NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 11406 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..229b107
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50709 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50709)
diff --git a/old/50709-8.txt b/old/50709-8.txt
deleted file mode 100644
index dd93895..0000000
--- a/old/50709-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,11406 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Fromont nuorempi ja Risler vanhempi, by
-Alphonse Daudet, Translated by Martti Wuori
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Fromont nuorempi ja Risler vanhempi
-       Parisin tapoja
-
-
-Author: Alphonse Daudet
-
-
-
-Release Date: December 17, 2015  [eBook #50709]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK FROMONT NUOREMPI JA RISLER
-VANHEMPI***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-FROMONT NUOREMPI JA RISLER VANHEMPI
-
-Parisin tapoja
-
-Kirj.
-
-ALPHONSE DAUDET
-
-Alkuteoksen kolmannesta viidettä painoksesta suomentanut
-M. Wuori
-
-Ranskan Akatemian palkitsema teos.
-
-
-
-
-
-
-Pietarissa.
-Anton Lindeberg'in kustannuksella.
-
-Tampereella,
-Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa,
-1885.
-
-
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Esipuhe
-Ensimmäinen kirja:
-   I. Häät Vefour'in luona
-  II. Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.
- III. Pikku Chèben historia. -- Väärät helmet.
-  IV. Pikku Chèben historia. -- Savignyn kiiltomadot.
-   V. Kuinka pikku Chèben historia loppui.
-
-Toinen kirja:
-   I. Vaimoni vastaanottopäivä.
-  II. Oikea ja väärä helmi.
- III. Blondelkadun olutmyymälä.
-  IV. Savignyssa.
-   V. Sigmund Planus vapisee kassansa tähden.
-  VI. Tili.
- VII. Kirje.
-
-Kolmas kirja:
-   I. Tuomari.
-  II. Selitys.
- III. Pikku neiti Sisi rukka.
-  IV. Odotussali.
-   V. Sanomissa.
-  VI. Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.
-
-Neljäs kirja:
-   I. Tarina pienestä sini-miehestä.
-  II. Havaintoja.
- III. Maksupäivä!...
-  IV. Fromont'in huoneen uusi kauppapalvelija.
-   V. Café chantant.
-  VI. Sidonien kosto.
-
-
-
-
-ESIPUHE.
-
-
-Tämä teos, joka herätti Parisissa suurta ja ansaittua huomiota,
-on kieltämättä uuden ranskalaisen kaunokirjallisuuden paraimpia
-tuotteita. Kaikki Ranskan etevimmät sanomalehdet tervehtivät sitä
-yleisellä suosiolla ja vähässä ajassa on sitä ilmestynyt kymmeniä
-painoksia.
-
-Vielä tärkeämpi huomio tuli tämän kirjan osaksi sen kautta,
-että Ranskan akademia kokouksessaan 10 p, Kesäkuuta v. 1875
-_yksimielisesti päätti antaa sen tekijälle palkinnon, määrätyn
-parhaimmasta vuoden kuluessa ilmestyneestä teoksesta, joka kuvaa
-Parisin tapoja_. Tämän palkinnon, joka silloin ensi kerran annettiin,
-sai hra Alphonse Daudet romaanistaan nimellä "Fromont jeune et Risler
-aîné."
-
-Tämä romaani oivallisine luonteenkuvauksineen on varmaan meilläkin
-voittava yleisön suosion.
-
-_Suomentaja_.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN KIRJA.
-
-
-
-
-I.
-
-Häät Vefour'in luona.
-
-
--- Rouva Chèbe!
-
--- Poikani...
-
--- Minä olen tyytyväinen...
-
-Varmaankin kahdennen kymmenennen kerran sinä päivänä sanoi kelpo
-Risler olevansa tyytyväinen, ja aina yhtä heltyneen ja rauhaisan
-näköisenä, aina samalla harvalla, kumealla ja matalalla äänellä,
-äänellä, joka ahdistaa mieltä, eikä tohdi puhua liian kovaa pelosta
-puhkeavansa yht'äkkiä kyyneleisin.
-
-Ei millään muotoa olisi Risler tahtonut silloin itkeä, -- sopiiko,
-näette, se sulhaselle keskellä hääateriaa? -- Yhtä kaikki häntä
-itketti kovin. Onnensa tukehdutti häntä, kuristi hänen kulkkuaan,
-esti sanojen tulemasta esiin. Kaikki, mitä hän voi tehdä,
-oli kuiskata aika ajoin hiukan värisevin huulin: "Minä olen
-tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen."
-
-Siihen hänellä oli syytä todellakin.
-
-Aamusta saakka luuli miesparka olevansa ihanan unen vallassa, josta
-pelkää äkkiä havahtuvansa, häikäistynein silmin; mutta hänenpä
-unestaan ei näkynyt koskaan tulevan loppua. Se oli alkanut kello
-viideltä aamulla ja kymmeneen iltasella, kymmeneen hyvin tarkalleen
-Vefour'in kellon mukaan, kesti sitä vielä...
-
-Paljo oli tapahtunut sinä päivänä, josta pienimmätkin seikat pysyivät
-hänen mielessään!
-
-Aamu koitti, kun hän hyvillä mielin, vaikka hiukan kärsimättömänä
-astuskeli huoneessaan, vanhana poikana, valmiiksi puettuna, parta
-ajettuna, kaksi paria valkoisia hansikkaita taskussa... Mutta, kas
-tuossa jo juhlavaunut, ja ensimmäisissä tuolla -- joilla on valkoiset
-hevoset, valkoiset ohjat ja sisältä ovat verhotut keltaisella
-damastilla -- näkyy kuni pilvenä, morsiamen hääpuku... Siitä sitte
-mennään kirkkoon, astutaan kaksittain, aina tuo valkoinen pilvi
-etupäässä, liehuen kepeänä, viehättävänä... Sitte urut, ovenvartija
-ja kirkkoherran saarna, kynttelien valossa loistavat jalokivet,
-kevät pu'ut... ja väentungos sakastissa, jossa pieni valkoinen
-pilvi ikäänkuin katoaa upoksiin kaikkien sitä ympäröidessä ja
-suudellessa, sillä välin kuin sulhanenkin jakelee kädenlyöntiä
-kaikelle Parisin ylhäiselle kauppiasseuralle, joka on tullut häntä
-kunnioittamaan... Sen jälkeen urkujen suuri loppusoitto, joka on sitä
-juhlallisempi, kun kirkon selälleen avatut ovet sallivat koko kadun
-ottaa osaa perheen juhlamenoihin. Hääkansaa seuraa esikartanossa
-humina, katselijoiden puhelut; muun muassa eräs kiillottajatar,
-suuri esiliina vyöllä, sanoo ihan kovaa: "Sulhanen ei ole kaunis,
-mutta morsian on armottoman sievä..." Siitä sillä on sulhasella
-ylpeilemistä...
-
-Sitte aamiaiset tehtaalla, seinäpapereilla ja kukilla kaunistetussa
-työ-huoneessa, huvimatka Boulognen metsään, mieliksi anopille,
-rouva Chèbelle, joka, ollen parisilainen pikkuporvaritar, ei olisi
-pitänyt tytärtään morsiamenakaan ilman ajoa järven ympäri ja käyntiä
-vedenputouksella. -- Sen jälkeen tulo päivällisille, valkeita
-sytytettäissä bulevaardeilla, jonne ihmisiä oli tullut katsomaan
-häämatkaa, oikeita ylpeitä häitä, joita vuokrahevoset pitkässä
-jonossa kuljettivat Vefourin portaille asti.
-
-Sillä kohdalla hän oli unessaan.
-
-Ikäänkuin turtuneena uupumuksesta ja mielihyvästä katseli kelpo
-Risler epämääräisesti äärettömän suurta kahdeksalle kymmenelle
-hengelle katettua, molemmista päistä hevosen kengän muotoista
-pöytää, jonka ympäriltä kohosi hymyileviä, tuttuja kasvoja, ja
-niiden kaikkien silmistä oli hän näkevinään oman onnensa kuvastavan.
-Päivällinen oli loppumaisillaan. Haastelun huminaa aaltoili ympäri
-pöytää. Siinä oli vastatusten kääntyneitä kasvoja vilkkaassa
-keskustelussa, siinä näkyi mustia hihoja kukkien takaa, siinä nautti
-lapsi ilomielin hedelmä-jäätelöään, ja isoja kasoja jälkiruokaa
-kohosi kasvojen tasalle ylt'ympäri tuota iloista, kirjavaa ja
-valoisaa hääpöytää.
-
-Niinpä niinkin! Risler oli tyytyväinen.
-
-Paitse hänen veljeään Franssia, olivat kaikki, joita hän rakasti,
-läsnä. Ensin -- vastapäätä häntä, Sidonie, eilen pikku Sidonie,
-tänään hänen vaimonsa. Hän oli heittänyt pois huntunsa päivälliseksi:
-hän oli astunut ulos pilvestään. Ihan valkeasta ja sileästä
-silkkihameesta kohosivat nyt sievät tummanvalkoiset kasvot, --
-joita tuon säännöllisesti sidotun morsiusruunun peittämät kauniit
-hiukset seppelöivät. Ja niidenpäs kätkössä vasta mylleröi elämään
-pyrkivä myrsky, valmiina tuossa paikassa, köykäisten, pienten
-untuvain tavoin, pois lentämään, katoamaan... Mutta eihän avio-miehet
-semmoisia asioita huomaa.
-
-Sidonien ja Franssin jälkeen rakasti Risler kaikkein enin maailmassa
-rouva Georges Fromont'ia, jota hän kutsui "rouva Chorcheksi",
-osakkaansa vaimoa ja entisen isäntänsä ja herransa, Fromont-vainajan
-tytärtä. Risler oli istuttanut hänen viereensä ja puhutteli häntä
-aina lempeällä ja suopealla tavalla. Rouva Fromont oli aivan
-nuori nainen, melkein Sidonien ikäinen, mutta kauneutensa oli
-säännöllisempi, tyynempi. Hän jutteli vähän, ollen outona tuossa
-sekalaisessa seurassa, vaan kaikin voimin kumminkin koetti olla
-rakastettava.
-
-Toisella puolen Risleriä istui rouva Chèbe, morsiamen äiti, joka
-säteili ja loisti viheriän kiiltävässä satiinihameessaan. Aamusta
-saakka oli hyvän naisen mieli ollut yhtä loistava, kuin hänen
-merkkikuvallinen vaatteensa. Tavan takaa sanoi hän itsekseen:
-"Tyttäreni menee naimisiin Fromont nuoremmalle ja Risler vanhemmalle
-Vieilles Haudriettes'in kadun varrelta!"... Sillä tyttärensä,
-muka, ei mennyt naimisiin ainoastaan Risler vanhemmalle, vaan
-koko kauppahuoneelle, tuolle Parisin kauppamailmassa kuuluisan
-toimi-nimen, ja joka kerta kuin rouva Chèbe muisteli mainehikasta
-tapahtumaa suoristi hän itseään ja silittää kahisteli väikkyvää
-hamettaan.
-
-Aika vastakohtana hänelle oli hänen miehensä, herra Chèbe, joka istui
-muutamaa tuolia etempänä. Avioliitossa, yleensä, matkaan saattavat
-samat syyt kokonaan erilaisia seurauksia. Tuo lyhytkasvuinen mies
-jyrkkine kuhmura-otsineen, joka kiilsi ja oli ontto kuin puutarhan
-pallo, oli yhtä jörön näköinen, kuin hänen vaimonsa säteilevä. Yhtä
-kaikki se ei muuttanut herra Chèbeä, sillä hän vihoitteli pitkin
-koko vuotta. Sinä iltana ei hän kumminkaan ollut niin kurjan ja
-kuihtuneen näköinen, kuin tavallisesti, kun hän oli puettu leveään,
-liehuvaan päällystakkiinsa, jonka taskut aina olivat pullollaan
-öljy- tai viini-, multasieni- tai etikka-näytteistä, sikäli kun hän
-niissä piteli jotakin näistä kauppatavaroista. Hänen oiva, uusi,
-musta pukunsa oli vastineena viheriäiselle hameelle, mutta kovaksi
-onneksi olivat ajatuksensa hänen pukunsa väriset... Miks'ei, näet,
-häntä oltu pantu istumaan morsiamen viereen, niinkuin hänen oli
-oikeus?... Miksi oli hänen paikkansa annettu Fromont nuoremmalle...
-Ja ukko Gardinois, Fromont'ilaisten isoisä, mitä hän teki Sidonien
-rinnalla?... Aha! vai niin! Kaikki Fromont'ilaisille, eikä mitään
-Chèbeläisille... Ja sitte vielä ihmetellään, että vallankumouksia
-syntyy!
-
-Onneksi sai vimmattu pikku mies purkaa sappensa naapurilleen ja
-ystävälleen, vanhalle virasta eronneelle näyttelijälle, Delobellelle,
-joka juhlallisena kuunteli häntä levollisesti ja majesteetillisesti.
-Vaikkapa oltaisikin oltu poissa teaatterista viisitoista vuotta,
-tirehtöörien häijyyden tähden vaan, niin kyllä sitä aina löytyy, kun
-tarvitaan, näyttämö-asentoja kaikkia tapauksia varten. Niinikään oli
-Delobelle sinä iltana häävieraana, kasvot puoleksi vakavina puoleksi
-hymyilevinä, samalla luontevana ja juhlallisena, sekä, nouteliaana
-alhaista kansaa kohtaan. Olisi luultu hänen, koko teaatterihuoneen
-edessä, olevan mukana ensimmäisen näytöksen pidoissa pahvilaatikoissa
-annettujen ruokien ääressä, ja vieläkin enemmän näkyi tuo kummallinen
-Delobelle näyttelevän jotakin osaa, kun hän, varmaan ajatellen, että
-hänen kykyänsä iltamassa käytetään, siitä asti, kuin pöydässä oltiin,
-ajatuksissaan muistutteli kauneimpia kappaleita näytelmistöstään.
-Senpätähden hänen kasvojensa epämääräinen ja teeskennelty osoite
-kuvasi näyttelijää, joka muka on tarkkaan kuulevinaan, mitä hänelle
-sanotaan, vaan koko ajalla ei ajattele muuta kuin vastaustaan.
-
-Omituista, että morsiamenkin kasvoissa oli hiukan samaa osoitetta.
-Noissa nuorissa, sievissä piirteissä, joita onnellisuus elähytti
-kirkastamatta niitä, näkyi salainen huoli; ja, hetkittäin, ikäänkuin
-hän olisi itsekseen puhunut, vilahti hymyn väre hänen suupielissään.
-
-Sellaisella pienellä hymyllä vastasi hän oikealla puolellaan istuvan
-isoisä Gasdinoisin hiukan kujeellisiin pilapuheisin:
-
--- Sitä Sidoniea, yht' hyvin!... sanoi kunnon ukko nauraen... Kun
-ajattelee, ett'ei ole kahta kuukautta siitä, kuin hän aikoi mennä
-luostariin... Kyllä ne tunnetaan, tyttöjen luostarit!... Niin on
-kuin meillä sanotaan: kahden virsut penkin alla, kahden kalsutkin
-sopessa!...
-
-Ja kaikki pöydän ääressä nauroivat luottoisasti vanhan berryläisen
-maamiehen talonpoikamaisille ilveille. Suunnattoman rikkauden oli
-elämä ukolle jakanut sydämen, hyvyyden ja kasvatuksen, vaan ei älyn
-sijaan: sillä tätä tuolla ovelalla kyllä oli ja enemmänkin kuin
-kaikilla noilla muilla porvareilla yhteensä. Niiden varsin harvojen
-joukossa, jotka herättivät hänessä jonkinlaista myötätuntoisuutta,
-miellytti häntä erittäinkin pikku Chèbe, jonka hän tunsi pienestä
-tyttöhepakosta asti; ja tämä puolestaan, joka oli liian hiljan tullut
-rikkaaksi ollakseen varallisuutta jumaloitsematta, puhui oikealla
-istuvalle naapurilleen sangen kunnioittavalla ja veikistelevällä
-tavalla.
-
-Sitä vastoin käyttäytyi hän hyvin varovasti vasempaa naapuriaan,
-Georges Fromont'ia, miehensä osakaskumppania kohtaan. Heidän
-puhelunsa rajoittui vaan kohteliaisuuksiin, jopa oli heidän kesken
-ikäänkuin teeskenneltyä välinpitämättömyyttä.
-
-Äkkiä kuului silkin kahinaa, tuolit kolisivat, puhelu lakkasi ja
-nauru herkesi. Noustiin ruoalta. Tuossa puoli-äänettömyydessä sanoi
-rouva Chèbe, joka oli käynyt puheliaammaksi, sangen kovaa eräälle
-serkulle maaseudulta, joka oli ihastuksissaan nuoren, sillä hetkellä
-herra Gardinois'in kanssa käsitysten seisovan morsiamen vakavasta ja
-tyynestä käytöksestä.
-
--- Näettehän, serkkuni, tuota lasta. -- Ei kukaan olisi voinut
-koskaan tietää, niitä hän ajatteli...
-
-Kaikkien noustua mentiin suureen saliin.
-
-Sill'aikaa kun tanssijaisiin kutsutut joukottain liittyivät
-päivällisvierasten pariin, kun soittokunta valmistautui ja tanssijat,
-pänsneet nenällä, pyörivät pienten, valkoisiin vaatteisin puettujen
-malttamattomien neitosten ympärillä, oli sulhanen, tuota kaikkia
-peläten, paennut ystävänsä Planuksen -- Sigismund Planuksen kanssa,
-joka kolmekymmentä vuotta oli ollut Fromont'in kauppahuoneen rahaston
-hoitajana -- turvaan tuohon pieneen kukilla koristettuun kalteriin,
-jonka köynnöslehtoa kuvaavat seinäpaperit olivat ikäänkuin vihantana
-perämönä Vefourin kullatuille saleille. Siellä he ainakin olivat
-yksinään, siellä he voivat jutella:
-
--- Sigismund, vanhus... minä olen tytyväinen...
-
-Ja Sigismund oli myöskin tyytyväinen, mutta Risler ei antanut hänelle
-suuvuoroa sanoa sitä. Nyt kun hän ei enää pelännyt itkeä ihmisten
-nähden, tulvasi hänen sydämensä koko ilo esiin.
-
--- Ajattelehan tok', ystäväni!... Eikö se ole tavatonta tykkänään,
-että tuommoinen nuori tyttö huoli minusta. Sillä, suoraan sanoen,
-enhän minä ole kaunis. Ja tiedänhän sen ilman että tuon hävyttömän
-tarvitsi sitä minulle kirkossa sanoa. Sitte olen jo kahden viidettä
-vanhakin... Hän taas, joka on niin suloinen!... Löytyihän
-niitä paljo muitakin otettavana, paljo nuorempia ja rikkaampia
-puhumattakaan Frans raukasta, joka häntä hyvin paljon rakasti...
-Mutta kas ei! vanhan Rislerin hän tahtoi... Ja hullunkurisesti se
-kävi... Kauan aikaa huomasin minä hänen olevan murheissaan, kokonaan
-muuttuneen... Ja ajattelin kyllä, että rakkauden huolia siellä
-pohjalla piilee... Me, äitinsä ja minä, urkimme ja mietimme päämme
-halki, saadaksemme selkoa, ketä hän, näet, rakasti... Niinpä sitte
-eräänä aamuna astuu rouva Chèbe huoneeseni ja itkee ja sanoo: "Teitä
-hän rakastaa, ystävä kulta!"... Ja minua... minua rakasti hän...
-Kah! kuka sitä olisi koskaan luullut?... Ja sekö vielä, että samana
-vuonna kohtasi semmoinen onni!... Päästä osakkaaksi Fromont'in
-kauppahuoneesen ja Sidonien sulhaseksi... Oi, tok!...
-
-Silloin tuli, hurmaavan valssin soidessa, pari tanssijoita, ikäänkuin
-tuuliaispäänä pieneen saliin. Ne olivat morsian ja Rislerin osakas,
-Georges Fromont. Molemmat olivat yhtä nuoret, yhtä komeat, ja he
-puhuivat puolikovaan, kietoen sanansa ahtaisin valssipiireihin.
-
--- Te valehtelette... sanoi Sidonie vaaleahkona ja yhä vähän
-hymyilevänä.
-
-Toinen, vaaleampana häntä, vastasi:
-
--- En valehtele. Enoni tahtoi minun naimaan. Hän oli kuolemaisillaan...
-te olitte lähteneet pois... Minä en tohtinut kieltää...
-
-Kaukaa ihaili heitä Risler:
-
--- Kuinka hän on sievä! kuinka he tanssivat hyvin!...
-
-Hänet huomattuaan valssijat erosivat, ja Sidonie tuli sukkelaan
-Rislerin luo:
-
--- Mitä? Oletteko täällä?... Mitä te täällä teette?... Teitä
-etsitään joka paikasta. Miks'ette ole tuolla?...
-
-Niin puhuessaan, korjasi hän somalla, kärsimättömällä liikkeellä
-hänen kaulahuivinsa solmua. Ihastuneena hymyili Risler salavihkaa
-Sigismundille, liian onnellisena tuntiessaan kaulallaan tuon pienen
-hansikkakätösen kosketuksen, huomatakseen kaikkien hänen sormiensakin
-vapisevan.
-
--- Antakaa käsivartenne, sanoi Sidonie Rislerille, ja yhdessä
-astuivat he saliin. Pitkän, valkolaahoksisen hameen rinnalla näytti
-Rislerin musta, huonosti tehty ja huonosti puettu takki vieläkin
-kömpelömmältä; mutta takkia ei korjata, niinkuin kaulahuivia: se oli
-vaan pidettävä semmoisena, kuin se oli... Se oli Sidonielle ylpeyden
-ja tyydytetyn turhamielisyyden hetki, kun, heidän ohikulkiessaan,
-kaikki riensivät hymyllä vastaamaan heidän tervehdyksensä. Kovaksi
-onneksi ei se vaan ollut kestäväinen. Salin nurkassa istui nuori,
-kaunis nainen, jota ei kukaan kutsunut ja joka katseli tansseja
-levollisena ja iloisena, vast'ikään ensi kerran äidiksi tultuaan.
-Heti hänen huomattuaan meni Risler suoraan hänen luoksensa ja istutti
-Sidonien hänen viereensä. Tarpeetonta on mainita, että se oli rouva
-Chorche. Kenelle muulle olisi hän puhunut noin kunnioittavasti ja
-lempeästi? Kenenkä muun, kuin hänen käteensä, olisi hän voinut laskea
-pikku Sidoniensa käden sanomalla: "Rakastattehan häntä paljo, eikö
-niin? Te olette oikein hyvä... Hän tarvitsee hyvin paljon neuvojanne
-ja mailman kokemustanne"...
-
--- Tokihan, hyvä Risler, vastasi rouva Georges, olemmehan me, Sidonie
-ja minä, vanhoja ystäviä... Mistä syystä me emme vielä rakastaisi
-toisiamme?...
-
-Mutta turhaan etsi hänen rauhallinen ja suora katseensa vastausta
-vanhan ystävänsä silmistä...
-
-Täydellisesti naisia tuntematta ja kohdellessaan Sidoniea, kuin
-lasta, jatkoi Risler samalla äänellä:
-
--- Ota, näet, hänet, tyttiseni, esikuvaksesi... Ei ole kahta
-semmoista mailmassa, kuin rouva Chorche... Hänellä on aivan isänsä
-sydän... Oikea Fromont!...
-
-Silmät maassa, kumarsi Sidonie, niitäkään vastaamatta. Tuskin
-huomattava väristys juoksi hänen satiini kenkänsä kärjestä aina
-seppeleen ylimpään pomeranssi korteen asti. Mutta kelpo Risler
-ei nähnyt mitään. Hän oli kuin juovuksissa ja hulluna hälinästä,
-tanssijaisista, soitosta, kaikista noista kukista ja tulista... Hän
-luuli kaikkien muidenkin hengittävän tuota verrattoman onnellisuuden
-ilmaa, joka häntä ympäröi. Hän ei huomannut vähäistä kaihoa ja
-kateuden kilvoituksia, jotka parveilivat koristetuilla otsilla.
-
-Hän ei nähnyt Delobellea, joka, nojaten kyynäspäällään takkaa
-vasten ja väsyneenä ikuiseen asemaansa, toinen käsi povessa, toinen
-puuskassa, hattu reidellä, odotti tuntikausia, ilman että kukaan
-aikoikaan pyytää häntä käyttämään kykyään seuran huviksi. Hän ei
-nähnyt herra Chèbeä, joka synkeänä seisoa jörötti kahden oven
-välissä, enemmän kuin koskaan vihoitellen Fromont'ilaisille...
-Voi niitä Fromont'ilaisia!... Heiliäpä oli etevä sija häissä.
-Vaimoineen, lapsineen, ystävineen ja ystävien ystävineen olivat he
-kaikki läsnä... Oli kuin joku heistä olisi häitä viettänyt... Kukapa
-siinä puhuikaan jostakin Risleristä tai Chèbestä? Häntä, isää, ei
-oltu edes esiteltykään!... Ja vieläkin enemmän lisäsi pienen miehen
-raivoa rouva Chèben käytös ja tapa hymyillä kaikille äidillisesti.
-
-Muutoin oli sielläkin, kuin melkein kaikissa häissä, kaksi tyystin
-erilaista virtaa, jotka koskettivat toisiinsa, kuitenkaan yhteen
-sekoittumatta. Fromont'ilaiset, jotka kovin suututtivat herra
-Chèbeä ja olivat tanssijaisten ylimyksinä, kauppakamarin esimies,
-asian-ajajain vanhin kuuluisa shokolaatikauppias, joka oli esimiehenä
-lakia laativassa valiokunnassa ja miljonien omistaja ukko Gardinois,
-kaikki he lähtivät pois kahdentoista jälkeen. Heidän perästä astui
-Georges Fromont vaimoneen vaunuihinsa, eikä jäänyt enää jäljelle kuin
-Rislerin ja Chèben puolet. Ja kohta muuttui juhla iloisemmaksi ja
-pauhaavammaksi.
-
-Kuuluisa Delobelle, joka jo oli väsynyt, kun ei häntä mihinkään
-pyydetty, päätti itse pyytää itseään, ja, sill'aikaa kun vieraat
-tungeskelivat shokolaati- ja punssi-pöytien ympärillä, kävi hän
-lausumaan jyrisevällä äänellä monoloogia Ruy-Blasista: "Hyvää
-ruokahalua, herrat!"...
-
-Vuoroonsa pääsivät nyt köyhemmätkin esille näyttämään säästeliäästi
-tehtyjä vaatteuksiaan, ja nuoret kauppalaiset, jotka kauvan jo olivat
-himonneet ilvehtimään, uskalsivat hekin käydä katrillia tanssimaan.
-Morsian oli jo kauvan tahtonut lähteä pois, ja vihdoin hän katosikin
-Rislerin ja rouva Chèben kanssa. Mitä herra Chèbehen tulee, joka
-jälleen oli päässyt entiseen arvoonsa, niin oli mahdotonta saada
-häntä pois. Pitihän jonkun toimittaa isännän virkaa, hitto vie!...
-Että pieni mies asiaan hyvin ryhtyi, sen minä takaan!... Punaisena
-ja innostuneena hyöriä mellasti hän melkein kuin kapinoitsija.
-Ja kuuluipa hän alahalla laskettelevan politikkiakin Vefourin
-ravintolanhoitajan kanssa sekä julkeudesta puheita pitävän...
-
-... Pitkin katuja, Maraisiin päin, vierivät raskaasti häävaunut,
-joiden humalan raskauttama ajuri tuskin jaksoi valkoisia ohjaksia
-käsissään pitää.
-
-Rouva Chèbe puheli paljon, luetellen muistettavan päivän kaikkia
-komeuksia ja ihastuneena erittäinkin päivälliseen, jonka jotenkin
-tavallinen ruokalista oli hänestä ylellisyyden korkeimpana
-osoitteena. Sidonie haaveksi vaunujen suojassa ja Risler,
-istuen vastapäätä häntä, ell'ei hän enää sanonut: "minä olen
-tyytyväinen...", ainakin niin ajatteli itsekseen sydämen pohjasta.
-Kerran koetti hän tarttua pieneen valkoiseen kätöseen, joka nojautui
-nostettuun ikkunaan, mutta se vetäytyi pois niin pian, että hän jäi
-hievahtamatta paikalleen vaipuen äänettömään ihaelemiseen.
-
-Kuljettiin Halles'ien ja Rambuteau kadun kautta, joka oli täynnä
-yrttitarhurien rattaita; sitte, Francs'-Bourgeoiskadun päässä
-käännyttiin Arkistojen kulmasta Braque-kadulle. Siinä seisatuttiin
-ensikerran ja rouva Chèbe astui alas porttinsa luona. Se oli
-liian ahdas hänen komealle, viheriäiselle silkkihameelleen, jonka
-liepeet ja reunukset kauhealla kohinalla katosivat käytävään...
-Muutaman minuutin perästä aukeni selko selälleen jykeä portti
-Vielles-Haudriettes-kadun varrella, päästääkseen juhlavaunut sisään.
-Portilla, vanhan kartanon kilvessä, puoleksi kuluneen vaakunan
-alla, oli kilpi, johon sinisillä kirjaimilla oli kirjoitettu:
-"Seinä-paperia."
-
-Sillä kertaa morsian, joka oli siihen asti ollut liikkumattomana
-ja ikäänkuin nukuksissaan, näkyi äkkiä havahtuvan, ja ell'eivät
-kaikki tulet olisi olleet sammutetut suurista rakennuksista, työ- ja
-tavara-huoneista, jotka seisoivat rivittäin pihalla, olisi Risler
-voinut nähdä riemastushymyn yht'äkkiä kirkastavan nuo kauniit,
-ongelmoiset kasvot. Pyörät hiljensivät ratinansa puutarhan hienolla
-hiekalla ja seisattuivat kohta pienen kaksikerroksisen rakennuksen
-portaiden eteen. Siinä asui Fromont'ilaisten nuori perhe ja Risler
-vanhempi vaimoineen asettui asumaan heidän yläpuolelle. Asumus oli
-suurenlainen, ja aution kadun etäisessä kaupungin osassa korvasi
-kauppasäädyn varallisuus. Portaissa oli lattiapeitto ylös asti,
-etehisessä oli kukkia ja kaikkialla loisti marmoria, heijasti
-kuvastimia ja kiilsi vaskea.
-
-Sill'aikaa kun Risler tyytyväisenä käveli uuden asuntonsa suojissa,
-oli Sidonie yksin huoneessaan. Lakeen ripustetun pienen sinisen
-lampun valossa loi hän ensin silmänsä kuvastimeen, jossa hän näki
-itsensä päästä jalkoihin asti, sitte kaikkeen uuteen ja hänelle
-outoon loistoisuuteen; ja sen sijaan, että hän sitte olisi mennyt
-maata, aukaisikin hän ikkunan ja nojautui liikkumattomana balkongiin.
-
-Yö oli valoisa ja lämmin. Selvään näki hän koko tehtaan lukemattomine
-ikkunoineen, kiiltävine, korkeine lasineen, sen pitkän savutorven,
-joka hälveni taivaan avaruuteen, ja lähempänä pienen upean puutarhan,
-vanhan kartanon seinustalla. Ylt'ympäri oli ikäviä, kurjia kattoja
-ja kolkkoja, kolkkoja katuja... Yht'äkkiä vavahti hän. Tuolla,
-synkimmässä, rumimmassa kaikista noista ylisistä, jotka, ikäänkuin
-viheliäisyyden painamina, likistyivät yhteen, toisiinsa nojautuen,
-aukeni viidennessä kerroksessa selki selälleen kolkko ikkuna. Hän
-tunsi sen oitis. Se oli porrasikkuna hänen vanhempainsa asunnossa.
-
-Porraslavan ikkuna!...
-
-Kuinka paljo asioita tuo nimi yksistään muistutti hänelle! Kuinka
-monta hetkeä, kuinka monta päivää hän siellä oli viettänyt,
-kumarruksissa kosteaa ikkunalaitaa vasten, joka oli ilman rintanojaa,
-ilman balkongia, katsellen tehtaasen päin...
-
-Ja vielä nytkin oli hän näkevinään siellä ylähällä pikku Chèben
-näppärät kasvot, ja tuon kurjan akkunan kehikossa aukeni hänen
-silmiensä eteen koko hänen lapsuutensa elämä, Parisi-tytön surullinen
-nuoruuden aika.
-
-
-
-
-II.
-
-Pikku Chèben historia. -- Kolme perhekuntaa yksillä portailla.
-
-
-Parisissa, liian pienissä asunnoissaan ahtaasti asuville köyhille
-perheille on yhteinen porraslava ikäänkuin lisäsuojana, asunnon
-suurennuksena. Sen kautta pääsee kesä-aikaan vähän ilmaa ulkoa,
-siellä puhelevat naiset, siellä kirmaavat lapset.
-
-Kun pikku, Chèbe piti kovin paljon melua kotona, sanoi hänelle
-äitinsä: "Ole tuossa jo minua vaivaamatta... mene leikkimään
-portaille." Ja lapsi juoksi sinne hyvin sukkelaan.
-
-Tuo porraslava, vanhan talon viimeisessä kerroksessa, jossa maar' ei
-oltu tilaa säästetty, muodosti ikäänkuin suuren, korkean käytävän,
-portaiden puolelta rautaisten käsipuiden suojeleman ja leveän ikkunan
-valaiseman, josta näkyi kattoja, kartanoita ja muita ikkunoita, sekä
-kauempaa Fromont'in tehtaan puutarha, ikäänkuin viheriäisenä nurkkana
-vanhojen jättiläisseinien välissä.
-
-Kaikki tuo ei ollut mitään varsin hauskaa, mutta lapsi huvittelihe
-siellä paljoa paremmin, kuin kotonaan. Kotielämä oli ikävää,
-olletikin kun satoi, eikä Ferdinand lähtenyt ulos.
-
-Ferdinand Chèbe, aivot aina höyryävinä uusista aatteista, jotka
-kovaksi onneksi eivät koskaan koituneet, oli niitä laiskoja ja
-suurihankkeisia porvareja, joita Parisissa löytyy hyvin kosolta.
-Vaimonsa, jota hän alussa oli viehättänyt, oli kohta huomannut hänen
-mitättömyytensä ja kärsi sitte malttavaisesti ja yhtä lailla sekä
-hänen alituiset onnellisuuden unelmansa että vauriot, jotka niitä
-välittömästi seurasivat.
-
-Neljästä kolmatta tuhannesta franc'ista myötäjäisiä, jotka vaimo
-oli tuonut ja miehensä tuhlannut hulluihin yrityksiin, ei heillä
-ollut jäljellä muuta kuin pieni korko, joka vielä piti heitä
-arvossa naapurien joukossa, sekä myöskin rouva Chèben, kaikista
-haaksirikoista pelastettu, kashimirishaali, hänen hääkarikkansa ja
-kaksi sangen pientä, vähäpätöistä briljanttinappia, joita Sidonie
-toisinaan pyysi äitinsä näyttämään, piirongin laatikonpohjalla,
-vanhassa valkosamettisessa lippaassa, josta kauppiaan, kolmekymmentä
-vuotta sitte kultakirjaimilla kirjoitettu nimi, oli ihan
-kulumaisillaan. Se oli tuon köyhän, kasvuillaan elävän perheen ainoa
-loistoisuus.
-
-Kauan, hyvin kauan oli herra Chèbe hakenut paikkaa, josta riittäisi
-vähän lisää heidän pieniin korkojäännöksiinsä. Mutta hän etsikin vaan
-semmoista paikkaa, jota hän kutsui _kaupaksi seisoallaan_, sillä
-hänen terveytensä, näet, oli kaikkia istuvia toimia vastaan.
-
-Todellakin, avionsa ensi vuosina, silloin kuin hän oli suurissa
-asioissa ja kun hänellä oli oma hevonen ja omat rattaat
-kauppa-asioitaan varten, oli pieni mies kaatunut pahasti ja se
-kaatumus, josta hän tuon tuostakin puheli, oli hänen laiskuutensa
-puolustuksena.
-
-Ei tarvinnut olla viittä minuuttia herra Chèben seurassa, ennenkuin
-hän jo sanoi luottoisalla äänellä:
-
-"Tunnettehan onnettomuuden, joka tapahtui Orleans'in herttualle?..."
-
-Ja taputtaen kämmenellään hapsitonta pääkalloaan, jatkoi hän:
-
-"Sama tapahtui minullekin nuoruudessani."
-
-Tuon kuuluisan kaatumuksen jälkeen pyörrytti häntä kaikenlainen
-istuva toimi ja hän näki olevansa katalasti tuomittu _kauppaan
-seisoallaan_. Niinpä oli hän vuoroon ollut asiamiehenä viini-,
-kirja-, tryffeli-, kello- ja monessa muussa kaupassa. Kovaksi
-onneksi kyllästytti häntä hyvin pian kaikki ja hän ei pitänyt
-koskaan asemaansa riittävänä entiselle kauppamiehelle. Sillä tavoin,
-katsomalla kaikkea tointa arvoansa alemmaksi, oli hän vähitellen
-käynyt vanhaksi ja kykenemättömäksi, oikeaksi tyhjäntoimittajaksi,
-vetelehtijäksi.
-
-Paljo on soimattu taiteilijoita heidän eriskummallisuuksistaan,
-luonnon oikuistaan, tuosta tavan omaisen kauhusta, joka heittää
-heidät syrjäpoluille, mutta kukapa taitaa koskaan luetella kaikkia
-naurettavia mielijohteita ja hulluja eksentrillisyyksiä, joilla
-joutilas porvari tahtoo täyttää tyhjää elämätään? Niinpä piti herra
-Chèbe erityisenä lakina kaikenlaiset matkat ja kävelyt. Koko ajan,
-kun Sebastoopolin bulevardia rakennettiin, kävi hän kaksi kertaa
-päivässä katsomassa, tokko se muka "edistyi."
-
-Ei kukaan tuntenut paremmin kuin hän maineessa olevia
-erityistavara-kauppoja; ja hyvin usein, kun rouva Chèbe, itse
-toimeliaasti korjatessaan talon liina-vaatteita, tuskaantui näkemään
-miehensä joutilaana katsoa töllistelevän ikkunasta, pääsi hän hänestä
-erilleen sanomalla: "Etköhän... tuota... kävisi tuosta, tiedäthän,
-kadun kulmasta, jossa hyviä leivoksia myödään, niitä jälki-ruo'aksi
-päivälliseksi"...
-
-Ja mies lähti, käveli bulevaardia pitkin, poikkesi puoteihin,
-odotteli omnibusta ja vietti siten puolen päivää ulkona kahden
-kappaleen, kolmen sou'n maksavan leivoksen tähden, joita hän
-juhlallisesti kantoi kotia, pyyhkien otsaansa.
-
-Etenkin ihaeli herra Chèbe kesää, pyhäpäiviä, pitkiä kävelyjä
-Clamart'issa tai Romainville'ssa ja juhlia, joissa oli paljo
-kansaa ja hälinää. Hän oli kanssa niitä, jotka kokonaista viikkoa
-ennen Elokuun 15 päivää kävivät tarkastamassa valmistuksia
-juhla-valaistukseen. Eikä hänen vaimonsa ollut siitä pahoillaan
-ollenkaan. Ainakaan ei silloin ollut hänen tuolinsa ympärillä päivät
-pitkään vetelehtimässä tuo i'änikuinen ähkijä jättiläistuumineen ja
-yrityksineen, jotka harkitessa, edeltäkäsin jo raukesivat tyhjään,
-sekä muistoineen menneestä ajasta että raivossa siitä, ett'ei hän
-voinut ansaita rahaa.
-
-Eikä hänkään, vaimo-raukka, sitä ansainnut, mutta hän osasi sitä niin
-hyvin tallettaa ja hänen ihmeellinen säästeliäisyytensä täydensi
-sillä tavoin kaikki, ett'ei kurjuus, tuon kovan puutteen naapuri,
-ollut koskaan päässyt noihin kolmeen aina siistiin huoneesen
-hävittämään huolellisesti korjattuja kapineita, vanhoja, verhonsa
-alle kätkettyjä huonekaluja.
-
-Vastapäätä Chèbeläisten ovea, jonka vaskiripa porvarillisesti loisti
-portailla, oli kaksi muuta pienempää ovea.
-
-Toiseen oli neljällä naulalla lyöty käymäkortti, jossa oli nimi
-"Risler, tehtaan piirustaja." Toisella oli pieni sahviaani
-nahka-palanen ja siinä kultakirjaimilla:
-
-          ROUVA DELOBELLE,
-    lintuja ja kärpäsiä kuoseiksi.
-
-Delobelleläisten ovesta, joka usein oli auki, näkyi iso
-neliskulmainen suoja, jossa kaksi naista, äiti ja tytär, vielä
-melkein kuin lapsi, yhtä vaaleina, yhtä väsyneinä kumpikin,
-harjoittivat yhtä noista tuhansista fanttasiia-ammateista, jotka
-käsittävät sen, mitä kutsutaan Parisin-kaluiksi.
-
-Siihen aikaan oli kuosi koristaa hattuja ja tanssivaatteita siroilla,
-hohtokiven värisillä, Etelä-Ameriikan eläväisillä, ja niiden
-valmistaminen oli juuri Delobellen naisten erityistoimi.
-
-Eräs tukkukauppias, jolle lähetykset tulivat suorastaan Antilleista,
-laittoi heille aukaisematta pitkiä, keveitä arkkuja, joissa,
-inhottavassa arsenikki pölyssä loistivat kärpäset, ladottuina ja
-valmiiksi neuloille pistettyinä, sekä linnut, toinen toisiinsa
-sullottuina, siivet hienossa paperisiteessä. Tuo kaikki oli kuntoon
-pantava, kärpäset saatavat hytisemään messinkilangan päähän,
-koliibrien höyhenet pöyhisteltävät ja kiilloteltavat, taittuneet
-jalat silkkirihmalla korjattavat, sammuneiden silmien sijaan pantava
-kiiltäviä helmiä ja hyönteiset tai linnut tehtävät sieviksi ja elävän
-näköisiksi.
-
-Äiti teki työtä tyttärensä johdolla; sillä Désiréellä, vaikka hän
-olikin vielä ihan nuori, oli oiva aisti, tenhottaren kekseliäisyys,
-eikä kukaan osannut niinkuin hän, asetella silmiä lintujen pikku
-päihin ja levittää niiden kangistuneita siipiä.
-
-Ontuva kun hän oli lapsuudestaan saakka, onnettoman tapauksen
-tähden, joka ei kuitenkaan ollut laisinkaan vahingoittanut
-hänen säännöllisten ja hienojen kasvojensa suloa, oli Désirée
-Delobelle'lla, koska hänen siitä syystä oli melkein täytymys,
-paikaltaan liikkumatta, alituisesti pysyä kotonaan, oikea
-ylimyksellinen iho ja erittäin valkoiset kädet. Pitäen aina hiuksensa
-veikeästi kammattuina, vietti hän päivänsä istuessaan upoksissa
-nojatuolissaan, kuosikuvilla ja kaikenvärisillä linnuilla kukkuroidun
-pöytänsä ääressä, ikäänkuin tuossa maailmallisen kauneuden
-oikullisessa ammatissa unhoittaen oman onnettomuutensa ja siten
-korvaten epäsuosiollista elämätänsä.
-
-Hän ajatteli, että kaikki nuo pienet siivet lähtivät lentoon
-hänen liikkumattomalta pöydältään oikeille matkustuksille Parisin
-maailman ympäri tuikkimaan juhlissa, ruunujen valossa; ja yksin
-hänen tavastaan asetella kärpäsiään ja lintujaan olisi voinut arvata
-hänen ajatustensa suunnan. Alakuloisuuden ja murheen päivinä,
-kuroittuivat suipot nokat eteenpäin, siivet levisivät ihan auki,
-ikäänkuin ottaakseen huiman vauhdin lentääkseen kauas, hyvin kau'as
-pois viidennen kerroksen asunnoista, puutteen alaisuutta ja kurjuutta
-pakoon. Vaan kun hän joskus taas oli tyytyväinen, niin näyttivätpä
-hänen eläväisensäkin elämään ihastuneilta, olivatpa oikein pienten
-oikullisten ja rajujen kuosilintujen näköisiä.
-
-Onnellisena tai onnettomana teki Désirée työtä aina yhtä innokkaasti.
-Aamupuhteesta aina myöhään yöhön saakka oli pöytä täynnä työesineitä.
-Ja päivän viimeisen säteen sammuessa, kun tehtaan kello kaikui
-ylt'ympäri lähipihoja, sytytti rouva Delobelle jo lampun, ja heti,
-tuon varsin niukan aterian jälkeen, ryhdyttiin uudelleen työhön.
-
-Noilla molemmilla väsymättömillä naisilla oli maali tai luuletus,
-joka esti heitä tuntemasta pakollisen valvomisen kuormaa. Se oli
-kuuluisan Delobellen näyttelijäkunnia.
-
-Siitä asti, näet, kun Delobelle oli jättänyt maaseudun teaatterit
-tullakseen näyttelemään Parisiin, odotti hän vaan, että joku
-ymmärtäväinen tirehtööri, kaitseleva ideaali-tirehtööri, joka keksii
-nerot, tulisi tarjoamaan hänelle hänen mittaisen roolin. Kentiesi
-olisi hän voinut, alussa etenkin, saada keskulaisen paikan jossakin
-kolmannen luokan teaatterissa, vaan Delobelle'pa ei tahtonut häväistä
-itseään.
-
-Hänestä oli parempi odottaa, taistella, niinkuin hän sanoi!... Ja
-nähkäähän, millä tavoin hän käsitti taistelun.
-
-Aamuisin huoneessaan, vieläpä usein vuoteessaankin, kertoi hän
-entisen repertoaarinsa rooleja; ja vavisten kuuli Delobelle'n
-naisväki väliseinän takaa katkelmia _Antoonio'sta_ ja _Lasten
-lääkäristä_ lausuttavan mahtipontisella, jyrisevällä äänellä,
-joka sekaantui suuren parisilaisen työpesän pauhinaan. Sitte,
-aamiaisen jälkeen oli hän poissa kotoa yöhön saakka: hän teki
-"bulevaardi-kävelynsä," se on, astuskeli verkalleen Château d'Eau'n
-ja Madeleinen väliä, hammaspuikko suupielessä, lakki hiukan toisella
-korvalla, hansikkaat aina kädessä, harjattuna ja loistavana.
-
-Tuo pukukysymys oli hänestä hyvin tärkeä. Sen piti hän suurimpana
-onnistumisen toiveena, houkuttimena tirehtöörille -- tuolle mainiolle
-ymmärtäväiselle tirehtöörille, -- jonka päähän ei olisi koskaan
-juolahtanut ottaa palvelukseen kulunut, huonosti puettu mies.
-
-Myöskin Delobelle'n naisväki piti tarkan huolen siitä, ett'ei
-häneltä mitään puuttunut; ja kyllä tarvittiinkin lintuja ja kärpäsiä
-tuollaisen jyhkeän velikullan kaunistamiseksi! Näyttelijä piti sen
-vallan luonnollisena.
-
-Hänen mielestään vaimonsa ja tyttärensä ponnistukset ja puutteen
-näkö eivät tarkoittaneet häntä nimen-omaan, vaan tuota salaperäistä
-ja tuntematointa neroa, jonka ikäänkuin tallettajan hän arveli
-olevansa. -- Chèben ja Delobellen perheiden asemassa oli jonkinlaista
-yhtäläisyyttä. Delobelleläisten vaan ei ollut niin ikävä. Noista
-pienistä kasvuillaan eläjistä tuntui heidän ahdas elämänsä
-valottomalta, aina yhdenlaiselta, kun taas näyttelijän perheelle
-toivo ja mielenkuvitus kaikkialla avasi oivallisia näkö-aloja.
-
-Chèbeläiset olivat ikäänkuin umpikujassa elävät ihmiset,
-Delobelleläiset asuivat ikäänkuin pienen, likaisen, kolkon kadun
-varrella ilman päivää ja ilmaa, vaan siitäpä oli piakkoin käypä iso
-bulevaardi. Lisäksi ei rouva Chèbe enää luottanut mieheensä, kun taas
-hänen naapurinsa, tuon ainoan taikasanan "taiteen" nojassa, ei ollut
-koskaan epäillyt miehestään.
-
-Ja sillä välin otti herra Delobelle, monta monituista vuotta,
-turhaan vermuutti-naukkuja teaatteriasiamiesten kanssa, absinttia
-taputtajain päämiesten kanssa ja bitteriä vaudeville'in kirjoittajien
-ja näytelmöitsijäin sekä tuon useiden suurten kappalten kuuluisan
-sepustajan kanssa. Tarjoomuksia yhä vaan ei tullut. Ja niin oli mies
-parka, kertaakaan näyttelemättä, luisunut nuoresta rakastajasta
-vanhempien rooliin, sitte raha-asioitsijaksi, sitte korkeasukuiseksi
-isäksi, vihdoin ukkonahjukseksi...
-
-Ja siinä hän pysyi!
-
-Kahteen tai kolmeen toviin oli hänelle hankittu tilaisuus ansaita
-elatuksensa, koettamalla asettaa hänet klubin tai kahvilan hoitajaksi
-ja suurien makaasiinien, niinkuin Phares de la Bastille'n ja Colosse
-de Rhodes'in, tarkastajaksi. Siihen oli hyvät käytöstavat tarpeeksi,
-eikä niitä Delobelle'lta puuttunut, Jumala nähköön!... Vielä vai,
-suuri mies hylkäsi kun hylkäsikin sankarimaisesti kaikki hänelle
-tehdyt tarjoomukset.
-
--- Minulla ei ole oikeutta luopua teaatterista!... sanoi hän.
-
-Kuulla tuommoisia raukan suusta, joka vuosikausiin ei ollut
-näyttämölle astunut, oli vastustamattoman koomillista. Mutta halua
-ei ollut nauraa, kun näki hänen vaimonsa ja tyttärensä yöt päivät
-nielevän arsenikki tomua ja kun kuuli heidän, taittaessaan neulojaan
-pikkulintusten messinkilankaa vasten, totisina kertovan:
-
--- Ei, ei! Herra Delobellellä ei ole oikeutta luopua teaatterista.
-
-Onnellinen ihminen, jolle hänen mulkosilmänsä, aina suopea hymynsä
-ja tapansa hallita näytelmissä, oli elinajaksi hankkinut tuon
-"hemmoitellun" ja ihmetellyn kuninkaan pojan harvinaisen aseman!
-Kun hän käveli ulkona, tervehtivät häntä Francs-Bourgeois-kadun
-puotilaiset Parisilaisten tavanmukaisella kunnioituksella ja
-ihastuksella kaikkea kohtaan, mikä vaan teaatteria koskee. Hän
-oli aina hyvin puettu! Ja sitte niin hyvä, niin kohtelias!...
-Ihme sentään, että hän, tuo Ruy-Blas, Antonio, _Marmori-tyttöjen_
-Rafaelia, _Savannin rosvojen_ Antreas, joka lauantai-ilta,
-modistikotelo kainalossa, kantoi naistensa työtä Saint-Denis-kadun
-kukkamyymälään...
-
-Entä sitte! Semmoistakin asiaa toimittaessaan oli tuossa
-mies-vietävässä niin paljon jaloutta ja luonnollista arvollisuutta,
-että neiti, jolla oli toimena tarkastaa Delobelle'n tiliä,
-oli pahemmassa kuin pulassa antaessaan noin moitteettomalle
-herrasmiehelle vaivalloisesti ansaitut vähäiset viikkorahat.
-
-Vaan niinäpä iltoina, näette, ei näyttelijä tullut kotia
-päivälliselle, ja sen naisväki tiesi jo edeltäkäsin. Hän muka tapasi
-aina bulevaardilla jonkun vanhan toverin, kova-osaisen, niinkuin
-itsekin oli -- jommoisia kyllä löytyy tuossa pyhässä ammatissa
--- ja niitä hän kestitsi ravintolassa tai kahvilassa. Sitte toi
-hän varsin uskollisesti, ja siitä annettiin hänelle kiitokset,
-loppurahat kotiin, toisinaan kukkakimpunkin vaimollensa, pikku lahjan
-Désiréelle, jotakin pientä, joutavaa. Mitäs tehdä? Semmoista se
-tottumus teaatterissa on. Melodraamassa voi kyllä pian heittää kultaa
-ikkunasta ja sanoa:
-
-"Se, hupsu, tuoss' on kukkaro, meno sanomaan rouvalle, että häntä
-odotan."
-
-Huolimatta suuresta innostaan ja vaikkapa ammattinsa oli kyllin
-tuottoisa, olivat Delobellen naiset usein pulassa, varsinkin Parisin
-kauppalakon aikana.
-
-Onneksi oli käsillä kelpo Risler, joka aina oli valmiit auttamaan
-ystäviään.
-
-Vilho Risler, kolmas asujain portailla, oli elänyt siinä noin
-viisitoista vuotta nuoremman veljensä Franssin kanssa. Molemmat,
-suurikasvuiset, rotevat, valkoveriset Schveitsiläiset olivat tuoneet
-mukanaan himmeän työhuoneensa tukehduttavaan ilmaan maa-elämän
-terveyden ja raittiuden. Vanhempi oli piirustaja Fromont'in tehtaalla
-ja kustansi veljeään, joka kuunteli Chaptal'in luentoja tullakseen
-Centralikouluun.
-
-Tultuaan Parisiin ja tietämättä, miten järjestää pienen taloutensa,
-oli Vilho saanut naapureiltaan, Chèben ja Delobellen naisilta
-neuvoja ja opetusta, joka ehdottomasti oli suureksi avuksi tuolle
-suoramieliselle, kainostelevalle, hiukan "jörölle" miehelle,
-jota sitä paitsi hänen ulkomaalainen murteensa ja näkönsäkin
-vaivasi. Jonkun aikaa naapureina oltuaan ja keskinäistä palvelusta
-osoitettuaan, olivat veljekset Risler jo ikäänkuin jäseninä
-molemmissa perheissä.
-
-Juhlapäivinä oli heidän syömäneuvonsa aina pantu esille jommassa
-kummassa paikassa, ja molemmille isänmaastaan poissa-oleville
-veljille oli hyvin mieluista tavata noissa köyhissä perheissä, ehkä
-yksinkertaisia ja puutteenalaisia olivatkin, hellää ja perheellistä
-kohtelua. Ammatissaan sangen taitavan piirustajan palkka salli
-hänen auttaa Delobelleläisiä, kun vuokra oli maksettava, ja tulla
-Chèbelään "setänä," tuoden aina mukanaan surpriissejä ja lahjoja,
-niin että pikku-tyttö, hänet, nähtyään, heti juoksi hänen taskujaan
-koettelemaan ja kiipesi hänen syliinsä.
-
-Sunnuntaisin vei hän kaikki teaatteriin; ja melkein joka ilta kävi
-hän herrojen Chèben ja Delobellen kanssa oluenpanimossa Blondelin
-kadun varrella, jossa hän kestitsi heitä oluella ja _prachtelilla_.
-Olut ja prachtel, ne ne olivat hänen heikkoutensa.
-
-Hänestä ei ollut suurempaa onnea, kuin istua oluttuopin ääressä
-molempain ystäväinsä kanssa ja kuunnella heidän juttelevan, itse
-yhtymättä muuten kuin suurella naurulla tai pään pudistuksella heidän
-puheluunsa, joka oli ylipäätään pitkä valitustulva yhteiskuntaa
-vastaan.
-
-Lapsimainen arkaluontoisuus ja saksalainen murre, joka
-lakkaamattomasta työssä-olosta yhä oli säilynyt hänen kielessään,
-vaivasivat häntä kovin hänen ajatuksiaan lausuessaan. Sitä paitsi
-herättivät hänessä pelkoa hänen ystävänsäkin. Heillä oli häneen
-verrattuna joutilaan ihmisen suunnaton etevyys työtä tekevän
-rinnalla; ja herra Chèbe, joka ei ollut niin hienotunteinen, kuin
-Delobelle, ei pitänyt minäkään huomauttaa häntä siitä. Herra
-Chèbe, se katseli häneen hyvin korkealta! Hänestä, näet, oli mies,
-joka, niinkuin Risler, teki työtä kymmenen tuntia päivässä, siitä
-päästyään, kykenemätön niitäkään järkevää mielipidettä lausumaan.
-Toisinaan vielä, uupuneena tehtaalta tultuaan, kävi piirustaja
-panemaan yötäkin lisäksi kiiruullisia töitä varten. Olisipa pitänyt
-nähdä herra Chèben loukattua katsetta.
-
--- "Ei sitä minua pantaisi semmoista työtä tekemään," sanoi hän
-pöyhistellen; ja katsellen Risleriä suoraan kasvoihin tutkivin
-silmin, niinkuin sairaan luona oleva lääkäri, liitti hän: "Näette te,
-kunhan hyvän puuskan saatte"...
-
-Delobelle ei ollut niin julma, mutta hän katsoi häneen vielä
-korkeammalta:
-
-_El seeteripun näe ruusua juurellaan._
-
-Delobelle ei nähnyt Risleriä jalkojensa juuressa.
-
-Kun tuo suuri mies joskus sattumalta noin suvaitsi huomata hänen
-läsnäolonsa, kumartui hän aina omituisella tavalla häntä kohti
-kuunnellakseen häntä ja nauroi hänen sanoilleen, kuin lapselle,
-tahi huvitti hän häntä kertomuksilla näyttelijättäristä, opetti
-häntä itseään vaatehtimaan, antoi ompelijain osoitteita, eikä voinut
-käsittää, kuinka mies, joka ansaitsi niin paljon rahaa, aina oli
-puettu, kuin vasta alkava koulupoika nalkki. Kelpo Risler, joka kyllä
-hyvin tunsi alemmuutensa, koki hankkia itselleen anteeksi antamusta
-kaikenlaisella tarkkaavaisuudella ja avuliaisuudella ja, näette,
-hienotunteinen kuin aina oli pysyi hän ikuisena hyväntekijänä.
-
-Noiden kolmen samoilla portailla asuvan perheen välillä oli pikku
-Chèbe ikäänkuin yhdistysmerkkinä heidän alituisessa hyörimisessä ja
-pyörimisessä.
-
-Tavan takaa pujahti hän Delobelleläisten työhuoneesen, katseli
-ratokseen heidän työtään, ihaeli kaikkia noita eläväisiä, ja,
-ollen jo enemmän koketti kuin kujeileva, koetti hän, jos matkalla
-kärpänen oli kadottanut toisen siipensä, koliibri kaulauntuvansa,
-tehdä itselleen noista hylyistä koristeen pistelemällä niitä
-hienojen hiustensa kihariin. Désirée ja hänen äitinsä nauroivat
-nähdessään hänen keimaillen kohottaivan varpailleen katsoakseen
-vanhaan himmentyneesen kuvastimeen. Sitte, kun hän oli tarpeeksi
-itseään ihmetellyt, aukasi lapsi, käyttäen pienten sormiensa kaiken
-voiman, oven ja mahtavasti, pää pystyssä, pelosta turmelevansa
-hiuslaitostaan, meni hän kolkuttamaan Rislerin ovelle.
-
-Päivällä siellä ei ollut muita kotona, kuin koululainen Frans,
-joka kirjojensa ääressä järkevästi valmisti lukuaan. Kun Sidonie
-astui sisään, niin kirjat nurkkaan! Kaikki oli jätettävä syrjään
-tuota kaunista naista vastaan otettaessa, joka näet oli olevinaan
-koliibri prinsessa, joka tuli hänen luo vieraisin Chaptalin kouluun
-pyytääkseen hänet puolisokseen johtajalta.
-
-Todellakin oli omituista nähdä tuon ison pojan leikkivän kahdeksan
-vuotisen tyttö tyngän kanssa, taipuvan hänen oikkujensa mukaan ja
-jumaloivan häntä myöntämällä kaikkiin, niin että sitten, kun hän oli
-kokonaan häneen rakastunut, mahdotointa oli tietää, milloin hänen
-rakkautensa oli alkanut.
-
-Miten hyvänä tahansa pikku Chèbe olikin pidetty noissa molemmissa
-kodeissa, niin tuli kuitenkin aina hetki, jolloin hän karkasi porras
-ikkunalle. Siellä hänellä sentään oli suurin huvituksensa, aina
-aukea näköpiiri, ikäänkuin joku tulevaisuuden haave, jota kohti hän
-kumartui uteliaana ja ilman pelotta, sillä lapsillahan ei, näet, ole
-päänpyörrytystä.
-
-Toinen toistaan vasten kallistuvien vuolukivikattojen keskellä,
-näyttivät hänestä tehtaan suuri seinä, puutarhassa kasvavien
-plataanien latvat ja lasiakkunaiset työhuoneet ikäänkuin hänen
-unelmiensa luvatulta maalta.
-
-Fromont'in talo oli hänestä suurin rikkaus jota voi ajatella.
-
-Sen asema koko tuossa Haraisin kolkassa, joka määrättyinä tuntina
-oli suljettu savuunsa ja tehtaiden ryskeesen, Rislerin innostus,
-hänen tarumaiset kertomuksensa isäntänsä rikkaudesta, hyvyydestä ja
-taitavuudesta, olivat herättäneet hänen lapsellisen uteliaisuutensa;
-ja sitte ikkunaan näkyvät asuinrakennukset, hienot, koruleikkauksilla
-varustetut puiset akkunavarjostimet, pyöreä kuisti, jonka eteen
-puutarhakaluste oli järjestetty, suuri, valkoisesta messingistä
-tehty ja kultalangoilla lävistetty lintu häkki, joka loisti
-auringonpaisteessa, ja siniset kuomivaunut, jotka seisoivat pihalla
-valjaissa, kaikki tuo oli myöskin, hänen alituisen ihmettelemisensä
-esineenä.
-
-Hän tunsi talon kaikki tavat; tiesi hetken, milloin kelloa
-soitettiin, työmiesten poislähdön, maksulauantait, jolloin
-rahastonhoitajan pikku lamppu paloi myöhään iltaan saakka ja pitkät
-jälkeenpuolenpäivät sunnuntaina, jolloin työhuoneet olivat suljetut,
-tulipesä oli sammutettu ja suuri hiljaisuus salli hänen kuulla neiti
-Clairen kirmaavan puutarhassa serkkunsa Georgesin kanssa. Kaikki
-erityisseikat sai hän tietää Risleriltä.
-
-"Näytä minulle salin ikkunat, sanoi hän hänelle... entä Clairen
-huone?"...
-
-Mielissään tuosta tavattomasta myötätuntoisuudesta rakkaasen
-tehtaasensa, selitti Risler lapselle ylähältä kunkin rakennuksen,
-näytti hänelle paino-, kultaus- ja värinvalmistus-huoneet,
-piirustussalin, jossa hän itse teki työtä, konehuoneen, josta
-kohosi tuo kauhea torvi, joka mustasi kaikki lähiseinät uutteralla
-savullaan, eikä varmaankaan aavistanut, että viereisen katon alla oli
-kätkössä pieni olento, joka yhdisti hartaimmat aatoksensa sen kovaan,
-väsymättömään huohotukseen.
-
-Kerran vihdoinkin pääsi Sidonie tuohon haaveksimaansa paratiisiin.
-
-Rouva Fromont, jolle Risler usein oli puhunut pienestä, sievästä
-ja älykkäästä naapurittarestaan, pyysi hänen tuomaan Sidonien
-lastentanssiaisiin, joita hän pani toimeen jouluksi. Siihen
-vastasi herra Chèbe kuivasti kieltäen. Jo siihen aikaan, näet,
-kiusasivat ja nöyryyttivät nuo Fromont'ilaistet, joiden nimi aina
-oli Rislerin suussa, herra Chèbeä rikkaudellaan. Muutoin koski
-asia naamiaishuveja, ja herra Chèbellä -- jolla, näet, ei ollut
-seinä-paperi-kauppaa -- ei ollut varoja hankkia tyttärelleen
-tanssijattaren pukua. Mutta Risler penäsi; sanoi ottavansa kaikki
-toimittaakseen ja rupesi oitis piirustamaan pukua.
-
-Se oli muistettava ilta.
-
-Rouva Chèben huoneessa, joka oli täyteen sullottu kankaita, neuloja,
-ja vähäisiä toaletti-kaluja, johti Désirée Delobelle Sidonien
-koristelemista. Tyttönysä, suuremman näköisenä lyhyessä puna- ja
-mustajuovikkaassa villahameessaan, seisoi kuvastimen edessä suorana
-ja liikkumattomana Ja viehättävä oli hän loistavassa pu'ussaan.
-Valkoiselle kaatille oli nauhoitettu samettipienoinen korsetti ja
-pitkät, kauniit, kastanjan väriset palmikot laskeutuivat punotun
-olkihatun alta. Vaan kaikkia noita hänen Schveitsiläispukunsa hiukan
-jokapäiväisiä yksityisyyksiä ylensivät hänen älykkäät kasvonsa,
-tavaksi otettu viehkeä käytöksensä ja tyytyväisyytensä tuohon
-ylensirottuun, heleänväriseen teaatteri koristukseensa.
-
-Kaikki katsomaan tulleet naapurit huudahtivat ihmetyksestä.
-Sill'aikaa kuin käytiin Delobelleä hakemassa, korjasi pikku ontuva
-hameen poimuja, kenkänauhoja ja loi viimeisen silmäilyn työhönsä.
-Neula ei joutanut hänen kädestään, ja hänkin, lapsi rukka, oli
-kiihtynyt juhlan huolettavasta hurmauksesta, vaikk'ei hän sinne ollut
-menossakaan. Tuli sitte suuri mies. Hän kerrotutti Sidoniella pari
-kolme tervehdystä, joita hän oli hänelle opettanut, neuvoi, miten oli
-käytävä ja seisottava, ja hymyiltävä, suu pyöreäksi avattuna, juuri
-sakarin kärjen suuruiseksi. Oli tosiaan koomillista nähdä, kuinka
-säntillisesti lapsi teki temppujaan.
-
--- Hänellä on näyttelijän verta suonissaan!... sanoi vanha
-näyttelijä innossaan, ja tietämättä, miksikä tuota suurta Frans
-tolhoa itketti...
-
-Vielä vuosi tuon onnellisen illan jälkeen olisi voinut kysyä
-Sidonielta, millä kukilla etehiset olivat koristetut, minkäväriset
-huonekalut olivat, mitä tanssia soitettiin, kun hän tuli
-tanssiaisiin, niin syvä oli hänen huvinsa vaikutus. Hän ei unhottanut
-mitään, ei pukuja, jotka pyörivät hänen ympärillään, ei lasten
-naurua, eikä kaikkia noita pieniä askeleita, jotka riensivät yli
-liukkaan parketin. Istuessaan suuren, punasilkkisen kanapeen reunalla
-ja ottaessaan ojennetulta tarjottimelta ensimmäisen sorbetti juoman
-elämässään, muistui hänelle yht'äkkiä mieleen mustat portaat ja
-hänen vanhempainsa pieni tukehduttava asunto, ja se näytti hänestä
-kaukaiselta, i'äksi jätetyltä maalta.
-
-Muutoin oli hän kaikkien mielestä ihastuttava, kaikki häntä
-ihmettelivät ja hyväilivät. Claire Fromont, pelkkiin karikkoihin
-puettuna Cauchoisena, esitteli hänet Georges-serkulleen, komealle
-husaarille, joka alin omaa kääntyi katsomaan miekkalaukkunsa
-vaikutusta.
-
--- Kuulethan, Georges, se on minun ystäväni... Hän tulee leikkimään
-meille sunnuntaina... Äiti lupasi sen.
-
-Onnellisena ja ihastuneena suuteli hän viattomasti pikku Chèbeä
-kaikesta sydämestä.
-
-Täytyi, kuitenkin lähteä pois... Pitkän aikaa vielä, kolkolla
-kadulla, jossa lumi suli, sammutetuilla portailla ja nukkuvassa
-huoneessa, jossa hänen äitinsä häntä odotti, loisti salien hohtava
-valo Sidonien huikaistuneissa silmissä.
-
-Oliko kaunista?... Oliko sulla hauska? kyseli hiljaa rouva Chèbe
-päästäessään hakasista hänen loistavaa pukuaan.
-
-Ja väsymyksen painamana nukkui Sidonie seisoalleen, niitäkään
-vastaamatta, alkaen ihanaa unta, joka oli kestävä koko hänen
-nuoruutensa ja oli maksava hänelle paljon kyyneleitä.
-
-Claire Fromont piti sanansa. Sidonie tuli usein kisaamaan kauniisen
-hiekoitettuun puutarhaan ja sai läheltä nähdä kuvaleikkauksilla
-varustetut ikkunavarjostimet ja kultalankaisen lintuhäkin. Hän
-näki kaikki suuren-suuren tehtaan nurkat ja sopukat, ja oli usein
-piilosilla painopöytien takana sunnuntai-ehtoon hiljaisuudessa.
-Juhlapäivinä oli hänen syömäneuvonsa pantuina esille lasten pöydällä.
-
-Kaikki häntä rakastivat, vaikk'ei hän osoittanut koskaan paljo
-suosiota kellekään. Niin kauan kuin hän oli keskellä tuota
-loistoisuutta, tunsi hän olevansa suopea ja onnellinen ja ikäänkuin
-kaunistuneensa, mutta tultuaan vanhempiensa luo ja nähdessään
-tehtaan, porrasikkunan himmeiden lasien läpi, heräsi hänessä
-selittämätöin kaipuu ja viha.
-
-Ja kumminkin kohteli häntä Claire Fromont hyvänä ystävänä.
-
-Toisinaan pääsi hän noissa kuuluisissa sinisissä, vaunuissa heidän
-kanssa Boulognen metsään tai Tuileriesen, tahi maalle koko viikoksi
-isoisä Gardinois'in hoviin, Savignyyn Orgen varrella. Rislerin, joka
-oli sangen ylpeä pikku tyttinsä menestyksestä, oli kiitos siitä,
-että Sidonie oli aina siististi ja somasti pu'ettu... Sen piti
-rouva Chèbe'kin kunnian asiana ja sievä ontuva oli myös aina valmis
-tarjoamaan pienelle ystävälleen käyttämättömiä koruaarteitaan.
-
-Herra Chèbe, joka aina oli närkästyksissään Fromont'ilaisille,
-katseli karsain silmin tuota kasvavaa harrasta tuttavuutta. Oikea syy
-oli kuitenkin se, ett'ei häntä kutsuttu vieraisin, mutta hän lykkäsi
-syyksi muuta, sanoen vaimolleen:
-
--- Etkös näe, että tyttäresi aina palajaa sieltä alakuloisena ja
-sitte istuu tuntikaudet mietteissään ikkunalla?
-
-Mutta rouva Chèbe, joka oli ollut onneton naimisestaan saakka, oli
-käynyt varomattomaksi. Hänen mielestään piti nauttia nyky-aikaa,
-peläten tulevaisuutta, ja pitää onnesta kiinni sen ohi kulkiessa,
-sillä usein ei ole elämässä muuta turvaa ja lohdutusta, kuin muisto
-onnellisesta lapsuudesta.
-
-Kerrankin näkyi herra Chèbe olevan oikeassa.
-
-
-
-
-III.
-
-Pikku Chèben histooria. -- Väärät helmet.
-
-
-Kaksi- tai kolme-vuotisen tuttavuuden ja yhdessäkisailemisen jälkeen,
-jona aikana Sidonie tottui loistoisuuteen ja rikkaiden lasten
-suloisiin tapoihin, lakkasi ystävyys äkkiarvaamatta.
-
-Kauan aikaa sitte oli Georges serkku, jonka holhojana oli herra
-Fromont, tullut lyseehen. Claire vuorostaan, varustettuna kapioilla,
-kuin pikku kuningatar, lähti kasvatuslaitokseen; ja juuri siihen
-aikaan oli kysymys Chèbeläisillä lähettää Sidonie oppiin. Luvattiin
-rakastaa toisiaan aina ja tavata toisiaan kahdesti kuukaudessa,
-ulospääsysunnuntaina.
-
-Pikku Chèbe kävi todellakin vielä toisinaan leikkimässä ystävänsä
-kanssa, mutta sen mukaan kuin hän kasvoi, käsitti hän yhä paremmin
-välin, joka heitä erotti, ja hänen vaatteensa alkoivat hänestä
-näyttää hyvin yksinkertaisilta rouva Fromont'in salia varten.
-
-Kun he olivat vaan kolmen kesken, ei lapsuuden ystävyys, joka teki
-heidät yhden vertaisiksi, laskenut heidän väliin mitään tukaluutta;
-mutta tuli vieraita, koulutoveria, muiden muassa suuri, aina
-rikkaasti vaatetettu tyttö, joka äitinsä neitsyen saattamana,
-sunnuntaisin tuli kisaamaan pienten Fromont'ilaisten kanssa.
-
-Nähdessään vaan hänen, muhkeana ja korskeana, astuvan portaita
-ylös, halusi Sidonie heti lähteä pois. Hän, näet, vaivasi Sidoniea
-hankaloilla kysymyksillä: Missä hän asui? Mitä hänen vanhempansa
-tekivät? Oliko heillä vaunut?...
-
-Kuullessaan heidän puhelevan kasvatuslaitoksesta ja tovereistaan,
-havaitsi Sidonie heidän elävän erityisessä mailmassa, tuhansia
-peninkulmia hänestä; ja kuoleman suru valtasi hänen, etenkin, kun
-hänen kotia tultuaan, äitinsä puhui hänelle oppiin menosta neiti Le
-Mire'n luo, joka oli Delobelleläisten ystävä ja jolla Roi-Doré-kadun
-varrella oli väärien helmien kauppa.
-
-Risler puolsi kovin tuota tytin opinkäynti aatetta. -- "Oppikoon hän
-jotakin ammattia," sanoi kelpo sydän... "Minä kyllä sittemmin otan
-ostaakseni hänelle kauppavaraston..."
-
-Sehän olikin sattumus, sillä neiti Le Mire sanoi luopuvansa toimesta
-muutamien vuosien kuluttua.
-
-Eräänä ikävänä lokakuun aamuna vei isänsä Sidonien Roi-Doré-kadun
-varrelle, vanhan talon neljänteen kerrokseen, joka talo oli vielä
-vanhempi, vielä mustempi, kuin heidän.
-
-Alaalla oli käytävän kulmaan ripustettu joukko kilpiä
-kultakirjaimineen: _Salkkutehdas; Sélahopea-vitjoja; Lastenleluja;
-Lasikoneita; Kukkavihkoja morsiamia ja morsiusneitejä varten;
-Erityisyys ketokukkia_ ja ihan ylähällä pieni lasikaappi, jossa
-keltaisista helmistä, lasisista viinirypäleistä ja kirsimarjoista
-tehdyt kaularenkaat ympäröivät neiti Angélina Le Mire'n suurellisen
-nimen.
-
-Hirveä talo!
-
-Ei ollut enää edes Chèbeläisten leveätä, vanhuudesta himmeätä,
-mutta ikkunansa valaisemaa porraslavaa eikä kaunista näkö-alaa,
-jonka tehdas tarjosi... Vaan kapeat portaat, kapea ovi, jono hyvin
-pieniä ja kylmiä neliskulmaisia suojia, ja viimeisessä vanha
-neiti irtonaiskiharineen ja mustine tumppuineen, parasta kättä
-lukemaisillaan töhrättyä annosta _Journal pourtous'ia_, ja näyttäen
-olevan hyvin pahoillaan siitä, että hänet häirittiin lu'ussaan.
-
-Neiti Le Mire otti vastaan isän ja tyttären, nousematta istualtaan,
-puheli loivalle hävinneestä tilastaan, isästään, vanhasta
-Rouergueläisestä aatelismiehestä, -- kuinka sanomattoman paljon
-Rouergue jo on tuottanut vanhoja aatelismiehiä; -- ja uskottomasta
-kartanonhoitajasta, joka oli vienyt koko heidän omaisuutensa. Neiti
-oli heti hyvin herra Chèben mieleen, jolla säätyarvonsa hävittäneihin
-oli vastustamatoin vetovoima, ja ukko lähti pois ihastuksissaan,
-luvaten tulla tyttärensä perään iltasella, kello seitsemän, tehtyjen
-sopimusten mukaan.
-
-Sitte vietiin oppilas heti työhuoneesen, joka vielä oli tyhjä.
-Neiti Le Mire asetti hänen suuren laatikon ääreen, joka oli täynnä
-helmiä, silmäneuloja ja naskalia, husin hasin neljän sou'n maksavien
-romaanivihkojen joukossa.
-
-Sidonie sai toimekseen valikoida helmiä ja pujottaa ne yhtä pitkiksi
-nauhoiksi, jotka solmittiin yhteen rihkamakauppioille myötäviksi.
-Muutoin piti neitien kohta tulla ja näyttää hänelle tarkkaan, mitä
-hänen oli tehtävä, sillä neiti Le Mire ei sekoittunut mihinkään, vaan
-valvoi kauppaansa hyvin kaukaa, tuon pienen, mustan suojan perältä,
-jossa hän vietti elämänsä lukemalla novelleja.
-
-Kello yhdeksän tulivat työnaiset, viisi suurta, kalpeata,
-kuihtunutta, huonosti puettua tyttöä, hiukset kuitenkin hyvin
-sirotut, köyhien käsityöläisten vaatimusten mukaan, jotka paljain
-päin kulkevat Parisia kaduilla.
-
-Kaksi tai kolme heistä haukotteli, hieroi silmiään ja sanoi siihen
-paikkaan kaatuvansa unesta. Mikä sen ties, kuinka he olivat yönsä
-käyttäneet?...
-
-Vihdoin ryhdyttiin työhön pitkän pöydän ääreen, jossa jokaisella oli
-laatikkonsa ja työkalunsa. Vast'ikään oli saatu surukorutilaus; oli
-kiirehdittävä, Sidonie, jolle _johtajatar_, äärettömän etevyyden
-äänellä, neuvoi, mitä oli tehtävä, alkoi alakuloisena valikoida
-läjästä mustia helmiä, viinimarjoja ja harsotähkiä.
-
-Toiset, huolimatta tyttökutaleesta, juttelivat keskenään työtä
-tehdessään. Puhuttiin komeista häistä, jotka olivat samana päivänä
-Saint-Gervais'issä.
-
--- Emmekö menisi sinne? sanoi iso, punatukkainen tyttö nimeltä
-Malviina... Ne ovat puolen päivän aikaan... Me ehdimme kyllä
-sukkelaan mennä ja palata takaisin.
-
-Aamiaistunnilla tosiaankin koko joukkio tulla tupsahti nelin ryömin
-portaita alas.
-
-Sidoniella oli, kuin koulutytöillä, ateriansa pienessä korissa;
-alakuloisena söi hän pöydän kolkalla ypöyksin ensimmäisen
-kerran... Herra Jumala! kuinka elämä näytti hänestä viheliäiseltä
-ja surulliselta! Kauhean korvauksen hän ottaisi vasta tuosta
-surullisuudesta.
-
-Kello yksi tulivat tytöt takaisin, pauhaten ja innoissaan.
-
-"Olettekos nähneet semmoista valkonypläistä hametta?... Entä huntu,
-Englantilaisine ompeluksineen?... Kas silläpä vasta onni oli!"
-
-Sitte työhuoneessa alkoivat he uudestaan muistutuksiaan, joita
-olivat tehneet hiljaa kirkossa, nojaten koko juhlamenojen aikana
-kyynärpäihinsä. Kysymys rikkaista häistä ja kauniista pu'usta kesti
-koko päivän, eikä se työtä estänyt, päin vastoin.
-
-Pienet Parisilaiset kaupat, jotka valvovat vaatteusten vähäisimpiäkin
-erityiskohtia, saavat työntekijänsäkin seuraamaan kuosia ja antavat
-heille ikuisen huolen loistoisuudesta ja komeudesta. Köyhistä
-tytöistä, jotka työskentelivät neljännessä kerroksessa neiti Le Miren
-luona, ei mustia seiniä ja kapeita katuja ollut olemassakaan. Koko
-ajan he miettivät muita asioita, kuluttaen aikansa kysymyksiin:
-
--- "Kuules, Malviina, mitä sinä tekisit, jos olisit rikas?... Minä
-asusin Champs-Elysée'lla"...
-
-Suuret puut skveerillä ja vaunut, jotka siellä veikeinä, vauhtiaan
-hiljentäen, kääntyivät, olivat heille hetken viehättävänä ja
-virkistävänä ilmiönä.
-
-Nurkastaan kuunteli pikku Chèbe, sanaakaan sanomatta, ja laitteli
-huolellisesti mustia viinirypäleterttujaan aikaiseen kypsyneellä
-kätevyydellä ja aistilla, jonka hän oli oppinut Désiréen luona. Ja
-iltasella, kun herra Chèbe tuli tytärtään noutamaan, lausuttiin
-hänelle Sidoniesta suurimmat ylistykset.
-
-Siitä pitäen olivat kaikki päivät yhtäläiset. Seuraavana päivänä
-asetteli Sidonie mustien helmien sijaan valkoisia sekä punaisia
-väärien korallien jyviä; sillä neiti Le Miren luona valmistettiin
-vaan vääriä tavaroita, kiiltokaluja, ja siellä kai olikin pikku
-Chèbe'n käytävä elämänsä oppikoulua.
-
-Jonkun ajan eli uusi oppilas, joka oli nuorempi ja paremmin
-kasvatettu, kuin muut, yksinäisenä heidän keskellä. Sittemmin,
-suuremmaksi tultuaan, pääsi hän heidän ystävyyteen ja luottamukseen,
-ottamatta kuitenkaan koskaan osaa heidän huveihin. Hän oli liian
-ylpeä mennäkseen puolen päivän aikaan häitä katsomaan ja suurella
-ylenkatseella kuuli hän aina puhuttavan yöllisistä tanssijaisista
-_Waux-Hall'issa_ tahi _Délices du Marais'sa_ ja hienosta illallisesta
-_Bonvalet'illa_ tahi _Quatre Sergents de la Rochelles'sa_.
-
-Meillä sitä tähdätään korkeammalle, eikö niin, pikku Chèbe?
-
-Muutoin, tuli hänen isänsä joka ilta häntä hakemaan. Toisinaan
-kuitenkin, ennen uutta vuotta, täytyi hänen valvoa muiden kanssa
-kiiruita tilauksia lopetettaessa. Sääliksi kävi nähdä noita kalpeita
-Parisin tyttöjä, jotka kaasun valossa, kivuloisen ja ulean näköisinä,
-valikoivat helmiä, yhtä valkeita, kuin itse olivat. Heissä näkyi sama
-tekoloisto, samaa väärien hohtokivien haurautta. Muusta he eivät
-puhuneet, kuin naamiaisista ja teaattereista.
-
--- Oletko nähnyt Adèle Pagen _Kolmessa Musketöörissä?_... Ja
-Melinguen? Entä Maria Laurent'in?... Oi! Maria Laurent!
-
-Näyttelijäin ihokkaat ja näytelmäkuningattarien koruilla neulotut
-vaatteet heijastivat heidän silmissään valkoisista kaulanauhoista,
-joita he sormissaan pyörittelivät.
-
-Kesällä ei ollut niin kova työ. Se oli, "kuollut aika." Silloin,
-suuren kuumuuden kestäessä, kun suljettujen sälyvarjostimien takaa
-kuultiin pitkin katuja huudettavan mirabelleja ja renkloodeja [luumun
-lajeja], makasivat tytöt sikeästi, pää pöydällä. Tahikka kävi
-Malviina perähuoneesta pyytämässä neiti Le Mireltä annoksen _Journal
-pourtoiis'ia_, jota hän luki muille ääneen.
-
-Uutta pikku Chèbe ei pitänyt romaaneista. Hänellä oli päässä kaikkia
-noita paljon hauskempi romaani.
-
-Ei mikään ollut, näet, saanut häntä unhottamaan tehdasta.
-Lähtiessään aamusin isänsä syleilyksestä, loi hän aina silmäilyn
-sinnepäin. Siihen aikaan oli tehdas heräämäisillään. Torvi laski
-korkealle ensimmäisen mustan savutuprunsa. Ohikulkiessaan kuuli
-Sidonie työmiesten huudot, painimien kovat, raskaat iskut, koneiden
-voimakkaan ja säännöllisen puhkumisen ja koko työn räyhyn, joka,
-ollen hänen mielessään sekaisin muistojen kanssa juhlista ja
-sinisistä kuomivaunuista, itsepintaisesti vainosi häntä.
-
-Se puhui enemmän edukseen, kuin omnibusten rytinä, katuhuudot ja
-vesiputoukset; työhuoneessakin, hänen valikoidessa vääriä helmiä
-ja iltasin vanhempainsa luona, kun hän päivällisen jälkeen tuli
-porrasikkunalle ilmaa hengittämään ja yöllä katseli sammunutta,
-autiota tehdasta, humisi aina vaan hänen korvissaan tuo toimekas
-hälinä, ikäänkuin alituisena säestyksenä hänen ajatuksilleen.
-
-Pikku tytin on ikävä, rouva Chèbe... Häntä pitää huvitella... Ensi
-pyhänä minä vien teidät kaikki maalle.
-
-Sunnuntai-matkat, joita kelpo Risler toimitti Sidoniea huvittaakseen,
-surettivat vaan yhä enemmän häntä.
-
-Niinä päivinä oli noustava ylös neljän aikaan aamulla, sillä
-ilmaiseksi eivät köyhät saa huvituksiaan, Aina, näet, tuli viimeisenä
-hetkenä jokin tilkku silitettävätä tai garnityyri ommeltava,
-koettamalla siten uusia i'änikuista, pientä, valkoraitaista
-syreeniväristä hametta, jota rouva Chèbe tunnollisesti jatkoi joka
-vuosi.
-
-Lähdettiin kaikki yhdessä, Chèbeläiset, Risleriläiset ja kuuluisa
-Delobelle. Désirée ja hänen äitinsä vaan eivät olleet muassa. Kovan
-onnensa masentama, heikko tyttö-raukka ei tahtonut koskaan hievahtaa
-istuimeltaan, ja äiti Delobelle jäi hänelle pitämään seuraa. Muutoin
-ei kummallakaan ollut kyllin sopivaa vaatteusta näyttäytyäkseen
-ulkona suuren miehen rinnalla; sillähän olisi koko hänen asunsa
-vaikutus hävinnyt.
-
-Lähtiessä kävi Sidonie vähän iloisemmaksi. Parisi, verhottuna
-heinäkuu-aamun ruusuhuuruun, pysäyspaikat, täynnä heleitä
-vaatteuksia, vaunujen ikkunoista näkyvät maaseudut, sitte
-jalotteleminen puhtaassa, Seinevirran raitistuttamassa ilmassa, johon
-metsän kolkka levitti virkeyttään, kukkivat niityt ja tähässä olevat
-viljavainiot tuoksuaan, kaikki tuo huumasi hänen hetkeksi. Mutta
-pianpa inhoitti häntä sunnuntain halpuus...
-
-Oli aina vaan yhtä ja samaa.
-
-Seisahduttiin ravintolan luo, jossa voipaistoksia valmistettiin,
-hyvin pauhaavan ja vireän maalaisjuhlan läheisyyteen, sillä yleisöä
-tahtoi Delobelle, joka, yhä vaan haaveensa valtaamana, kuljeskeli
-harmaassa takissa ja harmaissa sääryksissä, pieni hattu toisella
-korvalla, vaalea palttoo käsivarrella, ajatellen, että teaatteri
-kuvasi tienoota Parisin lähellä ja että hän näytteli maalla
-oleskelevaa Parisilaista.
-
-Mitä herra Chèbeen tulee, joka kerskaili rakastavansa luontoa samoin
-kuin Jean-Jacques vainaja, niin ei se ollut hänen mielestään mitään
-ilman makarooniin ampumista, puuhevosia, säkissä juoksua, tomua ja
-ruokopillin soittoa. Ja semmoinen oli myöskin rouva Chèben maaelämän
-perikuva.
-
-Sidonien taas oli aivan toinen; häneen nuo sunnuntait, jotka
-Parisilaiset viettävät kävelemällä kylän teitä pitkin, vaikuttivat
-kauhean ikävän. Hänen ainoa huvinsa tuossa väentungoksessa oli
-tuntea olevansa huomattu. Mikä maalaisen, suoraan ja kovaan hänen
-vieressään lausuma ihmetteleminen hyvänsä sai hänen hyville mielin
-koko päiväksi, sillä hän oli niitä, jotka eivät halveksi mitäkään
-sievistelemistä.
-
-... Väliin, jättäen Chèbeläiset ja Delobellen juhlaan, käveli Risler
-pitkin kenttiä veljensä ja "tytin" kanssa, kukkia poimiskellen
-seinäverhomalliksi. Pitkillä käsillään taivutti Frans orapihlajan
-korkeat oksat tahi kiipesi puiston aidalle taittaakseen nuortean
-lehvän, jonka toiselta puolelta oli huomannut. Mutta joen rannaltapa
-he korjasivat rikkaimman satonsa.
-
-Siellä oli notkeita, pitkä- ja koukero-vartisia kasveja, jotka
-ovat niin hyvän näköisiä seinäverhoilla, suuria, suoria ruokoja ja
-pyöräkelloja, joidenka kukat -- puhjeten yht'äkkiä oikullisessa
-piirustuksessa -- näyttävät eläviltä kasvoilta, joltakin, joka
-katselee neuvottoman, lumoavan lehvän keskeltä. Risler ryhmitti
-kukkakimppunsa, lajitteli ne taiteellisesti, viehättyen itse
-kasvienkin luonnosta ja kokien hyvin panna mieleen niiden elintavan,
-joka onkin käsittämätöin, kun vaan yhden päivän väsymys on niiden yli
-kulkenut.
-
-Kun kimppu oli valmis ja leveällä ruoholla, ikäänkuin nauhalla,
-sidottu, sälytettiin se Franssin selkään, ja sitte matkalle!
