen Fromont'ilaisille...

-Voi niitä Fromont'ilaisia!... Heiliäpä oli etevä sija häissä.

-Vaimoineen, lapsineen, ystävineen ja ystävien ystävineen olivat he

-kaikki läsnä... Oli kuin joku heistä olisi häitä viettänyt... Kukapa

-siinä puhuikaan jostakin Risleristä tai Chèbestä? Häntä, isää, ei

-oltu edes esiteltykään!... Ja vieläkin enemmän lisäsi pienen miehen

-raivoa rouva Chèben käytös ja tapa hymyillä kaikille äidillisesti.

-

-Muutoin oli sielläkin, kuin melkein kaikissa häissä, kaksi tyystin

-erilaista virtaa, jotka koskettivat toisiinsa, kuitenkaan yhteen

-sekoittumatta. Fromont'ilaiset, jotka kovin suututtivat herra

-Chèbeä ja olivat tanssijaisten ylimyksinä, kauppakamarin esimies,

-asian-ajajain vanhin kuuluisa shokolaatikauppias, joka oli esimiehenä

-lakia laativassa valiokunnassa ja miljonien omistaja ukko Gardinois,

-kaikki he lähtivät pois kahdentoista jälkeen. Heidän perästä astui

-Georges Fromont vaimoneen vaunuihinsa, eikä jäänyt enää jäljelle kuin

-Rislerin ja Chèben puolet. Ja kohta muuttui juhla iloisemmaksi ja

-pauhaavammaksi.

-

-Kuuluisa Delobelle, joka jo oli väsynyt, kun ei häntä mihinkään

-pyydetty, päätti itse pyytää itseään, ja, sill'aikaa kun vieraat

-tungeskelivat shokolaati- ja punssi-pöytien ympärillä, kävi hän

-lausumaan jyrisevällä äänellä monoloogia Ruy-Blasista: "Hyvää

-ruokahalua, herrat!"...

-

-Vuoroonsa pääsivät nyt köyhemmätkin esille näyttämään säästeliäästi

-tehtyjä vaatteuksiaan, ja nuoret kauppalaiset, jotka kauvan jo olivat

-himonneet ilvehtimään, uskalsivat hekin käydä katrillia tanssimaan.

-Morsian oli jo kauvan tahtonut lähteä pois, ja vihdoin hän katosikin

-Rislerin ja rouva Chèben kanssa. Mitä herra Chèbehen tulee, joka

-jälleen oli päässyt entiseen arvoonsa, niin oli mahdotonta saada

-häntä pois. Pitihän jonkun toimittaa isännän virkaa, hitto vie!...

-Että pieni mies asiaan hyvin ryhtyi, sen minä takaan!... Punaisena

-ja innostuneena hyöriä mellasti hän melkein kuin kapinoitsija.

-Ja kuuluipa hän alahalla laskettelevan politikkiakin Vefourin

-ravintolanhoitajan kanssa sekä julkeudesta puheita pitävän...

-

-... Pitkin katuja, Maraisiin päin, vierivät raskaasti häävaunut,

-joiden humalan raskauttama ajuri tuskin jaksoi valkoisia ohjaksia

-käsissään pitää.

-

-Rouva Chèbe puheli paljon, luetellen muistettavan päivän kaikkia

-komeuksia ja ihastuneena erittäinkin päivälliseen, jonka jotenkin

-tavallinen ruokalista oli hänestä ylellisyyden korkeimpana

-osoitteena. Sidonie haaveksi vaunujen suojassa ja Risler,

-istuen vastapäätä häntä, ell'ei hän enää sanonut: "minä olen

-tyytyväinen...", ainakin niin ajatteli itsekseen sydämen pohjasta.

-Kerran koetti hän tarttua pieneen valkoiseen kätöseen, joka nojautui

-nostettuun ikkunaan, mutta se vetäytyi pois niin pian, että hän jäi

-hievahtamatta paikalleen vaipuen äänettömään ihaelemiseen.

-

-Kuljettiin Halles'ien ja Rambuteau kadun kautta, joka oli täynnä

-yrttitarhurien rattaita; sitte, Francs'-Bourgeoiskadun päässä

-käännyttiin Arkistojen kulmasta Braque-kadulle. Siinä seisatuttiin

-ensikerran ja rouva Chèbe astui alas porttinsa luona. Se oli

-liian ahdas hänen komealle, viheriäiselle silkkihameelleen, jonka

-liepeet ja reunukset kauhealla kohinalla katosivat käytävään...

-Muutaman minuutin perästä aukeni selko selälleen jykeä portti

-Vielles-Haudriettes-kadun varrella, päästääkseen juhlavaunut sisään.

-Portilla, vanhan kartanon kilvessä, puoleksi kuluneen vaakunan

-alla, oli kilpi, johon sinisillä kirjaimilla oli kirjoitettu:

-"Seinä-paperia."

-

-Sillä kertaa morsian, joka oli siihen asti ollut liikkumattomana

-ja ikäänkuin nukuksissaan, näkyi äkkiä havahtuvan, ja ell'eivät

-kaikki tulet olisi olleet sammutetut suurista rakennuksista, työ- ja

-tavara-huoneista, jotka seisoivat rivittäin pihalla, olisi Risler

-voinut nähdä riemastushymyn yht'äkkiä kirkastavan nuo kauniit,

-ongelmoiset kasvot. Pyörät hiljensivät ratinansa puutarhan hienolla

-hiekalla ja seisattuivat kohta pienen kaksikerroksisen rakennuksen

-portaiden eteen. Siinä asui Fromont'ilaisten nuori perhe ja Risler

-vanhempi vaimoineen asettui asumaan heidän yläpuolelle. Asumus oli

-suurenlainen, ja aution kadun etäisessä kaupungin osassa korvasi

-kauppasäädyn varallisuus. Portaissa oli lattiapeitto ylös asti,

-etehisessä oli kukkia ja kaikkialla loisti marmoria, heijasti

-kuvastimia ja kiilsi vaskea.

-

-Sill'aikaa kun Risler tyytyväisenä käveli uuden asuntonsa suojissa,

-oli Sidonie yksin huoneessaan. Lakeen ripustetun pienen sinisen

-lampun valossa loi hän ensin silmänsä kuvastimeen, jossa hän näki

-itsensä päästä jalkoihin asti, sitte kaikkeen uuteen ja hänelle

-outoon loistoisuuteen; ja sen sijaan, että hän sitte olisi mennyt

-maata, aukaisikin hän ikkunan ja nojautui liikkumattomana balkongiin.

-

-Yö oli valoisa ja lämmin. Selvään näki hän koko tehtaan lukemattomine

-ikkunoineen, kiiltävine, korkeine lasineen, sen pitkän savutorven,

-joka hälveni taivaan avaruuteen, ja lähempänä pienen upean puutarhan,

-vanhan kartanon seinustalla. Ylt'ympäri oli ikäviä, kurjia kattoja

-ja kolkkoja, kolkkoja katuja... Yht'äkkiä vavahti hän. Tuolla,

-synkimmässä, rumimmassa kaikista noista ylisistä, jotka, ikäänkuin

-viheliäisyyden painamina, likistyivät yhteen, toisiinsa nojautuen,

-aukeni viidennessä kerroksessa selki selälleen kolkko ikkuna. Hän

-tunsi sen oitis. Se oli porrasikkuna hänen vanhempainsa asunnossa.

-

-Porraslavan ikkuna!...

-

-Kuinka paljo asioita tuo nimi yksistään muistutti hänelle! Kuinka

-monta hetkeä, kuinka monta päivää hän siellä oli viettänyt,

-kumarruksissa kosteaa ikkunalaitaa vasten, joka oli ilman rintanojaa,

-ilman balkongia, katsellen tehtaasen päin...

-

-Ja vielä nytkin oli hän näkevinään siellä ylähällä pikku Chèben

-näppärät kasvot, ja tuon kurjan akkunan kehikossa aukeni hänen

-silmiensä eteen koko hänen lapsuutensa elämä, Parisi-tytön surullinen

-nuoruuden aika.

-

-

-

-

-II.

-

-Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.

-

-

-Parisissa, liian pienissä asunnoissaan ahtaasti asuville köyhille

-perheille on yhteinen porraslava ikäänkuin lisäsuojana, asunnon

-suurennuksena. Sen kautta pääsee kesä-aikaan vähän ilmaa ulkoa,

-siellä puhelevat naiset, siellä kirmaavat lapset.

-

-Kun pikku, Chèbe piti kovin paljon melua kotona, sanoi hänelle

-äitinsä: "Ole tuossa jo minua vaivaamatta... mene leikkimään

-portaille." Ja lapsi juoksi sinne hyvin sukkelaan.

-

-Tuo porraslava, vanhan talon viimeisessä kerroksessa, jossa maar' ei

-oltu tilaa säästetty, muodosti ikäänkuin suuren, korkean käytävän,

-portaiden puolelta rautaisten käsipuiden suojeleman ja leveän ikkunan

-valaiseman, josta näkyi kattoja, kartanoita ja muita ikkunoita, sekä

-kauempaa Fromont'in tehtaan puutarha, ikäänkuin viheriäisenä nurkkana

-vanhojen jättiläisseinien välissä.

-

-Kaikki tuo ei ollut mitään varsin hauskaa, mutta lapsi huvittelihe

-siellä paljoa paremmin, kuin kotonaan. Kotielämä oli ikävää,

-olletikin kun satoi, eikä Ferdinand lähtenyt ulos.

-

-Ferdinand Chèbe, aivot aina höyryävinä uusista aatteista, jotka

-kovaksi onneksi eivät koskaan koituneet, oli niitä laiskoja ja

-suurihankkeisia porvareja, joita Parisissa löytyy hyvin kosolta.

-Vaimonsa, jota hän alussa oli viehättänyt, oli kohta huomannut hänen

-mitättömyytensä ja kärsi sitte malttavaisesti ja yhtä lailla sekä

-hänen alituiset onnellisuuden unelmansa että vauriot, jotka niitä

-välittömästi seurasivat.

-

-Neljästä kolmatta tuhannesta franc'ista myötäjäisiä, jotka vaimo

-oli tuonut ja miehensä tuhlannut hulluihin yrityksiin, ei heillä

-ollut jäljellä muuta kuin pieni korko, joka vielä piti heitä

-arvossa naapurien joukossa, sekä myöskin rouva Chèben, kaikista

-haaksirikoista pelastettu, kashimirishaali, hänen hääkarikkansa ja

-kaksi sangen pientä, vähäpätöistä briljanttinappia, joita Sidonie

-toisinaan pyysi äitinsä näyttämään, piirongin laatikonpohjalla,

-vanhassa valkosamettisessa lippaassa, josta kauppiaan, kolmekymmentä

-vuotta sitte kultakirjaimilla kirjoitettu nimi, oli ihan

-kulumaisillaan. Se oli tuon köyhän, kasvuillaan elävän perheen ainoa

-loistoisuus.

-

-Kauan, hyvin kauan oli herra Chèbe hakenut paikkaa, josta riittäisi

-vähän lisää heidän pieniin korkojäännöksiinsä. Mutta hän etsikin vaan

-semmoista paikkaa, jota hän kutsui _kaupaksi seisoallaan_, sillä

-hänen terveytensä, näet, oli kaikkia istuvia toimia vastaan.

-

-Todellakin, avionsa ensi vuosina, silloin kuin hän oli suurissa

-asioissa ja kun hänellä oli oma hevonen ja omat rattaat

-kauppa-asioitaan varten, oli pieni mies kaatunut pahasti ja se

-kaatumus, josta hän tuon tuostakin puheli, oli hänen laiskuutensa

-puolustuksena.

-

-Ei tarvinnut olla viittä minuuttia herra Chèben seurassa, ennenkuin

-hän jo sanoi luottoisalla äänellä:

-

-"Tunnettehan onnettomuuden, joka tapahtui Orleans'in herttualle?..."

-

-Ja taputtaen kämmenellään hapsitonta pääkalloaan, jatkoi hän:

-

-"Sama tapahtui minullekin nuoruudessani."

-

-Tuon kuuluisan kaatumuksen jälkeen pyörrytti häntä kaikenlainen

-istuva toimi ja hän näki olevansa katalasti tuomittu _kauppaan

-seisoallaan_. Niinpä oli hän vuoroon ollut asiamiehenä viini-,

-kirja-, tryffeli-, kello- ja monessa muussa kaupassa. Kovaksi

-onneksi kyllästytti häntä hyvin pian kaikki ja hän ei pitänyt

-koskaan asemaansa riittävänä entiselle kauppamiehelle. Sillä tavoin,

-katsomalla kaikkea tointa arvoansa alemmaksi, oli hän vähitellen

-käynyt vanhaksi ja kykenemättömäksi, oikeaksi tyhjäntoimittajaksi,

-vetelehtijäksi.

-

-Paljo on soimattu taiteilijoita heidän eriskummallisuuksistaan,

-luonnon oikuistaan, tuosta tavan omaisen kauhusta, joka heittää

-heidät syrjäpoluille, mutta kukapa taitaa koskaan luetella kaikkia

-naurettavia mielijohteita ja hulluja eksentrillisyyksiä, joilla

-joutilas porvari tahtoo täyttää tyhjää elämätään? Niinpä piti herra

-Chèbe erityisenä lakina kaikenlaiset matkat ja kävelyt. Koko ajan,

-kun Sebastoopolin bulevardia rakennettiin, kävi hän kaksi kertaa

-päivässä katsomassa, tokko se muka "edistyi."

-

-Ei kukaan tuntenut paremmin kuin hän maineessa olevia

-erityistavara-kauppoja; ja hyvin usein, kun rouva Chèbe, itse

-toimeliaasti korjatessaan talon liina-vaatteita, tuskaantui näkemään

-miehensä joutilaana katsoa töllistelevän ikkunasta, pääsi hän hänestä

-erilleen sanomalla: "Etköhän... tuota... kävisi tuosta, tiedäthän,

-kadun kulmasta, jossa hyviä leivoksia myödään, niitä jälki-ruo'aksi

-päivälliseksi"...

-

-Ja mies lähti, käveli bulevaardia pitkin, poikkesi puoteihin,

-odotteli omnibusta ja vietti siten puolen päivää ulkona kahden

-kappaleen, kolmen sou'n maksavan leivoksen tähden, joita hän

-juhlallisesti kantoi kotia, pyyhkien otsaansa.

-

-Etenkin ihaeli herra Chèbe kesää, pyhäpäiviä, pitkiä kävelyjä

-Clamart'issa tai Romainville'ssa ja juhlia, joissa oli paljo

-kansaa ja hälinää. Hän oli kanssa niitä, jotka kokonaista viikkoa

-ennen Elokuun 15 päivää kävivät tarkastamassa valmistuksia

-juhla-valaistukseen. Eikä hänen vaimonsa ollut siitä pahoillaan

-ollenkaan. Ainakaan ei silloin ollut hänen tuolinsa ympärillä päivät

-pitkään vetelehtimässä tuo i'änikuinen ähkijä jättiläistuumineen ja

-yrityksineen, jotka harkitessa, edeltäkäsin jo raukesivat tyhjään,

-sekä muistoineen menneestä ajasta että raivossa siitä, ett'ei hän

-voinut ansaita rahaa.

-

-Eikä hänkään, vaimo-raukka, sitä ansainnut, mutta hän osasi sitä niin

-hyvin tallettaa ja hänen ihmeellinen säästeliäisyytensä täydensi

-sillä tavoin kaikki, ett'ei kurjuus, tuon kovan puutteen naapuri,

-ollut koskaan päässyt noihin kolmeen aina siistiin huoneesen

-hävittämään huolellisesti korjattuja kapineita, vanhoja, verhonsa

-alle kätkettyjä huonekaluja.

-

-Vastapäätä Chèbeläisten ovea, jonka vaskiripa porvarillisesti loisti

-portailla, oli kaksi muuta pienempää ovea.

-

-Toiseen oli neljällä naulalla lyöty käymäkortti, jossa oli nimi

-"Risler, tehtaan piirustaja." Toisella oli pieni sahviaani

-nahka-palanen ja siinä kultakirjaimilla:

-

-          ROUVA DELOBELLE,

-    lintuja ja kärpäsiä kuoseiksi.

-

-Delobelleläisten ovesta, joka usein oli auki, näkyi iso

-neliskulmainen suoja, jossa kaksi naista, äiti ja tytär, vielä

-melkein kuin lapsi, yhtä vaaleina, yhtä väsyneinä kumpikin,

-harjoittivat yhtä noista tuhansista fanttasiia-ammateista, jotka

-käsittävät sen, mitä kutsutaan Parisin-kaluiksi.

-

-Siihen aikaan oli kuosi koristaa hattuja ja tanssivaatteita siroilla,

-hohtokiven värisillä, Etelä-Ameriikan eläväisillä, ja niiden

-valmistaminen oli juuri Delobellen naisten erityistoimi.

-

-Eräs tukkukauppias, jolle lähetykset tulivat suorastaan Antilleista,

-laittoi heille aukaisematta pitkiä, keveitä arkkuja, joissa,

-inhottavassa arsenikki pölyssä loistivat kärpäset, ladottuina ja

-valmiiksi neuloille pistettyinä, sekä linnut, toinen toisiinsa

-sullottuina, siivet hienossa paperisiteessä. Tuo kaikki oli kuntoon

-pantava, kärpäset saatavat hytisemään messinkilangan päähän,

-koliibrien höyhenet pöyhisteltävät ja kiilloteltavat, taittuneet

-jalat silkkirihmalla korjattavat, sammuneiden silmien sijaan pantava

-kiiltäviä helmiä ja hyönteiset tai linnut tehtävät sieviksi ja elävän

-näköisiksi.

-

-Äiti teki työtä tyttärensä johdolla; sillä Désiréellä, vaikka hän

-olikin vielä ihan nuori, oli oiva aisti, tenhottaren kekseliäisyys,

-eikä kukaan osannut niinkuin hän, asetella silmiä lintujen pikku

-päihin ja levittää niiden kangistuneita siipiä.

-

-Ontuva kun hän oli lapsuudestaan saakka, onnettoman tapauksen

-tähden, joka ei kuitenkaan ollut laisinkaan vahingoittanut

-hänen säännöllisten ja hienojen kasvojensa suloa, oli Désirée

-Delobelle'lla, koska hänen siitä syystä oli melkein täytymys,

-paikaltaan liikkumatta, alituisesti pysyä kotonaan, oikea

-ylimyksellinen iho ja erittäin valkoiset kädet. Pitäen aina hiuksensa

-veikeästi kammattuina, vietti hän päivänsä istuessaan upoksissa

-nojatuolissaan, kuosikuvilla ja kaikenvärisillä linnuilla kukkuroidun

-pöytänsä ääressä, ikäänkuin tuossa maailmallisen kauneuden

-oikullisessa ammatissa unhoittaen oman onnettomuutensa ja siten

-korvaten epäsuosiollista elämätänsä.

-

-Hän ajatteli, että kaikki nuo pienet siivet lähtivät lentoon

-hänen liikkumattomalta pöydältään oikeille matkustuksille Parisin

-maailman ympäri tuikkimaan juhlissa, ruunujen valossa; ja yksin

-hänen tavastaan asetella kärpäsiään ja lintujaan olisi voinut arvata

-hänen ajatustensa suunnan. Alakuloisuuden ja murheen päivinä,

-kuroittuivat suipot nokat eteenpäin, siivet levisivät ihan auki,

-ikäänkuin ottaakseen huiman vauhdin lentääkseen kauas, hyvin kau'as

-pois viidennen kerroksen asunnoista, puutteen alaisuutta ja kurjuutta

-pakoon. Vaan kun hän joskus taas oli tyytyväinen, niin näyttivätpä

-hänen eläväisensäkin elämään ihastuneilta, olivatpa oikein pienten

-oikullisten ja rajujen kuosilintujen näköisiä.

-

-Onnellisena tai onnettomana teki Désirée työtä aina yhtä innokkaasti.

-Aamupuhteesta aina myöhään yöhön saakka oli pöytä täynnä työesineitä.

-Ja päivän viimeisen säteen sammuessa, kun tehtaan kello kaikui

-ylt'ympäri lähipihoja, sytytti rouva Delobelle jo lampun, ja heti,

-tuon varsin niukan aterian jälkeen, ryhdyttiin uudelleen työhön.

-

-Noilla molemmilla väsymättömillä naisilla oli maali tai luuletus,

-joka esti heitä tuntemasta pakollisen valvomisen kuormaa. Se oli

-kuuluisan Delobellen näyttelijäkunnia.

-

-Siitä asti, näet, kun Delobelle oli jättänyt maaseudun teaatterit

-tullakseen näyttelemään Parisiin, odotti hän vaan, että joku

-ymmärtäväinen tirehtööri, kaitseleva ideaali-tirehtööri, joka keksii

-nerot, tulisi tarjoamaan hänelle hänen mittaisen roolin. Kentiesi

-olisi hän voinut, alussa etenkin, saada keskulaisen paikan jossakin

-kolmannen luokan teaatterissa, vaan Delobelle'pa ei tahtonut häväistä

-itseään.

-

-Hänestä oli parempi odottaa, taistella, niinkuin hän sanoi!... Ja

-nähkäähän, millä tavoin hän käsitti taistelun.

-

-Aamuisin huoneessaan, vieläpä usein vuoteessaankin, kertoi hän

-entisen repertoaarinsa rooleja; ja vavisten kuuli Delobelle'n

-naisväki väliseinän takaa katkelmia _Antoonio'sta_ ja _Lasten

-lääkäristä_ lausuttavan mahtipontisella, jyrisevällä äänellä,

-joka sekaantui suuren parisilaisen työpesän pauhinaan. Sitte,

-aamiaisen jälkeen oli hän poissa kotoa yöhön saakka: hän teki

-"bulevaardi-kävelynsä," se on, astuskeli verkalleen Château d'Eau'n

-ja Madeleinen väliä, hammaspuikko suupielessä, lakki hiukan toisella

-korvalla, hansikkaat aina kädessä, harjattuna ja loistavana.

-

-Tuo pukukysymys oli hänestä hyvin tärkeä. Sen piti hän suurimpana

-onnistumisen toiveena, houkuttimena tirehtöörille -- tuolle mainiolle

-ymmärtäväiselle tirehtöörille, -- jonka päähän ei olisi koskaan

-juolahtanut ottaa palvelukseen kulunut, huonosti puettu mies.

-

-Myöskin Delobelle'n naisväki piti tarkan huolen siitä, ett'ei

-häneltä mitään puuttunut; ja kyllä tarvittiinkin lintuja ja kärpäsiä

-tuollaisen jyhkeän velikullan kaunistamiseksi! Näyttelijä piti sen

-vallan luonnollisena.

-

-Hänen mielestään vaimonsa ja tyttärensä ponnistukset ja puutteen

-näkö eivät tarkoittaneet häntä nimen-omaan, vaan tuota salaperäistä

-ja tuntematointa neroa, jonka ikäänkuin tallettajan hän arveli

-olevansa. -- Chèben ja Delobellen perheiden asemassa oli jonkinlaista

-yhtäläisyyttä. Delobelleläisten vaan ei ollut niin ikävä. Noista

-pienistä kasvuillaan eläjistä tuntui heidän ahdas elämänsä

-valottomalta, aina yhdenlaiselta, kun taas näyttelijän perheelle

-toivo ja mielenkuvitus kaikkialla avasi oivallisia näkö-aloja.

-

-Chèbeläiset olivat ikäänkuin umpikujassa elävät ihmiset,

-Delobelleläiset asuivat ikäänkuin pienen, likaisen, kolkon kadun

-varrella ilman päivää ja ilmaa, vaan siitäpä oli piakkoin käypä iso

-bulevaardi. Lisäksi ei rouva Chèbe enää luottanut mieheensä, kun taas

-hänen naapurinsa, tuon ainoan taikasanan "taiteen" nojassa, ei ollut

-koskaan epäillyt miehestään.

-

-Ja sillä välin otti herra Delobelle, monta monituista vuotta,

-turhaan vermuutti-naukkuja teaatteriasiamiesten kanssa, absinttia

-taputtajain päämiesten kanssa ja bitteriä vaudeville'in kirjoittajien

-ja näytelmöitsijäin sekä tuon useiden suurten kappalten kuuluisan

-sepustajan kanssa. Tarjoomuksia yhä vaan ei tullut. Ja niin oli mies

-parka, kertaakaan näyttelemättä, luisunut nuoresta rakastajasta

-vanhempien rooliin, sitte raha-asioitsijaksi, sitte korkeasukuiseksi

-isäksi, vihdoin ukkonahjukseksi...

-

-Ja siinä hän pysyi!

-

-Kahteen tai kolmeen toviin oli hänelle hankittu tilaisuus ansaita

-elatuksensa, koettamalla asettaa hänet klubin tai kahvilan hoitajaksi

-ja suurien makaasiinien, niinkuin Phares de la Bastille'n ja Colosse

-de Rhodes'in, tarkastajaksi. Siihen oli hyvät käytöstavat tarpeeksi,

-eikä niitä Delobelle'lta puuttunut, Jumala nähköön!... Vielä vai,

-suuri mies hylkäsi kun hylkäsikin sankarimaisesti kaikki hänelle

-tehdyt tarjoomukset.

-

--- Minulla ei ole oikeutta luopua teaatterista!... sanoi hän.

-

-Kuulla tuommoisia raukan suusta, joka vuosikausiin ei ollut

-näyttämölle astunut, oli vastustamattoman koomillista. Mutta halua

-ei ollut nauraa, kun näki hänen vaimonsa ja tyttärensä yöt päivät

-nielevän arsenikki tomua ja kun kuuli heidän, taittaessaan neulojaan

-pikkulintusten messinkilankaa vasten, totisina kertovan:

-

--- Ei, ei! Herra Delobellellä ei ole oikeutta luopua teaatterista.

-

-Onnellinen ihminen, jolle hänen mulkosilmänsä, aina suopea hymynsä

-ja tapansa hallita näytelmissä, oli elinajaksi hankkinut tuon

-"hemmoitellun" ja ihmetellyn kuninkaan pojan harvinaisen aseman!

-Kun hän käveli ulkona, tervehtivät häntä Francs-Bourgeois-kadun

-puotilaiset Parisilaisten tavanmukaisella kunnioituksella ja

-ihastuksella kaikkea kohtaan, mikä vaan teaatteria koskee. Hän

-oli aina hyvin puettu! Ja sitte niin hyvä, niin kohtelias!...

-Ihme sentään, että hän, tuo Ruy-Blas, Antonio, _Marmori-tyttöjen_

-Rafaelia, _Savannin rosvojen_ Antreas, joka lauantai-ilta,

-modistikotelo kainalossa, kantoi naistensa työtä Saint-Denis-kadun

-kukkamyymälään...

-

-Entä sitte! Semmoistakin asiaa toimittaessaan oli tuossa

-mies-vietävässä niin paljon jaloutta ja luonnollista arvollisuutta,

-että neiti, jolla oli toimena tarkastaa Delobelle'n tiliä,

-oli pahemmassa kuin pulassa antaessaan noin moitteettomalle

-herrasmiehelle vaivalloisesti ansaitut vähäiset viikkorahat.

-

-Vaan niinäpä iltoina, näette, ei näyttelijä tullut kotia

-päivälliselle, ja sen naisväki tiesi jo edeltäkäsin. Hän muka tapasi

-aina bulevaardilla jonkun vanhan toverin, kova-osaisen, niinkuin

-itsekin oli -- jommoisia kyllä löytyy tuossa pyhässä ammatissa

--- ja niitä hän kestitsi ravintolassa tai kahvilassa. Sitte toi

-hän varsin uskollisesti, ja siitä annettiin hänelle kiitokset,

-loppurahat kotiin, toisinaan kukkakimpunkin vaimollensa, pikku lahjan

-Désiréelle, jotakin pientä, joutavaa. Mitäs tehdä? Semmoista se

-tottumus teaatterissa on. Melodraamassa voi kyllä pian heittää kultaa

-ikkunasta ja sanoa:

-

-"Se, hupsu, tuoss' on kukkaro, meno sanomaan rouvalle, että häntä

-odotan."

-

-Huolimatta suuresta innostaan ja vaikkapa ammattinsa oli kyllin

-tuottoisa, olivat Delobellen naiset usein pulassa, varsinkin Parisin

-kauppalakon aikana.

-

-Onneksi oli käsillä kelpo Risler, joka aina oli valmiit auttamaan

-ystäviään.

-

-Vilho Risler, kolmas asujain portailla, oli elänyt siinä noin

-viisitoista vuotta nuoremman veljensä Franssin kanssa. Molemmat,

-suurikasvuiset, rotevat, valkoveriset Schveitsiläiset olivat tuoneet

-mukanaan himmeän työhuoneensa tukehduttavaan ilmaan maa-elämän

-terveyden ja raittiuden. Vanhempi oli piirustaja Fromont'in tehtaalla

-ja kustansi veljeään, joka kuunteli Chaptal'in luentoja tullakseen

-Centralikouluun.

-

-Tultuaan Parisiin ja tietämättä, miten järjestää pienen taloutensa,

-oli Vilho saanut naapureiltaan, Chèben ja Delobellen naisilta

-neuvoja ja opetusta, joka ehdottomasti oli suureksi avuksi tuolle

-suoramieliselle, kainostelevalle, hiukan "jörölle" miehelle,

-jota sitä paitsi hänen ulkomaalainen murteensa ja näkönsäkin

-vaivasi. Jonkun aikaa naapureina oltuaan ja keskinäistä palvelusta

-osoitettuaan, olivat veljekset Risler jo ikäänkuin jäseninä

-molemmissa perheissä.

-

-Juhlapäivinä oli heidän syömäneuvonsa aina pantu esille jommassa

-kummassa paikassa, ja molemmille isänmaastaan poissa-oleville

-veljille oli hyvin mieluista tavata noissa köyhissä perheissä, ehkä

-yksinkertaisia ja puutteenalaisia olivatkin, hellää ja perheellistä

-kohtelua. Ammatissaan sangen taitavan piirustajan palkka salli

-hänen auttaa Delobelleläisiä, kun vuokra oli maksettava, ja tulla

-Chèbelään "setänä," tuoden aina mukanaan surpriissejä ja lahjoja,

-niin että pikku-tyttö, hänet, nähtyään, heti juoksi hänen taskujaan

-koettelemaan ja kiipesi hänen syliinsä.

-

-Sunnuntaisin vei hän kaikki teaatteriin; ja melkein joka ilta kävi

-hän herrojen Chèben ja Delobellen kanssa oluenpanimossa Blondelin

-kadun varrella, jossa hän kestitsi heitä oluella ja _prachtelilla_.

-Olut ja prachtel, ne ne olivat hänen heikkoutensa.

-

-Hänestä ei ollut suurempaa onnea, kuin istua oluttuopin ääressä

-molempain ystäväinsä kanssa ja kuunnella heidän juttelevan, itse

-yhtymättä muuten kuin suurella naurulla tai pään pudistuksella heidän

-puheluunsa, joka oli ylipäätään pitkä valitustulva yhteiskuntaa

-vastaan.

-

-Lapsimainen arkaluontoisuus ja saksalainen murre, joka

-lakkaamattomasta työssä-olosta yhä oli säilynyt hänen kielessään,

-vaivasivat häntä kovin hänen ajatuksiaan lausuessaan. Sitä paitsi

-herättivät hänessä pelkoa hänen ystävänsäkin. Heillä oli häneen

-verrattuna joutilaan ihmisen suunnaton etevyys työtä tekevän

-rinnalla; ja herra Chèbe, joka ei ollut niin hienotunteinen, kuin

-Delobelle, ei pitänyt minäkään huomauttaa häntä siitä. Herra

-Chèbe, se katseli häneen hyvin korkealta! Hänestä, näet, oli mies,

-joka, niinkuin Risler, teki työtä kymmenen tuntia päivässä, siitä

-päästyään, kykenemätön niitäkään järkevää mielipidettä lausumaan.

-Toisinaan vielä, uupuneena tehtaalta tultuaan, kävi piirustaja

-panemaan yötäkin lisäksi kiiruullisia töitä varten. Olisipa pitänyt

-nähdä herra Chèben loukattua katsetta.

-

--- "Ei sitä minua pantaisi semmoista työtä tekemään," sanoi hän

-pöyhistellen; ja katsellen Risleriä suoraan kasvoihin tutkivin

-silmin, niinkuin sairaan luona oleva lääkäri, liitti hän: "Näette te,

-kunhan hyvän puuskan saatte"...

-

-Delobelle ei ollut niin julma, mutta hän katsoi häneen vielä

-korkeammalta:

-

-_El seeteripun näe ruusua juurellaan._

-

-Delobelle ei nähnyt Risleriä jalkojensa juuressa.

-

-Kun tuo suuri mies joskus sattumalta noin suvaitsi huomata hänen

-läsnäolonsa, kumartui hän aina omituisella tavalla häntä kohti

-kuunnellakseen häntä ja nauroi hänen sanoilleen, kuin lapselle,

-tahi huvitti hän häntä kertomuksilla näyttelijättäristä, opetti

-häntä itseään vaatehtimaan, antoi ompelijain osoitteita, eikä voinut

-käsittää, kuinka mies, joka ansaitsi niin paljon rahaa, aina oli

-puettu, kuin vasta alkava koulupoika nalkki. Kelpo Risler, joka kyllä

-hyvin tunsi alemmuutensa, koki hankkia itselleen anteeksi antamusta

-kaikenlaisella tarkkaavaisuudella ja avuliaisuudella ja, näette,

-hienotunteinen kuin aina oli pysyi hän ikuisena hyväntekijänä.

-

-Noiden kolmen samoilla portailla asuvan perheen välillä oli pikku

-Chèbe ikäänkuin yhdistysmerkkinä heidän alituisessa hyörimisessä ja

-pyörimisessä.

-

-Tavan takaa pujahti hän Delobelleläisten työhuoneesen, katseli

-ratokseen heidän työtään, ihaeli kaikkia noita eläväisiä, ja,

-ollen jo enemmän koketti kuin kujeileva, koetti hän, jos matkalla

-kärpänen oli kadottanut toisen siipensä, koliibri kaulauntuvansa,

-tehdä itselleen noista hylyistä koristeen pistelemällä niitä

-hienojen hiustensa kihariin. Désirée ja hänen äitinsä nauroivat

-nähdessään hänen keimaillen kohottaivan varpailleen katsoakseen

-vanhaan himmentyneesen kuvastimeen. Sitte, kun hän oli tarpeeksi

-itseään ihmetellyt, aukasi lapsi, käyttäen pienten sormiensa kaiken

-voiman, oven ja mahtavasti, pää pystyssä, pelosta turmelevansa

-hiuslaitostaan, meni hän kolkuttamaan Rislerin ovelle.

-

-Päivällä siellä ei ollut muita kotona, kuin koululainen Frans,

-joka kirjojensa ääressä järkevästi valmisti lukuaan. Kun Sidonie

-astui sisään, niin kirjat nurkkaan! Kaikki oli jätettävä syrjään

-tuota kaunista naista vastaan otettaessa, joka näet oli olevinaan

-koliibri prinsessa, joka tuli hänen luo vieraisin Chaptalin kouluun

-pyytääkseen hänet puolisokseen johtajalta.

-

-Todellakin oli omituista nähdä tuon ison pojan leikkivän kahdeksan

-vuotisen tyttö tyngän kanssa, taipuvan hänen oikkujensa mukaan ja

-jumaloivan häntä myöntämällä kaikkiin, niin että sitten, kun hän oli

-kokonaan häneen rakastunut, mahdotointa oli tietää, milloin hänen

-rakkautensa oli alkanut.

-

-Miten hyvänä tahansa pikku Chèbe olikin pidetty noissa molemmissa

-kodeissa, niin tuli kuitenkin aina hetki, jolloin hän karkasi porras

-ikkunalle. Siellä hänellä sentään oli suurin huvituksensa, aina

-aukea näköpiiri, ikäänkuin joku tulevaisuuden haave, jota kohti hän

-kumartui uteliaana ja ilman pelotta, sillä lapsillahan ei, näet, ole

-päänpyörrytystä.

-

-Toinen toistaan vasten kallistuvien vuolukivikattojen keskellä,

-näyttivät hänestä tehtaan suuri seinä, puutarhassa kasvavien

-plataanien latvat ja lasiakkunaiset työhuoneet ikäänkuin hänen

-unelmiensa luvatulta maalta.

-

-Fromont'in talo oli hänestä suurin rikkaus jota voi ajatella.

-

-Sen asema koko tuossa Haraisin kolkassa, joka määrättyinä tuntina

-oli suljettu savuunsa ja tehtaiden ryskeesen, Rislerin innostus,

-hänen tarumaiset kertomuksensa isäntänsä rikkaudesta, hyvyydestä ja

-taitavuudesta, olivat herättäneet hänen lapsellisen uteliaisuutensa;

-ja sitte ikkunaan näkyvät asuinrakennukset, hienot, koruleikkauksilla

-varustetut puiset akkunavarjostimet, pyöreä kuisti, jonka eteen

-puutarhakaluste oli järjestetty, suuri, valkoisesta messingistä

-tehty ja kultalangoilla lävistetty lintu häkki, joka loisti

-auringonpaisteessa, ja siniset kuomivaunut, jotka seisoivat pihalla

-valjaissa, kaikki tuo oli myöskin, hänen alituisen ihmettelemisensä

-esineenä.

-

-Hän tunsi talon kaikki tavat; tiesi hetken, milloin kelloa

-soitettiin, työmiesten poislähdön, maksulauantait, jolloin

-rahastonhoitajan pikku lamppu paloi myöhään iltaan saakka ja pitkät

-jälkeenpuolenpäivät sunnuntaina, jolloin työhuoneet olivat suljetut,

-tulipesä oli sammutettu ja suuri hiljaisuus salli hänen kuulla neiti

-Clairen kirmaavan puutarhassa serkkunsa Georgesin kanssa. Kaikki

-erityisseikat sai hän tietää Risleriltä.

-

-"Näytä minulle salin ikkunat, sanoi hän hänelle... entä Clairen

-huone?"...

-

-Mielissään tuosta tavattomasta myötätuntoisuudesta rakkaasen

-tehtaasensa, selitti Risler lapselle ylähältä kunkin rakennuksen,

-näytti hänelle paino-, kultaus- ja värinvalmistus-huoneet,

-piirustussalin, jossa hän itse teki työtä, konehuoneen, josta

-kohosi tuo kauhea torvi, joka mustasi kaikki lähiseinät uutteralla

-savullaan, eikä varmaankaan aavistanut, että viereisen katon alla oli

-kätkössä pieni olento, joka yhdisti hartaimmat aatoksensa sen kovaan,

-väsymättömään huohotukseen.

-

-Kerran vihdoinkin pääsi Sidonie tuohon haaveksimaansa paratiisiin.

-

-Rouva Fromont, jolle Risler usein oli puhunut pienestä, sievästä

-ja älykkäästä naapurittarestaan, pyysi hänen tuomaan Sidonien

-lastentanssiaisiin, joita hän pani toimeen jouluksi. Siihen

-vastasi herra Chèbe kuivasti kieltäen. Jo siihen aikaan, näet,

-kiusasivat ja nöyryyttivät nuo Fromont'ilaistet, joiden nimi aina

-oli Rislerin suussa, herra Chèbeä rikkaudellaan. Muutoin koski

-asia naamiaishuveja, ja herra Chèbellä -- jolla, näet, ei ollut

-seinä-paperi-kauppaa -- ei ollut varoja hankkia tyttärelleen

-tanssijattaren pukua. Mutta Risler penäsi; sanoi ottavansa kaikki

-toimittaakseen ja rupesi oitis piirustamaan pukua.

-

-Se oli muistettava ilta.

-

-Rouva Chèben huoneessa, joka oli täyteen sullottu kankaita, neuloja,

-ja vähäisiä toaletti-kaluja, johti Désirée Delobelle Sidonien

-koristelemista. Tyttönysä, suuremman näköisenä lyhyessä puna- ja

-mustajuovikkaassa villahameessaan, seisoi kuvastimen edessä suorana

-ja liikkumattomana Ja viehättävä oli hän loistavassa pu'ussaan.

-Valkoiselle kaatille oli nauhoitettu samettipienoinen korsetti ja

-pitkät, kauniit, kastanjan väriset palmikot laskeutuivat punotun

-olkihatun alta. Vaan kaikkia noita hänen Schveitsiläispukunsa hiukan

-jokapäiväisiä yksityisyyksiä ylensivät hänen älykkäät kasvonsa,

-tavaksi otettu viehkeä käytöksensä ja tyytyväisyytensä tuohon

-ylensirottuun, heleänväriseen teaatteri koristukseensa.

-

-Kaikki katsomaan tulleet naapurit huudahtivat ihmetyksestä.

-Sill'aikaa kuin käytiin Delobelleä hakemassa, korjasi pikku ontuva

-hameen poimuja, kenkänauhoja ja loi viimeisen silmäilyn työhönsä.

-Neula ei joutanut hänen kädestään, ja hänkin, lapsi rukka, oli

-kiihtynyt juhlan huolettavasta hurmauksesta, vaikk'ei hän sinne ollut

-menossakaan. Tuli sitte suuri mies. Hän kerrotutti Sidoniella pari

-kolme tervehdystä, joita hän oli hänelle opettanut, neuvoi, miten oli

-käytävä ja seisottava, ja hymyiltävä, suu pyöreäksi avattuna, juuri

-sakarin kärjen suuruiseksi. Oli tosiaan koomillista nähdä, kuinka

-säntillisesti lapsi teki temppujaan.

-

--- Hänellä on näyttelijän verta suonissaan!... sanoi vanha

-näyttelijä innossaan, ja tietämättä, miksikä tuota suurta Frans

-tolhoa itketti...

-

-Vielä vuosi tuon onnellisen illan jälkeen olisi voinut kysyä

-Sidonielta, millä kukilla etehiset olivat koristetut, minkäväriset

-huonekalut olivat, mitä tanssia soitettiin, kun hän tuli

-tanssiaisiin, niin syvä oli hänen huvinsa vaikutus. Hän ei unhottanut

-mitään, ei pukuja, jotka pyörivät hänen ympärillään, ei lasten

-naurua, eikä kaikkia noita pieniä askeleita, jotka riensivät yli

-liukkaan parketin. Istuessaan suuren, punasilkkisen kanapeen reunalla

-ja ottaessaan ojennetulta tarjottimelta ensimmäisen sorbetti juoman

-elämässään, muistui hänelle yht'äkkiä mieleen mustat portaat ja

-hänen vanhempainsa pieni tukehduttava asunto, ja se näytti hänestä

-kaukaiselta, i'äksi jätetyltä maalta.

-

-Muutoin oli hän kaikkien mielestä ihastuttava, kaikki häntä

-ihmettelivät ja hyväilivät. Claire Fromont, pelkkiin karikkoihin

-puettuna Cauchoisena, esitteli hänet Georges-serkulleen, komealle

-husaarille, joka alin omaa kääntyi katsomaan miekkalaukkunsa

-vaikutusta.

-

--- Kuulethan, Georges, se on minun ystäväni... Hän tulee leikkimään

-meille sunnuntaina... Äiti lupasi sen.

-

-Onnellisena ja ihastuneena suuteli hän viattomasti pikku Chèbeä

-kaikesta sydämestä.

-

-Täytyi, kuitenkin lähteä pois... Pitkän aikaa vielä, kolkolla

-kadulla, jossa lumi suli, sammutetuilla portailla ja nukkuvassa

-huoneessa, jossa hänen äitinsä häntä odotti, loisti salien hohtava

-valo Sidonien huikaistuneissa silmissä.

-

-Oliko kaunista?... Oliko sulla hauska? kyseli hiljaa rouva Chèbe

-päästäessään hakasista hänen loistavaa pukuaan.

-

-Ja väsymyksen painamana nukkui Sidonie seisoalleen, niitäkään

-vastaamatta, alkaen ihanaa unta, joka oli kestävä koko hänen

-nuoruutensa ja oli maksava hänelle paljon kyyneleitä.

-

-Claire Fromont piti sanansa. Sidonie tuli usein kisaamaan kauniisen

-hiekoitettuun puutarhaan ja sai läheltä nähdä kuvaleikkauksilla

-varustetut ikkunavarjostimet ja kultalankaisen lintuhäkin. Hän

-näki kaikki suuren-suuren tehtaan nurkat ja sopukat, ja oli usein

-piilosilla painopöytien takana sunnuntai-ehtoon hiljaisuudessa.

-Juhlapäivinä oli hänen syömäneuvonsa pantuina esille lasten pöydällä.

-

-Kaikki häntä rakastivat, vaikk'ei hän osoittanut koskaan paljo

-suosiota kellekään. Niin kauan kuin hän oli keskellä tuota

-loistoisuutta, tunsi hän olevansa suopea ja onnellinen ja ikäänkuin

-kaunistuneensa, mutta tultuaan vanhempiensa luo ja nähdessään

-tehtaan, porrasikkunan himmeiden lasien läpi, heräsi hänessä

-selittämätöin kaipuu ja viha.

-

-Ja kumminkin kohteli häntä Claire Fromont hyvänä ystävänä.

-

-Toisinaan pääsi hän noissa kuuluisissa sinisissä, vaunuissa heidän

-kanssa Boulognen metsään tai Tuileriesen, tahi maalle koko viikoksi

-isoisä Gardinois'in hoviin, Savignyyn Orgen varrella. Rislerin, joka

-oli sangen ylpeä pikku tyttinsä menestyksestä, oli kiitos siitä,

-että Sidonie oli aina siististi ja somasti pu'ettu... Sen piti

-rouva Chèbe'kin kunnian asiana ja sievä ontuva oli myös aina valmis

-tarjoamaan pienelle ystävälleen käyttämättömiä koruaarteitaan.

-

-Herra Chèbe, joka aina oli närkästyksissään Fromont'ilaisille,

-katseli karsain silmin tuota kasvavaa harrasta tuttavuutta. Oikea syy

-oli kuitenkin se, ett'ei häntä kutsuttu vieraisin, mutta hän lykkäsi

-syyksi muuta, sanoen vaimolleen:

-

--- Etkös näe, että tyttäresi aina palajaa sieltä alakuloisena ja

-sitte istuu tuntikaudet mietteissään ikkunalla?

-

-Mutta rouva Chèbe, joka oli ollut onneton naimisestaan saakka, oli

-käynyt varomattomaksi. Hänen mielestään piti nauttia nyky-aikaa,

-peläten tulevaisuutta, ja pitää onnesta kiinni sen ohi kulkiessa,

-sillä usein ei ole elämässä muuta turvaa ja lohdutusta, kuin muisto

-onnellisesta lapsuudesta.

-

-Kerrankin näkyi herra Chèbe olevan oikeassa.

-

-

-

-

-III.

-

-Pikku Chèben histooria. -- Väärät helmet.

-

-

-Kaksi- tai kolme-vuotisen tuttavuuden ja yhdessäkisailemisen jälkeen,

-jona aikana Sidonie tottui loistoisuuteen ja rikkaiden lasten

-suloisiin tapoihin, lakkasi ystävyys äkkiarvaamatta.

-

-Kauan aikaa sitte oli Georges serkku, jonka holhojana oli herra

-Fromont, tullut lyseehen. Claire vuorostaan, varustettuna kapioilla,

-kuin pikku kuningatar, lähti kasvatuslaitokseen; ja juuri siihen

-aikaan oli kysymys Chèbeläisillä lähettää Sidonie oppiin. Luvattiin

-rakastaa toisiaan aina ja tavata toisiaan kahdesti kuukaudessa,

-ulospääsysunnuntaina.

-

-Pikku Chèbe kävi todellakin vielä toisinaan leikkimässä ystävänsä

-kanssa, mutta sen mukaan kuin hän kasvoi, käsitti hän yhä paremmin

-välin, joka heitä erotti, ja hänen vaatteensa alkoivat hänestä

-näyttää hyvin yksinkertaisilta rouva Fromont'in salia varten.

-

-Kun he olivat vaan kolmen kesken, ei lapsuuden ystävyys, joka teki

-heidät yhden vertaisiksi, laskenut heidän väliin mitään tukaluutta;

-mutta tuli vieraita, koulutoveria, muiden muassa suuri, aina

-rikkaasti vaatetettu tyttö, joka äitinsä neitsyen saattamana,

-sunnuntaisin tuli kisaamaan pienten Fromont'ilaisten kanssa.

-

-Nähdessään vaan hänen, muhkeana ja korskeana, astuvan portaita

-ylös, halusi Sidonie heti lähteä pois. Hän, näet, vaivasi Sidoniea

-hankaloilla kysymyksillä: Missä hän asui? Mitä hänen vanhempansa

-tekivät? Oliko heillä vaunut?...

-

-Kuullessaan heidän puhelevan kasvatuslaitoksesta ja tovereistaan,

-havaitsi Sidonie heidän elävän erityisessä mailmassa, tuhansia

-peninkulmia hänestä; ja kuoleman suru valtasi hänen, etenkin, kun

-hänen kotia tultuaan, äitinsä puhui hänelle oppiin menosta neiti Le

-Mire'n luo, joka oli Delobelleläisten ystävä ja jolla Roi-Doré-kadun

-varrella oli väärien helmien kauppa.

-

-Risler puolsi kovin tuota tytin opinkäynti aatetta. -- "Oppikoon hän

-jotakin ammattia," sanoi kelpo sydän... "Minä kyllä sittemmin otan

-ostaakseni hänelle kauppavaraston..."

-

-Sehän olikin sattumus, sillä neiti Le Mire sanoi luopuvansa toimesta

-muutamien vuosien kuluttua.

-

-Eräänä ikävänä lokakuun aamuna vei isänsä Sidonien Roi-Doré-kadun

-varrelle, vanhan talon neljänteen kerrokseen, joka talo oli vielä

-vanhempi, vielä mustempi, kuin heidän.

-

-Alaalla oli käytävän kulmaan ripustettu joukko kilpiä

-kultakirjaimineen: _Salkkutehdas; Sélahopea-vitjoja; Lastenleluja;

-Lasikoneita; Kukkavihkoja morsiamia ja morsiusneitejä varten;

-Erityisyys ketokukkia_ ja ihan ylähällä pieni lasikaappi, jossa

-keltaisista helmistä, lasisista viinirypäleistä ja kirsimarjoista

-tehdyt kaularenkaat ympäröivät neiti Angélina Le Mire'n suurellisen

-nimen.

-

-Hirveä talo!

-

-Ei ollut enää edes Chèbeläisten leveätä, vanhuudesta himmeätä,

-mutta ikkunansa valaisemaa porraslavaa eikä kaunista näkö-alaa,

-jonka tehdas tarjosi... Vaan kapeat portaat, kapea ovi, jono hyvin

-pieniä ja kylmiä neliskulmaisia suojia, ja viimeisessä vanha

-neiti irtonaiskiharineen ja mustine tumppuineen, parasta kättä

-lukemaisillaan töhrättyä annosta _Journal pourtous'ia_, ja näyttäen

-olevan hyvin pahoillaan siitä, että hänet häirittiin lu'ussaan.

-

-Neiti Le Mire otti vastaan isän ja tyttären, nousematta istualtaan,

-puheli loivalle hävinneestä tilastaan, isästään, vanhasta

-Rouergueläisestä aatelismiehestä, -- kuinka sanomattoman paljon

-Rouergue jo on tuottanut vanhoja aatelismiehiä; -- ja uskottomasta

-kartanonhoitajasta, joka oli vienyt koko heidän omaisuutensa. Neiti

-oli heti hyvin herra Chèben mieleen, jolla säätyarvonsa hävittäneihin

-oli vastustamatoin vetovoima, ja ukko lähti pois ihastuksissaan,

-luvaten tulla tyttärensä perään iltasella, kello seitsemän, tehtyjen

-sopimusten mukaan.

-

-Sitte vietiin oppilas heti työhuoneesen, joka vielä oli tyhjä.

-Neiti Le Mire asetti hänen suuren laatikon ääreen, joka oli täynnä

-helmiä, silmäneuloja ja naskalia, husin hasin neljän sou'n maksavien

-romaanivihkojen joukossa.

-

-Sidonie sai toimekseen valikoida helmiä ja pujottaa ne yhtä pitkiksi

-nauhoiksi, jotka solmittiin yhteen rihkamakauppioille myötäviksi.

-Muutoin piti neitien kohta tulla ja näyttää hänelle tarkkaan, mitä

-hänen oli tehtävä, sillä neiti Le Mire ei sekoittunut mihinkään, vaan

-valvoi kauppaansa hyvin kaukaa, tuon pienen, mustan suojan perältä,

-jossa hän vietti elämänsä lukemalla novelleja.

-

-Kello yhdeksän tulivat työnaiset, viisi suurta, kalpeata,

-kuihtunutta, huonosti puettua tyttöä, hiukset kuitenkin hyvin

-sirotut, köyhien käsityöläisten vaatimusten mukaan, jotka paljain

-päin kulkevat Parisia kaduilla.

-

-Kaksi tai kolme heistä haukotteli, hieroi silmiään ja sanoi siihen

-paikkaan kaatuvansa unesta. Mikä sen ties, kuinka he olivat yönsä

-käyttäneet?...

-

-Vihdoin ryhdyttiin työhön pitkän pöydän ääreen, jossa jokaisella oli

-laatikkonsa ja työkalunsa. Vast'ikään oli saatu surukorutilaus; oli

-kiirehdittävä, Sidonie, jolle _johtajatar_, äärettömän etevyyden

-äänellä, neuvoi, mitä oli tehtävä, alkoi alakuloisena valikoida

-läjästä mustia helmiä, viinimarjoja ja harsotähkiä.

-

-Toiset, huolimatta tyttökutaleesta, juttelivat keskenään työtä

-tehdessään. Puhuttiin komeista häistä, jotka olivat samana päivänä

-Saint-Gervais'issä.

-

--- Emmekö menisi sinne? sanoi iso, punatukkainen tyttö nimeltä

-Malviina... Ne ovat puolen päivän aikaan... Me ehdimme kyllä

-sukkelaan mennä ja palata takaisin.

-

-Aamiaistunnilla tosiaankin koko joukkio tulla tupsahti nelin ryömin

-portaita alas.

-

-Sidoniella oli, kuin koulutytöillä, ateriansa pienessä korissa;

-alakuloisena söi hän pöydän kolkalla ypöyksin ensimmäisen

-kerran... Herra Jumala! kuinka elämä näytti hänestä viheliäiseltä

-ja surulliselta! Kauhean korvauksen hän ottaisi vasta tuosta

-surullisuudesta.

-

-Kello yksi tulivat tytöt takaisin, pauhaten ja innoissaan.

-

-"Olettekos nähneet semmoista valkonypläistä hametta?... Entä huntu,

-Englantilaisine ompeluksineen?... Kas silläpä vasta onni oli!"

-

-Sitte työhuoneessa alkoivat he uudestaan muistutuksiaan, joita

-olivat tehneet hiljaa kirkossa, nojaten koko juhlamenojen aikana

-kyynärpäihinsä. Kysymys rikkaista häistä ja kauniista pu'usta kesti

-koko päivän, eikä se työtä estänyt, päin vastoin.

-

-Pienet Parisilaiset kaupat, jotka valvovat vaatteusten vähäisimpiäkin

-erityiskohtia, saavat työntekijänsäkin seuraamaan kuosia ja antavat

-heille ikuisen huolen loistoisuudesta ja komeudesta. Köyhistä

-tytöistä, jotka työskentelivät neljännessä kerroksessa neiti Le Miren

-luona, ei mustia seiniä ja kapeita katuja ollut olemassakaan. Koko

-ajan he miettivät muita asioita, kuluttaen aikansa kysymyksiin:

-

--- "Kuules, Malviina, mitä sinä tekisit, jos olisit rikas?... Minä

-asusin Champs-Elysée'lla"...

-

-Suuret puut skveerillä ja vaunut, jotka siellä veikeinä, vauhtiaan

-hiljentäen, kääntyivät, olivat heille hetken viehättävänä ja

-virkistävänä ilmiönä.

-

-Nurkastaan kuunteli pikku Chèbe, sanaakaan sanomatta, ja laitteli

-huolellisesti mustia viinirypäleterttujaan aikaiseen kypsyneellä

-kätevyydellä ja aistilla, jonka hän oli oppinut Désiréen luona. Ja

-iltasella, kun herra Chèbe tuli tytärtään noutamaan, lausuttiin

-hänelle Sidoniesta suurimmat ylistykset.

-

-Siitä pitäen olivat kaikki päivät yhtäläiset. Seuraavana päivänä

-asetteli Sidonie mustien helmien sijaan valkoisia sekä punaisia

-väärien korallien jyviä; sillä neiti Le Miren luona valmistettiin

-vaan vääriä tavaroita, kiiltokaluja, ja siellä kai olikin pikku

-Chèbe'n käytävä elämänsä oppikoulua.

-

-Jonkun ajan eli uusi oppilas, joka oli nuorempi ja paremmin

-kasvatettu, kuin muut, yksinäisenä heidän keskellä. Sittemmin,

-suuremmaksi tultuaan, pääsi hän heidän ystävyyteen ja luottamukseen,

-ottamatta kuitenkaan koskaan osaa heidän huveihin. Hän oli liian

-ylpeä mennäkseen puolen päivän aikaan häitä katsomaan ja suurella

-ylenkatseella kuuli hän aina puhuttavan yöllisistä tanssijaisista

-_Waux-Hall'issa_ tahi _Délices du Marais'sa_ ja hienosta illallisesta

-_Bonvalet'illa_ tahi _Quatre Sergents de la Rochelles'sa_.

-

-Meillä sitä tähdätään korkeammalle, eikö niin, pikku Chèbe?

-

-Muutoin, tuli hänen isänsä joka ilta häntä hakemaan. Toisinaan

-kuitenkin, ennen uutta vuotta, täytyi hänen valvoa muiden kanssa

-kiiruita tilauksia lopetettaessa. Sääliksi kävi nähdä noita kalpeita

-Parisin tyttöjä, jotka kaasun valossa, kivuloisen ja ulean näköisinä,

-valikoivat helmiä, yhtä valkeita, kuin itse olivat. Heissä näkyi sama

-tekoloisto, samaa väärien hohtokivien haurautta. Muusta he eivät

-puhuneet, kuin naamiaisista ja teaattereista.

-

--- Oletko nähnyt Adèle Pagen _Kolmessa Musketöörissä?_... Ja

-Melinguen? Entä Maria Laurent'in?... Oi! Maria Laurent!

-

-Näyttelijäin ihokkaat ja näytelmäkuningattarien koruilla neulotut

-vaatteet heijastivat heidän silmissään valkoisista kaulanauhoista,

-joita he sormissaan pyörittelivät.

-

-Kesällä ei ollut niin kova työ. Se oli, "kuollut aika." Silloin,

-suuren kuumuuden kestäessä, kun suljettujen sälyvarjostimien takaa

-kuultiin pitkin katuja huudettavan mirabelleja ja renkloodeja [luumun

-lajeja], makasivat tytöt sikeästi, pää pöydällä. Tahikka kävi

-Malviina perähuoneesta pyytämässä neiti Le Mireltä annoksen _Journal

-pourtoiis'ia_, jota hän luki muille ääneen.

-

-Uutta pikku Chèbe ei pitänyt romaaneista. Hänellä oli päässä kaikkia

-noita paljon hauskempi romaani.

-

-Ei mikään ollut, näet, saanut häntä unhottamaan tehdasta.

-Lähtiessään aamusin isänsä syleilyksestä, loi hän aina silmäilyn

-sinnepäin. Siihen aikaan oli tehdas heräämäisillään. Torvi laski

-korkealle ensimmäisen mustan savutuprunsa. Ohikulkiessaan kuuli

-Sidonie työmiesten huudot, painimien kovat, raskaat iskut, koneiden

-voimakkaan ja säännöllisen puhkumisen ja koko työn räyhyn, joka,

-ollen hänen mielessään sekaisin muistojen kanssa juhlista ja

-sinisistä kuomivaunuista, itsepintaisesti vainosi häntä.

-

-Se puhui enemmän edukseen, kuin omnibusten rytinä, katuhuudot ja

-vesiputoukset; työhuoneessakin, hänen valikoidessa vääriä helmiä

-ja iltasin vanhempainsa luona, kun hän päivällisen jälkeen tuli

-porrasikkunalle ilmaa hengittämään ja yöllä katseli sammunutta,

-autiota tehdasta, humisi aina vaan hänen korvissaan tuo toimekas

-hälinä, ikäänkuin alituisena säestyksenä hänen ajatuksilleen.

-

-Pikku tytin on ikävä, rouva Chèbe... Häntä pitää huvitella... Ensi

-pyhänä minä vien teidät kaikki maalle.

-

-Sunnuntai-matkat, joita kelpo Risler toimitti Sidoniea huvittaakseen,

-surettivat vaan yhä enemmän häntä.

-

-Niinä päivinä oli noustava ylös neljän aikaan aamulla, sillä

-ilmaiseksi eivät köyhät saa huvituksiaan, Aina, näet, tuli viimeisenä

-hetkenä jokin tilkku silitettävätä tai garnityyri ommeltava,

-koettamalla siten uusia i'änikuista, pientä, valkoraitaista

-syreeniväristä hametta, jota rouva Chèbe tunnollisesti jatkoi joka

-vuosi.

-

-Lähdettiin kaikki yhdessä, Chèbeläiset, Risleriläiset ja kuuluisa

-Delobelle. Désirée ja hänen äitinsä vaan eivät olleet muassa. Kovan

-onnensa masentama, heikko tyttö-raukka ei tahtonut koskaan hievahtaa

-istuimeltaan, ja äiti Delobelle jäi hänelle pitämään seuraa. Muutoin

-ei kummallakaan ollut kyllin sopivaa vaatteusta näyttäytyäkseen

-ulkona suuren miehen rinnalla; sillähän olisi koko hänen asunsa

-vaikutus hävinnyt.

-

-Lähtiessä kävi Sidonie vähän iloisemmaksi. Parisi, verhottuna

-heinäkuu-aamun ruusuhuuruun, pysäyspaikat, täynnä heleitä

-vaatteuksia, vaunujen ikkunoista näkyvät maaseudut, sitte

-jalotteleminen puhtaassa, Seinevirran raitistuttamassa ilmassa, johon

-metsän kolkka levitti virkeyttään, kukkivat niityt ja tähässä olevat

-viljavainiot tuoksuaan, kaikki tuo huumasi hänen hetkeksi. Mutta

-pianpa inhoitti häntä sunnuntain halpuus...

-

-Oli aina vaan yhtä ja samaa.

-

-Seisahduttiin ravintolan luo, jossa voipaistoksia valmistettiin,

-hyvin pauhaavan ja vireän maalaisjuhlan läheisyyteen, sillä yleisöä

-tahtoi Delobelle, joka, yhä vaan haaveensa valtaamana, kuljeskeli

-harmaassa takissa ja harmaissa sääryksissä, pieni hattu toisella

-korvalla, vaalea palttoo käsivarrella, ajatellen, että teaatteri

-kuvasi tienoota Parisin lähellä ja että hän näytteli maalla

-oleskelevaa Parisilaista.

-

-Mitä herra Chèbeen tulee, joka kerskaili rakastavansa luontoa samoin

-kuin Jean-Jacques vainaja, niin ei se ollut hänen mielestään mitään

-ilman makarooniin ampumista, puuhevosia, säkissä juoksua, tomua ja

-ruokopillin soittoa. Ja semmoinen oli myöskin rouva Chèben maaelämän

-perikuva.

-

-Sidonien taas oli aivan toinen; häneen nuo sunnuntait, jotka

-Parisilaiset viettävät kävelemällä kylän teitä pitkin, vaikuttivat

-kauhean ikävän. Hänen ainoa huvinsa tuossa väentungoksessa oli

-tuntea olevansa huomattu. Mikä maalaisen, suoraan ja kovaan hänen

-vieressään lausuma ihmetteleminen hyvänsä sai hänen hyville mielin

-koko päiväksi, sillä hän oli niitä, jotka eivät halveksi mitäkään

-sievistelemistä.

-

-... Väliin, jättäen Chèbeläiset ja Delobellen juhlaan, käveli Risler

-pitkin kenttiä veljensä ja "tytin" kanssa, kukkia poimiskellen

-seinäverhomalliksi. Pitkillä käsillään taivutti Frans orapihlajan

-korkeat oksat tahi kiipesi puiston aidalle taittaakseen nuortean

-lehvän, jonka toiselta puolelta oli huomannut. Mutta joen rannaltapa

-he korjasivat rikkaimman satonsa.

-

-Siellä oli notkeita, pitkä- ja koukero-vartisia kasveja, jotka

-ovat niin hyvän näköisiä seinäverhoilla, suuria, suoria ruokoja ja

-pyöräkelloja, joidenka kukat -- puhjeten yht'äkkiä oikullisessa

-piirustuksessa -- näyttävät eläviltä kasvoilta, joltakin, joka

-katselee neuvottoman, lumoavan lehvän keskeltä. Risler ryhmitti

-kukkakimppunsa, lajitteli ne taiteellisesti, viehättyen itse

-kasvienkin luonnosta ja kokien hyvin panna mieleen niiden elintavan,

-joka onkin käsittämätöin, kun vaan yhden päivän väsymys on niiden yli

-kulkenut.

-

-Kun kimppu oli valmis ja leveällä ruoholla, ikäänkuin nauhalla,

-sidottu, sälytettiin se Franssin selkään, ja sitte matkalle!

-Mietiskellen yhä taidettaan, etsi Risler kävellessäänkin aineita ja

-meistejä.

-

--- Katsohan tyttäreni... tätä lehmänkieloa valkoisine kulkusineen

-näiden ruusujen välitse... Hä? Mitäs luulet?... vesivihriällä tai

-villaharmaalla pohjalla, sepä se koreata olisi.

-

-Mutta Sidonie ei pitänyt enemmän lehmänkieloista, kuin ruusuistakaan.

-Kedon kukat olivat hänestä köyhien kukkia, jotakin hänen

-syreeni-värisen hameensa tapaista.

-

-Hän muisti nähneensä muullaisia herra Gardinois'in hovissa,

-ansareissa, porrasaidalla ja ylt'ympäri hiekoitettua, suurien vaasien

-reunustamaa pihaa.

-

-Kas semmoisia kukkia hän rakasti, niin käsitti hän maa-elämän!

-

-Muisto Savignysta johtui hänen mieleensä joka askeleella. Kun he

-kulkivat jonkun puiston ristikkoportin ohi, seisattui hän katselemaan

-suoraa yhtämittaista kujaa, joka vei portaitten luo... Suurien puiden

-säännöllisesti varjostamat nurmikot ja rauhalliset penkereet veden

-partaalla muistuttivat hänelle muita penkereitä, muita nurmikoita.

-Ja nuo loistoisuuden näyt, muistoihin yhdistyneinä, tekivät hänen

-sunnuntainsa paljoa surullisimmiksi. Mutta varsinkin paluu lannisti

-hänen.

-

-Ne ovat niin hirveän täynnä väkeä ja tukehduttavaa ilmaa, noina

-iltoina, Parisin pienet lähipysäkit! Siellä sitä on teeskenneltyä

-iloa, tuhmaa naurua ja lauluja, vedettyjä viimeisellä äänellä, jolla

-ei ole enää muuta voimaa, kuin kirkua!... Sillä kertaa oli herra

-Chèbe haltioissaan...

-

-Siinä sai hän tuuppia piljettiluukun ääressä, vihoitella junan

-myöhästymisestä, sättiä asema päällikköä, yhtiötä, hallitusta, ja

-sanoa kovaa Delobellelle, naapurien kuulla.

-

--- "Hä?... annas kun tämmöistä tapahtuisi Ameriikassa?"...

-Ja, kiitos kuuluisan näyttelijän osoitteelliselle mimiikille ja

-mahtavalle katsannolle, jolla hän vastasi: 'Kyllä kai!'... sai se

-ympärillä olevat arvelemaan, että nuo herrat täsmälleen tiesivät,

-miten Ameriikassa olisi käynyt moisissa tapauksissa. Hehän olivat

-peräti yhtä tietämättömät kumpikin; mutta kansassa tuo heitä ylensi.

-

-Istuen Franssin rinnalla, puolet hänen kukkakimpustaan polvillaan,

-oli Sidonie ikäänkuin mitättömäksi hälvennyt keskellä tuota

-melskettä, kauan odottaessa iltajunaa. Asemalta, jota yksi ainoa

-lamppu valaisi, näki hän ulkona synkkävarjoiset varvikot, siellä

-täällä viimeisten juhlavalaistusten läpäiseminä, mustan kyläkadun,

-ihmiset, jotka tulivat, ja lyhdyn, ripustetun autiolle rannikolle.

-

-Aika ajoin kulki lasiovien takaa pysähtymättä juna, hehkuvien hiilien

-räiskinässä ja uhkuen höyryä. Silloin puhkesi asemalla huuto- ja

-koputus-myrsky, jonka yli liiteli herra Chèben ylen kimakka sopraano

-ääni, kirkuen kuin kalalokki ikään: "Murtakaa ovet! Murtakaa

-ovet!"... jota pikku mies kyllä olisi kavahtanut tekemästä, hän

-kun julmasti pelkäsi kaikkia shandarmeja. Tuokion kuluttua myrsky

-lakkasi. Naiset, väsyneinä ja kovan ilman hajoittamine hiuksineen,

-nukkuivat lavitsoille. Siinä oli rutistuneita hameita, särkyneitä

-kapineita ja valkoisia, avorintaisia vaatteuksia, täynnä tomua.

-

-Sitäpä kyllä karisi kaikista vaatteista, kohosi ilmaan joka

-askeleella, se synkensi lamput, himmensi silmät, muodosti kuni pilven

-ikään rasittuneille kasvoille. Vaunut, joihin vihdoin astuttiin,

-tuntikausia odotettua, olivat myöskin tomun läpitunkemat... Sidonie

-aukais ikkunan ja katseli mustia tasankoja, loppumatointa pimeyden

-juovaa. Sitte nousivat esiin, lukemattomina tähtinä ensimmäiset

-lyhdyt kaupungin laidan bulevaardeilla, linnoitusten lähellä.

-

-Siihen loppui kaiken tuon köyhän väestön hirveä lepopäivä. Parisin

-näky johti kaikkien mieleen seuraavan päivän työn. Kuinka ikävä

-hyvänsä sunnuntainsa olikin, niin alkoi Sidonie kuitenkin kaivata

-sitä. Hän ajatteli rikkaita, joille joka päivä elämässä on lepopäivä;

-ja hämärästi, kuni unessa esiytyivät hänelle pitkät puistikot,

-jotka hän päivällä oli nähnyt täynnä tämän mailman miekkoisia,

-jotka kävelivät hienolla hiekalla, sillä välin kuin tuolla

-ristikkoportilla, tomuisella tiellä, köyhien sunnuntai kului suurin

-askelin, että tuskin ehti pysähtyä hetkeksi katsomaan ja kadehtimaan.

-

-Kolmestatoista seitsemääntoista vuoteen oli pikku Chèben elämä

-tuollaista.

-

-Vuodet vuosia seurasivat tuomatta vähintäkään muutosta mukanaan.

-Rouva Chèben kashimirishaali oli hiukan enemmän kulunut, pieni

-syreenivärinen hame oli vielä kestänyt muutamia korjauksia, ja siinä

-kaikki! Ainoastaan mikäli Sidonie kasvoi, loi Frans, joka nyt oli

-tullut nuoreksi mieheksi; häneen äänettömiä, helliä katseita, osoitti

-häntä kohtaan kaikille silmin nähtävää rakkauden huomiota, jota nuori

-tyttö vaan yksin ei älynnyt.

-

-Eikä mikään, muutoin, huvittanut pikku Chèbeä.

-

-Työhuoneessa täytti hän tehtävänsä säännöllisesti, vaiteliaasti,

-ilman pienintäkään ajatusta tulevaisuudesta tai aikaantulosta.

-Kaikki, mitä hän teki, näkyi tapahtuvan toistaiseksi.

-

-Frans sitä vastoin työskenteli jonkun aikaa jo erityisellä

-innolla, vauhdilla semmoisella, kuni ne, jotka johonkin pyrkivät

-ponnistustensa lopulla, niin että hän neljänkolmatta vanhana pääsi

-toisena Centraalikoulusta insinöörin arvolla.

-

-Sinä ehtoona oli Risler vienyt Chèbea perheen _Gymnase_-teaatteriin

-ja koko illan tekivät rouva Chèbe ja hän alinomaa merkkejä iskemällä

-toisilleen silmää lasten selän takana. Sitte lähtiessä, pani rouva

-Chèbe juhlallisesti Sidonien käden Franssin käsivarrelle, ikäänkuin

-sanoen rakastajalle: "Selvittäykää nyt... se on teidän asianne..."

-

-Silloin koetti rakastaja parka selvittäydä.

-

-Matka on pitkä Gymnase-teaatterista Marais'iin. Tuskin on muutamia

-askeleita käyty, kun bulevardien loisto katoaa, jalkakadut käyvät

-yhä pimeämmiksi, kulkiat yhä harvinaisemmiksi. Frans alkoi puhua

-näytelmästä... Hän piti hyvin paljon kappaleista, joissa oli tunnetta.

-

--- Entä te Sidonie?

-

--- Oi! minä, tiedättekö, Frans, jos vaan löytyy komeita pukineita.

-

-Laita on se, ett'ei hän teaatterissa muusta huolinutkaan. Hän ei

-ollut noita tuntehikkaita _à la Bovary_, jotka tulevat teaatterista

-valmiine rakkauden lauselmineen ja ylpeine ideaalineen. Ei! Himoa

-loistoon ja komeuteen, sitä vaan teaatteri hänessä herätti; sieltä

-hän saavutti ainoastaan meistejä hiuslaitoksiin ja vaateparsia...

-Näyttelijättärien uudet, liioitellut pukineet, heidän käytöksensä,

-aina heidän maalliseen, teennäiseen lausumiseensa asti, joka hänestä

-näytti oikein erinomaiselta, ynnä kulloitusten ja tulien halpamainen

-häikäistys, loistava ilmoitus ovella, vaunut, jotka seisattuivat,

-koko tuo hiukan epäterveellinen melu maineessa olevan kappalen

-ympärillä -- kas sitä hän rakasti, se kävi häneen.

-

-Rakastaja jatkoi:

-

--- Kuinka hyvin he näyttelivät rakkauden kohtauksen!

-

-Ja sanoessaan tuon rakkaus-sanan, kumartui hän hellästi pientä,

-sievää päätä kohti, käärittyä valkoiseen villa päähineesen, jonka

-alta kiehkuroivat suortuvat laskeutuivat.

-

-Sidonie huo'ahti:

-

--- Oi, niin, rakkauden kohtaus!... Näyttelijättärellä oli hyvin

-kauniit hohtokivet!...

-

-Oli hetki äänettömyyttä. Frans paralla oli paljo vaivaa

-selittääkseen. Sanat, joita hän etsi, eivät tulleet esille, sitte

-anasti pelko hänen. Puhuakseen määräsi hän itselleen paikat:

-

--- Kunhan ollaan käyty Saint-Denis-portin sivu... Kunhan mennään

-bulevaardilta.

-

-Mutta Sidonie rupesi puhumaan muista ihan joutavista asioista, niin

-että Franssin julistus jäätyi hänen huulilleen, tahikka seisautti

-heitä vaunut, joten vanhemmat ehtivät yllättää heitä.

-

-Maraisissa vihdoin ratkaisi hän yhtäkkiä päätöksensä:

-

--- Kuulkaas, Sidonie... Minä rakastan teitä...

-

-Sinä yönä oltiin Delobellelässä valveella hyvin myöhään.

-

-Noiden miehuullisten naisten tapa oli tehdä työpäivänsä niin

-pitkäksi, kuin mahdollista, jatkaa se niin myöhään yöhön, että heidän

-lamppunsa oli aina viimeiseksi sammuneita hiljaisen Braque kadun

-varrella. Maata pannakseen odottivat he suuren miehen tuloa, jolleka

-takan hiilloksella pidettiin varina pieni, vahvistava illallinen.

-

-Hänen näyttelyaikanaan oli sillä olemissyynsä, koska näet

-näyttelijät, joiden täytyy syödä aikaiseen ja sangen keveä

-päivällinen, näyttämöltä päästyään tulevat kotia hirveän nälkäisinä.

-Delobellehan ei enää ollut näytellyt moniin aikoihin; mutta

-omaamatta oikeutta, kuten hän sanoi, luopua teaatterista, kannatti

-hän kiihkoaan monituisilla ilveilijän tavoilla, joihin kuului tuo

-palausillallinen samoinkuin jokapäiväinen kotiintulonsakin, sen

-jälkeen kuin kaasu oli sammutettu bulevardi-teaatterin viimeiseltä

-lamppu-partaalta. Panna levolle illallisetta, samaan aikaan, kuin

-kaikki muut, sehän olisi ollut eroamista, luopumista taistelusta.

-Eikä hän luopunut, hiisi vie!...

-

-Puheenalaisena yönä ei näyttelijä vielä ollut palannut, ja molemmat

-naiset odottelivat häntä jutellen ja työskennellen sangen vilkkaina,

-ehkä jo varsin myöhä oli. Koko illan oli puhuttu yksinomaisesti

-Franssista, hänen edistyksestään ja tulevaisuudestaan.

-

--- Nykyään, sanoi äiti Delobelle, ei häneltä puutu muuta, kuin hyvä

-pikku vaimo.

-

-Se oli myöskin Désiréen mielipide. Muuta ei puuttunut Franssin

-onnesta, kuin hyvä, pikku vaimo, sauras, hilpeä ja työhön tottunut,

-joka unhoittaisi kaikki hänen takia. Ja kun Désirée puhui siitä

-tuollaisella vakuutuksella, tiesi se että hän oikein hyvin tunsi

-tuon vaimon, joka oli niin sovelias Frans Rislerille... Désirée ei

-ollut kuin vuotta nuorempi Franssia, juuri mitä tarvitaan ollakseen

-nuorempi miestään ja voidakseen samalla kelvata hänelle äidiksi...

-

-Kaunis?...

-

-Ei ihan, mutta pikemmin sievä, kuin ruma, huolimatta hänen

-vaivaisuudestaan, sillä hän ontui, poloinen!... Ja sitte älykäs,

-reipas ja niin hempeä! Ei kukaan muu, kuin Désirée, tietänyt mihin

-määrin tuo pikku vaimo rakasti Franssia ja kuinka hän oli ajatellut

-häntä yöt päivät jo vuosikausia. Frans itsekään ei ollut sitä

-huomannut, eikä hänen silmänsä näkynyt olevankaan muita, kuin tuota

-tyttömukuraa, Sidoniea, varten. Mutta yhden tekevä! Hiljainen rakkaus

-on niin kaunopuhelias, niin suuri voima on kätketty pidätettyihin

-tunteisin... Kuka ties? ehkäpä jonakin päivänä...

-

-Ja pikku ontuva, kumartuneena työnsä yli, lähti pitkälle matkalle

-haaveiden maahan, niinkuin usein tapahtui tuon viallisen, istuessaan

-nojatuolissaan, jalat nojattuina liikkumattomaan jakkaraan --

-matkalle ihmeelliselle, jolta hän aina palasi onnellisena ja

-hymyilevänä, nojaten Franssin käsivarteen rakastetun puolison

-kaikella luottamuksella. Sormensa seurasivat hänen sydämensä unelmaa,

-pikku lintu, jota hän silloin käsissään piteli ja jonka rutistuneita

-siipiä hän korjaeli, sekin näytti olevan matkalla, lentämäisillään

-tuonne, hyvin kauas, hilpeänä ja köykäisenä, kuin hän. Yht'äkkiä

-aukeni ovi.

-

--- Enhän teitä häirinne? sanoi reimastunut ääni. Äiti, joka oli

-hiukan nukahtanut, kohotti pikaisesti päätään:

-

--- Kah! herra Franshan se on... tulkaa vaan sisään herra Frans...

-Näette, me odotamme isää... Näyttelijät peijakkaat ne tulevat aina

-niin myöhään kotia... Istukaahan tuohon... syöttehän illallista

-hänen kanssa...

-

--- Oi! ei, kiitoksia, vastasi Frans, jonka huulet vielä olivat

-vaaleat äskeisestä mielenliikutuksesta; kiitos, minä en viivy... Minä

-näin teillä tulta ja poikkesin vaan teille sanomaan... kertomaan

-teille suuren uutisen, joka teitä on hyvin huvittava, sillä tiedän

-teidän minua rakastavan...

-

--- Minkäs niin, Herra Jumala?

-

--- Herra Frans Rislerin ja neiti Sidonien kihlauksen!...

-

--- Tuota! Minä kun vast'ikään pääsin sanomasta, ett'ei häneltä muuta

-puutu, kuin hyvä, pikku vaimo, pani siihen äiti Delobelle nousten

-ylös hypätäkseen hänen kaulaansa.

-

-Désirée ei kyennyt lausumaan sanaakaan. Hän kumartui vielä enemmän

-työnsä yli ja, koska Franssin silmät olivat yksinomaisesti onnessaan

-kiinni ja äiti Delobelle vaan katsoi kelloa, nähdäkseen, kohtako

-hänen suuri miehensä tulisi, niin ei kukaan huomannut ontuvan

-mielenliikutusta ja kalpeutta, eikä pikku linnun suonenvedon

-tapaista väräjämistä, joka liikkumattomana oli hänen käsissään, pää

-kallellaan, kuni kuolleeksi haavoitettu eläin.

-

-

-

-

-IV.

-

-Pikku Chèben histooria. -- Savignyn kiiltomadot.

-

-

-    Savigny-sur-Orgessa.

-

-    'Rakas Sidonie!

-

-    Eilen istuimme pöydässä suuressa ruokasalissa, jonka tunnet, ja

-    ovi oli selkoisen selällään täydessä kukassa oleville portaille.

-    Minun oli pikkuisen ikävä. Isä kulta oli ollut huonolla tuulella

-    koko aamupäivän, ja, äiti parka ei tohtinut hiiskua sanaakaan

-    noiden rypistettyjen kulmakarvojen lannistamatta, jotka aina

-    ovat hänelle lakia lukeneet. Minä ajattelin, että oli todellakin

-    vahinko olla aivan yksin, kesäsydännä, näin kauniissa paikassa,

-    ja että olisin varsin onnellinen, nyt kun, näet, olen päässyt

-    kasvatuslaitoksesta ja kun minun on oltava kaiket vuoden ajat

-    maalla, saadessani, kuni muinoin, jonkun kanssani juoksentelemaan

-    pitkin metsiä ja pyökki-puistoja.

-

-    Georges käy kyllä toisinaan täällä, mutta hän tulee aina hyvin

-    myöhään, ainoastaan päivälliseksi, ja palajaa sitte seuraavana

-    päivänä jo ennenkuin olen hereillä. Sitä paitsi onkin hän jo vaka

-    mies, herra Georges. Hän tekee työtä tehtaalla, ja asioiden huoli

-    vetää usein hänenkin otsalleen ryppyjä.

-

-   ... Näin pitkälle olin ehtinyt mietteissäni, kun isäni yht'äkkiä

-    nopeasti kääntyi puoleeni:

-

-    -- Mitenkä pikku Sidonien laita on? Mielelläni tahtoisin pitää

-    hänet täällä jonkun ajan.

-

-    Arvaathan, kuinka olin onnellinen! Sehän vasta iloa taas kohdata

-    toisensa ja sitoa tuo hyvä ystävyys jonka keskeyttäminen oli

-    enemmän elämän, kuin meidän vikamme! Paljo niitä on meillä oleva

-    asioita kerrottavana! Sinä, joka yksin voit huvittaa hirveää

-    isoisää, sinä olet tuottava iloa meille, ja vakuutan sinua, että

-    sitä kyllä tarvitaankin.

-

-    Se on niin autio, tämä kaunis Savigny! Ajattelehan, että

-    aamuisin välistä pistää päähäni virnaileminen. Pukeudun, teen

-    itseni kauniiksi, hiukset kiharassa ja koreat vaatteet yllä;

-    kävelen puistikoissa, ja äkkiä huomaan tehneeni kustannuksia

-    joutsenien, sorsien, Muisku-koirani ja lehmien vuoksi, jotka

-    niityllä eivät edes käännykään ohi kulkiessani. Silloin menen

-    kiusalla hyvin sukkelaan takaisin, puen ylleni kattuuni-hameen,

-    askartelen moisiossa, aitassa, vähän missäkin. Ja todellapa alan

-    uskoa, että ikävä on minun vartuttanut ja että minusta tulee

-    varmaan oiva emäntä....

-

-    Onneksi tulee, näet, kohta metsästysaika, jolloin arvelen

-    voivani huvitella hiukan. Ensiksi käyvät silloin Georges ja

-    isäni, jotka molemmat ovat kovia metsästäjiä, useammin täällä.

-    Sitte tulet sinä. -- Sillä vastaathan minulle heti, että tulet

-    meille, eikö niin? Herra Risler sanoi tuonnoin sinun olevan

-    raihnas. Savignyn ilma tekee sinulle oikein hyvää.

-

-    Täällä kaikki sinua odottavat. Ja minä en malta enää elääkään.

-

-                                                Claire.'

-

-Kirjeensä kirjoitettuaan, pani Claire Fromont suuren olkihatun

-päähänsä, sillä elokuun ensimmäiset päivät, olivat helteiset

-ja ihanat, ja meni laskemaan sen pieneen laatikkoon, josta

-kirjeenkantaja joka aamu ohimennessään otti hovin postin.

-

-Se oli puiston päässä, tien käänteessä. Hän seisattui hetkeksi

-katselemaan puita tien varrella ja ympäröiviä niittyjä, jotka

-uinailivat päivän paistehessa. Tuolla elonleikkaajat korjasivat

-viimeisiä lyhteitä, vähän kauempana taas kynnettiin. Mutta koko tuon

-hiljaisen työnteon alakuloisuus oli kaukana nuoresta tytöstä, joka

-loisti ilosta nähdäkseen ystävätään.

-

-Ei yhtäkään tuulenhengähdystä kohonnut korkeilta kukkuloilta

-taivaanrannalla, ei yhtäkään ääntä puiden latvoista tullut

-varoittamaan häntä, edes aavistusta antamalla ja estämään häntä

-lähettämästä tuota kovaonnista kirjettä. Ja oitis kotia palattuaan

-kävi hän puuhaamaan Sidonielle sievää huonetta omansa viereen.

-

-Kirje meni uskollisesti perille. Kuusaman ympäröimästä pienestä,

-ruohonpäisestä portista tuli se Parisiin ja saapui samana iltana,

-Savignyn postimerkkineen ja ihan tuoksuvana maa-ilmaa, viidenteen

-kerrokseen Braque-kadun varrelle.

-

-Sepä oli tapahtuma! Kirje luettiin kolmeen kertaan; ja viikonajan,

-lähtöön saakka oli se takan reunuksella rouva Chèben tähteiden,

-lasikuvulla varustetun kellon ja keisarikunnan aikuisien maljojen

-joukossa. Sidoniesta oli se, kuni ihmeellinen romaani, täynnä

-lumousta ja lupauksia, jota hän luki aukaisematta, katselemalla

-vaan sen valkoista koteloa, jossa kohosi Claire Fromont'in koreiltu

-nimikirjoitus.

-

-Kyllä nyt puuhattiin, kuin häiksi konsanaan. Pääasia oli tietää,

-minkälaisissa vaatteissa mennä hoviin. Huolta oli pidettävä siitä,

-oli leikattava, sovitettava ja koetettava hameita ja hiuslaitoksia...

-Frans raukka! Kuinka nuo valmistukset saivat hänen pahoille mielin!

-Lähtö Savignyyn, jota hän turhaan oli koettanut vastustella, oli

-vielä viivyttelevä heidän naimistaan, jota -- hänen tietämättä,

-miksi? -- Sidonie oli siirtänyt joka päivä vähän. Frans ei, näet,

-voisi mennä hänen luo; ja kun Sidonie kerran oli siellä, keskellä

-kestejä ja huvia, niin ties' sen, miten kauvaksi hän sinne jäisi?...

-

-Delobellen naisille kävi tuo toivotoin rakastaja aina luottamuksiaan

-tekemässä, vaan huomaamatta kertaakaan, kuinka vireästi Désirée nousi

-ylös, hänen sisään tullessaan, tarjotakseen hänelle sijaa vieressään

-työpöydän ääressä ja kuinka hän sitte istuutui ihan punaisena,

-hehkuvin silmin.

-

-Muutamiin päiviin ei oltu enää tehty _lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_.

-Äiti tyttärilleen päärmäsivät ruusun punaisia sepaluksia Sidonien

-hametta varten, eikä pikku ontuva ollut koskaan ommellut niin

-kernaasti.

-

-Hän ei ollut suotta Delobellen tytär, tuo pikku Désirée.

-

-Isältään oli hän perinyt taipumuksen haaveilla ja toivoa loppuun

-asti, oli mikä oli.

-

-Franssin kertoessa hänelle rakkauden huoliaan, ajatteli Désirée, että

-kun Sidonie on kerran lähtenyt pois, hän tulisi niinikään joka päivä,

-vaikka kohta puhumaankin poissa olevasta; että hän olisi siinä hänen

-vieressään, valvoisi yhdessä "isää" odottaessa, ja että hän kenties

-jonakuna iltana, katsellessa häntä, huomaisi mikä ero on naisen

-välillä, joka rakastaa ja sen, joka antaa rakastaa itseään.

-

-Ajatus, että joka pisto, jonka hän hameesen teki, riennätti tuota

-kärsimättömästä odotettua lähtöä, antoi silloin hänen neulalleen

-tavattoman nopeuden ja kauhulla näki rakastaja raukka sepaluksia ja

-reunustuksia läjittyvän silmin nähden hänen ympäri, kuohuen kuni

-pienet aallot ikään.

-

-Ruusun värisen hameen valmistuttua, lähti neiti Chèbe Savignyyn.

-

-Herra Gardinois'in hovi oli rakennettu Orge-laaksoon, pienen joen

-varrelle, jota niin oikullisesti sievistivät sen myllyt, saaret,

-sulut ja laajat puistonurmikot, jotka siintoon hälvenivät sen ahteita

-pitkin.

-

-Kartano, vanha Lutvikki XV aikuinen rakennus mataloine

-huone-kertoineen, mutta hyvin korkeine kattoineen, oli kovin

-alakuloisen näköinen, omituista ylimyksellisen muinaisuuden muotoa:

--- leveät portaat, ruosteiset rautabalkongit, vanhat, sateen

-hivuttamat vaasit, joista tuoreet kukat heleästi esiin pistivät

-punertavaa kiveä vastaan. Silmän siintämättömiin ulottui rappeutunut,

-kaatumaisillaan oleva muuri, joka laskeutui vienoa rinnettä alas

-virralle. Mahtavasti kohosi niiden yli hovi vuolukivikattoineen,

-moisio punaisine kattotiilineen, ja ihana puisto lehmuksineen,

-saarnineen, poppelineen ja kastanjineen, jotka liittyivät tuuheaksi,

-mustaksi juovaksi, kupukaariksi lehtikujien yli toisinaan aueten.

-

-Mutta viehätys vanhalla tilalla oli vesi, vesi joka elähytti sen

-hiljaisuutta, teki sen näyt juhlallisimmiksi. Savignyssa löytyi,

-jokea lukematta, lähteitä, vesisuihkuja ja lampeja, joissa mailleen

-menevä päivä kuvasti täydessä kunniassaan; ja tuo sopi hyvin

-vanhanaikuiselle, sammaltaneelle ja vihertyneelle kartanolle, joka

-oli kuni veden kuluttama kivi puron rannalla.

-

-Pahaksi onneksi oli laita Savignyssa, kuin useimmissa ihmeteltävissä,

-parisilaisissa kesäpalatseissa, jotka ovat joutuneet kauppa- ja

-asioimis-nousukasten saaliiksi, ett'ei hovin herrat sointuneet yhteen

-hovin kanssa.

-

-Siitä saakka, kuin vanha Gardinois oli hovinsa ostanut, koki hän

-vaan hävittää kaikki, mitä sattuma hänelle niin kauniina hankkinut

-oli, kaadatti puita "näkyä varten", varusti puistonsa kummallisilla

-aitauksilla rosvoja vastaan, ja pyhitti yksinäisyytensä komeaksi

-kasvitarhaksi, joka, tuottaen äärettömän paljo hedelmiä ja

-vihanneksia, oli hänestä enemmän hänen oma maansa, talonpojan maa.

-

-Mitä tulee suuriin saleihin, joiden seinämaalaukset syksyn sumusta

-vaalentuivat, vesistöihin, ulpukkojen anastamiin, ja rotkoihin ja

-siltoihin näkinkenkineen, niin piti hän niistä ainoastaan siitä

-syystä, että vieraat niitä ihailivat ja että kaikki tuo käsitti sen,

-joka hyvin paljo mairitteli vanhan härkäkauppiaan turhamielisyyttä:

--- hovin!

-

-Ollen jo iäkäs ja voimatta enää metsästää taikka, kalastaa, vietti

-hän aikansa valvomalla äärettömän suuren tilansa vähäpätöisiä

-yksityisyyksiä. Jyvät, jotka annettiin kanoille, hinta myydystä

-viimeisestä viljan korjuusta, olkikupojen luku oivalla, pyöreällä

-parvella, kaikki tuo antoi hänelle torumisen aihetta koko päiväksi;

-ja kaukaa katsellessa kaunista Savignya vierulla sijaitsevine

-kartanoineen, sen alatse juoksevan joen kuvastinta, kietolasten

-siimestämiä korkeita penkereitä ja kivikerroksia, jotka puistoa

-majesteetillisesti viettävällä tantereella kannattivat, ei olisi

-suinkaan koskaan voinut arvata haltian kitsautta ja mielen niukkuutta.

-

-Joutilaana rikkaudessaan eleli herra Gardinois, koska hän Parisissa

-ikävöi, siellä koko vuoden, ja kauniina vuoden aikana pitivät

-Fromont'ilaiset hänelle seuraa.

-

-Rouva Fromont oli leppeä, vaan ei kovin mielevä nainen, jota hänen

-isänsä tyly itsevaltiaisuus varhain oli taivuttanut kärsivään ja

-alituiseen tottelevaisuuteen. Samassa asemassa oli hän mieheensä,

-jonka hyvyys ja kestävä lempeys ei ollut voinut saada voittoa tuosta

-nöyryytetystä, hiljaisesta, kaikesta välinpitämättömästä ja ikäänkuin

-vastuuttomasta luonnosta. Elettyään aina asioista syrjässä, oli

-hän rikastunut huomaamattaan ja ilman vähintäkään halua käyttää

-sitä hyväkseen. Kaunis asuntonsa Parisissa ja isänsä uhkea hovi

-vaivasivat häntä. Hän teki paikkansa siinä niin pieneksi, kuin

-mahdollista, käyttäen elämänsä yhteen kiihkoon, -- järjestykseen,

-näet, -- järjestykseen ihmeelliseen ja eriskummalliseen, johon kuului

-harjaaminen, pyyhkiminen, tomuttaminen, ja kuvastimien, kulloitusten

-ja oven-päällysten kiilloittaminen, omin käsin ja levähtämättä.

-

-Kun ei hänellä ollut enää muuta siivoamista, kävi tuo kumma nainen

-sormuksiinsa, kellonvitjoihinsa ja solidinsa käsiksi, puhdisti

-hohtokivensä ja helmensä, ja yhä kirkastamalla omaa ja miehensä nimeä

-kihlasormuksessansa, oli hän siitä kaikki kirjaimet kuluttanut.

-Huolensa seurasi häntä Savignyynkin. Käytävistä noukki hän risut,

-kaaputti sammaleen penkeistä päivänvarjostimellaan, olisipa

-tahtonut tomuttaa lehdetkin ja nuohia vanhat puutkin. Vallan usein,

-rautatiellä, kadehti hän pitkin radan vartta rivitettyjä pieniä

-huviloita, loistavine vaskineen, englantilaisine kiiltopalloineen

-ja pitkulaisine pikku puutarhoineen, jotka ovat aivan piirongin

-laatikkoin näköiset. Se se oli hänestä maatalon perikuva.

-

-Herra Fromont, joka kävi siellä ainoastaan pikimältään ja asiat aina

-mielessään, ei myöskään nauttinut ollenkaan Savignysta. Claire yksin

-oli todellakin kuin kotona tuossa kauniissa puistossa. Hän siellä

-tunsi pienimmätkin pehkot. Pakotettuna itse itselleen riittämään,

-niinkuin kaikki yksinäiset lapset, oli hän hankkinut itselleen

-rattoa kaikenmoisissa kävelyissä ja kukoistuksen valvomisissa,

-hänellä oli lehtikujansa, puunsa ja mielipaikkansa, jossa hän kävi

-lukemassa. Ruokakello tapasi hänen aina tilan perältä. Pöytään

-tuli hän hengästyneenä, tyytyväisenä, ulkoilman virkistämänä.

-Pyökkipuiden varjo oli, hiipimällä hänen nuoren otsansa yli, jättänyt

-sille jonkinmoisen surumielisen sulon ja vesistöjen vehreä syvyys,

-päilyvien säteiden läpitunkema, kuvastavana löytyi hänen suurissa

-silmissään.

-

-Tuo kaunis maapaikka oli todellakin suojellut häntä keskuutensa

-alhaisuudesta ja halpamaisuudesta. Tuntikausia saattoi herra

-Gardinois valittaa hänelle hankkijien ja palvelusväen turmelusta,

-laskea lukua siitä, mitä häneltä varastettiin joka kuukausi, joka

-viikko, joka päivä, joka minuuttikin; rouva Fromont saattoi tehdä

-kanteitaan hiiriä, koita, pölyä ja kosteutta vastaan, jotka kaikki

-olivat raivossa hävittämään hänen kalujaan ja yhdessä liitossa hänen

-kaappiaan vastaan, vaan ei tavuutakaan tuosta hurjasta puhelusta

-ollut jäänyt Clairen mieleen. Käynti nurmikon ympäri, luku veden

-rannalla toi heti tyyntä tuohon ylevään ja sangen vilkkaasen sieluun.

-

-Isoisänsä piti hänen outona olentona, aivan kuulumattomana

-perheesensä. Lapsena jo vaivasi hän ukkoa suurien, kirkkaiden

-silmäinsä tautta, suoralla mielteellään kaikesta ja myöskin

-sentähden, ett'ei hän hänessä nähnyt omaa tytärtään, nöyrää ja

-kuuliaista lasta.

-

--- Siitä tulee ynseä ja omituinen, kuin isänsä on, sanoi hän

-ollessaan huonolla tuulella.

-

-Paljoa enemmän miellytti häntä pikku Chèbe, joka toisinaan kävi

-kirmailemassa Savignyn käytävillä. Siinä hän ainakin huomasi

-rahvasluonteen, kuin omansa oli, sekä rahtusen kunnianhimoa

-ja kateutta, joka jo siihen aikaan ilmitoi tuommoista pientä

-myhäilemistä suupielessä. Sen ohessa ihmetteli ja ihaeli tyttö

-kovin hänen rikkauttaan, joka seikka liehakoi nousukkaan ylpeyttä;

-ja toisinaan kun ukko häntä ahdisteli, käytti hän hullunkurisia

-Parisilapsen sanoja ja jotenkin alhaisia lausumia, joille hänen soma,

-kelmeähkö, pikku naamansa jokapäiväisyyksineen lisäsi omituisuutta.

-Eikä vanhus myöskään ollut häntä koskaan unhoittanut.

-

-Tällä kertaa etenkin, kun Sidonie pitkän poissaolon jälkeen tuli

-Savignyyn, uhkuvine hiuksineen, sorea-vartaloisena, kasvot hilpeinä

-ja vilkkaina, kokonaan sirottuna puotineideiltä hiukan lainatuilla

-koristeilla, oli hänellä siellä paljon menestystä. Ukko Gardinois,

-joka oli varsin ihmeissään nähdessään suuren, nuoren tytön

-odottamansa lapsen sijasta, piti hänen paljoa sievempänä ja olletikin

-paljoa paremmin puettuna, kuin Clairen.

-

-Totta on, ett'ei neiti Chèbellä, tullessaan rautatieltä ja istuessaan

-hovin suurissa vaunuissa, ollut liian huonoa ryhtiä, mutta häneltä

-puuttui sitä, joka oli hänen ystävänsä kauneus ja viehätys,

-tottumusta, käytöstä, teeskenneltyjen asentojen ylenkatsomista

-ja varsinkin mielen vakuutta. Sulonsa muistutti hiukan hänen

-vaatteitaan, huokeita kankaita, päivän aistin mukaan leikatutta,

-tilkkuja, olkoon menneeksi, mutta tilkkuja, joille kuosi, tuo

-mieletöin ja hurmaava tenhetär, oli antanut vivahduksensa, koristeen

-ja meistin. Parisilla on tuollaisia pukineita varten pieniä,

-vasituisia näpsiä, joita on sangen helppo sirota ja vaatehtia, siitä

-syystä juuri, ett'ei heillä ole mitään tyyppiä, ja neiti Chèbe oli

-noita näpsänaamoja.

-

-Sepä ihastusta, kun vaunut kääntyivät pitkään kujaan, vehreän

-nurmikon ja satavuotisten jalavain päärmäämään, jonka päässä Savigny

-häntä vartoeli, portti selko selällään. Siitä päivästä lähtien eli

-hän tuota lumottua elämää, jota hän kauan uneksinut oli. Loistoisuus

-näyttäytyi hänelle kaikissa muodoissaan, alkaen salien muhkeudesta,

-huoneiden suunnattomasta korkeudesta, ansarien ja tallien

-rikkaudesta, aina pienimpiin erityiskohtiin saakka, joihin se näkyy

-tiivistyvän, kuni oivallisimmat hajuvedet, joita pisara vaan riittää

-tuoksuttamaan koko huoneen: -- niinkuin pöytäliinoille aseteltuihin

-kukka-astioihin, palvelijain kylmään tapaan, rouva Fromont'in

-surkeaan ja ikävään "valjastakaa"-sanaan asti...

-

-Ja kuinka hyvä hänen oli olla keskellä tuota rikkaiden hienonnusta!

-Sepä oli juuri hänen mielen mukaista elämää! Ja hänestä näytti, kuin

-ei hänellä olisi koskaan muuta ollutkaan.

-

-Yht'äkkiä, keskellä hänen hurmaustaan, tuli Franssilta kirje, joka

-johti hänen takaisin hänen elämänsä todellisuuteen, hänen kurjaan

-tilaansa virkamiehen tulevana vaimona; se vei hänen väkisin pieneen

-niukkavaraiseen huoneesen, missä hän kerran oli asuva ylähällä

-jossakin mustassa talossa, jonka raskasta, kurjuudesta paksua ilmaa

-hän jo oli hengittävinään.

-

-Rikkoako naimisliitto?

-

-Sen hän kyllä voi, kosk'ei hän ollut muuta panttia antanut, kuin

-sanansa. Mutta kun tämä oli mennyt, kuka ties, tulisi hän katumaan?

-

-Tuossa pienessä kunnianhimon raivoamassa päässä törmäsivät vastattain

-kummallisimmat aatteet. Toisinaan, kun isoisä Gardinois, joka hänen

-kunniakseen oli heittänyt metsästysnuttunsa ja villamekkonsa,

-suottaili hänen kanssaan ja piloillaan vastusteli häntä saadakseen

-jonkun suolaisen tokauksen vastaukseksi, katseli hän ukkoa

-vastaamatta, terävästi ja kylmästi vasten silmiä. Voi, jos _hän_

-olisi ollut kymmentä vuotta nuorempi... Mutta tuo ajatus päästä rouva

-Gardinois'iksi ei ollut pitkällinen. Uusi henkilö, uusi toivo astui,

-hänen elämäänsä.

-

-Sidonien tulosta saakka, oli Georges Fromont, jota ei oltu nähty

-Savignyssä muulloin, kuin pyhinä, ottanut tavakseen tulla sinne

-päivälliseksi melkein joka päivä.

-

-Hän oli solakka, kalpea ja näöltään komea poika. Ollen täysi

-orpo, setänsä herra Fromont'in kasvattama, oli hän katsottu hänen

-seuraajakseen kaupassa ja todenmukaisesti myöskin tulemaan Clairen

-mieheksi. Tuo valmis tulevaisuus oli tehnyt hänen jokseenkin

-kylmäkiskoiseksi. Ensiksi ikävystytti häntä kauppa. Mitä hänen

-serkkuunsa tulee, oli heidän välillä olemassa hyväsävyinen

-ystävällisyys, yhteisen kasvatuksen herättämä, ja tottumuksesta

-syntynyt luottamus toisiinsa, eikä mitään muuta, ei ainakaan hänen

-puoleltaan.

-

-Sidonien kanssa taas tunsi hän oitis olevansa vaivattu, arka, ja

-samalla haluavansa tehdä vaikutusta, täydellisesti muuttuneensa.

-Hänestä, Sidoniessa oli juuri tuota väärennettyä, hiukan tyttömäistä

-suloa, joka oli miellyttävä tuota hulivilin luontoa, eikä kauan

-kestänytkään, ennenkuin Sidonie huomasi, minkä vaikutuksen hän oli

-häneen tehnyt.

-

-Molempien nuorten tyttöjen kävellessä puistossa oli Sidonie aina se,

-joka ajatteli junan tuloa Parisista. Yhdessä he tulivat portille

-matkustajia tähystelemään, ja ensimmäisen katseen loi Georges aina

-neiti Chèbeen, joka oli hiukan ystävänsä takana, mutta sellaisessa

-asemassa ja sen näköisenä, että silmät aina pysähtyivät häneen.

-Tuota vehettä kesti heidän välillä jonkun ajan. Rakkaudesta siinä ei

-puhuttu, mutta joka sana, joka hymy, jota vaihdettiin, oli täynnä

-tunnustuksia ja salassa pitoa.

-

-Eräänä pilvisenä ja raskaana kesäiltana, kun molemmat ystävät

-päivällisen loputtua olivat nousseet pöydästä ja menivät pyökistöön

-kävelemään, yhtyi Georges heidän joukkoon. He tarinoivat kolmen

-kesken kaikenlaista, kävellessään verkalleen ritisevää kivitietä

-pitkin, kun rouva Fromont'in ääni kutsui Clairen hoviin päin.

-Georges ja Sidonie jäivät yksin. He jatkoivat kävelyään lehtikujaa

-myöden, hämärästi vaalastavan hiekan opastamana, puhumatta taikka

-lähestymättä toisiaan.

-

-Leuto tuuli liikutteli humisten pyökkejä. Yltyneet aallot loiskuivat

-hiljaa vasten pienen sillan kaareja; akaasiat ja lehmukset, joiden

-irroittuneet kukat karisten lentelivät pyörtehissä, tuoksuttivat

-sähkön täyttämää ilmaa... He tunsivat olevansa väräjävässä,

-läpitunkevassa ukkosen ilmassa. Heidän silmäinsä pohjalla leimahteli

-kuumuuden välähdyksiä, kuni taivaan rannalla syttyvät salamat...

-

--- "Oi noita kauniita kiiltomatoja"... virkkoi nuori tyttö, jota tuo

-salamielisten melskeiden valtaama hiljaisuus rasitti.

-

-Nurmikon reunalla valaisivat pienet, viheriäiset, huohottavat tulet

-heinänkorsia. Sidonie kumartui ottaakseen yhden hansikkaalleen.

-Georges polvistui aivan hänen viereensä: ja kyyristyneinä ruohon

-tasalle kosketellen toistensa hiuksiin ja poskiin, katselivat he

-tuokion toisiaan kiiltomatojen valossa. Kuinka Sidonie hänestä

-näytti oudolta ja hurmaavalta tuon viheriän valon kuvastamana, joka

-hohti hänen kumartuneita kasvojaan kohti ja haihtui hänen aaltoavien

-hiustensa hienoon verkkoon!... Hän kiersi kätensä tytön vyötäisien

-ympäri ja äkkiä, huomaten hänen heittäytyvän, likisti häntä rintaansa

-vasten, pitkään ja huimasti.

-

--- "Mitäs te etsitte?" kysyi Claire, joka seisoi varjossa heidän

-takana.

-

-Hämillään ja ahdistunein rinnoin vapisi Georges niin kovin, ett'ei

-hän voinut vastata. Sidonie sitä vastoin nousi ylös hyvin tyynenä ja

-sanoi, pöyhötellen hamettaan:

-

--- "Ne on kiiltomatoja... Kas kuinka niitä on paljo tänä iltana...

-ja kuinka ne loistavat!"...

-

-Hänen silmänsä loistivat myös tavattomasta valosta.

-

--- "Tietävät ukkosta varmaan"... jupisi Georges vieläkin kokonaan

-väristen.

-

-Ukkonen olikin tulossa. Hetkittäin kulki kovia tuuliaispäitä,

-kuljetellen lehtiä ja pölyä toisesta päästä pyökistöä toiseen, He

-kävelivät vielä vähäisen ja menivät sitte kaikki kolme saliin.

-Nuoret tytöt ottivat työnsä, Georges koetti lukea sanomalehteä,

-sill'aikaa kuin rouva Fromont puhdisti sormuksiaan ja herra Gardinois

-viereisessä suojassa pelasi biljaardia.

-

-Ilta näytti Sidoniesta kauhean pitkältä. Hän ei halunnut muuta, kuin

-päästä olemaan yksin, vapaana ajatuksineen.

-

-Mutta hänen pienen huoneensa hiljaisuudessa, kun hän oli sammuttanut

-tulen, joka haittaa ajatuksia liian selvään valaisemalla

-todellisuutta -- sielläpä sitä oli mietteitä ja riemastusta!...

-Georges rakasti häntä, Georges Fromont, tehtaan perillinen!... He

-menisivät naimiseen; hän tulisi rikkaaksi... Tuossa turhamielisessä

-sielussa, näet, ei ensimmäinen lemmen suudelma herättänyt muuta, kuin

-kunnianhimon ja ylellisyyden aatteita.

-

-Tullaksensa oikein vakuutetuksi rakastajansa totisuudesta, koki hän

-johdattaa mieleensä heidän kohtauksensa vähimmätkin seikat, hänen

-silmäinsä osoitteen, halailunsa innon ja suu suuta vasten kuiskutetut

-valat kiiltomatojen hämärässä valossa, jonka yksi ainoa juhlallinen

-hetki oli iäksi hänen sydämeensä kiinnittynyt.

-

-Oi, noita Savignyn kiiltomatoja!

-

-Koko yön ne tuikahtelivat, kuni tähdet, hänen suljettujen silmiensä

-edessä. Puisto oli täynnä niitä, aina sen etäisimpiin, pimeisin

-polkuihin saakka. Siellä oli ilotulia pitkin nurmikkoa, puissa ja

-pensaissa... Käytävien hieno hiekoitus ja joen laineet vilisivät

-viheriäisiä säkeneitä, ja kaikki nuo pienen pienet valkeat

-muodostivat, kuin juhlatulituksen ikään, johon Savigny näkyi olevan

-verhottu hänen kunniakseen, viettämään Georges'en ja Sidonien

-kihlajaisia...

-

-Kun hän seuraavana päivänä nousi ylös, oli hänen aikeensa valmis.

-Georges häntä rakasti, se oli varma. Aikoiko hän naida hänet?...

-Ett'ei, sen hän kyllä arvasi, veitikka! Mutta se ei häntä

-säikyttänyt. Hän tiesi olevansa kyllin luja saamaan vallan tuosta

-lapsellisesta, samalla heikosta ja innokkaasta hengestä. Sitä oli

-vaan vastusteltava, ja sen hän juuri tekikin.

-

-Muutaman päivän kuluessa oli hän välinpitämätöin, tarkkaamatoin ja

-tahallaan sokea ja muistitoin. Georges tahtoi puhutella häntä, saada

-jälleen auvoisen hetken, mutta Sidonie väisti häntä, pani aina jonkun

-heidän väliinsä. Silloin hän kirjoitti.

-

-Hän vei itse kirjeensä kiven koloon, lähelle kirkasta lähdettä,

-joka kutsuttiin "Kummitukseksi" ja jota suojasi olkikatos puiston

-perällä...

-

-Sidoniesta oli tuo ihanaa. Iltasella täytyi valehdella, keksiä joku

-tekosyy päästäkseen yksin "Kummituksen" luo. Puiden varjo tien

-poikki, kolkon yön levottomuus, juoksu ja mielenliikutus saivat hänen

-sydämensä suloisesti sykähtelemään. Hän löysi kirjeen, joka kasteesta

-ja lähteen vahvasta kylmästä oli neiteä ja niin valkoinen kuutamossa,

-että hän sen kätki hyvin sukkelaan pelosta tulevansa yllätetyksi.

-

-Sitte, kun hän oli yksin, kuinka hauska avata se, lukea noita

-lumoavia kirjaimia, noita rakkauden lauseita, joiden sanat

-heijastivat sinisien ja keltaisien, huikaisevien kehien ympäröiminä,

-ikäänkuin hän olisi lukenut kirjettään auringon paistehessa.

-

-"Minä lemmin teitä... Lempikää minua..." kirjoitti Georges jos

-johonkin tapaan.

-

-Ensin ei Sidonie vastannut; mutta kun hän huomasi hänen jo

-olevan aivan vangitun, täydellisesti käsissään ja vimmassa hänen

-kylmyydestään, ilmoitti hän suoraan:

-

--- Minä en tahdo rakastaa muita, kuin miestäni...

-

-Oi, hän oli jo täydellinen nainen, tuo pikku Chèbe.

-

-

-

-

-V.

-

-

-Kuinka pikku Chèben histooria loppui.

-

-Tuli sitte syyskuu.

-

-Metsästys oli koonnut hoviin suuren, meluavan ja rahvasmaisen seuran.

-Oli pitkiä aterioita, joissa nuo rikkaat porvarit viivyttelivät

-talonpoikain pitkäpiimäisyydellä, väsymyksellä ja uneliaisuudella.

-Vaunuilla mentiin metsästäjiä vastaan syksynhämärästä jo kylmille

-teille. Usma kohosi leikatuilta pelloilta; pelästyneet otukset lentää

-hipasivat vakoja pitkin, päästäen ruikuttavia ääniä, ja yö näkyi

-lähtevän ulos kaikista metsistä, joiden kamala synkeys kasvamalla

-kasvoi, peittäen kentät ja kedot.

-

-Vaunujen lyhdyt sytytettiin ja lämpimästi, auki käärittyjen

-peitteiden alla, ajaa kiidätettiin kotia, raikkaan tuulen hyväillessä

-kasvoja. Komeasti valaistu sali täyttyi pauhusta ja naurusta.

-

-Claire Fromont, jota seuran raakuus vaivasi, ei puhellut sanaakaan.

-Sidonie taas loisti täydessä valossaan. Ajo oli vilkastuttanut hänen

-vaalean hipiänsä ja parisilaiset silmänsä. Hän osasi nauraa hyvin,

-käsitti ehkä vähän liika paljon ja siellä olevista ihmisistä näkyi

-olevan ainoa oikea nainen. Hänen menestyksensä hurmasi Georgesen

-kokonaan, mutta mitä etemmäksi tämä meni, sitä maltikkaammin

-käyttäytyi Sidonie. Siitä pitäen päätti Georges, että hän oli oleva

-hänen vaimonsa. Hän vannoi sen itselleen tuolla heikkojen luonteiden

-liioitellulla vakuuttamisella, luonteiden, jotka aina näkyvät

-edeltäkäsin taistelevan niitä väitteitä vastaan, joiden eteen he

-tietävät kerran taipuvansa...

-

-Pikku Chèbestä oli tämä ihanin hetki hänen elämässään. Lukuun

-ottamattakaan kaikkia kunnianhimoisia tarkoituksia, oli hänen

-virnailevasta ja teeskentelevästä luonteestaan omituinen viehätys

-tuossa salaperäisesti johdetussa rakkauden juonessa, kemujen ja

-pitojen keskellä.

-

-Ei kukaan heidän ympärillä olevistaan aavistanut niitäkään. Claire

-oli siinä raittiissa ja ihanassa nuoruuden i'ässä, jolloin henki,

-puoleksi puhjenneena, mieltyy asioihin, joita se tuntee, sokealla

-luottamuksella, laisinkaan vilppiä ja valhetta tietämättä. Herra

-Fromont ajatteli vaan kauppa-asioitaan. Hänen vaimonsa puhdisteli,

-kuin vimmattu, hohtokiviään. Muita ei ollut pelättävänä, kuin ukko

-Gardinois'ia ja hänen pieniä naskalisilmiään; mutta Sidoniehan

-huvitti häntä ja jospa hän olisikin jotakin saanut ilmi, niin ei hän

-ollut mies, joka olisi saattanut hänet tulevaisuuttaan puuttumaan.

-

-Sidonie riemuitsi, kun äkkinäinen, odottamatoin turma kumosi hänen

-toiveensa.

-

-Eräänä sunnuntai-aamuna, palatessaan väjymysmetsästykseltä, tuotiin

-herra Fromont kotia kuolettavasti haavoitettuna. Metsäkauriisen

-tähdätty laukaus oli sattunut hänen ohimoihinsa. Koko hovi oli

-ylösalaisin.

-

-Metsästäjät, niiden joukossa osaamatoin ampuja, lähtivät kiiruusti

-Parisiin. Claire, mieletöinnä murheesta, ei heittänyt huonetta,

-jossa hänen isänsä makasi viimeisessä hengen lähdössä, ja Risler,

-tapauksesta tiedon saatuaan, tuli kohta hakemaan Sidoniea.

-

-Lähtöpäivän aattona oli tällä yhtymys Georgesin kanssa "kummituksen"

-luona, jäähyväis-yhtymys, tuskallinen ja salainen, sekä juhlallinen

-kuoleman läheisyyden tautta. Vannottiin sentään ainaista rakkautta;

-sovittiin paikasta, jonne voisi kirjoittaa. Ja erottiin.

-

-Surullinen palaus.

-

-Tuota pikaa tuli hän jälleen jokapäiväiseen elämäänsä, ollen Rislerin

-epätoivon vartioimana, hänelle kun rakkaan isäntänsä kuolema oli

-korvaamatoin vahinko. Kotiin tultuaan piti Sidonien kertoa hänelle

-olonsa vähimmätkin seikat, puhua hovin asukkaista, vieraista,

-pidoista, päivällisistä ja viimeisestä onnettomuudesta. Mikä

-rangaistus Sidonielle, joka, kokonaan yhden ja aina saman ajatuksen,

-omana, kovin kaipasi hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Sepä ei vielä

-ollut kaikkein hirveintä.

-

-Ensimmäisestä päivästä saakka oli Frans tullut istumaan vanhalle

-paikalleen; hänen etsivät katseensa ja sanansa, lausutut Sidonielle

-yksistään, näyttivät hänestä sietämättömän vaativilta.

-

-Huolimatta kaikesta arkuudestaan ja luottamattomuudestaan, luuli

-poika parka omaavansa hyväksytyn ja malttamattoman sulhasen oikeuden,

-ja pikku Chèben täytyi jättää unelmansa, vastatakseen velkojalleen

-lykkäämällä yhä tuonnemmaksi maksuajan.

-

-Tuli kuitenkin päivä, jolloin ratkaisemattomuus enää oli mahdotoin.

-

-Hän oli luvannut naida Franssin, kun tämä oli saanut paikan, ja nyt

-tarjottiin hänelle semmoinen Etelässä, insinöörinä Grand'-Comben

-valimolla. Yksinkertaiselle taloudelle oli se tarpeeksi.

-

-Minkäänlaista keinoa ei ollut peräytyä.

-

-Täytyi altistua tai löytää veruke. Mutta mikä?...

-

-Tuossa kovassa pulassa ajatteli hän Désiréetä. Vaikk'ei pikku ontuva

-koskaan ollut uskonut hänelle salaisuuksiaan, tiesi Sidonie hänen

-kovin rakastavan Franssia. Kauan aikaa jo oli hän arvannut sen

-noilla virnailevan tytön silmillään, -- kirkkailla ja muuttelevilla

-kuvastimilla, jotka heijastivat muiden kaikki ajatukset, näyttämättä

-laisinkaan omiaan. Ehkäpä juuri tuo ajatus, että toinen nainen

-rakasti hänen sulhastaan oli ihan alussa tehnyt hänen mielessään

-Franssin rakkauden kärsittävämmäksi, ja niinkuin haudoille pannaan

-muistopatsaita, etteivät ne näyttäisi niin surullisilta, niin

-olivat Désiréen sievät, pienet, kelmeät, kasvot tuon niin synkeän

-tulevaisuuden kynnyksellä, tehneet sen hänestä vähemmin kamalan

-näköiseksi.

-

-Nyt hankki tämä hänelle kunniallisen ja helpon tekosyyn päästä

-lupauksestaan.

-

--- En! näetsen, äiti, sanoi hän kerran rouva Chèbelle, en koskaan

-minä suostuisi matkaan saattamaan onnettomuutta ystävälleni. Minulla

-olisi siitä liika kovat tunnon vaivat... Désirée raukka! Etkös sitte

-ole huomannut, kuinka sairaannäköinen hän on ollut minun tuloni

-jälkeen ja kuinka hän katselee minuun rukoilevasti?... En! minä

-en tahdo tehdä hänelle tuota vaivaa, minä en vie häneltä hänen

-Franssiaan...

-

-Ihmetellessäänkin tyttärensä jalomielisyyttä, piti rouva Chèbe

-kuitenkin tuon uhrauksen liioiteltuna, väittäen vastaan:

-

--- Ota vaari, lapseni, me emme ole rikkaita... Semmoinen mies, kuin

-Frans, ei ole tarjona joka päivä.

-

--- Sitä pahempi! Minä en naimisiin menekään... selitti suoraan

-Sidonie, ja pitäen verukettaan hyvänä, iski hän siihen innolla

-kiinni. Ei mikään saanut häntä muuttamaan ajatustaan, ei Franssin

-kyyneleet, jota tuo hämärien syiden verhoama epäys saattoi

-toivottomuuden, eikä Rislerin rukoukset, jolleka rouva Chèbe

-suurimmassa salaisuudessa oli kuiskannut tyttärensä syyt ja joka,

-kaikesta huolimatta, ei voinut olla moista uhrausta ihmettelemättä.

-

--- Elä häntä soimaa, kah!... Hän on enkeli sanoi hän veljelleen,

-koettaen rauhoittaa häntä.

-

--- Niin kyllä, enkeli hän on, puolsi rouva Chèbe huoaten, niin

-ett'ei petetyllä rakastaja paralla ollut oikeutta edes valittaakaan.

-Epätoivossa päätti hän jättää Parisin ja paon vimmassa näytti

-Grand'-Combe hänestä liian läheiseltä, jonka tähden hän etsi ja saikin

-tarkastajan paikan Ismailiassa, Suezin kannaksen töissä. Hän lähti

-niitäkään tietämättä tahi tahtomattakaan tietää mitään Désiréen

-rakkaudesta, ja kumminkin, kuin hän tuli jäähyväisille, loi armas

-heikko tytti häneen kauniita kainoja silmäilyjä, joissa selvään oli

-kirjoitettu:

-

-"Minä teitä rakastan, ell'ei hän rakasta"...

-

-Mutta Frans Risler ei osannut lukea noiden silmäin kirjoitusta.

-

-Kaikeksi onneksi on kärsimään tottuneilla sieluilla loppumatointa

-kärsiväisyyttä. Ystävänsä lähdettyä, kävi pikku ontuva sievän

-kuvitusvoimansa kannattamana, jonka hän isältään oli perinyt ja hänen

-nais-luonteensa oli puhdistanut, jälleen miehuullisesti työhönsä,

-sanoen:

-

--- Minä odotan häntä.

-

-Ja siitä pitäen aukaisi hän ihko auki lintuinsa siivet, ikäänkuin he

-olisivat lähteneet toinen toisensa jälkeen Ismailiaan Egyptiin... Ja

-sepä oli kauas!

-

-Ennen laivaan astumistaan kirjoitti nuori Risler Marseilestä

-Sidonielle vielä viimeisen kirjeensä, samalla koomillisen ja

-liikuttavan, jossa onnetoin insinööri, sekoittamalla yhteen

-teknillisimmät seikat sydäntä särkevimpiin jäähyväisiin, ilmoitti

-lähtevänsä, pakahtuvin sydämmin, _Sahib_-nimisellä kuljetuslaivalla,

-"tuhannen viidensadan hevosvoiman aluksella", ikäänkuin hän olisi

-toivonut, että moinen melkeä höyry-hevosten luku vaikuttaisi tuohon

-kiittämättömään, jättämällä häneen ikuiset tunnon vaivat. Mutta

-Sidoniella oli aivan muita asioita mielessä.

-

-Häntä rupesi huolettamaan se, ett'ei Georgesista ollut mitään

-kuulunut. Savignystä tultuaan oli hän saanut yhden kerran tietoja

-häneltä, eikä sitte enää. Kaikki hänen kirjeensä olivat vastaamatta.

-Totta on, että hän Risleriltä oli kuullut Georgesilla olevan paljo

-askareita ja että hänen setänsä kuolema, jonka kautta tehtaan johto

-oli joutunut hänen huostaansa, oli tuottanut hänelle vastaavaisuuden

-yli hänen voimiensa... Mutta olla sanaakaan kirjoittamatta!

-

-Porraslavan ikkunasta, jossa hän oli jälleen ottanut hiljaiset

-asemansa -- sillä hän oli laittanut niin, ett'ei tarvinnut

-enää palata neiti Le Miren luo -- koki pikku Chèbe saada nähdä

-lemmittynsä, tähysteli kaikkia hänen hommiaan, pihalla ja

-rakennuksissa, ja iltasella, Savignyn juna-aikana, näki hän hänen

-nousevan vaunuihinsa lähteäkseen tätinsä ja serkkunsa luo, jotka

-viettivät surunsa ensi kuukaudet iso-isän luona maalla.

-

-Tuo kaikki häntä huoletti ja pelotti; ja tehtaan läheisyys etenkin

-teki Georgesin kaukana olon vieläkin tuntuvammaksi. Sanokaahan,

-että vähä kovemmin huutamalla, hän olisi saanut hänen kääntymään!

-Sanokaahan, ettei ollut kuin seinä, joka eroitti heitä! Ja kumminkin

-olivat he sinä hetkenä hyvin kaukana toisistaan.

-

-Muistatteko, pikku Chèbe, tuota ikävää talvi-iltaa, kun kelpo Risler

-tuli vanhempienne luo omituisen näköisenä ja sanoen: "Suuria uutisia!"

-

-Suuria uutisia todellakin.

-

-Georges Fromont oli vast'ikään käynyt hänelle ilmoittamassa, että

-hän, yhtäpitävästi, setänsä viimeisen tahdon kanssa, aikoo naida

-Claire serkkunsa, ja koska hän suorastaan ei voinut yksin tehdasta

-johtaa, oli päättänyt ottaa hänet osakkaaksi ja antaa liikenteelle

-toiminimen: _Fromont nuorempi ja Risler vanhempi_.

-

-Mitäs te teitte, pikku Chèbe, pitääksenne kylmäverisyyttänne,

-kuultuanne, tehtaan teiltä hukkaan menevän ja toisen naisen anastavan

-paikkanne? Kamala ilta!... Rouva Chèbe parsiskeli pöydän ääressä,

-herra Chèbe kuivasi valkean edessä pitkällä matkustuksella sateesta

-kastuneita vaatteitaan. Oi, kurjaa kotia, täynnä murhetta ja ikävää!

-Huonosti valaisi lamppu. Pikainen ateria oli jättänyt suojaan hajun

-köyhien keitoksista. Ja tuota Risleriä, joka riemun hurmoksissa

-jutteli, intoili ja teki suunnitelmiaan!

-

-Kaikki nuo asiat ahdistivat sydäntänne, tekivät petoksen mielestänne

-vieläkin kauheammaksi, verrattuna rikkauksiin, jotka pakenivat

-kurotettuja käsiänne, ja katalaan keskulaisuuteen, jossa olitte

-tuomittu elämään...

-

-Siitä hän oli kovasti ja kauan sairaana.

-

-Vuoteessaan ollen, kun ikkunat varjostimien takana tärisivät, luuli

-tuo onnetoin aina, että Georgesin häävaunut kulkivat alahalla

-kadulla; ja siitä hän sai hermosetiä, äänettömiä, selittämättömiä

-kuin vihankuume, joka häntä riudutti.

-

-Vihdoin sai aika, nuoruus, ja hänen äitinsä sekä erittäinkin Désiréen

-huolet, joka nyt tiesi mikä uhraus hänelle oli tehty, taudista

-voiton. Mutta kauvan oli Sidonie hyvin heikko, kuolettavan surun ja

-itkun halun vaivuttamana, joka hermotaudin tavoin häntä pudisteli.

-

-Milloin sanoi hän tahtovansa matkustaa ja jättää Parisi, milloin taas

-piti hänen päästä luostariin. Hänen omaisensa olivat hänestä kovin

-murheissaan, etsittiin syytä tuohon eriskummalliseen tilaan, joka

-oli vielä huolettavampi, kuin tauti, -- kun hän yht'äkkiä tunnusti

-äidilleen murheittensa salaisuuden.

-

-Hän rakasti näet Risler vanhempaa... Hän ei ollut muka koskaan

-uskaltanut sanoa sitä, mutta häntä hän rakasti, eikä Franssia.

-

-Tuo uutinen hämmästytti kaikkia, Risleriä enemmän kuin muita; mutta

-pikku Chèbe oli niin kepo, katseli häntä niin suloisilla silmillä,

-että tuo kunnon mies rakastui häneen oitis, kuin hullu. Ehkäpä myös,

-hänen sitä arvaamatta, tuo rakkaus oli ollut hänen sydämensä pohjalla

-jo kauvankin aikaa...

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ja, näet sen, miksikä nuori rouva Risler, ihan valkoisena

-hääpukineessaan, hääpäivä-iltana katseli, voittoisasti hymyillen,

-porrasikkunaan, johon kymmenen vuotta hänen elämästään oli ikäänkuin

-ahtaasti puitettu. Tuo kopea hymy, jossa myöskin syvällistä surkua

-ja pientä ylenkatsetta kuvautui, jota vasta rikastunut voikin tuntea

-alottelujensa keskulaisuutta kohtaan, tarkoitti selvään köyhää

-ja riutunutta lasta, jonka hän oli näkevinään tuolla ylähällä

-vastassaan, menneen ajan ja yön synkeydessä, ja jolle hän näkyi

-sanovan tehdasta osoitellessaan:

-

--- Mitäs tuosta sanot, pikku Chèbe?... Näet sen, tässä sitä ollaan

-nyt...

-

-

-

-

-

-

-TOINEN KIRJA.

-

-

-

-

-I.

-

-Vaimoni vastaanottopäivä.

-

-

-Kello on kaksitoista. Marais on murkinalla.

-

-_Angelus_-soiton mataliin väräjämisiin Saint-Paulissa,

-Saint-Gervaissä ja Saint-Denis du Saint-Sacrementissa sekaantuu --

-pihoilta kohoten -- tehdaskellojen kimeä helinä. Kullakin niistä on

-oma omituinen muotonsa. Siinä on surullisia ja iloisia, vireitä ja

-uneliaita. Siinä on rikkaita, onnellisia kelloja, jotka kilisevät

-sadoille hengille; köyhiä, ujoja, jotka ikäänkuin piilottuvat muiden

-taa ja tekeytyvät pienen pieniksi, peläten, että heitä vararikko

-kuulisi. Ja sitte valheellisia ja röyhkeitä, jotka soittavat

-ulkolaisille, kaduille, uskotellakseen, että muka ollaan mokomakin

-kauppahuone ja että väkeä paljo löytyy.

-

-Jumalan kiitos ei Fromont'in tehtaan kello niitä ole. Se on vanha

-kunnon kello, hiukan rämisevä vaan, tunnettu Maraissa jo viisitoista

-vuotta aikaa, eikä se joutilaana ole ollut koskaan muulloin kuin

-sunnuntaina ja kinastuspäivinä.

-

-Sen soidessa käydä marssii koko lauma työmiehiä vanhan rakennuksen

-portista ja hajoaa likeisiin ruokaloihin. Oppipojat käyvät jalkakadun

-laidalle muurarien kanssa istumaan. Saadakseen puolen tuhtia

-joutoaikaa, einehtivät he viidessä minuutissa, syöden kaikkea, mitä

-kuljetellaan Parisissa kiertolaiskansaa ja köyhiä varten, niinkuin

-kastanjia, pähkinöitä, omenia, ja heidän rinnalla taittelevat

-muurarit isoja leipäkakkuja, jotka ovat ihan valkoisia jauhosta

-ja kalkista. Naisilla on kiire ja he juosta varvastavat pois.

-Jokaisella heistä on lapsi katsottava kotona tai lasten majassa,

-vanha sukulainen tai talous hoidettavana. Tehdasilman tukehduttamina,

-silmäluomet turvoksissa, hiukset tummina samettipaperin hienosta

-yskittävästä pölystä, kiiruhtavat he, vasu käsivarrella, pitkin

-täpö täysiä katuja, joilla hevosradan vaunut hädin tuskin pääsevät

-kulkemaan väen tulvan takia.

-

-Portin lähellä, istuen pyykkikivellä, jota ratsastajat ennen olivat

-käyttäneet hevosen selkään noustakseen, katseli Risler hymysuin

-lähtöä tehtaalta. Hänestä oli aina hyvää, tuo yhteinen arvossa pito,

-jota häntä kohtaan osoittivat kaikki nuo kunnon ihmiset, jotka hän

-tunsi siitä saakka, jolloin hän oli pieni ja alhainen niinkuin

-hekin. Sanat "hyvää päivää, herra Risler", jota niin monet erilaiset

-ja lempeät äänet lausuivat, oikein lämmittivät hänen sydäntään.

-Pelotta lähestyivät häntä lapset, pitkä partaiset piirustajat, osaksi

-työmiehiä, osaksi taiteilijoita, pistivät hänelle ohimennen kättä,

-sinutellen häntä. Kenties oli kaikki tämä vähä liian ystävällistä,

-sillä kunnon mies ei ollut vielä käsittänyt uuden asemansa

-viehätystä ja arvoa, ja tunnenpas erään, jonka mielestä tuommoinen

-yhtäkaikkisuus on nöyryyttävää. Mutta tuo eräs ei voi häntä tällä

-hetkellä nähdä, ja isäntä käyttää sitä hyväkseen kelpolailla

-syleilläkseen vanhaa kirjanpitäjää Sigismundia, joka astuu kaikesta

-viimeisenä, jäykkänä, pienoisena, isoon kaulukseensa kiristettynä ja

-paljain päin -- oli minkälainen ilma hyvänsä -- peläten veren syöksyä

-päähän.

-

-Risler ja hän ovat maanmiehiä. Heidän ystävällinen kunnioituksensa

-toistansa kohtaan on alkuansa niiltä ajoilta, kun he tulivat

-tehtaasen, jolloin he yhdessä suurustivat pienessä maitolassa kadun

-kulmassa, jonneka Sigismund nyt menee aivan yksin ja valitsee

-ruoaksen seinälle ripustetusta taulusta...

-

-Mutta varo! tuossa tulla laskettaa Fromont nuoremman vaunut portista.

-Aamusta saakka on hän ollut ajolla; ja molemmat osakkaat, astuessaan

-veikeään taloon päin, jossa he asuvat aivan puutarhan perällä,

-haastelevat ystävällisesti asioistaan.

-

--- Minä kävin Prochassonilaisten luona, sanoi Fromont nuorempi.

-Siellä minulle näytettiin uusia malleja, totta vie, hyvin sieviä...

-Pitää olla varoillaan. Siinä on meillä vaarallisia kilpailijoita.

-

-Rislerpä ei ole huolissaan. Hän tuntee hyvin kykynsä ja kokemuksensa,

-ja sitte... mutta tämä suurimmalla luottamisella... on hän

-ihmeellisen keksinnön jäljillä, täysikuntoisen painimen, jonkin...

-annapahan olla, sitte nähdään. Jutellessaan tulevat he puutarhaan,

-joka on hoidettu, kuin skveeri, pallomaisine akaasioineen, jotka

-ovat yhtä vanhat, kuin kartano, ja komeine seineliäineen, jotka

-peittelevät mustia, korkeita seiniä.

-

-Fromont nuoremman rinnalla on Risler kauppapalvelijan näköinen, joka

-tekee tiliä isännälleen. Joka askeleella pysähtyy hän puhuakseen,

-sillä hänen liikkeensä ovat raskaat, ajatuksensa hitaiset, ja

-työläästi tulevat häneltä sanansa esiin. Oi, jospa hän näkisi tuolla

-ylähällä, toisen kerroksen ikkunan takana pienet ruusukasvot, jotka

-vaarin ottavat kaikki tarkasti...

-

-Rouva Risler odottaa miestään aamiaiselle ja tuskastuu kunnon miehen

-hitaisuudesta. Kädellään viittaa hän hänelle: "Hyvä on jo!" Mutta

-Risler ei sitä huomaa. Hän on puuhassa pikku Fromont'in, Georges'in

-ja Clairen tytön kanssa, joka, loistaen karikoissaan imettäjänsä

-käsivarrella, on ulkona auringon paisteessa. Kuinka hän on siro. --

-Se on ihan teidän kuvanne, rouva Chorche.

-

--- Niinkö pidätte, hyvä Risler? kaikki kumminkin sanovat hänen

-tulevan isäänsä.

-

--- Kyllä, vähän... Mutta sentään...

-

-Ja siitä sitte kaikki, isä ja äiti, Risler ja imettäjä hakemaan

-toimessaan yhtäläisyyttä tuosta pienestä ihmisen alusta, joka

-katselee heitä epämääräisin silmin, huikaistuna aivan elämästä ja

-päivästä. Puoleksi avatusta ikkunasta kumartuu Sidonie katsomaan,

-mitä he tekevät ja miks'eikä miehensä tule.

-

-Sillä hetkellä pitelee Risler pikkuruista sylissään, tuota somaa

-myttyä valkoisia kankaita ja heleitä nauhoja, ja koettelee sitä

-naurattaa ja jokelluttaa, hyväillen isoisän tavoin. Kuinka hän on

-vanhan näköinen, mies parka! Iso ruumiinsa, jota hän pienentää lapsen

-edessä, karkea äänensä, joka käy kumeaksi vienontaessa, ovat sekä

-rumia että naurettavia.

-

-Ylähällä polkaisee hänen vaimonsa jalkaa ja mutisee hampaiden lomitse:

-

--- Hölmö!...

-

-Vihdoin, odottamaan väsyneenä, lähettää hän ilmoittamaan herralle,

-että aamiainen on pöydällä; mutta huvi on parhaimmallaan, niin ett'ei

-herra tiedä, miten keskeyttää tuota ilon ja kikatuksen puuskaa. Hän

-saapi sentään lapsen annetuksi imettäjälle ja pujahtaa portaille

-nauraen sydämen täydeltä. Hän nauraa vielä tullessaan ruokasaliin;

-mutta vaimonsa katse keskeyttää hänen tuossa paikassa.

-

-Sidonie istuu pöydässä, täysi ruo'an lämmitin edessään. Hän on,

-näköään, vaseti huonolla tuulella tuossa uhrin asennossaan:

-

--- Vihdoin viimein... Sepä onni.

-

-Risler käy istumaan, hiukan häpeissään.

-

--- Älä suutu kultaseni. Lapsihan on niin...

-

--- Olenhan teitä pyytänyt, ett'ette minua sinuttelisi. Se ei käy

-laatuun meidän kesken.

-

--- Mutta yksin kun ollaan?

-

--- Sepähän, ett'ette opi mukautumaan uuteen asemaamme... Ja kuinkas

-sitte käy? Ei kukaan täällä minua kunnioita. Akilles ukko minua

-tuskin tervehtii kulkiessani hänen koppelinsa sivutse. Tosinhan en

-minä ole mikään Fromont, eikä minulla ole vaunuja...

-

--- Olehan kultaseni, sinä... tuota... te kyllä tiedätte, että sinä...

-että te voitte käyttää rouva Chorchen vaunuja.

-

--- Kuinka monta kertaa pitää minun teille sanoman, ett'en minä tahdo

-niitäkään sitoumusta tuon naisen kanssa.

-

--- Mutta Sidonie...

-

--- Kyllä, me tiedetään, sehän on päätetty... rouva Fromont on Jumala

-itse. Häntä ei muka saa koskeakaan. Ja minun, minun täytyy taipua

-olemaan mitätöin talossa, antaa nöyristää itseäni, tallata itseäni

-jaloissa...

-

--- Olehan, olehan, kultaseni...

-

-Risler parka koettaa välittää ja puhua rakkaan rouva Chorchensa

-hyväksi. Mutta hän on taitamatoin. Se on pahin lepytys; ja silloinpa

-vasta Sidonie puhkeaa sanoihin:

-

--- Minä teille sen sanon, että hän hiljaisine katsantoineen on

-pöyhkeä ja häijy nainen... Ensiksi hän minua inhoo, sen minä

-tiedän... Niin kauan kuin minä olin pikku Sidonie parka, jolle

-viskattiin särkyneet lelut ja vanhat vaatteet, oli kaikki hyvin;

-mutta nyt, kun minä olen rouva, minäkin, niin se se häntä kiusaa

-ja vihaksi pistää... Hän muka etevämpänä on antavinaan minulle

-neuvoja; arvostelee tekojani... Väärin, näet, olen tehnyt pitäessäni

-kamarineitsyttä... Tietty se. Enkös minä muka ollut tottunut

-palvelemaan itseäni?... Joka paikassa etsii hän syytä loukatakseen

-minua. Käydessäni hänen luona keskiviikkoina, niin kuulisittepa,

-millä äänellä hän minulta kyselee tuosta hyvästä rouva Chèbestä...

-Hyvä on! niin. Minä olen Chèbe, hän Fromont. Vertoja ne vetävät

-toisilleen, luulen ma. Minun isoisäni oli rohtoilija. Entä mikäs

-hänen on? Rikastunut talonpoika, koronkiskuri... Äläs huoli, minä

-sen hänelle näytän jonakin päivänä, jos hän rupee liika paljon

-ylvästelemään, ja sanonpa myöskin, että tyttöherjansa, vaikk'eivät

-sitä aavistakaan, on aivan vanhan ukko Gardinois'in näköinen, ja

-Jumala sen tietää, ett'ei hän kaunis ole.

-

--- Oi! sanoi Risler, joka ei saanut sanaakaan vastaukseksi.

-

--- Niin! toden totta neuvon teitä ihmettelemään heidän lastansa! Aina

-se on sairas, ja itkeä tillittää yöt pitkään, kuin kissan pentu,

-ett'en saa maatakaan... Päivällä sitte äidin piano ja loilotukset...

-ral la la la laa... Jospahan se sitte olisi hauskaa soitantoa.

-

-Risler on hyvän osan valinnut. Hän ei sano enää sanaakaan; tuokion

-kuluttua vasta, nähtyään hänen alkavan tyyntyä, päätti hän

-rauhoituksen sievistelemisillä.

-

--- Ollaanpa sitä nyt korea tänään! Mennään kai vieraisin kohta?...

-

-Välttääkseen sinuttelemisen hankaluuksia, käyttää hän epämääräisiä ja

-persoonattomia muotoja.

-

--- En, en mene vieraisin, vastaa Sidonie jonkin laisella

-ylpeydellä. Päin vastoin otan vastaan vieraita, Tänään on minun

-vastaanottopäiväni.

-

-Ja vasten miehensä, kummastuneita, nolostuneita kasvoja, lisää hän.

-

--- Niinpä juuri! tänään on minun vastaanottopäiväni... Rouva

-Fromont'illa on päivänsä; minulla voi kai myöskin olla päiväni,

-luulen ma.

-

--- Epäilemättä, epäilemättä, sanoo kelpo Risler, katsellen

-ympärilleen hiukan levotoinna... Siksipä olikin niin paljo kukkia

-joka paikassa, portailla ja salissa.

-

--- Niin, neitsyt kävi aamulla puutarhassa... Vai oliko se väärin

-tehty? niin, te ette sitä sano, mutta olen varma teidän ajattelevan,

-että siinä olen tehnyt väärin... Luulinpa, että kukat ovat yhtä paljo

-meidän, kuin heidänkin.

-

--- Tietysti... vaan kuitenkin sinun... teidän olisi ehkä pitänyt...

-

--- Pyytää?... Kas niin... nöyryyttää vielä itseäni muutaman

-päivänkakkara raukan ja parin kolmen heinäkorren vuoksi! Enpä niitä

-sentään salaa ottanutkaan, noita kukkia; jo kun hän kohta tulee...

-

--- Tulee vai hän? Kas, sehän on kauniisti... Sidonie hypähtää

-harmissaan:

-

--- Kuinka? Se on kauniisti?... Sekö muka vielä puuttuisi, ett'ei

-hän tulisi. Minä, kun joka keskiviikko istun ikävissäni hänen luona

-turhanpäisen virnakka-parven seurassa.

-

-Hän ei mainitse, sitä, että nuo rouva Fromont'in keskiviikot ovat

-häntä paljo hyödyttäneet, ovat hänelle ikäänkuin kerran viikossa

-ilmestyvänä kuosilehtenä, pienenä ilmoitus-kokoelmana, jossa löytyy

-osotettuna tapa, miten tulla sisään, mennä ulos, tervehtiä, asetella

-kukat telineilleen ja sikarit astiaansa, lukuun ottamattakaan

-piirroksia ja koko jonoa, joka seuraa hyvien ompelijattarien asunnon

-osoitteita ja nimiä. Sidonie ei sano myöskään pyytäneensä kaikkia

-Clairen ystäviä, joista hän noin halveksivasti puhuu, tulemaan

-luokseen hänen vastaanottopäivänään, ja heidän itsen sen valinneenkin.

-

-Tulevatko he? Saattaisiko rouva Fromont nuorempi rouva Risler

-vanhemmalle häpeän jäämällä pois ensimmäisenä perjantaina? Tämä

-huolettaa häntä kuumeen tapaisesti...

-

--- Mutta joutukaahan toki, sanoi Sidonie vähä väliä... Herranen aika,

-kuinka te syötte hitaasti!

-

-Seikka on se, että yksi kelpo Rislerin tavoista on syödä hitaasti,

-sytytellä pöydässä piippuaan ja särppiä kahviaan vähin erin. Tänään

-on hänen heitettävä rakkaat tapansa, piippu jätettävä koteloonsa

-savun takia, ja heti viimeisen palan jälkeen mentävä pukeutumaan

-hyvin sukkelaan, sillä vaimonsa vaatii, hänen, jälkeen puolisen,

-tulemaan vieraita tervehtimään.

-

-Sepä tapaus tehtaalla, kun Risler vanhempi arkipäivänä nähdään olevan

-puettu mustaan takkiin ja juhlakaulahuiviin.

-

--- Häihinkös sinua viedään? huutaa hänelle rahastonhoitaja Sigismund

-ristikkonsa takaa.

-

-Ja Risler, vastaa ylpeän puolisesti:

-

--- Tänään on vaimoni vastaanottopäivä!

-

-Pian tietää koko talo Sidonien vastaanottopäivän; ja Akilles

-ukkokaan, puutarhan hoitaja, ei ole vallan hyvillään siitä, että

-oksia on taitettu kasveista sisään käytävän luona.

-

-Piirustuslautansa ääressä, korkeiden ikkunain valossa, istuu Risler

-heitettyään yltään kauniin takkinsa, joka häntä vaivaa, ja vedettyään

-ylös uuden uutukaiset kalvoisensa, mutta ajatus, että vaimonsa

-odottaa vieraita, huolettaa, vaivaa häntä ja aika ajoin pukee hän

-asunsa mennäkseen kotia.

-

--- Onko kukaan tullut? kysyy hän arasti.

-

--- Ei, ei kukaan.

-

-Kauniisen punaisen saliin -- heillä on, näet, salissa kaikki punaista

-damastia, kuvastin-pöytä on ikkunain välissä ja sievä pöytä keskellä

-heleäkukkaista lattiapeittoa -- on Sidonie asettunut, kuni vieraita

-vartova rouva, tuolipiirin keskelle. Siellä täällä on kirjoja,

-aikakauslehtiä, suikean muotoinen punottu työkopsa silkkisine

-tupsunauhoineen, orvokkivihko kidelasissa ja viheriöitseviä kasveja

-telineillään. Kaikki on lajiteltu säntilleen, niinkuin Fromonti

-Fromont'ilaisilla, alakerroksessa; mutta aisti vaan, tuo näkymätöin

-juova, joka erottaa ylhäisen alhaisesta, ei ole vielä saavutettu.

-Oli ikäänkuin keskulainen ote kauniista laatumaalauksesta. Rouvalla

-itsellään on liian uudet vaatteet, hän näyttää pikemmin olevan

-kylässä, kuin kotonaan. Rislerin silmissä on kaikki mainiota,

-moitteetointa; hän on juuri sitä sanomaisillaan saliin astuessaan,

-vaan vaimonsa vihastuneen katseen edessä seisattuu mies raukka

-pelästyneenä.

-

--- Näette, kello on neljä, sanoi Sidonie hänelle, osoittaen kelloa

-vihan liikkeellä... Ei tule ketään... Mutta Clairelle olen etenkin

-vihoissani, kun ei hän tule... Hän on kotona... minä olen varma

-siitä... kuulen sen.

-

-Päivällisestä saakka oli Sidonie todellakin vaaninut pienintäkin

-melua alakerrassa, lapsen itkua ja oven sulkemista Risler tahtoisi

-mennä alas, välttääkseen alkavaa aamiaispuhetta, mutta hänen vaimonsa

-ei päästä niinikään. Hän ainakin pitäköön seuraa, koska kaikki hänen

-hylkäävät; ja Risler jääpi saamattomana, naulattuna paikalleen,

-kuni ihmiset ikään, jotka eivät uskalla hievahtaa ukkosen aikana

-peläten sen iskua. Sidonie on levotoin, menee ja tulee, muuttelee

-tuolia, panee paikoilleen, katsahtaa sivumennen kuvastimeen, soittaa

-neitsyttä ja lähettää hänen kysymään Akilles ukolta, eikö ole käynyt

-ketään. Hän on häijy tuo Akilles ukko. Kenties vastaa hän, kun joku

-tulee, että rouva on mennyt ulos.

-

-Mutt'ei! Oven vartija ei ole vielä nähnyt ketään.

-

-Äänettömyys ja kummastus. Sidonie seisoo vasemman puolisen ikkunan

-luona; Risler oikeanpuolisen. Sieltä näkyy pieni puutarha, jossa

-alkaa hämärtää, ja musta savu, jota korkea torvi lykkää matalalle

-taivaalle. Sigismundin ikkuna valaistuu ensiksi maakerroksessa;

-rahastonhoitaja valmistaa itse lamppunsa varovaisen huolellisesti ja

-hänen iso varjonsa kulkee liekin edessä, taittuen kahtia ristikkoon.

-Sidonien viha haihtuu hetkeksi noista tutuista asioista.

-

-Yht'äkkiä ajavat pienet vaunut puutarhaan ja pysähtyvät oven eteen.

-Kas vihdoinpa tuli joku. Tuossa kauniissa silkin, kukkien, helmin

-etuleiden, nauhasolkien ja turkiksen pyörteessä, joka kiiti nopeasti

-portaita ylös tunsi Sidonie erään hienon naisen Fromont'ilaisten

-hyvistä tuttavista, rikkaan pronssikauppiaan vaimon. Sepä kunnia

-saada moisia vieraita! Pian, pian, perhe käy asemaan, herra takan

-luo, rouva tuoliin, selailemaan välinpitämättömästi jotakin

-aikakauskirjaa. Hukkaan mennyt asento. Kaunis vieras ei tullutkaan

-Sidonien luo; hän jäi alakerrokseen...

-

-Oi, jospa rouva Georges olisi kuullut, mitä hänen naapurinsa puhui

-hänestä ja hänen ystävistään.

-

-Samassa aukeni ovi, ilmoitettiin:

-

--- Neiti Planus.

-

-Tämä oli rahastonhoitajan sisar, vanha piika raukka, nöyrä ja

-hiljainen, joka piti velvollisuutenaan käynnin veljensä isännän

-vaimon luona. Hän oli ihan hämillään tuosta kiihkeästä vastaanotosta.

-Häntä hyväillään jos joltakin haaralta. "Sehän nyt oli teiltä

-ystävällistä... Tulkaa tok' lähemmäksi valkeata!" Siinä kuullaan ja

-tarkastellaan joka ainoata sanaa. Kelpo Risler hymyilee lämpimästi

-ikäänkuin kiitokseksi. Sidonie itse ilmaisee kaiken armautensa,

-onnellisena näyttäytyäkseen kunniassaan vertaiselleen entisiltä

-ajoilta ja ajatellessaan, että toinen alahalla kuulee varmaan, että

-hänelle on tullut vieraita. Sitte jyristään, mitä mahdollisesti

-enemmän, vetämällä tuoleja, työntämällä pöytää; ja kun vanha neiti

-lähtee pois, loistavana, ihastuneena, ja hämillään, seurataan häntä

-portaille kauhealla kahinalla, ja huudetaan hyvin kovaa, kumartuessa

-käsipuiden yli, että ollaan kotona joka perjantai... Kuulettehan,

-joka perjantai...

-

-Nyt on yö. Salin molemmat suuret lamput ovat sytytetyt. Viereisessä

-suojassa kuuluu neitsyt kattavaa pöytää. Se on päätetty: Rouva

-Fromont nuorempi ei tule.

-

-Sidonie on kalpea vimmasta:

-

--- Näette sen äkäpussia, kun ei voi nousta kahdeksaatoista

-astintakaan... Rouvan mielestä olemme varmaan liian halpaa väkeä...

-Mutta kyllä minä sen kostan...

-

-Ja sen mukaan kuin hän purkaa vihaansa kunnottomiin sanoihin, käy

-hänen äänensä rivoksi, saa alhaisen roistoväen lausunnon, joka

-ilmaisee entisen oppilaan Le Miren makasinista.

-

-Pahaksi onneksi sanoo Risler:

-

--- Kuka sen tietää? Ehkä lapsi oli sairas.

-

-Raivossa kääntyi Sidonie häneen, ikäänkuin tahtoisi hän syödä hänen.

-

-Jätättekö minun rauhaan tuosta lapsesta? Ensinkin, se on teidän

-vikanne, mitä minulle tapahtuu... Te ette saa minua kunnioitetuksi.

-

-Ja kun huoneen ovi tuimasti kiinni paiskattuna, tärisyttää lampun

-kupuja ja kaikkia korukaluja hyllyllä, seisoo Risler yksin,

-liikkumatoinna keskellä salia ja katselee hämmästyneenä ihko

-valkeita kalvoisiaan, leveitä kiilloitettuja jalkojaan, ja jupisee

-koneentapaisesti:

-

--- Vaimoni vastaanottopäivä!

-

-

-

-

-II.

-

-Oikea ja väärä helmi.

-

-

-"Mikä hänen on?... Mitä minä olen hänelle tehnyt?" kyseli Claire

-Fromont usein itseltään ajatellessaan Sidoniea.

-

-Hän ei tietänyt mitään siitä, mitä muinoin oli tapahtunut ystävänsä

-ja Georges'in välillä Savignyssa. Elämältään vilpitöin ja tyyni

-sielultaan kun hän oli, oli hänen mahdotoin aavistaa, mikä

-mustasukkainen ja halpa kunnianhimo oli kasvanut hänen rinnallaan

-viisitoista vuotta. Kumminkin vaivasi häntä, tietämättään miksi,

-tuo ongelmoinen katse, joka hymyili hänelle kylmästi noista somista

-kasvoista. Liioiteltua, lapsuuden ystäväin kesken omituista,

-kohteliaisuutta seurasi yht'äkkiä huonosti salattu viha, kuiva ja

-koskeva puhe, jonka edessä Claire seisoi neuvotoinna kuni arvoituksen

-edessä. Toisinaan yhdistyi myös tuohon levottomuuteen omituinen

-aavistus, hämärä havainto suuresta onnettomuudesta; sillä kaikki

-naiset ovat vähäisen ennustajattaria, ja kaikesta puhtaimmillekin

-valkenee syvällinen paheen tietämättömyys hämmästyttävän kirkkauden

-äkillisistä nä'yistä.

-

-Ajoittain, hiukan pitkänlaisen juttelun, tuommoisen aavistamattoman

-kohtauksen johdosta, jolloin äkkiarvaamatta tavatuista kasvoista

-näkyy niiden todelliset ajatukset, ajatteli rouva Fromont vakaisesti

-tuota omituista pikku Sidoniea; mutta toimellinen, kiire elämä,

-verhottuna lempeensä ja huoliinsa, ei antanut hänelle aikaa pysähtyä

-noihin vähäpätöisyyksiin.

-

-On, todellakin, naisilla, aika jolloin olemus tekee niin pikaisia

-pyöränkäänteitä, että kaikki näköpiirit ja näkökannat muuttuvat,

-muodostuvat uudestaan.

-

-Nuorena tyttönä olisi tuo ystävyys, joka poistui hänestä kappale

-kappaleelta, ikäänkuin pahan käden raastamana, häntä hyvin

-murehdittanut. Mutta hän oli kadottanut isänsä, nuoruutensa suurimman

-rakkauden; sitte oli hän mennyt naimiseen. Tuli sitte lapsi

-ihanine vaatimuksineen joka hetki. Sitä paitsi oli hänellä luonaan

-äitinsä, joka oli vajonnut melkein lapsellisuuteen, jopa oli käynyt

-höperöksikin miehensä surullisen kuoleman takia. Niin toimekkaassa

-elämässä oli Sidonien oikuilla vähän sijaa; ja tuskinpa Claire

-Fromont lienee tullut ihmetelleeksikään hänen aviotaan Rislerin

-kanssa. Selvään oli hän liian vanha Sidonielle mutta yhtä kaikki,

-koska he rakastivat toisiaan.

-

-Harmistuakseen siitä, että pikku Chèbe oli päässyt tuohon

-korkeaan asemaan, tullut melkein hänen, vertaisekseen, semmoisiin

-joutavuuksiin oli Clairen varsin ylevä luonne kykenemätöin. Hän

-olisi, päinvastoin, halunnut täydestä sydämestään nähdä onnellisena

-ja kunnioitettuna tuon nuoren vaimon, joka asui liki häntä, eli niin

-sanoakseni hänen elämätään ja oli ollut hänen lapsuutensa kumppani.

-Sangen ystävällisesti koetti hän häntä neuvoa, johtaa maailmaan, niin

-kuin tehdään lahjakkaan maalaistytön kanssa, jolta puuttuu aivan

-vähän tullakseen viehättäväksi.

-

-Kahden kauniin ja nuoren naisen kesken ei neuvoja niin helposti oteta

-vastaan. Eräänä suurena päivällispäivänä vei rouva Fromont rouva

-Rislerin huoneesensa ja hymyili hänelle suoraan silmiin, sanoakseen

-hänelle häntä suututtamatta:

-

--- Kovin paljo koruja, kultani... Ja sitte, näet, korkeakauluksisten

-vaatteiden kanssa ei panna kukkia tukkaan... Sidonie punastui, kiitti

-ystävätään, mutta sydämensä pohjaan kirjoitti hän kaihon lisää häntä

-vastaan.

-

-Clairen vieraiden joukossa häntä kohdeltiin jotenkin kylmästi

-

-Saint-Gervainin etukaupungilla on vaatimuksensa, mutta elkääpä

-luulko, ett'ei Marais'illa ole omansa myöskin!

-

-Nämä elinkeinolaisten, rikkaiden tehtailijain vaimot ja tyttäret

-tiesivät pikku Chèben histoorian, olisivatpa arvanneetkin sen yksin

-hänen tavastaan esiytyä ja olla heidän seurassaan.

-

-Sidonie ei mitenkään ollut siihen oleentua. Häneen oli jäänyt jotakin

-puotimamselin tapaista. Hänen hiukan väkinäiset, toisinaan liika

-nöyrät herttaisuuden osotuksensa loukkasivat samoinkuin teeskennelty

-ääni puodeissa; ja hänen ylenkatseellinen ryhtinsä muistutti

-johtajattarien kopeita katsantoja, jotka uutismakasiineissa, koreissa

-mustissa silkkivaatteissaan, joita panevat jälleen varastoonsa

-illalla pois lähtiessään, katselevat mahtavasti, suurikiharaisten

-hiuslaitostensa korkeudelta, vähäistä kansaa, joka tinkiä uskaltaa.

-

-Hän havaitsi, että, häntä tutkittiin ja arvosteltiin, ja hänen

-kainoutensa oli pakotettu varustaimaan sotaan. Nimet, jotka hänen

-läsnä ollessa lausuttiin, huvit, pidot, kirjat, joista puhuttiin,

-olivat hänelle tuntemattomat. Claire teki parastaan pitääkseen häntä

-asiain juoksussa, ja koki yllä pitää häntä muiden tasalla kurotetuin

-käsin, kuin ystävä ainakin; mutta, moni noista naisista piti Sidoniea

-kauniina. Ja siinä oli syytä kylliksi pahaksua hänen olevan heidän

-seuroissa. Muut, ylpeinä miestensä asemasta ja rikkaudestaan, eivät

-voineet osottaa kylliksi loukkaavaa mykkyyttä ja alentuvaista

-kohteliaisuutta häntä kohtaan, siten nöyryyttääkseen pientä

-nousukasta.

-

-Sidonie yhdisti heidät kaikki yhteen sanaan. Clairen ystävät, toisin

-sanoin minun viholliseni!... Mutta oikein vihoissaan ei hän ollut

-kuin yhdelle ainoalle.

-

-Molemmat osakkaat eivät vähääkään aavistaneet, mimmoinen heidän

-vaimoinsa väli oli.

-

-Risler vanhempi, aina vaipuneena painimensa keksimiseen, istuskeli

-toisinaan puoli yöhön saakka piirustuspöytänsä ääressä. Fromont

-nuorempi vietti päivänsä ulkona, einehti klubissaan, eikä ollut

-melkein koskaan tehtaalla. Hänellä oli syynsä siihen.

-

-Sidonien naapuruus saattoi hänen levottomaksi. Tuo kiihkeä oikku

-Sidoniea kohtaan, setänsä viimeiselle tahdolle uhrattu rakkaus tunki

-liian usein hänen muistiinsa korvaamattomine kaipauksineen; ja

-tuntien itsensä heikoksi, oli hän pakosalla. Hän oli vento, ponnetoin

-luonne, kyllin älykäs itseään tuntemaan, liian heikko ohjaamaan

-itseään. Rislerin hääpäivän iltana, oli hän, oltuaan itse naimisessa

-tuskin muutamia kuukausia, löytänyt tuon naisen rinnalla Savignyn

-myrskyiltain täydellisen tyrskyn. Siitä pitäen, voimatta itselleen

-siitä tehdä tiliä, karttoi hän Sidoniea nähdä, puhutella häntä.

-Pahaksi onneksi he asuivat samassa talossa, vaimot kävivät toistensa

-luona senkin kymmenen kertaa päivässä, ja sattumus vei heidät usein

-yhteen; niinpä tapahtui se omituinen asia, että tuo mies, joka tahtoi

-pysyä kunniallisena, hylkäsi kokonaan kotonsa ja haki huvituksia

-muualta.

-

-Claire näki sen hämmästymättä. Hän oli tottunut isänsä kautta tuohon

-alituiseen kauppaelämän "ulkona oloon;" ja noiden poissaolemisien

-aikana, hyvin uuttera velvollisuuksissaan kun oli vaimona ja äitinä,

-keksi hän suuria puuhia, kaikenlaisia toimia, kävelyjä lapsen kanssa

-ja pitkiä levollisia viivähdyksiä päivän paisteessa, joista hän

-palasi ihastuneena tyttökävyn edistyksestä, hurmautuneena kaikkien

-ulkoilmassa olevien pikkuisten ilosta ja naurusta, hänkin, omaten,

-hiukan heidän ilonsäteitä vakaisten silmäinsä pohjalla.

-

-Sidonie kävi ulkona yhtä paljo. Usein yöpuoleen, pakottivat

-Georges'in vaunut portissa rouva Rislerin nopeasti väistymään

-syrjään, kun hän komeassa pu'ussaan palasi suurilta kaupungin

-matkoiltaan. Bulevaardi, näytteille asetetut tavarat ja kauvan

-aikaa valikoidut ostokset ikäänkuin maistelemalla nauttiakseen

-uutta ostamisen huvia, pitivät hänen hyvin myöhään poissa kotoa.

-Vaihdettiin tervehdys, kylmä katse portaiden käänteessä; ja Georges

-meni nopeasti kotiinsa, ikäänkuin turvapaikkaan, kätkien siellä

-hyväilytulvaan häntä kohden ojennetulle lapselleen yht'äkkiä tunteman

-levottomuutensa.

-

-Sidonie se ei näyttänyt enään muistavan mitään, vaan halveksivan

-tuota velttoa ja hentoa luontoa. Muutoin, hänellä oli paljo muita

-askareita.

-

-Heidän punaiseen saliinsa, molempien ikkunoiden väliin, oli hänen

-miehensä sijoittanut pianon.

-

-Kauvan arveltuaan oli Sidonie päättänyt opetella laulua, koska, näet,

-oli liian myöhään ruveta pianoa soittamaan; ja kahdesti viikossa tuli

-rouva Dobson, sievä tuntehikas vaaleaverinen nainen antamaan opetusta

-kahdestatoista yhteen. Läheisten pihain hiljaisuudessa kaikuivat nuo

-a...a...a...t ja o...o...o...t, hartaasti venytettyinä ja senkin

-kymmenen kertaa uudestaan laulettuina, avonaisista ikkunoista, kuin

-jostakin opistosta ikään.

-

-Se oli kyllä, tosiaan, koulutyttö, joka siellä harjoitteli, pieni

-kokematoin ja häilyvä olento, täynnä käsittämättömiä haluja, jonka

-oli kaikki opittava ja tunnettava tullakseen todelliseksi vaimoksi.

-Mutta hänen kunnianhimonsa kellui vaan itse asian pinnalla.

-

--- Claire Fromont soittaa pianoa; minä rupean laulamaan... Hän

-pidetään komeana ja arvoisana naisena, minä tahdon, että minusta

-sanottaisi samaa.

-

-Hetkeäkään ajattelematta hankkiakseen itselleen oppia, vietti

-hän aikansa juoksemalla puodeissa ja suurten kauppiasten luona:

-"Mitä tänä talvena ruvetaan käyttämään." Hän kävi uhkeissa

-tavaranäyttelyissä ja kaikissa, mikä pistää ohikulkijain silmiin.

-

-Noista vääristä helmistä, joita hän kauvan oli käsitellyt, oli

-hänelle jäänyt jotakin näppihin, vähän teennäisraakun tapaista,

-niiden onteloa haurautta, pohjatointa loistoa. Hän oli kyllä itsekin

-väärä helmi, pyöreä, hohtava ja hyvin juotettu, johon alhaiso voi

-tarttua kiinni; mutta Claire Fromont oli oikea helmi, rikasta ja

-samalla maltillista valoa, ja eron voi kyllä, huomata, kun näki

-heidät yhdessä. Saattoi arvata, että toinen oli helmi aina, pikkuinen

-helmi lapsuudesta saakka, kasvanut somuuden ja oivallisuuden

-aineksista, jotka olivat siitä tehneet, harvinaisen ja arvokkaan

-luonnon. Toinen sitä vastoin, oli Parisin, tuon väärien jalokivien

-kauppiaan tekoa, joka jakelee tuhansia ihania, loistavia turhuuksia,

-mutta kestämättömiä, huonosti sovitettuja ja kiinnitettyjä: hän oli

-todellinen rihkamakaupan tuote, jossa hän oli ollut osallisenakin.

-

-Yli muuta kadehti Sidonie Claireä lapsen tähden, joka oli ylenmäärin

-koristeltu kätkyensä uutimista aina imettäjänsä päähineesen saakka.

-Hän ei ajatellut suloisia velvollisuuksia, täynnä kärsimystä ja

-kieltämystä, pitkiä, vaivaloisia uneen tuudittamisia, ja lapsen

-naurusuista, raikkaasta aamukylvystä loistavaa heräämistä. Ei!

-lapsesta piti hän vaan seurana kävelyillä... Sehän on niin kaunista

-tuo koristus häälyvine voineen ja pitkine höyhenineen, joka seuraa

-nuoria äitejä katujen pyörteessä.

-

-Itsellään ei hänellä ollut seuranaan muita, kuin vanhempansa tai

-miehensä. Kernaammin kävi hän ulkona yksin. Kelpo Risler oli niin

-kummallinen rakkaudessaan; hän leikitteli vaimonsa kanssa kuin

-nuken kanssa, nipisteli häntä leukaan ja poskiin, tepasteli hänen

-ympärillään huudellen: "hu! huu!" tahi katsellen häntä suurin hempein

-silmin, kuin ystävällinen ja kiitollinen koira. Tuo typerä rakkaus,

-joka teki Sidoniesta lelun, porsliinikorun, hävetti häntä. Mitä hänen

-vanhempiinsa tulee, niin vaivasivat he häntä seurassa, johon hän

-tahtoi kuulua, ja kohta naimiseen jouduttuaan vapautti hän itsensä

-heistä vähitellen, vuokraamalla heille pienen talon Montrougessa.

-Tämä oli tehnyt lopun pitkätakkisen herra Chèben ahkeroista

-käynneistä hänen luonaan ja hyvän rouva Chèben loppumattomista

-vieraista, jossa palannut vaurastus elähytti kielittelemisten ja

-jouto-elämän vanhoja tapoja.

-

-Samalla haavaa olisi Sidonie telellään tahtonut vieroittaa myöskin

-Delobelleläiset, joiden naapuruus häntä painosti. Mutta Marais oli

-keskuksena vanhalle näyttelijälle bulevaardi-teaatterin läheisyyden

-vuoksi; sitte piti Désirée, niinkuin kaikki koturit, tutusta

-näköalasta, ja ikävä, talviaikaan neljästä saakka, pimeä pihansa

-näytti hänestä ystävältä, tuttavan kasvoilta, joita aurinko toisinaan

-valaisi, kuni hymyillen hänen kätevyydelleen. Voimatta suoriutua

-heistä, oli Sidonie päättänyt olla heitä näkemättä enää.

-

-Ylimalkaan olisi hänen elämänsä ollut yksinäinen ja jotenkin ikävä

-ilman muutamia huvituksia, joita Claire Fromont hänelle toimitti.

-Joka kerta oli hän vihoissaan siitä. Hän ajatteli:

-

--- Kaikkihan minä saan hänen kautta!

-

-Ja kun päivällisen aikana hänelle tuli alakerroksesta looshipiletti

-tai kutsumusilta maan, ei hän pukeutuessaankaan, ihastunut kun oli

-voidakseen näyttäytyä, ajatellut muuta kuin kilpailijansa polkemista.

-Muutoin, nuo tilaisuudet kävivät yhä harvemmiksi, koska Clairelle

-kasvoi yhä enemmän puuhia lapsestaan. Kuitenkin kun isoisä Gardinois

-kävi Parisissa, ei hän koskaan jättänyt yhdistämättä molempia

-perheitä. Puhjetakseen ilmi, tarvitsi tuon vanhan maalaisen iloisuus

-pikku Sidoniea, jota hänen pilansa eivät hirvittäneet. Hän vei

-kaikki neljä päivälliselle Philippin luo, valitsemaansa ravintolaan,

-jonka isännät, palvelijat ja isännöitsijät hän kaikki tunsi, tuhlasi

-paljo rahaa, ja sieltä saattoi heidät edeltä päin tilattuun looshiin

-Opéra-Comiqueen tai Palais-Royal'iin.

-

-Teaatterissa hän nauroi ääneen, puhutteli tuttavallisesti oven

-aukaisijattaria, niinkuin palvelijoita Philippin luona, vaati kovalla

-äänellä jakkaroita naisille, ja poislähtiessä tahtoi ennen kaikkia

-muita saada päällystakit ja turkit, niinkuin hän olisi ollut ainoa

-upporikas nousukas salissa.

-

-Noihin hiukan rahvasmaisiin huveihin, joihin Georges useimmiten

-oli tulematta, pukeutui Claire tavallisen älyllisyytensä mukaan

-säädyllisesti ja kulki aina huomaamattomana. Sidonie, päin vastoin,

-täysin purjein, levitettynä looshien eteen, nauroi täydestä sydämestä

-iso-isän tarinoille, onnellisena päästyään kolmannesta ja toisesta

-rivistä, entisistä paikoistaan, noihin kauniisin, kuvastimilla

-koristettuihin avant-sceneihin, joiden sametti partaat näyttivät

-hänestä vaseti tehdyiltä hänen vaaleita hansikoitaan, norsunluista

-lornjettiaan ja liisteviuhkaansa varten. Julkisten paikkojen

-jokapäiväisyys, punaiset seinäverhot, ja kultaus se oli hänestä

-oikeata muhkeutta. Siinä hän loisti, kuni soma paperi kukka punotussa

-metalli kopassa.

-

-Eräänä iltana, huudossa olevan kappaleen näytännössä

-Palais-Royalissa, läsnä olevien naisten, maalattujen kuuluisuuksien

-joukossa, jotka, mikroskoopillisine hattuineen ja kauhean isoine

-viuhkoineen näyttivät punattuja kasvojaan ja korsettiensa koverruksia

-baignoiren pimennosta, oli Sidonien käytös, hänen pukunsa, ja tapansa

-nauraa ja katsella hyvin esiinpistävät. Kaikki lornjetit salissa,

-tuon ruumin alla niin mahtavan magneetillisen virran opastamina,

-käänsivät suuntansa vähitellen looshiin, jossa hän oli. Clairea tuo

-vihdoin vaivasi; ja, älykkäästi pani hän omalle paikalleen miehensä,

-joka, pahaksi onneksi, oli sinä iltana tullut mukaan.

-

-Georges, nuori ja komea Sidonien rinnalla, oli hänen luonnollisen

-kumppaninsa näköinen, kun taas, heidän takana, Risler vanhempi,

-aina tyyneenä ja raukeana näkyi olevan paikallaan Claire Fromont'in

-vieressä, joka, hiukan tummassa vaatteuksessaan, oli ikäänkuin sievä

-nainen incognito Opera naamiaisissa.

-

-Poislähtiessä, otti kumpikin osakas naapurinsa käsivarteensa. Oven

-aukaisijatar sanoi Sidonielle, Georgesista puhuessaan: "Teidän

-miehenne..." ja pikku vaimo loisti siitä iloissaan.

-

-Teidän miehenne!

-

-Tuo yksinkertainen lause riitti kiihdyttämään häntä ja nostamaan

-hänen sydämensä pohjalta joukon pahoja asioita. Käytävien ja lämpiön

-läpi mennessään katseli hän Risleriä ja rouva "Chorchea", jotka

-kulkivat heidän edellä. Clairen komeus näytti hänestä hävitetyltä,

-halvennetulta Rislerin raskaasta käynnistä. Hän sanoi itsekseen:

-"Kyllä hän mahtaa rumentaa minua yhdessä käydessämme!..." Ja hänen

-sydämensä sykki ajatellessaan, mikä ihana, onnellinen ja ihmeteltävä

-pari he olisivat olleet, hän ja Georges Fromont, jonka käsivarsi

-värisi hänen käsivarrellaan.

-

-Kun sitte siniset vaunut olivat noutaneet Fromont'ilaiset teaatterin

-ovelta, kävi hän ensikerran ajattelemaan, että sittenkin tuo nainen

-oli anastanut hänen paikkansa ja että hänellä oli oikeus koettaa

-omistaa se jälleen.

-

-

-

-

-III.

-

-Blondelkadun olutmyymälä.

-

-

-Naimisensa jälkeen oli Risler jättänyt käynnin olutmyymälässä.

