diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50452-8.txt | 17808 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50452-8.zip | bin | 314166 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 17808 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5f0b30d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50452 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50452) diff --git a/old/50452-8.txt b/old/50452-8.txt deleted file mode 100644 index 7f040c6..0000000 --- a/old/50452-8.txt +++ /dev/null @@ -1,17808 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Viestini menneiltä sukupolvilta, by Matilda -Roslin-Kalliola - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Viestini menneiltä sukupolvilta - - -Author: Matilda Roslin-Kalliola - - - -Release Date: November 14, 2015 [eBook #50452] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIESTINI MENNEILTä SUKUPOLVILTA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -VIESTINI MENNEILTÄ SUKUPOLVILTA - -Kirj. - -Matilda Roslin-Kalliola - - - - - - -WSOY, Porvoo, 1921. - - - - -SISÄLLYS: - -Kansannainen kirjailijana. - - 1. Lapsuus ja varhaisempi nuoruus. - 2. Matka Naantaliin. - 3. Nuoruusiän taisteluja. - 4. Uskonnollinen kehitys. - 5. Kauppiaana ja kirjailijana. - 6. Valtiollisia harrastuksia. - 7. Kalevala-tutkimuksia. - -Muistelmia nälkävuodelta eli talvi 1867-68. - -Bergelinien perhemuistoja. - - 1. Sokea mummo. - 2. Kirkkoherra Gabriel Bergelinin elämästä: - 1. Koti ja koulu. Ruovedeltä Merikarvialle. - 2. Vuosi 1808. Rajevski. - 3. Uskollisuusvalan ottaminen, von Vegesack. - 4. Kildejev. Halvaus. - 5. Neiti Bergenkrantz. Wie. Björnram. Kirkkoherran kuolema. - 3. Livónin perhe. - 4. Joulu autiolla karilla. - 5. Kuun pimentäminen. - -Inkeri. - -Kamala hetki. - -Pieniä kertoelmia: - - I. Punainen lintu. - II. Muuan hääjuttu. - III. Hän tiesi enemmän kuin muut. - - - - - - -KANSANNAINEN KIRJAILIJANA - - - - -1. - -LAPSUUS JA VARHAISEMPI NUORUUS - - -Soittokallion kyljessä Merikarvian Ylikylässä oli mäkitupalaisen -Juha Ahlrotin ja hänen vaimonsa Karoliinan asunto. Mies oli -kalastaja, mutta teki myöskin suutarin työtä ja oli sitäpaitsi ahkera -maanviljelijä. Nämä henkilöt olivat minun rakkaat vanhempani. Mutta -enpä olisi historiallisen perimätiedon palvoja, ellen mainitsisi -muutamaa sanaa myöskin tuosta kalliosta, jonka ääressä kehtoani on -tuuditettu. Kallion korkeammassa päässä, joka viettää tuvan taakse -länttä kohti, on isonlainen kuoppa eli "kallionkrooppi". Tässä -sanotaan vanhaan aikaan kesäisin pidetyn _kylärukouksia_. Tapa -oli saanut alkunsa sodan ahdistaessa, ehkä jo ison vihan aikoina. -Väkeä kutsuttiin koolle soittamalla suurta sarvea. Siitä sai kallio -Soittokallion nimen. - -Isäni, jonka sukunimi alkuaan oli Ahlström, oli syntynyt joulukuun -12. päivänä 1812. Hänen setänsä Juha Ahlström piti nykyistä -Impivaaran taloa. Pitäjämme kirkkoherra oli isälleni kerran -huomauttanut 12-luvun kolmenkertaisesta toistumisesta hänen -syntymäpäivänään ja arvellut sen ennustavan hänelle hyvää. -- En -tiedä mitä lie ennustanut, sanoi isä myöhemmin, -- ehkäpä sitä, että -vielä saisin 12 lastakin. Meitä sisaruksia oli näet koko tusina ja -vain kolme lapsista kuoli pienenä. Tervettä vahvaa rotua siis olimme. - -Sunnuntai-iltana toukokuun 28. päivänä 1837 näkivät silmäni ensi -kerran päivän valon. Olen siis sunnuntailapsi. Mutta sitäkin -suosionosoitusta on minun kaikin voimin täytynyt itse puolustaa -niinkuin kohta saamme kuulla. Seuraavana sunnuntaina, kesäkuun 4. -päivänä tulivat papit iltapäivällä kastekutsuihin. Arkipäivinä ei -siihen aikaan tällaisiin hommiin ehditty. Rovasti Gust. Joh. Ingelius -suoritti kastetoimituksen ja hänen apulaisensa Otto Reinhold Halen -oli kummina. Neiti Anna-Charlotta Bergelin, kirkkoherra Bergelin -vainajan tytär, kantoi minut pyhälle kasteelle, jossa sain nimen -_Matilda Fredriikka_. Kummeja oli muuten kahdeksan kappaletta. -Vieraat olivat, katsokaas, kaikki "virkaväkeä". - -Isäni oli jo toukokuun keskivaiheilla tehnyt "Porin reisun" ja tuonut -hyvää ainetta suunavaukseksi. Täällä kotipitäjässä, Merikarvialla, -ei silloin ollut vielä ainoatakaan puotia, kaikki täytyi tuoda -Porista. Vieraat olivat kaikki hyvällä tuulella, kun lähtivät, papit -eivät suinkaan vähimmin. Isäni itse oli aivan raitis, mikä silloin -kotipolton aikoina oli harvinaista, mutta vieraille piti olla -tarjottavaa. - -Ristiäisten jälkeisellä viikolla kysyi neiti Karin Bergelin, -kummitätini vanhempi sisar, tavatessaan "maisterin" eli -apulaispastorin: Muistitkos kirjoittaa lapsen kastekirjaan ja merkitä -syntymäpäivän oikein? - --- Ai, en tosiaan muistanutkaan, olin niin väsynyt, kun pääsin -kotiin, että menin heti levolle ja nukuin. Mutta kyllä sen nyt teen, -kun menen pappilaan. Kiitos, että huomautit! - --- Älä nyt vain enää unohda. Ja muistatkos asian niin, ettei tule -virhettä? - --- Kyllä sen vielä muistan ja teen sen nyt heti, kun menen kansliaan. --- - -Muistikos hän nyt? Ei! Hän kyllä kirjoitti nimen oikein ja kaikki -kummienkin nimet ovat kastekirjaan merkityt, mutta syntymäpäiväksi -on merkitty toukokuun 31 p., joka on ollut keskiviikko. Isäni -oli kumminkin piirtänyt Uuden Testamenttinsa kanteen tyttärensä -nimikirjaimet ja syntymäpäiväyksen: M. F. 28.V.1837. Ja tämä -päiväys on oikea, sillä sen mukaan lapsi on syntynyt sunnuntaina ja -kastettaessa ollut kahdeksannella vuorokaudella, niinkuin vanhemmat -sanoivat olleenkin. - -Kun myöhemmin eräs kirkkoherroistamme huomautti minulle -syntymäpäiväkesteissäni, että kirkonkirjojen mukaan olen kolmea -päivää nuorempi, esitin hänelle nämä mainitsemani vastatodistukset -huomauttaen lisäksi, että apulaispastori Halen on voinut erehtyä -päiväyksessä, koska hänet myöhemmin erotettiin papin virastakin -juopumuksen tähden. Saadakseni varmuuden syntymäpäivästäni -tiedustelin kerran äidiltäni yksityiskohtia siitä sunnuntai-illasta, -jolloin synnyin. Äitini kertoi, että kylän nuoria kalastajia oli -iltapäivällä tullut isäni luokse vieraisille. Isäni oli näet hyvin -iloluontoinen ja seurahaluinen mies ja siitä syystä suosittu -tuttavapiirissään. Nuoret eivät huomanneet ajan kulumista. Kun äitini -iltamyöhällä näytti väsyneeltä, sanoivat vieraat: -- Mene sinä vaan -levolle, se ei meidän juttuamme häiritse. Vihdoin nousi vanhin -joukosta, Rönnqvist nimeltään, kehottaen toisiakin lähtemään. Silloin -viittasi äitini isää luokseen ja käski hänen mennä vieraitten mukana -hakemaan "Jumpin mummoa" luoksemme. Kun mummo tuli klo 10 aikaan, oli -lapsi jo syntynyt. - - * * * * * - -Toisella ikävuodellani sairastuin isoonrokkoon. Kahdeksan vuorokautta -olivat silmäni aivan ummessa ja niin pöhöttyneet, että silmien -kohta oli korkeampi kuin muut kasvot. Äitini rukoili kiihkeästi, -etten menettäisi näköäni. Hän ei voinut öisinkään laskeutua levolle -vuoteeseensa, vaikka hänellä oli jo toinen pienokainen hoidettavana, -vaan makasi kehtoni ääressä lattialla tyynyn varassa, ollakseen heti -valmis muuttamaan käärettä, kun minä vaikeroiden pyysin: -- laga öga' -laga öga'! - -Äiti puhui ruotsia. Hän oli näet kirkkoherra Bergelinin ja hänen -ensimmäisen vaimonsa Sofia Orellin tyttären Sofia Albertiinan tytär. -Vaikka tämä seikka aikoinaan olikin arkaluontoinen perhesalaisuus, -tahdon sen kuitenkin tässä kertoa. Se on jo siksi vanha asia, ettei -se enää loukkaa ketään. Kirkkoherra Bergelin oli ennen Merikarvialle -tuloaan ollut Ruovedellä pappina ja omistanut siellä Kärkelän talon. -Kun hän v. 1801 muutti Merikarvialle, jätti hän ensimmäisestä -avioliitostaan syntyneen tyttärensä Sofia Albertiinan Kärkelän -hoitajaksi. Isäntärenkinä oli siellä talollisenpoika Johan Taulaniemi -(Taulérus) Teiskosta. Näiden nuorten välille kehittyi vuosien -kuluessa lemmensuhde. Johan Taulaniemi olisi sen tahtonut laillisesti -vahvistaa. Sentähden hän kävi ennen tyttärensä Karoliinan syntymää -vartavasten Merikarvialla pyytämässä morsiamen isältä suostumusta -avioliittoon. Kirkkoherra Bergelin makasi silloin halvaantuneena -vuoteessa. Asia salattiin häneltä. Taulanientä ei laskettu hänen -puheillensakaan, ja nuorten avioliitto jäi ainaiseksi vahvistamatta. -Oliko tällaiseen menettelyyn syynä sääty ennakkoluulo, vaiko itsekäs -perinnönhimo, on vaikea sanoa. Mutta mainittakoon kuitenkin, että -asian järjesti Bergelinin vävy apulaispastori _Achander_, joka oli -nainut Bergelinin niinikään ensimmäisestä avioliitosta syntyneet -tyttären Anna Kristiinan ja hoiti kirkkoherran sairauden aikana -perheen raha- ja perintöasioita. Toiselta puolen on varmaa, että -kirkkoherra Bergelin, Sofia Albertiinan ja Anna Kristiinan äitipuoli, -oli liitolle suosiollinen. Hän olikin sydämellisen hyvä ihminen. -Myöhemmin sai rovastikin tietää asian oikean laidan. Kun äitini -oli kolmen vanha, tuotiin hänet Merikarvialle ja vietiin isoisän -vuoteen ääreen. Tämä laski, kertoi minulle äitini, rakkaasti kätensä -lapsenlapsensa pään päälle ja siunasi häntä. - -Äidinäitini ja äidinisäni eivät rovasti Bergelinin kuoltuakaan -asuneet yhdessä, mutta he pitivät toisistaan sydämellisesti ja -tekivät toisilleen pieniä palveluksia mikäli siihen oli tilaisuutta. -Äidinäiti oli kuollut vähän ennen vanhimman veljeni syntymää -- olen -toinen järjestyksessä lapsistamme -- niin että hän makasi aitassa -ruumiina, kun äitini oli toipumassa lapsivuoteesta. Tästä äidin -surusta päätettiinkin pienen veljeni niin heikontuneen, että hän -kuoli jonkin vuorokauden vanhana. Sen jälkeen otti äitini isänsä -luokseen asumaan. - -Isorokko oli käänteentekevä tapaus elämässäni. Silmäni jäivät -näet isorokon jälkeenkin kipeiksi. Kun Porin piirilääkäri Arenius -kerran kävi Merikarvialla, vei äiti minut, joka olin neljännellä -ikävuodella, hänen tutkittavakseen Arenius neuvoi hautomaan -silmiä vastalypsetyllä lämpimällä maidolla. -- Jotta hoito tulisi -huolellisesti annetuksi vietiin minut Norrgäleen kummitätini -Anna-Charlotta Bergelinin luokse. (Norrgäle on vähän matkan päässä -syntymäkodistani ja sen omistivat silloin Bergelinin sisarukset.) -Charlotta-täti oli näet luvannut ottaa minut luokseen, kun vähän -varttuisin. Norrgälessä viihdyin erinomaisesti, sillä siellä minua -hellittiin vauvana, sensijaan että kotona sain jo tuuditella -nuorempiani. -- Älkää antako minua äidille, rukoilin tätejäni, kun -minua yritettiin viedä kotiin. Muistan näiltä vuosilta sen, että -tädit neuloivat minulle paljon nukkeja, mutta minä lahjoitin ne -melkein järjestään toisille lapsille, kun he pyysivät niitä. En -niistä sen enempää välittänyt. Mutta yksi Elsa Ruketsha (Lucretia) -niminen oli minulle rakas. Elsa oli itse asiassa tätien myssytukki, -jalustalla seisova, luonnollisen naisen pään kokoinen ja näköinen -puunukke, jolla "pruuvattiin" tykkimyssyjä. Sitä