-Mietiskellen yhä taidettaan, etsi Risler kävellessäänkin aineita ja
-meistejä.
-
--- Katsohan tyttäreni... tätä lehmänkieloa valkoisine kulkusineen
-näiden ruusujen välitse... Hä? Mitäs luulet?... vesivihriällä tai
-villaharmaalla pohjalla, sepä se koreata olisi.
-
-Mutta Sidonie ei pitänyt enemmän lehmänkieloista, kuin ruusuistakaan.
-Kedon kukat olivat hänestä köyhien kukkia, jotakin hänen
-syreeni-värisen hameensa tapaista.
-
-Hän muisti nähneensä muullaisia herra Gardinois'in hovissa,
-ansareissa, porrasaidalla ja ylt'ympäri hiekoitettua, suurien vaasien
-reunustamaa pihaa.
-
-Kas semmoisia kukkia hän rakasti, niin käsitti hän maa-elämän!
-
-Muisto Savignysta johtui hänen mieleensä joka askeleella. Kun he
-kulkivat jonkun puiston ristikkoportin ohi, seisattui hän katselemaan
-suoraa yhtämittaista kujaa, joka vei portaitten luo... Suurien puiden
-säännöllisesti varjostamat nurmikot ja rauhalliset penkereet veden
-partaalla muistuttivat hänelle muita penkereitä, muita nurmikoita.
-Ja nuo loistoisuuden näyt, muistoihin yhdistyneinä, tekivät hänen
-sunnuntainsa paljoa surullisimmiksi. Mutta varsinkin paluu lannisti
-hänen.
-
-Ne ovat niin hirveän täynnä väkeä ja tukehduttavaa ilmaa, noina
-iltoina, Parisin pienet lähipysäkit! Siellä sitä on teeskenneltyä
-iloa, tuhmaa naurua ja lauluja, vedettyjä viimeisellä äänellä, jolla
-ei ole enää muuta voimaa, kuin kirkua!... Sillä kertaa oli herra
-Chèbe haltioissaan...
-
-Siinä sai hän tuuppia piljettiluukun ääressä, vihoitella junan
-myöhästymisestä, sättiä asema päällikköä, yhtiötä, hallitusta, ja
-sanoa kovaa Delobellelle, naapurien kuulla.
-
--- "Hä?... annas kun tämmöistä tapahtuisi Ameriikassa?"...
-Ja, kiitos kuuluisan näyttelijän osoitteelliselle mimiikille ja
-mahtavalle katsannolle, jolla hän vastasi: 'Kyllä kai!'... sai se
-ympärillä olevat arvelemaan, että nuo herrat täsmälleen tiesivät,
-miten Ameriikassa olisi käynyt moisissa tapauksissa. Hehän olivat
-peräti yhtä tietämättömät kumpikin; mutta kansassa tuo heitä ylensi.
-
-Istuen Franssin rinnalla, puolet hänen kukkakimpustaan polvillaan,
-oli Sidonie ikäänkuin mitättömäksi hälvennyt keskellä tuota
-melskettä, kauan odottaessa iltajunaa. Asemalta, jota yksi ainoa
-lamppu valaisi, näki hän ulkona synkkävarjoiset varvikot, siellä
-täällä viimeisten juhlavalaistusten läpäiseminä, mustan kyläkadun,
-ihmiset, jotka tulivat, ja lyhdyn, ripustetun autiolle rannikolle.
-
-Aika ajoin kulki lasiovien takaa pysähtymättä juna, hehkuvien hiilien
-räiskinässä ja uhkuen höyryä. Silloin puhkesi asemalla huuto- ja
-koputus-myrsky, jonka yli liiteli herra Chèben ylen kimakka sopraano
-ääni, kirkuen kuin kalalokki ikään: "Murtakaa ovet! Murtakaa
-ovet!"... jota pikku mies kyllä olisi kavahtanut tekemästä, hän
-kun julmasti pelkäsi kaikkia shandarmeja. Tuokion kuluttua myrsky
-lakkasi. Naiset, väsyneinä ja kovan ilman hajoittamine hiuksineen,
-nukkuivat lavitsoille. Siinä oli rutistuneita hameita, särkyneitä
-kapineita ja valkoisia, avorintaisia vaatteuksia, täynnä tomua.
-
-Sitäpä kyllä karisi kaikista vaatteista, kohosi ilmaan joka
-askeleella, se synkensi lamput, himmensi silmät, muodosti kuni pilven
-ikään rasittuneille kasvoille. Vaunut, joihin vihdoin astuttiin,
-tuntikausia odotettua, olivat myöskin tomun läpitunkemat... Sidonie
-aukais ikkunan ja katseli mustia tasankoja, loppumatointa pimeyden
-juovaa. Sitte nousivat esiin, lukemattomina tähtinä ensimmäiset
-lyhdyt kaupungin laidan bulevaardeilla, linnoitusten lähellä.
-
-Siihen loppui kaiken tuon köyhän väestön hirveä lepopäivä. Parisin
-näky johti kaikkien mieleen seuraavan päivän työn. Kuinka ikävä
-hyvänsä sunnuntainsa olikin, niin alkoi Sidonie kuitenkin kaivata
-sitä. Hän ajatteli rikkaita, joille joka päivä elämässä on lepopäivä;
-ja hämärästi, kuni unessa esiytyivät hänelle pitkät puistikot,
-jotka hän päivällä oli nähnyt täynnä tämän mailman miekkoisia,
-jotka kävelivät hienolla hiekalla, sillä välin kuin tuolla
-ristikkoportilla, tomuisella tiellä, köyhien sunnuntai kului suurin
-askelin, että tuskin ehti pysähtyä hetkeksi katsomaan ja kadehtimaan.
-
-Kolmestatoista seitsemääntoista vuoteen oli pikku Chèben elämä
-tuollaista.
-
-Vuodet vuosia seurasivat tuomatta vähintäkään muutosta mukanaan.
-Rouva Chèben kashimirishaali oli hiukan enemmän kulunut, pieni
-syreenivärinen hame oli vielä kestänyt muutamia korjauksia, ja siinä
-kaikki! Ainoastaan mikäli Sidonie kasvoi, loi Frans, joka nyt oli
-tullut nuoreksi mieheksi; häneen äänettömiä, helliä katseita, osoitti
-häntä kohtaan kaikille silmin nähtävää rakkauden huomiota, jota nuori
-tyttö vaan yksin ei älynnyt.
-
-Eikä mikään, muutoin, huvittanut pikku Chèbeä.
-
-Työhuoneessa täytti hän tehtävänsä säännöllisesti, vaiteliaasti,
-ilman pienintäkään ajatusta tulevaisuudesta tai aikaantulosta.
-Kaikki, mitä hän teki, näkyi tapahtuvan toistaiseksi.
-
-Frans sitä vastoin työskenteli jonkun aikaa jo erityisellä
-innolla, vauhdilla semmoisella, kuni ne, jotka johonkin pyrkivät
-ponnistustensa lopulla, niin että hän neljänkolmatta vanhana pääsi
-toisena Centraalikoulusta insinöörin arvolla.
-
-Sinä ehtoona oli Risler vienyt Chèbea perheen _Gymnase_-teaatteriin
-ja koko illan tekivät rouva Chèbe ja hän alinomaa merkkejä iskemällä
-toisilleen silmää lasten selän takana. Sitte lähtiessä, pani rouva
-Chèbe juhlallisesti Sidonien käden Franssin käsivarrelle, ikäänkuin
-sanoen rakastajalle: "Selvittäykää nyt... se on teidän asianne..."
-
-Silloin koetti rakastaja parka selvittäydä.
-
-Matka on pitkä Gymnase-teaatterista Marais'iin. Tuskin on muutamia
-askeleita käyty, kun bulevardien loisto katoaa, jalkakadut käyvät
-yhä pimeämmiksi, kulkiat yhä harvinaisemmiksi. Frans alkoi puhua
-näytelmästä... Hän piti hyvin paljon kappaleista, joissa oli tunnetta.
-
--- Entä te Sidonie?
-
--- Oi! minä, tiedättekö, Frans, jos vaan löytyy komeita pukineita.
-
-Laita on se, ett'ei hän teaatterissa muusta huolinutkaan. Hän ei
-ollut noita tuntehikkaita _à la Bovary_, jotka tulevat teaatterista
-valmiine rakkauden lauselmineen ja ylpeine ideaalineen. Ei! Himoa
-loistoon ja komeuteen, sitä vaan teaatteri hänessä herätti; sieltä
-hän saavutti ainoastaan meistejä hiuslaitoksiin ja vaateparsia...
-Näyttelijättärien uudet, liioitellut pukineet, heidän käytöksensä,
-aina heidän maalliseen, teennäiseen lausumiseensa asti, joka hänestä
-näytti oikein erinomaiselta, ynnä kulloitusten ja tulien halpamainen
-häikäistys, loistava ilmoitus ovella, vaunut, jotka seisattuivat,
-koko tuo hiukan epäterveellinen melu maineessa olevan kappalen
-ympärillä -- kas sitä hän rakasti, se kävi häneen.
-
-Rakastaja jatkoi:
-
--- Kuinka hyvin he näyttelivät rakkauden kohtauksen!
-
-Ja sanoessaan tuon rakkaus-sanan, kumartui hän hellästi pientä,
-sievää päätä kohti, käärittyä valkoiseen villa päähineesen, jonka
-alta kiehkuroivat suortuvat laskeutuivat.
-
-Sidonie huo'ahti:
-
--- Oi, niin, rakkauden kohtaus!... Näyttelijättärellä oli hyvin
-kauniit hohtokivet!...
-
-Oli hetki äänettömyyttä. Frans paralla oli paljo vaivaa
-selittääkseen. Sanat, joita hän etsi, eivät tulleet esille, sitte
-anasti pelko hänen. Puhuakseen määräsi hän itselleen paikat:
-
--- Kunhan ollaan käyty Saint-Denis-portin sivu... Kunhan mennään
-bulevaardilta.
-
-Mutta Sidonie rupesi puhumaan muista ihan joutavista asioista, niin
-että Franssin julistus jäätyi hänen huulilleen, tahikka seisautti
-heitä vaunut, joten vanhemmat ehtivät yllättää heitä.
-
-Maraisissa vihdoin ratkaisi hän yhtäkkiä päätöksensä:
-
--- Kuulkaas, Sidonie... Minä rakastan teitä...
-
-Sinä yönä oltiin Delobellelässä valveella hyvin myöhään.
-
-Noiden miehuullisten naisten tapa oli tehdä työpäivänsä niin
-pitkäksi, kuin mahdollista, jatkaa se niin myöhään yöhön, että heidän
-lamppunsa oli aina viimeiseksi sammuneita hiljaisen Braque kadun
-varrella. Maata pannakseen odottivat he suuren miehen tuloa, jolleka
-takan hiilloksella pidettiin varina pieni, vahvistava illallinen.
-
-Hänen näyttelyaikanaan oli sillä olemissyynsä, koska näet
-näyttelijät, joiden täytyy syödä aikaiseen ja sangen keveä
-päivällinen, näyttämöltä päästyään tulevat kotia hirveän nälkäisinä.
-Delobellehan ei enää ollut näytellyt moniin aikoihin; mutta
-omaamatta oikeutta, kuten hän sanoi, luopua teaatterista, kannatti
-hän kiihkoaan monituisilla ilveilijän tavoilla, joihin kuului tuo
-palausillallinen samoinkuin jokapäiväinen kotiintulonsakin, sen
-jälkeen kuin kaasu oli sammutettu bulevardi-teaatterin viimeiseltä
-lamppu-partaalta. Panna levolle illallisetta, samaan aikaan, kuin
-kaikki muut, sehän olisi ollut eroamista, luopumista taistelusta.
-Eikä hän luopunut, hiisi vie!...
-
-Puheenalaisena yönä ei näyttelijä vielä ollut palannut, ja molemmat
-naiset odottelivat häntä jutellen ja työskennellen sangen vilkkaina,
-ehkä jo varsin myöhä oli. Koko illan oli puhuttu yksinomaisesti
-Franssista, hänen edistyksestään ja tulevaisuudestaan.
-
--- Nykyään, sanoi äiti Delobelle, ei häneltä puutu muuta, kuin hyvä
-pikku vaimo.
-
-Se oli myöskin Désiréen mielipide. Muuta ei puuttunut Franssin
-onnesta, kuin hyvä, pikku vaimo, sauras, hilpeä ja työhön tottunut,
-joka unhoittaisi kaikki hänen takia. Ja kun Désirée puhui siitä
-tuollaisella vakuutuksella, tiesi se että hän oikein hyvin tunsi
-tuon vaimon, joka oli niin sovelias Frans Rislerille... Désirée ei
-ollut kuin vuotta nuorempi Franssia, juuri mitä tarvitaan ollakseen
-nuorempi miestään ja voidakseen samalla kelvata hänelle äidiksi...
-
-Kaunis?...
-
-Ei ihan, mutta pikemmin sievä, kuin ruma, huolimatta hänen
-vaivaisuudestaan, sillä hän ontui, poloinen!... Ja sitte älykäs,
-reipas ja niin hempeä! Ei kukaan muu, kuin Désirée, tietänyt mihin
-määrin tuo pikku vaimo rakasti Franssia ja kuinka hän oli ajatellut
-häntä yöt päivät jo vuosikausia. Frans itsekään ei ollut sitä
-huomannut, eikä hänen silmänsä näkynyt olevankaan muita, kuin tuota
-tyttömukuraa, Sidoniea, varten. Mutta yhden tekevä! Hiljainen rakkaus
-on niin kaunopuhelias, niin suuri voima on kätketty pidätettyihin
-tunteisin... Kuka ties? ehkäpä jonakin päivänä...
-
-Ja pikku ontuva, kumartuneena työnsä yli, lähti pitkälle matkalle
-haaveiden maahan, niinkuin usein tapahtui tuon viallisen, istuessaan
-nojatuolissaan, jalat nojattuina liikkumattomaan jakkaraan --
-matkalle ihmeelliselle, jolta hän aina palasi onnellisena ja
-hymyilevänä, nojaten Franssin käsivarteen rakastetun puolison
-kaikella luottamuksella. Sormensa seurasivat hänen sydämensä unelmaa,
-pikku lintu, jota hän silloin käsissään piteli ja jonka rutistuneita
-siipiä hän korjaeli, sekin näytti olevan matkalla, lentämäisillään
-tuonne, hyvin kauas, hilpeänä ja köykäisenä, kuin hän. Yht'äkkiä
-aukeni ovi.
-
--- Enhän teitä häirinne? sanoi reimastunut ääni. Äiti, joka oli
-hiukan nukahtanut, kohotti pikaisesti päätään:
-
--- Kah! herra Franshan se on... tulkaa vaan sisään herra Frans...
-Näette, me odotamme isää... Näyttelijät peijakkaat ne tulevat aina
-niin myöhään kotia... Istukaahan tuohon... syöttehän illallista
-hänen kanssa...
-
--- Oi! ei, kiitoksia, vastasi Frans, jonka huulet vielä olivat
-vaaleat äskeisestä mielenliikutuksesta; kiitos, minä en viivy... Minä
-näin teillä tulta ja poikkesin vaan teille sanomaan... kertomaan
-teille suuren uutisen, joka teitä on hyvin huvittava, sillä tiedän
-teidän minua rakastavan...
-
--- Minkäs niin, Herra Jumala?
-
--- Herra Frans Rislerin ja neiti Sidonien kihlauksen!...
-
--- Tuota! Minä kun vast'ikään pääsin sanomasta, ett'ei häneltä muuta
-puutu, kuin hyvä, pikku vaimo, pani siihen äiti Delobelle nousten
-ylös hypätäkseen hänen kaulaansa.
-
-Désirée ei kyennyt lausumaan sanaakaan. Hän kumartui vielä enemmän
-työnsä yli ja, koska Franssin silmät olivat yksinomaisesti onnessaan
-kiinni ja äiti Delobelle vaan katsoi kelloa, nähdäkseen, kohtako
-hänen suuri miehensä tulisi, niin ei kukaan huomannut ontuvan
-mielenliikutusta ja kalpeutta, eikä pikku linnun suonenvedon
-tapaista väräjämistä, joka liikkumattomana oli hänen käsissään, pää
-kallellaan, kuni kuolleeksi haavoitettu eläin.
-
-
-
-
-IV.
-
-Pikku Chèben histooria. -- Savignyn kiiltomadot.
-
-
-    Savigny-sur-Orgessa.
-
-    'Rakas Sidonie!
-
-    Eilen istuimme pöydässä suuressa ruokasalissa, jonka tunnet, ja
-    ovi oli selkoisen selällään täydessä kukassa oleville portaille.
-    Minun oli pikkuisen ikävä. Isä kulta oli ollut huonolla tuulella
-    koko aamupäivän, ja, äiti parka ei tohtinut hiiskua sanaakaan
-    noiden rypistettyjen kulmakarvojen lannistamatta, jotka aina
-    ovat hänelle lakia lukeneet. Minä ajattelin, että oli todellakin
-    vahinko olla aivan yksin, kesäsydännä, näin kauniissa paikassa,
-    ja että olisin varsin onnellinen, nyt kun, näet, olen päässyt
-    kasvatuslaitoksesta ja kun minun on oltava kaiket vuoden ajat
-    maalla, saadessani, kuni muinoin, jonkun kanssani juoksentelemaan
-    pitkin metsiä ja pyökki-puistoja.
-
-    Georges käy kyllä toisinaan täällä, mutta hän tulee aina hyvin
-    myöhään, ainoastaan päivälliseksi, ja palajaa sitte seuraavana
-    päivänä jo ennenkuin olen hereillä. Sitä paitsi onkin hän jo vaka
-    mies, herra Georges. Hän tekee työtä tehtaalla, ja asioiden huoli
-    vetää usein hänenkin otsalleen ryppyjä.
-
-   ... Näin pitkälle olin ehtinyt mietteissäni, kun isäni yht'äkkiä
-    nopeasti kääntyi puoleeni:
-
-    -- Mitenkä pikku Sidonien laita on? Mielelläni tahtoisin pitää
-    hänet täällä jonkun ajan.
-
-    Arvaathan, kuinka olin onnellinen! Sehän vasta iloa taas kohdata
-    toisensa ja sitoa tuo hyvä ystävyys jonka keskeyttäminen oli
-    enemmän elämän, kuin meidän vikamme! Paljo niitä on meillä oleva
-    asioita kerrottavana! Sinä, joka yksin voit huvittaa hirveää
-    isoisää, sinä olet tuottava iloa meille, ja vakuutan sinua, että
-    sitä kyllä tarvitaankin.
-
-    Se on niin autio, tämä kaunis Savigny! Ajattelehan, että
-    aamuisin välistä pistää päähäni virnaileminen. Pukeudun, teen
-    itseni kauniiksi, hiukset kiharassa ja koreat vaatteet yllä;
-    kävelen puistikoissa, ja äkkiä huomaan tehneeni kustannuksia
-    joutsenien, sorsien, Muisku-koirani ja lehmien vuoksi, jotka
-    niityllä eivät edes käännykään ohi kulkiessani. Silloin menen
-    kiusalla hyvin sukkelaan takaisin, puen ylleni kattuuni-hameen,
-    askartelen moisiossa, aitassa, vähän missäkin. Ja todellapa alan
-    uskoa, että ikävä on minun vartuttanut ja että minusta tulee
-    varmaan oiva emäntä....
-
-    Onneksi tulee, näet, kohta metsästysaika, jolloin arvelen
-    voivani huvitella hiukan. Ensiksi käyvät silloin Georges ja
-    isäni, jotka molemmat ovat kovia metsästäjiä, useammin täällä.
-    Sitte tulet sinä. -- Sillä vastaathan minulle heti, että tulet
-    meille, eikö niin? Herra Risler sanoi tuonnoin sinun olevan
-    raihnas. Savignyn ilma tekee sinulle oikein hyvää.
-
-    Täällä kaikki sinua odottavat. Ja minä en malta enää elääkään.
-
-                                                Claire.'
-
-Kirjeensä kirjoitettuaan, pani Claire Fromont suuren olkihatun
-päähänsä, sillä elokuun ensimmäiset päivät, olivat helteiset
-ja ihanat, ja meni laskemaan sen pieneen laatikkoon, josta
-kirjeenkantaja joka aamu ohimennessään otti hovin postin.
-
-Se oli puiston päässä, tien käänteessä. Hän seisattui hetkeksi
-katselemaan puita tien varrella ja ympäröiviä niittyjä, jotka
-uinailivat päivän paistehessa. Tuolla elonleikkaajat korjasivat
-viimeisiä lyhteitä, vähän kauempana taas kynnettiin. Mutta koko tuon
-hiljaisen työnteon alakuloisuus oli kaukana nuoresta tytöstä, joka
-loisti ilosta nähdäkseen ystävätään.
-
-Ei yhtäkään tuulenhengähdystä kohonnut korkeilta kukkuloilta
-taivaanrannalla, ei yhtäkään ääntä puiden latvoista tullut
-varoittamaan häntä, edes aavistusta antamalla ja estämään häntä
-lähettämästä tuota kovaonnista kirjettä. Ja oitis kotia palattuaan
-kävi hän puuhaamaan Sidonielle sievää huonetta omansa viereen.
-
-Kirje meni uskollisesti perille. Kuusaman ympäröimästä pienestä,
-ruohonpäisestä portista tuli se Parisiin ja saapui samana iltana,
-Savignyn postimerkkineen ja ihan tuoksuvana maa-ilmaa, viidenteen
-kerrokseen Braque-kadun varrelle.
-
-Sepä oli tapahtuma! Kirje luettiin kolmeen kertaan; ja viikonajan,
-lähtöön saakka oli se takan reunuksella rouva Chèben tähteiden,
-lasikuvulla varustetun kellon ja keisarikunnan aikuisien maljojen
-joukossa. Sidoniesta oli se, kuni ihmeellinen romaani, täynnä
-lumousta ja lupauksia, jota hän luki aukaisematta, katselemalla
-vaan sen valkoista koteloa, jossa kohosi Claire Fromont'in koreiltu
-nimikirjoitus.
-
-Kyllä nyt puuhattiin, kuin häiksi konsanaan. Pääasia oli tietää,
-minkälaisissa vaatteissa mennä hoviin. Huolta oli pidettävä siitä,
-oli leikattava, sovitettava ja koetettava hameita ja hiuslaitoksia...
-Frans raukka! Kuinka nuo valmistukset saivat hänen pahoille mielin!
-Lähtö Savignyyn, jota hän turhaan oli koettanut vastustella, oli
-vielä viivyttelevä heidän naimistaan, jota -- hänen tietämättä,
-miksi? -- Sidonie oli siirtänyt joka päivä vähän. Frans ei, näet,
-voisi mennä hänen luo; ja kun Sidonie kerran oli siellä, keskellä
-kestejä ja huvia, niin ties' sen, miten kauvaksi hän sinne jäisi?...
-
-Delobellen naisille kävi tuo toivotoin rakastaja aina luottamuksiaan
-tekemässä, vaan huomaamatta kertaakaan, kuinka vireästi Désirée nousi
-ylös, hänen sisään tullessaan, tarjotakseen hänelle sijaa vieressään
-työpöydän ääressä ja kuinka hän sitte istuutui ihan punaisena,
-hehkuvin silmin.
-
-Muutamiin päiviin ei oltu enää tehty _lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_.
-Äiti tyttärilleen päärmäsivät ruusun punaisia sepaluksia Sidonien
-hametta varten, eikä pikku ontuva ollut koskaan ommellut niin
-kernaasti.
-
-Hän ei ollut suotta Delobellen tytär, tuo pikku Désirée.
-
-Isältään oli hän perinyt taipumuksen haaveilla ja toivoa loppuun
-asti, oli mikä oli.
-
-Franssin kertoessa hänelle rakkauden huoliaan, ajatteli Désirée, että
-kun Sidonie on kerran lähtenyt pois, hän tulisi niinikään joka päivä,
-vaikka kohta puhumaankin poissa olevasta; että hän olisi siinä hänen
-vieressään, valvoisi yhdessä "isää" odottaessa, ja että hän kenties
-jonakuna iltana, katsellessa häntä, huomaisi mikä ero on naisen
-välillä, joka rakastaa ja sen, joka antaa rakastaa itseään.
-
-Ajatus, että joka pisto, jonka hän hameesen teki, riennätti tuota
-kärsimättömästä odotettua lähtöä, antoi silloin hänen neulalleen
-tavattoman nopeuden ja kauhulla näki rakastaja raukka sepaluksia ja
-reunustuksia läjittyvän silmin nähden hänen ympäri, kuohuen kuni
-pienet aallot ikään.
-
-Ruusun värisen hameen valmistuttua, lähti neiti Chèbe Savignyyn.
-
-Herra Gardinois'in hovi oli rakennettu Orge-laaksoon, pienen joen
-varrelle, jota niin oikullisesti sievistivät sen myllyt, saaret,
-sulut ja laajat puistonurmikot, jotka siintoon hälvenivät sen ahteita
-pitkin.
-
-Kartano, vanha Lutvikki XV aikuinen rakennus mataloine
-huone-kertoineen, mutta hyvin korkeine kattoineen, oli kovin
-alakuloisen näköinen, omituista ylimyksellisen muinaisuuden muotoa:
--- leveät portaat, ruosteiset rautabalkongit, vanhat, sateen
-hivuttamat vaasit, joista tuoreet kukat heleästi esiin pistivät
-punertavaa kiveä vastaan. Silmän siintämättömiin ulottui rappeutunut,
-kaatumaisillaan oleva muuri, joka laskeutui vienoa rinnettä alas
-virralle. Mahtavasti kohosi niiden yli hovi vuolukivikattoineen,
-moisio punaisine kattotiilineen, ja ihana puisto lehmuksineen,
-saarnineen, poppelineen ja kastanjineen, jotka liittyivät tuuheaksi,
-mustaksi juovaksi, kupukaariksi lehtikujien yli toisinaan aueten.
-
-Mutta viehätys vanhalla tilalla oli vesi, vesi joka elähytti sen
-hiljaisuutta, teki sen näyt juhlallisimmiksi. Savignyssa löytyi,
-jokea lukematta, lähteitä, vesisuihkuja ja lampeja, joissa mailleen
-menevä päivä kuvasti täydessä kunniassaan; ja tuo sopi hyvin
-vanhanaikuiselle, sammaltaneelle ja vihertyneelle kartanolle, joka
-oli kuni veden kuluttama kivi puron rannalla.
-
-Pahaksi onneksi oli laita Savignyssa, kuin useimmissa ihmeteltävissä,
-parisilaisissa kesäpalatseissa, jotka ovat joutuneet kauppa- ja
-asioimis-nousukasten saaliiksi, ett'ei hovin herrat sointuneet yhteen
-hovin kanssa.
-
-Siitä saakka, kuin vanha Gardinois oli hovinsa ostanut, koki hän
-vaan hävittää kaikki, mitä sattuma hänelle niin kauniina hankkinut
-oli, kaadatti puita "näkyä varten", varusti puistonsa kummallisilla
-aitauksilla rosvoja vastaan, ja pyhitti yksinäisyytensä komeaksi
-kasvitarhaksi, joka, tuottaen äärettömän paljo hedelmiä ja
-vihanneksia, oli hänestä enemmän hänen oma maansa, talonpojan maa.
-
-Mitä tulee suuriin saleihin, joiden seinämaalaukset syksyn sumusta
-vaalentuivat, vesistöihin, ulpukkojen anastamiin, ja rotkoihin ja
-siltoihin näkinkenkineen, niin piti hän niistä ainoastaan siitä
-syystä, että vieraat niitä ihailivat ja että kaikki tuo käsitti sen,
-joka hyvin paljo mairitteli vanhan härkäkauppiaan turhamielisyyttä:
--- hovin!
-
-Ollen jo iäkäs ja voimatta enää metsästää taikka, kalastaa, vietti
-hän aikansa valvomalla äärettömän suuren tilansa vähäpätöisiä
-yksityisyyksiä. Jyvät, jotka annettiin kanoille, hinta myydystä
-viimeisestä viljan korjuusta, olkikupojen luku oivalla, pyöreällä
-parvella, kaikki tuo antoi hänelle torumisen aihetta koko päiväksi;
-ja kaukaa katsellessa kaunista Savignya vierulla sijaitsevine
-kartanoineen, sen alatse juoksevan joen kuvastinta, kietolasten
-siimestämiä korkeita penkereitä ja kivikerroksia, jotka puistoa
-majesteetillisesti viettävällä tantereella kannattivat, ei olisi
-suinkaan koskaan voinut arvata haltian kitsautta ja mielen niukkuutta.
-
-Joutilaana rikkaudessaan eleli herra Gardinois, koska hän Parisissa
-ikävöi, siellä koko vuoden, ja kauniina vuoden aikana pitivät
-Fromont'ilaiset hänelle seuraa.
-
-Rouva Fromont oli leppeä, vaan ei kovin mielevä nainen, jota hänen
-isänsä tyly itsevaltiaisuus varhain oli taivuttanut kärsivään ja
-alituiseen tottelevaisuuteen. Samassa asemassa oli hän mieheensä,
-jonka hyvyys ja kestävä lempeys ei ollut voinut saada voittoa tuosta
-nöyryytetystä, hiljaisesta, kaikesta välinpitämättömästä ja ikäänkuin
-vastuuttomasta luonnosta. Elettyään aina asioista syrjässä, oli
-hän rikastunut huomaamattaan ja ilman vähintäkään halua käyttää
-sitä hyväkseen. Kaunis asuntonsa Parisissa ja isänsä uhkea hovi
-vaivasivat häntä. Hän teki paikkansa siinä niin pieneksi, kuin
-mahdollista, käyttäen elämänsä yhteen kiihkoon, -- järjestykseen,
-näet, -- järjestykseen ihmeelliseen ja eriskummalliseen, johon kuului
-harjaaminen, pyyhkiminen, tomuttaminen, ja kuvastimien, kulloitusten
-ja oven-päällysten kiilloittaminen, omin käsin ja levähtämättä.
-
-Kun ei hänellä ollut enää muuta siivoamista, kävi tuo kumma nainen
-sormuksiinsa, kellonvitjoihinsa ja solidinsa käsiksi, puhdisti
-hohtokivensä ja helmensä, ja yhä kirkastamalla omaa ja miehensä nimeä
-kihlasormuksessansa, oli hän siitä kaikki kirjaimet kuluttanut.
-Huolensa seurasi häntä Savignyynkin. Käytävistä noukki hän risut,
-kaaputti sammaleen penkeistä päivänvarjostimellaan, olisipa
-tahtonut tomuttaa lehdetkin ja nuohia vanhat puutkin. Vallan usein,
-rautatiellä, kadehti hän pitkin radan vartta rivitettyjä pieniä
-huviloita, loistavine vaskineen, englantilaisine kiiltopalloineen
-ja pitkulaisine pikku puutarhoineen, jotka ovat aivan piirongin
-laatikkoin näköiset. Se se oli hänestä maatalon perikuva.
-
-Herra Fromont, joka kävi siellä ainoastaan pikimältään ja asiat aina
-mielessään, ei myöskään nauttinut ollenkaan Savignysta. Claire yksin
-oli todellakin kuin kotona tuossa kauniissa puistossa. Hän siellä
-tunsi pienimmätkin pehkot. Pakotettuna itse itselleen riittämään,
-niinkuin kaikki yksinäiset lapset, oli hän hankkinut itselleen
-rattoa kaikenmoisissa kävelyissä ja kukoistuksen valvomisissa,
-hänellä oli lehtikujansa, puunsa ja mielipaikkansa, jossa hän kävi
-lukemassa. Ruokakello tapasi hänen aina tilan perältä. Pöytään
-tuli hän hengästyneenä, tyytyväisenä, ulkoilman virkistämänä.
-Pyökkipuiden varjo oli, hiipimällä hänen nuoren otsansa yli, jättänyt
-sille jonkinmoisen surumielisen sulon ja vesistöjen vehreä syvyys,
-päilyvien säteiden läpitunkema, kuvastavana löytyi hänen suurissa
-silmissään.
-
-Tuo kaunis maapaikka oli todellakin suojellut häntä keskuutensa
-alhaisuudesta ja halpamaisuudesta. Tuntikausia saattoi herra
-Gardinois valittaa hänelle hankkijien ja palvelusväen turmelusta,
-laskea lukua siitä, mitä häneltä varastettiin joka kuukausi, joka
-viikko, joka päivä, joka minuuttikin; rouva Fromont saattoi tehdä
-kanteitaan hiiriä, koita, pölyä ja kosteutta vastaan, jotka kaikki
-olivat raivossa hävittämään hänen kalujaan ja yhdessä liitossa hänen
-kaappiaan vastaan, vaan ei tavuutakaan tuosta hurjasta puhelusta
-ollut jäänyt Clairen mieleen. Käynti nurmikon ympäri, luku veden
-rannalla toi heti tyyntä tuohon ylevään ja sangen vilkkaasen sieluun.
-
-Isoisänsä piti hänen outona olentona, aivan kuulumattomana
-perheesensä. Lapsena jo vaivasi hän ukkoa suurien, kirkkaiden
-silmäinsä tautta, suoralla mielteellään kaikesta ja myöskin
-sentähden, ett'ei hän hänessä nähnyt omaa tytärtään, nöyrää ja
-kuuliaista lasta.
-
--- Siitä tulee ynseä ja omituinen, kuin isänsä on, sanoi hän
-ollessaan huonolla tuulella.
-
-Paljoa enemmän miellytti häntä pikku Chèbe, joka toisinaan kävi
-kirmailemassa Savignyn käytävillä. Siinä hän ainakin huomasi
-rahvasluonteen, kuin omansa oli, sekä rahtusen kunnianhimoa
-ja kateutta, joka jo siihen aikaan ilmitoi tuommoista pientä
-myhäilemistä suupielessä. Sen ohessa ihmetteli ja ihaeli tyttö
-kovin hänen rikkauttaan, joka seikka liehakoi nousukkaan ylpeyttä;
-ja toisinaan kun ukko häntä ahdisteli, käytti hän hullunkurisia
-Parisilapsen sanoja ja jotenkin alhaisia lausumia, joille hänen soma,
-kelmeähkö, pikku naamansa jokapäiväisyyksineen lisäsi omituisuutta.
-Eikä vanhus myöskään ollut häntä koskaan unhoittanut.
-
-Tällä kertaa etenkin, kun Sidonie pitkän poissaolon jälkeen tuli
-Savignyyn, uhkuvine hiuksineen, sorea-vartaloisena, kasvot hilpeinä
-ja vilkkaina, kokonaan sirottuna puotineideiltä hiukan lainatuilla
-koristeilla, oli hänellä siellä paljon menestystä. Ukko Gardinois,
-joka oli varsin ihmeissään nähdessään suuren, nuoren tytön
-odottamansa lapsen sijasta, piti hänen paljoa sievempänä ja olletikin
-paljoa paremmin puettuna, kuin Clairen.
-
-Totta on, ett'ei neiti Chèbellä, tullessaan rautatieltä ja istuessaan
-hovin suurissa vaunuissa, ollut liian huonoa ryhtiä, mutta häneltä
-puuttui sitä, joka oli hänen ystävänsä kauneus ja viehätys,
-tottumusta, käytöstä, teeskenneltyjen asentojen ylenkatsomista
-ja varsinkin mielen vakuutta. Sulonsa muistutti hiukan hänen
-vaatteitaan, huokeita kankaita, päivän aistin mukaan leikatutta,
-tilkkuja, olkoon menneeksi, mutta tilkkuja, joille kuosi, tuo
-mieletöin ja hurmaava tenhetär, oli antanut vivahduksensa, koristeen
-ja meistin. Parisilla on tuollaisia pukineita varten pieniä,
-vasituisia näpsiä, joita on sangen helppo sirota ja vaatehtia, siitä
-syystä juuri, ett'ei heillä ole mitään tyyppiä, ja neiti Chèbe oli
-noita näpsänaamoja.
-
-Sepä ihastusta, kun vaunut kääntyivät pitkään kujaan, vehreän
-nurmikon ja satavuotisten jalavain päärmäämään, jonka päässä Savigny
-häntä vartoeli, portti selko selällään. Siitä päivästä lähtien eli
-hän tuota lumottua elämää, jota hän kauan uneksinut oli. Loistoisuus
-näyttäytyi hänelle kaikissa muodoissaan, alkaen salien muhkeudesta,
-huoneiden suunnattomasta korkeudesta, ansarien ja tallien
-rikkaudesta, aina pienimpiin erityiskohtiin saakka, joihin se näkyy
-tiivistyvän, kuni oivallisimmat hajuvedet, joita pisara vaan riittää
-tuoksuttamaan koko huoneen: -- niinkuin pöytäliinoille aseteltuihin
-kukka-astioihin, palvelijain kylmään tapaan, rouva Fromont'in
-surkeaan ja ikävään "valjastakaa"-sanaan asti...
-
-Ja kuinka hyvä hänen oli olla keskellä tuota rikkaiden hienonnusta!
-Sepä oli juuri hänen mielen mukaista elämää! Ja hänestä näytti, kuin
-ei hänellä olisi koskaan muuta ollutkaan.
-
-Yht'äkkiä, keskellä hänen hurmaustaan, tuli Franssilta kirje, joka
-johti hänen takaisin hänen elämänsä todellisuuteen, hänen kurjaan
-tilaansa virkamiehen tulevana vaimona; se vei hänen väkisin pieneen
-niukkavaraiseen huoneesen, missä hän kerran oli asuva ylähällä
-jossakin mustassa talossa, jonka raskasta, kurjuudesta paksua ilmaa
-hän jo oli hengittävinään.
-
-Rikkoako naimisliitto?
-
-Sen hän kyllä voi, kosk'ei hän ollut muuta panttia antanut, kuin
-sanansa. Mutta kun tämä oli mennyt, kuka ties, tulisi hän katumaan?
-
-Tuossa pienessä kunnianhimon raivoamassa päässä törmäsivät vastattain
-kummallisimmat aatteet. Toisinaan, kun isoisä Gardinois, joka hänen
-kunniakseen oli heittänyt metsästysnuttunsa ja villamekkonsa,
-suottaili hänen kanssaan ja piloillaan vastusteli häntä saadakseen
-jonkun suolaisen tokauksen vastaukseksi, katseli hän ukkoa
-vastaamatta, terävästi ja kylmästi vasten silmiä. Voi, jos _hän_
-olisi ollut kymmentä vuotta nuorempi... Mutta tuo ajatus päästä rouva
-Gardinois'iksi ei ollut pitkällinen. Uusi henkilö, uusi toivo astui,
-hänen elämäänsä.
-
-Sidonien tulosta saakka, oli Georges Fromont, jota ei oltu nähty
-Savignyssä muulloin, kuin pyhinä, ottanut tavakseen tulla sinne
-päivälliseksi melkein joka päivä.
-
-Hän oli solakka, kalpea ja näöltään komea poika. Ollen täysi
-orpo, setänsä herra Fromont'in kasvattama, oli hän katsottu hänen
-seuraajakseen kaupassa ja todenmukaisesti myöskin tulemaan Clairen
-mieheksi. Tuo valmis tulevaisuus oli tehnyt hänen jokseenkin
-kylmäkiskoiseksi. Ensiksi ikävystytti häntä kauppa. Mitä hänen
-serkkuunsa tulee, oli heidän välillä olemassa hyväsävyinen
-ystävällisyys, yhteisen kasvatuksen herättämä, ja tottumuksesta
-syntynyt luottamus toisiinsa, eikä mitään muuta, ei ainakaan hänen
-puoleltaan.
-
-Sidonien kanssa taas tunsi hän oitis olevansa vaivattu, arka, ja
-samalla haluavansa tehdä vaikutusta, täydellisesti muuttuneensa.
-Hänestä, Sidoniessa oli juuri tuota väärennettyä, hiukan tyttömäistä
-suloa, joka oli miellyttävä tuota hulivilin luontoa, eikä kauan
-kestänytkään, ennenkuin Sidonie huomasi, minkä vaikutuksen hän oli
-häneen tehnyt.
-
-Molempien nuorten tyttöjen kävellessä puistossa oli Sidonie aina se,
-joka ajatteli junan tuloa Parisista. Yhdessä he tulivat portille
-matkustajia tähystelemään, ja ensimmäisen katseen loi Georges aina
-neiti Chèbeen, joka oli hiukan ystävänsä takana, mutta sellaisessa
-asemassa ja sen näköisenä, että silmät aina pysähtyivät häneen.
-Tuota vehettä kesti heidän välillä jonkun ajan. Rakkaudesta siinä ei
-puhuttu, mutta joka sana, joka hymy, jota vaihdettiin, oli täynnä
-tunnustuksia ja salassa pitoa.
-
-Eräänä pilvisenä ja raskaana kesäiltana, kun molemmat ystävät
-päivällisen loputtua olivat nousseet pöydästä ja menivät pyökistöön
-kävelemään, yhtyi Georges heidän joukkoon. He tarinoivat kolmen
-kesken kaikenlaista, kävellessään verkalleen ritisevää kivitietä
-pitkin, kun rouva Fromont'in ääni kutsui Clairen hoviin päin.
-Georges ja Sidonie jäivät yksin. He jatkoivat kävelyään lehtikujaa
-myöden, hämärästi vaalastavan hiekan opastamana, puhumatta taikka
-lähestymättä toisiaan.
-
-Leuto tuuli liikutteli humisten pyökkejä. Yltyneet aallot loiskuivat
-hiljaa vasten pienen sillan kaareja; akaasiat ja lehmukset, joiden
-irroittuneet kukat karisten lentelivät pyörtehissä, tuoksuttivat
-sähkön täyttämää ilmaa... He tunsivat olevansa väräjävässä,
-läpitunkevassa ukkosen ilmassa. Heidän silmäinsä pohjalla leimahteli
-kuumuuden välähdyksiä, kuni taivaan rannalla syttyvät salamat...
-
--- "Oi noita kauniita kiiltomatoja"... virkkoi nuori tyttö, jota tuo
-salamielisten melskeiden valtaama hiljaisuus rasitti.
-
-Nurmikon reunalla valaisivat pienet, viheriäiset, huohottavat tulet
-heinänkorsia. Sidonie kumartui ottaakseen yhden hansikkaalleen.
-Georges polvistui aivan hänen viereensä: ja kyyristyneinä ruohon
-tasalle kosketellen toistensa hiuksiin ja poskiin, katselivat he
-tuokion toisiaan kiiltomatojen valossa. Kuinka Sidonie hänestä
-näytti oudolta ja hurmaavalta tuon viheriän valon kuvastamana, joka
-hohti hänen kumartuneita kasvojaan kohti ja haihtui hänen aaltoavien
-hiustensa hienoon verkkoon!... Hän kiersi kätensä tytön vyötäisien
-ympäri ja äkkiä, huomaten hänen heittäytyvän, likisti häntä rintaansa
-vasten, pitkään ja huimasti.
-
--- "Mitäs te etsitte?" kysyi Claire, joka seisoi varjossa heidän
-takana.
-
-Hämillään ja ahdistunein rinnoin vapisi Georges niin kovin, ett'ei
-hän voinut vastata. Sidonie sitä vastoin nousi ylös hyvin tyynenä ja
-sanoi, pöyhötellen hamettaan:
-
--- "Ne on kiiltomatoja... Kas kuinka niitä on paljo tänä iltana...
-ja kuinka ne loistavat!"...
-
-Hänen silmänsä loistivat myös tavattomasta valosta.
-
--- "Tietävät ukkosta varmaan"... jupisi Georges vieläkin kokonaan
-väristen.
-
-Ukkonen olikin tulossa. Hetkittäin kulki kovia tuuliaispäitä,
-kuljetellen lehtiä ja pölyä toisesta päästä pyökistöä toiseen, He
-kävelivät vielä vähäisen ja menivät sitte kaikki kolme saliin.
-Nuoret tytöt ottivat työnsä, Georges koetti lukea sanomalehteä,
-sill'aikaa kuin rouva Fromont puhdisti sormuksiaan ja herra Gardinois
-viereisessä suojassa pelasi biljaardia.
-
-Ilta näytti Sidoniesta kauhean pitkältä. Hän ei halunnut muuta, kuin
-päästä olemaan yksin, vapaana ajatuksineen.
-
-Mutta hänen pienen huoneensa hiljaisuudessa, kun hän oli sammuttanut
-tulen, joka haittaa ajatuksia liian selvään valaisemalla
-todellisuutta -- sielläpä sitä oli mietteitä ja riemastusta!...
-Georges rakasti häntä, Georges Fromont, tehtaan perillinen!... He
-menisivät naimiseen; hän tulisi rikkaaksi... Tuossa turhamielisessä
-sielussa, näet, ei ensimmäinen lemmen suudelma herättänyt muuta, kuin
-kunnianhimon ja ylellisyyden aatteita.
-
-Tullaksensa oikein vakuutetuksi rakastajansa totisuudesta, koki hän
-johdattaa mieleensä heidän kohtauksensa vähimmätkin seikat, hänen
-silmäinsä osoitteen, halailunsa innon ja suu suuta vasten kuiskutetut
-valat kiiltomatojen hämärässä valossa, jonka yksi ainoa juhlallinen
-hetki oli iäksi hänen sydämeensä kiinnittynyt.
-
-Oi, noita Savignyn kiiltomatoja!
-
-Koko yön ne tuikahtelivat, kuni tähdet, hänen suljettujen silmiensä
-edessä. Puisto oli täynnä niitä, aina sen etäisimpiin, pimeisin
-polkuihin saakka. Siellä oli ilotulia pitkin nurmikkoa, puissa ja
-pensaissa... Käytävien hieno hiekoitus ja joen laineet vilisivät
-viheriäisiä säkeneitä, ja kaikki nuo pienen pienet valkeat
-muodostivat, kuin juhlatulituksen ikään, johon Savigny näkyi olevan
-verhottu hänen kunniakseen, viettämään Georges'en ja Sidonien
-kihlajaisia...
-
-Kun hän seuraavana päivänä nousi ylös, oli hänen aikeensa valmis.
-Georges häntä rakasti, se oli varma. Aikoiko hän naida hänet?...
-Ett'ei, sen hän kyllä arvasi, veitikka! Mutta se ei häntä
-säikyttänyt. Hän tiesi olevansa kyllin luja saamaan vallan tuosta
-lapsellisesta, samalla heikosta ja innokkaasta hengestä. Sitä oli
-vaan vastusteltava, ja sen hän juuri tekikin.
-
-Muutaman päivän kuluessa oli hän välinpitämätöin, tarkkaamatoin ja
-tahallaan sokea ja muistitoin. Georges tahtoi puhutella häntä, saada
-jälleen auvoisen hetken, mutta Sidonie väisti häntä, pani aina jonkun
-heidän väliinsä. Silloin hän kirjoitti.
-
-Hän vei itse kirjeensä kiven koloon, lähelle kirkasta lähdettä,
-joka kutsuttiin "Kummitukseksi" ja jota suojasi olkikatos puiston
-perällä...
-
-Sidoniesta oli tuo ihanaa. Iltasella täytyi valehdella, keksiä joku
-tekosyy päästäkseen yksin "Kummituksen" luo. Puiden varjo tien
-poikki, kolkon yön levottomuus, juoksu ja mielenliikutus saivat hänen
-sydämensä suloisesti sykähtelemään. Hän löysi kirjeen, joka kasteesta
-ja lähteen vahvasta kylmästä oli neiteä ja niin valkoinen kuutamossa,
-että hän sen kätki hyvin sukkelaan pelosta tulevansa yllätetyksi.
-
-Sitte, kun hän oli yksin, kuinka hauska avata se, lukea noita
-lumoavia kirjaimia, noita rakkauden lauseita, joiden sanat
-heijastivat sinisien ja keltaisien, huikaisevien kehien ympäröiminä,
-ikäänkuin hän olisi lukenut kirjettään auringon paistehessa.
-
-"Minä lemmin teitä... Lempikää minua..." kirjoitti Georges jos
-johonkin tapaan.
-
-Ensin ei Sidonie vastannut; mutta kun hän huomasi hänen jo
-olevan aivan vangitun, täydellisesti käsissään ja vimmassa hänen
-kylmyydestään, ilmoitti hän suoraan:
-
--- Minä en tahdo rakastaa muita, kuin miestäni...
-
-Oi, hän oli jo täydellinen nainen, tuo pikku Chèbe.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kuinka pikku Chèben histooria loppui.
-
-Tuli sitte syyskuu.
-
-Metsästys oli koonnut hoviin suuren, meluavan ja rahvasmaisen seuran.
-Oli pitkiä aterioita, joissa nuo rikkaat porvarit viivyttelivät
-talonpoikain pitkäpiimäisyydellä, väsymyksellä ja uneliaisuudella.
-Vaunuilla mentiin metsästäjiä vastaan syksynhämärästä jo kylmille
-teille. Usma kohosi leikatuilta pelloilta; pelästyneet otukset lentää
-hipasivat vakoja pitkin, päästäen ruikuttavia ääniä, ja yö näkyi
-lähtevän ulos kaikista metsistä, joiden kamala synkeys kasvamalla
-kasvoi, peittäen kentät ja kedot.
-
-Vaunujen lyhdyt sytytettiin ja lämpimästi, auki käärittyjen
-peitteiden alla, ajaa kiidätettiin kotia, raikkaan tuulen hyväillessä
-kasvoja. Komeasti valaistu sali täyttyi pauhusta ja naurusta.
-
-Claire Fromont, jota seuran raakuus vaivasi, ei puhellut sanaakaan.
-Sidonie taas loisti täydessä valossaan. Ajo oli vilkastuttanut hänen
-vaalean hipiänsä ja parisilaiset silmänsä. Hän osasi nauraa hyvin,
-käsitti ehkä vähän liika paljon ja siellä olevista ihmisistä näkyi
-olevan ainoa oikea nainen. Hänen menestyksensä hurmasi Georgesen
-kokonaan, mutta mitä etemmäksi tämä meni, sitä maltikkaammin
-käyttäytyi Sidonie. Siitä pitäen päätti Georges, että hän oli oleva
-hänen vaimonsa. Hän vannoi sen itselleen tuolla heikkojen luonteiden
-liioitellulla vakuuttamisella, luonteiden, jotka aina näkyvät
-edeltäkäsin taistelevan niitä väitteitä vastaan, joiden eteen he
-tietävät kerran taipuvansa...
-
-Pikku Chèbestä oli tämä ihanin hetki hänen elämässään. Lukuun
-ottamattakaan kaikkia kunnianhimoisia tarkoituksia, oli hänen
-virnailevasta ja teeskentelevästä luonteestaan omituinen viehätys
-tuossa salaperäisesti johdetussa rakkauden juonessa, kemujen ja
-pitojen keskellä.
-
-Ei kukaan heidän ympärillä olevistaan aavistanut niitäkään. Claire
-oli siinä raittiissa ja ihanassa nuoruuden i'ässä, jolloin henki,
-puoleksi puhjenneena, mieltyy asioihin, joita se tuntee, sokealla
-luottamuksella, laisinkaan vilppiä ja valhetta tietämättä. Herra
-Fromont ajatteli vaan kauppa-asioitaan. Hänen vaimonsa puhdisteli,
-kuin vimmattu, hohtokiviään. Muita ei ollut pelättävänä, kuin ukko
-Gardinois'ia ja hänen pieniä naskalisilmiään; mutta Sidoniehan
-huvitti häntä ja jospa hän olisikin jotakin saanut ilmi, niin ei hän
-ollut mies, joka olisi saattanut hänet tulevaisuuttaan puuttumaan.
-
-Sidonie riemuitsi, kun äkkinäinen, odottamatoin turma kumosi hänen
-toiveensa.
-
-Eräänä sunnuntai-aamuna, palatessaan väjymysmetsästykseltä, tuotiin
-herra Fromont kotia kuolettavasti haavoitettuna. Metsäkauriisen
-tähdätty laukaus oli sattunut hänen ohimoihinsa. Koko hovi oli
-ylösalaisin.
-
-Metsästäjät, niiden joukossa osaamatoin ampuja, lähtivät kiiruusti
-Parisiin. Claire, mieletöinnä murheesta, ei heittänyt huonetta,
-jossa hänen isänsä makasi viimeisessä hengen lähdössä, ja Risler,
-tapauksesta tiedon saatuaan, tuli kohta hakemaan Sidoniea.
-
-Lähtöpäivän aattona oli tällä yhtymys Georgesin kanssa "kummituksen"
-luona, jäähyväis-yhtymys, tuskallinen ja salainen, sekä juhlallinen
-kuoleman läheisyyden tautta. Vannottiin sentään ainaista rakkautta;
-sovittiin paikasta, jonne voisi kirjoittaa. Ja erottiin.
-
-Surullinen palaus.
-
-Tuota pikaa tuli hän jälleen jokapäiväiseen elämäänsä, ollen Rislerin
-epätoivon vartioimana, hänelle kun rakkaan isäntänsä kuolema oli
-korvaamatoin vahinko. Kotiin tultuaan piti Sidonien kertoa hänelle
-olonsa vähimmätkin seikat, puhua hovin asukkaista, vieraista,
-pidoista, päivällisistä ja viimeisestä onnettomuudesta. Mikä
-rangaistus Sidonielle, joka, kokonaan yhden ja aina saman ajatuksen,
-omana, kovin kaipasi hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Sepä ei vielä
-ollut kaikkein hirveintä.
-
-Ensimmäisestä päivästä saakka oli Frans tullut istumaan vanhalle
-paikalleen; hänen etsivät katseensa ja sanansa, lausutut Sidonielle
-yksistään, näyttivät hänestä sietämättömän vaativilta.
-
-Huolimatta kaikesta arkuudestaan ja luottamattomuudestaan, luuli
-poika parka omaavansa hyväksytyn ja malttamattoman sulhasen oikeuden,
-ja pikku Chèben täytyi jättää unelmansa, vastatakseen velkojalleen
-lykkäämällä yhä tuonnemmaksi maksuajan.
-
-Tuli kuitenkin päivä, jolloin ratkaisemattomuus enää oli mahdotoin.
-
-Hän oli luvannut naida Franssin, kun tämä oli saanut paikan, ja nyt
-tarjottiin hänelle semmoinen Etelässä, insinöörinä Grand'-Comben
-valimolla. Yksinkertaiselle taloudelle oli se tarpeeksi.
-
-Minkäänlaista keinoa ei ollut peräytyä.
-
-Täytyi altistua tai löytää veruke. Mutta mikä?...
-
-Tuossa kovassa pulassa ajatteli hän Désiréetä. Vaikk'ei pikku ontuva
-koskaan ollut uskonut hänelle salaisuuksiaan, tiesi Sidonie hänen
-kovin rakastavan Franssia. Kauan aikaa jo oli hän arvannut sen
-noilla virnailevan tytön silmillään, -- kirkkailla ja muuttelevilla
-kuvastimilla, jotka heijastivat muiden kaikki ajatukset, näyttämättä
-laisinkaan omiaan. Ehkäpä juuri tuo ajatus, että toinen nainen
-rakasti hänen sulhastaan oli ihan alussa tehnyt hänen mielessään
-Franssin rakkauden kärsittävämmäksi, ja niinkuin haudoille pannaan
-muistopatsaita, etteivät ne näyttäisi niin surullisilta, niin
-olivat Désiréen sievät, pienet, kelmeät, kasvot tuon niin synkeän
-tulevaisuuden kynnyksellä, tehneet sen hänestä vähemmin kamalan
-näköiseksi.
-
-Nyt hankki tämä hänelle kunniallisen ja helpon tekosyyn päästä
-lupauksestaan.
-
--- En! näetsen, äiti, sanoi hän kerran rouva Chèbelle, en koskaan
-minä suostuisi matkaan saattamaan onnettomuutta ystävälleni. Minulla
-olisi siitä liika kovat tunnon vaivat... Désirée raukka! Etkös sitte
-ole huomannut, kuinka sairaannäköinen hän on ollut minun tuloni
-jälkeen ja kuinka hän katselee minuun rukoilevasti?... En! minä
-en tahdo tehdä hänelle tuota vaivaa, minä en vie häneltä hänen
-Franssiaan...
-
-Ihmetellessäänkin tyttärensä jalomielisyyttä, piti rouva Chèbe
-kuitenkin tuon uhrauksen liioiteltuna, väittäen vastaan:
-
--- Ota vaari, lapseni, me emme ole rikkaita... Semmoinen mies, kuin
-Frans, ei ole tarjona joka päivä.
-
--- Sitä pahempi! Minä en naimisiin menekään... selitti suoraan
-Sidonie, ja pitäen verukettaan hyvänä, iski hän siihen innolla
-kiinni. Ei mikään saanut häntä muuttamaan ajatustaan, ei Franssin
-kyyneleet, jota tuo hämärien syiden verhoama epäys saattoi
-toivottomuuden, eikä Rislerin rukoukset, jolleka rouva Chèbe
-suurimmassa salaisuudessa oli kuiskannut tyttärensä syyt ja joka,
-kaikesta huolimatta, ei voinut olla moista uhrausta ihmettelemättä.
-
--- Elä häntä soimaa, kah!... Hän on enkeli sanoi hän veljelleen,
-koettaen rauhoittaa häntä.
-
--- Niin kyllä, enkeli hän on, puolsi rouva Chèbe huoaten, niin
-ett'ei petetyllä rakastaja paralla ollut oikeutta edes valittaakaan.
-Epätoivossa päätti hän jättää Parisin ja paon vimmassa näytti
-Grand'-Combe hänestä liian läheiseltä, jonka tähden hän etsi ja saikin
-tarkastajan paikan Ismailiassa, Suezin kannaksen töissä. Hän lähti
-niitäkään tietämättä tahi tahtomattakaan tietää mitään Désiréen
-rakkaudesta, ja kumminkin, kuin hän tuli jäähyväisille, loi armas
-heikko tytti häneen kauniita kainoja silmäilyjä, joissa selvään oli
-kirjoitettu:
-
-"Minä teitä rakastan, ell'ei hän rakasta"...
-
-Mutta Frans Risler ei osannut lukea noiden silmäin kirjoitusta.
-
-Kaikeksi onneksi on kärsimään tottuneilla sieluilla loppumatointa
-kärsiväisyyttä. Ystävänsä lähdettyä, kävi pikku ontuva sievän
-kuvitusvoimansa kannattamana, jonka hän isältään oli perinyt ja hänen
-nais-luonteensa oli puhdistanut, jälleen miehuullisesti työhönsä,
-sanoen:
-
--- Minä odotan häntä.
-
-Ja siitä pitäen aukaisi hän ihko auki lintuinsa siivet, ikäänkuin he
-olisivat lähteneet toinen toisensa jälkeen Ismailiaan Egyptiin... Ja
-sepä oli kauas!
-
-Ennen laivaan astumistaan kirjoitti nuori Risler Marseilestä
-Sidonielle vielä viimeisen kirjeensä, samalla koomillisen ja
-liikuttavan, jossa onnetoin insinööri, sekoittamalla yhteen
-teknillisimmät seikat sydäntä särkevimpiin jäähyväisiin, ilmoitti
-lähtevänsä, pakahtuvin sydämmin, _Sahib_-nimisellä kuljetuslaivalla,
-"tuhannen viidensadan hevosvoiman aluksella", ikäänkuin hän olisi
-toivonut, että moinen melkeä höyry-hevosten luku vaikuttaisi tuohon
-kiittämättömään, jättämällä häneen ikuiset tunnon vaivat. Mutta
-Sidoniella oli aivan muita asioita mielessä.
-
-Häntä rupesi huolettamaan se, ett'ei Georgesista ollut mitään
-kuulunut. Savignystä tultuaan oli hän saanut yhden kerran tietoja
-häneltä, eikä sitte enää. Kaikki hänen kirjeensä olivat vastaamatta.
-Totta on, että hän Risleriltä oli kuullut Georgesilla olevan paljo
-askareita ja että hänen setänsä kuolema, jonka kautta tehtaan johto
-oli joutunut hänen huostaansa, oli tuottanut hänelle vastaavaisuuden
-yli hänen voimiensa... Mutta olla sanaakaan kirjoittamatta!
-
-Porraslavan ikkunasta, jossa hän oli jälleen ottanut hiljaiset
-asemansa -- sillä hän oli laittanut niin, ett'ei tarvinnut
-enää palata neiti Le Miren luo -- koki pikku Chèbe saada nähdä
-lemmittynsä, tähysteli kaikkia hänen hommiaan, pihalla ja
-rakennuksissa, ja iltasella, Savignyn juna-aikana, näki hän hänen
-nousevan vaunuihinsa lähteäkseen tätinsä ja serkkunsa luo, jotka
-viettivät surunsa ensi kuukaudet iso-isän luona maalla.
-
-Tuo kaikki häntä huoletti ja pelotti; ja tehtaan läheisyys etenkin
-teki Georgesin kaukana olon vieläkin tuntuvammaksi. Sanokaahan,
-että vähä kovemmin huutamalla, hän olisi saanut hänen kääntymään!
-Sanokaahan, ettei ollut kuin seinä, joka eroitti heitä! Ja kumminkin
-olivat he sinä hetkenä hyvin kaukana toisistaan.
-
-Muistatteko, pikku Chèbe, tuota ikävää talvi-iltaa, kun kelpo Risler
-tuli vanhempienne luo omituisen näköisenä ja sanoen: "Suuria uutisia!"
-
-Suuria uutisia todellakin.
-
-Georges Fromont oli vast'ikään käynyt hänelle ilmoittamassa, että
-hän, yhtäpitävästi, setänsä viimeisen tahdon kanssa, aikoo naida
-Claire serkkunsa, ja koska hän suorastaan ei voinut yksin tehdasta
-johtaa, oli päättänyt ottaa hänet osakkaaksi ja antaa liikenteelle
-toiminimen: _Fromont nuorempi ja Risler vanhempi_.
-
-Mitäs te teitte, pikku Chèbe, pitääksenne kylmäverisyyttänne,
-kuultuanne, tehtaan teiltä hukkaan menevän ja toisen naisen anastavan
-paikkanne? Kamala ilta!... Rouva Chèbe parsiskeli pöydän ääressä,
-herra Chèbe kuivasi valkean edessä pitkällä matkustuksella sateesta
-kastuneita vaatteitaan. Oi, kurjaa kotia, täynnä murhetta ja ikävää!
-Huonosti valaisi lamppu. Pikainen ateria oli jättänyt suojaan hajun
-köyhien keitoksista. Ja tuota Risleriä, joka riemun hurmoksissa
-jutteli, intoili ja teki suunnitelmiaan!
-
-Kaikki nuo asiat ahdistivat sydäntänne, tekivät petoksen mielestänne
-vieläkin kauheammaksi, verrattuna rikkauksiin, jotka pakenivat
-kurotettuja käsiänne, ja katalaan keskulaisuuteen, jossa olitte
-tuomittu elämään...
-
-Siitä hän oli kovasti ja kauan sairaana.
-
-Vuoteessaan ollen, kun ikkunat varjostimien takana tärisivät, luuli
-tuo onnetoin aina, että Georgesin häävaunut kulkivat alahalla
-kadulla; ja siitä hän sai hermosetiä, äänettömiä, selittämättömiä
-kuin vihankuume, joka häntä riudutti.
-
-Vihdoin sai aika, nuoruus, ja hänen äitinsä sekä erittäinkin Désiréen
-huolet, joka nyt tiesi mikä uhraus hänelle oli tehty, taudista
-voiton. Mutta kauvan oli Sidonie hyvin heikko, kuolettavan surun ja
-itkun halun vaivuttamana, joka hermotaudin tavoin häntä pudisteli.
-
-Milloin sanoi hän tahtovansa matkustaa ja jättää Parisi, milloin taas
-piti hänen päästä luostariin. Hänen omaisensa olivat hänestä kovin
-murheissaan, etsittiin syytä tuohon eriskummalliseen tilaan, joka
-oli vielä huolettavampi, kuin tauti, -- kun hän yht'äkkiä tunnusti
-äidilleen murheittensa salaisuuden.
-
-Hän rakasti näet Risler vanhempaa... Hän ei ollut muka koskaan
-uskaltanut sanoa sitä, mutta häntä hän rakasti, eikä Franssia.
-
-Tuo uutinen hämmästytti kaikkia, Risleriä enemmän kuin muita; mutta
-pikku Chèbe oli niin kepo, katseli häntä niin suloisilla silmillä,
-että tuo kunnon mies rakastui häneen oitis, kuin hullu. Ehkäpä myös,
-hänen sitä arvaamatta, tuo rakkaus oli ollut hänen sydämensä pohjalla
-jo kauvankin aikaa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja, näet sen, miksikä nuori rouva Risler, ihan valkoisena
-hääpukineessaan, hääpäivä-iltana katseli, voittoisasti hymyillen,
-porrasikkunaan, johon kymmenen vuotta hänen elämästään oli ikäänkuin
-ahtaasti puitettu. Tuo kopea hymy, jossa myöskin syvällistä surkua
-ja pientä ylenkatsetta kuvautui, jota vasta rikastunut voikin tuntea
-alottelujensa keskulaisuutta kohtaan, tarkoitti selvään köyhää
-ja riutunutta lasta, jonka hän oli näkevinään tuolla ylähällä
-vastassaan, menneen ajan ja yön synkeydessä, ja jolle hän näkyi
-sanovan tehdasta osoitellessaan:
-
--- Mitäs tuosta sanot, pikku Chèbe?... Näet sen, tässä sitä ollaan
-nyt...
-
-
-
-
-
-
-TOINEN KIRJA.
-
-
-
-
-I.
-
-Vaimoni vastaanottopäivä.
-
-
-Kello on kaksitoista. Marais on murkinalla.
-
-_Angelus_-soiton mataliin väräjämisiin Saint-Paulissa,
-Saint-Gervaissä ja Saint-Denis du Saint-Sacrementissa sekaantuu --
-pihoilta kohoten -- tehdaskellojen kimeä helinä. Kullakin niistä on
-oma omituinen muotonsa. Siinä on surullisia ja iloisia, vireitä ja
-uneliaita. Siinä on rikkaita, onnellisia kelloja, jotka kilisevät
-sadoille hengille; köyhiä, ujoja, jotka ikäänkuin piilottuvat muiden
-taa ja tekeytyvät pienen pieniksi, peläten, että heitä vararikko
-kuulisi. Ja sitte valheellisia ja röyhkeitä, jotka soittavat
-ulkolaisille, kaduille, uskotellakseen, että muka ollaan mokomakin
-kauppahuone ja että väkeä paljo löytyy.
-
-Jumalan kiitos ei Fromont'in tehtaan kello niitä ole. Se on vanha
-kunnon kello, hiukan rämisevä vaan, tunnettu Maraissa jo viisitoista
-vuotta aikaa, eikä se joutilaana ole ollut koskaan muulloin kuin
-sunnuntaina ja kinastuspäivinä.
-
-Sen soidessa käydä marssii koko lauma työmiehiä vanhan rakennuksen
-portista ja hajoaa likeisiin ruokaloihin. Oppipojat käyvät jalkakadun
-laidalle muurarien kanssa istumaan. Saadakseen puolen tuhtia
-joutoaikaa, einehtivät he viidessä minuutissa, syöden kaikkea, mitä
-kuljetellaan Parisissa kiertolaiskansaa ja köyhiä varten, niinkuin
-kastanjia, pähkinöitä, omenia, ja heidän rinnalla taittelevat
-muurarit isoja leipäkakkuja, jotka ovat ihan valkoisia jauhosta
-ja kalkista. Naisilla on kiire ja he juosta varvastavat pois.
-Jokaisella heistä on lapsi katsottava kotona tai lasten majassa,
-vanha sukulainen tai talous hoidettavana. Tehdasilman tukehduttamina,
-silmäluomet turvoksissa, hiukset tummina samettipaperin hienosta
-yskittävästä pölystä, kiiruhtavat he, vasu käsivarrella, pitkin
-täpö täysiä katuja, joilla hevosradan vaunut hädin tuskin pääsevät
-kulkemaan väen tulvan takia.
-
-Portin lähellä, istuen pyykkikivellä, jota ratsastajat ennen olivat
-käyttäneet hevosen selkään noustakseen, katseli Risler hymysuin
-lähtöä tehtaalta. Hänestä oli aina hyvää, tuo yhteinen arvossa pito,
-jota häntä kohtaan osoittivat kaikki nuo kunnon ihmiset, jotka hän
-tunsi siitä saakka, jolloin hän oli pieni ja alhainen niinkuin
-hekin. Sanat "hyvää päivää, herra Risler", jota niin monet erilaiset
-ja lempeät äänet lausuivat, oikein lämmittivät hänen sydäntään.
-Pelotta lähestyivät häntä lapset, pitkä partaiset piirustajat, osaksi
-työmiehiä, osaksi taiteilijoita, pistivät hänelle ohimennen kättä,
-sinutellen häntä. Kenties oli kaikki tämä vähä liian ystävällistä,
-sillä kunnon mies ei ollut vielä käsittänyt uuden asemansa
-viehätystä ja arvoa, ja tunnenpas erään, jonka mielestä tuommoinen
-yhtäkaikkisuus on nöyryyttävää. Mutta tuo eräs ei voi häntä tällä
-hetkellä nähdä, ja isäntä käyttää sitä hyväkseen kelpolailla
-syleilläkseen vanhaa kirjanpitäjää Sigismundia, joka astuu kaikesta
-viimeisenä, jäykkänä, pienoisena, isoon kaulukseensa kiristettynä ja
-paljain päin -- oli minkälainen ilma hyvänsä -- peläten veren syöksyä
-päähän.
-
-Risler ja hän ovat maanmiehiä. Heidän ystävällinen kunnioituksensa
-toistansa kohtaan on alkuansa niiltä ajoilta, kun he tulivat
-tehtaasen, jolloin he yhdessä suurustivat pienessä maitolassa kadun
-kulmassa, jonneka Sigismund nyt menee aivan yksin ja valitsee
-ruoaksen seinälle ripustetusta taulusta...
-
-Mutta varo! tuossa tulla laskettaa Fromont nuoremman vaunut portista.
-Aamusta saakka on hän ollut ajolla; ja molemmat osakkaat, astuessaan
-veikeään taloon päin, jossa he asuvat aivan puutarhan perällä,
-haastelevat ystävällisesti asioistaan.
-
--- Minä kävin Prochassonilaisten luona, sanoi Fromont nuorempi.
-Siellä minulle näytettiin uusia malleja, totta vie, hyvin sieviä...
-Pitää olla varoillaan. Siinä on meillä vaarallisia kilpailijoita.
-
-Rislerpä ei ole huolissaan. Hän tuntee hyvin kykynsä ja kokemuksensa,
-ja sitte... mutta tämä suurimmalla luottamisella... on hän
-ihmeellisen keksinnön jäljillä, täysikuntoisen painimen, jonkin...
-annapahan olla, sitte nähdään. Jutellessaan tulevat he puutarhaan,
-joka on hoidettu, kuin skveeri, pallomaisine akaasioineen, jotka
-ovat yhtä vanhat, kuin kartano, ja komeine seineliäineen, jotka
-peittelevät mustia, korkeita seiniä.
-
-Fromont nuoremman rinnalla on Risler kauppapalvelijan näköinen, joka
-tekee tiliä isännälleen. Joka askeleella pysähtyy hän puhuakseen,
-sillä hänen liikkeensä ovat raskaat, ajatuksensa hitaiset, ja
-työläästi tulevat häneltä sanansa esiin. Oi, jospa hän näkisi tuolla
-ylähällä, toisen kerroksen ikkunan takana pienet ruusukasvot, jotka
-vaarin ottavat kaikki tarkasti...
-
-Rouva Risler odottaa miestään aamiaiselle ja tuskastuu kunnon miehen
-hitaisuudesta. Kädellään viittaa hän hänelle: "Hyvä on jo!" Mutta
-Risler ei sitä huomaa. Hän on puuhassa pikku Fromont'in, Georges'in
-ja Clairen tytön kanssa, joka, loistaen karikoissaan imettäjänsä
-käsivarrella, on ulkona auringon paisteessa. Kuinka hän on siro. --
-Se on ihan teidän kuvanne, rouva Chorche.
-
--- Niinkö pidätte, hyvä Risler? kaikki kumminkin sanovat hänen
-tulevan isäänsä.
-
--- Kyllä, vähän... Mutta sentään...
-
-Ja siitä sitte kaikki, isä ja äiti, Risler ja imettäjä hakemaan
-toimessaan yhtäläisyyttä tuosta pienestä ihmisen alusta, joka
-katselee heitä epämääräisin silmin, huikaistuna aivan elämästä ja
-päivästä. Puoleksi avatusta ikkunasta kumartuu Sidonie katsomaan,
-mitä he tekevät ja miks'eikä miehensä tule.
-
-Sillä hetkellä pitelee Risler pikkuruista sylissään, tuota somaa
-myttyä valkoisia kankaita ja heleitä nauhoja, ja koettelee sitä
-naurattaa ja jokelluttaa, hyväillen isoisän tavoin. Kuinka hän on
-vanhan näköinen, mies parka! Iso ruumiinsa, jota hän pienentää lapsen
-edessä, karkea äänensä, joka käy kumeaksi vienontaessa, ovat sekä
-rumia että naurettavia.
-
-Ylähällä polkaisee hänen vaimonsa jalkaa ja mutisee hampaiden lomitse:
-
--- Hölmö!...
-
-Vihdoin, odottamaan väsyneenä, lähettää hän ilmoittamaan herralle,
-että aamiainen on pöydällä; mutta huvi on parhaimmallaan, niin ett'ei
-herra tiedä, miten keskeyttää tuota ilon ja kikatuksen puuskaa. Hän
-saapi sentään lapsen annetuksi imettäjälle ja pujahtaa portaille
-nauraen sydämen täydeltä. Hän nauraa vielä tullessaan ruokasaliin;
-mutta vaimonsa katse keskeyttää hänen tuossa paikassa.
-
-Sidonie istuu pöydässä, täysi ruo'an lämmitin edessään. Hän on,
-näköään, vaseti huonolla tuulella tuossa uhrin asennossaan:
-
--- Vihdoin viimein... Sepä onni.
-
-Risler käy istumaan, hiukan häpeissään.
-
--- Älä suutu kultaseni. Lapsihan on niin...
-
--- Olenhan teitä pyytänyt, ett'ette minua sinuttelisi. Se ei käy
-laatuun meidän kesken.
-
--- Mutta yksin kun ollaan?
-
--- Sepähän, ett'ette opi mukautumaan uuteen asemaamme... Ja kuinkas
-sitte käy? Ei kukaan täällä minua kunnioita. Akilles ukko minua
-tuskin tervehtii kulkiessani hänen koppelinsa sivutse. Tosinhan en
-minä ole mikään Fromont, eikä minulla ole vaunuja...
-
--- Olehan kultaseni, sinä... tuota... te kyllä tiedätte, että sinä...
-että te voitte käyttää rouva Chorchen vaunuja.
-
--- Kuinka monta kertaa pitää minun teille sanoman, ett'en minä tahdo
-niitäkään sitoumusta tuon naisen kanssa.
-
--- Mutta Sidonie...
-
--- Kyllä, me tiedetään, sehän on päätetty... rouva Fromont on Jumala
-itse. Häntä ei muka saa koskeakaan. Ja minun, minun täytyy taipua
-olemaan mitätöin talossa, antaa nöyristää itseäni, tallata itseäni
-jaloissa...
-
--- Olehan, olehan, kultaseni...
-
-Risler parka koettaa välittää ja puhua rakkaan rouva Chorchensa
-hyväksi. Mutta hän on taitamatoin. Se on pahin lepytys; ja silloinpa
-vasta Sidonie puhkeaa sanoihin:
-
--- Minä teille sen sanon, että hän hiljaisine katsantoineen on
-pöyhkeä ja häijy nainen... Ensiksi hän minua inhoo, sen minä
-tiedän... Niin kauan kuin minä olin pikku Sidonie parka, jolle
-viskattiin särkyneet lelut ja vanhat vaatteet, oli kaikki hyvin;
-mutta nyt, kun minä olen rouva, minäkin, niin se se häntä kiusaa
-ja vihaksi pistää... Hän muka etevämpänä on antavinaan minulle
-neuvoja; arvostelee tekojani... Väärin, näet, olen tehnyt pitäessäni
-kamarineitsyttä... Tietty se. Enkös minä muka ollut tottunut
-palvelemaan itseäni?... Joka paikassa etsii hän syytä loukatakseen
-minua. Käydessäni hänen luona keskiviikkoina, niin kuulisittepa,
-millä äänellä hän minulta kyselee tuosta hyvästä rouva Chèbestä...
-Hyvä on! niin. Minä olen Chèbe, hän Fromont. Vertoja ne vetävät
-toisilleen, luulen ma. Minun isoisäni oli rohtoilija. Entä mikäs
-hänen on? Rikastunut talonpoika, koronkiskuri... Äläs huoli, minä
-sen hänelle näytän jonakin päivänä, jos hän rupee liika paljon
-ylvästelemään, ja sanonpa myöskin, että tyttöherjansa, vaikk'eivät
-sitä aavistakaan, on aivan vanhan ukko Gardinois'in näköinen, ja
-Jumala sen tietää, ett'ei hän kaunis ole.
-
--- Oi! sanoi Risler, joka ei saanut sanaakaan vastaukseksi.
-
--- Niin! toden totta neuvon teitä ihmettelemään heidän lastansa! Aina
-se on sairas, ja itkeä tillittää yöt pitkään, kuin kissan pentu,
-ett'en saa maatakaan... Päivällä sitte äidin piano ja loilotukset...
-ral la la la laa... Jospahan se sitte olisi hauskaa soitantoa.
-
-Risler on hyvän osan valinnut. Hän ei sano enää sanaakaan; tuokion
-kuluttua vasta, nähtyään hänen alkavan tyyntyä, päätti hän
-rauhoituksen sievistelemisillä.
-
--- Ollaanpa sitä nyt korea tänään! Mennään kai vieraisin kohta?...
-
-Välttääkseen sinuttelemisen hankaluuksia, käyttää hän epämääräisiä ja
-persoonattomia muotoja.
-
--- En, en mene vieraisin, vastaa Sidonie jonkin laisella
-ylpeydellä. Päin vastoin otan vastaan vieraita, Tänään on minun
-vastaanottopäiväni.
-
-Ja vasten miehensä, kummastuneita, nolostuneita kasvoja, lisää hän.
-
--- Niinpä juuri! tänään on minun vastaanottopäiväni... Rouva
-Fromont'illa on päivänsä; minulla voi kai myöskin olla päiväni,
-luulen ma.
-
--- Epäilemättä, epäilemättä, sanoo kelpo Risler, katsellen
-ympärilleen hiukan levotoinna... Siksipä olikin niin paljo kukkia
-joka paikassa, portailla ja salissa.
-
--- Niin, neitsyt kävi aamulla puutarhassa... Vai oliko se väärin
-tehty? niin, te ette sitä sano, mutta olen varma teidän ajattelevan,
-että siinä olen tehnyt väärin... Luulinpa, että kukat ovat yhtä paljo
-meidän, kuin heidänkin.
-
--- Tietysti... vaan kuitenkin sinun... teidän olisi ehkä pitänyt...
-
--- Pyytää?... Kas niin... nöyryyttää vielä itseäni muutaman
-päivänkakkara raukan ja parin kolmen heinäkorren vuoksi! Enpä niitä
-sentään salaa ottanutkaan, noita kukkia; jo kun hän kohta tulee...
-
--- Tulee vai hän? Kas, sehän on kauniisti... Sidonie hypähtää
-harmissaan:
-
--- Kuinka? Se on kauniisti?... Sekö muka vielä puuttuisi, ett'ei
-hän tulisi. Minä, kun joka keskiviikko istun ikävissäni hänen luona
-turhanpäisen virnakka-parven seurassa.
-
-Hän ei mainitse, sitä, että nuo rouva Fromont'in keskiviikot ovat
-häntä paljo hyödyttäneet, ovat hänelle ikäänkuin kerran viikossa
-ilmestyvänä kuosilehtenä, pienenä ilmoitus-kokoelmana, jossa löytyy
-osotettuna tapa, miten tulla sisään, mennä ulos, tervehtiä, asetella
-kukat telineilleen ja sikarit astiaansa, lukuun ottamattakaan
-piirroksia ja koko jonoa, joka seuraa hyvien ompelijattarien asunnon
-osoitteita ja nimiä. Sidonie ei sano myöskään pyytäneensä kaikkia
-Clairen ystäviä, joista hän noin halveksivasti puhuu, tulemaan
-luokseen hänen vastaanottopäivänään, ja heidän itsen sen valinneenkin.
-
-Tulevatko he? Saattaisiko rouva Fromont nuorempi rouva Risler
-vanhemmalle häpeän jäämällä pois ensimmäisenä perjantaina? Tämä
-huolettaa häntä kuumeen tapaisesti...
-
--- Mutta joutukaahan toki, sanoi Sidonie vähä väliä... Herranen aika,
-kuinka te syötte hitaasti!
-
-Seikka on se, että yksi kelpo Rislerin tavoista on syödä hitaasti,
-sytytellä pöydässä piippuaan ja särppiä kahviaan vähin erin. Tänään
-on hänen heitettävä rakkaat tapansa, piippu jätettävä koteloonsa
-savun takia, ja heti viimeisen palan jälkeen mentävä pukeutumaan
-hyvin sukkelaan, sillä vaimonsa vaatii, hänen, jälkeen puolisen,
-tulemaan vieraita tervehtimään.
-
-Sepä tapaus tehtaalla, kun Risler vanhempi arkipäivänä nähdään olevan
-puettu mustaan takkiin ja juhlakaulahuiviin.
-
--- Häihinkös sinua viedään? huutaa hänelle rahastonhoitaja Sigismund
-ristikkonsa takaa.
-
-Ja Risler, vastaa ylpeän puolisesti:
-
--- Tänään on vaimoni vastaanottopäivä!
-
-Pian tietää koko talo Sidonien vastaanottopäivän; ja Akilles
-ukkokaan, puutarhan hoitaja, ei ole vallan hyvillään siitä, että
-oksia on taitettu kasveista sisään käytävän luona.
-
-Piirustuslautansa ääressä, korkeiden ikkunain valossa, istuu Risler
-heitettyään yltään kauniin takkinsa, joka häntä vaivaa, ja vedettyään
-ylös uuden uutukaiset kalvoisensa, mutta ajatus, että vaimonsa
-odottaa vieraita, huolettaa, vaivaa häntä ja aika ajoin pukee hän
-asunsa mennäkseen kotia.
-
--- Onko kukaan tullut? kysyy hän arasti.
-
--- Ei, ei kukaan.
-
-Kauniisen punaisen saliin -- heillä on, näet, salissa kaikki punaista
-damastia, kuvastin-pöytä on ikkunain välissä ja sievä pöytä keskellä
-heleäkukkaista lattiapeittoa -- on Sidonie asettunut, kuni vieraita
-vartova rouva, tuolipiirin keskelle. Siellä täällä on kirjoja,
-aikakauslehtiä, suikean muotoinen punottu työkopsa silkkisine
-tupsunauhoineen, orvokkivihko kidelasissa ja viheriöitseviä kasveja
-telineillään. Kaikki on lajiteltu säntilleen, niinkuin Fromonti
-Fromont'ilaisilla, alakerroksessa; mutta aisti vaan, tuo näkymätöin
-juova, joka erottaa ylhäisen alhaisesta, ei ole vielä saavutettu.
-Oli ikäänkuin keskulainen ote kauniista laatumaalauksesta. Rouvalla
-itsellään on liian uudet vaatteet, hän näyttää pikemmin olevan
-kylässä, kuin kotonaan. Rislerin silmissä on kaikki mainiota,
-moitteetointa; hän on juuri sitä sanomaisillaan saliin astuessaan,
-vaan vaimonsa vihastuneen katseen edessä seisattuu mies raukka
-pelästyneenä.
-
--- Näette, kello on neljä, sanoi Sidonie hänelle, osoittaen kelloa
-vihan liikkeellä... Ei tule ketään... Mutta Clairelle olen etenkin
-vihoissani, kun ei hän tule... Hän on kotona... minä olen varma
-siitä... kuulen sen.
-
-Päivällisestä saakka oli Sidonie todellakin vaaninut pienintäkin
-melua alakerrassa, lapsen itkua ja oven sulkemista Risler tahtoisi
-mennä alas, välttääkseen alkavaa aamiaispuhetta, mutta hänen vaimonsa
-ei päästä niinikään. Hän ainakin pitäköön seuraa, koska kaikki hänen
-hylkäävät; ja Risler jääpi saamattomana, naulattuna paikalleen,
-kuni ihmiset ikään, jotka eivät uskalla hievahtaa ukkosen aikana
-peläten sen iskua. Sidonie on levotoin, menee ja tulee, muuttelee
-tuolia, panee paikoilleen, katsahtaa sivumennen kuvastimeen, soittaa
-neitsyttä ja lähettää hänen kysymään Akilles ukolta, eikö ole käynyt
-ketään. Hän on häijy tuo Akilles ukko. Kenties vastaa hän, kun joku
-tulee, että rouva on mennyt ulos.
-
-Mutt'ei! Oven vartija ei ole vielä nähnyt ketään.
-
-Äänettömyys ja kummastus. Sidonie seisoo vasemman puolisen ikkunan
-luona; Risler oikeanpuolisen. Sieltä näkyy pieni puutarha, jossa
-alkaa hämärtää, ja musta savu, jota korkea torvi lykkää matalalle
-taivaalle. Sigismundin ikkuna valaistuu ensiksi maakerroksessa;
-rahastonhoitaja valmistaa itse lamppunsa varovaisen huolellisesti ja
-hänen iso varjonsa kulkee liekin edessä, taittuen kahtia ristikkoon.
-Sidonien viha haihtuu hetkeksi noista tutuista asioista.
-
-Yht'äkkiä ajavat pienet vaunut puutarhaan ja pysähtyvät oven eteen.
-Kas vihdoinpa tuli joku. Tuossa kauniissa silkin, kukkien, helmin
-etuleiden, nauhasolkien ja turkiksen pyörteessä, joka kiiti nopeasti
-portaita ylös tunsi Sidonie erään hienon naisen Fromont'ilaisten
-hyvistä tuttavista, rikkaan pronssikauppiaan vaimon. Sepä kunnia
-saada moisia vieraita! Pian, pian, perhe käy asemaan, herra takan
-luo, rouva tuoliin, selailemaan välinpitämättömästi jotakin
-aikakauskirjaa. Hukkaan mennyt asento. Kaunis vieras ei tullutkaan
-Sidonien luo; hän jäi alakerrokseen...
-
-Oi, jospa rouva Georges olisi kuullut, mitä hänen naapurinsa puhui
-hänestä ja hänen ystävistään.
-
-Samassa aukeni ovi, ilmoitettiin:
-
--- Neiti Planus.
-
-Tämä oli rahastonhoitajan sisar, vanha piika raukka, nöyrä ja
-hiljainen, joka piti velvollisuutenaan käynnin veljensä isännän
-vaimon luona. Hän oli ihan hämillään tuosta kiihkeästä vastaanotosta.
-Häntä hyväillään jos joltakin haaralta. "Sehän nyt oli teiltä
-ystävällistä... Tulkaa tok' lähemmäksi valkeata!" Siinä kuullaan ja
-tarkastellaan joka ainoata sanaa. Kelpo Risler hymyilee lämpimästi
-ikäänkuin kiitokseksi. Sidonie itse ilmaisee kaiken armautensa,
-onnellisena näyttäytyäkseen kunniassaan vertaiselleen entisiltä
-ajoilta ja ajatellessaan, että toinen alahalla kuulee varmaan, että
-hänelle on tullut vieraita. Sitte jyristään, mitä mahdollisesti
-enemmän, vetämällä tuoleja, työntämällä pöytää; ja kun vanha neiti
-lähtee pois, loistavana, ihastuneena, ja hämillään, seurataan häntä
-portaille kauhealla kahinalla, ja huudetaan hyvin kovaa, kumartuessa
-käsipuiden yli, että ollaan kotona joka perjantai... Kuulettehan,
-joka perjantai...
-
-Nyt on yö. Salin molemmat suuret lamput ovat sytytetyt. Viereisessä
-suojassa kuuluu neitsyt kattavaa pöytää. Se on päätetty: Rouva
-Fromont nuorempi ei tule.
-
-Sidonie on kalpea vimmasta:
-
--- Näette sen äkäpussia, kun ei voi nousta kahdeksaatoista
-astintakaan... Rouvan mielestä olemme varmaan liian halpaa väkeä...
-Mutta kyllä minä sen kostan...
-
-Ja sen mukaan kuin hän purkaa vihaansa kunnottomiin sanoihin, käy
-hänen äänensä rivoksi, saa alhaisen roistoväen lausunnon, joka
-ilmaisee entisen oppilaan Le Miren makasinista.
-
-Pahaksi onneksi sanoo Risler:
-
--- Kuka sen tietää? Ehkä lapsi oli sairas.
-
-Raivossa kääntyi Sidonie häneen, ikäänkuin tahtoisi hän syödä hänen.
-
-Jätättekö minun rauhaan tuosta lapsesta? Ensinkin, se on teidän
-vikanne, mitä minulle tapahtuu... Te ette saa minua kunnioitetuksi.
-
-Ja kun huoneen ovi tuimasti kiinni paiskattuna, tärisyttää lampun
-kupuja ja kaikkia korukaluja hyllyllä, seisoo Risler yksin,
-liikkumatoinna keskellä salia ja katselee hämmästyneenä ihko
-valkeita kalvoisiaan, leveitä kiilloitettuja jalkojaan, ja jupisee
-koneentapaisesti:
-
--- Vaimoni vastaanottopäivä!
-
-
-
-
-II.
-
-Oikea ja väärä helmi.
-
-
-"Mikä hänen on?... Mitä minä olen hänelle tehnyt?" kyseli Claire
-Fromont usein itseltään ajatellessaan Sidoniea.