-Sidonien olisi ollut mieleen nähdä hänen menevän kotoa, iltasin,

-komeaan klubiin, johonkin rikkaiden ja hyvin puettujen miesten

-kokoukseen; mutta ajatus, että hän palajaisi piipun savuun, entisten

-ystäväinsä Sigismundin, Delobellen ja hänen isänsä luo, tuo ajatus

-lannisti hänen, teki hänen onnettomaksi. Risler ei siis käynyt

-siellä enää; ja se hänelle maksoikin hiukan. Olutmyymälä, joka

-oli jossakin vanhan Parisin unhottuneessa nurkassa, oli ikäänkuin

-muistina kotimaasta. Harvalukuiset ajoneuvot, maakerrokset korkeine

-ristikko-ikkunoineen, ja rohtojen ja farmaseutti tuotteiden tuores

-haju antoivat pienelle Blondelin kadulle jonkinmoisen yhtäläisyyden

-muutamien Baaselin ja Zyrichin katujen kanssa. Eräs Schveitsiläinen

-piti tätä olutmyymälää, joka oli täpösen täynnä sikäläistä

-kansaa. Ovea avatessa näkyi tupakkasavun läpi, raskaan, kankean

-saksan murteen kaikuessa, kauhean avara, matala sali vuoliaisiin

-ripustettuine pöystineen, oluttynnöreineen pitkissä riveissä,

-sahajauhoa polvia myöten, pöydällä isoja kulhoja punaperunoineen, ja

-koreja, vastaleivottuine _prachtelineen_, joiden kullankeltaisille

-solmuille oli paksulta suolaa ripoteltu.

-

-Kaksikymmentä vuotta oli Rislerillä siellä ollut piippunsa, pitkä,

-hänen nimellään merkitty piippu, tuttujen kävijöiden hyllyllä, ja

-pöytänsä, jonka ääressä istuskeli muutamat säveät ja hiljaiset

-maanmiehet, jotka kuuntelivat ja ihmettelivät, Chèben ja Delobellen

-loppumattomia väittelyjä heitä kuitenkaan ymmärtämättä. Kun Risler

-kerta oli poissa, olivat molemmat jälkimäisetkin vuorostaan hylänneet

-olutmyymälän monesta hyvästä syystä. Ensin asui herra Chèbe nyt liian

-kaukana. Lasten anteliaisuuden kautta oli hän vihdoin onnistunut

-toteuttaa koko elämänsä unelma.

-

--- Kun minä tulen rikkaaksi, sanoi aina tuo pikku mies ikävässä

-asunnossaan Maraisissa, niin minulla on oleva oma taloni, Parisin

-portin lähellä, melkein maalla, ja pieni puutarha, jota kaivan ja

-kastelen itse. Se on oleva monta vertaa parempi terveydelleni kuin

-pääkaupungin kaikki puuhat.

-

-Hyvä! nyt oli hänellä talonsa, eikä hänellä siellä hauska ollut,

-totta vie.

-

-Se oli Monterougessa, lähellä valleja tuo "Pieni maja puutarhoineen",

-niinkuin sanoi päällekirjoitus, jonka neliskulmainen paperi antoi

-melkein tarkan käsityksen tiluksen ko'osta. Seinäverhot olivat uudet

-ja maalaiset, maalaukset ihan vereksiä; viiniköynnös-majan viereen

-asetettu kastelutynnöri toimitti järven osaa. Lisätkää kaikkiin

-noihin etuihin, että pensasaita ainoastaan erotti tuon paratiisin

-toisesta, aivan samanlaatuisesta "majasta puutarhoineen", jossa asui

-rahaston hoitaja Sigismund Planus sisarineen. Rouva Chèbestä oli tämä

-kallis naapuruus. Kun tuon kunnon vaimon oli ikävä, vei hän kutomis- ja

-paikkaus-varastonsa vanhan piian lehtimajaan, jota hän viehätti

-kertomuksillaan menneeltä loisto-ajaltaan. Pahaksi onneksi ei hänen

-miehellään ollut samallaisia huvituksia.

-

-Kaikki kävi hyvin vielä ensi aikoina. Oli sydän kesä. Herra Chèbe,

-ollen alituisesti paitahihaisillaan, askarteli talon kuntoon

-panolla. Pienin naula, joka talossa oli lyötävä, oli pitkäveteisten

-miettimisten ja loppumattomain keskustelujen aineena. Puutarhan laita

-samoin. Hän oli ensin päättänyt tehdä englantilaisen puutarhan, aina

-viheriöine nurmikkoineen, kiertävine käytävineen ja varjoisille

-pensaineen. Mutta pirun pensaat, kun vievät paljo aikaa kasvaakseen.

-

--- Toden totta! mieleni tekee tehdä siitä hedelmäpuiston, sanoi pikku

-kärsimätöin mies.

-

-Ja kas nyt hän ei enää uneksikaan muusta kuin kasvoslavoista,

-turkinpapuriveistä ja persikkahäkeistä. Hän kuokki aamut pitkään,

-kulmakarvat rypyssä huolesta ja pyyhkieli otsaansa vaimonsa nähden,

-saadakseen hänen sanomaan:

-

--- Lepäähän toki... tapathan sinä itsesi.

-

-Laskun loppu oli, että puutarhassa tuli olemaan sekaisin kukkia,

-hedelmiä ja kasvoksia; ja joka kerta kun herra Chèbe meni Parisiin,

-pani hän napinreikään koristeeksi ruusun kukkasarastaan.

-

-Niinkauvan kuin kauniita ilmoja kesti, eivät nuo hyvät ihmiset

-väsyneet ihaelemaan auringon laskua linnoitusten taa, pitkiä päiviä

-ja ihanaa maa-ilmaa. Toisinaan, iltaisin, ikkunain ollessa auki

-lauloivat he kaksi-äänisesti; ja taivaan tahteja katsellessaan, jotka

-syttyivät yht'aikaa rautatievyön lyhtyjen kanssa, kävi Ferdinand

-runolliseksi... Mutta sepä ikävää, kuin sateet tulivat, eikä enää

-voinut käydä ulkona! Rouva Chèbe, täydellinen parisilainen, kaipasi

-Maraisin pieniä katuja, käyntejä Blancs Monteauxin torilla ja muilla

-ostoksilla.

-

-Lähellä ikkunaa, tarkastus- ja ompelu-asemaltaan, katseli hän

-pientä kosteata puutarhaa, jossa siementyvät pyöräkellot ja

-kukkimasta laanneet kapusiinit itse irtaantuivat sauvoistaan

-riutuneen näköisinä, pitkiä, suoria, aina viheriäisiä rinteitä, ja

-vähän kauempana, kadun kulmassa Parisin omnibus-pysäkkiä, kaikkine

-kulkupykälineen, jotka houkuttavilla kirjaimilla olivat kirjoitetut

-lakeeratuille seinille. Joka kerta kuin omnibus lähteä täristi

-liikkeelle, seurasi hän sitä katseellaan, niinkuin virkamies

-Cayennessa tai Numeassa katselee Ranskaan palaavaa kuljetusalusta,

-oli matkustavinaan siinä, tiesi millä kohdalla se seisattuu, millä se

-kääntyy raskaasti, pyörillään hipaisten puotijen ikkunoita...

-

-Vankina kävi herra Chèbe raukeaksi. Hän ei voinut enään hoitaa

-puutarhaa. Pyhinä linnoitukset olivat autiot; oli enää mahdotointa

-kävellä ruohikossa, evästään nauttivien työmiesten perheiden

-joukossa, mennä parvesta toiseen, naapurina, koruilla neulotut

-kotut jaloissa, rikkaan lähi-tilanomistajan oikeudella. Tuota hän

-erittäinkin kaipasi, himoissaan kun oli, että hänelle pidettäisi

-seuraa. Siitä lähtien, tietämättä mitä tehdä, omaamatta ketäkään,

-kenen edessä mahtailla, kuka kuuntelisi hänen hankkeitaan,

-tarinoitaan ja kertomusta Orleansin herttualle tapahtuneesta

-onnettomuudesta, -- sama, tiedätte, tapahtui hänelle nuorena

-ollessaan -- ahdisti onnetoin Ferdinand vaimoaan nuhteilla.

-

--- Tyttösi pitää meitä maanpaossa... tyttösi häpeää meitä...

-

-Muuta ei kuultu kuin: "Tyttösi... tyttösi... tyttösi..." Sillä,

-suuttuneena Sidonieen, eihän häntä tunnustanut omakseen, vaan jätti

-vaimolleen vastuun tuosta luonnottomasta ihme-lapsesta. Oikea

-helpotus rouva Chèbelle oli, kun hänen miehensä astui omnibus'een

-mennäkseen etsiskelemään Delobellea, joka aina oli altis maleksimaan,

-ja vuodattamaan hänen poveensa kaiken vihan, joka hänellä oli vävyään

-ja tytärtään vastaan.

-

-Kuuluisa Delobelle oli myöskin vihoissaan Rislerille, ja hän sanoi

-kernaasti hänestä: "Hän on jonni joutava..."

-

-Suuri mies oli toivonut pääsevänsä varsinaiseksi osaksi uuteen

-talouteen, pitojen toimeen panijaksi, komeuden tuomariksi. Sen sijaan

-kohteli Sidonie häntä sangen kylmästi, ja Risler ei häntä edes

-vienyt enää olutmyymälään. Kumminkaan ei näyttelijä sitä valittanut

-liian kovaan, ja joka kerta, kuin hän tapasi ystävänsä, vaivasi hän

-häntä liialla kohteliaisuudella ja mielistelemisillä; sillä hän oli

-tarvitseva häntä kohta.

-

-Väsyneenä odottamaan järkevää tirehtööriä ja näkemättä koskaan roolin

-tulevan, jota hän monta vuotta toivoi, oli Delobelle'n mieleen

-johtunut ajatus ostaa teaatteri ja käyttää sitä itse. Risleriltä

-toivoi hän varoja. Ihan parahiksi oli Temple'n bulevaardilla

-teaatteri, pieni teaatteri myötävänä, tirehtörin vararikon johdosta.

-Delobelle puhui siitä Rislerille, alussa hyvin yleisesti, ihan

-hypoteetillisessa muodossa: "Olisipa siinä oiva asia..." Risler

-kuunteli, niinkuin tavallisesti, kylmäverisesti: "Todella, se olisi

-varsin hyvä teille..." Sitte, uskaltamatta vastata "ei" suoraan

-alkajaispuheesen, turvasi hän sanoihin: "nähdäänhän... sittemmin...

-ken tiesi..." ja lopuksi lausui onnettoman sanan: "Olisi tarpeen

-nähdä kulunki-arvio."

-

-Kahdeksan päivän kestäessä ponnisteli näyttelijä, teki ehdotelmiaan,

-piirteli numeroitaan, istuen molempien naistensa keskellä, jotka

-häntä ihaellen katselivat ja hurmoittuivat tuosta uudesta unelmasta.

-Talossa hoettiin: "Herra Delobelle aikoo ostaa teaatterin."

-Bulevaardilla, näyttelijäin kahviloissa puhua rähistiin vaan tuosta

-ostosta: Delobelle ei salannut, että hän oli löytänyt asioimis-rahain

-antajan, ja tämäpä kokoeli hänen ympäri koko lauman virattomia

-näyttelijöitä, vanhoja tovereita, jotka tulivat taputtamaan häntä

-olkapäille, muistuttivat häntä. -- "Tiedäthän ukkoseni..." Hän lupasi

-pestauksia, suurusteli kahviloissa, kirjoitteli siellä kirjeitä,

-tervehti, sormien liikkeellä ihmisiä, jotka sinne tulivat, piti hyvin

-innokkaita puheluja jossakin nurkassa; ja kaksi kulunutta kirjailijaa

-oli jo lukenut hänelle draamansa seitsemässä kuvaelmassa, joka, "sopi

-kuin sormikas" avauskappaleeksi. Hän sanoi "minun teaatterini!" ja

-kirjeitä kirjoitettiin: "Herra tirehtööri Delobellelle."

-

-Toimitettuaan suunnitelmansa ja kulunki-arviot tehtyään meni hän

-Risleriä tapaamaan tehtaalta. Tällä kun oli liian paljo työtä,

-määräsi yhtymyksen Blondelin kadun varrella; ja sinä iltana, tultuaan

-ensimmäisenä olutmyymälään, asettui Delobelle vanhan pöytänsä ääreen,

-pyysi pullon ja kaksi lasia, ja kävi odottamaan. Kauan odotteli

-hän, tarkastellen ovea ja vavisten kärsimättömyydestä, Risleriä ei

-kuulunut. Joka kerta kuin joku astui sisään, kääntyi näyttelijä.

-Hän oli pannut paperit pöydälle ja luki niitä, liikutellen käsiään,

-päätään ja huuliaan.

-

-Ei löytynyt sen vertaista, loistavaa asiaa. Hän jo oli näyttelevinään

--- se, näet, oli pääkohta -- näyttelevinään omassa teaatterissaan

-vaseti häntä varten tehtyjä, hänen mittaisia rooleja, joissa hän oli

-tekevä kaiken vaikutuksen...

-

-Yht'äkkiä ovi aukesi, ja tupakan savusta näkyi herra Chèbe. Hän

-oli yhtä hämillään ja tuskissaan nähdessään Delobellen siellä, kun

-Delobelle itsekin hänestä, Hän oli kirjoittanut aamulla vävylleen

-haluavansa häntä puhutella hyvin tärkeästä asiasta ja odottavansa

-häntä olutmyymälässä. Näet, kunnia-asian tähden, aivan heidän

-välillä, kahden kesken. Tuon kunnia-asian seikka on se, että

-herra Chèbe oli antanut eron pienelle talolleen Montrougessa ja

-vuokrannut Mail-kadun varrella, keskellä kauppa-asuntoja, makasiinin

-välikerroksineen... Makasiinin?... Herra Jumala, niin... Nyt oli

-hän hiukan pelossaan päähän pälähdyksestään ja huolissaan siitä,

-mitä hänen tyttärensä tuosta pitäisi, semminkin koska makasiini

-maksoi paljoa enemmän kuin talo Montrougessa ja koska siellä,

-sinne muuttaessa, oli muutamia isoja korjauksia tehtävänä. Tuntien

-ammoisista ajoista vävynsä hyvyyden, tahtoi herra Chèbe heti alussa

-kääntyä hänen puoleensa, toivossa saada hänet puolelleen ja jättää

-hänelle kaiken vastuun tuosta kodin valtiomulkkauksesta. Rislerin

-sijaan tapasikin hän nyt Delobellen.

-

-He katselivat toisiaan alakättä, karsaasti, niinkuin kaksi koiraa,

-jotka ovat kohdanneet toisensa saman lautasen ääressä. Kumpikin

-arvasi mitä toinen odotti, eivätkä he koettaneetkaan petkutuskauppaa.

-

--- Vävyni ei ole täällä? kysyi herra Chèbe, tähystäen pöydälle

-levitettyjä paperirämiä, ja korottaen "vävyni"-sanaa, tarkkaan

-merkitäkseen, että Risler kuului hänelle, eikä kellekään muulle.

-

--- Minä odottelen häntä, vastasi Delobelle, kooten paperejaan.

-

-Hän puristi huulensa yhteen ja lisäsi mahtavasti, salamielisen ja

-teaatterimaisen näköisenä:

-

--- Erästä varsin tärkeää asiaa varten.

-

--- Ja minä myös... vakuutti herra Chèbe, jonka kolme hiuskarvaa

-kohosi pystyyn piikkisian harjaksien tapaisesti.

-

-Samassa kävi hän istumaan sohvalle Delobellen viereen, pyysi, kuten

-hän, pullon ja kaksi lasia; sitte, kädet taskussa, selkä seinää

-vasten ja tanakkana, odottaa kökötti hän. Molemmat vierekkäin

-seisovat lasit, jotka olivat määrätyt samalle poissa-olijalle, olivat

-taisteluun vaativien näköiset.

-

-Ja Risler kun ei tullut.

-

-Molemmat hiljaiset juojat tuskastuivat, olivat levottomina

-sohvallaan, toivossa aina vaan, että jompi kumpi väsyisi.

-

-Lopuksi tulvi heidän paha mielensä yli partaidensa, ja,

-luonnollisesti, sai Risler raukka kaikki osakseen.

-

--- Sepä säädyttömyyttä! antaa minun ikäiseni miehen näin kauan

-odottaa, puuttui herra Chèbe puheeksi, joka ei koskaan muulloin

-vetonut korkeaan ikäänsä, paitsi moisissa asianhaaroissa.

-

-Herra Delobelle jatkoi:

-

--- Minä luulen, toden perään, että meistä tehdään pilkkaa.

-

-Ja toinen:

-

--- Varmaan on tullut vieraita päivälliseksi.

-

--- Ja vielä millaisia!... pani halveksivalla äänellä kuuluisa

-Delobelle, jossa heräsi haikeita muistoja.

-

--- Seikka on... pitkitti herra Chèbe.

-

-He lähestyivät toisiaan ja puhelivat. Kumpikin oli pahoilla mielin

-Risleristä ja Sidoniesta. He tyhjensivät sydämensä. Risler, vaikka

-olikin kunnon pojan näköinen, ei ollut oikeastaan muuta kuin itsekäs,

-nousukas. He pilkkasivat hänen lausuntoaan, vaatteustaan, matkivat

-muutamia hänen tapojaan. Sitte he puhelivat hänen taloudestaan, ja,

-alentaen äänensä, kertoivat salaisuuksia ja nauroivat ystävinä taas.

-

-Herra Chèbe meni liika kauas; -- Ja varokoon hän itseään! Hän on

-tehnyt tuhmuuden, antamalla isän ja äidin poistua lapsestaan; jos

-tälle jotakin tapahtuu, ei hänellä ole meitä soimaamista. Tyttö,

-jolla ei ole enään vanhempiaan esimerkkinä silmäinsä edessä,

-ymmärrättehän...

-

--- Tietysti... tietysti... sanoi Delobelle; erittäin kun Sidonie on

-käynyt sangen koketiksi... Mutta mitäs sille tekee. Risler saa, mitä

-ansaitsee. Vai olisiko hänen ikäisensä miehen pitänyt... Vait!...

-Tuossa hän on.

-

-Risler oli tullut sisään, ja lähestyi heitä, pistellen kättä pitkin

-istuimia.

-

-Kolmen ystävän kesken oli hankala hetki. Risler pyysi anteeksi

-parhaimman mukaan. Hän oli viivähtänyt, Sidoniella, näet, oli

-vieraita, -- Delobelle kosketti Chèben jalkaa pöydän alla, -- ja

-puhellessaan mies raukka, ollen hiukan pulassa molemmista laseista,

-jotka häntä odottivat, ei tietänyt kenen viereen oli istuminen.

-

-Delobelle oli jalomielinen:

-

--- Teillä on puhumista keskenänne, hyvät herrat, tehkää hyvin. Ja hän

-sopotti, iskien silmää Rislerille:

-

--- Paperit on muassa.

-

--- Mitkä paperit?... sanoi toinen kummissaan.

-

--- Kulunkiarviot... kuiskutti näyttelijä. Siitä sitte, teeskennellen

-suurta vaiteliaisuutta, kävi hän uudelleen nurkkaan lukemaan

-papereitaan, pää kourissa, kourat korvissa.

-

-Hänen vieressään juttelivat molemmat muut, ensin hiljaa, sitte

-kovemmin, sillä herra Chèben kimakka ja kirkuva ääni ei voinut

-hillitä itseään kauan... Hänen ei ollut näet vielä aika haudata

-itsensä, perhana vie!... Hän olisi kuollut ikävään Montrougessa...

-Mailin ja Sentier'in katua, kauppapaikkojen hälinää ja liikettä, kas

-sitä hän tarvitsi.

-

--- Kyllä, mutta makasiini?... Mitä varten?... uskalsi Risler lausua

-arasti.

-

--- Mitäkö varten makasiini?... Mitä vartenko makasiini? kertoi herra

-Chèbe, punaisena kuin pääsiäismuna ja korottaen äänensä askelmansa

-korkeimmalle asteelle... Sitä, varten, että minä olen kauppias,

-herra Risler. Kauppias ja kauppiaan poika... Niin, kyllä mä yskän

-ymmärrän. Mulla, muka, ei ole kauppaa... Mutta kenenkä vika?... Jos

-ihmiset, jotka minun sulkivat Montroge Bicêtren portin luo, kuin

-minkä parantumattoman ikään, olisivat olleet järkevät hankkimaan

-minulle varoja yritykseen... Siinä sai Risler vaatia vaitioloa, eikä

-kuulunut enää muuta kuin puheen palasia: "... mukavampi makasiini...

-laipiolta korkeampi... hengittää paremmin... tulevaisuuden

-hankkeita... jättiläis-asia... puhun kun aika tulee... Ihmiset

-hämmästyvät." Kuunnellessaan noita lauseen pätkiä, vaipui Delobelle

-vaipumistaan kulunkiarvioihinsa, ja oli, nerokkaan miehen tavoin,

-kääntänyt selkänsä heidän puheilleen. Risler, tuskissaan, joi vähä

-väliä kulauksen olutta saadakseen ryhtiä. Lopuksi, kun herra Chèbe

-oli tyyntynyt, ja syystä, kääntyi hänen vävynsä nauraen kuuluisaa

-Delobellea kohti, jonka ankara, järkähtämätöin katse näkyi sanovan:

-"Hyvä! entä minä?..."

-

--- Ai! Herra Jumala... tosiaan... ajatteli miesparka.

-

-Vaihtaen oitis tuolia ja lasia, kävi hän istumaan näyttelijän

-eteen; mutta herra Chèbellä ei ollut Delobellen mailman tottumusta.

-Sen sijaan että hän olisi ajattelevasti poistunut, lähensi hän

-oluttuoppinsa ja liittyi joukkoon, niin että suuri mies, joka ei

-tahtonut puhua hänen läsnä ollessaan, pani juhlallisesti toistamiseen

-paperinsa taskuunsa sanoen Rislerille:

-

--- Katsotaanhan sitte myöhemmin.

-

-Toden perältä sangen myöhään, sillä herra Chèbe oli harkinnut näin:

-

-"Vävyni on hyväluontoinen nahjus... Jos minä jätän hänen tuon

-visukintun kanssa, niin kuka ties mitä hän häneltä vielä kiskoo?"

-

-Ja hän jäi heitä valvomaan. Näyttelijä oli vimmassaan. Lykätäkö

-asia toiseen päivään? Mahdotointa, Risler oli vast'ikään kertonut

-lähtevänsä seuraavana päivänä kuukaudeksi Savignyyn.

-

--- Kuukaudeksi Savignyyn?... sanoi herra Chèbe toivotoinna,

-nähdessään vävynsä karkaavan hänen käsistään... Entä asiat?...

-

--- Oi! tulenhan minä Parisiin joka päivä Georges'in kanssa... Herra

-Gardinois tahtoo nähdä välttämättä pikku Sidonieta.

-

-Herra Chèbe pudisti päätään. Hän piti sen hyvin varomattomana.

-Asiat on asiat. Niistä ei saa koskaan mennä pois, vaikka mikä

-olisi. Ties sen? Voihan tehdas syttyä yöllä palamaan. Ja hän kertoi

-mahtipontisesti: "Isännän silmä, veliseni, isännän silmä", sillä

-välin kun hänen vieressään näyttelijä -- jolle myöskään tuo lähtö ei

-ollut ollenkaan mieleen -- siiristi suuret silmänsä ja antoi niille

-samalla terävän ja takaavan osoitteen, todellisen isännän silmän

-osoitteen.

-

-Vihdoin kesk'yön puoleen, vei viimeinen Montrougeen kulkeva omnibus

-pois hirmuisen apen ja Delobelle sai puhua.

-

--- Ensin suunnitelma, sanoi hän, tahtomatta heti käydä

-numerokysymyksen kimppuun, ja, pänsneet nenällä, alkoi hän

-pontevasti, kun näyttämöllä aina: "Kun puolueettomasti katsellaan

-sitä rappiotilaa, johon näytelmätaide on vaipunut Ranskassa, kun

-mitataan matka, joka erottaa Molièren teaatterin..." Niinikään

-oli useimpia sivuja. Risler kuunteli, imien piippuaan, tohtimatta

-hiiskahtaa, sillä lukija katseli tuon tuostakin häneen pänsneensä

-yli nähdäkseen lauseidensa vaikutuksen. Pahaksi onneksi, keskellä

-suunnitelman parasta paikkaa, suljettiin kahvila. Valkea

-sammutettiin, piti mennä pois... Ja kulunkiarviot?... Sovittiin,

-että hän lukisi ne tiellä. Seisatuttiin joka kaasuliekin luona.

-Näyttelijä lasketteli numeroitaan... Niin paljo salia varten,

-niin paljo valaistukseksi, niin paljo köyhien eduksi, niin paljo

-näyttelijöille... Tuossa näyttelijäkysymyksessä hän pysytteli:

-

--- Hyvä puoli asiassa on se, sanoi hän, ett'ei tarvita maksaa

-ensimäistä roolia... Ensimmäinen roolimme on Bibi... (Puhuessaan

-itsestään, kutsui Delobelle itseään kernaasti Bibiksi) Ensimmäinen

-rooli maksaa kaksikymmentä tuhatta francia... kun ei sitä tarvitse

-maksaa, niin on sama kuin ottaa ja panee 20 tuhatta francia

-lakkariin. Eikö niin, vai?

-

-Risler ei vastannut mitään. Hän näytti vastenmieliseltä,

-silmät harhailivat, kuin sen, jonka ajatukset ovat toisaalla.

-Luettuaan kulunkiarviot, esitti Delobelle, joka kauhistuen näki

-Vieilles-Haudriettes käännöksen lähestyvän, kysymyksen suoraan.

-Tahtoiko hän päättää asian, tahtoiko vai ei?

-

--- No siis!... en, sanoi Risler sankarimaisesti, rohkaistuna

-erittäinkin tehtaan läheisyydestä ja ajatellessaan, että asia koski

-hänen talonsa onnea. Delobelle ällistyi. Hän luuli asian olevan

-tekeillä, ja aivan liikutettuna, paperit kädessä, katseli hän toista

-pyöreillä silmillään.

-

--- En, kertoi Risler... Min'en voi tehdä sitä, mitä pyydätte...

-näette miksi en.

-

-Harvaan ja kankeasti, kuin tavallisesti, selitti kelpo mies, ett'ei

-hän ollut rikas. Vaikka hän oli mahtavan kauppahuoneen osakas, ei

-hänellä ollut rahaa käytettävänä. Georges ja hän nostavat joka

-kuukausi määrätyn summan kassasta; sitte, vuoden lopulla tiliä

-tehdessä, jakavat he voiton. Talon perustaminen oli hänelle maksanut

-paljo: kaikki säästönsä. Vielä oli neljä kuukautta tilintekoon. Mistä

-ottaisi hän 30,000 francia oitis teaatterin ostoon? Ja sitte lopuksi

-voisi asia käydä huonosti.

-

--- Mahdotointa... Bibihän on elävä siellä! Niin puhuessaan suoristi

-Bibi rukka vartaloaan; mutta Risler oli päättänyt, ja Bibin kaikki

-keskustelut murtuivat aina samoja kieltoja vastaan: "Myöhemmin,

-kahden vuoden, kolmen vuoden perästä, saattaa olla..."

-

-Näyttelijä taisteli kauan, puolustaen aluettaan askel askeleelta.

-Hän esitti uusien kulunkiarvioiden tekemistä. Voisi saada asia

-helpommalla... "Se on aina liian kallista minulle, keskeytti

-Risler... Nimeni ei ole minun. Se on osana toiminimessä. Minulla ei

-ole oikeutta sitä käyttää. Minä kun joutuisin vararikkoon!" Hänen

-äänensä värisi, lausuessaan tuon sanan: vararikko.

-

--- Mutta kun kaikki käy minun nimelläni, sanoi Delobelle, jossa ei

-ollut ennakkoluuloa. Hän koetti kaikkia, otti avuksi taiteen pyhän

-asian, jopa ryhtyi puhumaan pikku näyttelijättärien viehättävistä

-silmäyksistä... Risler päästi suuren naurun:

-

--- Olkaahan, olkaahan, ilveilijä... Mitä tuossa mulle juttelette...

-Te unhotatte, että olemme naineita miehiä molemmat, vieläpä ett'on

-hyvin myöhä ja vaimomme varmaan jo odottavat meitä... Elkää panko

-pahaksi, ettehän?... Eihän se ole kielto, ymmärättehän hyvin sen...

-Tuota! tulkaa tilin jälkeen. Sitte siitä tuumitaan... Kas, Akilles

-ukko tuossa jo sammuttaa kaasun... Lähden sisään. Hyvästi.

-

-Kello kävi toista yöllä, kun näyttelijä tuli kotiinsa.

-

-Molemmat naiset odottivat häntä, tehden työtä, kuin ainakin,

-mutia hiukan kuumeentapaisesti ja ripeästi, joka ei muuten ollut

-tavallista. Joka hetki värisivät erinomaisella tavalla suuret sakset,

-joita äiti Delobelle käytti leikatakseen vaskilankoja, ja Désiréen.

-pienet sormet, aika vauhtia hius-korua laitellessaan, oikein päätä

-pyörryttivät niitä katseltaessa, niin sukkelaan ne liikkuivat.

-Levitettyinä pöydälle hänen eteensä, näytti pitkissä kärpäs- ja

-lintu-höyhenissä myös olevan jonkimmoinen loisto, komeampi väri kuin

-muina päivinä. Se oli siitä syystä, että kaunis vieras nimeltä Toivo

-oli tullut sinä iltana heidän luo. Se oli pannut kaiket voimansa

-noustakseen viidenteen kerrokseen takaportaita myöten, tirkistääkseen

-pienen asunnon oven ra'osta ja luodakseen sinne loistoisan katseen.

-Olkoonpa mitä vilppiä tahansa elämässä ollut, niin nuo taika loistot

-huikaisevat aina.

-

--- Oi, jospa isä onnistuisi... sanoi vähä väliä äiti Delobelle,

-ikäänkuin yhdistäen joukon onnellisia ajatuksia, joihin hänen

-haaveksimisensa oli vaipunut.

-

--- Hän onnistuu, äiti, olkaa varma. Herra Risler on niin hyvä, minä

-takaan hänen. Sidonie myöskin rakastaa meitä paljo, vaikka hän

-naimiseen mentyään näyttää hiukan välinpitämättömältä ystäviään

-kohtaan. Mutta pitää ottaa lukuun hänen asemansa. Muutoin, minä en

-koskaan unhota, mitä hän minulle on tehnyt.

-

-Ja muistellessaan, mitä Sidonie hänelle oli tehnyt, kävi pikku

-ontuva vielä kiihkeämmin työhönsä. Hänen sähkön täyttämät sormensa

-liikkuivat kaksinkertaisella nopeudella. Olisi luullut niiden

-ajavan takaa jotakin pakenevaa, kiinni saamatointa, niinkuin onnea,

-esimerkiksi, tai jonkun rakkautta, joka ei vastaa rakkauteen.

-

-"Mitä hän sitte sinulle on tehnyt?" olisi äidin ollut kysyttävä;

-mutta mitä hänen tyttärensä sanoi, ei huvittanut häntä laisinkaan

-silloin. Hän ajatteli ainoastaan suurta miestään:

-

--- Hä! mitäs luulet, tyttö?... Jos isällä tulee olemaan oma

-teaatteri, jos hän käy näyttelemään, kuin ennen! Sinä et sitä muista,

-sinä olit silloin liian pieni. Mutta hänelläpä oli kauhea menestys,

-ja esille huudettiin, niin hurjasti, niin... Kerran, Alenconissa,

-annettiin hänelle kulta seppele... Voi, kun hän silloin oli mainio

-ja niin iloinen, niin onnellinen elääkseen. Jotka hänen nyt näkevät,

-eivät tunne ollenkaan mies raukkaani, onnettomuus on hänen niin

-muuttanut... Niin! minä olen varma, ett'ei tarvitsisi muuta, kuin

-hiukan menestystä, niin kävisi hän nuoreksi ja tyytyväiseksi!... Ja

-sitte sitä ansaitsee rahaa johtajana. Nantesissa oli tirehtöörillä

-vaunut. Ajattelepas, me vaunuissa?... Älähän muuta, vaunuissa?...

-Se, se olisi sinulle hyvää. Voisit käydä ulkona, päästä vähäksi aikaa

-tuoliltasi. Isä veisi meidät maalle. Näkisit vettä ja puita, sinun kun

-niin tekee mieli.

-

--- Niin! puita... sanoi aivan hiljaa, vapisten, pikku kelmeä

-vankina-eläjä.

-

-Silloin kuului talon iso ovi rutosti sulkeutuvan, ja herra Delobellen

-säännölliset askeleet kajahtelivat käytävässä. Oli hetki ahdistusta,

-ilman ääntä, ilman hengähdystä. Molemmat naiset eivät tohtineet

-katsoa toisiinsa ja äidin isot sakset vapisivat niin kovin, että ne

-leikkasivat vaski langan ihan väärin.

-

-Varmaan oli viheliäistä kohdannut hirmuinen isku. Kukistuneet

-unelmansa, masentava kielto, toverien pilkka, tili kahvilasta, jossa

-hän oli suurustanut koko ajan velaksi, ja joka oli maksettava, tuo

-kaikki näkyi hänelle yön hiljaisuudessa noustessaan viidenteen

-kerrokseen. Hänen sydämensä oli pakahtua... Mutta hänen näyttelijä

-luonteensa oli niin kova, että hänen, tuossa niin todellisessa

-surussa, piti vielä ottaa sovelias traagillinen naamarinsa.

-

-Hät'hätään sisään tultuaan, seisattui hän, loi katalan katseen

-työhuoneesen, pöydälle, joka oli täynnä tavaroita, pieneen

-illalliseensa, joka häntä odotti nurkassa, ja noihin rakkaisin

-tuskallisiin olentoihin, jotka häntä loistavin silmin katselivat.

-Näyttelijä oli varmaan minuutin ääneti ja tiedättehän, kuinka pitkä

-minuutti äänettömyyttä teaatterissa on; sitte kävi hän kolme askelta,

-vaipui matalaan tuoliin pöydän ääressä ja sanoi kuiskaavalla äänellä:

-

--- Oih! minä olen kirottu.

-

-Samassa löi hän nyrkillä pöytään niin hirveästi, että linnut ja

-kärpäset kuosiksi lensivät pitkin huoneen nurkkia. Pelästyneenä nousi

-hänen vaimonsa ylös ja lähestyi häntä arasti, Désirée taas kohosi

-puoleksi tuolillaan hermojen ahdistuksesta, joka veti kokoon hänen

-kasvojensa piirteet.

-

-Hyykistyneenä, masentuneena tuolillaan, kädet riipuksissa, pää

-rinnalla, puheli näyttelijä yksin. Monolooginsa oli paloittainen,

-katkonainen, täynnä huokauksia ja näytelmä nikotusta, täynnä

-sadatusta itsekkäitä porvarijulmureja, noita hirviöitä vastaan,

-joille taiteilija syöttää lihansa ja verensä.

-

-Sitte kertoi hän kaiken teaatteri elämänsä, debyytti juhlistaan,

-Alenconilaisten antamasta kultaseppeleestä ja naimisestaan tuon

-"pyhän Taimon" kanssa; ja hän osoitti olento parkaan, joka seisoi

-hänen vieressään, vuodattaen vetreitä kyyneleitä, vapisevin huulin

-ja nyökötellen vanhojen tapaan, päätänsä joka sanasta, jonka hänen

-miehensä lausui.

-

-Todellakin, jokainen, joka ei ollut tuntenut kuuluisaa Delobellea,

-olisi tuon pitkän monologiin perästä voinut kertoa kaikki hänen

-elämänsä kohdat. Hän mainitsi tulonsa Parisiin, vastuksensa, puutteen

-alaisuutensa... Oi! hänpä ei ollut puutetta kärsinyt, Ei tarvinnut

-muuta, kuin nähdä hänen leveät kukoistavat kasvonsa noiden molempien

-laihojen kuihtuneiden naisten kasvojen rinnalla. Mutta näyttelijä ei

-katsonut niihen niin tarkkaan; hän hurmoittui yhä edelleen pöyhkeistä

-sanoista.

-

--- Oih! sanoi hän, niin kauan olen taistellut... Kymmenen,

-viisitoista vuotta olen taistellut noiden uskollisten olentojen

-ylläpitämänä, heidän elättämänä.

-

--- Isä, isä, olkaa vaiti... rukoili Désirée kädet ristissä.

-

--- Niin kyllä, heidän elättämänä... enkä sitä häpeä... Sillä pyhän

-taiteen vuoksi olen sallinut tuota uskollisuutta... Vaan nyt on

-liiaksi. Minulle on liika paljon tehty. Minä luovun.

-

--- Oi! ystäväni, mitä tuossa puhut? huudahti rouva Delobelle syösten

-häntä kohti.

-

--- Elä, heitä minut... Voimani on lopussa. Ovat tappaneet minussa

-taiteilijan. Se on päätetty... Minä luovun teaatterista.

-

-Olisittepa silloin nähneet molempien naisten ympäröivän hänet

-käsillään, rukoilevan häntä vielä taistelemaan, vakuuttavan hänelle,

-ett'ei hänellä ollut oikeutta luopua, niin ette olisi voineet

-pidättää kyyneleitänne. Delobelle pani yhtä kaikki vastaan.

-

-Vihdoin hän myöntyi, lupasi pitää kiinni vielä jonkun ajan, koska he

-tahtoivat; mutta siihen sitä tarvittiin rukouksia ja hyväilemistä.

-

-Neljännes tunnin perästä, monolooginsa tyhjentämänä ja lohdutettuna

-epätoivonsa puhkeamisesta, istui suuri mies pöydän päässä ja illasti

-hyvää kyytiä; eikä hän ollut muuta, kuin hiukan väsynyt vaan, samoin

-kuin näyttelijä, joka on näytellyt hyvin pitkän ja traagillisen osan.

-

-Semmoisissa tapauksissa näyttelijä, joka on liikuttanut kokonaisen

-salin ja itkenyt oikeita kyyneleitä näyttämöllä, ei ajattele sitä

-ulkona enää kertaakaan. Hän jättää looshiin mielen liikutuksensa,

-samalla kuin pukimensa ja valetukkansakin, kun taas naiivimmat

-katselijat, näytelmä mielessä, menevät kotiaan, silmät punaisina,

-ahdistunein sydämin, ja hermojen kiihdytys pitää heidät valveella

-vielä pitkän aikaa.

-

-Pikku Désirée ja äiti Delobelle eivät maanneet paljo sinä yönä!

-

-

-

-

-IV.

-

-Savignyssa.

-

-

-Molempien perheiden olo Savignyssa kuukauden ajan oli suuri

-onnettomuus.

-

-Kahden vuoden kuluttua olivat Sidonie ja Georges taas toistensa

-rinnalla tuolla vanhalla tilalla, joka oli liian vanhanaikuinen

-olematta aina itsensä näköinen ja jossa kivet, lammet ja puut,

-muuttumattomina näkyivät olevan kuni pilkaksi kaikelle muuttuvalle

-ja katoavulle. Olisi pitänyt olla kaksi toisin karaistua, toisin

-kunniallista henkeä, ett'ei tuo likentäminen olisi heille ollut

-turmiollinen.

-

-Mitä Claireen tulee, ei hän ollut koskaan ennen ollut onnellisempi,

-eikä koskaan Savigny ollut näyttänyt hänestä kauniimmalta. Sepä

-iloa talutella lastaan nurmikolla, missä hän pikkaraisena itse oli

-kulkenut, ja istua nuorena äitinä penkeillä kalveessa, jossa hänen

-äitinsä muinoin oli valvonut heidän leikkejään, ja Georges'in kanssa

-käsitysten kävellä katselemassa pienimpiä soppeja, missä yhdessä

-olivat kisailleet. Hän tunsi tuota levollista tyytymystä, jota tyyni

-elämä täydellisenä onnena hiljaisuudessa nautitsee; ja joka päivä

-laahasivat käytäviä myöten hänen pitkät peignoir'insa, joita lapsosen

-pienet askeleet, sen huudot ja vaatimukset riennättivät.

-

-Sidonie oli vähän mukana noilla äidillisillä kävelyillä. Hän sanoi

-lasten melun väsyttävä itseään ja piti siinä yhtä ukko Gardinois'in

-kanssa, jolle kaikki kelpasi tekosyyksi kiusatakseen tyttärensä

-tytärtä. Semmoisen syyn hän luuli saavuttaneensa sillä, että hän

-huoli yksistään Sidoniesta ja toimitti hänelle vielä enemmän kemuja,

-kuin viimeisellä kerralla. Kaksi vuotta sitte vajaan sysätyt vaunut,

-joita tomuutettiin kerran viikossa, koska hämähäkit kutoivat

-verkkojaan silkki-istuimille, annettiin hänen käytettävikseen.

-Valjastettiin kolmasti päivässä, ja portti kääntyi sarannoissaan yhtä

-mittaa. Kaikki talossa seurasi tuota maallista kiihotinta. Puutarhuri

-hoiti paremmin kukkiaan, sillä rouva Risler valitsi kauniimmat niistä

-pannakseen hiuksiinsa päivälliseksi; sitte kävi paljo vieraita.

-Laitettiin eväitä huviretkiä varten, joita rouva Fromont johti, mutta

-joissa Sidonie erottamattomana loisti ylinnä hilpeydellään. Muutoin

-jätti hänelle Claire paikkansa usein vapaaksi. Lapsella oli makuu- ja

-kävely-aikansa, joita ei mikään huvi koskaan muuttanut, Äidin täytyi

-mennä väkisen pois, eikä hän iltasellekaan monta kertaa päässyt

-menemään Sidonien kanssa molempia osakkaita vastaan, jotka palasivat

-Parisista.

-

--- Suothan mulle anteeksi, sanoi hän mennessään huoneesensa.

-

-Rouva Risler riemuitsi. Uhkeana, joutilaana, ajaa nelisti

-hän hevoisilla, tajunnottomana nopeasta ajosta, ja niitäkään

-ajattelematta.

-

-Vilvakka tuuli, joka puhalteli hänen harsonsa alle, elähytti häntä

-vaan. Hämärästi, puoleksi suljettujen ripsiensä välistä, huomasi hän

-tien käänteessä vierasmajan ja lapsia huonoissa vaatteissa kävelevän

-ruohikossa maantien varrella; se muistutti hänelle muinaisia kulkuja

-Rislerin ja vanhempainsa kanssa, ja pikku väristys, joka karsi hänen

-ihoaan, tuota muistellessaan, sijoitti hänen paremmin pehmoisesti

-poimuteltuun uuteen pukuunsa, joissa hänen ajatuksensa onnellisena ja

-rauhallisina uinahtivat vienosti vaunujen tuudittamina.

-

-Asemalla odotti muita vaunuja. Häntä hyvin katseltiin. Pari kolme

-kertaa kuuli hän sopotettavan: "Se on rouva Fromont nuorempi..."

-ja totta on, että saattoi erehtyä nähdessään heidän tulevan sillä

-tavoin kaikki kolme rautatieltä, Sidonie perällä Georges'in vieressä,

-nauraen ja haastellen hänen kanssaan, Risler vastapäätä heitä

-rauhallisesti hymyillen, hiukan hämillään kauniiden vaunujen tähden

-ja leveät kämmenet lappeellaan polvilla. Ajatus, että hänet pidettiin

-rouva Fromont'ina, teki Sidonien hyvin ylpeäksi, ja joka päivä tottui

-hän siihen yhä enemmän. Tultuaan kotia, molemmat, perheet erosivat

-päivälliseen asti; mutta makaavan tyttärensä luona rauhallisesti

-istuvan vaimonsa rinnalla, ajatteli Georges Fromont, joka oli liian

-nuori ollakseen kiedottuna onnensa hellyyteen, aina tuota loistavaa

-Sidonieta, jonka ääni riemuisasti kaikua liverteli puutarhassa

-pyökkien alla.

-

-Sillä välin kuin koko hovi muodostui nuoren vaimon oikkujen mukaan,

-eli ukko Gardinois ikävystyneen joutilaan ja kykenemättömän rikkaan

-supistettua elämää. Paraimpana huvituksenaan oli vielä hänellä

-vakoileminen. Palvelijain työt ja toimet, haastetut hänestä

-keittohuoneessa, vasut kasvoksineen ja hedelmineen, jotka tuotiin

-joka aamu kasvimaasta ruoka-aittaan, ne ne olivat hänen alituisten

-tutkistelemuksiensa esineenä. Hänellä ei ollut suurempaa huvia

-kuin tavata joku rikoksesta. Se oli hänen toimensa, se oli hänestä

-tärkeää, ja aterioidessa, vieraiden kuunnellessa, kertoi hän laajalti

-ilkityön ja juonet, joita hän oli käyttänyt sitä ilmisaadakseen, sekä

-rikollisen nä'ön, pelästyksen ja rukoukset.

-

-Tuota palkollistensa ikuista silmällä pitoa varten oli ukkonahjus

-omistanut itselleen maan peittämän kivipenkin, kauhean ison

-paulownian takana. Lukematta tai ajattelematta istui hän siellä

-päiväkaudet tähystellen, sisään- ja ulos-käviöitä. Yöksi oli hän

-keksinyt toisen keinon. Sisään käytävän suuren etusuojan alle,

-johon kukilla varustetut portaat veivät, oli hän laitattanut

-aukon, joka oli yhteydessä hänen yläkerroksessa olevan huoneensa

-kanssa. Täydellinen kuulotorvi johdatti hänelle ylös kaikki äänet

-maakerroksesta, jopa palvelijain puheetkin, kun he portailla olivat

-iltaisin ilmaa nauttimassa.

-

-Kovaksi onneksi enensi tuo liian täydellinen kone kaikki äänet,

-hämmensi ja venytti ne. Suuren seinäkellon alituinen tik-tak,

-papukaijan huuto, joka kuului alaalta orrelta, jonkun kadonnutta

-jyväänsä etsivän kanan kotkotus, siinä kaikki, mitä herra Gardinois

-kuuli, pannessaan putken korvaansa. Äänet, ne tulivat vaan sekavana

-hurinana ja huminana, josta oli mahdotoin erottaa mitäkään. Siihen

-olivat hänen laitoskustannuksensa menneet, ja siitä pitäen kätki hän

-akustillisen ihmeensä vuoteensa uutimen poimuun.

-

-Eräänä yönä oli ukko vast'ikään nukkunut, ja heräten kavahti

-ylös oven narinasta. Siihen aikaan oli tämä jotakin tavatointa.

-Kaikki talossa makasivat. Ei kuulunut muuta kuin vahtikoirien

-käpälien tassutus hiekalla, tai niiden pysähtyminen puun juurelle,

-jonka latvasta huhkaja huutaa liuhutteli. Hyvä tilaisuus käyttää

-akustillista torvea. Pannen sen korvaansa vakuuttihe herra Gardinois,

-ett'ei hän ollut erehtynyt. Kopinaa kuuluu edelleen. Aukeni ovi,

-aukeni toinen. Porrasoven loira soljahti auki ponnistuksesta.

-Mutta ei Pyramis, eikä Thisbe, eikä edes Muiskukaan, julma

-New-foundlantilainen, ollut hievahtanut. Hän nousi hiljakseen

-nähdäkseen, ketkä nuo omituiset rosvot saattoivat olla, jotka menivät

-ulos sen sijaan, että sisään tulisivat, ja varjostimen säleiden läpi

-näki hän:

-

-Hoikka, solakka mies, ryhdiltään Georges'in näköinen, tarjosi

-käsivartensa kaapuun puetulle naiselle. He seisattuivat ensin

-paulownian luo, jonka oksat olivat täydessä kukassa.

-

-Oli ihmeen kaunis, lumivalkoinen yö. Kuu, puiden latvoja hipaisten,

-kokoeli loistavia hahtuvia tiheiden lehvien välistä. Säteiden

-valkaisemat penkereet, joilla kiherä-turkkiset New-foundlantilaiset

-edes takaisin kuljeskelivat yöperhoisia väjyen ja siintävä rasvatyyni

-vedenkalvo, kaikki hohti äänettömässä, levollisessa loistossa,

-ikäänkuin hopeakuvastimesta heijastuen. Siellä täällä nurmikon

-reunalla tuikahtelivat kiiltomadot.

-

-Paulownian siimeksessä, kadonneina synkkään pimentoon, jota kirkas

-kuutamo sen ympäri muodosti, istuivat molemmat kävelijät tuokion

-ääneti. Äkkiä ilmestyivät he täyteen valoon, ja yhteen kiedottuna,

-raukeana ryhmänä kulkivat he portaiden sivu, ja katosivat pyökistöön.

-

--- Min'olen varma siitä, sanoi itsekseen ukko Gardinois, joka tunsi

-heidät. Mitäpä muutoin tarvitsi heitä tunteakaan? Vai eikö koirien

-levollisuus, nukkuvan talon näkö ilmaissut hänelle paremmin, kuin

-kaikki muu, minkälainen julkea rikos, rankaisematta, tietämättä,

-majaeli yöllä hänen puistonsa käytävillä? Yhden tekevä, vanha

-maamies oli ihastunut keksintöönsä. Valkeata ottamatta palasi hän

-makaamaan, hymyillen itsekseen, ja pienessä suojassa, joka oli täynnä

-metsästysaseita ja josta hän oli heitä vakoellut, luullen alussa

-itsellään olevan tekemistä rosvojen kanssa, ei kuun säteet kohta

-enää valaisseet muuta, kuin seinälle järjestettyjä pyssyjä ja kaiken

-kokoisia kuti-koteloja.

-

-He uudistivat rakkautensa entisen lehti kujansa nurkassa. Kulunut

-vuosi, täynnä epäilystä, hämärää taistelua ja vastustuksia, näytti

-olleen vaan valmistus heidän kohtaamiseensa. Ja, sanokaahan, että

-kerran rikoksen tehtyään, he ihmettelivät ainoastaan, kuinka niin

-kauan olivat myöhästyneet... Etenkin Georges Fromont oli hurjan

-intohimon vallassa. Hän petti vaimonsa, parahimman ystävänsä; hän

-petti Rislerin, osakkaansa, tuon aina uskollisen toverin.

-

-Hänen rikoksensa suunnattomuudesta kiihtyi hänen rakkautensa

-ylenpalttisuuteen ja alituisesti karttuviin omantunnon vaivoihin.

-Sidonie oli hänen pysyväisenä ajatuksenaan, ja hän huomasi, ett'ei

-hän ollut siihen asti elänytkään. Mitä Sidonieen tulee, niin lähti

-hänen rakkautensa turhamielisyydestä ja vihasta. Yli kaikkea nautti

-hän sitä, että hän, näet, oli nöyryyttänyt Clairen. Oi! jospa hän

-olisi voinut hänelle sanoa: "Miehesi rakastaa minua... hän pettää

-sinut minun tähteni"... niin silloin olisi hänen mielihyvänsä ollut

-vieläkin suurempi. Risler taas oli hänen mielestään hyvin ansainnut

-sen, mitä hänelle tapahtui. Vanhalla oppilas murteellaan, jolla hän

-ajatteli, ehk'ei hän sitä enää lausunut, oli mies parka vaan "ukko",

-jonka hän oli ottanut päästäkseen varallisuuteen. Ja petettäväksihän

-"ukot" ovatkin luodut.

-

-Päivällä oli Savigny Clairen ja lapsen hallussa, joka kasvoi,

-juoksenteli hiekalla, ja nauroi linnuille ja pilville. Äitiä ja

-lasta varten oli valo, ja päiväntäyttämät käytävät. Mutta siniset

-yöt olivat avionrikosta vasten, tuota vapaasti perehtynyttä rikosta

-varten, joka haasteli hiljaa, kävi melutta suljettujen varjostimien

-alatse ja jolle uneen taintunut talo tekeytyi mykäksi ja sokeaksi,

-ja näytti kallion kovaa järkähtämättömyyttä, ikäänkuin sitä olisi

-hävettänyt nähdä ja kuulla.

-

-

-

-

-V.

-

-Sigismund Planus vapisee kassansa tähden.

-

-

--- Vaunut, ystävä Chorche?... Vaunut, minulle?... Ja mitä varten?...

-

--- Minä vakuutan, kallis Risler, että ne ovat teille välttämättömät.

-Joka päivä yhteytemme ja asiamme laajenevat; yhdet vaunut eivät

-meille riitä. Eikä muutoin ole sopivaakaan aina nähdä toisen osakkaan

-ajavan, toisen kävelevän. Uskokaa, se on välttämätöin meno, ja se

-luetaan, tietysti, asiamme yhteisiin kulunkeihin. No, antautukaahan

-toki.

-

-Se olikin oikea antautuminen.

-

-Mielestään Risler ikäänkuin varasti jotakin ostaessaan nuo ylelliset

-vaunut; Georgesin karttamisesta hän sentään vihdoin myöntyi,

-ajatellen itsekseen:

-

--- Sidoniepa on oleva tyytyväinen!

-

-Miesparka ei aavistanut, että Sidonie itse kuukausi takaperin oli

-valinnut Binderin luonta vaunut, joita Georges Fromont tarjosi ja

-jotka muka pantiin yhteisille kulungille, siks' ett'ei mies siitä

-huolestuisi.

-

-Hän oli semmoinen koko ikänsä, petetyksi määrätty olento, tuo

-kelpo Risler. Hänen synnynnäinen rehellisyytensä ja luottamuksensa

-ihmisiin ja asioihin, mikä oli pohjana hänen perin suorassa

-luonnossaan, olivat jo jonkun aikaa sitte kasvaneet kaksinkertaisiksi

-levottomuuksista, joita hänellä oli tuosta _Rislerin painimen_

-hankkeesta, joka oli määrätty kumoomaan koko seinäpaperi-teollisuuden

-ja joka, hänen silmissään esitti hänen osuusmaksuaan yhtiössä.

-Jätettyään kaavapiirroksensa ja pienen työhuoneensa, oli hän aina

-ajatuksiin vaipuneen näköinen, niinkuin ne, joilla on elämänsä

-toisella ja huolensa toisella haaralla. Mikä onni myöskin hänelle

-nähdä, palatessaan, rauhaisan kotonsa, vaimonsa hyvällä tuulella,

-aina koreana ja hymyilevänä. Voimatta selittää muutoksen syytä, näki

-hän todeksi, että jonkun aikaa jo "pikkuisensa" ei ollut sama häntä

-kohtaan, kuin ennen. Nyt salli hän Rislerin ottaa vanhat tapansa:

-piipun jälkiru'an aikana, pienen ruokalevon päivällisen jälkeen,

-yhtymykset olutmyymälässä herra Chèben ja Delobellen kanssa. Heidän

-kotonsakin oli muuttunut ja kaunistunut. Päivä päivältä mukavuus

-teki sijaa loistoisuudelle. Huokeista kukkapöytäin keksinnöistään

-ja tulipunaisesta salistaan muutti Sidonie hienoihin kuoseihin,

-antiikki huonekalujen sekä harvinaisten fajansien käyttämiseen. Hänen

-huoneensa oli verhottu heleänsiniseen silkkiin ja sisustettu kuni

-hohtokivi-lipas ikään. Flyygeli, kuuluisaa tekoa, seisoi salissa

-vanhan paikalla, eikä enää kahdesti viikossa, vaan joka päivä nähtiin

-laulun-opettajattaren Dobson'in tulevan, romansi-kääre käsissä.

-

-Hän oli jotenkin omituinen tyyppi tuo nuori vaimo ameriikkalaista

-syntyperää, jonka, ikäänkuin sitroonin soseen väriset, happamen

-vaaleat hiukset valuivat vimmastuneelle otsalle ja metallin

-sinerville silmille. Koska hänen miehensä oli estänyt hänet astumasta

-näyttämölle, niin hän antoi laulu opetusta ja lauloi itse muutamissa

-porvariperheissä. Elämällä tuossa sävelmien te'ennäisessä mailmassa,

-oli hän joutunut jonkinmoiseen senttimenttaaliseen toivottomuuteen.

-

-Hän oli romanssi itsekin. Hänen suussaan näkyi "lempi"- ja

-"into-himo"-sanoilla olevan senkin seitsemänkymmentä tavuuta, sillä

-semmoisella osoitteella lausui hän ne. Oi! osoite. Sitäpä juuri

-mistress Dobson piti kaikkea muuta ylempänä, ja sitä hän koki turhaan

-jaella oppilaalleen.

-

-Silloin oli tuon "Ay Chiquita'n" kaunis aika, jolla Parisi kokonaiset

-vuoden ajat kulkkuansa huuhtoi: Sidonie opetteli sitä tunnollisesti,

-ja koko aamun kuultiin hänen laulavan:

-

-    Minulle kerrottiin sun naivan;

-    Siis mua vartos kuolema...

-

--- Kuolemaaaaa! keskeytti osoitteellinen rouva Dobson, voipuvasti

-painaen pianon mustaa kosketinta; ja hän kuolehtui todellakin, loi

-vaaleat silmänsä kattoon ja heitti päänsä huimasti taaksepäin.

-Niin pitkälle ei Sidonie koskaan tullut. Hänen ilkkuisat silmänsä

-ja elämää uhkuvat huulensa eivät olleet luodut eolilaisen harpun

-hellätuntoisuuksia varten. Offenbach'in tahi Hervè'n soinnut,

-äkkiarvaamattomien säveleiden maustamina, joissa autetaan liikkeelle

-päännyökkäyksellä tahi lanteen heilauksella, olisivat sopineet

-hänelle paljoa paremmin; mutta hän ei tohtinut sitä tunnustaa

-raukeamieliselle opettajattarelleen. Ja, vaikka häntä olikin paljon

-laulatettu neiti Le Mire'n luona, oli hänen äänensä vielä nuori ja

-jotenkin sievä.

-

-Ollen seuraa vailla, sai Sidonie vähitellen ystävän itselleen

-laulun-opettajattarestaan. Hän piti hänen aamiaisella, vei

-mukanaan ajamaan uusissa vaunuissa ja kaikenlaisille ostoksille.

-Rouva Dobson'in senttimenttaalinen ja säälivä ääni taivutti

-hänen salaisuuksien uskomiseen. Hänen alituiset valituksensa

-näkyivät tahtovan vetää puoleensa muitakin. Sidonie puheli hänelle

-Georges'ista, heidän lemmestään, lievittäen vikaansa vanhempiensa

-julmuudella, jotka muka väkisen olivat naittaneet hänen rikkaan

-ja häntä paljoa vanhemman miehen kanssa. Rouva Dobson oli heti

-altis heitä auttamaan; ei sillä, että hän olisi ollut luusittava,

-mutta tuolla pikku vaimolla oli intohimo intohimoon ja taipumus

-romantillisiin juoniin. Ollen onnetoin perheessään ja naitu

-hammaslääkärin kanssa, joka häntä löi, oli hänestä kaikki miehet

-hirviöitä, ja olletikin Risler parka näytti hänestä hirmuiselta

-itsevaltiaalta, jota hänen vaimollaan oli oikeus vihata ja pettää.

-

-Tämäpä oli toimellinen ja sangen hyödyllinen tuttava. Pari kolme

-kertaa viikossa toi hän looshin Oopperaan tahi muihin pieniin

-hyvin menestyviin teaattereihin, jotka yhden vuoden ajan kuluessa

-panevat koko Parisin liikkeelle. Rislerin silmissä tulivat paikat

-rouva Dobsonilta; niitä oli hänellä vaikka kuinka paljo kaikissa

-lauluteaattereissa. Poloinen ei aavistanut, että pienin looshi

-"ensimmäiseen näytäntöön" oli usein maksanut kymmenen tai viisitoista

-louis'ia hänen osakkaalleen. Todellakin liian helppoa pettää moista

-miestä. Hänen tyhjentymätöin herkkäuskoisuutensa otti levollisesti

-vastaan kaikki valheet, ja sitte ei hän tietänyt mitään tuosta,

-tekomailmasta, jossa hänen vaimonsa alkoi käydä tunnetuksi. Risler

-ei häntä seurannut koskaan. Harvoina kertoina, heidän avionsa

-alussa, jolloin hän oli mukana teaatterissa, oli hän häpeällisesti

-nukkunut, liian yksinkertainen kun oli huoliakseen yleisöstä ja

-liian hidasajatuksinen viehättyäkseen näytelmästä. Myöskin oli hän

-äärettömän kiitollinen rouva Dobsonille, että hän täytti hänen

-sijansa, Sidonien vieressä. Rouva Dobsonpa teki sen niin mielellään.

-

-Iltaisin, kun vaimonsa lähti, aina muhkeasti puettuna, katseli

-Risler häntä ihmetellen aavistamatta hintaa, mitä hänen vaatteensa

-maksoivat, saatikka kuka ne maksoi, ja niitäkään epäilemättä, odotti

-hän häntä, kotinurkassaan, piirustellen ja onnellisena voidakseen

-sanoa: "Kyllä maar' hänellä on hauska!"

-

-Alakerroksessa Fromont'in talossa näyteltiin samallaista komediaa,

-mutta muutetuin roolein. Siellä taas nuori vaimo istui kotoa

-vartioimassa. Joka ilta, puolen tuntia Sidonien lähdettyä, aukeni

-suuri portti Fromont'in vaunuille, jotka kiidättivät häntä klubiin.

-Kauppa vaatii omansa. Korttipöydän ääressä pannaan suuret asiat

-kynällensä, ja sinne on mentävä ell'ei tahdota kauppahuonetta

-vähentää. Claire uskoi sen suoraan. Miehensä lähdettyä oli hän

-hetken suruissaan. Hän olisi niin mielellään pitänyt hänen luonaan

-tahi lähtenyt ulos käsitysten hänen kanssaan yhdessä huvittelemaan.

-Mutta nähdessään lapsensa, joka jokelteli lieden ääressä ja telmi

-pikkuisilla punaisilla jalkasillaan, riisuttuansa, rauhoittui äiti

-piakkoin. Ja sitte "asiat," tuo kauppiasten valtionperuste auttoi

-häntä aina altistumaan.

-

-Georges ja Sidonie tapasivat toisensa teaatterissa. Yhdessä ollessaan

-tunsivat he alussa turhamielisyyden tyytymystä. Heitä katseltiin

-kovin. Sidonie oli nyt todenperään sievä ja hänen näppärät kasvonsa,

-jotka tarvitsivat kaikkia kuosin eriskummallisuuksia tehdäkseen

-todellisen vaikutuksensa, soveltuivat niihin niin hyvin, että ne

-näkyivät varten vasten hänelle keksityiltä. Hetken kuluttua, he

-menivät pois, ja rouva Dobson jäi yksin looshiinsa. He olivat

-vuokranneet pienen asunnon Gabrielin kadun varrella Champs-Elyséesin

-pyörön luona, -- Le Miren työhuoneen tyttöjen haaveksima, -- kaksi

-komeata ja rauhallista suojaa, jossa rikkaiden asuntojen hiljaisuus,

-ainoastaan vierivien vaunujen häiritsemänä, suloisesti heidän

-lempeänsä verhosi. Vähitellen rikokseensa totuttuaan, ilmestyi

-Sidonieen rohkeita mielihaluja. Siitä asti kuin hän oli ollut

-työssä, oli hänen muistissaan säilynyt tanssijaisten ja kuuluisien

-ravintoloiden nimet, joihin hänen nyt teki mieli mennä, samoin kuin

-hän tyytyväisenä näki itselleen auvaistavan selko selälleen suurien

-ompelijattarien ovet, joista hän i'ässään ennen ei ollut tuntenut

-muuta kuin kilvet. Tätähän hän etenkin etsi rakkaudessaan nuoruutensa

-murheiden ja nöyryytyksien korvaukseksi. Ei mikään häntä huvittanut

-niin paljon kuin, esimerkiksi, tultuaan teaatterista tai yömatkalta

-Bois'ista, illallinen Café Anglaisissa, ylellisen paheen pauhinassa.

-Noilla alituisilla matkustuksillaan oppi hän puhe- ja käytöstapansa,

-rohkeat lauselmansa ja vaatteidensa leikkaukset, jotka toivat vanhan

-kauppahuoneen porvarilliseen piiriin sen ajan Parisi-Cocotten tarkan

-ja hurjan kuvauksen.

-

-Tehtaalla alettiin epäillä jotakin. Köyhimmätkin työnaiset tekevät

-tuota pikaa tiukan pu'usta... Kun rouva Risler lähti ulos kolmen

-aikaan, katseli häntä viisikymmentä paria karsasta ja kirkasta silmää

-lymyten kiillotushuoneen ikkunoiden takana, nähden hänen rikollisen

-omantuntonsa pohjaan komeiden pukineiden läpi.

-

-Vaarin pitämättä siitä, lentää levisivät tuon pienen hurjan kaikki

-salaisuudet hänen ympärilleen, kuni nauhat, jotka häilyivät hänen

-paljaalla niskallaan; ja hänen kymmenellä napilla varustettuihin,

-kultajalkineihinsa hienosti kengitetyt jalkansa kertoelivat hänen

-käydessään kaikenlaisista salaisista juoksuista, lattiapeitoilla

-verhotuista portaista, joita ne astui yöllä illalliselle, ja

-lämpimistä turkiksista, joihin hän kääriytyi vaunujen kiertäessä

-järveä lyhtyjen pilkoittamassa pimennossa.

-

-Työmiehet nauraa virnuttelivat, keskenään kuiskutellen: "Katsokaapas

-tuota veikelettä!... Sepä kummallisesti on puettu ulos mennäkseen...

-Ei hän ainakaan kirkkoon lähteäkseen ole noin itseään koristellut...

-Ja ajatelkaa sitte, että hän kolme vuotta takaperin kulki joka

-aamu oppiin sadevaipassaan ja kahden sousin kastanjat taskussa

-hyppysiään lämmittääkseen... Nyt sitä vaan vaunuissa ajellaan..." Ja

-talkki-kiven pölyssä, talvet ja kesät yhä punaisten uunien tohinassa,

-moni köyhä tyttö ajatteli salliman oikkuja, jotka yht'äkkiä muuttavat

-naisen elämän, ja kävi uneksimaan kaunista hämärää tulevaisuutta,

-joka ehkä häntäkin odotti, vaikk'ei hän sitä aavistanut.

-

-Kaikki pitivät Rislerin petettynä miehenä.

-

-Kaksi tehtaan työmiestä -- uskollista Folies-Dramatiques'issa kävijää

--- vakuutti nähneensä rouva Rislerin useita kertoja teaattereissa

-muutaman kansalaisen seurassa, joka kätkeytyi looshin perälle.

-Akilles ukkokin kertoi ihmeellisiä juttuja... että Sidoniella oli

-lemmitty, oli useampiakin lemmittyjä, sitä ei kukaan epäillyt. Vaan

-ei kukaan ollut vielä ajatellut Fromont nuorempaa.

-

-Yhtä kaikki Sidonie ei ollut varovainen suhteissaan häneen. Päin

-vastoin näytti hän sillä koreilevan ja juuri se ehkä pelasti heidät.

-Monta kertaa seisotti hän hänen julkeasti portailla sopiakseen

-yhtymyksestä iltasella. Monta kertaa pani hän hänen vaseti vapisemaan

-puhumalla hänelle vasten silmiä kaikkien nähden. Ensimmäisen

-hämmästyksen ohi mentyä, oli Georges hänelle kiitollinenkin hänen

-rohkeudestaan, pitäen sen ylellisenä rakkauden intona. Siinä hän

-erehtyi.

-

-Erittäinkin olisi Sidonie tahtonut, mielessään toki oikein sitä

-hyväksymättä, että Claire heidät huomaisi, kohottaisi ikkunan

-uudinta ja saisi epäluulon siitä mitä oli tekeillä. Häneltä puuttui

-vaan, ollakseen täydellisesti onnellinen, kilpailijattarensa

-mustasukkaisuus. Mutta turhaan tavoitteli hän sitä; Claire Fromont

-ei huomannut mitään, hän eli kuin Risler, järkähtämättömässä

-suruttomuudessa.

-

-Vanha rahaston hoitaja Sigismund, hän vaan oli todellisesti levotoin.

-Eikä hän vielä ajatellut Sidonieta, kun hän, kynä korvan takana,

-seisattui hetkeksi tilissään, tuijottaen ristikkonsa läpi pienen

-puutarhan märkään maahan. Hän ajatteli vaan isäntäänsä, herra

-Chorchea, joka nyt otti paljo rahaa kassasta juoksevia menojaan

-varten ja hämmensi kaikki hänen kirjansa. Joka kerta oli uusi veruke.

-Hän tuli luukulle kysyen huolettomasti:

-

-"Onko teillä pikkuisen rahaa, hyvä Planus?... Minut taas nylkivät

-eilen illalla kortin lyönnissä, enkä tahtoisi lähettää pankkiin niin

-vähää varten..."

-

-Sigismund Planus aukasi, ikäänkuin vastenmielisesti kassansa,

-antaakseen vaaditun summan, ja kauhulla muisti hän sitä päivää,

-jolloin herra Georges, joka silloin oli kahdenkymmenen vanha,

-tunnusti sedälleen hävittäneensä pelissä muutamia tuhansia franceja.

-

-Ukko kammoksui klubia ja halveksi kaikkia sen jäseniä. Kun siihen

-kuuluva rikas kauppias, kerran tuli tehtaalle, sanoi Sigismund

-häikäilemättä:

-

--- Piru vieköön teidän klubinne... Kahdessa kuukaudessa on herra

-Georges jättänyt sinne yli kolmekymmentä tuhatta francia.

-

-Toinen purskahti nauruun:

-

--- Mutta tehän erehdytte, ukkoseni... siitä on vähintäkin kolme

-kuukautta, kun emme ole nähneet isäntäänne.

-

-Planus ei väittänyt vastaan; mutta hänen mielessään syntyi kauhea

-ajatus, jota hän hautoi koko päivän.

-

-Kosk'ei Georges käynyt klubissa; missäs hän sitte vietti iltansa?

-minne hukkasi hän niin paljo rahaa?

-

-Selvään piileili sen alla joku naisjuttu.

-

-Siitä asti kuin tuo ajatus hänelle johtui mieleen, alkoi Sigismund

-Planus totisesti vavista kassansa tähden. Tuo vanha karhu Bern'in

-kantoonista, joka oli jäänyt naimattomaksi eläessään, pelkäsi

-hirmuisesti naisia ylipäätään ja Parisittaria erittäinkin.

-

-Ennen kaikkia, rauhoittaakseen oman tuntonsa, piti hän

-velvollisuutenaan ilmoittaa siitä Rislerille. Alussa teki hän vaan

-viittauksia:

-

--- Herra Chorche menettää paljon rahaa, sanoi hän eräänä päivänä.

-

-Risler ei ollut siitä milläänkän:

-

--- Minkä minä sille teen, Sigismund ukkoseni?... Hänellä on oikeutta

-siihen.

-

-Kelpo mies ajatteli niinkuin hän puhuikin. Hänen silmissään oli

-Fromont nuorempi talon itsenäinen herra. Sepä koreata olisi,

-tosiaankin, jos hän, Risler, vanha piirustaja, rupeaisi muistutuksia

-tekemään. Rahaston hoitaja ei uskaltanut siitä enää hiiskuakaan,

-kunnes kerran eräästä suuresta shaalimakasiinista tarjottiin kuuden

-tuhannen francin tili.

-

-Hän meni tapaamaan Georges'ia hänen työhuoneestaan;

-

--- Onko tämä maksettava?

-

-Georges Fromont oli hiukan hämmästyksissään. Sidonie oli unhottanut

-ilmoittaa hänelle tuosta uudesta ostoksesta; hän teki nyt mielin

-määrin mitä tahtoi.

-

--- "Maksakaa, maksakaa, Planus hyvä..." sanoi hän hämillään, ja

-lisäsi: "Pankaa se Fromont nuoremman tilille... Se on minulle

-toimitettavaksi annettu asia..."

-

-Sinä iltana näki ukko Sigismund, lamppua sytyttäessään, Rislerin

-kulkevan puutarhan poikki, ja koputti hänelle ikkunaan:

-

--- Se on nainen, sanoi hän ihan hiljaa... Nyt minulla on

-todistuksia...

-

-Lausuessaan tuon kauhean sanan "nainen", vapisi hänen äänensä

-pelosta, joka kuitenkin hälveni tehtaan jyrinässä. Työn pauhina

-kuului silloin katalalta tuosta onnettomasta rahaston hoitajasta.

-Hänestä näytti että kaikki nuo käynnissä olevat koneet, kauhea

-torvi, joka savua heittää tupsutteli ja eri toimissaan olevien

-työmiesten hälinä, että kaikki tuo pauhasi, liikkui ja uupui pienen,

-salaperäisen, samettiin puetun ja jalokivillä koristetun olennon

-vuoksi.

-

-Risler pilkkasi häntä, eikä ottanut uskoakseen. Hän tunsi ammon

-ajoista maanmiestensä kiihkon nähdä kaikessa naisen turmiollista

-vaikutusta. Sentään johtuivat ukon sanat toisinaan hänen mieleensä,

-erittäin iltaisin, yksinäisyyden hetkinä, kun Sidonie, lähettyään

-rouva Dobsonin kanssa teaatteriin, kaiken pukemismetelin jälkeen,

-jätti huoneensa hyvin tyhjäksi niin kohta kuin hänen pitkä

-laahuksensa oli kulkenut kynnyksen yli. Kynttelit paloivat kuvastimen

-edessä; pienet toaletti kapineet, hajallaan ja mullin mallin

-huoneessa ilmaisivat hurjia oikkuja ja liikanaisia menoja. Risler

-ei huomannut mitään, ainoastaan silloin, kun hän kuuli Georges'in

-vaunujen ajavan pihalla, oli hänen paha olla ajatellessaan, että

-alakerrassa rouva Fromont vietti iltansa yksin. Poloinen! Jos

-sentään oli totta, mitä Planus sanoi... Olikohan Georges'illa talous

-kaupungissa... Oi! se olisi hirmuista.

-

-Silloin ei hän mennyt työhön, vaan sen sijaan alas kysymään, oliko

-rouva tavattavana, ja katsoi velvollisuudekseen pitää hänelle seuraa.

-

-Tytti oli jo levolla; mutta pieni myssy ja siniset jalkineet

-vetelehtivät vielä valkean ääressä lelujen joukossa. Claire luki

-tai teki työtä, ja hänen vieressään istui hiljaa hänen äitinsä,

-yhä hieroen, innokkaasti tomuttaen, ja puhaltaen kellokoteloon,

-ja kymmenen kertaa peräkkäin tuolla itsepäisellä kiihkolla ottaen

-ja pannen saman esineen paikalleen tuskallisella liikkeellä. Ei

-hänkään, kelpo Risler, ollut liian iloinen seuran pitäjä; mutta se ei

-estänyt nuorta vaimoa kohtelemasta häntä ystävällisesti. Hän tiesi

-kaikki mitä Sidoniesta puhuttiin tehtaalla; ja vaikk'ei hän uskonut

-puoliakaan, niin ahdisti hänen sydäntään nähdä tuon mies raukan

-niin usein vaimonsa jättämänä. Molemmin puolinen sääli oli noiden

-rauhallisten suhteiden pohjana, eikä ollut liikuttavampaa niitäkään

-kuin nähdä noiden molempien hyljättyjen surkuttelevan ja koettelevan

-huvitella toisiaan.

-

-Istuessaan keskellä salia pienen valaistun pöydän ääressä, tunsi

-Risler itsessään vähitellen kodon lämpöä ja ympäröivien esineiden

-sopusointua. Siellä näki hän kaluston, jonka hän tunsi kaksikymmentä

-vuotta aikaa ja vanhan isäntänsä kuvan, ja rakas rouva "Chorche,"

-joka istui kumartuneena hänen vieressään jonkun sievän ompelutyön

-ääressä, näytti hänestä vielä nuoremmalta ja herttaisemmalta noiden

-vanhojen muistojen keskellä. Ajoittain nousi hän ylös ja meni

-katsomaan makaavaa lasta, jonka kevyt huokuminen kuului viereisestä

-suojasta. Tietämättään miksi, mutta Rislerin oli täällä parempi,

-mieluisampi olla, kuin kotonaan; sillä välistä oli hänestä hänen

-kaunis asuntonsa, jonka ovet yhtä mittaa aukenivat ja sulkeutuivat

-Sidonien pikaisia kulkuja varten, aution, tuulien valtaan heitetyn

-kojun näköinen. Hänen kotonaan elettiin nuotio elämää, täällä

-asuttiin. Huolellinen käsi hoiti järjestystä ja somuutta. Piiriin

-asetetut tuolit ikäänkuin juttelivat hiljaa keskenään, ihanasti palaa

-räiskieli valkea takassa ja tytin pikku myssy sinisine nauhoineen

-muistutti lapsen suloista hymyä ja katsetta.

-

-Silloin, Clairen ajatellessa, että tuommoinen oiva mies olisi

-ansainnut toisellaisen elämän kumppanin, arveli Risler, nähdessään

-nuo tyynet ja kauniit kasvot puoleensa käännettyinä sekä nuo lempeät,

-älykkäät silmät, minkähän ruojan tähden Georges Fromont oli hyljännyt

-noin ihanan vaimon.

-

-

-

-

-VI.

-

-Tili.

-

-

-Talo, jossa ukko Planus asui Montrougessa, oli sen talon, vieressä,

-jossa Chèbeläiset jonkun aikaa olivat elelleet. Siinä oli yhtäläinen

-kolme ikkunainen kerros maakerroksen päällä ja samallainen

-pieni puutarha säleaitoineen ja viheriöine puksipuineen. Vanha

-rahastonhoitaja asui siellä sisarineen. Aamulla lähti hän kotoa

-ensimmäisellä omnibuksella, tuli takaisin päivälliseksi, ja pyhänä

-pysyi hän kotonaan hoitaen kukkiaan ja kanojaan. Vanha piika, hänen

-sisarensa, piti huolen taloudesta ja talon tarpeista. Onnellisempaa

-paria ei ole koskaan ollut.

-

-Molemmat olivat naimattomia ja vihasivat yhtä paljo avioa. Sisar

-kammoi kaikkia miehiä, veli epäili kaikkia naisia, niin ollen

-kunnioittivat he sentään toisiaan, pitäen kumpikin toinen toisensa

-poikkeuksena sukupuolensa yleisestä turmiosta.

-

-Puhutellessaan veljeään, sanoi sisar aina: "Herra Planus, veljeni!"

-ja keskellä puhettaan mätti veli aina samalla juhlallisuudella:

-"Neiti Planus, sisareni!" Huolimatta siitä, että nuo arat ja

-suoraluontoiset olennot joka päivä kulkivat Parisin ristiin rastiin,

-eivätkä he sitä laisinkaan tunteneet, vaan pitivät sen kahden

-laatuisten hirviöiden tyyssijana, jotka kokivat tehdä toisilleen

-pahaa, minkä suinkin voivat, ja kun joku perhenäytelmä, tahi juoruja

-jostakin talosta, tuli heidän korviinsa, niin kumpikin, ajatustaan

-seuraten, syytti eri rikoksellista.

-

--- Se on miehen syy, sanoi "neiti Planus sisareni."

-

--- Se on vaimon syy, vastasi "herra Planus veljeni."

-

--- Voi niitä miehiä...

-

--- Voi, niitä vaimoja...

-

-Ja siinä oli heidän ikuinen väittely aineensa, niinä harvoina

-joutohetkinä, joita Sigismund ukko pidätti itselleen päivästään, joka

-oli yhtä hyvin täytetty ja järjestetty, kuin hänen kassakirjansakin.

-Jonkun aikaa jo olivat veljen ja sisaren ottelut olleet tavattoman

-vilkkaat. Mitä tehtaalla tapahtui oli heidän alituisena huolenaan.

-Sisar surkutteli rouva Fromont nuorempaa ja piti hänen miehensä

-käytöstä kokonaan kunnottomana; mitä Sigismundiin tulee, ei hänellä

-ollut kyllin katkeria sanoja tuntematointa dattaa vastaan, joka pani

-kassan maksamaan kuuden tuhannen franc'in shaalin. Hänestä koski asia

-tuon vanhan kauppahuoneen kunniaa ja mainetta, jota hän nuoruudestaan

-oli palvellut.

-

--- Mihin me tässä joudumme?... sanoi hän tuon tuostakin... Voi,

-niitä vaimoja...

-

-Kerran neuloi neiti Planus lieden ääressä, veljeään odotellen.

-

-Pöytä oli jo ollut katettu puolen tuntia, ja vanha piika alkoi

-huolestua noin odottamasta viipymyksestä. Samassa tuli Sigismund

-sisään, masentunein kasvoin, ja sanaakaan lausumatta, mikä oli aivan

-vastoin hänen tapojaan.

-

-Hän odotti siksi kuin ovi oli ihan kiinni; sitte, vastaukseksi

-sisarensa kysyvälle ja levottomalle katseelle.

-

--- Mull'on uutisia, sanoi hän matalalla äänellä. Tiedän naisen, joka

-on meitä perikatoon saattamaisillaan.

-

-Luotuaan tarkastavan katseen pienen ruokasalinsa mykkään kalustoon,

-lausui hän vielä hiljemmin, niin kummallisen, niin odottamattoman

-nimen, että neiti Planus vaati hänen kertomaan sen uudestaan.

-

--- Onko se mahdollista?

-

--- Kyllä se on niinikään!...

-

-Ja huolimatta murheestaan, oli hän melkein riemuitsevan näköinen.

-

-Vanha piika ei voinut sitä uskoa... Niin hyvin kasvatettu, niin

-kohtelias ihminen, joka niin sydämellisesti oli häntä ottanut

-vastaan!... Kuinka sitä voi olettaakaan?

-

-Sigismund Planus sanoi: "Minulla on todistuksia..."

-

-Siitä hän sitte kertomaan, että Akilles ukko oli eräänä iltana

-yhdentoista aikaan nähnyt Georges'in ja Sidonien juuri silloin, kuin

-he menivät pieneen maataloon Montmartren kaupungin osassa. Ja se

-mies ei valehtele. Hänet tunnettiin jo kauan aikaa. Sitä paitsi oli

-muutkin heitä nähneet. Tehtaalla ei muusta puhuttukaan, kun siitä.

-Risler vaan ei aavistanut mitään.

-

--- Mutta velvollisuutenne on ilmoittaa hänelle, selitti neiti Planus.

-

-Ukko kävi vakaisen näköiseksi.

-

--- Se on kovin arka asia... Mikä sen ensin tietää, uskooko hän minua?

-Löytyyhän semmoisia umpisokeita... Ja sitte, joutuessani molempien

-osakkaiden väliin, on paikkani vaarassa... Voi, niitä naisia...

-niitä naisia... Entä Risler, kun olisi voinut olla niin onnellinen.

-Kun minä hänen tuotin kotimaaltaan veljineen, eikä hänellä ollut

-penniäkään; ja nyt on hän Parisin yhden ensimmäisten kauppahuoneiden

-etunenässä... Hänkö vai pysysi alallaan!... No, ja vielä mitä...

-Naida sen piti... Niinkuin hän muka olis tarvinnut naida... Ja sitte

-vielä ottaa Parisitar, pörröpää, joka tuo turmion rehelliselle

-huoneelle, kun kyllä käsillä löytyi melkein hänen ikäisensä kelpo

-tyttö, oman maan lapsia, joka on tottunut työtä tekemään ja, totta

-maarin, salvoksista pitää!...

-

-Neiti Planus-sisarellani, jonka ruumiinrakennukseen hän viittasi,

-olisi ollut hyvä tilaisuus huudahtaa: "Voi, niitä miehiä... niitä

-miehiä..." mutta iän oli vaiti. Se oli liian arka kysymys, ja ehkä,

-todellakin, jos Risler ennen muinoin olisi tahtonut, niin olisi hän

-ollut ainoa...

-

-Ukko Sigismund jatkoi:

-

--- Kas nyt, missä sitä ollaan... Kolme kuukautta jo on Parisin

-ensimmäinen seinäpaperitehdas riippunut tuon joutavan rievun

-helmoissa. Nähdä pitää vaan kuinka rahat juoksee. Joka päivä on

-herra Georges ensimmäisenä luukullani. Minuun hän aina kääntyy,

-sillä pankissa tuota liian huomattaisi, kun taas kassassa raha aina

-liikkuu, tulee ja menee... Mutta annapas tilin tulla!... Siinä sitä

-vuoden lopussa kauniita laskuja saadaan!... Hulluinta kaikista

-on se, ett'ei Risler vanhempi pane sitä mieleensäkään. Minä olen

-monesti sanonut: "Varo vaan, herra Georges tekee hulluuksia tuon

-naisen tähden..." Joko hän menee pois hartioitaan kohottaen, tahi

-vastaa, ett'ei se häneen kuulu ja että Fromont nuorempi on isäntä...

-Tosiaankin mulla ei ole luottamusta... mulla ei ole luottamusta...

-

-Rahaston hoitaja ei lopettanut lausettaan; mutta hänen vaikenemisensa

-oli runsas salaisista ajatuksista.

-

-Vanha piika oli kummissaan; mutta niinkuin useimmat naiset

-samallaisissa tapauksissa, niin hänkin, etsiäkseen keinoa pahetta

-vastaan, sen sijaan eksyi monenlaisiin surkutuksiin... Kova onni,

-ett'ei hän sitä tietänyt ennen, kun Chèbeläiset vielä olivat heidän

-naapureina. Rouva Chèbe oli niin arvokas ihminen. Olisi voinut sopia

-hänen kanssa, että hän olisi katsonut Sidonien perään ja puhunut

-vakavasti hänen kanssaan.

-

--- Todellakin, se on kelpo ajatus, keskeytti Sigismund. Teidän

-olisi mentävä Mailkadun varrelle ilmoittamaan vanhemmille. Minä

-arvelin ensin kirjoittaa Franssille... Hän on aina vaikuttanut

-veljeensä, ja hän on ainoa maailmassa, joka voisi sanoa hänelle

-joitakuita asioita... Mutta Franssi on niin kaukana... Ja sitte olisi

-hirveätä tulla sieltä asti... Risler parka, minun käy häntä sentään

-sääliksi... Mut ei! parasta on vielä ilmoittaa Chèbelle... Otattehan

-sen toimeksenne, siskoni?...

-

-Asia oli arveluttava. Neiti Planus esteli hiukan; mutta hän ei ollut

-koskaan osannut vastustaa veljensä tahtoa, ja halu ollakseen hyödyksi

-vanhalle Risler ystävälleen sai hänet tekemään päätöksen.

-

-Vävynsä hyvyyden tähden, oli herra Chèbe'n onnistunut toteuttaa

-uusi haaveensa. Kolme kuukautta oli hän jo asunut kuuluisassa

-makasiinissaan Mail-kadun varrella, ja tuo makasiini ilman tavaroita,

-jonka ikkunaluukut au'aistiin joka aamu ja joka ilta suljettiin, kuni

-suurissa kauppahuoneissa, ihmetytti koko kaupungin osaa. Hyllyjä oli

-laitettu ylt'ympäri, uusi kauppapöytä, salalukkoinen kirstu ja suuri

-vaaka. Sanalla sanoen, herra Chèbe'lla oli valmiina tarpeet mihin

-kauppaan hyvänsä, mutta hän ei tietänyt vielä varmaan, minkä hän

-valitsisi.

-

-Hän ajatteli sitä joka päivä kävellessään ristin rastin

-makasiinissaan, joka oli täyteen läjitetty useita makuuhuoneen

-kaluja, jotka eivät olleet sopineet takasuojaan; sitä hän ajatteli

-myöskin, seisoessaan ovensa kynnyksellä ja, kynä korvan takana,

-suloisissa mietteissään kiintyessään parisilaisen kauppa elämän

-touhuun. Ohikulkevat kauppapalveliat, näytekirjat kainalossa,

-kuljetuslaitosten vankkurit, omnibukset, kantomiehet puriluineen,

-käsipyörät, tavarain purkaus naapurein ovilla, kangasmytyt ja nauhat,

-jotka laahasivat katu-ojan lo'assa ennen kuin alustaan pääsivät,

-noihin rikkauksilla sullottuihin loukkoihin, jossa kauppahuoneiden

-varallisuus orastaa, kaikki tuo viehätti herra Chèbeä...

-

-Huvikseen koetteli hän arvata kääryjen sisällystä, oli ensimmäisenä

-rähinässä, kun joku taakka putosi kulkijan jaloille, tahi kun ajurien

-virmat hevoset pillastuivat ja käänsivät pitkät ajokalut kadun poikki

-siten estäen kaiken liikkeen. Sitä paitsi oli tuhansia huvituksia,

-niin kuin pikku kaupustelijalla, jolla ei ole ostajia, esim.

-rankkasateet, onnettomuudet, varkaudet ja torat...

-

-Päivän kuluttua, huumautuneena, masentuneena ja runneltuna muiden

-työstä, loikoi herra Chèbe nojatuolissaan, ja sanoi vaimolleen,

-otsaansa pyyhkiessään:

-

--- Kas semmoista elämää oli minun tarvis! -- toimellista elämää...

-

-Rouva Chèbe nauroi hiljaa, mitäkään vastaamatta. Uupuneena miehensä

-alinomaisista oikuista, oli hän sijoittunut, parhaimman mukaan,

-takasuojaan, joka antoi mustalle kartanolle päin, lohdutti itseään

-ajattelemalla vanhempainsa hyvää oloa ennen muinoin ja tyttärensä

-varain vaurautta, ja, ollen aina siististi puettu, oli hän jo

-ennättänyt saavuttaa muonan hankkijainsa ja naapuriensa kunnioituksen.

-

-Enempää hän ei vaatinutkaan, kun ei häntä vaan sekotettu työmiesten

-vaimojen kanssa, jotka usein olivat häntä varakkaimpiakin, ja

-kun hän vaan sai pitää, muusta huolimatta, pienen porvarillisen

-arvo-asteensa. Se oli hänen pysyvä huolensa; sekä myös tuo pieni

-suoja perällä, jossa hän asui ja jossa oli pimeä jo kolmen aikaan,

-loisti aina järjestettynä ja hyvässä kunnossa. Päivällä pantiin

-vuode kokoon sohvaksi, vanha shaali oli pöytäliinana, uunin päällys

-toimitti ruokahuoneen virkaa varjostimen takana, ja hiilosastian

-kokoisella liedellä kiehui siististi ruoka. Rauha se se oli tuon

-vaimo raukan unelma, jota tukalan kumppanin ainainen juonittelu

-häiritsi.

-

-Sinne muutettuaan, kirjoitti herra Chèbe suurilla jalan korkuisilla

-kirjaimilla vastamaalatulle oven päällyställe:

-

-TOIMITUS- JA VIENTI-ASIOIMISTO.

-

-Mitään erityistä ei mainittu. Hänen naapurinsa möivät tylliä, verkaa

-tai palttina kankaita; hän oli valmis vaikka mihin, tietämättä

-oikeastaan, mitä yrittäisi. Siinä sitä toimitettiin rouva Chèbe'lle

-iltasin maata pannessa!

-

--- Min'en oikein hyvin tunne palttina kankaita; mutta verasta minä

-kyllä vastaan. Vaan jos verkakauppaa harjoittaisi, niin täytyy mulla

-olla matkustaja; sillä Sedanista ja Elbeuf'ista tulee paraimmat

-lajit. Painetuista kankaista, ei puhettakaan; niillä on vaan kesällä

-menekkiä. Tylli taas ei käy päinsä, kun sen aika jo on kauas ehtinyt.

-

-Useimmiten lopetti hän epävarmuutensa sanoilla:

-

--- Aamu on iltaa viisaampi... pannaan maata.

-

-Ja sen hän tekikin suureksi lohdutukseksi vaimolleen.

-

-Kolmen neljän kuukauden perästä kyllästytti tämäkin elämä herra

-Chèbeä. Päänkivistykset ja pyörrytykset palasivat vähitellen. Asunto,

-näet, oli rauhatoin ja epäterveellinen. Muutoin eivät asiatkaan

-käyneet. Ei mikään kulkenut, ei verka, ei kankaat, ei mikään.

-

-Juuri tuon uuden taitteen aikaan tuli neiti Planus sisareni

-vieraisiin Sidonien jutun tähden.

-

-Vanha piika ajatteli tiellä: "Käydään varovasti käsiksi..." Mutta,

-niinkuin kaikki ujot ihmiset, höllitti hän kuormansa heti ensi

-työkseen sisään tultuaan.

-

-Se oli oikein teaatteri kohtaus. Kuullessaan, että hänen tytärtään

-syytettiin, kiepsahti rouva Chèbe ylös harmissaan. Saattaako hän

-uskoa moisia asioita koskaan. Hänen Sidonie parkansa oli joutunut

-katalan herjauksen uhriksi.

-

-Herra Chèbe, hän taas katseli asiaa korkealta, tavanmukaisine

-puheenparsine ja katsantoineen, tarkoittaen kaikkea itseensä. Kuinka

-voisi olettaa, että hänen oma lapsensa, neiti Chèbe, kymmeniä

-vuosia tunnetun kunniallisen kauppiaan tytär, saattaisit... Olkaa

-joutavia!...

-

-Neiti Planus väitti edelleen. Hänellepä maksoi se, että hänet

-pidettiin kielittelijänä, juorunaisena. Mutta löytyypä varmoja

-todistuksia. Asia ei ollut enää keltäkään salassa.

-

--- Ja jospa vielä niin olisikin, karjasi herra Chèbe, raivossa

-tuosta itsepintaisuudesta... Vai meidänkö siitä on huolta pitäminen?

-Tyttömme on naimisissa... Se on hänen miehensä asia, joka on

-häntä paljoa vanhempi, neuvoa ja johdattaa häntä... Onko hän sitä

-ajatellutkaan?

-

-Tuosta pikku mies sulmimaan vävyään, tuota Schveitsiläistä pölkkyä,

-joka ikänsä kökötti huoneessaan etsimällä koneita, eikä seurannut

-nuorta vaimoaan maailmaan, vaan ennen pysyi kaikissa noissa vanhan

-pojan tavoissaan, piipussaan ja olutmyymälässä.

-

-Olisittepa nähneet, miten halveksivasti ja aristokraatillisesti herra

-Chèbe mainitsi "olutmyymälän"... Ja kumminkin hän melkein joka ilta

-kävi siellä Risleriä tapaamassa, ja purki hänelle soimauksia, jos hän

-kerrankin oli tulematta.

-

-Kaiken tuon tuulen pieksemisen pohjalla oli Mailkadun kauppiaalla

-selvä ajatus. Hän tahtoi heittää makasiininsa, vetäytyä pois

-asioista, ja jonkun ajan oli hän jo aikonut mennä Sidonien luo

-suostuttaakseen hänen uusiin mietteihinsä. Tietty se, ett'ei

-silloin ollut aika matkaan saattaa ikäviä kohtauksia ja puhua isän

-oikeudesta ja perheen maineesta. Mitä rouva Chèbeen tulee, niin hän,

-ollen jo hiukan vähemmin vakuutettuna, kuin vast'ikään, tyttärensä

-erehtymättömyydestä, ei hiiskunut pikkuistakaan. Vaimo raukka olisi

-tahtonut olla kuuro ja sokea, ja koskaan tuntemattakaan neiti

-Planusta.

-

-Niinkuin kaikki, jotka ovat olleet hyvin onnettomat niin hänkin

-tahtoi elää näennäisessä levossa, ja näkyi pitävän tietämättömyyttä

-kaikkea parempana. Eikös elämä sitten muutenkin ollut kyllin ikävä,

-Jumala paratkoon! Ja olihan Sidonie sitä paitsi aina ollut kunnon

-tyttö, miks'ei hän olisi myöskin kunnon vaimo? Tuli hämärä.

-

-Mahtavasti nousi herra Chèbe ylös sulkeakseen ikkunaluukut ja sytytti

-kaasun, joka valaisi alastomat seinät, tyhjyydellään loistavat

-hyllyt ja kaiken tuon omituisen sisustan, joka muistutti vararikkoa

-seuraavaa päivää. Vaitiolonsa ja yhteen puristetut huulensa

-näkyivät sanovan vanhalle piialle: "Päivä on lopussa... aika on

-mennä kotiaan..." Samaan aikaan kuului rouva Chèbe nyyhkyttelevän

-takasuojassa, illallista puuhatessaan.

-

-Sen neiti Planus oli saanut vieraisistaan.

-

--- No? kysyi ukko Sigismund, joka odotti häntä kärsimättömänä.

-

--- He eivät uskoneet minua, ja koreasti ajoivat ovesta ulos.

-

-Hänellä oli kyyneleet silmissä tuosta halvennuksesta.

-

-Ukko kävi ihan punaiseksi ja tarttui kunnioituksella hänen käteensä:

-

--- Neiti Planus sisareni, sanoi hän arvollisesti; pyydän anteeksi,

-että matkaansaatoin tuon toimen; mutta asia koski Fromontin

-kauppahuoneen mainetta.

-

-Siitä hetkestä lähtien kävi Sigismund yhä murheellisemmaksi. Hänen

-kassansa ei näyttänyt hänestä enää varmalta eikä vakaalta. Vieläpä

-kun Fromont nuorempi ei pyytänytkään rahaa, pelkäsi hän ja yhdisti

-kaiken pelkonsa neljään sanaan, jotka yht'mittaa johtuivat hänen

-mieleensä, puhellessaan sisarensa kanssa.

-

--- Minulla ei ole luottamusta!... sanoi hän omituisella raskaalla

-murteellaan.

-

-Aina kassastaan huolissaan, uneksi hän siitä toisinaan yölläkin,

-että se oli kaikki alta mennyt rikki ja oli auki, vaikka hän kyllä

-useimpia kertoja oli kiertänyt avainta tahi myös kova tuuliaispää

-hajotti paperit, piletit ja tshekit, ja että hän juoksi niiden

-perästä pitkin tehdasta, menehtyen väsymyksestä koettaessaan koota

-niitä.

-

-Päivällä, istuessaan ristikon takana rauhallisessa huoneessaan,

-näytti hänestä, kuin pieni, valkea hiiri olisi pujahtanut arkun

-pohjalle ja aika kyytiä syödä nakerteli ja hävitti kaikkia, käyden

-sitä lihavammaksi ja kauniimmaksi, mitä enemmän vaurio lisääntyi.

-

-Myöskin kun Sidonie jälkeen puolen päivän ilmestyi portaille

-kauniissa kokottihöyhenissään, niin ukko Sigismund vapisi raivosta.

-Hänestä tuo oli talon häviö, suureen pukuun puettu häviö, onnellisen

-virnakan levollisine katsantoineen, jota sen pienet vaunut pihalla

-odottivat.

-

-Rouva Risler ei arvannut, että maakerroksen ikkunasta vihollinen

-joka hetki väjyi hänen pienimpiäkin tekojaan, elämänsä pikkuisiakin

-erityskohtia, opettajattaren käyntiä, ompelijattaren tuloa, kaikkia

-arkkuja, joita tuotiin, "Louvre'n" palvelijan kalunalakkia jonka

-suuret vaunut seisattuivat ovelle kulkusien helinällä, ikäänkuin

-vahvojen hevosten vetämä dilishanssi, joka aika vauhtia kiidättää

-Fromont'in huonetta vararikkoon.

-

-Sigismund luki kääryt, punnitsi ne silmällään ohimennen, ja katseensa

-tunki uteliaasti auaistujen ikkunoiden kautta Rislerin kotoon.

-Lattiapeitot, joita kovalla paukkinalla pudistettiin, ulostuodut

-kukkaispöydät, täynnä nääntyviä kalliita ja harvinaisia kukkia

-huikaisevat seinäverhot, ei mitään jäänyt häneltä huomaamatta.

-

-Uudet ostot, jotka sattuivat yhteen kovien rahavaatimusten kanssa,

-pistivät hänen silmiinsä.

-

-Mutta yli kaikkia tarkasteli hän Rislerin kasvoja.

-

-Sigismundista oli tuo vaimo tekemäisillään hänen paraimmasta

-ystävästään, rehellisimmästä miehestä kunnottomimman lurjuksen. Siitä

-ei ollut vähääkään epäillystä. Risler tunsi häpeänsä, hän hyväksyi

-sen. Hänelle maksettiin vaiti-olosta.

-

-Tietysti oli moinen oletus hirveä. Mutta omituista on puhtaille

-luonteille, jotka kuulevat paheen, ollen sitä itse koskaan

-tuntematta, että he menevät oitis liian kauas, yli rajain.

-Tultuaan kerran vakuutetuksi Sidonien ja Georges'in petoksesta,

-näytti Rislerin kelvottomuus rahaston hoitajasta vähemmin anteeksi

-annettavalta. Ja mitenkä muutoin selittää tuo huolettomuus osakkaansa

-tuhlauksista?

-

-Kelpo Sigismund niukkoine ja piintyneine käsitteineen kunniasta ei

-voinut käsittää Rislerin hienotunteisuutta. Hänen metoodilliset

-tapansa kirjan pitäjänä ja selvätajuisuutensa kauppa-asioissa olivat

-kaukana tuosta hajamielisestä, huumautuneesta puoleksi taiteilijan

-puoleksi keksijän luonteesta. Hän arvosteli kaiken sen itsensä

-mukaan, arvaamatta minkälainen ihminen on, joka, keksimisen taudissa,

-on kokonaan aatteensa vallassa. Nuo ihmiset ovat, kuni unessa

-kävijät, jotka katsovat näkemättä, silmät sisään päin käännettyinä.

-

-Sigismundin mielestä Risler kyllä näki.

-

-Tuo ajatus teki vanhan rahastonhoitajan onnettomaksi. Joka kerta

-kun ystävänsä tuli rahastoon, katsoi hän häntä terävästi silmiin;

-mutta vihdoin tuon puutuneen välinpitämättömyyden lannistamana,

-jonka hän luuli olevan ehdollisen ja tahallisen, ikäänkuin naamiona

-hänen kasvoillaan, kääntyi hän hänestä pois, kaivellen papereitaan

-välttääkseen hänen valhe katseitaan, eikä enää puhutellut Risleriä

-muuten, kuin silmät kiinnitettyinä puutarhan käytäviin tai

-ristikkoon. Sanansakin olivat aivan toisilla teillä ja yhtä karsaat

-kuin katseensakin. Oikeastaan ei tietty ketä hän puhutteli.

-

-Ei ollut enään ystävällistä hymyilyä, eikä muistoja, yhdessä tehtaan

-kassakirjoja selaillessa.

-

-"Kas tuona vuonna tulit virkaasi... Ensimmäinen palkankorotuksesi...

-Muistatko sen? Silloin oltiin yhdessä päivällisellä Douix'in luona...

-Sitte iltasella 'Sokeiden' kahvilassa... hä? Sielläpä mässättiin!"

-

-Ajan pitkään huomasi Risler omituisen jäähtymisen Sigismundin ja

-hänen välillään. Hän puhui siitä vaimolleen.

-

-Jonkun aikaa jo oli tämä huomannut vastatuntoisuutta ympärillään.

-Toisinaan, kulkiessaan pihan poikki, ikäänkuin rasittivat häntä nuo

-pahansuovat katseet, jotka ehdottomasti käännättivät hänen vanhan

-rahaston hoitajan lutoa kohti. Molempien ystävien eripuraisuus

-pelotti häntä, ja hyvin sukkelaan ryhtyi hän asettamaan miestään

-varolle Planuksen pahoja aikeita vastaan.

-

--- Ettekö näe, että hän on mustasukkainen teidän ja teidän asemanne

-tähden... Hän ei voi sulattaa sitä, että te, joka ennen olitte

-hänen vertaisensa, nyt olette ylempänä häntä... Mutta kylläpä

-käskisi huolia kaikesta häijyydestä... Jopahan!... Minäkin olen sen

-ympäröimänä täällä.

-

-Kelpo Risler siiristi suuret silmänsä: --

-

--- Sinä?

-

--- Niinpä niin, se on selvä... kaikki minua vihaavat, siitä, että

-pikku Chèbe nyt on rouva Risler vanhempi... Jumala ties, mitä

-ilkeyttä minun tililleni pannaan... Ja kyllä rahaston hoitajannekin

-osaa kieltään pieksää, sen minä takaan... Mikä häijy mies!

-

-Noilla sanoilla oli vaikutuksensa. Risler suutuksissaan ja liian

-ylpeä valittamaan, maksoi samalla mitalla. Nuo kunnon miehet,

-täynnä epäluottamusta toisiinsa, eivät voineet nähdä toistansa

-ilman tuskallista mielenliikutusta, niin että vihdoin jonkun ajan

-kuluttua Risler vanhempi lakkasi käymästä rahastossa. Muutoin

-se oli helppokin, sillä Fromont nuoremmalla oli toimena kaikki

-raha-asiat. Hänen kuukausi maksunsa tuotiin hänelle kotia. Siten

-oli Georges'ille ja Sidonielle mukavampi elää, ja helpompi matkaan

-saattaa kaikenlaisia katalia rettelöitä.

-

-Sidonie jatkoi edelleen komean elämänsä programmin täydentämistä.

-Häneltä puuttui huvila. Sydämessään vihasi hän puita, maata,

-ja maanteitä, jotka pölyä suitsuttivat: -- "Kaikkein ikävintä

-maailmassa," sanoi hän. Vaan Claire Fromont vietti kesän Savignyssa.

-Kun ensimmäiset kauniit päivät tulivat, täytettiin remetit

-alakerroksessa, uutimet otettiin ikkunoista ja suuret muuttovaunut,

-joiden päällä ylimpänä tytin kätkyt kiikkui, kuin sininen ruuhi

-ikään, lähtivät menemään isoisän hovia kohti. Sitte lähtivät eräänä

-aamuna äiti, isoäiti, lapsi ja imettäjä, ajaen vaunuissa täyttä

-juoksua päivänpaisteisia nurmikenttiä ja pyökkien suloisia siimentoja

-kohti.

-

-Silloin oli Parisi ruma ja väestä köyhä; ja vaikka Sidonie siitä piti

-kesä-aikaankin, joka sitä lämmittää, kuin kiu'as, vaivasi häntä kovin

-ajatus, että kaikki parisilaiset komeudet ja rikkaudet kävelevät

-heleiden päivänvarjostimiensa suojassa meren rannikkoa pitkin,

-ja matkoistaan saavat tekosyitä tuhansiin uusiin keksintöihin,

-omituisiin, rohkeisin kuoseihin, joissa on sallittu näyttää somaa

-säärtä ja pitkiä kiharia, kastanjan värisiä hiuksia, ihan omia.

-

-Merikylvyt? niitä ei ollut ajattelemistakaan, sillä Rislerin ei

-käynyt poistuminen kotoa.

-

-Ostaa huvila? siihen ei ollut vielä varoja.

-

-Rakastaja kyllä löytyi, joka ei olisi parempaa pyytänyt, kuin saada

-tyydyttää tuo uusi oikku; mutta huvilaa ei käynyt salaaminen,

-niinkuin rannerengasta tahi kashmirishaalia. Se oli miehen

-hyväksyttävä. Helppo sitä ei ollut tehdä, vaan saattoihan Risleriä

-koettaa.

-

-Valmistaakseen tietä, puheli Sidonie lakkaamatta pikkuisesta,

-huokeasta huvilasta likellä Parisia. Risler kuunteli häntä hymyillen.

-Hän ajatteli korkeata heinikkoa, kauniita hedelmäpuistoja ja häntä

-alkoi jo kiusata tuo saamisen halu, joka seuraa aina varallisuutta;

-mutta varova, kun hän oli, sanoi hän:

-

--- Sittepä nähdään... Odotetaanhan vuoden loppua.

-

-Vuoden loppua, se on tiliä.

-

-Tili!

-

-Se se taikasana on. Koko vuoden mennä hyöritään asioissa. Raha tulee,

-menee, kiertää, tuottaa lisää ja hajoaa; ja huoneen rikkaus on

-ikäänkuin kiiltävä, liukas kyykärme, joka lakkaamatta on liikkeessä,

-venyy, vetäytyy kokoon, supistuu tai kasvaa, ja mahdotointa on tehdä

-selkoa sen tilasta ennenkuin lyhyen levon jälkeen. Tilissä vasta

-tiedetään, miten laita on, ja onko vuosi, joka näyttää hyvältä,

-semmoinen todellakin.

-

-Tavallisesti tapahtuu tili joulukuun lopulla, lähellä joulua ja uutta

-vuotta. Koska se vaatii lisätunteja, niin sitä tehdessä valvotaan

-pitkälle yöhön. Koko huone on jaloilla. Lamput, jotka palavat

-konttoreissa kauan aikaa sen jälkeen, kun ne ovat suljetut, ikäänkuin

-ottavat osaa juhlanäköön, joka elähyttää vuoden viimeistä viikkoa,

-jolloin monet monituiset ikkunat valaistaan perheiden iltamissa.

-Jokainen, vähinkin virkamies huoneessa on utelias tietämään tilin

-loppua. Palkan korotukset ja uuden vuoden palkinto-rahat riippuvat

-tuosta onnellisesta numerosta. Ja sillä välin kuin rikkaan tehtaan

-asiat ottelevat, niin monessa viidennessä kerroksessa tahi pienessä

-asunnossa kaupungin laidalla puhelevat virkamiesten vaimot, lapset

-ja vanhat vanhemmat tilistä, jonka loppupäätös on tuntuva joko

-säästäväisyyden lisäämisessä tahi kauan aikaa lykätyssä ostoksessa,

-jonka palkinto-rahat vihdoin tekevät mahdolliseksi.

-

-Fromont nuoremman ja Risler vanhemman kauppahuoneessa on Sigismund

-Planus silloin oikea jumala ja hänen pieni aituuksensa on pysäkkö,

-jossa kaikki kauppa-palvelijat valvovat. Nukkuvan tehtaan

-hiljaisuudessa kahisevat suurien kirjojen raskaat lehdet niitä

-kääntäessä; kovaan mainitut niinet etsitään muista luetteloista.

-Kynät ne ratisevat. Vanha rahaston hoitaja, apulaistensa ympäröimänä

-on hirveän kiireissään. Ajoittain, ennen vaunuihin astuttuaan,

-tulee Fromont nuorempi, sikari hampaissa, hansikkaat käsissä, ihan

-valmiina. Hän astuu hiljaa, varpaisillaan ja kumartuu aituutta kohti:

-

--- No!... luistaako?...

-

-Sigismund jupisee jotakin, ja huoneen nuori isäntä menee tiehensä,

-tohtimatta kysellä enempää. Hän arvaa hyvin rahaston hoitajan

-kasvoista, että uutiset ovat huonot.

-

-Todenperään ei vallan kumouksesta saakka, jolloin tapeltiin tehtaan

-pihalla, oltu koskaan niin kurjaa tiliä nähty Fromontin kauppa

-huoneessa. Menot ja tulot olivat tasapainossa. Yhteiset kustannukset

-olivat nielleet kaikki ja, sitä paitse, jäi Fromont nuorempi

-kassalle melkoisia summia velkaa. Olisittepa nähneet ukko Planuksen

-ällistyneen näön, kun hän joulukuun 31 päivänä vei Georgesille tilin

-teoistaan.

-

-Tämäpä katseli asiaa hyvin iloiselta kannalta. Kaikki, näet, sujuu

-vast'edes paremmin. Ja saadakseen rahaston hoitajan taas hyvälle

-päälle, antoi hän hänelle tuhannen francin palkinnon sen sijaan,

-kun hänen setänsä oli antanut viisi sataa. Kaikkia koski sellainen

-jalomielinen anteliaisuus, ja yleinen tyytymyys saattoi kohta noiden

-surkuteltavien laskujen loppupäätöksen unhotuksin. Mitä Risleriin

-tulee, niin Georges tahtoi ottaa toimekseen ilmoittaa hänelle asian

-laidan.

-

-Tultuaan osakkaansa pieneen työhuoneesen, johon päivä pystysuoraan

-ylähältä lankesi, valaisten keksijän mietteitä, epäröi Fromont

-nuorempi hetkisen, häpeissään ja oman tunnon vaivaamana siitä, mitä

-aikoi tehdä.

-

-Kuultuaan oven narinan, kääntyi Risler iloisesti:

-

--- Chorche, Chorche ystäväni... Tässä se nyt on meidän

-_painimemme_... Puuttuu vaan vielä muutamia pikku seikkoja... Niistä

-vähät! asiastani nyt olen varma... Saatte nähdä... Saatte nähdä...

-Antaapa Prochassonilaisten vaan ponnistella... Kyllä Rislerin

-_painin_, kaikki kilpailijat kukistaa...

-

--- Bravo, kumppanini, vastasi Fromont nuorempi... Kas siinä on

-tulevaisuutta varten, mutta ettekö nykyaikaa ajattelekkaan... Ja

-tiliä!...

-

--- Kah! niin vainkin. Minä sitä en muistanutkaan... Se kai ei ole

-loistava, vai?

-

-Sen sanoi hän Georgesin hämmästyneiden ja levottomien kasvojen edessä.

-

-Tämäpä virkkoi: "Onpa niinkin, päinvastoin sangen loistava. Saamme

-olla tyytyväiset ensimmäiseksi vuodeksemme... Meillä on kummallakin

-voittoa neljä kymmentä tuhatta francia, ja koska arvelen, että

-tarvitsette rahaa uuden vuoden lahjoiksi vaimollenne niin..."

-

-Uskaltamatta katsoa rehellistä miestä silmiin jota hän parasta kättä

-oli pettämäisillään, pani Fromont nuorempi pöydälle kimpun tshekkejä

-ja pilettejä.

-

-Risler vanhempi oli hetken liikutettu. Min paljo rahaa kerrallaan ja

-hänelle yksistään! Hän ajatteli heti Fromontilaisten jalomielisyyttä,

-jotka olivat hänestä tehneet sen, mikä hän oli, sitte pikku Sidonien

-ja hänen niin usein lausumia toiveitaan, joita hän nyt voi tyydyttää.

-

-Kyyneleet silmissä ja sydämellinen hymy huulilla, ojensi hän molemmat

-kätensä osakkaalleen:

-

--- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen...

-

-Nämä olivat hänen sanansa suurissa tilaisuuksissa. Sitte, osottaen

-noita hänen eteensä levitettyjä arvopilettejä, jotka näyttivät olevan

-valmiit tuossa paikassa joutavina paperi palasina pois lentämäin:

-

--- Tiedättekö mitä tämä on? sanoi hän Georgesille riemuitsevan

-näköisenä... Se on Sidonien huvila, se.

-

-Peijakas!

-

-

-

-

-VII.

-

-Kirje

-

-

-    Hra Frans Rislerille, Ranskalaisen yhtiön insinöörille.

-

-    Ismailia (Egypti).

-

-    Frans, poikaseni, vanha Sigismund kirjoittaa sinulle. Jos minä

-    osaisin paremmin panna ajatukseni paperille, niin minulla olisi

-    sinulle hyvin paljon kertomista. Mutta tuo kirottu Ranskan kieli

-    on liian vaikeaa, ja ulkopuolella numeroitaan, ei Sigismund

-    Planuksesta ole mihinkään. Siis, sanon sinulle pian, mistä

-    kysymys on.

-

-    Veljesi talossa tapahtuu asioita, jotka eivät ole hyviä. Vaimo

-    pettää hänen sekä osakkaan. Hän on tehnyt miehensä naurettavaksi,

-    ja jos tätä vielä kestää, pidetään hän kohta konnana. Kuulehan

-    hyvä Frans, sinun pitää tulla oitis. Sinä yksin voit puhua

-    Rislerille ja au'aista hänen silmänsä Sidonieta kohtaan.

-    Meikäläisiä ei hän usko. Ota virkavapaus ja tule.

-

-    Minä tiedän, että sinä siellä ansaitset leipäsi ja toivot

-    tulevaisuutta; mutta kunnon miehen tulee ennen kaikkea katsoa

-    vanhempainsa antamaa nimeä. Niin muodoin! ell'et, sanon minä,

-    tule heti paikalla, niin käy siten, että Rislerin nimi joutuu

-    sellaisen häväistyksen alaiseksi, ett'et sinä uskalla sitä enää

-    pitääkään.

-

-                                         _Sigismund Planus_.

-                                          Rahaston hoitaja.

-

-

-

-

-

-

-KOLMAS KIRJA.

-

-

-

-

-I.

-

-Tuomari.

-

-

-Ihmiset, jotka aina elävät kotona, ikkunaloukkoonsa työn tai

-kivulloisuuden sitomina, muodostavat itselleen näköalan likeisistä

-seinistä, katoista ja ikkunoista sekä ovat myöskin huvitetut ohi

-kulkevista ihmisistä.

-

-Liikkumatta koskaan paikaltaan, he yhdistyvät katuelämään, ja kaikki

-kiirehtiväiset, jotka heille näyttäytyvät, toisinaan joka päivä

-samalla hetkellä, eivät aavista, että he ovat ajan määrääjänä muille

-ihmisille ja että heitä ystävälliset silmät katselevat, kaivaten

-heitä, jos joskus ottavat mennäkseen toista tietä.

-

-Delobellen naisilla, jotka olivat kotiinsa suljettuina päivät

-pitkään, oli tällaisia mykkiä tarkastuksia. Koska ikkuna oli

-kapea, niin äiti, jonka silmät alkoivat kulua kovasta työstä,

-kävi lähemmäksi päivää, nostetun musliini uutimen vastaan. Hänen

-vieressään, mutta vähän kauempana, istui hänen tyttärensä, joka

-mainitsi hänelle heidän päivälliset ohikulkijansa. Se oli heidän

-huvinsa ja puheen aineensa; ja pitkät työ-tunnit tuntuivat

-paljoa lyhemmiltä noiden, myöskin sangen kiireisien ihmisten

-säännöllisen ilmestymisen väliytymisestä. Oli siinä kaksi nunnaa,

-muuan herra harmaassa palttoossa, lapsi, joka vietiin kouluun ja

-sieltä noudettiin, ja vanha puujalka virkamies, jonka askeleet

-katuvierustalla kapsoivat kamalasti.

-

-Hän nähtiin tuskin, tämä mies, sillä hän kulki aina, kun jo oli

-pimeä, mutta hän kuultiin, ja joka kerta tuntui tuo kolina pikku

-ontuvasta hänen ikävimpien ajatustensa julmimpana kaikuna. Kaikki nuo

-katuystävät askarruttivat tietämättään molempia naisia. Kun satoi,

-sanottiin:

-

-"Nyt he kastuvat... Ehtiiköhän lapsi ennen rankkasadetta sisään?"

-Ja vuoden-ajan muuttuessa, kun kevät-aurinko pani kadun vierustat

-tulvimaan tai kun joulukuun lumi peitti ne valkoisilla kokkareillaan

-ja mustilla levyillään, muistutti uuden vaatteuksen ilmestyminen

-jollakulla heidän ystävistään molemmalle kotona olijoille: "Nyt on

-kesä" tahi "jo tuli talvi."

-

-Vaan tämäpä päivä oli ehtoopuoli toukokuulla, noita valoisia

-ja ihania iltoja, jolloin kotielämä levittäytyy ulos avatuista

-ikkunoista. Désirée ja hänen äitinsä liikuttelivat joutuisasti neulaa

-ja sormia, tarkkaan ammentaen laskevan päivän viimeisiä säteitä

-ennen lampun sytyttämistä. Kuului pihalla kisaavien lasten kirkunaa,

-kumeita pianon ääniä ja kulku-kauppiaan huutoa, joka kadulla

-veti puoleksi tyhjiä rattaitaan. Kaikkialla tuntui kevät-ilmaa,

-hyasinttien ja syreenien sekaista tuoksua.

-

-Äiti Delobelle oli vast'ikään laskenut työnsä käsistään ja kuunteli,

-ennen ikkunan sulkemista, nojaten kyynärpäillään sen lautaan, hälinää

-suuressa työkaupungissa, joka päivänsä lopetettuaan, onnellisena

-kuljeskeli kaduilla.

-

--- Kah! tuossahan kulkee herra Sigismund. Hänpä tänään lähtee

-aikaiseen tehtaalta... Pitenevät päivät ehkä sen tekevät, vaan

-minusta näyttää, ett'ei kello vielä seitsemän ole... Mut kenenkäs

-kanssa ukko on?... Sepä kummallista!... Eikö se ole... Totta toisen

-kerran... Ihan se on kuin herra Frans... Vaan eihän se tok' ole

-mahdollista... Kaukana täältä herra Frans on tällä hetkellä; ja sitte

-ei hänellä ollut partaa... Oli mikä oli! Mutta kovin yhteen näköön...

-Katsohan tuossa tok', tyttö.

-

-Tyttö se vaan ei heitä tuoliaan, ei edes hievahdakaan. Tuijottavin

-silmin, neula ilmassa kivettyneenä somaan työnteon liikkeeseen, on

-hän lähtenyt sinimaahan, tuohon ihmeelliseen maahan, jonne pääsee

-vapaasti, huolimatta niistäkään heikkoudesta. Franssin nimi, jonka

-hänen äitinsä, sattuneesta yhtänäköisyydestä, koneentapaisesti

-mainitsi, oli hänestä koko mennyt aika, täynnä haaveksimia ja

-lämpimiä toiveita, yhtä haihtuvia, kuni puna, joka lehahti hänen

-poskilleen, kun Frans iltaisin astui sisään puhellakseen hetkisen

-hänen kanssaan. Kuinka tuo kaikki jo on kaukana! Silloin, näet, asui

-hän pienessä viereisessä huoneessa, silloin kuultiin hänen askeleensa

-portailla, ja hänen pöytänsä, jota hän veti lähemmäksi ikkunaa

-piirustaakseen. Kuinka tuskallista ja kuinka suloista oli kuulla

-hänen puhuvan Sidoniesta, istuessaan hänen jalkojensa luona matalalla

-tuolilla, sill'aikaa kun hän laitteli kärpäsiään ja lintusiaan.

-

-Työtä tehdessäänkin Désirée lohdutteli ja rohkaisi häntä, sillä

-Sidonie oli matkaan saattanut Frans raukalle paljon pieniä huolia

-ennen tuota suurta. Hänen äänensä, puhuessaan tuosta toisesta, hänen

-silmäinsä loiste, häntä ajatellessaan hurmasivat Désiréen niin, että

-kun Frans epätoivossa oli lähtenyt pois, hän jätti jälkeensä vielä

-kovemman rakkauden, kuin se, jonka hän itse vei mukanaan, rakkauden,

-jonka aina samallainen huone, istuva, liikkumatoin elämä säilytti

-koskemattomana kaikkine katkeroine tuoksuineen, sillä välin kuin

-Franssin rakkaus oli katoava, haihtuva vähitellen pitkien matkojen

-aavoille ilmoille.

-

-... Päivä sammuu kokonaan. Tyttö raukan valtaa kauhea suru illan

-suloisten varjojen laskeutuessa. Menneen ajan onnellinen valkeus

-heikkonee hänen silmissään, niinkuin päivänvalokin ikkunan loukossa,

-jossa hänen äitinsä nojaa kyynärpäihinsä.

-

-Yht'äkkiä aukenee ovi... Joku tuli, jota ei voi nähdä... Kuka se on?

-Delobellen naisien luona ei käy koskaan vieraita. Äiti kääntyi ja

-luuli ensin, että makasiinista tultiin viikon työtä hakemaan.

-

--- Mieheni meni vast'ikään teille... Meillä ei ole täällä enään

-mitään. Herra Delobelle vei kaikki pois.

-

-Mies lähestyy vastaamatta, ja kuta likemmäksi ikkunaa hän tulee,

-sitä selvemmäksi käy hänen kuvansa. Se on iso, roteva, päivettynyt,

-tuuheapartainen vaaleaverinen mies; äänensä on vahva, puheensa hiukan

-kankea.

-

--- Vai niin, äiti Delobelle, ettekö siis minua tunnekaan?

-

--- Kyllä, herra Frans, minä tunsin teidät heti, sanoi Désirée hyvin

-tyynesti, kylmällä, vakavalla äänellä.

-

--- Herranen aika! herra Frans. Joutuisaan juoksee äiti Delobelle

-lampun luo, sytyttää sen, ja sulkee ikkunan.

-

--- Mitenkä! tekö, Frans ystäväni... Kuinka tyynesti hän sen lausua,

-tuo pikkuinen... minä tunsin teidät heti... Voi sitä, jäämurua. Aina

-hän on oleva sama.

-

-Oikea pikku jäämuru todellakin. Hän on niin vaalea, niin vaalea; ja

-Franssin kädessä on hänen kätensä ihan valkea, ihan kylmä.

-

-Franssista hän on kaunistunut, vieläkin enemmän hienontunut.

-

-Hänestä taas Frans on muhkea, kuin ainakin, silmäin osoite hiukan

-väsyneen ja murheellisen näköinen, joka tekee hänen miehekkäämmäksi,

-kuin hän lähtiessä oli.

-

-Hänen väsymyksensä tulee äkkiarvaamattomasta, Sigismundin kauhean

-kirjeen johdosta tehdystä matkasta. "Häväistys"-sanan kiihdyttämällä

-oli hän lähtenyt heti paikalla matkalle, odottamatta virkavapauttaan,

-tulevaisuutensa ja paikkansa uhalla; ja suoraa tietä niissäkään

-pysähtymättä tuli hän Parisiin. Syytä on olla väsynyt, olletikin

-kun kiirehtii perille ja koko ajan kärsimättömänä ja huolestuneena

-epäilyksen, pelon ja alituisen neuvottomuuden vaiheella on kulkenut

-matkan jo kymmeneen kertaan.

-

-Surullisuutensa on aikaisemmilta ajoilta. Se alkoi silloin, kun

-se, jota hän rakasti, kielsi naimasta hänen, ja kuitenkin, puolen

-vuotta myöhemmin, meni hänen veljensä vaimoksi; kaksi kauheata iskua

-perätysten, ja toinen vielä hirveämpi ensimmäistä. Totta on, että

-Risler vanhempi, ennenkuin hän nai, oli kirjoittanut veljelleen

-ja pyytänyt saada lupaa tulla onnelliseksi, ja sen teki hän niin

-liikuttavilla, niin hellillä sanoilla, että saattamansa iskun julmuus

-oli siitä hiukan lieventynyt; lopuksi sitte olo vieraalla maalla,

-työ ja pitkät matkat pääsivät voitolle hänen huolestaan. Pohjalla

-oli jäljellä ainoastaan syvä alakuloisuus. Joll'ei vaan sentään ja

-viha tuota naista kohtaan, joka hänen veljeänsä häpäisee, olisi vielä

-jonkinlaista vanhaa rakkautta?!

-

-Vielä mitä! Frans Risler tahtoo vaan kostaa Rislerien kunnian

-puolesta. Hän ei ole tullut rakastajana, mutta tuomarina; ja pitäköön

-Sidonie puoliaan.

-

-Heti suoraan, rautatieltä, oli tuomari mennyt tehtaalle, aikeessa

-hämmästyttää ja siten odottamattomalla tulollaan saada silmän

-räpäyksessä kaikki ilmi.

-

-Kovaksi onneksi ei hän tavannut ketäkään.

-

-Ikkuna varjostimet pienessä kartanossa puutarhan perällä olivat

-olleet kiinni kaksi viikkoa.

-

-Akilles ukko ilmoitti, että naiset asuivat asianomaisissa

-huviloissaan, jonne molemmat osakkaat matkustivat joka ilta.

-

-Fromont nuorempi oli mennyt makasiineista hyvin varhain; Risler

-vanhempi oli vast'ikään lähtenyt.

-

-Frans päätti puhutella vanhaa Sigismundia. Mutta oli lauantai,

-maksu-ilta, ja hänen oli odottaminen, siksi kuin pitkä jono

-työmiehiä, alkaen Akilleen kopista ja loppuen rahaston hoitajan

-aituukseen, oli vähitellen rahansa saanut.

-

-Vaikka kärsimättömänä ja hyvin murheissaan, oli tuo kelpo mies, joka

-lapsuudesta saakka oli elänyt parisilaisten työmiesten joukossa,

-hyvillä mielin ollessaan noiden vilkkaiden, omituisten tapojen

-keskellä. Kaikista, sekä rehellisistä että paheellisista kasvoista

-loisti tyytymys viikon loppumisesta. Näkyi, että heidän pyhänsä alkoi

-lauantai-iltana kello seitsemän, rahaston hoitajan pikku lampun

-ääressä.

-

-Joka on elänyt kauppiasten parissa, se vaan tuntee tuon lepopäivän

-viehätyksen ja juhlallisuuden. Monet köyhät ihmiset, kahlehdittuina

-epäterveellisiin töihinsä, odottavat tuota siunattua sunnuntaita,

-kuin raitista, heidän terveydelleen ja elämälleen välttämätöintä

-tuulahdusta. Sepä hurmoitusta ja pauhaavan ilon tarvetta! Viikon

-työn rasitus katoaa samalla kun koneiden höyry viheltäen ja tupruten

-haihtuu ilmoille.

-

-Työmiehet poistuvat aituuksen luota lukien heidän mustissa kourissaan

-hohtavaa hopeata. Siinä nuristaan ja naristaan vääryydestä; poissa

-olleista tunneista ja edeltäkäsin saaduista rahoista; ja keskeltä

-rahan helinää kuuluu Sigismundin levollinen ja armotoin ääni, joka

-järkähtämättä puolustaa isäntänsä etuja.

-

-Frans tunsi kaikki maksun näytelmät. Äänestä hän erotti valheen

-ja toden. Hän tiesi kuka anoi enempää perheelleen, maksaakseen

-leipurille, rohtolaan, tai koulumaksut, kuka juomiseen ja vielä

-pahempaan. Surulliset, kuihtuneet varjot kulkivat edestakaisin

-tehtaan portilla, luoden pitkiä katseita pihan perälle, hän tiesi,

-että kaikki siinä odottivat ja tähystelivät, kuka isää, kuka miestä,

-viedäkseen heidät pikemmin kotia, muistuttavalla ja kehoittavalla

-äänellä.

-

-Oi! noita avojalkaisia, lapsukaisia, pikkaraisia, vanhoihin huiveihin

-kapaloittuja ja likaisia naisia, joiden kyynelten liottamat kasvot

-olivat yhtä vaaleat, kuin heidän valkoiset päähinensä.

-

-Oi! tuota lymyävää pahetta, joka maleksii maksun ympärillä, hökkeliä,

-jotka valaistaan mustien katujen perällä ja juomaloiden himmeitä

-ikkunoita, joiden takana tuhannet viinimyrkyt levittävät valheellisia

-värejään.

-

-Frans tunsi kaikki nuo kurjuudet; mutta ne eivät olleet koskaan

-näyttäneet hänestä niin surkeilta, niin sydäntä kouristavilta, kuin

-tänä iltana.

-

-Maksu oli loppunut, ja Sigismund tuli ulos konttooristaan.

-

-Molemmat ystävät tunsivat toisensa ja syleilivät; ja neljäksi

-kolmatta tunniksi seisahtuneen tehtaan tyhjien huoneusten

-hiljaisuudessa selitti rahaston hoitaja Franssille asian laidan.

-Hän kertoi Sidonien käytöksestä, hurjista tuhlauksista ja talon

-i'äksi menetetystä maineesta. Risleriläiset, näet, olivat ostaneet

-huvilan Asnieressa, erään näyttelijättären entisen talon, johon

-hyvin ylellisesti olivat asuttuneet. Heillä oli hevosia ja vaunuja,

-loistoisuutta ja elämää! Yli kaiken huoletti kelpo Sigismundia

-se, ett'ei Fromont nuorempi enää melkein ollenkaan ottanut rahaa

-kassasta, ja yhtä kaikki kulutti Sidonie enemmän kuin milloinkaan.

-

--- Mulla ei ole luottamusta!... sanoi onnetoin rahaston hoitaja,

-ravistaen päätään... Mulla ei ole luottamusta.

-

-Sitte jatkoi hän alentaen äänensä:

-

--- Mutta veljesi, Frans kulta, veljesi?... Kukas sen selittää? Hän

-vaan käypi keskellä kaikkea tuota, silmät taivasta kohti, kädet

-lakkarissa ja aprikoipi kuuluisaa keksintöään, joka kovaksi onneksi

-ei suju sukkelaan... Hä! sanonkoma sulle?... Hän on joko lurjus tahi

-hölmö.

-

-Niin puhellessaan kävelivät he puutarhassa, seisahtuivat ja lähtivät

-taas käymään. Frans luuli näkevänsä pahaa unta. Pikainen matka,

-paikan ja ilmanalan rutto muutos, Sigismundin loppumatoin sana tulva,

-uusi käsitys Risleristä ja Sidoniesta, Sidoniesta, jota hän kovasti

-oli rakastanut, kaikki nuo seikat huumasivat hänen, tekivät hänen

-mielettömäksi.

-

-Oli myöhä. Sigismund pyysi hänen yöksi Montrougeen; hän kielsi,

-lykäten verukkeeksi väsymystä, ja jäätyään yksin Maraiseen, tuohon

-arveluttavaan ja ikävään aikaan päivästä, joka jo on loppunut, vaan

-jolloin kaasu ei vielä ole sytytetty, kävi hän koneentapaisesti

-vanhaa asuntoaan kohti Braquekadulle.

-

-Sisään-käytävässä oli ilmoitettu: _Poikamiehen huone_ vuokrattavana.

-

-Se oli juuri sama huone, jossa hän oli kauan aikaa asunut veljensä

-kanssa. Hän tunsi maantieteen kartan, joka neljällä neulalla oli

-pistetty kiinni seinään, porras-ikkunan ja Delobelleläisten pienen

-levyn: _Lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_. Heidän ovensa oli lengolla ja

-hän astui sisään.

-

-Tietysti hänellä ei ollut koko Parisissa turvallisempaa suojaa,

-jossa häntä olisi siten kohdeltu ja jossa hän voi niin rauhoittaa

-levotointa sieluaan, kuin tuossa uuraassa, hiljaisessa kodossa.

-Hänen eksyneen elämänsä hyökynässä oli se ikäänkuin tyynenä, syvänä

-valkamana, valon ja rauhan satamana, jossa naiset tekevät työtä

-miehiään ja isiään odottaessaan, sillä välin kuin ulkona tuuli

-ulvoo ja meri kuohuu. Erittäinkin oli se, ilman että hän voi siitä

-itselleen tehdä tiliä, varmojen tunteiden yhteys ja se hellyyden

-suloinen ihme, joka saattaa rakkauden meitä kohtaan kalliiksi,

-vaikk'emme omaa vastarakkauttakaan.

-

-Désirée, tuo armas pikku jäämuru, rakasti häntä kovin. Hänen

-silmänsä loistivat ihmeellisesti, joutavistakin asioista Franssille

-puhuessaan. Niinkuin fosforiin kastetut esineet helottavat kaikki

-yhtälailla, niin pieninkin sana, jonka Frans lausui, valaisi hänen

-sievät ilosta loistavat kasvonsa. Mikä mieluinen levähdys Franssille

-Sigismundin tuimuuksien perästä.

-

-He haastelivat keskenään vilkkaasti, sillä aikaa kuin äiti Delobelle

-kattoi pöytää:

-

--- Syöttehän meidän kanssa, eikö niin, herra Frans?... Isä meni

-viemään työtä; mutta hän tulee varmaan päivälliseksi.

-

-Hän tulee varmaan päivälliseksi!

-

-Oiva vaimo lausui tämä jonkinmoisella ylpeydellä.

-

-Tosiaankin, siitä saakka kuin hänen teaatteri hankkeensa raukesi, ei

-kuuluisa Delobelle enää syönyt kaupungilla, ei edes niinä iltoinakaan

-kuin hän kävi rahoja noutamassa. Onnetoin tirehtööri oli syönyt

-niin monta kertaa velaksi ravintolassaan, ett'ei hän uskaltanut

-sinne enää palatakaan. Korvaukseksi siitä ei hän lauantaisin koskaan

-jättänyt tuomatta mukanaan paria, kolmea nälkäistä ja odottamatointa

-ruokavierasta, vanhoja tovereja, kova-onnisia. Niinikään tuli hän

-sinäkin iltana kotia, erään Metsin teaatterin traagikon ja Angersin

-teaatterin koomikon saattaessa, jotka molemmat olivat palvelukseen

-saatavina.

-

-Koomikko, parta sileäksi ajettuna, ryppyinen ja lamppu partaan

-tulista näivettynyt, oli vanhan veitikan näköinen; traagikko kävi

-pieksut jalassa ilman vähääkään näkyvää liina vaatetta. Sisään

-astuessaan ilmoitti Delobelle mahtipontisesti heidän tulonsa, mutta

-Frans Rislerin näky keskeytti hänen esittelynsä.

-

--- Frans!... Frans veliseni!... huudahti vanha ilveilijä

-melodramaatillisella äänellä viuhtoen suonenvedon tapaisesti

-käsillään, vasta pitkän ja juhlallisen tervehdyksen perästä, esitteli

-hän päivällisvieraansa toinen toisilleen.

-

--- Herra Robricart, Metzin teaatterista.

-

--- Herra Chandezon, Angers'in teaatterista. -- Frans Risler,

-insinööri.

-

-"Insinööri" sanan lausui Delobelle hyvin pontevasti.

-

-Isänsä ystäväin sisään tultua, meni Désiréen suu nyrpälleen. Olisi

-ollut niin hauska olla tänään omiensa kesken. Mutta suuri mies huoli

-siitä viis! Hänellä oli kyllin työtä lakkariaan tyhjentäessään. Ensin

-veti hän esille mainion piirakkaan; "naisille", sanoi hän, unhottaen,

-että hän itse piti siitä. Sen jälkeen tuli meriäyriäinen, sitte oiva

-lihamakkara, sokeritettuja kastanjia ja kirsimarjoja, ensimmäisiä

-sinä vuonna.

-

-Sill'aikaa kuin innostunut traagikko kohotteli näkymättömän paidan

-kaulusta ja koomikko teki "gnuff, gnuff" liikkeen, joka jo kymmenen

-vuotta oli ollut Parisissa unohduksissa, ajatteli Désirée kauhistuen,

-minkä kauhean rei'än tuo äkki-arvaamatoin ateria oli tekevä heidän

-niukoissa viikko rahoissaan, ja äiti Delobelle häärien mullisti koko

-kaapin löytääkseen tarvittavan määrän syömäneuvoja.

-

-Ateria oli hyvin iloinen. Molemmat näyttelijät syödä ahmasivat,

-Delobellen suureksi iloksi, joka kaivoi esille vanhoja muistoja

-näyttelijä-elämästä. Ei toista kurjempaa! Ajatelkaa kannattimien

-pirstaleita, sammuneita lamppuja ja vanhaa varastoa, homehtuneita ja

-murskaksi hajoavia näyttämön tarvekaluja.

-

-Puhellen ystävällisesti keskenään halpaa ja raakaa siansaksaa, ja

-sinutellen toisiaan, kertoivat he lukemattomista menestyksistään;

-sillä, heidän puheesta päättäen, oli yleisö ihastuneena taputellut

-jokaiselle ja koko kaupungit riemastuneina antaneet heille seppeleitä.

-

-Puhellessaan söivät he, niin kuin näyttelijät syövät, istuen,

-kolmenneljättä osaa kasvoista yleisöön päin näennäisesti kiirehtien,

-kuin paperilaatikoista illastavat teaatteri vieraat, vuoroon puhuen,

-vuoroon syöden, kokien tehdä vaikutusta tavallaan, asetella lasia,

-lähentää tuolia, lausua tyytymyksensä, kummastuksensa, ilonsa,

-säikähdyksensä ja hämmästyksensä, taidokkaasti käsittelemällä veistä

-ja haarukasta. Äiti Delobelle kuunteli heitä hymyillen.

-

-Eipä olla kolmekymmentä vuotta näyttelijän vaimona, hiukan tottumatta

-noihin omituisiin tapoihin.

-

-Mutta pieni pöydän kolkka oli erotettu muista ruokavieraista

-ikäänkuin pilvellä, joka sieppasi raa'at sanat, naurun honotukset

-ja kerskaukset. Frans ja Désirée puhuivat hiljakseen kuulematta,

-niitäkään, mitä heidän ympärillä sanottiin. Heidän lapsuutensa

-tapaukset, naapurien tarinat, koko hämärä mennyt aika, jolla ei ollut

-muuta arvoa, kuin että se oli heidän yhteisenä heränneenä muistona,

-ikäänkuin yhtälailla molempien silmissä loistavana säkenenä, oli

-heidän suloisen puhelmansa aineena.

-

-Yht'äkkiä pilvi repeytyi ja Delobelle'n kamala ääni keskeytti

-haastelun:

-

--- Etkö ole nähnyt veljeäsi? kysyi hän Franssilta, ett'ei muka

-kokonaan jättäisi häntä syrjään... etkä hänen vaimoaan myöskään?...

-Kas! siinä sinä näet rouvan vasta. Pukineita, veli kulta, ja

-muhkeutta! Muuta en sanokaan. Heillä on oikea hovi Asnières'sa.

-Chèbeläiset ovat siellä myöskin... Niin! tuo kaikki, pyhä veli, se

-meidät pysyttää kaukana. Rikkaaksi kun tullaan, halveksitaan vanhat

-toverit... Ei puhuta sanaakaan, ei tulla koskaan vieraisin... Minä

-puolestani, näet sen, siitä vähät, mutta noita naisia kohtaanhan se

-tosiaan on loukkaavaa...

-

--- Oi, isä, sanoi Désirée vilkkaasti, tiedättehän sen hyvin, että me

-rakastamme Sidonieta liika paljo voidaksemme olla hänelle vihoissaan.

-

-Näyttelijä löi raivoisasti nyrkkinsä pöytään:

-

--- He, sepä se juuri väärin on... Vihoissaan täytyy olla ihmisille,

-jotka vaan toista tahtovat loukata ja sortaa.

-

-Hänellä oli vielä sydämellään teaatteri hankkeesensa kielletyt rahat,

-eikä hän muutoin koettanut salata vihaansa.

-

--- Jospa tietäisit, sanoi hän Franssille, jospa tietäisit sitä rahan

-hukkaa. Oikein käy sääliksi... Ei siellä ole lainkaan vakavuutta, ei

-järkevyyttä... Minä itse juuri tässä pyysin veljeltäsi pienen summan

-tulevaisuuttani turvatakseni ja hänelle vakuutin melkoisen voiton.

-Kielsi kun kielsikin... Hitto vie! rouva on aivan liian vaativa. Hän

-ratsastaa, ajelee vaunuissa kilpa ajoihin ja antaa miehelleen saman

-kyydin kuin hevoselleenkin ajellessaan pikkuisissa ajoneuvoissaan...

-Meidän kesken, min'en luule että hän on onnellinen, tuo kelpo Risler.

-Kyllä hän tuon pikku vaimon kanssa on kaikkia kokea saanut...

-

-Entinen näyttelijä lopetti tiraadinsa iskemällä silmää koomikolle ja

-traagikolle, ja hetken kuluessa kesti heidän kesken kaikenlaisten

-katseiden, hymyilemisten, "he, he!" ja "hum, hum'in!" vaihtelua,

-kaikenlaista salakäsitysten pantomiimia.

-

-Frans oli kuin maahan kaivettu. Vasten hänen tahtoaankin kohtasi

-kauhea varmuus häntä joka haaralta. Sigismund oli puhunut tavallaan,

-Delobelle samoin. Loppupäätös oli sama.

-

-Onneksi oli päivällinen syöty. Kolmet näyttelijät nousivat pöydästä

-ja menivät Blondelkadun olutmyymälään. Frans jäi molempien naisten

-kanssa.

-

-Nähdessään hänet vieressään, lempeänä ja ystävällisenä, innostui

-Désirée yht'äkkiä kiitollisuudesta Sidonieta kohtaan. Hän arveli,

-että Sidonien jalomielisyydelle sittenkin hänen tuli olla kiitollinen

-tästä onnen haameesta, ja tämä ajatus rohkaisi häntä puolustaakseen

-vanhaa ystävätään:

-

--- Näette, herra Frans, ei tarvitse uskoa kaikkia, mitä isäni kertoi

-kälystänne. Hän liioittelee aina vähäsen, tuo isä kulta. Minä sen

-tiedän hyvin, ett'ei Sidonie kykene tekemään kaikkea pahaa, josta

-häntä syytetään. Olen varma että hänen sydämensä on pysynyt samana ja

-että hän yhä rakastaa ystäviään, ehkä hän heitä laimin lyö hiukan...

-Elämä se on semmoista... Tahtomattansakin sitä eritään. Eikö se ole

-totta se, herra Frans?

-

-Oi, kuinka hän näytti Franssista sievältä, noin puhellessaan. Ei

-koskaan ollut hän yhtä hyvin huomannut noita hienoja piirteitä

-ja tuota ylimyksellistä hipiää; ja, pois lähtiessään iltasella

-liikutettuna tuosta innosta ja tavasta, jolla Désirée puolusti

-Sidonieta, ajatteli Frans Risler, hyvillä mielin, että lapsukainen

-oli häntä rakastanut, että hän ehkä rakasti häntä vieläkin ja

-säilytti sydämensä pohjalla hänelle lämpimän, turvallisen paikan,

-jonne paetaan ikäänkuin suojaan elämän verisaunasta.

-

-Maatessaan entisessä huoneessaan, matkan liikunnon, aaltojen ja kovan

-tuulen tuudittamana, jommoinen tunne aina seuraa pitkiä merimatkoja,

-uneksi hän kaiken yötä nuoruutensa ajasta, pikku Chèbestä, Désirée

-Delobellesta, heidän kisailuista ja töistä ja Centraalikoulusta,

-jonka suuret rakennukset, lähellä häntä, lepäsivät synkkinä Marais'in

-pimeiden katujen keskellä.

-

-Kun sitte, aamun tultua, aurinko, ilman uutimia olevista ikkunoista

-paistoi häntä vasten silmiä muistuttaen hänelle velvollisuuden

-tunteen ja päivän huolet, uneksi hän, että oli aika mennä kouluun ja

-että hänen veljensä, tehtaalle mennessään, ra'oitti ovea, huutaen

-hänelle:

-

--- Ylös! laiskuri, ylös!...

-

-Tuo rakas ääni, liian vilkas, liian todellinen ollakseen unta, sai

-hänen aukaisemaan silmänsä kokonaan.

-

-Risler seisoi hänen vuoteensa luona, vartoen hänen heräämistään

-ihmettelevällä, hiukan heltyneellä hymyllä; ja todistukseksi, että se

-varmaan oli Risler, oli se, että hän ilosta, nähtyään veljensä, ei

-tietänyt muuta sanoa kuin:

-

--- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen.

-

-Vaikka olikin pyhäpäivä, oli Risler, niinkuin tavallisesti, tullut

-tehtaalle saadakseen rauhassa ja levossa miettiä painintaan. Kohta

-kuin hän oli tullut, ilmoitti Akilles ukko hänelle hänen veljensä

-pysähtyneen Braque kadun varrelle, ja Risler lähti sinne heti

-iloissaan ja hämmästyneenä, mutta pahoillaan, ett'ei hän ollut saanut

-tietoja edeltäpäin, sekä erittäin, ett'ei hän saanut olla yhdessä

-Franssin kanssa jo ensimmäisenä iltana; tuo mielipaha keskeytti hänen

-puheensa tuon tuostakin ja kaikki, mitä hänellä oli sanottavana, jäi

-kesken tuhansien eri kysymysten, ilon ja tyytymyksen tähden. Frans

-syytteli väsymystä ja huvia, kun sai olla taas entisessä huoneessaan.

-

--- Hyvä, hyvä, sanoi Risler; mutta nyt en sinua päästäkkään... ja

-sinä tulet Asnières'iin heti... Tänään olkoon minulla lupapäivä...

-Näet, nyt on mahdotointa enää tehdä työtä, kun sinä juuri olet

-tullut... Mutta Sidoniellapa on oleva siitä silmät suurena ja mieli

-hyvä... Me olemme hyvin usein puhuneet sinusta... Sepä onni! Sepä

-onni!

-

-Ja miesparka loisti ilosta, hänkin kävi puheliaaksi, tuo hiljainen

-ihminen, ihaili Franssiaan, sanoi hänen kasvaneen. Olihan

-Centraalikoulun oppilas yhtä kaikki koko jykeä jo lähtiessäänkin;

-mutta hänen piirteensä olivat vakaantuneet, hartiansa olivat käynee

-leveämmiksi, ja paljon oli väliä tuosta poikakyörästä joka ryhdiltään

-koululaisena pari vuotta sitten oli lähtenyt Ismailiaan, tähän

-kauniisen, ruskettuneesen, vakavaan ja lempeään merirosvoon.

-

-Rislerin häntä katsellessa, Frans puolestaan tarkasteli veljeään, ja,

-pitäen hänen aivan samana, yhtä suorana, yhtä lempeänä ja silloin

-tällöin yhtä hajamielisenä, kuin ennenkin, arveli hän:

-

--- Ei! se on mahdotointa... hän on vieläkin kunnon mies.

-

-Silloin, ajatellessaan kaikkea, mitä oli tohdittu olettaa, kääntyi

-koko hänen vihansa tuota ulkokullattua rietasta vaimoa kohtaan, joka

-niin hävyttömästi ja rankaisematta petti miehensä, että saattoi

-luulla hänen olevan osallisena rikoksessa. Kyllä siitä oli oleva

-kauhea selitys heidän kesken, ja ankarasti aikoi hän puhua hänelle.

--- Minä kiellän teitä, rouva, kuulettehan, minä kiellän teitä

-häpäisemästä veljeäni!...

-

-Sitä hän ajatteli koko matkan, nähdessään vielä hoikkien puiden

-vilahtavan pitkin Saint-Germain'in rautatien vartta. Risler istui

-hänen vastassaan ja jutteli juttelemistaan. Hän puheli tehtaasta

-ja heidän asioistaan. Kukin oli edellisenä vuonna voittanut

-neljäkymmentä tuhatta francia; mutta toista siitä tulee kun

-_painin_ alkaa käydä... "Kiertävä painin, Franssiseni, kiertävä- ja

-kaksitoistakulmainen, joka yhdessä pyöräyksessä tekee kahdestatoista

-viiteentoista väriseen kuvaukseen tulipunasta ruusunpunaselle,

-tummanvihreätä heleänvihereälle, sekoittamatta tai imemättä värejä,

-vahingoittamatta lähivärejä tai turmelematta ja poistamatta muita...

-Ymmärrätkös sen, veikkoni?... Kone, joka työskentelee yhtä

-taidokkaasti kuin ihminen... Se on mullistus seinäpapereille."

-

--- Mutta, kysyi Frans, hiukan levotoinna, oletko jo keksinyt

-painimesi vai etsitkö sitä vielä?

-

--- Löytänyt... perin löytänyt!... Huomenna näytän sinulle kaavan.

-Samalla olen keksinyt myös automatisen koneen, joka ripustaa paperit

-kuivattimelle... Ensi viikolla menen ylös meidän ullakollemme ja

-te'etän läsnä ollessani itse, salassa ensimmäisen koneeni. Kolmen

-kuukauden perästä on minulla oleva patentti ja _painin_ käymässä...

-Saat nähdä, veli Frans, että siinä on meidän kaikkien rikkautemme...

-ja arvaathan kuinka olen tyytyväinen voidessani palkita vähän

-Fromont'ilaisia siitä hyvästä, mitä minulle ovat tehneet... Niin,

-näet tosiaankin, Jumala on vuodattanut minulle yltäkyllin hyvää

-elämässäni.

-

-Ja annahan kun hän siitä sitte lähti luettelemaan menestyksiään.

-Sidonie, näet, oli paras olento maailmassa, armahin pikku vaimo, joka

-tuotti hänelle paljon kunniaa. Heillä on viehättävä koto. Heillä käy

-vieraita, sangen hienoa seuraa. Vaimonsa laulaa kuin satakieli, josta

-kiitos rouva Dobson'in osoitteelliselle opetustavalle. Sekin oikein

-hyvä ihminen, tuo rouva Dobson... Yksi ainoa asia kiusasi Risler

-raukkaa, nimittäin käsittämätöin epäsopu Sigismund'in kanssa. Frans

-ehkä auttaa häntä selittämään salaisuuden.

-

--- Kyllä! kyllä minä autan, vastasi Frans kiristäen hampaitaan; ja

-vihan puna kohosi hänen kasvoihinsa, ajatellessaan, että oli voitu

-epäillä tuota suoraa ja vilpitöintä, miestä. Onneksi oli hän tullut

-panemaan kaikki asiat kohdalleen.

-

-Tultiin tuosta Asnières'iin. Frans huomasi jo sen kaukaa

-oikullisista, tornin tapaisista portaista, loistavine, uusine

-ja sinisine vuolukivikattoineen. Se näytti olevan vaseti tehty

-Sidonielle, oikeaksi häkiksi tuolle kirjava- ja heleä-höyheniselle

-linnulle.

-

-Se oli kaksikerroksinen Schveitsiläisrakennus, jonka kirkkaat ikkunat

-puna-alustuksine uutimineen näkyi rautatielle, kuvastaen vehreän.

-nurmikon perältä, jolla koreili kauhean iso metalli pallo.

-

-Joki juoksi aivan läheltä, muistuttaen Parisia puomineen,

-kylpyhuoneineen, suurine lossineen ja vähin laine keikutteli monia

-pieniä, keveitä valkamaan sidottuja venosia hiilipölyn peittämine

-vaateliaine, juuri ikään maalattuine nimineen. Ikkunoistaan voi

-Sidonie nähdä rannalla olevat ravintolat, jotka, olleti viikon

-kuluessa hiljaisia, pyhinä vilisivät kirjavaa hälisevää kansaa,

-joiden ilot sekaantuivat airojen raskaisiin mulahduksiin ja lähtivät

-molemmilta rannoilta yhtyäkseen joen yläpuolella tuohon melun ja

-huudon, naurujen ja laulujen virtaan, joka, juhlapäivinä nousee ja

-laskee lakkaamatta Seine'ltä kymmenen penikuorman matkalla.

-

-Viikon aikana nähtiin siellä harhailevan renttuja, joutoväkeä ja

-kulkulaisia, miehiä, suuret, leveät ja suippopäiset olkihatut

-päässä, villa mekko yllä, ja naisia, jotka toimetoinna istuivat

-vieruilla, katsella töllistellen kuin lehmät laitumella. Kaikki

-kiertävät saksat, soittoniekat ja silmänkääntäjät seisattuivat

-siihen, kuin kaupungin läheisyyteen. Rannikko oli täynnä heitä ja

-samaten pienet kyysät joen partailla aina aukenivat heidän saapuessa;

-valkoiset, avonaiset liivit, pörröiset hiukset ja piippunysä näkyivät

-ikkunoista, vakoillen tuota kiertävää törkyä, joka muistutti Parisin

-läheisyyttä.

-

-Se oli ikävää ja inhoittavaa. Tuskin orastunut ruoho kellersi

-tallattuna maassa. Pöly oli mustaa; ja kumminkin kulkivat joka

-torstai, ylhäiset kokotit sen kautta Casinoon kauhealla pauhinalla

-huonoissa vuokravaunuissaan. Kaikki tuo miellytti Parisilaista

-Sidonieta riivattua. Asnières'ista, oli pikku Chèbe, näet,

-lapsuudessaan kuullut kuuluisan Delobellen puhuvan, joka olisi

-tahtonut omata tuossa väylässä, kuin monet muutkin näyttelijät,

-pienen huvilan, maakaistaleen, jonne, teaatterista päästyä, mennään

-junalla kello puoli yksi yöllä.

-

-Sidonie Risler toteutti kaikki pikku Chèben unelmat.

-

-Molemmat veljet tulivat satamaportille, johon avain tavallisesti

-oli jätetty. He astuivat sisään ja kulkivat vielä nuorien pensaiden

-keskitse. Missä oli biljaardisali, missä puutarhurin huone, missä

-pieni lasinen ansari, jotka muistuttivat schveitsiläisten majojen

-eri osia, joita annetaan leluiksi lapsille: kaikki oli niin

-köykäistä, tuskin maahan kiinnitettyä ja valmiina pois lentämään

-vähimmästäkin vararikon tai oikun tuulen puuskasta. Oikea kokotti- tai

-peluri-huvila.

-

-Frans katseli ympärilleen hiukan hämillään. Perällä, kukka-vassien

-ympäröimälle perrongille, aukenivat salin korkeat ikkunat.

-Amerikalainen nojatuoli, kokoon pantavia renkkuja ja pöytä,

-jolla kahvi oli tarjottuna, seisoivat oven luona. Sisältä kuului

-pianonakkordeja, ja epäselvää laulunhuminaa.

-

--- Kyllä maar' Sidonie hämmästyy, sanoi kelpo Risler kävellessään

-hiljaa hiekalla; hän ei odota minua ennenkuin illalla... Nyt opettelee

-hän rouva Dobson'in kanssa.

-

-Ja avaistuaan nopeasti oven, huusi hän kynnykseltä, sisään astumatta,

-suurella äänellä:

-

--- Arvaa, kuka minulla on mukanani.

-

-Rouva Dobson, joka istui yksin pianon ääressä, hypähti ylös, ja

-salin perältä, vierasmaisten kasvien takaa, jotka seisoivat kopeina

-kauniilla pöydällä, nousivat kiiruusti Georges ja Sidonie esiin.

-

--- Kuinka minua pelästytitte... sanoi Sidonie astuessaan Risleriä

-kohti. Hänen valkoisen peignoir'insa poimukset, joita siniset nauhat

-risteilivät ikäänkuin pienet taivaan viirut pilvien välistä liehuivat

-lattialla, ja päästyään hämmeksistään, astui hän, miellyttävän

-näköisenä ja ikuinen pikku hymy huulillaan, miestään suutelemaan ja,

-tarjoten Franssille otsansa; sanoi:

-

--- Hyvää päivää, veljeni.

-

-Risler jätti heidät kahden kesken ja lähestyi Fromont nuorempaa, joka

-hänen kummakseen oli siellä:

-

--- Kah, Chorche, sinä olet täällä... Minä luulin sinun olevan

-Savignyssä.

-

-Niin kyllä, nähkäähän... Minä tulin... Minä ajattelin, että te

-sunnuntaisin olette Asnières'issa... Minun oli puhuttava eräästä

-asiasta...

-

-Nopeasti, takertuen sanoihinsa, lähti hän puhelemaan hänelle jostakin

-tärkeästä tilauksesta. Vaihdettuaan muutamia yhden tekeviä sanoja

-Franssin kanssa, joka häntä välinpitämättömästi kuunteli, katosi

-Sidonie. Rouva Dobson jatkoi hiljaisia tremolojaan, jommoisilla

-teatterissa säestetään kriitillisiä kohtia.

-

-Laita oli se että tämäkin oli jotenkin jännittävä. Rislerin hyvä

-mieli vaan karkoitti kaiken väkinäisyyden. Hän pyysi anteeksi

-osakkaaltaan, ett'ei ollut kotona ja tahtoi näyttää Franssille

-talonsa. Salista mentiin talliin, tallista aittoihin, vajoihin ja

-ansareihin. Kaikki oli uutta, loistavaa ja komeata, mutta liian

-pientä ja epämukavaa.

-

-"Mutta, sanoi Risler hiukan ylpeillen, siihen on mennyt paljo rahaa!"

-

-Hän halusi, että ihmeteltäisi Sidonien ostoja mitä tarkimmasti,

-näytti kaasu- ja vesijohdon joka kerroksessa, täysikuntoiset

-soittokellot, puutarhakaluston, englantilaisen biljaardin,

-kylpykoneet, ja kaikkea näyttäessään lausui hän kiitollisuutensa

-Fromont nuoremmalle, joka, hänen kauppahuoneensa osakkaana, nimen

-omaan oli antanut hänelle rikkauden.

-

-Joka kerta kuin Risler vuodatti kiitollisuuttansa, väisti Georges

-Fromont häveten ja rasitettuna Franssin omituista katsetta.

-

-Aamiainen puuttui hilpeyttä.

-

-Rouva Dobson puhui melkein yksin, onnellisena saada kellua keskellä

-romantillista juonta. Tuntien, tai pikemmin luullen tuntevansa perin

-pohjin ystävänsä histoorian, käsittäen Franssin salaisen vihan,

-vanhan kiihkeän rakastajan vihana, joka näkee toisen sijassaan, ja

-Georges'in levottomuuden kilpailijan tulon hellittämänä, rohkaisi

-hän. toista katseella, lohdutti toista hymyllä, ihmetteli Sidonien

-levollisuutta, ja lykkäsi kaiken ylenkatseensa tuolle inhottavalle

-Rislerille, röyhkeälle ja julmalle tyrannille. Hänen ponnistuksensa

-tarkoittivat erittäinkin, ett'ei pöytään pääsisi tuo kauhea

-hiljaisuus, jota haarukkaiden ja lautasten kalina naurettavasti ja

-tukalasti säestää.

-

-Oitis aamiaisen loputtua, ilmoitti Fromont nuorempi palaavansa

-Savignyyn. Risler vanhempi ei uskaltanut pidättää häntä,

-ajatellessaan, että rakas rouva Chorche viettäisi ihan yksin pyhänsä

-kotona; ja voimatta sanoa sanaakaan lemmitylleen lähti rakastaja

-kovassa helteessä mennäkseen jälkeen puolisen junalla, asemalle asti

-hänen miehensä seuraamana, joka ei millään mokomin tahtonut jättää

-häntä saattamatta.

-

-Rouva Dobson istui hetken Franssin ja Sidonien kanssa

-pienessä lehtimajassa, jonka niiniköynnös tahditti punaisilla

-kukkasilmikoillaan; sitte, nähden vaivaavansa heitä, meni hän saliin,

-ja, niinkuin vast'ikään Georges'in ollessa, kävi hän soittamaan ja

-laulamaan vienosti, tuntehikkaasti. Hiljaisessa puutarhassa oli

-tuo kuolehtuva soitanto, joka hiipi lehvien läpi, ikäänkuin linnun

-kuherrusta myrskyn tulossa.

-

-Vihdoin he olivat yksin.

-

-Toukokuun aurinko paahtoi kovasti vielä harvalehtiseen majaan.

-Sidonie varjosti kädellänsä silmiään, katsellessaan rannalla

-kulkijoita. Frans katseli myöskin ulospäin, mutta toiselle haaralle;

-ja molemmat, kokien näyttää ihan riippumattomilta toinen toisestaan,

-kääntyivät samalla kertaa toisiinsa yhtäläistä liikettä ja ajatusta

-noudattaen.

-

--- Minulla on teille puhumista, sanoi Frans, juuri kuin Sidonie oli

-au'aista suunsa.

-

--- Minulla kanssa, vastasi hän totisesti; mutta mennään tänne...

-täällä on parempi olla.

-

-Ja he menivät yhdessä pienen puutarhan perälle rakennettuun

-paviljongiin.

-

-

-

-

-II.

-

-Selitys.

-

-

-Todellakin oli aika tuomarin tulla.

-

-Parisin kurimuksessa pyöri pikku vaimo huimasti. Köykäisyytensä

-pysytteli hänen vielä ylähällä; mutta liiat menot, loistonsa,

-yhä kasvava soveliaisuuden halveksimisensa, kaikki ennusti hänen

-kohta kaatuvan kumoon, vetäen perässään miehensä kunnian ja

-ehkäpä hävittäen myöskin suuren kauppahuoneen rikkauden ja nimen

-hurjuudellaan.

-

-Keskus, jossa hän eli, riennätti vieläkin hänen lankeemustaan.

-Parisissa, noissa pikkukauppiasten kaupungin osissa, jotka ovat

-oikeita maaseutukaupunkeja, kateellisuuteensa ja kielittelemisiinsä

-nähden, oli hän pakoitettu olemaan varovaisempi; mutta Asnières'issa,

-keskellä näyttelijäin huviloita, salaisia asumuksia ja kaikenlaisia

-virkaheittoja, ei häntä enää vaivannut mikään. Häntä ympäröi

-ilma-piiri, täynnä pahetta, joka hänelle sopi ja jota hän hengitti

-ilman vastenmielisyyttä. Tanssiaissoitto huvitti häntä iltasin, hänen

-kävellessä pienessä puutarhassaan.

-

-Kerran, yöllä, naapuritalosta kuulunut pistoolin laukaus, joka

-koko tienoolla levitti huhun inhosta ja tyhmästä juonesta, saattoi

-hänen uneksimaan samallaisista seikkailuista. Hänkin olisi tahtonut

-olla osallisena "jutuissa." Hänellä ei ollut mitäkään rajaa

-enää puheessaan ja vaatteuksessaan; niinä päivinä, jolloin hän

-ei ollut kävelemässä Asnières'in rannikolla, lyhyt hame päällä

-ja keppi kädessä, niinkuin joku komea nainen Trouvillessa tai

-Houlgatessa, istui hän kotonaan puettuna peignoir'iinsa, aivan kuin

-naapurinsa ihan työttömänä, tuskin huolien talostaan, jossa häneltä

-varastettiin kuin kokotilta, hänen siitä mitäkään tietämättä. Aamut

-pitkään nähtiin hänen ratsastelevan ulkona, kotona taas hän puheli

-tuntikaudet neitsyensä kanssa kummallisista naapureistaan.

-

-Vähitellen vaipui hän entiselle tasapinnalleen, jopa alemmaksikin.

-Rikkaasta, vakavasta porvaristosta, johon hänen naimisensa hänen

-oli kohottanut, langeta keikahti hän elättinaisten riviin.

-Matkustelemalla rautatiellä oudosti koristeltujen naisten parissa,

-joilla oli hiukset silmillä à la chien tai hajallaan selässä à la

-Geneviève de Brabant, muuttui hän vihdoin heidän kaltaiseksi. Kaksi

-kuukautta oli hän vaaleatukkaisena, Rislerin suureksi ihmeeksi ja

-hämmästykseksi nukkensa muutoksesta. Georgesia taas nuo hulluudet

-huvittivat, hän kun niissä luuli näkevänsä aina vaan uusia naisia.

-Hän se oli oikea mies, talon isäntä.

-

-Sidonieta huvittaakseen oli hän hankkinut hänelle jotakin seuran

-tapaista, naimattomia veikkojaan, muutamia iloisia kauppamiehiä, vaan

-tuskin koskaan naisia; naisilla, näet, on liian hyvät silmät. Rouva

-Dobson vaan oli ainoa nais-ystävä.

-

-Pantiin toimeen suuria päivällisiä, veneretkijä ja ilotulituksia.

-Päivästä päivään kävi Risler raukan asema yhä hullummaksi, yhä

-loukkaavammaksi. Kun hän iltasella tuli kotia väsyneenä ja huonoissa

-vaatteissa, oli hänen heti mentävä huoneesensa, hiukan toalettiansa

-tekemään.

-

--- Meillä on vieraita päivälliseksi, sanoi hänen vaimonsa; joutukaa.

-

-Ja viimeiseksi kävi hän ruo'alle, tervehdittyään ensin kaikkia

-vieraita pöydän ympärillä, noita Fromont nuoremman ystäviä, joiden

-nimet hän tuskin tunsi. Omituista, että tehtaan asiat käyteltiin

-usein tässä pöydässä, johon Georges toi tuttaviaan maksavan isännän

-levollisessa vakuudessa.

-

-"Asioima-aamiaiset ja päivälliset!" Rislerin silmissä selittivät

-nuo sanat kaikki: osakkaan alituisen siellä olon, vieraiden

-valitsemisen ja Sidonien ihmeelliset vaatteukset, hän näet, teki

-itsensä kauniiksi ja veikisteleväksi kauppahuoneen asioissa. Tuo

-lemmittynsä virnaileminen saattoi nuoren Fromont'in epätoivoon. Joka

-hetki päivästä tuli hän odottamatta häntä katsomaan huolissaan,

-epäluuloisena ja peläten jättää kauan yksin tuon teeskennellyn ja

-nurjan luonteen.

-

--- Mitäs sinun miehesi toimittaa?... kysyi ukko Gardinois

-pilkallisesti sisarensa tytöltä... Miks'ei hän käy useimmin minun

-luonani?

-

-Claire antoi Georges'ille anteeksi, mutta tämä alituinen poissa olo

-alkoi huolettaa häntä. Nyt hän itki aina saadessaan pienet kirjeliput

-tai lennätinsanomat, jotka tulivat joka päivä ruoka-aikaan: "Älä

-odota minua tänä iltana, kultaseni. Minä en voi tulla Savign'yyn

-ennenkuin huomenna tahi ylihuomenna yöjunalla."

-

-Hän söi ikävissään vastapäätä tyhjää paikkaa ja, tietämättä olevansa

-petetty, havaitsi miehensä vieroittuvan hänestä. Kun joku perhejuhla

-tahi muu tapaus pidätti Georges'in väkisin kotona, oli tämä aina

-hyvin hajamielinen, eikä sanonut, mikä häntä vaivasi. Koska Clairella

-ei ollut mitään lähemmin tekemistä Sidonien kanssa, ei hän tietänyt

-mitäkään, mitä Asnières'issa tapahtui, mutta, kun Georges jälleen

-lähti pois kiireissään ja hymysuin, kiusasi häntä, hänen yksinään

-ollessaan, outo epäily ja, niinkuin ne, jotka odottavat suurta

-murhetta, tunsi hän sydämessään suuren, aukon, paikan valmiin

-mullistuksia varten.

-

-Hänen miehensä ei ollut vähääkään onnellisempi häntä. Sidonie julmaa

-näkyi huvittavan kiusata häntä. Hän antoi kaikkien suositella

-itseään. Siihen aikaan muudan Cazabon, kutsuttu Cazaboniksi,

-italialainen tenoorilaulaja Toulouse'sta, rouva Dobsonin esittämä,

-kävi joka päivä heillä laulamassa kiihdyttäviä duettejä. Georges,

-joka oli hyvin mustasukkainen, juoksi Asnières'sä joka jälkeen

-puolen päivä, laimin löi kaikki ja alkoi jo pitää Risleriä liian

-huolimattomana vaimostaan. Georges olisi tahtonut, että hän olisi

-ollut sokea ainoastaan häneen nähden.

-

-Oi! jospa hän olisi ollut Sidonien mies, niin kyllä hän olisi

-pitänyt hänen alallaan. Mutta Georges'illa ei ollut mitäkään

-oikeutta Sidoniesen kuuli hän Sidonielta itseltä. Toisinaan saattoi

-tuo tyhmissäkin usein herännyt ajatus-oppi hänen ajattelemaan

-että hänkin, itse pettäessään, ansaitsisi olla petetty. Ikävä

-se oli ylipäänsä hänen elämänsä. Aikansa vietti hän juoksemalla

-jalokivikauppiasten ja vaatemyyjien luona löytääkseen Sidonielle

-lahjoja ja syrpriissiä. Hänen maar' Georges kyllä hyvin tunsi! Hän

-tiesi, että Sidonieta voi huvitella jalokivillä, vaan ei pidättää

-häntä ja että jos hän kerran alkaa ikävöidä...

-

-Sidonie ei ikävöinyt vielä. Hänellä oli tarpeellinen elantonsa,

-kaikki hyvä, mitä hän voi saavuttaa. Hänen rakkautensa Georges'iin

-ei ollut mitäkään hehkuvaa, eikä romantillista. Sidoniesta hän oli

-hänen toinen miehensä, joka oli nuorempi ja rikkaampi entistä.

-Salatakseen aviorikostaan, tuotti Sidonie vanhempansa Asnières'iin

-ja majoitti heidät pieneen taloon ihan seudun perälle, ja tuosta

-turhanpäiväisestä, ehdollisesti sokeasta isästä, sekä hellästä, aina

-sokaistusta äidistä teki hän itselleen kunniakeskuuden, jota hän

-huomasi sitä enemmän tarvitsevansa, mitä enemmän arvossa väheni.

-

-Kaikki oli hyvin sommiteltu tuossa häjyssä päässä, joka

-kylmäkiskoisesti arvosteli pahetta; ja hän luuli elämänsä jatkuvan

-aina yhtä rauhallisesti, kun yht'äkkiä saapui Frans Risler.

-

-Nähtyään hänen vaan astuvan sisään, käsitti Sidonie oitis rauhansa

-olevan vaarassa ja jotakin hyvin tähdellistä tulevan tapahtumaan

-heidän kesken.

-

-Silmänräpäyksessä oli hänen suunnitelmansa valmis. Se oli nyt vaan

-pantava toimeen.

-

-Paviljooni, johon he menivät, suuri ympyrän muotoinen suoja, jonka

-neljät ikkunat antoivat eri näköaloille, oli sisustettu etsoneita

-varten kuumana kesäaikana, turvapaikaksi auringon säteistä ja

-hyönteisten hyrinästä. Hyvin matala leveä sohva kiersi pitkin suojaa.

-Pieni matala pöytä seisoi keskellä, täynnä hujan hajan olevia kuosi

-lehtiä.

-

-Uudet seinäpaperit, jotka kuvasivat sinertävien ruokojen välissä

-lenteleviä lintuja, herättivät mieleen todellakin kesä-unelmia,

-synnyttivät köykäisiä kuvia liitelemään sulkeutuvien silmien eteen.

-Alas lasketut ikkuna varjostimet, permannolle levitetty peitto

-ja ulkopuolelta seiniä kiertelevä jasmiini ylläpitivät huoneessa

-erinomaista vilvakkuutta, jonka suloutta lisäsi läheisen joen humina

-lakkaamatta vyörivien aaltojen loiskinasta sen ahteita vastaan.

-

-Kohta sisääntultuaan, kävi Sidonie istumaan, syrjästen jalallaan

-pitkiä valkoisia helmojaan, jotka lumisateena laskeutuivat sohvan

-vierustalle, ja kirkkain silmin, hymysuin, pikku päähyt hiukan

-kallellaan, jonka oikullista itsepäisyyttä nauhasolmu korvalla

-lisäsi, odotti hän.

-

-Frans, hyvin vaaleana, jäi seisomaan ja katseli ympärilleen. Sitte,

-hetken kuluttua:

-

--- Teen teille komplimenttini, sanoi hän; tepä hyvin ymmärrätte

-mukavuuden.

-

-Ja oitis, ikäänkuin peläten liika kaukaa alkaneensa puhelun, lisäsi

-hän rutosti:

-

--- Kenelle on kiitos tuleva kaikesta tästä komeudesta?...

-Miehellenne vai rakastajallenne?...

-

-Hievahtamatta sohvalta, luottamatta edes silmiään häneen vastasi

-Sidonie.

-

--- Molemmille.

-

-Frans joutui hiukan ymmälle tuosta pontevuudesta.

-

--- Te siis tunnustatte tuon miehen olevan rakastajanne.

-

--- Sepähän!... hitossa!...

-

-Frans katseli häntä hetken, mitäkään sanomatta. Sidoniekin,

-huolimatta tyyneydestään, oli käynyt vaaleaksi, eikä ikuinen pikku

-hymy enää väreillyt hänen suupielessään.

-

-Silloin sanoi Frans:

-

--- Kuulkaahan, Sidonie. Veljeni nimi, jonka hän vaimolleen on

-antanut, on minun myös. Koska Risler on niin hullu, niin sokea, että

-hän antaa teidän pilata sitä, niin on minun asiani sitä puolustaa

-teidän solvauksianne vastaan... Siis, minä pyydän teitä ilmoittamaan

-herra Fromont'ille, että hänen on pian haettava toinen lemmitty, ja

-että hän menköön muualta perikatoa etsimään... Ell'ei...

-

--- Ell'ei? kysyi Sidonie, joka, hänen puhuessaan, koko ajan oli

-nypistellyt sormuksiaan.

-

--- Ell'ei, niin ilmoitan veljelleni, mitä täällä tapahtuu, ja

-oletteko hämmästyvä nähdessänne Rislerin yhtä ankarana, yhtä

-pelättävänä, kuin hän tavallisesti on leppeä. Ilmi-antoni hänen ehkä

-tappaa, vaan olkaa varma, että hän tappaa teidän ensin.

-

-Sidonie kohotti hartioitaan:

-

--- Kah! Tappakoon... Mitäs minä siitä?

-

-Sen lausui hän niin pakahtuneen näköisenä ja niin kylmäkiskoisesti,

-että Franssin ehdottomasti tuli hieman surku tuota kaunista,

-nuorta, onnellista olentoa, joka puhui kuolemasta noin itsestään

-välinpitämättömänä.

-

--- Rakastattehan siis häntä kovin? sanoi Frans hiukan jo leppeämmällä

-äänellä... Rakastattehan siis kovin tuota Fromont'ia, että ennemmin

-kuolette, kun jätätte hänet?

-

-Ripeästi nousi hän seisoalleen:

-

--- Minäkö? minäkö rakastaisin tuota hassua, tuota riepua, tuota

-akkahölmöä miehen vaatteissa?... Kylläpä käskis!... Minä otin

-hänen, niinkuin minkä muun hyvänsä olisin ottanut...

-

--- Minkätähden?

-

--- Sentähden että niin piti, sentähden että olin hullu, sentähden

-että sydämessäni oli, ja että siellä on vieläkin rikoksellinen

-rakkaus, jonka tahdon temmata pois maksoi, mitä maksoi.

-

-Sidonie puhui hänelle silmistä silmiin, suu likellä hänen suutaan ja

-vavisten koko olennossaan.

-

-Rikoksellinen rakkaus!... Ketäs hän sitte rakasti?

-

-Frans pelkäsi udella.

-

-Aavistamatta vielä mitään, käsitti hän hänen katseestaan ja

-huokumisestaan, että hän ilmoittaisi jotakin kauheata.

