NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 18027 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9b83c5b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50667 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50667)
diff --git a/old/50667-8.txt b/old/50667-8.txt
deleted file mode 100644
index 819efae..0000000
--- a/old/50667-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,18027 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jörn Uhl, by Gustav Frenssen
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Jörn Uhl
-       Romaani
-
-Author: Gustav Frenssen
-
-Translator: Volter Kilpi
-
-Release Date: December 11, 2015 [EBook #50667]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÖRN UHL ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-JÖRN UHL
-
-Romaani
-
-
-Kirj.
-
-GUSTAV FRENSSEN
-
-
-Tekijän luvalla suomentanut Volter Kilpi
-
-
-Otava, Helsinki, 1903.
-
-
-
-
-
-
-ALKUSANA.
-
-
-Suomennostyöstä on alkupuolen suorittanut lehtori K. Suomalainen.
-Hänen erityisistä syistä luovuttuaan tehtävästä on allekirjoittanut
-jatkanut suomennosta. Lehtori Suomalaisen suomentamia ovat kirjassa
-sivut 1-99.
-
-Helsinki 20 p. toukok. 1903.
-
-_V--r K--i_.
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN LUKU.
-
-
-Tässä kirjassa käymme puhumaan vaivannäöstä ja työstä. Emme
-sellaisesta vaivannäöstä, jonka oluenpanija Jan Tortsen päällensä
-otti, hän, joka oli luvannut laittaa vierailleen aivan erinomaisen
-hyvää Eiderin kalaa, mutta ei voinutkaan sanaansa pitää ja pani
-tuon asian niin pahaksensa, että ihan Sleswigiin muutti. Emmekä
-sellaisestakaan vaivannäöstä, jonka muuan rikas nuori talonpoika
-päällensä otti: typerä hän kyllä oli, mutta osasi sittenkin neljässä
-viikossa menettää kaikki isän rahat, nakellen kolikoita päivät umpeen
-lammen yli.
-
-Mutta sellaisesta vaivannäöstä tässä puhe tulee, jota Weisshaarin
-emäntä tarkoitti, puhellessaan kahdeksasta lapsestansa. Kolme niistä
-lepäsi hautausmaalla, yksi syvällä Pohjanmeressä, ja muut neljä
-asuivat Amerikassa, ja näiltä hän ei ollut kahteen vuoteen saanut
-kirjettä. Ja sellaisesta työstä tässä puhe tulee, jota Geert Doose
-valitti, kun ei vielä kolmantenakaan päivänä Gravelotten tappelun
-jälkeen voinut kuolla, vaikka oli miehellä hirmuinen haava seljässä.
-
-Mutta vaikka aikomus on käydä kertomaan tässä kirjassa niin
-surullisista ja haikeista asioista -- kuten monikin sanoo, -- niin
-ryhdymme siihen kumminkin ilomielin, jospa hammastakin purren ja
-kasvot ankarina. Toivomme näet joka kohdassa ja kolkassa saattavamme
-näyttää, että mikäli siinä itsekukin on vaivaa päällensä ottanut,
-sikäli se on ollut vaivannäön veroistakin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Wieten Penn, Uhlin kartanon suurpiika, oli sanonut, että vielä tänne
-tänä talvena keräytyy paljo ihmisiä. "Mutta se siinä merkillistä
-on", sanoi hän, "että niin ne tulevat kuin mihin suureen juhlaan ja
-lähtevät kuin suurista maahanpanijaisista." Niin sanoi Wieten Penn.
-Hän ajatteli niin syvään, se tyttö, ja siksipä ihmiset sanoivat häntä
-Älypääksi Wieteniksi.
-
-Klaus Uhl, suuren marskikartanon isäntä, seisoi talonsa ovella
-paitahihasillaan, kasvot loistavina ja suopeina, ja katseli
-marskeille, vieraitaan vuotellen. Hyvillään hän tuossa myhähteli,
-aatellessaan, kuinka hauskaa siitä taas tulee, kuinka sitä taas
-kortteja lyödä läiskytellään ja juodaan naukataan ja väliin aina
-semmoinen mehevä kompasana viskataan.
-
-Emäntä, kalpea ja varttansa vähäinen, oli istahtanut tuolille
-valkoisen kaakeliuunin ääreen, ja loi silmäyksen noitten juhlaksi
-koristettujen upeitten tupain yli. Hän odotteli viidennen lapsensa
-syntymistä ja oli väsynyt paljosta jalkeilla-olosta.
-
-Kolme vanhinta lasta, pitkiä poikia ja jo rippikoulun kynnyksellä
-kukin, seisoivat kankeina ja pitkäkoipisina yhden korttipöydän
-ääressä. Siinä he seisoivat, kolme kapeata, vaaleatukkaista päätä,
-kasvoilla käskevä ilme. He olivat ottaneet pöydältä korttipakan
-käsiinsä ja kiistelivät nyt kovalla äänellä, usein karkeitakin sanoja
-käyttäen, siitä, miten pelata pitää, ja nykäisivät korttipakan
-nuorimman, Hannu veljen, käsistä ja sanoivat häntä tuhmaksi Jussiksi.
-
-Ovi aukeni, ja pieni kolmivuotias Jürgen juoksi äitinsä luo: "Äiti,
-ne tulee jo! Minä näin rattaita."
-
--- Äiti, -- sanoi Hannu, joka äsken kärsimänsä vääryyden tahtoi
-jollekulle kostaa, -- ei tuo Jörn ole ensinkään samanlainen kuin me
-muut. Hän on aivan sinun näköisesi, kasvot niin kapeat ja silmätkin
-niin kuopallaan kuin sinulla.
-
--- Minulle hän on korea kyllä, -- virkkoi äiti ja pyyhkäisi kädellään
-pojan karkeata, vaaleaa tukkaa.
-
-Poikanen pani kätensä äidin syliin ja sanoi:
-
--- Äiti, kuule! Heikki sanoo, että minä saan kohta pienen veikon tai
-siskon. Sisko ois parempi. Milloinka se tulee? Ja kun se tulee, niin
-sanothan sitten minulle heti?
-
-Kaksi isoa veikkoa löivät kortteja edelleen, nykivät toisiansa ja
-nauraa hihittivät.
-
--- Äiti, kuule! -- puhui Hannu. -- Renki ties kertoa, että hevoset
-oli viime yönä olleet hirmuisen rauhattomia. Hän ei malttanut enää,
-vaan läksi katsomaan. Kun hän talliin tuli, niin oli kaikki hevoset
-seisseet pää pystyssä, ja tallin perältä oli kuulunut kilinää ja
-kalinaa, niinkuin kuka kahletta olisi perässään vetänyt. Älypää
-Wieten, tuhma tyttö, oli tietysti sanonut: "Kyllä tämä jotain
-tietää." Mutta mitäpäs se semmoinen tietäis?
-
--- Tietää se! -- sanoi Heikki nauraen. -- Saat nähdä, mitä se tietää.
-Tallissa on kohta yhtä hevosta enemmän, ja kauranjyvät hoikkenee.
-Sitä se tietää, ymmärrätkö?
-
-He vilkaisivat äitiinsä ja menivät ulos, toisiansa nykien ja
-nauruansa pidätellen.
-
-Nyt oli äiti kahden kesken pienen poikansa kanssa. Pikku Jürgen oli
-hiljakseen asettunut äitinsä viereen.
-
--- Ei ole hyvä, -- virkkoi äiti hiljaa, -- että vielä näin myöhään,
-kun muut ovat jo noin suuria ja ymmärtäväisiä. Kovaluontoisia he ovat
-kuin isäkin ja yhtä kovia käyttävät sanojakin. Tuota pientä olentoa
-he eivät suvaitse, vaikk'ei sitä vielä ole olemassakaan. Hän katsahti
-ympärilleen: tuossa pöydät ja korkeat kasat lautasia ja kirkkaita
-laseja ja tuolla nuo komeat huoneet, puoleksi maalaisessa, puoleksi
-kaupunkilaisessa asussa. Hän tunsi, niinkuin monasti ennenkin, ett'ei
-hänestä oikein ole tähän upeuteen, tähän suureen taloon, jossa on
-niin paljo hälyä ja pauhinaa. Ja silloin hänen sielunsa pyrähti ja
-lensi pienen, kuivan nummen yli vanhaan taloon tuolla rämeikössä.
-Siellä hänen synnyinseutunsa.
-
-Neljä heitä oli ollut siellä, pitkän olkikaton alla, rämeikön ja
-metsän välillä: isä, äiti, Thiess veli ja hän. Isä ja äiti olivat
-olleet niin lystikästä väkeä, ja iloista ilvettä he olivat pitäneet
-keskenänsä päiväinsä loppuun asti. Kun isä perjantaisin palasi
-laihalla hevosellaan kaupungista toripäiviltä, silloin hän jo
-hyvän matkan päässä nousi rattailleen, ja uhkasi ruoskanvarrella:
-"Olehan tänään toki järkevä!" Väliin hän huusi: "Tuvassa eikä täällä
-ulkona!" Mutta eipäs äiti ollutkaan järkevä, vaikka oli silloin jo
-viidennelläkymmenellä. Tuskin oli isä astunut rattailta maahan, niin
-ihan siellä ulkona, niin että ojankaivajakin sen näki, äiti juoksi
-isän kaulaan ja suuteli häntä. Ja silloin nauroi isä, mies laiha ja
-lyhyt, kasvot kalpeat ja hienot, naismaiset. Ei ollut pahaa sanaa
-vielä koskaan heidän välillänsä vaihdettu. Aina he olivat olleet
-ystävällisiä toisilleen ja iloisia kuin pääskyspari keväällä. Nyt he
-ovat haudassa kumpikin. Ja Thiess veli se asuu aulankometsän toisella
-puolen yksinänsä, vanhana poikana, ja samanlaiset on hänellä pienet
-kasvot kuin isälläkin, ja yhtä suopea ja leikillinenkin hän on.
-Mutta hän, Uhlin emäntä, oli jo aivan nuorena tyttönä siirtynyt alas
-lihaville marskimaille; hänestä oli tullut Klaus Uhlin vaimo.
-
-Ja nyt oli tallissa kuulunut kahleitten kilinää.
-
--- Kyllähän ne kolme puolensa pitävät. He ovat jo eronneet minusta,
-niinkuin varsat emästänsä eroavat, eivätkä häntä enää tunne. -- Mutta
-pikku Jürgen ja se, jota hän odotti... -- Wietenin täytyy pysyä
-pienten lasten luona.
-
-Rattaita tuli: kolmet, neljät perätysten. Pienet tanskalaiset
-hevoset nostivat päitään ylös ja painoivat alas. Ja joka kerta kuin
-ne nostivat, silloin puski höyryä ilmaan, ja joka kerta kuin alas
-painoivat, silloin päitsien hopeiset helat välkähtetelivät kirkkaassa
-ilmassa. Vieraat olivat Uhlin sukulaisia, jotka joka vuosi tähän
-aikaan tulivat kantataloon, viettämään Uhlien yhteentuloa, Uhlien
-juhlaa.
-
-He lähenivät, ja Klaus Uhl oli juuri astumaisillaan naurahdellen
-tupansa ovelta ulos pihalle, kun sinne samalla ajoivat kylästä päin
-vanhan-aikuiset jyskivät vankkurit.
-
--- Kas lankomiestä, -- sanoi Uhl.
-
-Thiess Thiessen pysäytti hevosensa ja naurahti.
-
--- Eihän näistä vanhoista ajoneuvoista ole noitten rinnalle, joita
-tuolta tulee, -- virkkoi hän; -- eikä ole minustakaan heidän
-seuraansa. Pian minä taas lähdenkin. Ostin tuolta kylästä pari
-vasikkaa ja poikkesin katsomaan sisarta ja pikku Jürgeniä.
-
-Pikku mies hypätä keikahti korkeilta vankkureiltaan maahan, talutti
-valjakkonsa varotellen liiteriin ja meni sitten sisarensa luokse.
-Tämä istui pienen Jürgenin kanssa perätuvassa ja oli hyvillään
-veljensä tulosta.
-
--- Käy tänne istumaan! -- virkkoi hän. -- Täällä me ollaan turvassa,
-niin, niin, turvassa vainenkin uhkeilta Uhleilta! -- Emäntä naurahti.
--- Käyhän tänne pöydän ääreen. Mitenkäs siellä nyt ne lehmät? Onkos
-iso Musta jo ollut valjaissa? Mutta sano nyt jotain! Kerro, niinkuin
-olisit koko Aulangon tuonut tulessasi.
-
-Veli vastasi ja teki kaikesta selvää. Se oli hilpeätä haastelua
-kotilieden ääressä, sill'aikaa kuin etuhuoneista kuului lasien
-kilinää ja puhetta ja kiireistä astuntaa.
-
--- Jahkas minä, -- virkkoi veli sitten, -- jahkas minä pistäyn
-tästä pilkistämässä, miten ne siellä kyökissä hääräävät, ja miten
-on tallissa laita. Wieten saa panna minulle hiukan syötävää
-kyökkipöydälle, ja sitten käväistään rengin kanssa katsomassa
-vasikoita ja varsoja. Minä otan Jörnin mukaani. Pysy sinä täällä.
-
-Hän otti poikaa kädestä ja läksi ulos. Kyökin ovessa törmäsi muuan
-pieni, tanakka poika hänen polviansa vasten.
-
--- Tää on Kreijin miehiä, tää -- sanoi Thiess; -- näkeehän sen:
-suurpää semmoinen ja punatukka.
-
--- Se on Fiete Krey, -- selitti Jürgen. -- Me leikitään yhdessä.
-
--- Tulkoon sitten meidän kanssa syömäänkin, -- virkkoi Thiess, käyden
-istumaan kyökkipöydän ääreen. Hänelle tuotiin lautasellinen lihaa.
-Thiess sijoitti sen polvilleen. Pojat istuivat hänen vieressänsä.
-
--- Onkos tää sinun poikas, Trina Krey? -- kysyi Thiess.
-
-Päiväläisnainen kääntyi kasvot hehkuvina takan äärestä hänen
-puoleensa. -- Minun on, -- puheli hän. Tää on viides. Kuushan minulla
-niitä on.
-
--- Johan sitä on joukkoa siinäkin, Trina; on maar työmiehelle, joka
-talvisin luutia laittelee ja harjoja tekee.
-
--- Ka, -- sanoi vaimo, -- ainahan sitä kartanosta jotain minullekin
-liikenee.
-
--- Niinkö, ettes tyhjin käsin kynnykseltä käänny?
-
--- Niinpä niinkin.
-
--- Kukas se hommaa?
-
--- Siskosi hommaa, Thiess Thiessen.
-
--- No sitä minäkin, sitähän minä justiin.
-
--- Jörn! -- huusi Fiete Krey lujaa, -- näitkös sinä, millaisen
-rasvamöhkäleen äiti tuossa veti pytystä? Ihan pään kokoinen semmoinen!
-
--- Trina! Poika tavoittelee suuria. Se on sitä kreijiläistä juurta.
-Ei se poika kotikaton olkien alla pysy.
-
--- Palvelukseen pojan mennä täytyy, -- puhui äiti. -- Renki siitä
-tulee, niinkuin isästäkin, ja talveksi harjan tekijä.
-
--- Ei tiedä, -- virkkoi Wieten.
-
--- Aha! Tuossahan se on Wietenkin! -- sanoi Thiess Thiessen. -- Älä
-väärään iske, Wieten! Ennusta sinä pojalle hyvää, tyttö! Sill' on
-kirkkaat silmät pyöreässä päässä ja mielikuvitusta kyllä.
-
-Wieten Penn oli ylipäänsä harvapuheinen ja umpinainen, mutta koska
-Aulangon isäntä aina vakavalla uteliaisuudella kuunteli kaikenlaisia
-asioita, niin puheli tyttö kernaastikin.
-
--- Saa sitä ihminen täällä yhtäkin kokea, -- haasteli Wieten
-miettiväisenä, -- niinkuin ennen vanhaan sekin työmiehen poika, niitä
-Wentorffin Kreijiläisiä. Oli näet kerran lähtenyt kotitalostaan ja
-joutunut hiisien luokse, joita asuu siellä nummikuusien alla. Siellä
-ne hiidet oli mättäneet hänelle taskut täyteen kultaa ja saattaneet
-maan päälle jälleen, ja niin hän sitten oli palannut Wentorffiin.
-Hän luuli lähteneensä sieltä niinkuin eilen. Mutta ne sanoivat, että
-jo siitä on neljäkymmentä ajastaikaa. Ja täytyihän hänen uskoa,
-sillä peiliin kun katsahti, niin pää oli harmaissa jo. Ja pian se
-senjälkeen kuolikin. Teodor Storm, hän, joka oli tietävinään kaikki
-paremmin kuin minä, sanoi siihen aikaan minulle, että kertomus on
-vain vertausta siitä, kuinka ihminen joutuu muille maille ja saa
-suruja kestää ja rahahuolissa hommata, ja kun sitten viimein rauhaan
-pääsee ja tolkuilleen tulee, niin silloin elämäkin viimeisiään
-veisaa. Mutta sitä min'en usko. Se oli oikein kertomus, tositapaus
-semmoinen.
-
--- Jörn! -- huusi Fiete Krey. -- Jo taas sellainen rasvakimpale!
-Kuules Jörn! Kuningas... kuningas syö koko pitkoisen päivän sulaa
-rasvaa.
-
--- Ole vait nyt, poika! -- virkkoi Thiess Thiessen. -- Sanopas
-sinäkin jotain, Jörn.
-
--- Enhän minä muuta osaa kuin tämän vaan;
-
-    Haikara, älä koipias visko,
-    Vaan tuo mulle pikku sisko!
-    Haikara, elles ole heikko,
-    Niin tuo mulle pikku veikko!
-
--- Niin, mutta tuo meidän pitää laulaa yhdessä, -- sanoi Thiess,
-ja yhdessä he sen lauloivatkin, lyöden kantapäillään tahtia
-pöydänjalkoihin. Siinä he eivät huomanneetkaan, kuinka Wieten äkkiä
-kuulahti jotain ja meni ulos, ja kuinka pienpiika lähetettiin
-asialle. Vasta sitten kuin Wieten Penn oli astunut Trina Kreyn
-luokse, joka ahkerasti hääräili takan ääressä, ja Trina Krey,
-vaimoväen tapaan, oli lyönyt nyrkkinsä yhteen rinnan kohdalla, vasta
-silloin Thiess Thiessen hätkähti.
-
--- Mitäs te siellä? -- kysäisi hän. -- Mitäst' on?
-
--- Haikara seisoo jo savupiipun reunalla.
-
--- Ettäkö? -- huudahti Thiess, katsoen Wieteniin, silmät pyöreinä
-päässä. -- Ettäkö haikara jo? -- Yhdellä hyppäyksellä hän ponnahti
-pöydän äärestä, sysäsi pihanpuolisen oven auki ja riensi talliin.
-
-Parin minutin perästä hän palasi, yllään vanha, ohut, keltaisen
-ruskea matkamekko ja päässä ketunnahkainen reuhka suurine
-korvalappuineen syvässä otsalla.
-
--- Olkaa te siskolle apuna, te kumpikin, -- virkkoi hän kiireesti. --
-Kuulettekos? Auttakaa häntä kunnollisesti. Taaleri sinne tai taaleri
-tänne, siitä minä viis, vaikk'onkin nyt tarve ja vasikat huonossa
-hinnassa.
-
--- Etkös jää vuottamaan, Thiess, miten käy?
-
--- En maar, en maar... Sano terveisiä! Mull'on hevoset jo valjaissa,
-eihän... eihän minusta mitä sellaiseen. Onnea vaan! Onnea vaan ja
-lykkyä!
-
-Hän puisteli päätään -- ketä lienee päivitellytkään, itseänsäkö
-vai siskoansa vaiko koko maailmaa -- ja läksi kiiruimman kaupassa
-tiehensä. He kuulivat hänen astua kolisevan suurissa, raskaissa
-saappaissa poikki pimeän välikön ja väliin kompastelevan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vieraat olivat syöneet ja juoneet ja istuivat nyt korttipöydissä.
-Suuria ja somia kasvoja, joukossa ylpeitä ja kauniitakin. Talon kolme
-isoa poikaa seisoivat pelaajain takana ja katsoivat kortteihin.
-Hyväntahtoisesti heiltä kysyttiin välisti neuvoa. He nyökäyttivät
-ymmärtäväisesti päätään, nauroivat muitten mukana ja kaatoivat
-punssia laseihin.
-
-Jo alkoi puhe käydä kovaääniseksi; jo kerrottiin korttipöydissä
-kaskuja; jo ruvettiin pelaamaan kevytmielisesti. Uhkeita
-hopearaha-kasoja siirreltiin kesken naurua ja sättimistä pöytäin
-laidasta toiseen.
-
-Muutamat pysyivät tyyneinä ja selväpäisinä. Ne olivat varsinaisia
-pelipukareita, jotka tahtoivat saada moniaan kolikon mukaansakin.
-Ne istuivat hajallaan toisistansa, eri pöydissä, he kun eivät
-toisiltansa olisi mitään voittaneet. Heidän joukossaan oli kaksi
-tyyniluontoista, älykästä pelaria, ja näillä on tänäkin päivänä upeat
-hovitilat lehmusten suojassa Marnin marskilla. Toiset kaksi olivat
-kavalia ja kehnoja miehiä; he kurkistelivat kevytmielisten lehtiin
-ja pettivät heitä. Toinen heistä joutui sittemmin maineen mantuineen
-hampurilaisten asiamiesten käsiin, sellaisten, jotka olivat vielä
-kavalampia ja kehnompia kuin hän. Toinen, nykyjään jo kahdeksissa
-kymmenissä ja puolisokeana, pelaa poikansa rengin kanssa tallissa
-kymmenen pennin kuutta-lehteä ja joutuu surkeasti tappiolle.
-
-Kevytmieliset tiesivät kyllä pelaavansa petturien kanssa, mutta he
-olivat liian mahtavaa, hyväntahtoista ja kevytmielistä väkeä. Joku
-heistä tosin, rahaa menetettyänsä, virkkoi: "Kuules sinä! Sull'on
-silmät joka puolella!" Mutta sitten naurettiin taas ja pelattiin
-paukuteltiin edelleen.
-
-Puhujiksi heistä ei ollut. Puhumisen he jättivät pastorin ja
-opettajan huoleksi. Klaus Uhl yksin, hän, joka poikavuosinaan oli
-käynyt latinakoulua, tapasi joskus pitää puhetta. Hän nousi seisomaan
-ja lausui muutaman sanan tunnettuun leikilliseen tapaansa. Ensinkin
-hän pyysi anteeksi, ett'ei emäntä ole tullut näkyviin, vaan on jo
-yöpuulla, Älkööthän vieraat siitä olko millänsäkään, vaan pitäkööt
-huolta, että kukin vie kourallisen taalereita mukanaan.
-
-Toiset nauroivat: -- Eihän siitä mitä tule. --
-
--- Minulle tässä vallankin olisi voitot tarpeen. Tässähän te popsitte
-minun paistiani ja juotte minun viiniäni, ja hyvin teiltä nyt,
-niinkuin ainakin, syönti sujuu ja juonti joutuu. Tiedättehän, että
-meillä vuotetaan viidettä perillistä.
-
-Silloin heittäytyivät uhkeat, raskaat vartalot tuolinselkämyksiä
-vasten, ja kilvan siinä huudettiin ja nauraa hohoteltiin: "Onhan
-sulla maata piisalle asti! Ja taalereita kaapissa kanssa! Ja
-vehnä kasvaa, että kahisee... Pane sinä pojat kouluun. Jörn poika
-justiin... Laita sinä Jörnistäs maavouti."
-
-Klaus Uhl nauroi ja kilisti vieraittensa kanssa, August, vanhin
-poika, pää punssista pyörällä, nauraa myhähteli typerästi.
-
-Silloin Heikki, toinen poika, höyryissä hänkin, läksi huoneesta ja
-palasi kohta, sylissään pikku Jörn, jonka hän oli käynyt noutamassa
-makuulta. Hän nosti nyt pojan korkealle ja sanoi: "Täss'on maavouti,
-tässä." Hän tahtoi hauskuuttaa vieraita ja ivata talon nuorinta
-poikaa.
-
-Mutta vieraat nousivat meluten ylös, nauroivat ja huudahtivat:
-"Siin'on pulska miehen alku."
-
-Unestaan temmattu lapsi hieroi pieniä kasvojansa ja katseli
-kummastellen ympärilleen. Lyhyeksi leikattu karkea tukka,
-pellavankeltainen, törrötti otsalla niin pystyssä, että päälakikin
-näkyi.
-
--- Tuosta pojasta meille vielä maavouti kasvaa! -- huusivat vieraat.
--- Eläköön maavouti!
-
-Hannu, kolmas poika, tuli porstuvasta sisään, tukka pörrössä ja
-silmät unen sikkarassa, astui takaapäin isänsä luokse ja sanoi:
-"Tulisit äidin luo."
-
-Uhl ei siitä välittänyt, ja poika mennä laahusti välinpitämättömästi
-takaisin.
-
--- Vieraat ovat oikeassa, -- puhui Klaus Uhl naurusuin ja vilkaisi
-viisailla silmillään pöytiin. -- Pojilleni minä voin ostaa kartanon
-vaikka joka miehelle, jahka suuriksi kasvavat. Mutta minäpä olen jo
-siihen sivistykseenkin ennättänyt kurkistaa ja latinatakin lätkäistä,
-ja siksipä minä ymmärrän, että "tieto on voimaa." Ja siksipä
-suurkiitos vaan onnentoivotuksista. Ja mitä minuun tulee, niin pikku
-Jörnin pitää oleman talonpojan lapsista ensimmäinen, joka muuttaa
-maavoudin taloon. Tottahan me, talonpoikainen rahvas, saamme toivoa
-ja vaatia, että meitä meikäläinen hallitsee. Ja jos meidän passaa
-tätä vaatia, niin en minä ymmärrä, mistä muusta suvusta se maaneuvos
-otettaisiin, ellei juuri Uhleista.
-
-Ovi aukeni jälleen. Hannu tuli taas näkyviin, pysähtyi oven suuhun
-ja sanoi kovalla äänellä, joka kuului kesken rähinänkin: "Isä! Äiti
-kutsuu sinua luokseen."
-
--- Ole tuossa vähemmällä, poika!... Tulen, kun joudan! Hänen
-nuoruutensa pitää oleman siloinen kuin silkki, ja rahaa ei pidä
-häneltä milloinkaan puuttuman. Viisas ja salskea mies hänestä tulee,
-eihän se muutoin minun poikani olisikaan. Köykäiseltä kannalta hän
-elämänsä ottaa, niinkuin minäkin, eikä pidä hänen huolia tunteman.
-Kas niin, nyt juomme maavoudin maljan. Eläköön Jörn Uhl!
-
--- Eläköön maavouti!
-
--- Isä! Se muori, jok'on äidin luona, se sanoo, että pitäis pitää
-rattaat varalla.
-
-Syntyi häly.
-
--- Ettäkö valjaisin! Äläst'!
-
--- Eikös siell' ole laita hyvin'?
-
--- Heitetään pelit valtaan sitten. Käyhän kellokin jo kahdettatoista.
-
--- Lähtään pois! Minä lähden ainakin.
-
--- Minä kans.
-
--- Älkäähän nyt! -- virkkoi Klaus Uhl. -- Akkaväki hätäilee.
-
--- Ei maar.
-
--- Ei maar. Kyllä nyt lähdetään.
-
-Vieraat läksivät ulos. Mennessään vielä jotkut puhelivat pelistä,
-päivitellen, että se niin kesken oli loppunut.
-
--- Minä pistäyn vielä ravintolaan.
-
--- Minä ja. Tiedättekös mitä? Mennäänpäs tästä kapakkaan jalkaisin.
-Hevoset tulkoot perässä.
-
--- On minun vähän mieleni paha, -- virkkoi Klaus Uhl, -- kun en pääse
-mukaan.
-
--- Jos sinä tulet mukaan, ei sieltä sitten ennen aamua kotia tulla.
-
--- Tule pois! Onhan sulla väkeä talossa. Muuan vieraista astui hänen
-luokseen, löi hänelle kättä ja sanoi: -- Älä tule. Pysy sinä emäntäsi
-luona.
-
-Klaus Uhl meni sisähuoneisin vaimonsa luokse ja näki hänen voivan
-jotakuinkin hyvin. Sanoivat ne siellä niinkin, ettei tässä lääkäriä
-kenties tarvitakaan. Hän palasi jälleen välikköön, astui avonaiselle
-ulko-ovelle ja kuunteli siinä. Kaukaa kuului kautta hiljaisen yön,
-kuinka naapurit huhuilivat naapurejansa ja toiset vastaili, nauraa
-hohottaen. Vielä kerran hän astui välikön perälle ja palasi taas
-takaisin. Sitten hän sieppasi lakkinsa vaarnasta. Tuntui, kuin
-joku luja mies olisi ottanut häntä hartioista ja työntänyt ulos.
-Hän astui pihaan ja läksi muitten jälkeen. Päällystakkia hänellä
-ei ulkona milloinkaan ollut. Hänellä oli niin paljo elinvoimaa ja
-ruumiinlämpöä, ettei hän sellaista kaivannut.
-
-Heti senjälkeen astuivat August ja Heikki väentupaan, täysi
-punssimalja mukanaan. Yleensä he olivat koko herroja puolestansa,
-eläen alituisessa riidassa talon palvelijain ja työväen kanssa. Mutta
-tällaisena päivänä he olivat jalomielisen tuttavallisia.
-
-Isäntärenki, mies harmaissa jo, oli toimittanut viimeiset hevoset
-matkaan, ja astui tupaan. Raskaasti hän laskeutui istumaan ja joi
-pohjaan lasin, jonka pojat olivat panneet hänen eteensä. Renkipoika
-viilteli puukollaan viiruja pöytään ja koetti ottaa pois pieneltä
-Fiete Kreyltä vaskirahaa, minkä poika oli vierailta saanut. Fiete
-oli nukahtanut pää pöydällä ja piteli rahaa lujasti kourassaan.
-Väliin hän virkkoi unissansa: "heitä valtaan, Jörn!" ja veti kätensä
-takaisin.
-
-Toinen piika tuli tupaan. Tuo tavallisesti niin iloinen tytön
-hailakka oli nyt hämillään. Suuri naisellinen hätä asui hänen
-silmissänsä. "Tirkko!" virkkoi hän isäntärengille, "onko siinä perää,
-että hevoset olivat teutuneet tallissa viime yönä?"
-
-Tirkko nyökäytti päätään.
-
--- Minkäs minä sille, Jaana! -- puhui hän. -- Kuulin sen omilla
-korvillani. Mitä sitten merkinnee, en tiedä.
-
--- Wieten on ihan suunniltaan, -- jatkoi Jaana. -- Niin on kalpea
-kuin kuolema ja väittää vaan, että tänään vielä joku onnettomuus
-tapahtuu. Pois minä lähden. En aio enää olla talossa päivääkään, jos
-tässä alkaa vetää kieroon.
-
-Hän tarttui pöydän reunaan ja hervahti istumaan. Tytöllä näet oikein
-polvet notkahtelivat.
-
--- Älä lörpöttele! -- sanoi Heikki. -- Syökäämme ja juokaamme ja
-pitäkäämme lystiä; huomenna kuolemme. -- Hän työnsi täyden lasin
-tytön eteen, kaatoi sen kumoon ja täytti uudelleen. -- Tule lähemmäs,
-Jaana!
-
--- Suurkiitosta vaan! -- sanoi tyttö. -- Tavallisestihan te ette
-minua tunne ensinkään. En välitä teistä enkä teidän punssistanne.
-
-August kohotti raskasta päätään. "Ei ole väärtti nauraa. Täss'on
-isäntä, tässä."
-
--- Et sin' ole isäntä etkä mikään, -- vastasi Jaana Geerts. -- Tuhma
-pässi koko mies.
-
--- Tuhma pässi, niinkö?... Maltas, kyllä minä sinut...
-
--- Mitä se Wieten sulle sanoi, Tirkko? Hän on muka nähnyt
-kynttilöitä. Onko siinä perää? -- Tyttö katsoa tuijotti arastellen
-renkiin.
-
-Tirkko mursi suuta harmissaan. Hän piti Wietenistä ja olisi
-mielellään mennyt naimisiin hänen kanssansa, mutta häntä loukkasi se
-ihmisten puhe, että Wieten muka osaa ennustaa onnettomuuksia.
-
--- Mitä Wieten näki? -- kysäisi Jaana toistamiseen. Häntä hirvitti
-nyt jo. Hän tiesi kammonsa kasvavan vieläkin suuremmaksi, mutta hän
-ei sittenkään malttanut olla sitä kuulematta.
-
--- Oli se toisella viikolla, palatessaan tuossa yhdeksän maissa
-kylästä, nähnyt vierastuvassa kynttilöitä palamassa. Mutta ei ne
-kynttilät olleet pöydällä, niinkuin tavallista, kun siellä kortteja
-lyödään, vaan korkeammalla, niinkuin tapaa olla ruumis-arkun
-ympärillä. Ja punertava niistä oli lähtenyt valo. Eihän se Wieten
-ollut uskaltanut kurkistaa sisään, mutta omat sill' oli ajatukset
-siitä asiasta. No nyt sen kuulit.
-
--- Joutavia loruja! -- sanoi Heikki nyökkyvin päin.
-
-Ovi aukeni äkkiä. Kirkaisten kavahti Jaana Geerts pystyyn. Semmoinen
-arka luonnostaan hän sitten oli kaiken ikänsä, vielä naimisissakin
-ollessaan. Ja kun lapset olivat jo suuria, ja hänellä alkoi olla
-vanhuuden vaivoja, kun selkää kolotteli, yhä hän vaan aina väitti,
-että siitä päivin niitä kivistyksiä on ollut, hamasta siitä hetkestä
-silloin yöllä, kun Trina Krey äkkiä oli ilmaantunut väentuvan oveen.
-"Niin se oli kuin mikä aave ikään", kertoi Jaana.
-
--- Tirkko! hevoset valjaisin! Joutuun! Lähde lääkäriä noutamaan!
-
--- Pois talosta! -- huusi Heikki. -- Pois poikinesi koko talosta! --
-Ja Heikki sysäsi poikaa, niin että tämä heräsi.
-
--- Ei vaimoa niin köyhää koko maassa, joka olisi niin hyljättynä kuin
-teidän äitinne.
-
-Isäntärenki oli jo pyörähtänyt ulos, Jaana Geerts meni vavisten hänen
-jälkeensä.
-
-Koko talo oli yhtenä hälynä. Kyökissä viritettiin takkavalkea
-uudelleen. Isossa välikössä vilkahteli lyhdyn valo kuin mikä suuri
-punainen lintu puoleen ja toiseen, ikäänkuin hädissään hurjasti
-hakien, mistä pääsisi ulos. Milloin se heittäysi navettapuolen
-puuseinää vastaan, milloin hevosiin, niin että ne hätkähtelivät,
-milloin tukevia orsia kohti. Vuoroin se taas hulmahteli ylös
-korkeitten olkikasain kupeita myöten. Navetoissa elukat levottomina
-kytkyeltänsä kalisuttelivat. Liiterin isot ovet lensivät auki, ja
-rattaat syöksivät ulos tuiskuiseen yöhön.
-
-Sairas käänteli päätään puoleen ja toiseen, kuulahteli ja kyseli
-miestänsä.
-
--- Vieraitten ihmisten pitää olla apuna hädässä. Jokohan ne lapset
-nukkuvat?... Tupaanko veivät pikku Jörnin? Vai maavouti hänestä
-tulee?... Tulkoon hänestä kunnon mies ja raitis mies... Yks kaikki
-sitten, oli maavouti tai työmies.
-
-Hän oli kolme vanhinta poikaansa saanut lahjaksi mieheltään,
-tahdotonna: isäänpä ne tulivatkin. Sitten hän oli kymmenen ajastajan
-kuluessa yhä enemmän vieraantunut miehestään ja asettunut omalle
-kannalleen. Hän oli vähitellen laannut näkemästä elämää ja maailmaa
-kookkaan ja suuriäänisen miehensä silmillä. Verkalleen, varotellen,
-mutta yhä selvempänä oli hänessä kypsynyt se vakaumus, että hänen oma
-maailmansa ja maailmankatsantonsa oli paljoa kauniimpi, kirkkaampi ja
-puhtaampi kuin Klaun. Ne neljä henkeä, jotka kerran olivat asuneet
-tuolla hiljaisessa talossa aulangon takana, olivat olleet onnellista,
-siveätä, ymmärtäväistä väkeä. Nämä sen sijaan, täällä Uhlissa,
-kulkevat kaikki kieroon suuntaan.
-
-Sitä hän ei enää pystynyt estämään. Hän oli päästänyt miehensä
-kasvamaan liian lujaksi rinnallansa. Hän ei enää voinut omia kolmea
-lastansakaan muuttaa toisellaisiksi. Mutta oikeuksiinsa hän vielä
-pääsi kuin pääsikin. Hänelle syntyi vielä kerran lapsi, pieni, hento
-poika, ja hiljakseen ja ylpeänä ja onnellisena äiti oli myhähtänyt,
-kun mies, lapsen nähtyänsä, pakostakin oli sanonut: "Tuo on
-toisenlainen kuin ne entiset: tuo tulee sinuun; Thiessenejä se on."
-
-Ja hän, mikä tänään päivänvalon näkee, oli oleva Thiessenejä hänkin,
-sen tiesi äiti.
-
-Ja työlästä aina on Thiesseniläisen matka maailman halki. Ne ovat
-semmoista merkillisen miettiväistä väkeä.
-
--- Kolme suurempaa käyttävät kyynärpäitään; kyllä he tiensä
-maailmassa löytävät, mutta pienempiä minun käy sääli, jos nyt pitää
-kuolla. -- Hädissään hän koetti panna kätensä ristiin ja rukoili,
-ett'ei Jumala ottaisi häntä pois, rukoili niin palavasti, että suuria
-hikipisaroita helmeili hänen otsallaan.
-
--- Käskekää Wieten tänne, -- lausui hän sitten. Tyttö tuli aivan
-vuoteen ääreen.
-
--- Wieten! En suinkaan minä tästä hetkeenkään nouse, ja tokkopa
-minusta tervettä enää tuleekaan! Pysyisit talossa sinä... ja eiköhän
-liene parasta itselleskin, ettes mene miehelle. Älä niistä suurista
-pojista murehdi, ei ne sinua kumminkaan tottele. Mutta pidä huolta
-pienistä. Sano miehelleni, että minä pyysin sinua tekemään niin, ja
-että hän jättäisi ne sinun huostaasi.
-
-Wieten Penn, jota ne sanoivat Älypääksi Wieteniksi, oli aikoinaan
-nähnyt sattuvan jos mitäkin, onnea ja hädänhetkiä, mutta moista
-kysymystä ei ollut milloinkaan ennen sattunut. Ei osaa sanoa kenkään
--- ei hän itsekään, -- millä äkkinäisellä voimalla hän nyt käänsi
-tulevaisuutensa toisaanne.
-
--- Kyllä minä lapsista huolen pidän, -- sano hän, -- niin totta kuin
-minä tässä seison. Siihen saatte luottaa, emäntä.
-
-Hän astui pois vuoteen luota, meni kyökkiin ja seisoi siellä,
-sanaakaan sanomatta ja liikahtamatta, takan ääressä.
-
-Tirkko tuli sisään ja sanoi suoravaiseen, kuivaan tapaansa: "Mitäs
-sinä siinä koko yötä takan ääressä seisot? Pojat istuvat tuolla
-etutuvassa; käydäänpäs vähän sinne meidän puolelle."
-
-Tyttö puisti päätänsä. "Ei meistä kumminkaan yhteen ole, Tirkko --
-virkkoi hän. -- Anna sinä minun kulkea omia teitäni."
-
-Tirkko astui varpaisillaan ulos ja pyöritteli vielä hetken aikaa
-päätänsä. Pian hän kumminkin tyyntyi ja tyytyi, ja vanhaksi pojaksi
-hän jäi.
-
-Kuului pyöräin kolinaa. Lääkäri kulki välikön poikki. Hän tutki ja
-ryhtyi toimeen. Vielä kerran hän tuli kyökkiin, tiedustellen, missä
-isäntä on.
-
--- Ravintolassa se on, -- sanoi Trina Krey, -- kortteja lyömässä.
-Kahdesti on hänelle sana pantu, mutta ei vaan tule.
-
-Lääkäri loi silmänsä häneen ja mainitsi moniaan elukan nimen.
-Sellaiseksi ei vielä kukaan milloinkaan ollut sanonut tuota kookasta,
-ylpeätä ja aina iloista miestä. Lääkäri kirjoitti sitten kolme sanaa
-lapulle ja lähetti pienpiian viemään sitä ravintolaan. "Juoskaa
-joutuun!" sanoi hän.
-
-Välikön hämärässä valossa, ottaessaan huivia naulasta, Jaana Geerts
-luki lapusta sanan: "operationi." Silloin hän läksi kiitämään, itkien
-ja vavisten, ja vilkaisi yhä taakseen, niinkuin mitä menninkäisiä
-olisi hänen kintereillään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamuyöstä oli kaikki ohitse.
-
-Rengit hääräilivät kalpeina ja äänettöminä hikikupeisten hevosten
-luona. Wieten Penn seisoi, toinen käsi otsallaan, takan ääressä ja
-katsoa tuijotti leimuun. Hän ei nähnyt muuta kuin valkeata, silmät
-kun olivat kyyneleitä täynnä. Jaana Geerts istui vesirallilla,
-huojumatta, heilumatta, pelkäillen Wieteniä ja jok'ainoata pimeää
-nurkkaa talossa. Ennen kaikkea häntä pelotti pieni, äänetön emäntä
-vainaja.
-
-Lääkäri oli lausunut Uhlille: "Jos olisi minut tuntiakaan aikaisemmin
-tuotu, niin olisin kenties voinut auttaa. Miks'ei minua ennen pantu
-hakemaan?"
-
-Klaus Uhl se oli purrut hammastansa ja parkunut kuin eläin. Nyt hän
-vaikeroitsi vainajan vuoteen ääressä ja huusi: "Äiti! Äiti!"
-
-Vainajasta hän ei ollut enää suuriakaan välittänyt vaimonansa. Hän
-sanoi häntä nyt "äidiksi." Se oli lasten tuska, joka hänessä puhkesi
-kuuluville tässä ainoassa sanassa.
-
-Viereisessä huoneessa seisoi Wieten, vasta syntynyt sylissään.
-
--- Pieni, mutta tanakka tyttö, -- sanoi Trina Krey. -- Ihan äidin
-kasvot, näkeehän sen. Ja sellainen on tukkakin tumma kuin äidillä.
-
--- Eipäs se itke, -- virkkoi Wieten. -- Eihän vaan liene kuollut?
-
--- Annas tänne! -- Ja Trina Krey otti piskuisen, pyöräytteli sitä
-käsissään ja lyödä lapautti sitä pari kertaa kämmenellään.
-
-Silloin parahti lapsi.
-
--- Pannaanko se minun sänkyyni? -- kysäisi Wieten. -- Minä lämmitin
-huoneeni. Jörn poikakin nukkuu siellä.
-
-He menivät sinne. Jörn makasi rauhallisesti vuoteessa. Niin makasi
-kuin siili, käpertyneenä, pää rinnalla. Kasvoja ei paljoa näkynyt,
-mutta pää näkyi ja karhea vaalea tukka. Ja hänen vieressään makasi
-Fiete Krey, vaatteet yllään. Hän oli sysännyt peitteen hiukan syrjään
-ja loikoi siinä nyt niin mukavasti.
-
--- Unikeko koko poika! -- virkkoi Trina Krey. -- Tännekös hän nyt
-jäikin?
-
--- Anna pojan olla! -- sanoi Wieten. -- Minä panen pikku tytön tähän
-toiseen päähän.
-
-Niin makasivat lapset tämän yön yhdessä vuoteessa, kaksi pääpuolessa
-ja pikku tyttö jalkopäässä.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU.
-
-
-Jürgen oli pienen, karheatukkaisen pojan nimi, ja pikku tytön nimi
-oli Elisabet. Niin se pastori oli merkinnyt kastekirjaan. Kastekirja
-haastaa yläsaksaa. Mutta ihmiset lasten ympärillä puhuvat kaikki
-tyyni alasaksaa. Ja he sanovat poikaa Jörniksi ja tyttöä kehdossa
-Elsbeksi. Ja niin he ovat nimeltään vielä tänäkin päivänä, Jörn ja
-Elsbe Uhl.
-
-Talo on Jörn Uhlin silmissä avara ja suuri. Isossa välikössä
-seisoessaan tai ladossa kampuroidessaan ei hän perille asti koskaan
-näe. Hänen mielestään ei ole millään puolella äärtä ensinkään.
-Välikkö on suuri kuin koko maailma.
-
-Aika-ihmisiä tulee milloin tuosta ovesta, milloin tästä; milloin ne
-mitäkin kummallista tekevät ja näpelehtävät, ja aina ne vaan ovat
-niin vakavan näköisiä, eikä ne huuda, eikä ne juokse, eikä ne itke.
-Merkillistä. Kaikki ne ovat toisellaisia kuin hän. Valkoinen Merkki
-vain, jonka kanssa hän kävelee tuossa suunnattomassa avaruudessa,
-se yksin on hänen kaltaisensa. Yhdessä he syövät, ja yhdessä he
-nukkuvat, ihan vieretysten. Ja välisti, nimittäin lauantaisin, Wieten
-pistää heidät suureen pesuammeesen kumpaisenkin, veteen ihan korvia
-myöten.
-
-Kaikki ne ovat toisellaisia, hevoset ja ihmiset ja lehmät. Hän ja
-Merkki ne vain ovat ihan yhdenlaisia.
-
-Luulivat he kerran saaneensa kolmannenkin, joka vetää aivan yhtä
-heidän kanssaan. Varsa käveli pihalla emänsä rinnalla. Emähevonen se
-oli kyllä noita kummallisia, vakavia olentoja. Se on heille selvänä
-heti. Varsalla sitävastoin on maailmankatsanto samallainen kuin
-heilläkin. Siltä se tuntui. Mutta kun Merkki meni varsan luo, silloin
-varsa potkaisi. Ja se oli potkaus se! Ulvoen he lensivät ladon ovea
-vasten kumpikin. Siinä he nyt seisoivat, katselivat säikähtäneinä
-varsaa ja haukkuivat. Niin se Jörn sanoi. Hän näet ei milloinkaan
-sanonut, että Wieten toruu taas, vaan että Wieten haukkuu taas. Niin
-hyviä kumppaleita ja yhtä mieltä he olivat, Merkki ja hän.
-
-Ei ollut ketään, joka olisi ottanut Jörniä kädestä ja selittänyt
-tuon seikan. Wietenillä ei ollut aikaa, muilla ei ollut halua, Ja
-hyvä niin. Ja nyt se läksi menemään siihen Robinsonin tapaan: Lähde
-liikkeelle ja käy itse itsellesi maata ja vettä ja astioita ja ruokaa!
-
-Kerran eräänä poutapäivänä oli hänellä ja Merkillä ankara saaliin-ajo
-linnahaudassa. Vesirotta siellä uida puikelsi, ja sitä siinä nyt
-jahdattiin. Sitten heidät vedettiin haudasta ylös. Wieten antoi
-heitä selkään kumpaakin ja pisti sänkyyn ihan vieretysten, ja siinä
-he sitten haukkuivat toisiaan. Se oli ollut semmoinen löytöretki,
-nähkääs.
-
-Ei tiennyt kumpainenkaan, mitä kellari on. He luulivat sen olevan
-pohjatonta syvyyttä, semmoista, missä on sisiliskoista niin orret
-kuin parretkin. Kerran he löivät vetoa, kumpiko ensin pääsee välikön
-perälle, ja läksivät jo kiitämään, kun äkkiä maan povesta mörähtää
-ankara ääni, ja suuria punajuurikkaita lähtee sieltä sinkoilemaan
-oikealle ja vasemmalle. Yksimielisesti nyt, niinkuin ennenkin,
-he putosivat rengin päähän. Myöhemmin he sitten istuivat tallin
-tikapuilla kumpikin, ulvoivat ja haukkuivat ja kertoivat toisillensa,
-mitä kaikkia hirmuja he olivat nähneet.
-
-Sillä tapaa heille vähitellen selvisi kaikki, mitä ympärillä oli ja
-tapahtui. Ja kokemusta siitä karttui koko lailla.
-
-Mutta eräänä päivänä hänen ja Merkin välit muuttuivat.
-
-Tähän asti he olivat kumpikin hypänneet kolme, neljä kertaa
-päivässä perätupaan, missä pikku tyttö kehdossa makasi tai tuolissa
-istui. Tuota pientä olentoa he olivat hyväilleet ja häntää hälle
-heiluttaneet, ja olivat sitten taas juosseet ulos, sen enempää
-hänestä välittämättä. Mutta kerran, kun Jörn Merkkinsä kera palasi
-laitumelta, ja päivä paistaa heloitteli niin kauniisti, seisoi pikku
-tyttö ulkona kyökin oven edessä, katsellen ympärillensä suurilla,
-arkailevilla silmillään. Ei ole kahden milloinkaan niin kummaksi
-käynyt kuin Jörnin ja Merkin nyt. Ettäkö oikein! He ottivat tuon
-pienen olennon keskellensä, ja niin sitä mentiin -- tielle, missä
-rattaanvuoluissa oli koreata savivettä, ja ruvettiin kouruja
-kaivelemaan ja sulkuja rakentelemaan.
-
-Siitä pitäin oli Merkin merkitys mennyttä kalua. Jörn leikki nyt
-päivät umpeen pikku tytön kanssa. Yhä harvemmin oli koira nyt
-toverina; yhä useammin se oli leluna vain.
-
-Pikku tyttö oppi tuntemaan ympäristönsä pikemmin kuin Jörn
-aikoinansa. Pojalla oli ollut oppaanansa Merkki, opas epävarma ja
-epäluotettava, mutta tytöllä oli veikko oppaanansa. Ja tämähän tiesi
-kaikki ja osasi kaikki. Veikko käytti häntä kaikkialla talossa,
-vei häntä leivintupaan ja aittaan ja porraslautaa myöten hakaan,
-missä vasikat juoksentelevat. Ja kerran sanoi veikko: "Lähtäänpäs
-Ringelshörnille."
-
-Hän otti siskoa kädestä. Merkki juoksi haukkuen edeltä. Niin sitä
-mentiin pitkin ajotietä, siihen kohtaan, missä vanha maa aikaa kohota.
-
--- No nyt ylös!
-
-Vaivalloista oli mäelle nousu. Eikä olekaan helppo astua ylös jyrkkää
-nummirinnettä myöten. Pitää levätä välillä. Silloin johtuu Jörnin
-mieleen tällainen ajatus: Merkki tuossa muutoinkin yhä edeltä jouten
-juoksee; otanpas ja sidon sen kaularenkaasen purjelangan. Sitä
-hänellä oli taskussaan. Antaapas Merkin hinata meidät mäen päälle. Ja
-niin sitä noustaan yhä ylemmäs ja ylemmäs. Nyt tulee hiekkakuoppa,
-nyt nummea jälleen, nyt kanervia, joista sopii pidellä kiinni. Sitten
-levähdetään taas hieman. Vihdoin he ovat mäen harjalla ja ovat juuri
-nostamaisillaan kädet pystyyn ja huutamaisillaan hoi-hohoi! Mutta
-silloin puskee heihin itätuuli, josta he alhaalla eivät olleet
-tienneet mitään. Täällä ylhäällä nummella se temmeltää vapaasti.
-Se tarttuu pikku tyttöä, tukkaan ja hameesen ja sysäsee häntä ja
-heittää hänet kumoon. Jörn hyppää hänen luokseen, nostaakseen hänet
-pystyyn, mutta Merkki käsittää kaikki nurinpuolin. Tyhmä on, raukka.
-Merkki meinaa, että nyt kai sitä taas lähdetään takaisin, ja alkaa
-juosta rinnettä alas. Silloin sotkeutuu Jörn nuoraan, ja niin sitä
-nyt kolmisin mennä mylleröidään rinnettä alas, milloin pää edellä,
-milloin jalat, milloin kylki, kunnes lähimmässä hiekkakuopassa ovat
-kaikki yhdessä mykkyrässä. Mutta ylhäällä seisoo itätuuli, kumartuu
-posket pullollaan laidan yli ja nauraa.
-
--- Kas niin! -- sanoi Jörn, kun hetken aikaa oli ulvottu. -- Hyvinpäs
-kävikin.
-
-Ylöspäin lähdetään jälleen. Mutta Merkin ei enää tee mieli mukaan. He
-kutsuvat häntä; ankarin sanoin he käyvät hänen kunniansa kimppuun;
-uhaten asetetaan hänen sielunsa eteen monen päivän nälkä; hiekallakin
-häntä heitellään ja multakokkareilla. Hän ymmärtää kaiken tuon,
-heiluttaa häntäänsä ja vapisee ja haukkuu surkealla tavalla anteeksi.
-Mutta ei vaan uskalla.
-
--- Heitä valtaan, Elsbe! Se on semmoinen jänishousu.
-
-He istahtavat ylhäällä nummella kylmään tuuleen ja katselevat
-kotvasen avarata, tasaista marskia tuolla alhaalla ja Uhlin talon
-rakennuksia jalkainsa juuressa.
-
--- Kuules, -- sanoo tyttönen, -- miks'ei meill'ole äitiä? Muilla on
-kaikilla, meillä ei... Jörn, kuules, mitä äiti tekee?
-
--- Jaa, että mitenkä?
-
--- Niin sitä, että mitä se lapsille tekee?
-
--- Näin se panee, noin tuolla tavalla, ensin tännepäin, sitten
-tuonnepäin, käsivarsillaan näet, ja sanoo niin että: "Voi sua
-poikaressuu! Voi sua tytön tynkää", ja siihen viisiin. Niin se teki
-se suutarinkin muija eilen, kun minä olin käymässä sieltä Heikin
-saappaita.
-
--- Ei äiti sais koskaan kuolla, -- sanoi Elsbe.
-
--- Ei kuollakaan, mutta kun eivät pidä huolta.
-
--- Kukas se ei ole pitänyt huolta?
-
--- Isä ei pitänyt, eikä ne pitäneet muutkaan. Onhan sitä talossa
-väkeä enemmänkin silloin, mutta ne söivät vaan, eikä ne muuta
-ajatelleetkaan kuin syömistä.
-
--- Isäkö ja?
-
--- Isä ja.
-
--- Oletko varma siitä?
-
--- Olen. Fiete Krey sanoi.
-
-Elsbe polkaisee jalkaansa maahan ja on niin kiihkoissaan, ett'ei
-tahdo ensimmäinen tavu kieleltä lähteä.
-
--- T... tiedätkö sen ihan varmaan, Jörn? Niin hirmuisen varmaan kuin
-että minä olen tässä?
-
--- Tiedän.
-
--- Miks'ei hän sitten pitänyt huolta?
-
-Jörn hyppää kappaleen matkaa kauemmas nummelle ja sanoo lujaan,
-kasvot toisaanne: "Siks'että oli päissään."
-
-Eivät he ymmärrä vielä kumpikaan koko tuon sanan merkitystä. Mutta
-kotona he ovat usein kuulleet veljien sanovan semmoista kuin:
-"Päissään oli, senkin retvana", tahi: "Päissäs olit eilen sinäkin."
-Se mahtaa olla jotain hirmuista. Eivätkä he siitä enää mitään
-puhukaan. Jörn virkkoi viimein:
-
--- Tiedätkös mitä? Kun Wieten tulee tänä iltana tupaan meidän luo,
-niin sanotaanpas yht'aikaa: "Kuules, äiti Älypää!"
-
--- Niin!... Ja kun Fiete Krey tulee, niin sanotaanpas: "Kuules, isä
-Krey!"
-
-He läksivät nauraen rinnettä alas, töyräältä toiselle, ja pitelivät
-kanervista kiinni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jonkun vuoden perästä alkaa heille uusi elämä iltasin: he saavat
-illallisen jälkeen valvoa vielä tunnin, mitäpä kaksikin. Silloin he
-istuvat Wietenin huoneessa, neliskolkkaisen pöydän ympärillä. Ja yksi
-on heitä joka puolella: yhdellä laidalla istuu Wieten, toisella istuu
-Jörn, kolmannella istuu Elsbe. Ja neljännellä laidalla, Jörnin ja
-Elsben välissä, istuu Fiete Krey.
-
-Päiväs-aikaan Fiete Krey ei pääse tulemaan. Hän on silloin
-koirarattaineen kiertämässä marskikyliä tuolla kaukana, myöskennellen
-harjoja ja luutia, sukia ja vispilöitä. Välistä hän käy koulussakin.
-Iltasin hän sentään tulee.
-
-Hän tulee joka ilta. Talvella hän on hieman viluissaan ja kesällä
-hiukan väsynyt; mutta aina hän on hyvällä tuulella, liiatenkin
-talvis-aikaan.
-
-Ja aina se illalla alkaa samalla tavalla. Wieten panee pöydälle
-kokonaisen kasan sukkia ja keriä ja paikkauksia, asettaa lampun
-keskelle pöytää ja siirtää paikkuut syrjään. Ja sitten ilmestyy Fiete
-Kreyn eteen aika leipäviipale, oikein paksulti silavaa päällä. Fiete
-käy siihen käsiksi. Jörn se ei ole milloinkaan saattanut unohtaa
-tuota nopeata ja lujaa sieppausta, eikä tuota laihaa ja kohmettunutta
-pojan kättä, joka väliin ei ollut ihan puhdaskaan.
-
-Välistä tulee yksi veljeksistä sisään, Hannu tai August.
-
--- Fiete! Tule kortteja lyömään. Ei ole neljättä miestä.
-
-Jörn ja Elsbe huutamaan silloin: "Ei, ei!" ja tarttuvat Fieteen
-kiinni.
-
-Silloin astuu Hannu pöydän ääreen ja uhkailee: "Jos et sinä tule
-mukaan, niin minä kerron isälle, mitenkä sinua täällä joka ilta
-syötellään maha täyteen. Renkituvassa sinun oikea paikkasi olisi."
-
-Mutta silloin luo Wieten tuiman katseen silmälasiensa yli tuohon
-pitkään, tuhmaan, kömpelöön poikaan ja näyttää ovea: "Tiehes sinä!
-Tämä on minun valtakuntaani. Ja jos sinä kerrankaan vielä tulet
-tänne, niin minä sanon isällesi, missä sinä, senkin nulikka, taas
-viimekin yönä rentustelit. Tyhjäntoimittaja sinä olet, ja kaikkein
-vähimmin teistä kolmesta sinulle kunnian kukko laulaa."
-
-Ja välisti Wieten oikein uhaten kätensäkin kohottaa ja virkkaa: "Sen
-minä sanon, että tähkäpäitä te vielä vieraan pellolta poimitte,
-hengissä pysyäksenne."
-
-Mutta talon poika se nauraa vain, ja menee sitten tiehensä. Ja nyt on
-taas rauha maassa.
-
--- Kerro nyt, Fiete, matkoistasi! -- sanoi Jörn.
-
--- Ei, -- sanoi pikku tyttö painavasti. -- Ensin kertoo Wieten,
-sitten kerron minä, ja sitten kertoo Fiete.
-
--- No ann' soittaa sitten!
-
-Wieten penkoo paikkauksissa, ottaa milloin kerän, milloin toisen,
-vetelee lankoja sukan reikiin ja kertoo milloin tarinan, milloin
-toisen, tänään tämän:
-
--- Ennen vanhaan se Schenefeldin emäntä kertoi tämmöisen jutun: Oli
-kerran talonpoika, joka oli yhdessä pirun kanssa vuokrannut tilkkusen
-maata kahdeksi vuodeksi. Sanoo tuosta sitten piru talonpojalle:
-"Muokkaahan sinä maa ja kylvä. Sitten heitetään arpaa, kumpiko ne
-maanpäälliset saa ja kumpiko sen, mikä maassa." No arpaa heitettiin.
-Piru sai tietysti enimmän silmiä ja sen mukaan hänen piti saada
-maanpäälliset. Talonpoikapa otti ja kylvi peltoon pelkkiä punajuuria.
-Syksy kun tuli, niin piru sai naatit.
-
-No äläs huoli! Kuluu vuosi, niin jo he taas arpaa heittävät. Nyt
-heittää piru tietysti niin, että hänelle tulee vähimmin silmiä, ja
-sen mukaan mikä maassa, se pirulle. Taas se talonpoika ottaa ja
-kylvää peltoon pelkkää nisua. Syksy kun tuli, niin pirulle juuret.
-
-Nyt piru haukkui sen talonpojan pahanpäiväiseksi ja sanoo sitten
-viimein: "Huomenissa minä tulen taas, ja sitten ruvetaan kynsisille."
-
-Tuosta miehelle hätä käteen.
-
-Mutta emäntä huomasi, että yhähän tuolla ukolla oli käsi
-korvallisessa, ja että ylen oli mies murheissaan. Kysyi tuosta jo:
-"Mikäs sinulla siinä niskassa?" Mies sanoi, että niin ja niin:
-huomenna muka pitää pirun kanssa ruveta kynsisille. Emäntä sanoi:
-"Älä ole tietääkseskään! Kyllä minä hänen kanssaan asiat selvitän."
-
-No äläs huoli!... Emäntä istuu siinä ja vuottelee ja on olevinaan
-hyvin äkäinen.
-
-Piru tulee kuin tuleekin ja sanoo: "Mikäs teitä vaivaa, emäntä
-kulta?" "Niin, sanoo se emäntä, katsos nyt, kun otti ja teki
-tuommoisen raon minun kauniisen tammipöytääni, se meidän ukko.
-Minun, sanoo, pitää ruveta yhden miehen kanssa kynsisille", sanoo.
-Ja koetteeksi sitten viiltää tuollaisen raon koko pöydän halki
-sakarisormen kynnellä.
-
-Piru vilkaisi oveen päin. "Missä se teidän ukko on nyt?" kysyy.
-
-"Jaa, että missäkö on?" sanoo emäntä. "Tuonnehan se läksi pajaan
-kynsiänsä hiottamaan."
-
-Piru ei kuin ovelle hiljakseen hiipas ja sitä tietä pellolle.
-
-Fiete Krey ja pikku Elsbe istuivat ääneti, tuijottaen Wieteniin. Jörn
-ei juttua loppuun kuunnellutkaan. Hän yritti asettaa päällekkäin
-kahta villakerää, yritti yhä uudestaan ja oikein huokasi, kun
-viimeinkin onnistui.
-
--- Jos hän olisi tullut, -- virkkoi Elsbe, -- niin kyllä talonpoika
-olisi häntä kynsinyt aika lailla. Näin! -- Ja Elsbe vetäisi
-kädellään, sormet koukussa, pöydän yli ja irvisti rajusti.
-
--- Pirulla on aina omat meiningit, -- sanoi Fiete Krey, -- mutta
-menninkäiset, ne on hyvää ja ystävällistä väkeä. Ne ovat jo monen
-tehneet rikkaaksi. Merkillistä vaan, ett'en minä ole niitä vielä
-milloinkaan nähnyt. En yhden ainoatakaan. Olenhan minä jo moniaan
-kerran koirineni tullut aulangon poikki ja Wodaninvuoren ohitse.
-Välisti olen jättänyt rattaat tielle ja hiipinyt metsään, mutta en
-vaan ole mitään nähnyt.
-
--- Wodaninvuoressa ne asuu, -- sanoi Elsbe.
-
--- En usko, -- virkkoi Jörn.
-
--- Sin' et usko mitään.
-
--- Kerran, -- puhui Fiete Krey, -- oli oikein kuuma päivä. Minä jätin
-koirat rattainensa siimekseen lähellä Wodaninvuorta, siihen, missä
-tie kääntyy Tunkmooriin. Itse menin metsemmäs ja kävin pitkäkseni
-kuivien lehtien päälle lähellä muuatta pähkinäpensasta ja lienen
-nukahtanut. Heräsin siitä, että lehdissä rapisee. Minä sain silmät
-auki, ja samassa olin näkevinäni, mitenkä kolme, neljä pikkuruista
-miestä, hiukan suurempia kuin oravat, mennä puikkii pensaaseen.
-Samassa sieltä pensaasta kuuluu, niinkuin huutais ne pienet miehet:
-"Unikeko!" Minä vilkaisin ympärilleni ja penkosin ja pöyhötin ne
-lehdet ihan pohjaa myöten, mutta ei ollut kultaa, ei rahoja.
-
-Wieten katseli miettiväisnä kertojaa. Nuo Fiete Kreyn kertomukset
-tuovat aina huolta hänelle. Poika on aina käytännöllinen kuin Kreijit
-konsanaankin. Ei hän tyydy siihen, että se ja se on pannut pirun
-pussiin, tai että se ja se ennen vanhaan on löytänyt kätketyltä
-aarteita, vaan _hän_, Fiete Krey, vuottaa vaan, milloin hän itse
-sillä tapaa saisi rahoja. Hän loikoo joka pensaan juuressa ja väijyy
-joka puun takana: milloin muka hänelle vaan alkais kullat kilahdella.
-
-Jörn katsahtaa epäilevin silmin keristänsä ja sanoo epäröiden:
-"Oravia ne kai olikin; ja äänikin se oli pelkkää hiirten vikinää."
-
-Ylenkatseellisesti puistaa Fiete Krey päätänsä.
-
--- Kunpa vaan tietäis, -- sanoi hän, -- miten päästä niitten luokse.
-
--- Schenefeldin emäntä, -- jatkaa Wieten, -- se, jonka luona minä
-nuorra ollessani palvelin, se tiesi kertoa, että jo ne menninkäiset
-on muuttaneet muuanne, kapineineen kampsuineen, muijineen mukuloineen.
-
--- Ohoh! -- sanoi Fiete. -- Minne niin?
-
--- En minä sitä tarkoin tiedä, mutta sinne ne kai meni, sinne
-Vaalermooriin tai Wilstermarschin seutuville; ties, vaikka olisivat
-lähteneet Elben toiselle puolelle. Theodor Storm se aina vaan väitti
-niiden menneen Dittmarschiin.
-
--- Aina sinä siitä Theodor Stormista. Mikäs mies se oli?
-
--- Jaa, että mikäkö? Ylioppilashan tuo sanoi olevansa. Useanlaiseen
-hän kävi siellä Schenefeldin puolella, hän ja muuan Müllenhoff. Ne
-sitten oli laiskajaakkoja ne! Kylästä kylään vaan kuljeksivat ja
-mieluimmin vaan tuommoisia vanhoja tarinoita kuuntelivat. Minä heistä
-varsinkin olin pääsemättömissä: tiesivät näet, että meidän emäntä
-osasi paljo sellaisia juttuja. Mutta emäntä itse ei heille koskaan
-kertonut. Siksipä he aina minun kimppuuni. Aina kun minä illalla
-lehmitarhaan menin lypsämään, niin jo he ovat siellä, ja ei muuta
-kuin ala tinkiä tarinoita. Puolen kiulullista maitoakin minulta
-joivat.
-
--- No mitä he sanoivat?
-
--- Johan sen kuulit. Olivat tietävinään kaikki paremmin kuin muut
-ihmiset. Jos mikä sananparsi, niin Storm se aina sen osasi toisapäin;
-ja jos mikä tarina, niin toiseen viisiin hän sen kertoi. Kehui
-aikanansa niistä semmoisista vielä kokonaisen kirjan kirjoittavansa.
-Jo minä häntä jo yhdenkin kerran sanoin tyhmeliiniksi ja jo jätin
-sinne lehmitarhaan ja läksin kiuluineni pois.
-
-Fiete Krey katseli häntä tirkistellen.
-
--- Mitä hän niistä menninkäisistä sanoi? Minne ne joutuivat?
-
--- Mitäkö sanoi? Mitä se minua liikuttaa? Viis minä siitä.
-Schenefeldin emäntä se kertoi näin:
-
-"Yöllä kerran, sanoi, se Höhnin lautturi kuulee jonkun kutsuvan
-häntä. Astuu ulos, mutta eihän siellä ketä. Luuli unta nähneensä ja
-panee maata jälleen. Mutta silloin rapsahtaa ulkoa multaa tai hiekkaa
-akkunaruutuun. Hän nousee ja lähtee taas ulos. Ja sielläkös koko
-mökin edusta vilisee ja kiehuu pientä, harmaata väkeä, ihan rantaan
-asti! Muuan pikku mies, pitkäpartainen, sanoo siinä lautturille, että
-hänen pitää lähteä viemään heitä Eiderin yli; he eivät enää siedä,
-sanoo, kuulla kirkonkelloja ja virrenveisuuta, sanoo; heillä on
-meininki siirtyä marskimaille, sanoo. Siellä ei siihen aikaan vielä
-ollut kirkkoja. Lautturi päästää lautan irti, ja siihenkös nyt sitä
-pientä väkeä, miestä ja muijaa ja lasta, siihen makuuvaatetta ja
-keittokalua, kulta- ja hopea-astiata, mullin mallin lautta täpösen
-täyteen. Ja semmoista menoa sitä kesti koko pitkoisen yön: kun lautan
-sai yli, niin ala viedä toista, ja aina oli lautta täynnä väkeä.
-Sai se vihdoin ne viimeisetkin viedyksi, ja kun sitten tuli omalle
-puolelle, niin koko sillä toisella rannalla vilkkuu valoja. Pienellä
-väellä oli näet lyhty kädessä joka miehellä, ja niin he sitten
-läksivät mennä painamaan länttä kohti. Mutta lautturi kun aamulla
-astuu lauttansa luo, niin siellä on kiven kupeella monta tuhatta
-pientä kulta rahaa. Soutupalkan näet olivat jättäneet menninkäiset."
-
--- Storm se sanoi silloin, että ne oli koputtane akkunaan, mutta
-minä sanon, että hiekkaa ne heittivät. Siitähän meille jankkina.
-Minä hänet jätin viimein sinne, missä oli, enkä huolinut, vaikka
-huutelikin minun jälkeen.
-
--- Mitäs hän huusi, Wieten? -- kysyi Elsbe.
-
--- Kiusoitellakseen vaan minua hän huusi: "Älä sinä tuolleen huoju!
-Älä sinä tuolleen huoju!" Mutta sen minä sanon, että kun on maitojuko
-hartioilla ja kummassakin päässä raskas peilari maitoa täynnä ja juko
-sekä peilarit messinkihelaiset, niin otapas ja kävele siinä sitten
-kevein askelin!
-
--- Missäs se Storm nyt on? -- kysyi Fiete.
-
--- Missä lienee. Taishan se puhua semmoistakin, että hänestä muka
-tulee maavouti! Ja! Ei hänestä ole tullut mit'ikään.
-
--- Eikös hän sitä kirjaakaan kirjoittanut?
-
--- Hänkö? Se mies oli niin laiska, että kerrankin koko iltapäivän
-loikoi niityllä, ihan pitkosenaan, lypsyajasta toiseen. Eihän sitä
-malta olla metsää katselematta, sanoo; se on niin korea ensimmäisissä
-kevätlehdissään. Ei häneltä tietenkään ole kirjaa syntynyt, eikä ole
-hänestä maakaan voutia tullut.
-
--- Jörn ei kuuntele ensinkään! -- sanoi pikku Elsbe ja sysäsi
-veikkoansa. -- Kuuntele, sinä!
-
--- Katsopas! -- virkkoi Jörn. Hän oli rakentanut kolmista saksista
-ja Wietenin silmälasi-kotelosta sillan ompelukorin laidalta alas
-pöydälle. Hän painoi sitä kädellään, merkiksi, että semmoinen siitä
-tuli luja, ja katsahti uljaana muihin.
-
--- Wieten, kuule! Mitä se Storm sanoi meidän Kultahetteestä? Sanoiko
-hän samaa kuin sinä vai sanoiko muuta?
-
--- Johan minä arvasin, -- virkkoi Wieten, katsoen terävästi poikaan.
--- Sinä näyt uskovan Stormia enemmän kuin minua. Sinulle pitää aina
-olla jotain uutta... Kultahetteestä... siitä en minä siihen aikaa
-vielä tiennyt yhtään mitään. Tänne tultuani minä vasta siitä sain
-kuulla, kun olin nähnyt sen.
-
-Fiete Krey nojasi leukansa kättä vastaan ja katsoi suoraan Wieteniä.
-Noissa pojan pyöreissä silmissä, jotka tavallisesti katsoivat niin
-raskaasti ja julkeasti maailmaa, asui nyt raskas mietintä. Kultahete
-oli vähän matkan päässä kylästä, eräässä painanteessa ylämaan
-rajalla. Siinä hänen suurten, salaisten toivojensa maa.
-
--- Wieten, kerro siitä jotain.
-
--- Minuakos uskot, vai sitä pitkäkoipista?
-
--- Sinua! -- sanoi Fiete Krey ja löi nyrkkinsä pöytään
-
--- No kuule sitten. Tällainen oli sen asian laita... Täällä kuuluu
-ennen muinoin eläneen muuan upporikas mies, joka kuoli lapsetonna.
-Mutta sitä ennen hän oli kerran synkkänä yönä mennyt tuonne
-painanteelle ylämaan rinteessä ja oli viskannut kaikki rahansa
-hetteesen. Ja nyt käy semmoinen puhe kansassa, että kun hetteesen
-sauvan pistää, niin siellä kumahtaa. Toiset sanoo taas, että kun
-katselee sinne hetteen pohjalle, niin näkee siellä välistä pienen,
-harmaan äijän; se istuu siellä kolmikolkkainen hattu päässä. Niin,
-semmoista se on... Kerran läksi kolme miestä yösydännä sinne.
-Sanaakaan puhumatta he kaivoivat penkosivat sen hetteen ihan pohjaa
-myöten, ja viimein siellä tuli suuri muurikattila vastaan. Nyt miehet
-laittoivat aukon yli vipuvärkin semmoisen ja nuorat sitoivat kattilan
-korviin ja ala vääntää kattilata ylös. Mutta tuleepa tuossa äkkiä
-hirmuisen suuri heinäkuorma, kuusi harmaata hiirtä edessä, menossa
-marskille päin. Se mennä suhahtaa heidän ohitsensa ja yhtä vimmattua
-vauhtia ylös Ringelshörnin huipulle. Miehet ei kuin hammastaan
-purevat, mutta eivät äännä. Kattilata vaan yhä ylemmäs vääntävät ja
-jo saavatkin sen ihan maan tasalle. Mutta silloin tulee muuan harmaa
-mies, vanhan valkoisen hevosen seljässä, ja ohi ratsastaessaan sanoo
-hyvää iltaa. No... miehet ei tuosta millänsäkään eivätkä puhu, ei
-niin halaistua sanaa. Mutta harmaa mies se pysäyttää ratsunsa ja
-kysyy, tokkohan muka vielä mahtais saada kiinni sen heinäkuorman.
-Silloin yksi niistä kolmesta suuttuu ja ottaa ja kiljaisee: "Sinä
-senkin pentele! Sinä juupeli!" Mutta kas silloin ei muuta tarvinnut.
-Vipuvärkki särkyi siihen paikkaan, kattila pudota rymähti hetteesen
-takaisin, ja tiessään oli harmaakin mies. --
-
--- Mutta äsken, -- sanoi Elsbe, -- äsken sai Fiete kultaa
-noita-akalta, tiedäthän siltä, joka asuu siellä Hoopin kuusistossa.
--- Elsbe kopeloi hameessansa, veti esille kiiltävän rahan ja pani sen
-pöydälle eteensä.
-
-Fiete Krey katsoa tuijotti rahaan. Sitten hän! käänsi silmänsä
-väkisinkin, niinkuin pahantekijä, jota toinen pitelee niskapäästä ja
-vilkaisi Wieteniä silmiin.
-
-Tämä uhkasi kädellään ja sanoi: "Jos sinä tässä rupeat tyhmyyksiä
-tekemään, niin saat sukanvarrella korvilles, ja voileivistä tulee
-kerrassaan loppu."
-
-Fiete katsoa murjotti pöytään eikä hiiskunut mitään. Sitten hän
-rupesi näyttämään Elsbelle, mitä hänellä oli taskuissaan. Ja sitten
-hänen piti ruveta näyttämään temppujansa.
-
-Jörn sysäsi syrjään koko leluvarastonsa, rihmat ja rullat, sakset ja
-puupalikat ja virkkoi:
-
--- Annas tulla, Fiete!
-
--- Temppu! -- huusi Fiete Krey. Hänen nokkelat sormensa näpelehtivät
-jotain pöydän alla, mutta pöydällä hyppeli puoleen ja toiseen kaksi
-kirjavaa kiveä, jotka hän oli tullessaan löytänyt hiekkahaudasta.
-
--- Vielä yksi!
-
--- Temppu! -- huusi Fiete Krey. Hän ojensi molemmat kätensä muitten
-nähdä: niissä ei ollut mitään. Sitten hän pisti ne jälleen pöydän
-alle, ja äkkiä nousi muuan harmaa elävä, pitkähäntäinen semmoinen,
-pöydälle ja mennä hujautti Elsbeä kohti, niin että tyttö rukka oikein
-säikähti ja vetäysi taaksepäin. Mutta kun elukka toista kertaa
-sujahti ohitse, sieppasi Jörn sen käsiinsä, päästi kovan naurun ja
-sanoi: "Tämähän on Elsben vanha nenäliina!"
-
--- Kas niin! -- virkkoi Wieten. -- Jo niitä nyt riittää temppuja
-täksi iltaa. Maata nyt!
-
-Ja sanaakaan sanomatta menivät lapset nurkkaan, missä vuode seisoi.
-Talon lapset alkoivat riisua yltään, ja Fiete sai päästää auki
-pikku tytön hameennauhat ja vetää häneltä sukat jalasta. Sitä
-tehdessään hänen piti kertoa, mitä kaikkea hänelle tänä päivänä oli
-matkalla tapahtunut: oliko se iso koira ollut kartanon pihalla,
-oliko hän mistä talosta saanut päivällistä, olivatko marskilla pojat
-ärsytelleet hänen koiriansa ja heitelleet häntä itseänsä kivillä.
-
-Hän kertoi, ääntänsä pidätellen, että tänään ne pojat taas siellä
-marskilla olivat häntä hätyytelleet.
-
--- Miks'et puolias pitänyt? -- kysyi Elsbe.
-
--- Eihän sitä miten... Ne oli justiin tulleet koulusta, ja yks kaks
-ne oli minun ympärilläni.
-
--- Uhlejako ne olivat? -- kysäisi Jörn.
-
--- Uhleja tietysti, Uhleja joka mies, Dickhusenista ja Neudeichistä
-ja muista senpuolisista kylistä.
-
--- Etkös päässyt pujahtamaan tiehes? -- kysyi Elsbe.
-
--- Vetohihna oli sotkeuksissa. Koirat ei päässeet juoksemaan.
-
--- Mitäs sinä teit? Antoivatko ne selkään sinua?
-
--- Ei ne oikein uskaltaneet käydä minuun käsiksi; pelkäsivät
-koiriani. Ne ois purreet ihan varmaan, jos ken ois minuun kajonnut.
-Mutta ei siinä ollut sittenkään lysti olla: kiviä näet alkoi jo
-lennellä ympäri korvia.
-
--- Poika! poika! -- puheli Elsbe. -- Mitäs sinä teit?
-
--- Ei siinä ollut siekailemista. Pojat! sanoin minä, olettekos te
-kuulleet sitä Ukulien ja Krääkkäin juttua? [Tässä on sananleikki,
-jota on vaikea saada suomeksi. Uhl alasaksan kielellä on sama kuin
-yläsaksan Eule (suomeksi: pöllö, Hämeessä: ukuli); Krey alasaksassa
-on sama kuin yläsaksan Krähe (varis, leikillisesti: krääkkä).
-Suomentajan muistutus.]
-
--- Emmähän myö oo! -- sanoivat pojat.
-
--- Niin, katsokaas, sanoin minä. Istui kerran neljä Krääkkää
-saarnipuussa lähellä vanhaa taloa. Eipä aikaakaan, niin Ukuli, joka
-siinä talossa asui, näkee heidät päätyovensa kynnykseltä.
-
-"Hyvää päivää", sanoo.
-
-"Jumal' antakoon!" vastaavat Krääkät.
-
-"Oisko teillä aikaa?" sanoo Ukuli. "Aina siitä joku penni
-tienestiäkin tulisi."
-
-"Mik'ei!" sanoo nuo neljä. Ja siihen aikaan olikin lunta paksulti
-maassa ja ansiot ylen vähissä.
-
-"Minulta", sanoo Ukuli, "kuoli kumppali, se vanha Kaapo Kasilainen.
-Minä tässä nyt meinaan, että mitähän, jos tulisitte sitä hautaan
-viemään. Monastihan se vainaa mulle eläissään haasteli: 'Kuules sinä,
-Janne Ukuli', sanoo, 'toimita sinä minut kunnialla hautaan', sanoo.
-'Kunniallisesti elettiin, kunniallisesti sitä hautaankin mennään',
-sanoo. Osasi haastaa näet, kun oli sivistynyt mies. No niin, sitähän
-minä tässä, että kirkkovaatteet teillä on päällä, ja rehellistä väkeä
-olette kanssa."
-
-"Tämähän se oikein hyvin passaa!" sanoivat Krääkät, ja niin sitä
-kömmittiin Ukulin pesän suusta sisään.
-
-Siellä oli pimeänpuolista, siellä pesässä, ja olkikattokin kovin
-matalalla. Mutta pian he huomasivat Kaapo Kasilaisen: siinä se
-makasi, heiniä allaan, kaikki neljä koipea oikosenaan, eikä
-liiku eikä hievahda minnekään. Ukuli kävi pääpuoleen, Krääkät
-koikkelehtivat ruumiin ääreen nekin, noin kuve edeltä, niinkuin
-oraspellossa, kun tuuli puhaltaa.
-
-"Jo sitä on yksikin hiiri meidän saaliiksi saanut, Kaapo Kasilainen,
-sen tiedätkin", puheli Ukuli. "Aina sitä on hyviä ystäviä oltu, ja
-jutkuja meillä on ollut jos jonkinlaisia. Nyt se kaikki on ollutta ja
-mennyttä. Voi sua Kaapo itseäskin! Kyllä vainenkin sinun olisi hyvä
-mieli ja ihan pystyyn hyppäisit ilosta, jos vielä elossa olisit, ja
-minä sanoisin näin: 'Kaapo hoi! Neljä tuhmaa Krääkkää on äärelläsi.'"
-
-Ja silloin kavahti Kasi pystyyn, ja nyt alkoi semmoinen variksen-ajo,
-että...!
-
-    Yksi se sokeana loikki,
-    Ja toiselta meni koipi poikki,
-    Ja kolmas se takkiansa parkuu,
-    Ja neljäs se pääsi karkuun.
-
--- Ja se olen minä! -- sanoin minä -- Olin näet sillä välin saanut
-hihnan selville. -- Hyppäsin rattaille ja -- otapas kiinni!
-
--- No niin, -- sanoi Wieten, -- mene kotias nyt, Fiete.
-
-Fiete Krey hiipi silloin kyökin ovesta ulos ja astui tien poikki
-isänsä matalan olkikaton alle.
-
-Vihdoin käy Wietenkin nukkumaan.
-
-Puolen-yön maissa tai myöhemminkin tulee isä isoine poikineen
-huimasta seurasta kotia.
-
-Lapset ovat jo kauan aikaa maanneet rauhassa.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU.
-
-
-Aina kuin opettaja Peters loi silmänsä niihin sataan lapseen Sankt
-Mariendonnin seurakunnasta, jotka oli hänen hoitoonsa uskottu, ja
-jotka tuossa hänen jalkainsa juuressa istuivat pitkissä penkeissä,
-tytöt vasemmalla ja pojat oikealla, ja aina kuin talvis-aikaan noin
-kolmen maissa alkoi hiukan hämärtää, -- silloin opettaja Peters näki
-selvään, että Donnissa asuu kahdenlaatuista väkeä. Olkikatto riippui
-kuin väsyneet, raskaat silmäluomet akkunan yli; päivänvaloa pääsi
-sisään vinosti ja sitäkin vain niukalti. Tässä hämäräisessä, vinossa
-valossa näki lasten joukossa hajallaan hyvin monta pyöreätä, punaista
-päätä, tukka niin tulipunainen ja niin paljo punaisia kesäleipiä
-kasvoilla, että oikein niistä valoa säteili. Ja vielä heleämmäksi
-se valo käy ja yhä kirjavampana välähtelee, kun lasten katseet,
-usein epävakaina maahan tuijotettuaan, äkkiä alkavat liikkua ja elää
-noissa vilkkaissa ja viisaissa silmissä, niinkuin leikkii kissanpoika
-päivänpaisteessa. Ne ovat Kreijien heimoa.
-
-Mutta pyöreä- ja punapäitten ohella näki siellä täällä poikain ja
-tyttöjen joukossa, harvempilukuisina kumminkin, valkoverisiä päitä,
-tukka niin vaalea kuin pellolla ruis vähää ennen elonleikkuuta,
-kasvot lujapiirteiset, usein hienotkin, silmät kirkkaat, katse
-rauhallinen, ylpeä. Kun yksi näistä vaaleaverisistä astuu penkistänsä
-ulos, silloin tulee näkyviin kapea, jäntehikäs lapsenvartalo. Ne ovat
-Uhlien heimoa.
-
-Pastori Petrus Momme Lobedanz, joka noin puolitoistasataa vuotta
-sitten oli ollut Sankt Mariendonnin seurakunnan kirkkoherrana, näkyy
-hänkin tätä seikkaa kummastelleen. Kastekirjan viimeisille lehdille
-on hän kirjoittanut seuraavia mietelmiä ja mielipiteitä.
-
-"Pieniä kyliä, joita ylämaan rinteille on rakennettu, kutsutaan
-tavallisesti donn'eiksi. Muutamat näistä kylistä ovat heidän nimensä
-saaneet alempana olevain suurten ja varakkaiden marskikyläin jälkeen;
-ne perimmäiset, joilla oma kirkkonsa on, kutsutaan katolilaisten
-pyhimysten mukaan. Sentähden on tämä kylä Sankt Mariendonn.
-
-"Kylän oikealla ja vasemmalla puolen kohoaa dyyni [meren luoma
-hiekkaranta, suom. muist.] ylöspäin jäykkänä ja eheänä, kanervaa
-kasvaen ja saraheinää, mutta kylän kohdalla se on pengottu ja
-pehmitetty. Samoin kuin lapset pöyhöttävät hiekkakummun niin, ett'ei
-kumpua sillen ole, vaan ainoastaan pelkkä leveä uoma jäljelle
-jää, samoin ovat Kreijitkin vuosisatain kuluessa pöyhöttäneet
-tämän suunnattoman hiekkavuoren ja sen sydämeen heidän asuntonsa
-rakentaneet. Ne ovat yhtä levotonta väkeä.
-
-"Koska nyt maa, jonka päällä he asuvat, on niin keveätä ja
-hiekkaista, että välisti, kun kuivuutta on kauan päälle pitänyt,
-koko heidän puutarhansa heidän talonsa seinää vastaan niinkuin
-lumituiskulta lennätetään, eivätkä he niin muodoin siitä mitäkään
-elatusta saa, ja koska he eivät pysyväisiksi päiväläisiksikään
-otollisia ole, sillä heiltä puuttuu sekä tilaisuutta että kestävyyttä
-siihen, niin he kylissä kaupustelijoina ympäri kiertelevät.
-
-"Joka maanantai-aamu, auringon noustessa, minä astun ylös
-Ringelshörnille, katselen Sankt Mariendonnia ja katselen Kreijien
-lähtöä. Toiset lähtevät, mytyt ja korit heidän hartioillansa,
-ylös ylämaan kyliin; selkä kyyryksissä he kulkevat, suureen
-sauvaansa nojaten, jonka he hiekkaan iskevät. Toiset lähtevät
-koiravaljakoilla alas marskikyliin. Niillä, kuin varakkaampia
-ovat, on karheakarvainen, kankealuinen, pieni hevonen rattaiden
-edessä, jotka kalisevat ja kolisevat. Lopulla viikkoa he jällensä
-lentävät heidän pesiinsä takaisin. Tavarat on myyty, usein on jotain
-mukaankin ostettu. Yksi joka oli lähtenyt rihkamata kaupitsemaan,
-toi ontuvan hevosen tullessansa. Toinen, jonka rattailla lähtiessä
-törrötti sianharjaksia, toi kotia kuormallisen koripajuja; kolmas,
-joka oli lähtenyt jokiäyriäisiä pyytämään Watt joelle, oli jostakin
-marskikylästä, jonka kautta hän oli palannut, ostanut yhden vanhan
-arkun.
-
-"Kelpo väkeä he ovat. En osaa heistä mitäkään pahaa sanoa. Monenkin
-kanssa olimme hyviä ystäviä ja niin edeskinpäin olemme. En osaa
-heistä mitäkään pahaa sanoa, sillä kreijiläistä verta virtaa minunkin
-suonissani. Mummoni oli niitä Nuttelmanneja.
-
-"Senkaltainen heistä tosin käy puhe, ett'eivät he kauppamatkoillansa
-niin vilpitöntä ja jumalista väkeä olekaan, kuin sunnuntaisin
-kotona. Täällä, omassa kylässänsä, he ovat rehellisiä ja raittiita,
-jopa he ylvästelevätkin heidän jumalisuudestansa, ahkerasta
-kirkossakäymisestänsä ja kerskaten puhuvat, kuinka hartaita he ovat
-Jumalan sanan perään. Mutta minä olen yksi heikko mies, ja ei ole
-minussa rohkeutta sanomaan kerskaajalle vasten hänen kirkkaita ja
-älykkäitä silmiänsä: Tiedätkös, mies, mitä koko tämän puolen kansa
-sinusta sanoo? Näin: 'Niin on rehellinen kuin yksi kreijiläinen
-sunnuntaisin.'
-
-"Ihmiset näissä seuduin sanovat, ett'ei donnin kreijnainen ole
-vielä milloinkaan ostanut hevosellensa heiniä eikä kauroja, sillä
-he syöttävät heidän juhtiansa yksinäisillä paikoin tien varsilla
-ja laitumilla, ja itse sillä valin vetelevät päivällis-unia heidän
-rattaittensa alla. Ja milloin kreijiläinen Oikeuden eteen manatuksi
-tulee, niin se tapahtuu aina toisesta paikkakunnasta, ja aina hän on
-altavastaajana, ei koskaan päällekantajana. Mutta koska altavastaaja
-minun luokseni tulee kastekirjaa hakemaan, hänen legitimationiansa
-varten tuomioistuimen edessä, ja minä tiedustan, mistä hän nyt
-syytetty on, niin joka kerta se on tapahtunut päällekantajan
-ilkeydestä tai väärin-ymmärryksestä. Ja koska syytetty senjälkeen
-ei käräjistä kotia palajakaan, vaan muutamia viikkoja poissa pysyy,
-niinkuin olisi maa hänet nielaissut, ja minä kirkon-ovella kysyn
-hänen vaimoltansa: 'Anna-Liisa, kussas sinun miehes on?' -- silloin
-hän katsoo minuun kirkkain silmin ja sanoo: 'Hampuriin läksi, herra
-pastori, ostoksille.' Silloin olen minä taaskin heikko enkä rohkene
-sanoa. Mutta koska joku fangeudessa istuu, niin marskilla sanotaan
-leikillä 'Hampuriin läksi ostoksille'.
-
-"Tämä kaikki saattaa minun sydämeni murheelliseksi _et animi
-semper aeger sum_. Ja sitä ilkeämmältä se minusta tuntuu, koska
-marskilla käy senkaltainen puhe, että minä olisin luvannut olla
-koskaan sanomatta kreijiläisille, että he ovat epärehellistä väkeä"
-Ja taas sanotaan, että kaikesta siitä, kuin he mukanansa heidän
-kauppamatkoiltansa tuovat, minä saan kymmenykset. Ja näin on tämä
-sananparsi syntynyt: 'Hypätään yli, sanoi Sankt Marian pastori, kun
-poika koulussa rupesi lukemaan seitsemättä käskyä'.
-
-"Mistä tämä tainkaltainen _animi rectio_ ja mieli? Näissä seuduin
-sanotaan sen tulleen siitä, että Kreijiläisissä on mustalaisverta.
-Heidän esi-isänsä kuuluu olleen yksi roteva ja pelkäämätön mies
-kuin myös suuri öykkäri ja oli itsensä tuttavaksi tehnyt yhden
-mustalaistytön kanssa, jonka joukko oli nuotionsa virittänyt
-hiekkahautaan aulankokuusistossa Wodanin nummen kupeessa. Ja
-kerrotaan, että siinä avioliitossa, kuin nyt seurasi -- eli oliko se
-mitäkään avioliittoa ensinkään -- mies ei ollutkaan kasvanut hänen
-mustalaispuolisonsa pään tasalle, vaan sai viettää viheliäistä ja
-sorrettua elämää. Hänen täytyi asua vaimonsa kanssa vuoren luolassa,
-koskapa se nainen ei kärsinyt elää kunnollisessa ihmismajassa.
-Sill'aikaa kuin vaimo kortteihin katsoen ja kaupustellen ja kerjäten
-vaelsi marskeilla kylästä kylään, piti miehen keittää ruokaa ja
-ruokkia vuohia ja kerätä nummen ruohoja talveksi. Eikä hän miestänsä
-muuksi kutsunutkaan kuin 'käsikaritsaksensa'; niin kesy oli hänestä
-tullut. Tästä eriskummallisesta parista sanotaan Kreijien olevan
-alkujansa.
-
-"Mutta minä väitän: tämä selitys on marskilaisten hulluutta ja Uhlien
-parjausta, sillä Uhlit ovat ylönkatsoneet Kreijiläisiä hamasta siitä
-asti kuin muistaa taitaan.
-
-"Minun ajatukseni mukaan on luultavampi, että Kreijit polveutuvat
-Wendien kansasta, jonka sanotaan muinaisina aikoina tehneen suuria
-sotaretkiä hamaan tähän maahan saakka. Ja tainkaltainen _conclusio_
-on minussa syntynyt tavalla kuin seuraa: ensiksi, että heillä on,
-ymmyrjäiset, pyöreät päät ja melkein itsekullakin kierot silmät;
-siksi toiseksi, että kylän läntisessä päässä, Wodanin nummen
-puolella, Ringelshörnin juurella seisoo kolme taloa erinänsä,
-nimittäin koulu, Uhlien kantatila ja Simon Kreyn mökki, joita
-yhteisellä nimellä, merkillistä kyllä, Wentorffiksi kutsutaan,
-joka silminnähtävästi on yhtäpitävä Wendendorfin kanssa. Vihdoin
-ja kolmanneksi, että Wentorffissa, Ringelshörnin kupeella, löytyy
-vanhoja maavalleja -- _mea opinione_ skantsausten jäännöksiä --
-joissa Uhlien ja Kreijien lapset vielä tänäkin päivänä keskenänsä
-tappeluksia pitävät.
-
-"Uhleista ei ole sen enempää sanomista kuin että heillä on marskeilla
-uljaat kartanot ja tukka niin keltainen kuin rukiin olki, mikä
-vaimoissa kyllä usein kauniilta näyttää, ja että he ovat pitkää,
-rotevaa ja korskeata kansaa. Vasta äskettäin oli yksi heistä
-Meldorfin markkinoilla krouvissa joutunut riitaan, ja siinä oli joku
-hänelle sanonut: 'Uhl sinä olet! Uhl sinä olet! Sinähän saat tehdä,
-mitä ikinäs tahdot!' Silloin oli hän astunut keskelle lattiata,
-lyönyt rintoihinsa ja vastannut, sanoen: 'Uhl minä olenkin, ja siitä
-minä kiitän Jumalaa!'
-
-"Uhlit ylönkatsovat kreijiläisiä eivätkä tervehdi heitä, ei kättä
-kohottain eikä hattuakaan nostain. Ainoastaan kerran vuodessa,
-laskiaisjuhlina, jolloin kaikki maa surkuteltavan hulluttelemisen
-ja ylenpalttisen maljankallistuksen valtaan itsensä jättää, silloin
-valjastavat Uhlit hevosensa, pistävät ajoneuvoihinsa olkien väliin
-sianliikkiöitä ja voipyttyjä ja niin tulevat heidän puolisojensa
-kanssa eli ilman heitä Sankt Mariaan ja mässäävät ja mellastavat
-Kreijien kanssa ja Kreijien tykönä, kulkevat käsikynkkää talosta
-taloon ja kutsuvat sitä: 'orpanoimiseksi'. Kahdeksaan päivään ei
-Sankt Mariassa muuta kuulu kuin huutoa ja lauluja. Ja silloin he ovat
-niin ystävällisiä keskenänsä ja niin hyväntahtoisia, että minunkin on
-vaikea itseäni heistä kaukana pitää, ja siksi minä olen jonkun kerran
-valjaita väljentänyt ja ynnä heidän kanssansa hiukan lystiä pitänyt,
-_in finibus pastoralibus_. Mutta seitsemäntenä tahi kahdeksantena
-päivänä alkaa hirmuinen tappelus. Ringelshörnillä se viimeinen
-kamppailu kamppaillaan. Sieltä vihdoin ne viimeisetkin Uhlit takaisin
-marskille lentävät [katso ed. viittaa sanaleikkiin]. Ja silloin
-Kreijit jälleen tykökuuluvat Sankt Mariendonniin.
-
-"Minä en voi Uhleja sietää. Minä pelkään joka kerta kuin joku heistä
-pappilaan tulee, ja minun iloni on suuri, ett'ei heistä kovinkaan
-moni minun seurakuntani jäseniä ole. Kaikki _pastores_ marskilla
-heidän päällensä valittavat. Mutta minä, _quamquam saepe ab his
-collegis vexatus_, olen iloinen, kun minä sunnuntaina saarnastuolista
-katselen noita pyöreitä punapäitä, tätä kansaa, kuin kauppaa käy
-liiatenkin rievuilla ja harjoilla ja luudilla, tätä Kreijien kansaa."
-
-Sen verran kastekirjassa. Minkälainen pastori Petrus Momme Lobedanz
-lienee ollut luonteeltaan, ja millainen hänellä oli arvostelukyky,
-siitä ei ole enää mitään tietoa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Harvoin Fiete Krey kouluun saapui. Hänen isällänsä Jasper Kreyllä,
-oli aina syitä ja selityksiä varalla. Milloin hän välttämättömästi
-oli tarvinnut poikaa milloin ei pojalla ollut saappaita. Niinpä
-Fiete melkein vain talvella pääsi kouluun, kun Wieten varhain aamun
-pimeässä hyppäsi tien poikki Kreyn taloon ja sanoi: "Niin on taas
-paljo lunta, ett'en minä saata lapsia laskea yksin menemään; tulkoon
-Fiete tänään heidän kanssaan." Fiete kavahti ylös, pisti päälleen
-paikatun takkinsa ja alkoi uunin luona vetää suuria saappaita
-jalkaansa, tömistäen ja kolisten. Mutta isä Krey se marmatti:
-
--- Ei minun passaa tänään päästää poikaa ensinkään.
-
--- Ei passaa vainen? -- virkkoi Wieten pisteliäästi. -- "Oikeinko
-se pakkanen tänään niin kovin puraisi kiinni? No ei auta, täytyyhän
-minun sitä sulatella." Hän laski pöydälle ne kolme groshenia,
-jotka hänellä oli olleet jo varalla kourassa, ja joista, vanhan
-suostumuksen mukaan, poika saa yhden osan ja isä kaksi, ja läksi
-Fieten kanssa Uhliin.
-
-Ja sitten nuo kolme lasta läksivät kahlaamaan lumessa, Fiete Krey
-oppaana edellä. Melkein jok'ikisellä askelella hän kääntyi ympärinsä.
-Ja sitä hän teki niin usein, että hän tuli kulkeneeksi suuremman
-osan matkaa takaperin kuin kasvot edellä: niin paljo oli hänellä
-kertomista.
-
-Siellä ne nyt olivat kaikki, sata lasta, ja vanha opettaja Peters
-seisoi pöytänsä takana. Virsi veisattiin ja rukous pidettiin. Ja nyt
-oli opetuksen määrä alkaa, Mutta äkkiä syntyi levottomuutta poikain
-puolella, siinä, missä monesta Kreijistä läksi vahva, punertava valo.
-
--- Mitäs teillä siellä? -- kysyi opettaja Peters.
-
--- Siltä meni pää viistoon.
-
--- Että mitä?
-
--- Tönjes Krey Süderdonnista kurottihe katsomaan akkunasta, ja nyt ei
-pää enää mene sijoilleen.
-
--- Johan nyt!
-
-Siellä se poika istui, pää ihan vinossa, sangen surkean näköisenä,
-avasi suunsa, pani sen kiinni jälleen ja avasi taas.
-
-Tässä täytyy tunnustaa, että äiti oli hänelle eilen illalla kertonut
-tunteneensa erään pojan, jolta välistä kieli jäi suusta ulos aivan
-kuin jäniskoiralta kuivalla itätuulella; eikä poika saanut sitä
-sijoilleen, ennenkuin kävi kourallaan kurkkuunsa kiinni ja lykkäsi
-lujasti alaspäin. Tämä eriskummainen poika oli tietysti ollut
-kreijiläisiä hänkin.
-
-Opettaja Peters on niitä miehiä, joista on leikki kaukana. Heti hän
-pojan kimppuun.
-
--- Poika! -- tiuskasee hän. -- Käännä pääsi suoraksi!
-
-Poika ponnahtaa pystyyn, tuijottaa toisella silmällään akkunaan ja
-örisee: "En voi! En voi!"
-
-Siin' on nyt taas semmoinen kreijiläinen arvoitus. Peters ei osaa
-selittää sitä, puistaa päätään ja on ymmällä.
-
-Silloin hän näkee, että Fiete Krey, jota hän ei vielä ollut
-huomannutkaan, seisoo penkissään. -- Kyllä minä! -- sanoo poika.
-
--- Sinäkö, Fiete? Niin, poikaseni, niin; käyhän koettamaan.
-
-Fiete astui ulos penkistänsä. Kaikkien silmät olivat kääntyneet
-häneen. Harmaan ruskea ja paikattu on hänen takkinsa, "englannin
-nahasta" tehty, ja jalassa on hänellä raskaat rasvanahkaiset
-saappaat, housunlahkeet varsissa. Hän asettui orpanansa eteen,
-niinkuin kävisi pitämään hänelle juhlallista puhetta. Mutta äkkiä hän
-kohotti kätensä ja sivalsi hänelle aika korvapuustin, niin että pää
-väkisinkin säikähti ja tärähti paikoilleen, ja nyt se oli niin liukas
-sarannoillaan, että isäntä tarttui siihen molemmin käsin ja rupesi
-parkumaan. Vakavin, raskain askelin palasi Fiete Krey paikalleen.
-
-Fiete Krey ei ollut koulun tieteissä mikään valo. Elämänkokemukset,
-mitä hän kauppamatkoillaan marskilla ja ylämaassa oli koonnut,
-olivat karkeakutoista, realistista tavaraa; ne eivät sopineet yhteen
-kouluopetuksen kanssa, joka ihanteita harrastaa. Mitä hän iltasin
-sai kuulla Älypää Wietenin luona, oli vanhaa, kirjavaa rahvaan
-viisautta. Sille ei opettaja Peters suurtakaan arvoa antanut, hän,
-joka oli käytännöllinen mies, ja jolla oli hiukan rahojakin korolla.
-Sitä paitsi oli tuo perimystietona saatu rahvaanviisaus luonut Fiete
-Kreyn sieluun huimasti romanttisen, indiaaninomaisen vivahduksen,
-oikean kreijiläisen luonteen. Mutta koska hän kaikkia käytännöllisiä
-kokemuksiansa käytti sorretun oikeuden ja uhatun järjestyksen
-puolustamiseksi, niin pitivät sekä opettajat sekä oppilaat häntä
-arvossa, huolimatta hänen hataroista tiedoistaan ja epäsäännöllisestä
-koulunkäynnistään.
-
-Isommat oppilaat olivat kumarassa taulujensa yli, kulauttelivat niitä
-välisti hiljakseen, sopottivat, laskivat ja kirjoittivat.
-
--- Kolmas osasto! Tehdäänpäs lauseita. Kuka sanoo ensimmäisen lauseen?
-
-Muuan pikku Krey nousee kankeasti ylös: "Meillä on lehmä."
-
--- Kuorossa!
-
-Kaikki lausuvat sen kovalla, laulavalla äänellä, tavuttain. Kenen
-kotona ei lehmää ole, sanoo: "ei ole lehmää."
-
-Ja niin sitä jatketaan. Köyhyys sanoo: "ei ole." Varallisuus sanoo:
-"on."
-
-Jörn Uhl huomasi pian, että hän tuli sanoneeksi "on", eikä
-milloinkaan "ei ole!" Rakensi tuossa sitten Pietari Wiekin poika,
-Uhleja hänkin, tällaisen lauseen: "Meillä ei ole oritta." Kaikki
-toistivat sen, mutta silloin oli Jörn Uhl ainoa koko koulussa -- ja
-muita lapsiahan oli koulussa _niin_ paljon -- joka saattoi sanoa, ja
-sen hän sanoikin lujaa ja voimallisesti: "Meillä on ori... ja sonni
-kans." Tuo jälkilause tuli tosin vaan noin perästä kaalin, mutta
-se herätti silti suurta huomiota, varsinkin kun Lorenz Kreyn pikku
-tyttö, hänen, jolla on niin paljon lapsia, heti sen jälkeen tekaisi
-tällaisen lauseen: "Meillä ei ole jauhoja vakassa."
-
-Sitten ehdotti Peters, että ruvettaisiin tekemään toisellaisia
-lauseita.
-
--- Me olemme raamatunhistoriassa lukeneet kuningas Davidista. Mikäs
-meidän kuninkaan nimi on?
-
-Silloin nousi jälleen ylös Lorenz Kreyn, sen süderdonnilaisen, pikku
-tyttö. Hän ponnahti penkiltään pystyyn suorana kuin kynttilä ja
-sanoi: "Meidän kuninkaan nimi on Klaus Uhl."
-
-Rovastipa ori olikin hirnaissut. Suuret lapset nauroivat, pienet
-olivat ymmällä. Mutta ei pannut kukaan vastaankaan. Lause toistettiin
-kuorossa, niinkuin entisetkin.
-
-Opettaja Peters kääntyi ja läksi astumaan osastojen välistä käytävää
-yläpäätä kohti. Silloin lapset huusivat: "Maavouti viittaa." Ja Jörn
-Uhl seisoi penkissänsä, tuimannäköisenä.
-
--- Mitäs nyt, Jürgen?
-
--- Ei minun isäni ole kuningas.
-
--- Ettäs sanot, -- virkkoi vanhus.
-
-Lasten mentyä ulos, hän huomasi pienen Elsben, tuon tummatukkaisen
-tytöntyngän, jääneen paikalleen istumaan ja nyt katkerasti itkevän,
-pää penkin laidassa kiinni. Hän astui tytön luokse ja kysyi: "Mitäs
-sinä itket, Elsbe?" Toinen sai vaivoin sanotuksi: "Onpas meidän
-isä kuningas." Opettaja myhähti ja kääntyi pois, mutta tuossapa
-seisoo Jörn Uhl ja näyttää niin tuikean tuimalta. Ukko tarttui pojan
-karheaan ja vaaleaan tukkaan ja kysyi: "Minkäs tähden sinä sitten
-sanot, ettei teidän isä ole kuningas?"
-
--- Sentähden, ett'ei hän toisinaan pysy pystyssä.
-
--- Mitenkä? Ei pysy pystyssä, niinkö?
-
--- Niin, sillä hän on toisinaan humalassa. Vanhus puraisi huultaan ja
-katsoi säälivästi poikaan.
-
--- Vai niin! Ja senvuoksi hän ei ole kuningas? Kuules, tuota ei sinun
-huoli muille lapsille puhua. Mutta tiedätkös mitä? Pidä sinä huolta
-vaan, että itse pysyt aina ahkerana ja raittiina.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jokavuotinen lastenjuhla oli paikkakunnalla suuri päivä, jouluakin
-suurempi. Seurakunnan Uhlit ne olivat liiankin kärkkäitä juhlimaan,
-eikä ne Kreijitkään olleet ylen hitaita siihen.
-
-Kuka on ollut mukana noissa lastenjuhlissa Sankt Mariendonnissa?
-Olkoon Uhl tai Krey: hän nouskoon ja tunnustakoon, ett'ei hän
-missään muualla isänmaassa ole nähnyt ja nauttinut niin kaunista ja
-suurenmoista.
-
-Fiete Krey oli ensiksi pyytänyt Anna Seemannia pariksensa, kun
-kylän kautta astutaan kuninkaantanssiin, mutta sittemmin oli
-Trina Biesterfeld, Süderdonnista, saanut tietää, että Fiete Krey
-saa lastenjuhlaksi hyvän puvun, jonka hänen isänsä oli ostanut
-vanhan verosta eräältä talonpojalta. Ja niinpä Trina Biesterfeld
-lupasi Fiete Kreylle kolmekymmentä groshenia, jos hän luopuu Anna
-Seemannista ja tulee hänen parikseen. Poika suostui, sittenkuin Trina
-oli lisännyt vielä hyvän linkkuveitsenkin kaupanpäällisiksi. Sitä
-paitsi piti tytön luvata tulla lastenjuhlaan sinisessä vyössä.
-
-Saatuansa näin omat asiansa järjestetyiksi, pisti Fiete Krey tapansa
-mukaan nenänsä muittenkin asioihin ja tahtoi varsinkin hankkia
-ystävällensä ja naapurillensa Jörn Uhlille morsiamen. Mutta se
-yritys meni myttyyn. Hullusti kävi kummallakin puolen. Väliaikana
-hän koulussa puheli pienen, paksun Doran kanssa, lupasi hänelle
-"Jürgen Uhlin, sen pulskan pojan" ja viittasi sinnepäin, että kun
-asia naksahtaa lukkoon, niin sitten muutama groshen vaivanpalkkioksi
-hänelle, Fietelle. Mutta tyttöpä sanoikin panevansa rahat kernaammin
-limonaadiin kuin sulhasiin. Ja siinä mielessä hän pysyi, vaikka Fiete
-Krey koetti puhua niin sulavasti kuin suinkin.
-
-Myöhemmin, kahdenkymmenen vanhaksi tultuansa, oli Dora kääntänyt
-mittapuunsa ihan toisapäin. Hän kävi kaikilla kotiseutunsa
-markkinoilla kaikissa tansseissa, sulhasta katsellen, mutta ei
-löytänyt.
-
-Jörn Uhl pani jyrkästi vastaan hänkin. Ensi kertaa hän nyt kieltäysi
-tottelemasta holhojaansa ja sanoi merkillisen päättävästi, ett'ei
-hänelle tartte tyttöjä tyrkyttää, osaa hän niiltä kysyä itsekin.
-
-Ja hän seisoi kolme iltaa perätysten mitä suloisimmassa sateessa
-koulutalon räystään alla, vuotellen, milloin pikku Lisbe Junker,
-opettaja Petersin tyttärentytär, tulee ulos. Sitä tyttöä hän aikoi
-pyytää.
-
-Kolmantena iltana tyttö tulikin ja juosta piipotti sateessa
-räämäsaksan luokse toisella puolen tietä, juoksi niin, että
-pellavankeltainen tukka liehui ja lyhyt leninki lepsutti ja siniset
-sukkanauhatkin vilkahteli. Takaisin tullessaan tyttö huomasi hänet
-ja huusi jo kaukaa: "Mitäs sinä siellä sateessa seisot, Jürgen? Eri
-läksyilläkö olit, vai?"
-
--- En ollut, -- vastasi toinen. -- Sinuahan minä tässä olen
-vuotellut. Olis jotain kysyttävää.
-
-Tyttö hyppäsi hänen luokseen ja asettui lähelle häntä, sadetta
-suojaan. Ja niin lähelle Jörniä hän hyyristyi, että oikein piti
-pidellä hänen käsivarsistaan ja katsoa häntä silmiin.
-
-Muuan vieras ajoi maantiellä. Hän huomasi lapset, hiljensi hevostensa
-kulun, katseli heitä mieliksensä ja meni sitten menojansa.
-
--- Mitä sinulla oli kysyttävää?
-
--- Niin, siitä minä vaan, niistä juhlista. Meillähän on pian ne
-juhlat, eikös ole?
-
--- Entäs sitten?
-
--- Niin, tuota... Pitäähän sitä olla minullakin tyttö parina, enkä
-minä oikein tiedä, tuota... En tiedä, kenet minä ottaisin. Samahan se
-on, kenet minä otan. Vai mitä sinä?
-
--- Sitäkö sinä läksit kysymään? Enpä minä oikein tiedä. Sinä olet
-niin pitkä poika... Tiedätkös mitä? Ota sinä Trina Siem, tahi älä
-vähienkään... Ota sinä Jaana Uhl! Tahi, ota... mutta ei, se on sulle
-liian pieni.
-
--- Jaa, kuka?
-
--- Muutoin vaan johtui tuossa mieleen, mutta kyllä se on sinulle
-sittenkin liian pikkuinen.
-
--- Sama se, sano vaan! Mitäs sill'on väliä, oli suuri tai pieni.
-Vaikk' ois niin pieni kuin sinä. Ketäs sinä tarkoitat?
-
--- Enpä minä nyt enää tiedä, -- virkkoi tyttö.
-
-Sen sanottuaan, hän riuhtaisihe irti Jörnistä ja juoksi pois
-sateesen, kääntyi vielä kerran ympärinsä ja kiepsahti silloin,
-niinkuin olisi kuka hänet pyöräyttänyt, ja juoksi tiehensä.
-
-Jörn oli nyt Lisbet Junkeriin pihkaantunut ja pelkäsi jonkun
-toisen astuvan hänen tielleen. Eikä sittenkään poika rohjennut
-kysyä häneltä; pelkäsi näet tytön rupeavan nauramaan ja sanovan:
-"En maar! Luulet vainen minun lähtevän? Enhän minä milloinkaan käy
-kuninkaantanssissa." Ja niin meni häneltä otollinen aika käsistä.
-Kerran, moniaita päiviä ennen juhlaa, oli hän ja pieni, ujo Dierk
-Dierksen yksityistunneilla koulutalossa, ja silloin virkkoi opettaja
-Peters: "Kuules, Dierk! Minusta olisi hauska, jos Lisbet ylihuomenna
-lähtisi kulkueesen hänkin. Mitähän, jos te kulkisitte vierekkäin?"
-Kyllähän se Dierk Dierksen sitten ulkona sai Jörniltä muutaman
-niskatalkkunan, mutta eihän asia siitä muuksi muuttunut.
-
-Jörnillä ei ollut morsianta, ja niinpä hänen täytyi juhlassa kulkea
-erään pienen kreijittären rinnalla, jolla oli kesäleipiä kasvot
-täynnä, ja joka oli jäänyt parittomaksi hänkin. Isä Uhl, joka astui
-kulkueen rinnalla, katsoi pilkallisesti poikaansa; vanhimmat veljet
-olivat harmissaan. Jörn kulki huulet supussa, ylpeän näköisenä ja
-ääneti.
-
-Päivä paistoi, ja hiljainen tuuli puhalsi. Pyöreitä, kirkkaita
-ja keltaisia valoja välähteli lehmusten tuuheain lehväin läpi,
-kisaillen keskenänsä ja ajellen toisiansa maantiellä ja tyttöjen
-hajahivuksilla. Ja hiljalleen sateli lehmusten kukkia kulkueen päälle.
-
-Kuka on ollut mukana näissä lastenjuhlissa Sankt Mariendonnissa?
-Olkoon Uhl tai Krey: hän nouskoon ja puhukoon! Kellä siellä tukka
-välähti valoisimmin? Vuoroin se tummeni ja vuoroin vaaleni, sitä
-myöten kuin valot siihen sattuivat, ja vartalo valkoisissa vaatteissa
-oli niin kaunis ja solakka, ja kasvot valkoiset ja punaiset, niinkuin
-pisara verta valkoisella lumella. Se oli Lisbet Junker. Kulkueessa
-hän astui Jörn Uhlin edellä, kääntyi välisti taaksensa ja naurahteli
-hänelle. Ja Jörn sanoi: "Kovinpa paljo sun tukkaasi onkin tarttunut
-lehmuksenkukkia."
-
-Ken on tuo pieni tumma tyttönen, täynnä levottomuutta ja rajua
-onnea, hiukkasta liian pieni, hiukkasta liian leveä, hiukkasta liian
-huima, hiukkasta liian meluisa? Se on Elsbe Uhl, joka kulkee Fiete
-Kreyn edellä, ja katsahtaa välisti hänen puoleensa, naurahtaa ja
-nyökäyttää hänelle päätään. Mutta tänään hän ei puhuttele Fiete
-Kreytä; hän on talontyttö tänään. Ja Elsben rinnalla astuu hänen
-parinansa iso, kankealiikkeinen Harro Heinsen, Uhleja hänkin. Hän on
-jo viidennellätoista ja hieman jo halveksiikin lastenjuhlaa ja alkaa
-jok'ikisen lauseensa näillä sanoilla: "Jahkas rippikoulu on ohi!"
-Ymmärtäväisesti hän haastelee pienen parinsa kanssa.
-
-Kuka on ollut mukana noissa lastenjuhlissa Sankt Mariendonnissa?
-Olkoon Uhl tai Krey: hän nouskoon ja puhukoon! Mitä tietä liikkui
-kulkue? Kylän alatietä se liikkui. Maaperä on siinä hyvää
-marskimaata, ja kahden puolen kasvaa tuuheita, nuoria lehmuksia,
-lyöden latvojansa melkein yhteen. Kuka astui kulkueen etunenässä?
-Rumpali ja pillipiipari. Tuttuja jok'ainoalle täällä. Ammatilleen he
-ovat savustetun hailin kauppiaita.
-
-Ken astui kulkueen rinnalla? Se oli opettaja Peters, valkohapsinen.
-Pitkä ja laiha ja vakava vanhus. Kuka kulki tien viertä lehmusten
-alla? Suuret Uhlit, kasvot punaisina kuin viini ja iloisessa
-juhla-asussa. Paljon he kyllä ovat syntiä tehneet vaimojansa ja
-lapsiansa ja omaa ruumistansa vastaan, mutta _tämä_ on kumminkin
-heidän ansiokseen luettava, eikä niin vähäksikään: itselleen
-kun juhlapäivän soivat, sen he soivat lapsilleenkin. Kuka kulki
-tienviertä toisella puolen? Kreijit vaimoinensa. Kaikki ylpeinä
-lapsistaan.
-
-Kuka, kulkueen saapuessa perille, seisoi ravintolan edustalla, vanhan
-olkikaton alla? Siinä seisoi Ernst Rapp, pitäjän ravintolan isäntä,
-ja huuteli kiireissään oveen päin pojallensa, pannen puoleksi saksin
-murretta, puoleksi alasaksan -- hän oli muualta muuttanut --
-
-"Fritze! Jourus ny'! Lansmannit tulee ja handelsmannit kans! Ann'
-raikuu!" Ja ulos hyppäsi lihava, neliskanttinen Fritz Rapp ja puhalsi
-torvellansa iloisen marssin. Ja niin astui kulkue juhlataloon,
-lapset edellä, sitten Uhlit, sitten Kreijit.
-
-Ylhäällä, jyväaitassa tallien ylisillä, lapset pitivät iloista
-karkeloa, ja tyttöjä pelotti taaskin, sillä jo kaksikymmentä
-ajast'aikaa on huhu käynyt semmoinen, että aitan välikatto on kovin
-huono, ja että joskus se vielä pudota romahtaa alas.
-
-Hailisaksat pärisyttävät ja puhaltavat.
-
-    "Juosta polkas'... hei, hei!"
-
-Pojat polkaisivat raskailla saappaillaan kolmasti parven lattiaan.
-Tytöt huutamaan: "Älkää, hyvät ihmiset! Ettekös te kuule, miten se
-narskahtelee! Ei saa polkea niin lujaan!"
-
-    "Käsi kaappas... sinne vei!"
-
--- Kreijithän ne niin polkee. Niill' on hevosenkengät ja raaspiikit
-anturoissa. Kengässä kuin hevoset.
-
-Tytöt nostavat sormensa ja laulavat, tietämättä viattomuudessaan mitä:
-
-    "Jos sä, poika, voisit!
-    Jos sä, poika, soisit:"
-
--- Jalka poikasi... hei, hei!
-
--- Ei! -- sanoivat tytöt. -- Pojat eivät saa polkea noin kovaa,
-muuten me lähdetään pois. Lattia murtuu vielä, ja me pudotaan
-hevosten niskaan.
-
--- Kreijithän ne.
-
--- Me tehdään, niinkuin itse tykätään, -- sanoo Fiete Krey. --
-Uhleista me viis!
-
--- Jalka polkasi... räiskis!... -- Nurkissa narahtelee. Rappausta
-lohkeaa seinistä.
-
-Lisbet Junker juoksee hädissään koko salin poikki Jörn Uhlin luokse.
-
--- Jürgen, kuuletko sinä? Lattia romahtaa!
-
--- Joutavia! -- sanoi toinen mahtavasti. -- Tule tanssimaan.
-
-Ja kauvan he tanssivat yhdessä eivätkä kuule, eivätkä näe mitään
-muuta. Viimein tulee heidän niin palava, että taukoovat.
-
--- Ei maar! -- sanoo Lisbet Junker. -- Kylläpäs tuli kuuma! -- ja hän
-löyhyttelekse valkoisella nenäliinallaan, ja lyhyt, valkoinen leninki
-lepahtaa, ja hän nauraa.
-
--- Tules nyt, niin ostan sinulle jotain juotavaa, -- sanoo Jörn.
-
-He astuvat käsityksin tungoksen läpi sinne, missä Fritz Rapp seisoo
-kaikenlaisten lasien takana. Jörn ostaa lasillisen limonaadia, ja sen
-he juovat yhdessä. Lisbet pistää kiitokseksi hänen kouraansa muutamia
-minttukaramelleja ja syö itsekin niitä. Ja yhä he nenäliinoillaan
-pyyhkivät hehkuvia kasvojansa. Mutta nyt olivat kädet käyneet
-niin tahmeisiksi. "Ei maar", sanoo Lisbet, "ei tämä käy laatuun.
-Pannaanpas kädet yhteen. Ihanhan ne tarttuu toisiinsa, ja sinä kun
-otat minusta kiinni, niin leninki likaantuu." Hän otti nenäliinansa,
-pani suunsa suppuun ja tirskautti pikkuruisen ja pyykkäsi ensin
-Jörnin kädet, sitten omansa puhtaiksi. Sitten hän näytti vielä,
-mitenkä Jörnin tulee pitää nenäliinaa kädessä, kun ottaa hänestä
-kiinni. "Ja nyt mennään tanssimaan taas."
-
-He tanssivat jälleen yhdessä, kunnes Lisbet oli ihan uuvuksissa ja
-läähätti paikallaan ja nojasi häneen hiukan. Tämä oli aina ystävyyden
-ylimmäinen aste.
-
-Jörn katseli häntä mielihyvällä ja onnellisena tyyneillä, viisailla
-silmillään ja sanoi: "Onko sun hauska tanssia minun kanssani?"
-
--- On, -- vastasi toinen. -- Enhän minä niitä toisia niin hyvin
-tunnekaan. Mutta sinut minä tunnen, sinä kun aina tulet eri läksyille
-vaarin luokse. Sinä olet somin ja viisain heistä kaikista.
-
-Jörn punastui.
-
--- Sinä se somin olet, -- sanoi hän, -- se on vissi se.
-
--- Katsos! -- virkkoi Lisbet. -- Näätkös Elsbeä? Hän on niin raju;
-minua harmittaa tuo.
-
--- Niin hän on Harro Heinsenin kanssa. Ei miellytä minua se poika;
-siksipä pidän sinusta niin paljon, sinä kun olet aina niin hiljainen
-ja siivo.
-
-Niin karkeloivat lapset, kunnes saliin alkaa tulla nuorisoa, joka
-vähitellen tunkee heidät pois. Kello kymmenen maissa, illan pimeässä
-jo, lähtevät lapset aitasta. Lisbet on jo mennyt vaarinsa kanssa
-kotia. Jörn kääntyy Fiete Kreyn puoleen.
-
--- Minä lähden kotia. Missä Elsbe?
-
--- Niin, kysy sitä! -- vastaa Fiete suutuksissaan. -- Jonnekin se on
-pujahtanut Harro Heinsenin kanssa.
-
-He astuvat keilaradan kautta pimeän puutarhan portille saakka ja
-huutelevat häntä. Ei kuulu mitään.
-
-Silloin sanoo Fiete Krey hiljaa, mutta selvällä äänellä: "Elles nyt
-heti tule, niin minä sanon kovaa, että sinä olet Harro Heinsenin
-kanssa puutarhassa."
-
-Nyt kuuluu hiipiviä askeleita, ja kohta sen perästä astuu Elsbe
-näkyviin. Hän sanoo välinpitämättömästi: "Tekös täällä olettekin?
-Minä kuulin ääniä täältäpäin."
-
--- Niin, tääll' ollaan, ja lähde nyt heti kohta meidän kera kotia.
-
-Silloin astui Harro Heinsen puitten välistä esiin.
-
--- Me tullaan sunnuntaina iltapuoleen Ringeshörnille, -- sanoo hän
-uhkaillen. -- Ja silloin saavat Kreijit taas selkäänsä, niistä
-tän'iltaisista.
-
-Hän uhkasi vielä lähtiessäänkin ja sanoi: "Pidä sormus tallella!" Hän
-katosi taloon. Toiset kolme läksivät astumaan kotia kohti.
-
--- Vai antoi hän sinulle sormuksen? -- puheli Fiete Krey. Ja lisäsi
-sitten sääliväisesti: "Näytähän sitä, typykkä! Onko se hopeaa?"
-
--- Mitä se sinuun kuuluu? -- sanoi Elsbe ylpeästi.
-
--- Näytähän sentään, Elsbe!
-
--- Kultaa se on. Näätkös?
-
--- Voi sua, tyttö rukkaa! Mokomakin sormus! Ja tää on sitten kultaa
-muka! Tiedätkös, minkä verran täll' on hintaa? Ei ole kehumisen
-varaa, Viisi groshenia korkeintaan.
-
--- Äläst'! -- virkkoi Elsbe. -- Maksaa se hyvän joukon enemmän.
-Kymmenen markkaa se maksaa.
-
--- Olipas koko pöllö, se poika! Ottaa ja lahjoittaa sormuksen! Mitä
-sinä sormuksella teet? Olis edes lahjoittanut sulle parin kanineja!
-Kuules, typykkä, oletkos sinä nähnyt minun kaninpoikiani? Tiedäthän,
-niitä siniharmaita?
-
-Elsbe juoksee hädissään Jörnin viereen.
-
--- Jörn! Fiete hakee taas riitaa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Koko iltapäivän, lasten tanssiessa, istuivat Uhlit ja Kreijit,
-vanhan tavan mukaan, eri huoneissa kumpikin sukukunta. Huoneitten
-välillä oli leveä ovi. Uhlit joivat punssia ja lähettivät sitä
-toiseenkin huoneesen, ja kun juoma, lasten mentyä kotia, alkoi tehdä
-tehtäväänsä, silloin Kreijeistä huimapäisin otti lasinsa, meni
-toiseen huoneesen ja istahti Uhlien seuraan.
-
-Tänä vuonna pani asian alkuun Jochen Krey. Hän tuli, kasvot
-tulipunaisina, loi Uhleihin uhkean katseen ja istahti ääneti ja
-raskaasti naapurinsa, suuren Klaus Uhlin viereen, lyödä kolauttaen
-lasinsa pöytään.
-
--- Istunmahan tässä vähäsen, -- sanoi hän.
-
-Uhlit nauramaan, ja jotkut huusivat: "Jo lens' ensimmäinen krääkkä."
-Vähitellen tulivat ne muutkin, ja niin siinä sitten istuttiin
-rinnakkain ja sikin sokin.
-
-Kerran vuodessa, juuri tänä yönä, istuvat Uhlit ja Kreijit yhdessä,
-sinuttelevat toisiansa ja sanovat "naapur'kullaks" toisiansa, ja
-ovat kuin veljeksiä, laulavat yhdessä vanhoja lauluja, jotkut
-syleilevätkin toisiansa. Tätä kestää noin kolme, neljä tuntia.
-
-Mutta sitten nostaa joku Kreijiläisistä melun. Joku heistä alkaa
-"naapur'kullalleen" puhua "suunsa puhtaaksi" ja pian ne ovat siinä
-kaikki muutkin Kreijit, ja suuta soittaen ja kielet ketterinä
-siinä nyt pengotaan ja pöyhötellään Uhlien elot ja olot, niinkuin
-seimessä härkä turvallaan tuiskuttelee eteen pantuja olkia puoleen
-ja toiseen. Kaikkinainen närä ja naru Uhleja vastaan, mitä vuoden
-pitkään on hampaankoloon kasaantunut -- eikä se kasa niin kovin
-pieni olekaan, -- se kaivetaan nyt esille. Karkeita siinä tulee
-sanoja, tulee hienompiakin; vuoroin puhutaan ylimalkaan, vuoroin
-takerrutaan yksityiseen seikkaan. Jok'ainoa Uhl saa nyt kuulla, mitä
-hän vuoden kuluessa on pahaa tehnyt. Yhdelle sanotaan, että hänellä
-on emäntä sellainen kitupiikki, että yhdestä ainoasta luudasta tai
-kaislamatosta tinkii nalkuttaa parisen tuntia. Toiselle näytetään
-toteen, ett'ei hän koko vuonna ole tehnyt yhtään järkevää kauppaa, ei
-kotonaan, eikä markkinoilla; kolmannelle johdetaan mieleen vanhoja,
-hassuja juttuja, niin että toinen on punainen kuin kukko. Ja vihdoin
-julistetaan kuolema ja kadotus koko Uhlien roskajoukolle.
-
--- Ei teille tiloillanne ikinä kunnian kukko laula. Viinaan teiltä
-menee maat ja mannut, ja keppi kouraan joka miehelle, niin totta kuin
-me ollaan Kreijiläisiä.
-
-Silloin Uhlit kavahtavat pystyyn, ja ylös ne pyrähtävät Kreijitkin.
-Fritz Rapp on jo hyvissä ajoin korjannut lasit ja punssimaljat
-turvalliseen paikkaan ja katselee perältä lystiksensä tätä
-mellastusta.
-
-Mutta mitäpäs tuosta? Huomenna iltapuoleen on Kreijeillä taas tämä
-edessään: minnes minä saan menemään nää luudat ja vispilät ja suat?
-Ja se, joka juhlayönä oli paljonkin suutaan piessyt, se seisoo
-nyt jälleen vallan vakavin kasvoin Uhlien avaroissa väliköissä,
-kiltisti tarjoillen tavaroitaan kaupaksi. Kyllähän hänelle ensi
-alussa muristaan ja nuristaan, mutta toisen kerran hän tulee taas. Ja
-vähitellen haihtuu ja hälvenee koko närä. Yksi ja toinen vaan karttaa
-kokonaisen vuoden sitä tai tätä taloa, sillä ylen lujasti oli sen
-isäntä lyönyt nyrkkinsä pöytään ja vannonut ja vakuuttanut: "Jos vaan
-se mies meidän taloon tulee, niin linnanhautaan minä hänet heitän
-koirineen päivineen!"
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU.
-
-
-Wieten Penn huusi kovaa pihan poikki: "Lapset pyrkivät taas Thiess
-Thiessenin luokse."
-
-Klaus Uhl istui rattaillaan, kaupunkiin lähdössä, niinkuin hänellä
-oli tapana aina iltapuoleen. Hän nauroi ja sanoi: "Menkööt, minne
-haluttaa! Jos heidän on hauskempi huiskia raukassa rämeessä kuin
-viljavalla marskilla, niin mitäs heitä estelee, Wieten!"
-
--- Vuottakaa edes sen verran, että laitan teille voileipiä!
-
-Lapset polkivat jalkaa, polkivat toista. Semmoinen oli heillä kiire.
-
-Tuli tuosta Wieten leipineen.
-
--- Fiete! -- sanoi hän, -- tulepas tänne.
-
-Fiete astui hänen luokseen. Wieten nosti nyrkkinsä pystyyn ja sanoi
-hiljemmin: "Muista sinä, ettes puhu pötyä lapsille." -- Sitten hän
-pisti voileivät Jörnin taskuun. -- "Sinä olet älykkäin näistä. Kun
-tulette perille, niin sano Thiessille heti, että älköön hän ruvetko
-hulluttelemaan siellä teidän kanssanne ja lähettäköön teidät taas
-hyvissä ajoin kotimatkalle."
-
--- Jaha! -- sanoi Fiete. -- Ja nyt sitä viimeinkin lähdettiin.
-
-Hän pisti kaksi sormea suuhunsa ja päästi kimeän vihellyksen,
-merkiksi molemmille tytöille, jotka jo astuivat Ringelshörnin
-rinnettä ylös. Toinen tytöistä kääntyi taaksensa ja viittasi
-kädellään, ja se oli Elsbe Uhl. Mutta toinen kapusi tyyneesti
-edelleen, pitäen huolta, ett'ei leninki likaantuisi, ja se oli Lisbet
-Junker.
-
-Hän kävi koulua muitten lasten kanssa, mutta hän pysyttelihe aina
-vähän erillään ja puhui yläsaksaa. Fiete Krey ei ollut mielissään
-siitä, että hän oli tullut mukaan. "Hän on niin olevinaan", sanoi
-Fiete. "Jos minulta pääsee joskus karkeanpuolinen sana, niin heti hän
-vinkumaan: 'Ah, Fiete! Mitenkäs sinä nyt tuolla tavalla!' Hän pelkää
-aina, ett'ei vaan kädet likaantuis tai tukka takkuloittuis."
-
-Mutta Jörn piti Lisbetistä ja tahtoi häntä otettavaksi mukaan. Lisbet
-oli nuorempi Elsbeä ja joutui myötäänsä hätään ja pulaan. Ja silloin
-hän aina korkealla, kimeällä äänellä pyysi Jörniä avuksensa: "Jörn,
-tule auttamaan!" Siinäpä se pääsyy lienee ollutkin, miksikä Jörn
-hänestä piti.
-
--- Kas niin, -- sanoi Elsbe, kun pojat olivat saapuneet nummelle. --
-Nyt lähtään. Minnepäin, Fiete?
-
--- Nenänvartta myöten vaan, -- vastasi Fiete Krey. -- Mennään
-tuota puuta kohti. Ja hän osoitti erästä puuta aivan kaukana
-taivaanrannassa.
-
-Sitä eivät lapset osaa käsittää -- ja siinä se Fiete Kreyn suuri
-kunnia, -- että vaikka sitä lähdetään noin umpimähkään vaan, ensin
-tietöntä nummea myöten, sitten metsän halki, jossa juuri sen
-merkkipuun kohdalle tullaan, niin aina sitä osataan Thiess Thiessenin
-luokse, joka asuu jossain siellä metsän takana rämeikössä.
-
-Ett'ei tässä vaan tie veis ihmissyöjäin kynsiin! Tahi kunhan ei vaan
-jouduttais ryövärien luolaan; niitähän vielä piileksii siellä metsän
-pohjois-osassa!... Fiete Krey se kaupparetkillään kahdestikin sattui
-sellaiseen luolaan, ja kerran oli oikein itse se musta Marketta
-seissut luolan suulla. Hän oli huomannut Fieten ja vetänyt ilmaan
-semmoisen merkin, joka ihan vissiin olisi hänet lumonnut ihan siihen
-paikkaan, mutta kaikeksi onneksi tiesi Fiete Krey sen taikasanan, ja
-niin hän, väisti vaaran. Kolmasti se pitää sanoa, virkkoi hän, ja
-kolmasti hän sen sanoikin. Se oli järeä sana se.
-
--- Mutta Fiete! -- huusi Lisbet. -- Kuinka sinä tuolla lailla!
-
-Fiete huitaisi kädellään. "Siitä se muija ihan vimmastui ja alkoi
-viskoa minua kivillä. Tulkaas tuonne noin! Siellä ne kivet ovat vielä
-tänäkin päivänä."
-
-Lisbet ei tahtonut tulla mukaan.
-
--- Tulkaa pois! -- puhui Fiete Krey. -- Tulkaa huoleti.
-
-Silmät seljällään he astuivat hänen perässään, Lisbet perimmäisenä.
-
--- En minä tätä kauemmas lähde, -- sanoi hän. Jörn palasi hänen
-luoksensa ja veti häntä kädestä mukanaan. "Niinhän sinä, tyllityttö,
-piipität, kuin mikä lintu."
-
--- Min'en huoli sinusta enää ensinkään, -- sanoi tyttö. -- Minä
-käännyn kotia.
-
--- Me tullaan kohta takaisin, -- virkkoi toinen. -- Seiso sinä
-sill'aikaa tässä.
-
-Lisbet istahti hietavallille. Muut menivät kauemmas ja näkivät
-todellakin puoleksi nummiruohon peitossa kasan kiviä, jotka olivat
-päivänpaisteessa ja tuulessa ja sateessa vaalenneet.
-
--- Poika! -- sanoi Jörn. -- Oli maar kouraa sillä muijalla, joka
-noita kiviä viskeli!
-
--- Koura kuin kaukalo, -- virkkoi Fiete Krey noin ohimennen.
-
-Äkkiä huhahtaa tuulenpuuska metsästä päin.
-
--- Joutukaa! -- huutaa Fiete, ja lapset lähtevät juosta kirpaisemaan
-nummen yli ja palajavat läähättäen hiekkavallin luokse, jossa Lisbet
-Junker seisoo hädissään, valmiina lähtemään karkuun. He nauravat
-kaikki Lisbetiä ja istahtavat vallille hekin.
-
--- Niin, mitä sitten siitä vanhasta Marketasta? -- kysäisi Elsbe.
-
--- Jaa, niin! -- puhui Fiete -- Tässä kerran -- on siitä jo
-parikin vuotta -- olin harjoja ja pyykkipihtejä kaupan Kudenissa
-ja Bokhaltissa, ja ilta alkoi jo hämärtää, kun tulin kotiapäin.
-Hiiviskelin siinä sitten hiljaa kuusikon reunaa. Metsään min'en
-mennyt, sillä puitten välissä oli pilkkoisen pimeä, ja noin ne vaan
-huojuu siellä puitten välissä, pitkät ja kuikelot kuin korennot ja
-niin verkalleen kuin pappi, alttarille mennessään. Ja niin minä
-sitten tulin sille suurelle hiekkahaudalle, tiedättehän, siellä
-lähellä Grossenradea, sinne, missä se kirkherra seisoo...
-
--- Mikä kumman kirkherra? -- kysyi Elsbe.
-
--- No... Pitääkös se nyt ensin kertoa? Ennätätte te kuulla sen
-toisenkin kerran... No niin: Kudenin kirkherran piti kerran mennä
-ehtoollista antamaan eräälle sairaalle Grossenradessa. Hiekkahaudalle
-tullessaan, hän äkkiä katsahtaa taaksensa tuolla lailla noin.
-Sieltähän näkee kauas hamaan Hampuriin. Sieltä minäkin kerran
-selvällä säällä näin, paljoko kello oli Hampurin kirkontornissa.
-No niin, kirkherra katsahtaa taaksensa, ja -- arvatkaas, mitä hän
-näkee? Hänen talonsa palaa! Ihan ilmitulessa! Ja siell' on hänellä
-kotona kirjoja sellaisia, joita ei muualta saa ostaa mistään koko
-maailmassa. On näet sellaisia kirjoja, joihin on kirjoitettu salaiset
-konstit, miten päästä hirmuisen viisaaksi ja rikkaaksi, ja sellaisia
-oli kirkherralla. Ja siinä hän nyt seisoi. Lähteäkö takaisin
-kirjoja pelastamaan vai mennäkö sairaalle ehtoollista antamaan?
-Sepä se! Kovin ovat kirjat hänelle kalliita, ja niinpä hän kääntyy
-kuin kääntyykin takaisin ja pelastaa ne, ja sairas kuolee ilman
-ehtoollista. Sen koommin ei kirkherra enää unta silmäänsä saa, ja
-pian hän kuoleekin ja joutuu helvettiin. Mutta piru ei hänestä huoli,
-vaan asettaa hänet tuohon suureen hiekkakuoppaan.
-
--- No, äläs huoli! -- jatkoi Fiete Krey. -- Siitä minä astua
-laahustan ihan sen haudan ohitse. Ja hirvitti niin. Ensinnäkin
-vaakkui kuusen latvasta varis: "Marks! Marks!" Min'en ollut
-tietääksenikään. Sitten huusi ukuli, niitä pieniä semmoisia, koivun
-oksalta, ja huusi lujaa: "Hyh! hyh!" Mutta minä aattelin: "Ei vaan
-sitä tähän jäädä." Ja sitten istui kissa säleaidan veräjällä ja
-naukui: "Nau! nau!" Mutta minä aattelin: "Ann' tulla vaan!" Ja siinä
-se kirkherra justiin seisookin, siinä hiekkahaudan partaalla. Siinä
-hän seisoo ja maata tarpoo. Vasemmalle jalalleen kun astuu, niin
-Kudeniin katsoo; oikealle kun käy, niin katsoo Radeen.
-
-Fiete Krey vilkaisi kuulijoihinsa, vuorotellen jokaiseen.
-
--- Siitä vanhasta akastahan sinun piti kertoa.
-
--- Jääköön toiseksi kertaa, -- vastasi Fiete. -- Nyt meidän pitää
-totta tosiaankin lähteä eteenpäin, muutoin tullaan liian myöhään
-Aulankoon. Mistähän kohti me oikein metsään mennään? Ja metsän kautta
-meidän on mentävä! Mistähän sitä oikein...?
-
-Ja nyt kävi kuin aina ennenkin. Nyt, kun piti mennä metsän sisään,
-oli hänen onnistunut saada saatettavansa niin pitkälle, että tytöillä
-oli täysi tuska ja hätä, eikä ollut Jörnkään ihan tyyni. Taajassa
-ryhmässä nyt astuttiin metsää myöten. Fiete Krey vilhui vaanivin
-silmin oikealleen ja vasemmalleen metsän pimentoon, ikäänkuin sieltä
-joka hetki olisi pahoja peikkoja tulossa. Elsbe oli tarttunut häntä
-käsivarteen ja katsoi hädissään häneen. Lisbet Junker kulki niin
-lähellä Elsbeä ja Fiete Kreytä ja vilkuili niin kiivaasti joka
-taholle, että myötäänsä astui toisten kantapäille. Perimmäisenä kulki
-Jörn Uhl. Hän pyrki ylimalkaan pitämään Fiete Kreyn juttuja pelkkinä
-taruina tai ainakin hyvin liioiteltuina, mutta hän ei uskaltanut sitä
-sanoa, hän kun tiesi olevansa päätään lyhempi häntä kokemuksessa ja
-sanatulvassakin. Halveksimisensa hän kumminkin tahtoi lausua julki
-ja virkkoi senvuoksi Lisbetille: "Käy sinä edeltä. Minä astun täällä
-takanapäin." Mutta usein hän äkkiä kääntyi ympärinsä, sillä takaapäin
-kuului selvään askelia.
-
-Vihdoin alkoi metsätön ala kuultaa puitten välitse. -- Juoksujalkaa
-nyt! -- huusi Fiete. Ja he juoksivat, minkä jaksoivat, puitten
-välitse ja saapuivat vihdoin tielle. Alhaalla näkyi Aulanko
-rämeikössä, ja silloin he huusivat ja huhusivat, viuhtoen lakeillaan
-ja nenäliinoillaan.
-
-Maavalli kulkee kierrellen kuin mikä kookas käärme peltojen
-välitse rämeikköön. Paha on kulkea sitä myöten: tiheässä kasvaa
-siinä kanervaa, saraheinää ja vaapukkapensaita. Mutta siksi juuri
-he kulkevat sitä myöten alas rämeikköön. Vihdoin, kun jo kovin
-hankalaksi käy siinä astuminen, he tekevät huiman hyppäyksen alas
-pensastoon, Lisbet Junker Jörn Uhlin avulla, ja lähtevät astumaan
-turvekasoja kohti, joita kohoaa leveitten, mustain mutahautain
-partaalla. Ja siellä loikoo Thiess Thiessen nurmella, turvekasan
-siimeksessä, lakki otsalla, pyssy vieressä.
-
-Lapset hiipivät varpaillaan lähemmäs ja seisovat hänen ympärillään.
-
--- Hän on lähtenyt meitä vastaan, -- kuiskaa Elsbe. -- Hän on sitten
-pannut pitkäkseen ja nukkunut. Semmoinen unikeko hän on ja tekee
-kaikki nurinpäin.
-
--- Huudetaanpas kaikki yhtaikaa, -- ehdottaa Jörn. -- Kyllä maar mies
-säikähtää. Yht' aikaa... nyt! Hoo-oo-hei!
-
-Niinkuin jänis makuusijaltaan, ei vainenkaan, kankeana ja suorana
-kuin sahapölkky ponnahtaa Thiess Thiessen maasta pystyyn.
-
--- Mitä nyt? -- huutaa hän.
-
--- Thiess! -- huutaa Elsbekin. -- Älä tuolla lailla tuijota. Onkos
-tuo nyt laitaa?
-
-Silloin Thiess sieppaa pyssynsä ja saa samalla puhelahjankin. --
-Minähän tässä läksin teitä vastaan, mutta annas, kun tässä ihan
-korvaani kiljaisee: "Thiess", sanoo, "eihän ne mitä vielä tule! Pistä
-pitkäkses", sanoo. -- Miehen naismaiset kasvot loistavat, ja pienet,
-kirkkaat silmät vilkkuvat ja välkkyvät.
-
--- Fiete poika! -- sanoo hän. -- Onpas lystiä, että te tulitte!
-
--- Onko vene valmis, Thiess?
-
--- Valmis kuin valettu, -- sanoo toinen, -- ja uhkea onkin astia...
-Minustahan piti oikeastaan tulla merimies, nähkääs, lapset! Mutta
-minut löi meritauti heti kuin olin noussut rantaäyräälle ja näin
-Elben. Läksin sitten Brunsbütteliin ja menin oppiin venemestarille
-Klausenille, sille, joka niitä aluksia rakentaa. Ja hyvin olis kaikki
-käynytkin, ja minulla olis nyt suuri veistämö, ja rikas mies minä
-olisin kanssa, mutta se peiakkaan unitauti! Älä naura, Fiete; tyhmä
-olet vielä, poika riepu. Minä ymmärrän vallan hyvin, mitä siinä
-prinsessa Ruususen sadussa kertoo: että ne oli maanneet sata vuotta
-yhtä kyytiä. Osaan minä sen viisunkin. Ja sitten tuli vielä sekin
-seikka, ett'en minä kasvanut ja varttunut vähitellen, vaan yhteen
-menoon minua lykkäsi hoikkana ja honkelona kuin pajupuuta: vyötäisiä,
-ei vatsaa, kunhan vaan pää pikemmin lakeen kumahtaisi. Hyvin kävi
-kaikki, niin kauan kuin taikaa tehtiin takuteltiin; pystyssä olin
-ja pirteänä pysyin kanssa. Mutta annas, kun oli ensimmäinen lankku
-lyöty! Silloin, Fiete, silloin oli kuin olis se lankku ihan minulle
-kimmurrellut ja sanonut näinikään, että: "Pistä pitkäkses, Thiess
-Thiessen!" No niin, eihän siitä sitten mitä tullut. Ei vainkaan
-tullut _siihen_ aikaan, lapset. On minulla vielä tallella se
-Klausenin antama todistuskin. "Siihen katsoen, että kivulloinen
-unitauti" j.n.e. Ennenkuin minä pääsin tämän vanhan olkikaton
-alle, niin makasin kolmetoistakymmentä tuntia siellä aulangolla
-vaapukkapensaissa.
-
-"Jonkun ajan perästä minä aattelin: jahkas lähden tästä
-latinakouluun, minulla kun mieli vaan paloi maailmaa näkemään.
-Arvelin näinikään: kun on oppinut mies, niin sille on maailma avoinna
-joka haaralle; kun tulet kouluun, niin opit latinaa, ja se on niin
-paljo kuin oppia uimaan. No kun kouluun, niin kouluun! Ei sentään
-suoraa päätä, vaan ensin eri läksyille kirkherra Friedelin luokse.
-Ja hyvin tuo kävikin. Kirkherra tiesi minun luontoni ja sovittikin
-tunnit noin kuuden ja kahdeksan väliin aamulla ja neljän ja kuuden
-väliin iltasella; siiloin minä näet olin pirteimmilläni. Osaan minä
-vieläkin monta latinalaista sanaa."
-
--- _Adsum!_ sanoi Fiete Krey. -- Se on: "tääll' ollaan."
-
--- Älä sinä yhtään virnaile, Fiete. Tarkoitat kai etten minä latinaa
-muuta osaakaan?... No niin, mutta sitten, kun kouluun tulin! Te ette
-tunteneet sitä vanhaa professoria Chalybäusta. Chalybäus on niin
-paljo kuin rautainen; huomaatkos, Fiete? Monta monituista kertaa hän
-sanoi meille: "Ei teiss' ole elämää ensinkään, teissä Dithmarschin
-pojissa." Mutta minusta, kuules Fiete, hän sanoi kerran: "Thiess
-Thiessenissä, siinä pojassa on elämää, mutta se on nukuksissa." No
-niin, lapset, sanalla sanoen: ei se luistanut: Tieteet muka... Niistä
-on maailmassa kovin nurinkurinen käsitys. Luulis, että niissähän
-se on semmoinen... mitenkä mä sanoisin... semmoinen tie, että
-sitä kun astuu, niin yhä enemmän selkenee. Se on ihan päinvastoin.
-Minun mielestäni se oli semmoinen umpisola, niinkuin nyt esimerkiksi
-ketunpesä. Sinne menee vongertaa kuin mäyrä, mutta ei tiedä, mistä
-pääsee pois ja pääseekö ensinkään. No niin... minä otin takapassit.
-"Vähemmällähän pääsee", sanoi kettu, kun jätti takakoipensa rautoihin
-ja kampuroi kolmella jalalla tiehensä. Paperi pistettiin minulle
-sieltäkin kouraan, ja tallella se on sekin. Mutta eipä siinä
-sanottavia seiso.
-
-"Nyt sitä oltiin taas Aulangossa, ja siellä minä seisoskelin milloin
-kyökin-oven suussa, milloin sein'vieruksella päivännousun puolella
-ja rakentelin pitkiä matkasuunnitelmia. Maailmaan näet teki mieli.
-Mutta isä vainaa oli saanut kyllänsä niistä. Kauluksesta otti minua
-ja pisti varstan kouraani ja pani minut meidän vanhan päiväläisen,
-Klaus Suhmin, viereen, joka paraikaa oli puida paukuttamassa kauraa,
-sitä pitkää semmoista, jota oli kasvanut niillä rämesaroilla. Ja
-kun minä vielä myöhemmin taas kerran otin puheeksi ne matkat, niin
-nyrkkiä hän pui nenäni alla. Sinne meni ne silloiset reissut, ja
-näin se vaan on käynyt. Minä, joka kernaimmin olisin lähtenyt
-jalkapatikassa vaeltamaan Venäänmaan halki ja Kiinanmaan poikki
-Bangkokiin, minä en ole tätä Aulankoa kauemmas päässyt, enkä ole
-nähnyt edes Hampuriakaan, en edes Rendsburgiakaan. Kirjoillahan minä
-niitä matkoja olen sittemmin koettanut korvata, minkä verran on
-laatuun käynyt. Ostin Stielerin kartaston ja Gruben luonnekuvaukset
-ja Gerstäckerin romaanit ja kaikennäköisiä matkakertomuksia. Kaikki
-ne matkat, mitkä olin mielessäni suunnitellut, olen piirtänyt
-makuutupani kalkkiseinään. Olettehan te nähneet ne, lapset."