-
-Hän ei tietänyt mitään siitä, mitä muinoin oli tapahtunut ystävänsä
-ja Georges'in välillä Savignyssa. Elämältään vilpitöin ja tyyni
-sielultaan kun hän oli, oli hänen mahdotoin aavistaa, mikä
-mustasukkainen ja halpa kunnianhimo oli kasvanut hänen rinnallaan
-viisitoista vuotta. Kumminkin vaivasi häntä, tietämättään miksi,
-tuo ongelmoinen katse, joka hymyili hänelle kylmästi noista somista
-kasvoista. Liioiteltua, lapsuuden ystäväin kesken omituista,
-kohteliaisuutta seurasi yht'äkkiä huonosti salattu viha, kuiva ja
-koskeva puhe, jonka edessä Claire seisoi neuvotoinna kuni arvoituksen
-edessä. Toisinaan yhdistyi myös tuohon levottomuuteen omituinen
-aavistus, hämärä havainto suuresta onnettomuudesta; sillä kaikki
-naiset ovat vähäisen ennustajattaria, ja kaikesta puhtaimmillekin
-valkenee syvällinen paheen tietämättömyys hämmästyttävän kirkkauden
-äkillisistä nä'yistä.
-
-Ajoittain, hiukan pitkänlaisen juttelun, tuommoisen aavistamattoman
-kohtauksen johdosta, jolloin äkkiarvaamatta tavatuista kasvoista
-näkyy niiden todelliset ajatukset, ajatteli rouva Fromont vakaisesti
-tuota omituista pikku Sidoniea; mutta toimellinen, kiire elämä,
-verhottuna lempeensä ja huoliinsa, ei antanut hänelle aikaa pysähtyä
-noihin vähäpätöisyyksiin.
-
-On, todellakin, naisilla, aika jolloin olemus tekee niin pikaisia
-pyöränkäänteitä, että kaikki näköpiirit ja näkökannat muuttuvat,
-muodostuvat uudestaan.
-
-Nuorena tyttönä olisi tuo ystävyys, joka poistui hänestä kappale
-kappaleelta, ikäänkuin pahan käden raastamana, häntä hyvin
-murehdittanut. Mutta hän oli kadottanut isänsä, nuoruutensa suurimman
-rakkauden; sitte oli hän mennyt naimiseen. Tuli sitte lapsi
-ihanine vaatimuksineen joka hetki. Sitä paitsi oli hänellä luonaan
-äitinsä, joka oli vajonnut melkein lapsellisuuteen, jopa oli käynyt
-höperöksikin miehensä surullisen kuoleman takia. Niin toimekkaassa
-elämässä oli Sidonien oikuilla vähän sijaa; ja tuskinpa Claire
-Fromont lienee tullut ihmetelleeksikään hänen aviotaan Rislerin
-kanssa. Selvään oli hän liian vanha Sidonielle mutta yhtä kaikki,
-koska he rakastivat toisiaan.
-
-Harmistuakseen siitä, että pikku Chèbe oli päässyt tuohon
-korkeaan asemaan, tullut melkein hänen, vertaisekseen, semmoisiin
-joutavuuksiin oli Clairen varsin ylevä luonne kykenemätöin. Hän
-olisi, päinvastoin, halunnut täydestä sydämestään nähdä onnellisena
-ja kunnioitettuna tuon nuoren vaimon, joka asui liki häntä, eli niin
-sanoakseni hänen elämätään ja oli ollut hänen lapsuutensa kumppani.
-Sangen ystävällisesti koetti hän häntä neuvoa, johtaa maailmaan, niin
-kuin tehdään lahjakkaan maalaistytön kanssa, jolta puuttuu aivan
-vähän tullakseen viehättäväksi.
-
-Kahden kauniin ja nuoren naisen kesken ei neuvoja niin helposti oteta
-vastaan. Eräänä suurena päivällispäivänä vei rouva Fromont rouva
-Rislerin huoneesensa ja hymyili hänelle suoraan silmiin, sanoakseen
-hänelle häntä suututtamatta:
-
--- Kovin paljo koruja, kultani... Ja sitte, näet, korkeakauluksisten
-vaatteiden kanssa ei panna kukkia tukkaan... Sidonie punastui, kiitti
-ystävätään, mutta sydämensä pohjaan kirjoitti hän kaihon lisää häntä
-vastaan.
-
-Clairen vieraiden joukossa häntä kohdeltiin jotenkin kylmästi
-
-Saint-Gervainin etukaupungilla on vaatimuksensa, mutta elkääpä
-luulko, ett'ei Marais'illa ole omansa myöskin!
-
-Nämä elinkeinolaisten, rikkaiden tehtailijain vaimot ja tyttäret
-tiesivät pikku Chèben histoorian, olisivatpa arvanneetkin sen yksin
-hänen tavastaan esiytyä ja olla heidän seurassaan.
-
-Sidonie ei mitenkään ollut siihen oleentua. Häneen oli jäänyt jotakin
-puotimamselin tapaista. Hänen hiukan väkinäiset, toisinaan liika
-nöyrät herttaisuuden osotuksensa loukkasivat samoinkuin teeskennelty
-ääni puodeissa; ja hänen ylenkatseellinen ryhtinsä muistutti
-johtajattarien kopeita katsantoja, jotka uutismakasiineissa, koreissa
-mustissa silkkivaatteissaan, joita panevat jälleen varastoonsa
-illalla pois lähtiessään, katselevat mahtavasti, suurikiharaisten
-hiuslaitostensa korkeudelta, vähäistä kansaa, joka tinkiä uskaltaa.
-
-Hän havaitsi, että, häntä tutkittiin ja arvosteltiin, ja hänen
-kainoutensa oli pakotettu varustaimaan sotaan. Nimet, jotka hänen
-läsnä ollessa lausuttiin, huvit, pidot, kirjat, joista puhuttiin,
-olivat hänelle tuntemattomat. Claire teki parastaan pitääkseen häntä
-asiain juoksussa, ja koki yllä pitää häntä muiden tasalla kurotetuin
-käsin, kuin ystävä ainakin; mutta, moni noista naisista piti Sidoniea
-kauniina. Ja siinä oli syytä kylliksi pahaksua hänen olevan heidän
-seuroissa. Muut, ylpeinä miestensä asemasta ja rikkaudestaan, eivät
-voineet osottaa kylliksi loukkaavaa mykkyyttä ja alentuvaista
-kohteliaisuutta häntä kohtaan, siten nöyryyttääkseen pientä
-nousukasta.
-
-Sidonie yhdisti heidät kaikki yhteen sanaan. Clairen ystävät, toisin
-sanoin minun viholliseni!... Mutta oikein vihoissaan ei hän ollut
-kuin yhdelle ainoalle.
-
-Molemmat osakkaat eivät vähääkään aavistaneet, mimmoinen heidän
-vaimoinsa väli oli.
-
-Risler vanhempi, aina vaipuneena painimensa keksimiseen, istuskeli
-toisinaan puoli yöhön saakka piirustuspöytänsä ääressä. Fromont
-nuorempi vietti päivänsä ulkona, einehti klubissaan, eikä ollut
-melkein koskaan tehtaalla. Hänellä oli syynsä siihen.
-
-Sidonien naapuruus saattoi hänen levottomaksi. Tuo kiihkeä oikku
-Sidoniea kohtaan, setänsä viimeiselle tahdolle uhrattu rakkaus tunki
-liian usein hänen muistiinsa korvaamattomine kaipauksineen; ja
-tuntien itsensä heikoksi, oli hän pakosalla. Hän oli vento, ponnetoin
-luonne, kyllin älykäs itseään tuntemaan, liian heikko ohjaamaan
-itseään. Rislerin hääpäivän iltana, oli hän, oltuaan itse naimisessa
-tuskin muutamia kuukausia, löytänyt tuon naisen rinnalla Savignyn
-myrskyiltain täydellisen tyrskyn. Siitä pitäen, voimatta itselleen
-siitä tehdä tiliä, karttoi hän Sidoniea nähdä, puhutella häntä.
-Pahaksi onneksi he asuivat samassa talossa, vaimot kävivät toistensa
-luona senkin kymmenen kertaa päivässä, ja sattumus vei heidät usein
-yhteen; niinpä tapahtui se omituinen asia, että tuo mies, joka tahtoi
-pysyä kunniallisena, hylkäsi kokonaan kotonsa ja haki huvituksia
-muualta.
-
-Claire näki sen hämmästymättä. Hän oli tottunut isänsä kautta tuohon
-alituiseen kauppaelämän "ulkona oloon;" ja noiden poissaolemisien
-aikana, hyvin uuttera velvollisuuksissaan kun oli vaimona ja äitinä,
-keksi hän suuria puuhia, kaikenlaisia toimia, kävelyjä lapsen kanssa
-ja pitkiä levollisia viivähdyksiä päivän paisteessa, joista hän
-palasi ihastuneena tyttökävyn edistyksestä, hurmautuneena kaikkien
-ulkoilmassa olevien pikkuisten ilosta ja naurusta, hänkin, omaten,
-hiukan heidän ilonsäteitä vakaisten silmäinsä pohjalla.
-
-Sidonie kävi ulkona yhtä paljo. Usein yöpuoleen, pakottivat
-Georges'in vaunut portissa rouva Rislerin nopeasti väistymään
-syrjään, kun hän komeassa pu'ussaan palasi suurilta kaupungin
-matkoiltaan. Bulevaardi, näytteille asetetut tavarat ja kauvan
-aikaa valikoidut ostokset ikäänkuin maistelemalla nauttiakseen
-uutta ostamisen huvia, pitivät hänen hyvin myöhään poissa kotoa.
-Vaihdettiin tervehdys, kylmä katse portaiden käänteessä; ja Georges
-meni nopeasti kotiinsa, ikäänkuin turvapaikkaan, kätkien siellä
-hyväilytulvaan häntä kohden ojennetulle lapselleen yht'äkkiä tunteman
-levottomuutensa.
-
-Sidonie se ei näyttänyt enään muistavan mitään, vaan halveksivan
-tuota velttoa ja hentoa luontoa. Muutoin, hänellä oli paljo muita
-askareita.
-
-Heidän punaiseen saliinsa, molempien ikkunoiden väliin, oli hänen
-miehensä sijoittanut pianon.
-
-Kauvan arveltuaan oli Sidonie päättänyt opetella laulua, koska, näet,
-oli liian myöhään ruveta pianoa soittamaan; ja kahdesti viikossa tuli
-rouva Dobson, sievä tuntehikas vaaleaverinen nainen antamaan opetusta
-kahdestatoista yhteen. Läheisten pihain hiljaisuudessa kaikuivat nuo
-a...a...a...t ja o...o...o...t, hartaasti venytettyinä ja senkin
-kymmenen kertaa uudestaan laulettuina, avonaisista ikkunoista, kuin
-jostakin opistosta ikään.
-
-Se oli kyllä, tosiaan, koulutyttö, joka siellä harjoitteli, pieni
-kokematoin ja häilyvä olento, täynnä käsittämättömiä haluja, jonka
-oli kaikki opittava ja tunnettava tullakseen todelliseksi vaimoksi.
-Mutta hänen kunnianhimonsa kellui vaan itse asian pinnalla.
-
--- Claire Fromont soittaa pianoa; minä rupean laulamaan... Hän
-pidetään komeana ja arvoisana naisena, minä tahdon, että minusta
-sanottaisi samaa.
-
-Hetkeäkään ajattelematta hankkiakseen itselleen oppia, vietti
-hän aikansa juoksemalla puodeissa ja suurten kauppiasten luona:
-"Mitä tänä talvena ruvetaan käyttämään." Hän kävi uhkeissa
-tavaranäyttelyissä ja kaikissa, mikä pistää ohikulkijain silmiin.
-
-Noista vääristä helmistä, joita hän kauvan oli käsitellyt, oli
-hänelle jäänyt jotakin näppihin, vähän teennäisraakun tapaista,
-niiden onteloa haurautta, pohjatointa loistoa. Hän oli kyllä itsekin
-väärä helmi, pyöreä, hohtava ja hyvin juotettu, johon alhaiso voi
-tarttua kiinni; mutta Claire Fromont oli oikea helmi, rikasta ja
-samalla maltillista valoa, ja eron voi kyllä, huomata, kun näki
-heidät yhdessä. Saattoi arvata, että toinen oli helmi aina, pikkuinen
-helmi lapsuudesta saakka, kasvanut somuuden ja oivallisuuden
-aineksista, jotka olivat siitä tehneet, harvinaisen ja arvokkaan
-luonnon. Toinen sitä vastoin, oli Parisin, tuon väärien jalokivien
-kauppiaan tekoa, joka jakelee tuhansia ihania, loistavia turhuuksia,
-mutta kestämättömiä, huonosti sovitettuja ja kiinnitettyjä: hän oli
-todellinen rihkamakaupan tuote, jossa hän oli ollut osallisenakin.
-
-Yli muuta kadehti Sidonie Claireä lapsen tähden, joka oli ylenmäärin
-koristeltu kätkyensä uutimista aina imettäjänsä päähineesen saakka.
-Hän ei ajatellut suloisia velvollisuuksia, täynnä kärsimystä ja
-kieltämystä, pitkiä, vaivaloisia uneen tuudittamisia, ja lapsen
-naurusuista, raikkaasta aamukylvystä loistavaa heräämistä. Ei!
-lapsesta piti hän vaan seurana kävelyillä... Sehän on niin kaunista
-tuo koristus häälyvine voineen ja pitkine höyhenineen, joka seuraa
-nuoria äitejä katujen pyörteessä.
-
-Itsellään ei hänellä ollut seuranaan muita, kuin vanhempansa tai
-miehensä. Kernaammin kävi hän ulkona yksin. Kelpo Risler oli niin
-kummallinen rakkaudessaan; hän leikitteli vaimonsa kanssa kuin
-nuken kanssa, nipisteli häntä leukaan ja poskiin, tepasteli hänen
-ympärillään huudellen: "hu! huu!" tahi katsellen häntä suurin hempein
-silmin, kuin ystävällinen ja kiitollinen koira. Tuo typerä rakkaus,
-joka teki Sidoniesta lelun, porsliinikorun, hävetti häntä. Mitä hänen
-vanhempiinsa tulee, niin vaivasivat he häntä seurassa, johon hän
-tahtoi kuulua, ja kohta naimiseen jouduttuaan vapautti hän itsensä
-heistä vähitellen, vuokraamalla heille pienen talon Montrougessa.
-Tämä oli tehnyt lopun pitkätakkisen herra Chèben ahkeroista
-käynneistä hänen luonaan ja hyvän rouva Chèben loppumattomista
-vieraista, jossa palannut vaurastus elähytti kielittelemisten ja
-jouto-elämän vanhoja tapoja.
-
-Samalla haavaa olisi Sidonie telellään tahtonut vieroittaa myöskin
-Delobelleläiset, joiden naapuruus häntä painosti. Mutta Marais oli
-keskuksena vanhalle näyttelijälle bulevaardi-teaatterin läheisyyden
-vuoksi; sitte piti Désirée, niinkuin kaikki koturit, tutusta
-näköalasta, ja ikävä, talviaikaan neljästä saakka, pimeä pihansa
-näytti hänestä ystävältä, tuttavan kasvoilta, joita aurinko toisinaan
-valaisi, kuni hymyillen hänen kätevyydelleen. Voimatta suoriutua
-heistä, oli Sidonie päättänyt olla heitä näkemättä enää.
-
-Ylimalkaan olisi hänen elämänsä ollut yksinäinen ja jotenkin ikävä
-ilman muutamia huvituksia, joita Claire Fromont hänelle toimitti.
-Joka kerta oli hän vihoissaan siitä. Hän ajatteli:
-
--- Kaikkihan minä saan hänen kautta!
-
-Ja kun päivällisen aikana hänelle tuli alakerroksesta looshipiletti
-tai kutsumusilta maan, ei hän pukeutuessaankaan, ihastunut kun oli
-voidakseen näyttäytyä, ajatellut muuta kuin kilpailijansa polkemista.
-Muutoin, nuo tilaisuudet kävivät yhä harvemmiksi, koska Clairelle
-kasvoi yhä enemmän puuhia lapsestaan. Kuitenkin kun isoisä Gardinois
-kävi Parisissa, ei hän koskaan jättänyt yhdistämättä molempia
-perheitä. Puhjetakseen ilmi, tarvitsi tuon vanhan maalaisen iloisuus
-pikku Sidoniea, jota hänen pilansa eivät hirvittäneet. Hän vei
-kaikki neljä päivälliselle Philippin luo, valitsemaansa ravintolaan,
-jonka isännät, palvelijat ja isännöitsijät hän kaikki tunsi, tuhlasi
-paljo rahaa, ja sieltä saattoi heidät edeltä päin tilattuun looshiin
-Opéra-Comiqueen tai Palais-Royal'iin.
-
-Teaatterissa hän nauroi ääneen, puhutteli tuttavallisesti oven
-aukaisijattaria, niinkuin palvelijoita Philippin luona, vaati kovalla
-äänellä jakkaroita naisille, ja poislähtiessä tahtoi ennen kaikkia
-muita saada päällystakit ja turkit, niinkuin hän olisi ollut ainoa
-upporikas nousukas salissa.
-
-Noihin hiukan rahvasmaisiin huveihin, joihin Georges useimmiten
-oli tulematta, pukeutui Claire tavallisen älyllisyytensä mukaan
-säädyllisesti ja kulki aina huomaamattomana. Sidonie, päin vastoin,
-täysin purjein, levitettynä looshien eteen, nauroi täydestä sydämestä
-iso-isän tarinoille, onnellisena päästyään kolmannesta ja toisesta
-rivistä, entisistä paikoistaan, noihin kauniisin, kuvastimilla
-koristettuihin avant-sceneihin, joiden sametti partaat näyttivät
-hänestä vaseti tehdyiltä hänen vaaleita hansikoitaan, norsunluista
-lornjettiaan ja liisteviuhkaansa varten. Julkisten paikkojen
-jokapäiväisyys, punaiset seinäverhot, ja kultaus se oli hänestä
-oikeata muhkeutta. Siinä hän loisti, kuni soma paperi kukka punotussa
-metalli kopassa.
-
-Eräänä iltana, huudossa olevan kappaleen näytännössä
-Palais-Royalissa, läsnä olevien naisten, maalattujen kuuluisuuksien
-joukossa, jotka, mikroskoopillisine hattuineen ja kauhean isoine
-viuhkoineen näyttivät punattuja kasvojaan ja korsettiensa koverruksia
-baignoiren pimennosta, oli Sidonien käytös, hänen pukunsa, ja tapansa
-nauraa ja katsella hyvin esiinpistävät. Kaikki lornjetit salissa,
-tuon ruumin alla niin mahtavan magneetillisen virran opastamina,
-käänsivät suuntansa vähitellen looshiin, jossa hän oli. Clairea tuo
-vihdoin vaivasi; ja, älykkäästi pani hän omalle paikalleen miehensä,
-joka, pahaksi onneksi, oli sinä iltana tullut mukaan.
-
-Georges, nuori ja komea Sidonien rinnalla, oli hänen luonnollisen
-kumppaninsa näköinen, kun taas, heidän takana, Risler vanhempi,
-aina tyyneenä ja raukeana näkyi olevan paikallaan Claire Fromont'in
-vieressä, joka, hiukan tummassa vaatteuksessaan, oli ikäänkuin sievä
-nainen incognito Opera naamiaisissa.
-
-Poislähtiessä, otti kumpikin osakas naapurinsa käsivarteensa. Oven
-aukaisijatar sanoi Sidonielle, Georgesista puhuessaan: "Teidän
-miehenne..." ja pikku vaimo loisti siitä iloissaan.
-
-Teidän miehenne!
-
-Tuo yksinkertainen lause riitti kiihdyttämään häntä ja nostamaan
-hänen sydämensä pohjalta joukon pahoja asioita. Käytävien ja lämpiön
-läpi mennessään katseli hän Risleriä ja rouva "Chorchea", jotka
-kulkivat heidän edellä. Clairen komeus näytti hänestä hävitetyltä,
-halvennetulta Rislerin raskaasta käynnistä. Hän sanoi itsekseen:
-"Kyllä hän mahtaa rumentaa minua yhdessä käydessämme!..." Ja hänen
-sydämensä sykki ajatellessaan, mikä ihana, onnellinen ja ihmeteltävä
-pari he olisivat olleet, hän ja Georges Fromont, jonka käsivarsi
-värisi hänen käsivarrellaan.
-
-Kun sitte siniset vaunut olivat noutaneet Fromont'ilaiset teaatterin
-ovelta, kävi hän ensikerran ajattelemaan, että sittenkin tuo nainen
-oli anastanut hänen paikkansa ja että hänellä oli oikeus koettaa
-omistaa se jälleen.
-
-
-
-
-III.
-
-Blondelkadun olutmyymälä.
-
-
-Naimisensa jälkeen oli Risler jättänyt käynnin olutmyymälässä.
-Sidonien olisi ollut mieleen nähdä hänen menevän kotoa, iltasin,
-komeaan klubiin, johonkin rikkaiden ja hyvin puettujen miesten
-kokoukseen; mutta ajatus, että hän palajaisi piipun savuun, entisten
-ystäväinsä Sigismundin, Delobellen ja hänen isänsä luo, tuo ajatus
-lannisti hänen, teki hänen onnettomaksi. Risler ei siis käynyt
-siellä enää; ja se hänelle maksoikin hiukan. Olutmyymälä, joka
-oli jossakin vanhan Parisin unhottuneessa nurkassa, oli ikäänkuin
-muistina kotimaasta. Harvalukuiset ajoneuvot, maakerrokset korkeine
-ristikko-ikkunoineen, ja rohtojen ja farmaseutti tuotteiden tuores
-haju antoivat pienelle Blondelin kadulle jonkinmoisen yhtäläisyyden
-muutamien Baaselin ja Zyrichin katujen kanssa. Eräs Schveitsiläinen
-piti tätä olutmyymälää, joka oli täpösen täynnä sikäläistä
-kansaa. Ovea avatessa näkyi tupakkasavun läpi, raskaan, kankean
-saksan murteen kaikuessa, kauhean avara, matala sali vuoliaisiin
-ripustettuine pöystineen, oluttynnöreineen pitkissä riveissä,
-sahajauhoa polvia myöten, pöydällä isoja kulhoja punaperunoineen, ja
-koreja, vastaleivottuine _prachtelineen_, joiden kullankeltaisille
-solmuille oli paksulta suolaa ripoteltu.
-
-Kaksikymmentä vuotta oli Rislerillä siellä ollut piippunsa, pitkä,
-hänen nimellään merkitty piippu, tuttujen kävijöiden hyllyllä, ja
-pöytänsä, jonka ääressä istuskeli muutamat säveät ja hiljaiset
-maanmiehet, jotka kuuntelivat ja ihmettelivät, Chèben ja Delobellen
-loppumattomia väittelyjä heitä kuitenkaan ymmärtämättä. Kun Risler
-kerta oli poissa, olivat molemmat jälkimäisetkin vuorostaan hylänneet
-olutmyymälän monesta hyvästä syystä. Ensin asui herra Chèbe nyt liian
-kaukana. Lasten anteliaisuuden kautta oli hän vihdoin onnistunut
-toteuttaa koko elämänsä unelma.
-
--- Kun minä tulen rikkaaksi, sanoi aina tuo pikku mies ikävässä
-asunnossaan Maraisissa, niin minulla on oleva oma taloni, Parisin
-portin lähellä, melkein maalla, ja pieni puutarha, jota kaivan ja
-kastelen itse. Se on oleva monta vertaa parempi terveydelleni kuin
-pääkaupungin kaikki puuhat.
-
-Hyvä! nyt oli hänellä talonsa, eikä hänellä siellä hauska ollut,
-totta vie.
-
-Se oli Monterougessa, lähellä valleja tuo "Pieni maja puutarhoineen",
-niinkuin sanoi päällekirjoitus, jonka neliskulmainen paperi antoi
-melkein tarkan käsityksen tiluksen ko'osta. Seinäverhot olivat uudet
-ja maalaiset, maalaukset ihan vereksiä; viiniköynnös-majan viereen
-asetettu kastelutynnöri toimitti järven osaa. Lisätkää kaikkiin
-noihin etuihin, että pensasaita ainoastaan erotti tuon paratiisin
-toisesta, aivan samanlaatuisesta "majasta puutarhoineen", jossa asui
-rahaston hoitaja Sigismund Planus sisarineen. Rouva Chèbestä oli tämä
-kallis naapuruus. Kun tuon kunnon vaimon oli ikävä, vei hän kutomis- ja
-paikkaus-varastonsa vanhan piian lehtimajaan, jota hän viehätti
-kertomuksillaan menneeltä loisto-ajaltaan. Pahaksi onneksi ei hänen
-miehellään ollut samallaisia huvituksia.
-
-Kaikki kävi hyvin vielä ensi aikoina. Oli sydän kesä. Herra Chèbe,
-ollen alituisesti paitahihaisillaan, askarteli talon kuntoon
-panolla. Pienin naula, joka talossa oli lyötävä, oli pitkäveteisten
-miettimisten ja loppumattomain keskustelujen aineena. Puutarhan laita
-samoin. Hän oli ensin päättänyt tehdä englantilaisen puutarhan, aina
-viheriöine nurmikkoineen, kiertävine käytävineen ja varjoisille
-pensaineen. Mutta pirun pensaat, kun vievät paljo aikaa kasvaakseen.
-
--- Toden totta! mieleni tekee tehdä siitä hedelmäpuiston, sanoi pikku
-kärsimätöin mies.
-
-Ja kas nyt hän ei enää uneksikaan muusta kuin kasvoslavoista,
-turkinpapuriveistä ja persikkahäkeistä. Hän kuokki aamut pitkään,
-kulmakarvat rypyssä huolesta ja pyyhkieli otsaansa vaimonsa nähden,
-saadakseen hänen sanomaan:
-
--- Lepäähän toki... tapathan sinä itsesi.
-
-Laskun loppu oli, että puutarhassa tuli olemaan sekaisin kukkia,
-hedelmiä ja kasvoksia; ja joka kerta kun herra Chèbe meni Parisiin,
-pani hän napinreikään koristeeksi ruusun kukkasarastaan.
-
-Niinkauvan kuin kauniita ilmoja kesti, eivät nuo hyvät ihmiset
-väsyneet ihaelemaan auringon laskua linnoitusten taa, pitkiä päiviä
-ja ihanaa maa-ilmaa. Toisinaan, iltaisin, ikkunain ollessa auki
-lauloivat he kaksi-äänisesti; ja taivaan tahteja katsellessaan, jotka
-syttyivät yht'aikaa rautatievyön lyhtyjen kanssa, kävi Ferdinand
-runolliseksi... Mutta sepä ikävää, kuin sateet tulivat, eikä enää
-voinut käydä ulkona! Rouva Chèbe, täydellinen parisilainen, kaipasi
-Maraisin pieniä katuja, käyntejä Blancs Monteauxin torilla ja muilla
-ostoksilla.
-
-Lähellä ikkunaa, tarkastus- ja ompelu-asemaltaan, katseli hän
-pientä kosteata puutarhaa, jossa siementyvät pyöräkellot ja
-kukkimasta laanneet kapusiinit itse irtaantuivat sauvoistaan
-riutuneen näköisinä, pitkiä, suoria, aina viheriäisiä rinteitä, ja
-vähän kauempana, kadun kulmassa Parisin omnibus-pysäkkiä, kaikkine
-kulkupykälineen, jotka houkuttavilla kirjaimilla olivat kirjoitetut
-lakeeratuille seinille. Joka kerta kuin omnibus lähteä täristi
-liikkeelle, seurasi hän sitä katseellaan, niinkuin virkamies
-Cayennessa tai Numeassa katselee Ranskaan palaavaa kuljetusalusta,
-oli matkustavinaan siinä, tiesi millä kohdalla se seisattuu, millä se
-kääntyy raskaasti, pyörillään hipaisten puotijen ikkunoita...
-
-Vankina kävi herra Chèbe raukeaksi. Hän ei voinut enään hoitaa
-puutarhaa. Pyhinä linnoitukset olivat autiot; oli enää mahdotointa
-kävellä ruohikossa, evästään nauttivien työmiesten perheiden
-joukossa, mennä parvesta toiseen, naapurina, koruilla neulotut
-kotut jaloissa, rikkaan lähi-tilanomistajan oikeudella. Tuota hän
-erittäinkin kaipasi, himoissaan kun oli, että hänelle pidettäisi
-seuraa. Siitä lähtien, tietämättä mitä tehdä, omaamatta ketäkään,
-kenen edessä mahtailla, kuka kuuntelisi hänen hankkeitaan,
-tarinoitaan ja kertomusta Orleansin herttualle tapahtuneesta
-onnettomuudesta, -- sama, tiedätte, tapahtui hänelle nuorena
-ollessaan -- ahdisti onnetoin Ferdinand vaimoaan nuhteilla.
-
--- Tyttösi pitää meitä maanpaossa... tyttösi häpeää meitä...
-
-Muuta ei kuultu kuin: "Tyttösi... tyttösi... tyttösi..." Sillä,
-suuttuneena Sidonieen, eihän häntä tunnustanut omakseen, vaan jätti
-vaimolleen vastuun tuosta luonnottomasta ihme-lapsesta. Oikea
-helpotus rouva Chèbelle oli, kun hänen miehensä astui omnibus'een
-mennäkseen etsiskelemään Delobellea, joka aina oli altis maleksimaan,
-ja vuodattamaan hänen poveensa kaiken vihan, joka hänellä oli vävyään
-ja tytärtään vastaan.
-
-Kuuluisa Delobelle oli myöskin vihoissaan Rislerille, ja hän sanoi
-kernaasti hänestä: "Hän on jonni joutava..."
-
-Suuri mies oli toivonut pääsevänsä varsinaiseksi osaksi uuteen
-talouteen, pitojen toimeen panijaksi, komeuden tuomariksi. Sen sijaan
-kohteli Sidonie häntä sangen kylmästi, ja Risler ei häntä edes
-vienyt enää olutmyymälään. Kumminkaan ei näyttelijä sitä valittanut
-liian kovaan, ja joka kerta, kuin hän tapasi ystävänsä, vaivasi hän
-häntä liialla kohteliaisuudella ja mielistelemisillä; sillä hän oli
-tarvitseva häntä kohta.
-
-Väsyneenä odottamaan järkevää tirehtööriä ja näkemättä koskaan roolin
-tulevan, jota hän monta vuotta toivoi, oli Delobelle'n mieleen
-johtunut ajatus ostaa teaatteri ja käyttää sitä itse. Risleriltä
-toivoi hän varoja. Ihan parahiksi oli Temple'n bulevaardilla
-teaatteri, pieni teaatteri myötävänä, tirehtörin vararikon johdosta.
-Delobelle puhui siitä Rislerille, alussa hyvin yleisesti, ihan
-hypoteetillisessa muodossa: "Olisipa siinä oiva asia..." Risler
-kuunteli, niinkuin tavallisesti, kylmäverisesti: "Todella, se olisi
-varsin hyvä teille..." Sitte, uskaltamatta vastata "ei" suoraan
-alkajaispuheesen, turvasi hän sanoihin: "nähdäänhän... sittemmin...
-ken tiesi..." ja lopuksi lausui onnettoman sanan: "Olisi tarpeen
-nähdä kulunki-arvio."
-
-Kahdeksan päivän kestäessä ponnisteli näyttelijä, teki ehdotelmiaan,
-piirteli numeroitaan, istuen molempien naistensa keskellä, jotka
-häntä ihaellen katselivat ja hurmoittuivat tuosta uudesta unelmasta.
-Talossa hoettiin: "Herra Delobelle aikoo ostaa teaatterin."
-Bulevaardilla, näyttelijäin kahviloissa puhua rähistiin vaan tuosta
-ostosta: Delobelle ei salannut, että hän oli löytänyt asioimis-rahain
-antajan, ja tämäpä kokoeli hänen ympäri koko lauman virattomia
-näyttelijöitä, vanhoja tovereita, jotka tulivat taputtamaan häntä
-olkapäille, muistuttivat häntä. -- "Tiedäthän ukkoseni..." Hän lupasi
-pestauksia, suurusteli kahviloissa, kirjoitteli siellä kirjeitä,
-tervehti, sormien liikkeellä ihmisiä, jotka sinne tulivat, piti hyvin
-innokkaita puheluja jossakin nurkassa; ja kaksi kulunutta kirjailijaa
-oli jo lukenut hänelle draamansa seitsemässä kuvaelmassa, joka, "sopi
-kuin sormikas" avauskappaleeksi. Hän sanoi "minun teaatterini!" ja
-kirjeitä kirjoitettiin: "Herra tirehtööri Delobellelle."
-
-Toimitettuaan suunnitelmansa ja kulunki-arviot tehtyään meni hän
-Risleriä tapaamaan tehtaalta. Tällä kun oli liian paljo työtä,
-määräsi yhtymyksen Blondelin kadun varrella; ja sinä iltana, tultuaan
-ensimmäisenä olutmyymälään, asettui Delobelle vanhan pöytänsä ääreen,
-pyysi pullon ja kaksi lasia, ja kävi odottamaan. Kauan odotteli
-hän, tarkastellen ovea ja vavisten kärsimättömyydestä, Risleriä ei
-kuulunut. Joka kerta kuin joku astui sisään, kääntyi näyttelijä.
-Hän oli pannut paperit pöydälle ja luki niitä, liikutellen käsiään,
-päätään ja huuliaan.
-
-Ei löytynyt sen vertaista, loistavaa asiaa. Hän jo oli näyttelevinään
--- se, näet, oli pääkohta -- näyttelevinään omassa teaatterissaan
-vaseti häntä varten tehtyjä, hänen mittaisia rooleja, joissa hän oli
-tekevä kaiken vaikutuksen...
-
-Yht'äkkiä ovi aukesi, ja tupakan savusta näkyi herra Chèbe. Hän
-oli yhtä hämillään ja tuskissaan nähdessään Delobellen siellä, kun
-Delobelle itsekin hänestä, Hän oli kirjoittanut aamulla vävylleen
-haluavansa häntä puhutella hyvin tärkeästä asiasta ja odottavansa
-häntä olutmyymälässä. Näet, kunnia-asian tähden, aivan heidän
-välillä, kahden kesken. Tuon kunnia-asian seikka on se, että
-herra Chèbe oli antanut eron pienelle talolleen Montrougessa ja
-vuokrannut Mail-kadun varrella, keskellä kauppa-asuntoja, makasiinin
-välikerroksineen... Makasiinin?... Herra Jumala, niin... Nyt oli
-hän hiukan pelossaan päähän pälähdyksestään ja huolissaan siitä,
-mitä hänen tyttärensä tuosta pitäisi, semminkin koska makasiini
-maksoi paljoa enemmän kuin talo Montrougessa ja koska siellä,
-sinne muuttaessa, oli muutamia isoja korjauksia tehtävänä. Tuntien
-ammoisista ajoista vävynsä hyvyyden, tahtoi herra Chèbe heti alussa
-kääntyä hänen puoleensa, toivossa saada hänet puolelleen ja jättää
-hänelle kaiken vastuun tuosta kodin valtiomulkkauksesta. Rislerin
-sijaan tapasikin hän nyt Delobellen.
-
-He katselivat toisiaan alakättä, karsaasti, niinkuin kaksi koiraa,
-jotka ovat kohdanneet toisensa saman lautasen ääressä. Kumpikin
-arvasi mitä toinen odotti, eivätkä he koettaneetkaan petkutuskauppaa.
-
--- Vävyni ei ole täällä? kysyi herra Chèbe, tähystäen pöydälle
-levitettyjä paperirämiä, ja korottaen "vävyni"-sanaa, tarkkaan
-merkitäkseen, että Risler kuului hänelle, eikä kellekään muulle.
-
--- Minä odottelen häntä, vastasi Delobelle, kooten paperejaan.
-
-Hän puristi huulensa yhteen ja lisäsi mahtavasti, salamielisen ja
-teaatterimaisen näköisenä:
-
--- Erästä varsin tärkeää asiaa varten.
-
--- Ja minä myös... vakuutti herra Chèbe, jonka kolme hiuskarvaa
-kohosi pystyyn piikkisian harjaksien tapaisesti.
-
-Samassa kävi hän istumaan sohvalle Delobellen viereen, pyysi, kuten
-hän, pullon ja kaksi lasia; sitte, kädet taskussa, selkä seinää
-vasten ja tanakkana, odottaa kökötti hän. Molemmat vierekkäin
-seisovat lasit, jotka olivat määrätyt samalle poissa-olijalle, olivat
-taisteluun vaativien näköiset.
-
-Ja Risler kun ei tullut.
-
-Molemmat hiljaiset juojat tuskastuivat, olivat levottomina
-sohvallaan, toivossa aina vaan, että jompi kumpi väsyisi.
-
-Lopuksi tulvi heidän paha mielensä yli partaidensa, ja,
-luonnollisesti, sai Risler raukka kaikki osakseen.
-
--- Sepä säädyttömyyttä! antaa minun ikäiseni miehen näin kauan
-odottaa, puuttui herra Chèbe puheeksi, joka ei koskaan muulloin
-vetonut korkeaan ikäänsä, paitsi moisissa asianhaaroissa.
-
-Herra Delobelle jatkoi:
-
--- Minä luulen, toden perään, että meistä tehdään pilkkaa.
-
-Ja toinen:
-
--- Varmaan on tullut vieraita päivälliseksi.
-
--- Ja vielä millaisia!... pani halveksivalla äänellä kuuluisa
-Delobelle, jossa heräsi haikeita muistoja.
-
--- Seikka on... pitkitti herra Chèbe.
-
-He lähestyivät toisiaan ja puhelivat. Kumpikin oli pahoilla mielin
-Risleristä ja Sidoniesta. He tyhjensivät sydämensä. Risler, vaikka
-olikin kunnon pojan näköinen, ei ollut oikeastaan muuta kuin itsekäs,
-nousukas. He pilkkasivat hänen lausuntoaan, vaatteustaan, matkivat
-muutamia hänen tapojaan. Sitte he puhelivat hänen taloudestaan, ja,
-alentaen äänensä, kertoivat salaisuuksia ja nauroivat ystävinä taas.
-
-Herra Chèbe meni liika kauas; -- Ja varokoon hän itseään! Hän on
-tehnyt tuhmuuden, antamalla isän ja äidin poistua lapsestaan; jos
-tälle jotakin tapahtuu, ei hänellä ole meitä soimaamista. Tyttö,
-jolla ei ole enään vanhempiaan esimerkkinä silmäinsä edessä,
-ymmärrättehän...
-
--- Tietysti... tietysti... sanoi Delobelle; erittäin kun Sidonie on
-käynyt sangen koketiksi... Mutta mitäs sille tekee. Risler saa, mitä
-ansaitsee. Vai olisiko hänen ikäisensä miehen pitänyt... Vait!...
-Tuossa hän on.
-
-Risler oli tullut sisään, ja lähestyi heitä, pistellen kättä pitkin
-istuimia.
-
-Kolmen ystävän kesken oli hankala hetki. Risler pyysi anteeksi
-parhaimman mukaan. Hän oli viivähtänyt, Sidoniella, näet, oli
-vieraita, -- Delobelle kosketti Chèben jalkaa pöydän alla, -- ja
-puhellessaan mies raukka, ollen hiukan pulassa molemmista laseista,
-jotka häntä odottivat, ei tietänyt kenen viereen oli istuminen.
-
-Delobelle oli jalomielinen:
-
--- Teillä on puhumista keskenänne, hyvät herrat, tehkää hyvin. Ja hän
-sopotti, iskien silmää Rislerille:
-
--- Paperit on muassa.
-
--- Mitkä paperit?... sanoi toinen kummissaan.
-
--- Kulunkiarviot... kuiskutti näyttelijä. Siitä sitte, teeskennellen
-suurta vaiteliaisuutta, kävi hän uudelleen nurkkaan lukemaan
-papereitaan, pää kourissa, kourat korvissa.
-
-Hänen vieressään juttelivat molemmat muut, ensin hiljaa, sitte
-kovemmin, sillä herra Chèben kimakka ja kirkuva ääni ei voinut
-hillitä itseään kauan... Hänen ei ollut näet vielä aika haudata
-itsensä, perhana vie!... Hän olisi kuollut ikävään Montrougessa...
-Mailin ja Sentier'in katua, kauppapaikkojen hälinää ja liikettä, kas
-sitä hän tarvitsi.
-
--- Kyllä, mutta makasiini?... Mitä varten?... uskalsi Risler lausua
-arasti.
-
--- Mitäkö varten makasiini?... Mitä vartenko makasiini? kertoi herra
-Chèbe, punaisena kuin pääsiäismuna ja korottaen äänensä askelmansa
-korkeimmalle asteelle... Sitä, varten, että minä olen kauppias,
-herra Risler. Kauppias ja kauppiaan poika... Niin, kyllä mä yskän
-ymmärrän. Mulla, muka, ei ole kauppaa... Mutta kenenkä vika?... Jos
-ihmiset, jotka minun sulkivat Montroge Bicêtren portin luo, kuin
-minkä parantumattoman ikään, olisivat olleet järkevät hankkimaan
-minulle varoja yritykseen... Siinä sai Risler vaatia vaitioloa, eikä
-kuulunut enää muuta kuin puheen palasia: "... mukavampi makasiini...
-laipiolta korkeampi... hengittää paremmin... tulevaisuuden
-hankkeita... jättiläis-asia... puhun kun aika tulee... Ihmiset
-hämmästyvät." Kuunnellessaan noita lauseen pätkiä, vaipui Delobelle
-vaipumistaan kulunkiarvioihinsa, ja oli, nerokkaan miehen tavoin,
-kääntänyt selkänsä heidän puheilleen. Risler, tuskissaan, joi vähä
-väliä kulauksen olutta saadakseen ryhtiä. Lopuksi, kun herra Chèbe
-oli tyyntynyt, ja syystä, kääntyi hänen vävynsä nauraen kuuluisaa
-Delobellea kohti, jonka ankara, järkähtämätöin katse näkyi sanovan:
-"Hyvä! entä minä?..."
-
--- Ai! Herra Jumala... tosiaan... ajatteli miesparka.
-
-Vaihtaen oitis tuolia ja lasia, kävi hän istumaan näyttelijän
-eteen; mutta herra Chèbellä ei ollut Delobellen mailman tottumusta.
-Sen sijaan että hän olisi ajattelevasti poistunut, lähensi hän
-oluttuoppinsa ja liittyi joukkoon, niin että suuri mies, joka ei
-tahtonut puhua hänen läsnä ollessaan, pani juhlallisesti toistamiseen
-paperinsa taskuunsa sanoen Rislerille:
-
--- Katsotaanhan sitte myöhemmin.
-
-Toden perältä sangen myöhään, sillä herra Chèbe oli harkinnut näin:
-
-"Vävyni on hyväluontoinen nahjus... Jos minä jätän hänen tuon
-visukintun kanssa, niin kuka ties mitä hän häneltä vielä kiskoo?"
-
-Ja hän jäi heitä valvomaan. Näyttelijä oli vimmassaan. Lykätäkö
-asia toiseen päivään? Mahdotointa, Risler oli vast'ikään kertonut
-lähtevänsä seuraavana päivänä kuukaudeksi Savignyyn.
-
--- Kuukaudeksi Savignyyn?... sanoi herra Chèbe toivotoinna,
-nähdessään vävynsä karkaavan hänen käsistään... Entä asiat?...
-
--- Oi! tulenhan minä Parisiin joka päivä Georges'in kanssa... Herra
-Gardinois tahtoo nähdä välttämättä pikku Sidonieta.
-
-Herra Chèbe pudisti päätään. Hän piti sen hyvin varomattomana.
-Asiat on asiat. Niistä ei saa koskaan mennä pois, vaikka mikä
-olisi. Ties sen? Voihan tehdas syttyä yöllä palamaan. Ja hän kertoi
-mahtipontisesti: "Isännän silmä, veliseni, isännän silmä", sillä
-välin kun hänen vieressään näyttelijä -- jolle myöskään tuo lähtö ei
-ollut ollenkaan mieleen -- siiristi suuret silmänsä ja antoi niille
-samalla terävän ja takaavan osoitteen, todellisen isännän silmän
-osoitteen.
-
-Vihdoin kesk'yön puoleen, vei viimeinen Montrougeen kulkeva omnibus
-pois hirmuisen apen ja Delobelle sai puhua.
-
--- Ensin suunnitelma, sanoi hän, tahtomatta heti käydä
-numerokysymyksen kimppuun, ja, pänsneet nenällä, alkoi hän
-pontevasti, kun näyttämöllä aina: "Kun puolueettomasti katsellaan
-sitä rappiotilaa, johon näytelmätaide on vaipunut Ranskassa, kun
-mitataan matka, joka erottaa Molièren teaatterin..." Niinikään
-oli useimpia sivuja. Risler kuunteli, imien piippuaan, tohtimatta
-hiiskahtaa, sillä lukija katseli tuon tuostakin häneen pänsneensä
-yli nähdäkseen lauseidensa vaikutuksen. Pahaksi onneksi, keskellä
-suunnitelman parasta paikkaa, suljettiin kahvila. Valkea
-sammutettiin, piti mennä pois... Ja kulunkiarviot?... Sovittiin,
-että hän lukisi ne tiellä. Seisatuttiin joka kaasuliekin luona.
-Näyttelijä lasketteli numeroitaan... Niin paljo salia varten,
-niin paljo valaistukseksi, niin paljo köyhien eduksi, niin paljo
-näyttelijöille... Tuossa näyttelijäkysymyksessä hän pysytteli:
-
--- Hyvä puoli asiassa on se, sanoi hän, ett'ei tarvita maksaa
-ensimäistä roolia... Ensimmäinen roolimme on Bibi... (Puhuessaan
-itsestään, kutsui Delobelle itseään kernaasti Bibiksi) Ensimmäinen
-rooli maksaa kaksikymmentä tuhatta francia... kun ei sitä tarvitse
-maksaa, niin on sama kuin ottaa ja panee 20 tuhatta francia
-lakkariin. Eikö niin, vai?
-
-Risler ei vastannut mitään. Hän näytti vastenmieliseltä,
-silmät harhailivat, kuin sen, jonka ajatukset ovat toisaalla.
-Luettuaan kulunkiarviot, esitti Delobelle, joka kauhistuen näki
-Vieilles-Haudriettes käännöksen lähestyvän, kysymyksen suoraan.
-Tahtoiko hän päättää asian, tahtoiko vai ei?
-
--- No siis!... en, sanoi Risler sankarimaisesti, rohkaistuna
-erittäinkin tehtaan läheisyydestä ja ajatellessaan, että asia koski
-hänen talonsa onnea. Delobelle ällistyi. Hän luuli asian olevan
-tekeillä, ja aivan liikutettuna, paperit kädessä, katseli hän toista
-pyöreillä silmillään.
-
--- En, kertoi Risler... Min'en voi tehdä sitä, mitä pyydätte...
-näette miksi en.
-
-Harvaan ja kankeasti, kuin tavallisesti, selitti kelpo mies, ett'ei
-hän ollut rikas. Vaikka hän oli mahtavan kauppahuoneen osakas, ei
-hänellä ollut rahaa käytettävänä. Georges ja hän nostavat joka
-kuukausi määrätyn summan kassasta; sitte, vuoden lopulla tiliä
-tehdessä, jakavat he voiton. Talon perustaminen oli hänelle maksanut
-paljo: kaikki säästönsä. Vielä oli neljä kuukautta tilintekoon. Mistä
-ottaisi hän 30,000 francia oitis teaatterin ostoon? Ja sitte lopuksi
-voisi asia käydä huonosti.
-
--- Mahdotointa... Bibihän on elävä siellä! Niin puhuessaan suoristi
-Bibi rukka vartaloaan; mutta Risler oli päättänyt, ja Bibin kaikki
-keskustelut murtuivat aina samoja kieltoja vastaan: "Myöhemmin,
-kahden vuoden, kolmen vuoden perästä, saattaa olla..."
-
-Näyttelijä taisteli kauan, puolustaen aluettaan askel askeleelta.
-Hän esitti uusien kulunkiarvioiden tekemistä. Voisi saada asia
-helpommalla... "Se on aina liian kallista minulle, keskeytti
-Risler... Nimeni ei ole minun. Se on osana toiminimessä. Minulla ei
-ole oikeutta sitä käyttää. Minä kun joutuisin vararikkoon!" Hänen
-äänensä värisi, lausuessaan tuon sanan: vararikko.
-
--- Mutta kun kaikki käy minun nimelläni, sanoi Delobelle, jossa ei
-ollut ennakkoluuloa. Hän koetti kaikkia, otti avuksi taiteen pyhän
-asian, jopa ryhtyi puhumaan pikku näyttelijättärien viehättävistä
-silmäyksistä... Risler päästi suuren naurun:
-
--- Olkaahan, olkaahan, ilveilijä... Mitä tuossa mulle juttelette...
-Te unhotatte, että olemme naineita miehiä molemmat, vieläpä ett'on
-hyvin myöhä ja vaimomme varmaan jo odottavat meitä... Elkää panko
-pahaksi, ettehän?... Eihän se ole kielto, ymmärättehän hyvin sen...
-Tuota! tulkaa tilin jälkeen. Sitte siitä tuumitaan... Kas, Akilles
-ukko tuossa jo sammuttaa kaasun... Lähden sisään. Hyvästi.
-
-Kello kävi toista yöllä, kun näyttelijä tuli kotiinsa.
-
-Molemmat naiset odottivat häntä, tehden työtä, kuin ainakin,
-mutia hiukan kuumeentapaisesti ja ripeästi, joka ei muuten ollut
-tavallista. Joka hetki värisivät erinomaisella tavalla suuret sakset,
-joita äiti Delobelle käytti leikatakseen vaskilankoja, ja Désiréen.
-pienet sormet, aika vauhtia hius-korua laitellessaan, oikein päätä
-pyörryttivät niitä katseltaessa, niin sukkelaan ne liikkuivat.
-Levitettyinä pöydälle hänen eteensä, näytti pitkissä kärpäs- ja
-lintu-höyhenissä myös olevan jonkimmoinen loisto, komeampi väri kuin
-muina päivinä. Se oli siitä syystä, että kaunis vieras nimeltä Toivo
-oli tullut sinä iltana heidän luo. Se oli pannut kaiket voimansa
-noustakseen viidenteen kerrokseen takaportaita myöten, tirkistääkseen
-pienen asunnon oven ra'osta ja luodakseen sinne loistoisan katseen.
-Olkoonpa mitä vilppiä tahansa elämässä ollut, niin nuo taika loistot
-huikaisevat aina.
-
--- Oi, jospa isä onnistuisi... sanoi vähä väliä äiti Delobelle,
-ikäänkuin yhdistäen joukon onnellisia ajatuksia, joihin hänen
-haaveksimisensa oli vaipunut.
-
--- Hän onnistuu, äiti, olkaa varma. Herra Risler on niin hyvä, minä
-takaan hänen. Sidonie myöskin rakastaa meitä paljo, vaikka hän
-naimiseen mentyään näyttää hiukan välinpitämättömältä ystäviään
-kohtaan. Mutta pitää ottaa lukuun hänen asemansa. Muutoin, minä en
-koskaan unhota, mitä hän minulle on tehnyt.
-
-Ja muistellessaan, mitä Sidonie hänelle oli tehnyt, kävi pikku
-ontuva vielä kiihkeämmin työhönsä. Hänen sähkön täyttämät sormensa
-liikkuivat kaksinkertaisella nopeudella. Olisi luullut niiden
-ajavan takaa jotakin pakenevaa, kiinni saamatointa, niinkuin onnea,
-esimerkiksi, tai jonkun rakkautta, joka ei vastaa rakkauteen.
-
-"Mitä hän sitte sinulle on tehnyt?" olisi äidin ollut kysyttävä;
-mutta mitä hänen tyttärensä sanoi, ei huvittanut häntä laisinkaan
-silloin. Hän ajatteli ainoastaan suurta miestään:
-
--- Hä! mitäs luulet, tyttö?... Jos isällä tulee olemaan oma
-teaatteri, jos hän käy näyttelemään, kuin ennen! Sinä et sitä muista,
-sinä olit silloin liian pieni. Mutta hänelläpä oli kauhea menestys,
-ja esille huudettiin, niin hurjasti, niin... Kerran, Alenconissa,
-annettiin hänelle kulta seppele... Voi, kun hän silloin oli mainio
-ja niin iloinen, niin onnellinen elääkseen. Jotka hänen nyt näkevät,
-eivät tunne ollenkaan mies raukkaani, onnettomuus on hänen niin
-muuttanut... Niin! minä olen varma, ett'ei tarvitsisi muuta, kuin
-hiukan menestystä, niin kävisi hän nuoreksi ja tyytyväiseksi!... Ja
-sitte sitä ansaitsee rahaa johtajana. Nantesissa oli tirehtöörillä
-vaunut. Ajattelepas, me vaunuissa?... Älähän muuta, vaunuissa?...
-Se, se olisi sinulle hyvää. Voisit käydä ulkona, päästä vähäksi aikaa
-tuoliltasi. Isä veisi meidät maalle. Näkisit vettä ja puita, sinun kun
-niin tekee mieli.
-
--- Niin! puita... sanoi aivan hiljaa, vapisten, pikku kelmeä
-vankina-eläjä.
-
-Silloin kuului talon iso ovi rutosti sulkeutuvan, ja herra Delobellen
-säännölliset askeleet kajahtelivat käytävässä. Oli hetki ahdistusta,
-ilman ääntä, ilman hengähdystä. Molemmat naiset eivät tohtineet
-katsoa toisiinsa ja äidin isot sakset vapisivat niin kovin, että ne
-leikkasivat vaski langan ihan väärin.
-
-Varmaan oli viheliäistä kohdannut hirmuinen isku. Kukistuneet
-unelmansa, masentava kielto, toverien pilkka, tili kahvilasta, jossa
-hän oli suurustanut koko ajan velaksi, ja joka oli maksettava, tuo
-kaikki näkyi hänelle yön hiljaisuudessa noustessaan viidenteen
-kerrokseen. Hänen sydämensä oli pakahtua... Mutta hänen näyttelijä
-luonteensa oli niin kova, että hänen, tuossa niin todellisessa
-surussa, piti vielä ottaa sovelias traagillinen naamarinsa.
-
-Hät'hätään sisään tultuaan, seisattui hän, loi katalan katseen
-työhuoneesen, pöydälle, joka oli täynnä tavaroita, pieneen
-illalliseensa, joka häntä odotti nurkassa, ja noihin rakkaisin
-tuskallisiin olentoihin, jotka häntä loistavin silmin katselivat.
-Näyttelijä oli varmaan minuutin ääneti ja tiedättehän, kuinka pitkä
-minuutti äänettömyyttä teaatterissa on; sitte kävi hän kolme askelta,
-vaipui matalaan tuoliin pöydän ääressä ja sanoi kuiskaavalla äänellä:
-
--- Oih! minä olen kirottu.
-
-Samassa löi hän nyrkillä pöytään niin hirveästi, että linnut ja
-kärpäset kuosiksi lensivät pitkin huoneen nurkkia. Pelästyneenä nousi
-hänen vaimonsa ylös ja lähestyi häntä arasti, Désirée taas kohosi
-puoleksi tuolillaan hermojen ahdistuksesta, joka veti kokoon hänen
-kasvojensa piirteet.
-
-Hyykistyneenä, masentuneena tuolillaan, kädet riipuksissa, pää
-rinnalla, puheli näyttelijä yksin. Monolooginsa oli paloittainen,
-katkonainen, täynnä huokauksia ja näytelmä nikotusta, täynnä
-sadatusta itsekkäitä porvarijulmureja, noita hirviöitä vastaan,
-joille taiteilija syöttää lihansa ja verensä.
-
-Sitte kertoi hän kaiken teaatteri elämänsä, debyytti juhlistaan,
-Alenconilaisten antamasta kultaseppeleestä ja naimisestaan tuon
-"pyhän Taimon" kanssa; ja hän osoitti olento parkaan, joka seisoi
-hänen vieressään, vuodattaen vetreitä kyyneleitä, vapisevin huulin
-ja nyökötellen vanhojen tapaan, päätänsä joka sanasta, jonka hänen
-miehensä lausui.
-
-Todellakin, jokainen, joka ei ollut tuntenut kuuluisaa Delobellea,
-olisi tuon pitkän monologiin perästä voinut kertoa kaikki hänen
-elämänsä kohdat. Hän mainitsi tulonsa Parisiin, vastuksensa, puutteen
-alaisuutensa... Oi! hänpä ei ollut puutetta kärsinyt, Ei tarvinnut
-muuta, kuin nähdä hänen leveät kukoistavat kasvonsa noiden molempien
-laihojen kuihtuneiden naisten kasvojen rinnalla. Mutta näyttelijä ei
-katsonut niihen niin tarkkaan; hän hurmoittui yhä edelleen pöyhkeistä
-sanoista.
-
--- Oih! sanoi hän, niin kauan olen taistellut... Kymmenen,
-viisitoista vuotta olen taistellut noiden uskollisten olentojen
-ylläpitämänä, heidän elättämänä.
-
--- Isä, isä, olkaa vaiti... rukoili Désirée kädet ristissä.
-
--- Niin kyllä, heidän elättämänä... enkä sitä häpeä... Sillä pyhän
-taiteen vuoksi olen sallinut tuota uskollisuutta... Vaan nyt on
-liiaksi. Minulle on liika paljon tehty. Minä luovun.
-
--- Oi! ystäväni, mitä tuossa puhut? huudahti rouva Delobelle syösten
-häntä kohti.
-
--- Elä, heitä minut... Voimani on lopussa. Ovat tappaneet minussa
-taiteilijan. Se on päätetty... Minä luovun teaatterista.
-
-Olisittepa silloin nähneet molempien naisten ympäröivän hänet
-käsillään, rukoilevan häntä vielä taistelemaan, vakuuttavan hänelle,
-ett'ei hänellä ollut oikeutta luopua, niin ette olisi voineet
-pidättää kyyneleitänne. Delobelle pani yhtä kaikki vastaan.
-
-Vihdoin hän myöntyi, lupasi pitää kiinni vielä jonkun ajan, koska he
-tahtoivat; mutta siihen sitä tarvittiin rukouksia ja hyväilemistä.
-
-Neljännes tunnin perästä, monolooginsa tyhjentämänä ja lohdutettuna
-epätoivonsa puhkeamisesta, istui suuri mies pöydän päässä ja illasti
-hyvää kyytiä; eikä hän ollut muuta, kuin hiukan väsynyt vaan, samoin
-kuin näyttelijä, joka on näytellyt hyvin pitkän ja traagillisen osan.
-
-Semmoisissa tapauksissa näyttelijä, joka on liikuttanut kokonaisen
-salin ja itkenyt oikeita kyyneleitä näyttämöllä, ei ajattele sitä
-ulkona enää kertaakaan. Hän jättää looshiin mielen liikutuksensa,
-samalla kuin pukimensa ja valetukkansakin, kun taas naiivimmat
-katselijat, näytelmä mielessä, menevät kotiaan, silmät punaisina,
-ahdistunein sydämin, ja hermojen kiihdytys pitää heidät valveella
-vielä pitkän aikaa.
-
-Pikku Désirée ja äiti Delobelle eivät maanneet paljo sinä yönä!
-
-
-
-
-IV.
-
-Savignyssa.
-
-
-Molempien perheiden olo Savignyssa kuukauden ajan oli suuri
-onnettomuus.
-
-Kahden vuoden kuluttua olivat Sidonie ja Georges taas toistensa
-rinnalla tuolla vanhalla tilalla, joka oli liian vanhanaikuinen
-olematta aina itsensä näköinen ja jossa kivet, lammet ja puut,
-muuttumattomina näkyivät olevan kuni pilkaksi kaikelle muuttuvalle
-ja katoavulle. Olisi pitänyt olla kaksi toisin karaistua, toisin
-kunniallista henkeä, ett'ei tuo likentäminen olisi heille ollut
-turmiollinen.
-
-Mitä Claireen tulee, ei hän ollut koskaan ennen ollut onnellisempi,
-eikä koskaan Savigny ollut näyttänyt hänestä kauniimmalta. Sepä
-iloa talutella lastaan nurmikolla, missä hän pikkaraisena itse oli
-kulkenut, ja istua nuorena äitinä penkeillä kalveessa, jossa hänen
-äitinsä muinoin oli valvonut heidän leikkejään, ja Georges'in kanssa
-käsitysten kävellä katselemassa pienimpiä soppeja, missä yhdessä
-olivat kisailleet. Hän tunsi tuota levollista tyytymystä, jota tyyni
-elämä täydellisenä onnena hiljaisuudessa nautitsee; ja joka päivä
-laahasivat käytäviä myöten hänen pitkät peignoir'insa, joita lapsosen
-pienet askeleet, sen huudot ja vaatimukset riennättivät.
-
-Sidonie oli vähän mukana noilla äidillisillä kävelyillä. Hän sanoi
-lasten melun väsyttävä itseään ja piti siinä yhtä ukko Gardinois'in
-kanssa, jolle kaikki kelpasi tekosyyksi kiusatakseen tyttärensä
-tytärtä. Semmoisen syyn hän luuli saavuttaneensa sillä, että hän
-huoli yksistään Sidoniesta ja toimitti hänelle vielä enemmän kemuja,
-kuin viimeisellä kerralla. Kaksi vuotta sitte vajaan sysätyt vaunut,
-joita tomuutettiin kerran viikossa, koska hämähäkit kutoivat
-verkkojaan silkki-istuimille, annettiin hänen käytettävikseen.
-Valjastettiin kolmasti päivässä, ja portti kääntyi sarannoissaan yhtä
-mittaa. Kaikki talossa seurasi tuota maallista kiihotinta. Puutarhuri
-hoiti paremmin kukkiaan, sillä rouva Risler valitsi kauniimmat niistä
-pannakseen hiuksiinsa päivälliseksi; sitte kävi paljo vieraita.
-Laitettiin eväitä huviretkiä varten, joita rouva Fromont johti, mutta
-joissa Sidonie erottamattomana loisti ylinnä hilpeydellään. Muutoin
-jätti hänelle Claire paikkansa usein vapaaksi. Lapsella oli makuu- ja
-kävely-aikansa, joita ei mikään huvi koskaan muuttanut, Äidin täytyi
-mennä väkisen pois, eikä hän iltasellekaan monta kertaa päässyt
-menemään Sidonien kanssa molempia osakkaita vastaan, jotka palasivat
-Parisista.
-
--- Suothan mulle anteeksi, sanoi hän mennessään huoneesensa.
-
-Rouva Risler riemuitsi. Uhkeana, joutilaana, ajaa nelisti
-hän hevoisilla, tajunnottomana nopeasta ajosta, ja niitäkään
-ajattelematta.
-
-Vilvakka tuuli, joka puhalteli hänen harsonsa alle, elähytti häntä
-vaan. Hämärästi, puoleksi suljettujen ripsiensä välistä, huomasi hän
-tien käänteessä vierasmajan ja lapsia huonoissa vaatteissa kävelevän
-ruohikossa maantien varrella; se muistutti hänelle muinaisia kulkuja
-Rislerin ja vanhempainsa kanssa, ja pikku väristys, joka karsi hänen
-ihoaan, tuota muistellessaan, sijoitti hänen paremmin pehmoisesti
-poimuteltuun uuteen pukuunsa, joissa hänen ajatuksensa onnellisena ja
-rauhallisina uinahtivat vienosti vaunujen tuudittamina.
-
-Asemalla odotti muita vaunuja. Häntä hyvin katseltiin. Pari kolme
-kertaa kuuli hän sopotettavan: "Se on rouva Fromont nuorempi..."
-ja totta on, että saattoi erehtyä nähdessään heidän tulevan sillä
-tavoin kaikki kolme rautatieltä, Sidonie perällä Georges'in vieressä,
-nauraen ja haastellen hänen kanssaan, Risler vastapäätä heitä
-rauhallisesti hymyillen, hiukan hämillään kauniiden vaunujen tähden
-ja leveät kämmenet lappeellaan polvilla. Ajatus, että hänet pidettiin
-rouva Fromont'ina, teki Sidonien hyvin ylpeäksi, ja joka päivä tottui
-hän siihen yhä enemmän. Tultuaan kotia, molemmat, perheet erosivat
-päivälliseen asti; mutta makaavan tyttärensä luona rauhallisesti
-istuvan vaimonsa rinnalla, ajatteli Georges Fromont, joka oli liian
-nuori ollakseen kiedottuna onnensa hellyyteen, aina tuota loistavaa
-Sidonieta, jonka ääni riemuisasti kaikua liverteli puutarhassa
-pyökkien alla.
-
-Sillä välin kuin koko hovi muodostui nuoren vaimon oikkujen mukaan,
-eli ukko Gardinois ikävystyneen joutilaan ja kykenemättömän rikkaan
-supistettua elämää. Paraimpana huvituksenaan oli vielä hänellä
-vakoileminen. Palvelijain työt ja toimet, haastetut hänestä
-keittohuoneessa, vasut kasvoksineen ja hedelmineen, jotka tuotiin
-joka aamu kasvimaasta ruoka-aittaan, ne ne olivat hänen alituisten
-tutkistelemuksiensa esineenä. Hänellä ei ollut suurempaa huvia
-kuin tavata joku rikoksesta. Se oli hänen toimensa, se oli hänestä
-tärkeää, ja aterioidessa, vieraiden kuunnellessa, kertoi hän laajalti
-ilkityön ja juonet, joita hän oli käyttänyt sitä ilmisaadakseen, sekä
-rikollisen nä'ön, pelästyksen ja rukoukset.
-
-Tuota palkollistensa ikuista silmällä pitoa varten oli ukkonahjus
-omistanut itselleen maan peittämän kivipenkin, kauhean ison
-paulownian takana. Lukematta tai ajattelematta istui hän siellä
-päiväkaudet tähystellen, sisään- ja ulos-käviöitä. Yöksi oli hän
-keksinyt toisen keinon. Sisään käytävän suuren etusuojan alle,
-johon kukilla varustetut portaat veivät, oli hän laitattanut
-aukon, joka oli yhteydessä hänen yläkerroksessa olevan huoneensa
-kanssa. Täydellinen kuulotorvi johdatti hänelle ylös kaikki äänet
-maakerroksesta, jopa palvelijain puheetkin, kun he portailla olivat
-iltaisin ilmaa nauttimassa.
-
-Kovaksi onneksi enensi tuo liian täydellinen kone kaikki äänet,
-hämmensi ja venytti ne. Suuren seinäkellon alituinen tik-tak,
-papukaijan huuto, joka kuului alaalta orrelta, jonkun kadonnutta
-jyväänsä etsivän kanan kotkotus, siinä kaikki, mitä herra Gardinois
-kuuli, pannessaan putken korvaansa. Äänet, ne tulivat vaan sekavana
-hurinana ja huminana, josta oli mahdotoin erottaa mitäkään. Siihen
-olivat hänen laitoskustannuksensa menneet, ja siitä pitäen kätki hän
-akustillisen ihmeensä vuoteensa uutimen poimuun.
-
-Eräänä yönä oli ukko vast'ikään nukkunut, ja heräten kavahti
-ylös oven narinasta. Siihen aikaan oli tämä jotakin tavatointa.
-Kaikki talossa makasivat. Ei kuulunut muuta kuin vahtikoirien
-käpälien tassutus hiekalla, tai niiden pysähtyminen puun juurelle,
-jonka latvasta huhkaja huutaa liuhutteli. Hyvä tilaisuus käyttää
-akustillista torvea. Pannen sen korvaansa vakuuttihe herra Gardinois,
-ett'ei hän ollut erehtynyt. Kopinaa kuuluu edelleen. Aukeni ovi,
-aukeni toinen. Porrasoven loira soljahti auki ponnistuksesta.
-Mutta ei Pyramis, eikä Thisbe, eikä edes Muiskukaan, julma
-New-foundlantilainen, ollut hievahtanut. Hän nousi hiljakseen
-nähdäkseen, ketkä nuo omituiset rosvot saattoivat olla, jotka menivät
-ulos sen sijaan, että sisään tulisivat, ja varjostimen säleiden läpi
-näki hän:
-
-Hoikka, solakka mies, ryhdiltään Georges'in näköinen, tarjosi
-käsivartensa kaapuun puetulle naiselle. He seisattuivat ensin
-paulownian luo, jonka oksat olivat täydessä kukassa.
-
-Oli ihmeen kaunis, lumivalkoinen yö. Kuu, puiden latvoja hipaisten,
-kokoeli loistavia hahtuvia tiheiden lehvien välistä. Säteiden
-valkaisemat penkereet, joilla kiherä-turkkiset New-foundlantilaiset
-edes takaisin kuljeskelivat yöperhoisia väjyen ja siintävä rasvatyyni
-vedenkalvo, kaikki hohti äänettömässä, levollisessa loistossa,
-ikäänkuin hopeakuvastimesta heijastuen. Siellä täällä nurmikon
-reunalla tuikahtelivat kiiltomadot.
-
-Paulownian siimeksessä, kadonneina synkkään pimentoon, jota kirkas
-kuutamo sen ympäri muodosti, istuivat molemmat kävelijät tuokion
-ääneti. Äkkiä ilmestyivät he täyteen valoon, ja yhteen kiedottuna,
-raukeana ryhmänä kulkivat he portaiden sivu, ja katosivat pyökistöön.
-
--- Min'olen varma siitä, sanoi itsekseen ukko Gardinois, joka tunsi
-heidät. Mitäpä muutoin tarvitsi heitä tunteakaan? Vai eikö koirien
-levollisuus, nukkuvan talon näkö ilmaissut hänelle paremmin, kuin
-kaikki muu, minkälainen julkea rikos, rankaisematta, tietämättä,
-majaeli yöllä hänen puistonsa käytävillä? Yhden tekevä, vanha
-maamies oli ihastunut keksintöönsä. Valkeata ottamatta palasi hän
-makaamaan, hymyillen itsekseen, ja pienessä suojassa, joka oli täynnä
-metsästysaseita ja josta hän oli heitä vakoellut, luullen alussa
-itsellään olevan tekemistä rosvojen kanssa, ei kuun säteet kohta
-enää valaisseet muuta, kuin seinälle järjestettyjä pyssyjä ja kaiken
-kokoisia kuti-koteloja.
-
-He uudistivat rakkautensa entisen lehti kujansa nurkassa. Kulunut
-vuosi, täynnä epäilystä, hämärää taistelua ja vastustuksia, näytti
-olleen vaan valmistus heidän kohtaamiseensa. Ja, sanokaahan, että
-kerran rikoksen tehtyään, he ihmettelivät ainoastaan, kuinka niin
-kauan olivat myöhästyneet... Etenkin Georges Fromont oli hurjan
-intohimon vallassa. Hän petti vaimonsa, parahimman ystävänsä; hän
-petti Rislerin, osakkaansa, tuon aina uskollisen toverin.
-
-Hänen rikoksensa suunnattomuudesta kiihtyi hänen rakkautensa
-ylenpalttisuuteen ja alituisesti karttuviin omantunnon vaivoihin.
-Sidonie oli hänen pysyväisenä ajatuksenaan, ja hän huomasi, ett'ei
-hän ollut siihen asti elänytkään. Mitä Sidonieen tulee, niin lähti
-hänen rakkautensa turhamielisyydestä ja vihasta. Yli kaikkea nautti
-hän sitä, että hän, näet, oli nöyryyttänyt Clairen. Oi! jospa hän
-olisi voinut hänelle sanoa: "Miehesi rakastaa minua... hän pettää
-sinut minun tähteni"... niin silloin olisi hänen mielihyvänsä ollut
-vieläkin suurempi. Risler taas oli hänen mielestään hyvin ansainnut
-sen, mitä hänelle tapahtui. Vanhalla oppilas murteellaan, jolla hän
-ajatteli, ehk'ei hän sitä enää lausunut, oli mies parka vaan "ukko",
-jonka hän oli ottanut päästäkseen varallisuuteen. Ja petettäväksihän
-"ukot" ovatkin luodut.
-
-Päivällä oli Savigny Clairen ja lapsen hallussa, joka kasvoi,
-juoksenteli hiekalla, ja nauroi linnuille ja pilville. Äitiä ja
-lasta varten oli valo, ja päiväntäyttämät käytävät. Mutta siniset
-yöt olivat avionrikosta vasten, tuota vapaasti perehtynyttä rikosta
-varten, joka haasteli hiljaa, kävi melutta suljettujen varjostimien
-alatse ja jolle uneen taintunut talo tekeytyi mykäksi ja sokeaksi,
-ja näytti kallion kovaa järkähtämättömyyttä, ikäänkuin sitä olisi
-hävettänyt nähdä ja kuulla.
-
-
-
-
-V.
-
-Sigismund Planus vapisee kassansa tähden.
-
-
--- Vaunut, ystävä Chorche?... Vaunut, minulle?... Ja mitä varten?...
-
--- Minä vakuutan, kallis Risler, että ne ovat teille välttämättömät.
-Joka päivä yhteytemme ja asiamme laajenevat; yhdet vaunut eivät
-meille riitä. Eikä muutoin ole sopivaakaan aina nähdä toisen osakkaan
-ajavan, toisen kävelevän. Uskokaa, se on välttämätöin meno, ja se
-luetaan, tietysti, asiamme yhteisiin kulunkeihin. No, antautukaahan
-toki.
-
-Se olikin oikea antautuminen.
-
-Mielestään Risler ikäänkuin varasti jotakin ostaessaan nuo ylelliset
-vaunut; Georgesin karttamisesta hän sentään vihdoin myöntyi,
-ajatellen itsekseen:
-
--- Sidoniepa on oleva tyytyväinen!
-
-Miesparka ei aavistanut, että Sidonie itse kuukausi takaperin oli
-valinnut Binderin luonta vaunut, joita Georges Fromont tarjosi ja
-jotka muka pantiin yhteisille kulungille, siks' ett'ei mies siitä
-huolestuisi.
-
-Hän oli semmoinen koko ikänsä, petetyksi määrätty olento, tuo
-kelpo Risler. Hänen synnynnäinen rehellisyytensä ja luottamuksensa
-ihmisiin ja asioihin, mikä oli pohjana hänen perin suorassa
-luonnossaan, olivat jo jonkun aikaa sitte kasvaneet kaksinkertaisiksi
-levottomuuksista, joita hänellä oli tuosta _Rislerin painimen_
-hankkeesta, joka oli määrätty kumoomaan koko seinäpaperi-teollisuuden
-ja joka, hänen silmissään esitti hänen osuusmaksuaan yhtiössä.
-Jätettyään kaavapiirroksensa ja pienen työhuoneensa, oli hän aina
-ajatuksiin vaipuneen näköinen, niinkuin ne, joilla on elämänsä
-toisella ja huolensa toisella haaralla. Mikä onni myöskin hänelle
-nähdä, palatessaan, rauhaisan kotonsa, vaimonsa hyvällä tuulella,
-aina koreana ja hymyilevänä. Voimatta selittää muutoksen syytä, näki
-hän todeksi, että jonkun aikaa jo "pikkuisensa" ei ollut sama häntä
-kohtaan, kuin ennen. Nyt salli hän Rislerin ottaa vanhat tapansa:
-piipun jälkiru'an aikana, pienen ruokalevon päivällisen jälkeen,
-yhtymykset olutmyymälässä herra Chèben ja Delobellen kanssa. Heidän
-kotonsakin oli muuttunut ja kaunistunut. Päivä päivältä mukavuus
-teki sijaa loistoisuudelle. Huokeista kukkapöytäin keksinnöistään
-ja tulipunaisesta salistaan muutti Sidonie hienoihin kuoseihin,
-antiikki huonekalujen sekä harvinaisten fajansien käyttämiseen. Hänen
-huoneensa oli verhottu heleänsiniseen silkkiin ja sisustettu kuni
-hohtokivi-lipas ikään. Flyygeli, kuuluisaa tekoa, seisoi salissa
-vanhan paikalla, eikä enää kahdesti viikossa, vaan joka päivä nähtiin
-laulun-opettajattaren Dobson'in tulevan, romansi-kääre käsissä.
-
-Hän oli jotenkin omituinen tyyppi tuo nuori vaimo ameriikkalaista
-syntyperää, jonka, ikäänkuin sitroonin soseen väriset, happamen
-vaaleat hiukset valuivat vimmastuneelle otsalle ja metallin
-sinerville silmille. Koska hänen miehensä oli estänyt hänet astumasta
-näyttämölle, niin hän antoi laulu opetusta ja lauloi itse muutamissa
-porvariperheissä. Elämällä tuossa sävelmien te'ennäisessä mailmassa,
-oli hän joutunut jonkinmoiseen senttimenttaaliseen toivottomuuteen.
-
-Hän oli romanssi itsekin. Hänen suussaan näkyi "lempi"- ja
-"into-himo"-sanoilla olevan senkin seitsemänkymmentä tavuuta, sillä
-semmoisella osoitteella lausui hän ne. Oi! osoite. Sitäpä juuri
-mistress Dobson piti kaikkea muuta ylempänä, ja sitä hän koki turhaan
-jaella oppilaalleen.
-
-Silloin oli tuon "Ay Chiquita'n" kaunis aika, jolla Parisi kokonaiset
-vuoden ajat kulkkuansa huuhtoi: Sidonie opetteli sitä tunnollisesti,
-ja koko aamun kuultiin hänen laulavan:
-
-    Minulle kerrottiin sun naivan;
-    Siis mua vartos kuolema...
-
--- Kuolemaaaaa! keskeytti osoitteellinen rouva Dobson, voipuvasti
-painaen pianon mustaa kosketinta; ja hän kuolehtui todellakin, loi
-vaaleat silmänsä kattoon ja heitti päänsä huimasti taaksepäin.
-Niin pitkälle ei Sidonie koskaan tullut. Hänen ilkkuisat silmänsä
-ja elämää uhkuvat huulensa eivät olleet luodut eolilaisen harpun
-hellätuntoisuuksia varten. Offenbach'in tahi Hervè'n soinnut,
-äkkiarvaamattomien säveleiden maustamina, joissa autetaan liikkeelle
-päännyökkäyksellä tahi lanteen heilauksella, olisivat sopineet
-hänelle paljoa paremmin; mutta hän ei tohtinut sitä tunnustaa
-raukeamieliselle opettajattarelleen. Ja, vaikka häntä olikin paljon
-laulatettu neiti Le Mire'n luona, oli hänen äänensä vielä nuori ja
-jotenkin sievä.
-
-Ollen seuraa vailla, sai Sidonie vähitellen ystävän itselleen
-laulun-opettajattarestaan. Hän piti hänen aamiaisella, vei
-mukanaan ajamaan uusissa vaunuissa ja kaikenlaisille ostoksille.
-Rouva Dobson'in senttimenttaalinen ja säälivä ääni taivutti
-hänen salaisuuksien uskomiseen. Hänen alituiset valituksensa
-näkyivät tahtovan vetää puoleensa muitakin. Sidonie puheli hänelle
-Georges'ista, heidän lemmestään, lievittäen vikaansa vanhempiensa
-julmuudella, jotka muka väkisen olivat naittaneet hänen rikkaan
-ja häntä paljoa vanhemman miehen kanssa. Rouva Dobson oli heti
-altis heitä auttamaan; ei sillä, että hän olisi ollut luusittava,
-mutta tuolla pikku vaimolla oli intohimo intohimoon ja taipumus
-romantillisiin juoniin. Ollen onnetoin perheessään ja naitu
-hammaslääkärin kanssa, joka häntä löi, oli hänestä kaikki miehet
-hirviöitä, ja olletikin Risler parka näytti hänestä hirmuiselta
-itsevaltiaalta, jota hänen vaimollaan oli oikeus vihata ja pettää.
-
-Tämäpä oli toimellinen ja sangen hyödyllinen tuttava. Pari kolme
-kertaa viikossa toi hän looshin Oopperaan tahi muihin pieniin
-hyvin menestyviin teaattereihin, jotka yhden vuoden ajan kuluessa
-panevat koko Parisin liikkeelle. Rislerin silmissä tulivat paikat
-rouva Dobsonilta; niitä oli hänellä vaikka kuinka paljo kaikissa
-lauluteaattereissa. Poloinen ei aavistanut, että pienin looshi
-"ensimmäiseen näytäntöön" oli usein maksanut kymmenen tai viisitoista
-louis'ia hänen osakkaalleen. Todellakin liian helppoa pettää moista
-miestä. Hänen tyhjentymätöin herkkäuskoisuutensa otti levollisesti
-vastaan kaikki valheet, ja sitte ei hän tietänyt mitään tuosta,
-tekomailmasta, jossa hänen vaimonsa alkoi käydä tunnetuksi. Risler
-ei häntä seurannut koskaan. Harvoina kertoina, heidän avionsa
-alussa, jolloin hän oli mukana teaatterissa, oli hän häpeällisesti
-nukkunut, liian yksinkertainen kun oli huoliakseen yleisöstä ja
-liian hidasajatuksinen viehättyäkseen näytelmästä. Myöskin oli hän
-äärettömän kiitollinen rouva Dobsonille, että hän täytti hänen
-sijansa, Sidonien vieressä. Rouva Dobsonpa teki sen niin mielellään.
-
-Iltaisin, kun vaimonsa lähti, aina muhkeasti puettuna, katseli
-Risler häntä ihmetellen aavistamatta hintaa, mitä hänen vaatteensa
-maksoivat, saatikka kuka ne maksoi, ja niitäkään epäilemättä, odotti
-hän häntä, kotinurkassaan, piirustellen ja onnellisena voidakseen
-sanoa: "Kyllä maar' hänellä on hauska!"
-
-Alakerroksessa Fromont'in talossa näyteltiin samallaista komediaa,
-mutta muutetuin roolein. Siellä taas nuori vaimo istui kotoa
-vartioimassa. Joka ilta, puolen tuntia Sidonien lähdettyä, aukeni
-suuri portti Fromont'in vaunuille, jotka kiidättivät häntä klubiin.
-Kauppa vaatii omansa. Korttipöydän ääressä pannaan suuret asiat
-kynällensä, ja sinne on mentävä ell'ei tahdota kauppahuonetta
-vähentää. Claire uskoi sen suoraan. Miehensä lähdettyä oli hän
-hetken suruissaan. Hän olisi niin mielellään pitänyt hänen luonaan
-tahi lähtenyt ulos käsitysten hänen kanssaan yhdessä huvittelemaan.
-Mutta nähdessään lapsensa, joka jokelteli lieden ääressä ja telmi
-pikkuisilla punaisilla jalkasillaan, riisuttuansa, rauhoittui äiti
-piakkoin. Ja sitte "asiat," tuo kauppiasten valtionperuste auttoi
-häntä aina altistumaan.
-
-Georges ja Sidonie tapasivat toisensa teaatterissa. Yhdessä ollessaan
-tunsivat he alussa turhamielisyyden tyytymystä. Heitä katseltiin
-kovin. Sidonie oli nyt todenperään sievä ja hänen näppärät kasvonsa,
-jotka tarvitsivat kaikkia kuosin eriskummallisuuksia tehdäkseen
-todellisen vaikutuksensa, soveltuivat niihin niin hyvin, että ne
-näkyivät varten vasten hänelle keksityiltä. Hetken kuluttua, he
-menivät pois, ja rouva Dobson jäi yksin looshiinsa. He olivat
-vuokranneet pienen asunnon Gabrielin kadun varrella Champs-Elyséesin
-pyörön luona, -- Le Miren työhuoneen tyttöjen haaveksima, -- kaksi
-komeata ja rauhallista suojaa, jossa rikkaiden asuntojen hiljaisuus,
-ainoastaan vierivien vaunujen häiritsemänä, suloisesti heidän
-lempeänsä verhosi. Vähitellen rikokseensa totuttuaan, ilmestyi
-Sidonieen rohkeita mielihaluja. Siitä asti kuin hän oli ollut
-työssä, oli hänen muistissaan säilynyt tanssijaisten ja kuuluisien
-ravintoloiden nimet, joihin hänen nyt teki mieli mennä, samoin kuin
-hän tyytyväisenä näki itselleen auvaistavan selko selälleen suurien
-ompelijattarien ovet, joista hän i'ässään ennen ei ollut tuntenut
-muuta kuin kilvet. Tätähän hän etenkin etsi rakkaudessaan nuoruutensa
-murheiden ja nöyryytyksien korvaukseksi. Ei mikään häntä huvittanut
-niin paljon kuin, esimerkiksi, tultuaan teaatterista tai yömatkalta
-Bois'ista, illallinen Café Anglaisissa, ylellisen paheen pauhinassa.
-Noilla alituisilla matkustuksillaan oppi hän puhe- ja käytöstapansa,
-rohkeat lauselmansa ja vaatteidensa leikkaukset, jotka toivat vanhan
-kauppahuoneen porvarilliseen piiriin sen ajan Parisi-Cocotten tarkan
-ja hurjan kuvauksen.
-
-Tehtaalla alettiin epäillä jotakin. Köyhimmätkin työnaiset tekevät
-tuota pikaa tiukan pu'usta... Kun rouva Risler lähti ulos kolmen
-aikaan, katseli häntä viisikymmentä paria karsasta ja kirkasta silmää
-lymyten kiillotushuoneen ikkunoiden takana, nähden hänen rikollisen
-omantuntonsa pohjaan komeiden pukineiden läpi.
-
-Vaarin pitämättä siitä, lentää levisivät tuon pienen hurjan kaikki
-salaisuudet hänen ympärilleen, kuni nauhat, jotka häilyivät hänen
-paljaalla niskallaan; ja hänen kymmenellä napilla varustettuihin,
-kultajalkineihinsa hienosti kengitetyt jalkansa kertoelivat hänen
-käydessään kaikenlaisista salaisista juoksuista, lattiapeitoilla
-verhotuista portaista, joita ne astui yöllä illalliselle, ja
-lämpimistä turkiksista, joihin hän kääriytyi vaunujen kiertäessä
-järveä lyhtyjen pilkoittamassa pimennossa.
-
-Työmiehet nauraa virnuttelivat, keskenään kuiskutellen: "Katsokaapas
-tuota veikelettä!... Sepä kummallisesti on puettu ulos mennäkseen...
-Ei hän ainakaan kirkkoon lähteäkseen ole noin itseään koristellut...
-Ja ajatelkaa sitte, että hän kolme vuotta takaperin kulki joka
-aamu oppiin sadevaipassaan ja kahden sousin kastanjat taskussa
-hyppysiään lämmittääkseen... Nyt sitä vaan vaunuissa ajellaan..." Ja
-talkki-kiven pölyssä, talvet ja kesät yhä punaisten uunien tohinassa,
-moni köyhä tyttö ajatteli salliman oikkuja, jotka yht'äkkiä muuttavat
-naisen elämän, ja kävi uneksimaan kaunista hämärää tulevaisuutta,
-joka ehkä häntäkin odotti, vaikk'ei hän sitä aavistanut.
-
-Kaikki pitivät Rislerin petettynä miehenä.
-
-Kaksi tehtaan työmiestä -- uskollista Folies-Dramatiques'issa kävijää
--- vakuutti nähneensä rouva Rislerin useita kertoja teaattereissa
-muutaman kansalaisen seurassa, joka kätkeytyi looshin perälle.
-Akilles ukkokin kertoi ihmeellisiä juttuja... että Sidoniella oli
-lemmitty, oli useampiakin lemmittyjä, sitä ei kukaan epäillyt. Vaan
-ei kukaan ollut vielä ajatellut Fromont nuorempaa.
-
-Yhtä kaikki Sidonie ei ollut varovainen suhteissaan häneen. Päin
-vastoin näytti hän sillä koreilevan ja juuri se ehkä pelasti heidät.
-Monta kertaa seisotti hän hänen julkeasti portailla sopiakseen
-yhtymyksestä iltasella. Monta kertaa pani hän hänen vaseti vapisemaan
-puhumalla hänelle vasten silmiä kaikkien nähden. Ensimmäisen
-hämmästyksen ohi mentyä, oli Georges hänelle kiitollinenkin hänen
-rohkeudestaan, pitäen sen ylellisenä rakkauden intona. Siinä hän
-erehtyi.
-
-Erittäinkin olisi Sidonie tahtonut, mielessään toki oikein sitä
-hyväksymättä, että Claire heidät huomaisi, kohottaisi ikkunan
-uudinta ja saisi epäluulon siitä mitä oli tekeillä. Häneltä puuttui
-vaan, ollakseen täydellisesti onnellinen, kilpailijattarensa
-mustasukkaisuus. Mutta turhaan tavoitteli hän sitä; Claire Fromont
-ei huomannut mitään, hän eli kuin Risler, järkähtämättömässä
-suruttomuudessa.
-
-Vanha rahaston hoitaja Sigismund, hän vaan oli todellisesti levotoin.
-Eikä hän vielä ajatellut Sidonieta, kun hän, kynä korvan takana,
-seisattui hetkeksi tilissään, tuijottaen ristikkonsa läpi pienen
-puutarhan märkään maahan. Hän ajatteli vaan isäntäänsä, herra
-Chorchea, joka nyt otti paljo rahaa kassasta juoksevia menojaan
-varten ja hämmensi kaikki hänen kirjansa. Joka kerta oli uusi veruke.
-Hän tuli luukulle kysyen huolettomasti:
-
-"Onko teillä pikkuisen rahaa, hyvä Planus?... Minut taas nylkivät
-eilen illalla kortin lyönnissä, enkä tahtoisi lähettää pankkiin niin
-vähää varten..."
-
-Sigismund Planus aukasi, ikäänkuin vastenmielisesti kassansa,
-antaakseen vaaditun summan, ja kauhulla muisti hän sitä päivää,
-jolloin herra Georges, joka silloin oli kahdenkymmenen vanha,
-tunnusti sedälleen hävittäneensä pelissä muutamia tuhansia franceja.