-

-Mutta hänen tuomarin virkansa velvoitti hänen ottamaan selon kaikesta.

-

--- Kukas se on, jota rakastatte?... kysyi hän.

-

-Toinen vastasi kumealla äänellä:

-

-Tiedättehän hyvin, että se olette te. Sidonie oli hänen veljensä

-vaimo. Kaksi vuotta oli Frans pitänyt hänen aina vaan kuin

-sisarenaan. Hänestä veljensä vaimo ei ollut enää mitenkään sama, kuin

-hänen entinen morsionsa, ja rikostahan olisi ollut hänen kasvojensa

-yhdestäkin piirteestä pitää häntä sinä, jolle hän muinoin niin usein

-oli sanonut: "Minä rakastan teitä."

-

-Ja nyt hän, Sidonie, sanoi rakastavansa häntä. Onnetoin tuomari

-oli kuin maahan kaivettu, huumautunut, eikä osannut vastata

-sanaakaan. Sidonie, hänen vastassaan, odotti... Päivä oli noita

-kirkkaita, helteisiä kevätpäiviä, joihin menneet sadehuuhdot ovat

-jättäneet lienteyttä ja omituista alakuloisuutta. Ilma oli lämmin

-ja levitteli kovin ensi helteestä vasta puhjenneiden kukkain hajua.

-Puoli-avonaisista ikkunoista täyttyi huone, jossa he olivat, tuosta

-hurmaavasta tuoksusta. Ulkoa kuului sunnuntaisoittoa ja etäisiä

-huutoja rannalta, ja lähempää, puutarhassa, rouva Dobsonin voipuva ja

-rakkautta huokaava ääni:

-

-    Minulle kerrottiin sun naivan;

-    Siis mua vartoo kuolemaaaa...

-

--- Niin, Frans, minä olen teitä aina rakastanut, sanoi Sidonie.

-Rakkautta jonka kielsin ennen, koska olin nuori tyttö, ja nuoret

-tytöthän, näet, eivät aina tiedä mitä tekevät; sitä rakkautta ei

-mikään ole voinut poistaa minusta, ei mikään sitä vähentää. Kun

-kuulin, että Désirée, tuo onnetoin, tuo poloinen teitä myöskin

-rakasti, tahdoin jalomielisessä tarkoituksessa tehdä hänen elämänsä

-onnelliseksi uhraamalla oman elämäni ja oitis hylkäisin teidät, että

-menisitte hänen luo. Oi! silloin kun jo olitte kaukana, käsitin tuon

-uhrauksen olevan yli voimieni. Pikku Désirée raukka! Kovin olen häntä

-kironnut sydämeni pohjasta. Uskotteko? Siitä ajasta asti en ole

-tahtonut nähdä häntä, en kohdata häntä. Hänen näkönsä teki minulle

-liian paljo vaivaa.

-

--- Mutta jos te rakastitte minua, kysyi Frans aivan hiljaa, jos te

-rakastitte minua, miksi naitte te sitte minun veljeni?

-

-Sidonien katse ei muuttunut.

-

--- Naida Risler, oli päästä lähemmäksi teitä, Minä ajattelin: "Minä

-en voinut olla hänen vaimonsa. Hyvä, minä rupean, hänen sisareksensa.

-Ainakin siten minun on sallittu häntä vielä rakastaa, emmekä vietä

-koko elämäämme vieraina toisillemme... Oi! ne on unelmia kahden

-kymmenen vuoden i'än ajoilta, ja niiden mitättömyyden kokemus meille

-kyllä pian näyttää". Minä en ole voinut rakastaa teitä niinkään,

-Frans; minä en ole voinut unhoittaa teitä myöskään, sen on naimiseni

-estänyt. Toisen miehen kanssa olisi se ehkä käynyt päinsä, mutta

-Rislerin kanssa se oli mahdotointa. Hän puhui mulle aina teistä,

-teidän menestyksestänne, tulevaisuudestanne... Frans sanoi niin,

-Frans teki näin... Poloinen, hän teitä rakastaa kovin Ja sitte,

-julminta minulle oli se, että veljenne on teidän näköön. Ryhdissänne,

-piirteissänne on ikäänkuin sukunäköä, ja olletikin äänessänne, sillä

-usein, hänen minua hyväillessään, suljin silmäni ajatellessani: "Se

-on hän... Se on Frans..." Nähtyäni että tuo rikoksellinen ajatus

-muuttui rasitukseksi, kiusaukseksi, rupesin sitä karkoittamaan

-mielestäni. Minä suostuin kuulemaan tuota Georges'ia, joka kauan

-aikaa minua oli vainonnut, ja muuttamaan elämääni tekemällä sen

-iloiseksi, pauhaavaksi. Mutta, sen vannon teille, Frans, ett'en

-tuossa huvin pyörteessä ole koskaan unhoittanut teitä, ja jos kellään

-oli oikeutta tulla tänne vaatimaan minua tilille käytöksestäni, niin

-toden totta sitä oli vähimmin teillä, joka tahtomattanne olette

-saattaneet minun siksi, mikä olen...

-

-Hän vaikeni...

-

-Frans ei tohtinut katsoa häneen. Hetken ajan piti hän hänen liika

-kauniina, liika himottavana. Hän oli hänen veljensä vaimo!

-

-Eikä hän uskaltanut puhuakaan. Poloinen tunsi vanhan rakkauden

-itsevaltaisesti heräävän sydämessään ja tiesi, että nyt joka katse,

-joka sana, kaikki, mikä hänestä purskuisi esiin, osoittaisi pelkkää

-rakkautta.

-

-Ja hän oli hänen veljensä vaimo.

-

--- Voi, meitä onnettomia, onnettomia, kun olemme, sanoi tuomari parka

-vaipuen alas sohvalle hänen viereensä.

-

-Nuo muutamat sanat jo olivat velttoutta, taipumisen alkua, ikäänkuin

-sallima, näyttäytyen julmalta, olisi ottanut häneltä voiman

-puolustaida. Sidonie oli pannut kätensä hänen kädelleen:

-

--- Frans... Frans.

-

-Ja he istuivat siinä vastatusten, ääneti ja hehkuvin mielin rouva

-Dobsonin laulun viihdyttäminä, joka puuskittain tunki lehvien läpi:

-

-    Sun lempes' on mun mielen' vaivan',

-    Oi! siit' en voi parantuaaaa!

-

-Äkkiä näkyi ovella Rislerin iso vartalo:

-

--- Tänne, Chèbe, tänne. He ovat paviljongissa. Samassa astui kelpo

-mies sisään appensa ja anoppinsa seuraamana, joita hän oli käynyt

-hakemassa.

-

-Hetki kului sydämellisiin tervehtimisiin. Olisittepa nähneet miten

-suojelevan näköisenä herra Chèbe tarkasteli isoa miestä, joka oli

-päätä ja hartioita häntä pitempi:

-

--- Noh, poikaseni, käykö se mieltänne myöten tuo Suez'in kanava, vai?

-

-Rouva Chèbe, joka piti Franssia yhä hiukan tulevana vävypoikanaan,

-halaili häntä molemmin käsin, sill'aikaa kuin Risler, kömpelönä,

-kuin tavallisesti, ilossaan ja riemastuksessaan, puheli useimpien

-juottovasikkojen teurastuksesta tuhlajapojan palauksen vuoksi, ja

-karjuvalla äänellä, joka kajahteli kaikissa lähipuutarhoissa, huusi

-laulun opettajattarelle:

-

--- Rouva Dobson, rouva Dobson... pyydän nöyrästi, tuo laulunne on

-liian surullista... Hiiteen, tänään osoitteellisuus... Soittakaapa

-meille ennen jotakin hyvin iloista, jotakin tanssittavaa, että mä

-pistäisin pienen pyörähdyksen rouva Chèben kanssa...

-

--- Risler, Risler, hulluko te olette? vävyni!...

-

--- No, no, mammaseni... Pitää tok'... hei!... Raskaasti, pitkin

-käytävää, raahasi hän myötään, automaatilliseen kuusiaskeliseen,

-oikeaan Vaucansonilaiseen valssiin anoppimuorinsa, joka hengästyen

-seisattui tuon tuostakin korjatakseen hattunsa lauenneita

-leukanauhoja ja shaalinsa, Sidonien häitä varten hankitun shaalin

-kasikoita.

-

-Hän oli ilosta juovuksissaan. Risler parka.

-

-Franssista tämä oli pitkä, unhoittumatoin tuskan päivä. Ajomatka,

-veneretki, välipala nurmella Ravageus-saarella, ei mitäkään

-Asnières'in huvitusta säästetty; ja koko ajan sekä päivänpaisteessa

-maantiellä että aaltojen heijastuksessa, piti hänen nauraa, jutella,

-kertoa matkastaan, puhua Suezin taipaleesta ja työhankkeista,

-kuunnella herra Chèben vimmassaan valittavan lapsiaan ja veljensä

-selityksiä _painimesta_. Kiertävä, Franssiseni, kiertävä ja

-kaksitoistakulmainen! Sidonie antoi herrojen jutella keskenään ja

-näkyi olevan syviin mietteisin vajonneena. Silloin tällöin lausui

-hän sanan tahi hymyili rouva Dobsonille, ja Frans uskaltamatta häntä

-katsella, seurasi hän sinialusimisen päivänvarjonsa liikkeitä ja

-hameensa häälymistä...

-

-Kuinka hän oli muuttunut kahdessa vuodessa! Kuinka hän oli tullut

-kauniiksi...

-

-Sitte seurasi kauheita ajatuksia. Sinä päivänä oli kilpa-ajot

-Longchampsissa. Vaunuja kulki ihan heidän sivuitse, naisten

-ohjaamina, joilla oli maalatut kasvot ja kaidat, ahtaat harsot.

-Liikkumattomina istuimellaan, pitivät he nuken tapaisesti suuren

-piiskansa hyvin suorana kädessään ja ikäänkuin elottomina tuijottivat

-heidän noetut silmänsä hevosen päähän Kaikki kääntyivät katselemaan

-heidän ryöppyävää ajoaan.

-

-Sidonie oli heidän näköisensä. Hän olisi itse samaten voinut ajaa

-Georgesin vaunuja; sillä Frans istui niissä. Frans oli juonut

-Georges'in viiniä. Kaikki tuo ylellisyys, jota perheessä nautittiin

-tuli Georges'ilta.

-

-Se oli häpeällistä, innoittavaa. Hän olisi tahtonut siitä huutaa

-veljelleen. Se hänen olisi täytynyt tehdä, tultuaan vaseti sitä

-varten. Mutta hänellä ei ollut siihen enää uskallusta.

-

-Oi, onnetointa tuomaria... Iltasella, päivällisen jälkeen, kun salin

-ovet olivat auki ammentaakseen joen viileätä ilmaa, pyysi Risler

-vaimoansa laulamaan, näyttääkseen Franssille hänen uusia taitojaan.

-

-Nojaten pianoon, vastusteli Sidonie surullisen näköisenä, sillä

-välin kuin rouva Dobson soitteli alkusäveleitä, ravistellen pitkiä

-kiharoitaan.

-

--- Enhän minä osaa mitään. Mitäs minä teille laulan?

-

-Hän päätti vihdoin laulaa. Kalpeana vastenmielisenä, ihan toisia

-ajatellen, alkoi hän, kynttelin liehuvassa valossa ja puutarhan

-häkkien levittämässä tuoksussa, Louisianassa hyvin tavallisen

-kreoolilaisen laulan, jonka rouvan Dobson itse oli sovittanut laulua

-ja pianoa varten:

-

-    Pikku neiti Sisi rukkaa.

-    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.

-

-Ja laulaessaan tuon onnettoman pikku Sisi rukan historiaa, jonka

-rakkaus oli tehnyt hulluksi, näytti Sidonie itsekin potevan rakkauden

-tautia. Millä sydäntä särkevällä tunteella millä haavoitetun

-kyyhkysen huudolla kertoi hän tuon surumielisen loppusäkeen, joka

-kuului niin ihanalta seudun lapsimaisella murteella.

-

-    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.

-

-Voihan siitä käydä hulluksi hänkin, tuo onnetoin tuomari.

-

-Eipä vaan. Tenhotar oli huonosti valinnut laulunsa. Tuo neiti Sisin

-nimi yksin oli muuttanut Franssin yht'äkkiä pieneen huoneesen

-Maraisissa, hyvin kauas Sidoniesta, ja sääli hänen sydämessään loitsi

-esiin tuon pikku Désirée Delobellen kuvan, joka häntä kauan oli

-rakastanut. Yhteentoista vuoteen saakka ei hän ollut kutsuttu muuksi

-kuin Sirèeksi tai Sisiksi ja hän se oli tuo kreoolilaisen laulun

-_pikku Sisi raukka_, aina hylätty, aina uskollinen rakastajatar.

-Vaikka Sidonie nyt olisi mitä laulanut, ei Frans kuullut, eikä nähnyt

-mitään. Hän istui tuolla tuon suuren nojatuolin vieressä, pienellä

-matalalla jakkaralla, jolla hän usein oli valvonut odottaessaan isää.

-Niin, siellä oli hänen pelastuksensa, siellä, eikä muualla. Paettava

-oli tuon lapsukaisen lemmen turvaan, heittäydyttävä sinne umpisilmin

-sanoen: "Ota minut... pelasta minut..." Ja ken ties? Désirée rakasti

-kovin. Ehkä pelastaisi hän hänen, parantaisi hänen rikoksellisen

-intohimonsa.

-

--- Minnekä menet?... kysyi Risler nähdessään veljensä äkkipikaa

-nousevan ylös, heti ensimmäisen laulun loputtua.

-

--- Minä lähden pois... Jo on myöhä.

-

--- Mitä? etkö sinä jää tänne yöksi? Huoneesi on valmis.

-

--- Aivan valmis, liitti Sidonie omituisella katseella.

-

-Frans empi kovasti. Hänen, näet, piti välttämättä olla Parisissa

-muutamien tärkeiden asioiden tähden, joita yhtiö oli antanut hänelle

-toimitettavaksi. Koetettiin vielä pidättää häntä, vaan hän oli

-jo etehisessä, kävi puutarhan läpi kuuvalossa, ja, Asnières'in

-kaikenlaisen hälinän keskitse riensi hän juoksuun asemalle.

-

-Hänen mentyä, lähti Risler huoneesensa. Sidonie ja rouva Dobson

-viipyivät salin ikkunalla. Soitto läheisestä Casinosta kuului

-soutajien hoilotuksien sekä säännöllisen ja kumean tamburinin

-tapaisen tanssipauhun keskeltä.

-

--- Sepä vasta ilonhäiritsijä!... sanoi rouva Dobson.

-

--- Ei hätää! minä hänen masensin, vastasi Sidonie; minun täytyy vaan

-olla varoillani... Nyt minut pidetään tarkalla silmällä. Hän on

-mustasukkainen... Minä kirjoitan Cazabonille, ett'ei hän tulisi tänne

-vähään aikaan; ja sinä, huomeaamuna, menet sanomaan Georges'ille,

-että hän pysyisi kaksi viikkoa Savignyssa.

-

-

-

-

-III.

-

-Pikku neiti Sisi rukka.

-

-

-Oi; kuinka Désirée oli onnellinen.

-

-Frans kävi joka päivä istumassa hänen jalkojensa juurella, niinkuin

-ennen muinoin tuolla pienellä matalalla tuolilla, muttei nyt enää

-puhuakseen Sidoniesta.

-

-Aamusella, heti työhön ruvetessaan, näki Désirée oven hiljaa

-aukenevan: "Hyvää päivää, neiti Sisi." Frans kutsui häntä nyt aina

-siten, niinkuin hänen nimensä pienenä tyttinä oli; ja, jospa

-tietäisitte, kuinka sievästi hän sanoi: "Hyvää päivää, neiti Sisi."

-

-Iltasella odottivat he "isää" yhdessä, ja Désiréen työtä tehdessä,

-kertoi Frans vavistuttavia kertomuksia matkoiltaan.

-

--- Mikä sinun on? Sinä et ole enää sama kuin ennen, sanoi hänelle

-rouva Delobelle, hämmästyksissään nähdessään hänen niin iloisena ja

-etenkin niin hilpeänä. Seikka on se, että sen sijaan kuin hän ennen

-lakkaamatta istui vajonneena nojatuoliinsa isoäidin tapaisesti, pikku

-ontuva nousi ylös tuon tuostakin, meni ikkunalle semmoista vauhtia,

-kuin olisi hänelle siivet kasvaneet, harjoitteli seisomaan hyvin

-suorana ja kyseli hiljaa äidiltään:

-

--- Näkyykö _se_, kun minä en kävele? Ennen koristi hän ainoasti

-pienen sievän päänsä, mutta nyt koski hänen mielistelynsä koko hänen

-henkilöään. Hän oli sangen, sangen koketti nyt, ja sen kaikki kyllä

-huomasivat. Linnut ja kärpäsetkin olivat silloin aivan omituisen

-näköiset.

-

-Niin kyllä, Désirée Delobelle oli onnellinen. Muutamia päiviä oli

-Frans kä'ennyt viemään kaikki yhdessä maalle, ja, koska isä, joka

-aina oli niin hyvä, niin jalomielinen, suostui antamaan naisilleen

-yhden päivän virkavapautta, lähtivät kaikki neljä eräänä sunnuntai

-aamuna matkalle.

-

-Mahdotointa ajatella, kuinka kaunis ilma sinä päivänä oli. Kun

-Désirée aukasi ikkunansa kello kuusi, kun aurinko aamuhuurussa

-lämpöisesti paistoi ja hän ajatteli metsiä, ketoja ja vainioita,

-ja koko tuota ihmeellistä luontoa, jota hän niin pitkään aikaan ei

-ollut nähnyt, vaan nyt sai nähdä Franssin seuralla, niin kyyneleet

-tulivat hänen silmiinsä. Kellot soivat, kadulta kuului jo hälinää,

-köyhätkin pukeutuivat pyhävaatteisinsa ja juhla valkaisi pienten

-sydenpolttajainkin posket. Pitkään ja herkuitellen nautti Désirée

-tuota harvinaisen päivän kultaista aamukoittoa.

-

-Edellisenä iltana oli Frans tuonut päivän-varjostimen, pienen,

-norsunluuvartisen varjostimen; huolellisesti, mutta yksinkertaisesti

-puki hän itsensä, niinkuin tuleekin köyhän, pienen, viallisen, joka

-tahtoo kulkea huomiota herättämättä. Eikä ole kylliksi sanottu, että

-hän vaan oli viehättävä, tuo pikku viallinen.

-

-Hyvin säntilleen kello yhdeksän tuli Frans vuokrarattaineen hakemaan

-kutsutuitaan. Neiti Sisi astui aivan yksin, nojaten käsipuihin,

-veikeästi ja aristelematta. Takana kävi rouva Delobelle katsoen

-tytärtään; kuuluisa näyttelijä, palttoo käsivarrella, riensi edelle

-nuoren Rislerin kanssa ovea aukaisemaan.

-

-Oi, hauskaa ajomatkaa, kausista seutua, kaunista jokea, kauniita

-puita...

-

-Elkää kysykö missä; Désirée ei sitä koskaan tietänyt. Hän vastaa vaan

-että aurinko loisti sillä seudulla enemmän kuin missään muualla,

-linnut visertelivät iloisemmin, metsä oli jylhempi; eikä hän

-valehtelekaan.

-

-Pikkuruisena oli hän toisinaan ollut kauniina päivinä kävelemässä

-maalla. Mutta sittemmin piti alituinen työ, köyhyys ja viallisille

-niin suloinen istuva elämä hänen kuni naulattuna vanhaan asuntoon

-Parisissa, jossa hän eli ja jonka korkeat katot, rautabalkongeilla

-varustetut ikkunat, tehtaiden torvet, vanhanaikuisien rakennusten

-mustista seinistä silmään pistävine punaisine tiilineen, olivat hänen

-aina samallaisena ja riittävänä näköalanaan. Moniin aikoihin ei hän

-nähnyt muita kukkia kuin kyöräkellokukkansa ikkunallaan, eikä muita

-puita, kuin akaasioita, jotka kaukaa Fromont'in tehtaalta savun läpi

-haamoittivat.

-

-Hänen sydämensä paisui ilosta, kun hän pääsi maalle. Huvin ja

-nuoruuden elvyttämänä ihmetteli hän kaikkia, taputteli kämmeniään,

-huutaa inahtaen kuni linnun puiput; ja suoran uteliaisuutensa into

-peitti aivan hänen epävakaisen käyntinsä. Todellakin, sitä ei kovin

-paljo näkynytkään. Sitä paitse oli Frans aina läsnä, valmiina

-auttamaan ja tarjoamaan kätensä hänen hypätäkseen ojien yli, ja niin

-kiihkeänä, katsellen häntä hellin silmin. Tuo ihmeellinen päivä kului

-kuin uni. Oksien välissä huurun tapaisesti väräjävä sinitaivas,

-puiden, juurella leviävä varjoisa, salamielinen metsä-näky, jossa

-kukat suorina, kopeina ylenivät ja kullan-keltaiset jäkälät näyttivät

-tammien rungosta loistavilta auringon säteiltä, valoisat nurmikot,

-kaikki, jopa väsymyskin ulkona vietetystä päivästä, ihastutti,

-hurmoitti hänen.

-

-Illan suussa, kun hän metsän rinteeltä, hämärän tullessa, katseli

-haaraantuvia, kellertäviä teitä, hopeavyönä kimmeltelevää jokea, ja

-tuolla edempänä molempien mäkien kätkössä pilven tapaisia harmaita

-kattoja, tornin huippuja ja kuvukkoja, joiden hänelle sanottiin

-olevan Parisin, anasti hän yhdellä katseella muistiinsa koko tuon

-ihanan, lempeä ja kesä-ilmaa tuoksuavan kukkamaiseman, ikäänkuin ei

-hän koskaan, koskaan enää näkisi sitä.

-

-Kukkaisvihko, jonka pikku ontuva vei kävelyltään kotia, tuoksui koko

-viikon hänen huoneessaan. Hyasinttien, orvokkien ja orapihlajain

-joukkoon yhdistyi paljo pieniä, nimettömiä kukkia, noita kainokaisia,

-jotka lentosiemenistä kasvavat kaikkialla pitkin maantien vartta.

-

-Katsellessaan noita hentoja, vaaleansinisiä ja heleän punaisia

-kukkateriä, kaikkia noita ylen hienoja värin läikkeitä, joita kukat

-ovat keksineet ennenkuin mitkään maalarit, uudisti Désirée kävelynsä

-viikon kuluessa monta monituista kertaa. Orvokit muistuttivat

-hänelle pientä mätästä, josta hän ne oli poiminut, etsimällä niitä

-lehtien alta, sormet Franssin sormien joukossa. Suuret vesikukat

-olivat talven kirrestä vielä kostean ojan partaalla, ja niitä

-saavuttaakseen, oli hän nojannut hyvin lujasti Franssin käsivarteen.

-Kaikki nuo muistot juolahtivat hänen mieleensä, hänen työtä,

-tehdessään. Silloin kimalteli avonaisesta ikkunasta paistava aurinko

-kolibrin höyhenille. Kevät, nuoruus, laulut ja tuoksu muuttivat tuon

-surullisen, viidennen kerroksen työhuoneen muodon, ja totisena sanoi

-Désirée äidilleen, haistellessaan ystävänsä antamaa kukkaisvihkoa.

-

--- Oletko huomannut, äiti, kuinka kukat tänä vuonna haisevat hyvin?...

-

-Ja Frans alkoi myöskin lumoutua. Vähin erin anasti neiti Sisi hänen

-sydämensä, josta tämä oli karkoittanut muistonkin Sidoniesta. Totta

-on, että tuomari parka teki siinä kohden parastaan. Yhtä mittaa

-istui hän Désiréen luona, ja likistyi häntä kohtaan kuin lapsi. Ei

-kertaakaan ollut hän tohtinut palata Asnières'iin. Sidonie peloitti

-häntä vielä liioiksi.

-

--- Käyhän toki meillä... Sidonie pyytää sinua tulemaan, sanoi tuon

-tuostakin kelpo Risler, kun Frans kävi häntä tehtaalla katsomassa.

-Mutta Frans piti puoliaan, syytti kaikenlaisia asioita lykätäkseen

-aina käyntinsä seuraavaksi päiväksi. Se oli helppo tehdä Rislerin

-kanssa, jolla oli enemmän kuin koskaan puuhaa _painimestaan_, joka

-silloin jo oli tekeillä.

-

-Joka kerta kuin Frans tuli veljensä luota, odotti häntä ukko

-Sigismund ja käveli muutamia askeleita ulkona hänen kanssaan, leveä

-hihainen lystriini mekko yllä, kynä ja kynäveitsi kädessä. Hän teki

-aina nuorelle miehelle selon tehtaan asioista, jotka jonkun aikaa jo

-näkyivät käyvän paremmin. Herra Georges tuli säännöllisesti työhön

-ja meni joka ilta Savignyyn yöksi. Tiliä ei enään tuotu kassaan.

-Rouvakin näkyi siellä pysyvän rauhallisemmin paikallaan.

-

-Rahastonhoitaja riemuitsi.

-

--- Näetsen, kultaseni, että hyvä oli kun sinulle ilmoitin... Et

-tarvinnut muuta kuin tulla, niin oli kaikki taas järjestyksessä...

-Yhden tekevä, lisäsi kunnon ukko tavan mukaan innostuneena, yhden

-tekevä... _mulla ei ole luottamusta_.

-

--- Elkää pelätkö, herra Sigismund, minä olen läsnä, sanoi tuomari.

-

--- Ethän vielä lähde, Franssiseni, vai?

-

--- En, en vielä... Minulla on ensin toimitettava suuri asia.

-

--- Ahaa! sitä parempi.

-

-Hänen suuri asiansa oli Désirée Delobellen naiminen. Frans ei ollut

-siitä vielä puhunut kenellekään, ei edes hänelle itsellekään; mutta

-neiti Sisi epäili kai jotakin, sillä päivästä päivään kävi hän yhä

-iloisemmaksi ja sievemmäksi, ikäänkuin hän olisi aavistanut hetken

-kohta tulevan, jolloin hän tarvitsisi kaiken ilonsa ja kauneutensa.

-

-Eräänä sunnuntaina jälkeen puolisen olivat he yksin työhuoneessa.

-Rouva Delobelle oli mennyt ulos ylpeänä oikein saada käydä käsitysten

-suuren miehensä kanssa; ja Franssin oli hän jättänyt pitämään seuraa

-tyttärelleen. Sinä päivänä oli Frans erittäin huolellisesti puettu,

-ihan pyhänpäiväiseksi, mutta samalla oli hän omituisen näköinen;

-katseensa oli kaino ja päättäväinen, hellä ja juhlallinen; ja

-yksistään hänen tavastaan liikutella pientä matalaa tuolia lähemmä

-suurta nojatuolia, käsitti suuri nojatuoli, että sille aiottiin uskoa

-hyvin tärkeä asia, jota se kyllä vähän aavistikin. Puhelu alkoi ensin

-kaikenlaisista asioista, joita tavan takaa pitkät äänettömyydet

-keskeyttivät, samoin kuin matkalla pysähdytään purtoa pitämään joka

-kyytipaikassa ja levähtämään perille pääsemisen vuoksi.

-

--- Tänään on kaunis ilma.

-

--- Oi, oikein kaunis.

-

--- Kukkakimppumme tuoksuu yhä hyvin.

-

--- Oi, oikein hyvin.

-

-Ja tavallisista asioista puhuessaankin olivat heidän äänensä

-liikutetut tunteista, jotka olivat sanoihin puhkeamaisillaan.

-

-Vieläkin läheni pieni matala tuoli vieläkin enemmän suurta

-nojatuolia; ja katsellen toisiaan, käsi kädessä, molemmat lapset

-mainitsivat hiljaa ja harvaan toisiaan nimeltä:

-

--- Désirée.

-

--- Frans.

-

-Samassa kolkutettiin ovelle.

-

-Hiljainen varova nakutus oli hienosti hansikoitun käden, joka pelkää

-likaantuvansa pienimmästäkin kosketusta.

-

--- Sisään!... sanoi Désirée hiukan kärsimättömällä äänenväreellä.

-Sidonie, kauniina ja ystävällisenä, astui sisään. Ohikulkiessaan

-poikkesi hän tervehtimään pikku Sisiä, jota hän, näet, kauan aikaa

-oli halunnut nähdä.

-

-Franssin läsnä-olo näkyi häntä kovin hämmästyttävän, ja iloisesti

-puhellessaan vanhan ystävänsä, Désiréen kanssa, hän tuskin katsoi

-Franssiin. Kaikenlaisten hyväilyjen, ystävällisten puheiden ja

-hauskojen tarinoimisten jälkeen menneestä ajasta, tahtoi hän nähdä

-porrasikkunan ja Risleriläisten asunnon. Häntä huvitti, näet, siten

-muistella nuoruutensa aikoja.

-

--- Muistatteko, Frans, kun kolibri prinsessa astui huoneesenne,

-pää-nupukka suorana ja koristettuna pätineellä lintujen höyhenistä?

-

-Frans ei vastannut mitään. Hänen mielensä oli liiaksi liikutettu

-voidakseen vastata. Jokin ilmoitti hänelle, että tuo nainen oli

-tullut ainoastaan hänen tähden, tahtoi omistaa hänen, estää hänen

-kuulumasta toiselle, ja poloinen huomasi kauhistuen, ett'ei siihen

-suurta ponnistusta tarvittu. Nähdessään vaan Sidonien astuvan sisään,

-oli hänen sydämensä jo voitettu.

-

-Désirée taas ei aavistanut niitäkään. Sidonie oli aivan vilpittömän

-ja ystävällisen näköinen. Ja olivathan hän ja Frans sisaruksia.

-Rakkaus ei ollut enää mahdollinen heidän välillä.

-

-Kumminkin oli pikku ontuvalla hämärä aavistus onnettomuudestaan,

-kun Sidonie, pois lähtiessään, kääntyi ovella välinpitämättömästi,

-sanoakseen langolleen:

-

--- Niin vainkin, Frans, Risler pyysi minun tuomaan teidät

-päivälliselle tänä iltana meille... Vaunut ovat täällä, portilla...

-Sivukulkiessamme otamme hänet tehtaalta.

-

-Sitte, mitä ikänä sievimmällä hymyllä:

-

--- Päästät kai hänen meille, eikö niin, Sirée? Ole huoleti, kyllä me

-hänen takaisin annamme.

-

-Kiittämätöin Frans! Hän uskalsi mennä pois.

-

-Hän meni empimättä, kertaakaan kääntymättä, intohimonsa, ikäänkuin

-raivoavan meren, valtaamana, eikä sinä päivänä, ei seuraavina, ei

-koskaan sitte enää, saanut neiti Sisin suuri nojatuoli tietää, mitä

-hauskaa pienellä matalalla tuolilla oli sanottavaa.

-

-

-

-

-IV.

-

-Odotussali.

-

-

-    "Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän kuin

-    konsana, ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?

-    Rikoksemme on väkevämpi meitä... Muutoin, onko rikosta, että

-    rakastamme toisiamme?... Olimmehan määrätyt toinen toisellemme.

-    Eikös meillä ole oikeutta yhdistyä, vaikka elämä meidät onkin

-    erottanut? Siis, tule. Lähtömme on päätetty... Huomen-iltana,

-    Lyon'in asemalla, kello kymmenen... Otan piljetit ja odotan sinua

-   ... Frans."

-

-Kuukauden oli Sidonie toivonut tuota kirjettä, kuukauden ajan oli

-hän käyttänyt kaikkea imarteluansa ja kavaluuttansa saadakseen

-lankonsa intohimoja kirjallisesti puhkeamaan esiin. Vaikea oli

-hänen siinä onnistuessaan. Helppoa ei ollut houkutella rikokseen

-moista rehellistä ja nuorta sydäntä, kuin Franssin oli, ja tuossa

-omituisessa taistelussa, jossa se, joka todellisesti rakasti, soti

-omaa asiataan vastaan, tunsi Sidonie usein voimainsa pettävän ja

-melkein vaipui toivottomuuteen. Kun hän ihan jo luuli kukistaneensa

-vastustajansa, niin tämän rehellisyys yht'äkkiä ryntäsi ilmi, ja hän

-oli aivan pakenemaisillaan, luiskahtamaisillaan Sidonien käsistä

-karkuun.

-

-Sepä myös riemastus hänelle, kun hän eräänä aamuna sai tuon

-kirjeen. Juuri silloin oli rouva Dobson siellä. Hän oli vast'ikään

-tullut, tuoden tietoja Georgesilta, joka valitti ikävää ja alkoi

-olla huolissaan langosta, joka oli kiihkeämpi, mustasukkaisempi ja

-vaativampi, kuin itse Sidonien mies.

-

--- Voi, armasta raukkaa, armasta raukkaa, sanoi senttimenttaalineen

-amerikkalainen rouva, jospa näkisit, kuinka hän on onnetoin.

-

-Ja ravistaen kiharoitaan, aukaisi hän nuotti käärynsä, otti

-sieltä esiin kirjeen armaalta raukalta ja kätki sen huolellisesti

-romanssilehtien väliin, onnellisena ollakseen sekoitettu

-rakkausjuttuun ja innostuneena salajuoniin, josta hänen kylmät

-silmänsäkin ja kuiva, vaalea hipiänsä olivat hiukan lievistyneet.

-

-Kummallisinta on, ett'ei nuori ja sievä Dobson, joka hyvin kernaasti

-tarjoutui tuohon lakkaamattomien rakkauskirjeiden toimittamiseen,

-ollut itse koskaan kirjoittanut, eikä saanut yhtäkään semmoista

-omalle osalleen.

-

-Ollen alinomaa matkalla Asnières'in ja Parisin välillä, rakkaussanoma

-siiven alla, pysyi tuo omituinen kirjekyyhkynen uskollisena

-lakalleen, eikä kuhertanut muulloin kuin täydestä syystä.

-

-Kun Sidonie näytti hänelle Franssin kirjeen, kysyi rouva Dobson:

-

--- Mitä ai'ot vastata?

-

--- Se on tehty. Minä lupasin.

-

--- Mitä? Lähdetkö tuon hullun kanssa.

-

-Sidonie rupesi nauramaan:

-

--- Enpähän. Minä lupasin vaan siksi, että hän menisi minua odottamaan

-asemalle. Pitihän minun toki saada kiusata häntä neljännestunnin

-ajan! Hän on minua kylläksi vaivannut koko kuukauden. Ajattelepa,

-että olen muuttanut koko elämäni tuon herran tähden. Minun on

-täytynyt sulkea oveni ystäviltäni, kaikilta, mitä nuorta ja

-rakastettavaa tunnen, alkaen Georgesista aina sinuun saakka. Sillä,

-näet, rakkaani, sinä et myöskään ollut hänen mieleensä, hän tahtoi

-laittaa sinutkin pois, niin kuin kaikki muut.

-

-Sidonie vaan ei puhunut siitä, joka olikin kovin syy hänen vihaansa

-Franssia vastaan, että tämä oli pelottanut häntä kovin, uhkaamalla

-sanoa hänen miehelleen. Siitä hetkestä lähtien oli hänen hyvin paha

-olla, ja hänen elämänsä, kallis, hemmoiteltu elämänsä, näkyi olevan

-kovassa vaarassa. Noissa valkoverisissä, näöltään kylmäkiskoisissa

-ihmisissä, niinkuin Risler, on kauhea, tuima viha, jonka seurauksia

-on mahdotoin arvata, samoin kuin pelottaa käyttää tuota muodoltaan

-vähäpätöistä hajutointa, räjähtävää ruutia, kun ei tunne sen voimaa.

-Nimenomaan kauhisti häntä ajatus, että hänen miehensä jonakin päivänä

-voipi saada tiedon hänen käytöksestään.

-

-Entisestä elämästään, köyhästä elämästään väekkäässä kaupunginosassa,

-johtui hänelle mieleen muistoja rappiolla olevista perheistä, miesten

-kostoista hurmea tahroista, häpeällisten aviorikosten tähden.

-Kuolleet kummitukset vainosivat häntä. Ja kuolo, ikuinen lepo haudan

-hiljaisuudessa kammotti tuota pientä olentoa, joka hurjasti isosi

-huvituksia, himosi, riehuvan elämän pauhinaa.

-

-Tuo auvoinen kirje teki lopun hänen ahdistuksestaan. Nyt oli

-Franssin mahdotoin ilmiantaa hänet, jopa raivossakin pulmastaan,

-tietäessään, minkälainen ase hänellä oli käsissään; muutoin, jos hän

-puhuisi, näyttäisi Sidonie kirjeen, ja kaikki syytökset näyttäisivät

-Risleristä pelkältä panettelulta. Äläs! herra tuomari, jouduittepa

-nyt pälkääsen.

-

-Äkkiä valtasi hänen mieletöin ilon vieska.

-

--- Minä virkoan... minä virkoan... sanoi hän rouva Dobsonille. Hän

-juoksi pitkin puutarhan käytäviä, teki suuria kukkavihkoja saliin,

-aukaisi auringolle kaikki ikkunat selälleen, antoi määräyksiä

-keittäjälle, ajajalle ja puutarhurille. Talo oli kaunistettava

-Georgesin tuloa varten ja, aluksi, valmisti hän suurta päivällistä

-viikon lopulla. Todellakin, näytti, kuin hän olisi ollut poikessa

-kuukauden ja palannut ikävältä ja väsyttävältä asiamatkalta, niin

-kova kiire oli hänellä panemaan ympärillään kaikki liikkeesen ja

-eloon.

-

-Seuraavana päivänä, iltasella, olivat Sidonie, Risler ja rouva

-Dobson yhdessä salissa. Sillä välin kuin Risler selaili erästä

-suurta mekaniikki kirjarämää, säesti rouva Dobson piaanolla Sidonien

-laulaessa. Yht'äkkiä tämä lakkasi keskellä romanssia ja remahti

-kovaan nauruun. Kello löi kymmenen. Risler kohotti nopeasti nenänsä:

-

--- Mikä sinua naurattaa?

-

--- Ei mikään... muistui vaan jotakin mieleeni, vastasi Sidonie,

-osoittaen rouva Dobsonille kelloa silmää iskemällä.

-

-Se oli yhtymykseksi määrätty hetki, ja hän ajatteli rakastajansa

-tuskaa, häntä odottaessaan.

-

-Kun sanansaattaja oli tuonut tuon kuumeentapaisesti odotetun

-lupauksen Sidonielta, muuttui Franssin levotoin mieli yht'äkkiä

-tyyneksi ja rauhalliseksi. Ei ollut enää horjuvaisuutta, eikä

-taistelua intohimon ja velvollisuuden välillä. Tuota pikaa tunsi

-hän keventyneensä, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut omaatuntoa

-rahtuakaan. Suurimmalla levollisuudella teki hän valmistuksiaan,

-hinasi remettinsä lattialle, tyhjensi piirongit ja kaapit, ja paljo

-ennen aikaa, jolloin hän oli määrännyt tavaroita noudettaviksi, istui

-hän arkun päällä keskellä huonettaan, katsellen seinälle naulattua

-karttaa, harhailevan elämänsä vertauskuvaa, seuraten silmällään

-teiden suoria viivoja ja merta kuvaavia aaltomaisia juovia.

-

-Ei kertaakaan pistänyt hänelle päähän ajatus, että toisella puolen

-porraslavaa joku itki ja huokaili hänen tähden. Ei kertaakaan

-ajatellut hän veljensä toivottomuutta ja hirmuista näytelmää,

-jonka hän oli jälkeensä jättävä. Hän oli kaukana noista asioista,

-edellä jo tuolla aseman laiturilla Sidonien kanssa, joka oli puettu

-mustiin matka- ja pako-vaatteisin; kohta vielä kauempana, sinisen

-meren rannalla, jonne seisattuivat vähäksi ajaksi vainustellakseen

-takaa-ajoja; ja yhä vaan kauempana, tuntemattomassa maassa, josta ei

-kukaan voinut tiedustella, eikä ottaa kiinni heitä. Toisinaan olivat

-he istuvinaan rautatievaunuissa, yöllä, aavalla kentällä. Sievä,

-kelmeä pää lepäsi hänen rinnallaan, huulet hänen huuliensa kohdalla

-ja syvälliset silmät katselivat häntä lamppujen hämärässä valossa,

-pyörien ja höyryn tuudittaessa.

-

-Ja nyt, veturi, vohku ja karju, järisytä maa, punasta taivas, sylje

-tulta ja savua. Sukella tunneliin, kiidä vuorten ja virtojen poikki,

-lennä, leimua, jylise; mutta vie meidät kanssasi, vie kauas pois

-asutusta mailmasta, pois sen la'eista, tunteista, ulos elämästä, ulos

-itsestämmekin!...

-

-Kaksi tuntia ennenkuin kassa avattiin oli Frans jo Lyon'in asemalla,

-tuolla ikävällä asemalla, joka, ollen aivan Parisin reunalla, näyttää

-ihan, kun se olisi ensimmäinen pysäkki maalla. Hän kävi istumaan

-pimeimpään nurkkaan, hievahtamatta, ikäänkuin pyörryksissä. Hänen

-aivonsa olivat silloin yhtä levottomat ja sekavat, kuin asemakin.

-Hänen valtasi kaikenlaiset johdottomat ajatukset, himmeät muistot,

-eriskummalliset yhdistykset, Hänen päässään kulkivat kerran semmoiset

-kaukaiset matkustukset, että hän pari kolme kertaa arveli, miksi

-hän oli siellä ja mitä odotti. Mutta noista sekavista ajatuksista

-ilmestyi Sidonien muisto esiin ja kirkasti ne täydellä valollaan.

-

-Hän oli tulossa.

-

-Ja vaikka yhtymyksen aika ei ollut vielä lähelläkään, katseli

-hän koneentapaisesti noita ihmisiä jotka kiirehtivät ja huusivat

-toisiaan, ja etsi, eikö huomaisi komean haamun ilmestyvän yht'äkkiä

-väen joukosta, väistämällä sen syrjään joka askeleella loistavalla

-kauneudellaan.

-

-Monta junaa ehti mennä, monta tulla, monta vihellystä, ikäänkuin

-repäisemällä, kajahtaa katon kaarissa, ja asemalla oli yht'äkkiä

-autiota ja tyhjää kuni kirkossa arkipäivinä. Kymmenen juna lähestyi.

-Muita ei enää ollut sitä ennen. Frans nousi ylös.

-

-Nyt se ei ollut enää unta, eikä ajan aavojen, epävarmojen rajojen

-sisällä harhailevaa hourailua.

-

-Neljännestunnin, viimeistään puolen kuluttua oli Sidonie tuleva.

-

-Silloin alkoi hänessä odotuksen julma tuska olemisen taukoaminen,

-tuo ruumiin ja hengen omituinen tila jolloin sydän ei syki, hengitys

-huohottaa kuin ajatuskin, liikkeet ja lauseet loppuvat kesken ja

-kaikki odottaa. Runoilijat ovat satoja kertoja kuvanneet rakastajan

-tuskallista ahdistusta, kun hän kuuntelee vaunujen rytinää autiolla

-kadulla ja salaisia askeleita portailla.

-

-Mutta odottaa lemmittyään asemalla, odotussalissa on aivan toisin

-kamalaa, Hämärät lamput, jotka valaisevat tomuisen permannon, suuret

-akkunat alituinen jalkojen kapse ja ovien jyske, jotka kaikuvat

-levottomissa korvissa, korkeat, tyhjät seinät, leveät ilmoitukset,

-matkustuksen, muutoksen, haluttomuuden ja epävakaisuuden tunne, kaikki

-tuo likistää sydäntä ja lisää ahdistusta.

-

-Frans käveli edestakaisin, piti silmällä kaikkia vaunuja, jotka

-tulivat ja seisattuivat pitkien kiviastinten eteen. Niiden ovet

-aukenivat, sulkeutuivat paiskattuina ja ulkoa pimeästä astui kasvoja

-esiin valoisalle kynnykselle, sekä rauhallisia että huolestuneita,

-onnellisia, ja kärsiviä, harson peittämiä höyhenhattuja,

-talonpoikaislakkia ja uneliaita lapsia, joita kädestä talutettiin.

-Joka uusi ilmiö värisytti häntä. Hän luuli näkevänsä Sidonien,

-epäilevänä, huntuun verhottuna, hiukan hämillään. Sukkelaan juoksisi

-hän hänen luo levottaakseen, puolustaakseen häntä.

-

-Kuta enemmän asema täyttyi, sitä vaikeampi oli varalla pito. Vaunuja

-tuli lakkaamatta. Hänen oli juostava ovesta toiseen. Silloin meni hän

-ulos, arvellen siellä voivansa nähdä paremmin; hän ei voinut kauemmin

-kärsiä tukalassa, tukehduttavassa salin ilmassa pakahduttavaa

-ahdistusta.

-

-Oli lauha ilma syyskuun lopulla. Keveän sumun läpi näyttivät vaunujen

-lyhdyt hämäriltä ja tummilta viettävän, ison valtatien perältä.

-Jokaiset tulivat ikäänkuin sanoen: "Tässä olen..." Mutta Sidonie

-vaan ei niistä koskaan astunut ulos, ja nuo vaunut, joita hän oli

-nähnyt kaukaa tuleviksi, sydän toivosta paisuneena, niinkuin ne olisi

-sisältäneet enemmän kuin hänen elämänsä, palasivat hävyttömästi,

-tyhjinä ja keveinä, Parisiin takaisin.

-

-Lähtöhetki lähestyi. Hän katsoi kelloa. Oli, jäljellä ainoasti

-neljännestunti; mutta avottu kassa kutsui häntä. Hän juoksi sinne ja

-asettui pitkään riviin.

-

--- Kaksi ensimmäisen luokan Marseilleen, sanoi hän. Hänestä tämä jo

-näytti haltuun ottamiselta.

-

-Tavaroilla kuormitettujen rattaiden ja toisiaan tuuppivan,

-myöhästyneen väkijoukon lävitse palasi hän tarkastuspaikalleen.

-Ajurit huusivat: "Karttakaa!" Hän jäi tielle, hevosten jalkoihin,

-korvat lumossa, silmät suurina tuijottaen. Enää viisi minuuttia.

-Mahdotointa oli hänen ehtiä ajallaan. Kaikki riensivät sisäsaleihin.

-Remetit vierivät tavaravaunuun; palttinaan käärityt suuret mytyt,

-vaskinauloilla varustetut matkalaukut, kauppa-asiamiesten oluksessa

-riippuvat pienet salkut, kaikenlaiset ja kaiken kokoiset vakat

-syöksyivät samaa ovea kohti, täristen ja heiluen, yhtä kiireesti

-kaikki.

-

-Vihdoin hän ilmestyi...

-

-Niin, kas tuossa, hän se on varmaan, tuo nainen mustissa, hoikka,

-solakka, mukana toinen, pienempi, epäilemättä rouva Dobson. Mutta

-tarkemmin katsoessa huomasi hän erehdyksensä. Se oli nuori nainen,

-joka oli hänen näköisensä komea, kuin hänkin, Parisitar, kasvot

-onnellisina. Nuori mies myöskin tuli häntä tapaamaan. Varmaan

-vastanaineita, jotka lähtivät matkalle, äiti saattoi heitä, istutti

-heidät vagongiin. Onnellisina riensivät he Franssin ohitse. Vimman

-ja kateuden tunteella näki hän heidän kulkevan suuresta ovesta ulos,

-nojaten toisiinsa, kansan tunkemina ja likistäminä.

-

-Hänestä näytti, kuin he olisivat jotakin häneltä varastaneet ja että

-he anastavat hänen ja Sidonien paikan junassa...

-

-Kaikki ovat lähdön vimmassa, soitetaan viimeinen kerta, höyry

-humisten purskuaa, myöhästyneet juosta kapsivat, kuuluu ovien

-paisketta ja omnibusten jyminää. Eikä Sidonie tule. Ja Frans odottaa

-yhä. Silloin tuntee hän käden olallaan. Jumalan kiitos!

-

-Hän kääntyy. Herra Gardinois'in iso pää, korvakkeilla varustetussa

-lakissa, on hänen edessään.

-

--- Ell'en erehdy, olette herra Risler. Lähdette kai Marseilleen? Minä

-lähden myös, vaan en kauas.

-

-Hän selittää Franssille myöhästyneensä Orleans'in junasta ja

-koettavansa päästä Savignyyn Lyon'in rataa myöten; sitte puhuu hän

-Risler vanhemmasta ja tehtaasta.

-

--- Näköään, asiat siellä ei käy oikein, viimeisinä aikoina...

-Bonnardelin vararikko koski kipeästi heihinkin... Olkoon meidän

-nuoret miehet vaan varovaisia... Jos tämmöistä kyytiä ajoivat, niin

-kumoon sitä mennään, kuin Bonnardelliläisetkin... Mut, anteeksi. Joko

-kassa suljetaan. Näkemään saakka.

-

-Frans tuskin kuuli, mitä hänelle sanottiin. Veljensä häviö,

-koko mailman kukistuminen on hänelle yhden tekevä. Hän vartoo

-vartomistaan...

-

-Ja äkkiä sulkeutuu kassa, ikäänkuin hänen itsepäisen toivonsa

-viimeiseksi salvaksi. Asema on tyhjä uudelleen. Häly on siirtynyt,

-muuttanut tielle; ja äkkinäinen kova, vihellys katoaa yöhön,

-kajahtaen rakastajalle iroonisena jäähyvästinä.

-

-Kymmenen juna lähti.

-

-Hän koettaa olla tyyni ja järkevä. Silminnähtävästi on Sidonie

-myöhästynyt Asnières'sista; mutta tietäen, että hänet odotetaan, tulee

-hän, vaikka millä tunnilla yöllä. Odottakaamme vielä. Sitähän varten

-tämä sali on tehty.

-

-Onnetoin istuu rahille. Suuret ikkunat teljetään. Kirjakauppias

-korjaa unenhorroksissa myömäläänsä. Koneentapaisesti katselee hän

-kirjariviä, tuota rautatien kirjastoa, jonka nimikirjoitukset hän jo

-osaa ulkoa, oltuaan siellä neljä tuntia.

-

-Siinä on kirjoja, jotka hän on lukenut teltissä, Ismailiassa ja

-laivalla, Suezista tullessaan, ja noissa halvoissa, tyhjissä

-romaaneissa on hänestä ikäänkuin meren ja vieraan maan tuoksua. Mutta

-ennen pitkää sulkeutui kirjamyymälä, eikä hänellä ollut enää sitäkään

-varaa pettääksen väsymystään ja kuumettaan. Lelukoju astui myös

-kohdakkoon kokonaan lauta-aitaukseensa. Vihellys pillit, käsirattaat,

-ruiskuttimet, lapiot, haravat, huviloissa asuvien Parisilaisten koko

-työkalusto katoaa silmänräpäyksessä. Myöjä eukko, vanha kivulloinen,

-surullisen näköinen nainen kääriytyy vanhaan vaippaansa ja menee

-pois, lämmitin kädessä.

-

-Kaikki nuo ihmiset ovat lopettaneet päivänsä, venytettyään sen

-viimeiseen hetkeen saakka miehuullisesti ja itsepäisesti, Parisin

-tavalla, joka ei sammuta lyhtyjään ennenkuin päivän noustessa.

-

-Ajatellessaan tuota myöhään valvomista, juolahti hänelle mieleen

-hyvin tunnettu huone, jossa lamppu sillä hetkellä valaisi koliibrien

-ja kiiltomatojen peittämää pöytää, mutta nopeasti läpäisi tuo näky

-hänen mielessään johdottomain ajatusten sekasorron, jonka odottamisen

-vimma oli herättänyt.

-

-Äkkiä huomasi hän nääntyvänsä janoon. Aseman ravintola oli vielä

-auki. Hän menee sinne. Palvelijat nukkuvat penkeillä. Permanto on

-märkä solkkuvedestä, jolla lasia on huuhdottu. Hänelle tarjotaan

-äärettömän hitaasti, sitte, juodessaan, ajattelee hän, että Sidonie

-ehkä on tullut ja etsii häntä odotussalista hän kavahtaa ylös, ja

-syöksee ulos kuin hullu, jättäen lasin täyteen ja rahat pöydälle.

-

-Hän ei tule enää.

-

-Frans tuntee sen.

-

-Hänen askeleensa kajahtelevat pitkin aseman siltaa, yksitoikkoisesti,

-säännöllisesti, kiihdyttäen häntä todistamalla hänen yksinäisyyttään

-ja vauriotaan.

-

-Mitäs sitte on tapahtunut? Mikä häntä on voinut estää? Onko hän

-sairastunut, vai lieneekö hänellä jo edeltäpäin tunnon vaivoja

-rikoksestaan? Niin ollen, olisi hän kai ilmoittanut, laittanut rouva

-Dobsonin. Tai kuka ties' on Risler nähnyt kirjeen? Sidoniehan on niin

-hurja ja varomatoin.

-

-Ja hänen sillä lailla arveluihin vaipuessaan, kului aika. Mazasin

-rakennusten harjat, jotka olivat pimentoon vaipuneet, alkoivat

-jo vaalastaa ja käydä selkeimmiksi. Mitäpä tehdä? Oli mentävä

-Asnières'iin oitis tiedustelemaan, kuulustelemaan. Hän olisi jo

-tahtonut olla siellä.

-

-Päätöksen tehtyään, astui hän pikaisin askelin portaita alas. Tiellä

-tuli hänelle vastaan sotamiehiä, laukut selässä, ja köyhiä, jotka

-menivät aamujunalle ja olivat ylähällä jo ennen päivän nousua.

-

-Aamupuhteessa näytti Parisi ikävältä ja kolkolta. Lyhdyt heittivät

-kaduille punertavan valon ja vartijat astuivat kaksin, seisattuen

-katujen kulmissa ja tarkasti katsellen kulkijoita.

-

-Yhden vartijapaikan luo oli seisattunut väkeä, ryysynkerääjiä ja

-maalaisämmiä. Epäilemättä oli jonkun yönäytelmän suoritus tapahtuva

-poliisikomsarjuksen luona... Oi, jos Frans olisi tuntenut tuon

-näytelmän; mutta hän ei sitä aavistanutkaan, katseli vaan kaukaa

-kylmäkiskoisesti.

-

-Kaikki nuo törkeydet, tuo koitto, joka kalvaana levisi Parisin

-yli, lyhdyt, jotka vilkkuivat Seinen rannalla, ikäänkuin kynttelit

-ruumiinvalvojaisissa, ja voipumus unettomasta yöstä, kietoivat hänen

-syvään suruun.

-

-Tultuaan Asnières'iin, pari kolme tuntia käytyään, heräsi hän kuin

-unesta.

-

-Aurinko nousi kaikessa kunniassaan tulehduttaen kedot ja joet. Silta,

-talot ja laituri, kaikki näyttivät somilta aamun valossa, joka

-ilmitoi uuden päivän, iloisena, hymyilevänä, yön synkästä sumusta.

-Kaukaa näki hän veljensä asunnon, joka, heränneenä, näytteli kukkiaan

-avatuista ikkunoista. Hän käveli vähän aikaa uskaltamatta mennä

-sisään.

-

-Yht'äkkiä huutaa hoilotti hänelle joku joen ahteelta:

-

-Kali, herra Frans... Tehän varhain olette noussut tänä päivänä.

-

-Se oli Sidonien renki, joka oli hevosien uitossa.

-

--- Eikö mitään uutta taloon kuulu?... kysyi Frans vavisten.

-

--- Ei mitään, herra Frans.

-

--- Onko veljeni kotona?

-

--- Ei, hän oli yötä tehtaalla.

-

--- Eihän kukaan ole sairas?

-

--- Ei, herra Frans, ei minun tietääkseni.

-

-Ja hevoset astuivat veteen rintaa myöten, purskuttaen vaahtoa.

-

-Silloin päätti Frans soittaa kelloa.

-

-Puutarhan käytäviä kaspittiin parasta aikaa. Talossa oli kova hälinä;

-ja vaikka olikin vielä varhain, kuuli hän Sidonien heleän äänen,

-niinkuin linnun laulun, otsikon ruusujen keskeltä.

-

-Hän puheli vilkkaasti.

-

-Levottomin mielin astui Frans kuunnellakseen.

-

--- Ei, ei taalesosetta... Siinä jo on tarpeeksi... Vaan sen pitää

-olla hyvin jäädytetty, ja kello seitsemäksi... Niin, ja alkuruo'aksi...

-mietitäänhän vähän...

-

-Hän oli kovassa keskustelussa emännöitsijänsä kanssa kuuluisasta

-päivällisestä seuraavaksi päiväksi. Lankonsa äkkinäinen ilmestyminen

-ei häirinnyt häntä ollenkaan.

-

--- Ahaa! hyvää päivää, Frans, sanoi hän rauhallisesti... Heti

-paikalla olen käskettävänne. Meille tulee huomenna vieraita

-päivälliseksi, talon tuttavia, suuri asioimispäivällinen...

-Suvaitsette, kaiketi?

-

-Raittiina, hymyilevänä, valkoreunustuksineen, laahaava peignoiri yllä

-ja pieni karikkasäpsä päässä, jatkoi hän ruokalistansa osoittelua,

-hengittäen tuoresta ilmaa, joka nousi niityiltä ja joelta. Hänen

-tyynillä kasvoillaan ei ollut vähintäkään huolen tai levottomuuden

-jälkeä. Hänen sileä otsansa, tuo hämmästyttävä katseen sulous, joka

-kauan aikaa nuorensi hänen näköään, ja puoli-avonaiset, ruusuiset

-huulensa muodostivat kummallisen vastakohdan rakastajan yöllisen

-tuskan ja väsymyksen raastamille kasvoille.

-

-Hyvän neljännestunnin istui Frans salin nurkassa ja

-kuuli lueteltavan, tavallisessa järjestyksessään, kaikki

-porvarillis-päivällisen ruokalajit, aina pienistä lämpöisistä

-leivoksista, ja Normandilaiseen pallakseen kuuluvista lukemattomista

-aineksista, Montreuilin persikkoihin ja Fontainebleaun viinimarjoihin

-saakka.

-

-Vihdoin, kun he olivat yksin ja hän voi puhua:

-

--- Ettekö siis ole saanut kirjettäni?... kysyi hän kumealla äänellä.

-

--- Kyllä, aivan oikein.

-

-Hän nousi korjatakseen kuvastimen edessä muutamia pieniä kutria,

-jotka olivat takertuneet hänen häilyviin nauhoihinsa, ja jatkoi

-itseään katsellessaan:

-

--- Kyllä, sainpa hyvinkin kirjeenne... Olinpa siitä

-ihastuksissanikin... Ja nyt, jos teitä haluttaa antaa veljellenne

-ilkeät kanteenne, joilla minua uhkasitte, niin näytän helposti

-toteen, että valheellisesti syytätte minua ainoastaan sentähden,

-kun minä, niinkuin minun tulikin tehdä, hylkäsin rikoksellisen

-rakkautenne. Pitäkää se teille sanottuna... ja näkemään saakka.

-

-Onnellisena kuin näyttelijätär, joka on lopettanut mahtipontisen

-katkelmansa, kulki hänen ohitse ja meni ulos salista hymyillen,

-suupieli kohotettuna, riemuiten ja vihatta.

-

-Eikä Frans häntä tappanut!

-

-

-

-

-V.

-

-Sanomissa.

-

-

-Tuon katalan päivän aattona, vähän sen jälkeen kuin Frans salaa oli

-jättänyt huoneensa Braque-kadun varrella, tuli kuuluisa Delobelle

-kotiinsa, aivan pahoilla mielin, väsyneen ja kylmäkiskoisen

-näköisenä, niinkuin aina jotakin vastaista tapahtuessa.

-

--- Voi, Herra Jumala, mitä nyt, poloiseni, on tapahtunut?... kysyi

-kohta äiti Delobelle, jota liioiteltu, teaatterillinen osoittelu ei

-vielä ollut kahdessakymmenessä vuodessa tylsyttänyt.

-

-Ennen vastausta, entinen näyttelijä, joka ei koskaan jättänyt

-mitäkään sanaa ilman jotakin edelläkäypää, muinoin näyttämöä

-varten opittua kasvojen liikettä, väänsi alas suunsa iletyksen ja

-vastenluontoisuuden merkiksi, ikäänkuin hän juuri olisi nielaissut

-jotakin hyvin karvasta.

-

--- Varmaan, sanoi hän, orat Rislerit joko kiittämättömiä, itsekkäitä,

-tahi sitte hyvin huonosti kasvatettuja ihmisiä. Tiedättekö mitä

-kuulin portinvartijattarelta, joka pilkallisesti loi minuun karsaan

-silmäilyn?... No niin, Frans Risler on lähtenyt pois. Hän on

-äskettäin jättänyt asuntonsa ja ehkä tällä hetkellä Parisinkin,

-tulematta edes kättäni puristamaan ja kiittämään häntä kohtaan täällä

-osoitetusta ystävyydestä... Mitäs te siitä pidätte?... Sillä eihän

-hän sanonut hyvästi teillekään, vai? Ja kuitenkin -- siitä ei ole

-kuukauttakaan -- istua kökötti hän meillä alinomaa, soimaamatta

-puhuakseni.

-

-Rouva Delobelle päivitteli ja pahoitteli. Désirée, sitä vastoin, ei

-sanonut sanaakaan, ei edes liikahtanutkaan. Aina vaan sama jäämuru.

-Eikä messinkilankakaan seisattunut hänen vikkelissä sormissaan... --

-Olkaapa sitte ystäviä, jatkoi kuuluisa Delobelle. Mitäs minä olen

-sitte vielä tehnyt hänelle?

-

-Hän tahtoi luuletella itseään, että koko mailma häntä

-vihasi ja vainosi. Se, näet, kuului hänen asemaansa elämässä,

-ristiinnaulitsemiseensa taiteen puolesta.

-

-Lempeästi, melkein äidillisellä helleydellä -- sillä aina löytyy

-äidillisyyttä hemmoittelevassa, anteeksiantavassa rakkaudessa, jonka

-suuret lapset herättävät -- lohdutti rouva Delobelle miestään,

-hyväili häntä, lisäsipä herkkuruo'an päivälliseksi. Viheliäinen oli

-todellakin pahoillaan. Franssin lähdettyä, oli ikuinen kestitsijän

-paikka, joka Rislerillä ennen oli, taas avoin ja näyttelijä muisti

-herkkuja, jotka häneltä menivät hukkaan.

-

-Ja ajatelkaapa tuon itsekkään, pintapuolisen kiukun rinnalla oli

-vielä todellinen, kauhea murhe, kuolettava murhe, jota ei sokea äiti

-edes huomannutkaan... Mutta katsohan toki tytärtäsi, onnetoin vaimo.

-Katso tuota kuuleata kelmeyttä, noita kyynelettömiä silmiä, jotka

-loistavat tuijottaen, ikäänkuin olisivat keskittäneet aatoksensa

-ja katseensa yhteen ainoaan niille vaan näkyvään esineesen.

-Aukaisuta tuo pieni, suljettu, kärsivä sielu. Kuulustele lastasi.

-Saata hänet puhumaan, saata hänet etenkin itkemään, vapautuakseen

-masentavasta taakasta, ett'eikä kyynel-lähteiden synkistämät silmät

-tähystäisi avaruudessa tuota hirveätä, tuntematointa esinettä, siihen

-toivottomasti kiintyen.

-

-Voih!...

-

-Löytyy naisia, joissa äiti kuolettaa aviopuolison. Tässä aviopuoliso

-oli kuolettanut äidin. Ollen jumalassa, Delobelle'n, papittarena

-huolimatta muusta kuin tuosta idolistaan, ajatteli hän, että

-tyttärensäkin oli syntynyt maailmaan pyhittääkseen itsensä vaan

-samaan palvelukseen ja polvistuakseen samalla alttarilla. Heillä

-molemmilla ei näet ollut kuin yksi maali elämässä, -- tehdä työtä

-suuren miehen kunnian puolesta, lohduttaa hänen väärin arvosteltua

-neroaan. Muuta ei ollut olemassakaan. Ei koskaan äiti Delobelle,

-huomannut Désiréen pikaista punastumista Franssin sisään tullessa,

-eikä rakastuneen tyttärensä mutkia puhuakseen, oli mikä oli, hänestä

-ja mainitakseen hänen nimensä tuon tuostakin keskusteluissaan työtä

-tehdessä, tämä kun jo oli tapahtunut monta vuotta, aina siitä, ajasta

-saakka kun Frans aamuisin lähti Centraali-kouluun, siihen aikaan kuin

-he sytyttivät lamppunsa päivää alottaakseen. Ei koskaan kysellyt

-hän noista pitkistä äänettömyyksistä, jolloin luottoisa onnellinen

-nuoruus sulkeutuu tulevaisuuden haveksimiin; ja jos hän toisinaan,

-kun Désiréen vaitiolo häntä väsytti, sanoi hänelle: "Mikä sinun on?"

-niin nuoren tytön vastaus: "Ei mitään", oitis johti äidin hetken

-hajamieliset ajatukset jälleen hänen lempihuoleensa.

-

-Niinikään tuo nainen, joka käsitti miehensä sydämmen ja pienimmänkin

-rypyn hänen olymppilaisella ja arvottomalla otsallaan, ei omannut

-koskaan mitäkään hellyyden ennettä pientä Sisi rukkaa kohtaan, vaikka

-sen kautta vanhimmatkin, elähtyneimmätkin äidit nuorentuvat niin,

-että tulevat lastensa hartaimmiksi ystäviksi ja neuvon antajiksi.

-

-Ja siinäpä sellaisten miesten, kuin Delobelle'n, tunnotoin

-itsekkäisyys onkin hirvein.

-

-Se synnyttää muitakin ympärillään. Tottumus muutamissa perheissä

-pitää silmämääränä yhtä ainoata olentoa, jättää väkisenkin syrjään

-ilot ja murheet, jotka sille ovat välinpitämättömät ja hyödyttömät.

-

-Ja kysytään, mitä nuoren, lakastuneen tyttöraukan sydäntä särkevä

-tuskainen draama kuuluu suuren näyttelijän kunniaan.

-

-Kuitenkin hän kärsi kovin.

-

-Lähes kuukauden, siitä päivästä saakka, kun Sidonie tuli hakemaan

-Franssia sinisissä vaunuissaan, tiesi Désirée jo, ett'ei häntä

-enää rakastettu ja tunsi kilpailijansa nimen. Hän ei ollut

-heille vihoissaan, hän surkutteli heitä pikemmin. Vaan miksi

-oli Frans tullut? Minkätähden oli hän kevytmielisesti antanut

-hänelle valheellisen toivon. Niinkuin onnettomat, vankeuden

-pimeyteen tuomitut pian totuttavat silmänsä synkeyden varjoihin

-ja jäsenensä ahtaasen tilaan ja sitte, jos heitä hetkeksi viedään

-ulos päivän valoon, palatessa vankeus heistä näyttää paljoa

-synkemmältä; niin hänenkin, tuon lapsi raukan, oli suuri, hänen

-elämässään yht'äkkiä leimahtanut valo, poistuessaan, yhä kolkompana

-palauttanut vankeuteen. Oi, kuinka paljo kyyneleitä hän oli

-niellyt yksinäisyydessä siitä hetkestä saakka! Kuinka paljo hän

-oli kertonut murheistaan pienille lintusilleen! Sillä vielä tämän

-kerrankin ylläpiti hänen työ, hurja, viivyttämätöin työ, joka

-säännöllisyydellään, yksitoikkoisuudellaan, alituisesti samojen

-huolien, samojen liikkeiden palauttamisella, oli hänen ajatustensa

-hillitsijänä.

-

-Ja niinkuin hänen sormissaan pienet kuolleet linnut saivat

-elon nä'ön, niin hänen haaveensakin, toiveensa, jotka samaten

-olivat kuolleet ja täynnä vielä hienompaa, vielä läpitunkevampaa

-myrkkyä kuin se, joka pölynä lenteli hänen työpöytänsä ympärillä,

-räpyttelivät silloin tällöin siipiään tuskan ja ylösnousemisen innon

-ponnistuksella. Frans ei ollut kokonaan häneltä kadonnut. Vaikka

-hän nyt tuli ainoastaan harvoin häntä katsomaan, niin tiesi Désirée

-hänen olevan kuitenkin lähellä, kuuli hänen tulevan ja menevän,

-kävelevän nopeasti porraslavalla, ja toisinaan näki hän oven ra'osta

-hänen rakkaan vartalonsa ohi vilahtelevan. Hän ei ollut onnellisen

-näköinen. Ja mitä onnea saattoi hän odottaa? Hän rakasti veljensä

-vaimoa. Ja ajatellessaan, ett'ei Frans ollut onnellinen, unhoitti tuo

-hyvä olento melkein oman surunsa, muistaessaan ystävätään.

-

-Että Frans vielä tulisi häntä rakastamaan, sen hän hyvin tiesi

-olevan mahdotointa. Mutta hän ajatteli, että jonakuna päivänä ehkä

-hän näkisi hänen tulevan sisään kuolehtuvana, masentuneena, istuisi

-pienelle matalalle tuolille ja, pannen päänsä hänen syliinsä, itkeä

-nyyhkyttäen kertoisi hänelle surunsa ja sanoisi: "Lohduta minua..."

-

-Tuo kurja toivo oli elättänyt häntä jo kolme viikkoa. Niin vähän,

-näet, hän tarvitsi.

-

-Vaan ei. Sekin häneltä kiellettiin. Frans oli lähtenyt, lähtenyt

-katsahtamatta häneen, hyvästiäkään sanomatta. Rakastajan petoksen

-jälkeen ystävän petos. Se on hirveätä...

-

-Isänsä ensimmäisistä sanoista tunsi hän syöksyvänsä pohjattomaan,

-jäiseen, synkkään kuiluun huikeasti, tunnottomasti, tietäen, ett'ei

-hän sieltä koskaan voisi valoon palata. Hän tukehtui. Hän olisi

-tahtonut vastustella, taistella, huutaa avuksi.

-

-Vaan ketä?

-

-Hän tiesi hyvin, ett'ei äitinsä häntä kuulisi.

-

-Sidonieta?... Oi, hän tunsi hänen nyt hyvin. Parempi olisi hänen

-ollut kääntyä pienten kiilto-höyhenisten lintustensa puoleen, joiden

-terävät silmät kylmäkiskoisella ilolla häntä katselivat.

-

-Hirmuisinta oli, että hän oitis käsitti, työnkään tällä kertaa ei

-häntä pelastavan. Se oli kadottanut hyväntekeväisen ominaisuutensa.

-Tenhottomilla käsillä ei ollut enää voimaa; väsyneet, hervottomat

-sormet jäivät lannistuneesta mielestä työttömiksi.

-

-Mikäs hänen olisi voinut ylläpitää tuossa semmoisessa onnettomuudessa?

-

-Jumalako? Vai se, jota kutsutaan taivaaksi?

-

-Se ei hänelle muistunut mieleenkään.

-

-Parisissa, työväen asunnoissa etenkin, ovat talot niin korkeat,

-kadut liian kapeat, ilma liian sumea, että taivasta huomattaisi. Se

-katoaa tehtaiden savuun ja kosteista katoista nousevaan huuruun;

-ja sitte on elämä niin kova useimmille noista ihmisistä, että jos

-heidän kurjuudessaan joskus johtuukin ajatus Kaitselemukseen, niin

-tapahtuu se vaan nyrkkiä sille näyttääkseen ja sitä kirotakseen.

-Senpä tähden tapahtuukin niin paljon itsemurhia Parisissa. Kansa,

-joka ei osaa rukoilla, on kuolemaan valmis, vaikka koska. Kaikissa

-sen kärsimyksissä näyttäytyy sille kuolema, kuolema, joka vapauttaa

-ja lohduttaa.

-

-Sitähän pikku ontuvakin niin tarkkaan katseli.

-

-Päätöksensä oli oitis tehty: oli kuoltava.

-

-Mutta miten?

-

-Liikkumattomana sijallaan, sillä välin kuin inha elämä meni menojaan

-hänen ympärillään, kuin äitinsä valmisti päivällistä ja suuri mies

-esitti pitkää monoloogia ihmiskunnan, kiittämättömyyttä vastaan,

-harkitsi hän, mikä kuolontapa oli valittava. Olematta melkein

-koskaan yksin, ei hän voinut ajatella lämmitintä hiilineen, joka

-sytytetään ovet ja ikkunat tukkeessa. Käymättä koskaan ulkona, ei

-hän voinut ostaa lääkeyrttijen myöjältä myrkkyäkään, pientä tukkua

-Valkosta jauhoa, jonka sopii pistää taskun pohjalle neulakotelon

-ja sormistimen joukkoon. Oli sitä paitse tulikiveä virittimissä,

-ruostetta vanhoissa vaskirahoissa ja suuri ikkuna, joka antoi

-kivitetylle kadulle; mutta ajatus, että hänen vanhemmilleen oli

-hirmuista nähdä hänen omatakeista kuolontuskaa ja väkijoukon keskeltä

-nostettua, rujostunutta ruumista, sai hänen hylkäämään nuo keinot.

-

-Oli vielä jäljellä virta.

-

-Vesi ainakin viepi toisinaan niin kauas pois, ett'ei kukaan voi löytää

-ja kuolema jääpi ikuiseksi salaisuudeksi...

-

-Virta!

-

-Hän vapisi sitä ajatellessaan. Vaan ei häntä kauhistuttanut musta,

-syvä vesi! Vielä vai, Parisin tytöt sitä vaan nauravat Heitetään

-esiliina pään yli silmien peitteeksi, ja loiskis! Mutta sinne oli

-mentävä ihan yksin ja katu häntä pelotti.

-

-Ja sill'aikaa kuin tyttöraukka edeltäkäsin otti viimeisen vauhdin

-kuolemaa ja unhotusta kohti, kuin hän katseli kaukaa pohjattomuutta

-harhailevin silmin, joihin jo nousi itsemurhan hurjuus, virkistyi

-kuuluisa Delobelle vähitellen, ja puhui jo vähemmin mahtipontisesti;

-ja, koska päivälliseksi oli kaalia, jota hän hyvin rakasti, lauhtui

-hän syödessään, muistutteli vanhoja voittoriemujaan, kultaseppeleitä,

-Alençon'in yleisöä, ja oitis päivällisen syötyään, meni Odéoniin

-_Misanthrooppia_ katsomaan, Robricart'in ensimmäistä näytäntöä,

-koristettuna ja pinnistettynä, ihan valkoiset kalvoiset käsissä ja

-taskussa uusi, kiiltävä sadan sousin kappale, jonka hänen vaimonsa

-oli antanut hänelle hänen herrastellakseen.

-

--- Minä olen oikein tyytyväinen, sanoi äiti Delobelle syömäneuvoja

-korjatessaan. Isä söi hyvin tänä iltana. Se lohdutti hiukan häntä,

-mies parkaa, Teaatteri lopullisesti virkistää hänen. Sitä hän kyllä

-tarvitseekin...

-

-... Niin, se se oli kauheinta, käydä yksin kadulla. Oli odotettava,

-kunnes kaasu oli sammutettu, astuttava portaita myöten hyvin hiljaa

-kun äiti oli nukkunut, ja mentävä Parisin läpi, jossa miehet

-vastaan tullessa katselivat röyhkeästi silmiin, ja kuljettava

-komeasti valaistujen kahvilojen ohitse. Tuo kammo katua vastaan oli

-Désirée'ssa ollut lapsuudesta saakka. Ihan pienenä ollessaan, kun

-hän kerran meni asialle, seurasivat häntä pilkaten katupojat, eikä

-hän tietänyt mikä oli hirveämpää, hänen epäsäännöllisen käyntinsä

-ivaaminenko, noiden pienten, hävyttömien nuttujen nilkutus, vaiko

-ohitsekulkevien sääli ja laupiaat katseet. Sitte hän pelkäsi vaunuja

-ja omnibuksia. Virta oli kaukana. Hän väsyisi näet, kovin. Kumminkaan

-ei ollut siihen muuta neuvoa.

-

--- Minä panen maata, tyttö, entä sinä, vieläkö ai'ot valvoa?

-

-Silmät työssä kiinni, vastasi tyttö valvovansa. Hän tahtoi lopettaa

-tusinan.

-

--- Hyvää yötä sitte, sanoi äiti Delobelle, jonka heikontunut näkö ei

-kärsinyt kauemmin valoa. Minä panin isän illallisen lämpiämään. Katso

-sitä ennenkuin maata panet.

-

-Désirée ei valehdellut. Hän tahtoi lopettaa tusinan, että isällä

-olisi huomenna se valmiina vietäväksi; ja tosiaankaan nähdessään tuon

-pienen rauhallisen pään kumarruksissa lampun kelmeässä valossa, ei

-olisi koskaan voinut kuvitella, mitä katalia ajatuksia siinä mylleröi.

-

-Kas nyt on menossa viimeinen lintunen tusinasta, ihmeellinen

-pikkuinen lintunen, jonka siivet näyttivät meriveden kastamilta, ihan

-safiirin vihreiltä.

-

-Huolellisesti, veikeästi, pistää Désirée sen messinki langalle,

-lentoon pyrähtävän, säikähdetyn linnun somaan asentoon.

-

-Oi! kuinka se lentää kauas, tuo pikkuinen, sininen lintu. Kuinka

-huimasti se kiitää löyhöttää avaruuteen. Hyvin tuntuu, että se lähtee

-tällä kertaa pitkälle matkalle, pitkälle, ikuiselle matkalle, josta

-se ei palaa koskaan enää...

-

-Nyt on työ lopussa, pöydät järjestetty, viimeiset silkkinöyleet

-tarkalleen kootut ja nuppineulat neulikossaan.

-

-Lampun kiertää hän puoleksi alas, illallisen isälleen jättää hän

-kuumalle hiilokselle. Ja tuo hirvittävä, katala ilta on näyttävä

-hänestä yhtä levolliselta, kuin muulloinkin, Talossa on kaikki

-järjestyksessä ja tavat tarkkaan noudatetut. Hyvin hiljaa aukaisee

-Désirée kaapin, ottaa sieltä pienen shaalin, kääriytyy siihen, ja

-lähtee.

-

-Mitä? Eikö katsettakaan äidille, ei mykkää jäähyvästiä, eikä

-heltymistäkään?... Ei, ei mitään. Niinkuin kuoleman kielissä olevat,

-näki hän hirvittävän selvästi yht'äkkiä minkälaiselle itsekkäälle

-rakkaudelle hän oli uhrannut lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän tuntee

-varsin hyvin, että suuren miehen lausuma ainoa sana on lohduttava

-nukkuvaa naista, jolle hän on melkein vihoissaan siitä, ett'ei hän

-heräjä, vaan antaa hän siten mennä räpäyttämättäkään suljetuita

-silmäluomia.

-

-Nuorena kuoleminen, vaikka vapaaehtoisestikin, ei tapahdu koskaan

-ilman yllytystä, ja Désirée raukka lähti, elämästä närkästyksissään

-kohtaloaan vastaan.

-

-Kas, hän on jo kadulla. Minne menee hän? Kaikki on jo autiota.

-Nämä kaupungin osat, jotka päivällä ovat niin vireät, asettuvat

-iltasin varhain. Siellä tehdään liika kovaa työtä, ett'ei uni pian

-tulisi. Sillä välin kuin Parisin bulevaardeilta, jotka vielä ovat

-täynnä elämää, kohoaa yli koko kaupungin etäisen tulipalon näköinen

-punertava heijastus, ovat täällä jo kaikki portit kiinni, luukut

-suljetut ikkunoissa ja ovissa. Aika ajoin häiritsee hiljaisuutta

-myöhästynyt palovartijan askeleet, jotka kuuluvat yön pimeästä, tai

-juopuneen puhelu, jota hänen hoipertelemisensa toisinaan keskeyttää,

-tahi likeisestä valkamasta tullut tuulen puuska kolisuttelee lyhdyn

-lasia ja pieksättää vanhaa väkipyörän nuoraa, laantuu kadun kulmassa

-ja vinkuen katoaa hataran kynnyksen alle.

-

-Désirée astuu sukkelaan, shaaliinsa kierrettynä, pää pystyssä, silmät

-kuivina. Tuntematta tietä kulkee hän suoraan, ihan suoraan eteenpäin.

-

-Maraisin synkät, kapeat kadut, joilla pilkoittaa kaukaa kaasunliekki,

-risteilevät ja kaarielevat niin että, hän kuumeen tapaisesti

-kulkiessaan, eksyen palaa yhä samalle paikalleen. Aina jotakin

-asettuu hänen ja virran väliin. Mutta viileä, kostea tuuli puhaltelee

-häntä kasvoihin. Ja todellakin näyttää kuin vesi pakenisi, varustaisi

-itsensä aitauksella, ja paksut seinät, korkeat talot varta vasten

-kävisivät kuoleman eteen, mutta pikku ontuva on rohkea, vanhojen

-katujen epätasaisella kivityksellä hän vaan astuu astumistaan.

-

-Oletteko koskaan iltasella metsästyksen jälkeen nähneet haavoitetun

-peltopyyn pakenevan piiloon vakoon? se vaipuu alas, kyykistyy, vetäen

-veristä siipeään johonkin suojaan voidakseen kuolla rauhassaan. Tuon

-pienen varjon pieltävä käynti pitkin seinää katuvierusta myöten

-antaa aivan saman käsityksen. Ja ajatellaanpa, että samaan aikaan,

-melkein samassa kaupungin osassa, joku myöskin harhailee pitkin

-katuja, odottaen, tähystäen toivottomana. Oi! jospa voisivat kohdata

-toisensa. Jospa hän voisi kääntyä tuon levottoman kulkijan puoleen

-kysyäkseen tietä:

-

--- Olkaa hyvä, herra, sanokaa, miten mennään Seinelle?...

-

-Ja herra tuntisi hänen heti.

-

--- Kuinka! Tekö, neiti Sisi? Mitä te teette ulkona tähän aikaan?

-

--- Menen kuolemaan, Frans. Teidän tähden en voi elää enää.

-

-Liikutettuna ottaisi hän silloin ja puristaisi hänen syliinsä ja

-kantaisi pois sanoen:

-

--- Oi, elä, elä kuole. Minä tarvitsen sinua lohdutuksekseni, avukseni

-kaikesta pahasta, mitä tuo nainen on minulle tehnyt.

-

-Mutta se on runoilijain haavetta, kohtaus, jota elämä ei osaa keksiä.

-Liian julma, liian kova on elämä! Ja kun kerran tarvitaan niin vähän

-hengen pelastukseksi, ei se mitenkään tahdo antaa tuota vähää. Senpä

-tähden oikeat romaanit ovatkin niin surullisia...

-

-Katuja, yhä katuja vaan, sitte tori ja silta, jonka lyhdyt kuvastavat

-mustassa vedessä toisen valaistun sillan. Kas siinä on vihdoin

-virta. Kostean, leudon syksy-illan usmassa näkee hän tuon hänelle

-tuntemattoman Parisin sekavan suuruuden, jota vieläkin enemmän lisää

-hänen tietämättömyytensä paikoista. Tässä sitte pitäiskin kuolla.

-

-Hän tuntee olevansa niin pieni, niin eristetty, niin kadonnut tuossa

-laajassa, valaistussa, autiossa kaupungissa. Hänestä näyttää, kuin

-hän jo olisi kuollut. Hän lähestyy rantaa; ja, yht'äkkiä seisattaa

-hänen kulkunsa kukkakasvien ja kaivetun maan haju. Hänen jalkojensa

-juurella, veteen rajoittuvalla käytävällä on olkiin käärityitä

-pensaskasveja ja kukka-astioita valkoisissa paperituuteissaan,

-kaikki valmiiksi järjestetty kaupittaviksi huomenna. Viittoihinsa

-käärittyinä, jalat lämmittimien päällä, makasivat myyjät tuoleillaan,

-unen ja yön viileyden kangistamina. Kaiken väriset tähtikukat,

-reseedat, syksyruusut, tuoksuttivat ilmaa, seisoen hämärässä kuun

-valossa keveine varjoineen ympärillään ja odottaen nukkuvan Parisin

-oikkuja.

-

-Pikku Désirée rukka! Näytti, kuin koko hänen nuoruutensa, harvat

-ilon-päivänsä ja petetty rakkautensa olisivat heränneet hänen

-sydämessään tuon kuljeskelevan puutarhan tuoksusta. Hän astuu hiljaa

-kukkien keskitse. Toisinaan kahisuttaa tuulen puuska pensaiden

-lehtiä ja maan päällä olevista kopista, jotka ovat täynnä juurineen

-temmattuja kasveja leviää kostea multa haju.

-

-Hän muistelee kävelyjä maalle Franssin kanssa. Luonnon tuoksu,

-jota hän silloin hengitti ensimmäisen kerran, puhaltelee hänen

-kuolonhetkellään. -- "Muisto," näkyy se hänelle sanovan, ja hän

-vastaa itsekseen: "Kyllä, kyllä minä muistan."

-

-Hän muistaa vaan liian hyvin. Tultuaan tuon ikäänkuin juhlaksi

-koristetun sataman päähän, seisattuu salainen pikku varjo portaille,

-joka vie alas rannalle...

-

-Melkein oitis kuuluu huutoa, hälinää pitkin koko rannikkoa. "Pian

-vene ja keksit." Merimiehiä ja poliisi-palvelijoita kokoontuu

-ahteelle. Rannalta päästetään vene, lyhty kokassa.

-

-Kukkamyyjät heräävät, ja yhden heistä haukotellen kysyttyä, mitä on

-tapahtunut, vastaa hänelle sillan nurkkaan kyyristynyt kahvimuija

-rauhallisesti:

-

--- Mikä lie nainen hypätä mulahtanut veteen.

-

-Eipä vaan. Virta ei huolinut tuosta lapsesta. Sen oli sääli tuota

-ihanuutta ja suloa. Alahalla veden partaalla näkyy lyhtyjen valossa

-musta parvi, joka lähtee liikkeelle. Hän pelastui!... Eräs hiekan

-vetäjä onki ylös hänen. Poliisimiehet kantavat häntä, merimiehiä

-ja halon purkajia ympärillä; ja pimeässä kuuluu matala käheä ääni

-pilkkaavan: "Sepä koko vesilintu, ett'en ollut kiinnikään saada. Niin

-muljahti sormien välistä, että olisittepa nähneet!... Ei maar muka

-tahtonut mulle palkintoa antaa..." Vähitellen melu tyyntyi, uteliaat

-hajosivat, ja mustan parven poistuessa polisihuoneesen päin, kävivät

-kukkamyyjät uudestaan makaamaan ja autiolla rannikolla värisytti

-yötuuli kukkia.

-

-Ah! tyttö rukka, luulit olevan helppoa päästä elämästä, kadota

-yht'äkkiä. Et tietänyt, että sen sijaan että virta veisi sinun

-sukkelaan etsimääsi mitättömyyteen, se heittäisikin sinun

-kaikenlaiseen häpeään ja rauenneen itsemurhan epäkunniaan. Ensin

-poliisi konttoori, iljettävä polisikonttoori likaisine rahineen,

-permantoineen, jossa märkä tomu näyttää katuloalta. Siellä oli

-Désiréen lopetettava yönsä. Hän pantiin maata leirivuoteelle takan

-eteen, joka hänen hyväksi oli laupiaasti täyteen mätetty halkoja

-ja jonka epäterveellinen lämpö nöyryytti hänen raskaita, vettä

-purskuavia vaatteitaan. Missä hän oli, siitä hän ei saanut selkoa.

-Himmeästi, käsittämättä kuunteli ja katseli pikku ontuva hänen

-ympärillään samanlaisissa vuoteissa makaavia miehiä, ikävää, tyhjää

-suojaa ja lukittujen päihtyneiden ulinaa, jotka jyskyttelivät

-peräovea, hirveästi kiroillen.

-

-Likellä häntä istui repaleinen nainen, hiukset hajallaan

-kyykkysillään lieden suun edessä, jonka punertava hohde ei

-muuttanut lainkaan hänen synkeitä, kalpeita kasvojaan. Se oli

-yön selästä korjattu hullu olento raukka, joka koneen tapaisesti

-ravisteli päätään ja lakkaamatta kertoeli tajunnottomalla, melkein

-huulien liikkeestä riippumattomalla äänellä: "Niin, niin, se vasta

-kurjuutta... Niin, niin, se vasta kurjuutta..." Ja tuo kamala

-vaikeroiminen keskellä makaavien kuorsaamista teki Désiréehen hirveän

-pahaa. Hän sulki silmänsä, ett'ei enää näkisi noita vimmastuneita

-kasvoja, jotka pelottivat häntä ikäänkuin hänen oman itselöimänä.

-Ajoittain aukeni kadun puoleinen ovi, päällikön ääni mainitsi nimiä,

-ja kaksi polisimiestä astui ulos, toisten tullessa sisään, jotka

-heittäytyivät poikittain vuoteelle masentuneina, kuin vuorovahdissa

-koko yön kannella olleet merimiehet.

-

-Vihdoin koitti päivä sairaita hirvittävine, kovine väreineen.

-Havahduttuaan yht'äkkiä horroksistaan, kavahti Désirée ylös

-vuoteellaan, tempasi auki viitan, johon hän oli kääritty ja,

-huolimatta väsymyksestä ja kuumeesta, koetti nousta seisoalleen

-hallitakseen itse ja omatahtoisesti itseään. Hän ajatteli vaan

-yhtä, näet, paetakseen kaikkia noita silmiä, jotka aukenivat hänen

-ympärillään, ja lähteäkseen tuosta julmasta paikasta, jossa unella

-oli kovin raskas huokuminen ja kovin rasittavia ruumiin asentoja.

-

--- Laskekaa, hyvät herrat, sanoi hän kokonaan vavisten, laskekaa

-minut takaisin äidin luo.

-

-Kuinka paatuneet he lienevät olleetkin parisilaisista tapahtumista,

-käsittivät nuo kunnon ihmiset, että tämä oli jotakin merkillisempää,

-liikuttavampaa, kuin tavallisesti. Mutta he eivät voineet vielä

-saattaa häntä hänen äitinsä luo. Ensin oli mentävä komissarjuksen

-luo. Sitä oli mahdotointa jättää siksensä. Tuotiin rattaat säälistä

-häntä kohtaan, mutta polisikonttoorista oli lähdettävä ulos, ja

-ovella oli kansaa katselemassa, kun pikku ontuva oli kulkeva

-ohi, märät hiukset ohimoihin tarttuneina ja sarkaviitta yllä,

-joka kuitenkaan ei estänyt hänen hampaitaan kalisemasta vilusta.

-Komissarjuksen luona oli hänen noustava pimeitä ja kosteita portaita,

-joilla tuli ja meni roiston näköisiä naamoja. Kaksipuolista ovea

-aukaisi ja sulki tuon tuostakin törkeät palvelijat, suojat olivat

-kylmät, huonosti valaistut, raheilla istui kansaa, äänettömänä,

-kummastuksissaan, torkuksissa, mierolaisia, rosvoja, tyttöjä ja

-vanhan viheriäisen pöydän ääressä kirjoitteli "komissarjuksen koira,"

-koko isopäinen peto, kuluneessa takissa; tässä se oli.

-

-Désiréen sisään tultua astui hänen vastaansa mies kurottaen

-kättään, Se oli hänen julma pelastajansa, joka pyysi palkintoaan,

-viittäkolmatta francia.

-

--- No, mummuseni, sanoi hän riettaasti nauraen ja kamalalla äänellä,

-miltäkäs sauna nyt tuntuu?

-

-Ja hän kertoi oikeuden istujalle, millä keinon hän oli hänen

-onkinut vedestä, että hän oli tarttunut häneen ensin noinikään,

-sitte näinikään, ja että ilman häntä olisi hän ihan varmaan mennä

-hujauttanut Rouen'in luo veden pohjalla.

-

-Poloinen oli ihan punainen kuumeesta ja häpeästä ja niin hämillä,

-että hänestä näytti kuin vesi olisi jättänyt harson hänen silmiensä

-eteen ja huminaa hänen korviinsa. Vihdoin vietiin hän pienempään

-suojaan juhlallisen henkilön eteen, jolla oli tähtiä rinnassa. Se

-oli itse herra komissarjus, joka parast' aikaa joi kahviaan ja luki

-sanomalehtiä.

-

-"Ahaa! vai te..." sanoi hän tylyn näköisenä, kastellessaan vehnästään

-ja luomatta silmiään sanomalehdestä; ja oitis alkoi polisimies, joka

-oli tuonut Désiréen, lukea esitystään:

-

-"Neljännestä vailla kaksitoista yöllä. Mégisserien satamassa, n:o

-17 kohdalla, muudan Delobelle, neljänkolmatta vanha, kukkientekijä,

-asuva Braque kadun varrella vanhempainsa luona, on tehnyt itsemurhan

-yrityksen heittäytymällä Seineen, josta hänen veti ylös terveenä

-ja vahingoittumattomana herra Parcheminet, hiekanvetäjä, majaileva

-Butte-Chaumont kadun varrella."

-

-Herra komissarjus syöden ehtimiseen, kuunteli tyynen ja haluttoman

-näköisenä, niinkuin mies, jota ei mikään enää kummastuta; lopuksi loi

-hän Delobelleen asian tuntevan ja ankaran katseen, ja antoipa korean

-varoituksen. Hänen tekonsa, näet, oli hyvin ilkeä. Mikä oli saanut

-hänen tuohon häijyyn rikokseen? Minkä tähden tahtoi hän surmata

-itsensä? Vastatkaapa, Delobelle, miksi?

-

-Mutta Delobelle oli itsepäisesti vaiti. Hänestä olisi ollut

-rakkautensa tahraamista tunnustaa moisessa paikassa. "En tiedä... En

-tiedä..." sanoi hän hiljaa ja vavisten.

-

-Suuttuneena, tuskastuessaan, ilmoitti herra komissarjus, että hän oli

-vietävä vanhempainsa luo, mutta yhdellä ehdolla: että hän lupaisi

-olla sitä koskaan enää tekemättä.

-

--- Lupaatteko sen, hä?...

-

--- Kyllä, lupaan minä, herra...

-

--- Ette tee sitä koskaan enää?...

-

--- En, ihan varmaan, en koskaan enää... en koskaan enää...

-

-Huolimatta hänen vakuutuksistaan, pudisti poliisikomissarjus päätään,

-ikäänkuin hän ei olisi uskonut hänen valaansa.

-

-Ja nyt on hän ulkona, tiellä kotiin, suoja-paikkaan; mutta hänen

-kidutuksensa ei ole vielä lopussa.

-

-Vaunuissa oli poliisimies, joka häntä saattoi, liian kohtelias,

-liian ystävällinen. Désirée ei ollut sitä käsittävinään, väisti

-häntä, veti kätensä pois. Kiusausta!... Hirmuisinta oli tulo Braque

-kadulle, jossa koko talo oli liikkeellä, ja naapurien uteliaisuuden

-kärsiminen. Aamulla oli todellakin koko kaupungin osa saanut tiedon

-hänen häviämisestään. Huhu kävi, että hän oli lähtenyt Frans Rislerin

-kanssa. Aikaiseen oli nähty kuuluisan Delobellen lähtevän ulos,

-hirvittävän näköisenä, hattu takaperin päässä, rutistunein kalvoisin,

-joka oli tavattoman huolestumisen merkki; ja piika, tuodessaan

-ruokavaroja, tapasi äiti raukan puolihulluna juoksemasta huoneesta

-toiseen, etsien vaikka sanaa lapseltaan, vaikka kuinka pientä

-jälkeäkin, joka voisi ainakin herättää arveluita.

-

-Onnettoman äidin päässä selveni vihdoin tyttärensä tila viimeisinä

-päivinä ja hänen vaitiolonsa Franssin lähdöstä. "Elä itke, vaimoni...

-minä tuon hänen jälleen..." sanoi isä lähtiessään, ja hänen

-mentyä yhtä paljo tiedustellakseen, kuin vetäytyäkseen tuosta

-tuskallisesta näytelmästä, käveli vaimo yhtämittaa portailta

-ikkunalle, ikkunalta portaille. Pienintäkin askeleen kapsetta

-kuultuaan, aukasi hän oven, sykkivin sydämin, ja juoksi ulos, sitte

-hänen sisääntullessaan, lisäsi asunnon yksinäisyyttä vieläkin enemmän

-Désiréen suuri, tyhjä nojatuoli, joka oli puoleksi käännetty

-ompelupöytää kohti. Tämä sai hänen purskahtamaan itkuun.

-

-Samassa seisattui vaunut portin eteen. Kuului ääniä ja askeleita.

-

--- Rouva Delobelle, tässä on hän!... Tyttärenne on löytynyt.

-

-Todellakin astui Désirée portaita ylös, vaaleana, vaipuneena

-tuntemattoman käsissä, ilman shaalia, ilman hattua, käärittynä

-suureen ruskeaan levättiin. Huomattuaan äitinsä hymyili hän hiukan,

-houkkamielisen näköisenä.

-

--- Elä pelästy... ei se ole mitään... yritteli hän sanomaan vaan

-voipui sitte portaille. Ei koskaan luullut äiti Delobelle olovanaa

-niin väkevä. Hän otti tyttärensä, kantoi hänen, pani maata, ja kaikki

-tuo tapahtui siunaaman aikaan, ja hän puhutteli häntä ja suuteli

-häntä.

-

--- No jo vihdoin viimein löysinkin sinun. Missä sinä nyt olet ollut,

-siukku rukka? Eikö niin, sano, että tahdoit tappaa itsesi?...

-Sinulla oli siis kova murhe?... Miksikäs sen salasit minulta?

-

-Nähdessään äitinsä tuossa tilassa, kylpien kyyneleissä, vanhettuneen

-muutamassa tunnissa, tunsi Désirée olevansa kauheiden tunnonvaivojen

-valtaamana. Hän muisti menneensä hyvästiäkään sanomatta ja soimaten

-häntä sydämessään siitä, ett'ei hän häntä rakastanut.

-

-Ett'ei häntä rakastanut!

-

--- Kuolemasihan olisi tappanut minun, sanoi vaimo parka... Voi,

-kun minä nousin tänä aamuna, eikä vuoteesi ollut kosketettu, eikä

-sinua ollut huoneessakaan... Minä kävin kerran ympäri ja lankesin

-tainnoksiin... Onko sulia lämmin nyt?... Onko hyvä?... Ethän enää

-tee sitä, ethän tahdo kuolla?

-

-Ja hän tukki hänen peitettään, lämmitti hänen jalkojaan ja viihdytti

-häntä rinnallaan.

-

-Vuoteessaan leväten, silmät kiinni, näki Désirée itsemurhansa kaikki

-kohdat, kaikki kamalat seikat, joiden läpi hän oli kulkenut kuolemaan

-lähtiessään. Kasvavassa kuumeessaan, raskaassa, valtavassa unessaan,

-rasitti ja vaivasi häntä hurja kulkunsa Parisin kautta. Tuhansia

-mustia katuja kuvautui hänen silmissään, Seinen virta kunkin päässä.

-

-Tuo kamala virta, jota hän ei yöllä löytänyt, vainosi nyt häntä.

-

-Hänestä näytti kuin hän olisi kokonaan ollut mudan ja lo'an

-ryvettämä; ja painajaisen ahdistamana, lapsi raukka, tietämättä,

-kuinka päästä muistojensa kiusauksista, sanoi hiljaa äidilleen:

-

--- Kätke minut... kätke minut... minua hävettää!

-

-

-

-

-VI.

-

-Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.

-

-

-Oi! ei, ei hän tee sitä enää. Herra komissarjus saa olla rauhassa,

-Ei siitä pelkoa ole, että hän sen tekee uudelleen. Mitenkä hän ensin

-pääsisi virralle kun hän ei enää voi hievahtaa vuoteeltaankaan? Jos

-herra komissarjus olisi nähnyt hänen silloin, niin hän ei olisi

-epäillytkään hänen sanojaan. Epäilemättä näkyy koko hänen olennossaan

-vielä tahto ja halu kuolla jotka niin katalasti olivat piirretyt

-hänen kalpeisin kasvoihinsa toissa aamuna; ne ovat vaan lieventyneet

-maltillisemmat. Muudan Delobelle tietää, että vähän pikkuisen vaan

-aikaa odotettuaan, hänellä ei ole enää mitään toivottavana.

-

-Lääkärit sanovat hänen kuolevan keuhkokuumeesen, jonka hän oli

-saanut märistä vaatteistaan. Mutta lääkärit erehtyvät, se ei ole

-keuhkokuumetta. Siis rakkautensa on syy hänen kuolemaansa?... Ei.

-Tuosta kauheasta yöstä lähtien hän ei enää ajattele Franssia, hän ei

-pidä itseään enään arvollisena rakastamaan ja olemaan rakastettu.

-Siitä pitäen on toinen pilkku hänen puhtaassa elämässään, ja siitäpä

-juuri hän kuoleekin.

-

-Kaikki nuo hirveän näytelmän tapaukset ovat tahrana hänen

-ajatuksissaan: nosto vedestä kaikkien ihmisten läsnä ollessa, sikeä

-unensa poliisi konttoorissa, rivot laulut, joita hän siellä kuuli,

-mielipuoli, joka lämmitteli itseään lieden ääressä, kaikki, mihin

-rikokselliseen, törkeään, ja sydäntä särkevään hän oli koskettanut

-komissarjuksen portailla, ja sitte toisien ylenkatse, toisien

-julkeus, hänen pelastajansa pilanlasku, polisipalvelijain hyväily,

-koko hänen i'äksi hävinnyt naisellinen arkuutensa, nimensä, joka

-hänen täytyi antaa ja hänen tukala viallisuutensa, joka vainosi häntä

-kaikkien noiden pitkien kiusauksien kestäessä, ikäänkuin ivana,

-naurettavaisuuden korvennuksena hänen itsemurhastaan lemmen tähden.

-

-Hän kuolee häpeästä, sanon minä. Öisin hourailee hän yhä lakkaamatta:

-"Minua hävettää!... Minua hävettää!..." ja levollisempana

-aikana painuu hän peitteesensä, vetää sen kasvoilleen ikäänkuin

-kätkeytyäkseen tai haudatakseen itsensä.

-

-Désiréen vuoteen vieressä, ikkunan valossa, tekee äiti Delobelle

-työtä, hoitaen tytärtään. Ajoittain kohottaa hän silmänsä

-tarkastaakseen tuota mykkää toivottomuutta, selittämätöintä tautia,

-sitte ryhtyy hän työhönsä jälleen; köyhän suurimpia tuskia on, ett'ei

-hän voi kärsiä mielikseen. Työtä on tehtävä lakkaamatta, ja vieläpä

-kun kuolokin lähellä liitelee, on ajateltava välttämättömiä tarpeita,

-elämän huolia.

-

-Rikas voipi sulkeutua suruunsa, hän voi siinä aikeella, siitä

-elääkin, eikä tehdä muuta, kuin kärsiä ja itkeä.

-

-Siihen ei köyhillä ole varaa eikä oikeuttakaan. Kotiseudullani,

-maalla, tunsin vanhan vaimon, joka samana vuonna oli kadottanut

-tyttärensä ja miehensä, kaksi kauheaa koetusta toistensa perään;

-mutta hänellä oli pojat kasvatettavana, moisio hoidettavana.

-Aamunkoitosta oli oltava toimessa, jouduttava kaikkialle, johdettava

-eri töitä, eri haaroilla matkojen päässä pellolla. Sureva leski sanoi

-minulle: "Minulla ei ole hetkeäkään aikaa itkeä viikon ajalla; mutta

-sunnuntaisin, oi, silloin otan kaikki takaisin..." Ja, toden perään,

-niinä päivinä, kun lapset leikkivät ja olivat kävelemässä ulkona,

-sulki hän lukon kahteen kertaan ja koko jälkeen puolisen itki ja

-nyyhkytti hän ja huusi autiossa talossa miestään ja tytärtään.

-

-Äiti Delobellellä ei ollut pyhääkään. Ajatelkaas, että hän nyt oli

-yksin työssä, ett'ei hänen sormillaan ollut Désiréen somien sormien

-ihmeellistä näppäryyttä, että lääkkeet olivat kalliit, ett'eikä hän

-mistään maailmassa olisi tahtonut kieltää "isältä" hänen kalliita

-tapojaan. Niinpä, milloin hyvänsä sairas aukasi silmänsä huomasi

-hän äitinsä joka varhaisen aamun hämärässä tahi yölamppunsa valossa

-lakkaamatta työskentelevän työskentelemistään.

-

-Kun hänen vuoteensa uutimet olivat suljetut, kuuli hän pientä kuivaa

-kalinaa saksia pöydälle pantaessa.

-

-Äitinsä väsymys ja alituinen valvominen, joka yhä piti seuraa hänen

-kuumelleen, vaivasi häntä kovin, toisinaan enemmän kuin mikään muu:

-

--- Annahan minulle vähän työtäni, sanoi hän koetellen istua

-vuotessaan. Se oli ikäänkuin heijastusta päivä päivältä yhä enemmän

-synkistyvällä taivaalla. Äiti Delobelle, joka siten näki sairaan

-haluavan palata elämään, asetti hänen niin hyvin kuin suinkin ja veti

-pöydän lähemmäksi. Mutta neula oli liian raskas, silmät liian heikot

-ja ikkunaan kuuluvat huudot muistuttivat hänelle, että katu tuo

-kauhea katu, oli ihan hänen vieressään. Ei, hänellä lopullisesti ei

-ollut voimia. Oi, jospa hän ensin olisi voinut kuolla ja sitte syntyä

-uudelleen... Ja nyt hän kuoli luopumalla vähitellen kaikesta. Joka

-kerta kun äiti pujotteli nöylettä neulan silmään, katseli hän yhä

-kalpenevaa lastaan kysyen:

-

--- Onko sinun hyvä?

-

--- On, oikein hyvä... vastasi sairas sydäntä särkevällä hymyllä,

-joka hetkeksi kirkasti hänen tuskallisia kasvojaan ja näytti kaiken

-niiden hävityksen, niinkuin köyhään majaan pilkistävä auringon

-säde, sen sijaan, että sitä elähyttäisi; paremmin vaan paljastaa

-sen kurjuuden ja puutteet. Sitte seurasi pitkä äänettömyys; äiti

-ei puhunut enää, peläten rupeavansa itkemään, tytär oli kuumeen

-tainnuttamana ja jo verhottuna näkymättömiin huntuihin, joilla

-kuolema ympäröi ikäänkuin säälistä niitä, jotka taistelevat

-viimeisiin voimiensa puolesta, viedäkseen ne hiljaa ja ilman

-melskettä pois.

-

-Kuuluisa Delobelle ei ollut koskaan läsnä. Hän ei ollut muuttanut

-mitään elämässään virattomana näyttelijänä. Kuitenkin tiesi hän

-tyttärensä olevan kuolemaisillaan; lääkäri oli sen hänelle

-ilmoittanut. Se oli hänelle kovakin isku, sillä itse asiassa hän

-rakasti paljo lastaan; mutta hänen kummallisessa luonteessaan

-tosimmat, suorimmat tunteet kääntyivät väärälle, luonnottomalle

-raitille sen la'in mukaan, että jos mitä pannaan ylösalaisin olevalle

-perustukselle, se ei koskaan näy seisovan suorassa.

-

-Delobelle piti ennen kaikkia kävelemisestä siten suruaan

-haihduttaakseen. Hän näytteli onnetointa isää pitkin bulevaardia.

-Hänet tavattiin teaattereissä, kahviloissa, silmät punaisina,

-kalpein kasvoin. Hänen oli mieliksi, kun kysyttiin; "No, ukko parka,

-kuinka teillä jaksetaan?" Silloin pudisti hän päätään hermoisella

-liikkeellä, mursi kasvojaan ikäänkuin kyyneleitä pidättääkseen ja

-mykkänä ja täynnä vihaa heitti kiroavan katseen taivaasen, niinkuin

-näytellessään _Lasten lääkäriä_, mikä tietysti ei estänyt häntä

-olemasta huomiota osoittava ja noutelias tytärtään kohtaan.

-

-Niinikään oli hän tottunut, tyttärensä sairaana ollessa, tuomaan

-hänelle kukkia kävelyiltään Parisissa: ja hän ei tyytynyt tavallisiin

-kukkiin, kainoihin orvokkiin, joita saa helpolla joka kadun kulmassa,

-vaan noina surullisina syksypäivinä tahtoi hän välttämättä ruusuja,

-neilikoita ja erittäinkin ansareissa kasvaneita valkoisia liljoja,

-joiden kukat, varsi ja lehdet ovat niin vihertävän valkoiset, kuin

-luonto kiireissään olisi kasvattanut ne aivan yhtänäköiseksi.

-

--- Oi, tämä on liikaa... ihan liikaa minä suutun siitä, sanoi pikku

-potilas useita kertoja, nähdessään hänen riemastuneena astuvan

-sisään, kukkavihko kädessä; mutta ukko vastasi niin surullisesti:

-"Annahan... annahan... ", ett'ei tyttö tohtinut vastustella.

-

-Maksu oli sentään suuri, ja äidin oli hyvin vaikea ansaita elatusta

-kaikille...

-

-Vielä vähän olisi äiti Delobelle sitä valittanut, hän piti sen varsin

-kauniinakin suuren miehen puolelta.

-

-Tuo rahan ylenkatse, erinomainen huolettomuus ihmetytti häntä kovin,

-ja enemmän kuin koskaan luotti hän miehensä neroon ja tulevaisuuteen

-näyttelijänä.

-

-Tälläkin oli keskellä noita tapauksia järkähtämätöin usko. Vähällä

-olivat hänen silmänsä kuitenkin au'eta todellisuudelle. Vähällä oli

-pieni polttava käsi, laskeutuessaan hänen juhlallisen, haaveksivan

-päänsä päälle, karkoittaa siitä kaiken siinä kauan aikaa jo

-mylleröivän houreen, Kas kuinka se tapahtui:

-

-Eräänä yönä kavahti Désirée ylös unesta hyvin kummallisessa tilassa.

-Sanottava on, että lääkäri, joka illalla oli tullut häntä katsomaan,

-oli kovin hämmästynyt nähdessään hänen äkkiä elpyneen ja tyynempänä,

-kuumeen kadottua. Tietämättä itsekkään tuon odottamattoman toipumisen

-syytä, oli hän lähtiessään sanonut: "odotetaanhan", uskoen pikaisen

-muutoksen nuoruuden ytimekkäiden voimien vaikuttamaksi, jotka usein

-kasvattavat uuden elämän taimen itse kuolemankin oireista. Jospa hän

-olisi katsahtanut Désiréen pieluksen alle, niin olisi hän sieltä

-löytänyt Kairosta tulleen kirjeen, joka olikin tuon onnellisen

-muutoksen salaisuus. Neljä, Franssin allekirjoittamaa sivua, tunnusti

-koko hänen käytöksensä armaalle pikku Sisille.

-

-Semmoisesta kirjeestä sairas oli haaveksinutkin. Vaikkapa hän itse

-olisi sanellut sen, niin kaikki sanat, joiden tuli liikuttaa hänen

-sydäntään, kaikki arat estelmykset, joiden tuli sitoa hänen haavansa,

-eivät olisi voineet olla täydellisimmin lausutut. Frans katui,

-pyysi anteeksi, ja, mitäkään hänelle lupaamatta, saati mitäkään

-häneltä pyytämättä, kertoi uskolliselle ystävälleen taistelunsa,

-tunnonvaivansa, kärsimyksensä. Hän oli närkästyksissään Sidonielle,

-rukoili Désirée'ta kavahtamaan häntä, ja puhui, vanhan rakkauden

-mahleen selvittämällä ja hirmuisella tunteella, tuosta riettaasta,

-pintapuolisesta luonteesta, joka niin puhtaasti taisi valehdella,

-eikä koskaan ollut hairahtunut puhumaan sydämen kieltä, sillä päästä

-lähtivät tuon Parisinuken sekä sanat että toiminta.

-

-Kovaksi onneksi ei tuo kirje tullut muutamia päiviä myöhemmin. Kaikki

-sen lohduttavat sanat olivat Désiréelle nyt kuni nälkään kuolevalle

-liika myöhään tuodut herkkuruo'at. Hän haistaa, haluaa niitä, vaan

-ei ole enää voimia maistella. Koko päivän luki sairas kirjettä. Hän

-otti sen esille kuoresta, pani jälleen rakkaasti kokoon, ja silmät

-kiinnikin näki hän sen aivan selvän, jopa postimerkin värinkin. Frans

-oli ajatellut häntä! Se yksistään toi hänelle suloisen levon, johon

-hän vihdoin nukkui, tuntien ikäänkuin ystävän käsivarren kannattavan

-hänen heikkoa päätään.

-

-Äkkiä heräsi hän, ja niinkuin sanoimme vast'ikään, tavattomassa

-tilassa. Häntä vaivasi heikkous, tuska koko ruumiissa, jotakin

-selittämätöintä. Hänestä näytti, kuin hänen elämänsä olisi riippunut

-vaan hiuskarvasta, joka oli katkeamaisillaan ja jonka hermoinen

-väräjäminen pani kaikkiin häneen aistiinsa ylenluonnollisen

-herkkyyden ja tunteellisuuden. Oli yö. Suojassa, jossa hän makasi --

-hänelle oli annettu hänen vanhempainsa huone, joka oli raittiimpi ja

-avarampi, kuin hänen sopukkansa -- oli hämärä. Yölamppu kierrätteli

-laipiossa valokehiä, otavan kultaisia, surullisia kuvia, joita

-unettomuus sairaissa herättää; ja ompelupöydällä valaisi alennettu,

-varjostimen peittämä lamppu, ainoastaan husin hasin olevat työt ja

-tuolilleen uinahtaneen äiti Delobellen varjokuvan.

-

-Désiréen päässä, joka tuntui hänessä tavallista keveämmältä, syntyi

-yht'äkkiä kova ajatus ja muistojen selkkaus. Hänen kaukainen elämänsä

-näkyi lähestyvän häntä. Pienimmätkin te'ot hänen lapsuudestaan,

-tapaukset, joita hän ei silloin ollut käsittänyt, ikäänkuin unissaan

-kuullut sanat, esiintyivät hänen mielessään.

-

-Hän hämmästyi pelästymättä. Hän ei tietänyt, että ennen mitättömäksi

-tekevää kuolemaa, siten usein sattuu hetki outoa kiihtymystä,

-ikäänkuin koko olento yllyttäisi kykynsä ja voimansa viimeiseen

-taipumattomaan taisteluun.

-

-Vuoteestaan näki hän äitinsä vieressään, ja isänsä työhuoneessa,

-jonka ovi oli jätetty auki. Äiti lepäsi nojatuolissa vaipuneena

-vihdoin kovan väsymyksen valtaan; ja kaikki naarmut ja arvet, joita

-ikä ja kärsimykset jättävät vanhettuneille kasvoille, näkyivät

-vaikeilta ja lähtemättömiltä, unen painamina. Päivällä, tahto ja

-huolet panevat ikäänkuin naamarin kasvojen todellisen osoitteen

-yli; mutta yöllä se on omansa. Sillä hetkellä, tuon hilpeän

-vaimon syvät kurtut, punaiset silmäluomet, harmeutuneet hiukset

-ohimoilla, laihojen, työn rasittamien käsien kouristus, kaikki tuo

-näkyi Désiréen silmissä. Hän olisi tahtonut olla kylliksi väkevä

-noustaksensa ylös suutelemaan tuota kaunista levollista otsaa, jota

-rypyt uurtelivat, sitä himmentämättä.

-

-Vastakohtana hänelle, näkyi ra'olla olevasta ovesta kuuluisa

-Delobelle lempiasemassaan. Istuen pienelle valkoiselle pöytäliinalle

-katetun illallisensa ääressä, silmäili hän karahviinia vasten

-asetettua kirjaista. Suuri mies oli vast'ikään tullut kotia --

-hänen askeleensa olivatkin herättäneet sairaan -- ja mieli vielä

-levottomana kauniista näytelmästä, illasti hän yksin, mahtavasti,

-juhlallisesti, pingoitettuna uuteen takkiinsa, pyyhe leuan alla,

-hiukset pikkuisen kiharoittuina.

-

-Ensimmäisen kerran elämässään huomasi Désirée silmiin koskevan eron

-noiden molempien välillä. Äitinsä oli riutunut, töin tuskin puettu

-huonoon mustaan hameesen, joka hänen teki vieläkin laihemmaksi ja

-kalpeammaksi, isänsä taas oli onnellisen näköinen, hyvin ruokittu,

-ilman työtä, vaivoja ja huolia. Tapa katsella kaikkia himmeässä,

-omituisessa valossa, oli yht'äkkiä hänestä kadonnut. Nyt arvosteli

-hän vanhempiaan määrätyn matkan päästä, ikäänkuin huomaamattaan

-heistä poistuneena. Sekin oli vielä kiusa lisää, tuo selvyys

-viimeisenä hetkenä. Kuinka heidän oli käypä, kun ei häntä ollut

-enää? Joko tekisi äitinsä liiaksi työtä ja kuolisi siihen; tahi

-täytyisi vaimoraukan lakata työstä ja tuo itsekäs puoliso, aina vaan

-kiinni teatterikunniassaan, antaisi heidän vähitellen vaipua suureen

-kurjuuteen, tuohon mustaan koloon, joka käy sitä laajemmaksi ja

-syvemmäksi, mitä alemmaksi laskeudutaan.

-

-Kuitenkaan hän ei ollut mikään häjy mies. Sen hän oli näyttänyt

-useita kertoja. Siinä oli vaan kauhea sokeus, jota ei mikään saanut

-pois... Entä jos hän koettaisi. Jos hän ennen lähtöään -- jokin sanoi

-hänelle sen tapahtuvan kohta -- jos hän ennen lähtöään tempaisi

-paksun siteen, jota tuo mies parka vapaatahtoisesti ja väkisin piti

-silmillään.

-

-Kepeä, rakastava käsi vaan, semmoinen kuin hänen, voi koettaa tehdä

-sitä.

-

-Hänellä yksinään oli oikeus sanoa isälleen: -- Ansaitse elatuksesi...

-Luovu teaatterista. Siis kuin aika kiiruhti, varusti Désirée

-Delobelle kaiken rohkeutensa ja kutsui hiljaa: -- Isä... isä...

-

-Kuultuaan tyttärensä äänen, juoksi suuri mies heti hänen luo hyvin

-sukkelaan. Sinä iltana oli näytetty uusi kappale Ambigu'ssa, ja hän

-oli palannut kotia tulistuneena, sähköitettynä. Valaistus, käsien

-paukutukset, puhelut käytävissä, kaikki kiihdyttävät yksityisseikat,

-jotka hänen hourettaan jännittivät, olivat saaneet hänen haaveksimaan

-enemmän kuin milloinkaan.

-

-Hän astui sisään Désiréen huoneesen säteilevänä ja pöyhkeänä, lamppu

-kädessä, hyvin suorana, kameelia napin rei'ässä.

-

--- Hyvää iltaa, Sisi. Sinä et makaakaan?

-

-Ja hänen sanoissaan oli iloinen poljenta, joka kaikui omituisesti

-surullisessa keskuudessa.

-

-Kädellä teki Désirée hänelle merkin olemaan vaiti, osoittaen makaavaa

-äitiään.

-

--- Pankaa lamppunne pois... Minulla on teille puhumista.

-

-Hänen mielenliikutuksesta katkonainen äänensä koski ukkoon; ja

-silmänsä koskivat häneen myöskin, sillä ne olivat paljoa suuremmat,

-läpitunkevan katseen kirkastamat, jota hän ei ollut niissä koskaan

-nähnyt.

-

-Hiukan aristellen lähestyi hän tytärtään, kameelia kädessä,

-tarjotakseen sen hänelle, suu "hiukan supukassa," narisuttaen uusia

-saappaitaan, mikä hänestä oli hyvin ylimyksellistä. Hänen tilansa

-oli, näköään, tukala, joka epäilemättä perustui liian suureen

-vastakohtaan, jonka valaistulle, pauhaavalle teaatterille, josta

-hän vast'ikään oli lähtenyt, muodosti sairaan pieni huone, missä

-tukahutetut äänet, himmeä valo hälvenivät kuumeiseen ilmaan.

-

--- Mikä sinun on, käpyseni?... Tunnetko olevasi huonompi?

-

-Désiréen pienen kalpean pään nyökytys vastasi, että hän todellakin

-oli huonona ja tahtoi puhua isänsä kanssa ihan, ihan läheltä. Kun

-tämä oli tullut hänen päänalaisensa luo, pani Désirée kuuman kätensä

-suuren miehen käsivarrelle ja kuiskutti hiljaa hänen korvaansa... Hän

-oli hyvin huono, perin huono. Hän käsitti kyllä, ett'ei hänellä ollut

-kauan aikaa elettävänä.

-

--- Siis jäätte, isä, aivan yksin äidin kanssa... Elkäähän tok' noin

-vapisko... Tiesittehän kyllä tämän tapahtuvan, vieläpä sen olevan

-hyvinkin lähellä... Minä tahdoin vaan sanoa... Minun lähdettyä,

-pelkään, ett'ei äiti jaksa oikein yllä pitää taloa... Katsokaa,

-kuinka hän on kalpea ja väsynyt.

-

-Näyttelijä katseli pyhää vaimoaan, ja oli näköään hyvin

-hämmästyksissään nähdessään hänen niin huonona. Sitte lohdutti hän

-itseään itsekkäällä muistutuksella:

-

--- Hän ei ole ollut koskaan oikein vahva... Tuo huomautus ja ääni,

-millä hän sen lausui, närkästyttivät Désiréetä, vahvistivat häntä

-hänen päätöksessään. Hän jatkoi, säälimättä näyttelijän haaveita:

-

--- Mitenkä teidän käy molempien, kuin ei minua enää ole?... Kyllä

-minä tiedän, teillä on suuria toiveita, mutta ne toteutuvat hyvin

-hitaasti. Seuraukset, joita jo kauan olette odottaneet, voivat vielä

-viipyä; ja mitä te tästä pitäen teette?... Nähkääs, isäkulta,

-minä en tahtoisi suututtaa teitä; mutta minusta, teidän i'ällä,

-ymmärtäväinen kun olette, teidän olisi helppo... Herra Risler

-vanhempi ei pyytäisi enempää, minä olen varma...

-

-Hän puhui hitaasti, ponnistuksella, etsien sanoja, pitäen kunkin

-lauseen jälkeen kauan väliä, toivoen isänsä täyttävän ne liikkeellä

-tai mieltymyksen osoitteella. Mutta näyttelijä ei käsittänyt. Hän

-kuunteli, katseli silmät suurena, himmeästi tuntien, että lapsen

-viattomasta, leppymättömästä omasta tunnosta nousi syytös häntä

-vastaan; minkälainen, sitä hän ei vielä tietänyt.

-

--- Minä luulen, että tekisitte hyvin, puuttui Désirée jälleen arasti

-puheesen, minä luulen, että tekisitte hyvin luopumalla...

-

--- Hä?... mitä?... kuinka?...

-

-Hän pysähtyi nähdessään sanainsa vaikutuksen. Vanhan näyttelijän

-liikkuvat kasvot olivat yht'äkkiä kurtistuneet kovasta epätoivosta;

-ja kyyneleet, joita hän ei aikonutkaan olla salaavinaan käden

-selällä, niinkuin hän teki näyttämöllä, turvottivat hänen luomensa,

-vuotamatta, semmoinen tuska kuristi hänen kurkkuaan. Poloinen alkoi

-käsittää... Niinikään, kahdesta ihmettelevästä, jotka olivat olleet

-hänelle uskollisia, kääntyi toinenkin pois hänen kunniastaan.

-Tyttärensä ei luottanut enää häneen! Se ei ollut mahdollista. Hän

-oli väärin käsittänyt, kuullut väärin... Mistä luopumalla tekisi hän

-hyvin, sano, mistä?... Mutta tuon armoa pyytävän katseen mykästä

-rukouksesta ei Desireellä ollut rohkeutta lopettaa. Muutoin olivatkin

-lapsiraukan voimat ja elämä lopussa. Hän sopisi pari kolme kertaa: --

-Luopumalla... luopumalla... Sitte vaipui pikku pää alas ja hän kuoli

-uskaltamatta sanoa hänelle, mistä luopumalla hän tekisi hyvin...

-

-Muudan Delobelle on kuollut, herra komissarjus. Sanoinhan minä,

-ett'ei hän sitä tee enää. Tällä kertaa säästi kuolema häneltä tien ja

-vaivan; se tuli itse häntä noutamaan. Ja nyt, uskomatoin mies, neljä

-hyvää, vahvasti naulattua, petäjäistä lautaa takaavat teille lapsen

-sanat; Hän lupasi olla sitä enää tekemättä; eikä hän tee sitä enää.

-

-Pikku ontuva on kuollut. Se uutinen surullisesta tapahtumasta käy

-Francs--Bourgeois'in kaupungin osassa. Ei sen tähden että Désirée

-olisi ollut hyvin tuttu, hän kun näet, ei koskaan käynyt ulkona, vaan

-näytti ajoittain ikävästä ikkunasta vaaleuttaan ja väsymättömästä

-työstä sinikehäisiä silmiään. Mutta kuuluisan Delobellen tyttären

-hautajaisissa oli varmaan oleva paljo näyttelijöitä, ja niihin on

-Parisi kovin ihastunut. Se katselee mielellään kadulla, keskellä

-päivää, noita illan epäjumalia, tarkastelemalla heidän kaikesta

-ylenluonnollisesta vapaita, todellisia kasvojaan. Niinikään sinäkin

-aamuna, kun pienen, kapean oven luona Braque-kadun varrella kuului

-vasaran iskuja valkoisia verhoja naulattaessa, anastivat uteliaat

-kadunvierustan ja pihan.

-

-Se on kyllä oikein, että näyttelijät rakastavat toisiaan tahi että

-ainakin heitä yhdistää yhteissitoutumus, virkaside, joka kokoo heidät

-kaikenlaisiin ulkonaisiin juhlatilaisuuksiin, niinkuin tanssijaisiin,

-laulajaisiin päivällisiin ja hautajaisiin.

-

-Vaikkapa kuuluisa Delobelle ei enää kuulunutkaan teaatteriin ja

-hänen nimensä kokonaan oli kadonnut arvosteluista ja ilmoituksista

-viisitoista vuotta sitte, ei tarvinnut muuta kuin muutamia rivejä

-jossakin vähän tunnetussa teaatteri lehdessä: _Herra Delobelle,

-entinen ensimmäinen näyttelijä Metz'in ja Alecon'in teaattereissa,

-on suruksi_, j.n.e... Kokoonnutaan j.n.e... niin kaikista Parisin

-ja sen ympäristön nurkista saapui joukottain näyttelijöitä tuon

-kutsumuksen johdosta.

-

-Kuuluisat tahi ei, kaikki he olivat läsnä; ne jotka olivat

-näytelleet Delobelle'n kanssa maaseudulla, jotka tapasivat hänen

-teaatterikahviloissa, missä hän oli yhtenä niistä aina huomatuista

-henkilöistä, joiden nimeä tietämättä muistaa keskuudesta, jossa heitä

-alituisesti näkee ja johon he ikäänkuin näkyvät kuuluvan; sitte

-oli myös maaseutunäyttelijöitä, jotka olivat käymältä Parisissa,

-teaatterin johtajan pakeilla, hyvää paikkaa hakemassa.

-

-Ja kaikki, mitättömät ja kuuluisat, Parisilaiset ja maakuntalaiset,

-halusivat vaan nähdä nimensä jossakin sanomalehdessä, jossa

-kerrottiin hautajaisista. Nuo turhanpäiväiset olennot, näet, himoavat

-kaikenlaista julkisuutta. He pelkäävät niin kovin, että yleisö

-heitä unhoittaa, että silloin kuin he eivät näyttäydy, heillä on

-välttämätöin tarvis saattaa itsensä puheen aineeksi ja johdattaa

-itsensä kaikin tavoin Parisilaisten kovin häilyvään muistoon.

-

-Yhdeksältä, Marais'in -- tuon kielevän maakunnan -- rahvasto odotti

-ikkunoissa, ovilla ja kadulla näyttelijäin kulkua. Ammattilaiset

-tähystelivät tomuisista laseistaan, poroporvarit ikkunaloukoistaan

-uutimien takaa, emännöitsijät koppa kädessä, oppipojat, mytyt pään

-päällä.

-

-Vihdoin he tulivat, mikä jalkaisin, mikä ajaen, yksin ja yhdessä,

-He tunnettiin ajetuista kasvoistaan, sinertävästä leu'asta ja

-poskista, luonnottomasta nä'östä, joka oli joko liian pöyhkeä tai

-liian yksinkertainen, teeskennellyistä liikkeistä ja erittäinkin

-ylellisestä tunteellisuudesta, johon heidät oli totuttanut

-näyttämöllä välttämätöin liioitteleminen. Miten nuo kunnon

-ihmiset ilmaisivat mielensä kukin eri tavalla tuossa surullisessa

-tilaisuudessa, oli tosiaan huvittavaa nähdä. Kunkin tulo tuon

-hautajaistalon pienelle synkeälle pihalle oli ikäänkuin esiintyminen

-näyttämöllä ja vaihteli kunkin näyttelijän viran mukaan. Suuret

-traagikot, onnettoman näköisinä, silmäkulmat rypyssä, alkoivat, heti

-tultuaan, hansikkaan kärjellä pusertaa pois silmäpielestä kyyneltä,

-jota eivät voineet pidättää, sitte huokailivat, katselivat taivasta

-ja jäivät seisomaan keskelle näyttämöä, se on pihaa, hattu reidellä,

-hetkutellen hiljaa vasenta jalkaa, joka auttoi heitä hillitsemään

-surua: "Ole vaiti, sydämeni, ole vaiti." Koomikot, sitä vastoin,

-"surivat" yksinkertaisesti. He lähestyivät toisiaan, kutsuivat

-toisiaan "ukko paraksi," lyöden kättä vakuutettuina ja vavisten,

-posket hermottomasti väristen, alentaen silmä- ja suupieliä, josta

-heidän osoitteensa kävi halvan ilveen näköiseksi.

-

-Kaikki oli tavoiteltua ja kaikki totista...

-

-Kohta sisään tultuaan erosivat nuo herrat kahteen leiriin. Kuuluisat

-katselivat halveksivasti tuntemattomia, jotka heidän ylenkatseisin

-vastasivat tuhansilla säädyttömillä muistutuksilla: "Oletteko

-huomanneet, kuinka se ja se on vanhentunut ja muuttunut?... Hän ei

-voi enää kauan pitää virkaansa."

-

-Molempien ryhmien keskellä kuuluisa Delobelle, mustissa vaatteissa,

-mustissa ylentarkasti puetuissa hansikkaissa, käveli edes takaisin,

-silmät punaisina, äänettömänä jaellen kädenlyöntejä. Poloinen oli

-pakahtua kyyneleihin, mutta se ei estänyt häntä käherryttämästä

-hivuksiaan. Kummallinen luonto! Ei kukaan olisi voinut sanoa, missä

-hänen todellinen ja tekosurunsa erosivat, siihen määrin olivat ne

-toisiinsa sekaantuneet... Näyttelijöiden joukossa oli paljo muitakin

-tuttujamme. Herra Chèbe tavallista mahtavampana ja toimekkaampana

-hääri maineessa olevien näyttelijöiden ympärillä, sillä välin kun

-rouva Chèbe piti seuraa äiti raukalle. Sidonie ei voinut tulla;

-mutta Risler vanhempi oli saapuvilla, melkein yhtä liikutettuna kuin

-isäkin, kelpo Risler, ystävä viimeiseen hetkeen saakka, sillä hän oli

-maksanut kaikki surujuhlan kustannukset. Myöskin olivat ruumisvaunut

-oivat, verhot olivat hopeahetaleilla, katafalkki koristettu ruusuilla

-ja valkoisilla orvokeilla. Kurjalla, synkeällä Braque-kadulla

-nuo vaatimattomat menot kynttelineen, kukkineen pyhän veden

-pirskoittamina muistuttivat lapsiraukan kohtaloa, jonka pienintäkin

-hymyä aina kyyneleet kostuttivat.

-

-Lähdettiin liikkeelle, käyden, hitaasti, mutkailevia katuja pitkin.

-

-Etupäässä kulki Delobelle, itkeä nyhkyttäen, tuo lasta kantava isä

-parka, melkein yhtä paljo surren itsestään kuin tyttärensä kuolemaa,

-ja todellisen surunsa pohjalla säilyttäen ikuisen turhamaisen

-itsekkäisyytensä, joka lepäsi siinä kuin kivi joen pohjalla,

-liikkumattomana vyörivien aaltojen alla. Juhlamenojen komeus, tuo

-musta jono, joka pidätti kulullaan liikkeenkin, hunnulla katetut

-ajoneuvot, Rislerin pienet kuomivaunut, jotka Sidonie oli lähettänyt

-muodon vuoksi, kaikki tuo imarteli ja kiihdytti häntä. Kerran,

-voimatta enää olla vaiti, kääntyi hän Robricast'in puoleen, joka kävi

-hänen rinnallaan:

-

--- Oletko huomannut?

-

--- Mitä niin?

-

-Ja isä parka, silmiä pyyhkiessään, kuiskutti hiukan ylpeänä:

-

--- On kahdet omat vaunut...

-

-Armas Sisi rukka, tuo hyvä ja yksinkertainen olento! Kaikki nuo

-teennäiset surut, koko tuo juhlallisten itkijäin saatto ei ollut

-lainkaan häntä varten.

-

-Ylähältä ikkunasta suljettujen varjostimien takaa katseli äiti

-Delobelle, jota ei oltu voitu siitä estää, tyttönsä lähtöä.

-

--- Hyvästi... hyvästi... sanoi äiti hiljaa, melkein itsekseen,

-huiskuttaen kättään oudolla tajunnottomalla liikkeellä.

-

-Ja kuinka hiljaa hän lausuikin tuon hyvästin, oli Désirée Delobelle

-kuuleva sen.

-

-

-

-

-

-

-NELJÄS KIRJA.

-

-

-

-

-I.

-

-Tarina pienestä sini-miehestä.

-

-

-Uskokaa taikka elkää, mutta minä puolestani uskon lujasti pieneen

-sini-mieheen. En sillä, että olisin hänen koskaan nähnyt; mutta eräs

-runoilija-ystäväni, johon minulla on täysi luottamus, kertoi minulle

-olleensa varsin usein yöllä kasvoista kasvoihin tuon kummallisen

-pikku haltian kanssa, ja nähkääs minkälaisissa asianhaaroissa.

-

-Ystävälläni oli ollut heikkous antaa velkakirja ompelijalleen; ja

-niinkuin kaikki kuvittelun ihmiset semmoisissa tapauksissa, oli

-hän, kohta nimikirjoituksensa annettuaan, uskonut päässeensä irti

-velastaan ja velkakirjan ajatus oli hänen mielestään kadonnut.

-Sattuipa kerran yöllä, että runoilijamme kavahti unesta, takasta

-lähtevän, omituisen ryminän herättämänä. Hän arveli ensin, että se

-oli paleltunut varpunen, joka etsi sammuneen valkean lämpimää höyryä

-taikkapa viiri, jota kääntyvä tuuli viuhtoeli. Mutta tuokion kuluttua

-ryminä kävi selvemmäksi, ja hän eroitti varsin hyvin rahapussin

-kilinän yhdistettynä ikäänkuin vitjojen nitinään. Samalla kertaa

-kuuli hän pienen äänen, kimakan, kuin veturin kaukaisen vihellyksen

-ja heleän, kuin kukon laulun, huutavan hänelle katon rajalta:

-"Maksu-päivä! Maksu-päivä!"

-

--- Voi, hyvä Jumala... velkakirjani! ajatteli poika raukka

-muistaessaan äkkiä, että hänen ompelijansa vekseli oli maksettava

-viikon kuluttua; ja aamuun saakka ei hän muuta tehnyt, kuin

-viskelihe, etsien unta vuoteensa kaikista nurkista ja löytämättä

-sieltä muuta, kuin ajatuksen tuohon kirottuun, määräämälle

-maksettavaan velkakirjaan. Tulevana, sen jälkeisenä, ja kaikkina

-sitä seuraavina öinä, heräsi hän samaan aikaan ja samalla tapaa,

-yhä tuo rahojen helinä, vitjojen nitinä ja pieni ääni, joka huusi

-ilkastellen: "Maksu-päivä! Maksu-päivä!" Hirveintä oli, että mitä

-lähemmäksi maksu-päivä tuli, sitä kimakkaammaksi ja kamalammaksi kävi

-ääni, uhaten yhä ryöstöä ja pyyttöä.

-

-Onnetoin runoilija! kylliksi ei ollut päivän vaivat ja juoksut pitkin

-kaupunkia rahan hankkimista varten, vaan vielä piti tuon hirveän

-pikku-äänen tulla ryöstämään häneltä unen ja levon. Kenenkäs se sitte

-oli, tuo haaveenomainen ääni? Mikä pahuuden henki huvitteli itseään

-kiusaamalla häntä sillä tapaa? Hän tahtoi päästä siitä selville.

-Eräänä yönä sitte, sen sijaan, että olisi pannut maata, sammutti hän

-valkean, aukaisi ikkunan ja kävi odottamaan.

-

-Minun ei tarvitse sanoa, että ystäväni, lyyrillinen runoilija kun

-oli, asui hyvin korkealla, ihan katon rajassa. Tuntikausiin hän ei

-nähnyt muuta, kuin tuon ihailtavan avaruuden ryhmittyneitä, toinen

-toistaan kohti kallistuneita kattoja, joiden välissä kadut joka

-taholle äärettöminä syvänteinä risteilivät ja joita kuuvalossa

-savutorvet ja lovikkaat seinänpäätyt oikullisesti kirjoivat. Yli

-nukkuneen ja pimeän Parisin muodosti tämä ikäänkuin toisen kaupungin,

-kaupungin ilmahisen, joka riippui ja häilyi pimeyden varjojen kuun

-häikäisevien säteiden keskellä.

-

-Ystäväni odotti, odotti kauan aikaa. Vihdoin, kahden kolmen

-aikaan aamulla, kun kaikki yön pimeään kohoavat kellontornit

-lausuivat toisilleen hetken, juoksi hänen läheltä keveitä

-askeleita kattotiilien ja vuolukivien yli ja pieni kimeä ääni

-huuteli savutorveen: "Maksupäivä! Maksupäivä..." Silloin, hiukan

-kumartuessaan, huomasi runoilijani häijyn pikku peikon, ihmisten

-kiusaajan, joka viikkoon oli estänyt hänen makaamasta. Tarkalleen

-hän ei osannut sanoa minulle sen kasvua; -- kuu kun, näet, tekee

-kolttosiaan haaveenomaisilla ko'oilla, joita se antaa esineille ja

-niiden varjoille. Hän huomasi vaan, että tuo omituinen pikku piru oli

-puettu, kuin Pankin palvelijat, siniseen, hopeanappiseen takkiin,

-kersantin kaluunat hihan suissa, ja korkeaan hattuun, ja että se

-kantoi kainalossa nahkasalkkua, joka oli melkein yhtä paksu, kuin hän

-itse, ja jonka avain, riippuen pitkissä vitjoissa, kamalasti helisi

-joka askeleella, niin kuin rahapussikin, jota hän pudisteli toisella

-kädellään. Niinikään näki ystäväni pienen sinimiehen vilahdukselta,

-kun tämä nopeasti kulki ohitse kuun valossa; sillä se näkyi olevan

-hyvin kiireissään ja toimessaan, juosta loikkasi katuja pitkin,

-hyppäsi savutorvesta toiseen hiipien pitkin katon harjoja.

-

-Sillä on monilukuinen yleisö, tuolla perhanan pikku miehellä.

-Parisissa löytyy paljo kauppioita, paljo väkeä, joilla on

-kuukaustiliä, paljo onnettomia, jotka ovat kirjoittaneet ja

-hyväksyneet velkakirjoja. Kaikille niille laittoi sivumennen sinimies

-hätä huutonsa Hän huusi tehtaiden päällä, jotka siihen aikaan olivat

-sammuneet ja mykät, suurien kauppahuoneiden päällä, jotka uinailivat

-puutarhojensa ylenpalttisessa hiljaisuudessa ja viiden-kuuden

-kertaisten talojen päällä, joiden epätasaiset, erilaiset katot

-yhteenläjittyivät köyhien kaupungin osien perällä. "Maksupäivä!...

-Maksupäivä!..." Toisesta päästä kaupunkia toiseen, kidekirkkaassa

-ilmassa, joka pakkasesta ja kuutamosta kattojen yli vallitsi, kaikui

-säälitöinnä pieni kirkuva ääni. Kaikkialla, missä se kulki, karkoitti

-se unen herätti levottomuutta, uuvutti aatokset ja silmät ja ylhäältä

-alas asti pani Parisin talot tuntemaan pahoinvoinnin, ja unettomuuden

-värettä.

-

-Ajatelkaa, mitä tahdotte, tästä tarinasta, mutta kaikissa

-tapauksissa, nähkää, voin vakuuttaa runoilijani kertomuksen tu'eksi,

-että kerran yöllä, tammikuun lopulla, Fromont nuoremman ja Risler

-vanhemman kauppahuoneen vanha rahastonhoitaja, Sigismund, kavahti

-ylös unestaan pienessä asunnossaan Montrougessa, saman kiukkuisen

-äänen ja vitjojen vitinän herättämänä, jota seurasi katala huuto:

-

-Maksupäivä!

-

--- Totta niinkin, arveli kunnon mies, noustessaan pystyyn

-vuoteellaan, ylihuomenna on kuun viimeinen päivä... Ja minä uskallan

-maata!...

-

-Asia koski, todellakin, melkoista summaa; sata tuhatta francs'ia

-maksettavana kahdesta vekselistä, ja aikaan semmoiseen, jolloin ensi

-kerran kolmeen kymmeneen vuoteen Fromontin kauppahuoneen kassa oli

-typö tyhjä. Kuinka oli meneteltävä? Useita kertoja oli Sigismund

-koettanut puhua siitä Fromont nuoremmalle; vaan tämäpä näkyi

-pakenevan asioiden raskasta vastuunalaisuutta, kulki konttuorien läpi

-aina hyvin kiireissään ja kuumeentapaisesti, näkemättä tai kuulematta

-mitään ympärillään. Rahastonhoitajan levottomiin kysymyksiin vastasi

-hän, hienoja viiksiään pureskellen:

-

-"Hyvä, hyvä, ukko Planus... Elkää olko huolissanne... Minä

-toimitan..." Ja tätä sanoessaan näytti hän ajattelevan aivan toista,

-olevan tuhat penikulmaa poissa siitä, mitä tapahtui. Tehtaalla, jossa

-hänen yhdistyksensä rouva Rislerin kanssa ei ollut enää kellekään

-salaisuutena, kävi huhu että Sidonie hänen pettää, tekee hänen

-sangen onnettomaksi; ja todenperään huolettivatkin hänen lemmittynsä

-hurjuudet häntä enemmän, kuin rahastonhoitajan murheet. Risleriä taas

-ei nähty koskaan; hän vietti elämänsä suljettuna ylisiin, jossa hän

-valvoi koneidensa salaperäistä ja loppumatointa rakennusta.

-

-Tämä isäntien välinpitämättömyys tehtaan asioista ja täydellinen

-hoidon puute oli vähitellen vienyt kaikki epäkuntoon. Työntekijät

-ja palvelijat toimittivat kaikki mielensä mukaan, tulivat myöhään

-askareihinsa, pujahtivat pois aikaiseen, huolimatta vanhasta

-kellosta, joka niin kauan työtä johdettuaan, nyt näkyi soittavan

-hätäkelloa ja perikatoa. Asiat vielä kävivät, sillä kulkuun saatu

-kauppahuone käy yksin vuosikausia, ensimmäisen vauhdin voimasta,

-mutta mimmoista sekasotkua ja hämmennystä tuon näennäisen vaurauden

-alla!

-

-Sigismund sen tiesi paremmin, kuin kenkään muu, ja senpä tähden

-pienen sinimiehen huuto olikin niin rutosti temmannut hänen ylös

-unesta. Ikäänkuin selvemmin nähdäkseen keskellä tuota tuskallisten

-aatosten paljoutta, jotka riensivät, liitelivät, pyörivät hänen

-edessään, oli rahastonhoitaja sytyttänyt kynttelin, ja, istuen

-vuoteellaan, ajatteli hän... Mistä saada nuo sata tuhatta francia?

-Varmaankin oli enemmänkin velkoja kauppahuoneella. Löytyi vanhoja

-luetteloita, jotka vetelehtivät ostajien luona, maksun jäännöksiä

-Prochassonilaisilla ja muilla; mutta masentavaista olisi hänelle

-mennä keräämään kaikki nuo vanhat tilit. Tuommoistahan ei tapahdu

-suuremmissa kauppapiireissä; näyttäisi aivan pikkukauppiaan

-tapaiselta. Ja kuitenkin oli tämä parempi, kuin kieltäytyminen

-maksamasta velkakirjaa... Oi! ajatus, että pankin palvelija tulisi

-hänen ristikkonsa eteen, varman ja luottoisan näköisenä, että hän

-panisi rauhallisesti paperit pöydälle, ja että hänelle Planus,

-Sigismund Planus olisi pakotettu sanomaan:

-

--- Viekää takaisin velkakirjanne... Minulla ei ole rahaa suorittaa...

-

-Ei, ei. Se ei ollut mahdollista. Kaikki nöyryytykset olivat

-voitettavat sen edessä.

-

--- Hyvä, se on päätetty... Minä lähden huomenna liikkeelle, huokaili

-rahastonhoitaja parka.

-

-Ja hänen näin tuskissaan ja huolissaan ollessa, voimatta ummistaa

-koko yönä silmiään kuljeskeli pieni sinimies ja pudisteli

-rahapussiaan ja vitjojaan Beaumarchhaisin bulevaardin varrella pienen

-lakan päällä, jossa Désiréen kuoleman jälkeen asui kuuluisa Delobelle

-vaimoineen.

-

-"Maksupäivä! Maksupäivä!..."

-

-Oi! pikku ontuva ei ollut pettynyt ennustuksissaan. Hänen pois mentyä

-ei äiti Delobelle voinut enää kauan valmistaa lintuja ja kärpäsiä

-kuosiksi. Kyyneleet olivat turmelleet hänen silmänsä, ja vanhat kädet

-vapisivat liian kovin voidakseen uhkeasti asetella koliibria, jotka,

-huolimatta kaikista hänen ponnistuksistaan, aina näyttivät surkeilta

-ja viheliäisiltä. Silloin kävi miehuullinen nainen ompeluksiin

-käsiksi. Hän korjasi karikkoja ja koruompeluksia, joutui vähitellen

-ompelijattaren asemaan. Hänen yhä vähenevä ansionsa riitti tuskin

-talouden välttämättömiin tarpeisin ja Delobellen, jota hänen kauhea

-toimensa näytteliänä _in partibus_ pakotti alituisiin maksuihin,

-oli täytynyt ruveta velkoja tekemään. Hän oli velkaa ompelijalleen,

-suutarilleen, paidan neulojalleen; mutta mikä häntä huoletti enin,

-olivat nuo mainiot aamiaiset, jotka hän oli nauttinut bulevaardin

-varrella, teaatterin johtaja-aikana.

-

-Lasku nousi kahteen sataan viiteen kymmeneen franciin, jotka olivat

-maksettavat tammikuun lopussa, ja sillä kertaa ilman niitäkään

-uudistamisen toivoa; päälle päätteeksi saattoi sinimiehen huuto

-kauhun väreitä kaikkiin hänen jäseniinsä...

-

-Päivä vaan maksupäivään! Päivä vaan kahden sadan viidenkymmenen

-francin löytämiseen! Ellei hän niitä löytäisi, myötäisi heiltä

-kaikki. Myötäisi nuo köyhät huonekalut, jotka olivat samat talouden

-alkamisesta saakka, riittämättömät, epämukavat, mutta rakkaat

-muistoista, jotka liittyivät niiden kulunnaisuuksiin ja reunojen

-vartilla olemiseen. Myötäisi pitkä pöytä, jonka ääressä valmistettiin

-lintuja ja kärpäsiä kuosiksi ja oli syöty kaksikymmentä vuotta;

-myötäisi Sisin suuri nojatuoli, jota ei voitu katsellakaan ilman

-kyyneleitä ja joka näytti säilyttäneen jotakin tuosta armaasta, hänen

-liikkeistään, ryhdistään, ja hänen raukeutensa siinä päivät pitkään

-haaveksiessa ja työtä tehdessä. Äiti Delobelle kuolisi siitä varmaan

-nähdessään kaikkien noiden rakkaiden muistojen katoavan...

-

-Tätä ajatellessaan käänteli ja väänteli itseään vuoteellaan,

-raskaasti huo'aten, onnetoin näyttelijä, jota hänen törkeä

-itsekkäisyytensä ei kuitenkaan aina suojellut omantunnon vaivoista;

-ja koko ajan oli hänellä silmissään Désiréen pienet, vaaleat kasvot

-rukoilevine, helline katseineen, jotka hän käänsi tuskallisesti

-häntä kohti kuolon hetkenä, pyytäessään hiljaa isäänsä luopumaan...

-luopumaan... Mistäs hän hänen tahtoi luopumaan? Hän kuoli voimatta

-sitä sanoa; mutta Delobelle oli yhtä kaikki vähän käsittänyt,

-ja siitä lähtien oli tuohon säälimättömään luonteesen astunut

-levottomuus, epäily, jotka tänä yönä julmasti yhdistyivät hänen rahan

-huoliinsa...

-

-"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."

-

-Tällä kertaa päästi pieni sinimies herra Chèben savutorveen

-ohimennessään katalan huutonsa.

-

-Sanottava on, että herra Chèbe jonkun aikaa oli lyöttäytynyt

-melkoisiin yrityksiin, hyvin epämääräiseen, äärettömän epämääräiseen

-kauppaan "seisoalla," joka häneltä nieli paljo rahaa. Useita kertoja

-jo oli Rislerin ja Sidonien täytyi maksaa isän velkoja nimenomaan

-ehdolla, että hän pysyisi olollaan, eikä enää asioihin ryhtyisi;

-mutta moiset alituiset sukellukset olivat välttämättömät hänen

-olemiselleen. Joka kerta karaisi hän itseään uudella voimalla,

-kiihkeimmällä toimeliaisuudella. Kun ei rahaa löytynyt, antoi

-herra Chèbe nimensä; sitä hän vielä surkeasti väärin käyttikin,

-tuota nimeään, luottaen aina yrityksen voittoihin täyttääkseen

-sitoumuksiaan. Pahus vaan, ettei noita voittoja koskaan näkynyt,

-sillä välin kuin allekirjoitetut velkakirjat, kuljeskeltuaan Parisin

-päästä päähän, palasivat asuntoonsa hirmuisen säntillisesti, ihan

-mustina matkalla lisäksi tulleista hieroglyyfeistä.

-

-Niinpä oli nyt tammikuun maksupäivä hänelle hyvin tukala, ja

-kuullessaan, pienen sini-miehen kulkevan ohi, muisti hän yht'äkkiä,

-ett'ei hänellä ollut penniäkään maksaa. Tuhat tulimmaista! Hänen

-täytyi vieläkin nöyrtyä Rislerin edessä, pelätä saavansa kielto,

-tunnustaa syöneensä sanansa... Mies paran tuskaa, hänen noita asioita

-ajatellessa, lisäsi yön hiljaisuus, jolloin silmä on joutilas,

-ajatuksella ei ole mitäkään huviketta ja mieli, ruumiin täydellisesti

-liikkumattomana ollessa vaakasuorassa asemassa, esteettömästi

-joutuu pelon ja huolien valtaan. Tuon tuostakin sytytti herra Chèbe

-lamppunsa, otti sanomalehtensä, koki turhaan lueskella, hyvän rouva

-Chèben suureksi tuskaksi, joka hiljaa, ähki ja kääntyi seinään päin

-pois valosta..

-

-Ja sill'aikaa lähti kamala pieni sini-mies, ihastuksissaan

-häijyydestään ja ilkastellen, kauemmaksi kilistelemään rahapussiaan

-ja vitjojaan. Kas nyt on hän Vieiller-Haudriettes'in kadun varrella,

-suuren tehtaan päällä, jossa kaikki ikkunat ovat pimeät, paitsi yhtä,

-ensimmäisessä kerroksessa, puutarhan perällä.

-

-Vaikka jo onkin myöhä, ei Georges Fromont vielä ole levolla. Istuen

-valkean ääressä, pää käsissä, sokeasti ja mykkänä vaipuneena

-parantamattomiin vaurioihinsa, ajatteli hän Sidonieta, tuota hirveätä

-Sidonieta, joka samalla hetkellä makasi yläkerroksessa. Sidonie sai

-hänen suorastaan hulluksi, hän petti hänen, se oli varma, petti tuon

-Toulouselaisen tenoorilaulajan Cazaboni'n tähden, jonka rouva Dobson

-oli tuonut taloon. Kauan aikaa oli Georges pyytänyt Sidonieta, ett'ei

-hän ottaisi vastaan tuota miestä; mutta Sidonie ei kuunnellut häntä,

-ja päivällä vielä, suurten tanssijaisten johdosta, jotka Sidonie

-aikoi toimittaa, oli hän julistanut suoraan ett'ei mikään estänyt

-häntä kutsumasta tenoorilaulajaa.

-

--- Mutta hän on rakastajanne! oli Georges huudahtanut vihoissaan,

-tujoittaen silmillään häneen.

-

-Hän ei sitä ollut kieltänyt; hän ei ollut edes kääntänyt pois

-katsettaan. Vaan, kylmänä kuin ainakin, pieni häijy hymy huulilla,

-oli hän osoittanut, ett'ei hän myöntänyt kellekään oikeutta tuomita

-ja häiritä tekojaan, että hän on vapaa, että hän aikoi pysyä vapaana,

-eikä sallia hänen enemmän kuin Rislerinkään sortaa ja supistaa

-hänen valtaansa. Niinikään olivat he viettäneet kokonaisen tunnin

-vaunuissa, uutimet alaalla, väittelemällä, kiistelemällä, melkeinpä

-tappeluun valmiina...

-

-Ja tuolle naiselle oli hän sitte uhrannut kaikki, omaisuutensa,

-kunniansa, jopa tuon viehättävän Clairen, joka makasi lapsen kanssa

-viereisessä huoneessa, kaiken tuon onnen, joka oli käsin saatavana

-ja jonka hän oli hylännyt tuon ruojan tähden!... Vast'ikään oli

-tämä tunnustanut, ett'ei hän häntä enää rakastanut, että hän rakasti

-toista. Ja hän, veltto, sitte vielä halusi häntä. Mitäkös hän hänelle

-sitte oli juottanut?

-

-Tuskan kiihoittamana, joka veressään kiehui, oli Georges Fromont

-noussut nojatuolistaan, astuskeli kuumeentapaisesti huoneessaan, ja

-hänen askeleensa kaikuivat äänettömän rakennuksen hiljaisuudessa

-elävänä unettomuutena... Sidonie taas makasi ylähällä, makasi

-tajunnottoman luonteensa etuoikeudella, ja ilman omantunnon vaivoja.

-Ehkäpä hän vielä ajatteli Cazaboni'ansakin.

-

-Kun tämä ajatus johtui Georges'in mieleen, tuli häneen hullu himo

-mennä ja herättää Risler, sanoa hänelle kaikki ja kadottaa samalla

-itsensä Sidonien kanssa. Typeräpä hän oli liiaksi, tuo petetty mies.

-Kuinka hän ei häntä enemmän vartioinut? Hän oli kylliksi kaunis,

-varsinkin kylliksi paheellinen, pidettää silmällä.

-

-Ja hänen siten taistellessa keskellä noita julmia ja hyödyttömiä

-aatoksia, kaikui pienen sinimiehen hätähuuto yht'äkkiä tuulen

-puuskassa:

-

-"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."

-

-Onnetointa! Vihassaan ei hän sitä ollut enää ajatellutkaan. Ja

-kuitenkin oli hän jo kauan aikaa nähnyt tammikuun viimeisen päivän

-lähestyvän. Kuinka monta kertaa, kahden yhtymyksen väliajalla,

-jolloin hänen ajatuksensa, vapaana tuokion ajan Sidoniesta, palasi

-asioihin, todellisuuteen, kuinka monta kertaa oli hän arvellut: "Tuo

-päivä, se on mullistuksen päivä!" Mutta, kuten kaikkia, jotka elävät

-juopumuksen kuumeessa, niin häntäkin hänen velttoutensa luulotti,

-että oli myöhäistä niitäkään korjata, ja hän astui sukkelammin,

-lujemmin, huonoa tietään unhottaakseen, hurmottuakseen.

-

-Nyt ei ollut enää mahdollista hurmottua. Hän näki selvään pulinan,

-näki sen perin pohjin; ja Sigismund Planuksen kuivat, vakavat kasvot

-ilmestyivät hänen eteensä veitsen murtamine juonteineen, joiden

-jäykkyyttä ei ainoakaan osoite lieventänyt, ja hänen kirkkaat

-Schveitsiläiset silmänsä vainosivat yhä häntä leppymättömin katsein...

-

-Niinpä niin! ei, ei, hänellä ei ollut noita sataa tuhatta francia,

-eikä hän tietänyt, mistä ne ottaa. Kuusi kuukautta oli hän,

-tyydyttääksensä jalkavaimonsa turmioon syökseviä haaveita, pelannut

-kovin, oli kadottanut suuria summia. Päälle päätteeksi erään

-pankkiirin vararikko, viheliäinen tilikirjoitus... Muuta hänellä ei

-ollut jäljellä, kuin tehdas, ja mimmoisessa tilassa!

-

-Minne nyt mennä ja mitä tehdä? Se, mikä muutamia tuntia sitte

-hänestä näytti sekasorrolta, ryöpyltä, jossa ei voinut erottaa

-mitään selvään ja jonka hämmennys oli hänelle vielä toivona, näytti

-hänestä nyt kauhistuttavalta selvyydeltä. Tyhjiä kassoja, suljettuja

-ovia, maksamattomia velkakirjoja, perikato, kas sitä huomasi hän,

-mihin vaan kääntyi. Ja koska tähän vielä liittyi Sidonien petos,

-ei onnetoin vimmassaan tietänyt, mihin tarttua tässä kovassa

-haaksirikossa, ja yht'äkkiä pääsi häneltä tuskanhuuto, nyyhkytys,

-rukous jonkun Kaitselmuksen puoleen.

-

--- Georges, Georges, minä se olen... Mikä sinun on?

-

-Vaimonsa seisoi hänen edessään, vaimonsa, joka nyt odotteli häntä

-joka yö, vartoeli tuskallisesti hänen palaustaan klubista, sillä hän

-yhä vielä uskoi hänen siellä viettävän iltansa. Nähdessään miehensä

-muuttuvan, käyvän yhä synkemmäksi joka päivä, kuvitteli Claire, että

-varmaan oli hänelle joku hyvin ikävä raha-asia, epäilemättä häviöitä.

-Hänelle oli sanottu Georgesin pelaavan kovin, ja huolimatta,

-välinpitämättömyydestä, jota hän osoitti, oli Claire huolissaan

-hänestä, olisi tahtonut, että hän olisi ottanut hänen uskotukseen

-ja antanut hänelle tilaisuuden näyttäytyä jalomielisenä ja hellänä.

-Tänä yönä oli Claire kuullut hänen astuskelevan hyvin myöhään

-huoneessaan. Koska pikku tyttönsä yski kovin ja vaati joka hetki

-hänen hoitoaan, oli hän jakanut huolensa lapsen ja isän kärsimisille;

-ja hän oli pysynyt siten, teroittaen kuulonsa vähimpäänkin meluun,

-hellässä ja tuskallisessa valvonnassa, jommoisessa naiset kokoovat

-kaiken miehuutensa kärsiäkseen moninkertaisen velvollisuuden raskasta

-taakkaa. Vihdoin oli lapsi nukkunut, ja, kuullessaan isän itkevän,

-juoksi Claire hänen luo.

-

-Oi, kun Georges näki hänen edessään niin hellänä, niin liikuttuna,

-niin kauniina, mitä kauheita ja myöhäisiä omantunnon vaivoja hän

-sai! Niin, hän se on kyllä, tuo oikea kumppani, ystävä. Kuinka oli

-hän voinut hylätä hänet? Kauan, kauan itki Georges hänen olkapäätään

-vasten voimatta mitäkään puhua. Ja onnellista oli, ett'ei hän

-puhunutkaan, sillä hän olisi sanonut kaikki, kaikki. Onnettoman oli

-tarvis vuodattaa sydämensä, vastustamatoin halu syyttää itseään,

-pyytää anteeksi, vähentää omantunnon vaivojensa kuormaa, joka hänen

-sydäntään musersi.

-

-Claire säästi häneltä vaivan lausua sanaakaan: -- Olet pelannut, eikö

-niin? Olet kadottanut... ja paljokin?

-

-Hän teki merkin: niin: sitte, kun hän voi puhua, tunnusti hän

-tarvitsevansa ylihuomeneksi satatuhatta francia eikä tietävänsä,

-miten hankkia ne.

-

-Claire ei lausunut soimaustakaan. Hän oli niitä, jotka, onnettomuus

-vastassaan, ajattelevat vaan sen auttamista ilman vähintäkään

-syytöstä. Jospa hän sydämensä pohjassa siunasikin tätä vauriota, joka

-lähensi Georgesin häneen ja oli siteinä heidän molempien niin kauan

-aikaa erotetun elämänsä välillä. Hän mietti hetkisen. Sitte paljon

-kipua maksaneen päätöksen ponnistuksella, sanoi hän:

-

--- Ei mitään ole vielä kadotettu. Minä lähden huomenna Savignyyn

-pyytämään nuo rahat isoisältä.

-

-Ei koskaan ollut, Georges uskaltanut puhua hänelle tästä. Se ajatus

-ei olisi hänelle johtunut mieleenkään. Claire oli niin ylpeä ja

-ukko Gardinois niin kova! Tämä oli varmaan suuri uhraus, jonka

-hän hänelle teki, loistava rakkauden todistus, jonka hän antoi.

-Äkkiä valtasi Georgesin tuommoinen sydämmen kuumuus, hilpeys, joka

-seuraa ohimennyttä vaaraa. Claire hänestä näytti ylenluonnolliselta

-olennolta, jolla oli hyvyyden ja viihdytyksen lahja, samoin kuin

-toisella, tuolla ylähällä oli hurmauksen ja turmion lahja. Mielellään

-olisi hän käynyt polvilleen noiden kauniiden kasvojen eteen, joita

-hänen mustat, uhkeasti yöksi kiinnitetyt hiuksensa ympäröivät

-suloutta loistavana sädekruununa ja joissa hiukan ankarien piirteiden

-säännöllisyys suli ihmeteltäväksi hellyyden osoitteeksi.

-

--- Claire, Claire... oi, kuinka olet hyvä!

-

-Mitäkään vastaamatta vei hän hänen lapsensa kätkyeelle.

-

--- Suutele häntä... sanoi hän hiljaa, ja koska he olivat lähellä

-toisiaan, musliini uutimien suojassa, pää kallistuneena yli

-tuota pientä huokumista, joka jo oli rauhoittunut, vaan vieläkin

-hiukan läähötteli olleista taudin pudistuksista, pelkäsi Georges

-herättävänsä tyttönsä, ja suuteli äitiä innokkaasti.

-

-Kas siinä varmaan ensimmäinen vaikutus laatuaan, jonka koskaan on

-missään perheessä tehnyt pienen sinimiehen ilmaus. Tavallisesti

-kaikkialla, missä se kulkee, tuo hirveä pikku peikko, erottaa

-se kädet ja sydämmet, vieroittaa mielen rakkaimmista tunteista,

-kiihottaen sitä tuhansilla huolilla, joita se herättää vitjojensa

-kitinällä ja katalalla huudollaan kattojen päällä:

-

-"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."

-

-

-

-

-II.

-

-Havaintoja.

-

-

--- Ahaa! kas, Sigismund... Kuinka jaksatte, isä Sigismund? Entä

-asiat?... Käykö teillä hyvin?

-

-Vanha rahastonhoitaja hymyili hyvänsävyisesti, pisteli kättä

-isännälle, hänen vaimolleen ja veljelleen, ja puhellessaan

-katseli uteliaana ympärilleen. Tämä tapahtui seinäpaperitehtaalla

-Sain-Antoinen etukaupungissa vähäisten Prochassonilaisten

-luona, joiden kilpailu alkoi käydä pelottavaksi. Nämä Fromontin

-kauppahuoneen entiset palvelijat, jotka olivat ruvenneet omiin

-asioihin, olivat alkaneet hyvin pienesti ja vähitellen tulleet

-saamaan itselleen aseman seudulla. Fromont vainaja oli heitä kauan

-aikaa kannattanut rahalainoilla, ja tämä seikka synnytti molempien

-huoneiden kesken ystävällisiä suhteita. Tilin jäännös -- kymmenen tai

-viisitoista tuhatta francia -- oli jäänyt lopullisesti sovittamatta,

-sillä tiedettiin, että Prochassonilaisilla rahat olivat hyvissä

-käsissä.

-

-Todellakin oli mieltä levottavaa nähdä heidän tehtaansa. Savutorvet

-ravistelivat kopeasti töyhtöjään. Kovasta työn pauhusta tuntui,

-että tehdas oli täydessä toimessa. Rakennukset olivat hyvässä

-kunnossa, ikkunat kirkkaat, kaikki näytti vilkkaalta, hilpeältä

-ja säännölliseltä, ja kassanristikon takana istui tarkastavana

-ja hartaana laskien pitkiä lukuriviään toisen veljen vaimo,

-yksinkertaisesti puettuna, hiukset silitettyinä ja arvokas katsanto

-kasvoilla.

-

-Sydämessään ajatteli vanha Sigismund katkerasti erotusta, joka

-oli muinoin niin äveriään, nyt vaan entisellä maineellaan elävän,

-Fromontin kauppahuoneen ja yhä kasvavan vaurauden välillä

-laitoksessa, joka oli hänen silmiensä edessä. Hänen vaaniva katseensa

-tunki pienempiinkin nurkkiin, etsien virhettä, moitittavaa paikkaa,

-ja koska hän ei mitäkään löytänyt, kouristi se hänen sydäntään, antoi

-hänen hymylleen jotakin epäoikeaa ja levotointa.

-

-Erittäinkin vaivasi häntä se, millä tavoin hän vaatisi isäntäinsä

-rahat, näyttämättä kassan pulaa. Mies parka oli olevinaan

-käytökseltään vapaan ja huolettoman näköinen, niin että oikein

-sydämeen koski... Asiat, näet, kävivät hyvin... varsin hyvin...

-Hän poikkesi pikimältään heille, koska muka tuli siihen kaupungin

-osaan... Tuo kaikki on luonnollista, eikö niin? Mielelläänhän sitä

-tapaa vanhoja ystäviä...

-

-Mutta kaikki nämä johdatukset ja mutkat, jotka kävivät yhä

-laajemmiksi, eivät vieneet häntä sinne, johon hän tahtoi; päinvastoin

-ne syrjäyttivät hänen ajatuksestaan, ja luullen näkevänsä hämmästystä

-kuulijoidensa silmissä, hän lopuksi hämmentyi, änkytteli, joutui

-ymmälle, vihdoin viimein otti lakkinsa ja käkesi lähtemään pois.

-Ovella hänellä äkkiä muistui mieleen:

-

--- Niin vainkin, koska olen täällä.

-

-Ja hän vilkutti hiukan silmäänsä, kokien näyttää viekkaalta, vaan

-näyttikin hyvin surkuteltavalta.

-

--- Koska olen täällä, niin jospa päättäsimme vähän tuon vanhan tilin.

-

-Molemmat veljekset ja nuori vaimo, joka istui konttorissa, katselivat

-hiukan toisiaan, mitäkään ymmärtämättä:

-

--- Tilit? Mitkä tilit?

-

-Sitte rupesivat kaikki kolme nauramaan yht'aikaa ja sydämen

-pohjasta, ikäänkuin tuo olisi ollut liika tuimaa pilaa vanhalta

-rahastonhoitajalta. Hiton ukko Planus, kah!... Hänpä, vanha parka

-nauroi myöskin! Hän nauroi ilman että häntä naurattikaan nauroi vaan

-muiden muassa.

-

-Vihdoin selitettiin asia. Fromont nuorempi oli itse käynyt puoli

-vuotta sitte hakemassa rahat, jotka olivat jääneet heidän käsiinsä.

-

-Sigismund tunsi alistuvansa. Kuitenkin oli hänellä kylliksi rohkeutta

-vastata:

-

--- Niinhän! se on totta, se. Minä olen ihan unhottanut... Kah,

-toden perään, Sigismund Planus käy vanhaksi... Alaspäin mennään

-lapsukaiseni, alaspäin mennään...

-

-Ja kelpomies meni matkoihinsa pyyhkien silmiään, joissa vielä

-helmeili suuret kyyneleet tuosta äskeisestä naurunpuuskasta. Hänen

-takanaan nuoret katselivat toisiaan pyöritellen päätä. He olivat

-käsittäneet.

-

-Vanhaa rahastonhoitajaa huumasi saamansa isku niin, että hänen, ulos

-päästyään, täytyi istuutua penkille. Kas senpä tähden ei Georges

-ottanut rahaa kassasta. Hän toimitti keräyksensä itse. Mitä oli

-Prochassonilaisilla tapahtunut, oli varmaan tapahtunut myöskin

-muualla. Siis oli ihan joutavaa antautua uusiin nöyrytyksiin. Niin,

-mutta maksupäivä, maksupäivä! Se ajatus lisäsi hänelle voimia: Hän

-pyyhki hiestynyttä otsaansa ja lähti matkalle koettaakseen vielä,

-erään heidän ostajainsa luona etukaupungissa. Vaan tälläpä kertaa hän

-ryhtyi varakeinoihin, ja kynnykseltä, sisään astumatta, huusi hän

-rahastonhoitajalle.

-

--- Hyvää päivää ukkoseni... Antakaapa, olkaa hyvä, pikku tieto...

-

-Hän piti ovea ra'ollaan, puistaen kädellään ripaa.

-

--- Mihinkäs aikaan me päätimme viimeisen tilimme? Olen unhottaa

-kirjoittaa kirjaan.

-

-Oi! siitä oli kauan, hyvin kauan sitte, kun tili oli päätetty.

-Fromont nuoremman kuitti oli syyskuulta. Siitä oli viisi kuukautta.

-

-Ovi sulkeutui äkkiä.

-

-Kaksi jo! Näköään olisi kaikkialla samoin.

-

-"Voi, herra Chorche, herra Chorche..." jupisi Sigismund parka, ja

-hänen jatkaessaan matkustustaan selkä kyyryssä, vapisevin jaloin,

-kulkivat rouva Fromont nuoremman ajoneuvot aivan hänen läheltä,

-ohjaten kulkuaan Orleans'in asemalle; mutta Claire ei nähnyt ukko

-Planusta enemmän, kuin hän, vast'ikään kotoa lähtiessään, oli nähnyt

-herra Chèbenkään pitkää päällystakkia ja kuuluisan Delobellen lakkia,

-hekin kaksi maksupäivän marttiiraa, jotka kääntyivät kukin kulmastaan

-Vieilles-Haudriettes'in kadulle, tehdas ja, Rislerin rahakukkaro

-matkansa määränä. Nuori vaimo oli liika ystävällisissä mietteissä

-katsoakseen kadulle.

-

-Ajatelkaahan! Se on hirmuista. Mennä pyytämään satatuhatta francia

-herra Gardinoisilta, mieheltä, joka kehui, ett'ei hän ollut koskaan

-ottanut eikä antanut lainaksi penniäkään elämässään, joka kertoi

-tuon tuostakin, että kerran kun hänen täytyi pyytää neljäkymmentä

-francia isältään ostaakseen itselleen housut, hän oli maksanut

-nuo neljäkymmentä francia vähittäin takaisin. Kaikkien, jopa

-lastensakin suhteen, seurasi ukko Gardinois oppiaan raatelevasta

-kitsaudesta, jota maa, tuo kova ja niille, jotka sitä viljelevät,

-usein kiittämätöin maa, näyttää tyrkyttäneen kaikkiin talonpoikiin.

-Suunnattomasta omaisuudestaan ei mies, eläessään, mielinyt mitäkään

-antaa omaisilleen.

-

--- He saavat omaisuuteni, kunhan kuolen, saneli hän usein.

-

-Seuraten tätä perusajatusta oli hän naittanut tyttärensä, äidin-rouva

-Fromontin, ilman niitäkään myötäjäisiä, ja myöhemmin hän ei antanut

-anteeksi vävylleen, että tämä oli hankkinut varallisuutensa ilman

-mitäkään apua hänen puoleltaan. Se, näet, oli vielä, yksi tuon sekä

-turhanpäisen että omanvoiton pyytävän luonteen ominaisuuksia, että

-hän tahtoi, että jokainen olisi tarvinnut hänen apuaan ja kumartanut

-hänen rahojensa tähden. Kun Fromontilaiset iloitsivat hänen läsnä

-ollessaan onnellisesta käänteestä, jonka heidän asiansa alkoivat

-ottaa, hymyilivät hänen pienet, siniset veitikkamaiset ja viekkaat

-silmänsä pilkallisesti ja hänen sanoissaan: "perästä kuuluu" asui

-poljento, joka oikein ihoa karmi. Toisinaan myöskin, iltaisin

-Savignyssa, kun puisto, kujat, kartanon siniset vuolukatot, tallien

-punaiset tiilet, lammet ja vesilaitokset kimaltelivat mailleen

-menevän auringon kultaisessa hohteessa, sanoi tuo kummallinen

-nousukas, silmäiltyään ympärilleen, kovaan lastensa läsnä ollessa:

-

--- Se minua lohduttaa kerran kuullessani, ett'ei yksikään omaisistani

-ole kyllin rikas pitämään hovia, jonka ylläpito maksaa viisikymmentä

-tuhatta francia vuodessa.

-

-Kuitenkin olisi ukko Gardinois, tuon hellyyden ohessa, jota isoisät,

-kaikkein kuivimmatkin, löytävät sydämensä pohjalta, kernaasti

-tahtonut lellitellä tyttärensä tytärtä. Mutta Clairella oli jo

-pikkuisenakin voittamatoin vastatuntoisuus vanhan talonpojan sydämen

-kovuutta ja kunnianhimoista itsekkäisyyttä kohtaan. Ja sitte, kun

-rakkaus ei pane siteitä niiden väliin, joita kasvatuksen erilaisuudet

-eroittavat, kasvaa vastatuntoisuus tuhansissa muodoissa. Clairen

-naimisiin mennessä Georges'in kanssa, oli ukko sanonut rouva

-Fromontille:

-

--- Jos tyttäresi tahtoo, saapi hän minulta ruhtinaallisen lahjan:

-mutta hänen pitää se minulta pyytää. Eikä Claire saanut mitään, kun

-hän ei tahtonut mitään pyytää.

-

-Sepä nyt rangaistusta, tulla kolmea vuotta myöhemmin, anomaan sataa

-tuhatta francia muinain ylenkatsotulta jalomieliseltä antajalta,

-tulla nöyrtymään, rinnustelemaan loppumattomia saarnoja, typerää

-irmailemista vastaan, joka kaikki oli höystetty berrieläisillä

-piloilla, maalaisilla sanoilla ja puheenparsilla, ylimalkaan

-todenperäisillä, vaan ahdasmielisten, ja loogillisten ihmisten

-keksimillä, jotka jokapäiväisen maakielensä tähden loukkaavat, ihan

-kuin alhaisemman solvaus.

-

-Claire parka! Hänen miehensä, hänen isänsä olivat nöyrtyvät hänen

-kauttaan. Tunnustettava oli toisen menestymättömyys ja kukistus,

-joka uhkasi toisen perustamaa kauppahuonetta, josta hän eläessään

-ylpeillyt oli. Ajatus, että hänen oli puolustettava kaikkia, mitä

-hän enin maailmassa rakasti, oli sekä hänen väkensä ja samalla hänen

-heikkoutensa.

-

-Kello oli yksitoista, kun hän saapui Savignyyn. Koska hän ei ollut

-ilmoittanut kellekään tulostaan, ei hovin vaunuja ollut asemalla ja

-hänen täytyi kulkea matka jalkaisin.