-
--- Älä nyt enää juttele! -- sanoi Elsbe. -- Mieli tekee jo sinne
-ketunpesään.
-
--- Jaa, niin vainenkin. Joutuun, lapset, joutuun! Täss'ei auta
-siekaileminen. Trinalla on ateria kaiketikin jo valmiina. Meillä on
-tänään silavakukkoa sianpäästä.
-
-Thiess oli maavallissa löytänyt molemmat ketun pesän aukot, puoleksi
-nummen keltaisen hiekan peitossa.
-
--- Ammupas sinne! -- sanoi Elsbe.
-
--- Mitäs siitä lähtis, lapsi
-
--- Sama se, -- virkkoi Elsbe, katsoen tuimasti häneen, -- ammu vaan!
-
-Valitettavasti täytyi Thiess Thiessenin tehdä, mitä vaan pikku
-Elsbe vaati. Kaksikymmentä ajastaikaa sitten hän oli tehnyt kaikki,
-mitä hänen sisarensa, Elsben äiti, suinkin oli tahtonut, ja nyt hän
-ei pieneltä sisarensa tyttäreltäkään hennonnut kieltää mitään. He
-seisoivat nyt siinä kaikki, epäilevin silmin katsoen keltahiekkaiseen
-pesän-aukkoon ja laukausta odotellen. Lisbet vetäysi hiukan taammas.
-Jörn, joka aina heti huomasi, mitä Lisbet milloinkin teki, kiusotteli
-häntä, otti häntä käsistä ja yritti vetämään häntä muitten luokse.
-
-Silloin Elsbe, hänen aikomustaan torjuakseen, kietoi somalla,
-pyytävällä liikkeellä kätensä hänen kaulaansa ja piteli hänestä
-kiinni, liikahtamatta paikaltaankaan. Jörn ei tiennyt, miten olla,
-kun toinen tuolla tapaa häntä lähenteli. Hän otti neuvotonna hänestä
-kiinni ja katseli häntä.
-
-Monasti ennen, lasten leikkiessä koulupihalla, oli Lisbet kiljaissut,
-kun pojat koulupihalla olivat käyneet häneen käsiksi, ja riuhtaissut
-itsensä irti. Tällä tavoin hän ei koskaan ollut ottanut Jörnistä
-kiinni.
-
--- Aina kun Thiessin luona ollaan, olet sinä ihan toisellainen, --
-puhui Lisbet ja nyökäytti päätään. -- Kotona sinä olet usein jörö ja
-vakava, mutta täällä sinä olet iloinen. Tänään minä pidän sinusta.
-
-Kovin lujasti piteli häntä tyttö. Jörnin ei tässä tarvinnut panna
-läheskään kaikkea voimaansa liikkeelle, mutta ihmetteli hän
-sittenkin, mitenkä nuo hennot jäsenet ovat niin lujat, ja kävi ihan
-neuvottomaksi, kun toinen niin lähelle häntä tuli.
-
--- Tästä puolin minä sanon sinua aina tyllitytöksi, -- virkkoi Jörn,
-pidellen häntä hellävaraisesti.
-
--- Miks' niin?
-
--- Sinulla kun on samanlainen kimeä, piipittävä ääni kuin
-tyllilinnulla, tiedäthän sillä, jota kirjoissa sanotaan
-rantaraukuksi. Niin sinäkin piipität.
-
-He pitelivät vielä kiinni toisistaan ja katselivat naurahdellen
-toisiansa. Silloin alkoi läheisestä puusta äkkiä kuulua talitiaisen
-sirkutusta. Se sirkutti niin kovaa ja hätäisellä äänellä, että
-kaikkien silmät kääntyivät sen puoleen. Se istui pienen männyn
-ylimmällä oksalla, kallisteli päätään puoleen ja toiseen ja
-katseli alas. Ja sitä kohti katsahtaessaan, lapset näkivät jotain
-ruskeankellertävää kulonkarvaisessa ruohikossa. Kaksi silmää
-hehkui kolmikolkkaisessa päässä, sanomattoman älykkäästi katsellen
-ketunpyytäjiä, jotka seisoivat siinä suu auki. Thiess seisoi silmät
-siirallaan ja kankeasti pidellen pyssyä loitompana luotaan ja
-laukaisi hurjasti hiekka-aukosta sisään. Fiete Krey tarttui kahden
-käden harmaasen, rautakantaiseen kenkäänsä, nykäisi sen jalastaan ja
-viskasi sen vimmattua vauhtia perään.
-
--- Peiakas! -- sanoi Thiess. -- Silläpäs oli koko pitkä häntä.
-
-Elsbe lyö kätensä yhteen.
-
--- Ettäs sanot! Mutta niin se aina käy, kun me ollaan täällä; sinulta
-menee nurin kaikki tyyni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Talo, missä Thiess Thiessen oli elänyt melkein koko ikänsä, ja pää,
-jota Thiess Thiessen hartioillaan kantoi, -- ne olivat merkillisesti
-yhdenlaisia. Ratkaisematta vaan jäi kaikiksi ajoiksi, mikä niistä
-toisensa mukaan oli muodostunut: oliko Thiessen pää monen pitkän
-vuoden kuluessa käynyt tuon vanhan, rakkaan talon näköiseksi, vai
-oliko talo hieman ottanut haahmoa Thiessistä.
-
-Thiess Thiessenin talo oli pitkä ja kaita; korkea, tumma olkikatto
-roikkui syvälle alas pienten, vilkkuvain akkunain yli; edessä oli
-pikkuinen otsikko, rajapiirteille raju. Thiess Thiessenin pää oli
-hyvin pitkä ja kaita, ja tuo pitkä, tumma tukka roikkui korvain
-yli ja otsan yli kirkkaille, vilkkuville silmille saakka; nenä oli
-pieni ja elleihän rajapisteilleen raju, niin ainakin uhkea: hieno,
-pyöreävartinen nenä pienissä, näivettyneissä, kuihtuneissa ja
-käpertyneissä, naismaisissa kasvoissa.
-
-Elsa se oli jo yhdenkin kerran sanonut hänelle: "Niin on sun pääsi
-justiin kuin talosikin."
-
--- Mikäpäs sen siitä muuksi muutti! -- oli Thiessin tapa vastata. --
-Yhdessä sitä on jo oltu viidettäkymmentä ajastaikaa, ja yhdessä vaan
-aina.
-
-Lähestyen toisiansa he istuivat pyöreän pöydän ympärillä tuossa
-suuressa huoneessa, jonka seinillä oli kaakelikoristeita, ja jossa
-nämä samaiset ihmiset kaksikymmentä vuotta myöhemmin viettivät kerran
-niin surullisen iloista jouluaattoa.
-
--- Lapset! -- puhui Thiess Thiessen. -- Astua nummen poikki ja sitten
-syödä Dithmarschin silavakukkoa, se on parasta maailmassa se.
-
-Hän nyökäytti päätään heille ja pani ensimmäisen palasen Elsben
-lautaselle.
-
--- Vai niin? -- sanoi Elsbe. -- Vai on se parasta maailmassa se!
-Opettaja Peters tietää sen asian paremmin kuin sinä. "Parasta
-maailmassa", sanoo hän, "se on rakkaus." Ja sitä minäkin.
-
-Thiessiltä jäi kahveli puolitiessä ilmaan. Hän avasi pienet silmänsä,
-ja silmäkulmat ne katosivat otsatukan alle. Hän ajatteli: Juuri noin
-se sanoi, sun äitisikin. Ei ollut tyttö kuin kahdentoista vanha, niin
-jo haasteli rakkaudesta. Kovin kävi hänelle rakkaus kalliiksi...
-
--- Rakkausko? -- virkkoi hän. -- Kehenkä?
-
-Ei suinkaan Elsbellä ollut mitään määrättyä tarkoitusta, niin
-sanoessaan, mutta, ketterä kuin oli, hän vastasi nyt: "Rakkaus
-Jumalaan."
-
-Nyt oli Thiess Thiessen aseetonna.
-
--- Niin, niin, -- puheli hän, päätään heilutellen. -- Jos tällä
-tapaa rupeat puhumaan, niin pian sulta lappamiset loppuu. Rakkaus
-Jumalaan? Mitäs se sinun mielestäsi on? Jospa hän istuisi tässä sun
-rinnallasi!...
-
--- Mitäkö on? -- vastasi Elsbe. -- Meidän pitää rakastaman kaikkea
-sitä kuin hyvä on. Sitä se on.
-
--- Tämä sianpää on hyvää, Elsbe, -- virkkoi toinen. -- Siitä ollaan
-yhtä mieltä sun kanssas. -- Hänen silmänsä välähtelivät kuin pienet,
-puhtaat, kirkkaat akkunat aamuauringon paisteessa.
-
--- Jörn! -- sanoi hän sitten, -- sanopas, mitä sinä aattelet tästä.
-Fiete Krey ei puhu mitään, sillä hän ei välitä muusta kuin sianpäistä
-ja luudista ja vanhoista akoista, jotka viskelevät kiviä. Mutta sinä,
-Jörn, sinä olet haaveilija. Haaveilija sinä olet, Jörn; ja vaikkes
-sitä oiskaan siinä määrin kuin indialaiset fakiirit, jotka nurkassa
-istua kykkivät ja sinnes vatsaansa katselevat, kunnes heille ilmestyy
-mitä hassuimpia näkyjä. Puhu, Jörn!
-
--- Paras maailmassa on työ, -- sanoi Jörn, -- tiedätkös sen?
-
-Thiess laski kahvelin pöydälle ja loi silmänsä murheellisena maahan.
-
--- Jürgen Uhl! -- lausui hän. -- Olen minä valmis kuulemaan jos mitä,
-mutta en ois moista odottanut. Vai työ?... Mitäs lukee raamatussa,
-toisella lehdellä, silloin kuin heidät oli paratiisista ajettu pois?
-Kuinka kuuluu se sana, joka noitten ihmisparkain jälkeen iskee,
-iskee kuin raesade? Otsas hiessä pitää sinun leipääs syömän! Onko
-se siunausta, Jörn, vai kiroustako se on? Vai työ, Jörn? Työ on
-kirousta, Jörn. Ja se on sinun mielestäsi se paras maailmassa! En
-ole elämäpäivinäni mitään niin hartaasti halunnut kuin että olisin
-syntynyt Pesandin saarilla tai Suruacissa Molukkien meressä, siellä,
-missä työ on suorastaan kiellettyä. Kiellettyä, Jörn, koskapa siellä
-kasvaa liian paljo bananeja! Ja minä kiitän joka päivä Jumalaa siitä,
-että minulla on Aulanko, ja että minä siis olen jossain määrin sen
-kirouksen ulkopuolella. Heinäaikana vaan ja silloin kuin turpeita
-kuivataan, silloin olen mukana minäkin. Ja sinä sanot: työ on parasta
-maailmassa.
-
-Silloin vaikenivat kaikki, hän kun tuolla tapaa rupesi raamatulla
-huiskimaan.
-
-Mutta nyt yltyi Thiess Thiessen liian rohkeaksi ja hyppäsi lujalta
-pohjalta hyllyvään maahan.
-
--- Lapset, -- sanoi hän -- minä luen, niin kauan kuin ajatukset vielä
-koossa pysyvät, "Itzehoen Sanomia." Tiedättekös, mitä uutisia minä
-niin hartaasti odottelen, joka kerta kuin Peter Siemsen tulee tuolta
-kolkan takaa, tempaisee oven auki ja huutaa: "Itzehoen Sanomia"?
-Sitä, että työ olis vähennyt. Että työ olis kokonaan lakannut
-olemasta! Että me kaikki olisimme kirouksen alta kirvonneet. Ni-in!
-
--- Vai niin vainen! -- sanoi Jörn ja laski nyrkkinsä pöytään. --
-Tästäpä soluu soma juttu. Ann' tulla vaan!
-
--- Mitä kaikkea ne ovat jo keksineetkään! Ja jok'ainoa keksintö on
-vähentänyt työtä. Kehruukone. Yhä minä vieläkin näen, mitenkä äiti
-vainaa koko pitkoisen talvisen päivän istui rukin ääressä. Entäs
-puimakone! Sen minä sanon, että maahan me lyötiin puimatanner, minä
-ja Klaus Suhm. Ja jos sanon, että Klaus Suhm on eläissään hakannut
-maahan kaksikymmentä savitannerta, niin se on vähä. Ja nyt tuli kone;
-ei kuin päivä vaan, niin on viljat puitu ja jyvät viskattu! Entäs
-ne rautatiet! Entäs ne lennättimet! Ennen vanhaan sitä vonguttiin:
-"Missähän ne minun rasvanahkaiseni, Liisa? Panes hevonen valjaisin
-Risto!" Ja sen minä nyt teille sanon: Työ vähenee maailmassa. Klaus
-Suhm se ennen vanhaan nousi talvis-aikana kello kaksi ja kolmelta jo
-koputti minun akkunaani! Mutta nyt? Ihme kuitenkin, ihme ja kumma,
-ett'ei se työ vielä paljoa suuremmissa paloissa ole vähennyt eikä jo
-kokonaan jäänyt sukupuuttoon.
-
--- Entäs sitten? -- kysäisi Jörn ja kumartui pöydän yli. -- Annas,
-että työtä olisi vähemmän? Mitäs sinä joutessasi tekisit?
-
--- Kukin tekis, niinkuin tykkäis, -- vastasi Thiess Thiessen. --
-Minusta olis lystiä pitkä uni turvekasan kupeella.
-
--- Vai olis! -- sanoi Jörn. -- Ja toisista... toisista -- hän pyrki
-hiukan takertumaan sanoihinsa, -- toisista olis kai lystiä vetelehtää
-päiväkaudet kapakassa. -- Poika puisteli valkeata päätänsä. -- Etkä
-sinä yleensä näistä asioista ymmärrä yhtään. Luuletko sinä, että Adam
-ja Eva ennen syntiinlankeemusta istuivat ristissä käsin? "Edenissä he
-paratiisia viljelivät", niin siinä lukee, ja leikkivät keskenänsä.
-Mekin tekisimme työtä ja hauskoja leikkejä löisimme, eikös niin
-Lisbet? Mutta monet ihmiset ovat häijyjä ja kehnoja. Ja siksi meidän
-kaikkien täytyy käydä koulua ja sitten mennä työhön, kun suureksi
-kasvetaan. Ja _sinä_, parasta on kun menet muuttamaan ruskean ruunan
-liekaa. Eihän sillä, tuolla kuusien juurella, ole enää mitään
-purtavaa.
-
-Pikku Lisbet ei ymmärtänyt kaikesta tuosta mitään. Keskustelun aikana
-hän oli yhtä mittaa sormellaan tökkinyt Jörniä hartioihin. "Katsokaas
-hänen silmiänsä", puheli hän. "Niin ne istuu kuin ketut pesänsä
-suulla, vaanimassa, ja tukka on hänellä pystyssä kuin mitkä siilin
-piikit." Ja hän hypähti nopeasti takaa päin hänen luokseen ja pani
-päänsä hänen päänsä viereen. Yhtä vaalea oli heillä kummallakin tukka.
-
--- Kas niin! -- sanoi Elsbe. -- Olkaa nyt jo vaiti! En minä välitä
-teidän pakinoistanne.
-
-Thiess nyökäytti päätään verkalleen ja virkkoi Fiete Kreylle:
-
--- Minun tekee aina hyvää, kun te tulette. On, niinkuin kuka kylkeen
-sysäis. Käydäänpäs sentään tuo ruuna tuolta vähän alemmas. Mutta
-tulkaa ensin katsomaan, missä kaikissa paikoin minä taas näinä viime
-viikkoina olen reissaillut.
-
-Lapset menivät hänen perässään hänen makuutupaansa. Se oli iso,
-autionko huone, seinät valkoisiksi rapatut Huonekaluja ei siinä ollut
-kuin Thiess Thiessenin vuode, vaatearkku ja kaksi tuolia. Seiniin
-oli katon rajaa myöten järeillä sinikynä-viivoilla piirrettynä
-viisi maan-osaa ja molemmat pallopuoliskot. Kirjoja oli kasottain
-tuoleilla. Täällä se Thiess Thiessen suoritteli laajoja matkojansa ja
-koetteli kylliksensä vaellella vierailla mailla. Lyhyessä esitelmässä
-hän selitti nyt, kuinka hän tällä viikolla on Livingstonen kanssa
-Keski-Afrikassa samoillut ja monasti yönuotion ääressä istunut,
-syöden pelkkää kuivattua vuohenlihaa ja niukalti sitäkin. Hän otti
-kirjan ja luki heille matkan jännittävimmän kohdan, sen, jolloin tuo
-englantilainen lähetyssaarnaaja ja tutkija solmii rauhanliitot sen
-hirmuisen ja villin neekerikuninkaan kanssa. Kädet koholla hän heille
-luki, juhlallisella äänellä.
-
-Mutta eihän siitä mitä lähtenyt. Elsben tarkkaavaisuus oli jälleen
-tiessään.
-
--- Jos tässä tällä lailla vitkaillaan ja viivytellään, -- sanoi hän
-halveksivasti, -- niin ei tule valmista yhtään mitään.
-
-Lähdettiin ulos ja siirrettiin ruuna alempaan liekaan. Säleaidan
-veräjällä syntyi koko tungos, kaikki kun tahtoivat päästä yht'aikaa
-siitä, nuori ruuna myös. Mutta säveä oli hepo eikä tehnyt heille
-mitään, ei edes hätkähtänyt, vaikka pieni Lisbet kiljaisi, kun se
-tuli häntä liian likelle.
-
--- Ja nyt venettä katsomaan!
-
--- Ylen on mulla siro vene, lapset. Se on paras ja suurin, mitä
-koskaan on minun käsistäni lähtenyt.
-
-Vene oli tummanruskeassa rämelammessa, rantaan kytkettynä, niinkuin
-olla pitää. Muodolleen se oli kaukaista sukua vasikankaukalon kanssa,
-ja haisi jo kymmenen askeleen päähän pieltä, jota oli valettu
-jok'ikiseen saumaan. Keskellä venettä kohosi välikannelta masto, ja
-sen nenässä liehui keltainen silkkilippu, mummovainajan esiliinasta
-leikattu. Etukannella oli neljä tykkiä, jotka kylänseppä oli
-juottanut yhteen Mannesmannin putkista, ja joissa kirkkaaksi viilatut
-sankkireiät välkkyivät.
-
-Erinomaista! Kaikki kiittelemään Thiessiä. Nyt hän on, sanottiin,
-kerrankin saanut jotain kunnollista aikaan. Jörn lyödä lapautti
-hyvillään polviinsa ja olisi heti kohta astunut veneesen. Pieni
-Lisbet se vaan loi epäileviä silmäyksiä tuohon, monesta kohden
-paikkailtuun, kirjavaan astiaan, heilautti pientä, vaaleatukkaista
-päätänsä ja sanoi: "Min'en siihen mene."
-
-Silloin teki Jörnin mieli taaskin ottaa hänestä kiinni, mutta Lisbet
-peräytyi ja pyöritti pyytävästi päätään, niin soman vakavasti, että
-Jörn heti luopui aikeestaan.
-
-Thiess oli jälleen innokkaalla tuulella. Hän ei mielinyt päästää
-mainettansa kutistumaan ja sanoi:
-
--- Ensimmäisen reissun teen minä yksin.
-
-Hän nousi verkalleen kaukaloonsa ja asettui varotellen istumaan,
-oikaisten jalkansa välikannen alle.
-
-Elsbe oli istahtanut pajunrungolle, joka pisti ulos rannasta veden
-yli. Siinä hän rupesi uikuttamaan: "Entäs jos sinä keikahdat,
-mitenkäs sitte? Päistikkaa menet veteen etkä saa jalkojasikaan irti."
-
--- Minäkö? Ettäkö keikahdettais?
-
--- Kuule Thiess! Ei tule tolkkua!
-
--- Thiess! Tiedäthän, että sinun käy aina hullusti!
-
--- Jaa, ettäkö hullusti? Etteikö tolkkua? Tolkku tulee täydelleen.
-
-Hän kopeloi liivinsä taskusta ja pani kolme mustunutta tulitikkua
-eteensä kannelle.
-
--- Kuule Thiess! Heitä valtaan! Kaikki, mitä sinä tahdot liikkeelle
-saada, se istuu kiinni kuin piki ja terva.
-
--- Anna hänen koettaa! Tervassahan se on jo koko mies.
-
-Thiess kohottautui hiukan: kuului semmoinen tervantarttuinen
-rasaus. Lapset nauramaan. He vilkaisivat toisiinsa, silmää iskien.
-Fiete Krey, joka selvimmin näki, miten hassusti tuossa käy, nauroi
-kimmurrellen.
-
--- Thiess! Kumoon sinä menet, niin totta kuin mikä!
-
-Kahdella varovalla sysäyksellä pääsi Thiess rannasta vesille.
-Hän laski airon hiljakseen eteensä ja kurottautui tulitikkuja
-ottamaan. Alus alkoi huojuskella, ikäänkuin olisi mielinyt asettua
-toisin puolin. Thiess koetti raapaista tulitikkua kanteen, mutta
-se ei syttynyt. Silloin hän kohotti toista jalkaansa, saadakseen
-tuon uinailevan tulen heräjämään henkiin siitä tavallisesta,
-asianmukaisesta kohdasta. Kaukalo heilahti. Tuli leimahti. Tykin
-sankkiin nyt palava tikku! Kaukalo heilahti.
-
--- Lapset! Näin se kävi huhtikuun 5:nä Eckernfördessä.
-
-Hän yritti siirtyä hiukan syrjemmäs, se kun näytti olevan kovin
-tarpeellista. Peiakas! Vielä kerran! Thiess ei pääse paikaltaan; mies
-on tervassa kiinni. Kesken peiakkaita keikahtaa vene alassuin, ja
-Thiess Thiessen keikahtaa alassuin kanssa.
-
-Jörn Uhl seisoi polviaan myöten vedessä. Fiete Krey virkkoi:
-"Vielähän se pulputtaa." Elsbe sanoi: "Kova lykky kuitenkin!" Lisbet
-juoksi itkien tiehensä. Syntyi syvä hiljaisuus. Rämeikkö ja ihmiset
-pidättivät henkeänsä.
-
-Äkkiä alkoi vesi kiehua ja porahdella. Pyöreitä aaltoja levisi veden
-pinnalle. Näkyviin tuli jotain limaista, mustaa, niinkuin suuren
-mustan kalan selkä. Nelin kontin se kömpii maihin ja sylkee ja ulisee
-ja nieleksii ja pärskyy.
-
-Thiess repäisi silmänsä selkoseljälleen. Hän puistelihe ja polki
-maata ja riisui takin ja saappaat. Hämmästyneenä ja säikäyksissään
-seisovat lapset hänen ympärillään. Fiete Krey vierittelihe maassa ja
-oikein huusi. Lisbet oli juuri pysähtynyt, mutta kääntyi jälleen ja
-juoksi kauemmas.
-
--- No niin! -- virkkoi Thiess ja sylkäisi. -- Tällaista sitä sattuu
-kaikkein parhaimmillekin laivoille: luonnollinen kantraus, jossa koko
-laivaväki ihmeellisellä tavalla pelastetuksi tulee. Muutoin se oli
-ihan uutta rakennuslaatua, Jörn. Tais sentään tulla liian kapea. No
-niin, onhan sitä nyt ainakin jotain nähty ja hoksattu ja kokemustakin
-saatu.
-
--- Mitähän sinä mahdoit siellä nähdä? -- kysyi Elsbe.
-
-Thiess Thiessen katsahti veteen, missä vene kellui kuin mikä
-ajelehtiva kilpikonna.
-
--- Ettäs sanot! -- vastasi hän ja sylkäisi jälleen. -- Siellä on
-kamala olla. Ensinnäkin loi silmissä ihan mustaksi, enkä ma tiennyt
-yhtään, missäpäin mikin on. Vasta monen mutkan perästä minulle
-selvisi, missä yläpuoli on. Aatelkaas sitä paikkaa, että minä sain
-taistella kaikkien neljän elementin kanssa. Siinä oli ensinnäkin
-tuli ja tulikivi ja piki, sitten vesi ja maa. Ja kutakin sorttia
-oli liian paljo. Ja viimeiseksi se ilma, mutta sitä taas oli liian
-vähä. Ellei sitä niin ylen niukalti olisi ollut, niin en minä niin
-pian olisi takaisin tullutkaan, sillä ette te usko, mitä merkillisiä
-kintunkinnerryksiä minä sain siellä tehdä, päästäkseni laivasta irti.
-
-Sen sanottuaan hän sylkäisi vielä kerran ja meni kotia, vaatteitansa
-muuttamaan.
-
-Hänen kadottuansa kyökin oveen, virkkoi Jörn: "Ihan se on sama,
-milloin tänne tulee: aina täällä joku jutku syntyy."
-
-Sitten hän juoksi Lisbetin perään, otti häntä kädestä ja puheli
-hänelle koreasti, kunnes toinen rupesi nauramaan.
-
-Mutta Lisbet alkoi hätäillä ja tahtoi lähteä kotia. Jörn tuli muitten
-luokse ja ilmoitti sen.
-
--- Niin, niin, -- sanoi Elsbe: -- siinä sitä nyt ollaan taas. Lisbet
-hoppuaa aina liian aikaisin kotia.
-
--- Ja sen minä vaan sanon, -- virkkoi Fiete, -- ei sitä maksa ottaa
-mukaan. Liiaksi hän on pieni ja liiaksi semmoinen hempuntemppu.
-Sinähän häntä aina tahdot mukaan.
-
-Paneteltu asettui Jörnin viereen, itkeä tihustellen.
-
--- Minä lähden hänen kanssaan kotia, -- sanoi Jörn. -- Nyt heti.
-Tehkää te toiset, miten tahdotte.
-
-Muutkin tahtoivat kernaammin lähteä kaikki yhdessä. He odottelivat,
-kunnes Thiess oli tullut takaisin. Hän saattoi heidät metsän halki
-nummen laitaan, Ja siellä hän, kädellä silmiään varjostellen, katseli
-heidän jälkeensä, kunnes illan aurinko, joka heikosti paistoi usman
-ja pilvien päällitse, alkoi häikäistä hänen silmiänsä.
-
-Lapset eivät enää kääntyneet häntä katsomaan. He astuivat kiireesti
-ja ääneti nummen poikki Ringelshörniä kohti.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU.
-
-
-Klaus Uhl oli aina puhunut naapureilleen siitä, että nuorin poika
-pannaan opin teille.
-
--- Jörnistä tulee oppinut mies, -- sanoi hän, -- sehän on selvä se.
-
-Ja kun hän, hienossa hieverissä hyvällä tuulella ollessaan, rupesi
-kerskailemaan, silloin heräsi hänessä jälleen entinen uhkea ajatus.
-
--- Maavouti siitä pojasta tulee! -- puheli hän.
-
-Silloin nauroivat pöytäkumppalit, talonpojat ja kauppamiehet, ja
-sanoivat: "Semmoinen hänestä tulee mies kuin Syltin maavouti Lornsen,
-semmoinen justiin! Ja nyt ryypätään: eläköön Jörn Uhl, maavouti!"
-
-Näin sitä oli puhuttu myötäänsä ja myötäänsä, ja se oli käynyt
-Klaus Uhlille kunnian asiaksi. Mutta vaikka hän kaupungissa
-välisti kohtasi olutpöydän ääressä latinakoulun opettajia, ei hän
-heiltä kumminkaan mitään tiedustellut eikä neuvoa kysynyt. Hän
-oli epävarma sisimmissään. Hän pelkäsi saavansa kuulla, että ken
-opinteille aikoo, sillä pitää olla hyvä pää, ja että pojan pitäisi
-jo pääsiäiseltä lähteä kouluun, ja että siinä on senkin seitsemän
-mutkaa ja metkua. Hän ei olisi tahtonut mitään häirityksiä mukavaan
-eloonsa ja oloonsa. Sattumoisin vaan ja ohimennen hän kerran mainitsi
-tuosta asiasta opettaja Petersille, oikein talonpoikamaisella
-välinpitämättömyydellä. Ja kun toinen lupasi antaa pojalle hiukan
-yksityistä opetusta, valmistaakseen häntä kymnaasiin, silloin Klaus
-Uhl suostui ja oli mielissään, ettei siinä toistaiseksi sen enempää
-tarvitse juosta eikä puuhata.
-
-Niinpä sitten istui Jörn vanhan opettaja Petersin vieressä sohvassa,
-ja hänen tukkansa oli vaalea, lyhyeksi leikattu ja seista törrötti
-pystyssä. Ja hänen silmänsä olivat syvällä päässä ja katselivat kuin
-ketut luolistaan englantilaiseen kirjaan, imien siitä viisautta
-itseensä. Opettaja Peters oli näet sitä mieltä, että englanninkielen
-taito on kaiken viisauden ja kunnian ja maineen ensimmäinen kynnys.
-Välistä, kun aikaa oli liiemmälti, luettiin hiukan latinaakin, mutta
-pian he jättivät sen kokonaan syrjään.
-
-Oli kaunis kesäpäivä. Valkoinen kyläntie ojentelihe äänetönnä ja
-helakkana viheriäin puitten välissä. Lehmukset talon viereisen tien
-varrella loivat varjoansa akkunoihin. Tummanpunainen, salaperäinen
-valo vallitsi tuvassa.
-
--- Jürgen! -- sanoi vanhus. -- Jahkas minä pistäyn pyörähdän
-katsomassa, mitä mehiläiset tekevät. Käännä sinä hiljalleen
-eteenpäin. Minä tulen kohta takaisin.
-
-Jörn käänsi eteenpäin. Mehiläinen lensi avonaisesta akkunasta sisään,
-lentää pörisi jonkun aikaa ympäri tupaa, huomasi sitten eksyneensä
-kokonaan, pörisi kahta vihaisemmin ja lensi jälleen ulos, vieden
-mennessään pojan ajatuksetkin. Kotvan aikaa hän katseli haaveillen
-ulos.
-
-Uteliain silmin Jörn tapasi katsella maailmaa, ja yhä enemmän
-hän mielistyi kirjoihin, semminkin sellaisiin, mistä saa hyviä,
-selviä tietoja, myöhemmin sellaisiinkin, jotka sisälsivät järkevää,
-harkitsevaa mietintää. Hän sanoi siihen aikaan Fietelle: "Minä
-tahdon saada selväksi maailmassa kaikki tyyni." Ja paljonhan hän
-elämässään sittemmin selväksi saikin. Fiete Krey sanoi: "Annas, kun
-olis minulla satatuhatta taaleria, niin Uhlin minä ostaisin ja siinä
-minä asuisin kuolinpäivääni asti." Ja nythän he olivat matkalla
-toiveitansa toteuttamaan, kumpainenkin. Fiete Krey oli päässyt
-ripille ja pestaunut renkipojaksi Uhliin. Siellä hän tallissa kiskoi
-jouhia hevosten hännistä ja sai niistä kelpo rahat. Sitä paitsi hän
-kävi muutakin pientä kauppaa omasta takaa su'illa ja ruoskanvarren
-heloilla. Mutta Jörn Uhl istui englantilainen kirja kourassa,
-ihmetellen, että onpas vaan ihmisiä, jotka tuollaistakin kieltä
-puhuvat.
-
-Akkunat olivat auki. Linnut lauloivat lehmuksissa, ja mehiläiset
-surisivat kullanhelakassa, autereisessa ilmassa, joka kuulsi akkunan
-ja lehmusten välitse.
-
-Silloin kuului verkallisia, hiljaisia askeleita seinävierukselta, ja
-Lisbet Junkerin vaaleat, soikeat kasvot ilmestyivät akkunaan.
-
--- Sielläkös sinä istut? Tule ulos!
-
--- Mitäs sinä teet? Ongellako olit, vai?
-
--- Minulla on jo kymmenen aika venkaletta. Vastikään nykäisivät madon
-irti. Tule pois! Ei sua vaari enää muistakaan.
-
--- Miltä tuo sinun tukkasi nyt näyttää! -- sanoi Jörn.
-
--- Miten niin? Pörrössäkö, vai? -- Tyttö kummasteli, että Jörnillä
-oli jotain moittimista hänessä. Mutta heti hän käsitti asian: --
-Niin, sinä tarkoitat, että se on niin helakka päivänpaisteessa!
--- Hän käänsi päänsä äkkiä: -- Katsopas! Tuossa tulee pikkuinen
-päivänsäde lehmuksen läpi ja suoraan päähän, niinkuin pyssystä vaan.
-Huomaatkos? Mutta pörrössä kai se lienee kanssa. Kolme kertaa olen jo
-kontannut aidan alitse ja katsonut tänne akkunaan.
-
--- Luulis, että sinä olet kontannut auringon alitse.
-
--- Tule pois vaan! -- sanoi tyttö. -- Kyllä sinä tuon palasen saat
-päähäsi. Ei mahda se maavoudiksi pääseminen olla niin kovin vaikeata.
-
-Jörn pani kirjan pois ja tuli ulos hänen luoksensa.
-
-Hän teki aina kernaasti Lisbetin mieliksi eikä osannut kieltää
-häneltä mitään, sillä Lisbet oli hänen mielestänsä niin hieno ja
-herrasmainen ja niin ymmärtäväinen, että! Hän kohteli Lisbetiä
-ystävällisesti ja varotellen, niinkuin älykäs ja hyvä ihminen
-konsanaankin, kun saa kumppaliksi jonkun, häntä itseänsäkin paremman.
-Jörn Uhl koetti kaikin mokomin karttaa, ett'ei vaan millään muotoa
-esiintyisi vastenmielisenä, eikä hän enää toista kertaa olisi
-uskaltanut sanoa häntä tyllitytöksi, vaikka hänestä tuntuikin
-niin peräti hauskalta tytön täyteläinen, kirkas, niin hopeaisena
-helähtelevä ääni. Siihen aikaan pitivät kylän lapset keskenänsä
-jotenkin kovaa ääntä ja haastelivat kainostelematta. Isänsä kotona
-Jörn sai kuulla paljonkin karkeita puheita. Siksipä oli erityinen
-onni, että hän noina vaaran-alaisina vuosina oli yhtynyt tähän
-lapseen, joka hänessä piti vireillä ja kannatteli kaikkea sellaista,
-mikä hyvää ja hentoa on.
-
-Aidan alitse he konttasivat lammen rannalle. Kolmentoista vanhaa
-poikaa ei tuo rautakalan onkiminen oikeastaan enää huvittanut, mutta
-Lisbetiltä ne sanat aina tulivat niin kohdalleen, ettei toinen
-mitenkään osannut panna vastaan. Ja niinpä hän oli aina onnellinen,
-saadessaan tehdä sellaista, mikä Lisbetiä miellytti. Ja kaikkea
-sellaista, mikä Lisbetiä miellytti, ja mitä Lisbet pyysi tekemään,
-siihen hän pystyi. Ja vaikka toinen välisti pyysi semmoistakin,
-mikä oli hieman alle pojan-arvon, niin ei siinä kumminkaan mitään
-hassunkurista ollut. Välistä Lisbet hassunkuristakin vaati.
-
-He istuivat rinnatusten nurmella pensaan juurella, hiljaa haastellen.
-Tyttö tiedusteli, miten Elsbe jaksaa ja Fiete.
-
--- Mikä siitä Fietestä tulee? Kauppamieskö, niinkuin isä ja muutkin
-Kreijiläiset?
-
--- Ei, ei hän kauppamieheksi yritä.
-
--- Mitäs hän aikoo?
-
--- Välistihän tuo aikoo lähteä Kaliforniaan kultaa kaivamaan ja
-vuoroin taas tuumii, että jos rupeaisi kuskiksi... maavoudille tai
-sen semmoista.
-
--- Sinulle siis! Se oiskin viisaampaa kuin lähteä kultaa kaivamaan...
-Kylläpäs tänään päivä paahtaa.
-
-Tyttö oli ääneti hetken aikaa. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, ja
-vähitellen, verkalleen vaipui häneltä vapa yhä alemmas. Tyttöä alkoi
-painostaa, ja hänen päänsä kallistui Jörnin olkaa vastaan.
-
-Kaikki oli kuin lumottua, loitsittua. Eihän nuo olleet oikeita
-taloja, joitten seinät ja akkunat välisti silmään välkähtivät
-lehmusten latvain läpi. Eikä ne olleet oikeita lehmuksiakaan, eikä
-nuo tummanvehreät, hiljaiset, rehevät lehdet oikeita lehtiäkään
-olleet... Tuntui kuin talot ja puut ja lammen läikkyvä pinta ja
-lapset lammen rannalla ja ongenvavat, kuin kaikki tuo olisi niin
-somasti ja sirosti maalattu kuvaksi, ja nyt pitää istua hiljaa kuin
-hiiret, sillä eihän kuvassa mikään liiku, sehän olisi ihan suunnalta
-pois. Ja somasti se kuva vaan oli maalattu, lämmöllä ja rakkaudella.
-Oli siinä palanen yksinkertaisen arvokasta ja palanen ylevän rehevää.
-Ja Jumalan parhaassa pirtissä se seinällä riippui.
-
-Ongenvapa oli vaipunut kokonaan veteen, ja tytön pää oli vaipunut
-hänen olkaansa vasten, ja poika katseli syvillä silmillään tätä
-kuvaa, johon hän itsekin oli kuvattuna, ja tunsi hivuksen poskellansa
-ja naapurinsa hiljaisen, tyyneen hengityksen. Liikahtamatta istui
-Jörn.
-
-Kaukaa lähenivät kyläntietä keveät rattaat ja pysähtyivät koulutalon
-edustalle. Tyttönen heräsi silloin torkuksistaan. Opettaja Peters
-tuli kiirein askelin puutarhan perältä ja astui oudostellen erään
-kumaraisen, harmaapäisen miehen luokse, joka jo seisoi puutarhan
-portilla.
-
--- Suvaitsetteko astua sisään, herra maavouti?
-
--- Ollaan täällä puutarhassa, -- vastasi toinen. -- Astuskellaan
-täällä hetken aikaa. Meidän emäntä se taas pyytäisi saada talviomenia
-teiltä.
-
-Hetken verran he vielä haastelivat tuosta asiasta, mutta äkkiä
-muuttui maaneuvoksen puhelutapa, ja hän virkkoi hiljaa ja verkalleen:
-
--- Oli minulla muutakin asiata tänne. Minä olen tuntenut teitä jo
-monta vuotta; ja minä tiedän, että teidän arvostelunne ihmisistä
-ja asioista osaa aina kohdalleen. Teidän arvostelunne on kypsyneen
-harkinnan tulosta, niinkuin ainakin miehen, joka alun pitäin on
-suoravainen ja tyyni luonteelleen ja kansan keskuudessa työtänsä
-tekee ja monen vuoden kuluessa on kerännyt koko joukon kokemuksia ja
-jonkun verran varojakin. -- Hän myhähti ja jatkoi sitten: -- Ei tämä
-viimeksi mainittu seikka ole merkitystään vailla sekään. En lähtisi
-taloudellisissa asioissa kysymään neuvoa sellaiselta, jolle ei
-omain aherrusten hedelmät, s.o. raha, korkoja kasva. Tekisi mieleni
-tiedustaa, mitä te arvelette täkäläisistä marskimaan talonpojista,
-Uhleista.
-
-Vanhus, hyvillään hänelle osoitetusta kunniasta ja mielissään
-siitä, että hänellä kenties on tilaisuus tehdä jotain hyvää, rupesi
-selittämään varoilevalla äänellä:
-
--- Klaus Uhl on pahin kaikista, muitten johtaja ja monen miehen
-turmelija. Hyvänsävyinen ja tyyniluontoinen hän on, mutta narrimaisen
-kopea. Lapsetkin ne leikkiessään matkivat, mitenkä Klaus Uhl katselee
-palkkaväkeä kantapäästä kiireesen. "Niinhän sinä olet kuin Klaus
-Uhl!" sanovat lapset, jos ken on ollut ylpeä. Ja kerrotaanhan hänen
-palkkaväelle palkkojakin makselevan liivintaskusta, vaikka sadoinkin
-markoin.
-
-Isäntä ja vieras astuivat talon ohi vievää polkua alas, jatkoivat
-keskusteluaan ja palasivat jälleen.
-
--- Ja tietäähän sen, miten talon asiat käyvät, kun isännät sillä
-tapaa elävät! Leväperään jää kaikki tyyni. Väki laiskottelee, elukat
-ovat huonossa hoidossa, pelto laihtuu. Pahinta se, että lapset
-näkevät vanhempain mieletöntä elämää ja hutiloivaa taloutta ja
-luulevat, että niin sen ollakkin pitää. Ja niin he kulkevat suin
-päin turmiota kohti, niinkuin vasta syntynyt vasikka juoksee päänsä
-seinään.
-
--- Entäs emännät? Mielisinpä kuulla.
-
--- Mitäpäs ne? Täällä on sellaisia, jotka miehiänsä
-kiihoittelevatkin, milloin nämä hieman väsähtyvät, kiihoittelevat
-jatkamaan vaan ja ovat mukana itsekin. Tuossa tuonoinkin muuan
-emäntä, kahdeksan lapsen äiti, kertoi minulle ihan vasten silmiä,
-että hän oli edellisellä viikolla ollut seitsemän kertaa per'perää
-kemuissa, jok'ikinen päivä, illasta aamuun asti. Ja tunnen minä
-toisen emännän, joka kerran, vieraisin lähtiessään, käski pihalla
-nostaa kuusivuotiaan lapsensa luokseen rattaille, ja siinä muka
-hyvinkin päivitellen kerskaili rengin kuullen: "Enhän minä tätä
-raukkaa ole saanut nähdä, en koko viikkoon, sillä aamulla, kun
-nousen, on poika jo lähtenyt kouluun, ja illalla, kun poika
-kotia tulee, on äiti jo tiessään. Minkäs sille tekee? Ihan sitä
-on helisemässä niitten kutsujen kanssa." Ja tiedättehän tekin,
-herra maavouti: kun naisväki hullaantuu, niin se hullaantuu
-kerrassaan. On toisiakin emäntiä. Ne istuvat kotona, mieli raskaana,
-tekevät töitään, pitävät talosta huolta ja murehtivat katkerasti
-tulevaisuutta.
-
--- Sanookaapas vielä yksi asia. Enhän minä voi estää ketään
-syöksemästä omaisineen ja maineen ja mantuineen surman suuhun.
-Mutta onpa salaa tullut tietooni, että täällä on liikkunut
-muutamia epäiltäviä rahamiehiä tai asiamiehiä. Ne ovat ikäänkuin
-vainunneet saalista tästä seurakunnasta ja ovat houkutelleet ihmisiä
-arpajais-yrityksiin, ultimo-peleihin.
-
-Vanhus vilkaisi varoellen ympärinsä.
-
--- Nyt muistuu mieleeni, -- virkkoi hän, -- että viimeisessä
-säästöpankin istunnossa Klaus Uhl puheli Karsten Rievertin kanssa
-jonkinlaisista papereista, ja että siinä mainittiin myös "ultimo"
-sanaa. Mitäs se merkitsee, herra maavouti, se "ultimo"?
-
--- No niin... kun talonpoika rupeaa rahoillaan huijaamaan, niin
-silloin häneltä rahat menee, eivätkös mene?
-
--- Menee niinkin. Jaakkima Mill se menetti kolmessa viikossa koko
-omaisuutensa, 150,000 markkaa.
-
--- Sepä se. Ja ken "ultimoa" pelaa, hän saattaa perästäpäin ihan
-täsmälleen sanoa, _milloinka_ hän rahansa menetti. Siinä koko
-erotus... Kuinka sen Jaakkima Millin kävi? Kolmessa viikossa, niinkö?
-
--- Niin. Hän möi kartanonsa ja muutti Hampuriin. Siellä hänen oli
-määrä tulla kolmen vuoden perästä kymmenen kertaa rikkaammaksi
-entistänsä. Niin hän sanoi. Mutta siitäpä se oikea ajojahti
-sukeutui. Kaikki hurtat, mitä pörssin ympärillä hiiviskelee, yhden
-ainoan typerän talonpojan kimppuun! Siellä heitä kuuluu seisoneen
-ulkopuolella suurin joukoin, odottelemassa häntä, ja siellä ne olivat
-auttaneet häntä alas hevosen seljästä, mies kun oli niin paisunut
-mahtavaksi, ettei enää jalkaisin astunutkaan. Melu siinä vaan oli
-käynyt ja mylläkkä joka kerta. Muutamat ne jo liikoja laskivat, että
-muka nututkin oli riisuttu ja portaille heitetty, jottei Jaakkiman
-tarvitsisi, saleihin noustessaan, jalkaansa maahankaan astua. Hän
-kuuluu ottaneen koko tuon pilanteon ihan täydestä. Oli vaan arvellut:
-"Mikä kunnia, mikä kunnia!" Kahdeksan viikon perästä olivat kaikki
-rahat lopussa. Sukulaiset ostivat hänelle pienen ravintolan lähellä
-Hampuria, ja siellä hän nyt myöskentelee "pikuttain", niinkuin
-sielläpäin sanotaan.
-
--- Tulkaas nyt, -- virkkoi maaneuvos. -- Käydään puutarhaan; siell'on
-silmälle ruokaa.
-
--- Eikä olekaan, herra maavouti. Käärijän toukat ovat tehneet paljon
-pahaa omenapuille.
-
--- No niin, -- sanoi maaneuvos, -- mutta tekispä hyvää siirtyä
-ihmisten erehdyksistä luontoon ja nähdä, mitenkä se kestää ja
-taistelee, miehuullisesti ja melua tekemättä, niinkuin terve,
-rehellinen ihmislapsi taistelee hamaan hautaan asti.
-
-He menivät alas puutarhaan.
-
--- Kas niin! -- virkkoi poika, pannen ongenvavan pois. -- Nyt lähden
-taas tupaan lukemaan. Minulla on hirmuisen vaikea paikka siinä
-englantilaisessa kappaleessa.
-
-Hän pujottelihe takaisin pensasten läpi, meni tupaan ja otti kirjan
-käteensä. Pian senjälkeen ajoivat rattaat tiehensä, ja vanhus tuli
-tupaan.
-
--- Oletkos sinä vielä täällä? -- kysäisi hän. -- Täälläkö sinä olit
-kaiken aikaa? Ja akkuna auki, niinkö?
-
--- En. Minä istuin Lisbetin vieressä.
-
--- Missä nimittäin?
-
--- Lammen rannalla. Ongittiin rautakaloja.
-
--- Niin vai, niin vai!
-
-Ukko astui edes takaisin, kurkisti ulos akkunasta ja tuli takaisin
-jälleen.
-
--- Oli menneeksi! -- virkkoi hän. -- Tiedätkös mitä? Pojan pitää
-osata olla vaiti; ei hänestä muutoin kelpo miestä milloinkaan tule.
-
--- Osaan minä vaitikin olla, -- sanoi Jörn Uhl ja katsoa tuijotti
-eteensä kauan aikaa.
-
--- No niin!... Kun se nyt kerran mieleen johtui, niin juttelen
-sinulle kuin juttelenkin; ei se sinulle ainakaan pahemmaksi ole...
-Katsos. Vanhat ihmiset -- ne ovat jo aikoja olleet maan povessa --
-kertoivat minulle minun nuoruudessani, että sinun vaarisi isällä
-oli ollut tapana tulla kirkolle suoraan ketojen poikki ja hypätä
-heilahdella pitkän kokkatangon nojassa kaivantojen yli. Kuuluu olleen
-kookas, laiha mies, hartiat kumarassa. Kävi sen-aikuisen tavan mukaan
-korkea hattu päässä. Tämän Jörn Uhlin, sinun vaarisi isän, talossa
-oli sen-aikuinen kuningas ollut kaksi päivää vieraissa. Oletkos
-kuullut siitä?
-
--- Olen. Wieten on kertonut siitä.
-
--- Vai niin! Mutta isä ei? No niin. Kuningas ja Jörn Uhl olivat
-istuneet kahden kesken tuvassa myöhään yöhön, maakunnan asioista
-haastellen, ja kuuluu Jörn Uhl lausuneen siinä monta kovaa sanaa.
-"Uhl!" oli kuningas sanonut! "Sinä unohdat puhuvasi maan-isän
-kanssa!" Mutta siihen oli Jörn Uhl vastannut: "Jos te olisitte
-maan-isä, niin kyllä te sellaiset väärinkäytökset saisitte ilmi
-ettekä pitäisi niin kelvottomia virkamiehiä." Kuningas pitelee
-puoliaan: "Valtakunta on liian avara, Uhl! Ei minun silmäni
-kaikkialle näe." Mutta siihen ukko sanoa tokaisee: "Avarat ne on
-kesäkaivannotkin, mutta tunnenpas minä jok'ainoan juottamon ja
-laitumella jok'ikisen härjän."
-
-"Sanalla sanoen: seuraavana päivänä oli maakunnantalossa pidetty
-tutkimukset ja käräjät, ja kolme maavoutia, jotka olivat virkaansa
-käyttäneet rikastuaksensa, oli häpeällä saanut eron. Mutta sinun
-vaarisi isä oli valtuutettu ylimmäiseksi valvojaksi ja oli saanut
-kuninkaan taivutetuksi rakennuttamaan uusia kanavia, ja kun ei
-kuninkaalla ollut siihen varoja, niin oli ukko antanut hänelle
-etukäteen kolmekymmentätuhatta taaleria. Semmoinen oli ollut
-asianlaita kuin sanoin.
-
-"Muutaman vuoden perästä, silloisen uutteran ja kunnon kuninkaan
-kuoltua, oli noussut hallitsemaan toinen, joka ei hallituksesta
-suuriakaan välittänyt. Valtakunnan asiat olivat joutuneet rappiolle.
-Päälle päätteeksi oli syttynyt pitkällinen sotakin. Ja niinpä se
-sitten oli käynyt, ett'ei vaarisi isä ollut saanut korkoja ensinkään
-ja oli hoksannut -- hän kun oli mielevä ja ovela mies -- että
-vaarassa siinä on pääomakin. Silloin oli ukko häikäilemättä lähtenyt
-pääkaupunkiin.
-
-"Miten siellä sitten lienee todella käynyt, sitä en tiedä. Kerron
-vaan, mitä vanhat ihmiset täällä juttelivat. Vaarisi isä, silloin jo
-valkotukkainen vanhus, astuu tuosta sitten linnaan ja kohteliaasti
-pyytää päästä kuninkaan puheille. Palvelija katselee miestä noin
-olkansa ylitse ja sanoo, ett'ei kuningas ole puhuteltavissa. Siihen
-sanoo ukko: 'Ilmoittakaahan vaan, että Jörn Uhl Wentorffista on
-täällä.' Kun ei palvelija tuostakaan heti kohta juossut asiata
-toimittamaan, silloin imaisee ukko pari sauhullista merenvahaisestaan
-ja kohottaa rainnepuun, jota hän usein käytti kävelykeppinänsä, ja
-pääsee kuin pääseekin kuninkaan kammion edessä olevaan huoneesen.
-Sieltä hänet ilmoitetaan kuninkaalle. Ukko panee sauvansa ja
-piippunsa nurkkaan ja yrittää astua sisään. Mutta silloin astuu
-kuningas kiljuvankirjavassa haljakassa häntä vastaan, käsi koholla
-ja kädessä suuri, välkkyvä kunniamerkki. Lähenee miestä ja hymyilee
-ystävällisesti. Mutta samassa on Jörn Uhl pyörähtänyt ja siepannut
-kapineensa ja kampsunsa. Ja kun kuningas yhä astuu häntä kohti,
-silloin ukko nostaa korkealle piippunsa ja sauvansa, ikäänkuin
-torjuakseen itseään ja huutaa: 'Kunniamerkkikö eikä rahoja?
-Kunniamerkkikö eikä rahoja?' Ja niin suoraa päätä portaita alas ja
-sieltä ministerien luokse. Paljon hän menetti kyllä, sillä koko
-valtiokassa meni pankruttiin, mutta ei häneltä hävinnyt lähimainkaan
-niin suuria summia kuin muilta.
-
-"Hänen poikansa sitten, sinun vaarisi... No! Hän oli sävyisä,
-ystävällinen mies. Mutta eipä hänestä, Jürgen, ole sen enempää
-sanomistakaan. Ja se on vallan vähä se, Jürgen. Paha on, poikaseni,
-ellei miehestä osaa muuta sanoa kuin että hän oli sävyisä. Penseästi
-ja pehmeästi hän puhui, ja penseästi ja pehmeästi hän kyntikin. Minä
-tunsin hänet vielä vallan hyvin.
-
-"No, niin... ja sitten tuli kartano sinun isäsi huostaan. Sinun
-isäsi..."
-
-Poika nosti silmänsä ja loi vanhukseen uhkean katseen, ikäänkuin
-olisi tahtonut sanoa: "Kyllä minä tiedän, mitä sinä aiot sanoa. Mutta
-minä en aio näyttää uskovani sinun sanojasi."
-
-Vanhus vaikeni silloin, tuon katseen nähtyänsä, ja harasi kaikilla
-viidellä sormella partaansa, ikäänkuin olisi tahtonut kiskaista koko
-tuon harmaan vihkon alas rinnalle. Sitten hän äkkiä lausui kalsealla
-ja kovalla opettajan-äänellä: "Mitä sanoo Göthe, tämän nykyisen
-vuosisadan airut? 'Mink' isiltäsi perinnöksi sait: se _hanki_, jott'
-ois omanas se!'... Nyt saat mennä, Jürgen. Minun täytyy lähteä
-säästöpankin kokoukseen."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ani varhain huomis-aamuna, kun tähdet parahiksi olivat hälvenneet
-harmaansiniseltä taivaalta, nousi poika ylös ja astui vihellellen ja
-laulellen ja ovia paiskellen koko etutuvan poikki ja tuli navettaan.
-Wieten seisoi siellä kiuluinensa käytävässä.
-
--- Poika! -- puhui Wieten. -- Mikäs sinun mieleesi johtui? Eihän
-kello ole vielä neljääkään.
-
-Jörn naurahti ja sanoi huolettomasti, ett'ei häntä enää loikominen
-miellyttänyt. Oli niin kuumakin.
-
--- Missä Fiete? -- kysyi hän sitten.
-
--- Hänet minä kyllä sain onnellisesti pystyyn, -- vastasi Wieten. --
-Hänen ylitsensä minulla vielä on valtaa.
-
-Jörn kulki vihellellen välikköä edes takaisin, palasi sitten jälleen
-Wietenin luokse navettaan ja kysyi, missä piiat ovat.
-
--- Pahoin pelkään, poikaseni, että ne ovat vielä vuoteessa
-kumpainenkin. Ethän sinä toki heitä lähtene röykyttämään, Jörn?
-
--- Sinähän olet emännöitsijä. Sinulla on valta käskeä.
-
--- Eipä se noin vaan käy, -- vastasi Wieten. -- Ne ovat liiankin
-hyvissä kirjoissa Augustin ja Heikin luona; siksipä uskaltavat
-maatakin hiukan kauemmin.
-
-Jörn astui välikäytävään ja viskasi muutamia halkoja kyökin ovelta
-piikainkamarin ovea vastaan, laulellen ja vihellellen, niin että tuo
-raikas pojan-ääni heleänä kajahteli kautta hiljaisen aamuasuisen
-talon. Niinkuin ensimmäinen lintu aamulla varhain puutarhassa
-ylpeilee laulustaan ja samalla arkailee, samoin lauleli hänkin.
-
-Hän astui uloskin ja kulki akkunain alitse. Siellä hän huomasi Hannu
-veljensä, joka kolme vuotta sitten oli päässyt ripille, astuvan
-niityn poikki kylästä päin. Jörn meni häntä vastaan, nauroi koko
-kasvojensa täydeltä ja sanoi iloisasti: Hannu poika! Minä kun luulin
-sinun olevan vielä vuoteessa! Myllyssäkö kävit vai pajassa, sepän
-luona?
-
-Veli astui lähemmäs ja löi häntä.
-
--- Senkin mokomat -- sopersi Hannu, ja kieli kangersi kuin
-päihtyneellä konsanaankin. Hän tyrkkäsi häntä rintaan ja työnsi
-talliin; tahtoi lyödä toisenkin kerran, mutta ei osanut, horjahti
-ja lyykähti hevosta vasten. Tämä kävi siitä levottomaksi ja rupesi
-polkemaan lattiata. Silloin ilmaantui Fiete Krey hevosten välistä
-näkyviin, suka kädessä.
-
--- Mitäs tämä on? -- huudahti hän. -- Oletkos sinä lyönyt Jörniä?
-Äläpäs koske häntä, muista se! Sen minä sanon, että Jörn ja minä, me
-pehmitämme sinut niin, ettes hetken aikaan hievahdakaan.
-
-Iltapäivällä, kun isä tapansa mukaan oli lähtemässä kaupunkiin,
-tarjoutui Jörn valjastamaan hevoset ja ajamaan ne talon-ovelle.
-Reippaasti ja kohdalleen hän toimittikin asian ja karautti kahdella
-pulskalla, ruskealla hevosilla tuolta nurkan takaa oven eteen. Siinä
-hän astui rattailta maahan hevosten pääpuoleen. Pidellen riiprässiä
-suitsista, hän tuon tuostakin pyyhkäisi sen turpaa ja laulahti:
-"Ultimo uhkahulluutta."
-
-Klaus Uhl kuuli sen välikköön ja virkkoi: "Kuules vainen tuota
-vekkulia, Wieten! Mikähän senkin päähän pisti?" Ja hän nauroi.
-
--- Hän on laulanut tän' aamua, -- sanoi Wieten. Jörn Uhl se vaan
-hyräilemistään hyräili: "Ultimo uhkahulluutta."
-
--- Mitä sinä laulat siinä? -- kysyi Klaus Uhl.
-
--- Muutoin vaan, -- vastasi toinen. -- Maavouti oli eilen opettaja
-Petersillä, ja siellä minä sattumoisin kuulin sanottavan: "Ken
-ultimoa pelaa, se tekee konkurssin."
-
--- Vai niin! -- Klaus Uhl nousi rattaille ja nauroi sydämensä
-pohjasta.
-
--- Jörn poika! -- lausui hän. -- Älä siis pelaa ultimoa.
-
-Poika päästi heleän naurun, ja isä ajoi pois. Vieläkin kuului hänen
-raikas, heleä naurunsa, tuommoinen keveä, täyden rinnan nauru.
-
-Vaikka Jörn näinä aikoina kasvoi kiivaasti ja heräjäminen oli niin
-vaikeata, käski hän kumminkin Fiete Kreyn herättämään häntä joka aamu
-ja käveli, ikäänkuin sattumoisin, kyökin ja navetan kautta ja peltoja
-pitkin, ollen muille kuin mikäkin levoton, vaeltava omatunto.
-
-Kerran oli kaksi hevoskauppiasta tallissa kauppoja! hieromassa
-vanhimman veljen, Augustin, kanssa, isän poissa ollessa. Jörn seisoi
-siellä hänkin eikä lähtenyt mihinkään.
-
--- Kuules, poika, -- virkkoi toinen kauppiaista, -- menehän
-katsomaan, onkohan ne meidän hevoset asemillaan siellä pihalla.
-
-Silloin hän läksi. Perästäpäin virkkoi hevoskauppias kumppalilleen:
-"Merkillistä, mitenkä tuon pojan silmiltä ei oikein saanut olla
-rauhassa. Niinhän se katseli minua kuin mitä hevosvarasta." -- Toinen
-naurahti: "Lystikäs se oli minunkin mielestäni. Hän ei päästänyt
-meitä silmistään. Minun täytyi aina väliin vilkaista häneen.
-Muistapas minun sanoneeni: hän on ainoa Klaus Uhlin lapsista, josta
-jotain tulee. Sillä pojalla on silmät päässä."
-
-Kerran taas, kun vanhemmat veljet olivat punnitsemassa muutamia
-kuormallisia heiniä urakoitsijalle, seisoi Jörn siinä äärellä ja
-moitti punnitsemista. "Liian paljonhan se saa!" virkkoi hän. Veljet,
-jotka olivat humalassa, ja urakoitsija, joka tarpeen tullen osasi
-laskea leikkiä, purskahtivat nauramaan. Mutta kun urakoitsija huomasi
-pojan oikein täyttä totta moittivan punnitsemista vääräksi, lausui
-hän arvokkaalla äänellä, ett'ei hän suvaitse moisia moitteita,
-varsinkaan poika nulikoilta; tällaista ei ole hänelle tapahtunut
-milloinkaan. Veljet tuosta vimmastuivat ja ajoivat Jörnin hangoilla
-ulos ladosta. Jörn meni pellolle, missä Fiete Krey parhaillaan oli
-kyntämässä. Siellä Jörn hänen rinnallaan astuskeli tuntikausia.
-
-Syksyn tullen kävi Elsbe yhdessä Lisbet Junkerin kanssa vanhan
-mummo Petersin luona ompelukoulua ja oppimassa hiukan franskaa.
-Mummo oli vanha, ystävällinen eukko, joka jo viisikymmentä
-ajastaikaa oli miehensä kanssa kestänyt myötä- ja vastoinkäymisiä.
-Vieraista kielistä vain olivat vanhukset eri mieltä. Vanha rouva
-oli nuoruudessaan oppinut franskaa, ja sitä hän kehui ja sitä hän
-opetti. Vaari taas oli päässyt englanninkielessä niin pitkälle, että
-hän ymmärsi helponlaista englanninkielistä kirjaa. Oli hänellä myös
-välistä tilaisuutta haastella englantilaisten laivurien kanssa.
-Kumpikin oli kerran yrittänyt oppia toistensakin kieltä, mutta
-sikseen se yritys oli jäänyt. Ja niinpä nuo ystävälliset vanhukset
-usein istuivat, akkunassaan kumpikin, lukien omaa kieltään, väliin
-alasaksankielellä keskeyttäen ja kinastellen toisiansa, pannaan
-julistaen toisensa kielen ja letkauttaen sitä kansaa, joka moista
-kieltä puhuu.
-
-Elsbe Uhl, jonka syntyminen oli maksanut äidin hengen, oli täynnä
-uhkuavaa elämänhalua, niinkuin useinkin kookkaitten, rotevain
-vanhempain lapset, jotka ovat jääneet varttansa vähäisiksi. Hän oli
-yksitoista vuotta vanha, ja pieni hän oli iäkseen, mutta voimaa
-hänessä oli ja virkeyttä, ja suora hän oli ja solakka kuin nuori
-saarni. Vanhemmat veljet eivät välittäneet hänestä vähääkään, mutta
-Jürgenin ja Fiete Kreyn kanssa hän oli kuin yksi sydän ja yksi sielu.
-Usein iltapäivällä, kun hän tuli kylästä niityn poikki, seisoivat
-pojat tallin ovella ja katselivat häntä. Silloin nosti tyttö
-kirjalaukkunsa korkealle ja huiskutti sillä, ja välisti, milloin
-päähän pisti, hän kiusotellen oli olevinaan hyvin ylpeä ja käänsi
-päänsä sivulle. Tätä hän sanoi: "Pannaan profiilin." Fiete Krey oli
-näet väittänyt, että hän näyttää nätimmälle sivulta päin, varsinkin
-vasemmalta. Liikkeessä oli koko tuo pikku olento. Jalat astuivat
-tepastelivat; polvien ja vyötäisten kohdalla leninki hulmahteli,
-käsivarret elivät, niinkuin olisi hänen ollut kuljettava tiheän
-viidakon läpi eikä vain vastatuuleen, Tultuaan sitten ojaportaalle,
-hän huusi kautta tuulen ja puitten huminan: "Astunko ma vai
-hyppäänkö?"
-
--- Hyppää! -- huusivat pojat.
-
-Kyökin akkuna aukeni, ja Wieten huusi: "Älä vainonkaan välitä noitten
-puheesta; narraavat sinua, tomppelit."
-
--- Suututko sinä, Wieten, jos minä hyppään?
-
--- En ensinkään. Hyväinen aika! Tee mitäs tahdot.
-
-Wieten paiskasi akkunan kiinni.
-
-Ensin lensivät kirjat ojan yli, sitten hän, otettuansa hiukan
-vauhtia. Hän pääsi toiselle äyräälle ja notkahti vähän toiselle
-polvelleen.
-
--- Se oli sukkela hyppäys se, vai mitä?
-
-Fiete nyökäytti päätään, silmäänsä siristäen, ja lähetti Jörnin
-kyökkiin, hakemaan välipalaa. Jörnin mentyä, hän vihelteli itsekseen
-ja katseli ylös ilmaan.
-
--- Tiedätkös mitä? -- sanoi hän. -- Tuota porrasta myöten minä olen
-monta kertaa kantanut sinua sylissäni, silloin kuin sinä vielä olit
-_noin_ pikkarainen.
-
--- Valehtelet.
-
--- Jos minä sanon, että sinä saat kovan nuhan, ja että jalat on
-sinulla märjät, niin en valehtele.
-
-Tyttö nauroi: "Älä virka Wietenille mitään! Vuotas vähä, minä tulen
-heti takaisin."
-
-Hetken perästä hän palasi: "Sain kuin sainkin sukat, niin ett'ei
-kukaan nähnyt. Minä pistän ne täällä jalkaani."
-
-Hän meni tyhjään hevossoimeen, muutti sukat, ja tuli jälleen ulos.
-"Pidä vaari nyt!" huusi hän, otti huimaa vauhtia, niinkuin äsken ojan
-äyräällä, ja juoksi sitten suoraa päätä Fieten syliin ja rimpuili
-siinä käsin ja jaloin ja nauroi, toisen pidellessä häntä kiinni.
-
--- Tyttö, typykkä! -- virkkoi Fiete. -- Millainen sinä oletkaan
-hupakko.
-
--- Pääst'irti! Jörn tulee!
-
-Fiete päästi hänet kiireesti alas, ja kun Jörn tuli voileipäin kanssa
-käytävää pitkin, eivät nämä olleet tietääkseenkään koko asiasta.
-
-Onnellista oli tämän lujan, elämänhaluisen tytön, että hänen
-ystävässään, Fiete Kreyssä, seuraavana vuonna alkoi ilmetä
-ensimmäisiä oireita alkavan miehekkyyden ylpeydestä. Fiete alkoi
-pidellä hiukan kauempana itsestään tuota lasta, "typykkää", joksi
-hän häntä sanoi. Fiete kiinnitti sydämensä talon pienpiikaan, hänen
-ikäiseensä nuoreen, somaan tyttöön, joka askaroitsi kyökissä Wietenin
-käskyläisenä ja joka piti Fietestä hänkin. Mutta Fiete oli vekkuli,
-niinkuin kreijiläinen konsanaankin, eikä välejänsä Elsbenkään kanssa
-kokonaan rikkonut.
-
-Köyrin tienoissa Elsbe kerran, ompelukoulusta tullessaan, meni
-talliin ja sanoi pojille: "Opettaja Peters se välittää kaikista
-joutavistakin asioista, ja hän se tänään kertoi, että nyt on kovat
-ajat monellakin käsissä, kun täytyy maksaa velkain korkoja. Saa
-nähdä, alkaako meilläkin käydä väkeä, tuomassa korkoja isälle."
-
-Jörn Uhl katseli jo ympärilleen. Fiete Krey vihelteli vain.
-
-Kotvasen kuluttua, kun lapset olivat syöneet välipalansa, astui pihan
-poikki muuan pieni, vanha mies, tukka lyhyt, harmaa ja kasvot somat,
-älykkäät. Kankeasti hän astui suoraan noita kolmea kohti ja kysyi,
-onko isäntä kotona. Elsbe sanoi isännän lähteneen kylälle ja tulevan
-kohta takaisin.
-
--- Olisi vähän asiaa, -- virkkoi ukko.
-
-Lapset katselivat häntä, ja hän kun näkyi olevan matkasta uupunut,
-virkkoi Fiete sävyisästi: "Käykää tupaan vuottamaan kunnes herra
-tulee kotia."
-
-Molemmat talonlapset menivät hänen kanssansa välikön poikki ja olivat
-juuri astumaisillaan etutupaan, kun Heikki ja Hannu tulivat kyökistä.
-
--- No! -- sanoi Heikki, -- kukas teill'on siinä mukana?
-
-Ja veljekset katselivat pientä, kankeata miestä olkansa yli. Hänellä
-oli yllään kotikutoisesta kankaasta tehty pitkä, sininen takki,
-jonka kaltaisia ylämaan miehet vieläkin pitävät, ja punaruutuinen
-eväsnyytti kädessä.
-
-Lapset kertoivat miehen tulleen tapaamaan isää.
-
--- No niin, -- sanoivat suuret veljet, -- mitäs te häntä nyt heti
-vierastupaan? Menköön Fiete Kreyn huoneesen.
-
-Vanhus astui lasten kanssa renkitupaan, istahti ja kysäisi
-ystävällisesti: "Tekö olette Klaus Uhlin nuorimmat lapset?"
-
--- Niin ollaan, -- vastasi Elsbe. -- Minä olen jo kahdentoista, Jörn
-neljäntoista vanha.
-
--- Te olette kilttejä lapsia, -- virkkoi vieras. -- Toiset ne heti
-katsoivat nuttua ja näkivät minun olevan ylämaasta. Minä otan
-aina evästä mukaan; sitten ei tarvitse mennä ravintolaan rahojaan
-hukkaamaan.
-
-Jörn sanoi tuohon vakavalla äänenpainolla: "Emme mekään Elsben kanssa
-mene milloinkaan ravintolaan."
-
--- Mutta kun on tanssiaiset, sitten mennään! -- arveli Elsbe.
-
--- En koskaan, -- tokaisi Jörn, -- en ikipäivinäni.
-
--- Se on oikein, -- sanoi vanhus, myhähtäen. -- Sitten et joudu
-vanhoilla päivilläsi pulaan: koroillasi elelet vaan rauhassa.
-
-Jörn hytkähti, kääntyi sitten ympärinsä ja läksi tuvasta ulos. Hän
-juoksi välikön poikki, kuin olisi joku takaa ajanut, ja törmäsi
-ulkona isäänsä vasten, joka juuri palasi kotia, kasvot iloisina,
-punaisina.
-
--- Renkituvassa on muuan pieni ylämaan mies, vuottelee sinua.
-
--- Mitenkä? Renkituvassako? -- Hän astui kiireisesti välikön poikki
-renkitupaa kohti. Hannu sattui hänen tielleen ja sai isältään
-semmoisen korvapuustin, että lensi seinää vasten. Sitten astui Klaus
-Uhl renkitupaan. Olipa jo vuosia kulunut siitä kuin hän viimeksi
-oli siellä käynyt. Mitäpä hän rengeistä, mitä Fiete Kreystä? Siellä
-istui nyt vanhus, ja Elsbe seisoi ihan hänen vieressään. He olivat
-kertomassa toisillensa Thiess Thiessenistä, jonka he hyvin tunsivat
-kumpainenkin.
-
--- Mene sinä pois! -- sanoi Klaus Uhl. -- Mieleni on paha, Martens,
-että nuo pojan pöllöt veivät teidät tänne.
-
-Vanhus viittasi vain kädellään ja virkkoi: "Enhän minä tänne
-kunniavieraaksi tullutkaan. Läksin vaan sanomaan irti sen 80,000
-markan lainan. Tytär aikoo mennä miehelle."
-
-Jürgen oli juossut jälleen välikön poikki ja tullut kyökkiin. Siellä
-Wieten oli paraillaan pesemässä lattiata, hameet koholla, niinkuin
-pienten lasten on tapana. Poika seisoi Wietenin ääressä, kunnes tämä
-sanoi: "Mikäs nyt päähäs pisti, poika? Mene tiehes!" Mutta poika
-katseli häntä sillä tavalla, että Wieten vaikeni, pyyhkäisi kädellään
-hänen vaaleata tukkaansa ja sanoi: "Hyvä vainenkin, ett'ei äitisi
-enää ole elossa."
-
-Siihen suuntaan se Wieten puhui joka kerta kuin talossa jotain
-tapahtui. Täydelleen tuota vielä käsittämättä, poika kumminkin
-tunsi äidin olevan ristiriidassa talossa vallitsevan hengen kanssa,
-ja vaikk'ei äidistä ollut mitään kuvaa, asui hänessä kumminkin se
-mielikuva, että äiti vainaja kulkee huoneesta huoneesen, kasvoilla
-syvä murhe. Mutta hän ajatteli äitiä kookkaana, laihana, vaikka hän
-olikin ollut lyhyt, pyöreävartaloinen? niinkuin Elsbekin sittemmin
-oli.
-
-Samana iltana, isän palatessa kotia tavallista aikaisemmin ja
-tavallista enemmän juovuksissa, astui Jürgen häntä vastaan välikössä,
-hanko kädessä, ikäänkuin olisi sattumoisin tullut navetan puolelta,
-ja virkkoi katkonnaisella äänellä: "Isä, jos meill'on niin paljo
-velkoja, niin kai tässä pian pitää koko talokin myödä." Poika
-purskahti itkemään. Mutta isä löi häntä ja ajoi luotaan pois. Jörn
-juoksi renkitupaan, ja siellä hän makasi yönsä Fiete Kreyn vieressä.
-
-Siitä lähtien Jörn, isänsä huoletonta naurua kuullessaan,
-astui loitommas. Ja ellei hän tiennyt, minne mennä, riensi hän
-latoihin ja puutarhoihin kartanon perällä. Toisin vuoroin hänet
-löydettiin jostain nurkasta, seisomassa selkä seinän nojassa,
-tai istumasta puussa tai orrella, lukemassa englanninkieltä tai
-koulun lukukirjaa. Hän sai Wietenin suostumaan siihen, että
-hän pääsee muuttamaan Fiete Kreyn luokse renkitupaan, joka oli
-väliköstä oikealle keskikäytävässä, vastapäätä kyökkiä, ja antoi
-omenatarhaa kohti. Siellä hän tästä puolin asui siihen saakka kuin
-meni naimisiin, yksitoista vuotta, lukuun-ottamatta kahta vuotta
-asevelvollisuus-aikaa ja yhtä vuotta, jonka hän oli sodassa Franskaa
-vastaan.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU.
-
-
-Varsatallin seinuksella, lähellä ulko-ovea, oli muuan vanha
-maalais-arkku, nyt toimittamassa rehulaarin virkaa. Se oli tammesta
-ja varustettu siroilla, puhdaspiirteisillä leikkauskuvilla:
-vasemmalla tuhlaajapoika, komeassa puvussa ja rahakukkaro kädessä
-lähtemäisillään isänsä luota, joka seisoo ovella; oikealla sama
-poika, palajamassa ryysyisenä kotiansa. Etempänä, kahden puolen
-rautaista lukonhelaa oli lause: "Herran siunaus teke rickax ilman
-vaivata." Alimmaisena luki "Klawes Uhl 1624."
-
-Kolmisen sataa vuotta sitten oli tämä arkku ollut talon tärkein ja
-arvokkain huonekalu, mutta myöhempinä aikoina oli rikkaus lisääntynyt
-ja kauneudenaisti vähentynyt. Arkkua oli maalattu uudestaan ja
-yhä uudestaan, kunnes sen hienopiirteisiä kuvia ei enää paljon
-erottanutkaan. Vihdoin oli sitä ruvettu hylkimään, ja niin siitä
-oli vihdoin tullut rehulaari. Mutta kosk'ei sitä semmoisenaan enää
-maalattu, niin alkoi paksu maalikerros sieltä täältä lohkeilla irti,
-ja harmaa, luja puunpinta tuli jälleen näkyviin. Ei osannut kenkään
-arvata arkun entistä merkitystä.
-
-Jospa tuo vanha, halpa arkku voisi kertoa! Sydän sillä kyllä on;
-olihan se niin kauan elänyt ihmisten keskuudessa! Mutta kieltä se
-on vailla. Tämän laatikon päällä Wentorffin lapset monasti istuivat
-niitten kahden vuoden kuluessa, jotka Fiete Krey, rippikoulun
-käytyänsä, palveli renkinä Uhlissa. Siinä he istuivat, syvämielisesti
-rakennellen suuria elämänsuunnitelmia. Lasten kirkkaat äänet ja heleä
-nauru kajahtelivat kautta tallin, ulos kartanon pihalle, kajahtelivat
-kuin kimeä ja kumea taonta pajasta.
-
--- Tule tänne, Fiete! -- huutelivat lapset, -- Tääll' on välipalaa.
--- Jörn pani kirjansa arkun kannelle, latoi voileivät päälletysten
-sen viereen ja nousi istumaan. Elsbe oli siellä jo ennen häntä ja
-huiskutti maltitonna jalkojansa. Fiete laski maahan juottosangon ja
-heilahti yhdellä hyppäyksellä arkun kannelle.
-
--- _All right!_ -- sanoi hän. Hänellä oli näet tapana siepata
-muistiinsa tuommoisia mukavia sanoja.
-
--- Päätetty mikä päätetty, -- virkkoi Jörn. -- Kun minä nyt lähden
-talosta, niin pitää sinun jäädä tänne, pitämään huolta tästä
-töskästä. Muulla ehdolla en rupea maavoudiksi yrittämäänkään.
-
--- Niin, niin! -- puhui Fiete verkalleen ja miettiväisenä,
-miehekkäällä rintaäänellä. -- Ylen on minun ollut työläs tehdä
-ratkaiseva päätös. Mutta olkoon menneeksi; minä jään. Ennen vanhaan
-mulla kihelmöitsi päässä jos mitäkin. Kalifornia se vallankin jäseniä
-poltti kauan aikaa. Mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän se
-ymmärryskin kasvaa. No niin, minä jään.
-
--- Olet täällä renkinä vielä jonkun vuoden, -- sanoi Jörn. -- Pianhan
-se käy vanhaksi sinunkin isäsi. Silloin muutat kotitaloosi, menet
-naimisiin, olet päiväläisenä täällä ja pidät koko talosta hyvän
-huolen. Harja- ja luutakauppaan sinä ryhdy älä, Sin' et saa tehdä
-muuta kuin puuhata talon töissä ja pitää siitä huolta. Onko sinulla
-jo muijaa tiedossa?
-
--- Siitä ei hätää, -- vastasi Fiete Krey. -- Akkaväkeä on maailmassa
-kyllä.
-
-He söivät hetken aikaa ja ryyppäsivät vuorotellen raikasta
-kirnupiimää ruskeasta ruukusta, joka seisoi heidän keskellänsä.
-
--- Jospa toki jo olisit koulussa! -- virkkoi Elsbe, maltittomasti
-kalkutellen kantapäillään tuhlaaja-poikaa.
-
--- Kyllä se asia lukkoon saadaan, -- sanoi Jörn, nyrkkiänsä
-puistellen ja nyökäyttäen vakavana päätään. -- Se tuntuu _niin_
-hauskalta. Ei minusta maamieheksi, ei sitä vastenkaan. Mutta
-kirjatyö, -- se vasta työtä! Se siinä vaan niin armottomasti
-arveluttaa: kunpa täällä kaikki pysyisi kohdallaan. Ja siksipä täytyy
-Fieten jäädä tänne.
-
-Fiete pyyhkäisi suutansa ja lyödä kolautti tyhjän kupin arkun
-kanteen. -- Lue sinä vaan rauhassa maavoudiksi. Minä jään tänne ja
-pidän koko töskästä huolen. Siihen saat luottaa.
-
-Jörnillä oli kirjat taas kädessä. Miettiväisnä hän astui puutarhaan.
-
--- Kas niin, -- sanoi Elsbe. -- Nyt ollaan kahden kesken. Aatteles,
-minä tapasin Harro Heinsenin. Hän jäi toiseksi vuotta kolmannelle
-eikä aio enää jatkaa. Me astuttiin yhdessä hautausmaan poikki. Mitä
-kaikkea hän osaakaan kertoa! Se on viisas poika, usko pois.
-
--- Älä sinä kovin paljoa pidä yhtä hänen kanssaan, -- virkkoi Fiete.
--- Tiedäthän sinä kyllä, millaiset ne meidän väliset asiat ovat.
-
--- Kyllä minä tiedän kaikki tyyni.
-
--- Etkö usko sitten? Jörnistä tulee maavouti, ja niinpä hän ei ole
-meidän tiellä, August menee pian naimisiin ja saa toisen kartanon.
-Heikki on nyt jo sotamies, ja ensi vuonna saa Hannukin kirjavan
-takin niskaansa. Ja niin sitä nyt puhutaan joka paikassa, että jahka
-vanhasta kuninkaasta aika jättää, niin syttyy sota. Totta kai heistä
-toisen tahi toisen kuula kaataa, Toinen saa muualta kartanon. Ketäs
-enää on jäljellä? Sanos, typykkä, ketä vainenkaan on sitten enää
-jäljellä? Sinä vain! Sinä yksin! Silloin olen minä isäntärenkinä
-Uhlissa, Ja silloin on isäs vanha jo ja sanoo: "Lapset, menkää
-naimisiin, jotta lepoon pääsis mies vanhoilla päivillään." Niin se
-käy, ja niin sen käydäkin pitää.
-
-Tyttö nyökäytti hajamielisenä päätään ja alkoi taas puhua Harro
-Heinsenistä.
-
--- Harron sisar on kihloissa jo, vaikk'ei ole kuin kahdeksantoista
-vuotta vanha. Kuusi vuotta vielä, niin pitää minunkin olla kihloissa.
-Jos et sinä voi silloin naida minua, niin minä otan toisen.
-
--- Älä sinä kuuntele sen Harro Heinsenin puheita, Elsbe. Se on tuhma
-poika.
-
--- Hoh-hoijaa! -- virkkoi Elsbe, venytellen. -- Ota nyt ja kerro
-jotain! Harro Heinse se osaa aina kertoa niin paljon, aika-ihmisistä
-ja mitä kaikkea he tekevät. Wiederholdin Liisa kuuluu tanssineen
-markkinoilla, ja hän täyttää vasta kuusitoista. Mene sinäkin kerta
-tanssiaisiin; sittenhän osaat jutella minulle jotain. Kun minä tulen
-tuohon ikään, niin luulenpa, että minä tanssin itseni kuolijaksi.
-Minä tanssin, kunnes kyykähdän. Kun meistä tulee pari, niin sinun
-pitää tulla minun kanssani kaikkiin tanssiaisiin.
-
--- Se on tietty se, -- vakuutti Fiete Krey, -- jok'ainoaan. Eihän
-siitä sen enempää.
-
--- Lapset nukkumaan ensin ja sitten mennään.
-
--- Niinkuin nakutettu.
-
-Elsbe nauroi ja tömisytti jalkojansa arkun laitaa vasten, huojuen
-sinne tänne.
-
--- Siitä tulee hauskaa! -- sanoi hän.
-
--- Lähdepäs nyt menemään, typykkä! -- virkkoi Fiete Krey. -- Minulla
-on vielä huima työ edessä. Täytyy pitää päälle, jos mieli päästä
-ensimmäiseksi tässä talossa.
-
-Tytön mentyä, hän läksi verkalleen ja vihellellen ruumenkorsuun, jota
-valaisi pieni akkuna katon rajassa. Sinne hän istahti, mietiskellen:
-"Tuosta tytöstä minä muijan saan, se on viljainen vissi se. Mutta
-sitten en enää ole tässä talossa päivääkään. Minä panen käyntiin
-suuren kaupan tai lähden hänen ja hänen rahojensa kanssa maille
-maailmoille ja muutan Hampuriin ja ostan hotellin tai sen semmoista.
-Kell' on rahaa, se saa vaikka mitä. Tyttö rukka, tyhmä tyttö! No,
-ei hän sentään niin tyhmä ole kuin Jörn. Vai minä ikäni kaiken
-päiväläisenä Uhlissa? Jopa nyt jotain!"
-
-Päätään puistellen hän nousi ylös ja otti akkunalaudalta paksun,
-rikkinäisen kirjan, jonka joku entinen renki oli jättänyt
-perheentupaan. Hän vaipui jälleen istumaan pehmoiseen ruumenkasaan
-ja alkoi lukea. Kirja tiesi kertoa kauheista merenmyrskyistä ja
-vanhoista Germaaneista ja mustan surman tuhotöistä, sodista ja
-ihmeellisistä tapauksista. Koko paksu olikin tuo kirja. Kannet olivat
-siitä jo irtaantuneet, mutta nimilehti oli vielä ehjänä. Siinä luki:
-"Tietojen aarreaitta. Coconpandu Klaus Harmsilda."
-
-Elukat navetassa alkoivat käydä levottomiksi. Vasikat älisivät
-juomaa. Fiete Krey oli pannut kirjan pois, istui kyyryksissä
-ja työnsi kaikki kymmenen sormea vaaleanpunaiseen tukkaansa ja
-mietiskeli syviä mietteitä ja puheli ääneen itseksensä, punniten ja
-harkiten, mitenkä hänen monista, suurista aikeistansa se tai tämä
-parhaiten kävisi lukkoon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Klaus Uhl kulutti enimmän osan aikaansa ravintolassa tai istui
-muitten talonpoikain seurassa, leikkiä laskien ja politikasta puhuen
-ja kortteja lyöden. Sen vähän, minkä hän oli kotona, lasketteli hän
-pilapuheita tai kulki levotonna huoneesta huoneesen, yhä ikävöiden
-sinne, missä hänen oli niin hauska olla. Nuorimman poikansa luvuista
-hän ei ollut pitänyt huolta vähääkään, ei tiennyt, mitenkä poika
-pääsytutkinnoissa selvinnee, jopa pelkäsikin sitä päivää. Ei mikään
-hirvittänyt häntä niin paljoa kuin naurun-alaiseksi joutuminen.
-Tuommoista valheellista, pintapuolista elämää hän eli, ja siksipä
-hän eräänä päivänä säikähtikin, kun Jörn virkkoi hänelle: "Opettaja
-Peters on saanut kirjeen, että minun pitää ylihuomenna lähteä
-pääsytutkintoon. Lukukausi alkaa vasta pääsiäisestä päästyä. Lähdenkö
-mä ylihuomenna sinun kanssasi kaupunkiin?" Klaus Uhlin kasvot kävivät
-hyvin vakaviksi, mutta sitten lehahti niiden yli mitä kirkkain
-päivänpaiste. "Tiedätkös, mitä minä olen jo mietiskellyt? Olen näet
-arvellut, että Thiess Thiessen lähtisi sinua viemään. Siitä hän
-varmaankin on hyvin mielissään."
-
-Ja niin ajoi kuin ajoikin Thiess Thiessen kolmantena päivänä pihaan
-vanhoilla vankkureillaan, joissa oli kaksi istuinta perätysten.
-
--- Sinun pitää istua takana, Jörn, -- sanoi hän, -- ettäs vielä
-matkalla saisit rauhassa muistutella. Pysyy kai sulla kaikki se
-tiedon räämä yhdessä kohdin, Jörn. Ajetaan hiekkatietä myöten, ett'ei
-mitään tärsky tielle. Niin minäkin teen, kun vien turvekuorman
-kaupunkiin.
-
--- Jo vähienkin tässä nyt aika jaaritella joutavia! -- tokaisi
-Wieten. -- Kun mies on pian viisissä kymmenissä, eikä järkeä ole
-päässä tuon enempää, niin jo sitten on surkea juttu.
-
-Silloin vaikeni Thiess Thiessen ja katsoa tuijotti hevosiinsa. Jörn
-kiipesi hänen taaksensa perä-istuimelle ja asetti toiselle puolen
-viereensä kirjat ja toiselle puolen kaksi voipyttyä, jotka Wieten
-ojensi hänelle.
-
--- On se vaan viheliäistä, -- virkkoi Wieten, -- ett'ei Klaus Uhl
-itse lähde poikaa viemään. Kyllä maar minä syyn tiedän.
-
-Tiesi sen Jörnkin. Hänen mielestänsä oli tämä päivä ja koko hänen
-tilansa niin tukala, arveluttava ja painostava: isä, tuo kookas mies,
-hymy aina huulillaan, tietenkin karttelee häntä tänään. Myöhemmin,
-mieheksi tultuaan, hän ajatteli tästä karttamisesta toisin.
-Vielä neljänkymmenenkin vanhana hän, tätä hetkeä ja sen häpeätä
-muistellessaan, punastui isänsä puolesta.
-
-Hiljaa ja pää painuksissa hän istui Thiessin takana. Trina Kühl,
-Fiete Kreyn mielitietty, seisoi kyökin ovella, molemmat suurpiiat
-tulivat ulos, naureskelivat Thiessille ja puhelivat keskenänsä,
-että kyllä Jörnin käy hyvin. Hiljainenhan hän oli, tuo Jörn, ja
-olennolleen niin kankea, mutta kaikki he kumminkin hänestä pitivät,
-ihmetellen samalla hänen lukuhaluansa, ja koko valo hän heidän
-mielestänsä olikin. Fiete Krey seisoi navetan ovella, heilutti hankoa
-ja huusi: "_All right_, Thiess!" Elsbe seisoi rattaiden vieressä,
-nauraen korkeata, tummanruskeata sylinderihattua Thiessin päässä,
-sanoen: "Kaikki on sinussa nurinpäistä, Thiess! Eihän tuollaista
-hattua pidetä muulloin kuin maahanpaniaisissa."
-
--- Ja maavoudin kunniaksi, lapsi. Ja sen minä sanon, että tämä
-minun hattuni se on kaikkien peijaishattujen juurikuva, mitä
-milloinkaan on ollut aittain ja kaappien kätkössä Elbestä ruveten
-hamaan Königsau'iin asti. Mikä hatussa liereätä, se on mulla ihan
-ymmyrkäistä, ja mikä hatussa kulmikasta, se käy mulla ihan suorissa
-kulmissa. Pää on mulla hiukan pitkullainen, siksi minä pidän tätä
-gumminauhaa leuan alla.
-
--- Niin vai? -- sanoi Elsbe. -- Lakkaa jo, muuten siitä tulee ihan
-päätön juttu.
-
--- Niinpä niinkin, -- virkkoi Wieten. -- Lähtekää matkaan vaan,
-muutoin ei tässä tarinat lopu, ja meill' on kiiru työhön... Onneksi
-olkoon, Jörn! Minusta tuntuu kuin olis tämä päivä sinulle onnen
-päivä, vaikka... en minä oikein tiedä... on tässä vähän jotain
-omituista.
-
-Matkamiesten käännyttyä Ringelshörnin juurella ylös pehmoiselle
-hiekkatielle, tuli Lisbet Junker juoksujalassa rinnettä viistoon alas
-ja viittasi heille.
-
--- Thiess, pidä kiinni! Thiess, pysäy jo!
-
--- Mitäs sinulla on asiaa, prinsessa?
-
--- Mull' on jotain Jörnille, -- vastasi tyttö. -- Ei se sinuun kuulu.
--- Hän hyppäsi sirosti astimelle ja pisti murheellisen Jörnin kouraan
-suuren, kauniin omenan. "Se on viimeinen omena koko talossa", sanoi
-hän, "ja se annetaan aina minulle. Mutta nyt sen saat sinä." Hän
-hyppäsi jälleen maahan ja astui nummelle tien oheen. Hämillään ja
-veitikkamaisesti hän kohotti kättänsä ja sanoi uhotellen: "Jahka
-sinusta nyt ensin maavouti tulee, no niin... Anna mennä, Thiess!"
-
-Hiljaista juoksua he ajoivat syvässä hiekassa nummen poikki. Ei
-se mitään riemukulkua ollut. Edessä istui Thiess, katse kiinni
-hevosissa. Hänen pienissä, älykkäissä silmissään ja hänen pienillä,
-laihoilla kasvoillaan tuon korkean ja kankean peijaishatun alta
-välähteli ja myhähteli se viisaus, joka suruille sanoo: "Minä
-hiljalleni nauran teitä", ja iloille: "Minä hiljalleni itken
-teitä", se viisaus, joka sanoo: "Ihmiselämän perille ei pääse.
-Hyyristy, pikku lintu, äläkä pelkää; kaikki on suuren Jumalan
-käsissä." Ja takana istui Jörn kaikessa rehoittavassa nuoruutensa
-voimassa ja kaikessa rikkaudessaan, vasemmalla voipytyt, oikealla
-tieteet, vakavasti mietiskellen, ja tuntui hänestä kuin näin sitä
-kuljettaisiin kautta koko elämän tummanruskean peijaishatun takana
-hautaan saakka. Vanha kirkko alkoi ylenemistään yletä heidän
-silmissään, sitten ajettiin puusiltaa myöten Windbergerau'in ylitse,
-ja sitten tuli taloja pitkät jonot, toinen toisissaan kiinni,
-kaikilla vaaleanpunaiset tiilikatot, suippopäiset.
-
-Se ravintola, jossa tavallisesti majaansa pitävät pikkutilain
-talonpojat, turpeita kaupunkiin tuodessaan, nuo talonpojat harmaissa
-ja sinisissä kotikutoisissaan, -- se ravintola oli korjauksen
-alaisena, ja senvuoksi heidän täytyi ajaa alemmas kaupungille, ja
-niin he päätyivät sellaiseen ravintolaan, jossa pelkkiä varakkaita
-marskimaan talonpoikia tapaa käydä.
-
-Matkamiehet viipyivät kaksi tuntia tuossa suuressa, avarassa
-vierastuvassa, ja tukalalta tuntui ja mieltä ahdisti kumpaisenkin.
-Jörn seisoi akkunan ääressä, katsellen ulos. Thiess käveli edes
-takaisin, härppäsi tilaamastansa lasista kuminaviinaa ja pani
-kahdesti piippuunsa tupakkarasiasta, joka vanhan tavan mukaan oli
-asetettu savipenkille kaikkien vieraitten käyttää ilmaiseksi. Sitten
-he läksivät astumaan pieniä, hiljaisia katuja myöten kymnaasia kohti.
-
-Thiessillä, miehellä kainoluontoisella, oli sellainen tapa, ett'ei
-hän milloinkaan astunut taloon pääkäytävästä, vaan aina jostain
-sivuovesta, joka vei kyökkiin tai navetan puolelle. Niinpä hän
-nytkin kulki ujostelevassa kaaressa pääoven ohitse ja päätyi
-onnellisesti sivupuolella käytävään, joka vei vahtimestarin asuntoon
-kellarikerroksessa. Vahtimestari, ammatiltaan suutari, istui
-rummullansa, aamukahvi edessään, ja auringon säteet ne keikkuivat
-ja kimmelsivät kirkkaitten rautaisten työkalujen pinnalla ja
-vesikuulassa niitten yläpuolella, ja jok'ainoassa hiekkajyväsessä
-lattialla, johon vast'ikään oli ripoteltu puhdasta, valkoista
-hiekkaa. Miellyttävä raikas pie'n, nahan ja kahvin haju täytti tuvan
-ja ilahdutti Thiess Thiessenin alakuloista mieltä.
-
--- Tässä minä tuon teille nahkapojan, -- virkkoi hän ystävällisesti.
--- Laskumestari Peters siellä Wentorffissa on valmistanut häntä.
-Engelskaa hän ymmärtää. Ja mitä sitten muuta tarpeen on, niinkuin ne
-muut vieraskieliset sanat ja koko se kirjoitusmeininki, niin ne hän
-oppii täällä. Poika tähtää näet maavoudiksi.
-
-Suutari katsahti silmälasiensa ylitse ja sanoi: "Minä vien pojan heti
-ylös; ne on alkaneet siellä jo."
-
--- No niin Jörn! Pidä puolias. Silavakukko on yks hyvä asia, sen
-mahdat tietää, ja sitten nätti kesäpuku ja talvipuku, kestävästä
-kankaasta, ja kelpo talo, johon päänsä pistää. Kaikki se on yks hyvä
-asia. Ja kun sinusta maavouti tulee, niin sellaista ei pidä sinulta
-milloinkaan puuttuman.
-
-Toiset kaksi läksivät pois. Thiess istahti auringonpaisteesen, asetti
-hattunsa varovasti polvilleen ja toivoi hupaista pakinoimista.
-Suutari tuli takaisin, pani kahvikuppinsa syrjään ja ryhtyi työhönsä.
-
--- Sanokaas, mestari, mitenkä kauan se kestää tuommoinen koulunkäynti
-päästä päähän, ennenkuin kaikki on selvillä.
-
--- Jaa... aina sitä myöten, alapäästäkö se poika aloittaa vai
-harppaiseeko muutaman luokan yli.
-
--- Kyllä maar, -- arveli Thiess -- kyllä hän muutaman yli heilahtaa,
-sillä ensinnäkin on hän jo kaksi vuotta saanut opetusta Petersiltä,
-ja siksi toiseksi hän on Klaus Uhlin poika.
-
--- Klaus Uhlin, Wentorffistako?
-
--- Saman justiin. Ja kyllähän ne opettajat tietävät, että jos
-niinkuin pari lasia totia ja moniahta siankinkku, niin se on
-hänelle justiinsa niinkuin ei mitään. Ja -- näin ohimennen meinaten
--- niinkuin nyt kuormallinen hyviä, mustia polttoturpeita, niin
-minullekin se on ykskaikki. Min' olen Thiess Thiessen. Enimmäkseen
-ne vaan sanovat, että: "Thiess nummella numero kahdeksan." Mitäs
-arveletta?
-
--- Jaa, katsokaas, Thiessen, se nyt on sitä viisiä: Oltiin tässä
-äskettäin orpanain luona, äitini veljen nuorimman pojan luona...
-Äiti on nähkääs niitä Ehnerwölseneja Wentorffista, niitä Süderdannin
-kreijiläisiä, jos tiedätte.
-
--- Tiedän, tiedän, -- vakuutteli Thiess, sen vanhan Hinrick Kreyn
-tyttäriä. Ukon toinen muija oli umpikuuro eikä kuullut muuta kuin
-mitä halusi kuulla.
-
--- No justiin. Se orpana oli ennen suutari, nyt hän on ajuri.
-Ristiäisissä siellä oli suutaria, ja arvatkaas, kuinka monta heistä
-oli sellaista, joka oli lestistään luopunut?
-
--- No?
-
-Kaikki neljä. Nahkaa eivät enää kalkutelleet, muissa hommailivat
-ammateissa, ja hyvin vaan siltä kävi... Ja sama se on laita
-kymnaasissakin: viidestä kynnyksen yli astuneesta korkeintaan yksi
-perälle pääsee.
-
--- Jörn Uhl pääsee! -- sanoi Thiess. -- Hänellä on aamusta iltaan
-nenä kirjassa kiinni, eikä se poika kuule eikä näe mitään muuta.
-Päässä yks ainoa ajatus vaan: maavouti.
-
-Silloin ilmestyi Jörn Uhl ovelle, pitkällaiset, kapeat kasvot
-kalpeahkoina ja vaalea tukka pystyssä, niinkuin olisi jok'ikisen
-hivuskarvan tehnyt mieli udella, mitähän muka Thiess sanoo.
-
--- Minusta on yks kaikki, Thiess oli ylempänä tai alempana! Mutta
-lukea minä aion.
-
-Thiess piteli hattua käsissään, ikäänkuin vuotellen että joku
-viskaisi siihen vaskirahan.
-
--- Vai et sinä heistä enää yhtään kostukaan? -- huusi hän. --
-Suoraako päätä maavoudiksi?
-
-Jörn puisti päätään, niin että aurinko välähti tukassa.
-
--- Kaikki kävi hullusti päin. _Latinaahan_ ne siellä vaatii...
-Mitenkäs vanhoja ne pojat on siellä alaluokalla?
-
--- Peränpitäjäks' sinä pääset, -- vastasi suutari.
-
--- Sepä se, Thiess! Alimmalla luokalla pisin kaikista! Ja semmoista
-se nyt on. Joka päivä kävi kaupungissa, mutta eipäs vaan ottanut
-selvää, latinatako vaaditaan vain englanninkieltä... Mutta maavouti
-minusta sittenkin tulee. Minä sanoin heille tuolla, että pääsiäisen
-perästä minä tulen takaisin.
-
--- Poika, poika! Mitäs nyt sanoo Lisbet ja Fiete Krey?
-
--- Sanokaat mitä hyvänsä; yks kaikki! Pääsiäisestä päästyä minä tulen
-takaisin, kun koulu alkaa. Alapäästä minä aloitan ja istun kilttien
-joukossa. Lähde pois!
-
-Thiess nousi verkalleen ja puisteli päätään.
-
--- Poika, poika! puheli hän. -- Pitipäs vaan olla kova lykky! Elsbe
-se sanoo taas, että että kaikki menee nurin, mihin minä vaan ryhdyn,
-ja isot veikot ne räjähtävät nauramaan, niin että suu on revetä.
-Mutta minkäs sille tekee? Eihän engelskasta kuka latinaa laita.
-Lähtään pois, Jörn!
-
-He läksivät ja palasivat ravintolaan. Viinalasi seisoi vielä
-puolillaan savipenkillä. Thiess joi sen loppuun, pisti kolmatta
-kertaa puppuun talon tupakasta, pani sitten ison hattunsa hyvin
-huolellisesti päähän ja kysyi isännältä, mitä ollaan velkaa. Mutta
-isäntä, jota tuo niukka tilaus ja runsas tupakan menekki huvitti sekä
-harmitti, virkkoi: "Johan sinä poltit velkas kuitiksi", eikä ottanut
-mitään.
-
-Ja niin he läksivät ajamaan nummea pitkin kotia kohti, rahain
-puolesta ainakin yhtä täysinä kuin tullessakin. Mutta nyt he istuivat
-rinnatusten. Ei siinä montakaan sanaa vaihdettu. Jörn se vaan virkkoi
-moniaan kerran:
-
--- Yks kaikki! Päähän minä sen asian ajan sittenkin.
-
-Matkamiesten käännyttyä leppäkujalta pihaan, tuli Elsbe kyökin
-ovesta, itkussa silmin, ja nyyhkyttäen niin hartaasti, että hartijat
-hytkähtelivät.
-
-Thiess Thiessenin tuli paha olla joka kerta kuin hänen piti nähdä
-muitten onnettomuutta. Hän avasi silmät selkoseljälleen ja kädet ne
-lepattivat ja jalat letkuivat. Kaikkein vaikeinta oli hänestä nähdä
-Elsben itkevän.
-
--- Sanohan nyt, typykkä, sano. Mikä sua vaivaa? Onkos sulle kuka mitä
-tehnyt?
-
-Mutta tyttö ei kyennyt puhumaan; niin kovin häntä hytkytti.
-
-Wieten tuli silloin nurkan takaa rattaiden luo ja sanoi:
-
--- Aatelkaas! Uhl pistäytyy sattumaisin talliin äsken, ja siellä
-istuvat Elsbe ja Fiete Krey käsikynkässä rehulaatikolla, ja Uhl
-kuulee, kuinka tuo retvana hänelle puhua jaarittelee, että hän muka
-ottaa hänet muijakseen ja että hänestä tulee sitten isäntä Uhlin
-kartanoon. Mutta pojan paraillaan jaaritellessa, sieppas Uhl häntä
-niskasta, antaa hänelle selkään ja viskas tallista pihalle. Tuolla
-hän nyt on renkituvassa kampsujansa keräilemässä, ja tyttö ulvoo.
-
-Jörn istui vielä vankkureissa ja tuijotti suu auki Wieteniin.
-
--- Joutuuko Fiete nyt talosta pois?
-
--- Tietysti! -- vastasi Wieten, -- ja heti paikalla! Mokomakin
-kelvoton poika nulikka! Mistä kummalta hän semmoisia oikkuja lienee
-päähänsä saanutkaan!
-
-Samassa astui Fiete Krey tallin ovesta kirkkovaatteissaan, kirjava
-mytty kainalossa.
-
--- Mistäkö lie saanutkaan! _Sinulta_ ne on saatu! -- Fiete ulisi
-kovasti. Ei ollut hänessä miehekkyyttä merkkiäkään, -- Nyt minulla
-on matka kauas Hampuriin asti. Ja näin sitä täytyy mennä, hyvineni,
-päivineni. Enkä edes tiedä, missä se onkaan. Sinähän se aina kerroit
-Onnellisesta Hannusta ja kultalippaista ja harjantekijästä, "josta
-tuli kuningas."
-
-Thiess oli astunut rattailta: "No, tule alas nyt Jörn, mitä sinä
-viivyttelet! Ja sinä, Elsbe. Tyynnyhän nyt, tyttöseni."
-
-Mutta Elsbe riuhtasi itsensä irti vaan ja juoksi tielle Fiete Kreyn
-tykö, otti häntä käsivarresta ja kirkasi: "Hän ei saa lähteä, hän ei
-saa! Minä pidän hänestä niin, minä pidän hänestä niin!"
-
-Mutta Fiete Krey työnsi häntä puoleen vaan ja mutisi itsekseen ja
-valitteli: "Vielä saatte nähdä... kerran minä palaan, ja silloin
-asetun tänne Uhlille. Perustan tänne suuren, höyrylläkäyvän
-harjasitomon." Hän pui nyrkkejänsä ilmassa, niin että hänen pieni
-vaatenyyttinsä liuskahti maahan, hän kumartui, otti sen ylös ja lähti
-tietä isänsä tupaan.
-
-Älypää Wieten oli seisonut siinä ja lyönyt käsiänsä yhteen, sitte
-hänkin kääntyi ja lähti sisään, istui töihinsä ja oli aluksi
-hirmuisesti vihoissaan ja häpeissään. Niistä asioista oli hän aina
-puhunut ikäänkuin jostain toisesta salaperäisestä maailmasta,
-josta muilla ei ollut aavistustakaan, mutta jonne hän oli saanut
-heittää pienen silmäyksen, hän oli hiljaisina hetkinä puhellut
-niistä matalalla salamyhkäisellä äänellä lapsille, jotka kuuntelivat
-hämmästyneinä henki kurkussa. Hänestä olivat nuo muinaiset asiat
-asioita, joista kannatti toisillekin puhua, ja jotka täyttäisivät
-sydämet pelvolla ja väristyksellä, rakkaudella ja ilolla. Nyt oli tuo
-poika käsitellyt niitä, kuin mitäkin lapiota tai heinähaarukkaa ja
-huudellut niistä turuilla ja toreilla.
-
-Hän antoi käsityönsä vaipua syliinsä ja jäi tuijottamaan eteensä
-pöytään; kun hän siinä liikkumatonna katseli eteensä, purjehti
-kuva kuvan jälkeen mieltänsä, ja kaikki ne kuvat kertoivat vaivan
-alaisuudesta ja nääntymyksestä ja kuolemasta niiden elämässä, jotka
-hän oli tuntenut, ja jokainen kuva oli toistaan alakuloisempi.
-Hän ajatteli Fiete Kreytä, joka nyt lähtisi maailmalle ilman
-johdattajaa, sekavine ajatuksineen. Hän katsahti ympärilleen tuvassa
-ja huomatessaan olevansa yksin, kätki hän kasvonsa käsiinsä ja itki
-hiljaisesti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun päivä rupesi pimenemään, lähti Fiete Krey kotoansa, kainalossaan
-vaatenyytti, jossa oli hänen työpukunsa; hänen äitinsä seisoi takan
-ääressä ja itki. "Fiete", huusi hän hänelle jälkeen, "sinä olet
-vasta kuudentoista, älä lähde niin pitkälle matkalle." Hän ajatteli
-toisia Kreijejä, jotka olivat joutuneet niin kauas kotoa, etteivät
-enää olleet palanneetkaan, Ameriikkaan, ja jumala ties, minkänimisiin
-kaikkiin maihin. Hän oli käynyt koulunsa vanhan opettajan luona, joka
-kyllä oli ollut jommoisessakin nimessä kylänräätälinä, mutta jonka
-maine opettajana oli ollut vähän niin ja näin. Sitäpaitsi oli hän
-aina ollut hiukan kova- ja huonopäinen.
-
-"Niinkauas kuin maailma riittää", vastasi Fiete Krey. "Koiraruoskalla
-löi se minua, senkin nylkyri." Hän purskahti äänekkääseen itkuun taas
-ja pui nyrkkiä tuolle vanhalle upealle talolle ja noille laajoille
-aitta- ja ulkohuonerakennuksille, joiden mahtavat olkikatot tummina
-ja vakaina näkyivät korkeiden poppelien ja saarnien varjossa.
-
-Olisipa Klaus Uhl ollut näkemässä sitä itkua ja vihastusta, niin
-olisipa hän remahtanut äänekkääseen ja sydämen pohjasta tulevaan
-nauruun, olisi koristellut juttua hieman ja lisännyt omiaan ja sitte
-kertonut sitä kaikissa kapakoissa.
-
-Jasper Krey oli myikin astunut ovelle: "Yhdentekevää, minne lähdet,
-kunhan vaan lähdet", puhui hän, "sitte et ainakaan maadu. Ja
-onhan sekin jo jotain, ettei maatumaan pääse. Eivätkä sinua liiat
-taminetaakatkaan paina: voit ojentaa kun niin on tarpeen, ja onhan
-sekin etu. Pidäppä nyt varasi että sinusta tulee jotakin. Jos
-joutavaksi heittäynet, niin eipä ole niin välttämätöntä, että palaat.
-Mutta satutko menestymään, niin käyppä joskus sitte katsomassa,
-kuinka mekin jaksamme."
-
-Hän oli jo tiellä, niin että häntä tuskin näki hämärästä: "Oleppa
-varma siitä, että palaan, isä."
-
-Kun hän taas kääntyi ja lähti käymään, seisoi Jörn Uhl tiellä:
-"Thiess odottaa rattaineen tuolla kuusikossa", sanoi hän matalasti.
-"Ota täksi yöksi Aulangolle."
-
-He astuivat yhdessä mäkeä alas, kunnes vasemmalla tiestä näkyi
-vieremä, joka kasvoi kanervaa ja saraheinää ja jatkui vinosti kahden
-mäentyrmän välitse ylöspäin. Vieremä oli niin leveä ja syvä, että
-iso talonpoikaistalo hyvästi olisi saanut sijaa sen pohjalla ja
-mataloitui ja kapeni ylöspäin, kunnes se vallan hupeni kangasnummeen.
-
-Fiete Krey asteli edellä ja oli vaiti, silloin tällöin nousi
-nyyhkytys kurkkuunsa, se puistatti koko hänen ruumistaan.
-
-Noin puolikorkeudessa vieremää oli matalan kanervikon keskellä,
-kapean polun vierellä, joka johti ylös mäelle, pyöreä lampi, se ei
-ollut avarampi kuin vaununratas ja oli se laitojaan myöten täynnä
-raikasta vettä. Se lampi oli Kultahete. Joku lähteensuoni, joka
-näkymätönnä luikerteli ylhäältä, täytti sen aina uudelleen laitoja
-myöten, liika vesi juoksi hiljaa solisten pensaston juuritse alas.
-Veden kuvastuksessa näki pari kolme tähteä, jotka vilkkuivat
-taivaalla, muutama lehdetön oksa pisti pensaikosta yli partaan,
-niiden varjot näkyivät vedessä kuin vinottaiset terävät puikot, jotka
-varjelivat sisäänkäytävää. Tuuli puhalsi mereltäpäin ja häilytti
-pensaikkoa, jossa vielä riippui kuivia menneenvuotisia lehtiä. Kahisi
-ja äänteli alhaalla ja ylhäällä ja kummallakin puolella.
-
-Fiete pysähti ja katseli mietteissään veteen. "Haluaisinpa tietää",
-sanoi hän nyyhkytystensä keskeltä "miltä siellä näyttää pohjalla, ja
-voiko ollenkaan tavoittaa pohjaa."
-
-Jörn tahtoi vähän lohduttaa häntä ja sanoi rohkaisevasti: "Kuule,
-etköhän lähtisi joskus sinne Steinbergin nummelle, josta sinä aina
-olet puhunut? Sinähän kerrot, että siellä on kokonaisia kultakasoja,
-joukossa palasia kuin pienen lapsen pää."
-
-Fiete Krey pudisti kiivaasti päätään: Nuo lapsenpäät oli hän itse
-keksinyt omassa päässään; hän oli itse koko lailla muokannut sitä
-peltoa, jota Wieten niin monena iltana oli lampun ääressä niin
-ahkerasti viljellyt, oli tehnyt sitä niin suurella keksinnän ilolla
-ja lämmöllä, ettei hän aina itsekään oikein osannut eroittaa, mitä
-Wieten oli kertonut ja mitä hän itse oli omasta päästään sepittänyt
-lisää. Mutta tämä ilta eroitti toden kuvitellusta: lapsenpäät
-nummella olivat sepitettyä. Mutta Kultahete oli totta.
-
-Hän tuijotti veteen, sitte lähti hän verkkaan mäkeä ylös. Kun he
-olivat saapuneet kukkulalle, sanoi hän: "Lähde sinä kotiin nyt. Nyt
-jatkan minä yksin matkaani."
-
-Jörn lähti kättä puristamatta ja sanaa sanomatta nummen poikitse.
-
-Fiete Krey jäi seisomaan autiolle nummelle yksin. Kun Jörn katsahti
-taakseen, seisoi hän vielä kuin musta liikkumaton patsas näköpiirissä.
-
-Hitaasti kääntyi Fiete Krey, ja palasi takaisin vieremään, laski
-vaatenyyttinsä maahan, veti takin yltään, laskeutui pitkäkseen
-ruohikkoon ja kuroitti kädellään veteen, niin syvälle kuin taisi.
-Niin rämpyili hän lampea ympäri, mutta ei löytänyt mitään. Silloin
-riisuutui hän kokonaan, otti kädellään muutamasta vahvasta oksasta,
-joka kasvoi hetteen partaalla ja laskeusi alastomana varovasti
-kylmään veteen ja tapaili pohjaa. Oli vettä rintaan asti hänelle. Hän
-koetteli jalallaan varovasti sinne tänne, mutta ei tuntunut mitään
-kovaa. Kaikki oli pehmeätä, santaa ja mädänneitä lehtiä. Hän sukelsi
-kolmasti veteen ja tunnusteli partaita, mutta nekin olivat vaan
-liukasta saviseinämää, joka kasvoi vesiruohoa.
-
-Hän jätti koko etsimisen. Nousi ylös ja seisoi kappaleen aikaa,
-ennenkuin otti paitansa. Hän seisoi suorana ja liikkumatta. Ei hän
-tuntenut jäistä kylmyyttäkään, joka leikkasi häntä hienoin terävin
-piirtelyin. Hän seisoi vaan ja katseli veteen, joka sekin katseli
-häntä vastaan hiljaisin surullisin silmin, ikäänkuin säilyttäisi
-sekin surumielisenä salaisuuttaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hämähäkin verkot lentelevät maita, ja kukkastentuoksu ja
-rikkaruohojen siemenet lentävät naapurin puutarhaan; joskus saattaa
-viisas tarkkaava silmä havaita suuren, ihanan ja peloittavan Kohtalon
-itsensä istumassa iäisellä kivellään ja pää käden varassa, otsa
-rypistettynä piirtelevän viivojaan hiekkaan, niitä mutkikkaita
-viivoja, joita me ihmislapset sitte saamme kulkea. Toisillakin kuin
-Fiete Kreyllä oli tänä huhtikuunyönä seikkailunsa.
-
-Asui siihen aikaan kylässä eräs nuori neito, muutaman talollisen
-tytär. Hän oli kookas ja kaunis ja kaikki paikkakunnan nuoret miehet
-olivat ihastuneet häneen. Hän oli sentään aina kahdenteenkymmenenteen
-ikävuoteensa asti pysytellyt kylmänä kaikille, hän kävi harvoin
-tansseissa, ja jos hän joskus sattui niihin, tapahtui usein, että
-hän heti ensimmäisen tanssin jälkeen jätti salin katse pimeänä,
-valjasti hevosensa ja ajoi yksin yön läpi kotiin. Hänellä ei ollut
-ystävättäriäkään nuorten tyttöjen joukossa, tänä talvena oli
-hän sentään lyöttäynyt erään hiljaisen ja sievännäköisen naisen
-seuraan, joka äskennaineena oli miehensä kanssa asettunut kylään,
-ja odotteli ensimmäistä lastaan juuri. Tämän luona istui hän joskus
-hiljaiset hämyhetket, ja eräänä päivänä kysyi hän häneltä arasti,
-kuinka hän oli rohjennut ruveta jonkun miehen vaimoksi, ja niin
-kokonaan antautua hänelle omaksi. Kun ystävätär joutui hämilleen
-tällaisesta kysymyksestä, eikä kohta tietänyt, mitä vastata, kertoi
-hän kyynelesilmin, että hänkin oli rakastunut, mutta ett'ei hän vaan
-osaisi osoittaa sitä rakkauttaan. Hänestä tuntui niin mahdottomalta
-voittaa arkuuttaan, talokkaan tyttärenä ja mailla kasvaneena tiesi
-hän niin hyvin, mitä avioliitto sisälsi itsessään. Toinen koetteli
-lohduttaa häntä, puheli matalalla epävarmalla äänellä ja vakuutteli,
-että kunhan vaan rakkautta on, niin kyllä sitte kaikkeen muuhun
-tyytyy.
-
-Mutta tästä keskustelustakin huolimatta ei hän mitenkään muuttunut
-käytöksessään. Hän itki ja suri yksinäisyydessä onnetonta
-luonnettaan, joka ei sallinut hänestä tulevan nunnaa eikä naista ja
-joka teki onnettomaksi sekä hänen lemmittynsä että hänen itsensäkin.
-
-Joku aika senjälkeen, juuri nyt tänä huhtikuun iltana, oli taaskin
-tanssiaiset kaupungissa. Oli juuri ollut uusikuu. Hän oli monta
-päivää ollut huonolla tuulella. Mutta aivan tanssiaispäivänä tunsi
-hän itsensä taaskin ihan reippaaksi ja virkeäksi ja hän päätti kuin
-päättikin käyttää hyväkseen tätä hyvää, melkein iloista tuultaan
-ja lähteä tanssiaisiin. Hän teki varman päätöksen olla hyvin
-ystävällinen, hillitä vastenmielisyyttään tanssiin ja erittäinkin
-olla ystävällinen, kun lemmittynsä tanssisi hänen kanssaan.
-
-Kun hän astui saliin, näki hän hänen kohta siellä kun hän seisoi
-ikkunassa. Hän näkyi odottaneen häntä, hänen silmänsä välähtivät
-ystävällisinä ja vilpittöminä häntä kohden. Hän oli varakasta
-talonpoikaissukua, niinkuin hän itsekin ja oli kuten hänkin
-luonteeltaan arka ja hieno. Tyttö oikein ilostui, kun hän näki hänen
-kauniina siellä ja päätti vielä vakaammin nyt kerrankin näyttää,
-kuinka sydämestään hän hänestä piti.
-
-Mutta kun alettiin soittaa ja nuorukaiset lähtivät tyttöparvea kohden
-ja hän alasluoduin silmin paremmin tunsi kuin näki että hänenkin
-ystävänsä lähestyi, silloin maltti hän kyllä itsensä senverran,
-että lähti tanssimaan hänen kanssaan. Mutta kun hän tanssin välillä
-rupesi juttelemaan hänen kanssaan, oli tyttö kalpea ja hänen huulensa
-värähtelivät, hän katseli kylmänä ja ynseänä suoraan eteensä ja hänen
-nuoret kauniit kasvonsa olivat kuin jäästä. Kohta kun nuorukainen
-huomasi tämän, saatti hän hänet vaieten paikalleen, jonka tyttö
-sentään kohta jätti, lähteäkseen salista ja paikalla palatakseen
-kotiin.
-
-Tiellä, rattaillaan yksin, yön ja suuren luonnon hiljaisuudessa
-pysyi hän aluksi yhtä korskana. Kummallakin puolella tietä jatkuivat
-matalat vallit, ja taampana lepäsi tasainen alakuloinen kangas: hän
-yksin siinä kulki korkeana. Hän istui suorana rattaillaan ja katseli
-kopeana ympärilleen ylpeänä siitä että hän yksin kaikista tytöistä
-oli niin arka ja siveä.
-
-Siinä kun hän rattaillaan ajoi hiekkaista tietä äänettömästi läpi
-yön, kuuli hän jonkun linnun kaukaisuudessa valittavasti kutsuvan
-toveriaan. Hiljaa lähenevät rattaat olivat kai säikähdyttäneet sen
-syvästä unesta. Samassa kuului läheltä rohkaiseva piipitys. Aivan
-vierekkäin lentää räpyttivät ne poikki tien, samassa päästäen
-suloisen äänen.
-
-Kun tyttö käänsi silmänsä lintuparista, havaitsi hän yht'äkkiä että
-ympärillä oli peloittavan autiota ja että ilma oli niin kolkon ja
-kaamean hämärää Yksinäisyyden tunto, josta hän juuri oli ylpeillyt,
-säikähdytti häntä nyt. Hän tunsi taaskin elävästi, että olisi
-paljon keveämpi olla samallainen, kuin kaikki siskonsakin, eikä
-kamppailla sitä vastaan, jota luonto milloin hymyilevänä, milloin
-vakavalla ja melkein uhkaavalla äänellä häneltäkin vaati. Siinä kun
-hän ajatteli ja ajatteli sitä, taipui hänen päänsä ja hän rupesi
-hiljaa itkemään. Mitä ylpeämpi hän äsken oli ollut, sitä syvempi
-oli hänen nöyrtymisensä nyt. Lemmittynsä kuva, jolta hän äskeisessä
-kopeamielisyydessään oli riistänyt kaiken, näkyi hänelle nyt taas
-niin hyvänä ja hienopiirteisenä. Jalo ryhdikkyys, joka ilmeni hänen
-koko olossaan ja hänen jokaisessa arvokkaassa liikkeessään, valtasi
-koko hänen sydämensä nyt, ja sydämensä pohjasta kaipasi hän häntä.
-Hän rupesi piinaamaan itseänsä, rypisti otsansa ja alkoi miettiä
-miten hänen oikein pitäisi menetellä että hän voittaisi arkuutensa
-häntä kohtaan, josta hän sentään sisimmässään niin piti. Hän keksi
-jos mitä merkillisiä suunnitelmia, joilla hän voisi ikäänkuin itse
-pettää itsensä. Viimein juolahti hänelle mieleen mennä odottamaan
-häntä hänen pihansa veräjälle kunnes hän aamuhämärässä palaisi.
-Talo sijaitsi kylliksi syrjässä, jotta voi tämmöistä suunnitella.
-Myöskin oli hänellä salainen toivo, että hänkin kohdakkoin oli
-lähtenyt kotomatkalle, sittekun hän itse oli jättänyt salin. Kun hän
-sitte tulisi -- hänen oli tapana käydä jalan -- nöyrtyisi hän ja
-puhuttelisi häntä, Hän pyytäisi anteeksi häneltä että hän oli niin
-arka, ja sanoisi hänelle, että hänestä hän sentään pitäisi kaikkein
-enimmän maailmassa. Semmoisia mietti hän ja ajoi tietään siinä
-vakaassa aikomuksessa että hän todellakin toteuttaisi päätöksensä.
-
-Hän ei sentään vielä ennättänyt pitkällekään tietä, kun hän rupesi
-ajatuksissaan kuvailemaan asemaa, johon hän joutuisi, ja vanha uhka
-ja vastahakoisuus rupesi taas nostamaan päätään. Turhaan koetti
-hän vastustaa sitä ja oli jo aivan takertua siihen taaskin. Jo
-olivat kauniit silmänsä lakanneet loistamasta: silloin saapui hän
-sille kohdalle tietä, josta näkee syrjälle alas vieremään, jonka
-puolivälissä, noin parikymmentä askelta syrjässä tieltä, Kultahete
-välkkyy kanervikkonsa keskellä, ja loi sattumalta katseensa sinne
-alas. Silloin näki hän laakson puolihämärässä valkean ihmisvartalon
-seisovan välkkyvän pyöreän vedenkalvon edessä ja liikkumatonna
-tuijottavan siihen. Hän säikähti kovasti, tempasi hevosta suitsista
-ja aikoi saada sen juoksemaan tavallisella matalaäänisellä
-hoputushuudahduksellaan, mutta hän oli niin säikähtynyt, ett'ei
-lähtenytkään ääntä kurkustaan, ja hevonen, joka ymmärsi suitsista
-nykäyksen käskyksi seisahtua, pysähti yhtä liikkumattomaksi kuin
-poika siellä veden peilin edessä tai kuin raskaasti hengittävä tyttö
-rattailla siinä.
-
-Silloin heräsi tytössä ikäänkuin sisällisenä valaistuksena kirkas
-ja rohkea ajatus, että tämä näky ei mahtanutkaan tulla sattumalta
-hänelle, vaan että se oli sallittu, jotta hänkin paranisi terveeksi
-ja luonnolliseksi. Hän katseli vartaloa, siinä kun se näkyi nuolena
-ja jalona ja uljaana, hän katseli kuinka se yleni vapaana ja
-voimakkaana, ensin polviin, siitä vyötäisiä nuoreen norjaan voimaan,
-sitte voimakkaana ja joustavana ja ikäänkuin riemussa ylös rintaan
-viimein aina päähän asti, joka oli taipuneena. Siinä kun hän katseli,
-silmänräpäyksen vaan, tunsi hän äkkiä sielunsa syvyydessä, siellä
-missä kaikki on paljasta puhdasta totuutta ja jossa Jumala ja luonto
-vielä asuvat rinnatusten toistensa kanssa, että nuorukainen, jota
-hän ajatteli oli hänen ainoa oikea toverinsa, jonka kanssa eläen
-kumpikin toiselleen antaen ja toiseltaan ottaen voisi täydentää omaa
-epätäydellistä ja epävalmista oloansa. Hänen jäseniinsä virtasi
-ihana ilo, hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä niin ettei hän
-nähnyt mitään enää. Sitä hänen täytyi nauraa, niin että helkähti
-hiljaa. Hevonen lähti liikkeelle, ja poika lammen ääressä kavahti
-ajatuksistaan. Mutta olipa kuullut naurun eräs toinenkin, joka oli
-astellut rattaitten takana, ja käynyt pää kumarassa, hän kun oli
-ollut raskaissa ja surullisissa aatoksissa.
-
-Hän kuuli naurun ja tunsi sen kohta. Hän kiirehti askeleitaan ja
-seisoi kohta rattaitten vierellä. "Sinäpä hitaasti ajat", alkoi hän.
-
-Tyttö naurahti taaskin hiukan ja vastasi leikkiä laskien: "Ajoin
-hitaasti, että saavuttaisit minun. Sinunhan piti vielä ottaa
-päällystakki yllesi."
-
-Nuorukainen ei sitä sen tarkemmin kuunnellut. Arveli vaan, että
-hän salista lähtiessään oli vielä huomannut, että hänkin oli kohta
-noussut ottamaan päällystakkiaan. Mutta sen hän kuuli äänestä, että
-nyt oli vihdoinkin hänenkin hetkensä tullut ja hän riemuitsi, koko
-sydämensä oli ilona.
-
-Hän laski kätensä rattaan nojalle ja asteli rinnalla siinä. "Mutta
-miksi lähdit niin aikaiseen?" kysyi hän.
-
-"No, koetappas arvata, miksi läksin?" vastasi tyttö.
-
-"Tietystipä, että tapaisimme täällä."
-
-"Niinkö?" puhui neito. "Olet sinä näppärä arvaamaan, ei sinun enään
-tarvitse siellä vieressä käydä. Tule tänne rattaille."
-
-Hän pysäytti hevosen ja nuorukainen aukasi vaunupeitteen. Mutta
-ennenkuin hän hypähti rattaille tuumi hän olevan viisasta osoittaa
-vähän ylpeyttä. Nyt juuri, arveli hän, olisi paikallaan näyttää
-sitä, ettei tytön ylpeyttä jälkeenpäin kiusaisi ajatus, että hänen
-ihailijansa oli ollut niin raukka, että oli jättänyt hänen niin monta
-kertaa osoittamansa kylmäkiskoisuuden ihan kostamatta. Sentähden
-sanoikin hän tyynesti ja levollisesti, ikäänkuin vallan luonnollisena
-asiana: "Mutta sitä naamaa en minä enää halua nähdä, jota äsken
-salissa minulle näytit. Jos lupaat olla taipuvainen, sitte lähden
-kanssasi."
-
-Neito nyökäytti päätään vaan ja hymyili: "Tule tänne nyt vaan,
-sinulla on oleva niin hyvä täällä, kuin koskaan olet ansainnut." Hän
-laski kätensä nuorukaisen olkapäälle.
-
-Silloin nousi nuorukainen rattaille ja otti sanaa sanomatta suitset
-tytön kädestä. Hän mukautui tähän, nojautui taaksepäin ja sanoi: "aja
-verkkaan nyt!"
-
-"Miksi niin?"
-
-"Niin viisas olet, etkä sitä ymmärrä?"
-
-"Ymmärrän kyllä", vastasi nuorukainen, "että matkamme kestäisi
-kauemmin."
-
-Samassa laski hän käsivartensa tytön vyötäisille ja suuteli häntä
-sydämellisesti, ja siitä hetkestä asti sai hän hänestä hyvän vaimon.
-Hän piti ohjakset; ja tyttö lausui toivonsa, milloin piti ajaa
-hitaampaa milloin kovempaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Poikanen lammella oli kiireimmän kautta heittänyt vaatteet ylleen
-ja lähtenyt juosta livistämään mäelle, jolta rattaat nuorine
-onnellisine istujoineen juuri olivat hävinneet. Hän katsahti kerran
-vielä taakseen kylää kohden. Lakea dyyni, jota hänen esi-isänsä
-olivat muokkailleet ja asustelleet, näkyi heikosti valaistuna siellä.
-Hän ei siitä sen enempää sentään välittänyt, lähti vaan suoraan
-kankaan poikki kahta tammea kohden, jotka seisoivat mataloina ja
-leveälatvaisina tienristeyksessä. Toisen alla niistä seisoi Trina
-Kühl ja odotteli häntä, vaatenyytti kainalossa, niinkuin hänelläkin
-ja pukeuneena rippikoulupukuunsa, joka jo oli liika lyhyt hänelle.
-"Missä sinä olet viipynyt?" kysyi hän.
-
-Hän ei vastannut, vaan kysyi suoraa päätä: "Aiotko sinä oikein totta
-lähteä mukaan?"
-
-"Aion oikein", vastasi hän, "miks'en sitte? Klaus Uhl on
-köyhäinhoitolaitoksen esimies ja pidättää palkkani omaan taskuunsa
-tai antaa hän sen kunnankassaan, koska olen saanut kasvatukseni
-köyhäinhuoneessa; sitäpaitsi vaativat he minulta vielä, että minun
-lisäksi tulisi olla kiitollinen heille. Jos sinä vaan otat minut
-mukaasi, lähden kuin lähdenkin ja hankin itselleni paikan Hampurissa.
-Mutt' en tiedä, minnepäin se on. Mutta minun täytyy sitoa nyyttini
-paremmin." Hän laskeusi polvilleen, aukasi nyyttinsä ja järjesti
-huolellisesti yhteen työpukunsa, kolme paitaa, kolme paria sukkia ja
-nahkatohvelit. Sitte lähtivät he rinnakkain astumaan mäkeä. Tuuli
-puhalsi takaapäin, kuivia tammenlehtiä ja hiekkaa lenteli heidän
-ympärillään ja takanaan.
-
-Kun he toiselta puolelta astuivat mäkeä alas, seisoivat siellä,
-tuulen suojassa, Thiess Thissenin rattaat, Hevoset pureskelivat, päät
-alhaalla, ränget korvilla ruohoa tienviereltä, Thiess Thiessen istui
-kumartuneena korkeassa ja mukavassa vaunutuolissaan ja veti unia.
-"Thiess", huudahti Fiete Krey, "herääppä jo! Trine Kühl on tässä
-myöskin ja lähtee mukaan. Älä viitsi, ei tämä puhumisesta parane. Nyt
-me lähdemme ensiksi Hampuriin nyt, saa sitte nähdä mikä sitte eteen
-tulee."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Muutama päivä pääsiäisen jälkeen, kun koulut taas alkoivat työnsä,
-sanoi Henrik Uhl, josta isänsä piti enimmän, hän kun oli loisteliain
-pojista: "Kuule, poikapa, Jörn, sepä merkillisiä jaarittelee nyt:
-luulen, ett'ei se ai'o kouluun enää, se aikoo jäädä kotiin. Mutta
-eihän käy päinsä, että hänkin rupeaa maanviljelijäksi, mistä
-ihmeestä sinä lopulta voit kaikille talot toimittaa? Sinun pitää
-välttämättä puhua hänen kanssaan joku sana." Kun isä sitte kutsui
-hänen puheilleen ja kysyi sitä, vastasi Jörn, että hän aikoo jäädä
-kotiin ja ruveta tekemään työtä. Isä torui häntä ja löi lopulta häntä
-piiskallakin, mutta hän pysyi yhä vaan asiassaan. Mitään perusteita
-hän ei sanonut päätökseensä.
-
-Mutta illalla, kun hän jo huoneessaan, jossa hän nyt, kun Fiete Krey
-oli lähtenyt pois, asui yksin, oli mennyt levolle, tuli Älypää Wieten
-sisään häntä lohduttamaan ja pyysi että hän toki hänelle kertoisi,
-mikä oli saanut hänen muuttamaan aikeensa, olihan hän sentään ennen
-niin hartaasti halunut jotain oppiakin. Ensin ei Wieten ollut saada
-sanaakaan hänestä, niin kuumasti ja tulisesti hän itki. Mutta sitte
-tuli sysäyksittäin esiin, mitä hän oli aavistanutkin: ei olisi tällä
-viikollakaan ollut ketään, joka olisi hoitanut varsoja, joll'ei
-hän itse olisi sitä tehnyt. Jollei hän silloin tällöin käväisisi
-tallissa, saisi isäntärenki hevoset kaikki ihan villeiksi ja
-turmelisi ne lopulta kokonaan potkuillaan. Ruskea valakkakin oli jo
-saanut haavan polveensa. Ei Fiete Kreykään aina ollut varsin tarkka,
-mutta nyt kun hänkin oli poissa, ja jos hän nyt vielä itse lähtisi,
-niin sitte tulisi kamalaa kerrassaan.
-
-Kun Wieten sitte koetteli lohdutella häntä, silitteli hänen karheata
-tukkaansa ja puheli: "Nythän on kaikki hyvin taas, älä nyt enää
-itke, pieneni", silloin tuli itku taas väkivaltaisempana ja hän
-puheli särkyneellä äänellä: "luuletko sinä sitte... että minä teen
-mielelläni näin?... Nyt en minä enään saa mitään oppia. En saa enää
-koskaan ottaa kirjaa käteeni. Nyt jään minä yhtä tuhmaksi, kuin
-kaikki toisetkin."
-
-Aikaisin seuraavana aamuna otti Jörn Uhl ylleen siniliinaisen
-työmekon, jonka Fiete Krey oli heittänyt päältään.
-
-Niinpä joutuivat lapset Wentorffista pyörteeseen, joka heitti sen,
-jonka piti jäädä kotiin kauas vieraaseen maailmaan, mutta sen edessä
-taas, jonka piti lähteä, löi se oven kiinni ihan nenän edessä;
-viskasi työmiehen pojan paljaalle autiolle kankaalle ja osoitti
-sieltä hänen vilkkaalle mielikuvitukselleen väikkyvässä etäisyydessä
-maailman kaikkine aarteineen ja ihanuuksineen, mutta herraksi
-aikoneelle heitti se jalkojen eteen siniliinaisen tallipuseron.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU.
-
-
-Seuraavana aamuna otti Jörn ylleen tallimekon, jonka Fiete Krey
-vihoissaan oli viskannut nurkkaan.
-
-Koulua kohtaan, jonka lukujärjestyksessä kaikki oli hänelle vanhaa
-tuttua, ei hänellä siitä päivästä lähtien ollut mitään mielenkiintoa.
-Rippikouluopetusta, jossa muuan ystävällinen kunnon mies selitti
-vanhaa kirkonoppia, hän ei ymmärtänyt, ja se kiusasi sentähden
-häntä. Käytännöllinen, terveälyinen nuorukainen, joka näki kaiken
-ainoastaan suhteessa Uhliin ja sen asujamiin ja kylän oloihin, ei
-ymmärtänyt mitään siitä synnistä ja armosta, josta siellä opetettiin.
-Synti näytti hänestä aina tulevan aivan liika myöhään, ja armo liika
-varhain. Syntiähän oli vasta varkaus, ryöstö ja murha, ja armonhan
-sai aivan liika helpolla: heitti syntinsä vaan "Jumalan päälle."
-Jörn Uhl ei voinut ymmärtää semmoista hyväluontoista Jumalaa. Jumala
-näytti hänestä varsin epäkäytölliseltä laskumestarilta, joka sisällä
-kammarissaan kyllä piti kirjansa hyvin koreassa järjestyksessä, mutta
-jota selän takana hirveästi puijattiin.
-
-Talon palvelusväki viihtyi hyvästi hän kanssaan: se piti häntä
-vertaisenaan. Siitä toki lähti vaikeuksia, että hän muutamasti tahtoi
-käydä vähän enemmästä kuin he: heidänhän piti aina toki jonkunverran
-osoittaa arvonantoa hänelle, ja jokaisen täytyi hänen tähtensä tehdä
-työnsä ahkerammin. Niinpä pitivät he hänestä, hän kun aina oli
-yhtä heidän kanssaan ja otti osaa heidän töihinsä, mutta toisaalta
-ei hän taas aina ollut niinkään mieleen, hänen silmänsä kun aina
-sattui näkemään, jos aura seisahti jossain ulkona pellolla, tai
-jos palvelustyttö, lehmän vieressä kyykkysillään sattui unohtamaan
-lypsämisen jonkun kanssa laverrellessaan. Silloin hän aina ilmestyi
-pihan poikki pitkin askelin ja kädet -- taskussa ikäänkuin sattumalta
-siihen ja tekeytyi vallan viattomaksi ja naureskeli. Semmoisissa
-tilaisuuksissa nimittelivät he häntä keskenään maavoudiksi, ja
-muutamat taas sanoivat, että onpas sekin kanssa aika pitkäsiima. Hän
-ei sentään suuriakaan piitannut semmoisista nimittelemisistä; hänelle
-oli kaikki yhdentekevää, kunhan vaan Uhlin pellot ja karja säilyivät
-korjuussa. Muusta hän ei välittänyt, muuta hän ei ajatellutkaan.
-Niinpä tavotti hänen sielunsa jo aikaisessa nuoruudessa suurta, ja se
-oli hänelle voitoksi koko elinijäksi.
-
-Siksi olikin hänestä näinä parina rippikoulun jälkeisenä vuotena
-eräs iäkäs talollinen Wilhelm Dreyer kunnioitettavin mies kuin
-hän tunsi. Tämä oli joskus muinen aloittanut sangen vähillä, tai
-melkein varattomana, oli sitte neljäkymmentä vuotta elänyt sangen
-säästeliäänä ja ahertavana, ja nyt seitsenkymmenvuotiaana oli
-hänellä upea syytinkirakennus keskellä kylää. Hän oli aina katsellut
-ympärilleen viisain tarkkaavin silmin ja tiesi että maailman
-meno on kudos typeryyttä ja kevytmielisyyttä, raukkamaisuutta ja
-rikoksellisuutta ja että se aina kantaa hedelmänään kurjuuden,
-kunnottomuuden, ja epätoivon. Mutta sattuipa ukko terävillä
-silmillään näkemään pitkän Jörnin peltotöissään, niin ilmestyipä
-hän usein tehtyään jonkun hyvän harppauksen syvien ojien ylitse
-yht'äkkiä viisaine parrattomine kasvoineen ja hiukan harmaantuneessa
-tukassaan, joka riippui aina takinkaulukseen asti, hänen vierelleen
-ja rupesi hieman kimakalla varovalla äänellään juttelemaan
-maanviljelijäkokemuksistaan; sitä kuunteli Jörn hartaana, kuin harva
-kirkossa. Tämä oli hänen evankeliumiansa näinä vuosina. Tehdä työtä
-ja pysyä raittiina ja säästävänä ja hoitaa talouttaan hyvästi: se oli
-hänelle "iloista sanomaa."
-
-Kun hän joskus myöhempinä vuosinaan sattui kulkemaan Uhlin peltojen
-ohitse ja hänellä oli joku lapsistaan mukanaan, niin tapahtuipa
-usein että hän nosti keppiään ja osoitti jotakin pellonpalasta:
-"Katsos tuolla kolmannella saralla, siellä näytti Dreyer-ukko muinoin
-minulle kuinka vako pitää ajaa." Tai tähän tapaan: "Katsos, poika,
-siellä missä nyt kasvaa herneitä, siellä minä olen ensimmäisen
-kerran itse niittänyt eloa, siinä vieressä ojan partaalla opetti
-Dreyer-ukko minut teroittamaan viikatetta. En ollut silloin vielä
-täyttänyt seitsemäätoista. Nisu oli tuleentunut, mutta ei voinut
-mistään saada niittoväkeä. Kyllä sinun täytyy itse nyt ruveta, Jörn,
-sanoi ukko silloin. Ja kun rupesinkin, tuli hän itse viikatteineen,
-joka oli hyvässä ruosteessa, ja niitti rinnallani auringon laskuun
-asti. Silloin oli viikatteensa kirkas. Perästäpäin laski hän välistä
-leikkiä siitä: 'En tahtonut olla sinua huonompi'. Minä naurahdin
-silloin aina vastaan ja sanoin puolestani: 'Enkä minä Teitä'. En ole
-ikinä eläissäni nukkunut niin hyvästi kuin sinä yönä."
-
-Isälle ja vanhemmille veljille kävi hän päivä päivältä
-vastenmielisemmäksi. Hän oli heille alituisena omantunnon moitteena.
-Epävarmuus, jolla kuustoistavuotiaana vielä aina arvostelee
-vanhempain perheenjäsenten toimia ja menettelyä esti häntä toki
-osoittamasta ilmeistä ylenkatsetta. Päinvastoin: hän pysytteli arkana
-heidän läsnäollessaan, ei vastannut sanaakaan, kun he pilkkailivat
-häntä, ja punastui, jos he sattuivat näkemään, kun hän teki työn,
-joka oikeastaan olisi kuulunut heille. Hän punastui omasta ja heidän
-puolestaan. Mutta juuri tuo arka alakuloinen olo ärsytti heitä,
-ikäänkuin olisivat he siinä lukeneet salaisen syytöksen itseänsä
-vastaan.
-
-Kun hän harmaansinervässä työpuvussaan, joka avuttomana roikkui
-pitkäkoipisen pojan yllä, kulki talon ja ulkohuonerakennusten väliä,
-niin tapahtuipa toisinaan, että isänsä, joka juuri istui rattaillaan
-kaupunkiin lähdössä, nosti piiskanvarttansa ja osoitti häntä toisille
-veljille puhuen pehmeällä, täyteläisellä ja nauravalla äänellään:
-"Onpa tuokin miehiään! Siitä olisi tullut maavouti! Vaikka saisin
-kymmenen taalaria, niin enpä totta vie sallisi tuon koipeliinin istua
-vierelläni rattailla ja ajaisi hänen kanssaan kaupunkiin! Onko tuo
-tuommoinenkin Uhl'in poikia?"
-
-Kun isä sitte oli lähtenyt, rupesi Hannu: "Kuuleppa sinä, minulla on
-omat tuumani päästäkseni Uhlin isännäksi. Et sinä kumminkaan naisista
-välitä, ja jäät elämäsi ajaksi yksivaljakoksi, nurkassa kyyröttäjäksi
-ja työmyyräksi. Jää sinä tänne taloon minun luokseni! Pidän sinua
-niin hyvästi kuin vaan haluat, ja hoidan, kun olet raatanut itsesi
-jäykkäjäseniseksi."
-
-Mutta Heikki sanoi lyhyesti: "Mepä pidämme ensi vuonna yhtä renkiä
-vähemmän ja juomme palkan."
-
-Iltasin istuivat Jörn ja Elsbe Wietenin kanssa tuvassa. Wieten oli
-viime vuosina käynyt hiljaisemmaksi ja alakuloisemmaksi, varsinkin
-siitä saakka, kun Fiete Krey oli heittänyt syytöksensä häntä vastaan
-silloin pihalla. Hänellä oli semmoinen kummallinen muisti ja niin
-vahva mielikuvitus, että kaikki tapaukset, jotka hän elämänsä
-kuluessa koskaan oli nähnyt tai joista hän oli kuullut, olivat
-elävinä läsnä hänelle aina yhtä selvinä ja kalpenemattomina kuvina.
-Aikaisemmin, nuoruudessaan oli nuoruuden hilpeämielisyys auttanut
-häntä, niin että hän voi kuvista, jotka olivat hänen ympärillään,
-ottaa esiin ainoastaan kirkkaat ja ystävälliset ja jättää synkeät ja
-surulliset syrjään. Mutta vähitellen vanhetessa, tunkivat synkeämmät
-esiin. Hän saattoi pitkiksi hetkiksi, siinä kun hääräili askareissaan
-jäädä istumaan ihan liikkumattomana ja tuijottaa eteensä hiljaisin,
-surullisin kasvoin. Semmoisina hetkinä kulkivat menneet päivät kuva
-kuvalta hänen sieluansa, hän näki milloin raskaan, painavan teon,
-joka yhdessä ainoassa päivässä musersi kokonaisen perheen onnen,
-milloin taas vaikean surun, joka vuodet vuosien jälkeen hiipi ja
-jäyti huoneessa, milloin näki hän armaat, puhtaat silmät, joista
-kyynelet viljavina valuivat, milloin taas kovat leppymättömät kasvot,
-joilla vihan tuli leimui. Niin kulki kuva kuvan jälkeen sieluansa ja
-hän näki ne tahtomattaankin. Sittemmin, kun hän oli hyvin vanha jo ja
-hän sai rauhassa asua hiljaisessa Aulankotalossa, kalpenivat kuvat ja
-hän sai taas levon.
-
-Jörn istua uurotti nyt illat ajatuksetonna ja sanatonna, oli lävitse
-väsynyt raskaasta työstä, ei virkannut sanaakaan ja lähti aikaiseen
-levolle.
-
-He olivat ikävää seuraa pienelle vilkkaalle Elsbelle, jossa päivä
-päivältä heräsi yhä tulisempana, selvempänä ja voimakkaampana ajatus,
-jonka hän jo lapsena oli lausunut: Minun täytyy saada pitää jostakin.
-
-Vanhemmat veljet olivat kutsuneet etuhuoneihin seuran ystäviä.
-Muutamia iloisia tyttöjä oli seurannut mukana. Joka kerta kun
-väliköltä käsin kuului tänne asti, jossa nämä kolme äänettöminä
-istuivat, melua tai hillittyä tytön naurua, kohotti tyttönen joka
-kerta kaunista tummakiharaista päätään, jonka nuorekkaat kasvot vielä
-olivat niin hentopiirteiset ja lapsekkaat, ja tähysteli levottomana
-ovea kohden. Silloin muutti Jörn meluavasti asentoa, tai sanoi
-hän jotakin, kääntääkseen tytön huomion ovesta. Mutta hän nousi
-levottomana ylös ja meni milloin ikkunalle milloin ovelle. Joskus
-aukasi hän ovenkin ja katseli ulos. Silloin kuului kaksi levotonta
-ääntä pöydältä käsin: "Elsbe, älä lähde! Sulje ovi, Elsbe!" Painunein
-päin palasi hän silloin aina pöydän ääreen ja ajatteli: "Olisinpa
-minäkin kerran täysi-ikäinen, olisinpa minäkin kerran täysi-ikäinen!"
-
-Sunnuntai edelläpuolenpäivät hääräili Jörn tallissa tai käväsi
-tuvassa katsomassa, missä sisarensa oli. Vasta illalla, kun sisar oli
-lähtenyt jonkun yhtaikaisen ystävättärensä luo, oli hän kolme, neljä
-tuntia vapaa. Silloin istui hän joko yksikseen huoneessa, tai istui
-hän toisella puolen tietä Jasper Kreyn matalan katon alla.
-
-Jörn Uhl! Kuka on niinä päivinä, jolloin ihmisen mieli on pehmeä
-niinkuin vaha, kuka on niinä päivinä ollut sinun muodostajasi?
-Kuka oli johdattajasi niinä päivinä, jolloin vanhemmat eivät enää
-voi meitä ohjata, jolloin toisetkaan eivät tartu ohjaksiin, jotka
-laahaavat jäljissämme, ja jolloin me nelistämme eteenpäin tietä,
-joka vie elämän markkinoille, sille torille, jolla kohtalo niin
-vakavana on astuva eteemme ja kysyvä meiltä: "minkä arvoinen olet?"
-Sillä niinhän on elämässä: aina kaikissa elämäntiloissamme on meillä
-varmat johtajamme ja neuvojamme, vanhempamme, koulumme ja lakimme,
-kokemuksemme, vaimomme, huolemme ja vaivamme; mutta niinä vuosina
-juuri, jolloin kevätmyrsky kevätmyrskyn jälkeen riehuu nuoren
-varttumattomuutemme ylitse, niinä vuosina juuri olemme hoivatta ja
-neuvotta. Hei, kuinka silloin rasahteli! Ja kuinka lehdet lentelivät!
-Siitä on meillä jälkeenpäin arvet sielussamme ja lehvistömme riivitty.
-
-Vanha Dreyer oli Jörn Uhlin opettaja kaikissa käytöllisyyteen
-kuuluvissa asioissa, mutta Jasper Kreypä taas on ollut hänen
-ohjaajansa elämänviisauden avaroilla, poluttomilla taipaleilla. Klaus
-Uhl istuskeli ravintoloissa ja jutteli kaiken maailman asioista ja
-tiesi ja tunsi kaiken. Mutta hänen poikansapa täytyi käydä pienen
-kummallisen Jasper Kreyn tykönä ja hänen matalan olkikattonsa
-alla oppia itsenäistä mietiskelyä, sieltä hän nouti ensimmäiset
-elämänviisautensa. Näiden hetkien merkitys oli sitä suurempi kun
-tässä mies ja nuorukainen kumpikin pitivät toisiansa melkein
-tasavertaisina ja sentähden saattoi syntyä todellisia varsinaisia
-väittelyitä heidän kesken. Missä olemme saaneet enimmän oppimme?
-Koulupenkilläkö? Vai luentosaleissa? Vai professorien luona? Olemme
-oppineet enimmän, kun olemme menneet ulos vapauteen ja yrittäneet
-omin siivin lentää, niin hyvin tai huonosti kuin se sitte kävikin.
-
-Jasper Kreyllä, kuten kaikilla Kreijeillä, oli entisyytensä. Nuorena
-oli hän, niihin aikoihin, kun kansa välttämättä vaati osallisuutta
-hallitukseen, ollut Yläsaksassa. Eipä ollut Wentorffin Jasper Kreyn
-onnistunut pysytellä osaaottamattomana katselijana siinä. Eipä
-onnistu ylialaan kellekään Kreylle koskaan pysyä puolueettomana.
-Niinpä oli hän palannutkin jonkun ajan kuluttua Wentorffiin takaisin,
-jonkun verran kuumenneena, jonkun verran hengästyneenä, jonkun verran
-nolona, lyhyesti, ikäänkuin se, joka on heitetty tanssisalista ulos,
-ja joka sitte katsahtaa kerran ympärilleen ja lähtee edelleen,
-tekeytyen ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut.