hoitelin ja vaatetin -milloin pitsimyssyillä milloin liinasilla ja se oli minusta ihan -oikea vanha ihminen. Mutta sen loppu oli surullinen. Kun talossa -kerran kävi maalari, antoivat tädit hänen maalata Elsan kuluneet -kasvot harmaalla maalilla luullen siten tuottavansa minulle iloisen -yllätyksen. Mutta minä itkin haikeasti sen nähtyäni, sillä Elsan -rakkaat kasvot olivat nyt vallan oudon ilmeettömän näköiset. - -Leikkipaikkanani oli pari tuolia tuvan takan vieressä. Siirryin -tavaroineni nurkkaa kohden, milloin olin keittiöhommien tiellä, -mutta kun tila tuli vapaaksi, muutin taas entiselle paikalleni. -Kuten lasten tapa on, kolusin vinnit ja aitat etsien leikkikaluja -itselleni. Aitan lattialla olevien kirjojen joukosta löysin kerran -suuren postillan kokoisen kirjan, jonka ulkoasu minua niin miellytti, -että kannoin sen tupaan. Se oli Fénelonin kirjoittama: "Telemachs -Ulisses' sons äfventyr". ["Odysseuksen pojan Telemakosken seikkailut" -on tunnettu ranskalainen romaani.] Kieli oli eriskummallista vanhaa -ruotsia _thenna_ ja _thetta_ muotoineen, mutta siihen olin jo -alustavasti tutustunut selaillessani äidinäidin vanhaa virsikirjaa -ja pian opin sitä lukemaan aivan vapaasti. Kerran minun istuessani -lempikirja sylissäni lukemiseen vaipuneena takan vieressä sanoi -Karin-täti Lotta sisarelleen: -- Kuinka sinä annat lapsen lukea -noita loruja vanhoista epäjumalista? -- Ei hän niitä usko, vastasi -Lotta-täti, -- ei ne häntä vahingoita. Antaa hänen vaan lukea, -koska hän siihen niin tyytyy. Tämä kirja värittikin ensimmäisen -mielikuvitusmaailmani. Tajusin kyllä, että kaikki oli satua, mutta se -ei vähentänyt mielenkiintoani. Onnellinen ikä! - -Ollessani yhdeksännellä pääsin Karl Daniel Sandelinin johtamaan -kyläkouluun. Kävin sitä kaksi viikkoa Mattilassa ja toiset kaksi -Häggrotin torpassa. Yhteensä siis neljä viikkoa. Siellä opin -kirjoittamaan. Se olikin ainoa koulu, mitä lapsena kävin. Laskentoa -sain harjoitella tulevan kauppaneuvoksen Antti Ahlströmin johdolla, -joka oli silloin 17-vuotias. Hänen syntymäkotinsa oli yllämainittu -Impivaaran talo Merikarvian Ylikylässä. Hän oli jo silloin tunnettu -teräväksi laskijaksi. Olin huomannut niissä taulukoissa, joita -kyläkoulussa käytettiin, laskuvirheitä. Näytin niitä isälleni, -mutta hän ei luottanut minun laskutaitooni, vaan antoi taulukot -Antti Ahlströmin tarkastettaviksi. Hän huomasi minun todella olleen -oikeassa. Tämän urotyön perusteella hän sitten tahtoi opettaa minulle -lisää laskentoa. Tein hänelle vastalahjaksi vartailla kudotun korean -vyön, jota hän vielä vanhoilla päivillään näytti vieraillekin -selittäen saaneensa sen palkaksi koulumestaritoimestaan. Myöhemmin -oli minulla toinenkin tilaisuus osoittaa hänelle kiitollisuuttani -ja myötätuntoani. Kun Eva ja Antti Ahlström vastanaineina tulivat -Merikarvialle tervehtimään sukulaisia ja tuttavia, satuin samoihin -kahvikesteihin kuin hekin. Vieraitten huviksi ruvettiin ennustamaan -käsistä. Minut houkuteltiin ennustajaksi. Antti Ahlström oli -viimeinen järjestyksessä. Hän ojensi minulle kätensä lausuen: -- -Tuosta kädestä et saa selvää, eivät ole muutkaan siitä mitään -ymmärtäneet, kun siinä ei ole mitään ristejä, niinkuin muiden -ihmisten käsissä on. Katselin hetkisen miettiväisenä ainoalaatuista -kättä, jossa ei todellakaan ollut mitään ristejä eikä neliöitä. -Ei mitään muuta kuin kolme selvää suuntaviivaa. Säilyttääkseni -ennustaja-arvoni vastasin kuitenkin varmasti ja reippaasti: -- No -mikä konsti on ennustaa tällaisesta kädestä. Pelkkää menestystä tämä -sileys tietää. Eivät ne ristit niin tarpeellisia ole. Vastuksia -ne vain tietävät. Katsokaa, tässä ovat maat ja tuo viiva erottaa -metsät. Kaikki te saatte haltuunne. Ei kotimaassa ole mitään -rajoja eikä esteitä ostoillenne. -- No, entä ulkomailla? sanoi -Ahlström, jolla siihen aikaan oli jo laivojakin. -- Enpä tiedä, -mitä sielläkään. Ostaa vaan, vaikka Tyyneenmereen asti! vastasin -iloisesti. Ennustukseni nojautui kokonaan siihen tosi-asiaan, että -tiesin Ahlströmin liikkeen jo silloin lupaavaksi, mutta en itsekään -osannut aavistaa, että leikkipuheemme tulisi melkein kirjaimellisesti -täyttymään. - -Mutta palatkaamme taasen Norrgäleen. - -Uudenvuodenpäivän 1850 eli vuosisadan puolivälissä kuoli Lotta-täti. -Hän oli silloin täyttänyt 50 vuotta. (Hänen isänsä kirkkoherra -Bergelin oli kuollut jo 1816.) Nyt seurasi elämässäni raskaat ajat. -Olin kolmannellatoista. Silloin laskettiin hartioilleni vastuu, jonka -alle olin menehtyä. Karin-tädilläni oli salainen pahe, nimittäin -juomahimo. Tällä surullisella tottumuksella oli vieläkin surullisempi -alkusyy. Kuten edempänä on mainittu, oli kirkkoherra Bergelin -saanut halvauksen ja makasi viimeiset kahdeksan elinvuottansa -alituisesti vuoteessa. Huojentaakseen hänen tuskiansa piti rouva -Bergelinin keskellä yötäkin keittää hänelle kahvia. Hänellä ei siis -ollut tilaisuutta valvoa palvelustyttöjen toimia, ei edes tärkeätä -viinanpolttoakaan, vaan nämä saivat hääriä omin päin. Kerran löysi -Karin tyttönen palvelijattarien kätköistä jauhopussin ja vei sen -äidilleen. Silloin juolahti ruustinnan mieleen antaa 12-vuotiaan -Karinin valvoa viinanpolttoa, etteivät palvelustytöt voisi vallan -tavattomasti varastaa kallista viljaa. Nämä ymmärsivät yskän ja -kostivat sydämettömästi. He juottivat pienelle Karinille kahvin ja -sokeriveden seassa viinaan niin paljon, että hän nukkui juopuneena -saunan lavolle ja tytöt saivat taas toimia mielensä mukaan. Tätä -menoa jatkui siksi kauan, että lapsi sai siitä parantumattoman -juomahimon. Lotta-sisar oli tarkasti salannut tämän surun äidiltä, -ruustinna Bergeliniltä, joka nyt vuorostaan oli pakotettu vanhuuden -heikkouden tähden pysymään vuoteessa. Lotta-tädin kuoltua pyysi -äitini minua hillitsemään kaikin voimin Karin-tädin liiallista -viinannauttimista ja salaamaan asian edelleen vanhalta rouvalta. -Se oli ylen vaikea tehtävä. Minun täytyi pitää häntä silmällä -yöt päivät. Hädissäni rukoilin Jumalaa antamaan minulle voimia -ja viisautta. Toisinaan täti heltyi rukouksistani ja lupasi -pyhästi parantaa tapansa. Mutta toisinaan hän yltyi kiellostani -ihan raivopäiseksi. Kerran hän uhkasi lyödä minut ruokapuukolla -kuoliaaksi, ellen jättäisi häntä rauhaan. Toisen kerran hän -yritti kurittaa minua hiilihangolla. Vanhan rouvan tähden kestin -kaiken, sillä rakastin häntä lapsensydämeni koko hartaudella. Olen -kirjassani: "Päättyneen vuosisadan kynnyksellä" kuvannut tämän -rakkaan vanhuksen, joka kertoi minulle Kalevalan sisällön jo aikoja -ennen kuin Kalevalaa näinkään. Ponnistuksistani huolimatta tuli -surkeus kuitenkin vihdoin ilmi. Karin-täti näet oli kerran jollain -tavalla päässyt päihtyneessä tilassa äitinsä huoneeseen minun -ollessani kylässä asioilla. - -Vuonna 1852 kävin ensi kerran herranehtoollisella. Seuraavana kesänä -kuoli rouva Bergelin vähän vaille yhdeksänkymmenen vuoden vanhana. -Hän oli syntynyt v. 1763. [Inkeri, samannimisen historiallisen -romaanin päähenkilö, oli rouva Bergelinin anoppi.] Kuollessaan hän -pyysi minulta lupausta, etten koskaan jättäisi Karin-tätiä. Vanha -äiti oli näet levoton tyttärensä sieluntilasta ja toivoi minun -voivan ajan pitkään vaikuttaa hänessä mielenmuutoksen. Epäröin antaa -niin vaikeasti täytettävää lupausta. -- Jos sen kerran annat, niin -tiedän sinun sen myöskin pitävän, sanoi vanhus. Olin voitettu. Minua -liikutti kuolevan luottamus. Suostuin hänen pyyntöönsä. Mutta tämän -lupauksen tähden oli koko nuoruuteni sitten "niin tyyni ikävä". - - - - -2. - -MATKA NAANTALIIN - - -Eräs muisto pilkistää esiin tältä ajalta. Kesällä 1855 eli Turkin -sodan aikana matkustin pitäjämme Alikylän vanhalla Varis-nimisellä -kaljaasilla Naantaliin rovasti Heikelin perheeseen auttaakseni -naisväkeä ompelutöissä, joissa olin taitava. Perhe oli läheistä -sukua Bergelinin perheelle, sillä rouva Heikel oli Anna Kristiina -Achanderin tytär. Menomatkalla näin Ahvenanmaalla ja Turun -saaristossa sotavarustuksia, mutta mitään suurempaa seikkailua ei -meille sattunut, ankaraa myrskyä lukuunottamatta. Kaljaasi meni -Turkuun. Sieltä minun oli jatkettava matkaani veneellä määränpäähän. -Turussa kävin rehtori Oskar Ingeliuksen luona viemässä hänelle -terveisiä hänen Merikarvialla olevilta sukulaisiltaan. - -Kesä Naantalin pappilassa ei ollut erikoisen hauska. Olin ensi kertaa -maailmalla. Kaipasin sentähden katkerasti omaisiani eikä isäntäväkeni -osannut aavistaa, että minun vaiteliaan ulkokuoreni alla sykki niin -herkkä ja arka sydän. He eivät tulleet aina punninneeksi sanojansa, -vaan haavoittivat usein tietämättään mieltäni. - -Rovastin kanssa tulin hyvin toimeen. Sallipa hän minun siistiä -kirjoituspöytänsäkin, mikä työ oli siihen asti uskottu vain -ruustinnalle itselleen. Perheessä oli kaksi tytärtä, Hilda ja Etta, -molemmat nuoria ja seuraarakastavia. Mutta minä istuin useimmiten -ompelutyöni ääressä silloinkin, kun talossa oli vieraita. Toisinaan -kutsuttiin kuitenkin minutkin sisään. Mieltäni masensi se, että -ruustinna joskus viittasi alhaiseen syntyperääni. Se oli minulle -kipeä kohta. - -Muistan erään kirpeän keskustelun meidän tyttöjen kesken. Pappilassa -oli näet paitsi omia tyttäriä Hilda-neidin seurana eräs Inga -Vallenius niminen nuori neiti, jonka sulhanen oli jostain syystä -hirttäytynyt. Morsian ei voinut tämän jälkeen yhtään olla yksin, -sillä hän näki aina vainajan haamun edessänsä. Hän oli sentähden -tullut pappilaan rauhoittumaan. Me tytöt keskustelimme kaikesta maan -ja taivaan välillä. Kerran oli pohdinnan kohteena kysymys: -- Hvad -det vill säga att vara bildad. -- Miten ilmenee sivistys? Etta, -nuorin meistä väitti topakasti, ettei voi olla oikein sivistynyt, -ellei osaa vieraita kieliä. Sisarukset näet osasivat itse niitä, minä -en. Inga Vallenius huomasi asian kärjen. Hän katsoi merkitsevästi -minuun sanoen: -- Sepä ei pidä paikkaansa. Kyllä voi olla täysin -sivistynyt ihminen, vaikkei osaakaan vieraita kieliä, jos osaa vain -muuta hyödyllistä. Muistan vieläkin, kuinka kiitollinen olin hänelle -näistä sanoista. - -Toinen pieni tapaus tältä kesältä. Poimin kerran Hildan kanssa -mansikoita puutarhasta, sillä odotettiin vieraita. Salista rupesi -vähän ajan kuluttua kuulumaan soittoa. -- Hvem ä' de' som spelar? -(Kuka siellä soittaa?) kysyin. -- D' ä väl Etta. -- Nej, inte kan -de vara Etta, nog känner jag Ettas spel. (Se on Etta. -- Ei se voi -olla Etta. Kyllä Ettan soiton tunnen.) -- D' ä löjtnant Schauman, -som spelar, (Luutnantti Schauman siellä soittaa), selitti Hilda -vihdoin. Soitto meni niin sydämeeni, että rupesin itkemään. -- Mitä -sinä itket? uteli Hilda. -- Muistin vaan niin kotoani ja kaikkia -omaisiani siellä, vastasin hänelle. Saliin tultuaan oli Hilda -kertonut tapauksen luutnantti Schaumanille. Tämä oli siihen lausunut: --- Hon tycks ha sinne för musik. (Hän näyttää tajuavan musiikkia). -Minun tullessani puutarhasta sisään soitti luutnantti Schauman -hienoa aariaa. Hilda kysyi, mitä pidin siitä. -- Kyllä tämäkin -on kaunis, mutta se ensimmäinen kappale miellytti minua enemmän, -vastasin. Silloin sanoi luutnantti Schauman innostuneesti: Hon _har_ -sinne för musik. (Hänellä _on_ soitannollista tajua). Kun ruustinna -itsepintaisesti epäili minun lahjojani, selitti puolustajani, että -ensimmäinen kappale oli nimeltä "Hemweh" -- koti-ikävä -- ja sen -olin tunteellani syvästi ymmärtänyt. Aaria sensijaan oli minulle -maalaislapselle luonnollisesti outo ja vähemmän mielenkiintoinen. -Luutnantti Schauman piti taipumustani niin erikoisena, että lupasi -huolehtia vastaisesta soitannollisesta opetuksestani. - -Tulin vielä toisellakin tavalla esiintyneeksi edukseni luutnantti -Schaumanin silmissä. Pappilassa vieraili näet samaan aikaan -eräs toinenkin herrasmies. Hän oli tuonut mukanaan konstikkaan -sydämenmuotoisen hopealukon, jota kilvan koetettiin aukaista, -kenenkään vielä onnistumatta. Olin katsellut syrjästä leikkiä ja kun -lukko vihdoin tuli minun käsiini, koetin näppäillä sitä vähän eri -tavalla kuin toiset. Puristin sitä voimakkaasti käsieni välissä ja se -ponnahti äkkiä auki. Kaikki olivat iloisesti hämmästyneitä, itse en -suinkaan vähiten. Ikäänkuin mielenjännityksen peitteeksi huudahdin -pitäessäni sydänlukkoa avoinna kädessäni: -- De va då tomt hjärta. -(Sepäs oli tyhjä sydän). Herrat rupesivat silloin kiusoittelemaan -minua puhuen rakkaudesta, mutta minä selitin heille, etten -sellaisesta ymmärtänyt mitään. -- Katsopas minua silmiin, niin minä -opetan, sanoi yllämainitsemani vieras herrasmies. Käänsin silmäni -häneen, mutta hänen katseensa oli niin inhoittava, että heti jätin -salin ihmetellen, että ruustinna suvaitsi sellaista seurakumppania. - -Nämä pikkukohtaukset olisivat varmaan minulta unohtuneet, ellen -ihmeekseni olisi saanut lukea kuvauksia niistä seuraavan vuoden -Åbo Underrättelser-lehdessä. Otaksun luutnantti Schaumannin ne -kirjoittaneen, sillä siinä puhuttiin erinomaisen lämpimästi -soitannollisesta köyhästä tytöstä, jolla olisi varmaan tulevaisuus -edessään, jos hän saisi kehittää taipumuksiaan, ja pahoiteltiin -sitä surullista tosiasiaa, että meillä niin usein rikkaat ja -lupaavat lahjat jäävät varojen tai hoivan puutteessa surkastumaan. -Ulkomuodostani hän sanoi näin: tyttönen on kalpea väriltään, tukka -harmahtava, luultavasti siitä syystä, ettei sitä oltu öljytty, -vartalo hintelä ja puku yksinkertainen. -- Muuten hän oli varsin -sievä, kuten sopii odottaa 18-vuotiaasta -- kuului loppuarvostelu -persoonastani. Hän oli vakuuttunut ettei ulkonainen olentoni olisi -tehnyt minulle soitto-urallani mitään haittaa. Kaikki, puutteellisuus -olisi hänen käsityksensä mukaan voitu huolellisella hoidolla ja -pukeutumistaidolla parantaa. Mainitsipa hän jotain näppäristä -sormistanikin ja hopealukon aukaisemisesta. - -Musiikkiopinnoistani ei tullut kuitenkaan mitään, sillä muutin pian -takaisin Merikarvialle. Kirjoitin omaisilleni koti-ikävästäni. -Muistan vieläkin, kuinka raskas oli mieleni, kun pappilan takana -pohjoiseen antavalla kalliolla kirjoitin kirjettä äidilleni ja pyysin -häntä tulemaan noutamaan minut pois. Kun olin palannut sisään, kysyi -ruustinna, missä olin ollut. Kerroin olleeni kalliolla kirjettä -kirjoittamassa. Silloin hän tulistui ja sanoi: -- De' ska' bli slut -me' de' skrifvande'. Vastasin hänelle, että se olikin viimeinen -kerta, sillä tiesin omaisteni toimivan hyväkseni. - -Kului viikko viikon perästä. Istuin eräänä iltapäivänä vähän ennen -Mikkeliä aitan portaalla käärimässä omenia talven varalle. Joku ajoi -hevosella pihaan. En kääntänyt päätäni, sillä työni oli kiireellistä -ja olin tottunut siihen, että pihaan tuli vieraitakin. -- Tilda, etkö -lainkaan katso tänne? kuulin äitini huudahtavan hänen astuessaan alas -rattailta. Juoksin äitini kaulaan ja olin tyrskähtää itkuun. Mutta -äiti kielsi näyttämästä nyt mitään mielenliikutusta ja minä nielin -urhoollisesti kyyneleeni. - -Äidillä oli vuokrahevonen. Meidän oli sentähden lähdettävä heti -seuraavana aamuna. Ruustinna käski minun sanoa hyvästit herrasväelle -jo illalla, jotten aamulla häiritsisi ketään. Hilda pyysi kuitenkin -hartaasti, että herättäisin hänet ennen lähtöni. En olisi sitäkään -tohtinut tehdä, mutta Hilda kuuli omaan huoneeseensa, kun rovasti -aamulla puheli minulle ystävällisiä jäähyväissanoja. Hän juoksi -sisään, lankesi kaulaani ja huudahti: -- Olisitko sinä Tilda todella -voinut lähteä täältä minulle hyvästiä sanomatta! Me rakastimme -toisiamme sydämellisesti. Niin itkimmekin haikeasti erotessamme. -Mutta ne olivatkin ainoat kyyneleet, jotka vuodatin sieltä -lähtiessäni. - -Matkasimme Turun kautta. Kun taas poikkesimme setä Ingeliuksen -luokse, sanoi hän minut nähdessään. -- Nog syns det på flickan, att -hon tillbragt sin sommar på Nådendals prästgård. (Kyllä tytöstä -näkyy, että hän on viettänyt kesänsä Naantalin pappilassa). Olin näet -laihtunut ja kalpea. - -Kävin äitini kanssa myöskin Turun Tuomiokirkossa. Ekman oli juuri -saanut valmiiksi kuorimaalauksensa. Ne olivat ihmeen kauniit. -Varsinkin oli se, joka esittää Vapahtajaa Getsemanessa, kovin -vaikuttava. Äitini "itki niin" sitä katsellessaan. Erityisesti -muistan myöskin maalauksen, joka esittää suomalaisten kastamista. -Siinä olevalla nuorehkolla naisella oli erinomaisen harras ja syvä -tunne kasvoillaan. Kun näin samat maalaukset parikymmentä vuotta -myöhemmin, olivat nämä samat kasvot pahasti muuttuneet. Oli kuin -olisi kuva elävän ihmisen tavoin vanhentunut. Muutenkin näkyi nyt -selvästi, että ne olivat kaikki vain kuvia. Silloin ne näyttivät niin -ihmeellisen eläviltä ja puhuvilta. - -Kirkossa oli samalla herranehtoollinen. Näin erään nuoren neidin -menevän ehtoollispöytään. Olin kuullut hänestä niin paljon, että heti -tunsin hänet neiti Rehbinderiksi. Etta Heikel oli kertonut hänellä -olevan merkilliset kullanväriset hiukset ja ihanan siniset silmät. -Kun hän palasi alttarilta kuvastui hänen jalonmuotoisilla kasvoillaan -niin kirkastunut ilme, että minä jäin ihmetyksestä katsomaan suoraan -häntä. Hän suuntasi hetkeksi lumoavat silmänsä minuun ikäänkuin -ottaen osaa liikutukseeni. Tunsin sillä hetkellä sanomatonta onnea. - - - - -3. - -NUORUUSIÄN TAISTELUJA - - -Minun palattuani Merikarvialle alkoi taas raskas arkielämä. -Karin-täti oli selvänä ollessaan kovissa tunnontuskissa juomahimonsa -tähden. Hän veisasi alinomaan milloin ruotsiksi, milloin suomeksi -virttä: -- Ah oleng' mä ainoa outo maan päällä, (vanha virsikirja -n:o 266.) -- Är jag allen en främling här på jorden. -- Sellainen -ilmapiiri oli liian tukahduttava minun nuorelle mielelleni. Vaivuin -epätoivoiseen mietiskelyyn. Elämä ja tulevaisuus väikkyi toisaalta -mielikuvituksessani ihanana ja rusohohteisena. Varhainen askartelu -kirjain ääressä oli ruokkinut mielikuvitustani, joka heräävän -nuoruuden vaiheessa on muutenkin lennokas. Minäkin tahdoin tulla -joksikin maailmassa ja tehdä suur tekoja elämässä. Varmasti. Mikä -sen estäisi? Olihan moni niistä sankareista, joista olin lukenut, -syntynyt köyhissä ja ahtaissa oloissa ja viettänyt lapsuutensa -syrjäisellä seudulla. Mutta onnetar oli sitten tarttunut heidän elon -purtensa peräsimeen ja vienyt heidät kauas vaaroihin, taisteluun -ja kunniaan. Toiset olivat itse yliluonnollisilla ponnistuksilla -murtaneet kaikki vastukset. Niin tekisin itsekin. - -Pihallamme kasvoi suuri pihlaja. Makasin usein tuntikausia ruohikossa -sen alla ja sommittelin suunnitelmiani: -- Oppia täytyi minun -saada ennen kaikkea. Pois siis kotiseudulta, se oli menestyksen -ensimmäinen ehto. Mutta minne? Oi, sitä ei kannattanut surra. -Kohtalo sen määräisi. Tahtoni ja innostukseni kiidättäisi minua -vaikka valtamerien yli, jos olisi tarvis. -- Tilda-a, Tilda-a! -Missä sinä olet? Karin-tädin ääni palauttaa minut todellisuuteen. -Karin-täti. -- Kuin musta muuri kohoaa lupaus, jonka annoin vanhalle -rouva Bergelinille, esteeksi kaikille suunnitelmilleni. Karin-täti! -Siinä on ankkuri, joka kahlehtii minun purteni ikuisesti tähän -kotirantaan. Ehdottomasti. En vastaa tädin huutoihin. Makaan suullani -maassa tuskasta melkein tukahtuen. En tahdo enää nousta, en tahdo -elää, koska en kuitenkaan saa levittää siipiäni vapaaseen lentoon. -En, en! Vihdoin lähestyy Karin-täti kuin vaiston ohjaamana suurta -pihlajaa. Hän huomaa minut maassa ja näkee kaikesta peittelemisestäni -huolimatta mielenliikutukseni. Hän tiedustelee pelästyneenä sen -syytä. Minun on vaikea vastata. Kierrän, kaarran kysymystä. -Soperran jotain yksinäisyydestäni ja tartun viimein kuin hukkuva -tunnustukseen: -- mieleni on siitä paha, että täti aina veisaa -tuota ikävää muukalaisuusvirttään, joka melkein syyttää Jumalaa -maailman kurjuudesta. -- Lapsi kulta, jos olisin arvannut, että se -masentaa mieltäsi, en olisi sitä niin usein veisannut, selittää -täti sydämellisesti. Ja hän lakkasi siitä päivästä lähtien sitä -veisaamasta. - -Ymmärsin vähitellen, että minun täytyi tyytyä kohtalooni. Kouluun -pääseminen oli mahdotonta. Mutta sitä suuremmalla innolla luin -kirjoja, joita onnistuin saamaan käsiini. Opiskelin ranskaakin -erään "Grammaire de francaisen" avulla. Ja sen verran siitä ainakin -tarttui muistiini, että olen myöhemmin osannut lukea ranskankielisiä -nimiä ja ymmärtänyt yksityisiä sanoja. Saksaa lueskelin myös -vähäsen. Mutta vaikka se tuntui helpolta, ei se silti miellyttänyt -minua siinä määrin kuin ranskankieli. Englanninkieltä sensijaan -harrastin enemmän. Kerronpa nyt miten tulin alkaneeksi sitä tutkia. -Ruustinna Korsman asui miehensä kuoltua Merikarvialla ja minä -kävin perheessä usein sekä töissä että vieraisilla. Minun oli lupa -lainata perheen kirjastosta, mitä halusin. Käytin tätä tilaisuutta -tietysti ahkerasti hyväkseni. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä menin -tapani mukaan Korsmanille. Herrasväki tuli pihalla vastaan menossa -jonnekin kyläilemään. Minua kehotettiin silti menemään sisään, -koska olin niin tuttu perheessä ja viihdyin hyvin kirjojen parissa. -Noudatin kehotusta ja selailin salissa kirjapöydällä olevia teoksia. -Ne olivat kaikki ennestään tuttuja, eivätkä minua erikoisesti -huvittaneet. Huomasin samalla, että joku kirja oli pudonnut pöydän -ja seinän väliin. Otin sen ylös. Se oli englanninkielen oppikirja. -Miten se oli sinne eksynyt? Ruustinna Korsmanin tytär Ingeborg oli -naimisissa merikapteeni Blomin kanssa Uudestakaupungista. Kirja -oli merikapteenin. Rupesin heti sitä lukemaan. Vein sen kotiinkin -ja istuin monet sunnuntait sen ääressä minnekään liikkumatta. Isäni -ihmetteli usein, mikä kirja saattoi niin kauan kiinnittää huomiotani. -Kun selitin opiskelevani englannin kieltä, nauroi hän hieman ja -vakuutti minun yrittelevän liikoja. Mutta eräänä sunnuntaina -hämmästytin häntä kelpolailla lukemalla hänelle suomeksi erästä -oppikirjaan otettua kertomusta. Nyt sain kiitosta ponnistuksistani. - -Myöhemmin harrastaessani raamatuntutkimusta hämmästytin samalla -rovasti Heman-vainajaa. Oli kysymyksessä raamatunlause: Minä olen -A ja O, alku ja loppu. Olin merkinnyt käsiteltyyn tekstiin alfa -ja omega. -- Mistä Te nämä kirjaimet tunnette? kysyi rovasti. -- -No tottahan minä edes kreikankielen _aakkoset_ osaan, selitin -tyytyväisenä teeskennellen itsetietoisuutta. Olin näet jonkun -apulaispapin kirjoista jäljentänyt itselleni nämä aakkoset. Paperi on -vieläkin hallussani. Hyvän muistini tähden olisi minun ollut varsin -helppo oppia kieliä, ellei jokapäiväinen toimeentulon huoli olisi -minua pakottanut aina vain ompelemaan tai tekemään muita käsitöitä. - - - - -4. - -USKONNOLLINEN KEHITYS - - -Siirrynpä sitten kertomaan uskonnollisesta kehityksestäni. Isältäni -olin varhain perinyt horjumattoman luottamuksen Jumalaan, sillä hän -ei koskaan epäillyt. - -Olin 25-vuotias, kun Lammelassa (kylä Merikarvialla) ruvettiin -opettamaan ns. hedbergiläisyyttä. Olin siellä Juha Järvenpään -perintötorpassa ompelemassa. Kynttilänpäivänä piti Sonck-nimisen -evankeelisen papin saarnata Ahlaisten kirkossa vaalisaarnansa. -Minun teki kovasti mieli sinne, ja Järvenpää lupasikin ottaa minut -rekeensä. Mutta edellisenä lauantaina sain kutsun mennä morsianta -pukemaan Merikarvian Hongijärvelle, olihan yleinen kaase eli -morsiamenpukija paikkakunnallamme. Istuin iltahämärässä Järvenpään -tuvan penkillä miettien, miten pulma olisi ratkaistava. Hetken -kuluttua tuli Järvenpää kynttilä kädessä viereeni. -- Tilda, minä -luulen, että sinä _itket!_ sanoi hän. Ei, flikka, sinä _tulet -Ahlaisiin_ huomenaamuna. Kyllä Aaron (torpan poika) kyyditsee sinut -sitten maanantaina kotiin! Tämä Järvenpää oli erittäin hyväsydäminen -mies. Me menimme siis aamulla Ahlaisten kirkkoon. Päivän tekstinä -oli lause: "Nyt, sinä Herra, lasket palvelijasi rauhaan menemään." -Muistan saarnan sisällön vieläkin, vaikka siitä sunnuntaista on -kulunut jo yli puoli vuosisataa. -- Teille te _nurjamieliset_ sanoi -Sonck, -- jotka ette välitä mistään, en voi antaa muuta neuvoa kuin -lausua kehotuksen: -- Heräjä sinä, joka makaat, että Kristus sinua -valaisee. -- Teille, te siivot _kirkkokristityt_, jotka noudatatte -tarkasti ulkonaista nuhteettomuutta, muistutan, etteivät ulkonaiset -työt ole minkään arvoiset. Teille, _jotka teette työtä_ autuutenne -tähden ettekä ota vastaan Jumalan armoa, joka omistetaan uskolla. -Tässä katsoi pappi suoraan minuun. Minä itkin ja hymyilin yht'aikaa -ja nyökkäsin päätäni hänen joka sanalleen. Olin syvästi liikuttunut. -Se oli minun osani. Saarnan lopulla hän puhui vielä lammelaisille, -jotka olivat jo uskovaisia: -- Pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ota -sinulta osaasi pois. -- Tämä sunnuntaisaarna ratkaisi minun suhteeni -Jumalaan. - -Kun sitten olin Siikaisissa ompelemassa morsiuspukua Miina -Starckille, ajoi samainen pappi Sonck pihaan poiketakseen taloon. -Teki niin kovasti mieleni mennä häntä kiittämään sanoista, jotka -hän oli puhunut Ahlaisten kirkossa ja jotka olivat minulle niin -merkitsevät ja käänteentekevät, mutta en tohtinut astua enää hänen -eteensä. Näihin aikoihin valtasivat uskonnolliset kysymykset yhä -enemmän mieleni. Henrik Renqvist oli kirjoittanut kirjasen _Väärästä -uskosta_. Järvenpää käski minun lukea Renqvistin kirjasen. Teinkin -sen ja luulin olevani täydellisesti hänen kannallaan. Mutta Järvenpää -toi minulle myöskin Hedbergin vastauksen. Se oli asiallinen ja tyyni, -eikä hyökännyt vastustajan persoonan kimppuun, niinkuin Renqvistin -kirja. Silloin huomasin erotuksen oikean ja väärän välillä. -Aavistin silloin armon salaisuutta, mutta en osannut sitä vielä -ottaa vastaan. -- Itse sen nyt näet, ettei sitä voi uskoa silti, -vaikka sen ymmärtää, sanoi Järvenpää. Tämä oli tapahtunut ennen -Ahlaisissa käyntiämme. Se käsitys armosta ja uskosta, minkä sain -Sonckin saarnasta, on sitten pysynyt vakaumuksenani jo yli 50 vuotta, -vaikka olenkin syviä hengellisiä kysymyksiä senjälkeen pohtinut -monelta puolelta. Siihen aikaan käytiin paljon hartauskokouksissa ja -minä kävin niissä myöskin sillä kaipasin sellaista. Ja pidä niistä -vieläkin. Ei niissä mitään väärää ole. - -Paitsi Hedbergiltä olen saanut pysyviä vaikutteita myöskin siltä -uskonnolliselta suunnalta, jota edusti lehtori Lönnbeckin Tukholmassa -toimittama hengellinen lehti "_Facklan_". [Tässä lehdessä julkaistun -v. 1911 kirjailijan ennustus tsaarivallan häviöstä maailmansodan -aikana.] Se ilmestyi v:een 1914 asti, jolloin lehtori Lönnbeck -kuoli. Jos joillakin on halua tutustua lähemmin niihin ajatuksiin, -jotka minulla on ollut kristinuskosta, niin voi sen tehdä mainitun -lehden avulla. Johdannossa kirjaani "_Mietteitä Gogin sodasta_" -olen maininnut saaneeni opastusta raamatuntutkimuksilleni rovasti -G. Nyholmilta. Häneltä sain tosiaan monta kultaista neuvoa. Häneltä -opin senkin, että ihmisen on aina turvautuminen raamatun sanaan, -eikä omiin tunnelmiin ja mietteisiin, sillä ne vaihtelevat alati. -Ennustusten tulkitsemisen suhteen hän oli verbaali-inspiration -kannalla varoittaen käsittämästä mitään sellaista esikuvallisesti, -mikä voitiin käsittää luonnollisesti ja sananmukaisesti. - -On ihmetelty, että osaan niin paljon ulkoa raamattuani. Minulla on -hyvä muisti. Sitäpaitsi on sen sisältö jo varhain painunut mieleeni. -Vanhalle rouva Bergelinille, joka viime vuosinaan oli niin kuuro, -että hänelle täytyi kaikki huutaa korvaan, luin raamatun kolmeen -kertaan alusta loppuun, ensin suomeksi, sitten ruotsiksi ja sitten -taas suomeksi. - -Tuolla vanhalla nahkakantisella ruotsinkielisellä raamatullanikin, -joka on painettu jo v. 1806, on oma historiansa. Kerron senkin, -sillä se oli tärkeä tapaus minulle itselleni. Keväällä 1868 -huhtikuun viimeisenä päivänä kuoli kirkkoherra Korsman. Kävin ennen -huutokauppaa, joka pidettiin hänen jälkeensä, katsomassa myytäviä -kirjoja, sillä minun teki mieleni saada oma raamattu. Siellä oli -niitä pari suomalaistakin, mutta ne oli ennalta määrätty toisille -henkilöille. Sitäpaitsi ne olivat niin kalliit, ettei minun ollut -ajattelemistakaan ostaa niitä. Rukoilin vain Jumalalta, että saisin -edes ruotsinkielisen, jolla ei tietääkseni ollut monta ostajaa. Rahaa -minulla oli vain 2 mk 50 p mennessäni huutokauppaan, mutta toivoin -saavani suorittaa loput myöhemmin saatuani lisää ompeluksilla. -Olinhan tuttu perheessä. Kun saavuin pappilaan, siirryttiin juuri -sisähuoneisiin pihamaalta, jossa oli myyty kaikenlaista irtainta. -Kirjat olivat salin pöydillä. Ruvettiin niitä kauppaamaan. Vanha -ruotsinkielinen raamattu. Mitä tarjotaan? -- Kaksi markkaa, kuului -väkijoukosta. -- Kaksimarkkaa. Kaksi markkaa -- yksi, kaksi markkaa-a --- kaksi, sanoi vasaramies. -- Viisikymmentä penniä, lisäsin -jännittyneenä. -- Kaksi markkaa viisikymmentä penniä. Yksi. Kaksi. -Eikö kukaan lisää? -- Kolme. Vasara paukahti. Minä harasin rahat -taskustani pöydälle ja raamattu annettiin minulle. Riensin nopeasti -ulos. Päästyäni ihmisjoukosta maantielle yksinäni, ratkesin itkemään -ilosta. Tuntui kuin olisin saanut raamattuni Jumalan omasta kädestä. - -Puhuakseni raamatuntutkimuksistani täytyy minun myöntää, että koko -työ on monesti näyttänyt minusta itsestäni ja kaikista muistakin -perin toivottomalta. Rovasti Nyholmin eläessä olin vireämpi, -varsinkin senjälkeen kun hän oli kertonut minulle ajatuksiaan -Gogin sodasta, josta olen julkaissut kirjan v. 1911. Mutta hänen -kuoltuaan lamaantui intoni vähitellen tarpeellisen kannatuksenkin -puutteessa. Rovasti Heman-vainaja pahoitteli suorastaan sitä, että -uhrasin voimiani ja aikaani ennustuksien tutkimiseen, joista eivät -etevimmät jumaluusoppineetkaan ole saaneet selvää. -- Olisitte -mieluummin syventynyt filosofiaan, sanoi hän erään kerran. -- No mitä -teosta te esim. tahtoisitte suositella? -- Vaikka Rousseaun Emileä, -vastasi hän. -- Olen sen nuorena lukenutkin, mutta en pitänyt sitä -minään, vastasin hänelle. Erään toisen kerran oli hänellä pieni -kirjanen muassaan. Se käsitteli kaukovaikutusta eli telepatiaa. -Siinä seliteltiin kaikki rukouksen kuuleminen telepatian avulla. -Jumalaa ei siihen muka tarvita. Luettuani sen kysyi hän, mitä siitä -pidin. Minä kysyin vuorostani, mitä hän itse ajatteli asiasta, vaikka -tiesinkin, ettei hän koskaan sanonut mielipidettään eikä sallinut -sitä kysyttävän, vaan kyseli aina itse toisilta. Sanokaa te vain itse -ensin, lausui hän nytkin. -- Kyllä minä pidän tämän sielutieteellisen -perustelun oikeana, vastasin, -- ja uskon, että on kaukovaikutusta -olemassa ihmisten välillä. Mutta kyllä siinä tarvitaan keskusasema, -sentraali, myöskin. Ja se on Jumala. - -Kun pitelen käsissäni paksua käsikirjoituspakkaa, joka sisältää -tutkimukseni Ilmestyskirjan mainitsemasta "tuhannen vuoden" -ajasta, nousevat mieleeni monet tukalat hetket sen syntyvuosilta. -Kun eräänä tammikuun aamuna tämän vuosisadan alussa ajattelin -kirkkoherra Hemanin sanoja, että minun oli turha tutkia profetioja, -koska niistä ei ole kukaan saanut selvää, niin huomasin itsekin -työni toivottomaksi. Eihän minulla ollut mitään apukeinoja. Ei -ollut historiallisia teoksia eikä muita lähdekirjoja. Strandbergin -Herdeminne on tuossa pöydällä. Paitsi sitä oli minulla Y. K. -Yrjö-Koskisen kertomuksia ihmiskunnan historiasta I osa Vanha aika. -Kaipasin kovasti Weberin maailman historiaa, mutta varattomuuteni -tähden en voinut sitä saada. Sinä aamuna oli minulle lopultakin -selvinnyt, etten voinut enää jatkaa työtäni. Käärin sentähden -paperini kokoon pannakseni ne pois ainaiseksi. Raskaita huokauksia -nousi rinnastani, sillä tämä työ oli ollut minulle kuitenkin kaikkein -rakkainta. Olin peräti masentunut. Klo 10 aikaan aamupäivällä -tuli ylioppilas J. Sysimetsä luokseni. Tervehdittyään hän kertoi -seuraavana päivänä matkustavansa Helsinkiin. Illalla kantaessaan -kirjojaan talteen vinnille oli hän tullut ajatelleeksi, että minä -ehkä haluaisin lukea joitakin historiallisia teoksia, koska harrastin -niitä asioita. Nyt hän oli tullut sitä itse kysymään minulta. -Ettekö te tarvitsisi esim. Weberin historiaa? sanoi hän. Hätkähdin, -sillä olinhan juuri sitä kaivannut. Estelin hiukan, sehän on niin -laajakin. -- En tarvitse Weberiä, ennenkuin syksyllä, ilmoitti hän -ystävällisesti. Klo 2. aikaan päivällä toi Sysimetsän palvelija -minulle Weberin kaikki osat. Sitten en enää uskaltanut ajatellakaan, -ettei