-

-Kylmä ali ankara, tie kova ja kuiva. Pohjatuuli puhalteli vapaasti

-hedelmättömillä tasangoilla ja joella, jossa se laantui ilman

-estettä lehdettömien puiden väliin. Matalan taivaan alla näytti

-kartano ikäänkuin kehittävän auki pitkiä muuri- ja häkki-riviään,

-jotka erottivat sen ympäröivistä kedoista. Kattojen vuolukivet

-olivat yhtä synkät, kuin taivas, jota ne kuvastivat; ja koko tuo

-uhkea, talven muuttama kesä-asunto, yrmeänä, mykkänä, ilman yhtäkään

-lehteä puissa tahi kyyhkyläistä katolla, ei näyttänyt säilyttäneen

-muuta elävää, kuin vesistöjensä kostean väräjämisen ja vaikerruksen

-isoissa poppeleissa, jotka kumartuivat kohti toisiaan, ravistellen

-latvoihinsa vatvottuja harakan pesiä.

-

-Kaukaa näytti Clairesta hänen nuoruutensa asunto tylyltä ja

-surulliselta. Hänestä tuntui, kuin Savigny olisi katsonut häneen

-kylmillä, ylimyksellisillä kasvoilla, joita se näytti valtatielle

-kulkeville, jotka seisattuivat porttien rautaristikkojen taa.

-

-Oi, hirveätä näköä!

-

-Eipä kuitenkaan niinkään hirveä. Sillä Savigny suljetun talon

-muotoineen näkyi hänelle sanovan: "Mene pois... elä tule sisään..."

-Ja jos Claire olisi tahtonut sitä kuunnella, olisi hän luopuen

-aikeestaan puhutella isoisää, palannut hyvin sukkelaan Parisiin

-säilyttämään elämänsä lepoa. Mutta hän ei sitä ymmärtänyt, lapsi

-raiska, ja tuo suuri New-foundlandilainen, joka hänen oli tuntenut,

-tulla hyppi karisseiden lehtien yli hänen vastaansa ja läähötteli

-sisään käytävän portilla.

-

--- Hyvää päivää Françoise... missä isoisä on? kysyi nuori vaimo

-puutarhurittarelta, joka tuli hänelle aukaisemaan, nöyränä,

-teeskentelevänä, vavisten, kuten kaikki hovin palkolliset tuntiessaan

-olevansa isännän katseen alaisina.

-

-Isoisä oli konttorissaan, pienessä sivurakennuksessa, joka

-ei ollut yhteydessä pääasunnon kanssa ja jossa hän vietti

-päivänsä kaivelemalla koteloissa, kaapeissa ja suurissa,

-viheriäselkäisissä kirjoissa virkavaltaisen kiihkolla, jonka hän

-oli saanut alkuperäisestä tietämättömyydestään ja haaveenomaisesta

-vaikutuksesta, jonka häneen muinoin oli tehnyt hänen syntymäkylänsä

-kirjurin työhuone.

-

-Nyt oli hän siellä suljettuna vartijansa, jonkinlaisen vakojan, ja

-palkatun ilmiantajan kanssa, joka ilmoitti hänelle kaikki, mitä

-seudulla tapahtui ja puhuttiin...

-

-Hän oli isännän suosikki. Nimensä oli Fouinat ja hänen lituskainen,

-pahanilkinen ja verenhimoinen päänsä muistuttikin näätää (la fouine),

-josta hänen nimensä johtui.

-

-Nähdessään tyttärensä tyttären, vaaleana ja vapisevana tuskissaan,

-käsitti ukko, että tekeillä oli jotakin tähdellistä ja tavatointa,

-ja teki merkin Fouinatille, joka katosi, pujahti raollaan olevasta

-ovesta, ikäänkuin hän olisi mennyt seinästä sisään.

-

--- Mi sun on, tyttinen?... oothan ihan _mullistunut_, kysyi isoisä,

-istuessaan kauhean ison työpöytänsä takana.

-

-_Mullistunut_ merkitsi hänen sanakirjassaan levotoin, hurja, nurja,

-ja sopi täydellisesti Claireen. Hänen pikainen käyntinsä kylmässä

-ilmassa tasangolla, ponnistuksensa päästä perille antoivat hänen

-kasvoilleen, jotka olivat vähemmin vakaat, kuin tavallisesti, oudon

-osoitteen. Ilman että ukko häntä vähääkään kehoitti, tuli hän häntä

-syleilemään ja istui valkean eteen, jossa halot, kuivan sammaleen

-ja puiston käytäviltä kerättyjen männyn käpyjen joukossa, paloivat

-iloisesti räiskien, mahlan kihistessä. Hän ei ottanut edes aikaa

-karistaakseen härmää, joka helmeili hänen harsollaan, ja lausui

-oitis, uskollisena päätökselleen, sisään tultuaan, käyntinsä syyn,

-ennenkuin antaisi itseensä vaikuttaa tuon pelon ja kunnioituksen

-ilmapiirin, joka ympäröi isoisää, teki hänestä jonkinlaisen

-hirvittävän jumalan.

-

-Hän tarvitsi rohkeutta, ett'ei joutuisi hämille, keskeyttyisi tuon

-kirkkaan katseen edessä, joka häntä tähysteli, hänen ensimmäisistä

-sanoistaan saakka häijyn riemun elähyttämänä, -- tuon ankaran suun

-edessä, jonka kiinnitetyt pielet näyttivät vasituisen mykkyyden,

-itsepäisyyden ja kaiken tunteellisuuden kieltämisen sulkemilta.

-Hän laski yhteen kyytiin loppuun asti, kunnioitettavana, ilman

-nöyrtymistä, salaten mielenliikutustaan, vahvistaen äänensä puheensa

-todenperäisyydellä. Tosiaankin, nähdessään heidät toinen toisensa

-vastassa -- ukko, kylmänä, levollisena, loikovana nojatuolissaan,

-kädet harmaavillaisen mekkonsa taskussa, Claire, tarkastavana

-pienimpiäkin sanoja, jotka hän lausui, ikäänkuin jokainen niistä

-olisi voinut hänet tuomita syylliseksi tahi vapauttaa -- ei olisi

-koskaan voinut sanoa, että se oli lapsi isoisänsä edessä, vaan

-pikemmin kanteenalainen tutkijatuomarin edessä.

-

-Ukko Gardinois'in ajatus oli aivan hänen voittonsa ilon ja

-ylpeyden vallassa. Kas siinäpä vihdoin ovat voitetut, nuo kopeat

-Fromontilaiset! Tarvittiinpa vihdoinkin ukko Gardinois'ia.

-Turhamielisyys, hänen valtava intohimonsa, paisui yli väkistenkin

-koko hänen käytöksessään. Kun Claire oli lopettanut, otti hän puheen

-vuoron, alkoi luonnollisesti sanoilla: "minä olin varma siitä...

-sanoinhan minä sen... tiesinhän minä hyvin, että perästä kuuluu..."

-ja jatkoi samalla halvalla, loukkaavalla äänellä lopettaakseen

-ilmoittamalla, että "hänen hyvin tunnettuihin perusaatteihinsa

-nähden" hän ei lainaisi penniäkään.

-

-Silloin puhui Claire lapsestaan, miehensä nimestä, joka oli samalla

-hänen isänsäkin nimi, ja vararikosta, joka oli hänet häpäisevä. Ukko

-pysyi yhtä kylmänä, yhtä leppymättömänä, ja käytti hänen nöyryyttään

-nöyryyttääkseen häntä vieläkin enemmän; sillä hän oli sitä kelpo

-maalaisheimoa, joka, kun vihollinen on kaatunut, ei heitä sitä

-koskaan jättämättä sille naarmuja kasvoihin saappaansa nauloista.

-

--- Kaikki, mitä sinulle voin sanoa, tyttiseni, on, että Savigny on

-teille avoin... Tulkoon miehesi tänne. Minäpä juuri tarvitsenkin

-kirjurin. Georges saa hoitaa kirjani kahdestatoista sadasta francista

-vuodessa ja elatuksesta kaikille... Tarjoa tämä hänelle minun

-puolestani, ja tulkaa...

-

-Claire nousi ylös harmissaan. Hän oli tullut hänen luo tyttärenä ja

-tämä otti hänen vastaan kerjäläisenä, jumalan kiitos! siihen asti he

-eivät vielä olleet joutuneet.

-

--- Luuletko? virkkoi herra Gardinois, julmasti vilkuttaen silmiään.

-

-Vavisten astui Claire ovelle päin, mitäkään vastaamatta. Ukko

-seisatti hänen liikkeellä.

-

--- Ole varoillasi, sinä et tiedä, mitä kiellät... Sinun hyväksesi,

-kuulehan, esittelen, että miehesi tulisi tänne... Sinä et tiedä,

-minkälaista elämää hän siellä viettää... Sinä et sitä tiedä, ihan

-varmaan, muutoin et tulisikaan minulta pyytämään rahaani menemään

-sinne, minne omasi on mennyt... Niin! Minäpä kyllä tunnen miehesi

-asiat. Minulla on poliisini Parisissa ja Asnières'sakin, samoin kuin

-Savignyssa... Minä sen tiedän, mihin hän kuluttaa yönsä ja päivänsä,

-tuo velikulta; enkä minä tahdo, että rahani menisivät semmoisiin

-paikkoihin, joihin hän menee. Se ei ole kyllin siistiä rehellisesti

-ansaituille rahoille.

-

-Claire aukaisi hämmästyneenä silmänsä suureksi, tuskalla tuntien,

-että hirmuinen näytelmä sillä hetkellä alkoi hänen elämässään,

-ilmestyen kanteiden pienestä halvasta portista, Ukko jatkoi

-ilkkuisasti:

-

--- Sillä on ylpeät maitohampaat, tuolla pikku Sidoniella,

-

--- Sidonie!

-

--- Totta perin, sitä pahempi. Tulin sanoneeksi nimen... Muutoin,

-olisithan sen kuitenkin joskus saanut tietää... Ihmeellistäkin, että

-siitä asti... Mutta te naiset, te olette niin turhanpäisiä... Että

-teitä voi pettää, se on varmaan viimeinen ajatus, joka johtuisi

-päähänne... Niinpä vain; sillä lailla se on. Sidonie se on, joka

-häneltä kaikki on haaskannut... miehensä suostumuksella, sitä paitse.

-

-Ja säälittä kertoi hän nuorelle vaimolle, mistä rahat tulivat

-Asnières'in huvilaan, hevosiin, vaunuihin, ja kuinka heidän soma

-pikku pesänsä Gabrielin kadun varrella oli sisustettu. Hän selitti

-ja määritteli tarkalleen kaikki. Näkyi, että hän, saatuaan uuden

-tilaisuuden harjoittaa vakoilemiskiihkoaan, oli sitä laajalti

-käyttänyt hyväkseen; ehkäpä myös oli kaiken tuon pohjalla hämäränä

-salainen kaiho hänen pikku Chèbeään kohtaan, harmi vanhojen päivien

-rakkaudesta, joka aina oli jäänyt tunnustamattomaksi.

-

-Claire kuunteli häntä mitäkään sanomatta ja soma uskomattomuuden hymy

-huulilla. Tämä hymy kiihotti vanhusta, kannusti hänen ilkeyttään...

-Vai niin! et usko minua... Tahdot vai todistuksia... Ja hän

-antoi niitä, lisäsi niitä, seuloi ikäänkuin veitsen iskuja hänen

-sydämeensä. Clairen muka ei tarvinnut muuta, kuin mennä Darchesin,

-la Paix'in-kadun hohtokivien myöjän luo. Kaksi viikkoa sitte oli

-Georges ostanut sieltä kolmekymmentä tuhatta francia maksavan

-timanttikoristuksen. Se oli Sidonien joululahja. Kolme kymmentä

-tuhatta francia tiamantteihin, vararikkoa tekemäisillään!

-

-Hän olisi voinut puhua koko päivän ilman että Claire olisi häntä

-keskeyttänyt. Claire tunsi, että vähinkin ponnistus olisi saanut

-tulvimaan kyyneleet, joita hänen silmänsä olivat täynnä, ja hän

-tahtoi hymyillä sitä vastoin, hymyillä loppuun asti, hän, tuo rakas

-ja uljas olento. Toisinaan vaan hän katseli tielle päin. Hänen oli

-kiire lähteä ulos, paeta tuota häijyä ääntä, joka häntä vainosi

-armahtamatta.

-

-Vihdoin ukko taukosi; hän oli puhunut loppuun, Claire kumarsi ja

-lähti ovelle päin.

-

--- Menetkö jo pois?... Kuinka olet kiireissäsi... sanoi isoisä

-seuratessaan häntä ulos.

-

-Itse asiassa oli hän hiukan näpeillään julmuudestaan.

-

--- Etkö tahdo syödä aamiaista minun kanssani?

-

-Hän vastasi _ei_ päällään, voimatta lausua yhtään sanaa.

-

--- Odotahan ainakin, että valjastetaan... saatetaan sinut asemalle.

-

-Ei, yhä ei.

-

-Ja hän jatkoi käyntiään, ukko kinterillä.

-

-Suorana, kopeana, kulki hän niinikään pihan poikki, joka oli täynnä

-lapsuuden muistoja, kertaakaan kääntymättä. Ja yhtä kaikki, kuinka

-monta iloista naurunkajahdusta, kuinka monta auringon sädettä

-nuoruuden ajalta oli pysynyt pienimmässäkin hiekanjyvässä tällä

-pihalla.

-

-Hänen puunsa, lempipenkkinsä olivat yhä samalla paikallaan. Hänellä

-ei ollut katsettakaan niille, ei fasaaneille, eikä edes suurelle

-Muisku-koirallekaan, joka häntä seurasi kuuliaasti, odottaen

-hyväilyä, jota sille ei annettu. Hän oli tullut, kuni talon lapsi

-ainakin, meni pois outona, hirveät aatokset mielessä, joita vähinkin

-muisto hänen onnellisesta ja tyyneestä menneestä ajastaan vaan

-raskautti enemmän.

-

--- Hyvästi, isoisä.

-

--- Hyvästi sitte.

-

-Ja portti sulkeutui rutosti hänen jälkeensä. Ollen kerran yksin,

-rupesi hän astumaan sukkelaan, sukkelaan, melkein juoksuun. Hän ei

-astunut, hän pakeni. Yht'äkkiä, tultuaan maatilan muurin päähän, näki

-hän olevansa tuon pienen viheriäisen portin luona, jossa oli hovin

-postilaatikko. Vaistonmukaisesti seisattui hän, äkkinäsen muiston

-herättämänä, jommoinen muisto usein puhkeaa ihmisessä ratkaisevalla

-hetkellä ja esittää silmissämme erinomaisen selkeästi vähimmätkin

-elämämme tapaukset, ollen yhteydessä nykyisten onnettomuuksien tahi

-ilojen kanssa. Oliko se aurinko viistoine, punertavan hohtavine

-sateineen, joka yht'äkkiä näyttäytyi, valaisten äärettömän tasangon

-tänä talvisena jälkeen puolen päivänä, samoin kuin elokuulla

-mailleenmeno-aikaan? Oliko se häntä ympäröivä hiljaisuus, jota vaan

-luonnon sointuisat, melkein joka vuoden aikaan yhtäläiset, säveleet

-keskeyttivät?

-

-Ainakin on, että hän näki itsensä semmoisena, kun hän oli, tällä

-samalla paikalla, kolme vuotta sitte, päivänä, jolloin hän pani

-postiin kutsumuskirjeen Sidonielle tulemaan kuukaudeksi hänen luo

-maalle. Jokin ilmaisi hänelle, että koko hänen onnettomuutensa

-oli silloin saanut alkunsa. "Oi! jos olisin tietänyt... jos

-olisin tietänyt..." Ja hän oli vielä tuntevinaan sormiensa päissä

-satininkaltaisen kirjeen kuoren, joka oli putoamaisillaan laatikkoon.

-

-Silloin, ajatellessaan olleensa suora, toivorikas ja onnellinen

-lapsi, valtasi hänen inho elämän vääryyttä kohtaan, niin lempeä

-kun hän olikin. Hän kysyi itseltään; "Minkätähden! Mitä minä olen

-tehnyt?"

-

-Sitte, yht'äkkiä: "Ei! se ei ole totta. Se ei ole mahdollista...

-On valehdeltu..." Ja kulkiessaan asemaa kohti, koki poloinen

-vakuuttaida, saada itselleen varmuutta. Vaan siinä hän ei onnistunut.

-

-Hämärä totuus on kuin varjostettu päivän paiste, joka uuvuttaa silmiä

-enemmän kuin tulisimmat säteet. Puolisiimeksessä, joka vielä ympäröi

-vaimoparan onnea, näki hän selvemmin, kuin olisi tahtonutkaan. Nyt

-hän käsitti, selitti itselleen miehensä elämän yksityiskohdat, hänen

-poissa olonsa, levottomuuden, tukalan näön muutamina päivinä, ja

-monet asiat, mitä hän toisinaan kotia tullessaan luetteli matkojensa

-syyksi, luettelemalla ensin nimiä, ikäänkuin todistukseksi, jota

-Claire ei koskaan pyytänytkään. Kaikista noista arveluista esiintyi

-hänelle rikoksen silminnähtäväisyys. Kuitenkin hän vielä kieltäytyi

-sitä uskomasta ja odotti tuloaan Parisiin päästäkseen epäilystään.

-

-Ei ollut yhtäkään henkeä asemalla, tuolla pienellä yksinäisellä ja

-ikävännäköisellä asemalla, jossa ei näy ainoatakaan matkustavaista

-talvella. Siinä istuessaan ja odottaessaan junaa sekä katsellessaan

-asemapäällikön surkeata puutarhaa ja kietolaiskasvien jäännöksiä

-pitkin aituutta tienvarrella, tunsi Claire hansikkaallaan kuumaa

-ja kostean puhalluksen. Se oli hänen ystävänsä, Muisku, joka häntä

-oli seurannut ja joka muistutti hänelle heidän iloisia huvejaan

-ennen muinoin, huiskuttamalla häntäänsä ja alinomaa hyppelemällä,

-ilolla täynnä nöyryyttä, joka päättyi siihen, että se heitti

-pitkäksi kauniin valkoisen turkkinsa rouvansa jalkojen juureen,

-odotussalin kylmälle lattialle. Nämä nöyrät hyväilyt, jotka tulivat

-häntä etsimään ikäänkuin arkana ja uskollisena myötätuntoisuutena,

-saivat hänen hyrähtämään nyyhkytyksiin, joita hän kauan aikaa oli

-pidättänyt. Vaan yht'äkkiä hävetti häntä hänen heikkoutensa. Hän

-nousi ylös, ajoi pois koiran, ajoi sen pois säälittä, liikkeellä,

-äänellä, näyttäen sille kaukana olevan talon, ankarin kasvoin, joita

-Muisku parka ei hänessä tuntenut. Sitte pyyhki hän nopeasti silmänsä

-ja kostean kätensä; sillä Parisiin menevä juna oli tulossa ja hän

-tiesi tuossa paikassa tarvitsevansa kaiken rohkeutensa.

-

-Clairen ensimmäinen huoli, astuessaan ulos vaunuista, oli viettää

-itsensä la Paix-kadun hohtokivien myöjän luo, joka -- isoisän

-lausunnon mukaan -- oli tehnyt Georgesille tiamanttikoristuksen.

-Jos tämä oli totta, olisi kaikki muukin totta. Hänen pelkonsa

-saada kuulla totuus oli niin suuri, että hän tultuaan tuon komean

-kauppahuoneen eteen, seisattui, uskaltamatta astua sisään.

-Rohkaistakseen itseään, oli hän hyvin tarkasti katselevinaan

-samettikoteloille levitettyjä hohtokiviä; ja nähdessään hänen,

-komeana vaatimattomassa pu'ussaan, kumartuen tuon pienen,

-houkuttelevan tuikkeen yli, olisi voinut luulla häntä onnelliseksi

-vaimoksi, joka parasta kättä valitsi jotakin koristetta, pikemmin

-kuin murheelliseksi ja levottomaksi hengeksi, joka oli sieltä tullut

-etsimään elämänsä salaisuutta.

-

-Kello oli kolme jälkeen puolen päivän. Talvella, siihen aikaan

-päivästä on la Paix'in-katu todellakin loistavan näköinen. Lyhyen

-aamupäivän ja aikaisen ehtoon välillä tekee elämä kiirettä noissa

-komeissa kaupungin osissa. Siellä sitä ajaa kiidätetään alati,

-ja lakkaamatta kuuluu pyörien rytinää; katuvieruksilla veikeästi

-riennetään silkin ja turkisten kahinassa. Talvi on Parisin oikea

-vuodenaika. Nähdäkseen tuota pahuksen Parisia kauniina, onnellisena,

-mahtavana, on nähtävä sen elämä matalan, lumen painaman taivaan alla.

-Luonto on, niin sanoakseni, poissa kuvasta. Ei tuulta, ei aurinkoa.

-Juuri tarpeeksi valoa, että himmeimmät värit, vähimmät heijastukset

-saavat ihmeellisen arvon, muistopatsaiden punertavan harmaasta

-paineesta aina pikihelmiin saakka, jotka kiiltelevät naispukineissa.

-Teaatteri- ja laulajais-ilmoitukset loistavat ikäänkuin lamppupartaan

-valaisemina Makasiinit eivät tyhjene. Näyttää, kuin kaikki nuo

-ihmiset hyörisivät alituisia juhlavalmistuksia varten. Jos silloin

-suru sekaantuu tähän pauhuun, näyttää se paljoa hirmuisemmalta.

-Viisi minuuttia kärsi Claire tuskaa, joka oli kovempi kuin kuolema.

-Tuolla, Savignyn tiellä, aavojen tasankojen keskellä, hajosi hänen

-epätoivonsa raittiisen ilmaan ja näkyi ottavan vähemmin sijaa. Täällä

-se häntä tukehdutti. Äänet, jotka kajahtelivat hänen ympärillään,

-askeleet, kävelijöiden tajunnotoin hälinä, kaikki lisäsi hänen

-tuskaansa.

-

-Vihdoin meni hän sisään...

-

--- Kyllä! niin, rouva, aivan oikein... Herra Fromont... Koristus

-hohtokivistä ja ruusutimanteista. Voimme tehdä teille samallaisen

-kahdestakymmenestä viidestä tuhannesta francista.

-

-Viidestä tuhannesta francista helpommalla, kuin hänelle.

-

--- Kiitoksia, sanoi Claire... Minä mietin...

-

-Kuvastimesta, joka oli hänen vastassaan, näki hän pelästyen, kehien

-ympäröimät silmänsä ja kuoleman kalpeat kasvonsa. Häh lähti sukkelaan

-ulos, pitäen itseään jäykkänä, ett'ei kaatuisi maahan.

-

-Hän ajatteli vaan, kuinka pääsisi pakoon katua ja sen hälinää,

-ollakseen yksin, ihan yksin, voidakseen vaipua, syöstyä tuohon

-sydäntä särkevien aatosten ja synkkien seikkojen kuiluun, jotka hänen

-sielunsa pohjalla mylleröivät. Oi katala ilkiö! Ja häntä silloin

-viime yönä vielä lohdutteli, halaili!

-

-Yht'äkkiä, tietämättä, kuinka se oli käynyt, näki hän olevansa

-tehtaan pihalla. Mitä tietä hän oli tullut? Jalkaisinko vai ajaen?

-Hän ei muistanut enää niitäkään. Hän oli toiminut tajunnottomasti,

-kuin unessa ikään. Todellisuuden tunne palasi häneen, hirmuisena,

-polttavana, hänen saapuessaan pienen kartanonsa portaille. Risler oli

-parast'aikaa kannattamassa vaimolleen kukka-astioita loistavaa juhlaa

-varten, jonka hän aikoi toimittaa iltasella. Tyynenä, kuin ainakin,

-johti hän työmiehiä, piteli suuria oksia, jotka olisivat voineet

-taittua: "Ei niin... menkää sivuttain... varokaa lattiapeittoja..."

-

-Tämä huvin ja juhlan ilmapiiri, joka häntä vast'ikään inhotti,

-vainosi häntä kodissakin. Sepä oli liikaa ironiiaa, vihdoinkin!

-Hän kiihtyi; ja Rislerin häntä tervehtiessä, suosiollisena ja

-kunnioittavana, kuin ainakin, asui hänen kasvoillaan kauhea inhon

-osoite, ja hän astui ohitse niitäkään puhumatta, tai näkemättä

-hämmästystä, joka siristi tämän hyviä, suuria silmiä.

-

-Siitä lähtien oli hänen päätöksensä tehty.

-

-Viha, rehellisyyden ja oikeuden viha johti hänen toimintaansa.

-

-Hän kerkesi tuskin astua sisään, suudella lapsen raittiita poskia, ja

-juoksi äitinsä suojaan.

-

--- Pian, äiti, pukeutukaa... Me lähdemme... Me lähdemme...

-

-Vanha rouva nousi verkalleen nojatuolista, jossa hän istui,

-uutterasti puhdistellen kellon vitjojaan, pistämällä nuppineulaa

-jokaiseen renkaasen äärettömällä huolellisuudella. Claire pidätti

-kärsimättömyyden liikkeen:

-

--- Joutuun, joutuun... Valmistakaa kapineenne.

-

-Hänen äänensä vapisi, ja houruraukan huone näytti hänestä kamalalta,

-kokonaan loistavan tuolta siisteydeltä, joka oli käynyt hänen

-raivokseen. Hän oli tuommoisessa katalassa tilassa, jolloin yksi

-harhaluulo saapi kaikki katoamaan ja näyttää vaan perinpohjin koko

-inhimillisen kurjuuden. Ollen hullun äidin ja uskottoman miehen ja

-liian nuoren lapsen keskellä, johtui hänelle yksinäisyytensä tajunta

-ensi kerran mieleen; mutta se vaan vahvisti hänen päätöksensä.

-

-Hetken kuluttua oli jo koko talo puuhassa tekemällä tuon pikaisen,

-odottamattoman lähdön valmistuksia. Claire kiiruhti hämmästyneitä

-palvelioita, puki äitinsä ja lapsensa, joka nauroi keskellä kaikkea

-tuota hommaa. Hän tahtoi lähteä ennen Georgesin tuloa, että tämä

-löytäisi kehdon tyhjänä ja talon autiona. Minne menisi hän? Siitä hän

-ei tietänyt vielä mitään. Kentiesi tädin luo Orleansiin, kentiesi

-Savignyyn, mihin hyvänsä. Ennen kaikkia piti lähteä, paeta tätä

-petosten ja valheiden keskuutta.

-

-Tällä hetkellä hän oli huoneessaan täyttämässä remettiä, kokoomassa

-kapineita. Sydäntä särkevä toimi. Jok'ainoa esine, jota hän

-käsitteli, herätti hänessä joukon ajatuksia, muistoja. Paljo meidän

-omaa itseämme löytyy siinä, mitä me käytämme. Välistä hajupussin

-tuoksu tai karikkokaava sai hänen itkemään. Yht'äkkiä kuului

-raskaita askeleita salista, jonka ovi oli ra'ollaan; sitte pieni

-rykäys ikäänkuin ilmoitukseksi, että joku oli tullut. Hän luuli

-sitä Risleriksi; sillä hänellä yksin oli oikeus tulla noin suoraan.

-Ajatus, että hän taas seisoisi noiden ulkokullattujen kasvojen ja

-tuon valehtelevan hymyn edessä, inhoitti häntä niin, että hän syöksi

-sulkemaan ovea.

-

--- Minä en ole kotona ketäkään varten.

-

-Ovi pani vastaan ja Sigismundin iso pää näkyi ra'osta.

-

--- Minä se olen, rouva, sanoi hän hiljaa. Minä tulin rahoja hakemaan.

-

--- Mitä rahoja? kysyi Claire, joka ei enää muistanut, mitä varten hän

-oli käynyt Savignyssa.

-

--- St... Rahat huomiseksi maksupäiväksi, Herra Georges sanoi minulle

-lähtiessään, että te kohta antaisitte ne minulle.

-

--- Niin vainkin!... se on totta... Sata tuhatta francia... Ei

-minulla niitä ole, herra Planus; minulla ei ole mitään.

-

--- Siis, sanoi rahaston hoitaja oudolla äänellä, ikäänkuin hän olisi

-puhunut itsekseen, siis tulee vararikko.

-

-Hän kääntyi hitaasti.

-

-Vararikko!

-

-Claire istuutui, kauhistuneena, kadonneena. Muutamiin tuntiin oli

-hänen oman onnensa häviö saanut hänen unhottamaan talon häviön; mutta

-nyt muistui se hänelle mieleen.

-

-Miehensä oli siis hukassa.

-

-Oitis, kotiin tullessaan, oli hän kuuleva vaurionsa ja samalla, että

-hänen vaimonsa ja lapsensa olivat lähteneet, että hän oli yksin

-keskellä turmaa. Ihan yksin, hän, tuo vento, heikko olento, joka

-ei osannut muuta kuin itkeä, valittaa, pudistaa nyrkkiä elämälle,

-kuni lapsi. Miten oli tuon poloisen käypä? Clairen kävi häntä sääli,

-huolimatta hänen rikoksestaan.

-

-Sitte heräsi ajatus, että hän ehkä näyttäisi paenneen vararikkoa,

-kurjuutta. Georges voisi sanoa:

-

-"Jos olisin ollut rikas, olisi hän minulle antanut anteeksi!"

-

-Pitikö hänen jättää hänet tuohon epäilyyn? Ylevän ja ylpeän sielun,

-kuni Claire, ei tarvinnut enempää muuttaakseen päätöstään. Tuokiossa

-tunsi hän itsessään kaiken inhon, kaiken metelin rauhoittumisen

-ja ikäänkuin äkkinäisen valon, joka valaisi hänelle hänen

-velvollisuutensa. Kun hänelle tultiin sanomaan, että lapsi oli

-puettu, matkalaukut valmiit, oli hänen uusi päätöksensä jo tehty:

-

--- Se on turhaa, vastasi hän hiljaa... me emme lähdekään.

-

-

-

-

-III.

-

-

-Maksupäivä!...

-

-Saint-Gervaisin iso tornikello löi yksi yöllä. Oli niin kylmä, että

-hieno lumi, joka tuiskusi ilmassa, pudotessaan jäätyi, muodostuen

-kaduilla ihan valkoisiksi ja narskuviksi kulmehdoiksi.

-

-Risler, viittaansa kiedottuna, palasi olutmyömälästä ripeästi astuen

-autiota Marais'ia. Hän oli tyytyväinen, tuo kelpo Risler. Hän tuli

-viettämästä molempien uskollisten lainanottajainsa, Chèben ja

-Delobellen, seurassa ensimmäistä ulkona käyntiään, tuon pitkällisen

-suljennan loppua, jonka aikana hän oli valvonut painimensa tekoa

-keksijän kaikkine koettelemisineen, iloineen ja harmineen. Se oli

-käynyt hitaasti, hyvin hitaasti. Viimeisellä hetkellä oli huomattu

-vika. Kiinnittäjä-kone ei käynyt hyvin; ja oli pitänyt tehdä uudet

-piirrokset ja laskut. Vihdoin tänä päivänä oli koeteltu uutta

-konetta. Kaikki onnistui toivon mukaan. Kelpo mies riemuitsi.

-Hänestä tuntui, kuin hän suorittaisi velan, antamalla Fromontin

-kauppahuoneelle tulot uudesta keksinnöstä, joka oli vähentävä työn,

-työmiesten päivät, lisäten voittoa ja tehtaan mainetta. Ja kauniita

-unelmia oli hänellä, totta perin, kävellessään. Askeleensa kaikuivat

-ylpeästi, hänen ajatuksensa onnellisen ja lujan ryhdin vahvistamina.

-

-Kuinka paljo toiveita!

-

-Hän voisi Asnières'in huvilan sijaan -- jota Sidonie piti hökkelinä

--- rakentaa jonkun kauniin maatalon kymmenen tahi viidentoista

-peninkulman päähän Parisista, myöntää Chèbelle suuremman eläkerahan,

-auttaa useammin Delobellea, jonka onnetoin vaimo tappoi itsensä

-työllä; sitte voisi hän kutsuttaa Frans kotiin. Sepä se olikin hänen

-rakkahin halunsa. Lakkaamatta ajatteli hän tuota poika parkaa,

-epäterveelliseen maahan ajettua, jossa hän oli itsevaltiaan hallinnon

-mielivallan alainen, joka antoi virkamiehillensä eron ja kutsui

-heitä melkein kohta takaisin, ilman mitäkään selitystä. Rislerillä

-oli, näet, aina mielessä Franssin pikainen ja käsittämätöin lähtö

-hänen viimeisellä matkallaan, ja tuo veljensä lyhyt ilmaus, joka,

-antamatta hänelle aikaa tuskin omistaa hänet, oli elähyttänyt kaikki

-rakkauden ja yhteisen elämän muistot. Myöskin aikoi hän, kun painin

-oli käymässä, toimittaa tehtaalla pieni paikka, jossa Frans voisi

-olla hyödyksi ja valmistaa itselleen turvallisen tulevaisuuden. Kuten

-ainakin, ei Risler ajatellut muuta, kuin lähimmäistensä onnea. Hänen

-ainoa itsekäs tyydyttämisensä oli nähdä jokainen iloisena ympärillään.

-

-Kiirehtien saapui hän Vieilles-Haudriettes-kadun kulmaan. Pitkä jono

-ajoneuvoja oli asettunut talon eteen, ja niiden lyhtyjen valo, sekä

-ajajien varjot, jotka olivat käyneet suojaan lumelta soppiin ja

-sopukkoihin, joita nuo vanhat rakennukset ovat säilyttäneet vastoin

-katuvierusten suoruutta, vilkastuttivat tätä autiota ja hiljaista

-kaupungin osaa.

-

-"Kah! se on totta, arveli kelpo mies, meillähän on tanssijaiset."

-Hän muisti että Sidonie oli pannut toimeen soitannollisen ja

-tanssijais-iltaman, jossa läsnäolemasta Sidonie muutoin oli

-vapauttanut hänen, "tietäen, että hänellä oli paljo työtä." Keskellä

-hänen mietteitään ja haaveitaan jalomielisestä rikkaudesta, teki

-tämä juhla, joka kaikui aina häneen asti, hänen kokonaan iloiseksi

-ja ylpeäksi. Jonkinlaisella juhlallisuudella sysäsi hän auki raskaan

-portin, joka oli raollaan vieraiden kulkua varten, ja tuolla,

-puutarhan perällä, huomasi hän rakennuksen, jonka toinen kerros oli

-loistavasti valaistu.

-

-Varjoja kulki edestakaisin liehuvien uutimien takana, soittokunta,

-jonka maseutuneet säveleet tuntuivat luoteelta ja vuokselta, näkyi

-säestävän noiden salaisten ilmiöiden liikettä. Tanssittiin. Hetkeksi

-loi Risler katseensa tuohon tanssijaisten varjokuva-näytelmään, ja

-pienessä salin viereisessä suojassa tunsi hän Sidonien kuvan.

-

-Hän seisoi suorana ylen uhkeassa pu'ussaan, kuni kaunis nainen,

-kuvastimen edessä. Hänen takanaan pienempi varjo, epäilemättä

-rouva Dobson, korjasi epäjärjestykseen joutunutta hametta, kaulaan

-kiinnitettyä nauhasolmua, jonka pitkät häilyvät päät laskeutuivat

-kuohkealle laahukselle. Tuo kaikki näkyi hyvin hämärästi, mutta

-naisen viehkeys esiintyi noissa tuskin huomattavissa piirteissä, ja

-Risler viipyi kauan katsellakseen.

-

-Vastakohta ensimmäisessä kerroksessa oli silmiin pistävä. Siellä ei

-ollut muuta valoa, kuin pieni lamppu syrenivärisessä makuusuojassa.

-Risler huomasi tämän ja koska Fromontilaisten pikku tyttö oli ollut

-sairas muutamia päiviä sitte, kävi hän levottomaksi, muisti rouva

-Georgesin omituisen katsannon, kun tämä jälkeen puolen päivän kulki

-nopeasti hänen sivuitse, palaisi takaisin ja meni ukko Akilleksen luo

-kuulustelemaan.

-

-Hänen huoneensa oli täysi. Ajurit lämmittelivät lieden ääressä,

-juttelivat ja nauroivat, poltellen piippujaan. Rislerin tullessa

-tapahtui suuri hiljaisuus, utelias, viekas, tarkasteleva hiljaisuus.

-Varmaan oli puhuttu hänestä.

-

--- Onkos lapsi vielä sairas Fromontilassa?... kysyi hän.

-

--- Ei lapsi ole sairas. Mutta herra.

-

--- Vai herra Georges on sairas?

-

--- On. Hän sairastui tänä iltana kotiin tultuaan. Minä kävin lääkäriä

-hakemassa vast'ikään... Hän sanoi, ett'ei se ole mitään, että herra

-vaan tarvitsee levätä.

-

-Ja kun Risler sulki oven, lisäsi ukko Akilles puolikovaan osaksi

-pelkäävällä, osaksi rohkealla julkeudella, kuten alamainen, joka

-samalla tahtoo tulla kuunnelluksi ja tuskin kuulluksi:

-

--- Niin! totta vie, ei sitä niin nyt _kikoteta_ ensimmäisessä

-kerroksessa, kuin toisessa.

-

-Nähkääs, mitä oli tapahtunut:

-

-Fromont nuorempi, iltasella kotia tullessaan, oli tavannut vaimonsa

-niin pakahtuneen, niin muuttuneen näköisenä, että hän aavisti

-onnettomuutta. Mutta kahtena vuotena oli hän niin hyvin vakaantunut

-petoksensa rankaisemattomuudessa, ettei hänelle johtunut kertaakaan

-mieleen, että vaimonsa olisi voinut saada tiedon hänen käytöksestään.

-Claire puolestaan, ollakseen häntä rasittamatta, oli niin

-jalomielinen, ett'ei hän puhunut muusta kuin Savignysta.

-

--- Isoisä ei tahtonut, sanoi hän.

-

-Poloinen, kalpeni hirmuisesti.

-

--- Minä olen hukassa... Minä olen hukassa... kertoi hän pari kolme

-kertaa, kuin kuumeen houreissa; ja hänen unettomat yönsä, kauhea

-ja viimeinen kohtaus, joka hänelle vast'ikään oli ollut Sidonien

-kanssa estääkseen häntä toimeenpanemasta tätä juhlaa häviön aattona,

-herra Gardinois'in kielto, kaikki nuo mullistukset, jotka seurasivat

-toisiaan vuorotellen olivat häntä huolettaneet, yhtyivät todelliseksi

-hermoretkeksi. Clairen kävi häntä sääli, hän pyysi hänen panemaan

-maata ja asettui hänen vuoteensa viereen. Hän koetti puhutella

-Georgesia, rohkaista häntä; mutta hänen äänellään ei ollut enää sitä

-hellyyden osoitetta, joka levottaa ja vakuuttaa. Hänen liikkeissään,

-tavassaan, miten hän kohotteli pielusta sairaan pään alle ja valmisti

-hänelle rauhottavan juoman, asui välinpitämättömyys, omituinen

-mielenraukeus.

-

--- Mutta olenhan saattanut sinut perikatoon! puhui Georges ajoittain,

-ikäänkuin poistaakseen tuon kylmäkiskoisuuden, joka häntä vaivasi.

-Claire teki kauniin, ylenkatseellisen liikkeen... Oi! Jospa Georges

-ei olisi hänelle muuta tehnyt!

-

-Lopuksi yhtä hyvin hänen hermonsa rauhoittuivat, kuume väheni ja hän

-nukkui.

-

-Claire jäi hänen luo valvomaan.

-

-"Se on velvollisuuteni," ajatteli hän.

-

-Hänen velvollisuutensa!...

-

-Siinä hän nyt oli vastapäätä, tuota olentoa, jota hän niin sokeasti

-oli jumaloinut, toivoen pitkää ja onnellista avio-elämää.

-

-Sillä hetkellä alkoivat tanssiaiset käydä vilkkaimmiksi. Laipio

-tärisi tahdin mukaan, sillä tanssia varten oli rouva Risler otattanut

-kaikki peitot salin permannolta. Toisinaan myöskin kuului ääntä

-ikäänkuin puuskittani, sitte tiheitä, kovia käsien taputuksia, josta

-voi arvata vieraiden paljouden ja huoneiden täyteyden.

-

-Claire mietiskeli. Hän ei menehdyttänyt itseään valituksiin ja

-hyödyttömiin vaikerruksiin. Hän tiesi elämän olevan taipumattoman

-ja ett'ei mitkään keinottelut voi hillitä sen välttämättömän

-juoksun surullista johdonmukaisuutta. Hän ei kysellyt itseltään,

-kuinka tuo mies oli voinut häntä niin kauan pettää, kuinka hän oli

-oikun vuoksi voinut hävittää talonsa ilon ja kunnian. Se oli tehty

-eikä mitkään mietiskelyt voineet poistaa, korjata korjaumatonta.

-Mutta hänen huolensa koski tulevaisuutta. Uusi elämä kehittyi

-hänen silmiensä eteen, synkkänä, ankarana, täynnä kieltäytymisiä

-ja vaivoja; ja omituisella tavalla antoi häviö häneen rohkeutta,

-ollenkaan häntä pelottamatta. Ajatus välttämättömästä muutosta

-säästöillä, jotka olivat käytettävät ja työstä, johon Georgesin

-ja ehkä hänenkin täytyi ryhtyä, pani omituista uutteruutta hänen

-toivottomuutensa laimeaan tyynyyteen. Mikä raskas sielun taakka

-hänellä oli oleva noista kolmesta lapsesta: äidistään, tytöstään ja

-miehestään! Vastaavaisuutensa tunne esti häntä liiaksi heltymästä

-onnettomuudestaan ja rakkautensa häviöstä; ja sen mukaan kuin hän

-unhotti itsensä ajatellessaan heikkoja olentoja, jotka hänellä oli

-suojeltavana, käsitti hän paremmin "uhraus"-sanan arvon, tuon sanan,

-joka on niin epämääräinen välinpitämättömästi puhuttaessa, vaan niin

-vakava, kun se käy säännöksi elämässä.

-

-Sitäpä ajattelekin vaimo parka surullisen valvonnan, tuon ase- ja

-kyynel-valvonnan aikana, jolloin hän varustaihe suureen taisteluun.

-Sitäpä valaisikin tuo pikku salamielinen lamppu, jonka Risler

-alahalta oli nähnyt, kuni tanssijaisten loistavista ruunuista

-pudonneena tähtenä.

-

-Levottomana ukko Akilleksen vastauksesta, aikoi kelpo Risler mennä

-kotiaan huoneesensa, välttääkseen juhlaa ja vieraita, joista hän

-huoli vähät.

-

-Tällaisissa tapauksissa kulki hän pieniä palvelusväen portaita

-myöten, jotka veivät rahastoon. Hän joutui siis työhuoneisin, joita

-lumen heijastama kuutamo valaisi, kuni keskellä päivää, Niissä tuntui

-vielä päivän työn ilmaa, ummehtunutta lämpöä täynnä talkki- ja

-vernissa-höyryjä. Kuivatustelineille levitetyt paperit muodostivat

-pitkiä, kajahtelevia käytäviä. Kaikkialla vetelehti lekeitä ja siellä

-täällä huomiseksi valmiiksi ripustettuja mekkoja. Ei koskaan kulkenut

-täällä Risler ilman mielihyvää.

-

-Yht'äkkiä huomasi hän, tämän pitkän, aution huonerehdon päässä valoa

-Planuksen konttoorista. Vanha rahaston hoitaja teki työtä vielä.

-Kello yksi yöllä, todellakin tavatointa.

-

-Rislerin ensimmäinen liike oli palata takaisin. Todellakin, siitä

-saakka, kun hän joutui eripuraisuuteen Sigismundin kanssa, siitä

-saakka kun tämä oli päättänyt näyttää häntä kohtaan äänetöintä

-kylmyyttä, väitti Risler joutumasta yhteen hänen kanssaan. Hänen

-loukattu ystävyytensä oli yhä poistanut hänet selityksestä; hän piti

-jonkinlaisena ylpeytenä olla kysymättä Planukselta minkä tähden

-hän oli vihoissaan. Kuitenkin tunsi Risler tänä iltana sellaista

-ystävällisyyden ja sydämen vuodattamisen halua, olletikin kun oli

-niin oiva tilaisuus saada olla kahden kesken vanhan ystävänsä kanssa,

-ettei hän kokenutkaan häntä välttää, vaan astui uljaasti rahastoon.

-

-Rahastonhoitaja istui siellä liikkumattomana paperilajien ja

-suurten selailtujen kirjain keskellä, joista muutamia oli luistanut

-lattiallekin. Isäntänsä sisään tullessa ei hän nostanut silmiäänkään.

-Hän oli tuntenut Rislerin askeleet. Tämä, hiukan aavistellen, epäröi

-hetkisen; sitte sysäsi häntä yksi noista salaisista jousista,

-joita jokaisessa löytyy ja jotka kaikesta huolimatta, vievät hänen

-kohtalonsa tielle, ja hän astui suoraan kassan ristikolle:

-

--- Sigismund... sanoi hän vakavalla äänellä.

-

-Vanhus nosti päätään ja näytti sorrettuja kasvojaan, joita myöten

-juoksi kaksi suurta kyyneltä, ensimmäiset ehkä, joita tuo numeromies

-i'ässään vuodattanut oli.

-

--- Sinä itket, vanha mies?... Mikä sinun on?

-

-Ja liikutettuna ojensi kelpo Risler kättä ystävälleen, joka nopeasti

-veti omansa takaisin. Tämä peräyttämisen liike oli niin vaistomainen,

-niin rutto, että Rislerin koko mielenliikunto muuttui harmiksi.

-

-Hän suoristihe ankarasti:

-

--- Minä ojennan sinulle kättä, Sigismund Planus, sanoi hän.

-

--- Ja minä en sinulle anna kättä... virkkoi Planus, nousten ylös.

-

-Seurasi kauhea äänettömyys, jonka aikana kuului ylähältä kumeaa

-soittoa ja töminää, tuota raskasta, outoa töminää tanssin

-tärisyttämästä lattiasta.

-

--- Miksikä kiellät antamasta minulle kättä? kysyi suoraan Risler,

-ristikon, johon hän nojasi, vavistessa metallimaisella tärinällä.

-

-Sigismund seisoi hänen vastassaan, molemmat kädet pöydällä, ikäänkuin

-lausuakseen kohdalleen ja pontevasti, mitä hän aikoi vastata:

-

--- Miksikä?... Siksi, että olette hävittäneet talon, siksi, että

-kohta, samalta paikalta, jossa te nyt olette, pankista tullaan

-hakemaan sata tuhatta francia ja että, teidän takia, minulla ei ole

-penniäkään kassassani... siksipä juuri!

-

-Risler oli kuin puulla päähän lyöty:

-

--- Minä hävittänyt talon, minä?... minäkö?

-

--- Pahemmin vielä, herra... Olette saattaneet sen häviöön vaimonne

-kautta; ja olette tahtoneet hyötyä meidän häviöstämme ja teidän

-epäkunniastanne... Oi! kyllä minä kujeenne näen, kyllä niinkin!

-Rahat, joita vaimonne on petkuttanut onnettomalta Fromont'ilta,

-Asnières'in huvila, tiamantit ja muut, kaikki on pantava hänen

-nimelleen, suojaan onnettomuuksilta; ja te epäilemättä luulette

-voivanne vetäytyä asioista nyt.

-

-"Oi!... Oi!..." sanoi Risler sammuneella tai pikemmin kuristetulla

-äänellä, riittämättömällä lausumaan kaikkia hänen ajatuksiaan; ja

-niin änkyttäessään, veti hän ristikkoa puoleensa niin ankarasti, että

-siitä repesi palanen. Viimeiseksi hän horjahti, vieri lattialle ja

-oli siinä liikkumatoinna, äänetöinnä, säilyttäen vaan siinä, mitä

-hänessä vielä oli elävää, lujan tahdon olla kuolematta, ennenkuin oli

-puhdistunut. Varmaan oli tämä tahto kovin valtava; sillä sill'aikaa

-kuin hänen ohimonsa jyskyttelivät, veren vasaroimana, joka sinisti

-hänen kasvojaan, sill'aikaa kuin hänen korvansa humisivat ja silmänsä

-verhottuina näyttivät kääntyneen yhä tuota hirveätä tuntematointa

-kohti, sanoi poloinen itselleen käsittämättömällä äänellä, äänellä

-haaksirikkoisten, jotka puhuvat suu täynnä vettä, myrskyävässä

-tuulessa: "täytyy elää... täytyy elää..."

-

-Kun tajunta häneen palasi, istui hän sohvalla, johon työväki

-sulloutuu istumaan maksupäivinä. Takkinsa oli lattialla,

-kaulahuivinsa auki, paidan oli Sigismund halaissut kynäveitsellään.

-Onneksi oli hän haavoittanut kätensä temmatessaan ristikkoa; verta

-oli vuotanut runsaasti, ja se seikka pelasti hänen halvauksesta.

-Avattuaan silmänsä huomasi hän vieressään Sigismundin ja rouva

-Georgesin, jota rahaston hoitaja oli käynyt hakemassa, pulassaan.

-Kohta kuin Risler voi puhua, kääntyi hän rouva Georgesin puoleen

-äänellä:

-

--- Onko totta, rouva Chorche, onko totta, mitä minulle kerrottiin.

-

-Hänellä ei ollut rohkeutta pettää ja käänsi pois silmänsä.

-

--- Siis jatkoi onnetoin, siis talo on hukassa, ja minä...

-

--- Ette, Risler hyvä... Ette te...

-

--- Vaimoni, eikö niin? Oi, se on hirmuista... Vai siten olen siis

-maksanut teille kiitollisuudenvelkani... Mutta, te, rouva Chorche, te

-ette ole toki voinut uskoa minua osalliseksi tuohon häväistykseen?...

-

--- En, ystäväni, en, rauhoittukaa... Minä tiedän teidän olevan

-rehellisimmän miehen maan päällä.

-

-Risler katseli häntä hetkisen, värisevin huulin, kädet ristissä,

-sillä tuon suoran luonteen kaikessa mielen ilmaisemisessa oli jotakin

-lapsellista.

-

--- Oi, rouva Chorche, rouva Chorche... jupisi hän... Kun ajattelen

-minun saattaneen teidät perikatoon...

-

-Tuossa kovassa iskussa, joka koski häneen ja erittäinkin oli sattunut

-hänen sydämeensä, joka oli täynnä rakkautta Sidonieta kohtaan, oli

-hänen mielestään, pää asia Fromontin huoneen raha-asiain perikato,

-jonka syy oli hänen sokeutensa vaimoaan kohtaan. Yht'äkkiä nousi hän

-sukkelaan ylös.

-

--- Siis, sanoi hän, elkäämme heltykö... Tilimme ovat suoritettavat...

-

-Rouva Fromont pelästyi.

-

--- Risler, Risler... minne menette?

-

-Hän luuli Rislerin aikovan mennä Georgesin luo. Risler sen käsitti

-ja hymyili halveksivan ylpeästi: -- Olkaa huoleti, rouva... Herra

-Georges saapi maata rauhassa... Minulla on muuta kiireempää tehtävää

-kuin kostaa aviomiehen kunniaani. Odottakaa minua täällä... minä

-tulen takaisin.

-

-Hän hyökkäsi ulos pieniä portaita myöten; ja, uskollisena sanalleen,

-jäi Claire kahden kesken Planuksen kanssa kovana ja epätietoisena

-hetkenä, jommoiset hetket tuntuvat vielä pitemmiltä kaikenlaisten

-arvostelujen tähden, jotka silloin mielessä pyörivät.

-

-Muutaman hetken kuluttua, kuului nopeita askeleita, vaatteen

-kahina täytti kapeat ja pimeät portaat. Sidonie näkyi ensiksi,

-tanssijaispu'ussa, muhkeana ja niin vaaleana, että kaikkialla hänen

-ulealla ihollaan tuikkivat hohtokivet näkyivät enemmän eläviltä

-kuin hän, kylvettyinä kylmälle marmori patsaalle. Hengästyminen

-tanssista, vapiseminen mielen liikutuksesta ja pikaisesta

-juoksusta pudistivat koko hänen ruumistaan, ja hänen keveät

-nauhansa, sepaluksensa, kukkansa, uhkea pukineensa surkastuivat

-hänen ympärillään traagillisesti Risler seurasi häntä, kantaen

-lippaita, arkkusia, papereita. Tultuaan kotiinsa oli hän hyökännyt

-vaimonsa kirjoituspöydän kimppuun, oli ottanut kaikki, mitä

-siellä oli kallisarvoista, jalokivet, korkopaperit, Asnières'in

-huvilan kauppakirjan; sitte, huoneen kynnykseltä, kutsui hän hänet

-tanssijaisista kovalla äänellä:

-

--- Rouva Risler!...

-

-Tämä oli juossut hänen luo hyvin sukkelaan, ilman että tuo äkkinäinen

-kohtaus ollenkaan oli häirinnyt vieraita, jotka silloin olivat

-iloisimmillaan. Nähdessään miehensä seisovan hänen kirjoituspöytänsä

-edessä, jonka laatikot olivat auki, murretut, ylös alaisin lattialla

-tuhansine kaluineen päivineen, joita ne sisälsivät, käsitti hän, että

-jotakin hirveätä oli tapahtunut.

-

--- Tulkaa pian, sanoi Risler, minä tiedän kaikki.

-

-Hän tekeytyi viattomaksi ja kopeaksi; mutta Risler tarttui hänen

-käsivarteensa niin tuimasti, että Franssin sanat muistuivat

-hänen mieleensä: "Hän siitä kuolee ehkä, mutta teidät hän tappaa

-ensin..." Koska hän pelkäsi kuolemata, antoi hän viedä itsensä ilman

-vastarintaa, eikä hänellä ollut rohkeutta valehdellakaan.

-

--- Minne me menemme? kysyi hän matalalla äänellä.

-

-Risler ei vastannut, mitään. Sidoniella ei ollut aikaa muuta, kuin

-heittää paljaille hartioilleen, itsestään huolta pitävä kun hän aina

-oli, keveän tyllihuivin; ja Risler veti, tai pikemmin survasi hänet

-rahaston portaille, joita hän astui samalla kuin Sidonie, aivan hänen

-kintereissään, peläten saaliinsa karkaavan häneltä.

-

--- Kas tässä, sanoi hän sisään tullessaan...

-

-Me olemme varastaneet, me annamme takaisin...

-

-Ota, Planus, kyllä tästä kaikesta voi rahaa tehdä... Ja hän pani

-rahaston hoitajan pöydälle kaiken tuon komean saaliinsa, jota hänen

-kätensä olivat täynnä, naisten koristeita, pieniä veikistelemisen

-esineitä, karttapaperikääryjä.

-

-Sitte kääntyi hän vaimonsa puoleen:

-

--- Ja nyt hohtokivenne... Pian, joutuun...

-

-Tämä kävi hitaasti toimeen, aukaisi vastentahtoisesti

-käsiranteiden ja korvarenkaiden jouset, ja erittäinkin komean

-tiamantti-kaulanauhansa, jossa hänen nimensä alkukirjain, -- säihkyvä

-S, -- näytti nukkuvalta käärmeeltä, vankina kultakehässä. Risler,

-josta tämä kävi liian hitaasti, mursi rutosti hauraat ha'at. Komeat

-esineet kirkuivat hänen sormissaan, kuin rangaistuina ikään.

-

--- Nyt minun vuoroni, sanoi hän sitte... minun on myöskin kaikki

-annettava... Tässä lompakkoni... Mitäs mulla vielä on?... mitäs

-mulla vielä on?...

-

-Hän haki, kaiveli taskujaan kuumeen tapaisesti.

-

--- Niin! kelloni... Vitjoneen siinä on tuhannen francia...

-Sormukseni, vihkimä-sormukseni... Kaikki kassalle, kaikki. Meillä

-on satatuhatta francia maksettavana tänä aamuna... Päivän tultua on

-ryhdyttävä toimeen, myömään, muuttamaan kaikki rahaksi. Tunnen erään,

-joku haluaa ostaa Asnières'in huvilan. Kauppa on oitis tehtävä.

-

-Hän puhui ja toimi yksin. Sigismund ja rouva Georges katselivat

-häntä niitäkään sanomatta. Sidonie taas näytti tarmottomalta,

-tajunnottomalta. Kylmä ilma, joka tuli puutarhasta pienen oven

-kautta, joka oli raollaan, Rislerin pyörtymisestä saakka, pani hänet

-värisemään, ja koneen tapaisesti kääri hän ympärilleen vyöhyensä

-poimut, silmät tuijottaen, hajamielisenä. Kuuliko hän ainakin soiton,

-joka ajoittain kajahteli, ikäänkuin kamalana ironiiana, tanssivien

-raskaan jyskeen seuraamana?... Rautainen käsi, joka koski häneen,

-herätti hänen äkkiä huumauksesta. Risler tarttui hänen olkavarteensa

-ja vei hänen osakkaansa vaimon eteen:

-

--- Polville, sanoi hän. Rouva Fromont poistui, kielsi. -- Ei, ei,

-Risler, ei niin.

-

--- Täytyy, sanoi leppymätöin Risler... Palautus, parannus...

-Polville siis, katala!... Ja vastustamattomalla liikkeellä heitti

-hän Sidonien Clairen, jalkojen juureen, sitte, pitäen häntä yhä

-käsivarresta kiinni:

-

--- Kertokaa minun jälkeeni sanasta sanaan, mitä minä sanon "Rouva..."

-

-Sidonie, puolikuolleena pelosta, kertoi hiljaa: "Rouva..."

-

--- Koko elämä nöyryyttä, alamaisuutta...

-

--- Koko elämä nöyryyt... Vaan en, min'en voi... sanoi hän nousten

-ylös petoeläimen vauhdilla, ja irtaantuen Rislerin puristuksesta,

-juoksi hän ulos tuosta avonaisesta ovesta, joka kiusasi, häntä

-tämän hirveän kohtauksen alusta, houkutteli häntä yön pimeään ja

-pa'on vapauteen, juoksi lumituiskuun ja tuuleen, joka pieksi hänen

-alastomia hartioitaan.

-

--- Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni hänet... Risler, Planus, minä

-pyydän, rukoilen, elkää antako hänen niin ikään mennä...

-

-Planus astui askeleen ovelle päin.

-

-Risler pidätti hänen.

-

--- Minä kiellän sinua hievahtamasta paikaltasi... Pyydän teiltä

-anteeksi, rouva, mutta meillä on paljoa tärkeimpiä asioita

-käyteltävinä, kuin tämä. Nyt ei ole enää puhe rouva Risleristä...

-Meidän on pelastettava Fromontin huoneen kunnia, ainoa, joka on

-vaarassa, ainoa, joka minulla on huolena tällä hetkellä... Siis,

-Planus, kassallesi ja tehdään laskut.

-

-Sigismund ojensi hänelle kätensä.

-

--- Sinä olet kelpo mies, Risler. Suo minulle anteeksi, että sinua

-epäilin.

-

-Risler ei ollut häntä kuulevinaan.

-

--- Sata tuhatta francia maksettavana, niinhän?... Kuinka paljo on

-jäljellä kassassa?...

-

-Vakavana istui hän ristikon taa, selaili kirjoja, korkopapereja,

-aukaisi lippaat, arvosteli Planuksen kanssa, jonka isä oli ollut

-jalokivien myyjä, kaikki nuo tiamantit, joita hän ennen vaimollaan

-oli ihmetellyt aavistamatta niiden arvoa.

-

-Sill'aikaa katseli Claire, kokonaan vavisten, ikkunasta pientä,

-lumesta valkeata puutarhaa, jossa Sidonien jäljet jo katosivat

-satavien lumisinkaleiden alle ikäänkuin todistukseksi, ett'ei hänen

-salaperäisellä lähdöllään ollut enää palaumisen toivoa.

-

-Ja ylähällä tanssittiin vielä. Luultiin emännän puuhailevan

-illallista, sillä välin kuin hän pakenikin paljain päin, ahdistuen

-vimman huutoon ja nyyhkytyksiin.

-

-Minne meni hän?...

-

-Hän oli lähtenyt kuin hullu, poikki puutarhan, tehtaan pihan, ja

-synkkien holvien kautta, joihin hirmuinen, jäinen tuuli tunki sisään.

-Ukko Akilles ei ollut häntä tuntenut, hän oli nähnyt tänä yönä niin

-paljo valkoiseen kiedottuja varjoja kulkevan ohitsensa.

-

-Nuoren vaimon ensimmäinen ajatus oli mennä tenoorilaulajan Cazabonin

-luo, jota hän sittenkään ei ollut tohtinut kutsua tanssijaisiin;

-mutta tämä asui Montmartressa, ja sinne oli hänen hiukan pitkä

-matka sellaisessa pu'ussa, kun hänellä oli, ja olisiko hän sitte

-kotonakaan? Hänen vanhempansa olisivat hänet kyllä ottaneet vastaan,

-mutta hän luuli kuulevansa rouva Chèben valituksia ja pikku miehen

-alituisia lavertelemisia. Silloin ajatteli hän Delobelleä, vanhaa

-Delobelleään. Kaiken loistonsa lankeemuksessa muisti hän sen, joka

-oli ollut hänen ensimmäinen johdattajansa mailman tielle, joka oli

-antanut hänelle opetusta tanssissa ja käytöstavassa ja opettanut

-häntä pitämään itseään kauniina, ennenkuin kukaan hänelle sitä

-vielä oli sanonut. Jokin kuiskasi hänelle, että tuo arvostaan

-alennut oli pitävä hänet oikeassa vasten kaikkia muita. Hän nousi

-vaunuihin, jotka seisoivat portilla ja käski ajamaan Beaumarchaisin

-bulevaardille näyttelijän luo.

-

-Jonkun aikaa jo oli äiti Delobelle valmistanut olkihattuja

-vientitavaroiksi: -- ikävä ammatti ammatikseen, joka tuotti hänelle

-tuskin puoli kolmatta francia kahdentoista tunnin työstä.

-

-Ja Delobelle lihoi lihomistaan, mikäli hänen "pyhä vaimonsa"

-laihtunut laihtumistaan laihtui. Tällä hetkellä oli hän

-alkamaisillaan höyryävää juustokeitosta, joka oli säilytetty

-lämpimällä hiiloksella, kun nopeasti kolkutettiin ovelle. Näyttelijä,

-joka oli vast'ikään nähnyt Beaumarchaisissä erään kamalan näytelmän,

-veren tahraaman aina sen kuuluisaan ilmoitukseen saakka, säpsähti

-kolkutuksesta näin sopimattomalla ajalla.

-

--- Kuka siell' on? kysyi hän hiukan hämillään.

-

--- Minä... Sidonie... Aukaiskaa pian.

-

-Hän astui sisään ihan vavisten, ja, heittäen taaksepäin

-olkavaatteensa, lähestyi liettä, jossa valkea oli sammumaisillaan.

-Hän puhui oitis, purki vihansa, joka ahdisti häntä jo tunnin ajan, ja

-hänen kertoessaan kohtauksesta tehtaalla, hillityllä äänellä lähellä

-makaavan rouva Delobellen tähden, antoi hänen pukunsa loisto tässä

-niin tyhjässä, köyhässä viidennessä kerroksessa, hänen rutistuneiden

-koristuksiensa valkoinen hohde keskellä karkeiden hattujen kasoja ja

-huoneesen hajoiteltuja olkitähteitä -- sanalla sanoen, kaikki antoi

-kuvan näytelmästä, yhdestä noita kauheita elämän mullistuksia, joissa

-arvot, tunteet, varat ovat rajusti ylös alasin heitetyt.

-

--- Oi, kotia minä en enää mene... Se on päätetty... Vapaa, minä olen

-vapaa!

-

--- Mutta, kysyi näyttelijä, kukas sen sitte on voinut, ilmiantaa

-miehellesi?

-

--- Frans. Minä olen varma, että se on Frans. Muita hän ei olisi

-uskonut... Juuri eilen illalla tuli kirje Egyptistä... Oi! kuinka hän

-minua kohteli tuon naisen edessä... Pakottaa minua polvilleni...

-Mutta kyllä minä kostan. Onneksi otin mukaani, ennenkuin lähdin,

-millä kostaa.

-

-Ja hänen entinen hymynsä kiemuili hänen kalpeissa suupielissään.

-

-Vanha ilveilijä kuunteli kaikkea tätä hyvin hartaasti. Huolimatta

-säälistään Risler raukkaa, ja Sidonietakin kohtaan, joka hänestä

-näytti, teaatteritapaan, "kauniilta rikokselliselta," ei hän voinut

-olla katselematta asiaa pelkältä näyttämölliseltä kannalta, ja hän

-huudahti innoissaan.

-

--- Mikä mainio kohta, yht'hyvin, viidenneksi näytökseksi!...

-

-Sidonie ei häntä kuullut. Vajonneena johonkin häijyyn ajatukseen,

-josta hän hymyili edeltä käsin, lähensi hän likelle valkeata hienot

-sukkansa ja kenkänsä, jotka olivat läpimärät lumesta.

-

--- Entä mitäs nyt ai'ot tehdä? kysyi Delobelle hetken kuluttua.

-

--- Jäädä tänne aamuun saakka... Levätä hiukan... Sittehän näen...

-

--- Vaan minullapa ei ole tarjota sinulle vuodetta, tyttö parka. Äiti

-Delobelle makaa...

-

--- Elkää olko huolissanne minusta, Delobelle hyvä... Minä käyn maata

-tähän nojatuoliin. Minä en, näette, tee vaivaa!

-

-Näyttelijä huo'ahti.

-

--- Niin! tuo nojatuoli... Se oli Sisi raukkamme se. Siinä hän valvoi

-monta monituista yötä, kun oli kiire työ... Sepähän! Toden perään

-ovat ne, jotka Manalaan menevät, sentään onnellisimmat.

-

-Hänellä oli aina käsillä joku itsekäs ja lohduttava perusohje.

-Tuskin oli hän sen muodostanut, kun hän kauhulla huomasi keitoksensa

-kokonaan jäähtyvän. Sidonie näki hänen liikkeensä.

-

-Vaan tehän olitte rupeamaisillanne illalliselle?... Jatkakaahan.

-

--- Niin, tuhat tulimmaista, minkäs sille saa?... Sepä kuuluu

-ammattiin, tuohon kovaan elämään, jota meikäläiset viettävät... Näet

-sen, tyttöseni, niinä pysyn kiinni mielipiteessäni. En ole voinut

-luopua. Enkä luovu koskaan...

-

-Mitä vielä jäljellä olis Désiréen sielusta tuossa, kurjassa kodissa,

-jossa hän oli elänyt kaksikymmentä vuotta, niin vapisi se varmaan

-tuosta kauheasta lauseesta. Hän ei aikonut koskaan luopua!...

-Delobelle jatkoi:

-

--- Sanokoot, mitä sanovat, näet sen, mutta se on kuitenkin paras

-ammatti mailmassa. Ollaan vapaita eikä riippuvia kestään. Kaikki

-kunnialle ja yleisölle!... Minäpä kyllä tiedän, mitä tekisin

-sinun sijassasi. Sinä et ollut syntynyt elämään kaikkien noiden

-poroporvarien joukossa, et perhana vie!... Sinä tarvitsit

-taiteilijain elämää, menestyksen kuumetta, sattumuksia, mielen

-liikettä.

-

-Puhuessaan, oli hän käynyt istumaan, solmi pyyhkeensä leuan alle ja

-valoi itselleen suuren lautasellisen lientä.

-

---... Lukuun ottamatta, että menestyksesi kauniina naisena eivät

-haittaisi menestystäsi näyttelijättärenä... Tuota! tiedäpäs, sinun

-tulisi ottaa muutamia tuntia sanelemisessa. Äänelläsi, älylläsi,

-välikappaleillasi saisit oivan tulevaisuuden.

-

-Ja yht'äkkiä, ikäänkuin vihkiäkseen hänet näyttelytaiteen iloihin:

-

--- Mutta, luullakseni, et ole syönyt illallista?... ne hiukaisevat,

-näet, nuo mielenliikutukset; istu tuohon ja ota tämä lautanen. Minä

-olen varma, ett'et ole syönyt juustokeitosta moniin aikoihin.

-

-Hän kaivoi kaapin ylös alaisin löytääkseen hänelle syömäneuvot ja

-pyyhkeen; ja Sidonie istui vastapäätä häntä, auttaen ja nauraen

-hiukan toimeen panon vaikeuksille. Nyt oli hän jo vähemmin vaalea.

-Olipa hänen silmissään kaunis loisto vasta itketyistä kyyneleistä ja

-iloisuudesta silloin.

-

-Ilveilijätär!

-

-Koko hänen elämänsä onni oli i'äksi kadotettu: kunnia, perhe,

-varallisuus. Hän oli pois ajettu kodistaan, riistetty puhtaaksi,

-häväisty. Hän oli kärsinyt kaikki nöyryytykset, kaikki vauriot. Se

-ei kuitenkaan estänyt häntä illastamasta ihmeellisellä ruokahalulla

-ja iloisesti pitämästä vastapainoa Delobellen pilanlaskuille

-tulevasta kutsumuksestaan ja menestyksestään. Hän tunsi itsensä

-keveäksi, onnelliseksi ja ikäänkuin olevansa matkalla Hurjuuksien

-maahan, hänen oikeaan kotimaahansa. Miten oli hänen kanssaan vielä

-käypä? Kuinka monta nousua ja laskua oli vielä oleva hänen uudessa,

-odottamattomassa ja oikullisessa elämässään? Sitä hän ajatteli

-nukkuessaan Désiréen suuressa nojatuolissa; mutta myöskin ajatteli

-hän kostoaan, rakasta kostoaan, joka hänellä siinä oli kädessään ihan

-valmiina, ja niin varmana, ja niin julmana!

-

-

-

-

-IV.

-

-Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.

-

-

-Päivä oli korkealla, kun Fromont nuorempi heräsi. Koko yön, alahalla

-näytellyn draaman ja ylähällä riemuitsevan juhlan välillä, oli hän

-maannut kädet nyrkissä miemoksen tapaista unta, kuin pahantekijä

-mestauksensa aattoyönä tai voitettu sotapäällikkötappion jälkeen,

-unta semmoista, josta ei toivo koskaan heräävänsä ja jossa kuolema

-tutaan edeltäkäsin kaiken havainnon poissaolon tähden.

-

-Kirkas valo tunki huoneesen uutimien läpi luminietosten heijastamana,

-jotka peittivät puutarhat ja likeiset katot, johtivat hänen mielensä

-takaisin todellisuuteen. Hän tunsi väristyksen koko onnessaan,

-ja, jo ennenkuin voi ajatellakaan, tuommoisen epämääräisen surun

-vaikutuksen, jonka unhoittuneet onnettomuudet jättävät jälkeensä.

-Tehtaan tunnettu touhu, koneiden raskas huohotus oli täydessä

-toimessa. Mailma oli siis vielä paikallaan! ja vähitellen heräsi

-vastaisuuden ajatus hänessä.

-

--- Tänään... arveli hän, tehden ehdottoman liikkeen ulko-oviin päin,

-ikäänkuin hän olisi tahtonut uudestaan vajota pitkään uneensa.

-

-Tehtaan kello soi, sitte muut lähitienoon kellot, sen jälkeen Angelus.

-

--- Puolipäivä... nyt jo... kauanpa olen maannut!...

-

-Hänellä oli hiukan tunnonvaivoja ja samalla suuri helpotus

-ajatellessaan, että maksu-aika oli mennyt ohi ilman häntä. Kuinka oli

-alahalla tehty? Miks'ei oltu hänelle siitä ilmoitettu?

-

-Hän nousi ylös, raotti uutimet ja huomasi Risler vanhemman ja

-Sigismundin, jotka puhelivat keskenään puutarhassa. He, jotka

-eivät, olleet pitkiin aikoihin puhutelleet toisiaan. Mitä oli siis

-tapahtunut?... Valmiina mennäkseen alas, tapasi hän huoneensa ovella

-Clairen.

-

--- Elä mene ulos, sanoi tämä hänelle.

-

--- Miksi ei?

-

--- Jää tänne... Minä selitän sinulle.

-

--- Mikäs sitte on hätänä?... Onko täällä käyty pankista?

-

--- On kyllä... velkakirjat ovat maksetut.

-

--- Maksetut?

-

--- Risler on saanut rahat... Hän ja Planus ovat olleet hankkimassa

-aamusta asti... Näköään oli hänen vaimollaan kalliita hohtokiviä...

-Tiamanttinen kaulanauha yksistään myytiin kahdestakymmenestä

-tuhannesta francista... Hän möi myöskin Asnières'in huvilan kaluineen

-päivineen; mutta koska tarvittiin aikaa kauppakirjan tekemiseen,

-antoivat Planus ja hänen sisarensa edeltäpäin summan...

-

-Claire kääntyi puhuessaan poispäin hänestä. Hän puolestaan kumarsi

-alas päänsä välttääkseen Clairen katsetta.

-

--- Risler on kunnon mies, jatkoi Claire, ja kun hän sai tietää, keltä

-hänen vaimonsa oli saanut kaiken loistoisuutensa...

-

--- Kuinka, sanoi Georges säikähtyen Hän tietää?...

-

--- Kaikki... vastasi Claire, alentaen äänensä. -- Onnetoin vaaleni,

-jupisi muutamia sanoja:

-

--- Silloinhan... sinä?

-

--- Oi! minä tiesin kaikki, ennen Risleriä. Eilen tultuani kotia,

-muistatkos, sanoin sinulle, että siellä, Savignyssa, olin kuullut

-hirmuisia asioita ja että olisin antanut, kymmenen vuotta elämästäni,

-ett'en olisi käynyt siellä.

-

--- Claire!...

-

-Hän tunsi itsessään kovan hellyyden, ja astui askeleen lähestyäkseen

-vaimoaan; mutta tämän kasvot olivat niin kylmät, niin surullisen

-päättävät, hänen epätoivonsa oli niin selvään kirjoitettu kovaan

-kylmäkiskoisuuteen koko hänen olennossaan, ett'ei Georges uskaltanut

-likistää häntä vasten sydäntään, kuten hän tahtoi, vaan kuiskasi

-hiljaa:

-

--- Anteeksi!... Anteeksi!...

-

--- Mielestäsi olen varmaan hyvin levollinen, sanoi miehuullinen

-vaimo; se on siksi, että eilen itkin kaikki kyyneleeni. Luulet ehkä:

-häviömme tähden; vaan siinä petyt. Niin kauan kuin ollaan nuoria ja

-voimakkaita, kuten me olemme, ei semmoiset velttoudet ole sallittuja.

-Me olemme varustetut kurjuutta vastaan, ja kestämme ottelun sen

-kanssa... En, siksi en itkenyt. Vaan itkin hävinnyttä onneamme, itkin

-sinua, itkin hurjuuden tähden, joka sai sinun hylkäämään ainoan

-todellisen ystäväsi...

-

-Hän oli kaunis puhuessaan sillä lailla, kauniimpi, kuin Sidonie

-koskaan oli ollut, hän -- puhtaan valon ympäröimänä, joka näkyi

-ylähältä lankeavan hänen päälleen heleän, pilvettömän taivaan

-kirkkautena, kun taas jälkimmäisen näppärät piirteet aina

-näyttivät saaneen loistonsa, vallattoman, kopean viehätyksensä

-jonkun pikku-teaatterin lamppupartaan teennäisestä valaistuksesta.

-Mitä muinoin kasvoissa oli ollut hiukan kylmää ja kankeata, sen

-elävyyttäneet levottomuudet, epäilykset, kaikki rakkauden kidutukset;

-ja, niinkuin kultaharkoilla ei ole arvonsa, ennen kuin rahan leima

-siihen on painettu, niin nämä kauniit naisen kasvotkin, murheen

-kuvasimen merkitsemät, olivat eilisestä saakka säilyttäneet

-lähtemättömän osoitteen, joka niiden kauneuden täydensi.

-

-Georges katseli häntä ihmetellen. Claire näytti hänestä elävämmältä,

-enemmän naiselta ja ihmeteltävältä kaiken eron ja esteiden tähden,

-jotka hän tunsi heidän välillään olevan. Tunnonvaivat, toivottomuus,

-häpeä, astuivat hänen sydämeensä samalla, kuin tämä uusi rakkaus, ja

-hän tahtoi ruveta polvilleen hänen eteensä.

-

--- Ei, ei, nouse ylös, sanoi hänelle Claire; jos tietäisit, mitä

-minulle muistutat, jos tietäisit, mitkä valheelliset kasvot, täynnä

-vihaa, olen nähnyt jalkojeni juuressa tänä yönä...

-

--- Oi! minäpä en valehtele... vastasi Georges vavisten... Claire,

-minä rukoilen, lapsemme nimessä...

-

-Silloin kolkutettiin ovelle:

-

--- Nousehan ylös. Näet sen hyvin, että elämä vaatii meitä... sanoi

-hän matalalla äänellä katkerasti hymyillen; sitte tiedusteli hän,

-mitä tahdottiin.

-

-Herra Risler pyysi herraa alas konttoriin.

-

--- Hyvä, vastasi hän, sanokaa, että tullaan. Georges astui askeleen

-mennäkseen, vaan Claire pysäytti hänet.

-

--- Ei, anna minun mennä. Hän ei saa sinua vielä nähdä.

-

--- Mut yhtä kaikki...

-

--- Niin, minä tahdon sen. Sinä et tiedä, kuinka harmissaan ja

-vihoissaan tuo poloinen on, jonka olette pettäneet. Olisitpa nähnyt

-hänen viime yönä puristelevan vaimonsa ranteita...

-

-Tämän lausui hän, katsellen Georgesia silmiin, häntä itseänsäkin

-hirvittävällä uteliaisuudella; mutta Georgesin mieli ei muuttunut, ja

-hän tyytyi vastaamaan:

-

--- Elämäni kuuluu tuolle miehelle.

-

--- Se kuuluu minulle myöskin; ja minä tahdon ett'et mene alas. Isäni

-talossa on ollut kylliksi häväistystä. Ajattelehan, että koko tehtaan

-tiedossa on, mitä on tapahtunut. Meitä väijytään, meitä vakoillaan.

-On tarvittu työnjohtajien koko voima panemaan tänään työ käymään,

-kääntämään nuo uteliaat katseet askareihinsa.

-

--- Mut minähän näyttäisin kätkeytyvän.

-

--- Ja olisipa niinkin! Semmoiset ne miehet ovat. He eivät peräydy

-suurimpien rikosten edessä; pettää vaimoaan, pettää ystävätään,

-mutta ajatus, että voitaisi syyttää heitä pelosta, se koskee

-heihin enemmän, kuin mikään... Muutoin, kuule. Sidonie on lähtenyt

-ainaiseksi pois, ja jos täältä lähdet, voin ajatella sinun menevän

-häntä tapaamaan.

-

--- Hyvä, minä jään, sanoi Georges... Minä teen kaikki, mitä tahdot.

-

-Claire meni alas Planuksen konttoriin.

-

-Nähdessään Risler vanhemman kävelevän edes takaisin, kädet selän

-takana, yhtä rauhallisena, kuin tavallisesti, ei olisi mitenkään

-voinut aavistaa, mitä kaikkia oli tapahtunut hänen elämässään

-eilisestä saakka. Mitä Sigismundiin tulee, niin säteili hän

-nähdessään tässä kaikessa, että maksu oli tehty määrätyllä ajalla ja

-yhtiön kunnia pelastettu.

-

-Rouva Fromontin tullessa hymyili Risler surullisesti ja pudisti

-päätään.

-

--- Ajattelin kyllä, että te tahdoitte tulla hänen sijastaan; mutta

-teidän kanssa minulla ei ole asioita päätettävänä. Minä tahdon

-välttämättä nähdä hänet, puhutella häntä. Me olemme suorittaneet

-maksun tänä aamuna, kovin on mennyt ohitse; vaan meidän on

-keskusteltava monista seikoista.

-

--- Risler hyvä, minä pyydän, odottakaa vielä vähän aikaa.

-

--- Miksikä, rouva Chorche? hetkeäkään ei ole hukattavana... Oi! minä

-arvaan, te pelkäätte minun joutuvan vihaan... Rauhoittukaa itse...

-rauhoittakaa hänet... Tiedättehän, mitä teille sanoin: kunnia on,

-joka on mielestäni ennen omaani, ja se on Fromontin kauppahuoneen.

-Minä olen sen häväissyt vikani kautta. Ennen kaikkia minun on

-korjattava paha, jonka olen tehnyt tai jota antanut tehdä.

-

--- Käytöksenne meitä kohtaan on ihmeteltävä, rakas Risler, minä

-tiedän sen hyvin.

-

--- Oi! rouva... jos te hänen käsittäisitte... se on pyhimys...

-sanoi Sigismund raukka, joka ei uskaltanut enää puhutella ystävätään,

-tahtoi ainakin todistaa hänelle tunnon vaivojaan.

-

-Claire jatkoi:

-

--- Vaan ettekö pelkää itseänne?... Ihmisvoimilla on rajansa... Ehkä

-nähdessänne sen, joka teille on niin paljo pahaa tehnyt...

-

-Risler tarttui hänen käsiinsä, katseli häntä silmien pohjaan

-vakavalla ihmettelemisellä:

-

--- Rakas olento, joka vaan puhuu pahasta, mikä minulle on tehty...

-Ette siis tiedä, että minä vihaan häntä yhtä paljo petoksestaan teitä

-kohtaan... Vaan semmoista ei minulla ole olemassakaan tällä hetkellä.

-Tässä on ainoastaan kaupanharjoittaja, joka tahtoo keskustella

-osakkaansa kanssa huoneen hyvästä. Tulkoon hän pelkäämättä, ja jos

-varotte jotakin pikaistumista minun puolestani, niin jääkäät meidän

-kanssamme. Minun ei tarvitse muuta, kuin nähdä entisen isäntäni

-tyttären muistaakseni sanani ja velvollisuuteni.

-

--- Minä uskon teitä, ystäväni, sanoi Claire, ja hän meni hakemaan

-miestään.

-

-Yhtymyksen ensimmäinen hetki oli kauhea. Georges oli kalpea,

-liikutettu, nöyrtynyt. Hän olisi sata kertaa ennemmin tahtonut seisoa

-tuon miehen pistoolin edessä, kahdellakymmenellä askeleella, odottaen

-tulta, kuin tulla hänen eteensä rankaisemattomana rikoksellisena

-ja olla pakotettu sovittamaan tunteensa porvarilliseen tyynyyteen

-puhellessa kauppaeduista ja asioista.

-

-Risler ei ollut häneen katsovinaan ja jatkoi kävelemistään pitkin

-askelin, puhellen:

-

---... Huoneellamme on kestettävänä hirveä taite... Olemme välttäneet

-vaaran tänään; vaan se ei ollut ainoa maksettava... Tuo kirottu

-keksintö on minut kauan vieroittanut asioista. Onneksi olen nyt

-vapaa ja voin käydä niihin käsiksi. Teidän myös on tekeminen samoin.

-Työ- ja virka-miehet ovat hiukan isäntien esimerkkiä. Ääretöintä

-huolimattomuutta ja leväperäisyyttä kaikkialla. Tänä aamuna,

-ensimmäisen kerran kokonaiseen vuoteen, ruvettiin työhön oikealla

-ajalla. Luotan siihen, että te panette kuntoon kaiken tämän. Minä

-taas ryhdyn piirustuksiini. Kuvamme ovat vanhettuneet. Uusia

-tarvitaan uusia koneita varten. Minä toivon paljo painimestani.

-Kokeet ovat onnistuneet paremmin, kuin luulinkaan. Sillä varmaan

-voimme korottaa kauppaamme. En ole puhunut teille siitä ennen, sillä

-tahdoin kummastuttaa teitä; mutta nyt ei ole enää mitään kummastuksia

-toisillemme tehtävänä. Eikö niin, Georges?

-

-Hänen äänessään oli niin pistelevän ironian osoite, että Claire

-vapisi, peläten puhkeamista; mutta hän jatkoi samaan tapaan:

-

--- Niin, luulenpa voivani vakuuttaa, että _Rislerin painin_ puolen

-vuoden kuluttua on tuottava oivallisia tuloksia. Mutta puoli

-vuotta on oleva kova aika. Meidän on supistaminen vaatimuksemme,

-vähentäminen menoamme, säästäminen, minkä vaan voimme. Meillä

-on ollut viisi piirustajaa, nyt on oleva vaan kaksi. Minä otan

-asiakseni, panemalla yötä lisäksi, että muiden poissaolo unohdetaan.

-Muutoin, tästä kuukaudesta lähtien luovun osastani yhtiössä. Minä

-nostan vast'edes palkkani työnjohtajana, kuin ennen, eikä muuta

-mitään.

-

-Fromont nuorempi aikoi sanoa jotakin, vaan hänen vaimonsa pidätti

-hänen, ja Risler vanhempi jatkoi:

-

--- Nyt en ole enää osakkaanne, Georges. Minä tulen olemaan jälleen

-apulaisena, josta minun ei olisi pitänyt koskaan luopua... Tästä

-päivästä on yhtiökirjamme peruutettu. Minä sen tahdon, ymmärrättehän,

-minä tahdon sen. Me jäämme siten toinen toisiamme kohtaan, siihen

-asti, kuin huone on vapautettu asioista ja minä voin... Mutta mitä

-minä nyt teen ei koske muihin, kuin minuun... Tätä minulla oli

-teille sanottavana, Georges. Teidän on toimekkaasti pitäminen huoli

-tehtaasta, teidät on nähtävä, on tunnettava isännän läsnäoloa,

-ja uskonpa, että kaikkien onnettomuuksiemme joukossa on vielä

-parannettaviakin.

-

-Äänettömyyden aikana, joka seurasi, kuului pyörien rytinää pihalla ja

-kahdet muuttovaunut seisattuivat portaiden eteen.

-

--- Pyydän anteeksi, sanoi Risler, että minun täytyy jättää teidät

-hetkeksi. Mutta tultiin hakemaan huutokaupalle vietäväksi, mitä

-minulla ylähällä on.

-

--- Kuinka! myöttekö huonekalunnekin? kysyi rouva Fromont.

-

--- Tietysti... kaikki... Minä palautan ne kauppahuoneelle. Ne ovat

-sen.

-

--- Mut se on mahdotointa, sanoi Georges... Min'en voi sitä sallia.

-

-Risler kääntyi vihastuneena.

-

--- Kuinka sanotte? Mitä ette voi sallia? Claire pysäytti hänen

-rukoilevalla liikkeellä.

-

--- Se on totta... se on totta... jupisi Georges; ja hän lähti ulos

-välttääkseen kiusausta antaa sydämensä vihdoin tulvata yli.

-

-Toinen kerros, oli autio. Palvelijat, jotka aamuselta olivat

-pois lähetetyt ja maksetut, olivat jättäneet talon semmoiseen

-epäjärjestykseen, kun se oli juhlan seuraavana päivänä; ja kyllä

-siellä olikin sellaisten paikkojen omituinen näkö, joissa vast'ikään

-on tapahtunut joku draama ja jotka ovat ikäänkuin kahden vaiheella

-päättyneiden ja tulossa olevien tapahtumien välillä. Auki olevat

-ovet, nurkkiin läjitetyt lattiapeitot, tarjottimet, täynnä

-laseja, illallisvalmistukset, katettu ja vielä koskematoin pöytä,

-tomu kaikilla huonekaluilla, punssin, lakastuneiden kukkien ja

-riisipuuterin sekainen haju, kaikki nuo seikat koskivat Risleriin

-hänen sisään astuessaan.

-

-Salissa oli kaikki mullin mallin: piano oli auki, sen nuotin

-kannattimelle oli levitetty bachanaali "Orpheuksesta Manalassa", ja

-heleät, poimutetut verhot, kaadetut, niin sanoakseni kauhistuneet,

-istuimet muistuttivat haaksirikkoon joutuneen laivan salongia

-hirveänä pelästyksen yönä, jolloin yht'äkkiä, keskellä juhlaa

-laivalla, huudetaan, että törmäys on särkenyt laivan kyljen ja että

-se vuotaa kaikkialta.

-

-Ruvettiin kantamaan alas huonekaluja.

-

-Risler katseli muuttoa kylmäkiskoisesti, ikäänkuin hän olisi ollut

-jonkun vieraan luona. Tuo loistoisuus, josta hän ennen oli ollut

-onnellinen ja ylpeä, vaikuttivat hänessä nyt voittamattoman inhon.

-Kuitenkin hän, astuessaan vaimonsa huoneesen, tunsi jonkinlaista

-epämääräistä mielenliikuntaa.

-

-Se oli iso suoja, verhottu siniseen, valkoisilla karikoilla

-peitettyyn satiniin nipuilla. Oikea kokottipesä. Siellä virui

-revittyjä ja rutistuneita tyllisepaluksia, nauhasolmuja ja

-tekokukkia. Kuvastimen edessä seisovat kynttelit olivat, palaneena

-loppuun, halaisseet kynttelijalkain torvet; ja vuode silkki

-karikkoineen rankisineen, suurine nostettuine ja syrjään vedettyine

-uutimineen, koskemattomana keskellä tuota mullistusta, näytti

-kuolleen vuoteelta, paraatisisijalta, jossa ei kukaan enää tulisi

-makaamaan.

-

-Rislerin ensimmäinen liike astuessaan sinne, oli hirvittävän vihan

-liike, halu syöstäytyä kaikkien noiden kalujen päälle, raastaa rikki

-kaikki, paloitella kaikki, musertaa kaikki. Ei mikään, näet, ole niin

-yhtä pitävä naisen kanssa, kuin hänen huoneensa. Poissa olevanakin

-hymyilee hänen kuvansa kuvastimista, jotka sitä ovat heijastaneet.

-Jotakin hänestä, hänen mielihajuaineistaan jääpi kaikkeen, johon

-hän koskettaa. Hänen asentonsa näkyvät sohvien pieluksista ja

-hänen hyörimistään kuvastimien ja toaletin ympärillä voi seurata

-mattojen kaavojen mukaan. Täällä muistutti Sidonieta etenkin hylly,

-täynnä lasten kapineita, vähäpätöisiä, pieniä kiinalais-teoksia,

-mikroskoopillisia viuhkoja, nukkiastioita, kullatuita kenkiä,

-pieniä paimen-poikia ja tyttöjä vastatusten, vaihdellen kiiltäviä

-ja kylmiä porsliini katseita. Se oli Sidonien sielu, tuo hylly, ja

-hänen ajatuksiaan, aina halpoja, vähäisiä, turhanpäiväisiä ja tyhjiä

-kuvasivat nuo mitättömyydet. Niin todellakin, jos viime yönä, kun

-Sidonie vielä oli hänen käsissään, Risler vimmassaan olisi musertanut

-tuon pienen hauraan pään, niin olisi hän siitä nähnyt vierivän esiin,

-aivojen asemasta, kokonaisen hyllykalujen mailman.

-

-Surullisena ajatteli mies parka näitä asioita vasaroiden jyskeessä

-ja muuttomiesten hälinässä, kun hänen takanaan kuului pieniä,

-sipsuttelevia ja arvonsatuntevia askeleita; ja näyttäytyi herra

-Chèbe, punaisena, hengästyneenä, salamoivana. Hän kohteli, kuin

-ainakin, vävyään korkealta:

-

--- Mitä tämä on! Mitä kuulen minä? Vai niin! olette siis muuttamassa?

-

--- Minä en muuta, herra Chèbe... vaan myön.

-

-Pikku mies hypähti, kuin kala kiehuvasta vedestä.

-

--- Myötte? Ja mitä niin?

-

--- Myön kaikki, sanoi Risler kumealla äänellä, katsomattakaan häneen.

-

--- Malttakaahan, vävyseni, malttakaahan hiukan mieltänne. Herra

-Jumala, en minä sano, että Sidonien käytös... Muutoin, minä en tiedä

-mitään. En ole koskaan tahtonut mitään tietääkään... Mutta, muistutan

-teille vaan arvoanne. Likaiset vaatteethan kotona pestään, piru vie!

-Kuka sitä nyt narriksi rupeaa, niinkuin te olette tehneet aamusta

-saakka. Näette, kaikki ihmiset ikkunoista katselevat, entä portilla

-sitte!... Koko kaupunkihan teistä on kertova, hyvä ystävä.

-

--- Sitä parempi. Häväistys on ollut julkinen, parannus on oleva

-julkinen myöskin.

-

-Tuo näennäinen tyyneys ja välinpitämättömyys kaikista hänen

-muistutuksistaan sai herra Chèben vimmaan. Hän muutti äkkiä

-puhetapansa ja rupesi puhumaan vävylleen vakavalla ja käskevällä

-äänellä, niinkuin puhutaan lapsille ja hulluille:

-

--- Niin! mutta teillä ei ole oikeutta viedä täältä mitään. Minä

-panen nimen-omaan vastaan, koko miehen voimallani, kaikella isän

-vallallani. Luuletteko, että minä annan teidän heittää lapseni

-keppikerjäläiseksi... Eipä vaan!... Eipä niinkään!... Kylliksi

-hullutuksia tässä jo. Ei mitään talosta enää ulos pääse.

-

-Ja herra Chèbe, suljettuaan oven, asettui sen eteen sankarimaisella

-liikkeellä. Niin, jumal'aut', tämähän koski hänen etujaan myöskin.

-Kun lapsensa kerran oli keppikerjäläisenä, kuten hän sanoi, niin

-ei hänenkään enää ollut rikkaan miehen päiviä vietettävä. Hän oli

-uljas tuossa asennossaan suuttuneena isänä; mutta ei hän siinä kauan

-pysynyt. Kaksi kättä, kaksi ruuvipenkkiä, tarttui hänen ranteihinsa,

-ja hän oli keskellä huonetta, jättäen oven vapaaksi muuttomiehille.

-

--- Chèbe, poikaseni, kuunnelkaa tarkkaan, sanoi Risler kumartuneena

-häntä kohti... En voi enää hillitä itseäni... Aamusta saakka olen

-pannut siihen viimeiset voimani; vaan paljoa ei tarvita, että vihani

-puhkeaa ilmi, ja onnetoin se, jonka yli se lankeaa... Minä voin

-tappaa kenen hyvänsä... Siis, menkää tiehenne pian...

-

-Näissä sanoissa oli semmoinen voima, ja tapa, jolla vävynsä häntä

-pudisteli puhuessaan, oli niin kaunopuhelias, että herra Chèbe oitis

-tuli vakuutetuksi. Hän jupisi anteeksi antamustakin. Varmaan oli

-Rislerillä oikeus tehdä niin. Kaikki kunnon ihmiset puoltaisivat

-häntä... Ja hän peräytyi, askelittain ovelle päin. Tultuaan sinne

-asti, kysyi hän arasti: jatkettaisiko rouva Chèben pientä eläkettä.

-

--- Kyllä, vastasi Risler, mutta sen yli elkää nousko koskaan, sillä

-nyt asemani ei ole täällä enää sama. Minä en ole kauppahuoneen osakas.

-

-Herra Chèbe siiristi hämmästyneet silmänsä, ja kasvonsa saivat

-tuommoisen heikkomielisen nä'ön, joka sai monen miehen uskomaan,

-ett'ei onnettomuus, joka häntä oli kohdannut, -- tiedättehän,

-ihan sama, kuin Orleansin herttuata -- ollutkaan vaan hänen oma

-keksimä kertomuksensa; mutta hän ei uskaltanut tehdä pienintäkään

-muistutusta. Vävynsä oli suorastaan muuttunut. Oliko se Risler, tämä

-tiikeri, joka pöyhisti karvojaan pienimmästäkin sanasta, eikä puhunut

-mistään vähemmästä, kuin murhasta.

-

-Hän puikki pois, sai ryhtinsä vasta portailta päästyään, ja kulki

-pihan poikki voittajan nä'öllä.

-

-Kun kaikki suojat olivat tyhjennetyt, kävi Risler niiden läpi vielä

-kerran, sitte otti hän avaimen ja meni Planuksen luo antaakseen sen

-rouva Georgesille.

-

--- Voitte antaa asunnon vuokralle, sanoi hän, siinä on lisä tuloja

-tehtaalle.

-

--- Entä te, ystäväni?

-

--- Oi! minä en suuria tarvitse. Rautavuode tuolla ylähällä

-lakkahuoneessa. Siinä on kylliksi kauppahuoneen palvelijalle. Sillä

-minä, minä kerron sen teille, tästä lähin en ole enää muuta kuin

-kauppa-palvelija.

-

-... Hyvä palvelija, näet, valpas ja luotettava, josta teidän ei ole

-valittaminen, sen minä vannon.

-

-Georges, joka tarkasteli laskuja Planuksen kanssa, tuli niin

-liikutetuksi kuullessaan tuon poloisen siten puhuvan, että hän tuota

-pikaa heitti paikkansa. Nyyhkytykset tukehduttivat häntä. Claire oli

-myöskin hyvin liikutettu, ja lähestyen Fromontin kauppahuoneen uutta

-palvelijaa, sanoi hän:

-

--- Risler, kiitän teitä isäni nimessä.

-

--- Häntä olen koko ajan ajatellut, vastasi tämä yksinkertaisesti.

-

-Tällä hetkellä astui ukko Akilles sisään, tuoden postia.

-

-Risler otti kirjekasan, aukaisi ne yksittäin rauhallisesti, ja antoi

-sen mukaan Sigismundille.

-

--- Kas tässä tilaus Lyonista... Miksi ei ole vastattu Saint-Etienneen?

-

-Hän antautui kaikin voimin asioihin, ja siinä oli hänellä ymmärryksen

-selkeys, joka tuli juuri tuosta ikuisesta mielenjännityksestä kohti

-lepoa ja unhotusta.

-

-Yht'äkkiä, noiden suurien kirjekuorien joukossa, jotka olivat

-toiminimellä merkityt ja joiden paperi, kokoonpano tuntui

-kauppakonttorilta, kiireiseltä lähetykseltä, näki hän yhden

-pienemmän, huolellisesti suljetun, joka niin kavalasti oli pujahtanut

-muiden sekaan, ett'ei hän sitä alussa ollut huomannutkaan. Hän tunsi

-hyvin tuon hienon, harvan, vakavan käsialan. "_Herra Rislerille. --

-Yksityisesti_." Se oli Sidonien käsiala. Sen nähdessään tunsi hän

-samaa itsessään kuin ylähällä hänen huoneessaan.

-

-Koko hänen rakkautensa, koko hänen vihansa petettynä miehenä nousi

-hänen sydämeensä suuttumuksen voimalla, joka synnyttää murhaajia.

-Mitä kirjoitti tämä hänelle? minkä valheen hän oli vielä keksinyt?

-Hän oli auaista kirjeen, vaan pysähtyi. Hän käsitti, että, jos sen

-lukisi, olisi hänen uljuutensa lopussa; ja, kumartuen kohti rahaston

-hoitajaa:

-

--- Sigismund, ukkoseni, sanoi hän hänelle hiljaa, tahdotko tehdä

-minulle palveluksen?

-

--- Totta kai!... virkkoi kelpo mies innossaan. Hän oli kovin

-onnellinen kuullessaan ystävänsä puhuttelevan häntä suopealla

-äänellään.

-

--- Tässä, näet, kirje minulle, jota nyt en tahdo lukea. Olen varma,

-että se estäisi minua ajattelemasta ja elämästä. Säilytäthän sen

-minulle, ja sitte tämän...

-

-Hän veti taskustaan pienen huolellisesti sidotun kääryn, jonka hän

-kurotti ristikon läpi.

-

--- Siinä on kaikki, mitä minulla jäljellä menneestä ajasta, mitä

-minulla on jäljellä tuosta naisesta... Olen päättänyt olla näkemättä

-häntä tahi mitään, joka muistuttaa häntä, ennenkuin toimeni täällä on

-päättynyt, jo ihan päättynyt... Minä tarvitsen ajatukseni kokonaan,

-ymmärräthän... Sinä olet maksava Chèbeläisten korot... Jos _hän_

-itse jotakin pyytää, niin anna hänelle tarpeelliset... Vaan elä puhu

-minulle hänestä koskaan... Ja pidä tämä tallella, siksi kuin ne

-sinulta jälleen pyydän.

-

-Sigismund sulki kirjeen ja kääryn salaiseen laatikkoon pöydässään

-muiden arvopaperien joukkoon. Oitis rupesi Risler tarkastamaan

-kirjevaihtoaan; mutta koko ajan näki hän silmissään hienoja

-kirjaimia, pienen käden piirtämiä, käden jota hän usein ja tulisesti

-oli puristanut vasten sydäntään.

-

-

-

-

-V.

-

-Café chantant.

-

-

-Sepä harvinainen ja tunnollinen mies, tuo Fromontin huoneen uusi

-kauppapalvelija!

-

-Joka päivä oli hänen lamppunsa ensiksi sytytetty ja viimeiseksi

-sammutettu tehtaan ikkunoissa. Hänelle oli toimitettu ylirakennuksessa

-pieni huone aivan siihen tapaan, kun hänellä ennen oli ollut Franssin

-kanssa, oikea luostarikammio, jossa oli rautavuode ja valkoinen

-puupöytä hänen veljensä kuvan alla. Elämänsä oli yhtä toimekas,

-säännöllinen ja eristetty, kuin ennen aikaan.

-

-Hän teki työtä lakkaamatta jo oli uudistanut ateriansa vanhassa

-pienessä maitotalossaan. Mutta, voi! nuoruus, i'äksi kadonnut

-toivo ovat vieneet viehätyksen kaikilta näiltä muistoilta. Onneksi

-oli hänellä vielä jälellä Frans ja rouva Chorche, kaksi ainoata

-olentoa, joita hän voi ajatella ilman surua. Rouva Chorche oli

-aina läsnä, piti tarkkaa huolta hänestä, lohdutti häntä ja Frans

-kirjoitti hänelle usein, puhumatta, näet, koskaan mitään Sidoniesta.

-Risler ajatteli, että joku oli hänelle ilmoittanut tapahtuneista

-onnettomuuksista, ja hän karttoi myöskin kirjeessään kaikellaisia

-viittauksia tuohon aineesen. "Oi, kunhan voin saada hänet tänne!"

-Hänen unelmansa, hänen ainoa kunnianhimonsa oli: kohottaa tehtaan

-asiat ja kutsua veljensä.

-

-Sillä välin seurasivat päivät toisiaan hänelle aina yhtäläisinä

-kaupan toimellisessa pauhussa ja hänen surunsa sydäntä särkevässä

-yksinäisyydessä. Joka aamu meni hän alas, kulki työhuoneiden läpi,

-missä syvä kunnioitus, jonka hän herätti, ankarat ja äänettömät

-kasvonsa olivat palauttaneet hetkeksi häirityn järjestyksen. Alussa

-oli paljo jaariteltu, ja eri tavoin selitetty Sidonien lähtö.

-Mitkä sanoivat hänen paenneen rakastajan kanssa, mitkä Rislerin

-hänen ajaneen pois. Se, joka eksytti kaikki arvelut, oli molempien

-osakasten asema toisiinsa, nyt yhtä luonnollinen kuin ennenkin.

-Toisinaan yhtä hyvin, kun he puhelivat kahden kesken konttoorissa,

-säpsähti Risler yht'äkkiä Hän ajatteli, että nuo silmät, jotka olivat

-hänen edessään, tuo suu, nuo kasvot olivat valehdelleet hänelle

-tuhansin muodoin.

-

-Silloin teki hänen mieli hypätä tuon kurjan kimppuun, tarttua

-hänen kulkkuunsa, kuristaa hänet säälittä; mutta ajatuksensa rouva

-Chorchesta pidätti hänen aina. Olisiko hän vähemmin miehuullinen,

-vähemmin herra itsensä yli, kuin tuo nuori vaimo!?... Ei Claire, ei

-Fromont, eikä kukaan aavistanut, mitä hänessä liikkui. Tuskin voi

-hänen käytöksestään arvata jonkinlaista kankeutta, taipumattomuutta,

-joka ei ollut omaansa hänelle. Nyt vaikutti Risler vanhempi

-kunnioitusta ja pelkoa työmiehiin; ja ne heistä, joihin ei koskeneet

-hänen yhdessä yössä harmentuneet hiuksensa, kurtistuneet ja

-vanhentuneet piirteensä, vapisivat hänen omituisen katseensa edessä,

-katseen, mustan sinertävän kuin teräs. Aina ennen hyvin hyvä, lempeä

-työmiehiä kohtaan, oli hän nyt käynyt pelättäväksi pienimmästäkin

-sääntöjen rikkomisesta. Näytti, kuin hän olisi kostanut jotakin

-mennyttä velttoutta, jota kohtaan hän syytti itsensä sokeaksi ja

-rikokselliseksi.

-

-Todellakin ihmeellinen tuo Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.

-

-Kiitos hänen, oli tehtaan kello, huolimatta vanhan ja särkyneen

-äänensä räminästä, hyvin pian astunut entiseen arvoonsa; ja se, joka

-johdatti kaikkia, kielsi itseltään pienimmänkin lohdutuksen. Raitis,

-kuin oppipoika, antoi hän kolme neljättä osaa palkastaan Planukselle

-Chèbeläisten eläkerahoiksi, vaan heistä ei hän koskaan tiedustellut.

-Kuun viimeisenä päivänä kävi pikku mies säännöllisesti noutamassa

-pienet tulonsa, jäykkänä ja mahtavana Sigismundia kohtaan, kuten

-palveluksissa olevan koronsaajan tuleekin. Rouva Chèbe oli koettanut

-päästä vävynsä luo, jota hän surkutteli ja rakasti; mutta hänen

-shaalinsa ilmestyminen vaan portilla sai Sidonien miehen pakenemaan.

-

-Koko tuo rohkeus, jolla hän varusti itsensä, oli, näet, paljoa

-enemmän näennäinen, kuin todellinen. Muisto vaimostaan ei jättänyt

-häntä koskaan. Kuinka oli hänen käynyt? Mitä teki hän? Hän oli

-melkein vihoissaan Planukselle, ett'ei tämä hänestä puhunut. Kirje,

-etenkin, kirje, jota hänellä ei ollut rohkeutta au'aista, huoletti

-häntä. Hän ajatteli sitä alinomaa. Oi, jos hän olisi uskaltanut

-pyytää sitä Sigismundilta.

-

-Kerran oli kiusaus liian kova. Hän oli yksinään alahalla konttorissa.

-Vanha rahastonhoitaja oli mennyt suurukselle ja vastoin tavallisuutta

-jättänyt avaimen laatikkoon. Risler ei voinut vastustaa. Hän aukaisi,

-etsi, nosteli papereita. Kirjettä siellä ei ollut enää. Sigismund

-oli varmaan lukinnut sen vielä huolellisemmin, kentiesi aavistaen

-sitä, mitä nyt juuri tapahtui. Toden teolla ei Risler suuttunut tästä

-vastuksesta, sillä hän tunsi hyvin, että jos hän olisi löytänyt

-kirjeen, niin hän olisi, kadottanut toimekkaan mielen malttinsa,

-jonka hän niin suurella vaivalla oli päällensä ottanut.

-

-Koko viikko kului vielä hyvin. Olo kävi laatuun kauppahuoneen

-tuhansien huolien tähden, vaikka se oli niin väsyttävä, että Risler,

-yön tultua, vaipui vuoteelleen, kuin tajunnotoin läjä. Mutta

-sunnuntai oli hänestä pitkä ja tuskallinen. Hiljaisuus pihalla ja

-autiossa työhuoneessa aukaisi hänen aatoksilleen avaramman alan. Hän

-koetti tehdä työtä, mutta muiden työn kiihoitus puuttui häneltä.

-Hän yksin oli työssä tuossa suuressa lepäävässä tehtaassa, jonka

-huokuminenkin oli lakannut. Loirot olivat kiinni, ikkunat suljetut,

-tyhjällä pihalla koiransa kanssa leikkivän ukko Akilleen ääni, kaikki

-puhui hänelle yksinäisyydestä. Ja kaupungin osa teki häneen saman

-vaikutuksen. Avaroilla kaduilla, joilla kävelijät olivat rauhallisia

-ja vähälukuisia, soi ehtookello alakuloisesti, ja toisinaan kaiku

-parisilaisesta touhusta ja ohikulkevista pyöristä, myöhästynyt

-positiivi, leivosmyöjän kalkkare keskeytti hiljaisuuden, ikäänkuin

-sitä lisätäkseen vielä.

-

-Risler etsi kukka- ja lehti-kaavoja, ja kun hän sillä välin ohjasi

-kynäänsä, karkasi hänen ajatuksensa, joka ei löytänyt siinä kylliksi

-toimialaa, palasi entiseen onneen, unohtumattomiin tapauksiin, kärsi

-tuskaa ja, jälleen takaisin tullessaan, kysyi onnettomalta unissa

-kävelijältä, joka yhä istui pöytänsä ääressä: "Mitä olet tehnyt

-poissa ollessani?" Oi! Hän ei ollut mitään, tehnyt.

-

-Voi, noita pitkiä, ikäviä, hirmuisia sunnuntaita! Ajatelkaa,

-että tuohon kaikkeen sekaantui hänen sielussaan kansan käsitys

-joutopäivistä, tuosta hyvästä levosta, jolloin saadaan voimia ja

-miehuutta. Jos hän olisi mennyt ulos, olisi hän, nähdessään jonkun

-työmiehen, lapsensa ja vaimonsa 'seuraamana', ruvennut itkemään,

-mutta hänen suljetuksissa eläminen antoi hänelle muita kärsimyksiä

-erakon epätoivoa, heidän hirveitä huolia, kun Jumala, jolle itsensä

-ovat pyhittäneet, ei vastaa heidän uhriinsa. Sillä Rislerin Jumala

-oli työ, ja koska hän siinä ei enää löytänyt rauhoitusta eikä valoa,

-ei hän siihen enää uskonut, vaan kirosi sitä.

-

-Usein näinä taistelun hetkinä aukeni piirustussalin ovi hiljaa,

-ja Claire Fromont näyttäytyi. Miesparan yksin olo noina pitkinä

-sunnuntain jälkeen puolen päivinä kävi häntä sääliksi, ja hän tuli

-pikku tyttöineen pitämään Rislerille seuraa, tietäen kokemuksesta

-mitä puheliaisuutta on lasten suloudessa. Tytti, joka nyt käveli,

-laskeutui äitinsä sylistä juostaksensa ystävänsä luo. Risler kuuli

-nuo pienet, nopeat askeleet. Hän tunsi keveän hengityksen takanaan,

-ja kohta vaikutti se häneen virkistävästi ja levottavasti. Tyttö

-laski niin lempeästi pienet pulleat käsivartensa Rislerin kaulan

-ympäri, nauroi somasti ja ilman syytä ja suuteli häntä kauniilla

-huulillaan, jotka eivät olleet koskaan valehdelleet. Claire Fromont,

-seisoen oven takana, hymyili, katsellessaan heitä.

-

--- Risler hyvä, sanoi häh, käykää hiukan puutarhaan... te teette

-liika paljon työtä. Tulette sairaaksi.

-

--- En, en, rouva... päinvastoin... työ se minut pelastaakin... Se

-estää minua ajattelemasta...

-

-Sitte pitkän vaitiolon jälkeen, jatkoi hän:

-

--- Näette, Risler hyvä, pitää koetella unhottaa. Risler pudisti

-päätään.

-

--- Unhottaa... Onko se mahdollista?... asioita löytyy, jotka ovat

-voimia ylempänä. Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta.

-

-Melkein aina sai hänet lapsi vihdoin viimein puutarhaan. Väkisenkin

-oli lyötävä palloa tai leikittävä hiekassa hänen kanssaan; mutta

-kumppalinsa kömpelyys ja välinpitämättömyys koski kohta tyttiin.

-Silloin oli hän rauhassa, tyytyen kävelemään vakavasti puksipuiden

-välissä, käsi kädessä ystävänsä kanssa. Hetken kuluttua, ei Risler

-enää ajatellutkaan hänen läsnäoloaan; mutta, hänen aavistamattakaan,

-omasi tuo pieni lämmin käsi magneetillisen voiman sulostuttamaan

-hänen loukattua sieluaan.

-

-Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta!...

-

-Claire parka tiesi siitä myöskin jotakin; sillä hän ei ollut

-niitäkään unhottanut, huolimatta rohkeudestaan ja käsitteestä, jonka

-hän oli tehnyt velvollisuudestaan. Hänestä, niinkuin Risleristäkin,

-oli keskuus, jossa hän eli, alituisena muistutuksena hänen

-kärsimyksistään. Säälittä aukaisivat esineet, jotka häntä ympäröivät,

-hänen haavansa, joka oli umpeen kasvamaisillaan. Portailla,

-puutarhalla, pihalla, kaikilla noilla aviorikoksen äänettömillä

-todistajilla ja osallisilla oli joina kuina päivinä leppymätöin

-näkö. Huolenpitokin ja varovaisuus, jota hänen miehensä käytti

-säästääkseen häneltä tuskallisia muistoja, kiihkonsa olla iltaisin

-enää ulkona käymättä ja kertoa tekemistään matkustuksista kaupungilla

-muistuttivat vaan paremmin hänen rikostaan. Clairen teki toisinaan

-mieli pyytää häntä, sanoa hänelle: "Elä tee liiaksi..." Usko hänessä

-oli murrettu, ja kauhea kärsimys, kuten papilla, joka epäilee ja

-kuitenkin tahtoo pysyä uskollisena valalleen, ilmaisi itsensä hänen

-katkerassa hymyssään, kylmässä lempeydessään, vaan koskaan ei hän

-valittanut mitään.

-

-Georges oli hyvin onnetoin. Hän rakasti nyt vaimoaan, jonka ylevä

-luonne oli hänen voittanut. Tässä rakkaudessa oli ihmettelyä, ja

-miksikä ei sanoa sitä! Clairen murhe oli hänestä veikistelemisen

-sijasta, jota ei hänen luonteessaan ollut löytynyt, ja joka aina

-oli ollut hänessä puute hänen miehensä silmissä. Georges oli noita

-omituisia miehen tyyppejä, jotka rakastavat valloituksia. Oikullinen

-ja kylmä Sidonie oli tuon nurjan sydämen mukainen. Jätettyään hänet

-hellän jäähyvästin jälkeen, tapasi Georges hänet seuraavana päivänä

-kylmäkiskoisena, muistamattomana, ja tuo ikuinen tarve palauttaa

-hänet entiselleen oli hänessä todellisen rakkauden sijassa. Tyyni

-lempi väsytti häntä, niinkuin merimiehiä purjehdus ilman myrskyä.

-Tällä kertaa, oli hän ollut vaimoineen hyvin lähellä haaksirikkoa;

-ja vieläkään ei vaara ollut tykkänään ohi. Hän tiesi, että Claire

-oli vieroittunut hänestä, oli kokonaan lapsen oma, joka tästä lähin

-oli ainoa side heidän välillään. Tämä etäisyys teki Clairen hänestä

-vielä kauniimmaksi, haluttavammaksi; ja häntä jälleen omistaakseen

-käytti Georges kaikkea houkutustaitoaan. Hän tunsi, kuinka se oli

-vaikeata ja ett'ei hänellä ollut tekemistä halvan sielun kanssa.

-Kuitenkaan hän ei ollut epätoivossa. Toisinaan, pohjalla tuon leppeän

-ja nä'öltään niin järkähtämättömän katseen, joka katseli hänen

-ponnistuksiaan, näkyi hämärä valo lupaavan hänelle toivoa.

-

-Mitä Sidonieen koskee niin ei hän ajatellut häntä enää. Ja elköön

-ihmeteltäkö tätä äkkinäistä siveellistä taitetta. Noilla molemmilla

-pintapuolisilla olennoilla ei ollut mitään, joka olisi syvemmältä

-voinut sitoa heidät toisiinsa. Georges oli kykenemätöin tuntemaan

-kestäviä vaikutuksia, ell'ei ne lakkaamatta uudistuneet; Sidonie

-puolestaan ei voinut herättää niitäkään lujempaa tai ylevämpää. Se

-oli tuommoista kokotti- ja teikari-rakkautta, turhamielisyyden ja

-suuttuneen itserakkauden synnyttämää, joka ei herätä uskollisuutta

-eikä lujuutta, vaan traagillisia seikkailuja, kaksintaisteluja,

-itsemurhia, joista melkein aina palaa entiselleen ja palaa

-parannettuna. Kentiesi, Georges, jos hän olisi vielä nähnyt, olisi

-uudelleen langennut; mutta paon tuuliainen oli vienyt Sidonien liika

-nopeasti ja liika kauas, että palaus olisi ollut mahdollinen. Kaikin

-tavoin oli hänelle lohdutus voida elää valehtelematta; ja uusi

-elämänsä, jota hän vietti työssä ja kieltäymyksessä, onnistuminen

-kaukaisena tarkoitusperänä, ei häntä kyllästyttänyt. Onneksi; sillä

-kauppahuoneen korottamista varten ei molempien osakasten miehuus ja

-tahto ollut liikaa.

-

-Se vuoti kaikkialta tuo onnetoin Fromontin kauppahuone. Myöskin ukko

-Planus vietti vielä hyvin pahoja öitä, maksupäivän painajaisen ja

-pikku Sinimiehen kamalan ilmestymisen kiusaamana. Mutta säästämällä

-saatiin aina kaikki maksetuiksi.

-

-Kohta työskenteli tehtaalla neljä Rislerin paininta, lopullisesti

-kuntoon saatuina. Tämä herätti liikettä seinäpaperikaupassa. Lyon,

-Caen, Rixheim, teollisuuden suuret keskukset olivat hyvin huolissaan

-tuon ihmeellisen "kiertävän ja kaksitoistakulmaisen" takia. Sitte

-eräänä kauniina päivänä tulivat Prochassonilaiset, tarjoten kolme

-sataa tuhatta francia saadakseen vaan jakaa patentti oikeutta.

-

--- Mitä on tehtävä?... kysyi Fromont nuorempi Risler vanhemmalta.

-

-Tämä kohotti olkapäitään välinpitämättömästi:

-

--- Tehkää, mitä tahdotte... Se ei minuun; kuulu. Minä olen vaan

-kauppapalvelija.

-

-Lausuttuna kylmästi, ilman vihaa, koski tämä sana Fromontin

-ajattelemattomaan iloon ja muistutti hänelle aseman tärkeyttä, jonka

-hän aina oli unhottaa.

-

-Kuitenkin, ollessaan kerran yksin rakkaan rouva Chorchensa kanssa,

-neuvoi hänelle Risler olla hyväksymättä Prochassonilaisten

-tarjoumusta.

-

--- Odottakaa... elkää kiirehtikö. Myöhemmin myötte te enemmästä.

-

-Hän ei puhunut, kuin heistä tässä asiassa, joka niin kunniakkaasti

-koski hänen itseensä. Näkyi, että hän edeltäpäin erotti itsensä

-heidän tulevaisuudesta.

-

-Sillä välin karttui tilauksia kosolta. Paperin ominaisuus ja

-teon helppouden tähden alennettu hinta teki kaiken kilpailun

-mahdottomaksi. Epäilemättä olivat Fromontilaiset saavat äärettömät

-varat. Tehtaalla oli taas entinen kukoistava näkönsä ja mehiläispesän

-tapainen kova kihinänsä. Liikkeessä olivat kaikki rakennukset,

-joita sadat työmiehet täyttivät. Ukko Planus ei nostanut enää

-nokkaansa pöydästään; pienestä puutarhasta nähtiin hänen istuvan

-kumarruksissaan suurien kauppakirjojensa ääressä, piirrellen komeihin

-numeroriveihin _Painimen_ tulot.

-

-Risler työskenteli myöskin ilman huvitusta, levähdystä. Palannut

-vauraus ei muuttanut ollenkaan hänen tapojaan elää suljettuna

-huoneessaan; ja talon viimeisen kerroksen ikkunasta, sieltä kuuli

-hän koneidensa uutteran paukkinan. Eikä hän siitä ollut vähemmin

-synkeä taikka hiljainen Kerran kuitenkin saatiin tehtaalla tietää,

-että _Painin_, jota yksi kappale oli laitettu Manchesterin suureen

-näyttelyyn, oli saanut kultamitalin, menestyksensä lopullisen

-vahvistuksen. Rouva Georges kutsui Rislerin puutarhaan aamiais

-aikaan, ja tahtoi itse kertoa hänelle tämän uutisen.

-

-Sillä erää lievensi ylpeyden hymy hänen vanhoja synkistyneitä

-kasvojaan. Keksijän mielihyvä, ylpeys kunniastaan ja etenkin ajatus

-voivansa oivasti korjata vaimonsa, kauppahuoneelle saattaman vaurion,

-tuottivat hänelle hetkeksi todellista onnea. Hän puristi Clairen

-kättä ja jupisi kuin muinoin onnellisina päivinä:

-

--- Minä olen tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen...

-

-Vaan mikä ero lauselmissa! Tämä oli sanottu ilman innostusta, ilman

-toivoa, tyytymyksellä täytetystä työstä, eikä muuta.

-

-Kello soitti työväen kokoon, ja Risler meni rauhallisesti ylös

-ryhtyäkseen työhönsä, kuin muinakin päivinä.

-

-Hetkisen kuluttua tuli hän takaisin. Yhtä kaikki, oli tämä uutinen

-häntä enemmän liikuttanut, kuin hän tahtoi sitä näyttääkään. Hän

-harhaeli puutarhassa, kuljeskeli rahaston ympärillä, surullisesti

-hymyillen ukko Planukselle ikkunaan.

-

--- Mikä hänen on? ajatteli itsekseen vanha mies... Mitä hän minulta

-tahtoo.

-

-Vihdoin, iltasella, konttoria suljettaissa, päätti Risler astua

-rahastoon ja puhutella häntä:

-

--- Planus ukkoseni, minä tahtoisin... Hän epäröi hiukan:

-

--- Minä tahtoisin, että antaisit minulle... kirjeen, tiedäthän, tuon

-pienen kirjeen ja kääryn.

-

-Sigismund katseli häntä hämmästyen. Yksinkertaisuudessaan oli hän

-luullut, ett'ei Risler enää ajatellutkaan Sidonieta ja että hän oli

-hänen kokonaan unhottanut.

-

--- Kuinka!... sinä tahdot?...

-

--- Noh, kuule, olenhan minä sen hyvin ansainnut. Voinhan nyt niukan

-ajatella itseänikin. Olenhan kylliksi muita ajatellut.

-

--- Sinä olet oikeassa sanoi Planus. Siis, kas mitä me teemme.

-Kirje ja kääry ovat kotonani. Montrougessa. Jos tahdot, menemme

-yhdessä päivällistä syömään Palais-Royal'iin, muistat, niinkuin

-ennen vanhaan. Minä nyt kestitsen... Kastelemme mitalisia vanhalla

-viinillä, jollakin hienolla!.. Sitte mennään kotiini. Saat kapineesi;

-ja jos on liian myöhä mennäksesi kotia, niin neiti Planus, sisareni,

-tekee sinulle vuoteen ja makaat meillä... Siellä on hyvä olla...

-maalla... Huomenaamuna, kello seitsemän, palaamme yhdessä tehtaasen

-ensimmäisellä omnibuksella... Niin, maamieheni, tee mulle se hyvä.

-Muuten luulen, että aina olet vihoissasi vanhalle Sigismundillesi...

-

-Risler suostui. Hän ei ajatellut ollenkaan mitalinsa harjakaisia,

-vaan kuinka sai auaista muutamia hetkiä aikasemmin pienen kirjeen,

-jota lukemaan hän vihdoin oli voittanut oikeuden.

-

-Oli pukeutuminen. Se oli koko juttu, sillä kuusi kuukautta oli hän

-käynyt työmekossaan. Ja sepä tapahtuma tehtaalla. Rouva Fromontille

-ilmoitettiin oitis:

-

--- Rouva, rouva... Nähkää herra Risler menee ulos.

-

-Claire katseli häntä ikkunoistaan; ja tuo surun köyristämä iso

-vartalo, joka nojasi Sigismundin käsivarteen, teki häneen syvän

-omituisen liikutuksen, jota hän aina muisti lähin.

-

-Kadulla tervehtivät ihmiset Risleriä mielihyvällä. Tuo "hyvä päivä"

-yksistään lämmitti hänen sydäntään. Hyväntahtoisuutta hän oikein

-tarvitsikin! Mutta rattaiden pauhina huumasi häntä hiukan:

-

--- Päätäni pyörryttää...sanoi hän Planukselle.

-

--- Nojaa minuun vanha mies... elä pelkää.

-

-Ja kelpo Planus astui suorana, taluttaessaan ystävätään omituisella

-ylpeydellä, kuten Etelän talonpoika kantaessaan kylänsä pyhimystä.

-

-Vihdoin saapuivat he Palais-Royaliin.

-

-Puutarha oli täynnä väkeä. Sinne tultiin soitantoa kuulemaan;

-tomussa ja tuolien kolinassa, koki kukin päästä istumaan. Molemmat

-ystävät menivät heti ravintolaan välttääkseen tuota hälinää. He

-asettuivat suureen saliin ensimmäisessä kerroksessa, josta näkyy

-puiden vihanta, kävelijät ja vesisuihkut keskellä alakuloisia

-kukkasarkoja. Sigismundista se oli loistoisuuden ihanne, tämä

-ravintolan sali, kultaa kaikkialla, kuvastimien ympärillä, ruunuissa

-ja aina seinäpapereihin saakka. Valkoinen pyyhe, pienet Leipäpalat,

-päivällislista määrättyine hintoineen täytti hänen ilolla.

-

--- Meidän on hyvä olla, eikö niin?... sanoi hän Rislerille.

-

-Sitte ihmetteli hän jokaista tämän puolen kolmatta francin aterian

-ruokalajia ja täytti väkisen ystävänsä lautasen:

-

--- Syöhän tätä... se on hyvää.

-

-Toinen, huolimatta halustaan tehdä kunniaa pidoille, näytti

-mietiskelevän ja katselevan yhä ulos ikkunasta.

-

--- Muistatko, Sigismund?... virkkoi hän hetken perästä.

-

-Vanha rahaston hoitaja, aina entisissä muistoissaan Rislerin tulosta

-tehtaasen, vastasi:

-

--- Totta kai minä sen muistan!... Ensimmäisen kerran, kun söimme

-yhdessä Palais-Royalissa, oli helmikuussa 46, jona vuonna

-toimitettiin kaavalaudat tehtaalle.

-

--- Eipä... minä tarkoitan kolme vuotta sitte... Tuolla, vastapäätä,

-me söimme sinä kuuluisana iltana.

-

-Ja hän osoitti hänelle Vefourin salin ikkunoita, joita mailleen

-menevä aurinko valaisi, kuni ruunu hääateriassa.

-

--- Kah, se on totta... jupisi Sigismund hiukan hämillään. Mikä

-onneton aatos oli saanut hänen tuomaan ystävänsä paikkaan, joka

-muistutti hänelle niin ikäviä asioita.

-

-Risler, joka ei tahtonut tehdä ateriaa surulliseksi, nosti nopeasti

-lasinsa.

-

--- Siis! terveydeksesi, vanha kumppalini.

-

-Hän koetti kääntää pois puhelun. Mutta hetken kuluttua hän itse

-saattoi sen jälleen samaan esineesen, ja hiljaa, ikäänkuin

-häpeissään, kysyi hän Sigismundilta:

-

--- Oletko häntä nähnyt?

-

--- Vaimoasi?... En, en koskaan.

-

--- Ei... ei mitään.

-

--- Mutta sitte, olet varmaan hänestä kuullut. Mitä hän on tehnyt

-näiden kuuden kuukauden kuluessa? Asuuko hän vanhempainsa kanssa?

-

--- Ei.

-

-Risler vaaleni.

-

-Hän oli toivonut, että Sidonie palaisi äitinsä luo, ja tekisi työtä,

-kuin hänkin, unhottaakseen ja sovittaakseen. Hän oli usein ajatellut,

-että hän sen mukaan, mitä saisi Sidoniesta kuulla, kun hänellä olisi

-oikeus hänestä puhua, järjestäisi tulevan elämänsä, ja tuommoisessa

-kaukaisessa, unelman tapaisessa, epätietoisessa tulevaisuudessa oli

-hän toisinaan elävinään Chèbeläisten kanssa jossakin maan perällä,

-missä ei mikään muistuttanut entistä häpeää. Se ei ollut mikään

-ehdotelma, totta se; mutta se oli syvällä hänen mielessään, ikäänkuin

-toivona ja sinä tarpeena, joka löytyy kaikissa olennoissa onnessa

-korjautuakseen.

-

--- Onkos hän Parisissa?... kysyi Risler vähän aikaa mietittyään.

-

--- Ei... Hän lähti kolme kuukautta sitte. Eikä tiedetä, minne hän on

-mennyt.

-

-Sigismund ei lisännyt, että hän oli lähtenyt Cazaboninsa kanssa,

-jonka nimellä hän nyt kävi, että he kulkivat yhdessä maakunnan

-kaupungeita, että hänen äitinsä oli epätoivossa, ei nähnyt häntä

-enää, eikä kuullut hänestä muuta kuin Delobellen kautta. Sigismund

-ei luullut tarpeelliseksi mainita tästä mitään, ja viimeisen sanansa

-jälkeen: "Hän lähti," vaikeni hän.

-

-Risler puolestaan ei uskaltanut kysyä mitään enää.

-

-Heidän siinä istuessa vastatusten, jotenkin hämillään pitkästä

-äänettömyydestä, alkoi sotaväen soitto kaikua puutarhan puiden alla.

-Soitettiin yhtä noista italialaisista opera-uvertyyreistä, jotka

-näkyvät tehdyiksi soitoksi taivasalla yleiskävelyjä varten ja joiden

-monilukuiset säveleet sekaantuvat, nousten ilmoille, pääskysten

-sirkutukseen ja vesisuihkujen helmiheittoon. Räikeät torvet

-ylentävät kyllä haalean vienoa suloutta noina kesäpäivien ehtoina,

-jotka ovat niin uuvuttavat, niin pitkät Parisissa; näkö kuuleekin

-vaan niitä. Etäinen pyörien tärinä, leikkivien lasten huudot,

-kävelijöiden askeleet hälvenevät näihin heleihin aaltoihin, uhkuviin,

-virkistyttäviin, jotka ovat Parisilaisille yhtä tarpeelliset, kuin

-heidän kävelypaikkojen jokapäiväinen kasteleminen. Ylt'ympärillä

-väsyneet kukat, tomusta valkeat puut, kasvot, jotka kuumuus tekee

-vaaleiksi ja uleiksi, suuren kaupungin kaikki surut ja kurjuudet,

-kummastuneina ja miettiväisinä puutarhojen raheilla, saavat siitä

-lohduttavaa, elähyttävää mieltä. Ilma liikkuu, uudistuu, noista

-säveleistä, jotka sen soinnulla täyttävät.

-

-Risler parka tunsi ikäänkuin höllitystä hermoissaan.

-

--- Tekee oikeen hyvää kuulla hiukan soittoa... sanoi hän loistavin

-silmin; ja hän jatkoi alentaen äänensä.

-

--- Sydämeni on raskas, vanha mies... Jospa tietäisit...

-

-He eivät puhuneet mitään, vaan nojasivat ikkunaan, sillä välin kuin

-kahvia tarjottiin.

-

-Sitte herkesi soitto, puisto kävi autioksi. Myöhästynyt valo nousi

-kattoja kohti, lähetti viimeiset säteensä korkeimpiin ikkunoihin,

-lintujen, pääskysten seuraamina, jotka räystäiltä, jossa he

-likistyivät vasten toisiaan, sirkuttelivat viimeiset hyvästinsä

-sammuvalle päivälle.

-

--- Noh... Minne mennään? sanoi Planus ravintolasta lähtiessä.

-

--- Minne tahdot...

-

-Aivan lähellä, Montpensierin kadun varrella, eräässä ensimmäisessä

-kerroksessa, oli "café chantant", jonne näkyi menevän paljo väkeä.

-

--- Jos menisimme?... kysyi Planus, joka tahtoi mihin hintaan tahansa

-haihduttaa ystävänsä ikävyyttä... on mainiota.

-

-Risler antoi viedä itsensä; kuuteen kuukauteen ei hän ollut juonut

-olutta...

-

-Se oli vanha ravintola, muutettu laulajaissaliksi. Kolme suurta

-suojaa perättäin, joista väliseinät olivat lyödyt alas, kannatti

-ja erotti kullatut pylväät heleän punaisine ja vaalean sinisine

-maurilaisine maalauksineen, pienet puolikuut ja käärityt turbaanit

-koristeina.

-

-Vaikka vielä oli aikaista, olivat kaikki paikat täynnä; ja ikäänkuin

-tukehdutti jo ennenkuin sisään tulikaan, nähdessään ainoastaan

-ihmisparvet, jotka istuivat pöytien ääressä, ja perällä, puoleksi

-kätkössä pylväsrivin takana, nuo naiset, ladottuina laululavalle,

-valkoisiksi koristettuina, kaasun häikäisevässä kuumuudessa.

-

-Molempien ystäviemme oli hyvin vaikea saada paikka itselleen, ja

-vielä sitte pylvään taakse, josta eivät voineet nähdä muuta, kuin

-puolen lavaa, jolla sillä hetkellä seisoi komea herra mustissa

-vaatteissa, keltaisissa hansikkaissa, kiherrettynä, maalattuna,

-voideltuna, ja hän lauloi väräjävällä äänellä:

-

-    Mun kultaharja leijonain,

-    Jotk' himoatte laumoain

-    Seis!... Min oon vartijanaaa...

-

-Yleisö -- vähäisiä kauppamiehiä rouvineen, tyttärineen -- näytti

-olevan ihastuksissaan, naiset etenkin. Hän oli ihan puoti kuvitelmien

-ihanne, tuo erämaan komea paimen, joka puhui jalopeuroilleen noin

-arvokkaasti ja vartioi laumaansa tanssipu'ussa. Ja huolimatta

-porvarillisesta käytöksestään, kainoista pukineistaan ja halvasta

-puotihymystään, kurottivat kaikki nämät naiset pieniä nokkiaan kohden

-tunteellisuuden onkikoukkua ja vierittelivät raukeita silmiä laulajan

-puoleen. Koomillista oli nähdä tuon katseen lavallepäin yht'äkkiä

-muuttuvan, käyvän ylenkatseelliseksi ja julmaksi sattuessaan

-aviomieheen, puolisoraukkaan, joka parasta kättä joi rauhallisesti

-olutta tuopistaan vaimonsa vastassa: 'Et sitä sinä kelpaisi olemaan

-_vartijanaan_ leijonain partaa vastaan ja sitte vielä mustissa

-vaatteissa ja keltaisissa hansikkaissa...

-

-Ja miehen silmä näkyi vastaavan:

-

--- Niin! totta perin, koko velikulta, tuo tuossa.

-

-Jotenkin välinpitämättöminä sellaisesta sankarimaisuudesta,

-maistelivat Risler ja Sigismund oluttaan, kääntämättä suurta huomiota

-soittoon, kun, laulun loputtua, käsien taputuksessa, huudoissa,

-hälinässä, joka sitä seurasi, ukko Planus huudahti:.

-

--- Kah! kummallista... näköään... niinpä niin, enhän minä

-erehdykään... Se on hän, se on Delobelle!

-

-Todellakin huomasi hän kuuluisan näyttelijän tuolla, ensi rivissä

-lähellä lavaa. Hänen harmeentuva päänsä näkyi kolmen neljättä osan

-kulman asennossa. Huolimattomasti nojasi hän pylvääsen, hattu

-kädessä, komea "ensimmäisten näytäntöjen" puku yllä, häikäisevät

-alusvaatteet, tukka hiukan kiherrettynä, musta takki kameelioineen

-napinreiässä, kuin tähtenä ikään. Hän katseli aijoittain yleisöä

-aivan ylpeällä katseella; mutta lavaa kohti kääntyi hän useimmiten,

-herttaisille silmäyksineen, rohkaisevine pikku hymyineen, salaisine

-taputuksineen jollekin, jota ukko Planus paikaltaan ei voinut nähdä.

-

-Kuuluisan Delobellen olo kahvila laulajaisissa ei ollut mitäkään

-tavatointa, sillä hän vietti kaikki illat ulkona, kuitenkin tunsi

-vanha rahastonhoitaja jonkinlaista levottomuutta huomatessaan samassa

-katselijarivissä sinisen kapotin ja kaksi terässilmää. Se oli

-rouva Dobson, tuntehikas laulun opettajatar. Piippujen savussa ja

-väen tungoksessa, tekivät nuo molemmat, lähetysten olevat henkilöt

-Sigismundiin saman vaikutuksen, kuin kaksi kummitusta, jommoisen

-pahan unen yhteensattumiset synnyttävät.

-

-Hän pelkäsi ystävänsä tähden, tietämättä oikeastaan miksi; ja oitis

-tahtoi hän viedä hänen pois:

-

--- Mennään tiehemme, Risler... Täällä kuolee kuumaan.

-

-Juuri kun he nousivat ylös -- sillä Rislerille oli saman tekevä jäädä

-taikka lähteä -- rupesi orkesteri, johon kuului piano ja muutamia

-viuluja, soittamaan kummallista riturnellia. Salissa tapahtui

-uteliaisuuden liike. Huudettiin: "Hiljaa!... Hiljaa!... Istualle!"

-

-Heidän täytyi istua paikoilleen. Ja Risler alkoikin käydä

-levottomaksi.

-

--- Minä tunnen tuon laulun, arveli hän. Missäs minä sen olen kuullut?

-

-Taputusten jylinä ja Planuksen huudahdus sai hänen nostamaan silmiään.

-

--- Tule, tule... mennään pois... sanoi rahaston hoitaja, koettaen

-vetää häntä ulos.

-

-Mutta oli liian myöhää.

-

-Risler oli jo nähnyt vaimonsa astuvan lavan portaalle ja kumartavan

-yleisölle, tanssijattaren hymyllä. Hän oli valkoisessa vaatteessa,

-kuin tanssijaisyönä; mutta nyt oli vähemmin rikkautta hänen

-pukineessaan ja silmään sattuvaa yhtäkaikkisuutta.

-

-Vaate piti tuskin kiinni olkapäistä; hiukset liitelivät vaaleana

-pilvenä silmillä ja kaulan ympäri kierteli komeine välkyttimineen

-nauha helmiä, liian suuria ollakseen oikeita. Delobelle oli oikeassa:

-mustalaiselämää hänen oli tarviskin. Hänen kauneutensa oli saanut

-jonkimmoisen suruttoman osotteen, joka kuvaeli häntä, teki hänestä

-paenneen vaimon oikean tyypin, joka on jätetty salliman varaan

-ja vaipuu askelittain parisilaisen hornan syvyyteen, ilman että

-mailmassa olisi enää mitään kyllin väkevää saattamaan hänet vapaasen

-ilmaan ja valoon.

-

-Ja kuinka tyytyväiseltä hän näytti ilveilijä elämässään. Miten

-reimasti hän astui lavalla! Oi! jos hän olisi voinut nähdä

-toivotointa ja hirveätä katsetta, joka häneen tuijotti alaalta

-salista, piilosta pylvään takaa, niin eipä hänen hymyssään olisi

-ollut tuota rivoa tyynyyttä, eikä hänen äänensä olisi löytänyt

-mielisteleviä ja hiukenevia taipumisia kuhertaakseen ainoata laulua,

-jonka rouva Dobson oli saanut hänen oppimaan:

-

-    Pikku neiti Sisi rukkaa,

-    Lempi, se se hänen

-    Mielen hukkaa.

-

-Risler oli noussut ylös huolimatta Planuksen ponnistuksista.

-

--- Istualle... istualle... huudettiin hänelle.

-

-Poloinen ei kuullut mitään.

-

-Hän katseli vaimoaan.

-

-    Lempi, lempi, se se häneen

-    Mielen hukkaa,

-

-kertoi Sidonie imarrellen.

-

-Hetken ajatteli Risler, hyppäisikö hän lavalle ja tappaisi kaikki.

-Punaisia pyörijä näkyi hänen silmissään ja ikäänkuin raivon sokeutta.

-

-Sitte valtasi hänen yht'äkkiä häpeä ja inho ja hän syöksi ulos

-kaataen tuolia, pöytiä, kaikkien häväistyjen porvarien suuttumuksen

-ja kirousten seuraamana.

-

-

-

-

-VI.

-

-Sidonien kosto.

-

-

-Ei koskaan ollut Sigismund Planus, asuessaan yli kaksikymmentä vuotta

-Montrougessa, tullut niin myöhään kotia, edeltäpäin ilmoittamatta

-sisarelleen. Neiti Planus oli kovassa tuskassa hänkin. Eläen yhtä

-pitäen sekä mielen että kaiken puolesta veljensä kanssa ja omaten

-saman sielun häntä ja itseään varten, oli vanha piika useimpina

-kuukausina tuntenut kajahdusta rahastonhoitajan kaikista huolista,

-kaikista vastuksista; ja häneen oli vielä jäänyt suuri herkkyys

-vavista ja olla liikutettu. Jos Sigismund vallankin myöhästyi

-ajatteli hän:

-

--- Voi! Herra Jumala... Kun ei vaan olisi jotakin tapahtunut

-tehtaalla!

-

-Senpä tähden tänä iltana, kun kanakansa oli lentänyt orrelle

-nukkumaan ja päivällinen oli korjattu kenenkään siihen koskematta,

-oli neiti Planus käynyt istumaan pieneen matalaan saliin, ja odotti,

-mieli täynnä ahdistusta.

-

-Vihdoin soitettiin yhdentoista aikaan. Se oli arka ja surullinen

-kellonsoitto, joka ei mitenkään ollut Sigismundin lujan käteenoton

-kaltainen.

-

--- Tekö se olette, herra Planus?... kysyi vanha neiti ylhäältä

-portailta.

-

-Se oli hän; vaan hän ei tullut yksin. Iso kyyryselkäinen vanhus

-seurasi häntä ja sanoi sisään astuessaan hyvää päivää verkallisella

-äänellä. Silloin vasta tunsi neiti Planus Risler vanhemman, jota

-hän ei ollut nähnyt uuden vuoden käynnistään saakka, se on vähää

-ennen kaikkia tapahtumia tehtaalla. Hänen oli vaikea pidättää säälin

-huudahdusta; mutta molempien miesten vakavan äänettömyyden edessä

-käsitti hän, että oli oltava vaiti.

-

--- Neiti Planus, sisareni, pankaa puhtaat raidit vuoteeseni.

-Ystävämme Risler tekee meille kunnian makaamalla meillä tänä yönä.

-

-Vanha piika meni heti kohta valmistamaan huonetta melkein hellällä

-huolella; sillä tiedetäänhän, että paitsi herra Planus-veljeäni,

-Risler oli ainoa poikkeus yleisestä hylkäämisestä, johon hän luki

-kaikki miehet.

-

-Lähtiessään kahvilaulajaisista, oli Sidonien mies alussa ollut

-tuokion hirvittävässä mielen liikutuksessa. Hän astui käsitysten

-Planuksen kanssa, hervotoinna koko ruumiiltaan. Nyt ei ollut enää

-kysymystä mennä hakemaan kirjettä ja kääryä Montrougesta.

-

--- Anna minun olla... mene pois... sanoi hän Sigismundille, minä

-tarvitsen olla yksinäni.

-

-Mutta tämäpä olisi kyllä kavahtanut heittämästä hänet siten

-epätoivoonsa. Rislerin huomaamatta, vei hän hänen kauas tehtaalta, ja

-sydämensä älykkäisyyden puhuessa vanhalle rahaston hoitajalle, mitä

-hänen oli sanominen ystävälleen, ei hän koko matkalla puhunut hänelle

-muusta kuin Franssista, hänen pienestä Franssistaan, jota hän kovin

-rakasti.

-

-"Se, niin, se se oli rakkautta, ja oikeata ja lujaa... Petosta, ei

-ollut pelättävää semmoisilta sydämmiltä!"

-

-Puhellessaan olivat he jättäneet pauhuisan keski-Parisin. He

-kävelivät nyt satamia pitkin, kulkivat Jardin des Plantes'in ohi,

-tulivat sisään Saint-Marceau'n etukaupunkiin. Risler antoi viedä

-itseään. Planuksen sanat tekivät hänelle kovin hyvää!

-

-Siten saapuivat he lähelle Bièvreä, sillä kohdin määlikkäin

-ympäröimää, joiden suuret kuivatustelineet pienapuineen siinsivät

-taivaan kantta vasten: sitte Montsouris'in äärettömille

-tasangoille, aavoille tantereille, polttamille ja hivuttamille

-tulihengähdyksen, jota Parisi levittää ympäri jokapäiväisen työnsä,

-kuni jättiläislohikäärme, jonka savu- ja höyryhenki ei kärsi mitään

-kasvullisuutta kantomatkallaan.

-

-Montsouris'ista Montrougen linnoituksiin on askel vaan. Kerran sinne

-tultua, ei Planuksen ollut kovin vaikea saada ystävätään luokseen.

-Hän ajatteli syytäkin, että hänen tyyni kotinsa, rauhallisen ja

-hartaan veljellisen ystävyyden näkö tuottaisi tuon onnettoman

-sydämeen ikäänkuin esima'un onnesta, joka odotti häntä hänen veljensä

-Franssin rinnalla. Ja, todellakin, tuskin olivat he astuneet taloon,

-kuin pienen talon herttaisuus jo teki vaikutustaan.

-

--- Niin kyllä, sinä olet oikeassa, vanha mies, sanoi Risler

-astuessaan suurin askelin matalassa salissa, minun ei ole enää

-ajateltava vaimoani. Hän on kuin kuollut minulta nyt. Minulla ei ole

-enää mailmassa, kuin pieni Franssini... En tiedä vielä tuotanko hänet

-tänne, vai menenkö hänen luo, se on vaan varma, että tulemme elämään

-yhdessä... Minä, joka niin kovin halusin omata pojan. Siinä se nyt

-löytyi, poikani. Muita en tahdokaan. Kun ajattelen, että kerran

-tahdoin kuolla... Eihän tok! Hän olisi ollut siitä liian onnellinen

-tuo rouva tuolla!... Minä tahdon elää, päin vastoin, elää Franssin

-kanssa ja ainoastaan häntä varten.

-

--- Bravo! sanoi Sigismund, kas semmoisena minä tahdoin nähdä sinut.

-

-Samassa tuli neiti Planus ilmoittamaan, että huone oli valmis.

-

-Risler pyysi anteeksi vaivasta, jonka hän heille saattoi.

-

--- Te asutte täällä niin hyvin, niin onnellisina... Todellakin

-vahinko tuoda teille suruani.

-

--- Oh! vanha mies, sinä voit tehdä itsellesi samallaisen onnen, sanoi

-kelpo Sigismund säteillen... Minulla on sisareni, sinulla veljesi.

-Mitäs meiltä sitte puuttuu?

-

-Risler hymyili epämääräisesti. Hän jo oli näkevinään itsensä Franssin

-kanssa pienessä rauhallisessa ja kvääkarin tapaisessa talossa, kuin

-tämä oli.

-

-Todella oli ukko Planuksen ajatus hyvä.

-

--- Lähde makaamaan, sanoi hän riemuitsevan näköisenä. Me tulemme

-näyttämään sinulle huoneen.

-

-Sigismund Planuksen huone oli suoja alakerroksessa, suuri

-yksinkertaisesti, mutta siististi sisustettu suoja puuvilla

-uutimineen ikkunoissa ja rankisessa ynnä pienine nelisnurkkaisine

-mattoineen tuolien edessä, kiiltävällä permannolla. Äiti-rouva

-Fromontillakaan ei olisi ollut mitään moittimista sen järjestyksessä

-ja kunnossa. Laudoille, jotka muodostivat kirjaston, oli muutamia

-kirjoja rivitetty. _Onkijan käsikirja, Täydellinen emäntä, Barèmén

-korkolaskut_. Se oli talon tieteellinen puoli.

-

-Ukko Planus katseli ympärilleen ylpeästi. Vesilasi oli paikallaan

-pähkinäpöydällä, partaveitsilipas toaletilla.

-

--- Näet sen, Risler... Kaikki löytyy, mitä tarvitaan... Muutoin jos

-sinulta jotakin puuttuisi, niin ovat avaimet paikoillaan... et

-muuta, kuin aukaiset vaan... Ja katso, kuinka kaunis näköala täältä

-on... Nyt on hiukan pimeä; mutta huomen aamuna, herätessäsi, saat

-nähdä se on komeata.

-

-Hän aukaisi ikkunan. Alkoi sataa suuria sadepisaroita ja salamat,

-viiltäen pimeyttä, valaisivat pitkän, äänettömän juovan penkereitä,

-jotka levisivät etäällä sananlennätin patsaineen rivittäin

-tai mustine kasemattiporttineen. Ajoittain, vartijan askeleet

-vahtipaikalla, pyssyn tai miekan kalske muistuttivat, että oltiin

-sotaväen läheisyydessä. Tämä se oli Planuksen kehuma näköala,

-alakuloinen näköala, jos mikään.

-

--- Ja nyt, hyvää yötä... Makaa hyvin. Vaan kun vanha rahastonhoitaja

-oli pois menemäisillään, kutsui ystävänsä häntä.

-

--- Sigismund?

-

--- Täss'ollaan... sanoi kelpomies, ja odotti.

-

-Risler hiukan punastui ja huulensa liikkuivat, kuten sen, joka aikoo

-puhua; sitte kovalla ponnistuksella hillitsi hän itseään:

-

--- Ei, ei mitään... Hyvää yötä, vanha mies.

-

-Ruokasalissa juttelivat veli ja sisar vielä kauan aikaa hiljaa.

-Planus kertoi illan hirveän tapahtuman, kohtauksen Sidonien kanssa;

-ja tietysti siinä kuului: "oi, niitä vaimoja!..." ja "oi! niitä

-miehiä!"... vihdoin, kun oli pantu lukkoon pienen puutarhan portti,

-meni neiti Planus huoneesensa ja Sigismund asettui, niin hyvin kuin

-voi, pieneen viereiseen suojaan.

-

-Keskiyön aikaan kavahti rahastonhoitaja ylös unesta sisarensa

-herättämänä, joka kutsui häntä puolikovaan, hyvin säikähtyneenä.

-

--- Herra Planus-veljeni?

-

--- Hä?

-

--- Oletteko kuulleet?

-

--- En... Mitä niin?

-

--- Voi, se on hirveätä... Jotakin, ikäänkuin raskas huokaus, mutta

-niin kova, niin surullinen... Se tuli alahuoneesta.

-

-He kuuntelivat. Ulkona satoi vettä virtana sellaisen lehtien rapinan

-seuraamana, joka antaa maalle täydellisen osoitteen yksinäisyydestä

-ja autiudesta.

-

--- Se on tuuli... sanoi Planus.

-

--- Olen varma, ett'ei... Vait!... kuulkaa... Rajuilman melskeessä

-kuului valitus, ikäänkuin nyyhkytys tuskallisesti lausutusta nimestä.

-

--- Frans!... Frans!... Se oli kamalaa ja haikeata.

-

-Kun Kristus ristillä päästi avaruuteen taivasta kohti toivottoman

-huutonsa: "Eli, Eli, lamma sabacthani", niin ne, jotka sen kuulivat,

-varmaan tunsivat samallaista ylenluonnollista pelkoa, kuin se, joka

-yht'äkkiä valtasi neiti Planuksen.

-

--- Minä pelkään, sopisi hän... jos menisitte katsomaan.

-

--- Ei, ei, jätetään hän. Hän ajattelee veljeään... Mies parka! Tuo

-ajatus voi hänelle vielä tehdä hyvin hyvää.

-

-Ja vanha rahastonhoitaja nukkui jälleen.

-

-Seuraavana päivänä hän heräsi, kuten ainakin, herätysrummun kuuluessa

-linnoituksista; sillä pikku talo, kasarmien ympäröimänä, järjesti

-koko elämänsä sotilasten soittojen mukaan. Sisar, joka jo oli

-noussut, ruokki kanoja. Nähdessään Sigismundin ylähällä, tuli hän

-hänen luo hiukan liikutettuna.

-

--- Omituista, sanoi hän, minä en kuule mitäkään Rislerin luota...

-Yhtä kaikki on ikkuna selkoselällään.

-

-Sigismund, hyvin hämmästyneenä, meni kolkuttamaan ystävänsä ovelle:

-

--- Risler!... Risler!

-

-Hän kutsui häntä levottomalla äänellä:

-

--- Risler oletko siellä makaatko, vai?

-

-Ei mitään vastausta. Hän aukaisi oven.

-

-Huone oli kylmä. Tuntui, että avonaisesta ikkunasta kosteus ulkoa

-oli tulvinut koko yön. Ensimmäisestä silmäyksestä, jonka Planus loi

-vuoteesen, ajatteli hän; "Hän ei ole pannut maata..." Todellakin,

-peite oli koskematoin, ja huoneessa levotoin valvominen näkyi

-vähimmistäkin seikoista, vielä savuavasta lampusta, joka oli jätetty

-sammuttamatta ja unettomassa kuumeessa tyhjennetystä karahvista;

-mutta se, joka pelästytti rahastonhoitajaa, oli, että hän näki

-piirongin laatikon ihan auki, jonne hän huolellisesti oli tallettanut

-ystävänsä hänelle uskoman kirjeen ja kääryn.

-

-Kirjettä ei ollut. Au'aistu kääry oli pöydällä ja siinä näkyi

-Sidonien valokuva, kun hän oli viidentoista vanha. Entinen pikku

-Chèbe, neiti Le Miren oppilas, hameineen, kaattineen, otsalle

-hajoitetut vallattomat hiukset ja vielä kömpelön tytön väkinäinen

-ryhti, ei ollenkaan ollut nykyisen Sidonien näköinen. Ja siitä syystä

-juuri oli Risler säilyttänyt valokuvan, muistona ei vaimostaan, vaan

-pikku "tytistä."

-

-Sigismund joutui hämille:

-

--- Se on minun vikani, ajatteli hän... Minun olisi pitänyt ottaa pois

-avaimet... Mutta kuka olisi luullut, että hän häntä vielä ajatteli?...

-Hän oli minulle niin kovin vannonut, ett'ei tuota vaimoa hänelle

-enää ollut olemassa.

-

-Samassa tuli neiti Planus sortunein kasvoin.

-

--- Herra Risler on lähtenyt... virkkoi hän.

-

--- Lähtenyt?... Eikö puutarhan portti sitte ollut lukossa?

-

--- Hän on mennyt muurin yli... Näkyy jälkiä.

-

-He katselivat toisiaan hämmästyneinä.

-

-Planus ajatteli: "Se on kirje!..."

-

-Näköään oli vaimonsa kirje ilmoittanut Rislerille jotakin tavatointa;

-ja ett'ei herättäisi isäntäväkeä, oli hän lähtenyt hiljaa ikkunasta,

-kuin varas. Miksi? Mitä varten.

-

--- Näettehän vielä, sisareni, sanoi Planus parka, lopettaen

-pukeutumista kiireissään, näette, että, tuo ruosa on hänelle vielä

-tehnyt kepposen. Ja kun vanha piika koetti vakuuttaa häntä, palasi

-kelpo mies aina lempilauseesensa:

-

--- _Minulla ei ole luottamusta!_... Sitte, niin pian, kun hän oli

-valmis, riensi hän ulos.

-

-Yöllisen rankkasateen lioittamassa maassa näkyivät Rislerin jäljet

-puutarhan portille saakka. Hän oli varmaan lähtenyt ennen päivän

-nousua, sillä kasvassarat ja kukkaympärykset olivat sieltä täältä

-syvien jälkien puhkaisemat pitkien harppausten välimatkalla;

-perämuurissa oli valkoisia viiruja ja ylähällä pieniä lohkeamia. Veli

-ja sisar menivät tielle. Siellä oli mahdotointa seurata jälkiä. Näkyi

-kuitenkin, että Risler oli mennyt Orleansin tielle päin.

-

--- Todellakin, uskalsi neiti Planus arvella, kyllä me joutavia

-itseämme vaivaamme, hän on ehkä palannut ihan yksinkertaisesti

-tehtaalle...

-

-Sigismund pudisti päätään. Oi, jospa hän olisi sanonut kaikki, mitä

-ajatteli.

-

--- Siis menkää kotia, sisareni... Minä lähden katsomaan.

-

-Ja vanha "minulla-ei-ole-luottamusta" lähti menemään tuuliaisena,

-valkoinen harjansa tavallista enemmän pystyssä.

-

-Siihen aikaan oli maantiellä sotamiehiä, yrttikauppioita,

-talutettavia upsierien hevosia, muonan myöjiä rattaineen,

-kaikenlaista hälinää ja liikettä, jommoista löytyy aamuisin

-linnoitusten edustalla. Planus astui suurin askelin keskelle hälinää,

-kun hän yht'äkkiä seisattui. Vasemmalla, penkereen juurella, pienen

-neliskulmaisen rakennuksen edessä, jonka tuoreelle savelle mustilla

-kirjaimilla oli kirjoitettu:

-

-          PARISIN KAUPUNKI.

-    SISÄÄN KÄYTÄVÄ KIVILOUHOKSIIN.

-

-huomasi hän joukon kanssa sota- ja tulli-miesten pukuja keskellä

-kulkijaimien renttumaisia ja tahrattuja mekkoja. Vaistomaisesti astui

-ukko lähemmäksi. Rautakangilla suljetun kaartavan oven juurella,

-istui tullimies portailla, puhellen ja laajasti liikutellen käsiään

-ikäänkuin hän olisi pitänyt esitelmää.

-

--- Hän oli tässä, missä minä nyt, sanoi hän... Hän hirtti itsensä

-istualleen, vetämällä kaikin voimin nuoraa... näinikään... vuh!...

-Ja uskottava kyllä on, että hänen ainoa ajatuksensa oli kuolla, sillä

-hänen taskustaan löydettiin partaveitsi, jota hän olisi käyttänyt

-siinä tapauksessa, että nuora olisi katkennut.

-

-Joukosta kuului ääni: "Raukka!..." Sitte toinen, vaan vapiseva ja

-mielen liikutuksen tukehduttama, kysyi arasti:

-

--- Onko ihan varma, että hän on kuollut? Kaikki rupesivat nauramaan,

-katsellen Planukseen.

-

--- Katsos tuota vanhaa vekkulia, virkkoi tullimies... Sanoinhan

-minä, että hän oli ihan sininen tänä aamuna, kun me päästimme hänen

-nuorasta, viedäksemme hänet tarkk'ampujien kasarmiin.

-

-Kasarmi ei ollut kaukana; ja kuitenkin oli Sigismund Planuksen mitä

-vaikeinta mailmassa päästä sinne. Kuinka hyvään hän ajattelikin,

-että itsemurhat eivät olleet harvinaisia Parisissa, etenkin näillä

-rantamilla ja ett'ei mene päivääkään ilman, että korjataan ruumis

-näiltä pitkiltä linnoitus riveiltä, ikäänkuin vaarallisen meren

-rannalta, ei mikään voinut karkoittaa hirveätä tunnetta, joka aamusta

-saakka ahdisti hänen sydäntään.

-

--- Vai niin! Te tulette hirttänyttä varten, sanoi käskyläispäällikkö

-kasarmin ovella... niin! Hän on tuolla.

-

-Ruumis oli pantu jonkinlaiseen vajaan pukkien päälle laitetulle

-pöydälle. Hevosmiehen viitta, joka oli sen yli heitetty, peitti sen

-kokonaan ja riippui käärepoimuissa, joita ankara kuolema uurtaa

-kaikkialla ympärillään. Ryhmä upsierejä, muutamia sotamiehiä

-jokapäiväisissä housuissa katseli kaukaa, puhellen hiljaa, kuin

-kirkossa: ja korkean ikkunan hulpilolla kirjoitti apulaismajori

-kuolontodistusta. Hänen puoleen kääntyi Sigismund.

-

--- Minä tahtoisin nähdä hänet, kysyi hän hiljaa. -- Saatte.

-

-Hän lähestyi lautoja, epäröi hetken, rohkaisten itseään sitte,

-paljasti tarponeet kasvot, suuren liikkumattoman ruumiin sateesta

-läpi märjissä vaatteissaan...

-

--- Hän siis vihdoin tappoi sinun, vanha toverini... jupisi Planus ja

-vaipui nyyhkyttäen polvilleen.

-

-Upsierit olivat uteliaina tulleet katsomaan kuollutta, joka oli

-peittämättä.

-

--- Katsokaahan, majori, sanoi yksi heistä... Kätensä on kiinni,

-ikäänkuin hän puristaisi jotakin.

-

--- Tosiaankin, vastasi majori astuen lähelle... Se tapahtuu toisinaan

-viimeisissä suonenvedoissa... Muistatteko Solferinossa? Komendantti

-Bordy piti niinikään kädessään pienen tyttönsä medaljongin. Meidän

-oli hyvin vaikea saada se irti hänen kädestään.

-

-Niin puhuessaan koetti hän au'aista kouristunutta ja kuollutta

-käsiraukkaa.

-

--- Kah! sanoi hän, se on kirje, jota hän niin kovasti puristi.

-

-Hän kävi lukemaan sitä; mutta yksi upsiereista otti sen ja antoi

-Sigismundille, joka yhä vielä oli polvillaan:

-

--- Katsokaa, herra. Varmaan viimeinen tahto täytettäväksi.

-

-Sigismund Planus nousi ylös. Koska suoja oli pimeä, meni hän horjuen

-ikkunalle ja luki kyynelein hämärtävin silmin:

-

-"... Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän, kuin

-konsana ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?...

-Rikoksemme on väkevämpi meitä."

-

-Se oli kirje, jonka Frans oli kirjoittanut kälylleen vuosi takaperin

-ja jonka Sidonie oli lähettänyt miehelleen tuon kohtauksen jälkeisenä

-päivänä kostaakseen sekä hänelle että hänen veljelleen.

-

-Risler olisi voinut elää vaimonsa petoksen jälkeen, mutta veljensä

-petos tappoi hänen heti.

-

-Kun Sigismund käsitti asian, oli hän kuin maahan kaivettu... Hän

-seisoi siinä, kirje kädessä, katsellen koneentapaisesti eteensä

-avonaisesta ikkunasta.

-

-Kello löi kuusi.

-

-Tuolla, Parisin yllä, jonka hälinä kuului, vaikk'ei kaupunkia

-näkynyt, kohosi raskas, lämmin usma, verkalleen liikkuva, puna- ja

-musta-reunainen, kuni ruutipilvi tappelukentällä... Vähitellen

-kellotornit, valkoiset otsikot, kultaiset kuvukot erkanivat huurusta,

-kirkastuivat heräämisen loistossa. Sitte, tuulen myötä, rupesivat

-tuhannet tehdastorvet, jotka kohosivat epätasaisten kattoryhmien

-yli, samalla kertaa puhaltamaan huohottavaa höyryään innokkaasti,

-kuni lähtöön valmis laiva... Elämä alkoi uudelleen... Kone käymään!

-Ja sitä pahempi sen, joka tielle jää!... Silloin teki ukko Planus

-hirveän vihan liikkeen: -- Ah! ruoja... ruoja... huusi hän

-pudistaen nyrkkiään; eikä tiedetty, vaimolleko vai kaupungille hän

-sen sanoi.

-

-

-

-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK FROMONT NUOREMPI JA RISLER

-VANHEMPI***

-

-

-******* This file should be named 50709-8.txt or 50709-8.zip *******

-

-

-This and all associated files of various formats will be found in:

-http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/7/0/50709

-

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

-States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive

-specific permission. If you do not charge anything for copies of this

-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook

-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,

-performances and research. They may be modified and printed and given

-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks

-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the

-trademark license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg-tm electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country outside the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you'll have to check the laws of the country where you

-  are located before using this ebook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

-provided that

-

-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation."

-

-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

-  works.