-
-Jos hän olisi jäänyt naimattomaksi, tai edes jonkun verran
-vitkastellut siihen menemisellä, olisi hän kai uudelleen lähtenyt
-maailmalle, ja olisi arvatenkin taitavuudellaan jotakin toimittanut,
-olisipa ehkä saanut omaisuuttakin kokoon, nyt hän sen sijaan
-nolon kotiinpaluunsa painostamana vielä meni naimisiin, ja sattui
-jonkinlaisessa epäselvässä halussa saada suitset päällensä,
-valitsemaan erään varsin yksinkertaisilla hengenlahjoilla varustetun
-tytön, joka lisäksi oli niin pikiintynyt Sankt Marieniin, että sai
-koti-ikävän kohta, kun kototalon savupiiput katosivat näkyvistä. Tuli
-lapsia, tuli sairautta, tulivat jokapäiväiset huolet. Hän oli nyt
-päivätyöläisenä Uhlilla ja tiesi jo sitten kauan, ett'ei hän muuksi
-tulekkaan. Talvisena, työttömänä aikana teki hän luutia, harjoja ja
-hevos-sukia, ulkonaisesti oli hän ihan kuin toisetkin.
-
-Mutta välistä puhkesi vanha levottomuus ilmi. Joka lastenjuhlana,
-silloin aamun lähetessä aina, kun hän oli ruvennut puhumaan totuuksia
-naapurilleen Klaus Uhlille ja ennustanut hänelle puutetta ja
-kuolemaa, silloin rupesi hän laulamaan sitä samaa vanhaa laulua, jota
-hän muinoin joskus oli laulanut Frankfurtin kaduilla ja myöhempinä
-vuosinaan, kun tulivat valtiopäivämiesvaalit, kävi hän niiden aikana
-aina kuudessa tai kahdeksassa perheessä, jotka olivat valtiollisesti
-kypsymättömiä tai väliäpitämättömiä, ja neuvoi ja teroitti mieliä.
-
-Ulkonaisesti oli hän ihan kuin toisetkin, mutta sisällään oli hänellä
-yhä entiset kirjavat ajatuksensa. Kun nämä ajatukset olivat sangen
-vahvassa ristiriidassa vaatimattoman suruisan todellisuuden kanssa,
-joutui hän asemaan, josta hänen piti vapautua joko siten että
-hän katsoi maailman menoa katkeroituneena ja teki karvaaksi oman
-ja omaistensa elämän, tai että hän hyväntahtoisella hymyilevällä
-pilanteolla laski leikiksi omat vikansa ja ajoi toistenkin peltojen
-ohitse näyttäen kullekin viljelijälle, kuinka nurinkurisesti hän
-talouttaan hoiti.
-
-Hänen talonsa seinämällä istuivat he monta sunnuntai-iltapuolta
-ja puhelivat maailman menosta. Kreyn vaimo istui sisällä tuvan
-avonaisessa ikkunassa, lapset palasivat leikeiltään Ringelshörnillä
-ja menivät hiljaa levolle. Vanhin niistä, August, joka kangerti
-puheessaan, ja jolla koulussa oli huono menestys, istui ovella
-lavitsalla, kasa hienoja, valkoisia lastuja ympärillään ja veisteli
-näperteli pyykinpitimiä ja makkaratikkuja, joita hän sitten myi
-omaan laskuunsa. Hän oli lahjoiltaan yksinkertainen kuin äitinsä,
-eikä välittänyt kuulla mitä isänsä jutteli Jörn Uhlin kanssa. Hän
-ei ripillepäästyään enää koskaan käynyt kirkossa, ei hän senjälkeen
-ollut aukaissut yhtään kirjaakaan tai sanomalehteä. Niinpä eli hän
-henkisesti yksin siitä, minkä hän oli esi-isiltään perinyt, ja
-siitä, mitä sattui kuulemaan ja näkemään kauppamatkoillaan. Niinpä
-hän käyttäen säästeliäästi niukkoja hengenlahjojaan ja tarkistaen
-huomionsa ainoastaan siihen, mikä oli hänen näköpiirissään, ja
-mikä tapahtui parin penikulman piirissä ympärillä, ja jättäen
-ajatuksistaan kaiken, joka oli sen ulkopuolella: uskonnon,
-politiikan, päivän uutiset, vähitellen sai silmänsä sangen teräviksi
-huomaamaan sen, joka oli eduksi hänen vaatimattomille olosuhteilleen,
-ja elätti hän myöhemmin itsensä ja perheensä hyvästi ja meni,
-muuttumatta huonoksi tai pahatapaiseksi monen entisen koulutoverinsa
-ohitse, joka kyllä oli oppinut paljon enemmän kuin hän, mutta joka
-hajoitti harrastuksensa sillä että huolehti jokaisesta uutisesta,
-jonka sanomalehdissä luki tai kylällä kuuli.
-
-"Jörn", sanoi Jasper Krey, "mitä sanotaan Vanhassa Testamentissa?
-Sinä et tietysti tiedä sitä. Te Uhlit ette tiedä sitä. Siellä
-sanotaan, että joka viideskymmenes vuosi on kaikki omaisuus
-jaettava uudestaan. Te Uhlit olette jo aivan liika kauan maillanne;
-nyt pitäisi meidän Kreijienkin kerran saada rehennellä teidän
-leveillä, lihavilla vainioillanne. Minäpä sanon sinulle: me
-menestyisimme paljoa paremmin teidän kartanoissanne, kuin te meidän
-hiekkatilkuillamme. Haluaisinpa kerran nähdä teitä, Jörn, isäntinä
-meidän hiekkapelloillamme! Kuvitteleppas vaan omaa isääsi esimerkiksi
-koiravaljakollaan kauppamatkalla. Kuuleppa, Jörn! Hän tulisi tyköni
-taloon. Kumartelisi, kiertelisi itseään sinne, kiertelisi tänne:
-'Herra Krey, herra Krey!' Silloin katselisin minä häntä näin'ikään
-ylhäältä alas ja sanoisin: Ei minulla ole semmoisiin aikaa nyt, Uhl!
-Menkää emännän puheille!"
-
-Vaimonsa huusi ikkunasta: "No, älä nyt höperöitse, Jasper."
-
-"Jätä nyt, Trina! -- Kuuleppa, Jörn, jos avaat suusi länsituulta
-vastaan ja ahmit sitä itseesi niin paljo kuin tarvitset, silloin
-ei tule kukaan ja tiuskase sinulle: 'Kuule, älä sinä! Se on minun
-tuultani!' Mutta jos sinä menet jonnekin ja rupeat otsasi hiessä
-kuokallasi vääntämään maata niin paljo kuin tarvitset saadaksesi
-itsesi ja lapsesi ravituiksi, niin kohta on siinä joku sanomassa:
-'Älä koske. Se on minun maatani!' Jörn, ihmisen keuhkot ja vatsa,
-niille on Jumala antanut oikeuden tulla ravituiksi. Jos sinulla on
-ravinto ja vaatteet, niin tyydy siihen. Jos joku viisaudellaan ja
-ahkeruudellaan saavuttaa enemmän kuin mitä tarvitsee ravinnokseen ja
-vaatetuksekseen, niin olkoon se hänelle sallittu."
-
-"Niinpä niin", vastasi Jörn, "sitä en minä pysty ajattelemaan
-selväksi."
-
-"Etkö? Ja sinulla sentään on semmoinen pitkä mietiskelijän nenä. Vai
-eikö ole maata kylliksi, tai eikö hallituksella ole valtaa? Kuinka
-paljon on Schleswig-Holsteinissa maata, jota viljellään huonosti. Maa
-tuottaisi kahtavertaa runsaammin, jos se olisi työntekijän käsissä."
-
-"Ethän voi luulla", tuumi Jörn, "että kaikki työntekijät olisivat
-ahkeroita ja säästäviä ja raittiita. Oletko unohtanut, kuinka sinulle
-itsellesi kävi 1,200 markkasi kanssa?"
-
-"Oh, älä nyt semmoisista muinaisista!"
-
-"Minä!" sanoi Jörn ja löi pitkällä kädellään polveensa. "Jos minä
-tänäpäivänä, vaikka olenkin vasta seitsemäntoista vanha, saisin
-10,000 markkaa, niin luuletko sinä että tuhlaisin siitä turhuuteen
-yhtään ainoatakaan markkaa?"
-
-"Vaiti nyt", vastasi Jasper Krey, "puhutaan jostain muusta."
-
-Silloin kuului tuvasta, vuoteelta käsin kova, muriseva ääni,
-ikäänkuin illalla hiljalleen heräävä ukkonen. Kohta jälkeen näkyi
-Trina Krey yönutussa ikkunassa. "Kerronpa nyt kerrankin sinulle
-juurtajaksain koko jutun, Jörn."
-
-"No, kuunteleppa sitä!" sanoi Jasper Krey ja nyökäytti päätään Jörn
-Uhlille.
-
-"Me saimme siis aivan oikein periä 1,200 markkaa täti Stinen jälkeen,
-joka oli kuollut. Hänen sisarensa, vanha Trina, elää vielä. Me
-noudimme rahat itse virastosta, muistan sen vielä, niinkuin olisi
-kaikki eilispäivänä tapahtunut, hän tuossa sitoi kaikki ne koreat
-kultarahat yhteen nenäliinaan. Gutendorffissa istuuduimme me nummelle
-ja laskimme rahat uudelleen, sillä kun virastossa oli rahat meille
-laskettu, oli silmiämme vielä huikaissut.
-
-"Niin noh, ensin pysyi hän kylläkin järkevänä. Mutta muutaman päivän
-perästä huomasin minä ettei hänellä ollut ruokahalua yhtään enää,
-sitäpaitsi tuli hän keskellä päivää kotia työstään, avoi lippaan ja
-rupesi laskemaan rahoja. Öisin ei hän saanut unta.
-
-"Niin meni kahdeksan päivää, ja tila muuttui pahemmaksi vaan. Hän
-istui tunnittain ylhäällä vuoteessaan, lopuksi nousi hän ylös ja meni
-istumaan lippaan ääreen. Minä nukahdin silloin taas. Kun aamu rupesi
-valkenemaan, ja minä taas aukasin silmäni, silloin istui hän, sanon
-minä, istui puolipukeuneena lippaan edessä, polviensa välissä iso
-hakkuukirves.
-
-"No niin ja, arvaat että minä säikähdin hyvänpäiväisesti. Minä rupesin
-pelkäämään, että hän menisi vallan sekaisin ja sain houkutelluksi
-hänet viemään rahat säästöpankkiin. Silloinhan ei hänen enää
-tarvitsisi pelätä mitään, siellähän oli rautaiset rahakirstut, joissa
-olisi seitsemättoistat lukot ja mitä kaikkea puhelin. Ensin hän ei
-millään muotoa tahtonut suostua, mutta lopulta vei hän ne sinne, ja
-sai sijaan semmoisen pienen keltaisen kirjan.
-
-"Mutta silloinpas kaikki hulluksi muuttui! Mitä kaikkea minun täytyi
-kokea siltä, Jörn! Hän luki uudestaan ja uudestaan kirjan lävitse ja
-väitti että toinen lause sylkee toistaan päin silmiä siinä. Näkyi
-selvästi että kaikki olisi sulaa petosta, ja muutoinkin, jos olisi
-kaikki niinkuin olla pitäisi, niin pitäishän toki kirjankin olla
-ainakin yhtä paksun kuin virsikirjan, eikä tuommoisen ohutkinttuisen
-nälkäkurjen. Viimein, yhtenä yönä, kun hän oli noussut ylös hakemaan
-kirjaa, eikä kohta löytänyt sitä, karkasi hän minun kimppuuni ja
-sanoi että minä olin varastanut sen. Silloin sanoin minä hänelle:
-mene noutamaan rahat takaisin. Sen teki hän kohta.
-
-"Ja nyt, Jörn, mitä luulet nyt tulleen? Juotiin, Jörn! Pelattiin,
-kirkuttiin, riideltiin minun kanssani, Uhlin kanssa, lasten tähden
-opettaja Peters'in kanssa, kotona kuin markkinat. Muistatko vielä
-kuinka seisoit Uhlilla lantatunkiolla ja hosuit ympärillesi tarikolla
-ja huusit yhtäpäätä: 'Minä olen Jasper Krey Wentorffista!' Yksikään
-ihminen ei ollut sormellakaan kajonnut sinuun. Ja muistatko vielä,
-kuinka palasit kaupungista selässäsi kirstullinen viinipulloja
-ja aijoit ruveta pitämään valtiollisia kokouksia. Me ja viina!
-Ja politiikka! Ja muistatko vielä, kuinka seisoit tuolla ja
-löit kukkaroasi veräjän tolppaan ja kirkuit: 'Jasper Kreyllä on
-rahaa!' Olipa sekin vuosi, Jörn! Tuskassa ja pelossa istuin joka
-päivän. Jälkeenpäin, kun rahat oli juotu, eikä hänellä enää ollut
-mitään huolta niistä ja tiesi että hänen taas täytyi tehdä työtä,
-sitte meni taas kaikki mukiin hänen kanssaan: hän huolehti taas
-niinkuin toisetkin vaimonsa ja lastensa puolesta. Fiete oli silloin
-viisvuotias, Jörn. Ah, Jörn, missä ollee Fiete nyt tällä haavaa!"
-
-Hän sulki ikkunan.
-
-"Loisinpa vetoa", tuumi Jasper Krey, "jos joku tarjoisi hänelle:
-tässä on 1,200 markkaa ja tässä juttu niistä 1,200 markasta, niin
-valitsisi hän jutun. Minä ylpeilen toisinaan hiukan, Jörn, enkä
-erittäinkään aseta Trina Kreyn henkisiä lahjoja varsin korkealle.
-Mutta kun muistan tämän jutun, ja varsinkin, kun hän joskus itse
-kertoo sen minulle taaskin, silloin tunnen itseni jotakuinkin
-vaatimattomaksi. Ne rahat tulivat liika odottamatta. Sitä oli
-sitäpaitsi liika paljon: 1,200 markkaa. En ollut valmistautunut
-semmoiseen. Mutta kun toinen täti kuolee, hän, joka lähenee
-kahdeksaakymmentä, silloin saat nähdä, kuinka hyvästi osaan rahoja
-käsitellä."
-
-"Turhia", sanoi Jörn, "tulet taaskin ahdistukseen, ja päästäksesi
-siitä, juot rahat."
-
-"Mitäh?" kysäsi Jasper Krey ja katsahti vierustoveriinsa pitkään ja
-moittivasti. "Tottahan sitä joskus järkiinsä myöskin tullaan!"
-
-"Hjaah, moni kyllä", virkkoi Jörn, "mutta eivät läheskään kaikki."
-Hän katsahti raskaissa ajatuksissa Uhlia kohden, joka näkyi toisella
-puolen tietä saarniensa ja poppeliensa varjossa.
-
-Niin juttelivat he monta iltaa. Ikäänkuin epäkokoinen koirapari, joka
-yhdessä käy kentän yli. Jasper Krey aina edellä, nokka joka taholle,
-koira iloisesti haukkuen, Jörn Uhl takana, muristen, väliä hänkin
-hiukan haukahtaen, mutta aina varovana, epäluuloisesti tarkkaavana
-ja tähystelevänä, toinen kun oli semmoinen varomaton ärhäniska.
-Varovaksi ja arvelevaksi on Jörn Uhl jäänytkin koko elämäkseen.
-
-Sitte hämärtäessä tuli isäntärenki molempien tyttöjen kanssa tietä.
-Isäntärengillä -- hän oli sama Harke Siem, josta sittemmin tuli
-radanvartija, ja joka esti junaonnettomuuden Hampurin lähellä
-sillä että juoksi palavassa takissa junaa vastaan ja sai sen siten
-seisahtumaan särkyneen radan kohdan eteen -- tällä Harke Siemillä oli
-harmoniikka kainalossa, ja sai hänkin sijaa penkillä, vaikkei siinä
-enää ollutkaan tilaa vapaasti liikuttaa käsiään. Tytöt istuivat tien
-vierelle viheriään ruohostoon. Harke Siem soitti ja liikutti siinä
-silmät puoliummessa soiton mukaan niin raskaasti päätään, ja näytti
-niin saamattomalta, ettei hänestä olisi uskonut mihinkään ripeään
-tekoon.
-
-Sitte rupesivat he puhelemaan naapurin vainioista ja naapurin
-tyttärestä. Senjälkeen koulunopettajasta ja kirkkoherrasta, sitte
-Hampurista ja kuninkaasta, lopuksi kuolemasta.
-
-Kuu näkyi poppelin latvojen ylitse ja lumikko juosta livisti tien
-poikki.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samana iltahetkenä istui Hampurissa, muutaman korkearakennuksisen
-kadun varrella, aivan Pietarinkirkon vierellä, eräs nuorukainen
-eräässä kirjakaupassa ja odotteli vanhimpana oppilaana, tavallisen
-myyntiajan jälkeen, ilmestyisikö vielä joku myöhästynyt ostaja.
-Hän oli papin poika Lüneburgin kankaan rajamailta, oli saanut
-kasvaa vapaasti ja oli aikaisin joutunut riitaan latinan kanssa.
-Mutta saksankielisistä kirjoista hän piti, ja sitä enemmän,
-mitä kirjavampia ne olivat. Isänsä oli silloin toimittanut
-hänet kirjamyymälään Pietarinkirkon luona, joka oli kirjoja
-täynnä lattiasta lakeen saakka. Hän oli mielellään mennyt sinne,
-mutta pianpa selveni, ett'ei tämäkään vielä ollut hänen oikea
-elämänihanteensa. Kirjoja löytyi yllinkyllä, ja hän sai kyllin
-selailla niitä, saipa hän iltaisin toisinaan ottaa jonkun niistä,
-joka miellytti häntä, mukaansakin, ja lukea sitä, mutta kaikki muu
-puuttui, puuttui ikäänkuin oikea side niiltä kirjoilta: avara kangas
-ja harmaat heinäladot ja leikkikenttä santanummella. Silloinpa tuli
-nuorukaiselle ankara koti-ikävä.
-
-Niinpä istui hän tänäkin iltana myymälän perällä kulmauksessa,
-jonka portaat muodostivat, ja luki muuatta kirjaa, jonka nimi oli:
-"Varpuskadun historia" ja jonka eräs Wilhelm Raabe oli kirjoittanut,
-hän luki ja luki, eikä enää ollut Hampurissa, oli kaukana
-Pietarinkirkosta ja leikki olkikattoisen pappilan luona, kiipesi
-koivuun, joka kasvoi vallin Vierellä ja katseli kauas yli maiden
-lähimpää kirkontornia. Silloin aukeni myymälän ovi ja nuori, hänen
-ikäisensä työmies, voimakas lyhytkasvuinen nuorukainen, joka oli
-pukeunut harmaaseen työpukuun, ja jolla oli pyöreät verevät kasvot,
-virkeät uskaliaat silmät ja punerva tukka, ilmestyi tiskin ääreen
-ja katsahti häneen. Kun lüneburgilainen hitaasti nousi ylös, latoi
-ostaja melkoisen kasan hopeakolikkoja pöydälle ja sanoi: "ottaisin
-tämän edestä kirjoja."
-
-"Kirjoja?"
-
-"Niin juuri, kirjoja! Kirjoja! Tiedättekö, onko joku Theodor Storm
-kirjoittanut mitään kirjaa?"
-
-"Storm? On kyllä. Se on kirjoittanut novelleja."
-
-"Novelleja? En tietä, mitä ne ovat, mutta pelkään ett'eivät ne ole
-niitä kuin tarkoitan. Tahdon puhua suoraan. Olen juoksupoikana täällä
-eräässä liikkeessä, täällä Heikinkadulla ja olen odottanut, että
-kerran saisin tavata teitä kahdenkesken. Asia on näin: meillä on
-siellä kotona eräs vanha tyttö, oikeastaan on hänen nimensä 'Penn',
-mutta hän tietää niin uskomattoman paljon että on ruvettu kutsumaan
-häntä Älypää Wieteniksi. Tämä sama Älypää Wieten nyt on aina
-väittänyt että muuan Storm ja Müllenhoff yhdessä olisivat aikoneet
-kirjoittaa jonkun kirjan. Itse hän ei kyllä paljoakaan odotellut
-niistä, mutta jos he kumminkin olisivat sattuneet saamaan toimeen
-jotain, niin sen kirjan tahtoisin ostaa. Tässä on rahat. Niitä on
-kuus' preussilaista."
-
-Kirjakauppa-oppilas Pietarin kirkon viereltä vaipui istumaan
-konttoorituolille ja jäi suurin silmin tuijottamaan tuohon
-merkilliseen ostajaan. "Storm ja Müllenhoff? Mutta mistä siinä
-kirjassa oikeastaan pitäisi puhuttaman?"
-
-"Noh... sanoakseni lyhyesti sen... kuinka tullaan viisaaksi ja
-rikkaaksi. Siitä juuri."
-
-Silloin nousi lüneburgilainen seisaallen ja sanoi kovalla äänellä:
-"Semmoista ei ole. Ei! Kaikkea muuta! Tulla jostakin kirjasta
-viisaaksi? Tuhmaksi voitte tulla, sen sanon teille, monesta kirjasta.
-Ja mielettömäksi toisista. Ja toisista surumieliseksi, toiset taas
-saavat nauramaan. Voi muutamista löytää neuvoja yhteen ja toiseen
-asiaankin, se on totta. Mutta kuinka tulla viisaaksi ja rikkaaksi?
-Ei, semmoisia kirjoja ei löydy... Mitäkö Storm on kirjoittanut?
-Odottakaas hiukan... katsokaas täss' on yksi. Tämän kirjan hän
-on kirjoittanut. Siinä kerrotaan hyvistä ja syvämielisistä ja
-uneksuvista ihmisistä. Hän on yksi meidän suurimpia runoilijoitamme."
-
-Ostaja puisteli päätään ja purasi hampaansa yhteen ja tuijotti pöydän
-pintaan. "Ehkä Wieten sitten??... on ollut oikeassa hänestä siinä,
-ettei hänestä ole mitään kunnollista tullut."
-
-Lüneburgilainen sysäsi kirjat, jotka olivat edessään, puoleen. "Minun
-ajatukseni", alkoi hän, "on tämä: Katsokaas, tuoss' on kirjoja
-ylhäältä alas asti, rivi rivin päällä, ne voitte te lukea kaikki, ja
-jälkeen olla yhtä tuhma, joll'ei tuhmempi kuin ennen. Kirjoista ei
-viisaaksi tulla, viisaaksi tullaan siitä, minkä itse kokee. Oletteko
-Lüneburgin kankaalta?"
-
-"En, olen Dithmarschista."
-
-"Yhdentekevää. Jos saisin minä neuvoa teitä: Tehän tahdotte rikkaaksi
-ja viisaaksi? Silloin lähtekää sinne, jossa ei kirjoja löydy...
-Kirjoja? Tiedättekö: Joll'ei minulla olisi isääni, ja ell'ei äitini
-itkisi silmiänsä hoki, niin lähtisin Ameriikkaan, totisesti, sen
-minä tekisin. Ja onnetonta sitä joka silloin kurottelisi kirjojaan
-minulle."
-
-"Niinkö!" sanoi Fiete Krey. "Niinkö! Vai se on teidän ajatuksenne. No
-niinkin!" Hän nyökäytti päättävästi päätään, kokosi rahansa ja pani
-taskuun uhkaisin. "Isä ja äiti eivät minun perääni kysele. Rikkaaksi
-tahdon, yhdentekevää kuinka. Amerikasta olen kuullut sekä hyvää että
-pahaa. En ikinä mitään siinä välillä. Luulenpa että teen sen."
-
-"Tehkää, tehkää, onnen veikko! Ja jos teille sattuu aikaa ja halua,
-ja jos asianne menestyvät, niin kirjoittakaahan huvin vuoksi kerran
-vanhimmalle oppilaalle Heroldin kirjakaupassakin. Mikä on nimenne."
-
-"Minä olen Fiete Krey Wentorffista."
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU.
-
-
-Eräänä kesäpäivänä, oli elonaika lähellä jo ja lehmusten lehvistöissä
-riippuivat tertut kellervinä -- asteli Jörn Uhl koulutalon ohitse
-olallaan aurankärki, jota hän aikoi käyttää sepällä. Silloin kimmahti
-hänelle puutarhasta karviaismarja lakkiin, ja kun hän katsahti,
-ilmeni Lisbethin valkea pää lehdiköstä; samassa kun hän jotakuinkin
-hämmentyneenä jäi paikalleen ja tuijotti sinne kohden, oli Lisbeth jo
-pujahtanut pensaikosta ja kiivennyt aidalle ja huusi sieltä matalalla
-äänellä: "Kuules Jörn tuleppa tänne."
-
-Jörn katsahti ympärilleen, olisiko kukaan näkemässä. Mutta oli
-par'aikaa päivällisaika ja kyläntie ja talot kuin nukuksissa. Silloin
-otti hän lakin päästään ja astui lähemmä. Hän oli viime aikoina
-ainoastaan harvoin kohdannut Lisbethin, ja silloinkin vaan pikaisesti
-tervehtien rientänyt ohitse. Hän oli ollut ankarassa työssä, Lisbeth
-taas oli käynyt kaupungissa koulua. Hän oli ahertanut yksinäisillä
-vainioilla, oli astellut auran jäljissä pehmeässä mullassa, Lisbeth
-taas oli käydä sipsutellut kaupungin kapeita, siroja ja sileöitä
-käytäviä. Hän asteli selkä kumarassa, oli muuttunut jäykäksi
-ja kankeaksi; Lisbeth taas oli tullut hienommaksi puvussaan ja
-käytöksessään. Siitä hänellä olikin ollut hämärä tunto, ja sentähden
-hän olikin pysytellyt etäämpänä.
-
-Lisäksi tuli, että luonto oli heidän kanssaan leikkinyt vanhaa
-iänikuista leikkiään. Oli irroittanut näiden kahden lapsen, jotka
-ennen koulupihalla ja Ringelshörnillä olivat olleet niin hyviä
-leikkikumppaneita keskenään, kädet ja vienyt kummankin omaan
-vieraaseen maailmaansa, kauas toisistaan, vienyt kummankin omiin
-kirjaviin uniinsa, oli hymyillyt vaan viisasta ystävällistä hymyään
-ja eroittanut liittyneet kädet. Niin se tekee aina. Sitte, vuosien
-jälkeen, kun se hiljaisessa yksinäisyydessä on kypsyttänyt kummankin
-valmiiksi, vie se lapsensa yhteen taas, mutta silloin ne eivät
-enää kohtaa toisiaan leikkitoveruksina, kohtaavat sukupuolensa
-edustajina... Jörn Uhl tulee tänään yhteen Lisbetin kanssa. Mutta
-se kohtaus ei ole oleva mikään hyvä ja onnellinen kohtaus, sillä
-kumpikin ovat he valmistumattomat vielä, eivät ole lapsia enää, mutta
-eivät täysi-ikäisiäkään vielä, asustavat kumpikin omaa vierasta
-maailmaansa.
-
-Lisbeth nojasi aitaukseen, ja kertoili toimitteliaasti että nyt
-hänellä oli pitkä loma-aika, kaupungin koulu lakkautettaisiin nyt, ja
-ennenkuin uutta ennätettäisiin perustaa, menisi pitkä aika. Joko hän
-oli kuullut, että hän aikoi opettajattareksi.
-
-Ei. Ei hän ollut kuullut. Ei hän ollut ikinä kuullut että löytyikään
-mitään opettajattaria. Hän kysyi arasti, tulisiko hän piakkoin Elsbeä
-tervehtimään.
-
-"Ah", vastasi Lisbeth ja heitätti päätään. "Elsbe on vuotta vanhempi
-kuin minä. Ja ne ovat aina niin toisellaisia. Ei minulla ole ketään,
-jonka kanssa minä voisin seurustella. On niin hirveän ikävää."
-
-Jörn arveli että hänen sentään pitäisi tulla, Elsbe tulisi varmasti
-niin iloiseksi. "Niinkö luulet?" kysäsi Lisbet epäilevänä. "Ja minä
-kun jo luulin, ett'ei Elsbe enää ollenkaan voi sietääkkään minua.
-Hän oli tuonnoin, yhtenä iltana ikkunani alla, ajatteles, kun jo oli
-pimeä ihan, ja sanoi, etten minä ymmärrä vielä yhtään mitään, että
-minä olen ihan vallan lapsi vielä... Oletko meidän kanssamme, kun
-minä tulen teille?"
-
-"En", vastasi Jörn, "minun täytyy aina olla työssä. Etkä sinä illalla
-saa tulla, silloin lähtisi Elsbe sinua saattamaan, eikä se olisi
-hyvä." Tyttö antoi päänsä painua ja mietti. "Mutta sinähän voit sitte
-tulla meille joskus."
-
-Jörn säikähti semmoista ajatustakin. "Ei", vastasi hän, "se ei käy
-päinsä."
-
-"Niin, mutta eihän sinun tarvitse tulla sisään. Tulet puutarhaan.
-Tulet tuolta takaa ympäritse. Isoisä ja iso-äiti istuvat silloin aina
-tuvassa ja lukevat."
-
-Jörn heitti nopean katseen tyttöön. Hän näytti hänestä erinomainen
-suurelliselta ja ylhäiseltä, oli vallan ihme että ollenkaan olikaan
-maan päällä jotain niin siroa ja somaa. Mutta ei hän voinut
-kuvitella, että olisi mitenkään hupaista olla puheissa hänen
-kanssaan. Yhdeltä puolen se kyllä olisi hirveästi miellyttänyt, mutta
-toisaalta arvasi hän, että asia kävisi varsin hankalaksi. Tyttö
-pysyi sentään asiassaan: hänen piti tulla vaan. Hän otti asian niin
-luonnolliseksi, ja nyökäytti niin päättävästi päätään siihen, että
-hänen piti kuin pitikin luvata.
-
-Koko iltapäivän ajatteli hän sitä, kuinkahan tämä ilta oikein oli
-päättyvä. Kuvaili hän semmoistakin mahdollisuutta, että tyttö muitta
-mutkitta lähettäisi hänet suoraa päätä pois, hän kun olisi niin ylen
-ikävä Tämmöinen mahdollisuus tuntui hänestä melkein hupaisimmaltakin.
-Mutta tuntuipa hänestä toisinaan mahdolliselta sekin, että hänen
-onnistuisi huvittaakin häntä, ja saada arvoa hänen silmissään.
-Juolahtipa mieleensä ruveta miettimään, mistä asioista hän oikein
-ottaisi puheiksi hänen kanssaan, ja keksikin hän yhtä ja toista. Hän
-päätti, että noin hieno tyttö etupäässä vaatisi oppineisuutta. Hän
-muisti muutamia keskusteluja opettaja Petersin ja papin välillä,
-joita hän oli kuunnellut kirjainsa äärestä. Hänen tietopiirinsä
-ei kyllä ollut ylen laaja, mutta sai hän sentään muutamia asioita
-kokoon, jotka näyttivät sopivilta. Aluksi päätti hän ruveta
-puhumaan uudesta höyrylaivareitistä Tanskaan, sitte ottaisi hän
-puheeksi maanviljelyskoulut, joita siihen aikaan juuri oli ruvettu
-perustamaan, senjälkeen haudontakoneet kananmunia varten, ja lopuksi,
-joll'ei tässä riittäisi, rupeisi hän vielä puhumaan indialaisten
-tavasta polttaa leskensä, josta hän äskeisin oli lukenut muutamassa
-lehdessä, joka käärepaperina oli sattunut hänen käsiinsä kaupungista.
-Hän suunnitteli, että hän ikäänkuin sattumalta johtuisi näihin
-asioihin, alkaisi esimerkiksi näinikään: joko hän oli lukenut siitä,
-että... tai näinikään: mitä tuumi hän siitä että... tai näin: oliko
-hän kuullut että... ja latelisi sitte kaikki viisautensa esiin.
-
-Hän lähti liikkeelle jo tuntia aikaisemmin, asteli ojien partaita
-ja tähysteli niiden pohjaan, ikäänkuin olisi hän jotain kadoksiin
-mennyttä karitsaa hakemassa, ja saapui siten puutarhan taakse.
-Siinä juoksi pieni kirkasvesinen puro, jonka ylitse oli viistoon
-heitetty lyhyt lepänrunko, lepän tukeva juurakko vesoi lyhyitä suoria
-oksia, jotka olivat torrollaan kuin pörröinen tukka, Lisbeth istui
-lepänrungolla melkein piilossa oksien takana ja heijutteli jalkojaan
-veden ylitse. Hän oli erinomaisen vakavannäköinen, ja nyökäytti
-surumielisesti päätään, kun hän kohteliaasti tervehti. Jörnin sydäntä
-löi niin, että hän, sensijaan että olisi reippaalla hyppäyksellä
-tullut toiselle puolelle puroa, kuten aikoi, astui sen ylitse
-pitkällä kömpelöllä askelella ja melkein jäi sotkeuksiin vetelään
-liejuun.
-
-Hän vilkaisi pikaisesti tyttöön, ja tuntuipa hänestä kuin olisi tämän
-silmissä piillyt hymy, mutta samassa olivat kasvonsa jo taas niin
-suruisat ja vakavat, että Jörn ihan itsestään johtui indialaisiin
-leskiin, ja sattuipa hän onnistumaan aineenvalinnassaan. Tyttö
-kertoi, että hän juuri oli lukenut niin vakavista asioista. Poika
-kysäsi epävarmasti, olikohan tuo sitte niin välttämätöntä, lukisi
-ennemmin jotain hauskaa.
-
-"Oi ei", vastasi tyttö, "täytyyhän oppia tuntemaan elämän
-surullisetkin puolet."
-
-Sitte tiedusteli hän tarkalleen rovion muotoa ja pukeutuivatko
-naiset, kuolemaan mennessään, koristeihinsa. Hän piti, että se
-kaikki oli erinomaisen liikuttavaa, ja sanoi olevansa aivan valmis
-polttamaan itsensä, jos vaan hänen miehensä kuolisi, hän menisi
-nimittäin ainoastaan rakkaudesta naimisiin. Sitte johtui hän taas
-puhumaan niistä koristeista ja kävipä ilmi, että hänellä sattumalta
-oli rintaneula ja kellonvitjat taskussa. Jouluksi oli hänelle luvattu
-kello.
-
-Tähän asti oli kaikki luistanut odottamattoman hyvästi, mutta nyt
-rupesi puhelu takertuskelemaan. He katselivat juoksevaan veteen, ja
-olivat vaiti. Tyttö ajatteli uhkamielissään ja epäystävällisenä:
-hän on sittenkin oikea moukka; Jörn taas toivoi olevansa tuhansia
-penikulmia paikalta. Hän koetti ja koetti kaivaa itsestään jotakin,
-jonka voisi lausua, mutta mikään ei näyttänyt sopivalta. Tyttö
-oli hänestä niin outo kuin olisi hän puhunut jotain vallan toista
-vierasta kieltä, ja ollut tuiki toisellaatuinen olento kuin hän.
-Viimein rupesi hän alakuloisena juttelemaan kahdesta varsasta, jotka
-joku päivä sitten olivat syntyneet Mutta semmoista ei tyttö halunnut
-kuulla. "Mitä se minulle kuuluu?" kysyi hän ja nauroi. Ja nyt hänellä
-oli yht'äkkiä hupaisimmat luonnollisimmat lapsenkasvot. Hän näytti
-kaikki hampaansa, ja hiukset riippuivat korvan vierellä, yht'äkkiä
-tunsi hän entisen tyllityttinsä...
-
-"No niin ja", virkkoi hän, "mistä sitten puhuisimme."
-
-Silloin kertoi tyttö hänelle, mistä hänen koulutoverinsa juttelevat.
-"Ensin puhuvat he opettajista, sitte niistä tovereista, jotka juuri
-eivät satu olemaan läsnä, usein puhumme pojistakin, en minä sentään.
-Minusta se on aivan sopimatonta... Mutta kuule", huudahti hän,
-"sinunhan riippuu jalkasi vedessä."
-
-Hän veti jalkansa ikäänkuin valkeasta. Mutta tyttö huomasi kohta,
-että nyt hän istui vallan onnettomana siinä. "Kuule", sanoi hän,
-"noustaan ja lähtään kävelemään. Niin ne kaupungissakin. Muutamat
-käyvät yläluokkalaistenkin kanssa." Jörn nousi tottelevasti ja
-katseli hänen monimutkaisuuttaan siinä lähtöhommissa. Ensin antoi
-tyttö hänelle kultakorunsa, sitte kirjan, sen jälkeen järjesti hän
-pukuaan, vaikk'ei se ollenkaan olisi ollut tarpeen; sitte kysyi hän:
-"Juoksenko minä nyt sinua vastaan?"
-
-Jörn vastasi: "Niin teit silloinkin, kun me pyydystimme kettua", ja
-asettui seisomaan kädet levitettyinä ja jalat tanassa, ikäänkuin
-olisi hänen pysäytettävä hevonen.
-
-Tyttö nauroi vallattomasti hänelle: "Enpäs teekkään", sanoi hän,
-"rutistaisit minut kuoliaaksi pian." Sitte lähti hän sopivasti alas,
-huolellisesti suojellen hameenpalteitaan.
-
-Nyt käyskelivät he matalain omenapuiden varjossa kapeita käytäviä
-edes ja takaisin, ja tyttö alkoi: "Sinähän et silloin muinoin
-tahtonut minun kanssani lastenjuhlalle, muistatko vielä?"
-
-"Jos isoisäsi olisi sanonut: 'lähde sinä Lisbethin kanssa', niin
-olisin mielelläni lähtenyt kanssasi. Mutta en uskaltanut itse
-sanoa sinulle sitä." Hän veti henkeään syvästi, kun hän oli saanut
-sanotuksi tämän, ja katsahti sitte odottavasti häneen. "Kuule,
-sanohan, jos nyt olisivat tanssit, tanssisitko sitte minun kanssani?"
-
-"Paikalla. Alusta alkaen loppuun asti." Hän katsahti tyttöön. Hänen
-silmissään loisti koko hänen vilpitön ihastuksensa.
-
-"Niin vai!" tuumi tyttö. "Mutta sanonko minäkin jotain sinulle?...
-Nyt en minä taas tanssisi sinun kanssasi."
-
-Jörn antoi päänsä painua ja tuli hiljaiseksi. Hänestä tuntui niin
-luonnolliselta, ettei hän tahtonut tanssia hänen kanssaan.
-
-Silloin muuttui tyttö taas kuin huhtikuun-ilma, puhkesi nauramaan ja
-sanoi miellytteliäästi: "Enhän minä sitä niin vakavasti tarkoita,
-kuules sinä. Luulenpa, että sittenkin tanssisin kanssasi. Mutta sinun
-täytyisi ottaa minusta niin, kuin ne kaupungissakin, ymmärrätkö,
-siten kohteliaasti ja keveästi... Mutta nyt sinun pitää lähteä
-takaisin jo. Minä tulen saattaman sinua raitaan asti, siellä sanomme
-hyvästit. Mutta tule sunnuntaina taaskin, istun tässä puulla ja
-odotan sinua."
-
-Kun Jörn saapui raidan luokse, jättivät he hyvästit ja erosivat.
-
-Niin kohtasi Jörn pienen leikkitoverinsa taas. Hänen ystävällisellä
-avullaan näytti Jörn Uhlissa kehitys lapsesta nuorukaiseksi
-tapahtuvan luonnollisimmin ja armaimmin. Näytti kuin tulisi elämänsä,
-ainakin rakkauteen nähden, kulkemaan suoraa latua.
-
-Elleipä vaan olisi kahdeksaa päivää myöhemmin sattunut se sannanajo!
-
-Ellei sitä sannanajoa olisi sattunut, olisi Jörn Uhl päiviensä
-päätteessä saattanut kysyä: "Nuoruuden synti? Mitä semmoinen on? Olen
-nuoruudessani oppinut tuntemaan työtä ja vaivaa, en syntiä." Ei olisi
-hänen koskaan, kuten Jasper Kreyn ja kaikkien muittenkin, tarvinnut
-rutistaa otsaansa ryppyyn, kun muisteli sattunutta nuoruuden
-hairahdusta. Mutta, ikäänkuin täytyisi ihan aina käydä niin ja
-ikäänkuin täytyisi kaikkien, parhaimpienkin saada lokaa saappaihinsa
-ja tahroja takkiinsa, niinpä sattui tämäkin sannanajo, ja koko tuo
-eheä virheettömyys sai pahan repeämän.
-
-Pahaa aavistamatta ajoi hän hiekkavankkureineen noin iltapäivissä
-Ringelshörnin sivua; puhalsi raikas merituuli ja taivaalla ajeli
-pilviä, se näkyi siellä yllä harmaana ja vaaleana ja sinisenä,
-yltäkirjavana. Oli ilma semmoinen, joka saa ihmisen vetämään
-henkeään syvään ja vahvasti ja iloitsemaan siitä, että niin vielä
-osaa tehdä. Sen teki Jörn Uhlkin. Hän istui vankkuriensa laidalla,
-antoi jalkojensa heilua ilmassa ja myhähteli ja kyhähteli siinä
-tyytyväisenä tuulta vastaan ja katseli hiljaisessa mietiskelyssä
-tasaisen vaikenevan lakeuden ylitse; oli täydellisin kuva rauhaisasta
-mietiskeliäästä talonpoikaispojasta. Kukaan ei olisi osannut aavistaa
-että tuo pitkäkoipinen, kapeakasvoinen nuorukainen tänä iltana vielä,
-joka jäsen vavahtelevana, oli saava nähdä luontoa itseänsä sen
-ihaniin ja peloittaviin, pohjattoman syviin ja tummiin silmiin.
-
-Mutta kun hän oli sivuuttanut Ringelshörnin, näki hän Telse
-Dierk'in, jota paikkakunnalla kutsuttiin Hiekkatytöksi, talonsa
-lähellä hiekkahautansa ääressä seisomassa. Tämä katseli muutamaa
-täysinkuormattua vankkuria, joka juuri taitti tielle, ja nojausi
-kepeästi lapioon, jolla oli auttanut kuormaa tehdessä. Kun hän
-kuuli Jörnin vankkurien räminän ja rätinän, käännähti hän ympäri
-ja huusi vastaan hänelle: "Sinäkö sieltä vielä tulet, Jörn Uhl?
-Tänne nyt vaan! Tulet aivan parahiksi minulle: en vielä olisi
-tahtonutkaan ruveta pyhää viettämään." Tyttö seisoi kellervän
-valkoisen hiekkaseinän edessä, joka oli korkeampi kuin hän itse,
-ja älykkäät silmänsä välkkyivät. Hän oli paljain jaloin ja näytti
-reippaalta, ikäänkuin olisi vastikään herännyt virkistävästä unesta.
-Samallainen oli hän jo ollut kymmenkunta vuotta, yhtä hoikka ja norja
-vartaloltaan ja korkearintainen, ja yhtä kirkassilmäinen, aina oli
-hänellä olennossaan ja käynnissään sama ripeä väsymätön norjuus.
-
-Kymmenen vuotta sitten, kun hän vielä oli ihan nuori, oli hänen
-parhaana ystävättärenään erään naapurin ainoa tytär, jonka isällä oli
-pieni talonsa ylempänä, kun ensin meni ylös laaksoa, jossa Kultahete
-oli, ja siitä autiota ylänkölakeutta jalkapolkua myöten palasen
-kangasta. Eräänä päivänä meni tämä ystävätär sitte kihloihin muutaman
-ylämaantalonpojan kanssa. Molemmat nuoret olivat, kuten useinkin
-tapahtuu varsinkin ylämaassa, joutuneet yhteen puhemiestietä,
-siten nimittäin, että kummankin vanhemmat ja joku täti, jolla
-sattui olemaan taipumuksia naimiskauppojen säälimiseen, oli saanut
-molemmat vakuutetuiksi siitä, että heistä piti tulla pari, heidän
-omaisuussuhteensa ja muu asemansa kun sopivat yhtä hyvästi yhteen
-kuin heidän luonteenlaatunsakin.
-
-Nuori mies suostui tähän, hän oli vielä nuori, ja sydämensä oli
-tähän asti pysynyt mykkänä ja väliäpitämättömänä; eikä tyttökään,
-jonka hän markkinoilla joskus oli ohimennen kohdannut ollut hänelle
-vastenmielinen. Enimmän vaikutti häneen kuitenkin se, että veljensä,
-josta hän paljon piti, nyt voi yksin ottaa haltuunsa kototalon, joka
-olisi pitänyt jakaa, jos hän olisi mennyt naimisiin jonkun varattoman
-kanssa. Se taas ei olisi hyvästi käynyt päinsä, talo kun oli pieni ja
-mailtaan huono.
-
-Oh kohtalon arvoituksenomainen hämärä tahto, ettei Telse Dierk, joka
-asui alempana marskilla hiekkahautansa vierellä, sattunut ennen häitä
-ollenkaan näkemään ystävättärensä sydämen valittua. Morsian pistäysi
-sentään aina tuontuostakin Kultahetteen kautta ystävättärensä
-luona alhaalla ja kertoili monellaista rakastettunsa ulkonäöstä ja
-tavoista: millaiset hänen silmänsä olivat, ja hiuksensa ja käyntinsä,
-mikä mielipide hänellä oli siitä ja mikä tästä asiasta, joista hän
-hyväksyi jonkun, mutta toista moitti. Telse Dierk kuunteli hartaasti
-sitä, ja virkkoi joskus leikillään: "Vahinko, etten enemmin ole häntä
-tuntenut, luulen, että hän juuri olisi sopinut minulle." "Kuule",
-sanoi ystävätär siihen, "kuinka omituista! Juuri sitä olen minäkin
-ajatellut. Hän on koko olennoltaan niin ihmeesti sinun kaltaisesi,
-ja monasti on hänellä asioista aivan yhtä omituiset mielipiteet kuin
-sinulla. Tiedätkö: hän tahtoo ymmärtää kaiken yhtä tarkasti kuin
-sinäkin, hän puhuu yhtä vakaasti ja kauan kananmunasta, kuin pyhästä
-kasteesta."
-
-Oli sallimuksen tahto myöskin että tuo terve voimakas tyttö, joka
-muulloin milloinkaan ei sairastanut, juuri häiksi kylmensi itsensä
-ja sairastui niin pahasti, että hänen täytyi jäädä häistä kotiin;
-vasta yhdeksäntenä hääpäivänä lähti hän pahaa-aavistamatta ylös
-nähdäkseen ystävättärensä uutta onnea. Silloin kohtasivat he
-toisensa ensikerran. Molemmat olivat kookkaita, kuten useastikin
-paikkakunnalla, mies tummanverevä mustassa kiharassa tukassa, tyttö
-vaalea kellervin hiuksin. He katsahtivat toisiinsa ja säikähtivät,
-ikäänkuin olisivat nähneet aaveen. Ystävätär puheli yhtämittaa,
-kuvaili yhtäjaksoa koko häät; molemmat toiset olivat vaiti.
-
-Kun alkoi hämärtää ja ilma muuttui pilviseksi ja sateiseksi,
-vaati ystävätär, joka oli ylpeä siitä että hänellä oli semmoinen
-elämänkumppani ja palvelija käskettävänään, että hän menisi
-saattamaan Telseä alas. Mies otti sanattomana lakkinsa ja lähti
-astumaan hänen takanaan. Kun he sitte kävivät vieremässä ja sade
-roiskui alas ja tyttö kapealla polulla asteli miehen edellä
-kellervässä liejussa, sattui tyttö aivan lähellä Kultahetettä
-horjahtamaan ja oli kaatua selälleen: silloin tarttui mies häneen ja
-pidätti hänen pystyssä. Kun kumpikin luuli, että pimeä salaisi sen,
-katsoi kumpikin vapaasti ja paljaasti toisen armaisiin kasvoihin.
-Mutta silloin syntyi aukkoja entäviin pilviin, ja niiden lomitse
-pilkistivät kuu ja tähdet, ne heittivät loisteensa silmältä silmälle,
-niin että kumpikin näki toisen avoimeen sieluun. Sinä hetkenä
-tiesivät ne, että heidän täytyi rakastaa toisiansa, ja etteivät he
-päiviensä loppuun asti voisi enää maailmassa ketään toista rakastaa.
-Silloin pelästyivät he ja pakenivat.
-
-Vuodet kuluivat. Olivat suurta tuskaa.
-
-Tyttö teki työtä kaiket päivät talon hommissa ja auttoi
-vapaaehtoisesti monta santakuormaa tehtäessä tullakseen väsyksiin
-ja saadakseen levon, illat istui hän ikkunassaan geraniumiensa ja
-neilikkojensa takana ja katseli ulos marskeille, silloin hän ei
-voinut nähdä Ringelshörnille. Hän oli antanut rukkaset eräälle
-kosijalle ja kohteli niin epäystävällisesti ja kylmästi nuoria
-miehiä, jotka yrittivät hänen puheilleen, että ne pian jättivät
-rauhaan hänet.
-
-Mieskin kärsi niinkuin hän. Hänen vaimoansa olivat ymmärtämättömät
-vanhemmat kasvattaneet niinkuin ainoaa lasta ainakin, jonka joka
-sanaa oli ihmetelty ja ihailtu. Niin oli hän henkisiltä lahjoiltaan
-mitättömänä sentään tullut hyvin suulaaksi. Hän itse oli älykäs
-mietiskelevä mies, lyhyt- ja järkeväpuheinen. Sentähden kiusasikin
-häntä sanomattomasti, kun vaimonsa aina oli niin valmis rupattamaan
-kaikista maailman ihmisistä ja asioista. Vaimonsa oli avioliiton
-ensivuosina tuskalla ja vaivalla saanut lapsen, sen jälkeen oli hän
-ruumiillisesti kokonaan murtunut ja sairasteli, lapsikin kuoli, ja
-avioliitto jäi lapsettomaksi.
-
-Vuodet kuluivat. Kumpikin oli itsekseen päättänyt koettaa olla
-kohtaamatta toista, ja jos jompikumpi sattui näkemään toisen, oli
-hänen ensimmäinen ajatuksensa aina kohta kääntyä. Mutta kun semmoinen
-tilaisuus sattui, heräsi heissä sentään aina ajatus, etteihän
-kukaan toki saata kieltää heiltä sitä vaivaista iloa, että saavat
-joskus katsoa toistansa nopealla säikähtyneellä silmäyksellä. Mutta
-kummassakin kyti toki kätketty toivo, että he sentään vielä joskus
-saisivat kuulua toisilleen. Sitä ei sentään aavistanut kumpikaan
-toisestaan, tuskin itsestänsäkään. Tämä toivo teki heidän rakkautensa
-hiukan maltillisemmaksi.
-
-Telse Dierkin isä oli kaatunut sotaretkellä. Nyt kuoli äitinsäkin.
-Tämä oli ollut voimakas kunnon nainen, mutta oli, jäätyään hän
-äkillisesti leskeksi sittemmin ajottain hyvin levoton. Tämä
-levottomuus muuttui pahemmaksi vaan, kun hän ennätti kauas
-neljännellekymmenelle. Hän käveli levottomana huonetta, oli
-ihastuksissaan, jos puhalsi vahva tuuli, ja lähti, kun päänsärkynsä
-kävi vallan sietämättömäksi, ylös Ringelshörnille ja seisoi siellä
-ylhäällä ja antoi kylmän kovan tuulen lievittää päätänsä.
-
-Muutama viikko äidin kuoleman jälkeen tuli hän kerran aikaiseen
-aamupäivällä tytön luokse, ensin sentään ylhäältä katsottuaan, ettei
-ollut ketään sannannoutajaa paikalla. Tyttö tuli hänelle vastaan
-rakennuksen ovella, ja kysyi tylysti, mitä hänellä oli asiaa. Oli
-raikastuulinen syyspäivä. Silloin kysyi hän tytöltä, mitä heistä
-kummastakin oli tuleva. Tämä pysyi verrattain levollisena ja sanoi:
-kaiken täytyisi jäädä silleen, kuin oli, ei siinä voisi mitään
-muuttaa; ei hän voisi tallata Jumalan käskyjä jalkainsa alle,
-ikäänkuin ei niitä olisikaan, ja toivoi hän, ettei hänelläkään ole
-siihen voimaa.
-
-Hän otti pyykkikorin ja astui synkkänä häntä kohden, niin että
-hänen täytyi väistää ovesta ulos pihalle. Silloin sanoi hän: Ei
-hän luullut, että Jumalan aikomus olisi käskyillään surmata kaikki
-hyvä hänessä ja lisäksi koko hänen elämänhalunsa. Hän oli pyytänyt
-vaimoansa, että he myisivät talon ja muuttaisivat paikkakunnalta,
-mutta hän oli arvatenkin aavistanut syyn tähän ja nauranut vaan ja
-pilkannut häntä.
-
-Tyttö tuijotti synkkänä häneen, ikäänkuin olisi hänelle
-vastenmielistä kaikki, mitä hän siinä hiljakseen puheli. Saamatta
-sanaakaan häneltä, täytyi hänen lähteä.
-
-Muutama aika jälkeenpäin puhutteli hän tyttöä taas, kun tämä
-puutarhassa veti hernekeppejä maasta ja sitoi kimppuihin, ja pyysi:
-hän ei voisi enää kestää tätä, sanoi hän; kun hän ei voi muuttaa
-pois, pitäisi tytön tehdä se. Silloin puhkesi tyttö katkeraan itkuun.
-Ja helpommin sai hän nyt toimeen, että he päättivät joka päivä
-myöhään illalla kohdata toisensa Kultahetteellä. Heillä oli silloin
-aina kummallakin sangot käsissä, katselivat toisiaan suurin totisin
-silmin, puhuivat jonkun sanan, välistä ihan tavallista, välistä
-jonkun aran kuuman rakkaussanan, eivät koskeneetkaan toisiinsa ja
-erosivat. Mies luulotteli saavansa tyydytyksen näistä iltaisista
-kohtauksista, samalla kun hän muuten vyötti tahtonsa kuin rautaisella
-vanteella, mutta tytölle selveni päivä päivältä selkeämmäksi, että
-mies jokaisella liikunnollaan, jokaisella katseellaan veti häntä
-lähemmäksi ja lähemmäksi itseään. Oli ihan kuin olisi häntä joku
-vetänyt häntä kohden, hän tunsi, kuinka hänen vastustusvoimansa väsyi
-ja väsyi. Niin tuhansin viekottavin äänin kuiski luonto hänelle. Hän
-oli äärettömässä tuskassa, ikäänkuin ihminen, jota vastustamattomasti
-ja nautinnonsekaisesti vetää pohjattomaan syvyyteen, hän pelkäsi
-niin, että hän välistä vapisi ikäänkuin kuumeessa. Hänen entinen
-ainoa pelastuksensa, raskas työ, joka tuo väsymyksen ja unen,
-sekin petti nyt. Suuressa hädässään juolahti hänelle mieleen yhtä
-kummallinen kuin vaarallinen ajatus: hän päätti koettaa eikö hän
-voisi pettää sydäntänsä ja aistejansa ja antautua jollekin toiselle
-miehelle, jolle hän voi tehdä sen synnittä.
-
-Jo monta vuotta sitten oli hän pysytellyt ihmisistä erillään.
-Naimaikäiset nuorukaiset karttivat häntä huolimatta hänen terveestä
-kauneudestaan. Oli nimittäin ympäristössä jo kauan sitte huhuiltu,
-että hänellä oli suhde ystävättärensä mieheen. Samaan aikaan kuin
-hän harvinaisella lujuudella taisteli rakkauttaan vastaan, joka
-sentään olisi ollut niin puolustettavissa, olivat ihmiset jo aikoja
-sitte havainneet hänet syylliseksi ja langettaneet hänestä lyhyen
-ja ankaran tuomionsa. Näihin aikoihin sattui Jörn Uhl neljä viisi
-kertaa iltapuhteella käymään santaa noutamassa, ja kun tyttöä
-miellytti hänen vakaa ja hiljainen olentonsa ja hänen katseensa,
-joka oli kuin olisi se puhunut: sinäkin olet yhtä yksinäinen ja
-huolten painama kuin minäkin, ja kun hän siinä Jörnin tullen ja
-mennen, päivin ja öin, sai totutetuksi itsensä ajatukseen, rupesi
-hän viimein kuvittelemaan, että hän todella olikin rakastunut tuohon
-nuoreen verevään nuorukaiseen. Hän riemuitsi, kun hänen onnistui
-joskus saada itsensä ihastumaan häneen, ja iltaisin nauroi hän ääneen
-ja puheli iloisesti itsekseen: "nyt olet vapaa siitä entisestä, ja
-nyt on sinullakin oma aarre, aivan nuori ja erinomainen." Ja kun
-Jörn joskus aralla epävarmalla tavallaan vilkastui hieman ja katseli
-iloisemmin tyttöä, ja uskalsi esiin jollain leikinlaskullakin, nauroi
-tyttö itsekseen ja ajatteli: "siitä tulee ihan mukava morsius, ihan
-vaaraton, ja kuitenkin hauska."
-
-Kun Jörn neljäntenä iltana palasi, ja molemmat yhdessä olivat
-saaneet vankkurit täyteen, kutsui tyttö iloissaan hänen vielä
-tupaankin istumaan ja hiukan juttelemaan. Hän itse istui pöydän
-ääreen vastapäätä häntä puvussa, joka oli auennut kaulalta, ja
-ylöskiverretyn hihoin, ja nojausi pöydän yli ja katseli häntä
-naurussa suin, kysellen yhtä ja toista, ja tähysteli hilpeän
-uteliaana, uskaltaisiko Jörn mitään enempää. Kun ei Jörn vastannut
-mitään, ahdisti hän häntä pahemmin vielä ja sanoi välkäyttäen
-iloisesti harmaita silmiään: "Sinä olet kaunis poika, Jörn, sinulla
-on semmoiset älykkäät silmät, ikäänkuin aina hakisit jotain, joka on
-kokonaan kätkössä, ja sitte on sinulla semmoiset itsepäisen näköiset
-kasvot, ikäänkuin tahtoisit sinä aina vaan tehdä oman tahtosi mukaan.
-Semmoisesta tytöt pitävät. Kun pääset tästä kolme vuotta eteenpäin
-vielä, niin saatpa valita, kenen tahdot, et rukkasia saa."
-
-Jörn ei osannut siihen vastata mitään, katseli vaan tyttöön.
-
-Tyttö yritti vielä kerran ja kysyi: "Miltähän sen oikein pitää
-näyttää, josta sinä osaat pitää?"
-
-Silloin nousi Jörn ylös, ja tyttökin kohosi. Ja kun hän arveli,
-että Jörn oli närkästynyt -- hänen omaakin turhamaisuuttaan oli
-hiukan koskenut -- astui hän lähemmä Jörniä, ja sanoi tyyneesti ja
-hymyillen: "Minusta et sinä kai suuriakaan piittaa, et edes puhumisen
-arvoisena pidä? Niinkö lähdet? Et edes yhtä suuteloa ota mukaasi
-minulta?"
-
-Silloin säikähti Jörn niin, että jalkansa ja hengityiksensä
-seisahtui. Samassa tempasi hän hänet syliinsä niin kuohuvassa ja niin
-mielettömässä intohimossa, että tyttö säikähdyksissään tuskin sai
-itsensä irti hänestä Hän oli aikonut herättää lempeän ystävällisen
-liekin, ja olikin sytyttänyt hillittömän tulen. Hän työnsi hänet
-tylysti luotaan ja käski hänen lähtemään pois.
-
-Seuraavana iltana, puoliyöstä, seisoi Jörn hänen ikkunansa takana ja
-kolkutti ja pyysi päästä sisään. Tyttö tekeytyi kuitenkin ikäänkuin
-hän ei kuulisi mitään. Hän makasi hiljaa, kädet pääntakana, kyynelet
-viljavina poskillaan, ja piti itseään onnettomimpana ihmisenä
-maailmassa. Jörn kävi kolme neljä yötä ikkunan takana.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU.
-
-
-Niiksi ajoiksi olivat talonpoikaispojat sattuneet asettamaan
-niinsanotut nuortenmiesten tanssiaiset ja Jörnkin oli saanut
-tavanmukaiset kutsut niihin. Olisi tämä kutsu tullut hänelle
-neljäätoista päivää aikaisemmin, olisi hän kummissaan tuijoittanut
-siihen ja sitte kylmänä laskenut syrjään. Hän tanssiaisiin? Hän olisi
-pitänyt itseään naurettavana. Mutta viimeisten kahdeksan päivän
-tapaukset olivat kokonaan repineet uudeksi hänen sielunsa. Nämä
-kahdeksan päivää olivat niin muljanneet hänen nuoressa veressään,
-että oli ikäänkuin puutarhassa, jossa illalla vielä kaikki oli
-hiljaisessa levossa -- yksikään lehti ei ollut liikahtanut puussa,
-kaikki oksat olivat olleet tiheässä lehvässä, ja kaikki käytävät
-puhtaina, -- mutta jossa sydänyöllä oli puhjennut myrsky ja riehunut
-aamuun asti. Silloin oli aamulla kaikki revittynä, siivottomana ja
-hävitettynä. Lepo ja rauha oli muuttunut hädäksi ja tuskaisaksi
-levottomuudeksi.
-
-Veljet nauroivat ja pilkkailivat, kun kuulivat, että hänkin aikoi
-tanssiaisiin. Mutta Elsbe oli iloissaan. "On niin hauskaa", sanoi
-hän, "että sinäkin viimein reipastut. Oletkin ollut oikein ikävä.
-Sinullahan on hyvä uusi puku. Tanssit ensin minun kanssani, että
-saat rohkeutta. Sitte pitää sinun tanssia Lisbethinkin kanssa." Hän
-nyökäytti päätä Jörnille, ja tanssi hiukan näytteeksi pöydän ympäri,
-tanssi niin kauan että lankesi ovea vastaan ja putosi polvilleen ja
-nauroi. Jörn katseli häntä ja ajatteli: "Hän on niin armas pieni
-olento, paljasta elämää; aina suora ja vilpitön ja ystävällinen." Hän
-lähti yksikseen sinne, arkailevana ikäänkuin kulkisi pahoilla teillä.
-
-Hän meni nurkkaan penkin ääreen ja seisoi siellä tuntimääriä.
-Muutamat eivät tunteneetkaan häntä, hän kun ei koskaan ollut käynyt
-ravintoloissa. Ne kävivät pöyhkeiksikin ja kysyivät, mitä hän oli
-miehiään. Kun he kuulivat että hän oli Klaus Uhlin nuorin poika,
-kummastelivat he, ja sanoivat: "Mutta senhän pitäisi olla semmoisen
-uneksijan." Muutamat tytöistä päättivät päästä tanssimaan hänen
-kanssaan. He tuumivat näinikään: "Mutta tuopas on korea poika, ja
-millaiset totiset silmät sillä on! Niiden täytyy näyttää mukavilta,
-kun ne hymyilevät."
-
-Siellä seisoi hän ja johtui ajatuksesta toiseen. Milloin oli hän
-tuskautunut ja tarkasteli ohimeneviä, nähdäkseen jos ne kummeksivat
-häntä. Jos joku sattui silmäämäänkin häneen, katsahti hän kohta alas
-itseään ja piti että hän näytti vallan pitkäkoipiselta ja avuttomalta
-siinä, tai oli hän lukevinaan ohitsemeneväin kasvojenilmeestä, että
-hänen suhteensa hiekkatyttöön oli kaikkien tiedossa jo. Sitte taas
-katsahti hän kopeasti eteensä ja ajatteli: "Jospa tietäisitte,
-että tuo kaunis, komea tyttö on suudellut minua." Hän oli kuullut
-veljiensä ja Elsben lausuvan monellaisia arvosteluja tytöistä, mutta
-ei ollut välittänyt kuunnella niitä. Sitte kahdeksan päivän oli
-kaikki muuttunut muuttunut. Hän muisti nyt kaikki heidän puheensa ja
-tarkasteli ohitsetanssivia tyttöjä ja piti mitä rumana, mitä kauniina.
-
-Siinä kun hän seisoi, eikä tapahtunut mitään erityistä, näki hän
-mielikuvituksissaan kammariinsa, semmoisena kuin se näkyi, kun
-katseli vuoteelta käsin. Hän kuvitteli makaavansa vuoteessaan samassa
-mielialassa, jossa hän usein oli: että hän vielä oli niin nuori, ja
-että hänellä kuitenkin oli huolta niin paljon, ja että hän oli niin
-ymmärtävä. Mutta sitte näki hän taas noiden kukoistavain neitojen
-tanssivan ohitsensa, näki heidän kauniit liikuntonsa ja nuorteat
-kasvonsa. Nyt haki hän Lisbethiä silmineen ja päätti koettaa voittaa
-hänen suosionsa.
-
-Siihen ajatukseen jäi hän. Hän kuvaili, kuinka hän saattaisi häntä
-kotiin. Sitte, lehmusten hiljaisessa varjossa ottaisi hän hänet
-syliinsä samalla tavalla kuin hän oli ottanut hiekkatytönkin. Nyt ei
-hän pääsisikään hänestä niin helpolla kuin tuonnoin puutarhassa.
-
-Silloin näki hän Lisbethin tulevan viistoon poikki salin, hän meni
-istumaan Elsben viereen, joka oli juossut hänelle vastaan. Jörn
-katseli yhtäpäätä häntä. Tuntui hänestä, kuin ei olisi hän vielä
-koskaan nähnyt häntä, niin oli hänen luontonsa näinä muutamana
-päivänä muuttunut. Hän seurasi silmillään hänen sinisiä nauhojaan,
-jotka hänellä oli valkeassa puvussaan vasemmalla olallaan, siinä
-kun hän tanssi salin läpi. Jörn kumartui ihan eteenpäin, nähdäkseen
-paremmin hänen koko vartalonsa; ja yhä tulisempana heräsi hänessä
-halu tänä iltana vielä likistää hänet vastaansa. Mutta häntä pidätti
-jokin, jokin tunto, ettei hän tohtisi lähetä häntä niin, eikä hän
-rohjennut mennä pyytämään häntä tanssiin edes.
-
-Hänen ohitsensa meni jo muutama pari etuhuoneihin juomaan viiniä.
-Ne tervehtivät, laskivat leikkiä keskenään ja neuvottelivat minne
-huoneeseen menisivät, ottivat toisiaan käsistä ja astuivat ohitse.
-
-Tuli Elsbekin ohitse siitä, hellitti erään nuoren talonpojan kädestä
-ja tuli hänen luokseen. Hänen nuoret kasvonsa loistivat ilosta, hänen
-raskaat tummat hiuksensa olivat irtauneet solmusta, ja täyteläinen
-pieni vartalonsa notkui ja huojui tanssissa. "Kuule sinä, Harro
-Heinsen ei olekkaan täällä; hän ei ole saanut lomaa! Minä olen Hans
-Jarrenin kanssa, hän on melkein ihan poika vielä, mutta ei se mitään
-tee. Nyt me menemme juomaan viiniä. Käy sinä noutamassa Lisbeth
-mukaan ja tule kanssamme."
-
-Jörn tekeytyi pöyhkeäksi ja sanoi: "En minä tanssia viitsi."
-
-"Et uskalla vaan, mun herraseni, juo pari lasia punssia, niin tulet
-rohkeammaksi."
-
-Pois oli pujahtanut Elsbe jo. Hän pyysikin lasin punssia, pyysi
-toisen ja kolmannenkin, ja vasta kun oli ottanut neljä lasia sitä
-voimakasta juomaa, tohti hän lähteä Lisbethiä hakemaan.
-
-Lisbeth ei ollut vielä paljoa tanssinut. Hänellä kun oli semmoinen
-miellyttävä siro käytös, ja hänen tapansa kun oli puhua niin hiukan
-ja levollisesti korkealla hienolla äänellään, samalla kun hän katseli
-sitä, jonka kanssa puheli, ihmeellisillä kummastuneilla silmillä,
-niin pysyttelivät useimmat etäällä hänestä, eivät myös oikein
-tienneet, mistä puhua hänen kanssaan. Hänen hiuksensa olivat hyvin
-vaaleat ja lepäsivät sileinä ja kirkkaina kuin valmistamaton silkki
-hänen sirolla päälaellaan. Hänen puvussaankin oli jotain niin tuoreen
-raikasta ja hienoa, kuin valkeissa kukkasissa, ja näytti sillä olevan
-samallaista kukoistuksen suloa kuin hänen kasvoillaankin. Hän näytti
-niin koskemattomalta, niin hienolta ja raikkaalta, kuin aurinkoinen
-hiljainen sunnuntaiaamu, jolloin ei ihmisellä ole mitään huolia.
-
-Jörn ei nyt enää sopinut hänelle. Kahdeksan päivää sitten sopi hän
-vielä, huolimatta kömpelyydestään. Mutta nyt hän ei enää kuulunut
-hänen rinnalleen.
-
-Kun hänen piti alkaa tanssia, eikä hänen kohta onnistunut saada
-tahdista kiinni, katsahti hän naurahtaen tyttöön, ja kun tämä
-epävarmasti kysyi: "mikä sinun on?" vastasi hän rehentelevästi:
-"Onhan ihan tyhjänpäiväistä, että tanssimme. Sehän on kuin mitäkin
-mieletöntä, poukkoilemista. Mennään toisten mukaan ja juodaan viiniä:
-sinun pitää oppia siihen myöskin."
-
-Lisbeth säikähti ja astui erilleen hänestä sanoen: "Sitä en minä
-koskaan tee."
-
-"Älä nyt ole olevinasi!" Jörn yritti vetää häntä käsivarresta
-mukaansa, mutta silloin tempasihe Lisbeth säikähtynein silmin
-vapaaksi.
-
-"No, jää siihen sitte, tuhma tyttö", sanoi Jörn.
-
-Joku näki ja kuuli tämän ja nauroi.
-
-Silloin jätti hän tytön siihen, palasi takaisin penkin ääreen, meni
-istumaan ja joi, ja kaivautui mielessään yrmeään uhmaan ja katseli
-ylenkatseellisesti ympärilleen.
-
-Hänen ympärilleen kertyi toisiakin, jotka joko olivat luonnostaan
-haluttomat seurustelemaan naisten kanssa, mutta sen sijaan
-taipuvampia toiseen intohimoon, juomiseen, tai semmoisia, jotka
-olivat saaneet rukkaset niinkuin hänkin, ja pianpa oli ympärillään
-aika rämäkkä ja laulun hälinä. Hän istui hiljaa siinä toisten
-keskellä, ja tuijotti synkkänä eteensä, toisinaan naurahti hän
-pilkallisesti itsekseen ja joi.
-
-Hannuveljensä, joka jo oli vahvassa humalassa, ja joka ainoastaan
-siinä tilassa katseli totuutta silmästä silmään, -- selvänä oli hän
-suuri kehuja ja itsensä pettäjä -- tämä sattui siihen, istahti hänen
-vierelleen tuolille ja rupesi itkemään ääneen. "Minä kun luulin, että
-sinusta tulisi raitis ja kunniallinen mies. Minä olen aina ylpeillyt
-sinusta, vaikka olenkin teeskennellyt halveksivani sinua. Mutta nyt
-näenkin, että sinäkin olet samallainen retkale vaan, kuin minä ja
-muut veljesi ja kuin isämmekin."
-
-Silloin hypähti poika ylös, ikäänkuin olisi hän ollut väijyksissä
-vaan ja ainoastaan odottanut tuota: "retkale" nimitystä. Hän löi
-nyrkkiä pöytään, metelöitsi, joi ja kirkui, piti pahinta elämää koko
-pöydässä ja huusi: "Kaikki Uhlit ovat retkaleita. Ei sitä kannata
-kieltää. Ken on Klaus Uhlin poika, sen _täytyy_ tulla juomariksi."
-Hän piti pahaa elämää, löi nyrkkiä pöytään ja huusi: "Kuka on
-Uhleja koppavampi?" ja koetti laulaa mukana juomalaulua, jota juuri
-alettiin. Mutta sekä sanat että sävel olivat hänelle outoja.
-
-Muutamat ymmärtävämmät, jotka sattuivat ohitse, kuulivat tämän
-melun, ja joku huomautti: "Mutta tuohan on Jörn Uhl? Tähän asti on
-hän ollut semmoinen tallinluutija, ja tiesi siitä, osasiko laskea
-kolmeen, ja nyt hän on pahin kaikista Uhleista." Oli siellä sentään
-eräs, Otto Lindemann -- sama, joka sittemmin oli mukana Gravelotten
-luona, nykyään on hän jo kauan ollut Amtin-esimiehenä, ja istunut
-monilla valtiopäivillä -- tämä oli jo silloin hyvä ihmistuntija,
-ja tarkasteli hän vahvalla mielenkiinnolla kaikkea, mikä sattui
-näköpiiriinsä. Tämä nyt löi meluilevaa Jörniä olkapäälle ja sanoi:
-"Eipäs, Jörn Uhl, pidä sinä kummoista ääntä tahdot, ei sinussa
-sentään näy olevan oikeaa rentuttelijan verta. Tulee sinusta vielä
-kerran kunnon mieskin, Jörn Uhl!" Ja hän ravisteli häntä niin, että
-lasit hypähtelivät pöydällä.
-
-Aamulla vasta hoiperteli hän kotiin ja nukkui päivälliseen saakka.
-
-Silloin tuli Wieten hänen huoneeseensa, astui hänen vuoteensa ääreen,
-katseli häntä huolestuneena ja sanoi nyökäyttäen suruisasti päätään:
-"Sinun ja Elsben tähden olen jäänyt tähän taloon. Elsben suhteen
-olen aina ollut levoton: mutta sinusta olen minä toivonut hyvää."
-Hän istui vuoteen reunalle ja rupesi itkemään. "Minulla ei ole onnea
-koko maailmassa. Kun vielä olin melkein lapsi, sain olla näkemässä,
-kuinka koko se perhe, johon silloin kuuluin, joutui perikatoon.
-Luulin silloin, että olin saanut nähdä ja kärsiä tuskaa kylliksi
-koko elämäni ajaksi. Mutta nyt kun tulen harmaaksi, täytyy minun
-yhä kahlata paljasta tuskaa ja levottomuutta ja tulla ihmiseksi,
-jolla enää ei ole mitään toivoa. Minun täytyy lähteä tyhjin käsin
-maailmasta. Minun täytyy näyttää Jumalalle tyhjät käteni ja sanoa
-hänelle: Rakas Jumala, kaiken, joka on ollut minulle rakasta, olen
-minä matkalla kadottanut ja on pudonnut lokaan." Niin valitteli hän
-ja väänteli käsiään sylissä ja itki katkerasti.
-
-Jörn kuunteli sitä suljetuin silmin, ja Wieten lähti ulos taas.
-
-Jörn jäi iltaan asti vuoteeseensa, silmät yhä kiinni: niin hävetti
-häntä katsoa ympärilleen huoneessaan. Vasta kun tuli pimeä, nousi hän
-ylös ja rupesi kävelemään edes takaisin.
-
-Yöllä hiipi hän ulos ja juoksi Ringelshörnille, talolle hiekkahaudan
-luona, asettui ikkunan alle ja huusi hänen nimeänsä. Kun kaikki pysyi
-hiljaa kauan, puhkesi koko hänen tuskansa, jota uhka ja häpeäntunto
-tähän asti olivat pidättäneet, niin äkillisesti esiin, että hän
-rupesi itkemään ikäänkuin lapsi, joka saa kuritusta. Silloin nousi
-tyttö ylös ja aukaisi ikkunan ja moitti häntä ankarasti: "Olen jo
-kuullut kummoinen olit eilen iltana ollut. Minua onnetonta! Kaikki,
-mihin minä vaan kajoonkin, tulee onnettomaksi, sentähden lähdenkin
-minä nyt täältä. Olen tänään myynyt koko taloni kaikkineen, ja lähden
-huomen-aamuna aikaiseen sen tien, enkä koskaan palaa takaisin."
-
-"Oi, kuule, ota minut mukaasi! Minä en voi palata, kotiin, en voi.
-En voi koskaan enää näyttää itseäni ihmisille. Minä juoksen veteen,
-ellet sinä ota minua mukaasi."
-
-Tyttö lohdutti ja rohkaisi häntä ja pyysi: hänhän on nuori vielä,
-pianhan unohdettaisiin, mitä oli tapahtunut. Hän tulisi itsekin
-kummastelemaan, kuinka nopeasti semmoiset haavat kasvavat umpeen,
-jotka saa niin nuorena. Juuri niille, jotka olivat nähneet hänet
-niin räyhäävänä ja juovuksissaan, tulisi hänen näyttää, mitä hänessä
-oli; olihan siinäkin jo kylliksi kurjuutta, että hänen täytyi jättää
-kotiseutu. Mutta Jörn pysyi asiassaan, hänhän jo kuuli ihan isänsä
-naurun ja veljiensä pilkan, Wieten halveksisi häntä nyt, ja kaikki
-ihmiset sanoisivat: Klaus Uhl menee hunningolle kaikkine lapsineen,
-ja pahin kaikista on hän itse, nuorin. Sentähden, vapautuakseen
-kaikesta tästä kurjuudesta, tahtoi hän tehdä saman kuin Fiete Krey.
-Lähteä sen tien.
-
-Tyttö koetti lohdutella häntä kaikellaisilla järkisyillä, erittäinkin
-sillä, että hänen oma onnettomuutensakin tulisi ihan sietämättömäksi,
-jos hän hänen tähtensä tekisi jotain pahaa itselleen tai jättäisi
-kotonsa. Mutta kun Jörn yhä pysyi asiassaan vaan, että hän lähtisi
-hänen kanssaan, antoi hän sen verran myöten että antoi hänelle
-luvan aikaisin aamulla, ennen päivän koittoa tulla odottamaan häntä
-Ringelshörnille. "Minä otan sinut mukaani aulangolle asti, sieltä
-saat palata takaisin."
-
-Suruisa oli tämä yö. Oli suruisa sekä hänelle, joka pienen
-käsilamppunsa valossa käyskeli huoneessaan edes ja takaisin ja
-kokosi yhteen vähät tavaransa, lähetettäviksi hänelle jälestä, ja
-joka tuontuostakin hämmentyneenä pysähtyi ja sitte taas päätään
-pudistaen ryhtyi työhönsä, samalla kun raskaat kyyneleet vierivät
-poskiansa. Mutta oli se suruisa nuorukaisellekin, joka pukeutui
-sunnuntaipukuunsa, ja järjesti työvaatteensa yhteen nyyttiin, ja
-sitte jäi mykkänä istumaan yöhämärään ikkunaan, eikä voinut selvittää
-itselleen tämän hetken merkitystä, jolloin hän milloin ylpeästi
-hymyillen rakenteli suuria suunnitelmia, milloin taas tunsi halun
-lähteä Älypää Wietenin luokse ja kertoa hänelle, missä hommissa hän
-nyt oli, ja sitte itkeä kyllikseen hänen vuoteensa ääressä ja kuulla
-lopuksi hänen huuliltaan "jää sinä tänne, poikani. Kaikki voi vielä
-muuttua hyväksi."
-
-Kun aamu alkoi sarastaa, lähti hän takaovesta ulos hevoslaitumen
-ylitse kankaalle ja odotteli eräällä kivellä, kunnes Telse tuli.
-Hänellä oli sama varma ja reipas käynti kuin aina ennenkin ja
-silmänsä olivat kirkkaat ja hillityn riemukkaat.
-
-"Niinpä!" alkoi Telse, "muu kaikki on nyt voitettu. Se on kaikki
-takana." Hän osoitti taakseen, jossa kankaan toisella puolella näkyi
-hänen rakastettunsa talo. "Nyt olet sinä vielä; ja sinun kanssasi on
-minulla helpompi työ. En lähetä sinua kohta takaisin; tahdon vielä
-pienen aikaa iloita sinusta." Sen sanoi hän niin varmasti ja niin
-iloisen rauhallisesti, ettei Jörn tohtinut sanoa mitään vastaan.
-Sydämessään päätti hän varmasti sentään lähteä hänen kanssaan,
-vaikkapa maailman ympäri.
-
-Hänellä ei tähän asti ollut ollut ketään, jota hän olisi saanut
-kunnioittaa. Uskontoa ei oltu osattu saattaa hänelle sydämen asiaksi.
-Vapahtajan eloisa, armias ja kaunis kuva oli turmeltu ja väärinperin
-kuvattu hänelle. Äitiä hänellä ei ollut. Niinpä oli tuo nuori
-lämminsydäminen poika jäänyt rakkaudettomaksi. Mutta jos uiminen
-sentään on virkeähenkinen, hakee kuin hakeekin hän vaan itselleen
-ihanteen, ikäänkuin se, jolla on kädessä hyvä pyssy, ja mielellään
-ampuisi, lopultakin etsii maalin itselleen. Nyt ilmestyi hänen
-tielleen tämä tyttö, jolla oli kaikkea sitä, joka hänen iässänsä
-näytti ihailtavalta, hänellä oli ennen kaikkea rohkeutta ja päättävää
-varmuutta, hänellä oli siveellistä puhtautta ja lempeää hyvyyttä.
-Lisäksi tuli se salaperäinen hämärä lumo, jolla nainen täydessä
-kukoistuksessaan aina vaikuttaa nuorukaiseen, ja jossa tunteessa yhtä
-paljon on nöyrää ihailua kuin heräävää tervettä aistillisuuttakin.
-
-Tyttö puhui nytkin lempeästi hänelle kuin edellisenäkin iltana,
-katsahti usein häneen ja nyökäytti päätään: "Onpa oikein mieleen
-minulle, että sinä vielä tulet metsään asti kanssani, ja että
-niin kauan vielä saan sinua katsella... Sinusta tulee kaunis ja
-kunnollinen mies, Jörn, sen saat nähdä. Älä sinä pelkää, että sinä
-joudut samoille huonoille teille kuin veljesi."
-
-"Sinulla on niin varmapiirtoiset huulet ja syvät totiset silmät, ja
-norja ja vahva olet sinä nyt jo. Kun katselen sinua, näytät sinä
-minusta aina täydeltä mieheltä jo. Onpa vahinko: olisit sinä viittä
-vuotta vanhempi, silloin sanoisin: Tule mukaan; mutta nyt ei se
-käy päinsä. Sillä jos nyt lähtisit mukanani ja sitte jälkeenpäin
-tulisit miesikään ja saisit miehen ajatukset, silloin voisi minulla
-olla ainoastaan jotain äidillistä kohtaasi ja sinusta tuntuisi
-epämukavalta olla minun kanssani. Voisitpa ehkä ajatella tähänkin
-tapaan silloin: Olipas se viekas silloin Ringelshörnillä, kun otti
-minut mukaansa, se tahtoi mahdollisimman kauaksi saada nuoren miehen
-itselleen. Molemmat mahdollisuudet olisivat yhtä kamalat. Mutta tätä
-et sinä nyt vielä käsitä; tulevaisuudessa tulet sentään huomaamaan
-sen, sillä sinä pidät minusta ja tiedät, että minä puhun totta."
-
-Aulanko lepäsi vielä tummana hämäränharmaan ja valottoman taivaan
-alla, mutta vähitellen muuttuivat pilvet ikäänkuin etäisten salaisten
-tulien maalaamina vaaleanpunerviksi. Ja kun he yhä jutellen
-käyskelivät edelleen puikahti kuin mahtavia kultasia viiruja metsän
-ylitse, jotka ulottuivat ylös taivaanlaelle saakka. Ja kohta ilmeni
-auringon tulipunainen kehrä metsäpolun yllä.
-
-"Älä koskaan usko, mitä ihmiset jo puhuvat ja vieläkin tulevat
-puhumaan minusta. Olen yhtä puhdas kuin sinä. Jos pysyisimme yhdessä,
-alenisin minä silmissäsi ja muuttuisin halvemmaksi. Mutta jos minä
-nyt lähden, etkä sinä saa enää kuulla minusta mitään, on sinulle
-jäävä kaunis muisto minusta, oletpa pitävä minua parempana kuin
-ansaitsenkaan. Tulen näkymään sinulle kauniimpana ja puhtaampana, ja
-sinä olet saava ylpeyttä ja rohkaisua siitä, että sinulla jo niin
-nuorena oli niin hyvä ja ylevä ystävätär."
-
-"Älä luule, että se, mitä olet viime päivinä saanut kokea, on oleva
-turmioksi sinulle. Emme nyt koskaan kumminkaan saa jäädä viattomiksi.
-Näyttää kuin ei semmoinen olisi sallittuakaan. Kohtalo ei saa rauhaa
-ennenkuin se on tehnyt meidät syyllisiksi. Siitä vaan riippuu kaikki,
-jos sinä lankeemuksestasi huolimattakin säilytät uskosi hyvään etkä
-hyljää lempeyttä ja uskollisuutta. Olla syyllinen ja väsyä pyrkimästä
-hyvään, kas siinä on kuolema. Olla syyllinen ja kuitenkin kamppailla
-hyvän puolesta, se on oikeata ihmiselämää. Sinä olet sisällisesti
-vahva, sentähden pidän sinusta. Mitä sinä näinä päivinä olet kokenut,
-se ei ole sinulle sen suuremmaksi pahaksi kun myrsky nuorelle
-lujalle puulle. Jonkun viikon on myrsky vielä puhaltava ylitsesi,
-olet tunteva itsesi onnettomaksi ja levottomaksi ja ihmiset tulevat
-nauramaan sinua. Mutta sitte on kaikki ohitse, ja silloin olet
-huomaava, että olet varttunut vahvemmaksi ja että seisot lujempana ja
-näet kauemmaksi."
-
-Niin puheli hän tyyneen varmasti ja asteli reippaana ja ikäänkuin
-huolettoman hilpeänä hänen rinnallaan. He katselivat toisiinsa
-käydessään ja tytön hiukset, jotka olivat valkeat kuin Jörninkin,
-punersivat aamutaivaan rusosta. Jörn mietti, ettei hän enää koskaan
-saisi elää tällaista hetkeä, niin kipeätä ja niin ihanaa; hänkin
-nimittäin tunsi nyt, että heidän täytyi erota. Kuunnellessaan
-hänen varmoja ja vakavia sanojansa, oli hänelle selkeentynyt eron
-sisällinen arvo ja sisällinen katkera välttämättömyys.
-
-Tyttö osoitti aurinkoon, joka tyyneesti ja tulisesti taisteli
-suurten, harmaiden ja revenneiden pilvien kanssa. "Näetkö? Tuossa
-seisoo kuin suuri harmaa talo. Mutta siinä leimuu, tuli liehuu
-ikkunoista ja ovista. Seppä takoo siellä sisällä, hehkuva rauta makaa
-leveänä ja paksuna alasimella. Sinun tähtesi ei minun tarvitse olla
-huolissani. Meitäkin on kai joku onni odottamassa vielä."
-
-"Ja lähde nyt! Lähde ripeästi, ettemme kiusaa toisiamme."
-
-Jörn seisoi värähtelevin huulin hänen edessään ja katseli häntä.
-
-"Ei tämä ole helppoa, sinä! Tule tänne!" Hän suuteli Jörniä
-sydämellisesti ja tulisesti. "Tule kunnon mieheksi!" Hän katsoi häntä
-kerran vielä ylhäältä alas. Hänen silmänsä olivat iloisen kirkkaat.
-"Sinun tähtesi ei minun tarvitse olla huolissani." Sitte lähti hän
-kevein askelin, ikäänkuin lähtisi hän juhlaan, alas metsäpolkua ja
-katosi seuraavan pähkinäpensaan taakse.
-
-Jörn seisoi vielä hetken, hengitys tukossa ja vesissä silmin;
-sitte lähti hänkin pitkin askelin siitä. Hän löysi vaatenyyttinsä
-pensaikosta, jonne hän oli pannut sen ja pukeutui vallin suojassa
-työpukuunsa. Sitte juoksi hän pitkin harppauksin kankaan poikitse,
-juoksi mäkeä alas ja nouti hevoset laitumelta. Nopeassa ravissa
-ratsasti hän pihalle, ei mennyt sisäänkään, vaan valjasti hevoset ja
-teki työtä koko päivän ulkona pellolla.
-
-Mutta niin helpolla hän ei siitä seljennyt.
-
-Seuraavana päivänä näkivät veljet hänen, pilkkasivat ja ivailivat
-häntä, että hän oli ollut niin pelkuri tuhman koulumestarin tytön
-edessä, ja että hän jälkeenpäin oli käyttäynyt kuin hurja.
-
-Jälkeen puolenpäivän, kun hän tuli vaihtamaan hevosia pihalle, oli
-kaikki jo tiedossa heillä. He sanoivat, että nyt hän oli ijäksi
-häväissyt koko perheensä hiekkatyttöineen. Olisi ollut parempi, jos
-olisi lähtenyt hänen mukanaan pois. Koko kylä oli vallan mylläkkänään
-mokoman uskomattoman jutun tähden. Oli ollut viitenä yönä tuon naisen
-luona. Nyt eivät he hänen tähtensä voineet näyttää itseään kylässä,
-hän itse nyt ainakin oli kaikiksi päivikseen joka paikassa mennyttä
-miestä.
-
-Ja kun hän illemmalla, välttääkseen talonväen katseita, lähti
-yksikseen käymään ulos pelloille, pujahti eräästä ojasta peltotien
-vierellä esiin punatukkainen pää, ja August Krey, joka oli
-leikkaamassa ruohoa vuohelleen nyökäytti päätä hänelle ja sanoi:
-"Sinä Jörn, kuuleppas, isä käski sanoa sinulle: yhdellä, käski hän
-sanoa, yhdellä on ristinsä naisista, toisella rahoistaan. Ja hänestä
-et sinä ole valinnut parempaa puolta. Sen hän käski sanoa, Jörn."
-
-Yöllä oli hänellä kummallinen uni: hän istui taaskin samalla kivellä
-kankaalla maantien vierellä, jolla hän eilisaamunakin oli istunut.
-Silloin tuli kolme ihmistä tietä. Keskimmäinen oli vanha, arvokkaan
-näköinen mies, kummallakin puolellaan olivat lapsensa, nuori
-mies ja nuori tyttö. Tyttö oli sama, jonka kanssa hän eilen oli
-käynyt, nuorta miestä ei hän ollut ennen koskaan nähnyt. Hän näytti
-sotilaalliselta maamieheltä, hän astui varmasti ja reippaasti, oli
-jalon ja kauniin näköinen, ja silmistään loisti rohkeus ja lempeys
-niinkuin hän muutenkin hyvin paljon muistutti sisartaan toisella
-puolella.
-
-Kun nämä kolme menivät hänen ohitsensa, pysähtyivät he Ja puhelivat
-hänestä ikäänkuin jostain nukkuvasta. Tyttö sanoi: "Herätänkö
-minä hänet, että hän lähtisi mukanani." Vanhus katsoi kummallisen
-syvämielisellä katseella häntä rintaan ja sanoi: "Voithan käydä
-hänen kanssaan metsän rantaan asti. Näytä tähdet hänelle, kuinka ne
-vaeltavat, ja kuinka aurinko nousee ja mitä lintuja ne ovat, jotka
-istuvat pähkinäpuussa." Nuori mies taas sanoi: "Jos sallit, lähden
-minäkin hänen kanssaan: hänhän on minun veljeni." "Ei vielä", vastasi
-vanhus. "Kun hän saapuu metsään ja siellä on hämärää, silloin saat
-sinä lähteä hänen kanssaan. Pitäkää huolta siitä, lapset, että hän
-tulee onnellisesti kotiin, hänellä on parhaat vaatteet yllään." Tyttö
-kysyi: "Noudammeko Lisbethin mukaan? Hän pitää hänestä paljon." "Ei
-vielä", vastasi vanhus, "vielä ei hän osaa kunnollisesti kyntääkään."
-Poika kysyi: "Otammeko isän mukaan?" "Ei vielä", vastasi vanhus,
-"hänen pitää vielä kantaa häntä jonkun matkaa. Hänen pitää vielä
-käydä hitaasti edelleen, yksikseen, ja aina lapioida, kunnes kuorma
-on valmis ja vankkurit täynnä."
-
-Hän kuuli tämän kaiken, ikäänkuin joku, joka on juuri herännyt
-unesta, eikä oikein ymmärrä, mistä on puhe. Vanhus lähti edelleen,
-hän kuuli selvästi askeleet tiellä. Molemmat nuoret jäivät hänen
-luokseen kiven ääreen seisomaan. Mutta hän unohti ne samassa,
-sillä hän kuuli Wietenin äänen, joka puhui: "Enpä olisi uskonut
-mahdolliseksi, että laupias Jumala omassa haamussaan kulkee keskellä
-päivää Wentorffin nummitietä. Hän näyttää kuin joku Dithmarschilainen
-talonpoika, mutta käynnistä hänet kohta tuntee."
-
-Silloin tuumi hän, että nyt voi hän kaikessa rauhassa nukkua taaskin,
-ja niin hän tekikin.
-
-Hän nukkui, kunnes Wieten herätti hänet ja sanoi hänelle: "Jörn, jos
-sinä tänään aiot kyntää kesän valmiiksi, niin pitää sinun nousta ylös
-jo, poikani. Aurinko on jo Ringelshörnin yllä."
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU.
-
-
-Tämän päivän tapaukset vaikuttivat vuosikausia hänessä. Ne
-vaikuttivat häneen, kuin terävänkylmä talvi ihmeellisine tähtiöineen
-vaikuttaa nuoreen puuhun. Pakkasen koskemana ytimeensä asti, vetäytyy
-se itseensä ja uinailee elämäänsä valveillaolon ja unen, selvän
-tuskan ja suloisen uneksunnan välillä. Vähitellen, kun aurinko
-kauan on hyväillyt sitä ja pitkät hetket laskenut hellät poskensa
-sen parkille, sulaa se vasta ja puhkee iloiseksi. Samoin sulki
-nuorukainenkin itseensä kaiken sen suloisan ja suruisan, jonka hän
-silloin aamupuhteella oli elänyt aulankometsässä. Hän sulki silmänsä
-ja suunsa, jäädäkseen sisäiseen rauhaan. Hänestä tuli hiljainen,
-harvasanainen ihminen. Muutamat ymmärtämättömät sanoivat, että
-hän oli yksinkertainen. Mutta se joka kohtasi hänet näinä vuosina
-ja itse oli viisas ja hieno ihminen, ja heitti ainoankin katseen
-noihin arkoihin, syviin ja totisenvakaviin silmiin, hän sai nähdä
-ikäänkuin vanhaan maalaiskirkkoon, hämärään ja hämyiseen, jonka läpi
-lankesi joku kultainen auringonsäde korkeasta ikkunasta viistoon; ja
-taustassa aivan on hän nähnyt korkeiden vakaan hiljaisten kynttiläin
-palavan kullalle loistavalla alttarilla.
-
-Hänellä ei ollut ystäviä eikä kirjoja, hän oli yksinomaan viitattu
-itseensä. Silloin koristikin hän sielunsa kirjavasti, oman makunsa
-mukaan.
-
-Niinkuin teki Jan Reepen, hän joka oli renkinä Volkmar Harsenilla.
-Tämä oli filosofi tai runoilija tai jonninjoutava. Hän kirjaili
-huoneensa paljaat kalkkiseinät ylhäältä alas asti, lopulta vatsallaan
-maaten ja pöydällä seisten, kaikella, kuten sanansa kuuluivat,
-kaikella mitä maailmassa löytyy, jokaista lajinsa. Siinä oli ihmisiä
-ja jokaista eläinlaatua. Lopuksi uskalsi hän ryhtyä alkuvoimiinkin,
-ja taivaankappaleihin, pahoihin ja hyviin enkeleihin ja pyhään
-kolmiyhteyteen. Kaikelle löysi hän vastaavan muodon. Ei saanut
-kukaan tietää, mitä hänessä oikein piili, sillä hän kuoli samassa
-huoneessaan aivotulehdukseen, puhuttuaan viimeisen yönsä ihania ja
-eriskummallisia mielikuvituksia kuvistaan.
-
-Yhtä kirjavasti koristi Jörn Uhlkin sielunsa.
-
-Monesta talonpoikaispojasta maassamme, joka ankaran isän tahdon
-mukaisesti käy kimnaasit ja yliopistot, tuntuu äärettömän katkeralta
-jättää koto, kun loma on lopussa. Tapahtuupa toisinaan, että
-isä löytää isokokoisen poikansa tallin takimmaisesta pilttuusta
-itkemässä, ja että hänen täytyy käyttää hevospiiskaa, ennenkun
-saa hänet lähtemään pihaltaan. Koulupenkillä istuu hän semmoisen
-jälkeen vielä pitkät ajat ainoastaan ruumiillisesti, sielunsa
-liikkuu ulkona latojen ja välikköjen välillä. Uskonnon opettajan
-nurina -- useimmat uskonnonopettajat nurisevat, heillä kun sentään
-olisi syytä olla niin iloisia -- antaa hänelle aiheen kohta ruveta
-kuuntelemaan ja olla kuulevinaan mehiläisten surinaa, ja kun
-rehtori nyrkillään takoo pöytää vastaan oodien poljentaa, on hän
-kuulevinaan talvista riihenpuintia. Jos kohtalonsa on suopea, pääsee
-hän jälkeenpäin maalaiseen ympäristöön, ja saa, taluttaen poikaansa
-kädestä, sunnuntai-iltapäivisin tehdä retkeilyjä ulos ja jäädä
-seisomaan jonnekin veräjälle, tai saa hän talvisaikaan käydä jonkun
-talonpoikaisystävänsä täysinäisen tallin lävitse, joka vaan puolella
-korvallaan kuuntelee hänen puheitaan maanviljelyksestä, ja ajatella:
-"Miks'ei antanut isäsi sinustakin tulla kuningasta? Nyt saat olla
-orjana." Mutta jos kohtalonsa on kova, ja hänen täytyy nauttia
-oppineenleipäänsä suuressa kaupungissa korkeiden muurien välillä,
-keksii hän hädissään sen neuvon, että itse perustaa pienen talouden,
-alkaa kyyhkysparilla, jatkaa siitä kaniineihin ja tulee kotiin
-viimein vuohi mukanaan ja saa haasteita ja muuta mieliharmia.
-
-Mutta on niitäkin talonpoikaispoikia, -- eivätkä ne ole niin
-harvinaisiakaan täällä näillä seuduin, friesien ja saksien
-mietiskeliään kansan keskuudessa, -- joissa on vastustamaton veto
-opintielle, mutta jotka isän rautainen tahto pidättää talossa ja
-auran kurjessa. Nämä ovat melkein vielä onnettomampia kuin edelliset.
-"Isä", sanoo poika, "minä tahtoisin oppia jotakin." Mutta isä vastaa:
-"Sinusta tulee talonpoika." Isä pelkää nimittäin opintokuluja, tai
-pitää hän talonpojan asemaa parhaimpana maailmassa tai tuumii hän,
-että tuo on vaan nuoruuden päähänpisto, joka menee ohitse kuin
-pitkäveteisinkin sadepäivä; tai ovat kirjat hänelle vastenmieliset:
-"Mitä kaikkea? Kirjojen ääreenkö torkkumaan? Pidä suusi! Ja käy
-sepällä kysymässä onko auranterä jo valmis."
-
-Niin saa poika kasvatuksensa talossa ja tallissa ja auran kurjessa,
-tänään on kädessään tarikko, huomenna harava, ja niin kaiket päivät.
-Ja siinä askaroidessa tulee sielu levottomaksi, lähtee juoksuun
-ja lentää täyttä karua lopulta. Ikäänkuin jalo ja vapaa eläin
-vankeudessa ristikon takana levottomana ja taukoamatta astelee edes
-ja takaisin lohdutonna turhassa levottomuudessa ja toivottomuudessa,
-niin on hänenkin sielunsa yhtäpäätä levoton ja tuijottaa jokaisen
-rautasilmukan kautta, tuijottaa ja tuijottaa. Ja oppimatonna ja ilman
-ohjaajaa näkee ja kuvittelee ja rakentelee hän jos mitä ihmeellisiä
-eriskummallisia asioita. Kun lahjat sielläpäin ovat taipuvat
-filosofiaan ja matematiikkaan, joutuu hän pian liukkaalle jäälle ja
-tulee paikkoihin, joissa hämärän läpinäkyvän peitteen alla ammottaa
-vihervä pohjaton syvyys, joka kuhisee olentoja ja näkyjä, jotka
-saavat hänen ymmärryskykynsä ymmälle, ja joita hän ei voi selvittää
-itselleen. Niinpä käväsee hän viimein ehkä arkana ja raskasmielisenä
-kirjakauppiaalla kaupungissa ja pyytää siellä kirjaa, jossa puhutaan:
-"Ihmissuvusta, mistä se on alkuisin, ja mitä siitä tulee", tai
-tähän tapaan: "Onkohan kirjaa, jossa kaikki tasot ja avaruudet
-ovat mitatut ja jossa on selitetty maailman rakenne?" Sitte istuu
-hän kirjansa ääressä tallilampun heikossa valossa syvälle yöhön ja
-sekaantuu ja arvelee, että nyt hän ymmärtää sen viimeinkin, ja elää
-näin tämmöisissä sekavissa ajatuksissa ja takertuu yhä syvemmälle
-niihin. Ympäristössä ei ymmärretä häntä, hänen omat veljensä kutsuvat
-häntä pappitalonpojaksi. Tyttöjä, jotka kukoistavat ympärillä ja
-katselevat häntä, hän ei huomaakaan ja jos hän joskus heittäytyy
-mukaan, liikkuu hän kömpelösti kuin koiranpentu, joka on hyökännyt
-kanaparveen. Hänen katseensa kohdistuu yhä enemmän sisällepäin.
-Siellä näkee hän aina ihmeellistä, viimein lukee hän siellä selvästi
-ja kirkkaasti räikeällä punaisella kirjoituksella kirjoitetut sanat:
-"Lähde sinä kuolemaan. Et sinä kelpaa ihmisten joukkoon." Sitte
-saattavat he hänet hautaan talonpoikaisessa hautajaissaatossa, joka
-on upea sitä mukaan, kuinka varakas isä on ollut, eivätkä jälkeenpäin
-suuriakaan kummastele, sanovathan vaan: "Hän meni sekaisin." Ja
-vielä hautausmaan aitauksen sisäpuolella rupeavat he puhumaan
-viljanhinnoista ja vuokraveroista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli sattunut eräs kaupunkilainen Uhliin, oli kysellyt
-muinaiskaluja, oli sitte nähnyt kirstun hevostallissa, ja tehnyt
-rahatarjouksen siitä, mutta oli saanut lähteä tyhjin toimin
-talosta. Jörn, joka oli huomannut, että vanha kirstu oli näyttänyt
-vieraalle kallisarvoiselta, otti sen nyt ensi kerran tarkemmin
-katsellakseen, mielistyi siihen ja puhdisti sen eräänä rauhaisana
-sunnuntai-iltapäivänä tomusta, korjasi lukon ja vei sen kammariinsa
-ja laski siihen pyhäpäivävaatteensa. Sitäpaitsi pani hän siihen vielä
-virsikirjan ja Klaus Haraisin vanhan revityn lukukirjan ja lisäksi
-erään vanhan kirjan kellastuneissa, raihnaisissa kansissa: Littrow:
-Taivaan ihmeet. Kirja oli tullut Jörnin äidin mukana Aulangolta ja
-oli eräänlaatuinen helppotajuinen tähtitieteen oppikirja. Muuta ei
-kirstussa ollut.
-
-Juhla-aattoina ja sunnuntai-iltapuolisin istuutui Jörn Uhl
-vanhaan saksilaiseen tuoliin, jossa oli syrjänojat ja oljista
-nidottu istuinpohja, oijensi jalkansa kirstulle, sytytti lyhyen
-piippunysänsä, ja katseli ympärilleen huoneessa, jonka valkoisiksi
-kalkituilla seinillä muutoin ei ollut muuta koristetta kuin pieni
-peili, ja katseli ikkunasta hedelmäpuutarhaan ja poltteli, oli
-totinen ja vakaa pitkähköine kasvoineen ja nautti olostaan.
-
-Naimisiin hän ei mene. Se nyt oli ohitse kumminkin. Siinä asiassa
-oli hän saanut kokea enemmän kuin moni vanhempi. Olihan nyt
-niinkin myöskin, että mahtaisi tuo tuntua somalta saada joku noita
-ihmeellisiä lempeäsilmäisiä ja hentojäsenisiä olentoja omakseen,
-mutta niistä nyt ei ollut hänelle mitään. Hän oli nyt kerran
-semmoinen omituinen harvinainen poikkeus. Surullista kyllä, mutta
-totta. Olihan hän saanut kokea sen. Hän, joka lapsuuden päivinä oli
-ollut hänen toverinsa, hän oli vieraantunut hänelle, oli noinikään
-ylhäältäpäin katsellut häntä, ja sitte säikähtyneenä väistänyt,
-kun oli nähnyt hänen kasvoissaan sen ilmeen, minkä se toinen oli
-herättänyt hänessä. Tämä toinen taas, jonka edessä hän oli seisonut
-hurjassa levottomuudessa ja kuumin oudoin haluin, hän oli ollut
-pyhimys. Häpeän puna nousi kasvoilleen, kun hän ajatteli kumpaakin.
-Niin hän ei toista kertaa tahtonut seista naisen edessä. Ainiaaksi
-päätti hän pysyä kaukana tältä työläältä ihmisolemisen polulta.
-Vanhaksinuoreksipojaksi hän jää. "Semmoinen on Thiess'kin", ajatteli
-hän. "Se näkyy olevan suvussa."
-
-Tämä asia nyt siis oli päätetty, kerrassaan. Naapuritalon tytär
-tuli toisinaan, maitojuko olalla hänen ohitsensa, kun hän oli
-juhtineen pellolla. Se tervehti ja näytti halukkaalta vaihtamaan
-sanan pari hänen kanssaan. Sunnuntai-iltapäivisin kävi se Elsbeäkin
-tervehtimässä ja meni ikkunan ohitse hedelmäpuutarhan läpi ja
-nyökäytti päätään hänelle ja katseli älykkäästi ja lempeästi. Hän oli
-soma ystävällinen tyttö. Mutta Jörn, kun näki hänen lähestyvän, veti
-kulmansa yhteen, ikäänkuin semmoinen, jolla on vaikeita ja vakavia
-asioita ajateltavanaan, ja jolla kuuskymmenvuotiaana ei ole aikaa
-ja halua askaroida tyttöjen kanssa. Toisinaan kyllä heräsi hänessä
-ajatus: kummallista, kuinka se ottaa askelensa, tai tähän tapaan:
-Sepä on norja ja sorja, ja soma ja reipas, kuin meidän kolmivuotias
-varsamme; tai näin: Korealtapa näyttää, kuinka sen vyötäiset taipuvat
-maitojukon alla. Mutta enempää ei. Pois mielestä semmoiset ajatukset!
-Tuo sukupuoli saa vaan aikaan levottomuutta, ajan hukkaa ja häpeätä.
-
-Mutta pariin kolmeen kertaan lankesi hän taas, molemmat kerrat
-sunnuntaina. Hän oli ollut koko iltapäivän toimetonna ja oli
-illemmalla yksikseen lähtenyt ulos pelloille. Siellä hän ei
-ollut osannut hillitä ajatuksiaan, ne olivat lähteä vilistäneet
-hiekkatyttöön. Hän eli mielikuvituksissaan uudelleen taaskin kaiken,
-hän joutui niin uniensa valtaan, näki niin elävästi hänen nuoren
-voimakkaan vartalonsa ja hänen rauhalliset silmänsä ja kuuli hänen
-syvän äänensä, ettei hän havahtunut ennenkuin yht'äkkiä kuuli oman
-äänensä ja havaitsi, että hän nopeasti ja ripeästi puheli hänelle.
-Hän nojasi aitaa vastaan, eikä tiennyt kuinka hän oli tullut siihen.
-Silloin ravisti hän itsensä hereille taas, ja verensä nousi päähän.
-Lopun iltaa oli hän levoton. Hän otti hevosen ja lähti ratsastamaan
-ulos varsoja katsomaan, jotka olivat laitumella takamailla; palasi
-takaisin taaskin ja meni puutarhaan ja kävi siellä puulta puulle,
-kosketteli kädellään puiden runkoja, ja kaapi sammalta niiden
-kuorilta, tai tuijoitteli ylös lehvistöihin ja hymyili ja tunsi
-taaskin itsensä onnettomaksi, ja tahtoi jotakin, josta hän ei
-tietänyt, mitä se oli, häpesi itseään ja olisi mielellään lähtenyt
-avaraan maailmaan, jonnekin kirjavaan elämään, työhön ja taisteluun,
-vapahtuakseen siitä, joka nyt sai hänet niin haikeasti levottomaksi.
-
-Ja sitte, yöllä, tapahtuiko se unissa vai valveilla, tuli tyttö hänen
-luokseen huoneeseen koko norjassa terveessä kauneudessaan semmoisena
-kuin hän oli kumartunut häntä kohden pöydässä vastapäätä häntä, yhtä
-lähellä häntä kuin silloinkin, ja oli armas ja hellä ja sanoi että
-hän kaipasi häntä niin. Silloin suuteli hän häntä, niin pitkään ja
-tulisesti, aina rakkaammin ja kuumemmin, kunnes liikutuksensa herätti
-hänen. Silloin häpesi hän kovasti. Kulki päivät pitkät synkkänä
-työssään, ei puhunut sanaakaan, ja oli tyly varsinkin Elsbelle.
-
-Eräänä päivänä, kun hän oli vienyt kaupunkiin kuormallisen viljaa
-ja asteli katua matkalla kaupanvälittäjän luokse, näki hän erään
-paperikaupan ikkunassa noin käden kokoisen kuvan, joka esitti
-kahta naista, jotka istuivat kahdenpuolen jotakin marmorilähdettä,
-toinen vasemmalla toinen oikealla. Molemmat olivat kookkaat ja
-voimakasrakenteiset, ja silläkin joka oli melkein alaston, oli
-hienot ja ystävälliset kasvot. Naisissa oli jotain ylhäistä ja
-ylimyksellistä, eikä hän käsittänyt, kuinka ne olivat johtuneet
-antamaan kuvata itsensä noin. Alla seisoi latinalaisilla kirjaimilla:
-Taivaallinen ja maallinen rakkaus, Tizianilta. Hän seisoi kauan ja
-katseli sitä, viimein lähti hän päättävästi ja astui kauppaan sisään,
-mutta tuli kovasti hämilleen, kun siellä tapasi nuoren naisen, joka
-kysyi mitä hän halusi. Hän tekeysi kopeaksi ja huolettomaksi ja
-osoitti piiskanvarrellaan kuvaa, ja sai sen muutamasta markasta.
-Hän kätki sen kuin suuren aarteen ikään huolellisesti takkinsa
-ja liivinsä väliin ja toi sen kotiin ja kätki sen alimmaksi
-kirstun pohjalle; sunnuntai-iltapäivin, kun hän istui poltellen ja
-mietiskellen, otti hän sen sieltä esiin ja pani eteensä kirstun
-kannalle vastapäätä itseään, ja katseli sitä sitte pitkät ajat, ja
-piti aina hyvää huolta siitä ettei kukaan pääsisi hänen salaisuutensa
-perille.
-
-Vaikeammaksi kuin naisten kanssa, kävi Jörnille saada välit selville
-maailman kanssa. Ei ole niinkään helppoa irtautua maailmasta: kääntyy
-ympäri: siinä on maailma edessä; kääntyy uudestaan: siinä se vieläkin
-on. Sulkee silmänsä: kuulee sen humun ja hälinän: pitää korvistaan:
-silloin tekee se silmäimme edessä temppujaan ja tepastuksiaan. Täytyy
-ottaa suhde siihen, täytyy pysyä rauhassa sen kanssa tai alkaa
-taistelu. Hän, ikäisenään ja silloisessa mielentilassaan, sen lisäksi
-suvusta, joka ammoisista ajoista oli kuulu riidanhaluisuudestaan,
-hän alkoi taistella: "Rouva Maailma! Vanha sinä olet ja ruma!
-Nurinkurista ja kiperää on sinussa kaikki, kiireestä kantapäähän.
-Minä olen Jörn Uhl Wentorffista..." Hän rypisti silmäkulmansa Inka
-tiukkaan, siksipä ei hän nähnytkään maailman suuria ihmeitä; hän
-nosti nenänsä liika korkealle, siksipä ei hän huomannutkaan maailman
-suurta ihanuutta.
-
-Eipä ollut mitään maailmassa, josta ei Jörn Uhl olisi ollut selvillä,
-kaikesta, mateli se sitte tai lensi, hynyili tai suri, kantoi
-takkia tai hametta, kaikesta, on se sitte pyöreätä tai kulmikasta,
-oli hänellä oikea ja ankara mielipiteensä. Siksipä näkikin hän
-selvästi, ettei hänellä ollut sijaa maailmassa. Puhdas pesäero hänen
-ja maailman välillä: se oli selvä juttu. Niinpä päätti hän jäädä
-rengiksi tänne tämän kamarinsa ja Uhlin takapihan suojaan, päätti
-jäädä palvelemaan ensin isäänsä ja sitte veljiään, mutta palkan
-hän päätti kantaa. Sen minkä hän siten ansaitsisi, sen sijoittaisi
-hän kaupungin säästöpankkiin, josta oli kuullut, että se oli ihan
-varma. Sitte, vanhennettuaan renkinä ostaisi hän säästöillään pienen
-yksinäisen talon ja asettuisi sinne Wietenin kanssa kauas maailman
-touhusta ja asuisi siellä kuolemaansa saakka. Niinpä hän samalla
-kertaa saisi sekä vältetyksi maailmaa sekä myöskin uhitelluksi sitä.
-
-Kun ei maailma nyt siis kaikkine luonnollisine ja ihmisellisine
-järjestyksineen saanut Jörn Uhlin tunnustusta, niin täytyipä hänen
-silmissään siis sen, joka oli luonut taivaan ja maan, joutua pahaan
-välikäteen.
-
-Kirkossa hän kyllä kävi. Hän alkoi käydä siellä jo puoli vuotta
-sitte, hän oli nimittäin huomannut, että ainoastaan säästeliäät,
-raittiit ja jonkun verran vanhanaikuiset ihmiset kävivät kirkossa, ja
-hän oli vakaasti päättänyt tulla juuri semmoiseksi. Vanha Dreyer kävi
-kirkossa, hän joka oli alkanut renkinä ja nyt oli varakas mies. Vanha
-Klempner Reder kävi kirkossa. Häntä pidettiin kyllä kovasydämisenä ja
-itarana, mutta häntä suositteli se, että hän yhä käytti samaa takkia,
-jossa hän viisikymmentä vuotta sitte oli ensi kertaa ollut ripillä.
-Kävi siellä Tuomas Lucht'in vaimokin, hän, joka aina lähti yhteisestä
-makuuhuoneesta, jossa hän oli lapsineen, kun miehensä palasi juomasta
-ja pelaamasta, hän istui siellä kirkossa joka sunnuntai huulet
-yhteenpuristettuina ja ankarakasvoisena perhepenkissään. Nämä ja
-heidänkaltaisensa, kunnioitettavia ja säästeliäitä ihmisiä, kaikki ne
-kävivät kirkossa. Mutta nuoret ja hurjaluontoisemmat ja koreilijat,
-ne eivät siellä käyneet.
-
-Jörn Uhl kävi kirkossa, koska hän tahtoi olla säännöllinen
-elämässään, ja semmoiseksi jäädä. Hän tahtoi ulkonaisestikin näyttää
-sen, ja siksi kävi hän kirkossa.
-
-Hän kävi kirkossa ja piti menoja yksitoikkoisina siellä.
-Ensinnäkin loukkasi häntä se, eikä hän ollenkaan osannut mukautua
-siihen, että sama mies, joka saarnasi siellä jo toista vuotta,
-oli koko paikkakunnalla tunnettu suurena juomarina ja hartaana
-kortinpelaajana. Dreyer oli kyllä sanonut: "Eihän asia riipu
-miehestä, Jörn, ja hänen elämäntavoistaan, vaan siitä, että hän puhuu
-puhdasta Jumalan sanaa." Tämä ei tahtonut mennä Jörn Uhlin päähän.
-Mutta huolimatta siitäkään, niin ei koko se puhdas oppikaan, jota tuo
-pienenläntä pyylevä mies siellä julisti, ollenkaan tahtonut mennä
-Jörn Uhliin. Siinähän uudestaan ja uudestaan sanottiin: "Kaikki
-meidän tekomme ja aivotuksemme ovat pahat hamasta lapsuudesta asti",
-tai: "Se joka luottaa omaan elämäänsä ja omiin töihinsä, hän joutuu
-iäiseen kadotukseen", tai: "Ylistetty olkoon Pyhä Kolmiyhteys
-ijankaikkisesta ijankaikkiseen", tai näin: "Jos uskot vaan, niin
-tulet autuaaksi." Semmoinen oli niiden kaikkien saarnojen sisältö.
-
-Jörn Uhl istui ja kuunteli tarkasti sitä, mutta ei voinut ollenkaan
-keksiä, mitä tämmöisillä opeilla oli tekemistä hurjan elämän kanssa
-kylässä ja hänen omien aurojensa ja karhiensa kanssa. Hän kummeksi
-itsekseen, että Jumalan sana oli niin tuiki epäkäytöllistä. Hänen
-mielestään olisi sen pitänyt värssy värssyltä kuulua tähän tapaan:
-"Se isäntä, joka ei kitke rikkaruohoja pellostaan, se ei tule
-autuaaksi. Hän joka ahkeralla työllä ja kunniallisella raittiilla
-elämällä saa omaisuutensa karttumaan kahdenkertaiseksi, hän pääsee
-taivaaseen." "Jokaisesta illasta, jonka nuori mies istuu kapakassa,
-kadottaa hän yhden vuoden autuusajastaan" j.n.e. Siihen tapaan olisi
-hän raamatun laatinut.
-
-Toisinaan, kun tuo pienenläntä pappi alttariltaan tai
-saarnastuoliltaan laulavalla, nuotikkaalla äänellä luki määrätyt
-raamatun kohdat, tuntui Jörn Uhlista kuin kuulisi hän jotain aivan
-toista, kuin mitä pappi sitte saarnassaan puhui. Hänellä oli sama
-tunne kuin ihmisellä, joka makaa metsänrannassa, ja jonka ympärillä
-linnut ja hyönteiset surisevat ja hyrisevät, ja joka kaukaa metsästä
-kuulee täys- ja runsas- ja kirkasvetisen lähteen solisevan.
-Mutta nuorekkaan epäitsenäinen kun oli vielä ja sisällisesti
-hidasajatuksinen ei hänelle tullut mieleen kerran itse lukea Mateusta
-tai Markusta ja tutkia, salaisiko ehkä tuo papin typykkä jonkun
-evankeliumikohdan, tai ehkä väärensikin jonkun toisen.
-
-"Istu aina samassa penkissä", oli Dreyer-ukko sanonut. "Jo
-kuusikymmentä vuotta istun minä joka sunnuntai omalla paikallani
-kolmannessa penkkirivissä, lukuunottamatta niitä kahta vuotta, joina
-olin sodassa tanskalaisia vastaan."
-
-Niinpä istuikin Jörn Uhl joka sunnuntai samalla paikallaan.
-
-Ja niinpä oli kuin olikin siten, että Jörn Uhl piti Jumalaa
-ainoastaan sentähden jommoisessakin arvossa, että siinä oli jotakin
-vanhanaikuista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Syksyllä seuraavana vuonna tapahtui sentään jotakin, joka laskeusi
-kuin sulattavana kasteena hänen sisäiselle elämälleen. Ja hyvä se
-olikin. Sillä hän oli vaarassa kokonaan kuivua ikäänkuin nuori
-laidunmaa kun huhtikuussa on neljä viikkoa yhtäpäätä puhaltanut
-itätuuli.
-
-Niihin aikoihin, kun pellot tyhjenevät viljastaan, villiytyivät
-muutamat metsästyskoirat, joiden isännät juopottelivat liiaksi,
-eivätkä muutenkaan olisi pystyneet edes eläintä kasvattamaan. Niinpä
-kuluttivat koirat aikansa ulkona pelloilla, isännät kapakoissa.
-
-Pian tuli tietoon, että oli revelty lampaita ja kanatarhoja
-hävitetty. Työväen lapset, joiden täytyi mennä kouluun kirkkotietä
-myöten, alkoivat tämän matkansa aina pelokkaina. Joku niistä
-palasi hengästyneenä ja aivan säikähdyksissään kylään takaisinkin
-ja väitti että koirat käsittivät häntä. Ei tehty sentään mitään
-pahan ehkäisemiseksi, sillä koirain omistajat naureskelivat vaan;
-ja kukaan muita ei tohtinut ryhtyä toimiin heitä vastaan he kun
-olivat kylän varakkaimpia miehiä ja istuivat pankin johtokunnassa
-ja voivat kostaa niin hyvän kuin pahankin. Tapahtuipa sitte kerran
-muutamana sunnuntaiaamuna, kun Kampin lapset kulkivat kirkkotietä,
-että he näkivät koirien ahdistavan erään Kampin rengin vasikkaa.
-Rengin lapset rupesivat itkemään ja vaikertelemaan että heillä oli
-vaan se ainoa vasikka, ja koettivat saada pari suurempaa poikaa
-kanssaan koiria hätyyttämään. Mutta nämä pelkäsivät. Silloin lähtivät
-molemmat pienet hädissään yksin koiria vastaan, he kun lapsellisessa
-ymmärtämättömyydessään ehkä pelkäsivät saavansa vanhemmiltaan
-toruakin, jos eivät pelastaisi vasikkaa. Mutta kun lapset, peloissaan
-nyyhkyen tulivat lähemmäksi, eivät koirat väistyneeetkään, vaan
-rupesivat hätyyttämään pientä tyttöäkin, joka pyrki vasikan luoksi
-ja hosui käsillään ja huusi taukoamatta: "Minun vasikkani, minun
-vasikkani." Silloin haihtui suurempien poikien viimeinenkin rohkeus
-ja he lähtivät huutaen juoksemaan kylää kohden, jonne oli pitkä
-matka. Molemmat lapset jäivät nyt yksin ja koirat rupesivat tekemään
-leikkiään niiden kanssa. Ne kyyristyivät maahan, hypähtivät ylös,
-hypähtivät takaisin taas ja kyyristyivät maahan, repivät lapsia
-vaatteista, toinen lapsista kaatuikin ja olipa jo hyvin lähellä
-kamala tapaturma.
-
-Osui silloin, että Jörn Uhl, sunnuntaipuvussaan tuli mustevasta
-papumaasta esiin siihen ja näki, mitä tapahtui. Hän puri hammastaan
-ja ajatteli: "niitä kirottuja! Näin kauas on nyt päästy: koirat
-repivät kylän lapsia." Hänen kasvonsa mustenivat vihasta, ja silmänsä
-leimuivat. Kolmella pitkällä harppauksella oli hän paikalla. Toinen
-koirista lähti pakoon, toinen taas, joka vimmoissaan, niskakarvat
-pystyssä, jäi paikalleen, sai kylkeensä saappaankärjestä aika
-potkun. Ulvahtaen karasi se vaahtoavin suin Jörn Uhlin kimppuun,
-joka oli kumartunut lasta kohden. Juuri kun hänen piti nostaa se,
-kohtasi häntä koiran hyökkäys, ja kun hän ei ollut missään varmassa
-asennossa, vaipui hän koiran painon alla polvilleen. Suurella
-jänterällä kädellään tarttui hän lujasti koiraan ja rutisti sitä
-rintaansa vastaan ja sai hädin tuskin torjutuksi sen kurkustaan,
-johon se vimmatusti ponnistellen, kamalasti vääntynein ruumiin ja
-paljain kuolaisin kidoin tavoitteli. Vaivoin, ja liituvalkeana
-kasvoiltaan onnistui hänen pysytellä pystyssä. Mutta kun hän oli
-päässyt lujasti ja varmasti polvilleen, kirkasi hän hurjistuneesta ja
-kovasti, kokosi koko nuoren voimansa, otti eläintä kurkusta, kumartui
-ja mursi vihassaan sen selkärangan.
-
-Siitä teosta puhuttiin monta vuotta jälkeenkin vielä. Hän itsekin
-myöhempinä vuosinaan, kun onnellisemmat olosuhteet sallivat hänen
-luonteensa ystävällisemmän, Thiesseniläisemmän puolen tulla näkyviin,
-puhui mielluummin tästä tapauksesta papusängen vieressä kirkkotiellä,
-jolloin hän mursi selkärangan koiralta, joka hätyytti pientä lasta,
-kuin eräästä toisesta päivästä, jolloin hän seisoi kumartuneena
-lavetin ylitse ja sinkautteli särmikkäitä rautamöhkäleitä ihmisiä
-vastaan, jotka, kuten hän hiljemmällä äänellä lisäsi "eivät olleet
-tehneet mitään minua itseäni vastaan, ja jotka eivät myöskään olleet
-pahempiakaan kuin minä."
-
-Kun tapaus seuraavana päivänä koululasten kautta tuli tiedoksi
-talossa, huomasi hän hyvästi että isopiika katseli ihmetyksellä
-häntä. Renki puolestaan kertoi että lapset välitunneilla kiivaasti
-väittelivät siitä, kuinka hän oli ollut polvillaan ja työntänyt
-kädellään ja että kaikkialla näki lapsiryhmiä, joista yksi aina
-oli polvillaan ja näytti, kuinka hän oli tarttunut koiraan. Olipa
-opettajan itse täytynyt mennä pelastamaan kellervä hallinsakin
-poikain kynsistä.
-
-Kahdeksan päivää myöhemmin kävi hän taas tietä peltojen ylitse
-tehden matkaa kirkolle, ja sattui tulemaan yhteen Kampin lasten
-kanssa, jotka myöskin olivat kirkkomatkalla. Nämä astuivat puoleen
-käytäväkiviltä ruoholle ja katselivat häntä. Mutta tyttönen, jonka
-hän oli pelastanut, kohotti mykkänä kättään hänelle ja pisti sen
-hänen pivoonsa ja lähti sitte juosta sipsuttelemaan hänen rinnallaan
-kirkonmäelle asti aivan äänetönnä. Hän meni sisään ja kuunteli
-saarnaa, jossa puhuttiin uskosta, ja siitä että niin sanotut hyvät
-työt ja niinsanottu kunniallinen elämä useasti ovat varsin epäiltävää
-"ulkokultaisuutta."
-
-Kun hän astui kirkosta, tuli hänen jäljissään juoksujalkaa räätäli
-Rose, joka kuului hiljaisiin maassa. Hän astua tepsutteli Jörn Uhlin
-rinnalla, hän oli nimittäin jo vanha mies, puheli ilmoista hiukan,
-vaikeni taaskin ja rupesi hämillisellä tavallaan pehmeillä sormillaan
-silittämään hänen takkinsa ja liivinsä rintaa, kuten räätäli ainakin.
-
-"Tuo takkisi minulle, Jörn", virkkoi hän, "Koira on pahasti repinyt
-sitä: minä paikkaan sen silkillä. Minä teen sen ilmaiseksi, Jörn...
-Mutta, Jörn, mitähän minun vielä piti sanoa? Eipä riipu takista,
-riippuu sydämestä takin alla, sen täytyy kuulua Jumalalle."
-
-Jörn Uhl joutui hämilleen. Milloinkahan puhuu näillä mailla
-maallikko ihminen niistä asioista? Papin asia, kun hän seisoo
-saarnastuolissaan, on puhua Jumalasta ja sielusta.
-
-"Tahdoin vaan joutua lapsille avuksi", sanoi Jörn Uhl, "olin
-vimmoissani noille koirariiviöille."
-
-"Sinun pitää tehdä kaikki sentähden että Jumala tahtoo niin, Jumalaa
-teollasi palvellaksesi."
-
-Sitä ei Jörn Uhl ymmärtänyt. "Suoraan sanoen, minä ajattelin
-ainoastaan tuota pientä lasta, joka huusi kuin riivattu."
-
-"Tämän kerran olet tehnyt hyvää omaa olkoasi, ja se oli kauniisti.
-Mutta jos tahdot aina koko elämäsi ajan tehdä hyvää ja tahdot aina
-saada oikeata iloa, silloin pitää sinun lyödä kättä Jumalan kanssa,
-ja rakkaudesta häneen tehdä hyvää. Et sinä saa tehdä hyvää siitä
-syystä, että olet raivoissasi koirille, etkä sentähden, ett'et siedä
-nähdä lasten hätää, vaan sentähden että Jumala seisoo vierelläsi ja
-katsoo sinuun ja sanoo: 'Mene apuun, Jörn Uhl! Pelasta lapsi! Karkaa
-käsiksi koiraan, Jörn Uhl!'"
-
-"No niin... mutta yhdentekeväähän kuitenkin on, teenkö sen Jumalan
-kanssa vai ilman Jumalaa."
-
-"Eipä lainkaan, Jörn. Sillä katsoppas: Jos teet sen omin päin,
-rupeat ylpeilemään siitä ja kuvittelet tiesi mitä itsestäsi, tulet
-rehenteliääksi ja ehkä ihan narriksi. Etkä myöskään aina teekkään
-hyvää; et aina osaa oikeaan myöskään; ei ole sinulle aina oikeata
-iloakaan siitä, kosk'et ole tehnyt sitä itse asian vuoksi, vaan
-itsesi ja ihmisten tähden. Mutta jos asetut Jumalan rinnalle ja
-Jumalasta käsin teet kaikki tekosi, silloin pysyt ystävällisesti
-nöyränä, hymyilet ja iloitset, tiedät varmasti, että aina teet oikein
-ja käsität kaiken, voit asettua koko maailmaa vastaan ja iloita
-kaikesta maailmassa. Olkoon sydämemme Jumalassa, ja kätemme koiria
-vastaan, kaikkea pahaa vastaan: se kristinuskoa on."
-
-"Sitäpä sietää kuulla", sanoi Jörn, "seista Jumalan luona, ja sitte,
-hänestä käsin, tehdä hyvää: toden totta, se ei kuulu hullummalta.
-Mutta luulenpa sittenkin..."
-
-"Niin teki Vapahtajammekin, Jörn. Aina Jumalassa, ja aina koiria
-vastaan! Ainoastaan että lopuksi oli häntä vastassa liika paljon
-koiria: ne ottivat voiton hänestä ja repivät hänet. Vai mitä tahtoi
-ja teki hän muuta, kuin taisteli Jumalan kanssa elämän ja kuoleman
-uhalla hyvän puolesta?"
-
-"Hyvä", virkkoi Jörn Uhl tähän. "Ikäänkuin liitossa Jumalan kanssa."
-
-"Uskossa ja luottamuksessa, Jörn."
-
-"Aivan niin, uskossa ja luottamuksessa kaikkea pahaa vastaan, koiria
-ja laiskoja, juomareita ja huonoja kyntäjiä vastaan."
-
-"Aivan niin, Jörn, ja ensinnä omia vikoja vastaan."
-
-"Se on selvää", sanoi Jörn Uhl.
-
-"Näetkö nyt?" sanoi vanhus. "Tuo takkisi huomenna minulle, minä
-korjaan sen ilmaiseksi."
-
-Hän nyökäytti päätään moneen kertaan, ja lähti, yhä nyökyttäen
-päätään.
-
-Yht'äkkiä heräsi Jörn Uhlissa ajatus: "Kysyppäs koetteeksi häneltä,
-mitä hän ajattelee saarnoista, joita tuo tuolla sisällä pitää." Hän
-kääntyi ympäri. Mutta ukko meni jo juoksujalkaa ja katosi puun taakse
-kirkkotarhan kulmassa.
-
-Kun Älypää Wieten seuraavana aamuna tuli noutamaan pukua, tapansa
-mukaan harjatakseen sen, kertoi hän hänelle, että ukko oli luvannut
-korjata sen ja vieläpä ilmaiseksi.
-
-"Sepäs on kummallinen pyhimys", vastasi Wieten. "Mistä hän puheli?"
-
-Jörn Uhl katseli ajatuksissaan eteensä. "Oli hiukan hätäistä siellä
-kirkonkulmassa. Mutta jos ymmärsin oikein häntä, niin sanoi hän,
-että olisi kauneinta, jos jokainen lakaisisi lähimmäisensä porstuan
-edustan!"
-
-"Mokomaakin pyhimystä! Jumala varjelkoon, Jörn. Ukko menee ihan
-sekaisin vielä."
-
-"Noh", virkkoi Jörn, "miksikä niinkään? Hän on ahkera ja raitis,
-kukaan ihminen ei voi sanoa hänestä mitään pahaa; hän on aina
-tyytyväinen ja aina iloinen ja tiedäthän sinä, että hän teki
-ilmaiseksi ripilläkäyntipuvun pikku Dierksenille."
-
-"Niin, entäs sitte? Onko hän saanut yhtään groschenia kokoon? Tekee
-työtä kaiket päivät. Onko hänellä mitään?" Hän antoi Jörnille nyytin
-ja sanoi: "Laita itsesi matkalle nyt takkinesi!" Jörn lähti kyökistä.
-
-Väliköllä tuumi hän: kas, siinä nyt on kolme eri mielipidettä. Sitä
-nyt ei voi järkevä ihminen uskoa todeksi, mitä se siellä kirkossa
-puhuu. Räätäli-ukon puheissa on ajatusta. Mutta ajatusta on myöskin
-siinä, mitä Wieten sanoo. Räätäli sanoo: Pidä huolta lähimmäisistä,
-Jumalan nimeen. Wieten sanoo: Pidä itsestäsi huolta, omaan nimeesi.
-
-Yht'äkkiä pysähtyi hän, mietti hiukan ja palasi takaisin kyökkiin.
-Wieten istui, selin ovea päin käsimyllyn ääressä, ja teki työtä.
-"Kuule", sanoi hän, "sinä sanot että räätäli puhuu paljasta hölyn
-pölyä? Mutta sanoppas sinä, kuinka on itsesi kanssa? Sinä teet työtä
-turhanpäiten ja yhä turhanpäiten tässä kolkossa talossa, jossa kolme
-juomaria aivan päättömästi isännöivät, piinaat ja kiusaat itseäsi
-joka päivä vastahakoisten palvelustyttöjen kanssa?"
-
-Wieten kääntyi nopeasti, ja katsoi häntä suurin silmin. Ensikertaa
-puhui Jörn hänelle itsenäisesti ajattelevana, eikä hän osannut niin
-kohta mukautua siihen. "Poika", sanoi hän, "älä päättömiä puhele!
-Mene töihisi äläkä rupea viisastelemaan."
-
-Silloin lähti Jörn nyyttineen miettivänä ulos.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hänen ulkonainen elämänsä ei tosiaankaan ollut muuta kuin vaivaa
-ja työtä. Isänsä sanoi toisinaan: "Hänessä on Thiesseniä liiaksi
-ja elinijäkseen on hän jäävä veljiensä palkkalaiseksi." Tänään
-kyntää, huomenna kylvää, ylihuomenna raskasta kotityötä, semmoiset
-olivat hänen päivänsä. Aamuisin ensimmäisenä ja iltaisin viimeisenä,
-ihminen jolla ei koskaan ole joutoiltaa ja pyhäpäivää. Hänen silmänsä
-painuivat kiinni, kohta kun illallinen oli syöty. Silloin lähti hän
-kohta kammariinsa ja nukkui sikeästi.
-
-Hänestä tuli pitkä ja laiha, astuntansa muuttui paljosta käynnistä
-raskassavisessa kyntömaassa voimakkaaksi ja raskaanhitaiseksi.
-Lihaksensa tulivat vahvajänterisiksi. Hänelle ei ollut mikään
-asia käydä koko päivä levähtämättä vakoa ylös, vakoa alas neljän
-hevosensa jäljissä, käsi aurankurjella, ja vaikk'ei hän vielä ollut
-kahdeksaatoista täyttänyt niin mielellään hän nisunkorjuussa otti
-heinätarikkonsa nenään yhden sijasta kolme lyhdettä. Hänen olkapäänsä
-tulivat leveiksi, ulkonivat ikäänkuin erikseen rakennettuina
-syrjään päin, ja kasvonsa ahavoituivat auringossa ja suolaisessa
-merituulessa. Hänen koko olentoonsa ja sanoihinsa tuli sitä hitaista
-täsmällisyyttä ja raskaanlaista pätevyyttä, joka on ominaista
-raskaasti mietiskelevälle luonteelle. Hänen kirkollakäyntinsä kävivät
-harvemmiksi, mutta joka toinen tai kolmas sunnuntai teki hän sentään
-suoraselkäisenä ja kasvonsa tyyninä ja vakavina kirkkomatkansa
-sinisessä hyvästi-istuvassa nutussaan.
-
-Syksyn tapahtumat olivat vaikuttaneet elähyttävästi häneen.
-Vuosikausia oli hänellä jo ollut tämäntapainen ajatuskanta: Kaikki
-autuus on siinä vaan, että on noin nenäänsä myöten ahkera aina, ja
-raitis ja säästäväinen kuolemaan saakka. Mutta keskustelu pyhimyksen
-kanssa, ja sitä seurannut uusi mietiskeleminen ja vertaileminen
-vaikutti, että hän avoi silmiään hiukan taas ja kerran vielä katsoi
-tarkemmin. Ja nyt havaitsi hän, ett'ei asia ollutkaan niin mutkaton
-ja yksinkertainen. Oli muutakin maailmassa, kuin kunniallisuus
-ja raha. Hän kävi jonkun verran avomielisemmäksi, herkemmäksi ja
-lempeämmäksi.
-
-Hänessä heräsi jonkullainen hiljainen harvasanainen mieltymys
-muutamiin työmieslapsiin Kampilla, ja välistä hän istui
-sunnuntai-iltapäivät heidän kanssaan niityn rannalla, ja
-leikkeli heille huiluja pajunoksista ja auttoi pienimpiä, jotka
-tottumattomilla käsillään yrittivät nitoa vitjoja kukkasten varsista.
-Talvisin taas säilytteli hän omenoita kirstunsa pohjalla oljissa
-ja naureskeli, kun lapset koulumatkallaan tulivat pihan poikki ja
-sitte yskivät tai puhuivat kovaäänisesti tai muulla tapaa koettivat
-ilmoittaa läsnäoloansa, he kun eivät suoraan tohtineet tulla
-pyytämään niitä häneltä. Hän oli nimittäin heistä liika vakavan
-näköinen ja liika pitkäkin jo tohtiakseen semmoista.
-
-Välistä, talvisina iltapuhteina nouti hän esiin Littrow'insa, katseli
-taivaankarttoja, jotka olivat liitteinä kirjassa ja meni ulos
-puutarhaan tähtikirkkaaseen yöhön, etsi merkityt tähdet ja painoi
-mieleensä niiden nimet. Mutta niinpian kun hän huomasi, että tämä
-tempasi hänet mukaansa, että hänessä heräsi halu oppia tämä kaikki ja
-enemmän vielä, kun hän huomasi että halu oppia nousi hänelle päähän
-kuin viini, silloin säikähti hän ja kätki kirjan takaisin kirstuun,
-aivan pohjalle, olkienkin alle, joihin omenat olivat kätketyt.
-
-Kokemukset, jotka hän sai ihmisistä ja elämästä, sulki ja pakkasi
-hän itseensä, ikäänkuin laivuri pakkaa lastinsa alas pimeään
-laivaruumaan. Niiden olemassaoloa ei päältäpäin aavistanutkaan. Ne
-näyttivät merkityksettömiltä ja tarkoituksettomilta, mutta ne olivat
-kätkössä ainoastaan. Ne olivat rikastuttamassa hänen sieluansa,
-olivat läsnä siellä nyt ja olivat hänen omaisuuttaan, ja laiva kulki
-syvemmältä nyt ja varmempana.
-
-Niin tuli kokemus kokemuksen jälkeen, ja ihminen ihmisen jälkeen. Ne
-sattuivat hänen tielleen, antoivat hänelle joukon uutta kokemusta ja
-uutta havaintoa ja etääntyivät taas.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Seuraavana keväänä tuumi hän varovasti kuin vanhus ikään, että olisi
-viisainta hänelle nyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi sotaväkeen,
-sitte hän olisi siitä vapaa.
-
-Kenraali katseli mielihyvällä kookasta leveäharteista nuorukaista,
-joka alastomana seisoi hänen edessään ja kysyi suopeasti.
-"Kyrassieriksikö vai tykkimieheksi?" Hän ajatteli hiukkasen ja
-vastasi sitte: "Tykkimieheksi." Tarkastuslautakunnan jäsenet olivat
-kummissaan. "Miksi niin?" kysyi kenraali. "Minä sovin paremmin
-siksi." "Miksikäs sitte?" kysyi ukko vielä kerran. Jörn tekeytyi
-viisaan näköiseksi ja vastasi: "Kuvittelen, että tykkimiehet ovat
-yksinkertaisempaa väkeä ja myöskin maalle tarpeellisempaa." Kenraali
-nyökäytti hyväksyvästi päätään ja antoi hänen poistua.
-
-Pitäjävouti Eisohn, sama mies, joka joi ja pelasi talonpoikien kanssa
-ja jonka ainoan lapsen jälkeenpäin täytyi lähteä kerjuulle ja sitte
-kuoli surkeudessa, taivutti lyhyttä niskaansa hiukan ja sanoi: "Hän
-kuuluu Uhlien arvossa pidettyyn sukuun, herra kenraali. Mutta ei ole
-tullut sukuunsa, ei ole terää miehessä!" "Tuossako?" sanoi kenraali,
-"tuossako miehessä? Hänestä menen minä takuuseen. Osaan jonkun verran
-lukea ihmisen kasvoista, herra pitäjänvouti, ja olen rauhan aikana ja
-parilla sotaretkellä oppinut näkemään minkäverran miestä kussakin on."
-
-Niinpä läksi hän syksyllä, kohta elonkorjuun jälkeen Rendsburgiin.
-Geert Dose, sen Dosen poika, joka ennen muinoin oli asunut
-Dingerdonnilla, tuli kuulumaan samaan patteriaan ja lähti hänen
-kanssaan yhdessä.
-
-Rendsburg oli silloin vielä hiljainen kaupunki. Ja vaikka se olisikin
-ollut vilkas kuin Hampuri ja maan kaunein kaupunki, mitä liikutti
-tätä talonpoikaa kaupunki? Mitä liikutti häntä ylialaan koko
-maailma? Hänen oli täällä kolme vuotta opittava, mitä opetettiin, ja
-toteltava, mitä käskettiin. Kun työstä välitti, silloin oli hänellä
-vapaus tehdä, mitä itse halutti. Silloin olivat hänen ajatuksensa
-Uhlin pelloilla ja talleissa.
-
-Hänen luonnisti hyvin; ei olisi voinut löytää parempaa rauhanaikaista
-sotamiestä kuin hän. Hän oli karaistu, älykäs ja totteleva. Eräs
-vastaleivottu aliupseeri, joka mielellään puhui kömpelöistä
-holsteinilaisista, näytti hyvin halukkaalta hiukan kujeilemaan Jörn
-Uhlin kustannuksella. Mutta neljä viis päivää jälkeenpäin huomasi
-luutnantti Hax, jota sotamiesten kesken kutsuttiin "pitkäks Juhaksi",
-hänen aikeensa ja puheli hetken kahdenkesken aliupseerin kanssa: ja
-siihen päättyi se.
-
-Eräänä toisena päivänä, kun pitkä Juha kävi tallin lävitse ja Jörn
-Uhl, kantaen vesisankoja tuli häntä vastaan, kysäsi hän: "Uhl, mistä
-on teillä tuommoiset pitkät raskaat askeleet? En ole elämässäni
-nähnyt semmoisia niin nuorella. Ikäänkuin kantaisitte rautakiskoja!"
-
-Vesisangot kirahtivat, ja Jörn Uhl seisoi kuin patsas. "Olen lapsesta
-saakka tehnyt raskasta työtä."
-
-"Kaksivuotiaastako ollut auran kurjessa?"
-
-"Niin. Ja maa on sitkeätä siellä."
-
-"Minä olen kotoisin Itzehoe'n tienoilta", vastasi luutnantti. "Tunnen
-seudut, olen ollut Wentorfkissakin. No, isällä on kai suuri maatila?"
-
-"On, herra luutnantti. Mutta _minun_ on täytynyt tehdä työtä."
-
-"Niinkö? Mutta entä isäukko, eikö hänkin?"
-
-"Ei, herra luutnantti."
-
-"Eivätkö veljetkään? Mitenkä?"
-
-"Eivät."
-
-"Teillä on semmoiset kasvot, niin... kuinka sanoisin niin
-huolekkaat. Ei sovi nuorelle miehelle."
-
-"Kotona kyntävät huonosti tänä syksynä, herra luutnantti."
-
-Luutnantti Hax rypisti kulmakarvojaan, ei sanonut sanaakaan enää,
-ja kohteli Jörn Uhlia tästä päivästä saakka kunnioituksella, joka
-ilmeni etenkin siinä, että hän vaati häneltä enimmän ja antoi hänelle
-vaikeimmat tehtävät.
-
-Toverit eivät ensin olleet sietää häntä. Kun he pian saivat kuulla,
-että hän oli mahtavan marskitalonpojan poika, oli hyvin lähellä
-epäluulo, että hänen tyyni, pidättäytyvä olentonsa lähti ylpeydestä.
-Ei hän ollutkaan vapaa talonpoikaisylpeydestä. Sitäpaitsi vallitsi
-alkuaikoina huoneessa, johon hän kuului, raaka käytöstapa. Tähän
-oli syynä pari kolme turhan aikuista pojanpukaria, joiden oli
-onnistunut päästä maineeseen maailmaan ja tapoihin tottuneina miehinä
-sillä että he isoäänisesti kehuskelivat monista kokemuksistaan ja
-seikkailuistaan. Jörn Uhlille, joka oli maalaislapsi ja talonpojan
-poika, oli tämä kyllä enimmäkseen tuttua, usean asian oli hän myöskin
-mietiskelyissään aavistanut, sitäpaitsi oli hänessä vahva määrä
-aistillisuutta, mutta kaiken tämän oli hän säilyttänyt sielunsa
-salaisimpiin syvyyksiin kätkettynä ja oli huolellisesti vartioinnut
-sitä pääsemästä esiin. Hänestä oli sietämätöntä ja herätti hänessä
-melkein ruumiillista tuskaa, kun joku kerskaaja nauraen puheli näistä
-luonnon pyhimmistä salaisuuksista. Lisäksi kiusasi häntä vielä
-se, että hänen kuunnellessaan tämmöisiä puheita, hänelle kävi yhä
-selvemmäksi ja selvemmäksi, kuinka syvästi ja auttamattomasti veljet
-kotona olivat takertuneet pahoihin ja raakuuksiin.
-
-Niinpä, kun hän kuunteli tämmöisiä puheita, teki hän sen
-samallaisilla kasvoilla, kuin kuuntelisi hän veljiensä puheita, eikä
-ollenkaan salannut paheksumistaan ja ylenkatsettaan. Tämän vuoksi
-vaativatkin molemmat sankarit häntä eräänä iltana tilille. Hän oli
-sentään viekkaudella, joka on ominaista sille, joka koko elämänsä
-on elänyt luonnon parissa, jo edeltäkäsin varannut itselleen varman
-puolustajan, entisen koulutoverinsa Geert Dosen, ja kun sankarit nyt,
-toivossa tulevansa tekemisiin ainoastaan yhden kanssa, kavalasti
-hyökkäsivät hänen kimppuunsa, ilmestyikin heille kaksi vastustajaa
-ja saivat hyvät selkäsaunat. Siitä päivästä, vaikka puheensävy yhä
-pysyikin karkeana, ei se enää luiskahtanut raa'aksi.
-
-Toverit eivät ensin olleet sietää häntä. Aluksi pitivät he hänen
-huolekasta uutteruuttaan, jolla hän joka päivä teki tehtävänsä,
-teeskenteliäänä ylempäin suosioon pyrkimisenä. Mutta kun he pian
-huomasivat, että hänen innokkuutensa oli ainoastaan luontaista
-uskollisuutta, ja että häneen voi luottaa, ja ett'ei hän pyytänyt
-itselleen mitään, ja kun Geert Dosen kautta oli tullut tunnetuksi,
-että hänellä oli takanaan raskas nuoruus, niin rupesivat he
-kunnioittamaan häntä ikäänkuin nuoret laivurit sitä toveriaan,
-joka on tehnyt pisimmän matkan. Hän sai heidän kesken ikäänkuin
-jonkinlaisen riidanratkaisijan aseman ja monen hemmotellun
-mammanpojan on hänen lyhyt kuivakiskoinen sanansa pelastanut monesta
-pälkähästä.
-
-"Sinä Uhl, joko olet kuullut, että Rücket on karannut ja saatu kiinni
-taas."
-
-"Miksi karkasi hän? Kun hevonen on auran edessä, silloin ei se saa
-ruveta mullikoimaan. Miksi yrittää hän karata, niinkauan kun on
-sotamiehenä? Järjestystä pitää olla."
-
-"Uhl, sinä olet järkevä mies; mutta sinä olet liika järkevä."
-
-Jörn Uhl imeskeli piipunnysäänsä ja sanoi: "Enpä ymmärrä, mikä siinä
-on, etten oikein osaa nauraa. On ikäänkuin olisivat kasvoni jäässä,
-en saa niitä liikkeeseen. Mutta sitä minä mielelläni katselen, kun te
-nauratte. Kertokaappas taas jotain! Sinä Geert, kerrosta se juttusi
-isosta Sott'ista."
-
-"Kuulehan tuota, Plank... tiedäthän?... hän joka palvelee kolmatta
-vuotta, hän on nyt lopultakin saattanut turmioon sen pienen
-valkotukkaisen tytön, joka palvelee tohtorilla. Tyttö on eilen ajettu
-palveluspaikastaan ja on käynyt kasarmissa ja tahtonut puhutella
-Plankia, mutta tämä on tekeytynyt kipeäksi... kuuletko sinä, Uhl?"
-
-"Hän on roisto", sanoi Jörn Uhl. "Jos hän on saanut tytön liika
-heikolle, noutakoon takaisin myöskin sieltä. Me emme saa antaa
-hänelle mitään lepoa, ennenkuin hän on viettänyt kihlajaisia tytön
-kanssa. Me sanomme hänelle, että me olemme saalanneet kokoon ja
-aiomme hankkia tynnyrillisen olutta. Kun hän kuulee sen, ymmärtää hän
-kyllä meidän ajatuksemme asiasta."
-
-Geert Dose oli sisällä aina joukon pilan ja leikinlaskun esineenä,
-hän kun ei ollut koulussa oppinut melkein mitään ja näytti välistä,
-kuin olisi hän hiukan hassahtanut. Mutta hänen äitinsä oli oikeimpia
-Kreijejä, kuuluisan Stoffer Krey'n tytär, vinon Stoffer Krey'n,
-joka sentään ei alkujaan ollut mikään vinokasvuinen. Tämä Krey oli
-nuoruudessaan ollut innokas salakulettaja ja oli rannalla usein
-puijannut tullivahtimestareita siten että pukeutui ikäänkuin olisi
-hän vinokasvuinen. Lopuksi hukkui eräs vahtimestareista ulkona
-Watt'illa ja sanottiin että Stoffer Krey olisi saattanut hänet
-harhaan ja sitte syösnyt veteen. Siitä asti jätti hän salakuljetuksen
-ja muuttui hiljaiseksi, toimeliaaksi mieheksi. Hän tuli sentään
-vähitellen, vaikka hän alkuaan oli ollut sorea ja suora kuin
-saarnipuu, vinokasvuiseksi ja vinoasentoiseksi. Semmoisena kuljeskeli
-hän monta vuotta koiravaljakkonsa kanssa kyliä. Tältä isoisältään oli
-Geert Dose'lla älynsä.
-
-Hän oli palvellut marskeilla eräässä suuressa talossa, jonka isäntä
-oli hyvin yksinkertainen, ärilö ja unelias. Tämän luona oli vekkuli
-ystävällisellä palvelevaisuudellaan päässyt hyviin kirjoihin. Hän oli
-käyttänyt hyväkseen tätä suosiota, oli viettänyt hyviä päiviä, ja
-tehnyt monta hauskaa kepposta yksinkertaiselle isännälleen. Näistä
-kepposistaan kertoi hän, kun häntä oikein pyydettiin.