Jumala tätä työtä minulta vaatisi. Ihmeellisiä vastauksia olen -saanut Jumalalta pitkin elämääni. Kaikki on täyttynyt niinkuin olen -pyytänyt. Raamatun tutkiminen onkin minulla ollut tukena ja turvana, -milloin kohtalon iskut ovat tahtoneet voimani kokonaan lamauttaa. -Kerran kysyi eräs hyvä ystäväni miksi minä niin vastahakoisesti puhun -menneistä vuosistani. -- En elä niistä muistoista, vastasin. -- Minä -elän eteenpäin. -- Mutta kuinka voit olla ajattelematta asioita, -jotka ovat sinua itseäsi niin läheltä koskeneet? ihmetteli hän. Ellen -muuten voi ajatuksiani hillitä, otan raamatun ja syvennyn siihen. Se -on aina auttanut. - - - - -5. - -KAUPPIAANA JA KIRJAILIJANA - - -Tässä täytyy minun nyt kuitenkin vielä palauttaa mieleeni ne -raskaat vuodet, joista tähän asti olen mieluummin vaiennut. -Tarkoitan naimisiin menoani ja kirjailijaurani ensi aikoja. Olen -kirjoituksessa: _Talvi 1867-68 eli Muistelmia nälkävuosilta_ -kuvannut elämäämme Norrgälessä, jonne olin muuttanut v. 1841, ja -jossa elin aina vuoteen 1876. Kerron nyt hiukan lisää taloudellisista -huolistani. Karin-tädin eläke oli vain 114 mk 28 p vuodessa. Hän -oli kuitenkin vanha vallasnainen ja tottunut parempiin oloihin. -Ei ollut siis ihme, että minulle kävi vaikeaksi käsitöilläni -ansaita niin paljon, että olisin voinut tehdä jokapäiväisen elämän -hänelle niin siedettäväksi kuin hän vaati. Hän oli vanhempana -hyvin kiitollinen minulle. -- Olet uhrannut koko nuoruutesi minun -tähteni, oli hänen tapana sanoa ja syleillä minua. -- Me olemme niin -tottuneet toisiimme. Viihtyisä olikin kotimme Norrgälessä. Korkeat -koivut ja pihlaja loivat varjoa helteisinä päivinä. Lehtimajassa -vietimme lepohetkiämme. Vanha aitta on siellä vieläkin paikallansa, -mutta muuten on se ympäristö niin muuttunut ja huoneet ovat niin -ränsistyneet, etten vuosikausiin voinut siellä käydä. - -Ponnistuksistani huolimatta jouduimme siis vähitellen velkoihin. -Mietin kovasti miten päästä paremmille ansioille. Minua ahdisti -siihen aikaan eräs toinenkin asia. Minulla oli, niinkuin muillakin, -nuoruudenrakkaus, mutta oli olemassa niin painavia ja mielestäni -voittamattomia esteitä, etten uskaltanut seurata sydämeni ääntä. -Tehdäkseni taisteluni helpommaksi muutin pois Ylikylästä Saarelan -torppaan, joka on Haminaholmaa eli Pohjansatamaa vastapäätä. Se oli -Ahlaisten puolella, mutta vain kapea joki erotti sen Merikarviasta. -Saarelan suurempi pirtti varustettiin kauppahuoneistoksi ja niin -ryhdyin sisareni Hildan kanssa harjoittamaan kauppaa. Pian sen -jälkeen joutui Hilda naimisiin erään luotsin kanssa. Minulla oli -sitäpaitsi apulaisena pieni kasvattityttö, jonka eräs merimies -oli vaimonsa kuoltua tuonut hoitooni. Pidin häntä 12-vuotiaaksi, -mutta sitten täytyi hänet viedä takaisin kotiinsa Kristiinaan. -Hilda-sisareni jälkeen tuli apulaisekseni Sandra-niminen sisar. Hän -sai olla luonani tuskin vuottakaan. Antti-veli, telegrafisti Turusta, -sairastui näet keuhkotautiin ja kutsui Sandran hoitajakseen. - -Kauppa kävi jotensakin hyvin. Rakensin joen Merikarvian puoleiselle -rannalle Haapaniemen talon maalle omat huoneet ja pidin niissä -kauppaa aina v:een 1886. Sain pian kilpailijankin, sillä kauppias -Sandberg avasi siellä myös puodin. Liikkeeni kärsi kuitenkin isännän -puutetta. Jos lähetin vieraan ihmisen Poriin tavaroita ostamaan, -eivät ne tulleet sellaisia, kuin olisin tahtonut. Jos menin itse -kauppamatkoille, tehtiin poissaollessani kotona vahinkoa. Tämä seikka -sai minut ajattelemaan naimisiinmenoa. Huoneita rakentaessani olin -tutustunut puuseppä Gustaf Olof Rosliniin. Hän oli mielestäni älykäs -mies, niinkuin ruotsiksi sanotaan "tusenkonstnär" -- tuhattaituri --- hyvä puuseppä ja salvumies, teki kelpo saappaita ja hyvää -sepäntyötä, sanalla sanoen, kelpasi vaikka mihin. Kuten jo mainitsin, -olin päättänyt tukahduttaa nuoruudenrakkauteni. Menemällä naimisiin -luulin siitäkin parhaiten pääseväni. Viattomain lasten päivänä -1880 meidät vihittiin avioliittoon. Mieheni ei kuitenkaan kyennyt -liikettä hoitamaan, vaikka hän kaikkea muuta osasi. Oli muutakin, -mikä teki yhteiselämämme onnettomaksi. Kestin sitä kuitenkin kuusi -vuotta. Sitten täytyi tehdä pesänselvitys ja minulle jäi velkoja -useita satoja, vaikka menetin kaikki Karin-tädin jälkeen perimäni -irtaimiston ja perhemuistot. Karin-täti vietti viimeisen elinvuotensa -Santalan torpassa Lammelassa Emma-sisareni luona, jossa hän sai -paremman hoidon kuin minun silloisessa kodissani. Hän kuoli v. 1884. -Maaliskuulla v. 1886 muutin takaisin Ylikylään. Olen siitä asti -asunut erossa miehestäni, virallista eroa ei meillä ole. - -Asuin kevään 1886 ompelija Anna-Kaisan tuvassa. Kesällä tuli -kauppias Gustafsson, jolla oli saha ja puoti Ruoveden Vehkakoskessa, -Merikarvialle omaisiaan tervehtimään. Hän tarvitsi kauppa-apulaista -myymäläänsä ja vei sen tähden minut mukanaan Vehkakoskelle. [Siellä -olostani olen julkaissut muistelman: _Kamala hetki_.] Sain palkkaa -150 mk vuodessa sekä täysihoidon. Maksoin kohta 100 mk, velkaani. -Mutta velkojani olivat niin hätäisiä, että hakivat maaherran kautta -saataviaan. - -Apu tuli kuitenkin. V. 1887 pyysi kauppias Antti Ahlström minut -Leinebergiin. Saisin palkkaa 600 mk vuodessa. Tarjous oli mielestäni -erinomainen, mutta minua arvelutti paikan muutos niin pian. -Kauppias Gustafsson ymmärsi onneksi ilman selityksiä, että minun -velkaisena ihmisenä täytyi ottaa edullisempi paikka, kun sitä -minulle tarjottiin. Niinpä matkustin sydäntalvella 1888 Parkanon -kautta Leinebergiin. Parkanon aukeilla palelluin niin, että sain -vian korviini; lämpömittari osoitti -36 astetta. Sinä talvena -oli pakkasta niin kauan aikaa yli 30 astetta, että kun oli vähän -lämpöisempää, tuntui vallan mukavalta. - -Leinebergin kauppa ei kannattanutkaan. Tulin sieltä siis pois 1889. -Sain kuitenkin sillä ajalla velkani maksetuksi. - -Merikarvialle palattuani rupesin harjoittamaan kirjailijan tointa ja -sen varassa olen sitten elänyt. - -Kysyttäneen, kuinka tulin ajatelleeksi kirjailijantointa, kun -olin jo niin iäkäs. Olinhan jo yli viidenkymmenen. Tunsin siihen -sisäistä pakkoa ja velvoitusta. Minulla oli muistissani paljon -asioita, todellisia tapahtumia, jotka mielestäni ansaitsivat tulla -jälkimaailman tietoon. Sitäpaitsi liikkui mielessäni omia runollisia -aiheita, joille halusin antaa muodon. Suurinta hankaluutta tuotti -aluksi se, etten täysin hallinnut suomen kirjakieltä. Ruotsinkieli -oli paremmin vallassani. Kirjoitin ensin paksun pinkan konsepteja. -Käytin väliin valkoista käärepaperia konseptipaperina, koska se oli -halvempaa, vaikka samalla hankalampaa. Vallan nuorena olin kerran -kirjoittanut "Veitikka"-nimiseen pilalehteen puolustuksen naisille, -kun heitä oli ylettömästi morkattu. Muistan käyttäneeni nimimerkkiä -"Rikka", sillä pidin itseäni perin vähäpätöisenä. Naimisissa -ollessani kirjoittelin joskus "Amerikan suomalaiseen lehteen". Sitä -toimitti silloin Aleksander Leinonen. Se oli ensimmäinen suomalainen -siirtolaislehti. Kirjoitin sinne siksi, ettei kukaan olisi saanut -siitä vihiä. Käytin edelleen nimimerkkiä "Rikka". [Myöhemmin käytin -nim. Tyyne Alho, alhaisuuteni osoitteeksi. Kun sekin tuli tunnetuksi, -muutuin Tapani Tarkaksi. Vihdoin rohkenin käyttää omaa nimeäni.] - -Palattuani 1889 takaisin Merikarvialle, asuin aluksi "Sepän mäellä", -pienessä porstuakamarissa, joka vuoti niin, etten tahtonut saada -yöllä nukutuksi kuivana siinä. Olin siihen muuten tyytyväinen. Se oli -eristetty ja rauhallinen. En tahtonut asua kenenkään peräkamarissa, -jonne piti mennä toisen huoneen kautta ja olla aina muiden ihmisten -parissa. Rakastin vapautta ennen kaikkea. Kirjoittelin ahkerasti ja -toivorikkaana -- Inkeri oli silloin työn alla -- vaikka sade-ilmalla -paperit kastuivat pöydälläni, jos ne siihen unohdin. Muistan selvästi -erään yön viimeisenä siinä viettämänäni syksynä. Satoi niin, että -minun täytyi maatessani pitää vesivatia vuoteessani, jotta tippuva -vesi ei olisi kastellut vaatteitani. Puhuin, niinkuin tapanani on -ollut, hätäni Jumalalle. Silloin huomasin, etten kuitenkaan ollut -kaikkein onnettomin hänen lapsistaan. Kovempaa kuin tämä, ajattelin, -on kerjäläisen vaellus pitkin teitä. Tyydyin näin osaani. Oli vaikea -odottaa talvea tällaisessa huoneessa, mutta kun torpan emäntä ei -ollut sanonut minua irti, pidin Jumalan sallimana, että jäisin siihen -edelleen. -- Egyptin vaimoille palkitsit heidän hyvyytensä, Herra, -ja rakensit heille huoneet. Kyllä Sinä voit vielä minullekin antaa -huoneen, ajattelin itsekseni. Seuraavana aamuna menin puhuttelemaan -sepän veljenvaimoa, joka asui lähellä. Hän näytti alakuloiselta minun -astuessani sisään. -- Mitä te murehditte? kysyin osaaottavasti. Hän -oli hetken vaiti. -- Teidän osaanne minä tässä murehdin, sanoi hän -vihdoin. -- Voi kuitenkin, minne te nyt joudutte, kun fasteri käski -minun sanoa teidät ylös tuosta kamarista. Ei hän kehdannut sitä itse -tehdä, vaan läksi kylään. - --- Älkää sitä surko, sanoin hänelle. -- Kyllä tämä asia hyväksi -kääntyy. Jumala on minua ennenkin auttanut! Istuimme äänettöminä, -ajatuksiin vaipuneina kumpikin. Noin neljännestunnin kuluttua sanoi -vaimo, että joku vieras herra näkyy menevän minun majalleni. En -liikahtanut paikaltani, sillä otaksuin vieraan menevän isäntäväkeni -puolelle. Hetkisen kuluttua tuli tyttönen sanomaan, että vieras haki -minua. Vieras oli herra Hakasalo, Ahlströmin koulun uusi opettaja. -Kauppaneuvos oli lähettänyt kysymään, haluaisinko ruveta käsityön -opettajaksi yllämainittuun kouluun. Lupasin keskustella asiasta -ensin Aini Norrgårdin, Impivaaran rouvan, kanssa. Hän kehotti minua -ottamaan toimen vastaan. Hoidinkin sitä sitten kaksi vuotta, sillä -minun sopi tämän virkani ohella jatkaa kirjoittamistani. Mutta vaimo, -joka oli nähnyt pulani sitä ennen sekä saamani pikaisen avun, ei -koskaan unohtanut tapausta. - -Käsityönopettajana ollessani asuin Häggrotin torpassa, jonka väki -oli laestadiolaisia. He olivat hyviä ihmisiä. Kirjoitin tähän aikaan -muistelmani nälkävuosilta. Samoin kirjoitin novellin "Kamala hetki." -Molemmat julkaistiin Porissa ilmestyvässä Satakunta-lehdessä, -jota toimittivat kirkkoherra Grönvall ja tri Tammelin (Tammio). -Asuin yhden talven 1890-luvun alussa pappilan pirttirakennuksessa -"kotimiehenä", kun rovasti Heman oli valtiopäivillä. Hän maksoi -puolestani Häggrotille vuokran siltä ajalta. Rovasti Heman antoi -minulle myöskin luvan rakentaa tämän Kalliolani tähän pappilan -pellon reunaan. Kun kysyin vuokrasummaa, sanoi hän siinä olevan -kyllin vuokraa, jos laitan paikan kauniiksi. Tämä paikka oli -ruma kiviröykkiö silloin, vastapäätä oli riihi ja Lauttijärven -kirkonmiesten löyhkäävät tallit. Muita asuntoja ei silloin