-
-Ukko kammoksui klubia ja halveksi kaikkia sen jäseniä. Kun siihen
-kuuluva rikas kauppias, kerran tuli tehtaalle, sanoi Sigismund
-häikäilemättä:
-
--- Piru vieköön teidän klubinne... Kahdessa kuukaudessa on herra
-Georges jättänyt sinne yli kolmekymmentä tuhatta francia.
-
-Toinen purskahti nauruun:
-
--- Mutta tehän erehdytte, ukkoseni... siitä on vähintäkin kolme
-kuukautta, kun emme ole nähneet isäntäänne.
-
-Planus ei väittänyt vastaan; mutta hänen mielessään syntyi kauhea
-ajatus, jota hän hautoi koko päivän.
-
-Kosk'ei Georges käynyt klubissa; missäs hän sitte vietti iltansa?
-minne hukkasi hän niin paljo rahaa?
-
-Selvään piileili sen alla joku naisjuttu.
-
-Siitä asti kuin tuo ajatus hänelle johtui mieleen, alkoi Sigismund
-Planus totisesti vavista kassansa tähden. Tuo vanha karhu Bern'in
-kantoonista, joka oli jäänyt naimattomaksi eläessään, pelkäsi
-hirmuisesti naisia ylipäätään ja Parisittaria erittäinkin.
-
-Ennen kaikkia, rauhoittaakseen oman tuntonsa, piti hän
-velvollisuutenaan ilmoittaa siitä Rislerille. Alussa teki hän vaan
-viittauksia:
-
--- Herra Chorche menettää paljon rahaa, sanoi hän eräänä päivänä.
-
-Risler ei ollut siitä milläänkän:
-
--- Minkä minä sille teen, Sigismund ukkoseni?... Hänellä on oikeutta
-siihen.
-
-Kelpo mies ajatteli niinkuin hän puhuikin. Hänen silmissään oli
-Fromont nuorempi talon itsenäinen herra. Sepä koreata olisi,
-tosiaankin, jos hän, Risler, vanha piirustaja, rupeaisi muistutuksia
-tekemään. Rahaston hoitaja ei uskaltanut siitä enää hiiskuakaan,
-kunnes kerran eräästä suuresta shaalimakasiinista tarjottiin kuuden
-tuhannen francin tili.
-
-Hän meni tapaamaan Georges'ia hänen työhuoneestaan;
-
--- Onko tämä maksettava?
-
-Georges Fromont oli hiukan hämmästyksissään. Sidonie oli unhottanut
-ilmoittaa hänelle tuosta uudesta ostoksesta; hän teki nyt mielin
-määrin mitä tahtoi.
-
--- "Maksakaa, maksakaa, Planus hyvä..." sanoi hän hämillään, ja
-lisäsi: "Pankaa se Fromont nuoremman tilille... Se on minulle
-toimitettavaksi annettu asia..."
-
-Sinä iltana näki ukko Sigismund, lamppua sytyttäessään, Rislerin
-kulkevan puutarhan poikki, ja koputti hänelle ikkunaan:
-
--- Se on nainen, sanoi hän ihan hiljaa... Nyt minulla on
-todistuksia...
-
-Lausuessaan tuon kauhean sanan "nainen", vapisi hänen äänensä
-pelosta, joka kuitenkin hälveni tehtaan jyrinässä. Työn pauhina
-kuului silloin katalalta tuosta onnettomasta rahaston hoitajasta.
-Hänestä näytti että kaikki nuo käynnissä olevat koneet, kauhea
-torvi, joka savua heittää tupsutteli ja eri toimissaan olevien
-työmiesten hälinä, että kaikki tuo pauhasi, liikkui ja uupui pienen,
-salaperäisen, samettiin puetun ja jalokivillä koristetun olennon
-vuoksi.
-
-Risler pilkkasi häntä, eikä ottanut uskoakseen. Hän tunsi ammon
-ajoista maanmiestensä kiihkon nähdä kaikessa naisen turmiollista
-vaikutusta. Sentään johtuivat ukon sanat toisinaan hänen mieleensä,
-erittäin iltaisin, yksinäisyyden hetkinä, kun Sidonie, lähettyään
-rouva Dobsonin kanssa teaatteriin, kaiken pukemismetelin jälkeen,
-jätti huoneensa hyvin tyhjäksi niin kohta kuin hänen pitkä
-laahuksensa oli kulkenut kynnyksen yli. Kynttelit paloivat kuvastimen
-edessä; pienet toaletti kapineet, hajallaan ja mullin mallin
-huoneessa ilmaisivat hurjia oikkuja ja liikanaisia menoja. Risler
-ei huomannut mitään, ainoastaan silloin, kun hän kuuli Georges'in
-vaunujen ajavan pihalla, oli hänen paha olla ajatellessaan, että
-alakerrassa rouva Fromont vietti iltansa yksin. Poloinen! Jos
-sentään oli totta, mitä Planus sanoi... Olikohan Georges'illa talous
-kaupungissa... Oi! se olisi hirmuista.
-
-Silloin ei hän mennyt työhön, vaan sen sijaan alas kysymään, oliko
-rouva tavattavana, ja katsoi velvollisuudekseen pitää hänelle seuraa.
-
-Tytti oli jo levolla; mutta pieni myssy ja siniset jalkineet
-vetelehtivät vielä valkean ääressä lelujen joukossa. Claire luki
-tai teki työtä, ja hänen vieressään istui hiljaa hänen äitinsä,
-yhä hieroen, innokkaasti tomuttaen, ja puhaltaen kellokoteloon,
-ja kymmenen kertaa peräkkäin tuolla itsepäisellä kiihkolla ottaen
-ja pannen saman esineen paikalleen tuskallisella liikkeellä. Ei
-hänkään, kelpo Risler, ollut liian iloinen seuran pitäjä; mutta se ei
-estänyt nuorta vaimoa kohtelemasta häntä ystävällisesti. Hän tiesi
-kaikki mitä Sidoniesta puhuttiin tehtaalla; ja vaikk'ei hän uskonut
-puoliakaan, niin ahdisti hänen sydäntään nähdä tuon mies raukan
-niin usein vaimonsa jättämänä. Molemmin puolinen sääli oli noiden
-rauhallisten suhteiden pohjana, eikä ollut liikuttavampaa niitäkään
-kuin nähdä noiden molempien hyljättyjen surkuttelevan ja koettelevan
-huvitella toisiaan.
-
-Istuessaan keskellä salia pienen valaistun pöydän ääressä, tunsi
-Risler itsessään vähitellen kodon lämpöä ja ympäröivien esineiden
-sopusointua. Siellä näki hän kaluston, jonka hän tunsi kaksikymmentä
-vuotta aikaa ja vanhan isäntänsä kuvan, ja rakas rouva "Chorche,"
-joka istui kumartuneena hänen vieressään jonkun sievän ompelutyön
-ääressä, näytti hänestä vielä nuoremmalta ja herttaisemmalta noiden
-vanhojen muistojen keskellä. Ajoittain nousi hän ylös ja meni
-katsomaan makaavaa lasta, jonka kevyt huokuminen kuului viereisestä
-suojasta. Tietämättään miksi, mutta Rislerin oli täällä parempi,
-mieluisampi olla, kuin kotonaan; sillä välistä oli hänestä hänen
-kaunis asuntonsa, jonka ovet yhtä mittaa aukenivat ja sulkeutuivat
-Sidonien pikaisia kulkuja varten, aution, tuulien valtaan heitetyn
-kojun näköinen. Hänen kotonaan elettiin nuotio elämää, täällä
-asuttiin. Huolellinen käsi hoiti järjestystä ja somuutta. Piiriin
-asetetut tuolit ikäänkuin juttelivat hiljaa keskenään, ihanasti palaa
-räiskieli valkea takassa ja tytin pikku myssy sinisine nauhoineen
-muistutti lapsen suloista hymyä ja katsetta.
-
-Silloin, Clairen ajatellessa, että tuommoinen oiva mies olisi
-ansainnut toisellaisen elämän kumppanin, arveli Risler, nähdessään
-nuo tyynet ja kauniit kasvot puoleensa käännettyinä sekä nuo lempeät,
-älykkäät silmät, minkähän ruojan tähden Georges Fromont oli hyljännyt
-noin ihanan vaimon.
-
-
-
-
-VI.
-
-Tili.
-
-
-Talo, jossa ukko Planus asui Montrougessa, oli sen talon, vieressä,
-jossa Chèbeläiset jonkun aikaa olivat elelleet. Siinä oli yhtäläinen
-kolme ikkunainen kerros maakerroksen päällä ja samallainen
-pieni puutarha säleaitoineen ja viheriöine puksipuineen. Vanha
-rahastonhoitaja asui siellä sisarineen. Aamulla lähti hän kotoa
-ensimmäisellä omnibuksella, tuli takaisin päivälliseksi, ja pyhänä
-pysyi hän kotonaan hoitaen kukkiaan ja kanojaan. Vanha piika, hänen
-sisarensa, piti huolen taloudesta ja talon tarpeista. Onnellisempaa
-paria ei ole koskaan ollut.
-
-Molemmat olivat naimattomia ja vihasivat yhtä paljo avioa. Sisar
-kammoi kaikkia miehiä, veli epäili kaikkia naisia, niin ollen
-kunnioittivat he sentään toisiaan, pitäen kumpikin toinen toisensa
-poikkeuksena sukupuolensa yleisestä turmiosta.
-
-Puhutellessaan veljeään, sanoi sisar aina: "Herra Planus, veljeni!"
-ja keskellä puhettaan mätti veli aina samalla juhlallisuudella:
-"Neiti Planus, sisareni!" Huolimatta siitä, että nuo arat ja
-suoraluontoiset olennot joka päivä kulkivat Parisin ristiin rastiin,
-eivätkä he sitä laisinkaan tunteneet, vaan pitivät sen kahden
-laatuisten hirviöiden tyyssijana, jotka kokivat tehdä toisilleen
-pahaa, minkä suinkin voivat, ja kun joku perhenäytelmä, tahi juoruja
-jostakin talosta, tuli heidän korviinsa, niin kumpikin, ajatustaan
-seuraten, syytti eri rikoksellista.
-
--- Se on miehen syy, sanoi "neiti Planus sisareni."
-
--- Se on vaimon syy, vastasi "herra Planus veljeni."
-
--- Voi niitä miehiä...
-
--- Voi, niitä vaimoja...
-
-Ja siinä oli heidän ikuinen väittely aineensa, niinä harvoina
-joutohetkinä, joita Sigismund ukko pidätti itselleen päivästään, joka
-oli yhtä hyvin täytetty ja järjestetty, kuin hänen kassakirjansakin.
-Jonkun aikaa jo olivat veljen ja sisaren ottelut olleet tavattoman
-vilkkaat. Mitä tehtaalla tapahtui oli heidän alituisena huolenaan.
-Sisar surkutteli rouva Fromont nuorempaa ja piti hänen miehensä
-käytöstä kokonaan kunnottomana; mitä Sigismundiin tulee, ei hänellä
-ollut kyllin katkeria sanoja tuntematointa dattaa vastaan, joka pani
-kassan maksamaan kuuden tuhannen franc'in shaalin. Hänestä koski asia
-tuon vanhan kauppahuoneen kunniaa ja mainetta, jota hän nuoruudestaan
-oli palvellut.
-
--- Mihin me tässä joudumme?... sanoi hän tuon tuostakin... Voi,
-niitä vaimoja...
-
-Kerran neuloi neiti Planus lieden ääressä, veljeään odotellen.
-
-Pöytä oli jo ollut katettu puolen tuntia, ja vanha piika alkoi
-huolestua noin odottamasta viipymyksestä. Samassa tuli Sigismund
-sisään, masentunein kasvoin, ja sanaakaan lausumatta, mikä oli aivan
-vastoin hänen tapojaan.
-
-Hän odotti siksi kuin ovi oli ihan kiinni; sitte, vastaukseksi
-sisarensa kysyvälle ja levottomalle katseelle.
-
--- Mull'on uutisia, sanoi hän matalalla äänellä. Tiedän naisen, joka
-on meitä perikatoon saattamaisillaan.
-
-Luotuaan tarkastavan katseen pienen ruokasalinsa mykkään kalustoon,
-lausui hän vielä hiljemmin, niin kummallisen, niin odottamattoman
-nimen, että neiti Planus vaati hänen kertomaan sen uudestaan.
-
--- Onko se mahdollista?
-
--- Kyllä se on niinikään!...
-
-Ja huolimatta murheestaan, oli hän melkein riemuitsevan näköinen.
-
-Vanha piika ei voinut sitä uskoa... Niin hyvin kasvatettu, niin
-kohtelias ihminen, joka niin sydämellisesti oli häntä ottanut
-vastaan!... Kuinka sitä voi olettaakaan?
-
-Sigismund Planus sanoi: "Minulla on todistuksia..."
-
-Siitä hän sitte kertomaan, että Akilles ukko oli eräänä iltana
-yhdentoista aikaan nähnyt Georges'in ja Sidonien juuri silloin, kuin
-he menivät pieneen maataloon Montmartren kaupungin osassa. Ja se
-mies ei valehtele. Hänet tunnettiin jo kauan aikaa. Sitä paitsi oli
-muutkin heitä nähneet. Tehtaalla ei muusta puhuttukaan, kun siitä.
-Risler vaan ei aavistanut mitään.
-
--- Mutta velvollisuutenne on ilmoittaa hänelle, selitti neiti Planus.
-
-Ukko kävi vakaisen näköiseksi.
-
--- Se on kovin arka asia... Mikä sen ensin tietää, uskooko hän minua?
-Löytyyhän semmoisia umpisokeita... Ja sitte, joutuessani molempien
-osakkaiden väliin, on paikkani vaarassa... Voi, niitä naisia...
-niitä naisia... Entä Risler, kun olisi voinut olla niin onnellinen.
-Kun minä hänen tuotin kotimaaltaan veljineen, eikä hänellä ollut
-penniäkään; ja nyt on hän Parisin yhden ensimmäisten kauppahuoneiden
-etunenässä... Hänkö vai pysysi alallaan!... No, ja vielä mitä...
-Naida sen piti... Niinkuin hän muka olis tarvinnut naida... Ja sitte
-vielä ottaa Parisitar, pörröpää, joka tuo turmion rehelliselle
-huoneelle, kun kyllä käsillä löytyi melkein hänen ikäisensä kelpo
-tyttö, oman maan lapsia, joka on tottunut työtä tekemään ja, totta
-maarin, salvoksista pitää!...
-
-Neiti Planus-sisarellani, jonka ruumiinrakennukseen hän viittasi,
-olisi ollut hyvä tilaisuus huudahtaa: "Voi, niitä miehiä... niitä
-miehiä..." mutta iän oli vaiti. Se oli liian arka kysymys, ja ehkä,
-todellakin, jos Risler ennen muinoin olisi tahtonut, niin olisi hän
-ollut ainoa...
-
-Ukko Sigismund jatkoi:
-
--- Kas nyt, missä sitä ollaan... Kolme kuukautta jo on Parisin
-ensimmäinen seinäpaperitehdas riippunut tuon joutavan rievun
-helmoissa. Nähdä pitää vaan kuinka rahat juoksee. Joka päivä on
-herra Georges ensimmäisenä luukullani. Minuun hän aina kääntyy,
-sillä pankissa tuota liian huomattaisi, kun taas kassassa raha aina
-liikkuu, tulee ja menee... Mutta annapas tilin tulla!... Siinä sitä
-vuoden lopussa kauniita laskuja saadaan!... Hulluinta kaikista
-on se, ett'ei Risler vanhempi pane sitä mieleensäkään. Minä olen
-monesti sanonut: "Varo vaan, herra Georges tekee hulluuksia tuon
-naisen tähden..." Joko hän menee pois hartioitaan kohottaen, tahi
-vastaa, ett'ei se häneen kuulu ja että Fromont nuorempi on isäntä...
-Tosiaankin mulla ei ole luottamusta... mulla ei ole luottamusta...
-
-Rahaston hoitaja ei lopettanut lausettaan; mutta hänen vaikenemisensa
-oli runsas salaisista ajatuksista.
-
-Vanha piika oli kummissaan; mutta niinkuin useimmat naiset
-samallaisissa tapauksissa, niin hänkin, etsiäkseen keinoa pahetta
-vastaan, sen sijaan eksyi monenlaisiin surkutuksiin... Kova onni,
-ett'ei hän sitä tietänyt ennen, kun Chèbeläiset vielä olivat heidän
-naapureina. Rouva Chèbe oli niin arvokas ihminen. Olisi voinut sopia
-hänen kanssa, että hän olisi katsonut Sidonien perään ja puhunut
-vakavasti hänen kanssaan.
-
--- Todellakin, se on kelpo ajatus, keskeytti Sigismund. Teidän
-olisi mentävä Mailkadun varrelle ilmoittamaan vanhemmille. Minä
-arvelin ensin kirjoittaa Franssille... Hän on aina vaikuttanut
-veljeensä, ja hän on ainoa maailmassa, joka voisi sanoa hänelle
-joitakuita asioita... Mutta Franssi on niin kaukana... Ja sitte olisi
-hirveätä tulla sieltä asti... Risler parka, minun käy häntä sentään
-sääliksi... Mut ei! parasta on vielä ilmoittaa Chèbelle... Otattehan
-sen toimeksenne, siskoni?...
-
-Asia oli arveluttava. Neiti Planus esteli hiukan; mutta hän ei ollut
-koskaan osannut vastustaa veljensä tahtoa, ja halu ollakseen hyödyksi
-vanhalle Risler ystävälleen sai hänet tekemään päätöksen.
-
-Vävynsä hyvyyden tähden, oli herra Chèbe'n onnistunut toteuttaa
-uusi haaveensa. Kolme kuukautta oli hän jo asunut kuuluisassa
-makasiinissaan Mail-kadun varrella, ja tuo makasiini ilman tavaroita,
-jonka ikkunaluukut au'aistiin joka aamu ja joka ilta suljettiin, kuni
-suurissa kauppahuoneissa, ihmetytti koko kaupungin osaa. Hyllyjä oli
-laitettu ylt'ympäri, uusi kauppapöytä, salalukkoinen kirstu ja suuri
-vaaka. Sanalla sanoen, herra Chèbe'lla oli valmiina tarpeet mihin
-kauppaan hyvänsä, mutta hän ei tietänyt vielä varmaan, minkä hän
-valitsisi.
-
-Hän ajatteli sitä joka päivä kävellessään ristin rastin
-makasiinissaan, joka oli täyteen läjitetty useita makuuhuoneen
-kaluja, jotka eivät olleet sopineet takasuojaan; sitä hän ajatteli
-myöskin, seisoessaan ovensa kynnyksellä ja, kynä korvan takana,
-suloisissa mietteissään kiintyessään parisilaisen kauppa elämän
-touhuun. Ohikulkevat kauppapalveliat, näytekirjat kainalossa,
-kuljetuslaitosten vankkurit, omnibukset, kantomiehet puriluineen,
-käsipyörät, tavarain purkaus naapurein ovilla, kangasmytyt ja nauhat,
-jotka laahasivat katu-ojan lo'assa ennen kuin alustaan pääsivät,
-noihin rikkauksilla sullottuihin loukkoihin, jossa kauppahuoneiden
-varallisuus orastaa, kaikki tuo viehätti herra Chèbeä...
-
-Huvikseen koetteli hän arvata kääryjen sisällystä, oli ensimmäisenä
-rähinässä, kun joku taakka putosi kulkijan jaloille, tahi kun ajurien
-virmat hevoset pillastuivat ja käänsivät pitkät ajokalut kadun poikki
-siten estäen kaiken liikkeen. Sitä paitsi oli tuhansia huvituksia,
-niin kuin pikku kaupustelijalla, jolla ei ole ostajia, esim.
-rankkasateet, onnettomuudet, varkaudet ja torat...
-
-Päivän kuluttua, huumautuneena, masentuneena ja runneltuna muiden
-työstä, loikoi herra Chèbe nojatuolissaan, ja sanoi vaimolleen,
-otsaansa pyyhkiessään:
-
--- Kas semmoista elämää oli minun tarvis! -- toimellista elämää...
-
-Rouva Chèbe nauroi hiljaa, mitäkään vastaamatta. Uupuneena miehensä
-alinomaisista oikuista, oli hän sijoittunut, parhaimman mukaan,
-takasuojaan, joka antoi mustalle kartanolle päin, lohdutti itseään
-ajattelemalla vanhempainsa hyvää oloa ennen muinoin ja tyttärensä
-varain vaurautta, ja, ollen aina siististi puettu, oli hän jo
-ennättänyt saavuttaa muonan hankkijainsa ja naapuriensa kunnioituksen.
-
-Enempää hän ei vaatinutkaan, kun ei häntä vaan sekotettu työmiesten
-vaimojen kanssa, jotka usein olivat häntä varakkaimpiakin, ja
-kun hän vaan sai pitää, muusta huolimatta, pienen porvarillisen
-arvo-asteensa. Se oli hänen pysyvä huolensa; sekä myös tuo pieni
-suoja perällä, jossa hän asui ja jossa oli pimeä jo kolmen aikaan,
-loisti aina järjestettynä ja hyvässä kunnossa. Päivällä pantiin
-vuode kokoon sohvaksi, vanha shaali oli pöytäliinana, uunin päällys
-toimitti ruokahuoneen virkaa varjostimen takana, ja hiilosastian
-kokoisella liedellä kiehui siististi ruoka. Rauha se se oli tuon
-vaimo raukan unelma, jota tukalan kumppanin ainainen juonittelu
-häiritsi.
-
-Sinne muutettuaan, kirjoitti herra Chèbe suurilla jalan korkuisilla
-kirjaimilla vastamaalatulle oven päällyställe:
-
-TOIMITUS- JA VIENTI-ASIOIMISTO.
-
-Mitään erityistä ei mainittu. Hänen naapurinsa möivät tylliä, verkaa
-tai palttina kankaita; hän oli valmis vaikka mihin, tietämättä
-oikeastaan, mitä yrittäisi. Siinä sitä toimitettiin rouva Chèbe'lle
-iltasin maata pannessa!
-
--- Min'en oikein hyvin tunne palttina kankaita; mutta verasta minä
-kyllä vastaan. Vaan jos verkakauppaa harjoittaisi, niin täytyy mulla
-olla matkustaja; sillä Sedanista ja Elbeuf'ista tulee paraimmat
-lajit. Painetuista kankaista, ei puhettakaan; niillä on vaan kesällä
-menekkiä. Tylli taas ei käy päinsä, kun sen aika jo on kauas ehtinyt.
-
-Useimmiten lopetti hän epävarmuutensa sanoilla:
-
--- Aamu on iltaa viisaampi... pannaan maata.
-
-Ja sen hän tekikin suureksi lohdutukseksi vaimolleen.
-
-Kolmen neljän kuukauden perästä kyllästytti tämäkin elämä herra
-Chèbeä. Päänkivistykset ja pyörrytykset palasivat vähitellen. Asunto,
-näet, oli rauhatoin ja epäterveellinen. Muutoin eivät asiatkaan
-käyneet. Ei mikään kulkenut, ei verka, ei kankaat, ei mikään.
-
-Juuri tuon uuden taitteen aikaan tuli neiti Planus sisareni
-vieraisiin Sidonien jutun tähden.
-
-Vanha piika ajatteli tiellä: "Käydään varovasti käsiksi..." Mutta,
-niinkuin kaikki ujot ihmiset, höllitti hän kuormansa heti ensi
-työkseen sisään tultuaan.
-
-Se oli oikein teaatteri kohtaus. Kuullessaan, että hänen tytärtään
-syytettiin, kiepsahti rouva Chèbe ylös harmissaan. Saattaako hän
-uskoa moisia asioita koskaan. Hänen Sidonie parkansa oli joutunut
-katalan herjauksen uhriksi.
-
-Herra Chèbe, hän taas katseli asiaa korkealta, tavanmukaisine
-puheenparsine ja katsantoineen, tarkoittaen kaikkea itseensä. Kuinka
-voisi olettaa, että hänen oma lapsensa, neiti Chèbe, kymmeniä
-vuosia tunnetun kunniallisen kauppiaan tytär, saattaisit... Olkaa
-joutavia!...
-
-Neiti Planus väitti edelleen. Hänellepä maksoi se, että hänet
-pidettiin kielittelijänä, juorunaisena. Mutta löytyypä varmoja
-todistuksia. Asia ei ollut enää keltäkään salassa.
-
--- Ja jospa vielä niin olisikin, karjasi herra Chèbe, raivossa
-tuosta itsepintaisuudesta... Vai meidänkö siitä on huolta pitäminen?
-Tyttömme on naimisissa... Se on hänen miehensä asia, joka on
-häntä paljoa vanhempi, neuvoa ja johdattaa häntä... Onko hän sitä
-ajatellutkaan?
-
-Tuosta pikku mies sulmimaan vävyään, tuota Schveitsiläistä pölkkyä,
-joka ikänsä kökötti huoneessaan etsimällä koneita, eikä seurannut
-nuorta vaimoaan maailmaan, vaan ennen pysyi kaikissa noissa vanhan
-pojan tavoissaan, piipussaan ja olutmyymälässä.
-
-Olisittepa nähneet, miten halveksivasti ja aristokraatillisesti herra
-Chèbe mainitsi "olutmyymälän"... Ja kumminkin hän melkein joka ilta
-kävi siellä Risleriä tapaamassa, ja purki hänelle soimauksia, jos hän
-kerrankin oli tulematta.
-
-Kaiken tuon tuulen pieksemisen pohjalla oli Mailkadun kauppiaalla
-selvä ajatus. Hän tahtoi heittää makasiininsa, vetäytyä pois
-asioista, ja jonkun ajan oli hän jo aikonut mennä Sidonien luo
-suostuttaakseen hänen uusiin mietteihinsä. Tietty se, ett'ei
-silloin ollut aika matkaan saattaa ikäviä kohtauksia ja puhua isän
-oikeudesta ja perheen maineesta. Mitä rouva Chèbeen tulee, niin hän,
-ollen jo hiukan vähemmin vakuutettuna, kuin vast'ikään, tyttärensä
-erehtymättömyydestä, ei hiiskunut pikkuistakaan. Vaimo raukka olisi
-tahtonut olla kuuro ja sokea, ja koskaan tuntemattakaan neiti
-Planusta.
-
-Niinkuin kaikki, jotka ovat olleet hyvin onnettomat niin hänkin
-tahtoi elää näennäisessä levossa, ja näkyi pitävän tietämättömyyttä
-kaikkea parempana. Eikös elämä sitten muutenkin ollut kyllin ikävä,
-Jumala paratkoon! Ja olihan Sidonie sitä paitsi aina ollut kunnon
-tyttö, miks'ei hän olisi myöskin kunnon vaimo? Tuli hämärä.
-
-Mahtavasti nousi herra Chèbe ylös sulkeakseen ikkunaluukut ja sytytti
-kaasun, joka valaisi alastomat seinät, tyhjyydellään loistavat
-hyllyt ja kaiken tuon omituisen sisustan, joka muistutti vararikkoa
-seuraavaa päivää. Vaitiolonsa ja yhteen puristetut huulensa
-näkyivät sanovan vanhalle piialle: "Päivä on lopussa... aika on
-mennä kotiaan..." Samaan aikaan kuului rouva Chèbe nyyhkyttelevän
-takasuojassa, illallista puuhatessaan.
-
-Sen neiti Planus oli saanut vieraisistaan.
-
--- No? kysyi ukko Sigismund, joka odotti häntä kärsimättömänä.
-
--- He eivät uskoneet minua, ja koreasti ajoivat ovesta ulos.
-
-Hänellä oli kyyneleet silmissä tuosta halvennuksesta.
-
-Ukko kävi ihan punaiseksi ja tarttui kunnioituksella hänen käteensä:
-
--- Neiti Planus sisareni, sanoi hän arvollisesti; pyydän anteeksi,
-että matkaansaatoin tuon toimen; mutta asia koski Fromontin
-kauppahuoneen mainetta.
-
-Siitä hetkestä lähtien kävi Sigismund yhä murheellisemmaksi. Hänen
-kassansa ei näyttänyt hänestä enää varmalta eikä vakaalta. Vieläpä
-kun Fromont nuorempi ei pyytänytkään rahaa, pelkäsi hän ja yhdisti
-kaiken pelkonsa neljään sanaan, jotka yht'mittaa johtuivat hänen
-mieleensä, puhellessaan sisarensa kanssa.
-
--- Minulla ei ole luottamusta!... sanoi hän omituisella raskaalla
-murteellaan.
-
-Aina kassastaan huolissaan, uneksi hän siitä toisinaan yölläkin,
-että se oli kaikki alta mennyt rikki ja oli auki, vaikka hän kyllä
-useimpia kertoja oli kiertänyt avainta tahi myös kova tuuliaispää
-hajotti paperit, piletit ja tshekit, ja että hän juoksi niiden
-perästä pitkin tehdasta, menehtyen väsymyksestä koettaessaan koota
-niitä.
-
-Päivällä, istuessaan ristikon takana rauhallisessa huoneessaan,
-näytti hänestä, kuin pieni, valkea hiiri olisi pujahtanut arkun
-pohjalle ja aika kyytiä syödä nakerteli ja hävitti kaikkia, käyden
-sitä lihavammaksi ja kauniimmaksi, mitä enemmän vaurio lisääntyi.
-
-Myöskin kun Sidonie jälkeen puolen päivän ilmestyi portaille
-kauniissa kokottihöyhenissään, niin ukko Sigismund vapisi raivosta.
-Hänestä tuo oli talon häviö, suureen pukuun puettu häviö, onnellisen
-virnakan levollisine katsantoineen, jota sen pienet vaunut pihalla
-odottivat.
-
-Rouva Risler ei arvannut, että maakerroksen ikkunasta vihollinen
-joka hetki väjyi hänen pienimpiäkin tekojaan, elämänsä pikkuisiakin
-erityskohtia, opettajattaren käyntiä, ompelijattaren tuloa, kaikkia
-arkkuja, joita tuotiin, "Louvre'n" palvelijan kalunalakkia jonka
-suuret vaunut seisattuivat ovelle kulkusien helinällä, ikäänkuin
-vahvojen hevosten vetämä dilishanssi, joka aika vauhtia kiidättää
-Fromont'in huonetta vararikkoon.
-
-Sigismund luki kääryt, punnitsi ne silmällään ohimennen, ja katseensa
-tunki uteliaasti auaistujen ikkunoiden kautta Rislerin kotoon.
-Lattiapeitot, joita kovalla paukkinalla pudistettiin, ulostuodut
-kukkaispöydät, täynnä nääntyviä kalliita ja harvinaisia kukkia
-huikaisevat seinäverhot, ei mitään jäänyt häneltä huomaamatta.
-
-Uudet ostot, jotka sattuivat yhteen kovien rahavaatimusten kanssa,
-pistivät hänen silmiinsä.
-
-Mutta yli kaikkia tarkasteli hän Rislerin kasvoja.
-
-Sigismundista oli tuo vaimo tekemäisillään hänen paraimmasta
-ystävästään, rehellisimmästä miehestä kunnottomimman lurjuksen. Siitä
-ei ollut vähääkään epäillystä. Risler tunsi häpeänsä, hän hyväksyi
-sen. Hänelle maksettiin vaiti-olosta.
-
-Tietysti oli moinen oletus hirveä. Mutta omituista on puhtaille
-luonteille, jotka kuulevat paheen, ollen sitä itse koskaan
-tuntematta, että he menevät oitis liian kauas, yli rajain.
-Tultuaan kerran vakuutetuksi Sidonien ja Georges'in petoksesta,
-näytti Rislerin kelvottomuus rahaston hoitajasta vähemmin anteeksi
-annettavalta. Ja mitenkä muutoin selittää tuo huolettomuus osakkaansa
-tuhlauksista?
-
-Kelpo Sigismund niukkoine ja piintyneine käsitteineen kunniasta ei
-voinut käsittää Rislerin hienotunteisuutta. Hänen metoodilliset
-tapansa kirjan pitäjänä ja selvätajuisuutensa kauppa-asioissa olivat
-kaukana tuosta hajamielisestä, huumautuneesta puoleksi taiteilijan
-puoleksi keksijän luonteesta. Hän arvosteli kaiken sen itsensä
-mukaan, arvaamatta minkälainen ihminen on, joka, keksimisen taudissa,
-on kokonaan aatteensa vallassa. Nuo ihmiset ovat, kuni unessa
-kävijät, jotka katsovat näkemättä, silmät sisään päin käännettyinä.
-
-Sigismundin mielestä Risler kyllä näki.
-
-Tuo ajatus teki vanhan rahastonhoitajan onnettomaksi. Joka kerta
-kun ystävänsä tuli rahastoon, katsoi hän häntä terävästi silmiin;
-mutta vihdoin tuon puutuneen välinpitämättömyyden lannistamana,
-jonka hän luuli olevan ehdollisen ja tahallisen, ikäänkuin naamiona
-hänen kasvoillaan, kääntyi hän hänestä pois, kaivellen papereitaan
-välttääkseen hänen valhe katseitaan, eikä enää puhutellut Risleriä
-muuten, kuin silmät kiinnitettyinä puutarhan käytäviin tai
-ristikkoon. Sanansakin olivat aivan toisilla teillä ja yhtä karsaat
-kuin katseensakin. Oikeastaan ei tietty ketä hän puhutteli.
-
-Ei ollut enään ystävällistä hymyilyä, eikä muistoja, yhdessä tehtaan
-kassakirjoja selaillessa.
-
-"Kas tuona vuonna tulit virkaasi... Ensimmäinen palkankorotuksesi...
-Muistatko sen? Silloin oltiin yhdessä päivällisellä Douix'in luona...
-Sitte iltasella 'Sokeiden' kahvilassa... hä? Sielläpä mässättiin!"
-
-Ajan pitkään huomasi Risler omituisen jäähtymisen Sigismundin ja
-hänen välillään. Hän puhui siitä vaimolleen.
-
-Jonkun aikaa jo oli tämä huomannut vastatuntoisuutta ympärillään.
-Toisinaan, kulkiessaan pihan poikki, ikäänkuin rasittivat häntä nuo
-pahansuovat katseet, jotka ehdottomasti käännättivät hänen vanhan
-rahaston hoitajan lutoa kohti. Molempien ystävien eripuraisuus
-pelotti häntä, ja hyvin sukkelaan ryhtyi hän asettamaan miestään
-varolle Planuksen pahoja aikeita vastaan.
-
--- Ettekö näe, että hän on mustasukkainen teidän ja teidän asemanne
-tähden... Hän ei voi sulattaa sitä, että te, joka ennen olitte
-hänen vertaisensa, nyt olette ylempänä häntä... Mutta kylläpä
-käskisi huolia kaikesta häijyydestä... Jopahan!... Minäkin olen sen
-ympäröimänä täällä.
-
-Kelpo Risler siiristi suuret silmänsä: --
-
--- Sinä?
-
--- Niinpä niin, se on selvä... kaikki minua vihaavat, siitä, että
-pikku Chèbe nyt on rouva Risler vanhempi... Jumala ties, mitä
-ilkeyttä minun tililleni pannaan... Ja kyllä rahaston hoitajannekin
-osaa kieltään pieksää, sen minä takaan... Mikä häijy mies!
-
-Noilla sanoilla oli vaikutuksensa. Risler suutuksissaan ja liian
-ylpeä valittamaan, maksoi samalla mitalla. Nuo kunnon miehet,
-täynnä epäluottamusta toisiinsa, eivät voineet nähdä toistansa
-ilman tuskallista mielenliikutusta, niin että vihdoin jonkun ajan
-kuluttua Risler vanhempi lakkasi käymästä rahastossa. Muutoin
-se oli helppokin, sillä Fromont nuoremmalla oli toimena kaikki
-raha-asiat. Hänen kuukausi maksunsa tuotiin hänelle kotia. Siten
-oli Georges'ille ja Sidonielle mukavampi elää, ja helpompi matkaan
-saattaa kaikenlaisia katalia rettelöitä.
-
-Sidonie jatkoi edelleen komean elämänsä programmin täydentämistä.
-Häneltä puuttui huvila. Sydämessään vihasi hän puita, maata,
-ja maanteitä, jotka pölyä suitsuttivat: -- "Kaikkein ikävintä
-maailmassa," sanoi hän. Vaan Claire Fromont vietti kesän Savignyssa.
-Kun ensimmäiset kauniit päivät tulivat, täytettiin remetit
-alakerroksessa, uutimet otettiin ikkunoista ja suuret muuttovaunut,
-joiden päällä ylimpänä tytin kätkyt kiikkui, kuin sininen ruuhi
-ikään, lähtivät menemään isoisän hovia kohti. Sitte lähtivät eräänä
-aamuna äiti, isoäiti, lapsi ja imettäjä, ajaen vaunuissa täyttä
-juoksua päivänpaisteisia nurmikenttiä ja pyökkien suloisia siimentoja
-kohti.
-
-Silloin oli Parisi ruma ja väestä köyhä; ja vaikka Sidonie siitä piti
-kesä-aikaankin, joka sitä lämmittää, kuin kiu'as, vaivasi häntä kovin
-ajatus, että kaikki parisilaiset komeudet ja rikkaudet kävelevät
-heleiden päivänvarjostimiensa suojassa meren rannikkoa pitkin,
-ja matkoistaan saavat tekosyitä tuhansiin uusiin keksintöihin,
-omituisiin, rohkeisin kuoseihin, joissa on sallittu näyttää somaa
-säärtä ja pitkiä kiharia, kastanjan värisiä hiuksia, ihan omia.
-
-Merikylvyt? niitä ei ollut ajattelemistakaan, sillä Rislerin ei
-käynyt poistuminen kotoa.
-
-Ostaa huvila? siihen ei ollut vielä varoja.
-
-Rakastaja kyllä löytyi, joka ei olisi parempaa pyytänyt, kuin saada
-tyydyttää tuo uusi oikku; mutta huvilaa ei käynyt salaaminen,
-niinkuin rannerengasta tahi kashmirishaalia. Se oli miehen
-hyväksyttävä. Helppo sitä ei ollut tehdä, vaan saattoihan Risleriä
-koettaa.
-
-Valmistaakseen tietä, puheli Sidonie lakkaamatta pikkuisesta,
-huokeasta huvilasta likellä Parisia. Risler kuunteli häntä hymyillen.
-Hän ajatteli korkeata heinikkoa, kauniita hedelmäpuistoja ja häntä
-alkoi jo kiusata tuo saamisen halu, joka seuraa aina varallisuutta;
-mutta varova, kun hän oli, sanoi hän:
-
--- Sittepä nähdään... Odotetaanhan vuoden loppua.
-
-Vuoden loppua, se on tiliä.
-
-Tili!
-
-Se se taikasana on. Koko vuoden mennä hyöritään asioissa. Raha tulee,
-menee, kiertää, tuottaa lisää ja hajoaa; ja huoneen rikkaus on
-ikäänkuin kiiltävä, liukas kyykärme, joka lakkaamatta on liikkeessä,
-venyy, vetäytyy kokoon, supistuu tai kasvaa, ja mahdotointa on tehdä
-selkoa sen tilasta ennenkuin lyhyen levon jälkeen. Tilissä vasta
-tiedetään, miten laita on, ja onko vuosi, joka näyttää hyvältä,
-semmoinen todellakin.
-
-Tavallisesti tapahtuu tili joulukuun lopulla, lähellä joulua ja uutta
-vuotta. Koska se vaatii lisätunteja, niin sitä tehdessä valvotaan
-pitkälle yöhön. Koko huone on jaloilla. Lamput, jotka palavat
-konttoreissa kauan aikaa sen jälkeen, kun ne ovat suljetut, ikäänkuin
-ottavat osaa juhlanäköön, joka elähyttää vuoden viimeistä viikkoa,
-jolloin monet monituiset ikkunat valaistaan perheiden iltamissa.
-Jokainen, vähinkin virkamies huoneessa on utelias tietämään tilin
-loppua. Palkan korotukset ja uuden vuoden palkinto-rahat riippuvat
-tuosta onnellisesta numerosta. Ja sillä välin kuin rikkaan tehtaan
-asiat ottelevat, niin monessa viidennessä kerroksessa tahi pienessä
-asunnossa kaupungin laidalla puhelevat virkamiesten vaimot, lapset
-ja vanhat vanhemmat tilistä, jonka loppupäätös on tuntuva joko
-säästäväisyyden lisäämisessä tahi kauan aikaa lykätyssä ostoksessa,
-jonka palkinto-rahat vihdoin tekevät mahdolliseksi.
-
-Fromont nuoremman ja Risler vanhemman kauppahuoneessa on Sigismund
-Planus silloin oikea jumala ja hänen pieni aituuksensa on pysäkkö,
-jossa kaikki kauppa-palvelijat valvovat. Nukkuvan tehtaan
-hiljaisuudessa kahisevat suurien kirjojen raskaat lehdet niitä
-kääntäessä; kovaan mainitut niinet etsitään muista luetteloista.
-Kynät ne ratisevat. Vanha rahaston hoitaja, apulaistensa ympäröimänä
-on hirveän kiireissään. Ajoittain, ennen vaunuihin astuttuaan,
-tulee Fromont nuorempi, sikari hampaissa, hansikkaat käsissä, ihan
-valmiina. Hän astuu hiljaa, varpaisillaan ja kumartuu aituutta kohti:
-
--- No!... luistaako?...
-
-Sigismund jupisee jotakin, ja huoneen nuori isäntä menee tiehensä,
-tohtimatta kysellä enempää. Hän arvaa hyvin rahaston hoitajan
-kasvoista, että uutiset ovat huonot.
-
-Todenperään ei vallan kumouksesta saakka, jolloin tapeltiin tehtaan
-pihalla, oltu koskaan niin kurjaa tiliä nähty Fromontin kauppa
-huoneessa. Menot ja tulot olivat tasapainossa. Yhteiset kustannukset
-olivat nielleet kaikki ja, sitä paitse, jäi Fromont nuorempi
-kassalle melkoisia summia velkaa. Olisittepa nähneet ukko Planuksen
-ällistyneen näön, kun hän joulukuun 31 päivänä vei Georgesille tilin
-teoistaan.
-
-Tämäpä katseli asiaa hyvin iloiselta kannalta. Kaikki, näet, sujuu
-vast'edes paremmin. Ja saadakseen rahaston hoitajan taas hyvälle
-päälle, antoi hän hänelle tuhannen francin palkinnon sen sijaan,
-kun hänen setänsä oli antanut viisi sataa. Kaikkia koski sellainen
-jalomielinen anteliaisuus, ja yleinen tyytymyys saattoi kohta noiden
-surkuteltavien laskujen loppupäätöksen unhotuksin. Mitä Risleriin
-tulee, niin Georges tahtoi ottaa toimekseen ilmoittaa hänelle asian
-laidan.
-
-Tultuaan osakkaansa pieneen työhuoneesen, johon päivä pystysuoraan
-ylähältä lankesi, valaisten keksijän mietteitä, epäröi Fromont
-nuorempi hetkisen, häpeissään ja oman tunnon vaivaamana siitä, mitä
-aikoi tehdä.
-
-Kuultuaan oven narinan, kääntyi Risler iloisesti:
-
--- Chorche, Chorche ystäväni... Tässä se nyt on meidän
-_painimemme_... Puuttuu vaan vielä muutamia pikku seikkoja... Niistä
-vähät! asiastani nyt olen varma... Saatte nähdä... Saatte nähdä...
-Antaapa Prochassonilaisten vaan ponnistella... Kyllä Rislerin
-_painin_, kaikki kilpailijat kukistaa...
-
--- Bravo, kumppanini, vastasi Fromont nuorempi... Kas siinä on
-tulevaisuutta varten, mutta ettekö nykyaikaa ajattelekkaan... Ja
-tiliä!...
-
--- Kah! niin vainkin. Minä sitä en muistanutkaan... Se kai ei ole
-loistava, vai?
-
-Sen sanoi hän Georgesin hämmästyneiden ja levottomien kasvojen edessä.
-
-Tämäpä virkkoi: "Onpa niinkin, päinvastoin sangen loistava. Saamme
-olla tyytyväiset ensimmäiseksi vuodeksemme... Meillä on kummallakin
-voittoa neljä kymmentä tuhatta francia, ja koska arvelen, että
-tarvitsette rahaa uuden vuoden lahjoiksi vaimollenne niin..."
-
-Uskaltamatta katsoa rehellistä miestä silmiin jota hän parasta kättä
-oli pettämäisillään, pani Fromont nuorempi pöydälle kimpun tshekkejä
-ja pilettejä.
-
-Risler vanhempi oli hetken liikutettu. Min paljo rahaa kerrallaan ja
-hänelle yksistään! Hän ajatteli heti Fromontilaisten jalomielisyyttä,
-jotka olivat hänestä tehneet sen, mikä hän oli, sitte pikku Sidonien
-ja hänen niin usein lausumia toiveitaan, joita hän nyt voi tyydyttää.
-
-Kyyneleet silmissä ja sydämellinen hymy huulilla, ojensi hän molemmat
-kätensä osakkaalleen:
-
--- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen...
-
-Nämä olivat hänen sanansa suurissa tilaisuuksissa. Sitte, osottaen
-noita hänen eteensä levitettyjä arvopilettejä, jotka näyttivät olevan
-valmiit tuossa paikassa joutavina paperi palasina pois lentämäin:
-
--- Tiedättekö mitä tämä on? sanoi hän Georgesille riemuitsevan
-näköisenä... Se on Sidonien huvila, se.
-
-Peijakas!
-
-
-
-
-VII.
-
-Kirje
-
-
-    Hra Frans Rislerille, Ranskalaisen yhtiön insinöörille.
-
-    Ismailia (Egypti).
-
-    Frans, poikaseni, vanha Sigismund kirjoittaa sinulle. Jos minä
-    osaisin paremmin panna ajatukseni paperille, niin minulla olisi
-    sinulle hyvin paljon kertomista. Mutta tuo kirottu Ranskan kieli
-    on liian vaikeaa, ja ulkopuolella numeroitaan, ei Sigismund
-    Planuksesta ole mihinkään. Siis, sanon sinulle pian, mistä
-    kysymys on.
-
-    Veljesi talossa tapahtuu asioita, jotka eivät ole hyviä. Vaimo
-    pettää hänen sekä osakkaan. Hän on tehnyt miehensä naurettavaksi,
-    ja jos tätä vielä kestää, pidetään hän kohta konnana. Kuulehan
-    hyvä Frans, sinun pitää tulla oitis. Sinä yksin voit puhua
-    Rislerille ja au'aista hänen silmänsä Sidonieta kohtaan.
-    Meikäläisiä ei hän usko. Ota virkavapaus ja tule.
-
-    Minä tiedän, että sinä siellä ansaitset leipäsi ja toivot
-    tulevaisuutta; mutta kunnon miehen tulee ennen kaikkea katsoa
-    vanhempainsa antamaa nimeä. Niin muodoin! ell'et, sanon minä,
-    tule heti paikalla, niin käy siten, että Rislerin nimi joutuu
-    sellaisen häväistyksen alaiseksi, ett'et sinä uskalla sitä enää
-    pitääkään.
-
-                                         _Sigismund Planus_.
-                                          Rahaston hoitaja.
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS KIRJA.
-
-
-
-
-I.
-
-Tuomari.
-
-
-Ihmiset, jotka aina elävät kotona, ikkunaloukkoonsa työn tai
-kivulloisuuden sitomina, muodostavat itselleen näköalan likeisistä
-seinistä, katoista ja ikkunoista sekä ovat myöskin huvitetut ohi
-kulkevista ihmisistä.
-
-Liikkumatta koskaan paikaltaan, he yhdistyvät katuelämään, ja kaikki
-kiirehtiväiset, jotka heille näyttäytyvät, toisinaan joka päivä
-samalla hetkellä, eivät aavista, että he ovat ajan määrääjänä muille
-ihmisille ja että heitä ystävälliset silmät katselevat, kaivaten
-heitä, jos joskus ottavat mennäkseen toista tietä.
-
-Delobellen naisilla, jotka olivat kotiinsa suljettuina päivät
-pitkään, oli tällaisia mykkiä tarkastuksia. Koska ikkuna oli
-kapea, niin äiti, jonka silmät alkoivat kulua kovasta työstä,
-kävi lähemmäksi päivää, nostetun musliini uutimen vastaan. Hänen
-vieressään, mutta vähän kauempana, istui hänen tyttärensä, joka
-mainitsi hänelle heidän päivälliset ohikulkijansa. Se oli heidän
-huvinsa ja puheen aineensa; ja pitkät työ-tunnit tuntuivat
-paljoa lyhemmiltä noiden, myöskin sangen kiireisien ihmisten
-säännöllisen ilmestymisen väliytymisestä. Oli siinä kaksi nunnaa,
-muuan herra harmaassa palttoossa, lapsi, joka vietiin kouluun ja
-sieltä noudettiin, ja vanha puujalka virkamies, jonka askeleet
-katuvierustalla kapsoivat kamalasti.
-
-Hän nähtiin tuskin, tämä mies, sillä hän kulki aina, kun jo oli
-pimeä, mutta hän kuultiin, ja joka kerta tuntui tuo kolina pikku
-ontuvasta hänen ikävimpien ajatustensa julmimpana kaikuna. Kaikki nuo
-katuystävät askarruttivat tietämättään molempia naisia. Kun satoi,
-sanottiin:
-
-"Nyt he kastuvat... Ehtiiköhän lapsi ennen rankkasadetta sisään?"
-Ja vuoden-ajan muuttuessa, kun kevät-aurinko pani kadun vierustat
-tulvimaan tai kun joulukuun lumi peitti ne valkoisilla kokkareillaan
-ja mustilla levyillään, muistutti uuden vaatteuksen ilmestyminen
-jollakulla heidän ystävistään molemmalle kotona olijoille: "Nyt on
-kesä" tahi "jo tuli talvi."
-
-Vaan tämäpä päivä oli ehtoopuoli toukokuulla, noita valoisia
-ja ihania iltoja, jolloin kotielämä levittäytyy ulos avatuista
-ikkunoista. Désirée ja hänen äitinsä liikuttelivat joutuisasti neulaa
-ja sormia, tarkkaan ammentaen laskevan päivän viimeisiä säteitä
-ennen lampun sytyttämistä. Kuului pihalla kisaavien lasten kirkunaa,
-kumeita pianon ääniä ja kulku-kauppiaan huutoa, joka kadulla
-veti puoleksi tyhjiä rattaitaan. Kaikkialla tuntui kevät-ilmaa,
-hyasinttien ja syreenien sekaista tuoksua.
-
-Äiti Delobelle oli vast'ikään laskenut työnsä käsistään ja kuunteli,
-ennen ikkunan sulkemista, nojaten kyynärpäillään sen lautaan, hälinää
-suuressa työkaupungissa, joka päivänsä lopetettuaan, onnellisena
-kuljeskeli kaduilla.
-
--- Kah! tuossahan kulkee herra Sigismund. Hänpä tänään lähtee
-aikaiseen tehtaalta... Pitenevät päivät ehkä sen tekevät, vaan
-minusta näyttää, ett'ei kello vielä seitsemän ole... Mut kenenkäs
-kanssa ukko on?... Sepä kummallista!... Eikö se ole... Totta toisen
-kerran... Ihan se on kuin herra Frans... Vaan eihän se tok' ole
-mahdollista... Kaukana täältä herra Frans on tällä hetkellä; ja sitte
-ei hänellä ollut partaa... Oli mikä oli! Mutta kovin yhteen näköön...
-Katsohan tuossa tok', tyttö.
-
-Tyttö se vaan ei heitä tuoliaan, ei edes hievahdakaan. Tuijottavin
-silmin, neula ilmassa kivettyneenä somaan työnteon liikkeeseen, on
-hän lähtenyt sinimaahan, tuohon ihmeelliseen maahan, jonne pääsee
-vapaasti, huolimatta niistäkään heikkoudesta. Franssin nimi, jonka
-hänen äitinsä, sattuneesta yhtänäköisyydestä, koneentapaisesti
-mainitsi, oli hänestä koko mennyt aika, täynnä haaveksimia ja
-lämpimiä toiveita, yhtä haihtuvia, kuni puna, joka lehahti hänen
-poskilleen, kun Frans iltaisin astui sisään puhellakseen hetkisen
-hänen kanssaan. Kuinka tuo kaikki jo on kaukana! Silloin, näet, asui
-hän pienessä viereisessä huoneessa, silloin kuultiin hänen askeleensa
-portailla, ja hänen pöytänsä, jota hän veti lähemmäksi ikkunaa
-piirustaakseen. Kuinka tuskallista ja kuinka suloista oli kuulla
-hänen puhuvan Sidoniesta, istuessaan hänen jalkojensa luona matalalla
-tuolilla, sill'aikaa kun hän laitteli kärpäsiään ja lintusiaan.
-
-Työtä tehdessäänkin Désirée lohdutteli ja rohkaisi häntä, sillä
-Sidonie oli matkaan saattanut Frans raukalle paljon pieniä huolia
-ennen tuota suurta. Hänen äänensä, puhuessaan tuosta toisesta, hänen
-silmäinsä loiste, häntä ajatellessaan hurmasivat Désiréen niin, että
-kun Frans epätoivossa oli lähtenyt pois, hän jätti jälkeensä vielä
-kovemman rakkauden, kuin se, jonka hän itse vei mukanaan, rakkauden,
-jonka aina samallainen huone, istuva, liikkumatoin elämä säilytti
-koskemattomana kaikkine katkeroine tuoksuineen, sillä välin kuin
-Franssin rakkaus oli katoava, haihtuva vähitellen pitkien matkojen
-aavoille ilmoille.
-
-... Päivä sammuu kokonaan. Tyttö raukan valtaa kauhea suru illan
-suloisten varjojen laskeutuessa. Menneen ajan onnellinen valkeus
-heikkonee hänen silmissään, niinkuin päivänvalokin ikkunan loukossa,
-jossa hänen äitinsä nojaa kyynärpäihinsä.
-
-Yht'äkkiä aukenee ovi... Joku tuli, jota ei voi nähdä... Kuka se on?
-Delobellen naisien luona ei käy koskaan vieraita. Äiti kääntyi ja
-luuli ensin, että makasiinista tultiin viikon työtä hakemaan.
-
--- Mieheni meni vast'ikään teille... Meillä ei ole täällä enään
-mitään. Herra Delobelle vei kaikki pois.
-
-Mies lähestyy vastaamatta, ja kuta likemmäksi ikkunaa hän tulee,
-sitä selvemmäksi käy hänen kuvansa. Se on iso, roteva, päivettynyt,
-tuuheapartainen vaaleaverinen mies; äänensä on vahva, puheensa hiukan
-kankea.
-
--- Vai niin, äiti Delobelle, ettekö siis minua tunnekaan?
-
--- Kyllä, herra Frans, minä tunsin teidät heti, sanoi Désirée hyvin
-tyynesti, kylmällä, vakavalla äänellä.
-
--- Herranen aika! herra Frans. Joutuisaan juoksee äiti Delobelle
-lampun luo, sytyttää sen, ja sulkee ikkunan.
-
--- Mitenkä! tekö, Frans ystäväni... Kuinka tyynesti hän sen lausua,
-tuo pikkuinen... minä tunsin teidät heti... Voi sitä, jäämurua. Aina
-hän on oleva sama.
-
-Oikea pikku jäämuru todellakin. Hän on niin vaalea, niin vaalea; ja
-Franssin kädessä on hänen kätensä ihan valkea, ihan kylmä.
-
-Franssista hän on kaunistunut, vieläkin enemmän hienontunut.
-
-Hänestä taas Frans on muhkea, kuin ainakin, silmäin osoite hiukan
-väsyneen ja murheellisen näköinen, joka tekee hänen miehekkäämmäksi,
-kuin hän lähtiessä oli.
-
-Hänen väsymyksensä tulee äkkiarvaamattomasta, Sigismundin kauhean
-kirjeen johdosta tehdystä matkasta. "Häväistys"-sanan kiihdyttämällä
-oli hän lähtenyt heti paikalla matkalle, odottamatta virkavapauttaan,
-tulevaisuutensa ja paikkansa uhalla; ja suoraa tietä niissäkään
-pysähtymättä tuli hän Parisiin. Syytä on olla väsynyt, olletikin
-kun kiirehtii perille ja koko ajan kärsimättömänä ja huolestuneena
-epäilyksen, pelon ja alituisen neuvottomuuden vaiheella on kulkenut
-matkan jo kymmeneen kertaan.
-
-Surullisuutensa on aikaisemmilta ajoilta. Se alkoi silloin, kun
-se, jota hän rakasti, kielsi naimasta hänen, ja kuitenkin, puolen
-vuotta myöhemmin, meni hänen veljensä vaimoksi; kaksi kauheata iskua
-perätysten, ja toinen vielä hirveämpi ensimmäistä. Totta on, että
-Risler vanhempi, ennenkuin hän nai, oli kirjoittanut veljelleen
-ja pyytänyt saada lupaa tulla onnelliseksi, ja sen teki hän niin
-liikuttavilla, niin hellillä sanoilla, että saattamansa iskun julmuus
-oli siitä hiukan lieventynyt; lopuksi sitte olo vieraalla maalla,
-työ ja pitkät matkat pääsivät voitolle hänen huolestaan. Pohjalla
-oli jäljellä ainoastaan syvä alakuloisuus. Joll'ei vaan sentään ja
-viha tuota naista kohtaan, joka hänen veljeänsä häpäisee, olisi vielä
-jonkinlaista vanhaa rakkautta?!
-
-Vielä mitä! Frans Risler tahtoo vaan kostaa Rislerien kunnian
-puolesta. Hän ei ole tullut rakastajana, mutta tuomarina; ja pitäköön
-Sidonie puoliaan.
-
-Heti suoraan, rautatieltä, oli tuomari mennyt tehtaalle, aikeessa
-hämmästyttää ja siten odottamattomalla tulollaan saada silmän
-räpäyksessä kaikki ilmi.
-
-Kovaksi onneksi ei hän tavannut ketäkään.
-
-Ikkuna varjostimet pienessä kartanossa puutarhan perällä olivat
-olleet kiinni kaksi viikkoa.
-
-Akilles ukko ilmoitti, että naiset asuivat asianomaisissa
-huviloissaan, jonne molemmat osakkaat matkustivat joka ilta.
-
-Fromont nuorempi oli mennyt makasiineista hyvin varhain; Risler
-vanhempi oli vast'ikään lähtenyt.
-
-Frans päätti puhutella vanhaa Sigismundia. Mutta oli lauantai,
-maksu-ilta, ja hänen oli odottaminen, siksi kuin pitkä jono
-työmiehiä, alkaen Akilleen kopista ja loppuen rahaston hoitajan
-aituukseen, oli vähitellen rahansa saanut.
-
-Vaikka kärsimättömänä ja hyvin murheissaan, oli tuo kelpo mies, joka
-lapsuudesta saakka oli elänyt parisilaisten työmiesten joukossa,
-hyvillä mielin ollessaan noiden vilkkaiden, omituisten tapojen
-keskellä. Kaikista, sekä rehellisistä että paheellisista kasvoista
-loisti tyytymys viikon loppumisesta. Näkyi, että heidän pyhänsä alkoi
-lauantai-iltana kello seitsemän, rahaston hoitajan pikku lampun
-ääressä.
-
-Joka on elänyt kauppiasten parissa, se vaan tuntee tuon lepopäivän
-viehätyksen ja juhlallisuuden. Monet köyhät ihmiset, kahlehdittuina
-epäterveellisiin töihinsä, odottavat tuota siunattua sunnuntaita,
-kuin raitista, heidän terveydelleen ja elämälleen välttämätöintä
-tuulahdusta. Sepä hurmoitusta ja pauhaavan ilon tarvetta! Viikon
-työn rasitus katoaa samalla kun koneiden höyry viheltäen ja tupruten
-haihtuu ilmoille.
-
-Työmiehet poistuvat aituuksen luota lukien heidän mustissa kourissaan
-hohtavaa hopeata. Siinä nuristaan ja naristaan vääryydestä; poissa
-olleista tunneista ja edeltäkäsin saaduista rahoista; ja keskeltä
-rahan helinää kuuluu Sigismundin levollinen ja armotoin ääni, joka
-järkähtämättä puolustaa isäntänsä etuja.
-
-Frans tunsi kaikki maksun näytelmät. Äänestä hän erotti valheen
-ja toden. Hän tiesi kuka anoi enempää perheelleen, maksaakseen
-leipurille, rohtolaan, tai koulumaksut, kuka juomiseen ja vielä
-pahempaan. Surulliset, kuihtuneet varjot kulkivat edestakaisin
-tehtaan portilla, luoden pitkiä katseita pihan perälle, hän tiesi,
-että kaikki siinä odottivat ja tähystelivät, kuka isää, kuka miestä,
-viedäkseen heidät pikemmin kotia, muistuttavalla ja kehoittavalla
-äänellä.
-
-Oi! noita avojalkaisia, lapsukaisia, pikkaraisia, vanhoihin huiveihin
-kapaloittuja ja likaisia naisia, joiden kyynelten liottamat kasvot
-olivat yhtä vaaleat, kuin heidän valkoiset päähinensä.
-
-Oi! tuota lymyävää pahetta, joka maleksii maksun ympärillä, hökkeliä,
-jotka valaistaan mustien katujen perällä ja juomaloiden himmeitä
-ikkunoita, joiden takana tuhannet viinimyrkyt levittävät valheellisia
-värejään.
-
-Frans tunsi kaikki nuo kurjuudet; mutta ne eivät olleet koskaan
-näyttäneet hänestä niin surkeilta, niin sydäntä kouristavilta, kuin
-tänä iltana.
-
-Maksu oli loppunut, ja Sigismund tuli ulos konttooristaan.
-
-Molemmat ystävät tunsivat toisensa ja syleilivät; ja neljäksi
-kolmatta tunniksi seisahtuneen tehtaan tyhjien huoneusten
-hiljaisuudessa selitti rahaston hoitaja Franssille asian laidan.
-Hän kertoi Sidonien käytöksestä, hurjista tuhlauksista ja talon
-i'äksi menetetystä maineesta. Risleriläiset, näet, olivat ostaneet
-huvilan Asnieressa, erään näyttelijättären entisen talon, johon
-hyvin ylellisesti olivat asuttuneet. Heillä oli hevosia ja vaunuja,
-loistoisuutta ja elämää! Yli kaiken huoletti kelpo Sigismundia
-se, ett'ei Fromont nuorempi enää melkein ollenkaan ottanut rahaa
-kassasta, ja yhtä kaikki kulutti Sidonie enemmän kuin milloinkaan.
-
--- Mulla ei ole luottamusta!... sanoi onnetoin rahaston hoitaja,
-ravistaen päätään... Mulla ei ole luottamusta.
-
-Sitte jatkoi hän alentaen äänensä:
-
--- Mutta veljesi, Frans kulta, veljesi?... Kukas sen selittää? Hän
-vaan käypi keskellä kaikkea tuota, silmät taivasta kohti, kädet
-lakkarissa ja aprikoipi kuuluisaa keksintöään, joka kovaksi onneksi
-ei suju sukkelaan... Hä! sanonkoma sulle?... Hän on joko lurjus tahi
-hölmö.
-
-Niin puhellessaan kävelivät he puutarhassa, seisahtuivat ja lähtivät
-taas käymään. Frans luuli näkevänsä pahaa unta. Pikainen matka,
-paikan ja ilmanalan rutto muutos, Sigismundin loppumatoin sana tulva,
-uusi käsitys Risleristä ja Sidoniesta, Sidoniesta, jota hän kovasti
-oli rakastanut, kaikki nuo seikat huumasivat hänen, tekivät hänen
-mielettömäksi.
-
-Oli myöhä. Sigismund pyysi hänen yöksi Montrougeen; hän kielsi,
-lykäten verukkeeksi väsymystä, ja jäätyään yksin Maraiseen, tuohon
-arveluttavaan ja ikävään aikaan päivästä, joka jo on loppunut, vaan
-jolloin kaasu ei vielä ole sytytetty, kävi hän koneentapaisesti
-vanhaa asuntoaan kohti Braquekadulle.
-
-Sisään-käytävässä oli ilmoitettu: _Poikamiehen huone_ vuokrattavana.
-
-Se oli juuri sama huone, jossa hän oli kauan aikaa asunut veljensä
-kanssa. Hän tunsi maantieteen kartan, joka neljällä neulalla oli
-pistetty kiinni seinään, porras-ikkunan ja Delobelleläisten pienen
-levyn: _Lintuja ja kärpäsiä kuosiksi_. Heidän ovensa oli lengolla ja
-hän astui sisään.
-
-Tietysti hänellä ei ollut koko Parisissa turvallisempaa suojaa,
-jossa häntä olisi siten kohdeltu ja jossa hän voi niin rauhoittaa
-levotointa sieluaan, kuin tuossa uuraassa, hiljaisessa kodossa.
-Hänen eksyneen elämänsä hyökynässä oli se ikäänkuin tyynenä, syvänä
-valkamana, valon ja rauhan satamana, jossa naiset tekevät työtä
-miehiään ja isiään odottaessaan, sillä välin kuin ulkona tuuli
-ulvoo ja meri kuohuu. Erittäinkin oli se, ilman että hän voi siitä
-itselleen tehdä tiliä, varmojen tunteiden yhteys ja se hellyyden
-suloinen ihme, joka saattaa rakkauden meitä kohtaan kalliiksi,
-vaikk'emme omaa vastarakkauttakaan.
-
-Désirée, tuo armas pikku jäämuru, rakasti häntä kovin. Hänen
-silmänsä loistivat ihmeellisesti, joutavistakin asioista Franssille
-puhuessaan. Niinkuin fosforiin kastetut esineet helottavat kaikki
-yhtälailla, niin pieninkin sana, jonka Frans lausui, valaisi hänen
-sievät ilosta loistavat kasvonsa. Mikä mieluinen levähdys Franssille
-Sigismundin tuimuuksien perästä.
-
-He haastelivat keskenään vilkkaasti, sillä aikaa kuin äiti Delobelle
-kattoi pöytää:
-
--- Syöttehän meidän kanssa, eikö niin, herra Frans?... Isä meni
-viemään työtä; mutta hän tulee varmaan päivälliseksi.
-
-Hän tulee varmaan päivälliseksi!
-
-Oiva vaimo lausui tämä jonkinmoisella ylpeydellä.
-
-Tosiaankin, siitä saakka kuin hänen teaatteri hankkeensa raukesi, ei
-kuuluisa Delobelle enää syönyt kaupungilla, ei edes niinä iltoinakaan
-kuin hän kävi rahoja noutamassa. Onnetoin tirehtööri oli syönyt
-niin monta kertaa velaksi ravintolassaan, ett'ei hän uskaltanut
-sinne enää palatakaan. Korvaukseksi siitä ei hän lauantaisin koskaan
-jättänyt tuomatta mukanaan paria, kolmea nälkäistä ja odottamatointa
-ruokavierasta, vanhoja tovereja, kova-onnisia. Niinikään tuli hän
-sinäkin iltana kotia, erään Metsin teaatterin traagikon ja Angersin
-teaatterin koomikon saattaessa, jotka molemmat olivat palvelukseen
-saatavina.
-
-Koomikko, parta sileäksi ajettuna, ryppyinen ja lamppu partaan
-tulista näivettynyt, oli vanhan veitikan näköinen; traagikko kävi
-pieksut jalassa ilman vähääkään näkyvää liina vaatetta. Sisään
-astuessaan ilmoitti Delobelle mahtipontisesti heidän tulonsa, mutta
-Frans Rislerin näky keskeytti hänen esittelynsä.
-
--- Frans!... Frans veliseni!... huudahti vanha ilveilijä
-melodramaatillisella äänellä viuhtoen suonenvedon tapaisesti
-käsillään, vasta pitkän ja juhlallisen tervehdyksen perästä, esitteli
-hän päivällisvieraansa toinen toisilleen.
-
--- Herra Robricart, Metzin teaatterista.
-
--- Herra Chandezon, Angers'in teaatterista. -- Frans Risler,
-insinööri.
-
-"Insinööri" sanan lausui Delobelle hyvin pontevasti.
-
-Isänsä ystäväin sisään tultua, meni Désiréen suu nyrpälleen. Olisi
-ollut niin hauska olla tänään omiensa kesken. Mutta suuri mies huoli
-siitä viis! Hänellä oli kyllin työtä lakkariaan tyhjentäessään. Ensin
-veti hän esille mainion piirakkaan; "naisille", sanoi hän, unhottaen,
-että hän itse piti siitä. Sen jälkeen tuli meriäyriäinen, sitte oiva
-lihamakkara, sokeritettuja kastanjia ja kirsimarjoja, ensimmäisiä
-sinä vuonna.
-
-Sill'aikaa kuin innostunut traagikko kohotteli näkymättömän paidan
-kaulusta ja koomikko teki "gnuff, gnuff" liikkeen, joka jo kymmenen
-vuotta oli ollut Parisissa unohduksissa, ajatteli Désirée kauhistuen,
-minkä kauhean rei'än tuo äkki-arvaamatoin ateria oli tekevä heidän
-niukoissa viikko rahoissaan, ja äiti Delobelle häärien mullisti koko
-kaapin löytääkseen tarvittavan määrän syömäneuvoja.
-
-Ateria oli hyvin iloinen. Molemmat näyttelijät syödä ahmasivat,
-Delobellen suureksi iloksi, joka kaivoi esille vanhoja muistoja
-näyttelijä-elämästä. Ei toista kurjempaa! Ajatelkaa kannattimien
-pirstaleita, sammuneita lamppuja ja vanhaa varastoa, homehtuneita ja
-murskaksi hajoavia näyttämön tarvekaluja.
-
-Puhellen ystävällisesti keskenään halpaa ja raakaa siansaksaa, ja
-sinutellen toisiaan, kertoivat he lukemattomista menestyksistään;
-sillä, heidän puheesta päättäen, oli yleisö ihastuneena taputellut
-jokaiselle ja koko kaupungit riemastuneina antaneet heille seppeleitä.
-
-Puhellessaan söivät he, niin kuin näyttelijät syövät, istuen,
-kolmenneljättä osaa kasvoista yleisöön päin näennäisesti kiirehtien,
-kuin paperilaatikoista illastavat teaatteri vieraat, vuoroon puhuen,
-vuoroon syöden, kokien tehdä vaikutusta tavallaan, asetella lasia,
-lähentää tuolia, lausua tyytymyksensä, kummastuksensa, ilonsa,
-säikähdyksensä ja hämmästyksensä, taidokkaasti käsittelemällä veistä
-ja haarukasta. Äiti Delobelle kuunteli heitä hymyillen.
-
-Eipä olla kolmekymmentä vuotta näyttelijän vaimona, hiukan tottumatta
-noihin omituisiin tapoihin.
-
-Mutta pieni pöydän kolkka oli erotettu muista ruokavieraista
-ikäänkuin pilvellä, joka sieppasi raa'at sanat, naurun honotukset
-ja kerskaukset. Frans ja Désirée puhuivat hiljakseen kuulematta,
-niitäkään, mitä heidän ympärillä sanottiin. Heidän lapsuutensa
-tapaukset, naapurien tarinat, koko hämärä mennyt aika, jolla ei ollut
-muuta arvoa, kuin että se oli heidän yhteisenä heränneenä muistona,
-ikäänkuin yhtälailla molempien silmissä loistavana säkenenä, oli
-heidän suloisen puhelmansa aineena.
-
-Yht'äkkiä pilvi repeytyi ja Delobelle'n kamala ääni keskeytti
-haastelun:
-
--- Etkö ole nähnyt veljeäsi? kysyi hän Franssilta, ett'ei muka
-kokonaan jättäisi häntä syrjään... etkä hänen vaimoaan myöskään?...
-Kas! siinä sinä näet rouvan vasta. Pukineita, veli kulta, ja
-muhkeutta! Muuta en sanokaan. Heillä on oikea hovi Asnières'sa.
-Chèbeläiset ovat siellä myöskin... Niin! tuo kaikki, pyhä veli, se
-meidät pysyttää kaukana. Rikkaaksi kun tullaan, halveksitaan vanhat
-toverit... Ei puhuta sanaakaan, ei tulla koskaan vieraisin... Minä
-puolestani, näet sen, siitä vähät, mutta noita naisia kohtaanhan se
-tosiaan on loukkaavaa...
-
--- Oi, isä, sanoi Désirée vilkkaasti, tiedättehän sen hyvin, että me
-rakastamme Sidonieta liika paljo voidaksemme olla hänelle vihoissaan.
-
-Näyttelijä löi raivoisasti nyrkkinsä pöytään:
-
--- He, sepä se juuri väärin on... Vihoissaan täytyy olla ihmisille,
-jotka vaan toista tahtovat loukata ja sortaa.
-
-Hänellä oli vielä sydämellään teaatteri hankkeesensa kielletyt rahat,
-eikä hän muutoin koettanut salata vihaansa.
-
--- Jospa tietäisit, sanoi hän Franssille, jospa tietäisit sitä rahan
-hukkaa. Oikein käy sääliksi... Ei siellä ole lainkaan vakavuutta, ei
-järkevyyttä... Minä itse juuri tässä pyysin veljeltäsi pienen summan
-tulevaisuuttani turvatakseni ja hänelle vakuutin melkoisen voiton.
-Kielsi kun kielsikin... Hitto vie! rouva on aivan liian vaativa. Hän
-ratsastaa, ajelee vaunuissa kilpa ajoihin ja antaa miehelleen saman
-kyydin kuin hevoselleenkin ajellessaan pikkuisissa ajoneuvoissaan...
-Meidän kesken, min'en luule että hän on onnellinen, tuo kelpo Risler.
-Kyllä hän tuon pikku vaimon kanssa on kaikkia kokea saanut...
-
-Entinen näyttelijä lopetti tiraadinsa iskemällä silmää koomikolle ja
-traagikolle, ja hetken kuluessa kesti heidän kesken kaikenlaisten
-katseiden, hymyilemisten, "he, he!" ja "hum, hum'in!" vaihtelua,
-kaikenlaista salakäsitysten pantomiimia.
-
-Frans oli kuin maahan kaivettu. Vasten hänen tahtoaankin kohtasi
-kauhea varmuus häntä joka haaralta. Sigismund oli puhunut tavallaan,
-Delobelle samoin. Loppupäätös oli sama.
-
-Onneksi oli päivällinen syöty. Kolmet näyttelijät nousivat pöydästä
-ja menivät Blondelkadun olutmyymälään. Frans jäi molempien naisten
-kanssa.
-
-Nähdessään hänet vieressään, lempeänä ja ystävällisenä, innostui
-Désirée yht'äkkiä kiitollisuudesta Sidonieta kohtaan. Hän arveli,
-että Sidonien jalomielisyydelle sittenkin hänen tuli olla kiitollinen
-tästä onnen haameesta, ja tämä ajatus rohkaisi häntä puolustaakseen
-vanhaa ystävätään:
-
--- Näette, herra Frans, ei tarvitse uskoa kaikkia, mitä isäni kertoi
-kälystänne. Hän liioittelee aina vähäsen, tuo isä kulta. Minä sen
-tiedän hyvin, ett'ei Sidonie kykene tekemään kaikkea pahaa, josta
-häntä syytetään. Olen varma että hänen sydämensä on pysynyt samana ja
-että hän yhä rakastaa ystäviään, ehkä hän heitä laimin lyö hiukan...
-Elämä se on semmoista... Tahtomattansakin sitä eritään. Eikö se ole
-totta se, herra Frans?
-
-Oi, kuinka hän näytti Franssista sievältä, noin puhellessaan. Ei
-koskaan ollut hän yhtä hyvin huomannut noita hienoja piirteitä
-ja tuota ylimyksellistä hipiää; ja, pois lähtiessään iltasella
-liikutettuna tuosta innosta ja tavasta, jolla Désirée puolusti
-Sidonieta, ajatteli Frans Risler, hyvillä mielin, että lapsukainen
-oli häntä rakastanut, että hän ehkä rakasti häntä vieläkin ja
-säilytti sydämensä pohjalla hänelle lämpimän, turvallisen paikan,
-jonne paetaan ikäänkuin suojaan elämän verisaunasta.
-
-Maatessaan entisessä huoneessaan, matkan liikunnon, aaltojen ja kovan
-tuulen tuudittamana, jommoinen tunne aina seuraa pitkiä merimatkoja,
-uneksi hän kaiken yötä nuoruutensa ajasta, pikku Chèbestä, Désirée
-Delobellesta, heidän kisailuista ja töistä ja Centraalikoulusta,
-jonka suuret rakennukset, lähellä häntä, lepäsivät synkkinä Marais'in
-pimeiden katujen keskellä.
-
-Kun sitte, aamun tultua, aurinko, ilman uutimia olevista ikkunoista
-paistoi häntä vasten silmiä muistuttaen hänelle velvollisuuden
-tunteen ja päivän huolet, uneksi hän, että oli aika mennä kouluun ja
-että hänen veljensä, tehtaalle mennessään, ra'oitti ovea, huutaen
-hänelle:
-
--- Ylös! laiskuri, ylös!...
-
-Tuo rakas ääni, liian vilkas, liian todellinen ollakseen unta, sai
-hänen aukaisemaan silmänsä kokonaan.
-
-Risler seisoi hänen vuoteensa luona, vartoen hänen heräämistään
-ihmettelevällä, hiukan heltyneellä hymyllä; ja todistukseksi, että se
-varmaan oli Risler, oli se, että hän ilosta, nähtyään veljensä, ei
-tietänyt muuta sanoa kuin:
-
--- Minä olen tyytyväinen... minä olen tyytyväinen.
-
-Vaikka olikin pyhäpäivä, oli Risler, niinkuin tavallisesti, tullut
-tehtaalle saadakseen rauhassa ja levossa miettiä painintaan. Kohta
-kuin hän oli tullut, ilmoitti Akilles ukko hänelle hänen veljensä
-pysähtyneen Braque kadun varrelle, ja Risler lähti sinne heti
-iloissaan ja hämmästyneenä, mutta pahoillaan, ett'ei hän ollut saanut
-tietoja edeltäpäin, sekä erittäin, ett'ei hän saanut olla yhdessä
-Franssin kanssa jo ensimmäisenä iltana; tuo mielipaha keskeytti hänen
-puheensa tuon tuostakin ja kaikki, mitä hänellä oli sanottavana, jäi
-kesken tuhansien eri kysymysten, ilon ja tyytymyksen tähden. Frans
-syytteli väsymystä ja huvia, kun sai olla taas entisessä huoneessaan.
-
--- Hyvä, hyvä, sanoi Risler; mutta nyt en sinua päästäkkään... ja
-sinä tulet Asnières'iin heti... Tänään olkoon minulla lupapäivä...
-Näet, nyt on mahdotointa enää tehdä työtä, kun sinä juuri olet
-tullut... Mutta Sidoniellapa on oleva siitä silmät suurena ja mieli
-hyvä... Me olemme hyvin usein puhuneet sinusta... Sepä onni! Sepä
-onni!
-
-Ja miesparka loisti ilosta, hänkin kävi puheliaaksi, tuo hiljainen
-ihminen, ihaili Franssiaan, sanoi hänen kasvaneen. Olihan
-Centraalikoulun oppilas yhtä kaikki koko jykeä jo lähtiessäänkin;
-mutta hänen piirteensä olivat vakaantuneet, hartiansa olivat käynee
-leveämmiksi, ja paljon oli väliä tuosta poikakyörästä joka ryhdiltään
-koululaisena pari vuotta sitten oli lähtenyt Ismailiaan, tähän
-kauniisen, ruskettuneesen, vakavaan ja lempeään merirosvoon.
-
-Rislerin häntä katsellessa, Frans puolestaan tarkasteli veljeään, ja,
-pitäen hänen aivan samana, yhtä suorana, yhtä lempeänä ja silloin
-tällöin yhtä hajamielisenä, kuin ennenkin, arveli hän:
-
--- Ei! se on mahdotointa... hän on vieläkin kunnon mies.
-
-Silloin, ajatellessaan kaikkea, mitä oli tohdittu olettaa, kääntyi
-koko hänen vihansa tuota ulkokullattua rietasta vaimoa kohtaan, joka
-niin hävyttömästi ja rankaisematta petti miehensä, että saattoi
-luulla hänen olevan osallisena rikoksessa. Kyllä siitä oli oleva
-kauhea selitys heidän kesken, ja ankarasti aikoi hän puhua hänelle.
--- Minä kiellän teitä, rouva, kuulettehan, minä kiellän teitä
-häpäisemästä veljeäni!...
-
-Sitä hän ajatteli koko matkan, nähdessään vielä hoikkien puiden
-vilahtavan pitkin Saint-Germain'in rautatien vartta. Risler istui
-hänen vastassaan ja jutteli juttelemistaan. Hän puheli tehtaasta
-ja heidän asioistaan. Kukin oli edellisenä vuonna voittanut
-neljäkymmentä tuhatta francia; mutta toista siitä tulee kun
-_painin_ alkaa käydä... "Kiertävä painin, Franssiseni, kiertävä- ja
-kaksitoistakulmainen, joka yhdessä pyöräyksessä tekee kahdestatoista
-viiteentoista väriseen kuvaukseen tulipunasta ruusunpunaselle,
-tummanvihreätä heleänvihereälle, sekoittamatta tai imemättä värejä,
-vahingoittamatta lähivärejä tai turmelematta ja poistamatta muita...
-Ymmärrätkös sen, veikkoni?... Kone, joka työskentelee yhtä
-taidokkaasti kuin ihminen... Se on mullistus seinäpapereille."
-
--- Mutta, kysyi Frans, hiukan levotoinna, oletko jo keksinyt
-painimesi vai etsitkö sitä vielä?
-
--- Löytänyt... perin löytänyt!... Huomenna näytän sinulle kaavan.
-Samalla olen keksinyt myös automatisen koneen, joka ripustaa paperit
-kuivattimelle... Ensi viikolla menen ylös meidän ullakollemme ja
-te'etän läsnä ollessani itse, salassa ensimmäisen koneeni. Kolmen
-kuukauden perästä on minulla oleva patentti ja _painin_ käymässä...
-Saat nähdä, veli Frans, että siinä on meidän kaikkien rikkautemme...
-ja arvaathan kuinka olen tyytyväinen voidessani palkita vähän
-Fromont'ilaisia siitä hyvästä, mitä minulle ovat tehneet... Niin,
-näet tosiaankin, Jumala on vuodattanut minulle yltäkyllin hyvää
-elämässäni.
-
-Ja annahan kun hän siitä sitte lähti luettelemaan menestyksiään.
-Sidonie, näet, oli paras olento maailmassa, armahin pikku vaimo, joka
-tuotti hänelle paljon kunniaa. Heillä on viehättävä koto. Heillä käy
-vieraita, sangen hienoa seuraa. Vaimonsa laulaa kuin satakieli, josta
-kiitos rouva Dobson'in osoitteelliselle opetustavalle. Sekin oikein
-hyvä ihminen, tuo rouva Dobson... Yksi ainoa asia kiusasi Risler
-raukkaa, nimittäin käsittämätöin epäsopu Sigismund'in kanssa. Frans
-ehkä auttaa häntä selittämään salaisuuden.
-
--- Kyllä! kyllä minä autan, vastasi Frans kiristäen hampaitaan; ja
-vihan puna kohosi hänen kasvoihinsa, ajatellessaan, että oli voitu
-epäillä tuota suoraa ja vilpitöintä, miestä. Onneksi oli hän tullut
-panemaan kaikki asiat kohdalleen.
-
-Tultiin tuosta Asnières'iin. Frans huomasi jo sen kaukaa
-oikullisista, tornin tapaisista portaista, loistavine, uusine
-ja sinisine vuolukivikattoineen. Se näytti olevan vaseti tehty
-Sidonielle, oikeaksi häkiksi tuolle kirjava- ja heleä-höyheniselle
-linnulle.
-
-Se oli kaksikerroksinen Schveitsiläisrakennus, jonka kirkkaat ikkunat
-puna-alustuksine uutimineen näkyi rautatielle, kuvastaen vehreän.
-nurmikon perältä, jolla koreili kauhean iso metalli pallo.
-
-Joki juoksi aivan läheltä, muistuttaen Parisia puomineen,
-kylpyhuoneineen, suurine lossineen ja vähin laine keikutteli monia
-pieniä, keveitä valkamaan sidottuja venosia hiilipölyn peittämine
-vaateliaine, juuri ikään maalattuine nimineen. Ikkunoistaan voi
-Sidonie nähdä rannalla olevat ravintolat, jotka, olleti viikon
-kuluessa hiljaisia, pyhinä vilisivät kirjavaa hälisevää kansaa,
-joiden ilot sekaantuivat airojen raskaisiin mulahduksiin ja lähtivät
-molemmilta rannoilta yhtyäkseen joen yläpuolella tuohon melun ja
-huudon, naurujen ja laulujen virtaan, joka, juhlapäivinä nousee ja
-laskee lakkaamatta Seine'ltä kymmenen penikuorman matkalla.
-
-Viikon aikana nähtiin siellä harhailevan renttuja, joutoväkeä ja
-kulkulaisia, miehiä, suuret, leveät ja suippopäiset olkihatut
-päässä, villa mekko yllä, ja naisia, jotka toimetoinna istuivat
-vieruilla, katsella töllistellen kuin lehmät laitumella. Kaikki
-kiertävät saksat, soittoniekat ja silmänkääntäjät seisattuivat
-siihen, kuin kaupungin läheisyyteen. Rannikko oli täynnä heitä ja
-samaten pienet kyysät joen partailla aina aukenivat heidän saapuessa;
-valkoiset, avonaiset liivit, pörröiset hiukset ja piippunysä näkyivät
-ikkunoista, vakoillen tuota kiertävää törkyä, joka muistutti Parisin
-läheisyyttä.
-
-Se oli ikävää ja inhoittavaa. Tuskin orastunut ruoho kellersi
-tallattuna maassa. Pöly oli mustaa; ja kumminkin kulkivat joka
-torstai, ylhäiset kokotit sen kautta Casinoon kauhealla pauhinalla
-huonoissa vuokravaunuissaan. Kaikki tuo miellytti Parisilaista
-Sidonieta riivattua. Asnières'ista, oli pikku Chèbe, näet,
-lapsuudessaan kuullut kuuluisan Delobellen puhuvan, joka olisi
-tahtonut omata tuossa väylässä, kuin monet muutkin näyttelijät,
-pienen huvilan, maakaistaleen, jonne, teaatterista päästyä, mennään
-junalla kello puoli yksi yöllä.
-
-Sidonie Risler toteutti kaikki pikku Chèben unelmat.
-
-Molemmat veljet tulivat satamaportille, johon avain tavallisesti
-oli jätetty. He astuivat sisään ja kulkivat vielä nuorien pensaiden
-keskitse. Missä oli biljaardisali, missä puutarhurin huone, missä
-pieni lasinen ansari, jotka muistuttivat schveitsiläisten majojen
-eri osia, joita annetaan leluiksi lapsille: kaikki oli niin
-köykäistä, tuskin maahan kiinnitettyä ja valmiina pois lentämään
-vähimmästäkin vararikon tai oikun tuulen puuskasta. Oikea kokotti- tai
-peluri-huvila.
-
-Frans katseli ympärilleen hiukan hämillään. Perällä, kukka-vassien
-ympäröimälle perrongille, aukenivat salin korkeat ikkunat.
-Amerikalainen nojatuoli, kokoon pantavia renkkuja ja pöytä,
-jolla kahvi oli tarjottuna, seisoivat oven luona. Sisältä kuului
-pianonakkordeja, ja epäselvää laulunhuminaa.
-
--- Kyllä maar' Sidonie hämmästyy, sanoi kelpo Risler kävellessään
-hiljaa hiekalla; hän ei odota minua ennenkuin illalla... Nyt opettelee
-hän rouva Dobson'in kanssa.
-
-Ja avaistuaan nopeasti oven, huusi hän kynnykseltä, sisään astumatta,
-suurella äänellä:
-
--- Arvaa, kuka minulla on mukanani.
-
-Rouva Dobson, joka istui yksin pianon ääressä, hypähti ylös, ja
-salin perältä, vierasmaisten kasvien takaa, jotka seisoivat kopeina
-kauniilla pöydällä, nousivat kiiruusti Georges ja Sidonie esiin.
-
--- Kuinka minua pelästytitte... sanoi Sidonie astuessaan Risleriä
-kohti. Hänen valkoisen peignoir'insa poimukset, joita siniset nauhat
-risteilivät ikäänkuin pienet taivaan viirut pilvien välistä liehuivat
-lattialla, ja päästyään hämmeksistään, astui hän, miellyttävän
-näköisenä ja ikuinen pikku hymy huulillaan, miestään suutelemaan ja,
-tarjoten Franssille otsansa; sanoi:
-
--- Hyvää päivää, veljeni.
-
-Risler jätti heidät kahden kesken ja lähestyi Fromont nuorempaa, joka
-hänen kummakseen oli siellä:
-
--- Kah, Chorche, sinä olet täällä... Minä luulin sinun olevan
-Savignyssä.
-
-Niin kyllä, nähkäähän... Minä tulin... Minä ajattelin, että te
-sunnuntaisin olette Asnières'issa... Minun oli puhuttava eräästä
-asiasta...
-
-Nopeasti, takertuen sanoihinsa, lähti hän puhelemaan hänelle jostakin
-tärkeästä tilauksesta. Vaihdettuaan muutamia yhden tekeviä sanoja
-Franssin kanssa, joka häntä välinpitämättömästi kuunteli, katosi
-Sidonie. Rouva Dobson jatkoi hiljaisia tremolojaan, jommoisilla
-teatterissa säestetään kriitillisiä kohtia.