-
-Hän istui nyt olkipolstarillaan, katseli ympärilleen ja kertoi.
-
-"Niin noh, tapahtuipa kerran tämmöinen juttu erään nummistolaisen
-kanssa... Tiedättekö, mitä miehiä nummistolaiset ovat? Nummistolaiset
-ovat semmoisia, jotka noin talven lähetessä jättävät nälkäisen
-kangaskylänsä, ja lähtevät marskeille ja ovat siellä puimamiehinä
-isännillä ja kevään tullen taas palaavat kotiinsa. Näistä
-nummistolaisista oli isolla Sottilla aina ristinsä.
-
-"Niinpä tuli nytkin eräs niitä, pienenläntä harmahko mies,
-tummakasvoinen, kuivannäköinen ja kulmikas kuin mikäkin mäkiturve,
-silmät harhailivat ja katsoivat ristiin ja pää liikkui yhtä mittaa
-edestakaisin. Minä ajattelin kohta, kas, tuosta lähtee jotain.
-'Isäntä', sanoin minä, 'pitäkää varanne vaan, tuosta saamme tämän
-talvisen piinan.'
-
-"Niinpä siis. Mies menee illalla levolle ja nousee aamusti ylös taas.
-Kun hän nyt istuu siinä kirnupiimänsä ja puuronsa ääressä -- silloin
-annettiin nimittäin joka aamu ja ilta, monasti päivälliseksikin
-kirnupiimää -- niin tulee Sott sattumalta sisään siihen ja haluaa
-hiukan noin ikäänkuin tutkistella miestä, noin vaan varovasti
-ikäänkuin koira siiliä; huomasin hänen leveästä naamastaan ja hänen
-selkosen selällä olevista silmistään, että nyt häneen voi syöttää
-mitä tahansa. 'Haluaisin vaan tietää, mikä sinun nimesi on ja mistä
-sinä olet.' Silloin katsahtaa mies ympärilleen, ikäänkuin lentelisi
-hänen nimensä ilmassa ihan hänen vieressään ylös ja alas ikäänkuin
-joku hörhiäinen ja uhkaisi pukata häntä. 'Minun nimeni?' puhelee
-hän. 'Minun nimeni?' Ja hän alkaa taas tuijottaa ilmaan. Sott oli
-kumartunut pöydän ylitse ja näytti kuin aikoisi hän suurella suullaan
-pyydystää kärpäsiä ilmasta. Minä istuin ihan hiljaa, mutta panin pari
-vanhanaikuista killinginlanttia, jotka eivät enää olleet käytännössä,
-eteeni pöydälle ja ajattelin: tuon minä panen ylimääräisesti
-kolehtikukkaroon kiitokseksi tästä lystistä.
-
-"Noh, mitäpä tehdä? Nummistolainen oli kuin olikin unohtanut nimensä.
-
-"Eilen hänellä vielä oli ollut se, sanoi hän. Mutta tänä yönä oli
-hän unohtanut sen tai kadottanut, niin oli hänelle tapahtunut jo
-useinkin. Minä kysyin siihen, pitikö minun mennä hakemaan sitä
-vuoteen oljilta, ehkä se oli siellä vielä. Olin kai hiukan nauraa
-virnistellyt siinä, sillä yht'äkkiä kurottaa Sott pöydän ylitse ja
-minä sain sellaisen korvatillarin, että unohdin sekä kuulemisen että
-näkemisen ja hypähdin ylös ja läksin pois.
-
-"Noh, tähän asti oli siis kaikki hyvästi. Nummistolainen oli
-kadottanut nimensä, eikä voinut keksiä sitä, vaikka me kaikki
-koetimme auttaa häntä. Hän sanoi että hänestä tuntuu, ikäänkuin
-olisi hänen nimensä ollut jotakuinkin pitkä ja ikäänkuin olisi sillä
-ollut jotain tekemistä syömisen kanssa. Enempää, sanoi hän, hän ei
-muista. Me teimme hänelle kaikenmoisia ehdotuksia, mutta hän hylkäsi
-ne kaikki. Hän sanoi, että se oli ollut joku aivan eriskummallinen
-nimi. Sott keksi semmoisen viekkaan ajatuksen, että hän menisi papin
-tykö, pappi sitte lukisi kirkonkirjasta eri nimiä, ja kun hän kuulisi
-nimen, joka muistuttaisi hänen omaa nimeänsä, silloin nyökäyttäisi
-hän päätään. Mutta hän ei nyökäyttänyt: hän ei muistanut mitään; hän
-liikutti silmiään vaan, ylös ja alas, ikäänkuin tyttö, joka leikkii
-heitinpalloa. Lopuksi sanoi hän luulevansa että nimensä on jokseenkin
-pitkä. Jos hän vaan aluksi muistaisi osankin siitä, silloin muistaisi
-hän ehkä lopunkin vielä. 'Hjaah', arveli Sott, 'kuinka päästäisiin
-siitä selville?' 'Niin', tuumi nummistolainen, 'paras keino olisi
-kait... jos isäntä sen tahtoisi tehdä'... 'Tietysti, tietysti!'
-vastaa Sott ja saa silmät, kuin harjalla, niin uteliaaksi tuli hän...
-'Niin', tuumii nummistolainen, 'hänen nimellänsähän tuota oli jotain
-tekemistä syömisen kanssa. Paras keino olisi senvuoksi kai se, että
-hän jonkun aikaa saisi syödä sitä, josta hän öisin oli nähnyt unta.
-Sehän nähtävästi olisi jossakin yhteydessä hänen nimensä kanssa. Kun
-hän sitte joskus oli oikein juurtajaksain uneksinut ja juurtajaksain
-syönyt nimensä, niin ehkä se sitte joskus juolahtaisi hänelle
-mieleenkin.
-
-"Noh, nytpäs alkoi peli: kukaan ei olisi enää voinut sitä pidättää.
-Kuusi yötä peräkkäin näki nummistolainen aina unta hapankaalista,
-ja saikin sitä ja söi vahvasti. Meillä oli nimittäin juuri
-hyvää tuoretta hapankaalia kellarissa. Noh... Sen jälkeen sanoo
-nummistolainen: 'Nyt hän oli unissa nähnyt kirnuja, joissa oli
-mahtavia voiläjiä'. Emäntä näyttää happamelta, mutta Sott sanoo: 'ei
-tässä auta. Meidän täytyy saada tietää, mikä miehen nimi on', Ja mies
-kun syö kuus pitkää päivää taas voita, niin paljon kuin poskiinsa
-pistetyksi saa vaan. Niin noh, muutaman päivän perästä rupeaa hän
-uneksumaan piimästä. 'Millaisesta piimästä?' kysyy Sott, ja emäntä
-kurottautuu puoliväliin pöydän ylitse ja törröttää jännittyneessä
-odotuksessa häntä silmästä silmään. 'Kuoritustako?' kysyy Sott.
-'Ehei', vastaa hän, 'sillä oli paksulta kermaa päällä'. Noh, nytkös
-juhlaa taaskin, joka päivä on meillä pöydässä ruukullinen makeata
-hyvää viiliä, ja jokainen me siitä särppäisemme. Niinpä syö mies
-talven ja kostuu vahvasti. Sitte yhtenä päivänä, kun vähitellen
-rupesi ulkona vihannoitsemaan, noin keskipalkoilla maaliskuuta,
-pyytää hän eräänä iltana palkkaansa, ja saatuaan sen, menee hän
-huoneeseensa, kokoo tavaransa, ja kohta jälkeenpäin ilmestyy hän
-pihalle ikkunan taakse ja sanoo, että nyt hän on saanut syödyksi
-valmiiksi nimensä ja että nyt hän muistaa sen. 'Mitäh?' kirkasee
-Sott ja hypähtää suorana ylös. 'Niin tuota', vastaa mies, 'että
-mikä nimeni on, niin tiedän minä sen nyt. Nimeni on Johann Stoffer
-Hapankirnupiimä'. 'Hapankirnupiimä?' karjasee Sott. 'Miks'et siitä
-sitte kohta uneksinut? Häh? Sehän olisi tullut helpommaksi.' 'Niin',
-tuumaa mies ja nauraa sydämen pohjastaan ja leikkii taas päällään
-ja silmillään heitinpalloa, 'niinhän minun aina käy, näen aina vaan
-osasta unta.' Sott tekeytyy ystävälliseksi kuin kettu jänikselle:
-'Noh', sanoo hän, 'tule sisään nyt sentään vielä, nythän voit vielä
-kahdeksan päivää saada hapanta kirnupiimää poskiisi.' Silloin
-puistattaa miestä ikäänkuin kiemuroisi selkäänsä pitkin parikymmentä
-kylmää ankeriaista: 'Siinäpäs se juuri olikin, isäntä', vastasi hän.
-'Emäntä pani aluksi aina pöytään hapanta kirnupiimää, ja sitä nyt en
-minä siedä kaiket päivät,' Ja niin lähtee mies pois, eikä häntä sen
-koommin ole sielläpäin nähty... Minä tietysti taaskin sain kuitata
-lystit, sillä kun sitte hämärissä myöhempään menin huoneeseeni,
-seisoi iso Sott käytävällä, missä oli pimeä jo ja odotti minua ja
-sanoi, että minä olin yhdessä nummistolaisen kanssa sommitellut koko
-jutun, ja palvasi kaikessa hiljaisuudessa hyvänpäiväisesti minut."
-
-"Sinä sen olit sommitellutkin", sanoi Jörn Uhl ja nauroi. Toisetkin
-sanoivat: "Hyvin sinä sen selkäsaunan ansaitsit... Juttu ei muuten
-ollut juuri niin lipilaari, kuin tavallisesti. Kerroppa siis joku
-vieläkin."
-
-"Niin mutta",... alkoi Geert Dose... "kun te aina sanotte että minä
-valehtelen..."
-
-"Turhia, kerro nyt vaan, Geert! Jollet paikalla ala, niin käymme
-rinnuksiisi. Ellet tänään valehdellut, niin olet muulloin sitä
-perusteellisemmin. Noh, antaa tulla! Taikka rupeaa paukkumaan."
-
-Geert Dose katsahtaa Jörn Uhliin ikäänkuin tahtoisi sanoa: "Me,
-Jörn, me olemme sentään ainoat järkevät koko joukossa." Mutta kun
-ne jo nousevat ja härittelevät nyrkkiä hänelle, alkaa hän taas
-yksitoikkoisella äänellä.
-
-"Noh... Te meluatte siitä, että jefreitteri Kickbusch on semmoinen
-suursyömäri, mutta meilläpä oli ison Sott'in luona kerran taaskin
-semmoinen talvehtija, oli puimassa meillä marraskuusta maaliskuuhun
-asti. Ensin se söi meidän toisten kanssa yhdessä pöydässä. Mutta me
-näimme kohta, ettei se käynyt. Kohta oli kaikki tyhjänä. Vasta kun
-meidän piti oikein alkaa, oli rasvakuppi tyhjänä jo. Silloin sanoi
-Sott, että hänelle piti keittää isossa haudepadassa, ravituksi piti
-miehen tulla, menköön sitte vaikka koko talo siihen. Niin noh...
-keitettiin sitte haudepadassa, ja ravituksi tulikin mies. Mutta
-ottipa aikaakin; kesti kaksi tuntia ennenkuin pata oli tyhjänä.
-Niin noh!... minkä sille taisi? Sott menee itse luvaan ja kysyy:
-Kuulesta, mies, sano nyt kerran oikein suoraan, kuinka sinä kotona
-järjestät asiasi, että saat syödä täytesi, ja että sinulle sentään
-jää hiukan aikaa työhönkin. Kyllä me puolestamme koetamme tehdä
-parastamme. Nummistolainen aukasee kitansa selkosen selälleen ja
-sanoo: _noin_ oli tehty. Eukko oli naulannut luudan tyven poikittain
-vasikkaruuhen ylitse, ja sitte oli hän asettunut kyökin ovelle ja
-eukko oli kaatanut suuhun hänelle. 'Mies!' huudahtaa Sott, 'oletko
-sinä hullu? Niinkö olette tehneet. Noh, me teemme samaten. Aivan
-samaten teemme'."
-
-"Ja totisen totta, niin tehtiin. Sott sanoo minulle: 'Geert, sinä
-saat tehdä sen, sinä olet näppäräpäinen 'ja saat kai vauhtia
-mieheen'. 'Tietysti!' vastasin minä. 'Ei ole peukalo kasvanut
-keskelle kämmentä minulle, kyllä minä sen toimitan'. Noh, ja niinpä
-ryhdyttiin työhön, ja saammekin miehen onnellisesti talven ylitse."
-
-"Mutta noin keväämmällä sitte tulee eukkonsa noutamaan häntä ja sanoo
-ettei miehensä ole vielä koskaan ollut niin hyväin ihmisten luona.
-Hänhän oli ihan ruvennut saamaan ihravatsaa. Hän tunnustelee häntä
-joka puolelta, nyökäyttää tuontuostakin mielihyvissään päätään ja
-kehuu Sottia. Sitä kuuntelee tämä mielellään. Kesällä, puhelee eukko,
-ei hän suuria tarvitse ."
-
-"'Mitäh?' kirkasee Sott. 'Mitä sinä puhelet? Ettei hän tarvitse
-kesällä paljoa? Käpäliäänkö hän silloin sitte imee?"
-
-"'Ei', tuumaa eukko, 'ei niin. Vaan... hyvät ihmiset!...
-Ajatelkaahan!... Hän on jonkinlainen märehtijä', sanoo eukko."
-
-"Dose, nyt sinä valehtelet!" huutavaa toiset. "Tämä on jo liikaa!
-Antakaa sille!"
-
-Jörn Uhl naureskeli vaan ja torjui kädellään. "Jättäkää hän rauhaan.
-Kaikki on totta, mitä hän kertoo, ja ellei se totta ole, niin miksi
-viitsitte kuunnella?"
-
-Geert Dose istui aivan hiljaa, ikäänkuin ei koko asia koskisi häntä
-tuon taivaallista ja ikäänkuin olisi hän vallan viaton. Hän heitti
-kaikkiin moittivan katseen ja sanoi: "Kuuletteko? Jörn Uhl hän puhuu
-aina totta."
-
-"Noh, jatka, jatka vaan! Mutta jos vallan liikoja rupeat
-laskettelemaan, niin saat takkuusi sentään. Mahdathan toki hiukan
-malttaa itsesi, mies? Pitääkö sinun sitte ihan valehdella niin että
-sen jo tuntee virstan päästä? Noh, jatka vaan!"
-
-"Jatka, jatka!" sanotte te. "Te arvelette että ne lentelevät minulle
-vaan noin valmiina suuhuni, niinkö? Noh, kerranpa, muistan... mutta
-kun te aina sanotte että minä panen omiani..."
-
-"Noh... ala nyt vaan!"
-
-"Niin noh... siinä loppupuolella talvea, silloin käyvät asiat
-hullusti monelle talonpojalle. Ne tulevat silloin enemmän tai
-vähemmän kummallisiksi, varsinkin alamaatalonpojat. Muutamasta on
-liika lämmintä, toista palelee. Toiset saavat tämän kohtauksensa jo
-maaliskuussa, toiset vasta niihin aikoihin, kun karja lasketaan ulos,
-noin toukokuun alkupäivinä. Onpa niitäkin, jotka niihin aikoihin,
-kun tuntevat saavansa tämän hohkopään, itsestään lähtevät neljäksi
-viikoksi Schleswigiin. Lääkärit siellä ovat vartavasten valmistauneet
-vastaanottamaan heitä sinne. Noh niin, semmoisina aikoina tuli
-Sottiin aina ikäänkuin jotain jäätynyttä, jotain lasittunutta.
-Hänessä oli eloa yhtä vähän kuin kuolleessa myyrässä. Noh, niin
-pitkälle on siis päästy.
-
-"Kerran sitte, noin maaliskuussa, oli juuri semmoinen kosteankylmä
-jäisevä ilma, jolloin koko piha on sumun ja veden peitossa ja
-jääpuikot riippuvat räystäiltä kuin tarikon piikit. Silloin oli
-eukollaan hänestä taas aika vastus. Hän seisoi kyökissä ja harisi
-jotain muijalleen. Silloin rupesivat sanansa yht'äkkiä harvenemaan,
-lopuksi kaatui hän turvelaatikkoon ja jäi makaamaan siihen. Kun hän
-oli tiellä siinä, torasivat piiat hänen kanssaan ja antoivat hänelle
-silloin tällöin puukengästäkin. Viimein saivat he hänen sen verran
-liikkeelle että hän lähti ulos; kyökissä iloitsivat, kun viimeinkin
-saivat eron hänestä. Mutta häntä ei kuulunutkaan takaisin, ei
-sittenkään, vaikka jo rupesi pimenemään. Etsimme häntä jokapaikasta,
-mutta emme vaan löytäneet. Viimein sanoi emäntä: 'ihmettelen vaan,
-mitä hänestä nyt rupeaa kuulumaan'. Minä yksin pysyin varsin
-levollisena ja aattelin: 'Hän on mennyt jonnekin latoon vaan, ja
-makaa siellä nyt heinissä'.
-
-"Niin noh, seuraavana aamuna, kun istumme puurovadin ympärillä,
-sanoo pieni piika: 'Minä näin isännän eilisiltana vielä. Hän
-seisoi seinämällä jääpuikkojen alla ja näytti varsin kirkkaalta ja
-liukkaalta'. Noh, minäpä katsahdan kohta ikkunasta ulos ja näen että
-räystäiltä riippuu pitkiä paksuja jääpuikkoja. Minulle tuli kohta
-omat tuumani asiasta. Sanonpa silloin: 'Emäntä hyvä', -- tarkoitin
-sillä Sottin emäntää, -- 'ja hyvät lapset' -- sillä tarkoitin toisia
-siellä: 'Luulenpa jo tietäväni, missä isäntä on. Tulkaappas vaan
-mukaan'.
-
-"Noh, me lähdemme ulos. Ja aivan oikein. Sinne oli hän mennyt riihen
-räystään alle ja jäänyt siihen katselemaan laihojaan, joko ne pian
-rupesivat vihannoimaan, ja oli siinä seisoessaan nukahtanut, ja
-kylmä ja vähäeloinen kun jo olikin, ei ollut ollenkaan huomannut,
-kuinka vesi tippui hänen päälleen ja sitte muuttui jääksi. Niinpä
-olikin hän vähitellen saanut ylleen lasisen jääkerroksen. Nyt hän oli
-kokonaan jäässä. Kokonaan, sanon minä teille, takaa ja edestä, kasvot
-ja kaikki. Päänsä päällä oli hänellä ylös räystäälle asti ikäänkuin
-lasinen huippulakki, joka kohosi suorana ylös.
-
-"Niinpä siis... me murramme hänet irti sekä ylä- että alapäästä ja
-kannamme hänet neljän miehen kyökkiin. Olipas työtä, ennenkuin saimme
-oikein hänestä kiinni, niin liukas hän oli. Emäntä toraili hänelle
-jo silloin. Hän ei sentään osannut siihen muuta, kuin että hän jään
-lävitse hiukan räpäytteli vasenta silmäänsä minulle, niinkuin hänen
-tapansa oli aina, kun eukkonsa ripitti häntä ja minä satuin olemaan
-kuulemassa. Poika tokaisi: 'Jätetään hän tuommoiseksi ja viedään
-Mehldorffin markkinoille ja näytellään siellä rahan edestä', mutta
-sai korvalleen.
-
-"Noh... mitäpä tehdä? Kertoakseni lyhyesti: me panimme ensiksi
-hänet nurkkaan ja rupesimme syömään kaikessa rauhassa. Sitä katseli
-ukko hyvin nälkäisin silmin ja nuoleskeli tuontuostakin kielellään
-jäätä, emäntä tiuski aina vähän päästä hänelle jotakin. Sitte
-panimme me koko jääukon, niinepäivineen papupataan, ensin yläruumiin
--- eukko tahtoi nimittäin välttämättä päästä siihen käsiksi, --
-sitte muun ja niin saimme hänet käytettyämme ensin sentään runsaan
-puolikuormallisen mustaa turvetta taaskin liukkaaksi ja sitten soodan
-ja natriinin avulla vallan norjaksi."
-
-Nyt karasivat kaikki Geert Dosen kimppuun, ja nyt ei enää Jörn
-Uhlkaan voinut pelastaa häntä. Hän torjui sentään, ettei aivan
-liikoja sadellut.
-
-Sen jälkeen tuli hiljaista. Dose nukahti ja Jörn Uhl vaipui
-ajatuksiinsa. Toiset juttelivat hiljaa päivän töistä, jotka nyt
-olivat takana.
-
-Viimeisen vuotensa, kun palvelus solui melkein kuin itsestään, vietti
-Jörn Uhl vapaan aikansa enimmäkseen erään pienen kaupunkivirkamiehen
-luona, joka oli noin kymmenen vuotta vanhempi kuin hän. Tämä oli
-rouvineen kotoperää Wentorffin seuduilta, oli lapsena käynyt Thiess
-Thiessenin luona Aulangossa ja oli tuntenut Fiete Kreyn. Hän oli
-erinomaisen säännöllinen mies, hänen hiuksensa olivat aina sileästi
-kammatut ja paidanhihansa huikaisevan valkeat. Hän oli ahkera,
-kunnollinen, raitis ja säästäväinen, ehkä oli hänellä vielä muitakin
-hyviä ominaisuuksia. Hän moitti Thiess Thiessenin isännöimistä ja
-samoin sen kaupungin maistraatin, jonka palveluksessa hän oli. Hän
-moitti, että Fiete Krey silloin kun hän viimeksi oli nähnyt hänen
-oli istunut hajareisin koiravankkureillaan, hän moitti hallituksen
-toimenpiteitä ja kuninkaan lausuntoja. Hän moitti kaikkea. Ainoastaan
-itseänsä hän kiitti ja välistä rouvaansa, joka joskus harvoin arkana
-uskalsi myönnytellä hänen paheisiinsa. Mutta kun hän kiitti tätä,
-lisäsi hän aina: "Minä olen huomauttanut hänelle siitä. Nyt hän
-tekee aina siten." Jos sairaus, jota tuo kunnon mies poti, olisi
-tarttuvaista laatua, olisi hänen seuransa ollut vaarallinen Jörn
-Uhlille, varsinkin kun tämä vielä oli nuori. Mutta tämä sairaus ei
-ole tarttuvaista, se herää jossakin yksityisessä ihmisessä, riehuu
-aikansa hänessä, ja häviää hänen mukanaan, Sen jälkeen ilmenee se
-jossakin toisessa paikassa ja jossakin toisessa henkilössä taaskin.
-Sairaan ympäristö kuuntelee kärsivällisenä hänen kerskumisiaan ja
-nauraa hänelle, kun hän kääntää selkänsä. Jos joskus joku hänen
-tuttaviaan sattuu ravintolassa istuessaan antamaan suotuisan
-tilaisuuden viekoitella itsensäkin rupeamaan kehuskelemaan itseänsä,
-muistuu hänelle samassa mieleen naapurinsa heikkous. Silloin tukitsee
-hän nopeasti suunsa ja pelastuu laskettelemasta tuhmuuksia.
-
-Jörn Uhl oli kaksikymmenvuotias. Hän ei voinut vielä täysin älytä
-kestitsijänsä kamalaa sisäistä tyhjyyttä ja houkkiomaisuutta. Vaikka
-hän vähin pitikin tungetteliaana ja sopimattomana tuota iänikuista
-itseänsäkehumista, kärsi hän sitä sentään ajatellen, että kaikilla
-on nyt oma tapansa. Hän ei siis suuriakaan virkannut siihen, ja
-ylialaankin sai hän harvoin puheenvuoron. Hän istui enimmäkseen
-hiljaa vaan pehmeässä lämpimässä sohvassa, poltteli hiukan, hiukan
-kuunteli myös, oli hieman mielihyvillään siitä, että tuommoinen
-arvokas hieno mies tuhlasi niin paljon sanoja ja elämän viisautta
-hänelle, lyhyesti: hänestä tuntui erinomaisen mukavalta tässä
-siistissä, sirossa, hupaisen pienessä kodikkuudessa tämän rauhaisen
-lapsettoman perheen keskellä.
-
-Mutta eräänä sunnuntai-iltapäivänä viimein, kun Jörn Uhl taaskin
-tuli sinne, makasi tuo korea mies pitkänään sohvalla, hänellä oli
-hammassärkyä, eikä voinut puhua, vaan pyysi nuorta ystäväänsä hiukan
-juttelemaan hänelle nyt. Niinpä sai Jörn Uhl ensikerran tässä
-huoneessa puheen vuoron. Hän puheli -- mistä hän muutoin olisi
-puhunutkaan? -- Uhlista, ja huolistaan ja toimistaan siellä: kuinka
-hän järkevällä viljelyksellä oli saanut kuntoon sen ja sen pellon, ja
-kuinka hän oli edullisesti myynyt sen ja sen lehmän. Hän innostui ja
-puhui pari tuntia aineestaan: Jörn Uhlin elämä, toimet ja mielipiteet
-Herralla oli hammassärkyä, oli vaiti ja kuunteli. Rouva kulki
-levottoman näköisenä edestakaisin ja näytti hyvin huolestuneelta
-sairaansa tähden.
-
-Kun Jörn Uhl jo seuraavana päivänä palasi kuulemaan, kummoisissa
-voimissa sairas oli, -- hän oli myöskin hiukan hyvillään saatuaan
-kerran puhella itsestäänkin, vei rouva salaperäisen näköisenä hänet
-kyökkiin ja ilmaisi siellä itkusilmin hänelle, että hänen miehensä
-eilen illalla Jörn Uhlin lähdettyä oli ollut hirveän pahalla päällä
-ja lyönyt häntäkin. Hän ei ollenkaan voinut sietää sitä, että joku
-puhui itsestään. Hän ei tahtonut tietää enää mistään seurustelusta
-Jörn Uhlin kanssa Wentorffista.
-
-Monasti on Jörn Uhl elämässään joutunut näyttämään ällistynyttä
-ja noloa naamaa, se kävikin häneltä varsin helposti päinsä, hän
-pitensi vaan hiukan jo muutenkin pitkiä kasvojaan. Milloinkaan ne
-eivät sentään näyttäneet pitemmältä kuin nyt, kun hän sulki takanaan
-tuon sileäksi kiillotetun oven ja lähti alas noita vastaöljyttyjä
-portaita, joita hän ei enää koskaan ollut astuva ylös. Hän laski
-tämän kokemuksen entisiin ja vaikeni visusti siitä. Vasta paljoa
-myöhemmin kahtakymmentä vuotta jälkeenpäin oli hän siksi kirkastunut,
-oli tullut niin koruttomasti todelliseksi, ja oli itsetuntemuksessaan
-tullut niin varmaksi, että hän nauraen saattoi kertoa jutun
-vaimolleen. Mutta vielä silloinkin voi tämä laittaa aseen siitä, ja
-käytti hän sitä joskus tilapäisesti häntä vastaankin. "Noh, kuinkahan
-nyt olikaan se juttu, Jörn? Tehän olitte molemmat varsin sirot
-ja sileät, niinhän? Aha, punastutko, Jörn? Tällä kertaa se onkin
-paikallaan, Jörn Uhl."
-
-Ainoastaan yhden ainoan kerran antoi hän huonetoveriensa viekoitella
-itsensä erääseen tanssitilaisuuteen. Hän katseli, kuinka siinä
-hartaasti kierreltiin, ja miellyttivätpä muutamat tytöt, jotka
-tanssivat koko hyvästi, kokolailla häntä. Niinpä miellytti häntä
-varsinkin eräs, joka oli kookas ja notkea ja kuitenkin voimakas, ja
-seurasi hän häntä silmillään. Tämä huomasi sen pian, otti jotakin
-ystävätärtään käsivarresta ja tuli hänen ohitsensa, ja katseli
-häneen. Kun hän ei sentään millään osoittanut aikovansa lähteä hänen
-kanssaan tanssiin, jätti hän silleen koko tuon pitkän, kankean
-miestolvanan, ja meni toisten tykö. Jörn jätti salin ja lähti
-takaisin huoneeseensa, pani tupakkaa piippuunsa ja asettui itseensä
-tyytyväisenä istumaan ikkunan ääreen, ajatteli kotiinpalaamistaan
-ja kummoiseltahan mahtaa näyttää Uhlilla ja kuvitteli, kuinka hän
-taas saisi kaiken järjestykseen siellä, ja kummasteli tovereitaan,
-kuinka heillä ei ollut mitään varmoja huolia ja varmaa päämäärää. Ja
-kun ne puhelivat hänelle: "Etpä tee oikein, kun aina olet noin tuiki
-yksikseen, olethan sentään yhtä nuori kuin mekin", niin silloin ei
-hän voinut olla tekeytymättä jonkunverran salaperäiseksi ja antamatta
-epämääräisiä viittauksia siitä, että hänellä oli paljon huolia.
-
-Olihan se hyvin ja oikein ettei jefreiteri Jürgen Uhl nuorina
-vuosinaan juossut toisten laumassa, vaan että hän itsenäisenä
-ja ajattelevana kulki omia tyystinpunnittuja teitään. Mutta se
-oli naurettavaa hänessä, että hän piti nuoruuttaan kuolleena, ja
-että hän viettääkseen sen hautajaisia kantoi tuommoista pitkää
-itsevanhurskasta naamaa ja silmiä, semmoisia, kuin piilisi hänessä
-kaikkien varovaisten ihmisten kaikki punnitseva varovaisuus. Nuoruus
-on kostava sinulle, Jörn Uhl! Liikkeelle, nuori veri! Liikkeelle,
-ett'ei Jörn Uhlista tule narria. On parempi olla synnintekijäkin kuin
-tuommoinen oikeamielisyyden puukuva.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Sotapalveluksensa viimeisinä viikkoina heräsi hänessä erinomaisen
-ankara koti-ikävä, hän ikävöitsi talleja ja peltoja, jokaista juhtaa,
-olisiko se vielä elossa, ja jokaista työkalua, joka joskuskaan oli
-ollut hänellä kädessä. Hän hoiti ja vaali itsessään sitä pettävää
-toivoa, että ajat nyt olivat muuttuneet, että isä oli vanhentunut
-ja veljet viisastuneet, ja että hänellä itsellään tulisi olemaan
-suurempi vaikutus talouden pitoon. Hän oli kuvitellut kuinka hän
-hupaisen rattoisasti istuisi illat Elsben ja Wietenin kanssa. Heistä
-tulisi soma viheriä kolmiapilas.
-
-Kun hän sitte huomaamatta ja odottamatta oli tullut vanhaan
-kammariinsa ja avannut kirstunsa ja saanut esiin siniliinaisen
-työpukunsa ja hiukan kurkistanut Littrowin "Taivaan ihmeisiin",
-katsahti hän ympärilleen ja jäi kummastuneena katselemaan sisartansa,
-joka seisoi siinä hänen vieressään. "Katsoppas sinua", sanoi hän,
-"pieneksi olet sinä jäänytkin, mutta pyöreä ja täyteläinen olet.
-Sinusta on tullut soma tyttö, niinkuin asiaan kuuluukin."
-
-Mutta Elsbe antoi kasvoilleen ikävystyneen, melkein katkeran ilmeen.
-Jörn kyseli hänen oloaan ja mitä seuraa hänellä oli. Mutta hän
-vastasi vähäsanaisesti ja alakuloisesti. Hän näytti kuin nuori,
-täyteläinen ja hedelmällinen toukokuun aamu, mutta koko hänen
-olentonsa oli masennuksissa, ikäänkuin ihmisen, joka kauan on
-kärsinyt ankaraa vääryyttä.
-
-Jörn Uhl, liika viisaana epäilläkseen omaa päätäntökykyään, ja
-varovasti ja vaatimattomasti tutkiakseen, mitä sisaren rinnassa
-liikkui, arveli itsetyytyväisyydessään vaan, että kyllähän hän tästä
-oikealle tolalle saadaan. Hän arveli, että hän on ollut liiaksi
-yksikseen ja että hänen läsnäolonsa kyliä saisi häneen reippautta
-taas. Niin sanoi hän Wietenillekin, ja tämä nyökäytti päätään siihen.
-Mutta kun hän lähti kyökistä, katsoi tämä pitkästi häntä jälkeen
-katseella, jossa ei juuri voinut sanoa olleen kunnioitusta.
-
-Sattuipa sitte eräänä iltana, -- hän oli silloin ollut jo pari
-viikkoa kotona --, että Heikki ja Hannu olivat kutsuneet nuoria
-luokseen, ja yht'äkkiä ilmestyi Harro Heinsen takatupaan, jossa nämä
-kolme kuivakiskoisina istuivat toistensa seurassa. Hän oli palvellut
-ulaanina Moabitissa ja oli kuluttanut rahaa mahdottomat määrät. Hän
-tuli, kuten sanoi, Jürgeniä tervehtimään. "Tahdoinpa sentään hyvää
-päivää sanoa sinulle. Ollaanhan nyt molemmat siitä sotamiesleikistä
-vapaat. Tuletkohan käväisemään tuolla etuhuoneissa myös?"
-
-Jörn puisti päätään ja jäi istumaan ja kätki itsensä paksuun
-savupilveen.
-
-Silloin istui Harro Heinsen alas ja rupesi juttelemaan ja
-kehuskelemaan sotilasajastaan ja Jörn, jolla kaikesta, mitä tuo
-moabiti puheli, oli eriävä mielipiteensä, ei virkannut sanaakaan.
-Silloin pyysi hän Elsbeä, jota hän aina tuontuostakin katseli
-kauniilla silmillään, eikö hän hiukan tulisi sinne etuhuoneihin:
-hänen pitäisi toki, sillä jos hän tulisi, tulisi muutamia toisiakin
-tyttöjä, jotka nyt seisoivat naapuritalon pihalla. Elsbe istui kuin
-olisi hän kivikuva. Silloin katsahti hän veljeensä, mutta tämä purasi
-huuliinsa ja paljasti liika selvästi neuvottomuutensa tämmöisessä
-asiainkäänteessä. Silloin kokosi tyttö käsityönsä, huoahti syvään ja
-lähti hänen kanssaan; kun he astuivat ulos solisi heille vastaan jo
-meluava tyttöparvi. Oli myöhäinen ilta jo ja synkeä marraskuun yö.
-
-Nyt käveli Jörn tuvassa edes ja takaisin, ja katsahti silloin tällöin
-Wieteniin. Mutta tämä tuijotti umpimielisenä käsityöhönsä eikä
-virkannut sanaakaan. Näinä parina tuntina oppi Jörn erään suuren ja
-uuden asian: tuntemaan syvää huolta toisen ihmisen puolesta.
-
-Lopuksi lähti hän kammariinsa ja käveli sielläkin edestakaisin ja
-seisoskeli ikkunassa ja katseli ulos pimeään. Hän syytteli Jumalaa
-ja koko maailmaa siitä, että kaiken, joka kuului tähän taloon, näkyi
-armotta täytyvän joutua likaan. Häntä kiusasi se, ettei hänellä ollut
-mitään itsetietoisuuden varmuutta ja ettei hänellä ollut rohkeutta
-astua keskelle tuota seuraa ja sanoa: "Antakaa sisareni minulle."
-Hänestä tuntui kuin ei hänestä koskaan voisi tulla miestä. "Olen
-katseleva vaan kaikkea", sanoi hän, "olen tekevä työni pellolla ja
-tallissa ja olen koko elämäni ajan pysyvä renkinä, aivan kuten isäni
-sanoi minusta."
-
-Kun hän yhä raskasmielisenä mietti tuommoisia, aukaistun äkisti
-takahuoneen ovi, kuului juopuneiden äänien sorinaa, ovi suljettiin
-taas, ja väliköltä kuului hätäisiä askeleita. Hän aukaisi huoneensa
-oven, silloin lankesi Elsbe melkein hänen syliinsä, hän hengitti
-nopeaan ja kuuluvasti: "Minä karasin häneltä", sanoi hän.
-
-"Jos tuommoinen olet", sanoi veljensä, "niin eipä pääty hyvin
-kanssasi. Noin virma kuin olet."
-
-"Jo sitä riittikin", vastasi Elsbe ja lähti kirstulle ikkunan ääreen
-ja istahti sille, niin kuin hänellä oli ollut tapana lapsenakin.
-
-"Nytpä sanon sinulle jotakin, Elsbe: eipä kestä moniatakaan vuotta
-ennenkuin Heinsenit kaikki ovat taloiltaan ja kaupustelevat
-Hampurissa heiniä ja kahvia. Usko sinä se."
-
-Elsbe juoksi kirstun sivutse ja kurkisti ikkunasta: "Haluaisinpa
-nähdä, etsiikö hän minua... Miks'et vielä ole levolla? Minä sanoin
-hänelle, että lähden sinun tykösi, mutta luulin että sinä jo olit
-nukkumassa ja ovesi lukossa. Silloin olisin juossut latoon. Minä
-pelkäsin _niin_."
-
-Jörn seisoi keskellä huonetta: "En voinut mennä nukkumaan. Täytyi
-yhtämittaa ajatella, mitä sinä mahdoit tehdä."
-
-"Mitäkö minä mahdoin tehdä?"
-
-"Sinä olet ennen aina pitänyt minun kanssani yhtä."
-
-Elsbe katsahti pikaisesti häneen. "Mutta velirakkaani, mitä siitä
-sitte minulle?" Hän nauroi. Sitte kääntyi hän taas katsomaan
-ikkunasta ulos. "Kummallista, ettei hän lähde jälestä. Kurkistanpa
-varovasti kyökin ovesta. Hän luulee ehkä että olen mennyt puutarhan
-puolelle. Pane nukkumaan nyt. Ja nuku hyvin!"
-
-Hän juoksi ulos, ennenkuin Jörn ennätti sanaa sanoa.
-
-Sade valeli taas yöpimeätä ikkunanruutua vastaan; syvästä yöstä
-kuului poppelien mahtavaa umeata kohinaa. Hän kuunteli yön ääniä,
-kuunteli mielellään niitä ja jättäytyi tuokioksi tahdottomana niiden
-kuuntelemiseen.
-
-Mutta kun hän vielä asteli edestakaisin tuommoisessa hempeässä
-toimettomassa mietiskelyssä, kuului ulkoa sateesta ääni, ikäänkuin
-linnun, joka maaliskuussa arkailevana yrittelee ensimmäistä lauluaan.
-Selvästi tunsi hän sisarensa äänen. Samassa silmänräpäyksessä oli
-hän ikäänkuin voimakkaalla hyppäyksellä unistaan poissa, hän pusersi
-kätensä nyrkkeihin. Silmänräpäyksen kamppaili hän nuorukaismaisen
-päättämättömyytensä kanssa ja arkuuden kanssa, jonka monivuotinen
-sorronalaisuus kotona oli hänessä synnyttänyt. Tämän silmänräpäyksen
-kuohahtava vihastus oli miehen syntymähetki hänessä. Niin muuttuu
-hyvä nuori hevonen, joka pää riipuksissa ja uneliaana seisoo
-metsänrannassa, ja yht'äkkiä säikähtää kirveen iskua, joka kajahtelee
-metsissä, silmänräpäyksessä paljaaksi eloksi ja paljaaksi silmäksi.
-
-Hän tempasi oven auki ja riensi kyökkiin ja tähysteli ulos. Silloin
-näki hän pienen sisarensa seisovan pimeässä piiliäispuun vieressä
-kiinteässä syleilyssä Harro Heinsenin kanssa. Hän laski kätensä hänen
-olalleen ja sanoi ankaralla itsetietoisella äänellä: "Sinä tulet
-sisään. Sinusta olen minä edesvastauksessa."
-
-Elsbe oli ensin kuohahtaa vastaamaan, mutta lähti sitte hänen
-kanssaan. Harro Heinsen naurahti nolonnäköisenä ja lähti sitte
-etuhuoneisiin.
-
-Jörn Uhl oli ottanut sisartaan kädestä, niinkuin usein ennen, kun
-hän vielä oli pieni poika, ja jätti hänet sitte keskelle huonetta.
-Taaskin rupesi hän käymään edes ja takaisin ja katseli hänen kaunista
-ja muodokasta ruumiinrakennettaan, joka, vaikka olikin pieni ja
-täyteläinen, kuitenkin oli norja ja sorea, niin että hän näytti
-pitemmältä kuin olikaan, ja ettei puuttunut mitään naisesta ensi
-kukoistuksessaan. Hän näki hänen olennossaan ja hänen ruskeissa
-silmissään hehkun, jota ei mikään salannut.
-
-"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Jörn.
-
-"Minun täytyy saada pitää -- jostakin", vastasi Elsbe uhmamielellä.
-
-"Sillä ei ole kiirettä vielä. Tulee kerta joku toinen, joka voi antaa
-sinulle leivänkin."
-
-"Leivän?? Leivänkö perään sinä kysyit, kun aioit lähteä hiekkatytön
-kanssa. Leivänkö tähden sinä hänen mukaasi ajattelit lähteä?...
-On niin yksitoikkoista vuodet vuosien perään istua täällä suuressa
-autiossa talossa, eikä nähdä muuta kuin viherjöitä laitumia ja
-juopuneita veljiä. Luuletko sinä että minä haluan jäädä tänne
-happanemaan?"
-
-"Herran tähden", sanoi Jörn. "Mitä tuommoinen tuskaileminen on.
-Tuolla tapaa menet sinäkin hukkaan, ja minä jään ihan yksin."
-
-"Mutta kun minä itse tahdon? Kun ihminen saa, mitä hän tahtoo, on hän
-kuin taivaassa. Enhän minä sinua syytä."
-
-Silloin riehahti Jörnissä semmoinen viha, että hän rupesi
-kiristelemään hampaitaan. "Mutta minä en kärsi sitä, huomispäivänä
-vielä toimitan minä sinut pois tästä talosta. Vien sinut Thiess
-Thiessenin luokse, hän on äitimme ainoa veli. Jälkeenpäin
-koetan toimittaa että saat jonkun toimen jossakin säädyllisessä
-vieraassa perheessä, kaukana täältä, että pääset unhottamaan Harro
-Heinsenin... Kuuletko sinä? Kuule tarkkaan nyt. Minä en salli, että
-otat mieheksesi jonkun noista juomareista, sinun pitää saada joku
-minunlaiseni mies, joka osaa ja viitsii tehdä työtä. Sanokoot isä ja
-veljet, mitä tahtovat, tässä en minä anna perään."
-
-"Mutta minä en tahdo! Minä tahdon hänet! Ennemmin päivä hänen
-kanssaan, kuin kymmenen vuotta jonkun semmoisen kanssa kuin sinä."
-
-Mutta saatuaan sanotuksi tämän, heittäysi hän tuolille, kätki
-kasvonsa käsiinsä ja painoi päänsä pöytää vastaan ja puheli ääneen
-itkien: "Tämä tulee siitä, ettei minulla ole äitiä. Äiti! Äiti! Mitä
-tekisin minä nyt? Minä pidän hänestä niin paljon, mitä voin minä
-siihen? Mutta tämä ei koskaan pääty hyvin, minä tiedän sen; ja koko
-elämäni ajan olen saava maksaa tästä."
-
-Niin itki hän, ja Jörn seisoi vieressä, ja tuijotti synkeänä yöhön
-eikä osannut sanoa sanaakaan. Hän odotti, kunnes hän hiukan tyyntyi
-itkemästä, otti sitte taaskin häntä kädestä ja vei hänet hänen omaan
-huoneeseensa, jossa Älypää Wieten jo nukkui.
-
-Seuraavana aamuna, jo varhain päivän sarastaessa, meni hän
-asuintupaan, jossa hän muulloin ei juuri koskaan käynyt, ja kirjoitti
-siellä isänsä kirjoituspöydän ääressä ensimmäisen kirjeen elämässään.
-Hän kirjoitti sen raskaalla kädellä ja raskaaseen muotoon, mutta
-sisältö oli oikea.
-
-    "Rakas Thiess!
-
-    Täten ilmoitan sinulle, että tänään iltapäivällä lähetän
-    Elsben sinun luoksesi, sillä minä en salli että hän joutuu
-    onnettomuuteen täällä; hänen pitää tulla naimisiin kunnollisen
-    miehen kanssa, yhdentekevää muutoin, kummoisen, vaikkapa rengin.
-    Vartioitsisin häntä kyllä kuin paimenkoira, mutta yö on pitkä
-    ja musta, ja minä nukun sitkeästi. Ja hänen aikansa on tullut.
-    Tiedäthän, miltä navetassa näyttää, kun Vapunpäivä rupeaa
-    lähenemään: koko läävä on yhtenä mellakkana. Niinpä toimitan minä
-    hänet ennemmin toisille laitumille, ja sinä saat paimentaa häntä.
-    Pidä silmäsi auki! Anna hänen nukkua viereisessä huoneessa tai
-    omassa huoneessasikin. Voithan sijoittaa hänen vuoteensa Afrikan
-    alle.
-
-                                             _Jürgen Uhl_."
-
-Hän lähetti palveluspojan hevosella viemään tätä kirjettä Aulangolle.
-Mutta kun tuli iltapäivä ja toiset kaikki jättivät talon mennäkseen
-kylään hevosnäyttelyyn, tai oikeammin käyttääkseen hevosnäyttelyä
-verukkeena saadakseen mennä ravintolaan istumaan, arveli hän
-itselläänkin olevan aikaa, ja piti myöskin parhaimpana, että itse
-meni viemään häntä. Hän valjasti siis molemmat laiskahkot ruskeat
-tanskalaisvalakat vanhanaikuisten korivankkurien eteen, joissa
-ennen muinoin hänen äitinsä joskus nuorena tyttönä oli ajanut
-Aulanko-talosta kaupunkiin oppiin, ja lähti ajamaan kylän lävitse
-Elsben kanssa, joka hyvänsävyisenä ja ystävällisenä mutta hieman
-ivallisena hymyili hänelle.
-
-Kun he tulivat ravintolan ohitse, istuivat siellä Uhlit ja Heinsenit
-ja monta muuta, ja ulkopuolella avonaisen ikkunan edessä seisoi vanha
-opettaja Peters, joka oli tullut puhumaan jostakin säästöpankkia
-koskevasta asiasta. Katsahtaen korteistaan tunsivat pelaajat ajopelit
-ja heti sateli kysymyksiä ja naurettiin. "Toden totta! Sehän on
-Jörn. Sitä miestähän ei muuten näe koko vuoteen. Poika on hieman
-vanhanaikuinen, Uhl!"
-
-Silloin nousi vanha Uhl pöydästä, kasvot punaisina, eikä keksinyt
-enää muuta neuvoa: Hän astui avoimeen ikkunaan ja rupesi
-laskettelemaan kompasanoja omista lapsistaan.
-
-Jörn tunsi ennaltaan sanat, tunsi äänensävyn, tunsi niihin kuuluvan
-kasvojen ilmeenkin; mutta ei kääntänyt päätänsäkään sinne päin.
-Hän jäi istumaan hiljaa, hiukan kumaraan, nenä alhaalla ja antoi
-piiskansa hiljaa heilahdella hevosten leveiden selkien yllä. Hän
-kuuli vielä, kuinka isä siellä sisällä sanoi jonkun pilkkasanan, ja
-kuinka kaikki räjähtivät nauramaan siellä. Samassa olivat he pois
-äänenkantamalta.
-
-"Näitkös Elsbe!" sanoi hän, "tuommoinen mies on meidän isämme.
-Hän pelkäsi joutuvansa naurunalaiseksi. Siksi teki hän ripeän
-käänteen asiassa, ja osoitti sormellaan meitä ja haasti ihmiset
-nauramaan _meille_, hänen nuorimmille lapsilleen. Näethän selvästi
-nyt, kummoinen isä meillä on." Ja vihasta kuohuksissaan, laski hän
-karkean kirouksen. Jos hänen isänsä vielä joskus tulisi kurjuuteen
-ja tarvitsisi hänen apuaan, niin sormeansakaan hän ei liikuttaisi
-silloin.
-
-Toisin sentään tuli tapahtumaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun hän nyt, kuten luuli, oli saanut sisarensa turvaan ja hän taaskin
-oli isäntärenkinä Uhlilla, niin huomasi hän pian, että asiat olivat
-huonosti Uhlilla ja useassa muussa talossa, ja ettei enää ollut
-laulun loppu kaukana. Sattui kaikellaisia enteitä, ja liikkui huhuja,
-jotka tekivät mielet levottomiksi. Oli jonkinlaista levottomuutta
-ilmassa, ikäänkuin rajuilmalla: on nähnyt salaman iskevän ja odottaa,
-milloinka riehahtaa punainen lieska katosta.
-
-Eräs virkapukuun puettu mies kävi kylässä muutamissa taloissa ja
-kaikki ihmettelivät, mitä hän oli miehiään. Kukaan ei tuntenut
-miestä eikä ollut nähnyt semmoista univormua. Kun viimein eräs
-viisaampi tiesi sanoa, ettei mies voinut olla mikään muu kuin
-oikeudenpalvelija, ja kun ravintolassa kerrottiin, että Junge Siek
-oli juovuspäissään kertonut, että nyt hänen täytyy jättää hyvä
-talonsa, ja että hän ainoastaan sääli lapsiansa, silloin seisoili
-tänä pimeänä pilvekkäänä marraskuun päivänä paljasoksaisten lehmusten
-alla kaikissa porteissa työväkeä ja käsityöläisiä, ja ikkunat kylässä
-pysyivät valaistuina myöhään yöhön.
-
-Niihin aikoihin tuli August, vanhin veljistä, vaimonsa ja kolmen
-lapsensa kanssa kotona käymään. Heillä oli upeat ajoneuvot, ja
-vaimolla, joka nuoruudessaan oli käynyt korkeampaa tyttökoulua ja
-sitte ollut Hampurissa pensionaatissa, oli yllään väljä päällysvaate,
-joka oli reunustettu tummanvärisellä turkiksella. Tämä tervehti
-Jörniä alentuvasti ja meni sisään; August asteli hiljaa jäljissä.
-Jörn päästi hevoset valjaista, ja palasi takaisin töihinsä. Jonkun
-hetken jälkeen täytyi hänen sentään taaskin sisään, pihalle oli
-tullut nimittäin joku kaupustelija, joka tahtoi puhutella isäntää.
-Silloin tapasi hän veljensä hirveästi kiihdyksissään keskellä tupaa,
-lähtövalmiina taaskin, avarassa matkatakissa ja piiska kädessä.
-Hän huusi isälleen: "Mitä olet sinä opettanut meille? Sano se!
-Rinta ulkona, näinikään, ja käymään kauniisti, tuhlaamaan rahaa ja
-juoksemaan tyttöjen jäljissä. Kaikki kyllä hyvää, ainoastaan ettei
-se sopinut sinun kukkarollesi, se oli liika pieni! Kaikki, kaikki
-on ollut pelkkää peliä ja huijausta. Sinun ainainen naurusi, sinun
-suuri rahakukkarosi, hopeaiset valjaat, ja komeat hautajaiset ja
-äidin ruumisarkku samettipäällyksineen. Kaikki, kaikki: Mennyt yli
-varojesi. Sinä ja koko se joukkio, joka juo kanssasi, te olette
-kaikki roistoja ja huijareita, ja me lapset me saamme kärsiä."
-
-Klaus Uhl, isä, istui sohvan nurkassa ja katseli eteensä. Ja ensi
-kerran näki nyt hänen nuorin poikansa, joka seisoi kuin maahan
-kasvaneena kynnyksellä, että hänen isälläänkin voi olla vakava,
-vieläpä tuskallinenkin kasvojen ilme ja että hän oli vanhanpuolinen
-mies, joka ei ollut terveen näköinen.
-
-"Jos äiti edes eläisi vielä, olisi talossa toki yksikin järkevä
-ihminen. Mutta me tuhmat lapset, me halveksimme äitimme. Äiti! Ah,
-hän oli talon hyvä enkeli! Mutta sinä? Kaikki saat sinä likaan.
-Näenpä jo kuinka tulee käymään: kaikkien meidän täytyy jättää
-talomme, samalla tapaa kuin Hans Meyer kerran jätti isänsä talon:
-hänellä oli säkki nisuja käsikärryissä, ja vierellään astui lapsensa
-leivänpuoliska kädessä. Tämä ei ole oikeaa leikkiä: paholaisella
-itsellään on kätensä tässä pelissä."
-
-Hän kääntyi ovea kohden lähteäkseen, silloin näki hän takanaan
-nuorimman veljensä "Sinä?" sanoi hän, "sinä olet kettu", ja löi
-häntä lujasti olkapäälle. "Sinä olet kahdenkymmenen yhden vuoden
-vanhana viisaampi jo kuin tuo tuossa kuudenkymmenen vanhana ja kuin
-me kaikki. Me olemme kätkeneet kaiken silkkiin, ja kostuttaneet
-viinillä, niin ettemme enää ole tietäneet, mitä meillä todella oli
-kädessä. Mutta sinä katsot asioita, niinkuin ne ovat. Älä näytä niin
-hämilliseltä: muista minua, maavouti, kun tulet valtakuntaasi. Sinä
-olet mies hankkimaan itsellesi sellaisen. Uhl se ei ole oleva, sen on
-tuo tuossa juonut."
-
-Niin lähti vanhin pojista isänsä upeasta talosta. Se oli talo,
-joka oli arvokkaampi kuin moni aateliskartano. Kun hän oli tullut
-vanhemmaksi ja pienillä raihnaisilla rattaillaan ajoi Ringelshörniä
-alasmatkalla, heinänkorjuulle kaukaiseen Wattiin, istui hän aina
-siten, ettei hänen sopinut nähdä Uhlia, siellä kun se komeana ja
-turvallisena seisoi mahtavain poppeliensa varjossa, joiden latvoja
-iäinen länsituuli taivutteli itää kohden.
-
-Toistenkin onnentähti oli laskussaan.
-
-Katkera suru kolkutti raskaalla kädellään vanhojen, vankkojen
-talonpoikaistalojen ovia, ja niiden omistajat kävelivät edestakaisin
-pitkissä pimeissä väliköissä ja eskottelivat aukaisemasta oveansa
-sille, ja sisällä tuvassa istuivat vaimot ja itkivät, ja lapsissa
-kyti raskas hätäynyt aavistus.
-
-Eräässä talossa valjasti emäntä itse ruskeat valakat rattaitten
-eteen, pani niille hopeavaljaat ja ajoi itse kaupunkiin, meni
-raatihuoneelle ja vaati että miehensä vielä samana päivänä
-julistettaisiin holhouksen alaiseksi. Tämä ripeä nainen levitti
-pöydälle paperit, jotka hän oli ottanut mukaansa, ja osoitti kuinka
-paljon myötäjäisvaroja jo oli mennyt hukkaan. Pienen poikansa, joka
-hänellä oli mukanaan, nosti hän viheriälle pöydälle, aukaisi hänen
-housunsa ja näytti juopuneen miehensä kädenjäljet, hän paljasti
-täyteläisen valkean kaulansa, ja näytti siinä hänen kättensä jäljet,
-ja vaati holhousta, ja holhoojaa. Tuomari oli nuori mies vielä, ja
-oli kyllä seisonut monen naisen rinnalla, mutta ei vielä koskaan näin
-vastapäätä. Hän tarttui kelloon ja sanoi, ett'ei asia ole lain edessä
-niin yksinkertainen ja selvä, ja rupesi selittämään hänelle, mitä
-kaikkea sitä ennen oli tarpeen. Ja monta mutkaa siinä kuului olevan.
-
-Silloin laski vaimo varsin rohkean väitteen maamme oikeudenkäytöstä;
-hän sanoi, että se on kömpelö kuin vanha lehmä, ja naista vihaava
-kuin vanha kipistynyt vanhanuoripoika. Hänen sanansa kuuluivat aina
-käytävälle asti. Lopuksi sanoi hän, että löytyi, Jumalan kiitos,
-vielä toisenkin laatuinen oikeus, ja siihen hän tästä lähtien
-turvautuisi. Ja hän nosti kätensä ikäänkuin lyödäkseen. Hän tulee
-kyllä toimeen ilman koko oikeuksia, ja helpommaksikin se tulee. Mutta
-jos tulevaisuudessa hänen miehensä tulisi tänne, valittamaan häntä
-vastaan, niin pitäisi tuomarin neuvoa hänkin pois! muutoin saisi
-hänen miehensä niin, ettei neljääntoista päivään saisi jäsentäkään
-liikutetuksi.
-
-Niin puhui tämä vuoskausia kestäneen kurjuuden nurjistuttama vaimo
-ja palasi rauhassa kotiinsa, ja on jälkeenpäin usein ajanut kylän
-läpi, aina virkeällä hevosparilla. Hopeavaljaat oli hän jo seuraavana
-päivänä myynyt, hevoset kävivät ja käyvät vielä tänäpäivänä valkeissa
-hamppuisissa siloissa, ja itse hän ei heitä katsetta oikealle eikä
-vasemmalle. Hänestä on tullut ankara ja kova vaimo. Palvelijat ja
-kaupustelijat pelkäävät häntä, hänen lapsistaan on tullut kunnon
-ihmisiä, pojista jonkunverran arkoja, tytöistä miestensä komentajia;
-miehensä erosi viimein elämästä, vuosikausia hiivittyään talonsa
-seinävieruksia. Nyt lepää hän huonostihoidetussa haudassa, vasemmalla
-keskikäytävältä erään päivätyöläisen, vanhan Peter Back'in vieressä,
-jonka hauta aina on niin siistitty. Kun kerran eräs pojanvaimo salaa
-oli siistinyt hänen hautansa, sanottiin että leski, oli sattumalta
-ajanut ohitse ja ylpeänä katsellut sitä ja oli sitte poiminut
-ojanreunalta nokkosen siemeniä ja mennyt kylvämään niitä haudalle.
-Sen ohessa tiesivät vanhemmat ihmiset kertoa, että hän muinoin
-hääpäivänään oli ollut niin onnellinen ett'ei ollut osannut hillitä
-itseänsä, vaan oli heti uskollisuuslupauksen kuultuaan kaikkien
-nähden yhtäaikaa itkien ja hymyillen heittäynyt nuoren aviomiehensä
-kaulaan. Niin kuuma rakkaus oli muuttunut niin tuliseksi vihaksi.
-
-Tänä talvena teki Wilhelm Isermannkin viimeisen matkansa kylän
-lävitse; hänen sukunsa asuu poikkitiellä, vastapäätä uutta
-kirkkotarhaa, upeassa uhkeassa kartanossaan. Kirkonkirjan mukaan
-ovat Isermannit asuneet siellä jo neljäsataa vuotta. Kolmikulmainen
-aurankärki, jonka mukaan heillä on nimensä, riippuu vielä tänäpäivänä
-hänen talonsa oven yllä ja hänen kirkonpenkkinsä korvalla. Eräänä
-iltana juuri vähän ennen joulua, tuli hänen veljensä, joka on
-toimelias ja arvossapidetty lääkäri Hampurissa, hänen luokseen.
-Hänen ystävänsä, maaneuvos, oli kirjoittanut hänelle, että jos hän
-vielä aikoo saada veljensä muuttamaan tapansa, niin nyt oli aika
-jo. Pitkien kyselemisten perästä sai hän viimein tiedon asiain
-todellisesta tilasta, ja huomasi, että hän oli tullut liika myöhään.
-Hän, joka jokainen vuosi oli kerran aina ilokseen ja virkistykseen
-tehnyt suuresta ahtaasta kaupungista matkan kotiin, muistellakseen
-ihanaa vapaata nuoruuttaan ja vielä kerran käydäkseen joka katoksen
-alla ja jokaisen pellonkipenän ylitse: hän asteli tämän illan
-viimeistä kertaa pihamaata edes- ja takaisin, katseli joka ojaan ja
-ylös jokaiseen saarneen, ja laski lopulta päänsä oven pieltä vastaan
-ja itki.
-
-Ja Stark Behrensinkin, hänen, joka aina oli viisaampi kuin kaikki
-toiset, hänenkin täytyi vaunuista alas ja jatkaa matkaansa jalan.
-Hänen lapsensa olivat jo täysikäiset ja hän itse harmaa. Hän oli
-kolmekymmentäviisi vuotta asunut uhkeassa talossaan, oli aina
-puhunut viisauksia, ja jaellut neuvoja monelle, ja moitiskellut
-tuhmuutta, joka niin leveänään rehenteli maassa. "Mitäkö? Pitää
-taloudestaan huolta? Sen konstin osaa jokainen", sanoi hän, "mutta
-hoitaa talouttaan niin että siitä kostuu, kas siinä taito on." Koko
-paikkakunnalla uskottiin hänen kerskumistaan. Ei ollut kolmeakaan
-koko paikkakunnalla, joka ei olisi uskonut sitä. Oltiin vakuutettuja
-siitä, että hän oli viekas kettu.
-
-Mutta nytpä ilmeni, ett'ei hän koko niinä kolmenakymmenenäviitenä
-vuotena alusta loppuun, ylialaan koskaan ollut tarkalleen tietänyt
-suuriko omaisuutensa oli ja paljoko hänellä oli velkoja ja ett'ei
-hänellä ollut aavistustakaan siitä, olivatko velkansa vähenemään
-päin vai enenivätkö ne. Hän ei ollutkaan ollut mikään kettu, oli
-ollut härkä. Hänen asiansa olivat kaikki sekaisin kuin tytön hiukset,
-johon vallattomat pojat ovat nakelleet takkiaisia. Hänen täytyi
-jättää talonsa, ja kävi sitte seitsemän lapsensa luona, jotka hän oli
-saattanut köyhiksi ja naurunalaisiksi, talosta taloon, mutta näistä
-ei kukaan ottanut vastaan häntä. Lopuksi sai hän sentään kodon ja
-leposijan vanhan sisarensa luona, jonka miehellä oli kaupungissa joku
-pieni virka.
-
-Myöskin Jan Wiek, joka monta vuotta oli ollut kunnanesimiehenä ja
-sulkujen valvojana, jätti talonsa ja lähti Hampuriin kolmen poikansa
-jäljissä, jotka jo ennen olivat muuttaneet sinne. Siellä istui
-hän päivät pitkät pienessä likaisessa huoneessa, jonka ikkunat
-antoivat pihalle, ja jakoi siellä lastensa niukkaa leipää, jotka
-särpimiksi antoivat hänelle pilkkaa ja tylyjä sanoja; iltasin meni
-hän heittämään noppaa seppien yhdistyshuoneustoon voittaakseen
-pari groschenia juodakseen. Maanantaisin puki hän ylleen pitkän
-keltaisen, repaleisen sadejakun, jonka hän joskus muinoin oli
-parempina ja onnellisempina päivinään hankkinut itselleen, ja lähti
-eläintorille puhuttelemaan siellä maalaisia, jotka kotiseuduilta
-olivat tulleet markkinoille, puheli kovaäänisesti ja viisaasti
-heidän kanssaan ja naureskeli iloisesti ja sanoi, että hän eleli
-mielellään Hampurissa ja kertoi mukavasta elämästä, jota hän täällä
-sai viettää; meni saattamaan kotiseutututtaviaan asemalle asti ja
-heilutteli hyvästiäkin heille vielä ja palasi takaisin valottomaan,
-rappeutuneeseen huoneeseensa ja löi päähänsä ja itki: "Jos minä
-_kerrankin_ vielä saisin istua tuuheiden lehmusten varjossa
-uhkeassa kauniissa talossani! Yhden ainoan kerrankin vaan vielä!
-Kuinka pitäisin kaikesta huolta ja tekisin työtä ja säästäisin.
-En kertaakaan sitte enää nostaisi huulilleni juomapikaria, en
-kertaakaan."
-
-Klaus Uhlkin ajeli kylän läpi; hänellä ei vielä näkynyt olevan
-hätää. Eipä hän vielä koskaan ollut osoittanut semmoista kopeutta
-vähävaraisia kohtaan, kuin näinä viime aikoinaan, jolloin hänelle
-ei Uhlista enää kuulunut laudan salkoa eikä kiveäkään. Hänellä oli
-suunsa ympärillä sama pehmeä leikkisä myhä; mutta kun hän ajoi kylän
-lävitse, jossa lapset ja köyhät ihmetellen katselivat hänen välkkyviä
-valjaitaan, näytti hän hartaan vakavalta: silloin painoi häntä
-itseänsäkin oma arvokkuutensa, ikäänkuin hovinarria, joka väkijoukon
-keskitse ajaa kuninkaansa luokse.
-
-Heikki ja Hannu Uhl ja toisia nuoria miehiä ajoi myöskin kylän
-lävitse, noin aamupuoleen yötä. Ne palasivat markkinoilta tai
-tansseista. Levottomat hokiväsyneet hevoset nytkivät rattaita sinne
-tänne, niin että ne kolahtelivat milloin mihinkin, ajajat nukkuivat
-tai istua retkottivat.
-
-Iltasin oli käsityöläisillä ja työväellä taaskin puheenainetta
-tuvissaan. Nuoremmat sanoivat kepeästi vaan: "Maahan pyörii,
-niinpä kompastuvat ihmiset sillä. Nämä vierähtävät rattailta,
-toiset kiipeävät sijaan. Miksi elävät kuin hurjat?" Vanhemmat
-kertoivat sortuvien isistä ja isänisistä, millaisia työteliäitä,
-koruttomia, luotettavia ja täsmällisiä miehiä ne olivat olleet.
-Mutta he koettivat keksiä esi-isissäkin jo jotain raskaita rikoksia,
-joista, kostamatta jääneinä, lapset nyt saivat maksaa. Ja semmoisia
-löydettiinkin; tiedettiin kertoa julmasta tylyydestä, kavaloista
-perintöpetoksista ja jostakin pikaisesta, nurjamielisestä teosta.
-Monella, joka katseli sokeutta, jolla nuo vanhat ylpeät suvut
-hävittivät itsensä, oli tunne, ikäänkuin täytyisi noiden ihmisten,
-tahtomattaankin, säälimättömän salliman pakosta, suistua turmiin.
-Mieliä rupesi painamaan mykkä tuska, ikäänkuin kulkisi teitä ja
-katuja peloittava yli-inhimillinen voima, joka kosketti ihmisiä ja
-hämmensi heidän järkensä.
-
-Jörn Uhl oli jo ennen sotapalvelustaan seisonut yksikseen syrjässä
-ja katsellut koko tuota mieletöntä menoa, samalla tunteella kuin
-työmies, joka seisoo pellolla mutakuopassa ja katselee rattaita,
-jotka hurjaa vauhtia kiitävät tiellä ohitsensa, ja taaskin kumartuu
-lapionsa ylitse. Mutta silloin ei hänellä vielä ollut kokemusta ja
-arvostelukykyä: välistä hän kyllä oli ankarasti tuominnut tuommoista
-hurjaa menoa ja oli aavistanut huonoa loppua semmoiselle; mutta
-välistä hän taas oli epäillyt, oliko hän sentään oikeassa. Hän seisoi
-nyt itsekseen ja katseli heitä: "Noin ajavat he! Ja nyt ajavat he
-kumoon!" Ja hän rupesi aavistamaan: "Sinun tiesi, Jörn Uhl, on
-kohtalon sattumasta tähän asti ollut toinen kuin heidän, ja on oman
-tahtosi mukaan vastakin pysyvä toisena."
-
-Ei mikään vaikuta kehittävämmin ihmiseen, kuin ihmiskohtalojen
-katseleminen.
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU.
-
-
-Kaksinverroin yksinäinen oli Jörn Uhl, yhdeltä puolen, koska hänen
-isänsä ja veljensä, hänen ikä- ja säätytoverinsa kulkivat toisia
-teitä kuin hän. Toiselta puolen, koska hänellä sisimmässä sielussaan
-oli ikäänkuin avara siistitty juhlamaja, tai ikäänkuin kirkko. Hän
-olisi tahtonut sisustaa tämän juhlamajansa tai kirkkonsa, joka vielä
-oli tyhjänä, ja viettää siinä ihania juhlia. Mutta hän ei ollut
-selvillä, kuinka hänen oikein pitäisi aloittaa. Eikä ollut ketään
-ymmärtävää ja hyvää ihmistä, joka olisi neuvonut häntä.
-
-Sattui sitte eräs iltapäivä, kaikki talonväki oli lähtenyt ulos
-Mehldorffiin markkinoille, ainoastaan Wieten istui kotona tuvassa ja
-ompeli. Silloin käveli hän, kun jo oli ilta ja hämärsi, väliköllä
-ja oli semmoisessa mielentilassa, jossa ajatuksillakaan ei ole
-mitään kärkeä, lepäävät vaan avaroina ja avoiminaan, tasaisina ja
-rajattomina ikäänkuin avara ja aava, loputon ja hiljainen marski.
-Se on sentään hedelmällistä maata. Siinä kun hän asteli pitkää ja
-korkeata välikköä avonaista puol'ovea kohden, lepäsi kuun kulta
-ja hopea ikäänkuin verhona välikön lattialla. Hän astui ovelle ja
-katseli kuuta, siinä kun se oli kolmannessa neljänneksessään, kuinka
-se nousi Ringelshörnin takaa ja kuinka se kultaisessa ihanuudessaan
-levittäysi maiden ylitse ja lepäsi hämärän tummalla kanervakankaalla
-Kultahetteen vierellä.
-
-Jörn Uhl seisoi ja katseli sitä ja lepäävät ajatuksensa virkosivat,
-hiljaa ja hitaasti, ja kärjistyivät. "_Mare nubium_", puhui hän
-hiljaa, ja kasvojensa ylitse lensi heikko leikkisyyden väre,
-ikäänkuin silloin kun pitkän eron jälkeen keksii vanhassa ystävässään
-entisiä omituisuuksia. Kun hän vielä oli hetken katsellut siinä,
-kääntyi hän miettivänä ympäri, meni kammariinsa ja kaivoi kirstustaan
-esiin pitkän lommoisen kaukoputken. Sen oli hän ensimmäisenä sotilas
-vuotenaan Rendsburgissa ostanut halvalla, mutta ei ollut vielä
-kertaakaan käyttänyt sitä. Hän seisoi taaskin ovella ja katseli
-kuuta kohden, ja kaikki ne hyvät henget ja hengettäret, jotka
-näkivät hänen seisomassa siinä lyhyessä siniliinaisessa takissaan,
-kaikki Uhlin haltiat, jotka ratsastelevat kurkihirsillä ja kaikki
-nuo tonttuolennot, jotka kuurottelevat kattojen harjoilla ja
-keinuvat poppelien oksilla, ja aukealla nummella kaikki nuo hämärät
-lepäävät olennot, jotka sielultaan ja ruumiiltaan ovat eläimen
-ja ihmisen välillä, tuommoiset kaukonäkevät, hitaasti liikkuvat,
-hiljaa uneksuvat olennot, kaikki mitä vaan oli lähellä, ja joista
-ei tähtitiede eikä mikään muukaan tiede tiedä tuon taivaallista,
-kaikki joka on luonnon heimoa ja joka elää sen rinnoilla kotkottaen,
-maiskuttaen, nauraen, humisten ja itkien, kaikki ne iloitsivat Jörn
-Uhlista: "Onnea, onnea! Nyt on hänelläkin taas rakkaus."
-
-Jörn Uhl tuijoitteli kuuhun ja nimitteli kunkin meren erikseen
-nimellään ja eroitti vuoretkin ja iloitsi, kun hän vielä muisti
-niidenkin nimet. Ja yht'äkkiä, kun hän tarkkaan katseli sinne, näki
-hän kaukoputkensa avulla ensikerran selvästi yksityiset tulivuoren
-aukot ja kirkahti hiljaa kun hän selvään ja kirkkaasti itse näki sen,
-josta tuo vanha kirja hänen kirstussaan oli puhunut: siellä ylhäällä
-sinisen taivaan keskellä näki hän kuinka vuorten kukkulat _mare
-nektar'_in vierellä kimaltelivat aamuauringossa.
-
-Siten jäi hän seisomaan pitkäksi aikaa. Ja vähitellen, jotta
-hän oikein saisi kaikessa rauhassa maistaa iloansa, väistyivät
-ajatuksensa hiukan ja rupesivat huvikseen harhailemaan, hänelle
-heräsi mieleen, kuinka hän sentään oli ihan toista maata miestä, kuin
-nuo toiset nuoret, jotka par'aikaa joivat Mehldorffin markkinoilla ja
-juoksentelivat tyttöjen perässä. Hän sitä vastoin oli kyntänyt koko
-päivän ja katseli nyt illalla vielä kuuta ja harrasteli tieteitä.
-
-Sillävälin kun Uhl'in ajatukset lentelivät niin korkeita ja
-vaarallisia taipaleita, eli kaikki hänen ympärillään, kaikkialla,
-ilmassa, puissa ja nummen vierteellä oli elämää, mutta hän ei tiennyt
-eikä nähnyt siitä mitään.
-
-Ylhäällä, lähellä Kultahetettä, jonnekäsin Jörn Uhl tähysteli
-kaukoputkellaan, lepäsi pienessä vieremässä, kanervikon keskellä,
-menneenvuotisilla tammenlehdillä, ja suojassa länsituulelta
-seitsemän kauniinnäköistä olentoa, nummen haltioita, aina nuoria,
-ruskeaihoisia, tumma-, suora- ja pitkähiuksisia, joilla on
-selittämättömän syvät silmät, jotka ihmisten mielestä kyllä katsovat
-vähän tylsästi ja lasisesti ja joilla myöskin on melkein liika pitkät
-ripset. Se joka on nähnyt heidät, tietää sen. Ne juttelevat tytöstä,
-joka tänään iltapäivänä miettivin ja iloisin silmin oli astellut
-nummikkopolkua markkinoille menossa, ja johtuvat siitä puhumaan
-Elsbe Uhlista. He puhelivat nimittäin mielellään Elsbe Uhlista, tämä
-kun oli hiukan heidän kaltaisensa ja heitä lähellä, hänkin kun oli
-heikkotahtoinen, ja antautui nykyhetkeen koko sydämellään ja piti
-rakkauttaan oikeutenaan. Nuo seitsemän olivat nähneet, että Harro
-Heinsen muutamana yönä oli ruunallaan ratsastanut viistoon kankaan
-poikitse, ja että hän oli sitonut ruunansa valkokoivuun, joka kasvoi
-Aulangolla Thiess Thiessenin ikkunan edessä, ja että Thiess Thiessen
-oli nukkunut eikä kuullut mitään, ei yhtään mitään, ja tiesivät, että
-pikku-Elsben tänä iltana pitäisi kohdata Harro Heinsen markkinoilla;
-ja he sanoivat: Tänä yönä tulee hän tänne ja tänä yönä lankeaa
-hän tässä Kultahetteen rannalla hänen omakseen. Siksi olivat he
-kokoontuneet. Ja kun he ajattelivat sitä ja puhelivat siitä, eivät
-heidän kasvonsa yhtään muuttuneet, ne pysyivät yhä pitkäripsisinä
-ja unisina, väliäpitämättöminä ja suruisan velttoina, kuin aina
-muutenkin. He lepäsivät siis ja odottelivat, sillä he, luonnon
-puhtaat lapset iloitsivat, kun näkivät ihmisessäkin luonnon puhtaiden
-voimien heräävän.
-
-He kuluttivat aikaansa kertomalla vanhoja ja uusia juttuja: siitä
-vanhasta ja likaisesta ja itarasta talonpojasta, joka kolmekymmentä
-vuotta sitte kerran oli tullut lapioineen ja kankineen ja raaoilla
-valheellisilla puheilla yrittänyt riistää Kultahetteeltä sen
-aarteita. Sen olivat he säikähdyttäneet. Olivat ilmestyneet laakson
-reunalle ruskeat käsivartensa hurjistuneesti kurotettuina ja silmänsä
-hehkuvina kuin sammuva hiili, niin että ukko pahasti parahtaen
-ja hiukset pystyssä oli syöksynyt pakoon sieltä, ja kolme päivää
-jälkeenpäin kuumehoureissa kuollut. Juttelivat siitä kauniista
-pojasta, joka kuus' vuotta sitten eräänä koleana kevätiltana oli
-astunut hetteeseen ja sitte lähtenyt ulos maailmalle vuorien taakse.
-Ja he tuumivat nytkin, että he tänäiltana taaskin tapansa mukaan
-lumoaisivat ihmisen, joka tulisi tietä, että hänkin jättäisi kaiken
-arvelemisen ja varovaisuuden ja kaiken muun semmoisen teeskentelyn,
-ja antaisi luonnon paljaanaan vaikuttaa itsessään, niinkuin silloin
-kerran oli antanut Fiete Krey ja samana yönä se tyttö, joka kyllä oli
-osannut rakastaa, mutta ei naida.
-
-Ja kun ilta oli kulunut ja yö tullut ja he yhä neuvottelivat,
-kuinka kaikki oli tapahtuva -- nuo olennot ovat nimittäin
-tahdoltaan horjuvia ja hitaita, ja toiminnassaan raskaita ja aikaan
-tulemattomia, uneksuminen on heidän vahva puolensa, ja kärsiminen
-heidän nautintonsa -- silloin lähestyi tietä kaksi nuorta, ne
-käyskelivät käsi kädessä jalkapolkua alas Kultahetteelle, joka
-välkkyi valkeana kuun valossa. Heidän nuorilla kasvoillaan lepäsi
-se pyhä vakava iloisuus, joka kaunistaa ihmiskasvoja, kun sielussa
-kaikki sisällisin hyvyys on herännyt ja tullut liikkeeseen. Heidän
-nuoret viattomat kasvonsa loistivat pyhintä ja ihaninta, mitä heissä
-oli, luottamusta ja rakkautta ja onnellista hyväntahtoisuutta, ja
-heidän silmissään välähteli kuin kultaisia aseita, joilla taistella
-kaikkea pahaa vastaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Noin kolmekymmentä vuotta sitte, kohdakkoin senjälkeen kun kotimainen
-sotajoukko oli hajoitettu, oli eräs perhe Wentorffilaisia Kreijejä
-siirtynyt Etelä-Afrikaan ja oli sittemmin muutamain siirtyväin
-buurien kanssa, joiden joukossa oli saksalaisiakin, joutunut ylös
-Krokodiilivirralle asti, oli siellä peittänyt matalan kivitalonsa
-pitkillä oljilla ja buurien tapaan koonnut kohtalaisen omaisuuden ja
-päässyt mukavaan varakkuuteen. Lapsia oli ollut Wentorffista saakka
-mukana, mutta ainoastaan yksi poika ja tytär jäi eloon niistä. Tytär
-oli joutunut naimisiin erään nuoren hollantilaisen kanssa; poika
-oli naimaton vielä. Hän oli luonteeltaan jonkunverran mietiskeliäs,
-kuten Kreiji ainakin, eikä ollut tullut siihenkään toimeen että olisi
-mennyt naimisiin jonkun hollantilaisnaisen kanssa. Hänen oli tapana
-vastata vanhemmilleen, kun nämä kiirehtivät häntä naimisiin: "Olin
-kai liika vanha, kun jätin kotiseudun, olin jo kymmenvuotias silloin.
-Nyt en enää osaa tottua näihin outoihin tyttöihin. Saisinpa jonkun
-saksattaren, niin uskaltaisinpa ehkä."
-
-Silloin ehdoittivat he eräänä päivänä, ensin sentään salaa keskenään
-huolellisesti neuvoteltuaan tätä pulmallista asiaa, että hän
-matkustaisi Holsteiniin, ja katselisi sukulaistyttöjä siellä, ja
-sitte, ell'ei kukaan niistä miellyttäisi häntä, toisiakin kotiseudun
-neitoja, ja ottaisi löytämänsä sitte kohta vaimokseen ja toisi
-mukanaan sinne. Hän suostui ehdoitukseen, ensin sentään hymyillen
-uhattuaan sormellaan äitiään, tämä nimittäin oli keksinyt sotajuonen.
-Niinpä matkusti hän lähes kahdenkymmenen vuoden kuluttua kotimaahansa
-takaisin, kuten ennen muinoin patriarkka Jakob, joka hänkin lähti
-vaimoa hakemaan.
-
-Hän tulikin Sankt Mariendonniin, kulki perheestä perheeseen ja
-toimitti terveiset perille, hänelle tehtiin kysymyksiä ja hän
-kertoikin mielellään ja avomielisesti oudosta maasta siellä kaukana
-ja vanhempainsa tilasta, eikä hän lopulta salannut sitäkään,
-missä tarkoituksessa hän oli matkalleen lähtenyt. Mutta tämä teki
-hänen asemansa kieräksi ja aikeensa kävi vaikeaksi toteuttaa, hän
-kun nyt kävi jokaisen silmissä kosijamiehestä. Toiset vanhemmat,
-jotka pelkäsivät, että hänen kaunis ulkonäkönsä voisi viekoitella
-heidän naimaikäisen tyttärensä lähtemään hänen mukanaan, kohtelivat
-epäystävällisesti häntä. Parempi varaiset sukulaiset johtuivat
-epäilemään, että vieras oli valinnut juuri heidän lapsensa uhrikseen,
-ja aikoi heidän omaisuudellaan parantaa hämmentyneitä ja huonoja
-varallisuussuhteitaan. Muutamat, uskalikommat, joilla oli suurempi
-luottamus häneen, tai joilla oli naimattomia tyttäriä talossaan
-tekivät kömpelöitä yrityksiä, toimittaakseen tyttärensä tälle
-nuorelle miehelle, yrityksiä, jotka olivat kummallekin epämukavia.
-Lopulta tuli pari vanhaa ukkoakin, jotka tahtoivat saada hiukan
-ansiota, ja ilmoittivat itsensä halullisiksi ja kykeneviksi
-toimittamaan hänelle tytön, jolla oli vissi määrä omaisuutta.
-Kaikki tämä vaikutti nuorukaiseen niin vastenmielisesti, että hän
-toivottomana jo päätti heittää sikseen koko aikeensa, ja matkustaa
-pois jo seuraavassa laivassa, jonka kuuden päivän kuluttua piti
-lähteä Kapkaupunkiin.
-
-Silloin neuvoi häntä eräs veitikka, joka sydämestään toivoi hänen
-aikeittensa menestyvän menemään markkinoille, jommoiset seuraavana
-päivänä piti olla Mehldorffissa, ja joilla paikkakunnan kaikkien
-neitojen oli tapana käydä. Tämä ihmisystävä oli eräs jumaluusopin
-ylioppilas, kotoisin läheisiltä marskeilta, käsityöläisen poika,
-joka reipasmielisenä rahvaanlapsena, ja antauneena alalle, jossa
-hän yhä tulisi toimimaan kansan keskuudessa, yhä seurusteli ja
-oli ystävyydessä kansakoulunaikaisten toveriensa kanssa ja heidän
-kanssaan kulki niitä samoja tuttuja teitä, joita nuoret ovat niin
-mielistyneet käymään. Vaikka hän tässä seurassa viettikin monta
-hauskaa yötä, ja vaikka hän monta kertaa ratsasti lainatulla
-talonpoikaishevosella öitse tansseihin, ja vaikka hän katselikin
-monen tytön iloisiin silmiin, ei hänestä sentään -- ihme ja kumma
-kyllä -- ole lähtenyt sen pahempaa häpeää ammatilleen.
-
-Vaikka jo kaiken toivonsa menettäneenä ja melkein arkana jo -- oli
-nimittäin tullut yhä tunnetummaksi, mitä hän haki, hän oli saanut
-nimettömiä kirjeitäkin jo, -- päätti hän sentään vielä yrittää tämän
-viimeisen kerran, vaikkapa pitikin sen ihan turhana. Sillä kuinka
-saattaisi joku nuori tyttö tuskin viikkoa kestäneen tuttavuuden
-jälkeen uskaltaa lähteä hänen, tuiki oudon kanssa maahan, joka yhtä
-paljon peloitti etäisyydellään kuin viileydellään? Mutta hän olisi
-sentään niin mielellään suonut vanhemmilleen sen ilon, että matka
-olisi onnistunut, itsekin hän myöskin kaipasi vaimoa itselleen.
-
-Nyt oli sinne tansseihin tullut nuori tyttö, hän on kookas ja
-vaaleatukkainen ja koruttoman kaunis, hän oli friesiläistä sukua
-ja ijältään vähän yli kahdenkymmenen. Hän oli lähistöltä erään
-koulunopettajan tytär, jolla oli monta lasta, ja oli hän nyt jo
-monta vuotta ollut erään rikkaan marskitalonpojan perheessä Sankt
-Mariendonnissa perheenemännän apulaisen monitöisessä ja ilottomassa
-toimessa. Hän oli luonteeltaan syvämielinen ja tunteellinen, ja
-mielessään liikkui kaikellaisia ajatuksia, jotka olivat sitä
-omituisempia ja hennompia ja arempia, kun hänellä ei koskaan ollut
-tilaisuutta puhua niistä toisille ihmisille.
-
-Ei hän ollut aikonut tullakaan markkinoille. Mutta kun hänen
-emäntänsä hiukan noin halpeilevasti oli sanonut hänelle, että hänen
-sopii kyllä jäädä kotiinkin, sillä tuskinpa kukaan häntä tanssiin
-pyytää, hän kun ei ollut mikään talokkaan tytär, niin heräsi hänessä
-uhka; virvotti emännän ylpeys hänen sielussaan monellaisia kirjavia
-ihmeellisiä toiveitakin. Niinpä päätti kuin päättikin hän lähteä
-markkinoille, ja tulikin sinne ja tuli tanssisaliin, ja oli hänestä
-kuin olisi unta kaikki. Mutta hän ei tietänyt mistään.
-
-Ensi aluksi ei kukaan pyytänyt häntä tanssimaan ja hän istui
-hiljaisena ikäänkuin yön taivas, jota sumeen harso peittää,
-ainoastaan siellä täällä häämöttää valkeita pilkkuja esiin, ne
-paaltavat heikosti ja sammuvasti harson lävitse ja antavat ikäänkuin
-aavistaa salaisesta tulesta takana. Kun hän nosti silmänsä, näki hän
-salin toisella puolella lähellä ovea seisomassa erään nuoren miehen,
-joka tumman ihonsa ja sinisen, merimiesmäisen pukunsa vuoksi näytti
-oudolta toisten rinnalla. Hänellä oli kauniit, vakavat ja hiukan
-synkeät kasvot.
-
-Kohta jälkeenpäin huomasi hän, että nuorukainen katseli häntä. Ja,
-ikäänkuin jonkun voiman pakoittamana, jota hän ei tuntenut -- hän
-luuli että se oli halua tanssimaan -- katseli hän häntä takaisin
-levollisin hiljaisin silmin ja tunsi mieltymystä häntä kohtaan.
-Silloin läheni nuorukainen salin läpi häntä kohden, kumarsi hänen
-edessään ja asettui tanssijain jonoon, joka hiljaa liikkui eteenpäin,
-ja sanoi katsellen hänen korkeata vartaloansa ja hänen käyntiänsä,
-hiukan neuvotonna: "En luullutkaan, kun näin teidät istualta että
-olette niin pitkä ja komea. Kun mies istuu hevosella, arvaa kohta
-hänen pituutensa, mutta sitä ei näy naisen päältä, kun hän istuu."
-Tyttö kummasteli hänen puhettaan, ei vastannut mitään, katseli häntä
-vaan ja nyökäytti päätään. Sitte kun heidän piti alkaa tanssia, sanoi
-nuorukainen: "Pyydän anteeksi, että olen pyytänyt teitä tanssiin,
-en ole oppinut tanssimaan, enkä ole koskaan opetellutkaan. Pidän
-sentähden, ettemme mene tanssimaan ja saata itsiämme naurunalaisiksi
-huonolla tanssillamme. Minulla on sen sijaan eräs toinen pyyntö
-teille. Ensin sentään täytyy minun kysyä, tiedättekö, kuka minä olen."
-
-Tyttö pudisti päätään, niin että valkeat kiharat tanssivat
-ohimoillaan ja sanoi, tuntien hänen suoran vakavuutensa ikäänkuin
-vetävän häntä puoleensa: "Ei teidän tarvitse sanoa, kuka te olette.
-Sanokaa vaan, mitä tahdotte minulta. Ellei se ole mitään pahaa, niin
-teen sen mielelläni." Silloin vastasi nuorukainen: "Huomasitte kai
-kuinka jo pitemmän aikaa katselin teitä äsken, ja tekin katselitte
-minua. Moni arvelisi, ettei semmoinen merkitse mitään. Mutta minäpä
-luulen: meille molemmille merkitsee se jotakin, nimittäin, että
-olemme mieltyneet toisiimme. Onko niin?"
-
-Tyttö huomasi, että kaikkien silmät olivat kiinnitetyt häneen ja
-nuorukaiseen, ja takanaan kuuli hän jonkun sanovan äänen: "Kuule,
-sinä! etkö sinä häntä tunne? Hänhän on se afrikalainen." Samassa tuli
-juosten hänen luokseen pieni, tummahiuksinen kaunotar jonka sydän oli
-aivan tulvillaan ja silmät kuumat, laski käsivartensa hänen uumalleen
-ja sanoi hiljaa ja nopeasti hänelle: "Kuule! Jos sinä hänestä pidät,
-niin älä sitte valita muusta maailmasta mitään! Mene hänen kanssaan,
-minne hän vaan sinut vie. Etkö tunne minua? Minä olen Elsbe Uhl."
-
-Nuorukainen nyökäytti päätään pienelle Elsbelle vilkkaasti ja
-ystävällisesti, astui kumppaninsa kanssa pois jonosta ja meni niin
-että hän voi puhella tytön kanssa ilman että toiset kuulivat. Siellä
-kertoi hän lyhyesti ja avonaisesti, peittelemättä mitään, matkastaan
-hänelle, sen tarkoituksesta ja tuloksettomuudesta ja jo varmaksi
-määrätystä lähtöpäivästään ja lopuksi sanoi hän: jos hän nyt, kun hän
-oli ilmoittanut tämän, vielä tahtoi puhua hänen kanssaan tai vieläpä
-ehkä läksisi ulos hänen kanssaan, niin pitäisi hän tätä varmana ja
-selvänä todistuksena siitä, että hän luotti häneen, ja olisi hän
-silloin valmis vastaamaan hänelle kaikkeen.
-
-Tuskinpa on kukaan tyttö meidän päivinämme ollut näin omituisessa
-asemassa. Sillä asia, josta he neuvottelivat -- sen huomasivat he
-kohta -- oli tuttu jokaiselle koko salissa. Ainoastaan yksi tai
-kaksi paria oli tanssimassa, toiset kaikki puhelivat keskenään
-ja katselivat näitä kahta, niin että koko sali oli yhtenä äänten
-surinana. Kukin otti asian luonteensa mukaan. Muutamat kevytmieliset
-heittivät kompia toisilleen, toiset vakavammat tunsivat, että
-tuossa ratkaistiin kaksi ihmiskohtaloa; muutamat tytöt näyttivät
-tyytymättömiltä. Jos hän nyt lähti ulos tuon vieraan kanssa ja
-sitte jälkeenpäin antaisi rukkaset sille tai se jättäisi hänet,
-silloin olisi hän kotiseudullaan koko elämäkseen naurunalainen. Hän
-muisti kunnianarvoiset hurskaat vanhempansa, ja hänen teki mieli
-vitkastella; kaikki hänen sisaruksensa, kaikki valkeahiuksisia
-ja sinisilmäisiä, tulivat hänelle mieleen. Mutta hyvä sai voiton
-hänessä, ja väärä kainous haihtui. Hän sanoi: "Minä luotan teihin.
-Olen valmis puhumaan enemmän teidän kanssanne."
-
-He kulkivat ihmisten ja heidän katseittensa välitse kuin jotakin
-kujannetta poikki salin. Heidän takanaan kuohahti läsnäolijain
-korkeimmilleen kohonnut jännitys ikäänkuin yhteen syöksähtävät
-aallot. Päästyään ulos hiljaiseen yksinäiseen yöhön, huoahti tyttö
-syvään ja raskaasti, ja kun nuorukainen kysyi, minne he lähtisivät,
-ei hän vastannut mitään, asteli eteenpäin vaan. Nuorukainen asteli
-sanattomana hänen rinnallaan, ja he tulivat kaupungista tielle Sankt
-Marieniin päin, kumpikin oli niin syvissä ajatuksissa ja kumpikin oli
-niin hetken vakavuuden ja omituisuuden valtaama, että he kulkivat
-ihan tahdottomina, ikäänkuin vetäisi heitä joku voima.
-
-Lopuksi, kun talot jo olivat jääneet heille taakse, ja he jonkun
-matkaa olivat vaieten astuneet toisensa rinnalla tasaista harmaata
-tietä ja, kun hetken liikutus ei enää ollut niin pakottava, ja
-asiaan kuulumattomain läsnäolo ei enää häirinnyt mieltä, rupesivat
-he arkailevasti ja pelonalaisesti kumpikin juttelemaan oloistaan
-toiselleen. Kiihtynyt mielentila ja sydämen liikutus vaikutti
-sentään, etteivät he voineet antaa mitään selvää ja asiallista
-esitystä oloistaan, he puhuivat ainoastaan semmoisesta, joka tuntui
-suloiselta heistä tai joka sai heidät suremaan. He puhelivat
-asioista, jotka hetken tärkeyteen nähden olivat naurettavan
-mitättömiä, siten he sentään pääsivät parhaimpaan tulokseen He
-pääsivät nimittäin tilaisuuteen näkemään toisiaan, ei rahalippaaseen
-eikä päähänkään, vaan sydämeen, ja tulivat täten nopeasti omaisiksi
-toisilleen, ikäänkuin vieraat lapset, jotka sattuvat leikeissä yhteen.
-
-Kun tyttö ensin kyllä jonkinlaisella tehdyllä tylyydellä oli sanonut,
-että omaisuutta hänellä ei ole, ja että ne seitsemänsataa markkaa,
-jotka hän oli ansainnut, oli hän määrännyt veljelleen, jonka piti
-opettajaksi, ja kun nuorukainen oli vastannut siihen, ettei hän
-semmoisista halunnut tietoja, rupesi tyttö kertomaan vanhemmistaan;
-että isänsä oli pehmeämielisempi kuin äitinsä, mutta että äiti taas
-osasi paremmin käsitellä rahoja, ja hoiti taloutta hyvin taitavasti.
-Sitte rupesi hän puhumaan sisaruksistaan, vanhempien lasten
-tulevaisuussuunnitelmista ja pikku tyttöjen tavoista, että toiseksi
-nuorin piti niin kissasta, että hän eräänä päivänä oli ottanut sen
-mukaansa kouluunkin ja että isä vasta myöhään, kun hän sattumalta oli
-mennyt tytön istuimen ohitse, oli nähnyt sen siinä kun se istui ja
-viisaan toimeliaana tähysteli pöydälle, ja kuinka kaikkein nuorimman
-oli tapana sanoa, että hän rupeaa kuningattareksi. Hän oikein
-innostui ja kertoi hehkuvin poskin ja rakenteli ilmalinnojaan, mitä
-kaikkea lapsista joskus tulisi. Hän kävi ihan puheliaaksi, sillä ensi
-kertaa pitkistä ajoista tuntui hänestä, kuin olisi hänen rinnallaan
-joku, joka ymmärsi häntä. Hänen sydämensä ihan aukeni ja kielensä
-siteet heltesivät. Lopulta säikähti hän ja sanoi: "Mutta kerro sinä
-nyt. Kummoinen sinun äitisi on?"
-
-Silloin kertoi nuorukainen, että hänen äitinsä on heikonpuolinen,
-ehkä liikakin hento yksinäiseen ja hieman kovakouraiseen elämään
-siellä, hän sopisi hänen mielestään ehkä paremmin jonnekin rauhaisaan
-ja ystävälliseen holsteiniläiseen kaupunkiin, kuin Veldtiin
-Krokodiilivirran rannalla. Onneton hän ei siitä sentään ollut;
-hänen ja hänen isänsä sanaton sopimus kun oli parhaimman jälkeen
-hemmoitella ja huvittaa äitiä, ja ylialaan kohdella häntä kuin lasta,
-joka väliin näytti erinomaisen hullunkuriselta. Niinpä he esimerkiksi
-eivät koskaan nimittäneet äitiä muuksi kuin "meidän typykäksemme",
-eivätkä koskaan antaneet hänelle lepoa ennenkuin olivat saaneet
-hänet kolmasti päivässä nauramaan; ellei se ollut onnistunut, ja
-ellei vanha kafferikaan, heidän paimenensa, ollut saanut naurua
-toimeen, silloin lähti hän lauantaina ratsain sisarensa luokse ja toi
-sunnuntaina hänet miehensä ja viiden poikansa kanssa isän farmille,
-kaikki ratsain, ja kaikilla seitsemällä hiukset otsalla, ja silloin
-täytyi äidin nauraa.
-
-Tyttö naurahti iloisesti ja sanoi: "Tuopa mukavaa on. Tuommoisesta
-minä pidän. Minä olen nimittäin ollut jo monta vuotta eräässä
-suuressa talonpoikaisperheessä, jossa kyllä on terveyttä ja leipää
-tarpeeksi. Mutta ystävällisyyttä ja iloisuutta halveksintaan siellä
-ja pidetään melkein rikollisena. Mutta minusta on vaan parasta
-maailmassa, kun kaikki ovat ystävällisiä ja hyviä toisilleen ja
-kaikille maailmassa."
-
-Nuorukainen nyökäytti päätään ja myönsi vilkkaasti että hän oli
-oikeassa ja sanoi: "Sinä sovit erinomaisen hyvin omaisteni kanssa.
-Sinun pitää tulla kanssani."
-
-Nyt tuli tyttö taas hiljaiseksi.
-
-Jonkun hetken päästä rupesi hän taas hiljaisella ujolla äänellä
-juttelemaan isovanhemmistaan, jotka olivat olleet maanviljelijöitä,
-ja siitä arvosta, jossa isänsä oli kyläläisten kesken ja veljiensä
-järkevästä vakavuudesta, hän jutteli sitä kaikkea siinä hiljaisessa
-ja viattomassa toivossa että saattajalleen selvenisi, että hän oli
-hyvästä perheestä, ja ettei hän luulisi, että hän oli löytänyt hänet
-kadulta näin vaan.
-
-Silloin sanoi nuorukainen hänelle, että hänen ulkonäkönsä ja
-olentonsa oli häneen tehnyt sen vaikutuksen, kuin kävisi hänen
-rinnallaan tässä yksi paikkakunnan parhaimpia tyttöjä ja että hän
-sydämestään iloitsi, että hän oli voittanut hänen luottamuksensa
-ja nyt sai käydä hänen rinnallaan. Hän ei ollut pettynyt hänessä,
-päinvastoin, hän miellytti häntä yhä enemmän, hän tuntui hänestä jo
-kuin hyvältä toverilta, ja mielellään kävisi hän yhä edelleen näin
-hänen rinnallaan, jos hän vaan sallisi.
-
-Tyttö ei vastannut mitään. Mutta kun he astelivat edelleen ja tyttö
-pimeässä ei nähnyt polkua edessään, otti nuorukainen hänen kätensä
-ja laski sen käsivarrelleen, ja piti kädestä yhä, ja tyttö salli
-sen. Niin kävivät he vielä hetken vaieten rinnakkain, sillävälin kun
-nuorukainen tuontuostakin hiljaa silitti neidon kättä, ja heidän
-sydämensä lähenivät yhä syvemmässä luottamuksessa, vähitellen ja
-sanattomasti toisiansa.
-
-Niin kulkivat he jonkun matkaa kangastietä ja lähenivät Kultahetettä.
-Kuun epäselvässä valossa näkivät he laakson painanteen ja pienen
-pyöreän lähteen peilin. He tulivat käsikädessä hetteelle. He
-pysähtivät seisomaan lammin eteen ja katselivat veteen. Kun pilvet
-hälvenivät kuulta, näkivät he kirkkaassa sinervässä valossa hämärän
-kuvastuksen edessään. He katsahtivat taaskin ylös ja katsahtivat
-toisiinsa. "Minun on jano", sanoi neito ja naurahti hiljaa.
-Nuorukainen kumartui, ammensi yhteenliitetyin käsin vettä ja tarjosi
-hänelle, tyttö sypisti huulensa ja joi hänen kädestään ja nyökäytti
-kiitokseksi päätään hänelle. Silloin käytti nuorukainen tilaisuutta
-hyväkseen, laski märjät kätensä hänen kummallekin poskelleen ja
-suuteli varovasti häntä. Ja kun hän huomasi, että hän ojensi huulensa
-hänelle ja antoi kätensä tahdottomasti vajota hänen käsivarsilleen,
-kietoi hän käsivartensa hänen ympärilleen ja sanoi: "Nyt tiedän minä,
-että sinä lähdet kanssani ."
-
-Nyt antoikin hän hänelle varman ja vakavan vastauksen. "Niinpä,
-minä lähden mukanasi, minä pidän sinusta niin, ja tunnen sinut
-niin hyvin, kuin olisit jo kymmenen vuotta ollut minun armaani.
-Isä ja äiti antavat kyllä minun muuttaa, niin raskaalta kuin se
-onkin tuntuva heistä; heillä on nimittäin aina ollut aavistus, että
-minulle tapahtuisi jotain erikoista; ja voinpa kertoa sinulle että
-nytkin lähdin tänne markkinoille aivan erityisissä aavistuksissa ja
-odotuksissa, ikäänkuin saisin minä kokea tai ainakin nähdä jotain
-aivan erinomaista."
-
-Niin pitkälle oli hän ennättänyt puheessaan, kun hän yht'äkkiä
-kirkahti: "Oih", sanoi hän, "tuolla ylhäällä kanervikossa valahti
-ikäänkuin verta."
-
-Hän rauhoitti häntä ja sanoi: "Sehän on kuun valoa vaan, näkeehän sen
-selvästi."
-
-"Tai oliko se sinun suusi?" sanoi tyttö ja nauroi. "Sehän on ihan
-punainen."
-
-Nuorukainen suuteli häntä useampaan kertaan, jonka hän hiljaa salli
-ja kysyi, joko hän nyt oli saanut niitä kyllikseen.
-
-"En likimainkaan", vastasi tyttö nauraen. "Minä olen saanut nähdä
-niin kauan nälkää niistä."
-
-Silloin suuteli nuorukainen häntä taaskin.
-
-Sitte otti hän hänen käsivartensa taas ja astui hänen kanssaan alas
-marskeille ja rauhoitti häntä ja saatti hänet aina talon ovelle asti,
-jossa hän palveli.
-
-Seuraavana päivänä meni tyttö kihloihin nuorukaisen kanssa
-vanhempainsa kotona, ja vanhemmat ja valkohiuksiset siskokset
-katselivat vakavina, mutta ystävällisinä häntä, ja kaksi pojista
-väitti samana päivänä vielä, että he joskus siirtyvät Etelä-Afrikaan.
-Toinen heistä onkin muuttanut sinne, toinen vaipui nuorena hautaan.
-
-Kuusi päivää myöhemmin astui nuoripari laivaan. Kapkaupungissa tuli
-heistä mies ja vaimo. Heidän avioliittonsa tuli onnelliseksi. Hän ei
-kertaakaan ole katunut sitä, että hän vieraan miehen kanssa lähti
-vieraaseen maahan. Silloinkaan ei hän sitä katunut, kun kolmekymmentä
-vuotta jälkeenpäin hänelle tuotiin sanoma, että hänen kolmas poikansa
-oli kaatunut rynnätessä Colenson luona. Hän ei silloin muistanut
-sitä vertakaan, jota kotomaan keijuhaltiat silloin kerran olivat
-näyttäneet hänelle Kultahetteen ääressä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samana iltana, kohdakkoin jälkeen kun afrikalainen armaineen oli
-jättänyt vieremän, pysähtivät ylhäällä kangastiellä muutamat rattaat,
-ja Harro Heinsen sanoi: "Tule, käydäänpäs alhaalla Kultahetteellä
-hiukan. Kaikki, jotka kantavat Uhl-nimeä, tai jotka ovat jotakin
-sukua heille, tarvitsisivat kultaa nyt; ehkäpä satumme me löytämään
-jotakin." "Kuten tahdot", vastasi Elsbe. Hän hypähti rattailta hänen
-käsivarsilleen, ja hän piti tuota pientä notkeata vartaloa varmasti
-sylissään ja kantoi hänet jalkapolkua alas. Ja Kultahetteellä,
-harmaassa ruohostossa, tuli hän hänen omakseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jörn Uhl seisoi siniliinaisessa takissaan ja tähysteli ylös
-kuuhun, tuohon vanhaan, ikäkuluun kuivuneeseen ja hedelmättömään
-vanhaanpoikaan, eikä ollenkaan kääntänyt huomiotansa siihen, mikä
-eli ja rakasteli hänen ympärillään puissa ja niityillä ja ylhäällä
-nummella. Hän harrasti korkeita tieteitä. Mutta kun hän yhä vielä
-katseli sinne loisteleville vuorenkukkuloille, jotka täydessä
-auringonpaahteessa seisoivat _mare nektar'in_ rannalla, kulki
-yht'äkkiä kaksi paria ihmiskasvoja, poski poskella kuun editse.
-Silloin antoi hän ällistyneenä putkensa vaipua ja katseli ja kuunteli
-ulos yöhön. Sitte sulki hän ovet ja palasi kammariinsa ja ajatteli
-huomisia töitään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin kului talvi ja kevät ja läheni kesä, ja Jörn Uhl piti huolta
-töistä ja odotteli sitä kohtaloniskua, joka oli musertava hänen
-perheensä. Mutta ei tapahtunut mitään. Näytti kuin olisivat Uhlin
-asiat yhä hyvällä kannalla. Jörn Uhlia kyllä kohtasi isku, mutta se
-tuli toisaalta.
-
-Oltiin heinäkuussa heinänkorjuun aikana, silloin lensi läpi maan
-huhu kansojenvälisistä levottomuuksista ja sodasta. Ja maa ja
-ihmiset tarkistivat aistimensa ja kuuntelivat ahnaina sitä umeata
-kohinaa ja pauhua. Kansansielu imi tämän hälinän itseensä. Oli ollut
-nimittäin olemassa vanha, hiljainen, jo kauan nukkunut toive, se
-saattoi nyt tulla täytetyksi; oli ollut vanha riita-asia, kokonainen
-sarja vanhoja, pahoja valituksia ja riidanaiheita, ne nyt saattoivat
-tulla ratkaistuiksi. Yksityinen ihminen ei näitä asioita ajatellut;
-yksityinen ihminen oli huolissaan ja hädissään, ja katseli kauhulla
-sitä kohinaa ja kuohuntaa siellä etäisyydessä. Mutta valtaavassa
-kansansielussa, suuruudessa, joka on avaruuden ja ajan ulko- ja
-yläpuolella, ja jossa ei ole unohdusta eikä kuolemaa, siinä kaivoivat
-ja kiehuivat nämä toiveet, jotka ammoisesta muinaisuudesta jo olivat
-siinä kyteneet, ja joista se jo tuhansia vuosia oli ollut raskaana.
-
-Uhlin nuorin ei paljoa kuullut tämmöisistä, ei olisi semmoinen
-häntä liikuttanutkaan. Ei ollut hänen aikansa vielä katsoa asioita
-avarammalta kannalta, hänen silmänsä eivät kantaneet kauemmalle, kuin
-Uhlin viimeisiin ojiin.
-
-Tuli sitte eräs heinäkuun päivä, jolloin oli tulinen työnteko
-heinäniityllä. Geert Dose, joka oli ottanut isäntärengin paikan
-Uhlilla sysäsi tarikkonsa syvälle lappoihin ja sanoi: "Ranskalaisia
-sanotaan vähän kopeanenäiseksi väeksi. Onkin hyvä, että me hieman
-saamme kutitella heitä sinne nenän alle. Ja mitäs siitä. Onhan tuo
-muutteeksi." Pikku renki kysyi, joko hän oli kyllin vanha voidakseen
-ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Hän oli tasan kahdeksantoista.
-
-Jörn Uhl puisti päätään: "Noh, vaiti nyt", sanoi hän, "ei niistä
-puheista mitään lähde."
-
-Seuraavana aamuna heräsi hän varhain ja näki kammarinsa kirkkaassa
-kuun valossa ja ajatteli: "On liika aikaista vielä herättää toisia;
-mutta minä nousen sentään ja katselen kerran kuutakin taas." Hän oli
-koko talven ahkerasti lukenut Littrow'ia ja riemastui yhä enemmän
-tähtiin, mitä enemmän hän oppi tuntemaan niitä. Hän oli laatinut
-piirustuksia kuusta ja tähtien asennoista ja tuli iloiseksi joka
-kerta, kun ne kävivät yhteen Littrow'in piirustusten kanssa, ja oli
-siten täyttänyt monta paperiarkkia huimaavilla etäisyyslaskuilla.
-Koko tämä askartelu tyydytti hänen tiedonjanoansa ja täytti jollakin
-tapaa hänen sielunsa ilotonta tyhjyyttä.
-
-Hän otti siis kaukoputkensa, joka nyt oli aina valmiina
-päällimmäisenä kirstussa ja lähti huoneestaan välikön kautta,
-aukaisi oven ja oli juuri astumassa ulos, kirkas putki kädessään,
-kun eräs vanha polisipalvelija sinisessä kiiltonappisessa takissa
-tuli häntä vastaan, katsahti ensin vähän kummastuneesti häneen ja
-sanoi sitte: "Arvelinkin, että sinä jo olit noussut ylös, Jörn, tässä
-on pari kirjelmää, toinen sinulle, toinen Geertille. Teidän pitää
-huomenaamulla aikaiseen kello kymmenen olla Rendsburgissa, sotajoukko
-asetetaan liikekannalle. Minun pitää kohta edelleen taas. Palaa
-terveenä takaisin, Jörn!"
-
-Jörn Uhlin kaukoputki vaipui, ja hän veti henkeänsä syvään. "Vai
-niin!" sanoi hän ja kääntyi ympäri ja palasi välikön kautta
-huoneeseensa takaisin, pani kaukoputken paikalleen, ja istui itse
-kirstulle.
-
-"Se saattaa kestää kauankin", ajatteli hän. "Ne ovat mahtavaa ja
-urhoollista kansaa, tuleepas luja yhteenotto siitä. Vihamielisyys
-on vanhaa ja katkeraa... Hannu jää kotiin; Heikin täytyy mukaan.
-Ken palaamaan pääsee, siitä ei tiedä kukaan... Tuleepa olemaan
-tepastusta. Hannu ja isä... Elsbe... Siitä kaikesta täytyy minun
-vielä puhua Thiessin kanssa. Menen Aulangon kautta. Tänään
-iltapäivällä kello kolme täytyy meidän lähteä... Jasper Krey pitää
-ottaa vakinaiseksi työntekijäksi taloon. Hän ei kyllä kai liikoja
-häärää, mutta ei hän sentään anna minkään mennä lumilingollekaan.
-Missä lienee Fiete Krey nyt?... Tämä teki pahan aukon laskuihini.
-Mutta se mikä tapahtuu, sen täytyy tapahtua. Ell'eivät he tahdo
-jättää meitä rauhaan, täytyy meidän ensin kurittaa heitä, sitte saa
-taas rauhassa kyntää. Voi kestää vuoden, voi enemmänkin. Jasper Krey
-on ainoa, johonka jonkin verran voin luottaa, Tahdonpa puhua hänelle
-pari ystävällistä sanaa, ja luvata hänelle sata markkaa ylimääräistä
-palkkiotakin, jos tapaan kaikki järjestyksessä. Kurjaa on tämä,
-minulla on isä ja veli ja sentään täytyy minun mennä naapurin luokse
-ja pyytää häntä: pidä sinä huolta talostamme."
-
-Sitte nousi hän ylös, katseli ympärilleen huoneessaan ja lähti
-viimein ja herätti kaikki ja sanoi: "Ylös nyt. Tänään täytyy ennättää
-paljon. Minä ja Geert Dose olemme kutsutut lipuillemme."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lähemmä kuutta tulivat hän ja Geert metsätietä alas ja pistäysivät
-Aulangolle. Silloin näkivät he Thiess Thiessenin raskas säkki
-selässään pihalta päin menevän kylää kohden ja yhtäpäätä kääntyvän
-katsomaan taakseen. He rupesivat molemmat huutamaan häntä ja hän
-seisahti. Kun hän tunsi Jörnin, pudisti hän lohduttomana päätään,
-kyynelet kihosivat hänelle silmiin ja hän huusi jo kaukaa: "Jörn,
-Jörn, nyt olen tehnyt kauniin teon! Elsbe ei ole enään neljääntoista
-päivään ollut täällä, vaan on Harro Heinsenin kanssa Hampurissa.
-En ole uskaltanut kirjoittaa siitä sinulle. Ja nyt kirjoittaa hän
-että Harro Hein sen nyt matkustaa hänen kanssaan Ameriikkaan, mutta
-että hän pelkää Ameriikkaa, ja hän sanoo hyväiset meille kaikille,
-erittäinkin sinulle."
-
-Jörn katsoi hämmästyneenä Thiessiin. "Anna kirje tänne!" sanoi hän.
-
-Thiess Thiessen heitti säkkinsä, joka hänellä oli olalla, maahan,
-pyyhkäsi kerran kuumia kasvojansa, rupesi etsimään kirjettä
-taskustaan, ja kääntyi sitä etsiessään ja katseli taakseen Aulankoa
-kohden.
-
-"Mitä kaikkia papereita sinulla on? Minne sinä aiot?"
-
-"Älä kysy sitä, Jörn", valitteli hän. "Hampuriin minä menen, ja
-ell'en löydä häntä sieltä, menen Ameriikkaan."
-
-Geert Dose oli tunnustellut säkkiä, "Siinä on kaksi isosta kinkkua ja
-kaksi silavakimpaletta", sanoi hän. "Ne kuuluvat sentään pienempään
-sikaan. Ja yksi sianpää."
-
-"Matkaa varten", vaikerteli Thiess. "Hampuriinko?" kysyi Geert Dose
-nöyrästi.
-
-"Ameriikkaan", vastasi Thiess nikottaen.
-
-"Se joltakin kuuluu", sanoi Geert.
-
-Jörn oli lukenut kirjeen ja katseli mykkänä Thiessiin. "Ja nyt
-aiot sinä jäljissä? Kirjeen mukaan pitäisi hänen jo olla lähtenyt
-Hampurista, ja vaikka hän vielä olisikin siellä, niin ethän sinä voi
-estää häntä lähtemästä hänen mukanaan Ameriikkaan."
-
-"Hänen pitää erota hänestä ja jäädä minun luokseni, eikä kukaan
-ihminen saa sanoa hänelle sanaakaan siitä."
-
-Jörn Uhl mietti: "Sinä et kai vielä tiedä, että meillä nyt on sota
-Ranskan kanssa, ja että me olemme kutsutut Rendsburgiin?"
-
-"Voi Jumalani!" huudahti hän. "Se nyt vielä. Onnettomuus
-onnettomuuden päällä."
-
-"Meillä ei nyt ole aikaa pitkiin neuvotteluihin", sanoi Jörn. Hän
-pudisteli päätään; hän ei voinut käsittää koko uutista vielä,
-Pieni Elsbe ulos maailmalle tuon isokokoisen raa'an miehen kanssa?
-Yht'äkkiä heräsi hänessä ajatus: "Onhan mahdollista ett'ei laiva
-sodan tähden ole voinut vielä lähteäkään. Jos vielä tapaat hänet,
-niin tee, minkä vaan taidat ja toimita hän takaisin tänne Aulangolle."
-
-"Luuletko sinä", sanoi Thiess, "että se onnistuu?" Hän katseli
-taakseen taloaan ja nyyhki, ja kyynelet valuivat hänen kapeille
-poskilleen.
-
-"Noh", sanoi Jörn, "mutta maltahan nyt toki itsesi! Sinähän olet
-aina niin halunnut matkustaa ainakin nähdä Hampuri kerran eläissäsi.
-Nythän pääset kerrankin irtautumaan tästä nummestasi."
-
-"Niin, niin", sanoi hän ja jäi taas seisomaan ja katsomaan
-olkikattoansa. "Se juuri katkeraa onkin."
-
-Silloin rupesi Jörn Uhl aavistamaan. "Thiess", sanoi hän, "mikä sinun
-on?"
-
-He olivat saapuneet kukkulalle, josta vietä viimeksi näkee Aulangon.
-"Enpä tiedä", vastasi hän itkien, "minua ahdistaa niin."
-
-"Thiess! Sinun matkustusvimmasi, kaikki maailmankarttasi, Brasiliasi
-ja Jaapanisi, kaikki se on ollut vaan lavertelua ja kuvittelua. Sinun
-on koti-ikävä."
-
-"Ei, ei!... Lähdenhän minä teidän kanssanne." Hän hoiperteli kuin
-päissään.
-
-"Palaa sinä takaisin, Thiess, et sinä sitä voi tehdä."
-
-"Minä en saa unta enää", valitteli tuo pieni mies, "näin koko yön
-hänen edessäni kurjuudessa, ja nyt minun täytyy hänen jäljissään.
-Mutta en voi eroita täältä Aulangoltakaan."
-
-"Ell'ei Thiess Thiessen enää saa unta", sanoi Geert Dose, "niin
-silloin on huonosti asiat hänen kanssaan, silloin kadottaa hän pian
-ruokahalunkin Ja mitä tekee hän silloin kinkuillaan?"
-
-"Minun täytyy päästä", vaikerteli Thiess "ei auta mikään. Minä lähden
-Eckert Wittin kanssa, tiedäthän, turvelaivurin. Jättäkää minut
-rauhaan, älkääkä kiusatko minua: niin täytyy tehdä."
-
-"Hyvä, no lähde sitte! Ei meilläkään enää ole aikaa."
-
-Tienristeyksessä antoivat he kättä hänelle ja seisahtivat ja
-katselivat häntä jälkeen.
-
-"Säkki on liika raskas hänelle", sanoi Geert. "Katsos vaan, hän
-oikein horjuu."
-
-"On niin raskasta hänelle", sanoi Jörn "lähteä pois."
-
-"Kuules sinä, sanosta, mitä lajia maata se Ranska oikein on? Minä
-tarkoitan, että onkohan sieltä mitään saatavissa. Laittavatko ne
-sikansa lihaviksi _siellä_, tai etkö tiedä sitä?... Mutta näetkös?
-Hän on laskenut säkkinsä maahan. Sehän on ihan kidutus miehelle,
-Jörn. Säkki on liika raskas hänelle."
-
-"Hän kapuaa vallille", sanoi Jörn Uhl, "hän koettaa, näkisikö hän
-kerran vielä talonsa. Ja _tuo_ tuntee joka lehmänpolun Takaindiassa!"
-
-"Minäpä käväsen hiukan siellä, Jörn. Luulenpa että vika on säkissä."
-
-Geert juoksi tattarimaan poikki ja palasi kohta takaisin molemmat
-silavakimpaleet kainalossa. "Miksi olisin ryhtynyt pitkiin puheisiin
-hänen kanssaan?" sanoi hän. "Hän ei ollenkaan huomannutkaan. Hän
-seisoo ja tirkistelee taloaan kohden... Kuka tietää, kuinka meidän
-vielä käy. Nämä kaksi silavakimpaletta ovat ainoat varmat, mitä
-meillä on; kaikki muu on sekamelskaa."
-
-
-
-
-NELJÄSTOISTA LUKU.
-
-
-Jokainen maalainen Schleswig-Holsteinissa tietää että siniliinainen
-takki ja housut ovat ainoa oikea ja vanha työpuku, joka sivumennen
-sanoen hyvinkin pukee vähänkin näköistä miestä. On kyllä lisättävä,
-että semmoinen siniliina aikaa myöten muuttuu vallan heleänsiniseksi
-niiltä kohdin, jotka kahnautuvat ja kuluvat enemmän, kun taas
-suojatummat paikat säilyttävät entisen, tummemman värinsä. Tämä
-kirjavuus voi lisääntyä vielä siitä, että emäntä neuloo uusia
-syvänsinisiä paikkoja polville ja rintaan; ja silloin saattaa mies
-ruveta näyttämään niin moniväriseltä, että käy vaikeaksi uskoa että
-semmoisen kirjavan Joosepin mekon alla todella piilee kunniallinen
-holsteinilainen talonpoika.
-
-Oltiin Rendsburgissa Loherkankaalla, Ranska oli neljä päivää sitte
-julistanut sodan.
-
-Neljä päivää sitte oli jefreitteri Lohmann -- joka vasta tänä vuonna
-kuoli sodanjälkeisistä vammoistaan -- tulla karauttanut leiriin
-ja tuonut leirinkomentajalle käskykirjeen. Minuuttia jälkeenpäin
-tiesivät kaikki patteriat: nyt lähdetään matkalle Ranskaan. Silloin
-olivat kaikki ilman komentoa rientäneet ratsujensa luokse ikäänkuin
-hätätorvea olisi puhallettu, ja kiirein käsin ruvenneet satuloimaan
-ja valjastamaan niitä. He arvelivat, että nyt piti kohta lähdettämän.
-
-Hans Lohmann, jefreitterin veli, toisessa komppaniassa, numero
-kolmas, oikeanpuolinen mies kanuunalla, pyyhkijä ja lataaja, oli
-ensimmäiset neljä viikkoa vallan tökerryksissään. Vasta kolme päivää
-Gravelotten jälkeen rupesivat asiat taas selkenemään hänelle.
-Ensiksikään ei hän ymmärtänyt, miks'ei kohta lähdetty liikkeelle,
-ja toisekseen, miks'eivät ranskalaiset heti seuraavana päivänä
-ilmestyneet Loher-kankaalle, ja kolmanneksi vielä, kun patteriat
-vihdoinkin olivat liikkeellä, kuinka oli mahdollista että maailma
-oli niin avara, hän oli luullut että ranskalaiset asuivat kohta
-Hohenwestedt'in ja Heinkenborstel'in takana. Tähän maantieteelliseen
-hämminkiin tuli lisäksi siveellinen: hän ei ollut ymmärtänyt, mitä
-kapteeni oli tarkoittanut, puhuessaan heille vanhoista oikeuksista
-ja rakkaudesta isänmaahan ja suurista toiveista. Mutta jefreitteri
-Lindemann, joka hänelle merkitsi samaa kuin kirkas lamppu pimeälle
-huoneelle, selitti perästäpäin lyhyesti hänelle, että ranskalaiset
-olivat loukanneet vanhaa kuningasta. "_Noin_ ovat tehneet, Lohmann",
-ja kohotti kättään ikäänkuin lyödäkseen.
-
-"Kuinka vanha hän on?" kysyi Lohmann.
-
-"Hiukan yli seitsemänkymmenen."
-
-Siitä hetkestä, kun Lohmann tämän kuuli, oli hänelle asia selvä ja
-hänellä hyvä omatunto. "Jos ne ovat lyöneet päin kasvoja sitä vanhaa
-miestä, niin silloin on meillä oikeus käydä heitä rinnuksiin."
-
-Niinpä olivat asiat hiukan hämärät Lohmann II:lle.
-
-Mutta kapteeni Gleiserillä taas oli kaikki selvillä.
-
-Mitä kaikkea se mies ennätti järjestää niinä seitsemänä päivänä ennen
-lähtöä! Eikö hän seisonut kolme päivää peräkkäin aamusta iltaan
-paikallaan kuin paalu sannassa ja tarkastanut miehistöä ja hevosia.
-Eikä mikään ollut tarpeeksi hyvää hänelle. Olikin hän näinä päivinä
-jyrkkä useamman kuin yhden kerran. Hän, kapteeni Gleiser, hänen
-Kuninkaallisen Majesteettinsa komein upseeri, kuten hän itse sanoi:
-hän väitti näinä päivinä useampaan kuin yhteen kertaan, että hänen
-patteriansa oli huonoin kaikista, jotka nyt tekivät matkaa Ranskaa
-vastaan.
-
-Paja oli jo kahdeksannen kerran ajanut hänen ohitsensa, edessä kuus'
-yhtä korkeata mustaa hevosta, yks', kaks', neljäkaru... _ah!_...
-Noin! Sepä rätisi. Silloin tuli edempänä pula. Eräs korkeakoipinen
-juhta, komea eläin, rupesi äksyksi. Se repi suitsiaan, teki laukkoja,
-joutui reservistien väliin, jotka seisoivat siellä myttyineen, ja
-näytti yrittävän tanssia polkkaa takajaloillaan.
-
-"Kyllä me hänet pehmitämme!" kirkui kapteeni. "Ruskea eteen."
-
-Ajaja hypähti voimakkaalla hyppäyksellä selkään; istui jo, samassa
-oli hän selällään sannassa.
-
-"No, anna nyt paikalla haudata itsesi! Jefreitteri Jürgens! Sinä
-selkään! _Tuommoisten_ miesten kanssa Ranskaan!? Minä lähden yksin!
-Minä lähden ihan yksin!"
-
-Jefreitteri Jürgens makasi samassa hiekkakuopassa, jonka ajaja äsken
-oli tehnyt.
-
-Kapteeni Gleiser katseli ympärilleen. Hän katseli ympärilleen
-ikäänkuin ihminen, joka seisoo maailman keskipisteessä, ja pitää
-ainoastaan itseänsä oikeana ihmisenä. Hän tahtoi itse ajaa hevosella.
-Kannatti toki kolmellasadalle arvottomalle ihmiselle näyttää, mihin
-kapteeni Gleiser pystyy. Siten, semmoisissa ajatuksissa katsahti hän
-ympärilleen.
-
-Reservistien joukossa, jotka vielä seisoivat siellä
-siviilipuvuissaan, vähän toista sataa miestä, seisoi vanhassa
-siniliinaisessa puvussa, jonka polvissa oli uudet paikat eräs mies
-hiukan syrjässä toisista. Hän oli melkoisen pitkä ja laihanläntä,
-oikeaa puhdasta rotua, harteva, suoravartaloinen ja ylpeä- ja
-soukkakasvoinen. Moni ruhtinas maassamme toivoisi, että tämän
-talonpoikaisnuorukaisen vartalo ja kasvojenpiirteet kulkisivat
-perintönä hänen suvussaan. Vaalevilla, melkein valkeilla hiuksillaan
-oli sininen särmilakki, ja kädessään oli hänellä kohtalaisen suuri
-matkalaukku. Tämän nuorukaisen havaitsi Gleiser.
-
-"Jefreitteri Uhl!" huudahti hän.
-
-Tämä astui lähemmä.
-
-"Ettepä ole tullut kevytaskeleisemmaksi", huusi hän. "Onko isäukko
-puusuutari?"
-
-"Talollinen, herra kapteeni."
-
-"Osaatteko ratsastaa tuolla riiviöllä, vai oletteko tekin yhtäläinen
-lommoinen teekannu... Noh!"
-
-Jokainen, joka sinä päivänä oli Loherkankaalla -- ja joka elää
-vielä, harmaapäisenä -- hän tietää kuinka kankeasti ja verkkaisesti
-jefreitteri Jörn Uhl Wentorffista laski maahan harmaapalttinaisen
-matkalaukkunsa, ja kuinka hän sitte taas oijensihe pystyyn ikäänkuin
-naksahtelisivat hänen kaikki jäsenensä; ja kuinka hän sitte, kun hän
-taas oli suorana ja laski kätensä Ruskon päälle, oli muuttunut kuin
-toiseksi mieheksi, kuinka silmänsä olivat leimahtaneet, kuin esiin
-karauttava leijonapari, kuinka hän hypähti selkään ja kuinka Rusko
-korskahti ja nousi pystyyn, käänteli ja heitteli itseään ja lopuksi
-lähti neljääkarua nummen ylitse, niin että hiekka pölysi pilvenä
-ympärillä ja kuinka se koitti kaikkea vapautuakseen Ranskan matkasta,
-mutta kuinka se viimein jätti vastaanpyristelemisensä, ja kuinka
-jefreitteri Uhl, pää jokseenkin ylhäällä, lopulta tuli takaisin sillä.
-
-"Uhl", huusi Gleiser, "te pidätte hevosen ja olette tykkipäällysmies
-kuudennella tykillä."
-
-Niin lähti Jörn Uhl aliupseerina sotaretkelle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kahdeksan päivää myöhemmin marssivat he raskaassa rankkasateessa
-samaa pitkää poppelikujannetta, jonka kautta kuudeskymmenesneljäs
-osasto kuus' päivää aikaisemmin oli kulkenut, kun se teki rynnäkön
-Spicherer vuoria vastaan. Ilma oli kurjaa ja kaikki väsyneitä ja
-allapäin.
-
-Ei tullut selville, kuka sen ensiksi kertoi tai oli nähnyt: Näkivät
-vanhan kenraalin ratsullaan, ja kohta kulki miehestä mieheen:
-"Hän oli juuri nähnyt, kuinka erästä upseeria rumpujen päristessä
-haudattiin, tuonne vasemmalle puista. Silloin oli hän ratsastanut
-luokse ja kysynyt: 'Ketä siinä haudataan, kuulkaa?' 'Kapteeniamme.'
-'Antakaa minun nähdä hän kerta vielä', oli vanhus sanonut, 'hän on
-minun poikani.'"
-
-Kohta jälkeenpäin ratsasti hän adjutanttinsa kanssa patteriojen
-ohitse, jotka sateessa siinä kulkivat tietään. Hän ei oikein
-esiintynyt edukseen hevosella, oli liika tukeva ja lyhyt. He
-katselivat häntä jälestä ja jatkoivat matkaansa.
-
-Kurja ilma. "Kas tuossa, kolme kuollutta hevosta! Katsos, nepä ovat
-paksuiksi pöhöttyneet!"
-
-"Kuules, mitä tarkoittavat nuo tuommoiset pitkät kummut. Kas kummaa:
-niihin on pistetty sapeli seisomaan jokaiseen."
-
-"Etkö sitä huomaa, kuule? Nehän ovat vastakaivettuja hautoja."
-
-"Ihmisillekö?"
-
-"Niin, ihmisille juuri. Keitä varten muuten? Äläkä nyt enää laske
-semmoisia tuhmuuksia."
-
-"Katsos, tuoss' on kivääri maassa pystyssä. Joku on käyttänyt sitä
-sauvanaan. Sauva seisoo vielä, hän itse ei."
-
-Kurja ilma. Kuinka sade valuu virtanaan puiden läpi.
-
-Kanuunat rämisevät ja ratisevat eteenpäin tietä. Hautoja. Paljasta
-hautoja. Kuulat ovat kuorineet poppeleita, ja murskautuneet oksat
-näyttävät paljaita säitään.
-
-"Emme me vihollista lähelle pääse... me Schleswigholsteinilaiset?...
-Emme ikipäivinä!... Preussilaisista raudansyöjistä olemme me
-liika kokemattomia ja veteliä. Me olemme mukana ainoastaan näön
-vuoksi. Me olemme mukana vaan marssiaksemme näin jäljistä."
-
-"Ne jotka ovat olleet mukana vuonna kuuskymmentä kuus', ne saavat
-syödä soppaansa."
-
-Kukaan ei kysy, kuka tämmöisen mielipiteen lausuu, ja onko se oikea.
-
-Yöksi leiriytyivät he märjille ja tuulisille kukkuloille
-länsipuolella Spicherniä, ja heittivät vartiotuleen neljätoista
-ranskalaista vaunua, jotka seisoivat siellä. Kaikki olivat hiljaa
-ja alakuloisia, vaikka muutamat koettivatkin isoäänisesti nauraa ja
-puhella. Vääpeli marisi koko yön sitä, että oli poltettu ne komeat
-vaunut ja antoi aamusti kaivaa tuhkaläjistä säilyneet rautaosat ja
-iloitsi, kun sai niistä seitsemän frankkia patteriakassaan.
-
-Patteriat lähtivät eteenpäin taas. Tuo kävi raskaaksi. Tuo alituinen:
-eteenpäin ja eteenpäin. Mieluummin kerta vihollisen kimppuun,
-tupuloida se hyvänpäiväisesti ja sitte saada palata kotiin takaisin.
-"Kukahan muutoin siellä kyntää ja kylvää? Syksy lähenee. Isä ei yksin
-voi pitää huolta koko tarhasta. Ja äiti? Ja tytöt?"
-
-"Mehän mennään yhä syvemmälle Ranskaan! Luulenpa, että on menty ihan
-eksyksiin jo. Kunpa juttu vaan päättyisi onnellisesti kerta."
-
-Edelleen vaan, aina edelleen!
-
-Kuinka Wentorff tuntuu pieneltä. Wentorff, maailman napa ja
-keskipiste. Löytyyhän maailmassa ainakin kymmenet tuhannet kylät, ja
-ihmisiä kuin hiekkaa meren rannalla. Ensin oli heidän patteriansa
-ollut yksin, silloin kun he kahdessa höyryaluksessa laskivat Elben
-ylitse. Sitte oli heistä muodostunut rykmenttejä, sitte sotaväen
-osastoja, sitte sotajoukkoja. Eilisestä asti olivat he jo kokonainen
-kansakunta.
-
-Neljäntenätoista päivänä pysähtyi patteria eräälle kukkulalle,
-muutamaan tienristeykseen. Kapteeni Gleiser pysähtyi Jörn Uhlin
-viereen. Siinä seisoi ja marssi rykmentti rykmentin vieressä,
-kanuunia ja ratsastajia, loppumattomia vaunujonoja, ihmistä ihmisen
-vieressä aina kukkuloille asti sinervässä etäisyydessä.
-
-Silloin kääntyi Gleiser: "Noh, Uhl, mitä sanotte?"
-
-Jörn Uhl tuijotti sinne vaan, eikä virkannut sanaakaan.
-
-"Moukka! Isänmaamme, Saksanmaa nousee entisestä alennuksestaan." Hän
-käänsi hevosensa, eikä sanonut sen enempää.
-
-Silloin katsahti Jörn Uhl vielä kerran ja näki nuo kaikki eteenpäin
-kulkevat ihmiset, jotka kaikki pyrkivät _samaa_ päämaalia kohden, ja
-tunsi silmänräpäyksessä hetken suuruuden.
-
-Seuraavana yönä kulkivat he soihtujen valossa erään virran ylitse.
-
-Kuudentenatoista päivänä kuulivat he oikealta, ylhäältä kukkuloilta,
-kanuunain jyskettä. "Siellähän kuuluu ammuttavan! Katsoppas sinne.
-Mutta kahdentuhannen askelen välimatkalla! Hiukan hälyytystä vaan!"
-Enempää eivät he asiata tuumi.
-
-Mutta heissä heräsi jonkinlaista uteliaisuutta; ja kaikissa näkyi
-heräävän ikäänkuin levottomuutta, metsästäjän levottomuutta.
-
-Kahdeksastoista päivä koitti, ja taaskin näkivät he, kuten
-neljäätoista päivää sitte tuoreita hautoja, tällä kertaa täydessä
-auringonvalossa.
-
-Kello on yksitoista.
-
-"Kaunis päivä."
-
-Ell'ei noita hautoja vaan olisi.
-
-"Olipa sentään hyvä, että he aina olivat varajoukossa. Niin
-entispäivänä ja niin aina. Aina perästäpäin. Mehän olemme liika
-uusia, vastamuodostettuja joukkoja, sen lisäksi vastavalloitetusta
-maakunnasta. Me emme pääse eturintaan. Ja hyvähän se... Tai
-vahinko... Ei... onhan tuo hyvä. Minunhan täytyy saada päästä isäni
-tykö vielä... Minunhan täytyy saada nähdä myöskin jotakin. Kymmenen
-vuotta tahdon vielä saada elää. Sitte minun puolestani kyllä."
-
-Kello on yksitoista.
-
-Niin hiljaista kuin sunnuntaisina Holsteinissa. Ainoastaan kanuunain
-räminää ja jytinää ja nahkaremmien natinaa ja kihnuntaa.
-
-"Kummallista!... Tuolla oikealla edessä!..."
-
-"Näetkö sinä?..."
-
-"Se raskas niistä taittaa toden totta tieltä kukkulalle!"
-
-"Tuolla oikealla, kuule! Etkö näe?"
-
-"Mitä tuo tarkoittaa?"
-
-"Jos tietäisinkin sen!"
-
-"Kuinka hiljainen ja kaunis päivä."
-
-"Emme me tällä sotaretkellä saa ruutia haistaa. Kohta jo ehkä
-komennetaan: takaisin kotimaahan!"
-
-"Onhan se toki tuhmaa, palata siten takaisin, eikä olla saanut kokea
-mitään. Perästäpäin tulevat sitte nuo suursuiset preussilaiset ja
-juttelevat olutlasiensa ääressä urosteoistaan niin että kurkihirret
-taipuvat, ja me saamme istua kauniisti tuppisuina siinä ja pysyä
-hiljaa."
-
-"Jan Busch, mistä sinä olet tuon piipun saanut?"
-
-"Sen antoi emäntäni Dingsdassa minulle ja sanoi että minun piti
-muistella häntä."
-
-"Katsos, tuolla ylhäällä tuota etummaista ratsastajaa!"
-
-"Näetkös sen?"
-
-"Mitä tahtoo se siellä ylhäällä?... Kuules sinä, mitä tuo
-tarkoittaa?"
-
-"Notkeastipa kääntyivät nuo nuoret hevoset!"
-
-"Heitä on kuus' siellä."
-
-"Sepäs on ripsas kapteeni."
-
-"Isä kertoi: Idstedt'in luona..."
-
-"Kuule sinä, älä kerro Idstedt'istä!"
-
-"Mitä tuo tarkoittaa?"
-
-"Ampuvatko ne?..."
-
-"Ampuvatko ne?..."
-
-"Patteria... trr..."
-
-Kapteeni Gleiser katsahtaa patteriansa ylitse.
-
-Sitä katsetta ei kukaan unhoita. Tässä on tosi edessä.
-
-Kuka näkee vielä jotakin? Kuka kuulee jotakin? Kuka puhuu vielä?
-
-"Patteria, täyttä laukkaa..."
-
-Siinä istuu Hans Detlef Gleiser korkealla komealla raudikollaan,
-aurinko välähtelee hänen kypärällään ja hänen silmissään. Hänen
-riemujansa on antaa kuuden kanuunansa ajaa karauttaa ohitsensa ja
-sitte antaa raudikolleen kannuksista ja vielä ennättää ensimmäisenä
-paikalle.
-
-Majuuri nelistää hänelle vastaan. Hän aikoo kai osoittaa paikan.
-Majuuri istuu hyvästi hevosellaan... istuu päätönnäkin... Kuinka
-kamalaa... Nyt suistuu kuollut ratsultaan. Hevonen nelistää eteenpäin.
-
-"Mikä hevonen tuo on, joka juuri karauttaa Jörn Uhlin ylöspäin
-kiidättävän kanuunan ohitse. Ratsastaako översti von Jagemann tuolla
-ruskealla?" Hänen kylkensä on verestä punainen ja märkä.
-
-"Eteenpäin."
-
-Hevoset yrittävät hypähtää sivulle.
-
-"Ladatkaa granaateilla. Vihollisten leiriä kohden."
-
-"Kahdeksantoistasadan askelen päähän."
-
-Nyt ei ajatuksia enää.
-
-"Ei ole mahdollista."
-
-Ei mitään ajatuksia. Veri tyyneenä!
-
-Valkoiset teltit... Siellä juoksee ihmisiä. Tuhansia liikkuu siellä
-edes ja takaisin, peittyvät savuun.
-
-Pjj... jj... juu... juu... Viuhuu ja viheltää, hiljenee siellä
-täällä, paisuu.
-
-"Tyyninä, pojat! Kun kuulette sen, on se jo ohitse."
-
-Jotakin lentää kimakasti vinkuen siihen, kimmahtaa kipeästi pyörästä
-ja kätkeytyy lyhyellä kihahtavalla äänellä aisahevosen kylkeen. Tämä
-vavahtaa ja kaatuu kyljelleen. Ajaja katsahtaa siihen vihastuneesti.
-"Mitä kaikkea tuommoinen keksiikään ruveta venkkuroimaan?!."..
-Pjjuu... Hänen vihastuksensa on haihtunut. Hän nostaa pitkävetoisesti
-huutaen kätensä, ikäänkuin olisi joku teräväkärkisellä seipäällä
-syösnyt häntä selkään, hän vetää selkänsä koukkuun ja kaatuu
-taaksepäin pystyyn hypähtävältä hevoseltaan.
-
-Jörn Uhl kääntää päätään ja katsahtaa luutnantti Hax'iin, joka juuri
-on sanonut jotakin, mutta sitä ei voi tähdätä, On meteliä ja hälinää,
-särähtelee ja jyrähtelee.
-
-Ei tarvitsekaan. Hän ymmärtää jo.
-
-"Kanuunaa eteenpäin! Kanuunaa eteenpäin!" Yks' kaks' kädet pyörän
-puoliin.
-
-Granaatteja käsiin... latausläpi on auki.
-
-"Tshuu... uu."
-
-Hyttyset tuolla koettavat pistää, tuolla edessä: tuo pitkä valkea
-juova. Mutt' ei ole aikaa... ei ole aikaa nyt. Meidän täytyy torjua
-päältämme nuo jyrähtelijät tuolta... tuolta kukkuloilta.
-
-"Patterioja kohden!... Viidentoistasadan askelen päähän."
-
-Numero yksi lähtee pois. Tulta.
-
-Paukahtelusta ja räjähtelystä rupeaa muodostamaan sävel. Hirveitä
-ääniä lentää ja riehuu kukkulain ylitse kokonainen lauma mielettömin
-silmin ja vääntynein kasvoin.
-
-Puoliksi vasemmalta käsin kuuluu yhtäpäätä merkillistä räiskynää ja
-rätinää, omituista ilkeätä ääntä, ikäänkuin joku survoisi raudalla
-jotakin lasisirukasaa, Ikäänkuin olkilyhde lentää tupsahtaa sieltä
-läähöttäväin miesten ylitse.
-
-"Tulta!"
-
-Tulta leimahtelee.
-
-Jörn Uhlin silmät leimahtelevat myöskin. Se sattui.
-
-Lentää taaskin lyhde. Räiskyen kirahtaa se ohitse. Joku luutnantti
-lähestyy hevonen ravissa. Jörn Uhl katsahtaa sinne. Luutnantti on
-viskattu hevosen selästä ja lentää maahan. Hänen selkänsä on samassa
-kuin valettu tummanpunaiseksi.
-
-Luutnantti Hax kulkee kanuunalta kanuunalle, aivan kuin
-Loherkankaalla.
-
-Joku asettuu jäykänsuoraksi hänen eteensä; veri juoksee sen sääriä
-myöten alas, ja muodostaa leveän juovan, ikäänkuin olisi hän kenraali.
-
-"Saatte poistua."
-
-Mies astuu viis askelta, sitte horjuu hän.
-
-Joku mainitsee nimen: "Katsos. Geert Dose."
-
-Luutnantti Hax pysähtää yht'äkkiä, ikäänkuin kuulisi hän
-komantokäskyn.
-
-"Uhl!"
-
-"Herra luutnantti."
-
-Hän kääntyy ympäri. "Katsokaas hiukan. Minä olen haavoittunut
-selkään."
-
-"Ei näy mitään."
-
-"Eikö reikää?"
-
-"Ei mitään reikää."
-
-"Noh,... siis ei... tuo patteria tuolla puiden alla!"
-
-"Tulta!... tähdätty liika lyhyelle."
-
-"Tulta!"
-
-"Tuolla tapaa."
-
-Numero kaks' horjahtaa. Jefreitteri Jan Busch. Hän hoipertelee
-taaksepäin, ja lyö käsillään päähänsä, ikäänkuin näkisi hän yht'äkkiä
-jotain hirveätä ja kaatuu raskaasti taaksepäin. Kohotetuin käsin jää
-hän makaamaan seljälleen, silmät yhä samalla tapaa säikähtyneinä.
-Jörn Uhl juoksee kanuunalle.
-
-Numero viis saa haavan jalkaansa. Voihkaten nilkuttaa hän paikalle ja
-laskee Jörn Uhlin eteen uusia granaatteja.
-
-Luutnantti Hax huutaa ajajille; "Taappäin." On kolme hevosta pystyssä
-vielä. Toiset makaavat maassa.
-
-On kolme miestäkin kanuunalla vielä. Muut makaavat maassa.
-
-Jörn Uhl seisoo lavetilla, hänellä on takanaan patruunalaukku,
-granaatit ovat maassa hänen vierellään. Hän ottaa ne ylös. Sokkanaula
-ja sytytin. Silmä jäykkänä kärjen ja tähtäysjyvän ylitse.
-
-Lohmann II pyyhkii sytytysaukkoa.
-
-"Lohmann!" huutaa Hax. "Nopeampaan, sinä! Vikkelään nyt. _Nyt_ ei
-olla Loherkankaalla."
-
-Mutta Lohmann ei osaa toisin. "Yks'... ja... kaks'" Aivan kuin
-Loherkankaalla.
-
-"Tulta!"
-
-Vasemmalta lähenee peloittavasti, rätisee ja paukkuu.
-
-Luutnantti Hax ottaa selästään ja voihkii ääneen: "Tuo Lohmann... on
-hänkin miehiään. Ei milloinkaan osaa muuttaa tahtia."
-
-Kapteeni Gleiser ratsastaa paikalle: "Hyvä, pojat! Noin sen käydä
-pitää."
-
-Neljä tai viis taapiupseeria ratsastaa toistamiseen heidän ohitsensa
-ja pysähtävät aivan heidän taakseen. Kohta huomaa sen: rupeaa
-suhisemaan ja räiskähtelemään,... menee sirpaleiksi jotakin:...
-kirahtaa kovasti jotakin vastaan... tupsahtaa syvälle maahan. Erään
-upseerin hevonen sortuu polvilleen maahan; ratsastaja lentää hevosen
-pään ylitse maahan, hypähtää ylös taas ja juoksee erästä hevosta
-kohden, joka kiitää kanuunojen välitse: saa sen kiinni; Jörn Uhl
-auttaa häntä; jo istuu hän punaisella satulaloimella. Ratsastajat
-ratsastavat pois. Kenraalin lakissa liehuu; osa reunusta on
-repeytynyt, palanen pumpulatäytettä riippuu ulkona ja roikkuu.
-
-Heillä on työtä kanuunoistaan, tekevät työtä otsansa hiessä. Paremmin
-vaan. Paremmin vaan. He läähöttävät ja tähtäävät, työntävät ja
-lykkäävät, huutavat ja kiroovat. Puhaltaa kummallinen lyhytpuuskainen
-kuuma tuuli, puhaltaa milloin sieltä, milloin täältä. Maa syöksyy
-tulta; tiheistä savupilvistä välähtelee keltaisesti. Löysiksi
-käyneistä kanuunain lukoista leimahtaa joka laukauksella pitkä
-punainen tulenkieleke.
-
-He eivät ajattele muuta kuin työtään, työtään. He eivät huolehdi
-mistään. Ajattelevat ainoastaan: "Tämä on kuumaa leikkiä.
-Milloinkahan päättynee?" He eivät ollenkaan ajattele sitä, että
-ylivoimainen vihollinen, joka lähenee avarassa puoliympyrässä, minä
-hetkenä hyvänsä saattaa uskaltaa rynnäkön.
-
-Silloin tulee numero viis juosten kanuunan eturattailta: "Granaatit
-ovat lopussa!"
-
-Nyt on hätä käsissä, paha hätä.
-
-He seisovat kuin kivettyneinä kanuunallaan, Lohmann kohotetuin
-pyyhkimin; Jörn Uhl seisoo, toinen käsi lukolla, toinen kiihkeästi
-puristettuna nyrkkiin, ja tuijottaa eteensä salamoihin; luutnantti
-Hax lähestyy jalkojaan laahaten ja kääntyy selin Lohmann'iin.
-
-"Noh, eikö vieläkään ole reikää?"
-
-"Kyllä, herra luutnantti, nyt on reikä, ja verta myöskin."
-
-"Nyt en jaksa enää seista. Pois en viitsi mennä. En viitsi." Hän
-sylkäsee ylenkatseellisesti.
-
-Silloin tulla karauttaa siihen eräs taapiupseeri. "Miks'ette ammu?"
-
-"Ei ole granaatteja."
-
-"No vie sun kolme perkelettä! Ampukaa patruunoilla sitte!"
-
-"Kuten käsketään!"
-
-He ampuvat umpimähkään, palttinanpalasia... lisää vaan... pitkän
-ajan.
-
-Jörn Uhl, kumartuneena lavetin ylitse kurottaa ajatuksissaan
-oikealle: siellä on granaatteja taas.
-
-Nyt sujuu paremmin.
-
-Eräs ihan nuori luutnantti seisoo heidän takanaan ja kehuu kovalla
-äänellä. "Hyvin, aliupseeri! Sangen hyvin... Toveri!" Hän kumartaa
-Haxille, joka istuu maassa, selkä kanuunan etupyörää vastaan. Mutta
-Hax ei näe häntä; Hax katselee puolisulkeunein silmin halveksivasti,
-alahuuli lerpallaan, vihollista kohden.
-
-Silloin vaikenevat kanuunat vasemmalla heistä. "Mitä hommaavat ne
-molemmissa patterioissa siellä? Miks'eivät ne ammu enää?"
-
-Takaa vasemmalta, metsänrannalta kuuluu tulista jalkaväen ammuntaa.
-
-Saksalaista jalkaväkeä hyökkää sieltä, rientää, tulee lähemmälle.
-
-"O... ne tulevat apuun..."
-
-"Mutta kanuunat!... Mikseivät ne ammu?"
-
-"Ampukaa toki, veljet!"
-
-Siellä ja täällä näkyy vielä joku mies pystyssä... välähtää joku
-putki. Aliupseeri Heesch von Eesch hoitaa yksin yhden ainoan miehen
-kanssa kanuunataan. Hän seisoo savussa ja tulessa. Se mies on
-sankari. Hänestä tullaan kotiseudulla puhumaan vielä viidenkymmenen
-vuoden perästäkin.
-
-"Ampukaa, veljet!"
-
-Lähenee outoa melua ja hälinää.
-
-Nuori luutnantti juoksee paikalle ja kirkasee kimakasti:
-"Patterioihin vasemmalla... Patruunia! Patruunia!..."
-
-"Herra luutnantti", huutaa Uhl, "sehän on _meidän_ oma patterimme!"
-
-"Ettekö näe? Siellä vilisee punahousuja!"
-
-"Käännetään!"
-
-He tarttuvat kaikki käsiksi. Kädet puolaimiin. Raskaasti kääntyy
-kanuuna ympäri.
-
-"Patruunia!... Neljänsadan askelen päähän!..." Luutnantti Hax seisoo
-pystyssä taas, yrittää komentaa, ottaa kädellään kylkeensä ja kaatuu
-pitkälleen maahan. Menetetyltä patterialta juoksee kolme neljä
-pakolaista. Yksi heistä kompastuu juostessaan, kuin lapsi, ottaa
-kiinni pyörästä ja rupeaa lukemaan Isämeitää. Neljännen rukouksen
-lukee hän kahteen kertaan. Hän on köyhäin vanhempain lapsi.
-
-Saksalaista jalkaväkeä, jota runsaammin ja runsaammin tulee metsästä,
-seisoo ja makaa, siellä ja täällä, parvissa ja yksittäin. He seisovat
-ja makaavat kanuunain välissä ja ampuvat hyökkäävää, ulvovaa ja
-kirkuvaa vihollista kohden.
-
-Eräs jalkasoturi, ripeä jäntevä mies, jolla oli punerva, pyöreähkö
-pää, on hypähtänyt ihan Jörn Uhlin viereen ja ampuu... työntää uutta
-patruunaa sisään.
-
-"Jörn Uhl! Poika!... _adsum_, Jörn!"
-
-Jörn Uhl työntää patruunan putkeen ja sulkee lukon... Miks'ei
-seisoisi Fiete Krey hänen vierellään? "Sinun ampumisesi ei hyödytä
-mitään enää. Rupeaa tekemään loppua jo."