vielä -ollut tässä, vaikka niitä nyt on jo hyvin paljon. Kirkkoherran oli -ikävä katsella tätä kaikkea kulkiessaan ohi kirkolle. Tästä pihasta -on viety kiviä pois 18 kuormaa; 9 kuormaa mukulakiviä kirkon alle -ja 9 kuormaa suurempia kiviä Ahlströmin koulun lisärakennukseen. -Rakennuksen kivijalkaan tarvittiin tietysti myös kiviä. -Rakennusaineiden hankinta oli minulle varattomalle naiselle hankalaa. -Mutta siitäkin pulasta selviydyin. Sain ostaa vanhan aittarakennuksen -Sälttööltä Näsin takaa. Kauppaneuvos Ahlström oli sen huutanut 60 -mk:lla veljensä huutokaupasta. Sain sen Haminaholman tilanhoitajan -Elgin välityksellä kauppaneuvoksettarelta samalla hinnalla 60 mk:lla. -Siitä tuli paljon rakennusainetta, sillä siinä oli pariaitat alla ja -pariluhdit päällä. Ostosummaa en tietysti voinut heti suorittaa. Kun -sitten myöhemmin koottiin tietoja Antti Ahlströmin suvusta ja minäkin -olin avustamassa, palkittiin minut runsaasti. Kuitattiin se 60 mk ja -sain vielä paljon enemmänkin. - -Muutin tähän nykyiseen asuntooni marraskuun 28 päivänä 1897. -Seuraavana vuonna istutin puut ja pensaat, jotka kasvavat majani -ympärillä. Monet niistä täytyi istuttaa useampaan kertaan, kun ne -eivät ottaneet juurtuakseen kovaan kivikkomäkeen. - - - - -6. - -VALTIOLLISIA HARRASTUKSIA - - -Huomaan ehtineeni muistelmissani jo routavuosien aikoihin. Silloin -puolueolot jännittivät kovasti mieltäni. Olen aina rakastanut -isänmaatani yli kaiken, olen rukoillut sen tulevaisuuden puolesta -joka päivä ja pitänyt korkeimpana onnenani saada ottaa osaa -työhän, joka tarkoittaa Suomen kansan kohottamista todelliseksi -sivistyskansaksi. Toiselta puolen olen luonnostani aina halveksinut -pelkureita. Sentähden vieroitti ns. suomettarelainen politiikka -minut siitä jakamattomasta suomalaisesta kantajoukosta, jota olin -tottunut ihailemaan kansallisen sivistyselämän parhaana edustajana. -Mainittakoon tässä kuitenkin, että ystävällinen suhteeni naisasian -suomenmielisiin johtajiin _Aleksandra Gripenbergiin_ ja _Hilda -Käkikoskeen_ ei millään tavalla häiriintynyt, vaikka tunsinkin -siirtyneeni ns. nuorsuomalaisiin. - -Mainitsin jo ylempänä, että intoni raamatun tutkimiseen alkoi -laimeta opettajani rovasti Nyholmin kuoltua. Keisari Nikolai II:n ja -hänen puolisonsa Aleksandran kruunausjuhlien aikana sain kuitenkin -niin voimakkaan muistutuksen tämän harrastukseni tärkeydestä, -etten enää sen jälkeen ole rohjennutkaan siitä hellittää. Koska -tapaus oli minulle ylen ratkaisevaa laatua, kerron sen tässä, niin -yksinkertaiselta kuin se ehkä sivullisista tuntuukin. Se tapahtui -kruunajaispäivän iltana toukokuun 26 päivänä 1896. - -Juhlapäivää oli vietetty kautta maan. Merikarvian kirkossakin oli -jumalanpalvelus. Olin siinä mukana ja tunsin mielessäni syvää -liikutusta. Rukoilin hartaasti parempien aikojen koittoa isänmaalle. -Koko illan vietin hartaissa tutkiskeluissa rauhallisessa asunnossani. - -Kello läheni jo 12:ta yöllä. Aloin riisuutua. Mutta silloin nousi -mieleeni ajatus, ettei niin tärkeänä hetkenä sopinut ilman muuta -mennä levolle. Laskeuduin polvilleni vuoteeni ääreen ja rukoilin -palavasti, että minulle annettaisiin tieto siitä, mitä alkava -historiallinen käänne toisi mukanaan. - -Noustuani ylös sanoin itselleni: -- menen kysymään Herralta. - -Raamattu oli pöydällä. Menin avaamaan sen. Se aukesi Danielin kirjan -toisen luvun kohdalta ja peukalon kohdalle sattui säkeistö: - --- Hän muuttaa ajat ja hetket; Hän syöksee kuninkaat valtaistuimilta -ja asettaa ne sinne jälleen. Hän antaa viisaille heidän viisautensa -ja ymmärtäväisille heidän ymmärryksensä. - -Säpsähdin tätä sanaa. Sellaistako siis olisi odotettavissa! Suljin -raamatun. Minun täytyi kuin Gideonin pyytää uutta vastausta, muutin -kättäni alemmaksi ja aukaisin raamatun uudestaan. Se aukesi samasta -kohdasta, mutta 23. säkeistön kohdalta: - --- Minä kiitän ja ylistän Sinua isieni Jumala, että olet suonut -minulle viisautta ja väkevyyttä ja ilmoittanut meille sen, mitä -olemme sinulta anoneet, se on kuninkaan asian olet meille ilmoittanut. - -Nyt en enää epäillyt Jumalan vastausta. Valvoin vuoteessa koko yön. -Mieleni oli rauhaton ja masennuksissa. - -Kello 9 seuraavana aamuna menin pappilaan puhuakseni kirkkoherra -Hemanin kanssa. Hän ymmärsi heti, että minulla oli jotain sydämellä. -Kun hän oli kuullut kertomukseni, sanoi hän: -- Minä kirjoitan -tämän muistiin. Se on todella ihmeellistä. Kyllä sillä on joku -tarkoitus. Hän otti vanhan kirkonkirjan ja merkitsi sen marginaaliin -eli reunatilaan tapauksen sanoen: -- On tapana kirjoittaa vanhoihin -kirkonkirjoihin sellaista, mikä tahdotaan säilyttää salaisessa, -varmassa tallessa. - -Muutamia päiviä myöhemmin kertoivat sanomalehdet kruunajaispäivän -juhlallisuuksista vanhassa keisarikaupungissa. Tummana varjona -leijaili kaiken loiston ja komeuden yllä kuvaus joukkosurmasta -Hodinin kentällä. - -Menin taas pappilaan. -- Olette jo lukenut lehdistä? sanoi -kirkkoherra minun astuessani sisään. Kun vastasin myöntävästi tähän, -lisäsi hän: -- Ja muistanut _Ludvig XVI:n ja Mari Antoinetten -kohtaloa_... Jumala varjelkoon hallitsijaa ja kansaa. - -Vuosi 1898 oli jo melkein loppuun eletty. Silloiset valtiopäivät oli -lopetettu ja edustajat saivat lähteä kotiinsa joulujuhlaa viettämään. - -Joulun aikana ja varsinkin tammikuulla (1899), alkoi maaseuduilla -ahkerasti kulkea karjalaisia laukkureita, joilla nyt oli vapaa oikeus -käydä kauppaa Suomessa. Niinikään tulvi tänne tattareita joukoittain. -Nämä kaupustelijat kertoivat kansalle Venäjän rahvaan onnellisesta -elämästä Venäjän lain turvissa. Ja monikin kuunteli huvikseen noita -juttuja. Kansamme valtiollinen näköpiiri oli silloin vielä ylen -rajoitettu. - -Sitten yllätti meidät helmikuulla 1899 ns. _"Helmikuun manifesti"_. -Tämä kylmä suihku pani Suomen kansan hieromaan unet silmistään. - -Valtiopäiviä oli nyt jatkettava ja maan isät matkustivat kylissä -ottaen selkoa kansan tarpeista ja toivomuksista, niitä valtiopäivillä -esittääkseen. Silloinhan oli vielä nelisäätyiset valtiopäivät. - -Rovastimme täällä Merikarvialla, G. A. Heman vainaja, joka myöskin -silloin oli valtiopäivämiehenä, kuulutti kirkossa sunnuntaina ennen -Helsinkiin lähtöään, että jos joku vielä haluaisi esittää jonkun -pyynnön valtiopäiville, niin hän voisi tulla pappilaan klo 9 illalla, -kun rovasti oli palannut kyliin tekemältään kiertomatkalta. Hänen -piti näet varhain aamulla lähteä Helsinkiin. - - * * * * * - -Istuin yksin huoneessani. Ulkona oli niin tuima lumituisku, ettei -kukaan avannut oveani. Siihen olinkin tyytyväinen, sillä halusin -miettiä rauhassa. Luin sanomalehdestä uutisen joka jännitti mieltäni -ja teki minuun tuskallisen vaikutuksen. Se kertoi kenraalikuvernööri -Bobrikoffin sähköttäneen ulkomaille, että Suomen kansa oli -tyytyväisesti ja ilman mitään mielenilmaisuja ottanut vastaan tuon -_historiallisen manifestin_. Bobrikoff ei tuntenut sorrettavaansa, -ei edes pääkaupunkia, jossa kaduilla oli niin rauhallista, melkein -uhkaavan hiljaista, mutta jossa valvottiin joka kodissa maan huolia -pohtien. Ei tuntenut sortajamme suomalaisen hitaasti kuumenevaa -sisua. Ei aavistanut, miten löi levottoman rajusti ahdistetun -kansan sydän, miten se kokosi voimaansa ensin passiiviseen, sitten -aktiiviseenkin vastarintaan. Jokin salainen yhteisvaisto vaati -minuakin avutonta yksinäistä kansannaista, ryhtymään toimenpiteisiin -yleisen mielien painostuksen keventämiseksi ja ilmaisemiseksi. Mutta -miten? Mietin sitä koko pitkän iltakauden. - -Illalla yhdeksättä käydessä lähdin pappilaan. Siellä seisoi hevonen -portilla, tukko heiniä edessä. Reen vieressä puuhaili mies, -pudistellen lumisia rekivaatteita. Se oli rovastin kyyditsijä. Hetki -sitten oli tämä saapunut kotiin. Kiiruhdin sisään. - -Tervehdykseeni vastatessaan sanoi rovasti: - --- Teillä on varmaan jokin asia valtiopäiville esitettävänä, tuskinpa -muuten näin myöhään ja tämmöisellä ilmalla olisitte tullutkaan. - --- On minulla asia, sen sain tänään lehdestä... - -Puhuimme sitten siitä vähän. - --- Eikö siellä syyskaudella neuvotellessa ollut mitään puhetta -_suuresta adressista?_ kiiruhdin kysymään. - --- Oli kyllä, mutta on mahdoton saada sitä toimeen, sitä ei voida -saada alkuunkaan. Anomuksen täytyy lähteä kansasta. Mutta Suomen -kansa on vielä niin kehittymätöntä, ettei se ymmärrä asiaa. Ja -jos joku ymmärtääkin, niin ei rohkene esiintyä. Tuskinpa löytyy -rahvaanmiestä, joka panisi asian alkuun. - --- Pitääkö sen ehdottomasti olla mies, eikö nainen sitä saa pyytää? -(Naisilla ei silloin vielä ollut äänioikeutta.) - --- Saa kyllä nainenkin. Miksei. - -Nousin ylös, tartuin hänen käteensä ja sanoin: - --- Minä olen sillä mielellä lähtenyt kotoani kahlaamaan, että -pyydän teitä, herra rovasti, esittämään valtiopäivillä anomuksen -kansalaisadressin kirjoittamisesta Hänen Majesteetilleen, jotta -hallitsija saa tiedon kansan mielipiteistä. - --- Kiitän teitä! sanoi rovasti ystävällisesti kättäni puristaen. -- -Kyllä vien teidän anomuksenne varmasti perille, mutta luuletteko -sen voivan menestyä? Kun kenraalikuvernööri Bobrikoff saa siitä -tiedon, niin hän estää sen heti. Sitä ei rohkene silloin kukaan -allekirjoittaa. - --- Mutta jos se tehdään hänen tietämättään? - --- Miten se olisi mahdollista? Jokainen sanomalehti kiiruhtaa heti -julkaisemaan uutisen. - --- Tietystikin. Olen tätä asiaa miettinyt pitkin päivää. On kai -siellä joka lehdellä kirjeenvaihtajansa, otaksun? - --- On kyllä. Mitä sitten? - --- Kutsukaa ne kaikki koolle ja kehottakaa heitä heti lähettämään -tieto lehdelleen siitä, että suuri adressi aiotaan saada aikaan, ja -samalla varoittamaan lehtiään, jotteivät ilmaise asiaa, ennenkuin -adressi on allekirjoitettu koko maassa. - --- Ja luuletteko, että useat sadat sanomalehtimiehet vaikenevat ja -asia siten pysyy salassa? - --- Eikö valtiopäivämiehilläkin joskus ole yhteisiä salaisuuksia? - --- On tietysti, mutta ne ovat valtiopäivämiehiä ne, valantehneitä -miehiä, joita elähdyttää isänmaanrakkaus. - --- Minä uskon kuitenkin, että sanomalehtimiehetkin rakastavat -isänmaataan ja että he siis voivat vaieta muutaman päivän, vaikka -eivät olekaan valantehneitä. Voitaisiin koettaa ja jättää asian -onnistuminen Jumalan haltuun. - --- Niin, voidaanhan koettaa, mutta en minä siitä paljoa toivo. -Tuskinpa manifestia otetaan takaisin, kun se kerran on julkaistu. Ja -otettaneenko adressi vastaankaan... - --- En minäkään manifestin peruuttamiseen usko, mutta jos saamme -suuren adressin aikaan, niin on siitä sittenkin hyötyä, otettaneen -tuo vastaan tai ei. - --- En tiedä mitä hyötyä siitä juuri olisi. - --- Ulkomaat eivät tiedä meistä nyt vielä juuri mitään. Ja kun -Bobrikoff on sähköttänyt, että me tyytyväisesti