-
-Laita oli se että tämäkin oli jotenkin jännittävä. Rislerin hyvä
-mieli vaan karkoitti kaiken väkinäisyyden. Hän pyysi anteeksi
-osakkaaltaan, ett'ei ollut kotona ja tahtoi näyttää Franssille
-talonsa. Salista mentiin talliin, tallista aittoihin, vajoihin ja
-ansareihin. Kaikki oli uutta, loistavaa ja komeata, mutta liian
-pientä ja epämukavaa.
-
-"Mutta, sanoi Risler hiukan ylpeillen, siihen on mennyt paljo rahaa!"
-
-Hän halusi, että ihmeteltäisi Sidonien ostoja mitä tarkimmasti,
-näytti kaasu- ja vesijohdon joka kerroksessa, täysikuntoiset
-soittokellot, puutarhakaluston, englantilaisen biljaardin,
-kylpykoneet, ja kaikkea näyttäessään lausui hän kiitollisuutensa
-Fromont nuoremmalle, joka, hänen kauppahuoneensa osakkaana, nimen
-omaan oli antanut hänelle rikkauden.
-
-Joka kerta kuin Risler vuodatti kiitollisuuttansa, väisti Georges
-Fromont häveten ja rasitettuna Franssin omituista katsetta.
-
-Aamiainen puuttui hilpeyttä.
-
-Rouva Dobson puhui melkein yksin, onnellisena saada kellua keskellä
-romantillista juonta. Tuntien, tai pikemmin luullen tuntevansa perin
-pohjin ystävänsä histoorian, käsittäen Franssin salaisen vihan,
-vanhan kiihkeän rakastajan vihana, joka näkee toisen sijassaan, ja
-Georges'in levottomuuden kilpailijan tulon hellittämänä, rohkaisi
-hän. toista katseella, lohdutti toista hymyllä, ihmetteli Sidonien
-levollisuutta, ja lykkäsi kaiken ylenkatseensa tuolle inhottavalle
-Rislerille, röyhkeälle ja julmalle tyrannille. Hänen ponnistuksensa
-tarkoittivat erittäinkin, ett'ei pöytään pääsisi tuo kauhea
-hiljaisuus, jota haarukkaiden ja lautasten kalina naurettavasti ja
-tukalasti säestää.
-
-Oitis aamiaisen loputtua, ilmoitti Fromont nuorempi palaavansa
-Savignyyn. Risler vanhempi ei uskaltanut pidättää häntä,
-ajatellessaan, että rakas rouva Chorche viettäisi ihan yksin pyhänsä
-kotona; ja voimatta sanoa sanaakaan lemmitylleen lähti rakastaja
-kovassa helteessä mennäkseen jälkeen puolisen junalla, asemalle asti
-hänen miehensä seuraamana, joka ei millään mokomin tahtonut jättää
-häntä saattamatta.
-
-Rouva Dobson istui hetken Franssin ja Sidonien kanssa
-pienessä lehtimajassa, jonka niiniköynnös tahditti punaisilla
-kukkasilmikoillaan; sitte, nähden vaivaavansa heitä, meni hän saliin,
-ja, niinkuin vast'ikään Georges'in ollessa, kävi hän soittamaan ja
-laulamaan vienosti, tuntehikkaasti. Hiljaisessa puutarhassa oli
-tuo kuolehtuva soitanto, joka hiipi lehvien läpi, ikäänkuin linnun
-kuherrusta myrskyn tulossa.
-
-Vihdoin he olivat yksin.
-
-Toukokuun aurinko paahtoi kovasti vielä harvalehtiseen majaan.
-Sidonie varjosti kädellänsä silmiään, katsellessaan rannalla
-kulkijoita. Frans katseli myöskin ulospäin, mutta toiselle haaralle;
-ja molemmat, kokien näyttää ihan riippumattomilta toinen toisestaan,
-kääntyivät samalla kertaa toisiinsa yhtäläistä liikettä ja ajatusta
-noudattaen.
-
--- Minulla on teille puhumista, sanoi Frans, juuri kuin Sidonie oli
-au'aista suunsa.
-
--- Minulla kanssa, vastasi hän totisesti; mutta mennään tänne...
-täällä on parempi olla.
-
-Ja he menivät yhdessä pienen puutarhan perälle rakennettuun
-paviljongiin.
-
-
-
-
-II.
-
-Selitys.
-
-
-Todellakin oli aika tuomarin tulla.
-
-Parisin kurimuksessa pyöri pikku vaimo huimasti. Köykäisyytensä
-pysytteli hänen vielä ylähällä; mutta liiat menot, loistonsa,
-yhä kasvava soveliaisuuden halveksimisensa, kaikki ennusti hänen
-kohta kaatuvan kumoon, vetäen perässään miehensä kunnian ja
-ehkäpä hävittäen myöskin suuren kauppahuoneen rikkauden ja nimen
-hurjuudellaan.
-
-Keskus, jossa hän eli, riennätti vieläkin hänen lankeemustaan.
-Parisissa, noissa pikkukauppiasten kaupungin osissa, jotka ovat
-oikeita maaseutukaupunkeja, kateellisuuteensa ja kielittelemisiinsä
-nähden, oli hän pakoitettu olemaan varovaisempi; mutta Asnières'issa,
-keskellä näyttelijäin huviloita, salaisia asumuksia ja kaikenlaisia
-virkaheittoja, ei häntä enää vaivannut mikään. Häntä ympäröi
-ilma-piiri, täynnä pahetta, joka hänelle sopi ja jota hän hengitti
-ilman vastenmielisyyttä. Tanssiaissoitto huvitti häntä iltasin, hänen
-kävellessä pienessä puutarhassaan.
-
-Kerran, yöllä, naapuritalosta kuulunut pistoolin laukaus, joka
-koko tienoolla levitti huhun inhosta ja tyhmästä juonesta, saattoi
-hänen uneksimaan samallaisista seikkailuista. Hänkin olisi tahtonut
-olla osallisena "jutuissa." Hänellä ei ollut mitäkään rajaa
-enää puheessaan ja vaatteuksessaan; niinä päivinä, jolloin hän
-ei ollut kävelemässä Asnières'in rannikolla, lyhyt hame päällä
-ja keppi kädessä, niinkuin joku komea nainen Trouvillessa tai
-Houlgatessa, istui hän kotonaan puettuna peignoir'iinsa, aivan kuin
-naapurinsa ihan työttömänä, tuskin huolien talostaan, jossa häneltä
-varastettiin kuin kokotilta, hänen siitä mitäkään tietämättä. Aamut
-pitkään nähtiin hänen ratsastelevan ulkona, kotona taas hän puheli
-tuntikaudet neitsyensä kanssa kummallisista naapureistaan.
-
-Vähitellen vaipui hän entiselle tasapinnalleen, jopa alemmaksikin.
-Rikkaasta, vakavasta porvaristosta, johon hänen naimisensa hänen
-oli kohottanut, langeta keikahti hän elättinaisten riviin.
-Matkustelemalla rautatiellä oudosti koristeltujen naisten parissa,
-joilla oli hiukset silmillä à la chien tai hajallaan selässä à la
-Geneviève de Brabant, muuttui hän vihdoin heidän kaltaiseksi. Kaksi
-kuukautta oli hän vaaleatukkaisena, Rislerin suureksi ihmeeksi ja
-hämmästykseksi nukkensa muutoksesta. Georgesia taas nuo hulluudet
-huvittivat, hän kun niissä luuli näkevänsä aina vaan uusia naisia.
-Hän se oli oikea mies, talon isäntä.
-
-Sidonieta huvittaakseen oli hän hankkinut hänelle jotakin seuran
-tapaista, naimattomia veikkojaan, muutamia iloisia kauppamiehiä, vaan
-tuskin koskaan naisia; naisilla, näet, on liian hyvät silmät. Rouva
-Dobson vaan oli ainoa nais-ystävä.
-
-Pantiin toimeen suuria päivällisiä, veneretkijä ja ilotulituksia.
-Päivästä päivään kävi Risler raukan asema yhä hullummaksi, yhä
-loukkaavammaksi. Kun hän iltasella tuli kotia väsyneenä ja huonoissa
-vaatteissa, oli hänen heti mentävä huoneesensa, hiukan toalettiansa
-tekemään.
-
--- Meillä on vieraita päivälliseksi, sanoi hänen vaimonsa; joutukaa.
-
-Ja viimeiseksi kävi hän ruo'alle, tervehdittyään ensin kaikkia
-vieraita pöydän ympärillä, noita Fromont nuoremman ystäviä, joiden
-nimet hän tuskin tunsi. Omituista, että tehtaan asiat käyteltiin
-usein tässä pöydässä, johon Georges toi tuttaviaan maksavan isännän
-levollisessa vakuudessa.
-
-"Asioima-aamiaiset ja päivälliset!" Rislerin silmissä selittivät
-nuo sanat kaikki: osakkaan alituisen siellä olon, vieraiden
-valitsemisen ja Sidonien ihmeelliset vaatteukset, hän näet, teki
-itsensä kauniiksi ja veikisteleväksi kauppahuoneen asioissa. Tuo
-lemmittynsä virnaileminen saattoi nuoren Fromont'in epätoivoon. Joka
-hetki päivästä tuli hän odottamatta häntä katsomaan huolissaan,
-epäluuloisena ja peläten jättää kauan yksin tuon teeskennellyn ja
-nurjan luonteen.
-
--- Mitäs sinun miehesi toimittaa?... kysyi ukko Gardinois
-pilkallisesti sisarensa tytöltä... Miks'ei hän käy useimmin minun
-luonani?
-
-Claire antoi Georges'ille anteeksi, mutta tämä alituinen poissa olo
-alkoi huolettaa häntä. Nyt hän itki aina saadessaan pienet kirjeliput
-tai lennätinsanomat, jotka tulivat joka päivä ruoka-aikaan: "Älä
-odota minua tänä iltana, kultaseni. Minä en voi tulla Savign'yyn
-ennenkuin huomenna tahi ylihuomenna yöjunalla."
-
-Hän söi ikävissään vastapäätä tyhjää paikkaa ja, tietämättä olevansa
-petetty, havaitsi miehensä vieroittuvan hänestä. Kun joku perhejuhla
-tahi muu tapaus pidätti Georges'in väkisin kotona, oli tämä aina
-hyvin hajamielinen, eikä sanonut, mikä häntä vaivasi. Koska Clairella
-ei ollut mitään lähemmin tekemistä Sidonien kanssa, ei hän tietänyt
-mitäkään, mitä Asnières'issa tapahtui, mutta, kun Georges jälleen
-lähti pois kiireissään ja hymysuin, kiusasi häntä, hänen yksinään
-ollessaan, outo epäily ja, niinkuin ne, jotka odottavat suurta
-murhetta, tunsi hän sydämessään suuren, aukon, paikan valmiin
-mullistuksia varten.
-
-Hänen miehensä ei ollut vähääkään onnellisempi häntä. Sidonie julmaa
-näkyi huvittavan kiusata häntä. Hän antoi kaikkien suositella
-itseään. Siihen aikaan muudan Cazabon, kutsuttu Cazaboniksi,
-italialainen tenoorilaulaja Toulouse'sta, rouva Dobsonin esittämä,
-kävi joka päivä heillä laulamassa kiihdyttäviä duettejä. Georges,
-joka oli hyvin mustasukkainen, juoksi Asnières'sä joka jälkeen
-puolen päivä, laimin löi kaikki ja alkoi jo pitää Risleriä liian
-huolimattomana vaimostaan. Georges olisi tahtonut, että hän olisi
-ollut sokea ainoastaan häneen nähden.
-
-Oi! jospa hän olisi ollut Sidonien mies, niin kyllä hän olisi
-pitänyt hänen alallaan. Mutta Georges'illa ei ollut mitäkään
-oikeutta Sidoniesen kuuli hän Sidonielta itseltä. Toisinaan saattoi
-tuo tyhmissäkin usein herännyt ajatus-oppi hänen ajattelemaan
-että hänkin, itse pettäessään, ansaitsisi olla petetty. Ikävä
-se oli ylipäänsä hänen elämänsä. Aikansa vietti hän juoksemalla
-jalokivikauppiasten ja vaatemyyjien luona löytääkseen Sidonielle
-lahjoja ja syrpriissiä. Hänen maar' Georges kyllä hyvin tunsi! Hän
-tiesi, että Sidonieta voi huvitella jalokivillä, vaan ei pidättää
-häntä ja että jos hän kerran alkaa ikävöidä...
-
-Sidonie ei ikävöinyt vielä. Hänellä oli tarpeellinen elantonsa,
-kaikki hyvä, mitä hän voi saavuttaa. Hänen rakkautensa Georges'iin
-ei ollut mitäkään hehkuvaa, eikä romantillista. Sidoniesta hän oli
-hänen toinen miehensä, joka oli nuorempi ja rikkaampi entistä.
-Salatakseen aviorikostaan, tuotti Sidonie vanhempansa Asnières'iin
-ja majoitti heidät pieneen taloon ihan seudun perälle, ja tuosta
-turhanpäiväisestä, ehdollisesti sokeasta isästä, sekä hellästä, aina
-sokaistusta äidistä teki hän itselleen kunniakeskuuden, jota hän
-huomasi sitä enemmän tarvitsevansa, mitä enemmän arvossa väheni.
-
-Kaikki oli hyvin sommiteltu tuossa häjyssä päässä, joka
-kylmäkiskoisesti arvosteli pahetta; ja hän luuli elämänsä jatkuvan
-aina yhtä rauhallisesti, kun yht'äkkiä saapui Frans Risler.
-
-Nähtyään hänen vaan astuvan sisään, käsitti Sidonie oitis rauhansa
-olevan vaarassa ja jotakin hyvin tähdellistä tulevan tapahtumaan
-heidän kesken.
-
-Silmänräpäyksessä oli hänen suunnitelmansa valmis. Se oli nyt vaan
-pantava toimeen.
-
-Paviljooni, johon he menivät, suuri ympyrän muotoinen suoja, jonka
-neljät ikkunat antoivat eri näköaloille, oli sisustettu etsoneita
-varten kuumana kesäaikana, turvapaikaksi auringon säteistä ja
-hyönteisten hyrinästä. Hyvin matala leveä sohva kiersi pitkin suojaa.
-Pieni matala pöytä seisoi keskellä, täynnä hujan hajan olevia kuosi
-lehtiä.
-
-Uudet seinäpaperit, jotka kuvasivat sinertävien ruokojen välissä
-lenteleviä lintuja, herättivät mieleen todellakin kesä-unelmia,
-synnyttivät köykäisiä kuvia liitelemään sulkeutuvien silmien eteen.
-Alas lasketut ikkuna varjostimet, permannolle levitetty peitto
-ja ulkopuolelta seiniä kiertelevä jasmiini ylläpitivät huoneessa
-erinomaista vilvakkuutta, jonka suloutta lisäsi läheisen joen humina
-lakkaamatta vyörivien aaltojen loiskinasta sen ahteita vastaan.
-
-Kohta sisääntultuaan, kävi Sidonie istumaan, syrjästen jalallaan
-pitkiä valkoisia helmojaan, jotka lumisateena laskeutuivat sohvan
-vierustalle, ja kirkkain silmin, hymysuin, pikku päähyt hiukan
-kallellaan, jonka oikullista itsepäisyyttä nauhasolmu korvalla
-lisäsi, odotti hän.
-
-Frans, hyvin vaaleana, jäi seisomaan ja katseli ympärilleen. Sitte,
-hetken kuluttua:
-
--- Teen teille komplimenttini, sanoi hän; tepä hyvin ymmärrätte
-mukavuuden.
-
-Ja oitis, ikäänkuin peläten liika kaukaa alkaneensa puhelun, lisäsi
-hän rutosti:
-
--- Kenelle on kiitos tuleva kaikesta tästä komeudesta?...
-Miehellenne vai rakastajallenne?...
-
-Hievahtamatta sohvalta, luottamatta edes silmiään häneen vastasi
-Sidonie.
-
--- Molemmille.
-
-Frans joutui hiukan ymmälle tuosta pontevuudesta.
-
--- Te siis tunnustatte tuon miehen olevan rakastajanne.
-
--- Sepähän!... hitossa!...
-
-Frans katseli häntä hetken, mitäkään sanomatta. Sidoniekin,
-huolimatta tyyneydestään, oli käynyt vaaleaksi, eikä ikuinen pikku
-hymy enää väreillyt hänen suupielessään.
-
-Silloin sanoi Frans:
-
--- Kuulkaahan, Sidonie. Veljeni nimi, jonka hän vaimolleen on
-antanut, on minun myös. Koska Risler on niin hullu, niin sokea, että
-hän antaa teidän pilata sitä, niin on minun asiani sitä puolustaa
-teidän solvauksianne vastaan... Siis, minä pyydän teitä ilmoittamaan
-herra Fromont'ille, että hänen on pian haettava toinen lemmitty, ja
-että hän menköön muualta perikatoa etsimään... Ell'ei...
-
--- Ell'ei? kysyi Sidonie, joka, hänen puhuessaan, koko ajan oli
-nypistellyt sormuksiaan.
-
--- Ell'ei, niin ilmoitan veljelleni, mitä täällä tapahtuu, ja
-oletteko hämmästyvä nähdessänne Rislerin yhtä ankarana, yhtä
-pelättävänä, kuin hän tavallisesti on leppeä. Ilmi-antoni hänen ehkä
-tappaa, vaan olkaa varma, että hän tappaa teidän ensin.
-
-Sidonie kohotti hartioitaan:
-
--- Kah! Tappakoon... Mitäs minä siitä?
-
-Sen lausui hän niin pakahtuneen näköisenä ja niin kylmäkiskoisesti,
-että Franssin ehdottomasti tuli hieman surku tuota kaunista,
-nuorta, onnellista olentoa, joka puhui kuolemasta noin itsestään
-välinpitämättömänä.
-
--- Rakastattehan siis häntä kovin? sanoi Frans hiukan jo leppeämmällä
-äänellä... Rakastattehan siis kovin tuota Fromont'ia, että ennemmin
-kuolette, kun jätätte hänet?
-
-Ripeästi nousi hän seisoalleen:
-
--- Minäkö? minäkö rakastaisin tuota hassua, tuota riepua, tuota
-akkahölmöä miehen vaatteissa?... Kylläpä käskis!... Minä otin
-hänen, niinkuin minkä muun hyvänsä olisin ottanut...
-
--- Minkätähden?
-
--- Sentähden että niin piti, sentähden että olin hullu, sentähden
-että sydämessäni oli, ja että siellä on vieläkin rikoksellinen
-rakkaus, jonka tahdon temmata pois maksoi, mitä maksoi.
-
-Sidonie puhui hänelle silmistä silmiin, suu likellä hänen suutaan ja
-vavisten koko olennossaan.
-
-Rikoksellinen rakkaus!... Ketäs hän sitte rakasti?
-
-Frans pelkäsi udella.
-
-Aavistamatta vielä mitään, käsitti hän hänen katseestaan ja
-huokumisestaan, että hän ilmoittaisi jotakin kauheata.
-
-Mutta hänen tuomarin virkansa velvoitti hänen ottamaan selon kaikesta.
-
--- Kukas se on, jota rakastatte?... kysyi hän.
-
-Toinen vastasi kumealla äänellä:
-
-Tiedättehän hyvin, että se olette te. Sidonie oli hänen veljensä
-vaimo. Kaksi vuotta oli Frans pitänyt hänen aina vaan kuin
-sisarenaan. Hänestä veljensä vaimo ei ollut enää mitenkään sama, kuin
-hänen entinen morsionsa, ja rikostahan olisi ollut hänen kasvojensa
-yhdestäkin piirteestä pitää häntä sinä, jolle hän muinoin niin usein
-oli sanonut: "Minä rakastan teitä."
-
-Ja nyt hän, Sidonie, sanoi rakastavansa häntä. Onnetoin tuomari
-oli kuin maahan kaivettu, huumautunut, eikä osannut vastata
-sanaakaan. Sidonie, hänen vastassaan, odotti... Päivä oli noita
-kirkkaita, helteisiä kevätpäiviä, joihin menneet sadehuuhdot ovat
-jättäneet lienteyttä ja omituista alakuloisuutta. Ilma oli lämmin
-ja levitteli kovin ensi helteestä vasta puhjenneiden kukkain hajua.
-Puoli-avonaisista ikkunoista täyttyi huone, jossa he olivat, tuosta
-hurmaavasta tuoksusta. Ulkoa kuului sunnuntaisoittoa ja etäisiä
-huutoja rannalta, ja lähempää, puutarhassa, rouva Dobsonin voipuva ja
-rakkautta huokaava ääni:
-
-    Minulle kerrottiin sun naivan;
-    Siis mua vartoo kuolemaaaa...
-
--- Niin, Frans, minä olen teitä aina rakastanut, sanoi Sidonie.
-Rakkautta jonka kielsin ennen, koska olin nuori tyttö, ja nuoret
-tytöthän, näet, eivät aina tiedä mitä tekevät; sitä rakkautta ei
-mikään ole voinut poistaa minusta, ei mikään sitä vähentää. Kun
-kuulin, että Désirée, tuo onnetoin, tuo poloinen teitä myöskin
-rakasti, tahdoin jalomielisessä tarkoituksessa tehdä hänen elämänsä
-onnelliseksi uhraamalla oman elämäni ja oitis hylkäisin teidät, että
-menisitte hänen luo. Oi! silloin kun jo olitte kaukana, käsitin tuon
-uhrauksen olevan yli voimieni. Pikku Désirée raukka! Kovin olen häntä
-kironnut sydämeni pohjasta. Uskotteko? Siitä ajasta asti en ole
-tahtonut nähdä häntä, en kohdata häntä. Hänen näkönsä teki minulle
-liian paljo vaivaa.
-
--- Mutta jos te rakastitte minua, kysyi Frans aivan hiljaa, jos te
-rakastitte minua, miksi naitte te sitte minun veljeni?
-
-Sidonien katse ei muuttunut.
-
--- Naida Risler, oli päästä lähemmäksi teitä, Minä ajattelin: "Minä
-en voinut olla hänen vaimonsa. Hyvä, minä rupean, hänen sisareksensa.
-Ainakin siten minun on sallittu häntä vielä rakastaa, emmekä vietä
-koko elämäämme vieraina toisillemme... Oi! ne on unelmia kahden
-kymmenen vuoden i'än ajoilta, ja niiden mitättömyyden kokemus meille
-kyllä pian näyttää". Minä en ole voinut rakastaa teitä niinkään,
-Frans; minä en ole voinut unhoittaa teitä myöskään, sen on naimiseni
-estänyt. Toisen miehen kanssa olisi se ehkä käynyt päinsä, mutta
-Rislerin kanssa se oli mahdotointa. Hän puhui mulle aina teistä,
-teidän menestyksestänne, tulevaisuudestanne... Frans sanoi niin,
-Frans teki näin... Poloinen, hän teitä rakastaa kovin Ja sitte,
-julminta minulle oli se, että veljenne on teidän näköön. Ryhdissänne,
-piirteissänne on ikäänkuin sukunäköä, ja olletikin äänessänne, sillä
-usein, hänen minua hyväillessään, suljin silmäni ajatellessani: "Se
-on hän... Se on Frans..." Nähtyäni että tuo rikoksellinen ajatus
-muuttui rasitukseksi, kiusaukseksi, rupesin sitä karkoittamaan
-mielestäni. Minä suostuin kuulemaan tuota Georges'ia, joka kauan
-aikaa minua oli vainonnut, ja muuttamaan elämääni tekemällä sen
-iloiseksi, pauhaavaksi. Mutta, sen vannon teille, Frans, ett'en
-tuossa huvin pyörteessä ole koskaan unhoittanut teitä, ja jos kellään
-oli oikeutta tulla tänne vaatimaan minua tilille käytöksestäni, niin
-toden totta sitä oli vähimmin teillä, joka tahtomattanne olette
-saattaneet minun siksi, mikä olen...
-
-Hän vaikeni...
-
-Frans ei tohtinut katsoa häneen. Hetken ajan piti hän hänen liika
-kauniina, liika himottavana. Hän oli hänen veljensä vaimo!
-
-Eikä hän uskaltanut puhuakaan. Poloinen tunsi vanhan rakkauden
-itsevaltaisesti heräävän sydämessään ja tiesi, että nyt joka katse,
-joka sana, kaikki, mikä hänestä purskuisi esiin, osoittaisi pelkkää
-rakkautta.
-
-Ja hän oli hänen veljensä vaimo.
-
--- Voi, meitä onnettomia, onnettomia, kun olemme, sanoi tuomari parka
-vaipuen alas sohvalle hänen viereensä.
-
-Nuo muutamat sanat jo olivat velttoutta, taipumisen alkua, ikäänkuin
-sallima, näyttäytyen julmalta, olisi ottanut häneltä voiman
-puolustaida. Sidonie oli pannut kätensä hänen kädelleen:
-
--- Frans... Frans.
-
-Ja he istuivat siinä vastatusten, ääneti ja hehkuvin mielin rouva
-Dobsonin laulun viihdyttäminä, joka puuskittain tunki lehvien läpi:
-
-    Sun lempes' on mun mielen' vaivan',
-    Oi! siit' en voi parantuaaaa!
-
-Äkkiä näkyi ovella Rislerin iso vartalo:
-
--- Tänne, Chèbe, tänne. He ovat paviljongissa. Samassa astui kelpo
-mies sisään appensa ja anoppinsa seuraamana, joita hän oli käynyt
-hakemassa.
-
-Hetki kului sydämellisiin tervehtimisiin. Olisittepa nähneet miten
-suojelevan näköisenä herra Chèbe tarkasteli isoa miestä, joka oli
-päätä ja hartioita häntä pitempi:
-
--- Noh, poikaseni, käykö se mieltänne myöten tuo Suez'in kanava, vai?
-
-Rouva Chèbe, joka piti Franssia yhä hiukan tulevana vävypoikanaan,
-halaili häntä molemmin käsin, sill'aikaa kuin Risler, kömpelönä,
-kuin tavallisesti, ilossaan ja riemastuksessaan, puheli useimpien
-juottovasikkojen teurastuksesta tuhlajapojan palauksen vuoksi, ja
-karjuvalla äänellä, joka kajahteli kaikissa lähipuutarhoissa, huusi
-laulun opettajattarelle:
-
--- Rouva Dobson, rouva Dobson... pyydän nöyrästi, tuo laulunne on
-liian surullista... Hiiteen, tänään osoitteellisuus... Soittakaapa
-meille ennen jotakin hyvin iloista, jotakin tanssittavaa, että mä
-pistäisin pienen pyörähdyksen rouva Chèben kanssa...
-
--- Risler, Risler, hulluko te olette? vävyni!...
-
--- No, no, mammaseni... Pitää tok'... hei!... Raskaasti, pitkin
-käytävää, raahasi hän myötään, automaatilliseen kuusiaskeliseen,
-oikeaan Vaucansonilaiseen valssiin anoppimuorinsa, joka hengästyen
-seisattui tuon tuostakin korjatakseen hattunsa lauenneita
-leukanauhoja ja shaalinsa, Sidonien häitä varten hankitun shaalin
-kasikoita.
-
-Hän oli ilosta juovuksissaan. Risler parka.
-
-Franssista tämä oli pitkä, unhoittumatoin tuskan päivä. Ajomatka,
-veneretki, välipala nurmella Ravageus-saarella, ei mitäkään
-Asnières'in huvitusta säästetty; ja koko ajan sekä päivänpaisteessa
-maantiellä että aaltojen heijastuksessa, piti hänen nauraa, jutella,
-kertoa matkastaan, puhua Suezin taipaleesta ja työhankkeista,
-kuunnella herra Chèben vimmassaan valittavan lapsiaan ja veljensä
-selityksiä _painimesta_. Kiertävä, Franssiseni, kiertävä ja
-kaksitoistakulmainen! Sidonie antoi herrojen jutella keskenään ja
-näkyi olevan syviin mietteisin vajonneena. Silloin tällöin lausui
-hän sanan tahi hymyili rouva Dobsonille, ja Frans uskaltamatta häntä
-katsella, seurasi hän sinialusimisen päivänvarjonsa liikkeitä ja
-hameensa häälymistä...
-
-Kuinka hän oli muuttunut kahdessa vuodessa! Kuinka hän oli tullut
-kauniiksi...
-
-Sitte seurasi kauheita ajatuksia. Sinä päivänä oli kilpa-ajot
-Longchampsissa. Vaunuja kulki ihan heidän sivuitse, naisten
-ohjaamina, joilla oli maalatut kasvot ja kaidat, ahtaat harsot.
-Liikkumattomina istuimellaan, pitivät he nuken tapaisesti suuren
-piiskansa hyvin suorana kädessään ja ikäänkuin elottomina tuijottivat
-heidän noetut silmänsä hevosen päähän Kaikki kääntyivät katselemaan
-heidän ryöppyävää ajoaan.
-
-Sidonie oli heidän näköisensä. Hän olisi itse samaten voinut ajaa
-Georgesin vaunuja; sillä Frans istui niissä. Frans oli juonut
-Georges'in viiniä. Kaikki tuo ylellisyys, jota perheessä nautittiin
-tuli Georges'ilta.
-
-Se oli häpeällistä, innoittavaa. Hän olisi tahtonut siitä huutaa
-veljelleen. Se hänen olisi täytynyt tehdä, tultuaan vaseti sitä
-varten. Mutta hänellä ei ollut siihen enää uskallusta.
-
-Oi, onnetointa tuomaria... Iltasella, päivällisen jälkeen, kun salin
-ovet olivat auki ammentaakseen joen viileätä ilmaa, pyysi Risler
-vaimoansa laulamaan, näyttääkseen Franssille hänen uusia taitojaan.
-
-Nojaten pianoon, vastusteli Sidonie surullisen näköisenä, sillä
-välin kuin rouva Dobson soitteli alkusäveleitä, ravistellen pitkiä
-kiharoitaan.
-
--- Enhän minä osaa mitään. Mitäs minä teille laulan?
-
-Hän päätti vihdoin laulaa. Kalpeana vastenmielisenä, ihan toisia
-ajatellen, alkoi hän, kynttelin liehuvassa valossa ja puutarhan
-häkkien levittämässä tuoksussa, Louisianassa hyvin tavallisen
-kreoolilaisen laulan, jonka rouvan Dobson itse oli sovittanut laulua
-ja pianoa varten:
-
-    Pikku neiti Sisi rukkaa.
-    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.
-
-Ja laulaessaan tuon onnettoman pikku Sisi rukan historiaa, jonka
-rakkaus oli tehnyt hulluksi, näytti Sidonie itsekin potevan rakkauden
-tautia. Millä sydäntä särkevällä tunteella millä haavoitetun
-kyyhkysen huudolla kertoi hän tuon surumielisen loppusäkeen, joka
-kuului niin ihanalta seudun lapsimaisella murteella.
-
-    Lempi, lempi, se se hänen mielen hukkaa.
-
-Voihan siitä käydä hulluksi hänkin, tuo onnetoin tuomari.
-
-Eipä vaan. Tenhotar oli huonosti valinnut laulunsa. Tuo neiti Sisin
-nimi yksin oli muuttanut Franssin yht'äkkiä pieneen huoneesen
-Maraisissa, hyvin kauas Sidoniesta, ja sääli hänen sydämessään loitsi
-esiin tuon pikku Désirée Delobellen kuvan, joka häntä kauan oli
-rakastanut. Yhteentoista vuoteen saakka ei hän ollut kutsuttu muuksi
-kuin Sirèeksi tai Sisiksi ja hän se oli tuo kreoolilaisen laulun
-_pikku Sisi raukka_, aina hylätty, aina uskollinen rakastajatar.
-Vaikka Sidonie nyt olisi mitä laulanut, ei Frans kuullut, eikä nähnyt
-mitään. Hän istui tuolla tuon suuren nojatuolin vieressä, pienellä
-matalalla jakkaralla, jolla hän usein oli valvonut odottaessaan isää.
-Niin, siellä oli hänen pelastuksensa, siellä, eikä muualla. Paettava
-oli tuon lapsukaisen lemmen turvaan, heittäydyttävä sinne umpisilmin
-sanoen: "Ota minut... pelasta minut..." Ja ken ties? Désirée rakasti
-kovin. Ehkä pelastaisi hän hänen, parantaisi hänen rikoksellisen
-intohimonsa.
-
--- Minnekä menet?... kysyi Risler nähdessään veljensä äkkipikaa
-nousevan ylös, heti ensimmäisen laulun loputtua.
-
--- Minä lähden pois... Jo on myöhä.
-
--- Mitä? etkö sinä jää tänne yöksi? Huoneesi on valmis.
-
--- Aivan valmis, liitti Sidonie omituisella katseella.
-
-Frans empi kovasti. Hänen, näet, piti välttämättä olla Parisissa
-muutamien tärkeiden asioiden tähden, joita yhtiö oli antanut hänelle
-toimitettavaksi. Koetettiin vielä pidättää häntä, vaan hän oli
-jo etehisessä, kävi puutarhan läpi kuuvalossa, ja, Asnières'in
-kaikenlaisen hälinän keskitse riensi hän juoksuun asemalle.
-
-Hänen mentyä, lähti Risler huoneesensa. Sidonie ja rouva Dobson
-viipyivät salin ikkunalla. Soitto läheisestä Casinosta kuului
-soutajien hoilotuksien sekä säännöllisen ja kumean tamburinin
-tapaisen tanssipauhun keskeltä.
-
--- Sepä vasta ilonhäiritsijä!... sanoi rouva Dobson.
-
--- Ei hätää! minä hänen masensin, vastasi Sidonie; minun täytyy vaan
-olla varoillani... Nyt minut pidetään tarkalla silmällä. Hän on
-mustasukkainen... Minä kirjoitan Cazabonille, ett'ei hän tulisi tänne
-vähään aikaan; ja sinä, huomeaamuna, menet sanomaan Georges'ille,
-että hän pysyisi kaksi viikkoa Savignyssa.
-
-
-
-
-III.
-
-Pikku neiti Sisi rukka.
-
-
-Oi; kuinka Désirée oli onnellinen.
-
-Frans kävi joka päivä istumassa hänen jalkojensa juurella, niinkuin
-ennen muinoin tuolla pienellä matalalla tuolilla, muttei nyt enää
-puhuakseen Sidoniesta.
-
-Aamusella, heti työhön ruvetessaan, näki Désirée oven hiljaa
-aukenevan: "Hyvää päivää, neiti Sisi." Frans kutsui häntä nyt aina
-siten, niinkuin hänen nimensä pienenä tyttinä oli; ja, jospa
-tietäisitte, kuinka sievästi hän sanoi: "Hyvää päivää, neiti Sisi."
-
-Iltasella odottivat he "isää" yhdessä, ja Désiréen työtä tehdessä,
-kertoi Frans vavistuttavia kertomuksia matkoiltaan.
-
--- Mikä sinun on? Sinä et ole enää sama kuin ennen, sanoi hänelle
-rouva Delobelle, hämmästyksissään nähdessään hänen niin iloisena ja
-etenkin niin hilpeänä. Seikka on se, että sen sijaan kuin hän ennen
-lakkaamatta istui vajonneena nojatuoliinsa isoäidin tapaisesti, pikku
-ontuva nousi ylös tuon tuostakin, meni ikkunalle semmoista vauhtia,
-kuin olisi hänelle siivet kasvaneet, harjoitteli seisomaan hyvin
-suorana ja kyseli hiljaa äidiltään:
-
--- Näkyykö _se_, kun minä en kävele? Ennen koristi hän ainoasti
-pienen sievän päänsä, mutta nyt koski hänen mielistelynsä koko hänen
-henkilöään. Hän oli sangen, sangen koketti nyt, ja sen kaikki kyllä
-huomasivat. Linnut ja kärpäsetkin olivat silloin aivan omituisen
-näköiset.
-
-Niin kyllä, Désirée Delobelle oli onnellinen. Muutamia päiviä oli
-Frans kä'ennyt viemään kaikki yhdessä maalle, ja, koska isä, joka
-aina oli niin hyvä, niin jalomielinen, suostui antamaan naisilleen
-yhden päivän virkavapautta, lähtivät kaikki neljä eräänä sunnuntai
-aamuna matkalle.
-
-Mahdotointa ajatella, kuinka kaunis ilma sinä päivänä oli. Kun
-Désirée aukasi ikkunansa kello kuusi, kun aurinko aamuhuurussa
-lämpöisesti paistoi ja hän ajatteli metsiä, ketoja ja vainioita,
-ja koko tuota ihmeellistä luontoa, jota hän niin pitkään aikaan ei
-ollut nähnyt, vaan nyt sai nähdä Franssin seuralla, niin kyyneleet
-tulivat hänen silmiinsä. Kellot soivat, kadulta kuului jo hälinää,
-köyhätkin pukeutuivat pyhävaatteisinsa ja juhla valkaisi pienten
-sydenpolttajainkin posket. Pitkään ja herkuitellen nautti Désirée
-tuota harvinaisen päivän kultaista aamukoittoa.
-
-Edellisenä iltana oli Frans tuonut päivän-varjostimen, pienen,
-norsunluuvartisen varjostimen; huolellisesti, mutta yksinkertaisesti
-puki hän itsensä, niinkuin tuleekin köyhän, pienen, viallisen, joka
-tahtoo kulkea huomiota herättämättä. Eikä ole kylliksi sanottu, että
-hän vaan oli viehättävä, tuo pikku viallinen.
-
-Hyvin säntilleen kello yhdeksän tuli Frans vuokrarattaineen hakemaan
-kutsutuitaan. Neiti Sisi astui aivan yksin, nojaten käsipuihin,
-veikeästi ja aristelematta. Takana kävi rouva Delobelle katsoen
-tytärtään; kuuluisa näyttelijä, palttoo käsivarrella, riensi edelle
-nuoren Rislerin kanssa ovea aukaisemaan.
-
-Oi, hauskaa ajomatkaa, kausista seutua, kaunista jokea, kauniita
-puita...
-
-Elkää kysykö missä; Désirée ei sitä koskaan tietänyt. Hän vastaa vaan
-että aurinko loisti sillä seudulla enemmän kuin missään muualla,
-linnut visertelivät iloisemmin, metsä oli jylhempi; eikä hän
-valehtelekaan.
-
-Pikkuruisena oli hän toisinaan ollut kauniina päivinä kävelemässä
-maalla. Mutta sittemmin piti alituinen työ, köyhyys ja viallisille
-niin suloinen istuva elämä hänen kuni naulattuna vanhaan asuntoon
-Parisissa, jossa hän eli ja jonka korkeat katot, rautabalkongeilla
-varustetut ikkunat, tehtaiden torvet, vanhanaikuisien rakennusten
-mustista seinistä silmään pistävine punaisine tiilineen, olivat hänen
-aina samallaisena ja riittävänä näköalanaan. Moniin aikoihin ei hän
-nähnyt muita kukkia kuin kyöräkellokukkansa ikkunallaan, eikä muita
-puita, kuin akaasioita, jotka kaukaa Fromont'in tehtaalta savun läpi
-haamoittivat.
-
-Hänen sydämensä paisui ilosta, kun hän pääsi maalle. Huvin ja
-nuoruuden elvyttämänä ihmetteli hän kaikkia, taputteli kämmeniään,
-huutaa inahtaen kuni linnun puiput; ja suoran uteliaisuutensa into
-peitti aivan hänen epävakaisen käyntinsä. Todellakin, sitä ei kovin
-paljo näkynytkään. Sitä paitse oli Frans aina läsnä, valmiina
-auttamaan ja tarjoamaan kätensä hänen hypätäkseen ojien yli, ja niin
-kiihkeänä, katsellen häntä hellin silmin. Tuo ihmeellinen päivä kului
-kuin uni. Oksien välissä huurun tapaisesti väräjävä sinitaivas,
-puiden, juurella leviävä varjoisa, salamielinen metsä-näky, jossa
-kukat suorina, kopeina ylenivät ja kullan-keltaiset jäkälät näyttivät
-tammien rungosta loistavilta auringon säteiltä, valoisat nurmikot,
-kaikki, jopa väsymyskin ulkona vietetystä päivästä, ihastutti,
-hurmoitti hänen.
-
-Illan suussa, kun hän metsän rinteeltä, hämärän tullessa, katseli
-haaraantuvia, kellertäviä teitä, hopeavyönä kimmeltelevää jokea, ja
-tuolla edempänä molempien mäkien kätkössä pilven tapaisia harmaita
-kattoja, tornin huippuja ja kuvukkoja, joiden hänelle sanottiin
-olevan Parisin, anasti hän yhdellä katseella muistiinsa koko tuon
-ihanan, lempeä ja kesä-ilmaa tuoksuavan kukkamaiseman, ikäänkuin ei
-hän koskaan, koskaan enää näkisi sitä.
-
-Kukkaisvihko, jonka pikku ontuva vei kävelyltään kotia, tuoksui koko
-viikon hänen huoneessaan. Hyasinttien, orvokkien ja orapihlajain
-joukkoon yhdistyi paljo pieniä, nimettömiä kukkia, noita kainokaisia,
-jotka lentosiemenistä kasvavat kaikkialla pitkin maantien vartta.
-
-Katsellessaan noita hentoja, vaaleansinisiä ja heleän punaisia
-kukkateriä, kaikkia noita ylen hienoja värin läikkeitä, joita kukat
-ovat keksineet ennenkuin mitkään maalarit, uudisti Désirée kävelynsä
-viikon kuluessa monta monituista kertaa. Orvokit muistuttivat
-hänelle pientä mätästä, josta hän ne oli poiminut, etsimällä niitä
-lehtien alta, sormet Franssin sormien joukossa. Suuret vesikukat
-olivat talven kirrestä vielä kostean ojan partaalla, ja niitä
-saavuttaakseen, oli hän nojannut hyvin lujasti Franssin käsivarteen.
-Kaikki nuo muistot juolahtivat hänen mieleensä, hänen työtä,
-tehdessään. Silloin kimalteli avonaisesta ikkunasta paistava aurinko
-kolibrin höyhenille. Kevät, nuoruus, laulut ja tuoksu muuttivat tuon
-surullisen, viidennen kerroksen työhuoneen muodon, ja totisena sanoi
-Désirée äidilleen, haistellessaan ystävänsä antamaa kukkaisvihkoa.
-
--- Oletko huomannut, äiti, kuinka kukat tänä vuonna haisevat hyvin?...
-
-Ja Frans alkoi myöskin lumoutua. Vähin erin anasti neiti Sisi hänen
-sydämensä, josta tämä oli karkoittanut muistonkin Sidoniesta. Totta
-on, että tuomari parka teki siinä kohden parastaan. Yhtä mittaa
-istui hän Désiréen luona, ja likistyi häntä kohtaan kuin lapsi. Ei
-kertaakaan ollut hän tohtinut palata Asnières'iin. Sidonie peloitti
-häntä vielä liioiksi.
-
--- Käyhän toki meillä... Sidonie pyytää sinua tulemaan, sanoi tuon
-tuostakin kelpo Risler, kun Frans kävi häntä tehtaalla katsomassa.
-Mutta Frans piti puoliaan, syytti kaikenlaisia asioita lykätäkseen
-aina käyntinsä seuraavaksi päiväksi. Se oli helppo tehdä Rislerin
-kanssa, jolla oli enemmän kuin koskaan puuhaa _painimestaan_, joka
-silloin jo oli tekeillä.
-
-Joka kerta kuin Frans tuli veljensä luota, odotti häntä ukko
-Sigismund ja käveli muutamia askeleita ulkona hänen kanssaan, leveä
-hihainen lystriini mekko yllä, kynä ja kynäveitsi kädessä. Hän teki
-aina nuorelle miehelle selon tehtaan asioista, jotka jonkun aikaa jo
-näkyivät käyvän paremmin. Herra Georges tuli säännöllisesti työhön
-ja meni joka ilta Savignyyn yöksi. Tiliä ei enään tuotu kassaan.
-Rouvakin näkyi siellä pysyvän rauhallisemmin paikallaan.
-
-Rahastonhoitaja riemuitsi.
-
--- Näetsen, kultaseni, että hyvä oli kun sinulle ilmoitin... Et
-tarvinnut muuta kuin tulla, niin oli kaikki taas järjestyksessä...
-Yhden tekevä, lisäsi kunnon ukko tavan mukaan innostuneena, yhden
-tekevä... _mulla ei ole luottamusta_.
-
--- Elkää pelätkö, herra Sigismund, minä olen läsnä, sanoi tuomari.
-
--- Ethän vielä lähde, Franssiseni, vai?
-
--- En, en vielä... Minulla on ensin toimitettava suuri asia.
-
--- Ahaa! sitä parempi.
-
-Hänen suuri asiansa oli Désirée Delobellen naiminen. Frans ei ollut
-siitä vielä puhunut kenellekään, ei edes hänelle itsellekään; mutta
-neiti Sisi epäili kai jotakin, sillä päivästä päivään kävi hän yhä
-iloisemmaksi ja sievemmäksi, ikäänkuin hän olisi aavistanut hetken
-kohta tulevan, jolloin hän tarvitsisi kaiken ilonsa ja kauneutensa.
-
-Eräänä sunnuntaina jälkeen puolisen olivat he yksin työhuoneessa.
-Rouva Delobelle oli mennyt ulos ylpeänä oikein saada käydä käsitysten
-suuren miehensä kanssa; ja Franssin oli hän jättänyt pitämään seuraa
-tyttärelleen. Sinä päivänä oli Frans erittäin huolellisesti puettu,
-ihan pyhänpäiväiseksi, mutta samalla oli hän omituisen näköinen;
-katseensa oli kaino ja päättäväinen, hellä ja juhlallinen; ja
-yksistään hänen tavastaan liikutella pientä matalaa tuolia lähemmä
-suurta nojatuolia, käsitti suuri nojatuoli, että sille aiottiin uskoa
-hyvin tärkeä asia, jota se kyllä vähän aavistikin. Puhelu alkoi ensin
-kaikenlaisista asioista, joita tavan takaa pitkät äänettömyydet
-keskeyttivät, samoin kuin matkalla pysähdytään purtoa pitämään joka
-kyytipaikassa ja levähtämään perille pääsemisen vuoksi.
-
--- Tänään on kaunis ilma.
-
--- Oi, oikein kaunis.
-
--- Kukkakimppumme tuoksuu yhä hyvin.
-
--- Oi, oikein hyvin.
-
-Ja tavallisista asioista puhuessaankin olivat heidän äänensä
-liikutetut tunteista, jotka olivat sanoihin puhkeamaisillaan.
-
-Vieläkin läheni pieni matala tuoli vieläkin enemmän suurta
-nojatuolia; ja katsellen toisiaan, käsi kädessä, molemmat lapset
-mainitsivat hiljaa ja harvaan toisiaan nimeltä:
-
--- Désirée.
-
--- Frans.
-
-Samassa kolkutettiin ovelle.
-
-Hiljainen varova nakutus oli hienosti hansikoitun käden, joka pelkää
-likaantuvansa pienimmästäkin kosketusta.
-
--- Sisään!... sanoi Désirée hiukan kärsimättömällä äänenväreellä.
-Sidonie, kauniina ja ystävällisenä, astui sisään. Ohikulkiessaan
-poikkesi hän tervehtimään pikku Sisiä, jota hän, näet, kauan aikaa
-oli halunnut nähdä.
-
-Franssin läsnä-olo näkyi häntä kovin hämmästyttävän, ja iloisesti
-puhellessaan vanhan ystävänsä, Désiréen kanssa, hän tuskin katsoi
-Franssiin. Kaikenlaisten hyväilyjen, ystävällisten puheiden ja
-hauskojen tarinoimisten jälkeen menneestä ajasta, tahtoi hän nähdä
-porrasikkunan ja Risleriläisten asunnon. Häntä huvitti, näet, siten
-muistella nuoruutensa aikoja.
-
--- Muistatteko, Frans, kun kolibri prinsessa astui huoneesenne,
-pää-nupukka suorana ja koristettuna pätineellä lintujen höyhenistä?
-
-Frans ei vastannut mitään. Hänen mielensä oli liiaksi liikutettu
-voidakseen vastata. Jokin ilmoitti hänelle, että tuo nainen oli
-tullut ainoastaan hänen tähden, tahtoi omistaa hänen, estää hänen
-kuulumasta toiselle, ja poloinen huomasi kauhistuen, ett'ei siihen
-suurta ponnistusta tarvittu. Nähdessään vaan Sidonien astuvan sisään,
-oli hänen sydämensä jo voitettu.
-
-Désirée taas ei aavistanut niitäkään. Sidonie oli aivan vilpittömän
-ja ystävällisen näköinen. Ja olivathan hän ja Frans sisaruksia.
-Rakkaus ei ollut enää mahdollinen heidän välillä.
-
-Kumminkin oli pikku ontuvalla hämärä aavistus onnettomuudestaan,
-kun Sidonie, pois lähtiessään, kääntyi ovella välinpitämättömästi,
-sanoakseen langolleen:
-
--- Niin vainkin, Frans, Risler pyysi minun tuomaan teidät
-päivälliselle tänä iltana meille... Vaunut ovat täällä, portilla...
-Sivukulkiessamme otamme hänet tehtaalta.
-
-Sitte, mitä ikänä sievimmällä hymyllä:
-
--- Päästät kai hänen meille, eikö niin, Sirée? Ole huoleti, kyllä me
-hänen takaisin annamme.
-
-Kiittämätöin Frans! Hän uskalsi mennä pois.
-
-Hän meni empimättä, kertaakaan kääntymättä, intohimonsa, ikäänkuin
-raivoavan meren, valtaamana, eikä sinä päivänä, ei seuraavina, ei
-koskaan sitte enää, saanut neiti Sisin suuri nojatuoli tietää, mitä
-hauskaa pienellä matalalla tuolilla oli sanottavaa.
-
-
-
-
-IV.
-
-Odotussali.
-
-
-    "Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän kuin
-    konsana, ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?
-    Rikoksemme on väkevämpi meitä... Muutoin, onko rikosta, että
-    rakastamme toisiamme?... Olimmehan määrätyt toinen toisellemme.
-    Eikös meillä ole oikeutta yhdistyä, vaikka elämä meidät onkin
-    erottanut? Siis, tule. Lähtömme on päätetty... Huomen-iltana,
-    Lyon'in asemalla, kello kymmenen... Otan piljetit ja odotan sinua
-   ... Frans."
-
-Kuukauden oli Sidonie toivonut tuota kirjettä, kuukauden ajan oli
-hän käyttänyt kaikkea imarteluansa ja kavaluuttansa saadakseen
-lankonsa intohimoja kirjallisesti puhkeamaan esiin. Vaikea oli
-hänen siinä onnistuessaan. Helppoa ei ollut houkutella rikokseen
-moista rehellistä ja nuorta sydäntä, kuin Franssin oli, ja tuossa
-omituisessa taistelussa, jossa se, joka todellisesti rakasti, soti
-omaa asiataan vastaan, tunsi Sidonie usein voimainsa pettävän ja
-melkein vaipui toivottomuuteen. Kun hän ihan jo luuli kukistaneensa
-vastustajansa, niin tämän rehellisyys yht'äkkiä ryntäsi ilmi, ja hän
-oli aivan pakenemaisillaan, luiskahtamaisillaan Sidonien käsistä
-karkuun.
-
-Sepä myös riemastus hänelle, kun hän eräänä aamuna sai tuon
-kirjeen. Juuri silloin oli rouva Dobson siellä. Hän oli vast'ikään
-tullut, tuoden tietoja Georgesilta, joka valitti ikävää ja alkoi
-olla huolissaan langosta, joka oli kiihkeämpi, mustasukkaisempi ja
-vaativampi, kuin itse Sidonien mies.
-
--- Voi, armasta raukkaa, armasta raukkaa, sanoi senttimenttaalineen
-amerikkalainen rouva, jospa näkisit, kuinka hän on onnetoin.
-
-Ja ravistaen kiharoitaan, aukaisi hän nuotti käärynsä, otti
-sieltä esiin kirjeen armaalta raukalta ja kätki sen huolellisesti
-romanssilehtien väliin, onnellisena ollakseen sekoitettu
-rakkausjuttuun ja innostuneena salajuoniin, josta hänen kylmät
-silmänsäkin ja kuiva, vaalea hipiänsä olivat hiukan lievistyneet.
-
-Kummallisinta on, ett'ei nuori ja sievä Dobson, joka hyvin kernaasti
-tarjoutui tuohon lakkaamattomien rakkauskirjeiden toimittamiseen,
-ollut itse koskaan kirjoittanut, eikä saanut yhtäkään semmoista
-omalle osalleen.
-
-Ollen alinomaa matkalla Asnières'in ja Parisin välillä, rakkaussanoma
-siiven alla, pysyi tuo omituinen kirjekyyhkynen uskollisena
-lakalleen, eikä kuhertanut muulloin kuin täydestä syystä.
-
-Kun Sidonie näytti hänelle Franssin kirjeen, kysyi rouva Dobson:
-
--- Mitä ai'ot vastata?
-
--- Se on tehty. Minä lupasin.
-
--- Mitä? Lähdetkö tuon hullun kanssa.
-
-Sidonie rupesi nauramaan:
-
--- Enpähän. Minä lupasin vaan siksi, että hän menisi minua odottamaan
-asemalle. Pitihän minun toki saada kiusata häntä neljännestunnin
-ajan! Hän on minua kylläksi vaivannut koko kuukauden. Ajattelepa,
-että olen muuttanut koko elämäni tuon herran tähden. Minun on
-täytynyt sulkea oveni ystäviltäni, kaikilta, mitä nuorta ja
-rakastettavaa tunnen, alkaen Georgesista aina sinuun saakka. Sillä,
-näet, rakkaani, sinä et myöskään ollut hänen mieleensä, hän tahtoi
-laittaa sinutkin pois, niin kuin kaikki muut.
-
-Sidonie vaan ei puhunut siitä, joka olikin kovin syy hänen vihaansa
-Franssia vastaan, että tämä oli pelottanut häntä kovin, uhkaamalla
-sanoa hänen miehelleen. Siitä hetkestä lähtien oli hänen hyvin paha
-olla, ja hänen elämänsä, kallis, hemmoiteltu elämänsä, näkyi olevan
-kovassa vaarassa. Noissa valkoverisissä, näöltään kylmäkiskoisissa
-ihmisissä, niinkuin Risler, on kauhea, tuima viha, jonka seurauksia
-on mahdotoin arvata, samoin kuin pelottaa käyttää tuota muodoltaan
-vähäpätöistä hajutointa, räjähtävää ruutia, kun ei tunne sen voimaa.
-Nimenomaan kauhisti häntä ajatus, että hänen miehensä jonakin päivänä
-voipi saada tiedon hänen käytöksestään.
-
-Entisestä elämästään, köyhästä elämästään väekkäässä kaupunginosassa,
-johtui hänelle mieleen muistoja rappiolla olevista perheistä, miesten
-kostoista hurmea tahroista, häpeällisten aviorikosten tähden.
-Kuolleet kummitukset vainosivat häntä. Ja kuolo, ikuinen lepo haudan
-hiljaisuudessa kammotti tuota pientä olentoa, joka hurjasti isosi
-huvituksia, himosi, riehuvan elämän pauhinaa.
-
-Tuo auvoinen kirje teki lopun hänen ahdistuksestaan. Nyt oli
-Franssin mahdotoin ilmiantaa hänet, jopa raivossakin pulmastaan,
-tietäessään, minkälainen ase hänellä oli käsissään; muutoin, jos hän
-puhuisi, näyttäisi Sidonie kirjeen, ja kaikki syytökset näyttäisivät
-Risleristä pelkältä panettelulta. Äläs! herra tuomari, jouduittepa
-nyt pälkääsen.
-
-Äkkiä valtasi hänen mieletöin ilon vieska.
-
--- Minä virkoan... minä virkoan... sanoi hän rouva Dobsonille. Hän
-juoksi pitkin puutarhan käytäviä, teki suuria kukkavihkoja saliin,
-aukaisi auringolle kaikki ikkunat selälleen, antoi määräyksiä
-keittäjälle, ajajalle ja puutarhurille. Talo oli kaunistettava
-Georgesin tuloa varten ja, aluksi, valmisti hän suurta päivällistä
-viikon lopulla. Todellakin, näytti, kuin hän olisi ollut poikessa
-kuukauden ja palannut ikävältä ja väsyttävältä asiamatkalta, niin
-kova kiire oli hänellä panemaan ympärillään kaikki liikkeesen ja
-eloon.
-
-Seuraavana päivänä, iltasella, olivat Sidonie, Risler ja rouva
-Dobson yhdessä salissa. Sillä välin kuin Risler selaili erästä
-suurta mekaniikki kirjarämää, säesti rouva Dobson piaanolla Sidonien
-laulaessa. Yht'äkkiä tämä lakkasi keskellä romanssia ja remahti
-kovaan nauruun. Kello löi kymmenen. Risler kohotti nopeasti nenänsä:
-
--- Mikä sinua naurattaa?
-
--- Ei mikään... muistui vaan jotakin mieleeni, vastasi Sidonie,
-osoittaen rouva Dobsonille kelloa silmää iskemällä.
-
-Se oli yhtymykseksi määrätty hetki, ja hän ajatteli rakastajansa
-tuskaa, häntä odottaessaan.
-
-Kun sanansaattaja oli tuonut tuon kuumeentapaisesti odotetun
-lupauksen Sidonielta, muuttui Franssin levotoin mieli yht'äkkiä
-tyyneksi ja rauhalliseksi. Ei ollut enää horjuvaisuutta, eikä
-taistelua intohimon ja velvollisuuden välillä. Tuota pikaa tunsi
-hän keventyneensä, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut omaatuntoa
-rahtuakaan. Suurimmalla levollisuudella teki hän valmistuksiaan,
-hinasi remettinsä lattialle, tyhjensi piirongit ja kaapit, ja paljo
-ennen aikaa, jolloin hän oli määrännyt tavaroita noudettaviksi, istui
-hän arkun päällä keskellä huonettaan, katsellen seinälle naulattua
-karttaa, harhailevan elämänsä vertauskuvaa, seuraten silmällään
-teiden suoria viivoja ja merta kuvaavia aaltomaisia juovia.
-
-Ei kertaakaan pistänyt hänelle päähän ajatus, että toisella puolen
-porraslavaa joku itki ja huokaili hänen tähden. Ei kertaakaan
-ajatellut hän veljensä toivottomuutta ja hirmuista näytelmää,
-jonka hän oli jälkeensä jättävä. Hän oli kaukana noista asioista,
-edellä jo tuolla aseman laiturilla Sidonien kanssa, joka oli puettu
-mustiin matka- ja pako-vaatteisin; kohta vielä kauempana, sinisen
-meren rannalla, jonne seisattuivat vähäksi ajaksi vainustellakseen
-takaa-ajoja; ja yhä vaan kauempana, tuntemattomassa maassa, josta ei
-kukaan voinut tiedustella, eikä ottaa kiinni heitä. Toisinaan olivat
-he istuvinaan rautatievaunuissa, yöllä, aavalla kentällä. Sievä,
-kelmeä pää lepäsi hänen rinnallaan, huulet hänen huuliensa kohdalla
-ja syvälliset silmät katselivat häntä lamppujen hämärässä valossa,
-pyörien ja höyryn tuudittaessa.
-
-Ja nyt, veturi, vohku ja karju, järisytä maa, punasta taivas, sylje
-tulta ja savua. Sukella tunneliin, kiidä vuorten ja virtojen poikki,
-lennä, leimua, jylise; mutta vie meidät kanssasi, vie kauas pois
-asutusta mailmasta, pois sen la'eista, tunteista, ulos elämästä, ulos
-itsestämmekin!...
-
-Kaksi tuntia ennenkuin kassa avattiin oli Frans jo Lyon'in asemalla,
-tuolla ikävällä asemalla, joka, ollen aivan Parisin reunalla, näyttää
-ihan, kun se olisi ensimmäinen pysäkki maalla. Hän kävi istumaan
-pimeimpään nurkkaan, hievahtamatta, ikäänkuin pyörryksissä. Hänen
-aivonsa olivat silloin yhtä levottomat ja sekavat, kuin asemakin.
-Hänen valtasi kaikenlaiset johdottomat ajatukset, himmeät muistot,
-eriskummalliset yhdistykset, Hänen päässään kulkivat kerran semmoiset
-kaukaiset matkustukset, että hän pari kolme kertaa arveli, miksi
-hän oli siellä ja mitä odotti. Mutta noista sekavista ajatuksista
-ilmestyi Sidonien muisto esiin ja kirkasti ne täydellä valollaan.
-
-Hän oli tulossa.
-
-Ja vaikka yhtymyksen aika ei ollut vielä lähelläkään, katseli
-hän koneentapaisesti noita ihmisiä jotka kiirehtivät ja huusivat
-toisiaan, ja etsi, eikö huomaisi komean haamun ilmestyvän yht'äkkiä
-väen joukosta, väistämällä sen syrjään joka askeleella loistavalla
-kauneudellaan.
-
-Monta junaa ehti mennä, monta tulla, monta vihellystä, ikäänkuin
-repäisemällä, kajahtaa katon kaarissa, ja asemalla oli yht'äkkiä
-autiota ja tyhjää kuni kirkossa arkipäivinä. Kymmenen juna lähestyi.
-Muita ei enää ollut sitä ennen. Frans nousi ylös.
-
-Nyt se ei ollut enää unta, eikä ajan aavojen, epävarmojen rajojen
-sisällä harhailevaa hourailua.
-
-Neljännestunnin, viimeistään puolen kuluttua oli Sidonie tuleva.
-
-Silloin alkoi hänessä odotuksen julma tuska olemisen taukoaminen,
-tuo ruumiin ja hengen omituinen tila jolloin sydän ei syki, hengitys
-huohottaa kuin ajatuskin, liikkeet ja lauseet loppuvat kesken ja
-kaikki odottaa. Runoilijat ovat satoja kertoja kuvanneet rakastajan
-tuskallista ahdistusta, kun hän kuuntelee vaunujen rytinää autiolla
-kadulla ja salaisia askeleita portailla.
-
-Mutta odottaa lemmittyään asemalla, odotussalissa on aivan toisin
-kamalaa, Hämärät lamput, jotka valaisevat tomuisen permannon, suuret
-akkunat alituinen jalkojen kapse ja ovien jyske, jotka kaikuvat
-levottomissa korvissa, korkeat, tyhjät seinät, leveät ilmoitukset,
-matkustuksen, muutoksen, haluttomuuden ja epävakaisuuden tunne, kaikki
-tuo likistää sydäntä ja lisää ahdistusta.
-
-Frans käveli edestakaisin, piti silmällä kaikkia vaunuja, jotka
-tulivat ja seisattuivat pitkien kiviastinten eteen. Niiden ovet
-aukenivat, sulkeutuivat paiskattuina ja ulkoa pimeästä astui kasvoja
-esiin valoisalle kynnykselle, sekä rauhallisia että huolestuneita,
-onnellisia, ja kärsiviä, harson peittämiä höyhenhattuja,
-talonpoikaislakkia ja uneliaita lapsia, joita kädestä talutettiin.
-Joka uusi ilmiö värisytti häntä. Hän luuli näkevänsä Sidonien,
-epäilevänä, huntuun verhottuna, hiukan hämillään. Sukkelaan juoksisi
-hän hänen luo levottaakseen, puolustaakseen häntä.
-
-Kuta enemmän asema täyttyi, sitä vaikeampi oli varalla pito. Vaunuja
-tuli lakkaamatta. Hänen oli juostava ovesta toiseen. Silloin meni hän
-ulos, arvellen siellä voivansa nähdä paremmin; hän ei voinut kauemmin
-kärsiä tukalassa, tukehduttavassa salin ilmassa pakahduttavaa
-ahdistusta.
-
-Oli lauha ilma syyskuun lopulla. Keveän sumun läpi näyttivät vaunujen
-lyhdyt hämäriltä ja tummilta viettävän, ison valtatien perältä.
-Jokaiset tulivat ikäänkuin sanoen: "Tässä olen..." Mutta Sidonie
-vaan ei niistä koskaan astunut ulos, ja nuo vaunut, joita hän oli
-nähnyt kaukaa tuleviksi, sydän toivosta paisuneena, niinkuin ne olisi
-sisältäneet enemmän kuin hänen elämänsä, palasivat hävyttömästi,
-tyhjinä ja keveinä, Parisiin takaisin.
-
-Lähtöhetki lähestyi. Hän katsoi kelloa. Oli, jäljellä ainoasti
-neljännestunti; mutta avottu kassa kutsui häntä. Hän juoksi sinne ja
-asettui pitkään riviin.
-
--- Kaksi ensimmäisen luokan Marseilleen, sanoi hän. Hänestä tämä jo
-näytti haltuun ottamiselta.
-
-Tavaroilla kuormitettujen rattaiden ja toisiaan tuuppivan,
-myöhästyneen väkijoukon lävitse palasi hän tarkastuspaikalleen.
-Ajurit huusivat: "Karttakaa!" Hän jäi tielle, hevosten jalkoihin,
-korvat lumossa, silmät suurina tuijottaen. Enää viisi minuuttia.
-Mahdotointa oli hänen ehtiä ajallaan. Kaikki riensivät sisäsaleihin.
-Remetit vierivät tavaravaunuun; palttinaan käärityt suuret mytyt,
-vaskinauloilla varustetut matkalaukut, kauppa-asiamiesten oluksessa
-riippuvat pienet salkut, kaikenlaiset ja kaiken kokoiset vakat
-syöksyivät samaa ovea kohti, täristen ja heiluen, yhtä kiireesti
-kaikki.
-
-Vihdoin hän ilmestyi...
-
-Niin, kas tuossa, hän se on varmaan, tuo nainen mustissa, hoikka,
-solakka, mukana toinen, pienempi, epäilemättä rouva Dobson. Mutta
-tarkemmin katsoessa huomasi hän erehdyksensä. Se oli nuori nainen,
-joka oli hänen näköisensä komea, kuin hänkin, Parisitar, kasvot
-onnellisina. Nuori mies myöskin tuli häntä tapaamaan. Varmaan
-vastanaineita, jotka lähtivät matkalle, äiti saattoi heitä, istutti
-heidät vagongiin. Onnellisina riensivät he Franssin ohitse. Vimman
-ja kateuden tunteella näki hän heidän kulkevan suuresta ovesta ulos,
-nojaten toisiinsa, kansan tunkemina ja likistäminä.
-
-Hänestä näytti, kuin he olisivat jotakin häneltä varastaneet ja että
-he anastavat hänen ja Sidonien paikan junassa...
-
-Kaikki ovat lähdön vimmassa, soitetaan viimeinen kerta, höyry
-humisten purskuaa, myöhästyneet juosta kapsivat, kuuluu ovien
-paisketta ja omnibusten jyminää. Eikä Sidonie tule. Ja Frans odottaa
-yhä. Silloin tuntee hän käden olallaan. Jumalan kiitos!
-
-Hän kääntyy. Herra Gardinois'in iso pää, korvakkeilla varustetussa
-lakissa, on hänen edessään.
-
--- Ell'en erehdy, olette herra Risler. Lähdette kai Marseilleen? Minä
-lähden myös, vaan en kauas.
-
-Hän selittää Franssille myöhästyneensä Orleans'in junasta ja
-koettavansa päästä Savignyyn Lyon'in rataa myöten; sitte puhuu hän
-Risler vanhemmasta ja tehtaasta.
-
--- Näköään, asiat siellä ei käy oikein, viimeisinä aikoina...
-Bonnardelin vararikko koski kipeästi heihinkin... Olkoon meidän
-nuoret miehet vaan varovaisia... Jos tämmöistä kyytiä ajoivat, niin
-kumoon sitä mennään, kuin Bonnardelliläisetkin... Mut, anteeksi. Joko
-kassa suljetaan. Näkemään saakka.
-
-Frans tuskin kuuli, mitä hänelle sanottiin. Veljensä häviö,
-koko mailman kukistuminen on hänelle yhden tekevä. Hän vartoo
-vartomistaan...
-
-Ja äkkiä sulkeutuu kassa, ikäänkuin hänen itsepäisen toivonsa
-viimeiseksi salvaksi. Asema on tyhjä uudelleen. Häly on siirtynyt,
-muuttanut tielle; ja äkkinäinen kova, vihellys katoaa yöhön,
-kajahtaen rakastajalle iroonisena jäähyvästinä.
-
-Kymmenen juna lähti.
-
-Hän koettaa olla tyyni ja järkevä. Silminnähtävästi on Sidonie
-myöhästynyt Asnières'sista; mutta tietäen, että hänet odotetaan, tulee
-hän, vaikka millä tunnilla yöllä. Odottakaamme vielä. Sitähän varten
-tämä sali on tehty.
-
-Onnetoin istuu rahille. Suuret ikkunat teljetään. Kirjakauppias
-korjaa unenhorroksissa myömäläänsä. Koneentapaisesti katselee hän
-kirjariviä, tuota rautatien kirjastoa, jonka nimikirjoitukset hän jo
-osaa ulkoa, oltuaan siellä neljä tuntia.
-
-Siinä on kirjoja, jotka hän on lukenut teltissä, Ismailiassa ja
-laivalla, Suezista tullessaan, ja noissa halvoissa, tyhjissä
-romaaneissa on hänestä ikäänkuin meren ja vieraan maan tuoksua. Mutta
-ennen pitkää sulkeutui kirjamyymälä, eikä hänellä ollut enää sitäkään
-varaa pettääksen väsymystään ja kuumettaan. Lelukoju astui myös
-kohdakkoon kokonaan lauta-aitaukseensa. Vihellys pillit, käsirattaat,
-ruiskuttimet, lapiot, haravat, huviloissa asuvien Parisilaisten koko
-työkalusto katoaa silmänräpäyksessä. Myöjä eukko, vanha kivulloinen,
-surullisen näköinen nainen kääriytyy vanhaan vaippaansa ja menee
-pois, lämmitin kädessä.
-
-Kaikki nuo ihmiset ovat lopettaneet päivänsä, venytettyään sen
-viimeiseen hetkeen saakka miehuullisesti ja itsepäisesti, Parisin
-tavalla, joka ei sammuta lyhtyjään ennenkuin päivän noustessa.
-
-Ajatellessaan tuota myöhään valvomista, juolahti hänelle mieleen
-hyvin tunnettu huone, jossa lamppu sillä hetkellä valaisi koliibrien
-ja kiiltomatojen peittämää pöytää, mutta nopeasti läpäisi tuo näky
-hänen mielessään johdottomain ajatusten sekasorron, jonka odottamisen
-vimma oli herättänyt.
-
-Äkkiä huomasi hän nääntyvänsä janoon. Aseman ravintola oli vielä
-auki. Hän menee sinne. Palvelijat nukkuvat penkeillä. Permanto on
-märkä solkkuvedestä, jolla lasia on huuhdottu. Hänelle tarjotaan
-äärettömän hitaasti, sitte, juodessaan, ajattelee hän, että Sidonie
-ehkä on tullut ja etsii häntä odotussalista hän kavahtaa ylös, ja
-syöksee ulos kuin hullu, jättäen lasin täyteen ja rahat pöydälle.
-
-Hän ei tule enää.
-
-Frans tuntee sen.
-
-Hänen askeleensa kajahtelevat pitkin aseman siltaa, yksitoikkoisesti,
-säännöllisesti, kiihdyttäen häntä todistamalla hänen yksinäisyyttään
-ja vauriotaan.
-
-Mitäs sitte on tapahtunut? Mikä häntä on voinut estää? Onko hän
-sairastunut, vai lieneekö hänellä jo edeltäpäin tunnon vaivoja
-rikoksestaan? Niin ollen, olisi hän kai ilmoittanut, laittanut rouva
-Dobsonin. Tai kuka ties' on Risler nähnyt kirjeen? Sidoniehan on niin
-hurja ja varomatoin.
-
-Ja hänen sillä lailla arveluihin vaipuessaan, kului aika. Mazasin
-rakennusten harjat, jotka olivat pimentoon vaipuneet, alkoivat
-jo vaalastaa ja käydä selkeimmiksi. Mitäpä tehdä? Oli mentävä
-Asnières'iin oitis tiedustelemaan, kuulustelemaan. Hän olisi jo
-tahtonut olla siellä.
-
-Päätöksen tehtyään, astui hän pikaisin askelin portaita alas. Tiellä
-tuli hänelle vastaan sotamiehiä, laukut selässä, ja köyhiä, jotka
-menivät aamujunalle ja olivat ylähällä jo ennen päivän nousua.
-
-Aamupuhteessa näytti Parisi ikävältä ja kolkolta. Lyhdyt heittivät
-kaduille punertavan valon ja vartijat astuivat kaksin, seisattuen
-katujen kulmissa ja tarkasti katsellen kulkijoita.
-
-Yhden vartijapaikan luo oli seisattunut väkeä, ryysynkerääjiä ja
-maalaisämmiä. Epäilemättä oli jonkun yönäytelmän suoritus tapahtuva
-poliisikomsarjuksen luona... Oi, jos Frans olisi tuntenut tuon
-näytelmän; mutta hän ei sitä aavistanutkaan, katseli vaan kaukaa
-kylmäkiskoisesti.
-
-Kaikki nuo törkeydet, tuo koitto, joka kalvaana levisi Parisin
-yli, lyhdyt, jotka vilkkuivat Seinen rannalla, ikäänkuin kynttelit
-ruumiinvalvojaisissa, ja voipumus unettomasta yöstä, kietoivat hänen
-syvään suruun.
-
-Tultuaan Asnières'iin, pari kolme tuntia käytyään, heräsi hän kuin
-unesta.
-
-Aurinko nousi kaikessa kunniassaan tulehduttaen kedot ja joet. Silta,
-talot ja laituri, kaikki näyttivät somilta aamun valossa, joka
-ilmitoi uuden päivän, iloisena, hymyilevänä, yön synkästä sumusta.
-Kaukaa näki hän veljensä asunnon, joka, heränneenä, näytteli kukkiaan
-avatuista ikkunoista. Hän käveli vähän aikaa uskaltamatta mennä
-sisään.
-
-Yht'äkkiä huutaa hoilotti hänelle joku joen ahteelta:
-
-Kali, herra Frans... Tehän varhain olette noussut tänä päivänä.
-
-Se oli Sidonien renki, joka oli hevosien uitossa.
-
--- Eikö mitään uutta taloon kuulu?... kysyi Frans vavisten.
-
--- Ei mitään, herra Frans.
-
--- Onko veljeni kotona?
-
--- Ei, hän oli yötä tehtaalla.
-
--- Eihän kukaan ole sairas?
-
--- Ei, herra Frans, ei minun tietääkseni.
-
-Ja hevoset astuivat veteen rintaa myöten, purskuttaen vaahtoa.
-
-Silloin päätti Frans soittaa kelloa.
-
-Puutarhan käytäviä kaspittiin parasta aikaa. Talossa oli kova hälinä;
-ja vaikka olikin vielä varhain, kuuli hän Sidonien heleän äänen,
-niinkuin linnun laulun, otsikon ruusujen keskeltä.
-
-Hän puheli vilkkaasti.
-
-Levottomin mielin astui Frans kuunnellakseen.
-
--- Ei, ei taalesosetta... Siinä jo on tarpeeksi... Vaan sen pitää
-olla hyvin jäädytetty, ja kello seitsemäksi... Niin, ja alkuruo'aksi...
-mietitäänhän vähän...
-
-Hän oli kovassa keskustelussa emännöitsijänsä kanssa kuuluisasta
-päivällisestä seuraavaksi päiväksi. Lankonsa äkkinäinen ilmestyminen
-ei häirinnyt häntä ollenkaan.
-
--- Ahaa! hyvää päivää, Frans, sanoi hän rauhallisesti... Heti
-paikalla olen käskettävänne. Meille tulee huomenna vieraita
-päivälliseksi, talon tuttavia, suuri asioimispäivällinen...
-Suvaitsette, kaiketi?
-
-Raittiina, hymyilevänä, valkoreunustuksineen, laahaava peignoiri yllä
-ja pieni karikkasäpsä päässä, jatkoi hän ruokalistansa osoittelua,
-hengittäen tuoresta ilmaa, joka nousi niityiltä ja joelta. Hänen
-tyynillä kasvoillaan ei ollut vähintäkään huolen tai levottomuuden
-jälkeä. Hänen sileä otsansa, tuo hämmästyttävä katseen sulous, joka
-kauan aikaa nuorensi hänen näköään, ja puoli-avonaiset, ruusuiset
-huulensa muodostivat kummallisen vastakohdan rakastajan yöllisen
-tuskan ja väsymyksen raastamille kasvoille.
-
-Hyvän neljännestunnin istui Frans salin nurkassa ja
-kuuli lueteltavan, tavallisessa järjestyksessään, kaikki
-porvarillis-päivällisen ruokalajit, aina pienistä lämpöisistä
-leivoksista, ja Normandilaiseen pallakseen kuuluvista lukemattomista
-aineksista, Montreuilin persikkoihin ja Fontainebleaun viinimarjoihin
-saakka.
-
-Vihdoin, kun he olivat yksin ja hän voi puhua:
-
--- Ettekö siis ole saanut kirjettäni?... kysyi hän kumealla äänellä.
-
--- Kyllä, aivan oikein.
-
-Hän nousi korjatakseen kuvastimen edessä muutamia pieniä kutria,
-jotka olivat takertuneet hänen häilyviin nauhoihinsa, ja jatkoi
-itseään katsellessaan:
-
--- Kyllä, sainpa hyvinkin kirjeenne... Olinpa siitä
-ihastuksissanikin... Ja nyt, jos teitä haluttaa antaa veljellenne
-ilkeät kanteenne, joilla minua uhkasitte, niin näytän helposti
-toteen, että valheellisesti syytätte minua ainoastaan sentähden,
-kun minä, niinkuin minun tulikin tehdä, hylkäsin rikoksellisen
-rakkautenne. Pitäkää se teille sanottuna... ja näkemään saakka.
-
-Onnellisena kuin näyttelijätär, joka on lopettanut mahtipontisen
-katkelmansa, kulki hänen ohitse ja meni ulos salista hymyillen,
-suupieli kohotettuna, riemuiten ja vihatta.
-
-Eikä Frans häntä tappanut!
-
-
-
-
-V.
-
-Sanomissa.
-
-
-Tuon katalan päivän aattona, vähän sen jälkeen kuin Frans salaa oli
-jättänyt huoneensa Braque-kadun varrella, tuli kuuluisa Delobelle
-kotiinsa, aivan pahoilla mielin, väsyneen ja kylmäkiskoisen
-näköisenä, niinkuin aina jotakin vastaista tapahtuessa.
-
--- Voi, Herra Jumala, mitä nyt, poloiseni, on tapahtunut?... kysyi
-kohta äiti Delobelle, jota liioiteltu, teaatterillinen osoittelu ei
-vielä ollut kahdessakymmenessä vuodessa tylsyttänyt.
-
-Ennen vastausta, entinen näyttelijä, joka ei koskaan jättänyt
-mitäkään sanaa ilman jotakin edelläkäypää, muinoin näyttämöä
-varten opittua kasvojen liikettä, väänsi alas suunsa iletyksen ja
-vastenluontoisuuden merkiksi, ikäänkuin hän juuri olisi nielaissut
-jotakin hyvin karvasta.
-
--- Varmaan, sanoi hän, orat Rislerit joko kiittämättömiä, itsekkäitä,
-tahi sitte hyvin huonosti kasvatettuja ihmisiä. Tiedättekö mitä
-kuulin portinvartijattarelta, joka pilkallisesti loi minuun karsaan
-silmäilyn?... No niin, Frans Risler on lähtenyt pois. Hän on
-äskettäin jättänyt asuntonsa ja ehkä tällä hetkellä Parisinkin,
-tulematta edes kättäni puristamaan ja kiittämään häntä kohtaan täällä
-osoitetusta ystävyydestä... Mitäs te siitä pidätte?... Sillä eihän
-hän sanonut hyvästi teillekään, vai? Ja kuitenkin -- siitä ei ole
-kuukauttakaan -- istua kökötti hän meillä alinomaa, soimaamatta
-puhuakseni.
-
-Rouva Delobelle päivitteli ja pahoitteli. Désirée, sitä vastoin, ei
-sanonut sanaakaan, ei edes liikahtanutkaan. Aina vaan sama jäämuru.
-Eikä messinkilankakaan seisattunut hänen vikkelissä sormissaan... --
-Olkaapa sitte ystäviä, jatkoi kuuluisa Delobelle. Mitäs minä olen
-sitte vielä tehnyt hänelle?
-
-Hän tahtoi luuletella itseään, että koko mailma häntä
-vihasi ja vainosi. Se, näet, kuului hänen asemaansa elämässä,
-ristiinnaulitsemiseensa taiteen puolesta.
-
-Lempeästi, melkein äidillisellä helleydellä -- sillä aina löytyy
-äidillisyyttä hemmoittelevassa, anteeksiantavassa rakkaudessa, jonka
-suuret lapset herättävät -- lohdutti rouva Delobelle miestään,
-hyväili häntä, lisäsipä herkkuruo'an päivälliseksi. Viheliäinen oli
-todellakin pahoillaan. Franssin lähdettyä, oli ikuinen kestitsijän
-paikka, joka Rislerillä ennen oli, taas avoin ja näyttelijä muisti
-herkkuja, jotka häneltä menivät hukkaan.
-
-Ja ajatelkaapa tuon itsekkään, pintapuolisen kiukun rinnalla oli
-vielä todellinen, kauhea murhe, kuolettava murhe, jota ei sokea äiti
-edes huomannutkaan... Mutta katsohan toki tytärtäsi, onnetoin vaimo.
-Katso tuota kuuleata kelmeyttä, noita kyynelettömiä silmiä, jotka
-loistavat tuijottaen, ikäänkuin olisivat keskittäneet aatoksensa
-ja katseensa yhteen ainoaan niille vaan näkyvään esineesen.
-Aukaisuta tuo pieni, suljettu, kärsivä sielu. Kuulustele lastasi.
-Saata hänet puhumaan, saata hänet etenkin itkemään, vapautuakseen
-masentavasta taakasta, ett'eikä kyynel-lähteiden synkistämät silmät
-tähystäisi avaruudessa tuota hirveätä, tuntematointa esinettä, siihen
-toivottomasti kiintyen.
-
-Voih!...
-
-Löytyy naisia, joissa äiti kuolettaa aviopuolison. Tässä aviopuoliso
-oli kuolettanut äidin. Ollen jumalassa, Delobelle'n, papittarena
-huolimatta muusta kuin tuosta idolistaan, ajatteli hän, että
-tyttärensäkin oli syntynyt maailmaan pyhittääkseen itsensä vaan
-samaan palvelukseen ja polvistuakseen samalla alttarilla. Heillä
-molemmilla ei näet ollut kuin yksi maali elämässä, -- tehdä työtä
-suuren miehen kunnian puolesta, lohduttaa hänen väärin arvosteltua
-neroaan. Muuta ei ollut olemassakaan. Ei koskaan äiti Delobelle,
-huomannut Désiréen pikaista punastumista Franssin sisään tullessa,
-eikä rakastuneen tyttärensä mutkia puhuakseen, oli mikä oli, hänestä
-ja mainitakseen hänen nimensä tuon tuostakin keskusteluissaan työtä
-tehdessä, tämä kun jo oli tapahtunut monta vuotta, aina siitä, ajasta
-saakka kun Frans aamuisin lähti Centraali-kouluun, siihen aikaan kuin
-he sytyttivät lamppunsa päivää alottaakseen. Ei koskaan kysellyt
-hän noista pitkistä äänettömyyksistä, jolloin luottoisa onnellinen
-nuoruus sulkeutuu tulevaisuuden haveksimiin; ja jos hän toisinaan,
-kun Désiréen vaitiolo häntä väsytti, sanoi hänelle: "Mikä sinun on?"
-niin nuoren tytön vastaus: "Ei mitään", oitis johti äidin hetken
-hajamieliset ajatukset jälleen hänen lempihuoleensa.
-
-Niinikään tuo nainen, joka käsitti miehensä sydämmen ja pienimmänkin
-rypyn hänen olymppilaisella ja arvottomalla otsallaan, ei omannut
-koskaan mitäkään hellyyden ennettä pientä Sisi rukkaa kohtaan, vaikka
-sen kautta vanhimmatkin, elähtyneimmätkin äidit nuorentuvat niin,
-että tulevat lastensa hartaimmiksi ystäviksi ja neuvon antajiksi.
-
-Ja siinäpä sellaisten miesten, kuin Delobelle'n, tunnotoin
-itsekkäisyys onkin hirvein.
-
-Se synnyttää muitakin ympärillään. Tottumus muutamissa perheissä
-pitää silmämääränä yhtä ainoata olentoa, jättää väkisenkin syrjään
-ilot ja murheet, jotka sille ovat välinpitämättömät ja hyödyttömät.
-
-Ja kysytään, mitä nuoren, lakastuneen tyttöraukan sydäntä särkevä
-tuskainen draama kuuluu suuren näyttelijän kunniaan.
-
-Kuitenkin hän kärsi kovin.
-
-Lähes kuukauden, siitä päivästä saakka, kun Sidonie tuli hakemaan
-Franssia sinisissä vaunuissaan, tiesi Désirée jo, ett'ei häntä
-enää rakastettu ja tunsi kilpailijansa nimen. Hän ei ollut
-heille vihoissaan, hän surkutteli heitä pikemmin. Vaan miksi
-oli Frans tullut? Minkätähden oli hän kevytmielisesti antanut
-hänelle valheellisen toivon. Niinkuin onnettomat, vankeuden
-pimeyteen tuomitut pian totuttavat silmänsä synkeyden varjoihin
-ja jäsenensä ahtaasen tilaan ja sitte, jos heitä hetkeksi viedään
-ulos päivän valoon, palatessa vankeus heistä näyttää paljoa
-synkemmältä; niin hänenkin, tuon lapsi raukan, oli suuri, hänen
-elämässään yht'äkkiä leimahtanut valo, poistuessaan, yhä kolkompana
-palauttanut vankeuteen. Oi, kuinka paljo kyyneleitä hän oli
-niellyt yksinäisyydessä siitä hetkestä saakka! Kuinka paljo hän
-oli kertonut murheistaan pienille lintusilleen! Sillä vielä tämän
-kerrankin ylläpiti hänen työ, hurja, viivyttämätöin työ, joka
-säännöllisyydellään, yksitoikkoisuudellaan, alituisesti samojen
-huolien, samojen liikkeiden palauttamisella, oli hänen ajatustensa
-hillitsijänä.
-
-Ja niinkuin hänen sormissaan pienet kuolleet linnut saivat
-elon nä'ön, niin hänen haaveensakin, toiveensa, jotka samaten
-olivat kuolleet ja täynnä vielä hienompaa, vielä läpitunkevampaa
-myrkkyä kuin se, joka pölynä lenteli hänen työpöytänsä ympärillä,
-räpyttelivät silloin tällöin siipiään tuskan ja ylösnousemisen innon
-ponnistuksella. Frans ei ollut kokonaan häneltä kadonnut. Vaikka
-hän nyt tuli ainoastaan harvoin häntä katsomaan, niin tiesi Désirée
-hänen olevan kuitenkin lähellä, kuuli hänen tulevan ja menevän,
-kävelevän nopeasti porraslavalla, ja toisinaan näki hän oven ra'osta
-hänen rakkaan vartalonsa ohi vilahtelevan. Hän ei ollut onnellisen
-näköinen. Ja mitä onnea saattoi hän odottaa? Hän rakasti veljensä
-vaimoa. Ja ajatellessaan, ett'ei Frans ollut onnellinen, unhoitti tuo
-hyvä olento melkein oman surunsa, muistaessaan ystävätään.
-
-Että Frans vielä tulisi häntä rakastamaan, sen hän hyvin tiesi
-olevan mahdotointa. Mutta hän ajatteli, että jonakuna päivänä ehkä
-hän näkisi hänen tulevan sisään kuolehtuvana, masentuneena, istuisi
-pienelle matalalle tuolille ja, pannen päänsä hänen syliinsä, itkeä
-nyyhkyttäen kertoisi hänelle surunsa ja sanoisi: "Lohduta minua..."
-
-Tuo kurja toivo oli elättänyt häntä jo kolme viikkoa. Niin vähän,
-näet, hän tarvitsi.
-
-Vaan ei. Sekin häneltä kiellettiin. Frans oli lähtenyt, lähtenyt
-katsahtamatta häneen, hyvästiäkään sanomatta. Rakastajan petoksen
-jälkeen ystävän petos. Se on hirveätä...
-
-Isänsä ensimmäisistä sanoista tunsi hän syöksyvänsä pohjattomaan,
-jäiseen, synkkään kuiluun huikeasti, tunnottomasti, tietäen, ett'ei
-hän sieltä koskaan voisi valoon palata. Hän tukehtui. Hän olisi
-tahtonut vastustella, taistella, huutaa avuksi.
-
-Vaan ketä?
-
-Hän tiesi hyvin, ett'ei äitinsä häntä kuulisi.
-
-Sidonieta?... Oi, hän tunsi hänen nyt hyvin. Parempi olisi hänen
-ollut kääntyä pienten kiilto-höyhenisten lintustensa puoleen, joiden
-terävät silmät kylmäkiskoisella ilolla häntä katselivat.
-
-Hirmuisinta oli, että hän oitis käsitti, työnkään tällä kertaa ei
-häntä pelastavan. Se oli kadottanut hyväntekeväisen ominaisuutensa.
-Tenhottomilla käsillä ei ollut enää voimaa; väsyneet, hervottomat
-sormet jäivät lannistuneesta mielestä työttömiksi.
-
-Mikäs hänen olisi voinut ylläpitää tuossa semmoisessa onnettomuudessa?
-
-Jumalako? Vai se, jota kutsutaan taivaaksi?
-
-Se ei hänelle muistunut mieleenkään.