-
-Joku granaatti repii kellervän ruskeata multaa.
-
-"Jospa Heikki kyntäisikin _noin_!"
-
-"Postikortti, joka minulla on kypärässäni..."
-
-"Kirjoita Thiessille. Tervehdi Elsbeä vielä kerta."
-
-"Lisbeth Junkerilla on... Yhdentekevää kaikki."
-
-Hän laukasee kanuunansa vihollista kohden. Fiete Krey auttaa
-latauksessa ja laukasemisessa. Lohmann ei voi enää saada pyyhkintään
-putkeen, hän kurottaa kädellään tulikuumaan rautaan. Käteen tulee
-palohaavoja ja hiha suitsuu.
-
-Patruunahaulit tuiskuavat... vielä kerran... vielä kerran. Ne
-vaikenevat siellä ylhäällä. Mutta nyt niitä tulee enemmän. Kuhisee
-outoja, punapukuisia ihmisiä, jotka tunkevat eteenpäin savussa ja
-tulessa.
-
-Loppu lähenee.
-
-Hevosia! Hevosia! Hevoset makaavat kaikki maassa.
-
-Silloin juoksee Lohmann ulos kentälle ja noutaa hevosista, jotka
-isännättöminä juoksentelevat ja nelistelevät ja seisoskelevat siellä
-kolme; hän palaa takaisin, ja he valjastavat kuumeisella kiireellä.
-
-Pois!... pois!...
-
-Sydäntä särkevä paluu.
-
-Fiete Krey istuu rattailla ja ajaa suitsista. Lohmann seisoo suorana
-hänen vierellään ja huitoo piiskalla noita kurjia haavottuneita
-eläimiä. Jörn Uhl ratsastaa hevosellaan kanuunan vierellä ja tukee
-luutnanttia, joka horjuen ja selkä kyyryssä istuu akselilla.
-
-"Aivan kuin Wentorffissa", ajattelee Fiete Krey, "kun minä olin
-kiivennyt puutarhaan, ja sitte juoksin pakoon ja Wieten haukkua
-nalkutti takana. Herra varjelkoon! Kuinka ne nalkuttavat!"
-
-Pari tulilyhdettä hajoittaa hiukan savua. Ne räiskyvät viistoon
-heidän ohitsensa kentän ylitse.
-
-"Kolmas on meitä varten."
-
-Ei... Heidän varalleen ei ole mitään rautaa viskattu; ei yksikään
-tuli ole heitä varten välähtänyt, He pääsevät elävinä metsän suojaan.
-
-Siellä seisoo jo ennaltaan toistakymmentä kanuunaa. Niitä tulee
-lisääkin, kaikki samallaisessa kunnossa kuin he: horjuvin kompastuvin
-hevosin, kolmen neljän miehen, joiden hiestyneissä kasvoissa kuvastuu
-kärsimystä ja vihaa, hädistynyttä polkua ja hurjaa kiihkoa.
-
-Kuinka he ponnistelevat!
-
-Hevosia revitään suitsista, vihaisesti tiuskien ja hurjilla
-kovaäänisillä kirouksilla. Kanuunia laahataan paikalle ja asetetaan
-telineilleen. Patterian aseseppä makaa lakittomin päin, hiukset
-pörröllään ja puku revittynä polvillaan muutaman vioittuneen kanuunan
-edessä; eräs aliupseeri häärää jonkun hevosen vieressä ja tuppaa
-liinanöhtätuppoja haavoihin, joista veri tulee virtanaan. Aivan kuin
-sysäisi hän hanan oluttynnöriin:
-
-Väliin joku komentosana.
-
-"Kummallista, ett'ei vihollista rupea kuulumaan tänne."
-
-Kolme kanuunaa, jotka ovat valjastetut uudestaan ja kohtalaisesti
-miehitetyt -- joukossa harhaan joutuneita jalkamiehiä -- tuodaan taas
-esiin.
-
-Nuori luutnantti häärää, huutaa, juoksee... Nyt on hänkin valmis
-lähtemään kahden kanuunan kanssa. Eräs upseeri pysähtää ylempänä ja
-osoittaa miekankärjellään suuntaa: "Tuonne ylös! Metsän rantaan!"
-
-Jörn Uhl istuu ensimmäisellä kanuunalla, vieressään Fiete Krey.
-
-Ylt'ympäri, lähellä ja kauempana kiirii ja jyrähtelee yhä koko
-äskeisessä pelottavuudessaan sama ilkeä rätinä, jymähtely ja kova
-jyske.
-
-Kun he tulevat metsäpolunpäähän ja saapuvat metsänrantaan, kuuluu
-jyrähtely kaukaisemmalta.
-
-"Tiedättekö minne, aliupseeri?"
-
-"Luulenpa, että tuonne toiselle puolelle."
-
-"Sinne minun täytyy!" sanoo nuorukainen ja kirskuttaa hampaitaan...
-"Serkkuni toisesta osastosta Kevyitä on kaatunut; huomenna täytyy
-minun kirjoittaa hänen äidilleen."
-
-"On kaatunut monta, herra luutnantti."
-
-"Hirveä päivä."
-
-Kun he katsahtavat ympärilleen, on toinen kanuuna hävinnyt.
-Jyrähtelevä melu on hiukan heikentynyt.
-
-Taivaalta laskeutuu ilta.
-
-Eikä yksikään kohottanut kättään ja manannut aurinkoa ja kuuta, kuten
-ennen muinoin tuo hurjistunut juutalainen: "Aurinko, seiso alallasi
-Gibeonissa, ja kuu Ajalonin laaksossa!"
-
-Ei... ei...
-
-He ajavat edelleen ja tulevat oikealla kohdalla ulos metsästä.
-
-Mutta kanuunat palautetaan. Uutta jalkaväkeä seisoo joukoissa ja
-peittää kentän. Vihollinen on vaiennut.
-
-Ilta tulee.
-
-Ja kun tulee hiljaisempaa... kuuluu kaivannoista ja pensakoista:
-"Auttakaa minua... oi... auttakaa toki." Ja kukkulalta käsin: "Je
-_prie... ma mère... pitie_." Ja kuivuneen puron uomasta: "Niin
-jano... niin jano... äitini." Hiljenee.
-
-He metsänrannalla astuvat hevosiltaan ja kanuunoiltaan.
-
-"Äitini antoi minulle pahimman hädän varalle paketin povitaskuun"...
-sanoo luutnantti... "mutta nyt en saa nostetuksi kättäni."
-
-Silloin otti Jörn Uhl sen hänen taskustaan ja antoi sen hänelle, ja
-tämä tarjosi hänelle toista puolta siitä.
-
-Aisahevonen oli menettänyt liinanöhtätupponsa. Veri virtasi taas
-haavoista. Jörn Uhl hypähti ylös ja tempasi sen puoleen. Se kaatui.
-Luutnantti, verenvuodosta heikkona, istuutui lavetille, Fiete Krey
-heittäytyi pitkäkseen ruohikkoon.
-
-"Lohmann, lähdeppäs! Mene katsomaan, missä toiset ovat."
-
-Tämä laski pyyhkimensä, jonka hän taas oli ottanut käteensä,
-paikalleen ja katosi metsään.
-
-"Oi", sanoi luutnantti, "antakaa minulle yksi ainoa kulaus. Annoin
-pulloni pitkälle Juhalle, se tyhjensi sen yhdellä vedolla." Hän sanoi
-muutoin aina: "Herra luutnantti Hax", mutta nyt hän sanoi: "pitkä
-Juha." "Näettekö, herra luutnantti?" sanoi Fiete Krey, "tuolta tulee
-eräs toispuolelainen!"
-
-Eräs soturi väljissä punaisissa housuissa ja lyhyessä sinisessä
-takissa läheni hitaasti nilkuttaen. Hän oli kiinnittänyt miekkansa
-tueksi murtuneelle säärelleen ja sitonut sen kiinni hihnalla. Mutta
-jalka luiskahti syrjään ja hän vaikeroitsi ääneen.
-
-Fiete Krey nousi ylös, otti hänestä kiinni ja pani hänen istumaan
-maahan.
-
-"Minä olen ranskalainen", sanoi hän. "O, o..."
-
-"Mitä?" sanoi Fiete Krey ja katsahti ällistyneenä häneen.
-
-"Minä olen Strassburgista."
-
-"No, no rauhoituhan sitte! Istu nyt rauhassa, äläkä vikise." Hän otti
-siteitä taskustaan ja väänsi jalan suoraksi taas.
-
-Siteet, jotka Fiete Krey otti taskustaan, palauttivat Jörn Uhlin taas
-itseensä: "Sinä..." sanoi hän... "Kuinka olet sinä täällä?"
-
-"Tulin Hampuriin ihan samana päivänä kun sota julistettiin. Oi,
-farmiani! Omaa kaunista karjafarmiani. Aivan lähellä Chicagoa, Jörn.
-Oi, vaimoani, ja molempia kauniita tammojani!... Mutta hiljaa
-siitä!... No, älä nyt voihkaa, strassburgilainen: en minä enää voi
-sinua mitenkään auttaa."
-
-Lohmann palasi ja ilmoitti, että tuolla... tuolla ylhäällä...
-siellä olivat patteria! Hän sammalsi ja hoiperteli.
-
-Luutnantti oli synkeänä tuijotellut eteensä, ja oli silloin tällöin
-raskaasti valittaen tunnustellut vertavuotavaa kättänsä. "Oletteko
-haavoittunut?" kysyi hän.
-
-"Enpäs, herra luutnantti."
-
-Jos hän nyt olisi ymmärtänyt vaieta vaan, olisi kaikki mennyt
-hyvästi, mutta hän otti käteensä pyyhkimen ja rupesi ylvästelemään:
-"Tämän pyyhkimen kanssa lähtisi hän ranskalaisia vastaan, ihan yksin
-lähtisi!"
-
-Silloin tuli selville, että hän oli sattunut tulemaan eräälle
-ranskalaiselle marketenttivaunulle, joka yksikseen oli seisonut
-vallilla.
-
-"Me lähdemme nyt", sanoi luutnantti.
-
-He nostivat elsassilaisen eturattaille ja lähtivät liikkeelle.
-
-"Oletteko tekin holsteinilainen?" kysyi luutnantti.
-
-"Dithmarshista."
-
-"Minä olen kotoisin läheltä Plön'iä, ja serkkuni asuu lähimmässä
-kylässä. Nyt hän on kuollut. En ole nähnyt häntä, mutta tiedän sen:
-kaikki hänen ampumakunnastaan ovat kaatuneet... Se on kamalaa. Minun
-pitää kirjoittaa siitä... mutta minä en voi. Grethe itkee silmänsä
-hoki. Hän oli niin hyvä, uljas ja järkevä mies."
-
-"Onko Grethe hänen sisarensa?"
-
-"On. Me olemme kaikki leikkineet yhdessä. Me olemme kaikki kasvaneet
-samassa kupissa, oli sedän tapa sanoa."
-
-Fiete Krey koetti lohduttaa: "Moni kuppi särkyy, herra luutnantti."
-
-"Neiti Grethe on näetten minun morsiameni", sanoi nuorukainen. "Me
-menimme kihloihin, kun erosimme; siitä on jo pitkä aika."
-
-"Niin", sanoi Jörn Uhl, "siitä on pitkä aika."
-
-"Siitä on kolme viikkoa, luulemma", sanoi Fiete Krey.
-
-Silloin puistivat he kaikki päätään.
-
-"Kolme viikkoa?... Se ei ole mahdollista."
-
-"Kolme viikkoako sitten minä vielä leikkasin silppua lehmille?"
-
-"Ääretön aika siitä jo on... enemmän kuin seitsemän vuotta."
-
-Niin oli pitkä matka, vaivaloinen marssi ja tämä kamala päivä
-kokonaan vallannut heidän aivonsa, ja työntänyt kaiken muun ikäänkuin
-äärettömiin sinerviin etäisyyksiin.
-
-He tapasivat todellakin eräässä metsän notkelmassa toiset patteriat.
-Ja taaskaan ei ollut mitään lepoa.
-
-Olipa siellä työtä, siellä _Bois de la Cussè_ metsän rannalla tänä
-yönä, koko yön! Ja kun aamu rupesi punertamaan, silloin seisoi
-neljäkymmentä kanuunaa rinnakkain, kuten Loherkankaalla; kaksi oli
-joutunut vihollisten käsiin. Taaskin seisoivat hevoset ja miehistö,
-joita oli täydennetty varajoukoista, noiden mustien putkien
-vierellä, valmiina aamun koitteessa taaskin lähtemään tuolle samalle
-kellahtavalle, pien'kiviselle kentälle, joka hevosten ja rattaiden
-tallaamana ja granaattien pilhoomana oli kirjavanaan ruumiista ja
-punervista verilätäköistä, särkyneistä valjaista, murskauneista
-aseista ja puun sirpaleista.
-
-Mutta vihollista ei kuulunut. Vihollinen ei enää ollut mikään
-hyökkäykseen kyyristäyvä kiljuva tiikeri. Se oli nyt kuin sidottu
-härkä, joka ähkyen tonkii sarvillaan maata.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamupäivällä lähetettiin Jörn Uhl tiedustelemaan muutamia
-haavotettuja. Kauan etsittyään löysi hän viimein luutnantti Haxin,
-joka täydessä kuumeessa makasi levätissään.
-
-"Äiti kävi täällä juuri", sanoi hän. "Hän sanoi, ett'en aina saa
-juosta niin, että tulen näin kuumaksi. 'Sinä pahankurinen poika!'
-sanoi hän ja antoi korvapuustin minulle. Niin tekee hän aina,
-leikillään, kun juoksen noin hupakosti. Silloin nauran minä ja
-menen peilille ja sanon: 'Kas nyt, nyt ovat poskipäät punaisemmat
-vielä'. Mutta täällähän ei ole mitään peiliä. Ja kummoiselta täällä
-muutoinkin näyttää! Kuulkaa te, pitäisihän pitää toki siivoa yllä...
-Oh, tekö se olette, Uhl... Sepä oli paha päivä, ja luulenpa, että
-sain kyllikseni."
-
-"Herra luutnantti... eihän niin pahasti ole..."
-
-"Ilma on niin kuuma, ett'ei sitä voi mikään hengittää, varsinkin, kun
-täytyy näin juosta. Mutta sanokaas, miks'ette te juokse? Te olette
-aina niin jäykkä ja levollinen... Oh, minä ymmärrän jo: tuo lähtee
-kyntämisestä... Näin tänään unissa saman punatukkaisen pojan, jonka
-kerran koiravaljakkoineen ajoin pihaltamme."
-
-"Ette unissa, herra luutnantti. Hän oli todellakin patteriassa ja
-auttoi mukana."
-
-"Kunnon mies. Silloin pihalla puristi hän kätensä kohta nyrkkiin ja
-koetti lyödä minua. Ei ollut kristillistä, mutta oli ihmisellistä."
-
-"Ehkä kristillistäkin, herra luutnantti: jos vaan käy kaikkea pahaa
-vastaan."
-
-"Oikein! Siten juuri: pahaa vastaan! Niin minäkin tahdon tehdä.
-Niin totta, kuin Jumala auttaa. Aina käsi nyrkissä ja päälle vaan,
-kuten tänään. Ja kun ei enää jaksa lyödä, silloin pitää sylkeä.
-Kristillinen ja ihmiselimen on aina yhtä ja samaa reikään että
-äiti saa huonoa kauraa Ahlbeker kankaalta. Kun pääsen kotiin,
-niin kynnänpä niin kauan kunnes olen jäseniltäni yhtä jäykkä kuin
-aliupseeri kuudennella 'kanuunalla'... mikä hänen nimensä nyt taas
-onkaan?"
-
-"Uhl."
-
-"Silloinpa tulee kaikki kuntoon; rakennan uuden rakennuksen, mutta
-voimistelutelineet pihalla saavat jäädä paikoilleen. Noh, ei siitä
-nyt sen pitempiä puheita. Kanuunoille!... Dose, mitä siinä seisot
-ja virnistelet. Kummasteletko, että olen näin puhelias? Sinun pitää
-taaskin mennä pitkälle Sott'ille palvelukseen, senkin junkkari. Noh,
-antakaa paukkua nyt... Eipä auta. Ranskalaiset ovat ripeitä poikia ja
-saavat rautaristin, ja me saamme hautaristin."
-
-"Mitä määräätte patteriassa tehtäväksi, herra luutnantti?"
-
-"Noh, älkää nyt aina ampuko minulle päin silmiä. Onko tuommoinen
-sopivata? 'No, vie sun kolme perkelettä', sanoo hän? Ampukaa
-nauriilla, sekin on tepsivämpää kuin patruunien loka, ja kapteeni
-Gleiser riisukoon kiiltosaappansa."
-
-Hax ei voinut sietää kapteenia.
-
-Jörn Uhl koetti hakea Geert Dose'akin, mutta ei löytänyt.
-Seuraavanakin päivänä meni hän ja haki häntä, mutta ei löytänyt
-vieläkään. Siellä makasi tuhansia kurjuudessaan.
-
-Mutta kolmantena päivänä löysi hän hänet samasta huoneesta, jossa
-kapteeni Strandiger makasi, joka oli saanut kuulan läpi rinnan.
-Lääkärit eivät olleet kajonneet kumpaankaan. Olisi ollut nimittäin
-aivan turhaa.
-
-Jörn Uhl seisoi suorana kapteenin edessä. Tämä katsoi häntä
-tiedottomasti suurilla kuumeisilla silmillään. Sinä tuhma, jäykkä
-Jörn Uhl! Sitte kumartui hän kuolettavasti haavoittuneen Dosen
-ylitse, joka lepäsi kosteilla punervilla oljillaan.
-
-Geert Dose oli selvä ja levollinen. Hän tervehti silmillään. Hän
-tervehti samalla silmänvilauksella, jolla hän kerran muinoin
-Rendsburgin kasarmissa oli tahtonut sanoa: "Me, Jörn, me olemme
-sentään ainoat järkevät koko joukossa." Mutta nyt oli tosi edessä.
-
-"Voinko tehdä jotakin hyväksesi, Geert?"
-
-"Et, Jörn, minun täytyy kuolla täällä. Ihmettelen vaan että vielä
-olen elossa."
-
-"Enkö voi tehdä mitään hyväksesi? Ovatko tuskasi suuret?"
-
-"Tuskat? Selkä ei tunne mitään tuskia; sitä ei ole enää minulla.
-Tästä edestä rintaa myöten ylös kaulaan asti... mutta sekin on aivan
-yhdentekevää. Toivoisin vaan, että kerran vielä saisin olla isän ja
-äidin luona... Äiti laitti aina lauantaiksi puhtaan paidan, ja täällä
-täytyy minun maata _näin_... Löyhkää niin pahalle, Jörn."
-
-"Puhdas ei ole minunkaan paitani, Geert; mutta on se parempi kuin
-sinun."
-
-Hän heitti takin päältään, riisui paitansa ja tarttui haavoitetun
-yläruumiiseen. Silloin kirkahti tämä, päänsä horjahti taaksepäin ja
-hän oli kuollut. Jörn seisoi polviinsa asti verisissä oljissa.
-
-Hän katseli kuollutta, ja sivulleen kapteenia, joka, pää vääntyneenä
-taaksepäin ja silmät selkoselällään, kamppaili hengittääkseen, ja
-häntä karmi ihmissuvun hirveät kärsimykset.
-
-Kun hän palasi patterioille, oli Fiete Krey käynyt siellä ja lähtenyt
-pois taaskin. Vilhelm Lohmannia taas sidottiin par'aikaa kahdeksi
-tunniksi teilille, hän kun oli ollut juovuksissa kahdeksantenatoista
-päivänä. Lohdutukseksi oli hänelle sentään annettu viittauksia
-rautarististä, hän kun samana päivänä oli, lopulta palohaavaisin
-käsin, pyyhkinyt kanuunaansa samalla tapaa kuin Loherkankaallakin:
-yks' -- ja -- kaks'.
-
-Tämmöinen oli Gravelotten päivä Wentorffin lapsille.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuli sitte leiriaika Metzin luona kosteine olkineen ja ilkeine
-löyhkineen. Syöpäläisiä summattomasti. Moni sairastui ja palasi
-kotiinsa. Jörn Uhl, hän pysyi terveenä, teki tehtävänsä ja ajatteli
-Uhlia, jossa par'aikaa tehtiin eloa, ja aura leikkasi peltoa.
-
-Tuli sodan raskain aika: pitkät marssit Ranskan sisässä, ja marssien
-aikana taistelu taistelun jälkeen, koko talven. Tänään puuttui vettä,
-huomenna leipää, tänään tulta, huomenna ilmaa hengittääkseen, tänään
-huonetta, huomenna paitaa.
-
-Ja joka päivä komennettiin seudun talonpoikia: "Tuohon pähkinäpuun
-alle! Kaiva hauta, _paysan! C'est mon bon camarade, cochon!_"
-
-Jouduttiin niin pitkälle, että he sanoivat kapteenille: "Herra
-kapteeni, tästä kamalasta sodasta ei palaa yksikään meistä kotiin."
-Ja kapteeni astui syrjemmälle, seisoi kauan ja katseli itään päin
-kaukaisuuteen. "Ja ell'emme pian pääse kotiin, niin eihän meistä enää
-ole ihmisiin. Emmehän me sitte olla mitään ihmisiäkään enää. Olemme
-kuin likaisia eläimiä silloin." Hänen hiuksensa olivat harmenneet
-näinä kuukausina.
-
-Jörn Uhl kulki mukana, piti kanuunaansa kirkkaana, piti miehiään
-kohtalaisessa kurissa ja ajatteli: "Ensi kynnöksi _täytyy_ minun olla
-Uhlilla."
-
-Alussa helmikuuta, muutamana sateisena iltana eräässä pienessä
-kaupungissa, kaivattiin aliupseeri Uhlia iltahuudossa. Yöpatrulli
-löysi hänet eräältä syrjäkadulta katuojasta. Kun he ottivat hänet
-keskelleen ja veivät sairashuoneeseen vaikerteli hän kuumesairaitten
-tapaan kaikista pikkuseikoista, kuten liasta takissaan ja siitä,
-että oli kadottanut lakkinsa. He toimittivat hänet vuoteelle ja
-lähtivät pois. Mutta kun sairaanhoitajat eivät vartioinneet häntä,
-nousi hän samana yönä ylös, varusti itsensä marssivalmiiksi ja palasi
-kadulle. Aamulla tavattiin hän raskaassa unessa, nojauneena erääseen
-muuriin. Hän saatettiin takaisin sairaalaan, jossa hän sitte makasi
-lavantaudissa. Häntä kiusasi se kuvitelma, että kanuunan uushopeainen
-tähtäin olisi joutunut kadoksiin ja että epäiltiin hänen, Jörn
-Uhlin pelkuruudesta kätkeneen sen, ett'ei hänen muka tarvitsisi
-mennä vihollista vastaan sitte enää. Tätä kiusaavaa unta kuletti
-sairas mukanaan satoja penikulmia. Se jätti hänet vasta kun hän
-Strassburgissa sairashuoneessa sai osakseen huolellisen hoidon.
-
-
-
-
-VIIDESTOISTA LUKU.
-
-
-Onnellinen sattuma johti että Fiete Krey jo maaliskuussa pääsi
-palveluksesta ja saatti tulla tervehtimään häntä sairaalaan ja ottaa
-hänet, joka jo oli melkein terve, mukanaan Hampuriin.
-
-Jörn Uhl, pitkänä, kalpeana ja hiukan raukeana, Fiete Krey,
-lyhyempänä, nopea- ja ripeäkäyntisenä, silmät joka taholle
-tähystellen: semmoisina astelivat he Hampurin katuja kuluneissa
-univormuissaan, jotka he olivat saaneet kotimatkaa varten, ja etsivät
-yömajaa itselleen.
-
-Kun he siinä käyvät, Jörn Uhl silmät maahan luotuina, Fiete Krey
-silmät vilkkuvina joka puolelle, tulee heitä vastaan kookas,
-somannäköinen, vaalea tyttö, parhaassa nuoruuden kukoistuksessaan,
-kirja kainalossa, yksinkertaisesti ja siististi puettuna. Fiete Krey
-katsahtaa häneen ja katsahtaa taaskin; sillä on kasvoissaan nimittäin
-jotain erityistä, jotakin joka muistuttaa häntä Wodaninkankaasta
-ja Aulangosta. Omituisuus oli siinä että hänellä koko olennossaan,
-nivuksissaan ja silmissään oli jotakin ikäänkuin kirkasta ja
-lentämään lähtevää, ja että hänen arat harmaat silmänsä olivat hiukan
-vinosti kasvoissa, niin että ne näyttivät kuin juuri lentämään
-lähtevän kyyhkysen kohotettu siipipari.
-
-Heidän välillään hypähtelee epävarma katse. Molemmat säpsähtävät;
-Jörn Uhlkin nostaa silmänsä.
-
-"O, Jörn, Jörn!... Kuinka sairaalta näytät. O, Fiete Krey. Minä
-kuulin Thiessiltä, että sinäkin olet ollut Ranskassa mukana ja että
-sinä olet naimisissa... O, Jörn! Oi, mitä Thiess tulee sanomaan!...
-Tiedättekö, että Thiess on Hampurissa taaskin?"
-
-Niin puheli Lisbeth Junker ja seisoi heidän edessään ja pudisti
-uudestaan ja uudestaan heidän käsiänsä, hänen silmänsä olivat kuin
-kahtena loistavana valkeana, ikäänkuin helatulet Ringelshörnillä.
-Semmoisilla silmillä katseli hän etenkin Jörn Uhlia. Etenkin Jörn
-Uhlia!
-
-"Onko Thiess täällä vielä?"
-
-"On, aatelkaas! Hän etsii Elsbeä yhä. Elsbe ei nimittäin olekkaan
-matkustanut laivalla, jolla heidän piti lähteä. Nyt on eräs
-tuttavistamme ollut näkevinään hänet täällä; toiset taas arvelevat
-että Harro Heinsen on Kööpenhaminan kautta pujahtanut sotaa pakoon."
-
-"Oletko kuullut Wentorffista mitään uutisia? Vai käytkö sinä
-ollenkaan enää siellä?"
-
-"Minun isovanhempanahan ovat kuolleet jo", vastasi hän, "mutta olen
-hyvä tuttu uuden opettajan rouvan kanssa. Jouluna kävin viimeksi
-siellä."
-
-"Ja mitä toimittelet täällä?"
-
-"Olen täällä tätini tykönä; hänellä on pieni kirja- ja paperikauppa.
-Sitäpaitsi opiskelen kirjanpitoa."
-
-"Tiedätkö sanoa, missä Thiess asuu?"
-
-"Kyllä, tulen mukananne."
-
-Niin astelivat he pitkän taipaleen ulos Pyhään Pauliin asti, ja
-tulivat Maariankadulle korkeine kolkkoine hyyryläiskasarmineen,
-ja kapusivat ylös neljänteen kerrokseen. Lisbeth Junker aukaisi
-jonkun oven erään pimeän käytävän vierellä. Siellä istui Thiess
-Thiessen pienen rautaisen hellan edessä. Hänellä oli polvien välissä
-kahvimylly ja väänsi ahkerasti eikä kuullut ensin heidän tuloaan. Hän
-oli käynyt yhä pienemmäksi ja laihemmaksi.
-
-"O, Jörn!..." huudahti hän ja hypähti nopeasti ylös. "Siinä sinä
-olet!... Fiete! Mun poikaseni! O, Fiete!... Lapset, kuinka kurjaa
-täällä on! Minä saan pavut kohta pieniksi ja keitän kahvia teille,
-niin paljo vaan kuin haluatte."
-
-Hän oli hypähtänyt ylös ja etsi tohveleitaan. "Älkää sanoko mitään,
-lapset, älkää sanoko! Tässä on nyt Aulanko, nämä neljä seinää. Oi,
-sitä tyttöparkaa, pientä... Tyllityttini, oletko nähnyt hänet? Tähän
-aikaan päivästä käyvät köyhät naiset ostoksillaan. Jumalani, jos
-hänellä vaan on jotakin, millä ostaa. Ajatteles, Jörn,... Jörn,
-ajatteles nyt: tuo pieni, pieni lapsonen tässä suuressa hirveässä
-kaupungissa. Fiete, minä luulen, että se kyllä saattaa lyödäkin
-häntä! Se tahtoo hänen kanssaan Ameriikkaan; mutta minä väijyn
-satamassa, niin ett'ei hän pääse hänen kanssaan. Kuinka saattaa joku
-ihminen lähteä Ameriikkaan? Niin kauas Aulangolta? Tyllityttini,
-keitä sinä heille kahvia! Tässä on pannu! Vettä tulee tästä seinästä
-sisään; meillä siellä juoksee se siitä ulos. Täällä on kaikki
-nurinkurista."
-
-Fiete Krey pakoitti hänet tuolille taaskin ja sanoi: "Istu sinä nyt.
-Älä luulekkaan, että hän sallii lyödä itseään. Tässä ovat tohvelisi.
-Jos hän hoksaa, ett'ei Harro Heinsen rakasta häntä enää, juoksee hän
-paikalla pois hänen luotaan. Minäpä luulen, että hän jo on lähtenyt
-pois hänen tyköään, mutta ei tohdi palata Aulangolle, ja elää täällä
-omin neuvoin jossakin. Hän kaiheksuu sinua ja Jörniä; häveliäisyys
-pidättää häntä."
-
-Lisbeth tuumi, että se oli hyvinkin mahdollista; ja Jörn nyökäytti
-päätään siihen.
-
-"No, Thiess!... Ja ajattelehan toki", sanoi Fiete, "että tulemme
-juuri pitkältä rautatiematkalta, ja pidä huolta kahvista ja leivästä,
-siinä mukana puhellaan sitte enemmän."
-
-Tuli melkein hupaista, kiitos siitä Fiete Kreyllä, joka sai Aulangon
-isännän juttelemaan, ja Lisbethille, joka tarjosi kahvia ja leikkeli
-leipää.
-
-"Istu nyt, sinä vanha maamies!" sanoi Fiete Krey. "Usko pois, me
-löydämme kyllä Elsben vielä."
-
-"Niin Thiess; ja syö nyt!" sanoi Lisbeth. "Tässä on sinun kuppisi."
-
-"Tiedättekö", sanoi Fiete Krey ja nojausi mukavasti taaksepäin
-tuolillaan, "tämähän tapahtuu kaikki kuin Wietenin saduissa; niistä
-en kyllä suuriakaan enää piittaa, mutta tässä nyt muistuvat ne
-elävästi mieleen: sinä, Thiess, olet se vanha hyväntahtoinen kääpiö,
-joka otat vastaan molemmat kovaakärsineet ja väsyneet matkalaiset.
-Kaunis lasinen prinsessa palvelee meitä, ja jälkeenpäin kuljemme me
-edelleen ja löydämme sisaremme."
-
-"Olenko minä lasinen?" kysäsi Lisbeth hieman nyrpeissään. "Sinä pysyt
-yhä vaan Kreynä, näemmä."
-
-"Mutta sinä olet tullut somaksi", sanoi hän, ja nauroi häntä päin
-silmiä, "ja hiukan lasiselta olet sinä aina tuntunut minusta. Eikö
-vaan Jörn? Hän ei koskaan mennyt noin vaan, jos sitte syteen tai
-saveen, kuten Elsbe; hän pysytteli aina vähän syrjässä. Lisäksi tulee
-että on kokonainen vuosi siitä, kun minulle on noin siistinnäköinen
-nainen tarjonnut kahvia. Kiitoksia, tyllityttini!"
-
-"Sinä olet aina ollut toimissasi toisten ihmisten asioista", sanoi
-hän. "Aina silmät kummallakin puolen tietä." Hän heitätti hiukan
-päätään, ei katsellut enää Jörniinkään, ja oli todellakin hiukan
-jäykkä, ja kirahti hiukan lasilta.
-
-"Kerro nyt!" sanoi Fiete Krey ja katsoi kiinteästi Thiessiin. "Onpas
-varmaa, että sinä olit asiassa alunpitäin mukana."
-
-"Oh, olin", sanoi Thiess Thiessen ja hengitti vaikertaen. "Mitä
-kertoisin? Harro Heinsen kävi hänen luonaan Aulangolla, ja minä
-nukuin enkä huomannut mitään. Minä sanoin: 'Lapseni, kuinka olet niin
-kalpea. Etkö nukkunut viime yönä?' 'Hyvin minä nukuin', vastasi hän,
-'kuningatar ei nukkuisi paremmin'. Tulin iloiseksi. Kerran sanoi hän:
-'Kuules sinä, Thiess, eikö tässä maassa ole semmoinen laki, että
-nuoret, jos he ovat tehneet avioliitto lupauksen toisilleen, silloin
-ovatkin Jumalan ja ihmisten edessä aviossa keskenään?' 'Kyllä,
-lapseni', vastasin minä, 'olen lukenut jossain vanhassa kronikassa,
-että Hemmingstedtin sankari, Wolf Isebrand oli istunut koko edellisen
-yön ennen taistelua armaansa kanssa yhdessä; luulenpa että vanha
-saksilainen ja friesiläinen tapa on semmoinen'. Noh niin, johduimme
-tästä aineesta, ja minä rupesin torkkumaan ja uneksimaan taas. Minä
-sanoin: 'Lähdeppäs kerta kaupunkiinkin, Elsbe-pieneni.' Tai sanoin
-minä: 'Lennäppäs nyt metsäänkin joskus, pikkulintuni.' Mutta hän
-kävi tupaa ympäri vaan ja vihelteli ja lauleli ja sanoi: 'En minä
-kaupunkia tarvitse, enkä metsiäkään. Minun kuluu aikani hyvin.' En
-vieläkään ymmärtänyt mitään varoa. Sitte yhtenä päivänä tulee Harro
-Heinsen komealla ruunallaan, hypähtää kartanon veräjän ylitse ja
-sanoo, että hän tulee noutamaan Elsbe Uhlin naimamyöntymystä ja
-nauraa.
-
-"Noh, ja sitte... viis' kuus' päivää jälkeenpäin tapahtui sitte
-vaurio. Hän tuli silloin taaskin, kirosi isäänsä ja Klaus Uhlia:
-kummallakaan ei ole mitään, ei yhtään mitään; ne eivät voi hänelle
-taloa hankkia. Silloin kävi pikku tyttömme vakaaksi ja totiseksi.
-Semmoisena en ole nähnyt häntä koskaan. Koko hänen suuri onnensa oli
-kuin murskana. Minä sanoin: 'Jääkää tänne Aulangolle: täällä voi
-kyllä jotain saada toimeen, jos täällä vaan on mies, joka osaa tehdä
-työtä'. Minä olen liika unelias, Fiete, tiedäthän sen. Tunnustan sen
-suoraan. Mutta Heinsen nauramaan: Aulankoisäntää hänestä ei sentään
-vielä äkkiä tehdä. Näin selvästi, että Elsbe olisi mielellään jäänyt,
-hän raahasi hänet talosta, niinkuin kiskotaan riimusta varsaa, joka
-veräjässä vielä pysähtyy ja katsoo pitkään taakseen."
-
-Hän pudisti vaikertaen päätään, heilutti jalkojaan sinne tänne, haki
-tohveleitaan, ja silmänsä olivat sulana vetenä.
-
-"Minä olen nukkunut itseltäni kaiken", jatkoi hän korkealla äänellä,
-"siitä saan nyt kärsiä: saan istua tämmöisessä luolassa nyt, ja
-kaukana täältä on Aulanko leveänään auringon valossa, kauniit
-turveläjät seisovat siellä korkeassa ruohostossa, sinikellot heiluvat
-ojanpientareilla niin juhlallisen näköisinä edes- ja takaisin,
-ikäänkuin kuuntelisivat ne jotakin pitkäaaltoista, juhlallista
-laulua ja tuudittuisivat sen mukana. Nyt näen minä joka yö unta
-että haen lasta kaislikosta, en löydä häntä ja kompastun veteen, ja
-herään silloin aina, enkä enää saa unta. Siitä näet, Fiete, kuinka
-on laitani: nyt en enää voi nukkua. Vanha vaimo, joka asuu tässä
-vieressä, sanoo, että se on koti-ikävää, ja se onkin totta, minulla
-on niin kova koti-ikävä. Tiedättehän lapset, minun makuuhuoneeni
-Aulangolla! Jos, minä vielä joskus saan rauhassa elää Aulangollani,
-niin silloin annan minä kaikkein ensiksi kalkita makuuhuoneeni:
-tiedättehän! Tuo vanha vaimo auttaisi minua kyllä mielellään,
-hän on 'Saksalaisesta apteekista' antanut minulle elohopeaa ja
-fosforia, hän sanoo, että ne ovat hyviä koti-ikävää vastaan. Mutta
-ei se ole ainoastaan koti-ikävä, minun on omatuntoni kipeä myöskin.
-Siihen sanoo vaimo, ettei sitä vastaan ole lääkettä 'Saksalaisessa
-apteekissa'. Minä olen nukkunut itseltäni kaiken, ja siksi saan
-nyt istua täällä kurjuudessa ja juosta koko päivän satamia ja
-katuja ja hakea häntä, ja siksi täytyy minun nyt joka yö rämpiä
-rämeikkökaislikkoja."
-
-Niin vaikeroitsi Thiessen, hänen näivettyneet, naismaiset kasvonsa
-näyttivät niin kapeilta ja hänen pienet vilkkuvat lapsensilmänsä
-anoivat apua, hänen nahkatohvelinsa putosivat yhtämittaa jalasta, ja
-tuontuostakin täytyi hänen nousta puol'seisaalleen ottaakseen ne ylös
-taas, vuoron perään katseli hän jokaista kuulijaansa silmiin.
-
-Fiete Krey nojausi käsivarsillaan pöytään ja katsoa tuijotteli
-puhujaan. Hänet oli kokonaan vallannut sama mielihyväinen
-mukavuudentunto, josta hän köyhänä, joka paikassa orvittuna
-harjansitojapoikana niin usein oli saanut nauttia Aulanko-talossa.
-
-Lisbeth katseli suruisin, totisin silmin Thiess Thiesseniin,
-ja heitti tuon tuostakin nopean pikaisen katseen Jörn Uhliin;
-mutta tämä istui sanatonna siinä ja tuijotteli jäykkänä ja sanaa
-sanomatta pöytään edessään vastikään kestämänsä sairauden ja tämän
-uuden juur'ikään kuulemansa surusanoman raukasemana. Hän ei luonut
-katsettakaan tyttöön, jota hän lapsesta saakka oli niin syvästi
-kunnioittanut ja nuorukaisena niin rakastanut ja joka nyt istui hänen
-edessään niin loistavan nuorekkaana. Nyt ei ollut aikaa ajatella
-rakkautta.
-
-"Lähden tavallisesti ulos noin kello kahdeksalta aamusilla", jatkoi
-Thiess, "samoin taaskin iltapäivillä ja kuljen katuja, joiden
-varsilla asuu vähävaraisempaa väkeä, ja satamissa. Ja viis'kertaa",
-sanoi hän, ja äänensä värisi kuin lapsen, joka on katkeamaisillaan
-itkuun, "viis'kertaa olen ollut katsomassa, kun on nostettu vedestä
-joku tyttö. Minä pelkään, että hän hädässään saattaa tehdä senkin."
-
-"Ei", sanoi Fiete Krey, ja toistamiseen osoittautui hän
-ihmistuntijaksi. "Sitä hän ei tee. Kukaan ei riipu kiinteämmin
-elämässä kuin hän. Te ette tunne häntä... Oletko etsinyt Heinsenin
-nimeä osoitekalenterista? Oletko käynyt poliisikonttoorissa
-kuulemassa?"
-
-"En ole mitään löytänyt", vastasi hän. "Ja pahinta on se, että monta
-kertaa, kun olen ulkona hakemassa häntä, sattuu silmiin jotakin, joka
-kiinnittää huomioni, ja silloin rupean uneksumaan ja kuvittelemaan
-kaikellaista, jään siihen ja unohdan kaiken, ihmettelen esimerkiksi
-että mitähän tuo ajuri tuossa mahtaa ajatella, tai montakohan lasta
-lienee tuolla konduktöörillä, tai missä tuo iso verikoira nukkunee
-yönsä, ja kuka lienee senkin omistaja tai miltähän ollee tuo vanha
-raihnainen sanomalehdenmyyjätär näyttänyt nuorempana, kun hän vielä
-oli iloinen vilkas olento. Ja satamassa sitte, Fiete: mitähän ollee
-kaikissa niissä säkeissä ja pakoissa, ja millaisilta näyttänevät ne
-ihmiset ja maat, joista ne kaikki ovat tuodut. Ja nukketeatteri sitte
-tässä Pitkänkadun varrella. Eikö totta, Lisbeth? Se on parasta koko
-Hampurissa."
-
-"Mutta eikö sinulla ole ketään tuttavia täällä?"
-
-"On", vastasi ukko hämillään, "niillähän tuota on täällä ikäänkuin
-jonkinlainen seura."
-
-"Mitä?"
-
-"Niin, näethän: tässä vasemmalla, maakerroksessa asuu eräs
-suutari, hän on kotoisin Meldorffin ylämaasta. Ja tuolla ylhäällä,
-tuolla... näetkös, Fiete? tuolla ihan telegraafilankojen tasalla,
-siellä asuu eräs Strackelmeier, tiedäthän, yksi niitä Hindorffin
-Strackelmeierejä. Tunnethan perheen, Fiete: ostit kerran koiran
-heiltä ja myit sitte minulle. Ei siitä ollut mihinkään, Fiete, ei
-pitänyt itseänsä puhtaana sisällä, Hänellä on vainio ja isoja lapsia
-jo, mutta luulen, ett'ei vaimonsa ole hyvä hänelle, ja hän on vaan
-pieni vähäpätöisen näköinen mies. Se on hyvillään, kun kerran saa
-tulla alas telegraafilankojensa tasalta."
-
-"Noh niin, ja ne siis kokoontuvat kaikki tänne sinun luoksesi?"
-
-"Niin, näethän Fiete: heillä on täällä ikäänkuin jonkunlainen seura.
-Seura merkitsee täällä samaa, kuin meillä siellä kotona jouto-ilta.
-Niin noh, täällä me sitte istumme yhdessä ja juttelemme yhtä ja
-toista."
-
-"Aina täällä sinun luonasiko?"
-
-"Niin, aina minun luonani. Siinähän se juuri onkin, heillä on
-molemmilla koti-ikävä. Fiete! Fiete! Etpä uskoisi, kuinka paljon
-koti-ikävää tässä suuressa kaupungissa oikein löytyy. Joka
-kolmannella ihmisellä on koti-ikävä, ei ainoastaan semmoisilla,
-jotka ovat syntyneet maalla, ei, heidän lastensakin veressä on vielä
-se koti-ikävä. Vasta kolmas sukupolvi oppii ymmärtämään että on
-näppärää ja mukavaa asua näin sikin sokin ahtailla kaduilla... Noh
-niin, nämä molemmat miesparat tulevat tänne minun luokseni: minä
-poltan nimittäin turpeita, Fiete, turpeita Tunkmoorista; tuotan
-niitä Eggert Wittillä aina säkittäin tänne. Ja päällimmäisenä
-turvesäkissä on joka kerta -- ei mikään kultainen pikari, Fiete,
-vaan hyvä vastaleivottu ruisleipä. Näethän, siihen säkkiin perustuu
-koko meidän seuramme. Et uskoisi, Jörn, kuinka hupaisia nuo molemmat
-ovat. Sinä, Lisbeth, olet nähnyt, kuinka Strackelmeier aina avaa
-uuninluukun, että hiukan pääsisi savua huoneeseen! Ainoastaan siksi,
-että hän hiukan saisi haistella turpeenkäryä! Fiete, muistathan sinä
-sen vanhan olkikaton Brickeln'in ja Quickborn'in välillä, josta
-tie kääntää Grossenrahdiin: se on hänen kotonsa. Siellä oli hänen
-isällään ruissarka ja pieni leivinuuni. Savupiippua ei talossa ollut,
-savu meni ulos välikön kautta. Siinä savussa hän on kasvanut. Hän on
-yhä ruskeanryppyinen siitä ja pysyy hyvissä voimissa. Kun hän astuu
-tänne sisään, rupeaa hän kohta nostelemaan nenäänsä, ja on hirveän
-hupainen; sinähän tiedät sen, Lisbeth."
-
-"Niin vai!" sanoi Fiete Krey. "Mutta nyt meidän pitää lähteä asuntoa
-etsimään. Sinä tulet taas näyttämään kylläkin reimalta, Jörn. Noh,
-älä nyt turhia viitsi, Thiess! Minä tunnen kaupungin hyvin ja
-tiedän erään lihavan hupaisen ravintolan isännän Kuninkaankadulla,
-hänen luonaan me kyllä saamme kortteerin. Lähdettekö vielä hiukan
-saattamaan meitä?"
-
-Niin lähtivät he kaikki neljä rinnakkain Pitkääkatua pitkin,
-Kuninkaankadulle käsin. Oli tullut ilta, oli satanut vahvasti, ja
-vieläkin viskeli hienoa vihmaa. Vaaleat ja kellervät liekit heittivät
-kirkasta valoaan pimeälle kadulle, käyskeleville ihmisille ja märjän
-peilaileville katukiville. Thiess käänteli päätään, seisahtui
-tavantakaa ja otti heidät taas kiinni ravaten pientä hölppäistä
-juoksuaan, niin että rautakiskoiset saappaansa kilahtelivat.
-
-"Onpa ihan semmoinen ilma", sanoi hän, "että hän nyt saattaisi olla
-liikkeellä, ilma semmoinen, joka sopii kaikille, jotka häpeävät, ja
-jotka eivät ole hyvästi puettuja ja joilla on surua." Hän katsoi
-hämillään heihin. "Kävisin hiukan katsomassa ympärillä tässä", sanoi
-hän.
-
-"Mutta sinähän kastut, ota tästä sateenvarjo", sanoi Lisbeth.
-
-"En, en, minä kuivun taas helposti... Tehän molemmat tulette
-huomenna vielä tietysti minua tervehtimään! Ja saattakaa tyttö nyt
-kunnollisesti kotiin!"
-
-He lupasivat sen, ja hän lähti. He seisoivat ja katselivat hänen
-jälkeensä. Vesi välkähteli hänen selässään. Kankeat saappaanvarret
-nykäyttivät joka askeleella housunlahkeita. Hän juosta lerputti
-pientä juoksujalkaa. Muutamat seisahtivat ja kääntyivät taakseenkin
-katsomaan tuota pientä juoksevaa miehentypykkää.
-
-"Oi, Thiess, Thiess!" sanoi Fiete Krey. "Sinä lapsuutemme huvinarri!
-Me lapset emme ymmärtäneet mitä sinussa oli. Tämä päivä on onneton
-päivä meille Wentorffin lapsille. Lähdetään, Lisbeth!"
-
-Vaieten jatkoivat he kolme tietään. Vähän ajan perästä sanoi Fiete
-Krey. "Minä menen nyt tähän ravintolaan ja odotan siellä, kunnes sinä
-palaat. Sinä saatat tyllitytön kotiin: se on sinun tehtäväsi, tehän
-aina piditte yhtä."
-
-Silloin kävi Jörn Lisbethin rinnalla tädin ovelle asti. Heillä oli
-hyvin vähän puhumista keskenään. Jörn kyseli lähemmin, kuinka hän
-nyt eli, ja Lisbeth kertoi, että täti oli hyvä ja ystävällinen
-hänelle. Vähän hiljaista ja vähän yksinäistä oli se elämä, ja vähän
-toiveetonta; muutoin hänen kyllä oli hyvä olla. Tämän kaiken kertoi
-hän samalla ujolla ja hiljaisella tavallaan, jolla hän aina puhui.
-Hän kysyi Jörniltä, oliko hän ollut pahoissa vaaroissa, ja kuinka
-kauan hän oli sairastanut ja oliko hän saanut hyvän hoidon. Jörn
-vastasi hänen kysymyksiinsä lyhyesti ja niukasti. Lapsuudestaan he
-eivät puhuneet sanaakaan. Kun Jörn kunnioittavasti antoi hänelle
-kätensä, muuttui tyttö hiukan omaisemmaksi, piti siitä kauan kiinni
-ja sanoi: "Kesälomalla tulen Wentorffiin, käyn silloin sinuakin
-tervehtimässä." Mutta kun Jörn yhä pysyi yhtä vaiteliaana ja
-hajamielisenä, hellitti hän nopeasti kädestä ja katosi hiljakseen
-sulkeuvan oven taakse.
-
-Jörn tapasi Fiete Kreyn ravintolassa istumassa. "Oh", sanoi tämä,
-"luulinpa teidän hyvästijättönne kestävän kauemminkin. Mutta kuten
-tykkäät!'... Ja nyt vielä muutama sana: en tahdo enää nähdä Thiess
-Thiesseniä, en Lisbeth Junker'iakaan, enkä myöskään Wentorffia, vaan
-huomenna matkustan sinne valtameren yli taas."
-
-"Mitäkö?" sanoi Jörn Uhl. "Matkustatko taas, näkemättä
-vanhempiasikaan?"
-
-"Vanhempani", vastasi hän, "ne ovat jo tulleet maksamaan tarpeeksi
-minulle. Noh, älä nyt noin ällisty, Jörn, kerronhan kaiken kun vaan
-kerkiän. Kun viime kesänä ihan ennen sodan alkua tulin Wentorffiin
-noutamaan pientä perintöäni, kuulin kohta ensiksi tätini vielä ollut
-kuollutkaan. Joku talonpoikavekkuli oli kirjoittanut väärennetyn
-kirjeen isälle: tätini olisi kuollut, hänen pitäisi tulla paikalle.
-Silloinpas pukeutuu Jasper Krey hyvään mustaan takkiinsa ja tulee
-kaupunkiin. Ja iloissaan siitä että eukko vihdoinkin on kuollut,
-ostaa hän viis' kuus' komeata ja kallista hautaseppelettä,
-joissa on pitkät nauhat ja kauniit muistokirjoitukset, menee ne
-mukanaan kapakkaan ja juo siellä itsensä hieman humalaan ja saapuu
-semmoisenaan hautaseppeleet käsivarrella ja olalla, tädin tykö. Tämä
-istuu ikkunassaan. Noh, jatkon voit itse kuvitella... Jasper Krey
-palaa siis seppeleineen kotiin taaskin. Äiti itkee, Jasper Krey
-viheltelee. Hän viheltelee ja ripustaa nuo kuusi seppelettä ympärille
-tuvan seinille: tiedäthän ennaltaan, Jörn, että meillä Kreijeillä on
-aistia semmoiseen, joka näyttää korealta. Se näyttikin mukavalta,
-Jörn. Pitkät valkeat nauhat riippuivat pitkin seinää tuolin nojiin
-asti, niin että mukavasti voi lukea omistuskirjoitukset: 'Silmistä
-poissa, sydäntä iäti lähellä'... 'Oi rakasta, niinkauan kuin
-rakastaa voit'... 'Näkemiin asti' y.m.s. Kun yhä istun siinä --
-keskellä tupaa, Jörn, -- ja äiti kertoo tuota surullisen naurettavaa
-juttua ja minä ajattelen itsekseni: ja tuon vuoksi olet sinä siis
-jättänyt vaimosi ja farmisi, tuon vuoksi olet sinä matkustanut
-tuhannen penikulmaa, ja kääntelen ja kääntelen tuoliani siinä ja
-luen kirjoituksia nauhoissa -- sillä jostainhan tahdoin minäkin
-sentään jutusta nauttia -- silloin astuu sisään poliisipalvelija
-Mariendonnista: 'Sota Ranskaa vastaan! Olet tullut kotiin sopivaan
-aikaan, Fiete Krey! Saat lähteä mukaan!'...
-
-"Silloin kirjoitin Trina Kühl'ille: 'Niin ja niin ovat nyt asiat ja
-toivon että palaan terveenä; jos palaan, kannan sinua neljä viikkoa
-yhtäpäätä käsivarsillani'... Aioin viipyä kolme kuukautta matkalla
-ja nyt olen melkein vuoden jo hänestä poissa ja olematta kuullut
-mitään tietoja hänestä. Ethän kai kummastelekaan, jos olen levoton
-hänen tähtensä, vaikka jätinkin hänet erään hyvän ystäväni huostaan.
-Wentorffissa ei minulla enää ole mitään tehtävää... Ja vielä eräs
-seikka, Jörn Uhl! Jos Uhlilla rupeaa tuntumaan sinusta liika kierältä
-ja kirjavalta, niin älä takerru tänne kurjuuteen, vaan revi silloin
-vallallesi itsesi ja muuta sinne ylitse minun luokseni."
-
-Mutta Jörn Uhl laski nyrkkinsä pöytään ja sanoi: "Olen
-kahdennestatoista ikävuodestani asti tehnyt työtä ja pitänyt huolta
-Uhlista; haluanpa nähdä, enkö voi pelastaa sitä heidän kynsistään."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana aamuna matkusti Fiete Krey Ameriikkaan, Jörn Uhl
-Wentorffiin. Kun juna oli lähtenyt Jörn Uhl mukanaan, lähti Thiess
-Thiessen taas käymään kaduille ja etsimään.
-
-Niin etsi hän kahdeksan vuotta, sillä välin kuin Peter Suhm, Hansin
-poika, hoiti isännyyttä Aulangolla.
-
-Usein tuli hän, polttavan koti-ikävän pakoittamana, hevosella tai
-jalkaisin Aulangolle, seisoskeli talon joka nurkassa, veti ilmaa
-rintaansa, meni ylös metsään ja alas rämeikköön, kävi tervehtimässä
-Jörn Uhlia Wentorffissa, järjesti monellaista ja näytti valmistauvan
-jäämään sinne, ja jäikin neljäksi jopa joskus kahdeksaksikin
-viikoksi paikalleen. Mutta sitte kävi hän levottomaksi ja
-unettomaksi, repi lopulta itsensä joka kerta yhtä suurella tuskalla
-irti kotiseudustaan, ja eleli taas saman katkeran koti-ikävän
-kalvaamana tuolla suuressa kaupungissa, asui taaskin pienessä
-huoneessaan rautakamiineineen, turpeineen ja seuroineen ja teki taas
-etsintäretkiään noilla pitkillä kaduilla.
-
-Ne jotka näinä vuosina asuivat tien varrella, joka vie Itzehoe'n
-ja Elmshornin kautta Hampuriin, ne varmaankin vielä muistavat
-hänet, sillä enimmäkseen kulki hän tuon pitkän matkan jalan, hän
-kun kuvitteli, että Elsbe saattaisi joku päivä tulla häntä vastaan
-matkalla Aulangolle, silloin voisi hän suoraa päätä kääntyä
-hänen kanssaan takaisin rakkaalle Aulangolleen. Myöskin niiden,
-jotka useammin kävivät St. Paulin kirkon ja sataman tienoilla
-Elbenkatuun asti, niidenkin täytynee vielä muistaa tuo pienenläntä
-mies, joka lyhyessä, paksukankaisessa tummanharmaassa takissaan,
-liika lyhyissä ja ahtaissa housuissaan, ja kovissa ja koloissa
-saappaissaan, joiden kankeat varret kuvastuivat housun lahkeiden
-alta niin usein juoksi näitä katuja kapeine kurttuisine naismaisine
-kasvoineen, joista etsivät lapsensilmät kurkistivat esiin. Hän
-mennä lerputti aina samaa pientä juoksujalkaa ikäänkuin olisi hän
-aina kaatumaisillaan, ja oli muutenkin semmoinen, kuin ne, jotka
-käyvät paljon ja samoja teitä. Omituisinta hänessä oli sentään se,
-ett'ei hän kävellyt väliäpitämättömänä tietään, kuten tavallisesti
-semmoiset, vaan että hänen ripeät silmänsä yhtäpäätä livistivät ja
-kurkistivat ihmisryhmien välitse ja että hän tuontuostakin, jos
-jokin kadunelämässä oli kiinnittänyt hänen huomionsa, yhtäkkiä
-vetäytyi seinämälle ja seisoi kauan ja katseli siinä älykkäillä,
-ystävällisillä ja hyvinkin uneksuvilla silmillään.
-
-
-
-
-KUUDESTOISTA LUKU.
-
-
-Eri mielentiloissa ovat näitten seutujen asujamet eri aikoina
-saaneet palata koteihinsa, ovat saaneet palata voittajina ja ovat
-voitettuina. Schleswig-Holstein on nimittäin jo ammoisista ajoista
-ollut oikea kansojen ja ruhtinasten kehto.
-
-Muinoisina ammoisina aikoina, kun maa rupesi tuntumaan ahtaalta
-lisääntyneelle kansalle, varustivat he leveäpohjaiset venheensä
-pitkillä saarnipuisilla airoilla ja leveillä harmailla purjeilla
-ja menivät meren ylitse Britanniaan. Muutamat venheistä
-palasivat harvamiehistöisisinä takaisin, nämä takaisinpalanneet
-kulkivat talosta taloon, pitkät hiukset koristettuina kirjavilla
-villanauhoilla ja toivat viestit sinne vieraaseen maahan jääneiltä:
-ihana on maa, avaria laaksoja siellä on kauniine hevoslaitumineen,
-siellä on syviä kalarikkaita järviä ja kansa, joka asui siellä,
-voitettuna; he olivat lähetetyt sanomaan: tulla piti Mechtildin,
-hänen, kirkkaan harmaine silmineen, tulla piti punatukkaisen armaan,
-ja pikku Emman ja toisten tyttöjen, tulla emänniksi sinne vieraaseen
-maahan suuriin kartanoihin, tulla käskijäksi lukuisalle tottelevalla
-palvelijajoukolle. Ja kun lähettiläs jatkoi matkaansa pihanportista,
-viskasi hän ylimielisesti huutaa huikahuttaen peitsensä lähimpään
-lehmukseen.
-
-Eri mielentiloissa ovat tämän seudun ihmiset saaneet palata
-koteihinsa. Viis' sataa vuotta jälkeenpäin: silloin olivat he
-retkeilleet itäänpäin Wendejä vastaan; ne olivat hyökänneet heidän
-maahansa. Mutta Neumünster'in ja Eutin'in välillä, kun heidän piti
-kiertää erästä metsänkulmaa, silloin muuttui metsä eläväksi. Sieltä
-ilmestyi ripeitä Vendejä, niin että silmiä hämmensi, vielä ripeämpiä
-vendiläisnuolia lensi monen kunnon miehen kylkeen, niin että hänestä
-tuli iäkseen lonkkapuoli. Sillä kerralla palasivat he viikset
-riipuksissa ja nolonnäköisinä kotiliesiensä ääreen.
-
-Taaskin viis' sataa vuotta: silloin oli tanskalainen hyökännyt
-maahan: sen oli viekoitellut maahan maan rikkaus ja talonpoikien
-pitkähiuksiset tyttäret. Mutta silloin kutsuttiin mies talosta,
-kellot soivat, rantasäikillä leimuivat hätävalkeat; meri, heidän
-naapurinsa ja muulloin aina heidän vihollisensa, teki kolmeksi
-päiväksi liiton heidän kanssaan, ja he löivät vihollisen keskellä
-omaa maataan, hävittivät heidän sotajoukkonsa ja painoivat sen
-marskiensa liejuun. Ja kun Hinnerk Wiebers palasi taloonsa, heitti
-hän takan ääressä istuvan vaimonsa jalkojen eteen kulta-astiat, jotka
-hän oli ottanut saaliina kuninkaan vaunuista ja sitoi nauraen harmaan
-talonkoiransa kaulaan kultavitjat, jotka Holsteinin herttua Adolf oli
-ripustanut ritari von der Wisch'in kaulaan.
-
-Eri mielentiloissa ovat he palanneet vierailta mailta koteihinsa.
-Eivät aina voittajan mielin... Kerran liittyivät kaksikymmentäviisi
-Hemmerwurthilaista yhteen -- Hemmerwurth on pieni kylä Eiderin suulla
---, miehittivät kaksi laivaa ja julistivat sodan Hampuria vastaan
-ja asettuivat Elbelle. Hemmerwurth Hampuria vastaan! He otettiin
-vangeiksi ja suljettiin tyrmään; suljettiin pimeimpään tyrmään.
-Lopulta laskettiin ne heistä vapaiksi, jotka voivat suorittaa osansa
-niistä tuhannesta markasta, jotka Hampuri vaati lunnaina heiltä.
-Sen voivat tehdä kaikki muut paitsi Maas Jarring. Hänellä ei ollut
-mitään. Kukaan ei myöskään ollut hänen tähtensä halukas uhraamaan
-mitään, hän kun oli tuttu ilkeästä kielestään ja kun muutoinkin
-oli veijarimainen. Silloin antoi hän hädissään toveriensa mukana,
-kun nämä pääsivät tyrmästä ja palasivat kotiin, erään sitoumuksen,
-jossa hän ylistetyn auttajan, pyhän Anna von Bösbüttel'in isonäidin
-kautta vannoi ottavansa vaimokseen Telse Borkelin, joka ei juuri
-ollut kaikkein kauniimpia. Silloin maksoi tämä hänen puolestaan
-lunnaat. Niin pääsi hänkin tyrmästä ja palasi kotiseudulleen. Mutta
-ei palannut hän voittajan mielin.
-
-Näitä juttuja voisi jatkaa loppumattomiin. Maa on vanha, ja sen kansa
-on kokenut monellaista.
-
-Jörn Uhl ei palannut voittajan mielin. Hänestä ei ollenkaan tuntunut
-että kotiseudun pitäisi hänen paluunsa johdosta pukeutua vihervään
-ja siniseen ja kultaan, niinkuin se tekee silloin kun se juhlii. Hän
-piti päinvastoin ihan asianmukaisena, että oli kolkko kolea ilma ja
-että kummallakin puolella tietä lepäsi alavain peltojen yllä pitkiä
-raskaita sumupilvekkeitä. Hän huomasi siinä hämärissä käydessään,
-että oli kynnetty huonosti ja että nisu oli taitamattomasti
-kylvetty. Laitumen veräjä oli rikki ja makasi tiellä niin, että
-rattaittenjäljet tekivät kaarroksen sen kohdalla. Olivat kaikki
-olleet niin toimettomia, etteivät olleet viitsineet nostaa sitä
-puoleen. Hän laski vaatemyttynsä kostealle ruohostolle, ja nosti
-veräjän pystyyn.
-
-Kun hän astui ulos puukujanteesta näki hän korkeitten verhottomien
-ikkunain heittävän leveän ja levollisen valojuovan, joka lankesi
-kivilaatoille oven edessä ja heitti hiekkakivisille ovenpieluksille
-heikon valoheijastuksen, niin että kimmelsivät hiukan kultakirjaimet,
-jotka olivat kaiverretut niihin: niiden Uhlien nimet, jotka toinen
-toisensa jälkeen olivat hallinneet taloa. Joukko nuoria miehiä tuli,
-pitäen pientä puheen kertaa keskenään, ulos ovesta tähystelemään
-ilmaa. Jörn väisti syvemmälle poppelien hämärään ja poikkesi renkien
-tielle, joka pitkän takarakennuksen ympäritse vei sille ovelle, joka
-antoi ulos puimavälikölle. Nuoret miehet näkivät epäselvästi hänen,
-ja joku heistä sanoi: "Tuohan menee Älypää Wietenin ikkunan taakse."
-Kohta jälkeen kuuli hän veljensä äänen: "Kuules, joll'en tietäisi,
-että Jörnillä on vatsuri, niin sanoisin minä että tuo on hän."
-
-Hän koetti herättää mahdollisimman vähimmän hälinää rautakiskoisilla
-saappaillaan, tuli ovelle ja ihmetteli, kun tapasi sen avoimenaan:
-Wieten piti nimittäin aina hyvän huolen semmoisesta. Haparoiden
-kädellään eteensä pimeässä, asteli hän verkkaan ylös avaraa välikköä.
-Kerran koski kätensä puuhun: siinä oli silppukone häkkien edessä.
-Samassa tunsi hän jalkojensa alla olkia. Hän tunsi niiden pehmeästä
-täyteläisestä kahinasta, että ne olivat kauran olkia. Hän kumartui ja
-otti kädellään lyhteen päähän, joka oli kypsynyt ja leikattu sillä
-aikaa kun hän oli ollut Ranskassa, ja joka nyt oli puitavana. Silloin
-rupesi hän tuntemaan olevansa kotona.
-
-Taaskin sai hän syytä ihmetellä sitä että keskivälikönkin ovi oli
-auki ja että avoimesta kyökin ovesta lankesi häilyvä valojuova
-välikölle, ikäänkuin pitäisi jonkun sen avulla löytää tie kyökkiin.
-Hän läheni hiljaa ja hidastellen ovea, valmiina kohta kääntymään
-kamariinsa, jos kyökissä olisi vieraita. Mutta siellä istui Wieten
-yksin tuolillaan ja kutoi sukkaa takkavalkean hypähtelevässä valossa,
-rillit nenällään ja katseli niiden ylitse häneen, tarttui rilleihinsä
-ja sanoi hillityllä värähtelevällä äänellä: "Noh, siinähän sinä
-olet... poikani... Olen koko päivän odottanut sinua. Kahvi on tulella.
-Kas vaan... se rupeaa kiehumaan kohta."
-
-Wieten oli noussut ylös ja aikoi talonpoikaiseen tapaan hillitä
-itsensä ja kurotti pannua kohden, joka on tulella. Mutta kiihkeä
-ikävöintinsä ja suuri ilonsa siitä, että hän nyt taas vihdoinkin oli
-terveenä kotona, otti voiton hänen kurottavasta kädestään ja muutti
-sen suunnan. Siinä lepäsi tuo vavahteleva käsi Jörnin käsivarrella.
-
-"Wieten!" sanoi hän. "Mun oma vanha Wietenini!" Hän otti arasti
-Wietenin käden ja piti sitä omassaan. "Noin iloiseksiko tulet, kun
-taas olen kotona? Oletko koko ajan ollut terveenä, Wieten? Oletko yhä
-yhtä näpsäs ja ripeä, mun vanha piikani?"
-
-Wieten nyykäytti päätään, esiintulvivat kyynelet, kun tukahuttivat
-äänensä. Sitte laski hän kutimensa pöydälle, joka oli ikkunan edessä,
-ja sanoi: "Vie se tupaan, Lena."
-
-Silloin vasta huomasi Jörn kookkaan tytön, joka seisoi pesuhommissa
-ja katseli häntä. Tämä tuli nyt esiin takkavalkean valoon ja
-Jörn katseli häntä, ja häntä mielytti tyttö, joka oli kookas ja
-vahvarakenteinen ja muhkeannäköinen. Lisäksi olivat hänen kasvonsa
-terveenväriset, valkeat ja punaiset ja pehmeänpyöreät, hiukset olivat
-keltaiset ja asettuivat päänlaelle heikoissa aalloissa, ainoastaan
-korvilla oli pienet kiharat, semmoiset että olisi voinut pujettaa
-sormensa niihin. Jörnistä tuntui, kuin ei hän vielä koskaan olisi
-nähnyt niin reipasta ja samalla niin kunnollista tyttöä. Lisäksi
-miellytti häntä vielä se että tyttö nyykäytti päätä hänelle ja sanoi
-"hyvää iltaa", ja sitte katseli häntä niin avonaisen uteliaasti ja
-vakaan ystävällisesti, ylhäältä alas asti.
-
-Ennustipa hyvää että hänen ensimmäinen kysymyksensä kotiinpaluun
-jälkeen koski tätä tyttöä: "Mistä on _tuo_ sinulla?"
-
-"Hänhän on Lena Tarn", vastasi Wieten. "Hän on jo marraskuusta
-suurpiikana täällä... No, ota kahvia nyt. Etuhuoneissa on taas isot
-kestit. Heikki on ostanut hevosia ja nyt hänen täytyy vielä kalliin
-hinnan lisäksi maksaa viinit. Tyttö saa palkkaa kaksikymmentä
-taalaria; aivan liikaa."
-
-"Onko hän yhtä kunnollinen kuin hän näyttää?"
-
-"Noh, Jörn, tiedäthän: ainahan sitä jotakin on moitittavaa... Hän
-laulaa minusta liiaksi."
-
-"Laulaako hän? Hänhän näyttää niin järkevältä."
-
-"Sinä arvelet, että hän on pyhimys, koska hän näyttää noin puhtaalta
-ja vakavalta, vai kuinka? Eipäs vainkaan, Jörn. Kaikkea muuta."
-
-"Virmako?"
-
-"Ei, enhän sitä voi väittää, Jörn. Hän on vaan semmoinen liiaksi
-laulavainen. Sitäpaitsi on hän niin avosuinen ja semmoinen
-suorapuheinen. Sitä en minä kärsi tytöissä... Kuuletko nytkin...?"
-
-Kuulin tosiaankin kuinka hän laulaa hyräili tuvassa.
-
-"Kutka sitte laulaisivat, Wieten, ell'eivät nuoret tytöt?... Asuuko
-hän täällä sinun kanssasi tuvassa?"
-
-"Kyllä... hän nukkuukin täällä. Se oli hänen ehtonsa palkkasopimusta
-tehtäessä. Hän on kunnollisten vanhempien tytär ja tahtoo pysyä
-kunnollisena. Se minun täytyy myöntää. Minä sanon vaan, että hän
-ainoastaan laulaa liiaksi ja on liika omapäinen. Muuta ei minulla ole
-häntä vastaan... Juo kahvia nyt, Jörn!"
-
-Hän joi ja söi ja sanoi: "Istuhan nyt Wieten ja kerro, kuinka johduit
-odottamaan minua?"
-
-"Kuinka johduin. Luuletko sinä, etten joka jäsenessäni tuntenut, että
-olit matkalla? Ovet olisivat pysyneet auki koko yön, Jörn, ja minä
-olisin istunut takan ääressä. Usko se."
-
-Hän oli aukaissut Jörnin vaatenyytin, otti esiin hänen
-liinavaatteensa ja kummasteli niiden hyvää kuntoa; Jörn selitti että
-eräs armelias säälivä rouva oli lahjoittanut ne hänen maatessaan
-sairaalassa.
-
-"Ja sitte Jörn", sanoi hän: "olipa jo aikakin että palasit."
-
-Hän käväsi pesutuvassa ja palasi takaisin, kohenteli tulihangolla
-turvetuhkaa ja itki. "Enhän kuitenkaan osaa pysyä väliäpitämättömänä
-siitä, kuinka asiat menevät talossa, jossa on vanhentunut ja
-harmaantunut. Elsbe on mennyt turmiolle. Ja kuinka on sinun
-käyvä? Te molemmat olette kuin omia lapsiani, sentähden pitää
-minun kertoa sinulle kaikki, isäsi ajaa jokapäivä kaupungissa, ja
-kaupunginmatkan jälkeen istuu hän aina täällä kylässä Torkelin
-kapakassa, jonka vaimo, kuten tiedät, on huonotapainen, ja jolla on
-kaksi turmeltunutta tytärtä. Ja veljistäsikin on jo tullut pahempia
-kuin juomareita ja naistenhännittelijöitä: tiedän, että muutamat
-uhkaavasti vaativat heiltä takaisin rahoja, jotka he ovat huijanneet
-itselleen. Minä olen saanut harmaat hiukseni kunnialla, Jörn."
-
-Nyt oli kurjuus koko peloittavassa paljaudessaan hänen edessään. Hän
-astui ikkunan eteen, Wietenkin tuli hänen rinnalleen, yhä itkien ja
-katsahti sattumalta ulos ikkunasta. Kuu loisti ja näkyi tähtiäkin,
-vaikka olikin sumeista ja pilvistä. Wieten rupesi tuskailemaan, kun
-eivät olleet korjanneet auraa puoleen, joka oli pihan veräjällä.
-Näki kuun valossa kirkkaan auranterän. "Renki oli juovuksissa eikä
-lähtenyt ulos sateeseen. Kun isäsi nyt yöllä palaa kotiin, saattavat
-hevoset säikähtyä."
-
-"Hevoset ovat tottuneet yömatkoihin", sanoi Jörn. "Tule, mennään
-nukkumaan."
-
-"Etköhän mene etuhuoneihin ilmoittamaan veljillesi kotiintulostasi?"
-
-"En... Muutenkin jo tulin heistä liika varhain. Mennään nukkumaan.
-Joko tyttö on levolla? Pidä huolta, ett'ei hän joudu noiden
-hulttioitten käsiin tuolla etuhuoneessa, se olisi onnetonta. Elsbe on
-mennyttä; riittäköön siinä."
-
-He erosivat vaieten, hyvääyötäkään sanomatta; sillä melkein ennen
-jo kuin he olivat ennättäneet päättää lauseensa, olivat he kumpikin
-vaipuneet omiin syviin ajatuksiinsa. Jörn ei riisuutunutkaan, vaan
-heittäytyi vaatteissaan vuoteelleen mennäkseen vanhan tapansa mukaan
-päästämään hevoset valjaista, kun isä palaisi kotiin. Mutta hän oli
-niin omituisesti levoton, että hänen täytyi vielä kerran nousta
-ylös, ja mennä ikkunan ääreen ja katsella ulos yöhön. Samaan aikaan
-oli emännöitsijätärkin noussut ylös ja seisoi eteenpäinkumartuneena
-ja tähysteli ulos auraa kohden ja näki sen välähtelevän, huoahti
-raskaasti ja tunsi itsessään ikäänkuin jonkinlaista kammon
-puistatusta. Sitte menivät molemmat levolla taas. Ja kun olivat
-laskeuneet levolle, veti heitä vasten heidän tahtoaan ikäänkuin
-pimeisiin syvyyksiin, jotka aukenivat pohjattomina alla, ja joista
-ei ollut voimaa kohota ylös. Ja sillä välin kun he voihkaten
-kamppailivat sen synkeyden kanssa, ja sillävälin kuin tuo nuori
-tyttökin levottomana puhui unissaan, kuului kuin matelevaa ryömintää
-pimeissä talleissa, kuului outoa kahinaa lattioilla ja raskasta
-latkintaa ja laahaamista avaroilta väliköiltä, ja vierashuoneitten
-välinen suuri kaksoisovi lensi kumeasti äännähtäen auki. Mutta kukaan
-heistä ei osannut herätä unestaan, heitä pidätti siellä syvyyksissä
-ikäänkuin jotkin raskaat muodottoman mustat kädet.
-
-Aamulla, noin lähemmä kello kuutta, kun vielä oli pimeätä, tuli
-Jasper Krey kyökkiin. Hän ällistyi jonkunverran nähdessään Jörnin
-seisomassa Wietenin vieressä takan ääressä; mutta sitte sanoi
-hän tyyneesti, ikäänkuin kertoisi hän jostain jollekin hevoselle
-sattuneesta tapaturmasta: "Tuleppas mukana ulos, Jörn. Isäntä on
-ajanut nurin ja langennut auraan. Pelkään, että hän on saanut hieman
-liikaa." Hän osoitti otsaansa.
-
-Älypää Wieten kirkahti ääneen ja peitti silmänsä käsillään: "Aura!"
-vaikeroitsi hän. "Minä tunsin sen tapahtuvan, mutta en osannut
-liikuttaa sormeanikaan sitä estääkseni."
-
-Jörn Uhl juoksi ulos ja löysi isänsä. Hän makasi lokaisena ja
-lävitseen kastuneena märässä ruohossa ja vesilätäkössä. Hänen ohuet
-hiuksensa olivat aivan verissä. Epäselvällä äänellä houri hän
-jotakin, että hän tahtoi jäädä tähän vuoteelleen, heidän pitäisi
-mennä ulos kyntämään vaan, hän ei jaksaisi nyt. Ja hän sanoi, että
-hän vakoa päättäessään oli joutunut auran alle. Hevoset olivat
-raahanneet kyljellään makaavat ja särkyneet rattaat ulos tallin
-ovelle ja seisoivat siellä.
-
-Klaus Uhl kannettiin sisään ja pantiin vuoteelle. Noudettiin lääkäri,
-ja tämä ilmoitti että mielenliikutus ja kova säikähdys olivat
-vaikuttaneet halvauskohtauksen, johon onnettomuuteen joutuneella
-jo monta vuotta oli ollut taipumus. Hän saattaisi kyllä vielä elää
-kauankin, tilansa muuttuisi ehkä hiukan paremmaksikin; tuskinpa
-sairas sentään enään koskaan voisi käydä, selvään järkeensä hän
-arvattavasti ei enää koskaan voisi toipua.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolmantena päivänä onnettomuuskohtauksen jälkeen saapui tuo pieni
-valkopää taas taloon. Hän astui Jörnin luokse, joka vaiteliaana ja
-jäykin kasvoin oli antamassa ruokaa hevosille ja sanoi: "Olen kuullut
-isääsi kohdanneesta onnettomuudesta ja nyt minulla olisi asiaa
-sinulle hiukan. Jos ei sinulla ole vastaan, niin menemme molempain
-veljiesi kanssa yhdessä samaan kammariin, jossa sinä asuit silloin,
-kun olit pieni poika vielä."
-
-"Siellä asun vielä tänäpäivänäkin", sanoi Jörn.
-
-"Niinkö!" vastasi ukko ja katsahti tarkasti häneen. "Se onkin sinun
-mukaistasi. Minua surettaa, että sisaresi Elsbe, joka silloin oli
-niin ystävällinen minulle, on joutunut niin onnettomaan avioliittoon,
-kuin olen kuullut."
-
-Jörn ei vastannut siihen mitään, vei ukon vaan kammariinsa ja
-lähti ulos kutsumaan veljiään. Nämä tulivatkin vastahakoisina ja
-katselivat kauniilla kopeilla Uhl-kasvoillaan ylenkatseellisesti
-eteensä. Henrik oli marssilla Ranskaan Düsseldorfin asemalla
-juovuspäissään ja toveriensa kanssa tepastellen kompastunut vaunuun
-astuessaan ja taittanut säärensä ja oli siten omasta syystään ollut
-estetty olemasta mukana Ranskan retkellä. Koska hän luonnoltaan
-oli suuri kerskuri, vieläpä suurempi kuin isänsäkin, häneltä kun
-puuttui isän älykkyys, niin olisi hän jo rehentelemisen vuoksikin
-ollut mielellään mukana matkalla. Hän ei voinut sietää sitä, ett'ei
-saanut lyödä rintoihinsa. Hän olisi ollut yksi niitä, jotka näinä
-ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina kiertelivät viiksiään, ensin
-vasempaa: "Seitsemänkymmentä!" sitte oikeaa: "Ja seitsemänkymmentä
-yks'!" Sitten korskasti hymyillen kumpaakin yht'aikaa: "Ollut mukana
-silloin!" Ett'ei hän nyt voinut tehdä siten, se oli riistänyt
-viimeisenkin sulun hänen raakuuteen taipuvalta luonteeltaan. Kerskata
-täytyi. Ja nytpä vasta oikein. Nyt piti kerskua toiset pöydän alle.
-Niinpä kerskuikin hän hurjalla elämällään ja raaoilla puheillaan.
-
-"Kuulkaa tarkkaan nyt!" sanoi ukko. "Olen säästöpankin puolesta
-täällä ja puhun samalla omassa nimessänikin. Meillä kummallakin,
-säästöpankilla ja minulla, oli kaksitoista vuotta sitten vapaana
-suurempi rahasumma ja ilmoitimme sen lainattavaksi. Isänne otti sen
-ensimmäisenä ja ainoana lainana taloansa vastaan, joka arvoltaan
-juuri ja juuri vastasi summaa. Me kummastelimme, että hän otti
-semmoisen velkakuorman talolleen. Mutta hän sanoi, että hän aikoi
-käyttää juoksevat rahat kannattavaan liikeyritykseen, josta hän
-tiesi, ja me uskoimme häntä, sillä silloin vielä oli hän älykkään,
-taitavan ja varakkaan miehen nimessä, vaikka elelikin vähän ylväästi
-ja leveästi. Perästäpäin kyllä, kun huomasimme, että hän oli
-luisuvalla pinnalla ja kun täysi-ikäiset lapset myöskin tekivät
-parhaansa omaisuuden hävittämiseksi, rupesimme pitämään häntä
-silmällä ja varoitimmekin pari vuotta sitten häntä ja sanoimme
-viimein, kun talo uhkasi aleta arvossa, velan irti. Kolme päivää
-sitten on hän saanut kirjeemme. Samana iltana sattui hänelle
-tapaturma, ja vieläpä niin vaikea, että hän, kuten kuulen, kyllä voi
-jäädä eloon vielä mahdollisesti kauaksikin aikaa, mutta että hän
-sentään on kenties ainaiseksi menettänyt järkensä."
-
-"Niinkö?" sanoi Henrik. "Niinkö ovat siis asiat! Vai niin, vai niin!"
-Hän oli kalvennut ja katseensa oli pistävän terävä.
-
-"Niin, sillä kannalla ovat asiat", sanoi ukko ja nyykäytti päätään.
-"Ja nyt saatte valita. Joko asetamme talon konkurssitilaan: silloin
-on luultavaa, että saatte kaikki kolme, ilman penniäkään rahaa
-taskussa, marssia ulos maailmalle, tai jätämme sinulle, Jörn, talon
-kaikkine velkoineen, ja katsomme, kuinkahan sinun isännöitsemisesi
-luonnistuu. Pienemmistä veloista, joita pesällä myöskin ehkä on,
-olisit sinä myöskin edesvastuussa. Teille kummallekin tarjoomme taas
-2,000 markkaa, johonka te saisitte tyytyä ja jättää talon. Tämä on
-ehdotuksemme."
-
-Jörn istui ja tuijoitti kirstunkanteensa ja tunsi itsensä
-onnelliseksi: "Minulle talo! Minä isännäksi!" Ja hän häpesi veljiensä
-puolesta.
-
-Heikki viittasi sivumennen Hannulle ja lähti hänen kanssaan ulos, ja
-ikäänkuin itsestään tulivat he isänsä vuoteen ääreen. Wieten Penn,
-joka istui sen vieressä, lähti ulos.
-
-Muulloin olivat he aina tulleet isänsä luokse ainoastaan silloin,
-kun tarvitsivat rahaa. Nyt heillä oli toista asiaa. Mutta isä oli
-sikeässä unessa eikä kuullut heitä.
-
-Silloin väitti Heikki, että tuo valkopää mahdollisesti valehteli:
-eiväthän asiat niin huonosti voineet olla ja pitäisi olla varuillaan.
-Mutta kun he pienen aikaa vielä keskustelivat, huomasivat he, ett'ei
-kumpikaan heistä epäillyt tiedon todenperäisyyttä, ja kävivät
-vaiteliaiksi, Sitte rupesivat he syyttelemään toin'toistaan. "Sinä
-olet tänäkin talvena hävinnyt pelissä kuus'sataa markkaa", ja: "Sinä
-taas lähemmä kaksituhatta typerässä hevoskaupassasi." He katsahtivat
-toisiinsa, eikä puuttunut suuriakaan siitä, ett'eivät käyneet käsiksi
-toisiinsa.
-
-Mutta silloin muistui heille mieleen tulevaisuus, ja he muuttuivat
-taaskin mietiskeliäiksi. He olivat samassa asemassa kuin sekin,
-joka sanoi: Kaivaa en minä osaa, ja kerjätä en minä kehtaa. Ja
-heidät valtasi kammo, ikäänkuin ihmisen, joka uneksuu, että hän on
-menettänyt molemmat kätensä, ja että hänen pitää siten kädettömänä
-hankkia toimeentulonsa elämässä. Heikki kääntyi vuodetta kohden,
-ja huusi, kädet nyrkissä, samaa, jota vanhin veljistä viisi vuotta
-sitte oli huutanut isälleen: "Mitä olet opettanut meille? Maksaa saat
-tästä! Sinäkin! Tulee tuomiopäivä myöskin kerta! Saat maksaa tästä,
-niin totta kuin löytyy Jumala!" Tällä hetkellä uskoi hän varmasti
-tulevaiseen elämään, siksi että hän toivoi isänsä siellä saavan
-koston. Hannu seisoi mykkänä ja synkeänä ja katseli isänsä kasvoille,
-joissa vavahteli ja liikahteli.
-
-Henrik riuhtasi auki isänsä takin, etsi avaimia ja löysikin ne,
-aukasi ruskeaksi kiillotetun, jykevän nurkkakaapin ja haki rahaa sen
-tutuista laatikoista. Sieltä ei sentään löytynyt muuta kuin palanen
-paperia ja kultaiset kaulavitjat hyvää vanhaa tekoa, joihin oli
-kiinnitetty sinetti ja vihkisormus. Hän aukasi paperin ja keksi sillä
-lyhyen numerosarjan, velkaluettelon. Paitsi suurta kiinnityslainaa
-oli vielä yli kymmenentuhannen markan vekselivelkoja. Alle oli isä
-siistillä ja sirolla käsialalla, ikäänkuin olisi hän harjoitellut
-kaunokirjoitusta, kirjoittanut: "Kaikki apuneuvot tukossa."
-
-"Noh niin", sanoi Heikki. "Tuolla kannalla ovat siis asiat nyt. Tässä
-sen näemme mustalla valkoisen päällä. Noh niinpä ei ole Jörnkään
-kauvaa seisova Uhlilla. Häntä revitään ja nyitään vekselien vuoksi,
-ja sitte ajavat he hänet talolta. Ei auta mikään, Hannu, pois meidän
-täytyy ja tiehemme täältä. Täältä ei enää ole mitään saatavissa, koko
-talosta ei kuulu meille enää yhtään ainoata lahoa laudansälettäkään."
-Hän otti vitjat, riisti niistä koristimet ja antoi ne veljelleen.
-
-Heikki menetti viljat jälkeenpäin korttipelissä; Hannu taas on
-säilyttänyt kultaista pikkukoruansa aina tähän päivään asti muistona
-äidistään ja kantanut niitä kellonperissään, kantanut niitä
-silloinkin, kun oli myynyt kellonsa, saadakseen lapsineen kylliksi
-syödä.
-
-He katsahtivat vielä kerran ympärilleen ja lähtivät ulos.
-Keskiväliköllä asteli valkopää edestakaisin ja kysyi: "Ette löytäneet
-mitään, vai? Otatteko vastaan kaksituhatta?"
-
-"Saammeko nostaa ne tänään?"
-
-"Tänään iltapäivällä kello neljä on asiamiehemme puhuteltavissa
-meijerissä. Hän käy kanssanne notariolla."
-
-Sitte lähtivät he ulos, pakkasivat pyhäpäiväpukunsa
-sotamieskistuihinsa ja käskivät valjastaa. Jasper Kreyn piti lähteä
-kuskiksi heille. Jörn meni hänen mukanaan talliin. "Hevoset ovat
-minun", sanoi hän yrmeästi ja jyrkkään, "olet edesvastuussa siitä,
-että ne tänä iltana ovat takaisin Uhlilla."
-
-Ulkona, kun he seisoivat rattaitten vierellä ja vielä kerran
-katselivat taloa ja rakennuksia ja avaroita peltoja, jotka lepäsivät
-länteen Ringelshörnistä, paras osa talosta, olivat he vakavia ja
-vaiteliaita. Henrik seisoi hampaat kiristettyinä yhteen ja kasvot
-kalpeina. Hannu sanoi nuorimmalle veljelleen: "Isän syy on suurin
-tässä, mutta emme mekään ole viattomia. On ihan oikein, että sinä
-tulet isännäksi taloon. Pidä sinä huoli, ett'ei se joudu vieraan
-käsiin." Hän kääntyi poispäin ja nousi rattaille.
-
-Sitte lähtivät he liikkeelle, eivätkä enää katsahtaneet taakseen.
-
-Kun Jörn oli palannut rattailta ja kauan katsellut sitä jälkeen ja
-sitte hitaasti, raskaihin ajatuksiin vaipuneena, kääntynyt ovea
-kohden, seisoi siellä valkopään vieressä Thiess Thiessen lyhyenä ja
-laihannäköisenä.
-
-"Jörn, Jörn!" puheli tämä. "Ukkovanhus tässä, jonka tunnen jo
-kolmekymmentä vuotta sitte, on toimittanut minut Hampurista asti
-tänne, jotta minä neuvoisin sinua tässä mylläkässä. Jörn, poikani:
-sitä minä olen aina sanonut: mitä liikuttaa meitä entisyys. Antaa
-kuolleiden levätä lepoansa! Mitä meillä on tekemistä Wulf Isebrandin
-ja Napoleonin kanssa? Niin, itse sisarestanikin sanon: levätköön
-rauhassa! Ja sillä hyvä. Mutta sitä, mikä on _edessämme_, Jörn,
-sitä kohden tulee meidän uteliaina tähystellä; sen täytyy olla
-huolemme esineenä! Se osa maailmanhistoriaa, Jörn, joka vielä ei ole
-tapahtunut, se on meille tärkein palanen siitä. Ja huomaa se, mitä
-vielä puuttuu maailman historiasta, sikäli kun se sinua koskee, se on
-nyt edessäsi... Kävin juuri isääsi katsomassa, Wieten kertoi kaiken
-minulle. Tule sisään. Kiusankappaleet ovat poissa nyt; nyt hallitsee
-järki Uhlilla. Mennään, juodaan kuppi kahvia, juodaan siellä
-kirstulla kamarissasi. Minulla on terveiset sinulle Lisbethilta,
-tais' olla oikein tuhatkertaiset."
-
-
-
-
-SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
-
-
-Kun on sattunut joku suurempi tapaus ihmisten kesken, semmoinen joka
-ilmestyy heidän keskelleen ikäänkuin suunnaton jättiläinen, joka
-ohiastuessaan hipaisee heitä hihallaan, silloin hykähtää niiden
-mieli, jotka ovat saaneet tuntea sen kosketuksen, ja tuntevat vielä
-kauan jälkeenkinpäin sen liikutuksen huumausta sen mukaan, kuinka
-suuri ja äkillinen tapaus on ollut. Tämmöisessä mielentilassa ilmenee
-ihmisen luonteenlaatu avoimpanaan, puheensa on vilpittömämpää ja
-kuulonsa herkempi. He ovat kuin syvältä kynnetty maa, josta höyryy
-tuoreen mullan voimakas tuoksu. He istuivat kammarissa. Kirstun
-kannella seisoivat kultareunaiset kupit, joille oli maalattu sinisiä
-kukkia. Molemmat ukot olivat sytyttäneet lyhyet piippunsa ja
-rohkaisivat kokemustensa ja turvatun taloudellisen asemansa korkealta
-jalustalta tuota levottomasti tulevaisuuteen tähystelevää nuorukaista.
-
-"Me haluamme onneasi", sanoi valkopää ja tekeytyi ystävällisen
-näköiseksi, "ja haluamme rahamme takaisin."
-
-"Etenkin tätä jälkimmäistä!" sanoi Thiess. "Nyt", jatkoi ukko,
-"nyt on talo velassa hiukan yli arvonsa; sillä on lisäksi
-muutama vekselivelka, eikä irtain omaisuus ole parhaassa
-kunnossa. Me menettäisimme siis rahaa, jos nyt asettaisimme talon
-pakkohuutokauppaan."
-
-"Sinun pitäisi ansaita rahat takaisin heille, Jörn", sanoi Thiess.
-
-"Niin. Se hänen pitäisi. Ja itselleen talon. Sillä jos hinnat hiukan
-nousevat, ja niin ne tapaavat tehdä näin sotien jälkeen, voi hän
-vähitellen taistella itsensä velkataakan alta, kunnes viimein voi
-sanoa: Talo on minun."
-
-"Mitäs tuohon sanot, Jörn?" kysyi Thiess. "Mitäkö sanon?" huudahti
-Jörn Uhl ja teki ensi kerran elämässään puhuessaan vilkkaan käden
-liikkeen, hän levitti molemmat suuret tyhjät kätensä ilmaan.
-"Pitäisikö isäni tulla kannetuksi vuoteessaan talosta? Pitäisikö
-minun antaa Uhlin luiskahtaa käsistäni?... Mitä vaan voin tehdä
-tänne jäädäkseni, sen teen. Siitä saat olla varma, Thiess."
-
-"Hyvä", sanoi valkopää. "Puhutaan nyt jostain muusta." Hän veteli
-lyhyestä piipustaan vahvoja sauhuja ja katseli suopeannäköisenä
-Jörniin, joka taas istui siinä umpimielisin kasvonpiirtein.
-
-"Sinun pitää mennä naimisiin", sanoi hän. "Eipä ole hyvä, että
-ihminen on yksin, ei ole hyvä päivällä eikä yöllä, ei hädässä
-eikä ilossa. Sinulla näyttää olevan taipumuksia jäädä yksikseen
-kyyröttäjäksi." Ja puolin tosissaan, puolin leikillään kysyi hän
-häneltä, saisiko hän esittää hänelle jonkun. "Tiedänpä tuolla", sanoi
-hän, "tuolla ylämaassa pesiä, joissa on kultaisia munia. Silloin
-olisimme sekä sinä että me yhtähaavaa autetut."
-
-Jörn Uhl vastasi siihen vaan: "Emännöitsijämme jää luokseni tänne; en
-minä vaimoa tarvitse."
-
-Samassa kun hän lausui tämän, oli tuo vaaleatukkainen tyttö,
-kerma-astia kädessä, astunut sisään. Tämä kuuli nuoren vastaleivotun
-isännän vast'ikään lausumat sanat ja sai kasvoilleen jotenkin
-nokkavan ilmeen ja ajatteli: "Onpas tuokin olevinaan!"
-
-"Tiedätkö", kysäsi ukko asettuen mukavammasti istumaan, "että olen
-tuntenut emännöitsijäsi jo neljäkymmentä vuotta sitten? Haluaisinpa
-kertoa teille, ja etenkin sinulle, mitä tiedän hänen nuoruudestaan."
-Kun Lena Taru aikoi lähteä ulos, sanoi hän: "Jos sinulla on aikaa,
-niin jää sinäkin kuulemaan. Eipä ole sinullekaan vahingoksi kuulla
-juttu. Siinä on ikäänkuin jotain muinaisaikuista: ikäänkuin olisi se
-kaivettu esiin Rugenbergiltä, jolla jättiläishaudat ovat. Se on avara
-kuin maailma ja syvä kuin ihmiselämä. Voisin kertoa siitä pitkälti ja
-lavealti: mutta puhun ennemmin lyhyesti vaan siitä ja kerron siitä
-ainoastaan sen, mikä koskee Wieten Penniä."
-
-Semmoista haasteli ukko, oli avannut silmänsä suuriksi, imi suotta
-sammunutta piippuaan ja laski sen viereensä. Nuori tyttö istuutui
-Thiess Thiessenin viereen jonka samoinkuin valkopään hän tanaan näki
-ensikerran, ja ajatteli itsekseen: "Tuopa on omituinen kolmiapilas",
-ja katseli kertomuksen kestäessä lystin uteliaalla ilmeellä yhdestä
-toiseen. Häntä huvittivat enemmän ihmiset, joiden keskellä hän istui,
-kuin kertomus. On sentään mainittava, että hän useimmin katseli
-Jörniä, jonka vakavia, pitkähköjä kasvoja syvine älykkäine silmineen
-hän hiljaisessa ihmetyksessä, arastelematta ja ystävällisellä
-utetiaisuudella tarkasteli.
-
-"No niin, olipa nuoruudessani Schwenefeldissä poika, köyhäin
-vanhempain lapsi, pulska ja komea poika, hän kävi minun kanssani
-kansakoulua ja rupesi jälkeenpäin luontaisesta rakkaudesta hevosiin
-tallirengiksi, ja palveli semmoisena lopuksi eräässä suuressa talossa
-Schwenefeldissä. Hän oli hyvin kelpomies ja näytti jonkunverran
-synkeältä, ei koskaan puhunut sanaakaan yli tarpeen ja näytti
-heräävän eloon ja saavan tulta itseensä ainoastaan silloin, kun
-hän ratsasti orheilla tietä, joka kiersi pihan ympäritse. Silloin
-oli talon ainoa tytär aina suurin silmin ikkunassa, meni ikkunasta
-ikkunaan aina sen mukaan, kuinka nuorukainen ratsasti pihaa ympäri,
-ja sai silmänsä loistaviksi ja poskensa punottaviksi. Nuorukaisen
-huomio oli ainoastaan hevosissaan.
-
-"Eräänä päivänä, kun hän taas oli siten katsellut häntä, tuli
-tyttö, kun nuorukainen oli saanut viedyksi oriin talliin, hänen
-luokseen sinne, kun hän suki hevosta ja yritti antautua puheisiin
-hänen kanssaan. Mutta nuorukainen pysyi yhä samallaisena: tytölle
-hän vastaili kylmäkiskoisesti, mutta eläimiään hän puhutteli
-ystävällisesti.
-
-"Silloin päätti tyttö ryhtyä tepsivämpiin toimenpiteisiin. Hän päätti
-osoittaa nuorukaiselle, että oli vallan väärin luultu, jos hän
-arveli, että hän piti häntä vähemmässä arvossa, siksi että hän oli
-vaan renki, ja jos hän sentähden katsoi täytyvänsä osoittaa semmoista
-kopeutta, joka sopii kunnialliselle köyhyydelle. Niinpä sanoikin hän
-nuorukaiselle kerran tilaisuuden sattuessa: 'Tiedäppä sinä, että
-sinä minun silmissäni olet paljoa parempi kuin kaikki talollisten
-pojat.' Kun hän oli saanut sen sanotuksi, juoksi hän pois, juoksi
-ylös vinnille kyyhkyslakkaan ja palasi vasta kahden tunnin kuluttua
-takaisin.
-
-"Eipä tiedetä tarkalleen, kuinka pitkälle tuo tulisenluontoinen ja
-haaveksiva tyttö meni seurustelussaan nuorukaisen kanssa. Summa ja
-sama asiasta kuitenkin oli, että hän eräänä päivänä hypähti isänsä
-kaulaan ja sanoi, ett'ei hän ollut kolmeen yöseen saanut yhtään
-unta, hänen täytyi ja hän tahtoi mennä naimisiin rengin kanssa. Isä
-oli pehmeäluontoinen mies, ja tyttö hänen ainoa lapsensa: hän antoi
-myöntymyksensä. Sanotaan että hän sentään teki sen huolestuneena.
-
-"Tyttö oli kai mennyt liika pitkälle seurustelussaan nuorukaisen
-kanssa, niin että tämä oli kadottanut kunnioituksensa häntä kohtaan.
-Tyttö ei ollut se nainen, jonka kuvaa hän -- kuten jokainen nuorimies
-omaansa -- kantoi sydämessään. Tyttö oli hento uneksijatar,
-kuumaverinen haaveilija. Nuorukaiselle taas olisi sopinut vaimo,
-jolla kookkaan komean ulkonäön ohessa olisi ollut rauhaisa ja tyyni
-olento ja ylpeätä, arvonsa tuntevaa naisekkuutta.
-
-"Jo häiden jälkeisen päivän oli mies koko päivän hevostensa parissa,
-tarkasteli niitä ja järjesteli, ja meni seuraavana päivänä
-markkinoille tekemään kauppoja, vaihtamaan ja ostamaan. Vaimo seisoi
-makuuhuoneen ikkunassa ja katseli hänen jälkeensä silmissään vihan
-kyynelet.
-
-"Saivat sitte tytön, saivat pojankin, mutta sekään ei saattanut heitä
-lähemmä toisiaan. Sillä nyt, kun vaimolla oli lapset ympärillään,
-arveli mies voivansa vielä kiinteämmin pysyä omissa hommissaan. Hänen
-hommansa olivat innokkaan, kyvykkään ja kunnollisen liikemiehen
-hommia. Varsinkin hevoskauppaa harjoitti hän, sai mainetta
-semmoisena, kartutti omaisuuttaan ja voitti seurustellessaan
-rykmentin upseerien kanssa, jotka olivat kauppa-asioissa hänen
-kanssaan, vuosien vieriessä elämänkokemusta ja hyvän ja varman
-käytöstottumuksen.
-
-"Mitä enemmän menestystä hänellä oli ja mitä varmemmin tuo entinen
-renki pääsi satulalle elämässään, sitä enemmän pääsi hänessä esiin
-hänen luontainen taipumuksensa katsomaan ainoastaan viisasta
-ja raitismielistä eteenpäinpyrkivistä ihmisarvolle sopivaksi
-ja halveksimaan kaikkea semmoista, jota tavallisesti kutsutaan
-ihanteelliseksi ja semmoiseksi. Hän takertui yhä pahemmin tähän
-yksipuolisuuteen, kun hänen täytyi omassa perheessään vaimossaan ja
-kohta myöskin lapsissaan nähdä niin liika paljon -- kuten hän piti --
-tuommoista hentoa haavemielisyyttä.
-
-"Mies oli aina matkoilla; molemmat lapset joutuivat kokonaan äidin
-hoiviin. Koulussa he eivät käyneet, äiti opetti itse heitä. Opetus
-ei ollenkaan tapahtunut koulunomaisessa järjestyksessä, mutta
-tulokset olivat sentään niin edulliset, ett'ei viranomaisilla ollut
-mitään aihetta sekaantua. Pääasiallisin osa kasvatusta oli siinä
-että hän vapaasti kertoi lapsilleen ja antoi lasten uudestaan kertoa
-kaikenlaisia mielikuvitelmia ja satuja. Hänen tapansa oli säilyttää
-kaikki kirjat, joista hän sai ainekset kertomuksiinsa, tarkasti
-lukittuina eräässä kaapissa, niin ett'eivät lapset koskaan saaneet
-itse niitä käsiinsä. Huolimatta kaikista lastensa, varsinkin pojan
-pyynnöistä saada itse lukea kirjat, ei hän koskaan antanut niitä
-heille. Joskus visseinä päivinä, kuten kauniina kesäpäivinä tai
-kirkon juhlina pukeutuivat kaikki kolme isovanhempani pukuihin, joita
-säilytettiin aitassa kirstuissa, tai pukeutuivat he kaikellaisiin
-koristeihin ja esittivät kertomuksensa todellisuudessa, tai
-lähtivät he yksinkertaisessa valepuvussa ulos metsään ja olivat
-koko iltapäivän jossakin metsännotkelmassa, nuotion ääressä, ja
-kuvittelivat olevansa mustalaisia, tai pakolaisia tai jotakin
-semmoista. Näihin valepukuleikkeihin ja retkeilyihin ottivat he aina
-mukaan erään köyhän orpotytön, jonka köyhäinhoitolaitos oli antanut
-taloon elätettäväksi. Tämä oli Wieten Penn.
-
-"Tämä oli elämää kuin kauniissa sadussa: ihmiselämä itse kaikkien
-voimiensa ja nesteittensä täyteläisyydessä ja koko kirjavassa
-moninaisuudessaan oli joutunut kehyksiin ja luontoon, joka
-ulkopuolelta katsoen näytti kokonaan olevan suunniltaan, mutta
-joka todellisuudessa sentään oli ainoastaan nähty syvemmillä ja
-vapaammilla silmillä. Tämmöisessä elämässä löysi tuo yksin jäänyt
-nainen jonkinlaisen korvauksen turhaan menneelle rakkauselämälleen
-ja tunsi itsensä siedettävän onnelliseksi; kuitenkin puuttui koko
-tältä menolta sisällistä tasapainoa, tyyneyttä ja vakavuutta, sitä
-kun ei ollut ohjaamassa miehen käsi. Tämä ravisteli päätään tai teki
-pilkkaa, teki liikematkojaan ja unohti häärinässään ja hyörinässään
-vaimonsa ja lapsensa.
-
-"Äiti ei huomannut, että poika, jolla oli liiaksi hänen luonnettaan,
-joutui yhä etäämmälle siihen maailmaan, joka on olemassa ainoastaan
-unissa. Jos hän olisi jäänyt eloon, olisi hänestä ehkä vielä puhuttu
-paljokin, hänellä oli nimittäin niin syvä huomiokyky, että kaikki
-näkyi hänelle kirkkaasti kuin lasin lävitse. Mutta hänellä ei ollut
-ollenkaan tahtoa; ja häneltä puuttui johtavaa isän kättä. Niinpä
-kasvoikin hän, niinkuin joskus näkee nuoren päärynäpuun kasvavan,
-jolla ei ole tuetta: liika hoikaksi ja liika raippamaiseksi. Äiti
-oli vähitellen ruumiillisesti heikontunut, mutta oli liika tahdoton
-ja liika arkakin pyytääkseen lääkärinapua. Niinpä vei pitkäaikainen
-sairaus hänet hautaan. Tyttö oli silloin noin kuudentoista, poika ja
-Wieten Penn noin neljäntoista vuoden vanhat.
-
-"Siitä hetkestä, kun äidin silmät olivat sulkeuneet, olivat lapset
-turvattomina ja hoivattomina. Niinkauan kun ruumis oli hautaamatta
-istuivat tai seisoivat he neuvottomina ja toimettomina huoneissa
-ja välttivät katsoa silmiin isäänsä, joka heille oli kokonaan
-vieras. Iltasin hiipivät he Wieten Pennin kanssa ylös aittaan, ja
-katselivat siellä vanhoja pukuja, joissa he olivat leikkineet ja
-neuvottelivat hiljaisella äänellä, mikä leikki olisi mukavin nyt.
-Silloin unohti poika äidin kuoleman, silmänsä rupesivat säteilemään
-ja hän hurmaantui puhumaan suurekkaissa liioitelluissa kuvissa, hän
-otti puvut ja aikoi mennä niiden kanssa saliin, jossa he aina olivat
-leikkineet, kunnes toiset varoittivat häntä puhumaan hiljempää.
-
-"Mutta kun koitti hautajaispäivä ja koko talo jäi tyhjäksi --
-ainoastaan isän sisar oli jäänyt kotolaiseksi -- uskalsivat lapset
-esiin, hiipivät valepuvuissaan saliin, jossa äidin ruumisarkku
-vielä puoli tuntia sitten oli seisonut, ja jossa vielä oli siellä
-täällä varisseita kukkia ja hautaseppeleitä, ja rupesivat leikkimään
-siellä matalaäänisesti. Kun äiti aina oli niin mielellään ja
-huolettomasti leikkinyt heidän kanssaan juuri tässä huoneessa, ja
-kun hän sitäpaitsi oli viimeisinä viikkoinaan puhunut kuolemasta
-ikäänkuin olisi hän saanut kutsun johonkin keväiseen ja kukkaisaan
-vappujuhlaan, niin eivät he osanneet kuvitellakaan, että heidän
-leikkinsä saattaisi millään tavalla loukata äidin muistoa.
-
-"Siinä kun he siis leikkivät, unohtivat he ajan kulun, ja olivat
-vielä keskellä parasta leikkiään, kun isä palasi hautajaisista. Hän
-oli huonolla tuulella, pappi kun hautauspuheessaan oli selvästi
-viitannut, että vainaja hänen umpimielisyytensä vuoksi oli eksynyt
-yksinäisille ja melkein kammottaville teilleen. Väliköllä kertoi
-hänen sisarensa hänelle, missä lapset olivat ja mitä hommia heillä
-oli. Silloin kadotti hän viimeisenkin mielenmalttinsa ja syöksähti
-saliin sokeasti vihastuneena ja kiihtyneenä siitä ajatuksesta että
-tuo pahan onnen vaimo oli toimittanut hänelle nuo pahan onnen
-lapset. Hän astui kenenkään huomaamatta salin avonaisen akkunan
-taakse, ja katseli lasten leikkiä, sitte astui hän sisään ja kuritti
-säikähtynyttä poikaa, jonka hän havaitsi pääsyylliseksi, ja sulki
-kaikki kolme kammioon.
-
-"Siitä päivästä kohteli hän ankarasti lapsia. Oikeassa siinä, että
-heidän yhdessä ololleen oli tehtävä loppu, antoi hän tyttärensä tädin
-katsannon alaisena askaroida talon toimissa kaiket päivät. Poika sai
-kyntää, paimentaa lehmiä, ja mitä muuta semmoista pikkuaskaretta
-oli. Mutta silloinpa ilmeni, että häneltä puuttui kaikki luontainen
-taipumus semmoiseen: hän kävi kaikkeen kömpelösti käsiksi; ei
-hän myöskään koskaan osannut muodostaa mitään yleiskäsitystä
-tehtävästään, ja sai usein seista hämmentyneenä, kunnes rengit
-pilkkaa tehden osoittivat kuinka helppo tehtävä oli. Kun sielunsa
-oli herkkänä, kun se oli aukenemaisillaan ottamaan itseensä
-ystävällisiä rikkaita vaikutuksia, silloin tapahtui tuommoinen
-taitamattomuus, sattui tuommoinen käytännöllinen saamattomuus, ja sai
-osakseen epäystävällistä pilkkaa ja halveksivaa ivaa, ja sielunsa,
-joka asusti niin kirkkaassa, keveässä ja ilmaisassa oltavassa,
-sulki kohta säikähtyneenä ja hienoimpaansa loukattuna kaikki ovet
-ja verhosi kaikki ikkunansa ja istui sitte ja hautoi pimeässä
-kaikellaista synkkää ja kiusaavaa. Jos lasten joskus, esimerkiksi
-jonakin hiljaisena sunnuntain-iltapäivänä, onnistui yhdessä pujahtaa
-aittaan, silloin etsi poika ajatuksiinsa vaipuneena esille kaikki nuo
-entiset korut, etsi kirjavat viitat ja paperiset kuninkaankruunut
--- jotka tekevät ihmisen onnellisemmaksi ja jotka siis myös ovat
-todellisempiakin kuin moni oikea kultainen -- etsi esiin punaiset
-kulkuskengät, katseli niitä kauan uneksuvin silmin ja laski ne hiljaa
-paikoilleen takaisin kyynelet poskillaan.
-
-"Tänä kevännä -- oltiin huhtikuussa, jolloin kevät niin mielellään
-puhkeaisi esiin, mutta ei vielä jaksa, sillä joka ilta ahdistavat
-kylmät yötuulet sitä ja hätyyttävät sen takaisin -- silloin kynti hän
-kaiket päivät kaukana kylästä erästä takavainiota, jonka alapäässä,
--- se vietti nimittäin hiljaa alaspäin --, oli viljelemätön kangas,
-jolla, korkean ruohoston ja kaikellaisten pensaikkojen keskellä oli
-vanhoja turveskuoppia, joiden pohjalla oli syvältä vettä. Ihmiset,
-varsinkin lapset välttivät paikkaa mielellään, sitä kun pidettiin
-aaveiden tyyssijana ja koska se todella olikin kammottava. Autio
-epätasainen maa, jota peitti rehevä ja sankka rikkaruohokasvullisuus,
-ja jossa siellä täällä oli syviä, jyrkkiä hautoja, joiden pohjalla
-vesi aina seisoi liikkumattomana, herätti ihmisessä kaamean tunteen,
-ikäänkuin olisi maanpintaan tässä viilletty syviä avonaisia haavoja,
-jotka ihmiset olivat jättäneet parantamatta ja ikäänkuin kuurottaisi
-ja väijyisi noissa avonaisissa syvänteissä nyt synkkiä pahaasuopia
-maan haltioita, jotka halusivat kostaa äitinsä kärsimykset.
-
-"Kolme päivää kynti hän siellä, aamusta iltaan, päivälliseine oli
-hänellä mukanaan ja nautti hän sen siellä ulkona pellolla, joka ilta
-palasi hän raskasmielisempänä kotiin. Kun lapsille kolmantena päivänä
-taas tuli tilaisuus istua hetken yhdessä aitassa, kertoi poika, ensin
-sentään pitkän ajan istuttuaan aivan vaiti, leikkitovereilleen, että
-hän jok'ainoa päivä oli aikaiseen aamulla ennen auringon nousua,
-ja illalla, kun se laski mäkien taakse, ja turvekuopat peittyivät
-varjoon, kuullut kankaalta käsin äänen, joka kuului kuin jonkun tytön
-tai jonkun vanhan heikon naisen ääni, ja oli se aina kutsunut: 'Tule
-tänne, tule tänne!' Hän oli joka kerta ollut suuressa tuskassa, niin
-että hänen oli täytynyt pyyhkiä hikeä otsaltaan, mutta samassa oli
-hän aina tuntenut suurta sisällistä vetoa totella kutsua; pelko ja
-sisällinen veto sinne taistelivat hänessä aina... Semmoista puheli
-hän, tuki otsaansa kädellään ja tuijotteli heihin.
-
-"Kun sisarensa kuuli tämän, pudisti hän ensin päätään, sitte puistatti
-koko hänen ruumistaan, ikäänkuin tuntisi hän jo jonkun kummituksen
-turvekuopista tarttuvan itseensä ja katseli hätääntyneenä veljeensä.
-Sitte helkähti hän äänekkääseen nauruun, ja sanoi kaikkea tuota
-vallan mielettömyydeksi.
-
-"Hänessä oli nimittäin äidin kuoltua tapahtunut suuri muutos.
-Jokapäiväinen työ, jossa hän nyt oli, ja joka myöskin sai hänet
-tekemisiin kaikellaisten ihmisten kanssa, herätti ja vahvisti hänen
-luonteessaan kaikkea sitä, joka siinä oli isältä perittyä. Se mikä
-säikähdytti hänen saamattomampaa ja herkkämielisempää veljeänsä
-ja synkistytti hänen sieluansa, sitä oli hän lähennyt tyttömäisen
-uteliaana, notkeana ja mukauvana ja oli tottunut siihen. Ikäänkuin
-raskaista kauniista unista heränneenä, katseli hän ympärilleen
-todelliseen elämään, ja siitä oli hänelle suurta kirkasta riemua.
-Mutta kun ei hän kuitenkaan niin nopeasti voinut toipua noiden
-kirjavien unien lumosta ja kun hän siis astui todellisen elämän
-piiriin ikäänkuin olisi olallaan yhä kuninkaan viitta ja jaloissaan
-punaiset kulkuskengät, niin ei hän astunut elämään, hän hoiperteli
-sen piiriin yhä uniensa humalassa, ja hoiperteli sitä pahemmin, kun
-oli perinyt vahvan annoksen äitinsä tulisuutta. Hän oli perinyt tämän
-nuorekkaat ruskeat silmätkin, jotka aina kuulsivat kosteina. Siten
-hoiperrellen oli hänellä onni sentään mukanaan. Hän tuli kylässä
-tuttavuuteen erään nuoren miehen kanssa, erään käsityöläisen pojan,
-joka oli kotonaan paranemassa, oltuaan nuorempana perämiehenä eräässä
-rahtihöyrylaivassa ja tehtyään ensimatkansa, jolla oli sairastunut.
-Nuo reippaat verevät nuoret, jotka ulkona peltotiellä olivat
-eräänä päivänä kohdanneet toisensa ja vaihtaneet keskenään jonkun
-turhanpäiväisen sanan, olivat ihastuneet ja rakastuneet toisiinsa
-niin, että koko muu maailma oli heidän silmissään kuin sumuharson
-takana. Senpä vuoksi täytyikin hänen nauraa sydämensä pohjasta, kun
-hän nyt kuuli veljensä äänen noilta epätodellisilta mielikuvien
-mailta. Kohta jälkeenpäin lähtikin hän kammarista ulos puutarhaan,
-jossa perämies seisoi tiheän pihlajapuun takana.
-
-"Mutta toinen leikkitovereista, pieni Wieten Penn, hän kuunteli
-hehkuvin poskin ja avoimin suin tätä kertomusta, jonka mukaan nuo
-salaiset voimat, jotka siihen saakka aina olivat seisoneet mykkinä ja
-silmät sulkeutuneina kaukana sumun verhossa, ensikerran ilmoittivat
-olemassaolostaan sanoilla ja viittauksilla. Sitäpaitsi piti hän
-pojasta paljon, koska hän oli niin hyvä ja viisas, ja koska hänellä
-oli niin ihmeelliset elävät silmät, ja oli hän syvästi surrut sitä,
-että viime viikkoina niin harvoin oli saanut puhua hänen kanssaan, ja
-oli kerran jo yöllä sydän sykkivänä seisonut hänen ovensa takanakin
-ja tahtonut hiukan puhella ja leikkiä hänen kanssaan. Nyt iloitsi
-hän tietämättään siitä että hänen sisarensa oli lähtenyt ulos ja
-että heillä nyt oli yhteinen salaisuus keskenään. Hän valitti, että
-poika näytti niin kalpealta ja oli niin suruisa ja rupesi arasti
-silittämään hänen poskeansa ja suutelikin häntä lopuksi. Se oli
-pojalle äärettömästi mieleen. Sillä vaikka kappaleissa, joita he
-olivat näytelleet, kyllä usein oli ollutkin puhetta suuteloista,
-ei hän sentään vielä ollut koskaan itse semmoista koettanut. Nyt
-koettelivat he lapsellisesti, millä tapaa se kävisi parhaiten päinsä,
-innostuivat siitä ja nauroivat ja olivat kuin taivaan enkelit. Ja
-melkeinpä oli tuo ystävällinen lapsi nuorilla punaisilla huulillaan
-suudella hänet paikalla terveeksi; mutta hänessä oli liika paljon
-äitinsä heikkoutta. Hän vaipui taaskin hätäyneeseen tuskaansa,
-vapisi ja epäröi ja kysyi: 'Mitä pitää minun tehdä? Menenkö minä,
-jos se taaskin kutsuu?' Silloin lupasi tyttö juosta aamulla varhain
-lehmälaitumelta, jossa hän oli lypsämässä, ja tulla hänen luokseen.
-
-"Samana iltana pyysi hän sydäntä liikuttavasti isältään, että tämä
-antaisi kyntötyön siellä takavainiolla jollekin toiselle, syytä
-pyyntöönsä hän ei sentään sanonut. Isä huomasi kyllä poikansa tuskan,
-mutta tahtoi kovuudella valjastaa hänet niin sanotun elämäntehtävän
-eteen, pyyntö muistutti hänelle myöskin hänen syyllisyyttään, ja hän
-eväsi pyynnön pudistaen pilkallisesti ja sanaakaan sanomatta päätään.
-
-"Niinpä tapahtui onnettomuus.
-
-"Oli kylmä, kolkko ja pimeä kevätaamu. Leveät sumusiekaleet lepäsivät
-vielä notkelmien pohjilla juroina ja tumpeina kuin suuret laiskat
-eläimet. Kuitenkin oli maassa ikäänkuin jotakin nousevaa heräämistä,
-ikäänkuin odottaisi runsas määrä nuorta uneksuvaa elämää hiljaista
-kirkasta synnyinsanaansa. Länsituuli humusi mereltä käsin tyyneenä
-ja tasaisena ikäänkuin laulu ennen näytelmän alkua. Kuitenkin oli yö
-vielä kuningattarena ja sen kammot ruhtinaina, jotka pyysivät vielä,
-ennenkuin valtakunta oli menetetty, tehdä pimeitä tekojaan.
-
-"Silloin läheni lapsi lehmälaitumelta käsin juosten viistoon pellon
-yli pojan luokse. Tämä kynti juuri mäkeä alas, niin ettei hän
-huomannut tyttöä. Hän asteli levottomana hevostensa jäljissä, pää
-kumarassa ikäänkuin kuulustelisi hän jotakin, hän nyökäytti päätään,
-pudisti sitä sitte taas ja puristi kätensä nyrkkiin hellittäen auran
-kurjesta. Tyttö luuli että hän puheli hevosilleen kuten kyntäjillä
-on tapana, ja tuli juosten lähemmä. Mutta yht'äkkiä kohotti poika
-molemmat kätensä ja huusi kovasti: 'Minä tulen', juoksi auran ja
-hevosten ohitse ja huusi: 'Minä tulen! minä tulen', ja oli muutamalla
-hypähdyksellä pensaikossa. Tyttö näki epäselvästi hämärässä, kuinka
-hän kaatui ja katosi. Hänkin meni tainnoksiin, juostessaan kaatui
-hän. Aurinko nousi.
-
-"Hetken päästä tuli suurpiika vainiolle hakemaan tyttöä, hän kun luuli
-että tämä oli juossut kyntäjän luokse ja lapsen tapaan kuluttaisi
-aikaa hukkaan siellä laverrellen, hän tapasi hevoset paikallaan
-seisomassa, ilman ajajaa, ja tytön, pitkällään maassa, lähellä
-auraa, kyntövaossa, sormet rutistettuina multaan, ikäänkuin tahtoisi
-se pitää itseään kiinni. Hän saatiin virkoamaan, ja kertoi sitte
-vavisten ja lopuksi ääneen itkien, minkä oli nähnyt. Perästäpäin
-makasi hän kokonaisen vuorokauden kuumeessa. Lähemmä puoltapäivää
-löydettiin poika hukkuneena eräästä kuopasta."
-
-Valkopää otti piippunsa esiin ja kuroitti kädellään Thiessiä kohden,
-sanomatta sanaakaan. Tämä ymmärsi hänen tarkoituksensa, iski
-tulitikulla tulta ja antoi hänelle.
-
-"Miksipä kertoisin tästä lavealti ja pitkälti. Isä tuli myöhään
-illalla kotiin ja tapasi poikansa salissa parilla raudanpalasella
-makaamassa. Hän kumartui eteenpäin, ja katseli häntä hämmästyneenä,
-muuttui yhä jäykemmäksi ja seisoi viimein ihan suorana hänen
-edessään. Kun naapurit hautajais-päivänä ilmoittivat osaanottoaan
-hänelle, kysyi hän: 'Miksikä? Vaimoni ja hänen poikansa olivat
-kaksi elämään kelpaamatonta sunnuntai-ihmistä, He ovat hiljaisessa
-toimettomassa haudassa paremmin paikallaan kuin todellisessa
-elämässä'.
-
-"Kahdeksan päivää jälkeenpäin sai hän kuulla tyttärensä
-rakkaussuhteesta. Hän vaati lyhyesti ja tylysti, että hän jättäisi
-lemmittynsä. Mutta tyttö oli yhtä jäykkäluontoinen kuin isänsäkin
-ja sanoi hänelle, että hän tahtoi tulla onnellisemmaksi kuin
-äitiraukkansa, ja ett'ei hän aikonut jättää perämiestään. Silloin
-ajoi isä hänet talostaan.
-
-"Siitä päivästä menivät hänen asiansa huonosti. Kahdeksan kurjaa
-viikkoa viipyi Wieten Penn, kokematon lapsi, vielä yksin hänen
-luonaan. Hän ei katsahtanutkaan tyttöön eikä puhunut sanaakaan
-hänelle. Aluksi matkusteli hän yhä vielä paljon ja harjoitteli
-vanhaan tapaansa kauppaa, osti ja myi. Mutta kun hän kauppansa
-ohessa vaati jokaisen suostumaan omiin ankaroihin ja synkkiin
-mielipiteisiinsä, vetäytyivät hänen vanhat hyvät liikeystävänsä
-hänestä pois. Niiden sijaan ilmestyi epäiltäviä ihmisiä, ne
-tungeskelivat hänen seuraansa, ilmoittivat meluavasti suostumustaan
-hänen mielipiteisiinsä ja saattivat hänet yhä syvemmälle uhmaan ja
-luulotteluun. Lopuksi huomasi hän takertuneensa pahaan ikäänkuin
-käärmeen kiemuroihin, mutta syyllisyytensä ja uhmamielensä estivät
-häntä katkaisemasta niitä siteitä. Kun yhä kävi selvemmäksi että
-hänen taistelunsa oli taistelua itse iäisyyttä vastaan, sitä vastaan,
-joka on kaiken pohjana, ja että tämä taistelu oli turha, se kun oli
-epäinhimillinen, silloin iletti ja kammotti häntä itseänsäkin itsensä
-puolesta. Tyttöparka asusti silloin vieläkin neljä päivää ja neljä
-yötä yksin hänen kanssaan. Katkerassa tuskassa katseli hän hänen
-levotonta edestakaisin kävelemistään ja kuunteli hänen epätoivoisia
-yksinpuhelujaan. Viidentenä aamuna tavattiin hän kuolleena.
-
-"Semmoinen, Jörn, oli Wieten Penn'in nuoruus, hänen, joka nyt istuu
-isäsi vuoteen ääressä. Hän tuli tänne alas marskeille ja rupesi
-pienpiikaksi täällä Uhlilla. Kaikki se peloittava, jonka hän oli
-saanut kokea, oli murtanut hänen nuoruutensa ikäänkuin kukkasen,
-hän näki näkyjä ja hänellä oli aavistuksia, oli sekainen ja synkeä.
-Ajattelemattomat ihmiset rupesivat kutsumaan häntä Älypää Wieteniksi
-ja tekivät parhaansa saadakseen hänet kokonaan sulkeumaan itseensä.
-Mutta sinun äitisi, Jörn, joka oli hyvä ja ystävällinen ihminen tuki
-ja holhoi häntä, ja sai hänet taas oikealle tolalle, kuitenkin on hän
-koko elämäkseen jäänyt omituiseksi, ja usein on hän raskasmielinen.
-Hän ei kelpaa seuraksi sellaiselle kuin sinä, Jörn, jolla on
-samallaista raskasta verta; sinä tarvitset varsinkin nyt, kun sinulla
-on raskas työ edessäsi, hyvän nuoren toverin."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun valkopää oli päättänyt kertomuksena, otti hän keppinsä ja
-sanoi aikovansa lähteä. Hän antoi valjastaa ja ajoi Thiess
-Thiessenin kanssa kaupunkiin. Jörn Uhl meni isänsä sairasvuoteelle,
-vuorottaakseen Wieten Penn'in kanssa. Kun tämä meni ulos ovesta,
-katsoi Jörn pitkään hänen jälkeensä.
-
-Hän vietti yönsä avarassa nojatuolissa, jossa äitinsä oli ollut
-tapana istua talvipuhteina, ja valvoi levottomasti nukkuvan isänsä
-vieressä. Ja kun hän istui siinä ja mietiskeli, lähtivät ajatuksensa
-varsinkin kahdelle tolalle. Milloin tunsi hän sitä, kuinka hän
-järjestäisi taloudenpitonsa siinä ja siinä suhteessa ja kuinkahan
-nyt tulevaisuutensa oli muodostuva; milloin taas oli hän aivan kuin
-keskellä niitä ihmeellisiä mieltäjärkyttäviä tapauksia, joista
-valkopää oli kertonut.
-
-Ja vähitellen, kun yö muuttui pimeämmäksi ja läheni puoliyö
--- länsituuli riipi ja kohisi poppeleissa ja viskeli raskasta
-rankkasadetta vinoon ikkunanruutuja vastaan, sairas tuijotteli
-elottomin silmin ylös lakea kohden ja Jörn Uhl ajatteli lääkärin
-lausuntoa: "Elää saattaa hän kyllä kauankin vielä; mutta jäseniään
-ei hän arvatenkaan enää koskaan voi vapaasti liikuttaa", -- silloin
-tunsi Jörn Uhl ensi kertaa ihmisvoimien riittämättömyyden, ja
-hänessä heräsi avuttomattomuuden tunne, tämä tunne: Minne pyrit,
-sieluni peloittavassa yksinäisyydessäsi ja turvattomuudessasi? Ja
-nytpä oli kuitenkin onni, että hän koulussa oli saanut oppia "Isä
-meidän", muutoin olisi hän tänä hetkenä liiaksi pelännyt noita
-masentavan suuria synkkiä haamuja, jotka vihamielisinä tuijottelivat
-hänen ympärillään yönpimeydessä, olisi ehkä masentunutkin niiden
-alle. Mutta nyt pakeni hän pelonalaisessa luottamuksessa niiden
-näkymättömien väkevien ja siunaavien voimien turviin, jotka ovat
-kätkettyinä evankeliumissa.
-
-Ja tämä oli suuri askel, jonka tuo tähän asti aina niin varma Jörn
-Uhl tässä teki. Sillä ainoastaan nöyrtyvä löytää armon Jumalan
-edessä, niinkuin eräs viisas ihminen kerran on sanonut. Ainoastaan
-niille, jotka syvästi ja syvällisesti tutkivat, jotka kysyvät paljon
-ja hartaudella, ainoastaan niille, jotka ihmettelevät, ihastuvat ja
-nöyrinä kunnioittavat, ainoastaan niille avautuu tie täydelliseen,
-suureen ihmisyyteen. Ihmisolemisen ihmeellisiin ja ihaniin
-avaruuksiin ja syvyyksiin saavat nähdä ainoastaan ne, joiden sielussa
-asuu itsetiedottomuuden vilpitön hartaus.
-
-
-
-
-KAHDEKSASTOISTA LUKU.
-
-
-Eipä ole marskeilla yhdessäkään talossa tehty niin kiivaasti työtä,
-kuin sinä kesänä ja syksynä tehtiin Uhlilla. Kun yövartija aamusin
-kello neljä teki viimeistä kiertoansa ja pysähtyi Vestereck'in
-kohdalla ja tehtävänsä mukaisesti kolmeen kertaan puhalsi
-lehmänsarveensa, silloin näki hän jo pitkät läävärakennukset
-valaistuina ja tulen leimuavan takassa.
-
-Talossa oli ankara komento. Nuori isäntä rukoili ainoastaan tuona
-yhtenä yönä; nyt hän teki työtä. Hänen nenänsä oli kaikkialla ja
-silmänsä vilkkuivat terävinä syväin silmäkulmani alla. Hän kävi
-pitemmäksi ja laihahkomman näköiseksi ja koko olentoonsa tuli jotakin
-käskevää, "Maavouti"-nimitys, joka seitsemän vuotta oli ollut
-unohduksissa, tuli taas käytäntöön.
-
-Eipä semmoinen sujunnut niinkään sileästi ja katkeritta sanoitta.
-
-Jukka Ebel, paikkakunnalla tuttu hm-Ebelin nimellä, joka
-kolmekymmentä vuotta oli rämpinyt Uhlin vesi-ojissa, astui eräänä
-päivänä allapäin väentupaan, jossa Jörn Uhl juuri teki lopputiliä
-erään rengin kanssa, joka ei oikein ottanut totellakseen ja sanoi:
-"Tuo ei ole enää ihmisellistä, ei ole ihmisellistä tuo, minkä isäntä
-vaatii. Olen ollut mukana monellaisessa, vuonna viis'kymmentä lensin
-asehuoneen mukana Rendsburgissa ilmaan, ja tulin vahingoittumattomana
-alas, niin jaa, hm, siinä minä olen ollut."
-
-"Entäs sitte?" kysäsi Jörn Uhl ja oli kummastuvinaan. Hän oli sentään
-jo kauan pelännyt, että tämmöistä tulisi.
-
-"Jos isäntä... jos isäntä tahtoo tulla rikkaaksi kolmessa päivässä,
-niin tulkoon, tulkoon! Mutta minä en sen asian vuoksi anna nylkeä
-itseäni elävältä."
-
-Hän pyyhkäsi lapionsa terää, lähti ulos, eikä palannut enää
-seuraavana päivänä. Sen sijaan tuli hänen kymmenvuotias tyttärensä.
-Tämä katsoi, että hänen tuli tuossa avarassa upeassa etuvälikössä,
-jossa vallitsi juhlallinen puolihämärä ja jossa jokainen ääni kuului
-komeana ja juhlallisen pitkään, haastaa yläsaksaa ja toimitteli:
-"Isä käski sanoa terveiset, hän pitää joutopäivää eikä tule tänne
-enää. Hän meni Krischan Lührin kanssa viemään hänen härkiänsä
-Husumiin." Samassa oli hän pujahtanut ovesta ulos. Tämä oli suuri
-hetki päivätyöläislapsen elämässä, kun hän sai puhua noin ylväästi
-tuolla avaralla väliköllä valkeine ja mustine marmoripaasineen ja
-korkeine leikeltyine kaappeineen. Vuosikausia jälkeenkin vielä kuuli
-hän äänensä kaiun, jota seinät komeasti olivat kaiuttaneet. Nykyään
-on hän onnellisissa naimisissa erään hyvänsävyisen miehen kanssa, ja
-saattaisi kernaasti laskea joskus jonkun äänekkäämmänkin sanan. Mutta
-hän melkein arkailee äänellään, ikäänkuin pelkäisi hän yhä vielä
-sitä kaikua, jonka hänen sanansa olivat herättäneet Uhlin väliköllä,
-ja jota hän niin oli säikähtänyt. Mutta kun miehensä kerran kysyi
-häneltä, mistä hänen hiljainen olentonsa ja hänen hiljainen
-puhetapansa johtuivat, johtuivatko ne yhä vaan siitä silloin Uhlin
-väliköllä, mietti hän hiukan ja vastasi sitte: "Ei. Ne lähtevät
-siitä, että myöhemmin, kun isä oli kaksi vuotta sairaana, sain kaksi
-talvea käydä kerjuulla. Silloin puhuin talojen väliköillä pyyntöni
-aivan hiljaa!" Kun hän oli sanonut sen, heittäytyi hän miehensä
-kaulaan ja nauroi.
-
-Rengit molemmat eivät voineet isännän innokkaisiin hoputuksiin olla
-vastaamatta yhtä sitkeällä vitkastelu-innolla, ja niinpä sattui
-kiivaitakin sananvaihtoja.
-
-"Kun kaikella kunnialla saatte päivällisiksi yhden kierroksen
-kynnetyksi, niin arvelette te, että olette ansainneet aterianne."
-
-Siihen vastaa isäntärenki: "Ja jos kävisi isännän mielen mukaan, niin
-tappaisimme itsemme työllä juuri päivälliseksi, emmekä enää ollenkaan
-tarvitsisi ruokaa."
-
-Silloin ei pikkurenki, joka istui varahevosella, enää osannut
-pidättää nauruun tirskahdustaan. Mutta silloin otti tuo pitkä isäntä
-pari pitkää, levollista askelta ja kurotti häntä kohden, niin että
-pojan korva jälestäpäin punotti koko päivän. Mutta kun maavouti oli
-poissa, nauroi hän taas, veitikkamaiset silmänsä kyynelissä.
-
-Kyökissäkään eivät asiat oikein ottaneet luistaakseen. Wietenin
-täytyi melkein kaiket päivät istua sairaan vuoteen ääressä, joka
-muutoin kävi levottomaksi ja vaikeroitsi kuin lapsi. Silloin eivät
-tahtoneet kyökissä totella Lena Tarniakaan. Jörn otti viimein asian
-puheiksi Wieten kanssa ja silloin sopivat he siitä, että Wieten
-siitä lähtien yksinomaan rupeaisi isän hoitajattareksi ja sen ohessa
-neuloskelisi, kutoisi ja korjaisi vaatteita, Lena Tara taas ottaisi
-kyökissä ja tarhassa emännöimisen, sillä rajoituksella kuitenkin,
-että hänen tärkeämmissä tapauksissa pitäisi neuvotella Wietenin
-kanssa.
-
-"Järjestä vaan niin, Jörn!" sanoi Wieten. "Olen hyvilläni, että
-selkeän siitä; olenkin jo kuudenkymmenen."
-
-Niinpä lähti Jörn Uhl kasvot vakavina ja kopeannäköisinä ja alahuuli
-lerpallaan kyökkiin ja ilmoitti siellä talon naismaailmalle lyhyesti
-muuttuneista arvosuhteista; Lena Tarn, joka par'aikaa pesi astioita
-valkeat hihansa ylöskiverrettyinä, nyökäytti hyväksyvästi päätään
-keskeyttämättä työtään tai luomatta edes katsettakaan tuohon
-vakaanvarovaan puhujaan. Mutta toinen palvelustyttö, hän katosi
-kyökistä kuin nuoli, lyödä läimäytti oven takanaan kiinni ja jätti
-samana iltapäivänä talon.
-
-Tuli sitten talvi. Jörn Uhl käyskeli pitkäkoipisena ja
-raskasaskeleisena peltojaan ja suunnitteli järjestelmän, jonka mukaan
-saisi peltonsa salaojitukseen, ja saisi itse tehdyksi työn, säästäen
-siten joka vuosi monta päiväpalkkaa. Hän laskeskeli kuin mikäkin
-valantehnyt maamittari pituuksia ja kulmioita, istuskeli kammarissaan
-ja piirsi kartan talosta, joka nyt oli hänen omansa.
-
-Tuli kevät. Vapunpäivänä tuli taloon uusi palvelusväki, joka ei ollut
-kokenut isännän ylenemistä arvossaan eikä Lena Tarnin korotusta.
-Siitä lähtien luisuvatkin asiat paremmin: isännän ääni kuului
-varmempana ja käskevämpänä pihan ylitse. Ja saattoipa hän joskus
-mennä Wieten Penninkin luokse, siellä kun tämä istui ikkunassaan, ja
-silmälasiensa ylitse katseli ulos pihalle, ja sanoa hänelle: "Asiat
-luistavat Lenalta hyvin. Hänessä on vauhtia. Ole sinä huoleti vaan."
-
-Koitti sitten kymmenennen päivän toukokuuta aamu. Aurinko säteili
-valkeana siniseltä syvältä taivaalta. Sen loiste sekaantui
-maanpinnasta huuruavan kosteuden kanssa keveäksi valaistuksi uduksi.
-Etäisyydessä rantasäikillä aaltoili sumu sinervän vaaleana auterena.
-Sattui silloin talon ohitse käymään Dreyer ukko, kädessä sauvansa,
-jonka hän joka askeleella varovasti ja varmasti laski maahan. "Jörn",
-haasteli hän, "kaksikymmentä yksi kertaa olen minä laskenut karjani
-laitumelle kymmenentenä päivänä toukokuuta." Silloin vartoi Jörn,
-kunnes ukko oli kadonnut kaukaisuuteen, sitte huusi hän välikölle,
-niin että kaiku vaan vastaili: "Nyt lasketaan karja ulos! Naisväki
-saa tulla auttamaan."
-
-Vietiin ensiksi härät ovelle, neljäkymmentä kaks- ja kolmevuotiasta,
-jykeväniskaista eläintä ja laskettiin valloilleen. Ne hyökkäsivät
-pihalle häntä ojona ja täyttivät sen melulla ja hälinällä, kuin
-lapset koulupihan. Mutta viiden miehen ottivat he niistä urakan.
-Aivan liika kaikuvana kuului Jörn Uhlin ääni, ja aivan liika pitkälle
-ja varmaan ulottui hänen pitkän piiskansa isku. Hän seisoi ylhäällä
-mäellä, luvan ovella ja osoitti minne piti ajaa. Kun ne viimein oli
-saatu pihalta, ja ulos rantatielle, lähtivät molemmat päivämiehet
-niiden kanssa. Hengähdettiin hiukan.
-
-Suurrenki ja yksi pikkurengeistä ratsastivat sitte hevosten kanssa,
-kymmenen lukuaan, jotka sen jälkeen oli laskettu pihalle, pari varsaa
-juosta lerputti somasti jälestä. Mutta viimeisenä jonossa asteli
-vanha tamma, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli tuotu Aulangolta
-äidin viimeisenä perintönä, Aulangon tyttärelle oli nimittäin luvattu
-tamma, ja lisäksi sen jälkeläiset neljänteen polveen asti. Tamma
-nautti nyt vanhanpäivän leipäänsä talossa.
-
-Sitte tuli lehmien vuoro, kahdeksan kookasta punaisenkirjavaa
-marskilehmää. Niiden laidun oli aivan talon takana haassa, jossa
-koskaan ei aurankärki ollut välähdellyt, ne kun siinä olivat
-lypsäjille lähempänä. Niitä taluttivat naiset. Kun renkipoika yritti
-tarttua yhteen niistä, ja taitavasti hän tarttuikin, ei lehmä vaan
-suvainnut sitä, vaan riuhtasi nuoranvarren pojan käsistä ja antoi
-hänelle kouriintuntuvan todistuksen siitä ettei hänestä mihinkään
-ollut. Niin menivät naiset, Lena Tarn komeana edellä, alas tanhuaa
-pitkin. Kun auringonsäde sattui pujahtamaan poppelien välitse,
-loistivat hiuksensa yhtä tulenpunaisina kuin lehmien punakirjava
-takku.
-
-Mutta silloinpa tuli pysäys. Kookas kolmivuotias sonni oli
-riuhtaissut itsensä vallalleen, kun siitä oli ruvennut tuntumaan
-ikävältä olla tyhjenevässä navetassa. Yhtäkkiä ilmestyi se navetan
-ovelle ja lähti sitte levollisesti astellen naisia ja lehmiä
-kohden. Olipa onni, että Lena Tarn, jolla aina oli kaikki mielessä,
-oli ottanut käteensä kolmijalkaisen, lujatekoisen lypsyjakkaran,
-viedäkseen sen laitumen veräjälle. Hän astui säihkyvin silmin
-sonnia vastaan, ja huusi sille: "Seis sinä, senkin visapää", hän ei
-nimittäin oikein suosinut sonnia. Hän heilautti kolmijalkaansa. Mutta
-punatakku läheni levollisesti vaan, ihan ilmeisenä varmuuden, voiman
-ja uhman kuvana. Siiloin heitti Lena pikaisen vihastuneen silmäyksen
-miehiin, jotka piiskoilleen seisoivat luvan ovella: "Mitä siellä
-seista tollotatte, senkin hamilot?" nosti jakkaransa ja heittää
-jyskäytti sen punatakkua päin otsaa. Siitä säikähti tämä niin,
-että taitti syrjään, jossa joutui miesten kouriin. Mutta Lena Tarn
-punastui sen jälkeen vähänväliä koko iltapäivän, nuori isäntä kun oli
-katsonut häneen silmillä kuin nuori vallaton mies ikään. Siitä hän
-oli salaa sekä iloissaan että huolissaan.
-
-Viimeksi päästettiin ulos vasikat, lukuaan kolmattakymmentä. Ne
-käyttäytyivät pahemmin kuin koululapset, ja se merkitsee jo jotakin.
-Kuus', jotka olivat nähneet päivänvalon navetassa eivätkä vielä
-osanneet eroittaa vettä, ilmaa ja maata toisistaan, tekivät ensin
-lentoyrityksiä, ottaen korkeita loikkauksia, kaikki neljä jalkaa
-yhtä aikaa ilmassa ja seisoivat sitte jäykkinä ihmetyksestä ja jalat
-torrollaan, kun taaskin huomasivat seisovansa maassa. Ne eivät
-voineet toipua hämmästyksestään eikä ollut saada niitä liikahtamaan
-paikaltaan. Silloin keksi pari niistä lammen, joka oli läävän edessä
-ja parissa pitkässä loikkauksessa oltiin siinä. Poika, jonka piti
-taluttaa niitä, ei saanut kylliksi aikaa ajatellakseen, pitikö
-hänen jakaa kaikki niiden kohtalot, vai saisiko hän ehkä jossakin
-tapauksessa eroittaakin asiansa näiden asiasta, hän teki seuraa
-viimeisessäkin hyppäyksessä. Nyt seisoivat kaikki kolme kaulaansa
-asti sameassa vedessä, kaikki kolme kummastuksesta jäykkinä ja
-liikkumattomina.
-
-Nyt suuttui isäntä. Hän torasi "pojan tolvanaa", joka "ei pystynyt
-tuon taivaalliseen", laski piiskan seinämälle ja tuli pitkin
-askelin mäeltä ja sekaantui juoksevain ihmisten ja eläinten
-joukkoon. Olikin jo paras aika panna tenä pelille, sillä tytöt
-navetan ovella tirskuivat ja nauroivat ja Lena Tarn seisoi
-ivallisin katsein ja silmät yhteen siristettyinä pihan veräjällä.
-Niinpä otti hän puolimäessä pahimpaa ilkimystä, jolla juuri oli
-kummastelemissilmänräpäyksensä ja tuhmannäköisenä katsoa tollotti
-ympärilleen, nuorasta ja aikoi ruveta sitä taluttamaan. Mutta samassa
-silmänräpäyksessä oli tässä herännyt joku ajatus, joku mieleenpistos
-tai joku sentapainen ja mennä nelisti nyt, pitkäkoipinen Jörn Uhl
-mukanaan viettävää tanhuamäkeä alas. Lakki lensi päästä, maa jytisi,
-kyökissä, kirkuttiin: aika harppaus, ja vesi räiskähti korkealle.
-Siellä seisoivat nyt kaikki viis' vedessä ja kaikilla viidellä oli
-kummastelusilmänräpäyksensä.
-
-Viimein saatiin kuitenkin kaikki tolalleen. "Kun me viimein ryhdyimme
-käsiksi", sanoivat tytöt. Talossa tuli hiljaista taas.
-
-Lena Tarn palasi kyökkiin, ja näki yhä edessään kasvojen ilmeen,
-jolla Jörn Uhl oli katsonut häntä, kun hän astui sonnia vastaan.
-Muutoin oli hän aina erinomaisella päällä, mutta jos hän, kuten viime
-päivinä, ei ollut ihan terve, oli hän pikainen vihastumaan. Niinpä
-näytti hän yrmeältä, niin huonosti kuin se kävikin häneltä päinsä
-ja niin lyhyeen kuin se loppuikin. Mutta pianpa sentään muuttuivat
-kasvonsa, kun hän hääräili siinä askareissaan ja tunsi uuden nuoren
-terveyden taas virtaavan jäseniänsä. Hän meni nopeasti kammariinsa,
-lukitsi itsensä sisään hetkeksi, ja palasi kohta takaisin. Nyt
-säteilivät silmänsä, hän siristeli hiukan aurinkoa vastaan, avoi
-huulensa, hymyili ajatuksissaan itsekseen, nauroi sitte ääneen, kun
-yht'äkkiä muisti isännän kylpyretken, ja rupesi laulamaan.
-
-Ei Jörn Uhlkaan oikein osannut rauhoittua tänään. Tuo äkillinen
-kylpy oli saanut verensä liikkeeseen, kevätaurinko myöskin vaikutti
-puolestaan. Hänessä sykähteli nuorekasta elonvoimaa, hänen täytyi
-hengittää syvempään ja katsahtaa kerran ympärilleen monikirjavaan
-maailmaan, suorentaa niskaansa ja ruveta tähystelemään leivoseen,
-joka leijaili ylhäällä taivaanlaella eikä yhtään hillinnyt riemuansa.
-
-Hän tunsi ikäänkuin olisi tänään joku juhlapäivä ja hänessä heräsi
-ajatus lähteä kylään maksamaan verot, jotka olivat langenneet
-maksettaviksi. Niinpä pukeutui hän pyhäpukuunsa ja lähti verkalleen
-astumaan peltotietä, katseli nuorta vehnää, joka näytti erinomaisen
-lupaavalta ja ajatteli samalla Lena Tarniakin. "Hänen hiuksensa ovat
-päälaella ikäänkuin punamessinkinen kypärä, joka hiukan on valunut
-niskalle. Aivan kuin sen ranskalaisen kypärä, joka silloin illalla
-Gravelotten jälkeen istui puuntyngällä hamppuside sääressään... Kun
-hän toimaa, kuten hän sanoo, ovat silmänsä vakavasti ja ankarasti
-kiinnitettyinä työhön. Mutta jos joku puhuttelee häntä tai hän
-puhuu jollekin, nauraa hän kohta. Työ näyttää hänestä ainoalta,
-jossa sopii pysyä levollisen vakavana. 'Niin täytyy olla', sanoo
-hän. Mutta kaikkiin muihin asioihin nähden on hän joko pahalla
-tai hyvällä päällä, enimmäkseen hyvällä. Ainoastaan minulle on
-hän aina lyhytpuheinen ja usein hän oikein tuituttelee kanssani.
-Hirveästi huvitti häntä se, että minulla oli tuo kovan onnen lykky
-sotkeutua tuon eläintoperon kanssa lätäkköön. Jos hän vaan tohtisi
-niin saisinpa tuon jutun sekä aamiaiseksi että päivälliseksi että
-illalliseksikin ja särpimeksi joka kerta: 'Siinäs sait'."
-
-Yhä siinä mietteissään matkaa tehden, kohtasi hän vanhan Dreyer ukon,
-joka ei koskaan käynyt leveätä maantietä vaan aina koko sydämellään
-maanviljelykseen kiintyneenä, viimeisiin päiviinsä saakka käyskeli
-viherjöitä hiljaisia peltoteitä, joiden kummallakin puolella
-peltosarat aukenevat ja hän vanhoilla silmillään sai katsella
-töittensä hedelmiä. Reipas nuorukainen hiljensi askeleitaan ja rupesi
-käymään hiljaisen vakaana astelevan vanhuksen rinnalla ja kuunteli,
-kuten niin usein ennenkin hänen hyviä neuvojaan, joita hän tuki
-kaskuilla entisistä ajoista ja omilla kokemuksillaan.
-
-"Ennen kaikkea, Jörn! Kuinka vanha nyt oletkaan? Kahdenkymmenen
-neljän? Älä vaan naimisiin mene, Jörn. Älä millään muotoa! Se
-olisi tuhminta, minkä saattaisit tehdä! Jokaisella iällä on oma
-erityinen tuhmuutensa, Jörn; sinun ikäsi tuhmuus olisi naimisiin
-meno. Minä odottelin aina kolmanteenkymmenenteen ikävuoteen asti ja
-valitsin sitte punniten ja varovasti. Hän toi mukanaan kuustuhatta
-markkaa, Jörn; se oli sievonen summa silloisiin oloihin nähden. Alle
-viidenkymmenen tuhannen et sinä voi sitä tehdä! Vuota, vuota, sanon
-sinulle."
-
-"Luonnollisesti", vastasi Jörn, "luonnollisesti odotan vielä ainakin
-kymmenkunta vuotta. Wietenhän on terve ja reipas vielä ja voi vielä
-kauan pitää emännöimisestä huolen."
-
-Tien käänteessä sanoi hän hyvästit ukolle ja lähti astelemaan
-reippaasti edelleen ja ajatteli itsekseen: "Ukko on sentään
-sitkistynyt koko lailla, nyt tänään sen erittäin huomasin... Kaunis,
-viehkeä ilma tänään. Onpas sentään ihanampaa käydä näin yksikseen
-ja antaa ajatustensa karkeloida noin vapaasti sinne tänne, kuten
-vasikat tänään aamulla, onpas se ihanampaa kuin astella tuossa
-tuon ukon vieressä ja kuunnella hänen elämänviisauksiaan. Luulen
-jo hieman itsekin tietäväni, mikä on viisainta, mikä ei. Enpä ole
-koskaan elänyt noin vaan ajatuksetonna nenää myöten kuten veljeni.
-Naimisiinko? Nytkö naimisiin? Siihen leikkiin en itseäni niinkään
-hevillä anna. Vasta kolmenkymmenen täytettyäni!"
-
-Hän riisui takin yltään ja ripusti käsivarrelleen. Hänen valkeat
-paidanhihansa välkkyivät, kuin ikään minkään tuhlaajapojan veljen,
-joka palaa pellolta ja kuulee laulun ja tanssin helinän.
-
-Näyttipä se somalta, kun se antoi punatakulle jakkarasta. Ikäänkuin
-kolmivuotias korskuva varsa. Eilen hän ei näyttänyt niin mukavalta,
-ei hänellä ollut niin kirkkaita silmiäkään, ja tiuski Wietenille
-ja sanoi kohta jälkeen: 'Älä pahastu, Wieten, nukuin huonosti', ja
-nauroi sitte. Kaikkea sen mieleenkin tulee: nukkua huonosti? Kun koko
-päivän rehkii niinkuin hän, niin sittehän pitäisi toki nukkua kuin
-tukin; mutta tuo on kaiketi kevätpäivien syy. Onpa onni sentään, että
-me miehet pysymme sentään vähän järjissämme, muutoin menisi maailma
-joka kevät liitteiltään.