-

-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-* You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The

-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm

-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org 

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 

-Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the

-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its

-volunteers and employees are scattered throughout numerous

-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt

-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to

-date contact information can be found at the Foundation's web site and

-official page at www.gutenberg.org/contact

-

-For additional contact information:

-

-    Dr. Gregory B. Newby

-    Chief Executive and Director

-    gbnewby@pglaf.org

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

-spread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our Web site which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

-

+The Project Gutenberg eBook, Fromont nuorempi ja Risler vanhempi, by
+Alphonse Daudet, Translated by Martti Wuori
+
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
+
+
+
+
+Title: Fromont nuorempi ja Risler vanhempi
+       Parisin tapoja
+
+
+Author: Alphonse Daudet
+
+
+
+Release Date: December 17, 2015  [eBook #50709]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+
+***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK FROMONT NUOREMPI JA RISLER
+VANHEMPI***
+
+
+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
+
+
+
+FROMONT NUOREMPI JA RISLER VANHEMPI
+
+Parisin tapoja
+
+Kirj.
+
+ALPHONSE DAUDET
+
+Alkuteoksen kolmannesta viidettä painoksesta suomentanut
+M. Wuori
+
+Ranskan Akatemian palkitsema teos.
+
+
+
+
+
+
+Pietarissa.
+Anton Lindeberg'in kustannuksella.
+
+Tampereella,
+Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa,
+1885.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Esipuhe
+Ensimmäinen kirja:
+   I. Häät Vefour'in luona
+  II. Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.
+ III. Pikku Chèben historia. -- Väärät helmet.
+  IV. Pikku Chèben historia. -- Savignyn kiiltomadot.
+   V. Kuinka pikku Chèben historia loppui.
+
+Toinen kirja:
+   I. Vaimoni vastaanottopäivä.
+  II. Oikea ja väärä helmi.
+ III. Blondelkadun olutmyymälä.
+  IV. Savignyssa.
+   V. Sigmund Planus vapisee kassansa tähden.
+  VI. Tili.
+ VII. Kirje.
+
+Kolmas kirja:
+   I. Tuomari.
+  II. Selitys.
+ III. Pikku neiti Sisi rukka.
+  IV. Odotussali.
+   V. Sanomissa.
+  VI. Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.
+
+Neljäs kirja:
+   I. Tarina pienestä sini-miehestä.
+  II. Havaintoja.
+ III. Maksupäivä!...
+  IV. Fromont'in huoneen uusi kauppapalvelija.
+   V. Café chantant.
+  VI. Sidonien kosto.
+
+
+
+
+ESIPUHE.
+
+
+Tämä teos, joka herätti Parisissa suurta ja ansaittua huomiota,
+on kieltämättä uuden ranskalaisen kaunokirjallisuuden paraimpia
+tuotteita. Kaikki Ranskan etevimmät sanomalehdet tervehtivät sitä
+yleisellä suosiolla ja vähässä ajassa on sitä ilmestynyt kymmeniä
+painoksia.
+
+Vielä tärkeämpi huomio tuli tämän kirjan osaksi sen kautta,
+että Ranskan akademia kokouksessaan 10 p, Kesäkuuta v. 1875
+_yksimielisesti päätti antaa sen tekijälle palkinnon, määrätyn
+parhaimmasta vuoden kuluessa ilmestyneestä teoksesta, joka kuvaa
+Parisin tapoja_. Tämän palkinnon, joka silloin ensi kerran annettiin,
+sai hra Alphonse Daudet romaanistaan nimellä "Fromont jeune et Risler
+aîné."
+
+Tämä romaani oivallisine luonteenkuvauksineen on varmaan meilläkin
+voittava yleisön suosion.
+
+_Suomentaja_.
+
+
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Häät Vefour'in luona.
+
+
+-- Rouva Chèbe!
+
+-- Poikani...
+
+-- Minä olen tyytyväinen...
+
+Varmaankin kahdennen kymmenennen kerran sinä päivänä sanoi kelpo
+Risler olevansa tyytyväinen, ja aina yhtä heltyneen ja rauhaisan
+näköisenä, aina samalla harvalla, kumealla ja matalalla äänellä,
+äänellä, joka ahdistaa mieltä, eikä tohdi puhua liian kovaa pelosta
+puhkeavansa yht'äkkiä kyyneleisin.
+
+Ei millään muotoa olisi Risler tahtonut silloin itkeä, -- sopiiko,
+näette, se sulhaselle keskellä hääateriaa? -- Yhtä kaikki häntä
+itketti kovin. Onnensa tukehdutti häntä, kuristi hänen kulkkuaan,
+esti sanojen tulemasta esiin. Kaikki, mitä hän voi tehdä,
+oli kuiskata aika ajoin hiukan värisevin huulin: "Minä olen
+tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen."
+
+Siihen hänellä oli syytä todellakin.
+
+Aamusta saakka luuli miesparka olevansa ihanan unen vallassa, josta
+pelkää äkkiä havahtuvansa, häikäistynein silmin; mutta hänenpä
+unestaan ei näkynyt koskaan tulevan loppua. Se oli alkanut kello
+viideltä aamulla ja kymmeneen iltasella, kymmeneen hyvin tarkalleen
+Vefour'in kellon mukaan, kesti sitä vielä...
+
+Paljo oli tapahtunut sinä päivänä, josta pienimmätkin seikat pysyivät
+hänen mielessään!
+
+Aamu koitti, kun hän hyvillä mielin, vaikka hiukan kärsimättömänä
+astuskeli huoneessaan, vanhana poikana, valmiiksi puettuna, parta
+ajettuna, kaksi paria valkoisia hansikkaita taskussa... Mutta, kas
+tuossa jo juhlavaunut, ja ensimmäisissä tuolla -- joilla on valkoiset
+hevoset, valkoiset ohjat ja sisältä ovat verhotut keltaisella
+damastilla -- näkyy kuni pilvenä, morsiamen hääpuku... Siitä sitte
+mennään kirkkoon, astutaan kaksittain, aina tuo valkoinen pilvi
+etupäässä, liehuen kepeänä, viehättävänä... Sitte urut, ovenvartija
+ja kirkkoherran saarna, kynttelien valossa loistavat jalokivet,
+kevät pu'ut... ja väentungos sakastissa, jossa pieni valkoinen
+pilvi ikäänkuin katoaa upoksiin kaikkien sitä ympäröidessä ja
+suudellessa, sillä välin kuin sulhanenkin jakelee kädenlyöntiä
+kaikelle Parisin ylhäiselle kauppiasseuralle, joka on tullut häntä
+kunnioittamaan... Sen jälkeen urkujen suuri loppusoitto, joka on sitä
+juhlallisempi, kun kirkon selälleen avatut ovet sallivat koko kadun
+ottaa osaa perheen juhlamenoihin. Hääkansaa seuraa esikartanossa
+humina, katselijoiden puhelut; muun muassa eräs kiillottajatar,
+suuri esiliina vyöllä, sanoo ihan kovaa: "Sulhanen ei ole kaunis,
+mutta morsian on armottoman sievä..." Siitä sillä on sulhasella
+ylpeilemistä...
+
+Sitte aamiaiset tehtaalla, seinäpapereilla ja kukilla kaunistetussa
+työ-huoneessa, huvimatka Boulognen metsään, mieliksi anopille,
+rouva Chèbelle, joka, ollen parisilainen pikkuporvaritar, ei olisi
+pitänyt tytärtään morsiamenakaan ilman ajoa järven ympäri ja käyntiä
+vedenputouksella. -- Sen jälkeen tulo päivällisille, valkeita
+sytytettäissä bulevaardeilla, jonne ihmisiä oli tullut katsomaan
+häämatkaa, oikeita ylpeitä häitä, joita vuokrahevoset pitkässä
+jonossa kuljettivat Vefourin portaille asti.
+
+Sillä kohdalla hän oli unessaan.
+
+Ikäänkuin turtuneena uupumuksesta ja mielihyvästä katseli kelpo
+Risler epämääräisesti äärettömän suurta kahdeksalle kymmenelle
+hengelle katettua, molemmista päistä hevosen kengän muotoista
+pöytää, jonka ympäriltä kohosi hymyileviä, tuttuja kasvoja, ja
+niiden kaikkien silmistä oli hän näkevinään oman onnensa kuvastavan.
+Päivällinen oli loppumaisillaan. Haastelun huminaa aaltoili ympäri
+pöytää. Siinä oli vastatusten kääntyneitä kasvoja vilkkaassa
+keskustelussa, siinä näkyi mustia hihoja kukkien takaa, siinä nautti
+lapsi ilomielin hedelmä-jäätelöään, ja isoja kasoja jälkiruokaa
+kohosi kasvojen tasalle ylt'ympäri tuota iloista, kirjavaa ja
+valoisaa hääpöytää.
+
+Niinpä niinkin! Risler oli tyytyväinen.
+
+Paitse hänen veljeään Franssia, olivat kaikki, joita hän rakasti,
+läsnä. Ensin -- vastapäätä häntä, Sidonie, eilen pikku Sidonie,
+tänään hänen vaimonsa. Hän oli heittänyt pois huntunsa päivälliseksi:
+hän oli astunut ulos pilvestään. Ihan valkeasta ja sileästä
+silkkihameesta kohosivat nyt sievät tummanvalkoiset kasvot, --
+joita tuon säännöllisesti sidotun morsiusruunun peittämät kauniit
+hiukset seppelöivät. Ja niidenpäs kätkössä vasta mylleröi elämään
+pyrkivä myrsky, valmiina tuossa paikassa, köykäisten, pienten
+untuvain tavoin, pois lentämään, katoamaan... Mutta eihän avio-miehet
+semmoisia asioita huomaa.
+
+Sidonien ja Franssin jälkeen rakasti Risler kaikkein enin maailmassa
+rouva Georges Fromont'ia, jota hän kutsui "rouva Chorcheksi",
+osakkaansa vaimoa ja entisen isäntänsä ja herransa, Fromont-vainajan
+tytärtä. Risler oli istuttanut hänen viereensä ja puhutteli häntä
+aina lempeällä ja suopealla tavalla. Rouva Fromont oli aivan
+nuori nainen, melkein Sidonien ikäinen, mutta kauneutensa oli
+säännöllisempi, tyynempi. Hän jutteli vähän, ollen outona tuossa
+sekalaisessa seurassa, vaan kaikin voimin kumminkin koetti olla
+rakastettava.
+
+Toisella puolen Risleriä istui rouva Chèbe, morsiamen äiti, joka
+säteili ja loisti viheriän kiiltävässä satiinihameessaan. Aamusta
+saakka oli hyvän naisen mieli ollut yhtä loistava, kuin hänen
+merkkikuvallinen vaatteensa. Tavan takaa sanoi hän itsekseen:
+"Tyttäreni menee naimisiin Fromont nuoremmalle ja Risler vanhemmalle
+Vieilles Haudriettes'in kadun varrelta!"... Sillä tyttärensä,
+muka, ei mennyt naimisiin ainoastaan Risler vanhemmalle, vaan
+koko kauppahuoneelle, tuolle Parisin kauppamailmassa kuuluisan
+toimi-nimen, ja joka kerta kuin rouva Chèbe muisteli mainehikasta
+tapahtumaa suoristi hän itseään ja silittää kahisteli väikkyvää
+hamettaan.
+
+Aika vastakohtana hänelle oli hänen miehensä, herra Chèbe, joka istui
+muutamaa tuolia etempänä. Avioliitossa, yleensä, matkaan saattavat
+samat syyt kokonaan erilaisia seurauksia. Tuo lyhytkasvuinen mies
+jyrkkine kuhmura-otsineen, joka kiilsi ja oli ontto kuin puutarhan
+pallo, oli yhtä jörön näköinen, kuin hänen vaimonsa säteilevä. Yhtä
+kaikki se ei muuttanut herra Chèbeä, sillä hän vihoitteli pitkin
+koko vuotta. Sinä iltana ei hän kumminkaan ollut niin kurjan ja
+kuihtuneen näköinen, kuin tavallisesti, kun hän oli puettu leveään,
+liehuvaan päällystakkiinsa, jonka taskut aina olivat pullollaan
+öljy- tai viini-, multasieni- tai etikka-näytteistä, sikäli kun hän
+niissä piteli jotakin näistä kauppatavaroista. Hänen oiva, uusi,
+musta pukunsa oli vastineena viheriäiselle hameelle, mutta kovaksi
+onneksi olivat ajatuksensa hänen pukunsa väriset... Miks'ei, näet,
+häntä oltu pantu istumaan morsiamen viereen, niinkuin hänen oli
+oikeus?... Miksi oli hänen paikkansa annettu Fromont nuoremmalle...
+Ja ukko Gardinois, Fromont'ilaisten isoisä, mitä hän teki Sidonien
+rinnalla?... Aha! vai niin! Kaikki Fromont'ilaisille, eikä mitään
+Chèbeläisille... Ja sitte vielä ihmetellään, että vallankumouksia
+syntyy!
+
+Onneksi sai vimmattu pikku mies purkaa sappensa naapurilleen ja
+ystävälleen, vanhalle virasta eronneelle näyttelijälle, Delobellelle,
+joka juhlallisena kuunteli häntä levollisesti ja majesteetillisesti.
+Vaikkapa oltaisikin oltu poissa teaatterista viisitoista vuotta,
+tirehtöörien häijyyden tähden vaan, niin kyllä sitä aina löytyy, kun
+tarvitaan, näyttämö-asentoja kaikkia tapauksia varten. Niinikään oli
+Delobelle sinä iltana häävieraana, kasvot puoleksi vakavina puoleksi
+hymyilevinä, samalla luontevana ja juhlallisena, sekä, nouteliaana
+alhaista kansaa kohtaan. Olisi luultu hänen, koko teaatterihuoneen
+edessä, olevan mukana ensimmäisen näytöksen pidoissa pahvilaatikoissa
+annettujen ruokien ääressä, ja vieläkin enemmän näkyi tuo kummallinen
+Delobelle näyttelevän jotakin osaa, kun hän, varmaan ajatellen, että
+hänen kykyänsä iltamassa käytetään, siitä asti, kuin pöydässä oltiin,
+ajatuksissaan muistutteli kauneimpia kappaleita näytelmistöstään.
+Senpätähden hänen kasvojensa epämääräinen ja teeskennelty osoite
+kuvasi näyttelijää, joka muka on tarkkaan kuulevinaan, mitä hänelle
+sanotaan, vaan koko ajalla ei ajattele muuta kuin vastaustaan.
+
+Omituista, että morsiamenkin kasvoissa oli hiukan samaa osoitetta.
+Noissa nuorissa, sievissä piirteissä, joita onnellisuus elähytti
+kirkastamatta niitä, näkyi salainen huoli; ja, hetkittäin, ikäänkuin
+hän olisi itsekseen puhunut, vilahti hymyn väre hänen suupielissään.
+
+Sellaisella pienellä hymyllä vastasi hän oikealla puolellaan istuvan
+isoisä Gasdinoisin hiukan kujeellisiin pilapuheisin:
+
+-- Sitä Sidoniea, yht' hyvin!... sanoi kunnon ukko nauraen... Kun
+ajattelee, ett'ei ole kahta kuukautta siitä, kuin hän aikoi mennä
+luostariin... Kyllä ne tunnetaan, tyttöjen luostarit!... Niin on
+kuin meillä sanotaan: kahden virsut penkin alla, kahden kalsutkin
+sopessa!...
+
+Ja kaikki pöydän ääressä nauroivat luottoisasti vanhan berryläisen
+maamiehen talonpoikamaisille ilveille. Suunnattoman rikkauden oli
+elämä ukolle jakanut sydämen, hyvyyden ja kasvatuksen, vaan ei älyn
+sijaan: sillä tätä tuolla ovelalla kyllä oli ja enemmänkin kuin
+kaikilla noilla muilla porvareilla yhteensä. Niiden varsin harvojen
+joukossa, jotka herättivät hänessä jonkinlaista myötätuntoisuutta,
+miellytti häntä erittäinkin pikku Chèbe, jonka hän tunsi pienestä
+tyttöhepakosta asti; ja tämä puolestaan, joka oli liian hiljan tullut
+rikkaaksi ollakseen varallisuutta jumaloitsematta, puhui oikealla
+istuvalle naapurilleen sangen kunnioittavalla ja veikistelevällä
+tavalla.
+
+Sitä vastoin käyttäytyi hän hyvin varovasti vasempaa naapuriaan,
+Georges Fromont'ia, miehensä osakaskumppania kohtaan. Heidän
+puhelunsa rajoittui vaan kohteliaisuuksiin, jopa oli heidän kesken
+ikäänkuin teeskenneltyä välinpitämättömyyttä.
+
+Äkkiä kuului silkin kahinaa, tuolit kolisivat, puhelu lakkasi ja
+nauru herkesi. Noustiin ruoalta. Tuossa puoli-äänettömyydessä sanoi
+rouva Chèbe, joka oli käynyt puheliaammaksi, sangen kovaa eräälle
+serkulle maaseudulta, joka oli ihastuksissaan nuoren, sillä hetkellä
+herra Gardinois'in kanssa käsitysten seisovan morsiamen vakavasta ja
+tyynestä käytöksestä.
+
+-- Näettehän, serkkuni, tuota lasta. -- Ei kukaan olisi voinut
+koskaan tietää, niitä hän ajatteli...
+
+Kaikkien noustua mentiin suureen saliin.
+
+Sill'aikaa kun tanssijaisiin kutsutut joukottain liittyivät
+päivällisvierasten pariin, kun soittokunta valmistautui ja tanssijat,
+pänsneet nenällä, pyörivät pienten, valkoisiin vaatteisin puettujen
+malttamattomien neitosten ympärillä, oli sulhanen, tuota kaikkia
+peläten, paennut ystävänsä Planuksen -- Sigismund Planuksen kanssa,
+joka kolmekymmentä vuotta oli ollut Fromont'in kauppahuoneen rahaston
+hoitajana -- turvaan tuohon pieneen kukilla koristettuun kalteriin,
+jonka köynnöslehtoa kuvaavat seinäpaperit olivat ikäänkuin vihantana
+perämönä Vefourin kullatuille saleille. Siellä he ainakin olivat
+yksinään, siellä he voivat jutella:
+
+-- Sigismund, vanhus... minä olen tytyväinen...
+
+Ja Sigismund oli myöskin tyytyväinen, mutta Risler ei antanut hänelle
+suuvuoroa sanoa sitä. Nyt kun hän ei enää pelännyt itkeä ihmisten
+nähden, tulvasi hänen sydämensä koko ilo esiin.
+
+-- Ajattelehan tok', ystäväni!... Eikö se ole tavatonta tykkänään,
+että tuommoinen nuori tyttö huoli minusta. Sillä, suoraan sanoen,
+enhän minä ole kaunis. Ja tiedänhän sen ilman että tuon hävyttömän
+tarvitsi sitä minulle kirkossa sanoa. Sitte olen jo kahden viidettä
+vanhakin... Hän taas, joka on niin suloinen!... Löytyihän
+niitä paljo muitakin otettavana, paljo nuorempia ja rikkaampia
+puhumattakaan Frans raukasta, joka häntä hyvin paljon rakasti...
+Mutta kas ei! vanhan Rislerin hän tahtoi... Ja hullunkurisesti se
+kävi... Kauan aikaa huomasin minä hänen olevan murheissaan, kokonaan
+muuttuneen... Ja ajattelin kyllä, että rakkauden huolia siellä
+pohjalla piilee... Me, äitinsä ja minä, urkimme ja mietimme päämme
+halki, saadaksemme selkoa, ketä hän, näet, rakasti... Niinpä sitte
+eräänä aamuna astuu rouva Chèbe huoneeseni ja itkee ja sanoo: "Teitä
+hän rakastaa, ystävä kulta!"... Ja minua... minua rakasti hän...
+Kah! kuka sitä olisi koskaan luullut?... Ja sekö vielä, että samana
+vuonna kohtasi semmoinen onni!... Päästä osakkaaksi Fromont'in
+kauppahuoneesen ja Sidonien sulhaseksi... Oi, tok!...
+
+Silloin tuli, hurmaavan valssin soidessa, pari tanssijoita, ikäänkuin
+tuuliaispäänä pieneen saliin. Ne olivat morsian ja Rislerin osakas,
+Georges Fromont. Molemmat olivat yhtä nuoret, yhtä komeat, ja he
+puhuivat puolikovaan, kietoen sanansa ahtaisin valssipiireihin.
+
+-- Te valehtelette... sanoi Sidonie vaaleahkona ja yhä vähän
+hymyilevänä.
+
+Toinen, vaaleampana häntä, vastasi:
+
+-- En valehtele. Enoni tahtoi minun naimaan. Hän oli kuolemaisillaan...
+te olitte lähteneet pois... Minä en tohtinut kieltää...
+
+Kaukaa ihaili heitä Risler:
+
+-- Kuinka hän on sievä! kuinka he tanssivat hyvin!...
+
+Hänet huomattuaan valssijat erosivat, ja Sidonie tuli sukkelaan
+Rislerin luo:
+
+-- Mitä? Oletteko täällä?... Mitä te täällä teette?... Teitä
+etsitään joka paikasta. Miks'ette ole tuolla?...
+
+Niin puhuessaan, korjasi hän somalla, kärsimättömällä liikkeellä
+hänen kaulahuivinsa solmua. Ihastuneena hymyili Risler salavihkaa
+Sigismundille, liian onnellisena tuntiessaan kaulallaan tuon pienen
+hansikkakätösen kosketuksen, huomatakseen kaikkien hänen sormiensakin
+vapisevan.
+
+-- Antakaa käsivartenne, sanoi Sidonie Rislerille, ja yhdessä
+astuivat he saliin. Pitkän, valkolaahoksisen hameen rinnalla näytti
+Rislerin musta, huonosti tehty ja huonosti puettu takki vieläkin
+kömpelömmältä; mutta takkia ei korjata, niinkuin kaulahuivia: se oli
+vaan pidettävä semmoisena, kuin se oli... Se oli Sidonielle ylpeyden
+ja tyydytetyn turhamielisyyden hetki, kun, heidän ohikulkiessaan,
+kaikki riensivät hymyllä vastaamaan heidän tervehdyksensä. Kovaksi
+onneksi ei se vaan ollut kestäväinen. Salin nurkassa istui nuori,
+kaunis nainen, jota ei kukaan kutsunut ja joka katseli tansseja
+levollisena ja iloisena, vast'ikään ensi kerran äidiksi tultuaan.
+Heti hänen huomattuaan meni Risler suoraan hänen luoksensa ja istutti
+Sidonien hänen viereensä. Tarpeetonta on mainita, että se oli rouva
+Chorche. Kenelle muulle olisi hän puhunut noin kunnioittavasti ja
+lempeästi? Kenenkä muun, kuin hänen käteensä, olisi hän voinut laskea
+pikku Sidoniensa käden sanomalla: "Rakastattehan häntä paljo, eikö
+niin? Te olette oikein hyvä... Hän tarvitsee hyvin paljon neuvojanne
+ja mailman kokemustanne"...
+
+-- Tokihan, hyvä Risler, vastasi rouva Georges, olemmehan me, Sidonie
+ja minä, vanhoja ystäviä... Mistä syystä me emme vielä rakastaisi
+toisiamme?...
+
+Mutta turhaan etsi hänen rauhallinen ja suora katseensa vastausta
+vanhan ystävänsä silmistä...
+
+Täydellisesti naisia tuntematta ja kohdellessaan Sidoniea, kuin
+lasta, jatkoi Risler samalla äänellä:
+
+-- Ota, näet, hänet, tyttiseni, esikuvaksesi... Ei ole kahta
+semmoista mailmassa, kuin rouva Chorche... Hänellä on aivan isänsä
+sydän... Oikea Fromont!...
+
+Silmät maassa, kumarsi Sidonie, niitäkään vastaamatta. Tuskin
+huomattava väristys juoksi hänen satiini kenkänsä kärjestä aina
+seppeleen ylimpään pomeranssi korteen asti. Mutta kelpo Risler
+ei nähnyt mitään. Hän oli kuin juovuksissa ja hulluna hälinästä,
+tanssijaisista, soitosta, kaikista noista kukista ja tulista... Hän
+luuli kaikkien muidenkin hengittävän tuota verrattoman onnellisuuden
+ilmaa, joka häntä ympäröi. Hän ei huomannut vähäistä kaihoa ja
+kateuden kilvoituksia, jotka parveilivat koristetuilla otsilla.
+
+Hän ei nähnyt Delobellea, joka, nojaten kyynäspäällään takkaa
+vasten ja väsyneenä ikuiseen asemaansa, toinen käsi povessa, toinen
+puuskassa, hattu reidellä, odotti tuntikausia, ilman että kukaan
+aikoikaan pyytää häntä käyttämään kykyään seuran huviksi. Hän ei
+nähnyt herra Chèbeä, joka synkeänä seisoa jörötti kahden oven
+välissä, enemmän kuin koskaan vihoitellen Fromont'ilaisille...
+Voi niitä Fromont'ilaisia!... Heiliäpä oli etevä sija häissä.
+Vaimoineen, lapsineen, ystävineen ja ystävien ystävineen olivat he
+kaikki läsnä... Oli kuin joku heistä olisi häitä viettänyt... Kukapa
+siinä puhuikaan jostakin Risleristä tai Chèbestä? Häntä, isää, ei
+oltu edes esiteltykään!... Ja vieläkin enemmän lisäsi pienen miehen
+raivoa rouva Chèben käytös ja tapa hymyillä kaikille äidillisesti.
+
+Muutoin oli sielläkin, kuin melkein kaikissa häissä, kaksi tyystin
+erilaista virtaa, jotka koskettivat toisiinsa, kuitenkaan yhteen
+sekoittumatta. Fromont'ilaiset, jotka kovin suututtivat herra
+Chèbeä ja olivat tanssijaisten ylimyksinä, kauppakamarin esimies,
+asian-ajajain vanhin kuuluisa shokolaatikauppias, joka oli esimiehenä
+lakia laativassa valiokunnassa ja miljonien omistaja ukko Gardinois,
+kaikki he lähtivät pois kahdentoista jälkeen. Heidän perästä astui
+Georges Fromont vaimoneen vaunuihinsa, eikä jäänyt enää jäljelle kuin
+Rislerin ja Chèben puolet. Ja kohta muuttui juhla iloisemmaksi ja
+pauhaavammaksi.
+
+Kuuluisa Delobelle, joka jo oli väsynyt, kun ei häntä mihinkään
+pyydetty, päätti itse pyytää itseään, ja, sill'aikaa kun vieraat
+tungeskelivat shokolaati- ja punssi-pöytien ympärillä, kävi hän
+lausumaan jyrisevällä äänellä monoloogia Ruy-Blasista: "Hyvää
+ruokahalua, herrat!"...
+
+Vuoroonsa pääsivät nyt köyhemmätkin esille näyttämään säästeliäästi
+tehtyjä vaatteuksiaan, ja nuoret kauppalaiset, jotka kauvan jo olivat
+himonneet ilvehtimään, uskalsivat hekin käydä katrillia tanssimaan.
+Morsian oli jo kauvan tahtonut lähteä pois, ja vihdoin hän katosikin
+Rislerin ja rouva Chèben kanssa. Mitä herra Chèbehen tulee, joka
+jälleen oli päässyt entiseen arvoonsa, niin oli mahdotonta saada
+häntä pois. Pitihän jonkun toimittaa isännän virkaa, hitto vie!...
+Että pieni mies asiaan hyvin ryhtyi, sen minä takaan!... Punaisena
+ja innostuneena hyöriä mellasti hän melkein kuin kapinoitsija.
+Ja kuuluipa hän alahalla laskettelevan politikkiakin Vefourin
+ravintolanhoitajan kanssa sekä julkeudesta puheita pitävän...
+
+... Pitkin katuja, Maraisiin päin, vierivät raskaasti häävaunut,
+joiden humalan raskauttama ajuri tuskin jaksoi valkoisia ohjaksia
+käsissään pitää.
+
+Rouva Chèbe puheli paljon, luetellen muistettavan päivän kaikkia
+komeuksia ja ihastuneena erittäinkin päivälliseen, jonka jotenkin
+tavallinen ruokalista oli hänestä ylellisyyden korkeimpana
+osoitteena. Sidonie haaveksi vaunujen suojassa ja Risler,
+istuen vastapäätä häntä, ell'ei hän enää sanonut: "minä olen
+tyytyväinen...", ainakin niin ajatteli itsekseen sydämen pohjasta.
+Kerran koetti hän tarttua pieneen valkoiseen kätöseen, joka nojautui
+nostettuun ikkunaan, mutta se vetäytyi pois niin pian, että hän jäi
+hievahtamatta paikalleen vaipuen äänettömään ihaelemiseen.
+
+Kuljettiin Halles'ien ja Rambuteau kadun kautta, joka oli täynnä
+yrttitarhurien rattaita; sitte, Francs'-Bourgeoiskadun päässä
+käännyttiin Arkistojen kulmasta Braque-kadulle. Siinä seisatuttiin
+ensikerran ja rouva Chèbe astui alas porttinsa luona. Se oli
+liian ahdas hänen komealle, viheriäiselle silkkihameelleen, jonka
+liepeet ja reunukset kauhealla kohinalla katosivat käytävään...
+Muutaman minuutin perästä aukeni selko selälleen jykeä portti
+Vielles-Haudriettes-kadun varrella, päästääkseen juhlavaunut sisään.
+Portilla, vanhan kartanon kilvessä, puoleksi kuluneen vaakunan
+alla, oli kilpi, johon sinisillä kirjaimilla oli kirjoitettu:
+"Seinä-paperia."
+
+Sillä kertaa morsian, joka oli siihen asti ollut liikkumattomana
+ja ikäänkuin nukuksissaan, näkyi äkkiä havahtuvan, ja ell'eivät
+kaikki tulet olisi olleet sammutetut suurista rakennuksista, työ- ja
+tavara-huoneista, jotka seisoivat rivittäin pihalla, olisi Risler
+voinut nähdä riemastushymyn yht'äkkiä kirkastavan nuo kauniit,
+ongelmoiset kasvot. Pyörät hiljensivät ratinansa puutarhan hienolla
+hiekalla ja seisattuivat kohta pienen kaksikerroksisen rakennuksen
+portaiden eteen. Siinä asui Fromont'ilaisten nuori perhe ja Risler
+vanhempi vaimoineen asettui asumaan heidän yläpuolelle. Asumus oli
+suurenlainen, ja aution kadun etäisessä kaupungin osassa korvasi
+kauppasäädyn varallisuus. Portaissa oli lattiapeitto ylös asti,
+etehisessä oli kukkia ja kaikkialla loisti marmoria, heijasti
+kuvastimia ja kiilsi vaskea.
+
+Sill'aikaa kun Risler tyytyväisenä käveli uuden asuntonsa suojissa,
+oli Sidonie yksin huoneessaan. Lakeen ripustetun pienen sinisen
+lampun valossa loi hän ensin silmänsä kuvastimeen, jossa hän näki
+itsensä päästä jalkoihin asti, sitte kaikkeen uuteen ja hänelle
+outoon loistoisuuteen; ja sen sijaan, että hän sitte olisi mennyt
+maata, aukaisikin hän ikkunan ja nojautui liikkumattomana balkongiin.
+
+Yö oli valoisa ja lämmin. Selvään näki hän koko tehtaan lukemattomine
+ikkunoineen, kiiltävine, korkeine lasineen, sen pitkän savutorven,
+joka hälveni taivaan avaruuteen, ja lähempänä pienen upean puutarhan,
+vanhan kartanon seinustalla. Ylt'ympäri oli ikäviä, kurjia kattoja
+ja kolkkoja, kolkkoja katuja... Yht'äkkiä vavahti hän. Tuolla,
+synkimmässä, rumimmassa kaikista noista ylisistä, jotka, ikäänkuin
+viheliäisyyden painamina, likistyivät yhteen, toisiinsa nojautuen,
+aukeni viidennessä kerroksessa selki selälleen kolkko ikkuna. Hän
+tunsi sen oitis. Se oli porrasikkuna hänen vanhempainsa asunnossa.
+
+Porraslavan ikkuna!...
+
+Kuinka paljo asioita tuo nimi yksistään muistutti hänelle! Kuinka
+monta hetkeä, kuinka monta päivää hän siellä oli viettänyt,
+kumarruksissa kosteaa ikkunalaitaa vasten, joka oli ilman rintanojaa,
+ilman balkongia, katsellen tehtaasen päin...
+
+Ja vielä nytkin oli hän näkevinään siellä ylähällä pikku Chèben
+näppärät kasvot, ja tuon kurjan akkunan kehikossa aukeni hänen
+silmiensä eteen koko hänen lapsuutensa elämä, Parisi-tytön surullinen
+nuoruuden aika.
+
+
+
+
+II.
+
+Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.
+
+
+Parisissa, liian pienissä asunnoissaan ahtaasti asuville köyhille
+perheille on yhteinen porraslava ikäänkuin lisäsuojana, asunnon
+suurennuksena. Sen kautta pääsee kesä-aikaan vähän ilmaa ulkoa,
+siellä puhelevat naiset, siellä kirmaavat lapset.
+
+Kun pikku, Chèbe piti kovin paljon melua kotona, sanoi hänelle
+äitinsä: "Ole tuossa jo minua vaivaamatta... mene leikkimään
+portaille." Ja lapsi juoksi sinne hyvin sukkelaan.
+
+Tuo porraslava, vanhan talon viimeisessä kerroksessa, jossa maar' ei
+oltu tilaa säästetty, muodosti ikäänkuin suuren, korkean käytävän,
+portaiden puolelta rautaisten käsipuiden suojeleman ja leveän ikkunan
+valaiseman, josta näkyi kattoja, kartanoita ja muita ikkunoita, sekä
+kauempaa Fromont'in tehtaan puutarha, ikäänkuin viheriäisenä nurkkana
+vanhojen jättiläisseinien välissä.
+
+Kaikki tuo ei ollut mitään varsin hauskaa, mutta lapsi huvittelihe
+siellä paljoa paremmin, kuin kotonaan. Kotielämä oli ikävää,
+olletikin kun satoi, eikä Ferdinand lähtenyt ulos.
+
+Ferdinand Chèbe, aivot aina höyryävinä uusista aatteista, jotka
+kovaksi onneksi eivät koskaan koituneet, oli niitä laiskoja ja
+suurihankkeisia porvareja, joita Parisissa löytyy hyvin kosolta.
+Vaimonsa, jota hän alussa oli viehättänyt, oli kohta huomannut hänen
+mitättömyytensä ja kärsi sitte malttavaisesti ja yhtä lailla sekä
+hänen alituiset onnellisuuden unelmansa että vauriot, jotka niitä
+välittömästi seurasivat.
+
+Neljästä kolmatta tuhannesta franc'ista myötäjäisiä, jotka vaimo
+oli tuonut ja miehensä tuhlannut hulluihin yrityksiin, ei heillä
+ollut jäljellä muuta kuin pieni korko, joka vielä piti heitä
+arvossa naapurien joukossa, sekä myöskin rouva Chèben, kaikista
+haaksirikoista pelastettu, kashimirishaali, hänen hääkarikkansa ja
+kaksi sangen pientä, vähäpätöistä briljanttinappia, joita Sidonie
+toisinaan pyysi äitinsä näyttämään, piirongin laatikonpohjalla,
+vanhassa valkosamettisessa lippaassa, josta kauppiaan, kolmekymmentä
+vuotta sitte kultakirjaimilla kirjoitettu nimi, oli ihan
+kulumaisillaan. Se oli tuon köyhän, kasvuillaan elävän perheen ainoa
+loistoisuus.
+
+Kauan, hyvin kauan oli herra Chèbe hakenut paikkaa, josta riittäisi
+vähän lisää heidän pieniin korkojäännöksiinsä. Mutta hän etsikin vaan
+semmoista paikkaa, jota hän kutsui _kaupaksi seisoallaan_, sillä
+hänen terveytensä, näet, oli kaikkia istuvia toimia vastaan.
+
+Todellakin, avionsa ensi vuosina, silloin kuin hän oli suurissa
+asioissa ja kun hänellä oli oma hevonen ja omat rattaat
+kauppa-asioitaan varten, oli pieni mies kaatunut pahasti ja se
+kaatumus, josta hän tuon tuostakin puheli, oli hänen laiskuutensa
+puolustuksena.
+
+Ei tarvinnut olla viittä minuuttia herra Chèben seurassa, ennenkuin
+hän jo sanoi luottoisalla äänellä:
+
+"Tunnettehan onnettomuuden, joka tapahtui Orleans'in herttualle?..."
+
+Ja taputtaen kämmenellään hapsitonta pääkalloaan, jatkoi hän:
+
+"Sama tapahtui minullekin nuoruudessani."
+
+Tuon kuuluisan kaatumuksen jälkeen pyörrytti häntä kaikenlainen
+istuva toimi ja hän näki olevansa katalasti tuomittu _kauppaan
+seisoallaan_. Niinpä oli hän vuoroon ollut asiamiehenä viini-,
+kirja-, tryffeli-, kello- ja monessa muussa kaupassa. Kovaksi
+onneksi kyllästytti häntä hyvin pian kaikki ja hän ei pitänyt
+koskaan asemaansa riittävänä entiselle kauppamiehelle. Sillä tavoin,
+katsomalla kaikkea tointa arvoansa alemmaksi, oli hän vähitellen
+käynyt vanhaksi ja kykenemättömäksi, oikeaksi tyhjäntoimittajaksi,
+vetelehtijäksi.
+
+Paljo on soimattu taiteilijoita heidän eriskummallisuuksistaan,
+luonnon oikuistaan, tuosta tavan omaisen kauhusta, joka heittää
+heidät syrjäpoluille, mutta kukapa taitaa koskaan luetella kaikkia
+naurettavia mielijohteita ja hulluja eksentrillisyyksiä, joilla
+joutilas porvari tahtoo täyttää tyhjää elämätään? Niinpä piti herra
+Chèbe erityisenä lakina kaikenlaiset matkat ja kävelyt. Koko ajan,
+kun Sebastoopolin bulevardia rakennettiin, kävi hän kaksi kertaa
+päivässä katsomassa, tokko se muka "edistyi."
+
+Ei kukaan tuntenut paremmin kuin hän maineessa olevia
+erityistavara-kauppoja; ja hyvin usein, kun rouva Chèbe, itse
+toimeliaasti korjatessaan talon liina-vaatteita, tuskaantui näkemään
+miehensä joutilaana katsoa töllistelevän ikkunasta, pääsi hän hänestä
+erilleen sanomalla: "Etköhän... tuota... kävisi tuosta, tiedäthän,
+kadun kulmasta, jossa hyviä leivoksia myödään, niitä jälki-ruo'aksi
+päivälliseksi"...
+
+Ja mies lähti, käveli bulevaardia pitkin, poikkesi puoteihin,
+odotteli omnibusta ja vietti siten puolen päivää ulkona kahden
+kappaleen, kolmen sou'n maksavan leivoksen tähden, joita hän
+juhlallisesti kantoi kotia, pyyhkien otsaansa.
+
+Etenkin ihaeli herra Chèbe kesää, pyhäpäiviä, pitkiä kävelyjä
+Clamart'issa tai Romainville'ssa ja juhlia, joissa oli paljo
+kansaa ja hälinää. Hän oli kanssa niitä, jotka kokonaista viikkoa
+ennen Elokuun 15 päivää kävivät tarkastamassa valmistuksia
+juhla-valaistukseen. Eikä hänen vaimonsa ollut siitä pahoillaan
+ollenkaan. Ainakaan ei silloin ollut hänen tuolinsa ympärillä päivät
+pitkään vetelehtimässä tuo i'änikuinen ähkijä jättiläistuumineen ja
+yrityksineen, jotka harkitessa, edeltäkäsin jo raukesivat tyhjään,
+sekä muistoineen menneestä ajasta että raivossa siitä, ett'ei hän
+voinut ansaita rahaa.
+
+Eikä hänkään, vaimo-raukka, sitä ansainnut, mutta hän osasi sitä niin
+hyvin tallettaa ja hänen ihmeellinen säästeliäisyytensä täydensi
+sillä tavoin kaikki, ett'ei kurjuus, tuon kovan puutteen naapuri,
+ollut koskaan päässyt noihin kolmeen aina siistiin huoneesen
+hävittämään huolellisesti korjattuja kapineita, vanhoja, verhonsa
+alle kätkettyjä huonekaluja.
+
+Vastapäätä Chèbeläisten ovea, jonka vaskiripa porvarillisesti loisti
+portailla, oli kaksi muuta pienempää ovea.
+
+Toiseen oli neljällä naulalla lyöty käymäkortti, jossa oli nimi
+"Risler, tehtaan piirustaja." Toisella oli pieni sahviaani
+nahka-palanen ja siinä kultakirjaimilla:
+
+          ROUVA DELOBELLE,
+    lintuja ja kärpäsiä kuoseiksi.
+
+Delobelleläisten ovesta, joka usein oli auki, näkyi iso
+neliskulmainen suoja, jossa kaksi naista, äiti ja tytär, vielä
+melkein kuin lapsi, yhtä vaaleina, yhtä väsyneinä kumpikin,
+harjoittivat yhtä noista tuhansista fanttasiia-ammateista, jotka
+käsittävät sen, mitä kutsutaan Parisin-kaluiksi.
+
+Siihen aikaan oli kuosi koristaa hattuja ja tanssivaatteita siroilla,
+hohtokiven värisillä, Etelä-Ameriikan eläväisillä, ja niiden
+valmistaminen oli juuri Delobellen naisten erityistoimi.
+
+Eräs tukkukauppias, jolle lähetykset tulivat suorastaan Antilleista,
+laittoi heille aukaisematta pitkiä, keveitä arkkuja, joissa,
+inhottavassa arsenikki pölyssä loistivat kärpäset, ladottuina ja
+valmiiksi neuloille pistettyinä, sekä linnut, toinen toisiinsa
+sullottuina, siivet hienossa paperisiteessä. Tuo kaikki oli kuntoon
+pantava, kärpäset saatavat hytisemään messinkilangan päähän,
+koliibrien höyhenet pöyhisteltävät ja kiilloteltavat, taittuneet
+jalat silkkirihmalla korjattavat, sammuneiden silmien sijaan pantava
+kiiltäviä helmiä ja hyönteiset tai linnut tehtävät sieviksi ja elävän
+näköisiksi.
+
+Äiti teki työtä tyttärensä johdolla; sillä Désiréellä, vaikka hän
+olikin vielä ihan nuori, oli oiva aisti, tenhottaren kekseliäisyys,
+eikä kukaan osannut niinkuin hän, asetella silmiä lintujen pikku
+päihin ja levittää niiden kangistuneita siipiä.
+
+Ontuva kun hän oli lapsuudestaan saakka, onnettoman tapauksen
+tähden, joka ei kuitenkaan ollut laisinkaan vahingoittanut
+hänen säännöllisten ja hienojen kasvojensa suloa, oli Désirée
+Delobelle'lla, koska hänen siitä syystä oli melkein täytymys,
+paikaltaan liikkumatta, alituisesti pysyä kotonaan, oikea
+ylimyksellinen iho ja erittäin valkoiset kädet. Pitäen aina hiuksensa
+veikeästi kammattuina, vietti hän päivänsä istuessaan upoksissa
+nojatuolissaan, kuosikuvilla ja kaikenvärisillä linnuilla kukkuroidun
+pöytänsä ääressä, ikäänkuin tuossa maailmallisen kauneuden
+oikullisessa ammatissa unhoittaen oman onnettomuutensa ja siten
+korvaten epäsuosiollista elämätänsä.
+
+Hän ajatteli, että kaikki nuo pienet siivet lähtivät lentoon
+hänen liikkumattomalta pöydältään oikeille matkustuksille Parisin
+maailman ympäri tuikkimaan juhlissa, ruunujen valossa; ja yksin
+hänen tavastaan asetella kärpäsiään ja lintujaan olisi voinut arvata
+hänen ajatustensa suunnan. Alakuloisuuden ja murheen päivinä,
+kuroittuivat suipot nokat eteenpäin, siivet levisivät ihan auki,
+ikäänkuin ottaakseen huiman vauhdin lentääkseen kauas, hyvin kau'as
+pois viidennen kerroksen asunnoista, puutteen alaisuutta ja kurjuutta
+pakoon. Vaan kun hän joskus taas oli tyytyväinen, niin näyttivätpä
+hänen eläväisensäkin elämään ihastuneilta, olivatpa oikein pienten
+oikullisten ja rajujen kuosilintujen näköisiä.
+
+Onnellisena tai onnettomana teki Désirée työtä aina yhtä innokkaasti.
+Aamupuhteesta aina myöhään yöhön saakka oli pöytä täynnä työesineitä.
+Ja päivän viimeisen säteen sammuessa, kun tehtaan kello kaikui
+ylt'ympäri lähipihoja, sytytti rouva Delobelle jo lampun, ja heti,
+tuon varsin niukan aterian jälkeen, ryhdyttiin uudelleen työhön.
+
+Noilla molemmilla väsymättömillä naisilla oli maali tai luuletus,
+joka esti heitä tuntemasta pakollisen valvomisen kuormaa. Se oli
+kuuluisan Delobellen näyttelijäkunnia.
+
+Siitä asti, näet, kun Delobelle oli jättänyt maaseudun teaatterit
+tullakseen näyttelemään Parisiin, odotti hän vaan, että joku
+ymmärtäväinen tirehtööri, kaitseleva ideaali-tirehtööri, joka keksii
+nerot, tulisi tarjoamaan hänelle hänen mittaisen roolin. Kentiesi
+olisi hän voinut, alussa etenkin, saada keskulaisen paikan jossakin
+kolmannen luokan teaatterissa, vaan Delobelle'pa ei tahtonut häväistä
+itseään.
+
+Hänestä oli parempi odottaa, taistella, niinkuin hän sanoi!... Ja
+nähkäähän, millä tavoin hän käsitti taistelun.
+
+Aamuisin huoneessaan, vieläpä usein vuoteessaankin, kertoi hän
+entisen repertoaarinsa rooleja; ja vavisten kuuli Delobelle'n
+naisväki väliseinän takaa katkelmia _Antoonio'sta_ ja _Lasten
+lääkäristä_ lausuttavan mahtipontisella, jyrisevällä äänellä,
+joka sekaantui suuren parisilaisen työpesän pauhinaan. Sitte,
+aamiaisen jälkeen oli hän poissa kotoa yöhön saakka: hän teki
+"bulevaardi-kävelynsä," se on, astuskeli verkalleen Château d'Eau'n
+ja Madeleinen väliä, hammaspuikko suupielessä, lakki hiukan toisella
+korvalla, hansikkaat aina kädessä, harjattuna ja loistavana.
+
+Tuo pukukysymys oli hänestä hyvin tärkeä. Sen piti hän suurimpana
+onnistumisen toiveena, houkuttimena tirehtöörille -- tuolle mainiolle
+ymmärtäväiselle tirehtöörille, -- jonka päähän ei olisi koskaan
+juolahtanut ottaa palvelukseen kulunut, huonosti puettu mies.
+
+Myöskin Delobelle'n naisväki piti tarkan huolen siitä, ett'ei
+häneltä mitään puuttunut; ja kyllä tarvittiinkin lintuja ja kärpäsiä
+tuollaisen jyhkeän velikullan kaunistamiseksi! Näyttelijä piti sen
+vallan luonnollisena.
+
+Hänen mielestään vaimonsa ja tyttärensä ponnistukset ja puutteen
+näkö eivät tarkoittaneet häntä nimen-omaan, vaan tuota salaperäistä
+ja tuntematointa neroa, jonka ikäänkuin tallettajan hän arveli
+olevansa. -- Chèben ja Delobellen perheiden asemassa oli jonkinlaista
+yhtäläisyyttä. Delobelleläisten vaan ei ollut niin ikävä. Noista
+pienistä kasvuillaan eläjistä tuntui heidän ahdas elämänsä
+valottomalta, aina yhdenlaiselta, kun taas näyttelijän perheelle
+toivo ja mielenkuvitus kaikkialla avasi oivallisia näkö-aloja.
+
+Chèbeläiset olivat ikäänkuin umpikujassa elävät ihmiset,
+Delobelleläiset asuivat ikäänkuin pienen, likaisen, kolkon kadun
+varrella ilman päivää ja ilmaa, vaan siitäpä oli piakkoin käypä iso
+bulevaardi. Lisäksi ei rouva Chèbe enää luottanut mieheensä, kun taas
+hänen naapurinsa, tuon ainoan taikasanan "taiteen" nojassa, ei ollut
+koskaan epäillyt miehestään.
+
+Ja sillä välin otti herra Delobelle, monta monituista vuotta,
+turhaan vermuutti-naukkuja teaatteriasiamiesten kanssa, absinttia
+taputtajain päämiesten kanssa ja bitteriä vaudeville'in kirjoittajien
+ja näytelmöitsijäin sekä tuon useiden suurten kappalten kuuluisan
+sepustajan kanssa. Tarjoomuksia yhä vaan ei tullut. Ja niin oli mies
+parka, kertaakaan näyttelemättä, luisunut nuoresta rakastajasta
+vanhempien rooliin, sitte raha-asioitsijaksi, sitte korkeasukuiseksi
+isäksi, vihdoin ukkonahjukseksi...
+
+Ja siinä hän pysyi!
+
+Kahteen tai kolmeen toviin oli hänelle hankittu tilaisuus ansaita
+elatuksensa, koettamalla asettaa hänet klubin tai kahvilan hoitajaksi
+ja suurien makaasiinien, niinkuin Phares de la Bastille'n ja Colosse
+de Rhodes'in, tarkastajaksi. Siihen oli hyvät käytöstavat tarpeeksi,
+eikä niitä Delobelle'lta puuttunut, Jumala nähköön!... Vielä vai,
+suuri mies hylkäsi kun hylkäsikin sankarimaisesti kaikki hänelle
+tehdyt tarjoomukset.
+
+-- Minulla ei ole oikeutta luopua teaatterista!... sanoi hän.
+
+Kuulla tuommoisia raukan suusta, joka vuosikausiin ei ollut
+näyttämölle astunut, oli vastustamattoman koomillista. Mutta halua
+ei ollut nauraa, kun näki hänen vaimonsa ja tyttärensä yöt päivät
+nielevän arsenikki tomua ja kun kuuli heidän, taittaessaan neulojaan
+pikkulintusten messinkilankaa vasten, totisina kertovan:
+
+-- Ei, ei! Herra Delobellellä ei ole oikeutta luopua teaatterista.
+
+Onnellinen ihminen, jolle hänen mulkosilmänsä, aina suopea hymynsä
+ja tapansa hallita näytelmissä, oli elinajaksi hankkinut tuon
+"hemmoitellun" ja ihmetellyn kuninkaan pojan harvinaisen aseman!
+Kun hän käveli ulkona, tervehtivät häntä Francs-Bourgeois-kadun
+puotilaiset Parisilaisten tavanmukaisella kunnioituksella ja
+ihastuksella kaikkea kohtaan, mikä vaan teaatteria koskee. Hän
+oli aina hyvin puettu! Ja sitte niin hyvä, niin kohtelias!...
+Ihme sentään, että hän, tuo Ruy-Blas, Antonio, _Marmori-tyttöjen_
+Rafaelia, _Savannin rosvojen_ Antreas, joka lauantai-ilta,
+modistikotelo kainalossa, kantoi naistensa työtä Saint-Denis-kadun
+kukkamyymälään...
+
+Entä sitte! Semmoistakin asiaa toimittaessaan oli tuossa
+mies-vietävässä niin paljon jaloutta ja luonnollista arvollisuutta,
+että neiti, jolla oli toimena tarkastaa Delobelle'n tiliä,
+oli pahemmassa kuin pulassa antaessaan noin moitteettomalle
+herrasmiehelle vaivalloisesti ansaitut vähäiset viikkorahat.
+
+Vaan niinäpä iltoina, näette, ei näyttelijä tullut kotia
+päivälliselle, ja sen naisväki tiesi jo edeltäkäsin. Hän muka tapasi
+aina bulevaardilla jonkun vanhan toverin, kova-osaisen, niinkuin
+itsekin oli -- jommoisia kyllä löytyy tuossa pyhässä ammatissa
+-- ja niitä hän kestitsi ravintolassa tai kahvilassa. Sitte toi
+hän varsin uskollisesti, ja siitä annettiin hänelle kiitokset,
+loppurahat kotiin, toisinaan kukkakimpunkin vaimollensa, pikku lahjan
+Désiréelle, jotakin pientä, joutavaa. Mitäs tehdä? Semmoista se
+tottumus teaatterissa on. Melodraamassa voi kyllä pian heittää kultaa
+ikkunasta ja sanoa:
+
+"Se, hupsu, tuoss' on kukkaro, meno sanomaan rouvalle, että häntä
+odotan."
+
+Huolimatta suuresta innostaan ja vaikkapa ammattinsa oli kyllin
+tuottoisa, olivat Delobellen naiset usein pulassa, varsinkin Parisin
+kauppalakon aikana.
+
+Onneksi oli käsillä kelpo Risler, joka aina oli valmiit auttamaan
+ystäviään.
+
+Vilho Risler, kolmas asujain portailla, oli elänyt siinä noin
+viisitoista vuotta nuoremman veljensä Franssin kanssa. Molemmat,
+suurikasvuiset, rotevat, valkoveriset Schveitsiläiset olivat tuoneet
+mukanaan himmeän työhuoneensa tukehduttavaan ilmaan maa-elämän
+terveyden ja raittiuden. Vanhempi oli piirustaja Fromont'in tehtaalla
+ja kustansi veljeään, joka kuunteli Chaptal'in luentoja tullakseen
+Centralikouluun.
+
+Tultuaan Parisiin ja tietämättä, miten järjestää pienen taloutensa,
+oli Vilho saanut naapureiltaan, Chèben ja Delobellen naisilta
+neuvoja ja opetusta, joka ehdottomasti oli suureksi avuksi tuolle
+suoramieliselle, kainostelevalle, hiukan "jörölle" miehelle,
+jota sitä paitsi hänen ulkomaalainen murteensa ja näkönsäkin
+vaivasi. Jonkun aikaa naapureina oltuaan ja keskinäistä palvelusta
+osoitettuaan, olivat veljekset Risler jo ikäänkuin jäseninä
+molemmissa perheissä.
+
+Juhlapäivinä oli heidän syömäneuvonsa aina pantu esille jommassa
+kummassa paikassa, ja molemmille isänmaastaan poissa-oleville
+veljille oli hyvin mieluista tavata noissa köyhissä perheissä, ehkä
+yksinkertaisia ja puutteenalaisia olivatkin, hellää ja perheellistä
+kohtelua. Ammatissaan sangen taitavan piirustajan palkka salli
+hänen auttaa Delobelleläisiä, kun vuokra oli maksettava, ja tulla
+Chèbelään "setänä," tuoden aina mukanaan surpriissejä ja lahjoja,
+niin että pikku-tyttö, hänet, nähtyään, heti juoksi hänen taskujaan
+koettelemaan ja kiipesi hänen syliinsä.
+
+Sunnuntaisin vei hän kaikki teaatteriin; ja melkein joka ilta kävi
+hän herrojen Chèben ja Delobellen kanssa oluenpanimossa Blondelin
+kadun varrella, jossa hän kestitsi heitä oluella ja _prachtelilla_.
+Olut ja prachtel, ne ne olivat hänen heikkoutensa.
+
+Hänestä ei ollut suurempaa onnea, kuin istua oluttuopin ääressä
+molempain ystäväinsä kanssa ja kuunnella heidän juttelevan, itse
+yhtymättä muuten kuin suurella naurulla tai pään pudistuksella heidän
+puheluunsa, joka oli ylipäätään pitkä valitustulva yhteiskuntaa
+vastaan.
+
+Lapsimainen arkaluontoisuus ja saksalainen murre, joka
+lakkaamattomasta työssä-olosta yhä oli säilynyt hänen kielessään,
+vaivasivat häntä kovin hänen ajatuksiaan lausuessaan. Sitä paitsi
+herättivät hänessä pelkoa hänen ystävänsäkin. Heillä oli häneen
+verrattuna joutilaan ihmisen suunnaton etevyys työtä tekevän
+rinnalla; ja herra Chèbe, joka ei ollut niin hienotunteinen, kuin
+Delobelle, ei pitänyt minäkään huomauttaa häntä siitä. Herra
+Chèbe, se katseli häneen hyvin korkealta! Hänestä, näet, oli mies,
+joka, niinkuin Risler, teki työtä kymmenen tuntia päivässä, siitä
+päästyään, kykenemätön niitäkään järkevää mielipidettä lausumaan.
+Toisinaan vielä, uupuneena tehtaalta tultuaan, kävi piirustaja
+panemaan yötäkin lisäksi kiiruullisia töitä varten. Olisipa pitänyt
+nähdä herra Chèben loukattua katsetta.
+
+-- "Ei sitä minua pantaisi semmoista työtä tekemään," sanoi hän
+pöyhistellen; ja katsellen Risleriä suoraan kasvoihin tutkivin
+silmin, niinkuin sairaan luona oleva lääkäri, liitti hän: "Näette te,
+kunhan hyvän puuskan saatte"...
+
+Delobelle ei ollut niin julma, mutta hän katsoi häneen vielä
+korkeammalta:
+
+_El seeteripun näe ruusua juurellaan._
+
+Delobelle ei nähnyt Risleriä jalkojensa juuressa.
+
+Kun tuo suuri mies joskus sattumalta noin suvaitsi huomata hänen
+läsnäolonsa, kumartui hän aina omituisella tavalla häntä kohti
+kuunnellakseen häntä ja nauroi hänen sanoilleen, kuin lapselle,
+tahi huvitti hän häntä kertomuksilla näyttelijättäristä, opetti
+häntä itseään vaatehtimaan, antoi ompelijain osoitteita, eikä voinut
+käsittää, kuinka mies, joka ansaitsi niin paljon rahaa, aina oli
+puettu, kuin vasta alkava koulupoika nalkki. Kelpo Risler, joka kyllä
+hyvin tunsi alemmuutensa, koki hankkia itselleen anteeksi antamusta
+kaikenlaisella tarkkaavaisuudella ja avuliaisuudella ja, näette,
+hienotunteinen kuin aina oli pysyi hän ikuisena hyväntekijänä.
+
+Noiden kolmen samoilla portailla asuvan perheen välillä oli pikku
+Chèbe ikäänkuin yhdistysmerkkinä heidän alituisessa hyörimisessä ja
+pyörimisessä.
+
+Tavan takaa pujahti hän Delobelleläisten työhuoneesen, katseli
+ratokseen heidän työtään, ihaeli kaikkia noita eläväisiä, ja,
+ollen jo enemmän koketti kuin kujeileva, koetti hän, jos matkalla
+kärpänen oli kadottanut toisen siipensä, koliibri kaulauntuvansa,
+tehdä itselleen noista hylyistä koristeen pistelemällä niitä
+hienojen hiustensa kihariin. Désirée ja hänen äitinsä nauroivat
+nähdessään hänen keimaillen kohottaivan varpailleen katsoakseen
+vanhaan himmentyneesen kuvastimeen. Sitte, kun hän oli tarpeeksi
+itseään ihmetellyt, aukasi lapsi, käyttäen pienten sormiensa kaiken
+voiman, oven ja mahtavasti, pää pystyssä, pelosta turmelevansa
+hiuslaitostaan, meni hän kolkuttamaan Rislerin ovelle.
+
+Päivällä siellä ei ollut muita kotona, kuin koululainen Frans,
+joka kirjojensa ääressä järkevästi valmisti lukuaan. Kun Sidonie
+astui sisään, niin kirjat nurkkaan! Kaikki oli jätettävä syrjään
+tuota kaunista naista vastaan otettaessa, joka näet oli olevinaan
+koliibri prinsessa, joka tuli hänen luo vieraisin Chaptalin kouluun
+pyytääkseen hänet puolisokseen johtajalta.
+
+Todellakin oli omituista nähdä tuon ison pojan leikkivän kahdeksan
+vuotisen tyttö tyngän kanssa, taipuvan hänen oikkujensa mukaan ja
+jumaloivan häntä myöntämällä kaikkiin, niin että sitten, kun hän oli
+kokonaan häneen rakastunut, mahdotointa oli tietää, milloin hänen
+rakkautensa oli alkanut.
+
+Miten hyvänä tahansa pikku Chèbe olikin pidetty noissa molemmissa
+kodeissa, niin tuli kuitenkin aina hetki, jolloin hän karkasi porras
+ikkunalle. Siellä hänellä sentään oli suurin huvituksensa, aina
+aukea näköpiiri, ikäänkuin joku tulevaisuuden haave, jota kohti hän
+kumartui uteliaana ja ilman pelotta, sillä lapsillahan ei, näet, ole
+päänpyörrytystä.
+
+Toinen toistaan vasten kallistuvien vuolukivikattojen keskellä,
+näyttivät hänestä tehtaan suuri seinä, puutarhassa kasvavien
+plataanien latvat ja lasiakkunaiset työhuoneet ikäänkuin hänen
+unelmiensa luvatulta maalta.
+
+Fromont'in talo oli hänestä suurin rikkaus jota voi ajatella.
+
+Sen asema koko tuossa Haraisin kolkassa, joka määrättyinä tuntina
+oli suljettu savuunsa ja tehtaiden ryskeesen, Rislerin innostus,
+hänen tarumaiset kertomuksensa isäntänsä rikkaudesta, hyvyydestä ja
+taitavuudesta, olivat herättäneet hänen lapsellisen uteliaisuutensa;
+ja sitte ikkunaan näkyvät asuinrakennukset, hienot, koruleikkauksilla
+varustetut puiset akkunavarjostimet, pyöreä kuisti, jonka eteen
+puutarhakaluste oli järjestetty, suuri, valkoisesta messingistä
+tehty ja kultalangoilla lävistetty lintu häkki, joka loisti
+auringonpaisteessa, ja siniset kuomivaunut, jotka seisoivat pihalla
+valjaissa, kaikki tuo oli myöskin, hänen alituisen ihmettelemisensä
+esineenä.
+
+Hän tunsi talon kaikki tavat; tiesi hetken, milloin kelloa
+soitettiin, työmiesten poislähdön, maksulauantait, jolloin
+rahastonhoitajan pikku lamppu paloi myöhään iltaan saakka ja pitkät
+jälkeenpuolenpäivät sunnuntaina, jolloin työhuoneet olivat suljetut,
+tulipesä oli sammutettu ja suuri hiljaisuus salli hänen kuulla neiti
+Clairen kirmaavan puutarhassa serkkunsa Georgesin kanssa. Kaikki
+erityisseikat sai hän tietää Risleriltä.
+
+"Näytä minulle salin ikkunat, sanoi hän hänelle... entä Clairen
+huone?"...
+
+Mielissään tuosta tavattomasta myötätuntoisuudesta rakkaasen
+tehtaasensa, selitti Risler lapselle ylähältä kunkin rakennuksen,
+näytti hänelle paino-, kultaus- ja värinvalmistus-huoneet,
+piirustussalin, jossa hän itse teki työtä, konehuoneen, josta
+kohosi tuo kauhea torvi, joka mustasi kaikki lähiseinät uutteralla
+savullaan, eikä varmaankaan aavistanut, että viereisen katon alla oli
+kätkössä pieni olento, joka yhdisti hartaimmat aatoksensa sen kovaan,
+väsymättömään huohotukseen.
+
+Kerran vihdoinkin pääsi Sidonie tuohon haaveksimaansa paratiisiin.
+
+Rouva Fromont, jolle Risler usein oli puhunut pienestä, sievästä
+ja älykkäästä naapurittarestaan, pyysi hänen tuomaan Sidonien
+lastentanssiaisiin, joita hän pani toimeen jouluksi. Siihen
+vastasi herra Chèbe kuivasti kieltäen. Jo siihen aikaan, näet,
+kiusasivat ja nöyryyttivät nuo Fromont'ilaistet, joiden nimi aina
+oli Rislerin suussa, herra Chèbeä rikkaudellaan. Muutoin koski
+asia naamiaishuveja, ja herra Chèbellä -- jolla, näet, ei ollut
+seinä-paperi-kauppaa -- ei ollut varoja hankkia tyttärelleen
+tanssijattaren pukua. Mutta Risler penäsi; sanoi ottavansa kaikki
+toimittaakseen ja rupesi oitis piirustamaan pukua.
+
+Se oli muistettava ilta.
+
+Rouva Chèben huoneessa, joka oli täyteen sullottu kankaita, neuloja,
+ja vähäisiä toaletti-kaluja, johti Désirée Delobelle Sidonien
+koristelemista. Tyttönysä, suuremman näköisenä lyhyessä puna- ja
+mustajuovikkaassa villahameessaan, seisoi kuvastimen edessä suorana
+ja liikkumattomana Ja viehättävä oli hän loistavassa pu'ussaan.
+Valkoiselle kaatille oli nauhoitettu samettipienoinen korsetti ja
+pitkät, kauniit, kastanjan väriset palmikot laskeutuivat punotun
+olkihatun alta. Vaan kaikkia noita hänen Schveitsiläispukunsa hiukan
+jokapäiväisiä yksityisyyksiä ylensivät hänen älykkäät kasvonsa,
+tavaksi otettu viehkeä käytöksensä ja tyytyväisyytensä tuohon
+ylensirottuun, heleänväriseen teaatteri koristukseensa.
+
+Kaikki katsomaan tulleet naapurit huudahtivat ihmetyksestä.
+Sill'aikaa kuin käytiin Delobelleä hakemassa, korjasi pikku ontuva
+hameen poimuja, kenkänauhoja ja loi viimeisen silmäilyn työhönsä.
+Neula ei joutanut hänen kädestään, ja hänkin, lapsi rukka, oli
+kiihtynyt juhlan huolettavasta hurmauksesta, vaikk'ei hän sinne ollut
+menossakaan. Tuli sitte suuri mies. Hän kerrotutti Sidoniella pari
+kolme tervehdystä, joita hän oli hänelle opettanut, neuvoi, miten oli
+käytävä ja seisottava, ja hymyiltävä, suu pyöreäksi avattuna, juuri
+sakarin kärjen suuruiseksi. Oli tosiaan koomillista nähdä, kuinka
+säntillisesti lapsi teki temppujaan.
+
+-- Hänellä on näyttelijän verta suonissaan!... sanoi vanha
+näyttelijä innossaan, ja tietämättä, miksikä tuota suurta Frans
+tolhoa itketti...
+
+Vielä vuosi tuon onnellisen illan jälkeen olisi voinut kysyä
+Sidonielta, millä kukilla etehiset olivat koristetut, minkäväriset
+huonekalut olivat, mitä tanssia soitettiin, kun hän tuli
+tanssiaisiin, niin syvä oli hänen huvinsa vaikutus. Hän ei unhottanut
+mitään, ei pukuja, jotka pyörivät hänen ympärillään, ei lasten
+naurua, eikä kaikkia noita pieniä askeleita, jotka riensivät yli
+liukkaan parketin. Istuessaan suuren, punasilkkisen kanapeen reunalla
+ja ottaessaan ojennetulta tarjottimelta ensimmäisen sorbetti juoman
+elämässään, muistui hänelle yht'äkkiä mieleen mustat portaat ja
+hänen vanhempainsa pieni tukehduttava asunto, ja se näytti hänestä
+kaukaiselta, i'äksi jätetyltä maalta.
+
+Muutoin oli hän kaikkien mielestä ihastuttava, kaikki häntä
+ihmettelivät ja hyväilivät. Claire Fromont, pelkkiin karikkoihin
+puettuna Cauchoisena, esitteli hänet Georges-serkulleen, komealle
+husaarille, joka alin omaa kääntyi katsomaan miekkalaukkunsa
+vaikutusta.
+
+-- Kuulethan, Georges, se on minun ystäväni... Hän tulee leikkimään
+meille sunnuntaina... Äiti lupasi sen.
+
+Onnellisena ja ihastuneena suuteli hän viattomasti pikku Chèbeä
+kaikesta sydämestä.
+
+Täytyi, kuitenkin lähteä pois... Pitkän aikaa vielä, kolkolla
+kadulla, jossa lumi suli, sammutetuilla portailla ja nukkuvassa
+huoneessa, jossa hänen äitinsä häntä odotti, loisti salien hohtava
+valo Sidonien huikaistuneissa silmissä.
+
+Oliko kaunista?... Oliko sulla hauska? kyseli hiljaa rouva Chèbe
+päästäessään hakasista hänen loistavaa pukuaan.
+
+Ja väsymyksen painamana nukkui Sidonie seisoalleen, niitäkään
+vastaamatta, alkaen ihanaa unta, joka oli kestävä koko hänen
+nuoruutensa ja oli maksava hänelle paljon kyyneleitä.
+
+Claire Fromont piti sanansa. Sidonie tuli usein kisaamaan kauniisen
+hiekoitettuun puutarhaan ja sai läheltä nähdä kuvaleikkauksilla
+varustetut ikkunavarjostimet ja kultalankaisen lintuhäkin. Hän
+näki kaikki suuren-suuren tehtaan nurkat ja sopukat, ja oli usein
+piilosilla painopöytien takana sunnuntai-ehtoon hiljaisuudessa.
+Juhlapäivinä oli hänen syömäneuvonsa pantuina esille lasten pöydällä.
+
+Kaikki häntä rakastivat, vaikk'ei hän osoittanut koskaan paljo
+suosiota kellekään. Niin kauan kuin hän oli keskellä tuota
+loistoisuutta, tunsi hän olevansa suopea ja onnellinen ja ikäänkuin
+kaunistuneensa, mutta tultuaan vanhempiensa luo ja nähdessään
+tehtaan, porrasikkunan himmeiden lasien läpi, heräsi hänessä
+selittämätöin kaipuu ja viha.
+
+Ja kumminkin kohteli häntä Claire Fromont hyvänä ystävänä.
+
+Toisinaan pääsi hän noissa kuuluisissa sinisissä, vaunuissa heidän
+kanssa Boulognen metsään tai Tuileriesen, tahi maalle koko viikoksi
+isoisä Gardinois'in hoviin, Savignyyn Orgen varrella. Rislerin, joka
+oli sangen ylpeä pikku tyttinsä menestyksestä, oli kiitos siitä,
+että Sidonie oli aina siististi ja somasti pu'ettu... Sen piti
+rouva Chèbe'kin kunnian asiana ja sievä ontuva oli myös aina valmis
+tarjoamaan pienelle ystävälleen käyttämättömiä koruaarteitaan.
+
+Herra Chèbe, joka aina oli närkästyksissään Fromont'ilaisille,
+katseli karsain silmin tuota kasvavaa harrasta tuttavuutta. Oikea syy
+oli kuitenkin se, ett'ei häntä kutsuttu vieraisin, mutta hän lykkäsi
+syyksi muuta, sanoen vaimolleen:
+
+-- Etkös näe, että tyttäresi aina palajaa sieltä alakuloisena ja
+sitte istuu tuntikaudet mietteissään ikkunalla?
+
+Mutta rouva Chèbe, joka oli ollut onneton naimisestaan saakka, oli
+käynyt varomattomaksi. Hänen mielestään piti nauttia nyky-aikaa,
+peläten tulevaisuutta, ja pitää onnesta kiinni sen ohi kulkiessa,
+sillä usein ei ole elämässä muuta turvaa ja lohdutusta, kuin muisto
+onnellisesta lapsuudesta.
+
+Kerrankin näkyi herra Chèbe olevan oikeassa.
+
+
+
+
+III.
+
+Pikku Chèben histooria. -- Väärät helmet.
+
+
+Kaksi- tai kolme-vuotisen tuttavuuden ja yhdessäkisailemisen jälkeen,
+jona aikana Sidonie tottui loistoisuuteen ja rikkaiden lasten
+suloisiin tapoihin, lakkasi ystävyys äkkiarvaamatta.
+
+Kauan aikaa sitte oli Georges serkku, jonka holhojana oli herra
+Fromont, tullut lyseehen. Claire vuorostaan, varustettuna kapioilla,
+kuin pikku kuningatar, lähti kasvatuslaitokseen; ja juuri siihen
+aikaan oli kysymys Chèbeläisillä lähettää Sidonie oppiin. Luvattiin
+rakastaa toisiaan aina ja tavata toisiaan kahdesti kuukaudessa,
+ulospääsysunnuntaina.
+
+Pikku Chèbe kävi todellakin vielä toisinaan leikkimässä ystävänsä
+kanssa, mutta sen mukaan kuin hän kasvoi, käsitti hän yhä paremmin
+välin, joka heitä erotti, ja hänen vaatteensa alkoivat hänestä
+näyttää hyvin yksinkertaisilta rouva Fromont'in salia varten.
+
+Kun he olivat vaan kolmen kesken, ei lapsuuden ystävyys, joka teki
+heidät yhden vertaisiksi, laskenut heidän väliin mitään tukaluutta;
+mutta tuli vieraita, koulutoveria, muiden muassa suuri, aina
+rikkaasti vaatetettu tyttö, joka äitinsä neitsyen saattamana,
+sunnuntaisin tuli kisaamaan pienten Fromont'ilaisten kanssa.
+
+Nähdessään vaan hänen, muhkeana ja korskeana, astuvan portaita
+ylös, halusi Sidonie heti lähteä pois. Hän, näet, vaivasi Sidoniea
+hankaloilla kysymyksillä: Missä hän asui? Mitä hänen vanhempansa
+tekivät? Oliko heillä vaunut?...
+
+Kuullessaan heidän puhelevan kasvatuslaitoksesta ja tovereistaan,
+havaitsi Sidonie heidän elävän erityisessä mailmassa, tuhansia
+peninkulmia hänestä; ja kuoleman suru valtasi hänen, etenkin, kun
+hänen kotia tultuaan, äitinsä puhui hänelle oppiin menosta neiti Le
+Mire'n luo, joka oli Delobelleläisten ystävä ja jolla Roi-Doré-kadun
+varrella oli väärien helmien kauppa.
+
+Risler puolsi kovin tuota tytin opinkäynti aatetta. -- "Oppikoon hän
+jotakin ammattia," sanoi kelpo sydän... "Minä kyllä sittemmin otan
+ostaakseni hänelle kauppavaraston..."
+
+Sehän olikin sattumus, sillä neiti Le Mire sanoi luopuvansa toimesta
+muutamien vuosien kuluttua.
+
+Eräänä ikävänä lokakuun aamuna vei isänsä Sidonien Roi-Doré-kadun
+varrelle, vanhan talon neljänteen kerrokseen, joka talo oli vielä
+vanhempi, vielä mustempi, kuin heidän.
+
+Alaalla oli käytävän kulmaan ripustettu joukko kilpiä
+kultakirjaimineen: _Salkkutehdas; Sélahopea-vitjoja; Lastenleluja;
+Lasikoneita; Kukkavihkoja morsiamia ja morsiusneitejä varten;
+Erityisyys ketokukkia_ ja ihan ylähällä pieni lasikaappi, jossa
+keltaisista helmistä, lasisista viinirypäleistä ja kirsimarjoista
+tehdyt kaularenkaat ympäröivät neiti Angélina Le Mire'n suurellisen
+nimen.
+
+Hirveä talo!
+
+Ei ollut enää edes Chèbeläisten leveätä, vanhuudesta himmeätä,
+mutta ikkunansa valaisemaa porraslavaa eikä kaunista näkö-alaa,
+jonka tehdas tarjosi... Vaan kapeat portaat, kapea ovi, jono hyvin
+pieniä ja kylmiä neliskulmaisia suojia, ja viimeisessä vanha
+neiti irtonaiskiharineen ja mustine tumppuineen, parasta kättä
+lukemaisillaan töhrättyä annosta _Journal pourtous'ia_, ja näyttäen
+olevan hyvin pahoillaan siitä, että hänet häirittiin lu'ussaan.
+
+Neiti Le Mire otti vastaan isän ja tyttären, nousematta istualtaan,
+puheli loivalle hävinneestä tilastaan, isästään, vanhasta
+Rouergueläisestä aatelismiehestä, -- kuinka sanomattoman paljon
+Rouergue jo on tuottanut vanhoja aatelismiehiä; -- ja uskottomasta
+kartanonhoitajasta, joka oli vienyt koko heidän omaisuutensa. Neiti
+oli heti hyvin herra Chèben mieleen, jolla säätyarvonsa hävittäneihin
+oli vastustamatoin vetovoima, ja ukko lähti pois ihastuksissaan,
+luvaten tulla tyttärensä perään iltasella, kello seitsemän, tehtyjen
+sopimusten mukaan.
+
+Sitte vietiin oppilas heti työhuoneesen, joka vielä oli tyhjä.
+Neiti Le Mire asetti hänen suuren laatikon ääreen, joka oli täynnä
+helmiä, silmäneuloja ja naskalia, husin hasin neljän sou'n maksavien
+romaanivihkojen joukossa.
+
+Sidonie sai toimekseen valikoida helmiä ja pujottaa ne yhtä pitkiksi
+nauhoiksi, jotka solmittiin yhteen rihkamakauppioille myötäviksi.
+Muutoin piti neitien kohta tulla ja näyttää hänelle tarkkaan, mitä
+hänen oli tehtävä, sillä neiti Le Mire ei sekoittunut mihinkään, vaan
+valvoi kauppaansa hyvin kaukaa, tuon pienen, mustan suojan perältä,
+jossa hän vietti elämänsä lukemalla novelleja.
+
+Kello yhdeksän tulivat työnaiset, viisi suurta, kalpeata,
+kuihtunutta, huonosti puettua tyttöä, hiukset kuitenkin hyvin
+sirotut, köyhien käsityöläisten vaatimusten mukaan, jotka paljain
+päin kulkevat Parisia kaduilla.
+
+Kaksi tai kolme heistä haukotteli, hieroi silmiään ja sanoi siihen
+paikkaan kaatuvansa unesta. Mikä sen ties, kuinka he olivat yönsä
+käyttäneet?...
+
+Vihdoin ryhdyttiin työhön pitkän pöydän ääreen, jossa jokaisella oli
+laatikkonsa ja työkalunsa. Vast'ikään oli saatu surukorutilaus; oli
+kiirehdittävä, Sidonie, jolle _johtajatar_, äärettömän etevyyden
+äänellä, neuvoi, mitä oli tehtävä, alkoi alakuloisena valikoida
+läjästä mustia helmiä, viinimarjoja ja harsotähkiä.
+
+Toiset, huolimatta tyttökutaleesta, juttelivat keskenään työtä
+tehdessään. Puhuttiin komeista häistä, jotka olivat samana päivänä
+Saint-Gervais'issä.
+
+-- Emmekö menisi sinne? sanoi iso, punatukkainen tyttö nimeltä
+Malviina... Ne ovat puolen päivän aikaan... Me ehdimme kyllä
+sukkelaan mennä ja palata takaisin.
+
+Aamiaistunnilla tosiaankin koko joukkio tulla tupsahti nelin ryömin
+portaita alas.
+
+Sidoniella oli, kuin koulutytöillä, ateriansa pienessä korissa;
+alakuloisena söi hän pöydän kolkalla ypöyksin ensimmäisen
+kerran... Herra Jumala! kuinka elämä näytti hänestä viheliäiseltä
+ja surulliselta! Kauhean korvauksen hän ottaisi vasta tuosta
+surullisuudesta.
+
+Kello yksi tulivat tytöt takaisin, pauhaten ja innoissaan.
+
+"Olettekos nähneet semmoista valkonypläistä hametta?... Entä huntu,
+Englantilaisine ompeluksineen?... Kas silläpä vasta onni oli!"
+
+Sitte työhuoneessa alkoivat he uudestaan muistutuksiaan, joita
+olivat tehneet hiljaa kirkossa, nojaten koko juhlamenojen aikana
+kyynärpäihinsä. Kysymys rikkaista häistä ja kauniista pu'usta kesti
+koko päivän, eikä se työtä estänyt, päin vastoin.
+
+Pienet Parisilaiset kaupat, jotka valvovat vaatteusten vähäisimpiäkin
+erityiskohtia, saavat työntekijänsäkin seuraamaan kuosia ja antavat
+heille ikuisen huolen loistoisuudesta ja komeudesta. Köyhistä
+tytöistä, jotka työskentelivät neljännessä kerroksessa neiti Le Miren
+luona, ei mustia seiniä ja kapeita katuja ollut olemassakaan. Koko
+ajan he miettivät muita asioita, kuluttaen aikansa kysymyksiin:
+
+-- "Kuules, Malviina, mitä sinä tekisit, jos olisit rikas?... Minä
+asusin Champs-Elysée'lla"...
+
+Suuret puut skveerillä ja vaunut, jotka siellä veikeinä, vauhtiaan
+hiljentäen, kääntyivät, olivat heille hetken viehättävänä ja
+virkistävänä ilmiönä.
+
+Nurkastaan kuunteli pikku Chèbe, sanaakaan sanomatta, ja laitteli
+huolellisesti mustia viinirypäleterttujaan aikaiseen kypsyneellä
+kätevyydellä ja aistilla, jonka hän oli oppinut Désiréen luona. Ja
+iltasella, kun herra Chèbe tuli tytärtään noutamaan, lausuttiin
+hänelle Sidoniesta suurimmat ylistykset.
+
+Siitä pitäen olivat kaikki päivät yhtäläiset. Seuraavana päivänä
+asetteli Sidonie mustien helmien sijaan valkoisia sekä punaisia
+väärien korallien jyviä; sillä neiti Le Miren luona valmistettiin
+vaan vääriä tavaroita, kiiltokaluja, ja siellä kai olikin pikku
+Chèbe'n käytävä elämänsä oppikoulua.
+
+Jonkun ajan eli uusi oppilas, joka oli nuorempi ja paremmin
+kasvatettu, kuin muut, yksinäisenä heidän keskellä. Sittemmin,
+suuremmaksi tultuaan, pääsi hän heidän ystävyyteen ja luottamukseen,
+ottamatta kuitenkaan koskaan osaa heidän huveihin. Hän oli liian
+ylpeä mennäkseen puolen päivän aikaan häitä katsomaan ja suurella
+ylenkatseella kuuli hän aina puhuttavan yöllisistä tanssijaisista
+_Waux-Hall'issa_ tahi _Délices du Marais'sa_ ja hienosta illallisesta
+_Bonvalet'illa_ tahi _Quatre Sergents de la Rochelles'sa_.
+
+Meillä sitä tähdätään korkeammalle, eikö niin, pikku Chèbe?
+
+Muutoin, tuli hänen isänsä joka ilta häntä hakemaan. Toisinaan
+kuitenkin, ennen uutta vuotta, täytyi hänen valvoa muiden kanssa
+kiiruita tilauksia lopetettaessa. Sääliksi kävi nähdä noita kalpeita
+Parisin tyttöjä, jotka kaasun valossa, kivuloisen ja ulean näköisinä,
+valikoivat helmiä, yhtä valkeita, kuin itse olivat. Heissä näkyi sama
+tekoloisto, samaa väärien hohtokivien haurautta. Muusta he eivät
+puhuneet, kuin naamiaisista ja teaattereista.
+
+-- Oletko nähnyt Adèle Pagen _Kolmessa Musketöörissä?_... Ja
+Melinguen? Entä Maria Laurent'in?... Oi! Maria Laurent!
+
+Näyttelijäin ihokkaat ja näytelmäkuningattarien koruilla neulotut
+vaatteet heijastivat heidän silmissään valkoisista kaulanauhoista,
+joita he sormissaan pyörittelivät.
+
+Kesällä ei ollut niin kova työ. Se oli, "kuollut aika." Silloin,
+suuren kuumuuden kestäessä, kun suljettujen sälyvarjostimien takaa
+kuultiin pitkin katuja huudettavan mirabelleja ja renkloodeja [luumun
+lajeja], makasivat tytöt sikeästi, pää pöydällä. Tahikka kävi
+Malviina perähuoneesta pyytämässä neiti Le Mireltä annoksen _Journal
+pourtoiis'ia_, jota hän luki muille ääneen.
+
+Uutta pikku Chèbe ei pitänyt romaaneista. Hänellä oli päässä kaikkia
+noita paljon hauskempi romaani.
+
+Ei mikään ollut, näet, saanut häntä unhottamaan tehdasta.
+Lähtiessään aamusin isänsä syleilyksestä, loi hän aina silmäilyn
+sinnepäin. Siihen aikaan oli tehdas heräämäisillään. Torvi laski
+korkealle ensimmäisen mustan savutuprunsa. Ohikulkiessaan kuuli
+Sidonie työmiesten huudot, painimien kovat, raskaat iskut, koneiden
+voimakkaan ja säännöllisen puhkumisen ja koko työn räyhyn, joka,
+ollen hänen mielessään sekaisin muistojen kanssa juhlista ja
+sinisistä kuomivaunuista, itsepintaisesti vainosi häntä.
+
+Se puhui enemmän edukseen, kuin omnibusten rytinä, katuhuudot ja
+vesiputoukset; työhuoneessakin, hänen valikoidessa vääriä helmiä
+ja iltasin vanhempainsa luona, kun hän päivällisen jälkeen tuli
+porrasikkunalle ilmaa hengittämään ja yöllä katseli sammunutta,
+autiota tehdasta, humisi aina vaan hänen korvissaan tuo toimekas
+hälinä, ikäänkuin alituisena säestyksenä hänen ajatuksilleen.
+
+Pikku tytin on ikävä, rouva Chèbe... Häntä pitää huvitella... Ensi
+pyhänä minä vien teidät kaikki maalle.
+
+Sunnuntai-matkat, joita kelpo Risler toimitti Sidoniea huvittaakseen,
+surettivat vaan yhä enemmän häntä.
+
+Niinä päivinä oli noustava ylös neljän aikaan aamulla, sillä
+ilmaiseksi eivät köyhät saa huvituksiaan, Aina, näet, tuli viimeisenä
+hetkenä jokin tilkku silitettävätä tai garnityyri ommeltava,
+koettamalla siten uusia i'änikuista, pientä, valkoraitaista
+syreeniväristä hametta, jota rouva Chèbe tunnollisesti jatkoi joka
+vuosi.
+
+Lähdettiin kaikki yhdessä, Chèbeläiset, Risleriläiset ja kuuluisa
+Delobelle. Désirée ja hänen äitinsä vaan eivät olleet muassa. Kovan
+onnensa masentama, heikko tyttö-raukka ei tahtonut koskaan hievahtaa
+istuimeltaan, ja äiti Delobelle jäi hänelle pitämään seuraa. Muutoin
+ei kummallakaan ollut kyllin sopivaa vaatteusta näyttäytyäkseen
+ulkona suuren miehen rinnalla; sillähän olisi koko hänen asunsa
+vaikutus hävinnyt.
+
+Lähtiessä kävi Sidonie vähän iloisemmaksi. Parisi, verhottuna
+heinäkuu-aamun ruusuhuuruun, pysäyspaikat, täynnä heleitä
+vaatteuksia, vaunujen ikkunoista näkyvät maaseudut, sitte
+jalotteleminen puhtaassa, Seinevirran raitistuttamassa ilmassa, johon
+metsän kolkka levitti virkeyttään, kukkivat niityt ja tähässä olevat
+viljavainiot tuoksuaan, kaikki tuo huumasi hänen hetkeksi. Mutta
+pianpa inhoitti häntä sunnuntain halpuus...
+
+Oli aina vaan yhtä ja samaa.
+
+Seisahduttiin ravintolan luo, jossa voipaistoksia valmistettiin,
+hyvin pauhaavan ja vireän maalaisjuhlan läheisyyteen, sillä yleisöä
+tahtoi Delobelle, joka, yhä vaan haaveensa valtaamana, kuljeskeli
+harmaassa takissa ja harmaissa sääryksissä, pieni hattu toisella
+korvalla, vaalea palttoo käsivarrella, ajatellen, että teaatteri
+kuvasi tienoota Parisin lähellä ja että hän näytteli maalla
+oleskelevaa Parisilaista.
+
+Mitä herra Chèbeen tulee, joka kerskaili rakastavansa luontoa samoin
+kuin Jean-Jacques vainaja, niin ei se ollut hänen mielestään mitään
+ilman makarooniin ampumista, puuhevosia, säkissä juoksua, tomua ja
+ruokopillin soittoa. Ja semmoinen oli myöskin rouva Chèben maaelämän
+perikuva.
+
+Sidonien taas oli aivan toinen; häneen nuo sunnuntait, jotka
+Parisilaiset viettävät kävelemällä kylän teitä pitkin, vaikuttivat
+kauhean ikävän. Hänen ainoa huvinsa tuossa väentungoksessa oli
+tuntea olevansa huomattu. Mikä maalaisen, suoraan ja kovaan hänen
+vieressään lausuma ihmetteleminen hyvänsä sai hänen hyville mielin
+koko päiväksi, sillä hän oli niitä, jotka eivät halveksi mitäkään
+sievistelemistä.
+
+... Väliin, jättäen Chèbeläiset ja Delobellen juhlaan, käveli Risler
+pitkin kenttiä veljensä ja "tytin" kanssa, kukkia poimiskellen
+seinäverhomalliksi. Pitkillä käsillään taivutti Frans orapihlajan
+korkeat oksat tahi kiipesi puiston aidalle taittaakseen nuortean
+lehvän, jonka toiselta puolelta oli huomannut. Mutta joen rannaltapa
+he korjasivat rikkaimman satonsa.
+
+Siellä oli notkeita, pitkä- ja koukero-vartisia kasveja, jotka
+ovat niin hyvän näköisiä seinäverhoilla, suuria, suoria ruokoja ja
+pyöräkelloja, joidenka kukat -- puhjeten yht'äkkiä oikullisessa
+piirustuksessa -- näyttävät eläviltä kasvoilta, joltakin, joka
+katselee neuvottoman, lumoavan lehvän keskeltä. Risler ryhmitti
+kukkakimppunsa, lajitteli ne taiteellisesti, viehättyen itse
+kasvienkin luonnosta ja kokien hyvin panna mieleen niiden elintavan,
+joka onkin käsittämätöin, kun vaan yhden päivän väsymys on niiden yli
+kulkenut.
+
+Kun kimppu oli valmis ja leveällä ruoholla, ikäänkuin nauhalla,
+sidottu, sälytettiin se Franssin selkään, ja sitte matkalle!
+Mietiskellen yhä taidettaan, etsi Risler kävellessäänkin aineita ja
+meistejä.
+
+-- Katsohan tyttäreni... tätä lehmänkieloa valkoisine kulkusineen
+näiden ruusujen välitse... Hä? Mitäs luulet?... vesivihriällä tai
+villaharmaalla pohjalla, sepä se koreata olisi.
+
+Mutta Sidonie ei pitänyt enemmän lehmänkieloista, kuin ruusuistakaan.
+Kedon kukat olivat hänestä köyhien kukkia, jotakin hänen
+syreeni-värisen hameensa tapaista.
+
+Hän muisti nähneensä muullaisia herra Gardinois'in hovissa,
+ansareissa, porrasaidalla ja ylt'ympäri hiekoitettua, suurien vaasien
+reunustamaa pihaa.
+
+Kas semmoisia kukkia hän rakasti, niin käsitti hän maa-elämän!
+
+Muisto Savignysta johtui hänen mieleensä joka askeleella. Kun he
+kulkivat jonkun puiston ristikkoportin ohi, seisattui hän katselemaan
+suoraa yhtämittaista kujaa, joka vei portaitten luo... Suurien puiden
+säännöllisesti varjostamat nurmikot ja rauhalliset penkereet veden
+partaalla muistuttivat hänelle muita penkereitä, muita nurmikoita.
+Ja nuo loistoisuuden näyt, muistoihin yhdistyneinä, tekivät hänen
+sunnuntainsa paljoa surullisimmiksi. Mutta varsinkin paluu lannisti
+hänen.
+
+Ne ovat niin hirveän täynnä väkeä ja tukehduttavaa ilmaa, noina
+iltoina, Parisin pienet lähipysäkit! Siellä sitä on teeskenneltyä
+iloa, tuhmaa naurua ja lauluja, vedettyjä viimeisellä äänellä, jolla
+ei ole enää muuta voimaa, kuin kirkua!... Sillä kertaa oli herra
+Chèbe haltioissaan...
+
+Siinä sai hän tuuppia piljettiluukun ääressä, vihoitella junan
+myöhästymisestä, sättiä asema päällikköä, yhtiötä, hallitusta, ja
+sanoa kovaa Delobellelle, naapurien kuulla.
+
+-- "Hä?... annas kun tämmöistä tapahtuisi Ameriikassa?"...
+Ja, kiitos kuuluisan näyttelijän osoitteelliselle mimiikille ja
+mahtavalle katsannolle, jolla hän vastasi: 'Kyllä kai!'... sai se
+ympärillä olevat arvelemaan, että nuo herrat täsmälleen tiesivät,
+miten Ameriikassa olisi käynyt moisissa tapauksissa. Hehän olivat
+peräti yhtä tietämättömät kumpikin; mutta kansassa tuo heitä ylensi.
+
+Istuen Franssin rinnalla, puolet hänen kukkakimpustaan polvillaan,
+oli Sidonie ikäänkuin mitättömäksi hälvennyt keskellä tuota
+melskettä, kauan odottaessa iltajunaa. Asemalta, jota yksi ainoa
+lamppu valaisi, näki hän ulkona synkkävarjoiset varvikot, siellä
+täällä viimeisten juhlavalaistusten läpäiseminä, mustan kyläkadun,
+ihmiset, jotka tulivat, ja lyhdyn, ripustetun autiolle rannikolle.
+
+Aika ajoin kulki lasiovien takaa pysähtymättä juna, hehkuvien hiilien
+räiskinässä ja uhkuen höyryä. Silloin puhkesi asemalla huuto- ja
+koputus-myrsky, jonka yli liiteli herra Chèben ylen kimakka sopraano
+ääni, kirkuen kuin kalalokki ikään: "Murtakaa ovet! Murtakaa
+ovet!"... jota pikku mies kyllä olisi kavahtanut tekemästä, hän
+kun julmasti pelkäsi kaikkia shandarmeja. Tuokion kuluttua myrsky
+lakkasi. Naiset, väsyneinä ja kovan ilman hajoittamine hiuksineen,
+nukkuivat lavitsoille. Siinä oli rutistuneita hameita, särkyneitä
+kapineita ja valkoisia, avorintaisia vaatteuksia, täynnä tomua.
+
+Sitäpä kyllä karisi kaikista vaatteista, kohosi ilmaan joka
+askeleella, se synkensi lamput, himmensi silmät, muodosti kuni pilven
+ikään rasittuneille kasvoille. Vaunut, joihin vihdoin astuttiin,
+tuntikausia odotettua, olivat myöskin tomun läpitunkemat... Sidonie
+aukais ikkunan ja katseli mustia tasankoja, loppumatointa pimeyden
+juovaa. Sitte nousivat esiin, lukemattomina tähtinä ensimmäiset
+lyhdyt kaupungin laidan bulevaardeilla, linnoitusten lähellä.
+
+Siihen loppui kaiken tuon köyhän väestön hirveä lepopäivä. Parisin
+näky johti kaikkien mieleen seuraavan päivän työn. Kuinka ikävä
+hyvänsä sunnuntainsa olikin, niin alkoi Sidonie kuitenkin kaivata
+sitä. Hän ajatteli rikkaita, joille joka päivä elämässä on lepopäivä;
+ja hämärästi, kuni unessa esiytyivät hänelle pitkät puistikot,
+jotka hän päivällä oli nähnyt täynnä tämän mailman miekkoisia,
+jotka kävelivät hienolla hiekalla, sillä välin kuin tuolla
+ristikkoportilla, tomuisella tiellä, köyhien sunnuntai kului suurin
+askelin, että tuskin ehti pysähtyä hetkeksi katsomaan ja kadehtimaan.
+
+Kolmestatoista seitsemääntoista vuoteen oli pikku Chèben elämä
+tuollaista.
+
+Vuodet vuosia seurasivat tuomatta vähintäkään muutosta mukanaan.
+Rouva Chèben kashimirishaali oli hiukan enemmän kulunut, pieni
+syreenivärinen hame oli vielä kestänyt muutamia korjauksia, ja siinä
+kaikki! Ainoastaan mikäli Sidonie kasvoi, loi Frans, joka nyt oli
+tullut nuoreksi mieheksi; häneen äänettömiä, helliä katseita, osoitti
+häntä kohtaan kaikille silmin nähtävää rakkauden huomiota, jota nuori
+tyttö vaan yksin ei älynnyt.
+
+Eikä mikään, muutoin, huvittanut pikku Chèbeä.
+
+Työhuoneessa täytti hän tehtävänsä säännöllisesti, vaiteliaasti,
+ilman pienintäkään ajatusta tulevaisuudesta tai aikaantulosta.
+Kaikki, mitä hän teki, näkyi tapahtuvan toistaiseksi.
+
+Frans sitä vastoin työskenteli jonkun aikaa jo erityisellä
+innolla, vauhdilla semmoisella, kuni ne, jotka johonkin pyrkivät
+ponnistustensa lopulla, niin että hän neljänkolmatta vanhana pääsi
+toisena Centraalikoulusta insinöörin arvolla.
+
+Sinä ehtoona oli Risler vienyt Chèbea perheen _Gymnase_-teaatteriin
+ja koko illan tekivät rouva Chèbe ja hän alinomaa merkkejä iskemällä
+toisilleen silmää lasten selän takana. Sitte lähtiessä, pani rouva
+Chèbe juhlallisesti Sidonien käden Franssin käsivarrelle, ikäänkuin
+sanoen rakastajalle: "Selvittäykää nyt... se on teidän asianne..."
+
+Silloin koetti rakastaja parka selvittäydä.
+
+Matka on pitkä Gymnase-teaatterista Marais'iin. Tuskin on muutamia
+askeleita käyty, kun bulevardien loisto katoaa, jalkakadut käyvät
+yhä pimeämmiksi, kulkiat yhä harvinaisemmiksi. Frans alkoi puhua
+näytelmästä... Hän piti hyvin paljon kappaleista, joissa oli tunnetta.
+
+-- Entä te Sidonie?
+
+-- Oi! minä, tiedättekö, Frans, jos vaan löytyy komeita pukineita.
+
+Laita on se, ett'ei hän teaatterissa muusta huolinutkaan. Hän ei
+ollut noita tuntehikkaita _à la Bovary_, jotka tulevat teaatterista
+valmiine rakkauden lauselmineen ja ylpeine ideaalineen. Ei! Himoa
+loistoon ja komeuteen, sitä vaan teaatteri hänessä herätti; sieltä
+hän saavutti ainoastaan meistejä hiuslaitoksiin ja vaateparsia...
+Näyttelijättärien uudet, liioitellut pukineet, heidän käytöksensä,
+aina heidän maalliseen, teennäiseen lausumiseensa asti, joka hänestä
+näytti oikein erinomaiselta, ynnä kulloitusten ja tulien halpamainen
+häikäistys, loistava ilmoitus ovella, vaunut, jotka seisattuivat,
+koko tuo hiukan epäterveellinen melu maineessa olevan kappalen
+ympärillä -- kas sitä hän rakasti, se kävi häneen.
+
+Rakastaja jatkoi:
+
+-- Kuinka hyvin he näyttelivät rakkauden kohtauksen!
+
+Ja sanoessaan tuon rakkaus-sanan, kumartui hän hellästi pientä,
+sievää päätä kohti, käärittyä valkoiseen villa päähineesen, jonka
+alta kiehkuroivat suortuvat laskeutuivat.
+
+Sidonie huo'ahti:
+
+-- Oi, niin, rakkauden kohtaus!... Näyttelijättärellä oli hyvin
+kauniit hohtokivet!...
+
+Oli hetki äänettömyyttä. Frans paralla oli paljo vaivaa
+selittääkseen. Sanat, joita hän etsi, eivät tulleet esille, sitte
+anasti pelko hänen. Puhuakseen määräsi hän itselleen paikat:
+
+-- Kunhan ollaan käyty Saint-Denis-portin sivu... Kunhan mennään
+bulevaardilta.
+
+Mutta Sidonie rupesi puhumaan muista ihan joutavista asioista, niin
+että Franssin julistus jäätyi hänen huulilleen, tahikka seisautti
+heitä vaunut, joten vanhemmat ehtivät yllättää heitä.
+
+Maraisissa vihdoin ratkaisi hän yhtäkkiä päätöksensä:
+
+-- Kuulkaas, Sidonie... Minä rakastan teitä...
+
+Sinä yönä oltiin Delobellelässä valveella hyvin myöhään.
+
+Noiden miehuullisten naisten tapa oli tehdä työpäivänsä niin
+pitkäksi, kuin mahdollista, jatkaa se niin myöhään yöhön, että heidän
+lamppunsa oli aina viimeiseksi sammuneita hiljaisen Braque kadun
+varrella. Maata pannakseen odottivat he suuren miehen tuloa, jolleka
+takan hiilloksella pidettiin varina pieni, vahvistava illallinen.
+
+Hänen näyttelyaikanaan oli sillä olemissyynsä, koska näet
+näyttelijät, joiden täytyy syödä aikaiseen ja sangen keveä
+päivällinen, näyttämöltä päästyään tulevat kotia hirveän nälkäisinä.
+Delobellehan ei enää ollut näytellyt moniin aikoihin; mutta
+omaamatta oikeutta, kuten hän sanoi, luopua teaatterista, kannatti
+hän kiihkoaan monituisilla ilveilijän tavoilla, joihin kuului tuo
+palausillallinen samoinkuin jokapäiväinen kotiintulonsakin, sen
+jälkeen kuin kaasu oli sammutettu bulevardi-teaatterin viimeiseltä
+lamppu-partaalta. Panna levolle illallisetta, samaan aikaan, kuin
+kaikki muut, sehän olisi ollut eroamista, luopumista taistelusta.
+Eikä hän luopunut, hiisi vie!...
+
+Puheenalaisena yönä ei näyttelijä vielä ollut palannut, ja molemmat
+naiset odottelivat häntä jutellen ja työskennellen sangen vilkkaina,
+ehkä jo varsin myöhä oli. Koko illan oli puhuttu yksinomaisesti
+Franssista, hänen edistyksestään ja tulevaisuudestaan.
+
+-- Nykyään, sanoi äiti Delobelle, ei häneltä puutu muuta, kuin hyvä
+pikku vaimo.
+
+Se oli myöskin Désiréen mielipide. Muuta ei puuttunut Franssin
+onnesta, kuin hyvä, pikku vaimo, sauras, hilpeä ja työhön tottunut,
+joka unhoittaisi kaikki hänen takia. Ja kun Désirée puhui siitä
+tuollaisella vakuutuksella, tiesi se että hän oikein hyvin tunsi
+tuon vaimon, joka oli niin sovelias Frans Rislerille... Désirée ei
+ollut kuin vuotta nuorempi Franssia, juuri mitä tarvitaan ollakseen
+nuorempi miestään ja voidakseen samalla kelvata hänelle äidiksi...
+
+Kaunis?...
+
+Ei ihan, mutta pikemmin sievä, kuin ruma, huolimatta hänen
+vaivaisuudestaan, sillä hän ontui, poloinen!... Ja sitte älykäs,
+reipas ja niin hempeä! Ei kukaan muu, kuin Désirée, tietänyt mihin
+määrin tuo pikku vaimo rakasti Franssia ja kuinka hän oli ajatellut
+häntä yöt päivät jo vuosikausia. Frans itsekään ei ollut sitä
+huomannut, eikä hänen silmänsä näkynyt olevankaan muita, kuin tuota
+tyttömukuraa, Sidoniea, varten. Mutta yhden tekevä! Hiljainen rakkaus
+on niin kaunopuhelias, niin suuri voima on kätketty pidätettyihin
+tunteisin... Kuka ties? ehkäpä jonakin päivänä...
+
+Ja pikku ontuva, kumartuneena työnsä yli, lähti pitkälle matkalle
+haaveiden maahan, niinkuin usein tapahtui tuon viallisen, istuessaan
+nojatuolissaan, jalat nojattuina liikkumattomaan jakkaraan --
+matkalle ihmeelliselle, jolta hän aina palasi onnellisena ja
+hymyilevänä, nojaten Franssin käsivarteen rakastetun puolison
+kaikella luottamuksella. Sormensa seurasivat hänen sydämensä unelmaa,
+pikku lintu, jota hän silloin käsissään piteli ja jonka rutistuneita
+siipiä hän korjaeli, sekin näytti olevan matkalla, lentämäisillään
+tuonne, hyvin kauas, hilpeänä ja köykäisenä, kuin hän. Yht'äkkiä
+aukeni ovi.
+
+-- Enhän teitä häirinne? sanoi reimastunut ääni. Äiti, joka oli
+hiukan nukahtanut, kohotti pikaisesti päätään:
+
+-- Kah! herra Franshan se on... tulkaa vaan sisään herra Frans...
+Näette, me odotamme isää... Näyttelijät peijakkaat ne tulevat aina
+niin myöhään kotia... Istukaahan tuohon... syöttehän illallista
+hänen kanssa...
+
+-- Oi! ei, kiitoksia, vastasi Frans, jonka huulet vielä olivat
+vaaleat äskeisestä mielenliikutuksesta; kiitos, minä en viivy... Minä
+näin teillä tulta ja poikkesin vaan teille sanomaan... kertomaan
+teille suuren uutisen, joka teitä on hyvin huvittava, sillä tiedän
+teidän minua rakastavan...
+
+-- Minkäs niin, Herra Jumala?
+
+-- Herra Frans Rislerin ja neiti Sidonien kihlauksen!...
+
+-- Tuota! Minä kun vast'ikään pääsin sanomasta, ett'ei häneltä muuta
+puutu, kuin hyvä, pikku vaimo, pani siihen äiti Delobelle nousten
+ylös hypätäkseen hänen kaulaansa.
+
+Désirée ei kyennyt lausumaan sanaakaan. Hän kumartui vielä enemmän
+työnsä yli ja, koska Franssin silmät olivat yksinomaisesti onnessaan
+kiinni ja äiti Delobelle vaan katsoi kelloa, nähdäkseen, kohtako
+hänen suuri miehensä tulisi, niin ei kukaan huomannut ontuvan
+mielenliikutusta ja kalpeutta, eikä pikku linnun suonenvedon
+tapaista väräjämistä, joka liikkumattomana oli hänen käsissään, pää
+kallellaan, kuni kuolleeksi haavoitettu eläin.
+
+
+
+
+IV.
+
+Pikku Chèben histooria. -- Savignyn kiiltomadot.
+
+
+    Savigny-sur-Orgessa.
+
+    'Rakas Sidonie!
+
+    Eilen istuimme pöydässä suuressa ruokasalissa, jonka tunnet, ja
+    ovi oli selkoisen selällään täydessä kukassa oleville portaille.
+    Minun oli pikkuisen ikävä. Isä kulta oli ollut huonolla tuulella
+    koko aamupäivän, ja, äiti parka ei tohtinut hiiskua sanaakaan
+    noiden rypistettyjen kulmakarvojen lannistamatta, jotka aina
+    ovat hänelle lakia lukeneet. Minä ajattelin, että oli todellakin
+    vahinko olla aivan yksin, kesäsydännä, näin kauniissa paikassa,
+    ja että olisin varsin onnellinen, nyt kun, näet, olen päässyt
+    kasvatuslaitoksesta ja kun minun on oltava kaiket vuoden ajat
+    maalla, saadessani, kuni muinoin, jonkun kanssani juoksentelemaan
+    pitkin metsiä ja pyökki-puistoja.
+
+    Georges käy kyllä toisinaan täällä, mutta hän tulee aina hyvin
+    myöhään, ainoastaan päivälliseksi, ja palajaa sitte seuraavana
+    päivänä jo ennenkuin olen hereillä. Sitä paitsi onkin hän jo vaka
+    mies, herra Georges. Hän tekee työtä tehtaalla, ja asioiden huoli
+    vetää usein hänenkin otsalleen ryppyjä.
+
+   ... Näin pitkälle olin ehtinyt mietteissäni, kun isäni yht'äkkiä
+    nopeasti kääntyi puoleeni:
+
+    -- Mitenkä pikku Sidonien laita on? Mielelläni tahtoisin pitää
+    hänet täällä jonkun ajan.
+
+    Arvaathan, kuinka olin onnellinen! Sehän vasta iloa taas kohdata
+    toisensa ja sitoa tuo hyvä ystävyys jonka keskeyttäminen oli
+    enemmän elämän, kuin meidän vikamme! Paljo niitä on meillä oleva
+    asioita kerrottavana! Sinä, joka yksin voit huvittaa hirveää
+    isoisää, sinä olet tuottava iloa meille, ja vakuutan sinua, että
+    sitä kyllä tarvitaankin.
+
+    Se on niin autio, tämä kaunis Savigny! Ajattelehan, että
+    aamuisin välistä pistää päähäni virnaileminen. Pukeudun, teen
+    itseni kauniiksi, hiukset kiharassa ja koreat vaatteet yllä;
+    kävelen puistikoissa, ja äkkiä huomaan tehneeni kustannuksia
+    joutsenien, sorsien, Muisku-koirani ja lehmien vuoksi, jotka
+    niityllä eivät edes käännykään ohi kulkiessani. Silloin menen
+    kiusalla hyvin sukkelaan takaisin, puen ylleni kattuuni-hameen,
+    askartelen moisiossa, aitassa, vähän missäkin. Ja todellapa alan
+    uskoa, että ikävä on minun vartuttanut ja että minusta tulee
+    varmaan oiva emäntä....
+
+    Onneksi tulee, näet, kohta metsästysaika, jolloin arvelen
+    voivani huvitella hiukan. Ensiksi käyvät silloin Georges ja
+    isäni, jotka molemmat ovat kovia metsästäjiä, useammin täällä.
+    Sitte tulet sinä. -- Sillä vastaathan minulle heti, että tulet
+    meille, eikö niin? Herra Risler sanoi tuonnoin sinun olevan
+    raihnas. Savignyn ilma tekee sinulle oikein hyvää.
+
+    Täällä kaikki sinua odottavat. Ja minä en malta enää elääkään.
+
+                                                Claire.'
+
+Kirjeensä kirjoitettuaan, pani Claire Fromont suuren olkihatun
+päähänsä, sillä elokuun ensimmäiset päivät, olivat helteiset
+ja ihanat, ja meni laskemaan sen pieneen laatikkoon, josta
+kirjeenkantaja joka aamu ohimennessään otti hovin postin.
+
+Se oli puiston päässä, tien käänteessä. Hän seisattui hetkeksi
+katselemaan puita tien varrella ja ympäröiviä niittyjä, jotka
+uinailivat päivän paistehessa. Tuolla elonleikkaajat korjasivat
+viimeisiä lyhteitä, vähän kauempana taas kynnettiin. Mutta koko tuon
+hiljaisen työnteon alakuloisuus oli kaukana nuoresta tytöstä, joka
+loisti ilosta nähdäkseen ystävätään.
+
+Ei yhtäkään tuulenhengähdystä kohonnut korkeilta kukkuloilta
+taivaanrannalla, ei yhtäkään ääntä puiden latvoista tullut
+varoittamaan häntä, edes aavistusta antamalla ja estämään häntä
+lähettämästä tuota kovaonnista kirjettä. Ja oitis kotia palattuaan
+kävi hän puuhaamaan Sidonielle sievää huonetta omansa viereen.
+
+Kirje meni uskollisesti perille. Kuusaman ympäröimästä pienestä,
+ruohonpäisestä portista tuli se Parisiin ja saapui samana iltana,
+Savignyn postimerkkineen ja ihan tuoksuvana maa-ilmaa, viidenteen
+kerrokseen Braque-kadun varrelle.
+
+Sepä oli tapahtuma! Kirje luettiin kolmeen kertaan; ja viikonajan,
+lähtöön saakka oli se takan reunuksella rouva Chèben tähteiden,
+lasikuvulla varustetun kellon ja keisarikunnan aikuisien maljojen
+joukossa. Sidoniesta oli se, kuni ihmeellinen romaani, täynnä
+lumousta ja lupauksia, jota hän luki aukaisematta, katselemalla
+vaan sen valkoista koteloa, jossa kohosi Claire Fromont'in koreiltu
+nimikirjoitus.
+
+Kyllä nyt puuhattiin, kuin häiksi konsanaan. Pääasia oli tietää,
+minkälaisissa vaatteissa mennä hoviin. Huolta oli pidettävä siitä,
+oli leikattava, sovitettava ja koetettava hameita ja hiuslaitoksia...
+Frans raukka! Kuinka nuo valmistukset saivat hänen pahoille mielin!
+Lähtö Savignyyn, jota hän turhaan oli koettanut vastustella, oli
+vielä viivyttelevä heidän naimistaan, jota -- hänen tietämättä,
+miksi? -- Sidonie oli siirtänyt joka päivä vähän. Frans ei, näet,
+voisi mennä hänen luo; ja kun Sidonie kerran oli siellä, keskellä
+kestejä ja huvia, niin ties' sen, miten kauvaksi hän sinne jäisi?...
+
+Delobellen naisille kävi tuo toivotoin rakastaja aina luottamuksiaan
+tekemässä, vaan huomaamatta kertaakaan, kuinka vireästi Désirée nousi
+ylös, hänen sisään tullessaan, tarjotakseen hänelle sijaa vieressään
+työpöydän ääressä ja kuinka hän sitte istuutui ihan punaisena,
+hehkuvin silmin.
+
+Muutamiin päiviin ei oltu enää tehty _lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_.
+Äiti tyttärilleen päärmäsivät ruusun punaisia sepaluksia Sidonien
+hametta varten, eikä pikku ontuva ollut koskaan ommellut niin
+kernaasti.
+
+Hän ei ollut suotta Delobellen tytär, tuo pikku Désirée.
+
+Isältään oli hän perinyt taipumuksen haaveilla ja toivoa loppuun
+asti, oli mikä oli.
+
+Franssin kertoessa hänelle rakkauden huoliaan, ajatteli Désirée, että
+kun Sidonie on kerran lähtenyt pois, hän tulisi niinikään joka päivä,
+vaikka kohta puhumaankin poissa olevasta; että hän olisi siinä hänen
+vieressään, valvoisi yhdessä "isää" odottaessa, ja että hän kenties
+jonakuna iltana, katsellessa häntä, huomaisi mikä ero on naisen
+välillä, joka rakastaa ja sen, joka antaa rakastaa itseään.
+
+Ajatus, että joka pisto, jonka hän hameesen teki, riennätti tuota
+kärsimättömästä odotettua lähtöä, antoi silloin hänen neulalleen
+tavattoman nopeuden ja kauhulla näki rakastaja raukka sepaluksia ja
+reunustuksia läjittyvän silmin nähden hänen ympäri, kuohuen kuni
+pienet aallot ikään.
+
+Ruusun värisen hameen valmistuttua, lähti neiti Chèbe Savignyyn.
+
+Herra Gardinois'in hovi oli rakennettu Orge-laaksoon, pienen joen
+varrelle, jota niin oikullisesti sievistivät sen myllyt, saaret,
+sulut ja laajat puistonurmikot, jotka siintoon hälvenivät sen ahteita
+pitkin.
+
+Kartano, vanha Lutvikki XV aikuinen rakennus mataloine
+huone-kertoineen, mutta hyvin korkeine kattoineen, oli kovin
+alakuloisen näköinen, omituista ylimyksellisen muinaisuuden muotoa:
+-- leveät portaat, ruosteiset rautabalkongit, vanhat, sateen
+hivuttamat vaasit, joista tuoreet kukat heleästi esiin pistivät
+punertavaa kiveä vastaan. Silmän siintämättömiin ulottui rappeutunut,
+kaatumaisillaan oleva muuri, joka laskeutui vienoa rinnettä alas
+virralle. Mahtavasti kohosi niiden yli hovi vuolukivikattoineen,
+moisio punaisine kattotiilineen, ja ihana puisto lehmuksineen,
+saarnineen, poppelineen ja kastanjineen, jotka liittyivät tuuheaksi,
+mustaksi juovaksi, kupukaariksi lehtikujien yli toisinaan aueten.
+
+Mutta viehätys vanhalla tilalla oli vesi, vesi joka elähytti sen
+hiljaisuutta, teki sen näyt juhlallisimmiksi. Savignyssa löytyi,
+jokea lukematta, lähteitä, vesisuihkuja ja lampeja, joissa mailleen
+menevä päivä kuvasti täydessä kunniassaan; ja tuo sopi hyvin
+vanhanaikuiselle, sammaltaneelle ja vihertyneelle kartanolle, joka
+oli kuni veden kuluttama kivi puron rannalla.
+
+Pahaksi onneksi oli laita Savignyssa, kuin useimmissa ihmeteltävissä,
+parisilaisissa kesäpalatseissa, jotka ovat joutuneet kauppa- ja
+asioimis-nousukasten saaliiksi, ett'ei hovin herrat sointuneet yhteen
+hovin kanssa.
+
+Siitä saakka, kuin vanha Gardinois oli hovinsa ostanut, koki hän
+vaan hävittää kaikki, mitä sattuma hänelle niin kauniina hankkinut
+oli, kaadatti puita "näkyä varten", varusti puistonsa kummallisilla
+aitauksilla rosvoja vastaan, ja pyhitti yksinäisyytensä komeaksi
+kasvitarhaksi, joka, tuottaen äärettömän paljo hedelmiä ja
+vihanneksia, oli hänestä enemmän hänen oma maansa, talonpojan maa.
+
+Mitä tulee suuriin saleihin, joiden seinämaalaukset syksyn sumusta
+vaalentuivat, vesistöihin, ulpukkojen anastamiin, ja rotkoihin ja
+siltoihin näkinkenkineen, niin piti hän niistä ainoastaan siitä
+syystä, että vieraat niitä ihailivat ja että kaikki tuo käsitti sen,
+joka hyvin paljo mairitteli vanhan härkäkauppiaan turhamielisyyttä:
+-- hovin!
+
+Ollen jo iäkäs ja voimatta enää metsästää taikka, kalastaa, vietti
+hän aikansa valvomalla äärettömän suuren tilansa vähäpätöisiä
+yksityisyyksiä. Jyvät, jotka annettiin kanoille, hinta myydystä
+viimeisestä viljan korjuusta, olkikupojen luku oivalla, pyöreällä
+parvella, kaikki tuo antoi hänelle torumisen aihetta koko päiväksi;
+ja kaukaa katsellessa kaunista Savignya vierulla sijaitsevine
+kartanoineen, sen alatse juoksevan joen kuvastinta, kietolasten
+siimestämiä korkeita penkereitä ja kivikerroksia, jotka puistoa
+majesteetillisesti viettävällä tantereella kannattivat, ei olisi
+suinkaan koskaan voinut arvata haltian kitsautta ja mielen niukkuutta.
+
+Joutilaana rikkaudessaan eleli herra Gardinois, koska hän Parisissa
+ikävöi, siellä koko vuoden, ja kauniina vuoden aikana pitivät
+Fromont'ilaiset hänelle seuraa.
+
+Rouva Fromont oli leppeä, vaan ei kovin mielevä nainen, jota hänen
+isänsä tyly itsevaltiaisuus varhain oli taivuttanut kärsivään ja
+alituiseen tottelevaisuuteen. Samassa asemassa oli hän mieheensä,
+jonka hyvyys ja kestävä lempeys ei ollut voinut saada voittoa tuosta
+nöyryytetystä, hiljaisesta, kaikesta välinpitämättömästä ja ikäänkuin
+vastuuttomasta luonnosta. Elettyään aina asioista syrjässä, oli
+hän rikastunut huomaamattaan ja ilman vähintäkään halua käyttää
+sitä hyväkseen. Kaunis asuntonsa Parisissa ja isänsä uhkea hovi
+vaivasivat häntä. Hän teki paikkansa siinä niin pieneksi, kuin
+mahdollista, käyttäen elämänsä yhteen kiihkoon, -- järjestykseen,
+näet, -- järjestykseen ihmeelliseen ja eriskummalliseen, johon kuului
+harjaaminen, pyyhkiminen, tomuttaminen, ja kuvastimien, kulloitusten
+ja oven-päällysten kiilloittaminen, omin käsin ja levähtämättä.
+
+Kun ei hänellä ollut enää muuta siivoamista, kävi tuo kumma nainen
+sormuksiinsa, kellonvitjoihinsa ja solidinsa käsiksi, puhdisti
+hohtokivensä ja helmensä, ja yhä kirkastamalla omaa ja miehensä nimeä
+kihlasormuksessansa, oli hän siitä kaikki kirjaimet kuluttanut.
+Huolensa seurasi häntä Savignyynkin. Käytävistä noukki hän risut,
+kaaputti sammaleen penkeistä päivänvarjostimellaan, olisipa
+tahtonut tomuttaa lehdetkin ja nuohia vanhat puutkin. Vallan usein,
+rautatiellä, kadehti hän pitkin radan vartta rivitettyjä pieniä
+huviloita, loistavine vaskineen, englantilaisine kiiltopalloineen
+ja pitkulaisine pikku puutarhoineen, jotka ovat aivan piirongin
+laatikkoin näköiset. Se se oli hänestä maatalon perikuva.
+
+Herra Fromont, joka kävi siellä ainoastaan pikimältään ja asiat aina
+mielessään, ei myöskään nauttinut ollenkaan Savignysta. Claire yksin
+oli todellakin kuin kotona tuossa kauniissa puistossa. Hän siellä
+tunsi pienimmätkin pehkot. Pakotettuna itse itselleen riittämään,
+niinkuin kaikki yksinäiset lapset, oli hän hankkinut itselleen
+rattoa kaikenmoisissa kävelyissä ja kukoistuksen valvomisissa,
+hänellä oli lehtikujansa, puunsa ja mielipaikkansa, jossa hän kävi
+lukemassa. Ruokakello tapasi hänen aina tilan perältä. Pöytään
+tuli hän hengästyneenä, tyytyväisenä, ulkoilman virkistämänä.
+Pyökkipuiden varjo oli, hiipimällä hänen nuoren otsansa yli, jättänyt
+sille jonkinmoisen surumielisen sulon ja vesistöjen vehreä syvyys,
+päilyvien säteiden läpitunkema, kuvastavana löytyi hänen suurissa
+silmissään.
+
+Tuo kaunis maapaikka oli todellakin suojellut häntä keskuutensa
+alhaisuudesta ja halpamaisuudesta. Tuntikausia saattoi herra
+Gardinois valittaa hänelle hankkijien ja palvelusväen turmelusta,
+laskea lukua siitä, mitä häneltä varastettiin joka kuukausi, joka
+viikko, joka päivä, joka minuuttikin; rouva Fromont saattoi tehdä
+kanteitaan hiiriä, koita, pölyä ja kosteutta vastaan, jotka kaikki
+olivat raivossa hävittämään hänen kalujaan ja yhdessä liitossa hänen
+kaappiaan vastaan, vaan ei tavuutakaan tuosta hurjasta puhelusta
+ollut jäänyt Clairen mieleen. Käynti nurmikon ympäri, luku veden
+rannalla toi heti tyyntä tuohon ylevään ja sangen vilkkaasen sieluun.
+
+Isoisänsä piti hänen outona olentona, aivan kuulumattomana
+perheesensä. Lapsena jo vaivasi hän ukkoa suurien, kirkkaiden
+silmäinsä tautta, suoralla mielteellään kaikesta ja myöskin
+sentähden, ett'ei hän hänessä nähnyt omaa tytärtään, nöyrää ja
+kuuliaista lasta.
+
+-- Siitä tulee ynseä ja omituinen, kuin isänsä on, sanoi hän
+ollessaan huonolla tuulella.
+
+Paljoa enemmän miellytti häntä pikku Chèbe, joka toisinaan kävi
+kirmailemassa Savignyn käytävillä. Siinä hän ainakin huomasi
+rahvasluonteen, kuin omansa oli, sekä rahtusen kunnianhimoa
+ja kateutta, joka jo siihen aikaan ilmitoi tuommoista pientä
+myhäilemistä suupielessä. Sen ohessa ihmetteli ja ihaeli tyttö
+kovin hänen rikkauttaan, joka seikka liehakoi nousukkaan ylpeyttä;
+ja toisinaan kun ukko häntä ahdisteli, käytti hän hullunkurisia
+Parisilapsen sanoja ja jotenkin alhaisia lausumia, joille hänen soma,
+kelmeähkö, pikku naamansa jokapäiväisyyksineen lisäsi omituisuutta.
+Eikä vanhus myöskään ollut häntä koskaan unhoittanut.
+
+Tällä kertaa etenkin, kun Sidonie pitkän poissaolon jälkeen tuli
+Savignyyn, uhkuvine hiuksineen, sorea-vartaloisena, kasvot hilpeinä
+ja vilkkaina, kokonaan sirottuna puotineideiltä hiukan lainatuilla
+koristeilla, oli hänellä siellä paljon menestystä. Ukko Gardinois,
+joka oli varsin ihmeissään nähdessään suuren, nuoren tytön
+odottamansa lapsen sijasta, piti hänen paljoa sievempänä ja olletikin
+paljoa paremmin puettuna, kuin Clairen.
+
+Totta on, ett'ei neiti Chèbellä, tullessaan rautatieltä ja istuessaan
+hovin suurissa vaunuissa, ollut liian huonoa ryhtiä, mutta häneltä
+puuttui sitä, joka oli hänen ystävänsä kauneus ja viehätys,
+tottumusta, käytöstä, teeskenneltyjen asentojen ylenkatsomista
+ja varsinkin mielen vakuutta. Sulonsa muistutti hiukan hänen
+vaatteitaan, huokeita kankaita, päivän aistin mukaan leikatutta,
+tilkkuja, olkoon menneeksi, mutta tilkkuja, joille kuosi, tuo
+mieletöin ja hurmaava tenhetär, oli antanut vivahduksensa, koristeen
+ja meistin. Parisilla on tuollaisia pukineita varten pieniä,
+vasituisia näpsiä, joita on sangen helppo sirota ja vaatehtia, siitä
+syystä juuri, ett'ei heillä ole mitään tyyppiä, ja neiti Chèbe oli
+noita näpsänaamoja.
+
+Sepä ihastusta, kun vaunut kääntyivät pitkään kujaan, vehreän
+nurmikon ja satavuotisten jalavain päärmäämään, jonka päässä Savigny
+häntä vartoeli, portti selko selällään. Siitä päivästä lähtien eli
+hän tuota lumottua elämää, jota hän kauan uneksinut oli. Loistoisuus
+näyttäytyi hänelle kaikissa muodoissaan, alkaen salien muhkeudesta,
+huoneiden suunnattomasta korkeudesta, ansarien ja tallien
+rikkaudesta, aina pienimpiin erityiskohtiin saakka, joihin se näkyy
+tiivistyvän, kuni oivallisimmat hajuvedet, joita pisara vaan riittää
+tuoksuttamaan koko huoneen: -- niinkuin pöytäliinoille aseteltuihin
+kukka-astioihin, palvelijain kylmään tapaan, rouva Fromont'in
+surkeaan ja ikävään "valjastakaa"-sanaan asti...
+
+Ja kuinka hyvä hänen oli olla keskellä tuota rikkaiden hienonnusta!
+Sepä oli juuri hänen mielen mukaista elämää! Ja hänestä näytti, kuin
+ei hänellä olisi koskaan muuta ollutkaan.
+
+Yht'äkkiä, keskellä hänen hurmaustaan, tuli Franssilta kirje, joka
+johti hänen takaisin hänen elämänsä todellisuuteen, hänen kurjaan
+tilaansa virkamiehen tulevana vaimona; se vei hänen väkisin pieneen
+niukkavaraiseen huoneesen, missä hän kerran oli asuva ylähällä
+jossakin mustassa talossa, jonka raskasta, kurjuudesta paksua ilmaa
+hän jo oli hengittävinään.
+
+Rikkoako naimisliitto?
+
+Sen hän kyllä voi, kosk'ei hän ollut muuta panttia antanut, kuin
+sanansa. Mutta kun tämä oli mennyt, kuka ties, tulisi hän katumaan?
+
+Tuossa pienessä kunnianhimon raivoamassa päässä törmäsivät vastattain
+kummallisimmat aatteet. Toisinaan, kun isoisä Gardinois, joka hänen
+kunniakseen oli heittänyt metsästysnuttunsa ja villamekkonsa,
+suottaili hänen kanssaan ja piloillaan vastusteli häntä saadakseen
+jonkun suolaisen tokauksen vastaukseksi, katseli hän ukkoa
+vastaamatta, terävästi ja kylmästi vasten silmiä. Voi, jos _hän_
+olisi ollut kymmentä vuotta nuorempi... Mutta tuo ajatus päästä rouva
+Gardinois'iksi ei ollut pitkällinen. Uusi henkilö, uusi toivo astui,
+hänen elämäänsä.
+
+Sidonien tulosta saakka, oli Georges Fromont, jota ei oltu nähty
+Savignyssä muulloin, kuin pyhinä, ottanut tavakseen tulla sinne
+päivälliseksi melkein joka päivä.
+
+Hän oli solakka, kalpea ja näöltään komea poika. Ollen täysi
+orpo, setänsä herra Fromont'in kasvattama, oli hän katsottu hänen
+seuraajakseen kaupassa ja todenmukaisesti myöskin tulemaan Clairen
+mieheksi. Tuo valmis tulevaisuus oli tehnyt hänen jokseenkin
+kylmäkiskoiseksi. Ensiksi ikävystytti häntä kauppa. Mitä hänen
+serkkuunsa tulee, oli heidän välillä olemassa hyväsävyinen
+ystävällisyys, yhteisen kasvatuksen herättämä, ja tottumuksesta
+syntynyt luottamus toisiinsa, eikä mitään muuta, ei ainakaan hänen
+puoleltaan.
+
+Sidonien kanssa taas tunsi hän oitis olevansa vaivattu, arka, ja
+samalla haluavansa tehdä vaikutusta, täydellisesti muuttuneensa.
+Hänestä, Sidoniessa oli juuri tuota väärennettyä, hiukan tyttömäistä
+suloa, joka oli miellyttävä tuota hulivilin luontoa, eikä kauan
+kestänytkään, ennenkuin Sidonie huomasi, minkä vaikutuksen hän oli
+häneen tehnyt.
+
+Molempien nuorten tyttöjen kävellessä puistossa oli Sidonie aina se,
+joka ajatteli junan tuloa Parisista. Yhdessä he tulivat portille
+matkustajia tähystelemään, ja ensimmäisen katseen loi Georges aina
+neiti Chèbeen, joka oli hiukan ystävänsä takana, mutta sellaisessa
+asemassa ja sen näköisenä, että silmät aina pysähtyivät häneen.
+Tuota vehettä kesti heidän välillä jonkun ajan. Rakkaudesta siinä ei
+puhuttu, mutta joka sana, joka hymy, jota vaihdettiin, oli täynnä
+tunnustuksia ja salassa pitoa.
+
+Eräänä pilvisenä ja raskaana kesäiltana, kun molemmat ystävät
+päivällisen loputtua olivat nousseet pöydästä ja menivät pyökistöön
+kävelemään, yhtyi Georges heidän joukkoon. He tarinoivat kolmen
+kesken kaikenlaista, kävellessään verkalleen ritisevää kivitietä
+pitkin, kun rouva Fromont'in ääni kutsui Clairen hoviin päin.
+Georges ja Sidonie jäivät yksin. He jatkoivat kävelyään lehtikujaa
+myöden, hämärästi vaalastavan hiekan opastamana, puhumatta taikka
+lähestymättä toisiaan.
+
+Leuto tuuli liikutteli humisten pyökkejä. Yltyneet aallot loiskuivat
+hiljaa vasten pienen sillan kaareja; akaasiat ja lehmukset, joiden
+irroittuneet kukat karisten lentelivät pyörtehissä, tuoksuttivat
+sähkön täyttämää ilmaa... He tunsivat olevansa väräjävässä,
+läpitunkevassa ukkosen ilmassa. Heidän silmäinsä pohjalla leimahteli
+kuumuuden välähdyksiä, kuni taivaan rannalla syttyvät salamat...
+
+-- "Oi noita kauniita kiiltomatoja"... virkkoi nuori tyttö, jota tuo
+salamielisten melskeiden valtaama hiljaisuus rasitti.
+
+Nurmikon reunalla valaisivat pienet, viheriäiset, huohottavat tulet
+heinänkorsia. Sidonie kumartui ottaakseen yhden hansikkaalleen.
+Georges polvistui aivan hänen viereensä: ja kyyristyneinä ruohon
+tasalle kosketellen toistensa hiuksiin ja poskiin, katselivat he
+tuokion toisiaan kiiltomatojen valossa. Kuinka Sidonie hänestä
+näytti oudolta ja hurmaavalta tuon viheriän valon kuvastamana, joka
+hohti hänen kumartuneita kasvojaan kohti ja haihtui hänen aaltoavien
+hiustensa hienoon verkkoon!... Hän kiersi kätensä tytön vyötäisien
+ympäri ja äkkiä, huomaten hänen heittäytyvän, likisti häntä rintaansa
+vasten, pitkään ja huimasti.
+
+-- "Mitäs te etsitte?" kysyi Claire, joka seisoi varjossa heidän
+takana.
+
+Hämillään ja ahdistunein rinnoin vapisi Georges niin kovin, ett'ei
+hän voinut vastata. Sidonie sitä vastoin nousi ylös hyvin tyynenä ja
+sanoi, pöyhötellen hamettaan:
+
+-- "Ne on kiiltomatoja... Kas kuinka niitä on paljo tänä iltana...
+ja kuinka ne loistavat!"...
+
+Hänen silmänsä loistivat myös tavattomasta valosta.
+
+-- "Tietävät ukkosta varmaan"... jupisi Georges vieläkin kokonaan
+väristen.
+
+Ukkonen olikin tulossa. Hetkittäin kulki kovia tuuliaispäitä,
+kuljetellen lehtiä ja pölyä toisesta päästä pyökistöä toiseen, He
+kävelivät vielä vähäisen ja menivät sitte kaikki kolme saliin.
+Nuoret tytöt ottivat työnsä, Georges koetti lukea sanomalehteä,
+sill'aikaa kuin rouva Fromont puhdisti sormuksiaan ja herra Gardinois
+viereisessä suojassa pelasi biljaardia.
+
+Ilta näytti Sidoniesta kauhean pitkältä. Hän ei halunnut muuta, kuin
+päästä olemaan yksin, vapaana ajatuksineen.
+
+Mutta hänen pienen huoneensa hiljaisuudessa, kun hän oli sammuttanut
+tulen, joka haittaa ajatuksia liian selvään valaisemalla
+todellisuutta -- sielläpä sitä oli mietteitä ja riemastusta!...
+Georges rakasti häntä, Georges Fromont, tehtaan perillinen!... He
+menisivät naimiseen; hän tulisi rikkaaksi... Tuossa turhamielisessä
+sielussa, näet, ei ensimmäinen lemmen suudelma herättänyt muuta, kuin
+kunnianhimon ja ylellisyyden aatteita.
+
+Tullaksensa oikein vakuutetuksi rakastajansa totisuudesta, koki hän
+johdattaa mieleensä heidän kohtauksensa vähimmätkin seikat, hänen
+silmäinsä osoitteen, halailunsa innon ja suu suuta vasten kuiskutetut
+valat kiiltomatojen hämärässä valossa, jonka yksi ainoa juhlallinen
+hetki oli iäksi hänen sydämeensä kiinnittynyt.
+
+Oi, noita Savignyn kiiltomatoja!
+
+Koko yön ne tuikahtelivat, kuni tähdet, hänen suljettujen silmiensä
+edessä. Puisto oli täynnä niitä, aina sen etäisimpiin, pimeisin
+polkuihin saakka. Siellä oli ilotulia pitkin nurmikkoa, puissa ja
+pensaissa... Käytävien hieno hiekoitus ja joen laineet vilisivät
+viheriäisiä säkeneitä, ja kaikki nuo pienen pienet valkeat
+muodostivat, kuin juhlatulituksen ikään, johon Savigny näkyi olevan
+verhottu hänen kunniakseen, viettämään Georges'en ja Sidonien
+kihlajaisia...
+
+Kun hän seuraavana päivänä nousi ylös, oli hänen aikeensa valmis.
+Georges häntä rakasti, se oli varma. Aikoiko hän naida hänet?...
+Ett'ei, sen hän kyllä arvasi, veitikka! Mutta se ei häntä
+säikyttänyt. Hän tiesi olevansa kyllin luja saamaan vallan tuosta
+lapsellisesta, samalla heikosta ja innokkaasta hengestä. Sitä oli
+vaan vastusteltava, ja sen hän juuri tekikin.
+
+Muutaman päivän kuluessa oli hän välinpitämätöin, tarkkaamatoin ja
+tahallaan sokea ja muistitoin. Georges tahtoi puhutella häntä, saada
+jälleen auvoisen hetken, mutta Sidonie väisti häntä, pani aina jonkun
+heidän väliinsä. Silloin hän kirjoitti.
+
+Hän vei itse kirjeensä kiven koloon, lähelle kirkasta lähdettä,
+joka kutsuttiin "Kummitukseksi" ja jota suojasi olkikatos puiston
+perällä...
+
+Sidoniesta oli tuo ihanaa. Iltasella täytyi valehdella, keksiä joku
+tekosyy päästäkseen yksin "Kummituksen" luo. Puiden varjo tien
+poikki, kolkon yön levottomuus, juoksu ja mielenliikutus saivat hänen
+sydämensä suloisesti sykähtelemään. Hän löysi kirjeen, joka kasteesta
+ja lähteen vahvasta kylmästä oli neiteä ja niin valkoinen kuutamossa,
+että hän sen kätki hyvin sukkelaan pelosta tulevansa yllätetyksi.
+
+Sitte, kun hän oli yksin, kuinka hauska avata se, lukea noita
+lumoavia kirjaimia, noita rakkauden lauseita, joiden sanat
+heijastivat sinisien ja keltaisien, huikaisevien kehien ympäröiminä,
+ikäänkuin hän olisi lukenut kirjettään auringon paistehessa.
+
+"Minä lemmin teitä... Lempikää minua..." kirjoitti Georges jos
+johonkin tapaan.
+
+Ensin ei Sidonie vastannut; mutta kun hän huomasi hänen jo
+olevan aivan vangitun, täydellisesti käsissään ja vimmassa hänen
+kylmyydestään, ilmoitti hän suoraan:
+
+-- Minä en tahdo rakastaa muita, kuin miestäni...
+
+Oi, hän oli jo täydellinen nainen, tuo pikku Chèbe.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kuinka pikku Chèben histooria loppui.
+
+Tuli sitte syyskuu.
+
+Metsästys oli koonnut hoviin suuren, meluavan ja rahvasmaisen seuran.
+Oli pitkiä aterioita, joissa nuo rikkaat porvarit viivyttelivät
+talonpoikain pitkäpiimäisyydellä, väsymyksellä ja uneliaisuudella.
+Vaunuilla mentiin metsästäjiä vastaan syksynhämärästä jo kylmille
+teille. Usma kohosi leikatuilta pelloilta; pelästyneet otukset lentää
+hipasivat vakoja pitkin, päästäen ruikuttavia ääniä, ja yö näkyi
+lähtevän ulos kaikista metsistä, joiden kamala synkeys kasvamalla
+kasvoi, peittäen kentät ja kedot.
+
+Vaunujen lyhdyt sytytettiin ja lämpimästi, auki käärittyjen
+peitteiden alla, ajaa kiidätettiin kotia, raikkaan tuulen hyväillessä
+kasvoja. Komeasti valaistu sali täyttyi pauhusta ja naurusta.
+
+Claire Fromont, jota seuran raakuus vaivasi, ei puhellut sanaakaan.
+Sidonie taas loisti täydessä valossaan. Ajo oli vilkastuttanut hänen
+vaalean hipiänsä ja parisilaiset silmänsä. Hän osasi nauraa hyvin,
+käsitti ehkä vähän liika paljon ja siellä olevista ihmisistä näkyi
+olevan ainoa oikea nainen. Hänen menestyksensä hurmasi Georgesen
+kokonaan, mutta mitä etemmäksi tämä meni, sitä maltikkaammin
+käyttäytyi Sidonie. Siitä pitäen päätti Georges, että hän oli oleva
+hänen vaimonsa. Hän vannoi sen itselleen tuolla heikkojen luonteiden
+liioitellulla vakuuttamisella, luonteiden, jotka aina näkyvät
+edeltäkäsin taistelevan niitä väitteitä vastaan, joiden eteen he
+tietävät kerran taipuvansa...
+
+Pikku Chèbestä oli tämä ihanin hetki hänen elämässään. Lukuun
+ottamattakaan kaikkia kunnianhimoisia tarkoituksia, oli hänen
+virnailevasta ja teeskentelevästä luonteestaan omituinen viehätys
+tuossa salaperäisesti johdetussa rakkauden juonessa, kemujen ja
+pitojen keskellä.
+
+Ei kukaan heidän ympärillä olevistaan aavistanut niitäkään. Claire
+oli siinä raittiissa ja ihanassa nuoruuden i'ässä, jolloin henki,
+puoleksi puhjenneena, mieltyy asioihin, joita se tuntee, sokealla
+luottamuksella, laisinkaan vilppiä ja valhetta tietämättä. Herra
+Fromont ajatteli vaan kauppa-asioitaan. Hänen vaimonsa puhdisteli,
+kuin vimmattu, hohtokiviään. Muita ei ollut pelättävänä, kuin ukko
+Gardinois'ia ja hänen pieniä naskalisilmiään; mutta Sidoniehan
+huvitti häntä ja jospa hän olisikin jotakin saanut ilmi, niin ei hän
+ollut mies, joka olisi saattanut hänet tulevaisuuttaan puuttumaan.
+
+Sidonie riemuitsi, kun äkkinäinen, odottamatoin turma kumosi hänen
+toiveensa.
+
+Eräänä sunnuntai-aamuna, palatessaan väjymysmetsästykseltä, tuotiin
+herra Fromont kotia kuolettavasti haavoitettuna. Metsäkauriisen
+tähdätty laukaus oli sattunut hänen ohimoihinsa. Koko hovi oli
+ylösalaisin.
+
+Metsästäjät, niiden joukossa osaamatoin ampuja, lähtivät kiiruusti
+Parisiin. Claire, mieletöinnä murheesta, ei heittänyt huonetta,
+jossa hänen isänsä makasi viimeisessä hengen lähdössä, ja Risler,
+tapauksesta tiedon saatuaan, tuli kohta hakemaan Sidoniea.
+
+Lähtöpäivän aattona oli tällä yhtymys Georgesin kanssa "kummituksen"
+luona, jäähyväis-yhtymys, tuskallinen ja salainen, sekä juhlallinen
+kuoleman läheisyyden tautta. Vannottiin sentään ainaista rakkautta;
+sovittiin paikasta, jonne voisi kirjoittaa. Ja erottiin.
+
+Surullinen palaus.
+
+Tuota pikaa tuli hän jälleen jokapäiväiseen elämäänsä, ollen Rislerin
+epätoivon vartioimana, hänelle kun rakkaan isäntänsä kuolema oli
+korvaamatoin vahinko. Kotiin tultuaan piti Sidonien kertoa hänelle
+olonsa vähimmätkin seikat, puhua hovin asukkaista, vieraista,
+pidoista, päivällisistä ja viimeisestä onnettomuudesta. Mikä
+rangaistus Sidonielle, joka, kokonaan yhden ja aina saman ajatuksen,
+omana, kovin kaipasi hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Sepä ei vielä
+ollut kaikkein hirveintä.
+
+Ensimmäisestä päivästä saakka oli Frans tullut istumaan vanhalle
+paikalleen; hänen etsivät katseensa ja sanansa, lausutut Sidonielle
+yksistään, näyttivät hänestä sietämättömän vaativilta.
+
+Huolimatta kaikesta arkuudestaan ja luottamattomuudestaan, luuli
+poika parka omaavansa hyväksytyn ja malttamattoman sulhasen oikeuden,
+ja pikku Chèben täytyi jättää unelmansa, vastatakseen velkojalleen
+lykkäämällä yhä tuonnemmaksi maksuajan.
+
+Tuli kuitenkin päivä, jolloin ratkaisemattomuus enää oli mahdotoin.
+
+Hän oli luvannut naida Franssin, kun tämä oli saanut paikan, ja nyt
+tarjottiin hänelle semmoinen Etelässä, insinöörinä Grand'-Comben
+valimolla. Yksinkertaiselle taloudelle oli se tarpeeksi.
+
+Minkäänlaista keinoa ei ollut peräytyä.
+
+Täytyi altistua tai löytää veruke. Mutta mikä?...
+
+Tuossa kovassa pulassa ajatteli hän Désiréetä. Vaikk'ei pikku ontuva
+koskaan ollut uskonut hänelle salaisuuksiaan, tiesi Sidonie hänen
+kovin rakastavan Franssia. Kauan aikaa jo oli hän arvannut sen
+noilla virnailevan tytön silmillään, -- kirkkailla ja muuttelevilla
+kuvastimilla, jotka heijastivat muiden kaikki ajatukset, näyttämättä
+laisinkaan omiaan. Ehkäpä juuri tuo ajatus, että toinen nainen
+rakasti hänen sulhastaan oli ihan alussa tehnyt hänen mielessään
+Franssin rakkauden kärsittävämmäksi, ja niinkuin haudoille pannaan
+muistopatsaita, etteivät ne näyttäisi niin surullisilta, niin
+olivat Désiréen sievät, pienet, kelmeät, kasvot tuon niin synkeän
+tulevaisuuden kynnyksellä, tehneet sen hänestä vähemmin kamalan
+näköiseksi.
+
+Nyt hankki tämä hänelle kunniallisen ja helpon tekosyyn päästä
+lupauksestaan.
+
+-- En! näetsen, äiti, sanoi hän kerran rouva Chèbelle, en koskaan
+minä suostuisi matkaan saattamaan onnettomuutta ystävälleni. Minulla
+olisi siitä liika kovat tunnon vaivat... Désirée raukka! Etkös sitte
+ole huomannut, kuinka sairaannäköinen hän on ollut minun tuloni
+jälkeen ja kuinka hän katselee minuun rukoilevasti?... En! minä
+en tahdo tehdä hänelle tuota vaivaa, minä en vie häneltä hänen
+Franssiaan...
+
+Ihmetellessäänkin tyttärensä jalomielisyyttä, piti rouva Chèbe
+kuitenkin tuon uhrauksen liioiteltuna, väittäen vastaan:
+
+-- Ota vaari, lapseni, me emme ole rikkaita... Semmoinen mies, kuin
+Frans, ei ole tarjona joka päivä.
+
+-- Sitä pahempi! Minä en naimisiin menekään... selitti suoraan
+Sidonie, ja pitäen verukettaan hyvänä, iski hän siihen innolla
+kiinni. Ei mikään saanut häntä muuttamaan ajatustaan, ei Franssin
+kyyneleet, jota tuo hämärien syiden verhoama epäys saattoi
+toivottomuuden, eikä Rislerin rukoukset, jolleka rouva Chèbe
+suurimmassa salaisuudessa oli kuiskannut tyttärensä syyt ja joka,
+kaikesta huolimatta, ei voinut olla moista uhrausta ihmettelemättä.
+
+-- Elä häntä soimaa, kah!... Hän on enkeli sanoi hän veljelleen,
+koettaen rauhoittaa häntä.
+
+-- Niin kyllä, enkeli hän on, puolsi rouva Chèbe huoaten, niin
+ett'ei petetyllä rakastaja paralla ollut oikeutta edes valittaakaan.
+Epätoivossa päätti hän jättää Parisin ja paon vimmassa näytti
+Grand'-Combe hänestä liian läheiseltä, jonka tähden hän etsi ja saikin
+tarkastajan paikan Ismailiassa, Suezin kannaksen töissä. Hän lähti
+niitäkään tietämättä tahi tahtomattakaan tietää mitään Désiréen
+rakkaudesta, ja kumminkin, kuin hän tuli jäähyväisille, loi armas
+heikko tytti häneen kauniita kainoja silmäilyjä, joissa selvään oli
+kirjoitettu:
+
+"Minä teitä rakastan, ell'ei hän rakasta"...
+
+Mutta Frans Risler ei osannut lukea noiden silmäin kirjoitusta.
+
+Kaikeksi onneksi on kärsimään tottuneilla sieluilla loppumatointa
+kärsiväisyyttä. Ystävänsä lähdettyä, kävi pikku ontuva sievän
+kuvitusvoimansa kannattamana, jonka hän isältään oli perinyt ja hänen
+nais-luonteensa oli puhdistanut, jälleen miehuullisesti työhönsä,
+sanoen:
+
+-- Minä odotan häntä.
+
+Ja siitä pitäen aukaisi hän ihko auki lintuinsa siivet, ikäänkuin he
+olisivat lähteneet toinen toisensa jälkeen Ismailiaan Egyptiin... Ja
+sepä oli kauas!
+
+Ennen laivaan astumistaan kirjoitti nuori Risler Marseilestä
+Sidonielle vielä viimeisen kirjeensä, samalla koomillisen ja
+liikuttavan, jossa onnetoin insinööri, sekoittamalla yhteen
+teknillisimmät seikat sydäntä särkevimpiin jäähyväisiin, ilmoitti
+lähtevänsä, pakahtuvin sydämmin, _Sahib_-nimisellä kuljetuslaivalla,
+"tuhannen viidensadan hevosvoiman aluksella", ikäänkuin hän olisi
+toivonut, että moinen melkeä höyry-hevosten luku vaikuttaisi tuohon
+kiittämättömään, jättämällä häneen ikuiset tunnon vaivat. Mutta
+Sidoniella oli aivan muita asioita mielessä.
+
+Häntä rupesi huolettamaan se, ett'ei Georgesista ollut mitään
+kuulunut. Savignystä tultuaan oli hän saanut yhden kerran tietoja
+häneltä, eikä sitte enää. Kaikki hänen kirjeensä olivat vastaamatta.
+Totta on, että hän Risleriltä oli kuullut Georgesilla olevan paljo
+askareita ja että hänen setänsä kuolema, jonka kautta tehtaan johto
+oli joutunut hänen huostaansa, oli tuottanut hänelle vastaavaisuuden
+yli hänen voimiensa... Mutta olla sanaakaan kirjoittamatta!
+
+Porraslavan ikkunasta, jossa hän oli jälleen ottanut hiljaiset
+asemansa -- sillä hän oli laittanut niin, ett'ei tarvinnut
+enää palata neiti Le Miren luo -- koki pikku Chèbe saada nähdä
+lemmittynsä, tähysteli kaikkia hänen hommiaan, pihalla ja
+rakennuksissa, ja iltasella, Savignyn juna-aikana, näki hän hänen
+nousevan vaunuihinsa lähteäkseen tätinsä ja serkkunsa luo, jotka
+viettivät surunsa ensi kuukaudet iso-isän luona maalla.
+
+Tuo kaikki häntä huoletti ja pelotti; ja tehtaan läheisyys etenkin
+teki Georgesin kaukana olon vieläkin tuntuvammaksi. Sanokaahan,
+että vähä kovemmin huutamalla, hän olisi saanut hänen kääntymään!
+Sanokaahan, ettei ollut kuin seinä, joka eroitti heitä! Ja kumminkin
+olivat he sinä hetkenä hyvin kaukana toisistaan.
+
+Muistatteko, pikku Chèbe, tuota ikävää talvi-iltaa, kun kelpo Risler
+tuli vanhempienne luo omituisen näköisenä ja sanoen: "Suuria uutisia!"
+
+Suuria uutisia todellakin.
+
+Georges Fromont oli vast'ikään käynyt hänelle ilmoittamassa, että
+hän, yhtäpitävästi, setänsä viimeisen tahdon kanssa, aikoo naida
+Claire serkkunsa, ja koska hän suorastaan ei voinut yksin tehdasta
+johtaa, oli päättänyt ottaa hänet osakkaaksi ja antaa liikenteelle
+toiminimen: _Fromont nuorempi ja Risler vanhempi_.
+
+Mitäs te teitte, pikku Chèbe, pitääksenne kylmäverisyyttänne,
+kuultuanne, tehtaan teiltä hukkaan menevän ja toisen naisen anastavan
+paikkanne? Kamala ilta!... Rouva Chèbe parsiskeli pöydän ääressä,
+herra Chèbe kuivasi valkean edessä pitkällä matkustuksella sateesta
+kastuneita vaatteitaan. Oi, kurjaa kotia, täynnä murhetta ja ikävää!
+Huonosti valaisi lamppu. Pikainen ateria oli jättänyt suojaan hajun
+köyhien keitoksista. Ja tuota Risleriä, joka riemun hurmoksissa
+jutteli, intoili ja teki suunnitelmiaan!
+
+Kaikki nuo asiat ahdistivat sydäntänne, tekivät petoksen mielestänne
+vieläkin kauheammaksi, verrattuna rikkauksiin, jotka pakenivat
+kurotettuja käsiänne, ja katalaan keskulaisuuteen, jossa olitte
+tuomittu elämään...
+
+Siitä hän oli kovasti ja kauan sairaana.
+
+Vuoteessaan ollen, kun ikkunat varjostimien takana tärisivät, luuli
+tuo onnetoin aina, että Georgesin häävaunut kulkivat alahalla
+kadulla; ja siitä hän sai hermosetiä, äänettömiä, selittämättömiä
+kuin vihankuume, joka häntä riudutti.
+
+Vihdoin sai aika, nuoruus, ja hänen äitinsä sekä erittäinkin Désiréen
+huolet, joka nyt tiesi mikä uhraus hänelle oli tehty, taudista
+voiton. Mutta kauvan oli Sidonie hyvin heikko, kuolettavan surun ja
+itkun halun vaivuttamana, joka hermotaudin tavoin häntä pudisteli.
+
+Milloin sanoi hän tahtovansa matkustaa ja jättää Parisi, milloin taas
+piti hänen päästä luostariin. Hänen omaisensa olivat hänestä kovin
+murheissaan, etsittiin syytä tuohon eriskummalliseen tilaan, joka
+oli vielä huolettavampi, kuin tauti, -- kun hän yht'äkkiä tunnusti
+äidilleen murheittensa salaisuuden.
+
+Hän rakasti näet Risler vanhempaa... Hän ei ollut muka koskaan
+uskaltanut sanoa sitä, mutta häntä hän rakasti, eikä Franssia.
+
+Tuo uutinen hämmästytti kaikkia, Risleriä enemmän kuin muita; mutta
+pikku Chèbe oli niin kepo, katseli häntä niin suloisilla silmillä,
+että tuo kunnon mies rakastui häneen oitis, kuin hullu. Ehkäpä myös,
+hänen sitä arvaamatta, tuo rakkaus oli ollut hänen sydämensä pohjalla
+jo kauvankin aikaa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja, näet sen, miksikä nuori rouva Risler, ihan valkoisena
+hääpukineessaan, hääpäivä-iltana katseli, voittoisasti hymyillen,
+porrasikkunaan, johon kymmenen vuotta hänen elämästään oli ikäänkuin
+ahtaasti puitettu. Tuo kopea hymy, jossa myöskin syvällistä surkua
+ja pientä ylenkatsetta kuvautui, jota vasta rikastunut voikin tuntea
+alottelujensa keskulaisuutta kohtaan, tarkoitti selvään köyhää
+ja riutunutta lasta, jonka hän oli näkevinään tuolla ylähällä
+vastassaan, menneen ajan ja yön synkeydessä, ja jolle hän näkyi
+sanovan tehdasta osoitellessaan:
+
+-- Mitäs tuosta sanot, pikku Chèbe?... Näet sen, tässä sitä ollaan
+nyt...
+
+
+
+
+
+
+TOINEN KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Vaimoni vastaanottopäivä.
+
+
+Kello on kaksitoista. Marais on murkinalla.
+
+_Angelus_-soiton mataliin väräjämisiin Saint-Paulissa,
+Saint-Gervaissä ja Saint-Denis du Saint-Sacrementissa sekaantuu --
+pihoilta kohoten -- tehdaskellojen kimeä helinä. Kullakin niistä on
+oma omituinen muotonsa. Siinä on surullisia ja iloisia, vireitä ja
+uneliaita. Siinä on rikkaita, onnellisia kelloja, jotka kilisevät
+sadoille hengille; köyhiä, ujoja, jotka ikäänkuin piilottuvat muiden
+taa ja tekeytyvät pienen pieniksi, peläten, että heitä vararikko
+kuulisi. Ja sitte valheellisia ja röyhkeitä, jotka soittavat
+ulkolaisille, kaduille, uskotellakseen, että muka ollaan mokomakin
+kauppahuone ja että väkeä paljo löytyy.
+
+Jumalan kiitos ei Fromont'in tehtaan kello niitä ole. Se on vanha
+kunnon kello, hiukan rämisevä vaan, tunnettu Maraissa jo viisitoista
+vuotta aikaa, eikä se joutilaana ole ollut koskaan muulloin kuin
+sunnuntaina ja kinastuspäivinä.
+
+Sen soidessa käydä marssii koko lauma työmiehiä vanhan rakennuksen
+portista ja hajoaa likeisiin ruokaloihin. Oppipojat käyvät jalkakadun
+laidalle muurarien kanssa istumaan. Saadakseen puolen tuhtia
+joutoaikaa, einehtivät he viidessä minuutissa, syöden kaikkea, mitä
+kuljetellaan Parisissa kiertolaiskansaa ja köyhiä varten, niinkuin
+kastanjia, pähkinöitä, omenia, ja heidän rinnalla taittelevat
+muurarit isoja leipäkakkuja, jotka ovat ihan valkoisia jauhosta
+ja kalkista. Naisilla on kiire ja he juosta varvastavat pois.
+Jokaisella heistä on lapsi katsottava kotona tai lasten majassa,
+vanha sukulainen tai talous hoidettavana. Tehdasilman tukehduttamina,
+silmäluomet turvoksissa, hiukset tummina samettipaperin hienosta
+yskittävästä pölystä, kiiruhtavat he, vasu käsivarrella, pitkin
+täpö täysiä katuja, joilla hevosradan vaunut hädin tuskin pääsevät
+kulkemaan väen tulvan takia.
+
+Portin lähellä, istuen pyykkikivellä, jota ratsastajat ennen olivat
+käyttäneet hevosen selkään noustakseen, katseli Risler hymysuin
+lähtöä tehtaalta. Hänestä oli aina hyvää, tuo yhteinen arvossa pito,
+jota häntä kohtaan osoittivat kaikki nuo kunnon ihmiset, jotka hän
+tunsi siitä saakka, jolloin hän oli pieni ja alhainen niinkuin
+hekin. Sanat "hyvää päivää, herra Risler", jota niin monet erilaiset
+ja lempeät äänet lausuivat, oikein lämmittivät hänen sydäntään.
+Pelotta lähestyivät häntä lapset, pitkä partaiset piirustajat, osaksi
+työmiehiä, osaksi taiteilijoita, pistivät hänelle ohimennen kättä,
+sinutellen häntä. Kenties oli kaikki tämä vähä liian ystävällistä,
+sillä kunnon mies ei ollut vielä käsittänyt uuden asemansa
+viehätystä ja arvoa, ja tunnenpas erään, jonka mielestä tuommoinen
+yhtäkaikkisuus on nöyryyttävää. Mutta tuo eräs ei voi häntä tällä
+hetkellä nähdä, ja isäntä käyttää sitä hyväkseen kelpolailla
+syleilläkseen vanhaa kirjanpitäjää Sigismundia, joka astuu kaikesta
+viimeisenä, jäykkänä, pienoisena, isoon kaulukseensa kiristettynä ja
+paljain päin -- oli minkälainen ilma hyvänsä -- peläten veren syöksyä
+päähän.
+
+Risler ja hän ovat maanmiehiä. Heidän ystävällinen kunnioituksensa
+toistansa kohtaan on alkuansa niiltä ajoilta, kun he tulivat
+tehtaasen, jolloin he yhdessä suurustivat pienessä maitolassa kadun
+kulmassa, jonneka Sigismund nyt menee aivan yksin ja valitsee
+ruoaksen seinälle ripustetusta taulusta...
+
+Mutta varo! tuossa tulla laskettaa Fromont nuoremman vaunut portista.
+Aamusta saakka on hän ollut ajolla; ja molemmat osakkaat, astuessaan
+veikeään taloon päin, jossa he asuvat aivan puutarhan perällä,
+haastelevat ystävällisesti asioistaan.
+
+-- Minä kävin Prochassonilaisten luona, sanoi Fromont nuorempi.
+Siellä minulle näytettiin uusia malleja, totta vie, hyvin sieviä...
+Pitää olla varoillaan. Siinä on meillä vaarallisia kilpailijoita.
+
+Rislerpä ei ole huolissaan. Hän tuntee hyvin kykynsä ja kokemuksensa,
+ja sitte... mutta tämä suurimmalla luottamisella... on hän
+ihmeellisen keksinnön jäljillä, täysikuntoisen painimen, jonkin...
+annapahan olla, sitte nähdään. Jutellessaan tulevat he puutarhaan,
+joka on hoidettu, kuin skveeri, pallomaisine akaasioineen, jotka
+ovat yhtä vanhat, kuin kartano, ja komeine seineliäineen, jotka
+peittelevät mustia, korkeita seiniä.
+
+Fromont nuoremman rinnalla on Risler kauppapalvelijan näköinen, joka
+tekee tiliä isännälleen. Joka askeleella pysähtyy hän puhuakseen,
+sillä hänen liikkeensä ovat raskaat, ajatuksensa hitaiset, ja
+työläästi tulevat häneltä sanansa esiin. Oi, jospa hän näkisi tuolla
+ylähällä, toisen kerroksen ikkunan takana pienet ruusukasvot, jotka
+vaarin ottavat kaikki tarkasti...
+
+Rouva Risler odottaa miestään aamiaiselle ja tuskastuu kunnon miehen
+hitaisuudesta. Kädellään viittaa hän hänelle: "Hyvä on jo!" Mutta
+Risler ei sitä huomaa. Hän on puuhassa pikku Fromont'in, Georges'in
+ja Clairen tytön kanssa, joka, loistaen karikoissaan imettäjänsä
+käsivarrella, on ulkona auringon paisteessa. Kuinka hän on siro. --
+Se on ihan teidän kuvanne, rouva Chorche.
+
+-- Niinkö pidätte, hyvä Risler? kaikki kumminkin sanovat hänen
+tulevan isäänsä.
+
+-- Kyllä, vähän... Mutta sentään...
+
+Ja siitä sitte kaikki, isä ja äiti, Risler ja imettäjä hakemaan
+toimessaan yhtäläisyyttä tuosta pienestä ihmisen alusta, joka
+katselee heitä epämääräisin silmin, huikaistuna aivan elämästä ja
+päivästä. Puoleksi avatusta ikkunasta kumartuu Sidonie katsomaan,
+mitä he tekevät ja miks'eikä miehensä tule.
+
+Sillä hetkellä pitelee Risler pikkuruista sylissään, tuota somaa
+myttyä valkoisia kankaita ja heleitä nauhoja, ja koettelee sitä
+naurattaa ja jokelluttaa, hyväillen isoisän tavoin. Kuinka hän on
+vanhan näköinen, mies parka! Iso ruumiinsa, jota hän pienentää lapsen
+edessä, karkea äänensä, joka käy kumeaksi vienontaessa, ovat sekä
+rumia että naurettavia.
+
+Ylähällä polkaisee hänen vaimonsa jalkaa ja mutisee hampaiden lomitse:
+
+-- Hölmö!...
+
+Vihdoin, odottamaan väsyneenä, lähettää hän ilmoittamaan herralle,
+että aamiainen on pöydällä; mutta huvi on parhaimmallaan, niin ett'ei
+herra tiedä, miten keskeyttää tuota ilon ja kikatuksen puuskaa. Hän
+saapi sentään lapsen annetuksi imettäjälle ja pujahtaa portaille
+nauraen sydämen täydeltä. Hän nauraa vielä tullessaan ruokasaliin;
+mutta vaimonsa katse keskeyttää hänen tuossa paikassa.
+
+Sidonie istuu pöydässä, täysi ruo'an lämmitin edessään. Hän on,
+näköään, vaseti huonolla tuulella tuossa uhrin asennossaan:
+
+-- Vihdoin viimein... Sepä onni.
+
+Risler käy istumaan, hiukan häpeissään.
+
+-- Älä suutu kultaseni. Lapsihan on niin...
+
+-- Olenhan teitä pyytänyt, ett'ette minua sinuttelisi. Se ei käy
+laatuun meidän kesken.
+
+-- Mutta yksin kun ollaan?
+
+-- Sepähän, ett'ette opi mukautumaan uuteen asemaamme... Ja kuinkas
+sitte käy? Ei kukaan täällä minua kunnioita. Akilles ukko minua
+tuskin tervehtii kulkiessani hänen koppelinsa sivutse. Tosinhan en
+minä ole mikään Fromont, eikä minulla ole vaunuja...
+
+-- Olehan kultaseni, sinä... tuota... te kyllä tiedätte, että sinä...
+että te voitte käyttää rouva Chorchen vaunuja.
+
+-- Kuinka monta kertaa pitää minun teille sanoman, ett'en minä tahdo
+niitäkään sitoumusta tuon naisen kanssa.
+
+-- Mutta Sidonie...
+
+-- Kyllä, me tiedetään, sehän on päätetty... rouva Fromont on Jumala
+itse. Häntä ei muka saa koskeakaan. Ja minun, minun täytyy taipua
+olemaan mitätöin talossa, antaa nöyristää itseäni, tallata itseäni
+jaloissa...
+
+-- Olehan, olehan, kultaseni...
+
+Risler parka koettaa välittää ja puhua rakkaan rouva Chorchensa
+hyväksi. Mutta hän on taitamatoin. Se on pahin lepytys; ja silloinpa
+vasta Sidonie puhkeaa sanoihin:
+
+-- Minä teille sen sanon, että hän hiljaisine katsantoineen on
+pöyhkeä ja häijy nainen... Ensiksi hän minua inhoo, sen minä
+tiedän... Niin kauan kuin minä olin pikku Sidonie parka, jolle
+viskattiin särkyneet lelut ja vanhat vaatteet, oli kaikki hyvin;
+mutta nyt, kun minä olen rouva, minäkin, niin se se häntä kiusaa
+ja vihaksi pistää... Hän muka etevämpänä on antavinaan minulle
+neuvoja; arvostelee tekojani... Väärin, näet, olen tehnyt pitäessäni
+kamarineitsyttä... Tietty se. Enkös minä muka ollut tottunut
+palvelemaan itseäni?... Joka paikassa etsii hän syytä loukatakseen
+minua. Käydessäni hänen luona keskiviikkoina, niin kuulisittepa,
+millä äänellä hän minulta kyselee tuosta hyvästä rouva Chèbestä...
+Hyvä on! niin. Minä olen Chèbe, hän Fromont. Vertoja ne vetävät
+toisilleen, luulen ma. Minun isoisäni oli rohtoilija. Entä mikäs
+hänen on? Rikastunut talonpoika, koronkiskuri... Äläs huoli, minä
+sen hänelle näytän jonakin päivänä, jos hän rupee liika paljon
+ylvästelemään, ja sanonpa myöskin, että tyttöherjansa, vaikk'eivät
+sitä aavistakaan, on aivan vanhan ukko Gardinois'in näköinen, ja
+Jumala sen tietää, ett'ei hän kaunis ole.
+
+-- Oi! sanoi Risler, joka ei saanut sanaakaan vastaukseksi.
+
+-- Niin! toden totta neuvon teitä ihmettelemään heidän lastansa! Aina
+se on sairas, ja itkeä tillittää yöt pitkään, kuin kissan pentu,
+ett'en saa maatakaan... Päivällä sitte äidin piano ja loilotukset...
+ral la la la laa... Jospahan se sitte olisi hauskaa soitantoa.
+
+Risler on hyvän osan valinnut. Hän ei sano enää sanaakaan; tuokion
+kuluttua vasta, nähtyään hänen alkavan tyyntyä, päätti hän
+rauhoituksen sievistelemisillä.
+
+-- Ollaanpa sitä nyt korea tänään! Mennään kai vieraisin kohta?...
+
+Välttääkseen sinuttelemisen hankaluuksia, käyttää hän epämääräisiä ja
+persoonattomia muotoja.
+
+-- En, en mene vieraisin, vastaa Sidonie jonkin laisella
+ylpeydellä. Päin vastoin otan vastaan vieraita, Tänään on minun
+vastaanottopäiväni.
+
+Ja vasten miehensä, kummastuneita, nolostuneita kasvoja, lisää hän.
+
+-- Niinpä juuri! tänään on minun vastaanottopäiväni... Rouva
+Fromont'illa on päivänsä; minulla voi kai myöskin olla päiväni,
+luulen ma.
+
+-- Epäilemättä, epäilemättä, sanoo kelpo Risler, katsellen
+ympärilleen hiukan levotoinna... Siksipä olikin niin paljo kukkia
+joka paikassa, portailla ja salissa.
+
+-- Niin, neitsyt kävi aamulla puutarhassa... Vai oliko se väärin
+tehty? niin, te ette sitä sano, mutta olen varma teidän ajattelevan,
+että siinä olen tehnyt väärin... Luulinpa, että kukat ovat yhtä paljo
+meidän, kuin heidänkin.
+
+-- Tietysti... vaan kuitenkin sinun... teidän olisi ehkä pitänyt...
+
+-- Pyytää?... Kas niin... nöyryyttää vielä itseäni muutaman
+päivänkakkara raukan ja parin kolmen heinäkorren vuoksi! Enpä niitä
+sentään salaa ottanutkaan, noita kukkia; jo kun hän kohta tulee...
+
+-- Tulee vai hän? Kas, sehän on kauniisti... Sidonie hypähtää
+harmissaan:
+
+-- Kuinka? Se on kauniisti?... Sekö muka vielä puuttuisi, ett'ei
+hän tulisi. Minä, kun joka keskiviikko istun ikävissäni hänen luona
+turhanpäisen virnakka-parven seurassa.
+
+Hän ei mainitse, sitä, että nuo rouva Fromont'in keskiviikot ovat
+häntä paljo hyödyttäneet, ovat hänelle ikäänkuin kerran viikossa
+ilmestyvänä kuosilehtenä, pienenä ilmoitus-kokoelmana, jossa löytyy
+osotettuna tapa, miten tulla sisään, mennä ulos, tervehtiä, asetella
+kukat telineilleen ja sikarit astiaansa, lukuun ottamattakaan
+piirroksia ja koko jonoa, joka seuraa hyvien ompelijattarien asunnon
+osoitteita ja nimiä. Sidonie ei sano myöskään pyytäneensä kaikkia
+Clairen ystäviä, joista hän noin halveksivasti puhuu, tulemaan
+luokseen hänen vastaanottopäivänään, ja heidän itsen sen valinneenkin.
+
+Tulevatko he? Saattaisiko rouva Fromont nuorempi rouva Risler
+vanhemmalle häpeän jäämällä pois ensimmäisenä perjantaina? Tämä
+huolettaa häntä kuumeen tapaisesti...
+
+-- Mutta joutukaahan toki, sanoi Sidonie vähä väliä... Herranen aika,
+kuinka te syötte hitaasti!
+
+Seikka on se, että yksi kelpo Rislerin tavoista on syödä hitaasti,
+sytytellä pöydässä piippuaan ja särppiä kahviaan vähin erin. Tänään
+on hänen heitettävä rakkaat tapansa, piippu jätettävä koteloonsa
+savun takia, ja heti viimeisen palan jälkeen mentävä pukeutumaan
+hyvin sukkelaan, sillä vaimonsa vaatii, hänen, jälkeen puolisen,
+tulemaan vieraita tervehtimään.
+
+Sepä tapaus tehtaalla, kun Risler vanhempi arkipäivänä nähdään olevan
+puettu mustaan takkiin ja juhlakaulahuiviin.
+
+-- Häihinkös sinua viedään? huutaa hänelle rahastonhoitaja Sigismund
+ristikkonsa takaa.
+
+Ja Risler, vastaa ylpeän puolisesti:
+
+-- Tänään on vaimoni vastaanottopäivä!
+
+Pian tietää koko talo Sidonien vastaanottopäivän; ja Akilles
+ukkokaan, puutarhan hoitaja, ei ole vallan hyvillään siitä, että
+oksia on taitettu kasveista sisään käytävän luona.
+
+Piirustuslautansa ääressä, korkeiden ikkunain valossa, istuu Risler
+heitettyään yltään kauniin takkinsa, joka häntä vaivaa, ja vedettyään
+ylös uuden uutukaiset kalvoisensa, mutta ajatus, että vaimonsa
+odottaa vieraita, huolettaa, vaivaa häntä ja aika ajoin pukee hän
+asunsa mennäkseen kotia.
+
+-- Onko kukaan tullut? kysyy hän arasti.
+
+-- Ei, ei kukaan.
+
+Kauniisen punaisen saliin -- heillä on, näet, salissa kaikki punaista
+damastia, kuvastin-pöytä on ikkunain välissä ja sievä pöytä keskellä
+heleäkukkaista lattiapeittoa -- on Sidonie asettunut, kuni vieraita
+vartova rouva, tuolipiirin keskelle. Siellä täällä on kirjoja,
+aikakauslehtiä, suikean muotoinen punottu työkopsa silkkisine
+tupsunauhoineen, orvokkivihko kidelasissa ja viheriöitseviä kasveja
+telineillään. Kaikki on lajiteltu säntilleen, niinkuin Fromonti
+Fromont'ilaisilla, alakerroksessa; mutta aisti vaan, tuo näkymätöin
+juova, joka erottaa ylhäisen alhaisesta, ei ole vielä saavutettu.
+Oli ikäänkuin keskulainen ote kauniista laatumaalauksesta. Rouvalla
+itsellään on liian uudet vaatteet, hän näyttää pikemmin olevan
+kylässä, kuin kotonaan. Rislerin silmissä on kaikki mainiota,
+moitteetointa; hän on juuri sitä sanomaisillaan saliin astuessaan,
+vaan vaimonsa vihastuneen katseen edessä seisattuu mies raukka
+pelästyneenä.
+
+-- Näette, kello on neljä, sanoi Sidonie hänelle, osoittaen kelloa
+vihan liikkeellä... Ei tule ketään... Mutta Clairelle olen etenkin
+vihoissani, kun ei hän tule... Hän on kotona... minä olen varma
+siitä... kuulen sen.
+
+Päivällisestä saakka oli Sidonie todellakin vaaninut pienintäkin
+melua alakerrassa, lapsen itkua ja oven sulkemista Risler tahtoisi
+mennä alas, välttääkseen alkavaa aamiaispuhetta, mutta hänen vaimonsa
+ei päästä niinikään. Hän ainakin pitäköön seuraa, koska kaikki hänen
+hylkäävät; ja Risler jääpi saamattomana, naulattuna paikalleen,
+kuni ihmiset ikään, jotka eivät uskalla hievahtaa ukkosen aikana
+peläten sen iskua. Sidonie on levotoin, menee ja tulee, muuttelee
+tuolia, panee paikoilleen, katsahtaa sivumennen kuvastimeen, soittaa
+neitsyttä ja lähettää hänen kysymään Akilles ukolta, eikö ole käynyt
+ketään. Hän on häijy tuo Akilles ukko. Kenties vastaa hän, kun joku
+tulee, että rouva on mennyt ulos.
+
+Mutt'ei! Oven vartija ei ole vielä nähnyt ketään.
+
+Äänettömyys ja kummastus. Sidonie seisoo vasemman puolisen ikkunan
+luona; Risler oikeanpuolisen. Sieltä näkyy pieni puutarha, jossa
+alkaa hämärtää, ja musta savu, jota korkea torvi lykkää matalalle
+taivaalle. Sigismundin ikkuna valaistuu ensiksi maakerroksessa;
+rahastonhoitaja valmistaa itse lamppunsa varovaisen huolellisesti ja
+hänen iso varjonsa kulkee liekin edessä, taittuen kahtia ristikkoon.
+Sidonien viha haihtuu hetkeksi noista tutuista asioista.
+
+Yht'äkkiä ajavat pienet vaunut puutarhaan ja pysähtyvät oven eteen.
+Kas vihdoinpa tuli joku. Tuossa kauniissa silkin, kukkien, helmin
+etuleiden, nauhasolkien ja turkiksen pyörteessä, joka kiiti nopeasti
+portaita ylös tunsi Sidonie erään hienon naisen Fromont'ilaisten
+hyvistä tuttavista, rikkaan pronssikauppiaan vaimon. Sepä kunnia
+saada moisia vieraita! Pian, pian, perhe käy asemaan, herra takan
+luo, rouva tuoliin, selailemaan välinpitämättömästi jotakin
+aikakauskirjaa. Hukkaan mennyt asento. Kaunis vieras ei tullutkaan
+Sidonien luo; hän jäi alakerrokseen...
+
+Oi, jospa rouva Georges olisi kuullut, mitä hänen naapurinsa puhui
+hänestä ja hänen ystävistään.
+
+Samassa aukeni ovi, ilmoitettiin:
+
+-- Neiti Planus.
+
+Tämä oli rahastonhoitajan sisar, vanha piika raukka, nöyrä ja
+hiljainen, joka piti velvollisuutenaan käynnin veljensä isännän
+vaimon luona. Hän oli ihan hämillään tuosta kiihkeästä vastaanotosta.
+Häntä hyväillään jos joltakin haaralta. "Sehän nyt oli teiltä
+ystävällistä... Tulkaa tok' lähemmäksi valkeata!" Siinä kuullaan ja
+tarkastellaan joka ainoata sanaa. Kelpo Risler hymyilee lämpimästi
+ikäänkuin kiitokseksi. Sidonie itse ilmaisee kaiken armautensa,
+onnellisena näyttäytyäkseen kunniassaan vertaiselleen entisiltä
+ajoilta ja ajatellessaan, että toinen alahalla kuulee varmaan, että
+hänelle on tullut vieraita. Sitte jyristään, mitä mahdollisesti
+enemmän, vetämällä tuoleja, työntämällä pöytää; ja kun vanha neiti
+lähtee pois, loistavana, ihastuneena, ja hämillään, seurataan häntä
+portaille kauhealla kahinalla, ja huudetaan hyvin kovaa, kumartuessa
+käsipuiden yli, että ollaan kotona joka perjantai... Kuulettehan,
+joka perjantai...
+
+Nyt on yö. Salin molemmat suuret lamput ovat sytytetyt. Viereisessä
+suojassa kuuluu neitsyt kattavaa pöytää. Se on päätetty: Rouva
+Fromont nuorempi ei tule.
+
+Sidonie on kalpea vimmasta:
+
+-- Näette sen äkäpussia, kun ei voi nousta kahdeksaatoista
+astintakaan... Rouvan mielestä olemme varmaan liian halpaa väkeä...
+Mutta kyllä minä sen kostan...
+
+Ja sen mukaan kuin hän purkaa vihaansa kunnottomiin sanoihin, käy
+hänen äänensä rivoksi, saa alhaisen roistoväen lausunnon, joka
+ilmaisee entisen oppilaan Le Miren makasinista.
+
+Pahaksi onneksi sanoo Risler:
+
+-- Kuka sen tietää? Ehkä lapsi oli sairas.
+
+Raivossa kääntyi Sidonie häneen, ikäänkuin tahtoisi hän syödä hänen.
+
+Jätättekö minun rauhaan tuosta lapsesta? Ensinkin, se on teidän
+vikanne, mitä minulle tapahtuu... Te ette saa minua kunnioitetuksi.
+
+Ja kun huoneen ovi tuimasti kiinni paiskattuna, tärisyttää lampun