-
-Parisissa, työväen asunnoissa etenkin, ovat talot niin korkeat,
-kadut liian kapeat, ilma liian sumea, että taivasta huomattaisi. Se
-katoaa tehtaiden savuun ja kosteista katoista nousevaan huuruun;
-ja sitte on elämä niin kova useimmille noista ihmisistä, että jos
-heidän kurjuudessaan joskus johtuukin ajatus Kaitselemukseen, niin
-tapahtuu se vaan nyrkkiä sille näyttääkseen ja sitä kirotakseen.
-Senpä tähden tapahtuukin niin paljon itsemurhia Parisissa. Kansa,
-joka ei osaa rukoilla, on kuolemaan valmis, vaikka koska. Kaikissa
-sen kärsimyksissä näyttäytyy sille kuolema, kuolema, joka vapauttaa
-ja lohduttaa.
-
-Sitähän pikku ontuvakin niin tarkkaan katseli.
-
-Päätöksensä oli oitis tehty: oli kuoltava.
-
-Mutta miten?
-
-Liikkumattomana sijallaan, sillä välin kuin inha elämä meni menojaan
-hänen ympärillään, kuin äitinsä valmisti päivällistä ja suuri mies
-esitti pitkää monoloogia ihmiskunnan, kiittämättömyyttä vastaan,
-harkitsi hän, mikä kuolontapa oli valittava. Olematta melkein
-koskaan yksin, ei hän voinut ajatella lämmitintä hiilineen, joka
-sytytetään ovet ja ikkunat tukkeessa. Käymättä koskaan ulkona, ei
-hän voinut ostaa lääkeyrttijen myöjältä myrkkyäkään, pientä tukkua
-Valkosta jauhoa, jonka sopii pistää taskun pohjalle neulakotelon
-ja sormistimen joukkoon. Oli sitä paitse tulikiveä virittimissä,
-ruostetta vanhoissa vaskirahoissa ja suuri ikkuna, joka antoi
-kivitetylle kadulle; mutta ajatus, että hänen vanhemmilleen oli
-hirmuista nähdä hänen omatakeista kuolontuskaa ja väkijoukon keskeltä
-nostettua, rujostunutta ruumista, sai hänen hylkäämään nuo keinot.
-
-Oli vielä jäljellä virta.
-
-Vesi ainakin viepi toisinaan niin kauas pois, ett'ei kukaan voi löytää
-ja kuolema jääpi ikuiseksi salaisuudeksi...
-
-Virta!
-
-Hän vapisi sitä ajatellessaan. Vaan ei häntä kauhistuttanut musta,
-syvä vesi! Vielä vai, Parisin tytöt sitä vaan nauravat Heitetään
-esiliina pään yli silmien peitteeksi, ja loiskis! Mutta sinne oli
-mentävä ihan yksin ja katu häntä pelotti.
-
-Ja sill'aikaa kuin tyttöraukka edeltäkäsin otti viimeisen vauhdin
-kuolemaa ja unhotusta kohti, kuin hän katseli kaukaa pohjattomuutta
-harhailevin silmin, joihin jo nousi itsemurhan hurjuus, virkistyi
-kuuluisa Delobelle vähitellen, ja puhui jo vähemmin mahtipontisesti;
-ja, koska päivälliseksi oli kaalia, jota hän hyvin rakasti, lauhtui
-hän syödessään, muistutteli vanhoja voittoriemujaan, kultaseppeleitä,
-Alençon'in yleisöä, ja oitis päivällisen syötyään, meni Odéoniin
-_Misanthrooppia_ katsomaan, Robricart'in ensimmäistä näytäntöä,
-koristettuna ja pinnistettynä, ihan valkoiset kalvoiset käsissä ja
-taskussa uusi, kiiltävä sadan sousin kappale, jonka hänen vaimonsa
-oli antanut hänelle hänen herrastellakseen.
-
--- Minä olen oikein tyytyväinen, sanoi äiti Delobelle syömäneuvoja
-korjatessaan. Isä söi hyvin tänä iltana. Se lohdutti hiukan häntä,
-mies parkaa, Teaatteri lopullisesti virkistää hänen. Sitä hän kyllä
-tarvitseekin...
-
-... Niin, se se oli kauheinta, käydä yksin kadulla. Oli odotettava,
-kunnes kaasu oli sammutettu, astuttava portaita myöten hyvin hiljaa
-kun äiti oli nukkunut, ja mentävä Parisin läpi, jossa miehet
-vastaan tullessa katselivat röyhkeästi silmiin, ja kuljettava
-komeasti valaistujen kahvilojen ohitse. Tuo kammo katua vastaan oli
-Désirée'ssa ollut lapsuudesta saakka. Ihan pienenä ollessaan, kun
-hän kerran meni asialle, seurasivat häntä pilkaten katupojat, eikä
-hän tietänyt mikä oli hirveämpää, hänen epäsäännöllisen käyntinsä
-ivaaminenko, noiden pienten, hävyttömien nuttujen nilkutus, vaiko
-ohitsekulkevien sääli ja laupiaat katseet. Sitte hän pelkäsi vaunuja
-ja omnibuksia. Virta oli kaukana. Hän väsyisi näet, kovin. Kumminkaan
-ei ollut siihen muuta neuvoa.
-
--- Minä panen maata, tyttö, entä sinä, vieläkö ai'ot valvoa?
-
-Silmät työssä kiinni, vastasi tyttö valvovansa. Hän tahtoi lopettaa
-tusinan.
-
--- Hyvää yötä sitte, sanoi äiti Delobelle, jonka heikontunut näkö ei
-kärsinyt kauemmin valoa. Minä panin isän illallisen lämpiämään. Katso
-sitä ennenkuin maata panet.
-
-Désirée ei valehdellut. Hän tahtoi lopettaa tusinan, että isällä
-olisi huomenna se valmiina vietäväksi; ja tosiaankaan nähdessään tuon
-pienen rauhallisen pään kumarruksissa lampun kelmeässä valossa, ei
-olisi koskaan voinut kuvitella, mitä katalia ajatuksia siinä mylleröi.
-
-Kas nyt on menossa viimeinen lintunen tusinasta, ihmeellinen
-pikkuinen lintunen, jonka siivet näyttivät meriveden kastamilta, ihan
-safiirin vihreiltä.
-
-Huolellisesti, veikeästi, pistää Désirée sen messinki langalle,
-lentoon pyrähtävän, säikähdetyn linnun somaan asentoon.
-
-Oi! kuinka se lentää kauas, tuo pikkuinen, sininen lintu. Kuinka
-huimasti se kiitää löyhöttää avaruuteen. Hyvin tuntuu, että se lähtee
-tällä kertaa pitkälle matkalle, pitkälle, ikuiselle matkalle, josta
-se ei palaa koskaan enää...
-
-Nyt on työ lopussa, pöydät järjestetty, viimeiset silkkinöyleet
-tarkalleen kootut ja nuppineulat neulikossaan.
-
-Lampun kiertää hän puoleksi alas, illallisen isälleen jättää hän
-kuumalle hiilokselle. Ja tuo hirvittävä, katala ilta on näyttävä
-hänestä yhtä levolliselta, kuin muulloinkin, Talossa on kaikki
-järjestyksessä ja tavat tarkkaan noudatetut. Hyvin hiljaa aukaisee
-Désirée kaapin, ottaa sieltä pienen shaalin, kääriytyy siihen, ja
-lähtee.
-
-Mitä? Eikö katsettakaan äidille, ei mykkää jäähyvästiä, eikä
-heltymistäkään?... Ei, ei mitään. Niinkuin kuoleman kielissä olevat,
-näki hän hirvittävän selvästi yht'äkkiä minkälaiselle itsekkäälle
-rakkaudelle hän oli uhrannut lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän tuntee
-varsin hyvin, että suuren miehen lausuma ainoa sana on lohduttava
-nukkuvaa naista, jolle hän on melkein vihoissaan siitä, ett'ei hän
-heräjä, vaan antaa hän siten mennä räpäyttämättäkään suljetuita
-silmäluomia.
-
-Nuorena kuoleminen, vaikka vapaaehtoisestikin, ei tapahdu koskaan
-ilman yllytystä, ja Désirée raukka lähti, elämästä närkästyksissään
-kohtaloaan vastaan.
-
-Kas, hän on jo kadulla. Minne menee hän? Kaikki on jo autiota.
-Nämä kaupungin osat, jotka päivällä ovat niin vireät, asettuvat
-iltasin varhain. Siellä tehdään liika kovaa työtä, ett'ei uni pian
-tulisi. Sillä välin kuin Parisin bulevaardeilta, jotka vielä ovat
-täynnä elämää, kohoaa yli koko kaupungin etäisen tulipalon näköinen
-punertava heijastus, ovat täällä jo kaikki portit kiinni, luukut
-suljetut ikkunoissa ja ovissa. Aika ajoin häiritsee hiljaisuutta
-myöhästynyt palovartijan askeleet, jotka kuuluvat yön pimeästä, tai
-juopuneen puhelu, jota hänen hoipertelemisensa toisinaan keskeyttää,
-tahi likeisestä valkamasta tullut tuulen puuska kolisuttelee lyhdyn
-lasia ja pieksättää vanhaa väkipyörän nuoraa, laantuu kadun kulmassa
-ja vinkuen katoaa hataran kynnyksen alle.
-
-Désirée astuu sukkelaan, shaaliinsa kierrettynä, pää pystyssä, silmät
-kuivina. Tuntematta tietä kulkee hän suoraan, ihan suoraan eteenpäin.
-
-Maraisin synkät, kapeat kadut, joilla pilkoittaa kaukaa kaasunliekki,
-risteilevät ja kaarielevat niin että, hän kuumeen tapaisesti
-kulkiessaan, eksyen palaa yhä samalle paikalleen. Aina jotakin
-asettuu hänen ja virran väliin. Mutta viileä, kostea tuuli puhaltelee
-häntä kasvoihin. Ja todellakin näyttää kuin vesi pakenisi, varustaisi
-itsensä aitauksella, ja paksut seinät, korkeat talot varta vasten
-kävisivät kuoleman eteen, mutta pikku ontuva on rohkea, vanhojen
-katujen epätasaisella kivityksellä hän vaan astuu astumistaan.
-
-Oletteko koskaan iltasella metsästyksen jälkeen nähneet haavoitetun
-peltopyyn pakenevan piiloon vakoon? se vaipuu alas, kyykistyy, vetäen
-veristä siipeään johonkin suojaan voidakseen kuolla rauhassaan. Tuon
-pienen varjon pieltävä käynti pitkin seinää katuvierusta myöten
-antaa aivan saman käsityksen. Ja ajatellaanpa, että samaan aikaan,
-melkein samassa kaupungin osassa, joku myöskin harhailee pitkin
-katuja, odottaen, tähystäen toivottomana. Oi! jospa voisivat kohdata
-toisensa. Jospa hän voisi kääntyä tuon levottoman kulkijan puoleen
-kysyäkseen tietä:
-
--- Olkaa hyvä, herra, sanokaa, miten mennään Seinelle?...
-
-Ja herra tuntisi hänen heti.
-
--- Kuinka! Tekö, neiti Sisi? Mitä te teette ulkona tähän aikaan?
-
--- Menen kuolemaan, Frans. Teidän tähden en voi elää enää.
-
-Liikutettuna ottaisi hän silloin ja puristaisi hänen syliinsä ja
-kantaisi pois sanoen:
-
--- Oi, elä, elä kuole. Minä tarvitsen sinua lohdutuksekseni, avukseni
-kaikesta pahasta, mitä tuo nainen on minulle tehnyt.
-
-Mutta se on runoilijain haavetta, kohtaus, jota elämä ei osaa keksiä.
-Liian julma, liian kova on elämä! Ja kun kerran tarvitaan niin vähän
-hengen pelastukseksi, ei se mitenkään tahdo antaa tuota vähää. Senpä
-tähden oikeat romaanit ovatkin niin surullisia...
-
-Katuja, yhä katuja vaan, sitte tori ja silta, jonka lyhdyt kuvastavat
-mustassa vedessä toisen valaistun sillan. Kas siinä on vihdoin
-virta. Kostean, leudon syksy-illan usmassa näkee hän tuon hänelle
-tuntemattoman Parisin sekavan suuruuden, jota vieläkin enemmän lisää
-hänen tietämättömyytensä paikoista. Tässä sitte pitäiskin kuolla.
-
-Hän tuntee olevansa niin pieni, niin eristetty, niin kadonnut tuossa
-laajassa, valaistussa, autiossa kaupungissa. Hänestä näyttää, kuin
-hän jo olisi kuollut. Hän lähestyy rantaa; ja, yht'äkkiä seisattaa
-hänen kulkunsa kukkakasvien ja kaivetun maan haju. Hänen jalkojensa
-juurella, veteen rajoittuvalla käytävällä on olkiin käärityitä
-pensaskasveja ja kukka-astioita valkoisissa paperituuteissaan,
-kaikki valmiiksi järjestetty kaupittaviksi huomenna. Viittoihinsa
-käärittyinä, jalat lämmittimien päällä, makasivat myyjät tuoleillaan,
-unen ja yön viileyden kangistamina. Kaiken väriset tähtikukat,
-reseedat, syksyruusut, tuoksuttivat ilmaa, seisoen hämärässä kuun
-valossa keveine varjoineen ympärillään ja odottaen nukkuvan Parisin
-oikkuja.
-
-Pikku Désirée rukka! Näytti, kuin koko hänen nuoruutensa, harvat
-ilon-päivänsä ja petetty rakkautensa olisivat heränneet hänen
-sydämessään tuon kuljeskelevan puutarhan tuoksusta. Hän astuu hiljaa
-kukkien keskitse. Toisinaan kahisuttaa tuulen puuska pensaiden
-lehtiä ja maan päällä olevista kopista, jotka ovat täynnä juurineen
-temmattuja kasveja leviää kostea multa haju.
-
-Hän muistelee kävelyjä maalle Franssin kanssa. Luonnon tuoksu,
-jota hän silloin hengitti ensimmäisen kerran, puhaltelee hänen
-kuolonhetkellään. -- "Muisto," näkyy se hänelle sanovan, ja hän
-vastaa itsekseen: "Kyllä, kyllä minä muistan."
-
-Hän muistaa vaan liian hyvin. Tultuaan tuon ikäänkuin juhlaksi
-koristetun sataman päähän, seisattuu salainen pikku varjo portaille,
-joka vie alas rannalle...
-
-Melkein oitis kuuluu huutoa, hälinää pitkin koko rannikkoa. "Pian
-vene ja keksit." Merimiehiä ja poliisi-palvelijoita kokoontuu
-ahteelle. Rannalta päästetään vene, lyhty kokassa.
-
-Kukkamyyjät heräävät, ja yhden heistä haukotellen kysyttyä, mitä on
-tapahtunut, vastaa hänelle sillan nurkkaan kyyristynyt kahvimuija
-rauhallisesti:
-
--- Mikä lie nainen hypätä mulahtanut veteen.
-
-Eipä vaan. Virta ei huolinut tuosta lapsesta. Sen oli sääli tuota
-ihanuutta ja suloa. Alahalla veden partaalla näkyy lyhtyjen valossa
-musta parvi, joka lähtee liikkeelle. Hän pelastui!... Eräs hiekan
-vetäjä onki ylös hänen. Poliisimiehet kantavat häntä, merimiehiä
-ja halon purkajia ympärillä; ja pimeässä kuuluu matala käheä ääni
-pilkkaavan: "Sepä koko vesilintu, ett'en ollut kiinnikään saada. Niin
-muljahti sormien välistä, että olisittepa nähneet!... Ei maar muka
-tahtonut mulle palkintoa antaa..." Vähitellen melu tyyntyi, uteliaat
-hajosivat, ja mustan parven poistuessa polisihuoneesen päin, kävivät
-kukkamyyjät uudestaan makaamaan ja autiolla rannikolla värisytti
-yötuuli kukkia.
-
-Ah! tyttö rukka, luulit olevan helppoa päästä elämästä, kadota
-yht'äkkiä. Et tietänyt, että sen sijaan että virta veisi sinun
-sukkelaan etsimääsi mitättömyyteen, se heittäisikin sinun
-kaikenlaiseen häpeään ja rauenneen itsemurhan epäkunniaan. Ensin
-poliisi konttoori, iljettävä polisikonttoori likaisine rahineen,
-permantoineen, jossa märkä tomu näyttää katuloalta. Siellä oli
-Désiréen lopetettava yönsä. Hän pantiin maata leirivuoteelle takan
-eteen, joka hänen hyväksi oli laupiaasti täyteen mätetty halkoja
-ja jonka epäterveellinen lämpö nöyryytti hänen raskaita, vettä
-purskuavia vaatteitaan. Missä hän oli, siitä hän ei saanut selkoa.
-Himmeästi, käsittämättä kuunteli ja katseli pikku ontuva hänen
-ympärillään samanlaisissa vuoteissa makaavia miehiä, ikävää, tyhjää
-suojaa ja lukittujen päihtyneiden ulinaa, jotka jyskyttelivät
-peräovea, hirveästi kiroillen.
-
-Likellä häntä istui repaleinen nainen, hiukset hajallaan
-kyykkysillään lieden suun edessä, jonka punertava hohde ei
-muuttanut lainkaan hänen synkeitä, kalpeita kasvojaan. Se oli
-yön selästä korjattu hullu olento raukka, joka koneen tapaisesti
-ravisteli päätään ja lakkaamatta kertoeli tajunnottomalla, melkein
-huulien liikkeestä riippumattomalla äänellä: "Niin, niin, se vasta
-kurjuutta... Niin, niin, se vasta kurjuutta..." Ja tuo kamala
-vaikeroiminen keskellä makaavien kuorsaamista teki Désiréehen hirveän
-pahaa. Hän sulki silmänsä, ett'ei enää näkisi noita vimmastuneita
-kasvoja, jotka pelottivat häntä ikäänkuin hänen oman itselöimänä.
-Ajoittain aukeni kadun puoleinen ovi, päällikön ääni mainitsi nimiä,
-ja kaksi polisimiestä astui ulos, toisten tullessa sisään, jotka
-heittäytyivät poikittain vuoteelle masentuneina, kuin vuorovahdissa
-koko yön kannella olleet merimiehet.
-
-Vihdoin koitti päivä sairaita hirvittävine, kovine väreineen.
-Havahduttuaan yht'äkkiä horroksistaan, kavahti Désirée ylös
-vuoteellaan, tempasi auki viitan, johon hän oli kääritty ja,
-huolimatta väsymyksestä ja kuumeesta, koetti nousta seisoalleen
-hallitakseen itse ja omatahtoisesti itseään. Hän ajatteli vaan
-yhtä, näet, paetakseen kaikkia noita silmiä, jotka aukenivat hänen
-ympärillään, ja lähteäkseen tuosta julmasta paikasta, jossa unella
-oli kovin raskas huokuminen ja kovin rasittavia ruumiin asentoja.
-
--- Laskekaa, hyvät herrat, sanoi hän kokonaan vavisten, laskekaa
-minut takaisin äidin luo.
-
-Kuinka paatuneet he lienevät olleetkin parisilaisista tapahtumista,
-käsittivät nuo kunnon ihmiset, että tämä oli jotakin merkillisempää,
-liikuttavampaa, kuin tavallisesti. Mutta he eivät voineet vielä
-saattaa häntä hänen äitinsä luo. Ensin oli mentävä komissarjuksen
-luo. Sitä oli mahdotointa jättää siksensä. Tuotiin rattaat säälistä
-häntä kohtaan, mutta polisikonttoorista oli lähdettävä ulos, ja
-ovella oli kansaa katselemassa, kun pikku ontuva oli kulkeva
-ohi, märät hiukset ohimoihin tarttuneina ja sarkaviitta yllä,
-joka kuitenkaan ei estänyt hänen hampaitaan kalisemasta vilusta.
-Komissarjuksen luona oli hänen noustava pimeitä ja kosteita portaita,
-joilla tuli ja meni roiston näköisiä naamoja. Kaksipuolista ovea
-aukaisi ja sulki tuon tuostakin törkeät palvelijat, suojat olivat
-kylmät, huonosti valaistut, raheilla istui kansaa, äänettömänä,
-kummastuksissaan, torkuksissa, mierolaisia, rosvoja, tyttöjä ja
-vanhan viheriäisen pöydän ääressä kirjoitteli "komissarjuksen koira,"
-koko isopäinen peto, kuluneessa takissa; tässä se oli.
-
-Désiréen sisään tultua astui hänen vastaansa mies kurottaen
-kättään, Se oli hänen julma pelastajansa, joka pyysi palkintoaan,
-viittäkolmatta francia.
-
--- No, mummuseni, sanoi hän riettaasti nauraen ja kamalalla äänellä,
-miltäkäs sauna nyt tuntuu?
-
-Ja hän kertoi oikeuden istujalle, millä keinon hän oli hänen
-onkinut vedestä, että hän oli tarttunut häneen ensin noinikään,
-sitte näinikään, ja että ilman häntä olisi hän ihan varmaan mennä
-hujauttanut Rouen'in luo veden pohjalla.
-
-Poloinen oli ihan punainen kuumeesta ja häpeästä ja niin hämillä,
-että hänestä näytti kuin vesi olisi jättänyt harson hänen silmiensä
-eteen ja huminaa hänen korviinsa. Vihdoin vietiin hän pienempään
-suojaan juhlallisen henkilön eteen, jolla oli tähtiä rinnassa. Se
-oli itse herra komissarjus, joka parast' aikaa joi kahviaan ja luki
-sanomalehtiä.
-
-"Ahaa! vai te..." sanoi hän tylyn näköisenä, kastellessaan vehnästään
-ja luomatta silmiään sanomalehdestä; ja oitis alkoi polisimies, joka
-oli tuonut Désiréen, lukea esitystään:
-
-"Neljännestä vailla kaksitoista yöllä. Mégisserien satamassa, n:o
-17 kohdalla, muudan Delobelle, neljänkolmatta vanha, kukkientekijä,
-asuva Braque kadun varrella vanhempainsa luona, on tehnyt itsemurhan
-yrityksen heittäytymällä Seineen, josta hänen veti ylös terveenä
-ja vahingoittumattomana herra Parcheminet, hiekanvetäjä, majaileva
-Butte-Chaumont kadun varrella."
-
-Herra komissarjus syöden ehtimiseen, kuunteli tyynen ja haluttoman
-näköisenä, niinkuin mies, jota ei mikään enää kummastuta; lopuksi loi
-hän Delobelleen asian tuntevan ja ankaran katseen, ja antoipa korean
-varoituksen. Hänen tekonsa, näet, oli hyvin ilkeä. Mikä oli saanut
-hänen tuohon häijyyn rikokseen? Minkä tähden tahtoi hän surmata
-itsensä? Vastatkaapa, Delobelle, miksi?
-
-Mutta Delobelle oli itsepäisesti vaiti. Hänestä olisi ollut
-rakkautensa tahraamista tunnustaa moisessa paikassa. "En tiedä... En
-tiedä..." sanoi hän hiljaa ja vavisten.
-
-Suuttuneena, tuskastuessaan, ilmoitti herra komissarjus, että hän oli
-vietävä vanhempainsa luo, mutta yhdellä ehdolla: että hän lupaisi
-olla sitä koskaan enää tekemättä.
-
--- Lupaatteko sen, hä?...
-
--- Kyllä, lupaan minä, herra...
-
--- Ette tee sitä koskaan enää?...
-
--- En, ihan varmaan, en koskaan enää... en koskaan enää...
-
-Huolimatta hänen vakuutuksistaan, pudisti poliisikomissarjus päätään,
-ikäänkuin hän ei olisi uskonut hänen valaansa.
-
-Ja nyt on hän ulkona, tiellä kotiin, suoja-paikkaan; mutta hänen
-kidutuksensa ei ole vielä lopussa.
-
-Vaunuissa oli poliisimies, joka häntä saattoi, liian kohtelias,
-liian ystävällinen. Désirée ei ollut sitä käsittävinään, väisti
-häntä, veti kätensä pois. Kiusausta!... Hirmuisinta oli tulo Braque
-kadulle, jossa koko talo oli liikkeellä, ja naapurien uteliaisuuden
-kärsiminen. Aamulla oli todellakin koko kaupungin osa saanut tiedon
-hänen häviämisestään. Huhu kävi, että hän oli lähtenyt Frans Rislerin
-kanssa. Aikaiseen oli nähty kuuluisan Delobellen lähtevän ulos,
-hirvittävän näköisenä, hattu takaperin päässä, rutistunein kalvoisin,
-joka oli tavattoman huolestumisen merkki; ja piika, tuodessaan
-ruokavaroja, tapasi äiti raukan puolihulluna juoksemasta huoneesta
-toiseen, etsien vaikka sanaa lapseltaan, vaikka kuinka pientä
-jälkeäkin, joka voisi ainakin herättää arveluita.
-
-Onnettoman äidin päässä selveni vihdoin tyttärensä tila viimeisinä
-päivinä ja hänen vaitiolonsa Franssin lähdöstä. "Elä itke, vaimoni...
-minä tuon hänen jälleen..." sanoi isä lähtiessään, ja hänen
-mentyä yhtä paljo tiedustellakseen, kuin vetäytyäkseen tuosta
-tuskallisesta näytelmästä, käveli vaimo yhtämittaa portailta
-ikkunalle, ikkunalta portaille. Pienintäkin askeleen kapsetta
-kuultuaan, aukasi hän oven, sykkivin sydämin, ja juoksi ulos, sitte
-hänen sisääntullessaan, lisäsi asunnon yksinäisyyttä vieläkin enemmän
-Désiréen suuri, tyhjä nojatuoli, joka oli puoleksi käännetty
-ompelupöytää kohti. Tämä sai hänen purskahtamaan itkuun.
-
-Samassa seisattui vaunut portin eteen. Kuului ääniä ja askeleita.
-
--- Rouva Delobelle, tässä on hän!... Tyttärenne on löytynyt.
-
-Todellakin astui Désirée portaita ylös, vaaleana, vaipuneena
-tuntemattoman käsissä, ilman shaalia, ilman hattua, käärittynä
-suureen ruskeaan levättiin. Huomattuaan äitinsä hymyili hän hiukan,
-houkkamielisen näköisenä.
-
--- Elä pelästy... ei se ole mitään... yritteli hän sanomaan vaan
-voipui sitte portaille. Ei koskaan luullut äiti Delobelle olovanaa
-niin väkevä. Hän otti tyttärensä, kantoi hänen, pani maata, ja kaikki
-tuo tapahtui siunaaman aikaan, ja hän puhutteli häntä ja suuteli
-häntä.
-
--- No jo vihdoin viimein löysinkin sinun. Missä sinä nyt olet ollut,
-siukku rukka? Eikö niin, sano, että tahdoit tappaa itsesi?...
-Sinulla oli siis kova murhe?... Miksikäs sen salasit minulta?
-
-Nähdessään äitinsä tuossa tilassa, kylpien kyyneleissä, vanhettuneen
-muutamassa tunnissa, tunsi Désirée olevansa kauheiden tunnonvaivojen
-valtaamana. Hän muisti menneensä hyvästiäkään sanomatta ja soimaten
-häntä sydämessään siitä, ett'ei hän häntä rakastanut.
-
-Ett'ei häntä rakastanut!
-
--- Kuolemasihan olisi tappanut minun, sanoi vaimo parka... Voi,
-kun minä nousin tänä aamuna, eikä vuoteesi ollut kosketettu, eikä
-sinua ollut huoneessakaan... Minä kävin kerran ympäri ja lankesin
-tainnoksiin... Onko sulia lämmin nyt?... Onko hyvä?... Ethän enää
-tee sitä, ethän tahdo kuolla?
-
-Ja hän tukki hänen peitettään, lämmitti hänen jalkojaan ja viihdytti
-häntä rinnallaan.
-
-Vuoteessaan leväten, silmät kiinni, näki Désirée itsemurhansa kaikki
-kohdat, kaikki kamalat seikat, joiden läpi hän oli kulkenut kuolemaan
-lähtiessään. Kasvavassa kuumeessaan, raskaassa, valtavassa unessaan,
-rasitti ja vaivasi häntä hurja kulkunsa Parisin kautta. Tuhansia
-mustia katuja kuvautui hänen silmissään, Seinen virta kunkin päässä.
-
-Tuo kamala virta, jota hän ei yöllä löytänyt, vainosi nyt häntä.
-
-Hänestä näytti kuin hän olisi kokonaan ollut mudan ja lo'an
-ryvettämä; ja painajaisen ahdistamana, lapsi raukka, tietämättä,
-kuinka päästä muistojensa kiusauksista, sanoi hiljaa äidilleen:
-
--- Kätke minut... kätke minut... minua hävettää!
-
-
-
-
-VI.
-
-Hän lupasi olla sitä enää tekemättä.
-
-
-Oi! ei, ei hän tee sitä enää. Herra komissarjus saa olla rauhassa,
-Ei siitä pelkoa ole, että hän sen tekee uudelleen. Mitenkä hän ensin
-pääsisi virralle kun hän ei enää voi hievahtaa vuoteeltaankaan? Jos
-herra komissarjus olisi nähnyt hänen silloin, niin hän ei olisi
-epäillytkään hänen sanojaan. Epäilemättä näkyy koko hänen olennossaan
-vielä tahto ja halu kuolla jotka niin katalasti olivat piirretyt
-hänen kalpeisin kasvoihinsa toissa aamuna; ne ovat vaan lieventyneet
-maltillisemmat. Muudan Delobelle tietää, että vähän pikkuisen vaan
-aikaa odotettuaan, hänellä ei ole enää mitään toivottavana.
-
-Lääkärit sanovat hänen kuolevan keuhkokuumeesen, jonka hän oli
-saanut märistä vaatteistaan. Mutta lääkärit erehtyvät, se ei ole
-keuhkokuumetta. Siis rakkautensa on syy hänen kuolemaansa?... Ei.
-Tuosta kauheasta yöstä lähtien hän ei enää ajattele Franssia, hän ei
-pidä itseään enään arvollisena rakastamaan ja olemaan rakastettu.
-Siitä pitäen on toinen pilkku hänen puhtaassa elämässään, ja siitäpä
-juuri hän kuoleekin.
-
-Kaikki nuo hirveän näytelmän tapaukset ovat tahrana hänen
-ajatuksissaan: nosto vedestä kaikkien ihmisten läsnä ollessa, sikeä
-unensa poliisi konttoorissa, rivot laulut, joita hän siellä kuuli,
-mielipuoli, joka lämmitteli itseään lieden ääressä, kaikki, mihin
-rikokselliseen, törkeään, ja sydäntä särkevään hän oli koskettanut
-komissarjuksen portailla, ja sitte toisien ylenkatse, toisien
-julkeus, hänen pelastajansa pilanlasku, polisipalvelijain hyväily,
-koko hänen i'äksi hävinnyt naisellinen arkuutensa, nimensä, joka
-hänen täytyi antaa ja hänen tukala viallisuutensa, joka vainosi häntä
-kaikkien noiden pitkien kiusauksien kestäessä, ikäänkuin ivana,
-naurettavaisuuden korvennuksena hänen itsemurhastaan lemmen tähden.
-
-Hän kuolee häpeästä, sanon minä. Öisin hourailee hän yhä lakkaamatta:
-"Minua hävettää!... Minua hävettää!..." ja levollisempana
-aikana painuu hän peitteesensä, vetää sen kasvoilleen ikäänkuin
-kätkeytyäkseen tai haudatakseen itsensä.
-
-Désiréen vuoteen vieressä, ikkunan valossa, tekee äiti Delobelle
-työtä, hoitaen tytärtään. Ajoittain kohottaa hän silmänsä
-tarkastaakseen tuota mykkää toivottomuutta, selittämätöintä tautia,
-sitte ryhtyy hän työhönsä jälleen; köyhän suurimpia tuskia on, ett'ei
-hän voi kärsiä mielikseen. Työtä on tehtävä lakkaamatta, ja vieläpä
-kun kuolokin lähellä liitelee, on ajateltava välttämättömiä tarpeita,
-elämän huolia.
-
-Rikas voipi sulkeutua suruunsa, hän voi siinä aikeella, siitä
-elääkin, eikä tehdä muuta, kuin kärsiä ja itkeä.
-
-Siihen ei köyhillä ole varaa eikä oikeuttakaan. Kotiseudullani,
-maalla, tunsin vanhan vaimon, joka samana vuonna oli kadottanut
-tyttärensä ja miehensä, kaksi kauheaa koetusta toistensa perään;
-mutta hänellä oli pojat kasvatettavana, moisio hoidettavana.
-Aamunkoitosta oli oltava toimessa, jouduttava kaikkialle, johdettava
-eri töitä, eri haaroilla matkojen päässä pellolla. Sureva leski sanoi
-minulle: "Minulla ei ole hetkeäkään aikaa itkeä viikon ajalla; mutta
-sunnuntaisin, oi, silloin otan kaikki takaisin..." Ja, toden perään,
-niinä päivinä, kun lapset leikkivät ja olivat kävelemässä ulkona,
-sulki hän lukon kahteen kertaan ja koko jälkeen puolisen itki ja
-nyyhkytti hän ja huusi autiossa talossa miestään ja tytärtään.
-
-Äiti Delobellellä ei ollut pyhääkään. Ajatelkaas, että hän nyt oli
-yksin työssä, ett'ei hänen sormillaan ollut Désiréen somien sormien
-ihmeellistä näppäryyttä, että lääkkeet olivat kalliit, ett'eikä hän
-mistään maailmassa olisi tahtonut kieltää "isältä" hänen kalliita
-tapojaan. Niinpä, milloin hyvänsä sairas aukasi silmänsä huomasi
-hän äitinsä joka varhaisen aamun hämärässä tahi yölamppunsa valossa
-lakkaamatta työskentelevän työskentelemistään.
-
-Kun hänen vuoteensa uutimet olivat suljetut, kuuli hän pientä kuivaa
-kalinaa saksia pöydälle pantaessa.
-
-Äitinsä väsymys ja alituinen valvominen, joka yhä piti seuraa hänen
-kuumelleen, vaivasi häntä kovin, toisinaan enemmän kuin mikään muu:
-
--- Annahan minulle vähän työtäni, sanoi hän koetellen istua
-vuotessaan. Se oli ikäänkuin heijastusta päivä päivältä yhä enemmän
-synkistyvällä taivaalla. Äiti Delobelle, joka siten näki sairaan
-haluavan palata elämään, asetti hänen niin hyvin kuin suinkin ja veti
-pöydän lähemmäksi. Mutta neula oli liian raskas, silmät liian heikot
-ja ikkunaan kuuluvat huudot muistuttivat hänelle, että katu tuo
-kauhea katu, oli ihan hänen vieressään. Ei, hänellä lopullisesti ei
-ollut voimia. Oi, jospa hän ensin olisi voinut kuolla ja sitte syntyä
-uudelleen... Ja nyt hän kuoli luopumalla vähitellen kaikesta. Joka
-kerta kun äiti pujotteli nöylettä neulan silmään, katseli hän yhä
-kalpenevaa lastaan kysyen:
-
--- Onko sinun hyvä?
-
--- On, oikein hyvä... vastasi sairas sydäntä särkevällä hymyllä,
-joka hetkeksi kirkasti hänen tuskallisia kasvojaan ja näytti kaiken
-niiden hävityksen, niinkuin köyhään majaan pilkistävä auringon
-säde, sen sijaan, että sitä elähyttäisi; paremmin vaan paljastaa
-sen kurjuuden ja puutteet. Sitte seurasi pitkä äänettömyys; äiti
-ei puhunut enää, peläten rupeavansa itkemään, tytär oli kuumeen
-tainnuttamana ja jo verhottuna näkymättömiin huntuihin, joilla
-kuolema ympäröi ikäänkuin säälistä niitä, jotka taistelevat
-viimeisiin voimiensa puolesta, viedäkseen ne hiljaa ja ilman
-melskettä pois.
-
-Kuuluisa Delobelle ei ollut koskaan läsnä. Hän ei ollut muuttanut
-mitään elämässään virattomana näyttelijänä. Kuitenkin tiesi hän
-tyttärensä olevan kuolemaisillaan; lääkäri oli sen hänelle
-ilmoittanut. Se oli hänelle kovakin isku, sillä itse asiassa hän
-rakasti paljo lastaan; mutta hänen kummallisessa luonteessaan
-tosimmat, suorimmat tunteet kääntyivät väärälle, luonnottomalle
-raitille sen la'in mukaan, että jos mitä pannaan ylösalaisin olevalle
-perustukselle, se ei koskaan näy seisovan suorassa.
-
-Delobelle piti ennen kaikkia kävelemisestä siten suruaan
-haihduttaakseen. Hän näytteli onnetointa isää pitkin bulevaardia.
-Hänet tavattiin teaattereissä, kahviloissa, silmät punaisina,
-kalpein kasvoin. Hänen oli mieliksi, kun kysyttiin; "No, ukko parka,
-kuinka teillä jaksetaan?" Silloin pudisti hän päätään hermoisella
-liikkeellä, mursi kasvojaan ikäänkuin kyyneleitä pidättääkseen ja
-mykkänä ja täynnä vihaa heitti kiroavan katseen taivaasen, niinkuin
-näytellessään _Lasten lääkäriä_, mikä tietysti ei estänyt häntä
-olemasta huomiota osoittava ja noutelias tytärtään kohtaan.
-
-Niinikään oli hän tottunut, tyttärensä sairaana ollessa, tuomaan
-hänelle kukkia kävelyiltään Parisissa: ja hän ei tyytynyt tavallisiin
-kukkiin, kainoihin orvokkiin, joita saa helpolla joka kadun kulmassa,
-vaan noina surullisina syksypäivinä tahtoi hän välttämättä ruusuja,
-neilikoita ja erittäinkin ansareissa kasvaneita valkoisia liljoja,
-joiden kukat, varsi ja lehdet ovat niin vihertävän valkoiset, kuin
-luonto kiireissään olisi kasvattanut ne aivan yhtänäköiseksi.
-
--- Oi, tämä on liikaa... ihan liikaa minä suutun siitä, sanoi pikku
-potilas useita kertoja, nähdessään hänen riemastuneena astuvan
-sisään, kukkavihko kädessä; mutta ukko vastasi niin surullisesti:
-"Annahan... annahan... ", ett'ei tyttö tohtinut vastustella.
-
-Maksu oli sentään suuri, ja äidin oli hyvin vaikea ansaita elatusta
-kaikille...
-
-Vielä vähän olisi äiti Delobelle sitä valittanut, hän piti sen varsin
-kauniinakin suuren miehen puolelta.
-
-Tuo rahan ylenkatse, erinomainen huolettomuus ihmetytti häntä kovin,
-ja enemmän kuin koskaan luotti hän miehensä neroon ja tulevaisuuteen
-näyttelijänä.
-
-Tälläkin oli keskellä noita tapauksia järkähtämätöin usko. Vähällä
-olivat hänen silmänsä kuitenkin au'eta todellisuudelle. Vähällä oli
-pieni polttava käsi, laskeutuessaan hänen juhlallisen, haaveksivan
-päänsä päälle, karkoittaa siitä kaiken siinä kauan aikaa jo
-mylleröivän houreen, Kas kuinka se tapahtui:
-
-Eräänä yönä kavahti Désirée ylös unesta hyvin kummallisessa tilassa.
-Sanottava on, että lääkäri, joka illalla oli tullut häntä katsomaan,
-oli kovin hämmästynyt nähdessään hänen äkkiä elpyneen ja tyynempänä,
-kuumeen kadottua. Tietämättä itsekkään tuon odottamattoman toipumisen
-syytä, oli hän lähtiessään sanonut: "odotetaanhan", uskoen pikaisen
-muutoksen nuoruuden ytimekkäiden voimien vaikuttamaksi, jotka usein
-kasvattavat uuden elämän taimen itse kuolemankin oireista. Jospa hän
-olisi katsahtanut Désiréen pieluksen alle, niin olisi hän sieltä
-löytänyt Kairosta tulleen kirjeen, joka olikin tuon onnellisen
-muutoksen salaisuus. Neljä, Franssin allekirjoittamaa sivua, tunnusti
-koko hänen käytöksensä armaalle pikku Sisille.
-
-Semmoisesta kirjeestä sairas oli haaveksinutkin. Vaikkapa hän itse
-olisi sanellut sen, niin kaikki sanat, joiden tuli liikuttaa hänen
-sydäntään, kaikki arat estelmykset, joiden tuli sitoa hänen haavansa,
-eivät olisi voineet olla täydellisimmin lausutut. Frans katui,
-pyysi anteeksi, ja, mitäkään hänelle lupaamatta, saati mitäkään
-häneltä pyytämättä, kertoi uskolliselle ystävälleen taistelunsa,
-tunnonvaivansa, kärsimyksensä. Hän oli närkästyksissään Sidonielle,
-rukoili Désirée'ta kavahtamaan häntä, ja puhui, vanhan rakkauden
-mahleen selvittämällä ja hirmuisella tunteella, tuosta riettaasta,
-pintapuolisesta luonteesta, joka niin puhtaasti taisi valehdella,
-eikä koskaan ollut hairahtunut puhumaan sydämen kieltä, sillä päästä
-lähtivät tuon Parisinuken sekä sanat että toiminta.
-
-Kovaksi onneksi ei tuo kirje tullut muutamia päiviä myöhemmin. Kaikki
-sen lohduttavat sanat olivat Désiréelle nyt kuni nälkään kuolevalle
-liika myöhään tuodut herkkuruo'at. Hän haistaa, haluaa niitä, vaan
-ei ole enää voimia maistella. Koko päivän luki sairas kirjettä. Hän
-otti sen esille kuoresta, pani jälleen rakkaasti kokoon, ja silmät
-kiinnikin näki hän sen aivan selvän, jopa postimerkin värinkin. Frans
-oli ajatellut häntä! Se yksistään toi hänelle suloisen levon, johon
-hän vihdoin nukkui, tuntien ikäänkuin ystävän käsivarren kannattavan
-hänen heikkoa päätään.
-
-Äkkiä heräsi hän, ja niinkuin sanoimme vast'ikään, tavattomassa
-tilassa. Häntä vaivasi heikkous, tuska koko ruumiissa, jotakin
-selittämätöintä. Hänestä näytti, kuin hänen elämänsä olisi riippunut
-vaan hiuskarvasta, joka oli katkeamaisillaan ja jonka hermoinen
-väräjäminen pani kaikkiin häneen aistiinsa ylenluonnollisen
-herkkyyden ja tunteellisuuden. Oli yö. Suojassa, jossa hän makasi --
-hänelle oli annettu hänen vanhempainsa huone, joka oli raittiimpi ja
-avarampi, kuin hänen sopukkansa -- oli hämärä. Yölamppu kierrätteli
-laipiossa valokehiä, otavan kultaisia, surullisia kuvia, joita
-unettomuus sairaissa herättää; ja ompelupöydällä valaisi alennettu,
-varjostimen peittämä lamppu, ainoastaan husin hasin olevat työt ja
-tuolilleen uinahtaneen äiti Delobellen varjokuvan.
-
-Désiréen päässä, joka tuntui hänessä tavallista keveämmältä, syntyi
-yht'äkkiä kova ajatus ja muistojen selkkaus. Hänen kaukainen elämänsä
-näkyi lähestyvän häntä. Pienimmätkin te'ot hänen lapsuudestaan,
-tapaukset, joita hän ei silloin ollut käsittänyt, ikäänkuin unissaan
-kuullut sanat, esiintyivät hänen mielessään.
-
-Hän hämmästyi pelästymättä. Hän ei tietänyt, että ennen mitättömäksi
-tekevää kuolemaa, siten usein sattuu hetki outoa kiihtymystä,
-ikäänkuin koko olento yllyttäisi kykynsä ja voimansa viimeiseen
-taipumattomaan taisteluun.
-
-Vuoteestaan näki hän äitinsä vieressään, ja isänsä työhuoneessa,
-jonka ovi oli jätetty auki. Äiti lepäsi nojatuolissa vaipuneena
-vihdoin kovan väsymyksen valtaan; ja kaikki naarmut ja arvet, joita
-ikä ja kärsimykset jättävät vanhettuneille kasvoille, näkyivät
-vaikeilta ja lähtemättömiltä, unen painamina. Päivällä, tahto ja
-huolet panevat ikäänkuin naamarin kasvojen todellisen osoitteen
-yli; mutta yöllä se on omansa. Sillä hetkellä, tuon hilpeän
-vaimon syvät kurtut, punaiset silmäluomet, harmeutuneet hiukset
-ohimoilla, laihojen, työn rasittamien käsien kouristus, kaikki tuo
-näkyi Désiréen silmissä. Hän olisi tahtonut olla kylliksi väkevä
-noustaksensa ylös suutelemaan tuota kaunista levollista otsaa, jota
-rypyt uurtelivat, sitä himmentämättä.
-
-Vastakohtana hänelle, näkyi ra'olla olevasta ovesta kuuluisa
-Delobelle lempiasemassaan. Istuen pienelle valkoiselle pöytäliinalle
-katetun illallisensa ääressä, silmäili hän karahviinia vasten
-asetettua kirjaista. Suuri mies oli vast'ikään tullut kotia --
-hänen askeleensa olivatkin herättäneet sairaan -- ja mieli vielä
-levottomana kauniista näytelmästä, illasti hän yksin, mahtavasti,
-juhlallisesti, pingoitettuna uuteen takkiinsa, pyyhe leuan alla,
-hiukset pikkuisen kiharoittuina.
-
-Ensimmäisen kerran elämässään huomasi Désirée silmiin koskevan eron
-noiden molempien välillä. Äitinsä oli riutunut, töin tuskin puettu
-huonoon mustaan hameesen, joka hänen teki vieläkin laihemmaksi ja
-kalpeammaksi, isänsä taas oli onnellisen näköinen, hyvin ruokittu,
-ilman työtä, vaivoja ja huolia. Tapa katsella kaikkia himmeässä,
-omituisessa valossa, oli yht'äkkiä hänestä kadonnut. Nyt arvosteli
-hän vanhempiaan määrätyn matkan päästä, ikäänkuin huomaamattaan
-heistä poistuneena. Sekin oli vielä kiusa lisää, tuo selvyys
-viimeisenä hetkenä. Kuinka heidän oli käypä, kun ei häntä ollut
-enää? Joko tekisi äitinsä liiaksi työtä ja kuolisi siihen; tahi
-täytyisi vaimoraukan lakata työstä ja tuo itsekäs puoliso, aina vaan
-kiinni teatterikunniassaan, antaisi heidän vähitellen vaipua suureen
-kurjuuteen, tuohon mustaan koloon, joka käy sitä laajemmaksi ja
-syvemmäksi, mitä alemmaksi laskeudutaan.
-
-Kuitenkaan hän ei ollut mikään häjy mies. Sen hän oli näyttänyt
-useita kertoja. Siinä oli vaan kauhea sokeus, jota ei mikään saanut
-pois... Entä jos hän koettaisi. Jos hän ennen lähtöään -- jokin sanoi
-hänelle sen tapahtuvan kohta -- jos hän ennen lähtöään tempaisi
-paksun siteen, jota tuo mies parka vapaatahtoisesti ja väkisin piti
-silmillään.
-
-Kepeä, rakastava käsi vaan, semmoinen kuin hänen, voi koettaa tehdä
-sitä.
-
-Hänellä yksinään oli oikeus sanoa isälleen: -- Ansaitse elatuksesi...
-Luovu teaatterista. Siis kuin aika kiiruhti, varusti Désirée
-Delobelle kaiken rohkeutensa ja kutsui hiljaa: -- Isä... isä...
-
-Kuultuaan tyttärensä äänen, juoksi suuri mies heti hänen luo hyvin
-sukkelaan. Sinä iltana oli näytetty uusi kappale Ambigu'ssa, ja hän
-oli palannut kotia tulistuneena, sähköitettynä. Valaistus, käsien
-paukutukset, puhelut käytävissä, kaikki kiihdyttävät yksityisseikat,
-jotka hänen hourettaan jännittivät, olivat saaneet hänen haaveksimaan
-enemmän kuin milloinkaan.
-
-Hän astui sisään Désiréen huoneesen säteilevänä ja pöyhkeänä, lamppu
-kädessä, hyvin suorana, kameelia napin rei'ässä.
-
--- Hyvää iltaa, Sisi. Sinä et makaakaan?
-
-Ja hänen sanoissaan oli iloinen poljenta, joka kaikui omituisesti
-surullisessa keskuudessa.
-
-Kädellä teki Désirée hänelle merkin olemaan vaiti, osoittaen makaavaa
-äitiään.
-
--- Pankaa lamppunne pois... Minulla on teille puhumista.
-
-Hänen mielenliikutuksesta katkonainen äänensä koski ukkoon; ja
-silmänsä koskivat häneen myöskin, sillä ne olivat paljoa suuremmat,
-läpitunkevan katseen kirkastamat, jota hän ei ollut niissä koskaan
-nähnyt.
-
-Hiukan aristellen lähestyi hän tytärtään, kameelia kädessä,
-tarjotakseen sen hänelle, suu "hiukan supukassa," narisuttaen uusia
-saappaitaan, mikä hänestä oli hyvin ylimyksellistä. Hänen tilansa
-oli, näköään, tukala, joka epäilemättä perustui liian suureen
-vastakohtaan, jonka valaistulle, pauhaavalle teaatterille, josta
-hän vast'ikään oli lähtenyt, muodosti sairaan pieni huone, missä
-tukahutetut äänet, himmeä valo hälvenivät kuumeiseen ilmaan.
-
--- Mikä sinun on, käpyseni?... Tunnetko olevasi huonompi?
-
-Désiréen pienen kalpean pään nyökytys vastasi, että hän todellakin
-oli huonona ja tahtoi puhua isänsä kanssa ihan, ihan läheltä. Kun
-tämä oli tullut hänen päänalaisensa luo, pani Désirée kuuman kätensä
-suuren miehen käsivarrelle ja kuiskutti hiljaa hänen korvaansa... Hän
-oli hyvin huono, perin huono. Hän käsitti kyllä, ett'ei hänellä ollut
-kauan aikaa elettävänä.
-
--- Siis jäätte, isä, aivan yksin äidin kanssa... Elkäähän tok' noin
-vapisko... Tiesittehän kyllä tämän tapahtuvan, vieläpä sen olevan
-hyvinkin lähellä... Minä tahdoin vaan sanoa... Minun lähdettyä,
-pelkään, ett'ei äiti jaksa oikein yllä pitää taloa... Katsokaa,
-kuinka hän on kalpea ja väsynyt.
-
-Näyttelijä katseli pyhää vaimoaan, ja oli näköään hyvin
-hämmästyksissään nähdessään hänen niin huonona. Sitte lohdutti hän
-itseään itsekkäällä muistutuksella:
-
--- Hän ei ole ollut koskaan oikein vahva... Tuo huomautus ja ääni,
-millä hän sen lausui, närkästyttivät Désiréetä, vahvistivat häntä
-hänen päätöksessään. Hän jatkoi, säälimättä näyttelijän haaveita:
-
--- Mitenkä teidän käy molempien, kuin ei minua enää ole?... Kyllä
-minä tiedän, teillä on suuria toiveita, mutta ne toteutuvat hyvin
-hitaasti. Seuraukset, joita jo kauan olette odottaneet, voivat vielä
-viipyä; ja mitä te tästä pitäen teette?... Nähkääs, isäkulta,
-minä en tahtoisi suututtaa teitä; mutta minusta, teidän i'ällä,
-ymmärtäväinen kun olette, teidän olisi helppo... Herra Risler
-vanhempi ei pyytäisi enempää, minä olen varma...
-
-Hän puhui hitaasti, ponnistuksella, etsien sanoja, pitäen kunkin
-lauseen jälkeen kauan väliä, toivoen isänsä täyttävän ne liikkeellä
-tai mieltymyksen osoitteella. Mutta näyttelijä ei käsittänyt. Hän
-kuunteli, katseli silmät suurena, himmeästi tuntien, että lapsen
-viattomasta, leppymättömästä omasta tunnosta nousi syytös häntä
-vastaan; minkälainen, sitä hän ei vielä tietänyt.
-
--- Minä luulen, että tekisitte hyvin, puuttui Désirée jälleen arasti
-puheesen, minä luulen, että tekisitte hyvin luopumalla...
-
--- Hä?... mitä?... kuinka?...
-
-Hän pysähtyi nähdessään sanainsa vaikutuksen. Vanhan näyttelijän
-liikkuvat kasvot olivat yht'äkkiä kurtistuneet kovasta epätoivosta;
-ja kyyneleet, joita hän ei aikonutkaan olla salaavinaan käden
-selällä, niinkuin hän teki näyttämöllä, turvottivat hänen luomensa,
-vuotamatta, semmoinen tuska kuristi hänen kurkkuaan. Poloinen alkoi
-käsittää... Niinikään, kahdesta ihmettelevästä, jotka olivat olleet
-hänelle uskollisia, kääntyi toinenkin pois hänen kunniastaan.
-Tyttärensä ei luottanut enää häneen! Se ei ollut mahdollista. Hän
-oli väärin käsittänyt, kuullut väärin... Mistä luopumalla tekisi hän
-hyvin, sano, mistä?... Mutta tuon armoa pyytävän katseen mykästä
-rukouksesta ei Desireellä ollut rohkeutta lopettaa. Muutoin olivatkin
-lapsiraukan voimat ja elämä lopussa. Hän sopisi pari kolme kertaa: --
-Luopumalla... luopumalla... Sitte vaipui pikku pää alas ja hän kuoli
-uskaltamatta sanoa hänelle, mistä luopumalla hän tekisi hyvin...
-
-Muudan Delobelle on kuollut, herra komissarjus. Sanoinhan minä,
-ett'ei hän sitä tee enää. Tällä kertaa säästi kuolema häneltä tien ja
-vaivan; se tuli itse häntä noutamaan. Ja nyt, uskomatoin mies, neljä
-hyvää, vahvasti naulattua, petäjäistä lautaa takaavat teille lapsen
-sanat; Hän lupasi olla sitä enää tekemättä; eikä hän tee sitä enää.
-
-Pikku ontuva on kuollut. Se uutinen surullisesta tapahtumasta käy
-Francs--Bourgeois'in kaupungin osassa. Ei sen tähden että Désirée
-olisi ollut hyvin tuttu, hän kun näet, ei koskaan käynyt ulkona, vaan
-näytti ajoittain ikävästä ikkunasta vaaleuttaan ja väsymättömästä
-työstä sinikehäisiä silmiään. Mutta kuuluisan Delobellen tyttären
-hautajaisissa oli varmaan oleva paljo näyttelijöitä, ja niihin on
-Parisi kovin ihastunut. Se katselee mielellään kadulla, keskellä
-päivää, noita illan epäjumalia, tarkastelemalla heidän kaikesta
-ylenluonnollisesta vapaita, todellisia kasvojaan. Niinikään sinäkin
-aamuna, kun pienen, kapean oven luona Braque-kadun varrella kuului
-vasaran iskuja valkoisia verhoja naulattaessa, anastivat uteliaat
-kadunvierustan ja pihan.
-
-Se on kyllä oikein, että näyttelijät rakastavat toisiaan tahi että
-ainakin heitä yhdistää yhteissitoutumus, virkaside, joka kokoo heidät
-kaikenlaisiin ulkonaisiin juhlatilaisuuksiin, niinkuin tanssijaisiin,
-laulajaisiin päivällisiin ja hautajaisiin.
-
-Vaikkapa kuuluisa Delobelle ei enää kuulunutkaan teaatteriin ja
-hänen nimensä kokonaan oli kadonnut arvosteluista ja ilmoituksista
-viisitoista vuotta sitte, ei tarvinnut muuta kuin muutamia rivejä
-jossakin vähän tunnetussa teaatteri lehdessä: _Herra Delobelle,
-entinen ensimmäinen näyttelijä Metz'in ja Alecon'in teaattereissa,
-on suruksi_, j.n.e... Kokoonnutaan j.n.e... niin kaikista Parisin
-ja sen ympäristön nurkista saapui joukottain näyttelijöitä tuon
-kutsumuksen johdosta.
-
-Kuuluisat tahi ei, kaikki he olivat läsnä; ne jotka olivat
-näytelleet Delobelle'n kanssa maaseudulla, jotka tapasivat hänen
-teaatterikahviloissa, missä hän oli yhtenä niistä aina huomatuista
-henkilöistä, joiden nimeä tietämättä muistaa keskuudesta, jossa heitä
-alituisesti näkee ja johon he ikäänkuin näkyvät kuuluvan; sitte
-oli myös maaseutunäyttelijöitä, jotka olivat käymältä Parisissa,
-teaatterin johtajan pakeilla, hyvää paikkaa hakemassa.
-
-Ja kaikki, mitättömät ja kuuluisat, Parisilaiset ja maakuntalaiset,
-halusivat vaan nähdä nimensä jossakin sanomalehdessä, jossa
-kerrottiin hautajaisista. Nuo turhanpäiväiset olennot, näet, himoavat
-kaikenlaista julkisuutta. He pelkäävät niin kovin, että yleisö
-heitä unhoittaa, että silloin kuin he eivät näyttäydy, heillä on
-välttämätöin tarvis saattaa itsensä puheen aineeksi ja johdattaa
-itsensä kaikin tavoin Parisilaisten kovin häilyvään muistoon.
-
-Yhdeksältä, Marais'in -- tuon kielevän maakunnan -- rahvasto odotti
-ikkunoissa, ovilla ja kadulla näyttelijäin kulkua. Ammattilaiset
-tähystelivät tomuisista laseistaan, poroporvarit ikkunaloukoistaan
-uutimien takaa, emännöitsijät koppa kädessä, oppipojat, mytyt pään
-päällä.
-
-Vihdoin he tulivat, mikä jalkaisin, mikä ajaen, yksin ja yhdessä,
-He tunnettiin ajetuista kasvoistaan, sinertävästä leu'asta ja
-poskista, luonnottomasta nä'östä, joka oli joko liian pöyhkeä tai
-liian yksinkertainen, teeskennellyistä liikkeistä ja erittäinkin
-ylellisestä tunteellisuudesta, johon heidät oli totuttanut
-näyttämöllä välttämätöin liioitteleminen. Miten nuo kunnon
-ihmiset ilmaisivat mielensä kukin eri tavalla tuossa surullisessa
-tilaisuudessa, oli tosiaan huvittavaa nähdä. Kunkin tulo tuon
-hautajaistalon pienelle synkeälle pihalle oli ikäänkuin esiintyminen
-näyttämöllä ja vaihteli kunkin näyttelijän viran mukaan. Suuret
-traagikot, onnettoman näköisinä, silmäkulmat rypyssä, alkoivat, heti
-tultuaan, hansikkaan kärjellä pusertaa pois silmäpielestä kyyneltä,
-jota eivät voineet pidättää, sitte huokailivat, katselivat taivasta
-ja jäivät seisomaan keskelle näyttämöä, se on pihaa, hattu reidellä,
-hetkutellen hiljaa vasenta jalkaa, joka auttoi heitä hillitsemään
-surua: "Ole vaiti, sydämeni, ole vaiti." Koomikot, sitä vastoin,
-"surivat" yksinkertaisesti. He lähestyivät toisiaan, kutsuivat
-toisiaan "ukko paraksi," lyöden kättä vakuutettuina ja vavisten,
-posket hermottomasti väristen, alentaen silmä- ja suupieliä, josta
-heidän osoitteensa kävi halvan ilveen näköiseksi.
-
-Kaikki oli tavoiteltua ja kaikki totista...
-
-Kohta sisään tultuaan erosivat nuo herrat kahteen leiriin. Kuuluisat
-katselivat halveksivasti tuntemattomia, jotka heidän ylenkatseisin
-vastasivat tuhansilla säädyttömillä muistutuksilla: "Oletteko
-huomanneet, kuinka se ja se on vanhentunut ja muuttunut?... Hän ei
-voi enää kauan pitää virkaansa."
-
-Molempien ryhmien keskellä kuuluisa Delobelle, mustissa vaatteissa,
-mustissa ylentarkasti puetuissa hansikkaissa, käveli edes takaisin,
-silmät punaisina, äänettömänä jaellen kädenlyöntejä. Poloinen oli
-pakahtua kyyneleihin, mutta se ei estänyt häntä käherryttämästä
-hivuksiaan. Kummallinen luonto! Ei kukaan olisi voinut sanoa, missä
-hänen todellinen ja tekosurunsa erosivat, siihen määrin olivat ne
-toisiinsa sekaantuneet... Näyttelijöiden joukossa oli paljo muitakin
-tuttujamme. Herra Chèbe tavallista mahtavampana ja toimekkaampana
-hääri maineessa olevien näyttelijöiden ympärillä, sillä välin kun
-rouva Chèbe piti seuraa äiti raukalle. Sidonie ei voinut tulla;
-mutta Risler vanhempi oli saapuvilla, melkein yhtä liikutettuna kuin
-isäkin, kelpo Risler, ystävä viimeiseen hetkeen saakka, sillä hän oli
-maksanut kaikki surujuhlan kustannukset. Myöskin olivat ruumisvaunut
-oivat, verhot olivat hopeahetaleilla, katafalkki koristettu ruusuilla
-ja valkoisilla orvokeilla. Kurjalla, synkeällä Braque-kadulla
-nuo vaatimattomat menot kynttelineen, kukkineen pyhän veden
-pirskoittamina muistuttivat lapsiraukan kohtaloa, jonka pienintäkin
-hymyä aina kyyneleet kostuttivat.
-
-Lähdettiin liikkeelle, käyden, hitaasti, mutkailevia katuja pitkin.
-
-Etupäässä kulki Delobelle, itkeä nyhkyttäen, tuo lasta kantava isä
-parka, melkein yhtä paljo surren itsestään kuin tyttärensä kuolemaa,
-ja todellisen surunsa pohjalla säilyttäen ikuisen turhamaisen
-itsekkäisyytensä, joka lepäsi siinä kuin kivi joen pohjalla,
-liikkumattomana vyörivien aaltojen alla. Juhlamenojen komeus, tuo
-musta jono, joka pidätti kulullaan liikkeenkin, hunnulla katetut
-ajoneuvot, Rislerin pienet kuomivaunut, jotka Sidonie oli lähettänyt
-muodon vuoksi, kaikki tuo imarteli ja kiihdytti häntä. Kerran,
-voimatta enää olla vaiti, kääntyi hän Robricast'in puoleen, joka kävi
-hänen rinnallaan:
-
--- Oletko huomannut?
-
--- Mitä niin?
-
-Ja isä parka, silmiä pyyhkiessään, kuiskutti hiukan ylpeänä:
-
--- On kahdet omat vaunut...
-
-Armas Sisi rukka, tuo hyvä ja yksinkertainen olento! Kaikki nuo
-teennäiset surut, koko tuo juhlallisten itkijäin saatto ei ollut
-lainkaan häntä varten.
-
-Ylähältä ikkunasta suljettujen varjostimien takaa katseli äiti
-Delobelle, jota ei oltu voitu siitä estää, tyttönsä lähtöä.
-
--- Hyvästi... hyvästi... sanoi äiti hiljaa, melkein itsekseen,
-huiskuttaen kättään oudolla tajunnottomalla liikkeellä.
-
-Ja kuinka hiljaa hän lausuikin tuon hyvästin, oli Désirée Delobelle
-kuuleva sen.
-
-
-
-
-
-
-NELJÄS KIRJA.
-
-
-
-
-I.
-
-Tarina pienestä sini-miehestä.
-
-
-Uskokaa taikka elkää, mutta minä puolestani uskon lujasti pieneen
-sini-mieheen. En sillä, että olisin hänen koskaan nähnyt; mutta eräs
-runoilija-ystäväni, johon minulla on täysi luottamus, kertoi minulle
-olleensa varsin usein yöllä kasvoista kasvoihin tuon kummallisen
-pikku haltian kanssa, ja nähkääs minkälaisissa asianhaaroissa.
-
-Ystävälläni oli ollut heikkous antaa velkakirja ompelijalleen; ja
-niinkuin kaikki kuvittelun ihmiset semmoisissa tapauksissa, oli
-hän, kohta nimikirjoituksensa annettuaan, uskonut päässeensä irti
-velastaan ja velkakirjan ajatus oli hänen mielestään kadonnut.
-Sattuipa kerran yöllä, että runoilijamme kavahti unesta, takasta
-lähtevän, omituisen ryminän herättämänä. Hän arveli ensin, että se
-oli paleltunut varpunen, joka etsi sammuneen valkean lämpimää höyryä
-taikkapa viiri, jota kääntyvä tuuli viuhtoeli. Mutta tuokion kuluttua
-ryminä kävi selvemmäksi, ja hän eroitti varsin hyvin rahapussin
-kilinän yhdistettynä ikäänkuin vitjojen nitinään. Samalla kertaa
-kuuli hän pienen äänen, kimakan, kuin veturin kaukaisen vihellyksen
-ja heleän, kuin kukon laulun, huutavan hänelle katon rajalta:
-"Maksu-päivä! Maksu-päivä!"
-
--- Voi, hyvä Jumala... velkakirjani! ajatteli poika raukka
-muistaessaan äkkiä, että hänen ompelijansa vekseli oli maksettava
-viikon kuluttua; ja aamuun saakka ei hän muuta tehnyt, kuin
-viskelihe, etsien unta vuoteensa kaikista nurkista ja löytämättä
-sieltä muuta, kuin ajatuksen tuohon kirottuun, määräämälle
-maksettavaan velkakirjaan. Tulevana, sen jälkeisenä, ja kaikkina
-sitä seuraavina öinä, heräsi hän samaan aikaan ja samalla tapaa,
-yhä tuo rahojen helinä, vitjojen nitinä ja pieni ääni, joka huusi
-ilkastellen: "Maksu-päivä! Maksu-päivä!" Hirveintä oli, että mitä
-lähemmäksi maksu-päivä tuli, sitä kimakkaammaksi ja kamalammaksi kävi
-ääni, uhaten yhä ryöstöä ja pyyttöä.
-
-Onnetoin runoilija! kylliksi ei ollut päivän vaivat ja juoksut pitkin
-kaupunkia rahan hankkimista varten, vaan vielä piti tuon hirveän
-pikku-äänen tulla ryöstämään häneltä unen ja levon. Kenenkäs se sitte
-oli, tuo haaveenomainen ääni? Mikä pahuuden henki huvitteli itseään
-kiusaamalla häntä sillä tapaa? Hän tahtoi päästä siitä selville.
-Eräänä yönä sitte, sen sijaan, että olisi pannut maata, sammutti hän
-valkean, aukaisi ikkunan ja kävi odottamaan.
-
-Minun ei tarvitse sanoa, että ystäväni, lyyrillinen runoilija kun
-oli, asui hyvin korkealla, ihan katon rajassa. Tuntikausiin hän ei
-nähnyt muuta, kuin tuon ihailtavan avaruuden ryhmittyneitä, toinen
-toistaan kohti kallistuneita kattoja, joiden välissä kadut joka
-taholle äärettöminä syvänteinä risteilivät ja joita kuuvalossa
-savutorvet ja lovikkaat seinänpäätyt oikullisesti kirjoivat. Yli
-nukkuneen ja pimeän Parisin muodosti tämä ikäänkuin toisen kaupungin,
-kaupungin ilmahisen, joka riippui ja häilyi pimeyden varjojen kuun
-häikäisevien säteiden keskellä.
-
-Ystäväni odotti, odotti kauan aikaa. Vihdoin, kahden kolmen
-aikaan aamulla, kun kaikki yön pimeään kohoavat kellontornit
-lausuivat toisilleen hetken, juoksi hänen läheltä keveitä
-askeleita kattotiilien ja vuolukivien yli ja pieni kimeä ääni
-huuteli savutorveen: "Maksupäivä! Maksupäivä..." Silloin, hiukan
-kumartuessaan, huomasi runoilijani häijyn pikku peikon, ihmisten
-kiusaajan, joka viikkoon oli estänyt hänen makaamasta. Tarkalleen
-hän ei osannut sanoa minulle sen kasvua; -- kuu kun, näet, tekee
-kolttosiaan haaveenomaisilla ko'oilla, joita se antaa esineille ja
-niiden varjoille. Hän huomasi vaan, että tuo omituinen pikku piru oli
-puettu, kuin Pankin palvelijat, siniseen, hopeanappiseen takkiin,
-kersantin kaluunat hihan suissa, ja korkeaan hattuun, ja että se
-kantoi kainalossa nahkasalkkua, joka oli melkein yhtä paksu, kuin hän
-itse, ja jonka avain, riippuen pitkissä vitjoissa, kamalasti helisi
-joka askeleella, niin kuin rahapussikin, jota hän pudisteli toisella
-kädellään. Niinikään näki ystäväni pienen sinimiehen vilahdukselta,
-kun tämä nopeasti kulki ohitse kuun valossa; sillä se näkyi olevan
-hyvin kiireissään ja toimessaan, juosta loikkasi katuja pitkin,
-hyppäsi savutorvesta toiseen hiipien pitkin katon harjoja.
-
-Sillä on monilukuinen yleisö, tuolla perhanan pikku miehellä.
-Parisissa löytyy paljo kauppioita, paljo väkeä, joilla on
-kuukaustiliä, paljo onnettomia, jotka ovat kirjoittaneet ja
-hyväksyneet velkakirjoja. Kaikille niille laittoi sivumennen sinimies
-hätä huutonsa Hän huusi tehtaiden päällä, jotka siihen aikaan olivat
-sammuneet ja mykät, suurien kauppahuoneiden päällä, jotka uinailivat
-puutarhojensa ylenpalttisessa hiljaisuudessa ja viiden-kuuden
-kertaisten talojen päällä, joiden epätasaiset, erilaiset katot
-yhteenläjittyivät köyhien kaupungin osien perällä. "Maksupäivä!...
-Maksupäivä!..." Toisesta päästä kaupunkia toiseen, kidekirkkaassa
-ilmassa, joka pakkasesta ja kuutamosta kattojen yli vallitsi, kaikui
-säälitöinnä pieni kirkuva ääni. Kaikkialla, missä se kulki, karkoitti
-se unen herätti levottomuutta, uuvutti aatokset ja silmät ja ylhäältä
-alas asti pani Parisin talot tuntemaan pahoinvoinnin, ja unettomuuden
-värettä.
-
-Ajatelkaa, mitä tahdotte, tästä tarinasta, mutta kaikissa
-tapauksissa, nähkää, voin vakuuttaa runoilijani kertomuksen tu'eksi,
-että kerran yöllä, tammikuun lopulla, Fromont nuoremman ja Risler
-vanhemman kauppahuoneen vanha rahastonhoitaja, Sigismund, kavahti
-ylös unestaan pienessä asunnossaan Montrougessa, saman kiukkuisen
-äänen ja vitjojen vitinän herättämänä, jota seurasi katala huuto:
-
-Maksupäivä!
-
--- Totta niinkin, arveli kunnon mies, noustessaan pystyyn
-vuoteellaan, ylihuomenna on kuun viimeinen päivä... Ja minä uskallan
-maata!...
-
-Asia koski, todellakin, melkoista summaa; sata tuhatta francs'ia
-maksettavana kahdesta vekselistä, ja aikaan semmoiseen, jolloin ensi
-kerran kolmeen kymmeneen vuoteen Fromontin kauppahuoneen kassa oli
-typö tyhjä. Kuinka oli meneteltävä? Useita kertoja oli Sigismund
-koettanut puhua siitä Fromont nuoremmalle; vaan tämäpä näkyi
-pakenevan asioiden raskasta vastuunalaisuutta, kulki konttuorien läpi
-aina hyvin kiireissään ja kuumeentapaisesti, näkemättä tai kuulematta
-mitään ympärillään. Rahastonhoitajan levottomiin kysymyksiin vastasi
-hän, hienoja viiksiään pureskellen:
-
-"Hyvä, hyvä, ukko Planus... Elkää olko huolissanne... Minä
-toimitan..." Ja tätä sanoessaan näytti hän ajattelevan aivan toista,
-olevan tuhat penikulmaa poissa siitä, mitä tapahtui. Tehtaalla, jossa
-hänen yhdistyksensä rouva Rislerin kanssa ei ollut enää kellekään
-salaisuutena, kävi huhu että Sidonie hänen pettää, tekee hänen
-sangen onnettomaksi; ja todenperään huolettivatkin hänen lemmittynsä
-hurjuudet häntä enemmän, kuin rahastonhoitajan murheet. Risleriä taas
-ei nähty koskaan; hän vietti elämänsä suljettuna ylisiin, jossa hän
-valvoi koneidensa salaperäistä ja loppumatointa rakennusta.
-
-Tämä isäntien välinpitämättömyys tehtaan asioista ja täydellinen
-hoidon puute oli vähitellen vienyt kaikki epäkuntoon. Työntekijät
-ja palvelijat toimittivat kaikki mielensä mukaan, tulivat myöhään
-askareihinsa, pujahtivat pois aikaiseen, huolimatta vanhasta
-kellosta, joka niin kauan työtä johdettuaan, nyt näkyi soittavan
-hätäkelloa ja perikatoa. Asiat vielä kävivät, sillä kulkuun saatu
-kauppahuone käy yksin vuosikausia, ensimmäisen vauhdin voimasta,
-mutta mimmoista sekasotkua ja hämmennystä tuon näennäisen vaurauden
-alla!
-
-Sigismund sen tiesi paremmin, kuin kenkään muu, ja senpä tähden
-pienen sinimiehen huuto olikin niin rutosti temmannut hänen ylös
-unesta. Ikäänkuin selvemmin nähdäkseen keskellä tuota tuskallisten
-aatosten paljoutta, jotka riensivät, liitelivät, pyörivät hänen
-edessään, oli rahastonhoitaja sytyttänyt kynttelin, ja, istuen
-vuoteellaan, ajatteli hän... Mistä saada nuo sata tuhatta francia?
-Varmaankin oli enemmänkin velkoja kauppahuoneella. Löytyi vanhoja
-luetteloita, jotka vetelehtivät ostajien luona, maksun jäännöksiä
-Prochassonilaisilla ja muilla; mutta masentavaista olisi hänelle
-mennä keräämään kaikki nuo vanhat tilit. Tuommoistahan ei tapahdu
-suuremmissa kauppapiireissä; näyttäisi aivan pikkukauppiaan
-tapaiselta. Ja kuitenkin oli tämä parempi, kuin kieltäytyminen
-maksamasta velkakirjaa... Oi! ajatus, että pankin palvelija tulisi
-hänen ristikkonsa eteen, varman ja luottoisan näköisenä, että hän
-panisi rauhallisesti paperit pöydälle, ja että hänelle Planus,
-Sigismund Planus olisi pakotettu sanomaan:
-
--- Viekää takaisin velkakirjanne... Minulla ei ole rahaa suorittaa...
-
-Ei, ei. Se ei ollut mahdollista. Kaikki nöyryytykset olivat
-voitettavat sen edessä.
-
--- Hyvä, se on päätetty... Minä lähden huomenna liikkeelle, huokaili
-rahastonhoitaja parka.
-
-Ja hänen näin tuskissaan ja huolissaan ollessa, voimatta ummistaa
-koko yönä silmiään kuljeskeli pieni sinimies ja pudisteli
-rahapussiaan ja vitjojaan Beaumarchhaisin bulevaardin varrella pienen
-lakan päällä, jossa Désiréen kuoleman jälkeen asui kuuluisa Delobelle
-vaimoineen.
-
-"Maksupäivä! Maksupäivä!..."
-
-Oi! pikku ontuva ei ollut pettynyt ennustuksissaan. Hänen pois mentyä
-ei äiti Delobelle voinut enää kauan valmistaa lintuja ja kärpäsiä
-kuosiksi. Kyyneleet olivat turmelleet hänen silmänsä, ja vanhat kädet
-vapisivat liian kovin voidakseen uhkeasti asetella koliibria, jotka,
-huolimatta kaikista hänen ponnistuksistaan, aina näyttivät surkeilta
-ja viheliäisiltä. Silloin kävi miehuullinen nainen ompeluksiin
-käsiksi. Hän korjasi karikkoja ja koruompeluksia, joutui vähitellen
-ompelijattaren asemaan. Hänen yhä vähenevä ansionsa riitti tuskin
-talouden välttämättömiin tarpeisin ja Delobellen, jota hänen kauhea
-toimensa näytteliänä _in partibus_ pakotti alituisiin maksuihin,
-oli täytynyt ruveta velkoja tekemään. Hän oli velkaa ompelijalleen,
-suutarilleen, paidan neulojalleen; mutta mikä häntä huoletti enin,
-olivat nuo mainiot aamiaiset, jotka hän oli nauttinut bulevaardin
-varrella, teaatterin johtaja-aikana.
-
-Lasku nousi kahteen sataan viiteen kymmeneen franciin, jotka olivat
-maksettavat tammikuun lopussa, ja sillä kertaa ilman niitäkään
-uudistamisen toivoa; päälle päätteeksi saattoi sinimiehen huuto
-kauhun väreitä kaikkiin hänen jäseniinsä...
-
-Päivä vaan maksupäivään! Päivä vaan kahden sadan viidenkymmenen
-francin löytämiseen! Ellei hän niitä löytäisi, myötäisi heiltä
-kaikki. Myötäisi nuo köyhät huonekalut, jotka olivat samat talouden
-alkamisesta saakka, riittämättömät, epämukavat, mutta rakkaat
-muistoista, jotka liittyivät niiden kulunnaisuuksiin ja reunojen
-vartilla olemiseen. Myötäisi pitkä pöytä, jonka ääressä valmistettiin
-lintuja ja kärpäsiä kuosiksi ja oli syöty kaksikymmentä vuotta;
-myötäisi Sisin suuri nojatuoli, jota ei voitu katsellakaan ilman
-kyyneleitä ja joka näytti säilyttäneen jotakin tuosta armaasta, hänen
-liikkeistään, ryhdistään, ja hänen raukeutensa siinä päivät pitkään
-haaveksiessa ja työtä tehdessä. Äiti Delobelle kuolisi siitä varmaan
-nähdessään kaikkien noiden rakkaiden muistojen katoavan...
-
-Tätä ajatellessaan käänteli ja väänteli itseään vuoteellaan,
-raskaasti huo'aten, onnetoin näyttelijä, jota hänen törkeä
-itsekkäisyytensä ei kuitenkaan aina suojellut omantunnon vaivoista;
-ja koko ajan oli hänellä silmissään Désiréen pienet, vaaleat kasvot
-rukoilevine, helline katseineen, jotka hän käänsi tuskallisesti
-häntä kohti kuolon hetkenä, pyytäessään hiljaa isäänsä luopumaan...
-luopumaan... Mistäs hän hänen tahtoi luopumaan? Hän kuoli voimatta
-sitä sanoa; mutta Delobelle oli yhtä kaikki vähän käsittänyt,
-ja siitä lähtien oli tuohon säälimättömään luonteesen astunut
-levottomuus, epäily, jotka tänä yönä julmasti yhdistyivät hänen rahan
-huoliinsa...
-
-"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
-
-Tällä kertaa päästi pieni sinimies herra Chèben savutorveen
-ohimennessään katalan huutonsa.
-
-Sanottava on, että herra Chèbe jonkun aikaa oli lyöttäytynyt
-melkoisiin yrityksiin, hyvin epämääräiseen, äärettömän epämääräiseen
-kauppaan "seisoalla," joka häneltä nieli paljo rahaa. Useita kertoja
-jo oli Rislerin ja Sidonien täytyi maksaa isän velkoja nimenomaan
-ehdolla, että hän pysyisi olollaan, eikä enää asioihin ryhtyisi;
-mutta moiset alituiset sukellukset olivat välttämättömät hänen
-olemiselleen. Joka kerta karaisi hän itseään uudella voimalla,
-kiihkeimmällä toimeliaisuudella. Kun ei rahaa löytynyt, antoi
-herra Chèbe nimensä; sitä hän vielä surkeasti väärin käyttikin,
-tuota nimeään, luottaen aina yrityksen voittoihin täyttääkseen
-sitoumuksiaan. Pahus vaan, ettei noita voittoja koskaan näkynyt,
-sillä välin kuin allekirjoitetut velkakirjat, kuljeskeltuaan Parisin
-päästä päähän, palasivat asuntoonsa hirmuisen säntillisesti, ihan
-mustina matkalla lisäksi tulleista hieroglyyfeistä.
-
-Niinpä oli nyt tammikuun maksupäivä hänelle hyvin tukala, ja
-kuullessaan, pienen sini-miehen kulkevan ohi, muisti hän yht'äkkiä,
-ett'ei hänellä ollut penniäkään maksaa. Tuhat tulimmaista! Hänen
-täytyi vieläkin nöyrtyä Rislerin edessä, pelätä saavansa kielto,
-tunnustaa syöneensä sanansa... Mies paran tuskaa, hänen noita asioita
-ajatellessa, lisäsi yön hiljaisuus, jolloin silmä on joutilas,
-ajatuksella ei ole mitäkään huviketta ja mieli, ruumiin täydellisesti
-liikkumattomana ollessa vaakasuorassa asemassa, esteettömästi
-joutuu pelon ja huolien valtaan. Tuon tuostakin sytytti herra Chèbe
-lamppunsa, otti sanomalehtensä, koki turhaan lueskella, hyvän rouva
-Chèben suureksi tuskaksi, joka hiljaa, ähki ja kääntyi seinään päin
-pois valosta..
-
-Ja sill'aikaa lähti kamala pieni sini-mies, ihastuksissaan
-häijyydestään ja ilkastellen, kauemmaksi kilistelemään rahapussiaan
-ja vitjojaan. Kas nyt on hän Vieiller-Haudriettes'in kadun varrella,
-suuren tehtaan päällä, jossa kaikki ikkunat ovat pimeät, paitsi yhtä,
-ensimmäisessä kerroksessa, puutarhan perällä.
-
-Vaikka jo onkin myöhä, ei Georges Fromont vielä ole levolla. Istuen
-valkean ääressä, pää käsissä, sokeasti ja mykkänä vaipuneena
-parantamattomiin vaurioihinsa, ajatteli hän Sidonieta, tuota hirveätä
-Sidonieta, joka samalla hetkellä makasi yläkerroksessa. Sidonie sai
-hänen suorastaan hulluksi, hän petti hänen, se oli varma, petti tuon
-Toulouselaisen tenoorilaulajan Cazaboni'n tähden, jonka rouva Dobson
-oli tuonut taloon. Kauan aikaa oli Georges pyytänyt Sidonieta, ett'ei
-hän ottaisi vastaan tuota miestä; mutta Sidonie ei kuunnellut häntä,
-ja päivällä vielä, suurten tanssijaisten johdosta, jotka Sidonie
-aikoi toimittaa, oli hän julistanut suoraan ett'ei mikään estänyt
-häntä kutsumasta tenoorilaulajaa.
-
--- Mutta hän on rakastajanne! oli Georges huudahtanut vihoissaan,
-tujoittaen silmillään häneen.
-
-Hän ei sitä ollut kieltänyt; hän ei ollut edes kääntänyt pois
-katsettaan. Vaan, kylmänä kuin ainakin, pieni häijy hymy huulilla,
-oli hän osoittanut, ett'ei hän myöntänyt kellekään oikeutta tuomita
-ja häiritä tekojaan, että hän on vapaa, että hän aikoi pysyä vapaana,
-eikä sallia hänen enemmän kuin Rislerinkään sortaa ja supistaa
-hänen valtaansa. Niinikään olivat he viettäneet kokonaisen tunnin
-vaunuissa, uutimet alaalla, väittelemällä, kiistelemällä, melkeinpä
-tappeluun valmiina...
-
-Ja tuolle naiselle oli hän sitte uhrannut kaikki, omaisuutensa,
-kunniansa, jopa tuon viehättävän Clairen, joka makasi lapsen kanssa
-viereisessä huoneessa, kaiken tuon onnen, joka oli käsin saatavana
-ja jonka hän oli hylännyt tuon ruojan tähden!... Vast'ikään oli
-tämä tunnustanut, ett'ei hän häntä enää rakastanut, että hän rakasti
-toista. Ja hän, veltto, sitte vielä halusi häntä. Mitäkös hän hänelle
-sitte oli juottanut?
-
-Tuskan kiihoittamana, joka veressään kiehui, oli Georges Fromont
-noussut nojatuolistaan, astuskeli kuumeentapaisesti huoneessaan, ja
-hänen askeleensa kaikuivat äänettömän rakennuksen hiljaisuudessa
-elävänä unettomuutena... Sidonie taas makasi ylähällä, makasi
-tajunnottoman luonteensa etuoikeudella, ja ilman omantunnon vaivoja.
-Ehkäpä hän vielä ajatteli Cazaboni'ansakin.
-
-Kun tämä ajatus johtui Georges'in mieleen, tuli häneen hullu himo
-mennä ja herättää Risler, sanoa hänelle kaikki ja kadottaa samalla
-itsensä Sidonien kanssa. Typeräpä hän oli liiaksi, tuo petetty mies.
-Kuinka hän ei häntä enemmän vartioinut? Hän oli kylliksi kaunis,
-varsinkin kylliksi paheellinen, pidettää silmällä.
-
-Ja hänen siten taistellessa keskellä noita julmia ja hyödyttömiä
-aatoksia, kaikui pienen sinimiehen hätähuuto yht'äkkiä tuulen
-puuskassa:
-
-"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
-
-Onnetointa! Vihassaan ei hän sitä ollut enää ajatellutkaan. Ja
-kuitenkin oli hän jo kauan aikaa nähnyt tammikuun viimeisen päivän
-lähestyvän. Kuinka monta kertaa, kahden yhtymyksen väliajalla,
-jolloin hänen ajatuksensa, vapaana tuokion ajan Sidoniesta, palasi
-asioihin, todellisuuteen, kuinka monta kertaa oli hän arvellut: "Tuo
-päivä, se on mullistuksen päivä!" Mutta, kuten kaikkia, jotka elävät
-juopumuksen kuumeessa, niin häntäkin hänen velttoutensa luulotti,
-että oli myöhäistä niitäkään korjata, ja hän astui sukkelammin,
-lujemmin, huonoa tietään unhottaakseen, hurmottuakseen.
-
-Nyt ei ollut enää mahdollista hurmottua. Hän näki selvään pulinan,
-näki sen perin pohjin; ja Sigismund Planuksen kuivat, vakavat kasvot
-ilmestyivät hänen eteensä veitsen murtamine juonteineen, joiden
-jäykkyyttä ei ainoakaan osoite lieventänyt, ja hänen kirkkaat
-Schveitsiläiset silmänsä vainosivat yhä häntä leppymättömin katsein...
-
-Niinpä niin! ei, ei, hänellä ei ollut noita sataa tuhatta francia,
-eikä hän tietänyt, mistä ne ottaa. Kuusi kuukautta oli hän,
-tyydyttääksensä jalkavaimonsa turmioon syökseviä haaveita, pelannut
-kovin, oli kadottanut suuria summia. Päälle päätteeksi erään
-pankkiirin vararikko, viheliäinen tilikirjoitus... Muuta hänellä ei
-ollut jäljellä, kuin tehdas, ja mimmoisessa tilassa!
-
-Minne nyt mennä ja mitä tehdä? Se, mikä muutamia tuntia sitte
-hänestä näytti sekasorrolta, ryöpyltä, jossa ei voinut erottaa
-mitään selvään ja jonka hämmennys oli hänelle vielä toivona, näytti
-hänestä nyt kauhistuttavalta selvyydeltä. Tyhjiä kassoja, suljettuja
-ovia, maksamattomia velkakirjoja, perikato, kas sitä huomasi hän,
-mihin vaan kääntyi. Ja koska tähän vielä liittyi Sidonien petos,
-ei onnetoin vimmassaan tietänyt, mihin tarttua tässä kovassa
-haaksirikossa, ja yht'äkkiä pääsi häneltä tuskanhuuto, nyyhkytys,
-rukous jonkun Kaitselmuksen puoleen.
-
--- Georges, Georges, minä se olen... Mikä sinun on?
-
-Vaimonsa seisoi hänen edessään, vaimonsa, joka nyt odotteli häntä
-joka yö, vartoeli tuskallisesti hänen palaustaan klubista, sillä hän
-yhä vielä uskoi hänen siellä viettävän iltansa. Nähdessään miehensä
-muuttuvan, käyvän yhä synkemmäksi joka päivä, kuvitteli Claire, että
-varmaan oli hänelle joku hyvin ikävä raha-asia, epäilemättä häviöitä.
-Hänelle oli sanottu Georgesin pelaavan kovin, ja huolimatta,
-välinpitämättömyydestä, jota hän osoitti, oli Claire huolissaan
-hänestä, olisi tahtonut, että hän olisi ottanut hänen uskotukseen
-ja antanut hänelle tilaisuuden näyttäytyä jalomielisenä ja hellänä.
-Tänä yönä oli Claire kuullut hänen astuskelevan hyvin myöhään
-huoneessaan. Koska pikku tyttönsä yski kovin ja vaati joka hetki
-hänen hoitoaan, oli hän jakanut huolensa lapsen ja isän kärsimisille;
-ja hän oli pysynyt siten, teroittaen kuulonsa vähimpäänkin meluun,
-hellässä ja tuskallisessa valvonnassa, jommoisessa naiset kokoovat
-kaiken miehuutensa kärsiäkseen moninkertaisen velvollisuuden raskasta
-taakkaa. Vihdoin oli lapsi nukkunut, ja, kuullessaan isän itkevän,
-juoksi Claire hänen luo.
-
-Oi, kun Georges näki hänen edessään niin hellänä, niin liikuttuna,
-niin kauniina, mitä kauheita ja myöhäisiä omantunnon vaivoja hän
-sai! Niin, hän se on kyllä, tuo oikea kumppani, ystävä. Kuinka oli
-hän voinut hylätä hänet? Kauan, kauan itki Georges hänen olkapäätään
-vasten voimatta mitäkään puhua. Ja onnellista oli, ett'ei hän
-puhunutkaan, sillä hän olisi sanonut kaikki, kaikki. Onnettoman oli
-tarvis vuodattaa sydämensä, vastustamatoin halu syyttää itseään,
-pyytää anteeksi, vähentää omantunnon vaivojensa kuormaa, joka hänen
-sydäntään musersi.