alistumme, uskovat -ne tietysti sen, mutta jos me saamme suuren adressin toimeen, niin -nähdään ulkomailla, että B:n sähkösanoma sisälsi suuren valtiollisen -valheen! Onhan tämä jo jotain ja siinä on alku enempään. - --- Niin tosin, alku enempään siinä on, mutta Jumala yksin tietää -mihin. Enkä minäkään näe muuta neuvoa nyt kuin että kansa itse puhuu, -mutta Suomen seurakunnat ovat monetkin niin etäällä ja harvaan -asuttuja, että niihin on vaikea aikanaan saada tietoa asiasta. - --- Kuitenkin, koska joka seurakunnalla on pappissäädyssä edustajansa, -voivat nämät heti, kun asia on päätetty panna toimeen, lähettää -niille seurakunnille, joiden edustajia he ovat, tiedon siitä. Sitten -yhtenä ja samana sunnuntaina kuuluttaa pappi joka Suomen kirkossa -kansalaiskokouksen koolle. Kokouksessa luetaan postissa Helsingistä -saapunut valtiopäivillä laadittu Suomen kansan adressi Hallitsijalle. -Samalla seuraavat tarvittavat paperit allekirjoitettaviksi -tahi kaavakkeet niihin. Näin esittelin innoissani asiaani ja -hyvästellessäni rovastia toivotimme Jumalan siunausta yhteiselle -yrityksellemme. - - * * * * * - -Adressi oli allekirjoitettu. Siitä ei tullutkaan suuri, vaan Suomen -silloisiin oloihin nähden oikein suuren suuri. - -Salaa liikkuivat venäläiset provokaattorit puuhasivat vasta-adressin -toimessa. Tämän puuhan johtaja oli täällä eräs kauppias, karjalainen -ja Venäjän alamainen, tunnettu _Ville_ nimellä. Koko vasta-adressin -homma kuoli kuitenkin sauhuun, sitä ei saatu oikein alullekaan. - -Suuren adressin allekirjoittamisen aikana koetti Ville puodissaan -pelotella ostajia: -- Menkää nyt, sanoi hän, -- ja piirtäkää nimenne -sen adressin alle, niin pääsette Siperiaan. - -Ihmiset nauroivat hänen puheitaan, mutta toiset taaskin olivat -epäilevällä kannalla ja pitivät varmempana olla kirjoittamatta. -Tämmöistä kuului vähän joka puolelta maata. Mutta vapauden virtaus -oli siksi voimakas, ettei se ollut ehkäistävissä. Adressi saatiin -pian allekirjoitetuksi ja lähetettiin Helsinkiin. Ja samalla -kuin postitse tuli tieto, että adressi oli onnellisesti saapunut -Helsinkiin, seurasi myöskin kenraalikuvernöörin tiedustelu -sanomalehtien ja viranomaisten kautta siitä, miten suuri adressi oli -pantu alulle, sillä hän ei voinut uskoa sitä kansasta lähteneeksi. -Hän vaati sentähden selitystä. Tämä hänen ankara tiedustelunsa -pakotti minun taaskin ponnistautumaan uuteen yritykseen. Oliko -adressin pyytäjiä montakin? Sitä en voinut tietää, tiesin ainoastaan, -että ainakin minä olin sitä pyytänyt. Tätä tekoani en suinkaan -katunut, olisin ollut valmis uudestaan sen tekemään, jos se olisi -vielä tekemättä. Nyt oli vain tarpeen antaa B:lle täysin ymmärrettävä -vastaus hänen kysymykseensä. Eniten kaikesta pelotti minua se, että -hän tuolla tekosyyllään, ettei muka adressi ollut kansasta lähtenyt, -ehkä voisi estää sen perille viemisen. Sen lopullinen kohtalo ei -minua paljoa huolestuttanut. Asia oli selvänä edessäni: nyt pitää -ehdottomasti kansan antaa vastaus. Ja kun minulla itselläni oli osa -tässä kysymyksessä, niin ymmärsin, että juuri minun velvollisuuteni -olisi sanoa jotain nyt, mutta mitä? ja miten? - -Olin kovin levoton koko aamupuolen päivää. Ihmisiä kävi luonani -ja he tekivät kysymyksiä lehtien suhteen. Eräs eukko pyysi minun -kirjoittamaan ruotsalaisen kirjeen hänen puolestaan. Sanoin etten -ehtisi nyt. -- Eipä teillä näy olevan mitään tekemistä, tokaisi -eukko, -- istuitte jo siinä, kun minä tulin, ettekä mitään tehnyt, -kuinka teillä nyt niin kiire on? Ja minä voin odottaakin, minulla on -kudin. Hän otti kutimen esiin. Näin, että hän oli varustautunut minun -estelemisiäni vastaan. Kirjoitin siis hänen kirjeensä, jotta pääsisin -hänestä. - -Ajattelin eukon lähdettyä kirjoittaa jotain "Satakuntaan", jota -lehteä silloin tilasin. Mutta siitä ei tullut silloin mitään. -Käsitin, että se olisi kuin laumasta erilleen joutuneen lampaan -määkiminen, joka ei muun lauman kulkua muuta. - -Tiesin, että minä kansannaisena -- joka käsittää isänmaansa -valtiollisen aseman, sen oikeudet ja velvollisuudet ja niitä muistaen -rohkenee niihin koskettaa, -- myöskin olin täysin oikeutettu sen -tekemään. Mutta mikä oli valittava lähtökohdaksi? - --- On parasta, ajattelin, -- että luen jonkun psalmin; se viihdyttää -mieltäni, nyt en voi mitään ajatella. - -Panin kynän pois, otin pyhän kirjan esiin ja rupesin lukemaan. -Se rauhoitti mieltäni ja lukiessani sain uuden aatteen. Minun ei -tarvinnut enää kysyä, mitä teen. Minulle selvisi, että kirjoitan -Turun ja Porin läänin maaherralle kirjeen. - -Tavallisia alku- ja loppusanelmia lukuunottamatta koski sen sisällys -tietystikin suurta adressia. Lausuin julki tyytyväisyyteni siitä, -että kenraalikuvernööri oli itse tahtonut ottaa selkoa, onko -adressin takana todellakin _kansan ääni?_ Kerroin lyhyesti, että -Ville-kauppias oli koettanut estää adressin allekirjoittamista, -jopa Siperialla ihmisiä pelotellen. Hänen vasta-adressipuuhastaan -en maininnut mitään. Käsitin, ettei tämä sittenkään menisi -seurauksitta. En olisi halunnut tuosta hänen Siperia-jutustaankaan -puhua, mutta sehän paljasti ainakin vähän sitä hämärässä kiertävää -agiteerausliikettä, joka ei ruplia surkeillut. - -Lopuksi pyysin, että maaherra huolehtisi siitä, että -kenraalikuvernööri saisi tiedon tästä ja varsinkin siitä, että hyvin -monet olivat pahoillaan, etteivät tietäneet allekirjoituksesta, -ennenkuin se jo oli suoritettu ja adressi lähetetty. Sentähden, jos -olisi mahdollista, pitäisi adressin allekirjoitusta vielä jatkaa; se -olisi todistuksena Suomen kansan uskollisuudesta ja luottamuksesta -hallitsijaansa kohtaan. - -Konseptin kirjoitettuani kiiruhdin lähellä olevaan postitoimistoon. -Oli jo myöhäinen ilta. Sain siellä tiedon että posti pidetään auki -kello kahteentoista. Neljännestä vailla 12 lähdin kirjeineni sinne -ja ystävällinen neiti sanoi hymyillen: -- Kirjeenne lähtee nyt heti -matkaan. - -Muutamia päiviä tämän jälkeen tuli se yllätys, että kirjeeni oli -"Nya Pressenissä" painettuna. Tämä oli enemmän kuin olin rohjennut -toivoakaan, sillä ymmärsin, että se herättäisi vastakaikua koko -maassa. Toisena päivänä toi posti "Suomettaren", jossa oli käännös -siitä, ja sitten niin ruotsinkieliset kuin suomenkielisetkin lehdet -ottivat sen palstoilleen tai kertoivat siitä. Kaikki tapahtui samalla -viikolla. Mutta sitten seurasi heti toinen kohtaus tässä näytöksessä. - -Kun Ville-kauppias oli "Satakunnasta" lukenut kirjeeni, äkämystyi hän -siitä ja kirjoitti pitkän "Vastine"-nimisen puolustuskirjeen lehteen. -"Suomettareen" hän lähetti vielä pitemmän vastineen. - -Jos sivuutamme hänen mielenpurkauksensa, sisälsi se minua vastaan -kohdistetun syytöksen siitä, että, kuten hän väitti, olin loukannut -hänen kunniaansa valheellisesti kertomalla kuvernöörille ja -sanomalehdissä, että hän oli uhannut ihmisiä Siperialla ja että olin -muka tehnyt sen nimettömästi. Näistä uhkasi hän nyt minua käräjillä, -sakolla, edesvastuulla ym., niinikään hän vaati, että julkaisen -nimeni sanomalehdessä vaikka hän sen muka muutenkin tietää. Ja miksi -ei olisi tietänytkin. - -Mutta ymmärtäähän jokainen järkevä ihminen, etten minä ollut -voinut kirjoittaa kuvernöörille (kenraali Vilhem von Kraemerille) -nimetöntä kirjettä. Siinä oli ollut täydellinen allekirjoitus, vaikka -herra kenraali hienosti sivistyneenä miehenä poisti siitä nimen -jättäen ainoastaan "arvonimen" _En folkets kvinna (kansannainen)_, -joksi allekirjoituksessa olin itseni ilmoittanut. Ja enhän tätä -kirjoitustani ollut salassa pidettäväksi aikonutkaan, koska -kuvernöörin välityksellä pyysin sen saattamista kenraalikuvernöörin -tietoon. - -Tämä julkinen syytös vaati minun puoleltani vastausta. Sitä en -kuitenkaan kohta ensi päivinä voinut antaa. Kirkonkylässä, jossa -kaikki oli tapahtunut, oltiin nyt vallan tietämättömiä asiasta. -Sentähden täytyi hankkia tietoja sivukylistä. Näin kului aikaa viikon -päivät. - -Ehkäpä tämä vastauksen viivästyminen vaikutti erääseen seikkailuun, -johon nähtävästi kauppiaan syytöskirje oli antanut aiheen. Tämä -ennätti tapahtua ennenkuin lehteen painettu vastaus tuohon hänen -kirjeeseensä ehti saapua Porista. Kerron senkin. - - * * * * * - -Oli kylmä maaliskuun aamu, kello oli 8. Joku tuli hätäisesti eteiseen -ja naputti ovelle. - -Avasin nopeasti oven. Sisään astui rouva Aini Norrgård. Hän oli -juossut ja sai tuskin puhutuksi. Näin että hän oli hämmästyksissään. - --- Älkää pelästykö, sanoi hän, -- minulle puhui juuri ruununvouti -Porista. Hän kysyi: -- tunnetteko sitä henkilöä joka on kirjoittanut -kenraali Kraemerille Nya Pressenissä olleen kirjeen? -- Tunnen -kyllä, vastasin. -- Olkaa hyvä ja antakaa hänelle tieto, että kaksi -santarmia on lähetetty Turusta hänen luokseen. Ne ovat jo lähteneet -Porista, mutta poikkeavat nimismiehen luokse. Kuvernööri lähetti -sähkösanoman ruununvoudille ja käski antaa minulle tiedon, koska hän -arvasi minun tuntevan henkilön. Mutta mitä nyt teette? kysyi hän. -- -Olen itsekin niin hämmästynyt, etten osaa mitään neuvoa antaa. - --- En minä tee mitään, vastasin. -- Suljen oveni ja lähden etäämmäksi -kylään, en usko, että ne sentään lukkoja rikkovat. En heitä tässä -rupea vartomaan, kai ne veisivät ja sekoittaisivat kumminkin kaiken, -missä mustaa on valkoisella. En jää odottamaan. - -Kiitin tätä rakasta ystävääni ja hän lähti luotani hyväksyen -minun mielipiteeni. Lähdin kävelemään pohjoisrannalle päin, -menin Kuuselaan. Kun siellä kerroin matkani tarkoituksen tutulle -talonväelle, kehotti minua niin isäntä kuin emäntäkin viipymään -heillä, siksi kunnes saadaan kuulla kylästä santarmien matkasta. -Mutta minä en siihen oikein tyytynyt. Kun isäntä huomasi, että -tietämättömyys painoi mieltäni, sanoi hän: -- Kyllä minä menen tästä -vähän asialle puotiin, siellä kyllä jotakin kuulen. Alkoi olla -iltapuoli, kun hän lähti kävelemään. - -Parin, kolmen tunnin kuluttua isäntä saapui takaisin. Hän kertoi, -että Uudellakoululla oli ollut tuli irti, kun hän saapui sen -kohdalle, mutta se oli saatu sammumaan. Kansaa oli palopaikalla -paljon koolla ja oli ollut puhetta santarmeistakin. Hänen kyselyynsä, -mitä varten ne kulkivat, ei kukaan tietänyt vastata muuta kuin että -ne olivat jo lähteneet. Niin lähdin minäkin kohti kotiani tuota -virstan matkaa kävelemään. - - * * * * * - -Ensi päivinä tämän jälkeen oli paljon puhetta santarmeista, joiden -matkan tarkoituksesta ei kellään ollut tietoa. Kestikievari W. -Näsiltä he olivat tiedustelleet kylän venäläissyntyistä kauppiasta ja -lähteneet sitten puotia kohti. - -Santarmien kysyessä kauppiasta antoi rouva heille tiedon, että -kauppias oli eilen illalla lähtenyt veljensä kanssa Tampereelle. Ja -santarmit lähtivät sen tiedon saatuaan