-
-"Merkillinen ilma! Ikäänkuin joisi sitä. Ja se maistuu hyvälle. Onpas
-toki onni, että pääsin eheänä sodasta, ja että vielä olen nuori
-ja että tuo suuri talo antaa minulle tilaisuuden näyttää, mihinkä
-kelpaan. Sittemmin, kun vuodet vierivät -- ja ne vierivät nopeaan
--- kun olen saanut asemani varmaksi, otan itselleni kauniin vaimon,
-jolla on paljon rahaa ja keltaiset hiukset. Onpas niitä rikkaitakin
-tyttöjä, jotka ovat yhtä iloiset ja reippaat ja yhtä otettavat, ja
-joilla on yhtä kaunis vartalo. Sitähän ilmestyy aina uusia tyttöjä,
-joka vuosi, tiheästi kuin nuorta heinää. Jumala ties' mistä ne kaikki
-tulevat. Miksihän sen siis juuri pitäisi olla tämän?"
-
-Hän puki takin päälleen taas ja saapui lehmuskujanteen varjoon;
-huonokuuloinen pitäjänkirjuri seisoi ovellaan, hän näytti olevan
-pahalla päällä. Päivän kuluessa oli nimittäin käyty ilmoittamassa
-kokonaista kuus' synnyintapausta ja jokainen ilmoittaja oli tunnin
-verran istunut virkahuoneen mukavassa nojatuolissa, ja jutellut
-kylän kuulumisista ja maailman menosta, naapureista ja opettajasta,
-ja lopuksi jonkun verran omasta itsestäänkin, Pitäjänkirjuri oli
-istunut siinä ja kuunnellut ja koko ajan ajatellut: "Voisit toimittaa
-parempaakin kuin aina laittaa uusia lapsia maailmaan, ja kiusata
-minua joka vuosia kirjoittamisella. Laittaisit itsesi kyntämäänkin
-tuosta."
-
-"Uhl", alkoi hän, "luulisipa että sota olisi jotain vaikuttanut.
-Mutta eipäs. Päinvastoin. Neljä meidän kuntalaistamme kaatui
-Ranskassa, Mutta mitäs siitä? Tänään ovat käyneet ilmoittamassa kuus'
-syntymää! Ja Jens Tappella, joka Le Mans'in luona kadotti kätensä, on
-taaskin jotakin toimessa. Tänä vuonna ei meillä tule olemaan enempää
-kuolleita kuin noin viiskymmentä, mutta syntyneitä yli sadan. Mistä
-saavat ne kaikki kerran leipänsä? Sanoppas sinä se? Maa ei tule
-avarammaksi, ja jokainen lehmä tarvitsee kuus' vakallistaan. Yleisöä
-aivan liika runsaasti!... Käy sisään, Jörn." Siten haastellen laski
-hän räpäyttelevin silmin kultarahat, jotka Jörn Uhl oli latonut
-pöydälle, käänsi jokaista rahaa kaksi kertaa hyppysissään ja merkitsi
-määrän huolellisesti kirjoihin.
-
-Jörn Uhl, järkevänä miehenä, suuren talon omistajana ja
-veronmaksajana myönsi pitäjänkirjurin olevan oikeassa ja sanoi hänkin
-ajatuksensa kaikesta tästä, "Mihin tullaan, jos väestö lisääntyy
-noin?" Ja viimeiseksi vielä sanoi hän lujaan: "Naimisiin meno
-ennen kahtakymmentäviidettä ikävuotta pitäisi suorastaan kieltää."
-Nämä sanat sanottuaan lähti hän pois ylpeänä tunnosta että noin
-tärkeissä asioissa oli ollut yhtämieltä niin viisaan ja kokeneen
-vanhuksen kanssa kuin pitäjänkirjuri oli. Ja taaskin, kun hän
-asteli peltotietä, takki käsivarrella, välkkyilivät hänen valkeat
-paidanhihansa.
-
-Kun hän kääntyi pihalle, näki hän valkealla puupenkillä lehmusten
-alla sisäänkäytävän sivulla istuvan erään miehen, joka näytti
-päivätyöläiseltä sunnuntai hankkinassa. -- Hän näytti noin kuuskymmen
-vuotiaalta ja leveän naamansa ympärillä oli harmaa täysiparta, sen
-lisäksi tuuhea harmaa tukka, joka sankkana riippui otsalla, ja
-näytti mies kaikessa hyvänsuopuudessaan kuin mikäkin harmaaharjainen
-leijona. Lena Tarn seisoi hänen vieressään silmiinpistävän vakavana,
-osoitti Jörn Uhliin ja sanoi: "Tuossa isäntä tulee."
-
-Ukko nousi seisomaan isännän tullessa ja antoi kättä hänelle, istui
-taas alas ja rupesi sitte tavan mukaan juttelemaan ilmoista ja
-pelloista. Lena Tarn toi vaieten kahvia, istuutui heitä vastapäätä ja
-jatkoi sen ranskalaisen sotilaslevätin korjaamista, jonka Jörn Uhl
-oli tuonut mukanaan.
-
-"Minulla olisi muuatta asiaa...", sanoi ukko. "Eukko ei antanut
-rauhaa ennen. Sinähän kuuluit toiseen komppaniaan, kapteeni Gleiserin
-komennuskuntaan? Noh niin, siinähän palveli Geert Dosekin, joka
-sotapalveluksensa päätettyään palveli täällä sinulla? Eiköhän siten
-ollut vai? Niin noh, näes, hän oli minun poikani... Hänen äitinsä
-nyt..."
-
-"Hän oli ensimmäisiä, joka tuli haavoitetuksi."
-
-"Nyt ei hänen äitinsä jätä minulle lepoa ollenkaan: hän kysyy joka
-ilta, minnehän hän oikein lienee saanut haavan, ja kummoista hänen
-sitte lienee ollut tarkoitan, josko semmoisen jälkeen on täytynyt
-kauankin kitua. Eukko arvelee että yhdeksän päivää. Hänhän oli nuori
-terve ihminen, ja kuolema kai hyvinkin katkera. Ja vieläkö hän lienee
-jotain sanonutkin ."
-
-"Sanoi hän..."
-
-Ukko oli nyykistynyt pienemmäksi ja katseli suurin hiljaisin silmin
-käsiensä ylitse alas santaan. "Jos sinä viitsisit kertoa, kuinka
-kaikki kävi. Kerrotaan että sinä viimeksi olit hänen luonaan.
-Jälkeenpäin voin minä sitte kertoa hänelle niin paljon siitä, kuin
-luulen hänen sietävän kuulla."
-
-Silloin kertoi Jörn Uhl vakaana Geert Dosen haavasta, koti-ikävästä
-ja kuolemasta, eikä salannut mitään.
-
-Lena Tarn ei vielä ollut elämässään nähnyt tai kuullut mitään
-muuta, kuin mitä kylässä tapahtui, ei ollut välittänytkään muusta.
-Kuullessaan sanan "sota" oli hänellä ollut joku suuri, epämääräisen
-kirjava ja tulinen kuva: yllä kirkkaita pyöreitä pilviä, alhaalla
-palavia taloja, välissä juoksevain ja ratsastavani ihmisjoukkojen
-vilinää, sotaherra rinta täynnä tähtiä, eläköönhuutoja, välkkyviä
-kypäröitä, vartiotulia. "Nyt kiitos olkoon Jumalan." Niin oli
-seisonut koulun lukukirjassa. Hän ei ollut tietänyt mitään yksityisen
-sotamiehen hirveistä kärsimyksistä ja kamalista tuskista. Hän
-kuunteli, kasvot tuskasta värähtelevinä. Mutta sielunsa syvyydessä
-sykähteli ja riemuitsi salainen ilo: että sinä sentään olet päässyt
-eheänä sieltä, Jörn Uhl.
-
-Vanhus ei puhunut enää paljoa. Pienen ajan perästä nousi hän ylös ja
-lähti vaieten pois. Isäntä saatti häntä puistokujanteen päähän asti.
-Sitä kunnianosoitusta hän ei ole tehnyt kenellekään toiselle, ei
-ennen, eikä jälkeenkään. Kauan seisoi hän ja katseli hänen jälkeensä,
-kuinka hän astui jäykkänä ja raskasaskeleisena, oikeaa päivätyöläisen
-käyntiä. Neljän tunnin matka oli hänellä edessä. Raskas matka ja
-raskas perille tulo.
-
-Palatessaan puukujannetta, heräsi Jörnissä taas päiväinen mielihyvän
-tunto. Häilyväin kevätviherjäin lehvien välitse näki hän aurinkoisen
-pihan ja sen perällä pitkänä ja leveänä lepäävän talorakennuksen:
-tumma ja harmaa olkikatto lepäsi pitkänä ja korkeana, ikkunat
-punaisessa seinämuurissa välkähtelivät viheriöissä puitteissaan,
-sisäänkäytävän vieressä kasvoi reheväkasvuinen viinipensas,
-viinipensaan edessä oli valkea istuinpenkki, edessä pöytä; penkillä
-istui Lena Tarn ylpeänä ja taisteluun valmiina ja koko terveessä
-täydessä nuoruuden kukoistuksessaan.
-
-Silloin lensi mieleensä sana, jonka hän sodan aikana joskus oli
-lukenut sanomalehdestä, joka oli eksynyt patterioihin. Siinä oli
-eräässä joulukirjoituksessa ollut puhetta rauhasta ja oli siinä
-puhuttu komeilta kaikuvia sanoja, "rauhan siunauksista." Tuo
-juhlallinen sana oli silloin miellyttänyt häntä. Nyt vaikutti tuo
-rauhaisa ihmeen ihana kuva edessään että hän muisti sen sanan. Ja
-raskaalloisella tavallaan teki hän katekismuksen tapaan itselleen
-kysymyksen: "Rauhan työt? Mitä ne ovat? Kaikki kuin ovat: kyntäminen,
-kylväminen, niittäminen, talojen rakentaminen, naiminen, lasten
-kasvattaminen."
-
-Lena istui siinä pää niin vaipuneena, ikäänkuin ei hän ollenkaan
-osaisikaan laulaa eikä heilahutella jakkaraa ja ikäänkuin ei hänellä
-ollenkaan olisikaan vallattomia silmiään. Toukokuun aurinko riemuitsi
-ja osoitti sädekäsillään tuota kumartunutta päätä: "Katsos vaan, Jörn
-Uhl, kuinka se välkkyy; älä kajoo siihen, se on sulaa tulta!" Ilma
-lepäsi hempeänä, suloisena ja velttona kevätauringon käsivarsilla,
-ikäänkuin olisi se nauttinut itsensä raukeaksi.
-
-Kun Jörnin piti mennä ohitse osoitti Lena luomatta katsettaan ylös
-pieneen sinikantiseen vihkoon, joka oli hänen vieressään pöydällä
-ja sanoi jotakuinkin nenäkkäällä äänenpainolla: "Tulin tekemään
-voi-tiliä."
-
-Semmoinen tilin teko oli hänestä hirveän vastenmielistä, siinä kun
-piili jonkinmoista epäluottamusta; mutta täytyihän siihen mukautua.
-Hän antoi kirjalle vielä halveksivan sysäyksen ja nousihe hiukan
-suoremmaksi, Jörn istui hänen viereensä ja rupesi tarkastamaan
-jokaista yksityistä lukua, jotka tyttö uhallakin osoittaakseen
-vastahakoisuuttaan koko mokomiin tilientekemisiin, oli tahallaan
-kirjoittanut huolettomasti niin ettei Jörn saanut selvää kaikesta.
-Näyttäytyi välttämättömäksi, että tytön aina joukkoon täytyi kumartaa
-palava päänsä kirjan ylitse, joka oli Jörnin kädessä. Silloin rupesi
-kiemahtelemaan Jörnin silmissä, niin että hän veti otsansa ryppyihin,
-eikä salannut enää paheksuntaankaan tuommoista kevytmielistä
-kirjanpitoa vastaan. Sitte rupesi hän huolellisesti ja tarkkaan
-laskemaan löikö summa todellakin yhteen hänen allekirjoittamansa
-luvun kanssa. Puol'ääneen mainitsi hän yksityiset luvut, samalla
-kun hän kankealla etusormellaan poimi jokaisen luvun ikäänkuin
-heinätarikon nenään. Tyttö sovitti silloin aina pienen oikaisun sinne
-pienen oikaisun tänne, taivuttihe vasemmalle, taivuttihe oikealle
-ikäänkuin tarkastelisi hän miltä tuo korjattu lasku oikein rupeaa
-mallaamaan, ja ääntää hyristeli koko ajan puolin hyvänsävyisästi,
-puolin vihoissaan ikäänkuin mehiläinen, joka huomaa toisen jo
-istumassa kukanummulla. Eipä kestänyt kauan, ennenkuin Jörnkin rupesi
-kuuntelemaan tarkemmin sitä. Luvut menivät sekaisin häneltä. Häntä
-suututti ja hän nousi ylös: "Lasken kammarissa tarkemmin." "Sehän
-sopii hyvin", vastasi tyttö.
-
-Illalla, kun rupesi hämärtämään, lähti hän vielä käymään laitumelle,
-nähdäkseen kuinka karja siellä viihtyi. Mutta sen sijaan että hän
-muutoin aina saat toi seista tuntimääriä karjaansa katsellen ja
-mietiskellen sen menneisyyttä ja tulevaisuutta, katseli hän nyt sen
-ohitse ilmaan ja palasi takaisin. Kun hän saapui pihalle, pyörähti
-hän ympäri. Ja kun hän ei huomannut ketään ihmistä lähistöllä, nauraa
-hymähti hän matalaan.
-
-Myöhään illalla alkoi sataa. Hän istui huoneessaan avoimen akkunansa
-ääressä ja veteli sauhuja puolipitkästä piipustaan ja tunsi, kuten
-enimmäkseen ainakin istuessaan tähän aikaan vuorokautta kirstullaan
-keskellä omaa vähäistä valtakuntaansa erinomaista mielihyvän tuntoa.
-Näinä hetkinä pääsi hänessä valtaan hyvänsävyisyys, joka hänessä
-oli Thiesseniläistä perintöä. Mutta sen sijaan että hän muulloin
-aina istui tässä hyvästi suoritetun päivätyön tunnossa tai että
-hän rakenteli tulevaisuuden suunnitelmia ja järjesteli elämäänsä,
-niinkuin lapsi ylen suurta joulukakkuansa, joka sen mielestä on niin
-suuri ett'ei se koskaan voi loppua, niin johtui hän tällä kertaa
-taaskin kerran mietiskelemään ja ajattelemaan sitä että hän sentään
-tähän asti oli saanut nauttia hyvin harvoja ilopäiviä, ja että
-kuinkahan hänen oikein oli järjestettävä elämänsä että hänkin hiukan
-pääsisi päivän puolelle tuosta kolakasta kylmästä varjosta. Tähän
-asti oli elämänsä aina mennyt tähän tapaan: huolista oli hän joutunut
-velkoihin, kovasta työstä Gravelottella äskenkynnetylle pellolle,
-jossa oli niin hankalaa käydä, ja samaan suuntaan aina. Lopuksi
-ajatteli hän, että olisi hänelläkin sentään jonkunverran oikeutta
-päästä hänenkin vähän lempeämpään, hellempään ja hupaisempaan oloon.
-
-Talossa oli kuoleman hiljaista. Ulkona kahisi ja rapisi sade.
-Omenapuista kuului viehkeätä linnunlaulua. Ilma pensaitten välillä
-oli niin pehmeän hempeää ja viehkeää, oksilta tipahteli raskaasti
-ikäänkuin jokaisen kirkkaan putoavan vesihelmen mukana putoisi
-oksalta oksalle maahan pienen pieni siro ja kaunis menninkäisolento.
-Jörn katseli ulos ja odotteli ja oli kuulevinaan, kuin olisi ilmassa
-hiljaista ilonaurua ja kuin kuulisi hän lehtien kirpoilevan auki.
-Akkunan edessä oli kirjavaa liikettä ja elämää: hyttyset surisivat
-ylös ja alas, hämähäkit kiipesivät esiin, etsivät ja löysivät
-toverinsa ja jokainen ryhtyi tehtäviinsä.
-
-Muisto hiekkatytöstä heräsi mielessään ja hän muisti nuo uhkeat
-naiset kuvassa, jonka hän oli ostanut paperikaupasta. Hän mietiskeli
-ja katseli eteensä ja johtui ajatuksissaan taas Lena Tarniin. Lena
-istui taaskin hänen vieressään valkealla penkillä ja kumartui
-kirjan ylitse ja hän näki edessään taaskin tuon kauniin valkean
-kaulan vaaleanpunervain hiuskiehkuroidensa alla. Hän pudistautui
-mietteistään, oijensihe suoremmaksi istuimellaan ja sanoi hitaasti ja
-pitkään: "Rauhan siunaukset."
-
-Silloin aukeni ovi ja Lena Tarn astui sisään, ja jäi neuvottomana
-ovelle.
-
-"Tule tänne!" sanoi Jörn. "Mitä asiaa sinulla on?" Hän oli niin
-liikutettu, että tuskin sai puhutuksi.
-
-"Tulin noutamaan kirjaa takaisin. Luulin, että te olitte vielä
-laidunmatkalla." Hän etsi kirjaa kirstun kannelta.
-
-Silloin puhutteli Jörn häntä: "Et ole viime päivinä ollut oikein
-hyvällä tuulella. Vaivaako sinua mikä?"
-
-Tyttö viskasi lettiään kerran ja vastasi lyhyesti: "Saattaahan
-toisinaan vaivata; mutta se menee kyllä ohitse kohta."
-
-"Olet kai tyytyväinen nyt, kun Wietenin täytyy nukkua sairaan luona,
-ja sinä saat pitää huoneesi yksin?"
-
-"Miksi niin? Aivan yhdentekevää minulle. Kellä on hyvä omatunto, hän
-nukkuu aina hyvin, olkoon sitte yksin tai kaksin."
-
-"Sitte täytyy sinulla olla huono omatunto, sillä eilen illalla, kun
-tulin käytävän lävitse, kuulin sinun huutavan unissasi."
-
-"Noh, niin... en kai voinut hyvin."
-
-"Mitä vielä... että sinä et hyvin? _Kuu_ tuohon on syypää; se on
-saanut kurkistaa kammariisi."
-
-"Mutta minäpä sanon että siihen voi olla toisetkin syynsä."
-
-"Minä sanon että syy on kuun."
-
-Tyttö heitti häneen vihastuneen silmäyksen. "Niin kuin te kaiken
-tietäisitte! Enpä huutanutkaan unissani, olin aivan valveilla. Kolme
-vasikkaa oli päässyt ulos ja juoksivat ulkona heinässä. Näin ne
-selvästi kuunvalossa. Silloin huusin."
-
-Jörn naurahti: "Kyllä ne ovat olleet kuuvasikoita."
-
-"Niinkö? Enpä usko. Sillä laitoin ne aamusti itse sisään, ja silloin
-näin että läävän ovi oli auki. Luulenpa että renki on viime yönä
-ollut ulkona kosiomatkoilla. Sinä aina olet tuommoinen pitkäsilmäinen
-ja tähystelevä ja sekoitat nenäsi kaikkeen: kummastelen, ett'et sinä
-sitä ole huomannut."
-
-"Sinutteletko sinä minua?"
-
-"Sinäkin minua. Olenhan melkein yhtä suuri kuin sinäkin, etkä
-sinäkään mikään kreivi ole ja yhtä järkevä minä olen kuin sinäkin."
-Tyttö nosti päätään jotenkin koppavasti ja kun hän tempasi kirjan
-ikkunapenkiltä, ikäänkuin olisi se tulessa siinä, näki Jörn hänen
-silmänsä olevan ilmiliekissä.
-
-"Varo, varo itseäsi kuulta!" sanoi hän. "Muuten saat taas tänä yönä
-paimentaa vasikkoja."
-
-Hän oli noussut seisomaan, mutta ei toki tohtinut kajota häneen. He
-katselivat sentään kumpikin toisiaan, ja huomasivat kumpikin, kuinka
-oli toisen laita. Jörnin silmissä oli taaskin sama katse, joka niissä
-jo aamusti kerran oli ollut, oli voitonvarma ylimielinen katse, joka
-tahtoi ikäänkuin sanoa: "Tiedänpä suunnilleen mitenkä tuommoinen
-tytön vihastus on selitettävä." Tytön silmät taas sanoivat: "Olen
-liika ylpeä pitääkseni sinusta. Oi, minä pidän sinusta niin." Tyttö
-lähti hitaasti huoneen hämärään, ikäänkuin tahtoisi hän antaa aikaa
-hänelle sanoa vielä jotakin tai ottaa hänet kiinni. Mutta Jörn oli
-liika saamaton semmoiseen ja nauroi hämillään.
-
-Tuli yö.
-
-Oli ihmeellinen hiljainen yö. Puista kuului pisartelua vielä,
-ikäänkuin hiljaista lapsen itkua, kun se illalla makaa yksin
-vuoteessaan ja tuntee itsensä jätetyksi yksin ja pelkää.
-Taivaanrannalla välähteli keveästi, ikäänkuin astuisi joku äiti
-kynttilä kädessä kamariin katsomaan, joko lapset nukkuvat. Humusi
-hiljainen tuuli, ikäänkuin jonkun äidin kehtolaulu lapselleen.
-Lisäksi loisti kuu melkein täytenä, ainoastaan hiukan enää kapeana
-kasvoiltaan, ja tähdet koko taivaalla heittivät tuhansia kultapeitsiä
-maata kohden, niin että kaikki maan päällä kyykistyi ja vartoi
-hiljaa. Itse ihmisetkin, jotka sattuivat kulkemaan tietä, puhuivat
-hiljaa.
-
-Jörn Uhl oli istuutunut alas ja nousi seisomaan taas. "Lähdenpä tästä
-kerran tähystelemään kuutakin taas. On erinomaisen kirkasta nyt."
-
-Hän otti miehenkorkuiset telineensä, jotka hän itse oli laittanut,
-ja kaukoputken kirstusta. Nyt hänellä oli entisen vanhan lommoisen
-kaukoputken sijasta komea yötähystin kolmen ja puolen tuuman
-vahvuisella suurennuslasilla. Professori kimnaasissa, joka oli
-kuullut nuoren isännän tähtitieteellisistä harrastuksista, oli kerran
-tehnyt matkan hänen luokseen, ja oli sitte toimittanut hänelle tämän
-putken. Se oli ensimäinen ja ainoa ylellisyystavara, jonka hän oli
-hankkinut.
-
-Kun hän mahdollisimman hiljaa hiipi keskivälikköä, oli Lenan kammarin
-ovi vielä auki ja tyttö astui kynnykselle ja nojasi ovenpieltä
-vastaan.
-
-"Vieläkö sinä ylhäällä olet?" kysyi Jörn neuvottomana.
-
-Tyttö vastasi: "Eihän vielä ole myöhäistä."
-
-"Taivas on niin kirkas: lähden tästä tahtiakin katsomaan taas kerran.
-Jos haluat, niin tule mukaan."
-
-Tyttö jäi ensin seisomaan, mutta sitte kuuli hän, kuinka hän tuli
-jäljissä.
-
-Hän pystytti kolmijalan ruohostolle ja sanoi: "Sunnuntai-iltapäivällä
-olisi sinun pitänyt olla katsomassa, silloin oli putkeni edessä kuu
-ja kauniita tähtiä."
-
-"Oh, mitä sinä puhelet! Iltapäivällä? Ovatko tähdet sitte päivisinkin
-taivaalla?"
-
-"Luonnollisesti, tyttöseni! Missä sitte?"
-
-"Oh... sitä en minä ole ajatellut. Luulin vaan, että ne ovat kuin
-yövartiat, öisin matkoilla ja päivisin vuoteessa."
-
-Jörn Uhl pudisti päätään vahvasti: "Ovat sinullakin meiningit!...
-Oletko oikein tosissasi luullut niin?"
-
-"Olen", vastasi hän. "Älä sen vuoksi niin kummissasi katso minua,
-kyllä minä oikein totta olen niin luullut."
-
-Mutta Jörn ei sentään uskonut häntä. Sillä oli aina jotain niin
-veitikkamaista silmäkulmissa, silloinkin kun se oli totinen.
-
-Hän tähysteli taivaalle ja suuntasi putken ja katsoi sen läpi,
-suuntasi sen tarkkaan ja sanoi sitte pidätetyllä äänellä: "Katso nyt."
-
-Tyttö asettui niin taitamattomasti, että Jörn laski kätensä hänen
-olalleen ja kysyi: "Näetkö mitään."
-
-"O", sanoi hän. "Näen... minä näen... suuren talonpoikaistalon,
-joka palaa. Sillä on olkikatto. O... kaikki palaa; katto on
-ilmiliekissä. Säkenet leiskuvat. Se on oikea vanha dithmarskilainen
-talonpoikaistalo... Oi, mutta oikein totta! Enpä ole koskaan luullut,
-että tähdissä asuu talonpoikia."
-
-"Noh", sanoi Jörn. "Riittää jo! Mutta tyttöseni!... sinä joko et ole
-oikein viisas tai olet sinä aika velikulta."
-
-"Mitä nyt taas?" sanoi tyttö ja katsahti kummastuneena häneen.
-
-"Sinulla on liika vilkas mielikuvitus", sanoi Jörn vakaana, "se ei
-ole eduksi tieteitä harjoittaessa... No, näetkö mitään muuta?"
-
-"Minä näen... näen... syrjässä talosta on lauta-aita, se on
-hämärässä; palava talo on nimittäin taampana. Mutta palavaan
-välikköön näen syvälle. Kolme neljä lyhdettä on jo pudonnut ullakolta
-ja makaavat ilmivalkeassa välikön lattialla. Voi, kuinka kamalaa!
-Näytä minulle joku toinen talo, joka ei pala... Näytä minulle joku
-talo, kuule, näytä semmoinen talo, jossa juuri laskevat vasikkoja
-navetasta."
-
-Jörn nauroi iloisesti. "Senkin veitikka", sanoi hän, "tahtoisit kai
-vielä nähdä jakkarasikin taivaalla, vai kuinka? Noin, korkealla pään
-ylitse."
-
-"Sinun olisi pitänyt saada jakkarasta! Sitä päivää en anna sinulle
-anteeksi... kuule, enkä sitäkään, kuinka sinä katselit minua! Usko
-se!"
-
-Jörn ei koskaan vielä ollut antanut kenenkään ottaa osaa
-tutkimuksiinsa. Nyt ihmetteli hän hänen kummastustaan ja oli iloinen
-siitä ja hänen riemustaan. "Tuommoista et odottanut, vai? Niin,
-näet sä! Tuo, jonka nyt näit, on eräs sumutähti, sen nimi on Orion.
-Ymmärrätkö, semmoinen tähti, joka vielä on vapaana."
-
-Tyttö virkkoi syvään hengittäen: "Nyt käsitän minä hyvin, että sinä
-olet niin huvitettu tästä."
-
-Jörn nyökäytti päätään ja sanoi: "Kun puhut noin viisaasti, niin saat
-nähdä kuunkin vielä. Odotas hiukan."
-
-"Jo sinä nyt olet, aivan kuin olisi kaikki tuo -- tuolla ylhäällä
-sinun lahjoitettavinasi. Tänne kuu!"
-
-Jörn suuntasi putken, ja otti tyttöä taas käsivarresta, ikäänkuin
-olisi hän avuton lapsi.
-
-Nyt joutui tyttö vallan kummiinsa: "Mutta mitä tämä on? Kuhmuja?
-Aivan kuin meidän kuparikattilassa! Aivan, aivan samallainen, kuin
-se, kun se kirkkaaksi kuurattuna riippuu takan koukussa, ja valkea
-aamusti välkkyy sen pintaa vastaan."
-
-"Ne kuhmut ovat vuoria ja laaksoja. Eroitatko vasemmalla, ihan
-reunalla vuorien huiput? Vasemmalta valaisee nouseva aurinko niitä,
-ja oikealla lankee niiden hämärä varjo maiden ylitse."
-
-Tyttö puisti päätään ällistyneenä siitä, mitä näki ja mitä Jörn
-sanoi, kadotti silmistään kuvan putkessa ja nousi suoraksi taas,
-katseli paljain silmin ylös ja sanoi: "Kuulinhan tuosta koulussa,
-noista monen tuhannen penikulman etäisyyksistä ja avaruuksista
-ja semmoisista. Mutta enpä uskonut koskaan semmoisia opettaja
-Karstensenin puheita. Eihän hän ihan valehdellutkaan. Mutta minä
-pidin vaan, että hän on antanut puijata itseään hiukan. Mutta nyt
-näyttää minusta melkein, kuin olisi siinä ollut hieman tottakin."
-
-"Niinkö!... Ja nyt olet katsonut kylliksesi ja puhunut viisauksia
-tarpeeksi. Mene sisään nyt. Kylmäät itsesi, ja sitte näet unia ja
-uneksit, ties' mitä. Luuletko saavasi unta?"
-
-"Koetan kumminkin."
-
-Taaskin oli Jörn oijentaa kätensä häntä kohden, mutta kunnioitus
-häntä kohtaan pidätti häntä. Hän piti ett'ei hän voinut noin vaan
-ikäänkuin sivumennen, siepata häntä. "Laita nyt", sanoi hän, "itsesi
-nopeasti sisään."
-
-Tyttö lähti, ja hän jäi. Hän suuntasi vielä putkensa suuren karhun
-tähtisikermän keskustähteen, suuntasi sen kerran vielä kuuta kohden
-ja tarkasteli merien rantaviivoja täydentääkseen karttaa kuusta,
-jota hän oli alkanut piirtää. Aika kului häneltä. Hän innostui,
-seisoi ruohikossa ja käänteli hiljaa putkeaan. Ja hylkäsi kerran
-taaskin nuoren elämän, joka hetki sitten oli niin syvään hengittänyt
-hänen rinnallaan, ja ajatuksensa pysähtivät taas siihen vanhaan:
-että Dreyer ukko sittenkin on oikeassa. "Älä _sitä_ tuhmuutta tee,
-Jörn!"... ja kuitenkin: "Mukava hän on ja hyvä. Onnellinen se mies,
-jonka kaulan ympärille hän kerran kiertää käsivartensa... Millaiset
-mukavat silmät sillä mahtaa olla, kun se kerran oikein luottamuksella
-katselee miestä."
-
-Kotipöllöt lentelivät puusta puuhun ja katselivat yössä seisojaa
-pyörein ripsettömin silmin. Ainakin viis siiliä istui kiviläjällä
-sireenin varjossa, kinastelivat ja pitivät pientä vikinää. Pellolta
-käsin kuuluivat tavalliset yöäänet, milloin kalakaijan huutoa,
-milloin jonkun sonnin etäistä mylvintää. Jonkin hevosen kaviossa
-kitisivät vitjat, ja villihanhia lensi talon ylitse.
-
-Hän kuuli sen kaiken, mutta kaikki se oli niin tavallista, ett'ei
-se kiinnittänyt hänen huomiotansa. Mutta yhtäkkiä, kun hanhet vielä
-kirkuivat hänen päällään oli hän kuulevinaan ihan katonräystään alta
-ja sitte viereltään aivan seinämältä matalaa hanhen ääntä ja sitte
-heikkoa siipien räpytystä. Hän katsahti ympärilleen ja ajatteli:
-lentävätkö villihanhet tänään puutarhan kautta.
-
-Mutta kun hän katsahti, seisoi talon seinämällä räystään alla
-kirkkaassa kuun valossa valkea ihmishaamu, sillä oli toinen käsi
-silmillä, toisella se tunnusteli seinämuuria, ikäänkuin pyrkisi se
-sisään siitä, vaikk'ei siinä ollut oveakaan, se puheli sitäpaitsi
-kiihtyneellä nopealla äänellä. "Vasikat ovat puutarhassa: sinun pitää
-pitää parempaa vaaria. Nouse sinäkin toki, Jörn, auttamaan minua!"
-
-Jörn Uhl oli kolmessa pitkässä harppauksessa paikalla ja mainitsi
-matalasti hänen nimensä: "Tässä minä olen jo... tässä... minä se
-olen... Noo! Noo!... Rauhoituhan nyt... Minä se olen... Muutoin ei
-täällä ole ketään."
-
-Tyttö oli vaiennut jo ja rupesi käden päällyställään hieromaan
-silmiään ikäänkuin lapsi, joka on herännyt unestaan kesken, ja
-vaikeroitsikin kuin lapsi. Silloin tarttui Jörn häneen, ja sanoi
-hänelle taaskin, missä hän oli, vei hänet navetan ovelle ja koetti
-tyynnyttää häntä. "Näethän sinä, tässä on navetan ovi jo. Tästä olet
-sinä tullut ulos, senkin unissakävijä, olet käynyt unissasi koko
-navetan lävitse. Oletko hakenut kuuvasikoita? Voi sinua hupakkoa!...
-No, täällä ei sinun enää tarvitse pelätä. Olet kohta jo kamarissasi."
-Kun tyttö viimein tuli selville asemastaan säikähti hän, peitti
-silmänsä käsillään ja vaikeroitsi ääneen: "Oi, oi, kuinka kamalaa
-tämä on." Mutta Jörn hyväili häntä, otti kädet hänen silmiltään ja
-sanoi sydämellisesti: "Jätä nyt vaikeroitsemisesi. Anna olla niinkuin
-on." He saapuivat avoimelle ovelle, joka vei kammariin.
-
-Täytyi olla ollut varsin merkillinen yö; sillä ei riittänyt yksin se,
-että toinen puoli vasikoista oli murtaunut laitumelta ja oli aamulla
-todellakin pihalla ja puutarhassa: renkiä ei kuulunut ylialaan koko
-yönä kotiin. Hän tuli aamuhämärissä, itsekseen hyräillen, pellon
-poikitse. Kun hän näki nuoren isännän, joka pitkin askelin asteli
-talon sivua, silmät maassa, ikäänkuin etsisi hän jotain kadonneita
-jälkiä, sanoi hän: "Olen kyllästynyt tähän yksikseen elämiseen. Jos
-syksyksi ennätän löytää jonkun kunnollisen naikkosen, niin menen
-naimisiin."
-
-Aamukahvin jälkeen puki Jörn Uhl aivan kuin eilenkin pyhäpäivätakin
-ylleen ja lähti kylään. Pitäjänkirjuri oli paremmalla päällä kuin
-eilen. Hän ei kummastellut sen enempää. Hän oli pitäjänkirjurina,
-virkamiehenä, kirkonisäntänä ja palomestarina kokenut monellaista
-ja tiesi ett'ei löytynyt kummallisempaa ja salasyväisempää olentoa
-kuin marskitalonpoika. "Oikein, Uhl!" sanoi hän. "Ei ole hyvä
-ihmisen yksin olla, hänellä täytyy olla avustajatar. Maria Magdalena
-Tarn, mökkiläisen Jasper Kornelius Tarnin Todumista avioliitossa
-syntynyt tytär. Täällä päin ei sanota 'mökkiläinen', Jörn. Mutta
-preussilaisissa kaavoissa seisoo siten. Ja koska preussilainen on
-herättänyt meidät unestamme, on hänellä oikeus lähettää meidät
-työhönkin. Ja sillä hyvä. Yhdeksäntoista vuotias! Nuori vielä, Jörn!
-Mutta vanhaksi tulette omin voimin."
-
-Kun hän oli paluumatkalla ja astui puutarhan läpi, makasi
-kivisillalla lähellä puutarhaporttia villihanhi, joka vielä eli.
-Hän tappoi sen ja otti sen mukaansa kyökkiin, jossa tyttö posket
-hohtavina seisoi lieden ääressä. Jörn näytti lintua ja sanoi: "Se on
-murtanut siipensä ja makasi kivillä."
-
-Tyttö katsahti arasti lintuun eikä vastannut mitään.
-
-"Noh", sanoi Jörn hämillään. "Nyt tahtoisin vaan tietää, mitä sinä
-ajattelet minusta. Mitä?" Kun tyttö ei vastannut mitään, astui
-hän hiukan lähemmä: "Sinähän sentään aina olet ollut niin uljas,
-varsinkin minua vastaan. Heitteleppä nyt niskojasi hiukan, ja anna
-minun kuulla kunniani, olenhan sen niin hyvin ansainnut."
-
-Mutta tyttö vaikeni vaan, rutisti molemmilla käsillään ohimoitaan
-vastaan ja tuijoitti valkeaan.
-
-Silloin irroitti Jörn hellästi hänen toisen kätensä hiuksilta,
-tarttui häneen ja lähti hänen kanssaan välikön kautta oven läpi
-etuhuoneihin. Tyttö seurasi tahdottomana häntä, silmät maassa,
-toinen käsi yhä hiuksissa. Asuintuvassa vei hän hänet sille avaralle
-tuolille, joka seisoi ikkunan edessä, ja painoi hänet istumaan sille.
-"Niin", sanoi hän lempeästi, "täällä olemme ihan yksin, Lena. Oletko
-suruissasi, pikku neitoseni, oletko hyvin pahoillasi? Onko koko
-sinun kaunis iloinen naurusi mennyttä?" Hän istui tuolin nojalle
-ja rupesi silittelemään häntä hiuksille ja poskelle ja käsille,
-jotka olivat hänellä sylissä. Mutta tyttö ei nostanut silmiänsä
-häneen. "Tässä, tällä tuolilla, sanoo Wieten, on äiti istunut monta
-sunnuntai-iltapuolta. Tässä on nyt sinun paikkasi."
-
-Vieläkään hän ei sanonut mitään.
-
-"Kävin pitäjänkirjurin luona, Lena, ja järjestin kaiken, ja
-kesäkuussa pidämme häämme... Etkö vieläkään sano mitään?"
-
-Silloin otti tyttö molemmin käsin hänen kätensä ja sanoi hiljaa:
-"Sinä aiot, sillä on kaikki hyvä." Ja peitti kasvonsa käsiinsä ja
-itki.
-
-Silloin rupesi Jörn silittelemään häntä ja suutelemaan häntä. "Mutta
-lapseni, lakkaahan nyt itkemästä! Olet minun oma pieni morsiameni.
-Tule nyt iloiseksi taaskin." Ja hädissään sanoi hän: "en minä
-sitäkään enään toistamiseen. Lakkaahan nyt." Viimein kun hän ei enää
-keksinyt muutakaan hyväilynimeä, nimitti hän häntä "punapääksi."
-Siiloin täytyi tytön heitetä nauramaan, sillä se oli parhaimman
-lehmän nimi, joka seisoi edessä etummaisena läävissä. Nyt nosti hän
-päätäänkin, ja katseli kauan häntä, liikahtamatta. Ja sillä tapaa
-tuli Jörn Uhl todella siihen suloiseen ja hyvään, johonka hän arveli
-ansaitsevansakin päästä.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
-
-
-Oli onnellinen vuosi. He ylpeilivät tointoisestaan ja ylpeilivät
-upeasta talostaan, jota he arvokkaalla vakavuudella hallitsivat.
-
-Vanha Uhl ei ollut toipunut niin paljoa halvauksestaan että olisi
-voinut hallita jäseniään, mutta unenkaltaisesti tilastaan hän
-sentään sen verran parani, että voi istua päivänsä nojatuolissa.
-Ruoka maistui hänelle hyvältä, samoin piippu; puheenlahjansa sai
-hän takaisin sen verran, että kotolaiset voivat saada tolkun hänen
-sopertavista huudahduksistaan. Hänen nuorin poikansa tuli jokapäivä
-tupaan ja kertoi, astellen edestakaisin, ja katsahtamatta isään,
-missä töissä kunakin päivänä oltiin. Isä kuunteli vaieten. Mutta kun
-poikansa oli lähtenyt tuvasta, sanoi hän kaikkea, minkä oli kuullut,
-tuhmaksi ja nurinkuriseksi. Mutta kun hän oli keskellä parhainta
-puhettaan ja moittimistaan, rupesi Älypää Wieten puhumaan hänen
-vaimostaan: "Kerran sanoi emäntä"... tai: "Kerran ei ollut ketään
-muita kotona kuin minä ja emäntä, silloin sattui hän hyvälle päälle
-ja kertoi"... tai: "Silloin ennen pikku Elsben syntymää, hänen
-joka nyt on sillä Harro Heinsenretkaleella..." Tai kehui hän Lena
-Tarnia tai työteliästä ahkeraa elämää talossa. Silloin kävi ukko aina
-vaiteliaaksi ja istui silmät puol'ummessa, vino suunsa vielä pahemmin
-vinossa. Iloisen hyvänsuovan naurunsa, joka hänellä ennen aina oli
-ollut, oli hän kokonaan kadottanut.
-
-Nuori isäntä oli jo aikaa taas mennyt töihinsä ja mietiskeli siinä
-huomista ja ylihuomista päivää, myisikö hän nyt kohta myytävän viljan
-ja karjan, vai myöhemminkö ja saisikohan hän 10 p:ksi marraskuuta
-todella kokoon suunnattoman korkomaksun. Hän tunsi kyllä itsensä
-onnelliseksi ja ylpeäksi, kun hän ajatteli sitä suurta luottamusta,
-jota oli osoitettu kun hänelle, kaksikymmenneljä vuotiaalle oli
-uskottu tuollainen talo ja kun hän ajatteli kukoistavaa, iloista ja
-kunnollista vaimoa, joka työskenteli rinnallaan. Mutta hän ei sentään
-oikein osannut tuudittua täyteen onnellisuustunteeseen. Hän oli kuin
-takaa-ajettu hirvi, joka hätäisesti on laskeunut polvilleen puron
-äyräälle juomaan, mutta jo hypähtää kesken juomistaan ylös taas, kun
-kuulee metsästäjäin ja koirien melun takanaan.
-
-Nuori emäntä ei ottanut huolehtiakseen. Hän hommaili aikaisesta
-aamusta myöhään yöhön. Työ sai siivet hänen käsissään. Äyriäkään
-hän ei tuhlannut turhuuteen. Thiess oli häiksi lahjoittanut
-hänelle muutaman metrin harmaata kangasta. Siitä oli hän laittanut
-itselleen kaksi yksinkertaista avarahihaista pukua, jotka voi
-avata ranteimista. Niissä hän nyt hääräili aina yhtä terveenä, ja
-yhtä iloisena, ja yhä kukoistavampana, käsivarret tavallisesti
-ruskettuneina ylös kyynärpäihin asti, ja hyräili aina.
-
-Nyt hän oli kyökissä. "Greetta", sanoi hän, "näppärään. Mitä
-näppärämmin liikutat käsiäsi, sitä pikemmin saat miehen."
-
-"Sekin maksaisi vaivan!"
-
-"Mutta jos saisit hyvän?"
-
-"Löytyykö niitä hyviä?"
-
-"Tyttö, väitätkö sinä, ettei minun mieheni olisi hyvä muka?"
-
-"Niin! Isäntäkö, jaa?"
-
-"Vaiti nyt! Vai arveletko, että minun pitäisi ruveta sinun kanssasi
-kinaamaan miehestäni? Katso eteesi vaan, että saat itsekin: taitoa
-siihen tarvitaan, usko se... Mutta minun pitää käydä vasikkoja
-katsomassa."
-
-Nyt hän oli navetassa nuorimman vasikan luona. "Kohta he sinulta
-äidin riistivät, pieni punapää parka. Ime nyt... taikka saat. Minä
-olen sinun äitipuolesi... Noh... nyt käy hyvin jo. Saitko kylliksesi
-jo? Pane nyt maata ja nuku. Laulaisinko sinulle. Taidan kylliksi
-kehtolauluja siksi kun niitä tarvitsen. Älä nyt katsele noin tuhmasti
-minua, punapää, ei minulla ole aikaa. Kun isäntä astua taapustaa
-pitkine koipineen ohitsesi, sano hänelle terveiset silloin ja sano
-että hän on aika velikulta. Kun kasvat suuremmaksi, niin rehki sitte
-hänet kanssasi lampeen, kuten teki viime kevännä veljesi. Hän on
-hyvästi ansainnut sen minun tähteni. Mitä hän on tehnyt minusta?"
-
-Kun hän seisoi pyykkiastian ääressä, tulivat päivätyöläisen
-pikkulapset omaisesti juttelemaan hänen kanssaan. He puhelivat hetken
-keskenään, sitte rupesivat lapset kuuntelemaan. He olivat kuulleet
-heikkoa piipitystä.
-
-"Kuules, naapuritäti, mikä piipittää?"
-
-"Kuunnelkaas?"
-
-"Täti, missä oikein piipittää?"
-
-"Kuunnelkaa, kuunnelkaa!"
-
-"Täti, sinussa piipittää, sinun rinnassasi."
-
-Silloin polvistui hän lasten eteen, avoi pukunsa rinnalta ja näytti
-heille pienen kananpojan, jonka hän oli löytänyt puol'paleltuneena ja
-jota hän lämmitti rinnallaan. Se piipitti ääneen, kun hän laski sen
-villahuivissa maahan.
-
-Lapset ihmettelivät, ja Lena Tarn nauroi ja sanoi: "Teidän pitää
-kertoa äidillenne: Äiti, naapuritädissä piipittää."
-
-Se on sanantapa, jota käytetään kun nuori vaimo odottelee perillistä.
-
-Loppupuolla elonaikaa tuli kylään puimakone. Oli silloin kylässä eräs
-itara emäntä, joka mielestään oli maksanut liikaa silkkipuvustaan,
-ja joka nyt tahtoi korvata tappiotaan koneella palvelevain
-kolmenkymmenen työmiehen kustannuksella. Sitäpaitsi oli hänellä
-vielä ruukullinen härskääntynyttä rasvaa. Niinpä paistoi hän siitä
-huonossa voissa sitkeitä ja kovia pannukakkuja. Miehet nuustivat
-niitä, maistoivat hiukan, nousivat penkeiltä ja naulasivat kaikki
-seitsemänkymmentäkaksi pannukakkua suurelle tuvanovelle, tarttuivat
-taas köysiin ja vetivät koneensa kovaäänisesti laulaen pihalta.
-Nyt lähti koneenkäyttäjä pitkin kylää kyselemään uutta työtä
-arvaten hyvin, että sitä olisi vaikeata saada: eräs isäntä, jonka
-vaimo keitti niukasti, aikoi käyttää asemaa hyväkseen, tinkiäkseen
-maksusta, toinen taas luuli menettelevänsä viisaasti, jos hän vielä
-jätti viljan lyhteisiin. Etenkin emännät olivat vastahakoisia: "Eihän
-sitä noin vaan ilman muuta voi puhaltaa ruokaa kolmellekymmenelle
-miehelle! Kahden tunnin päästähän on päivällisaika jo."
-
-Niinpä tuli koneenkäyttäjä neuvottomuudessaan Jörn Uhlinkin luokse.
-Tämä meni kyökkiin. "Mitä arvelet, Lena Tarn?"
-
-"Sopiiko sinulle?"
-
-"Sopii, sopii. Tuon pavut viidessä kuormassa pellolta suoraan
-koneelle."
-
-Lena käännähti vielä kerran ympäri, katsahti läpi kyökin kellaria
-kohden: "Tulkoot. Saavat syödä tuntia myöhempään."
-
-Puolen tunnin päästä surisi ja jyskyi kone. Lyhteet lentelivät, ja
-raskas mustavilja valui virtana säkkeihin.
-
-Lena ei ollut ollenkaan taipuva huolehtimaan ja mietiskelemään. Hän
-eli päivästä toiseen kuin lapsi. Siksi olikin hän niin miellyttänyt
-Jörniä, joka tässä suhteessa oli niin kokonaan toisenluontoinen kuin
-hän. Hän eli huolettomana kuin lintu. Katsokaa lintuja taivaan alla!
-Ne eivät kylvä. Ja löytävät kuitenkin ravintonsa, Hän ei pyytänyt
-itselleen mitään; eikä hänestä ollut mitään kuluja, Hän arveli, että
-niin pitäisi asiain luistaa. Hän arveli, että voisi uskollisella
-työllään pakoittaa menestyksen taloon.
-
-Kerran, syksyllä, huomasi hän, että Jörnillä ehkä sentään oli
-huoliakin. Jörn tuli kylästä käsin pihan poikki, ja hän huomasi
-ovi-ikkunasta, että hän seisahtui raskaissa mietteissä. Hän lähti
-ulos häntä vastaan ja sanoi hänelle: "Oletko noin huolissasi, Jörn?
-Tule, istu hetkeksi tähän minun kanssani penkille."
-
-"En istu mielelläni tässä. Se näyttää niin komeilevalta, ikäänkuin
-tahtoisimme sanoa ihmisille: katsokaas, tässä istuvat isäntä ja
-emäntä."
-
-"Sinä olet isäntä ja minä emäntä. Kumma kyllä. Kolmitoistavuotiaana
-tyttönä juoksentelin minä vielä paljain jaloin hiekkaa ja kangasta,
-ja isäni huoneen takaseinä oli tehty mäkiturpeista." Hän nojasi
-käsivartensa pyöreää pöytää vastaan ja laski sitte posken kättänsä
-vastaan ja katseli mietteissään Jörniin. "Mutta siinä juuri vika
-onkin. Sinun olisi pitänyt ottaa rikas vaimo, sitte ei sinulla olisi
-mitään huolia, Jörn Uhl-parka."
-
-Hän ei vastannut mitään.
-
-Silloin jatkoi Lena hiljempaa. "Työtä voin ja osaan tehdä, ja nauraa
-osaan myöskin. Jos olisi kysymys ainoastaan jokapäiväisestä leivästä
-ja vaatetuksesta, niin minä kyllä kätteni työllä elättäisin ja
-vaatettaisin sinun ja muutamat lapset. Mutta tässä vaaditaan enempää.
-Minun käsieni pitäisi luoda hopeata ja minun lauluni kultaa."
-
-"No tyynnyhän tuosta", lohdutteli Jörn. "Saanhan minä korot kokoon.
-Minun täytyy kyllä myydä molemmat kaksivuotiaat varsani, ja olisin
-mielelläni pitänyt niitä vielä vuoden."
-
-Lenassa heräsi naurutuuli taas. "Mutta älähän nyt vastedes vaan
-erehdy ja myy omia lapsiasi."
-
-"Mitä sekin tullee maksamaan?"
-
-"Voi sinua, Jörn Uhl-raukka! Mitäkö maksamaan? Eipä suuria. Panen
-maata Wietenin huoneeseen; silloin saa Wieten neljä viis' päivää
-pitää huolta kahdesta sairaasta. Sitte nousen ylös taas ja rupean
-töihini."
-
-Jörn oli lapsesta asti tottunut mietiskelemään yksikseen. Niinpä oli
-hänestä tullut ihminen, ikäänkuin huone, jonka ympärillä on korkeat
-muurit. Nuori vaimonsa nauroi, lauleli, teki työtä ja rakasti, ja
-pääsi kaikella sillä ainoastaan hänen sielunsa ovelle. Toisinaan hän
-kolkuttikin sille, mutta hän ei laskenut sisään. Lena oli hänelle
-liika hyvä, liika rakas ja liika iloinen. Miksi pitäisi hänen nähdä
-hänen pimeään huolestuneeseen sieluunsa?
-
-Olisi Lena Tarn päässyt vähän varttuneempaan ikään ja olisi saanut
-elää huolettomampia päiviä Uhlilla, olisi hänestä tullut yksi noita
-oivallisia talonpoikaisemäntiä, joita meillä siellä täällä tapaa,
-jotka aina ovat iloisella tuulella, nopeasanaiset ja nopeakäsiset,
-toimekkaat ja hiukan hyvinvoivan näköiset, ja jotka muodostavat
-ikäänkuin iloisen ja hupaisen keskuspisteen talossa. Mutta nyt hän
-oli vielä liika nuori uskaltaakseen koko luonteenlaadussaan esiin,
-ja liiaksi vielä lapsuutensa rajoitettujen olosuhteitten painostama
-voidakseen esiintyä tarpeeksi itsetietoisena. Mutta ikäänkuin
-aavistaisi hän, että hänellä enää oli ainoastaan lyhyt aika jälellä,
-säteili hän ihan lempeä ja iloisuutta kaikille ympärillään.
-
-Iltasin kun hän oli kahdenkesken Jörnin kanssa, oli hän hänen
-ilonsa. Silloin lepäsi hän hänen käsivarrellaan ja teki aina saman
-kysymyksen: "Tänäänhän sujui somasti, eikö vaan?"
-
-"Sujuihan."
-
-"Koko pesu kuivana. Etkö sinäkin?"
-
-"Mitäh? Minä kuivana?"
-
-"Oh... minä tarkoitan, etkö sinäkin ole saanut paljon toimeen
-tänään?"
-
-"Kyllä... papumaa on kynnetty."
-
-"Mitä hätää sitten! Tiedätkö, mikä minua harmittaa?"
-
-"Kyllä, tiedän oikein."
-
-"Etten saa väen vuoksi laulaa, tiedäthän. Kun vielä olin nuori tyttö,
-silloin lauloin kaiket päivät, eihän se koskenut yhtään mitään
-keneenkään, eipä sinuunkaan, vaikka aina kyllä menit nenä kippurassa
-ohitse. Mutta nyt täytyy minun malttaa mieltäni. En saa puhuakaan
-kaikkea, mikä mieleen sattuu. Se on melkein vielä pahempi."
-
-"Olethan hyräillyt koko päivän."
-
-"Mutta en laulanut... Noh?... Sanoppas jotakin!"
-
-"Anna kuulua vaan! Mutta älä niin kovaan'"
-
-Nyt lauloi hän pidätetyllä äänellä kaikellaisia vanhoja ja uusia
-lauluja. Välillä aina kätki hän päänsä hänen käsivartensa ja olkansa
-väliin ja nauroi. "Jos ihmiset tietäisivät." Sitte nojasi hän päätään
-kättänsä vastaan, lepäsi hiukan nojauneena Jörnin ylitse ja antoi
-lystinkuristen kirjavain mieleenjohtumainsa leikkiä hänen edessään,
-ikäänkuin äiti kirjavain vitjojen makaavan lapsensa silmäin edessä.
-
-Vielä aamusti oli hän pitänyt huolta ihmisistä ja antanut
-vastasyntyneelle vasikalle ensimmäisen maidon. Hänellä oli erityinen
-taipumus ja taito auttaa ja hoivata noita avuttomia vastasyntyneitä,
-Sitte pani hän vielä levottomalla kiireellä ja hätäisin käsin vettä
-tulelle Sitte meni hän sisään Wietenin luokse: "Nuori Punike sai
-kauniin vasikan juuri, ja nyt täytyy minun..." hän aikoi nauraa,
-mutta ei osannut.
-
-Älypää Wieten oli jo hänen vieressään ja otti häntä vyötäisiltä.
-
-"Sinä olet ajattelematon", sanoi hän "Tule ja pane maata. Hetkesi on
-tullut."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se oli somannäköinen ja voimakas poika. Ja vaikka oli käynytkin sanan
-jälkeen: "Tuskalla pitää sinun synnyttämän lapsesi", ja vaikka hän
-suureksi kummakseen lepäsi siinä raukeana ja heikkona: niin toisena
-päivänä laulaa hyräili hän jo lapselleen ensimmäistä tuutilaulua;
-ja vaikka Wieten varoitti, ja vaati Jörniltäkin nimenomaista
-kieltoa, nousi hän jo kuudentena päivänä ylös. Hän hoiti koko
-päivän yksin lastaan, ja meni vielä kyökkiinkin ja nouti sieltä
-vettä kylvettääkseen lapsensa, ja lauloi hiljaa, ja oli ylpeämpi ja
-onnellisempi kuin koskaan kukaan kuningatar. Jörn Uhl antoi hänen
-toimia. Hän ylpeili siitä, että hänellä oli semmoinen vaimo: "ei niin
-joutava kuin toiset kaikki." Jörn Uhl oli vielä liika nuori ja liika
-tuhma.
-
-Kyökissä oli täytynyt olla vetoa. Oltiin keväässä, maaliskuussa,
-jolloin tuulee niin kylmästi ja kosteasti, ja jolloin ilma on niin
-märkä ja valoton ikäänkuin ei koskaan voisi tullakaan kevättä.
-Samana iltana makasi hän jo kasvot hehkuvan punaisina vuoteessaan
-ja oli tiedoton, ja yöllä rupesi hän hourimaan. Hän, joka ei ollut
-loukannut ketään, hän, joka oli ollut ystävällinen jokaiselle, hän
-rukoili houreessaan jokaiselta talossa, pieneltä renkipojaltakin ja
-jokaiselta naapurilta, ja pyysi anteeksi: "Jos minä olen jollakin
-tapaa loukannut sinua..."
-
-Ikäänkuin hänen hätäytyneen levottoman sielunsa kutsumina, tulivat
-kaikki uskollisimmat ystävät taloon. Thiess Thiessen ilmestyi
-yhtäkkiä tuvan ovelle. Kostea maaliskuun tuuli oli vielä enemmän
-puristanut kokoon hänen muutoinkin kurttuneita kasvojaan. Hän kertoi,
-että Lisbeth oli saanut viekotelluksi hänet kanssaan Hampurista
-viettämään ensimmäiset aurinkoiset päivät Aulangolla. Hän astui
-vuoteelle ja peräytyi takaisin kohta vavisten koko ruumiltaan --
-niin säikähti hän, -- meni ulos välikölle ja rupesi levottomana
-astuskelemaan edes- ja takaisin, puserteli käsiään ja pudisteli
-päätään.
-
-Aamulla ilmestyi taloon nuori valkea olento. Se astui Jörn Uhlia
-kohden, joka neuvottomana seisoi vuoteen vieressä, antoi kättä
-hänelle ja katsoi osaaottavasti häneen.
-
-"Kuule Lena", sanoi hän, "tämä on Lisbeth Junker, jonka kanssa minä
-lapsena aina leikin. Olen kertonut siitä sinulle."
-
-Mutta Lena Tarn ei kiinnittänyt huomiotansa siihen. Kun Wieten näytti
-hänelle lasta, katsoi hän sitä pitkällä hiljaisella katseella. Sen
-jälkeen eivät äiti ja lapsi enää nähneet toisiaan.
-
-Illemmalla kiihtyi kuume. Hän tarvitsi koko avaran vuoteen. Toiset
-liikkuivat edestakaisin huoneessa, menivät kyökkiin ja palasivat
-takaisin. Lisbeth Junker seisoi turvonnein silmin ikkunassa ja
-tuijoitteli ulos pimeään. Thiess Thiessen seisoi kyökissä takan
-ääressä ja kohenteli tulihangolla turpeenhehkua. Lääkäri tuli
-kolmannen kerran ja lähti takaisin taas. Kun kuski, joka tunsi hänet,
-katsahti häneen, näki hän hänen silmissään huolestuneen ilmeen.
-Pappikin tuli ja puhui Jörn Uhlin kanssa; yhtä hyvin olisi hän voinut
-puhua tammipylväille, jotka seisoivat välikössä. Oli pitkä tuskaisa
-yö, oli neuvoton tuskan yö.
-
-Aamun lähetessä kävi hän rauhallisemmaksi taas, mutta oli äärettömän
-raukea ja sai vaikeasti puhutuksi.
-
-Jörnin piti "sanoa isälle, että hän oli pitänyt hänestä." Jörn Uhl
-hykertyi katkeraan itkuun: "Ja hän ei ole sanonut yhtään ainoata
-lempeätä sanaa sinulle, minun tyttöraukkani."
-
-Lena koetti hymyillä, "Ainoastaan vaivaa ja työtä olet saanut kokea",
-sanoi Jörn.
-
-Silloin koetti hän kankein kielin saada selitetyksi Jörnille, että
-hän oli ollut hyvin onnellinen. Jörn kumartui syvään hänen ylitsensä.
-Sairas koetti silittää hänen kättänsä. Muista hän ei enää välittänyt,
-lapsensakin oli hän unohtanut.
-
-Iltapäivällä, kun kuume taas palasi, kertoi Jörn hänelle, että
-molemmat uudet lehmät olivat tuodut. Silloin tahtoi hän nähdä
-eläimet. Hän pyysi. Hän tahtoi kai osoittaa, että hänellä vielä
-oli harrastusta ympärilleen ja lohduttaa häntä siten, ja erehtyi
-kuumehoureessaan tähän toivoon.
-
-Silloin taluttivat renki ja suurpiika sisään molemmat isokokoiset
-lehmät; hän katsoi niitä ja hymyili.
-
-Myöhempään iltapäivällä kiihtyi kuume taas ja puistatti hänen
-ruumistaan, hän kamppaili sen kanssa yöhön asti; silloin olivat
-voimansa lopussa. Lääkäri tuli yöllä. Vaununsa lyhdyt vilkahtelivat
-jääkylmässä yössä. Hän tarkasti sairasta ja kutsui Jörn Uhlin syrjään
-ja sanoi, ett'ei ollut mitään toiveita enää. Jos vielä oli jotakin
-järjestettävää...
-
-Jörn Uhl astui taaskin vuoteelle, jonka ääressä hän jo oli seisonut
-kuustoista tuntia. Vielä oli jotakin järjestettävää. Oli jotakin
-järjestettävää. Hän kumartui alas hänen puoleensa ja sanoi raskaalla
-avuttomalla tavallaan hänelle, kuinka hän oli pitänyt hänestä.
-
-Sairas yritti katsahtaa häneen. Sen piti olla pitkän ihmettelevän
-katseen. Hänhän näki ensi kertaa hänen sieluunsa. Mutta silmäluomet
-olivat liika raskaat.
-
-Puoliyön jälkeen virkistyi hän hiukan. Hän puhui jotakin, joka
-osoitti, että hän oli lapsena Todumin kankaalla. Kuuli jotakin kuin:
-"Sinähän olet paljain jaloin"... ja: "Siellä on karmeita"... ja:
-"Tässä on taaskin muutamia, niin kauniita ja sinisiä.".. Aluksi
-olivat vielä koulutoverit Todumin koulusta mukana. Juostiin pensaalta
-pensaalle. Rannattomana aukeni kangas. Silloin loppui toisilta
-rohkeus ja he tahtoivat takaisin. "No", sanoi hän, "sitte täytyy
-minun kai lähteä yksin?" Sitte hän antoi kaikille kättä. Ja kun
-hän siten kulki yhdestä toiseen, eivät ne yhtäkkiä enää olleetkaan
-koulutovereita, vaan oli siinä vanha opettaja Karstensen, ja hänen
-kauniit tummat silmänsä välkähtelivät aivan samalla tapaa kuin usein
-uskontotunneilla, kun hän sysäsi syrjään Lutherin katekismuksen ja
-rupesi vapaasti kertomaan Vapahtajan uskollisuudesta ja rohkeudesta.
-Tämä silitti häntä otsalle, joka kuumotti auringonpaahteesta ja
-puhui: "Lähde nyt vaan, ettet joudu harhalle Uhlista." Seisoi Jörn
-Uhl'kin siinä ja antoi jäähyväisiksi kättä hänelle ja itki, ja hän
-ei voinut käsittää, kuinka noin suuri ja voimakas ja miehekäs mies
-saattoi itkeä noin lapsellisesti. Aivan selvään kuuli hän sen.
-Älypää Wietenkin oli siinä ja kävi puutarhan läpi taluttaen lasta,
-joka juuri oli oppinut kävelemään. Ja monta muutakin oli siinä ja
-itki. Selvästi kuuli hän katkeraa nyyhkytystä ympärillään. Silloin
-kääntyi hän poispäin ja lähti niin kaikkien ihmisten luota, yksin
-kankaan ylitse, aina kauemmas ja kauemmas. Oli yksinäistä ja rupesi
-pimenemään ja häntä rupesi peloittamaan. Mutta mitä edemmä hän
-kulki sitä kirkkaammaksi muuttui ilma, oli ikäänkuin olisi raskas
-pimeä pilvi peittänyt sitä puolta taivaasta, jolla aurinko oli, ja
-ikäänkuin se nyt väistyisi syrjään. Ja vähitellen, ilman valjetessa,
-tuli taas seuraakin. Tuli kummaltakin puolelta, tuli hiljaa ja
-huomaamatta, ett'ei hän säikähtyisi heitä, yksityisiä olentoja, ne
-lähenivät taampaa viistoon ja äänettömästi häntä. Ne olivat ihmisen
-kaltaisia; mutta niiden silmät olivat paljoa puhtaanloistavammat ja
-ne kävivät, ikäänkuin niiden mieltä ei ikinä olisi painanut huoli
-ja pukunsa olivat kuin valkeasta silkistä. Ne tulivat lopulta niin
-lähelle häntä ja niitä oli niin runsaasti, että niitä oli ihan
-kaikkialla, ja kaikki olivat ystävällisiä hänelle. Silloin yritti
-hän hymyillä. Mutta ne sanoivat, ett'ei hän vielä saa sitä tehdä.
-Tie nousi; edestä läheni kuin valoa ja kuin laulua. Läheni sieltä
-häntä vastaan kuin lempeyden ja voiman säteilyä. Häneen tarttui monta
-kättä ja vei häntä eteenpäin, hän tuli vakavan pyhän olennon eteen,
-joka kumartui syvään häntä kohden ja katsahti ystävällisesti häneen.
-Silloin oijensi hän kätensä ja yht'äkkiä oli hänellä kädessään kimppu
-loistavia punaisia kukkasia, sen hän antoi sille olennolle ja sanoi:
-"Tämä on kaikki, mitä minulla on. Minä pyydän sinulta, anna minun
-jäädä luoksesi. Minä olen niin hirveän väsynyt. Sitte jälkeen teen
-minä kyllä työtä niin paljo kuin jaksan. Jos sinä sallit, laulaisin
-mielelläni siinä ohessa."
-
-Kun kylään levisi tieto, että Lena Tarn oli kuollut lapsivuoteeseen,
-syntyipä liikettä naisten kesken talosta taloon, ja kaikkien
-lehmusten alla, ja kaikki surivat. Ei ollut huonetta koko Sankt
-Mariendonnissa, jossa ensimmäinen ikkuna oikealle sisäänkäytävästä
-ei olisi ollut verhottu valkealla lakanalla. Itse vanha Juha
-Rinkmann-ukkokin, joka muutoin aina teki päinvastoin kuin toiset ja
-joka oli niin äksysti vastahakoinen, että hän tulipalon sattuessa
-aina rupesi sammuttamaan omaa nurkkaansa ja murahteli sille, joka
-myöskin rupesi siinä harjoittamaan sammutustyötä: itse hänkin
-otti sinisen nikkari-esiliinansa, hänellä kun ei sattunut olemaan
-muutakaan käsillä, ja ripusti sen pienen verstaansa ikkunaan,
-joka oli lähimpänä sisäänkäytävää, ja työskenteli koko päivän
-puolipimeässä. Ja häneltä ei sentään oltu tilattu ruumisarkkuakaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Jörn Uhl neljä päivää sen jälkeen palasi kirkkomaalta, näki hän
-renkien ja piikojen seisovan yhdessä ryhmässä; hän käski heidät
-töihinsä. Keskivälikölle jäi hän seisomaan ja kuunteli. Tässä oli hän
-usein seisonut ja kuunnellut, mistä käsin hän kuulisi Lena Tarnin
-hyräilyn ja hänen keveän rohkean astuntansa, oliko hän tuvassa vai
-kyökissä. Kun hän yhä kuunteli siinä, kuuli hän äänekästä lapsen
-itkua. Silloin meni hän tupaan. Siellä istui isänsä uunin takana,
-hänellä oli sammunut piippu kädessään, jota hän liikutteli edes- ja
-takaisin, ja hän marisi, ett'ei Wieten pitänyt hänestä huolta, Wieten
-seisoi vuoteen ääressä kumartuneena lasta kohden. Tupaa ei oltu
-siivottu.
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENES LUKU.
-
-
-Löytyy taloja, joissa elämä on niinkuin kuollutta. Ahneus tai liika
-raskas velkataakka, julkinen häpeä tai paha omatunto tai pitkällinen
-parantumaton sairaus ovat ikäänkuin lopettaneet koko elämän, joka oli
-ollut talossa, ja sulkevat siitä kaiken joka ulkoa pyrkii siihen.
-Maa kiertää rataansa, sivistys edistyy, tavat muuttuvat, kansa käy
-sotia, kansan taloudelliset olot paranevat ja huononevat taaskin: tuo
-talo yksinäisellä kankaallaan, korkeiden hämäräin puidensa varjossa,
-tuuheiden pensastojensa takana, se ei muutu. Niin liikkumatonna
-seisoo se kuin naula, joka ruostuu paikallaan kosteassa seinässä.
-Palvelustyttö kammarissa ja renkipoika tallissa saattavat hetkeksi
-unohtaa itsensä ja puhjeta nauramaan, mutta lyövät samassa itseään
-suulle ja vaikenevat.
-
-Viimein, jonakin päivänä, kannetaan talosta ruumisarkku, tai ajavat
-talon eteen suljetut vaunut ja pakotettuna tai vapaaehtoisesti astuu
-synkennyt mies siihen ja katoaa loppuelämäkseen houruinhuoneen
-kätköön; tai muuttaa pari vanhaa epäluuloisesti ja tiukean terävästi
-katsovaa vanhusta, mies ja vaimo tahi veli ja sisar noista
-likaisista ummehtuneista huoneista ja tuosta rappeutuneesta talosta
-syytinkirakennukseen ja pelkäävät yötä, he kun levottomuuttaan ja
-hätäänsä eivät saa unta, päivänsä pelkäävät he, että heidän lapsensa
-tulevat, joita he pitävät varkaina, ja joilta he huolellisesti
-kätkevät arvopaperinsa. Mutta talo joutuu toisiin käsiin. Ikkunat
-ja ovet avataan selkosen selälleen. Maalarit ja nikkarit laulelevat
-joka huoneessa. Milloin nauraa nuori vaimo. Milloin tepastelevat
-valkohiuksiset lapset auringonpaisteisella pihalla.
-
-Oli kolkko marraskuu. Kylmänkostea länsituuli puhalteli päivät
-pitkät poppelien ylitse, niin että niissä kohisi ja velloi kuin
-raskasaaltoisessa meressä. Silloin tulivat eräänä iltana molemmat
-veljet Hampurista kotiin.
-
-He tekeytyivät, kuin olisivat vaan tulleet katsomaan, kuinka sairas
-isäukko jaksoi ja kummoisessa tilassa talo oli. Mutta isä käänsi
-päätään seinään päin. Kun he olivat lähtenet ulos, marisi hän, että
-kaikki nykyiset Uhlit eivät kelvanneet mihinkään, hän oli ollut
-ainoa kunnollinen Uhl. Hekään eivät välittäneet hänestä sen enempää,
-tarkastelivat mahtavannäköisinä talonpaikkoja ja navettoja, kiittivät
-yhtä, enimmäkseen laittoivat ja kertoivat heinä- ja olkikaupastaan,
-jota harjoittivat ja suursuuntaisesta ajoliikkeestään. Samana iltana
-menivät he ravintolaan, ensin sentään, "kun ei sattunut kultarahaa
-mukaan", pyydettyään Jörniltä kaksikymmentä markkaa. Myöhään yöllä
-palasivat he takaisin.
-
-Jörn Uhl ei nukkunut sinä yönä, hän makasi selällään ja tuijoitteli
-avoimin silmin ylös eteensä ja ajatteli. Hän tiesi, että he olivat
-tyhjillä, ja että nyt he olivat tulleet tahtomaan rahaa häneltä.
-Hän oli huomannut, että heidän takkinsa olivat tahraiset ja että
-ne olivat edestä risaiset. Hänen poskiaan rupesi kuumottamaan, kun
-hän ajatteli, että Klaus Uhlin pojat istuivat semmoisessa asussa
-ravintolassa.
-
-Seuraavana aamupäivänä sanoivat he ohimennen hänelle: "Kuule,
-ottaisimme Fritz Rappilta vähän rahaa. Hän tarjosi meille. Pääoma
-merkitsee Hampurissa kaikkea, omaako vai vieraan, se on yhdentekevää.
-Niinpä otamme sen vastaan. Kuoleman varalta voit sinä allekirjoittaa
-velkakirjan."
-
-"Niin... niinhän", vastasi Jörn Uhl. "Voinhan minä... olen kyllä
-piukalla, enkä kelpaa takaajaksi."
-
-"Tämähän on vaan muotoasia", sanoi Henrik. Se oli äänilaji, johon
-nuorimmalla ei ollut mitään vastattavaa.
-
-Iltapäivällä selvitettiin asia. Samana iltana matkusti Hannu
-kaupunkiin taas, lunastaakseen saamillaan rahoilla väärennetyn
-vekselin, josta hän olisi joutunut syytteeseen. Mutta Henrik jäi.
-Hän valitteli kolotusta kipeässä sääressään ja sanoi että kostea ja
-lempeä marski-ilma ehkä vaikuttaisi hyvää siihen. Hän kulutti aikansa
-lähiseudun kapakoissa ja osti veljensä nimessä itselleen uuden
-puvunkin.
-
-Eräänä iltana joulun edellä tuli hän kammariin, jossa Jörn istui
-yksikseen ja pyysi kymmentä markkaa rahaa. Jörn vastasi tyynesti,
-ett'ei hän anna hänelle mitään. Silloin rupesivat Heikin silmät
-säkenöimään: rahojaan hänen sentään täytyisi hellittää; hän oli jo
-veljensä nimeen ottanut Rappilta kolmesataa markkaa. Jörn Uhl pysyi
-vielä levollisena, vaikka äänensä värähtelikin: hän ei antaisi
-hänelle penniäkään; hänhän käyttäisi kuitenkin kaiken kantaakseen
-perheensä häpeätä kapakasta kapakkaan. Silloin kirkahti tuo
-raaistunut mies ja kohotti kätensä käydäkseen käsiksi veljeensä.
-Tämänkin veri kiehahti silloin; silmänsä leimahtivat, hän tarttui
-juopuneeseen, työnsi hänet edellään ja viskasi ovesta.
-
-Siitä asti pysyi ontuva visusti kotona. Hän antoi palvelustyttöjen
-tai ohitseosuvien lasten tuoda itselleen kuminapaloviinaa, ja istui
-sitte kammarissaan ryyppien naapurin rengin kanssa, joka myöskin
-oli juomari, ja heittäysi vuoteelleen ja makasi itsensä selväksi
-humalastaan. Aterianaikoina näki häntä harvoin pöydässä. Näytti kuin
-saisi hän ravintonsa paloviinasta.
-
-Jörn salli sen tapahtua vaieten, synkän ja umpimielisen näköisenä.
-Dreier-ukko oli sanonut hänelle: "Älä laske häntä silmistäsi, Jörn!
-Fritz Rapp ei kanna mitään hyvää mieltä kohtaasi, kun et tahdo maksaa
-Heikin velkoja. He ovat uhanneet, että antavat hänen kerrankin juoda
-neljätoista päivää kyllikseen paloviinaa."
-
-Joka kerta kun juomarin piti lähteä ulos, asettui Jörn ovelle ja
-sanoi lyhyeen ja tylysti: "Sinä jäät kotiin."
-
-Mutta eräänä päivänä, keväällä oli hän sittenkin lähtenyt talosta.
-Sen jälkeen kuljeskeli hän vuoden verran maankulkurina ympäristöllä,
-teki sen verran työtä, että sai tarpeekseen juoda, herjaili isäänsä
-ja veljeänsä ja tuli joskus juomatovereineen talon ohitse ja kirkui
-ja rehenteli.
-
-Vanha Uhl oli eräänä päivänä keväällä noussut ylös nojatuolistaan ja
-rupesi taaskin saamaan keppiin nojaten vaivalloisesti liikutuksi.
-Pian jaksoi hän komppuroida seinänkin nojalle seisomaan ja katsella
-ulos tielle. Jälkeenpäin pääsi tämä vanha kömpelö mies, kädet
-upotettuina syvälle taskuihin, paljain päin, hiukset sekaisin ja
-harmaina, käydä kömppimään taloa ympäri ja odotteli sattuisiko ketään
-kulkijaa näkymään yksinäisellä tiellä, jolleka hän saisi moittia ja
-valittaa, kuinka pahasti "Klaus Uhl ja hänen lapsensa" turmelivat ja
-tärvelivät taloa. Hän luulotteli nimittäin nyt olevansa sama Henrik
-Uhl, joka oli perustanut kantatilan ja saattanut perheen arvoon.
-Kerran sattui, että vanhus seisoi tien vierellä, kun ontuva poikansa
-meni ohitse siitä: rupesi kummaltakin puolelta satelemaan raakoja
-haukkumasanoja, niin ett'ei Jörn Uhl voinut peittää häpeämistään
-rengin edessä, joka tuli häntä vastaan rehukäytävällä: hän ravisteli
-päätään, sitte iski hän sokeassa vimmassa tarikon seinää vastaan
-niin että varsi meni murskaksi. Samallaisia vihastuskohtauksia
-sattui hänelle useampia tänä vuonna. Hänen luonteensa rupesi käymään
-karheammaksi ja muuttumaan synkeämmäksi ja jyrkemmäksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vanha Wieten, jonka hiukset harvenevat ja harmenevat pitää
-laajasta taloudesta huolen yhä entisellä uskollisuudellaan, mutta
-laimeammalla innolla ja huonommilla tuloksilla, kuin nuorempina
-vuosinaan; nyt hänellä on kolme, joiden hyväksi hän saa istua ja
-neuloa ja paikata: ukkovanhus, Jörn ja lapsi. Kun höperö ukko
-palaa sisään, istahtaa hän raskaasti avaralle nojatuolille ja
-murahtaa lyhyeen ja harmistuneesti: "Kerro jotakin!" Silloin
-kertoo Wieten hänelle vanhoja kummallisia juttuja, jommoisia
-uneksuva kansansielu on sommitellut itselleen. Muutamat niistä ovat
-erinomaisen hullunkurisia, toiset taas sangen ihmeellisiä, muutamat
-kamalasisältöisiä. Iltasin ottaa hän silmälasit nenälleen ja raamatun
-käteensä. Hän valitsee aina kappaleita Vanhasta Testamentista. Hän
-valitsee kohtia, joissa puhutaan peloittavista ihmetöistä, suurista
-hurjista teoista, tai joissa lausutaan voimakkaita kiroussanoja.
-Uuteen Testamenttiin hän ei oikein ole osannut ottaa suhdetta.
-Alkuaan oli kyllä hänen luonteessaan kylläkin aurinkoista, hän
-oli ollut hellämielinen, hyväilyä kaipaava lapsi, kun hän Anna
-Stuhrin ja hänen lastensa kanssa oli leikkinyt mustalaista
-metsänotkelmissa. Mutta kamalat tapaukset, jotka seurasivat sitte
-ja yksinäiset palvelusvuodet marskitiloilla, ja se että hän
-sittemmin tuli osalliseksi Uhlien onnettomuuteen, oli vähitellen
-vaivuttanut hänen vastahakoisen sielunsa yhä syvemmälle ja syvemmälle
-varjoon. Hän ei enää havainnut iäistä auringossa, siksi etsi hän
-sitä pimeydestä, Hänelle ei elämän ja maailman kuva enää näkynyt
-kirkkaassa ja viherjöivässä metsänotkelmassa, hänelle näkyi se siinä
-hämäränharmahtavassa ilmakehässä, joka häilyy vanhojen, korkeiden ja
-tiheäin kuusien alla.
-
-Talon isäntä on mietiskelevä synkeä mies, jonka huulet, hänen
-nuoruudestaan huolimatta ovat puristettuina tiukasti yhteen,
-ikäänkuin olisivat ne yhteen kasvaneet. Hän ei käy kylässä eikä
-myöskään tiedä, mitä siellä toimitaan, ei se häntä liikutakkaan.
-Kirkossa hän ei käy. Hänen ajatuksensa eivät liiku kauempana kuin
-ympäri talossa niin pitkälle kuin Uhlin pellot ulettuvat. Ja sitte
-liikkuvat ne vielä kolmessa paikassa ulkopuolella Uhlia, Lena Tarnin
-haudalla, pitäjänvirastossa, jossa verot ovat maksettavat ja tuon
-valkopäisen ukon somassa, uudessa asunnossa lähellä Schenefeld'in
-kirkkoa.
-
-Jos joku tänään sanoisi hänelle: isänmaa on vaarassa, hänen pitää
-mennä apuun, niin vastaisi hän: "Isänmaa? Näettehän, että minulla on
-täysi siitä, mitä minulla on. Talo on liika korkeassa velassa, isä on
-heikkomielinen, veli on renttu, Lena Tarn haudassa. Isänmaa?"
-
-Ollakseen tarvitsematta käsityöläisten apua, korjaa hän itse seimet,
-ovet ja ruoteet. Hän käy kalkkisanko kädessä talon asuntorivin
-ympäri ja muuraa paikalleen alasvierähtäneet kivet, ja häpeää, kun
-palveliat sattuvat näkemään hänet siinä toimessa. Mutta talo ei saa
-päästä rappiolle: valkopää saattaisi yht'äkkiä tulla ja sanoa: "Talo
-rappeutuu. Pois talosta!" Tästä talosta, jonka tähden hän lapsesta
-saakka on nähnyt niin paljon huolta ja vaivaa? Ja minne menisi
-hän sitte noiden molempien kanssa, jotka siellä sisällä kertovat
-rengistä, joka kyntäessään löysi rauta-astian, joka oli kukkurallaan
-kultataalareita?
-
-Lapsi saa juosta yksin ja omin neuvoin navetoissa. Hänen ympärillään
-on ainoastaan vaiteliaita ihmisiä; kun hän kuitenkin on utelias, saa
-hän kuulla ainoastaan kuivakiskoisista ja alakuloisista asioista,
-ja saa itseensä jotain pikku vanhaa, haastelee nelivuotiaana
-pitkäveteisellä alasaksallaan eri eläinten raha-arvosta ja koettaa
-tallinnurkassa pelata tallirengin kanssa kruunaa ja klaavaa.
-
-Joka vuosi tuli Lisbeth Junker Hampurista muutamaksi päiväksi
-vierailemaan koulutalolle. Hän pistäysi silloin aina myöskin Uhlilla
-"pientä Jürgeniä katsomaan." Hänen hiuksissaan ja silmissään
-oli yhä vielä samaa sunnuntai-päiväistä, koskematonta, ja hänen
-vartalonsa oli yhtä notkea ja voimakas. Hänen harmaissa silmissään
-ja varmapiirteisen punaisen suunsa ympärillä oli ilme syvintä
-vakavuutta. Pikku Jürgen polvellaan, kertoi hän arkakatseisena ja
-korkealla hellällä ja hiukan ujolla äänellään elämästään ja olostaan
-kaupungissa. Hän asui yhä vielä tädin tykönä, sanoi hän, ja siellä
-hän viihtyi hyvin. "Meidän pieni puotimme on ihan kimnaasin vieressä
-ja lähellä erästä suurta kansakoulua. Pienet ja suuret ostavat
-pikkutarpeensa meiltä, kirjoitusvihkonsa ja musteensa, ja muuta
-semmoista, yläluokkalaisille ja professoreille välitämme välistä
-suurempiakin tilauksia."
-
-Jörn katseli kunnioittavasti hänen hienoa ylhäistä kauneuttaan ja
-ajatteli: Kuinka kaukana hän on sinusta! Hän on prinsessa, ja sinä
-köyhä maan raataja. Miksi tulee hän tänne sinun kurjuuttasi näkemään?
-Hän sanoi hämillään ja nöyrästi: "Mutta sinähän olet vielä liika
-nuori semmoiseen, Lisbeth."
-
-Lisbeth puisti päätään. "Mitä minä muutakaan, Jürgen? Muutenhan ei
-minulla olisi mitään tehtävää. Onhan tämä sentään paljoa parempi,
-kuin olla jossain rasituksena."
-
-Sillä oli keskustelu juossut kuiville. Lisbeth yritteli ruveta
-puhumaan entisistä ajoista, mutta ne olivat Jörnille niinkuin
-laajan synkeän metsän takana. Hän oli liiaksi vaipuneena raskaihin
-ajatuksiinsa ymmärtääkseen Lisbethin arkaa kädenpudistusta ja tuskaa
-hänen silmissään, kun hän sanoi hyvästit. Vielä toisenakin päivänä
-tuli hän välistä "vielä kerran katsomaan." Silloinkaan ei keskustelu
-sujunnut. Lisbeth kertoi ja kyseli ja huomasi tarkalla vaistollaan,
-että Jörnin ajatukset olivat muualla. Silloin lähti hän. Tiellä lensi
-häpeän puna kasvoilleen. Saavuttuaan illalla Hampuriin takaisin itki
-hän, kunnes sai itkettyä kyllikseen.
-
-Kerran kun lapsi oli noin kolmi- tai nelivuotias ja oli leikkimässä
-ulkona tiellä, tuli hän erään nuorenpuolisen vaaleapartaisen miehen
-taluttamana välikölle ja huusi. "Isä, tässä on kirkkoherra."
-
-Tuo edellinen kirkkoherra, joka ennen niin ylväänä ja arvostaan
-tietoisena oli kulkenut kylää, ja joka niin varmana ja isoäänisenä
-oli puhunut oikeasta uskosta, oli saanut papinviran eräässä
-suuremmassa kaupungissa. Tämä uusi pappi oli vielä nuori mies, oli
-mieleltään lapsi ja lausui suoraan ajatuksensa kaikesta. Kaikki, mitä
-hän sanoi, oli totta, vaikk'ei kaikki niinkään miellyttävää. Hän
-ei sopinut oikein Uhleille hän ei sopinut noille kovaluontoisille,
-viisaille ja varoville ihmisille, joiden sanoista täytyy onkia
-totuus viistoon sanojen takaa. Hän sai vuosien kuluessa yhä
-runsaammin vastustajia. Lopulta oli koko seurakunta yhtä miestä: se
-vaati toista, varmempaa ja itsetietoisempaa semmoista jossa olisi
-papillista pontevuutta ja joka samalla olisi hyvä kortinpelaaja.
-Evankeeliset seurakunnat eivät vielä kolmesataa viisikymmentä vuotta
-Lutherin kuoleman jälkeenkään voi sietää pappia, joka ei pyydä olla
-muuta kuin suora luonnollinen ihminen. Monessakin maapappilassa
-kestetään paljon raskasta ja aivan turhaa sydänsurua.
-
-Silloin oli hän vielä nuori reipas mies, oli vasta puolen vuotta
-ollut seurakunnassa ja uhkui kirkasta toivekkuutta: hän saisi sen
-kyllä vielä luistamaan, luottavalla uskollisella rakkaudellaan ja
-työllään voittaisi hän kyllä vielä kaikki puolelleen ja samalla
-ylevälle ihanalle evankeliumille.
-
-Pastori puheli hiukan ilmoista ja tuulista ja sanoi sitte: "Aiomme
-ensi sunnuntaina pystyttää kirkkoon muistotaulun kaatuneille. Nyt
-pyytäisin teitäkin tulemaan sinne. Tiedän kyllä, ett'ei teidän ole
-tapana käydä kirkossa; mutta tästä juhlallisuudesta ei teidän sentään
-sopisi pysyä poissa."
-
-Jörn Uhl vastasi, silmät maahan luotuina, äänensä ei sentään kuulunut
-epäystävälliseltä: "Ei ole mielentilani semmoinen, herra pastori,
-että sopisin olemaan mukana sellaisessa. Tehän tiedätte, kuinka isäni
-laita on, ja mitä muuta olen kokenut, ja millainen koko asemani on.
-Minusta on mennyt halu kaikkeen juhlimiseen."
-
-"Ymmärrän hyvin tuon", vastasi pastori, ja katsahti osaaottavasti
-häneen; "mutta ei meilläkään ole aikomuksena tanssia. Semmoiseen en
-olisi teitä kutsunutkaan. Tämä on kuolleille osoitettu juhlallisuus."
-
-Silloin katsahti Jörn Uhl ystävällisen näköisenä ylös. "En
-todellakaan voi tulla", sanoi hän, "se olisi yli voimieni. Mutta olen
-ajatuksissani mukana, kun vietätte kirkossa juhlaanne. Kaikki olivat
-kunnon miehiä, kaikki neljä, joiden nimet tulevat seisomaan taululla.
-Geert Dosen vieressä seisoin hänen kuolinhetkenään. Käyn minäkin
-jälestä päin katsomassa taulua."
-
-Pastori katsahti häneen, ja häntä miellytti mies, ja hän sanoi: "Saan
-kai tyytyä sitte." Sitte antoivat he toisilleen kättä ja erosivat.
-
-Sunnuntai-illalla otti hän lasta kädestä ja lähti hänen kanssaan
-pellon yli kirkkotielle kylää kohden, ja tuli kenenkään huomaamatta
-kirkkotarhaan ja kirkkoon. Siellä riippui seinänhämärässä kirkas
-marmoritaulu tammisissa puitteissa, sen ympärillä oli seppele
-tammenlehvistä. Hän eroitti nimet vielä. Nimien alle oli kirjoitettu:
-"He kuolivat maansa edestä." Hän nyökäytti päätään. Tuo koruton taulu
-ja lyhyt yksinkertainen kirjoitus sillä ilahuttivat häntä.
-
-Silloin kuuli hän askelia takanaan, ja kun hän kääntyi katsomaan, oli
-pastori siinä, ja tämä kysyi kohta: "Miellyttääkö se tuommoisenaan
-teitä?"
-
-"Lause on hyvä", vastasi Jörn Uhl.
-
-"Moni seurakuntalainen", sanoi pastori, "olisi tuon sijasta halunnut
-tuohon jonkun ylevän lennokkaan sanan... Tarkemmin katsoen", jatkoi
-hän vakaana, "tekee jokainen vakava ihminen saman kuin nuo neljä. Nuo
-tekivät sen kolmessa päivässä tai kolmessa viikossa kukkuraisessa
-kurjuudessa. Saman teki teidän nuori vaimonnekin, Uhl, muutamassa
-päivässä; hän antoi elämänsä teidän ja lapsensa edestä, Toiset
-uhraavat itsensä monivuotisessa työssä, tehkööt sen työnsä sitte
-lastensa tai jonkun aatteen puolesta, tai minkä puolesta tahansa,
-joka voi saada ihmisen vapaaehtoisesti kärsimään. Eilen hautasimme
-täällä erään työmiehen vaimon. Hän kävi harvoin kirkossa, mutta koko
-hänen elämänsä oli harrasta ja uskollista uhrautumista miehelleen ja
-lapsilleen. Palveleminen ja uhrautuminen, avuliaisuus ja uskollisuus
-tai kuinka sitä kutsuukin: niissä on ihmisen todellinen kuninkuus.
-Niissä on myöskin hänen todellinen kristillisyytensä."
-
-"Tuon ymmärrän hyvästi", sanoi Jörn Uhl. "Tuo on semmoista, että
-sen voi suoraan ja vilpittömästi ymmärtää." Hän nyökäytti päätään
-pastorille, ja katsahti häneen, ikäänkuin odottaisi hän häneltä
-enemmänkin semmoista puhetta.
-
-"Vapahtaja", sanoi pastori, "on ihanalla ja puhtaalla elämällään
-ja ihmeellisen liikuttavalla kuolemallaan ja armollisilla,
-voimakkailla ja ylevillä sanoillaan antanut ihmiskunnalle runsaan
-määrän ajattelemisen aihetta ja elettävää, on, kuten itse sanoi,
-heittänyt siihen ikäänkuin sytyttävän kipinän, Nyt on ottanut yksi
-sitä, toinen tätä siitä, yksi kirkko sen, toinen tämän, ja kukin
-on lähtenyt sieppaamansa tulenkipinän kanssa syrjään, on vaalinut
-sitä ja katsellut sitä, on antanut sen savuta tai liekehtiä, sen
-mukaan pitikö hän enemmän savusta vai valkeasta, ja sanonut: 'Tämä
-on Vapahtajan totinen sana'. Useat ovat lisänneet vielä omaakin
-viisauttaan siihen, useat omaa vilppiänsäkin, toiset ovat laskeneet
-pahuutensakin siihen. Niin on tapahtunut, että Vapahtajan todellinen
-kuva on monelle päässyt kivettymään, toisille se näkyy valepuvussa,
-muutamille vielä niin rumennettunakin, ett'ei sen piirteissä enää
-ole mitään jäljellä hänen jalosta muodostaan. Ja sentään olisi niin
-helppoa, olisi oppimattomallekin, muodostaa itse evankeliumeista
-itsistään niin kirkas ja selvä kuva hänestä, että tuntisi hänen
-olentonsa, tahtonsa ja elämänsä pohjapiirteet. Sen mukaan kun minä
-ymmärrän, on hän tahtonut opettaa meille, että meidän pitää uskoa
-ja luottaa, että Jumala taivaassa aina pahimmassakin pimeydessä
-ollessamme seisoo vierellämme vahvana ja valppaana ja aina parastamme
-tahtovana, ja että meidän tämän iloisen uskomme voimalla pitää
-rohkeasti taistella kaikkea pahaa vastaan itsissämme ja ympärillämme.
-Selkämme turvattuna tähän luottamukseen Jumalaan ikäänkuin korkeaan
-lujaan muuriin, pitää meidän taistella hyvän puolesta, eikä
-koskaan epäillä sitä, että lopullisesti voitamme ensin täällä ja
-sitte tuolla, tuolla puolen haudan. Tuossa, niin on minun uskoni,
-piilee koko kristinuskon salaisuus. Mutta ell'ei voi saada tätä
-luottamusta Jumalaan, ja se ei olekkaan joka ihmisen saavutettavissa
--- ja sentään voi ilman sitäkin pysyä hyvänä ja armeliaana: niin
-tyydyttäköön siihenkin ja iloittakoon siitä."
-
-"Tuohon, mitä te nyt tuossa sanotte, täytyy jokaisen kunnon
-ihmisen yhtyä", sanoi Jörn Uhl. "Ei tarvitse ruveta seisomaan
-yhdellä jalallaan ja kauvan miettiä tuota, ei olisi semmoiseen
-miettimiseen aikaakaan ihmisellä. Eikä ole tarpeenkaan ensin panna
-itse holhuunalaiseksi järkeään, jonka Jumala sentään itse on meille
-antanut, ja sitte kiltisti kuunnella kaikkea, mitä he vaan näkevät
-hyväksi väittää: syö lintu, tai kuole nälkään."
-
-Pastori naurahti ääneen: "Mikään ei ole luonnolisempaa", sanoi hän,
-"kuin se, että oppi, jonka Jesus tahtoi antaa ihmisille oli sangen
-yksinkertainen, alkuperäinen ja selvä. Mutta sittepä en ymmärrä, mikä
-se olisi ollut, ell'ei se olisi ollut tämä, josta äsken puhuin."
-
-He astelivat rinnatusten aina kirkkotarhan veräjälle asti. Pastori
-rupesi utelemaan sotaretkestä. Jörn Uhl oli hieman sulanut ja kertoi
-vakaasti vaivoista Gravelotten luona, ja kosteasta leiristä Metzin
-edessä, ja pitkistä kurjista viikoista lähellä Orleansia. Sitte sanoi
-hän, ett'ei hänellä ollut aikaa enää. "Meillä on eräs tammavarsa
-tallissa, enkä luota oikein renkipoikaan, jonka pitäisi vaalia sitä."
-
-Niin erosivat he, kumpikin tyytyväisenä toiseensa. Pastori palasi
-kylään jakaakseen ajatuksiaan ja tehdäkseen tekojaan kovapintaisille
-ihmisille, voittaen sillä saman kuin koira, joka haukkua nalkuttaa
-ohitseajavaa kuormavankkuria. Jörn Uhl palasi taloonsa takaisin
-saadakseen elää elämänsä pimeimmän hetken.
-
-Sillä sillä aikaa kun hän kävi kirkossa, oli veljensä, ensin koko
-sunnuntai päivän juotuaan ja reuhattuaan kapakassa, tullut tietä
-talon ohitse ja kuullut renkipojalta, joka seisoi tallinovella,
-ett'ei isäntä ollut kotona. Silloin oli hän herjaten ja kiroten
-tunkeutunut taloon ja hoiperrellut huoneeseen, jossa isä oleskeli, ja
-ruvennut purkamaan vihaansa ja kurjuuttaan hänen edessään.
-
-Isä oli jo vuoteellaan, kohensihe itsensä pystyyn ja katsahti
-sekavasti häneen. "Mitä sinä tahdot?" kysyi hän epävarmalla äänellä.
-"Minä olen saanut rehkiä ja raataa, olen tehnyt työtä ja olen kaiket
-päiväni pysynyt kotona; kun minulle tuli asiata kaupunkiin, menin
-minä jalan. Minä, minä vanha mies... minä kiroon teidät ja teidän
-isänne. Rahat ja tavarat, jotka minä hiellä ja vaivalla olen saanut
-kokoon, ne ovat pilanneet teidän järkenne. Pois näkyvistäni: te ette
-ansaitse, että aurinko paistaa päällenne."
-
-"Sinä olet hullu", sanoi humalainen, ja nojausi tuoliin, joka
-seisoi vuoteen vieressä. "Ihka hullu. Yhtä mieletön kuin sika,
-joka syö porsaansa. Mutta tuo on mukavaa mielettömyyttä. Sinä
-olet aina osannut laittaa tilasi mukavaksi. Ensin hoidit taloasi
-kuin mikäkin vintiö, ja kun sait kaiken tuhlatuksi, kuvittelit
-heikkomielisyydessäsi itsesi aatelismieheksi." Hän otti pullonsa,
-joka hänellä oli repaleisen takkinsa alla ja joi ja joi.
-
-"Koko maailma on suunniltaan; kun ihmiset eivät enää viitsi olla sitä
-mitä ovat, tilaavat he itselleen semmoisen mielipuolihoureen, joka
-heille on parhaiten myötäsukaan. Minuakin haluttaa tulla toiseksi
-kuin mitä olen. Ulos nahoista, ne ovatkin jo liika raihnaiset!"
-Hän veti takin yltään ja heitti sen vuoteelle. "Hyvästi, iso-isä,
-esi-isä, vanha Aatami! Minäkin menen lähdettämään nahkaani. Tämä
-elämä ei ole minkään arvoinen."
-
-Hän hoiperteli suurelle välikölle. Siellä oli pimeätä.
-
-Kun Jörn Uhl palasi kotiinsa, tapasi hän isänsä nukkumassa. Wieteniä
-ei näkynyt. Silloin lähti hän suurelle välikölle.
-
-Siellä makasi Heikki Uhl savilattialla tikapuitten vieressä, ja
-Älypää Wieten ja vanha renki seisoivat hänen vieressään.
-
-Wieten kertoi, missä tilassa Heikki oli tullut taloon: "Minä läksin
-ulos hänen jälissään enkä löytänyt häntä ensin. Sitte löysin minä
-hänet näiltä tikapuilta."
-
-Vanha renki lähti hevostallia kohden ja sanoi renkipojalle, joka
-kalpein pelokkain kasvoin seisoi ovella: "Laita itsesi tammaa
-vaalimaan. Tässä ei sinulla ole mitään tekemistä."
-
-Kun molemmat olivat poistuneet, toipui Jörn Uhl jäykistyksestään. Hän
-nojasi raskaasti tikapuita vastaan ja kohotti kätensä. Wieten puhui
-hänelle: "Oi, älä itke noin, Jörn. Älä itke noin, poikaseni."
-
-Alatuomari tuli paikalle, tuli kunnanesimieskin, Jörn Uhl seisoi
-kylmänä kuin jää ja vaarallisena lähestyä, kuin särkyneet lasinsirut.
-Kunnanesimies kysyi, kuka tekisi ruumisarkun. Hän vastasi: "Mitä se
-minulle kuuluu?"
-
-"Mutta emmehän me sentään voi haudata häntä kunnanvaivaisena?"
-
-Jörn Uhl katsahti kopeasti häneen: "Miks'ette? Kuka tässä kunnassa
-on antanut luvan pitää noita kapakkoja, joissa ihmiset saavat juoda,
-kunnes tulevat sioiksi? Minäkö vai kunta?... Haudatkoon kunta siat,
-jotka itse on kasvattanut."
-
-Samana iltana tuotiin taloon köyhäinarkku, ja pantiin kammariin, joka
-on oikealla navetasta. Sitä oli ennen käytetty silppuhuoneena.
-
-Jörn Uhl ja nikkari Finke panivat kuolleen arkkuun: "Köyhäinarkut
-tehdään ennakolta", sanoi hän. "Hän on liika pitkä... hän palveli
-kaartissa."
-
-"Semmoista on maailman meno."
-
-Wieten tuli ja talutti ukkoa kädestä ikäänkuin lasta, hän oli
-siistinyt ja pukenut häntä hieman. Toisessa kädessään oli Wietenillä
-tyhjä pullo ja nuoran palanen.
-
-"Annetaan hänelle mukaan kaikki", sanoi hän, "eihän hyödytä sentään
-mitään kaunistella Jumalan edessä. Nyt hän voi kohta nähdä, mikä on
-ollut hänen vaivansa, ja mikä hänen kuolemansa." Hän pani molemmat
-hänen polviensa alle.
-
-Jörn Uhl pudisteli päätään ja jätti nuo molemmat yksikseen siihen,
-meni pihalle huoneen eteen ja rupesi käymään siinä edes- ja takaisin,
-ikäänkuin vartioitsisi hän, ettei pääsisi vielä enemmän onnettomuutta
-ja häpeätä tunkeutumaan taloon. Kun hän taas tuli sisään,
-laittaakseen isänsä vuoteelle, niinkuin hän melkein joka ilta teki,
-löysi hän isänsä jo makaamassa. Wieten istui hänen vuoteensa edessä
-ja luki Vanhasta Testamentista kertomusta Elistä, vahvasta tukevasta
-miehestä, joka ei kasvattanut lapsiaan.
-
-"Jörn", sanoi hän, "luulen että hän tänä iltana tietää että hän on
-Klaus Uhl. Hän kysyi minulta äsken, oliko se _hän_, joka kaatui
-auranterään."
-
-Jörn Uhl astui vuoteelle ja katsahti isäänsä ja sanoi: "Makaatko
-hyvästi, isä?" Vanhus ei vastannut mitään. "Älä viitsi lukea,
-Wieten", sanoi hän, "ei se mitään hyödytä. Sen olisi täytynyt
-tapahtua ennemmin."
-
-"Noh, enpä siis!" sanoi Wieten, ja laski kirjan paikalleen. "Minä
-muuten ajattelin, että se ehkä palauttaisi hänet tietoihinsa."
-
-"Ja sitte?" kysyi Jörn.
-
-Aurinko paistoi. Tuulet puhaltelivat. Pieni poika juoksenteli
-auringossa ja tuulessa pihan ylitse ja piti kättään korkealla päänsä
-yllä, ikäänkuin yrittäisi hän lentää.
-
-Mutta Uhlissa on kuollutta.
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
-
-
-Uhlissa on kuollutta, Ihmiset, jotka asuvat kuolleessa talossa,
-muuttuvat tavallisesti kitsaiksi ja likaisiksi.
-
-Niin ei tapahdu Uhlilla.
-
-Wieten kampaa hiuksensa sileästi ja huolellisesti, pikku poika on
-siististi puettu, ikäänkuin työmiehen lapsi, jolla on huolellinen
-äiti; isäntä käy kesäisin puettuna siniliinaiseen, talvisin on
-hänellä puku englantilaisesta nahasta, liivi napitettuna ylös kaulaan
-asti. Kirstussaan on ihan pohjimmalla käyttämätönnä sinisentumma
-puku, jonka hän oli laitattanut itselleen, kun hän aikoi viettää
-häitä Lena Tarnin kanssa.
-
-Sisällisestikään eivät ihmiset Uhlilla ole muuttuneet huonommiksi.
-Siitä pidättää heitä lempeän Lena Tarnin muisto, ja Älypää Wietenin
-vakava hiljainen olento; siitä pidättää isäntää hänen luontainen
-taipumuksensa kunnolliseen ja siistiin.
-
-Mutta toinen vaara on uhkaamassa: se että isännästä tulisi eräkäs,
-omituinen ihminen. Jo kerran ennen oli hän ollut samassa vaarassa,
-silloin kun ensimmäinen rakkautensa oli saanut niin onnettoman
-lopun. Nyt uudistuu sama vaara. Tässä suruisassa huolekkaassa
-yksinäisyydessä saa hänessä voiton taas hänen vastustamaton
-taipumuksensa mietiskelyyn ja hänen halunsa tutkia ja tahtoa
-ymmärtää kaikki. Ja nyt uhkaa tämä vaara miestä, jonka sielu on
-väsynyt, katkeroitunut ja melkein toivoton. Mutta kun hänen silloin
-täytyi kamppailla kaikki yksin, istuen yksikseen oljista nivotulla
-tuolillaan, niin auttivat häntä nyt ihmiset ja tähdet.
-
-Onnensa oli, ett'ei hänen tarvinnut ajatuksillaan lähteä tiettömiä ja
-tarkoituksettomia taipaleita, niinkuin tuon talonpoikaispojan, joka
-kokonaisen päivän ratsasti pitkin ja poikin Wodaninkankaalla, ja joka
-nokkaviisaasti ja syvämielisesti selitti, että hän teki niin, koska
-hänen täytyi. Onnensa oli, ett'ei hänen tarvinnut lähteä harhailemaan
-ulos aistittomaan avaruuteen ihan arvionpäiten, ikäänkuin ihmisen,
-joka ottaa vauhtia ja aikoo yhdellä hyppäyksellä päästä maanpinnalta
-maailmankaikkeuteen... Yhä kulkivat taivaan kantta nuo kultaiset
-sotajoukot, sekaisin vaelsivat siellä hämäryydessä sadattuhannet
-kultaisin kypärin ja välähtelevin peitsin. Niitä kohden voi hän
-kääntää hyvän putkensa ja tähystää niitä hiljaisin vakavin ajatuksin.
-
-Takana puutarhassa oli vallihaudan vieressä huvihuone, jonka seinät
-vielä olivat hyvät. Mutta katto oli huono. Hän repi sen alas ja
-laitti sijaan uuden, jonka voi kääntää, teki rakoja siihen ja laitti
-huoneeseen kaksi lujaa kivipilaria, joista hän toiselle asetti
-tähystinkoneen, toiselle katsontatelineet, pani kirjat ja kellon
-leveälle ikkunalaudalle ja naulasi tauluja ja tähtikarttoja seinälle.
-Sen kaiken järjesti hän itse ilman kenenkään apua.
-
-Huvihuoneessa oli isänsä äänekästen vierastensa kanssa pitänyt iloa
-ja pelannut, ja veljet olivat öisin istuneet irstasten tyttöjen
-kanssa siellä: nyt tyydytti nuorin lapsista siellä tiedonjanoaan.
-Välistä istui hän siellä puoliöitä karttojensa ja tähtikiikarinsa
-edessä ja tutki tarkkaan muuatta hirmuisen oppinutta kirjaa,
-pudisteli tuon tuostakin päätään ja rypisti otsaansa, välistä löi
-hän, kummissaan siitä, mitä oli keksinyt, kädenpohjallaan polveensa,
-niin että läimähti. Tämä oli onnensa. Tämä oli ikäänkuin hypähdys
-kentältä, joka oli paljastaan orjantappuroita ja ohdakkeita, ylös
-korkealle vallille, jolla raitis tuuli vilvoitteli tomunpeittämää
-työntekijää.
-
-Ja ihmiset auttoivat häntä.
-
-Kunta päätti ojittaa uudestaan koko tiluskunnan, työ, joka vaati
-laajoja esitöitä, joka kestää vuosimääriä, ja hankkii leivän
-monelle, ja joka maksaa monta tuhatta markkaa. Oli jo kolme
-vuotta suunniteltu, kuinka työ saataisiin tehdyksi mukavimmin ja
-helpoimmalla, ja voitaisiinko se suorittaa ilman opinkäyneitten
-apua, jotka, kuten tietty, kyllä osaavat tehdä hirvittävät laskut
-vaivoistaan. Silloin kääntyivät he tuon nuoren, vaiteliaan ja
-oppineen talonpojan puoleen, joka istua kyyrötti Uhlillaan, kuin
-hämähäkki verkossaan, ja kysyivät häneltä neuvoa. Tämä tuumi asiata
-kahdeksan päivää, tuumi tarkalleen sitä, piirusteli puoliöihin
-seurakunnan suurelle maakartalle, tuontuostakin aina laskien
-etusormensa pitkälle nenälleen, ikäänkuin koettaisi hän tarkkaan
-mitata, kumpi oli pitempi. Sitte astui hän kunnanherrojen eteen ja
-ilmoitti heille, että _hän, hän itse_ ottaisi heidän valvontansa
-alaisena johtaakseen työn; heidän piti maksaa palkka hänelle hänen
-työstään, niin ja niin paljon, joka uudeksivuodeksi, jos vuoden
-työt olivat menneet heidän mielensä mukaisesi. He kummastuivat
-hyvänpäiväisesti, pyysivät häntä poistumaan ja neuvottelivat kauan ja
-vilkkaasti. Hyvin vähäisellä äänten enemmistöllä hyväksyttiin hänen
-tarjouksensa.
-
-Hän toimitti koko työn viidessä vuodessa, niinkuin hän oli
-sopinutkin, ja oli hänellä siitä se kaksinkertainen etu, että hän sai
-pienen lisätulon suureen ja aina tyhjään kassaansa ja että hänellä
-oli yksi työ lisään, joka häiritsi hyödytöntä huolehtimista ja
-raskasmielistä mietiskelemistä.
-
-Työ antoi hänelle myöskin aiheen perehtyä kasvi- ja
-kivennäistieteisiin. Monilla kävelyillään kunnan tiluksilla, joihin
-kuului ylämaata ja marskeja, rämeikköjä ja nummikkoa kokoili hän
-kasveja ja rikkaruohon siemeniä ja ilahdutti professoria kaupungissa
-hyvillä ja siististi laitetuilla valmisteillaan, ja kun kaivettiin
-nuo uudet syvät ojat maiden lävitse, heräsi hänessä halu tutkia ja
-oppia eroittamaan eri maalaadut ja -- kerrostumat ja vanha professori
-sai siistejä piirustuksia ja kiusallisen tarkkoja reunahuomautuksia.
-
-Ihmiset auttivat häntä.
-
-Pikku poikansa kasvoi ja juosta livisteli isän rinnalla lyhyttä
-tepastelevaa juoksuaan tämän käydessä talon tiluksilla ja luvissaan
-ja oli väsymätön kyselemisissään, isän kanssa ratsasti ja ajoi hän
-sepälle; meni hän eräänä päivänä yksinkin kylään ja toi sieltä
-mukanaan pienen pojan leikkitoverikseen, niinkuin yksinäinen
-kyyhkynenkin toimittaa itselleen toverin. Siitä asti vaikutti
-seurustelu lasten kanssa, että hänenkin ajatuksensa ja puheensa
-muuttuivat lapsellisiksi. Ja Jörn Uhl, joka siihen asti turhaan
-oli koettanut löytää oikeaa äänilajia hänen kanssaan puhellessaan,
-istuskeli nyt noiden molempain pikkumiesten kanssa istuinpenkillä
-tuvanoven edessä ja kuunteli ajatuksissaan, kuinka ne puhella
-lepertelivät, ja oppi nyt itsekin puhumaan heidän kanssaan, rakensi
-heille kaniinitarhan, puoliksi maan alle, puoliksi päälle, kuten
-tuleekin.
-
-Kun poika tuli viisivuotiaaksi, kantoi hän pellolta pellolle isän
-mukana isän mittavitjoja ja mittapaaluja. Ja kun hän oli kuusvuotias,
-ja lähemmä elon aikaa kuuli, kuinka isänsä valitteli Wietenille, että
-hänen kai täytyi ottaa eri renkipoika eloa ajamaan, silloin väitti
-tuo pikku mies, että hän kyllä voisi sen tehdä. Ja niinpä ajoikin hän
-tänä kuumana ja kiireisenä elonaikana neljä viikkoa päivät pitkät
-elovankkureita. Ja oli ylpeä kuin kuningas, ja nauroi vilkkaasti ja
-tepasteli ilosta jaloillaan, kun vanha renki ajoi viimeisen täyden
-elokuorman nurin veräjässä kedonkulmassa, jonka läpi oli niin paha
-ajaa. Se onnettomuus ei ollut sattunut _hänelle_ kertaakaan. Jörn Uhl
-seisoi tien käänteessä ja näki pojan ilon ja oli melkein nauraa.
-
-Vartaloltaan olivat lapsen vanhemmat olleet melkein yhtäläiset,
-kookkaat, rotevat ja notkeat; mutta silmänsä oli lapsi perinyt
-äidiltään; ja näytti kuin olisi hän myöskin perinyt runsaasti hänen
-hilpeätä luonnettaan ja avuliasta mielenlaatuaan. Kun hän joskus
-leikkien pihakoiran tai lapsien kanssa helkähti kirkkaasti nauramaan,
-astui isä usein ulos ovesta, ja jäi ajatuksiinsa unohtuneena
-katsomaan häntä.
-
-Ihmiset auttivat häntä.
-
-Eräänä iltana -- oli kulunut vuoden verran keskustelusta siellä
-kirkossa -- rohkaisi Jörn Uhl itsensä ja lähti peltojen ylitse
-kirkkotietä pappilaan. Oli illallisen jälkeen. He aukaisivat
-tuvanoven ihmetellen, kuka nyt vielä tuli. Silloin seisoi siinä Jörn
-Uhl hyvässä, tummansinisessä sunnuntaipuvussaan ja koko komeassa
-raskasliikkeisyydessään. He pyysivät häntä astumaan sisään ja hän
-tulikin, kumartaen syvään päätään astuessaan vanhan rakennuksen
-matalasta ovesta.
-
-Matalalakisen huoneen keskellä seisoi nelikulmainen pöytä, ja
-kaikilla neljällä puolella oli istujoita. Yhdellä puolella istui
-pastori ja luki. Toisella puolella istui hänen vaimonsa, tämä
-oli sievä ja hiukan hentorakenteinen nainen, hän oli lapseton;
-hänkin luki. Kolmannella sivulla istui tavallisesti perheenemännän
-auttajatar, joku nuori tyttö, useimmasti kahdeksantoista vuotias,
-useimmasti jonkun opettajan tytär, ja useimmakseen iloisella päällä;
-hänkin luki.
-
-Neljännellä sivulla istui pastorin isä. Hän oli vanha mies, oli
-nuoruudessaan ollut mukana Idstedtin luona ja tullut haavoitetuksi,
-oli sitte jälkeenkinpäin loppuelämässään käsityöläisenä maalla
-kokenut monellaista ja nähnyt vielä monellaisempaa, ja oli hänellä
-tapana sanoa: "Minun ei enää tarvitse lukea kirjoja, omakin elämäni
-on jo itsessään kokonainen kirja." Hän istui syrjittäin pöytään,
-poltteli tupakkaa ja kertoi; kukaan ei sentään kuunnellut hänen
-juttujaan. Ainoastaan, jos siinä sattui olemaan jotakin uutta ja
-kiinnittävää, katsahtivat he ylös kirjoistaan ja kysyivät: "Kuinka?
-Kuinka se oli, isä?"
-
-Jossakin, jossain välissä, missä sattui olemaan paras tila, istui
-pieni, reipas, noin kymmenvuotias poika. Hän oli orpo ja oli
-pastorilla kasvatettavana. Hänkin luki.
-
-Nyt tuli Jörn Uhl, ensin kumarassa astuttuaan kynnyksen yli.
-Hänelle ei ollut sijaa. Viimein nousi nuori tyttö ylös, viittasi
-salaa nuorelle pojalle, ja molemmat menivät istumaan taamma tupaan,
-sohvalle, ottivat jonkun pelin käsiinsä ja pelasivat ahkeraan, aina
-vuoroon kurottaen hyppysillään isoon rusinatuuttiin, joka oli satuttu
-unohtamaan sohvalle.
-
-Niinpä oli Jörn Uhlilla nyt sijansa, ja keskustelu sai sen puolesta
-siis kyllä alkaa. Ja aluksi, kun pastori luuli vierailulla olevan
-jonkun varman tarkoituksen, jutteli hän yhtä ja toista yleisistä
-asioista ja odotteli Jörn Uhlin tulevan asioineen esiin. Puhelu
-niukkeni ja niukkeni. Viimein, kun ei ruvennut kuulumaan mitään
-asiaa, ja vieras yhä jäi istumaan, huomasi pastori, että Jörn Uhl
-todellakin oli tullut ainoastaan saadakseen viettää hauskan hetken,
-jommoiselle häntä jo monet vuodet oli useasti kutsuttu. Nyt siirtyi
-keskustelu maailman tapahtumiin ja yleni siitä, rouvan aiheuttamana,
-ylös tähtiin asti. Ja niin kauas tultiin tänä iltana, että Jörn
-Uhlilla yhtäkkiä oli palanen paperia edessään ja kädessään lyijykynä,
-johonka hän tarttui kuin heinätarikkoon, ja että hän sommitteli
-tilapäisen kartan ja haastellen vakaata virheetöntä yläsaksaa,
-hitaasti ja levollisesti teki koko pappilan väen kanssa kävelyretken
-linnunrataa myöten viistoon koko taivaan yli.
-
-Pappilan väki huoahti kevennetyin mielin, kun olivat sulkeneet oven
-hänen takanaan. Pastori sanoi: "Olenko puhunut liikoja? Eikö hän ole
-mukava ja älykäs mies?" Rouva vastasi: "Tällä kertaa olit oikeassa:
-luisti oikein hyvin nyt."
-
-Parin viikon perästä palasi hän taaskin ja tuli sitte aina noin
-joka toinen viikko. Ellei juttelu oikein ottanut sujuakseen --
-Jörn Uhl kun ei, eikä pastorikaan ja hänen rouvansa olleet mitään
-varsinaisia seuraihmisiä -- silloin haettiin esiin joku kirja ja
-luettiin. Tapahtuipa väliin niinkin, että pastori oli niin ihastunut
-kirjaan, joka hänellä paraikaa sattui olemaan käsillä, että häh kohta
-sanoi: tänä iltana en minä voi jättää tätä. Silloin puheli Jörn ukon
-kanssa sodista ja sotaretkistä, tai rouvan kanssa kaikellaisista
-ihmiskohtaloista.
-
-Kirjojen suhteen, joita luettiin, erehtyi pastori aluksi pahasti. Hän
-alkoi "Faustilla" ja jatkoi sitte "Reinecke Fuchs'illa." Jörn Uhl
-kuunteli kärsivällisesti, mutta kun kirjat oli luettu ja kysyttiin
-hänen mielipidettään niistä, pudisteli hän lujaan päätään. "Ei,
-herra pastori", tuumi hän, "tuo ei sovi minulle, tuommoisesta olen
-lapsuudessani saanut Älypää Wieteniltä kylläni. Hänen oli tapana
-kertoa juuri tuommoisia uskomattomia ja mahdottomia juttuja, kuin
-tuokin juuri; Fiete Krey, jolla ennen oli farmi Wisconsin'issa, mutta
-joka nyt on aloittanut harjoittaa puukauppaa Chicagossa -- siten
-kirjoitti hän viime kirjeessään minulle, -- hän ja minun sisareni,
-he kuuntelivat hartaina niitä, mutta minä en välittänyt niistä
-suuria. Sill'aikaa kun he juttelivat, asettelin minä parsinneuloja
-poikkihirsiksi, ja Wietenin sukkavartaat ratakiskoiksi ja rakensin
-rautateitä, ja kun tulin vähän vanhemmaksi, luin minä Littrow'in
-'Taivaan ihmeitä'. Semmoiset asiat minua ovat viehättäneet. Mutta
-minun on aina täytynyt hääriä jossain muussa."
-
-Silloin koetti pastori olisivatko matkakertomukset ja elämäkerrat
-hänelle paremmin mieleen. Sen kerran osasi hän oikeaan. He lukivat
-erään naparetkeilijän matkakertomuksen ja samoin erään Afrikan
-tutkijan, lukivat muutaman valtiomiehen elämäkerran, jonka hän itse
-oli kirjoittanut, ja Jesuksen elämäkerran Markuksen mukaan. He
-lukivat tämänkin kirjasen, samoin kuin toisetkin, ja väittelivät
-kiivaasti sen johdosta.
-
-Lopuksi, kun seurustelu jo oli kestänyt kolmatta vuotta, päästiin
-niin pitkälle, että pastori eräänä iltana sanoi: "Meillä on
-kummallakin friesiläistä verta suonissamme, Uhl. Mutta jos olemme
-friesejä, pitää meidän myöskin ymmärtää syntyjä syviä, muu ei ole
-mahdollista. Puraistaanpas siis hampaat yhteen ja käydään käsiksi
-erääseen paksuun ja raskaaseen kirjaan, jonka on kirjoittanut eräs
-talonpojanpoika Langenhornista, joka nyt on kuuluisa professori."
-
-Ja sen he tekivätkin. Ja monasti katsahtivat he toisiinsa
-ällistyneinä. Ja monasti näytti, kuin ymmärtäisi talonpoika asian
-paremmin kuin pastori. Hänestä ei koskaan olekkaan tullut syntyjen
-syvien ymmärtäjää.
-
-Niinpä holhoivat ihmiset ja tähdet Jörn Uhlia, että hän onnellisesti
-selkesi raskaista yksinäisistä vuosista.
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.
-
-
-Hän oli uskaltanut uhkaleikkiin ja oli kylvänyt kolmekymmentä
-hehtaaria parasta maatansa nisuun. Hän tahtoi vetäistä kerran oikein
-olkainsa takaa. Jos nyt oli onni mukana, voi hän elonkorjuun jälkeen
-ensi kertaa lyhentää suurta kiinnityslainaa, tähän asti oli hän
-saanut rehkiä veljien vekselivelkojen kanssa. Nisu näytti lupaavalta
-keväällä vielä. Oras nousi tasaisena ja tiheänä. Toiveet olivat
-hyvät. Toiveet olivat täyttymäisillään. Silloin tuli turma. Vuosi oli
-juuri tuo surkean kuuluisa nisukatovuosi.
-
-Mikä tapahtui Jörn Uhlille, se on tapahtunut monelle. Me kerromme
-tässä monen kohtalon. On ikäänkuin ilmestyisi ympärillemme
-lukemattomat huolien uurtamat ja kovettuneet kasvojen piirteet,
-ja ikäänkuin puhuisivat ne meille: "Sinä kerrot meidän jokaisen
-onnettomuudestamme."
-
-Olivat vielä ne ajat, jolloin koko kolmasosa maata kylvettiin
-nisuun, ja jolloin nisun sato ratkaisi koko talon taloudellisen
-aseman, jolloin yksi ainoa vuosi voi asettaa maanviljelijän
-varmasti satulalleen, mutta jolloin yksi ainoa vuosi myöskin riitti
-kukistamaan heikon. Nykyään ovat olot jo toiset. Nyt eivät marskit
-enää lainehdi nisupeltoina, jotka vellovat raskaissa aalloissa,
-kuin meri sulkujen toisella puolellakin. Marskit ovat muuttuneet
-vihannoiksi. Meistä rupeaa tulemaan karjanhoitajia, ja me rupeamme
-tulemaan tuhmemmiksi.
-
-Kerrotaan eräästä talonpojasta tuollapuolen Eiderin, että hän joka
-aamu meni merivahapiippu hampaissaan ulos katsomaan härkiänsä, kuten
-kunnollisen karjankasvattajan tuleekin. Kun hän tapasi ne, meni hän
-niiden keskelle ja puheli tähän tapaan: "Hyvää huomenta kaikille
-yhteisesti", ja jatkoi sitte, esimerkiksi tähän suuntaan: "Lapset",
-haasteli hän, "nyt ei enää kestä pitkälti ennenkuin olette lihavat.
-Sinä, parhaani, olet sentään vähän heikonlainen lanteiltasi, ja se
-on paha asia. Mutta yhdentekevää, kaikki pääsette, kaikki yhdessä.
-Pääsette Husumiin; se on kaunis kaupunki, talo talon vieressä. Sitte
-tulette rautatielle: sitte eteenpäin ja eteenpäin vaan, puh, puh.
-Alas Reinin maille tulette. Sielläkös saatte kummastella! Vuokraaja
-Olders on käynyt siellä, ja kertoo merkillisiä asioita sieltä:
-savupiippu savupiipun vieressä, ja kaikkialla kuumennetaan rautaa,
-taotaan vasaroilla ja viilataan. Ja siellä... siellä te... niin...
-siellä te vaihdatte isäntää, ja minä... minä saan rahani. Ja silloin
-olemme kaikki tyytyväisiä toisiimme."
-
-Siten haasteli hän ääneen ja vakaasti, puhuen hampaittensa välitse,
-joilla piti merivahapiippuaan; molemmat kätensä olivat nimittäin
-taskussa. Lähimmässä ojassa sattui työskentelemään eräs päiväläinen,
-jota hän ei nähnyt. Tämä kuuli hänen puheensa, ja saatti sen toisten
-korviin, ensin sentään omasta puolestaan hieman koristeltuaan sitä.
-Ja kaikki kummastelivat puhetta, jonka vuokraaja Soderbohm oli
-pitänyt härilleen. Sillä ihmisille hän ei koskaan puhunut sanaakaan.
-Ei lähtenyt milloinkaan mitään hänen suustaan, paitsi piippunsa savua
-ja sivulle syljettyä pikanelli tupakkaa.
-
-Hänen kaltaisikseen muutumme mekin täällä ennen pitkää. Sentähden
-onkin hän, joka tässä teille kertoo Jörn Uhlin elämäkertaa, ostanut
-itselleen maatilkun ylhäällä ylämaassa, neljää jalkaa leveän,
-kahdeksaa pitkän. Jos sille asettuu hiljaa lepäämään -- ja sen aikoo
-kertoja tehdä -- niin kuulee kesäisin rukiin kahinaa.
-
-Noin lopulla kesäkuuta meni Jörn Uhl eräänä iltana alas marskeille
-käymään ja kohtasi matkalla vanhan Dreyer-ukon. Tämä pysähtyi,
-nojausi raskaasti sauvaansa ja hengähti syvään. "Kuule, Jörn", sanoi
-hän, "oletko jo huomannut, että nisussa on hiiriä."
-
-"En", vastasi Jörn. "Olin entispäivänä katsomassa, ja silloin en
-vielä nähnyt mitään."
-
-"Entispäivänä oli niitä hiukan; eilen niitä oli paljon, tänään on
-niitä jo suunnattomasti. Pelkään pahinta nisun suhteen. -- Joka
-viideskymmenes vuosi ne tulevat. Isäni kertoi kerran minulle,
-että ne satavuotta sitten olivat tulleet kolme kesää peräkkäin ja
-turmelleet vehnän ja laitumet, silloin ei ollut dithmarschilainen
-talonpoikaistalo ollut enemmän arvoinen kuin piipullinen tupakkaa tai
-pajupensas."
-
-Jörn Uhl jätti ukon siihen, ja meni kauramaan ohitse, eikä nähnyt
-vielä mitään, jatkoi matkaansa ja asettui nojaumaan veräjää vastaan
-ja katseli nisupeltonsa ylitse. Oikealla hänestä juoksi verrattain
-leveä puro, siten että hän hyvästi voi nähdä sen kuvastelevan
-pinnan. Kun hän seisoi siinä veräjään nojauneena ja katseli avaraa
-lainehtivaa peltoansa, oli hän yht'äkkiä huomaavinaan kuin katoaisi
-aivan lähellä häntä eräs nisuntähkä toisten joukkoon, nyt toinen...
-ja tuolla... ja tuolla. Ikäänkuin olisi joku käsi maasta käsin
-salavihkaa hiipinyt ja ottanut sen. Hän pyyhkäsi kädellään silmiensä
-ylitse, hän luuli, että silmänsä pettivät. Mutta silloin näki hän:
-eräs hiiri kohosi takajaloilleen, purasi kerran, purasi toisen:
-olki horjahti alas ja kaatui nojolleen viereisiä olkia vastaan. Se
-tapahtui niin somasti ja sirosti. Hän katsahti taaskin pellon ylitse,
-ja näki nyt ehkä enemmänkin kuin olikaan nähtävää: oli kuin olisi
-koko pelto elänyt.
-
-"Vai niin!" ajattelee hän. "Tekee siis loppua."
-
-Hän seisoo yhä vielä siten ajatuksissaan: silloin rupeaa hän
-yht'äkkiä kuulemaan tummasta vedestä omituista solinaa ja pientä
-läiskynää; ja kun hän kääntää silmänsä sinne, ui, lähenee ja liikkuu
-siellä vettä myöten tuhansia ja taas tuhansia rantaa kohden. Silloin
-kääntyy hän jyrkästi ympäri ja palaa kotiinsa.
-
-"Kun _nyt_ olisi isänsä kuolleena. Kun hän kuolisi nyt, tänään
-tai huomenna! Pitääkö hänen vielä nähdä se, että hän kannetaan
-nojatuolissaan talosta? Pitääkö kaikkien ihmisten saada nähdä tuo
-köyhyys, nuo särkyneet huonekalut ja repaleiset sänkyvaatteet?"
-
-Hän menee suoraa päätä tupaan katsomaan kuinka isä jaksaa. Wieten
-tulee vastaan hänelle. "Hän on samallainen kuin ennenkin, Jörn; mutta
-tänään ei hän tahdo nousta ylös; minä luulen että hän kuvittelee
-olevansa varmimmassa turvassa vuoteessaan."
-
-"Turvassa vuoteessaan! Voi, Wieten! Wieten, on hiirivuosi!
-Hiirivuosi, jonkamoista ei ole ollut sataan vuoteen. Hiiret ovat
-nisussa; kohta ne ovat pihalla, ne nakertelevat vuoteentolppia, ne
-syövät meidät elävältä. Nyt on loppumme lähellä, Wieten."
-
-"Jörn!" sanoi hän. "Voi Jumalani, Jörn; älä, älä puhu semmoista!"
-
-Wieten pudistaa päätään ja lähtee ulos. Pienenkokoinen hän on ja
-käy vähän etukumarassa, näyttää niin turvattomalta ja avuttomalta.
-Wieten-poika, koko elämäsi on ollut paljasta huolta. Nyt olisi
-ripeä neuvo tarpeen! Ripeä neuvo! Sillä joka silmänräpäys kaatuu
-kymmenittäin nisunolkia. Joka silmänräpäys köyhemmäksi!... Niin,
-mitä auttaisi ripeä neuvokaan! Neuvotkaan eivät enää auta. Ihme
-ainoastaan voisi vielä auttaa.
-
-Jörn on vieläkin kerran lähtenyt katsomaan tuhoa. Häntä vastaan tulee
-eräs, jolla myöskin on nisupelto siellä alhaalla, ja joka myöskin on
-velassa korvia myöten Tämä on vanhentunut näinä parina päivänä.
-
-"Mitäs sanot tähän, Jörn?"
-
-"Niin, mitähän minä sanoisin. Petter? Kynnössämme ei ole vikaa. Tämä
-on ulkopuolella meidän voitavaamme."
-
-Naapuri nyökäyttää päätään ja astuu hänen ohitsensa. Hänellä on
-kotonaan viisi lasta.
-
-Alkupuolella elokuuta rupeaa satamaan, ja herää toive, että hiirissä
-rupeaisi liikkumaan joku rutto, joka hävittäisi ne yhtä nopeasti kuin
-ne ovat ilmestyneetkin. Mutta sade on lämmin ja lauhkea, ja kestää.
-Sade semmoinen, jonka kestäessä lapsetkin lakkaavat toivomasta
-kaunista ilmaa, seisovat joukoissa katonräystäitten alla ja kertovat
-toisilleen satuja: Silloin kuin aurinko vielä paistoi... Sitä kestää
-viikon, kestää toisen, kestää kolmannenkin. Nythän olisi elonaika?
-Milloinkas siis saisi sirppi vilkkua auringossa?
-
-Pelloilla kuhajaa nyt enää vaan pientä alkavaa elämää. Mutta mitä
-eroitusta sillä, pientäkö vai suurta? Elämä siellä on luonnotonta:
-hiiret harjoittavat tuolla möyheässä maaperässä irstautta ja vilja,
-jonka sade on painanut pehmeälle märälle mullalle, oppii sen niiltä.
-Niin nuorta kun se onkin vielä, ihan kehdossaan, rupeaa se itämään.
-Rehevä täysikypsä tähkä tulee äidiksi. Sikin sokin kasvaa ja itää
-ensimmäistä ja toista hedelmäpolvea.
-
-Nyt ei enää ole mitään syytä mennä nisunleikkuuseen: siellä ei ole
-enää mitään leikattavana.
-
-Jörn palasi taaskin sisään ja tunsi päässään umeata pakotusta ja
-ajatteli itsekseen: "Ajattelen vielä pääni sekaisin... On tuhmaa aina
-ja aina kysyä: minkätähden ja mitä varten? mutta on omituista: ei
-taida vaan jättää sitä. On ihan kuin olisi raahattu jonnekin pimeään
-huoneeseen. Karkaa ulos päivänvaloon taaskin, mutta kohta raahataan
-takaisin pimeään ja saa uudestaan ryömiä tuota ummehtunutta luolaa."
-
-Hän meni kammariinsa, istuutui tuolilleen ja viskasi molemmat
-jalkansa kirstulle, niin että jysähti. "Mitä seisoo kirjoitettuna
-tuohon arkun kanteen? 'Herran siunaus rakentaa talon ilman vaivaa
-ja huolia?' Sepä jotain on! Se nyt joltain kuuluu. Saisinpa minäkin
-siunauksen, jonka saa ilman vaivaa ja huolia. Saisin siunauksen,
-jonka olen taistellut itselleni _vaivaa ja huolta kestämällä!_
-Jos _tuo_ lause tuossa seisoo raamatussa, ei ole koko raamatusta
-mihinkään ja Isä jumala vallan jonnin joutava."
-
-Hän pyyhkäsi kädellään päälakensa ylitse ikäänkuin koettaisi hän
-siellä aukaista ja vapahtaa jotakin, joka painoi raskaasti siellä.
-Hänellä oli tunne ikäänkuin ihmisellä, joka makaa raskaan ja korkean
-olkiru'on alla, jolle yhä ladotaan uusia ja uusia lyhteitä: aina
-raskaammaksi käy pää ja työläämmäksi hengitys. Hän jäi istumaan yhä
-siten, ajatuksensa jamasivat raskaina ja tuskaisina, hän tunnusteli
-yhtämittaa kädellään päälakeansa, ikäänkuin hakisi hän sieltä jotain
-tappia, linkkua tai avainta, jonka hän voisi aukaista hellittääkseen
-päältään tuon raskaan painon; vaipui siinä viimein sakeaan uneen ja
-havahtui hereille taaskin.
-
-Silloin tuntui hänestä, kuin olisi hän mennyt harhaan elämässään.
-Hänellä oli silmänräpäyksen aikaa tunne ikäänkuin olisi hän
-renki, joka seisoo rattaittensa vieressä, ja yhtäkkiä näkee
-hevostensa hypähtävän pystyyn, ja kuolemakseen säikähtäneille
-olevan heittäymäisillään täyteen hurjistuneeseen karuun. Jörn Uhl
-hypähti esiin ja heittäysi hillitsemään ajatuksiaan. Hän riuhtoi
-niitä vaahtoisista kuolattimista, hän kirskutti hampaitaan ja
-katseli hurjistunein silmin toisiin silmiin, jotka näkyivät vielä
-hurjistuneempina. Mutta hän sai töytäyksen, niin että hän vajosi
-polvilleen. Nyt ne lähtivät. Huiih! kuinka ne lentää ryöppäsevät ja
-kuinka ne menevät nurinniskoin! Kuka _tuollaisia_ voisi pidättää?
-Hei, antaa lentää sen joka lentää tahtoo...
-
-Kuinkahan tuo nyt olikaan? Olihan hän ollut lyseossa? Mutta mistä se
-sitte tuli, että hän nyt istui tässä huolissaan? Ja kenenkä hallussa
-oli talo nyt taas? Ei se Henrikin ollut, Henrik oli kuollut; hänen
-näki hän itse ruumisarkussa. Mutta kenen sitte? Luonnollisesti
-vanhimman. Mutta kuinkahan oli mahdollista, ett'ei hän sitä sen
-varmemmin tietänyt? "Minä olen kai ollut kovasti sairas", ajatteli
-hän, "silloin kadottaa muistinsa välistä; jälestäpäin selvenee sitte
-taas kyllä kaikki." Mutta sehän sentään oli varmaa, että hän myöskin
-oli ollut talossa monta vuotta. Mistä se tuli? Niin... sehän tuli
-siitä... aivan niin!... Isä joi, ja sentähden oli hänen täytynyt
-jättää koulu ja saanut elää monta raskasta vuotta. Mutta nyt oli
-kaikki hätä ohitse; Lena Tarn oli tuonut onnen muassaan taloon. Hän
-oli saanut toimen tähtitornissa, jonkinlaisen palvelijan paikan
-professorilla. Hän asteli edes- ja takaisin, hän olisi mielellään
-iloinnut siitä, mutta oli kuitenkin omituisen levoton, hän aukasi
-oven ja aikoi kysyä Lena Tarnilta, luulisiko hän tulevansa toimeen
-pienellä mutta varmalla yhdeksänsadan markan sisääntulolla, ja
-ajatteli itsekseen: hän tietysti vastaa koko kasvot yhtenä hymynä:
-"Turhia! Lystiä vaan! Joka päivä voissa paistettuja pannukakkuja."
-Mutta kun hän sai aukaistuksi oven, sattui renki juuri astumaan
-välikön poikitse. Silloin häiriytyi hän ja sulki oven taas. Samassa
-kolautti hän jollakin kovalla metallisella esineellä oven pielukseen.
-Hän katsahti, mitä hänellä oli kainalossaan: siinä oli kaukoputki ja
-villakankaanpalanen, jolla hänen oli tapana tahkoa puhtaaksi sitä,
-eikä hän ymmärtänyt, mitenkä ne olivat sattuneet hänen käteensä,
-putkihan oli se vanha, jota hän säilytti ihan arkun pohjalla.
-Hän rutisti huulensa yhteen ja kalpeni, kamala pelko sai otsansa
-kosteaksi.
-
-"Mielipuoli", sopersi hän.
-
-Kamalan hädän ja tuskan kouristamana asteli hän taaskin edes- ja
-takaisin. Hän koetti päästä selville siitä, mitä hän äsken oli
-ajatellut, ja koetti selvittää itselleen menneisyyttään, mutta ei
-vaan saanut sitä kirkkaaksi. "Minulle ei ole kai mikään onnistunut:",
-ajatteli hän. "Kaikki on mennyt hullusti minulta..."
-
-"Sitä samaa sanoi vanha Klaus Johann'kin, hän, joka itse oli antanut
-elämänsä mennä hunningolle; hän kertoi jokaiselle, ett'ei hänellä
-ollut ollut onnea mukanaan... siten on käynyt minullekin."
-
-Ja yht'äkkiä näkyi elämä hänelle tämmöisenä: ei enää paljaana
-helteenä ja vaivana, vaan paljaana erehdyksien ja rikosten polkuna.
-Pahat ajatukset, jotka aina juosta nalkuttavat ihmisen jaloimpainkin
-tekojen vierellä ikäänkuin rumat mustat koirat ylväitten juoksevain
-hevosten vierellä, ne kasvoivat hänen silmissään jättiläiskokoisiksi.
-"Missä on Elsbe sisaresi nyt? Et pitänyt huolta hänestä, ja niin on
-hän mennyt piloille. Entä Heikki veljesi? Olet lyönyt häntä ja ajanut
-talosta; pölyisellä maantiellä on hän muuttunut juomariksi; tahdoit
-saada talon yksin haltuusi. Ja mitenkä lie ollut tuon aurankärjenkin
-laita? Ett'et vaan olisi toivonut että isäsi suistuisi siihen? Ja
-missä on Lena Tarn nyt? Sinä kai kielsit hänet laulamasta? Sinä
-sanoit, että hänen piti nousta vuoteeltaan, muuten lyöt häntä. Sinä
-olet huono ihminen ja murhaaja. Olet seitsemän kertaa pahempi kuin
-Timm Thode. He tulevat! Kuule... he etsivät sinua. Raahaavat sinut
-mukanaan... koko kylän lävitse!"
-
-"Menenpä kerta katsomaan", sanoi hän hätäisellä äänellä, "onko
-se kaikki totta, mitä ne sanovat." Hän otti putken käteensä ja
-lähti alas huvimajaan ja sijoitti putken telineilleen, teki kaiken
-sen semmoisessa hätäisessä kiireessä, ett'ei huomannut irroittaa
-suojakoteloakaan, joka peitti linssiä, hän katsahti putkeen ja
-puhui kiireesti itsekseen: "Musta kuin yö. Se on siis todellakin
-totta. Semmoinen on sieluni. Ei yhtään, yhtään mitään hyvää siinä.
-Ei valon vilahdusta eikä tähdentuikahdusta koko taivaalla. Tuota ei
-voi kestää. Jos noin on, niin minne silloin pitää itsensä kääntää?
-Eihän voi nähdä kolmea askeltakaan eteensä. Semmoinen elämähän
-olisi ihan kuin myyrän elämää. Heikin tikapuuthan seisovat luvassa.
-Täältä tahdon pois. Täältä tahdon pois, ennenkuin ihmiset huomaavat.
-Täytyyhän toki jossain olla valoa..."
-
-Hän työnsi putken yhtäläisellä kiireellä kokoon ja aikoi ulos;
-silloin näki hän edessään varjon ja katsahti säpsähtäen ylös. Siinä
-seisoi Älypää Wieten matalassa ovessa ja katsoi häntä epätoivoisin
-silmin.
-
-Silloin tunsi Jörn, ett'ei hän ollut mikään rikoksentekijä, oli
-hairahtunut ainoastaan. "Jumalan kiitos!" sanoi hän. "Jumalan
-kiitos!" ja tahtoi äkkiä salata, että hänessä oli niin pimeätä ja
-sekanaista, ja sanoi vääntynein kasvonpiirtein, ikäänkuin tahtoisi
-hän näyttää ystävälliseltä ja hymyillä: "Tahdoin vaan katsoa tähtiä
-tuolla... cirruspilvien yllä."
-
-Mutta Wieten astui ripeästi hänen luokseen ja katsoi tiukasti häntä
-silmään: "Niinkö?" sanoi hän. "Niinkö? Ei, tuota ei! Tuo ei käy!" Hän
-otti Jörniä kädestä, ja talutti häntä puutarhan läpi. "Ei, Jörn...
-tuo ei käy päinsä! Tuota ei ole sinun kehtosi ääressä ennustettu.
-Tuo vielä puuttuisi! Nyt vaaditaan: pidä pääsi pystyssä, poikani.
-Älköön sinun poikasi tarvitko joskus sanoa, että hänen isänsä on itse
-tehnyt lopun elämästään. Tuo ei kelpaa. Jättää noin auransa keskelle
-vakoa, ja juosta livistää pois keskellä valoista päivää. Olet jo
-kolmenkymmenen? Tuo on sopimaton aika loma-ajan ottoon."
-
-Jörn näytti ensin hyvin kummastuneelta. Sitte tuli hän hämilleen.
-Viimein palasi hän etäisestä hamarasta kaukaisuudesta itseensä
-takaisin, hänessä rupesi kirkastumaan ja hän tunsi taaskin samaa
-umeata pakotusta takapuolella päätään. Nyt hän tiesi taaskin, missä
-hän oli ja kummoiselta elämänsä näytti.
-
-"Raskasta tämä on", sanoi hän työläästi.
-
-"Odota!" vastasi Wieten, "käyn noutamassa kylmää vettä. Sinun pitää
-saada kylmää. Jää tänne, kuuletko? Jää tähän istumaan. Minä palaan
-kohta, sitte jään koko illaksi luoksesi."
-
-Hän juoksi kyökkiin ja sai näytetyksi niin rauhalliselta siellä,
-etteivät tytöt ollenkaan huomanneet, missä tuskassa hän oli. Hän
-käväsi asuintuvassa ja otti sieltä pojan mukaansa ja tuli hänen
-kanssaan juoksujalkaa välikön läpi takaisin. Jörn istui siellä vielä
-kirstullaan. Hän antoi hänen juoda, ja kun hän syvään huoahtaen otti
-astian huuliltaan, seisoi hänen poikansa hänen polvensa nojalla ja
-sanoi: "Isä, kuinka kalpealta sinä näytät! Varo nyt vaan, ett'et tule
-kipeäksi."
-
-"Mutta niitä tuo kaikki minua auttaa, Wieten?" sanoi Jörn.
-
-"Niin, niin, Jörn. Sinulla on oikein. Mutta yhdentekevää, vaikeatako
-vai ei, tehtävänsä pitää jokaisen täyttää, Kyllä hätä keinon keksii.
-Pane maata nyt vaan ja nuku hyvästi. Kohta nyt, minä tiedän, mitä nyt
-tarvitset. Näetkö nyt, kuinka väsynyt olet! Pane nyt vaan nukkumaan
-kohta. Nuku kuin se, joka tuli unikekojen vuorelle ja nukkui
-seitsemän vuotta. Nuku nyt, poikaseni."
-
-Oli hänelle hyvä, että nuo molemmat, jotka olivat hänen omansa,
-vaalivat häntä ja olivat niin ystävällisiä hänelle. Hän hymyili
-raukeasti ja nousi raskas- ja jäykkäliikkeisenä ylös, riisui takkinsa
-ja asettui levolle. Molemmat toiset jäivät hänen vuoteensa ääreen.
-
-Kun hän parin tunnin kuluttua heräsi raskaasta unestaan siihen, että
-joku huusi häntä, seisoi vanhempi rengeistä vuoteen vieressä. Oli
-iltahämärä ja renki sanoi: "Emme tiedä, missä Wieten on: joku hetki
-sitten lähti hän ulos, me luulimme hänen menneen naapurille. Mutta
-siellä hän ei kuulu olevan. Nyt kertoo pienpiika, että hän oli mennyt
-peltotietä ylös Ringelshörniä kohden. Mitä tekemistä hänellä siellä
-on? Siellähän ei asukaan ketään; nyt on pimeä jo, ja ojat ovat vettä
-täynnä; ja hän on itse sanonut, ett'ei hän pimeässä enää näe mitään."
-
-"Missä lapsi on?"
-
-"Hän leikkii tuvassa iso-isän luona."
-
-Jörn Uhl hypähti vuoteeltaan ja sai takin ylleen. Nyt hän oli
-yht'äkkiä ihan terve. "Minä lähden häntä hakemaan", sanoi hän ja
-juoksi ulos. Kylmä sade roiskui hänen lakittomaan päähänsä ja
-virkisti häntä. Hän meni leveätä tietä ylös ja sitte ajotietä aina
-Ringelshörnin juurelle, eikä löytänyt mitään. Kun ei hän pimeässä
-sateisessa ilmassa voinut eroittaa kauas ympärilleen, jäi hän
-neuvottomana seisomaan ja aikoi juuri ruveta huutamaan häntä nimeltä,
-kun hänelle yhtäkkiä juolahti mieleen lähteä ylös jalkapolkua, joka
-vie vieremän lävitse. Kun hän oli tullut laaksoon, näki hän edessään
-pienen kumartuneen naisolennon seisovan polvillaan Kultahetteen
-partaalla, ja aavisti kohta, että se oli Wieten ja mitä hän sieltä
-etsi.
-
-Hän lähti Wieteniä kohden, mutta tämä oli jo kuullut hänen
-lähestyvän ja lähti häntä vastaan ja sanoi suruisen näköisenä: "Ei
-siitä lähtenyt mitään. Olen ehkä liian kauan ollut välittämättä
-tuommoisesta, tai olen ehkä liika vanha jo ja taitamaton tuommoiseen."
-
-Jörn laski kätensä hänen olkapäittensä ympärille ja otti hänet
-mukaansa. "Tule nyt nopeasti kotiin. Sinähän kastut ihan läpimäräksi.
-Tule, heitän takkini yllesi. Noin."
-
-Wieten asteli kumarassa ja vaivalloisesti hänen rinnallaan. "Muinen",
-sanoi hän häveten, "kun vielä olin nuori tyttö, elivät kaikki nuo
-ympärilläni, mutta nyt on kaikki vähitellen kuollut."
-
-"Mikä oli tarkoituksesi?"
-
-"En oikein tiedä. Tulin vaan katsomaan, jos voisin saada täältä
-jotakin, mutta kaikki pysyi mykkänä ja kuolleena."
-
-"Tuo kaikki on ihan turhaa, Wieten!"
-
-Wieten pysyi vaiti hetken. Jörn piti käsiään yhä hänen olkainsa
-ympärillä ja johdatti häntä kuivemmille kohdille märkää tietää.
-
-"Se tulee siitä", alkoi Wieten, "se tulee siitä, ettei enää osaa
-uskoa siihen. Tiedäthän itsekin, kun ei enää ole mitään mielenkiintoa
-aurinkoon, kuuhun ja tähtiin, silloin ne eivät enää puhukkaan
-mitään; ja ellei enää pidä huolta taloudestaan, menee se rappiolle.
-Kaiken kanssa on asianlaita sama. Välinpitämättömyys kuolettaa
-kaiken; rakkaus herättää eloon kaiken. Nämä asiat ovat niin kauan
-olleet kokonaan unohduksissa minulta, että ne nyt ovat pitkässä
-toimettomuudessaan kokonaan lahonneet."
-
-"Nythän olet menettänyt kaiken uskalluksesi, Wieten, sitä et saa
-menettää."
-
-"Niin näethän Jörn... äsken kun tapasin sinut semmoisena
-huvihuoneessa, ajattelin: Jos _tämä_ nyt vielä tapahtuu, niin mikä on
-sitte edessä? Ja silloin läksin hädässäni tänne."
-
-"Wieten, täältä emme apua löydä. Kangas ja vesi, tuuli ja sade, ne
-ovat kaikki kai vielä avuttomampia kuin me ihmiset. Niiltä ei kannata
-mennä apua hakemaan."
-
-"Älä puhu noin, Jörn! Elämän takana on joku salaisuus. Me emme elä
-tätä elämää varten, me elämme salaisuutta varten, joka on takana.
-Ja pitää voida löytää selitys sille salaisuudelle, ja hän, joka sen
-löytää, hän pääsee selvyyteen ja totuuteen, Ja noissa vanhoissa
-pyhissä menoissa ja kertomuksissahan niiden etukädessä täytyy piillä.
-Jo ammoisista ajoista ovat esi-isämme etsineet sitä niistä, ja
-muutamat ovat löytäneetkin."
-
-"Olet oikeassa, Wieten; tuon salaisuuden kanssa on luullakseni laita
-niinkuin sanot. Mutta minä epäilen, ett'emme me voi sitä keksiä
-ja selvittää. Se on ihan samaa kuin jos ihminen yrittäisi hypätä
-itsensä ylitse. Ihminen pysyy ihmisenä, Wieten, saarni saarnena. Ja
-ihmisyyden luontoon kuuluu, ett'emme tiedä taikka näe tuosta mitään.
-On kyllä mahdollista, että se on ihan avoimenaan edessämme, että se
-nähtävänä ja elävänä makaa tai seisoo, nauraa tai itkee ympärillämme,
-mutta meillä ei ole mitään aistia, jonka avulla voisimme sen nähdä
-tai kuulla."
-
-"Niin kai sen kanssa on", vastasi Wieten ajatuksissaan ja suruisana.
-"Pitää siis tehdä ja tehdä työtä vaan, kunnes ilta tulee, ja olla
-aina niin hyvä ja armelias, kuin vaan taitaa."
-
-"Juuri niin, Wieten; siten sanotaan Uudessa Testamentissakin."
-
-Wieten kohotti hiukan päätään, siinä kun hän lyhyeen hengittäen astui
-hänen rinnallaan. "Niinkö? Sitenkö siellä sanotaan? Mitähän siellä
-sanotaan... tiedätkö sinä... siitä salaisuudesta?"
-
-"Niin... sen mukaan kuin minä olen sitä ymmärtänyt, Wieten, niin
-sanotaan siellä, ett'emme tässä elämässä voi sitä käsittää; meidän
-pitää uskoa vaan, että kaikella on oikea sisällinen merkityksensä
-ja tarkoituksensa. Sittemmin, kuoleman jälkeen, pääsemme edemmälle
-ja tulemme salaisuuden perille, emmekä enää näe asioita ainoastaan
-semmoisina miltä ne näyttävät, vaan semmoisina kuin ne ovat."