-
-Claire säästi häneltä vaivan lausua sanaakaan: -- Olet pelannut, eikö
-niin? Olet kadottanut... ja paljokin?
-
-Hän teki merkin: niin: sitte, kun hän voi puhua, tunnusti hän
-tarvitsevansa ylihuomeneksi satatuhatta francia eikä tietävänsä,
-miten hankkia ne.
-
-Claire ei lausunut soimaustakaan. Hän oli niitä, jotka, onnettomuus
-vastassaan, ajattelevat vaan sen auttamista ilman vähintäkään
-syytöstä. Jospa hän sydämensä pohjassa siunasikin tätä vauriota, joka
-lähensi Georgesin häneen ja oli siteinä heidän molempien niin kauan
-aikaa erotetun elämänsä välillä. Hän mietti hetkisen. Sitte paljon
-kipua maksaneen päätöksen ponnistuksella, sanoi hän:
-
--- Ei mitään ole vielä kadotettu. Minä lähden huomenna Savignyyn
-pyytämään nuo rahat isoisältä.
-
-Ei koskaan ollut, Georges uskaltanut puhua hänelle tästä. Se ajatus
-ei olisi hänelle johtunut mieleenkään. Claire oli niin ylpeä ja
-ukko Gardinois niin kova! Tämä oli varmaan suuri uhraus, jonka
-hän hänelle teki, loistava rakkauden todistus, jonka hän antoi.
-Äkkiä valtasi Georgesin tuommoinen sydämmen kuumuus, hilpeys, joka
-seuraa ohimennyttä vaaraa. Claire hänestä näytti ylenluonnolliselta
-olennolta, jolla oli hyvyyden ja viihdytyksen lahja, samoin kuin
-toisella, tuolla ylähällä oli hurmauksen ja turmion lahja. Mielellään
-olisi hän käynyt polvilleen noiden kauniiden kasvojen eteen, joita
-hänen mustat, uhkeasti yöksi kiinnitetyt hiuksensa ympäröivät
-suloutta loistavana sädekruununa ja joissa hiukan ankarien piirteiden
-säännöllisyys suli ihmeteltäväksi hellyyden osoitteeksi.
-
--- Claire, Claire... oi, kuinka olet hyvä!
-
-Mitäkään vastaamatta vei hän hänen lapsensa kätkyeelle.
-
--- Suutele häntä... sanoi hän hiljaa, ja koska he olivat lähellä
-toisiaan, musliini uutimien suojassa, pää kallistuneena yli
-tuota pientä huokumista, joka jo oli rauhoittunut, vaan vieläkin
-hiukan läähötteli olleista taudin pudistuksista, pelkäsi Georges
-herättävänsä tyttönsä, ja suuteli äitiä innokkaasti.
-
-Kas siinä varmaan ensimmäinen vaikutus laatuaan, jonka koskaan on
-missään perheessä tehnyt pienen sinimiehen ilmaus. Tavallisesti
-kaikkialla, missä se kulkee, tuo hirveä pikku peikko, erottaa
-se kädet ja sydämmet, vieroittaa mielen rakkaimmista tunteista,
-kiihottaen sitä tuhansilla huolilla, joita se herättää vitjojensa
-kitinällä ja katalalla huudollaan kattojen päällä:
-
-"Maksupäivä!... Maksupäivä!..."
-
-
-
-
-II.
-
-Havaintoja.
-
-
--- Ahaa! kas, Sigismund... Kuinka jaksatte, isä Sigismund? Entä
-asiat?... Käykö teillä hyvin?
-
-Vanha rahastonhoitaja hymyili hyvänsävyisesti, pisteli kättä
-isännälle, hänen vaimolleen ja veljelleen, ja puhellessaan
-katseli uteliaana ympärilleen. Tämä tapahtui seinäpaperitehtaalla
-Sain-Antoinen etukaupungissa vähäisten Prochassonilaisten
-luona, joiden kilpailu alkoi käydä pelottavaksi. Nämä Fromontin
-kauppahuoneen entiset palvelijat, jotka olivat ruvenneet omiin
-asioihin, olivat alkaneet hyvin pienesti ja vähitellen tulleet
-saamaan itselleen aseman seudulla. Fromont vainaja oli heitä kauan
-aikaa kannattanut rahalainoilla, ja tämä seikka synnytti molempien
-huoneiden kesken ystävällisiä suhteita. Tilin jäännös -- kymmenen tai
-viisitoista tuhatta francia -- oli jäänyt lopullisesti sovittamatta,
-sillä tiedettiin, että Prochassonilaisilla rahat olivat hyvissä
-käsissä.
-
-Todellakin oli mieltä levottavaa nähdä heidän tehtaansa. Savutorvet
-ravistelivat kopeasti töyhtöjään. Kovasta työn pauhusta tuntui,
-että tehdas oli täydessä toimessa. Rakennukset olivat hyvässä
-kunnossa, ikkunat kirkkaat, kaikki näytti vilkkaalta, hilpeältä
-ja säännölliseltä, ja kassanristikon takana istui tarkastavana
-ja hartaana laskien pitkiä lukuriviään toisen veljen vaimo,
-yksinkertaisesti puettuna, hiukset silitettyinä ja arvokas katsanto
-kasvoilla.
-
-Sydämessään ajatteli vanha Sigismund katkerasti erotusta, joka
-oli muinoin niin äveriään, nyt vaan entisellä maineellaan elävän,
-Fromontin kauppahuoneen ja yhä kasvavan vaurauden välillä
-laitoksessa, joka oli hänen silmiensä edessä. Hänen vaaniva katseensa
-tunki pienempiinkin nurkkiin, etsien virhettä, moitittavaa paikkaa,
-ja koska hän ei mitäkään löytänyt, kouristi se hänen sydäntään, antoi
-hänen hymylleen jotakin epäoikeaa ja levotointa.
-
-Erittäinkin vaivasi häntä se, millä tavoin hän vaatisi isäntäinsä
-rahat, näyttämättä kassan pulaa. Mies parka oli olevinaan
-käytökseltään vapaan ja huolettoman näköinen, niin että oikein
-sydämeen koski... Asiat, näet, kävivät hyvin... varsin hyvin...
-Hän poikkesi pikimältään heille, koska muka tuli siihen kaupungin
-osaan... Tuo kaikki on luonnollista, eikö niin? Mielelläänhän sitä
-tapaa vanhoja ystäviä...
-
-Mutta kaikki nämä johdatukset ja mutkat, jotka kävivät yhä
-laajemmiksi, eivät vieneet häntä sinne, johon hän tahtoi; päinvastoin
-ne syrjäyttivät hänen ajatuksestaan, ja luullen näkevänsä hämmästystä
-kuulijoidensa silmissä, hän lopuksi hämmentyi, änkytteli, joutui
-ymmälle, vihdoin viimein otti lakkinsa ja käkesi lähtemään pois.
-Ovella hänellä äkkiä muistui mieleen:
-
--- Niin vainkin, koska olen täällä.
-
-Ja hän vilkutti hiukan silmäänsä, kokien näyttää viekkaalta, vaan
-näyttikin hyvin surkuteltavalta.
-
--- Koska olen täällä, niin jospa päättäsimme vähän tuon vanhan tilin.
-
-Molemmat veljekset ja nuori vaimo, joka istui konttorissa, katselivat
-hiukan toisiaan, mitäkään ymmärtämättä:
-
--- Tilit? Mitkä tilit?
-
-Sitte rupesivat kaikki kolme nauramaan yht'aikaa ja sydämen
-pohjasta, ikäänkuin tuo olisi ollut liika tuimaa pilaa vanhalta
-rahastonhoitajalta. Hiton ukko Planus, kah!... Hänpä, vanha parka
-nauroi myöskin! Hän nauroi ilman että häntä naurattikaan nauroi vaan
-muiden muassa.
-
-Vihdoin selitettiin asia. Fromont nuorempi oli itse käynyt puoli
-vuotta sitte hakemassa rahat, jotka olivat jääneet heidän käsiinsä.
-
-Sigismund tunsi alistuvansa. Kuitenkin oli hänellä kylliksi rohkeutta
-vastata:
-
--- Niinhän! se on totta, se. Minä olen ihan unhottanut... Kah,
-toden perään, Sigismund Planus käy vanhaksi... Alaspäin mennään
-lapsukaiseni, alaspäin mennään...
-
-Ja kelpomies meni matkoihinsa pyyhkien silmiään, joissa vielä
-helmeili suuret kyyneleet tuosta äskeisestä naurunpuuskasta. Hänen
-takanaan nuoret katselivat toisiaan pyöritellen päätä. He olivat
-käsittäneet.
-
-Vanhaa rahastonhoitajaa huumasi saamansa isku niin, että hänen, ulos
-päästyään, täytyi istuutua penkille. Kas senpä tähden ei Georges
-ottanut rahaa kassasta. Hän toimitti keräyksensä itse. Mitä oli
-Prochassonilaisilla tapahtunut, oli varmaan tapahtunut myöskin
-muualla. Siis oli ihan joutavaa antautua uusiin nöyrytyksiin. Niin,
-mutta maksupäivä, maksupäivä! Se ajatus lisäsi hänelle voimia: Hän
-pyyhki hiestynyttä otsaansa ja lähti matkalle koettaakseen vielä,
-erään heidän ostajainsa luona etukaupungissa. Vaan tälläpä kertaa hän
-ryhtyi varakeinoihin, ja kynnykseltä, sisään astumatta, huusi hän
-rahastonhoitajalle.
-
--- Hyvää päivää ukkoseni... Antakaapa, olkaa hyvä, pikku tieto...
-
-Hän piti ovea ra'ollaan, puistaen kädellään ripaa.
-
--- Mihinkäs aikaan me päätimme viimeisen tilimme? Olen unhottaa
-kirjoittaa kirjaan.
-
-Oi! siitä oli kauan, hyvin kauan sitte, kun tili oli päätetty.
-Fromont nuoremman kuitti oli syyskuulta. Siitä oli viisi kuukautta.
-
-Ovi sulkeutui äkkiä.
-
-Kaksi jo! Näköään olisi kaikkialla samoin.
-
-"Voi, herra Chorche, herra Chorche..." jupisi Sigismund parka, ja
-hänen jatkaessaan matkustustaan selkä kyyryssä, vapisevin jaloin,
-kulkivat rouva Fromont nuoremman ajoneuvot aivan hänen läheltä,
-ohjaten kulkuaan Orleans'in asemalle; mutta Claire ei nähnyt ukko
-Planusta enemmän, kuin hän, vast'ikään kotoa lähtiessään, oli nähnyt
-herra Chèbenkään pitkää päällystakkia ja kuuluisan Delobellen lakkia,
-hekin kaksi maksupäivän marttiiraa, jotka kääntyivät kukin kulmastaan
-Vieilles-Haudriettes'in kadulle, tehdas ja, Rislerin rahakukkaro
-matkansa määränä. Nuori vaimo oli liika ystävällisissä mietteissä
-katsoakseen kadulle.
-
-Ajatelkaahan! Se on hirmuista. Mennä pyytämään satatuhatta francia
-herra Gardinoisilta, mieheltä, joka kehui, ett'ei hän ollut koskaan
-ottanut eikä antanut lainaksi penniäkään elämässään, joka kertoi
-tuon tuostakin, että kerran kun hänen täytyi pyytää neljäkymmentä
-francia isältään ostaakseen itselleen housut, hän oli maksanut
-nuo neljäkymmentä francia vähittäin takaisin. Kaikkien, jopa
-lastensakin suhteen, seurasi ukko Gardinois oppiaan raatelevasta
-kitsaudesta, jota maa, tuo kova ja niille, jotka sitä viljelevät,
-usein kiittämätöin maa, näyttää tyrkyttäneen kaikkiin talonpoikiin.
-Suunnattomasta omaisuudestaan ei mies, eläessään, mielinyt mitäkään
-antaa omaisilleen.
-
--- He saavat omaisuuteni, kunhan kuolen, saneli hän usein.
-
-Seuraten tätä perusajatusta oli hän naittanut tyttärensä, äidin-rouva
-Fromontin, ilman niitäkään myötäjäisiä, ja myöhemmin hän ei antanut
-anteeksi vävylleen, että tämä oli hankkinut varallisuutensa ilman
-mitäkään apua hänen puoleltaan. Se, näet, oli vielä, yksi tuon sekä
-turhanpäisen että omanvoiton pyytävän luonteen ominaisuuksia, että
-hän tahtoi, että jokainen olisi tarvinnut hänen apuaan ja kumartanut
-hänen rahojensa tähden. Kun Fromontilaiset iloitsivat hänen läsnä
-ollessaan onnellisesta käänteestä, jonka heidän asiansa alkoivat
-ottaa, hymyilivät hänen pienet, siniset veitikkamaiset ja viekkaat
-silmänsä pilkallisesti ja hänen sanoissaan: "perästä kuuluu" asui
-poljento, joka oikein ihoa karmi. Toisinaan myöskin, iltaisin
-Savignyssa, kun puisto, kujat, kartanon siniset vuolukatot, tallien
-punaiset tiilet, lammet ja vesilaitokset kimaltelivat mailleen
-menevän auringon kultaisessa hohteessa, sanoi tuo kummallinen
-nousukas, silmäiltyään ympärilleen, kovaan lastensa läsnä ollessa:
-
--- Se minua lohduttaa kerran kuullessani, ett'ei yksikään omaisistani
-ole kyllin rikas pitämään hovia, jonka ylläpito maksaa viisikymmentä
-tuhatta francia vuodessa.
-
-Kuitenkin olisi ukko Gardinois, tuon hellyyden ohessa, jota isoisät,
-kaikkein kuivimmatkin, löytävät sydämensä pohjalta, kernaasti
-tahtonut lellitellä tyttärensä tytärtä. Mutta Clairella oli jo
-pikkuisenakin voittamatoin vastatuntoisuus vanhan talonpojan sydämen
-kovuutta ja kunnianhimoista itsekkäisyyttä kohtaan. Ja sitte, kun
-rakkaus ei pane siteitä niiden väliin, joita kasvatuksen erilaisuudet
-eroittavat, kasvaa vastatuntoisuus tuhansissa muodoissa. Clairen
-naimisiin mennessä Georges'in kanssa, oli ukko sanonut rouva
-Fromontille:
-
--- Jos tyttäresi tahtoo, saapi hän minulta ruhtinaallisen lahjan:
-mutta hänen pitää se minulta pyytää. Eikä Claire saanut mitään, kun
-hän ei tahtonut mitään pyytää.
-
-Sepä nyt rangaistusta, tulla kolmea vuotta myöhemmin, anomaan sataa
-tuhatta francia muinain ylenkatsotulta jalomieliseltä antajalta,
-tulla nöyrtymään, rinnustelemaan loppumattomia saarnoja, typerää
-irmailemista vastaan, joka kaikki oli höystetty berrieläisillä
-piloilla, maalaisilla sanoilla ja puheenparsilla, ylimalkaan
-todenperäisillä, vaan ahdasmielisten, ja loogillisten ihmisten
-keksimillä, jotka jokapäiväisen maakielensä tähden loukkaavat, ihan
-kuin alhaisemman solvaus.
-
-Claire parka! Hänen miehensä, hänen isänsä olivat nöyrtyvät hänen
-kauttaan. Tunnustettava oli toisen menestymättömyys ja kukistus,
-joka uhkasi toisen perustamaa kauppahuonetta, josta hän eläessään
-ylpeillyt oli. Ajatus, että hänen oli puolustettava kaikkia, mitä
-hän enin maailmassa rakasti, oli sekä hänen väkensä ja samalla hänen
-heikkoutensa.
-
-Kello oli yksitoista, kun hän saapui Savignyyn. Koska hän ei ollut
-ilmoittanut kellekään tulostaan, ei hovin vaunuja ollut asemalla ja
-hänen täytyi kulkea matka jalkaisin.
-
-Kylmä ali ankara, tie kova ja kuiva. Pohjatuuli puhalteli vapaasti
-hedelmättömillä tasangoilla ja joella, jossa se laantui ilman
-estettä lehdettömien puiden väliin. Matalan taivaan alla näytti
-kartano ikäänkuin kehittävän auki pitkiä muuri- ja häkki-riviään,
-jotka erottivat sen ympäröivistä kedoista. Kattojen vuolukivet
-olivat yhtä synkät, kuin taivas, jota ne kuvastivat; ja koko tuo
-uhkea, talven muuttama kesä-asunto, yrmeänä, mykkänä, ilman yhtäkään
-lehteä puissa tahi kyyhkyläistä katolla, ei näyttänyt säilyttäneen
-muuta elävää, kuin vesistöjensä kostean väräjämisen ja vaikerruksen
-isoissa poppeleissa, jotka kumartuivat kohti toisiaan, ravistellen
-latvoihinsa vatvottuja harakan pesiä.
-
-Kaukaa näytti Clairesta hänen nuoruutensa asunto tylyltä ja
-surulliselta. Hänestä tuntui, kuin Savigny olisi katsonut häneen
-kylmillä, ylimyksellisillä kasvoilla, joita se näytti valtatielle
-kulkeville, jotka seisattuivat porttien rautaristikkojen taa.
-
-Oi, hirveätä näköä!
-
-Eipä kuitenkaan niinkään hirveä. Sillä Savigny suljetun talon
-muotoineen näkyi hänelle sanovan: "Mene pois... elä tule sisään..."
-Ja jos Claire olisi tahtonut sitä kuunnella, olisi hän luopuen
-aikeestaan puhutella isoisää, palannut hyvin sukkelaan Parisiin
-säilyttämään elämänsä lepoa. Mutta hän ei sitä ymmärtänyt, lapsi
-raiska, ja tuo suuri New-foundlandilainen, joka hänen oli tuntenut,
-tulla hyppi karisseiden lehtien yli hänen vastaansa ja läähötteli
-sisään käytävän portilla.
-
--- Hyvää päivää Françoise... missä isoisä on? kysyi nuori vaimo
-puutarhurittarelta, joka tuli hänelle aukaisemaan, nöyränä,
-teeskentelevänä, vavisten, kuten kaikki hovin palkolliset tuntiessaan
-olevansa isännän katseen alaisina.
-
-Isoisä oli konttorissaan, pienessä sivurakennuksessa, joka
-ei ollut yhteydessä pääasunnon kanssa ja jossa hän vietti
-päivänsä kaivelemalla koteloissa, kaapeissa ja suurissa,
-viheriäselkäisissä kirjoissa virkavaltaisen kiihkolla, jonka hän
-oli saanut alkuperäisestä tietämättömyydestään ja haaveenomaisesta
-vaikutuksesta, jonka häneen muinoin oli tehnyt hänen syntymäkylänsä
-kirjurin työhuone.
-
-Nyt oli hän siellä suljettuna vartijansa, jonkinlaisen vakojan, ja
-palkatun ilmiantajan kanssa, joka ilmoitti hänelle kaikki, mitä
-seudulla tapahtui ja puhuttiin...
-
-Hän oli isännän suosikki. Nimensä oli Fouinat ja hänen lituskainen,
-pahanilkinen ja verenhimoinen päänsä muistuttikin näätää (la fouine),
-josta hänen nimensä johtui.
-
-Nähdessään tyttärensä tyttären, vaaleana ja vapisevana tuskissaan,
-käsitti ukko, että tekeillä oli jotakin tähdellistä ja tavatointa,
-ja teki merkin Fouinatille, joka katosi, pujahti raollaan olevasta
-ovesta, ikäänkuin hän olisi mennyt seinästä sisään.
-
--- Mi sun on, tyttinen?... oothan ihan _mullistunut_, kysyi isoisä,
-istuessaan kauhean ison työpöytänsä takana.
-
-_Mullistunut_ merkitsi hänen sanakirjassaan levotoin, hurja, nurja,
-ja sopi täydellisesti Claireen. Hänen pikainen käyntinsä kylmässä
-ilmassa tasangolla, ponnistuksensa päästä perille antoivat hänen
-kasvoilleen, jotka olivat vähemmin vakaat, kuin tavallisesti, oudon
-osoitteen. Ilman että ukko häntä vähääkään kehoitti, tuli hän häntä
-syleilemään ja istui valkean eteen, jossa halot, kuivan sammaleen
-ja puiston käytäviltä kerättyjen männyn käpyjen joukossa, paloivat
-iloisesti räiskien, mahlan kihistessä. Hän ei ottanut edes aikaa
-karistaakseen härmää, joka helmeili hänen harsollaan, ja lausui
-oitis, uskollisena päätökselleen, sisään tultuaan, käyntinsä syyn,
-ennenkuin antaisi itseensä vaikuttaa tuon pelon ja kunnioituksen
-ilmapiirin, joka ympäröi isoisää, teki hänestä jonkinlaisen
-hirvittävän jumalan.
-
-Hän tarvitsi rohkeutta, ett'ei joutuisi hämille, keskeyttyisi tuon
-kirkkaan katseen edessä, joka häntä tähysteli, hänen ensimmäisistä
-sanoistaan saakka häijyn riemun elähyttämänä, -- tuon ankaran suun
-edessä, jonka kiinnitetyt pielet näyttivät vasituisen mykkyyden,
-itsepäisyyden ja kaiken tunteellisuuden kieltämisen sulkemilta.
-Hän laski yhteen kyytiin loppuun asti, kunnioitettavana, ilman
-nöyrtymistä, salaten mielenliikutustaan, vahvistaen äänensä puheensa
-todenperäisyydellä. Tosiaankin, nähdessään heidät toinen toisensa
-vastassa -- ukko, kylmänä, levollisena, loikovana nojatuolissaan,
-kädet harmaavillaisen mekkonsa taskussa, Claire, tarkastavana
-pienimpiäkin sanoja, jotka hän lausui, ikäänkuin jokainen niistä
-olisi voinut hänet tuomita syylliseksi tahi vapauttaa -- ei olisi
-koskaan voinut sanoa, että se oli lapsi isoisänsä edessä, vaan
-pikemmin kanteenalainen tutkijatuomarin edessä.
-
-Ukko Gardinois'in ajatus oli aivan hänen voittonsa ilon ja
-ylpeyden vallassa. Kas siinäpä vihdoin ovat voitetut, nuo kopeat
-Fromontilaiset! Tarvittiinpa vihdoinkin ukko Gardinois'ia.
-Turhamielisyys, hänen valtava intohimonsa, paisui yli väkistenkin
-koko hänen käytöksessään. Kun Claire oli lopettanut, otti hän puheen
-vuoron, alkoi luonnollisesti sanoilla: "minä olin varma siitä...
-sanoinhan minä sen... tiesinhän minä hyvin, että perästä kuuluu..."
-ja jatkoi samalla halvalla, loukkaavalla äänellä lopettaakseen
-ilmoittamalla, että "hänen hyvin tunnettuihin perusaatteihinsa
-nähden" hän ei lainaisi penniäkään.
-
-Silloin puhui Claire lapsestaan, miehensä nimestä, joka oli samalla
-hänen isänsäkin nimi, ja vararikosta, joka oli hänet häpäisevä. Ukko
-pysyi yhtä kylmänä, yhtä leppymättömänä, ja käytti hänen nöyryyttään
-nöyryyttääkseen häntä vieläkin enemmän; sillä hän oli sitä kelpo
-maalaisheimoa, joka, kun vihollinen on kaatunut, ei heitä sitä
-koskaan jättämättä sille naarmuja kasvoihin saappaansa nauloista.
-
--- Kaikki, mitä sinulle voin sanoa, tyttiseni, on, että Savigny on
-teille avoin... Tulkoon miehesi tänne. Minäpä juuri tarvitsenkin
-kirjurin. Georges saa hoitaa kirjani kahdestatoista sadasta francista
-vuodessa ja elatuksesta kaikille... Tarjoa tämä hänelle minun
-puolestani, ja tulkaa...
-
-Claire nousi ylös harmissaan. Hän oli tullut hänen luo tyttärenä ja
-tämä otti hänen vastaan kerjäläisenä, jumalan kiitos! siihen asti he
-eivät vielä olleet joutuneet.
-
--- Luuletko? virkkoi herra Gardinois, julmasti vilkuttaen silmiään.
-
-Vavisten astui Claire ovelle päin, mitäkään vastaamatta. Ukko
-seisatti hänen liikkeellä.
-
--- Ole varoillasi, sinä et tiedä, mitä kiellät... Sinun hyväksesi,
-kuulehan, esittelen, että miehesi tulisi tänne... Sinä et tiedä,
-minkälaista elämää hän siellä viettää... Sinä et sitä tiedä, ihan
-varmaan, muutoin et tulisikaan minulta pyytämään rahaani menemään
-sinne, minne omasi on mennyt... Niin! Minäpä kyllä tunnen miehesi
-asiat. Minulla on poliisini Parisissa ja Asnières'sakin, samoin kuin
-Savignyssa... Minä sen tiedän, mihin hän kuluttaa yönsä ja päivänsä,
-tuo velikulta; enkä minä tahdo, että rahani menisivät semmoisiin
-paikkoihin, joihin hän menee. Se ei ole kyllin siistiä rehellisesti
-ansaituille rahoille.
-
-Claire aukaisi hämmästyneenä silmänsä suureksi, tuskalla tuntien,
-että hirmuinen näytelmä sillä hetkellä alkoi hänen elämässään,
-ilmestyen kanteiden pienestä halvasta portista, Ukko jatkoi
-ilkkuisasti:
-
--- Sillä on ylpeät maitohampaat, tuolla pikku Sidoniella,
-
--- Sidonie!
-
--- Totta perin, sitä pahempi. Tulin sanoneeksi nimen... Muutoin,
-olisithan sen kuitenkin joskus saanut tietää... Ihmeellistäkin, että
-siitä asti... Mutta te naiset, te olette niin turhanpäisiä... Että
-teitä voi pettää, se on varmaan viimeinen ajatus, joka johtuisi
-päähänne... Niinpä vain; sillä lailla se on. Sidonie se on, joka
-häneltä kaikki on haaskannut... miehensä suostumuksella, sitä paitse.
-
-Ja säälittä kertoi hän nuorelle vaimolle, mistä rahat tulivat
-Asnières'in huvilaan, hevosiin, vaunuihin, ja kuinka heidän soma
-pikku pesänsä Gabrielin kadun varrella oli sisustettu. Hän selitti
-ja määritteli tarkalleen kaikki. Näkyi, että hän, saatuaan uuden
-tilaisuuden harjoittaa vakoilemiskiihkoaan, oli sitä laajalti
-käyttänyt hyväkseen; ehkäpä myös oli kaiken tuon pohjalla hämäränä
-salainen kaiho hänen pikku Chèbeään kohtaan, harmi vanhojen päivien
-rakkaudesta, joka aina oli jäänyt tunnustamattomaksi.
-
-Claire kuunteli häntä mitäkään sanomatta ja soma uskomattomuuden hymy
-huulilla. Tämä hymy kiihotti vanhusta, kannusti hänen ilkeyttään...
-Vai niin! et usko minua... Tahdot vai todistuksia... Ja hän
-antoi niitä, lisäsi niitä, seuloi ikäänkuin veitsen iskuja hänen
-sydämeensä. Clairen muka ei tarvinnut muuta, kuin mennä Darchesin,
-la Paix'in-kadun hohtokivien myöjän luo. Kaksi viikkoa sitte oli
-Georges ostanut sieltä kolmekymmentä tuhatta francia maksavan
-timanttikoristuksen. Se oli Sidonien joululahja. Kolme kymmentä
-tuhatta francia tiamantteihin, vararikkoa tekemäisillään!
-
-Hän olisi voinut puhua koko päivän ilman että Claire olisi häntä
-keskeyttänyt. Claire tunsi, että vähinkin ponnistus olisi saanut
-tulvimaan kyyneleet, joita hänen silmänsä olivat täynnä, ja hän
-tahtoi hymyillä sitä vastoin, hymyillä loppuun asti, hän, tuo rakas
-ja uljas olento. Toisinaan vaan hän katseli tielle päin. Hänen oli
-kiire lähteä ulos, paeta tuota häijyä ääntä, joka häntä vainosi
-armahtamatta.
-
-Vihdoin ukko taukosi; hän oli puhunut loppuun, Claire kumarsi ja
-lähti ovelle päin.
-
--- Menetkö jo pois?... Kuinka olet kiireissäsi... sanoi isoisä
-seuratessaan häntä ulos.
-
-Itse asiassa oli hän hiukan näpeillään julmuudestaan.
-
--- Etkö tahdo syödä aamiaista minun kanssani?
-
-Hän vastasi _ei_ päällään, voimatta lausua yhtään sanaa.
-
--- Odotahan ainakin, että valjastetaan... saatetaan sinut asemalle.
-
-Ei, yhä ei.
-
-Ja hän jatkoi käyntiään, ukko kinterillä.
-
-Suorana, kopeana, kulki hän niinikään pihan poikki, joka oli täynnä
-lapsuuden muistoja, kertaakaan kääntymättä. Ja yhtä kaikki, kuinka
-monta iloista naurunkajahdusta, kuinka monta auringon sädettä
-nuoruuden ajalta oli pysynyt pienimmässäkin hiekanjyvässä tällä
-pihalla.
-
-Hänen puunsa, lempipenkkinsä olivat yhä samalla paikallaan. Hänellä
-ei ollut katsettakaan niille, ei fasaaneille, eikä edes suurelle
-Muisku-koirallekaan, joka häntä seurasi kuuliaasti, odottaen
-hyväilyä, jota sille ei annettu. Hän oli tullut, kuni talon lapsi
-ainakin, meni pois outona, hirveät aatokset mielessä, joita vähinkin
-muisto hänen onnellisesta ja tyyneestä menneestä ajastaan vaan
-raskautti enemmän.
-
--- Hyvästi, isoisä.
-
--- Hyvästi sitte.
-
-Ja portti sulkeutui rutosti hänen jälkeensä. Ollen kerran yksin,
-rupesi hän astumaan sukkelaan, sukkelaan, melkein juoksuun. Hän ei
-astunut, hän pakeni. Yht'äkkiä, tultuaan maatilan muurin päähän, näki
-hän olevansa tuon pienen viheriäisen portin luona, jossa oli hovin
-postilaatikko. Vaistonmukaisesti seisattui hän, äkkinäsen muiston
-herättämänä, jommoinen muisto usein puhkeaa ihmisessä ratkaisevalla
-hetkellä ja esittää silmissämme erinomaisen selkeästi vähimmätkin
-elämämme tapaukset, ollen yhteydessä nykyisten onnettomuuksien tahi
-ilojen kanssa. Oliko se aurinko viistoine, punertavan hohtavine
-sateineen, joka yht'äkkiä näyttäytyi, valaisten äärettömän tasangon
-tänä talvisena jälkeen puolen päivänä, samoin kuin elokuulla
-mailleenmeno-aikaan? Oliko se häntä ympäröivä hiljaisuus, jota vaan
-luonnon sointuisat, melkein joka vuoden aikaan yhtäläiset, säveleet
-keskeyttivät?
-
-Ainakin on, että hän näki itsensä semmoisena, kun hän oli, tällä
-samalla paikalla, kolme vuotta sitte, päivänä, jolloin hän pani
-postiin kutsumuskirjeen Sidonielle tulemaan kuukaudeksi hänen luo
-maalle. Jokin ilmaisi hänelle, että koko hänen onnettomuutensa
-oli silloin saanut alkunsa. "Oi! jos olisin tietänyt... jos
-olisin tietänyt..." Ja hän oli vielä tuntevinaan sormiensa päissä
-satininkaltaisen kirjeen kuoren, joka oli putoamaisillaan laatikkoon.
-
-Silloin, ajatellessaan olleensa suora, toivorikas ja onnellinen
-lapsi, valtasi hänen inho elämän vääryyttä kohtaan, niin lempeä
-kun hän olikin. Hän kysyi itseltään; "Minkätähden! Mitä minä olen
-tehnyt?"
-
-Sitte, yht'äkkiä: "Ei! se ei ole totta. Se ei ole mahdollista...
-On valehdeltu..." Ja kulkiessaan asemaa kohti, koki poloinen
-vakuuttaida, saada itselleen varmuutta. Vaan siinä hän ei onnistunut.
-
-Hämärä totuus on kuin varjostettu päivän paiste, joka uuvuttaa silmiä
-enemmän kuin tulisimmat säteet. Puolisiimeksessä, joka vielä ympäröi
-vaimoparan onnea, näki hän selvemmin, kuin olisi tahtonutkaan. Nyt
-hän käsitti, selitti itselleen miehensä elämän yksityiskohdat, hänen
-poissa olonsa, levottomuuden, tukalan näön muutamina päivinä, ja
-monet asiat, mitä hän toisinaan kotia tullessaan luetteli matkojensa
-syyksi, luettelemalla ensin nimiä, ikäänkuin todistukseksi, jota
-Claire ei koskaan pyytänytkään. Kaikista noista arveluista esiintyi
-hänelle rikoksen silminnähtäväisyys. Kuitenkin hän vielä kieltäytyi
-sitä uskomasta ja odotti tuloaan Parisiin päästäkseen epäilystään.
-
-Ei ollut yhtäkään henkeä asemalla, tuolla pienellä yksinäisellä ja
-ikävännäköisellä asemalla, jossa ei näy ainoatakaan matkustavaista
-talvella. Siinä istuessaan ja odottaessaan junaa sekä katsellessaan
-asemapäällikön surkeata puutarhaa ja kietolaiskasvien jäännöksiä
-pitkin aituutta tienvarrella, tunsi Claire hansikkaallaan kuumaa
-ja kostean puhalluksen. Se oli hänen ystävänsä, Muisku, joka häntä
-oli seurannut ja joka muistutti hänelle heidän iloisia huvejaan
-ennen muinoin, huiskuttamalla häntäänsä ja alinomaa hyppelemällä,
-ilolla täynnä nöyryyttä, joka päättyi siihen, että se heitti
-pitkäksi kauniin valkoisen turkkinsa rouvansa jalkojen juureen,
-odotussalin kylmälle lattialle. Nämä nöyrät hyväilyt, jotka tulivat
-häntä etsimään ikäänkuin arkana ja uskollisena myötätuntoisuutena,
-saivat hänen hyrähtämään nyyhkytyksiin, joita hän kauan aikaa oli
-pidättänyt. Vaan yht'äkkiä hävetti häntä hänen heikkoutensa. Hän
-nousi ylös, ajoi pois koiran, ajoi sen pois säälittä, liikkeellä,
-äänellä, näyttäen sille kaukana olevan talon, ankarin kasvoin, joita
-Muisku parka ei hänessä tuntenut. Sitte pyyhki hän nopeasti silmänsä
-ja kostean kätensä; sillä Parisiin menevä juna oli tulossa ja hän
-tiesi tuossa paikassa tarvitsevansa kaiken rohkeutensa.
-
-Clairen ensimmäinen huoli, astuessaan ulos vaunuista, oli viettää
-itsensä la Paix-kadun hohtokivien myöjän luo, joka -- isoisän
-lausunnon mukaan -- oli tehnyt Georgesille tiamanttikoristuksen.
-Jos tämä oli totta, olisi kaikki muukin totta. Hänen pelkonsa
-saada kuulla totuus oli niin suuri, että hän tultuaan tuon komean
-kauppahuoneen eteen, seisattui, uskaltamatta astua sisään.
-Rohkaistakseen itseään, oli hän hyvin tarkasti katselevinaan
-samettikoteloille levitettyjä hohtokiviä; ja nähdessään hänen,
-komeana vaatimattomassa pu'ussaan, kumartuen tuon pienen,
-houkuttelevan tuikkeen yli, olisi voinut luulla häntä onnelliseksi
-vaimoksi, joka parasta kättä valitsi jotakin koristetta, pikemmin
-kuin murheelliseksi ja levottomaksi hengeksi, joka oli sieltä tullut
-etsimään elämänsä salaisuutta.
-
-Kello oli kolme jälkeen puolen päivän. Talvella, siihen aikaan
-päivästä on la Paix'in-katu todellakin loistavan näköinen. Lyhyen
-aamupäivän ja aikaisen ehtoon välillä tekee elämä kiirettä noissa
-komeissa kaupungin osissa. Siellä sitä ajaa kiidätetään alati,
-ja lakkaamatta kuuluu pyörien rytinää; katuvieruksilla veikeästi
-riennetään silkin ja turkisten kahinassa. Talvi on Parisin oikea
-vuodenaika. Nähdäkseen tuota pahuksen Parisia kauniina, onnellisena,
-mahtavana, on nähtävä sen elämä matalan, lumen painaman taivaan alla.
-Luonto on, niin sanoakseni, poissa kuvasta. Ei tuulta, ei aurinkoa.
-Juuri tarpeeksi valoa, että himmeimmät värit, vähimmät heijastukset
-saavat ihmeellisen arvon, muistopatsaiden punertavan harmaasta
-paineesta aina pikihelmiin saakka, jotka kiiltelevät naispukineissa.
-Teaatteri- ja laulajais-ilmoitukset loistavat ikäänkuin lamppupartaan
-valaisemina Makasiinit eivät tyhjene. Näyttää, kuin kaikki nuo
-ihmiset hyörisivät alituisia juhlavalmistuksia varten. Jos silloin
-suru sekaantuu tähän pauhuun, näyttää se paljoa hirmuisemmalta.
-Viisi minuuttia kärsi Claire tuskaa, joka oli kovempi kuin kuolema.
-Tuolla, Savignyn tiellä, aavojen tasankojen keskellä, hajosi hänen
-epätoivonsa raittiisen ilmaan ja näkyi ottavan vähemmin sijaa. Täällä
-se häntä tukehdutti. Äänet, jotka kajahtelivat hänen ympärillään,
-askeleet, kävelijöiden tajunnotoin hälinä, kaikki lisäsi hänen
-tuskaansa.
-
-Vihdoin meni hän sisään...
-
--- Kyllä! niin, rouva, aivan oikein... Herra Fromont... Koristus
-hohtokivistä ja ruusutimanteista. Voimme tehdä teille samallaisen
-kahdestakymmenestä viidestä tuhannesta francista.
-
-Viidestä tuhannesta francista helpommalla, kuin hänelle.
-
--- Kiitoksia, sanoi Claire... Minä mietin...
-
-Kuvastimesta, joka oli hänen vastassaan, näki hän pelästyen, kehien
-ympäröimät silmänsä ja kuoleman kalpeat kasvonsa. Häh lähti sukkelaan
-ulos, pitäen itseään jäykkänä, ett'ei kaatuisi maahan.
-
-Hän ajatteli vaan, kuinka pääsisi pakoon katua ja sen hälinää,
-ollakseen yksin, ihan yksin, voidakseen vaipua, syöstyä tuohon
-sydäntä särkevien aatosten ja synkkien seikkojen kuiluun, jotka hänen
-sielunsa pohjalla mylleröivät. Oi katala ilkiö! Ja häntä silloin
-viime yönä vielä lohdutteli, halaili!
-
-Yht'äkkiä, tietämättä, kuinka se oli käynyt, näki hän olevansa
-tehtaan pihalla. Mitä tietä hän oli tullut? Jalkaisinko vai ajaen?
-Hän ei muistanut enää niitäkään. Hän oli toiminut tajunnottomasti,
-kuin unessa ikään. Todellisuuden tunne palasi häneen, hirmuisena,
-polttavana, hänen saapuessaan pienen kartanonsa portaille. Risler oli
-parast'aikaa kannattamassa vaimolleen kukka-astioita loistavaa juhlaa
-varten, jonka hän aikoi toimittaa iltasella. Tyynenä, kuin ainakin,
-johti hän työmiehiä, piteli suuria oksia, jotka olisivat voineet
-taittua: "Ei niin... menkää sivuttain... varokaa lattiapeittoja..."
-
-Tämä huvin ja juhlan ilmapiiri, joka häntä vast'ikään inhotti,
-vainosi häntä kodissakin. Sepä oli liikaa ironiiaa, vihdoinkin!
-Hän kiihtyi; ja Rislerin häntä tervehtiessä, suosiollisena ja
-kunnioittavana, kuin ainakin, asui hänen kasvoillaan kauhea inhon
-osoite, ja hän astui ohitse niitäkään puhumatta, tai näkemättä
-hämmästystä, joka siristi tämän hyviä, suuria silmiä.
-
-Siitä lähtien oli hänen päätöksensä tehty.
-
-Viha, rehellisyyden ja oikeuden viha johti hänen toimintaansa.
-
-Hän kerkesi tuskin astua sisään, suudella lapsen raittiita poskia, ja
-juoksi äitinsä suojaan.
-
--- Pian, äiti, pukeutukaa... Me lähdemme... Me lähdemme...
-
-Vanha rouva nousi verkalleen nojatuolista, jossa hän istui,
-uutterasti puhdistellen kellon vitjojaan, pistämällä nuppineulaa
-jokaiseen renkaasen äärettömällä huolellisuudella. Claire pidätti
-kärsimättömyyden liikkeen:
-
--- Joutuun, joutuun... Valmistakaa kapineenne.
-
-Hänen äänensä vapisi, ja houruraukan huone näytti hänestä kamalalta,
-kokonaan loistavan tuolta siisteydeltä, joka oli käynyt hänen
-raivokseen. Hän oli tuommoisessa katalassa tilassa, jolloin yksi
-harhaluulo saapi kaikki katoamaan ja näyttää vaan perinpohjin koko
-inhimillisen kurjuuden. Ollen hullun äidin ja uskottoman miehen ja
-liian nuoren lapsen keskellä, johtui hänelle yksinäisyytensä tajunta
-ensi kerran mieleen; mutta se vaan vahvisti hänen päätöksensä.
-
-Hetken kuluttua oli jo koko talo puuhassa tekemällä tuon pikaisen,
-odottamattoman lähdön valmistuksia. Claire kiiruhti hämmästyneitä
-palvelioita, puki äitinsä ja lapsensa, joka nauroi keskellä kaikkea
-tuota hommaa. Hän tahtoi lähteä ennen Georgesin tuloa, että tämä
-löytäisi kehdon tyhjänä ja talon autiona. Minne menisi hän? Siitä hän
-ei tietänyt vielä mitään. Kentiesi tädin luo Orleansiin, kentiesi
-Savignyyn, mihin hyvänsä. Ennen kaikkia piti lähteä, paeta tätä
-petosten ja valheiden keskuutta.
-
-Tällä hetkellä hän oli huoneessaan täyttämässä remettiä, kokoomassa
-kapineita. Sydäntä särkevä toimi. Jok'ainoa esine, jota hän
-käsitteli, herätti hänessä joukon ajatuksia, muistoja. Paljo meidän
-omaa itseämme löytyy siinä, mitä me käytämme. Välistä hajupussin
-tuoksu tai karikkokaava sai hänen itkemään. Yht'äkkiä kuului
-raskaita askeleita salista, jonka ovi oli ra'ollaan; sitte pieni
-rykäys ikäänkuin ilmoitukseksi, että joku oli tullut. Hän luuli
-sitä Risleriksi; sillä hänellä yksin oli oikeus tulla noin suoraan.
-Ajatus, että hän taas seisoisi noiden ulkokullattujen kasvojen ja
-tuon valehtelevan hymyn edessä, inhoitti häntä niin, että hän syöksi
-sulkemaan ovea.
-
--- Minä en ole kotona ketäkään varten.
-
-Ovi pani vastaan ja Sigismundin iso pää näkyi ra'osta.
-
--- Minä se olen, rouva, sanoi hän hiljaa. Minä tulin rahoja hakemaan.
-
--- Mitä rahoja? kysyi Claire, joka ei enää muistanut, mitä varten hän
-oli käynyt Savignyssa.
-
--- St... Rahat huomiseksi maksupäiväksi, Herra Georges sanoi minulle
-lähtiessään, että te kohta antaisitte ne minulle.
-
--- Niin vainkin!... se on totta... Sata tuhatta francia... Ei
-minulla niitä ole, herra Planus; minulla ei ole mitään.
-
--- Siis, sanoi rahaston hoitaja oudolla äänellä, ikäänkuin hän olisi
-puhunut itsekseen, siis tulee vararikko.
-
-Hän kääntyi hitaasti.
-
-Vararikko!
-
-Claire istuutui, kauhistuneena, kadonneena. Muutamiin tuntiin oli
-hänen oman onnensa häviö saanut hänen unhottamaan talon häviön; mutta
-nyt muistui se hänelle mieleen.
-
-Miehensä oli siis hukassa.
-
-Oitis, kotiin tullessaan, oli hän kuuleva vaurionsa ja samalla, että
-hänen vaimonsa ja lapsensa olivat lähteneet, että hän oli yksin
-keskellä turmaa. Ihan yksin, hän, tuo vento, heikko olento, joka
-ei osannut muuta kuin itkeä, valittaa, pudistaa nyrkkiä elämälle,
-kuni lapsi. Miten oli tuon poloisen käypä? Clairen kävi häntä sääli,
-huolimatta hänen rikoksestaan.
-
-Sitte heräsi ajatus, että hän ehkä näyttäisi paenneen vararikkoa,
-kurjuutta. Georges voisi sanoa:
-
-"Jos olisin ollut rikas, olisi hän minulle antanut anteeksi!"
-
-Pitikö hänen jättää hänet tuohon epäilyyn? Ylevän ja ylpeän sielun,
-kuni Claire, ei tarvinnut enempää muuttaakseen päätöstään. Tuokiossa
-tunsi hän itsessään kaiken inhon, kaiken metelin rauhoittumisen
-ja ikäänkuin äkkinäisen valon, joka valaisi hänelle hänen
-velvollisuutensa. Kun hänelle tultiin sanomaan, että lapsi oli
-puettu, matkalaukut valmiit, oli hänen uusi päätöksensä jo tehty:
-
--- Se on turhaa, vastasi hän hiljaa... me emme lähdekään.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Maksupäivä!...
-
-Saint-Gervaisin iso tornikello löi yksi yöllä. Oli niin kylmä, että
-hieno lumi, joka tuiskusi ilmassa, pudotessaan jäätyi, muodostuen
-kaduilla ihan valkoisiksi ja narskuviksi kulmehdoiksi.
-
-Risler, viittaansa kiedottuna, palasi olutmyömälästä ripeästi astuen
-autiota Marais'ia. Hän oli tyytyväinen, tuo kelpo Risler. Hän tuli
-viettämästä molempien uskollisten lainanottajainsa, Chèben ja
-Delobellen, seurassa ensimmäistä ulkona käyntiään, tuon pitkällisen
-suljennan loppua, jonka aikana hän oli valvonut painimensa tekoa
-keksijän kaikkine koettelemisineen, iloineen ja harmineen. Se oli
-käynyt hitaasti, hyvin hitaasti. Viimeisellä hetkellä oli huomattu
-vika. Kiinnittäjä-kone ei käynyt hyvin; ja oli pitänyt tehdä uudet
-piirrokset ja laskut. Vihdoin tänä päivänä oli koeteltu uutta
-konetta. Kaikki onnistui toivon mukaan. Kelpo mies riemuitsi.
-Hänestä tuntui, kuin hän suorittaisi velan, antamalla Fromontin
-kauppahuoneelle tulot uudesta keksinnöstä, joka oli vähentävä työn,
-työmiesten päivät, lisäten voittoa ja tehtaan mainetta. Ja kauniita
-unelmia oli hänellä, totta perin, kävellessään. Askeleensa kaikuivat
-ylpeästi, hänen ajatuksensa onnellisen ja lujan ryhdin vahvistamina.
-
-Kuinka paljo toiveita!
-
-Hän voisi Asnières'in huvilan sijaan -- jota Sidonie piti hökkelinä
--- rakentaa jonkun kauniin maatalon kymmenen tahi viidentoista
-peninkulman päähän Parisista, myöntää Chèbelle suuremman eläkerahan,
-auttaa useammin Delobellea, jonka onnetoin vaimo tappoi itsensä
-työllä; sitte voisi hän kutsuttaa Frans kotiin. Sepä se olikin hänen
-rakkahin halunsa. Lakkaamatta ajatteli hän tuota poika parkaa,
-epäterveelliseen maahan ajettua, jossa hän oli itsevaltiaan hallinnon
-mielivallan alainen, joka antoi virkamiehillensä eron ja kutsui
-heitä melkein kohta takaisin, ilman mitäkään selitystä. Rislerillä
-oli, näet, aina mielessä Franssin pikainen ja käsittämätöin lähtö
-hänen viimeisellä matkallaan, ja tuo veljensä lyhyt ilmaus, joka,
-antamatta hänelle aikaa tuskin omistaa hänet, oli elähyttänyt kaikki
-rakkauden ja yhteisen elämän muistot. Myöskin aikoi hän, kun painin
-oli käymässä, toimittaa tehtaalla pieni paikka, jossa Frans voisi
-olla hyödyksi ja valmistaa itselleen turvallisen tulevaisuuden. Kuten
-ainakin, ei Risler ajatellut muuta, kuin lähimmäistensä onnea. Hänen
-ainoa itsekäs tyydyttämisensä oli nähdä jokainen iloisena ympärillään.
-
-Kiirehtien saapui hän Vieilles-Haudriettes-kadun kulmaan. Pitkä jono
-ajoneuvoja oli asettunut talon eteen, ja niiden lyhtyjen valo, sekä
-ajajien varjot, jotka olivat käyneet suojaan lumelta soppiin ja
-sopukkoihin, joita nuo vanhat rakennukset ovat säilyttäneet vastoin
-katuvierusten suoruutta, vilkastuttivat tätä autiota ja hiljaista
-kaupungin osaa.
-
-"Kah! se on totta, arveli kelpo mies, meillähän on tanssijaiset."
-Hän muisti että Sidonie oli pannut toimeen soitannollisen ja
-tanssijais-iltaman, jossa läsnäolemasta Sidonie muutoin oli
-vapauttanut hänen, "tietäen, että hänellä oli paljo työtä." Keskellä
-hänen mietteitään ja haaveitaan jalomielisestä rikkaudesta, teki
-tämä juhla, joka kaikui aina häneen asti, hänen kokonaan iloiseksi
-ja ylpeäksi. Jonkinlaisella juhlallisuudella sysäsi hän auki raskaan
-portin, joka oli raollaan vieraiden kulkua varten, ja tuolla,
-puutarhan perällä, huomasi hän rakennuksen, jonka toinen kerros oli
-loistavasti valaistu.
-
-Varjoja kulki edestakaisin liehuvien uutimien takana, soittokunta,
-jonka maseutuneet säveleet tuntuivat luoteelta ja vuokselta, näkyi
-säestävän noiden salaisten ilmiöiden liikettä. Tanssittiin. Hetkeksi
-loi Risler katseensa tuohon tanssijaisten varjokuva-näytelmään, ja
-pienessä salin viereisessä suojassa tunsi hän Sidonien kuvan.
-
-Hän seisoi suorana ylen uhkeassa pu'ussaan, kuni kaunis nainen,
-kuvastimen edessä. Hänen takanaan pienempi varjo, epäilemättä
-rouva Dobson, korjasi epäjärjestykseen joutunutta hametta, kaulaan
-kiinnitettyä nauhasolmua, jonka pitkät häilyvät päät laskeutuivat
-kuohkealle laahukselle. Tuo kaikki näkyi hyvin hämärästi, mutta
-naisen viehkeys esiintyi noissa tuskin huomattavissa piirteissä, ja
-Risler viipyi kauan katsellakseen.
-
-Vastakohta ensimmäisessä kerroksessa oli silmiin pistävä. Siellä ei
-ollut muuta valoa, kuin pieni lamppu syrenivärisessä makuusuojassa.
-Risler huomasi tämän ja koska Fromontilaisten pikku tyttö oli ollut
-sairas muutamia päiviä sitte, kävi hän levottomaksi, muisti rouva
-Georgesin omituisen katsannon, kun tämä jälkeen puolen päivän kulki
-nopeasti hänen sivuitse, palaisi takaisin ja meni ukko Akilleksen luo
-kuulustelemaan.
-
-Hänen huoneensa oli täysi. Ajurit lämmittelivät lieden ääressä,
-juttelivat ja nauroivat, poltellen piippujaan. Rislerin tullessa
-tapahtui suuri hiljaisuus, utelias, viekas, tarkasteleva hiljaisuus.
-Varmaan oli puhuttu hänestä.
-
--- Onkos lapsi vielä sairas Fromontilassa?... kysyi hän.
-
--- Ei lapsi ole sairas. Mutta herra.
-
--- Vai herra Georges on sairas?
-
--- On. Hän sairastui tänä iltana kotiin tultuaan. Minä kävin lääkäriä
-hakemassa vast'ikään... Hän sanoi, ett'ei se ole mitään, että herra
-vaan tarvitsee levätä.
-
-Ja kun Risler sulki oven, lisäsi ukko Akilles puolikovaan osaksi
-pelkäävällä, osaksi rohkealla julkeudella, kuten alamainen, joka
-samalla tahtoo tulla kuunnelluksi ja tuskin kuulluksi:
-
--- Niin! totta vie, ei sitä niin nyt _kikoteta_ ensimmäisessä
-kerroksessa, kuin toisessa.
-
-Nähkääs, mitä oli tapahtunut:
-
-Fromont nuorempi, iltasella kotia tullessaan, oli tavannut vaimonsa
-niin pakahtuneen, niin muuttuneen näköisenä, että hän aavisti
-onnettomuutta. Mutta kahtena vuotena oli hän niin hyvin vakaantunut
-petoksensa rankaisemattomuudessa, ettei hänelle johtunut kertaakaan
-mieleen, että vaimonsa olisi voinut saada tiedon hänen käytöksestään.
-Claire puolestaan, ollakseen häntä rasittamatta, oli niin
-jalomielinen, ett'ei hän puhunut muusta kuin Savignysta.
-
--- Isoisä ei tahtonut, sanoi hän.
-
-Poloinen, kalpeni hirmuisesti.
-
--- Minä olen hukassa... Minä olen hukassa... kertoi hän pari kolme
-kertaa, kuin kuumeen houreissa; ja hänen unettomat yönsä, kauhea
-ja viimeinen kohtaus, joka hänelle vast'ikään oli ollut Sidonien
-kanssa estääkseen häntä toimeenpanemasta tätä juhlaa häviön aattona,
-herra Gardinois'in kielto, kaikki nuo mullistukset, jotka seurasivat
-toisiaan vuorotellen olivat häntä huolettaneet, yhtyivät todelliseksi
-hermoretkeksi. Clairen kävi häntä sääli, hän pyysi hänen panemaan
-maata ja asettui hänen vuoteensa viereen. Hän koetti puhutella
-Georgesia, rohkaista häntä; mutta hänen äänellään ei ollut enää sitä
-hellyyden osoitetta, joka levottaa ja vakuuttaa. Hänen liikkeissään,
-tavassaan, miten hän kohotteli pielusta sairaan pään alle ja valmisti
-hänelle rauhottavan juoman, asui välinpitämättömyys, omituinen
-mielenraukeus.
-
--- Mutta olenhan saattanut sinut perikatoon! puhui Georges ajoittain,
-ikäänkuin poistaakseen tuon kylmäkiskoisuuden, joka häntä vaivasi.
-Claire teki kauniin, ylenkatseellisen liikkeen... Oi! Jospa Georges
-ei olisi hänelle muuta tehnyt!
-
-Lopuksi yhtä hyvin hänen hermonsa rauhoittuivat, kuume väheni ja hän
-nukkui.
-
-Claire jäi hänen luo valvomaan.
-
-"Se on velvollisuuteni," ajatteli hän.
-
-Hänen velvollisuutensa!...
-
-Siinä hän nyt oli vastapäätä, tuota olentoa, jota hän niin sokeasti
-oli jumaloinut, toivoen pitkää ja onnellista avio-elämää.
-
-Sillä hetkellä alkoivat tanssiaiset käydä vilkkaimmiksi. Laipio
-tärisi tahdin mukaan, sillä tanssia varten oli rouva Risler otattanut
-kaikki peitot salin permannolta. Toisinaan myöskin kuului ääntä
-ikäänkuin puuskittani, sitte tiheitä, kovia käsien taputuksia, josta
-voi arvata vieraiden paljouden ja huoneiden täyteyden.
-
-Claire mietiskeli. Hän ei menehdyttänyt itseään valituksiin ja
-hyödyttömiin vaikerruksiin. Hän tiesi elämän olevan taipumattoman
-ja ett'ei mitkään keinottelut voi hillitä sen välttämättömän
-juoksun surullista johdonmukaisuutta. Hän ei kysellyt itseltään,
-kuinka tuo mies oli voinut häntä niin kauan pettää, kuinka hän oli
-oikun vuoksi voinut hävittää talonsa ilon ja kunnian. Se oli tehty
-eikä mitkään mietiskelyt voineet poistaa, korjata korjaumatonta.
-Mutta hänen huolensa koski tulevaisuutta. Uusi elämä kehittyi
-hänen silmiensä eteen, synkkänä, ankarana, täynnä kieltäytymisiä
-ja vaivoja; ja omituisella tavalla antoi häviö häneen rohkeutta,
-ollenkaan häntä pelottamatta. Ajatus välttämättömästä muutosta
-säästöillä, jotka olivat käytettävät ja työstä, johon Georgesin
-ja ehkä hänenkin täytyi ryhtyä, pani omituista uutteruutta hänen
-toivottomuutensa laimeaan tyynyyteen. Mikä raskas sielun taakka
-hänellä oli oleva noista kolmesta lapsesta: äidistään, tytöstään ja
-miehestään! Vastaavaisuutensa tunne esti häntä liiaksi heltymästä
-onnettomuudestaan ja rakkautensa häviöstä; ja sen mukaan kuin hän
-unhotti itsensä ajatellessaan heikkoja olentoja, jotka hänellä oli
-suojeltavana, käsitti hän paremmin "uhraus"-sanan arvon, tuon sanan,
-joka on niin epämääräinen välinpitämättömästi puhuttaessa, vaan niin
-vakava, kun se käy säännöksi elämässä.
-
-Sitäpä ajattelekin vaimo parka surullisen valvonnan, tuon ase- ja
-kyynel-valvonnan aikana, jolloin hän varustaihe suureen taisteluun.
-Sitäpä valaisikin tuo pikku salamielinen lamppu, jonka Risler
-alahalta oli nähnyt, kuni tanssijaisten loistavista ruunuista
-pudonneena tähtenä.
-
-Levottomana ukko Akilleksen vastauksesta, aikoi kelpo Risler mennä
-kotiaan huoneesensa, välttääkseen juhlaa ja vieraita, joista hän
-huoli vähät.
-
-Tällaisissa tapauksissa kulki hän pieniä palvelusväen portaita
-myöten, jotka veivät rahastoon. Hän joutui siis työhuoneisin, joita
-lumen heijastama kuutamo valaisi, kuni keskellä päivää, Niissä tuntui
-vielä päivän työn ilmaa, ummehtunutta lämpöä täynnä talkki- ja
-vernissa-höyryjä. Kuivatustelineille levitetyt paperit muodostivat
-pitkiä, kajahtelevia käytäviä. Kaikkialla vetelehti lekeitä ja siellä
-täällä huomiseksi valmiiksi ripustettuja mekkoja. Ei koskaan kulkenut
-täällä Risler ilman mielihyvää.
-
-Yht'äkkiä huomasi hän, tämän pitkän, aution huonerehdon päässä valoa
-Planuksen konttoorista. Vanha rahaston hoitaja teki työtä vielä.
-Kello yksi yöllä, todellakin tavatointa.
-
-Rislerin ensimmäinen liike oli palata takaisin. Todellakin, siitä
-saakka, kun hän joutui eripuraisuuteen Sigismundin kanssa, siitä
-saakka kun tämä oli päättänyt näyttää häntä kohtaan äänetöintä
-kylmyyttä, väitti Risler joutumasta yhteen hänen kanssaan. Hänen
-loukattu ystävyytensä oli yhä poistanut hänet selityksestä; hän piti
-jonkinlaisena ylpeytenä olla kysymättä Planukselta minkä tähden
-hän oli vihoissaan. Kuitenkin tunsi Risler tänä iltana sellaista
-ystävällisyyden ja sydämen vuodattamisen halua, olletikin kun oli
-niin oiva tilaisuus saada olla kahden kesken vanhan ystävänsä kanssa,
-ettei hän kokenutkaan häntä välttää, vaan astui uljaasti rahastoon.
-
-Rahastonhoitaja istui siellä liikkumattomana paperilajien ja
-suurten selailtujen kirjain keskellä, joista muutamia oli luistanut
-lattiallekin. Isäntänsä sisään tullessa ei hän nostanut silmiäänkään.
-Hän oli tuntenut Rislerin askeleet. Tämä, hiukan aavistellen, epäröi
-hetkisen; sitte sysäsi häntä yksi noista salaisista jousista,
-joita jokaisessa löytyy ja jotka kaikesta huolimatta, vievät hänen
-kohtalonsa tielle, ja hän astui suoraan kassan ristikolle:
-
--- Sigismund... sanoi hän vakavalla äänellä.
-
-Vanhus nosti päätään ja näytti sorrettuja kasvojaan, joita myöten
-juoksi kaksi suurta kyyneltä, ensimmäiset ehkä, joita tuo numeromies
-i'ässään vuodattanut oli.
-
--- Sinä itket, vanha mies?... Mikä sinun on?
-
-Ja liikutettuna ojensi kelpo Risler kättä ystävälleen, joka nopeasti
-veti omansa takaisin. Tämä peräyttämisen liike oli niin vaistomainen,
-niin rutto, että Rislerin koko mielenliikunto muuttui harmiksi.
-
-Hän suoristihe ankarasti:
-
--- Minä ojennan sinulle kättä, Sigismund Planus, sanoi hän.
-
--- Ja minä en sinulle anna kättä... virkkoi Planus, nousten ylös.
-
-Seurasi kauhea äänettömyys, jonka aikana kuului ylähältä kumeaa
-soittoa ja töminää, tuota raskasta, outoa töminää tanssin
-tärisyttämästä lattiasta.
-
--- Miksikä kiellät antamasta minulle kättä? kysyi suoraan Risler,
-ristikon, johon hän nojasi, vavistessa metallimaisella tärinällä.
-
-Sigismund seisoi hänen vastassaan, molemmat kädet pöydällä, ikäänkuin
-lausuakseen kohdalleen ja pontevasti, mitä hän aikoi vastata:
-
--- Miksikä?... Siksi, että olette hävittäneet talon, siksi, että
-kohta, samalta paikalta, jossa te nyt olette, pankista tullaan
-hakemaan sata tuhatta francia ja että, teidän takia, minulla ei ole
-penniäkään kassassani... siksipä juuri!
-
-Risler oli kuin puulla päähän lyöty:
-
--- Minä hävittänyt talon, minä?... minäkö?
-
--- Pahemmin vielä, herra... Olette saattaneet sen häviöön vaimonne
-kautta; ja olette tahtoneet hyötyä meidän häviöstämme ja teidän
-epäkunniastanne... Oi! kyllä minä kujeenne näen, kyllä niinkin!
-Rahat, joita vaimonne on petkuttanut onnettomalta Fromont'ilta,
-Asnières'in huvila, tiamantit ja muut, kaikki on pantava hänen
-nimelleen, suojaan onnettomuuksilta; ja te epäilemättä luulette
-voivanne vetäytyä asioista nyt.
-
-"Oi!... Oi!..." sanoi Risler sammuneella tai pikemmin kuristetulla
-äänellä, riittämättömällä lausumaan kaikkia hänen ajatuksiaan; ja
-niin änkyttäessään, veti hän ristikkoa puoleensa niin ankarasti, että
-siitä repesi palanen. Viimeiseksi hän horjahti, vieri lattialle ja
-oli siinä liikkumatoinna, äänetöinnä, säilyttäen vaan siinä, mitä
-hänessä vielä oli elävää, lujan tahdon olla kuolematta, ennenkuin oli
-puhdistunut. Varmaan oli tämä tahto kovin valtava; sillä sill'aikaa
-kuin hänen ohimonsa jyskyttelivät, veren vasaroimana, joka sinisti
-hänen kasvojaan, sill'aikaa kuin hänen korvansa humisivat ja silmänsä
-verhottuina näyttivät kääntyneen yhä tuota hirveätä tuntematointa
-kohti, sanoi poloinen itselleen käsittämättömällä äänellä, äänellä
-haaksirikkoisten, jotka puhuvat suu täynnä vettä, myrskyävässä
-tuulessa: "täytyy elää... täytyy elää..."
-
-Kun tajunta häneen palasi, istui hän sohvalla, johon työväki
-sulloutuu istumaan maksupäivinä. Takkinsa oli lattialla,
-kaulahuivinsa auki, paidan oli Sigismund halaissut kynäveitsellään.
-Onneksi oli hän haavoittanut kätensä temmatessaan ristikkoa; verta
-oli vuotanut runsaasti, ja se seikka pelasti hänen halvauksesta.
-Avattuaan silmänsä huomasi hän vieressään Sigismundin ja rouva
-Georgesin, jota rahaston hoitaja oli käynyt hakemassa, pulassaan.
-Kohta kuin Risler voi puhua, kääntyi hän rouva Georgesin puoleen
-äänellä:
-
--- Onko totta, rouva Chorche, onko totta, mitä minulle kerrottiin.
-
-Hänellä ei ollut rohkeutta pettää ja käänsi pois silmänsä.
-
--- Siis jatkoi onnetoin, siis talo on hukassa, ja minä...
-
--- Ette, Risler hyvä... Ette te...
-
--- Vaimoni, eikö niin? Oi, se on hirmuista... Vai siten olen siis
-maksanut teille kiitollisuudenvelkani... Mutta, te, rouva Chorche, te
-ette ole toki voinut uskoa minua osalliseksi tuohon häväistykseen?...
-
--- En, ystäväni, en, rauhoittukaa... Minä tiedän teidän olevan
-rehellisimmän miehen maan päällä.
-
-Risler katseli häntä hetkisen, värisevin huulin, kädet ristissä,
-sillä tuon suoran luonteen kaikessa mielen ilmaisemisessa oli jotakin
-lapsellista.
-
--- Oi, rouva Chorche, rouva Chorche... jupisi hän... Kun ajattelen
-minun saattaneen teidät perikatoon...
-
-Tuossa kovassa iskussa, joka koski häneen ja erittäinkin oli sattunut
-hänen sydämeensä, joka oli täynnä rakkautta Sidonieta kohtaan, oli
-hänen mielestään, pää asia Fromontin huoneen raha-asiain perikato,
-jonka syy oli hänen sokeutensa vaimoaan kohtaan. Yht'äkkiä nousi hän
-sukkelaan ylös.
-
--- Siis, sanoi hän, elkäämme heltykö... Tilimme ovat suoritettavat...
-
-Rouva Fromont pelästyi.
-
--- Risler, Risler... minne menette?
-
-Hän luuli Rislerin aikovan mennä Georgesin luo. Risler sen käsitti
-ja hymyili halveksivan ylpeästi: -- Olkaa huoleti, rouva... Herra
-Georges saapi maata rauhassa... Minulla on muuta kiireempää tehtävää
-kuin kostaa aviomiehen kunniaani. Odottakaa minua täällä... minä
-tulen takaisin.
-
-Hän hyökkäsi ulos pieniä portaita myöten; ja, uskollisena sanalleen,
-jäi Claire kahden kesken Planuksen kanssa kovana ja epätietoisena
-hetkenä, jommoiset hetket tuntuvat vielä pitemmiltä kaikenlaisten
-arvostelujen tähden, jotka silloin mielessä pyörivät.
-
-Muutaman hetken kuluttua, kuului nopeita askeleita, vaatteen
-kahina täytti kapeat ja pimeät portaat. Sidonie näkyi ensiksi,
-tanssijaispu'ussa, muhkeana ja niin vaaleana, että kaikkialla hänen
-ulealla ihollaan tuikkivat hohtokivet näkyivät enemmän eläviltä
-kuin hän, kylvettyinä kylmälle marmori patsaalle. Hengästyminen
-tanssista, vapiseminen mielen liikutuksesta ja pikaisesta
-juoksusta pudistivat koko hänen ruumistaan, ja hänen keveät
-nauhansa, sepaluksensa, kukkansa, uhkea pukineensa surkastuivat
-hänen ympärillään traagillisesti Risler seurasi häntä, kantaen
-lippaita, arkkusia, papereita. Tultuaan kotiinsa oli hän hyökännyt
-vaimonsa kirjoituspöydän kimppuun, oli ottanut kaikki, mitä
-siellä oli kallisarvoista, jalokivet, korkopaperit, Asnières'in
-huvilan kauppakirjan; sitte, huoneen kynnykseltä, kutsui hän hänet
-tanssijaisista kovalla äänellä:
-
--- Rouva Risler!...
-
-Tämä oli juossut hänen luo hyvin sukkelaan, ilman että tuo äkkinäinen
-kohtaus ollenkaan oli häirinnyt vieraita, jotka silloin olivat
-iloisimmillaan. Nähdessään miehensä seisovan hänen kirjoituspöytänsä
-edessä, jonka laatikot olivat auki, murretut, ylös alaisin lattialla
-tuhansine kaluineen päivineen, joita ne sisälsivät, käsitti hän, että
-jotakin hirveätä oli tapahtunut.
-
--- Tulkaa pian, sanoi Risler, minä tiedän kaikki.
-
-Hän tekeytyi viattomaksi ja kopeaksi; mutta Risler tarttui hänen
-käsivarteensa niin tuimasti, että Franssin sanat muistuivat
-hänen mieleensä: "Hän siitä kuolee ehkä, mutta teidät hän tappaa
-ensin..." Koska hän pelkäsi kuolemata, antoi hän viedä itsensä ilman
-vastarintaa, eikä hänellä ollut rohkeutta valehdellakaan.
-
--- Minne me menemme? kysyi hän matalalla äänellä.
-
-Risler ei vastannut, mitään. Sidoniella ei ollut aikaa muuta, kuin
-heittää paljaille hartioilleen, itsestään huolta pitävä kun hän aina
-oli, keveän tyllihuivin; ja Risler veti, tai pikemmin survasi hänet
-rahaston portaille, joita hän astui samalla kuin Sidonie, aivan hänen
-kintereissään, peläten saaliinsa karkaavan häneltä.
-
--- Kas tässä, sanoi hän sisään tullessaan...
-
-Me olemme varastaneet, me annamme takaisin...
-
-Ota, Planus, kyllä tästä kaikesta voi rahaa tehdä... Ja hän pani
-rahaston hoitajan pöydälle kaiken tuon komean saaliinsa, jota hänen
-kätensä olivat täynnä, naisten koristeita, pieniä veikistelemisen
-esineitä, karttapaperikääryjä.
-
-Sitte kääntyi hän vaimonsa puoleen:
-
--- Ja nyt hohtokivenne... Pian, joutuun...
-
-Tämä kävi hitaasti toimeen, aukaisi vastentahtoisesti
-käsiranteiden ja korvarenkaiden jouset, ja erittäinkin komean
-tiamantti-kaulanauhansa, jossa hänen nimensä alkukirjain, -- säihkyvä
-S, -- näytti nukkuvalta käärmeeltä, vankina kultakehässä. Risler,
-josta tämä kävi liian hitaasti, mursi rutosti hauraat ha'at. Komeat
-esineet kirkuivat hänen sormissaan, kuin rangaistuina ikään.
-
--- Nyt minun vuoroni, sanoi hän sitte... minun on myöskin kaikki
-annettava... Tässä lompakkoni... Mitäs mulla vielä on?... mitäs
-mulla vielä on?...
-
-Hän haki, kaiveli taskujaan kuumeen tapaisesti.
-
--- Niin! kelloni... Vitjoneen siinä on tuhannen francia...
-Sormukseni, vihkimä-sormukseni... Kaikki kassalle, kaikki. Meillä
-on satatuhatta francia maksettavana tänä aamuna... Päivän tultua on
-ryhdyttävä toimeen, myömään, muuttamaan kaikki rahaksi. Tunnen erään,
-joku haluaa ostaa Asnières'in huvilan. Kauppa on oitis tehtävä.
-
-Hän puhui ja toimi yksin. Sigismund ja rouva Georges katselivat
-häntä niitäkään sanomatta. Sidonie taas näytti tarmottomalta,
-tajunnottomalta. Kylmä ilma, joka tuli puutarhasta pienen oven
-kautta, joka oli raollaan, Rislerin pyörtymisestä saakka, pani hänet
-värisemään, ja koneen tapaisesti kääri hän ympärilleen vyöhyensä
-poimut, silmät tuijottaen, hajamielisenä. Kuuliko hän ainakin soiton,
-joka ajoittain kajahteli, ikäänkuin kamalana ironiiana, tanssivien
-raskaan jyskeen seuraamana?... Rautainen käsi, joka koski häneen,
-herätti hänen äkkiä huumauksesta. Risler tarttui hänen olkavarteensa
-ja vei hänen osakkaansa vaimon eteen:
-
--- Polville, sanoi hän. Rouva Fromont poistui, kielsi. -- Ei, ei,
-Risler, ei niin.
-
--- Täytyy, sanoi leppymätöin Risler... Palautus, parannus...
-Polville siis, katala!... Ja vastustamattomalla liikkeellä heitti
-hän Sidonien Clairen, jalkojen juureen, sitte, pitäen häntä yhä
-käsivarresta kiinni:
-
--- Kertokaa minun jälkeeni sanasta sanaan, mitä minä sanon "Rouva..."
-
-Sidonie, puolikuolleena pelosta, kertoi hiljaa: "Rouva..."
-
--- Koko elämä nöyryyttä, alamaisuutta...
-
--- Koko elämä nöyryyt... Vaan en, min'en voi... sanoi hän nousten
-ylös petoeläimen vauhdilla, ja irtaantuen Rislerin puristuksesta,
-juoksi hän ulos tuosta avonaisesta ovesta, joka kiusasi, häntä
-tämän hirveän kohtauksen alusta, houkutteli häntä yön pimeään ja
-pa'on vapauteen, juoksi lumituiskuun ja tuuleen, joka pieksi hänen
-alastomia hartioitaan.
-
--- Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni hänet... Risler, Planus, minä
-pyydän, rukoilen, elkää antako hänen niin ikään mennä...
-
-Planus astui askeleen ovelle päin.
-
-Risler pidätti hänen.
-
--- Minä kiellän sinua hievahtamasta paikaltasi... Pyydän teiltä
-anteeksi, rouva, mutta meillä on paljoa tärkeimpiä asioita
-käyteltävinä, kuin tämä. Nyt ei ole enää puhe rouva Risleristä...
-Meidän on pelastettava Fromontin huoneen kunnia, ainoa, joka on
-vaarassa, ainoa, joka minulla on huolena tällä hetkellä... Siis,
-Planus, kassallesi ja tehdään laskut.
-
-Sigismund ojensi hänelle kätensä.
-
--- Sinä olet kelpo mies, Risler. Suo minulle anteeksi, että sinua
-epäilin.
-
-Risler ei ollut häntä kuulevinaan.
-
--- Sata tuhatta francia maksettavana, niinhän?... Kuinka paljo on
-jäljellä kassassa?...
-
-Vakavana istui hän ristikon taa, selaili kirjoja, korkopapereja,
-aukaisi lippaat, arvosteli Planuksen kanssa, jonka isä oli ollut
-jalokivien myyjä, kaikki nuo tiamantit, joita hän ennen vaimollaan
-oli ihmetellyt aavistamatta niiden arvoa.
-
-Sill'aikaa katseli Claire, kokonaan vavisten, ikkunasta pientä,
-lumesta valkeata puutarhaa, jossa Sidonien jäljet jo katosivat
-satavien lumisinkaleiden alle ikäänkuin todistukseksi, ett'ei hänen
-salaperäisellä lähdöllään ollut enää palaumisen toivoa.
-
-Ja ylähällä tanssittiin vielä. Luultiin emännän puuhailevan
-illallista, sillä välin kuin hän pakenikin paljain päin, ahdistuen
-vimman huutoon ja nyyhkytyksiin.
-
-Minne meni hän?...
-
-Hän oli lähtenyt kuin hullu, poikki puutarhan, tehtaan pihan, ja
-synkkien holvien kautta, joihin hirmuinen, jäinen tuuli tunki sisään.
-Ukko Akilles ei ollut häntä tuntenut, hän oli nähnyt tänä yönä niin
-paljo valkoiseen kiedottuja varjoja kulkevan ohitsensa.
-
-Nuoren vaimon ensimmäinen ajatus oli mennä tenoorilaulajan Cazabonin
-luo, jota hän sittenkään ei ollut tohtinut kutsua tanssijaisiin;
-mutta tämä asui Montmartressa, ja sinne oli hänen hiukan pitkä
-matka sellaisessa pu'ussa, kun hänellä oli, ja olisiko hän sitte
-kotonakaan? Hänen vanhempansa olisivat hänet kyllä ottaneet vastaan,
-mutta hän luuli kuulevansa rouva Chèben valituksia ja pikku miehen
-alituisia lavertelemisia. Silloin ajatteli hän Delobelleä, vanhaa
-Delobelleään. Kaiken loistonsa lankeemuksessa muisti hän sen, joka
-oli ollut hänen ensimmäinen johdattajansa mailman tielle, joka oli
-antanut hänelle opetusta tanssissa ja käytöstavassa ja opettanut
-häntä pitämään itseään kauniina, ennenkuin kukaan hänelle sitä
-vielä oli sanonut. Jokin kuiskasi hänelle, että tuo arvostaan
-alennut oli pitävä hänet oikeassa vasten kaikkia muita. Hän nousi
-vaunuihin, jotka seisoivat portilla ja käski ajamaan Beaumarchaisin
-bulevaardille näyttelijän luo.
-
-Jonkun aikaa jo oli äiti Delobelle valmistanut olkihattuja
-vientitavaroiksi: -- ikävä ammatti ammatikseen, joka tuotti hänelle
-tuskin puoli kolmatta francia kahdentoista tunnin työstä.
-
-Ja Delobelle lihoi lihomistaan, mikäli hänen "pyhä vaimonsa"
-laihtunut laihtumistaan laihtui. Tällä hetkellä oli hän
-alkamaisillaan höyryävää juustokeitosta, joka oli säilytetty
-lämpimällä hiiloksella, kun nopeasti kolkutettiin ovelle. Näyttelijä,
-joka oli vast'ikään nähnyt Beaumarchaisissä erään kamalan näytelmän,
-veren tahraaman aina sen kuuluisaan ilmoitukseen saakka, säpsähti
-kolkutuksesta näin sopimattomalla ajalla.
-
--- Kuka siell' on? kysyi hän hiukan hämillään.
-
--- Minä... Sidonie... Aukaiskaa pian.
-
-Hän astui sisään ihan vavisten, ja, heittäen taaksepäin
-olkavaatteensa, lähestyi liettä, jossa valkea oli sammumaisillaan.
-Hän puhui oitis, purki vihansa, joka ahdisti häntä jo tunnin ajan, ja
-hänen kertoessaan kohtauksesta tehtaalla, hillityllä äänellä lähellä
-makaavan rouva Delobellen tähden, antoi hänen pukunsa loisto tässä
-niin tyhjässä, köyhässä viidennessä kerroksessa, hänen rutistuneiden
-koristuksiensa valkoinen hohde keskellä karkeiden hattujen kasoja ja
-huoneesen hajoiteltuja olkitähteitä -- sanalla sanoen, kaikki antoi
-kuvan näytelmästä, yhdestä noita kauheita elämän mullistuksia, joissa
-arvot, tunteet, varat ovat rajusti ylös alasin heitetyt.
-
--- Oi, kotia minä en enää mene... Se on päätetty... Vapaa, minä olen
-vapaa!
-
--- Mutta, kysyi näyttelijä, kukas sen sitte on voinut, ilmiantaa
-miehellesi?
-
--- Frans. Minä olen varma, että se on Frans. Muita hän ei olisi
-uskonut... Juuri eilen illalla tuli kirje Egyptistä... Oi! kuinka hän
-minua kohteli tuon naisen edessä... Pakottaa minua polvilleni...
-Mutta kyllä minä kostan. Onneksi otin mukaani, ennenkuin lähdin,
-millä kostaa.
-
-Ja hänen entinen hymynsä kiemuili hänen kalpeissa suupielissään.
-
-Vanha ilveilijä kuunteli kaikkea tätä hyvin hartaasti. Huolimatta
-säälistään Risler raukkaa, ja Sidonietakin kohtaan, joka hänestä
-näytti, teaatteritapaan, "kauniilta rikokselliselta," ei hän voinut
-olla katselematta asiaa pelkältä näyttämölliseltä kannalta, ja hän
-huudahti innoissaan.
-
--- Mikä mainio kohta, yht'hyvin, viidenneksi näytökseksi!...
-
-Sidonie ei häntä kuullut. Vajonneena johonkin häijyyn ajatukseen,
-josta hän hymyili edeltä käsin, lähensi hän likelle valkeata hienot
-sukkansa ja kenkänsä, jotka olivat läpimärät lumesta.
-
--- Entä mitäs nyt ai'ot tehdä? kysyi Delobelle hetken kuluttua.
-
--- Jäädä tänne aamuun saakka... Levätä hiukan... Sittehän näen...
-
--- Vaan minullapa ei ole tarjota sinulle vuodetta, tyttö parka. Äiti
-Delobelle makaa...
-
--- Elkää olko huolissanne minusta, Delobelle hyvä... Minä käyn maata
-tähän nojatuoliin. Minä en, näette, tee vaivaa!
-
-Näyttelijä huo'ahti.
-
--- Niin! tuo nojatuoli... Se oli Sisi raukkamme se. Siinä hän valvoi
-monta monituista yötä, kun oli kiire työ... Sepähän! Toden perään
-ovat ne, jotka Manalaan menevät, sentään onnellisimmat.
-
-Hänellä oli aina käsillä joku itsekäs ja lohduttava perusohje.
-Tuskin oli hän sen muodostanut, kun hän kauhulla huomasi keitoksensa
-kokonaan jäähtyvän. Sidonie näki hänen liikkeensä.
-
-Vaan tehän olitte rupeamaisillanne illalliselle?... Jatkakaahan.
-
--- Niin, tuhat tulimmaista, minkäs sille saa?... Sepä kuuluu
-ammattiin, tuohon kovaan elämään, jota meikäläiset viettävät... Näet
-sen, tyttöseni, niinä pysyn kiinni mielipiteessäni. En ole voinut
-luopua. Enkä luovu koskaan...
-
-Mitä vielä jäljellä olis Désiréen sielusta tuossa, kurjassa kodissa,
-jossa hän oli elänyt kaksikymmentä vuotta, niin vapisi se varmaan
-tuosta kauheasta lauseesta. Hän ei aikonut koskaan luopua!...
-Delobelle jatkoi:
-
--- Sanokoot, mitä sanovat, näet sen, mutta se on kuitenkin paras
-ammatti mailmassa. Ollaan vapaita eikä riippuvia kestään. Kaikki
-kunnialle ja yleisölle!... Minäpä kyllä tiedän, mitä tekisin
-sinun sijassasi. Sinä et ollut syntynyt elämään kaikkien noiden
-poroporvarien joukossa, et perhana vie!... Sinä tarvitsit
-taiteilijain elämää, menestyksen kuumetta, sattumuksia, mielen
-liikettä.
-
-Puhuessaan, oli hän käynyt istumaan, solmi pyyhkeensä leuan alle ja
-valoi itselleen suuren lautasellisen lientä.
-
---... Lukuun ottamatta, että menestyksesi kauniina naisena eivät
-haittaisi menestystäsi näyttelijättärenä... Tuota! tiedäpäs, sinun
-tulisi ottaa muutamia tuntia sanelemisessa. Äänelläsi, älylläsi,
-välikappaleillasi saisit oivan tulevaisuuden.
-
-Ja yht'äkkiä, ikäänkuin vihkiäkseen hänet näyttelytaiteen iloihin:
-
--- Mutta, luullakseni, et ole syönyt illallista?... ne hiukaisevat,
-näet, nuo mielenliikutukset; istu tuohon ja ota tämä lautanen. Minä
-olen varma, ett'et ole syönyt juustokeitosta moniin aikoihin.
-
-Hän kaivoi kaapin ylös alaisin löytääkseen hänelle syömäneuvot ja
-pyyhkeen; ja Sidonie istui vastapäätä häntä, auttaen ja nauraen
-hiukan toimeen panon vaikeuksille. Nyt oli hän jo vähemmin vaalea.
-Olipa hänen silmissään kaunis loisto vasta itketyistä kyyneleistä ja
-iloisuudesta silloin.
-
-Ilveilijätär!
-
-Koko hänen elämänsä onni oli i'äksi kadotettu: kunnia, perhe,
-varallisuus. Hän oli pois ajettu kodistaan, riistetty puhtaaksi,
-häväisty. Hän oli kärsinyt kaikki nöyryytykset, kaikki vauriot. Se
-ei kuitenkaan estänyt häntä illastamasta ihmeellisellä ruokahalulla
-ja iloisesti pitämästä vastapainoa Delobellen pilanlaskuille
-tulevasta kutsumuksestaan ja menestyksestään. Hän tunsi itsensä
-keveäksi, onnelliseksi ja ikäänkuin olevansa matkalla Hurjuuksien
-maahan, hänen oikeaan kotimaahansa. Miten oli hänen kanssaan vielä
-käypä? Kuinka monta nousua ja laskua oli vielä oleva hänen uudessa,
-odottamattomassa ja oikullisessa elämässään? Sitä hän ajatteli
-nukkuessaan Désiréen suuressa nojatuolissa; mutta myöskin ajatteli
-hän kostoaan, rakasta kostoaan, joka hänellä siinä oli kädessään ihan
-valmiina, ja niin varmana, ja niin julmana!
-
-
-
-
-IV.
-
-Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.
-
-
-Päivä oli korkealla, kun Fromont nuorempi heräsi. Koko yön, alahalla
-näytellyn draaman ja ylähällä riemuitsevan juhlan välillä, oli hän
-maannut kädet nyrkissä miemoksen tapaista unta, kuin pahantekijä
-mestauksensa aattoyönä tai voitettu sotapäällikkötappion jälkeen,
-unta semmoista, josta ei toivo koskaan heräävänsä ja jossa kuolema
-tutaan edeltäkäsin kaiken havainnon poissaolon tähden.
-
-Kirkas valo tunki huoneesen uutimien läpi luminietosten heijastamana,
-jotka peittivät puutarhat ja likeiset katot, johtivat hänen mielensä
-takaisin todellisuuteen. Hän tunsi väristyksen koko onnessaan,
-ja, jo ennenkuin voi ajatellakaan, tuommoisen epämääräisen surun
-vaikutuksen, jonka unhoittuneet onnettomuudet jättävät jälkeensä.
-Tehtaan tunnettu touhu, koneiden raskas huohotus oli täydessä
-toimessa. Mailma oli siis vielä paikallaan! ja vähitellen heräsi
-vastaisuuden ajatus hänessä.
-
--- Tänään... arveli hän, tehden ehdottoman liikkeen ulko-oviin päin,
-ikäänkuin hän olisi tahtonut uudestaan vajota pitkään uneensa.
-
-Tehtaan kello soi, sitte muut lähitienoon kellot, sen jälkeen Angelus.
-
--- Puolipäivä... nyt jo... kauanpa olen maannut!...
-
-Hänellä oli hiukan tunnonvaivoja ja samalla suuri helpotus
-ajatellessaan, että maksu-aika oli mennyt ohi ilman häntä. Kuinka oli
-alahalla tehty? Miks'ei oltu hänelle siitä ilmoitettu?
-
-Hän nousi ylös, raotti uutimet ja huomasi Risler vanhemman ja
-Sigismundin, jotka puhelivat keskenään puutarhassa. He, jotka
-eivät, olleet pitkiin aikoihin puhutelleet toisiaan. Mitä oli siis
-tapahtunut?... Valmiina mennäkseen alas, tapasi hän huoneensa ovella
-Clairen.
-
--- Elä mene ulos, sanoi tämä hänelle.
-
--- Miksi ei?
-
--- Jää tänne... Minä selitän sinulle.
-
--- Mikäs sitte on hätänä?... Onko täällä käyty pankista?
-
--- On kyllä... velkakirjat ovat maksetut.
-
--- Maksetut?
-
--- Risler on saanut rahat... Hän ja Planus ovat olleet hankkimassa
-aamusta asti... Näköään oli hänen vaimollaan kalliita hohtokiviä...
-Tiamanttinen kaulanauha yksistään myytiin kahdestakymmenestä
-tuhannesta francista... Hän möi myöskin Asnières'in huvilan kaluineen
-päivineen; mutta koska tarvittiin aikaa kauppakirjan tekemiseen,
-antoivat Planus ja hänen sisarensa edeltäpäin summan...
-
-Claire kääntyi puhuessaan poispäin hänestä. Hän puolestaan kumarsi
-alas päänsä välttääkseen Clairen katsetta.
-
--- Risler on kunnon mies, jatkoi Claire, ja kun hän sai tietää, keltä
-hänen vaimonsa oli saanut kaiken loistoisuutensa...
-
--- Kuinka, sanoi Georges säikähtyen Hän tietää?...
-
--- Kaikki... vastasi Claire, alentaen äänensä. -- Onnetoin vaaleni,
-jupisi muutamia sanoja:
-
--- Silloinhan... sinä?
-
--- Oi! minä tiesin kaikki, ennen Risleriä. Eilen tultuani kotia,
-muistatkos, sanoin sinulle, että siellä, Savignyssa, olin kuullut
-hirmuisia asioita ja että olisin antanut, kymmenen vuotta elämästäni,
-ett'en olisi käynyt siellä.
-
--- Claire!...
-
-Hän tunsi itsessään kovan hellyyden, ja astui askeleen lähestyäkseen
-vaimoaan; mutta tämän kasvot olivat niin kylmät, niin surullisen
-päättävät, hänen epätoivonsa oli niin selvään kirjoitettu kovaan
-kylmäkiskoisuuteen koko hänen olennossaan, ett'ei Georges uskaltanut
-likistää häntä vasten sydäntään, kuten hän tahtoi, vaan kuiskasi
-hiljaa:
-
--- Anteeksi!... Anteeksi!...