+kupuja ja kaikkia korukaluja hyllyllä, seisoo Risler yksin,
+liikkumatoinna keskellä salia ja katselee hämmästyneenä ihko
+valkeita kalvoisiaan, leveitä kiilloitettuja jalkojaan, ja jupisee
+koneentapaisesti:
+
+-- Vaimoni vastaanottopäivä!
+
+
+
+
+II.
+
+Oikea ja väärä helmi.
+
+
+"Mikä hänen on?... Mitä minä olen hänelle tehnyt?" kyseli Claire
+Fromont usein itseltään ajatellessaan Sidoniea.
+
+Hän ei tietänyt mitään siitä, mitä muinoin oli tapahtunut ystävänsä
+ja Georges'in välillä Savignyssa. Elämältään vilpitöin ja tyyni
+sielultaan kun hän oli, oli hänen mahdotoin aavistaa, mikä
+mustasukkainen ja halpa kunnianhimo oli kasvanut hänen rinnallaan
+viisitoista vuotta. Kumminkin vaivasi häntä, tietämättään miksi,
+tuo ongelmoinen katse, joka hymyili hänelle kylmästi noista somista
+kasvoista. Liioiteltua, lapsuuden ystäväin kesken omituista,
+kohteliaisuutta seurasi yht'äkkiä huonosti salattu viha, kuiva ja
+koskeva puhe, jonka edessä Claire seisoi neuvotoinna kuni arvoituksen
+edessä. Toisinaan yhdistyi myös tuohon levottomuuteen omituinen
+aavistus, hämärä havainto suuresta onnettomuudesta; sillä kaikki
+naiset ovat vähäisen ennustajattaria, ja kaikesta puhtaimmillekin
+valkenee syvällinen paheen tietämättömyys hämmästyttävän kirkkauden
+äkillisistä nä'yistä.
+
+Ajoittain, hiukan pitkänlaisen juttelun, tuommoisen aavistamattoman
+kohtauksen johdosta, jolloin äkkiarvaamatta tavatuista kasvoista
+näkyy niiden todelliset ajatukset, ajatteli rouva Fromont vakaisesti
+tuota omituista pikku Sidoniea; mutta toimellinen, kiire elämä,
+verhottuna lempeensä ja huoliinsa, ei antanut hänelle aikaa pysähtyä
+noihin vähäpätöisyyksiin.
+
+On, todellakin, naisilla, aika jolloin olemus tekee niin pikaisia
+pyöränkäänteitä, että kaikki näköpiirit ja näkökannat muuttuvat,
+muodostuvat uudestaan.
+
+Nuorena tyttönä olisi tuo ystävyys, joka poistui hänestä kappale
+kappaleelta, ikäänkuin pahan käden raastamana, häntä hyvin
+murehdittanut. Mutta hän oli kadottanut isänsä, nuoruutensa suurimman
+rakkauden; sitte oli hän mennyt naimiseen. Tuli sitte lapsi
+ihanine vaatimuksineen joka hetki. Sitä paitsi oli hänellä luonaan
+äitinsä, joka oli vajonnut melkein lapsellisuuteen, jopa oli käynyt
+höperöksikin miehensä surullisen kuoleman takia. Niin toimekkaassa
+elämässä oli Sidonien oikuilla vähän sijaa; ja tuskinpa Claire
+Fromont lienee tullut ihmetelleeksikään hänen aviotaan Rislerin
+kanssa. Selvään oli hän liian vanha Sidonielle mutta yhtä kaikki,
+koska he rakastivat toisiaan.
+
+Harmistuakseen siitä, että pikku Chèbe oli päässyt tuohon
+korkeaan asemaan, tullut melkein hänen, vertaisekseen, semmoisiin
+joutavuuksiin oli Clairen varsin ylevä luonne kykenemätöin. Hän
+olisi, päinvastoin, halunnut täydestä sydämestään nähdä onnellisena
+ja kunnioitettuna tuon nuoren vaimon, joka asui liki häntä, eli niin
+sanoakseni hänen elämätään ja oli ollut hänen lapsuutensa kumppani.
+Sangen ystävällisesti koetti hän häntä neuvoa, johtaa maailmaan, niin
+kuin tehdään lahjakkaan maalaistytön kanssa, jolta puuttuu aivan
+vähän tullakseen viehättäväksi.
+
+Kahden kauniin ja nuoren naisen kesken ei neuvoja niin helposti oteta
+vastaan. Eräänä suurena päivällispäivänä vei rouva Fromont rouva
+Rislerin huoneesensa ja hymyili hänelle suoraan silmiin, sanoakseen
+hänelle häntä suututtamatta:
+
+-- Kovin paljo koruja, kultani... Ja sitte, näet, korkeakauluksisten
+vaatteiden kanssa ei panna kukkia tukkaan... Sidonie punastui, kiitti
+ystävätään, mutta sydämensä pohjaan kirjoitti hän kaihon lisää häntä
+vastaan.
+
+Clairen vieraiden joukossa häntä kohdeltiin jotenkin kylmästi
+
+Saint-Gervainin etukaupungilla on vaatimuksensa, mutta elkääpä
+luulko, ett'ei Marais'illa ole omansa myöskin!
+
+Nämä elinkeinolaisten, rikkaiden tehtailijain vaimot ja tyttäret
+tiesivät pikku Chèben histoorian, olisivatpa arvanneetkin sen yksin
+hänen tavastaan esiytyä ja olla heidän seurassaan.
+
+Sidonie ei mitenkään ollut siihen oleentua. Häneen oli jäänyt jotakin
+puotimamselin tapaista. Hänen hiukan väkinäiset, toisinaan liika
+nöyrät herttaisuuden osotuksensa loukkasivat samoinkuin teeskennelty
+ääni puodeissa; ja hänen ylenkatseellinen ryhtinsä muistutti
+johtajattarien kopeita katsantoja, jotka uutismakasiineissa, koreissa
+mustissa silkkivaatteissaan, joita panevat jälleen varastoonsa
+illalla pois lähtiessään, katselevat mahtavasti, suurikiharaisten
+hiuslaitostensa korkeudelta, vähäistä kansaa, joka tinkiä uskaltaa.
+
+Hän havaitsi, että, häntä tutkittiin ja arvosteltiin, ja hänen
+kainoutensa oli pakotettu varustaimaan sotaan. Nimet, jotka hänen
+läsnä ollessa lausuttiin, huvit, pidot, kirjat, joista puhuttiin,
+olivat hänelle tuntemattomat. Claire teki parastaan pitääkseen häntä
+asiain juoksussa, ja koki yllä pitää häntä muiden tasalla kurotetuin
+käsin, kuin ystävä ainakin; mutta, moni noista naisista piti Sidoniea
+kauniina. Ja siinä oli syytä kylliksi pahaksua hänen olevan heidän
+seuroissa. Muut, ylpeinä miestensä asemasta ja rikkaudestaan, eivät
+voineet osottaa kylliksi loukkaavaa mykkyyttä ja alentuvaista
+kohteliaisuutta häntä kohtaan, siten nöyryyttääkseen pientä
+nousukasta.
+
+Sidonie yhdisti heidät kaikki yhteen sanaan. Clairen ystävät, toisin
+sanoin minun viholliseni!... Mutta oikein vihoissaan ei hän ollut
+kuin yhdelle ainoalle.
+
+Molemmat osakkaat eivät vähääkään aavistaneet, mimmoinen heidän
+vaimoinsa väli oli.
+
+Risler vanhempi, aina vaipuneena painimensa keksimiseen, istuskeli
+toisinaan puoli yöhön saakka piirustuspöytänsä ääressä. Fromont
+nuorempi vietti päivänsä ulkona, einehti klubissaan, eikä ollut
+melkein koskaan tehtaalla. Hänellä oli syynsä siihen.
+
+Sidonien naapuruus saattoi hänen levottomaksi. Tuo kiihkeä oikku
+Sidoniea kohtaan, setänsä viimeiselle tahdolle uhrattu rakkaus tunki
+liian usein hänen muistiinsa korvaamattomine kaipauksineen; ja
+tuntien itsensä heikoksi, oli hän pakosalla. Hän oli vento, ponnetoin
+luonne, kyllin älykäs itseään tuntemaan, liian heikko ohjaamaan
+itseään. Rislerin hääpäivän iltana, oli hän, oltuaan itse naimisessa
+tuskin muutamia kuukausia, löytänyt tuon naisen rinnalla Savignyn
+myrskyiltain täydellisen tyrskyn. Siitä pitäen, voimatta itselleen
+siitä tehdä tiliä, karttoi hän Sidoniea nähdä, puhutella häntä.
+Pahaksi onneksi he asuivat samassa talossa, vaimot kävivät toistensa
+luona senkin kymmenen kertaa päivässä, ja sattumus vei heidät usein
+yhteen; niinpä tapahtui se omituinen asia, että tuo mies, joka tahtoi
+pysyä kunniallisena, hylkäsi kokonaan kotonsa ja haki huvituksia
+muualta.
+
+Claire näki sen hämmästymättä. Hän oli tottunut isänsä kautta tuohon
+alituiseen kauppaelämän "ulkona oloon;" ja noiden poissaolemisien
+aikana, hyvin uuttera velvollisuuksissaan kun oli vaimona ja äitinä,
+keksi hän suuria puuhia, kaikenlaisia toimia, kävelyjä lapsen kanssa
+ja pitkiä levollisia viivähdyksiä päivän paisteessa, joista hän
+palasi ihastuneena tyttökävyn edistyksestä, hurmautuneena kaikkien
+ulkoilmassa olevien pikkuisten ilosta ja naurusta, hänkin, omaten,
+hiukan heidän ilonsäteitä vakaisten silmäinsä pohjalla.
+
+Sidonie kävi ulkona yhtä paljo. Usein yöpuoleen, pakottivat
+Georges'in vaunut portissa rouva Rislerin nopeasti väistymään
+syrjään, kun hän komeassa pu'ussaan palasi suurilta kaupungin
+matkoiltaan. Bulevaardi, näytteille asetetut tavarat ja kauvan
+aikaa valikoidut ostokset ikäänkuin maistelemalla nauttiakseen
+uutta ostamisen huvia, pitivät hänen hyvin myöhään poissa kotoa.
+Vaihdettiin tervehdys, kylmä katse portaiden käänteessä; ja Georges
+meni nopeasti kotiinsa, ikäänkuin turvapaikkaan, kätkien siellä
+hyväilytulvaan häntä kohden ojennetulle lapselleen yht'äkkiä tunteman
+levottomuutensa.
+
+Sidonie se ei näyttänyt enään muistavan mitään, vaan halveksivan
+tuota velttoa ja hentoa luontoa. Muutoin, hänellä oli paljo muita
+askareita.
+
+Heidän punaiseen saliinsa, molempien ikkunoiden väliin, oli hänen
+miehensä sijoittanut pianon.
+
+Kauvan arveltuaan oli Sidonie päättänyt opetella laulua, koska, näet,
+oli liian myöhään ruveta pianoa soittamaan; ja kahdesti viikossa tuli
+rouva Dobson, sievä tuntehikas vaaleaverinen nainen antamaan opetusta
+kahdestatoista yhteen. Läheisten pihain hiljaisuudessa kaikuivat nuo
+a...a...a...t ja o...o...o...t, hartaasti venytettyinä ja senkin
+kymmenen kertaa uudestaan laulettuina, avonaisista ikkunoista, kuin
+jostakin opistosta ikään.
+
+Se oli kyllä, tosiaan, koulutyttö, joka siellä harjoitteli, pieni
+kokematoin ja häilyvä olento, täynnä käsittämättömiä haluja, jonka
+oli kaikki opittava ja tunnettava tullakseen todelliseksi vaimoksi.
+Mutta hänen kunnianhimonsa kellui vaan itse asian pinnalla.
+
+-- Claire Fromont soittaa pianoa; minä rupean laulamaan... Hän
+pidetään komeana ja arvoisana naisena, minä tahdon, että minusta
+sanottaisi samaa.
+
+Hetkeäkään ajattelematta hankkiakseen itselleen oppia, vietti
+hän aikansa juoksemalla puodeissa ja suurten kauppiasten luona:
+"Mitä tänä talvena ruvetaan käyttämään." Hän kävi uhkeissa
+tavaranäyttelyissä ja kaikissa, mikä pistää ohikulkijain silmiin.
+
+Noista vääristä helmistä, joita hän kauvan oli käsitellyt, oli
+hänelle jäänyt jotakin näppihin, vähän teennäisraakun tapaista,
+niiden onteloa haurautta, pohjatointa loistoa. Hän oli kyllä itsekin
+väärä helmi, pyöreä, hohtava ja hyvin juotettu, johon alhaiso voi
+tarttua kiinni; mutta Claire Fromont oli oikea helmi, rikasta ja
+samalla maltillista valoa, ja eron voi kyllä, huomata, kun näki
+heidät yhdessä. Saattoi arvata, että toinen oli helmi aina, pikkuinen
+helmi lapsuudesta saakka, kasvanut somuuden ja oivallisuuden
+aineksista, jotka olivat siitä tehneet, harvinaisen ja arvokkaan
+luonnon. Toinen sitä vastoin, oli Parisin, tuon väärien jalokivien
+kauppiaan tekoa, joka jakelee tuhansia ihania, loistavia turhuuksia,
+mutta kestämättömiä, huonosti sovitettuja ja kiinnitettyjä: hän oli
+todellinen rihkamakaupan tuote, jossa hän oli ollut osallisenakin.
+
+Yli muuta kadehti Sidonie Claireä lapsen tähden, joka oli ylenmäärin
+koristeltu kätkyensä uutimista aina imettäjänsä päähineesen saakka.
+Hän ei ajatellut suloisia velvollisuuksia, täynnä kärsimystä ja
+kieltämystä, pitkiä, vaivaloisia uneen tuudittamisia, ja lapsen
+naurusuista, raikkaasta aamukylvystä loistavaa heräämistä. Ei!
+lapsesta piti hän vaan seurana kävelyillä... Sehän on niin kaunista
+tuo koristus häälyvine voineen ja pitkine höyhenineen, joka seuraa
+nuoria äitejä katujen pyörteessä.
+
+Itsellään ei hänellä ollut seuranaan muita, kuin vanhempansa tai
+miehensä. Kernaammin kävi hän ulkona yksin. Kelpo Risler oli niin
+kummallinen rakkaudessaan; hän leikitteli vaimonsa kanssa kuin
+nuken kanssa, nipisteli häntä leukaan ja poskiin, tepasteli hänen
+ympärillään huudellen: "hu! huu!" tahi katsellen häntä suurin hempein
+silmin, kuin ystävällinen ja kiitollinen koira. Tuo typerä rakkaus,
+joka teki Sidoniesta lelun, porsliinikorun, hävetti häntä. Mitä hänen
+vanhempiinsa tulee, niin vaivasivat he häntä seurassa, johon hän
+tahtoi kuulua, ja kohta naimiseen jouduttuaan vapautti hän itsensä
+heistä vähitellen, vuokraamalla heille pienen talon Montrougessa.
+Tämä oli tehnyt lopun pitkätakkisen herra Chèben ahkeroista
+käynneistä hänen luonaan ja hyvän rouva Chèben loppumattomista
+vieraista, jossa palannut vaurastus elähytti kielittelemisten ja
+jouto-elämän vanhoja tapoja.
+
+Samalla haavaa olisi Sidonie telellään tahtonut vieroittaa myöskin
+Delobelleläiset, joiden naapuruus häntä painosti. Mutta Marais oli
+keskuksena vanhalle näyttelijälle bulevaardi-teaatterin läheisyyden
+vuoksi; sitte piti Désirée, niinkuin kaikki koturit, tutusta
+näköalasta, ja ikävä, talviaikaan neljästä saakka, pimeä pihansa
+näytti hänestä ystävältä, tuttavan kasvoilta, joita aurinko toisinaan
+valaisi, kuni hymyillen hänen kätevyydelleen. Voimatta suoriutua
+heistä, oli Sidonie päättänyt olla heitä näkemättä enää.
+
+Ylimalkaan olisi hänen elämänsä ollut yksinäinen ja jotenkin ikävä
+ilman muutamia huvituksia, joita Claire Fromont hänelle toimitti.
+Joka kerta oli hän vihoissaan siitä. Hän ajatteli:
+
+-- Kaikkihan minä saan hänen kautta!
+
+Ja kun päivällisen aikana hänelle tuli alakerroksesta looshipiletti
+tai kutsumusilta maan, ei hän pukeutuessaankaan, ihastunut kun oli
+voidakseen näyttäytyä, ajatellut muuta kuin kilpailijansa polkemista.
+Muutoin, nuo tilaisuudet kävivät yhä harvemmiksi, koska Clairelle
+kasvoi yhä enemmän puuhia lapsestaan. Kuitenkin kun isoisä Gardinois
+kävi Parisissa, ei hän koskaan jättänyt yhdistämättä molempia
+perheitä. Puhjetakseen ilmi, tarvitsi tuon vanhan maalaisen iloisuus
+pikku Sidoniea, jota hänen pilansa eivät hirvittäneet. Hän vei
+kaikki neljä päivälliselle Philippin luo, valitsemaansa ravintolaan,
+jonka isännät, palvelijat ja isännöitsijät hän kaikki tunsi, tuhlasi
+paljo rahaa, ja sieltä saattoi heidät edeltä päin tilattuun looshiin
+Opéra-Comiqueen tai Palais-Royal'iin.
+
+Teaatterissa hän nauroi ääneen, puhutteli tuttavallisesti oven
+aukaisijattaria, niinkuin palvelijoita Philippin luona, vaati kovalla
+äänellä jakkaroita naisille, ja poislähtiessä tahtoi ennen kaikkia
+muita saada päällystakit ja turkit, niinkuin hän olisi ollut ainoa
+upporikas nousukas salissa.
+
+Noihin hiukan rahvasmaisiin huveihin, joihin Georges useimmiten
+oli tulematta, pukeutui Claire tavallisen älyllisyytensä mukaan
+säädyllisesti ja kulki aina huomaamattomana. Sidonie, päin vastoin,
+täysin purjein, levitettynä looshien eteen, nauroi täydestä sydämestä
+iso-isän tarinoille, onnellisena päästyään kolmannesta ja toisesta
+rivistä, entisistä paikoistaan, noihin kauniisin, kuvastimilla
+koristettuihin avant-sceneihin, joiden sametti partaat näyttivät
+hänestä vaseti tehdyiltä hänen vaaleita hansikoitaan, norsunluista
+lornjettiaan ja liisteviuhkaansa varten. Julkisten paikkojen
+jokapäiväisyys, punaiset seinäverhot, ja kultaus se oli hänestä
+oikeata muhkeutta. Siinä hän loisti, kuni soma paperi kukka punotussa
+metalli kopassa.
+
+Eräänä iltana, huudossa olevan kappaleen näytännössä
+Palais-Royalissa, läsnä olevien naisten, maalattujen kuuluisuuksien
+joukossa, jotka, mikroskoopillisine hattuineen ja kauhean isoine
+viuhkoineen näyttivät punattuja kasvojaan ja korsettiensa koverruksia
+baignoiren pimennosta, oli Sidonien käytös, hänen pukunsa, ja tapansa
+nauraa ja katsella hyvin esiinpistävät. Kaikki lornjetit salissa,
+tuon ruumin alla niin mahtavan magneetillisen virran opastamina,
+käänsivät suuntansa vähitellen looshiin, jossa hän oli. Clairea tuo
+vihdoin vaivasi; ja, älykkäästi pani hän omalle paikalleen miehensä,
+joka, pahaksi onneksi, oli sinä iltana tullut mukaan.
+
+Georges, nuori ja komea Sidonien rinnalla, oli hänen luonnollisen
+kumppaninsa näköinen, kun taas, heidän takana, Risler vanhempi,
+aina tyyneenä ja raukeana näkyi olevan paikallaan Claire Fromont'in
+vieressä, joka, hiukan tummassa vaatteuksessaan, oli ikäänkuin sievä
+nainen incognito Opera naamiaisissa.
+
+Poislähtiessä, otti kumpikin osakas naapurinsa käsivarteensa. Oven
+aukaisijatar sanoi Sidonielle, Georgesista puhuessaan: "Teidän
+miehenne..." ja pikku vaimo loisti siitä iloissaan.
+
+Teidän miehenne!
+
+Tuo yksinkertainen lause riitti kiihdyttämään häntä ja nostamaan
+hänen sydämensä pohjalta joukon pahoja asioita. Käytävien ja lämpiön
+läpi mennessään katseli hän Risleriä ja rouva "Chorchea", jotka
+kulkivat heidän edellä. Clairen komeus näytti hänestä hävitetyltä,
+halvennetulta Rislerin raskaasta käynnistä. Hän sanoi itsekseen:
+"Kyllä hän mahtaa rumentaa minua yhdessä käydessämme!..." Ja hänen
+sydämensä sykki ajatellessaan, mikä ihana, onnellinen ja ihmeteltävä
+pari he olisivat olleet, hän ja Georges Fromont, jonka käsivarsi
+värisi hänen käsivarrellaan.
+
+Kun sitte siniset vaunut olivat noutaneet Fromont'ilaiset teaatterin
+ovelta, kävi hän ensikerran ajattelemaan, että sittenkin tuo nainen
+oli anastanut hänen paikkansa ja että hänellä oli oikeus koettaa
+omistaa se jälleen.
+
+
+
+
+III.
+
+Blondelkadun olutmyymälä.
+
+
+Naimisensa jälkeen oli Risler jättänyt käynnin olutmyymälässä.
+Sidonien olisi ollut mieleen nähdä hänen menevän kotoa, iltasin,
+komeaan klubiin, johonkin rikkaiden ja hyvin puettujen miesten
+kokoukseen; mutta ajatus, että hän palajaisi piipun savuun, entisten
+ystäväinsä Sigismundin, Delobellen ja hänen isänsä luo, tuo ajatus
+lannisti hänen, teki hänen onnettomaksi. Risler ei siis käynyt
+siellä enää; ja se hänelle maksoikin hiukan. Olutmyymälä, joka
+oli jossakin vanhan Parisin unhottuneessa nurkassa, oli ikäänkuin
+muistina kotimaasta. Harvalukuiset ajoneuvot, maakerrokset korkeine
+ristikko-ikkunoineen, ja rohtojen ja farmaseutti tuotteiden tuores
+haju antoivat pienelle Blondelin kadulle jonkinmoisen yhtäläisyyden
+muutamien Baaselin ja Zyrichin katujen kanssa. Eräs Schveitsiläinen
+piti tätä olutmyymälää, joka oli täpösen täynnä sikäläistä
+kansaa. Ovea avatessa näkyi tupakkasavun läpi, raskaan, kankean
+saksan murteen kaikuessa, kauhean avara, matala sali vuoliaisiin
+ripustettuine pöystineen, oluttynnöreineen pitkissä riveissä,
+sahajauhoa polvia myöten, pöydällä isoja kulhoja punaperunoineen, ja
+koreja, vastaleivottuine _prachtelineen_, joiden kullankeltaisille
+solmuille oli paksulta suolaa ripoteltu.
+
+Kaksikymmentä vuotta oli Rislerillä siellä ollut piippunsa, pitkä,
+hänen nimellään merkitty piippu, tuttujen kävijöiden hyllyllä, ja
+pöytänsä, jonka ääressä istuskeli muutamat säveät ja hiljaiset
+maanmiehet, jotka kuuntelivat ja ihmettelivät, Chèben ja Delobellen
+loppumattomia väittelyjä heitä kuitenkaan ymmärtämättä. Kun Risler
+kerta oli poissa, olivat molemmat jälkimäisetkin vuorostaan hylänneet
+olutmyymälän monesta hyvästä syystä. Ensin asui herra Chèbe nyt liian
+kaukana. Lasten anteliaisuuden kautta oli hän vihdoin onnistunut
+toteuttaa koko elämänsä unelma.
+
+-- Kun minä tulen rikkaaksi, sanoi aina tuo pikku mies ikävässä
+asunnossaan Maraisissa, niin minulla on oleva oma taloni, Parisin
+portin lähellä, melkein maalla, ja pieni puutarha, jota kaivan ja
+kastelen itse. Se on oleva monta vertaa parempi terveydelleni kuin
+pääkaupungin kaikki puuhat.
+
+Hyvä! nyt oli hänellä talonsa, eikä hänellä siellä hauska ollut,
+totta vie.
+
+Se oli Monterougessa, lähellä valleja tuo "Pieni maja puutarhoineen",
+niinkuin sanoi päällekirjoitus, jonka neliskulmainen paperi antoi
+melkein tarkan käsityksen tiluksen ko'osta. Seinäverhot olivat uudet
+ja maalaiset, maalaukset ihan vereksiä; viiniköynnös-majan viereen
+asetettu kastelutynnöri toimitti järven osaa. Lisätkää kaikkiin
+noihin etuihin, että pensasaita ainoastaan erotti tuon paratiisin
+toisesta, aivan samanlaatuisesta "majasta puutarhoineen", jossa asui
+rahaston hoitaja Sigismund Planus sisarineen. Rouva Chèbestä oli tämä
+kallis naapuruus. Kun tuon kunnon vaimon oli ikävä, vei hän kutomis- ja
+paikkaus-varastonsa vanhan piian lehtimajaan, jota hän viehätti
+kertomuksillaan menneeltä loisto-ajaltaan. Pahaksi onneksi ei hänen
+miehellään ollut samallaisia huvituksia.
+
+Kaikki kävi hyvin vielä ensi aikoina. Oli sydän kesä. Herra Chèbe,
+ollen alituisesti paitahihaisillaan, askarteli talon kuntoon
+panolla. Pienin naula, joka talossa oli lyötävä, oli pitkäveteisten
+miettimisten ja loppumattomain keskustelujen aineena. Puutarhan laita
+samoin. Hän oli ensin päättänyt tehdä englantilaisen puutarhan, aina
+viheriöine nurmikkoineen, kiertävine käytävineen ja varjoisille
+pensaineen. Mutta pirun pensaat, kun vievät paljo aikaa kasvaakseen.
+
+-- Toden totta! mieleni tekee tehdä siitä hedelmäpuiston, sanoi pikku
+kärsimätöin mies.
+
+Ja kas nyt hän ei enää uneksikaan muusta kuin kasvoslavoista,
+turkinpapuriveistä ja persikkahäkeistä. Hän kuokki aamut pitkään,
+kulmakarvat rypyssä huolesta ja pyyhkieli otsaansa vaimonsa nähden,
+saadakseen hänen sanomaan:
+
+-- Lepäähän toki... tapathan sinä itsesi.
+
+Laskun loppu oli, että puutarhassa tuli olemaan sekaisin kukkia,
+hedelmiä ja kasvoksia; ja joka kerta kun herra Chèbe meni Parisiin,
+pani hän napinreikään koristeeksi ruusun kukkasarastaan.
+
+Niinkauvan kuin kauniita ilmoja kesti, eivät nuo hyvät ihmiset
+väsyneet ihaelemaan auringon laskua linnoitusten taa, pitkiä päiviä
+ja ihanaa maa-ilmaa. Toisinaan, iltaisin, ikkunain ollessa auki
+lauloivat he kaksi-äänisesti; ja taivaan tahteja katsellessaan, jotka
+syttyivät yht'aikaa rautatievyön lyhtyjen kanssa, kävi Ferdinand
+runolliseksi... Mutta sepä ikävää, kuin sateet tulivat, eikä enää
+voinut käydä ulkona! Rouva Chèbe, täydellinen parisilainen, kaipasi
+Maraisin pieniä katuja, käyntejä Blancs Monteauxin torilla ja muilla
+ostoksilla.
+
+Lähellä ikkunaa, tarkastus- ja ompelu-asemaltaan, katseli hän
+pientä kosteata puutarhaa, jossa siementyvät pyöräkellot ja
+kukkimasta laanneet kapusiinit itse irtaantuivat sauvoistaan
+riutuneen näköisinä, pitkiä, suoria, aina viheriäisiä rinteitä, ja
+vähän kauempana, kadun kulmassa Parisin omnibus-pysäkkiä, kaikkine
+kulkupykälineen, jotka houkuttavilla kirjaimilla olivat kirjoitetut
+lakeeratuille seinille. Joka kerta kuin omnibus lähteä täristi
+liikkeelle, seurasi hän sitä katseellaan, niinkuin virkamies
+Cayennessa tai Numeassa katselee Ranskaan palaavaa kuljetusalusta,
+oli matkustavinaan siinä, tiesi millä kohdalla se seisattuu, millä se
+kääntyy raskaasti, pyörillään hipaisten puotijen ikkunoita...
+
+Vankina kävi herra Chèbe raukeaksi. Hän ei voinut enään hoitaa
+puutarhaa. Pyhinä linnoitukset olivat autiot; oli enää mahdotointa
+kävellä ruohikossa, evästään nauttivien työmiesten perheiden
+joukossa, mennä parvesta toiseen, naapurina, koruilla neulotut
+kotut jaloissa, rikkaan lähi-tilanomistajan oikeudella. Tuota hän
+erittäinkin kaipasi, himoissaan kun oli, että hänelle pidettäisi
+seuraa. Siitä lähtien, tietämättä mitä tehdä, omaamatta ketäkään,
+kenen edessä mahtailla, kuka kuuntelisi hänen hankkeitaan,
+tarinoitaan ja kertomusta Orleansin herttualle tapahtuneesta
+onnettomuudesta, -- sama, tiedätte, tapahtui hänelle nuorena
+ollessaan -- ahdisti onnetoin Ferdinand vaimoaan nuhteilla.
+
+-- Tyttösi pitää meitä maanpaossa... tyttösi häpeää meitä...
+
+Muuta ei kuultu kuin: "Tyttösi... tyttösi... tyttösi..." Sillä,
+suuttuneena Sidonieen, eihän häntä tunnustanut omakseen, vaan jätti
+vaimolleen vastuun tuosta luonnottomasta ihme-lapsesta. Oikea
+helpotus rouva Chèbelle oli, kun hänen miehensä astui omnibus'een
+mennäkseen etsiskelemään Delobellea, joka aina oli altis maleksimaan,
+ja vuodattamaan hänen poveensa kaiken vihan, joka hänellä oli vävyään
+ja tytärtään vastaan.
+
+Kuuluisa Delobelle oli myöskin vihoissaan Rislerille, ja hän sanoi
+kernaasti hänestä: "Hän on jonni joutava..."
+
+Suuri mies oli toivonut pääsevänsä varsinaiseksi osaksi uuteen
+talouteen, pitojen toimeen panijaksi, komeuden tuomariksi. Sen sijaan
+kohteli Sidonie häntä sangen kylmästi, ja Risler ei häntä edes
+vienyt enää olutmyymälään. Kumminkaan ei näyttelijä sitä valittanut
+liian kovaan, ja joka kerta, kuin hän tapasi ystävänsä, vaivasi hän
+häntä liialla kohteliaisuudella ja mielistelemisillä; sillä hän oli
+tarvitseva häntä kohta.
+
+Väsyneenä odottamaan järkevää tirehtööriä ja näkemättä koskaan roolin
+tulevan, jota hän monta vuotta toivoi, oli Delobelle'n mieleen
+johtunut ajatus ostaa teaatteri ja käyttää sitä itse. Risleriltä
+toivoi hän varoja. Ihan parahiksi oli Temple'n bulevaardilla
+teaatteri, pieni teaatteri myötävänä, tirehtörin vararikon johdosta.
+Delobelle puhui siitä Rislerille, alussa hyvin yleisesti, ihan
+hypoteetillisessa muodossa: "Olisipa siinä oiva asia..." Risler
+kuunteli, niinkuin tavallisesti, kylmäverisesti: "Todella, se olisi
+varsin hyvä teille..." Sitte, uskaltamatta vastata "ei" suoraan
+alkajaispuheesen, turvasi hän sanoihin: "nähdäänhän... sittemmin...
+ken tiesi..." ja lopuksi lausui onnettoman sanan: "Olisi tarpeen
+nähdä kulunki-arvio."
+
+Kahdeksan päivän kestäessä ponnisteli näyttelijä, teki ehdotelmiaan,
+piirteli numeroitaan, istuen molempien naistensa keskellä, jotka
+häntä ihaellen katselivat ja hurmoittuivat tuosta uudesta unelmasta.
+Talossa hoettiin: "Herra Delobelle aikoo ostaa teaatterin."
+Bulevaardilla, näyttelijäin kahviloissa puhua rähistiin vaan tuosta
+ostosta: Delobelle ei salannut, että hän oli löytänyt asioimis-rahain
+antajan, ja tämäpä kokoeli hänen ympäri koko lauman virattomia
+näyttelijöitä, vanhoja tovereita, jotka tulivat taputtamaan häntä
+olkapäille, muistuttivat häntä. -- "Tiedäthän ukkoseni..." Hän lupasi
+pestauksia, suurusteli kahviloissa, kirjoitteli siellä kirjeitä,
+tervehti, sormien liikkeellä ihmisiä, jotka sinne tulivat, piti hyvin
+innokkaita puheluja jossakin nurkassa; ja kaksi kulunutta kirjailijaa
+oli jo lukenut hänelle draamansa seitsemässä kuvaelmassa, joka, "sopi
+kuin sormikas" avauskappaleeksi. Hän sanoi "minun teaatterini!" ja
+kirjeitä kirjoitettiin: "Herra tirehtööri Delobellelle."
+
+Toimitettuaan suunnitelmansa ja kulunki-arviot tehtyään meni hän
+Risleriä tapaamaan tehtaalta. Tällä kun oli liian paljo työtä,
+määräsi yhtymyksen Blondelin kadun varrella; ja sinä iltana, tultuaan
+ensimmäisenä olutmyymälään, asettui Delobelle vanhan pöytänsä ääreen,
+pyysi pullon ja kaksi lasia, ja kävi odottamaan. Kauan odotteli
+hän, tarkastellen ovea ja vavisten kärsimättömyydestä, Risleriä ei
+kuulunut. Joka kerta kuin joku astui sisään, kääntyi näyttelijä.
+Hän oli pannut paperit pöydälle ja luki niitä, liikutellen käsiään,
+päätään ja huuliaan.
+
+Ei löytynyt sen vertaista, loistavaa asiaa. Hän jo oli näyttelevinään
+-- se, näet, oli pääkohta -- näyttelevinään omassa teaatterissaan
+vaseti häntä varten tehtyjä, hänen mittaisia rooleja, joissa hän oli
+tekevä kaiken vaikutuksen...
+
+Yht'äkkiä ovi aukesi, ja tupakan savusta näkyi herra Chèbe. Hän
+oli yhtä hämillään ja tuskissaan nähdessään Delobellen siellä, kun
+Delobelle itsekin hänestä, Hän oli kirjoittanut aamulla vävylleen
+haluavansa häntä puhutella hyvin tärkeästä asiasta ja odottavansa
+häntä olutmyymälässä. Näet, kunnia-asian tähden, aivan heidän
+välillä, kahden kesken. Tuon kunnia-asian seikka on se, että
+herra Chèbe oli antanut eron pienelle talolleen Montrougessa ja
+vuokrannut Mail-kadun varrella, keskellä kauppa-asuntoja, makasiinin
+välikerroksineen... Makasiinin?... Herra Jumala, niin... Nyt oli
+hän hiukan pelossaan päähän pälähdyksestään ja huolissaan siitä,
+mitä hänen tyttärensä tuosta pitäisi, semminkin koska makasiini
+maksoi paljoa enemmän kuin talo Montrougessa ja koska siellä,
+sinne muuttaessa, oli muutamia isoja korjauksia tehtävänä. Tuntien
+ammoisista ajoista vävynsä hyvyyden, tahtoi herra Chèbe heti alussa
+kääntyä hänen puoleensa, toivossa saada hänet puolelleen ja jättää
+hänelle kaiken vastuun tuosta kodin valtiomulkkauksesta. Rislerin
+sijaan tapasikin hän nyt Delobellen.
+
+He katselivat toisiaan alakättä, karsaasti, niinkuin kaksi koiraa,
+jotka ovat kohdanneet toisensa saman lautasen ääressä. Kumpikin
+arvasi mitä toinen odotti, eivätkä he koettaneetkaan petkutuskauppaa.
+
+-- Vävyni ei ole täällä? kysyi herra Chèbe, tähystäen pöydälle
+levitettyjä paperirämiä, ja korottaen "vävyni"-sanaa, tarkkaan
+merkitäkseen, että Risler kuului hänelle, eikä kellekään muulle.
+
+-- Minä odottelen häntä, vastasi Delobelle, kooten paperejaan.
+
+Hän puristi huulensa yhteen ja lisäsi mahtavasti, salamielisen ja
+teaatterimaisen näköisenä:
+
+-- Erästä varsin tärkeää asiaa varten.
+
+-- Ja minä myös... vakuutti herra Chèbe, jonka kolme hiuskarvaa
+kohosi pystyyn piikkisian harjaksien tapaisesti.
+
+Samassa kävi hän istumaan sohvalle Delobellen viereen, pyysi, kuten
+hän, pullon ja kaksi lasia; sitte, kädet taskussa, selkä seinää
+vasten ja tanakkana, odottaa kökötti hän. Molemmat vierekkäin
+seisovat lasit, jotka olivat määrätyt samalle poissa-olijalle, olivat
+taisteluun vaativien näköiset.
+
+Ja Risler kun ei tullut.
+
+Molemmat hiljaiset juojat tuskastuivat, olivat levottomina
+sohvallaan, toivossa aina vaan, että jompi kumpi väsyisi.
+
+Lopuksi tulvi heidän paha mielensä yli partaidensa, ja,
+luonnollisesti, sai Risler raukka kaikki osakseen.
+
+-- Sepä säädyttömyyttä! antaa minun ikäiseni miehen näin kauan
+odottaa, puuttui herra Chèbe puheeksi, joka ei koskaan muulloin
+vetonut korkeaan ikäänsä, paitsi moisissa asianhaaroissa.
+
+Herra Delobelle jatkoi:
+
+-- Minä luulen, toden perään, että meistä tehdään pilkkaa.
+
+Ja toinen:
+
+-- Varmaan on tullut vieraita päivälliseksi.
+
+-- Ja vielä millaisia!... pani halveksivalla äänellä kuuluisa
+Delobelle, jossa heräsi haikeita muistoja.
+
+-- Seikka on... pitkitti herra Chèbe.
+
+He lähestyivät toisiaan ja puhelivat. Kumpikin oli pahoilla mielin
+Risleristä ja Sidoniesta. He tyhjensivät sydämensä. Risler, vaikka
+olikin kunnon pojan näköinen, ei ollut oikeastaan muuta kuin itsekäs,
+nousukas. He pilkkasivat hänen lausuntoaan, vaatteustaan, matkivat
+muutamia hänen tapojaan. Sitte he puhelivat hänen taloudestaan, ja,
+alentaen äänensä, kertoivat salaisuuksia ja nauroivat ystävinä taas.
+
+Herra Chèbe meni liika kauas; -- Ja varokoon hän itseään! Hän on
+tehnyt tuhmuuden, antamalla isän ja äidin poistua lapsestaan; jos
+tälle jotakin tapahtuu, ei hänellä ole meitä soimaamista. Tyttö,
+jolla ei ole enään vanhempiaan esimerkkinä silmäinsä edessä,
+ymmärrättehän...
+
+-- Tietysti... tietysti... sanoi Delobelle; erittäin kun Sidonie on
+käynyt sangen koketiksi... Mutta mitäs sille tekee. Risler saa, mitä
+ansaitsee. Vai olisiko hänen ikäisensä miehen pitänyt... Vait!...
+Tuossa hän on.
+
+Risler oli tullut sisään, ja lähestyi heitä, pistellen kättä pitkin
+istuimia.
+
+Kolmen ystävän kesken oli hankala hetki. Risler pyysi anteeksi
+parhaimman mukaan. Hän oli viivähtänyt, Sidoniella, näet, oli
+vieraita, -- Delobelle kosketti Chèben jalkaa pöydän alla, -- ja
+puhellessaan mies raukka, ollen hiukan pulassa molemmista laseista,
+jotka häntä odottivat, ei tietänyt kenen viereen oli istuminen.
+
+Delobelle oli jalomielinen:
+
+-- Teillä on puhumista keskenänne, hyvät herrat, tehkää hyvin. Ja hän
+sopotti, iskien silmää Rislerille:
+
+-- Paperit on muassa.
+
+-- Mitkä paperit?... sanoi toinen kummissaan.
+
+-- Kulunkiarviot... kuiskutti näyttelijä. Siitä sitte, teeskennellen
+suurta vaiteliaisuutta, kävi hän uudelleen nurkkaan lukemaan
+papereitaan, pää kourissa, kourat korvissa.
+
+Hänen vieressään juttelivat molemmat muut, ensin hiljaa, sitte
+kovemmin, sillä herra Chèben kimakka ja kirkuva ääni ei voinut
+hillitä itseään kauan... Hänen ei ollut näet vielä aika haudata
+itsensä, perhana vie!... Hän olisi kuollut ikävään Montrougessa...
+Mailin ja Sentier'in katua, kauppapaikkojen hälinää ja liikettä, kas
+sitä hän tarvitsi.
+
+-- Kyllä, mutta makasiini?... Mitä varten?... uskalsi Risler lausua
+arasti.
+
+-- Mitäkö varten makasiini?... Mitä vartenko makasiini? kertoi herra
+Chèbe, punaisena kuin pääsiäismuna ja korottaen äänensä askelmansa
+korkeimmalle asteelle... Sitä, varten, että minä olen kauppias,
+herra Risler. Kauppias ja kauppiaan poika... Niin, kyllä mä yskän
+ymmärrän. Mulla, muka, ei ole kauppaa... Mutta kenenkä vika?... Jos
+ihmiset, jotka minun sulkivat Montroge Bicêtren portin luo, kuin
+minkä parantumattoman ikään, olisivat olleet järkevät hankkimaan
+minulle varoja yritykseen... Siinä sai Risler vaatia vaitioloa, eikä
+kuulunut enää muuta kuin puheen palasia: "... mukavampi makasiini...
+laipiolta korkeampi... hengittää paremmin... tulevaisuuden
+hankkeita... jättiläis-asia... puhun kun aika tulee... Ihmiset
+hämmästyvät." Kuunnellessaan noita lauseen pätkiä, vaipui Delobelle
+vaipumistaan kulunkiarvioihinsa, ja oli, nerokkaan miehen tavoin,
+kääntänyt selkänsä heidän puheilleen. Risler, tuskissaan, joi vähä
+väliä kulauksen olutta saadakseen ryhtiä. Lopuksi, kun herra Chèbe
+oli tyyntynyt, ja syystä, kääntyi hänen vävynsä nauraen kuuluisaa
+Delobellea kohti, jonka ankara, järkähtämätöin katse näkyi sanovan:
+"Hyvä! entä minä?..."
+
+-- Ai! Herra Jumala... tosiaan... ajatteli miesparka.
+
+Vaihtaen oitis tuolia ja lasia, kävi hän istumaan näyttelijän
+eteen; mutta herra Chèbellä ei ollut Delobellen mailman tottumusta.
+Sen sijaan että hän olisi ajattelevasti poistunut, lähensi hän
+oluttuoppinsa ja liittyi joukkoon, niin että suuri mies, joka ei
+tahtonut puhua hänen läsnä ollessaan, pani juhlallisesti toistamiseen
+paperinsa taskuunsa sanoen Rislerille:
+
+-- Katsotaanhan sitte myöhemmin.
+
+Toden perältä sangen myöhään, sillä herra Chèbe oli harkinnut näin:
+
+"Vävyni on hyväluontoinen nahjus... Jos minä jätän hänen tuon
+visukintun kanssa, niin kuka ties mitä hän häneltä vielä kiskoo?"
+
+Ja hän jäi heitä valvomaan. Näyttelijä oli vimmassaan. Lykätäkö
+asia toiseen päivään? Mahdotointa, Risler oli vast'ikään kertonut
+lähtevänsä seuraavana päivänä kuukaudeksi Savignyyn.
+
+-- Kuukaudeksi Savignyyn?... sanoi herra Chèbe toivotoinna,
+nähdessään vävynsä karkaavan hänen käsistään... Entä asiat?...
+
+-- Oi! tulenhan minä Parisiin joka päivä Georges'in kanssa... Herra
+Gardinois tahtoo nähdä välttämättä pikku Sidonieta.
+
+Herra Chèbe pudisti päätään. Hän piti sen hyvin varomattomana.
+Asiat on asiat. Niistä ei saa koskaan mennä pois, vaikka mikä
+olisi. Ties sen? Voihan tehdas syttyä yöllä palamaan. Ja hän kertoi
+mahtipontisesti: "Isännän silmä, veliseni, isännän silmä", sillä
+välin kun hänen vieressään näyttelijä -- jolle myöskään tuo lähtö ei
+ollut ollenkaan mieleen -- siiristi suuret silmänsä ja antoi niille
+samalla terävän ja takaavan osoitteen, todellisen isännän silmän
+osoitteen.
+
+Vihdoin kesk'yön puoleen, vei viimeinen Montrougeen kulkeva omnibus
+pois hirmuisen apen ja Delobelle sai puhua.
+
+-- Ensin suunnitelma, sanoi hän, tahtomatta heti käydä
+numerokysymyksen kimppuun, ja, pänsneet nenällä, alkoi hän
+pontevasti, kun näyttämöllä aina: "Kun puolueettomasti katsellaan
+sitä rappiotilaa, johon näytelmätaide on vaipunut Ranskassa, kun
+mitataan matka, joka erottaa Molièren teaatterin..." Niinikään
+oli useimpia sivuja. Risler kuunteli, imien piippuaan, tohtimatta
+hiiskahtaa, sillä lukija katseli tuon tuostakin häneen pänsneensä
+yli nähdäkseen lauseidensa vaikutuksen. Pahaksi onneksi, keskellä
+suunnitelman parasta paikkaa, suljettiin kahvila. Valkea
+sammutettiin, piti mennä pois... Ja kulunkiarviot?... Sovittiin,
+että hän lukisi ne tiellä. Seisatuttiin joka kaasuliekin luona.
+Näyttelijä lasketteli numeroitaan... Niin paljo salia varten,
+niin paljo valaistukseksi, niin paljo köyhien eduksi, niin paljo
+näyttelijöille... Tuossa näyttelijäkysymyksessä hän pysytteli:
+
+-- Hyvä puoli asiassa on se, sanoi hän, ett'ei tarvita maksaa
+ensimäistä roolia... Ensimmäinen roolimme on Bibi... (Puhuessaan
+itsestään, kutsui Delobelle itseään kernaasti Bibiksi) Ensimmäinen
+rooli maksaa kaksikymmentä tuhatta francia... kun ei sitä tarvitse
+maksaa, niin on sama kuin ottaa ja panee 20 tuhatta francia
+lakkariin. Eikö niin, vai?
+
+Risler ei vastannut mitään. Hän näytti vastenmieliseltä,
+silmät harhailivat, kuin sen, jonka ajatukset ovat toisaalla.
+Luettuaan kulunkiarviot, esitti Delobelle, joka kauhistuen näki
+Vieilles-Haudriettes käännöksen lähestyvän, kysymyksen suoraan.
+Tahtoiko hän päättää asian, tahtoiko vai ei?
+
+-- No siis!... en, sanoi Risler sankarimaisesti, rohkaistuna
+erittäinkin tehtaan läheisyydestä ja ajatellessaan, että asia koski
+hänen talonsa onnea. Delobelle ällistyi. Hän luuli asian olevan
+tekeillä, ja aivan liikutettuna, paperit kädessä, katseli hän toista
+pyöreillä silmillään.
+
+-- En, kertoi Risler... Min'en voi tehdä sitä, mitä pyydätte...
+näette miksi en.
+
+Harvaan ja kankeasti, kuin tavallisesti, selitti kelpo mies, ett'ei
+hän ollut rikas. Vaikka hän oli mahtavan kauppahuoneen osakas, ei
+hänellä ollut rahaa käytettävänä. Georges ja hän nostavat joka
+kuukausi määrätyn summan kassasta; sitte, vuoden lopulla tiliä
+tehdessä, jakavat he voiton. Talon perustaminen oli hänelle maksanut
+paljo: kaikki säästönsä. Vielä oli neljä kuukautta tilintekoon. Mistä
+ottaisi hän 30,000 francia oitis teaatterin ostoon? Ja sitte lopuksi
+voisi asia käydä huonosti.
+
+-- Mahdotointa... Bibihän on elävä siellä! Niin puhuessaan suoristi
+Bibi rukka vartaloaan; mutta Risler oli päättänyt, ja Bibin kaikki
+keskustelut murtuivat aina samoja kieltoja vastaan: "Myöhemmin,
+kahden vuoden, kolmen vuoden perästä, saattaa olla..."
+
+Näyttelijä taisteli kauan, puolustaen aluettaan askel askeleelta.
+Hän esitti uusien kulunkiarvioiden tekemistä. Voisi saada asia
+helpommalla... "Se on aina liian kallista minulle, keskeytti
+Risler... Nimeni ei ole minun. Se on osana toiminimessä. Minulla ei
+ole oikeutta sitä käyttää. Minä kun joutuisin vararikkoon!" Hänen
+äänensä värisi, lausuessaan tuon sanan: vararikko.
+
+-- Mutta kun kaikki käy minun nimelläni, sanoi Delobelle, jossa ei
+ollut ennakkoluuloa. Hän koetti kaikkia, otti avuksi taiteen pyhän
+asian, jopa ryhtyi puhumaan pikku näyttelijättärien viehättävistä
+silmäyksistä... Risler päästi suuren naurun:
+
+-- Olkaahan, olkaahan, ilveilijä... Mitä tuossa mulle juttelette...
+Te unhotatte, että olemme naineita miehiä molemmat, vieläpä ett'on
+hyvin myöhä ja vaimomme varmaan jo odottavat meitä... Elkää panko
+pahaksi, ettehän?... Eihän se ole kielto, ymmärättehän hyvin sen...
+Tuota! tulkaa tilin jälkeen. Sitte siitä tuumitaan... Kas, Akilles
+ukko tuossa jo sammuttaa kaasun... Lähden sisään. Hyvästi.
+
+Kello kävi toista yöllä, kun näyttelijä tuli kotiinsa.
+
+Molemmat naiset odottivat häntä, tehden työtä, kuin ainakin,
+mutia hiukan kuumeentapaisesti ja ripeästi, joka ei muuten ollut
+tavallista. Joka hetki värisivät erinomaisella tavalla suuret sakset,
+joita äiti Delobelle käytti leikatakseen vaskilankoja, ja Désiréen.
+pienet sormet, aika vauhtia hius-korua laitellessaan, oikein päätä
+pyörryttivät niitä katseltaessa, niin sukkelaan ne liikkuivat.
+Levitettyinä pöydälle hänen eteensä, näytti pitkissä kärpäs- ja
+lintu-höyhenissä myös olevan jonkimmoinen loisto, komeampi väri kuin
+muina päivinä. Se oli siitä syystä, että kaunis vieras nimeltä Toivo
+oli tullut sinä iltana heidän luo. Se oli pannut kaiket voimansa
+noustakseen viidenteen kerrokseen takaportaita myöten, tirkistääkseen
+pienen asunnon oven ra'osta ja luodakseen sinne loistoisan katseen.
+Olkoonpa mitä vilppiä tahansa elämässä ollut, niin nuo taika loistot
+huikaisevat aina.
+
+-- Oi, jospa isä onnistuisi... sanoi vähä väliä äiti Delobelle,
+ikäänkuin yhdistäen joukon onnellisia ajatuksia, joihin hänen
+haaveksimisensa oli vaipunut.
+
+-- Hän onnistuu, äiti, olkaa varma. Herra Risler on niin hyvä, minä
+takaan hänen. Sidonie myöskin rakastaa meitä paljo, vaikka hän
+naimiseen mentyään näyttää hiukan välinpitämättömältä ystäviään
+kohtaan. Mutta pitää ottaa lukuun hänen asemansa. Muutoin, minä en
+koskaan unhota, mitä hän minulle on tehnyt.
+
+Ja muistellessaan, mitä Sidonie hänelle oli tehnyt, kävi pikku
+ontuva vielä kiihkeämmin työhönsä. Hänen sähkön täyttämät sormensa
+liikkuivat kaksinkertaisella nopeudella. Olisi luullut niiden
+ajavan takaa jotakin pakenevaa, kiinni saamatointa, niinkuin onnea,
+esimerkiksi, tai jonkun rakkautta, joka ei vastaa rakkauteen.
+
+"Mitä hän sitte sinulle on tehnyt?" olisi äidin ollut kysyttävä;
+mutta mitä hänen tyttärensä sanoi, ei huvittanut häntä laisinkaan
+silloin. Hän ajatteli ainoastaan suurta miestään:
+
+-- Hä! mitäs luulet, tyttö?... Jos isällä tulee olemaan oma
+teaatteri, jos hän käy näyttelemään, kuin ennen! Sinä et sitä muista,
+sinä olit silloin liian pieni. Mutta hänelläpä oli kauhea menestys,
+ja esille huudettiin, niin hurjasti, niin... Kerran, Alenconissa,
+annettiin hänelle kulta seppele... Voi, kun hän silloin oli mainio
+ja niin iloinen, niin onnellinen elääkseen. Jotka hänen nyt näkevät,
+eivät tunne ollenkaan mies raukkaani, onnettomuus on hänen niin
+muuttanut... Niin! minä olen varma, ett'ei tarvitsisi muuta, kuin
+hiukan menestystä, niin kävisi hän nuoreksi ja tyytyväiseksi!... Ja
+sitte sitä ansaitsee rahaa johtajana. Nantesissa oli tirehtöörillä
+vaunut. Ajattelepas, me vaunuissa?... Älähän muuta, vaunuissa?...
+Se, se olisi sinulle hyvää. Voisit käydä ulkona, päästä vähäksi aikaa
+tuoliltasi. Isä veisi meidät maalle. Näkisit vettä ja puita, sinun kun
+niin tekee mieli.
+
+-- Niin! puita... sanoi aivan hiljaa, vapisten, pikku kelmeä
+vankina-eläjä.
+
+Silloin kuului talon iso ovi rutosti sulkeutuvan, ja herra Delobellen
+säännölliset askeleet kajahtelivat käytävässä. Oli hetki ahdistusta,
+ilman ääntä, ilman hengähdystä. Molemmat naiset eivät tohtineet
+katsoa toisiinsa ja äidin isot sakset vapisivat niin kovin, että ne
+leikkasivat vaski langan ihan väärin.
+
+Varmaan oli viheliäistä kohdannut hirmuinen isku. Kukistuneet
+unelmansa, masentava kielto, toverien pilkka, tili kahvilasta, jossa
+hän oli suurustanut koko ajan velaksi, ja joka oli maksettava, tuo
+kaikki näkyi hänelle yön hiljaisuudessa noustessaan viidenteen
+kerrokseen. Hänen sydämensä oli pakahtua... Mutta hänen näyttelijä
+luonteensa oli niin kova, että hänen, tuossa niin todellisessa
+surussa, piti vielä ottaa sovelias traagillinen naamarinsa.
+
+Hät'hätään sisään tultuaan, seisattui hän, loi katalan katseen
+työhuoneesen, pöydälle, joka oli täynnä tavaroita, pieneen
+illalliseensa, joka häntä odotti nurkassa, ja noihin rakkaisin
+tuskallisiin olentoihin, jotka häntä loistavin silmin katselivat.
+Näyttelijä oli varmaan minuutin ääneti ja tiedättehän, kuinka pitkä
+minuutti äänettömyyttä teaatterissa on; sitte kävi hän kolme askelta,
+vaipui matalaan tuoliin pöydän ääressä ja sanoi kuiskaavalla äänellä:
+
+-- Oih! minä olen kirottu.
+
+Samassa löi hän nyrkillä pöytään niin hirveästi, että linnut ja
+kärpäset kuosiksi lensivät pitkin huoneen nurkkia. Pelästyneenä nousi
+hänen vaimonsa ylös ja lähestyi häntä arasti, Désirée taas kohosi
+puoleksi tuolillaan hermojen ahdistuksesta, joka veti kokoon hänen
+kasvojensa piirteet.
+
+Hyykistyneenä, masentuneena tuolillaan, kädet riipuksissa, pää
+rinnalla, puheli näyttelijä yksin. Monolooginsa oli paloittainen,
+katkonainen, täynnä huokauksia ja näytelmä nikotusta, täynnä
+sadatusta itsekkäitä porvarijulmureja, noita hirviöitä vastaan,
+joille taiteilija syöttää lihansa ja verensä.
+
+Sitte kertoi hän kaiken teaatteri elämänsä, debyytti juhlistaan,
+Alenconilaisten antamasta kultaseppeleestä ja naimisestaan tuon
+"pyhän Taimon" kanssa; ja hän osoitti olento parkaan, joka seisoi
+hänen vieressään, vuodattaen vetreitä kyyneleitä, vapisevin huulin
+ja nyökötellen vanhojen tapaan, päätänsä joka sanasta, jonka hänen
+miehensä lausui.
+
+Todellakin, jokainen, joka ei ollut tuntenut kuuluisaa Delobellea,
+olisi tuon pitkän monologiin perästä voinut kertoa kaikki hänen
+elämänsä kohdat. Hän mainitsi tulonsa Parisiin, vastuksensa, puutteen
+alaisuutensa... Oi! hänpä ei ollut puutetta kärsinyt, Ei tarvinnut
+muuta, kuin nähdä hänen leveät kukoistavat kasvonsa noiden molempien
+laihojen kuihtuneiden naisten kasvojen rinnalla. Mutta näyttelijä ei
+katsonut niihen niin tarkkaan; hän hurmoittui yhä edelleen pöyhkeistä
+sanoista.
+
+-- Oih! sanoi hän, niin kauan olen taistellut... Kymmenen,
+viisitoista vuotta olen taistellut noiden uskollisten olentojen
+ylläpitämänä, heidän elättämänä.
+
+-- Isä, isä, olkaa vaiti... rukoili Désirée kädet ristissä.
+
+-- Niin kyllä, heidän elättämänä... enkä sitä häpeä... Sillä pyhän
+taiteen vuoksi olen sallinut tuota uskollisuutta... Vaan nyt on
+liiaksi. Minulle on liika paljon tehty. Minä luovun.
+
+-- Oi! ystäväni, mitä tuossa puhut? huudahti rouva Delobelle syösten
+häntä kohti.
+
+-- Elä, heitä minut... Voimani on lopussa. Ovat tappaneet minussa
+taiteilijan. Se on päätetty... Minä luovun teaatterista.
+
+Olisittepa silloin nähneet molempien naisten ympäröivän hänet
+käsillään, rukoilevan häntä vielä taistelemaan, vakuuttavan hänelle,
+ett'ei hänellä ollut oikeutta luopua, niin ette olisi voineet
+pidättää kyyneleitänne. Delobelle pani yhtä kaikki vastaan.
+
+Vihdoin hän myöntyi, lupasi pitää kiinni vielä jonkun ajan, koska he
+tahtoivat; mutta siihen sitä tarvittiin rukouksia ja hyväilemistä.
+
+Neljännes tunnin perästä, monolooginsa tyhjentämänä ja lohdutettuna
+epätoivonsa puhkeamisesta, istui suuri mies pöydän päässä ja illasti
+hyvää kyytiä; eikä hän ollut muuta, kuin hiukan väsynyt vaan, samoin
+kuin näyttelijä, joka on näytellyt hyvin pitkän ja traagillisen osan.
+
+Semmoisissa tapauksissa näyttelijä, joka on liikuttanut kokonaisen
+salin ja itkenyt oikeita kyyneleitä näyttämöllä, ei ajattele sitä
+ulkona enää kertaakaan. Hän jättää looshiin mielen liikutuksensa,
+samalla kuin pukimensa ja valetukkansakin, kun taas naiivimmat
+katselijat, näytelmä mielessä, menevät kotiaan, silmät punaisina,
+ahdistunein sydämin, ja hermojen kiihdytys pitää heidät valveella
+vielä pitkän aikaa.
+
+Pikku Désirée ja äiti Delobelle eivät maanneet paljo sinä yönä!
+
+
+
+
+IV.
+
+Savignyssa.
+
+
+Molempien perheiden olo Savignyssa kuukauden ajan oli suuri
+onnettomuus.
+
+Kahden vuoden kuluttua olivat Sidonie ja Georges taas toistensa
+rinnalla tuolla vanhalla tilalla, joka oli liian vanhanaikuinen
+olematta aina itsensä näköinen ja jossa kivet, lammet ja puut,
+muuttumattomina näkyivät olevan kuni pilkaksi kaikelle muuttuvalle
+ja katoavulle. Olisi pitänyt olla kaksi toisin karaistua, toisin
+kunniallista henkeä, ett'ei tuo likentäminen olisi heille ollut
+turmiollinen.
+
+Mitä Claireen tulee, ei hän ollut koskaan ennen ollut onnellisempi,
+eikä koskaan Savigny ollut näyttänyt hänestä kauniimmalta. Sepä
+iloa talutella lastaan nurmikolla, missä hän pikkaraisena itse oli
+kulkenut, ja istua nuorena äitinä penkeillä kalveessa, jossa hänen
+äitinsä muinoin oli valvonut heidän leikkejään, ja Georges'in kanssa
+käsitysten kävellä katselemassa pienimpiä soppeja, missä yhdessä
+olivat kisailleet. Hän tunsi tuota levollista tyytymystä, jota tyyni
+elämä täydellisenä onnena hiljaisuudessa nautitsee; ja joka päivä
+laahasivat käytäviä myöten hänen pitkät peignoir'insa, joita lapsosen
+pienet askeleet, sen huudot ja vaatimukset riennättivät.
+
+Sidonie oli vähän mukana noilla äidillisillä kävelyillä. Hän sanoi
+lasten melun väsyttävä itseään ja piti siinä yhtä ukko Gardinois'in
+kanssa, jolle kaikki kelpasi tekosyyksi kiusatakseen tyttärensä
+tytärtä. Semmoisen syyn hän luuli saavuttaneensa sillä, että hän
+huoli yksistään Sidoniesta ja toimitti hänelle vielä enemmän kemuja,
+kuin viimeisellä kerralla. Kaksi vuotta sitte vajaan sysätyt vaunut,
+joita tomuutettiin kerran viikossa, koska hämähäkit kutoivat
+verkkojaan silkki-istuimille, annettiin hänen käytettävikseen.
+Valjastettiin kolmasti päivässä, ja portti kääntyi sarannoissaan yhtä
+mittaa. Kaikki talossa seurasi tuota maallista kiihotinta. Puutarhuri
+hoiti paremmin kukkiaan, sillä rouva Risler valitsi kauniimmat niistä
+pannakseen hiuksiinsa päivälliseksi; sitte kävi paljo vieraita.
+Laitettiin eväitä huviretkiä varten, joita rouva Fromont johti, mutta
+joissa Sidonie erottamattomana loisti ylinnä hilpeydellään. Muutoin
+jätti hänelle Claire paikkansa usein vapaaksi. Lapsella oli makuu- ja
+kävely-aikansa, joita ei mikään huvi koskaan muuttanut, Äidin täytyi
+mennä väkisen pois, eikä hän iltasellekaan monta kertaa päässyt
+menemään Sidonien kanssa molempia osakkaita vastaan, jotka palasivat
+Parisista.
+
+-- Suothan mulle anteeksi, sanoi hän mennessään huoneesensa.
+
+Rouva Risler riemuitsi. Uhkeana, joutilaana, ajaa nelisti
+hän hevoisilla, tajunnottomana nopeasta ajosta, ja niitäkään
+ajattelematta.
+
+Vilvakka tuuli, joka puhalteli hänen harsonsa alle, elähytti häntä
+vaan. Hämärästi, puoleksi suljettujen ripsiensä välistä, huomasi hän
+tien käänteessä vierasmajan ja lapsia huonoissa vaatteissa kävelevän
+ruohikossa maantien varrella; se muistutti hänelle muinaisia kulkuja
+Rislerin ja vanhempainsa kanssa, ja pikku väristys, joka karsi hänen
+ihoaan, tuota muistellessaan, sijoitti hänen paremmin pehmoisesti
+poimuteltuun uuteen pukuunsa, joissa hänen ajatuksensa onnellisena ja
+rauhallisina uinahtivat vienosti vaunujen tuudittamina.
+
+Asemalla odotti muita vaunuja. Häntä hyvin katseltiin. Pari kolme
+kertaa kuuli hän sopotettavan: "Se on rouva Fromont nuorempi..."
+ja totta on, että saattoi erehtyä nähdessään heidän tulevan sillä
+tavoin kaikki kolme rautatieltä, Sidonie perällä Georges'in vieressä,
+nauraen ja haastellen hänen kanssaan, Risler vastapäätä heitä
+rauhallisesti hymyillen, hiukan hämillään kauniiden vaunujen tähden
+ja leveät kämmenet lappeellaan polvilla. Ajatus, että hänet pidettiin
+rouva Fromont'ina, teki Sidonien hyvin ylpeäksi, ja joka päivä tottui
+hän siihen yhä enemmän. Tultuaan kotia, molemmat, perheet erosivat
+päivälliseen asti; mutta makaavan tyttärensä luona rauhallisesti
+istuvan vaimonsa rinnalla, ajatteli Georges Fromont, joka oli liian
+nuori ollakseen kiedottuna onnensa hellyyteen, aina tuota loistavaa
+Sidonieta, jonka ääni riemuisasti kaikua liverteli puutarhassa
+pyökkien alla.
+
+Sillä välin kuin koko hovi muodostui nuoren vaimon oikkujen mukaan,
+eli ukko Gardinois ikävystyneen joutilaan ja kykenemättömän rikkaan
+supistettua elämää. Paraimpana huvituksenaan oli vielä hänellä
+vakoileminen. Palvelijain työt ja toimet, haastetut hänestä
+keittohuoneessa, vasut kasvoksineen ja hedelmineen, jotka tuotiin
+joka aamu kasvimaasta ruoka-aittaan, ne ne olivat hänen alituisten
+tutkistelemuksiensa esineenä. Hänellä ei ollut suurempaa huvia
+kuin tavata joku rikoksesta. Se oli hänen toimensa, se oli hänestä
+tärkeää, ja aterioidessa, vieraiden kuunnellessa, kertoi hän laajalti
+ilkityön ja juonet, joita hän oli käyttänyt sitä ilmisaadakseen, sekä
+rikollisen nä'ön, pelästyksen ja rukoukset.
+
+Tuota palkollistensa ikuista silmällä pitoa varten oli ukkonahjus
+omistanut itselleen maan peittämän kivipenkin, kauhean ison
+paulownian takana. Lukematta tai ajattelematta istui hän siellä
+päiväkaudet tähystellen, sisään- ja ulos-käviöitä. Yöksi oli hän
+keksinyt toisen keinon. Sisään käytävän suuren etusuojan alle,
+johon kukilla varustetut portaat veivät, oli hän laitattanut
+aukon, joka oli yhteydessä hänen yläkerroksessa olevan huoneensa
+kanssa. Täydellinen kuulotorvi johdatti hänelle ylös kaikki äänet
+maakerroksesta, jopa palvelijain puheetkin, kun he portailla olivat
+iltaisin ilmaa nauttimassa.
+
+Kovaksi onneksi enensi tuo liian täydellinen kone kaikki äänet,
+hämmensi ja venytti ne. Suuren seinäkellon alituinen tik-tak,
+papukaijan huuto, joka kuului alaalta orrelta, jonkun kadonnutta
+jyväänsä etsivän kanan kotkotus, siinä kaikki, mitä herra Gardinois
+kuuli, pannessaan putken korvaansa. Äänet, ne tulivat vaan sekavana
+hurinana ja huminana, josta oli mahdotoin erottaa mitäkään. Siihen
+olivat hänen laitoskustannuksensa menneet, ja siitä pitäen kätki hän
+akustillisen ihmeensä vuoteensa uutimen poimuun.
+
+Eräänä yönä oli ukko vast'ikään nukkunut, ja heräten kavahti
+ylös oven narinasta. Siihen aikaan oli tämä jotakin tavatointa.
+Kaikki talossa makasivat. Ei kuulunut muuta kuin vahtikoirien
+käpälien tassutus hiekalla, tai niiden pysähtyminen puun juurelle,
+jonka latvasta huhkaja huutaa liuhutteli. Hyvä tilaisuus käyttää
+akustillista torvea. Pannen sen korvaansa vakuuttihe herra Gardinois,
+ett'ei hän ollut erehtynyt. Kopinaa kuuluu edelleen. Aukeni ovi,
+aukeni toinen. Porrasoven loira soljahti auki ponnistuksesta.
+Mutta ei Pyramis, eikä Thisbe, eikä edes Muiskukaan, julma
+New-foundlantilainen, ollut hievahtanut. Hän nousi hiljakseen
+nähdäkseen, ketkä nuo omituiset rosvot saattoivat olla, jotka menivät
+ulos sen sijaan, että sisään tulisivat, ja varjostimen säleiden läpi
+näki hän:
+
+Hoikka, solakka mies, ryhdiltään Georges'in näköinen, tarjosi
+käsivartensa kaapuun puetulle naiselle. He seisattuivat ensin
+paulownian luo, jonka oksat olivat täydessä kukassa.
+
+Oli ihmeen kaunis, lumivalkoinen yö. Kuu, puiden latvoja hipaisten,
+kokoeli loistavia hahtuvia tiheiden lehvien välistä. Säteiden
+valkaisemat penkereet, joilla kiherä-turkkiset New-foundlantilaiset
+edes takaisin kuljeskelivat yöperhoisia väjyen ja siintävä rasvatyyni
+vedenkalvo, kaikki hohti äänettömässä, levollisessa loistossa,
+ikäänkuin hopeakuvastimesta heijastuen. Siellä täällä nurmikon
+reunalla tuikahtelivat kiiltomadot.
+
+Paulownian siimeksessä, kadonneina synkkään pimentoon, jota kirkas
+kuutamo sen ympäri muodosti, istuivat molemmat kävelijät tuokion
+ääneti. Äkkiä ilmestyivät he täyteen valoon, ja yhteen kiedottuna,
+raukeana ryhmänä kulkivat he portaiden sivu, ja katosivat pyökistöön.
+
+-- Min'olen varma siitä, sanoi itsekseen ukko Gardinois, joka tunsi
+heidät. Mitäpä muutoin tarvitsi heitä tunteakaan? Vai eikö koirien
+levollisuus, nukkuvan talon näkö ilmaissut hänelle paremmin, kuin
+kaikki muu, minkälainen julkea rikos, rankaisematta, tietämättä,
+majaeli yöllä hänen puistonsa käytävillä? Yhden tekevä, vanha
+maamies oli ihastunut keksintöönsä. Valkeata ottamatta palasi hän
+makaamaan, hymyillen itsekseen, ja pienessä suojassa, joka oli täynnä
+metsästysaseita ja josta hän oli heitä vakoellut, luullen alussa
+itsellään olevan tekemistä rosvojen kanssa, ei kuun säteet kohta
+enää valaisseet muuta, kuin seinälle järjestettyjä pyssyjä ja kaiken
+kokoisia kuti-koteloja.
+
+He uudistivat rakkautensa entisen lehti kujansa nurkassa. Kulunut
+vuosi, täynnä epäilystä, hämärää taistelua ja vastustuksia, näytti
+olleen vaan valmistus heidän kohtaamiseensa. Ja, sanokaahan, että
+kerran rikoksen tehtyään, he ihmettelivät ainoastaan, kuinka niin
+kauan olivat myöhästyneet... Etenkin Georges Fromont oli hurjan
+intohimon vallassa. Hän petti vaimonsa, parahimman ystävänsä; hän
+petti Rislerin, osakkaansa, tuon aina uskollisen toverin.
+
+Hänen rikoksensa suunnattomuudesta kiihtyi hänen rakkautensa
+ylenpalttisuuteen ja alituisesti karttuviin omantunnon vaivoihin.
+Sidonie oli hänen pysyväisenä ajatuksenaan, ja hän huomasi, ett'ei
+hän ollut siihen asti elänytkään. Mitä Sidonieen tulee, niin lähti
+hänen rakkautensa turhamielisyydestä ja vihasta. Yli kaikkea nautti
+hän sitä, että hän, näet, oli nöyryyttänyt Clairen. Oi! jospa hän
+olisi voinut hänelle sanoa: "Miehesi rakastaa minua... hän pettää
+sinut minun tähteni"... niin silloin olisi hänen mielihyvänsä ollut
+vieläkin suurempi. Risler taas oli hänen mielestään hyvin ansainnut
+sen, mitä hänelle tapahtui. Vanhalla oppilas murteellaan, jolla hän
+ajatteli, ehk'ei hän sitä enää lausunut, oli mies parka vaan "ukko",
+jonka hän oli ottanut päästäkseen varallisuuteen. Ja petettäväksihän
+"ukot" ovatkin luodut.
+
+Päivällä oli Savigny Clairen ja lapsen hallussa, joka kasvoi,
+juoksenteli hiekalla, ja nauroi linnuille ja pilville. Äitiä ja
+lasta varten oli valo, ja päiväntäyttämät käytävät. Mutta siniset
+yöt olivat avionrikosta vasten, tuota vapaasti perehtynyttä rikosta
+varten, joka haasteli hiljaa, kävi melutta suljettujen varjostimien
+alatse ja jolle uneen taintunut talo tekeytyi mykäksi ja sokeaksi,
+ja näytti kallion kovaa järkähtämättömyyttä, ikäänkuin sitä olisi
+hävettänyt nähdä ja kuulla.
+
+
+
+
+V.
+
+Sigismund Planus vapisee kassansa tähden.
+
+
+-- Vaunut, ystävä Chorche?... Vaunut, minulle?... Ja mitä varten?...
+
+-- Minä vakuutan, kallis Risler, että ne ovat teille välttämättömät.
+Joka päivä yhteytemme ja asiamme laajenevat; yhdet vaunut eivät
+meille riitä. Eikä muutoin ole sopivaakaan aina nähdä toisen osakkaan
+ajavan, toisen kävelevän. Uskokaa, se on välttämätöin meno, ja se
+luetaan, tietysti, asiamme yhteisiin kulunkeihin. No, antautukaahan
+toki.
+
+Se olikin oikea antautuminen.
+
+Mielestään Risler ikäänkuin varasti jotakin ostaessaan nuo ylelliset
+vaunut; Georgesin karttamisesta hän sentään vihdoin myöntyi,
+ajatellen itsekseen:
+
+-- Sidoniepa on oleva tyytyväinen!
+
+Miesparka ei aavistanut, että Sidonie itse kuukausi takaperin oli
+valinnut Binderin luonta vaunut, joita Georges Fromont tarjosi ja
+jotka muka pantiin yhteisille kulungille, siks' ett'ei mies siitä
+huolestuisi.
+
+Hän oli semmoinen koko ikänsä, petetyksi määrätty olento, tuo
+kelpo Risler. Hänen synnynnäinen rehellisyytensä ja luottamuksensa
+ihmisiin ja asioihin, mikä oli pohjana hänen perin suorassa
+luonnossaan, olivat jo jonkun aikaa sitte kasvaneet kaksinkertaisiksi
+levottomuuksista, joita hänellä oli tuosta _Rislerin painimen_
+hankkeesta, joka oli määrätty kumoomaan koko seinäpaperi-teollisuuden
+ja joka, hänen silmissään esitti hänen osuusmaksuaan yhtiössä.
+Jätettyään kaavapiirroksensa ja pienen työhuoneensa, oli hän aina
+ajatuksiin vaipuneen näköinen, niinkuin ne, joilla on elämänsä
+toisella ja huolensa toisella haaralla. Mikä onni myöskin hänelle
+nähdä, palatessaan, rauhaisan kotonsa, vaimonsa hyvällä tuulella,
+aina koreana ja hymyilevänä. Voimatta selittää muutoksen syytä, näki
+hän todeksi, että jonkun aikaa jo "pikkuisensa" ei ollut sama häntä
+kohtaan, kuin ennen. Nyt salli hän Rislerin ottaa vanhat tapansa:
+piipun jälkiru'an aikana, pienen ruokalevon päivällisen jälkeen,
+yhtymykset olutmyymälässä herra Chèben ja Delobellen kanssa. Heidän
+kotonsakin oli muuttunut ja kaunistunut. Päivä päivältä mukavuus
+teki sijaa loistoisuudelle. Huokeista kukkapöytäin keksinnöistään
+ja tulipunaisesta salistaan muutti Sidonie hienoihin kuoseihin,
+antiikki huonekalujen sekä harvinaisten fajansien käyttämiseen. Hänen
+huoneensa oli verhottu heleänsiniseen silkkiin ja sisustettu kuni
+hohtokivi-lipas ikään. Flyygeli, kuuluisaa tekoa, seisoi salissa
+vanhan paikalla, eikä enää kahdesti viikossa, vaan joka päivä nähtiin
+laulun-opettajattaren Dobson'in tulevan, romansi-kääre käsissä.
+
+Hän oli jotenkin omituinen tyyppi tuo nuori vaimo ameriikkalaista
+syntyperää, jonka, ikäänkuin sitroonin soseen väriset, happamen
+vaaleat hiukset valuivat vimmastuneelle otsalle ja metallin
+sinerville silmille. Koska hänen miehensä oli estänyt hänet astumasta
+näyttämölle, niin hän antoi laulu opetusta ja lauloi itse muutamissa
+porvariperheissä. Elämällä tuossa sävelmien te'ennäisessä mailmassa,
+oli hän joutunut jonkinmoiseen senttimenttaaliseen toivottomuuteen.
+
+Hän oli romanssi itsekin. Hänen suussaan näkyi "lempi"- ja
+"into-himo"-sanoilla olevan senkin seitsemänkymmentä tavuuta, sillä
+semmoisella osoitteella lausui hän ne. Oi! osoite. Sitäpä juuri
+mistress Dobson piti kaikkea muuta ylempänä, ja sitä hän koki turhaan
+jaella oppilaalleen.
+
+Silloin oli tuon "Ay Chiquita'n" kaunis aika, jolla Parisi kokonaiset
+vuoden ajat kulkkuansa huuhtoi: Sidonie opetteli sitä tunnollisesti,
+ja koko aamun kuultiin hänen laulavan:
+
+    Minulle kerrottiin sun naivan;
+    Siis mua vartos kuolema...
+
+-- Kuolemaaaaa! keskeytti osoitteellinen rouva Dobson, voipuvasti
+painaen pianon mustaa kosketinta; ja hän kuolehtui todellakin, loi
+vaaleat silmänsä kattoon ja heitti päänsä huimasti taaksepäin.
+Niin pitkälle ei Sidonie koskaan tullut. Hänen ilkkuisat silmänsä
+ja elämää uhkuvat huulensa eivät olleet luodut eolilaisen harpun
+hellätuntoisuuksia varten. Offenbach'in tahi Hervè'n soinnut,
+äkkiarvaamattomien säveleiden maustamina, joissa autetaan liikkeelle
+päännyökkäyksellä tahi lanteen heilauksella, olisivat sopineet
+hänelle paljoa paremmin; mutta hän ei tohtinut sitä tunnustaa
+raukeamieliselle opettajattarelleen. Ja, vaikka häntä olikin paljon
+laulatettu neiti Le Mire'n luona, oli hänen äänensä vielä nuori ja
+jotenkin sievä.
+
+Ollen seuraa vailla, sai Sidonie vähitellen ystävän itselleen
+laulun-opettajattarestaan. Hän piti hänen aamiaisella, vei
+mukanaan ajamaan uusissa vaunuissa ja kaikenlaisille ostoksille.
+Rouva Dobson'in senttimenttaalinen ja säälivä ääni taivutti
+hänen salaisuuksien uskomiseen. Hänen alituiset valituksensa
+näkyivät tahtovan vetää puoleensa muitakin. Sidonie puheli hänelle
+Georges'ista, heidän lemmestään, lievittäen vikaansa vanhempiensa
+julmuudella, jotka muka väkisen olivat naittaneet hänen rikkaan
+ja häntä paljoa vanhemman miehen kanssa. Rouva Dobson oli heti
+altis heitä auttamaan; ei sillä, että hän olisi ollut luusittava,
+mutta tuolla pikku vaimolla oli intohimo intohimoon ja taipumus
+romantillisiin juoniin. Ollen onnetoin perheessään ja naitu
+hammaslääkärin kanssa, joka häntä löi, oli hänestä kaikki miehet
+hirviöitä, ja olletikin Risler parka näytti hänestä hirmuiselta
+itsevaltiaalta, jota hänen vaimollaan oli oikeus vihata ja pettää.
+
+Tämäpä oli toimellinen ja sangen hyödyllinen tuttava. Pari kolme
+kertaa viikossa toi hän looshin Oopperaan tahi muihin pieniin
+hyvin menestyviin teaattereihin, jotka yhden vuoden ajan kuluessa
+panevat koko Parisin liikkeelle. Rislerin silmissä tulivat paikat
+rouva Dobsonilta; niitä oli hänellä vaikka kuinka paljo kaikissa
+lauluteaattereissa. Poloinen ei aavistanut, että pienin looshi
+"ensimmäiseen näytäntöön" oli usein maksanut kymmenen tai viisitoista
+louis'ia hänen osakkaalleen. Todellakin liian helppoa pettää moista
+miestä. Hänen tyhjentymätöin herkkäuskoisuutensa otti levollisesti
+vastaan kaikki valheet, ja sitte ei hän tietänyt mitään tuosta,
+tekomailmasta, jossa hänen vaimonsa alkoi käydä tunnetuksi. Risler
+ei häntä seurannut koskaan. Harvoina kertoina, heidän avionsa
+alussa, jolloin hän oli mukana teaatterissa, oli hän häpeällisesti
+nukkunut, liian yksinkertainen kun oli huoliakseen yleisöstä ja
+liian hidasajatuksinen viehättyäkseen näytelmästä. Myöskin oli hän
+äärettömän kiitollinen rouva Dobsonille, että hän täytti hänen
+sijansa, Sidonien vieressä. Rouva Dobsonpa teki sen niin mielellään.
+
+Iltaisin, kun vaimonsa lähti, aina muhkeasti puettuna, katseli
+Risler häntä ihmetellen aavistamatta hintaa, mitä hänen vaatteensa
+maksoivat, saatikka kuka ne maksoi, ja niitäkään epäilemättä, odotti
+hän häntä, kotinurkassaan, piirustellen ja onnellisena voidakseen
+sanoa: "Kyllä maar' hänellä on hauska!"
+
+Alakerroksessa Fromont'in talossa näyteltiin samallaista komediaa,
+mutta muutetuin roolein. Siellä taas nuori vaimo istui kotoa
+vartioimassa. Joka ilta, puolen tuntia Sidonien lähdettyä, aukeni
+suuri portti Fromont'in vaunuille, jotka kiidättivät häntä klubiin.
+Kauppa vaatii omansa. Korttipöydän ääressä pannaan suuret asiat
+kynällensä, ja sinne on mentävä ell'ei tahdota kauppahuonetta
+vähentää. Claire uskoi sen suoraan. Miehensä lähdettyä oli hän
+hetken suruissaan. Hän olisi niin mielellään pitänyt hänen luonaan
+tahi lähtenyt ulos käsitysten hänen kanssaan yhdessä huvittelemaan.
+Mutta nähdessään lapsensa, joka jokelteli lieden ääressä ja telmi
+pikkuisilla punaisilla jalkasillaan, riisuttuansa, rauhoittui äiti
+piakkoin. Ja sitte "asiat," tuo kauppiasten valtionperuste auttoi
+häntä aina altistumaan.
+
+Georges ja Sidonie tapasivat toisensa teaatterissa. Yhdessä ollessaan
+tunsivat he alussa turhamielisyyden tyytymystä. Heitä katseltiin
+kovin. Sidonie oli nyt todenperään sievä ja hänen näppärät kasvonsa,
+jotka tarvitsivat kaikkia kuosin eriskummallisuuksia tehdäkseen
+todellisen vaikutuksensa, soveltuivat niihin niin hyvin, että ne
+näkyivät varten vasten hänelle keksityiltä. Hetken kuluttua, he
+menivät pois, ja rouva Dobson jäi yksin looshiinsa. He olivat
+vuokranneet pienen asunnon Gabrielin kadun varrella Champs-Elyséesin
+pyörön luona, -- Le Miren työhuoneen tyttöjen haaveksima, -- kaksi
+komeata ja rauhallista suojaa, jossa rikkaiden asuntojen hiljaisuus,
+ainoastaan vierivien vaunujen häiritsemänä, suloisesti heidän
+lempeänsä verhosi. Vähitellen rikokseensa totuttuaan, ilmestyi
+Sidonieen rohkeita mielihaluja. Siitä asti kuin hän oli ollut
+työssä, oli hänen muistissaan säilynyt tanssijaisten ja kuuluisien
+ravintoloiden nimet, joihin hänen nyt teki mieli mennä, samoin kuin
+hän tyytyväisenä näki itselleen auvaistavan selko selälleen suurien
+ompelijattarien ovet, joista hän i'ässään ennen ei ollut tuntenut
+muuta kuin kilvet. Tätähän hän etenkin etsi rakkaudessaan nuoruutensa
+murheiden ja nöyryytyksien korvaukseksi. Ei mikään häntä huvittanut
+niin paljon kuin, esimerkiksi, tultuaan teaatterista tai yömatkalta
+Bois'ista, illallinen Café Anglaisissa, ylellisen paheen pauhinassa.
+Noilla alituisilla matkustuksillaan oppi hän puhe- ja käytöstapansa,
+rohkeat lauselmansa ja vaatteidensa leikkaukset, jotka toivat vanhan
+kauppahuoneen porvarilliseen piiriin sen ajan Parisi-Cocotten tarkan
+ja hurjan kuvauksen.
+
+Tehtaalla alettiin epäillä jotakin. Köyhimmätkin työnaiset tekevät
+tuota pikaa tiukan pu'usta... Kun rouva Risler lähti ulos kolmen
+aikaan, katseli häntä viisikymmentä paria karsasta ja kirkasta silmää
+lymyten kiillotushuoneen ikkunoiden takana, nähden hänen rikollisen
+omantuntonsa pohjaan komeiden pukineiden läpi.
+
+Vaarin pitämättä siitä, lentää levisivät tuon pienen hurjan kaikki
+salaisuudet hänen ympärilleen, kuni nauhat, jotka häilyivät hänen
+paljaalla niskallaan; ja hänen kymmenellä napilla varustettuihin,
+kultajalkineihinsa hienosti kengitetyt jalkansa kertoelivat hänen
+käydessään kaikenlaisista salaisista juoksuista, lattiapeitoilla
+verhotuista portaista, joita ne astui yöllä illalliselle, ja
+lämpimistä turkiksista, joihin hän kääriytyi vaunujen kiertäessä
+järveä lyhtyjen pilkoittamassa pimennossa.
+
+Työmiehet nauraa virnuttelivat, keskenään kuiskutellen: "Katsokaapas
+tuota veikelettä!... Sepä kummallisesti on puettu ulos mennäkseen...
+Ei hän ainakaan kirkkoon lähteäkseen ole noin itseään koristellut...
+Ja ajatelkaa sitte, että hän kolme vuotta takaperin kulki joka
+aamu oppiin sadevaipassaan ja kahden sousin kastanjat taskussa
+hyppysiään lämmittääkseen... Nyt sitä vaan vaunuissa ajellaan..." Ja
+talkki-kiven pölyssä, talvet ja kesät yhä punaisten uunien tohinassa,
+moni köyhä tyttö ajatteli salliman oikkuja, jotka yht'äkkiä muuttavat
+naisen elämän, ja kävi uneksimaan kaunista hämärää tulevaisuutta,
+joka ehkä häntäkin odotti, vaikk'ei hän sitä aavistanut.
+
+Kaikki pitivät Rislerin petettynä miehenä.
+
+Kaksi tehtaan työmiestä -- uskollista Folies-Dramatiques'issa kävijää
+-- vakuutti nähneensä rouva Rislerin useita kertoja teaattereissa
+muutaman kansalaisen seurassa, joka kätkeytyi looshin perälle.
+Akilles ukkokin kertoi ihmeellisiä juttuja... että Sidoniella oli
+lemmitty, oli useampiakin lemmittyjä, sitä ei kukaan epäillyt. Vaan
+ei kukaan ollut vielä ajatellut Fromont nuorempaa.
+
+Yhtä kaikki Sidonie ei ollut varovainen suhteissaan häneen. Päin
+vastoin näytti hän sillä koreilevan ja juuri se ehkä pelasti heidät.
+Monta kertaa seisotti hän hänen julkeasti portailla sopiakseen
+yhtymyksestä iltasella. Monta kertaa pani hän hänen vaseti vapisemaan
+puhumalla hänelle vasten silmiä kaikkien nähden. Ensimmäisen
+hämmästyksen ohi mentyä, oli Georges hänelle kiitollinenkin hänen
+rohkeudestaan, pitäen sen ylellisenä rakkauden intona. Siinä hän
+erehtyi.
+
+Erittäinkin olisi Sidonie tahtonut, mielessään toki oikein sitä
+hyväksymättä, että Claire heidät huomaisi, kohottaisi ikkunan
+uudinta ja saisi epäluulon siitä mitä oli tekeillä. Häneltä puuttui
+vaan, ollakseen täydellisesti onnellinen, kilpailijattarensa
+mustasukkaisuus. Mutta turhaan tavoitteli hän sitä; Claire Fromont
+ei huomannut mitään, hän eli kuin Risler, järkähtämättömässä
+suruttomuudessa.
+
+Vanha rahaston hoitaja Sigismund, hän vaan oli todellisesti levotoin.
+Eikä hän vielä ajatellut Sidonieta, kun hän, kynä korvan takana,
+seisattui hetkeksi tilissään, tuijottaen ristikkonsa läpi pienen
+puutarhan märkään maahan. Hän ajatteli vaan isäntäänsä, herra
+Chorchea, joka nyt otti paljo rahaa kassasta juoksevia menojaan
+varten ja hämmensi kaikki hänen kirjansa. Joka kerta oli uusi veruke.
+Hän tuli luukulle kysyen huolettomasti:
+
+"Onko teillä pikkuisen rahaa, hyvä Planus?... Minut taas nylkivät
+eilen illalla kortin lyönnissä, enkä tahtoisi lähettää pankkiin niin
+vähää varten..."
+
+Sigismund Planus aukasi, ikäänkuin vastenmielisesti kassansa,
+antaakseen vaaditun summan, ja kauhulla muisti hän sitä päivää,
+jolloin herra Georges, joka silloin oli kahdenkymmenen vanha,
+tunnusti sedälleen hävittäneensä pelissä muutamia tuhansia franceja.
+
+Ukko kammoksui klubia ja halveksi kaikkia sen jäseniä. Kun siihen
+kuuluva rikas kauppias, kerran tuli tehtaalle, sanoi Sigismund
+häikäilemättä:
+
+-- Piru vieköön teidän klubinne... Kahdessa kuukaudessa on herra
+Georges jättänyt sinne yli kolmekymmentä tuhatta francia.
+
+Toinen purskahti nauruun:
+
+-- Mutta tehän erehdytte, ukkoseni... siitä on vähintäkin kolme
+kuukautta, kun emme ole nähneet isäntäänne.
+
+Planus ei väittänyt vastaan; mutta hänen mielessään syntyi kauhea
+ajatus, jota hän hautoi koko päivän.
+
+Kosk'ei Georges käynyt klubissa; missäs hän sitte vietti iltansa?
+minne hukkasi hän niin paljo rahaa?
+
+Selvään piileili sen alla joku naisjuttu.
+
+Siitä asti kuin tuo ajatus hänelle johtui mieleen, alkoi Sigismund
+Planus totisesti vavista kassansa tähden. Tuo vanha karhu Bern'in
+kantoonista, joka oli jäänyt naimattomaksi eläessään, pelkäsi
+hirmuisesti naisia ylipäätään ja Parisittaria erittäinkin.
+
+Ennen kaikkia, rauhoittaakseen oman tuntonsa, piti hän
+velvollisuutenaan ilmoittaa siitä Rislerille. Alussa teki hän vaan
+viittauksia:
+
+-- Herra Chorche menettää paljon rahaa, sanoi hän eräänä päivänä.
+
+Risler ei ollut siitä milläänkän:
+
+-- Minkä minä sille teen, Sigismund ukkoseni?... Hänellä on oikeutta
+siihen.
+
+Kelpo mies ajatteli niinkuin hän puhuikin. Hänen silmissään oli
+Fromont nuorempi talon itsenäinen herra. Sepä koreata olisi,
+tosiaankin, jos hän, Risler, vanha piirustaja, rupeaisi muistutuksia
+tekemään. Rahaston hoitaja ei uskaltanut siitä enää hiiskuakaan,
+kunnes kerran eräästä suuresta shaalimakasiinista tarjottiin kuuden
+tuhannen francin tili.
+
+Hän meni tapaamaan Georges'ia hänen työhuoneestaan;
+
+-- Onko tämä maksettava?
+
+Georges Fromont oli hiukan hämmästyksissään. Sidonie oli unhottanut
+ilmoittaa hänelle tuosta uudesta ostoksesta; hän teki nyt mielin
+määrin mitä tahtoi.
+
+-- "Maksakaa, maksakaa, Planus hyvä..." sanoi hän hämillään, ja
+lisäsi: "Pankaa se Fromont nuoremman tilille... Se on minulle
+toimitettavaksi annettu asia..."
+
+Sinä iltana näki ukko Sigismund, lamppua sytyttäessään, Rislerin
+kulkevan puutarhan poikki, ja koputti hänelle ikkunaan:
+
+-- Se on nainen, sanoi hän ihan hiljaa... Nyt minulla on
+todistuksia...
+
+Lausuessaan tuon kauhean sanan "nainen", vapisi hänen äänensä
+pelosta, joka kuitenkin hälveni tehtaan jyrinässä. Työn pauhina
+kuului silloin katalalta tuosta onnettomasta rahaston hoitajasta.
+Hänestä näytti että kaikki nuo käynnissä olevat koneet, kauhea
+torvi, joka savua heittää tupsutteli ja eri toimissaan olevien
+työmiesten hälinä, että kaikki tuo pauhasi, liikkui ja uupui pienen,
+salaperäisen, samettiin puetun ja jalokivillä koristetun olennon
+vuoksi.
+
+Risler pilkkasi häntä, eikä ottanut uskoakseen. Hän tunsi ammon
+ajoista maanmiestensä kiihkon nähdä kaikessa naisen turmiollista
+vaikutusta. Sentään johtuivat ukon sanat toisinaan hänen mieleensä,
+erittäin iltaisin, yksinäisyyden hetkinä, kun Sidonie, lähettyään
+rouva Dobsonin kanssa teaatteriin, kaiken pukemismetelin jälkeen,
+jätti huoneensa hyvin tyhjäksi niin kohta kuin hänen pitkä
+laahuksensa oli kulkenut kynnyksen yli. Kynttelit paloivat kuvastimen
+edessä; pienet toaletti kapineet, hajallaan ja mullin mallin
+huoneessa ilmaisivat hurjia oikkuja ja liikanaisia menoja. Risler
+ei huomannut mitään, ainoastaan silloin, kun hän kuuli Georges'in
+vaunujen ajavan pihalla, oli hänen paha olla ajatellessaan, että
+alakerrassa rouva Fromont vietti iltansa yksin. Poloinen! Jos
+sentään oli totta, mitä Planus sanoi... Olikohan Georges'illa talous
+kaupungissa... Oi! se olisi hirmuista.
+
+Silloin ei hän mennyt työhön, vaan sen sijaan alas kysymään, oliko
+rouva tavattavana, ja katsoi velvollisuudekseen pitää hänelle seuraa.
+
+Tytti oli jo levolla; mutta pieni myssy ja siniset jalkineet
+vetelehtivät vielä valkean ääressä lelujen joukossa. Claire luki
+tai teki työtä, ja hänen vieressään istui hiljaa hänen äitinsä,
+yhä hieroen, innokkaasti tomuttaen, ja puhaltaen kellokoteloon,
+ja kymmenen kertaa peräkkäin tuolla itsepäisellä kiihkolla ottaen
+ja pannen saman esineen paikalleen tuskallisella liikkeellä. Ei
+hänkään, kelpo Risler, ollut liian iloinen seuran pitäjä; mutta se ei
+estänyt nuorta vaimoa kohtelemasta häntä ystävällisesti. Hän tiesi
+kaikki mitä Sidoniesta puhuttiin tehtaalla; ja vaikk'ei hän uskonut
+puoliakaan, niin ahdisti hänen sydäntään nähdä tuon mies raukan
+niin usein vaimonsa jättämänä. Molemmin puolinen sääli oli noiden
+rauhallisten suhteiden pohjana, eikä ollut liikuttavampaa niitäkään
+kuin nähdä noiden molempien hyljättyjen surkuttelevan ja koettelevan
+huvitella toisiaan.
+
+Istuessaan keskellä salia pienen valaistun pöydän ääressä, tunsi
+Risler itsessään vähitellen kodon lämpöä ja ympäröivien esineiden
+sopusointua. Siellä näki hän kaluston, jonka hän tunsi kaksikymmentä
+vuotta aikaa ja vanhan isäntänsä kuvan, ja rakas rouva "Chorche,"
+joka istui kumartuneena hänen vieressään jonkun sievän ompelutyön
+ääressä, näytti hänestä vielä nuoremmalta ja herttaisemmalta noiden
+vanhojen muistojen keskellä. Ajoittain nousi hän ylös ja meni
+katsomaan makaavaa lasta, jonka kevyt huokuminen kuului viereisestä
+suojasta. Tietämättään miksi, mutta Rislerin oli täällä parempi,
+mieluisampi olla, kuin kotonaan; sillä välistä oli hänestä hänen
+kaunis asuntonsa, jonka ovet yhtä mittaa aukenivat ja sulkeutuivat
+Sidonien pikaisia kulkuja varten, aution, tuulien valtaan heitetyn
+kojun näköinen. Hänen kotonaan elettiin nuotio elämää, täällä
+asuttiin. Huolellinen käsi hoiti järjestystä ja somuutta. Piiriin
+asetetut tuolit ikäänkuin juttelivat hiljaa keskenään, ihanasti palaa
+räiskieli valkea takassa ja tytin pikku myssy sinisine nauhoineen
+muistutti lapsen suloista hymyä ja katsetta.
+
+Silloin, Clairen ajatellessa, että tuommoinen oiva mies olisi
+ansainnut toisellaisen elämän kumppanin, arveli Risler, nähdessään
+nuo tyynet ja kauniit kasvot puoleensa käännettyinä sekä nuo lempeät,
+älykkäät silmät, minkähän ruojan tähden Georges Fromont oli hyljännyt
+noin ihanan vaimon.
+
+
+
+
+VI.
+
+Tili.
+
+
+Talo, jossa ukko Planus asui Montrougessa, oli sen talon, vieressä,
+jossa Chèbeläiset jonkun aikaa olivat elelleet. Siinä oli yhtäläinen
+kolme ikkunainen kerros maakerroksen päällä ja samallainen
+pieni puutarha säleaitoineen ja viheriöine puksipuineen. Vanha
+rahastonhoitaja asui siellä sisarineen. Aamulla lähti hän kotoa
+ensimmäisellä omnibuksella, tuli takaisin päivälliseksi, ja pyhänä
+pysyi hän kotonaan hoitaen kukkiaan ja kanojaan. Vanha piika, hänen
+sisarensa, piti huolen taloudesta ja talon tarpeista. Onnellisempaa
+paria ei ole koskaan ollut.
+
+Molemmat olivat naimattomia ja vihasivat yhtä paljo avioa. Sisar
+kammoi kaikkia miehiä, veli epäili kaikkia naisia, niin ollen
+kunnioittivat he sentään toisiaan, pitäen kumpikin toinen toisensa
+poikkeuksena sukupuolensa yleisestä turmiosta.
+
+Puhutellessaan veljeään, sanoi sisar aina: "Herra Planus, veljeni!"
+ja keskellä puhettaan mätti veli aina samalla juhlallisuudella:
+"Neiti Planus, sisareni!" Huolimatta siitä, että nuo arat ja
+suoraluontoiset olennot joka päivä kulkivat Parisin ristiin rastiin,
+eivätkä he sitä laisinkaan tunteneet, vaan pitivät sen kahden
+laatuisten hirviöiden tyyssijana, jotka kokivat tehdä toisilleen
+pahaa, minkä suinkin voivat, ja kun joku perhenäytelmä, tahi juoruja
+jostakin talosta, tuli heidän korviinsa, niin kumpikin, ajatustaan
+seuraten, syytti eri rikoksellista.
+
+-- Se on miehen syy, sanoi "neiti Planus sisareni."
+
+-- Se on vaimon syy, vastasi "herra Planus veljeni."
+
+-- Voi niitä miehiä...
+
+-- Voi, niitä vaimoja...
+
+Ja siinä oli heidän ikuinen väittely aineensa, niinä harvoina
+joutohetkinä, joita Sigismund ukko pidätti itselleen päivästään, joka
+oli yhtä hyvin täytetty ja järjestetty, kuin hänen kassakirjansakin.
+Jonkun aikaa jo olivat veljen ja sisaren ottelut olleet tavattoman
+vilkkaat. Mitä tehtaalla tapahtui oli heidän alituisena huolenaan.
+Sisar surkutteli rouva Fromont nuorempaa ja piti hänen miehensä
+käytöstä kokonaan kunnottomana; mitä Sigismundiin tulee, ei hänellä
+ollut kyllin katkeria sanoja tuntematointa dattaa vastaan, joka pani
+kassan maksamaan kuuden tuhannen franc'in shaalin. Hänestä koski asia
+tuon vanhan kauppahuoneen kunniaa ja mainetta, jota hän nuoruudestaan
+oli palvellut.
+
+-- Mihin me tässä joudumme?... sanoi hän tuon tuostakin... Voi,
+niitä vaimoja...
+
+Kerran neuloi neiti Planus lieden ääressä, veljeään odotellen.
+
+Pöytä oli jo ollut katettu puolen tuntia, ja vanha piika alkoi
+huolestua noin odottamasta viipymyksestä. Samassa tuli Sigismund
+sisään, masentunein kasvoin, ja sanaakaan lausumatta, mikä oli aivan
+vastoin hänen tapojaan.
+
+Hän odotti siksi kuin ovi oli ihan kiinni; sitte, vastaukseksi
+sisarensa kysyvälle ja levottomalle katseelle.
+
+-- Mull'on uutisia, sanoi hän matalalla äänellä. Tiedän naisen, joka
+on meitä perikatoon saattamaisillaan.
+
+Luotuaan tarkastavan katseen pienen ruokasalinsa mykkään kalustoon,
+lausui hän vielä hiljemmin, niin kummallisen, niin odottamattoman
+nimen, että neiti Planus vaati hänen kertomaan sen uudestaan.
+
+-- Onko se mahdollista?
+
+-- Kyllä se on niinikään!...
+
+Ja huolimatta murheestaan, oli hän melkein riemuitsevan näköinen.
+
+Vanha piika ei voinut sitä uskoa... Niin hyvin kasvatettu, niin
+kohtelias ihminen, joka niin sydämellisesti oli häntä ottanut
+vastaan!... Kuinka sitä voi olettaakaan?
+
+Sigismund Planus sanoi: "Minulla on todistuksia..."
+
+Siitä hän sitte kertomaan, että Akilles ukko oli eräänä iltana
+yhdentoista aikaan nähnyt Georges'in ja Sidonien juuri silloin, kuin
+he menivät pieneen maataloon Montmartren kaupungin osassa. Ja se
+mies ei valehtele. Hänet tunnettiin jo kauan aikaa. Sitä paitsi oli
+muutkin heitä nähneet. Tehtaalla ei muusta puhuttukaan, kun siitä.
+Risler vaan ei aavistanut mitään.
+
+-- Mutta velvollisuutenne on ilmoittaa hänelle, selitti neiti Planus.
+
+Ukko kävi vakaisen näköiseksi.
+
+-- Se on kovin arka asia... Mikä sen ensin tietää, uskooko hän minua?
+Löytyyhän semmoisia umpisokeita... Ja sitte, joutuessani molempien
+osakkaiden väliin, on paikkani vaarassa... Voi, niitä naisia...
+niitä naisia... Entä Risler, kun olisi voinut olla niin onnellinen.
+Kun minä hänen tuotin kotimaaltaan veljineen, eikä hänellä ollut
+penniäkään; ja nyt on hän Parisin yhden ensimmäisten kauppahuoneiden
+etunenässä... Hänkö vai pysysi alallaan!... No, ja vielä mitä...
+Naida sen piti... Niinkuin hän muka olis tarvinnut naida... Ja sitte
+vielä ottaa Parisitar, pörröpää, joka tuo turmion rehelliselle
+huoneelle, kun kyllä käsillä löytyi melkein hänen ikäisensä kelpo
+tyttö, oman maan lapsia, joka on tottunut työtä tekemään ja, totta
+maarin, salvoksista pitää!...
+
+Neiti Planus-sisarellani, jonka ruumiinrakennukseen hän viittasi,
+olisi ollut hyvä tilaisuus huudahtaa: "Voi, niitä miehiä... niitä
+miehiä..." mutta iän oli vaiti. Se oli liian arka kysymys, ja ehkä,
+todellakin, jos Risler ennen muinoin olisi tahtonut, niin olisi hän
+ollut ainoa...
+
+Ukko Sigismund jatkoi:
+
+-- Kas nyt, missä sitä ollaan... Kolme kuukautta jo on Parisin
+ensimmäinen seinäpaperitehdas riippunut tuon joutavan rievun
+helmoissa. Nähdä pitää vaan kuinka rahat juoksee. Joka päivä on
+herra Georges ensimmäisenä luukullani. Minuun hän aina kääntyy,
+sillä pankissa tuota liian huomattaisi, kun taas kassassa raha aina
+liikkuu, tulee ja menee... Mutta annapas tilin tulla!... Siinä sitä
+vuoden lopussa kauniita laskuja saadaan!... Hulluinta kaikista
+on se, ett'ei Risler vanhempi pane sitä mieleensäkään. Minä olen
+monesti sanonut: "Varo vaan, herra Georges tekee hulluuksia tuon
+naisen tähden..." Joko hän menee pois hartioitaan kohottaen, tahi
+vastaa, ett'ei se häneen kuulu ja että Fromont nuorempi on isäntä...
+Tosiaankin mulla ei ole luottamusta... mulla ei ole luottamusta...
+
+Rahaston hoitaja ei lopettanut lausettaan; mutta hänen vaikenemisensa
+oli runsas salaisista ajatuksista.
+
+Vanha piika oli kummissaan; mutta niinkuin useimmat naiset
+samallaisissa tapauksissa, niin hänkin, etsiäkseen keinoa pahetta
+vastaan, sen sijaan eksyi monenlaisiin surkutuksiin... Kova onni,
+ett'ei hän sitä tietänyt ennen, kun Chèbeläiset vielä olivat heidän
+naapureina. Rouva Chèbe oli niin arvokas ihminen. Olisi voinut sopia
+hänen kanssa, että hän olisi katsonut Sidonien perään ja puhunut
+vakavasti hänen kanssaan.
+
+-- Todellakin, se on kelpo ajatus, keskeytti Sigismund. Teidän
+olisi mentävä Mailkadun varrelle ilmoittamaan vanhemmille. Minä
+arvelin ensin kirjoittaa Franssille... Hän on aina vaikuttanut
+veljeensä, ja hän on ainoa maailmassa, joka voisi sanoa hänelle
+joitakuita asioita... Mutta Franssi on niin kaukana... Ja sitte olisi
+hirveätä tulla sieltä asti... Risler parka, minun käy häntä sentään
+sääliksi... Mut ei! parasta on vielä ilmoittaa Chèbelle... Otattehan
+sen toimeksenne, siskoni?...
+
+Asia oli arveluttava. Neiti Planus esteli hiukan; mutta hän ei ollut
+koskaan osannut vastustaa veljensä tahtoa, ja halu ollakseen hyödyksi
+vanhalle Risler ystävälleen sai hänet tekemään päätöksen.
+
+Vävynsä hyvyyden tähden, oli herra Chèbe'n onnistunut toteuttaa
+uusi haaveensa. Kolme kuukautta oli hän jo asunut kuuluisassa
+makasiinissaan Mail-kadun varrella, ja tuo makasiini ilman tavaroita,
+jonka ikkunaluukut au'aistiin joka aamu ja joka ilta suljettiin, kuni
+suurissa kauppahuoneissa, ihmetytti koko kaupungin osaa. Hyllyjä oli
+laitettu ylt'ympäri, uusi kauppapöytä, salalukkoinen kirstu ja suuri
+vaaka. Sanalla sanoen, herra Chèbe'lla oli valmiina tarpeet mihin
+kauppaan hyvänsä, mutta hän ei tietänyt vielä varmaan, minkä hän
+valitsisi.
+
+Hän ajatteli sitä joka päivä kävellessään ristin rastin
+makasiinissaan, joka oli täyteen läjitetty useita makuuhuoneen
+kaluja, jotka eivät olleet sopineet takasuojaan; sitä hän ajatteli
+myöskin, seisoessaan ovensa kynnyksellä ja, kynä korvan takana,
+suloisissa mietteissään kiintyessään parisilaisen kauppa elämän
+touhuun. Ohikulkevat kauppapalveliat, näytekirjat kainalossa,
+kuljetuslaitosten vankkurit, omnibukset, kantomiehet puriluineen,
+käsipyörät, tavarain purkaus naapurein ovilla, kangasmytyt ja nauhat,
+jotka laahasivat katu-ojan lo'assa ennen kuin alustaan pääsivät,
+noihin rikkauksilla sullottuihin loukkoihin, jossa kauppahuoneiden
+varallisuus orastaa, kaikki tuo viehätti herra Chèbeä...
+
+Huvikseen koetteli hän arvata kääryjen sisällystä, oli ensimmäisenä
+rähinässä, kun joku taakka putosi kulkijan jaloille, tahi kun ajurien
+virmat hevoset pillastuivat ja käänsivät pitkät ajokalut kadun poikki
+siten estäen kaiken liikkeen. Sitä paitsi oli tuhansia huvituksia,
+niin kuin pikku kaupustelijalla, jolla ei ole ostajia, esim.
+rankkasateet, onnettomuudet, varkaudet ja torat...
+
+Päivän kuluttua, huumautuneena, masentuneena ja runneltuna muiden
+työstä, loikoi herra Chèbe nojatuolissaan, ja sanoi vaimolleen,
+otsaansa pyyhkiessään:
+
+-- Kas semmoista elämää oli minun tarvis! -- toimellista elämää...
+
+Rouva Chèbe nauroi hiljaa, mitäkään vastaamatta. Uupuneena miehensä
+alinomaisista oikuista, oli hän sijoittunut, parhaimman mukaan,
+takasuojaan, joka antoi mustalle kartanolle päin, lohdutti itseään
+ajattelemalla vanhempainsa hyvää oloa ennen muinoin ja tyttärensä
+varain vaurautta, ja, ollen aina siististi puettu, oli hän jo
+ennättänyt saavuttaa muonan hankkijainsa ja naapuriensa kunnioituksen.
+
+Enempää hän ei vaatinutkaan, kun ei häntä vaan sekotettu työmiesten
+vaimojen kanssa, jotka usein olivat häntä varakkaimpiakin, ja
+kun hän vaan sai pitää, muusta huolimatta, pienen porvarillisen
+arvo-asteensa. Se oli hänen pysyvä huolensa; sekä myös tuo pieni
+suoja perällä, jossa hän asui ja jossa oli pimeä jo kolmen aikaan,
+loisti aina järjestettynä ja hyvässä kunnossa. Päivällä pantiin
+vuode kokoon sohvaksi, vanha shaali oli pöytäliinana, uunin päällys
+toimitti ruokahuoneen virkaa varjostimen takana, ja hiilosastian
+kokoisella liedellä kiehui siististi ruoka. Rauha se se oli tuon
+vaimo raukan unelma, jota tukalan kumppanin ainainen juonittelu
+häiritsi.
+
+Sinne muutettuaan, kirjoitti herra Chèbe suurilla jalan korkuisilla
+kirjaimilla vastamaalatulle oven päällyställe:
+
+TOIMITUS- JA VIENTI-ASIOIMISTO.
+
+Mitään erityistä ei mainittu. Hänen naapurinsa möivät tylliä, verkaa
+tai palttina kankaita; hän oli valmis vaikka mihin, tietämättä
+oikeastaan, mitä yrittäisi. Siinä sitä toimitettiin rouva Chèbe'lle
+iltasin maata pannessa!
+
+-- Min'en oikein hyvin tunne palttina kankaita; mutta verasta minä
+kyllä vastaan. Vaan jos verkakauppaa harjoittaisi, niin täytyy mulla
+olla matkustaja; sillä Sedanista ja Elbeuf'ista tulee paraimmat
+lajit. Painetuista kankaista, ei puhettakaan; niillä on vaan kesällä
+menekkiä. Tylli taas ei käy päinsä, kun sen aika jo on kauas ehtinyt.
+
+Useimmiten lopetti hän epävarmuutensa sanoilla:
+
+-- Aamu on iltaa viisaampi... pannaan maata.
+
+Ja sen hän tekikin suureksi lohdutukseksi vaimolleen.
+
+Kolmen neljän kuukauden perästä kyllästytti tämäkin elämä herra
+Chèbeä. Päänkivistykset ja pyörrytykset palasivat vähitellen. Asunto,
+näet, oli rauhatoin ja epäterveellinen. Muutoin eivät asiatkaan
+käyneet. Ei mikään kulkenut, ei verka, ei kankaat, ei mikään.
+
+Juuri tuon uuden taitteen aikaan tuli neiti Planus sisareni
+vieraisiin Sidonien jutun tähden.
+
+Vanha piika ajatteli tiellä: "Käydään varovasti käsiksi..." Mutta,
+niinkuin kaikki ujot ihmiset, höllitti hän kuormansa heti ensi
+työkseen sisään tultuaan.
+
+Se oli oikein teaatteri kohtaus. Kuullessaan, että hänen tytärtään
+syytettiin, kiepsahti rouva Chèbe ylös harmissaan. Saattaako hän
+uskoa moisia asioita koskaan. Hänen Sidonie parkansa oli joutunut
+katalan herjauksen uhriksi.
+
+Herra Chèbe, hän taas katseli asiaa korkealta, tavanmukaisine
+puheenparsine ja katsantoineen, tarkoittaen kaikkea itseensä. Kuinka
+voisi olettaa, että hänen oma lapsensa, neiti Chèbe, kymmeniä
+vuosia tunnetun kunniallisen kauppiaan tytär, saattaisit... Olkaa
+joutavia!...
+
+Neiti Planus väitti edelleen. Hänellepä maksoi se, että hänet
+pidettiin kielittelijänä, juorunaisena. Mutta löytyypä varmoja
+todistuksia. Asia ei ollut enää keltäkään salassa.
+
+-- Ja jospa vielä niin olisikin, karjasi herra Chèbe, raivossa
+tuosta itsepintaisuudesta... Vai meidänkö siitä on huolta pitäminen?
+Tyttömme on naimisissa... Se on hänen miehensä asia, joka on
+häntä paljoa vanhempi, neuvoa ja johdattaa häntä... Onko hän sitä
+ajatellutkaan?
+
+Tuosta pikku mies sulmimaan vävyään, tuota Schveitsiläistä pölkkyä,
+joka ikänsä kökötti huoneessaan etsimällä koneita, eikä seurannut
+nuorta vaimoaan maailmaan, vaan ennen pysyi kaikissa noissa vanhan
+pojan tavoissaan, piipussaan ja olutmyymälässä.
+
+Olisittepa nähneet, miten halveksivasti ja aristokraatillisesti herra
+Chèbe mainitsi "olutmyymälän"... Ja kumminkin hän melkein joka ilta
+kävi siellä Risleriä tapaamassa, ja purki hänelle soimauksia, jos hän
+kerrankin oli tulematta.
+
+Kaiken tuon tuulen pieksemisen pohjalla oli Mailkadun kauppiaalla
+selvä ajatus. Hän tahtoi heittää makasiininsa, vetäytyä pois
+asioista, ja jonkun ajan oli hän jo aikonut mennä Sidonien luo
+suostuttaakseen hänen uusiin mietteihinsä. Tietty se, ett'ei
+silloin ollut aika matkaan saattaa ikäviä kohtauksia ja puhua isän
+oikeudesta ja perheen maineesta. Mitä rouva Chèbeen tulee, niin hän,
+ollen jo hiukan vähemmin vakuutettuna, kuin vast'ikään, tyttärensä
+erehtymättömyydestä, ei hiiskunut pikkuistakaan. Vaimo raukka olisi
+tahtonut olla kuuro ja sokea, ja koskaan tuntemattakaan neiti
+Planusta.
+
+Niinkuin kaikki, jotka ovat olleet hyvin onnettomat niin hänkin
+tahtoi elää näennäisessä levossa, ja näkyi pitävän tietämättömyyttä
+kaikkea parempana. Eikös elämä sitten muutenkin ollut kyllin ikävä,
+Jumala paratkoon! Ja olihan Sidonie sitä paitsi aina ollut kunnon
+tyttö, miks'ei hän olisi myöskin kunnon vaimo? Tuli hämärä.
+
+Mahtavasti nousi herra Chèbe ylös sulkeakseen ikkunaluukut ja sytytti
+kaasun, joka valaisi alastomat seinät, tyhjyydellään loistavat
+hyllyt ja kaiken tuon omituisen sisustan, joka muistutti vararikkoa
+seuraavaa päivää. Vaitiolonsa ja yhteen puristetut huulensa
+näkyivät sanovan vanhalle piialle: "Päivä on lopussa... aika on
+mennä kotiaan..." Samaan aikaan kuului rouva Chèbe nyyhkyttelevän
+takasuojassa, illallista puuhatessaan.
+
+Sen neiti Planus oli saanut vieraisistaan.
+
+-- No? kysyi ukko Sigismund, joka odotti häntä kärsimättömänä.
+
+-- He eivät uskoneet minua, ja koreasti ajoivat ovesta ulos.
+
+Hänellä oli kyyneleet silmissä tuosta halvennuksesta.
+
+Ukko kävi ihan punaiseksi ja tarttui kunnioituksella hänen käteensä:
+
+-- Neiti Planus sisareni, sanoi hän arvollisesti; pyydän anteeksi,
+että matkaansaatoin tuon toimen; mutta asia koski Fromontin
+kauppahuoneen mainetta.
+
+Siitä hetkestä lähtien kävi Sigismund yhä murheellisemmaksi. Hänen
+kassansa ei näyttänyt hänestä enää varmalta eikä vakaalta. Vieläpä
+kun Fromont nuorempi ei pyytänytkään rahaa, pelkäsi hän ja yhdisti
+kaiken pelkonsa neljään sanaan, jotka yht'mittaa johtuivat hänen
+mieleensä, puhellessaan sisarensa kanssa.
+
+-- Minulla ei ole luottamusta!... sanoi hän omituisella raskaalla
+murteellaan.
+
+Aina kassastaan huolissaan, uneksi hän siitä toisinaan yölläkin,
+että se oli kaikki alta mennyt rikki ja oli auki, vaikka hän kyllä
+useimpia kertoja oli kiertänyt avainta tahi myös kova tuuliaispää
+hajotti paperit, piletit ja tshekit, ja että hän juoksi niiden
+perästä pitkin tehdasta, menehtyen väsymyksestä koettaessaan koota
+niitä.
+
+Päivällä, istuessaan ristikon takana rauhallisessa huoneessaan,
+näytti hänestä, kuin pieni, valkea hiiri olisi pujahtanut arkun
+pohjalle ja aika kyytiä syödä nakerteli ja hävitti kaikkia, käyden
+sitä lihavammaksi ja kauniimmaksi, mitä enemmän vaurio lisääntyi.
+
+Myöskin kun Sidonie jälkeen puolen päivän ilmestyi portaille
+kauniissa kokottihöyhenissään, niin ukko Sigismund vapisi raivosta.
+Hänestä tuo oli talon häviö, suureen pukuun puettu häviö, onnellisen
+virnakan levollisine katsantoineen, jota sen pienet vaunut pihalla
+odottivat.
+
+Rouva Risler ei arvannut, että maakerroksen ikkunasta vihollinen
+joka hetki väjyi hänen pienimpiäkin tekojaan, elämänsä pikkuisiakin
+erityskohtia, opettajattaren käyntiä, ompelijattaren tuloa, kaikkia
+arkkuja, joita tuotiin, "Louvre'n" palvelijan kalunalakkia jonka
+suuret vaunut seisattuivat ovelle kulkusien helinällä, ikäänkuin
+vahvojen hevosten vetämä dilishanssi, joka aika vauhtia kiidättää
+Fromont'in huonetta vararikkoon.
+
+Sigismund luki kääryt, punnitsi ne silmällään ohimennen, ja katseensa
+tunki uteliaasti auaistujen ikkunoiden kautta Rislerin kotoon.
+Lattiapeitot, joita kovalla paukkinalla pudistettiin, ulostuodut
+kukkaispöydät, täynnä nääntyviä kalliita ja harvinaisia kukkia
+huikaisevat seinäverhot, ei mitään jäänyt häneltä huomaamatta.
+
+Uudet ostot, jotka sattuivat yhteen kovien rahavaatimusten kanssa,
+pistivät hänen silmiinsä.
+
+Mutta yli kaikkia tarkasteli hän Rislerin kasvoja.
+
+Sigismundista oli tuo vaimo tekemäisillään hänen paraimmasta
+ystävästään, rehellisimmästä miehestä kunnottomimman lurjuksen. Siitä
+ei ollut vähääkään epäillystä. Risler tunsi häpeänsä, hän hyväksyi
+sen. Hänelle maksettiin vaiti-olosta.
+
+Tietysti oli moinen oletus hirveä. Mutta omituista on puhtaille
+luonteille, jotka kuulevat paheen, ollen sitä itse koskaan
+tuntematta, että he menevät oitis liian kauas, yli rajain.
+Tultuaan kerran vakuutetuksi Sidonien ja Georges'in petoksesta,
+näytti Rislerin kelvottomuus rahaston hoitajasta vähemmin anteeksi
+annettavalta. Ja mitenkä muutoin selittää tuo huolettomuus osakkaansa
+tuhlauksista?
+
+Kelpo Sigismund niukkoine ja piintyneine käsitteineen kunniasta ei
+voinut käsittää Rislerin hienotunteisuutta. Hänen metoodilliset
+tapansa kirjan pitäjänä ja selvätajuisuutensa kauppa-asioissa olivat
+kaukana tuosta hajamielisestä, huumautuneesta puoleksi taiteilijan
+puoleksi keksijän luonteesta. Hän arvosteli kaiken sen itsensä
+mukaan, arvaamatta minkälainen ihminen on, joka, keksimisen taudissa,
+on kokonaan aatteensa vallassa. Nuo ihmiset ovat, kuni unessa
+kävijät, jotka katsovat näkemättä, silmät sisään päin käännettyinä.
+
+Sigismundin mielestä Risler kyllä näki.
+
+Tuo ajatus teki vanhan rahastonhoitajan onnettomaksi. Joka kerta
+kun ystävänsä tuli rahastoon, katsoi hän häntä terävästi silmiin;
+mutta vihdoin tuon puutuneen välinpitämättömyyden lannistamana,
+jonka hän luuli olevan ehdollisen ja tahallisen, ikäänkuin naamiona
+hänen kasvoillaan, kääntyi hän hänestä pois, kaivellen papereitaan
+välttääkseen hänen valhe katseitaan, eikä enää puhutellut Risleriä
+muuten, kuin silmät kiinnitettyinä puutarhan käytäviin tai
+ristikkoon. Sanansakin olivat aivan toisilla teillä ja yhtä karsaat
+kuin katseensakin. Oikeastaan ei tietty ketä hän puhutteli.
+
+Ei ollut enään ystävällistä hymyilyä, eikä muistoja, yhdessä tehtaan
+kassakirjoja selaillessa.
+
+"Kas tuona vuonna tulit virkaasi... Ensimmäinen palkankorotuksesi...
+Muistatko sen? Silloin oltiin yhdessä päivällisellä Douix'in luona...
+Sitte iltasella 'Sokeiden' kahvilassa... hä? Sielläpä mässättiin!"
+
+Ajan pitkään huomasi Risler omituisen jäähtymisen Sigismundin ja
+hänen välillään. Hän puhui siitä vaimolleen.
+
+Jonkun aikaa jo oli tämä huomannut vastatuntoisuutta ympärillään.
+Toisinaan, kulkiessaan pihan poikki, ikäänkuin rasittivat häntä nuo
+pahansuovat katseet, jotka ehdottomasti käännättivät hänen vanhan
+rahaston hoitajan lutoa kohti. Molempien ystävien eripuraisuus
+pelotti häntä, ja hyvin sukkelaan ryhtyi hän asettamaan miestään
+varolle Planuksen pahoja aikeita vastaan.
+
+-- Ettekö näe, että hän on mustasukkainen teidän ja teidän asemanne
+tähden... Hän ei voi sulattaa sitä, että te, joka ennen olitte
+hänen vertaisensa, nyt olette ylempänä häntä... Mutta kylläpä
+käskisi huolia kaikesta häijyydestä... Jopahan!... Minäkin olen sen
+ympäröimänä täällä.
+
+Kelpo Risler siiristi suuret silmänsä: --
+
+-- Sinä?
+
+-- Niinpä niin, se on selvä... kaikki minua vihaavat, siitä, että
+pikku Chèbe nyt on rouva Risler vanhempi... Jumala ties, mitä
+ilkeyttä minun tililleni pannaan... Ja kyllä rahaston hoitajannekin
+osaa kieltään pieksää, sen minä takaan... Mikä häijy mies!
+
+Noilla sanoilla oli vaikutuksensa. Risler suutuksissaan ja liian
+ylpeä valittamaan, maksoi samalla mitalla. Nuo kunnon miehet,
+täynnä epäluottamusta toisiinsa, eivät voineet nähdä toistansa
+ilman tuskallista mielenliikutusta, niin että vihdoin jonkun ajan
+kuluttua Risler vanhempi lakkasi käymästä rahastossa. Muutoin
+se oli helppokin, sillä Fromont nuoremmalla oli toimena kaikki
+raha-asiat. Hänen kuukausi maksunsa tuotiin hänelle kotia. Siten
+oli Georges'ille ja Sidonielle mukavampi elää, ja helpompi matkaan
+saattaa kaikenlaisia katalia rettelöitä.
+
+Sidonie jatkoi edelleen komean elämänsä programmin täydentämistä.
+Häneltä puuttui huvila. Sydämessään vihasi hän puita, maata,
+ja maanteitä, jotka pölyä suitsuttivat: -- "Kaikkein ikävintä
+maailmassa," sanoi hän. Vaan Claire Fromont vietti kesän Savignyssa.
+Kun ensimmäiset kauniit päivät tulivat, täytettiin remetit
+alakerroksessa, uutimet otettiin ikkunoista ja suuret muuttovaunut,
+joiden päällä ylimpänä tytin kätkyt kiikkui, kuin sininen ruuhi
+ikään, lähtivät menemään isoisän hovia kohti. Sitte lähtivät eräänä
+aamuna äiti, isoäiti, lapsi ja imettäjä, ajaen vaunuissa täyttä
+juoksua päivänpaisteisia nurmikenttiä ja pyökkien suloisia siimentoja
+kohti.
+
+Silloin oli Parisi ruma ja väestä köyhä; ja vaikka Sidonie siitä piti
+kesä-aikaankin, joka sitä lämmittää, kuin kiu'as, vaivasi häntä kovin
+ajatus, että kaikki parisilaiset komeudet ja rikkaudet kävelevät
+heleiden päivänvarjostimiensa suojassa meren rannikkoa pitkin,
+ja matkoistaan saavat tekosyitä tuhansiin uusiin keksintöihin,
+omituisiin, rohkeisin kuoseihin, joissa on sallittu näyttää somaa
+säärtä ja pitkiä kiharia, kastanjan värisiä hiuksia, ihan omia.
+
+Merikylvyt? niitä ei ollut ajattelemistakaan, sillä Rislerin ei
+käynyt poistuminen kotoa.
+
+Ostaa huvila? siihen ei ollut vielä varoja.
+
+Rakastaja kyllä löytyi, joka ei olisi parempaa pyytänyt, kuin saada
+tyydyttää tuo uusi oikku; mutta huvilaa ei käynyt salaaminen,
+niinkuin rannerengasta tahi kashmirishaalia. Se oli miehen
+hyväksyttävä. Helppo sitä ei ollut tehdä, vaan saattoihan Risleriä
+koettaa.
+
+Valmistaakseen tietä, puheli Sidonie lakkaamatta pikkuisesta,
+huokeasta huvilasta likellä Parisia. Risler kuunteli häntä hymyillen.
+Hän ajatteli korkeata heinikkoa, kauniita hedelmäpuistoja ja häntä
+alkoi jo kiusata tuo saamisen halu, joka seuraa aina varallisuutta;
+mutta varova, kun hän oli, sanoi hän:
+
+-- Sittepä nähdään... Odotetaanhan vuoden loppua.
+
+Vuoden loppua, se on tiliä.
+
+Tili!
+
+Se se taikasana on. Koko vuoden mennä hyöritään asioissa. Raha tulee,
+menee, kiertää, tuottaa lisää ja hajoaa; ja huoneen rikkaus on
+ikäänkuin kiiltävä, liukas kyykärme, joka lakkaamatta on liikkeessä,
+venyy, vetäytyy kokoon, supistuu tai kasvaa, ja mahdotointa on tehdä
+selkoa sen tilasta ennenkuin lyhyen levon jälkeen. Tilissä vasta
+tiedetään, miten laita on, ja onko vuosi, joka näyttää hyvältä,
+semmoinen todellakin.
+
+Tavallisesti tapahtuu tili joulukuun lopulla, lähellä joulua ja uutta
+vuotta. Koska se vaatii lisätunteja, niin sitä tehdessä valvotaan
+pitkälle yöhön. Koko huone on jaloilla. Lamput, jotka palavat
+konttoreissa kauan aikaa sen jälkeen, kun ne ovat suljetut, ikäänkuin
+ottavat osaa juhlanäköön, joka elähyttää vuoden viimeistä viikkoa,
+jolloin monet monituiset ikkunat valaistaan perheiden iltamissa.
+Jokainen, vähinkin virkamies huoneessa on utelias tietämään tilin
+loppua. Palkan korotukset ja uuden vuoden palkinto-rahat riippuvat
+tuosta onnellisesta numerosta. Ja sillä välin kuin rikkaan tehtaan
+asiat ottelevat, niin monessa viidennessä kerroksessa tahi pienessä
+asunnossa kaupungin laidalla puhelevat virkamiesten vaimot, lapset
+ja vanhat vanhemmat tilistä, jonka loppupäätös on tuntuva joko
+säästäväisyyden lisäämisessä tahi kauan aikaa lykätyssä ostoksessa,
+jonka palkinto-rahat vihdoin tekevät mahdolliseksi.
+
+Fromont nuoremman ja Risler vanhemman kauppahuoneessa on Sigismund
+Planus silloin oikea jumala ja hänen pieni aituuksensa on pysäkkö,
+jossa kaikki kauppa-palvelijat valvovat. Nukkuvan tehtaan
+hiljaisuudessa kahisevat suurien kirjojen raskaat lehdet niitä
+kääntäessä; kovaan mainitut niinet etsitään muista luetteloista.
+Kynät ne ratisevat. Vanha rahaston hoitaja, apulaistensa ympäröimänä
+on hirveän kiireissään. Ajoittain, ennen vaunuihin astuttuaan,
+tulee Fromont nuorempi, sikari hampaissa, hansikkaat käsissä, ihan
+valmiina. Hän astuu hiljaa, varpaisillaan ja kumartuu aituutta kohti:
+
+-- No!... luistaako?...
+
+Sigismund jupisee jotakin, ja huoneen nuori isäntä menee tiehensä,
+tohtimatta kysellä enempää. Hän arvaa hyvin rahaston hoitajan
+kasvoista, että uutiset ovat huonot.
+
+Todenperään ei vallan kumouksesta saakka, jolloin tapeltiin tehtaan
+pihalla, oltu koskaan niin kurjaa tiliä nähty Fromontin kauppa
+huoneessa. Menot ja tulot olivat tasapainossa. Yhteiset kustannukset
+olivat nielleet kaikki ja, sitä paitse, jäi Fromont nuorempi
+kassalle melkoisia summia velkaa. Olisittepa nähneet ukko Planuksen
+ällistyneen näön, kun hän joulukuun 31 päivänä vei Georgesille tilin
+teoistaan.
+
+Tämäpä katseli asiaa hyvin iloiselta kannalta. Kaikki, näet, sujuu
+vast'edes paremmin. Ja saadakseen rahaston hoitajan taas hyvälle
+päälle, antoi hän hänelle tuhannen francin palkinnon sen sijaan,
+kun hänen setänsä oli antanut viisi sataa. Kaikkia koski sellainen
+jalomielinen anteliaisuus, ja yleinen tyytymyys saattoi kohta noiden
+surkuteltavien laskujen loppupäätöksen unhotuksin. Mitä Risleriin
+tulee, niin Georges tahtoi ottaa toimekseen ilmoittaa hänelle asian
+laidan.
+
+Tultuaan osakkaansa pieneen työhuoneesen, johon päivä pystysuoraan
+ylähältä lankesi, valaisten keksijän mietteitä, epäröi Fromont
+nuorempi hetkisen, häpeissään ja oman tunnon vaivaamana siitä, mitä
+aikoi tehdä.
+
+Kuultuaan oven narinan, kääntyi Risler iloisesti:
+
+-- Chorche, Chorche ystäväni... Tässä se nyt on meidän
+_painimemme_... Puuttuu vaan vielä muutamia pikku seikkoja... Niistä
+vähät! asiastani nyt olen varma... Saatte nähdä... Saatte nähdä...
+Antaapa Prochassonilaisten vaan ponnistella... Kyllä Rislerin
+_painin_, kaikki kilpailijat kukistaa...
+
+-- Bravo, kumppanini, vastasi Fromont nuorempi... Kas siinä on
+tulevaisuutta varten, mutta ettekö nykyaikaa ajattelekkaan... Ja
+tiliä!...
+
+-- Kah! niin vainkin. Minä sitä en muistanutkaan... Se kai ei ole
+loistava, vai?
+
+Sen sanoi hän Georgesin hämmästyneiden ja levottomien kasvojen edessä.
+
+Tämäpä virkkoi: "Onpa niinkin, päinvastoin sangen loistava. Saamme
+olla tyytyväiset ensimmäiseksi vuodeksemme... Meillä on kummallakin
+voittoa neljä kymmentä tuhatta francia, ja koska arvelen, että
+tarvitsette rahaa uuden vuoden lahjoiksi vaimollenne niin..."
+
+Uskaltamatta katsoa rehellistä miestä silmiin jota hän parasta kättä
+oli pettämäisillään, pani Fromont nuorempi pöydälle kimpun tshekkejä
+ja pilettejä.
+
+Risler vanhempi oli hetken liikutettu. Min paljo rahaa kerrallaan ja
+hänelle yksistään! Hän ajatteli heti Fromontilaisten jalomielisyyttä,
+jotka olivat hänestä tehneet sen, mikä hän oli, sitte pikku Sidonien
+ja hänen niin usein lausumia toiveitaan, joita hän nyt voi tyydyttää.
+
+Kyyneleet silmissä ja sydämellinen hymy huulilla, ojensi hän molemmat
+kätensä osakkaalleen:
+
+-- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen...
+
+Nämä olivat hänen sanansa suurissa tilaisuuksissa. Sitte, osottaen
+noita hänen eteensä levitettyjä arvopilettejä, jotka näyttivät olevan
+valmiit tuossa paikassa joutavina paperi palasina pois lentämäin:
+
+-- Tiedättekö mitä tämä on? sanoi hän Georgesille riemuitsevan
+näköisenä... Se on Sidonien huvila, se.
+
+Peijakas!
+
+
+
+
+VII.
+
+Kirje
+
+
+    Hra Frans Rislerille, Ranskalaisen yhtiön insinöörille.
+
+    Ismailia (Egypti).
+
+    Frans, poikaseni, vanha Sigismund kirjoittaa sinulle. Jos minä
+    osaisin paremmin panna ajatukseni paperille, niin minulla olisi
+    sinulle hyvin paljon kertomista. Mutta tuo kirottu Ranskan kieli
+    on liian vaikeaa, ja ulkopuolella numeroitaan, ei Sigismund
+    Planuksesta ole mihinkään. Siis, sanon sinulle pian, mistä
+    kysymys on.
+
+    Veljesi talossa tapahtuu asioita, jotka eivät ole hyviä. Vaimo
+    pettää hänen sekä osakkaan. Hän on tehnyt miehensä naurettavaksi,
+    ja jos tätä vielä kestää, pidetään hän kohta konnana. Kuulehan
+    hyvä Frans, sinun pitää tulla oitis. Sinä yksin voit puhua
+    Rislerille ja au'aista hänen silmänsä Sidonieta kohtaan.
+    Meikäläisiä ei hän usko. Ota virkavapaus ja tule.
+
+    Minä tiedän, että sinä siellä ansaitset leipäsi ja toivot
+    tulevaisuutta; mutta kunnon miehen tulee ennen kaikkea katsoa
+    vanhempainsa antamaa nimeä. Niin muodoin! ell'et, sanon minä,
+    tule heti paikalla, niin käy siten, että Rislerin nimi joutuu
+    sellaisen häväistyksen alaiseksi, ett'et sinä uskalla sitä enää
+    pitääkään.
+
+                                         _Sigismund Planus_.
+                                          Rahaston hoitaja.
+
+
+
+
+
+
+KOLMAS KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Tuomari.
+
+
+Ihmiset, jotka aina elävät kotona, ikkunaloukkoonsa työn tai
+kivulloisuuden sitomina, muodostavat itselleen näköalan likeisistä
+seinistä, katoista ja ikkunoista sekä ovat myöskin huvitetut ohi
+kulkevista ihmisistä.
+
+Liikkumatta koskaan paikaltaan, he yhdistyvät katuelämään, ja kaikki
+kiirehtiväiset, jotka heille näyttäytyvät, toisinaan joka päivä
+samalla hetkellä, eivät aavista, että he ovat ajan määrääjänä muille
+ihmisille ja että heitä ystävälliset silmät katselevat, kaivaten
+heitä, jos joskus ottavat mennäkseen toista tietä.
+
+Delobellen naisilla, jotka olivat kotiinsa suljettuina päivät
+pitkään, oli tällaisia mykkiä tarkastuksia. Koska ikkuna oli
+kapea, niin äiti, jonka silmät alkoivat kulua kovasta työstä,
+kävi lähemmäksi päivää, nostetun musliini uutimen vastaan. Hänen
+vieressään, mutta vähän kauempana, istui hänen tyttärensä, joka
+mainitsi hänelle heidän päivälliset ohikulkijansa. Se oli heidän
+huvinsa ja puheen aineensa; ja pitkät työ-tunnit tuntuivat
+paljoa lyhemmiltä noiden, myöskin sangen kiireisien ihmisten
+säännöllisen ilmestymisen väliytymisestä. Oli siinä kaksi nunnaa,
+muuan herra harmaassa palttoossa, lapsi, joka vietiin kouluun ja
+sieltä noudettiin, ja vanha puujalka virkamies, jonka askeleet
+katuvierustalla kapsoivat kamalasti.
+
+Hän nähtiin tuskin, tämä mies, sillä hän kulki aina, kun jo oli
+pimeä, mutta hän kuultiin, ja joka kerta tuntui tuo kolina pikku
+ontuvasta hänen ikävimpien ajatustensa julmimpana kaikuna. Kaikki nuo
+katuystävät askarruttivat tietämättään molempia naisia. Kun satoi,
+sanottiin:
+
+"Nyt he kastuvat... Ehtiiköhän lapsi ennen rankkasadetta sisään?"
+Ja vuoden-ajan muuttuessa, kun kevät-aurinko pani kadun vierustat
+tulvimaan tai kun joulukuun lumi peitti ne valkoisilla kokkareillaan
+ja mustilla levyillään, muistutti uuden vaatteuksen ilmestyminen
+jollakulla heidän ystävistään molemmalle kotona olijoille: "Nyt on
+kesä" tahi "jo tuli talvi."
+
+Vaan tämäpä päivä oli ehtoopuoli toukokuulla, noita valoisia
+ja ihania iltoja, jolloin kotielämä levittäytyy ulos avatuista
+ikkunoista. Désirée ja hänen äitinsä liikuttelivat joutuisasti neulaa
+ja sormia, tarkkaan ammentaen laskevan päivän viimeisiä säteitä
+ennen lampun sytyttämistä. Kuului pihalla kisaavien lasten kirkunaa,
+kumeita pianon ääniä ja kulku-kauppiaan huutoa, joka kadulla
+veti puoleksi tyhjiä rattaitaan. Kaikkialla tuntui kevät-ilmaa,
+hyasinttien ja syreenien sekaista tuoksua.
+
+Äiti Delobelle oli vast'ikään laskenut työnsä käsistään ja kuunteli,
+ennen ikkunan sulkemista, nojaten kyynärpäillään sen lautaan, hälinää
+suuressa työkaupungissa, joka päivänsä lopetettuaan, onnellisena
+kuljeskeli kaduilla.
+
+-- Kah! tuossahan kulkee herra Sigismund. Hänpä tänään lähtee
+aikaiseen tehtaalta... Pitenevät päivät ehkä sen tekevät, vaan
+minusta näyttää, ett'ei kello vielä seitsemän ole... Mut kenenkäs
+kanssa ukko on?... Sepä kummallista!... Eikö se ole... Totta toisen
+kerran... Ihan se on kuin herra Frans... Vaan eihän se tok' ole
+mahdollista... Kaukana täältä herra Frans on tällä hetkellä; ja sitte
+ei hänellä ollut partaa... Oli mikä oli! Mutta kovin yhteen näköön...
+Katsohan tuossa tok', tyttö.
+
+Tyttö se vaan ei heitä tuoliaan, ei edes hievahdakaan. Tuijottavin
+silmin, neula ilmassa kivettyneenä somaan työnteon liikkeeseen, on
+hän lähtenyt sinimaahan, tuohon ihmeelliseen maahan, jonne pääsee
+vapaasti, huolimatta niistäkään heikkoudesta. Franssin nimi, jonka
+hänen äitinsä, sattuneesta yhtänäköisyydestä, koneentapaisesti
+mainitsi, oli hänestä koko mennyt aika, täynnä haaveksimia ja
+lämpimiä toiveita, yhtä haihtuvia, kuni puna, joka lehahti hänen
+poskilleen, kun Frans iltaisin astui sisään puhellakseen hetkisen
+hänen kanssaan. Kuinka tuo kaikki jo on kaukana! Silloin, näet, asui
+hän pienessä viereisessä huoneessa, silloin kuultiin hänen askeleensa
+portailla, ja hänen pöytänsä, jota hän veti lähemmäksi ikkunaa
+piirustaakseen. Kuinka tuskallista ja kuinka suloista oli kuulla
+hänen puhuvan Sidoniesta, istuessaan hänen jalkojensa luona matalalla
+tuolilla, sill'aikaa kun hän laitteli kärpäsiään ja lintusiaan.
+
+Työtä tehdessäänkin Désirée lohdutteli ja rohkaisi häntä, sillä
+Sidonie oli matkaan saattanut Frans raukalle paljon pieniä huolia
+ennen tuota suurta. Hänen äänensä, puhuessaan tuosta toisesta, hänen
+silmäinsä loiste, häntä ajatellessaan hurmasivat Désiréen niin, että
+kun Frans epätoivossa oli lähtenyt pois, hän jätti jälkeensä vielä
+kovemman rakkauden, kuin se, jonka hän itse vei mukanaan, rakkauden,
+jonka aina samallainen huone, istuva, liikkumatoin elämä säilytti
+koskemattomana kaikkine katkeroine tuoksuineen, sillä välin kuin
+Franssin rakkaus oli katoava, haihtuva vähitellen pitkien matkojen
+aavoille ilmoille.
+
+... Päivä sammuu kokonaan. Tyttö raukan valtaa kauhea suru illan
+suloisten varjojen laskeutuessa. Menneen ajan onnellinen valkeus
+heikkonee hänen silmissään, niinkuin päivänvalokin ikkunan loukossa,
+jossa hänen äitinsä nojaa kyynärpäihinsä.
+
+Yht'äkkiä aukenee ovi... Joku tuli, jota ei voi nähdä... Kuka se on?
+Delobellen naisien luona ei käy koskaan vieraita. Äiti kääntyi ja
+luuli ensin, että makasiinista tultiin viikon työtä hakemaan.
+
+-- Mieheni meni vast'ikään teille... Meillä ei ole täällä enään
+mitään. Herra Delobelle vei kaikki pois.
+
+Mies lähestyy vastaamatta, ja kuta likemmäksi ikkunaa hän tulee,
+sitä selvemmäksi käy hänen kuvansa. Se on iso, roteva, päivettynyt,
+tuuheapartainen vaaleaverinen mies; äänensä on vahva, puheensa hiukan
+kankea.
+
+-- Vai niin, äiti Delobelle, ettekö siis minua tunnekaan?
+
+-- Kyllä, herra Frans, minä tunsin teidät heti, sanoi Désirée hyvin
+tyynesti, kylmällä, vakavalla äänellä.
+
+-- Herranen aika! herra Frans. Joutuisaan juoksee äiti Delobelle
+lampun luo, sytyttää sen, ja sulkee ikkunan.
+
+-- Mitenkä! tekö, Frans ystäväni... Kuinka tyynesti hän sen lausua,
+tuo pikkuinen... minä tunsin teidät heti... Voi sitä, jäämurua. Aina
+hän on oleva sama.
+
+Oikea pikku jäämuru todellakin. Hän on niin vaalea, niin vaalea; ja
+Franssin kädessä on hänen kätensä ihan valkea, ihan kylmä.
+
+Franssista hän on kaunistunut, vieläkin enemmän hienontunut.
+
+Hänestä taas Frans on muhkea, kuin ainakin, silmäin osoite hiukan
+väsyneen ja murheellisen näköinen, joka tekee hänen miehekkäämmäksi,
+kuin hän lähtiessä oli.
+
+Hänen väsymyksensä tulee äkkiarvaamattomasta, Sigismundin kauhean
+kirjeen johdosta tehdystä matkasta. "Häväistys"-sanan kiihdyttämällä
+oli hän lähtenyt heti paikalla matkalle, odottamatta virkavapauttaan,
+tulevaisuutensa ja paikkansa uhalla; ja suoraa tietä niissäkään
+pysähtymättä tuli hän Parisiin. Syytä on olla väsynyt, olletikin
+kun kiirehtii perille ja koko ajan kärsimättömänä ja huolestuneena
+epäilyksen, pelon ja alituisen neuvottomuuden vaiheella on kulkenut
+matkan jo kymmeneen kertaan.
+
+Surullisuutensa on aikaisemmilta ajoilta. Se alkoi silloin, kun
+se, jota hän rakasti, kielsi naimasta hänen, ja kuitenkin, puolen
+vuotta myöhemmin, meni hänen veljensä vaimoksi; kaksi kauheata iskua
+perätysten, ja toinen vielä hirveämpi ensimmäistä. Totta on, että
+Risler vanhempi, ennenkuin hän nai, oli kirjoittanut veljelleen
+ja pyytänyt saada lupaa tulla onnelliseksi, ja sen teki hän niin
+liikuttavilla, niin hellillä sanoilla, että saattamansa iskun julmuus
+oli siitä hiukan lieventynyt; lopuksi sitte olo vieraalla maalla,
+työ ja pitkät matkat pääsivät voitolle hänen huolestaan. Pohjalla
+oli jäljellä ainoastaan syvä alakuloisuus. Joll'ei vaan sentään ja
+viha tuota naista kohtaan, joka hänen veljeänsä häpäisee, olisi vielä
+jonkinlaista vanhaa rakkautta?!
+
+Vielä mitä! Frans Risler tahtoo vaan kostaa Rislerien kunnian
+puolesta. Hän ei ole tullut rakastajana, mutta tuomarina; ja pitäköön
+Sidonie puoliaan.
+
+Heti suoraan, rautatieltä, oli tuomari mennyt tehtaalle, aikeessa
+hämmästyttää ja siten odottamattomalla tulollaan saada silmän
+räpäyksessä kaikki ilmi.
+
+Kovaksi onneksi ei hän tavannut ketäkään.
+
+Ikkuna varjostimet pienessä kartanossa puutarhan perällä olivat
+olleet kiinni kaksi viikkoa.
+
+Akilles ukko ilmoitti, että naiset asuivat asianomaisissa
+huviloissaan, jonne molemmat osakkaat matkustivat joka ilta.
+
+Fromont nuorempi oli mennyt makasiineista hyvin varhain; Risler
+vanhempi oli vast'ikään lähtenyt.
+
+Frans päätti puhutella vanhaa Sigismundia. Mutta oli lauantai,
+maksu-ilta, ja hänen oli odottaminen, siksi kuin pitkä jono
+työmiehiä, alkaen Akilleen kopista ja loppuen rahaston hoitajan
+aituukseen, oli vähitellen rahansa saanut.
+
+Vaikka kärsimättömänä ja hyvin murheissaan, oli tuo kelpo mies, joka
+lapsuudesta saakka oli elänyt parisilaisten työmiesten joukossa,
+hyvillä mielin ollessaan noiden vilkkaiden, omituisten tapojen
+keskellä. Kaikista, sekä rehellisistä että paheellisista kasvoista
+loisti tyytymys viikon loppumisesta. Näkyi, että heidän pyhänsä alkoi
+lauantai-iltana kello seitsemän, rahaston hoitajan pikku lampun
+ääressä.
+
+Joka on elänyt kauppiasten parissa, se vaan tuntee tuon lepopäivän
+viehätyksen ja juhlallisuuden. Monet köyhät ihmiset, kahlehdittuina
+epäterveellisiin töihinsä, odottavat tuota siunattua sunnuntaita,
+kuin raitista, heidän terveydelleen ja elämälleen välttämätöintä
+tuulahdusta. Sepä hurmoitusta ja pauhaavan ilon tarvetta! Viikon
+työn rasitus katoaa samalla kun koneiden höyry viheltäen ja tupruten
+haihtuu ilmoille.
+
+Työmiehet poistuvat aituuksen luota lukien heidän mustissa kourissaan
+hohtavaa hopeata. Siinä nuristaan ja naristaan vääryydestä; poissa
+olleista tunneista ja edeltäkäsin saaduista rahoista; ja keskeltä
+rahan helinää kuuluu Sigismundin levollinen ja armotoin ääni, joka
+järkähtämättä puolustaa isäntänsä etuja.
+
+Frans tunsi kaikki maksun näytelmät. Äänestä hän erotti valheen
+ja toden. Hän tiesi kuka anoi enempää perheelleen, maksaakseen
+leipurille, rohtolaan, tai koulumaksut, kuka juomiseen ja vielä
+pahempaan. Surulliset, kuihtuneet varjot kulkivat edestakaisin
+tehtaan portilla, luoden pitkiä katseita pihan perälle, hän tiesi,
+että kaikki siinä odottivat ja tähystelivät, kuka isää, kuka miestä,
+viedäkseen heidät pikemmin kotia, muistuttavalla ja kehoittavalla
+äänellä.
+
+Oi! noita avojalkaisia, lapsukaisia, pikkaraisia, vanhoihin huiveihin
+kapaloittuja ja likaisia naisia, joiden kyynelten liottamat kasvot
+olivat yhtä vaaleat, kuin heidän valkoiset päähinensä.
+
+Oi! tuota lymyävää pahetta, joka maleksii maksun ympärillä, hökkeliä,
+jotka valaistaan mustien katujen perällä ja juomaloiden himmeitä
+ikkunoita, joiden takana tuhannet viinimyrkyt levittävät valheellisia
+värejään.
+
+Frans tunsi kaikki nuo kurjuudet; mutta ne eivät olleet koskaan
+näyttäneet hänestä niin surkeilta, niin sydäntä kouristavilta, kuin
+tänä iltana.
+
+Maksu oli loppunut, ja Sigismund tuli ulos konttooristaan.
+
+Molemmat ystävät tunsivat toisensa ja syleilivät; ja neljäksi
+kolmatta tunniksi seisahtuneen tehtaan tyhjien huoneusten
+hiljaisuudessa selitti rahaston hoitaja Franssille asian laidan.
+Hän kertoi Sidonien käytöksestä, hurjista tuhlauksista ja talon
+i'äksi menetetystä maineesta. Risleriläiset, näet, olivat ostaneet
+huvilan Asnieressa, erään näyttelijättären entisen talon, johon
+hyvin ylellisesti olivat asuttuneet. Heillä oli hevosia ja vaunuja,
+loistoisuutta ja elämää! Yli kaiken huoletti kelpo Sigismundia
+se, ett'ei Fromont nuorempi enää melkein ollenkaan ottanut rahaa
+kassasta, ja yhtä kaikki kulutti Sidonie enemmän kuin milloinkaan.
+
+-- Mulla ei ole luottamusta!... sanoi onnetoin rahaston hoitaja,
+ravistaen päätään... Mulla ei ole luottamusta.
+
+Sitte jatkoi hän alentaen äänensä:
+
+-- Mutta veljesi, Frans kulta, veljesi?... Kukas sen selittää? Hän
+vaan käypi keskellä kaikkea tuota, silmät taivasta kohti, kädet
+lakkarissa ja aprikoipi kuuluisaa keksintöään, joka kovaksi onneksi
+ei suju sukkelaan... Hä! sanonkoma sulle?... Hän on joko lurjus tahi
+hölmö.
+
+Niin puhellessaan kävelivät he puutarhassa, seisahtuivat ja lähtivät
+taas käymään. Frans luuli näkevänsä pahaa unta. Pikainen matka,
+paikan ja ilmanalan rutto muutos, Sigismundin loppumatoin sana tulva,
+uusi käsitys Risleristä ja Sidoniesta, Sidoniesta, jota hän kovasti
+oli rakastanut, kaikki nuo seikat huumasivat hänen, tekivät hänen
+mielettömäksi.
+
+Oli myöhä. Sigismund pyysi hänen yöksi Montrougeen; hän kielsi,
+lykäten verukkeeksi väsymystä, ja jäätyään yksin Maraiseen, tuohon
+arveluttavaan ja ikävään aikaan päivästä, joka jo on loppunut, vaan
+jolloin kaasu ei vielä ole sytytetty, kävi hän koneentapaisesti
+vanhaa asuntoaan kohti Braquekadulle.
+
+Sisään-käytävässä oli ilmoitettu: _Poikamiehen huone_ vuokrattavana.
+
+Se oli juuri sama huone, jossa hän oli kauan aikaa asunut veljensä
+kanssa. Hän tunsi maantieteen kartan, joka neljällä neulalla oli
+pistetty kiinni seinään, porras-ikkunan ja Delobelleläisten pienen
+levyn: _Lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_. Heidän ovensa oli lengolla ja
+hän astui sisään.
+
+Tietysti hänellä ei ollut koko Parisissa turvallisempaa suojaa,
+jossa häntä olisi siten kohdeltu ja jossa hän voi niin rauhoittaa
+levotointa sieluaan, kuin tuossa uuraassa, hiljaisessa kodossa.
+Hänen eksyneen elämänsä hyökynässä oli se ikäänkuin tyynenä, syvänä
+valkamana, valon ja rauhan satamana, jossa naiset tekevät työtä
+miehiään ja isiään odottaessaan, sillä välin kuin ulkona tuuli
+ulvoo ja meri kuohuu. Erittäinkin oli se, ilman että hän voi siitä
+itselleen tehdä tiliä, varmojen tunteiden yhteys ja se hellyyden
+suloinen ihme, joka saattaa rakkauden meitä kohtaan kalliiksi,
+vaikk'emme omaa vastarakkauttakaan.
+
+Désirée, tuo armas pikku jäämuru, rakasti häntä kovin. Hänen
+silmänsä loistivat ihmeellisesti, joutavistakin asioista Franssille
+puhuessaan. Niinkuin fosforiin kastetut esineet helottavat kaikki
+yhtälailla, niin pieninkin sana, jonka Frans lausui, valaisi hänen
+sievät ilosta loistavat kasvonsa. Mikä mieluinen levähdys Franssille
+Sigismundin tuimuuksien perästä.
+
+He haastelivat keskenään vilkkaasti, sillä aikaa kuin äiti Delobelle
+kattoi pöytää:
+
+-- Syöttehän meidän kanssa, eikö niin, herra Frans?... Isä meni
+viemään työtä; mutta hän tulee varmaan päivälliseksi.
+
+Hän tulee varmaan päivälliseksi!
+
+Oiva vaimo lausui tämä jonkinmoisella ylpeydellä.
+
+Tosiaankin, siitä saakka kuin hänen teaatteri hankkeensa raukesi, ei
+kuuluisa Delobelle enää syönyt kaupungilla, ei edes niinä iltoinakaan
+kuin hän kävi rahoja noutamassa. Onnetoin tirehtööri oli syönyt
+niin monta kertaa velaksi ravintolassaan, ett'ei hän uskaltanut
+sinne enää palatakaan. Korvaukseksi siitä ei hän lauantaisin koskaan
+jättänyt tuomatta mukanaan paria, kolmea nälkäistä ja odottamatointa
+ruokavierasta, vanhoja tovereja, kova-onnisia. Niinikään tuli hän
+sinäkin iltana kotia, erään Metsin teaatterin traagikon ja Angersin
+teaatterin koomikon saattaessa, jotka molemmat olivat palvelukseen
+saatavina.
+
+Koomikko, parta sileäksi ajettuna, ryppyinen ja lamppu partaan
+tulista näivettynyt, oli vanhan veitikan näköinen; traagikko kävi
+pieksut jalassa ilman vähääkään näkyvää liina vaatetta. Sisään
+astuessaan ilmoitti Delobelle mahtipontisesti heidän tulonsa, mutta
+Frans Rislerin näky keskeytti hänen esittelynsä.
+
+-- Frans!... Frans veliseni!... huudahti vanha ilveilijä
+melodramaatillisella äänellä viuhtoen suonenvedon tapaisesti
+käsillään, vasta pitkän ja juhlallisen tervehdyksen perästä, esitteli
+hän päivällisvieraansa toinen toisilleen.
+
+-- Herra Robricart, Metzin teaatterista.
+
+-- Herra Chandezon, Angers'in teaatterista. -- Frans Risler,
+insinööri.
+
+"Insinööri" sanan lausui Delobelle hyvin pontevasti.
+
+Isänsä ystäväin sisään tultua, meni Désiréen suu nyrpälleen. Olisi
+ollut niin hauska olla tänään omiensa kesken. Mutta suuri mies huoli
+siitä viis! Hänellä oli kyllin työtä lakkariaan tyhjentäessään. Ensin
+veti hän esille mainion piirakkaan; "naisille", sanoi hän, unhottaen,
+että hän itse piti siitä. Sen jälkeen tuli meriäyriäinen, sitte oiva
+lihamakkara, sokeritettuja kastanjia ja kirsimarjoja, ensimmäisiä
+sinä vuonna.
+
+Sill'aikaa kuin innostunut traagikko kohotteli näkymättömän paidan
+kaulusta ja koomikko teki "gnuff, gnuff" liikkeen, joka jo kymmenen
+vuotta oli ollut Parisissa unohduksissa, ajatteli Désirée kauhistuen,
+minkä kauhean rei'än tuo äkki-arvaamatoin ateria oli tekevä heidän
+niukoissa viikko rahoissaan, ja äiti Delobelle häärien mullisti koko
+kaapin löytääkseen tarvittavan määrän syömäneuvoja.
+
+Ateria oli hyvin iloinen. Molemmat näyttelijät syödä ahmasivat,
+Delobellen suureksi iloksi, joka kaivoi esille vanhoja muistoja
+näyttelijä-elämästä. Ei toista kurjempaa! Ajatelkaa kannattimien
+pirstaleita, sammuneita lamppuja ja vanhaa varastoa, homehtuneita ja
+murskaksi hajoavia näyttämön tarvekaluja.
+
+Puhellen ystävällisesti keskenään halpaa ja raakaa siansaksaa, ja
+sinutellen toisiaan, kertoivat he lukemattomista menestyksistään;
+sillä, heidän puheesta päättäen, oli yleisö ihastuneena taputellut
+jokaiselle ja koko kaupungit riemastuneina antaneet heille seppeleitä.
+
+Puhellessaan söivät he, niin kuin näyttelijät syövät, istuen,
+kolmenneljättä osaa kasvoista yleisöön päin näennäisesti kiirehtien,
+kuin paperilaatikoista illastavat teaatteri vieraat, vuoroon puhuen,
+vuoroon syöden, kokien tehdä vaikutusta tavallaan, asetella lasia,
+lähentää tuolia, lausua tyytymyksensä, kummastuksensa, ilonsa,
+säikähdyksensä ja hämmästyksensä, taidokkaasti käsittelemällä veistä
+ja haarukasta. Äiti Delobelle kuunteli heitä hymyillen.
+
+Eipä olla kolmekymmentä vuotta näyttelijän vaimona, hiukan tottumatta
+noihin omituisiin tapoihin.
+
+Mutta pieni pöydän kolkka oli erotettu muista ruokavieraista
+ikäänkuin pilvellä, joka sieppasi raa'at sanat, naurun honotukset
+ja kerskaukset. Frans ja Désirée puhuivat hiljakseen kuulematta,
+niitäkään, mitä heidän ympärillä sanottiin. Heidän lapsuutensa
+tapaukset, naapurien tarinat, koko hämärä mennyt aika, jolla ei ollut
+muuta arvoa, kuin että se oli heidän yhteisenä heränneenä muistona,
+ikäänkuin yhtälailla molempien silmissä loistavana säkenenä, oli
+heidän suloisen puhelmansa aineena.
+
+Yht'äkkiä pilvi repeytyi ja Delobelle'n kamala ääni keskeytti
+haastelun:
+
+-- Etkö ole nähnyt veljeäsi? kysyi hän Franssilta, ett'ei muka
+kokonaan jättäisi häntä syrjään... etkä hänen vaimoaan myöskään?...
+Kas! siinä sinä näet rouvan vasta. Pukineita, veli kulta, ja
+muhkeutta! Muuta en sanokaan. Heillä on oikea hovi Asnières'sa.
+Chèbeläiset ovat siellä myöskin... Niin! tuo kaikki, pyhä veli, se
+meidät pysyttää kaukana. Rikkaaksi kun tullaan, halveksitaan vanhat
+toverit... Ei puhuta sanaakaan, ei tulla koskaan vieraisin... Minä
+puolestani, näet sen, siitä vähät, mutta noita naisia kohtaanhan se
+tosiaan on loukkaavaa...
+
+-- Oi, isä, sanoi Désirée vilkkaasti, tiedättehän sen hyvin, että me
+rakastamme Sidonieta liika paljo voidaksemme olla hänelle vihoissaan.
+
+Näyttelijä löi raivoisasti nyrkkinsä pöytään:
+
+-- He, sepä se juuri väärin on... Vihoissaan täytyy olla ihmisille,
+jotka vaan toista tahtovat loukata ja sortaa.
+
+Hänellä oli vielä sydämellään teaatteri hankkeesensa kielletyt rahat,
+eikä hän muutoin koettanut salata vihaansa.
+
+-- Jospa tietäisit, sanoi hän Franssille, jospa tietäisit sitä rahan
+hukkaa. Oikein käy sääliksi... Ei siellä ole lainkaan vakavuutta, ei
+järkevyyttä... Minä itse juuri tässä pyysin veljeltäsi pienen summan
+tulevaisuuttani turvatakseni ja hänelle vakuutin melkoisen voiton.
+Kielsi kun kielsikin... Hitto vie! rouva on aivan liian vaativa. Hän
+ratsastaa, ajelee vaunuissa kilpa ajoihin ja antaa miehelleen saman
+kyydin kuin hevoselleenkin ajellessaan pikkuisissa ajoneuvoissaan...
+Meidän kesken, min'en luule että hän on onnellinen, tuo kelpo Risler.
+Kyllä hän tuon pikku vaimon kanssa on kaikkia kokea saanut...
+
+Entinen näyttelijä lopetti tiraadinsa iskemällä silmää koomikolle ja
+traagikolle, ja hetken kuluessa kesti heidän kesken kaikenlaisten
+katseiden, hymyilemisten, "he, he!" ja "hum, hum'in!" vaihtelua,
+kaikenlaista salakäsitysten pantomiimia.
+
+Frans oli kuin maahan kaivettu. Vasten hänen tahtoaankin kohtasi
+kauhea varmuus häntä joka haaralta. Sigismund oli puhunut tavallaan,
+Delobelle samoin. Loppupäätös oli sama.
+
+Onneksi oli päivällinen syöty. Kolmet näyttelijät nousivat pöydästä
+ja menivät Blondelkadun olutmyymälään. Frans jäi molempien naisten
+kanssa.
+
+Nähdessään hänet vieressään, lempeänä ja ystävällisenä, innostui
+Désirée yht'äkkiä kiitollisuudesta Sidonieta kohtaan. Hän arveli,
+että Sidonien jalomielisyydelle sittenkin hänen tuli olla kiitollinen
+tästä onnen haameesta, ja tämä ajatus rohkaisi häntä puolustaakseen
+vanhaa ystävätään:
+
+-- Näette, herra Frans, ei tarvitse uskoa kaikkia, mitä isäni kertoi
+kälystänne. Hän liioittelee aina vähäsen, tuo isä kulta. Minä sen
+tiedän hyvin, ett'ei Sidonie kykene tekemään kaikkea pahaa, josta
+häntä syytetään. Olen varma että hänen sydämensä on pysynyt samana ja
+että hän yhä rakastaa ystäviään, ehkä hän heitä laimin lyö hiukan...
+Elämä se on semmoista... Tahtomattansakin sitä eritään. Eikö se ole
+totta se, herra Frans?
+
+Oi, kuinka hän näytti Franssista sievältä, noin puhellessaan. Ei
+koskaan ollut hän yhtä hyvin huomannut noita hienoja piirteitä
+ja tuota ylimyksellistä hipiää; ja, pois lähtiessään iltasella
+liikutettuna tuosta innosta ja tavasta, jolla Désirée puolusti
+Sidonieta, ajatteli Frans Risler, hyvillä mielin, että lapsukainen
+oli häntä rakastanut, että hän ehkä rakasti häntä vieläkin ja
+säilytti sydämensä pohjalla hänelle lämpimän, turvallisen paikan,
+jonne paetaan ikäänkuin suojaan elämän verisaunasta.
+
+Maatessaan entisessä huoneessaan, matkan liikunnon, aaltojen ja kovan
+tuulen tuudittamana, jommoinen tunne aina seuraa pitkiä merimatkoja,
+uneksi hän kaiken yötä nuoruutensa ajasta, pikku Chèbestä, Désirée
+Delobellesta, heidän kisailuista ja töistä ja Centraalikoulusta,
+jonka suuret rakennukset, lähellä häntä, lepäsivät synkkinä Marais'in
+pimeiden katujen keskellä.
+
+Kun sitte, aamun tultua, aurinko, ilman uutimia olevista ikkunoista
+paistoi häntä vasten silmiä muistuttaen hänelle velvollisuuden
+tunteen ja päivän huolet, uneksi hän, että oli aika mennä kouluun ja
+että hänen veljensä, tehtaalle mennessään, ra'oitti ovea, huutaen
+hänelle:
+
+-- Ylös! laiskuri, ylös!...
+
+Tuo rakas ääni, liian vilkas, liian todellinen ollakseen unta, sai
+hänen aukaisemaan silmänsä kokonaan.
+
+Risler seisoi hänen vuoteensa luona, vartoen hänen heräämistään
+ihmettelevällä, hiukan heltyneellä hymyllä; ja todistukseksi, että se
+varmaan oli Risler, oli se, että hän ilosta, nähtyään veljensä, ei
+tietänyt muuta sanoa kuin:
+
+-- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen.
+
+Vaikka olikin pyhäpäivä, oli Risler, niinkuin tavallisesti, tullut
+tehtaalle saadakseen rauhassa ja levossa miettiä painintaan. Kohta
+kuin hän oli tullut, ilmoitti Akilles ukko hänelle hänen veljensä
+pysähtyneen Braque kadun varrelle, ja Risler lähti sinne heti
+iloissaan ja hämmästyneenä, mutta pahoillaan, ett'ei hän ollut saanut
+tietoja edeltäpäin, sekä erittäin, ett'ei hän saanut olla yhdessä
+Franssin kanssa jo ensimmäisenä iltana; tuo mielipaha keskeytti hänen
+puheensa tuon tuostakin ja kaikki, mitä hänellä oli sanottavana, jäi
+kesken tuhansien eri kysymysten, ilon ja tyytymyksen tähden. Frans
+syytteli väsymystä ja huvia, kun sai olla taas entisessä huoneessaan.
+
+-- Hyvä, hyvä, sanoi Risler; mutta nyt en sinua päästäkkään... ja
+sinä tulet Asnières'iin heti... Tänään olkoon minulla lupapäivä...
+Näet, nyt on mahdotointa enää tehdä työtä, kun sinä juuri olet
+tullut... Mutta Sidoniellapa on oleva siitä silmät suurena ja mieli
+hyvä... Me olemme hyvin usein puhuneet sinusta... Sepä onni! Sepä
+onni!
+
+Ja miesparka loisti ilosta, hänkin kävi puheliaaksi, tuo hiljainen
+ihminen, ihaili Franssiaan, sanoi hänen kasvaneen. Olihan
+Centraalikoulun oppilas yhtä kaikki koko jykeä jo lähtiessäänkin;
+mutta hänen piirteensä olivat vakaantuneet, hartiansa olivat käynee
+leveämmiksi, ja paljon oli väliä tuosta poikakyörästä joka ryhdiltään
+koululaisena pari vuotta sitten oli lähtenyt Ismailiaan, tähän
+kauniisen, ruskettuneesen, vakavaan ja lempeään merirosvoon.
+
+Rislerin häntä katsellessa, Frans puolestaan tarkasteli veljeään, ja,
+pitäen hänen aivan samana, yhtä suorana, yhtä lempeänä ja silloin
+tällöin yhtä hajamielisenä, kuin ennenkin, arveli hän:
+
+-- Ei! se on mahdotointa... hän on vieläkin kunnon mies.
+
+Silloin, ajatellessaan kaikkea, mitä oli tohdittu olettaa, kääntyi
+koko hänen vihansa tuota ulkokullattua rietasta vaimoa kohtaan, joka
+niin hävyttömästi ja rankaisematta petti miehensä, että saattoi
+luulla hänen olevan osallisena rikoksessa. Kyllä siitä oli oleva
+kauhea selitys heidän kesken, ja ankarasti aikoi hän puhua hänelle.
+-- Minä kiellän teitä, rouva, kuulettehan, minä kiellän teitä
+häpäisemästä veljeäni!...
+
+Sitä hän ajatteli koko matkan, nähdessään vielä hoikkien puiden
+vilahtavan pitkin Saint-Germain'in rautatien vartta. Risler istui
+hänen vastassaan ja jutteli juttelemistaan. Hän puheli tehtaasta
+ja heidän asioistaan. Kukin oli edellisenä vuonna voittanut
+neljäkymmentä tuhatta francia; mutta toista siitä tulee kun
+_painin_ alkaa käydä... "Kiertävä painin, Franssiseni, kiertävä- ja
+kaksitoistakulmainen, joka yhdessä pyöräyksessä tekee kahdestatoista
+viiteentoista väriseen kuvaukseen tulipunasta ruusunpunaselle,
+tummanvihreätä heleänvihereälle, sekoittamatta tai imemättä värejä,
+vahingoittamatta lähivärejä tai turmelematta ja poistamatta muita...
+Ymmärrätkös sen, veikkoni?... Kone, joka työskentelee yhtä
+taidokkaasti kuin ihminen... Se on mullistus seinäpapereille."
+
+-- Mutta, kysyi Frans, hiukan levotoinna, oletko jo keksinyt
+painimesi vai etsitkö sitä vielä?
+
+-- Löytänyt... perin löytänyt!... Huomenna näytän sinulle kaavan.
+Samalla olen keksinyt myös automatisen koneen, joka ripustaa paperit
+kuivattimelle... Ensi viikolla menen ylös meidän ullakollemme ja
+te'etän läsnä ollessani itse, salassa ensimmäisen koneeni. Kolmen
+kuukauden perästä on minulla oleva patentti ja _painin_ käymässä...
+Saat nähdä, veli Frans, että siinä on meidän kaikkien rikkautemme...
+ja arvaathan kuinka olen tyytyväinen voidessani palkita vähän
+Fromont'ilaisia siitä hyvästä, mitä minulle ovat tehneet... Niin,
+näet tosiaankin, Jumala on vuodattanut minulle yltäkyllin hyvää
+elämässäni.
+
+Ja annahan kun hän siitä sitte lähti luettelemaan menestyksiään.
+Sidonie, näet, oli paras olento maailmassa, armahin pikku vaimo, joka
+tuotti hänelle paljon kunniaa. Heillä on viehättävä koto. Heillä käy
+vieraita, sangen hienoa seuraa. Vaimonsa laulaa kuin satakieli, josta
+kiitos rouva Dobson'in osoitteelliselle opetustavalle. Sekin oikein
+hyvä ihminen, tuo rouva Dobson... Yksi ainoa asia kiusasi Risler
+raukkaa, nimittäin käsittämätöin epäsopu Sigismund'in kanssa. Frans
+ehkä auttaa häntä selittämään salaisuuden.
+
+-- Kyllä! kyllä minä autan, vastasi Frans kiristäen hampaitaan; ja
+vihan puna kohosi hänen kasvoihinsa, ajatellessaan, että oli voitu
+epäillä tuota suoraa ja vilpitöintä, miestä. Onneksi oli hän tullut
+panemaan kaikki asiat kohdalleen.
+
+Tultiin tuosta Asnières'iin. Frans huomasi jo sen kaukaa
+oikullisista, tornin tapaisista portaista, loistavine, uusine
+ja sinisine vuolukivikattoineen. Se näytti olevan vaseti tehty
+Sidonielle, oikeaksi häkiksi tuolle kirjava- ja heleä-höyheniselle
+linnulle.
+
+Se oli kaksikerroksinen Schveitsiläisrakennus, jonka kirkkaat ikkunat
+puna-alustuksine uutimineen näkyi rautatielle, kuvastaen vehreän.
+nurmikon perältä, jolla koreili kauhean iso metalli pallo.
+
+Joki juoksi aivan läheltä, muistuttaen Parisia puomineen,
+kylpyhuoneineen, suurine lossineen ja vähin laine keikutteli monia
+pieniä, keveitä valkamaan sidottuja venosia hiilipölyn peittämine
+vaateliaine, juuri ikään maalattuine nimineen. Ikkunoistaan voi
+Sidonie nähdä rannalla olevat ravintolat, jotka, olleti viikon
+kuluessa hiljaisia, pyhinä vilisivät kirjavaa hälisevää kansaa,
+joiden ilot sekaantuivat airojen raskaisiin mulahduksiin ja lähtivät
+molemmilta rannoilta yhtyäkseen joen yläpuolella tuohon melun ja
+huudon, naurujen ja laulujen virtaan, joka, juhlapäivinä nousee ja
+laskee lakkaamatta Seine'ltä kymmenen penikuorman matkalla.
+
+Viikon aikana nähtiin siellä harhailevan renttuja, joutoväkeä ja
+kulkulaisia, miehiä, suuret, leveät ja suippopäiset olkihatut
+päässä, villa mekko yllä, ja naisia, jotka toimetoinna istuivat
+vieruilla, katsella töllistellen kuin lehmät laitumella. Kaikki
+kiertävät saksat, soittoniekat ja silmänkääntäjät seisattuivat
+siihen, kuin kaupungin läheisyyteen. Rannikko oli täynnä heitä ja
+samaten pienet kyysät joen partailla aina aukenivat heidän saapuessa;
+valkoiset, avonaiset liivit, pörröiset hiukset ja piippunysä näkyivät
+ikkunoista, vakoillen tuota kiertävää törkyä, joka muistutti Parisin
+läheisyyttä.
+
+Se oli ikävää ja inhoittavaa. Tuskin orastunut ruoho kellersi
+tallattuna maassa. Pöly oli mustaa; ja kumminkin kulkivat joka
+torstai, ylhäiset kokotit sen kautta Casinoon kauhealla pauhinalla
+huonoissa vuokravaunuissaan. Kaikki tuo miellytti Parisilaista
+Sidonieta riivattua. Asnières'ista, oli pikku Chèbe, näet,
+lapsuudessaan kuullut kuuluisan Delobellen puhuvan, joka olisi
+tahtonut omata tuossa väylässä, kuin monet muutkin näyttelijät,
+pienen huvilan, maakaistaleen, jonne, teaatterista päästyä, mennään
+junalla kello puoli yksi yöllä.
+
+Sidonie Risler toteutti kaikki pikku Chèben unelmat.
+
+Molemmat veljet tulivat satamaportille, johon avain tavallisesti
+oli jätetty. He astuivat sisään ja kulkivat vielä nuorien pensaiden
+keskitse. Missä oli biljaardisali, missä puutarhurin huone, missä
+pieni lasinen ansari, jotka muistuttivat schveitsiläisten majojen
+eri osia, joita annetaan leluiksi lapsille: kaikki oli niin
+köykäistä, tuskin maahan kiinnitettyä ja valmiina pois lentämään
+vähimmästäkin vararikon tai oikun tuulen puuskasta. Oikea kokotti- tai
+peluri-huvila.
+
+Frans katseli ympärilleen hiukan hämillään. Perällä, kukka-vassien
+ympäröimälle perrongille, aukenivat salin korkeat ikkunat.
+Amerikalainen nojatuoli, kokoon pantavia renkkuja ja pöytä,
+jolla kahvi oli tarjottuna, seisoivat oven luona. Sisältä kuului
+pianonakkordeja, ja epäselvää laulunhuminaa.
+
+-- Kyllä maar' Sidonie hämmästyy, sanoi kelpo Risler kävellessään
+hiljaa hiekalla; hän ei odota minua ennenkuin illalla... Nyt opettelee
+hän rouva Dobson'in kanssa.
+
+Ja avaistuaan nopeasti oven, huusi hän kynnykseltä, sisään astumatta,
+suurella äänellä:
+
+-- Arvaa, kuka minulla on mukanani.
+
+Rouva Dobson, joka istui yksin pianon ääressä, hypähti ylös, ja
+salin perältä, vierasmaisten kasvien takaa, jotka seisoivat kopeina
+kauniilla pöydällä, nousivat kiiruusti Georges ja Sidonie esiin.
+
+-- Kuinka minua pelästytitte... sanoi Sidonie astuessaan Risleriä
+kohti. Hänen valkoisen peignoir'insa poimukset, joita siniset nauhat
+risteilivät ikäänkuin pienet taivaan viirut pilvien välistä liehuivat
+lattialla, ja päästyään hämmeksistään, astui hän, miellyttävän
+näköisenä ja ikuinen pikku hymy huulillaan, miestään suutelemaan ja,
+tarjoten Franssille otsansa; sanoi:
+
+-- Hyvää päivää, veljeni.
+
+Risler jätti heidät kahden kesken ja lähestyi Fromont nuorempaa, joka
+hänen kummakseen oli siellä:
+
+-- Kah, Chorche, sinä olet täällä... Minä luulin sinun olevan
+Savignyssä.
+
+Niin kyllä, nähkäähän... Minä tulin... Minä ajattelin, että te
+sunnuntaisin olette Asnières'issa... Minun oli puhuttava eräästä
+asiasta...
+
+Nopeasti, takertuen sanoihinsa, lähti hän puhelemaan hänelle jostakin
+tärkeästä tilauksesta. Vaihdettuaan muutamia yhden tekeviä sanoja
+Franssin kanssa, joka häntä välinpitämättömästi kuunteli, katosi