-
-"Vai niin sanoo Kristus? Niinkö... se ihmetyttää minua. Saattaa siis
-kai olla siten. Mutta olen lapsesta asti aina ollut niin kiihkeän
-halukas, tahdoin aina tietää, mitä me ja kaikki maailmassa oikeastaan
-olemme, ja ajattelin aina, että siitä täytyisi päästä selville.
-Silloin kun vielä palvelin Jörn Stuhrilla Schenefeldissä, emme
-oikeastaan tehneet muuta, kuin etsimme sitä. Mutta me emme myöskään
-päässeet mistään selville. Ja Hans Stuhrin täytyi savikuoppaan." Hän
-herkähti itkemään.
-
-"Tuo ainainen etsiminen on turhaa, Wieten. Minä luulen, että
-Kristus itsekin on sanonut, ett'ei hänkään tietänyt kaikkea, Hän
-sanoi, ett'ei ollut tarpeenkaan, että me tiedämme kaiken: meidän
-pitää aina vaan uskoa, ja aina pysyä puhtaina ja armeliaina. Hän
-oli kaikkea juroutta ja synkkämielisyyttä, kaikkea nenäkkyyttä ja
-viisastelemista, kaikkea vihaa ja tylyyttä vastaan. Uskokaa ja
-luottakaa, sanoi hän, ja olkaa puhtaat ja hyväsydämiset."
-
-"No niin... ja voinee kai luottaa siihen, mitä hän sanoo, sillä
-hän oli viisas ja hyvä; eikä tarvitse epäillä, ett'ei hän olisi aina
-tahtonut parasta, hyvän edestä hän kuolikin, kun hän vielä oli vallan
-nuori. Niinpä pitänee meidän kai uskoa siihen, Jörn, ja vartoa,
-kuinka asiat kääntyvät."
-
-"Niin Wieten: yhtä me pidämme, ja niskat jäykkinä, sinä hyvä vanha
-neitoseni."
-
-Kun Jörn oli saattanut Wietenin kyökinovelle, halutti häntä vielä
-hetkeksi jäädä paljainpäin raittiiseen ilmaan.
-
-Oli lakannut satamasta, ja tuuli oli tauonnut. Kun hän eteni jonkun
-verran talosta, hävisivät kuuluvilta viimeisetkin äänet, jotka vielä
-häiritsivät syysyön hiljaisuutta. Hän tuli siinä uneksuessaan aina
-Ringelshörnille asti, nousi sitä ylös ja lähti verkkaan ja ilman
-päämaalia astelemaan kangasta, joka harmaanhämäränä ja autiona leveni
-ympärillä. Vähitellen, kun hän kävi siinä, hävisi viimeinenkin
-päivänvalo, niin ettei enää nähnyt muuta kuin yötä ympärillään.
-Silloin johtui hän kerta vielä raskaihin ajatuksiin menneisyydestä
-ja tulevaisuudestaan. Ja kun hän joutui yhä syvemmälle niihin, oli
-hänestä ikäänkuin kangas kummallakin puolellaan ylenisi mustiksi
-kukkuloiksi, jotka kasvoivat korkeata synkkää kuusikkoa, ja ikäänkuin
-kulkisi hän sen kuusikon keskellä syvässä laaksossa. Oli niin
-yksinäistä ja pimeätä ja kuollutta ja mielensä painui taas niin
-raskaaksi, että hänet valtasi melkein yhtäläinen pelko kuin äsken
-huvimajassa. Lisäksi kammottivat häntä näyt, jotka melkein saivat
-ruumiillisen muodon. Hänen Henrik veljensä asteli synkeän näköisenä
-siinä hänen vierellänsä, ja Lena Tarn meni ohitsensa ikäänkuin ei
-olisi tuntenut häntä, Geert Dosekin seisoi siinä yllään verinen
-paitansa, ja monta muuta astui levotonna ja synkeänä ja ikäänkuin
-harhailevana ohitsensa. Ja sekä haamuissa että maisemassa, jonka
-lävitse ne astuivat, oli jotakin kammottavaa ja kamalaa.
-
-Mutta kun hän yhä vielä vaelsi tuota ääretöntä yksinäisyyttä,
-jonka herättämä tunne ei sentään ollut ilman omaa kammonsekaista
-nautintoaan -- ja näki paljasta tuskaa ympärillään, heräsi yht'äkkiä
-mielessään sana, jonka hän äsken itse oli lausunut, että nimittäin
-pitäisi aina säilyttää uskonsa hyvään, menkööt asiat kuinka
-menevätkin. Ja kohta kun tämä ajatus oli herännyt mielessään, tunsi
-hän itsensä vähän kirkkaammaksi, ja haamut ympärillään liikkuivat
-rauhallisempina ja näyttivät ystävällisemmän näköisiltä, ja hän
-oli näkevinään edessään kapean tien, joka vei ylöskäsin; tie vei
-aluksi korkeiden kuusien välitse, jotka seisoivat kahden puolen
-niin korkeina ja uljasryhtisinä, että häntä rupesi hävettämään
-niiden edessä; hän laski sauvansa varmemmin maahan ja rupesi
-astumaan suorempana ja uljaampana. Puhalsi raikas tuuli, joka
-virkisti häntä, ja hän saapui taaskin ylös kangaslakeudelle ja
-näki selvästi taivaanrannalla sen juovan, jossa kangas päättyy ja
-josta laskeudutaan alas marskeille. Silloin pysähtyi hän ja rupesi
-kuuntelemaan.
-
-Ja kun hän seisoi siinä ja kaikki ympärillään oli hiljaista, ei
-käynyt tuulen henkikään, eikä ääntänyt lintu, silloin kuuli hän
-aivan takaansa metsästä raskasta kumahtelua ja jyskinää, ikäänkuin
-takoisivat siellä harvaan ja kumeasti jymähdellen lukemattomat
-raskaat vasarat jotakin sitkeää puuta tai rautaa vasten; ne vasaran
-iskut lankesivat raskaina ja painavina, ikäänkuin muodostaisi
-jokainen niistä yhden ihmiselämän. Metsästä käsin kuului kankaan
-ylitse ikäänkuin lukemattomien keveiden nopeiden askelien napsetta,
-niin että syntyi suuri syvä-ääninen kohina, ikäänkuin olisi kymmeniä
-tuhansia liikkeellä jotka olivat toimittamassa pienille mitättömille
-ihmislapsille määräyskirjeitä, jotka vielä olivat kuumat, kuin
-olisivat vast'ikään tulesta temmatut.
-
-Siten seisoi hän hetken, ja kuunteli iäisten salaisten voimien
-työskentelyä. Sitten kääntyi hän, ja lähti tyyntynein maltistunein
-mielin kotiinsa.
-
-Kun hän tuli kyökkiin, tavatakseen Wieteniä vielä, tuli tämä häntä
-vastaan ja katsahti häneen ja ihmetteli melkein säikähtyäkseen hänen
-ylpeäniloisia ja kauniita kasvojaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana iltapäivänä tuli valkopää taaskin taloon ja tiedusteli
-ystävällisen näköisenä vanhan Uhlin vointia. Kun hän oli päässyt
-kahden kesken Jörn Uhlin kanssa kammariin, muuttui hän vielä
-ystävällisemmän näköiseksi ja esitti, että isäntä siirtäisi salaa
-viljavarastojaan hänen aittaansa, isäntä ei tulisi sitä katumaan.
-Mutta Jörn Uhl nauroi hänelle päin silmiä. "Mitä ajattelette",
-sanoi hän. "Onneton olen jo, pitäisikö minun lisäksi vielä ruveta
-kunnottomaksi mieheksi? Oletteko sitä ajatellut? Olette erehtynyt,
-ukkoseni. Ja laittakaa nyt itsenne talosta vähän pikemmin kuin
-tavallista."
-
-Kun ukko pikaisesti oli poistunut, käväsi Jörn Uhl katsomassa
-isäänsä, jutteli Wietenin kanssa, ja katsahti raamattuun, joka
-oli avoinna pöydällä. Kun hän huomasi, että siinä oli esillä luku
-Egyptin vitsauksista, hymyili hän Wietenille ja sanoi: "Rauhoituhan
-vaan, viimeisen niistä ajoin talosta juuri." Sitte lähti hän tapansa
-mukaan kammariinsa, ja ajatteli taaskin, tällä kertaa kuitenkin
-jonkinmoisella sitkeällä mielen tyvenyydellä: "Noh niin ja, nyt pitää
-tapahtua ihme."
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.
-
-
-Ei, mitään ihmettä ei tapahtunut. Tapahtui sen sijaan jotain aivan
-jokapäiväistä. Sattui rajuilma ja sattui kuolema. Virtasi sisään
-uuttaa ilmaa, niin että Jörn Uhl selkesi viimeisestäkin taakasta,
-joka vielä painoi hänen hartioitaan.
-
-Sade-aika loppui ja tuli paahteisia kirkasaurinkoisia päiviä. Ja
-joka päivä lähemmä iltaa lepäsi Elben yllä raskas pimeä pilvi ja
-jyrähteli heikosti. Muutamat väittivät kyllä, että sotalaivat ne
-vaan ammuskelivat Cuxhafen'issa; mutta vanhemmat ihmiset tiesivät
-varmasti, että valmisteli pahaa ilmaa: "Se ei vaan pääse Elben yli
-vielä."
-
-Kolmannen päivän illalla luultiin varmasti, että nyt se puhkeaisi.
-Ilma oli semmoinen väri ja tumpea. Eläimet niityillä lakkasivat
-pureskelemasta ruohoa ja seisoskelivat odotellen veräjillä. Mutta ei
-tullut mitään sen enempää.
-
-Naapuritalon pikkurenki ratsasti illallisen jälkeen sepälle ja huusi
-Uhlin palvelustytöille, jotka seisoivat leipomatuvan edessä: "Viime
-yönä näin minä unta että Uhl oli ilmiliekissä. Länsipäättyystä
-puhkesi liekki esiin, ja kiemuroi notkeasti kuin kissa harjaa myöten."
-
-Seuraavana aamuna oltiin talossa levottomia. Oli sunnuntai-aamu ja
-Wieten oli tapansa mukaan edellisenä iltana vaihtanut paitaa, ja oli
-vanhan kauniin ennakkoluulon mukaan levittänyt riisumansa paidan
-vuoteen eteen lattialle. Aamulla oli siinä kohdalla, missä paita oli
-ollut, tuhkaa. Piiat ja rengit seisoilivat ryhmissä ja puhelivat
-tapauksesta, puheltiin ja naurettiin, ja tyttö, joka nukkui samassa
-huoneessa kuin Wieten, puisteli päätään ja ihmetteli, ett'ei palaneen
-käry ollut herättänyt häntä. Wieten kuljeskeli tuskautuneen näköisenä
-ja levottomana sinne ja tänne, eikä virkannut sanaakaan. Väki meni
-töihinsä, ja kertoi tapauksesta vielä samana iltana kylässä.
-
-Thiess Thiessen oli taaskin kerran tullut Hampurista ja oli jäänyt
-muutamaksi päiväksi Uhlille. Hän kävi koko päivän Jörn Uhlin mukana
-ja jutteli hänen kanssaan koettaen totuttaa häntä siihen ajatukseen,
-että hänen pitäisi jättää Uhl.
-
-"Autan kernaasti sinua muutamalla tuhannella, mutta tiedäthän, ett'ei
-Aulanko voi ottaa suurta velkataakkaa päälleen."
-
-"Älä sinä minua auta", sanoi Jörn Uhl, "mutta ei tuo toinenkaan,
-talosta lähteminen, ole niin keveätä, Tuolla Itävainiolla olen
-kyntänyt, kun olin kahdentoista; aurankurki hetkahteli sinne
-tänne, niin että mieltäni melkein huimasi, ja joka kerta kun joku
-hevosista hiukan kurotti päätään, notkahdin eteenpäin, olin nimittäin
-kiinnittänyt suitset kaulani ympärille. Tuiki olin tuskaisen pelon ja
-vaossa tallustelemisen uuvuttama."
-
-Hän veti pikkupoikansa, joka asteli hänen vierellään, lähemmä
-itseään, ja jatkoi. "Kun sitte palasin sotaretkeltä ja Lena Tarn tuli
-vaimokseni, niin eipä ole talossa yhtään pylvästä eikä lehteriä, eipä
-ole yhtään oljenkortta katolla, jolle en olisi nyökäyttänyt päätäni
-ja sanonut: 'No nyt, ja, nyt olet hyvässä turvassa, nyt pidän _minä_
-sinusta huolen?' Ei auta kai muu, Thiess, minun täytyy kai jättää
-talo, mutta helppoa se ei ole: minun täytyy antaa käsistäni Lena
-Tarnin työn hedelmät ja minun täytyy myydä vieraalle hänen iloinen
-laulunsa. Ja nuo katkerat vuodet, jotka sitte seurasivat... niistä
-en tahdo puhua. Ja sitte Thiess: jos nyt jonakin päivänä Elsbe
-palaisi kurjuudestaan ja vieras avaisi oven hänelle? Minä tiedän
-kyllä, minun täytyy pois, minä en voi maksaa korkoja, mutta helppoa
-se ei ole."
-
-Seuraavana aamuna matkusti Thiess taas pois.
-
-Samana päivänä nousi ukkosilma.
-
-Myöhään iltapäivällä kohosi mustansynkeä pilvi merestä, kasvoi
-korkeana marskien ylitse ja viskeli vihoissaan ikäänkuin kultaisia
-peitsiä, suoria salamoita alas maahan. Etäällä meripadon luona
-välähteli valkeata. Pilvi yleni ja läheni, ja illalla noin
-kello seitsemän tienoissa lepäsi se ratketakseen täytenään
-aivan Sankt Marienin yllä. Miehet, jotka olivat olleet ulkona
-peltotöissä kiiruhtivat koteihinsa, naiset seisoivat ovissa heitä
-vastassa ja sanoivat: "Olipa hyvä, että tulit", lapset juoksivat
-leikkipaikoiltaan sisään.
-
-Silloin puhkesi ilma.
-
-"Sepä oli jyrähdys!"
-
-"Se iski jonnekin!"
-
-Miehet astuivat ulos ja tähystelivät ympärille ja sanoivat
-toisilleen: "Ei näy mitään." Samassa rupesi valelemaan vettä.
-Pilvimöhkäle särkyi ja hajausi, ja peitti, siniseksi ja harmaaksi
-muuttuneena, kohta koko taivaan kannen.
-
-Ei ollutkaan tapahtunut mitään.
-
-"Näetkö nyt, Wieten?" tuumi vanha renki, "se, mitä sinä lavertelit
-paidasta..."
-
-"Ole sinä vai", sanoi Wieten.
-
-Wieten palasi kyökkiin, ja renki kiipesi tikapuita ullakolle,
-heittääkseen heiniä alas. Silloin tuli pikku poika viis'vuotiaan
-leikkitoverinsa kanssa juosten välikölle ja huusi: "Kassen, ota
-meidät mukana sinne ylös."
-
-"Poika", vastasi ukko, "tiedäthän sinä, ettette te saa tulla tänne."
-
-"Joutavia! Me tullaan!"
-
-He nousivatkin rengin jäljissä tikapuita ylös ja kiipesivät kaltevaa
-heinärukoa ylös katon rajalle asti.
-
-"Noo ja", tuumi pikku mies, "nyt emme pääse ylemmäksi. Tules tänne,
-minä kannatan sinua, että saat kurkistetuksi pöllöluukusta."
-
-Kohta jälkeen palasivat he molemmat alas ja renki sanoi: "Noh,
-saitteko nyt kyllänne?"
-
-Kello tuli kahdeksan, ja Wieten toimitti pojan nukkumaan. "Kuules
-sinä", puheli poika, "kerronpa jotakin sinulle: Minä olin Fritz
-Hanssonin kanssa heinäladon ullakolla."
-
-"Niinkö... ja isäsi on kieltänyt sen."
-
-"Mutta jos minä kerron jotakin, niin ethän kantele."
-
-"Mitäs sinulla sitte on kerrottavaa?"
-
-"Kertoisinko? Fritz Hansson kävi siellä ylhäällä, ihan siellä,
-tiedäthän, jossa on se pieni ikkuna katossa; ja uskoisitko, siellä
-oli maannut hirveän suuri musta kissa. Niin suuri kuin joku vasikka
-vaan. Sillä oli ollut kaksi hehkuvaa silmää ja oli hiipinyt häntä
-kohden."
-
-"Pane maata nyt ja nuku", sanoi Wieten, ja meni Jörn Uhlin puheille.
-"Jörn", sanoi hän, "eiköhän kerrota, että salama joskus saattaa
-tuntimääriä piilotella talossa, ennenkuin se sytyttää? Sehän oli
-hirveä jyrähdys. Poika myöskin juttelee merkillisiä. Oleppas hyvä ja
-kiipeä ladon ullakolle katsomaan; olen niin levoton."
-
-Jörn kävikin ullakolla, tuli taaskin alas, teki kierroksen talon ja
-latojen ympäritse, eikä huomannut mitään epäiltävää.
-
-Kello löi kymmenen, ja kaikki olivat levolla.
-
-Silloin arveli salama, että nyt olivat talo ja ihmiset hänen
-huomassaan ja lähti hiljaa liikkeelle. Pitkänä ja liukkaana
-kiemurteli se hitaasti heinäruon ja katon väliä, kiemurteli kirkkaana
-kuin ahkerasti käytetty lapio. Minne se kurotti ohukaisilla
-käsivarsillaan, siellä rupesi kytemään punerva hehku. Kun se huomasi,
-ett'ei se ilman puutteesta voinut lehahtaa ilmiliekkiin, hiipi
-se kyhähdellen ikkunalle asti. Ikkuna särkyi. Pöllö, joka istui
-päätyllä, lähti äänekkäästi huuhkahtaen lentoon.
-
-Wieten oli noussut vuoteeltaan, hiipi ulos keskivälikölle ja kurkisti
-välioven ruutujen läpi ulos isolle välikölle. Kaikki oli pimeätä ja
-hiljaista. Hän palasi taaskin sisään, istuutui vuoteen reunalle,
-jossa poika lepäsi, ja rupesi kuuntelemaan.
-
-"Väkeä on talossa... odotas nyt... neljä täällä... tuolla
-kolme... kaksi renkituvassa... ja Jörn... Eihän niitä useampaa?...
-Eihän? Ei; ei ole. Ensinnäkin lapsi. Enkä ukkoakaan unhottanut!
-Kymmenen ihmistä... kymmenen... kymmenen... Ja karja on kaikki
-laitumella, paitsi muutamia eläimiä..."
-
-Hän kuuli jotain ääntä isolta väliköltä käsin ja seisoi taas pystyssä.
-
-"Jotakin on tulossa, jotakin. Tunnen sen joka jäsenessäni. Ehkä tuo
-äskeinen hirveä jyrähdys kiihoitti minua näin, mutta ehkä on joku
-muukin syy." Hän nousi taas ylös ja kuunteli eteenpäin kumartuneena.
-"Kuulesta, kuulesta... ei sittenkään ole levollista talossa.
-Laahaa ja räsähtelee, kantavat säläänsä kimssujaan ja kamssujaan,
-vaatteitaan ja astioitaan..." Hän hiipi taaskin ovelle. "Taisin ennen
-ennen muinoin erään taian, kuinkahan se nyt kuuluikaan?
-
-    "Herra tietä kera Pietarin
-    Hiljaa kulki, näki valkean:
-    'Valkea ällös sa polta,
-    Valkea, meitä sa vältä,
-    Kunnes armas Jumal' äiti
-    Toisen lapsens... '"
-
-Ennenkuin hän vielä ennätti päättää lausettaan ja kun hän vielä
-avoi ovea, kuului isolta väliköltä käsin räiskyvää ääntä, ikäänkuin
-silloin kun heittää tuoreen puun palavaan pesään.
-
-"Tuli on irti!" huusi hän, "tuli on irti!"
-
-Tyttö, joka makasi tuvassa, nousi äkkiä istualleen vuoteessaan, lapsi
-oli samassa jo hänen käsivarsillaan: "Juokse pojan kanssa Jasper
-Kreylle, älä katsahda taaksesikaan."
-
-"Jörn! Jörn!..." Se ääni olisi voinut herättää vaikka kuolleista.
-
-Sitä pukeumista, sitä ajatusten risteilyä, sitä käsien kiirettä! Ja
-jälkeenpäin ei tiedä, mitä on ajatellut ja mitä tehnyt.
-
-Jörn ei voinut jälkeenpäin selittää, miksi hän ensiksi oli tarttunut
-juuri vanhaan kirstuunsa ja mitä tietä hän oli laahannut ulos
-tuon raskaan kamssun, jossa ei ollut mitään kädenpidintä tai
-kahvaa. Ensimmäinen, jonka hän muistaa tehneensä, on se, että hän
-ikäänkuin semmoinen, joka ulkoa syöksyy apuun vieraaseen taloon, oli
-juossut sisään tupaan, käärinyt tuon vanhan raskaan miehen, joka
-kauhistuksissaan kirkui ja huitoi ympärilleen, sänkypeitteeseen
-ja kantanut pihalle ja tien ylitse, ja vienyt Jasper Kreyn tupaan
-vuoteeseen, joka valmiiksilaitettuna oli seisonut takan vieressä.
-
-Sieltä juoksi hän takaisin, ja maamiehen vaistolla syöksyi hän
-talliin, leikkasi kaulahihnat poikki kolmelta hevoselta, jotka
-seisoivat siellä, ja talutti nuo hurjistuneesti korskahtelevat
-eläimet yksittäin ulos.
-
-Eräs varsa oli pahassa vaarassa; renki ja avuksi tulleet naapurit
-eivät enää päässeet sen luokse, mutta oli vielä eräs ovi, jota
-vuosikausiin ei oltu avattu. Sen muisti Jörn ja otti puukangen,
-joka sattumalta oli käsillä, mursi oven auki parilla iskulla ja toi
-eläimen vahingoittumattomana ulos.
-
-Nyt ei ollut enempää tehtävää. Kun hän kärvennein hiuksin ja verisin
-käsin vielä kerran yritti sisään, astui opettaja, joka juuri oli
-juosten tullut paikalle, hänen tielleen: "Ihmishenki on enemmän
-arvoinen ."
-
-Silloin heitti hän epätoivoisella liikkeellä veitsen kädestään
-ja meni etupihalle päästäkseen kuulemasta lehmän ammuntaa, joka
-vastasyntyneine vasikkoineen seisoi liekeissä.
-
-Välttääkseen alaslonsoavaa turvekattoa ja paetakseen savua, joka
-tuprahteli isosta luvasta täytyi hänen etääntyä rakennuksen luota ja
-mennä seisomaan sisäänkäytäväveräjälle. Paloruisku ajaa karautettiin
-hänen ohitsensa pihalle, ihan hevosten editse juoksi pieni poikansa
-viistoon tien poikitse häntä kohden ja huusi itkien: "Isä, onko varsa
-palanut?" ja likistäytyi hänen polviaan vastaan.
-
-Jasper Krey tuli hänen luokseen kasvot ja kädet nokisina ja sanoi:
-"Saimme vielä lehmänkin pelastetuksi, toimme sen kyökinoven ja
-leipomahuoneen kautta;" ja lähti pois taas.
-
-Jörn Uhl seisoi, ja tuijotteli liekkeihin; pieni poikansa seisoi
-vieressään.
-
-Etuhuoneen lattiapalkit vääntyivät ja kiemurtelivat ja nyt kurotti
-tuhkasi Uhlin vierashuoneisiinkin. Ovellekin se kolkutti, nuoleskeli
-sitä ja poltti, oven yläpeili lensi halki ja hehkuva tulenkieli
-tavotteli ovenripaa. Kynttiläkruunu putosi helisten pöydälle, pöytä
-syttyi liekkeihin, ja yht'äkkiä syöksähti tuo keltainen vieras
-ketterästi kuin kissa ikkunalaudalle, kohotti hiukan akuttimia
-ja särki ikkunan. Nytpä tuli vauhtia leikkiin. Kokonaiset laet
-putoilivat huoneisiin, yön taivas loisti sisään.
-
-Tänä hetkenä, jolloin Uhlin vierashuoneet leimuivat punaisena
-lieskana ja jolloin ylösliekkaavat tulipatsaat valaisivat yöpimeitä
-laidunmaita, jotka puoliympyrässä lepäsivät Wentorffin ympärillä,
-läheni Sankt Mariendonnista käsin kirkkotietä pitkin puron vartta
-kuolema. Se vältti tulenvaloa ja taitti lopulta varsalaitumelle.
-Sieltä se lähti viistoon, suoraan Jasper Kreyn tuvalle, joka pienenä
-ja matalana seisoi punervassa valaistuksessa korkeitten, vielä
-kirkkaammin hohtavain poppelien varjossa. Wieten Penn, joka seisoi
-vuoteen ääressä ja odotteli sen tuloa, väisti silmät suurina sen
-tullessa, ja antoi sijaa sille. Se astui lähelle ja laski kätensä
-varmasti ja kiinteästi nukkuvan olkapäälle. Tämä vavahti pari kertaa.
-Sitte pysähtyi hengityksensä.
-
-Silloin ryhtyi Wieten Penn Trina Kreyn auttaessa häntä kaikkiin
-tarvittaviin toimenpiteisiin.
-
-Satoja ihmisiä seisoskeli ja liikkuili noiden korkeiden palavien
-rakennusten ympärillä ja katseli heikkenevää tulta. Mutta harvoin
-läheni kukaan Jörn Uhlia ja hänen lastaan. Hänessä oli aina ollut
-jotain omituista, jotakin mietiskeliästä ja juroa, jossa oli aina
-vivahtanut seassa kuin pientä kopeuttakin.
-
-"Nyt kun hänellä ei enää ollut muuta neuvoa edessä, on hän tarttunut
-viimeiseen hätäkeinoon ja ruvennut murhapolttajaksi."
-
-"Totta tosiaan, ihan niin hän katsoa jurottaa tuossa kuin mikäkin
-pahantekijä. Katsos vaan, millaiset kasvot hänellä on!"
-
-"Kuule, mitä sanoi hän sinulle?... Minun täytyy sentään sanoa,
-ett'en olisi hänestä tuota toki uskonut."
-
-"Kuule, miksi yrität sen kanssa puheisiin? Onhan tuo niin selvää...
-noh ymmärräthän, mitä tarkoitan."
-
-Varsinkin puheli tuommoista työläisväki, joka on erinomaisen kärkästä
-huomaamaan pahaa isäntien olossa ja elossa, mutta taas hyvin hidasta
-hoksaamaan, jos mahdollisesti piilisi jotain hyvääkin siinä. Hänhän
-oli aina ollut harvapuheinen ja juro heidän kanssaan, ja melkein
-itara, Häntähän olivat aina painaneet huolet ja rahapula.
-
-Siten seisoi Jörn Uhl tuntimääriä poppelien varjossa, siellä jossa
-ajotie taittaa luville, samassa paikassa, jossa hän oli seisonut
-sinäkin iltana, kun palasi sotaretkeltä.
-
-Mutta kun oli jo tultu sivu puoliyön, saapuivat paikalle molemmat
-Hargen Folkens'in rengit ja ne kertoivat että he tänä iltana kello
-seitsemän tienoissa palatessaan pelloilta ja kuullessaan tuon kamalan
-jyrähdyksen, olivat selvästi nähneet, että salama oli iskenyt Uhliin.
-He olivat nähneet kuinka poppelin oksa tai palanen kattopahvia tai
-jotain muuta oli singahtanut irti. He olivat kohta pysähtäneet ja
-odottaneet, että tuli lieskahtaisi esiin, ja olivat olleet hyvin
-ihmeissään, kun ei mitään ollut näkynyt. Uhlin pikkurenki myöskin
-kertoi, että ukkosenisku melkein oli ollut lyödä hänet kumoon,
-kun hän oli kulkenut talon ja luvan väliä ja että hän oli ollut
-huomaavinaan hiukan savua toisessa päätyssä, ja että hän pihalla oli
-ollut tuntevinaan palaneen käryä. Nämä puheet levisivät nopeasti.
-Monet menivät nyt puhuttelemaankin Jörn Uhlia, ja kertoivat hänelle,
-mitä olivat kuulleet; tiesivät kertoa toisistakin samallaisista
-tapauksista ja koettivat rohkaista häntä.
-
-Kun ilma aamupuolella yötä rupesi viilenemään, hajausi väki.
-
-Kun taivas harmeni, lähti Jörn Uhl tietä Jasper Kreyn tuvalle.
-Taivaalla näkyi vielä muutama tähti, ne tuikuttivat sieltä taivaalta
-kuin raukeanväsyneet, kiiltoisat silmät kalpeissa, liiaksi
-valvoutuneissa kasvoissa. Kun hän tuli ovelle, astui Wieten häntä
-vastaan. Mutta Jörn oli jo ennättänyt nähdä hänen ylitsensä ja
-huomannut kynttilät ja muut valmistukset. Hän sysäsi hellävaroen
-Wietenin syrjään ja astui vuoteen ääreen ja katseli kauan isäänsä.
-Sitte palasi hän taaskin Wietenin tykö, otti hänen kätensä ja piti
-sitä kauan kädessään ja sanoi hellästi ja hiljaa: "Onpa hyvä toki,
-että vanha äitini vielä on elossa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Päivää jälkeenpäin, kun hän oli saanut kaikki valmiiksi hautajaisia
-varten ja selvittänyt tulipaloa koskevat asiat, nousi hän illempana
-Ringelshörnille, istahti kivelle, joka seisoi tien puolessa pitkän
-harmahtavan ruohikon keskellä, hengähti syvään ja voimakkaasti, ja
-antoi ajatustensa lähteä minne itse mielivät ja ihmetteli, kuinka
-rauhaisalta ja ihanalta maailma tuntui.
-
-Kun hän jo oli istunut pitkän aikaa siten, kuuli hän, että mäen
-takaa lähestyivät jotkut ajopelit. Ajaja puheli ääneen juhtainsa
-kanssa: "Noh, ravatkaa vielä vaan! Ravatkaa nyt vaan kaikkityyni.
-Uhl on palanut ja Klaus Uhl on kuollut, ja nyt alkaa Jörn Uhlin
-elämänhistoriassa uusi lehti. Ja jälellä olevasta voin sanoa...
-He-heijaa, Jörn! Siinähän sinä istutkin? Ja näyt jo osaavan hieman
-nauraakkin vai?"
-
-"Thiess!" sanoi Jörn... "Haudataan nyt ensin kuollut, niinkuin sopii.
-Sitte on aikaa tutkistella, millä mielialalla minä mahdollisesti
-olen."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun hautajaisten jälkeen Uhlien ja heidän sukulaistensa pitkä saattue
-oli hajaunut kirkkotarhalta ja hauta jo luotu umpeen, palasivat Jörn
-Uhl ja Thiess ja pikku lapsi Lena Tarnin haudalta vielä kerta Uhlien
-perintöhaudalle. Uutta hautaa peitti korkea seppelekumpu.
-
-"Kuuletko Jörn", sanoi Aulangon isäntä, "tiedätkö mikä minusta
-oli epämieluisinta tuossa miehessä? Ei hänen tuhlailemisensa, ei
-hänen juopottelunsakaan, vaan hänen iänikuinen hymynsä: hän hymyili
-kaikille ihmisille, ainoastaan ei sisarraukalleni. Niitä löytyy
-paljokin tuommoisia, jotka ovat ystävällisiä vieraille ihmisille,
-jotka ovat sulaa ystävyyttä kaduilla ja kapakoissa, mutta jotka
-omilleen ovat kuin kiusanhenkiä. Onpa onni, Jörn, että on maailmassa
-kuolema, se nimittäin yksin takaa, että oikeus pysyy oikeutena. Vai
-luuletko sinä, että tuo tuossa jää ilman rangaistusta, hän joka
-niin kidutti minun pientä sisartani, joka antoi mennä rappiolle
-nuo kauniit pellot ja joka vaan laiskotteli ja nauroi? Sanon
-sinulle, Jörn, hän joutuu raskaaseen kyntötyöhön siellä toisessa
-elämässä. Lujasavisen marskipellon hän siellä on saava ja neljä
-pattijalkaista hevoskonia ja muuta kiusaa, ja pahimman enkelivekkulin
-ajajapojakseen. Näeppäs tuotakin! Sisareni haudalla ei ole yhtään
-seppelettä!" Hän kumartui, otti pari seppelettä käteensä ja vei ne
-sisarensa haudalle.
-
-"Jörn, hän oli hupaisin ja vaatimattomin olento maailmassa. Lapsena
-laskihe hän istumaan jonnekin puunkannolle, ihan sen syrjälle, hän
-melkein vaan riippui sen varassa ja sanoi: 'Istus tähän Thiess,
-katsoppas vaan, kuinka paljon tilaa vielä!' Hän oli niin vaatimaton,
-hän ei pyytänyt muuta elämältä, kuin omaa pientä ja hupaista
-aurinkoista istuinsijaansa. Tuo tuossa ei ole valmistanut hänelle
-semmoista; tuo pakotti hänet istumaan varjossa koko elämänsä."
-Taaskin laski hän seppeleen sisarensa haudalle.
-
-"Kuule Jörn... jos hän voisi nousta ylös, hän tässä turpeen alla",
--- taaskin otti hän kaksi seppelettä, -- "niin sanoisi hän: 'Lähde
-talosta, Jörn, lähde vielä tänäpäivänä Aulangolle...' Jätä Uhl
-sille hyvilleen, Jörn! Uhl on tehnyt sinut köyhäksi ja turmellut
-terveytesi. Tule minun kanssani äitisi kotitaloon, siellä paranet
-taas. Tule kanssani, Jörn... minä pyydän sinua äitisi nimessä. Sinä,
-pieneni! Auta sinäkin nyt minua! Etkö sinäkin haluaisi Aulangolle?"
-
-"Läntään, lähtään isä!" sanoi pikku mies, "isä, siitäpä lystiä tulee."
-
-"Jörn... te tulette kaikki rattailleni: sinä ja pikku poika ja
-Wieten. Kirstun panemme taakse rattaan pohjalle. Silloin on sinulla
-yksillä rattailla kaikki, minkä omistat!"
-
-Jörn Uhl kääntyi hiukan poispäin ja katseli pitkästi Lena Tarnin
-hautaa kohden.
-
-"Ajatteles yksin kirstuasikin, Jörn! Siinä on hyvä sunnuntaipukusi
-ja kaukoputkesi ja kartta auringosta ja kuusta ja kaikista tähdistä
-ja kaikki nuo ylen viisaat kirjat ja isoäitini, vanhan Trienke
-Thiessenin, joka omaa sukuaan oli Stührmann, vanha puuleikkauksilla
-koristeltu kaulainpuu. Luulen ainakin että se on sinulla, muutoin on
-se Peter Voss von Vaale'n hallussa... kaikki tuo, Jörn, ihmiset ja
-kirstu, ne ovat sinun omiasi, jos tulet kanssani Aulangolle. Täällä
-kuuluivat ne Uhlille ja sen huolille, tuolla Aulangolla kuuluvat ne
-yksin sinulle ja ovat sinun omiasi! Oi, Jörn, minä pyydän sinua,
-tule mukanamme! Minä pyydän sinua, Jörn: irroita sielusi kerrankin
-Uhlista, ja ota se vihdoinkin itse käytettäväksesi. Minä pyydän
-sinua, rakas Jörn, tule minun kanssani. Muuten, sanon sen suoraan,
-olen minä levoton siitä, mitä tapahtuu."
-
-Jörn Uhl ei vastannut mitään. Hän huoahti syvään ja loi katseensa
-milloin Lena Tarnin haudalle, milloin haudoille jalkojensa edessä. Ne
-kolme hautaa puhuivat selvää kieltä hänelle.
-
-Kun he hetken olivat seisoneet liikkumatta, sanoi Thiess: "Nyt
-lähdetään. Nyt laskemme vielä nämä kolme seppelettä Lena Tarnin
-haudalle, jokainen yhden."
-
-"Lena Tarn?" kysyi pikku poika, "kuka hän on? Lena Tarn sanot sinä?
-Mutta sehän on minun äitini."
-
-"Niin, poikaseni! Ja millainen ihminen äitisi olikaan!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana aamupäivänä kutsui Jörn Uhl rengit ja piiat puheilleen,
-ja maksoi kullekin heistä heidän palkkansa, kävi käsityöläistenkin
-luona ja maksoi heillekin heidän pienet saatavansa, ja sanoi, kun
-he näyttivät kummastuneilta, lyhyellä harvasanaisella tavallaan:
-"En tahdo, että saatte juoksuja rahojenne vuoksi, tai että ehkä
-joutuisitte jäämään ilmankin niitä." Silloin ymmärsivät he hänen
-tarkoituksensa, pistivät nopeasti rahat taskuunsa, saattivat häntä
-ovellekin vielä, kutsuivat vaimonsakin paikalle ja katselivat
-häntä jälestä, kun hän korkeana ja tavallistaan suorempana asteli
-lehmuskujannetta. Sitte meni hän kerran vielä käymään autiolla
-palopaikalla ja seisoi kerran vielä noettuneen puoliluhistuneen
-talonseinämän vieressä, lähellä kyökinovea, siitä on nimittäin vapaa
-näköala Uhlin peltojen ylitse.
-
-Tuli silloin Thiess Thiessen, pukeuneena lyhyeen matkatakkiinsa ja
-piiska kädessään kompuroiden soraläjien ylitse paikalle ja huusi jo
-kaukaa: "Pikku Jürgen istuu jo kirstulla rattailla ja heiluttelee
-jalkojaan ja Wieten sitoo par'aikaa ruskearaidallista päällyshuiviaan
-päälleen... Kuinka tuumit nyt, Jörn? Tuo on oikein. Tuommoisilta
-pitää kasvojesi näyttää, poikaseni."
-
-"Thiess", sanoi Jörn Uhl, ja kääntyi häntä kohden, "nyt olen selvillä
-siitä! Minä annan Uhlin mennä, annan mennä kaikkine huolineen ja
-murheineen. Minäkin olen ihminen... viiteentoista vuoteen ei minulla
-ole ollut yhtään sunnuntaita; tuntuupa kuin olisin ollut vaan onneton
-hupakkoparka... Mutta nyt, totta tosiaan, nyt koetan oikein toden
-teolla sitä, josta eilen puhuit: koetanpa saada takaisin sieluni,
-joka tähän asti on piileksinyt täällä Uhlilla. Tänne sieluni! Tänne
-sieluni! Se kuuluu _minulle_!... Tule nopeaan nyt, Thiess."
-
-Pikku poika istui kirstulla jo, ja Wieten seisoi kumaraharteisena
-rattaitten vieressä. "Isä", sanoi poika, "mitä sinä huusit? Torasitko
-sinä jonkun kanssa, vai nauroitko sinä?"
-
-"Molempia!" sanoi Jörn Uhl... "Tule tänne, Wieten, nostan sinut
-rattaille... Aiotko sanoa jotakin, Wieten?"
-
-Wieten katseli häntä vakain himmein silmin ja syviin ajatuksiin
-vaipuneena. "Muistui mieleeni kertomus hänestä, Jörn, joka sata
-vuotta viipyi pimeiden maanmenniäisten luona, ja joka, kun hän palasi
-takaisin, oli vanha. Piilee toki paljon totuutta noissa vanhoissa
-kertomuksissa, Jörn."
-
-"Piilee, Wieten!" vastasi Jörn. Ja häntä puistatti, ikäänkuin olisi
-häntä kammostuttanut.
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
-
-
-Kun nuoren metsän ylitse, joka lepää lumen ja jään peitossa, alkaa
-puhaltaa lauhkea länsituuli, silloin rupeaa kuusissa ylhäältä
-alas saakka hiljaa risahtelemaan ja halkeilemaan: ne eivät tahdo
-taipua, niiden täytyy murtua Mutta tuo lempeä lauhkea tuuli hiipii
-ja hyväilee jokaista jäänkidettä, silittää ja sulattaa. Ja kuinka
-käykään, lempeys voittaa kaikkialla maailmassa. Rakkaus voittaa.
-Helähtely ja särentely ja aseitten kalske taukoo. Jääkiteet antavat
-kirkkaitten peitsiensä vaipua, niiden haarniskat sulavat, silmät
-herkkenevät kyyneliin, ne antauvat lempeän hyväilevän ilman syliin.
-Jos nyt käy metsässä, kuulee, kuinka liukuu ja putoilee ja kuinka
-koko metsässä ääntelee ja lepertelee ikäänkuin puhuisi se matalasti
-ja yksiäänisesti unissaan.
-
-Ihanaa on nähdä ja kuulla, kuinka metsä sulaa. Ihanampaa on vielä
-olla näkemässä ja kuulemassa, kun sulaa ihminen.
-
-Thiess Thiessen seisoi seuraavan päivän iltapäivällä Jörn Uhlin
-vuoteen ääressä, ja sanoi: "Sinäpä menestyksellä Thiessenilaiseksi
-rupeat, Jörn. Nyt olet yhteen otteesen nukkunut kahdeksantoista
-tuntia."
-
-"Missä poika on?" kysyi Jörn.
-
-Se oli paikalla jo: "Isä", sanoi hän, "nyt sinä olet nukkunut kuin
-unikeko. Olen jo kymmenen kertaa ollut täällä sinua katsomassa,
-seitsemän kertaa yksin ja kolme kertaa Thiessin kanssa."
-
-"Näetkö", sanoi Thiess, "joka taholta yhtäläistä tunnustusta!...
-Minä kävin aamupäivällä jo taas Sankt Mariendonnissa. Seppä ei ollut
-vielä saanut maksua viimeisestä lapiostaan, annoin hänelle taalarin."
-
-Jörn Uhl nousihe pystyyn: "Sitä ei minulla ole maksaa sinulle
-takaisin."
-
-"Rupeatko jo huolehtimaan taas?"
-
-Silloin heittäysi Jörn taaskin pitkäkseen ja nauroi. "Varonpa itseäni
-siitä. Kaikki on turvissa nyt! Isä ja Uhl, tämä pieni poikani tässä
-ja Wieten! Eikä velkoja ollenkaan, eikä yhtään vihamiestä! Kaikki on
-selvää ja suoraa, ihan selvää ja suoraa. Niin selvää ja suoraa kuin
-palanen reikäleipää. Toistaiseksi saat sinä pitää meistä huolen."
-
-"Selväähän se: te jäätte tänne, ja me elämme hupaisesti edelleen ja
-odottelemme, mitä tuleman pitää."
-
-"Kiitokset sinulle, Thiess. Tuumin nyt hiukan tässä, ja katselen
-sitte, mihinkä sittemmin sopii ryhtyä."
-
-Seuraavana aamuna meni hän jalan Sankt Mariendonniin amtinesimiehen
-puheille ja neuvotteli tuon tyyneen ja järkevän miehen kanssa
-asemastaan, ja sanoi, ett'ei hän enää aikonut antautua tekemisiin
-talon kanssa. Ell'ei valkopää haluaisi ottaa vastaan taloa veloista,
-niin pankoon pesän vararikkotilaan. Hän ei tahdo penniäkään talosta,
-mutta hän ei myöskään tahdo ottaa mitään velkoja niskoilleen uutta
-elämää aloittaessaan. Hän oli kylliksi kauan saanut kantaa huolia
-ja velkoja, hän oli kymmenen vuotta saanut olla, kuin olisi ollut
-pahateko omallatunnollaan, ihan kuin olisi hän kantanut rinnallaan
-lautaa, johon suurilla ja selvillä kirjaimilla oli kirjoitettu:
-"Tuolla ihmisellä on suuret velat." Hän oli itsekin tuntunut
-itselleen kuin kirouksenalaiselta. Mutta nyt hänestä oli keveätä ja
-iloista.
-
-Amtinesimies nauroi tuota Jörn Uhlia, jonka kanssa ennen tuskin oli
-voinut sanaa vaihtaa, mutta joka nyt, kun omaisuutensa kaikki oli
-mennyttä, jutteli noin vapaasti ja itsetietoisasti, ja lausui hän
-olevan syytä toivoa, että tulisi toimeen vapaaehtoinen kauppa, talo
-kun oli hyvässä kunnossa ja hyvässä viljelyksessä. Lopuksi sopivat he
-vielä siitä, että Jörn Uhl Thiess Thiessenin takuuta vastaan saisi
-pitää hallussaan kaksi hevosistaan, hevosparin, joista Lena Tarn jo
-aikoinaan oli iloinnut, kun ne vielä olivat varsoja, nyt ne olivat
-korkeita, kahdeksantalvisia, virheettömiä valakkoja, holsteiniläistä
-marskirotua.
-
-Kun hän taaskin oli kylätiellä, nyökäytti hän itsekseen iloisesti
-päätään, heilautteli keltaista tammisauvaansa ja suljutti sillä
-käydessään lehmusten lehviä, jotka paksulta peittivät tietä. Kun hän
-kaukaa näki koulutalon, siellä kun se vielä oli melkein pensaittensa
-ja lehmustensa piilossa tähysteli hän ikkunaa, jonka ääressä hän
-ennen muinoin oli opiskellut englannin kieltä, ja puutarhaa ja
-ajatteli: "Lisbeth Junkerkin palaa piakkoin taas kotimaille. Sepäs
-on kummeksuva, kun ei enää näe Uhlia, ja kun me olemme muuttaneet
-pois. Olipa sievästi häneltä pistäytyä joka kesä, kun oli käymässä
-koulutalolla, myöskin Uhlilla katsomassa. Onpas se hieno tyttö. Ja
-soma kuin aina!"
-
-Hän tuli lähemmäksi, ja katsahti lankkuaidan yli. Koko puutarha oli
-paljasta kirjavaa valoa ja voimakkaita iloisia värejä. Viiniköynnös
-seinällä välkkyi ja kimalteli kirkkaassa lokakuun-auringossa. Lieto
-tuuli häilytti punaiset, viheriät ja keltaiset väripilkut yhdeksi
-aurinkoiseksi usmaksi. Kuitenkin keksi hän kaiken sen kimaltelevan
-välkkeilyn keskellä, aivan moniheloittavan viinipensaan edessä,
-erityisen valokohdan, joka levotonna liikkui edes takaisin siinä
-kaiken muun rauhaisan sädeleikittelyn keskellä. Tytön niskaan, joka
-istui viinipensaikossa ja kuori palkoja, oli lentänyt jotakin, eikä
-hän näyttänyt tietävän oliko sinne lentänyt joku lehti tai toukka;
-tyttö nousi pystyyn ja pudisteli itseään; auringon valo hypähteli
-iloisena hänen kirkkaanvalkeilla hiuksillaan ja hänen silmillään.
-
-"Odotas!" huudahti Jörn Uhl, "minä tulen auttamaan."
-
-Ja ennenkuin tyttö huomasikaan, kumartui Jörn jo hänen ylitsensä
-ja puheli: "Eihän siellä näy muuta kuin paljaita kiharia valkeita
-hiuksia."
-
-Tyttö katsoi häneen hämmästynein loistavin silmin. "Oi, Jürgen!"
-sanoi hän, "kuinka säikähdytit minut! Ja kuinka iloista, että näytät
-noin reippaalta!... Sinua parkaa! Nythän olet menettänyt isäsikin ja
-koko Uhl on palanut."
-
-Jörn nyökäytti päätään: "Emme siitä viitsi puhua", sanoi hän. "Se on
-ollutta ja mennyttä! Ihan ollutta ja mennyttä! Olen iloinen vaan,
-että näin sinut vielä. Kauanko jo olet ollut täällä?"
-
-"Eilisiltana tulin. Aioin vaan toimittaa pavut korjuun, sitte aioin
-käväistä Uhlilla ja käydä katsomassa, voisinko vielä kohdata sinut ja
-lapsesi. No, kuinka sinun nyt ovat asiasi, Jürgen?"
-
-Hän kertoi yksivakaasti veljestään ja isästään, hiiristä nisussa ja
-tulipalosta ja keskustelustaan amtinesimiehen kanssa. Lisbeth lausui
-jonkun lempeän osaaottavan sanan.
-
-"Siitä ei minulla vielä ole aavistustakaan", jatkoi Jörn, "mihinkä
-nyt rupean ryhtymään."
-
-"Ah", vastasi Lisbeth, "sinä Jürgen kyllä helposti löydät tehtävää.
-Sinähän osaat ja viitsit tehdä työtä. Ja olet niin älykäs. Älä sinä
-siis turhia huolehdi."
-
-Aurinko ilakoitsi lehvistössä ja pensaikossa, heitteli varjojaan ja
-valoaan, tultaan ja värejään kaikkialle, leikitteli heidän kummankin
-yllä.
-
-Jörniä ihmetytti, että Lisbeth puhui siten hänestä. Eihän hän siis
-yksinomaan säälinytkään häntä. Kunnioittikin häntä! Tuo oli kovasti
-mieleen hänelle. Tuollainen hieno ylhäinen tyttö! "Enpäs", sanoi hän,
-"en minä tulevaisuuden vuoksi haikaile. Ainahan sitä jotain löytää.
-Aionpa viettää monet viikot, ehkä koko talvenkin ihan jouten ja
-huoletonna vaan ja sitte vasta ratkaisen."
-
-"Siinä teet oikein", sanoi Lisbeth... "Tiedätkö mitä, Jürgen?
-Kuule, tulesta sill'aikaa kerran Hampuriinkin! Näytän sinulle koko
-kaupungin, kaiken mitä siellä on nähtävää. Ota lapsi mukaasi. Ethän
-olekaan tähän asti saanut kokea muuta kuin työtä ja vaivaa. Mutta
-tule nyt vaan!"
-
-Jörn kävi ihan vallattomaksi. "Sanoisinko minäkin jotain?..."
-
-"Sano Jürgen!"
-
-"Jospa viitsisit, ja jos tyytyisit semmoiseen kuin siellä on... me
-elämme sangen yksinkertaisesti..."
-
-"Mutta sanohan nyt, Jürgen." Lisbeth katseli häneen iloisesti
-odottaen ja suurin silmin.
-
-"Enpä tiedä, tohdinko esittää, mutta jos sinä viitsisit käydä
-tervehtimässä meitä, niin meillä molemmilla ei ole mitään tekemistä.
-Me kolme, sinä, lapsi ja minä saisimme kaiken päivän tehdä, mitä
-ikinä haluttaisi."
-
-"Oikein tottako, Jürgen!"
-
-"Ja sitte, jos vaan viitsisit, niin tekisimme pienen retken yhdessä.
-Kävisin mielelläni tervehtimässä erästä sotamiesaikaista toveriani,
-joka asuu Burg'in lähistöllä. Minä tarkoitan, jos sinua huvittaisi..."
-
-Lisbethin silmissä välkähteli kyyneliä. "Jürgen", sanoi hän, "niin
-hirveän mielelläni tulen minä! Jos sinä oikein totta ja todella suot,
-että tulen, niin tulen minä niin mielelläni."
-
-Jörn kummasteli hänen iloaan ja kävi vielä iloisemmaksi ja sanoi:
-"Mutta eipäs! Kuinka iloiseksi tulit! Sitä en minä olisi luullut,
-Ell'ei siellä vaan ole sinulle liika yksinkertaista! Kinkut ovat
-varmaankin menneenvuotisia ja ryynit ovat tattariryyniä, ja kuinka
-nukkuminen on järjestettävä siitä en itsekään ole ihan selvillä."
-
-"Oh", sanoi Lisbeth, "tuohan on kaikki niin yhdentekevää! Tiedätkö,
-ett'et sinä useinkaan ollut ollenkaan ystävällinen minulle, kun tulin
-luoksesi Uhlille. Olit niin lyhytpuheinen ja niin väliäpitämätön
-aina. Ikäänkuin sinulle olisi ollut ihan yhdentekevää, kummoista
-minun oli ja mitä minä ajattelin ja oliko minullakin mahdollisesti
-huoleni. Olithan sentään minun hyvä toverini, silloin kun vielä
-olimme lapsia? Minä itkinkin välistä sen tähden."
-
-"_Sinäkö_?" sanoi Jörn... "_sinäkö_ olet itkenyt? _Ja siitä
-syystä?_... Lisbeth? Ja minä kun luulin, että tulit tervehtimään
-vaan jonkinlaisesta kohteliaisuudesta! Minä luulin että sinä tahdoit
-osoittaa sääliäsi minulle. Ja sinä kun päinvastoin tulit etsimään
-jotakin minulta? Mutta oikein tottako? Minulta? Tyttöseni, kuinka
-mielelläni olisin puhunut kaikesta kanssasi! Kun vaan olisin
-aavistanut! Mutta minä olin niin huolien ja murheiden painama ja
-silmäini edessä oli kuin hämähäkinverkkoa. Kuvittelin aina, että sinä
-elit sulassa ilossa ja onnessa."
-
-"Oi, Jürgen. _Minä_ onnessa!"
-
-"Jos todellakin on niin, Lisbeth, että _sinä_ etsit jotakin
-_minulta_, ja että minä voisin jossakin olla sinulle avuksi...
-niin silloin... todellakin... Lisbeth... missä sitte olen ja
-oleskelenkin... silloin etsin minä ylös sinut ja jokaisessa
-tarpeessasi saat sinä luottaa minuun."
-
-"Mutta eipäs", sanoi Lisbeth ja löi kätensä yhteen. "Kuinka iloinen
-olen, kun sinä olet noin hilpeä ja avoin ja puhelet tuolla tapaa
-kanssani."
-
-Jörn hymyili iloisesti ja onnellisesti ja sanoi: "Huomennapa hauskaa
-tulee. Thiessillä on asioita huomen aamupuolella täälläpäin ja hän
-saa käväistä noutamassa sinua. Pikku poikani ja minä piiloittaudumme
-jonnekin metsänrantaan ja yllätämme teidät sieltä, Annamme Thiessin
-jatkaa matkaa siitä, mutta sinä saat kohta lähteä meidän kanssamme
-aulangon poikki. Minä näyttäisin pojalle ne suure kivet muistathan...
-ne jotka noita on heittänyt. Muistathan vielä? Sillä oli kädet
-kuin teurastajan pölkky!"
-
-Lisbeth löi taaskin kätensä yhteen: "Mutta eipäs", sanoi hän, "enpäs
-vaan osaa sanoa kuinka iloissani olen kun sinä olet noin hilpeä ja
-sydämellinen!" Silmänsä välkkyivät sulina kyynelinä.
-
-Jörn nyökäytti päätä hänelle ja sanoi veitikka, maisesti: "Sinulla on
-yhä sama korkea kimeä ääni kuin muinenkin."
-
-Tyttö nauroi. "Vaiti nyt", sanoi hän, "kai saan minäkin näinä päivinä
-vielä keksiä kaikellaisia vanhoja vikoja sinussakin."
-
-"Oliko minussa semmoisiakin?"
-
-"Kaikkea kuvitteletkin. Usein olit hajamielinen ja usein tulistuit.
-Ja usein... niin usein annoit itsessäsi pujahtaa esiin Uhlin." Hän
-loi kädellään rintaansa ikäänkuin jäljitelläkseen jotain kerskuria.
-
-"Niinkö?" sanoi hän. "Vai semmoinen olin! Kummoinen sinä olit,
-sitä saan nyt ajatella kun palaan kankaan yli. Nyt minun pitää
-lähteä. Tämä virkisti minua En olisi luullut, että sinä olit noin
-yksinkertainen ja koruton ihmislapsi."
-
-"Enkä minä, että sinä tänään olisit noin iloinen. Kuule sinä! Se tulee
-siitä, ett'ei minulla ole huolia. Ennen oli minulla ainoastaan
-raskaita ajatuksia jotka tulla komppuroivat kuin mitkäkin
-myllärirengit; nyt ne ovat muuttuneet herrasmiehiksi jotka käydä
-tepsuttelevat sunnuntai-puvussaan ja kurkistelevat tyttöihin, jotka
-istuvat viinipensaiden suojassa. Nyt siis! Huomiseen asti, Lisbeth!"
-
-"Terveiset pikku Jürgenille!"
-
-Jörn ravisteli hänen kättään, nyökäytti päätään ja sanoi hyvästit
-ja lähti pois. Lisbeth katseli häntä jälistä, kunnes hän katosi
-silmistä. Sitte kokosi hän hymyillen ja ajatuksissaan paunpalvot. Hän
-ei sentään vielä ennättänyt saada niitä kokoon, kun hän jo -- liekö
-hänelle sitte taaskin lentänyt jotain niskaan? -- puisteli itseään
-ja huusi: "Maria! Maria!" Ystävätär tuli juosten, lapsi käsivarrella
-ulos ja kysyi, mitä nyt oli tapahtunut. Silloin sanoi Lisbeth: "Oh...
-tiedätkö, kuka täällä on käynyt? Kuka on istunut tässä? Tässä
-penkillä? Ja ihan iloisena ja tyytyväisenä jutellut tässä minun
-kanssani?"
-
-"Eihän se voi olla mahdollista!... Jörn Uhlko?"
-
-Silloin nyökäytti toinen, tuo valkohiuksinen päätään, ja nauroi ja
-juoksi sisään.
-
-Seuraavana päivänä istui hän todellakin Thiessin rinnalla rattailla
-ja näytti kuin seisoisi kaunis nuori ruusupensas pienen kippuraisen
-katajan rinnalla. Ja Thiess nauroi koko kasvoiltaan, kun Jörn Uhl ja
-pikku poika aivan oikein seisoivat siellä metsän rannassa.
-
-Lisbeth ei ollut uskaltaa hypähtää alas; Jörn piti käsiään niin
-korkealla ja näytti niin arveluttavalta. Viimein hän sentään uskalsi.
-
-Mutta kohta lähti hän juoksemaan pikku Jürgenin kanssa, suoraan
-Aulankoa kohden, ja käänsi nyt kaiken huomionsa häneen, ikäänkuin
-olisi hän tullut Aulangollekin kuten ennen Uhlille, "ainoastaan lasta
-katsomaan." Samaan tapaan jatkoi hän koko päivän. Jörn oli sillävälin
-joutessaan lähtenyt Thiessenin kanssa suolle katsomaan turpeita. Kun
-hän palasi, tapasi hän Lisbethin vielä leikkimässä pojan kanssa. He
-hyppelivät edes ja takaisin erään ojan ylitse, ja näkyivät olevan
-hirveästi huvitettuja siitä. Kun Jörn läheni heitä, sanoi Lisbeth
-pojalle: "No niin ja, nyt ei minulla enää ole aikaa, nyt minun pitää
-mennä Wieteniä auttamaan." Ja pujahti taloon, kuin kärppä koloonsa
-kivirauniossa.
-
-Kun Jörn hetki jälkeenpäin tuli etuväliköllä häntä vastaan, kun
-hän par'aikaa sitoi huivia päähänsä ja sanoi että hän vielä
-aikoi Wietenin kanssa puhdistaa kyökin seinät, jotka näyttivät
-siivottomilta, silloin rupesi Jörnistä tuntumaan tämä olevan jo
-liikaa. Hän tarttui vallattomasti häneen, kierähti hänet kerran
-ympäri, aukasi huivin ja esiliinan solmusta ja heitti nurkkaan ja
-sanoi: "Nyt lähdemme yhdessä aulangolle."
-
-"Pikku-Jürgenin täytyy tulla mukaan."
-
-"Eipäs, hän jää tänne."
-
-Lisbeth tekeytyi hiukan nyrpeäksi ja arveli, että oli vähän liikoja
-vaadittu, että hänen pitäisi tehdä, mitä hän suvaitsi vaatia.
-
-"Otatko hatun päähäsi?"
-
-"En, mutta vähän lämpöisempää otan ylleni." Hän otti yksinkertaisen,
-mustan päällysröijynsä käteensä ja oijensi Jörnille. Tämä pani
-kepin seinää vastaan ja sanoi: "Neuvoppas nyt, kuinka tässä pitää
-menetellä."
-
-"Älä nyt ole olevinasi; osaathan toki auttaa päällysröijyn ylle."
-
-"En ole tämmöisessä hommassa ollut kertaakaan ennen, en miehien enkä
-naisienkaan kanssa... Kuinka hieno!... Onko sen vuori ihan silkkiä?
-Enpäs ole eläissäni nähnyt moista! Noh, käsi tänne."
-
-Lisbeth oli nyt kyllä saanut sen ylleen, mutta vielä ei se istunut
-mukavasti. Hän taivutteli itseään, oijenteli käsiään ja koetti
-työntää villaisen lenninkinsä avarat ja mukavat hihat päällysröijyn
-alle, mutta ei vaan tahtonut saada luonnistamaan.
-
-"Annappas, kun minä autan", sanoi Jörn.
-
-Lisbeth pyörähti kerran ympäri... "Ei, ei... se menee jo..."
-
-"Näetkös nyt", sanoi Jörn, "yhä vielä olet yhtäläinen kuin
-lapsenakin! Aina vaan: Älä koske minuun! Aina ylpeä! Tuommoisen
-verroille ei ole yhdessäkään Uhlissa miestä."
-
-"Jürgen!" vastasi Lisbeth, ja silmänsä katsoivat suoraan ja
-moittivasti häneen, ja äänensä kuului kimeältä ja hienolta: "Olen
-ainoastaan hiljainen ja ujo, en mitään muuta. Jos voisit nähdä
-minuun, niin ajattelisit ihan toisin minusta."
-
-"No", sanoi Jörn, "älähän nyt suutu. Minusta on vaan aina tuntunut
-kuin olisit sinä liika hieno, jotta minä voisin seurustella
-kanssasi. Ja siinä on oman painostuneen asemani ohessa syy, joka on
-vaikuttanut, että viime vuosina olen ollut niin arka kohtaasi."
-
-Nyt loi Lisbeth veitikkamaisesti silmänsä häneen ja sanoi: "Mutta
-sanoppas Jörn, mikä minussa sitte on niin hienoa?"
-
-Nyt joutui Jörn hämilleen ja salasi epävarmuuttaan, tekeytyen
-vakaaksi ja miettiväksi. "Niin tuota", sanoi hän, "ensinnäkin on koko
-vartalosi, tiedätkö, kuin tuo nuori lehmus, joka kasvaa koulutalon
-kulmassa, puutarhan portilla. Koko sinun olennossasi ja ryhdissäsi on
-jotain semmoista nuorta ja solakasti ylenevää, tiedätkö."
-
-Lisbeth nykäsi päällysröijyään ja nauroi ja sanoi: "Enemmän vaan,
-tuommoista kuuntelen minä kernaasti."
-
-"Niin, ja kasvosi ovat kuin olisi tänäinen, ihmeenihana, aurinkoinen
-päivä luonut ne tänä aamuna vasta. Ja silmäsi sitte, jotka aina
-katsovat niin ylen vakavina; ollenkaan huolimattakaan siitä, että
-vielä varsin erityisesti järjestelet niitä joka kerta, kun katsot
-minuun."
-
-"Enpäs toki, Jürgen."
-
-"Ja kun puhut, sovittelet sinä suutasi niin lystisti, että kernaasti
-katsoo sinua, nähdäkseen yksin tuon toimituksesikin jo. Sinun suusi
-on tullut leveämmäksi ja varmapiirtoisemmaksi."
-
-"Noh niin, ja joko nyt olet valmis?"
-
-"Muistatko vielä", jatkoi Jörn, "ettet koskaan tahtonut antaa kättäsi
-Fiete Kreylle, kun meidän piti auttaa teitä vallien yli. Sait silloin
-jäädä seisomaan siihen! Eihän käynyt alaskaan luistaminen! Pukuhan
-siitä olisi likastunut! Ja olisi se näyttänyt niin rumalta! Silloin
-huusit sinä: 'Jürgen, Jürgen!' Kuulen vielä äänesi sieltä vallilta.
-Näetkös, semmoinen sinä olit."
-
-"Ja minkätähden? Koska Fiete Kreyn kädet eivät tavallisesti olleet
-ylen puhtaat. Tiedäthän sen!"
-
-"Niin lapseni, millaisiksi ovat _minun_ käteni tulleet nyt! Mihin
-kaikkeen on minun täytynyt niillä tarttua! Veljeni makasi väliköllä,
-tuolla... oh, en tahdo ajatella sitä. Sinä olet liika hyvä kaikkeen
-semmoiseen, Lisbeth."
-
-"Annas tänne", sanoi hän. Ja ennenkuin Jörn huomasikaan, mitä hän
-tarkoitti, oli hän ottanut hänen kätensä ja vienyt sen poskelleen.
-"Noin minä ajattelen", sanoi hän.
-
-Silloin vavahti Jörn koko ruumiissaan. Hän tarttui kiinteästi
-hänen käteensä ja puhui työläästi: "Sinä olet minun oma rakas
-leikkitoverini."
-
-He olivat saapuneet metsänrantaan ja Jörn osoitti paikkaa, jossa
-vallin vierteellä kasvoi kaunista tiheätä sammaletta noin ihmisen
-mitan leveydeltä. "Istahdatko hiukan alas tuohon?"
-
-Lisbeth teki hänen ihmeekseen sen.
-
-"Tässä", sanoi Lisbeth, "makasimme kerran kaikki neljä."
-
-"Ja missä lienevät nyt molemmat toiset?" sanoi Jörn.
-
-Lisbeth silitteli kädellään sammaletta vierellään, aikoi sanoa
-jotakin ja katseli eteensä maahan. Sitte alkoi hän: "Enpä saa rauhaa
-ennen, Jürgen, sinun pitää ymmärtää minua oikein. En minä ylpeä ole
-enkä olevinani myöskään. Näet'sä, Jürgen, muistathan kohtauksemme
-puutarhassa, se oli lystinkurinen juttu. Sinä olit luonnollinen ja
-järkevä, minä käyttäysin naurettavasti. Ja sen sinä ymmärrät itse
-vallan hyvin, miks'en minä silloin tanssiaisissa tahtonut tanssia
-kanssasi, perästäpäin olet kyllä ehkä piankin ajatellut asiasta
-toisin ja oikeammin, kuin silloin. Että siihen aikaan hyvin vähän
-seurustelin Elsben kanssa, niin kuule Jürgen, minä tiedän, kuinka
-uskollinen ja hyvä hän oli sydämeltään, ja älykäs hän myös oli. Jo
-ihan nuorena tyttönä katseli hän erinomaisen selvästi ja raittiisti
-elämään, sillä välin kun minä vielä hyvin kauan pysyin joutavia
-luulottelevana, turhamaisena tytönhupakkona. Hän ei haaveksinut
-turhia, eikä puhellut asioista, jotka eivät ole puhumisen arvoisia,
-kuten kartiinipitseistä ja semmoisista, vaan oli huomionsa kiintynyt
-vakaviin ja todellisiin asioihin. Siinä suhteessa oli hän sinun
-oikea sisaresi, Jürgen... Mutta ethän ole kuullutkaan, kuinka
-huonosti hänen kanssaan oli oikein. Ethän tiedä, että kun sinä olit
-sotapalveluksessa, hän keskellä yötä nousi ylös ja hiipi pimeän kylän
-läpi minun akkunani taakse ja oli koko puolen yötä minun luonani. Hän
-itki silloin katkerasti ja valitti sitä, kuinka levoton hän oli. Kun
-sitte sattui talvella tanssiaisia, käyttäytyi hän niin vallattomasti
-ja ylimielisesti niissä, että hänestä ruvettiin puhumaan."
-
-Hän hengähti syvään, eikä tohtinut luoda silmiänsä ylös häneen.
-
-"Näet'sä, Jürgen, en minäkään ole tuommoisesta vapaa. En minäkään ole
-eloton ja tuhma, kylmä ja väliäpitämätön; mutta minä olen sulkenut
-sen kaiken sisimpään sieluuni, se on minun sieluni kätketyintä
-salaisuutta, se ja uskonto."
-
-"Eivätköhän ne sentään ole kaksi eri asiaa?"
-
-"Eivät minusta, Jürgen. Eivätköhän ne enemmin ole kuin veli ja sisar?
-Ethän sinä toivottavasti sentään ole sitä mieltä, että uskonto on
-alkuisin Jumalasta ja luonto pahasta; ne ovat molemmat Jumalasta
-alkuaan, ja niiden pitää asua rinnakkain ja holhoa tointoistaan."
-
-Hän silitti keveästi kädellään sammalta. "Katsos nyt, tuommoista
-se minun ylpeyteni on, josta sinä aina puhut: minä asun hienossa
-huoneessa, jonka seinät ovat siistin valkoiset, ja jonka ikkunat,
-jotka eivät ole liian korkealla, välkkävät puhtaina, edessään siistit
-ikkunaverhot. Mutta jos päättää, että siinä siistissä kammiossa
-täytyy asua joku vanha hurskas neitonen... ymmärräthän Jürgen,
-tuommoinen karitsamaisen hurskas... niin silloin erehtyy. Siellä
-siistissä kammarissani, siistien ikkunaverhojen! takana laulelen minä
-usein, ja nauran ääneen ja tanssin, ja monta kertaa heittäyn minä
-lattialle pitkäkseni ja itken kyllikseni enkä tiedä miksi teen sitä
-kaikkea."
-
-Jörn katseli häntä kirkkain silmin. Puut hänen takanaan olivat
-hiljaa kumartuneet häntä kohden ikäänkuin tarkemmin kuullakseen ja
-ilta-aurinko vieritteli kultapallojaan sammalilla. Kaikki oli satua
-ympärillään, mutta hän ei huomannut sitä.
-
-"Meille on tapahtunut ihmeellistä", sanoi Jörn. "Eilen tulin minä
-sinun luoksesi, tänään tulet sinä minun luokseni."
-
-Nyt katsahti Lisbeth häneen ensi kertaa: "Jos tahdot, niin tulee
-meistä nyt taaskin oikeat ystävät, ja pysymmekin semmoisina niinkauan
-kuin elämme."
-
-Silloin sysäsi hän keppinsä maahan ja sanoi: "Suurempaa lahjaa en
-olisi voinut saada, Lisbeth, kuin ihmisen, jonka kanssa voin puhua
-kaikesta. Semmoista ei minulla ole ollut siitä asti kun Fiete Krey
-katosi Ringelshörnin taakse ja kun Lena Tarn valmistautui kuolemaan.
-Minä olen ollut yksikseni, hyvin yksikseni, ja yksinäisyydessäni olen
-tullut omituiseksi ja jäykäksi."
-
-"Mutta nyt sinä sulat, Jürgen. Nyt jatkat sinä siitä, mihin lapsena
-ennätit. Olet vielä kylliksi nuori semmoiseen. Kuinka lystinkaltainen
-sinä olit! Niin toimissasi aina, ja niin vakava! Se oli Aulangolta
-perittyä."
-
-"Noh", sanoi Jörn, "lähdetään nyt. Nyt mennään kotiin, ja puhutaan
-huomenna tästä tarkemmin. Neuvotellaan huomenna, mihinkä minun nyt
-sopisi ryhtyä. Jos olet oikea toverini, pitää sinun auttaa minua
-siinäkin."
-
-"Tiedätkö mitä?" sanoi Lisbeth. "Voihan olla, ett'et nyt ensi
-aikoina ennätä tarpeeksi pitämään huolta lapsestasi. Tänne häntä ei
-olisi oikein mukava jättää, koulumatka on liian pitkä. Mutta entä,
-jos sallisit hänen tulla minun mukanani, Jürgen? Meillä on siellä
-niin hyvät koulut, ja minä... minä olen seisonut hänen äitinsä
-kuolinvuoteen ääressä."
-
-"Senkö tekisit?"
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU.
-
-
-Kun Jörn seuraavana päivänä, koko varhain, palasi soilta, joilla
-hän oli käynyt Thiessin kanssa, tuumi hän: "No niin, ja! Nyt saavat
-molemmat nousta ylös ja lähteä minun kanssani aulangolle." Mutta kun
-hän etsi heitä ensin tuvasta ja sitte kyökistä, sanoi Wieten hänelle:
-"Minulla on terveiset heiltä kummaltakin sinulle; vasta iltapäivällä
-ovat he sinun puhutettavinasi, aamupäivän saat sinä viettää Thiessin
-kanssa."
-
-"Mutta tosiaankin... Wieten!" sanoi hän, "poikahan... se on jo ihan
-salaliitossa hänen kanssaan."
-
-"Eihän tuo mikään ihme ole, Jörn! Lisbethän on siinä ijässä, että hän
-hyvästi voisi olla hänen äitinsä, ja hän pitää hänestä paljon. Ei tuo
-ole mitään teeskeilyä, Jörn."
-
-Hän palasi totteliaasti alas soille taas ja tuli vasta päivällisiksi
-kotiin, ja tapasi molemmat vastikään hekin palanneina.
-
-"No, sovitteko hyvästi yhteen?" kysyi hän.
-
-"Ei meille tullut pienintäkään riitaa", sanoi pikku mies, "ja olemme
-jutelleet vähän monellaista. Nyt iltapäivällä saat sinäkin tulla
-mukaamme."
-
-"Tuopa jo joltain kuuluu!" tuumi Jörn Uhl.
-
-Lisbeth punastui ja nauroi: "Me teemme sinun kanssasi, mitä ikinä
-tykkäämme. Nyt iltapäivällä saat lähteä kanssamme Rugenberg'ille, me
-tahdomme nähdä jättiläishaudan siellä."
-
-"Sen missä se kuollut mies on maannut."
-
-"No lähtään sitte!" sanoi Jörn Uhl.
-
-       *       *       *       *       *
-
-He saivat astua melkein tunnin matkan ensin aulankoa ja sitte
-kangasta, tulivat niituitse eräälle pienelle puusillalle, menivät sen
-yli, astuivat pienen metsikön läpi: siinä oli edessään Rugenberg.
-
-Rugenberg on melkoinen kukkula. Näkee laajalti rämeiden ylitse, aina
-tuonpuolisille kukkulajonoille asti. Huipulla, nuorten kuusien ja
-pyökkien varjossa on löydetty hautoja.
-
-Kun he kaikki kolme olivat päässeet ylös ja tulleet aina pyökeille
-asti, sanoi lapsi: "Kuule Lisbeth, emmeköhän jää tähän hiukan?"
-
-"Jäämmekö, Jürgen?"
-
-"Isä, onko sinulla veistä mukana? Kaiva nopeasti noppakuoppa tuohon,
-ruvetaan noppasille."
-
-"Kaikkea mieleesikin tulee!" sanoi Jörn Uhl. "Nyt yhtäkkiä
-noppasille?..."
-
-"Sitä me eilenkin", sanoi Lisbeth.
-
-"Muistatko vielä?" sanoi Jörn Uhl, "kuinka me viimeksi heitimme
-noppaa keskenämme?"
-
-"Kyllä, ja sinä rupesit kinastelemaan", vastasi Lisbeth.
-
-Jörn nauroi: "Sitä en juuri myöntäisi! Sinä pistit kätesi kuoppaan ja
-otit nopat pois."
-
-"Ne olivat minun", sanoi Lisbeth.
-
-Jörn Uhl kaivoi veitsellään pyöreän kuopan. "Ne _eivät_ olleet sinun.
-Kuudes noppa oli jäänyt kuopan reunalle. Sinä näit sen hyvin, mutta
-tuumit, että parempi pyy pivossa, ja otit. Semmoinen olit aina: aina
-tuommoinen 'älä tule liika lähelle' ja aina oikeassa, muutoin pää
-niskaan!"
-
-"Niinkö vai?... Muistan vielä tänä päivänä, kuinka nopat olivat.
-Ei ollut ollenkaan epäilemisen varaakaan. Annas tänne nopat. Se oli
-kuopassa. Katsos, noin ihan se oli."
-
-"Se polttaa!" sanoi lapsi. "Se sinun täytyy heittää uudestaan."
-
-Jörn asettui polvilleen heitä kumpaakin vastapäätä. "Kuulitkos nyt,
-mitä poikakin sanoo!"
-
-Lisbeth pani nopan vielä kerta kuopan partaalle, ihan reunalle:
-"_Noin_ juuri se oli."
-
-Noppa vierähti alas.
-
-"Näetkö nyt", huudahti Jörn, "voiko noppa pysyä tuossa?"
-
-Silloin oijensi Lisbeth nopeasti kätensä, sieppasi nopat itselleen ja
-piti niitä suljetussa kädessään sylissään ja katseli hänen ohitsensa,
-ikäänkuin istuisi hän siinä ihan yksikseen.
-
-Jörn nauroi: "Juuri tuolla tapaa teit silloinkin. Ja silloin tavoitin
-minä kiinni sinut ja nipistin sinua korvaan."
-
-"Niinkö? Ja kuinka saatoit tehdä siten?"
-
-"Kun sinä pilasit leikin! Mutta sinä... sinä et voinut sietää, että
-minä koskin sinuun. Kuinka tohtisi tuommoinen pojanjökerö kajota niin
-hienoon tyttöön!"
-
-"Nipistää minua korvaan? Siihen ei sinulla ollut mitään oikeutta."
-
-"Ei, minulla... minulla ei ollut oikeutta mihinkään! Mutta sinä...
-sinä olit aina oikeassa. 'Jürgen' nyt ruvetaan leikkimään! Jürgen,
-mennääs katsomaan, kuinka tuuli puhaltaa Ringelshörnillä! Jürgen
-'ruvetaas pyydystämään mankkiaisia!' Mutta jos Jürgen sitte joskus
-yritti olla oikea toveri, ja uskalsi koskea sinuun kuin vertaiseensa,
-niin auta armias sitä säikähdystä ja vihastusta! Ja saman tekisit
-vielä tänä päivänä! Tuommoinen 'älä tule liika lähelle!' 'Pysy sylen
-ja tuuman päässä!' Täytyypä sen olla uskalikko, joka kerran uskaltaa
-sinuakin kosia."
-
-Jörn katsahti häneen puolin vallattomasti, puolin hämillään.
-Mutta kun hän huomasi, kuinka hän nyt istui siinä ja katseli ihan
-neuvottomana eteensä, rupesi hän puhumaan hänelle samalla lempeällä
-viihdyttävällä äänellä, jolla hän oli puhunut tuolle vihastuneelle
-lapsellekin: "Annas tänne nopat, tyllityttini! Koetetaanpas,
-leikitään se peli kerran loppuun. Se, joka seitsemästä nopasta osaa
-kuus' kuoppaan, se olkoon ollut silloin oikeassa."
-
-"Ei", sanoi Lisbeth, "minä en suostu. En pane selvää oikeuttani pelin
-varaan."
-
-"En minäkään panisi", tuumi pikku mies.
-
-"Eipä siis!" puheli Jörn Uhl, "eipä siis!" Ja rupesi heittämään
-noppia, jotka vielä olivat esillä, kuoppaan. Lisbeth katseli
-nokkavasti suoraan eteensä vaan.
-
-Mutta kun hän huomasi, että Jörn oli semmoisessa jännityksessä, että
-korkeintaan yksi sattui kuoppaan, silloin arveli hän, että hänellä
-nyt olisi hyvät edellytykset voittaa. Hän naurahti kirkkaasti ja
-sanoi: "Ruvetaas vaan, minä suostun!"
-
-Nyt heittivät he innokkaasti ja päänsä tulivat yhä lähemmäksi
-toisiaan; poika makasi melkein kuopan reunalla ja nauroi tuommoisille
-taitamattomille heitoille ja sanoi yhtäpäätä: "Mutta eipäs! Antakaas
-minun kerta!"
-
-"Ei, pojani, sitte vasta!"
-
-Silloin onnistui Jörn Uhlin epätasaisesta maanpinnasta huolimatta
-viskata sisään kuusi.
-
-Mutta samassa kurotti Lisbeth jo kätensä kuoppaan, ryösti nopat
-itselleen ja sanoi: "Jürgen! Toden totta, nyt sinä teit petosta! Sinä
-pidit peukaloa edessä!" Mutta samassa silmänräpäyksessä oli Jörn jo
-ottanut häntä korvasta ja pudisteli sitä. Mutta samassa katseli hän
-Lisbethiä levottomana ja hämillään; hän ajatteli: Kuinka _tämä_ nyt
-päättynee!
-
-Mutta Lisbeth taivutti päätään niin, että hänen kätensä joutui
-pehmeästi hänen poskensa ja olkapäänsä väliin, ja katseli sitten
-hämillään hymyillen häneen. Jörn veti kätensä hitaasti takaisin ja
-sanoi hiljaa ja liikutettuna: "Sinä olet sentään toisellainen, kuin
-minä luulin... Kuinka hienot ja puhtaat sinun kasvosi ovat; tunnen
-niissä selvästi lapsen kasvosi."
-
-Lapsi, joka oli ruvennut pitkästymään tähän, oli noussut ja lähtenyt
-kappalen matkaa mäkeä ylös. Yht'äkkiä huusi hän sieltä: "Katsos, isä,
-näetkös? Tuolla ylhäällä istuu ruohostossa joku mies... Tiedätkös,
-kuka hän on?"
-
-"En minä näe ketään, poika. Missä sitte?"
-
-"Tuolla. Etkö näe? Ja sanoisinko, kuka se on?"
-
-"Kuka sitte, poikaseni?"
-
-"Heim Heiderieter'hän! Se joka monta kertaa on myynyt vasikkoja
-sinulle!"
-
-"Tosiaankin!" sanoi Jörn Uhl ja nousi seisoalleen. "Näetkös sinä,
-Lisbeth?"
-
-Silloin nousi Heim Heiderieter ylös hänkin ja katsahti kummastuneena
-alas heihin.
-
-"Keitä te olette?" huusi hän. "Wodan säikähdyttäköön teidät, ja
-uhkaavana kohottakoon Thor vasarataan... Mutta Freya kääntäköön
-naisen mielen, että hän olisi suosiollinen minulle... Oh, sinähän se
-oletkin, Jörn Uhl! Sinä, joka tähystelet ylös korkeuksiin ja tähtiin;
-mitä sinulla on tekemistä täällä, jossa esi-isäimme jalkainjäljet
-näkyvät haudoissa? Lisbeth Junker: koska hän on tuonut sinut
-mukanaan ja pienen poikansa, niin olkoon hänkin tervetullut tälle
-aurinkoiselle kukkulalle."
-
-Lisbeth ja pikku poika juoksivat edellä, ja Lisbeth antoi kättä
-hänelle ja kuiskutti hiljaa ja nopeaan: "Olethan kuullut että Jürgen
-on jättänyt talonsa. Mutta hän on iloissaan siitä, sillä nyt hän on
-vapaa kaikista huolista. Älä puhu hänelle menneistä."
-
-"Mitä visertelee hän siellä?" sanoi Jörn Uhl. "Visertelee kuin
-peipponen kyökin ikkunan takana... Mitä sinä täällä toimaat Heim?"
-
-"Sen tunnustan suoraan ja vilpittömästi", sanoi Heim. "Vuosi sitte
-avoimme me, Peter Voss von Vaale ja minä ja muutamat muut erään
-kivikammion täällä kukkulalla, ja löysimme siitä erään miehen
-ruumiin, jonka annoimme Kielin museoon."
-
-"Missä se ruumis oli?" kysyi lapsi.
-
-"Tuolla... Näetkö? Tuossa pienessä harmaakivisessä kellarissa...
-Nyt kävin tuonnoin Kielissä, ja seisoin hyvän ystäväni, pastori
-Biernatzkin kanssa Hamberg'istä toistamiseen tuon kurjannäköisen
-luurangon ja noiden vaivaisten mustenneiden venheen jäännösten
-edessä, johonka he silloin muinoin olivat haudanneet miehen. Silloin
-sanoi Biernatzki -- tunnethan Biernatzkin, Jörn? Kävimme kerran
-luonasi Uhlilla, pitkä musteva mies? Hän sanoi: 'Heim', sanoi hän,
-'sinun pitäisi kertoa joskus tuon miehen elämästä'."
-
-Vastaan siihen: 'Miksikö niin sitte? Siksikö että hänellä on niin
-omituisen vahvat hampaat, niinkö? Oletko huomannut sitä? Hänen
-etuhampaansa ovat kuin syömähampaat, alapäästä litteät'.
-
-'Ei', vastaa hän, 'en minä hampaiden vuoksi! Vaan siksi että hänellä
-on niin lujannäköinen takaraivo! Luulen että miehellä on ollut
-erityiset hengenlahjat'.
-
-Siten puhui Biernatzki. "Ja siksi, nähkääs te, olen nyt täällä... Ja
--- mitäs arvelette?" hän kolkutti kämmenellään maahan: "Tässä, tällä
-paikalla, jolle he kolmetuhatta vuotta sitten hautasivat miehen, olen
-saanut tietää, millainen elämänsä on ollut!"
-
-Silloin huudahti Jörn Uhl: "Heim hyväni!... Nyt pillastut taas!"
-
-Mutta Lisbeth Junker sanoi: "Tiedätkö mitä? Sinun pitää kertoa se
-meille!... Nyt heti! Ala vaan, Heim!"
-
-"Istu sinä tähän minua vastapäätä", sanoi Heim; "sinua on nimittäin
-hauska katsella. Eikä Jörn Uhl saa tekeytyä noin ylvään ja kopean
-näköiseksi! Hän arvelee tietysti, että minä laskettelen vallan
-omiani. Mutta minäpä sanon sinulle, Jörn: yhtä paljon totuutta piilee
-siinä, mitä minä nyt aion puhua tuosta kuolleesta, kuin olisi siinä,
-jos sinä puhuisit maankerrostumista tai rikkaruohojen siemenistä.
-Kerron sulaa totta."
-
-"No Herran nimessä!" sanoi Jörn Uhl. "Ala sitte vaan! Aikaa on meillä
-ihan riittämään."
-
-Silloin asettausi Heim Heiderieter pitkälleen, nojasi kiharaa
-päätänsä käteensä ja alkoi kertoa:
-
-Kun lähtee alas tästä kukkulalta, tapaa tuolla alhaalla erään
-yksinäisen puronuoman. Joka kevät ja syksy paisuu se vieläkin yli
-reunojensa ja vyöryttää mukanaan kaikellaista mutaa, niin että
-puron laakso muun karuperäisen ympäristön keskellä muodostaa leveän
-viherjän uoman.
-
-Kolmetuhatta vuotta sitten juoksi siinä voimakas vedensuoni; kukkulat
-tässä ympärillä olivat nimittäin kaikki viherjän metsän peitossa;
-lehmuksia ja pyökkejä, koivuja ja tammia kasvoi ja kamppaili
-rinnakkain. Pähkinäpensaita, oratuomia ja villejä omenapuita kasvoi
-ja tungeskeli kookkaampien veljien jaloissa; milloin syysmyrsky
-kaatoi jonkun suuremman puun, tunkivat ne kohta sen sijalle ja
-rehentelivät auringon paisteessa.
-
-Maan vallitsijoina olivat siihen aikaan kukkuloilla metsät,
-alavammissa paikoissa vedet. Ihminen ei silloin vielä merkinnyt niin
-paljon kuin nyt; olihan kuitenkin jo saanut niin paljoa aikaan,
-ettei hän enää tarvinnut aivan pahasti pelätä vahvempiaankaan
-eläimiä. Siellä täällä, missä oli jonkun verran tilaa veden ja
-metsän välissä, seisoivat harvakseen ja yksikseen heidän majansa.
-Paljaalle maanpinnalle olivat he pystyttäneet tointoisiaan vastaan
-nuoria puunsalkoja tuiksi ja katanneet ne savella suonreunalta.
-Ylös harjalle oli ladottu raskaita turvemättäitä, jotta ne hiukan
-antaisivat lujuutta rakennukselle puuskuilevia syystuulia vastaan ja
-vähän murtaisivat rankkasateen voimaa.
-
-Asui silloin tuon kapean puron rannalla, riippuvain pyökinoksien
-varjossa nuori, parhaissa voimissaan oleva mies. Aikaisemmin oli
-hänellä ollut joku toinen nimi, mutta heti nuorukaisvuosistaan alkaen
-ruvettiin häntä kutsumaan Venhoseksi, hän kun alinomaa koversi
-lehmuksesta pieniä venheitä, varusti ne niinisillä purjeilla, ja
-koetteli niitä purossa. Kun hän sitte oli saanut kylliksi kokeilluksi
-niiden kanssa, laittoi hän niiden malliin suuremman venheen, jonka
-hän varusti suurella naudantaljaisella purjeella ja jota hän sitte
-koetteli siinä Elben lahdessa, joka nyt muodostaa tuon rämeen, joka
-näkyy tuossa. Hän oli niin kiintynyt töihinsä ja kokeiluihinsa,
-ett'ei hän koko kesään välittänyt mitään tytöistä, jotka kirkuen ja
-mellakoiden kävivät kylpemässä puronrannalla. Peltonsa viljelyksenkin
-hän löi laimin, eikä välittänyt lehmänhoidosta, eikä käynyt talvisin
-metsästämässä. Ja oli siis, kuten kaikki keksijät, kevytmielinen ja
-epäkäytöllinen, eikä ollut mies ottamaan omin voimin talvea vastaan.
-
-Siten näperteli ja kokeili hän koko suven. Mutta kun tuli talvi, ja
-nälkä alkoi ahdistaa, juoksi hän kiireesti -- sudentalja hartioillaan
-oli nimittäin ohut ja kulunut -- lumen ja vinhan itätuulen läpi
-majalle, joka sijaitsi alimpana puron rannalla. Siinä asusti eräs
-harmaaparta ukko, joka ei koko pitkään suveen tehnyt muuta kuin hoiti
-auringonpaisteessa lepäävää ohrapeltoansa ja paimenteli sikolaumaansa
-tammien alla, eikä pitkään talveen muuta kuin keitti ohransa suuressa
-ruoka-astiassa ja särppi sen tyhjäksi ja hiukan kohottautuen takan
-äärestä kurotti ylös kattoa kohden, jossa savuisessa sinihämärässä
-riippui pyyleviä raskaita kinkkukimpaleita. Hänen luonaan makasi
-Venhonen koko talvet tulen ja savun, kiehuvan ohran ja kinkkujen
-keskellä ja tarinoitsi ukon kanssa syvämielisistä asioista, kuten
-siitä, oliko Thorin vasara kullasta vai raudasta... tai pääsivätkö
-nekin Valhallaan, jotka olivat kuolleet nuorina ennättämättä vielä
-tehdä mitään urostekoja... tai voisiko ihmistaito vielä joskus
-kehittyä niin pitkälle, että osattaisiin rakentaa venheitä niin
-suuria, että ne voisivat kantaa sata ihmistä. Ja muusta semmoisesta.
-
-Mutta kun koittivat ensimmäiset kevätpäivät, sukelsi Venhonen esiin
-savusta, astui purolle ja pesi itsensä puhtaaksi noesta ja rasvasta,
-joka talven mittaan oli muodostanut oikean karstakerroksen hänen
-ylleen, ja ryhtyi sitte, kiiltävän puhtaana ja noselan ryhdikkäästi
-astuen, työhönsä taas.
-
-Kerran nyt, keskellä työtään, heräsi hänessä uusi suuri aate. Aate
-tuli niin yht'äkkiä ryöpsähtäen häneen, että hän katsahti ylös
-erääseen sattumalta ylitsensä lentävään närheen, ikäänkuin olisi se
-pudottanut sen hänelle. Hänen tuli tehdä ihan uudellainen venhe,
-hänen tuli taivuttaa nuoria norjia puunrunkoja venheen keula- ja
-takakuvuksi, sitoa ne köysillä yhteen ja peittää härännahalla ja
-rakentaa siten venhe, suuri ja kevyt, jonkamoista ei ennen oltu
-nähty. Koko kesän rakenteli hän sitä; välistä lannistui rohkeutensa
-siinä niin, että hän antoi päänsä vaipua ihan polvien väliin, mutta
-välistä tuli hän taas niin ylimielisesti vallattomaksi, että hyppi
-ilosta puulaitteensa ympärillä. Kaikki kävivät hieman uteliaiksi
-näkemään mitä siitä oikein rupesi syntymään. Useimmat nauroivat
-hänelle. Tyttöjä kävi katsomassa työtä, ja kukin heistä, kun oli
-yksin, sanoi: 'Mutta somahan siitä tuleekin, Venhonen!' Mutta kun
-sattuivat yhteen, puhuivat he kaikki yhteen suuhun: 'Ei siitä mitään
-synny!'
-
-Eräänä koleana syyspäivänä raahasi hän venheensä vesille. Kaikki
-olivat rannalla katsomassa. Ja kuten aina käy, ensi koe epäonnistui,
-venhe lepäsi kallellaan, hoippui kuin lehti tuulessa, se kaatui.
-Hänen täytyi uida pitkä ja työläs matka. Rannalla kaikui häntä
-vastaan sama pilkallinen, hohottava riemu, jolla aina on tervehditty
-jokaista keksijää, olkoon hän sitte runoilija, taituri tai
-valtiomies, kun hän vaan on epäonnistunut yrityksessään.
-
-Hän ei mennyt hirteen. Mutta hänessä heräsi voimakas, raivoisa viha:
-hän istui takkansa eteen vaatetuolilleen ja istui siinä viikkokausia.
-Hänen vaalea partansa kasvoi; hän ei hievahtanut paikaltaan. Hänen
-vaalea partansa kasvoi pitkäksi; paikallaan hän vielä istui.
-Hänen vaalea partansa tuli niin tiheäksi, ettei enää nähnyt hänen
-yhteenpuristettuja huuliaan ja niin pitkäksi, että se lepäsi
-leveänään maassa lieden edessä; yhä istui hän paikallaan vaan. Hän
-istui istuimellaan ja kaivautui vihaansa. Joka ilta lähti hän sentään
-hämärässä ulos ja taisteli ulkona myrskyssä ja lumessa puoliöihin
-suden kanssa jäniksestä ja kanasta ja saukon kanssa kalasta, ja
-hankki siten itselleen välttämättömimmän ravinnon, tuli karaistuksi
-ja vahvaksi, tuli notkeaksi ja taitavaksi hyökkäämään ja väistämään.
-Siten eleli hän aina keskitalveen asti.
-
-Silloin ruvettiin heimossa kaipaamaan häntä. Sillä siitä asti
-kuin tuo hauska runoniekka, joka vielä valkopäänäkin oli joka
-kevät sanellut tytöille uusia piiritanssilauluja, oli kuollut, oli
-nuori Venhonen aina sanonut päivän, jolloin aurinko taas rupesi
-ilmoittamaan kevättä. Silloin olivat he hänen sanojensa perusteella
-viettäneet kekrijuhlaa. Nytkin lähettivät he hänen luokseen
-miehen, joka toi hänelle ystävällisen tervehdyksen heimolta ja
-vasikan takapuolineljänneksen. Mutta tuskin sai Venhonen silmiinsä
-sisääntulijan, kun hän jo hypähti pystyyn ja sanaa sanomatta viskasi
-miehen ulos, vasikan neljännes lensi jälestä.
-
-Silloin viettivät he kekrijuhlaansa vanhan Gruhlemummon sanojen
-perustalla, hän nimittäin sanoi, että nyt täytyi olla aika
-juhlanpitoon, hänellä kun enää oli ainoastaan kuus' ruukullista
-hapankaalia nurkassa, ja siihen aikaan oli aina ennenkin vietetty
-juhlaa.
-
-Kun he nyt viettivät juhlaansa ja melkolailla juotuaan, lähtivät
-tavan mukaan, joka jo silloin oli käytännössä, käymään majalta
-majalle, heräsi heissä se humalainen rohkeus, että uskalsivat
-Venhosenkin majalle. Kuuden miehen hoipertelivat he sisään ja
-heiluttelivat rähinöiden lehmänsarviaan. Venhonen käänsihe ensin
-katsomaan heitä, sitte kavahti hän yht'äkkiä pystyyn ja viskasi
-heidät kaksi aina erältään majasta ulos, niin että he, jalat edellä,
-luistivat kauas pitkin puron jäätä.
-
-Tämä tuntui jo kaikista olevan vähän liikaa; sillä milloinkaan ei
-vielä ollut tapahtunut maassa, että joku olisi rikkonut kekrirauhaa
-vastaan.
-
-Oli ankara ja pitkä talvi. Savuisissa majoissa himmenivät silmät,
-paljosta makaamisesta kangistuivat jäsenet, yksitoikkoisesta
-yhtämittaisesta tuijottelemisesta ylös kattoturpeisiin jäykistyi
-mieli. Siksipä olivatkin he kevään tullessa riemusta ratketa. He
-riemuitsivat keväästä paljoa enemmän kuin me nyt. Muutamat kiskoivat
-ilosta kiljahdellen irti majan jyrkän etupäätyn; toiset sitoivat
-koivun vitsoja vyötäisilleen ja tanssivat piiritansseja; toiset
-juoksivat puroon, toiset taas lähtivät metsästysretkille. Lapset
-jäljittelivät sitä kaikkea leikeissään. Ainoastaan Venhonen pysyi
-majansa hämärässä. Kun he huomasivat, että hän oli ärmeissään itse
-auringolle taivaan tarhoilla ja Freijalle metsissä, silloin oltiin
-selvillä siitä, että hänet olivat pahat henget villinneet.
-
-Sattui olemaan heimossa tyttö, joka vartaloltaan oli notkea kuin
-kissa, ja joka osasi tehdä kaikellaisia temppuja ja oli aika
-veitikka. Ulkona tanhuilla oli hän kaikissa kisoissa ensimmäinen,
-osasi sukeltaa veden alle kuin saukko, ja osasi, pitäen
-yhteenliitettyjä käsiään valkean edessä, heittää turvekatolle
-varjokuvia, jotka olivat aivan ihmisten tai eläinten näköisiä, ja
-osasi tarinoida merkillisiä juttuja puista, eläimistä ja ihmisistä.
-Tällepä juolahti eräänä aamuna, kun hän oli kylpemässä, mieleen:
-'Käynpä kerran katsomassa sen pitkää partaa!'
-
-Niinpä nousi hän purosta, veti ylleen valkean, väljän villapukunsa,
-johonka hän metsäkirsikan mehulla oli vetänyt tummia juovia,
-vyötti itsensä nahkavyöllä, joka oli kirjavanaan hienoja toisiinsa
-kiemuroivia viivakoristeita, ja piti niin kiirettä, että pieni
-kirves, jota hän kantoi sirossa nahkatupessa vyössään, putosi maahan.
-Paljaille käsivarsilleen sovitti hän vahvoja solkia, jotka olivat
-tehdyt kirkkaasta punervasta vaskesta. Sitte riensi hän äitinsä
-luokse majaan: 'Äiti, me leikimme, kuinka Freia karkoittaa pahat
-henget, ja minun pitäisi olla Freia: anna minulle rintasolkesi ja
-keltainen helminauhasi'. Äitinsä antoikin, hiukan sentään nurkuen,
-hänelle nuo kaksi kämmenen kokoista solkeansa, jotka tyttö nopeasti
-kiinnitti rinnoilleen ja helmet, jotka tyttö kiersi valkeille
-vapaille hiuksilleen. Sitte hiipi tyttö riippuoksaisten pyökkien
-varjossa Venhosen majalle.
-
-Kumarassa selin astui hän sisään ja etsi hämmästynein silmin
-takkavalkean hämärässä valossa majan asujaa, sydämensä sykki kovasti,
-sillä nyt rupesi veitikkamainen rohkeutensa sentään pettämään
-hänet. Mutta kun hän huomasi nuo kaksi syvää silmää, jotka vihassa
-ja suuttumuksessa tuijottelivat häntä kohden, silloin hän ei enää
-keksinyt muuta neuvoa, kuin että hän nopeasti pujahti kätensä pukunsa
-poimuun vyön yllä, jossa hän aina kantoi jotain leikkitavaroita,
-asettui polvilleen ja rupesi kuudella sianluisella nopalla leikkimään
-heitinkiveä. Heitti ja heitti ja leikki edelleen ja ajatteli: 'Nyt
-olet kauniisti satimessa! Se kun kerta pääsisi ulos tästä kunnialla
-vaan!' Ja leikki, ja mies tuijotteli yhtämittaa häneen. Lopulta
-hän ei enää voinut sietää tuskaa olkapäissään, nopat kierähtivät
-käsistään takan eteen. Silloin oijensi hän esiin tyhjät kätensä ja
-sanoi: 'Aurinko loistaa, linnut laulelevat, ja me leikimme kaiket
-päivät purolla'.
-
-Silloin puhui mies puoleen vuoteen taas ensi kertaa: 'Kuka sinut on
-lähettänyt, noidan tuoma?'
-
-Kun tyttö kuuli tämän, tunsi hän kohta itsensä ylimmäksi kukoksi
-talossa ja nauroi: 'Itse minä tullut olen', sanoi hän; 'en minä soisi
-että sinä istua nökötät täällä kuin mikäkin, ja tulet mustaksi ja
-happameksi! Gittigit, älähän ole tuommoinen myyrä, kuule, tule ulos
-sinäkin!'
-
-'Mene tiehesi!' murahti hän.
-
-'Näkisitpä vaan', sanoi hän, 'miltä näytät! Parta kuin vanha kuusi!
-Näytänkö sinulle, kummoiselta näytät?'
-
-Hän kohensi tammisauvallaan sammuvaa tulta, sovitti kätensä yhteen,
-ja katsoi varjoa seinällä. 'Kurkistas hiukan', sanoi hän, 'melkein
-tuommoiselta näytät!'
-
-Mies katsahti sivumennen. 'Enpäs', murahti hän.
-
-'Et olekkaan ihan! Odotas hiukan!... Mutta noin! _Nyt_ on näköinen!
-Katsos nyt!'
-
-Taaskin katsahti hän ohimennen. 'Eipä olekkaan', sanoi hän.
-
-'Ett'ei olekkaan? Se on helppo sanoa. Mutta katsos omaa varjoasi
-tuolla, tuolla katolla, katsos nyt, koetasta kerrankin edes,
-kummoisen näköinen!'
-
-Mies käännähti päätään: silloin katosivat nenä ja parta peittoon, ja
-seinällä näkyi vaan suuri musta varjomöhkäle.
-
-Tyttö löi kätensä yhteen niin että rannerenkaat kilahtivat. 'Mutta
-sinäkös tuhma olet!' sanoi hän. 'Annasta kun minä!' Hän tarttui hänen
-partaansa ja piti kiinni siitä. 'Käännä nyt varovasti silmäsi seinää
-kohden! Joko nyt näet?'
-
-Hän ravisti päätänsä lujaan ja koetti vapautua. 'Hellitä parrastani',
-sanoi hän, 'ja laita ulos itsesi'.
-
-Tyttö katsahti tarkkaavasti häneen ja ajatteli: 'Tuolla tapaa en
-saa häntä mukaani', ja rupesi verkkaan poimimaan ylös sianluisia
-noppojaan. Yht'äkkiä kuroitti hän suljetun kätensä hänelle ja sanoi:
-'Parillinen vai pariton? Jos arvaat oikein, niin lähdet sinä minun
-kanssani, ell'et, niin...'
-
-'Niin jäät sinä minun luokseni!' sanoi mies... 'Pariton!'
-
-Tyttö aikoi huutaa 'ei' ja hypähtää ylös; mutta hän oli tarttunut
-hänen käteensä ja aukaissut sen.
-
-Siinä oli neljä.
-
-Tyttö hengähti niin syvään että villapaita rinnallaan kohosi
-suoraksi. 'Sinä hävisit. Kautta Freian! Kuinka säikähdin! Nyt täytyy
-sinun lähteä minun mukanani'.
-
-'Sianluusi ovat noidutut', huudahti hän. 'Minä purasen ne rikki
-hampaillani, ja jään tänne, muussa tapauksessa saat sinä taluttaa
-minua pajunraipasta kylän lävitse'.
-
-'Purase sitte!' vastasi tyttö vihastuneena. 'Suden hampainesi!'
-
-Hän purasikin... kratsh... hammas meni murskaksi, mutta luu pysyi
-eheänä.
-
-'Minä voitin!' huudahti tyttö. 'Toiseen kertaan! Käyn noutamassa
-raippaa ja sitte saat lähteä mukaan'.
-
-Tyttö juoksi ulos ja palasi takaisin taaskin ja riipi sormuksisin
-käsin lehdet pitkästä pajuraipasta. 'Liikkeelle nyt!' sanoi hän.
-
-Kun hän tottelevasti nousi ylös, ei tyttö enää voinut hillitä
-itseänsä. 'Tuumitko sinä todella, että tulisit noin kanssani
-niitylle? Että taaskin kaikki nauraisivat sinulle, kuten silloinkin,
-kun venheesi kierähti kumoon? Tulin tänne vaan saadakseni sinut
-jättämään tuo jurottelemisesi ja lähtemään ulos majasta'.
-
-'Anna raippa tänne! Näin tulen kanssasi. Heidän pitää nauraa minulle'.
-
-Mutta tyttö katsahti häneen välähtelevin silmin: 'Mutta minä en
-tahdo! sanoi hän.
-
-'Mutta muussa tapauksessa en lähde kanssasi'.
-
-Silloin vierähtivät vihastuksen kyynelet tytön silmiin, niin että
-koko maja näkyi hänelle paljaassa valkeassa. 'Jää tänne sitte, kunnes
-tulet mustaksi kuin noki!' sanoi hän, viskasi raipan maahan ja juoksi
-ulos.
-
-Kolme päivää piiloittelihe tyttö eräässä tiheässä pajupensaikossa,
-jonka oksat riippuivat viistoon rannan yli ja katseli uneksuvin
-silmin puroon ja näki veden kalvon alta nuo nuorukaisen silmät
-edessään. Mutta neljännen päivän aamulla ajatteli hän: 'Mitä ei
-ole... sitä ei ole'. Ja rupesi piilostaan matkimaan tarhapöllön ääntä,
-kunnes paikalle tulivat, ensin lapset, sitte aikaihmisetkin. Silloin
-keksittiin hän, ja sai torat vanhemmilta naisilta, kun oli matkinut
-kuolonlintua. Mutta tyttö naureli vaan, sekaantui toisten joukkoon
-taas ja oli kuin ennenkin.
-
-Sinä kesänä tuli semmoinen kuivuus, että nuoria miehiä tuolta puolen,
-Dietmargos'ista, tuli jalan lahdelman ylitse, hiipivät metsiin,
-tähystelivät kukkulalta alas puron uomaan ja näkivät kauniit laitumet
-ja karjan. Paikka miellytti heitä, sillä siellä ylempänä rämeiden
-reunamilla ja paljailla kukkuloilla asuivat he jokseenkin ahtaalla.
-Hedelmällisiä marskeja ei silloin vielä ollut olemassa, ne olivat
-veden alla.
-
-Niinpä tekivät he eräänä päivänä juosten, kahlaten ja uiden
-hyökkäyksen lahden ylitse, menettivät matkalla kolme miestä veteen,
-jotka upposivat liejuun ja saapuivat purolle noin sadan miehen
-voimaisina.
-
-Silloin pantiin nuoret pojat juoksemaan liedeltä liedelle ja
-kutsumaan kaikkia aseihin. Mutta he juoksivat sikin sokin ilman
-järjestystä kuin toimissaan häirityt muurahaiset, heillä ei nimittäin
-ollut päällikköä. Se oli kuollut talvella pahaan jäsentenkolotukseen.
-
-Venhosen majalla, ylimpänä puron rannalla huusivat he viimeksi:
-'Aseihin, laaksossa on vihollisia!'
-
-Silloin hypähti hän pystyyn, oikaisihe jäseniään ja iloitsi hetkestä,
-joka taas antoi hänelle tilaisuuden astua päivän valoon ja ihmisten
-näkyville. Hän vyöttihe leveään vyöhönsä, jossa riippui miekka ja
-tikari, otti alas tammikilpensä ja saarnipeitsensä ja syöksähti
-avopäin majastaan ulos. Toiset olivat jo ennättäneet alas laaksoon.
-
-Mutta kun hän riensi alas puronvartta, näki hän sattumalta -- oli
-syyspäivä -- suuren täyskehittyneen juolukan lehden soljuvan virtaa
-alas. Se oli pitkähkön pyöreä ja muovaunut kuperaksi, pohjalla sen
-keskellä oli marja ikäänkuin lastina. Varmasti ja liukkaasti soljui
-se auringon paisteessa vettä myöten alas. Kun hän näki sen, puikahti
-häneen ajatus kuin taivaasta pudoten: _Tuommoiseksi_ pitää venhe
-rakentaa. Pohjapuu ja kaaret ja painoa pohjalle, silloin voi sen
-rakentaa suureksi, niin suureksi kuin ikinä haluaa... ja vakaasti ja
-varmana on se liukuva vettä. Hän heittäysi polvilleen ja tarkasteli
-tuota siroa esinettä: 'Kuinkahan oikein aloittaa? Ja kuinka saan
-ajatukseni toteutetuksi? Siitä tulee toisemmoinen venhe kuin yhdestä
-ainoasta tammenrungosta koverrettu!' Kilpensä ja saarnipeitsensä oli
-hän laskenut viereensä ruoholle.
-
-Kun hän yhä vielä oli siinä, rupesi hän kuulemaan hurjaa huutoa
-alempaa purolta. Hän näki heimolaistensa lähenevän täydessä paossa.
-Silloin syöksyi hän vihollisia vastaan, heilutti kilpeänsä ja
-peistään ilmassa ja huusi: 'Minä ja päällikkö!'
-
-'Oletko sinä päällikkö?' huusi vihollinen.
-
-Silloin huusivat kaikki kauhun valtaamina: 'On... Venhonen
-on päällikkömme. Nyt valitsemme hänet siksi!' Silloin heräsi
-vihollisissa jalomielisyyden tunne.
-
-'Mehiläiskeko ilman emoa ei ole mikään mehiläiskeko', sanoivat he.
-Ja pystyttivät miekkansa maahan, niin että muodostui ympyrän piiri.
-Ja he taistelivat kahden siellä puron rannalla, olivat yhtäväkiset
-vastustajat, yhtä notkeat, yhtä vahvat, yhtä rohkeat kumpikin. Ja
-niinpä tapahtui että kumpikin, vaikeista haavoista uupuneena, vaipui
-maahan.
-
-Vanhoja vaimoja tuli paikalle ja koettivat paksulla ja tiheällä
-hämähäkin verkolla hillitä verenvuotoa, yrittivät yrttejä ja
-taikojakin, mutta veri tihkui esiin vaan. Silloin sanoi Venhonen: 'Se
-joka ensiksi erkanee Manalle, se on hävinnyt'.
-
-Silloin makasivat he rinnakkain, kasvot käännettyinä ylöspäin ja
-kamppailivat kuolemaa vastaan. Silloin tällöin kohottautui aina
-vuoroon toinen ja toinen ja tähysteli toisen kasvoihin nähdäkseen,
-joko hän pian jättäisi elämän.
-
-Viimein kuitenkin, kun aurinko meni levolleen, astuivat pimeät varjot
-niin lähelle heitä, että silmiänsä rupesi himmentämään. Muukalainen
-kuoli ensiksi, sitte Venhonen.
-
-Silloin jättivät viholliset maan.
-
-Kolme päivää veisasivat naiset puronrannalla hänen majansa edessä
-vitkalta kuolinlaulujaan, sillä välin kun miehet raahasivat tänne
-ylös kukkulalle raskaita kiviä, hakkailivat niitä ja rakensivat
-niistä komeata päällikönhautaa.
-
-Sitte asettivat he hänet täydessä puvussaan ja asekoristeissaan
-siihen tammivenheeseen, jonka hän itse oli viimeiseksi tehnyt, ja
-kantoivat hänet, naisten ääneensä itkiessä tänne ylös kukkulalle.
-Takana astui kömpelin askelin hänen punaisenkirjava lehmänsä, josta
-piti tulla uhriateria. Kaikkein viimeisenä tulla komppuroi vanha
-Gruhle von Brook mummo, kantaen sivuttain rintaansa vastaan parasta
-ja suurinta hapankaali-astiaansa.
-
-He laskivat vainajan venheineen alas hautaan. Jalkapäähän asettivat
-he hapankaali-astian, että hänellä manalanmatkallaan olisi syötävää
-toki! Istuimensa, puisine ristikkojalkoineen panivat viereen hänelle,
-että hän matkalla saisi istahtaa lepäämään, matka kun kulki aavan
-aution maan lävitse. Hyvän säilänsä vetivät he tupesta, että se
-kohta olisi hänellä käsillä, maa siellä vilisi nimittäin pahoja
-metsäneläimiä. Siten varustettuna, arvelivat he, voisi hän kyllä
-onnellisesti saapua perille kaikkien kunnollisten ja urhoollisten
-ihmisten autuaaseen kotiin.
-
-Viimeksi astui haudalle nuori tyttö, joka kerran kolme kokonaista
-päivää oli nähnyt kuolleen silmät puron kalvossa, riuhtasi tulisesti
-siron puukkovasaransa vyöltään, laskeusi polvilleen ja pudotti sinne
-alas tuon kauniin kullallakirjaillun aseensa. Hän tahtoi myöskin
-osaltaan auttaa, että hän pääsisi eheänä ja onnellisena perille. Se
-putosi vainajan pään viereen, kärki tähtäsi hänen korvaansa kohden.
-
-He seisoivat kaikki haudan ympärillä, kaikki naiset itkivät ja
-kiittivät hänen venheittensä kaunisrakenteisuutta ja hänen viimeistä
-uljasta taisteluaan. Tyttökin itki katkerasti.
-
-Sitte asettivat he raskaita, tarkkaan sopivia kattopaasia
-huolellisesti hautakammion ylle, rakensivat päälle -- pienistä
-kivistä alttarin, tappoivat lehmän, uhrasivat hyville ja pahoille
-hengille utarat ja luut, itselleen pidättivät he takakappaleet ja
-leveät viipaleet kylkiluiden yllä, paistivat ne ja rupesivat syrjässä
-haudalta, tässä, missä me nyt istumme, viettämään peijaispitoja, ja
-tulivat vähitellen iloisiksi. Oli syysilta kuten nytkin.
-
-Pitoaterian jälkeen, kun vanhukset vielä loikoilivat valkean
-ympärillä, vetäytyi varttuneempi nuoriso, tapansa mukaan, hiukan
-syrjälle ja istui tuoreen haudan ympärillä ja rupesi aikansa ratoksi
-juttelemaan. Tyttö istui keskellä ja kertoi, kuinka hän muutama
-kuukausi sitten oli käynyt Venhosen luona, ja kuinka hän oli
-heittänyt noppaa hänen edessään. 'Hyvät ihmiset, te!' sanoi hän,
-'kuinka minä pelkäsin; tiedättehän te, hän oli aina niin omituinen!'
-Ja kuinka hän oli tarttunut häntä partaan: 'Hyvät ihmiset, hänen
-kasvojaan!' ja kun hän muisteli sitä, rupesi hän nauramaan. Hän
-nauroi niin, että hänen täytyi lyödä käsiään kivipaadelle ja painaa
-päänsä sitä vastaan. Hän nauroi vielä silloinkin, kun hän kotonaan
-aukaisi vyötään ja nosti sudentaljaa, jonka alle hänen piti pujahtaa
-nukkumaan.
-
-Semmoinen oli tämän miehen loppu. Voi sanoa, että hän sortui,
-koska hän oli taiteilija. Ihmiset tapaavat nimittäin usein saada
-taiteilijat inhoomaan elämää. Ehkä tähän inhoon ei sentään olekkaan
-syynä ihmisten ilkeys, vaan on sen herääminen Jumalan pyhä tahto.
-Sillä ellei kiekkoa lyödä, ei se myöskään viuhu.
-
-Voi sentään ehkä myöskin sanoa: hän sortui, kun ei ymmärtänyt
-eroittaa asioita toisistaan. Kun hän oli rakentanut venheen, mitä
-tekemistä hänellä silloin oli ihmisten naurun kanssa? Kun tyttö
-käänsi häntä kohden kauniit korkeakaarteiset silmäkulmansa, joiden
-alta välähteli rakkaus ja vihastus, mitä oli hänellä silloin
-tekemistä raipan kanssa? Kun hän syöksyi vihollista vastaan, mitä oli
-hänellä silloin tekemistä juolukan lehden kanssa, joka laski puroa?
-Ihmiset pyrkivät aina sekoittamaan monta asiaa yhteen, ja laittavat
-siten itselleen keitoksen, johon kuolevat.
-
-Tai enpä tiedä, miksi hän sortui. Ja kuka sen voisi tietää? Eihän
-koskaan voi osoittaa syytä kuin mitäkin pyöreätä mustaa lokatahraa,
-ja sanoa: tuossa se on. Eikä voi kirjoittaa yhtä yksinäistä
-lausetta siitä ja sanoa: tämä on aate tässä, tästä syystä hän
-sortui. Ihmiselämä on paljoa monimutkaisempi ja paljoa syvä- ja
-laajasisältöisempi kuin _yksi ainoa_ syy ja _yksi ainoa_ aate.
-
-Viime vuonna aukaisimme haudan. Olisimmehan voineet jättää sen
-tekemättäkin; hänhän lepäsi siellä hyvästi kaikkien pettymysten
-jälkeen. Mutta me tahtoisimme niin kernaasti tietää, kuinka ihmiset
-ovat eläneet kolmetuhatta vuotta sitten.
-
-Kun otimme hänen miekkansa rinnaltaan ja ensi kertaa taas nostimme
-sen päivänvaloon, oli sillä yhä vielä entinen muinainen välkkeensä.
-Tuolista oli puu ja nahkaistuin hävinnyt, ainoastaan ne kaksi
-rautapulttia, jotka olivat pitäneet koossa ristikkojalkoja, olivat
-jäljellä kivillä. Gruhle-mummon hapankaali-astia oli säilynyt
-hyvästi, mutta oli tyhjänä. Tytön siro kirves tähtäsi yhä korvaa
-kohden'.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aurinko lepäsi tuonpuolisten kukkulain yllä, kuin pyöreä lyhty,
-jommoista lapset syksy-iltoina kantavat kylissä.
-
-Silloin päätti Heim Heiderieter kertomuksensa, nousi vikkelästi
-ylös ja sanoi: "Onnetonta sitä ihmistä, Jörn Uhl, joka ajaa takaa
-ainoastaan rahaa, leipää tai kunniaa, ja jolla ei ole yhtään
-harrastusta, jonka avulla, olkoonkin vaan kuin kapeaa siltaa myöten
-äitimme luonto voi lauluineen ja kirjavine seppeleineen astua
-virvoittamaan hänen elämäänsä... Minun pitää kotiin. Te olette olleet
-hyviä kuuntelijoita. Sinäkin, lapseni."
-
-"Eikö sinulla ole pitkä matka?" kysyi Lisbeth.
-
-"Minulla on kolmen tunnin matka", vastasi hän, "ensin rämeikköä ja
-hietikkoa, sitten hiljaisia pieniä ylämaakyliä ja lopuksi kangasta.
-Tien varrella on kylliksi katseltavaa ja ajateltavaa; sitä paitsi
-tiedän, että kun tulen kotiin, niin siellä ovat iloissaan... Hyvää
-yötä nyt kaikki kolme! Viekää terveiset Thiess Thiessenille ja
-Wietenille. Olen iloissani, kun silmäsi ovat olleet niin vilkkaan
-kirkkaat, Jörn! Ja sinun korvasi, Lisbeth Junker on punainen, kuka
-siihen on nipistänyt?"
-
-"Isä nipisti", sanoi pikku poika.
-
-Silloin nauroi Heim Heiderieter, nyökytteli yhtämittaa päätään ja
-myhähteli hyvissään, huomatessaan Lisbeth Junkerin hämmingin ja lähti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-He seisoivat vielä hetken ja katselivat häntä jälestä, kun hän
-laskeusi mäkeä alas nevoille, silloin hypähti Jörn Uhl pystyyn,
-ikäänkuin olisi havahtunut syvästä unesta ja sanoi: "Tuotakin
-miestä! Neljä vuotta oli hän yliopistossa, ja palasi tutkintoja
-suorittamatta. Hän oli joutunut epäsopuun tieteen kanssa.
-Luonnollistakin! Rouva Tiede on terve ja raitismielinen kunniallinen
-nainen. Mutta tuommoisia leivättömiä taiteita, kas semmoisia hän
-osaa."
-
-"Mutta onhan tuo toki somaa, tuommoinen kertojataito, Jürgen.
-Olisit voinut lukea seitsemät tuiki tieteelliset kirjat esi-isäimme
-elämästä, ja toiset seitsemän ihmisluonteen omituisuuksista, ja
-sentään et ehkä olisi niistä saanut niin paljoa tietoa ja huvia kuin
-tuosta pienestä monikirjavasta kuvasta, jonka hän vast'ikään loihti
-eteemme."
-
-"Oh", sanoi Jörn Uhl, "hirviö hän on. Hän on nähnyt meidät, kun
-istuimme pyökkien alla. Silloin hän on keksaissut koko jutun.
-Semmoinen valhesäkki!" Hän pyörähti ympäri, meni haudalle, kurkisti
-sisään ja katsahti taaskin Lisbethiin. "Mistä johtui mies noihin
-'sianluisiinsa!' Sanos se ennen kaikkea. Ja kuinka pitkäksi sen
-parta kasvoi? 'Vaalea parta!!' Millä äänellä hän senkin sanoi!
-Aina pitemmäksi ja pitemmäksi se kasvoi, lopuksi, luulemma,
-seitsenkyynäräiseksi. Hän voi todistaa tuon, sanoi hän? Miten hän
-nyt sanoikaan? Että tuo olisi yhtä totta kuin maakerrostumat ja
-rikkaruohojensiemenet? Uskomatonta!"
-
-"Ja _kuitenkin_ kuuntelit sinä mielelläsi sitä!"
-
-"Se on totta. Oli, kuin olisi Isä Jumala itse noin sivumennen
-kutsunut verstaansa hiukan katsomaan sitä ja tätä; pukeusi ihan
-itsestään sunnuntai-nuttuunsa, ettei tulisi semmoiseen paikkaan
-huonoissa pukimissa"! Hän käännähti taas ympäri ja tähysteli alas
-nevoille joilla Heim Heiderieter kaukana teki matkaa. "Tuommoinen
-mies!" sanoi hän vimmoissaan. "Valehtelee ensin ihmisen suut silmät
-täyteen, ja sitte saa kiittää häntä vielä palkaksi siitä. Hänen pitää
-_todistaa_ se, minkä hän on sanonut! _Todistaa_ pitää hänen", huusi
-hän.
-
-Lisbeth nauroi ja sanoi: "Mutta, Jürgen-hyvä! Tuo suuttumisesi on
-oikein lysti. Mutta tule nyt Mihinkäs huomenna sitte ryhdytään?"
-
-"Huomenna? Ollaan yhdessä, ei mitään muuta."
-
-"Minä en voi olla mukana", sanoi lapsi. "Minun pitää huomenna
-Thiessin kanssa Mehldorffiin... turvevankkureilla."
-
-"Siispä täytyy meidän jäädä ilman sinun seuraasi", sanoi Jörn
-Uhl. "Mitä arvelet, Lisbeth? Minusta lähtisimme huomenna sinne
-sotamiesaikuista toveriani tervehtimään. Saamme tuntimääriä istua
-hupaisesti yhdessä rattailla, ja sotaveikkoni on kyllä miellyttävä
-sinua."
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.
-
-
-Lisbeth oli hyvin iloissaan, kuin hän istui siinä hänen rinnallaan
-rattailla, ja ruskeat seisoivat valjastettuina edessä. Jörn Uhl oli
-viime vuosina aina istunut kumarassa rattailla ja aina kiinteästi
-tuijottanut hevosiin ja tielle edessä; mutta nyt istui hän suorana
-ja katseli reippaasti ympärilleen varhaiseen huuruiseen syysaamuun,
-jonka silmissä vielä oli yönusvia ja käänsi tuontuostakin päätään
-vieruskumppaniansa kohden: "Pidätkö tuosta?" Jos tyttö silloin
-loistavin silmin nyökäytti päätänsä, silloin nyökäytti hänkin
-takaisin ja jäi hetkeksi katselemaan suoraan eteensä tielle ja
-peltojen ylitse. Sill'aikaa tarkasteli vierustoverinsa häntä
-syrjästä. Mutta heti kun tyttö huomasi, että Jörn aikoi kääntyä häntä
-kohden, katsahti hän nopeasti jonnekin ilmaan ja tähysteli sinne,
-ikäänkuin näkisi hän ties mitä ihmeitä siellä häilyvissä utupilvissä.
-Ja niinpä uudistui tässäkin tuo vanha juttu: mies hyökkää aina
-suoraan päin, nainen sivulta. Ja kaikki oli siis oikealla tolallaan.
-
-He olivat hyvin toisensa näköiset, kummallakin oli täsmälliset
-suoravaraiset friesiläiskasvot, ikäänkuin olisi luonto, tuo
-kuvanveistäjätär heitä muovaillessaan tehnyt varsin vakaan päätöksen
-nyt tällä kertaa yksinkertaisimmilla keinoilla luoda kaunista
-ja voimakasta. Hiukset valkeat, miehellä ihan suorat, tytöllä
-vähän kirkkaamman väriset ja korvanvieruksilta keveästi kiharat.
-Jörnin olivat kasvot pitkähköt ja lujarakenteiset, huulet ohuet ja
-varmapiirtoiset, nenä suora ja pitkä, silmät erinomaisen selkeät
-ja harmaat ja aina ikäänkuin varuillaan; hän oli kaikessa oikean
-friesiläissaksilaisen talonpojan perikuva, jonka elämä kuluu
-vaivoissa ja huolissa, joka ei koskaan naura pitkään ja ääneen ja
-sydämellisesti, vaan laskee tuolloin tällöin ainoastaan lyhyen naurun
-ja muuten kätkee veitikkamaisuutensa silmäkulmiinsa, niin että ne
-näyttävät kuin piiloittelisi niissä pieniä lapsia, jotka heittelevät
-toisilleen loistavia palloja ja nauraa tirskuttelevat hiljaa. Lisbeth
-taas näyttää koko olennossaan ylhäisen hienolta ja hillityltä, niin
-että Jörn koko elämänsä ajan katsoo ylös häneen ikäänkuin talonpoika,
-joka kosii kreivintytärtä, ja joka ottaa hänen arkana ja äkillisesti
-esiinpuhkeavan hellyytensäkin vastaan aina uudella ihmetyksellä.
-
-Kolme kertaa pysähtivät he matkalla, ja joka kerta oli syy
-Lisbethissä.
-
-Ensi kertaa pysäyttivät he kun ajoivat nuorta pyökkimetsää ja Lisbeth
-yhtäkkiä näki jotain vilahtelevan ja pujakoitsevan sinne tänne
-kuivenneessa lehdikössä; hän laski kätensä Jörnin käsivarrelle, niin
-että tämä pysäytti hevoset. Ne olivat sieviä somannäköisiä lintuja,
-joilla oli musta puku ja keltainen nokka ja jotka hääräilivät
-aamueineen haussa.
-
-"Mustarastaita!" sanoi Jörn. "_Tardus merida_, näpsäs ja nokkela
-lintu."
-
-"Mutta Jürgen! Sinähän näyt tietävän ihan kaiken."
-
-"Siitä en tiedä mitään, millaista muualla on, ja mitä muualla elää
-ja liikkuu. Eikä se minua liikutakkaan", lisäsi hän kopeasti. "Mutta
-mitä näillä seuduin lepää maassa, tai kasvaa sillä tai juoksee sen
-ylitse: sen olen tutkinut ja siitä tiedän jotain."
-
-Toisen kerran pysäytti hän, että Lisbeth saisi katsella avaraa
-laaksoa, joka aukeni vasemmalla. Paikkakuntalaisen, jolle jokainen
-paikka kotiseudulla on rakas, ja maanmiehen, joka koko seudulla
-tuntee jokaisen talon maat ja arvon, perinpohjaisuudella, osoitti hän
-hänelle ja mainitsi nimeltä jokaisen kylän, mainitsi jokaisen pellon
-kaistaleen laakson pohjassa, syvällä rämeiden keskellä mainitsi
-kylien nimet tuolla puolen rämeiden, "jotka olivat tuolla... ihan
-tuolla, jonne piiskanvarteni nyt osoittaa." Tytössä heräsi kyllä
-tuontuostakin ajatus: "Oh, mitä tuo minua liikuttaa!" Mutta hän ei
-keskeyttänyt häntä, kuunteli vaan puolella korvallaan ja ajatteli:
-"Kuinka mukavaa tässä on istua! Joko hän tänään mahtaa puhua
-avoimesti? Ja miten hän sen on tekevä! O, sitä kunnon poikaa!" Ja kun
-Jörn, kääntyneenä poispäin hänestä osoitti piiskanvarrellaan tuonne
-sumumaihin, lähensi hän salavihkaa kasvojaan hänen levättinsä poimuja
-vastaan. Se oli sama levätti, jonka luutnantti Hax sotaretkellä oli
-lahjoittanut hänelle. Lena Tarn oli mustalla veralla huolellisesti
-neulonut umpeen sen kultaiset napit. Kolmannen kerran pysähtivät
-he Lisbethin esityksestä "Punaisen kukon" edustalle ja syöttivät
-hevostaan ravintolan ikkunan edessä. Aurinko oli hajoittanut usvan,
-oli tullut kirkas ja lämmin ilma, niin että he jäivät ulos ja
-istuivat pitkällä valkealla penkillä auringon paisteessa. Ravintolan
-emäntä toi heille kaksi lasia tuoretta aamumaitoa, kävi sisällä ja
-tuli ulos taas, ja jutteli ilmoista ja elonkorjuusta heidän kanssaan,
-joita hän ei näkynyt tuntevan. Jörn Uhl teki kysymyksiään ja vastasi.
-Tyttö vierellään katseli hiljaisena pensastoon toisella puolella
-tietä, jossa linnut ahkerasti askartelivat ja uneksui kaikellaisia
-pieniä ja hämäriä lähemmän ja kaukaisemman tulevaisuuden kuvia,
-antoi niiden hämmentyä ja uneksi uusia taas, säikähti niistä taas
-nykyisyyteen, joka on kaiken tulevaisuuden isä. Ja kuuli vierellään
-tuon miehen äänen ja hymyili itsekseen ja johtui taas uneksumaan.
-
-Jörn Uhl puheli ja oli äärettömän hyvillään. Hän olisi mielellään
-istunut hieman mukavammin siinä, olisi hiukan oikonut jalkojaan;
-mutta hän siinä vieressä istui niin sirona ja siistinä kuin
-silkkihuivi, jonka vastikään on noutanut puodista.
-
-Kun emäntä meni sisään, kysyi Jörn uudelleen Lisbethiltä, tuntuiko
-matka hänestä hauskalta, ja tämä vakuutti taaskin hänelle, ettei
-hänellä vielä eläissään ollut ollut niin kaunista päivää. "Senhän
-sinun pitäisi jo päältänikin nähdä, Jörn." Ja Lisbeth katsahti
-häneen, niin että hänen sydämessään rupesi tuntuinaan vallan oudolta,
-hän sanoi: "En ollenkaan tohdikaan katsoa silmiisi. Minua rupeaa
-huimaamaan, ikäänkuin voisin pudota niihin: niin syvät ne ovat." Ja
-hän löi suurella leveällä kämmenellään pöytään ja sanoi: "Sanosta
-vielä jotakin tyllityttini."
-
-Silloin heittihe Lisbeth päätään, nojausi taaksepäin ja nauroi, löi
-hansikallaan hänen kädelleen ja pani omansa sen viereen ja sanoi:
-"Tuommoiset kädet!"
-
-Silloin kysäsi emäntä hyväntahtoisena avoimen ikkunan lävitse: he
-eivät kai vielä olleet kauan olleet naimisissa?
-
-"Emme", vastasi Jörn Uhl. "Seitsemän vuotta olen kosinut häntä. Mutta
-en ole koskaan ollut tarpeeksi rohkea: entispäivänä vasta sain hänet."
-
-Lisbeth puisti kiivaasti päätään, kätki kasvonsa käsiinsä ja nauroi:
-"Mutta Jörn, Jörn, mitä sinä nyt!"
-
-"Ei tarvitse olla kouluakäynyt", jatkoi emäntä, "huomatakseen,
-että hän vasta vast'ikään on saanut miehen. Äsken juuri katsahti
-hän teihin: sillä tapaa ei katsota miestä, jonka luona jo on ollut
-vuos'kausia."
-
-Silloin löi Jörn Uhl toistamiseen kätensä pöytään ja sanoi: "Vai
-niin, vai sillä tapaa hän katselee?" Hän irroitti hänen kätensä
-silmiltä ja sanoi: "Katsos kerta vielä."
-
-Mutta hän loi häntä kädelle, tempasihe irti ja katsoi suoraan
-eteensä yli tien ja katseli erästä lintua, joka lähti lentoon ja
-ajatteli: "Taitaisit sinäkin nyt hetkeksi lentää tästä, niin olisitpa
-onnellinen."
-
-Aivan parahiksi tuli silloin emännän poika koulusta kotiin, hän oli
-valkotukkainen, noin kymmenvuotias poika, hän tuli juosten ja etsi
-kirjoineen istuinsijaa ja istahti seimen reunalle hevosten eteen.
-Silloin työnsi Lisbeth Junker maitolasit Jörn Uhlille, liikkeellä,
-joka sanoi: "Tuoss' on, ota kaikki." Ja luomatta silmiään ylös,
-kutsui hän poikaa: "Tule, istu tähän minun viereeni. Mikä kirja
-sinulla on kädessä?"
-
-"Lainakirjastosta se on", vastasi poika. "Satuja. Minä luen ne
-järjestään. Näin pitkällä olen jo."
-
-Lisbeth katsahti kirjaan, jonka poika oli ojentanut hänelle, vilkaisi
-päällekirjoitukseen ja sanoi: "Lues se meille."
-
-"Tämäkö?" sanoi poika.
-
-"Ei... vaan tämä... 'nokkelasta Hannusta'. Mies tässä vieressä
-kuuntelee mielellään satuja, jos ne vaan ovat hyviä ja tosia."
-
-Silloin luki poika kertomuksen nokkelasta Hannusta.
-
-Hannun äiti sanoi: "Minne nyt, Hannu?" Hannu vastasi: "Greetan tykö."
-"Toimita hyvin asiasi, Hannu!" "Hyvin toimitan; näkemiin, äiti!"
-
-Hannu tulee Greetan luokse. "Hyvää päivää, Greeta." "Hyvää päivää,
-Hannu." Greeta lahjoittaa hänelle veitsen. "Näkemiin, Greeta!"
-"Näkemiin, Hannu."
-
-Hannu ottaa veitsen, kiinnittää hattuunsa ja palaa kotiin. "Hyvää
-iltaa, äiti." "Hyvää iltaa, Hannu, missä olet käynyt." "Greetan
-tykönä." "Mitä hänelle veit?" "Vein? En mitään vienyt! Hän antoi.
-Antoi veitsen!" "Minne veitsen panit?" "Kiinnitin hattuun." "Tuhmasti
-teit; olisi pitänyt panna veitsi taskuun." "Ei merkitse mitiä, äiti,
-toiste paremmin."
-
-"Minne, Hannu?" "Greetan tykö, äiti." "Toimita hyvin asiasi." "Hyvin
-toimitan, äiti. Hyvästi, äiti." "Hyvästi Hannu."
-
-Hannu tulee Greetan tykö. "Hyvää päivää, Greeta!" "Hyvää päivää,
-Hannu. Mitä tuomisia, Hannu?" "Ei mitään tuomisia, tulin hakemaan!"
-Greeta lahjoittaa Hannulle nuoren vuohen. "Hyvästi Greeta." "Hyvästi,
-Hannu."
-
-Hannu ottaa vuohen, sitoo sen jalat ja pistää taskuun. Kotiin
-tullessaan: "Hyvää iltaa, Hannu. Missä olet käynyt?" "Greetan luona."
-"Mitä hänelle veit?" "Vein? En mitään vienyt. Hän antoi. Vuohen
-antoi!" "Missä sinulla on vuohi, Hannu?" "Pistin taskuun." "Tuhmasti
-teit, Hannu, olisi pitänyt sitoa vuohi köyteen ja viedä seimelle."
-"Ei merkitse mitiä, toiste paremmin."
-
-"Minne, Hannu?" "Greetan tykö, äiti." "Toimita hyvin asiasi, Hannu."
-"Hyvin toimitan. Hyvästi, äiti!" "Hyvästi, Hannu."
-
-Hannu tulee Greetan tykö. "Hyvää päivää, Greeta." "Hyvää päivää,
-Hannu. Mitä tuomisia?" "Ei mitään tuomisia, tulin noutamaan." Silloin
-sanoi Greeta: "Minä lähden kanssasi."
-
-Hannu sitoo Greetan kaulaan köyden, taluttaa hänet seimelle, sitoo
-kiinni, ja menee äitinsä luokse. "Hyvää iltaa, Hannu. Missä olet
-käynyt?" "Greetan tykönä." "Mitä hänelle veit?" "En mitään vienyt."
-"Mitä hän sitte antoi?" "Antoi? Ei mitään antanut. Itse tuli." "Missä
-hän nyt sitte on." "Nuorassa, seimen edessä." "Tuo oli tuhmaa, Hannu,
-sun olisi pitänyt häntä sukia." "Ei merkitse mitiä, toiste paremmin."
-
-Hannu menee läävään, ottaa hevossu'an ja sukii häntä. Silloin suuttuu
-Greeta, kiskoo itsensä vallalleen ja juoksee karkuun.
-
-Ja tuli Hannun morsiameksi.
-
-"Noh!" sanoi poika. "Mutta sepäs oli tuhma kerrassaan!"
-
-"Hirveän tuhma!" sanoi Lisbeth. "Mutta eikös siinä sanota, mistä hän
-oli kotoisin? Oliko hän Wentorffista?"
-
-Silloin löi Jörn Uhl kolmannen kerran kätensä pöytään. "Ell'ei tuo
-ole suoraa puhetta, niin sitte ei nimeni ole Jörn Uhl."
-
-"No!" sanoi Lisbeth. "Jatketaan matkaa nyt taas."
-
-Aurinko oli jo melkoisen korkealla, kun he ajoivat vasemman
-puoliselle kukkulalle ja pian näkivät he lehmusten ja vanhojen
-korkeiden omenapuiden siimeksessä tuon hiljaisen pienen kylän
-ja kun he pysähtyivät ensimäisen avaran pihan eteen toivossa,
-että joku asujamista sattuisi ulos, jolta voisivat kysyä, missä
-sotamiesaikuinen toveri asui, silloin ilmestyi tämä itse ovelle,
-kookkaampana ja melkoista tukevampana, kuin silloin, kun hän muinen
-Rendsburgissa puki vyötäisilleen valkean nahkavyön. "Tässä hän asuu!"
-huusi hän. "Pojanpahikko, Jörn, kuka sinulla on rinnallasi? Eiköhän
-se ole?... Mutta hyvät ihmiset, sehän on Lisbeth Junker? Häntä en
-ole nähnyt pitkiin aikoihin."
-
-"Mitä nyt?" sanoi Jörn, "tehän tunnette toisenne?"
-
-"Kyllä, olemme kohdanneet useastikin; siitä on nyt sentään jo
-seitsemän kahdeksan vuotta."
-
-Lisbeth Junker tervehti hieman jäykästi, niin että Jörn Uhl päätti,
-ett'ei se mahtanut olla ihan mieleinen muisto hänelle, eikä kysellyt
-sen enempää. "Lisbeth ja minä olemme naapurien lapsia", sanoi hän.
-"Nyt tuli hän vierailemaan Thiess Thiessenin luokse... olethan kai
-jo kuullut, että olen jättänyt Uhlin?"
-
-"Olen kaiken, poikaseni, myöskin sen että nyt olet Thiess Thiessenin
-luona. Onni, että sinulla oli hän, Jörn! Tuopas on hauskaa, että
-näytät noin reippaalta. Onko tuo teidän ansiotanne, neiti Junker?"
-
-Lisbeth katsahti ylhäältä rattailta sotaveikkoon ja sanoi: "Silloin
-sinuttelit minua: älä teeskele nyt, vaan tee nytkin samalla tapaa! Ja
-auta minut rattailta."
-
-Sotaveikko naurahti iloisesti kuten se, joka epävarmasta ja
-neuvottomasta asemasta taas pääsee vakavalle pohjalle. "Samallainen
-olet kuin ennenkin", sanoi hän. "Ja tänne nyt, tyttöseni!" Hän
-aukaisi vaunupeitteen ja nosti hänet alas. "Tynnyrillinen raskasta,
-hyvää huhtakauraa", sanoi hän, "noin satakolmekymmentä naulaa."
-
-Jörn seisoi toisella puolella rattaita ja irroitti ahkerasti hihnoja
-ja sanoi ääneen: "Päätimme koettaa, kuinka sovimme yhteen; läksimme
-senvuoksi yhdessä ajelemaan."
-
-"Niinkö!" sanoi toveri. Sen jälkeen sanoi hän uteliaana: "Vielä eräs
-seikka. Oletteko morsiuspari tai aiotteko semmoiseksi?"
-
-"Pitääkö sitte kohta välttämättä olla morsiuspari", sanoi Jörn, ja
-silmänsä leimuivat, "jos kerran on ajelemassa entisen koulutoverinsa
-kanssa? Morsiuspari? Vielä 'Punaisessa kukossa' antoi hän minulle
-saarnan, joka tuntui. Olenpa iloinen, kun kerran saan hänet kunnialla
-kotiin taas."
-
-Sen hän sanoi vihastuneen näköisenä. Mutta kun Lisbeth sisään
-mennessään meni hänen ohitsensa hevosten sivutse, pyörähti Jörn
-nopeasti häntä päin ja antoi hänen astua ohitsensa. Lisbeth heitti
-häneen pikaisen katseen, Lisbethin silmät loistivat. Sitte meni hän
-nopeasti sisään.
-
-Silloin huomasi hän, että hänellä todellakin oli syytä olla
-hyvillään. Hän askaroitsi edelleen hevostensa kanssa ja vihelteli.
-
-"Olenpa isosti iloissani", alkoi toveri, "kun olet noin hyvällä
-mielellä ja puhut sinäkin joskus sanan, joka ei ole aivan
-välttämätön. Tiedätkö mitä? Kerrottiin perästäpäin sinusta, ett'et
-sinä koko päivänä Gravelottella, silloin kahdeksantenatoista ollut
-koko aikana, kun olimme tulessa, lausunut muuta kuin: 'Vahinko tuota
-hyvää hevosta'."
-
-Jörn pyörähti nopeasti häntä päin. "Se karvastelee vieläkin mieltäni;
-se oli hyvä, työteliäs hevonen ja lisäksi tamma."
-
-Sitte rupesi Jörn, suoraa päätä, puhumaan menneistä päivistä.
-Hän oli vilkastunut toverinsa kohtaamisesta ja puheli hilpeästi
-vanhaa toverillista henkeä tapaillen, jota hän ei sentään kohta
-osannut löytää. Mutta kun pitkät hiljaiset vuodet ja kova raskas
-työ olivat jäykistäneet sekä ruumiinsa että sielunsa raskaaksi
-ja kömpelöliikkeiseksi, niin muodostui kaikki, minkä hän teki,
-vähän liioitelluksi, ikäänkuin lammasten ensi poukkoilu laitumella
-maaliskuussa. Hän kertoi nyt, tehden suuria liikkeitä käsillään ja
-äärettömän avomielisesti, että hän nyt oli ihan maaton ja mannuton,
-mutta myöskin ihan vapaa kaikista huolista, ja että näytti hänestä
-kuin ei tyttö, tuo Lisbeth Junker, olisi niinkään epäsuopea hänelle;
-sitä hän ei koskaan olisi uskonut mahdolliseksi. Mutta vielähän hän
-ei sentään tietänyt, mihin hän nyt ryhtyisi.
-
-Palveluspoika tuli ja otti hevoset huostaansa ja katseli uteliaana
-tuota kookasta vähän kumaraa miestä, joka hänen läsnäollessaan puheli
-noin tärkeistä asioista. Toverinsa laski lopulta kätensä hänen
-olalleen ja sanoi: "Mennään sisään nyt", ja asteli naurussasuin hänen
-takanaan.
-
-Äiti, pyylevä nainen, jolla oli terve ihonväri ja tummat, hieman
-harmenneet hiukset, tarkasteli kumpaakin vierastaan hyvänsävyisellä
-uteliaisuudella, puheli osanotolla vanhan Uhlin pitkällöisestä
-sairaudesta ja kuinka mukavaa oli, että hänellä nyt oli Thiess
-Thiessen. "Etkä niin ihan yksinäinenkään ole; kun hiukan tahdoit
-lähteä tuulettumaan ja katsomaan ympärillesi, sait kohta mukaasi noin
-korean saattajattaren." Tämmöistä puhellen vei hän molemmat vieraat
-vierastupaan ja katsahti poikaansa ikäänkuin kysyäkseen: "Mitä
-on heistä ajateltava oikein? Missä suhteessa ovat he toisiinsa?"
-Näillämain pitää nimittäin kaiken olla selvää ja suoraa, puhdasta tai
-likaista, valkeata tai mustaa, kihlautunutta tai ei. Sitä ei Jörn Uhl
-ollut ottanut huomioonsa.
-
-"Niin, äitiseni", vastasi ääneen poikaveitikkansa, joka oli
-ymmärtänyt hänen silmäniskunsa, "enpä tiedä, millä silmällä noita
-kumpaakin pitää katsoa: kihloissa he eivät vielä ole. En tiedä
-sitäkään, kummassa on syy siihen, etteivät ole; mutta luulenpa,
-että asiat vielä selkenevät. Joka tapauksessa ovat he ainakin
-tulleet tänne, koska luulevat, että sinä voisit auttaa heitä;
-sillä tunnetaanhan joka paikassa kuinka näpsäs sinä olet poikaasi
-naittamaan."
-
-Silloin uhkasi äitinsä häntä kädellään ja torui häntä, että hän
-noin puhui kaikki suoraan ja sanoi, että hänen vast'edes piti pitää
-paremmin suunsa. Poika vaan nauroi ja sanoi: "Tiedättekö mitä? Sinä
-otat Lisbeth Junkerin kanssasi kyökkiin ja puhut kaiken valmiiksi
-hänen kanssaan, minä otan mukanani Jörn Uhlin ja näytän hänelle
-talliamme."
-
-Hän otti Jörn Uhlia käsivarresta ja lähti hänen kanssaan ulos.
-Ulkona, kun he olivat kulkeneet talon ja luvan lävitse, sanoi hän
-Jörnille: "Kuules, sinä, kuinka olet joutunut matkalle kahdenkesken
-tytön kanssa? Kerrosta, kummoiset välinne oikein ovat?" Hän osoitti
-peukalollaan taappäin vasemman olkansa yli kyökkiä kohden ja vilkutti
-silmäänsä.
-
-"Niin", sanoi Jörn ja vilkastui. "Kummoisetko välimme ovat?
-Ymmärrätkö sinä sitä? En minä vaan. Olisin lapsesta saakka
-erinomaisen mielelläni ottanut hänet; mutta aina olen, aina tähän
-päivään saakka, liiaksi kunnioittanut häntä: siinä se on. Me
-katsoimme kaikki ylös häneen, kaikki muut paitsi Fiete Krey --
-muistathan? Numero kahdeksaskymmenes seitsemäs, jonka tapasimme
-Gravelottella. Mutta hän sinutteleekin sitte vaikka keisaria. -- En
-ole koskaan osannut kuvitella, että se voisi tapahtua."
-
-"Mikä se, sinä tyhmeliini?"
-
-"Niin kuule, kuinka sen sanoisin?... Että hän ehkä huolisi minut
-miehekseen!... Kaiket päiväni täytyy minun sitte olla varuillani;
-aina käydä sunnuntaipuvussa." Hän hengähti syvään. "Kuule", sanoi
-hän, "kuinka soma hän on! Mutta ylhäinen, kuule! Enpä kuolemakseni
-uskaltaisi kajota häneen. Ja hiukan kylmä, luulen ma."
-
-Silloin naurahti toverinsa: "Kylmäkö? Hänkö kylmä? Hänen verensä
-on yhtä punaista kuin toistenkin. Hän on vaan piiloittaunut ja
-vetäynyt suojaan tuon ylpeän hiljaisen olentonsa turviin. Se ei ole
-niinkään harvinaista. Huomaappas, jos vaan kerran teet rynnäkön noita
-varustuksia vastaan, muuttuvat nuo kylmät rintasuojat kohta paljaaksi
-valkeaksi. Semmoinen on minun ajatukseni."
-
-"Kuinka voit olla siitä niin varma?"
-
-"Oh", sanoi vekkuli ja kohautti olkapäitään.
-
-"Niin", ehähti Jörn ja näytti taas rauhoittuneelta. "Se on totta.
-Hän on erinomaisen hyvä kohtaani. On ihan uskomatonta, kuinka
-ystävällinen hän on. On aivan eriskummaista tuo."
-
-Mutta kohta rupesi hän taas epäröimään. "Mutta en saa oikein
-uskotuksi tuota todeksi", alkoi hän. "Näes sinä, hän on aina ollut
-hienointa, mitä minä olen voinut kuvitella maan päällä olevankaan.
-Tornin korkeudet, kuule, minua ylempänä. Hänen pukunsa, hänen
-kätensä ja hänen hiuksensa. Ovatko ne tavalliset tytönhiukset? Ja
-ennen kaikkea koko hänen olentonsa. Tiedätkö mitä, lapsuudesta
-saakka on minusta tuntunut, kuin käyskelisin aina hienoa korkeata
-linnaa ympäri; ja aina oli minulla paljo ajattelemisen aihetta ja
-olin utelias näkemään, kummoiselta siellä sisällä oikein mahtoi
-näyttää. Ja nyt, kuule, nyt sitte entispäivän kuljettaa hän minua
-kädestä salista saliin etkä voisi uskoa, et kuvitellakaan, kuinka
-ihmeen ihanaa kaikki siellä on, kaikki niin ylhäistä ja puhdasta
-ja kaunista, että oikein hengitys seisahtuu ilosta. Ja minä? Minä
-sitä vastoin? Minä en omista mitään, en osaa mitään, en ole mitään.
-Tiedäthän sinä, että kaikki ihmiset kummeksivat minua ja pitävät
-minua omituisena. Äskettäin kuulin kyläntiellä erään lapsen sanovan
-toiselle: 'Katsos tuota, hän on se joka osaa lukea tähdistä, koska
-joku kuolee ja koska tulee sota'. Olen aina ollut tuommoinen
-itsekseni kyyröttäjä, tiedäthän sen. Ja kummoiset ovat käteni! Katsos
-vaan, tuollaiset kädet! Noin suuret ja noin tyhjät. Mitä moukasta
-kuninkaan tyttärelle?"
-
-"Tuhkimusta sinuakin! Oijenna kätesi vaan, niin siihen se lentää."
-
-"Niinkö todella luulet?"
-
-"Tunnen vekaran", sanoi toveri ylvästellen.
-
-"Vekaran?!" sanoi Jörn. "Mutta hänpä ei olekkaan mikään vekara!"
-
-"Noh... sanonpa: ei hän sen toisempi ole kuin muutkaan. Ehkä on
-hieman elävämpikin kuin nuo muut, koska on hieman älykkäämpi."
-
-Semmoista juttelivat he keskenään. Sitte lähtivät he edelleen ja
-johtuivat puhumaan hevosista, sotaveikko antoi taluttaa esiin pari
-nelivuotiastaan ja tuli kiihdyksiin, kun ei Jörn ihan ehdottomasti
-kehunut niitä. "Vie sisään ne taas", huusi hän renkipojalle. "Nyt en
-enää viitsi katsoakaan niitä."
-
-"Kuules, sanoppas", tokaisi Jörn, "missä olette tulleet tuttaviksi
-keskenänne?"
-
-Silloin kohotti sotaveikko silmäkulmiaan ja sanoi, ollen yhä
-äkeissään siitä että hän oli kiittänyt liika niukasti hänen
-hevosiaan: "Kysy häneltä itseltään, ehkä kertoo hän sen, ehkä ei."