-
--- Mielestäsi olen varmaan hyvin levollinen, sanoi miehuullinen
-vaimo; se on siksi, että eilen itkin kaikki kyyneleeni. Luulet ehkä:
-häviömme tähden; vaan siinä petyt. Niin kauan kuin ollaan nuoria ja
-voimakkaita, kuten me olemme, ei semmoiset velttoudet ole sallittuja.
-Me olemme varustetut kurjuutta vastaan, ja kestämme ottelun sen
-kanssa... En, siksi en itkenyt. Vaan itkin hävinnyttä onneamme, itkin
-sinua, itkin hurjuuden tähden, joka sai sinun hylkäämään ainoan
-todellisen ystäväsi...
-
-Hän oli kaunis puhuessaan sillä lailla, kauniimpi, kuin Sidonie
-koskaan oli ollut, hän -- puhtaan valon ympäröimänä, joka näkyi
-ylähältä lankeavan hänen päälleen heleän, pilvettömän taivaan
-kirkkautena, kun taas jälkimmäisen näppärät piirteet aina
-näyttivät saaneen loistonsa, vallattoman, kopean viehätyksensä
-jonkun pikku-teaatterin lamppupartaan teennäisestä valaistuksesta.
-Mitä muinoin kasvoissa oli ollut hiukan kylmää ja kankeata, sen
-elävyyttäneet levottomuudet, epäilykset, kaikki rakkauden kidutukset;
-ja, niinkuin kultaharkoilla ei ole arvonsa, ennen kuin rahan leima
-siihen on painettu, niin nämä kauniit naisen kasvotkin, murheen
-kuvasimen merkitsemät, olivat eilisestä saakka säilyttäneet
-lähtemättömän osoitteen, joka niiden kauneuden täydensi.
-
-Georges katseli häntä ihmetellen. Claire näytti hänestä elävämmältä,
-enemmän naiselta ja ihmeteltävältä kaiken eron ja esteiden tähden,
-jotka hän tunsi heidän välillään olevan. Tunnonvaivat, toivottomuus,
-häpeä, astuivat hänen sydämeensä samalla, kuin tämä uusi rakkaus, ja
-hän tahtoi ruveta polvilleen hänen eteensä.
-
--- Ei, ei, nouse ylös, sanoi hänelle Claire; jos tietäisit, mitä
-minulle muistutat, jos tietäisit, mitkä valheelliset kasvot, täynnä
-vihaa, olen nähnyt jalkojeni juuressa tänä yönä...
-
--- Oi! minäpä en valehtele... vastasi Georges vavisten... Claire,
-minä rukoilen, lapsemme nimessä...
-
-Silloin kolkutettiin ovelle:
-
--- Nousehan ylös. Näet sen hyvin, että elämä vaatii meitä... sanoi
-hän matalalla äänellä katkerasti hymyillen; sitte tiedusteli hän,
-mitä tahdottiin.
-
-Herra Risler pyysi herraa alas konttoriin.
-
--- Hyvä, vastasi hän, sanokaa, että tullaan. Georges astui askeleen
-mennäkseen, vaan Claire pysäytti hänet.
-
--- Ei, anna minun mennä. Hän ei saa sinua vielä nähdä.
-
--- Mut yhtä kaikki...
-
--- Niin, minä tahdon sen. Sinä et tiedä, kuinka harmissaan ja
-vihoissaan tuo poloinen on, jonka olette pettäneet. Olisitpa nähnyt
-hänen viime yönä puristelevan vaimonsa ranteita...
-
-Tämän lausui hän, katsellen Georgesia silmiin, häntä itseänsäkin
-hirvittävällä uteliaisuudella; mutta Georgesin mieli ei muuttunut, ja
-hän tyytyi vastaamaan:
-
--- Elämäni kuuluu tuolle miehelle.
-
--- Se kuuluu minulle myöskin; ja minä tahdon ett'et mene alas. Isäni
-talossa on ollut kylliksi häväistystä. Ajattelehan, että koko tehtaan
-tiedossa on, mitä on tapahtunut. Meitä väijytään, meitä vakoillaan.
-On tarvittu työnjohtajien koko voima panemaan tänään työ käymään,
-kääntämään nuo uteliaat katseet askareihinsa.
-
--- Mut minähän näyttäisin kätkeytyvän.
-
--- Ja olisipa niinkin! Semmoiset ne miehet ovat. He eivät peräydy
-suurimpien rikosten edessä; pettää vaimoaan, pettää ystävätään,
-mutta ajatus, että voitaisi syyttää heitä pelosta, se koskee
-heihin enemmän, kuin mikään... Muutoin, kuule. Sidonie on lähtenyt
-ainaiseksi pois, ja jos täältä lähdet, voin ajatella sinun menevän
-häntä tapaamaan.
-
--- Hyvä, minä jään, sanoi Georges... Minä teen kaikki, mitä tahdot.
-
-Claire meni alas Planuksen konttoriin.
-
-Nähdessään Risler vanhemman kävelevän edes takaisin, kädet selän
-takana, yhtä rauhallisena, kuin tavallisesti, ei olisi mitenkään
-voinut aavistaa, mitä kaikkia oli tapahtunut hänen elämässään
-eilisestä saakka. Mitä Sigismundiin tulee, niin säteili hän
-nähdessään tässä kaikessa, että maksu oli tehty määrätyllä ajalla ja
-yhtiön kunnia pelastettu.
-
-Rouva Fromontin tullessa hymyili Risler surullisesti ja pudisti
-päätään.
-
--- Ajattelin kyllä, että te tahdoitte tulla hänen sijastaan; mutta
-teidän kanssa minulla ei ole asioita päätettävänä. Minä tahdon
-välttämättä nähdä hänet, puhutella häntä. Me olemme suorittaneet
-maksun tänä aamuna, kovin on mennyt ohitse; vaan meidän on
-keskusteltava monista seikoista.
-
--- Risler hyvä, minä pyydän, odottakaa vielä vähän aikaa.
-
--- Miksikä, rouva Chorche? hetkeäkään ei ole hukattavana... Oi! minä
-arvaan, te pelkäätte minun joutuvan vihaan... Rauhoittukaa itse...
-rauhoittakaa hänet... Tiedättehän, mitä teille sanoin: kunnia on,
-joka on mielestäni ennen omaani, ja se on Fromontin kauppahuoneen.
-Minä olen sen häväissyt vikani kautta. Ennen kaikkia minun on
-korjattava paha, jonka olen tehnyt tai jota antanut tehdä.
-
--- Käytöksenne meitä kohtaan on ihmeteltävä, rakas Risler, minä
-tiedän sen hyvin.
-
--- Oi! rouva... jos te hänen käsittäisitte... se on pyhimys...
-sanoi Sigismund raukka, joka ei uskaltanut enää puhutella ystävätään,
-tahtoi ainakin todistaa hänelle tunnon vaivojaan.
-
-Claire jatkoi:
-
--- Vaan ettekö pelkää itseänne?... Ihmisvoimilla on rajansa... Ehkä
-nähdessänne sen, joka teille on niin paljo pahaa tehnyt...
-
-Risler tarttui hänen käsiinsä, katseli häntä silmien pohjaan
-vakavalla ihmettelemisellä:
-
--- Rakas olento, joka vaan puhuu pahasta, mikä minulle on tehty...
-Ette siis tiedä, että minä vihaan häntä yhtä paljo petoksestaan teitä
-kohtaan... Vaan semmoista ei minulla ole olemassakaan tällä hetkellä.
-Tässä on ainoastaan kaupanharjoittaja, joka tahtoo keskustella
-osakkaansa kanssa huoneen hyvästä. Tulkoon hän pelkäämättä, ja jos
-varotte jotakin pikaistumista minun puolestani, niin jääkäät meidän
-kanssamme. Minun ei tarvitse muuta, kuin nähdä entisen isäntäni
-tyttären muistaakseni sanani ja velvollisuuteni.
-
--- Minä uskon teitä, ystäväni, sanoi Claire, ja hän meni hakemaan
-miestään.
-
-Yhtymyksen ensimmäinen hetki oli kauhea. Georges oli kalpea,
-liikutettu, nöyrtynyt. Hän olisi sata kertaa ennemmin tahtonut seisoa
-tuon miehen pistoolin edessä, kahdellakymmenellä askeleella, odottaen
-tulta, kuin tulla hänen eteensä rankaisemattomana rikoksellisena
-ja olla pakotettu sovittamaan tunteensa porvarilliseen tyynyyteen
-puhellessa kauppaeduista ja asioista.
-
-Risler ei ollut häneen katsovinaan ja jatkoi kävelemistään pitkin
-askelin, puhellen:
-
---... Huoneellamme on kestettävänä hirveä taite... Olemme välttäneet
-vaaran tänään; vaan se ei ollut ainoa maksettava... Tuo kirottu
-keksintö on minut kauan vieroittanut asioista. Onneksi olen nyt
-vapaa ja voin käydä niihin käsiksi. Teidän myös on tekeminen samoin.
-Työ- ja virka-miehet ovat hiukan isäntien esimerkkiä. Ääretöintä
-huolimattomuutta ja leväperäisyyttä kaikkialla. Tänä aamuna,
-ensimmäisen kerran kokonaiseen vuoteen, ruvettiin työhön oikealla
-ajalla. Luotan siihen, että te panette kuntoon kaiken tämän. Minä
-taas ryhdyn piirustuksiini. Kuvamme ovat vanhettuneet. Uusia
-tarvitaan uusia koneita varten. Minä toivon paljo painimestani.
-Kokeet ovat onnistuneet paremmin, kuin luulinkaan. Sillä varmaan
-voimme korottaa kauppaamme. En ole puhunut teille siitä ennen, sillä
-tahdoin kummastuttaa teitä; mutta nyt ei ole enää mitään kummastuksia
-toisillemme tehtävänä. Eikö niin, Georges?
-
-Hänen äänessään oli niin pistelevän ironian osoite, että Claire
-vapisi, peläten puhkeamista; mutta hän jatkoi samaan tapaan:
-
--- Niin, luulenpa voivani vakuuttaa, että _Rislerin painin_ puolen
-vuoden kuluttua on tuottava oivallisia tuloksia. Mutta puoli
-vuotta on oleva kova aika. Meidän on supistaminen vaatimuksemme,
-vähentäminen menoamme, säästäminen, minkä vaan voimme. Meillä
-on ollut viisi piirustajaa, nyt on oleva vaan kaksi. Minä otan
-asiakseni, panemalla yötä lisäksi, että muiden poissaolo unohdetaan.
-Muutoin, tästä kuukaudesta lähtien luovun osastani yhtiössä. Minä
-nostan vast'edes palkkani työnjohtajana, kuin ennen, eikä muuta
-mitään.
-
-Fromont nuorempi aikoi sanoa jotakin, vaan hänen vaimonsa pidätti
-hänen, ja Risler vanhempi jatkoi:
-
--- Nyt en ole enää osakkaanne, Georges. Minä tulen olemaan jälleen
-apulaisena, josta minun ei olisi pitänyt koskaan luopua... Tästä
-päivästä on yhtiökirjamme peruutettu. Minä sen tahdon, ymmärrättehän,
-minä tahdon sen. Me jäämme siten toinen toisiamme kohtaan, siihen
-asti, kuin huone on vapautettu asioista ja minä voin... Mutta mitä
-minä nyt teen ei koske muihin, kuin minuun... Tätä minulla oli
-teille sanottavana, Georges. Teidän on toimekkaasti pitäminen huoli
-tehtaasta, teidät on nähtävä, on tunnettava isännän läsnäoloa,
-ja uskonpa, että kaikkien onnettomuuksiemme joukossa on vielä
-parannettaviakin.
-
-Äänettömyyden aikana, joka seurasi, kuului pyörien rytinää pihalla ja
-kahdet muuttovaunut seisattuivat portaiden eteen.
-
--- Pyydän anteeksi, sanoi Risler, että minun täytyy jättää teidät
-hetkeksi. Mutta tultiin hakemaan huutokaupalle vietäväksi, mitä
-minulla ylähällä on.
-
--- Kuinka! myöttekö huonekalunnekin? kysyi rouva Fromont.
-
--- Tietysti... kaikki... Minä palautan ne kauppahuoneelle. Ne ovat
-sen.
-
--- Mut se on mahdotointa, sanoi Georges... Min'en voi sitä sallia.
-
-Risler kääntyi vihastuneena.
-
--- Kuinka sanotte? Mitä ette voi sallia? Claire pysäytti hänen
-rukoilevalla liikkeellä.
-
--- Se on totta... se on totta... jupisi Georges; ja hän lähti ulos
-välttääkseen kiusausta antaa sydämensä vihdoin tulvata yli.
-
-Toinen kerros, oli autio. Palvelijat, jotka aamuselta olivat
-pois lähetetyt ja maksetut, olivat jättäneet talon semmoiseen
-epäjärjestykseen, kun se oli juhlan seuraavana päivänä; ja kyllä
-siellä olikin sellaisten paikkojen omituinen näkö, joissa vast'ikään
-on tapahtunut joku draama ja jotka ovat ikäänkuin kahden vaiheella
-päättyneiden ja tulossa olevien tapahtumien välillä. Auki olevat
-ovet, nurkkiin läjitetyt lattiapeitot, tarjottimet, täynnä
-laseja, illallisvalmistukset, katettu ja vielä koskematoin pöytä,
-tomu kaikilla huonekaluilla, punssin, lakastuneiden kukkien ja
-riisipuuterin sekainen haju, kaikki nuo seikat koskivat Risleriin
-hänen sisään astuessaan.
-
-Salissa oli kaikki mullin mallin: piano oli auki, sen nuotin
-kannattimelle oli levitetty bachanaali "Orpheuksesta Manalassa", ja
-heleät, poimutetut verhot, kaadetut, niin sanoakseni kauhistuneet,
-istuimet muistuttivat haaksirikkoon joutuneen laivan salongia
-hirveänä pelästyksen yönä, jolloin yht'äkkiä, keskellä juhlaa
-laivalla, huudetaan, että törmäys on särkenyt laivan kyljen ja että
-se vuotaa kaikkialta.
-
-Ruvettiin kantamaan alas huonekaluja.
-
-Risler katseli muuttoa kylmäkiskoisesti, ikäänkuin hän olisi ollut
-jonkun vieraan luona. Tuo loistoisuus, josta hän ennen oli ollut
-onnellinen ja ylpeä, vaikuttivat hänessä nyt voittamattoman inhon.
-Kuitenkin hän, astuessaan vaimonsa huoneesen, tunsi jonkinlaista
-epämääräistä mielenliikuntaa.
-
-Se oli iso suoja, verhottu siniseen, valkoisilla karikoilla
-peitettyyn satiniin nipuilla. Oikea kokottipesä. Siellä virui
-revittyjä ja rutistuneita tyllisepaluksia, nauhasolmuja ja
-tekokukkia. Kuvastimen edessä seisovat kynttelit olivat, palaneena
-loppuun, halaisseet kynttelijalkain torvet; ja vuode silkki
-karikkoineen rankisineen, suurine nostettuine ja syrjään vedettyine
-uutimineen, koskemattomana keskellä tuota mullistusta, näytti
-kuolleen vuoteelta, paraatisisijalta, jossa ei kukaan enää tulisi
-makaamaan.
-
-Rislerin ensimmäinen liike astuessaan sinne, oli hirvittävän vihan
-liike, halu syöstäytyä kaikkien noiden kalujen päälle, raastaa rikki
-kaikki, paloitella kaikki, musertaa kaikki. Ei mikään, näet, ole niin
-yhtä pitävä naisen kanssa, kuin hänen huoneensa. Poissa olevanakin
-hymyilee hänen kuvansa kuvastimista, jotka sitä ovat heijastaneet.
-Jotakin hänestä, hänen mielihajuaineistaan jääpi kaikkeen, johon
-hän koskettaa. Hänen asentonsa näkyvät sohvien pieluksista ja
-hänen hyörimistään kuvastimien ja toaletin ympärillä voi seurata
-mattojen kaavojen mukaan. Täällä muistutti Sidonieta etenkin hylly,
-täynnä lasten kapineita, vähäpätöisiä, pieniä kiinalais-teoksia,
-mikroskoopillisia viuhkoja, nukkiastioita, kullatuita kenkiä,
-pieniä paimen-poikia ja tyttöjä vastatusten, vaihdellen kiiltäviä
-ja kylmiä porsliini katseita. Se oli Sidonien sielu, tuo hylly, ja
-hänen ajatuksiaan, aina halpoja, vähäisiä, turhanpäiväisiä ja tyhjiä
-kuvasivat nuo mitättömyydet. Niin todellakin, jos viime yönä, kun
-Sidonie vielä oli hänen käsissään, Risler vimmassaan olisi musertanut
-tuon pienen hauraan pään, niin olisi hän siitä nähnyt vierivän esiin,
-aivojen asemasta, kokonaisen hyllykalujen mailman.
-
-Surullisena ajatteli mies parka näitä asioita vasaroiden jyskeessä
-ja muuttomiesten hälinässä, kun hänen takanaan kuului pieniä,
-sipsuttelevia ja arvonsatuntevia askeleita; ja näyttäytyi herra
-Chèbe, punaisena, hengästyneenä, salamoivana. Hän kohteli, kuin
-ainakin, vävyään korkealta:
-
--- Mitä tämä on! Mitä kuulen minä? Vai niin! olette siis muuttamassa?
-
--- Minä en muuta, herra Chèbe... vaan myön.
-
-Pikku mies hypähti, kuin kala kiehuvasta vedestä.
-
--- Myötte? Ja mitä niin?
-
--- Myön kaikki, sanoi Risler kumealla äänellä, katsomattakaan häneen.
-
--- Malttakaahan, vävyseni, malttakaahan hiukan mieltänne. Herra
-Jumala, en minä sano, että Sidonien käytös... Muutoin, minä en tiedä
-mitään. En ole koskaan tahtonut mitään tietääkään... Mutta, muistutan
-teille vaan arvoanne. Likaiset vaatteethan kotona pestään, piru vie!
-Kuka sitä nyt narriksi rupeaa, niinkuin te olette tehneet aamusta
-saakka. Näette, kaikki ihmiset ikkunoista katselevat, entä portilla
-sitte!... Koko kaupunkihan teistä on kertova, hyvä ystävä.
-
--- Sitä parempi. Häväistys on ollut julkinen, parannus on oleva
-julkinen myöskin.
-
-Tuo näennäinen tyyneys ja välinpitämättömyys kaikista hänen
-muistutuksistaan sai herra Chèben vimmaan. Hän muutti äkkiä
-puhetapansa ja rupesi puhumaan vävylleen vakavalla ja käskevällä
-äänellä, niinkuin puhutaan lapsille ja hulluille:
-
--- Niin! mutta teillä ei ole oikeutta viedä täältä mitään. Minä
-panen nimen-omaan vastaan, koko miehen voimallani, kaikella isän
-vallallani. Luuletteko, että minä annan teidän heittää lapseni
-keppikerjäläiseksi... Eipä vaan!... Eipä niinkään!... Kylliksi
-hullutuksia tässä jo. Ei mitään talosta enää ulos pääse.
-
-Ja herra Chèbe, suljettuaan oven, asettui sen eteen sankarimaisella
-liikkeellä. Niin, jumal'aut', tämähän koski hänen etujaan myöskin.
-Kun lapsensa kerran oli keppikerjäläisenä, kuten hän sanoi, niin
-ei hänenkään enää ollut rikkaan miehen päiviä vietettävä. Hän oli
-uljas tuossa asennossaan suuttuneena isänä; mutta ei hän siinä kauan
-pysynyt. Kaksi kättä, kaksi ruuvipenkkiä, tarttui hänen ranteihinsa,
-ja hän oli keskellä huonetta, jättäen oven vapaaksi muuttomiehille.
-
--- Chèbe, poikaseni, kuunnelkaa tarkkaan, sanoi Risler kumartuneena
-häntä kohti... En voi enää hillitä itseäni... Aamusta saakka olen
-pannut siihen viimeiset voimani; vaan paljoa ei tarvita, että vihani
-puhkeaa ilmi, ja onnetoin se, jonka yli se lankeaa... Minä voin
-tappaa kenen hyvänsä... Siis, menkää tiehenne pian...
-
-Näissä sanoissa oli semmoinen voima, ja tapa, jolla vävynsä häntä
-pudisteli puhuessaan, oli niin kaunopuhelias, että herra Chèbe oitis
-tuli vakuutetuksi. Hän jupisi anteeksi antamustakin. Varmaan oli
-Rislerillä oikeus tehdä niin. Kaikki kunnon ihmiset puoltaisivat
-häntä... Ja hän peräytyi, askelittain ovelle päin. Tultuaan sinne
-asti, kysyi hän arasti: jatkettaisiko rouva Chèben pientä eläkettä.
-
--- Kyllä, vastasi Risler, mutta sen yli elkää nousko koskaan, sillä
-nyt asemani ei ole täällä enää sama. Minä en ole kauppahuoneen osakas.
-
-Herra Chèbe siiristi hämmästyneet silmänsä, ja kasvonsa saivat
-tuommoisen heikkomielisen nä'ön, joka sai monen miehen uskomaan,
-ett'ei onnettomuus, joka häntä oli kohdannut, -- tiedättehän,
-ihan sama, kuin Orleansin herttuata -- ollutkaan vaan hänen oma
-keksimä kertomuksensa; mutta hän ei uskaltanut tehdä pienintäkään
-muistutusta. Vävynsä oli suorastaan muuttunut. Oliko se Risler, tämä
-tiikeri, joka pöyhisti karvojaan pienimmästäkin sanasta, eikä puhunut
-mistään vähemmästä, kuin murhasta.
-
-Hän puikki pois, sai ryhtinsä vasta portailta päästyään, ja kulki
-pihan poikki voittajan nä'öllä.
-
-Kun kaikki suojat olivat tyhjennetyt, kävi Risler niiden läpi vielä
-kerran, sitte otti hän avaimen ja meni Planuksen luo antaakseen sen
-rouva Georgesille.
-
--- Voitte antaa asunnon vuokralle, sanoi hän, siinä on lisä tuloja
-tehtaalle.
-
--- Entä te, ystäväni?
-
--- Oi! minä en suuria tarvitse. Rautavuode tuolla ylähällä
-lakkahuoneessa. Siinä on kylliksi kauppahuoneen palvelijalle. Sillä
-minä, minä kerron sen teille, tästä lähin en ole enää muuta kuin
-kauppa-palvelija.
-
-... Hyvä palvelija, näet, valpas ja luotettava, josta teidän ei ole
-valittaminen, sen minä vannon.
-
-Georges, joka tarkasteli laskuja Planuksen kanssa, tuli niin
-liikutetuksi kuullessaan tuon poloisen siten puhuvan, että hän tuota
-pikaa heitti paikkansa. Nyyhkytykset tukehduttivat häntä. Claire oli
-myöskin hyvin liikutettu, ja lähestyen Fromontin kauppahuoneen uutta
-palvelijaa, sanoi hän:
-
--- Risler, kiitän teitä isäni nimessä.
-
--- Häntä olen koko ajan ajatellut, vastasi tämä yksinkertaisesti.
-
-Tällä hetkellä astui ukko Akilles sisään, tuoden postia.
-
-Risler otti kirjekasan, aukaisi ne yksittäin rauhallisesti, ja antoi
-sen mukaan Sigismundille.
-
--- Kas tässä tilaus Lyonista... Miksi ei ole vastattu Saint-Etienneen?
-
-Hän antautui kaikin voimin asioihin, ja siinä oli hänellä ymmärryksen
-selkeys, joka tuli juuri tuosta ikuisesta mielenjännityksestä kohti
-lepoa ja unhotusta.
-
-Yht'äkkiä, noiden suurien kirjekuorien joukossa, jotka olivat
-toiminimellä merkityt ja joiden paperi, kokoonpano tuntui
-kauppakonttorilta, kiireiseltä lähetykseltä, näki hän yhden
-pienemmän, huolellisesti suljetun, joka niin kavalasti oli pujahtanut
-muiden sekaan, ett'ei hän sitä alussa ollut huomannutkaan. Hän tunsi
-hyvin tuon hienon, harvan, vakavan käsialan. "_Herra Rislerille. --
-Yksityisesti_." Se oli Sidonien käsiala. Sen nähdessään tunsi hän
-samaa itsessään kuin ylähällä hänen huoneessaan.
-
-Koko hänen rakkautensa, koko hänen vihansa petettynä miehenä nousi
-hänen sydämeensä suuttumuksen voimalla, joka synnyttää murhaajia.
-Mitä kirjoitti tämä hänelle? minkä valheen hän oli vielä keksinyt?
-Hän oli auaista kirjeen, vaan pysähtyi. Hän käsitti, että, jos sen
-lukisi, olisi hänen uljuutensa lopussa; ja, kumartuen kohti rahaston
-hoitajaa:
-
--- Sigismund, ukkoseni, sanoi hän hänelle hiljaa, tahdotko tehdä
-minulle palveluksen?
-
--- Totta kai!... virkkoi kelpo mies innossaan. Hän oli kovin
-onnellinen kuullessaan ystävänsä puhuttelevan häntä suopealla
-äänellään.
-
--- Tässä, näet, kirje minulle, jota nyt en tahdo lukea. Olen varma,
-että se estäisi minua ajattelemasta ja elämästä. Säilytäthän sen
-minulle, ja sitte tämän...
-
-Hän veti taskustaan pienen huolellisesti sidotun kääryn, jonka hän
-kurotti ristikon läpi.
-
--- Siinä on kaikki, mitä minulla jäljellä menneestä ajasta, mitä
-minulla on jäljellä tuosta naisesta... Olen päättänyt olla näkemättä
-häntä tahi mitään, joka muistuttaa häntä, ennenkuin toimeni täällä on
-päättynyt, jo ihan päättynyt... Minä tarvitsen ajatukseni kokonaan,
-ymmärräthän... Sinä olet maksava Chèbeläisten korot... Jos _hän_
-itse jotakin pyytää, niin anna hänelle tarpeelliset... Vaan elä puhu
-minulle hänestä koskaan... Ja pidä tämä tallella, siksi kuin ne
-sinulta jälleen pyydän.
-
-Sigismund sulki kirjeen ja kääryn salaiseen laatikkoon pöydässään
-muiden arvopaperien joukkoon. Oitis rupesi Risler tarkastamaan
-kirjevaihtoaan; mutta koko ajan näki hän silmissään hienoja
-kirjaimia, pienen käden piirtämiä, käden jota hän usein ja tulisesti
-oli puristanut vasten sydäntään.
-
-
-
-
-V.
-
-Café chantant.
-
-
-Sepä harvinainen ja tunnollinen mies, tuo Fromontin huoneen uusi
-kauppapalvelija!
-
-Joka päivä oli hänen lamppunsa ensiksi sytytetty ja viimeiseksi
-sammutettu tehtaan ikkunoissa. Hänelle oli toimitettu ylirakennuksessa
-pieni huone aivan siihen tapaan, kun hänellä ennen oli ollut Franssin
-kanssa, oikea luostarikammio, jossa oli rautavuode ja valkoinen
-puupöytä hänen veljensä kuvan alla. Elämänsä oli yhtä toimekas,
-säännöllinen ja eristetty, kuin ennen aikaan.
-
-Hän teki työtä lakkaamatta jo oli uudistanut ateriansa vanhassa
-pienessä maitotalossaan. Mutta, voi! nuoruus, i'äksi kadonnut
-toivo ovat vieneet viehätyksen kaikilta näiltä muistoilta. Onneksi
-oli hänellä vielä jälellä Frans ja rouva Chorche, kaksi ainoata
-olentoa, joita hän voi ajatella ilman surua. Rouva Chorche oli
-aina läsnä, piti tarkkaa huolta hänestä, lohdutti häntä ja Frans
-kirjoitti hänelle usein, puhumatta, näet, koskaan mitään Sidoniesta.
-Risler ajatteli, että joku oli hänelle ilmoittanut tapahtuneista
-onnettomuuksista, ja hän karttoi myöskin kirjeessään kaikellaisia
-viittauksia tuohon aineesen. "Oi, kunhan voin saada hänet tänne!"
-Hänen unelmansa, hänen ainoa kunnianhimonsa oli: kohottaa tehtaan
-asiat ja kutsua veljensä.
-
-Sillä välin seurasivat päivät toisiaan hänelle aina yhtäläisinä
-kaupan toimellisessa pauhussa ja hänen surunsa sydäntä särkevässä
-yksinäisyydessä. Joka aamu meni hän alas, kulki työhuoneiden läpi,
-missä syvä kunnioitus, jonka hän herätti, ankarat ja äänettömät
-kasvonsa olivat palauttaneet hetkeksi häirityn järjestyksen. Alussa
-oli paljo jaariteltu, ja eri tavoin selitetty Sidonien lähtö.
-Mitkä sanoivat hänen paenneen rakastajan kanssa, mitkä Rislerin
-hänen ajaneen pois. Se, joka eksytti kaikki arvelut, oli molempien
-osakasten asema toisiinsa, nyt yhtä luonnollinen kuin ennenkin.
-Toisinaan yhtä hyvin, kun he puhelivat kahden kesken konttoorissa,
-säpsähti Risler yht'äkkiä Hän ajatteli, että nuo silmät, jotka olivat
-hänen edessään, tuo suu, nuo kasvot olivat valehdelleet hänelle
-tuhansin muodoin.
-
-Silloin teki hänen mieli hypätä tuon kurjan kimppuun, tarttua
-hänen kulkkuunsa, kuristaa hänet säälittä; mutta ajatuksensa rouva
-Chorchesta pidätti hänen aina. Olisiko hän vähemmin miehuullinen,
-vähemmin herra itsensä yli, kuin tuo nuori vaimo!?... Ei Claire, ei
-Fromont, eikä kukaan aavistanut, mitä hänessä liikkui. Tuskin voi
-hänen käytöksestään arvata jonkinlaista kankeutta, taipumattomuutta,
-joka ei ollut omaansa hänelle. Nyt vaikutti Risler vanhempi
-kunnioitusta ja pelkoa työmiehiin; ja ne heistä, joihin ei koskeneet
-hänen yhdessä yössä harmentuneet hiuksensa, kurtistuneet ja
-vanhentuneet piirteensä, vapisivat hänen omituisen katseensa edessä,
-katseen, mustan sinertävän kuin teräs. Aina ennen hyvin hyvä, lempeä
-työmiehiä kohtaan, oli hän nyt käynyt pelättäväksi pienimmästäkin
-sääntöjen rikkomisesta. Näytti, kuin hän olisi kostanut jotakin
-mennyttä velttoutta, jota kohtaan hän syytti itsensä sokeaksi ja
-rikokselliseksi.
-
-Todellakin ihmeellinen tuo Fromontin huoneen uusi kauppapalvelija.
-
-Kiitos hänen, oli tehtaan kello, huolimatta vanhan ja särkyneen
-äänensä räminästä, hyvin pian astunut entiseen arvoonsa; ja se, joka
-johdatti kaikkia, kielsi itseltään pienimmänkin lohdutuksen. Raitis,
-kuin oppipoika, antoi hän kolme neljättä osaa palkastaan Planukselle
-Chèbeläisten eläkerahoiksi, vaan heistä ei hän koskaan tiedustellut.
-Kuun viimeisenä päivänä kävi pikku mies säännöllisesti noutamassa
-pienet tulonsa, jäykkänä ja mahtavana Sigismundia kohtaan, kuten
-palveluksissa olevan koronsaajan tuleekin. Rouva Chèbe oli koettanut
-päästä vävynsä luo, jota hän surkutteli ja rakasti; mutta hänen
-shaalinsa ilmestyminen vaan portilla sai Sidonien miehen pakenemaan.
-
-Koko tuo rohkeus, jolla hän varusti itsensä, oli, näet, paljoa
-enemmän näennäinen, kuin todellinen. Muisto vaimostaan ei jättänyt
-häntä koskaan. Kuinka oli hänen käynyt? Mitä teki hän? Hän oli
-melkein vihoissaan Planukselle, ett'ei tämä hänestä puhunut. Kirje,
-etenkin, kirje, jota hänellä ei ollut rohkeutta au'aista, huoletti
-häntä. Hän ajatteli sitä alinomaa. Oi, jos hän olisi uskaltanut
-pyytää sitä Sigismundilta.
-
-Kerran oli kiusaus liian kova. Hän oli yksinään alahalla konttorissa.
-Vanha rahastonhoitaja oli mennyt suurukselle ja vastoin tavallisuutta
-jättänyt avaimen laatikkoon. Risler ei voinut vastustaa. Hän aukaisi,
-etsi, nosteli papereita. Kirjettä siellä ei ollut enää. Sigismund
-oli varmaan lukinnut sen vielä huolellisemmin, kentiesi aavistaen
-sitä, mitä nyt juuri tapahtui. Toden teolla ei Risler suuttunut tästä
-vastuksesta, sillä hän tunsi hyvin, että jos hän olisi löytänyt
-kirjeen, niin hän olisi, kadottanut toimekkaan mielen malttinsa,
-jonka hän niin suurella vaivalla oli päällensä ottanut.
-
-Koko viikko kului vielä hyvin. Olo kävi laatuun kauppahuoneen
-tuhansien huolien tähden, vaikka se oli niin väsyttävä, että Risler,
-yön tultua, vaipui vuoteelleen, kuin tajunnotoin läjä. Mutta
-sunnuntai oli hänestä pitkä ja tuskallinen. Hiljaisuus pihalla ja
-autiossa työhuoneessa aukaisi hänen aatoksilleen avaramman alan. Hän
-koetti tehdä työtä, mutta muiden työn kiihoitus puuttui häneltä.
-Hän yksin oli työssä tuossa suuressa lepäävässä tehtaassa, jonka
-huokuminenkin oli lakannut. Loirot olivat kiinni, ikkunat suljetut,
-tyhjällä pihalla koiransa kanssa leikkivän ukko Akilleen ääni, kaikki
-puhui hänelle yksinäisyydestä. Ja kaupungin osa teki häneen saman
-vaikutuksen. Avaroilla kaduilla, joilla kävelijät olivat rauhallisia
-ja vähälukuisia, soi ehtookello alakuloisesti, ja toisinaan kaiku
-parisilaisesta touhusta ja ohikulkevista pyöristä, myöhästynyt
-positiivi, leivosmyöjän kalkkare keskeytti hiljaisuuden, ikäänkuin
-sitä lisätäkseen vielä.
-
-Risler etsi kukka- ja lehti-kaavoja, ja kun hän sillä välin ohjasi
-kynäänsä, karkasi hänen ajatuksensa, joka ei löytänyt siinä kylliksi
-toimialaa, palasi entiseen onneen, unohtumattomiin tapauksiin, kärsi
-tuskaa ja, jälleen takaisin tullessaan, kysyi onnettomalta unissa
-kävelijältä, joka yhä istui pöytänsä ääressä: "Mitä olet tehnyt
-poissa ollessani?" Oi! Hän ei ollut mitään, tehnyt.
-
-Voi, noita pitkiä, ikäviä, hirmuisia sunnuntaita! Ajatelkaa,
-että tuohon kaikkeen sekaantui hänen sielussaan kansan käsitys
-joutopäivistä, tuosta hyvästä levosta, jolloin saadaan voimia ja
-miehuutta. Jos hän olisi mennyt ulos, olisi hän, nähdessään jonkun
-työmiehen, lapsensa ja vaimonsa 'seuraamana', ruvennut itkemään,
-mutta hänen suljetuksissa eläminen antoi hänelle muita kärsimyksiä
-erakon epätoivoa, heidän hirveitä huolia, kun Jumala, jolle itsensä
-ovat pyhittäneet, ei vastaa heidän uhriinsa. Sillä Rislerin Jumala
-oli työ, ja koska hän siinä ei enää löytänyt rauhoitusta eikä valoa,
-ei hän siihen enää uskonut, vaan kirosi sitä.
-
-Usein näinä taistelun hetkinä aukeni piirustussalin ovi hiljaa,
-ja Claire Fromont näyttäytyi. Miesparan yksin olo noina pitkinä
-sunnuntain jälkeen puolen päivinä kävi häntä sääliksi, ja hän tuli
-pikku tyttöineen pitämään Rislerille seuraa, tietäen kokemuksesta
-mitä puheliaisuutta on lasten suloudessa. Tytti, joka nyt käveli,
-laskeutui äitinsä sylistä juostaksensa ystävänsä luo. Risler kuuli
-nuo pienet, nopeat askeleet. Hän tunsi keveän hengityksen takanaan,
-ja kohta vaikutti se häneen virkistävästi ja levottavasti. Tyttö
-laski niin lempeästi pienet pulleat käsivartensa Rislerin kaulan
-ympäri, nauroi somasti ja ilman syytä ja suuteli häntä kauniilla
-huulillaan, jotka eivät olleet koskaan valehdelleet. Claire Fromont,
-seisoen oven takana, hymyili, katsellessaan heitä.
-
--- Risler hyvä, sanoi häh, käykää hiukan puutarhaan... te teette
-liika paljon työtä. Tulette sairaaksi.
-
--- En, en, rouva... päinvastoin... työ se minut pelastaakin... Se
-estää minua ajattelemasta...
-
-Sitte pitkän vaitiolon jälkeen, jatkoi hän:
-
--- Näette, Risler hyvä, pitää koetella unhottaa. Risler pudisti
-päätään.
-
--- Unhottaa... Onko se mahdollista?... asioita löytyy, jotka ovat
-voimia ylempänä. Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta.
-
-Melkein aina sai hänet lapsi vihdoin viimein puutarhaan. Väkisenkin
-oli lyötävä palloa tai leikittävä hiekassa hänen kanssaan; mutta
-kumppalinsa kömpelyys ja välinpitämättömyys koski kohta tyttiin.
-Silloin oli hän rauhassa, tyytyen kävelemään vakavasti puksipuiden
-välissä, käsi kädessä ystävänsä kanssa. Hetken kuluttua, ei Risler
-enää ajatellutkaan hänen läsnäoloaan; mutta, hänen aavistamattakaan,
-omasi tuo pieni lämmin käsi magneetillisen voiman sulostuttamaan
-hänen loukattua sieluaan.
-
-Anteeksi annetaan, vaan ei unhoteta!...
-
-Claire parka tiesi siitä myöskin jotakin; sillä hän ei ollut
-niitäkään unhottanut, huolimatta rohkeudestaan ja käsitteestä, jonka
-hän oli tehnyt velvollisuudestaan. Hänestä, niinkuin Risleristäkin,
-oli keskuus, jossa hän eli, alituisena muistutuksena hänen
-kärsimyksistään. Säälittä aukaisivat esineet, jotka häntä ympäröivät,
-hänen haavansa, joka oli umpeen kasvamaisillaan. Portailla,
-puutarhalla, pihalla, kaikilla noilla aviorikoksen äänettömillä
-todistajilla ja osallisilla oli joina kuina päivinä leppymätöin
-näkö. Huolenpitokin ja varovaisuus, jota hänen miehensä käytti
-säästääkseen häneltä tuskallisia muistoja, kiihkonsa olla iltaisin
-enää ulkona käymättä ja kertoa tekemistään matkustuksista kaupungilla
-muistuttivat vaan paremmin hänen rikostaan. Clairen teki toisinaan
-mieli pyytää häntä, sanoa hänelle: "Elä tee liiaksi..." Usko hänessä
-oli murrettu, ja kauhea kärsimys, kuten papilla, joka epäilee ja
-kuitenkin tahtoo pysyä uskollisena valalleen, ilmaisi itsensä hänen
-katkerassa hymyssään, kylmässä lempeydessään, vaan koskaan ei hän
-valittanut mitään.
-
-Georges oli hyvin onnetoin. Hän rakasti nyt vaimoaan, jonka ylevä
-luonne oli hänen voittanut. Tässä rakkaudessa oli ihmettelyä, ja
-miksikä ei sanoa sitä! Clairen murhe oli hänestä veikistelemisen
-sijasta, jota ei hänen luonteessaan ollut löytynyt, ja joka aina
-oli ollut hänessä puute hänen miehensä silmissä. Georges oli noita
-omituisia miehen tyyppejä, jotka rakastavat valloituksia. Oikullinen
-ja kylmä Sidonie oli tuon nurjan sydämen mukainen. Jätettyään hänet
-hellän jäähyvästin jälkeen, tapasi Georges hänet seuraavana päivänä
-kylmäkiskoisena, muistamattomana, ja tuo ikuinen tarve palauttaa
-hänet entiselleen oli hänessä todellisen rakkauden sijassa. Tyyni
-lempi väsytti häntä, niinkuin merimiehiä purjehdus ilman myrskyä.
-Tällä kertaa, oli hän ollut vaimoineen hyvin lähellä haaksirikkoa;
-ja vieläkään ei vaara ollut tykkänään ohi. Hän tiesi, että Claire
-oli vieroittunut hänestä, oli kokonaan lapsen oma, joka tästä lähin
-oli ainoa side heidän välillään. Tämä etäisyys teki Clairen hänestä
-vielä kauniimmaksi, haluttavammaksi; ja häntä jälleen omistaakseen
-käytti Georges kaikkea houkutustaitoaan. Hän tunsi, kuinka se oli
-vaikeata ja ett'ei hänellä ollut tekemistä halvan sielun kanssa.
-Kuitenkaan hän ei ollut epätoivossa. Toisinaan, pohjalla tuon leppeän
-ja nä'öltään niin järkähtämättömän katseen, joka katseli hänen
-ponnistuksiaan, näkyi hämärä valo lupaavan hänelle toivoa.
-
-Mitä Sidonieen koskee niin ei hän ajatellut häntä enää. Ja elköön
-ihmeteltäkö tätä äkkinäistä siveellistä taitetta. Noilla molemmilla
-pintapuolisilla olennoilla ei ollut mitään, joka olisi syvemmältä
-voinut sitoa heidät toisiinsa. Georges oli kykenemätöin tuntemaan
-kestäviä vaikutuksia, ell'ei ne lakkaamatta uudistuneet; Sidonie
-puolestaan ei voinut herättää niitäkään lujempaa tai ylevämpää. Se
-oli tuommoista kokotti- ja teikari-rakkautta, turhamielisyyden ja
-suuttuneen itserakkauden synnyttämää, joka ei herätä uskollisuutta
-eikä lujuutta, vaan traagillisia seikkailuja, kaksintaisteluja,
-itsemurhia, joista melkein aina palaa entiselleen ja palaa
-parannettuna. Kentiesi, Georges, jos hän olisi vielä nähnyt, olisi
-uudelleen langennut; mutta paon tuuliainen oli vienyt Sidonien liika
-nopeasti ja liika kauas, että palaus olisi ollut mahdollinen. Kaikin
-tavoin oli hänelle lohdutus voida elää valehtelematta; ja uusi
-elämänsä, jota hän vietti työssä ja kieltäymyksessä, onnistuminen
-kaukaisena tarkoitusperänä, ei häntä kyllästyttänyt. Onneksi; sillä
-kauppahuoneen korottamista varten ei molempien osakasten miehuus ja
-tahto ollut liikaa.
-
-Se vuoti kaikkialta tuo onnetoin Fromontin kauppahuone. Myöskin ukko
-Planus vietti vielä hyvin pahoja öitä, maksupäivän painajaisen ja
-pikku Sinimiehen kamalan ilmestymisen kiusaamana. Mutta säästämällä
-saatiin aina kaikki maksetuiksi.
-
-Kohta työskenteli tehtaalla neljä Rislerin paininta, lopullisesti
-kuntoon saatuina. Tämä herätti liikettä seinäpaperikaupassa. Lyon,
-Caen, Rixheim, teollisuuden suuret keskukset olivat hyvin huolissaan
-tuon ihmeellisen "kiertävän ja kaksitoistakulmaisen" takia. Sitte
-eräänä kauniina päivänä tulivat Prochassonilaiset, tarjoten kolme
-sataa tuhatta francia saadakseen vaan jakaa patentti oikeutta.
-
--- Mitä on tehtävä?... kysyi Fromont nuorempi Risler vanhemmalta.
-
-Tämä kohotti olkapäitään välinpitämättömästi:
-
--- Tehkää, mitä tahdotte... Se ei minuun; kuulu. Minä olen vaan
-kauppapalvelija.
-
-Lausuttuna kylmästi, ilman vihaa, koski tämä sana Fromontin
-ajattelemattomaan iloon ja muistutti hänelle aseman tärkeyttä, jonka
-hän aina oli unhottaa.
-
-Kuitenkin, ollessaan kerran yksin rakkaan rouva Chorchensa kanssa,
-neuvoi hänelle Risler olla hyväksymättä Prochassonilaisten
-tarjoumusta.
-
--- Odottakaa... elkää kiirehtikö. Myöhemmin myötte te enemmästä.
-
-Hän ei puhunut, kuin heistä tässä asiassa, joka niin kunniakkaasti
-koski hänen itseensä. Näkyi, että hän edeltäpäin erotti itsensä
-heidän tulevaisuudesta.
-
-Sillä välin karttui tilauksia kosolta. Paperin ominaisuus ja
-teon helppouden tähden alennettu hinta teki kaiken kilpailun
-mahdottomaksi. Epäilemättä olivat Fromontilaiset saavat äärettömät
-varat. Tehtaalla oli taas entinen kukoistava näkönsä ja mehiläispesän
-tapainen kova kihinänsä. Liikkeessä olivat kaikki rakennukset,
-joita sadat työmiehet täyttivät. Ukko Planus ei nostanut enää
-nokkaansa pöydästään; pienestä puutarhasta nähtiin hänen istuvan
-kumarruksissaan suurien kauppakirjojensa ääressä, piirrellen komeihin
-numeroriveihin _Painimen_ tulot.
-
-Risler työskenteli myöskin ilman huvitusta, levähdystä. Palannut
-vauraus ei muuttanut ollenkaan hänen tapojaan elää suljettuna
-huoneessaan; ja talon viimeisen kerroksen ikkunasta, sieltä kuuli
-hän koneidensa uutteran paukkinan. Eikä hän siitä ollut vähemmin
-synkeä taikka hiljainen Kerran kuitenkin saatiin tehtaalla tietää,
-että _Painin_, jota yksi kappale oli laitettu Manchesterin suureen
-näyttelyyn, oli saanut kultamitalin, menestyksensä lopullisen
-vahvistuksen. Rouva Georges kutsui Rislerin puutarhaan aamiais
-aikaan, ja tahtoi itse kertoa hänelle tämän uutisen.
-
-Sillä erää lievensi ylpeyden hymy hänen vanhoja synkistyneitä
-kasvojaan. Keksijän mielihyvä, ylpeys kunniastaan ja etenkin ajatus
-voivansa oivasti korjata vaimonsa, kauppahuoneelle saattaman vaurion,
-tuottivat hänelle hetkeksi todellista onnea. Hän puristi Clairen
-kättä ja jupisi kuin muinoin onnellisina päivinä:
-
--- Minä olen tyytyväinen... Minä olen tyytyväinen...
-
-Vaan mikä ero lauselmissa! Tämä oli sanottu ilman innostusta, ilman
-toivoa, tyytymyksellä täytetystä työstä, eikä muuta.
-
-Kello soitti työväen kokoon, ja Risler meni rauhallisesti ylös
-ryhtyäkseen työhönsä, kuin muinakin päivinä.
-
-Hetkisen kuluttua tuli hän takaisin. Yhtä kaikki, oli tämä uutinen
-häntä enemmän liikuttanut, kuin hän tahtoi sitä näyttääkään. Hän
-harhaeli puutarhassa, kuljeskeli rahaston ympärillä, surullisesti
-hymyillen ukko Planukselle ikkunaan.
-
--- Mikä hänen on? ajatteli itsekseen vanha mies... Mitä hän minulta
-tahtoo.
-
-Vihdoin, iltasella, konttoria suljettaissa, päätti Risler astua
-rahastoon ja puhutella häntä:
-
--- Planus ukkoseni, minä tahtoisin... Hän epäröi hiukan:
-
--- Minä tahtoisin, että antaisit minulle... kirjeen, tiedäthän, tuon
-pienen kirjeen ja kääryn.
-
-Sigismund katseli häntä hämmästyen. Yksinkertaisuudessaan oli hän
-luullut, ett'ei Risler enää ajatellutkaan Sidonieta ja että hän oli
-hänen kokonaan unhottanut.
-
--- Kuinka!... sinä tahdot?...
-
--- Noh, kuule, olenhan minä sen hyvin ansainnut. Voinhan nyt niukan
-ajatella itseänikin. Olenhan kylliksi muita ajatellut.
-
--- Sinä olet oikeassa sanoi Planus. Siis, kas mitä me teemme.
-Kirje ja kääry ovat kotonani. Montrougessa. Jos tahdot, menemme
-yhdessä päivällistä syömään Palais-Royal'iin, muistat, niinkuin
-ennen vanhaan. Minä nyt kestitsen... Kastelemme mitalisia vanhalla
-viinillä, jollakin hienolla!.. Sitte mennään kotiini. Saat kapineesi;
-ja jos on liian myöhä mennäksesi kotia, niin neiti Planus, sisareni,
-tekee sinulle vuoteen ja makaat meillä... Siellä on hyvä olla...
-maalla... Huomenaamuna, kello seitsemän, palaamme yhdessä tehtaasen
-ensimmäisellä omnibuksella... Niin, maamieheni, tee mulle se hyvä.
-Muuten luulen, että aina olet vihoissasi vanhalle Sigismundillesi...
-
-Risler suostui. Hän ei ajatellut ollenkaan mitalinsa harjakaisia,
-vaan kuinka sai auaista muutamia hetkiä aikasemmin pienen kirjeen,
-jota lukemaan hän vihdoin oli voittanut oikeuden.
-
-Oli pukeutuminen. Se oli koko juttu, sillä kuusi kuukautta oli hän
-käynyt työmekossaan. Ja sepä tapahtuma tehtaalla. Rouva Fromontille
-ilmoitettiin oitis:
-
--- Rouva, rouva... Nähkää herra Risler menee ulos.
-
-Claire katseli häntä ikkunoistaan; ja tuo surun köyristämä iso
-vartalo, joka nojasi Sigismundin käsivarteen, teki häneen syvän
-omituisen liikutuksen, jota hän aina muisti lähin.
-
-Kadulla tervehtivät ihmiset Risleriä mielihyvällä. Tuo "hyvä päivä"
-yksistään lämmitti hänen sydäntään. Hyväntahtoisuutta hän oikein
-tarvitsikin! Mutta rattaiden pauhina huumasi häntä hiukan:
-
--- Päätäni pyörryttää...sanoi hän Planukselle.
-
--- Nojaa minuun vanha mies... elä pelkää.
-
-Ja kelpo Planus astui suorana, taluttaessaan ystävätään omituisella
-ylpeydellä, kuten Etelän talonpoika kantaessaan kylänsä pyhimystä.
-
-Vihdoin saapuivat he Palais-Royaliin.
-
-Puutarha oli täynnä väkeä. Sinne tultiin soitantoa kuulemaan;
-tomussa ja tuolien kolinassa, koki kukin päästä istumaan. Molemmat
-ystävät menivät heti ravintolaan välttääkseen tuota hälinää. He
-asettuivat suureen saliin ensimmäisessä kerroksessa, josta näkyy
-puiden vihanta, kävelijät ja vesisuihkut keskellä alakuloisia
-kukkasarkoja. Sigismundista se oli loistoisuuden ihanne, tämä
-ravintolan sali, kultaa kaikkialla, kuvastimien ympärillä, ruunuissa
-ja aina seinäpapereihin saakka. Valkoinen pyyhe, pienet Leipäpalat,
-päivällislista määrättyine hintoineen täytti hänen ilolla.
-
--- Meidän on hyvä olla, eikö niin?... sanoi hän Rislerille.
-
-Sitte ihmetteli hän jokaista tämän puolen kolmatta francin aterian
-ruokalajia ja täytti väkisen ystävänsä lautasen:
-
--- Syöhän tätä... se on hyvää.
-
-Toinen, huolimatta halustaan tehdä kunniaa pidoille, näytti
-mietiskelevän ja katselevan yhä ulos ikkunasta.
-
--- Muistatko, Sigismund?... virkkoi hän hetken perästä.
-
-Vanha rahaston hoitaja, aina entisissä muistoissaan Rislerin tulosta
-tehtaasen, vastasi:
-
--- Totta kai minä sen muistan!... Ensimmäisen kerran, kun söimme
-yhdessä Palais-Royalissa, oli helmikuussa 46, jona vuonna
-toimitettiin kaavalaudat tehtaalle.
-
--- Eipä... minä tarkoitan kolme vuotta sitte... Tuolla, vastapäätä,
-me söimme sinä kuuluisana iltana.
-
-Ja hän osoitti hänelle Vefourin salin ikkunoita, joita mailleen
-menevä aurinko valaisi, kuni ruunu hääateriassa.
-
--- Kah, se on totta... jupisi Sigismund hiukan hämillään. Mikä
-onneton aatos oli saanut hänen tuomaan ystävänsä paikkaan, joka
-muistutti hänelle niin ikäviä asioita.
-
-Risler, joka ei tahtonut tehdä ateriaa surulliseksi, nosti nopeasti
-lasinsa.
-
--- Siis! terveydeksesi, vanha kumppalini.
-
-Hän koetti kääntää pois puhelun. Mutta hetken kuluttua hän itse
-saattoi sen jälleen samaan esineesen, ja hiljaa, ikäänkuin
-häpeissään, kysyi hän Sigismundilta:
-
--- Oletko häntä nähnyt?
-
--- Vaimoasi?... En, en koskaan.
-
--- Ei... ei mitään.
-
--- Mutta sitte, olet varmaan hänestä kuullut. Mitä hän on tehnyt
-näiden kuuden kuukauden kuluessa? Asuuko hän vanhempainsa kanssa?
-
--- Ei.
-
-Risler vaaleni.
-
-Hän oli toivonut, että Sidonie palaisi äitinsä luo, ja tekisi työtä,
-kuin hänkin, unhottaakseen ja sovittaakseen. Hän oli usein ajatellut,
-että hän sen mukaan, mitä saisi Sidoniesta kuulla, kun hänellä olisi
-oikeus hänestä puhua, järjestäisi tulevan elämänsä, ja tuommoisessa
-kaukaisessa, unelman tapaisessa, epätietoisessa tulevaisuudessa oli
-hän toisinaan elävinään Chèbeläisten kanssa jossakin maan perällä,
-missä ei mikään muistuttanut entistä häpeää. Se ei ollut mikään
-ehdotelma, totta se; mutta se oli syvällä hänen mielessään, ikäänkuin
-toivona ja sinä tarpeena, joka löytyy kaikissa olennoissa onnessa
-korjautuakseen.
-
--- Onkos hän Parisissa?... kysyi Risler vähän aikaa mietittyään.
-
--- Ei... Hän lähti kolme kuukautta sitte. Eikä tiedetä, minne hän on
-mennyt.
-
-Sigismund ei lisännyt, että hän oli lähtenyt Cazaboninsa kanssa,
-jonka nimellä hän nyt kävi, että he kulkivat yhdessä maakunnan
-kaupungeita, että hänen äitinsä oli epätoivossa, ei nähnyt häntä
-enää, eikä kuullut hänestä muuta kuin Delobellen kautta. Sigismund
-ei luullut tarpeelliseksi mainita tästä mitään, ja viimeisen sanansa
-jälkeen: "Hän lähti," vaikeni hän.
-
-Risler puolestaan ei uskaltanut kysyä mitään enää.
-
-Heidän siinä istuessa vastatusten, jotenkin hämillään pitkästä
-äänettömyydestä, alkoi sotaväen soitto kaikua puutarhan puiden alla.
-Soitettiin yhtä noista italialaisista opera-uvertyyreistä, jotka
-näkyvät tehdyiksi soitoksi taivasalla yleiskävelyjä varten ja joiden
-monilukuiset säveleet sekaantuvat, nousten ilmoille, pääskysten
-sirkutukseen ja vesisuihkujen helmiheittoon. Räikeät torvet
-ylentävät kyllä haalean vienoa suloutta noina kesäpäivien ehtoina,
-jotka ovat niin uuvuttavat, niin pitkät Parisissa; näkö kuuleekin
-vaan niitä. Etäinen pyörien tärinä, leikkivien lasten huudot,
-kävelijöiden askeleet hälvenevät näihin heleihin aaltoihin, uhkuviin,
-virkistyttäviin, jotka ovat Parisilaisille yhtä tarpeelliset, kuin
-heidän kävelypaikkojen jokapäiväinen kasteleminen. Ylt'ympärillä
-väsyneet kukat, tomusta valkeat puut, kasvot, jotka kuumuus tekee
-vaaleiksi ja uleiksi, suuren kaupungin kaikki surut ja kurjuudet,
-kummastuneina ja miettiväisinä puutarhojen raheilla, saavat siitä
-lohduttavaa, elähyttävää mieltä. Ilma liikkuu, uudistuu, noista
-säveleistä, jotka sen soinnulla täyttävät.
-
-Risler parka tunsi ikäänkuin höllitystä hermoissaan.
-
--- Tekee oikeen hyvää kuulla hiukan soittoa... sanoi hän loistavin
-silmin; ja hän jatkoi alentaen äänensä.
-
--- Sydämeni on raskas, vanha mies... Jospa tietäisit...
-
-He eivät puhuneet mitään, vaan nojasivat ikkunaan, sillä välin kuin
-kahvia tarjottiin.
-
-Sitte herkesi soitto, puisto kävi autioksi. Myöhästynyt valo nousi
-kattoja kohti, lähetti viimeiset säteensä korkeimpiin ikkunoihin,
-lintujen, pääskysten seuraamina, jotka räystäiltä, jossa he
-likistyivät vasten toisiaan, sirkuttelivat viimeiset hyvästinsä
-sammuvalle päivälle.
-
--- Noh... Minne mennään? sanoi Planus ravintolasta lähtiessä.
-
--- Minne tahdot...
-
-Aivan lähellä, Montpensierin kadun varrella, eräässä ensimmäisessä
-kerroksessa, oli "café chantant", jonne näkyi menevän paljo väkeä.
-
--- Jos menisimme?... kysyi Planus, joka tahtoi mihin hintaan tahansa
-haihduttaa ystävänsä ikävyyttä... on mainiota.
-
-Risler antoi viedä itsensä; kuuteen kuukauteen ei hän ollut juonut
-olutta...
-
-Se oli vanha ravintola, muutettu laulajaissaliksi. Kolme suurta
-suojaa perättäin, joista väliseinät olivat lyödyt alas, kannatti
-ja erotti kullatut pylväät heleän punaisine ja vaalean sinisine
-maurilaisine maalauksineen, pienet puolikuut ja käärityt turbaanit
-koristeina.
-
-Vaikka vielä oli aikaista, olivat kaikki paikat täynnä; ja ikäänkuin
-tukehdutti jo ennenkuin sisään tulikaan, nähdessään ainoastaan
-ihmisparvet, jotka istuivat pöytien ääressä, ja perällä, puoleksi
-kätkössä pylväsrivin takana, nuo naiset, ladottuina laululavalle,
-valkoisiksi koristettuina, kaasun häikäisevässä kuumuudessa.
-
-Molempien ystäviemme oli hyvin vaikea saada paikka itselleen, ja
-vielä sitte pylvään taakse, josta eivät voineet nähdä muuta, kuin
-puolen lavaa, jolla sillä hetkellä seisoi komea herra mustissa
-vaatteissa, keltaisissa hansikkaissa, kiherrettynä, maalattuna,
-voideltuna, ja hän lauloi väräjävällä äänellä:
-
-    Mun kultaharja leijonain,
-    Jotk' himoatte laumoain
-    Seis!... Min oon vartijanaaa...
-
-Yleisö -- vähäisiä kauppamiehiä rouvineen, tyttärineen -- näytti
-olevan ihastuksissaan, naiset etenkin. Hän oli ihan puoti kuvitelmien
-ihanne, tuo erämaan komea paimen, joka puhui jalopeuroilleen noin
-arvokkaasti ja vartioi laumaansa tanssipu'ussa. Ja huolimatta
-porvarillisesta käytöksestään, kainoista pukineistaan ja halvasta
-puotihymystään, kurottivat kaikki nämät naiset pieniä nokkiaan kohden
-tunteellisuuden onkikoukkua ja vierittelivät raukeita silmiä laulajan
-puoleen. Koomillista oli nähdä tuon katseen lavallepäin yht'äkkiä
-muuttuvan, käyvän ylenkatseelliseksi ja julmaksi sattuessaan
-aviomieheen, puolisoraukkaan, joka parasta kättä joi rauhallisesti
-olutta tuopistaan vaimonsa vastassa: 'Et sitä sinä kelpaisi olemaan
-_vartijanaan_ leijonain partaa vastaan ja sitte vielä mustissa
-vaatteissa ja keltaisissa hansikkaissa...
-
-Ja miehen silmä näkyi vastaavan:
-
--- Niin! totta perin, koko velikulta, tuo tuossa.
-
-Jotenkin välinpitämättöminä sellaisesta sankarimaisuudesta,
-maistelivat Risler ja Sigismund oluttaan, kääntämättä suurta huomiota
-soittoon, kun, laulun loputtua, käsien taputuksessa, huudoissa,
-hälinässä, joka sitä seurasi, ukko Planus huudahti:.
-
--- Kah! kummallista... näköään... niinpä niin, enhän minä
-erehdykään... Se on hän, se on Delobelle!
-
-Todellakin huomasi hän kuuluisan näyttelijän tuolla, ensi rivissä
-lähellä lavaa. Hänen harmeentuva päänsä näkyi kolmen neljättä osan
-kulman asennossa. Huolimattomasti nojasi hän pylvääsen, hattu
-kädessä, komea "ensimmäisten näytäntöjen" puku yllä, häikäisevät
-alusvaatteet, tukka hiukan kiherrettynä, musta takki kameelioineen
-napinreiässä, kuin tähtenä ikään. Hän katseli aijoittain yleisöä
-aivan ylpeällä katseella; mutta lavaa kohti kääntyi hän useimmiten,
-herttaisille silmäyksineen, rohkaisevine pikku hymyineen, salaisine
-taputuksineen jollekin, jota ukko Planus paikaltaan ei voinut nähdä.
-
-Kuuluisan Delobellen olo kahvila laulajaisissa ei ollut mitäkään
-tavatointa, sillä hän vietti kaikki illat ulkona, kuitenkin tunsi
-vanha rahastonhoitaja jonkinlaista levottomuutta huomatessaan samassa
-katselijarivissä sinisen kapotin ja kaksi terässilmää. Se oli
-rouva Dobson, tuntehikas laulun opettajatar. Piippujen savussa ja
-väen tungoksessa, tekivät nuo molemmat, lähetysten olevat henkilöt
-Sigismundiin saman vaikutuksen, kuin kaksi kummitusta, jommoisen
-pahan unen yhteensattumiset synnyttävät.
-
-Hän pelkäsi ystävänsä tähden, tietämättä oikeastaan miksi; ja oitis
-tahtoi hän viedä hänen pois:
-
--- Mennään tiehemme, Risler... Täällä kuolee kuumaan.
-
-Juuri kun he nousivat ylös -- sillä Rislerille oli saman tekevä jäädä
-taikka lähteä -- rupesi orkesteri, johon kuului piano ja muutamia
-viuluja, soittamaan kummallista riturnellia. Salissa tapahtui
-uteliaisuuden liike. Huudettiin: "Hiljaa!... Hiljaa!... Istualle!"
-
-Heidän täytyi istua paikoilleen. Ja Risler alkoikin käydä
-levottomaksi.
-
--- Minä tunnen tuon laulun, arveli hän. Missäs minä sen olen kuullut?
-
-Taputusten jylinä ja Planuksen huudahdus sai hänen nostamaan silmiään.
-
--- Tule, tule... mennään pois... sanoi rahaston hoitaja, koettaen
-vetää häntä ulos.
-
-Mutta oli liian myöhää.
-
-Risler oli jo nähnyt vaimonsa astuvan lavan portaalle ja kumartavan
-yleisölle, tanssijattaren hymyllä. Hän oli valkoisessa vaatteessa,
-kuin tanssijaisyönä; mutta nyt oli vähemmin rikkautta hänen
-pukineessaan ja silmään sattuvaa yhtäkaikkisuutta.
-
-Vaate piti tuskin kiinni olkapäistä; hiukset liitelivät vaaleana
-pilvenä silmillä ja kaulan ympäri kierteli komeine välkyttimineen
-nauha helmiä, liian suuria ollakseen oikeita. Delobelle oli oikeassa:
-mustalaiselämää hänen oli tarviskin. Hänen kauneutensa oli saanut
-jonkimmoisen suruttoman osotteen, joka kuvaeli häntä, teki hänestä
-paenneen vaimon oikean tyypin, joka on jätetty salliman varaan
-ja vaipuu askelittain parisilaisen hornan syvyyteen, ilman että
-mailmassa olisi enää mitään kyllin väkevää saattamaan hänet vapaasen
-ilmaan ja valoon.
-
-Ja kuinka tyytyväiseltä hän näytti ilveilijä elämässään. Miten
-reimasti hän astui lavalla! Oi! jos hän olisi voinut nähdä
-toivotointa ja hirveätä katsetta, joka häneen tuijotti alaalta
-salista, piilosta pylvään takaa, niin eipä hänen hymyssään olisi
-ollut tuota rivoa tyynyyttä, eikä hänen äänensä olisi löytänyt
-mielisteleviä ja hiukenevia taipumisia kuhertaakseen ainoata laulua,
-jonka rouva Dobson oli saanut hänen oppimaan:
-
-    Pikku neiti Sisi rukkaa,
-    Lempi, se se hänen
-    Mielen hukkaa.
-
-Risler oli noussut ylös huolimatta Planuksen ponnistuksista.
-
--- Istualle... istualle... huudettiin hänelle.
-
-Poloinen ei kuullut mitään.
-
-Hän katseli vaimoaan.
-
-    Lempi, lempi, se se häneen
-    Mielen hukkaa,
-
-kertoi Sidonie imarrellen.
-
-Hetken ajatteli Risler, hyppäisikö hän lavalle ja tappaisi kaikki.
-Punaisia pyörijä näkyi hänen silmissään ja ikäänkuin raivon sokeutta.
-
-Sitte valtasi hänen yht'äkkiä häpeä ja inho ja hän syöksi ulos
-kaataen tuolia, pöytiä, kaikkien häväistyjen porvarien suuttumuksen
-ja kirousten seuraamana.
-
-
-
-
-VI.
-
-Sidonien kosto.
-
-
-Ei koskaan ollut Sigismund Planus, asuessaan yli kaksikymmentä vuotta
-Montrougessa, tullut niin myöhään kotia, edeltäpäin ilmoittamatta
-sisarelleen. Neiti Planus oli kovassa tuskassa hänkin. Eläen yhtä
-pitäen sekä mielen että kaiken puolesta veljensä kanssa ja omaten
-saman sielun häntä ja itseään varten, oli vanha piika useimpina
-kuukausina tuntenut kajahdusta rahastonhoitajan kaikista huolista,
-kaikista vastuksista; ja häneen oli vielä jäänyt suuri herkkyys
-vavista ja olla liikutettu. Jos Sigismund vallankin myöhästyi
-ajatteli hän:
-
--- Voi! Herra Jumala... Kun ei vaan olisi jotakin tapahtunut
-tehtaalla!
-
-Senpä tähden tänä iltana, kun kanakansa oli lentänyt orrelle
-nukkumaan ja päivällinen oli korjattu kenenkään siihen koskematta,
-oli neiti Planus käynyt istumaan pieneen matalaan saliin, ja odotti,
-mieli täynnä ahdistusta.
-
-Vihdoin soitettiin yhdentoista aikaan. Se oli arka ja surullinen
-kellonsoitto, joka ei mitenkään ollut Sigismundin lujan käteenoton
-kaltainen.
-
--- Tekö se olette, herra Planus?... kysyi vanha neiti ylhäältä
-portailta.
-
-Se oli hän; vaan hän ei tullut yksin. Iso kyyryselkäinen vanhus
-seurasi häntä ja sanoi sisään astuessaan hyvää päivää verkallisella
-äänellä. Silloin vasta tunsi neiti Planus Risler vanhemman, jota
-hän ei ollut nähnyt uuden vuoden käynnistään saakka, se on vähää
-ennen kaikkia tapahtumia tehtaalla. Hänen oli vaikea pidättää säälin
-huudahdusta; mutta molempien miesten vakavan äänettömyyden edessä
-käsitti hän, että oli oltava vaiti.
-
--- Neiti Planus, sisareni, pankaa puhtaat raidit vuoteeseni.
-Ystävämme Risler tekee meille kunnian makaamalla meillä tänä yönä.
-
-Vanha piika meni heti kohta valmistamaan huonetta melkein hellällä
-huolella; sillä tiedetäänhän, että paitsi herra Planus-veljeäni,
-Risler oli ainoa poikkeus yleisestä hylkäämisestä, johon hän luki
-kaikki miehet.
-
-Lähtiessään kahvilaulajaisista, oli Sidonien mies alussa ollut
-tuokion hirvittävässä mielen liikutuksessa. Hän astui käsitysten
-Planuksen kanssa, hervotoinna koko ruumiiltaan. Nyt ei ollut enää
-kysymystä mennä hakemaan kirjettä ja kääryä Montrougesta.
-
--- Anna minun olla... mene pois... sanoi hän Sigismundille, minä
-tarvitsen olla yksinäni.
-
-Mutta tämäpä olisi kyllä kavahtanut heittämästä hänet siten
-epätoivoonsa. Rislerin huomaamatta, vei hän hänen kauas tehtaalta, ja
-sydämensä älykkäisyyden puhuessa vanhalle rahaston hoitajalle, mitä
-hänen oli sanominen ystävälleen, ei hän koko matkalla puhunut hänelle
-muusta kuin Franssista, hänen pienestä Franssistaan, jota hän kovin
-rakasti.
-
-"Se, niin, se se oli rakkautta, ja oikeata ja lujaa... Petosta, ei
-ollut pelättävää semmoisilta sydämmiltä!"
-
-Puhellessaan olivat he jättäneet pauhuisan keski-Parisin. He
-kävelivät nyt satamia pitkin, kulkivat Jardin des Plantes'in ohi,
-tulivat sisään Saint-Marceau'n etukaupunkiin. Risler antoi viedä
-itseään. Planuksen sanat tekivät hänelle kovin hyvää!
-
-Siten saapuivat he lähelle Bièvreä, sillä kohdin määlikkäin
-ympäröimää, joiden suuret kuivatustelineet pienapuineen siinsivät
-taivaan kantta vasten: sitte Montsouris'in äärettömille
-tasangoille, aavoille tantereille, polttamille ja hivuttamille
-tulihengähdyksen, jota Parisi levittää ympäri jokapäiväisen työnsä,
-kuni jättiläislohikäärme, jonka savu- ja höyryhenki ei kärsi mitään
-kasvullisuutta kantomatkallaan.
-
-Montsouris'ista Montrougen linnoituksiin on askel vaan. Kerran sinne
-tultua, ei Planuksen ollut kovin vaikea saada ystävätään luokseen.
-Hän ajatteli syytäkin, että hänen tyyni kotinsa, rauhallisen ja
-hartaan veljellisen ystävyyden näkö tuottaisi tuon onnettoman
-sydämeen ikäänkuin esima'un onnesta, joka odotti häntä hänen veljensä
-Franssin rinnalla. Ja, todellakin, tuskin olivat he astuneet taloon,
-kuin pienen talon herttaisuus jo teki vaikutustaan.
-
--- Niin kyllä, sinä olet oikeassa, vanha mies, sanoi Risler
-astuessaan suurin askelin matalassa salissa, minun ei ole enää
-ajateltava vaimoani. Hän on kuin kuollut minulta nyt. Minulla ei ole
-enää mailmassa, kuin pieni Franssini... En tiedä vielä tuotanko hänet
-tänne, vai menenkö hänen luo, se on vaan varma, että tulemme elämään
-yhdessä... Minä, joka niin kovin halusin omata pojan. Siinä se nyt
-löytyi, poikani. Muita en tahdokaan. Kun ajattelen, että kerran
-tahdoin kuolla... Eihän tok! Hän olisi ollut siitä liian onnellinen
-tuo rouva tuolla!... Minä tahdon elää, päin vastoin, elää Franssin
-kanssa ja ainoastaan häntä varten.
-
--- Bravo! sanoi Sigismund, kas semmoisena minä tahdoin nähdä sinut.
-
-Samassa tuli neiti Planus ilmoittamaan, että huone oli valmis.
-
-Risler pyysi anteeksi vaivasta, jonka hän heille saattoi.
-
--- Te asutte täällä niin hyvin, niin onnellisina... Todellakin
-vahinko tuoda teille suruani.
-
--- Oh! vanha mies, sinä voit tehdä itsellesi samallaisen onnen, sanoi
-kelpo Sigismund säteillen... Minulla on sisareni, sinulla veljesi.
-Mitäs meiltä sitte puuttuu?
-
-Risler hymyili epämääräisesti. Hän jo oli näkevinään itsensä Franssin
-kanssa pienessä rauhallisessa ja kvääkarin tapaisessa talossa, kuin
-tämä oli.
-
-Todella oli ukko Planuksen ajatus hyvä.
-
--- Lähde makaamaan, sanoi hän riemuitsevan näköisenä. Me tulemme
-näyttämään sinulle huoneen.
-
-Sigismund Planuksen huone oli suoja alakerroksessa, suuri
-yksinkertaisesti, mutta siististi sisustettu suoja puuvilla
-uutimineen ikkunoissa ja rankisessa ynnä pienine nelisnurkkaisine
-mattoineen tuolien edessä, kiiltävällä permannolla. Äiti-rouva
-Fromontillakaan ei olisi ollut mitään moittimista sen järjestyksessä
-ja kunnossa. Laudoille, jotka muodostivat kirjaston, oli muutamia
-kirjoja rivitetty. _Onkijan käsikirja, Täydellinen emäntä, Barèmén
-korkolaskut_. Se oli talon tieteellinen puoli.
-
-Ukko Planus katseli ympärilleen ylpeästi. Vesilasi oli paikallaan
-pähkinäpöydällä, partaveitsilipas toaletilla.
-
--- Näet sen, Risler... Kaikki löytyy, mitä tarvitaan... Muutoin jos
-sinulta jotakin puuttuisi, niin ovat avaimet paikoillaan... et
-muuta, kuin aukaiset vaan... Ja katso, kuinka kaunis näköala täältä
-on... Nyt on hiukan pimeä; mutta huomen aamuna, herätessäsi, saat
-nähdä se on komeata.
-
-Hän aukaisi ikkunan. Alkoi sataa suuria sadepisaroita ja salamat,
-viiltäen pimeyttä, valaisivat pitkän, äänettömän juovan penkereitä,
-jotka levisivät etäällä sananlennätin patsaineen rivittäin
-tai mustine kasemattiporttineen. Ajoittain, vartijan askeleet
-vahtipaikalla, pyssyn tai miekan kalske muistuttivat, että oltiin
-sotaväen läheisyydessä. Tämä se oli Planuksen kehuma näköala,
-alakuloinen näköala, jos mikään.
-
--- Ja nyt, hyvää yötä... Makaa hyvin. Vaan kun vanha rahastonhoitaja
-oli pois menemäisillään, kutsui ystävänsä häntä.
-
--- Sigismund?
-
--- Täss'ollaan... sanoi kelpomies, ja odotti.
-
-Risler hiukan punastui ja huulensa liikkuivat, kuten sen, joka aikoo
-puhua; sitte kovalla ponnistuksella hillitsi hän itseään:
-
--- Ei, ei mitään... Hyvää yötä, vanha mies.
-
-Ruokasalissa juttelivat veli ja sisar vielä kauan aikaa hiljaa.
-Planus kertoi illan hirveän tapahtuman, kohtauksen Sidonien kanssa;
-ja tietysti siinä kuului: "oi, niitä vaimoja!..." ja "oi! niitä
-miehiä!"... vihdoin, kun oli pantu lukkoon pienen puutarhan portti,
-meni neiti Planus huoneesensa ja Sigismund asettui, niin hyvin kuin
-voi, pieneen viereiseen suojaan.
-
-Keskiyön aikaan kavahti rahastonhoitaja ylös unesta sisarensa
-herättämänä, joka kutsui häntä puolikovaan, hyvin säikähtyneenä.
-
--- Herra Planus-veljeni?
-
--- Hä?
-
--- Oletteko kuulleet?
-
--- En... Mitä niin?
-
--- Voi, se on hirveätä... Jotakin, ikäänkuin raskas huokaus, mutta
-niin kova, niin surullinen... Se tuli alahuoneesta.
-
-He kuuntelivat. Ulkona satoi vettä virtana sellaisen lehtien rapinan
-seuraamana, joka antaa maalle täydellisen osoitteen yksinäisyydestä
-ja autiudesta.
-
--- Se on tuuli... sanoi Planus.
-
--- Olen varma, ett'ei... Vait!... kuulkaa... Rajuilman melskeessä
-kuului valitus, ikäänkuin nyyhkytys tuskallisesti lausutusta nimestä.
-
--- Frans!... Frans!... Se oli kamalaa ja haikeata.
-
-Kun Kristus ristillä päästi avaruuteen taivasta kohti toivottoman
-huutonsa: "Eli, Eli, lamma sabacthani", niin ne, jotka sen kuulivat,
-varmaan tunsivat samallaista ylenluonnollista pelkoa, kuin se, joka
-yht'äkkiä valtasi neiti Planuksen.
-
--- Minä pelkään, sopisi hän... jos menisitte katsomaan.
-
--- Ei, ei, jätetään hän. Hän ajattelee veljeään... Mies parka! Tuo
-ajatus voi hänelle vielä tehdä hyvin hyvää.
-
-Ja vanha rahastonhoitaja nukkui jälleen.
-
-Seuraavana päivänä hän heräsi, kuten ainakin, herätysrummun kuuluessa
-linnoituksista; sillä pikku talo, kasarmien ympäröimänä, järjesti
-koko elämänsä sotilasten soittojen mukaan. Sisar, joka jo oli
-noussut, ruokki kanoja. Nähdessään Sigismundin ylähällä, tuli hän
-hänen luo hiukan liikutettuna.
-
--- Omituista, sanoi hän, minä en kuule mitäkään Rislerin luota...
-Yhtä kaikki on ikkuna selkoselällään.
-
-Sigismund, hyvin hämmästyneenä, meni kolkuttamaan ystävänsä ovelle:
-
--- Risler!... Risler!
-
-Hän kutsui häntä levottomalla äänellä:
-
--- Risler oletko siellä makaatko, vai?
-
-Ei mitään vastausta. Hän aukaisi oven.
-
-Huone oli kylmä. Tuntui, että avonaisesta ikkunasta kosteus ulkoa
-oli tulvinut koko yön. Ensimmäisestä silmäyksestä, jonka Planus loi
-vuoteesen, ajatteli hän; "Hän ei ole pannut maata..." Todellakin,
-peite oli koskematoin, ja huoneessa levotoin valvominen näkyi
-vähimmistäkin seikoista, vielä savuavasta lampusta, joka oli jätetty
-sammuttamatta ja unettomassa kuumeessa tyhjennetystä karahvista;
-mutta se, joka pelästytti rahastonhoitajaa, oli, että hän näki
-piirongin laatikon ihan auki, jonne hän huolellisesti oli tallettanut
-ystävänsä hänelle uskoman kirjeen ja kääryn.
-
-Kirjettä ei ollut. Au'aistu kääry oli pöydällä ja siinä näkyi
-Sidonien valokuva, kun hän oli viidentoista vanha. Entinen pikku
-Chèbe, neiti Le Miren oppilas, hameineen, kaattineen, otsalle
-hajoitetut vallattomat hiukset ja vielä kömpelön tytön väkinäinen
-ryhti, ei ollenkaan ollut nykyisen Sidonien näköinen. Ja siitä syystä
-juuri oli Risler säilyttänyt valokuvan, muistona ei vaimostaan, vaan
-pikku "tytistä."
-
-Sigismund joutui hämille:
-
--- Se on minun vikani, ajatteli hän... Minun olisi pitänyt ottaa pois
-avaimet... Mutta kuka olisi luullut, että hän häntä vielä ajatteli?...
-Hän oli minulle niin kovin vannonut, ett'ei tuota vaimoa hänelle
-enää ollut olemassa.
-
-Samassa tuli neiti Planus sortunein kasvoin.
-
--- Herra Risler on lähtenyt... virkkoi hän.
-
--- Lähtenyt?... Eikö puutarhan portti sitte ollut lukossa?
-
--- Hän on mennyt muurin yli... Näkyy jälkiä.
-
-He katselivat toisiaan hämmästyneinä.
-
-Planus ajatteli: "Se on kirje!..."
-
-Näköään oli vaimonsa kirje ilmoittanut Rislerille jotakin tavatointa;
-ja ett'ei herättäisi isäntäväkeä, oli hän lähtenyt hiljaa ikkunasta,
-kuin varas. Miksi? Mitä varten.
-
--- Näettehän vielä, sisareni, sanoi Planus parka, lopettaen
-pukeutumista kiireissään, näette, että, tuo ruosa on hänelle vielä
-tehnyt kepposen. Ja kun vanha piika koetti vakuuttaa häntä, palasi
-kelpo mies aina lempilauseesensa:
-
--- _Minulla ei ole luottamusta!_... Sitte, niin pian, kun hän oli
-valmis, riensi hän ulos.
-
-Yöllisen rankkasateen lioittamassa maassa näkyivät Rislerin jäljet
-puutarhan portille saakka. Hän oli varmaan lähtenyt ennen päivän
-nousua, sillä kasvassarat ja kukkaympärykset olivat sieltä täältä
-syvien jälkien puhkaisemat pitkien harppausten välimatkalla;
-perämuurissa oli valkoisia viiruja ja ylähällä pieniä lohkeamia. Veli
-ja sisar menivät tielle. Siellä oli mahdotointa seurata jälkiä. Näkyi
-kuitenkin, että Risler oli mennyt Orleansin tielle päin.
-
--- Todellakin, uskalsi neiti Planus arvella, kyllä me joutavia
-itseämme vaivaamme, hän on ehkä palannut ihan yksinkertaisesti
-tehtaalle...
-
-Sigismund pudisti päätään. Oi, jospa hän olisi sanonut kaikki, mitä
-ajatteli.
-
--- Siis menkää kotia, sisareni... Minä lähden katsomaan.
-
-Ja vanha "minulla-ei-ole-luottamusta" lähti menemään tuuliaisena,
-valkoinen harjansa tavallista enemmän pystyssä.
-
-Siihen aikaan oli maantiellä sotamiehiä, yrttikauppioita,
-talutettavia upsierien hevosia, muonan myöjiä rattaineen,
-kaikenlaista hälinää ja liikettä, jommoista löytyy aamuisin
-linnoitusten edustalla. Planus astui suurin askelin keskelle hälinää,
-kun hän yht'äkkiä seisattui. Vasemmalla, penkereen juurella, pienen
-neliskulmaisen rakennuksen edessä, jonka tuoreelle savelle mustilla
-kirjaimilla oli kirjoitettu:
-
-          PARISIN KAUPUNKI.
-    SISÄÄN KÄYTÄVÄ KIVILOUHOKSIIN.
-
-huomasi hän joukon kanssa sota- ja tulli-miesten pukuja keskellä
-kulkijaimien renttumaisia ja tahrattuja mekkoja. Vaistomaisesti astui
-ukko lähemmäksi. Rautakangilla suljetun kaartavan oven juurella,
-istui tullimies portailla, puhellen ja laajasti liikutellen käsiään
-ikäänkuin hän olisi pitänyt esitelmää.
-
--- Hän oli tässä, missä minä nyt, sanoi hän... Hän hirtti itsensä
-istualleen, vetämällä kaikin voimin nuoraa... näinikään... vuh!...
-Ja uskottava kyllä on, että hänen ainoa ajatuksensa oli kuolla, sillä
-hänen taskustaan löydettiin partaveitsi, jota hän olisi käyttänyt
-siinä tapauksessa, että nuora olisi katkennut.
-
-Joukosta kuului ääni: "Raukka!..." Sitte toinen, vaan vapiseva ja
-mielen liikutuksen tukehduttama, kysyi arasti:
-
--- Onko ihan varma, että hän on kuollut? Kaikki rupesivat nauramaan,
-katsellen Planukseen.
-
--- Katsos tuota vanhaa vekkulia, virkkoi tullimies... Sanoinhan
-minä, että hän oli ihan sininen tänä aamuna, kun me päästimme hänen
-nuorasta, viedäksemme hänet tarkk'ampujien kasarmiin.
-
-Kasarmi ei ollut kaukana; ja kuitenkin oli Sigismund Planuksen mitä
-vaikeinta mailmassa päästä sinne. Kuinka hyvään hän ajattelikin,
-että itsemurhat eivät olleet harvinaisia Parisissa, etenkin näillä
-rantamilla ja ett'ei mene päivääkään ilman, että korjataan ruumis
-näiltä pitkiltä linnoitus riveiltä, ikäänkuin vaarallisen meren
-rannalta, ei mikään voinut karkoittaa hirveätä tunnetta, joka aamusta
-saakka ahdisti hänen sydäntään.
-
--- Vai niin! Te tulette hirttänyttä varten, sanoi käskyläispäällikkö
-kasarmin ovella... niin! Hän on tuolla.
-
-Ruumis oli pantu jonkinlaiseen vajaan pukkien päälle laitetulle
-pöydälle. Hevosmiehen viitta, joka oli sen yli heitetty, peitti sen
-kokonaan ja riippui käärepoimuissa, joita ankara kuolema uurtaa
-kaikkialla ympärillään. Ryhmä upsierejä, muutamia sotamiehiä
-jokapäiväisissä housuissa katseli kaukaa, puhellen hiljaa, kuin
-kirkossa: ja korkean ikkunan hulpilolla kirjoitti apulaismajori
-kuolontodistusta. Hänen puoleen kääntyi Sigismund.
-
--- Minä tahtoisin nähdä hänet, kysyi hän hiljaa. -- Saatte.
-
-Hän lähestyi lautoja, epäröi hetken, rohkaisten itseään sitte,
-paljasti tarponeet kasvot, suuren liikkumattoman ruumiin sateesta
-läpi märjissä vaatteissaan...
-
--- Hän siis vihdoin tappoi sinun, vanha toverini... jupisi Planus ja
-vaipui nyyhkyttäen polvilleen.
-
-Upsierit olivat uteliaina tulleet katsomaan kuollutta, joka oli
-peittämättä.
-
--- Katsokaahan, majori, sanoi yksi heistä... Kätensä on kiinni,
-ikäänkuin hän puristaisi jotakin.
-
--- Tosiaankin, vastasi majori astuen lähelle... Se tapahtuu toisinaan
-viimeisissä suonenvedoissa... Muistatteko Solferinossa? Komendantti
-Bordy piti niinikään kädessään pienen tyttönsä medaljongin. Meidän
-oli hyvin vaikea saada se irti hänen kädestään.
-
-Niin puhuessaan koetti hän au'aista kouristunutta ja kuollutta
-käsiraukkaa.
-
--- Kah! sanoi hän, se on kirje, jota hän niin kovasti puristi.
-
-Hän kävi lukemaan sitä; mutta yksi upsiereista otti sen ja antoi
-Sigismundille, joka yhä vielä oli polvillaan:
-
--- Katsokaa, herra. Varmaan viimeinen tahto täytettäväksi.
-
-Sigismund Planus nousi ylös. Koska suoja oli pimeä, meni hän horjuen
-ikkunalle ja luki kyynelein hämärtävin silmin:
-
-"... Oi, niin, minä rakastan sinua... rakastan sinua enemmän, kuin
-konsana ja ikipäiviksi... Mitä varten taistella ja vastustella?...
-Rikoksemme on väkevämpi meitä."
-
-Se oli kirje, jonka Frans oli kirjoittanut kälylleen vuosi takaperin
-ja jonka Sidonie oli lähettänyt miehelleen tuon kohtauksen jälkeisenä
-päivänä kostaakseen sekä hänelle että hänen veljelleen.
-
-Risler olisi voinut elää vaimonsa petoksen jälkeen, mutta veljensä
-petos tappoi hänen heti.
-
-Kun Sigismund käsitti asian, oli hän kuin maahan kaivettu... Hän
-seisoi siinä, kirje kädessä, katsellen koneentapaisesti eteensä
-avonaisesta ikkunasta.
-
-Kello löi kuusi.
-
-Tuolla, Parisin yllä, jonka hälinä kuului, vaikk'ei kaupunkia
-näkynyt, kohosi raskas, lämmin usma, verkalleen liikkuva, puna- ja
-musta-reunainen, kuni ruutipilvi tappelukentällä... Vähitellen
-kellotornit, valkoiset otsikot, kultaiset kuvukot erkanivat huurusta,
-kirkastuivat heräämisen loistossa. Sitte, tuulen myötä, rupesivat
-tuhannet tehdastorvet, jotka kohosivat epätasaisten kattoryhmien
-yli, samalla kertaa puhaltamaan huohottavaa höyryään innokkaasti,
-kuni lähtöön valmis laiva... Elämä alkoi uudelleen... Kone käymään!
-Ja sitä pahempi sen, joka tielle jää!... Silloin teki ukko Planus
-hirveän vihan liikkeen: -- Ah! ruoja... ruoja... huusi hän
-pudistaen nyrkkiään; eikä tiedetty, vaimolleko vai kaupungille hän
-sen sanoi.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK FROMONT NUOREMPI JA RISLER
-VANHEMPI***
-
-
-******* This file should be named 50709-8.txt or 50709-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/7/0/50709
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50709-8.zip b/old/50709-8.zip
deleted file mode 100644
index 138a6b8..0000000
--- a/old/50709-8.zip
+++ /dev/null