+Sidonie. Rouva Dobson jatkoi hiljaisia tremolojaan, jommoisilla
+teatterissa säestetään kriitillisiä kohtia.
+
+Laita oli se että tämäkin oli jotenkin jännittävä. Rislerin hyvä
+mieli vaan karkoitti kaiken väkinäisyyden. Hän pyysi anteeksi
+osakkaaltaan, ett'ei ollut kotona ja tahtoi näyttää Franssille
+talonsa. Salista mentiin talliin, tallista aittoihin, vajoihin ja
+ansareihin. Kaikki oli uutta, loistavaa ja komeata, mutta liian
+pientä ja epämukavaa.
+
+"Mutta, sanoi Risler hiukan ylpeillen, siihen on mennyt paljo rahaa!"
+
+Hän halusi, että ihmeteltäisi Sidonien ostoja mitä tarkimmasti,
+näytti kaasu- ja vesijohdon joka kerroksessa, täysikuntoiset
+soittokellot, puutarhakaluston, englantilaisen biljaardin,
+kylpykoneet, ja kaikkea näyttäessään lausui hän kiitollisuutensa
+Fromont nuoremmalle, joka, hänen kauppahuoneensa osakkaana, nimen
+omaan oli antanut hänelle rikkauden.
+
+Joka kerta kuin Risler vuodatti kiitollisuuttansa, väisti Georges
+Fromont häveten ja rasitettuna Franssin omituista katsetta.
+
+Aamiainen puuttui hilpeyttä.
+
+Rouva Dobson puhui melkein yksin, onnellisena saada kellua keskellä
+romantillista juonta. Tuntien, tai pikemmin luullen tuntevansa perin
+pohjin ystävänsä histoorian, käsittäen Franssin salaisen vihan,
+vanhan kiihkeän rakastajan vihana, joka näkee toisen sijassaan, ja
+Georges'in levottomuuden kilpailijan tulon hellittämänä, rohkaisi
+hän. toista katseella, lohdutti toista hymyllä, ihmetteli Sidonien
+levollisuutta, ja lykkäsi kaiken ylenkatseensa tuolle inhottavalle
+Rislerille, röyhkeälle ja julmalle tyrannille. Hänen ponnistuksensa
+tarkoittivat erittäinkin, ett'ei pöytään pääsisi tuo kauhea
+hiljaisuus, jota haarukkaiden ja lautasten kalina naurettavasti ja
+tukalasti säestää.
+
+Oitis aamiaisen loputtua, ilmoitti Fromont nuorempi palaavansa
+Savignyyn. Risler vanhempi ei uskaltanut pidättää häntä,
+ajatellessaan, että rakas rouva Chorche viettäisi ihan yksin pyhänsä
+kotona; ja voimatta sanoa sanaakaan lemmitylleen lähti rakastaja
+kovassa helteessä mennäkseen jälkeen puolisen junalla, asemalle asti
+hänen miehensä seuraamana, joka ei millään mokomin tahtonut jättää
+häntä saattamatta.
+
+Rouva Dobson istui hetken Franssin ja Sidonien kanssa
+pienessä lehtimajassa, jonka niiniköynnös tahditti punaisilla
+kukkasilmikoillaan; sitte, nähden vaivaavansa heitä, meni hän saliin,
+ja, niinkuin vast'ikään Georges'in ollessa, kävi hän soittamaan ja
+laulamaan vienosti, tuntehikkaasti. Hiljaisessa puutarhassa oli
+tuo kuolehtuva soitanto, joka hiipi lehvien läpi, ikäänkuin linnun
+kuherrusta myrskyn tulossa.
+
+Vihdoin he olivat yksin.
+
+Toukokuun aurinko paahtoi kovasti vielä harvalehtiseen majaan.
+Sidonie varjosti kädellänsä silmiään, katsellessaan rannalla
+kulkijoita. Frans katseli myöskin ulospäin, mutta toiselle haaralle;
+ja molemmat, kokien näyttää ihan riippumattomilta toinen toisestaan,
+kääntyivät samalla kertaa toisiinsa yhtäläistä liikettä ja ajatusta
+noudattaen.
+
+-- Minulla on teille puhumista, sanoi Frans, juuri kuin Sidonie oli
+au'aista suunsa.
+
+-- Minulla kanssa, vastasi hän totisesti; mutta mennään tänne...
+täällä on parempi olla.
+
+Ja he menivät yhdessä pienen puutarhan perälle rakennettuun
+paviljongiin.
+
+
+
+
+II.
+
+Selitys.
+
+
+Todellakin oli aika tuomarin tulla.
+
+Parisin kurimuksessa pyöri pikku vaimo huimasti. Köykäisyytensä
+pysytteli hänen vielä ylähällä; mutta liiat menot, loistonsa,
+yhä kasvava soveliaisuuden halveksimisensa, kaikki ennusti hänen
+kohta kaatuvan kumoon, vetäen perässään miehensä kunnian ja
+ehkäpä hävittäen myöskin suuren kauppahuoneen rikkauden ja nimen
+hurjuudellaan.
+
+Keskus, jossa hän eli, riennätti vieläkin hänen lankeemustaan.
+Parisissa, noissa pikkukauppiasten kaupungin osissa, jotka ovat
+oikeita maaseutukaupunkeja, kateellisuuteensa ja kielittelemisiinsä
+nähden, oli hän pakoitettu olemaan varovaisempi; mutta Asnières'issa,
+keskellä näyttelijäin huviloita, salaisia asumuksia ja kaikenlaisia
+virkaheittoja, ei häntä enää vaivannut mikään. Häntä ympäröi
+ilma-piiri, täynnä pahetta, joka hänelle sopi ja jota hän hengitti
+ilman vastenmielisyyttä. Tanssiaissoitto huvitti häntä iltasin, hänen
+kävellessä pienessä puutarhassaan.
+
+Kerran, yöllä, naapuritalosta kuulunut pistoolin laukaus, joka
+koko tienoolla levitti huhun inhosta ja tyhmästä juonesta, saattoi
+hänen uneksimaan samallaisista seikkailuista. Hänkin olisi tahtonut
+olla osallisena "jutuissa." Hänellä ei ollut mitäkään rajaa
+enää puheessaan ja vaatteuksessaan; niinä päivinä, jolloin hän
+ei ollut kävelemässä Asnières'in rannikolla, lyhyt hame päällä
+ja keppi kädessä, niinkuin joku komea nainen Trouvillessa tai
+Houlgatessa, istui hän kotonaan puettuna peignoir'iinsa, aivan kuin
+naapurinsa ihan työttömänä, tuskin huolien talostaan, jossa häneltä
+varastettiin kuin kokotilta, hänen siitä mitäkään tietämättä. Aamut
+pitkään nähtiin hänen ratsastelevan ulkona, kotona taas hän puheli
+tuntikaudet neitsyensä kanssa kummallisista naapureistaan.
+
+Vähitellen vaipui hän entiselle tasapinnalleen, jopa alemmaksikin.
+Rikkaasta, vakavasta porvaristosta, johon hänen naimisensa hänen
+oli kohottanut, langeta keikahti hän elättinaisten riviin.
+Matkustelemalla rautatiellä oudosti koristeltujen naisten parissa,
+joilla oli hiukset silmillä à la chien tai hajallaan selässä à la
+Geneviève de Brabant, muuttui hän vihdoin heidän kaltaiseksi. Kaksi
+kuukautta oli hän vaaleatukkaisena, Rislerin suureksi ihmeeksi ja
+hämmästykseksi nukkensa muutoksesta. Georgesia taas nuo hulluudet
+huvittivat, hän kun niissä luuli näkevänsä aina vaan uusia naisia.
+Hän se oli oikea mies, talon isäntä.
+
+Sidonieta huvittaakseen oli hän hankkinut hänelle jotakin seuran
+tapaista, naimattomia veikkojaan, muutamia iloisia kauppamiehiä, vaan
+tuskin koskaan naisia; naisilla, näet, on liian hyvät silmät. Rouva
+Dobson vaan oli ainoa nais-ystävä.
+
+Pantiin toimeen suuria päivällisiä, veneretkijä ja ilotulituksia.
+Päivästä päivään kävi Risler raukan asema yhä hullummaksi, yhä
+loukkaavammaksi. Kun hän iltasella tuli kotia väsyneenä ja huonoissa
+vaatteissa, oli hänen heti mentävä huoneesensa, hiukan toalettiansa
+tekemään.
+
+-- Meillä on vieraita päivälliseksi, sanoi hänen vaimonsa; joutukaa.
+
+Ja viimeiseksi kävi hän ruo'alle, tervehdittyään ensin kaikkia
+vieraita pöydän ympärillä, noita Fromont nuoremman ystäviä, joiden
+nimet hän tuskin tunsi. Omituista, että tehtaan asiat käyteltiin
+usein tässä pöydässä, johon Georges toi tuttaviaan maksavan isännän
+levollisessa vakuudessa.
+
+"Asioima-aamiaiset ja päivälliset!" Rislerin silmissä selittivät
+nuo sanat kaikki: osakkaan alituisen siellä olon, vieraiden
+valitsemisen ja Sidonien ihmeelliset vaatteukset, hän näet, teki
+itsensä kauniiksi ja veikisteleväksi kauppahuoneen asioissa. Tuo
+lemmittynsä virnaileminen saattoi nuoren Fromont'in epätoivoon. Joka
+hetki päivästä tuli hän odottamatta häntä katsomaan huolissaan,
+epäluuloisena ja peläten jättää kauan yksin tuon teeskennellyn ja
+nurjan luonteen.
+
+-- Mitäs sinun miehesi toimittaa?... kysyi ukko Gardinois
+pilkallisesti sisarensa tytöltä... Miks'ei hän käy useimmin minun
+luonani?
+
+Claire antoi Georges'ille anteeksi, mutta tämä alituinen poissa olo
+alkoi huolettaa häntä. Nyt hän itki aina saadessaan pienet kirjeliput
+tai lennätinsanomat, jotka tulivat joka päivä ruoka-aikaan: "Älä
+odota minua tänä iltana, kultaseni. Minä en voi tulla Savign'yyn
+ennenkuin huomenna tahi ylihuomenna yöjunalla."
+
+Hän söi ikävissään vastapäätä tyhjää paikkaa ja, tietämättä olevansa
+petetty, havaitsi miehensä vieroittuvan hänestä. Kun joku perhejuhla
+tahi muu tapaus pidätti Georges'in väkisin kotona, oli tämä aina
+hyvin hajamielinen, eikä sanonut, mikä häntä vaivasi. Koska Clairella
+ei ollut mitään lähemmin tekemistä Sidonien kanssa, ei hän tietänyt
+mitäkään, mitä Asnières'issa tapahtui, mutta, kun Georges jälleen
+lähti pois kiireissään ja hymysuin, kiusasi häntä, hänen yksinään
+ollessaan, outo epäily ja, niinkuin ne, jotka odottavat suurta
+murhetta, tunsi hän sydämessään suuren, aukon, paikan valmiin
+mullistuksia varten.
+
+Hänen miehensä ei ollut vähääkään onnellisempi häntä. Sidonie julmaa
+näkyi huvittavan kiusata häntä. Hän antoi kaikkien suositella
+itseään. Siihen aikaan muudan Cazabon, kutsuttu Cazaboniksi,
+italialainen tenoorilaulaja Toulouse'sta, rouva Dobsonin esittämä,
+kävi joka päivä heillä laulamassa kiihdyttäviä duettejä. Georges,
+joka oli hyvin mustasukkainen, juoksi Asnières'sä joka jälkeen
+puolen päivä, laimin löi kaikki ja alkoi jo pitää Risleriä liian
+huolimattomana vaimostaan. Georges olisi tahtonut, että hän olisi
+ollut sokea ainoastaan häneen nähden.
+
+Oi! jospa hän olisi ollut Sidonien mies, niin kyllä hän olisi
+pitänyt hänen alallaan. Mutta Georges'illa ei ollut mitäkään
+oikeutta Sidoniesen kuuli hän Sidonielta itseltä. Toisinaan saattoi
+tuo tyhmissäkin usein herännyt ajatus-oppi hänen ajattelemaan
+että hänkin, itse pettäessään, ansaitsisi olla petetty. Ikävä
+se oli ylipäänsä hänen elämänsä. Aikansa vietti hän juoksemalla
+jalokivikauppiasten ja vaatemyyjien luona löytääkseen Sidonielle
+lahjoja ja syrpriissiä. Hänen maar' Georges kyllä hyvin tunsi! Hän
+tiesi, että Sidonieta voi huvitella jalokivillä, vaan ei pidättää
+häntä ja että jos hän kerran alkaa ikävöidä...
+
+Sidonie ei ikävöinyt vielä. Hänellä oli tarpeellinen elantonsa,
+kaikki hyvä, mitä hän voi saavuttaa. Hänen rakkautensa Georges'iin
+ei ollut mitäkään hehkuvaa, eikä romantillista. Sidoniesta hän oli
+hänen toinen miehensä, joka oli nuorempi ja rikkaampi entistä.
+Salatakseen aviorikostaan, tuotti Sidonie vanhempansa Asnières'iin
+ja majoitti heidät pieneen taloon ihan seudun perälle, ja tuosta
+turhanpäiväisestä, ehdollisesti sokeasta isästä, sekä hellästä, aina
+sokaistusta äidistä teki hän itselleen kunniakeskuuden, jota hän
+huomasi sitä enemmän tarvitsevansa, mitä enemmän arvossa väheni.
+
+Kaikki oli hyvin sommiteltu tuossa häjyssä päässä, joka
+kylmäkiskoisesti arvosteli pahetta; ja hän luuli elämänsä jatkuvan
+aina yhtä rauhallisesti, kun yht'äkkiä saapui Frans Risler.
+
+Nähtyään hänen vaan astuvan sisään, käsitti Sidonie oitis rauhansa
+olevan vaarassa ja jotakin hyvin tähdellistä tulevan tapahtumaan
+heidän kesken.
+
+Silmänräpäyksessä oli hänen suunnitelmansa valmis. Se oli nyt vaan
+pantava toimeen.
+
+Paviljooni, johon he menivät, suuri ympyrän muotoinen suoja, jonka
+neljät ikkunat antoivat eri näköaloille, oli sisustettu etsoneita
+varten kuumana kesäaikana, turvapaikaksi auringon säteistä ja
+hyönteisten hyrinästä. Hyvin matala leveä sohva kiersi pitkin suojaa.
+Pieni matala pöytä seisoi keskellä, täynnä hujan hajan olevia kuosi
+lehtiä.
+
+Uudet seinäpaperit, jotka kuvasivat sinertävien ruokojen välissä
+lenteleviä lintuja, herättivät mieleen todellakin kesä-unelmia,
+synnyttivät köykäisiä kuvia liitelemään sulkeutuvien silmien eteen.
+Alas lasketut ikkuna varjostimet, permannolle levitetty peitto
+ja ulkopuolelta seiniä kiertelevä jasmiini ylläpitivät huoneessa
+erinomaista vilvakkuutta, jonka suloutta lisäsi läheisen joen humina
+lakkaamatta vyörivien aaltojen loiskinasta sen ahteita vastaan.
+
+Kohta sisääntultuaan, kävi Sidonie istumaan, syrjästen jalallaan
+pitkiä valkoisia helmojaan, jotka lumisateena laskeutuivat sohvan
+vierustalle, ja kirkkain silmin, hymysuin, pikku päähyt hiukan
+kallellaan, jonka oikullista itsepäisyyttä nauhasolmu korvalla
+lisäsi, odotti hän.
+
+Frans, hyvin vaaleana, jäi seisomaan ja katseli ympärilleen. Sitte,
+hetken kuluttua:
+
+-- Teen teille komplimenttini, sanoi hän; tepä hyvin ymmärrätte
+mukavuuden.
+
+Ja oitis, ikäänkuin peläten liika kaukaa alkaneensa puhelun, lisäsi
+hän rutosti:
+
+-- Kenelle on kiitos tuleva kaikesta tästä komeudesta?...
+Miehellenne vai rakastajallenne?...
+
+Hievahtamatta sohvalta, luottamatta edes silmiään häneen vastasi
+Sidonie.
+
+-- Molemmille.
+
+Frans joutui hiukan ymmälle tuosta pontevuudesta.
+
+-- Te siis tunnustatte tuon miehen olevan rakastajanne.
+
+-- Sepähän!... hitossa!...
+
+Frans katseli häntä hetken, mitäkään sanomatta. Sidoniekin,
+huolimatta tyyneydestään, oli käynyt vaaleaksi, eikä ikuinen pikku
+hymy enää väreillyt hänen suupielessään.
+
+Silloin sanoi Frans:
+
+-- Kuulkaahan, Sidonie. Veljeni nimi, jonka hän vaimolleen on
+antanut, on minun myös. Koska Risler on niin hullu, niin sokea, että
+hän antaa teidän pilata sitä, niin on minun asiani sitä puolustaa
+teidän solvauksianne vastaan... Siis, minä pyydän teitä ilmoittamaan
+herra Fromont'ille, että hänen on pian haettava toinen lemmitty, ja
+että hän menköön muualta perikatoa etsimään... Ell'ei...
+
+-- Ell'ei? kysyi Sidonie, joka, hänen puhuessaan, koko ajan oli
+nypistellyt sormuksiaan.
+
+-- Ell'ei, niin ilmoitan veljelleni, mitä täällä tapahtuu, ja
+oletteko hämmästyvä nähdessänne Rislerin yhtä ankarana, yhtä
+pelättävänä, kuin hän tavallisesti on leppeä. Ilmi-antoni hänen ehkä
+tappaa, vaan olkaa varma, että hän tappaa teidän ensin.
+
+Sidonie kohotti hartioitaan:
+
+-- Kah! Tappakoon... Mitäs minä siitä?
+
+Sen lausui hän niin pakahtuneen näköisenä ja niin kylmäkiskoisesti,
+että Franssin ehdottomasti tuli hieman surku tuota kaunista,
+nuorta, onnellista olentoa, joka puhui kuolemasta noin itsestään
+välinpitämättömänä.
+
+-- Rakastattehan siis häntä kovin? sanoi Frans hiukan jo leppeämmällä
+äänellä... Rakastattehan siis kovin tuota Fromont'ia, että ennemmin
+kuolette, kun jätätte hänet?
+
+Ripeästi nousi hän seisoalleen:
+
+-- Minäkö? minäkö rakastaisin tuota hassua, tuota riepua, tuota
+akkahölmöä miehen vaatteissa?... Kylläpä käskis!... Minä otin
+hänen, niinkuin minkä muun hyvänsä olisin ottanut...
+
+-- Minkätähden?
+
+-- Sentähden että niin piti, sentähden että olin hullu, sentähden
+että sydämessäni oli, ja että siellä on vieläkin rikoksellinen
+rakkaus, jonka tahdon temmata pois maksoi, mitä maksoi.
+
+Sidonie puhui hänelle silmistä silmiin, suu likellä hänen suutaan ja
+vavisten koko olennossaan.
+
+Rikoksellinen rakkaus!... Ketäs hän sitte rakasti?
+
+Frans pelkäsi udella.
+
+Aavistamatta vielä mitään, käsitti hän hänen katseestaan ja
+huokumisestaan, että hän ilmoittaisi jotakin kauheata.
+
+Mutta hänen tuomarin virkansa velvoitti hänen ottamaan selon kaikesta.
+
+-- Kukas se on, jota rakastatte?... kysyi hän.
+
+Toinen vastasi kumealla äänellä:
+
+Tiedättehän hyvin, että se olette te. Sidonie oli hänen veljensä
+vaimo. Kaksi vuotta oli Frans pitänyt hänen aina vaan kuin
+sisarenaan. Hänestä veljensä vaimo ei ollut enää mitenkään sama, kuin
+hänen entinen morsionsa, ja rikostahan olisi ollut hänen kasvojensa
+yhdestäkin piirteestä pitää häntä sinä, jolle hän muinoin niin usein
+oli sanonut: "Minä rakastan teitä."
+
+Ja nyt hän, Sidonie, sanoi rakastavansa häntä. Onnetoin tuomari
+oli kuin maahan kaivettu, huumautunut, eikä osannut vastata
+sanaakaan. Sidonie, hänen vastassaan, odotti... Päivä oli noita
+kirkkaita, helteisiä kevätpäiviä, joihin menneet sadehuuhdot ovat
+jättäneet lienteyttä ja omituista alakuloisuutta. Ilma oli lämmin
+ja levitteli kovin ensi helteestä vasta puhjenneiden kukkain hajua.
+Puoli-avonaisista ikkunoista täyttyi huone, jossa he olivat, tuosta
+hurmaavasta tuoksusta. Ulkoa kuului sunnuntaisoittoa ja etäisiä
+huutoja rannalta, ja lähempää, puutarhassa, rouva Dobsonin voipuva ja
+rakkautta huokaava ääni:
+
+    Minulle kerrottiin sun naivan;
+    Siis mua vartoo kuolemaaaa...
+
+-- Niin, Frans, minä olen teitä aina rakastanut, sanoi Sidonie.
+Rakkautta jonka kielsin ennen, koska olin nuori tyttö, ja nuoret
+tytöthän, näet, eivät aina tiedä mitä tekevät; sitä rakkautta ei
+mikään ole voinut poistaa minusta, ei mikään sitä vähentää. Kun
+kuulin, että Désirée, tuo onnetoin, tuo poloinen teitä myöskin
+rakasti, tahdoin jalomielisessä tarkoituksessa tehdä hänen elämänsä
+onnelliseksi uhraamalla oman elämäni ja oitis hylkäisin teidät, että
+menisitte hänen luo. Oi! silloin kun jo olitte kaukana, käsitin tuon
+uhrauksen olevan yli voimieni. Pikku Désirée raukka! Kovin olen häntä
+kironnut sydämeni pohjasta. Uskotteko? Siitä ajasta asti en ole
+tahtonut nähdä häntä, en kohdata häntä. Hänen näkönsä teki minulle
+liian paljo vaivaa.
+
+-- Mutta jos te rakastitte minua, kysyi Frans aivan hiljaa, jos te
+rakastitte minua, miksi naitte te sitte minun veljeni?
+
+Sidonien katse ei muuttunut.
+
+-- Naida Risler, oli päästä lähemmäksi teitä, Minä ajattelin: "Minä
+en voinut olla hänen vaimonsa. Hyvä, minä rupean, hänen sisareksensa.
+Ainakin siten minun on sallittu häntä vielä rakastaa, emmekä vietä
+koko elämäämme vieraina toisillemme... Oi! ne on unelmia kahden
+kymmenen vuoden i'än ajoilta, ja niiden mitättömyyden kokemus meille
+kyllä pian näyttää". Minä en ole voinut rakastaa teitä niinkään,
+Frans; minä en ole voinut unhoittaa teitä myöskään, sen on naimiseni
+estänyt. Toisen miehen kanssa olisi se ehkä käynyt päinsä, mutta
+Rislerin kanssa se oli mahdotointa. Hän puhui mulle aina teistä,
+teidän menestyksestänne, tulevaisuudestanne... Frans sanoi niin,
+Frans teki näin... Poloinen, hän teitä rakastaa kovin Ja sitte,
+julminta minulle oli se, että veljenne on teidän näköön. Ryhdissänne,
+piirteissänne on ikäänkuin sukunäköä, ja olletikin äänessänne, sillä
+usein, hänen minua hyväillessään, suljin silmäni ajatellessani: "Se
+on hän... Se on Frans..." Nähtyäni että tuo rikoksellinen ajatus
+muuttui rasitukseksi, kiusaukseksi, rupesin sitä karkoittamaan
+mielestäni. Minä suostuin kuulemaan tuota Georges'ia, joka kauan
+aikaa minua oli vainonnut, ja muuttamaan elämääni tekemällä sen
+iloiseksi, pauhaavaksi. Mutta, sen vannon teille, Frans, ett'en
+tuossa huvin pyörteessä ole koskaan unhoittanut teitä, ja jos kellään
+oli oikeutta tulla tänne vaatimaan minua tilille käytöksestäni, niin
+toden totta sitä oli vähimmin teillä, joka tahtomattanne olette
+saattaneet minun siksi, mikä olen...
+
+Hän vaikeni...
+
+Frans ei tohtinut katsoa häneen. Hetken ajan piti hän hänen liika
+kauniina, liika himottavana. Hän oli hänen veljensä vaimo!
+
+Eikä hän uskaltanut puhuakaan. Poloinen tunsi vanhan rakkauden
+itsevaltaisesti heräävän sydämessään ja tiesi, että nyt joka katse,
+joka sana, kaikki, mikä hänestä purskuisi esiin, osoittaisi pelkkää
+rakkautta.
+
+Ja hän oli hänen veljensä vaimo.
+
+-- Voi, meitä onnettomia, onnettomia, kun olemme, sanoi tuomari parka
+vaipuen alas sohvalle hänen viereensä.
+
+Nuo muutamat sanat jo olivat velttoutta, taipumisen alkua, ikäänkuin
+sallima, näyttäytyen julmalta, olisi ottanut häneltä voiman
+puolustaida. Sidonie oli pannut kätensä hänen kädelleen:
+
+-- Frans... Frans.
+
+Ja he istuivat siinä vastatusten, ääneti ja hehkuvin mielin rouva
+Dobsonin laulun viihdyttäminä, joka puuskittain tunki lehvien läpi:
+
+    Sun lempes' on mun mielen' vaivan',
+    Oi! siit' en voi parantuaaaa!
+
+Äkkiä näkyi ovella Rislerin iso vartalo:
+
+-- Tänne, Chèbe, tänne. He ovat paviljongissa. Samassa astui kelpo
+mies sisään appensa ja anoppinsa seuraamana, joita hän oli käynyt
+hakemassa.
+
+Hetki kului sydämellisiin tervehtimisiin. Olisittepa nähneet miten
+suojelevan näköisenä herra Chèbe tarkasteli isoa miestä, joka oli
+päätä ja hartioita häntä pitempi:
+
+-- Noh, poikaseni, käykö se mieltänne myöten tuo Suez'in kanava, vai?
+
+Rouva Chèbe, joka piti Franssia yhä hiukan tulevana vävypoikanaan,
+halaili häntä molemmin käsin, sill'aikaa kuin Risler, kömpelönä,
+kuin tavallisesti, ilossaan ja riemastuksessaan, puheli useimpien
+juottovasikkojen teurastuksesta tuhlajapojan palauksen vuoksi, ja
+karjuvalla äänellä, joka kajahteli kaikissa lähipuutarhoissa, huusi
+laulun opettajattarelle:
+
+-- Rouva Dobson, rouva Dobson... pyydän nöyrästi, tuo laulunne on
+liian surullista... Hiiteen, tänään osoitteellisuus... Soittakaapa
+meille ennen jotakin hyvin iloista, jotakin tanssittavaa, että mä
+pistäisin pienen pyörähdyksen rouva Chèben kanssa...
+
+-- Risler, Risler, hulluko te olette? vävyni!...
+
+-- No, no, mammaseni... Pitää tok'... hei!... Raskaasti, pitkin
+käytävää, raahasi hän myötään, automaatilliseen kuusiaskeliseen,
+oikeaan Vaucansonilaiseen valssiin anoppimuorinsa, joka hengästyen
+seisattui tuon tuostakin korjatakseen hattunsa lauenneita
+leukanauhoja ja shaalinsa, Sidonien häitä varten hankitun shaalin
+kasikoita.
+
+Hän oli ilosta juovuksissaan. Risler parka.
+
+Franssista tämä oli pitkä, unhoittumatoin tuskan päivä. Ajomatka,
+veneretki, välipala nurmella Ravageus-saarella, ei mitäkään
+Asnières'in huvitusta säästetty; ja koko ajan sekä päivänpaisteessa
+maantiellä että aaltojen heijastuksessa, piti hänen nauraa, jutella,
+kertoa matkastaan, puhua Suezin taipaleesta ja työhankkeista,
+kuunnella herra Chèben vimmassaan valittavan lapsiaan ja veljensä
+selityksiä _painimesta_. Kiertävä, Franssiseni, kiertävä ja
+kaksitoistakulmainen! Sidonie antoi herrojen jutella keskenään ja
+näkyi olevan syviin mietteisin vajonneena. Silloin tällöin lausui
+hän sanan tahi hymyili rouva Dobsonille, ja Frans uskaltamatta häntä
+katsella, seurasi hän sinialusimisen päivänvarjonsa liikkeitä ja
+hameensa häälymistä...
+
+Kuinka hän oli muuttunut kahdessa vuodessa! Kuinka hän oli tullut
+kauniiksi...
+
+Sitte seurasi kauheita ajatuksia. Sinä päivänä oli kilpa-ajot
+Longchampsissa. Vaunuja kulki ihan heidän sivuitse, naisten
+ohjaamina, joilla oli maalatut kasvot ja kaidat, ahtaat harsot.
+Liikkumattomina istuimellaan, pitivät he nuken tapaisesti suuren
+piiskansa hyvin suorana kädessään ja ikäänkuin elottomina tuijottivat
+heidän noetut silmänsä hevosen päähän Kaikki kääntyivät katselemaan
+heidän ryöppyävää ajoaan.
+
+Sidonie oli heidän näköisensä. Hän olisi itse samaten voinut ajaa
+Georgesin vaunuja; sillä Frans istui niissä. Frans oli juonut
+Georges'in viiniä. Kaikki tuo ylellisyys, jota perheessä nautittiin
+tuli Georges'ilta.
+
+Se oli häpeällistä, innoittavaa. Hän olisi tahtonut siitä huutaa
+veljelleen. Se hänen olisi täytynyt tehdä, tultuaan vaseti sitä
+varten. Mutta hänellä ei ollut siihen enää uskallusta.
+
+Oi, onnetointa tuomaria... Iltasella, päivällisen jälkeen, kun salin
+ovet olivat auki ammentaakseen joen viileätä ilmaa, pyysi Risler
+vaimoansa laulamaan, näyttääkseen Franssille hänen uusia taitojaan.
+
+Nojaten pianoon, vastusteli Sidonie surullisen näköisenä, sillä
+välin kuin rouva Dobson soitteli alkusäveleitä, ravistellen pitkiä
+kiharoitaan.
+
+-- Enhän minä osaa mitään. Mitäs minä teille laulan?
+
+Hän päätti vihdoin laulaa. Kalpeana vastenmielisenä, ihan toisia
+ajatellen, alkoi hän, kynttelin liehuvassa valossa ja puutarhan
+häkkien levittämässä tuoksussa, Louisianassa hyvin tavallisen
+kreoolilaisen laulan, jonka rouvan Dobson itse oli sovittanut laulua
+ja pianoa varten:
+
+    Pikku neiti Sisi rukkaa.
+    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.
+
+Ja laulaessaan tuon onnettoman pikku Sisi rukan historiaa, jonka
+rakkaus oli tehnyt hulluksi, näytti Sidonie itsekin potevan rakkauden
+tautia. Millä sydäntä särkevällä tunteella millä haavoitetun
+kyyhkysen huudolla kertoi hän tuon surumielisen loppusäkeen, joka
+kuului niin ihanalta seudun lapsimaisella murteella.
+
+    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.
+
+Voihan siitä käydä hulluksi hänkin, tuo onnetoin tuomari.
+
+Eipä vaan. Tenhotar oli huonosti valinnut laulunsa. Tuo neiti Sisin
+nimi yksin oli muuttanut Franssin yht'äkkiä pieneen huoneesen
+Maraisissa, hyvin kauas Sidoniesta, ja sääli hänen sydämessään loitsi
+esiin tuon pikku Désirée Delobellen kuvan, joka häntä kauan oli
+rakastanut. Yhteentoista vuoteen saakka ei hän ollut kutsuttu muuksi
+kuin Sirèeksi tai Sisiksi ja hän se oli tuo kreoolilaisen laulun
+_pikku Sisi raukka_, aina hylätty, aina uskollinen rakastajatar.
+Vaikka Sidonie nyt olisi mitä laulanut, ei Frans kuullut, eikä nähnyt
+mitään. Hän istui tuolla tuon suuren nojatuolin vieressä, pienellä
+matalalla jakkaralla, jolla hän usein oli valvonut odottaessaan isää.
+Niin, siellä oli hänen pelastuksensa, siellä, eikä muualla. Paettava
+oli tuon lapsukaisen lemmen turvaan, heittäydyttävä sinne umpisilmin
+sanoen: "Ota minut... pelasta minut..." Ja ken ties? Désirée rakasti
+kovin. Ehkä pelastaisi hän hänen, parantaisi hänen rikoksellisen
+intohimonsa.
+
+-- Minnekä menet?... kysyi Risler nähdessään veljensä äkkipikaa
+nousevan ylös, heti ensimmäisen laulun loputtua.
+
+-- Minä lähden pois... Jo on myöhä.
+
+-- Mitä? etkö sinä jää tänne yöksi? Huoneesi on valmis.
+
+-- Aivan valmis, liitti Sidonie omituisella katseella.
+
+Frans empi kovasti. Hänen, näet, piti välttämättä olla Parisissa
+muutamien tärkeiden asioiden tähden, joita yhtiö oli antanut hänelle
+toimitettavaksi. Koetettiin vielä pidättää häntä, vaan hän oli
+jo etehisessä, kävi puutarhan läpi kuuvalossa, ja, Asnières'in
+kaikenlaisen hälinän keskitse riensi hän juoksuun asemalle.
+
+Hänen mentyä, lähti Risler huoneesensa. Sidonie ja rouva Dobson
+viipyivät salin ikkunalla. Soitto läheisestä Casinosta kuului
+soutajien hoilotuksien sekä säännöllisen ja kumean tamburinin
+tapaisen tanssipauhun keskeltä.
+
+-- Sepä vasta ilonhäiritsijä!... sanoi rouva Dobson.
+
+-- Ei hätää! minä hänen masensin, vastasi Sidonie; minun täytyy vaan
+olla varoillani... Nyt minut pidetään tarkalla silmällä. Hän on
+mustasukkainen... Minä kirjoitan Cazabonille, ett'ei hän tulisi tänne
+vähään aikaan; ja sinä, huomeaamuna, menet sanomaan Georges'ille,
+että hän pysyisi kaksi viikkoa Savignyssa.
+
+
+
+
+III.
+
+Pikku neiti Sisi rukka.
+
+
+Oi; kuinka Désirée oli onnellinen.
+
+Frans kävi joka päivä istumassa hänen jalkojensa juurella, niinkuin
+ennen muinoin tuolla pienellä matalalla tuolilla, muttei nyt enää
+puhuakseen Sidoniesta.
+
+Aamusella, heti työhön ruvetessaan, näki Désirée oven hiljaa
+aukenevan: "Hyvää päivää, neiti Sisi." Frans kutsui häntä nyt aina
+siten, niinkuin hänen nimensä pienenä tyttinä oli; ja, jospa
+tietäisitte, kuinka sievästi hän sanoi: "Hyvää päivää, neiti Sisi."
+
+Iltasella odottivat he "isää" yhdessä, ja Désiréen työtä tehdessä,
+kertoi Frans vavistuttavia kertomuksia matkoiltaan.
+
+-- Mikä sinun on? Sinä et ole enää sama kuin ennen, sanoi hänelle
+rouva Delobelle, hämmästyksissään nähdessään hänen niin iloisena ja
+etenkin niin hilpeänä. Seikka on se, että sen sijaan kuin hän ennen
+lakkaamatta istui vajonneena nojatuoliinsa isoäidin tapaisesti, pikku
+ontuva nousi ylös tuon tuostakin, meni ikkunalle semmoista vauhtia,
+kuin olisi hänelle siivet kasvaneet, harjoitteli seisomaan hyvin
+suorana ja kyseli hiljaa äidiltään:
+
+-- Näkyykö _se_, kun minä en kävele? Ennen koristi hän ainoasti
+pienen sievän päänsä, mutta nyt koski hänen mielistelynsä koko hänen
+henkilöään. Hän oli sangen, sangen koketti nyt, ja sen kaikki kyllä
+huomasivat. Linnut ja kärpäsetkin olivat silloin aivan omituisen
+näköiset.
+
+Niin kyllä, Désirée Delobelle oli onnellinen. Muutamia päiviä oli
+Frans kä'ennyt viemään kaikki yhdessä maalle, ja, koska isä, joka
+aina oli niin hyvä, niin jalomielinen, suostui antamaan naisilleen
+yhden päivän virkavapautta, lähtivät kaikki neljä eräänä sunnuntai
+aamuna matkalle.
+
+Mahdotointa ajatella, kuinka kaunis ilma sinä päivänä oli. Kun
+Désirée aukasi ikkunansa kello kuusi, kun aurinko aamuhuurussa
+lämpöisesti paistoi ja hän ajatteli metsiä, ketoja ja vainioita,
+ja koko tuota ihmeellistä luontoa, jota hän niin pitkään aikaan ei
+ollut nähnyt, vaan nyt sai nähdä Franssin seuralla, niin kyyneleet
+tulivat hänen silmiinsä. Kellot soivat, kadulta kuului jo hälinää,
+köyhätkin pukeutuivat pyhävaatteisinsa ja juhla valkaisi pienten
+sydenpolttajainkin posket. Pitkään ja herkuitellen nautti Désirée
+tuota harvinaisen päivän kultaista aamukoittoa.
+
+Edellisenä iltana oli Frans tuonut päivän-varjostimen, pienen,
+norsunluuvartisen varjostimen; huolellisesti, mutta yksinkertaisesti
+puki hän itsensä, niinkuin tuleekin köyhän, pienen, viallisen, joka
+tahtoo kulkea huomiota herättämättä. Eikä ole kylliksi sanottu, että
+hän vaan oli viehättävä, tuo pikku viallinen.
+
+Hyvin säntilleen kello yhdeksän tuli Frans vuokrarattaineen hakemaan
+kutsutuitaan. Neiti Sisi astui aivan yksin, nojaten käsipuihin,
+veikeästi ja aristelematta. Takana kävi rouva Delobelle katsoen
+tytärtään; kuuluisa näyttelijä, palttoo käsivarrella, riensi edelle
+nuoren Rislerin kanssa ovea aukaisemaan.
+
+Oi, hauskaa ajomatkaa, kausista seutua, kaunista jokea, kauniita
+puita...
+
+Elkää kysykö missä; Désirée ei sitä koskaan tietänyt. Hän vastaa vaan
+että aurinko loisti sillä seudulla enemmän kuin missään muualla,
+linnut visertelivät iloisemmin, metsä oli jylhempi; eikä hän
+valehtelekaan.
+
+Pikkuruisena oli hän toisinaan ollut kauniina päivinä kävelemässä
+maalla. Mutta sittemmin piti alituinen työ, köyhyys ja viallisille
+niin suloinen istuva elämä hänen kuni naulattuna vanhaan asuntoon
+Parisissa, jossa hän eli ja jonka korkeat katot, rautabalkongeilla
+varustetut ikkunat, tehtaiden torvet, vanhanaikuisien rakennusten
+mustista seinistä silmään pistävine punaisine tiilineen, olivat hänen
+aina samallaisena ja riittävänä näköalanaan. Moniin aikoihin ei hän
+nähnyt muita kukkia kuin kyöräkellokukkansa ikkunallaan, eikä muita
+puita, kuin akaasioita, jotka kaukaa Fromont'in tehtaalta savun läpi
+haamoittivat.
+
+Hänen sydämensä paisui ilosta, kun hän pääsi maalle. Huvin ja
+nuoruuden elvyttämänä ihmetteli hän kaikkia, taputteli kämmeniään,
+huutaa inahtaen kuni linnun puiput; ja suoran uteliaisuutensa into
+peitti aivan hänen epävakaisen käyntinsä. Todellakin, sitä ei kovin
+paljo näkynytkään. Sitä paitse oli Frans aina läsnä, valmiina
+auttamaan ja tarjoamaan kätensä hänen hypätäkseen ojien yli, ja niin
+kiihkeänä, katsellen häntä hellin silmin. Tuo ihmeellinen päivä kului
+kuin uni. Oksien välissä huurun tapaisesti väräjävä sinitaivas,
+puiden, juurella leviävä varjoisa, salamielinen metsä-näky, jossa
+kukat suorina, kopeina ylenivät ja kullan-keltaiset jäkälät näyttivät
+tammien rungosta loistavilta auringon säteiltä, valoisat nurmikot,
+kaikki, jopa väsymyskin ulkona vietetystä päivästä, ihastutti,
+hurmoitti hänen.
+
+Illan suussa, kun hän metsän rinteeltä, hämärän tullessa, katseli
+haaraantuvia, kellertäviä teitä, hopeavyönä kimmeltelevää jokea, ja
+tuolla edempänä molempien mäkien kätkössä pilven tapaisia harmaita
+kattoja, tornin huippuja ja kuvukkoja, joiden hänelle sanottiin
+olevan Parisin, anasti hän yhdellä katseella muistiinsa koko tuon
+ihanan, lempeä ja kesä-ilmaa tuoksuavan kukkamaiseman, ikäänkuin ei
+hän koskaan, koskaan enää näkisi sitä.
+
+Kukkaisvihko, jonka pikku ontuva vei kävelyltään kotia, tuoksui koko
+viikon hänen huoneessaan. Hyasinttien, orvokkien ja orapihlajain
+joukkoon yhdistyi paljo pieniä, nimettömiä kukkia, noita kainokaisia,
+jotka lentosiemenistä kasvavat kaikkialla pitkin maantien vartta.
+
+Katsellessaan noita hentoja, vaaleansinisiä ja heleän punaisia
+kukkateriä, kaikkia noita ylen hienoja värin läikkeitä, joita kukat
+ovat keksineet ennenkuin mitkään maalarit, uudisti Désirée kävelynsä
+viikon kuluessa monta monituista kertaa. Orvokit muistuttivat
+hänelle pientä mätästä, josta hän ne oli poiminut, etsimällä niitä
+lehtien alta, sormet Franssin sormien joukossa. Suuret vesikukat
+olivat talven kirrestä vielä kostean ojan partaalla, ja niitä
+saavuttaakseen, oli hän nojannut hyvin lujasti Franssin käsivarteen.
+Kaikki nuo muistot juolahtivat hänen mieleensä, hänen työtä,
+tehdessään. Silloin kimalteli avonaisesta ikkunasta paistava aurinko
+kolibrin höyhenille. Kevät, nuoruus, laulut ja tuoksu muuttivat tuon
+surullisen, viidennen kerroksen työhuoneen muodon, ja totisena sanoi
+Désirée äidilleen, haistellessaan ystävänsä antamaa kukkaisvihkoa.
+
+-- Oletko huomannut, äiti, kuinka kukat tänä vuonna haisevat hyvin?...
+
+Ja Frans alkoi myöskin lumoutua. Vähin erin anasti neiti Sisi hänen
+sydämensä, josta tämä oli karkoittanut muistonkin Sidoniesta. Totta
+on, että tuomari parka teki siinä kohden parastaan. Yhtä mittaa
+istui hän Désiréen luona, ja likistyi häntä kohtaan kuin lapsi. Ei
+kertaakaan ollut hän tohtinut palata Asnières'iin. Sidonie peloitti
+häntä vielä liioiksi.
+
+-- Käyhän toki meillä... Sidonie pyytää sinua tulemaan, sanoi tuon
+tuostakin kelpo Risler, kun Frans kävi häntä tehtaalla katsomassa.
+Mutta Frans piti puoliaan, syytti kaikenlaisia asioita lykätäkseen
+aina käyntinsä seuraavaksi päiväksi. Se oli helppo tehdä Rislerin
+kanssa, jolla oli enemmän kuin koskaan puuhaa _painimestaan_, joka
+silloin jo oli tekeillä.
+
+Joka kerta kuin Frans tuli veljensä luota, odotti häntä ukko
+Sigismund ja käveli muutamia askeleita ulkona hänen kanssaan, leveä
+hihainen lystriini mekko yllä, kynä ja kynäveitsi kädessä. Hän teki
+aina nuorelle miehelle selon tehtaan asioista, jotka jonkun aikaa jo
+näkyivät käyvän paremmin. Herra Georges tuli säännöllisesti työhön
+ja meni joka ilta Savignyyn yöksi. Tiliä ei enään tuotu kassaan.
+Rouvakin näkyi siellä pysyvän rauhallisemmin paikallaan.
+
+Rahastonhoitaja riemuitsi.
+
+-- Näetsen, kultaseni, että hyvä oli kun sinulle ilmoitin... Et
+tarvinnut muuta kuin tulla, niin oli kaikki taas järjestyksessä...
+Yhden tekevä, lisäsi kunnon ukko tavan mukaan innostuneena, yhden
+tekevä... _mulla ei ole luottamusta_.
+
+-- Elkää pelätkö, herra Sigismund, minä olen läsnä, sanoi tuomari.
+
+-- Ethän vielä lähde, Franssiseni, vai?
+
+-- En, en vielä... Minulla on ensin toimitettava suuri asia.
+
+-- Ahaa! sitä parempi.
+
+Hänen suuri asiansa oli Désirée Delobellen naiminen. Frans ei ollut
+siitä vielä puhunut kenellekään, ei edes hänelle itsellekään; mutta
+neiti Sisi epäili kai jotakin, sillä päivästä päivään kävi hän yhä
+iloisemmaksi ja sievemmäksi, ikäänkuin hän olisi aavistanut hetken
+kohta tulevan, jolloin hän tarvitsisi kaiken ilonsa ja kauneutensa.
+
+Eräänä sunnuntaina jälkeen puolisen olivat he yksin työhuoneessa.
+Rouva Delobelle oli mennyt ulos ylpeänä oikein saada käydä käsitysten
+suuren miehensä kanssa; ja Franssin oli hän jättänyt pitämään seuraa
+tyttärelleen. Sinä päivänä oli Frans erittäin huolellisesti puettu,
+ihan pyhänpäiväiseksi, mutta samalla oli hän omituisen näköinen;
+katseensa oli kaino ja päättäväinen, hellä ja juhlallinen; ja
+yksistään hänen tavastaan liikutella pientä matalaa tuolia lähemmä
+suurta nojatuolia, käsitti suuri nojatuoli, että sille aiottiin uskoa
+hyvin tärkeä asia, jota se kyllä vähän aavistikin. Puhelu alkoi ensin
+kaikenlaisista asioista, joita tavan takaa pitkät äänettömyydet
+keskeyttivät, samoin kuin matkalla pysähdytään purtoa pitämään joka
+kyytipaikassa ja levähtämään perille pääsemisen vuoksi.
+
+-- Tänään on kaunis ilma.
+
+-- Oi, oikein kaunis.
+
+-- Kukkakimppumme tuoksuu yhä hyvin.
+
+-- Oi, oikein hyvin.
+
+Ja tavallisista asioista puhuessaankin olivat heidän äänensä
+liikutetut tunteista, jotka olivat sanoihin puhkeamaisillaan.
+
+Vieläkin läheni pieni matala tuoli vieläkin enemmän suurta
+nojatuolia; ja katsellen toisiaan, käsi kädessä, molemmat lapset
+mainitsivat hiljaa ja harvaan toisiaan nimeltä:
+
+-- Désirée.
+
+-- Frans.
+
+Samassa kolkutettiin ovelle.
+
+Hiljainen varova nakutus oli hienosti hansikoitun käden, joka pelkää
+likaantuvansa pienimmästäkin kosketusta.
+
+-- Sisään!... sanoi Désirée hiukan kärsimättömällä äänenväreellä.
+Sidonie, kauniina ja ystävällisenä, astui sisään. Ohikulkiessaan
+poikkesi hän tervehtimään pikku Sisiä, jota hän, näet, kauan aikaa
+oli halunnut nähdä.
+
+Franssin läsnä-olo näkyi häntä kovin hämmästyttävän, ja iloisesti
+puhellessaan vanhan ystävänsä, Désiréen kanssa, hän tuskin katsoi
+Franssiin. Kaikenlaisten hyväilyjen, ystävällisten puheiden ja
+hauskojen tarinoimisten jälkeen menneestä ajasta, tahtoi hän nähdä
+porrasikkunan ja Risleriläisten asunnon. Häntä huvitti, näet, siten
+muistella nuoruutensa aikoja.
+
+-- Muistatteko, Frans, kun kolibri prinsessa astui huoneesenne,
+pää-nupukka suorana ja koristettuna pätineellä lintujen höyhenistä?
+
+Frans ei vastannut mitään. Hänen mielensä oli liiaksi liikutettu
+voidakseen vastata. Jokin ilmoitti hänelle, että tuo nainen oli
+tullut ainoastaan hänen tähden, tahtoi omistaa hänen, estää hänen
+kuulumasta toiselle, ja poloinen huomasi kauhistuen, ett'ei siihen
+suurta ponnistusta tarvittu. Nähdessään vaan Sidonien astuvan sisään,
+oli hänen sydämensä jo voitettu.
+
+Désirée taas ei aavistanut niitäkään. Sidonie oli aivan vilpittömän
+ja ystävällisen näköinen. Ja olivathan hän ja Frans sisaruksia.
+Rakkaus ei ollut enää mahdollinen heidän välillä.
+
+Kumminkin oli pikku ontuvalla hämärä aavistus onnettomuudestaan,
+kun Sidonie, pois lähtiessään, kääntyi ovella välinpitämättömästi,
+sanoakseen langolleen:
+
+-- Niin vainkin, Frans, Risler pyysi minun tuomaan teidät
+päivälliselle tänä iltana meille... Vaunut ovat täällä, portilla...
+Sivukulkiessamme otamme hänet tehtaalta.
+
+Sitte, mitä ikänä sievimmällä hymyllä:
+
+-- Päästät kai hänen meille, eikö niin, Sirée? Ole huoleti, kyllä me
+hänen takaisin annamme.
+
+Kiittämätöin Frans! Hän uskalsi mennä pois.
+
+Hän meni empimättä, kertaakaan kääntymättä, intohimonsa, ikäänkuin
+raivoavan meren, valtaamana, eikä sinä päivänä, ei seuraavina, ei
+koskaan sitte enää, saanut neiti Sisin suuri nojatuoli tietää, mitä
+hauskaa pienellä matalalla tuolilla oli sanottavaa.
+
+
+
+
+IV.
+
+Odotussali.
+
+
+    "Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän kuin
+    konsana, ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?
+    Rikoksemme on väkevämpi meitä... Muutoin, onko rikosta, että
+    rakastamme toisiamme?... Olimmehan määrätyt toinen toisellemme.
+    Eikös meillä ole oikeutta yhdistyä, vaikka elämä meidät onkin
+    erottanut? Siis, tule. Lähtömme on päätetty... Huomen-iltana,
+    Lyon'in asemalla, kello kymmenen... Otan piljetit ja odotan sinua
+   ... Frans."
+
+Kuukauden oli Sidonie toivonut tuota kirjettä, kuukauden ajan oli
+hän käyttänyt kaikkea imarteluansa ja kavaluuttansa saadakseen
+lankonsa intohimoja kirjallisesti puhkeamaan esiin. Vaikea oli
+hänen siinä onnistuessaan. Helppoa ei ollut houkutella rikokseen
+moista rehellistä ja nuorta sydäntä, kuin Franssin oli, ja tuossa
+omituisessa taistelussa, jossa se, joka todellisesti rakasti, soti
+omaa asiataan vastaan, tunsi Sidonie usein voimainsa pettävän ja
+melkein vaipui toivottomuuteen. Kun hän ihan jo luuli kukistaneensa
+vastustajansa, niin tämän rehellisyys yht'äkkiä ryntäsi ilmi, ja hän
+oli aivan pakenemaisillaan, luiskahtamaisillaan Sidonien käsistä
+karkuun.
+
+Sepä myös riemastus hänelle, kun hän eräänä aamuna sai tuon
+kirjeen. Juuri silloin oli rouva Dobson siellä. Hän oli vast'ikään
+tullut, tuoden tietoja Georgesilta, joka valitti ikävää ja alkoi
+olla huolissaan langosta, joka oli kiihkeämpi, mustasukkaisempi ja
+vaativampi, kuin itse Sidonien mies.
+
+-- Voi, armasta raukkaa, armasta raukkaa, sanoi senttimenttaalineen
+amerikkalainen rouva, jospa näkisit, kuinka hän on onnetoin.
+
+Ja ravistaen kiharoitaan, aukaisi hän nuotti käärynsä, otti
+sieltä esiin kirjeen armaalta raukalta ja kätki sen huolellisesti
+romanssilehtien väliin, onnellisena ollakseen sekoitettu
+rakkausjuttuun ja innostuneena salajuoniin, josta hänen kylmät
+silmänsäkin ja kuiva, vaalea hipiänsä olivat hiukan lievistyneet.
+
+Kummallisinta on, ett'ei nuori ja sievä Dobson, joka hyvin kernaasti
+tarjoutui tuohon lakkaamattomien rakkauskirjeiden toimittamiseen,
+ollut itse koskaan kirjoittanut, eikä saanut yhtäkään semmoista
+omalle osalleen.
+
+Ollen alinomaa matkalla Asnières'in ja Parisin välillä, rakkaussanoma
+siiven alla, pysyi tuo omituinen kirjekyyhkynen uskollisena
+lakalleen, eikä kuhertanut muulloin kuin täydestä syystä.
+
+Kun Sidonie näytti hänelle Franssin kirjeen, kysyi rouva Dobson:
+
+-- Mitä ai'ot vastata?
+
+-- Se on tehty. Minä lupasin.
+
+-- Mitä? Lähdetkö tuon hullun kanssa.
+
+Sidonie rupesi nauramaan:
+
+-- Enpähän. Minä lupasin vaan siksi, että hän menisi minua odottamaan
+asemalle. Pitihän minun toki saada kiusata häntä neljännestunnin
+ajan! Hän on minua kylläksi vaivannut koko kuukauden. Ajattelepa,
+että olen muuttanut koko elämäni tuon herran tähden. Minun on
+täytynyt sulkea oveni ystäviltäni, kaikilta, mitä nuorta ja
+rakastettavaa tunnen, alkaen Georgesista aina sinuun saakka. Sillä,
+näet, rakkaani, sinä et myöskään ollut hänen mieleensä, hän tahtoi
+laittaa sinutkin pois, niin kuin kaikki muut.
+
+Sidonie vaan ei puhunut siitä, joka olikin kovin syy hänen vihaansa
+Franssia vastaan, että tämä oli pelottanut häntä kovin, uhkaamalla
+sanoa hänen miehelleen. Siitä hetkestä lähtien oli hänen hyvin paha
+olla, ja hänen elämänsä, kallis, hemmoiteltu elämänsä, näkyi olevan
+kovassa vaarassa. Noissa valkoverisissä, näöltään kylmäkiskoisissa
+ihmisissä, niinkuin Risler, on kauhea, tuima viha, jonka seurauksia
+on mahdotoin arvata, samoin kuin pelottaa käyttää tuota muodoltaan
+vähäpätöistä hajutointa, räjähtävää ruutia, kun ei tunne sen voimaa.
+Nimenomaan kauhisti häntä ajatus, että hänen miehensä jonakin päivänä
+voipi saada tiedon hänen käytöksestään.
+
+Entisestä elämästään, köyhästä elämästään väekkäässä kaupunginosassa,
+johtui hänelle mieleen muistoja rappiolla olevista perheistä, miesten
+kostoista hurmea tahroista, häpeällisten aviorikosten tähden.
+Kuolleet kummitukset vainosivat häntä. Ja kuolo, ikuinen lepo haudan
+hiljaisuudessa kammotti tuota pientä olentoa, joka hurjasti isosi
+huvituksia, himosi, riehuvan elämän pauhinaa.
+
+Tuo auvoinen kirje teki lopun hänen ahdistuksestaan. Nyt oli
+Franssin mahdotoin ilmiantaa hänet, jopa raivossakin pulmastaan,
+tietäessään, minkälainen ase hänellä oli käsissään; muutoin, jos hän
+puhuisi, näyttäisi Sidonie kirjeen, ja kaikki syytökset näyttäisivät
+Risleristä pelkältä panettelulta. Äläs! herra tuomari, jouduittepa
+nyt pälkääsen.
+
+Äkkiä valtasi hänen mieletöin ilon vieska.
+
+-- Minä virkoan... minä virkoan... sanoi hän rouva Dobsonille. Hän
+juoksi pitkin puutarhan käytäviä, teki suuria kukkavihkoja saliin,
+aukaisi auringolle kaikki ikkunat selälleen, antoi määräyksiä
+keittäjälle, ajajalle ja puutarhurille. Talo oli kaunistettava
+Georgesin tuloa varten ja, aluksi, valmisti hän suurta päivällistä
+viikon lopulla. Todellakin, näytti, kuin hän olisi ollut poikessa
+kuukauden ja palannut ikävältä ja väsyttävältä asiamatkalta, niin
+kova kiire oli hänellä panemaan ympärillään kaikki liikkeesen ja
+eloon.
+
+Seuraavana päivänä, iltasella, olivat Sidonie, Risler ja rouva
+Dobson yhdessä salissa. Sillä välin kuin Risler selaili erästä
+suurta mekaniikki kirjarämää, säesti rouva Dobson piaanolla Sidonien
+laulaessa. Yht'äkkiä tämä lakkasi keskellä romanssia ja remahti
+kovaan nauruun. Kello löi kymmenen. Risler kohotti nopeasti nenänsä:
+
+-- Mikä sinua naurattaa?
+
+-- Ei mikään... muistui vaan jotakin mieleeni, vastasi Sidonie,
+osoittaen rouva Dobsonille kelloa silmää iskemällä.
+
+Se oli yhtymykseksi määrätty hetki, ja hän ajatteli rakastajansa
+tuskaa, häntä odottaessaan.
+
+Kun sanansaattaja oli tuonut tuon kuumeentapaisesti odotetun
+lupauksen Sidonielta, muuttui Franssin levotoin mieli yht'äkkiä
+tyyneksi ja rauhalliseksi. Ei ollut enää horjuvaisuutta, eikä
+taistelua intohimon ja velvollisuuden välillä. Tuota pikaa tunsi
+hän keventyneensä, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut omaatuntoa
+rahtuakaan. Suurimmalla levollisuudella teki hän valmistuksiaan,
+hinasi remettinsä lattialle, tyhjensi piirongit ja kaapit, ja paljo
+ennen aikaa, jolloin hän oli määrännyt tavaroita noudettaviksi, istui
+hän arkun päällä keskellä huonettaan, katsellen seinälle naulattua
+karttaa, harhailevan elämänsä vertauskuvaa, seuraten silmällään
+teiden suoria viivoja ja merta kuvaavia aaltomaisia juovia.
+
+Ei kertaakaan pistänyt hänelle päähän ajatus, että toisella puolen
+porraslavaa joku itki ja huokaili hänen tähden. Ei kertaakaan
+ajatellut hän veljensä toivottomuutta ja hirmuista näytelmää,
+jonka hän oli jälkeensä jättävä. Hän oli kaukana noista asioista,
+edellä jo tuolla aseman laiturilla Sidonien kanssa, joka oli puettu
+mustiin matka- ja pako-vaatteisin; kohta vielä kauempana, sinisen
+meren rannalla, jonne seisattuivat vähäksi ajaksi vainustellakseen
+takaa-ajoja; ja yhä vaan kauempana, tuntemattomassa maassa, josta ei
+kukaan voinut tiedustella, eikä ottaa kiinni heitä. Toisinaan olivat
+he istuvinaan rautatievaunuissa, yöllä, aavalla kentällä. Sievä,
+kelmeä pää lepäsi hänen rinnallaan, huulet hänen huuliensa kohdalla
+ja syvälliset silmät katselivat häntä lamppujen hämärässä valossa,
+pyörien ja höyryn tuudittaessa.
+
+Ja nyt, veturi, vohku ja karju, järisytä maa, punasta taivas, sylje
+tulta ja savua. Sukella tunneliin, kiidä vuorten ja virtojen poikki,
+lennä, leimua, jylise; mutta vie meidät kanssasi, vie kauas pois
+asutusta mailmasta, pois sen la'eista, tunteista, ulos elämästä, ulos
+itsestämmekin!...
+
+Kaksi tuntia ennenkuin kassa avattiin oli Frans jo Lyon'in asemalla,
+tuolla ikävällä asemalla, joka, ollen aivan Parisin reunalla, näyttää
+ihan, kun se olisi ensimmäinen pysäkki maalla. Hän kävi istumaan
+pimeimpään nurkkaan, hievahtamatta, ikäänkuin pyörryksissä. Hänen
+aivonsa olivat silloin yhtä levottomat ja sekavat, kuin asemakin.
+Hänen valtasi kaikenlaiset johdottomat ajatukset, himmeät muistot,
+eriskummalliset yhdistykset, Hänen päässään kulkivat kerran semmoiset
+kaukaiset matkustukset, että hän pari kolme kertaa arveli, miksi
+hän oli siellä ja mitä odotti. Mutta noista sekavista ajatuksista
+ilmestyi Sidonien muisto esiin ja kirkasti ne täydellä valollaan.
+
+Hän oli tulossa.
+
+Ja vaikka yhtymyksen aika ei ollut vielä lähelläkään, katseli
+hän koneentapaisesti noita ihmisiä jotka kiirehtivät ja huusivat
+toisiaan, ja etsi, eikö huomaisi komean haamun ilmestyvän yht'äkkiä
+väen joukosta, väistämällä sen syrjään joka askeleella loistavalla
+kauneudellaan.
+
+Monta junaa ehti mennä, monta tulla, monta vihellystä, ikäänkuin
+repäisemällä, kajahtaa katon kaarissa, ja asemalla oli yht'äkkiä
+autiota ja tyhjää kuni kirkossa arkipäivinä. Kymmenen juna lähestyi.
+Muita ei enää ollut sitä ennen. Frans nousi ylös.
+
+Nyt se ei ollut enää unta, eikä ajan aavojen, epävarmojen rajojen
+sisällä harhailevaa hourailua.
+
+Neljännestunnin, viimeistään puolen kuluttua oli Sidonie tuleva.
+
+Silloin alkoi hänessä odotuksen julma tuska olemisen taukoaminen,
+tuo ruumiin ja hengen omituinen tila jolloin sydän ei syki, hengitys
+huohottaa kuin ajatuskin, liikkeet ja lauseet loppuvat kesken ja
+kaikki odottaa. Runoilijat ovat satoja kertoja kuvanneet rakastajan
+tuskallista ahdistusta, kun hän kuuntelee vaunujen rytinää autiolla
+kadulla ja salaisia askeleita portailla.
+
+Mutta odottaa lemmittyään asemalla, odotussalissa on aivan toisin
+kamalaa, Hämärät lamput, jotka valaisevat tomuisen permannon, suuret
+akkunat alituinen jalkojen kapse ja ovien jyske, jotka kaikuvat
+levottomissa korvissa, korkeat, tyhjät seinät, leveät ilmoitukset,
+matkustuksen, muutoksen, haluttomuuden ja epävakaisuuden tunne, kaikki
+tuo likistää sydäntä ja lisää ahdistusta.
+
+Frans käveli edestakaisin, piti silmällä kaikkia vaunuja, jotka
+tulivat ja seisattuivat pitkien kiviastinten eteen. Niiden ovet
+aukenivat, sulkeutuivat paiskattuina ja ulkoa pimeästä astui kasvoja
+esiin valoisalle kynnykselle, sekä rauhallisia että huolestuneita,
+onnellisia, ja kärsiviä, harson peittämiä höyhenhattuja,
+talonpoikaislakkia ja uneliaita lapsia, joita kädestä talutettiin.
+Joka uusi ilmiö värisytti häntä. Hän luuli näkevänsä Sidonien,
+epäilevänä, huntuun verhottuna, hiukan hämillään. Sukkelaan juoksisi
+hän hänen luo levottaakseen, puolustaakseen häntä.
+
+Kuta enemmän asema täyttyi, sitä vaikeampi oli varalla pito. Vaunuja
+tuli lakkaamatta. Hänen oli juostava ovesta toiseen. Silloin meni hän
+ulos, arvellen siellä voivansa nähdä paremmin; hän ei voinut kauemmin
+kärsiä tukalassa, tukehduttavassa salin ilmassa pakahduttavaa
+ahdistusta.
+
+Oli lauha ilma syyskuun lopulla. Keveän sumun läpi näyttivät vaunujen
+lyhdyt hämäriltä ja tummilta viettävän, ison valtatien perältä.
+Jokaiset tulivat ikäänkuin sanoen: "Tässä olen..." Mutta Sidonie
+vaan ei niistä koskaan astunut ulos, ja nuo vaunut, joita hän oli
+nähnyt kaukaa tuleviksi, sydän toivosta paisuneena, niinkuin ne olisi
+sisältäneet enemmän kuin hänen elämänsä, palasivat hävyttömästi,
+tyhjinä ja keveinä, Parisiin takaisin.
+
+Lähtöhetki lähestyi. Hän katsoi kelloa. Oli, jäljellä ainoasti
+neljännestunti; mutta avottu kassa kutsui häntä. Hän juoksi sinne ja
+asettui pitkään riviin.
+
+-- Kaksi ensimmäisen luokan Marseilleen, sanoi hän. Hänestä tämä jo
+näytti haltuun ottamiselta.
+
+Tavaroilla kuormitettujen rattaiden ja toisiaan tuuppivan,
+myöhästyneen väkijoukon lävitse palasi hän tarkastuspaikalleen.
+Ajurit huusivat: "Karttakaa!" Hän jäi tielle, hevosten jalkoihin,
+korvat lumossa, silmät suurina tuijottaen. Enää viisi minuuttia.
+Mahdotointa oli hänen ehtiä ajallaan. Kaikki riensivät sisäsaleihin.
+Remetit vierivät tavaravaunuun; palttinaan käärityt suuret mytyt,
+vaskinauloilla varustetut matkalaukut, kauppa-asiamiesten oluksessa
+riippuvat pienet salkut, kaikenlaiset ja kaiken kokoiset vakat
+syöksyivät samaa ovea kohti, täristen ja heiluen, yhtä kiireesti
+kaikki.
+
+Vihdoin hän ilmestyi...
+
+Niin, kas tuossa, hän se on varmaan, tuo nainen mustissa, hoikka,
+solakka, mukana toinen, pienempi, epäilemättä rouva Dobson. Mutta
+tarkemmin katsoessa huomasi hän erehdyksensä. Se oli nuori nainen,
+joka oli hänen näköisensä komea, kuin hänkin, Parisitar, kasvot
+onnellisina. Nuori mies myöskin tuli häntä tapaamaan. Varmaan
+vastanaineita, jotka lähtivät matkalle, äiti saattoi heitä, istutti
+heidät vagongiin. Onnellisina riensivät he Franssin ohitse. Vimman
+ja kateuden tunteella näki hän heidän kulkevan suuresta ovesta ulos,
+nojaten toisiinsa, kansan tunkemina ja likistäminä.
+
+Hänestä näytti, kuin he olisivat jotakin häneltä varastaneet ja että
+he anastavat hänen ja Sidonien paikan junassa...
+
+Kaikki ovat lähdön vimmassa, soitetaan viimeinen kerta, höyry
+humisten purskuaa, myöhästyneet juosta kapsivat, kuuluu ovien
+paisketta ja omnibusten jyminää. Eikä Sidonie tule. Ja Frans odottaa
+yhä. Silloin tuntee hän käden olallaan. Jumalan kiitos!
+
+Hän kääntyy. Herra Gardinois'in iso pää, korvakkeilla varustetussa
+lakissa, on hänen edessään.
+
+-- Ell'en erehdy, olette herra Risler. Lähdette kai Marseilleen? Minä
+lähden myös, vaan en kauas.
+
+Hän selittää Franssille myöhästyneensä Orleans'in junasta ja
+koettavansa päästä Savignyyn Lyon'in rataa myöten; sitte puhuu hän
+Risler vanhemmasta ja tehtaasta.
+
+-- Näköään, asiat siellä ei käy oikein, viimeisinä aikoina...
+Bonnardelin vararikko koski kipeästi heihinkin... Olkoon meidän
+nuoret miehet vaan varovaisia... Jos tämmöistä kyytiä ajoivat, niin
+kumoon sitä mennään, kuin Bonnardelliläisetkin... Mut, anteeksi. Joko
+kassa suljetaan. Näkemään saakka.
+
+Frans tuskin kuuli, mitä hänelle sanottiin. Veljensä häviö,
+koko mailman kukistuminen on hänelle yhden tekevä. Hän vartoo
+vartomistaan...
+
+Ja äkkiä sulkeutuu kassa, ikäänkuin hänen itsepäisen toivonsa
+viimeiseksi salvaksi. Asema on tyhjä uudelleen. Häly on siirtynyt,
+muuttanut tielle; ja äkkinäinen kova, vihellys katoaa yöhön,
+kajahtaen rakastajalle iroonisena jäähyvästinä.
+
+Kymmenen juna lähti.
+
+Hän koettaa olla tyyni ja järkevä. Silminnähtävästi on Sidonie
+myöhästynyt Asnières'sista; mutta tietäen, että hänet odotetaan, tulee
+hän, vaikka millä tunnilla yöllä. Odottakaamme vielä. Sitähän varten
+tämä sali on tehty.
+
+Onnetoin istuu rahille. Suuret ikkunat teljetään. Kirjakauppias
+korjaa unenhorroksissa myömäläänsä. Koneentapaisesti katselee hän
+kirjariviä, tuota rautatien kirjastoa, jonka nimikirjoitukset hän jo
+osaa ulkoa, oltuaan siellä neljä tuntia.
+
+Siinä on kirjoja, jotka hän on lukenut teltissä, Ismailiassa ja
+laivalla, Suezista tullessaan, ja noissa halvoissa, tyhjissä
+romaaneissa on hänestä ikäänkuin meren ja vieraan maan tuoksua. Mutta
+ennen pitkää sulkeutui kirjamyymälä, eikä hänellä ollut enää sitäkään
+varaa pettääksen väsymystään ja kuumettaan. Lelukoju astui myös
+kohdakkoon kokonaan lauta-aitaukseensa. Vihellys pillit, käsirattaat,
+ruiskuttimet, lapiot, haravat, huviloissa asuvien Parisilaisten koko
+työkalusto katoaa silmänräpäyksessä. Myöjä eukko, vanha kivulloinen,
+surullisen näköinen nainen kääriytyy vanhaan vaippaansa ja menee
+pois, lämmitin kädessä.
+
+Kaikki nuo ihmiset ovat lopettaneet päivänsä, venytettyään sen
+viimeiseen hetkeen saakka miehuullisesti ja itsepäisesti, Parisin
+tavalla, joka ei sammuta lyhtyjään ennenkuin päivän noustessa.
+
+Ajatellessaan tuota myöhään valvomista, juolahti hänelle mieleen
+hyvin tunnettu huone, jossa lamppu sillä hetkellä valaisi koliibrien
+ja kiiltomatojen peittämää pöytää, mutta nopeasti läpäisi tuo näky
+hänen mielessään johdottomain ajatusten sekasorron, jonka odottamisen
+vimma oli herättänyt.
+
+Äkkiä huomasi hän nääntyvänsä janoon. Aseman ravintola oli vielä
+auki. Hän menee sinne. Palvelijat nukkuvat penkeillä. Permanto on
+märkä solkkuvedestä, jolla lasia on huuhdottu. Hänelle tarjotaan
+äärettömän hitaasti, sitte, juodessaan, ajattelee hän, että Sidonie
+ehkä on tullut ja etsii häntä odotussalista hän kavahtaa ylös, ja
+syöksee ulos kuin hullu, jättäen lasin täyteen ja rahat pöydälle.
+
+Hän ei tule enää.
+
+Frans tuntee sen.
+
+Hänen askeleensa kajahtelevat pitkin aseman siltaa, yksitoikkoisesti,
+säännöllisesti, kiihdyttäen häntä todistamalla hänen yksinäisyyttään
+ja vauriotaan.
+
+Mitäs sitte on tapahtunut? Mikä häntä on voinut estää? Onko hän
+sairastunut, vai lieneekö hänellä jo edeltäpäin tunnon vaivoja
+rikoksestaan? Niin ollen, olisi hän kai ilmoittanut, laittanut rouva
+Dobsonin. Tai kuka ties' on Risler nähnyt kirjeen? Sidoniehan on niin
+hurja ja varomatoin.
+
+Ja hänen sillä lailla arveluihin vaipuessaan, kului aika. Mazasin
+rakennusten harjat, jotka olivat pimentoon vaipuneet, alkoivat
+jo vaalastaa ja käydä selkeimmiksi. Mitäpä tehdä? Oli mentävä
+Asnières'iin oitis tiedustelemaan, kuulustelemaan. Hän olisi jo
+tahtonut olla siellä.
+
+Päätöksen tehtyään, astui hän pikaisin askelin portaita alas. Tiellä
+tuli hänelle vastaan sotamiehiä, laukut selässä, ja köyhiä, jotka
+menivät aamujunalle ja olivat ylähällä jo ennen päivän nousua.
+
+Aamupuhteessa näytti Parisi ikävältä ja kolkolta. Lyhdyt heittivät
+kaduille punertavan valon ja vartijat astuivat kaksin, seisattuen
+katujen kulmissa ja tarkasti katsellen kulkijoita.
+
+Yhden vartijapaikan luo oli seisattunut väkeä, ryysynkerääjiä ja
+maalaisämmiä. Epäilemättä oli jonkun yönäytelmän suoritus tapahtuva
+poliisikomsarjuksen luona... Oi, jos Frans olisi tuntenut tuon
+näytelmän; mutta hän ei sitä aavistanutkaan, katseli vaan kaukaa
+kylmäkiskoisesti.
+
+Kaikki nuo törkeydet, tuo koitto, joka kalvaana levisi Parisin
+yli, lyhdyt, jotka vilkkuivat Seinen rannalla, ikäänkuin kynttelit
+ruumiinvalvojaisissa, ja voipumus unettomasta yöstä, kietoivat hänen
+syvään suruun.
+
+Tultuaan Asnières'iin, pari kolme tuntia käytyään, heräsi hän kuin
+unesta.
+
+Aurinko nousi kaikessa kunniassaan tulehduttaen kedot ja joet. Silta,
+talot ja laituri, kaikki näyttivät somilta aamun valossa, joka
+ilmitoi uuden päivän, iloisena, hymyilevänä, yön synkästä sumusta.
+Kaukaa näki hän veljensä asunnon, joka, heränneenä, näytteli kukkiaan
+avatuista ikkunoista. Hän käveli vähän aikaa uskaltamatta mennä
+sisään.
+
+Yht'äkkiä huutaa hoilotti hänelle joku joen ahteelta:
+
+Kali, herra Frans... Tehän varhain olette noussut tänä päivänä.
+
+Se oli Sidonien renki, joka oli hevosien uitossa.
+
+-- Eikö mitään uutta taloon kuulu?... kysyi Frans vavisten.
+
+-- Ei mitään, herra Frans.
+
+-- Onko veljeni kotona?
+
+-- Ei, hän oli yötä tehtaalla.
+
+-- Eihän kukaan ole sairas?
+
+-- Ei, herra Frans, ei minun tietääkseni.
+
+Ja hevoset astuivat veteen rintaa myöten, purskuttaen vaahtoa.
+
+Silloin päätti Frans soittaa kelloa.
+
+Puutarhan käytäviä kaspittiin parasta aikaa. Talossa oli kova hälinä;
+ja vaikka olikin vielä varhain, kuuli hän Sidonien heleän äänen,
+niinkuin linnun laulun, otsikon ruusujen keskeltä.
+
+Hän puheli vilkkaasti.
+
+Levottomin mielin astui Frans kuunnellakseen.
+
+-- Ei, ei taalesosetta... Siinä jo on tarpeeksi... Vaan sen pitää
+olla hyvin jäädytetty, ja kello seitsemäksi... Niin, ja alkuruo'aksi...
+mietitäänhän vähän...
+
+Hän oli kovassa keskustelussa emännöitsijänsä kanssa kuuluisasta
+päivällisestä seuraavaksi päiväksi. Lankonsa äkkinäinen ilmestyminen
+ei häirinnyt häntä ollenkaan.
+
+-- Ahaa! hyvää päivää, Frans, sanoi hän rauhallisesti... Heti
+paikalla olen käskettävänne. Meille tulee huomenna vieraita
+päivälliseksi, talon tuttavia, suuri asioimispäivällinen...
+Suvaitsette, kaiketi?
+
+Raittiina, hymyilevänä, valkoreunustuksineen, laahaava peignoiri yllä
+ja pieni karikkasäpsä päässä, jatkoi hän ruokalistansa osoittelua,
+hengittäen tuoresta ilmaa, joka nousi niityiltä ja joelta. Hänen
+tyynillä kasvoillaan ei ollut vähintäkään huolen tai levottomuuden
+jälkeä. Hänen sileä otsansa, tuo hämmästyttävä katseen sulous, joka
+kauan aikaa nuorensi hänen näköään, ja puoli-avonaiset, ruusuiset
+huulensa muodostivat kummallisen vastakohdan rakastajan yöllisen
+tuskan ja väsymyksen raastamille kasvoille.
+
+Hyvän neljännestunnin istui Frans salin nurkassa ja
+kuuli lueteltavan, tavallisessa järjestyksessään, kaikki
+porvarillis-päivällisen ruokalajit, aina pienistä lämpöisistä
+leivoksista, ja Normandilaiseen pallakseen kuuluvista lukemattomista
+aineksista, Montreuilin persikkoihin ja Fontainebleaun viinimarjoihin
+saakka.
+
+Vihdoin, kun he olivat yksin ja hän voi puhua:
+
+-- Ettekö siis ole saanut kirjettäni?... kysyi hän kumealla äänellä.
+
+-- Kyllä, aivan oikein.
+
+Hän nousi korjatakseen kuvastimen edessä muutamia pieniä kutria,
+jotka olivat takertuneet hänen häilyviin nauhoihinsa, ja jatkoi
+itseään katsellessaan:
+
+-- Kyllä, sainpa hyvinkin kirjeenne... Olinpa siitä
+ihastuksissanikin... Ja nyt, jos teitä haluttaa antaa veljellenne
+ilkeät kanteenne, joilla minua uhkasitte, niin näytän helposti
+toteen, että valheellisesti syytätte minua ainoastaan sentähden,
+kun minä, niinkuin minun tulikin tehdä, hylkäsin rikoksellisen
+rakkautenne. Pitäkää se teille sanottuna... ja näkemään saakka.
+
+Onnellisena kuin näyttelijätär, joka on lopettanut mahtipontisen
+katkelmansa, kulki hänen ohitse ja meni ulos salista hymyillen,
+suupieli kohotettuna, riemuiten ja vihatta.
+
+Eikä Frans häntä tappanut!
+
+
+
+
+V.
+
+Sanomissa.
+
+
+Tuon katalan päivän aattona, vähän sen jälkeen kuin Frans salaa oli
+jättänyt huoneensa Braque-kadun varrella, tuli kuuluisa Delobelle
+kotiinsa, aivan pahoilla mielin, väsyneen ja kylmäkiskoisen
+näköisenä, niinkuin aina jotakin vastaista tapahtuessa.
+
+-- Voi, Herra Jumala, mitä nyt, poloiseni, on tapahtunut?... kysyi
+kohta äiti Delobelle, jota liioiteltu, teaatterillinen osoittelu ei
+vielä ollut kahdessakymmenessä vuodessa tylsyttänyt.
+
+Ennen vastausta, entinen näyttelijä, joka ei koskaan jättänyt
+mitäkään sanaa ilman jotakin edelläkäypää, muinoin näyttämöä
+varten opittua kasvojen liikettä, väänsi alas suunsa iletyksen ja
+vastenluontoisuuden merkiksi, ikäänkuin hän juuri olisi nielaissut
+jotakin hyvin karvasta.
+
+-- Varmaan, sanoi hän, orat Rislerit joko kiittämättömiä, itsekkäitä,
+tahi sitte hyvin huonosti kasvatettuja ihmisiä. Tiedättekö mitä
+kuulin portinvartijattarelta, joka pilkallisesti loi minuun karsaan
+silmäilyn?... No niin, Frans Risler on lähtenyt pois. Hän on
+äskettäin jättänyt asuntonsa ja ehkä tällä hetkellä Parisinkin,
+tulematta edes kättäni puristamaan ja kiittämään häntä kohtaan täällä
+osoitetusta ystävyydestä... Mitäs te siitä pidätte?... Sillä eihän
+hän sanonut hyvästi teillekään, vai? Ja kuitenkin -- siitä ei ole
+kuukauttakaan -- istua kökötti hän meillä alinomaa, soimaamatta
+puhuakseni.
+
+Rouva Delobelle päivitteli ja pahoitteli. Désirée, sitä vastoin, ei
+sanonut sanaakaan, ei edes liikahtanutkaan. Aina vaan sama jäämuru.
+Eikä messinkilankakaan seisattunut hänen vikkelissä sormissaan... --
+Olkaapa sitte ystäviä, jatkoi kuuluisa Delobelle. Mitäs minä olen
+sitte vielä tehnyt hänelle?
+
+Hän tahtoi luuletella itseään, että koko mailma häntä
+vihasi ja vainosi. Se, näet, kuului hänen asemaansa elämässä,
+ristiinnaulitsemiseensa taiteen puolesta.
+
+Lempeästi, melkein äidillisellä helleydellä -- sillä aina löytyy
+äidillisyyttä hemmoittelevassa, anteeksiantavassa rakkaudessa, jonka
+suuret lapset herättävät -- lohdutti rouva Delobelle miestään,
+hyväili häntä, lisäsipä herkkuruo'an päivälliseksi. Viheliäinen oli
+todellakin pahoillaan. Franssin lähdettyä, oli ikuinen kestitsijän
+paikka, joka Rislerillä ennen oli, taas avoin ja näyttelijä muisti
+herkkuja, jotka häneltä menivät hukkaan.
+
+Ja ajatelkaapa tuon itsekkään, pintapuolisen kiukun rinnalla oli
+vielä todellinen, kauhea murhe, kuolettava murhe, jota ei sokea äiti
+edes huomannutkaan... Mutta katsohan toki tytärtäsi, onnetoin vaimo.
+Katso tuota kuuleata kelmeyttä, noita kyynelettömiä silmiä, jotka
+loistavat tuijottaen, ikäänkuin olisivat keskittäneet aatoksensa
+ja katseensa yhteen ainoaan niille vaan näkyvään esineesen.
+Aukaisuta tuo pieni, suljettu, kärsivä sielu. Kuulustele lastasi.
+Saata hänet puhumaan, saata hänet etenkin itkemään, vapautuakseen
+masentavasta taakasta, ett'eikä kyynel-lähteiden synkistämät silmät
+tähystäisi avaruudessa tuota hirveätä, tuntematointa esinettä, siihen
+toivottomasti kiintyen.
+
+Voih!...
+
+Löytyy naisia, joissa äiti kuolettaa aviopuolison. Tässä aviopuoliso
+oli kuolettanut äidin. Ollen jumalassa, Delobelle'n, papittarena
+huolimatta muusta kuin tuosta idolistaan, ajatteli hän, että
+tyttärensäkin oli syntynyt maailmaan pyhittääkseen itsensä vaan
+samaan palvelukseen ja polvistuakseen samalla alttarilla. Heillä
+molemmilla ei näet ollut kuin yksi maali elämässä, -- tehdä työtä
+suuren miehen kunnian puolesta, lohduttaa hänen väärin arvosteltua
+neroaan. Muuta ei ollut olemassakaan. Ei koskaan äiti Delobelle,
+huomannut Désiréen pikaista punastumista Franssin sisään tullessa,
+eikä rakastuneen tyttärensä mutkia puhuakseen, oli mikä oli, hänestä
+ja mainitakseen hänen nimensä tuon tuostakin keskusteluissaan työtä
+tehdessä, tämä kun jo oli tapahtunut monta vuotta, aina siitä, ajasta
+saakka kun Frans aamuisin lähti Centraali-kouluun, siihen aikaan kuin
+he sytyttivät lamppunsa päivää alottaakseen. Ei koskaan kysellyt
+hän noista pitkistä äänettömyyksistä, jolloin luottoisa onnellinen
+nuoruus sulkeutuu tulevaisuuden haveksimiin; ja jos hän toisinaan,
+kun Désiréen vaitiolo häntä väsytti, sanoi hänelle: "Mikä sinun on?"
+niin nuoren tytön vastaus: "Ei mitään", oitis johti äidin hetken
+hajamieliset ajatukset jälleen hänen lempihuoleensa.
+
+Niinikään tuo nainen, joka käsitti miehensä sydämmen ja pienimmänkin
+rypyn hänen olymppilaisella ja arvottomalla otsallaan, ei omannut
+koskaan mitäkään hellyyden ennettä pientä Sisi rukkaa kohtaan, vaikka
+sen kautta vanhimmatkin, elähtyneimmätkin äidit nuorentuvat niin,
+että tulevat lastensa hartaimmiksi ystäviksi ja neuvon antajiksi.
+
+Ja siinäpä sellaisten miesten, kuin Delobelle'n, tunnotoin
+itsekkäisyys onkin hirvein.
+
+Se synnyttää muitakin ympärillään. Tottumus muutamissa perheissä
+pitää silmämääränä yhtä ainoata olentoa, jättää väkisenkin syrjään
+ilot ja murheet, jotka sille ovat välinpitämättömät ja hyödyttömät.
+
+Ja kysytään, mitä nuoren, lakastuneen tyttöraukan sydäntä särkevä
+tuskainen draama kuuluu suuren näyttelijän kunniaan.
+
+Kuitenkin hän kärsi kovin.
+
+Lähes kuukauden, siitä päivästä saakka, kun Sidonie tuli hakemaan
+Franssia sinisissä vaunuissaan, tiesi Désirée jo, ett'ei häntä
+enää rakastettu ja tunsi kilpailijansa nimen. Hän ei ollut
+heille vihoissaan, hän surkutteli heitä pikemmin. Vaan miksi
+oli Frans tullut? Minkätähden oli hän kevytmielisesti antanut
+hänelle valheellisen toivon. Niinkuin onnettomat, vankeuden
+pimeyteen tuomitut pian totuttavat silmänsä synkeyden varjoihin
+ja jäsenensä ahtaasen tilaan ja sitte, jos heitä hetkeksi viedään
+ulos päivän valoon, palatessa vankeus heistä näyttää paljoa
+synkemmältä; niin hänenkin, tuon lapsi raukan, oli suuri, hänen
+elämässään yht'äkkiä leimahtanut valo, poistuessaan, yhä kolkompana
+palauttanut vankeuteen. Oi, kuinka paljo kyyneleitä hän oli
+niellyt yksinäisyydessä siitä hetkestä saakka! Kuinka paljo hän
+oli kertonut murheistaan pienille lintusilleen! Sillä vielä tämän
+kerrankin ylläpiti hänen työ, hurja, viivyttämätöin työ, joka
+säännöllisyydellään, yksitoikkoisuudellaan, alituisesti samojen
+huolien, samojen liikkeiden palauttamisella, oli hänen ajatustensa
+hillitsijänä.
+
+Ja niinkuin hänen sormissaan pienet kuolleet linnut saivat
+elon nä'ön, niin hänen haaveensakin, toiveensa, jotka samaten
+olivat kuolleet ja täynnä vielä hienompaa, vielä läpitunkevampaa
+myrkkyä kuin se, joka pölynä lenteli hänen työpöytänsä ympärillä,
+räpyttelivät silloin tällöin siipiään tuskan ja ylösnousemisen innon
+ponnistuksella. Frans ei ollut kokonaan häneltä kadonnut. Vaikka
+hän nyt tuli ainoastaan harvoin häntä katsomaan, niin tiesi Désirée
+hänen olevan kuitenkin lähellä, kuuli hänen tulevan ja menevän,
+kävelevän nopeasti porraslavalla, ja toisinaan näki hän oven ra'osta
+hänen rakkaan vartalonsa ohi vilahtelevan. Hän ei ollut onnellisen
+näköinen. Ja mitä onnea saattoi hän odottaa? Hän rakasti veljensä
+vaimoa. Ja ajatellessaan, ett'ei Frans ollut onnellinen, unhoitti tuo
+hyvä olento melkein oman surunsa, muistaessaan ystävätään.
+
+Että Frans vielä tulisi häntä rakastamaan, sen hän hyvin tiesi
+olevan mahdotointa. Mutta hän ajatteli, että jonakuna päivänä ehkä
+hän näkisi hänen tulevan sisään kuolehtuvana, masentuneena, istuisi
+pienelle matalalle tuolille ja, pannen päänsä hänen syliinsä, itkeä
+nyyhkyttäen kertoisi hänelle surunsa ja sanoisi: "Lohduta minua..."
+
+Tuo kurja toivo oli elättänyt häntä jo kolme viikkoa. Niin vähän,
+näet, hän tarvitsi.
+
+Vaan ei. Sekin häneltä kiellettiin. Frans oli lähtenyt, lähtenyt
+katsahtamatta häneen, hyvästiäkään sanomatta. Rakastajan petoksen
+jälkeen ystävän petos. Se on hirveätä...
+
+Isänsä ensimmäisistä sanoista tunsi hän syöksyvänsä pohjattomaan,
+jäiseen, synkkään kuiluun huikeasti, tunnottomasti, tietäen, ett'ei
+hän sieltä koskaan voisi valoon palata. Hän tukehtui. Hän olisi
+tahtonut vastustella, taistella, huutaa avuksi.
+
+Vaan ketä?
+
+Hän tiesi hyvin, ett'ei äitinsä häntä kuulisi.
+
+Sidonieta?... Oi, hän tunsi hänen nyt hyvin. Parempi olisi hänen
+ollut kääntyä pienten kiilto-höyhenisten lintustensa puoleen, joiden
+terävät silmät kylmäkiskoisella ilolla häntä katselivat.
+
+Hirmuisinta oli, että hän oitis käsitti, työnkään tällä kertaa ei
+häntä pelastavan. Se oli kadottanut hyväntekeväisen ominaisuutensa.
+Tenhottomilla käsillä ei ollut enää voimaa; väsyneet, hervottomat
+sormet jäivät lannistuneesta mielestä työttömiksi.
+
+Mikäs hänen olisi voinut ylläpitää tuossa semmoisessa onnettomuudessa?
+
+Jumalako? Vai se, jota kutsutaan taivaaksi?
+
+Se ei hänelle muistunut mieleenkään.
+
+Parisissa, työväen asunnoissa etenkin, ovat talot niin korkeat,
+kadut liian kapeat, ilma liian sumea, että taivasta huomattaisi. Se
+katoaa tehtaiden savuun ja kosteista katoista nousevaan huuruun;
+ja sitte on elämä niin kova useimmille noista ihmisistä, että jos
+heidän kurjuudessaan joskus johtuukin ajatus Kaitselemukseen, niin
+tapahtuu se vaan nyrkkiä sille näyttääkseen ja sitä kirotakseen.
+Senpä tähden tapahtuukin niin paljon itsemurhia Parisissa. Kansa,
+joka ei osaa rukoilla, on kuolemaan valmis, vaikka koska. Kaikissa
+sen kärsimyksissä näyttäytyy sille kuolema, kuolema, joka vapauttaa
+ja lohduttaa.
+
+Sitähän pikku ontuvakin niin tarkkaan katseli.
+
+Päätöksensä oli oitis tehty: oli kuoltava.
+
+Mutta miten?
+
+Liikkumattomana sijallaan, sillä välin kuin inha elämä meni menojaan
+hänen ympärillään, kuin äitinsä valmisti päivällistä ja suuri mies
+esitti pitkää monoloogia ihmiskunnan, kiittämättömyyttä vastaan,
+harkitsi hän, mikä kuolontapa oli valittava. Olematta melkein
+koskaan yksin, ei hän voinut ajatella lämmitintä hiilineen, joka
+sytytetään ovet ja ikkunat tukkeessa. Käymättä koskaan ulkona, ei
+hän voinut ostaa lääkeyrttijen myöjältä myrkkyäkään, pientä tukkua
+Valkosta jauhoa, jonka sopii pistää taskun pohjalle neulakotelon
+ja sormistimen joukkoon. Oli sitä paitse tulikiveä virittimissä,
+ruostetta vanhoissa vaskirahoissa ja suuri ikkuna, joka antoi
+kivitetylle kadulle; mutta ajatus, että hänen vanhemmilleen oli
+hirmuista nähdä hänen omatakeista kuolontuskaa ja väkijoukon keskeltä
+nostettua, rujostunutta ruumista, sai hänen hylkäämään nuo keinot.
+
+Oli vielä jäljellä virta.
+
+Vesi ainakin viepi toisinaan niin kauas pois, ett'ei kukaan voi löytää
+ja kuolema jääpi ikuiseksi salaisuudeksi...
+
+Virta!
+
+Hän vapisi sitä ajatellessaan. Vaan ei häntä kauhistuttanut musta,
+syvä vesi! Vielä vai, Parisin tytöt sitä vaan nauravat Heitetään
+esiliina pään yli silmien peitteeksi, ja loiskis! Mutta sinne oli
+mentävä ihan yksin ja katu häntä pelotti.
+
+Ja sill'aikaa kuin tyttöraukka edeltäkäsin otti viimeisen vauhdin
+kuolemaa ja unhotusta kohti, kuin hän katseli kaukaa pohjattomuutta
+harhailevin silmin, joihin jo nousi itsemurhan hurjuus, virkistyi
+kuuluisa Delobelle vähitellen, ja puhui jo vähemmin mahtipontisesti;
+ja, koska päivälliseksi oli kaalia, jota hän hyvin rakasti, lauhtui
+hän syödessään, muistutteli vanhoja voittoriemujaan, kultaseppeleitä,
+Alençon'in yleisöä, ja oitis päivällisen syötyään, meni Odéoniin
+_Misanthrooppia_ katsomaan, Robricart'in ensimmäistä näytäntöä,
+koristettuna ja pinnistettynä, ihan valkoiset kalvoiset käsissä ja
+taskussa uusi, kiiltävä sadan sousin kappale, jonka hänen vaimonsa
+oli antanut hänelle hänen herrastellakseen.
+
+-- Minä olen oikein tyytyväinen, sanoi äiti Delobelle syömäneuvoja
+korjatessaan. Isä söi hyvin tänä iltana. Se lohdutti hiukan häntä,
+mies parkaa, Teaatteri lopullisesti virkistää hänen. Sitä hän kyllä
+tarvitseekin...
+
+... Niin, se se oli kauheinta, käydä yksin kadulla. Oli odotettava,
+kunnes kaasu oli sammutettu, astuttava portaita myöten hyvin hiljaa
+kun äiti oli nukkunut, ja mentävä Parisin läpi, jossa miehet
+vastaan tullessa katselivat röyhkeästi silmiin, ja kuljettava
+komeasti valaistujen kahvilojen ohitse. Tuo kammo katua vastaan oli
+Désirée'ssa ollut lapsuudesta saakka. Ihan pienenä ollessaan, kun
+hän kerran meni asialle, seurasivat häntä pilkaten katupojat, eikä
+hän tietänyt mikä oli hirveämpää, hänen epäsäännöllisen käyntinsä
+ivaaminenko, noiden pienten, hävyttömien nuttujen nilkutus, vaiko
+ohitsekulkevien sääli ja laupiaat katseet. Sitte hän pelkäsi vaunuja
+ja omnibuksia. Virta oli kaukana. Hän väsyisi näet, kovin. Kumminkaan
+ei ollut siihen muuta neuvoa.
+
+-- Minä panen maata, tyttö, entä sinä, vieläkö ai'ot valvoa?
+
+Silmät työssä kiinni, vastasi tyttö valvovansa. Hän tahtoi lopettaa
+tusinan.
+
+-- Hyvää yötä sitte, sanoi äiti Delobelle, jonka heikontunut näkö ei
+kärsinyt kauemmin valoa. Minä panin isän illallisen lämpiämään. Katso
+sitä ennenkuin maata panet.
+
+Désirée ei valehdellut. Hän tahtoi lopettaa tusinan, että isällä
+olisi huomenna se valmiina vietäväksi; ja tosiaankaan nähdessään tuon
+pienen rauhallisen pään kumarruksissa lampun kelmeässä valossa, ei
+olisi koskaan voinut kuvitella, mitä katalia ajatuksia siinä mylleröi.
+
+Kas nyt on menossa viimeinen lintunen tusinasta, ihmeellinen
+pikkuinen lintunen, jonka siivet näyttivät meriveden kastamilta, ihan
+safiirin vihreiltä.
+
+Huolellisesti, veikeästi, pistää Désirée sen messinki langalle,
+lentoon pyrähtävän, säikähdetyn linnun somaan asentoon.
+
+Oi! kuinka se lentää kauas, tuo pikkuinen, sininen lintu. Kuinka
+huimasti se kiitää löyhöttää avaruuteen. Hyvin tuntuu, että se lähtee
+tällä kertaa pitkälle matkalle, pitkälle, ikuiselle matkalle, josta
+se ei palaa koskaan enää...
+
+Nyt on työ lopussa, pöydät järjestetty, viimeiset silkkinöyleet
+tarkalleen kootut ja nuppineulat neulikossaan.
+
+Lampun kiertää hän puoleksi alas, illallisen isälleen jättää hän
+kuumalle hiilokselle. Ja tuo hirvittävä, katala ilta on näyttävä
+hänestä yhtä levolliselta, kuin muulloinkin, Talossa on kaikki
+järjestyksessä ja tavat tarkkaan noudatetut. Hyvin hiljaa aukaisee
+Désirée kaapin, ottaa sieltä pienen shaalin, kääriytyy siihen, ja
+lähtee.
+
+Mitä? Eikö katsettakaan äidille, ei mykkää jäähyvästiä, eikä
+heltymistäkään?... Ei, ei mitään. Niinkuin kuoleman kielissä olevat,
+näki hän hirvittävän selvästi yht'äkkiä minkälaiselle itsekkäälle
+rakkaudelle hän oli uhrannut lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän tuntee
+varsin hyvin, että suuren miehen lausuma ainoa sana on lohduttava
+nukkuvaa naista, jolle hän on melkein vihoissaan siitä, ett'ei hän
+heräjä, vaan antaa hän siten mennä räpäyttämättäkään suljetuita
+silmäluomia.
+
+Nuorena kuoleminen, vaikka vapaaehtoisestikin, ei tapahdu koskaan
+ilman yllytystä, ja Désirée raukka lähti, elämästä närkästyksissään
+kohtaloaan vastaan.
+
+Kas, hän on jo kadulla. Minne menee hän? Kaikki on jo autiota.
+Nämä kaupungin osat, jotka päivällä ovat niin vireät, asettuvat
+iltasin varhain. Siellä tehdään liika kovaa työtä, ett'ei uni pian
+tulisi. Sillä välin kuin Parisin bulevaardeilta, jotka vielä ovat
+täynnä elämää, kohoaa yli koko kaupungin etäisen tulipalon näköinen
+punertava heijastus, ovat täällä jo kaikki portit kiinni, luukut
+suljetut ikkunoissa ja ovissa. Aika ajoin häiritsee hiljaisuutta
+myöhästynyt palovartijan askeleet, jotka kuuluvat yön pimeästä, tai
+juopuneen puhelu, jota hänen hoipertelemisensa toisinaan keskeyttää,
+tahi likeisestä valkamasta tullut tuulen puuska kolisuttelee lyhdyn
+lasia ja pieksättää vanhaa väkipyörän nuoraa, laantuu kadun kulmassa
+ja vinkuen katoaa hataran kynnyksen alle.
+
+Désirée astuu sukkelaan, shaaliinsa kierrettynä, pää pystyssä, silmät
+kuivina. Tuntematta tietä kulkee hän suoraan, ihan suoraan eteenpäin.
+
+Maraisin synkät, kapeat kadut, joilla pilkoittaa kaukaa kaasunliekki,
+risteilevät ja kaarielevat niin että, hän kuumeen tapaisesti
+kulkiessaan, eksyen palaa yhä samalle paikalleen. Aina jotakin
+asettuu hänen ja virran väliin. Mutta viileä, kostea tuuli puhaltelee
+häntä kasvoihin. Ja todellakin näyttää kuin vesi pakenisi, varustaisi
+itsensä aitauksella, ja paksut seinät, korkeat talot varta vasten
+kävisivät kuoleman eteen, mutta pikku ontuva on rohkea, vanhojen
+katujen epätasaisella kivityksellä hän vaan astuu astumistaan.
+
+Oletteko koskaan iltasella metsästyksen jälkeen nähneet haavoitetun
+peltopyyn pakenevan piiloon vakoon? se vaipuu alas, kyykistyy, vetäen
+veristä siipeään johonkin suojaan voidakseen kuolla rauhassaan. Tuon
+pienen varjon pieltävä käynti pitkin seinää katuvierusta myöten
+antaa aivan saman käsityksen. Ja ajatellaanpa, että samaan aikaan,
+melkein samassa kaupungin osassa, joku myöskin harhailee pitkin
+katuja, odottaen, tähystäen toivottomana. Oi! jospa voisivat kohdata
+toisensa. Jospa hän voisi kääntyä tuon levottoman kulkijan puoleen
+kysyäkseen tietä:
+
+-- Olkaa hyvä, herra, sanokaa, miten mennään Seinelle?...
+
+Ja herra tuntisi hänen heti.
+
+-- Kuinka! Tekö, neiti Sisi? Mitä te teette ulkona tähän aikaan?
+
+-- Menen kuolemaan, Frans. Teidän tähden en voi elää enää.
+
+Liikutettuna ottaisi hän silloin ja puristaisi hänen syliinsä ja
+kantaisi pois sanoen:
+
+-- Oi, elä, elä kuole. Minä tarvitsen sinua lohdutuksekseni, avukseni
+kaikesta pahasta, mitä tuo nainen on minulle tehnyt.
+
+Mutta se on runoilijain haavetta, kohtaus, jota elämä ei osaa keksiä.
+Liian julma, liian kova on elämä! Ja kun kerran tarvitaan niin vähän
+hengen pelastukseksi, ei se mitenkään tahdo antaa tuota vähää. Senpä
+tähden oikeat romaanit ovatkin niin surullisia...
+
+Katuja, yhä katuja vaan, sitte tori ja silta, jonka lyhdyt kuvastavat
+mustassa vedessä toisen valaistun sillan. Kas siinä on vihdoin
+virta. Kostean, leudon syksy-illan usmassa näkee hän tuon hänelle
+tuntemattoman Parisin sekavan suuruuden, jota vieläkin enemmän lisää
+hänen tietämättömyytensä paikoista. Tässä sitte pitäiskin kuolla.
+
+Hän tuntee olevansa niin pieni, niin eristetty, niin kadonnut tuossa
+laajassa, valaistussa, autiossa kaupungissa. Hänestä näyttää, kuin
+hän jo olisi kuollut. Hän lähestyy rantaa; ja, yht'äkkiä seisattaa
+hänen kulkunsa kukkakasvien ja kaivetun maan haju. Hänen jalkojensa
+juurella, veteen rajoittuvalla käytävällä on olkiin käärityitä
+pensaskasveja ja kukka-astioita valkoisissa paperituuteissaan,
+kaikki valmiiksi järjestetty kaupittaviksi huomenna. Viittoihinsa
+käärittyinä, jalat lämmittimien päällä, makasivat myyjät tuoleillaan,
+unen ja yön viileyden kangistamina. Kaiken väriset tähtikukat,
+reseedat, syksyruusut, tuoksuttivat ilmaa, seisoen hämärässä kuun
+valossa keveine varjoineen ympärillään ja odottaen nukkuvan Parisin
+oikkuja.
+
+Pikku Désirée rukka! Näytti, kuin koko hänen nuoruutensa, harvat
+ilon-päivänsä ja petetty rakkautensa olisivat heränneet hänen
+sydämessään tuon kuljeskelevan puutarhan tuoksusta. Hän astuu hiljaa
+kukkien keskitse. Toisinaan kahisuttaa tuulen puuska pensaiden
+lehtiä ja maan päällä olevista kopista, jotka ovat täynnä juurineen
+temmattuja kasveja leviää kostea multa haju.
+
+Hän muistelee kävelyjä maalle Franssin kanssa. Luonnon tuoksu,
+jota hän silloin hengitti ensimmäisen kerran, puhaltelee hänen
+kuolonhetkellään. -- "Muisto," näkyy se hänelle sanovan, ja hän
+vastaa itsekseen: "Kyllä, kyllä minä muistan."
+
+Hän muistaa vaan liian hyvin. Tultuaan tuon ikäänkuin juhlaksi
+koristetun sataman päähän, seisattuu salainen pikku varjo portaille,
+joka vie alas rannalle...
+
+Melkein oitis kuuluu huutoa, hälinää pitkin koko rannikkoa. "Pian
+vene ja keksit." Merimiehiä ja poliisi-palvelijoita kokoontuu
+ahteelle. Rannalta päästetään vene, lyhty kokassa.
+
+Kukkamyyjät heräävät, ja yhden heistä haukotellen kysyttyä, mitä on
+tapahtunut, vastaa hänelle sillan nurkkaan kyyristynyt kahvimuija
+rauhallisesti:
+
+-- Mikä lie nainen hypätä mulahtanut veteen.
+
+Eipä vaan. Virta ei huolinut tuosta lapsesta. Sen oli sääli tuota
+ihanuutta ja suloa. Alahalla veden partaalla näkyy lyhtyjen valossa
+musta parvi, joka lähtee liikkeelle. Hän pelastui!... Eräs hiekan
+vetäjä onki ylös hänen. Poliisimiehet kantavat häntä, merimiehiä
+ja halon purkajia ympärillä; ja pimeässä kuuluu matala käheä ääni
+pilkkaavan: "Sepä koko vesilintu, ett'en ollut kiinnikään saada. Niin
+muljahti sormien välistä, että olisittepa nähneet!... Ei maar muka
+tahtonut mulle palkintoa antaa..." Vähitellen melu tyyntyi, uteliaat
+hajosivat, ja mustan parven poistuessa polisihuoneesen päin, kävivät
+kukkamyyjät uudestaan makaamaan ja autiolla rannikolla värisytti
+yötuuli kukkia.
+
+Ah! tyttö rukka, luulit olevan helppoa päästä elämästä, kadota
+yht'äkkiä. Et tietänyt, että sen sijaan että virta veisi sinun
+sukkelaan etsimääsi mitättömyyteen, se heittäisikin sinun
+kaikenlaiseen häpeään ja rauenneen itsemurhan epäkunniaan. Ensin
+poliisi konttoori, iljettävä polisikonttoori likaisine rahineen,
+permantoineen, jossa märkä tomu näyttää katuloalta. Siellä oli
+Désiréen lopetettava yönsä. Hän pantiin maata leirivuoteelle takan
+eteen, joka hänen hyväksi oli laupiaasti täyteen mätetty halkoja
+ja jonka epäterveellinen lämpö nöyryytti hänen raskaita, vettä
+purskuavia vaatteitaan. Missä hän oli, siitä hän ei saanut selkoa.
+Himmeästi, käsittämättä kuunteli ja katseli pikku ontuva hänen
+ympärillään samanlaisissa vuoteissa makaavia miehiä, ikävää, tyhjää
+suojaa ja lukittujen päihtyneiden ulinaa, jotka jyskyttelivät
+peräovea, hirveästi kiroillen.
+
+Likellä häntä istui repaleinen nainen, hiukset hajallaan
+kyykkysillään lieden suun edessä, jonka punertava hohde ei
+muuttanut lainkaan hänen synkeitä, kalpeita kasvojaan. Se oli
+yön selästä korjattu hullu olento raukka, joka koneen tapaisesti
+ravisteli päätään ja lakkaamatta kertoeli tajunnottomalla, melkein
+huulien liikkeestä riippumattomalla äänellä: "Niin, niin, se vasta
+kurjuutta... Niin, niin, se vasta kurjuutta..." Ja tuo kamala
+vaikeroiminen keskellä makaavien kuorsaamista teki Désiréehen hirveän
+pahaa. Hän sulki silmänsä, ett'ei enää näkisi noita vimmastuneita
+kasvoja, jotka pelottivat häntä ikäänkuin hänen oman itselöimänä.
+Ajoittain aukeni kadun puoleinen ovi, päällikön ääni mainitsi nimiä,
+ja kaksi polisimiestä astui ulos, toisten tullessa sisään, jotka
+heittäytyivät poikittain vuoteelle masentuneina, kuin vuorovahdissa
+koko yön kannella olleet merimiehet.
+
+Vihdoin koitti päivä sairaita hirvittävine, kovine väreineen.
+Havahduttuaan yht'äkkiä horroksistaan, kavahti Désirée ylös
+vuoteellaan, tempasi auki viitan, johon hän oli kääritty ja,
+huolimatta väsymyksestä ja kuumeesta, koetti nousta seisoalleen
+hallitakseen itse ja omatahtoisesti itseään. Hän ajatteli vaan
+yhtä, näet, paetakseen kaikkia noita silmiä, jotka aukenivat hänen
+ympärillään, ja lähteäkseen tuosta julmasta paikasta, jossa unella
+oli kovin raskas huokuminen ja kovin rasittavia ruumiin asentoja.
+
+-- Laskekaa, hyvät herrat, sanoi hän kokonaan vavisten, laskekaa
+minut takaisin äidin luo.
+
+Kuinka paatuneet he lienevät olleetkin parisilaisista tapahtumista,
+käsittivät nuo kunnon ihmiset, että tämä oli jotakin merkillisempää,
+liikuttavampaa, kuin tavallisesti. Mutta he eivät voineet vielä
+saattaa häntä hänen äitinsä luo. Ensin oli mentävä komissarjuksen
+luo. Sitä oli mahdotointa jättää siksensä. Tuotiin rattaat säälistä
+häntä kohtaan, mutta polisikonttoorista oli lähdettävä ulos, ja
+ovella oli kansaa katselemassa, kun pikku ontuva oli kulkeva
+ohi, märät hiukset ohimoihin tarttuneina ja sarkaviitta yllä,
+joka kuitenkaan ei estänyt hänen hampaitaan kalisemasta vilusta.
+Komissarjuksen luona oli hänen noustava pimeitä ja kosteita portaita,
+joilla tuli ja meni roiston näköisiä naamoja. Kaksipuolista ovea
+aukaisi ja sulki tuon tuostakin törkeät palvelijat, suojat olivat
+kylmät, huonosti valaistut, raheilla istui kansaa, äänettömänä,
+kummastuksissaan, torkuksissa, mierolaisia, rosvoja, tyttöjä ja
+vanhan viheriäisen pöydän ääressä kirjoitteli "komissarjuksen koira,"
+koko isopäinen peto, kuluneessa takissa; tässä se oli.
+
+Désiréen sisään tultua astui hänen vastaansa mies kurottaen
+kättään, Se oli hänen julma pelastajansa, joka pyysi palkintoaan,
+viittäkolmatta francia.
+
+-- No, mummuseni, sanoi hän riettaasti nauraen ja kamalalla äänellä,
+miltäkäs sauna nyt tuntuu?
+
+Ja hän kertoi oikeuden istujalle, millä keinon hän oli hänen
+onkinut vedestä, että hän oli tarttunut häneen ensin noinikään,
+sitte näinikään, ja että ilman häntä olisi hän ihan varmaan mennä
+hujauttanut Rouen'in luo veden pohjalla.
+
+Poloinen oli ihan punainen kuumeesta ja häpeästä ja niin hämillä,
+että hänestä näytti kuin vesi olisi jättänyt harson hänen silmiensä
+eteen ja huminaa hänen korviinsa. Vihdoin vietiin hän pienempään
+suojaan juhlallisen henkilön eteen, jolla oli tähtiä rinnassa. Se
+oli itse herra komissarjus, joka parast' aikaa joi kahviaan ja luki
+sanomalehtiä.
+
+"Ahaa! vai te..." sanoi hän tylyn näköisenä, kastellessaan vehnästään
+ja luomatta silmiään sanomalehdestä; ja oitis alkoi polisimies, joka
+oli tuonut Désiréen, lukea esitystään:
+
+"Neljännestä vailla kaksitoista yöllä. Mégisserien satamassa, n:o
+17 kohdalla, muudan Delobelle, neljänkolmatta vanha, kukkientekijä,
+asuva Braque kadun varrella vanhempainsa luona, on tehnyt itsemurhan
+yrityksen heittäytymällä Seineen, josta hänen veti ylös terveenä
+ja vahingoittumattomana herra Parcheminet, hiekanvetäjä, majaileva
+Butte-Chaumont kadun varrella."
+
+Herra komissarjus syöden ehtimiseen, kuunteli tyynen ja haluttoman
+näköisenä, niinkuin mies, jota ei mikään enää kummastuta; lopuksi loi
+hän Delobelleen asian tuntevan ja ankaran katseen, ja antoipa korean
+varoituksen. Hänen tekonsa, näet, oli hyvin ilkeä. Mikä oli saanut
+hänen tuohon häijyyn rikokseen? Minkä tähden tahtoi hän surmata
+itsensä? Vastatkaapa, Delobelle, miksi?
+
+Mutta Delobelle oli itsepäisesti vaiti. Hänestä olisi ollut
+rakkautensa tahraamista tunnustaa moisessa paikassa. "En tiedä... En
+tiedä..." sanoi hän hiljaa ja vavisten.
+
+Suuttuneena, tuskastuessaan, ilmoitti herra komissarjus, että hän oli
+vietävä vanhempainsa luo, mutta yhdellä ehdolla: että hän lupaisi
+olla sitä koskaan enää tekemättä.
+
+-- Lupaatteko sen, hä?...
+
+-- Kyllä, lupaan minä, herra...
+
+-- Ette tee sitä koskaan enää?...
+
+-- En, ihan varmaan, en koskaan enää... en koskaan enää...
+
+Huolimatta hänen vakuutuksistaan, pudisti poliisikomissarjus päätään,
+ikäänkuin hän ei olisi uskonut hänen valaansa.
+
+Ja nyt on hän ulkona, tiellä kotiin, suoja-paikkaan; mutta hänen
+kidutuksensa ei ole vielä lopussa.
+
+Vaunuissa oli poliisimies, joka häntä saattoi, liian kohtelias,
+liian ystävällinen. Désirée ei ollut sitä käsittävinään, väisti
+häntä, veti kätensä pois. Kiusausta!... Hirmuisinta oli tulo Braque
+kadulle, jossa koko talo oli liikkeellä, ja naapurien uteliaisuuden
+kärsiminen. Aamulla oli todellakin koko kaupungin osa saanut tiedon
+hänen häviämisestään. Huhu kävi, että hän oli lähtenyt Frans Rislerin
+kanssa. Aikaiseen oli nähty kuuluisan Delobellen lähtevän ulos,
+hirvittävän näköisenä, hattu takaperin päässä, rutistunein kalvoisin,
+joka oli tavattoman huolestumisen merkki; ja piika, tuodessaan
+ruokavaroja, tapasi äiti raukan puolihulluna juoksemasta huoneesta
+toiseen, etsien vaikka sanaa lapseltaan, vaikka kuinka pientä
+jälkeäkin, joka voisi ainakin herättää arveluita.
+
+Onnettoman äidin päässä selveni vihdoin tyttärensä tila viimeisinä
+päivinä ja hänen vaitiolonsa Franssin lähdöstä. "Elä itke, vaimoni...
+minä tuon hänen jälleen..." sanoi isä lähtiessään, ja hänen
+mentyä yhtä paljo tiedustellakseen, kuin vetäytyäkseen tuosta
+tuskallisesta näytelmästä, käveli vaimo yhtämittaa portailta
+ikkunalle, ikkunalta portaille. Pienintäkin askeleen kapsetta
+kuultuaan, aukasi hän oven, sykkivin sydämin, ja juoksi ulos, sitte
+hänen sisääntullessaan, lisäsi asunnon yksinäisyyttä vieläkin enemmän
+Désiréen suuri, tyhjä nojatuoli, joka oli puoleksi käännetty
+ompelupöytää kohti. Tämä sai hänen purskahtamaan itkuun.
+
+Samassa seisattui vaunut portin eteen. Kuului ääniä ja askeleita.
+
+-- Rouva Delobelle, tässä on hän!... Tyttärenne on löytynyt.
+
+Todellakin astui Désirée portaita ylös, vaaleana, vaipuneena
+tuntemattoman käsissä, ilman shaalia, ilman hattua, käärittynä
+suureen ruskeaan levättiin. Huomattuaan äitinsä hymyili hän hiukan,
+houkkamielisen näköisenä.
+
+-- Elä pelästy... ei se ole mitään... yritteli hän sanomaan vaan
+voipui sitte portaille. Ei koskaan luullut äiti Delobelle olovanaa
+niin väkevä. Hän otti tyttärensä, kantoi hänen, pani maata, ja kaikki
+tuo tapahtui siunaaman aikaan, ja hän puhutteli häntä ja suuteli
+häntä.
+
+-- No jo vihdoin viimein löysinkin sinun. Missä sinä nyt olet ollut,
+siukku rukka? Eikö niin, sano, että tahdoit tappaa itsesi?...
+Sinulla oli siis kova murhe?... Miksikäs sen salasit minulta?
+
+Nähdessään äitinsä tuossa tilassa, kylpien kyyneleissä, vanhettuneen
+muutamassa tunnissa, tunsi Désirée olevansa kauheiden tunnonvaivojen
+valtaamana. Hän muisti menneensä hyvästiäkään sanomatta ja soimaten
+häntä sydämessään siitä, ett'ei hän häntä rakastanut.
+
+Ett'ei häntä rakastanut!
+
+-- Kuolemasihan olisi tappanut minun, sanoi vaimo parka... Voi,
+kun minä nousin tänä aamuna, eikä vuoteesi ollut kosketettu, eikä
+sinua ollut huoneessakaan... Minä kävin kerran ympäri ja lankesin
+tainnoksiin... Onko sulia lämmin nyt?... Onko hyvä?... Ethän enää
+tee sitä, ethän tahdo kuolla?
+
+Ja hän tukki hänen peitettään, lämmitti hänen jalkojaan ja viihdytti
+häntä rinnallaan.
+
+Vuoteessaan leväten, silmät kiinni, näki Désirée itsemurhansa kaikki
+kohdat, kaikki kamalat seikat, joiden läpi hän oli kulkenut kuolemaan
+lähtiessään. Kasvavassa kuumeessaan, raskaassa, valtavassa unessaan,
+rasitti ja vaivasi häntä hurja kulkunsa Parisin kautta. Tuhansia
+mustia katuja kuvautui hänen silmissään, Seinen virta kunkin päässä.
+
+Tuo kamala virta, jota hän ei yöllä löytänyt, vainosi nyt häntä.
+
+Hänestä näytti kuin hän olisi kokonaan ollut mudan ja lo'an
+ryvettämä; ja painajaisen ahdistamana, lapsi raukka, tietämättä,
+kuinka päästä muistojensa kiusauksista, sanoi hiljaa äidilleen:
+
+-- Kätke minut... kätke minut... minua hävettää!
+
+
+
+
+VI.
+
+Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.
+
+
+Oi! ei, ei hän tee sitä enää. Herra komissarjus saa olla rauhassa,
+Ei siitä pelkoa ole, että hän sen tekee uudelleen. Mitenkä hän ensin
+pääsisi virralle kun hän ei enää voi hievahtaa vuoteeltaankaan? Jos
+herra komissarjus olisi nähnyt hänen silloin, niin hän ei olisi
+epäillytkään hänen sanojaan. Epäilemättä näkyy koko hänen olennossaan
+vielä tahto ja halu kuolla jotka niin katalasti olivat piirretyt
+hänen kalpeisin kasvoihinsa toissa aamuna; ne ovat vaan lieventyneet
+maltillisemmat. Muudan Delobelle tietää, että vähän pikkuisen vaan
+aikaa odotettuaan, hänellä ei ole enää mitään toivottavana.
+
+Lääkärit sanovat hänen kuolevan keuhkokuumeesen, jonka hän oli
+saanut märistä vaatteistaan. Mutta lääkärit erehtyvät, se ei ole
+keuhkokuumetta. Siis rakkautensa on syy hänen kuolemaansa?... Ei.
+Tuosta kauheasta yöstä lähtien hän ei enää ajattele Franssia, hän ei
+pidä itseään enään arvollisena rakastamaan ja olemaan rakastettu.
+Siitä pitäen on toinen pilkku hänen puhtaassa elämässään, ja siitäpä
+juuri hän kuoleekin.
+
+Kaikki nuo hirveän näytelmän tapaukset ovat tahrana hänen
+ajatuksissaan: nosto vedestä kaikkien ihmisten läsnä ollessa, sikeä
+unensa poliisi konttoorissa, rivot laulut, joita hän siellä kuuli,
+mielipuoli, joka lämmitteli itseään lieden ääressä, kaikki, mihin
+rikokselliseen, törkeään, ja sydäntä särkevään hän oli koskettanut
+komissarjuksen portailla, ja sitte toisien ylenkatse, toisien
+julkeus, hänen pelastajansa pilanlasku, polisipalvelijain hyväily,
+koko hänen i'äksi hävinnyt naisellinen arkuutensa, nimensä, joka
+hänen täytyi antaa ja hänen tukala viallisuutensa, joka vainosi häntä
+kaikkien noiden pitkien kiusauksien kestäessä, ikäänkuin ivana,
+naurettavaisuuden korvennuksena hänen itsemurhastaan lemmen tähden.
+
+Hän kuolee häpeästä, sanon minä. Öisin hourailee hän yhä lakkaamatta:
+"Minua hävettää!... Minua hävettää!..." ja levollisempana
+aikana painuu hän peitteesensä, vetää sen kasvoilleen ikäänkuin
+kätkeytyäkseen tai haudatakseen itsensä.
+
+Désiréen vuoteen vieressä, ikkunan valossa, tekee äiti Delobelle
+työtä, hoitaen tytärtään. Ajoittain kohottaa hän silmänsä
+tarkastaakseen tuota mykkää toivottomuutta, selittämätöintä tautia,
+sitte ryhtyy hän työhönsä jälleen; köyhän suurimpia tuskia on, ett'ei
+hän voi kärsiä mielikseen. Työtä on tehtävä lakkaamatta, ja vieläpä
+kun kuolokin lähellä liitelee, on ajateltava välttämättömiä tarpeita,
+elämän huolia.
+
+Rikas voipi sulkeutua suruunsa, hän voi siinä aikeella, siitä
+elääkin, eikä tehdä muuta, kuin kärsiä ja itkeä.
+
+Siihen ei köyhillä ole varaa eikä oikeuttakaan. Kotiseudullani,
+maalla, tunsin vanhan vaimon, joka samana vuonna oli kadottanut
+tyttärensä ja miehensä, kaksi kauheaa koetusta toistensa perään;
+mutta hänellä oli pojat kasvatettavana, moisio hoidettavana.
+Aamunkoitosta oli oltava toimessa, jouduttava kaikkialle, johdettava
+eri töitä, eri haaroilla matkojen päässä pellolla. Sureva leski sanoi
+minulle: "Minulla ei ole hetkeäkään aikaa itkeä viikon ajalla; mutta
+sunnuntaisin, oi, silloin otan kaikki takaisin..." Ja, toden perään,
+niinä päivinä, kun lapset leikkivät ja olivat kävelemässä ulkona,
+sulki hän lukon kahteen kertaan ja koko jälkeen puolisen itki ja
+nyyhkytti hän ja huusi autiossa talossa miestään ja tytärtään.
+
+Äiti Delobellellä ei ollut pyhääkään. Ajatelkaas, että hän nyt oli
+yksin työssä, ett'ei hänen sormillaan ollut Désiréen somien sormien
+ihmeellistä näppäryyttä, että lääkkeet olivat kalliit, ett'eikä hän
+mistään maailmassa olisi tahtonut kieltää "isältä" hänen kalliita
+tapojaan. Niinpä, milloin hyvänsä sairas aukasi silmänsä huomasi
+hän äitinsä joka varhaisen aamun hämärässä tahi yölamppunsa valossa
+lakkaamatta työskentelevän työskentelemistään.
+
+Kun hänen vuoteensa uutimet olivat suljetut, kuuli hän pientä kuivaa
+kalinaa saksia pöydälle pantaessa.
+
+Äitinsä väsymys ja alituinen valvominen, joka yhä piti seuraa hänen
+kuumelleen, vaivasi häntä kovin, toisinaan enemmän kuin mikään muu:
+
+-- Annahan minulle vähän työtäni, sanoi hän koetellen istua
+vuotessaan. Se oli ikäänkuin heijastusta päivä päivältä yhä enemmän
+synkistyvällä taivaalla. Äiti Delobelle, joka siten näki sairaan
+haluavan palata elämään, asetti hänen niin hyvin kuin suinkin ja veti
+pöydän lähemmäksi. Mutta neula oli liian raskas, silmät liian heikot
+ja ikkunaan kuuluvat huudot muistuttivat hänelle, että katu tuo
+kauhea katu, oli ihan hänen vieressään. Ei, hänellä lopullisesti ei
+ollut voimia. Oi, jospa hän ensin olisi voinut kuolla ja sitte syntyä
+uudelleen... Ja nyt hän kuoli luopumalla vähitellen kaikesta. Joka
+kerta kun äiti pujotteli nöylettä neulan silmään, katseli hän yhä
+kalpenevaa lastaan kysyen:
+
+-- Onko sinun hyvä?
+
+-- On, oikein hyvä... vastasi sairas sydäntä särkevällä hymyllä,
+joka hetkeksi kirkasti hänen tuskallisia kasvojaan ja näytti kaiken
+niiden hävityksen, niinkuin köyhään majaan pilkistävä auringon
+säde, sen sijaan, että sitä elähyttäisi; paremmin vaan paljastaa
+sen kurjuuden ja puutteet. Sitte seurasi pitkä äänettömyys; äiti
+ei puhunut enää, peläten rupeavansa itkemään, tytär oli kuumeen
+tainnuttamana ja jo verhottuna näkymättömiin huntuihin, joilla
+kuolema ympäröi ikäänkuin säälistä niitä, jotka taistelevat
+viimeisiin voimiensa puolesta, viedäkseen ne hiljaa ja ilman
+melskettä pois.
+
+Kuuluisa Delobelle ei ollut koskaan läsnä. Hän ei ollut muuttanut
+mitään elämässään virattomana näyttelijänä. Kuitenkin tiesi hän
+tyttärensä olevan kuolemaisillaan; lääkäri oli sen hänelle
+ilmoittanut. Se oli hänelle kovakin isku, sillä itse asiassa hän
+rakasti paljo lastaan; mutta hänen kummallisessa luonteessaan
+tosimmat, suorimmat tunteet kääntyivät väärälle, luonnottomalle
+raitille sen la'in mukaan, että jos mitä pannaan ylösalaisin olevalle
+perustukselle, se ei koskaan näy seisovan suorassa.
+
+Delobelle piti ennen kaikkia kävelemisestä siten suruaan
+haihduttaakseen. Hän näytteli onnetointa isää pitkin bulevaardia.
+Hänet tavattiin teaattereissä, kahviloissa, silmät punaisina,
+kalpein kasvoin. Hänen oli mieliksi, kun kysyttiin; "No, ukko parka,
+kuinka teillä jaksetaan?" Silloin pudisti hän päätään hermoisella
+liikkeellä, mursi kasvojaan ikäänkuin kyyneleitä pidättääkseen ja
+mykkänä ja täynnä vihaa heitti kiroavan katseen taivaasen, niinkuin
+näytellessään _Lasten lääkäriä_, mikä tietysti ei estänyt häntä
+olemasta huomiota osoittava ja noutelias tytärtään kohtaan.
+
+Niinikään oli hän tottunut, tyttärensä sairaana ollessa, tuomaan
+hänelle kukkia kävelyiltään Parisissa: ja hän ei tyytynyt tavallisiin
+kukkiin, kainoihin orvokkiin, joita saa helpolla joka kadun kulmassa,
+vaan noina surullisina syksypäivinä tahtoi hän välttämättä ruusuja,
+neilikoita ja erittäinkin ansareissa kasvaneita valkoisia liljoja,
+joiden kukat, varsi ja lehdet ovat niin vihertävän valkoiset, kuin
+luonto kiireissään olisi kasvattanut ne aivan yhtänäköiseksi.
+
+-- Oi, tämä on liikaa... ihan liikaa minä suutun siitä, sanoi pikku
+potilas useita kertoja, nähdessään hänen riemastuneena astuvan
+sisään, kukkavihko kädessä; mutta ukko vastasi niin surullisesti:
+"Annahan... annahan... ", ett'ei tyttö tohtinut vastustella.
+
+Maksu oli sentään suuri, ja äidin oli hyvin vaikea ansaita elatusta
+kaikille...
+
+Vielä vähän olisi äiti Delobelle sitä valittanut, hän piti sen varsin
+kauniinakin suuren miehen puolelta.
+
+Tuo rahan ylenkatse, erinomainen huolettomuus ihmetytti häntä kovin,
+ja enemmän kuin koskaan luotti hän miehensä neroon ja tulevaisuuteen
+näyttelijänä.
+
+Tälläkin oli keskellä noita tapauksia järkähtämätöin usko. Vähällä
+olivat hänen silmänsä kuitenkin au'eta todellisuudelle. Vähällä oli
+pieni polttava käsi, laskeutuessaan hänen juhlallisen, haaveksivan
+päänsä päälle, karkoittaa siitä kaiken siinä kauan aikaa jo
+mylleröivän houreen, Kas kuinka se tapahtui:
+
+Eräänä yönä kavahti Désirée ylös unesta hyvin kummallisessa tilassa.
+Sanottava on, että lääkäri, joka illalla oli tullut häntä katsomaan,
+oli kovin hämmästynyt nähdessään hänen äkkiä elpyneen ja tyynempänä,
+kuumeen kadottua. Tietämättä itsekkään tuon odottamattoman toipumisen
+syytä, oli hän lähtiessään sanonut: "odotetaanhan", uskoen pikaisen
+muutoksen nuoruuden ytimekkäiden voimien vaikuttamaksi, jotka usein
+kasvattavat uuden elämän taimen itse kuolemankin oireista. Jospa hän
+olisi katsahtanut Désiréen pieluksen alle, niin olisi hän sieltä
+löytänyt Kairosta tulleen kirjeen, joka olikin tuon onnellisen
+muutoksen salaisuus. Neljä, Franssin allekirjoittamaa sivua, tunnusti
+koko hänen käytöksensä armaalle pikku Sisille.
+
+Semmoisesta kirjeestä sairas oli haaveksinutkin. Vaikkapa hän itse
+olisi sanellut sen, niin kaikki sanat, joiden tuli liikuttaa hänen
+sydäntään, kaikki arat estelmykset, joiden tuli sitoa hänen haavansa,
+eivät olisi voineet olla täydellisimmin lausutut. Frans katui,
+pyysi anteeksi, ja, mitäkään hänelle lupaamatta, saati mitäkään
+häneltä pyytämättä, kertoi uskolliselle ystävälleen taistelunsa,
+tunnonvaivansa, kärsimyksensä. Hän oli närkästyksissään Sidonielle,
+rukoili Désirée'ta kavahtamaan häntä, ja puhui, vanhan rakkauden
+mahleen selvittämällä ja hirmuisella tunteella, tuosta riettaasta,
+pintapuolisesta luonteesta, joka niin puhtaasti taisi valehdella,
+eikä koskaan ollut hairahtunut puhumaan sydämen kieltä, sillä päästä
+lähtivät tuon Parisinuken sekä sanat että toiminta.
+
+Kovaksi onneksi ei tuo kirje tullut muutamia päiviä myöhemmin. Kaikki
+sen lohduttavat sanat olivat Désiréelle nyt kuni nälkään kuolevalle
+liika myöhään tuodut herkkuruo'at. Hän haistaa, haluaa niitä, vaan
+ei ole enää voimia maistella. Koko päivän luki sairas kirjettä. Hän
+otti sen esille kuoresta, pani jälleen rakkaasti kokoon, ja silmät
+kiinnikin näki hän sen aivan selvän, jopa postimerkin värinkin. Frans
+oli ajatellut häntä! Se yksistään toi hänelle suloisen levon, johon
+hän vihdoin nukkui, tuntien ikäänkuin ystävän käsivarren kannattavan
+hänen heikkoa päätään.
+
+Äkkiä heräsi hän, ja niinkuin sanoimme vast'ikään, tavattomassa
+tilassa. Häntä vaivasi heikkous, tuska koko ruumiissa, jotakin
+selittämätöintä. Hänestä näytti, kuin hänen elämänsä olisi riippunut
+vaan hiuskarvasta, joka oli katkeamaisillaan ja jonka hermoinen
+väräjäminen pani kaikkiin häneen aistiinsa ylenluonnollisen
+herkkyyden ja tunteellisuuden. Oli yö. Suojassa, jossa hän makasi --
+hänelle oli annettu hänen vanhempainsa huone, joka oli raittiimpi ja
+avarampi, kuin hänen sopukkansa -- oli hämärä. Yölamppu kierrätteli
+laipiossa valokehiä, otavan kultaisia, surullisia kuvia, joita
+unettomuus sairaissa herättää; ja ompelupöydällä valaisi alennettu,
+varjostimen peittämä lamppu, ainoastaan husin hasin olevat työt ja
+tuolilleen uinahtaneen äiti Delobellen varjokuvan.
+
+Désiréen päässä, joka tuntui hänessä tavallista keveämmältä, syntyi
+yht'äkkiä kova ajatus ja muistojen selkkaus. Hänen kaukainen elämänsä
+näkyi lähestyvän häntä. Pienimmätkin te'ot hänen lapsuudestaan,
+tapaukset, joita hän ei silloin ollut käsittänyt, ikäänkuin unissaan
+kuullut sanat, esiintyivät hänen mielessään.
+
+Hän hämmästyi pelästymättä. Hän ei tietänyt, että ennen mitättömäksi
+tekevää kuolemaa, siten usein sattuu hetki outoa kiihtymystä,
+ikäänkuin koko olento yllyttäisi kykynsä ja voimansa viimeiseen
+taipumattomaan taisteluun.
+
+Vuoteestaan näki hän äitinsä vieressään, ja isänsä työhuoneessa,
+jonka ovi oli jätetty auki. Äiti lepäsi nojatuolissa vaipuneena
+vihdoin kovan väsymyksen valtaan; ja kaikki naarmut ja arvet, joita
+ikä ja kärsimykset jättävät vanhettuneille kasvoille, näkyivät
+vaikeilta ja lähtemättömiltä, unen painamina. Päivällä, tahto ja
+huolet panevat ikäänkuin naamarin kasvojen todellisen osoitteen
+yli; mutta yöllä se on omansa. Sillä hetkellä, tuon hilpeän
+vaimon syvät kurtut, punaiset silmäluomet, harmeutuneet hiukset
+ohimoilla, laihojen, työn rasittamien käsien kouristus, kaikki tuo
+näkyi Désiréen silmissä. Hän olisi tahtonut olla kylliksi väkevä
+noustaksensa ylös suutelemaan tuota kaunista levollista otsaa, jota
+rypyt uurtelivat, sitä himmentämättä.
+
+Vastakohtana hänelle, näkyi ra'olla olevasta ovesta kuuluisa
+Delobelle lempiasemassaan. Istuen pienelle valkoiselle pöytäliinalle
+katetun illallisensa ääressä, silmäili hän karahviinia vasten
+asetettua kirjaista. Suuri mies oli vast'ikään tullut kotia --
+hänen askeleensa olivatkin herättäneet sairaan -- ja mieli vielä
+levottomana kauniista näytelmästä, illasti hän yksin, mahtavasti,
+juhlallisesti, pingoitettuna uuteen takkiinsa, pyyhe leuan alla,
+hiukset pikkuisen kiharoittuina.
+
+Ensimmäisen kerran elämässään huomasi Désirée silmiin koskevan eron
+noiden molempien välillä. Äitinsä oli riutunut, töin tuskin puettu
+huonoon mustaan hameesen, joka hänen teki vieläkin laihemmaksi ja
+kalpeammaksi, isänsä taas oli onnellisen näköinen, hyvin ruokittu,
+ilman työtä, vaivoja ja huolia. Tapa katsella kaikkia himmeässä,
+omituisessa valossa, oli yht'äkkiä hänestä kadonnut. Nyt arvosteli
+hän vanhempiaan määrätyn matkan päästä, ikäänkuin huomaamattaan
+heistä poistuneena. Sekin oli vielä kiusa lisää, tuo selvyys
+viimeisenä hetkenä. Kuinka heidän oli käypä, kun ei häntä ollut
+enää? Joko tekisi äitinsä liiaksi työtä ja kuolisi siihen; tahi
+täytyisi vaimoraukan lakata työstä ja tuo itsekäs puoliso, aina vaan
+kiinni teatterikunniassaan, antaisi heidän vähitellen vaipua suureen
+kurjuuteen, tuohon mustaan koloon, joka käy sitä laajemmaksi ja
+syvemmäksi, mitä alemmaksi laskeudutaan.
+
+Kuitenkaan hän ei ollut mikään häjy mies. Sen hän oli näyttänyt
+useita kertoja. Siinä oli vaan kauhea sokeus, jota ei mikään saanut
+pois... Entä jos hän koettaisi. Jos hän ennen lähtöään -- jokin sanoi
+hänelle sen tapahtuvan kohta -- jos hän ennen lähtöään tempaisi
+paksun siteen, jota tuo mies parka vapaatahtoisesti ja väkisin piti
+silmillään.
+
+Kepeä, rakastava käsi vaan, semmoinen kuin hänen, voi koettaa tehdä
+sitä.
+
+Hänellä yksinään oli oikeus sanoa isälleen: -- Ansaitse elatuksesi...
+Luovu teaatterista. Siis kuin aika kiiruhti, varusti Désirée
+Delobelle kaiken rohkeutensa ja kutsui hiljaa: -- Isä... isä...
+
+Kuultuaan tyttärensä äänen, juoksi suuri mies heti hänen luo hyvin
+sukkelaan. Sinä iltana oli näytetty uusi kappale Ambigu'ssa, ja hän
+oli palannut kotia tulistuneena, sähköitettynä. Valaistus, käsien
+paukutukset, puhelut käytävissä, kaikki kiihdyttävät yksityisseikat,
+jotka hänen hourettaan jännittivät, olivat saaneet hänen haaveksimaan
+enemmän kuin milloinkaan.
+
+Hän astui sisään Désiréen huoneesen säteilevänä ja pöyhkeänä, lamppu
+kädessä, hyvin suorana, kameelia napin rei'ässä.
+
+-- Hyvää iltaa, Sisi. Sinä et makaakaan?
+
+Ja hänen sanoissaan oli iloinen poljenta, joka kaikui omituisesti
+surullisessa keskuudessa.
+
+Kädellä teki Désirée hänelle merkin olemaan vaiti, osoittaen makaavaa
+äitiään.
+
+-- Pankaa lamppunne pois... Minulla on teille puhumista.
+
+Hänen mielenliikutuksesta katkonainen äänensä koski ukkoon; ja
+silmänsä koskivat häneen myöskin, sillä ne olivat paljoa suuremmat,
+läpitunkevan katseen kirkastamat, jota hän ei ollut niissä koskaan
+nähnyt.
+
+Hiukan aristellen lähestyi hän tytärtään, kameelia kädessä,
+tarjotakseen sen hänelle, suu "hiukan supukassa," narisuttaen uusia
+saappaitaan, mikä hänestä oli hyvin ylimyksellistä. Hänen tilansa
+oli, näköään, tukala, joka epäilemättä perustui liian suureen
+vastakohtaan, jonka valaistulle, pauhaavalle teaatterille, josta
+hän vast'ikään oli lähtenyt, muodosti sairaan pieni huone, missä
+tukahutetut äänet, himmeä valo hälvenivät kuumeiseen ilmaan.
+
+-- Mikä sinun on, käpyseni?... Tunnetko olevasi huonompi?
+
+Désiréen pienen kalpean pään nyökytys vastasi, että hän todellakin
+oli huonona ja tahtoi puhua isänsä kanssa ihan, ihan läheltä. Kun
+tämä oli tullut hänen päänalaisensa luo, pani Désirée kuuman kätensä
+suuren miehen käsivarrelle ja kuiskutti hiljaa hänen korvaansa... Hän
+oli hyvin huono, perin huono. Hän käsitti kyllä, ett'ei hänellä ollut
+kauan aikaa elettävänä.
+
+-- Siis jäätte, isä, aivan yksin äidin kanssa... Elkäähän tok' noin
+vapisko... Tiesittehän kyllä tämän tapahtuvan, vieläpä sen olevan
+hyvinkin lähellä... Minä tahdoin vaan sanoa... Minun lähdettyä,
+pelkään, ett'ei äiti jaksa oikein yllä pitää taloa... Katsokaa,
+kuinka hän on kalpea ja väsynyt.
+
+Näyttelijä katseli pyhää vaimoaan, ja oli näköään hyvin
+hämmästyksissään nähdessään hänen niin huonona. Sitte lohdutti hän
+itseään itsekkäällä muistutuksella:
+
+-- Hän ei ole ollut koskaan oikein vahva... Tuo huomautus ja ääni,
+millä hän sen lausui, närkästyttivät Désiréetä, vahvistivat häntä
+hänen päätöksessään. Hän jatkoi, säälimättä näyttelijän haaveita:
+
+-- Mitenkä teidän käy molempien, kuin ei minua enää ole?... Kyllä
+minä tiedän, teillä on suuria toiveita, mutta ne toteutuvat hyvin
+hitaasti. Seuraukset, joita jo kauan olette odottaneet, voivat vielä
+viipyä; ja mitä te tästä pitäen teette?... Nähkääs, isäkulta,
+minä en tahtoisi suututtaa teitä; mutta minusta, teidän i'ällä,
+ymmärtäväinen kun olette, teidän olisi helppo... Herra Risler
+vanhempi ei pyytäisi enempää, minä olen varma...
+
+Hän puhui hitaasti, ponnistuksella, etsien sanoja, pitäen kunkin
+lauseen jälkeen kauan väliä, toivoen isänsä täyttävän ne liikkeellä
+tai mieltymyksen osoitteella. Mutta näyttelijä ei käsittänyt. Hän
+kuunteli, katseli silmät suurena, himmeästi tuntien, että lapsen
+viattomasta, leppymättömästä omasta tunnosta nousi syytös häntä
+vastaan; minkälainen, sitä hän ei vielä tietänyt.
+
+-- Minä luulen, että tekisitte hyvin, puuttui Désirée jälleen arasti
+puheesen, minä luulen, että tekisitte hyvin luopumalla...
+
+-- Hä?... mitä?... kuinka?...
+
+Hän pysähtyi nähdessään sanainsa vaikutuksen. Vanhan näyttelijän
+liikkuvat kasvot olivat yht'äkkiä kurtistuneet kovasta epätoivosta;
+ja kyyneleet, joita hän ei aikonutkaan olla salaavinaan käden
+selällä, niinkuin hän teki näyttämöllä, turvottivat hänen luomensa,
+vuotamatta, semmoinen tuska kuristi hänen kurkkuaan. Poloinen alkoi
+käsittää... Niinikään, kahdesta ihmettelevästä, jotka olivat olleet
+hänelle uskollisia, kääntyi toinenkin pois hänen kunniastaan.
+Tyttärensä ei luottanut enää häneen! Se ei ollut mahdollista. Hän
+oli väärin käsittänyt, kuullut väärin... Mistä luopumalla tekisi hän
+hyvin, sano, mistä?... Mutta tuon armoa pyytävän katseen mykästä
+rukouksesta ei Desireellä ollut rohkeutta lopettaa. Muutoin olivatkin
+lapsiraukan voimat ja elämä lopussa. Hän sopisi pari kolme kertaa: --
+Luopumalla... luopumalla... Sitte vaipui pikku pää alas ja hän kuoli
+uskaltamatta sanoa hänelle, mistä luopumalla hän tekisi hyvin...
+
+Muudan Delobelle on kuollut, herra komissarjus. Sanoinhan minä,
+ett'ei hän sitä tee enää. Tällä kertaa säästi kuolema häneltä tien ja
+vaivan; se tuli itse häntä noutamaan. Ja nyt, uskomatoin mies, neljä
+hyvää, vahvasti naulattua, petäjäistä lautaa takaavat teille lapsen
+sanat; Hän lupasi olla sitä enää tekemättä; eikä hän tee sitä enää.
+
+Pikku ontuva on kuollut. Se uutinen surullisesta tapahtumasta käy
+Francs--Bourgeois'in kaupungin osassa. Ei sen tähden että Désirée
+olisi ollut hyvin tuttu, hän kun näet, ei koskaan käynyt ulkona, vaan
+näytti ajoittain ikävästä ikkunasta vaaleuttaan ja väsymättömästä
+työstä sinikehäisiä silmiään. Mutta kuuluisan Delobellen tyttären
+hautajaisissa oli varmaan oleva paljo näyttelijöitä, ja niihin on
+Parisi kovin ihastunut. Se katselee mielellään kadulla, keskellä
+päivää, noita illan epäjumalia, tarkastelemalla heidän kaikesta
+ylenluonnollisesta vapaita, todellisia kasvojaan. Niinikään sinäkin
+aamuna, kun pienen, kapean oven luona Braque-kadun varrella kuului
+vasaran iskuja valkoisia verhoja naulattaessa, anastivat uteliaat
+kadunvierustan ja pihan.
+
+Se on kyllä oikein, että näyttelijät rakastavat toisiaan tahi että
+ainakin heitä yhdistää yhteissitoutumus, virkaside, joka kokoo heidät
+kaikenlaisiin ulkonaisiin juhlatilaisuuksiin, niinkuin tanssijaisiin,
+laulajaisiin päivällisiin ja hautajaisiin.
+
+Vaikkapa kuuluisa Delobelle ei enää kuulunutkaan teaatteriin ja
+hänen nimensä kokonaan oli kadonnut arvosteluista ja ilmoituksista
+viisitoista vuotta sitte, ei tarvinnut muuta kuin muutamia rivejä
+jossakin vähän tunnetussa teaatteri lehdessä: _Herra Delobelle,
+entinen ensimmäinen näyttelijä Metz'in ja Alecon'in teaattereissa,
+on suruksi_, j.n.e... Kokoonnutaan j.n.e... niin kaikista Parisin
+ja sen ympäristön nurkista saapui joukottain näyttelijöitä tuon
+kutsumuksen johdosta.
+
+Kuuluisat tahi ei, kaikki he olivat läsnä; ne jotka olivat
+näytelleet Delobelle'n kanssa maaseudulla, jotka tapasivat hänen
+teaatterikahviloissa, missä hän oli yhtenä niistä aina huomatuista
+henkilöistä, joiden nimeä tietämättä muistaa keskuudesta, jossa heitä
+alituisesti näkee ja johon he ikäänkuin näkyvät kuuluvan; sitte
+oli myös maaseutunäyttelijöitä, jotka olivat käymältä Parisissa,
+teaatterin johtajan pakeilla, hyvää paikkaa hakemassa.
+
+Ja kaikki, mitättömät ja kuuluisat, Parisilaiset ja maakuntalaiset,
+halusivat vaan nähdä nimensä jossakin sanomalehdessä, jossa
+kerrottiin hautajaisista. Nuo turhanpäiväiset olennot, näet, himoavat
+kaikenlaista julkisuutta. He pelkäävät niin kovin, että yleisö
+heitä unhoittaa, että silloin kuin he eivät näyttäydy, heillä on
+välttämätöin tarvis saattaa itsensä puheen aineeksi ja johdattaa
+itsensä kaikin tavoin Parisilaisten kovin häilyvään muistoon.
+
+Yhdeksältä, Marais'in -- tuon kielevän maakunnan -- rahvasto odotti
+ikkunoissa, ovilla ja kadulla näyttelijäin kulkua. Ammattilaiset
+tähystelivät tomuisista laseistaan, poroporvarit ikkunaloukoistaan
+uutimien takaa, emännöitsijät koppa kädessä, oppipojat, mytyt pään
+päällä.
+
+Vihdoin he tulivat, mikä jalkaisin, mikä ajaen, yksin ja yhdessä,
+He tunnettiin ajetuista kasvoistaan, sinertävästä leu'asta ja
+poskista, luonnottomasta nä'östä, joka oli joko liian pöyhkeä tai
+liian yksinkertainen, teeskennellyistä liikkeistä ja erittäinkin
+ylellisestä tunteellisuudesta, johon heidät oli totuttanut
+näyttämöllä välttämätöin liioitteleminen. Miten nuo kunnon
+ihmiset ilmaisivat mielensä kukin eri tavalla tuossa surullisessa
+tilaisuudessa, oli tosiaan huvittavaa nähdä. Kunkin tulo tuon
+hautajaistalon pienelle synkeälle pihalle oli ikäänkuin esiintyminen
+näyttämöllä ja vaihteli kunkin näyttelijän viran mukaan. Suuret
+traagikot, onnettoman näköisinä, silmäkulmat rypyssä, alkoivat, heti
+tultuaan, hansikkaan kärjellä pusertaa pois silmäpielestä kyyneltä,
+jota eivät voineet pidättää, sitte huokailivat, katselivat taivasta
+ja jäivät seisomaan keskelle näyttämöä, se on pihaa, hattu reidellä,
+hetkutellen hiljaa vasenta jalkaa, joka auttoi heitä hillitsemään
+surua: "Ole vaiti, sydämeni, ole vaiti." Koomikot, sitä vastoin,
+"surivat" yksinkertaisesti. He lähestyivät toisiaan, kutsuivat
+toisiaan "ukko paraksi," lyöden kättä vakuutettuina ja vavisten,
+posket hermottomasti väristen, alentaen silmä- ja suupieliä, josta
+heidän osoitteensa kävi halvan ilveen näköiseksi.
+
+Kaikki oli tavoiteltua ja kaikki totista...
+
+Kohta sisään tultuaan erosivat nuo herrat kahteen leiriin. Kuuluisat
+katselivat halveksivasti tuntemattomia, jotka heidän ylenkatseisin
+vastasivat tuhansilla säädyttömillä muistutuksilla: "Oletteko
+huomanneet, kuinka se ja se on vanhentunut ja muuttunut?... Hän ei
+voi enää kauan pitää virkaansa."
+
+Molempien ryhmien keskellä kuuluisa Delobelle, mustissa vaatteissa,
+mustissa ylentarkasti puetuissa hansikkaissa, käveli edes takaisin,
+silmät punaisina, äänettömänä jaellen kädenlyöntejä. Poloinen oli
+pakahtua kyyneleihin, mutta se ei estänyt häntä käherryttämästä
+hivuksiaan. Kummallinen luonto! Ei kukaan olisi voinut sanoa, missä
+hänen todellinen ja tekosurunsa erosivat, siihen määrin olivat ne
+toisiinsa sekaantuneet... Näyttelijöiden joukossa oli paljo muitakin
+tuttujamme. Herra Chèbe tavallista mahtavampana ja toimekkaampana
+hääri maineessa olevien näyttelijöiden ympärillä, sillä välin kun
+rouva Chèbe piti seuraa äiti raukalle. Sidonie ei voinut tulla;
+mutta Risler vanhempi oli saapuvilla, melkein yhtä liikutettuna kuin
+isäkin, kelpo Risler, ystävä viimeiseen hetkeen saakka, sillä hän oli
+maksanut kaikki surujuhlan kustannukset. Myöskin olivat ruumisvaunut
+oivat, verhot olivat hopeahetaleilla, katafalkki koristettu ruusuilla
+ja valkoisilla orvokeilla. Kurjalla, synkeällä Braque-kadulla
+nuo vaatimattomat menot kynttelineen, kukkineen pyhän veden
+pirskoittamina muistuttivat lapsiraukan kohtaloa, jonka pienintäkin
+hymyä aina kyyneleet kostuttivat.
+
+Lähdettiin liikkeelle, käyden, hitaasti, mutkailevia katuja pitkin.
+
+Etupäässä kulki Delobelle, itkeä nyhkyttäen, tuo lasta kantava isä
+parka, melkein yhtä paljo surren itsestään kuin tyttärensä kuolemaa,
+ja todellisen surunsa pohjalla säilyttäen ikuisen turhamaisen
+itsekkäisyytensä, joka lepäsi siinä kuin kivi joen pohjalla,
+liikkumattomana vyörivien aaltojen alla. Juhlamenojen komeus, tuo
+musta jono, joka pidätti kulullaan liikkeenkin, hunnulla katetut
+ajoneuvot, Rislerin pienet kuomivaunut, jotka Sidonie oli lähettänyt
+muodon vuoksi, kaikki tuo imarteli ja kiihdytti häntä. Kerran,
+voimatta enää olla vaiti, kääntyi hän Robricast'in puoleen, joka kävi
+hänen rinnallaan:
+
+-- Oletko huomannut?
+
+-- Mitä niin?
+
+Ja isä parka, silmiä pyyhkiessään, kuiskutti hiukan ylpeänä:
+
+-- On kahdet omat vaunut...
+
+Armas Sisi rukka, tuo hyvä ja yksinkertainen olento! Kaikki nuo
+teennäiset surut, koko tuo juhlallisten itkijäin saatto ei ollut
+lainkaan häntä varten.
+
+Ylähältä ikkunasta suljettujen varjostimien takaa katseli äiti
+Delobelle, jota ei oltu voitu siitä estää, tyttönsä lähtöä.
+
+-- Hyvästi... hyvästi... sanoi äiti hiljaa, melkein itsekseen,
+huiskuttaen kättään oudolla tajunnottomalla liikkeellä.
+
+Ja kuinka hiljaa hän lausuikin tuon hyvästin, oli Désirée Delobelle
+kuuleva sen.
+
+
+
+
+
+
+NELJÄS KIRJA.
+
+
+
+
+I.
+
+Tarina pienestä sini-miehestä.
+
+
+Uskokaa taikka elkää, mutta minä puolestani uskon lujasti pieneen
+sini-mieheen. En sillä, että olisin hänen koskaan nähnyt; mutta eräs
+runoilija-ystäväni, johon minulla on täysi luottamus, kertoi minulle
+olleensa varsin usein yöllä kasvoista kasvoihin tuon kummallisen
+pikku haltian kanssa, ja nähkääs minkälaisissa asianhaaroissa.
+
+Ystävälläni oli ollut heikkous antaa velkakirja ompelijalleen; ja
+niinkuin kaikki kuvittelun ihmiset semmoisissa tapauksissa, oli
+hän, kohta nimikirjoituksensa annettuaan, uskonut päässeensä irti
+velastaan ja velkakirjan ajatus oli hänen mielestään kadonnut.
+Sattuipa kerran yöllä, että runoilijamme kavahti unesta, takasta
+lähtevän, omituisen ryminän herättämänä. Hän arveli ensin, että se
+oli paleltunut varpunen, joka etsi sammuneen valkean lämpimää höyryä
+taikkapa viiri, jota kääntyvä tuuli viuhtoeli. Mutta tuokion kuluttua
+ryminä kävi selvemmäksi, ja hän eroitti varsin hyvin rahapussin
+kilinän yhdistettynä ikäänkuin vitjojen nitinään. Samalla kertaa
+kuuli hän pienen äänen, kimakan, kuin veturin kaukaisen vihellyksen
+ja heleän, kuin kukon laulun, huutavan hänelle katon rajalta:
+"Maksu-päivä! Maksu-päivä!"
+
+-- Voi, hyvä Jumala... velkakirjani! ajatteli poika raukka
+muistaessaan äkkiä, että hänen ompelijansa vekseli oli maksettava
+viikon kuluttua; ja aamuun saakka ei hän muuta tehnyt, kuin
+viskelihe, etsien unta vuoteensa kaikista nurkista ja löytämättä
+sieltä muuta, kuin ajatuksen tuohon kirottuun, määräämälle
+maksettavaan velkakirjaan. Tulevana, sen jälkeisenä, ja kaikkina
+sitä seuraavina öinä, heräsi hän samaan aikaan ja samalla tapaa,
+yhä tuo rahojen helinä, vitjojen nitinä ja pieni ääni, joka huusi
+ilkastellen: "Maksu-päivä! Maksu-päivä!" Hirveintä oli, että mitä
+lähemmäksi maksu-päivä tuli, sitä kimakkaammaksi ja kamalammaksi kävi
+ääni, uhaten yhä ryöstöä ja pyyttöä.
+
+Onnetoin runoilija! kylliksi ei ollut päivän vaivat ja juoksut pitkin
+kaupunkia rahan hankkimista varten, vaan vielä piti tuon hirveän
+pikku-äänen tulla ryöstämään häneltä unen ja levon. Kenenkäs se sitte
+oli, tuo haaveenomainen ääni? Mikä pahuuden henki huvitteli itseään
+kiusaamalla häntä sillä tapaa? Hän tahtoi päästä siitä selville.
+Eräänä yönä sitte, sen sijaan, että olisi pannut maata, sammutti hän
+valkean, aukaisi ikkunan ja kävi odottamaan.
+
+Minun ei tarvitse sanoa, että ystäväni, lyyrillinen runoilija kun
+oli, asui hyvin korkealla, ihan katon rajassa. Tuntikausiin hän ei
+nähnyt muuta, kuin tuon ihailtavan avaruuden ryhmittyneitä, toinen
+toistaan kohti kallistuneita kattoja, joiden välissä kadut joka
+taholle äärettöminä syvänteinä risteilivät ja joita kuuvalossa
+savutorvet ja lovikkaat seinänpäätyt oikullisesti kirjoivat. Yli
+nukkuneen ja pimeän Parisin muodosti tämä ikäänkuin toisen kaupungin,
+kaupungin ilmahisen, joka riippui ja häilyi pimeyden varjojen kuun
+häikäisevien säteiden keskellä.
+
+Ystäväni odotti, odotti kauan aikaa. Vihdoin, kahden kolmen
+aikaan aamulla, kun kaikki yön pimeään kohoavat kellontornit
+lausuivat toisilleen hetken, juoksi hänen läheltä keveitä
+askeleita kattotiilien ja vuolukivien yli ja pieni kimeä ääni
+huuteli savutorveen: "Maksupäivä! Maksupäivä..." Silloin, hiukan
+kumartuessaan, huomasi runoilijani häijyn pikku peikon, ihmisten
+kiusaajan, joka viikkoon oli estänyt hänen makaamasta. Tarkalleen
+hän ei osannut sanoa minulle sen kasvua; -- kuu kun, näet, tekee
+kolttosiaan haaveenomaisilla ko'oilla, joita se antaa esineille ja
+niiden varjoille. Hän huomasi vaan, että tuo omituinen pikku piru oli
+puettu, kuin Pankin palvelijat, siniseen, hopeanappiseen takkiin,
+kersantin kaluunat hihan suissa, ja korkeaan hattuun, ja että se
+kantoi kainalossa nahkasalkkua, joka oli melkein yhtä paksu, kuin hän
+itse, ja jonka avain, riippuen pitkissä vitjoissa, kamalasti helisi
+joka askeleella, niin kuin rahapussikin, jota hän pudisteli toisella
+kädellään. Niinikään näki ystäväni pienen sinimiehen vilahdukselta,
+kun tämä nopeasti kulki ohitse kuun valossa; sillä se näkyi olevan
+hyvin kiireissään ja toimessaan, juosta loikkasi katuja pitkin,
+hyppäsi savutorvesta toiseen hiipien pitkin katon harjoja.
+
+Sillä on monilukuinen yleisö, tuolla perhanan pikku miehellä.
+Parisissa löytyy paljo kauppioita, paljo väkeä, joilla on
+kuukaustiliä, paljo onnettomia, jotka ovat kirjoittaneet ja
+hyväksyneet velkakirjoja. Kaikille niille laittoi sivumennen sinimies
+hätä huutonsa Hän huusi tehtaiden päällä, jotka siihen aikaan olivat
+sammuneet ja mykät, suurien kauppahuoneiden päällä, jotka uinailivat
+puutarhojensa ylenpalttisessa hiljaisuudessa ja viiden-kuuden
+kertaisten talojen päällä, joiden epätasaiset, erilaiset katot
+yhteenläjittyivät köyhien kaupungin osien perällä. "Maksupäivä!...
+Maksupäivä!..." Toisesta päästä kaupunkia toiseen, kidekirkkaassa
+ilmassa, joka pakkasesta ja kuutamosta kattojen yli vallitsi, kaikui
+säälitöinnä pieni kirkuva ääni. Kaikkialla, missä se kulki, karkoitti
+se unen herätti levottomuutta, uuvutti aatokset ja silmät ja ylhäältä
+alas asti pani Parisin talot tuntemaan pahoinvoinnin, ja unettomuuden
+värettä.
+
+Ajatelkaa, mitä tahdotte, tästä tarinasta, mutta kaikissa
+tapauksissa, nähkää, voin vakuuttaa runoilijani kertomuksen tu'eksi,
+että kerran yöllä, tammikuun lopulla, Fromont nuoremman ja Risler
+vanhemman kauppahuoneen vanha rahastonhoitaja, Sigismund, kavahti
+ylös unestaan pienessä asunnossaan Montrougessa, saman kiukkuisen
+äänen ja vitjojen vitinän herättämänä, jota seurasi katala huuto:
+
+Maksupäivä!
+
+-- Totta niinkin, arveli kunnon mies, noustessaan pystyyn
+vuoteellaan, ylihuomenna on kuun viimeinen päivä... Ja minä uskallan
+maata!...
+
+Asia koski, todellakin, melkoista summaa; sata tuhatta francs'ia
+maksettavana kahdesta vekselistä, ja aikaan semmoiseen, jolloin ensi
+kerran kolmeen kymmeneen vuoteen Fromontin kauppahuoneen kassa oli
+typö tyhjä. Kuinka oli meneteltävä? Useita kertoja oli Sigismund
+koettanut puhua siitä Fromont nuoremmalle; vaan tämäpä näkyi
+pakenevan asioiden raskasta vastuunalaisuutta, kulki konttuorien läpi
+aina hyvin kiireissään ja kuumeentapaisesti, näkemättä tai kuulematta
+mitään ympärillään. Rahastonhoitajan levottomiin kysymyksiin vastasi
+hän, hienoja viiksiään pureskellen:
+
+"Hyvä, hyvä, ukko Planus... Elkää olko huolissanne... Minä
+toimitan..." Ja tätä sanoessaan näytti hän ajattelevan aivan toista,
+olevan tuhat penikulmaa poissa siitä, mitä tapahtui. Tehtaalla, jossa
+hänen yhdistyksensä rouva Rislerin kanssa ei ollut enää kellekään
+salaisuutena, kävi huhu että Sidonie hänen pettää, tekee hänen
+sangen onnettomaksi; ja todenperään huolettivatkin hänen lemmittynsä
+hurjuudet häntä enemmän, kuin rahastonhoitajan murheet. Risleriä taas
+ei nähty koskaan; hän vietti elämänsä suljettuna ylisiin, jossa hän
+valvoi koneidensa salaperäistä ja loppumatointa rakennusta.
+
+Tämä isäntien välinpitämättömyys tehtaan asioista ja täydellinen
+hoidon puute oli vähitellen vienyt kaikki epäkuntoon. Työntekijät
+ja palvelijat toimittivat kaikki mielensä mukaan, tulivat myöhään
+askareihinsa, pujahtivat pois aikaiseen, huolimatta vanhasta
+kellosta, joka niin kauan työtä johdettuaan, nyt näkyi soittavan
+hätäkelloa ja perikatoa. Asiat vielä kävivät, sillä kulkuun saatu
+kauppahuone käy yksin vuosikausia, ensimmäisen vauhdin voimasta,
+mutta mimmoista sekasotkua ja hämmennystä tuon näennäisen vaurauden
+alla!
+
+Sigismund sen tiesi paremmin, kuin kenkään muu, ja senpä tähden
+pienen sinimiehen huuto olikin niin rutosti temmannut hänen ylös
+unesta. Ikäänkuin selvemmin nähdäkseen keskellä tuota tuskallisten
+aatosten paljoutta, jotka riensivät, liitelivät, pyörivät hänen
+edessään, oli rahastonhoitaja sytyttänyt kynttelin, ja, istuen
+vuoteellaan, ajatteli hän... Mistä saada nuo sata tuhatta francia?
+Varmaankin oli enemmänkin velkoja kauppahuoneella. Löytyi vanhoja
+luetteloita, jotka vetelehtivät ostajien luona, maksun jäännöksiä
+Prochassonilaisilla ja muilla; mutta masentavaista olisi hänelle
+mennä keräämään kaikki nuo vanhat tilit. Tuommoistahan ei tapahdu
+suuremmissa kauppapiireissä; näyttäisi aivan pikkukauppiaan
+tapaiselta. Ja kuitenkin oli tämä parempi, kuin kieltäytyminen
+maksamasta velkakirjaa... Oi! ajatus, että pankin palvelija tulisi
+hänen ristikkonsa eteen, varman ja luottoisan näköisenä, että hän
+panisi rauhallisesti paperit pöydälle, ja että hänelle Planus,
+Sigismund Planus olisi pakotettu sanomaan:
+
+-- Viekää takaisin velkakirjanne... Minulla ei ole rahaa suorittaa...
+
+Ei, ei. Se ei ollut mahdollista. Kaikki nöyryytykset olivat
+voitettavat sen edessä.
+
+-- Hyvä, se on päätetty... Minä lähden huomenna liikkeelle, huokaili
+rahastonhoitaja parka.
+
+Ja hänen näin tuskissaan ja huolissaan ollessa, voimatta ummistaa
+koko yönä silmiään kuljeskeli pieni sinimies ja pudisteli
+rahapussiaan ja vitjojaan Beaumarchhaisin bulevaardin varrella pienen
+lakan päällä, jossa Désiréen kuoleman jälkeen asui kuuluisa Delobelle
+vaimoineen.
+
+"Maksupäivä! Maksupäivä!..."
+
+Oi! pikku ontuva ei ollut pettynyt ennustuksissaan. Hänen pois mentyä
+ei äiti Delobelle voinut enää kauan valmistaa lintuja ja kärpäsiä
+kuosiksi. Kyyneleet olivat turmelleet hänen silmänsä, ja vanhat kädet
+vapisivat liian kovin voidakseen uhkeasti asetella koliibria, jotka,
+huolimatta kaikista hänen ponnistuksistaan, aina näyttivät surkeilta
+ja viheliäisiltä. Silloin kävi miehuullinen nainen ompeluksiin
+käsiksi. Hän korjasi karikkoja ja koruompeluksia, joutui vähitellen
+ompelijattaren asemaan. Hänen yhä vähenevä ansionsa riitti tuskin
+talouden välttämättömiin tarpeisin ja Delobellen, jota hänen kauhea
+toimensa näytteliänä _in partibus_ pakotti alituisiin maksuihin,
+oli täytynyt ruveta velkoja tekemään. Hän oli velkaa ompelijalleen,
+suutarilleen, paidan neulojalleen; mutta mikä häntä huoletti enin,
+olivat nuo mainiot aamiaiset, jotka hän oli nauttinut bulevaardin
+varrella, teaatterin johtaja-aikana.
+
+Lasku nousi kahteen sataan viiteen kymmeneen franciin, jotka olivat
+maksettavat tammikuun lopussa, ja sillä kertaa ilman niitäkään
+uudistamisen toivoa; päälle päätteeksi saattoi sinimiehen huuto
+kauhun väreitä kaikkiin hänen jäseniinsä...
+
+Päivä vaan maksupäivään! Päivä vaan kahden sadan viidenkymmenen
+francin löytämiseen! Ellei hän niitä löytäisi, myötäisi heiltä
+kaikki. Myötäisi nuo köyhät huonekalut, jotka olivat samat talouden
+alkamisesta saakka, riittämättömät, epämukavat, mutta rakkaat
+muistoista, jotka liittyivät niiden kulunnaisuuksiin ja reunojen
+vartilla olemiseen. Myötäisi pitkä pöytä, jonka ääressä valmistettiin
+lintuja ja kärpäsiä kuosiksi ja oli syöty kaksikymmentä vuotta;
+myötäisi Sisin suuri nojatuoli, jota ei voitu katsellakaan ilman
+kyyneleitä ja joka näytti säilyttäneen jotakin tuosta armaasta, hänen
+liikkeistään, ryhdistään, ja hänen raukeutensa siinä päivät pitkään
+haaveksiessa ja työtä tehdessä. Äiti Delobelle kuolisi siitä varmaan
+nähdessään kaikkien noiden rakkaiden muistojen katoavan...
+
+Tätä ajatellessaan käänteli ja väänteli itseään vuoteellaan,
+raskaasti huo'aten, onnetoin näyttelijä, jota hänen törkeä
+itsekkäisyytensä ei kuitenkaan aina suojellut omantunnon vaivoista;
+ja koko ajan oli hänellä silmissään Désiréen pienet, vaaleat kasvot
+rukoilevine, helline katseineen, jotka hän käänsi tuskallisesti
+häntä kohti kuolon hetkenä, pyytäessään hiljaa isäänsä luopumaan...
+luopumaan... Mistäs hän hänen tahtoi luopumaan? Hän kuoli voimatta
+sitä sanoa; mutta Delobelle oli yhtä kaikki vähän käsittänyt,
+ja siitä lähtien oli tuohon säälimättömään luonteesen astunut
+levottomuus, epäily, jotka tänä yönä julmasti yhdistyivät hänen rahan
+huoliinsa...
+
+"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
+
+Tällä kertaa päästi pieni sinimies herra Chèben savutorveen
+ohimennessään katalan huutonsa.
+
+Sanottava on, että herra Chèbe jonkun aikaa oli lyöttäytynyt
+melkoisiin yrityksiin, hyvin epämääräiseen, äärettömän epämääräiseen
+kauppaan "seisoalla," joka häneltä nieli paljo rahaa. Useita kertoja
+jo oli Rislerin ja Sidonien täytyi maksaa isän velkoja nimenomaan
+ehdolla, että hän pysyisi olollaan, eikä enää asioihin ryhtyisi;
+mutta moiset alituiset sukellukset olivat välttämättömät hänen
+olemiselleen. Joka kerta karaisi hän itseään uudella voimalla,
+kiihkeimmällä toimeliaisuudella. Kun ei rahaa löytynyt, antoi
+herra Chèbe nimensä; sitä hän vielä surkeasti väärin käyttikin,
+tuota nimeään, luottaen aina yrityksen voittoihin täyttääkseen
+sitoumuksiaan. Pahus vaan, ettei noita voittoja koskaan näkynyt,
+sillä välin kuin allekirjoitetut velkakirjat, kuljeskeltuaan Parisin
+päästä päähän, palasivat asuntoonsa hirmuisen säntillisesti, ihan
+mustina matkalla lisäksi tulleista hieroglyyfeistä.
+
+Niinpä oli nyt tammikuun maksupäivä hänelle hyvin tukala, ja
+kuullessaan, pienen sini-miehen kulkevan ohi, muisti hän yht'äkkiä,
+ett'ei hänellä ollut penniäkään maksaa. Tuhat tulimmaista! Hänen
+täytyi vieläkin nöyrtyä Rislerin edessä, pelätä saavansa kielto,
+tunnustaa syöneensä sanansa... Mies paran tuskaa, hänen noita asioita
+ajatellessa, lisäsi yön hiljaisuus, jolloin silmä on joutilas,
+ajatuksella ei ole mitäkään huviketta ja mieli, ruumiin täydellisesti
+liikkumattomana ollessa vaakasuorassa asemassa, esteettömästi
+joutuu pelon ja huolien valtaan. Tuon tuostakin sytytti herra Chèbe
+lamppunsa, otti sanomalehtensä, koki turhaan lueskella, hyvän rouva
+Chèben suureksi tuskaksi, joka hiljaa, ähki ja kääntyi seinään päin
+pois valosta..
+
+Ja sill'aikaa lähti kamala pieni sini-mies, ihastuksissaan
+häijyydestään ja ilkastellen, kauemmaksi kilistelemään rahapussiaan
+ja vitjojaan. Kas nyt on hän Vieiller-Haudriettes'in kadun varrella,
+suuren tehtaan päällä, jossa kaikki ikkunat ovat pimeät, paitsi yhtä,
+ensimmäisessä kerroksessa, puutarhan perällä.
+
+Vaikka jo onkin myöhä, ei Georges Fromont vielä ole levolla. Istuen
+valkean ääressä, pää käsissä, sokeasti ja mykkänä vaipuneena
+parantamattomiin vaurioihinsa, ajatteli hän Sidonieta, tuota hirveätä
+Sidonieta, joka samalla hetkellä makasi yläkerroksessa. Sidonie sai
+hänen suorastaan hulluksi, hän petti hänen, se oli varma, petti tuon
+Toulouselaisen tenoorilaulajan Cazaboni'n tähden, jonka rouva Dobson
+oli tuonut taloon. Kauan aikaa oli Georges pyytänyt Sidonieta, ett'ei
+hän ottaisi vastaan tuota miestä; mutta Sidonie ei kuunnellut häntä,
+ja päivällä vielä, suurten tanssijaisten johdosta, jotka Sidonie
+aikoi toimittaa, oli hän julistanut suoraan ett'ei mikään estänyt
+häntä kutsumasta tenoorilaulajaa.
+
+-- Mutta hän on rakastajanne! oli Georges huudahtanut vihoissaan,
+tujoittaen silmillään häneen.
+
+Hän ei sitä ollut kieltänyt; hän ei ollut edes kääntänyt pois
+katsettaan. Vaan, kylmänä kuin ainakin, pieni häijy hymy huulilla,
+oli hän osoittanut, ett'ei hän myöntänyt kellekään oikeutta tuomita
+ja häiritä tekojaan, että hän on vapaa, että hän aikoi pysyä vapaana,
+eikä sallia hänen enemmän kuin Rislerinkään sortaa ja supistaa
+hänen valtaansa. Niinikään olivat he viettäneet kokonaisen tunnin
+vaunuissa, uutimet alaalla, väittelemällä, kiistelemällä, melkeinpä
+tappeluun valmiina...
+
+Ja tuolle naiselle oli hän sitte uhrannut kaikki, omaisuutensa,
+kunniansa, jopa tuon viehättävän Clairen, joka makasi lapsen kanssa
+viereisessä huoneessa, kaiken tuon onnen, joka oli käsin saatavana
+ja jonka hän oli hylännyt tuon ruojan tähden!... Vast'ikään oli
+tämä tunnustanut, ett'ei hän häntä enää rakastanut, että hän rakasti
+toista. Ja hän, veltto, sitte vielä halusi häntä. Mitäkös hän hänelle
+sitte oli juottanut?
+
+Tuskan kiihoittamana, joka veressään kiehui, oli Georges Fromont
+noussut nojatuolistaan, astuskeli kuumeentapaisesti huoneessaan, ja
+hänen askeleensa kaikuivat äänettömän rakennuksen hiljaisuudessa
+elävänä unettomuutena... Sidonie taas makasi ylähällä, makasi
+tajunnottoman luonteensa etuoikeudella, ja ilman omantunnon vaivoja.
+Ehkäpä hän vielä ajatteli Cazaboni'ansakin.
+
+Kun tämä ajatus johtui Georges'in mieleen, tuli häneen hullu himo
+mennä ja herättää Risler, sanoa hänelle kaikki ja kadottaa samalla
+itsensä Sidonien kanssa. Typeräpä hän oli liiaksi, tuo petetty mies.
+Kuinka hän ei häntä enemmän vartioinut? Hän oli kylliksi kaunis,
+varsinkin kylliksi paheellinen, pidettää silmällä.
+
+Ja hänen siten taistellessa keskellä noita julmia ja hyödyttömiä
+aatoksia, kaikui pienen sinimiehen hätähuuto yht'äkkiä tuulen
+puuskassa:
+
+"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
+
+Onnetointa! Vihassaan ei hän sitä ollut enää ajatellutkaan. Ja
+kuitenkin oli hän jo kauan aikaa nähnyt tammikuun viimeisen päivän
+lähestyvän. Kuinka monta kertaa, kahden yhtymyksen väliajalla,
+jolloin hänen ajatuksensa, vapaana tuokion ajan Sidoniesta, palasi
+asioihin, todellisuuteen, kuinka monta kertaa oli hän arvellut: "Tuo
+päivä, se on mullistuksen päivä!" Mutta, kuten kaikkia, jotka elävät
+juopumuksen kuumeessa, niin häntäkin hänen velttoutensa luulotti,
+että oli myöhäistä niitäkään korjata, ja hän astui sukkelammin,
+lujemmin, huonoa tietään unhottaakseen, hurmottuakseen.
+
+Nyt ei ollut enää mahdollista hurmottua. Hän näki selvään pulinan,
+näki sen perin pohjin; ja Sigismund Planuksen kuivat, vakavat kasvot
+ilmestyivät hänen eteensä veitsen murtamine juonteineen, joiden
+jäykkyyttä ei ainoakaan osoite lieventänyt, ja hänen kirkkaat
+Schveitsiläiset silmänsä vainosivat yhä häntä leppymättömin katsein...
+
+Niinpä niin! ei, ei, hänellä ei ollut noita sataa tuhatta francia,
+eikä hän tietänyt, mistä ne ottaa. Kuusi kuukautta oli hän,
+tyydyttääksensä jalkavaimonsa turmioon syökseviä haaveita, pelannut
+kovin, oli kadottanut suuria summia. Päälle päätteeksi erään
+pankkiirin vararikko, viheliäinen tilikirjoitus... Muuta hänellä ei
+ollut jäljellä, kuin tehdas, ja mimmoisessa tilassa!
+
+Minne nyt mennä ja mitä tehdä? Se, mikä muutamia tuntia sitte
+hänestä näytti sekasorrolta, ryöpyltä, jossa ei voinut erottaa
+mitään selvään ja jonka hämmennys oli hänelle vielä toivona, näytti
+hänestä nyt kauhistuttavalta selvyydeltä. Tyhjiä kassoja, suljettuja
+ovia, maksamattomia velkakirjoja, perikato, kas sitä huomasi hän,
+mihin vaan kääntyi. Ja koska tähän vielä liittyi Sidonien petos,
+ei onnetoin vimmassaan tietänyt, mihin tarttua tässä kovassa
+haaksirikossa, ja yht'äkkiä pääsi häneltä tuskanhuuto, nyyhkytys,
+rukous jonkun Kaitselmuksen puoleen.
+
+-- Georges, Georges, minä se olen... Mikä sinun on?
+
+Vaimonsa seisoi hänen edessään, vaimonsa, joka nyt odotteli häntä
+joka yö, vartoeli tuskallisesti hänen palaustaan klubista, sillä hän
+yhä vielä uskoi hänen siellä viettävän iltansa. Nähdessään miehensä
+muuttuvan, käyvän yhä synkemmäksi joka päivä, kuvitteli Claire, että
+varmaan oli hänelle joku hyvin ikävä raha-asia, epäilemättä häviöitä.
+Hänelle oli sanottu Georgesin pelaavan kovin, ja huolimatta,
+välinpitämättömyydestä, jota hän osoitti, oli Claire huolissaan
+hänestä, olisi tahtonut, että hän olisi ottanut hänen uskotukseen
+ja antanut hänelle tilaisuuden näyttäytyä jalomielisenä ja hellänä.
+Tänä yönä oli Claire kuullut hänen astuskelevan hyvin myöhään
+huoneessaan. Koska pikku tyttönsä yski kovin ja vaati joka hetki
+hänen hoitoaan, oli hän jakanut huolensa lapsen ja isän kärsimisille;
+ja hän oli pysynyt siten, teroittaen kuulonsa vähimpäänkin meluun,
+hellässä ja tuskallisessa valvonnassa, jommoisessa naiset kokoovat
+kaiken miehuutensa kärsiäkseen moninkertaisen velvollisuuden raskasta
+taakkaa. Vihdoin oli lapsi nukkunut, ja, kuullessaan isän itkevän,
+juoksi Claire hänen luo.
+
+Oi, kun Georges näki hänen edessään niin hellänä, niin liikuttuna,
+niin kauniina, mitä kauheita ja myöhäisiä omantunnon vaivoja hän
+sai! Niin, hän se on kyllä, tuo oikea kumppani, ystävä. Kuinka oli
+hän voinut hylätä hänet? Kauan, kauan itki Georges hänen olkapäätään
+vasten voimatta mitäkään puhua. Ja onnellista oli, ett'ei hän
+puhunutkaan, sillä hän olisi sanonut kaikki, kaikki. Onnettoman oli
+tarvis vuodattaa sydämensä, vastustamatoin halu syyttää itseään,
+pyytää anteeksi, vähentää omantunnon vaivojensa kuormaa, joka hänen
+sydäntään musersi.
+
+Claire säästi häneltä vaivan lausua sanaakaan: -- Olet pelannut, eikö
+niin? Olet kadottanut... ja paljokin?
+
+Hän teki merkin: niin: sitte, kun hän voi puhua, tunnusti hän
+tarvitsevansa ylihuomeneksi satatuhatta francia eikä tietävänsä,
+miten hankkia ne.
+
+Claire ei lausunut soimaustakaan. Hän oli niitä, jotka, onnettomuus
+vastassaan, ajattelevat vaan sen auttamista ilman vähintäkään
+syytöstä. Jospa hän sydämensä pohjassa siunasikin tätä vauriota, joka
+lähensi Georgesin häneen ja oli siteinä heidän molempien niin kauan