-
-"Mutta kerrohan. Onhan joutavaa, ett'et sitä kerro."
-
-Silloin nauroi veikkonen, juoksi kyökin ovelle ja aukaisi sen.
-"Kuule", huusi hän sisään, "Jörn Uhl haluaa tietää, kuinka olen
-tullut tutuksi kanssasi. Kerronko sen, vai en?"
-
-Lisbeth Junker seisoi lieden ääressä hänen äitinsä rinnalla,
-heitätti päätään hiukan ja sanoi: "Kerro, kunhan kumminkaan et saa
-olluksi kertomatta." Äitinsä huusi: "laita ulos itsesi", ja tarttui
-tulihankoon. Silloin palasi sotaveikko. "Niin noh", alkoi hän...
-"koska haluat tietää, niin näin se tapahtui: Noin kuus' tai seitsemän
-vuotta sitten, kohdakkoin sotaretken jälkeen käväisin kaupungissa
-ajoneuvoineni. Oli luullakseni noin sydänkesän aika... Kun illalla
-hämärissä taas ajan kaupungista, tapaan siellä lähellä tullia Lisbeth
-Junkerin, jonka joskus olin nähnyt, kun vielä olin kimnaasissa ja
-hän kävi tyttökoulua. Seisautan hevoseni, ja kysyn, mitä hänelle
-kuuluu. Muistathan että sotaretki oli tehnyt meidät uskaliaammiksi ja
-itseemme luottaviksi tyttöjenkin suhteen. Jutustelen siinä yhtä ja
-toista hänen kanssaan ja olen hyvilläni, kun hän pienillä, sievillä,
-valkeilla kasvoillaan niin luottavasti tähystelee ylös minuun. Hän
-kertoi odottavansa Vollmacht Dieckiä, joka oli luvannut ottaa hänet
-rattailleen Wentorffiin. Sanon siihen: 'Noh, häntä saat vielä ehkä
-kauankin odottaa. Tiedätkö mitä? Tule minun rattailleni! Ajan Sankt
-Mariendonnin kautta; enhän pidä siitä väliä, että saankin ajaa pienen
-väärän, kun sinä vaan istut vierelläni'. Minä ajattelin nimittäin
-näinikään: olet niin monta kertaa saanut ajaa tuon matkan yksiksesi,
-saa olla kerta hupaisempaakin. Hän tuumi asiaa ensin verrattain
-kauan, epäröi ensin ja katsoi vähän epäilevästi minuun. Koetan
-kehottaa häntä, niin hyvin kuin taidan, käyn korskaksi, nöyrryn,
-lasken leikkiä ja pilkkaan ja olen vihastuvinani. Luulen että hän
-ainoastaan puolella korvallaan kuunteli puheitani, katseli vaan
-tarkkaavasti minuun ja sanoi yht'äkkiä, kun minä par'aikaa tuumin
-uutta tepsivämpää mutkaa häntä pyydystääkseni: 'Tee tilaa'. Nostan
-vaununpeitettä puoleen, ja niinpä istuu hän todellakin vierelläni
-ja minä ihan huoahdan ponnistuksistani ja ajattelen: 'Näin kauas on
-siis jo päästy'. Rupesin kohta tuumimaan, kuinkahan saataisiin asiat
-vähän edemmäs, ja ajattelin kohta, että tästä tulee työ, joka pitää
-suorittaa arkaluontoisesti ja hellävaroen, jos mieli sen onnistua;
-tunsin nimittäin hänet jo ennaltaankin semmoiseksi, jota ei niin
-hevillä lähennelty.
-
-"Jutustelen siis siinä hänen ratokseen, mitä taidan, ja puhelen
-semmoista, jonka luulin olevan hänelle mieleen. Arvaappas, silloin
-oli Gravelotte minulle hyväksi avuksi. Jos hän sanoi jotakin,
-hyväksyin minä sen kohta, ja tuin hänen mielipiteitään lujilla
-perusteilla. Hän tuli hyvälle tuulelle, ja huomasin hyvästi, ett'en
-sinä hetkenä ollut hänelle niinkään epämieluinen. Mutta olin sentään
-sangen epävarma asiastani, en myöskään ollut löytää mitään sopivaa
-ylimenopaikkaa, niin ahkerasti kuin semmoista ajatuksissani etsinkin.
-Pelkäsin, että hän säikähtäisi pahanpäiväisesti, ja ajattelisi
-pahaa minusta ja närkästyisi minulle koko elinijäkseen. Ja se olisi
-ollut ikävää minusta, sillä hän oli sievä hieno tyttö, jota ilman
-muuta täytyi kunnioittaa, kun vaan katsoi hänen puhtaita kauniita
-kasvojaan. Mutta niinhän on, tiedäthän sen, että juuri semmoinen
-tuntuu kannattavankin voittaa. Noh, näinpä sitte kävi:
-
-"Olimme jo lähellä Wentorffia. Tiedäthän, siinä jossa tie poikkee
-Gutendorffiin, ja oli siinä ajaessa jo tullut tuommoinen lauhea
-hämärä ilta; silloin tuumaan minä: nyt täytyy sinun ryhtyä asiaan,
-muuten ei siitä lähde mitään. Minäpä alan siis varovasti ja sydän
-kurkussa. Toden totta, kuule, ihan sydän kurkussa. 'Kuule, Lisbeth
-Junker', sanon minä, 'sinähän ajat nyt minun rattaillani, vai kuinka
-lie?' 'Ajanhan', vastaa hän ja nauraa. 'Niin noh, kun muuten joku
-ajaa sillä tapaa, sanoo hän: 'Tulehan, mennään nyt sisään sinne tai
-sinne, ja otetaan hiukan suihin, koska olen saanut ajaa kanssasi'.
-Sitähän emme me nyt voi tehdä, vai? Voisit tulla puheenaineeksi, ja
-myöskin on luultavaa, etteivät ravintolat enää ole auki. Tuumi nyt
-tarkkaan, mitä voit tehdä minua hyvittääksesi, sillä muutoin kiusaisi
-sinua aina ajatus, että olet ajanut minun kanssani, etkä tehnyt
-mitään sitä hyvittääksesi. Näethän, sinä nyt kerta olet rattaillani,
-se on nyt auttamaton tosiasia'. 'Niin', sanoi hän ja nauroi, 'sano
-sinä ennemmin suoraan, mitä haluat'. Silloin vuovaan minä ja sanon:
-'Niin ell'et pahastuisi siitä, tyttöseni, niin ottaisin mielelläni
-suutelon, ja jos sopii, useammankin. Älä herran tähden vaan säikähdy.
-Istu hiljaa vaan. Ei sinun tarvitse ruveta rattailta hyppäämään alas.
-Ell'et salli sitä, niin ajan yhtä kiltisti vierelläsi tässä, kuin jos
-olisit isoäitini, jota ajan kirkolle. Ainoastaan, ettet pahastu'.
-
-"Niin noh, tuohon tapaan puhuin. Tyttö istui hetken hiljaa, ihan
-hievahtamatta ikäänkuin tuumisi hän asiaa, minä kuulen hänen keveän
-hengityksensä ja kadun jo, että olen sanonut sen, ja olen jo
-puhaltamaisillani peräytymiseen, mutta silloin alkaa hän vitkaan ja
-hiljaa: 'Tiedänhän hyvästi, että te jälkeenpäin usein komeilette
-sillä, että joku tyttö on ollut mieliksenne. Sallin kyllä sinun
-suudella itseäni, sinä kun olet ystävällinen ja kunnon poika,
-mutta sinun pitää antaa kätesi minulle ja luvata, ett'et koskaan
-maailmassa puhu kenellekään sanaakaan tästä'. Minäkin, uskoisitko
-Jörn... minäkin kävin ihan hiljaiseksi ja vakaaksi. Ja minun täytyi
-todellakin antaa hänelle käteni ja sanoa hänen jälestään sanat,
-jotka hän lausui edeltä, ja luulenpa, että olisin jälkeenkin vielä
-jäänyt istumaan hänen vierelleen äimistyneenä ja saamattomana, ell'ei
-hän olisi kätkenyt silmiänsä käsiinsä oliko se sitte nauraakseen
-tai itkeäkseen. Silloin lausuin jonkun hyväilysanan ja kohotin
-hänen pienet raikkaat kasvonsa kohdeni, ja Jörn... hän oli hyvä
-minulle. Me suudeltiin ja juteltiin. Hevoset pureskelivat ruohoa
-tien viereltä, rattaat kääntyivät poikittain tien ylitse, siitä emme
-välittäneet. Ringelshörnillä astui hän rattailta. 'Kuule', sanoin
-minä, kun hän oli astunut rattailta alas, 'tämäpä oli mieleeni.
-Oleppas oikein hyvä ja kiltti tyttö ja sano minulle, mikä ilta saan
-ensi viikolla tulla Wentorffiin ja odottaa sinua piiliäispuun alla
-puutarhassa'. Mutta hän ravisti päätään vaan ja sanoi: 'Kiitos vaan
-sinulle, olet ollut kiltti hyvä poika, mutta jätä sinä puutarha
-rauhaan. Paljaaseen armastelemiseen olen minä liika hyvä, ja
-naimisiin en taas kanssasi lähde; rakastan erästä toista, jota en
-koskaan saa!' Heitin hänelle jonkun lentomuiskun jälestä ja sain
-luvan jättää hänet sillä kaupalla. Hän meni mäkeä alas Kultahetettä
-kohden. Sittemmin olen nähnyt hänet vaan kerran jollain asemalla,
-hän tuli luokseni ja tervehti minua, kuin olisin ollut hänen oma
-veljensä. Mutta senpä sanon: vielä tänä päivänä olen mielissäni
-seikkailusta. Puutarhaan en mennyt, en ajatellut silloin vielä
-naimisiin menoa."
-
-Semmoista jutteli sotaveikko ja heitti tähystelevän veitikkamaisen
-katseen ensinnä Jörn Uhliin, sitte kyökkiä kohden.
-
-Sillä aikaa istui Lisbeth Junker turvelaatikolla lieden ääressä, ja
-emäntä, hiukset kiiltävinä ja tummanharmaina päälaellaan, kysyi:
-"Mutta kerroppas nyt suoraan: miten teidän välinne oikein on? Jörn
-Uhlista olen kyllä kuullut yhtä ja toista. Vähän omituinen hän on,
-kurkistelee tähtiin, ja askartelee monenmoista, joka ei laisinkaan
-olisi tarpeen talonpojalle. Kankea ja epäkäytöllinen hän myöskin
-on. Ei aivan yhtä pahasti sentään kuin pastori Wedt: sille antoi
-emännöitsijänsä kerran käteen sateenvarjon ja sanoi: 'Teidän pitää
-kantaa sitä _noin_, tuuli tulee lännestä'. Paluumatkalla sanoi kuski:
-'Nyt toisia käsin, herra pastori!' Mutta pastoripa ei kääntänyt
-sateenvarjoaan; piti sitä niin vaan, kuin vanha Katrinsa oli
-käskenyt. Ei, yhtä pahasti ei hänen ole, mutta epäkäytöllinen hän on
-ja raskaskäänteinen, lyhyesti, semmoinen hiukan syrjäpuolin en. Mutta
-_sen_ sanon sinulle: semmoinen hän kuitenkin on, kuin äiti konsaan
-voi pojastaan toivoa. Totta, totta se on, ei sinun yhtään tarvitse
-saada niin välkkyviä silmiä siitä. Pojanpahikkoni sanoo usein: 'Olisi
-hän sinun poikasi, äiti, niin hänestä saisit iloita'. Noh niin,
-lyhyesti vaan, oletko kihloissa hänen kanssaan?"
-
-Lisbeth nosti silmänsä turvelaatikosta ja huomasi, ettei hänellä
-ollut mitään syytä salata, mitä hänessä liikkui. Jo kahdeksan vuotta
-oli sydämensä ollut ihan täynnään Jörn Uhlia, mutta entispäivästä
-saakka oli se ihan kukkurallaan. Kuten pieni lapsi, joka ensin
-arkana, säikähtynein silmin ja vitkastellen antaa kätensä vieraalle
-tervehtijälle, mutta sitte nopeasti omaistuu, samalla tapaa rupesi
-Lisbeth Junker kertomaan äidistään, onnettomasta opettajantyttärestä,
-lapsuudestaan vanhojen hyväntahtoisten isovanhempainsa luona ja
-leikkitoveristaan, omituisesta Jörn Uhlista. Ja nyt sai kuulla Jörn
-Uhlista. Jörn Uhlista, Jörn Uhlista. Ei mistään muusta kuin Jörn
-Uhlista. "Aina minä olen pitänyt hänestä. Mutta aluksi oli hän
-minusta liika ohut ja liika tuhma. Sittemmin olisin kyllä ottanut
-hänet hirveän mielelläni, mutta silloin nai hän toisen. Oh, missä
-tuskassa minä sen ajan olin. Mutta sitte kuoli hänen vaimonsa. Sitte
-vasta minä oikein olisin ottanut hänet mielelläni. Mutta sitte tuli
-tuo kamala aika hänen isänsä ja veljiensä kanssa, kesti seitsemän
-vuotta, ja sinä aikana ei häneltä riittänyt ajatustakaan minuun. Ja
-nyt... nyt näyttää melkein kuin... hyvä Jumalani, eilen leikki
-hän minun kanssani noppaa. Hän on nyt kolmenkymmenenyhden, minä
-kahdenkymmenenkuuden."
-
-Emäntä liedellään löi kätensä yhteen: "Mutta eipäs!" sanoi hän, "mikä
-juttu, mikä juttu! Yhden ainoan romaanin olen eläissäni lukenut:
-'Pyövelintyttären korvarenkaat'. Mutta tämäkin on romaani. Mikä
-juttu! Kuka tietää, mitä varten tämäkin on tapahtunut. Minä menin
-naimisiin kahdeksantoista vanhana, mieheni oli kahdenkymmenenviiden,
-ja minä olin järkevä, mutta hän ei. Hän oli ihan samallainen
-tuulihattu kuin poikansa nyt. Siksi täytyi minun olla vakava. Siitä
-syystä olenkin tullut tämmöiseksi, kuin olen, näin hieman ankaraksi
-ja hiukan komentavaksi. Alkuaan olin hento haavemielinen tyttö."
-
-"Kun vaan tietäisin", sanoi Lisbeth, "ottaako hän minut. Hänellä ei
-ole taloa eikä rahaa. Minä ottaisin niin mielelläni hänet, ottaisin
-niin mielelläni semmoisenaan kuin hän onkin. Ja vaikkapa saisin koko
-elämäni ajan istua kyyröttää hänen kanssaan Aulangolla, olen aina
-oleva onnellinen; olen oleva onnellinen vaikka joutuisin kaivamaan
-turpeita hänen kanssaan. Mutta sitä hän ei tee. Hän on menevä
-jonnekin ja ryhtyvä johonkin. Ja Jumala ties, mitä kaikkea sitte voi
-tulla väliin." Siten valitteli hän, ja tuijotteli silmät kyynelistä
-tulvillaan valkeaan.
-
-"Oh", sanoi emäntä ja viittasi poispäin kädellään: "älä turhia
-huolehdi. Laita sinä vaan, että hän vielä tänä päivänä puhuu selvää
-kieltä kanssasi: silloinhan olet hänen morsiamensa."
-
-Lisbeth kätki kasvonsa käsiinsä, salatakseen pikaista punastumistaan:
-niin iloitsi ja säikähti hän kuullessaan emännän sanat. "Sitä ei hän
-vielä tee", sanoi hän epäilevästi, "hän kun ei vielä tiedä, mihin hän
-ryhtyisi. Mutta siitä olen varma, ett'ei hän nyt kenenkään toisenkaan
-kanssa mene naimisiin."
-
-Siten pakinoivat naiset, kunnes kaikki talonväki ja vieraat
-olivat istuutuneet ison ruokapöydän ympärille: suurpiika emännän
-viereen, tämän poika häntä vastapäätä, tämän viereen vakituinen
-päivätyöläinen, sitte muu palvelusväki.
-
-"Olet sotilasaikananne ollut hyvin hyvä poikaani kohtaan", sanoi
-emäntä, "ensin rauhan aikana, sitten sodassa. Hän oli kai aika
-vintiö?"
-
-"Oli hän", vastasi Jörn, "mutta sitä laatua, josta täytyy ruveta
-pitämään."
-
-"Se juuri onkin onnettominta hänen kanssaan", sanoi emäntä, "ett'ei
-koskaan voi oikein toden teolla suuttua hänelle, ei ainakaan
-pitemmäksi aikaa. Jos tahtoo hiukan läksyttää häntä, täytyy se tehdä
-kohta, muuten ei siitä synny mitään. Usko vaan, olen jo saanut
-aivan kyllikseni suututella hänen kanssaan ja toivoisin, että hän
-viimeinkin hankkisi itselleen kunnollisen vaimon."
-
-"Äiti", sanoi sotaveikko, "eilenhän juuri sanoit, että olen viime
-vuonna muuttunut vakaammaksi ja järkevämmäksi."
-
-"Niin, tuo on totta, Uhl. Sitä hän on. Sitte viime vuoden on hän
-muuttunut hiukan paremmaksi, mutta ei hänestä mitään kunnollista
-tule, ennenkuin hän menee naimisiin."
-
-"En minä vielä naimisiin itseäni anna", vastasi veitikka. "Tiedätkö
-mitä? Mene sinä naimisiin. Olethan kylliksi nuori siihenkin vielä.
-Sitte sinulla on apua talossa."
-
-Silloin kurotti emäntä pöydän ylitse häntä kohden puulusikalla, joka
-hänellä oli kädessään, ja löi häntä, vaikka hän ripeästi väistikin
-taaksepäin, niin kovasti kiharaan päähän, että lusikan varsi katkesi.
-"Tuosta sait, kun pilkkaat äitiäsi! Greeta, tuo toinen lusikka."
-
-Väki nauroi hiukan, näkyivät sentään olevan tottuneet tuommoisiin
-kohtauksiin.
-
-"Kolmet koulut hän on käynyt", toraili emäntä, "ja ollut kahden
-papin luona, mutta samallaisena kuin on lähtenytkin on hän joka
-kerta palannut takaisin taas, yhtäläisesti vailla vakavuutta ja
-harrastuksia. Toivoin sitte, että sotaretki edes saisi hänet
-järkiinsä, mutta heti asemalla on ensimäinen tekonsa se, että ottaa
-minut käsivarsilleen ja kantaa kaikkien ihmisten keskitse rattaille.
-Siitä päivästä olen taas lyönyt monta lusikanvartta poikki hänen
-päähänsä En ymmärrä, mitä hänestä oikein tulee. Ei hän juo, eikä
-pelaa, ei laiskottele eikä vetelehdi, mutta hän ei ole vakava eikä
-pyrinnöissään ole hartautta."
-
-"Hän katsoo karsaasti kaikkeen, mitä teen ja sanonkin", puolustihe
-sotaveikko. "Ja kaikki, mitä sanon tai teen, on minun käsitykseni
-mukaan oikeaa ja järkevää, mutta hänestä taas ihan päinvastaista.
-Joko ei hän ole minun äitini, tai en minä hänen poikansa. Pikimmin
-voisi hän olla minun vaimoni."
-
-Äitinsä katseli häntä päätään pudistellen. "Aivan samallainen oli
-hänen isänsä. Mitä kaikkea sainkaan siltä sietää! En saanut ottaa
-askeltakaan talossa ilman että hän oli kintereillä härnäämässä,
-suutelemassa, nykimässä; aina oli hän tuhmuuksineen tiellä, kun minun
-piti tehdä työtä. Hänen kanssaan ei voinut puhua vakavaa sanaa,
-kohta käänsi hän kaiken pilaksi. Näinä avioliittomme alkuvuosina
-ajattelin usein: jos tätä nyt jatkuu kolmekymmentä vuotta, niin
-etpä pääse ikinä vanhenemaan, mutta et myöskään koskaan saa lepoa.
-Mutta sittemmin, kun olimme olleet naimisissa noin kymmenkunta
-vuotta, silloin muuttui hän ihan toiseksi mieheksi. Ihan kuin olisi
-hän kääntänyt uuden lehden elämässään esille. Ei uskoisi todeksi
-sitä, kun kertoo siitä, mutta totta se sentään on. Hänestä tuli
-puuhaava mies, hän teetti laajaperäisiä kaivaustöitä rämeikössä,
-perusti tiilitehtaan, jonka hän sentään kohta myi taas. Nyt oli hän
-useammin matkoilla, ja oli piintyneempi töihin ja toimiin, kuin
-minulle olisi ollut mieleen, nyt asetuin _minä_ usein hänen tielleen,
-ja nyt ei ollut _hänellä_ aikaa ja nyt sanoi hän, 'mutta hyvä
-lapsi, jätä nyt, minun täytyy ajatella'. Hän ei suuria välittänyt
-minusta, korkeintaan, että hän toisinaan joskus ohimennen silitti
-minua päälaelle ja sanoi: 'Kuinka sileät ja kirkkaat hiuksesi ovat,
-äitiseni, ja sileänä ja kirkkaana pidät koko talon'. Vieraat ihmiset
-sanoivat joskus, 'millainen iloinen mies sinulla on!' Minulla ei
-siitä ollut aavistustakaan. Minulla oli _ollut_ iloinen mies, nyt
-ei minulla melkein ollutkaan miestä. Tuo näkyy kuuluvan sukuun. Nuo
-tulevat vasta noin kolmenkymmenen tienoissa järkiinsä. Luulenpa, että
-niin on tuonkin kanssa käyvä."
-
-Lisbeth Junker nojasi pöydän ylitse ja katsahti säälivällä
-vahingonilolla sotaveikkoon: "No, joko tunnet enteitä, että tulet
-järkiisi pian."
-
-"Pidä sinä huolta omastasi vaan", vastasi tämä. "Se ei ollut niin
-paljoa häävempi tästä noin seitsemän vuotta takaisin."
-
-Silloin punastui Lisbeth ja heitätti päätään, sitte naurahti hän
-lyhyeen. Mutta ei luonut silmiään ylös Jörn Uhliin.
-
-Ruuan jälkeen otti toveri heidät kummankin kanssaan, vei heidät
-mukanaan pitkiä peltoteitä, näytti heille kaikki talon maat, pellon
-siellä, pellon täällä, siinä ohessa kertoili hän hauskoja kaskuja
-sotamiesajoilta, eräästä hauskasta Hampurin ja Berlinin matkasta ja
-härnäili Lisbethiä. Kun Jörn Uhl halusi kuulla jotain talonpidosta,
-nauroi hän vaan ja löi leikiksi ja sanoi: "Mitä sinä? Semmoisista?
-Niistä pitää äiti huolen."
-
-Lopuksi, kun he jo olivat tulleet pitkän matkan kylästä, ja Lisbeth
-jo mielellään olisi kääntynyt takaisin, vaati hän innokkaasti, että
-he vielä nousisivat eräälle kukkulalle, joka oli vähän syrjään
-peltotiestä. Kun he korkeiden vallien välitse, jotka kasvoivat nuorta
-tuomea, olivat kavunneet ylös, näytti hän heille että tämä korkea
-mäentyrmä kuului hänelle, aina puroon asti alhaalla, jonka vesi
-lepäsi siellä hiljaisena ja leveänään.
-
-"Ei ole suurenkaan arvoinen", tuumi Jörn Uhl.
-
-"Ett'eikö suuren arvoinen?" tokaisi sotaveikko. "Ett'ei suuren
-arvoinen? Aiotko riistää tämänkin minulta, kuten äsken riistit
-nelivuotiaani? Sinä tarkoitat tietysti: laidunmaaksi ja pelloksi?"
-Hän poikasi jalallaan maahan. "Mutta mitä on tässä alla? Kaivasta
-viis' jalkaa syvälle tässä? Mitä siellä on? Mitä?"
-
-"No mitä sitte?" kysyi Jörn Uhl hämmästyneen näköisenä.
-
-"Savea, poikaseni! Mahtava kerros hienointa savea!"
-
-"Savea?"
-
-"Savea juuri, houkko!" huusi toveri. "Savesta tehdään astioita ja
-sementtiä."
-
-"Älä!"
-
-"Niin, näet sä? Näetkös, Lisbeth Junker? Antaa kulua pari vuotta
-vielä, niin tässä on suuret kaivokset. Alas tuosta telineitä
-myöten. Teräslankaisia köysiä... kuules! Sitte lotjissa alas puroa.
-Ell'eivät ne Lägerdorffissa maksa minulle kylliksi, perustan itse
-sementtitehtaan."
-
-"No, toimeen vaan!" sanoi Jörn Uhl ja katseli vuoroin
-harmaahiekkaista nummea, vuoroin alas purolle.
-
-"Niin näetkös, asia on tämä, minä en itse ymmärrä mitään tästä.
-Minun täytyy hankkia itselleni teknikko, tai täytyy minun itse mennä
-Hannoveriin tai jonnekin muuanne, jossa oppii semmoiseksi."
-
-Lisbeth nauroi ja teki pilaa hänestä: "Näeppäs vaan", sanoi hän,
-"jo pilkistää pieni järjenhitunen esiin!" Jörn Uhl näytti kokonaan
-vaipuneen ajatuksiinsa. Hän tuijotti maahan, eikä sanonut sanaakaan
-enää.
-
-Kun he palasivat taloon, käväsi Lisbeth vielä emännän kanssa
-puutarhassa, Jörn taas oli toverinsa kanssa mennyt tupaan
-istumaan. Siellä nouti toveri esiin pari kirjaa, toinen käsitteli
-kivennäistiedettä, toinen taas oli erityinen savikaivaustöiden
-oppikirja. Hän löi pöytään ja sanoi vihoissaan: "Onpa kurjaa, että
-oli koulussa niin väliäpitämätön, nyt seisoo tuossa kuin härkä ladon
-oven edessä." Hän työnsi kirjan Jörn Uhlille ja sanoi: "Sinä tietysti
-ymmärrät tuon kaiken. Sinä, jonka kasvatuksesta kukaan ei ole
-huolehtinut tuon taivaallista, olet itse ponnistanut itsesi eteenpäin
-niin että nyt ymmärrät kymmentä vertaa enemmän kuin minä, joka olen
-käynyt koulua kymmenen tuhannen markan edestä. Katsoppas sivulle 350.
-Ymmärrätkö, mitä siinä sanotaan?"
-
-Jörn Uhl ymmärsi kaiken, ja selitti toverilleen. Hän selaili
-toistakin kirjaa ja selitti sitäkin hänelle. Toveri unohti
-vihastuksensa ja tuli ihan riemuihinsa ja sanoi: "Kuule, käväisehän
-ensi viikolla taas täällä, puhutaan silloin enemmän tästä."
-
-Jörn Uhl nyökäytti päätään ja tiedusteli häneltä tarkemmin tuollaisen
-teknillisen koulun järjestystä ja kuinka kauan siellä täytyisi olla,
-ennenkuin sieltä saisi jonkinlaisen puoltolauseen tai todistuksen.
-Lopulta istui hän taas hiljaa, umpimielisen näköisenä, ja omituiselta
-näytti, kun hän laski suuren, ruskettuneen, työn kovettaman
-kämmenensä tuolle uudelle sirolle kirjalle. Kirja näytti tuon
-kämmenen alla niin kääpiömäisen pieneltä, kuin joku siro lasten lelu.
-
-Ennättääkseen kotiin vielä päivänvalossa, lähtivät he. Emäntä kutsui
-sitä ennen sentään Jörn Uhlin hiukan kahdenkesken puheilleen ja
-kertoi hänelle, kuinka tyttö oli miellyttänyt häntä, ja kehoitti
-äidillisesti häntä luottamaan tulevaisuuteen vaan ja ottamaan hänet
-morsiamekseen, toimeentulonhan voisi hän sentään aina jostain saada.
-Ja hänen pitäisi pian taas käydä tervehtimässä: poika oli tänään
-ollut ihan järkevä. Kyökissä oli hän tulihanko kädessä vaatinut
-häneltä, että hän varoillaan hiukan avustaisi Jörn Uhlia. Hänen
-pitäisi siis tulla, milloin vaan sopi, muutama tuhat markkaa olisi
-kyllä hänen käytettävinään, mihinkä hän sitte ryhtyisikin, kauppoihin
-tai muihin.
-
-Jörn Uhl yritti kiittää; mutta ei onnistunut häneltä. Hän nyökäytti
-päätään vaan, silmät kirkkaina ja ravisti kauan tuon kunnon emännän
-kättä, ja tämä huomasi pudistuksesta, mitä hän oli aikonut sanoa.
-
-Aurinko oli jo laskeumassa, kun he viimein tekivät kotimatkaa
-leveällä, tyhjällä tiellä.
-
-"No nyt ja", alkoi Lisbeth, "nyt olen taas kahdenkesken kanssasi.
-Tämä oli kaunis päivä, ja nyt vielä tämä kaunis kotimatka... Mitä
-pidit emännästä?"
-
-"Mitä sinä sotaveikostani?"
-
-"Oh, siitäkö!... Mistä puhui emäntä vielä viimeksi sinulle?"
-
-"Naisten pakinoita!"
-
-"Enkö saa kuulla sitä?"
-
-"Et, et tänään vielä. Huomenna ehkä."
-
-Jörn vaipui ajatuksiinsa, eikä virkannut sanaakaan.
-
-Kun hän oli hyvän aikaa istunut siten, huomasi hän että Lisbeth sai
-semmoisen omituisen ryhdin, ikäänkuin joku, joka puolustaikse tai
-kääntyy poispäin. Hän katseli ylös ja näki että Lisbethin kasvoissa
-oli uhmaa. "Noh", sanoi hän, "mitä nyt, mikä sinun on? Anna kuulua
-vaan, tyllityttini. Puhu suoraan nyt, tyttöseni."
-
-"Luuletko sinä, ett'en kyökinikkunasta huomannut kuinka toverisi,
-mokomakin kunnon mies kertoi sinulle seikkailustamme. Ja
-_semmoisilla_ kädenliikkeillä! Ja nyt olet suutuksissasi. Ja sitä,
-sitä en olisi uskonut sinusta."
-
-Jörn nauroi: "Nyt menit väärään kaivoon vettä ottamaan. Iloissani
-siitä olen. Onko sille vihoissaan, joka tulee tiellä vastaan ja jolta
-kysyy: 'Vieläkö on pitkä matka? Olen kuullut, että on vielä seitsemän
-penikulmaa?' Ja se vastaa: 'Ei, on vaan lyhyt taival enää tietä'.
-_Iloissani_ siitä olen; nythän tiedän, ett'et sentään olevinasi ole."
-
-"Ole sinä olevinesi... Hän tuli siitä ohitse, ja oli hyvä ja
-ystävällinen ja katseli niin vilpittömän ja avomielisen näköisenä. Ja
-sitte suuteli hän minua."
-
-"Ilkimys hän on", sanoi Jörn Uhl. "Ihan ilkimys: suutelee turvatonta
-tyttöä, joka ei voinut varjella itseään."
-
-"Varjella? En minä yrittänytkään varjella. En tahtonutkaan. Halusin
-juuri niin, Jörn."
-
-"Ihan kasakkamaista se oli, se täytyy sanoa. Tuntikausia tuon kanssa
-yksin maantiellä! Sinä! Ylpein tyttö koko maassa."
-
-"Se oli jokseenkin tarkalleen niihin aikoihin, Jörn, jolloin sinä
-vietit häitäsi Lena Tarnin kanssa."
-
-Jörn vaikeni hiljaa. Hetken perästä otti hän hänen kätensä ja piti
-sen ja sanoi: "Rakas, hyvä tyllityttini. Enhän aavistanut tästä
-kaikesta mitään."
-
-Lisbeth vastasi vaivalloisesti, kyynelten tukahuttamalla äänellä:
-"Nokkela Hannu sinä olet ollut."
-
-"Varroppas vaan! Jos todellakin rohkenet ja uskallat, niin vietätpä
-sinäkin vielä häitäsi. Varroppas vaan!"
-
-"Minkään aikaantulemattoman kanssa en niitä vietä."
-
-Silloin naurahti Jörn Uhl, ja kääntyi kokonaan häntä kohden ja sanoi:
-"Annanko minäkin hevoseni ruveta pureskelemaan ruohoa tien viereltä,
-kuten ennen muinoin muuan toinen Meldorffin tiellä?"
-
-Lisbeth puisti päätään, ja katsahti häneen, silmänsä välähtelivät
-kyyneleisinä: "Ei se nyt käy päinsä, Jörn, aurinko on ylhäällä vielä."
-
-"Sekö yksin esteenä?"
-
-Lisbeth puisti taaskin päätään: "Ei täällä, Jürgen! Ei tuommoinen
-sovi meille. Ajattelen Lena Tarnia ja hänen lastaan." Hän laski
-kätensä luottavasti Jörnin käteen.
-
-Jörn nyökäytti päätään ja sanoi: "Tämä on ihmettä. Sulaa ihmettä
-kaikki tyyni. Seudun kaunein tyttö ja Jörn Uhl! Ei yksikään ihminen
-ole kolmena päivänä rientänyt semmoisilla jättiläisaskelilla
-aurinkoon kuin minä. Näetkös: ajamme suoraan aurinkoon. Kunpa vaan
-tietäisin, mihin nyt ryhtyisin."
-
-Nyt kävi hän taas vaiteliaaksi, eikä Lisbethkään häirinnyt häntä.
-Mutta kun he taittivat pehmeälle hiekkatielle ja rupesi pimenemään,
-taivuttelitte hän levottomasti sinne ja tänne, ikäänkuin ei olisi
-hänen oikein mukavaa istua. Silloin laski Jörn piiskan kädestään
-piiskanpitimeen, ja veti hänet kiinteästi vierelleen, ja katseli
-hämillään häntä kasvoihin: "Näinkö tahdot istua?"
-
-"Näin", vastasi Lisbeth ja vetäytyi lähemmä hänen olkapäätään. "Nyt
-minä nukun." Itsekseen ajatteli hän sentään: "Sitäpä en toki tee.
-Varonpa vaan itseni nukkumasta tänä hetkenä."
-
-Jörn Uhl istui hiljaa ja liikkumattomana kuin patsas ja ajatteli
-omaa ja hänen tulevaisuuttaan ja luuli vilpittömässä mielessään,
-että Lisbeth nukkui. Mutta hänpä istui, häneen nojauneena ja katseli
-suurilla kirkkailla ja liikkumattomilla silmillään yhteen kohtaan.
-
-Kun he saapuivat Aulangolle ja pysähtivät suuren sisäänkäytävän
-eteen, sanoi Jörn: "Mene nukkumaan nyt! Olet väsynyt. Huomenna
-puhumme enemmän."
-
-Mutta Lisbeth jäi yhä seisomaan hänen luokseen, ikäänkuin aikoisi
-hän sanoa jotakin. Silloin silitti Jörn hänen poskiaan ja sanoi:
-"Rauhoitu nyt! Luulen, että kaikki kyllä vielä tulee järjestykseen."
-Silloin lähti Lisbeth sanomatta sanaakaan.
-
-Kun hän oli saanut hevoset valjaista ja laitumelle, meni hän
-asuintupaan ja jatkoi mietiskelyään. "Huomaan sen nyt, siinä koko
-vika on ollut, että olen ollut harhassa kaikki nämät vuodet... Olen
-aina paheksinut kaikkea tehtyä ja teeskenneltyä ja kaikkea väärää
-valoa, ja olen isässäni ja veljissäni ja monessa muussa saanut
-nähdä, kuinka turmiollista on valehdella ja kaunistella itselleen
-ja ajatella ja tehdä toisin, kuin mitä paljas suora totuus vaatii.
-Olen kyllä huomannut, kuinka laajalle tuo pahe on levinnyt, ja olen
-aina, kahdeksannestatoista ikävuodestani asti ylpeillen ajatellut,
-että 'minä, Jörn Uhl, olen toki vapaa siitä'. Ja nyt on näinä kolmena
-päivänä minulle selvennyt, että olen minäkin elänyt itsepetoksessa
-ja valheessa ja vaeltanut harhassa. Minä, Jörn Uhl, minä en ole
-tarpeeksi tarkasti ottanut huomioni alaiseksi itseäni ja asiaani,
-enkä ole tuntenut itseäni. Olen koettanut pidättää itselleni Uhlin,
-joka ei enää kuulunut minulle, ja olen sillä jatkanut isäni ja
-veljieni valhetta, ja samalla heidän kurjuuttaan. Olen ollut hirveän
-raskaassa työssä, kuten hevonen savivääntimessä, ja olen ollut
-kauheiden huolien rasittama. Minä luulottelin, että elämäntehtäväni
-oli pitää Uhlista kiinni. Uhl... mitä on Uhl? Mitä on Uhl sieluni
-rinnalla? Ja Lena Tarnin sielun rinnalla? Ja vaikka sitte voittaisi
-kaiken maailman itselleen! Ja saisi sielullensa vahingon? Kuka sitte
-sielun parantaisi? Minun on sieluni kovettunut, Lena Tarn on kuollut
-ja Wietenin hiukset ovat lumivalkeat. Minä olen alkanut ylhäältä,
-korkeasta Uhlista, korkealta ylhäältä olen alkanut ja olen
-vaipunut... vaipunut.
-
-"Olisin elellyt täällä Aulangolla tai jollain toisella aulankotilalla,
-tai olisin aloittanut muuten jotain, jotain pientä, _omilla_
-voimillani, niin olisi Lena saanut hyvän hoidon, eikä Wieten olisi
-niin vanha ja niin valkea, ja minä osaisin vielä laulaa, kuten joskus
-ennenkin lapsena, enkä olisi tuommoinen äkkipikainen ja jurottelija.
-Silloin olisimme seisoneet oikealla pohjalla ja perustalla, ja
-olisimme siitä vähitellen ponnistelleet ylös. Alkaa alhaalta, kas
-siinä piilee koko autuus! Toden totta, alhaalta alankin nyt. Niin
-totta kuin Jumala auttaa. Alan noppapelillä ja tahdon olla lapsi kuin
-Venhonen ja sotaveikkoni."
-
-Hän otti valkeata ja meni kirstulle, joka seisoi kulmassa ja rupesi
-etsimään yhtä ja toista, kunnes viimein koko lattia ympärillään oli
-vallan kirjojen, karttojen, lasien ja kaukoputkien peitossa. Hän
-otti tuolin itselleen, avoi jonkun kirjan, avoi erään toisenkin, ja
-järjestihe istumaan ikäänkuin koulupoika, joka varustautuu lukemaan
-oikein ahkerasti, piti kirjaa kädessään ikäänkuin kymmenvuotias
-poika, joka opettelee ulkoa, naurahti matalaan ja antoi kirjan
-vaipua: "Omituinen ylioppilas tuosta tulee. Hän on tarttuva
-piirustimeen kuin lapioon, harppiansa hän on kääntelevä kuin auraa,
-tieteitä on hän ahmiva kuin janoinen sotilas raikasta vettä, ja
-silmiään hän on siristävä kuin metsästäjä, joka hämärissä väijyy
-ketunluolalla. Olisiko tämä nyt oikein totta? Tuo kaikki, joka
-lapsesta saakka on ollut salainen iloni, _varastettu_ iloni, sitä
-saan nyt armastella päivät pitkät, ikäänkuin olisin laillisesti
-ja julkisesti ollut vihillä sen kanssa? Olisiko tuo mahdollista?
-Keskellä kirkasta päivää saisin katsoa kirjoihini ilman että ihmiset
-sanoisivat: katsos tuota, tuota hohkoa lueksijatalonpoikaa?"
-
-Hän tuijotti silmäkulmat rypyssä kiinteästi tuvan hämärään. "Olisi
-isäni ollut vakava mies ja pitänyt minusta, ja viettänyt illat
-meidän kanssamme, olisi hän kyllä huomannut, mihin minua veti.
-Silloin olisin säästynyt työläästä tiestä ja paljosta huolesta,
-olisi silloin minustakin tullut ystävällinen ihminen, auringon
-loistetta sydämessä ja silmissä. Nyt jään aina tämmöiseksi raskaaksi
-ja luonteeni rosoiseksi. Mutta... en vielä lankea toivottomaksi ja
-menetä rohkeuttani. Kammostumasta olen oppinut jo silloin muinoin
-Wietenin kertomuksia kuunnellessani, sitten Lenan kuolinvuoteella ja
-sittemmin pitkinä kolkkoina yksinäisyyden hetkinä. Olen hetkinäni
-ollut ihan tyhjyyden partaalla ja ihan Jumalaa lähellä. Mikähän
-voisi minua enää järkyttää? Pitää alkaa alusta vaan ja uskoa hyvään,
-uskoa hyvään Jumalassa ja itsessään, kas siinä piilee koko autuus.
-Niinpä uskallan sen. Ja ell'en täällä enää voi tietojani käyttää, kun
-olen liika vanha jo tai jos kuolen ennemmin, niin on kai Jumalalla
-tuolla ylhäällä teitä rakennuksen alla, tai kaivauttanee hän vielä
-valmistumattomissa maailmoissa syvänteitä, hietasärkkiä ja kanavoita
-ja voi sijoittaa minut kaivospäällysmieheksi tai sulun vartijaksi
-jonnekin. Heitänpä mittanuorani aina tähtiin asti ja teroitan
-lapiotani urakkatyötä varten linnunradalla. Annanpa itseni leikkiin,
-kuin olisin kuus'toista vuotias vielä.
-
-"Toden totta, sen teen. Ja jos sen teen, niin on minusta tuntuva kuin
-seisoisi istuimeni takana maailman kaunein ja ylpein nainen...
-oh, mitä liikuttavat minua naiset... kuin seisoisi _oma tyttöni_,
-minun oma hieno ja ylpeä tyttöni istuimeni takana, ja katselisi
-kuumin silmin minua ja kirjaani ja odottaisi, kunnes olisin valmis
-kirjoineni. Ja kun sitte olen valmis, on hän naurava kirkkaasti ja
-puheleva häistä. Ja täällä Aulangolla, täällä tulemme viettämään
-häitämme. Toden totta, semmoiset pidämme, ne kannattavat vaivan. Ja
-nyt menen kohta ja kysyn häneltä, onko se hänelle mieleen."
-
-Ja semmoisenaan kuin oli... takin oli hän jo ennättänyt riisua...
-lähti hän ihan arvelematta valkeissa paidanhihoissaan ja ihan
-suur'suuntaisen suunnitelmansa valtaamana tuvasta välikön poikki
-kammariin, jossa Lisbeth Junker nukkui, ja eroitti valuisen syysyön
-hämärässä hänen vuoteensa ikkunan lähellä, nyt häntä sentään
-rupesi hiukan epäilyttämään ja hän läheni hiipien. Lisbeth ei
-liikahtanutkaan, katseli vaan hämmästyneenä häntä. "Sinäkö se olet,
-Jürgen? Tule tänne!" Hän otti hänen kätensä, teki hiukan sijaa
-hänelle ja veti hänet alas vuoteen reunalle. "Mitä sinulla vielä oli
-asiaa?"
-
-Jörn istahti hiukan kankeana ja selitti sitte vakaana hänelle
-suunnitelmansa, joutui välistä hämilleen ja välistä vilkastui taas
-ja teki suuren kädenliikkeen. "Ja nyt on vaan kysymys siitä, otatko
-todella minut ja suostutko odottamaan vielä pari vuotta."
-
-Lisbeth sanoi: "Tule lähemmäksi minua tänne; sitte vastaan."
-
-Kun hän tottelevasti kumartui Lisbethiä kohden, kietoi tämä
-käsivartensa hänen kaulansa ympärille, hyväili ja suuteli häntä
-ja puhella tokelteli: "Sinä vanha, kummallinen Jörn Uhl, sinä
-lueksijatalonpoika... kaikkihan tuo on ihan yhdentekevää! Voi sinua,
-tuhma Hannu... kun vaan tiedän, että sinä pidät minusta. Tule
-lähemmäksi Jörn! Suutele minua! Minä rukoilen, että sinä suutelisit
-minua. Ja minähän olen ylpeä ja kylmä! Näetkö nyt, kuinka ylpeä olen?"
-
-Jörn Uhl oli jäykennyt hämmästyksestä. Tuhma Jörn Uhl. Hän istui
-vuoteen reunalla ja silitti hänen poskiaan ja hiuksiaan ja katseli
-häntä hänen kuumiin kauneisiin kasvoihinsa ja puhua kangerti: "Että...
-että... sinä... rakastat noin... minua... Minä... olen pesevä
-seitsemän kertaa päivässä käteni. Ja sinun... sinun pitää aina sanoa
-minulle, kuinka ja millä tapaa minun pitää käyttäytyä. Minä teen
-kaiken tuhmasti."
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
-
-
-Mitä meillä enää on suurtakaan kerrottavaa Jörn Uhlista? Taikka
-kuinka kauas seuraamme vielä hänen elämäänsä? Emmekö ole käyskelleet
-hänen elämänsä lävitse, kuten käyskelee yksikseen rauhaista
-yksinkertaista kylänkirkkoa, ja katselee kaikkea ja astelee hiljaa ja
-varovasti ja istahtaa vielä hetkeksi jollekin istuimelle vastapäätä
-alttaria?
-
-Tai mitä puuttuu Jörn Uhlilta vielä?
-
-Mitä voi Hannoverin kaunis kaupunki korkeakouluineen enää muuttaa
-hänessä? Se voi opettaa hänelle, kuinka voi hyvää ryhtiä säilyttäen
-pujotella ihmisten välitse kaduilla ja kuinka perustetaan
-savitehtaita ja kuinka sulkuja ja rautateitä rakennetaan. Mutta
-enempää ei. Hänen sisintä olentoansa, hänen luonteensa ydintä ei enää
-voi muuttaa. Se onkin hyvä niineen. Sillä mitä voi ihmiseltä enempää
-vaatia, kuin että hän nöyränä kunnioittaa ihmisolemisen ja koko
-maailman hyvää salaisuutta, ja iloitsee kaikesta hyvästä ja luottaa
-siihen?
-
-Siellä seisoo Jörn Uhl keskellä aseman touhua ja sanoo
-par'aikaa jäähyväisiään kymmenkunnalle toverilleen. Eräs reipas
-saksalais-amerikalainen, jonka isänsä, joka on Buffalossa nahkurina,
-oli lähettänyt valtameren ylitse, pitää hyvästijättöpuhetta. Toisella
-kädellään pitää hän päällysnuttuaan kiinni, on nimittäin kylmä
-sumuinen marraskuun ilma ja asemahuoneessa kova veto; toista kättänsä
-oijentaa hän poismatkustavaa kohden.
-
-"Jürgen Uhl, maavouti Wentorffista... muistelen tänä hetkenä sitä
-aamua, jolloin ensi kertaa astuit piirustussaliin. Selkäsi oli
-kumarassa, ikäänkuin olisit kantanut säkkiä, kätesi olivat känsäiset
-ja silmäsi nälkäiset. Sinä astuit vilpittömänä luoksemme, annoit
-jokaiselle järjestään kovettuneen kätesi ja sanoit lyhyesti, kuka
-olit, mistä tulit ja mitä halusit. Siitä hetkestä asti pidimme
-sinusta.
-
-"Otimme sinut keskellemme ja varjelimme sinua; huomasimme nimittäin
-kohta että sinä olit vaarassa saada kolauksia. Me vuokrasimme huoneen
-sinulle, ostimme liinavaatteita sinulle, saimme sinut lähettämään
-pitkävartiset rasvanahkaiset saappaasi takaisin Aulangolle ja
-kiskoimme sinut irti kirjojen äärestä, kun pureuduit kiinni niihin
-kuin näätä tarikonkahvaan.
-
-"Mutta kun me siten hääräilimme kanssasi ja suojelimme sinua...
-oh, _me sinua!_... niin huomasimme pian, mitä sinussa oli, että
-sinä olit noiden miesten täys'verinen jälkeläinen, jotka ominpäin
-tutkivat merta ja maata ja tähtiä, ja jotka rakensivat sulkuja,
-jotka pitivät, ja laivoja, jotka kestivät Pohjanmeren myrskyissä, ja
-jotka pusersivat huulensa yhteen, kunnes ne nitistyivät kapeiksi,
-ja jotka uteliaisuudesta ja kunnioituksesta rakensivat itselleen
-maailmankatsomuksen, jonka avulla vakava ihminen kylläkin tulee
-toimeen. Me hääräilimme vielä, Jörn Uhl, sinua 'suojellaksemme',
-ja saadaksemme sinuun hiukan kaupunkilaismaista herrasleimaa, kun
-jo havaitsimme istuvamme jalkojesi edessä ja kuuntelevamme sinua.
-Järjen puolesta olit sinä kymmentä vuotta meitä kehittyneempi,
-vakavuuden ja kokemusten puolesta kaksikymmentä. Siitä huolimatta
-olet aina kohdellut meitä kuin vertaisiasi: olet suopeana katsellut
-tuhmuuksiamme, monen niistä olet saanut estetyksikin; olet kuunnellut
-meidän kokemuksiamme ja olet laajentanutkin niitä jollakin
-valaisevalla sanalla. Lyhyesti, sinä olet ollut meidän maavoutimme,
-Jürgen Uhl, meidän kuninkaamme."
-
-Silloin tunkihe esiin nuorin joukosta, erään papin poika
-Eteläsaksasta. "Kuulesta Dick", sanoi hän, "mitä tuommoista viitsit
-jaaritella! Tiedäthän, ett'ei Jürgen ilkeä kuunnella tuommoisia
-mairitteluja! Ja millä oikeudella ylialaan puhut meidän kaikkien
-puolesta?"
-
-"Hiljaa nyt", sanoi Jörn Uhl ja katsahti piirustussalitovereihinsa
-jokaiseen vuoronperään. "Tiedätte, että pitkät ajat olen elänyt
-yksikseni ja huolien rasittamana. Sekä luontaisesta taipumuksestani
-että kovien kokemusten vaikutuksesta olen raskasluonteinen ihminen,
-jonka täytyy noutaa jokainen sanansa ja jokainen liikuntonsa
-rämisevin sankoin ja köysin syvältä syvyydestä. Jo kotonani oli
-ympärilläni ystävällisiä ihmisiä, jotka koettivat rohkaista ja
-reipastuttaa mieltäni: olettehan lukeneet Fiete Kreyn kirjeitä
-minulle, eikä Thiess Thiesseninkään nimi ole teille outo, Heim
-Heiderieteristä olen kertonut teille, ja tyttöni terveydeksi olette
-juoneet useammin, kuin oli teille itsellenne terveydeksi. Tätä
-rohkaisua, jonka nämä olivat alkaneet, olette te jatkaneet ja se
-olikin hyvin tarpeen. Jos te alussa olisitte tehneet pilaa minusta ja
-kummastelleet minua, ja olisitte pysytelleet etäällä minusta, silloin
-olisin jäänyt yksikseni, sillä toista kertaa en olisi ojentanut
-kättäni teille. Mutta nyt olitte te kohta ystävälliset ja omaiset
-kohtaani, te nuoret, ja siitä kiitän teitä!"
-
-Juna oli lähdössään, ja Jörn Uhl astui vaunuun. Nuorin joukosta, tuo
-papinpoika kantoi sisään hänen matkalaukkunsa, ja sanoi siinä ohitse
-hipaissessaan hänelle: "Äiti kirjoitti ja lähetti sinulle terveiset."
-
-Hän oli tullut eroitetuksi lyseosta, ja vuoden verran oli kohtalonsa
-häilynyt sen vaiheilla, tulisiko vielä lisään yksi hunningolle
-joutunut papinpoika, vai ei. Oli ollut pahoja kohtauksia siellä
-pappilassa ihanan Mainin varrella, oli ollut aviopuolisoidenkin
-kesken. Äiti oli sanonut: "Talossamme on rukoiltu liika paljon, ja
-pidetty muuta semmoista ulkohurskasta menoa, semmoinen ei maistu
-reippaalle nuorukaiselle. Nyt heittää hän tuon ulkonaisen kuoren
-mukana, joka on käynyt hänelle vastenmieliseksi, myöskin sen,
-joka on hyvää ja iäistä: rakkauden ja uskollisuuden." Ja isä oli
-vastannut: "Saatat olla oikeassa. Me papit joudumme helposti siihen
-vaaraan, josta puhut. Uskonto on hieno, hellävaroen käsiteltävä
-asia ja kostaa helposti sille, jonka tehtävänä on viranpuolesta
-käsitellä sitä. Mutta jos ajattelit siten, olisi sinun pitänyt
-puhua siitä minulle. Sen sijaan olet selkäni takana antanut hänelle
-rahoista, jotka olit saanut kokoon kanatarhasta, ja hän vuorostaan on
-toimittanut ne tuolle pyylevälle kapakoitsijalle, tuolle joka elää
-laiskana loisena toisten ahkerain kustannuksella.".. Sitte oli hän
-lähetetty piirustuskouluun ja oli siellä joutunut tuon kapeakasvoisen
-friesiläisen talonpojan käsiin, joka puski päätänsä tieteihin
-sitkeällä itsenäisyydellä kuin härkä pilttuun seinään. Ja vähitellen
-varmeni hän elämänkäsityksensä hämmingistä ja humusta. Jörn Uhl oli
-voinut kirjoittaa isälle kirjeen, joka lupasi hyvää, siihen oli
-tullut äidiltä kyynelten kostuttama vastaus. Vielä on verensä kyllä
-hieman levoton. Myöhemmin työskentelee hän jonkun vuoden Holsteinissa
-Jörn Uhlin johdolla. Sitte lähtee hän ulkomaille. Tietysti. Täytyyhän
-hänen saada vakuus siitä että maa todella on pyöreä. Mutta hän on
-lähtevä maastaan semmoisena, joka on tuottava kunniaa sille.
-
-Siitä nämä äidin terveiset.
-
-Nyt lähtee juna liikkeelle. Tuuli puuskuu ikkunoita vastaan, suuria
-vesikarpaloita lyö ruutuihin. Ohitse liitävän savun takaa häämöttävät
-talot ja kylät, kankaat ja metsät epäselvinä harmaasta sadesumeesta.
-On ilma semmoinen, jolloin tuntuu ylen joutavalta kaikellainen
-tulevaisuuden suunnitteleminen ja ylipäätään kaikkikin toimiminen;
-sillä eihän näytä olevan mitään toiveita siitä, että sade koskaan
-taukoaisi tai että itse aurinkokin vielä joskus loistaisi taas.
-
-Mutta Jörn Uhl tuntee tuon tuulen ja tuon sateen. Usein on se
-valellut Uhlin peltoja, sillä välin kun hän auransa takana on
-astellut vakoa ylös, vakoa alas. Hän tietää että täytyy kyntää,
-kyntää, täytyy huonollakin ilmalla ja odottaa kärsivällisesti
-vaan, aurinko pilkistää kyllä aikanaan esiin. Niinpä istuu hän
-käsi polvella ja katselee valuvia pisaroita ja mukana liitävää
-sumumaailmaa, ja ajattelee milloin Wentorffilaista nuoruuttaan,
-milloin Fiete Kreytä, milloin nahkuria Buffalossa, milloin Wieten
-Penniä, joka valkeahiuksisena ja kumaraharteisena istua kyyröttää
-Aulangolla takan ääressä, milloin taas sotaveikkonsa savikaivoksia.
-Sieltä on hän nyt ensiksi saava työtä ja leivän. Lopulta jäävät
-ajatuksensa Lisbeth Junkeriin ja omaan poikaansa, joka nyt jo kaksi
-vuotta on ollut hänen luonaan hänen kotonaan, syönyt hänen pöytänsä
-ääressä ja nukkunut hänen vuoteensa vieressä. Mutta kun ajatuksensa
-kauan ovat liikkuneet siinä, lentää mielensä ylitse varjo, hän on
-johtunut ajattelemaan sisartansa Elsbeä.
-
-Hampurissa lähti hän kiireesti tekemään matkaa läpi koko puolen
-kaupunkia. Useat kerrat täytyi hänen kysyä tietä. Lopulta rupesivat
-paikat tuntumaan hänestä tutuilta, sitäpaitsi joutui hän erääseen
-koulupoika parveen. Ja aivan oikein näkyi tuossa tädin puodinikkuna:
-Ellin Walterin kirjoitus- ja kouluvihkoja. Hän seisahti hetkeksi:
-ajatuksensa olivat niin kuohuksissa. Mutta kun hän huomasi, kuinka
-parvi pikkumiehiä rohkeasti taivalsi sisään, lähti hän heidän
-mukanaan.
-
-Lisbeth seisoi tiskin takana ja nosti syrjään muutamia laatikkoja,
-eikä katsahtanut ylös, vaan sanoi hienoon hillittyyn tapaansa
-armaalla kirkkaalla äänellään: "Odottakaa hiukan, olkaa hyvä."
-
-"Pyydän", vastasi Jörn, "toimittakaa ensin näiden herrojen asiat."
-
-Silloin hellitti Lisbeth laatikoistaan, oijensi tiskin ylitse kätensä
-hänelle, punastui, oli ihmeissään ja kummissaan ja sanoi: "Lapsi
-tulee kohta koulusta... Mitä sinä haluat? Kahdenkymmenen pfennigin
-edestä teräskyniä? Imupaperia? Täss' on. Maksaa voit huomenna.
-Vesiviivoitettu vihko? Älä töhrää niin vihkojasi! Lapset, nyt minulla
-ei ole aikaa, nyt minulla on korkeita vieraita. Katsokaas vaan: tuo
-iso mies on leikkinyt minun kanssani, kun olin niin pieni vielä kuin
-te... No, nyt, Jürgen, nyt olemme yksin. Täti on päivällislevolla...
-Laske laukkusi tähän. Kuule... Jörn... älä noin. Ah, Jörn... ole
-hiljempaa... Ah, mitä sinä puhut!"
-
-"Nyt on lettisi auennut!"
-
-"Ja... oi, Jörn!... Elsbe on kirjoittanut! Jörn! Elsbe on
-kirjoittanut Aulangolle. Hän palaa Amerikasta takaisin. Thiess on
-täällä jo odottamassa, hän asuu vanhassa huoneessaan ja juoksee
-jokaista laivaa vastaan, joka tulee sieltäpäin. Hellitä nyt, Jörn!...
-Minä kuulen hänen askelensa... Näetkös, tuossa on pikku poikamme!"
-
-"Isä pojani! Melkein olin säikähtyä. Sinäkö se olet?"
-
-"Minä, minä!" puheli Jörn Uhl, oli polvillaan jo, ja silitteli
-lastaan hänen valkeille hiuksilleen ja katseli häntä hänen kirkkaihin
-silmiinsä.
-
-"Mutta oikein totta, isä! Mutta mitä sanot siitä, että käyn täällä
-koulussa! Lisbeth on vienyt minut sinne vaan! Sieltä minä nyt juuri
-tulen!... Jäätkö nyt meidän kanssamme?"
-
-"Kyllä... ainaiseksi."
-
-"Kuinka partasi on vaalea, isä. Ihan kuin ruis, joka meillä oli
-Ringelshörnin alla. Muistatko vielä?... Isä, menemmekö Uhliin taikka
-Thiessin luokse? Lisbeth sanoo että Thiessin."
-
-"Uhl ei ole enää meidän; käväisemme nyt ensiksi Aulangolla. Kuule
-Lisbeth... kerro sinä se hänelle... en ymmärrä, kuinka alottaisin."
-
-Silloin polvistui Lisbeth Junkerkin pikku pojan eteen, ja sanoi
-hymyssä suin: "Kuule prinssini... tiedätkö mitä? Minäkin tulisin
-mielelläni teidän kanssanne Aulangolle; mutta kuule, tulen ainoastaan
-yhdellä ehdolla. En kuulisi mielelläni, että sinä sanot minulle
-'Lisbeth', olisi hauskempi jos sinä sanoisit minua 'äidiksi'.
-Ja isäsi... hänen pitää kutsua minua 'rakkaaksi vaimokseen'.
-Suostutteko siihen. Muuten en lähde kanssanne."
-
-Silloin vilautti pikkumies kerran veitikkasilmiään, jotka hänellä oli
-perintönä Lena Tarnilta, Ja katsahti isäänsä. "Mitäs teemme, isä?
-Suostummeko?... No, tulehan sitte!"
-
-Ja hän kietoi kätensä äitinsä kaulalle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viiskymmentä mustevaa pölyistä souvaria näki kohtauksen ja kertoi
-siitä vaimoilleen kotona. He olivat tulleet laivoilta ja menivät
-rantakaijia pitkin päivälliselleen. Jokaisella oli juoma-astiansa
-mukanaan ja jokaisella oli kiire. Silloin läheni heitä vastaan
-kivihiililaiturilta käsin, jolle, kuten kaikki tietävät, Burgista
-ja Kudenista tulevat turvejahdit laskevat, pienenläntä mies, jonka
-useimmat heistä jo monet vuodet olivat aika-ajoin nähneet kuljeksivan
-satamakatuja. Mies kantoi selässään turvesäkkiä ja kävi kumarassa,
-hän oli kapea- ja ruskeakasvoinen, silmänsä pirteät ja vikkelät, ne
-vilahtelivat ja etsivät ihmisjoukon välitse, kuin pääskyset, jotka
-lentelevät puutarhassa puiden välitse. Ja yht'äkkiä keksivät ne
-jonkun.
-
-Nyt ei hän väittänyt mistään. Hän laski säkkinsä sivulleen maahan ja
-huusi kimakasti ja valittavasti: "Fiete! Fieteni! Fiete Krey! Kuule
-nyt!... Mies tuolla! Tuo tuolla harmaassa sadetakissa!"
-
-Siinäkös hälinää nousi, pysähdyttiin, juostiin ja naurettiin. Useat
-rupesivat avuliaiksi.
-
-"Kuulehan, Fiete! No, Fiete! Fiete Krey, käännyhän nyt? kuule! Tule
-kantamaan ukon turvesäkkiä!"
-
-Silloin kääntyi mies, joka oli harmaassa sadetakissa ja näki
-kummakseen kaikkien nauraen katsovan häneen, "Oletteko te menettäneet
-järkenne", sanoi hän, "vai olenko minä?"
-
-"Tänne Fiete! Siristä nyt vähän paremmin silmiäsi! Vanhus tuossa
-turvesäkkineen!"
-
-Tuo sana "turvesäkki" lensi kuin pelastava köysi Fiete Kreyn sielulle
-ja hän tarttui siihen. Silmänsä harhailivat joukkoa ja keksivät
-tuon pienen miehen, joka toisella kädellään piti turvesäkistä, jota
-pari katupoikaa tempoi ja kiskoi toisesta päästä, ja kurotti toista
-kättään häntä kohden, ikäänkuin yrittäisi tarttua häneen. Sanaakaan
-ei Aulangon isäntä enää saanut suustaan.
-
-Silloin juoksi Fiete Krey hänen luokseen. Hänkään ei välittänyt
-ympäristöstä. Ei, ei välittänyt mitään. Hän silitti tutisevan
-vanhuksen poskia, nosti hänen hattunsa kadulta, jonne se oli
-vierähtänyt ja pani päähän, ja ravisteli yhtä mittaa päätään. "Oi
-sinua, vanhaa Thiess-hupakkoa! Että juuri osasit nähdä minut! Etkö
-saa käydyksi? Lamasiko tämä polvesi? Tule, istu tähän säkille!"
-Hän käännähti ympäri ja rupesi puhumaan väkijoukolle, joka oli
-tunkeutunut ympärille. "_Gentlemen_", alkoi hän, "tämä on Thiess
-Thiessen, turveisäntä nummella, numero kahdeksan, ja kiperäksi ja
-kieräksi kuivettuneen turvemättään näköinen hän onkin tällä haavaa.
-Minä taas olen Fiete Krey, kuten jo tiedätte. Nuorena poikana
-olin minä kauppa-asioissa hänen kanssaan, kun koiravaljakkoineni
-toin taloonsa harjaksia ja vispilöitä, _bush and grease_. Näistä
-tervehdyksistä heräsi ystävyys, joka, kuten näette, ei ole ruostunut,
-vaikka olenkin jo viistoista vuotta ollut tuolla puolen valtameren.
-Jos nämä tosiasiat riittävät teille, niin ei meillä ole mitään
-vastaansanomista siihen, että nyt lähdette päivällisvatienne
-ääreen... Joko jaksat käydä, Thiess?... Vai et vielä, ukkoseni?...
-Istutaan sitte tuokio vielä. Emme me almuja kokoo. Jääkää sen
-puolesta vaan rauhassa seisomaan ja katselemaan meitä."
-
-Hän istui turvesäkin toiseen päähän, ja väkijoukko rupesi hajaumaan.
-
-"Fiete, toitko hänet mukanasi?"
-
-"Ääh, nyt olin taas ihan tollo, Thiess!"
-
-"Kuinka niin, poikaseni."
-
-"Näin hänet laivalla. Yht'äkkiä näin hänet. Hän matkusti kannella, ei
-ottanut vastaan kojua."
-
-"Onko hän yksin?"
-
-"Hänellä on mukanaan tyttö, pieni kuus'vuotias lapsi, yhtä pieni ja
-tumma ja laiha ja arka kuin hän itsekin."
-
-"Jumalani! Jumalani!... Missä hän on? Missä hän sinulla on?"
-
-Silloin löi Fiete Krey nyrkillään turvesäkille ja sanoi: "Kun
-laskimme maihin, vilkkuilin silmilläni joka taholle. Joka taholle,
-sanon. Tuo on kuin noiduttua meillä Kreijeillä. Silloin kadotin hänet
-näkyvistäni. Hän on pujahtanut jonnekin pois."
-
-Thiess Thiessen hypähti ylös. Hän suoristi polvensa, niin huonosti
-kuin se sitte kävikin. Ihan silmänräpäyksessä nousi hän. "Menemme
-etsimään häntä kohta... etsimme koko yön. Koko yön. Käydään
-yömajoissa ja poliisikonttooreissa. Pieni tyttö pienen lapsen kanssa."
-
-Fiete Krey viskasi säkin olalleen ja sanoi alakuloisena: "Vaikeaksi
-tulee löytää häntä täältä. Hän lupasi minulle tulla kanssani
-Aulangolle. Siitä riippuu kaikki toivomme."
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENBSKAHDEKSAS LUKU.
-
-
-Jörn ja Lisbeth käyskelivät metsänrantaa. He olivat käyneet
-kaupungissa katsomassa asuntoa itselleen, ja ostamassa huonekaluja.
-Toisena joulupäivänä aikoivat he Aulangolla viettää vaatimattomat
-häänsä ja samana päivänä vielä matkustaa kaupunkiin.
-
-Lisbeth kävi niin lähellä Jörniä, että tämä takertui hänen pukunsa
-liepeihin, jotka liehuivat kiivaasta käynnistä.
-
-"Eipä puutu suuria", sanoi Jörn, "ett'en liukastu. Lumi on siksi
-sileätä." Hän pakoitti Lisbethin astumaan hiljempaa.
-
-Lisbeth nauroi. "Kuule", sanoi hän ja vetäytyi taas häntä lähelle:
-"Olen niin onnellinen." "Sehän on luonnollista", vastasi Jörn.
-"Kuinka niin luonnollista."
-
-"Oh", sanoi hän, ja katsahti veitikkamaisesti Lisbethiin. "Onhan
-kohta joulu-aatto. Ja kaikki lapsethan iloitsevat joulukuusesta."
-
-"Ah", sanoi Lisbeth ja puristi hänen käsivarttaan. "Kuinka luulet,
-tulemmeko onnellisiksi keskenämme ja pysymmekö onnellisina?"
-
-"Ihan varmaan!" vastasi Jörn. "Näethän, me molemmat, me tiedämme jo
-naimisiin mennessämme ett'ei toinen ole mikään pyhimys, ja aiomme
-kumpikin jättää toisemme laatuisekseen. Se on tehnyt onnettomaksi
-monta avioliittoa, että toinen vaatii ja pakottaa toista ajattelemaan
-ja tekemään aivan samaa kuin hän itsekin. Minusta pitäisi päinvastoin
-vahvistaa ja rohkaista toista siinä, mitä hän on, ellei se ole ihan
-aivan tuhmaa, ja siten saada rinnalleen ainakin täydellinen ihminen,
-todellinen täydellinen ihminen. Mitenkä he taas väittävätkään? Että
-aviopuolisoiden tulee olla kuin tammi ja muratti? Kuin kahvikuppi
-ja lautanen vai? Tai kuten sänky ja sängynpohja? Miten typerää!
-Semmoiset heidän pitää olla kuin pari samallaista hyvää puuta.
-Ainoastaan että miehen pitää seistä tuulen puolella. Siinä piilee
-koko autuus."
-
-"Kuinka järkevästi puhut siitä!"
-
-"Niinhän, minä olen koettanut sitä jo Lena Tarnin kanssa. Hän oli
-oikea rautapää. Ja minä myöskin. Ja mukavasti se sujui."
-
-Vaieten muistelivat he vainajaa.
-
-"Hän oli siihen aikaan kuin luotu minua varten", sanoi Jörn Uhl
-ajatustensa valtaamana. "Hän oli nuori ja reipas ja aina uskalias.
-Mitään oppineen vikaa ei hänessä ollut. Kirjat eivät laisinkaan
-huvittaneet häntä. Hän ei vilkaissut edes sanomalehtiin. Hän nauroi
-vaan ja sanoi: lukemisesta oli hän kerta kaikkiaan selviytynyt
-koulussa. Melkein samalla tapaa kuin on selviytynyt maitohampaistaan.
-Omituisen hupainen ja lystinkurinen ihmislapsi hän oli. Kun muistelen
-nyt hänen oloaan ja eloaan, tulevat mieleeni aina Wietenin sadut, Hän
-oli kuin kasvanut maasta, oli kuin nuori, kaunis ja voimakas puu,
-joka puhelee viisauksia tuulen ja auringon kanssa, ilman että sentään
-on päivääkään istunut koulupenkillä."
-
-"Millainen hän muutoin oli? Minä tarkoitan vaimona."
-
-"Niin... sinä tarkoitat... niin, ihan kuin luonnonlapsi. Oli
-aikoja, jolloin hän ihan huusi rakkauden perään, ja oli toisia,
-jolloin hän ylenkatsoi semmoista."
-
-Lisbeth otti häntä käsivarresta ja sanoi, silmät luotuina maahan:
-"Minä olen välistä suruissani, kun sinä puhelet noin järkevästi
-minulle. Kerta, kaksi vuotta sitten, kun kävimme sotaveikkosi luona,
-olit toisellainen. Mutta pidäthän toki minustakin yhtä paljon, kuin
-Lena Tarnista?"
-
-Jörn kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja veti hänet niin lähelle
-itseään, ett'ei hän voinut liikahtaakaan, ja katsoi häntä sillä
-tapaa, että hän kätki kasvonsa hänen olkapäätään vastaan.
-
-"Mene kotiin", sanoi Jörn, "ett'et kylmää itseäsi. Käväisen vielä
-pikimmältään kylässä."
-
-"Menet katsomaan näkyisikö Elsbeä jo. Oi Jumalani, että hän toki
-tulisi. Minä lähden mukanasi."
-
-Kun he saapuivat kukkulalle, jolta näkee kauas tielle, joka
-Hampurista käsin vie Itzehoen kautta rauhaisalle aulangolle, seisoi
-Fiete Kreykin siellä -- hänkin tähysteli kaukaisuuteen. He eivät
-kuitenkaan nähneet mitään ja palasivat kotiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-He istuivat alakuloisina ja puhelu sujui huonosti. Wieten
-kutoskeli lapsensukkaa ja pani joka ilta parin pehmeitä lämpimiä
-vilttitohveleitä uunin taakse. Thiess ripusti suuren messinkisen
-vuoteenlämmittäjän koukkuun oven viereen. Kukaan ei kysynyt, ketä
-varten nuo valmistukset tehtiin.
-
-Eräänä iltana keskeytti Lisbeth hiljaisuuden: "Fiete, kerroppas
-kuinka vaimosi kuoli?"
-
-Fiete Krey havahti uneksumisistaan ja katsoi vuoron perään jokaiseen.
-Kun hän huomasi Wieteninkin harmaiden silmien olevan suunnattuina
-häneen, sanoi hän: "Olen jo kummeksinutkin, ettette sitä ole
-kysyneet. Jos haluatte kuulla sen, -- ja luulenpa, että se sopii
-hyvinkin tässä odotellessamme -- niin kerronpa teille miksi ja mistä
-syystä Trina Kühl, joka oli pien'piikana Uhlilla, kuoli."
-
-"Kuinka hänet menetin? Menetin hänet samalla tapaa, kuin menetin
-pikku poikana tukun pyykinpitimiä. Näin metsänrannassa erään
-jäniksenpojan ja unohdin paikalla rattaani ja tavarat, ja läksin
-käsittämään jänistä metsään. Silloin osui Dieter Krey-vintiö
-Süderdonnista siihen. Tunnethan hänet, Thiess: hän karsastaa hiukan."
-
-"Aivan totta, hän karsasti", sanoi Thiess. "Hän karsasti vahvasti,
-Fiete. Sen voit hyvällä omallatunnolla väittää. Hän etsi oikealla
-silmällään tähtiä ja vasemmalla onkimatoja. Hänellä ei ollut hyvää
-katsantoa, Fiete"
-
-"Noh niin, tämä osuu ohitse siitä ja ottaa pidintukun rattailta
-ja vie mennessään. Siten olen useasti menettänyt parhaimman, mitä
-minulla on ollut, kun minulle yhtäkkiä on sattunut jotain muuta
-mieleen, joka on saanut pääni kuumaksi. Minä en ole kuten Thiess,
-joka pitää turvesäkistään, ja huutaa puol'sataa ihmistä avukseen.
-
-"Me olimme, minä ja Trina Kühl eläneet jonkun vuoden yhdessä,
-lapsettomina. Silloin saimme kirjeen Jasper Kreyltä Wentorffista,
-että hänen Trina-tätinsä olisi kuollut ja että hän nyt vihdoinkin
-saisi periä hänet. Silloin jätin vaimoni ja farmini sille hyvälle
-ja tulin tänne noutaakseni itse nuo tuhat- tai parituhatta markkaa.
-Pelkäsin nimittäin, ettei Jasper Krey lähettäisikään niitä minulle,
-vaan tuhlaisi ne, kuten ensi perintönsäkin.
-
-"Vaimoni oli jäänyt yksin yksinäiselle farmille; mutta minä
-olin jättänyt hänet ja farmin erään nuoren saksalaisen, erään
-schlesialaisen huostaan, joka omisti naapurifarmin. Hän oli erään
-lääkärin poika, oli yrittänyt opintielle, mutta oli perinyt
-äidinpuolelta liika levottoman veren. Tämä oli nimittäin erään
-saksalaisen löytöretkeilijän tytär, ja oli, kun äitinsä vielä kantoi
-häntä sydämensä alla, saanut vanhempiensa kanssa matkustaa monta
-sataa penikulmaa Indiassa ja Austraaliassa. Se vaikutti sen, ettei
-hän jälkeenpäin elämässään saanut missään lepoa. Kun hän Schlesiassa
-oli tullut lääkärin rouvaksi, teki hän sisäisen levottomuutensa
-pakoittamana suvet ja talvet viikkoja kestäviä pitkiä kävelyretkiä
-kylästä kylään. Tämä levoton matkailuhalu on, vaikkakin lievemmässä
-muodossa, periytynyt kaikille hänen lapsilleen; nämä ovat kaikki, kun
-vaan kynsille ovat kyenneet, järjestään lähteneet kotoaan vieraisiin
-maihin. Yksi näistä lapsista oli siis tullut Ameriikkaankin ja oli
-sattunut naapuriksemme. Hän oli rehellinen, järkevä mies. Hänen
-älykkyytensä oli meille, yksinäisiä kun olimme, huviksi ja useasti
-hyödyksikin, hänen suoruutensa vaikutti, että rupesimme pitämään
-hänestä.
-
-"Usein iltaisin tulimme yhteen. Silloin pelasimme aluksi hiukan
-korttia. Se rupesi pian sentään pitkästyttämään minua, minä luin
-englanninkielisiä sanomalehtiä, joita hänellä oli mukanaan: minähän
-tahdoin perehtyä maan kieleen, minähän kun aioin rikastua maassa.
-Rutiköyhäksi minä siellä tulin.
-
-"Sillä välin kun luin siinä, ja aina joukkoon kysyin jonkun sanan
-merkitystä, jota en ymmärtänyt ja olin hyvilläni, kun he niin
-hyvässä sovussa pelasivat siinä, tai ystävällisesti juttelivat
-keskenään, jolloin aina kuuli Trina Kühlin sekoittavan alasaksalaisia
-sutkauksiaan englanninkieleensä, kuten naurisviipaleita papusylttiin.
-Se oli kaikki minulle mieleen ja olin hyvilläni siitä, sillä
-seurustelusta naapurini kanssa oli minulle suurta hyötyä. Hänellä
-oli erityinen kyky mukautua ja tutustua maan tapoihin, hän kotiutui
-puolessa vuodessa paremmin oloihin kuin moni kahdessakymmenessä.
-Sitte pidin siitäkin, että vaimolleni oli hänestä jotakin hupia, hän
-oli nimittäin aiemmin jo useasti valittanut: 'Sinä olet niin ikävä.
-Kerrohan edes jotain!' Ja jos minä sitte kerroin jotakin, ei se
-laisinkaan huvittanut häntä: 'Sinä et osaa kertoa'. Viimein huomasin
-kerta, että hän oli erinomaisen hellä kohtaani, kun naapurimme taas
-oli käynyt illalla meillä. Hän oli muutoin hieman kylmäkiskoinen
-minulle, ja välistä näytti hän tuntevan suorastaan vastenmielisyyttä
-kohtaani, niin että olin joskus puolin leikillä puolin tosissakin
-sanonut: 'Näyttää, kuin et sinä oikein pitäisi minusta'. Siinä oli
-nyt tapahtunut muutos.
-
-"Nyt siis, kun minä saan Jasper Kreyn kirjeen ja matkustan pois,
-jäävät nämä kaksi yksin erämaahan. Kuuden penikulman piirissä
-ympärillä ei ketään kristisielua muuta kuin he kahden ja eräs vanha
-kuuro ukko, jonka olin hankkinut hoitamaan karjaa. Ja vähitellen,
-piankin, olivat he päässeet niin pitkälle, että he aamusin
-toivottivat toisilleen hyvää huomenta pystyttämällä katolle valkean
-salon: sitenhän kutsutaan Saksassa työväki ruualle pelloilta. Pian
-pitivät he tyhjänpäiväisenä, että kumpikin söi erikseen. Niinpä meni
-vaimoni aamupäivisin hänen luokseen ja valmisti hänen ruokansa, sitte
-söivät he yhdessä ja kohta ruuan jälkeen juoksi vaimoni kotiin. Pian
-tuli hän joka ilta vaimoni tykö pelaamaan korttia. Pian lakkasivat
-he pelaamasta korttiakin, ja rupesivat istumaan toisiaan vastapäätä
-ja koettamaan ottaa toisiaan käsistä, kun naapurini oli sattunut
-tavoittamaan vaimoni käden, piti hän siitä kuin terävästä miekasta,
-kun vaimoni taas oli tavoittanut hänen kätensä, oli hän kohta
-hellittänyt siitä, kuin olisi saanut käteensä hehkuvaa rautaa. Pian
-olivat he riemulla ja tuskalla havainneet, ett'eivät he voineet olla
-ilman toisiaan.
-
-"Silloin olivat he saaneet minun kirjeeni siitä, että minun
-täytyi mukaan sotaretkelle Ranskaan. Siitä päivästä rupesivat he
-tutkimaan sanomalehdistä, joko sota pian olisi lopussa, olivat
-ryhtyneet kirjevaihtoon saksalaisen komitean kanssa Newyorkissa
-ja tiedustelleet, oliko kaatuneiden luettelossa ollut numero
-kahdeksankymmentäkuusi, Johan Fredrik Krey, sama joka tässä nyt istuu
-edessänne. Ja kumpikin on kyllä huomannut toisensa toivon: 'Ett'ei
-hän sentään enää palaisi'. Rupesi vähitellen ilo kääntymään tuskaksi.
-Olivat puhuneet suhteestaan suoraankin. 'Me rakastamme toisiamme.
-Mitä pitää meidän nyt tehdä?'
-
-"He päättivät koettaa katkaista kaikki väliltään. Naapurini matkusti
-muutaman ystävänsä luokse, joka pyydysteli kaloja ja lintuja Michigan
-järvelle, ja aikoi jäädä sinne siksi, kunnes minä palaisin. Mutta
-sota venyi pitkällöiseksi. Naapurini näki yhä selvemmin hänet
-edessään semmoisena kun hän hiljaisin kasvoin istui ikkunassa ja
-katseli kaukaisuuteen. Sitte rupesi hän varmasti uskomaan, että
-vaimoni oli suuressa vaarassa ja kutsui ääneen häntä avukseen.
-Silloin jätti hän ystävänsä ja saapui yöllä vaimoni luokse, ja istui
-hiljaa hänen ovensa edessä kunnes aamu alkoi valjeta.
-
-"Ja silloin, aamun ensi säteitten sarastaessa, tuli hän, jonka hän
-luuli olevan omassa huoneessaan, peltojen poikitse hänen omalta
-huoneeltaan käsin. Kun vaimoni silloin oli nähnyt hänet kynnyksellä
-istumassa, oli hän rutistanut otsaansa ja tunnustanut, että hän oli
-nukkunut hänen huoneessaan, hänen villapeittojensa alla. Silloin
-olivat he astuneet yhdessä sisään ja päättäneet taistella rikosta
-vastaan, niin kauan kuin voivat, mutta sitte rikkoa; kun minä, Fiete
-Krey sitte palaisin, maksaisivat he rikoksensa puhtaassa rahassa tuon
-ankaran sanan mukaisesti: 'Kuolema on synnin palkka'.
-
-"Kun he olivat tehneet tämän päätöksen, saivat he hiukan rauhaa.
-Ajatus, että me voimme tehdä sen ja voimme jättää sen tekemättä,
-ajatus, että oli vapaa ja että voi itse määrätä kohtalonsa, teki
-heidät ylpeiksi. He ovat katsoneet toisiaan silmiin ja nauraneet ja
-nyökäyttäneet toisilleen päätä, ja ovat iltasin eronneet toisistaan
-sanoilla: 'Huomenna, jos tahdomme! Huomenna!' Siten olivat he neljä
-viikkoa hillinneet kuumaa haluaan.
-
-"Silloin palasin minä Saksasta, ja sattui että eräs farmarin poika,
-jolla oli hyvä hevonen, ennätti ennen minua perille ja toi vaimolleni
-sanan, että noin runsaan tunnin kuluttua tulisin. Silloin oli heillä
-kummallakin lyhyt ja tulinen neuvottelu: 'Mitä teemme? Yhden ainoan
-kerran?' Ja ajan, jonka lintu tarvitsee visertääkseen sanoivat he:
-'Tämän ainoan kerran'.
-
-"Mutta yht'äkkiä selkeni heille. _Sitä varten_ olemme niin kauan ja
-niin uskollisesti taistelleet pahaa vastaan, että _voittaisimme_ sen.
-'Tule! Noustaan hevosille. Menemme häntä vastaan. Ja kerromme hänelle
-vielä tänä iltana kaiken'.
-
-"Niinpä tulivatkin he minua vastaan. Ja illalla, kun itse olin
-kertonut kaiken kerrottavani, ja kun saatoin naapuriani hänen
-talolleen, kertoi hän minulle heidän rakkaudestaan, heidän
-taistelustaan ja voitostaan. En virkannut suuria siihen. Mutta kun
-olin eronnut hänestä, ja hän oli niin pitkän välimatkan päässä
-minusta, ettei hän enää voinut kuulla minua, _silloin nauroin minä
-ääneen_. Saapuessani vaimoni luoksekin nauroin vielä. Me panimme
-maata ja hän oli hyvä ja hellä kohtaani ja minulla oli onnellinen yö
-ja mietin ja nauroin itsekseni: Onnipa tämä oli, Fiete Krey, että
-näin on käynyt. Väliäpitämättömyys ja uneliaisuus on nyt mennyttä.
-Nyt sinulla on oivallinen vaimo. Nyt hän on herännyt. Sinun pitää
-olla kiitollinen naapurillesi.
-
-"Thiess, kuinka tuhma olin! Oh, sinä et ymmärrä tuota! Lisbeth!
-Fiete Krey, yksi nokkelimpia Kreijejä, oli sillä erää tuhmaa
-tuhmempi. Eräänä päivänä, kun hän taas oli sylissäni ja suuteli
-minua tulisesti, melkein kuin mieletönnä, kysyin minä, miksi hän
-sulki silmänsä niin lujaan: silloin vastasi hän, että hän kaikissa
-hyväilyissään aina ajatteli sitä toista ja koko rakkaudellaan aina
-oli hänen luonaan. Minä sain olla siitä pahoillani, tai en, hän ei
-voinut toisin. Se oli hänen onneton kohtalonsa.
-
-"Silloin selkeni minulle, että nyt oli tilamme huonosti. Neuvottelin
-tyyneesti hänen kanssaan asemastamme. Kysyin, oliko hän pitänyt
-minusta silloin, kun tuli vaimokseni. Silloin vastasi hän: hän
-oli silloin ollut vasta seitsemän-, kahdeksantoista vanha, nuori
-kokematon tyttö, joka vielä ei tuntenut itseänsä ja elämää.
-Mitä tietää tuommoinen olento, puolin lapsi vielä sielultaan ja
-hengeltään, siitä, mikä tulisi olemaan hyvää hänelle, mikä ei,
-hänen kaikki ominaisuutensa kun kehkenevät ilmi vasta kun hän on
-kahdenkymmenenviiden? Hän sanoi olevansa vakuutettu siitä, että
-sen, minkä hän oli kokenut, saavat useimmat muutkin kokea, jotka
-menevät niin nuorina naimisiin kuin hän, useimmille koittaa nimittäin
-aika, jolloin he osaavat nähdä todellisesti maailmaan ympärillään
-ja ymmärtävät elämän, ja silloin selkenee hänelle, että tuo tai tuo
-olisi ollut elämäsi onni ja autuus, eikä tuo, jonka rinnalle tulit
-sidotuksi, kun vielä et ymmärtänyt mitään.
-
-"Silloin kysyin häneltä: 'Eikö tässä enää voi tulla mitään muutosta?
-Tuletko rakastamaan häntä niin, että kaikki ajatuksesi ja koko
-mielesi on häneen kiintynyt?' Hän vastasi siihen: 'Aina kuolemaani
-saakka. Minä olen luotu häntä varten ja hän minua. Siksi on Jumala
-saattanutkin meidät yhteen täällä. Sinuakin varten on luultavasti
-joku olemassa, et ole vaan löytänyt häntä vielä!' Kysyin silloin
-häneltä: 'Jos nyt kuolisin, niin olisiko se mieleesi?' Hän vastasi:
-'Olisi'. Kysyin silloin: 'Etkö siis tunne minua kohtaan mitään?
-Olenhan sentään aina ollut uskollinen ja hyvä kohtaasi. Lähdithän
-minun kanssani kodistasi vieraille maille, ja nyt tahtoisit
-mielelläsi vapautua minusta?' Hän purskahti katkeraan itkuun. Minä
-taas läksin ulos. Minua kammostutti. Minä ajattelin: tämä ei ole
-mitään avioelämää enää ja minulle selkeni, että tästä täytyi tulla
-loppu. Ylpeyteni kyllä kiehahti hereille. Ajattelin: 'Kas tuossa nyt
-on palkkasi vaivannäöstäsi, uskollisuudestasi ja rakkaudestasi!'
-Mutta minun piti sentään tunnustaa että hän oli syytön. Hän, ja hänen
-mukanaan minä olimme joutuneet kohtalon uhreiksi, joka oli vahvempi
-kuin me molemmat onnettomat ihmisparat.
-
-"Niinpä siis, kertoakseni lyhyesti; minä purasin hampaani yhteen,
-päästin hänet valjaista ja lähetin erääseen saksalaiseen perheeseen,
-siksi kunnes avioliittomme tulisi puretuksi. Siellä eli hän sentään
-enää ainoastaan kolme kuukautta. Sitte syöksyi hän veteen. Eräs iäkäs
-holsteiniläisvaimo, joka oli kotoisin Nortorffin seuduilta, oli
-siellä ollut hänen uskottunsa. Joka päivä oli hän hänelle puhunut
-meistä kummastakin, oli syytellyt itseään ja taas puolustellut ja
-aina alkanut alusta taas. Tuosta toisesta oli hän sanonut: 'Me
-kuulumme yhteen. Sydämeni on hänen luonaan päivät ja yöt'. Minusta
-oli hän sanonut: 'Hän on aina ollut hyvä minulle. Alinomaa näen hänet
-edessäni, kuinka hän yksin vakaine kasvoineen kuljeksii tyhjässä
-kodissaan'. Sitte oli hän kirkahtanut: 'Jumala auttakoon minua tässä
-hädässäni! Mitä pitää minun tehdä!' Lopulta hämmentyi järkensä, kun
-sitä siten temmottiin kahtaanne.
-
-"Sain tiedon kuolemantapauksesta, ja me molemmat ratsastimme
-paikalle. Sanaakaan emme vaihtaneet matkalla, joka kesti yhden
-päivän ja yhden yön. Ruumisarkku oli lyöty kiinni, me emme saaneet
-nähdä häntä. Arkku oli tehty neljästä jykevästä valkokuusisesta
-lankunpalasesta, olivat pihalla sahanneet sitä neljä päivää. Erään
-vehnäpellon kulmaukseen hautasimme hänet, kirkkotarhaa ei siellä
-nimittäin vielä ollut.
-
-"Tällainen on kertomus Trina Kühlin elämästä. Hän oli pienpiikana
-Uhlilla. Muistathan vielä Wieten, minkänäköinen hän oli? Te tunsitte
-hänet kaikki. Sinäkin kai, Lisbeth?"
-
-"Ja omituisinta on tässä", jatkoi Fiete Krey ja tuijotteli otsa
-runneltuna pöydänkanteen, "että nuo kaksi jalointa asiaa, jotka
-maailmassa ovat, nuo molemmat ylhäiset ja jalot kuningattaret,
-uskollisuus ja rakkaus, joutuivat eripuraisuuteen keskenään,
-vimmoissaan sylkivät toisiaan päin silmiä ja kynsivät toisiaan,
-ja siten repivät minun suloisen perhoseni, joka juuri sattui
-liihoittelemaan niiden välillä. Ja mitä pitää ajatella kristillisestä
-avioliitosta? Pastori sanoi vihkiessään: 'Sitä minkä Jumala on
-yhdistänyt, ei pidä ihmisen eroittaman'. Ja siten ajattelimme mekin
-molemmat. Vilpittömämmällä mielellä ei ole ikinä yksikään ihmispari
-astunut vihkialttarin eteen. Me olimme kuin kaksi lasta. Kuinka
-onnettomat ovatkaan ihmiset kuin parhainkin meissä ryhtyy taisteluun
-parhainta vastaan ja kirskuttelee hampaitaan.
-
-"Kerroin myöhemmin koko jutun eräälle saksalaiselle pastorille,
-eräälle hienotunteiselle ja mielevälle miehelle -- asuin silloin
-Chicagossa -- ja kysyin häneltä, miten hän sen selittäisi.
-Rehellisenä miehenä tunnusti hän, ett'ei hän osannut sitä selittää;
-tekisimme sentään parhaasti, kun uskoisimme, että Jumala oli kovan
-välttämättömyyden pakosta sallinut tämän onnettomuuden tapahtua.
-Meidän pitäisi uskoa ja luottaa vaan, että oli ystävällistä ja
-tarkoituksen mukaista se, joka nyt näyttää kamalalta arvoitukselta.
-Hän oli järkevä hyvänsuopa mies. Hän ei puhunut sillä tapaa, kuin
-useat muut papit, jotka näyttävät tuntevan jokaisen karjapolun, jota
-enkelit käyvät, kun ovat toimittamassa Jumalan asioita maan päällä,
-ja jotka puhuvat kuin olisivat olleet mukana silloin, kun 'aamutähdet
-luojaansa ylistivät'."
-
-Johan Fredrik Krey Wentorffista vaikeni ja katsoi taaskin
-ajatuksissaan eteensä. Thiess oli kääntynyt takalta käsin ja istui
-rinta sisäänpainuneena ja katseli häntä ja näki nyt vanhan ystävänsä
-otsalla sen kirjoituksen, jonka elämä sille oli kaivertanut siitä
-päivästä, kun hän silloin viisitoista vuotta sitten oli istunut hänen
-rinnallaan rattailla noiden kolmen tammen luona matkalla ulos avaraan
-maailmaan, rinnallaan tuo soma hoikka tyttönen. Tuota kokeakseenko,
-olivat he lähteneet ulos maailmalle? Älypää Wieten istui kumaraisena
-takan ääressä, oli antanut sukankutimensa vaipua syliinsä ja
-katseli ajattelevan näköisenä eteensä maahan. Hän näki tuon pienen,
-valkeatukkaisen tytön somine viattomine lapsenkasvoineen seisomassa
-vierellään Uhlin kyökissä ja ajatteli hänen merkillistä loppuansa.
-Ja hartaana, ikäänkuin asetetaan valkeaksi hankittua ruumista
-ruumisarkkuun, liitti hän tämän edellisten elämänsä muistojen
-joukkoon.
-
-Hän oli viime vuosina muuttunut vielä hiljaisemmaksi. Kun Thiess
-joskus sanoi hänelle: "Lue edes jotakin, Wieten", saattoi hän
-vastata: "Olen kokenut niin monellaista, mitä uutta voisin siis enää
-lukea tai kuulla?" Kun Thiess sanoi: "Kerrohan jotakin Wieten",
-vastasi hän: "Eihän se kumminkaan ole miksikään hyväksi; me ihmiset
-emme kumminkaan voi missään muuttaa mitään." Hän istui ja oli
-mietteissään, kohotti päätään ja katsoi ikkunasta ja lähti ulos. He
-kolmen sisällä kuulivat hänen hapuilevat askeleensa kovalla kylmällä
-lumella. He tiesivät ennaltaan, että hän käväisi talon ympäritse
-ja tähysteli, niin kauas kuin silmänsä kantoivat tähtien valossa,
-näkyisikö lasta jo. Mutta kukaan heistä ei sanonut sanaakaan, eikä
-kukaan kohottanut päätään, kun hän taaskin palasi sisään ja väsyneenä
-istahti takan ääreen.
-
-Kohdakkoin sen jälkeen lähtivät he levolle. Thiess ja Jörn menivät
-huoneeseen, jossa yhdessä nukkuivat. "Uneliaisuudesta ei nyt enää ole
-haittaa, Jörn", sanoi vanhus. "Kun tulin seitsemännellekymmenelle,
-hävisi se. Nyt rupeaa jo unettomuuskin kiusaamaan. Mene sinä levolle
-vaan, poikaseni, minä kävelen tässä vielä hiukan edestakaisin."
-
-Thiess Thiesseniä oli vanhetessa yhä pahemmin ja pahemmin ruvennut
-rasittamaan unettomuus, se rasitti häntä niin että jo paljas alallaan
-oleminenkin kävi hänelle sietämättömäksi. Seitsenkymmenvuotisena
-kävi hän puoliöihin tuolla tapaa edestakaisin vuoteen ja ikkunan
-väliä, jolloin hän aina pysähti hetkeksi ikkunan ääreen ja tähysteli
-ulos yöhön. Näinä kolmena viikkona ennen joulua sai tämä iltainen
-käveleminen ja ikkunassa seisoileminen alkunsa.
-
-"Mahtaako hän tulla, Jörn? Ell'ei hän jouluaatoksikaan tule, sitte ei
-hän tule ollenkaan."
-
-"Ja _jos_ hän nyt tulee?!"
-
-Hetken perästä sanoi Thiess: "Siitä en minä vielä viitsi huolehtia...
-jos hän vaan tulee... Kuuletko? Siellä nousee itätuuli! Jos hän
-nyt on matkalla: lapsi, lapsi parka."
-
-Jörn Uhl seisoi toisessa ikkunassa ja sanoi: "Aiemmin, kun vielä olin
-sangen nuori, luulin minä, että ihmistä voisi kohdata ainoastaan
-kahdenlaatuisia asioita, semmoisia, joita voi taivuttaa ja semmoisia,
-jotka voi murtaa. Sittemmin, noina suruisina vuosina, olen oppinut
-tuntemaan, että niitä voi löytyä kolmannenkin laatuisia. Ne seisovat
-hetken taikka vuosikausia ihmisen edessä ikäänkuin julma musta ja
-kamala hirviö, joka par'aikaa kohottaa peloittavaa käpäläänsä,
-jossa kuolleet valkeat kynnet välähtelevät. Minkä taitaa ihminen
-sille? Taivuttaa se syrjäänkö, mielistellä sitä, valhetella? Turhaa
-vaivaa. Siinä seisoo se vaan, ihan edessäsi! Ja se on mielipuoli,
-Thiess! Sillä ei ole järkeä, se on kamala kammottava olento. Käydäkö
-käsiksi siihen ja hyökätä sen kimppuun? Turhaa vaivaa: se on paljon
-vahvempi kuin sinä. Niinpä... mitä jää siis enää tehtäväksi
-tuommoista hirviötä, tuommoista maahanmasentavaa kohtaloa vastaan?
-Ainoastaan yksi mahdollisuus jää. Täytyy sanoa: annatko minun kuolla
-vai elää, tuhootko minut ja kaiken, joka on rakasta minulle, vai
-et, hämmennätkö iäisellä uhkaamisellasi ja kurotetulla käpälälläsi
-järkeni, vai et, tee kuinka itse ikinä mielit, mutta _sen_ sanon
-sinulle: kumpikin tapahtuu Jumalan tahdosta, josta minä varmasti
-uskon, että hänen asiansa -- se tahtoo sanoa: hyvyys -- on voittava
-minussa ja kaikkialla. Näetkös, Thiess, se on kantani nyt tässä
-Elsbenkin asiassa."
-
-Ukko rupesi taas astelemaan edestakaisin, astui ikkunan ääreen ja
-katseli kauan ulos. "Jörn", sanoi hän matalaan, "uskotko sitte
-ihan varmasti, että kaikella, mikä tapahtuukin, kaikella silläkin
-suruisalla, mitä sinä ja minä olemme saaneet kokea, kaikella sillä,
-jota Wieten Penn nuoruudessaan on saanut elää ja mitä Fiete Krey on
-kokenut Trina Kühlin kanssa, kaikella sillä kurjuudella, jonka ovat
-saaneet aikaan Uhlilla ja sisaresi onnettomuudella, uskotko sinä,
-että kaikella sillä on ollut hyvä tarkoituksensa; minä tarkoitan,
-että siinä on ollut järkeä?"
-
-"Thiess", vastasi Jörn... "ell'ei sitä usko, niin mistä sitte
-saa vakava ajatteleva ihminen rohkeuden elää? Katsos nyt, voihan
-selvästi huomata, että kaikki luotu on vaivan ja hädän alaista, koko
-luomakunnassa kuohuu levottomuus kuin kiehuvassa vedessä. Mutta
-voi selvästi huomata senkin, että on järkeä ja tarkoitusta tuossa
-kaikessa vaivassa ja levottomuudessa. Paha sortuu vasten tahtoaan
-ja hyvä kamppailee ja pyrkii vaivalloisesti ylös. On olemassa joku
-salaperäinen voima, joka alinomaa on toimessa, joka työntää ja
-toimaa ja koettaa saada järjestystä aikaan kuten paimen koirineen
-laumansa keskellä. Ja onnellinen se ihminen, joka myrskyn keskitse
-kuulee paimenen matalan äänen ja jota Isä Jumala itse tukee hänen
-vaivanalaisessa työssään."
-
-"Kuules nyt!" sanoi Thiess. "Kuuletko?"
-
-"Se on pakkanen, joka paukahtelee saarnissa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-He odottelivat, mutta häntä ei kuulunut. Ja kaikilla oli tunne kuin
-olisi hän matkalla. Hänen kotiinhalajoitseva sielunsa kurotti käsiään
-ja tavotti niiden sielujen perään, joita hän rakasti kotona. Hänen
-sielunsa liikkui jo Aulangolla kaikkia noita entisiä tuttuja teitä,
-ja sen läsnäolo tuntui jokaiselle, joka asui talossa. Thiess Thiessen
-meni salaa vilja-aittaan, ja seisoi siellä kauan kovassa pakkasessa
-ja tähysteli ikkunasta etelää kohden kaukaisuuteen. Vanha Wieten
-havahti yöllä unestaan: "Hän on sotkeunut syvään hankeen eikä pääse
-edemmäksi." Jörn Uhl vaipui ajatuksiinsa ja heräsi niistä vavahtaen,
-kun Lisbeth puhutteli häntä. Fiete Krey oli taaskin matkalla ja
-kyseli ihmisiltä maantiellä, oliko kukaan nähnyt nuorta, pienen
-kokoista ja kalpeata naista, jolla oli tuuheat tummat hiukset ja joka
-talutti kädestä pientä lasta. Mutta tyhjin toimin sai hän palata
-takaisin.
-
-Heidän täytyi siis kai viettää ilotonta joulu-aattoa.
-
-Anna sinä silmiesi välkkeen sammua, Lisbeth Junker! Äläkä oijenna
-kättäsi kaunista morsiantasi kohden sinä, Jörn Uhl! Thiess Thiessen
-ja Fiete Krey, te jotka pidätte rattoisasta juttelemisesta, varokaa
-ett'ette vilkastu!
-
-Laskeutui kylmä sumu, ja veti velton tuulen avulla ohuita harmaita
-harsojaan maiden ylitse. Aurinko hämärsi taivaalta vaalean
-sameana pallona, joka näytti suurelta kuin joku talo. Ja ohitse
-liihotellessaan jätti sumu jokaiseen puuhun ja jokaiseen pensaaseen
-siekaleen hataraa harsoaan, kaikki paikat tulivat huurteeseen.
-
-Tuli vielä hiljaisempaa. Nuo tuhannet äänet, elämä, heräntä
-ja ääntely, jotka muulloin aina täyttävät ilman tässäkin
-yksinäisyydessä, nekin tuntuivat nyt tauonneilta. Linnut pysyttelivät
-äänettöminä talojen läheisyydessä, varikset lentelivät äännähtämättä
-yösijoilleen. Sellaisessa ahdistuksessa ja kummastuksessa oli luonto.
-Ihmiset, jotka muulloin juuri eivät huomaakkaan sitä alinomaista
-ääntelyä, joka aina kuuluu luonnon povelta, ihmettelivät nyt, kun se
-oli tauonnut. Jos kaksi sattui kulkemaan tietä yhdessä, pysähtyivät
-he, katsahtivat toisiinsa, jäivät seisomaan, kohottivat sormiaan ja
-sanoivat matalaan: "Mutta kuulehan!"
-
-Kuuset metsänrannassa seisoivat suorina ja hoikkina, ylhäältä alas
-saakka hopeakirjailluissa harsoissa kuin häihinsä pukeuneet morsiamet
-ja niiden takana hämärsi kuin valkohuntuisten neitojen hämyisä
-parvi. Puolin ihanalta näytti niille lumo, puolin kaamealta, ja niin
-kauan kun päivä vielä hämärsi, näyttivät ne hiljaisessa ihmetyksessä
-katselevan toisiaan. Mutta kun tuli ilta, silloin sammui ja muuttui
-kaikki tuo outo ihanuus. Nyt he näkivät toisensa kuolinkauhtanassa,
-jonka helmoja runsaat pitsit kylmästi ja jäykästi koristivat. Nyt
-voitti kaameus.
-
-Kylä näytti välkkyvältä ja uudelta, ikäänkuin olisi se laskettu
-tämän autereisen puhtaan ja valkean laakson keskelle kuin sievä
-leikkikapine uuteen laatikkoonsa. Näytti kuin ilmestyisi metsästä
-meren puolelta jättiläishaamuja, jotka istuivat ympärille kukkuloille
-ja rupesivat leikkimään noilla valkeilla huoneilla ja kauniilla
-valkeanpuhtoisilla puilla, hämmensivät huoneet sekaisin ja
-sirottelivat ihmiset sinne tänne, panivat ne parittain ja laskivat
-lapsia viereen, antoivat niiden vanheta, veivät sitte kirkkotarhalle
-ja kaivoivat pienen haudan niille valkeaan lumeen. Ja tuota jättien
-leikkiä kesti jo tuhansia vuosia ja ihmiset kylässä eivät huomanneet
-sitä.
-
-Eihän sitä enää uskota, kun ei sitä enää nähdäkään. Eikä sitä enää
-nähdä kun ei enää uskota siihen. Mutta ihmeitä ei silti ole tehty
-olemattomiksi, vaikka ihmiset sulkevatkin silmänsä lujasti ja
-sanovat: "En minä mitään näe", tai avaavat ne selkosenselälleen ja
-sanovat: "Minä näen kaiken."
-
-Silloinhan muinen kerrotaan Betlehemissä olleen enkelin, joka oli
-näppärä ja vähän liika ripsas suustaan. Se lausui juhlarunon, joka ei
-oikeastaan kuulunut ohjelmaan, ja hämmensi siten koko ohjelman, kuten
-kertomuksestakin selvästi käy esiin. Toiset, jotka tulivat jälestä,
-olivat ylhäisempiä ja puhtaammin taivaallisia, enemmän sitä laatua:
-jotka eivät nai eivätkä salli naida itseään.
-
-Ne henget, jotka asustavat allamme ja yllämme, ovat vaiteliasta väkeä.
-
-Kuka tietää mitään? Se on Darvinin oppilasten ja Lutherin oppilasten
-yhteinen synti, että he tietävät liika paljon. He ovat kumpikin
-olleet läsnä, nuo toiset, kun alkusolut viettivät häitään, nuo
-toiset taas, kun Jumala oli polvillaan ja surumielisesti hymyillen
-loi ihmissielun. _Me_ taas, me olemme tuon onnettoman ihmettelevän
-miehen kannattajia, joka on lausunut: "Ettemme mitään tietää voi,
-se sydäntämme syö kuin koi." Me ihmettelemme ja kunnioitamme nöyrän
-uteliaina. Me kerromme siitä, mitä olemme nähneet ja mitä meille on
-kerrottu, emmekä yritäkkään selittää näkemäämme ja kuulemaamme.
-
-Ihmeellisiä asioita tapahtui tänä jouluaattona, jolloin oli lähellä
-vaara, että kopean Harro Heinsenin, joka tänä hetkenä arvatenkin
-juopuneena nojausi jotakin seinämää vastaan Chicagossa, että hänen
-kovia kokenut vaimonsa vielä ihan kotonsa kynnyksellä, aulankometsän
-rantamalla, oli eksyä kodistaan.
-
-Hän oli jo kerran mennyt kotiseutunsa ohitse, ei ollut tahtonut nähdä
-Aulankoa ja sen asujamia, oli mennyt ylös Schleswigiin löytääkseen
-toimeentulonsa siellä ja oli siellä saanut kokea viimeisen
-pettymyksensä. Silloin murtui hänen viimeinenkin rohkeutensa. Hän
-palasi lapsineen etelää kohden, tuli Friedrichstadt'issa Eiderin
-ylitse, kulki loputtomia autioita teitä, kulki, taluttaen lastaan
-kädestä lumisia kyliä, aikomatta palata kotiinsa, mutta teki sen
-sentään sisäisten umeiden unien vetämänä ja pakoittamana. Uupuneilla
-puolisulkeuneilla silmillään näki hän aina elävästi edessään Aulangon
-ja ihmiset jotka asuivat siellä: hänen täytyi kulkea niitä kohden.
-
-Hämärä laskeutui maille ja iltausvat leijailivat lähemmäksi raskaissa
-hauraissa ryhmissä ja rakensivat lisään ihmeitä valkeaan kuolleeseen
-maailmaan. Yksityisiä tähtiä tuikahti kuin vihastuksissaan läpi
-sumeen, maiden ylitse levitäiksi kylmää sinervää valoheijaa.
-
-"Onko sinne pitkä matka vielä, äiti?"
-
-"Ei ole, lapseni."
-
-"Istutaanko tähän? Minun jalkani sattuvat niin."
-
-"Emme, sitä ei saa tehdä. Näetkö valoa tuolla? Sinne me menemme."
-
-"Asuuko siellä hyviä ihmisiä?"
-
-"Asuu... siellä asuu hyviä ihmisiä... Minä en _voi_. Minä en voi
-mennä heidän luokseen. Minne pitää minun mennä lapsineni?"
-
-Silloin tuli heitä vastaan tietä muuan mies ja kysyi käydessään:
-"Minne nyt vielä näin myöhään, vaimoseni?"
-
-"Minä... minä aion pitkälle vielä."
-
-Mies astui lähemmäksi. "O", sanoi hän, "sinähän olet Greta Thiessenin
-tytär ja Jörn Uhlin sisar. Nepä tulevat iloisiksi, kun tulet: he ovat
-etsineet sinua kaikkialta."
-
-Hän ei vastannut mitään. Hän ajatteli: "Pääsen kai erilleen hänestä
-vielä", ja lähti hänen mukanaan.
-
-"Tule nyt", sanoi mies, "tästä vie oikotie. Etkö tunne tietä
-Odelkrugin kautta. Olet varmasti sentään monta kertaa kulkenut sitä,
-kun vielä olit lapsi."
-
-He astuivat hitaasti ja vaivalloisesti miehen rinnalla.
-
-"Lapsi on väsynyt", sanoi mies. "Tule tänne, pikkuseni. No! Älä
-pelkää nyt, minä kannan sinut. Kuinka iloiseksi Jörn Uhl on
-tuleva! Ja Thiess pudottaa tänä iltana vielä ainakin kolme kertaa
-nahkatohvelinsa. Ja toiset kaikki sitte! Joulun tuon taloon heille!"
-
-Hän kantoi lasta, hengittäen aina yhä raskaammin. Kun he saapuivat
-poikkitielle laski hän lapsen alas ja sanoi: "Nyt ei ole matkaa enää
-kuin pieni palanen. Näetkös? Välikkö on valaistu ja molemmat tuvat."
-
-Mies erosi heistä ja lähti kylää kohden. Elsbe ei ollut tuntenut
-häntä, ei ole tavannut häntä jälkeenkään päin, vaikka hän aina
-tähän päivään saakka on asunut Aulangolla. Mutta unohtanut hän ei
-ole häntä. Jos tuo pieni uupunut tyttö joskus saa lapsia, on hän
-kertova niille tuosta pitkästä heikosta miehestä, joka kerran kantoi
-hänet Odelkrugin ylitse. Siten vaikuttaa ja työskentelee hyvä ja
-paha ihmisessä ja ihmisen ympärillä ja tulee kuin sakea meluava
-ihmispaljous Jumalan istuimen eteen ja huutaa häntä avuksi. Hän on
-saattava järjestystä sekaannuksessa.
-
-Ilta oli tullut. Lapset tulivat vanhaan tapaansa kylästä käsin
-Aulangolle kopistelivat puupalikoilla pingottuneiksi puhallettuja
-sianrakkojaan, ja lauloivat tuon yksitoikkoisen säestyksensä
-mukana, ja saivat palkakseen pähkinöitä, omenoita ja kakkuja,
-kolmasti sai Thiess Thiessen kavuta luhtiin ja leikata viipaleita
-silavakimpaleesta, joka riippui vinosti ylenevässä katossa.
-
-Lisbeth Junker lähetti toiset ulos ja sytytti joulukuusen, jonka
-Fiete Krey oli tuonut aulangolta ja ajatteli surumielisenä: "Tämä
-on vaan lapsen vuoksi. Heidän toisten ajatukset tulevat kumminkin
-olemaan ainoastaan Elsbessä, eikä meillä ole oleva mitään iloa."
-
-Mutta kun hän piilotti puun alle uudet koulukirjat ja kuvakirjan ja
-ensimmäiset luistimet lapselle, vilkastui hän hieman. Hän innostui
-oikein, nouti liinavaatteet, jotka hän oli neulonut pitkälle Jörn
-Uhlille, sitä paitsi pari arvokasta kirjaa, jotka täti vartavasten
-oli lähettänyt. Eräs nuori apuopettaja matematiikassa oli suositellut
-niitä hänelle. Tämä oli usein käynyt myymälässä ja hän oli jo
-ruvennut epäilemään häntä, että hän ehkä etsisi jotain seikkailuja,
-Ilmenipä sentään, että hän oli hiljainen ystävällinen ihminen, joka
-vaan etsi tunteellista sielua, jolle sai puhua lemmenonnestaan jonka
-eräs vaaleatukkainen, holsteinilainen talonpoikaistyttö oli hänelle
-valmistanut. Silloin ei Lisbeth Junkerkaan enää ollut salannut
-onneaan ja toiveitaan, ja monta puol'tuntista olivat he, kumpikin
-puolellaan puotitiskiä, puhelleet toisilleen rakkaudestaan.
-
-"Thiessille piippu. Lisäksi kahden markan koulukartta. Mitä muuta
-voisi Thiess Thiessenille lahjoittaa?"
-
-"Nyt olisi minulla vaan yksi ainoa suuri ja harras toivo: että Elsbe
-lapsineen vielä saisi istua tämän joulukuusen alla! Mutta mitä
-nyt!... Ei, se ei ollut mitään."
-
-"Nyt kutsun heidät sisään."
-
-Etunenässä astui pikku poika, taluttaen isäänsä kädestä. Hän oli
-vakava mietiskeliäs poika, ja jäi nytkin tyyneeksi, kun hän näki
-kuusen. Hän seisoi hetken sen edessä, ja näki hyvästi, että hän oli
-iloissaan siitä. Hän ei sentään osoittanut sitä muulla tapaa, kuin
-että katsahti veitikkamaisesti Lisbeth Junkeriin ja meni seisomaan
-hänen rinnalleen. Sitte näki hän kirjat ja kysyi: "Kuule, kuka nuo
-saa?" Ja asettui pitkälleen niiden eteen ja rupesi tarkastelemaan
-tavaroitaan, valo leikitteli hänen valkeilla hiuksillaan.
-
-Thiess ja Wieten eivät olleet vielä koskaan nähneet joulukuusta,
-eivätkä oikein ymmärtäneet, mitenkä se piti ottaa. Fiete Krey rupesi
-astelemaan edestakaisin huoneessa ja hyräilemään hiljakseen, tapa,
-johonka hän oli tottunut yksinäisyydessään. Jörn Uhl seisoi ja
-tuijotteli puuhun ja nuo kynttilät, joiden olisi pitänyt valaista
-hänelle hänen morsiamensa kauniit kasvot, paljastivat hänelle vaan
-sen pimeyden, joka varjosti tätä hetkeä. Siten seisoivat he kaikki
-ja tunsivat: "Me emme osaa viettää joulua. Sammuta kuusi, Lisbeth
-Junker! Valo tuottaa meille tuskaa."
-
-Tänä hiljaisena, tuskaisana silmänräpäyksenä, jolloin pari kaunista
-ylpeätä silmää täyttyi kyynelillä, kuulivat he yhtäkkiä jotain
-kopinaa ulkoa, ikäänkuin olisi pari tai kolme ihmistä astellut
-ikkunan edessä edes ja takaisin. He säikähtivät ja seisahtivat
-liikkumattomiksi. Heidän sydämensä värähtelivät suuren pelon, toivon
-ja kammostuneen odotuksen vaiheilla.
-
-Silloin sai Jörn Uhl lähdetyksi liikkeelle, meni ovesta ulos ja
-pitkillä askelilla välikön läpi ja tempasi oven auki.
-
-Silloin seisoi siellä ulkona lumessa se, jota hän oli odottanut. Ja
-hän sanoi kieli kankeana: "Sinäkö se olet, Elsbe? Sinäkö se olet?"
-
-"O, Jörn!... Sinäkö se olet, Jörn? Tämmöisenä tulen takaisin!"
-
-"Tule sisään, lapsi, tule sisään. No... minä otan lapsen. No... No,
-tule nyt, tulehan."
-
-"Minä. Jörn... Jörn, minä... mitä minä täällä?..."
-
-"Tule nyt. Niin... tulehan nyt!... Lisbeth, tule nopeasti tänne!
-Hän on väsynyt."
-
-Thiess seisoi tuvan ovessa ja sanoi yhtäpäätä: "Tytöntypykkäni", ja
-kurotti kättään häntä kohden eikä voinut liikkua paikaltaan.
-
-"Oi, Thiess! Thiess! Kuinka usein olen sanonut sinulle: sinä teet
-kaiken nurinperin... Oi, Jumalani... Jumalani, Wieten! Sinun
-hiuksesihan ovat ihan valkeat."
-
-"Tälle tuolille, Lisbeth! Wieten, missä kengät ovat?"
-
-Elsbe istui lämpimällä tuolilla uunin edessä ja itki, Wieten oli
-polvillaan hänen edessään ja veti hänen märkiä kenkiään jaloista.
-Lisbeth aukaisi hänen huurteisen takkinsa, ja Jörn koetti riisua
-lapselta hänen päällysvaatettaan, mutta ei osannut; Fiete Krey
-tarttui Thiess Thiesseniin ja sanoi: "Tuossa on tuoli Thiess. Istu
-sinä."
-
-Lapsi tirkisteli räpyttelevin silmin joulukuuseen. "Jäämmekö me
-tänne, äiti?"
-
-"Jumalani", sanoi Thiess, "lapsi parkaa." Hän heitti tohvelit
-jaloistaan, hypähti ylös, etsi ja löysi lautasellisen leivoksia ja
-antoi lapselle kädet täyteen.
-
-Jörnkin läheni lasta ja nosti silmänsä lapsesta sisareensa. Tämäkin
-kohotti päätään ja katsahti häneen. Silloin selkeni hänelle sisarensa
-ja hänen oman nuoruutensa koko kurjuus. Hän pusersi kätensä nyrkkiin
-ja huudahti hurjistuneena: "Kirottu olkoon isäni!"
-
-Silloin hypähti Lisbeth ylös, heittäytyi hänen rintaansa vastaan ja
-itki ääneen: "Katso minuun! Katso minuun!"
-
-"Jätä minut rauhaan!" huusi hän. "Semmoinen hyvä äiti! Semmoiset
-rauhaisat viattomat päivät! Ja kaiken tuon on hän yksin turmellut ja
-naurussa suin surmannut."
-
-Silloin hyväili Lisbeth häntä, työnsi häntä takaisin, hyväili ja
-suuteli ja pyysi häntä, että hän iloitsisi, kun sisarensa viimeinkin
-oli tullut. Ja sanoi viimeksi: "Hän luulee, että sinä olet hänelle
-vihoissasi."
-
-"Minä?" huudahti Jörn ääneen, "hänelle?" Ja hän juoksi sisarensa
-luokse, tuo pitkä jäykkä mies, ja polvistui murtuneen näköisenä
-pikku sisarensa eteen, silitteli hänen käsiään, pani kasvonsa hänen
-kasvoilleen ja nimitteli häntä kaikilla hyväilynimillä, jotka hän jo
-ammoin luuli unohtaneensa ja sanoi: "Isän syy tämä on, ja minun...
-Eikö vaan, Wieten?... Thiess, sano sinä se. Minussa kanssa on
-syytä." Sitte rupesi hän kuvaamaan tulevaisuutta: "Kuin prinsessan
-pitää sinun saada asua Aulangolla, eikä kukaan saa kajota sinuun
-ja vanha Wieten on aina oleva luonasi, ja Thiess on jutteleva niin
-kauan, kunnes sinun täytyy nauraa." Elsbe alistui kaikkeen, oli
-laskenut kätensä veljensä hiuksille ja itki lievityksekseen. Ja
-vähä vähältä rupesi hengityksensä käymään raskaammin ja syvemmin
-ja itkunsa muuttui tyyneemmäksi ja uupuneemmaksi. Hän uupui kokoon
-ikäänkuin ihminen, joka on laskenut raskaan taakan olaltaan maahan ja
-hetkeksi istahtaa kivelle tien varteella.
-
-Wieten ja Lisbeth lähtivät valmistamaan vuoteita.
-
-Kun sitte kaikki oli saatu kuntoon ja kun kotiin palannut lapsineen
-lepäsi raskaassa syvässä unessa Aulankotalon katon alla, seisoi Jörn
-Uhl vielä Lisbeth Junkerin kanssa ikkunan ääressä. "Näithän nyt",
-sanoi Jörn, "paatunut ja kovettunut on suuri osa sieluani."
-
-Lisbeth vastasi: "Älä katso tuolla tapaa ohitseni ilmaan, Jörn! Tule
-ihan lähelle minua ja katso minua silmiin. Sinunhan pitää voida
-nähdä, että minä voin auttaa sinua ja tahdon auttaa sinua, niin
-paljon kuin se vielä on mahdollista."
-
-Jörn katsoi sanatonna alas häneen. Ja kun hän siten katseli häntä
-ja hänkin kohotti kasvonsa kirkkaine silmineen häntä kohden, tuntui
-hänestä, kuin näkisi hän alas jonnekin armaaseen avaraan laaksoon,
-jossa niittyjen viherjän ja ihanain puiden hämärän välissä lepäsi
-syviä tyyniä järviä. Ja hän tunsi sydämensä herkkenevän iloiseksi.
-Hän sanoi: "Minun täytyy paeta sinun turviisi aina, kun tunnen itseni
-murheelliseksi ja raskaaksi."
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
-
-
-Vuodet vierivät.
-
-Jörn Uhl on laittanut kuntoon sotaveikkonsa tehtaan, ja on ollut
-mukana tuota mahtavaa kanavaa rakennettaessa, joka kulkee poikki
-maan, ja josta me niin ylpeilemme, se kun on silminnähtävänä
-todistuksena isänmaamme kukoistavasta voimasta, hän rakentelee
-sulkuja Stör'in ja Buhnen'in luona Sylt'illä ja Röm'illä, ja opettaa
-talvikuukausina piirustusta ja matematiikkaa eräässä suuressa
-jatko-opistossa ja käy kaikkialla miehestä, jonka tietoihin ja
-sanoihin voi luottaa. Poika, joka siiloin muinoin vahtimestarin
-huoneessa sanoi: "Yks' kaikki, Thiess, ylä- vai alapäässäkö: minä
-tahdon oppia jotakin!" hän on kahteen kertaan alkanut alusta, ihan
-alusta. Elämä on kylliksi pitkä, että siitä voi jotain muodostaa, kun
-vaan on luottamusta ja lujaa tahtoa.
-
-Arvettomaksi hän ei siinä kyllä ole jäänyt.
-
-Jörn Uhlilla on koko elämänsä ajan luonteessaan oleva jotain
-karheata. Vaikka hänen vaimonsa kyllä ymmärtää häntä ja vaikka hän
-onkin niin hilpeämielinen ja voimakas ja aina hyvä hänelle, ei hän
-sittekään ole voinut kokonaan saada hänestä pois tuota karheutta,
-johon hän on kovettunut onnettomampina aikoinaan.
-
-Kun Lisbeth sai ensimmäisen lapsensa, ja Heim Heiderieter, joka
-myöskin oli kutsuttu ristiäisille, taaskin kerta lausui väitteen,
-jolle kaikki nauroivat, se kun oli aivan liian uskallettu, ja kun
-mieliala muutenkin oli hyvin hilpeä, lähti Jürgen Uhl yht'äkkiä ulos.
-Rouva Lisbeth kaipasi häntä kohta ja etsi häntä kaikkialta talossa ja
-tapasi viimein hänet ulkona pimeässä, meni kohta hänen luokseen ja
-kysyi: "Miksi täällä seisot, Jörn, etkä tule sisään?" Jörn ei ensin
-tahtonut puhua suoraan. Mutta lopulta sanoi hän, ettei hän voinut
-sietää tuollaista iloa ja nauramista: hänellä heräsivät silloin
-aina vanhat muistot mielessä. Hän lupasi sentään hillitä itseään ja
-palata kohta takaisin; Lisbethin ei pitäisi kertoa tästä kenellekään.
-Hän palasikin kohdakkoin Lisbethin jälkeen, istui ensin hiljaa ja
-tuskautuneen näköisenä, ja kuunteli tarkkaavasti, mitä puhuttiin.
-Mutta sitte kohotti hän lasiaan ja nyökäytti ystävällisen hämillään
-päätään eräälle vieraista, kertoi sitte pienen kaskun ja katsahti
-vaimoonsa. Silloin kiilsivät Lisbeth Junkerin silmät kyynelistä,
-ja hän nyökäytti päätään miehelleen. Kun he vielä hiukan avustivat
-häntä, onnistui hänen pysyä hilpeällä mielellä.
-
-Tapahtui toisinaan, että hän palasi joltakin matkalta kotiinsa kuin
-jäähmettyneenä, lannistunein mielin, sanattomana ja uupuneena. Jos
-hän silloin vielä päällepäätteeksi sisäänastuessaan kuuli lasten
-iloista naurua, muuttui hän välistä melkein yhtä jäykäksi, kuin
-muinoin iso Sott riihen räystään alla. Silloin katsahtivat lapset
-häneen, juoksivat äidin luokse kyökkiin, neuvottelivat siellä
-lyhyesti ja tulisesti, palasivat taaskin tupaan, olivat hyvin vakavia
-ja hiljaisia, joku heistä valitti jotain onnettomuuttaan, toinen
-pyysi jotain apua, ja kaikki tekeytyivät ystävällisiksi. Joku uskalsi
-jo nauraakin. Joku toinenkin uskalsi. Ja nyt mentiin juoksurymäkässä
-kyökkiin: "Äiti, äiti! Isä leppyy jo!" Silloin ravisteli isä päätään,
-uhkasi heitä sormellaan ja vilkastui.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vuodet vierivät.
-
-Kävi silloin Heim Heiderieter eräänä päivänä levottomaksi, päätti
-käväistä Ringelshörnin ja Wentorffin seutuvilla ja saapuikin
-pitemmittä seikkailuitta niille Sankt Mariendonnin taloille asti,
-jotka sijaitsevat ihan kankaan rajalla ja tapasi siellä erään nuoren
-merimiehen keisarillisesta laivastosta, joka harmaalla nummikankaalla
-pisti säkkiin kanervaa, jota hän vastikään oli niittänyt. Äitinsä,
-pienenläntä, liikanaisen työnteon koukistama ja näivettämä ihminen,
-haravoitsi kokoon jätteitä.
-
-"Mistä te, merten kyntäjä?" kysyi Heim.
-
-"Niin tuota", vastasi tämä, "olin eräällä kryssärillä Kiinassa ja
-nyt minulla on neljä viikkoa lomaa." Heim istahti hetkeksi kummun
-rinteelle ja merimies kertoi. Lopulta kun Heim aikoi lähteä, kysyi
-hän vielä: "Mikähän nimenne on?"
-
-"Stoffer Krey", vastasi merimies.
-
-Heim tuumi itsekseen: "Noh, tämä alkaa hyvin", ja jatkoi matkaansa.
-
-Kun hän tuli ensimmäisille taloille, ei hän oikein tietynyt mikä tie
-hänen pitäisi ottaa ja tulisiko hän Kultahetteelle, jos hän asteli
-edelleen kangaskukkuloita. Ennen oli hän aina tullut hetteelle
-alhaalta, marskeilta käsin.
-
-Kohta ensimmäisellä talolla kysyi hän siis eräältä mieheltä tietä,
-joka ovensa edessä veisti jotain puuta neliskulmaiseksi, valmistellen
-siitä veräjäntolppaa. Tämä käännähti ympäri, katsahti noita ruskevia
-kukkuloita kohden, jotka kohosivat tuolla puolen kylää ja sanoi:
-"Sinne on helppo löytää. Menette vaan vasemmalta tuon talon ohitse
-tuossa, jätätte sitte oikealle tuon puun tuolla... näettehän
-sen?... ja astutte sitte jalkapolkua. Näettehän, tuolla kun se
-kiemurtelee, ruispellon poikitse! Menette sitte suoraan eteenpäin
-vaan tuota harmaata hevosta kohden, joka näkyy käyvän tuolla ylhäällä
-kankaalla... näettekö sen? Jatkatte siitä sitte kukkulaa pitkin
-vaan ja pidätte aina oikeaa kättä, kuljette ihan kukkulan reunaa,
-kunnes viimein aukenee eteenne avara painanne alas marskeille. Siinä
-painanteessa on Kultahete."
-
-Heim Heiderieter nyökäytti vakaan näköisenä päätään, vaikk'ei hän
-ollutkaan ymmärtänyt suuria koko puheesta ja kysyi lähtiessään: "Mikä
-on nimenne?"
-
-"Stoffer Krey", vastasi mies.
-
-"Vai niin!" sanoi Heim, ja nyökäytti hyväksyvästi päätään, lähti
-jatkamaan matkaansa taas ja ajatteli: "Kummastelen nyt vaan, mitä
-tänään oikein saan kokea!"
-
-Hän saapui onnellisesti yläkylän läpi, takertumatta kehenkään, ja
-suuntasi nyt kulkunsa kimoa kohden siellä ylhäällä kankaalla. Mutta
-kun hän kävi siten siinä, eksyi hän pahan tapansa mukaan uneksumaan
-taaskin, ja käyskeli siinä tietä edelleen silmät luotuina maahan
-jalkoihinsa. Kun hän taaskin heräsi unistaan ja katsahti ylös, oli
-kimo hävinnyt.
-
-"Luonnollisesti!" sanoi hän. "Tässä nyt ollaan. Kadonnut se on.
-Kummallista, että luonto kohta puikahtaa ulos laiteiltaan, kun minä
-liikun ulkona. Tuo oli Wodanin kimo."
-
-Hän luotti hyviin henkiin ja jatkoi matkaansa rohkeasti vaan ruskevia
-kukkuloita kohden, pysähti toisinaan ja katsahti ympärilleen ja
-vaipui aina tapansa mukaan kaikellaisiin ajatuksiin, kun jokin
-kiinnitti huomiotansa, ja keksi viimein seisovansa keskellä
-kanervikkoa eikä tietänyt, kuinka hän oli joutunut siihen ja
-ajatteli: "Kultahetettä en löydä. Kätkössä se on. He eivät suvaitse,
-että löydän sen, ja tekevät pilaa minusta ja vievät harhaan."
-
-Hän ei siltä ruvennut suremaan, vihelteli päinvastoin, naurahti
-lyhyesti ja ajatteli: "Ettepä vaan saa turmelluksi hyvää tuultani",
-ja piti kylläkin hauskana komppuroida täällä kangasta ja kanervikkoa
-ja katsella täältä ylhäältä avaroille marskeille. Siinä ohessa
-kääntyi hän tuontuostakin katsomaan taakseen, sillä hänestä tuntui,
-kuin joku huutaisi häntä sieltä takaa. Hän ajatteli: "Tuo on tietysti
-paljasta pilaa ja leikkiä", kuuli taas huudon, kääntyi ympäri, ei
-nähnyt mitään ja sanoi itselleen: "Näetkös nyt?"
-
-Mutta nyt kuuli hän kuitenkin keveitä pikaisia askelia takaansa
-ja kääntyi säikähtyneenä. Siinä seisoi takanaan paljasjalkainen
-valkotukkainen poika ja sanoi: "Minun käskettiin sanoa Heim
-Heiderieterille, että hän on mennyt harhaan. Tästä pitää mennä."
-
-Ja poika lähti ripeästi astelemaan edellä kapeata jalkapolkua, joka
-poimutteli vyötäisiin asti kohoavaa kanervikkopensaikkoa. Heim
-asteli hiljaa takana ja ihmetteli, ett'ei poika satuttanut itseään
-mihinkään: ei yksikään oksa kajonnut häneen, eikä rapissut hänen
-jaloissaan yksikään kuiva lehti. Siten johti poika hänet kaltevaa
-myötämäkeä pieneen laaksoon, joka antoi alas marskeille: "Tässä on
-Kultahete!"
-
-"Noh?" kysyi Heim. "Mistä tiedät sinä, että haen Kultahetettä."
-
-"Isäni lähetti minut tänne", vastasi poika.
-
-Heim katsahti epäilevästi häneen. Pojassa oli jotain niin tuoretta
-ja ilmaista, lisäksi jotain taipumatonta uuden uutukaista, ikäänkuin
-olisi hän juur'ikään vielä ollut joku juuri ja noin vaan hetkeksi
-tilapäisesti muuttunut ihmislapseksi. Heim päätti yrittää solmia
-hänet sanoista ja sanoi: "Mikä opettajasi nimi on?"
-
-"Brodersen", vastasi poika.
-
-"Näetkös nyt?" sanoi Heim, "se ei ole totta. Hermann von Rhein hänen
-nimensä on ja on hän entinen koulutoverini. En ole niin tuhma, kuin
-muutamat muut, poikaseni! Sano nyt suoraan vaan, mitä lajia olet."
-
-Poika nauroi ja sukelsi paljaan jalkansa kärjen veteen. Heim
-hämmästyi ja ajatteli: "Odotas vaan, nyt se pujahtaa sinne, ja on
-poissa."
-
-"Se opettaja, jota te tarkoitatte, sehän on muuttanut
-Brunsbüttel'iin", sanoi poika. Hän veti jalkansa vedestä ja odotteli
-kunnes veden kuvastin taas oli eheä. "Nyt voin nähdä sammakon", sanoi
-hän.
-
-"Minkä sammakon?" sanoi Heim ja laskeusi polvilleen.
-
-"Tuolla on harmaa sammakko hetteessä. Nähkääs... tuolla pohjalla! Se
-kyyköttää sammaleella."
-
-"Toden totta", sanoi Heim. "En ole ikipäivinäni vielä nähnyt harmaata
-sammakkoa ennen. Menes ottamaan se ylös."
-
-Poika nauroi. "Luulen", sanoi hän, "että se on kuollut, ja
-valjeentunut vaan."
-
-"Mitä sanot?" sanoi Heim. "Valjeentunut, kuollut sammakko?
-Ikipäivinäni en ole semmoista kuullut..." Hän katsahti taaskin
-epäluuloisesti poikaan: "Tuhmin et sinä kumminkaan ole koulussa",
-sanoi hän.
-
-"En olekkaan", vastasi poika, ja nyökäytti päätään.
-
-"Poika", sanoi Heim ja oikaisihe suoremmaksi, "osaatko kertomataulun.
-Sanoppas mitä tekee yks' kertaa seitsemän."
-
-Poika sanoi.
-
-"Noh ja", sanoi Heim. "Se oli oikein... saat nyt lähteä ja ota
-kiitokset myöskin. Ja tästä saat pari groschenia."
-
-"Isä sanoo, ett'en saa ottaa vastaan rahaa."
-
-"Mitä? Te ette kai tarvitse mitään rahaa? Mitä? Teillä on kai siellä
-alhaalla enemmän kuin minulla? Maksatte siellä kai kirjavilla kivillä
-ja kultarakeilla, vai? Luulen... luulen ihan toden totta, ett'ei
-sinun laitasi ole ihan oikein. Sanoppas, mitä olet syönyt tänään?"
-
-"Papuja ja silavaa", vastasi poika ja paljasti kaikki hampaansa.
-
-"Tuo nyt ainakin kuulostaa ihmiselliseltä." Poika hypähti ylös ja
-lähti juosta livistämään ylös mäelle.
-
-Heim Heiderieter jälestä. "Poika", huusi hän, "sanoppas: näitkö äsken
-tuon kimon, joka kulki täällä?"
-
-"Kimo?" huusi poika, "kimo? Ei se mikään kimo ollut. Oli valkea
-hiekkatilkku. Katsos... tuo tuossa. Näyttää vaan kaukaa kuin kimo."
-
-Heim Heiderieter katseli ällistyneen näköisenä vuoroin hiekkatilkkuun
-vuoroin poikaan, joka juosta livisti kankaan ylitse. "Kummallista",
-sanoi hän, "kuinka minä aina saan kokea ihmeellistä. _Oikein_ ei
-ollut tuon pojankaan laita."
-
-Hän palasi taaskin laaksonpainanteeseen ja heittäysi pitkälleen tuon
-pienen kirkkaan lammen viereen pitkälle, harmaalle ruohikolle.
-
-Silloin kuuli hän askeleita alhaaltakäsin ja näki lähestyvän sieltä
-alhaalta miehen parhaissa voimissaan, noin neljäkymmenvuotiaan,
-jonka parta ja hiukset olivat kuin niitettäväksi kypsynyt elonolki,
-ja jonka kasvot olivat pitkät ja soukat ja silmät omituisen syvät ja
-todet. Puolittain näytti hän oppineelta, puolittain talonpojalta.
-
-Hän tunsi Jörn Uhlin ja hypähti ylös.
-
-Kun he olivat vahvasti ravistelleet toistensa käsiä, heittäysivät
-he ruohikolle niin että hete jäi välilleen ja rupesivat juttelemaan
-tuttavistaan. He eivät olleet kahteen vuoteen tavanneet toisiaan.
-
-"Wietenhän on kuollut", sanoi Jörn. "Tunsithan vanhuksen."
-
-"Oh, ett'en häntä olisi tuntenut! Tiedätkö sinä, kuinka he elelivät
-siellä Aulangolla? Thiess istui pöydän ja takan välillä ja tutki
-Itä-Aasian poliittista asemaa, piti jalkojaan uuninmuuria vastaan,
-aina ylempänä ja ylempänä ja puheli siitä, mitä oli lukenut. Ja siinä
-ohessa ei mies niinä kymmenenä vuotena, jotka Elsbe taas on ollut
-kotona, ole liikkunut kauempana Aulangolta kuin joskus kylällä.
-Wieten istui takan ääressä ja kutoskeli ja parsiskeli sukkia, kuten
-ennen muinoin Uhlilla, kun hän istui sinun ja Fiete Kreyn kanssa."
-
-"Mistä sinä kaiken tuon tiedät?" kysyi Jörn Uhl.
-
-"Luuletko sinä, ett'en ole käynyt Wieten Penniä tapaamassa.
-Wietenissä piili kokonainen kirjava maailma, Jörn. Mitä viimeisten
-viidenkymmenen vuoden kuluessa on tapahtunut tässä pienessä
-kolmikulmassa, jonka muodostaa tämä hiljainen lampi tässä ja vanha
-kaupunki tuolla ja Schenefeldin kirkontorni -- ja siinä on ennättänyt
-tapahtua monellaista -- sen tiesi hän ja se oli elävänä ja selvänä
-hänen edessään. Ja se liikutti meitä, Jörn, se merkitsee meille
-enemmän kuin koko Mandshuria. Hän oli hyvin itseensä sulkeunut, Jörn.
-Hänen oli täytynyt rakentaa kirjavan maailmansa ympärille korkea
-muuri, koska tuhmat ihmiset nauroivat, kun he saivat nähdä sinne
-sisään. Samasta syystä juuri on moni vakava ja syvämielinen ihminen
-vaitelias, Jörn. Mutta minulle, Jörn, minulle aukaisi hän toisinaan
-ovet sinne ja näytti minulle koko talon. Tiedäthän sinä, Jörn:
-tuommoisen kunnollisen vanhanaikuisen talonpoikaistalon, jossa on
-hiukan matalaa ja pimeäkulmaista, mutta lujaa ja hurskaanvakaata...
-Mitä tuumit Elsbestä, Jörn?"
-
-"Sano sinä tuumasi!"
-
-"Minä luulin, että hänestä olisi tullut Fiete Kreyn vaimo. Ja kosinut
-onkin Fiete häntä, mutta hän ei ole suostunut. Tiedätkö sinä, mitä
-hän sanoi?"
-
-"Oletko puhunut hänen kanssaan siitä?"
-
-"Olen; miks'en olisi? Mehän ollaan vanhoja ystävyksiä? 'Katsos
-Heim', sanoi hän, 'hän on Krey; ja Kreijit nyt eivät ole kaikkein
-luotettavimpaa väkeä. Enkä minäkään häntä tarvitse: minulla on
-kylliksi emännöimistä ja äitinä olemista'... Hän on Aulangon
-hallitsijatar, Jörn, ja hoitaa taloutta paremmin kuin Thiess
-konsanaan; varsinkin ylpeilee hän kuudesta tai seitsemästä hyvästä
-lypsylehmästään. Thiessin täytyy totella häntä, ja totteleekin
-mielellään. Mandshuriasta saa hän puhua vapaasti, hänellekin; se on
-semmoinen erikoiskarsina, johonka hän ei kajoo. Mutta jos Thiess
-muuten tahtoo lausua ajatuksiaan ihmisistä, Jumalasta ja maailmasta,
-silloin odottaa hän, kunnes minä tulen, ja sitte menemme ulos.
-Kesäisin istumme me vallilla aulangon reunalla, talvisin menemme
-navettaan... On vahinko, Jörn, ettei Elsbe mene naimisiin; hän olisi
-yksi niitä naisia, jotka eivät salli miehensä eikä lastensa paleltua."
-
-Jörn Uhl katseli eteensä ajatuksiinsa vaipuneena. "Hän on
-tyytyväinen", sanoi hän, "ja Fiete Krey myöskin. Mitä hän uneksi
-nuorena poikana, se on mennyt täytäntöön. Nyt hän omistaa Uhlin
-ja saa sieltä katsella tien ylitse matalaa pientä isän majaansa.
-Hänellä on velkataakkaa ihan tarpeiksi, melkein yhtä paljon kuin
-minulla silloin muinoin, mutta hän selviää niistä helpommalla,
-ratatyö on vahvasti auttanut häntä. Hänen kauppansa kaikella, mitä
-ihmiset sattuvat tarvitsemaan, kuten rakennusaineilla ja aidaspuilla,
-kivihiilellä ja hiekalla, menestyy hyvin. Säälittää minua entinen
-siisti soma pihani; nyt se näyttää jotenkin sekaiselta ja kirjavalta,
-ja olen iloinen, ettei vanha talonripi enää seiso pystyssä.
-Sunnuntaisin tekee hän välistä matkan Aulangolle, juo siellä
-kahvia ja jutustelee Elsben ja Thiess-ukon kanssa. Luulenpa, että
-semmoisikseen asiat jäävät. He vanhenevat siinä, eivätkä huomaakkaan
-ajan kulumista; ja lopuksi väistyvät he pois."
-
-"Sinä olet saanut kokea paljon, Jörn. Haluaisinpa tietää, mitä itse
-elämästäsi ajattelet."
-
-"Tuumitko kirjoittaa elämäkertani, Heim? Ei ole luullakseni se sopiva
-aines."
-
-"Sinun elämäsi, Jörn Uhl, ei ole mikään vähäpätöinen ihmiselämä.
-Sinulla oli hiljainen ja kirjavilla kuvilla koristettu nuoruus.
-Kasvoit yksin, ja yksiksesi, ilman kenenkään apua, olet uljaasti
-taistellut elämänarvoituksen kanssa, ja vaikka oletkin voinut neuvoa
-ainoastaan harvoja, niin vaivasi eivät kuitenkaan ole kestetyt
-suotta. Olet lähtenyt taisteluun tämän maan puolesta, joka on tässä
-tämän lähteensilmän ympärillä; olet tullut karaistuksi sekä tulessa
-että kylmässä ja olet edistynyt tärkeimmässä: olet oppinut antamaan
-arvoa kaikelle ansion mukaan. Olet saanut tuntea tulista naisen
-lempeä, ja olet sillä saanut lähinnä parhaan lahjan, jonka elämä voi
-ihmiselle antaa. Olet laskenut hautaan Lena Tarnin, olet isäsi ja
-veljesi, ja olet niinä hetkinä saanut katsoa ihmiselämän kärsimystä
-silmästä silmään ja olet siitä oppinut nöyräksi. Olet saanut
-kamppailla kovan vastahakoisen kohtalon kanssa, etkä ole sortunut
-sen alle, vaan olet kamppaillut itsellesi voiton siitä, vaikka
-kestikin kauan, ennenkuin sait apua. Olet hampaat yhteenpurtuina ja
-rohkein mielin taistellut tietoja itsellesi, olet tehnyt sen siinä
-ijässä, jossa useat jo ajattelevat ruveta nauttimaan tietojensa
-korkoja. Ja vaikka rakenteleminen, kaivaminen ja mittaaminen nyt jo
-monta vuotta on ollut työsi ja ilosi, et ole sittekään jäähmettynyt
-yksipuoliseesi, sinulta riittää huomiota vielä siihenkin maahan, joka
-on mittaketjujesi ulkopuolella, riittääpä vielä niihin kirjoihinkin,
-joita kirjoittaa ystäväsi, jonka nimi on Heim Heiderieter. Mistä
-pitäisi sitte kirjoittaa, jollei tuommoinen vilpitön ja hartaansyvä
-elämä ole kerrottavan arvoinen?"
-
-Jörn Uhl katsahti ystävällisiin ajatuksiin vaipuneena häneen: "Puhut
-kauniisti siitä", sanoi hän. "Ja jos puhuisin kauemmin kanssasi,
-voisit ehkä saada paljokin järjestykseen minussa, joka nyt uumottaa
-ainoastaan sekavana tunteena. Minusta on aina tuntuva, kuin olisi
-elämässäni jotain särjettyä."
-
-"Tiedän tuon", sanoi Heim, ja kurotti kätensä Kultahetteen ylitse
-hänelle. "Katsos nyt, sinä ajattelet, että jos olisit saanut nauttia
-äitisi hyvää ja viisasta huolenpitoa, ja olisit saanut tasaisesti ja
-mukavasti liukua luonnontieteihisi, että sitte olisi elämäsi solunut
-paljoa puhtaampana, nyt siinä on, kuten aivan oikein sanot, murros.
-Sinulla on tunne, ikäänkuin olisit joskus, monta vuotta sitte,
-joutunut väärälle uralle ja kuin kulkisit vieläkin sitä syrjätietäsi
-ja näkisit ikäänkuin kaukaa sen oikean tien, jota sinun olisi pitänyt
-saada vaeltaa. Mutta sanon sinulle, Jörn, voit kysyä keneltä vakaalta
-ihmiseltä tahansa, jokaisen ihmisen elämässä on jotakin, joka ei
-soinnu. Ja tiedätkö, miksikä ei? Jos se sointuisi hyvin, kuuluisi
-se ohuelta, Jörn; ja jos kävisi meidän niin, kuin äitimme meille
-soisivat, niin sileätä olisi kyllä elämämme tie, mutta matalaa
-myöskin. Kaikkien meidän täytyy kahlata hiekkatietä, Jörn, ennenkuin
-elämämme saa täyteläisyyttä ja syvyyttä."
-
-"Niin", sanoi Jörn. "Luottaa vaan, kas siinä piilee koko autuus."
-
-"Niin näetkös? Siinä piilee kaikki?"
-
-"Heim! Heim!" sanoi Jörn Uhl. "On aikoja, jolloin se ei ole niinkään
-helppoa."
-
-Heim kurotti taas kätensä hetteen ylitse. "Tiedän", sanoi hän,
-"mitä nyt tarkoitat. Mutta etkö saanut apua oikeaan aikaan? Wieten
-liikkui vierelläsi, ja pikku poikasi nauroi ja ilakoitsi pihallasi.
-Aukeni pappilan ovi, tuo leveä viheriä ovi messinki-kolkuttimineen.
-Sieltä löysit paljon rohkaisua Jörn. Tuli sitte kuolema ja teki
-sinulle palveluksiaan, teki päivä- ja hevostöitä, että tiesi tuli
-tasaisemmaksi. Tuli tuo ylpeä hieno tyttö ja asettui rinnallesi ja
-leikki kanssasi noppaa Rugenhergillä, Tulivat lukutyösi, ja raitis
-virkistävä tuuli puhalsi ylitsesi."
-
-Jörn Uhl nyökäytti päätään ja virkkoi: "Sinä tiedät kaiken."
-
-"Vähän minä tiedän, Jörn, enkä voi sietää semmoisia, jotka ovat
-tietävinään kaiken. Mutta ihanaa on, ja on oikeinkin ja viisasta
-ennustaa pilvistä, jotka vaeltavat taivaan kantta, hyvää."
-
-"Minä en osaa lausua ajatuksiani niin hyvästi, kuin sinä", sanoi
-Jörn Uhl, "mutta olen hyvilläni, että olen kanssasi samaa mieltä
-tässä asiassa. Kun vielä olin nuori, laitin minä kirstuni ja
-kammarini semmoisiksi kuin itse ne mielin, ja pidin niitä maailman
-keskipisteenä ja katselin sieltä ulos Jumalaa ja maailmaa, ja
-sinuttelin kumpaakin; mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä
-vähemmiksi havaitsen tietoni ja sitä suuremmaksi kasvaa kunnioittava
-ihmettelyni."
-
-"Olet oikeassa", sanoi Heim, "on turhaa ja tuhmaa puhella paljon ja
-pitkälti. Pitää tehdä kaikki selväksi teoillaan, eikä sanoillaan.
-Mutta kun meillä kummallakin nyt jo on joltinenkin työannos
-takanamme, niin luulen voimamme hiukan sentään sen johdosta puhuakin.
-Taistelun jälkeen olkoon sotaveikoillekin sallittu hieman pakinoida
-keskenään, kuinka olivat väistäneet iskuja ja kuinka olivat tehneet
-hyökkäyksiään. Mutta nyt lähden. Minne sinä olet matkalla?"
-
-"Kävin Brunsbüttelissä tarkastamassa erästä sulkua", sanoi Jörn
-Uhl, "ja nyt menen jalan Aulangolle. Vie terveiset rouvallesi ja
-lapsillesi, Heim."
-
-"Samalla tapaa. Terveiset erittäinkin toiseksi vanhimmallesi. Se on
-soma lapsi, Jörn."
-
-"Jos käyt meitä tervehtimässä, älä sano sitä sentään hänelle, äläkä
-äidilleen."
-
-He menivät vieremää ylös kangastielle.
-
-"Ja jos nyt sentään kertoisin elämäkertasi", sanoi Heim, "niin minkä
-panisin sille nimeksi?"
-
-Jörn Uhl pysähti ja sanoi vakaana: "Vaimoni ehdoitti kerran 'Nokkelaa
-Hannua'."
-
-"Olisi siinäkin ajatusta, Jörn. Toden totta! Oi noita naisia, Jörn!
-Mutta väärä se luonnollisesti olisi! Eivät heidän sanansa ole koskaan
-kuin puoliksi todet, Jörn. He näkevät kaikki asiat tasaisina, olipa
-se sitte vaikka muna. He eivät käy sitä ympäri ja tarkasta, Jörn."
-
-"Totuutta siinä on, Heim. Enpä tiedä, riippuuko se siitä, ett'ei
-minulla ratkaisevimpina vuosinani ole ollut ohjausta: mutta minun ei
-koskaan ole ollut helppo osata oikeaan, minulla on tunne, kuin olisin
-tehnyt pitkiä tarpeettomia harhamatkoja."
-
-Heim pudisteli päätään. "Samaa tuntevat kaikki ne, jotka eivät
-kuunnelleet toisia, ja vannoneet heidän sanojensa mukaan, vaan jotka
-itse ovat hankkineet itselleen oman maailmankatsomuksen."
-
-"Noh", sanoi Jörn Uhl, "ellei 'Nokkela Hannu' siis kelpaa, niin keksi
-sitten minulle joku rehellinen saksalainen nimi ja sano lopuksi:
-vaikka elämänsä kuluikin huolissa ja murheissa, oli hän sentään
-onnellinen ihminen. _Hän oli onnellinen siksi, että hän oli nöyrä ja
-että hän tunsi luottamusta_. Mutta älä tekeydy liika viisaaksi. Me
-emme kumminkaan osaa sitä selittää."
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jörn Uhl, by Gustav Frenssen
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JÖRN UHL ***
-
-***** This file should be named 50667-8.txt or 50667-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/0/6/6/50667/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50667-8.zip b/old/50667-8.zip
deleted file mode 100644
index 09ad30d..0000000
--- a/old/50667-8.zip
+++ /dev/null