+aikaa erotetun elämänsä välillä. Hän mietti hetkisen. Sitte paljon
+kipua maksaneen päätöksen ponnistuksella, sanoi hän:
+
+-- Ei mitään ole vielä kadotettu. Minä lähden huomenna Savignyyn
+pyytämään nuo rahat isoisältä.
+
+Ei koskaan ollut, Georges uskaltanut puhua hänelle tästä. Se ajatus
+ei olisi hänelle johtunut mieleenkään. Claire oli niin ylpeä ja
+ukko Gardinois niin kova! Tämä oli varmaan suuri uhraus, jonka
+hän hänelle teki, loistava rakkauden todistus, jonka hän antoi.
+Äkkiä valtasi Georgesin tuommoinen sydämmen kuumuus, hilpeys, joka
+seuraa ohimennyttä vaaraa. Claire hänestä näytti ylenluonnolliselta
+olennolta, jolla oli hyvyyden ja viihdytyksen lahja, samoin kuin
+toisella, tuolla ylähällä oli hurmauksen ja turmion lahja. Mielellään
+olisi hän käynyt polvilleen noiden kauniiden kasvojen eteen, joita
+hänen mustat, uhkeasti yöksi kiinnitetyt hiuksensa ympäröivät
+suloutta loistavana sädekruununa ja joissa hiukan ankarien piirteiden
+säännöllisyys suli ihmeteltäväksi hellyyden osoitteeksi.
+
+-- Claire, Claire... oi, kuinka olet hyvä!
+
+Mitäkään vastaamatta vei hän hänen lapsensa kätkyeelle.
+
+-- Suutele häntä... sanoi hän hiljaa, ja koska he olivat lähellä
+toisiaan, musliini uutimien suojassa, pää kallistuneena yli
+tuota pientä huokumista, joka jo oli rauhoittunut, vaan vieläkin
+hiukan läähötteli olleista taudin pudistuksista, pelkäsi Georges
+herättävänsä tyttönsä, ja suuteli äitiä innokkaasti.
+
+Kas siinä varmaan ensimmäinen vaikutus laatuaan, jonka koskaan on
+missään perheessä tehnyt pienen sinimiehen ilmaus. Tavallisesti
+kaikkialla, missä se kulkee, tuo hirveä pikku peikko, erottaa
+se kädet ja sydämmet, vieroittaa mielen rakkaimmista tunteista,
+kiihottaen sitä tuhansilla huolilla, joita se herättää vitjojensa
+kitinällä ja katalalla huudollaan kattojen päällä:
+
+"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
+
+
+
+
+II.
+
+Havaintoja.
+
+
+-- Ahaa! kas, Sigismund... Kuinka jaksatte, isä Sigismund? Entä
+asiat?... Käykö teillä hyvin?
+
+Vanha rahastonhoitaja hymyili hyvänsävyisesti, pisteli kättä
+isännälle, hänen vaimolleen ja veljelleen, ja puhellessaan
+katseli uteliaana ympärilleen. Tämä tapahtui seinäpaperitehtaalla
+Sain-Antoinen etukaupungissa vähäisten Prochassonilaisten
+luona, joiden kilpailu alkoi käydä pelottavaksi. Nämä Fromontin
+kauppahuoneen entiset palvelijat, jotka olivat ruvenneet omiin
+asioihin, olivat alkaneet hyvin pienesti ja vähitellen tulleet
+saamaan itselleen aseman seudulla. Fromont vainaja oli heitä kauan
+aikaa kannattanut rahalainoilla, ja tämä seikka synnytti molempien
+huoneiden kesken ystävällisiä suhteita. Tilin jäännös -- kymmenen tai
+viisitoista tuhatta francia -- oli jäänyt lopullisesti sovittamatta,
+sillä tiedettiin, että Prochassonilaisilla rahat olivat hyvissä
+käsissä.
+
+Todellakin oli mieltä levottavaa nähdä heidän tehtaansa. Savutorvet
+ravistelivat kopeasti töyhtöjään. Kovasta työn pauhusta tuntui,
+että tehdas oli täydessä toimessa. Rakennukset olivat hyvässä
+kunnossa, ikkunat kirkkaat, kaikki näytti vilkkaalta, hilpeältä
+ja säännölliseltä, ja kassanristikon takana istui tarkastavana
+ja hartaana laskien pitkiä lukuriviään toisen veljen vaimo,
+yksinkertaisesti puettuna, hiukset silitettyinä ja arvokas katsanto
+kasvoilla.
+
+Sydämessään ajatteli vanha Sigismund katkerasti erotusta, joka
+oli muinoin niin äveriään, nyt vaan entisellä maineellaan elävän,
+Fromontin kauppahuoneen ja yhä kasvavan vaurauden välillä
+laitoksessa, joka oli hänen silmiensä edessä. Hänen vaaniva katseensa
+tunki pienempiinkin nurkkiin, etsien virhettä, moitittavaa paikkaa,
+ja koska hän ei mitäkään löytänyt, kouristi se hänen sydäntään, antoi
+hänen hymylleen jotakin epäoikeaa ja levotointa.
+
+Erittäinkin vaivasi häntä se, millä tavoin hän vaatisi isäntäinsä
+rahat, näyttämättä kassan pulaa. Mies parka oli olevinaan
+käytökseltään vapaan ja huolettoman näköinen, niin että oikein
+sydämeen koski... Asiat, näet, kävivät hyvin... varsin hyvin...
+Hän poikkesi pikimältään heille, koska muka tuli siihen kaupungin
+osaan... Tuo kaikki on luonnollista, eikö niin? Mielelläänhän sitä
+tapaa vanhoja ystäviä...
+
+Mutta kaikki nämä johdatukset ja mutkat, jotka kävivät yhä
+laajemmiksi, eivät vieneet häntä sinne, johon hän tahtoi; päinvastoin
+ne syrjäyttivät hänen ajatuksestaan, ja luullen näkevänsä hämmästystä
+kuulijoidensa silmissä, hän lopuksi hämmentyi, änkytteli, joutui
+ymmälle, vihdoin viimein otti lakkinsa ja käkesi lähtemään pois.
+Ovella hänellä äkkiä muistui mieleen:
+
+-- Niin vainkin, koska olen täällä.
+
+Ja hän vilkutti hiukan silmäänsä, kokien näyttää viekkaalta, vaan
+näyttikin hyvin surkuteltavalta.
+
+-- Koska olen täällä, niin jospa päättäsimme vähän tuon vanhan tilin.
+
+Molemmat veljekset ja nuori vaimo, joka istui konttorissa, katselivat
+hiukan toisiaan, mitäkään ymmärtämättä:
+
+-- Tilit? Mitkä tilit?
+
+Sitte rupesivat kaikki kolme nauramaan yht'aikaa ja sydämen
+pohjasta, ikäänkuin tuo olisi ollut liika tuimaa pilaa vanhalta
+rahastonhoitajalta. Hiton ukko Planus, kah!... Hänpä, vanha parka
+nauroi myöskin! Hän nauroi ilman että häntä naurattikaan nauroi vaan
+muiden muassa.
+
+Vihdoin selitettiin asia. Fromont nuorempi oli itse käynyt puoli
+vuotta sitte hakemassa rahat, jotka olivat jääneet heidän käsiinsä.
+
+Sigismund tunsi alistuvansa. Kuitenkin oli hänellä kylliksi rohkeutta
+vastata:
+
+-- Niinhän! se on totta, se. Minä olen ihan unhottanut... Kah,
+toden perään, Sigismund Planus käy vanhaksi... Alaspäin mennään
+lapsukaiseni, alaspäin mennään...
+
+Ja kelpomies meni matkoihinsa pyyhkien silmiään, joissa vielä
+helmeili suuret kyyneleet tuosta äskeisestä naurunpuuskasta. Hänen
+takanaan nuoret katselivat toisiaan pyöritellen päätä. He olivat
+käsittäneet.
+
+Vanhaa rahastonhoitajaa huumasi saamansa isku niin, että hänen, ulos
+päästyään, täytyi istuutua penkille. Kas senpä tähden ei Georges
+ottanut rahaa kassasta. Hän toimitti keräyksensä itse. Mitä oli
+Prochassonilaisilla tapahtunut, oli varmaan tapahtunut myöskin
+muualla. Siis oli ihan joutavaa antautua uusiin nöyrytyksiin. Niin,
+mutta maksupäivä, maksupäivä! Se ajatus lisäsi hänelle voimia: Hän
+pyyhki hiestynyttä otsaansa ja lähti matkalle koettaakseen vielä,
+erään heidän ostajainsa luona etukaupungissa. Vaan tälläpä kertaa hän
+ryhtyi varakeinoihin, ja kynnykseltä, sisään astumatta, huusi hän
+rahastonhoitajalle.
+
+-- Hyvää päivää ukkoseni... Antakaapa, olkaa hyvä, pikku tieto...
+
+Hän piti ovea ra'ollaan, puistaen kädellään ripaa.
+
+-- Mihinkäs aikaan me päätimme viimeisen tilimme? Olen unhottaa
+kirjoittaa kirjaan.
+
+Oi! siitä oli kauan, hyvin kauan sitte, kun tili oli päätetty.
+Fromont nuoremman kuitti oli syyskuulta. Siitä oli viisi kuukautta.
+
+Ovi sulkeutui äkkiä.
+
+Kaksi jo! Näköään olisi kaikkialla samoin.
+
+"Voi, herra Chorche, herra Chorche..." jupisi Sigismund parka, ja
+hänen jatkaessaan matkustustaan selkä kyyryssä, vapisevin jaloin,
+kulkivat rouva Fromont nuoremman ajoneuvot aivan hänen läheltä,
+ohjaten kulkuaan Orleans'in asemalle; mutta Claire ei nähnyt ukko
+Planusta enemmän, kuin hän, vast'ikään kotoa lähtiessään, oli nähnyt
+herra Chèbenkään pitkää päällystakkia ja kuuluisan Delobellen lakkia,
+hekin kaksi maksupäivän marttiiraa, jotka kääntyivät kukin kulmastaan
+Vieilles-Haudriettes'in kadulle, tehdas ja, Rislerin rahakukkaro
+matkansa määränä. Nuori vaimo oli liika ystävällisissä mietteissä
+katsoakseen kadulle.
+
+Ajatelkaahan! Se on hirmuista. Mennä pyytämään satatuhatta francia
+herra Gardinoisilta, mieheltä, joka kehui, ett'ei hän ollut koskaan
+ottanut eikä antanut lainaksi penniäkään elämässään, joka kertoi
+tuon tuostakin, että kerran kun hänen täytyi pyytää neljäkymmentä
+francia isältään ostaakseen itselleen housut, hän oli maksanut
+nuo neljäkymmentä francia vähittäin takaisin. Kaikkien, jopa
+lastensakin suhteen, seurasi ukko Gardinois oppiaan raatelevasta
+kitsaudesta, jota maa, tuo kova ja niille, jotka sitä viljelevät,
+usein kiittämätöin maa, näyttää tyrkyttäneen kaikkiin talonpoikiin.
+Suunnattomasta omaisuudestaan ei mies, eläessään, mielinyt mitäkään
+antaa omaisilleen.
+
+-- He saavat omaisuuteni, kunhan kuolen, saneli hän usein.
+
+Seuraten tätä perusajatusta oli hän naittanut tyttärensä, äidin-rouva
+Fromontin, ilman niitäkään myötäjäisiä, ja myöhemmin hän ei antanut
+anteeksi vävylleen, että tämä oli hankkinut varallisuutensa ilman
+mitäkään apua hänen puoleltaan. Se, näet, oli vielä, yksi tuon sekä
+turhanpäisen että omanvoiton pyytävän luonteen ominaisuuksia, että
+hän tahtoi, että jokainen olisi tarvinnut hänen apuaan ja kumartanut
+hänen rahojensa tähden. Kun Fromontilaiset iloitsivat hänen läsnä
+ollessaan onnellisesta käänteestä, jonka heidän asiansa alkoivat
+ottaa, hymyilivät hänen pienet, siniset veitikkamaiset ja viekkaat
+silmänsä pilkallisesti ja hänen sanoissaan: "perästä kuuluu" asui
+poljento, joka oikein ihoa karmi. Toisinaan myöskin, iltaisin
+Savignyssa, kun puisto, kujat, kartanon siniset vuolukatot, tallien
+punaiset tiilet, lammet ja vesilaitokset kimaltelivat mailleen
+menevän auringon kultaisessa hohteessa, sanoi tuo kummallinen
+nousukas, silmäiltyään ympärilleen, kovaan lastensa läsnä ollessa:
+
+-- Se minua lohduttaa kerran kuullessani, ett'ei yksikään omaisistani
+ole kyllin rikas pitämään hovia, jonka ylläpito maksaa viisikymmentä
+tuhatta francia vuodessa.
+
+Kuitenkin olisi ukko Gardinois, tuon hellyyden ohessa, jota isoisät,
+kaikkein kuivimmatkin, löytävät sydämensä pohjalta, kernaasti
+tahtonut lellitellä tyttärensä tytärtä. Mutta Clairella oli jo
+pikkuisenakin voittamatoin vastatuntoisuus vanhan talonpojan sydämen
+kovuutta ja kunnianhimoista itsekkäisyyttä kohtaan. Ja sitte, kun
+rakkaus ei pane siteitä niiden väliin, joita kasvatuksen erilaisuudet
+eroittavat, kasvaa vastatuntoisuus tuhansissa muodoissa. Clairen
+naimisiin mennessä Georges'in kanssa, oli ukko sanonut rouva
+Fromontille:
+
+-- Jos tyttäresi tahtoo, saapi hän minulta ruhtinaallisen lahjan:
+mutta hänen pitää se minulta pyytää. Eikä Claire saanut mitään, kun
+hän ei tahtonut mitään pyytää.
+
+Sepä nyt rangaistusta, tulla kolmea vuotta myöhemmin, anomaan sataa
+tuhatta francia muinain ylenkatsotulta jalomieliseltä antajalta,
+tulla nöyrtymään, rinnustelemaan loppumattomia saarnoja, typerää
+irmailemista vastaan, joka kaikki oli höystetty berrieläisillä
+piloilla, maalaisilla sanoilla ja puheenparsilla, ylimalkaan
+todenperäisillä, vaan ahdasmielisten, ja loogillisten ihmisten
+keksimillä, jotka jokapäiväisen maakielensä tähden loukkaavat, ihan
+kuin alhaisemman solvaus.
+
+Claire parka! Hänen miehensä, hänen isänsä olivat nöyrtyvät hänen
+kauttaan. Tunnustettava oli toisen menestymättömyys ja kukistus,
+joka uhkasi toisen perustamaa kauppahuonetta, josta hän eläessään
+ylpeillyt oli. Ajatus, että hänen oli puolustettava kaikkia, mitä
+hän enin maailmassa rakasti, oli sekä hänen väkensä ja samalla hänen
+heikkoutensa.
+
+Kello oli yksitoista, kun hän saapui Savignyyn. Koska hän ei ollut
+ilmoittanut kellekään tulostaan, ei hovin vaunuja ollut asemalla ja
+hänen täytyi kulkea matka jalkaisin.
+
+Kylmä ali ankara, tie kova ja kuiva. Pohjatuuli puhalteli vapaasti
+hedelmättömillä tasangoilla ja joella, jossa se laantui ilman
+estettä lehdettömien puiden väliin. Matalan taivaan alla näytti
+kartano ikäänkuin kehittävän auki pitkiä muuri- ja häkki-riviään,
+jotka erottivat sen ympäröivistä kedoista. Kattojen vuolukivet
+olivat yhtä synkät, kuin taivas, jota ne kuvastivat; ja koko tuo
+uhkea, talven muuttama kesä-asunto, yrmeänä, mykkänä, ilman yhtäkään
+lehteä puissa tahi kyyhkyläistä katolla, ei näyttänyt säilyttäneen
+muuta elävää, kuin vesistöjensä kostean väräjämisen ja vaikerruksen
+isoissa poppeleissa, jotka kumartuivat kohti toisiaan, ravistellen
+latvoihinsa vatvottuja harakan pesiä.
+
+Kaukaa näytti Clairesta hänen nuoruutensa asunto tylyltä ja
+surulliselta. Hänestä tuntui, kuin Savigny olisi katsonut häneen
+kylmillä, ylimyksellisillä kasvoilla, joita se näytti valtatielle
+kulkeville, jotka seisattuivat porttien rautaristikkojen taa.
+
+Oi, hirveätä näköä!
+
+Eipä kuitenkaan niinkään hirveä. Sillä Savigny suljetun talon
+muotoineen näkyi hänelle sanovan: "Mene pois... elä tule sisään..."
+Ja jos Claire olisi tahtonut sitä kuunnella, olisi hän luopuen
+aikeestaan puhutella isoisää, palannut hyvin sukkelaan Parisiin
+säilyttämään elämänsä lepoa. Mutta hän ei sitä ymmärtänyt, lapsi
+raiska, ja tuo suuri New-foundlandilainen, joka hänen oli tuntenut,
+tulla hyppi karisseiden lehtien yli hänen vastaansa ja läähötteli
+sisään käytävän portilla.
+
+-- Hyvää päivää Françoise... missä isoisä on? kysyi nuori vaimo
+puutarhurittarelta, joka tuli hänelle aukaisemaan, nöyränä,
+teeskentelevänä, vavisten, kuten kaikki hovin palkolliset tuntiessaan
+olevansa isännän katseen alaisina.
+
+Isoisä oli konttorissaan, pienessä sivurakennuksessa, joka
+ei ollut yhteydessä pääasunnon kanssa ja jossa hän vietti
+päivänsä kaivelemalla koteloissa, kaapeissa ja suurissa,
+viheriäselkäisissä kirjoissa virkavaltaisen kiihkolla, jonka hän
+oli saanut alkuperäisestä tietämättömyydestään ja haaveenomaisesta
+vaikutuksesta, jonka häneen muinoin oli tehnyt hänen syntymäkylänsä
+kirjurin työhuone.
+
+Nyt oli hän siellä suljettuna vartijansa, jonkinlaisen vakojan, ja
+palkatun ilmiantajan kanssa, joka ilmoitti hänelle kaikki, mitä
+seudulla tapahtui ja puhuttiin...
+
+Hän oli isännän suosikki. Nimensä oli Fouinat ja hänen lituskainen,
+pahanilkinen ja verenhimoinen päänsä muistuttikin näätää (la fouine),
+josta hänen nimensä johtui.
+
+Nähdessään tyttärensä tyttären, vaaleana ja vapisevana tuskissaan,
+käsitti ukko, että tekeillä oli jotakin tähdellistä ja tavatointa,
+ja teki merkin Fouinatille, joka katosi, pujahti raollaan olevasta
+ovesta, ikäänkuin hän olisi mennyt seinästä sisään.
+
+-- Mi sun on, tyttinen?... oothan ihan _mullistunut_, kysyi isoisä,
+istuessaan kauhean ison työpöytänsä takana.
+
+_Mullistunut_ merkitsi hänen sanakirjassaan levotoin, hurja, nurja,
+ja sopi täydellisesti Claireen. Hänen pikainen käyntinsä kylmässä
+ilmassa tasangolla, ponnistuksensa päästä perille antoivat hänen
+kasvoilleen, jotka olivat vähemmin vakaat, kuin tavallisesti, oudon
+osoitteen. Ilman että ukko häntä vähääkään kehoitti, tuli hän häntä
+syleilemään ja istui valkean eteen, jossa halot, kuivan sammaleen
+ja puiston käytäviltä kerättyjen männyn käpyjen joukossa, paloivat
+iloisesti räiskien, mahlan kihistessä. Hän ei ottanut edes aikaa
+karistaakseen härmää, joka helmeili hänen harsollaan, ja lausui
+oitis, uskollisena päätökselleen, sisään tultuaan, käyntinsä syyn,
+ennenkuin antaisi itseensä vaikuttaa tuon pelon ja kunnioituksen
+ilmapiirin, joka ympäröi isoisää, teki hänestä jonkinlaisen
+hirvittävän jumalan.
+
+Hän tarvitsi rohkeutta, ett'ei joutuisi hämille, keskeyttyisi tuon
+kirkkaan katseen edessä, joka häntä tähysteli, hänen ensimmäisistä
+sanoistaan saakka häijyn riemun elähyttämänä, -- tuon ankaran suun
+edessä, jonka kiinnitetyt pielet näyttivät vasituisen mykkyyden,
+itsepäisyyden ja kaiken tunteellisuuden kieltämisen sulkemilta.
+Hän laski yhteen kyytiin loppuun asti, kunnioitettavana, ilman
+nöyrtymistä, salaten mielenliikutustaan, vahvistaen äänensä puheensa
+todenperäisyydellä. Tosiaankin, nähdessään heidät toinen toisensa
+vastassa -- ukko, kylmänä, levollisena, loikovana nojatuolissaan,
+kädet harmaavillaisen mekkonsa taskussa, Claire, tarkastavana
+pienimpiäkin sanoja, jotka hän lausui, ikäänkuin jokainen niistä
+olisi voinut hänet tuomita syylliseksi tahi vapauttaa -- ei olisi
+koskaan voinut sanoa, että se oli lapsi isoisänsä edessä, vaan
+pikemmin kanteenalainen tutkijatuomarin edessä.
+
+Ukko Gardinois'in ajatus oli aivan hänen voittonsa ilon ja
+ylpeyden vallassa. Kas siinäpä vihdoin ovat voitetut, nuo kopeat
+Fromontilaiset! Tarvittiinpa vihdoinkin ukko Gardinois'ia.
+Turhamielisyys, hänen valtava intohimonsa, paisui yli väkistenkin
+koko hänen käytöksessään. Kun Claire oli lopettanut, otti hän puheen
+vuoron, alkoi luonnollisesti sanoilla: "minä olin varma siitä...
+sanoinhan minä sen... tiesinhän minä hyvin, että perästä kuuluu..."
+ja jatkoi samalla halvalla, loukkaavalla äänellä lopettaakseen
+ilmoittamalla, että "hänen hyvin tunnettuihin perusaatteihinsa
+nähden" hän ei lainaisi penniäkään.
+
+Silloin puhui Claire lapsestaan, miehensä nimestä, joka oli samalla
+hänen isänsäkin nimi, ja vararikosta, joka oli hänet häpäisevä. Ukko
+pysyi yhtä kylmänä, yhtä leppymättömänä, ja käytti hänen nöyryyttään
+nöyryyttääkseen häntä vieläkin enemmän; sillä hän oli sitä kelpo
+maalaisheimoa, joka, kun vihollinen on kaatunut, ei heitä sitä
+koskaan jättämättä sille naarmuja kasvoihin saappaansa nauloista.
+
+-- Kaikki, mitä sinulle voin sanoa, tyttiseni, on, että Savigny on
+teille avoin... Tulkoon miehesi tänne. Minäpä juuri tarvitsenkin
+kirjurin. Georges saa hoitaa kirjani kahdestatoista sadasta francista
+vuodessa ja elatuksesta kaikille... Tarjoa tämä hänelle minun
+puolestani, ja tulkaa...
+
+Claire nousi ylös harmissaan. Hän oli tullut hänen luo tyttärenä ja
+tämä otti hänen vastaan kerjäläisenä, jumalan kiitos! siihen asti he
+eivät vielä olleet joutuneet.
+
+-- Luuletko? virkkoi herra Gardinois, julmasti vilkuttaen silmiään.
+
+Vavisten astui Claire ovelle päin, mitäkään vastaamatta. Ukko
+seisatti hänen liikkeellä.
+
+-- Ole varoillasi, sinä et tiedä, mitä kiellät... Sinun hyväksesi,
+kuulehan, esittelen, että miehesi tulisi tänne... Sinä et tiedä,
+minkälaista elämää hän siellä viettää... Sinä et sitä tiedä, ihan
+varmaan, muutoin et tulisikaan minulta pyytämään rahaani menemään
+sinne, minne omasi on mennyt... Niin! Minäpä kyllä tunnen miehesi
+asiat. Minulla on poliisini Parisissa ja Asnières'sakin, samoin kuin
+Savignyssa... Minä sen tiedän, mihin hän kuluttaa yönsä ja päivänsä,
+tuo velikulta; enkä minä tahdo, että rahani menisivät semmoisiin
+paikkoihin, joihin hän menee. Se ei ole kyllin siistiä rehellisesti
+ansaituille rahoille.
+
+Claire aukaisi hämmästyneenä silmänsä suureksi, tuskalla tuntien,
+että hirmuinen näytelmä sillä hetkellä alkoi hänen elämässään,
+ilmestyen kanteiden pienestä halvasta portista, Ukko jatkoi
+ilkkuisasti:
+
+-- Sillä on ylpeät maitohampaat, tuolla pikku Sidoniella,
+
+-- Sidonie!
+
+-- Totta perin, sitä pahempi. Tulin sanoneeksi nimen... Muutoin,
+olisithan sen kuitenkin joskus saanut tietää... Ihmeellistäkin, että
+siitä asti... Mutta te naiset, te olette niin turhanpäisiä... Että
+teitä voi pettää, se on varmaan viimeinen ajatus, joka johtuisi
+päähänne... Niinpä vain; sillä lailla se on. Sidonie se on, joka
+häneltä kaikki on haaskannut... miehensä suostumuksella, sitä paitse.
+
+Ja säälittä kertoi hän nuorelle vaimolle, mistä rahat tulivat
+Asnières'in huvilaan, hevosiin, vaunuihin, ja kuinka heidän soma
+pikku pesänsä Gabrielin kadun varrella oli sisustettu. Hän selitti
+ja määritteli tarkalleen kaikki. Näkyi, että hän, saatuaan uuden
+tilaisuuden harjoittaa vakoilemiskiihkoaan, oli sitä laajalti
+käyttänyt hyväkseen; ehkäpä myös oli kaiken tuon pohjalla hämäränä
+salainen kaiho hänen pikku Chèbeään kohtaan, harmi vanhojen päivien
+rakkaudesta, joka aina oli jäänyt tunnustamattomaksi.
+
+Claire kuunteli häntä mitäkään sanomatta ja soma uskomattomuuden hymy
+huulilla. Tämä hymy kiihotti vanhusta, kannusti hänen ilkeyttään...
+Vai niin! et usko minua... Tahdot vai todistuksia... Ja hän
+antoi niitä, lisäsi niitä, seuloi ikäänkuin veitsen iskuja hänen
+sydämeensä. Clairen muka ei tarvinnut muuta, kuin mennä Darchesin,
+la Paix'in-kadun hohtokivien myöjän luo. Kaksi viikkoa sitte oli
+Georges ostanut sieltä kolmekymmentä tuhatta francia maksavan
+timanttikoristuksen. Se oli Sidonien joululahja. Kolme kymmentä
+tuhatta francia tiamantteihin, vararikkoa tekemäisillään!
+
+Hän olisi voinut puhua koko päivän ilman että Claire olisi häntä
+keskeyttänyt. Claire tunsi, että vähinkin ponnistus olisi saanut
+tulvimaan kyyneleet, joita hänen silmänsä olivat täynnä, ja hän
+tahtoi hymyillä sitä vastoin, hymyillä loppuun asti, hän, tuo rakas
+ja uljas olento. Toisinaan vaan hän katseli tielle päin. Hänen oli
+kiire lähteä ulos, paeta tuota häijyä ääntä, joka häntä vainosi
+armahtamatta.
+
+Vihdoin ukko taukosi; hän oli puhunut loppuun, Claire kumarsi ja
+lähti ovelle päin.
+
+-- Menetkö jo pois?... Kuinka olet kiireissäsi... sanoi isoisä
+seuratessaan häntä ulos.
+
+Itse asiassa oli hän hiukan näpeillään julmuudestaan.
+
+-- Etkö tahdo syödä aamiaista minun kanssani?
+
+Hän vastasi _ei_ päällään, voimatta lausua yhtään sanaa.
+
+-- Odotahan ainakin, että valjastetaan... saatetaan sinut asemalle.
+
+Ei, yhä ei.
+
+Ja hän jatkoi käyntiään, ukko kinterillä.
+
+Suorana, kopeana, kulki hän niinikään pihan poikki, joka oli täynnä
+lapsuuden muistoja, kertaakaan kääntymättä. Ja yhtä kaikki, kuinka
+monta iloista naurunkajahdusta, kuinka monta auringon sädettä
+nuoruuden ajalta oli pysynyt pienimmässäkin hiekanjyvässä tällä
+pihalla.
+
+Hänen puunsa, lempipenkkinsä olivat yhä samalla paikallaan. Hänellä
+ei ollut katsettakaan niille, ei fasaaneille, eikä edes suurelle
+Muisku-koirallekaan, joka häntä seurasi kuuliaasti, odottaen
+hyväilyä, jota sille ei annettu. Hän oli tullut, kuni talon lapsi
+ainakin, meni pois outona, hirveät aatokset mielessä, joita vähinkin
+muisto hänen onnellisesta ja tyyneestä menneestä ajastaan vaan
+raskautti enemmän.
+
+-- Hyvästi, isoisä.
+
+-- Hyvästi sitte.
+
+Ja portti sulkeutui rutosti hänen jälkeensä. Ollen kerran yksin,
+rupesi hän astumaan sukkelaan, sukkelaan, melkein juoksuun. Hän ei
+astunut, hän pakeni. Yht'äkkiä, tultuaan maatilan muurin päähän, näki
+hän olevansa tuon pienen viheriäisen portin luona, jossa oli hovin
+postilaatikko. Vaistonmukaisesti seisattui hän, äkkinäsen muiston
+herättämänä, jommoinen muisto usein puhkeaa ihmisessä ratkaisevalla
+hetkellä ja esittää silmissämme erinomaisen selkeästi vähimmätkin
+elämämme tapaukset, ollen yhteydessä nykyisten onnettomuuksien tahi
+ilojen kanssa. Oliko se aurinko viistoine, punertavan hohtavine
+sateineen, joka yht'äkkiä näyttäytyi, valaisten äärettömän tasangon
+tänä talvisena jälkeen puolen päivänä, samoin kuin elokuulla
+mailleenmeno-aikaan? Oliko se häntä ympäröivä hiljaisuus, jota vaan
+luonnon sointuisat, melkein joka vuoden aikaan yhtäläiset, säveleet
+keskeyttivät?
+
+Ainakin on, että hän näki itsensä semmoisena, kun hän oli, tällä
+samalla paikalla, kolme vuotta sitte, päivänä, jolloin hän pani
+postiin kutsumuskirjeen Sidonielle tulemaan kuukaudeksi hänen luo
+maalle. Jokin ilmaisi hänelle, että koko hänen onnettomuutensa
+oli silloin saanut alkunsa. "Oi! jos olisin tietänyt... jos
+olisin tietänyt..." Ja hän oli vielä tuntevinaan sormiensa päissä
+satininkaltaisen kirjeen kuoren, joka oli putoamaisillaan laatikkoon.
+
+Silloin, ajatellessaan olleensa suora, toivorikas ja onnellinen
+lapsi, valtasi hänen inho elämän vääryyttä kohtaan, niin lempeä
+kun hän olikin. Hän kysyi itseltään; "Minkätähden! Mitä minä olen
+tehnyt?"
+
+Sitte, yht'äkkiä: "Ei! se ei ole totta. Se ei ole mahdollista...
+On valehdeltu..." Ja kulkiessaan asemaa kohti, koki poloinen
+vakuuttaida, saada itselleen varmuutta. Vaan siinä hän ei onnistunut.
+
+Hämärä totuus on kuin varjostettu päivän paiste, joka uuvuttaa silmiä
+enemmän kuin tulisimmat säteet. Puolisiimeksessä, joka vielä ympäröi
+vaimoparan onnea, näki hän selvemmin, kuin olisi tahtonutkaan. Nyt
+hän käsitti, selitti itselleen miehensä elämän yksityiskohdat, hänen
+poissa olonsa, levottomuuden, tukalan näön muutamina päivinä, ja
+monet asiat, mitä hän toisinaan kotia tullessaan luetteli matkojensa
+syyksi, luettelemalla ensin nimiä, ikäänkuin todistukseksi, jota
+Claire ei koskaan pyytänytkään. Kaikista noista arveluista esiintyi
+hänelle rikoksen silminnähtäväisyys. Kuitenkin hän vielä kieltäytyi
+sitä uskomasta ja odotti tuloaan Parisiin päästäkseen epäilystään.
+
+Ei ollut yhtäkään henkeä asemalla, tuolla pienellä yksinäisellä ja
+ikävännäköisellä asemalla, jossa ei näy ainoatakaan matkustavaista
+talvella. Siinä istuessaan ja odottaessaan junaa sekä katsellessaan
+asemapäällikön surkeata puutarhaa ja kietolaiskasvien jäännöksiä
+pitkin aituutta tienvarrella, tunsi Claire hansikkaallaan kuumaa
+ja kostean puhalluksen. Se oli hänen ystävänsä, Muisku, joka häntä
+oli seurannut ja joka muistutti hänelle heidän iloisia huvejaan
+ennen muinoin, huiskuttamalla häntäänsä ja alinomaa hyppelemällä,
+ilolla täynnä nöyryyttä, joka päättyi siihen, että se heitti
+pitkäksi kauniin valkoisen turkkinsa rouvansa jalkojen juureen,
+odotussalin kylmälle lattialle. Nämä nöyrät hyväilyt, jotka tulivat
+häntä etsimään ikäänkuin arkana ja uskollisena myötätuntoisuutena,
+saivat hänen hyrähtämään nyyhkytyksiin, joita hän kauan aikaa oli
+pidättänyt. Vaan yht'äkkiä hävetti häntä hänen heikkoutensa. Hän
+nousi ylös, ajoi pois koiran, ajoi sen pois säälittä, liikkeellä,
+äänellä, näyttäen sille kaukana olevan talon, ankarin kasvoin, joita
+Muisku parka ei hänessä tuntenut. Sitte pyyhki hän nopeasti silmänsä
+ja kostean kätensä; sillä Parisiin menevä juna oli tulossa ja hän
+tiesi tuossa paikassa tarvitsevansa kaiken rohkeutensa.
+
+Clairen ensimmäinen huoli, astuessaan ulos vaunuista, oli viettää
+itsensä la Paix-kadun hohtokivien myöjän luo, joka -- isoisän
+lausunnon mukaan -- oli tehnyt Georgesille tiamanttikoristuksen.
+Jos tämä oli totta, olisi kaikki muukin totta. Hänen pelkonsa
+saada kuulla totuus oli niin suuri, että hän tultuaan tuon komean
+kauppahuoneen eteen, seisattui, uskaltamatta astua sisään.
+Rohkaistakseen itseään, oli hän hyvin tarkasti katselevinaan
+samettikoteloille levitettyjä hohtokiviä; ja nähdessään hänen,
+komeana vaatimattomassa pu'ussaan, kumartuen tuon pienen,
+houkuttelevan tuikkeen yli, olisi voinut luulla häntä onnelliseksi
+vaimoksi, joka parasta kättä valitsi jotakin koristetta, pikemmin
+kuin murheelliseksi ja levottomaksi hengeksi, joka oli sieltä tullut
+etsimään elämänsä salaisuutta.
+
+Kello oli kolme jälkeen puolen päivän. Talvella, siihen aikaan
+päivästä on la Paix'in-katu todellakin loistavan näköinen. Lyhyen
+aamupäivän ja aikaisen ehtoon välillä tekee elämä kiirettä noissa
+komeissa kaupungin osissa. Siellä sitä ajaa kiidätetään alati,
+ja lakkaamatta kuuluu pyörien rytinää; katuvieruksilla veikeästi
+riennetään silkin ja turkisten kahinassa. Talvi on Parisin oikea
+vuodenaika. Nähdäkseen tuota pahuksen Parisia kauniina, onnellisena,
+mahtavana, on nähtävä sen elämä matalan, lumen painaman taivaan alla.
+Luonto on, niin sanoakseni, poissa kuvasta. Ei tuulta, ei aurinkoa.
+Juuri tarpeeksi valoa, että himmeimmät värit, vähimmät heijastukset
+saavat ihmeellisen arvon, muistopatsaiden punertavan harmaasta
+paineesta aina pikihelmiin saakka, jotka kiiltelevät naispukineissa.
+Teaatteri- ja laulajais-ilmoitukset loistavat ikäänkuin lamppupartaan
+valaisemina Makasiinit eivät tyhjene. Näyttää, kuin kaikki nuo
+ihmiset hyörisivät alituisia juhlavalmistuksia varten. Jos silloin
+suru sekaantuu tähän pauhuun, näyttää se paljoa hirmuisemmalta.
+Viisi minuuttia kärsi Claire tuskaa, joka oli kovempi kuin kuolema.
+Tuolla, Savignyn tiellä, aavojen tasankojen keskellä, hajosi hänen
+epätoivonsa raittiisen ilmaan ja näkyi ottavan vähemmin sijaa. Täällä
+se häntä tukehdutti. Äänet, jotka kajahtelivat hänen ympärillään,
+askeleet, kävelijöiden tajunnotoin hälinä, kaikki lisäsi hänen
+tuskaansa.
+
+Vihdoin meni hän sisään...
+
+-- Kyllä! niin, rouva, aivan oikein... Herra Fromont... Koristus
+hohtokivistä ja ruusutimanteista. Voimme tehdä teille samallaisen
+kahdestakymmenestä viidestä tuhannesta francista.
+
+Viidestä tuhannesta francista helpommalla, kuin hänelle.
+
+-- Kiitoksia, sanoi Claire... Minä mietin...
+
+Kuvastimesta, joka oli hänen vastassaan, näki hän pelästyen, kehien
+ympäröimät silmänsä ja kuoleman kalpeat kasvonsa. Häh lähti sukkelaan
+ulos, pitäen itseään jäykkänä, ett'ei kaatuisi maahan.
+
+Hän ajatteli vaan, kuinka pääsisi pakoon katua ja sen hälinää,
+ollakseen yksin, ihan yksin, voidakseen vaipua, syöstyä tuohon
+sydäntä särkevien aatosten ja synkkien seikkojen kuiluun, jotka hänen
+sielunsa pohjalla mylleröivät. Oi katala ilkiö! Ja häntä silloin
+viime yönä vielä lohdutteli, halaili!
+
+Yht'äkkiä, tietämättä, kuinka se oli käynyt, näki hän olevansa
+tehtaan pihalla. Mitä tietä hän oli tullut? Jalkaisinko vai ajaen?
+Hän ei muistanut enää niitäkään. Hän oli toiminut tajunnottomasti,
+kuin unessa ikään. Todellisuuden tunne palasi häneen, hirmuisena,
+polttavana, hänen saapuessaan pienen kartanonsa portaille. Risler oli
+parast'aikaa kannattamassa vaimolleen kukka-astioita loistavaa juhlaa
+varten, jonka hän aikoi toimittaa iltasella. Tyynenä, kuin ainakin,
+johti hän työmiehiä, piteli suuria oksia, jotka olisivat voineet
+taittua: "Ei niin... menkää sivuttain... varokaa lattiapeittoja..."
+
+Tämä huvin ja juhlan ilmapiiri, joka häntä vast'ikään inhotti,
+vainosi häntä kodissakin. Sepä oli liikaa ironiiaa, vihdoinkin!
+Hän kiihtyi; ja Rislerin häntä tervehtiessä, suosiollisena ja
+kunnioittavana, kuin ainakin, asui hänen kasvoillaan kauhea inhon
+osoite, ja hän astui ohitse niitäkään puhumatta, tai näkemättä
+hämmästystä, joka siristi tämän hyviä, suuria silmiä.
+
+Siitä lähtien oli hänen päätöksensä tehty.
+
+Viha, rehellisyyden ja oikeuden viha johti hänen toimintaansa.
+
+Hän kerkesi tuskin astua sisään, suudella lapsen raittiita poskia, ja
+juoksi äitinsä suojaan.
+
+-- Pian, äiti, pukeutukaa... Me lähdemme... Me lähdemme...
+
+Vanha rouva nousi verkalleen nojatuolista, jossa hän istui,
+uutterasti puhdistellen kellon vitjojaan, pistämällä nuppineulaa
+jokaiseen renkaasen äärettömällä huolellisuudella. Claire pidätti
+kärsimättömyyden liikkeen:
+
+-- Joutuun, joutuun... Valmistakaa kapineenne.
+
+Hänen äänensä vapisi, ja houruraukan huone näytti hänestä kamalalta,
+kokonaan loistavan tuolta siisteydeltä, joka oli käynyt hänen
+raivokseen. Hän oli tuommoisessa katalassa tilassa, jolloin yksi
+harhaluulo saapi kaikki katoamaan ja näyttää vaan perinpohjin koko
+inhimillisen kurjuuden. Ollen hullun äidin ja uskottoman miehen ja
+liian nuoren lapsen keskellä, johtui hänelle yksinäisyytensä tajunta
+ensi kerran mieleen; mutta se vaan vahvisti hänen päätöksensä.
+
+Hetken kuluttua oli jo koko talo puuhassa tekemällä tuon pikaisen,
+odottamattoman lähdön valmistuksia. Claire kiiruhti hämmästyneitä
+palvelioita, puki äitinsä ja lapsensa, joka nauroi keskellä kaikkea
+tuota hommaa. Hän tahtoi lähteä ennen Georgesin tuloa, että tämä
+löytäisi kehdon tyhjänä ja talon autiona. Minne menisi hän? Siitä hän
+ei tietänyt vielä mitään. Kentiesi tädin luo Orleansiin, kentiesi
+Savignyyn, mihin hyvänsä. Ennen kaikkia piti lähteä, paeta tätä
+petosten ja valheiden keskuutta.
+
+Tällä hetkellä hän oli huoneessaan täyttämässä remettiä, kokoomassa
+kapineita. Sydäntä särkevä toimi. Jok'ainoa esine, jota hän
+käsitteli, herätti hänessä joukon ajatuksia, muistoja. Paljo meidän
+omaa itseämme löytyy siinä, mitä me käytämme. Välistä hajupussin
+tuoksu tai karikkokaava sai hänen itkemään. Yht'äkkiä kuului
+raskaita askeleita salista, jonka ovi oli ra'ollaan; sitte pieni
+rykäys ikäänkuin ilmoitukseksi, että joku oli tullut. Hän luuli
+sitä Risleriksi; sillä hänellä yksin oli oikeus tulla noin suoraan.
+Ajatus, että hän taas seisoisi noiden ulkokullattujen kasvojen ja
+tuon valehtelevan hymyn edessä, inhoitti häntä niin, että hän syöksi
+sulkemaan ovea.
+
+-- Minä en ole kotona ketäkään varten.
+
+Ovi pani vastaan ja Sigismundin iso pää näkyi ra'osta.
+
+-- Minä se olen, rouva, sanoi hän hiljaa. Minä tulin rahoja hakemaan.
+
+-- Mitä rahoja? kysyi Claire, joka ei enää muistanut, mitä varten hän
+oli käynyt Savignyssa.
+
+-- St... Rahat huomiseksi maksupäiväksi, Herra Georges sanoi minulle
+lähtiessään, että te kohta antaisitte ne minulle.
+
+-- Niin vainkin!... se on totta... Sata tuhatta francia... Ei
+minulla niitä ole, herra Planus; minulla ei ole mitään.
+
+-- Siis, sanoi rahaston hoitaja oudolla äänellä, ikäänkuin hän olisi
+puhunut itsekseen, siis tulee vararikko.
+
+Hän kääntyi hitaasti.
+
+Vararikko!
+
+Claire istuutui, kauhistuneena, kadonneena. Muutamiin tuntiin oli
+hänen oman onnensa häviö saanut hänen unhottamaan talon häviön; mutta
+nyt muistui se hänelle mieleen.
+
+Miehensä oli siis hukassa.
+
+Oitis, kotiin tullessaan, oli hän kuuleva vaurionsa ja samalla, että
+hänen vaimonsa ja lapsensa olivat lähteneet, että hän oli yksin
+keskellä turmaa. Ihan yksin, hän, tuo vento, heikko olento, joka
+ei osannut muuta kuin itkeä, valittaa, pudistaa nyrkkiä elämälle,
+kuni lapsi. Miten oli tuon poloisen käypä? Clairen kävi häntä sääli,
+huolimatta hänen rikoksestaan.
+
+Sitte heräsi ajatus, että hän ehkä näyttäisi paenneen vararikkoa,
+kurjuutta. Georges voisi sanoa:
+
+"Jos olisin ollut rikas, olisi hän minulle antanut anteeksi!"
+
+Pitikö hänen jättää hänet tuohon epäilyyn? Ylevän ja ylpeän sielun,
+kuni Claire, ei tarvinnut enempää muuttaakseen päätöstään. Tuokiossa
+tunsi hän itsessään kaiken inhon, kaiken metelin rauhoittumisen
+ja ikäänkuin äkkinäisen valon, joka valaisi hänelle hänen
+velvollisuutensa. Kun hänelle tultiin sanomaan, että lapsi oli
+puettu, matkalaukut valmiit, oli hänen uusi päätöksensä jo tehty:
+
+-- Se on turhaa, vastasi hän hiljaa... me emme lähdekään.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Maksupäivä!...
+
+Saint-Gervaisin iso tornikello löi yksi yöllä. Oli niin kylmä, että
+hieno lumi, joka tuiskusi ilmassa, pudotessaan jäätyi, muodostuen
+kaduilla ihan valkoisiksi ja narskuviksi kulmehdoiksi.
+
+Risler, viittaansa kiedottuna, palasi olutmyömälästä ripeästi astuen
+autiota Marais'ia. Hän oli tyytyväinen, tuo kelpo Risler. Hän tuli
+viettämästä molempien uskollisten lainanottajainsa, Chèben ja
+Delobellen, seurassa ensimmäistä ulkona käyntiään, tuon pitkällisen
+suljennan loppua, jonka aikana hän oli valvonut painimensa tekoa
+keksijän kaikkine koettelemisineen, iloineen ja harmineen. Se oli
+käynyt hitaasti, hyvin hitaasti. Viimeisellä hetkellä oli huomattu
+vika. Kiinnittäjä-kone ei käynyt hyvin; ja oli pitänyt tehdä uudet
+piirrokset ja laskut. Vihdoin tänä päivänä oli koeteltu uutta
+konetta. Kaikki onnistui toivon mukaan. Kelpo mies riemuitsi.
+Hänestä tuntui, kuin hän suorittaisi velan, antamalla Fromontin
+kauppahuoneelle tulot uudesta keksinnöstä, joka oli vähentävä työn,
+työmiesten päivät, lisäten voittoa ja tehtaan mainetta. Ja kauniita
+unelmia oli hänellä, totta perin, kävellessään. Askeleensa kaikuivat
+ylpeästi, hänen ajatuksensa onnellisen ja lujan ryhdin vahvistamina.
+
+Kuinka paljo toiveita!
+
+Hän voisi Asnières'in huvilan sijaan -- jota Sidonie piti hökkelinä
+-- rakentaa jonkun kauniin maatalon kymmenen tahi viidentoista
+peninkulman päähän Parisista, myöntää Chèbelle suuremman eläkerahan,
+auttaa useammin Delobellea, jonka onnetoin vaimo tappoi itsensä
+työllä; sitte voisi hän kutsuttaa Frans kotiin. Sepä se olikin hänen
+rakkahin halunsa. Lakkaamatta ajatteli hän tuota poika parkaa,
+epäterveelliseen maahan ajettua, jossa hän oli itsevaltiaan hallinnon
+mielivallan alainen, joka antoi virkamiehillensä eron ja kutsui
+heitä melkein kohta takaisin, ilman mitäkään selitystä. Rislerillä
+oli, näet, aina mielessä Franssin pikainen ja käsittämätöin lähtö
+hänen viimeisellä matkallaan, ja tuo veljensä lyhyt ilmaus, joka,
+antamatta hänelle aikaa tuskin omistaa hänet, oli elähyttänyt kaikki
+rakkauden ja yhteisen elämän muistot. Myöskin aikoi hän, kun painin
+oli käymässä, toimittaa tehtaalla pieni paikka, jossa Frans voisi
+olla hyödyksi ja valmistaa itselleen turvallisen tulevaisuuden. Kuten
+ainakin, ei Risler ajatellut muuta, kuin lähimmäistensä onnea. Hänen
+ainoa itsekäs tyydyttämisensä oli nähdä jokainen iloisena ympärillään.
+
+Kiirehtien saapui hän Vieilles-Haudriettes-kadun kulmaan. Pitkä jono
+ajoneuvoja oli asettunut talon eteen, ja niiden lyhtyjen valo, sekä
+ajajien varjot, jotka olivat käyneet suojaan lumelta soppiin ja
+sopukkoihin, joita nuo vanhat rakennukset ovat säilyttäneet vastoin
+katuvierusten suoruutta, vilkastuttivat tätä autiota ja hiljaista
+kaupungin osaa.
+
+"Kah! se on totta, arveli kelpo mies, meillähän on tanssijaiset."
+Hän muisti että Sidonie oli pannut toimeen soitannollisen ja
+tanssijais-iltaman, jossa läsnäolemasta Sidonie muutoin oli
+vapauttanut hänen, "tietäen, että hänellä oli paljo työtä." Keskellä
+hänen mietteitään ja haaveitaan jalomielisestä rikkaudesta, teki
+tämä juhla, joka kaikui aina häneen asti, hänen kokonaan iloiseksi
+ja ylpeäksi. Jonkinlaisella juhlallisuudella sysäsi hän auki raskaan
+portin, joka oli raollaan vieraiden kulkua varten, ja tuolla,
+puutarhan perällä, huomasi hän rakennuksen, jonka toinen kerros oli
+loistavasti valaistu.
+
+Varjoja kulki edestakaisin liehuvien uutimien takana, soittokunta,
+jonka maseutuneet säveleet tuntuivat luoteelta ja vuokselta, näkyi
+säestävän noiden salaisten ilmiöiden liikettä. Tanssittiin. Hetkeksi
+loi Risler katseensa tuohon tanssijaisten varjokuva-näytelmään, ja
+pienessä salin viereisessä suojassa tunsi hän Sidonien kuvan.
+
+Hän seisoi suorana ylen uhkeassa pu'ussaan, kuni kaunis nainen,
+kuvastimen edessä. Hänen takanaan pienempi varjo, epäilemättä
+rouva Dobson, korjasi epäjärjestykseen joutunutta hametta, kaulaan
+kiinnitettyä nauhasolmua, jonka pitkät häilyvät päät laskeutuivat
+kuohkealle laahukselle. Tuo kaikki näkyi hyvin hämärästi, mutta
+naisen viehkeys esiintyi noissa tuskin huomattavissa piirteissä, ja
+Risler viipyi kauan katsellakseen.
+
+Vastakohta ensimmäisessä kerroksessa oli silmiin pistävä. Siellä ei
+ollut muuta valoa, kuin pieni lamppu syrenivärisessä makuusuojassa.
+Risler huomasi tämän ja koska Fromontilaisten pikku tyttö oli ollut
+sairas muutamia päiviä sitte, kävi hän levottomaksi, muisti rouva
+Georgesin omituisen katsannon, kun tämä jälkeen puolen päivän kulki
+nopeasti hänen sivuitse, palaisi takaisin ja meni ukko Akilleksen luo
+kuulustelemaan.
+
+Hänen huoneensa oli täysi. Ajurit lämmittelivät lieden ääressä,
+juttelivat ja nauroivat, poltellen piippujaan. Rislerin tullessa
+tapahtui suuri hiljaisuus, utelias, viekas, tarkasteleva hiljaisuus.
+Varmaan oli puhuttu hänestä.
+
+-- Onkos lapsi vielä sairas Fromontilassa?... kysyi hän.
+
+-- Ei lapsi ole sairas. Mutta herra.
+
+-- Vai herra Georges on sairas?
+
+-- On. Hän sairastui tänä iltana kotiin tultuaan. Minä kävin lääkäriä
+hakemassa vast'ikään... Hän sanoi, ett'ei se ole mitään, että herra
+vaan tarvitsee levätä.
+
+Ja kun Risler sulki oven, lisäsi ukko Akilles puolikovaan osaksi
+pelkäävällä, osaksi rohkealla julkeudella, kuten alamainen, joka
+samalla tahtoo tulla kuunnelluksi ja tuskin kuulluksi:
+
+-- Niin! totta vie, ei sitä niin nyt _kikoteta_ ensimmäisessä
+kerroksessa, kuin toisessa.
+
+Nähkääs, mitä oli tapahtunut:
+
+Fromont nuorempi, iltasella kotia tullessaan, oli tavannut vaimonsa
+niin pakahtuneen, niin muuttuneen näköisenä, että hän aavisti
+onnettomuutta. Mutta kahtena vuotena oli hän niin hyvin vakaantunut
+petoksensa rankaisemattomuudessa, ettei hänelle johtunut kertaakaan
+mieleen, että vaimonsa olisi voinut saada tiedon hänen käytöksestään.
+Claire puolestaan, ollakseen häntä rasittamatta, oli niin
+jalomielinen, ett'ei hän puhunut muusta kuin Savignysta.
+
+-- Isoisä ei tahtonut, sanoi hän.
+
+Poloinen, kalpeni hirmuisesti.
+
+-- Minä olen hukassa... Minä olen hukassa... kertoi hän pari kolme
+kertaa, kuin kuumeen houreissa; ja hänen unettomat yönsä, kauhea
+ja viimeinen kohtaus, joka hänelle vast'ikään oli ollut Sidonien
+kanssa estääkseen häntä toimeenpanemasta tätä juhlaa häviön aattona,
+herra Gardinois'in kielto, kaikki nuo mullistukset, jotka seurasivat
+toisiaan vuorotellen olivat häntä huolettaneet, yhtyivät todelliseksi
+hermoretkeksi. Clairen kävi häntä sääli, hän pyysi hänen panemaan
+maata ja asettui hänen vuoteensa viereen. Hän koetti puhutella
+Georgesia, rohkaista häntä; mutta hänen äänellään ei ollut enää sitä
+hellyyden osoitetta, joka levottaa ja vakuuttaa. Hänen liikkeissään,
+tavassaan, miten hän kohotteli pielusta sairaan pään alle ja valmisti
+hänelle rauhottavan juoman, asui välinpitämättömyys, omituinen
+mielenraukeus.
+
+-- Mutta olenhan saattanut sinut perikatoon! puhui Georges ajoittain,
+ikäänkuin poistaakseen tuon kylmäkiskoisuuden, joka häntä vaivasi.
+Claire teki kauniin, ylenkatseellisen liikkeen... Oi! Jospa Georges
+ei olisi hänelle muuta tehnyt!
+
+Lopuksi yhtä hyvin hänen hermonsa rauhoittuivat, kuume väheni ja hän
+nukkui.
+
+Claire jäi hänen luo valvomaan.
+
+"Se on velvollisuuteni," ajatteli hän.
+
+Hänen velvollisuutensa!...
+
+Siinä hän nyt oli vastapäätä, tuota olentoa, jota hän niin sokeasti
+oli jumaloinut, toivoen pitkää ja onnellista avio-elämää.
+
+Sillä hetkellä alkoivat tanssiaiset käydä vilkkaimmiksi. Laipio
+tärisi tahdin mukaan, sillä tanssia varten oli rouva Risler otattanut
+kaikki peitot salin permannolta. Toisinaan myöskin kuului ääntä
+ikäänkuin puuskittani, sitte tiheitä, kovia käsien taputuksia, josta
+voi arvata vieraiden paljouden ja huoneiden täyteyden.
+
+Claire mietiskeli. Hän ei menehdyttänyt itseään valituksiin ja
+hyödyttömiin vaikerruksiin. Hän tiesi elämän olevan taipumattoman
+ja ett'ei mitkään keinottelut voi hillitä sen välttämättömän
+juoksun surullista johdonmukaisuutta. Hän ei kysellyt itseltään,
+kuinka tuo mies oli voinut häntä niin kauan pettää, kuinka hän oli
+oikun vuoksi voinut hävittää talonsa ilon ja kunnian. Se oli tehty
+eikä mitkään mietiskelyt voineet poistaa, korjata korjaumatonta.
+Mutta hänen huolensa koski tulevaisuutta. Uusi elämä kehittyi
+hänen silmiensä eteen, synkkänä, ankarana, täynnä kieltäytymisiä
+ja vaivoja; ja omituisella tavalla antoi häviö häneen rohkeutta,
+ollenkaan häntä pelottamatta. Ajatus välttämättömästä muutosta
+säästöillä, jotka olivat käytettävät ja työstä, johon Georgesin
+ja ehkä hänenkin täytyi ryhtyä, pani omituista uutteruutta hänen
+toivottomuutensa laimeaan tyynyyteen. Mikä raskas sielun taakka
+hänellä oli oleva noista kolmesta lapsesta: äidistään, tytöstään ja
+miehestään! Vastaavaisuutensa tunne esti häntä liiaksi heltymästä
+onnettomuudestaan ja rakkautensa häviöstä; ja sen mukaan kuin hän
+unhotti itsensä ajatellessaan heikkoja olentoja, jotka hänellä oli
+suojeltavana, käsitti hän paremmin "uhraus"-sanan arvon, tuon sanan,
+joka on niin epämääräinen välinpitämättömästi puhuttaessa, vaan niin
+vakava, kun se käy säännöksi elämässä.
+
+Sitäpä ajattelekin vaimo parka surullisen valvonnan, tuon ase- ja
+kyynel-valvonnan aikana, jolloin hän varustaihe suureen taisteluun.
+Sitäpä valaisikin tuo pikku salamielinen lamppu, jonka Risler
+alahalta oli nähnyt, kuni tanssijaisten loistavista ruunuista
+pudonneena tähtenä.
+
+Levottomana ukko Akilleksen vastauksesta, aikoi kelpo Risler mennä
+kotiaan huoneesensa, välttääkseen juhlaa ja vieraita, joista hän
+huoli vähät.
+
+Tällaisissa tapauksissa kulki hän pieniä palvelusväen portaita
+myöten, jotka veivät rahastoon. Hän joutui siis työhuoneisin, joita
+lumen heijastama kuutamo valaisi, kuni keskellä päivää, Niissä tuntui
+vielä päivän työn ilmaa, ummehtunutta lämpöä täynnä talkki- ja
+vernissa-höyryjä. Kuivatustelineille levitetyt paperit muodostivat
+pitkiä, kajahtelevia käytäviä. Kaikkialla vetelehti lekeitä ja siellä
+täällä huomiseksi valmiiksi ripustettuja mekkoja. Ei koskaan kulkenut
+täällä Risler ilman mielihyvää.
+
+Yht'äkkiä huomasi hän, tämän pitkän, aution huonerehdon päässä valoa
+Planuksen konttoorista. Vanha rahaston hoitaja teki työtä vielä.
+Kello yksi yöllä, todellakin tavatointa.
+
+Rislerin ensimmäinen liike oli palata takaisin. Todellakin, siitä
+saakka, kun hän joutui eripuraisuuteen Sigismundin kanssa, siitä
+saakka kun tämä oli päättänyt näyttää häntä kohtaan äänetöintä
+kylmyyttä, väitti Risler joutumasta yhteen hänen kanssaan. Hänen
+loukattu ystävyytensä oli yhä poistanut hänet selityksestä; hän piti
+jonkinlaisena ylpeytenä olla kysymättä Planukselta minkä tähden
+hän oli vihoissaan. Kuitenkin tunsi Risler tänä iltana sellaista
+ystävällisyyden ja sydämen vuodattamisen halua, olletikin kun oli
+niin oiva tilaisuus saada olla kahden kesken vanhan ystävänsä kanssa,
+ettei hän kokenutkaan häntä välttää, vaan astui uljaasti rahastoon.
+
+Rahastonhoitaja istui siellä liikkumattomana paperilajien ja
+suurten selailtujen kirjain keskellä, joista muutamia oli luistanut
+lattiallekin. Isäntänsä sisään tullessa ei hän nostanut silmiäänkään.
+Hän oli tuntenut Rislerin askeleet. Tämä, hiukan aavistellen, epäröi
+hetkisen; sitte sysäsi häntä yksi noista salaisista jousista,
+joita jokaisessa löytyy ja jotka kaikesta huolimatta, vievät hänen
+kohtalonsa tielle, ja hän astui suoraan kassan ristikolle:
+
+-- Sigismund... sanoi hän vakavalla äänellä.
+
+Vanhus nosti päätään ja näytti sorrettuja kasvojaan, joita myöten
+juoksi kaksi suurta kyyneltä, ensimmäiset ehkä, joita tuo numeromies
+i'ässään vuodattanut oli.
+
+-- Sinä itket, vanha mies?... Mikä sinun on?
+
+Ja liikutettuna ojensi kelpo Risler kättä ystävälleen, joka nopeasti
+veti omansa takaisin. Tämä peräyttämisen liike oli niin vaistomainen,
+niin rutto, että Rislerin koko mielenliikunto muuttui harmiksi.
+
+Hän suoristihe ankarasti:
+
+-- Minä ojennan sinulle kättä, Sigismund Planus, sanoi hän.
+
+-- Ja minä en sinulle anna kättä... virkkoi Planus, nousten ylös.
+
+Seurasi kauhea äänettömyys, jonka aikana kuului ylähältä kumeaa
+soittoa ja töminää, tuota raskasta, outoa töminää tanssin
+tärisyttämästä lattiasta.
+
+-- Miksikä kiellät antamasta minulle kättä? kysyi suoraan Risler,
+ristikon, johon hän nojasi, vavistessa metallimaisella tärinällä.
+
+Sigismund seisoi hänen vastassaan, molemmat kädet pöydällä, ikäänkuin
+lausuakseen kohdalleen ja pontevasti, mitä hän aikoi vastata:
+
+-- Miksikä?... Siksi, että olette hävittäneet talon, siksi, että
+kohta, samalta paikalta, jossa te nyt olette, pankista tullaan
+hakemaan sata tuhatta francia ja että, teidän takia, minulla ei ole
+penniäkään kassassani... siksipä juuri!
+
+Risler oli kuin puulla päähän lyöty:
+
+-- Minä hävittänyt talon, minä?... minäkö?
+
+-- Pahemmin vielä, herra... Olette saattaneet sen häviöön vaimonne
+kautta; ja olette tahtoneet hyötyä meidän häviöstämme ja teidän
+epäkunniastanne... Oi! kyllä minä kujeenne näen, kyllä niinkin!
+Rahat, joita vaimonne on petkuttanut onnettomalta Fromont'ilta,
+Asnières'in huvila, tiamantit ja muut, kaikki on pantava hänen
+nimelleen, suojaan onnettomuuksilta; ja te epäilemättä luulette
+voivanne vetäytyä asioista nyt.
+
+"Oi!... Oi!..." sanoi Risler sammuneella tai pikemmin kuristetulla
+äänellä, riittämättömällä lausumaan kaikkia hänen ajatuksiaan; ja
+niin änkyttäessään, veti hän ristikkoa puoleensa niin ankarasti, että
+siitä repesi palanen. Viimeiseksi hän horjahti, vieri lattialle ja
+oli siinä liikkumatoinna, äänetöinnä, säilyttäen vaan siinä, mitä
+hänessä vielä oli elävää, lujan tahdon olla kuolematta, ennenkuin oli
+puhdistunut. Varmaan oli tämä tahto kovin valtava; sillä sill'aikaa
+kuin hänen ohimonsa jyskyttelivät, veren vasaroimana, joka sinisti
+hänen kasvojaan, sill'aikaa kuin hänen korvansa humisivat ja silmänsä
+verhottuina näyttivät kääntyneen yhä tuota hirveätä tuntematointa
+kohti, sanoi poloinen itselleen käsittämättömällä äänellä, äänellä
+haaksirikkoisten, jotka puhuvat suu täynnä vettä, myrskyävässä
+tuulessa: "täytyy elää... täytyy elää..."
+
+Kun tajunta häneen palasi, istui hän sohvalla, johon työväki
+sulloutuu istumaan maksupäivinä. Takkinsa oli lattialla,
+kaulahuivinsa auki, paidan oli Sigismund halaissut kynäveitsellään.
+Onneksi oli hän haavoittanut kätensä temmatessaan ristikkoa; verta
+oli vuotanut runsaasti, ja se seikka pelasti hänen halvauksesta.
+Avattuaan silmänsä huomasi hän vieressään Sigismundin ja rouva
+Georgesin, jota rahaston hoitaja oli käynyt hakemassa, pulassaan.
+Kohta kuin Risler voi puhua, kääntyi hän rouva Georgesin puoleen
+äänellä:
+
+-- Onko totta, rouva Chorche, onko totta, mitä minulle kerrottiin.
+
+Hänellä ei ollut rohkeutta pettää ja käänsi pois silmänsä.
+
+-- Siis jatkoi onnetoin, siis talo on hukassa, ja minä...
+
+-- Ette, Risler hyvä... Ette te...
+
+-- Vaimoni, eikö niin? Oi, se on hirmuista... Vai siten olen siis
+maksanut teille kiitollisuudenvelkani... Mutta, te, rouva Chorche, te
+ette ole toki voinut uskoa minua osalliseksi tuohon häväistykseen?...
+
+-- En, ystäväni, en, rauhoittukaa... Minä tiedän teidän olevan
+rehellisimmän miehen maan päällä.
+
+Risler katseli häntä hetkisen, värisevin huulin, kädet ristissä,
+sillä tuon suoran luonteen kaikessa mielen ilmaisemisessa oli jotakin
+lapsellista.
+
+-- Oi, rouva Chorche, rouva Chorche... jupisi hän... Kun ajattelen
+minun saattaneen teidät perikatoon...
+
+Tuossa kovassa iskussa, joka koski häneen ja erittäinkin oli sattunut
+hänen sydämeensä, joka oli täynnä rakkautta Sidonieta kohtaan, oli
+hänen mielestään, pää asia Fromontin huoneen raha-asiain perikato,
+jonka syy oli hänen sokeutensa vaimoaan kohtaan. Yht'äkkiä nousi hän
+sukkelaan ylös.
+
+-- Siis, sanoi hän, elkäämme heltykö... Tilimme ovat suoritettavat...
+
+Rouva Fromont pelästyi.
+
+-- Risler, Risler... minne menette?
+
+Hän luuli Rislerin aikovan mennä Georgesin luo. Risler sen käsitti
+ja hymyili halveksivan ylpeästi: -- Olkaa huoleti, rouva... Herra
+Georges saapi maata rauhassa... Minulla on muuta kiireempää tehtävää
+kuin kostaa aviomiehen kunniaani. Odottakaa minua täällä... minä
+tulen takaisin.
+
+Hän hyökkäsi ulos pieniä portaita myöten; ja, uskollisena sanalleen,
+jäi Claire kahden kesken Planuksen kanssa kovana ja epätietoisena
+hetkenä, jommoiset hetket tuntuvat vielä pitemmiltä kaikenlaisten
+arvostelujen tähden, jotka silloin mielessä pyörivät.
+
+Muutaman hetken kuluttua, kuului nopeita askeleita, vaatteen
+kahina täytti kapeat ja pimeät portaat. Sidonie näkyi ensiksi,
+tanssijaispu'ussa, muhkeana ja niin vaaleana, että kaikkialla hänen
+ulealla ihollaan tuikkivat hohtokivet näkyivät enemmän eläviltä
+kuin hän, kylvettyinä kylmälle marmori patsaalle. Hengästyminen
+tanssista, vapiseminen mielen liikutuksesta ja pikaisesta
+juoksusta pudistivat koko hänen ruumistaan, ja hänen keveät
+nauhansa, sepaluksensa, kukkansa, uhkea pukineensa surkastuivat
+hänen ympärillään traagillisesti Risler seurasi häntä, kantaen
+lippaita, arkkusia, papereita. Tultuaan kotiinsa oli hän hyökännyt
+vaimonsa kirjoituspöydän kimppuun, oli ottanut kaikki, mitä
+siellä oli kallisarvoista, jalokivet, korkopaperit, Asnières'in
+huvilan kauppakirjan; sitte, huoneen kynnykseltä, kutsui hän hänet
+tanssijaisista kovalla äänellä:
+
+-- Rouva Risler!...
+
+Tämä oli juossut hänen luo hyvin sukkelaan, ilman että tuo äkkinäinen
+kohtaus ollenkaan oli häirinnyt vieraita, jotka silloin olivat
+iloisimmillaan. Nähdessään miehensä seisovan hänen kirjoituspöytänsä
+edessä, jonka laatikot olivat auki, murretut, ylös alaisin lattialla
+tuhansine kaluineen päivineen, joita ne sisälsivät, käsitti hän, että
+jotakin hirveätä oli tapahtunut.
+
+-- Tulkaa pian, sanoi Risler, minä tiedän kaikki.
+
+Hän tekeytyi viattomaksi ja kopeaksi; mutta Risler tarttui hänen
+käsivarteensa niin tuimasti, että Franssin sanat muistuivat
+hänen mieleensä: "Hän siitä kuolee ehkä, mutta teidät hän tappaa
+ensin..." Koska hän pelkäsi kuolemata, antoi hän viedä itsensä ilman
+vastarintaa, eikä hänellä ollut rohkeutta valehdellakaan.
+
+-- Minne me menemme? kysyi hän matalalla äänellä.
+
+Risler ei vastannut, mitään. Sidoniella ei ollut aikaa muuta, kuin
+heittää paljaille hartioilleen, itsestään huolta pitävä kun hän aina
+oli, keveän tyllihuivin; ja Risler veti, tai pikemmin survasi hänet
+rahaston portaille, joita hän astui samalla kuin Sidonie, aivan hänen
+kintereissään, peläten saaliinsa karkaavan häneltä.
+
+-- Kas tässä, sanoi hän sisään tullessaan...
+
+Me olemme varastaneet, me annamme takaisin...
+
+Ota, Planus, kyllä tästä kaikesta voi rahaa tehdä... Ja hän pani
+rahaston hoitajan pöydälle kaiken tuon komean saaliinsa, jota hänen
+kätensä olivat täynnä, naisten koristeita, pieniä veikistelemisen
+esineitä, karttapaperikääryjä.
+
+Sitte kääntyi hän vaimonsa puoleen:
+
+-- Ja nyt hohtokivenne... Pian, joutuun...
+
+Tämä kävi hitaasti toimeen, aukaisi vastentahtoisesti
+käsiranteiden ja korvarenkaiden jouset, ja erittäinkin komean
+tiamantti-kaulanauhansa, jossa hänen nimensä alkukirjain, -- säihkyvä
+S, -- näytti nukkuvalta käärmeeltä, vankina kultakehässä. Risler,
+josta tämä kävi liian hitaasti, mursi rutosti hauraat ha'at. Komeat
+esineet kirkuivat hänen sormissaan, kuin rangaistuina ikään.
+
+-- Nyt minun vuoroni, sanoi hän sitte... minun on myöskin kaikki
+annettava... Tässä lompakkoni... Mitäs mulla vielä on?... mitäs
+mulla vielä on?...
+
+Hän haki, kaiveli taskujaan kuumeen tapaisesti.
+
+-- Niin! kelloni... Vitjoneen siinä on tuhannen francia...
+Sormukseni, vihkimä-sormukseni... Kaikki kassalle, kaikki. Meillä
+on satatuhatta francia maksettavana tänä aamuna... Päivän tultua on
+ryhdyttävä toimeen, myömään, muuttamaan kaikki rahaksi. Tunnen erään,
+joku haluaa ostaa Asnières'in huvilan. Kauppa on oitis tehtävä.
+
+Hän puhui ja toimi yksin. Sigismund ja rouva Georges katselivat
+häntä niitäkään sanomatta. Sidonie taas näytti tarmottomalta,
+tajunnottomalta. Kylmä ilma, joka tuli puutarhasta pienen oven
+kautta, joka oli raollaan, Rislerin pyörtymisestä saakka, pani hänet
+värisemään, ja koneen tapaisesti kääri hän ympärilleen vyöhyensä
+poimut, silmät tuijottaen, hajamielisenä. Kuuliko hän ainakin soiton,
+joka ajoittain kajahteli, ikäänkuin kamalana ironiiana, tanssivien
+raskaan jyskeen seuraamana?... Rautainen käsi, joka koski häneen,
+herätti hänen äkkiä huumauksesta. Risler tarttui hänen olkavarteensa
+ja vei hänen osakkaansa vaimon eteen:
+
+-- Polville, sanoi hän. Rouva Fromont poistui, kielsi. -- Ei, ei,
+Risler, ei niin.
+
+-- Täytyy, sanoi leppymätöin Risler... Palautus, parannus...
+Polville siis, katala!... Ja vastustamattomalla liikkeellä heitti
+hän Sidonien Clairen, jalkojen juureen, sitte, pitäen häntä yhä
+käsivarresta kiinni:
+
+-- Kertokaa minun jälkeeni sanasta sanaan, mitä minä sanon "Rouva..."
+
+Sidonie, puolikuolleena pelosta, kertoi hiljaa: "Rouva..."
+
+-- Koko elämä nöyryyttä, alamaisuutta...
+
+-- Koko elämä nöyryyt... Vaan en, min'en voi... sanoi hän nousten
+ylös petoeläimen vauhdilla, ja irtaantuen Rislerin puristuksesta,
+juoksi hän ulos tuosta avonaisesta ovesta, joka kiusasi, häntä
+tämän hirveän kohtauksen alusta, houkutteli häntä yön pimeään ja
+pa'on vapauteen, juoksi lumituiskuun ja tuuleen, joka pieksi hänen
+alastomia hartioitaan.
+
+-- Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni hänet... Risler, Planus, minä
+pyydän, rukoilen, elkää antako hänen niin ikään mennä...
+
+Planus astui askeleen ovelle päin.
+
+Risler pidätti hänen.
+
+-- Minä kiellän sinua hievahtamasta paikaltasi... Pyydän teiltä
+anteeksi, rouva, mutta meillä on paljoa tärkeimpiä asioita
+käyteltävinä, kuin tämä. Nyt ei ole enää puhe rouva Risleristä...
+Meidän on pelastettava Fromontin huoneen kunnia, ainoa, joka on
+vaarassa, ainoa, joka minulla on huolena tällä hetkellä... Siis,
+Planus, kassallesi ja tehdään laskut.
+
+Sigismund ojensi hänelle kätensä.
+
+-- Sinä olet kelpo mies, Risler. Suo minulle anteeksi, että sinua
+epäilin.
+
+Risler ei ollut häntä kuulevinaan.
+
+-- Sata tuhatta francia maksettavana, niinhän?... Kuinka paljo on
+jäljellä kassassa?...
+
+Vakavana istui hän ristikon taa, selaili kirjoja, korkopapereja,
+aukaisi lippaat, arvosteli Planuksen kanssa, jonka isä oli ollut
+jalokivien myyjä, kaikki nuo tiamantit, joita hän ennen vaimollaan
+oli ihmetellyt aavistamatta niiden arvoa.
+
+Sill'aikaa katseli Claire, kokonaan vavisten, ikkunasta pientä,
+lumesta valkeata puutarhaa, jossa Sidonien jäljet jo katosivat
+satavien lumisinkaleiden alle ikäänkuin todistukseksi, ett'ei hänen
+salaperäisellä lähdöllään ollut enää palaumisen toivoa.
+
+Ja ylähällä tanssittiin vielä. Luultiin emännän puuhailevan
+illallista, sillä välin kuin hän pakenikin paljain päin, ahdistuen
+vimman huutoon ja nyyhkytyksiin.
+
+Minne meni hän?...
+
+Hän oli lähtenyt kuin hullu, poikki puutarhan, tehtaan pihan, ja
+synkkien holvien kautta, joihin hirmuinen, jäinen tuuli tunki sisään.
+Ukko Akilles ei ollut häntä tuntenut, hän oli nähnyt tänä yönä niin
+paljo valkoiseen kiedottuja varjoja kulkevan ohitsensa.
+
+Nuoren vaimon ensimmäinen ajatus oli mennä tenoorilaulajan Cazabonin
+luo, jota hän sittenkään ei ollut tohtinut kutsua tanssijaisiin;
+mutta tämä asui Montmartressa, ja sinne oli hänen hiukan pitkä
+matka sellaisessa pu'ussa, kun hänellä oli, ja olisiko hän sitte
+kotonakaan? Hänen vanhempansa olisivat hänet kyllä ottaneet vastaan,
+mutta hän luuli kuulevansa rouva Chèben valituksia ja pikku miehen
+alituisia lavertelemisia. Silloin ajatteli hän Delobelleä, vanhaa
+Delobelleään. Kaiken loistonsa lankeemuksessa muisti hän sen, joka
+oli ollut hänen ensimmäinen johdattajansa mailman tielle, joka oli
+antanut hänelle opetusta tanssissa ja käytöstavassa ja opettanut
+häntä pitämään itseään kauniina, ennenkuin kukaan hänelle sitä
+vielä oli sanonut. Jokin kuiskasi hänelle, että tuo arvostaan
+alennut oli pitävä hänet oikeassa vasten kaikkia muita. Hän nousi
+vaunuihin, jotka seisoivat portilla ja käski ajamaan Beaumarchaisin
+bulevaardille näyttelijän luo.
+
+Jonkun aikaa jo oli äiti Delobelle valmistanut olkihattuja
+vientitavaroiksi: -- ikävä ammatti ammatikseen, joka tuotti hänelle
+tuskin puoli kolmatta francia kahdentoista tunnin työstä.
+
+Ja Delobelle lihoi lihomistaan, mikäli hänen "pyhä vaimonsa"
+laihtunut laihtumistaan laihtui. Tällä hetkellä oli hän
+alkamaisillaan höyryävää juustokeitosta, joka oli säilytetty
+lämpimällä hiiloksella, kun nopeasti kolkutettiin ovelle. Näyttelijä,
+joka oli vast'ikään nähnyt Beaumarchaisissä erään kamalan näytelmän,
+veren tahraaman aina sen kuuluisaan ilmoitukseen saakka, säpsähti
+kolkutuksesta näin sopimattomalla ajalla.
+
+-- Kuka siell' on? kysyi hän hiukan hämillään.
+
+-- Minä... Sidonie... Aukaiskaa pian.
+
+Hän astui sisään ihan vavisten, ja, heittäen taaksepäin
+olkavaatteensa, lähestyi liettä, jossa valkea oli sammumaisillaan.
+Hän puhui oitis, purki vihansa, joka ahdisti häntä jo tunnin ajan, ja
+hänen kertoessaan kohtauksesta tehtaalla, hillityllä äänellä lähellä
+makaavan rouva Delobellen tähden, antoi hänen pukunsa loisto tässä
+niin tyhjässä, köyhässä viidennessä kerroksessa, hänen rutistuneiden
+koristuksiensa valkoinen hohde keskellä karkeiden hattujen kasoja ja
+huoneesen hajoiteltuja olkitähteitä -- sanalla sanoen, kaikki antoi
+kuvan näytelmästä, yhdestä noita kauheita elämän mullistuksia, joissa
+arvot, tunteet, varat ovat rajusti ylös alasin heitetyt.
+
+-- Oi, kotia minä en enää mene... Se on päätetty... Vapaa, minä olen
+vapaa!
+
+-- Mutta, kysyi näyttelijä, kukas sen sitte on voinut, ilmiantaa
+miehellesi?
+
+-- Frans. Minä olen varma, että se on Frans. Muita hän ei olisi
+uskonut... Juuri eilen illalla tuli kirje Egyptistä... Oi! kuinka hän
+minua kohteli tuon naisen edessä... Pakottaa minua polvilleni...
+Mutta kyllä minä kostan. Onneksi otin mukaani, ennenkuin lähdin,
+millä kostaa.
+
+Ja hänen entinen hymynsä kiemuili hänen kalpeissa suupielissään.
+
+Vanha ilveilijä kuunteli kaikkea tätä hyvin hartaasti. Huolimatta
+säälistään Risler raukkaa, ja Sidonietakin kohtaan, joka hänestä
+näytti, teaatteritapaan, "kauniilta rikokselliselta," ei hän voinut
+olla katselematta asiaa pelkältä näyttämölliseltä kannalta, ja hän
+huudahti innoissaan.
+
+-- Mikä mainio kohta, yht'hyvin, viidenneksi näytökseksi!...
+
+Sidonie ei häntä kuullut. Vajonneena johonkin häijyyn ajatukseen,
+josta hän hymyili edeltä käsin, lähensi hän likelle valkeata hienot
+sukkansa ja kenkänsä, jotka olivat läpimärät lumesta.
+
+-- Entä mitäs nyt ai'ot tehdä? kysyi Delobelle hetken kuluttua.
+
+-- Jäädä tänne aamuun saakka... Levätä hiukan... Sittehän näen...
+
+-- Vaan minullapa ei ole tarjota sinulle vuodetta, tyttö parka. Äiti
+Delobelle makaa...
+
+-- Elkää olko huolissanne minusta, Delobelle hyvä... Minä käyn maata
+tähän nojatuoliin. Minä en, näette, tee vaivaa!
+
+Näyttelijä huo'ahti.
+
+-- Niin! tuo nojatuoli... Se oli Sisi raukkamme se. Siinä hän valvoi
+monta monituista yötä, kun oli kiire työ... Sepähän! Toden perään
+ovat ne, jotka Manalaan menevät, sentään onnellisimmat.
+
+Hänellä oli aina käsillä joku itsekäs ja lohduttava perusohje.
+Tuskin oli hän sen muodostanut, kun hän kauhulla huomasi keitoksensa
+kokonaan jäähtyvän. Sidonie näki hänen liikkeensä.
+
+Vaan tehän olitte rupeamaisillanne illalliselle?... Jatkakaahan.
+
+-- Niin, tuhat tulimmaista, minkäs sille saa?... Sepä kuuluu
+ammattiin, tuohon kovaan elämään, jota meikäläiset viettävät... Näet
+sen, tyttöseni, niinä pysyn kiinni mielipiteessäni. En ole voinut
+luopua. Enkä luovu koskaan...
+
+Mitä vielä jäljellä olis Désiréen sielusta tuossa, kurjassa kodissa,
+jossa hän oli elänyt kaksikymmentä vuotta, niin vapisi se varmaan
+tuosta kauheasta lauseesta. Hän ei aikonut koskaan luopua!...
+Delobelle jatkoi:
+
+-- Sanokoot, mitä sanovat, näet sen, mutta se on kuitenkin paras
+ammatti mailmassa. Ollaan vapaita eikä riippuvia kestään. Kaikki
+kunnialle ja yleisölle!... Minäpä kyllä tiedän, mitä tekisin
+sinun sijassasi. Sinä et ollut syntynyt elämään kaikkien noiden
+poroporvarien joukossa, et perhana vie!... Sinä tarvitsit
+taiteilijain elämää, menestyksen kuumetta, sattumuksia, mielen
+liikettä.
+
+Puhuessaan, oli hän käynyt istumaan, solmi pyyhkeensä leuan alle ja
+valoi itselleen suuren lautasellisen lientä.
+
+--... Lukuun ottamatta, että menestyksesi kauniina naisena eivät
+haittaisi menestystäsi näyttelijättärenä... Tuota! tiedäpäs, sinun
+tulisi ottaa muutamia tuntia sanelemisessa. Äänelläsi, älylläsi,
+välikappaleillasi saisit oivan tulevaisuuden.
+
+Ja yht'äkkiä, ikäänkuin vihkiäkseen hänet näyttelytaiteen iloihin:
+
+-- Mutta, luullakseni, et ole syönyt illallista?... ne hiukaisevat,
+näet, nuo mielenliikutukset; istu tuohon ja ota tämä lautanen. Minä
+olen varma, ett'et ole syönyt juustokeitosta moniin aikoihin.
+
+Hän kaivoi kaapin ylös alaisin löytääkseen hänelle syömäneuvot ja
+pyyhkeen; ja Sidonie istui vastapäätä häntä, auttaen ja nauraen
+hiukan toimeen panon vaikeuksille. Nyt oli hän jo vähemmin vaalea.
+Olipa hänen silmissään kaunis loisto vasta itketyistä kyyneleistä ja
+iloisuudesta silloin.
+
+Ilveilijätär!
+
+Koko hänen elämänsä onni oli i'äksi kadotettu: kunnia, perhe,
+varallisuus. Hän oli pois ajettu kodistaan, riistetty puhtaaksi,
+häväisty. Hän oli kärsinyt kaikki nöyryytykset, kaikki vauriot. Se
+ei kuitenkaan estänyt häntä illastamasta ihmeellisellä ruokahalulla
+ja iloisesti pitämästä vastapainoa Delobellen pilanlaskuille
+tulevasta kutsumuksestaan ja menestyksestään. Hän tunsi itsensä
+keveäksi, onnelliseksi ja ikäänkuin olevansa matkalla Hurjuuksien
+maahan, hänen oikeaan kotimaahansa. Miten oli hänen kanssaan vielä
+käypä? Kuinka monta nousua ja laskua oli vielä oleva hänen uudessa,
+odottamattomassa ja oikullisessa elämässään? Sitä hän ajatteli
+nukkuessaan Désiréen suuressa nojatuolissa; mutta myöskin ajatteli
+hän kostoaan, rakasta kostoaan, joka hänellä siinä oli kädessään ihan
+valmiina, ja niin varmana, ja niin julmana!
+
+
+
+
+IV.
+
+Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.
+
+
+Päivä oli korkealla, kun Fromont nuorempi heräsi. Koko yön, alahalla
+näytellyn draaman ja ylähällä riemuitsevan juhlan välillä, oli hän
+maannut kädet nyrkissä miemoksen tapaista unta, kuin pahantekijä
+mestauksensa aattoyönä tai voitettu sotapäällikkötappion jälkeen,
+unta semmoista, josta ei toivo koskaan heräävänsä ja jossa kuolema
+tutaan edeltäkäsin kaiken havainnon poissaolon tähden.
+
+Kirkas valo tunki huoneesen uutimien läpi luminietosten heijastamana,
+jotka peittivät puutarhat ja likeiset katot, johtivat hänen mielensä
+takaisin todellisuuteen. Hän tunsi väristyksen koko onnessaan,
+ja, jo ennenkuin voi ajatellakaan, tuommoisen epämääräisen surun
+vaikutuksen, jonka unhoittuneet onnettomuudet jättävät jälkeensä.
+Tehtaan tunnettu touhu, koneiden raskas huohotus oli täydessä
+toimessa. Mailma oli siis vielä paikallaan! ja vähitellen heräsi
+vastaisuuden ajatus hänessä.
+
+-- Tänään... arveli hän, tehden ehdottoman liikkeen ulko-oviin päin,
+ikäänkuin hän olisi tahtonut uudestaan vajota pitkään uneensa.
+
+Tehtaan kello soi, sitte muut lähitienoon kellot, sen jälkeen Angelus.
+
+-- Puolipäivä... nyt jo... kauanpa olen maannut!...
+
+Hänellä oli hiukan tunnonvaivoja ja samalla suuri helpotus
+ajatellessaan, että maksu-aika oli mennyt ohi ilman häntä. Kuinka oli
+alahalla tehty? Miks'ei oltu hänelle siitä ilmoitettu?
+
+Hän nousi ylös, raotti uutimet ja huomasi Risler vanhemman ja
+Sigismundin, jotka puhelivat keskenään puutarhassa. He, jotka
+eivät, olleet pitkiin aikoihin puhutelleet toisiaan. Mitä oli siis
+tapahtunut?... Valmiina mennäkseen alas, tapasi hän huoneensa ovella
+Clairen.
+
+-- Elä mene ulos, sanoi tämä hänelle.
+
+-- Miksi ei?
+
+-- Jää tänne... Minä selitän sinulle.
+
+-- Mikäs sitte on hätänä?... Onko täällä käyty pankista?
+
+-- On kyllä... velkakirjat ovat maksetut.
+
+-- Maksetut?
+
+-- Risler on saanut rahat... Hän ja Planus ovat olleet hankkimassa
+aamusta asti... Näköään oli hänen vaimollaan kalliita hohtokiviä...
+Tiamanttinen kaulanauha yksistään myytiin kahdestakymmenestä
+tuhannesta francista... Hän möi myöskin Asnières'in huvilan kaluineen
+päivineen; mutta koska tarvittiin aikaa kauppakirjan tekemiseen,
+antoivat Planus ja hänen sisarensa edeltäpäin summan...
+
+Claire kääntyi puhuessaan poispäin hänestä. Hän puolestaan kumarsi
+alas päänsä välttääkseen Clairen katsetta.
+
+-- Risler on kunnon mies, jatkoi Claire, ja kun hän sai tietää, keltä
+hänen vaimonsa oli saanut kaiken loistoisuutensa...
+
+-- Kuinka, sanoi Georges säikähtyen Hän tietää?...
+
+-- Kaikki... vastasi Claire, alentaen äänensä. -- Onnetoin vaaleni,
+jupisi muutamia sanoja:
+
+-- Silloinhan... sinä?
+
+-- Oi! minä tiesin kaikki, ennen Risleriä. Eilen tultuani kotia,
+muistatkos, sanoin sinulle, että siellä, Savignyssa, olin kuullut
+hirmuisia asioita ja että olisin antanut, kymmenen vuotta elämästäni,
+ett'en olisi käynyt siellä.
+
+-- Claire!...
+
+Hän tunsi itsessään kovan hellyyden, ja astui askeleen lähestyäkseen
+vaimoaan; mutta tämän kasvot olivat niin kylmät, niin surullisen
+päättävät, hänen epätoivonsa oli niin selvään kirjoitettu kovaan
+kylmäkiskoisuuteen koko hänen olennossaan, ett'ei Georges uskaltanut
+likistää häntä vasten sydäntään, kuten hän tahtoi, vaan kuiskasi
+hiljaa:
+
+-- Anteeksi!... Anteeksi!...
+
+-- Mielestäsi olen varmaan hyvin levollinen, sanoi miehuullinen
+vaimo; se on siksi, että eilen itkin kaikki kyyneleeni. Luulet ehkä:
+häviömme tähden; vaan siinä petyt. Niin kauan kuin ollaan nuoria ja
+voimakkaita, kuten me olemme, ei semmoiset velttoudet ole sallittuja.
+Me olemme varustetut kurjuutta vastaan, ja kestämme ottelun sen
+kanssa... En, siksi en itkenyt. Vaan itkin hävinnyttä onneamme, itkin
+sinua, itkin hurjuuden tähden, joka sai sinun hylkäämään ainoan
+todellisen ystäväsi...
+
+Hän oli kaunis puhuessaan sillä lailla, kauniimpi, kuin Sidonie
+koskaan oli ollut, hän -- puhtaan valon ympäröimänä, joka näkyi
+ylähältä lankeavan hänen päälleen heleän, pilvettömän taivaan
+kirkkautena, kun taas jälkimmäisen näppärät piirteet aina
+näyttivät saaneen loistonsa, vallattoman, kopean viehätyksensä
+jonkun pikku-teaatterin lamppupartaan teennäisestä valaistuksesta.
+Mitä muinoin kasvoissa oli ollut hiukan kylmää ja kankeata, sen
+elävyyttäneet levottomuudet, epäilykset, kaikki rakkauden kidutukset;
+ja, niinkuin kultaharkoilla ei ole arvonsa, ennen kuin rahan leima
+siihen on painettu, niin nämä kauniit naisen kasvotkin, murheen
+kuvasimen merkitsemät, olivat eilisestä saakka säilyttäneet
+lähtemättömän osoitteen, joka niiden kauneuden täydensi.
+
+Georges katseli häntä ihmetellen. Claire näytti hänestä elävämmältä,
+enemmän naiselta ja ihmeteltävältä kaiken eron ja esteiden tähden,
+jotka hän tunsi heidän välillään olevan. Tunnonvaivat, toivottomuus,
+häpeä, astuivat hänen sydämeensä samalla, kuin tämä uusi rakkaus, ja
+hän tahtoi ruveta polvilleen hänen eteensä.
+
+-- Ei, ei, nouse ylös, sanoi hänelle Claire; jos tietäisit, mitä
+minulle muistutat, jos tietäisit, mitkä valheelliset kasvot, täynnä
+vihaa, olen nähnyt jalkojeni juuressa tänä yönä...
+
+-- Oi! minäpä en valehtele... vastasi Georges vavisten... Claire,
+minä rukoilen, lapsemme nimessä...
+
+Silloin kolkutettiin ovelle:
+
+-- Nousehan ylös. Näet sen hyvin, että elämä vaatii meitä... sanoi
+hän matalalla äänellä katkerasti hymyillen; sitte tiedusteli hän,
+mitä tahdottiin.
+
+Herra Risler pyysi herraa alas konttoriin.
+
+-- Hyvä, vastasi hän, sanokaa, että tullaan. Georges astui askeleen
+mennäkseen, vaan Claire pysäytti hänet.
+
+-- Ei, anna minun mennä. Hän ei saa sinua vielä nähdä.
+
+-- Mut yhtä kaikki...
+
+-- Niin, minä tahdon sen. Sinä et tiedä, kuinka harmissaan ja
+vihoissaan tuo poloinen on, jonka olette pettäneet. Olisitpa nähnyt
+hänen viime yönä puristelevan vaimonsa ranteita...
+
+Tämän lausui hän, katsellen Georgesia silmiin, häntä itseänsäkin
+hirvittävällä uteliaisuudella; mutta Georgesin mieli ei muuttunut, ja
+hän tyytyi vastaamaan:
+
+-- Elämäni kuuluu tuolle miehelle.
+
+-- Se kuuluu minulle myöskin; ja minä tahdon ett'et mene alas. Isäni
+talossa on ollut kylliksi häväistystä. Ajattelehan, että koko tehtaan
+tiedossa on, mitä on tapahtunut. Meitä väijytään, meitä vakoillaan.
+On tarvittu työnjohtajien koko voima panemaan tänään työ käymään,
+kääntämään nuo uteliaat katseet askareihinsa.
+
+-- Mut minähän näyttäisin kätkeytyvän.
+
+-- Ja olisipa niinkin! Semmoiset ne miehet ovat. He eivät peräydy
+suurimpien rikosten edessä; pettää vaimoaan, pettää ystävätään,
+mutta ajatus, että voitaisi syyttää heitä pelosta, se koskee
+heihin enemmän, kuin mikään... Muutoin, kuule. Sidonie on lähtenyt
+ainaiseksi pois, ja jos täältä lähdet, voin ajatella sinun menevän
+häntä tapaamaan.
+
+-- Hyvä, minä jään, sanoi Georges... Minä teen kaikki, mitä tahdot.
+
+Claire meni alas Planuksen konttoriin.
+
+Nähdessään Risler vanhemman kävelevän edes takaisin, kädet selän
+takana, yhtä rauhallisena, kuin tavallisesti, ei olisi mitenkään
+voinut aavistaa, mitä kaikkia oli tapahtunut hänen elämässään
+eilisestä saakka. Mitä Sigismundiin tulee, niin säteili hän
+nähdessään tässä kaikessa, että maksu oli tehty määrätyllä ajalla ja
+yhtiön kunnia pelastettu.
+
+Rouva Fromontin tullessa hymyili Risler surullisesti ja pudisti
+päätään.
+
+-- Ajattelin kyllä, että te tahdoitte tulla hänen sijastaan; mutta
+teidän kanssa minulla ei ole asioita päätettävänä. Minä tahdon
+välttämättä nähdä hänet, puhutella häntä. Me olemme suorittaneet
+maksun tänä aamuna, kovin on mennyt ohitse; vaan meidän on
+keskusteltava monista seikoista.
+
+-- Risler hyvä, minä pyydän, odottakaa vielä vähän aikaa.
+
+-- Miksikä, rouva Chorche? hetkeäkään ei ole hukattavana... Oi! minä
+arvaan, te pelkäätte minun joutuvan vihaan... Rauhoittukaa itse...
+rauhoittakaa hänet... Tiedättehän, mitä teille sanoin: kunnia on,
+joka on mielestäni ennen omaani, ja se on Fromontin kauppahuoneen.
+Minä olen sen häväissyt vikani kautta. Ennen kaikkia minun on
+korjattava paha, jonka olen tehnyt tai jota antanut tehdä.
+
+-- Käytöksenne meitä kohtaan on ihmeteltävä, rakas Risler, minä
+tiedän sen hyvin.
+
+-- Oi! rouva... jos te hänen käsittäisitte... se on pyhimys...
+sanoi Sigismund raukka, joka ei uskaltanut enää puhutella ystävätään,
+tahtoi ainakin todistaa hänelle tunnon vaivojaan.
+
+Claire jatkoi:
+
+-- Vaan ettekö pelkää itseänne?... Ihmisvoimilla on rajansa... Ehkä
+nähdessänne sen, joka teille on niin paljo pahaa tehnyt...
+
+Risler tarttui hänen käsiinsä, katseli häntä silmien pohjaan
+vakavalla ihmettelemisellä:
+
+-- Rakas olento, joka vaan puhuu pahasta, mikä minulle on tehty...
+Ette siis tiedä, että minä vihaan häntä yhtä paljo petoksestaan teitä
+kohtaan... Vaan semmoista ei minulla ole olemassakaan tällä hetkellä.
+Tässä on ainoastaan kaupanharjoittaja, joka tahtoo keskustella
+osakkaansa kanssa huoneen hyvästä. Tulkoon hän pelkäämättä, ja jos
+varotte jotakin pikaistumista minun puolestani, niin jääkäät meidän
+kanssamme. Minun ei tarvitse muuta, kuin nähdä entisen isäntäni
+tyttären muistaakseni sanani ja velvollisuuteni.
+
+-- Minä uskon teitä, ystäväni, sanoi Claire, ja hän meni hakemaan
+miestään.
+
+Yhtymyksen ensimmäinen hetki oli kauhea. Georges oli kalpea,
+liikutettu, nöyrtynyt. Hän olisi sata kertaa ennemmin tahtonut seisoa
+tuon miehen pistoolin edessä, kahdellakymmenellä askeleella, odottaen
+tulta, kuin tulla hänen eteensä rankaisemattomana rikoksellisena
+ja olla pakotettu sovittamaan tunteensa porvarilliseen tyynyyteen
+puhellessa kauppaeduista ja asioista.
+
+Risler ei ollut häneen katsovinaan ja jatkoi kävelemistään pitkin
+askelin, puhellen:
+
+--... Huoneellamme on kestettävänä hirveä taite... Olemme välttäneet
+vaaran tänään; vaan se ei ollut ainoa maksettava... Tuo kirottu
+keksintö on minut kauan vieroittanut asioista. Onneksi olen nyt
+vapaa ja voin käydä niihin käsiksi. Teidän myös on tekeminen samoin.
+Työ- ja virka-miehet ovat hiukan isäntien esimerkkiä. Ääretöintä
+huolimattomuutta ja leväperäisyyttä kaikkialla. Tänä aamuna,
+ensimmäisen kerran kokonaiseen vuoteen, ruvettiin työhön oikealla
+ajalla. Luotan siihen, että te panette kuntoon kaiken tämän. Minä
+taas ryhdyn piirustuksiini. Kuvamme ovat vanhettuneet. Uusia
+tarvitaan uusia koneita varten. Minä toivon paljo painimestani.
+Kokeet ovat onnistuneet paremmin, kuin luulinkaan. Sillä varmaan
+voimme korottaa kauppaamme. En ole puhunut teille siitä ennen, sillä
+tahdoin kummastuttaa teitä; mutta nyt ei ole enää mitään kummastuksia
+toisillemme tehtävänä. Eikö niin, Georges?
+
+Hänen äänessään oli niin pistelevän ironian osoite, että Claire
+vapisi, peläten puhkeamista; mutta hän jatkoi samaan tapaan:
+
+-- Niin, luulenpa voivani vakuuttaa, että _Rislerin painin_ puolen
+vuoden kuluttua on tuottava oivallisia tuloksia. Mutta puoli
+vuotta on oleva kova aika. Meidän on supistaminen vaatimuksemme,
+vähentäminen menoamme, säästäminen, minkä vaan voimme. Meillä
+on ollut viisi piirustajaa, nyt on oleva vaan kaksi. Minä otan
+asiakseni, panemalla yötä lisäksi, että muiden poissaolo unohdetaan.
+Muutoin, tästä kuukaudesta lähtien luovun osastani yhtiössä. Minä
+nostan vast'edes palkkani työnjohtajana, kuin ennen, eikä muuta
+mitään.
+
+Fromont nuorempi aikoi sanoa jotakin, vaan hänen vaimonsa pidätti
+hänen, ja Risler vanhempi jatkoi:
+
+-- Nyt en ole enää osakkaanne, Georges. Minä tulen olemaan jälleen
+apulaisena, josta minun ei olisi pitänyt koskaan luopua... Tästä
+päivästä on yhtiökirjamme peruutettu. Minä sen tahdon, ymmärrättehän,
+minä tahdon sen. Me jäämme siten toinen toisiamme kohtaan, siihen
+asti, kuin huone on vapautettu asioista ja minä voin... Mutta mitä
+minä nyt teen ei koske muihin, kuin minuun... Tätä minulla oli
+teille sanottavana, Georges. Teidän on toimekkaasti pitäminen huoli
+tehtaasta, teidät on nähtävä, on tunnettava isännän läsnäoloa,
+ja uskonpa, että kaikkien onnettomuuksiemme joukossa on vielä
+parannettaviakin.
+
+Äänettömyyden aikana, joka seurasi, kuului pyörien rytinää pihalla ja
+kahdet muuttovaunut seisattuivat portaiden eteen.
+
+-- Pyydän anteeksi, sanoi Risler, että minun täytyy jättää teidät
+hetkeksi. Mutta tultiin hakemaan huutokaupalle vietäväksi, mitä
+minulla ylähällä on.
+
+-- Kuinka! myöttekö huonekalunnekin? kysyi rouva Fromont.
+
+-- Tietysti... kaikki... Minä palautan ne kauppahuoneelle. Ne ovat
+sen.
+
+-- Mut se on mahdotointa, sanoi Georges... Min'en voi sitä sallia.
+
+Risler kääntyi vihastuneena.
+
+-- Kuinka sanotte? Mitä ette voi sallia? Claire pysäytti hänen
+rukoilevalla liikkeellä.
+
+-- Se on totta... se on totta... jupisi Georges; ja hän lähti ulos
+välttääkseen kiusausta antaa sydämensä vihdoin tulvata yli.
+
+Toinen kerros, oli autio. Palvelijat, jotka aamuselta olivat
+pois lähetetyt ja maksetut, olivat jättäneet talon semmoiseen
+epäjärjestykseen, kun se oli juhlan seuraavana päivänä; ja kyllä
+siellä olikin sellaisten paikkojen omituinen näkö, joissa vast'ikään
+on tapahtunut joku draama ja jotka ovat ikäänkuin kahden vaiheella
+päättyneiden ja tulossa olevien tapahtumien välillä. Auki olevat
+ovet, nurkkiin läjitetyt lattiapeitot, tarjottimet, täynnä
+laseja, illallisvalmistukset, katettu ja vielä koskematoin pöytä,
+tomu kaikilla huonekaluilla, punssin, lakastuneiden kukkien ja
+riisipuuterin sekainen haju, kaikki nuo seikat koskivat Risleriin
+hänen sisään astuessaan.
+
+Salissa oli kaikki mullin mallin: piano oli auki, sen nuotin
+kannattimelle oli levitetty bachanaali "Orpheuksesta Manalassa", ja
+heleät, poimutetut verhot, kaadetut, niin sanoakseni kauhistuneet,
+istuimet muistuttivat haaksirikkoon joutuneen laivan salongia
+hirveänä pelästyksen yönä, jolloin yht'äkkiä, keskellä juhlaa
+laivalla, huudetaan, että törmäys on särkenyt laivan kyljen ja että
+se vuotaa kaikkialta.
+
+Ruvettiin kantamaan alas huonekaluja.
+
+Risler katseli muuttoa kylmäkiskoisesti, ikäänkuin hän olisi ollut
+jonkun vieraan luona. Tuo loistoisuus, josta hän ennen oli ollut
+onnellinen ja ylpeä, vaikuttivat hänessä nyt voittamattoman inhon.
+Kuitenkin hän, astuessaan vaimonsa huoneesen, tunsi jonkinlaista
+epämääräistä mielenliikuntaa.
+
+Se oli iso suoja, verhottu siniseen, valkoisilla karikoilla
+peitettyyn satiniin nipuilla. Oikea kokottipesä. Siellä virui
+revittyjä ja rutistuneita tyllisepaluksia, nauhasolmuja ja
+tekokukkia. Kuvastimen edessä seisovat kynttelit olivat, palaneena
+loppuun, halaisseet kynttelijalkain torvet; ja vuode silkki
+karikkoineen rankisineen, suurine nostettuine ja syrjään vedettyine
+uutimineen, koskemattomana keskellä tuota mullistusta, näytti
+kuolleen vuoteelta, paraatisisijalta, jossa ei kukaan enää tulisi
+makaamaan.
+
+Rislerin ensimmäinen liike astuessaan sinne, oli hirvittävän vihan
+liike, halu syöstäytyä kaikkien noiden kalujen päälle, raastaa rikki
+kaikki, paloitella kaikki, musertaa kaikki. Ei mikään, näet, ole niin
+yhtä pitävä naisen kanssa, kuin hänen huoneensa. Poissa olevanakin
+hymyilee hänen kuvansa kuvastimista, jotka sitä ovat heijastaneet.
+Jotakin hänestä, hänen mielihajuaineistaan jääpi kaikkeen, johon
+hän koskettaa. Hänen asentonsa näkyvät sohvien pieluksista ja
+hänen hyörimistään kuvastimien ja toaletin ympärillä voi seurata
+mattojen kaavojen mukaan. Täällä muistutti Sidonieta etenkin hylly,
+täynnä lasten kapineita, vähäpätöisiä, pieniä kiinalais-teoksia,
+mikroskoopillisia viuhkoja, nukkiastioita, kullatuita kenkiä,
+pieniä paimen-poikia ja tyttöjä vastatusten, vaihdellen kiiltäviä
+ja kylmiä porsliini katseita. Se oli Sidonien sielu, tuo hylly, ja
+hänen ajatuksiaan, aina halpoja, vähäisiä, turhanpäiväisiä ja tyhjiä
+kuvasivat nuo mitättömyydet. Niin todellakin, jos viime yönä, kun
+Sidonie vielä oli hänen käsissään, Risler vimmassaan olisi musertanut
+tuon pienen hauraan pään, niin olisi hän siitä nähnyt vierivän esiin,
+aivojen asemasta, kokonaisen hyllykalujen mailman.
+
+Surullisena ajatteli mies parka näitä asioita vasaroiden jyskeessä
+ja muuttomiesten hälinässä, kun hänen takanaan kuului pieniä,
+sipsuttelevia ja arvonsatuntevia askeleita; ja näyttäytyi herra
+Chèbe, punaisena, hengästyneenä, salamoivana. Hän kohteli, kuin
+ainakin, vävyään korkealta:
+
+-- Mitä tämä on! Mitä kuulen minä? Vai niin! olette siis muuttamassa?
+
+-- Minä en muuta, herra Chèbe... vaan myön.
+
+Pikku mies hypähti, kuin kala kiehuvasta vedestä.
+
+-- Myötte? Ja mitä niin?
+
+-- Myön kaikki, sanoi Risler kumealla äänellä, katsomattakaan häneen.
+
+-- Malttakaahan, vävyseni, malttakaahan hiukan mieltänne. Herra
+Jumala, en minä sano, että Sidonien käytös... Muutoin, minä en tiedä
+mitään. En ole koskaan tahtonut mitään tietääkään... Mutta, muistutan
+teille vaan arvoanne. Likaiset vaatteethan kotona pestään, piru vie!
+Kuka sitä nyt narriksi rupeaa, niinkuin te olette tehneet aamusta
+saakka. Näette, kaikki ihmiset ikkunoista katselevat, entä portilla
+sitte!... Koko kaupunkihan teistä on kertova, hyvä ystävä.
+
+-- Sitä parempi. Häväistys on ollut julkinen, parannus on oleva
+julkinen myöskin.
+
+Tuo näennäinen tyyneys ja välinpitämättömyys kaikista hänen
+muistutuksistaan sai herra Chèben vimmaan. Hän muutti äkkiä
+puhetapansa ja rupesi puhumaan vävylleen vakavalla ja käskevällä
+äänellä, niinkuin puhutaan lapsille ja hulluille:
+
+-- Niin! mutta teillä ei ole oikeutta viedä täältä mitään. Minä
+panen nimen-omaan vastaan, koko miehen voimallani, kaikella isän
+vallallani. Luuletteko, että minä annan teidän heittää lapseni
+keppikerjäläiseksi... Eipä vaan!... Eipä niinkään!... Kylliksi
+hullutuksia tässä jo. Ei mitään talosta enää ulos pääse.
+
+Ja herra Chèbe, suljettuaan oven, asettui sen eteen sankarimaisella
+liikkeellä. Niin, jumal'aut', tämähän koski hänen etujaan myöskin.
+Kun lapsensa kerran oli keppikerjäläisenä, kuten hän sanoi, niin
+ei hänenkään enää ollut rikkaan miehen päiviä vietettävä. Hän oli
+uljas tuossa asennossaan suuttuneena isänä; mutta ei hän siinä kauan
+pysynyt. Kaksi kättä, kaksi ruuvipenkkiä, tarttui hänen ranteihinsa,
+ja hän oli keskellä huonetta, jättäen oven vapaaksi muuttomiehille.
+
+-- Chèbe, poikaseni, kuunnelkaa tarkkaan, sanoi Risler kumartuneena
+häntä kohti... En voi enää hillitä itseäni... Aamusta saakka olen
+pannut siihen viimeiset voimani; vaan paljoa ei tarvita, että vihani
+puhkeaa ilmi, ja onnetoin se, jonka yli se lankeaa... Minä voin
+tappaa kenen hyvänsä... Siis, menkää tiehenne pian...
+
+Näissä sanoissa oli semmoinen voima, ja tapa, jolla vävynsä häntä
+pudisteli puhuessaan, oli niin kaunopuhelias, että herra Chèbe oitis
+tuli vakuutetuksi. Hän jupisi anteeksi antamustakin. Varmaan oli
+Rislerillä oikeus tehdä niin. Kaikki kunnon ihmiset puoltaisivat
+häntä... Ja hän peräytyi, askelittain ovelle päin. Tultuaan sinne
+asti, kysyi hän arasti: jatkettaisiko rouva Chèben pientä eläkettä.
+
+-- Kyllä, vastasi Risler, mutta sen yli elkää nousko koskaan, sillä
+nyt asemani ei ole täällä enää sama. Minä en ole kauppahuoneen osakas.
+
+Herra Chèbe siiristi hämmästyneet silmänsä, ja kasvonsa saivat
+tuommoisen heikkomielisen nä'ön, joka sai monen miehen uskomaan,
+ett'ei onnettomuus, joka häntä oli kohdannut, -- tiedättehän,
+ihan sama, kuin Orleansin herttuata -- ollutkaan vaan hänen oma
+keksimä kertomuksensa; mutta hän ei uskaltanut tehdä pienintäkään
+muistutusta. Vävynsä oli suorastaan muuttunut. Oliko se Risler, tämä
+tiikeri, joka pöyhisti karvojaan pienimmästäkin sanasta, eikä puhunut
+mistään vähemmästä, kuin murhasta.
+
+Hän puikki pois, sai ryhtinsä vasta portailta päästyään, ja kulki
+pihan poikki voittajan nä'öllä.
+
+Kun kaikki suojat olivat tyhjennetyt, kävi Risler niiden läpi vielä
+kerran, sitte otti hän avaimen ja meni Planuksen luo antaakseen sen
+rouva Georgesille.
+
+-- Voitte antaa asunnon vuokralle, sanoi hän, siinä on lisä tuloja
+tehtaalle.
+
+-- Entä te, ystäväni?
+
+-- Oi! minä en suuria tarvitse. Rautavuode tuolla ylähällä
+lakkahuoneessa. Siinä on kylliksi kauppahuoneen palvelijalle. Sillä
+minä, minä kerron sen teille, tästä lähin en ole enää muuta kuin
+kauppa-palvelija.
+
+... Hyvä palvelija, näet, valpas ja luotettava, josta teidän ei ole
+valittaminen, sen minä vannon.
+
+Georges, joka tarkasteli laskuja Planuksen kanssa, tuli niin
+liikutetuksi kuullessaan tuon poloisen siten puhuvan, että hän tuota
+pikaa heitti paikkansa. Nyyhkytykset tukehduttivat häntä. Claire oli
+myöskin hyvin liikutettu, ja lähestyen Fromontin kauppahuoneen uutta
+palvelijaa, sanoi hän:
+
+-- Risler, kiitän teitä isäni nimessä.
+
+-- Häntä olen koko ajan ajatellut, vastasi tämä yksinkertaisesti.
+
+Tällä hetkellä astui ukko Akilles sisään, tuoden postia.
+
+Risler otti kirjekasan, aukaisi ne yksittäin rauhallisesti, ja antoi
+sen mukaan Sigismundille.
+
+-- Kas tässä tilaus Lyonista... Miksi ei ole vastattu Saint-Etienneen?
+
+Hän antautui kaikin voimin asioihin, ja siinä oli hänellä ymmärryksen
+selkeys, joka tuli juuri tuosta ikuisesta mielenjännityksestä kohti
+lepoa ja unhotusta.
+
+Yht'äkkiä, noiden suurien kirjekuorien joukossa, jotka olivat
+toiminimellä merkityt ja joiden paperi, kokoonpano tuntui
+kauppakonttorilta, kiireiseltä lähetykseltä, näki hän yhden
+pienemmän, huolellisesti suljetun, joka niin kavalasti oli pujahtanut
+muiden sekaan, ett'ei hän sitä alussa ollut huomannutkaan. Hän tunsi
+hyvin tuon hienon, harvan, vakavan käsialan. "_Herra Rislerille. --
+Yksityisesti_." Se oli Sidonien käsiala. Sen nähdessään tunsi hän
+samaa itsessään kuin ylähällä hänen huoneessaan.
+
+Koko hänen rakkautensa, koko hänen vihansa petettynä miehenä nousi
+hänen sydämeensä suuttumuksen voimalla, joka synnyttää murhaajia.
+Mitä kirjoitti tämä hänelle? minkä valheen hän oli vielä keksinyt?
+Hän oli auaista kirjeen, vaan pysähtyi. Hän käsitti, että, jos sen
+lukisi, olisi hänen uljuutensa lopussa; ja, kumartuen kohti rahaston
+hoitajaa:
+
+-- Sigismund, ukkoseni, sanoi hän hänelle hiljaa, tahdotko tehdä
+minulle palveluksen?
+
+-- Totta kai!... virkkoi kelpo mies innossaan. Hän oli kovin
+onnellinen kuullessaan ystävänsä puhuttelevan häntä suopealla
+äänellään.
+
+-- Tässä, näet, kirje minulle, jota nyt en tahdo lukea. Olen varma,
+että se estäisi minua ajattelemasta ja elämästä. Säilytäthän sen
+minulle, ja sitte tämän...
+
+Hän veti taskustaan pienen huolellisesti sidotun kääryn, jonka hän
+kurotti ristikon läpi.
+
+-- Siinä on kaikki, mitä minulla jäljellä menneestä ajasta, mitä
+minulla on jäljellä tuosta naisesta... Olen päättänyt olla näkemättä
+häntä tahi mitään, joka muistuttaa häntä, ennenkuin toimeni täällä on
+päättynyt, jo ihan päättynyt... Minä tarvitsen ajatukseni kokonaan,
+ymmärräthän... Sinä olet maksava Chèbeläisten korot... Jos _hän_
+itse jotakin pyytää, niin anna hänelle tarpeelliset... Vaan elä puhu
+minulle hänestä koskaan... Ja pidä tämä tallella, siksi kuin ne
+sinulta jälleen pyydän.
+
+Sigismund sulki kirjeen ja kääryn salaiseen laatikkoon pöydässään
+muiden arvopaperien joukkoon. Oitis rupesi Risler tarkastamaan
+kirjevaihtoaan; mutta koko ajan näki hän silmissään hienoja
+kirjaimia, pienen käden piirtämiä, käden jota hän usein ja tulisesti
+oli puristanut vasten sydäntään.
+
+
+
+
+V.
+
+Café chantant.
+
+
+Sepä harvinainen ja tunnollinen mies, tuo Fromontin huoneen uusi
+kauppapalvelija!
+
+Joka päivä oli hänen lamppunsa ensiksi sytytetty ja viimeiseksi
+sammutettu tehtaan ikkunoissa. Hänelle oli toimitettu ylirakennuksessa
+pieni huone aivan siihen tapaan, kun hänellä ennen oli ollut Franssin
+kanssa, oikea luostarikammio, jossa oli rautavuode ja valkoinen
+puupöytä hänen veljensä kuvan alla. Elämänsä oli yhtä toimekas,
+säännöllinen ja eristetty, kuin ennen aikaan.
+
+Hän teki työtä lakkaamatta jo oli uudistanut ateriansa vanhassa
+pienessä maitotalossaan. Mutta, voi! nuoruus, i'äksi kadonnut
+toivo ovat vieneet viehätyksen kaikilta näiltä muistoilta. Onneksi
+oli hänellä vielä jälellä Frans ja rouva Chorche, kaksi ainoata
+olentoa, joita hän voi ajatella ilman surua. Rouva Chorche oli
+aina läsnä, piti tarkkaa huolta hänestä, lohdutti häntä ja Frans
+kirjoitti hänelle usein, puhumatta, näet, koskaan mitään Sidoniesta.
+Risler ajatteli, että joku oli hänelle ilmoittanut tapahtuneista
+onnettomuuksista, ja hän karttoi myöskin kirjeessään kaikellaisia
+viittauksia tuohon aineesen. "Oi, kunhan voin saada hänet tänne!"
+Hänen unelmansa, hänen ainoa kunnianhimonsa oli: kohottaa tehtaan
+asiat ja kutsua veljensä.
+
+Sillä välin seurasivat päivät toisiaan hänelle aina yhtäläisinä
+kaupan toimellisessa pauhussa ja hänen surunsa sydäntä särkevässä
+yksinäisyydessä. Joka aamu meni hän alas, kulki työhuoneiden läpi,
+missä syvä kunnioitus, jonka hän herätti, ankarat ja äänettömät
+kasvonsa olivat palauttaneet hetkeksi häirityn järjestyksen. Alussa
+oli paljo jaariteltu, ja eri tavoin selitetty Sidonien lähtö.
+Mitkä sanoivat hänen paenneen rakastajan kanssa, mitkä Rislerin
+hänen ajaneen pois. Se, joka eksytti kaikki arvelut, oli molempien
+osakasten asema toisiinsa, nyt yhtä luonnollinen kuin ennenkin.
+Toisinaan yhtä hyvin, kun he puhelivat kahden kesken konttoorissa,
+säpsähti Risler yht'äkkiä Hän ajatteli, että nuo silmät, jotka olivat
+hänen edessään, tuo suu, nuo kasvot olivat valehdelleet hänelle
+tuhansin muodoin.
+
+Silloin teki hänen mieli hypätä tuon kurjan kimppuun, tarttua
+hänen kulkkuunsa, kuristaa hänet säälittä; mutta ajatuksensa rouva
+Chorchesta pidätti hänen aina. Olisiko hän vähemmin miehuullinen,
+vähemmin herra itsensä yli, kuin tuo nuori vaimo!?... Ei Claire, ei
+Fromont, eikä kukaan aavistanut, mitä hänessä liikkui. Tuskin voi
+hänen käytöksestään arvata jonkinlaista kankeutta, taipumattomuutta,
+joka ei ollut omaansa hänelle. Nyt vaikutti Risler vanhempi
+kunnioitusta ja pelkoa työmiehiin; ja ne heistä, joihin ei koskeneet
+hänen yhdessä yössä harmentuneet hiuksensa, kurtistuneet ja
+vanhentuneet piirteensä, vapisivat hänen omituisen katseensa edessä,
+katseen, mustan sinertävän kuin teräs. Aina ennen hyvin hyvä, lempeä
+työmiehiä kohtaan, oli hän nyt käynyt pelättäväksi pienimmästäkin
+sääntöjen rikkomisesta. Näytti, kuin hän olisi kostanut jotakin
+mennyttä velttoutta, jota kohtaan hän syytti itsensä sokeaksi ja
+rikokselliseksi.
+
+Todellakin ihmeellinen tuo Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.
+
+Kiitos hänen, oli tehtaan kello, huolimatta vanhan ja särkyneen
+äänensä räminästä, hyvin pian astunut entiseen arvoonsa; ja se, joka
+johdatti kaikkia, kielsi itseltään pienimmänkin lohdutuksen. Raitis,
+kuin oppipoika, antoi hän kolme neljättä osaa palkastaan Planukselle
+Chèbeläisten eläkerahoiksi, vaan heistä ei hän koskaan tiedustellut.
+Kuun viimeisenä päivänä kävi pikku mies säännöllisesti noutamassa
+pienet tulonsa, jäykkänä ja mahtavana Sigismundia kohtaan, kuten
+palveluksissa olevan koronsaajan tuleekin. Rouva Chèbe oli koettanut
+päästä vävynsä luo, jota hän surkutteli ja rakasti; mutta hänen
+shaalinsa ilmestyminen vaan portilla sai Sidonien miehen pakenemaan.
+
+Koko tuo rohkeus, jolla hän varusti itsensä, oli, näet, paljoa
+enemmän näennäinen, kuin todellinen. Muisto vaimostaan ei jättänyt
+häntä koskaan. Kuinka oli hänen käynyt? Mitä teki hän? Hän oli
+melkein vihoissaan Planukselle, ett'ei tämä hänestä puhunut. Kirje,
+etenkin, kirje, jota hänellä ei ollut rohkeutta au'aista, huoletti
+häntä. Hän ajatteli sitä alinomaa. Oi, jos hän olisi uskaltanut
+pyytää sitä Sigismundilta.
+
+Kerran oli kiusaus liian kova. Hän oli yksinään alahalla konttorissa.
+Vanha rahastonhoitaja oli mennyt suurukselle ja vastoin tavallisuutta
+jättänyt avaimen laatikkoon. Risler ei voinut vastustaa. Hän aukaisi,
+etsi, nosteli papereita. Kirjettä siellä ei ollut enää. Sigismund
+oli varmaan lukinnut sen vielä huolellisemmin, kentiesi aavistaen
+sitä, mitä nyt juuri tapahtui. Toden teolla ei Risler suuttunut tästä
+vastuksesta, sillä hän tunsi hyvin, että jos hän olisi löytänyt
+kirjeen, niin hän olisi, kadottanut toimekkaan mielen malttinsa,
+jonka hän niin suurella vaivalla oli päällensä ottanut.
+
+Koko viikko kului vielä hyvin. Olo kävi laatuun kauppahuoneen
+tuhansien huolien tähden, vaikka se oli niin väsyttävä, että Risler,
+yön tultua, vaipui vuoteelleen, kuin tajunnotoin läjä. Mutta
+sunnuntai oli hänestä pitkä ja tuskallinen. Hiljaisuus pihalla ja
+autiossa työhuoneessa aukaisi hänen aatoksilleen avaramman alan. Hän
+koetti tehdä työtä, mutta muiden työn kiihoitus puuttui häneltä.
+Hän yksin oli työssä tuossa suuressa lepäävässä tehtaassa, jonka
+huokuminenkin oli lakannut. Loirot olivat kiinni, ikkunat suljetut,
+tyhjällä pihalla koiransa kanssa leikkivän ukko Akilleen ääni, kaikki
+puhui hänelle yksinäisyydestä. Ja kaupungin osa teki häneen saman
+vaikutuksen. Avaroilla kaduilla, joilla kävelijät olivat rauhallisia
+ja vähälukuisia, soi ehtookello alakuloisesti, ja toisinaan kaiku
+parisilaisesta touhusta ja ohikulkevista pyöristä, myöhästynyt
+positiivi, leivosmyöjän kalkkare keskeytti hiljaisuuden, ikäänkuin
+sitä lisätäkseen vielä.
+
+Risler etsi kukka- ja lehti-kaavoja, ja kun hän sillä välin ohjasi
+kynäänsä, karkasi hänen ajatuksensa, joka ei löytänyt siinä kylliksi
+toimialaa, palasi entiseen onneen, unohtumattomiin tapauksiin, kärsi
+tuskaa ja, jälleen takaisin tullessaan, kysyi onnettomalta unissa
+kävelijältä, joka yhä istui pöytänsä ääressä: "Mitä olet tehnyt
+poissa ollessani?" Oi! Hän ei ollut mitään, tehnyt.
+
+Voi, noita pitkiä, ikäviä, hirmuisia sunnuntaita! Ajatelkaa,
+että tuohon kaikkeen sekaantui hänen sielussaan kansan käsitys
+joutopäivistä, tuosta hyvästä levosta, jolloin saadaan voimia ja
+miehuutta. Jos hän olisi mennyt ulos, olisi hän, nähdessään jonkun
+työmiehen, lapsensa ja vaimonsa 'seuraamana', ruvennut itkemään,
+mutta hänen suljetuksissa eläminen antoi hänelle muita kärsimyksiä
+erakon epätoivoa, heidän hirveitä huolia, kun Jumala, jolle itsensä
+ovat pyhittäneet, ei vastaa heidän uhriinsa. Sillä Rislerin Jumala
+oli työ, ja koska hän siinä ei enää löytänyt rauhoitusta eikä valoa,
+ei hän siihen enää uskonut, vaan kirosi sitä.
+
+Usein näinä taistelun hetkinä aukeni piirustussalin ovi hiljaa,
+ja Claire Fromont näyttäytyi. Miesparan yksin olo noina pitkinä
+sunnuntain jälkeen puolen päivinä kävi häntä sääliksi, ja hän tuli
+pikku tyttöineen pitämään Rislerille seuraa, tietäen kokemuksesta
+mitä puheliaisuutta on lasten suloudessa. Tytti, joka nyt käveli,
+laskeutui äitinsä sylistä juostaksensa ystävänsä luo. Risler kuuli
+nuo pienet, nopeat askeleet. Hän tunsi keveän hengityksen takanaan,
+ja kohta vaikutti se häneen virkistävästi ja levottavasti. Tyttö
+laski niin lempeästi pienet pulleat käsivartensa Rislerin kaulan
+ympäri, nauroi somasti ja ilman syytä ja suuteli häntä kauniilla
+huulillaan, jotka eivät olleet koskaan valehdelleet. Claire Fromont,
+seisoen oven takana, hymyili, katsellessaan heitä.
+
+-- Risler hyvä, sanoi häh, käykää hiukan puutarhaan... te teette
+liika paljon työtä. Tulette sairaaksi.
+
+-- En, en, rouva... päinvastoin... työ se minut pelastaakin... Se
+estää minua ajattelemasta...
+
+Sitte pitkän vaitiolon jälkeen, jatkoi hän:
+
+-- Näette, Risler hyvä, pitää koetella unhottaa. Risler pudisti
+päätään.
+
+-- Unhottaa... Onko se mahdollista?... asioita löytyy, jotka ovat
+voimia ylempänä. Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta.
+
+Melkein aina sai hänet lapsi vihdoin viimein puutarhaan. Väkisenkin
+oli lyötävä palloa tai leikittävä hiekassa hänen kanssaan; mutta
+kumppalinsa kömpelyys ja välinpitämättömyys koski kohta tyttiin.
+Silloin oli hän rauhassa, tyytyen kävelemään vakavasti puksipuiden
+välissä, käsi kädessä ystävänsä kanssa. Hetken kuluttua, ei Risler
+enää ajatellutkaan hänen läsnäoloaan; mutta, hänen aavistamattakaan,
+omasi tuo pieni lämmin käsi magneetillisen voiman sulostuttamaan
+hänen loukattua sieluaan.
+
+Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta!...
+
+Claire parka tiesi siitä myöskin jotakin; sillä hän ei ollut
+niitäkään unhottanut, huolimatta rohkeudestaan ja käsitteestä, jonka
+hän oli tehnyt velvollisuudestaan. Hänestä, niinkuin Risleristäkin,
+oli keskuus, jossa hän eli, alituisena muistutuksena hänen
+kärsimyksistään. Säälittä aukaisivat esineet, jotka häntä ympäröivät,
+hänen haavansa, joka oli umpeen kasvamaisillaan. Portailla,
+puutarhalla, pihalla, kaikilla noilla aviorikoksen äänettömillä
+todistajilla ja osallisilla oli joina kuina päivinä leppymätöin
+näkö. Huolenpitokin ja varovaisuus, jota hänen miehensä käytti
+säästääkseen häneltä tuskallisia muistoja, kiihkonsa olla iltaisin
+enää ulkona käymättä ja kertoa tekemistään matkustuksista kaupungilla
+muistuttivat vaan paremmin hänen rikostaan. Clairen teki toisinaan
+mieli pyytää häntä, sanoa hänelle: "Elä tee liiaksi..." Usko hänessä
+oli murrettu, ja kauhea kärsimys, kuten papilla, joka epäilee ja
+kuitenkin tahtoo pysyä uskollisena valalleen, ilmaisi itsensä hänen
+katkerassa hymyssään, kylmässä lempeydessään, vaan koskaan ei hän
+valittanut mitään.
+
+Georges oli hyvin onnetoin. Hän rakasti nyt vaimoaan, jonka ylevä
+luonne oli hänen voittanut. Tässä rakkaudessa oli ihmettelyä, ja
+miksikä ei sanoa sitä! Clairen murhe oli hänestä veikistelemisen
+sijasta, jota ei hänen luonteessaan ollut löytynyt, ja joka aina
+oli ollut hänessä puute hänen miehensä silmissä. Georges oli noita
+omituisia miehen tyyppejä, jotka rakastavat valloituksia. Oikullinen
+ja kylmä Sidonie oli tuon nurjan sydämen mukainen. Jätettyään hänet
+hellän jäähyvästin jälkeen, tapasi Georges hänet seuraavana päivänä
+kylmäkiskoisena, muistamattomana, ja tuo ikuinen tarve palauttaa
+hänet entiselleen oli hänessä todellisen rakkauden sijassa. Tyyni
+lempi väsytti häntä, niinkuin merimiehiä purjehdus ilman myrskyä.
+Tällä kertaa, oli hän ollut vaimoineen hyvin lähellä haaksirikkoa;
+ja vieläkään ei vaara ollut tykkänään ohi. Hän tiesi, että Claire
+oli vieroittunut hänestä, oli kokonaan lapsen oma, joka tästä lähin
+oli ainoa side heidän välillään. Tämä etäisyys teki Clairen hänestä
+vielä kauniimmaksi, haluttavammaksi; ja häntä jälleen omistaakseen
+käytti Georges kaikkea houkutustaitoaan. Hän tunsi, kuinka se oli
+vaikeata ja ett'ei hänellä ollut tekemistä halvan sielun kanssa.
+Kuitenkaan hän ei ollut epätoivossa. Toisinaan, pohjalla tuon leppeän
+ja nä'öltään niin järkähtämättömän katseen, joka katseli hänen
+ponnistuksiaan, näkyi hämärä valo lupaavan hänelle toivoa.
+
+Mitä Sidonieen koskee niin ei hän ajatellut häntä enää. Ja elköön
+ihmeteltäkö tätä äkkinäistä siveellistä taitetta. Noilla molemmilla
+pintapuolisilla olennoilla ei ollut mitään, joka olisi syvemmältä
+voinut sitoa heidät toisiinsa. Georges oli kykenemätöin tuntemaan
+kestäviä vaikutuksia, ell'ei ne lakkaamatta uudistuneet; Sidonie
+puolestaan ei voinut herättää niitäkään lujempaa tai ylevämpää. Se
+oli tuommoista kokotti- ja teikari-rakkautta, turhamielisyyden ja
+suuttuneen itserakkauden synnyttämää, joka ei herätä uskollisuutta
+eikä lujuutta, vaan traagillisia seikkailuja, kaksintaisteluja,
+itsemurhia, joista melkein aina palaa entiselleen ja palaa
+parannettuna. Kentiesi, Georges, jos hän olisi vielä nähnyt, olisi
+uudelleen langennut; mutta paon tuuliainen oli vienyt Sidonien liika
+nopeasti ja liika kauas, että palaus olisi ollut mahdollinen. Kaikin
+tavoin oli hänelle lohdutus voida elää valehtelematta; ja uusi
+elämänsä, jota hän vietti työssä ja kieltäymyksessä, onnistuminen
+kaukaisena tarkoitusperänä, ei häntä kyllästyttänyt. Onneksi; sillä
+kauppahuoneen korottamista varten ei molempien osakasten miehuus ja
+tahto ollut liikaa.
+
+Se vuoti kaikkialta tuo onnetoin Fromontin kauppahuone. Myöskin ukko
+Planus vietti vielä hyvin pahoja öitä, maksupäivän painajaisen ja
+pikku Sinimiehen kamalan ilmestymisen kiusaamana. Mutta säästämällä
+saatiin aina kaikki maksetuiksi.
+
+Kohta työskenteli tehtaalla neljä Rislerin paininta, lopullisesti
+kuntoon saatuina. Tämä herätti liikettä seinäpaperikaupassa. Lyon,
+Caen, Rixheim, teollisuuden suuret keskukset olivat hyvin huolissaan
+tuon ihmeellisen "kiertävän ja kaksitoistakulmaisen" takia. Sitte
+eräänä kauniina päivänä tulivat Prochassonilaiset, tarjoten kolme
+sataa tuhatta francia saadakseen vaan jakaa patentti oikeutta.
+
+-- Mitä on tehtävä?... kysyi Fromont nuorempi Risler vanhemmalta.
+
+Tämä kohotti olkapäitään välinpitämättömästi:
+
+-- Tehkää, mitä tahdotte... Se ei minuun; kuulu. Minä olen vaan
+kauppapalvelija.
+
+Lausuttuna kylmästi, ilman vihaa, koski tämä sana Fromontin
+ajattelemattomaan iloon ja muistutti hänelle aseman tärkeyttä, jonka
+hän aina oli unhottaa.
+
+Kuitenkin, ollessaan kerran yksin rakkaan rouva Chorchensa kanssa,
+neuvoi hänelle Risler olla hyväksymättä Prochassonilaisten
+tarjoumusta.
+
+-- Odottakaa... elkää kiirehtikö. Myöhemmin myötte te enemmästä.
+
+Hän ei puhunut, kuin heistä tässä asiassa, joka niin kunniakkaasti
+koski hänen itseensä. Näkyi, että hän edeltäpäin erotti itsensä
+heidän tulevaisuudesta.
+
+Sillä välin karttui tilauksia kosolta. Paperin ominaisuus ja
+teon helppouden tähden alennettu hinta teki kaiken kilpailun
+mahdottomaksi. Epäilemättä olivat Fromontilaiset saavat äärettömät
+varat. Tehtaalla oli taas entinen kukoistava näkönsä ja mehiläispesän
+tapainen kova kihinänsä. Liikkeessä olivat kaikki rakennukset,
+joita sadat työmiehet täyttivät. Ukko Planus ei nostanut enää
+nokkaansa pöydästään; pienestä puutarhasta nähtiin hänen istuvan
+kumarruksissaan suurien kauppakirjojensa ääressä, piirrellen komeihin
+numeroriveihin _Painimen_ tulot.
+
+Risler työskenteli myöskin ilman huvitusta, levähdystä. Palannut
+vauraus ei muuttanut ollenkaan hänen tapojaan elää suljettuna
+huoneessaan; ja talon viimeisen kerroksen ikkunasta, sieltä kuuli
+hän koneidensa uutteran paukkinan. Eikä hän siitä ollut vähemmin
+synkeä taikka hiljainen Kerran kuitenkin saatiin tehtaalla tietää,
+että _Painin_, jota yksi kappale oli laitettu Manchesterin suureen
+näyttelyyn, oli saanut kultamitalin, menestyksensä lopullisen
+vahvistuksen. Rouva Georges kutsui Rislerin puutarhaan aamiais
+aikaan, ja tahtoi itse kertoa hänelle tämän uutisen.
+
+Sillä erää lievensi ylpeyden hymy hänen vanhoja synkistyneitä
+kasvojaan. Keksijän mielihyvä, ylpeys kunniastaan ja etenkin ajatus
+voivansa oivasti korjata vaimonsa, kauppahuoneelle saattaman vaurion,
+tuottivat hänelle hetkeksi todellista onnea. Hän puristi Clairen
+kättä ja jupisi kuin muinoin onnellisina päivinä:
+
+-- Minä olen tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen...
+
+Vaan mikä ero lauselmissa! Tämä oli sanottu ilman innostusta, ilman
+toivoa, tyytymyksellä täytetystä työstä, eikä muuta.
+
+Kello soitti työväen kokoon, ja Risler meni rauhallisesti ylös
+ryhtyäkseen työhönsä, kuin muinakin päivinä.
+
+Hetkisen kuluttua tuli hän takaisin. Yhtä kaikki, oli tämä uutinen
+häntä enemmän liikuttanut, kuin hän tahtoi sitä näyttääkään. Hän
+harhaeli puutarhassa, kuljeskeli rahaston ympärillä, surullisesti
+hymyillen ukko Planukselle ikkunaan.
+
+-- Mikä hänen on? ajatteli itsekseen vanha mies... Mitä hän minulta
+tahtoo.
+
+Vihdoin, iltasella, konttoria suljettaissa, päätti Risler astua
+rahastoon ja puhutella häntä:
+
+-- Planus ukkoseni, minä tahtoisin... Hän epäröi hiukan:
+
+-- Minä tahtoisin, että antaisit minulle... kirjeen, tiedäthän, tuon
+pienen kirjeen ja kääryn.
+
+Sigismund katseli häntä hämmästyen. Yksinkertaisuudessaan oli hän
+luullut, ett'ei Risler enää ajatellutkaan Sidonieta ja että hän oli
+hänen kokonaan unhottanut.
+
+-- Kuinka!... sinä tahdot?...
+
+-- Noh, kuule, olenhan minä sen hyvin ansainnut. Voinhan nyt niukan
+ajatella itseänikin. Olenhan kylliksi muita ajatellut.
+
+-- Sinä olet oikeassa sanoi Planus. Siis, kas mitä me teemme.
+Kirje ja kääry ovat kotonani. Montrougessa. Jos tahdot, menemme
+yhdessä päivällistä syömään Palais-Royal'iin, muistat, niinkuin
+ennen vanhaan. Minä nyt kestitsen... Kastelemme mitalisia vanhalla
+viinillä, jollakin hienolla!.. Sitte mennään kotiini. Saat kapineesi;
+ja jos on liian myöhä mennäksesi kotia, niin neiti Planus, sisareni,
+tekee sinulle vuoteen ja makaat meillä... Siellä on hyvä olla...
+maalla... Huomenaamuna, kello seitsemän, palaamme yhdessä tehtaasen
+ensimmäisellä omnibuksella... Niin, maamieheni, tee mulle se hyvä.
+Muuten luulen, että aina olet vihoissasi vanhalle Sigismundillesi...
+
+Risler suostui. Hän ei ajatellut ollenkaan mitalinsa harjakaisia,
+vaan kuinka sai auaista muutamia hetkiä aikasemmin pienen kirjeen,
+jota lukemaan hän vihdoin oli voittanut oikeuden.
+
+Oli pukeutuminen. Se oli koko juttu, sillä kuusi kuukautta oli hän
+käynyt työmekossaan. Ja sepä tapahtuma tehtaalla. Rouva Fromontille
+ilmoitettiin oitis:
+
+-- Rouva, rouva... Nähkää herra Risler menee ulos.
+
+Claire katseli häntä ikkunoistaan; ja tuo surun köyristämä iso
+vartalo, joka nojasi Sigismundin käsivarteen, teki häneen syvän
+omituisen liikutuksen, jota hän aina muisti lähin.
+
+Kadulla tervehtivät ihmiset Risleriä mielihyvällä. Tuo "hyvä päivä"
+yksistään lämmitti hänen sydäntään. Hyväntahtoisuutta hän oikein
+tarvitsikin! Mutta rattaiden pauhina huumasi häntä hiukan:
+
+-- Päätäni pyörryttää...sanoi hän Planukselle.
+
+-- Nojaa minuun vanha mies... elä pelkää.
+
+Ja kelpo Planus astui suorana, taluttaessaan ystävätään omituisella
+ylpeydellä, kuten Etelän talonpoika kantaessaan kylänsä pyhimystä.
+
+Vihdoin saapuivat he Palais-Royaliin.
+
+Puutarha oli täynnä väkeä. Sinne tultiin soitantoa kuulemaan;
+tomussa ja tuolien kolinassa, koki kukin päästä istumaan. Molemmat
+ystävät menivät heti ravintolaan välttääkseen tuota hälinää. He
+asettuivat suureen saliin ensimmäisessä kerroksessa, josta näkyy
+puiden vihanta, kävelijät ja vesisuihkut keskellä alakuloisia
+kukkasarkoja. Sigismundista se oli loistoisuuden ihanne, tämä
+ravintolan sali, kultaa kaikkialla, kuvastimien ympärillä, ruunuissa
+ja aina seinäpapereihin saakka. Valkoinen pyyhe, pienet Leipäpalat,
+päivällislista määrättyine hintoineen täytti hänen ilolla.
+
+-- Meidän on hyvä olla, eikö niin?... sanoi hän Rislerille.
+
+Sitte ihmetteli hän jokaista tämän puolen kolmatta francin aterian
+ruokalajia ja täytti väkisen ystävänsä lautasen:
+
+-- Syöhän tätä... se on hyvää.
+
+Toinen, huolimatta halustaan tehdä kunniaa pidoille, näytti
+mietiskelevän ja katselevan yhä ulos ikkunasta.
+
+-- Muistatko, Sigismund?... virkkoi hän hetken perästä.
+
+Vanha rahaston hoitaja, aina entisissä muistoissaan Rislerin tulosta
+tehtaasen, vastasi:
+
+-- Totta kai minä sen muistan!... Ensimmäisen kerran, kun söimme
+yhdessä Palais-Royalissa, oli helmikuussa 46, jona vuonna
+toimitettiin kaavalaudat tehtaalle.
+
+-- Eipä... minä tarkoitan kolme vuotta sitte... Tuolla, vastapäätä,
+me söimme sinä kuuluisana iltana.
+
+Ja hän osoitti hänelle Vefourin salin ikkunoita, joita mailleen
+menevä aurinko valaisi, kuni ruunu hääateriassa.
+
+-- Kah, se on totta... jupisi Sigismund hiukan hämillään. Mikä
+onneton aatos oli saanut hänen tuomaan ystävänsä paikkaan, joka
+muistutti hänelle niin ikäviä asioita.
+
+Risler, joka ei tahtonut tehdä ateriaa surulliseksi, nosti nopeasti
+lasinsa.
+
+-- Siis! terveydeksesi, vanha kumppalini.
+
+Hän koetti kääntää pois puhelun. Mutta hetken kuluttua hän itse
+saattoi sen jälleen samaan esineesen, ja hiljaa, ikäänkuin
+häpeissään, kysyi hän Sigismundilta:
+
+-- Oletko häntä nähnyt?
+
+-- Vaimoasi?... En, en koskaan.
+
+-- Ei... ei mitään.
+
+-- Mutta sitte, olet varmaan hänestä kuullut. Mitä hän on tehnyt
+näiden kuuden kuukauden kuluessa? Asuuko hän vanhempainsa kanssa?
+
+-- Ei.
+
+Risler vaaleni.
+
+Hän oli toivonut, että Sidonie palaisi äitinsä luo, ja tekisi työtä,
+kuin hänkin, unhottaakseen ja sovittaakseen. Hän oli usein ajatellut,
+että hän sen mukaan, mitä saisi Sidoniesta kuulla, kun hänellä olisi
+oikeus hänestä puhua, järjestäisi tulevan elämänsä, ja tuommoisessa
+kaukaisessa, unelman tapaisessa, epätietoisessa tulevaisuudessa oli
+hän toisinaan elävinään Chèbeläisten kanssa jossakin maan perällä,
+missä ei mikään muistuttanut entistä häpeää. Se ei ollut mikään
+ehdotelma, totta se; mutta se oli syvällä hänen mielessään, ikäänkuin
+toivona ja sinä tarpeena, joka löytyy kaikissa olennoissa onnessa
+korjautuakseen.
+
+-- Onkos hän Parisissa?... kysyi Risler vähän aikaa mietittyään.
+
+-- Ei... Hän lähti kolme kuukautta sitte. Eikä tiedetä, minne hän on
+mennyt.
+
+Sigismund ei lisännyt, että hän oli lähtenyt Cazaboninsa kanssa,
+jonka nimellä hän nyt kävi, että he kulkivat yhdessä maakunnan
+kaupungeita, että hänen äitinsä oli epätoivossa, ei nähnyt häntä
+enää, eikä kuullut hänestä muuta kuin Delobellen kautta. Sigismund
+ei luullut tarpeelliseksi mainita tästä mitään, ja viimeisen sanansa
+jälkeen: "Hän lähti," vaikeni hän.
+
+Risler puolestaan ei uskaltanut kysyä mitään enää.
+
+Heidän siinä istuessa vastatusten, jotenkin hämillään pitkästä
+äänettömyydestä, alkoi sotaväen soitto kaikua puutarhan puiden alla.
+Soitettiin yhtä noista italialaisista opera-uvertyyreistä, jotka
+näkyvät tehdyiksi soitoksi taivasalla yleiskävelyjä varten ja joiden
+monilukuiset säveleet sekaantuvat, nousten ilmoille, pääskysten
+sirkutukseen ja vesisuihkujen helmiheittoon. Räikeät torvet
+ylentävät kyllä haalean vienoa suloutta noina kesäpäivien ehtoina,
+jotka ovat niin uuvuttavat, niin pitkät Parisissa; näkö kuuleekin
+vaan niitä. Etäinen pyörien tärinä, leikkivien lasten huudot,
+kävelijöiden askeleet hälvenevät näihin heleihin aaltoihin, uhkuviin,
+virkistyttäviin, jotka ovat Parisilaisille yhtä tarpeelliset, kuin
+heidän kävelypaikkojen jokapäiväinen kasteleminen. Ylt'ympärillä
+väsyneet kukat, tomusta valkeat puut, kasvot, jotka kuumuus tekee
+vaaleiksi ja uleiksi, suuren kaupungin kaikki surut ja kurjuudet,
+kummastuneina ja miettiväisinä puutarhojen raheilla, saavat siitä
+lohduttavaa, elähyttävää mieltä. Ilma liikkuu, uudistuu, noista
+säveleistä, jotka sen soinnulla täyttävät.
+
+Risler parka tunsi ikäänkuin höllitystä hermoissaan.
+
+-- Tekee oikeen hyvää kuulla hiukan soittoa... sanoi hän loistavin
+silmin; ja hän jatkoi alentaen äänensä.
+
+-- Sydämeni on raskas, vanha mies... Jospa tietäisit...
+
+He eivät puhuneet mitään, vaan nojasivat ikkunaan, sillä välin kuin
+kahvia tarjottiin.
+
+Sitte herkesi soitto, puisto kävi autioksi. Myöhästynyt valo nousi
+kattoja kohti, lähetti viimeiset säteensä korkeimpiin ikkunoihin,
+lintujen, pääskysten seuraamina, jotka räystäiltä, jossa he
+likistyivät vasten toisiaan, sirkuttelivat viimeiset hyvästinsä
+sammuvalle päivälle.
+
+-- Noh... Minne mennään? sanoi Planus ravintolasta lähtiessä.
+
+-- Minne tahdot...
+
+Aivan lähellä, Montpensierin kadun varrella, eräässä ensimmäisessä
+kerroksessa, oli "café chantant", jonne näkyi menevän paljo väkeä.
+
+-- Jos menisimme?... kysyi Planus, joka tahtoi mihin hintaan tahansa
+haihduttaa ystävänsä ikävyyttä... on mainiota.
+
+Risler antoi viedä itsensä; kuuteen kuukauteen ei hän ollut juonut
+olutta...
+
+Se oli vanha ravintola, muutettu laulajaissaliksi. Kolme suurta
+suojaa perättäin, joista väliseinät olivat lyödyt alas, kannatti
+ja erotti kullatut pylväät heleän punaisine ja vaalean sinisine
+maurilaisine maalauksineen, pienet puolikuut ja käärityt turbaanit
+koristeina.
+
+Vaikka vielä oli aikaista, olivat kaikki paikat täynnä; ja ikäänkuin
+tukehdutti jo ennenkuin sisään tulikaan, nähdessään ainoastaan
+ihmisparvet, jotka istuivat pöytien ääressä, ja perällä, puoleksi
+kätkössä pylväsrivin takana, nuo naiset, ladottuina laululavalle,
+valkoisiksi koristettuina, kaasun häikäisevässä kuumuudessa.
+
+Molempien ystäviemme oli hyvin vaikea saada paikka itselleen, ja
+vielä sitte pylvään taakse, josta eivät voineet nähdä muuta, kuin
+puolen lavaa, jolla sillä hetkellä seisoi komea herra mustissa
+vaatteissa, keltaisissa hansikkaissa, kiherrettynä, maalattuna,
+voideltuna, ja hän lauloi väräjävällä äänellä:
+
+    Mun kultaharja leijonain,
+    Jotk' himoatte laumoain
+    Seis!... Min oon vartijanaaa...
+
+Yleisö -- vähäisiä kauppamiehiä rouvineen, tyttärineen -- näytti
+olevan ihastuksissaan, naiset etenkin. Hän oli ihan puoti kuvitelmien
+ihanne, tuo erämaan komea paimen, joka puhui jalopeuroilleen noin
+arvokkaasti ja vartioi laumaansa tanssipu'ussa. Ja huolimatta
+porvarillisesta käytöksestään, kainoista pukineistaan ja halvasta
+puotihymystään, kurottivat kaikki nämät naiset pieniä nokkiaan kohden
+tunteellisuuden onkikoukkua ja vierittelivät raukeita silmiä laulajan
+puoleen. Koomillista oli nähdä tuon katseen lavallepäin yht'äkkiä
+muuttuvan, käyvän ylenkatseelliseksi ja julmaksi sattuessaan
+aviomieheen, puolisoraukkaan, joka parasta kättä joi rauhallisesti
+olutta tuopistaan vaimonsa vastassa: 'Et sitä sinä kelpaisi olemaan
+_vartijanaan_ leijonain partaa vastaan ja sitte vielä mustissa
+vaatteissa ja keltaisissa hansikkaissa...
+
+Ja miehen silmä näkyi vastaavan:
+
+-- Niin! totta perin, koko velikulta, tuo tuossa.
+
+Jotenkin välinpitämättöminä sellaisesta sankarimaisuudesta,
+maistelivat Risler ja Sigismund oluttaan, kääntämättä suurta huomiota
+soittoon, kun, laulun loputtua, käsien taputuksessa, huudoissa,
+hälinässä, joka sitä seurasi, ukko Planus huudahti:.
+
+-- Kah! kummallista... näköään... niinpä niin, enhän minä
+erehdykään... Se on hän, se on Delobelle!
+
+Todellakin huomasi hän kuuluisan näyttelijän tuolla, ensi rivissä
+lähellä lavaa. Hänen harmeentuva päänsä näkyi kolmen neljättä osan
+kulman asennossa. Huolimattomasti nojasi hän pylvääsen, hattu
+kädessä, komea "ensimmäisten näytäntöjen" puku yllä, häikäisevät
+alusvaatteet, tukka hiukan kiherrettynä, musta takki kameelioineen
+napinreiässä, kuin tähtenä ikään. Hän katseli aijoittain yleisöä
+aivan ylpeällä katseella; mutta lavaa kohti kääntyi hän useimmiten,
+herttaisille silmäyksineen, rohkaisevine pikku hymyineen, salaisine
+taputuksineen jollekin, jota ukko Planus paikaltaan ei voinut nähdä.
+
+Kuuluisan Delobellen olo kahvila laulajaisissa ei ollut mitäkään
+tavatointa, sillä hän vietti kaikki illat ulkona, kuitenkin tunsi
+vanha rahastonhoitaja jonkinlaista levottomuutta huomatessaan samassa
+katselijarivissä sinisen kapotin ja kaksi terässilmää. Se oli
+rouva Dobson, tuntehikas laulun opettajatar. Piippujen savussa ja
+väen tungoksessa, tekivät nuo molemmat, lähetysten olevat henkilöt
+Sigismundiin saman vaikutuksen, kuin kaksi kummitusta, jommoisen
+pahan unen yhteensattumiset synnyttävät.
+
+Hän pelkäsi ystävänsä tähden, tietämättä oikeastaan miksi; ja oitis
+tahtoi hän viedä hänen pois:
+
+-- Mennään tiehemme, Risler... Täällä kuolee kuumaan.
+
+Juuri kun he nousivat ylös -- sillä Rislerille oli saman tekevä jäädä
+taikka lähteä -- rupesi orkesteri, johon kuului piano ja muutamia
+viuluja, soittamaan kummallista riturnellia. Salissa tapahtui
+uteliaisuuden liike. Huudettiin: "Hiljaa!... Hiljaa!... Istualle!"
+
+Heidän täytyi istua paikoilleen. Ja Risler alkoikin käydä
+levottomaksi.
+
+-- Minä tunnen tuon laulun, arveli hän. Missäs minä sen olen kuullut?
+
+Taputusten jylinä ja Planuksen huudahdus sai hänen nostamaan silmiään.
+
+-- Tule, tule... mennään pois... sanoi rahaston hoitaja, koettaen
+vetää häntä ulos.
+
+Mutta oli liian myöhää.
+
+Risler oli jo nähnyt vaimonsa astuvan lavan portaalle ja kumartavan
+yleisölle, tanssijattaren hymyllä. Hän oli valkoisessa vaatteessa,
+kuin tanssijaisyönä; mutta nyt oli vähemmin rikkautta hänen
+pukineessaan ja silmään sattuvaa yhtäkaikkisuutta.
+
+Vaate piti tuskin kiinni olkapäistä; hiukset liitelivät vaaleana
+pilvenä silmillä ja kaulan ympäri kierteli komeine välkyttimineen
+nauha helmiä, liian suuria ollakseen oikeita. Delobelle oli oikeassa:
+mustalaiselämää hänen oli tarviskin. Hänen kauneutensa oli saanut
+jonkimmoisen suruttoman osotteen, joka kuvaeli häntä, teki hänestä
+paenneen vaimon oikean tyypin, joka on jätetty salliman varaan
+ja vaipuu askelittain parisilaisen hornan syvyyteen, ilman että
+mailmassa olisi enää mitään kyllin väkevää saattamaan hänet vapaasen
+ilmaan ja valoon.
+
+Ja kuinka tyytyväiseltä hän näytti ilveilijä elämässään. Miten
+reimasti hän astui lavalla! Oi! jos hän olisi voinut nähdä
+toivotointa ja hirveätä katsetta, joka häneen tuijotti alaalta
+salista, piilosta pylvään takaa, niin eipä hänen hymyssään olisi
+ollut tuota rivoa tyynyyttä, eikä hänen äänensä olisi löytänyt
+mielisteleviä ja hiukenevia taipumisia kuhertaakseen ainoata laulua,
+jonka rouva Dobson oli saanut hänen oppimaan:
+
+    Pikku neiti Sisi rukkaa,
+    Lempi, se se hänen
+    Mielen hukkaa.
+
+Risler oli noussut ylös huolimatta Planuksen ponnistuksista.
+
+-- Istualle... istualle... huudettiin hänelle.
+
+Poloinen ei kuullut mitään.
+
+Hän katseli vaimoaan.
+
+    Lempi, lempi, se se häneen
+    Mielen hukkaa,
+
+kertoi Sidonie imarrellen.
+
+Hetken ajatteli Risler, hyppäisikö hän lavalle ja tappaisi kaikki.
+Punaisia pyörijä näkyi hänen silmissään ja ikäänkuin raivon sokeutta.
+
+Sitte valtasi hänen yht'äkkiä häpeä ja inho ja hän syöksi ulos
+kaataen tuolia, pöytiä, kaikkien häväistyjen porvarien suuttumuksen
+ja kirousten seuraamana.
+
+
+
+
+VI.
+
+Sidonien kosto.
+
+
+Ei koskaan ollut Sigismund Planus, asuessaan yli kaksikymmentä vuotta
+Montrougessa, tullut niin myöhään kotia, edeltäpäin ilmoittamatta
+sisarelleen. Neiti Planus oli kovassa tuskassa hänkin. Eläen yhtä
+pitäen sekä mielen että kaiken puolesta veljensä kanssa ja omaten
+saman sielun häntä ja itseään varten, oli vanha piika useimpina
+kuukausina tuntenut kajahdusta rahastonhoitajan kaikista huolista,
+kaikista vastuksista; ja häneen oli vielä jäänyt suuri herkkyys
+vavista ja olla liikutettu. Jos Sigismund vallankin myöhästyi
+ajatteli hän:
+
+-- Voi! Herra Jumala... Kun ei vaan olisi jotakin tapahtunut
+tehtaalla!
+
+Senpä tähden tänä iltana, kun kanakansa oli lentänyt orrelle
+nukkumaan ja päivällinen oli korjattu kenenkään siihen koskematta,
+oli neiti Planus käynyt istumaan pieneen matalaan saliin, ja odotti,
+mieli täynnä ahdistusta.
+
+Vihdoin soitettiin yhdentoista aikaan. Se oli arka ja surullinen
+kellonsoitto, joka ei mitenkään ollut Sigismundin lujan käteenoton
+kaltainen.
+
+-- Tekö se olette, herra Planus?... kysyi vanha neiti ylhäältä
+portailta.
+
+Se oli hän; vaan hän ei tullut yksin. Iso kyyryselkäinen vanhus
+seurasi häntä ja sanoi sisään astuessaan hyvää päivää verkallisella
+äänellä. Silloin vasta tunsi neiti Planus Risler vanhemman, jota
+hän ei ollut nähnyt uuden vuoden käynnistään saakka, se on vähää
+ennen kaikkia tapahtumia tehtaalla. Hänen oli vaikea pidättää säälin
+huudahdusta; mutta molempien miesten vakavan äänettömyyden edessä
+käsitti hän, että oli oltava vaiti.
+
+-- Neiti Planus, sisareni, pankaa puhtaat raidit vuoteeseni.
+Ystävämme Risler tekee meille kunnian makaamalla meillä tänä yönä.
+
+Vanha piika meni heti kohta valmistamaan huonetta melkein hellällä
+huolella; sillä tiedetäänhän, että paitsi herra Planus-veljeäni,
+Risler oli ainoa poikkeus yleisestä hylkäämisestä, johon hän luki
+kaikki miehet.
+
+Lähtiessään kahvilaulajaisista, oli Sidonien mies alussa ollut
+tuokion hirvittävässä mielen liikutuksessa. Hän astui käsitysten
+Planuksen kanssa, hervotoinna koko ruumiiltaan. Nyt ei ollut enää
+kysymystä mennä hakemaan kirjettä ja kääryä Montrougesta.
+
+-- Anna minun olla... mene pois... sanoi hän Sigismundille, minä
+tarvitsen olla yksinäni.
+
+Mutta tämäpä olisi kyllä kavahtanut heittämästä hänet siten
+epätoivoonsa. Rislerin huomaamatta, vei hän hänen kauas tehtaalta, ja
+sydämensä älykkäisyyden puhuessa vanhalle rahaston hoitajalle, mitä
+hänen oli sanominen ystävälleen, ei hän koko matkalla puhunut hänelle
+muusta kuin Franssista, hänen pienestä Franssistaan, jota hän kovin
+rakasti.
+
+"Se, niin, se se oli rakkautta, ja oikeata ja lujaa... Petosta, ei
+ollut pelättävää semmoisilta sydämmiltä!"
+
+Puhellessaan olivat he jättäneet pauhuisan keski-Parisin. He
+kävelivät nyt satamia pitkin, kulkivat Jardin des Plantes'in ohi,
+tulivat sisään Saint-Marceau'n etukaupunkiin. Risler antoi viedä
+itseään. Planuksen sanat tekivät hänelle kovin hyvää!
+
+Siten saapuivat he lähelle Bièvreä, sillä kohdin määlikkäin
+ympäröimää, joiden suuret kuivatustelineet pienapuineen siinsivät
+taivaan kantta vasten: sitte Montsouris'in äärettömille
+tasangoille, aavoille tantereille, polttamille ja hivuttamille
+tulihengähdyksen, jota Parisi levittää ympäri jokapäiväisen työnsä,
+kuni jättiläislohikäärme, jonka savu- ja höyryhenki ei kärsi mitään
+kasvullisuutta kantomatkallaan.
+
+Montsouris'ista Montrougen linnoituksiin on askel vaan. Kerran sinne
+tultua, ei Planuksen ollut kovin vaikea saada ystävätään luokseen.
+Hän ajatteli syytäkin, että hänen tyyni kotinsa, rauhallisen ja
+hartaan veljellisen ystävyyden näkö tuottaisi tuon onnettoman
+sydämeen ikäänkuin esima'un onnesta, joka odotti häntä hänen veljensä
+Franssin rinnalla. Ja, todellakin, tuskin olivat he astuneet taloon,
+kuin pienen talon herttaisuus jo teki vaikutustaan.
+
+-- Niin kyllä, sinä olet oikeassa, vanha mies, sanoi Risler
+astuessaan suurin askelin matalassa salissa, minun ei ole enää
+ajateltava vaimoani. Hän on kuin kuollut minulta nyt. Minulla ei ole
+enää mailmassa, kuin pieni Franssini... En tiedä vielä tuotanko hänet
+tänne, vai menenkö hänen luo, se on vaan varma, että tulemme elämään
+yhdessä... Minä, joka niin kovin halusin omata pojan. Siinä se nyt
+löytyi, poikani. Muita en tahdokaan. Kun ajattelen, että kerran
+tahdoin kuolla... Eihän tok! Hän olisi ollut siitä liian onnellinen
+tuo rouva tuolla!... Minä tahdon elää, päin vastoin, elää Franssin
+kanssa ja ainoastaan häntä varten.
+
+-- Bravo! sanoi Sigismund, kas semmoisena minä tahdoin nähdä sinut.
+
+Samassa tuli neiti Planus ilmoittamaan, että huone oli valmis.
+
+Risler pyysi anteeksi vaivasta, jonka hän heille saattoi.
+
+-- Te asutte täällä niin hyvin, niin onnellisina... Todellakin
+vahinko tuoda teille suruani.
+
+-- Oh! vanha mies, sinä voit tehdä itsellesi samallaisen onnen, sanoi
+kelpo Sigismund säteillen... Minulla on sisareni, sinulla veljesi.
+Mitäs meiltä sitte puuttuu?
+
+Risler hymyili epämääräisesti. Hän jo oli näkevinään itsensä Franssin
+kanssa pienessä rauhallisessa ja kvääkarin tapaisessa talossa, kuin
+tämä oli.
+
+Todella oli ukko Planuksen ajatus hyvä.
+
+-- Lähde makaamaan, sanoi hän riemuitsevan näköisenä. Me tulemme
+näyttämään sinulle huoneen.
+
+Sigismund Planuksen huone oli suoja alakerroksessa, suuri
+yksinkertaisesti, mutta siististi sisustettu suoja puuvilla
+uutimineen ikkunoissa ja rankisessa ynnä pienine nelisnurkkaisine
+mattoineen tuolien edessä, kiiltävällä permannolla. Äiti-rouva
+Fromontillakaan ei olisi ollut mitään moittimista sen järjestyksessä
+ja kunnossa. Laudoille, jotka muodostivat kirjaston, oli muutamia
+kirjoja rivitetty. _Onkijan käsikirja, Täydellinen emäntä, Barèmén
+korkolaskut_. Se oli talon tieteellinen puoli.
+
+Ukko Planus katseli ympärilleen ylpeästi. Vesilasi oli paikallaan
+pähkinäpöydällä, partaveitsilipas toaletilla.
+
+-- Näet sen, Risler... Kaikki löytyy, mitä tarvitaan... Muutoin jos
+sinulta jotakin puuttuisi, niin ovat avaimet paikoillaan... et
+muuta, kuin aukaiset vaan... Ja katso, kuinka kaunis näköala täältä
+on... Nyt on hiukan pimeä; mutta huomen aamuna, herätessäsi, saat
+nähdä se on komeata.
+
+Hän aukaisi ikkunan. Alkoi sataa suuria sadepisaroita ja salamat,
+viiltäen pimeyttä, valaisivat pitkän, äänettömän juovan penkereitä,
+jotka levisivät etäällä sananlennätin patsaineen rivittäin
+tai mustine kasemattiporttineen. Ajoittain, vartijan askeleet
+vahtipaikalla, pyssyn tai miekan kalske muistuttivat, että oltiin
+sotaväen läheisyydessä. Tämä se oli Planuksen kehuma näköala,
+alakuloinen näköala, jos mikään.
+
+-- Ja nyt, hyvää yötä... Makaa hyvin. Vaan kun vanha rahastonhoitaja
+oli pois menemäisillään, kutsui ystävänsä häntä.
+
+-- Sigismund?
+
+-- Täss'ollaan... sanoi kelpomies, ja odotti.
+
+Risler hiukan punastui ja huulensa liikkuivat, kuten sen, joka aikoo
+puhua; sitte kovalla ponnistuksella hillitsi hän itseään:
+
+-- Ei, ei mitään... Hyvää yötä, vanha mies.
+
+Ruokasalissa juttelivat veli ja sisar vielä kauan aikaa hiljaa.
+Planus kertoi illan hirveän tapahtuman, kohtauksen Sidonien kanssa;
+ja tietysti siinä kuului: "oi, niitä vaimoja!..." ja "oi! niitä
+miehiä!"... vihdoin, kun oli pantu lukkoon pienen puutarhan portti,
+meni neiti Planus huoneesensa ja Sigismund asettui, niin hyvin kuin
+voi, pieneen viereiseen suojaan.
+
+Keskiyön aikaan kavahti rahastonhoitaja ylös unesta sisarensa
+herättämänä, joka kutsui häntä puolikovaan, hyvin säikähtyneenä.
+
+-- Herra Planus-veljeni?
+
+-- Hä?
+
+-- Oletteko kuulleet?
+
+-- En... Mitä niin?
+
+-- Voi, se on hirveätä... Jotakin, ikäänkuin raskas huokaus, mutta
+niin kova, niin surullinen... Se tuli alahuoneesta.
+
+He kuuntelivat. Ulkona satoi vettä virtana sellaisen lehtien rapinan
+seuraamana, joka antaa maalle täydellisen osoitteen yksinäisyydestä
+ja autiudesta.
+
+-- Se on tuuli... sanoi Planus.
+
+-- Olen varma, ett'ei... Vait!... kuulkaa... Rajuilman melskeessä
+kuului valitus, ikäänkuin nyyhkytys tuskallisesti lausutusta nimestä.
+
+-- Frans!... Frans!... Se oli kamalaa ja haikeata.
+
+Kun Kristus ristillä päästi avaruuteen taivasta kohti toivottoman
+huutonsa: "Eli, Eli, lamma sabacthani", niin ne, jotka sen kuulivat,
+varmaan tunsivat samallaista ylenluonnollista pelkoa, kuin se, joka
+yht'äkkiä valtasi neiti Planuksen.
+
+-- Minä pelkään, sopisi hän... jos menisitte katsomaan.
+
+-- Ei, ei, jätetään hän. Hän ajattelee veljeään... Mies parka! Tuo
+ajatus voi hänelle vielä tehdä hyvin hyvää.
+
+Ja vanha rahastonhoitaja nukkui jälleen.
+
+Seuraavana päivänä hän heräsi, kuten ainakin, herätysrummun kuuluessa
+linnoituksista; sillä pikku talo, kasarmien ympäröimänä, järjesti
+koko elämänsä sotilasten soittojen mukaan. Sisar, joka jo oli
+noussut, ruokki kanoja. Nähdessään Sigismundin ylähällä, tuli hän
+hänen luo hiukan liikutettuna.
+
+-- Omituista, sanoi hän, minä en kuule mitäkään Rislerin luota...
+Yhtä kaikki on ikkuna selkoselällään.
+
+Sigismund, hyvin hämmästyneenä, meni kolkuttamaan ystävänsä ovelle:
+
+-- Risler!... Risler!
+
+Hän kutsui häntä levottomalla äänellä:
+
+-- Risler oletko siellä makaatko, vai?
+
+Ei mitään vastausta. Hän aukaisi oven.
+
+Huone oli kylmä. Tuntui, että avonaisesta ikkunasta kosteus ulkoa
+oli tulvinut koko yön. Ensimmäisestä silmäyksestä, jonka Planus loi
+vuoteesen, ajatteli hän; "Hän ei ole pannut maata..." Todellakin,
+peite oli koskematoin, ja huoneessa levotoin valvominen näkyi
+vähimmistäkin seikoista, vielä savuavasta lampusta, joka oli jätetty
+sammuttamatta ja unettomassa kuumeessa tyhjennetystä karahvista;
+mutta se, joka pelästytti rahastonhoitajaa, oli, että hän näki
+piirongin laatikon ihan auki, jonne hän huolellisesti oli tallettanut
+ystävänsä hänelle uskoman kirjeen ja kääryn.
+
+Kirjettä ei ollut. Au'aistu kääry oli pöydällä ja siinä näkyi
+Sidonien valokuva, kun hän oli viidentoista vanha. Entinen pikku
+Chèbe, neiti Le Miren oppilas, hameineen, kaattineen, otsalle
+hajoitetut vallattomat hiukset ja vielä kömpelön tytön väkinäinen
+ryhti, ei ollenkaan ollut nykyisen Sidonien näköinen. Ja siitä syystä
+juuri oli Risler säilyttänyt valokuvan, muistona ei vaimostaan, vaan
+pikku "tytistä."
+
+Sigismund joutui hämille:
+
+-- Se on minun vikani, ajatteli hän... Minun olisi pitänyt ottaa pois
+avaimet... Mutta kuka olisi luullut, että hän häntä vielä ajatteli?...
+Hän oli minulle niin kovin vannonut, ett'ei tuota vaimoa hänelle
+enää ollut olemassa.
+
+Samassa tuli neiti Planus sortunein kasvoin.
+
+-- Herra Risler on lähtenyt... virkkoi hän.
+
+-- Lähtenyt?... Eikö puutarhan portti sitte ollut lukossa?
+
+-- Hän on mennyt muurin yli... Näkyy jälkiä.
+
+He katselivat toisiaan hämmästyneinä.
+
+Planus ajatteli: "Se on kirje!..."
+
+Näköään oli vaimonsa kirje ilmoittanut Rislerille jotakin tavatointa;
+ja ett'ei herättäisi isäntäväkeä, oli hän lähtenyt hiljaa ikkunasta,
+kuin varas. Miksi? Mitä varten.
+
+-- Näettehän vielä, sisareni, sanoi Planus parka, lopettaen
+pukeutumista kiireissään, näette, että, tuo ruosa on hänelle vielä
+tehnyt kepposen. Ja kun vanha piika koetti vakuuttaa häntä, palasi
+kelpo mies aina lempilauseesensa:
+
+-- _Minulla ei ole luottamusta!_... Sitte, niin pian, kun hän oli
+valmis, riensi hän ulos.
+
+Yöllisen rankkasateen lioittamassa maassa näkyivät Rislerin jäljet
+puutarhan portille saakka. Hän oli varmaan lähtenyt ennen päivän
+nousua, sillä kasvassarat ja kukkaympärykset olivat sieltä täältä
+syvien jälkien puhkaisemat pitkien harppausten välimatkalla;
+perämuurissa oli valkoisia viiruja ja ylähällä pieniä lohkeamia. Veli
+ja sisar menivät tielle. Siellä oli mahdotointa seurata jälkiä. Näkyi
+kuitenkin, että Risler oli mennyt Orleansin tielle päin.
+
+-- Todellakin, uskalsi neiti Planus arvella, kyllä me joutavia
+itseämme vaivaamme, hän on ehkä palannut ihan yksinkertaisesti
+tehtaalle...
+
+Sigismund pudisti päätään. Oi, jospa hän olisi sanonut kaikki, mitä
+ajatteli.
+
+-- Siis menkää kotia, sisareni... Minä lähden katsomaan.
+
+Ja vanha "minulla-ei-ole-luottamusta" lähti menemään tuuliaisena,
+valkoinen harjansa tavallista enemmän pystyssä.
+
+Siihen aikaan oli maantiellä sotamiehiä, yrttikauppioita,
+talutettavia upsierien hevosia, muonan myöjiä rattaineen,
+kaikenlaista hälinää ja liikettä, jommoista löytyy aamuisin
+linnoitusten edustalla. Planus astui suurin askelin keskelle hälinää,
+kun hän yht'äkkiä seisattui. Vasemmalla, penkereen juurella, pienen
+neliskulmaisen rakennuksen edessä, jonka tuoreelle savelle mustilla
+kirjaimilla oli kirjoitettu:
+
+          PARISIN KAUPUNKI.
+    SISÄÄN KÄYTÄVÄ KIVILOUHOKSIIN.
+
+huomasi hän joukon kanssa sota- ja tulli-miesten pukuja keskellä
+kulkijaimien renttumaisia ja tahrattuja mekkoja. Vaistomaisesti astui
+ukko lähemmäksi. Rautakangilla suljetun kaartavan oven juurella,
+istui tullimies portailla, puhellen ja laajasti liikutellen käsiään
+ikäänkuin hän olisi pitänyt esitelmää.
+
+-- Hän oli tässä, missä minä nyt, sanoi hän... Hän hirtti itsensä
+istualleen, vetämällä kaikin voimin nuoraa... näinikään... vuh!...
+Ja uskottava kyllä on, että hänen ainoa ajatuksensa oli kuolla, sillä
+hänen taskustaan löydettiin partaveitsi, jota hän olisi käyttänyt
+siinä tapauksessa, että nuora olisi katkennut.
+
+Joukosta kuului ääni: "Raukka!..." Sitte toinen, vaan vapiseva ja
+mielen liikutuksen tukehduttama, kysyi arasti:
+
+-- Onko ihan varma, että hän on kuollut? Kaikki rupesivat nauramaan,
+katsellen Planukseen.
+
+-- Katsos tuota vanhaa vekkulia, virkkoi tullimies... Sanoinhan
+minä, että hän oli ihan sininen tänä aamuna, kun me päästimme hänen
+nuorasta, viedäksemme hänet tarkk'ampujien kasarmiin.
+
+Kasarmi ei ollut kaukana; ja kuitenkin oli Sigismund Planuksen mitä
+vaikeinta mailmassa päästä sinne. Kuinka hyvään hän ajattelikin,
+että itsemurhat eivät olleet harvinaisia Parisissa, etenkin näillä
+rantamilla ja ett'ei mene päivääkään ilman, että korjataan ruumis
+näiltä pitkiltä linnoitus riveiltä, ikäänkuin vaarallisen meren
+rannalta, ei mikään voinut karkoittaa hirveätä tunnetta, joka aamusta
+saakka ahdisti hänen sydäntään.
+
+-- Vai niin! Te tulette hirttänyttä varten, sanoi käskyläispäällikkö
+kasarmin ovella... niin! Hän on tuolla.
+
+Ruumis oli pantu jonkinlaiseen vajaan pukkien päälle laitetulle
+pöydälle. Hevosmiehen viitta, joka oli sen yli heitetty, peitti sen
+kokonaan ja riippui käärepoimuissa, joita ankara kuolema uurtaa
+kaikkialla ympärillään. Ryhmä upsierejä, muutamia sotamiehiä
+jokapäiväisissä housuissa katseli kaukaa, puhellen hiljaa, kuin
+kirkossa: ja korkean ikkunan hulpilolla kirjoitti apulaismajori
+kuolontodistusta. Hänen puoleen kääntyi Sigismund.
+
+-- Minä tahtoisin nähdä hänet, kysyi hän hiljaa. -- Saatte.
+
+Hän lähestyi lautoja, epäröi hetken, rohkaisten itseään sitte,
+paljasti tarponeet kasvot, suuren liikkumattoman ruumiin sateesta
+läpi märjissä vaatteissaan...
+
+-- Hän siis vihdoin tappoi sinun, vanha toverini... jupisi Planus ja
+vaipui nyyhkyttäen polvilleen.
+
+Upsierit olivat uteliaina tulleet katsomaan kuollutta, joka oli
+peittämättä.
+
+-- Katsokaahan, majori, sanoi yksi heistä... Kätensä on kiinni,
+ikäänkuin hän puristaisi jotakin.
+
+-- Tosiaankin, vastasi majori astuen lähelle... Se tapahtuu toisinaan
+viimeisissä suonenvedoissa... Muistatteko Solferinossa? Komendantti
+Bordy piti niinikään kädessään pienen tyttönsä medaljongin. Meidän
+oli hyvin vaikea saada se irti hänen kädestään.
+
+Niin puhuessaan koetti hän au'aista kouristunutta ja kuollutta
+käsiraukkaa.
+
+-- Kah! sanoi hän, se on kirje, jota hän niin kovasti puristi.
+
+Hän kävi lukemaan sitä; mutta yksi upsiereista otti sen ja antoi
+Sigismundille, joka yhä vielä oli polvillaan:
+
+-- Katsokaa, herra. Varmaan viimeinen tahto täytettäväksi.
+
+Sigismund Planus nousi ylös. Koska suoja oli pimeä, meni hän horjuen
+ikkunalle ja luki kyynelein hämärtävin silmin:
+
+"... Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän, kuin
+konsana ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?...
+Rikoksemme on väkevämpi meitä."
+
+Se oli kirje, jonka Frans oli kirjoittanut kälylleen vuosi takaperin
+ja jonka Sidonie oli lähettänyt miehelleen tuon kohtauksen jälkeisenä
+päivänä kostaakseen sekä hänelle että hänen veljelleen.
+
+Risler olisi voinut elää vaimonsa petoksen jälkeen, mutta veljensä
+petos tappoi hänen heti.
+
+Kun Sigismund käsitti asian, oli hän kuin maahan kaivettu... Hän
+seisoi siinä, kirje kädessä, katsellen koneentapaisesti eteensä
+avonaisesta ikkunasta.
+
+Kello löi kuusi.
+
+Tuolla, Parisin yllä, jonka hälinä kuului, vaikk'ei kaupunkia
+näkynyt, kohosi raskas, lämmin usma, verkalleen liikkuva, puna- ja
+musta-reunainen, kuni ruutipilvi tappelukentällä... Vähitellen
+kellotornit, valkoiset otsikot, kultaiset kuvukot erkanivat huurusta,
+kirkastuivat heräämisen loistossa. Sitte, tuulen myötä, rupesivat
+tuhannet tehdastorvet, jotka kohosivat epätasaisten kattoryhmien
+yli, samalla kertaa puhaltamaan huohottavaa höyryään innokkaasti,
+kuni lähtöön valmis laiva... Elämä alkoi uudelleen... Kone käymään!
+Ja sitä pahempi sen, joka tielle jää!... Silloin teki ukko Planus
+hirveän vihan liikkeen: -- Ah! ruoja... ruoja... huusi hän
+pudistaen nyrkkiään; eikä tiedetty, vaimolleko vai kaupungille hän
+sen sanoi.
+
+
+
+***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK FROMONT NUOREMPI JA RISLER
+VANHEMPI***
+
+
+******* This file should be named 50709-8.txt or 50709-8.zip *******
+
+
+This and all associated files of various formats will be found in:
+http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/7/0/50709
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
+States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
+specific permission. If you do not charge anything for copies of this
+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
+performances and research. They may be modified and printed and given
+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
+trademark license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country outside the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you'll have to check the laws of the country where you
+  are located before using this ebook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org 
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
+volunteers and employees are scattered throughout numerous
+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
+date contact information can be found at the Foundation's web site and
+official page at www.gutenberg.org/contact
+
+For additional contact information:
+
+    Dr. Gregory B. Newby
+    Chief Executive and Director
+    gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
diff --git a/50709-8.zip b/old/50709-8.zip
index 138a6b8..138a6b8 100644
--- a/50709-8.zip
+++ b/old/50709-8.zip