matkoihinsa. Rouva, joka ei -edeltä tietänyt tuommoisia vieraita tulevan, oli niin hämillään, -ettei huomannut kysyä santarmien matkan syytä. Ja asia jäi sentähden -pimeyteen. Tuskinpa santarmitkaan puodista lähtiessään tiesivät, -etteivät olleet käyneetkään määräpaikalla. - -Oliko tämä nyt sattuma, että kauppias juuri siksi päiväksi, jona -santarmit saapuivat oli tullut matkustaneeksi pois? Ei. Olen aina -uskonut, että Jumalan henki oli johtanut asian niin, sillä minun -sieluni huusi hartaasti apua, ja Jumala kuuli rukoukseni. - -Maamme kohtalo minua huolestutti. - -Kiiruhdin nyt kirjoittamaan vastausta kauppiaan "Vastineeseen". Olin -jo saanut todistajista tiedon ja puhutellut nimismiestäkin. - -Vastustajani pitkä henkilökohtainen arvostelu minusta ei -mielestäni ansainnut mitään vastausta ja siirryin siis heti -käräjäkäyntiuhkaukseen ja ilmoitin, että olin siltä varalta antanut -pitäjämme nimismiehelle neljän todistajan nimet. Nimeni lupasin -julkaista vasta kun suuri yleisö sitä vaatii; toistaiseksi piirrän -edelleen _"Kansannainen"_. - -Santarmien käytyä Merikarvialla saapui sinne myös muuan toinen -lähetti, nimittäin turkulainen salapoliisi. Hän oli kestikievarille -kertonut saapuneensa maaherran lähettämänä tiedustelemaan santarmien -matkasta tänne. Mutta kun hän sai kuulla, että heidän matkansa oli -ollut tulokseton, matkusti hänkin takaisin Turkuun. - -Mitään selitystä santarmien matkan tarkoituksesta ei saatu. Oltiin -varsin hiljaa siitä, ketä se koski. Taisipa useakin kohdistaa sen -itseensä. - - * * * * * - -Oli jo pääsiäinen. Valtiopäivämiehet olivat matkustaneet koteihinsa -pääsiäislomalle. - -Rovasti pistäytyi minua tervehtimään. - -Kun oli joitakin uutisia molemmin puolin kerrottu, sanoi hän: -- -Teillä on täällä Merikarvialla ollut santarmejakin, olen kuullut. -Mitä ne täällä tekivät? - --- Ei mitään. - --- Minä tunnen jo koko asian. Ettekö pelännyt kovin kun saitte tiedon -siitä? Rouva Norrgård kertoi eilen minulle käyneensä täällä. - --- En pahoin pelännyt, jätin kaikki Jumalan haltuun. Sitten kerroin -hänelle tarkasti koko seikkailun. - --- Mutta se eniten kiinostaa minua, mistä Turun maaherra tiesi -antaa minulle tiedon santarmien tulosta. Myönnän, että se on oikein -jännittänyt minua. En usko kenraali Kraemerin olevan santarmieverstin -kanssa missään tekemisissä. - --- Eipä suinkaan. Mutta suomalaisilla on myöskin salapoliisinsa, eikä -ainoastaan venäläisillä. - --- Tietysti, mutta eihän turkulainen salapoliisi voi käydä -santarmieverstin luona tietoja keräämässä. - --- Ei se ole Turussa tapahtunutkaan, vaan Helsingissä, sanoi hän -hymyillen. - --- Helsingissäkö? Silloin sen on täytynyt tapahtua -kenraalikuvernöörin luona. - --- Siellä se onkin tapahtunut. - --- Kansliassa? - --- On paras, että puhun teille koko asian, sanoi rovasti -- tiedän, -että voitte tarvittaessa vaieta. Ja onhan se oma asiannekin. Se on -painuva kiinteästi mieleenne. - -Kiitin häntä ja hän kertoi miten santarmien matka oli -tullut muutamien tuttujen valtiopäivämiesten tietoon erään -kenraalikuvernöörin kielenkääntäjän välityksellä ja mihin -varokeinoihin oli sen johdosta ryhdytty. -- Pidimme, sanoi rovasti -Heman, -- pienen neuvottelun. Meillä oli kiire, istunnon piti pian -alkaa. Päätettiin lähettää sähkösanoma maaherralle Turkuun, että hän -tietäisi ryhtyä tarpeellisiin toimiin. Panimme kukin 5 mk kasaan -ja sähkötimme. Sitten alkoi heti istunto. Useita kertoja me siitä -vielä keskustelimme. Otaksuimme, että santarmit lähetetään uudestaan -Merikarvialle. Se herätti meissä yleistä levottomuutta, että -"kansannaisen" vastaus kauppiaan uhkaavaan kirjeeseen viipyi. Mutta -kun se sitten saapui evästettynä tiedolla neljästä todistajasta, niin -käsitti meistä jokainen, että _se_ kysymys oli ratkaistu. Tätä tietoa -odottaessamme olimme päättäneet heti lähettää teidät Tukholmaan, -muka silmien parannukselle. Siellä olisimme kyllä pitäneet teistä -huolen. Mutta parempi on, ettei teidän tarvitse isänmaata jättää. Kun -elätte hiljaisuudessa, kansannaisena, ei teitä ylempänä huomatakaan. -Ja voitte siten vielä edelleen jatkaa työtänne, lopetti rovasti. -Minulle on tämä pieni kohtaus elämässäni ollut suuriarvoinen muisto, -sillä sain siinä tilaisuuden ilmaista näkyvällä tavalla isänmaallista -tunnettani ja mielialaani ja olla siten kortena keossa. - - - - -7. - -KALEVALA-TUTKIMUKSIA - - -Olen jo aikaisemmin maininnut, että vanha rouva Bergelin tutustutti -minut jo aivan pienenä tyttönä Kalevalan runoihin, jotka hän osasi -melkein kaikki ulkoa. Hänen muistissaan oli sitäpaitsi säilynyt monia -toisintoja suomalaisista kansanrunoelmista ja kansantarinoista. -Nämä kaikki olivat erittäin haluttua joutohetkien huvitusta ja -kiinnittivät harrastukseni pysyväisesti kansan runotuotteiden -tutkimiseen. Vaikkei minulla ollutkaan mitään kirjallisia apukeinoja -käytettävänäni, olen pitkin elämääni tehnyt havaintoja kansan -keskuudessa vielä tavattavista taioista, loitsuista ym. Sen verran -olen myöskin voinut seurata tieteellistä työtä tällä alalla, -että olen tutustunut väittelyyn, jota oppineiden kesken on käyty -sampomyllyn alkuperästä, olenpa siitä muodostanut oman itsenäisen -ajatuksenikin niiden tietojen perusteella, mitä olen itselleni -hankkinut. Koska tutkielmani _Sampo, onnenrasia, eli yleinen -myötäpäiväisyys_ yhä vielä on painamatta eikä ole varmaa, tuleeko sen -sisältö muulla tavoin tunnetuksi, kerron tässä sen tärkeimmät kohdat. - -Olin kasvava tyttö, kun isävainajani Juho Ahlrot kerran kertoi -kummallisesta hirveän suuresta _vaskisesta vakasta_, jonka Kalevan -miehet ryöstivät pohjoisesta. Siinä oli kirjokansi ja sen laidassa -kolme myllyä, jauhomylly, suolamylly ja rahamylly. Kun minä kerran -vuosikymmeniä jälkeenpäin kysyin isältä taas tuota tarua _Sammosta_, -ei hän tietänyt siitä mitään. Mutta kun puhuin jauho-, suola- ja -rahamyllyistä, muisti hän sen heti ja sanoi: - --- _Vakka_ se oli! En minä mistään sammosta ole puhunut, _vakasta_ -minä puhuin, kauhean suuresta vakasta. Sitten hän toisti kertomuksen -ja puhui sen _juuristakin_, jotka Lemminkäinen kynti niin suurella -härällä, että sen oli "syltä silmien väliä." - -Rouva Bergelinin äiti oli myöskin selittänyt, että taikakalu, jota -nimitettiin noitarummuksi, oli oikeastaan _onnenrasia_ eli vakkanen. -Hän oli nuorena nähnytkin sellaisen eräällä vanhalla ukolla, joka -oli tuonut sen Lapista. Se oli noin kuusi korttelia pitkä puinen -vakka. Kansi oli koristettu noitamerkeillä. Mutta sampo oli ollut -vaskinen ja kovin suuri. Vieläkin eräs suusanallinen todistus: Olin -muutamana talvipäivänä nuoruuteni aikaan erään vanhan naisen, Maria -Paulakankaan eli Villon luona. Hän puhui minulle _onnen rasiasta_. -- -Kysyin minkälainen se oli. - --- En minä tiedä, vastasi hän, -- en minä ole sitä nähnyt, mutta -äitivainajani puhui siitä. Eikä hänkään ollut sitä nähnyt. Mutta -sillä _tehtiin onnea:_ vaimo-onnea, elukanonnea ja kaikenmoista -onnea. Siltä kysyttiin ja se vastasi. En minä tiedä kuinka se -vastasi, mahtoiko äitikään tietää. - -Kuten näette, oli kaikilla minun tietomiehilläni sammosta se käsitys, -että se oli vakka, rasia eli lipas, miksi kielimurre sitä sitten -nimittäneekin, ja että sillä _tehtiin onnea_. Tämä käsitys vakiintui -minussakin alustapitäen, eivätkä oppineiden monet vastakkaiset -todistelut ja arvelut ole sitä horjuttaneet. - -Seuratessani ruotsinkielisistä sanomalehdistä kiistaa sampo-nimen -alkuperästä ihmettelin suuresti, etteivät oppineet kielimiehet ja -tutkijat huomanneet selitystä, joka oli luonnollisin ja läheisin: -että sampomylly oli jonkinlainen rasia eli lipas kuten minulle oli jo -lapsena selitetty. _Sampo_-kysymys askarteli aivoissani lakkaamatta, -olihan aihe niin mielenkiintoinen. Sattui sitten pieni tapaus, joka -antoi sille uutta virikettä. - -Naapurimme Rosnell korjasi muutamana keväänä aitaa lähellä -asuntoamme. Hän teki sen siten, että katkaisi vanhan aidan suoraan -poikki, löi parin seipäitä aidanpään kylkeen ja aloitti siitä uuden -siten, että aita tuli siltä kohdalta kaksinkertaiseksi. Tuollainen -jatkos pinta-aidassa on verrattain harvinainen. Minä kummeksuin sitä, -se rumensi mielestäni aitaa, joka muuten olisi tyydyttänyt silmääni. -Kun isäni kesällä tuli pihanurmea niittämään, menin hänen luokseen ja -sanoin: - --- Isä, minkä vuoksi tuossa aidassa tuommoinen jatkos on? - --- Siinä on sammas. Isä tikkusi viikatettaan. - --- Mikä sammas? Luulin maassa olevan maanmittarin sampaan ja -ajattelin, mitäpä se aitaan vaikuttaisi. - --- Semmoinen jatkos sanotaan sampaaksi. - --- Mutta minkä vuoksi siinä sammas on? - --- Senvuoksi kun _vakassakin_ on sammas. - --- Vakassa? Missä siinä sammas on? - --- Etkö sinä vielä tiedä, miten vakka on tehty? isä hymyili. Vakka on -sampaaseen tehty. - --- En minä vieläkään käsitä. - -Isä oli huvittunut. Hän pisti viikatteen kärjen kainaloonsa, pani -"tikun" taskuunsa ja laski sitten vasemman kätensä oikean käden -ulkopuolelle siten että toisen käden sormet sattuivat toisen käden -sormen juurille. -- Katsos nyt, tämä on sammas, näin on vakka tehty. - --- Näin? Minä asetin oikean käteni vasemman taakse. - --- Ei se nyt ole oikein, sanoi isä. - --- Miksi ei? - -Laske vasen käsi takapuolelle, niinkuin minunkin on. -- Minä nauroin. -Onko silläkin eroa? - --- On kai, että jatkos tulee _myötäpäiväinen_. Ei vakkaa ole ikinä -tehty vastapäivään. - --- Mistä sen voitte tietää? sanoin epäillen. -- Ehkäpä joku on -tehnyt. Mahdoton sitä on tietää. - --- Tiedän minä sen, sanoi isä päättävästi, -- sen olen aina kuullut, -ettei se taida _vakkaa tehdä_, joka sen vastapäivää tekee, ei se ole -sitten enää _vakka_, vaan joku muu kampssu eli kalu. _Vakka_ on aina -tehty _myötäpäivään_ ja tehdään niin vastakin. - -Isä rupesi niittämään. Minä kiitin häntä selityksestä ja juoksin -sisään. - -_Sammas, sampo_, vaikka _sampaaseen_ tehty -- valtasivat ajatukseni -ommellessani. _Liite, liitos, salvos, salvoksesta, sammas, -sampaaseen, sampo_. Miksei Sampoakin sanottaisi sammoksi sentähden, -että se on sampaaseen tehty? Se on siis lipas eli vakka, kuten vanha -täti oli kertonut. - -Sampo-aate jäi minussa uinumaan pitkiksi ajoiksi, vanhat tarut -unohtuivat elämän taistelussa yhä enemmän ja enemmän, vaikka väliin -ajatukseni kaipauksella palasi takaisin aikaan, jolloin olin uskonut -sammon todella olleen olemassa -- niinkuin rakastettu kertojanikin -oli uskonut. - -Jouduin sitten Ruovedelle. Siellä metsäseudun yksinäisyydessä luin -kaikkea mikä sattui käsiini. Suomen Kuvalehdessä 1874 n:ssa 262 -oli kirjoitus lappalaisten noitarummusta. Se palautti mieleeni -entiset sampomietteeni. Sitäpaitsi kertoi eräs ruoveteläinen vaimo, -Riikka Tarkka, noidasta, joka oli kulkenut paikkakunnalta toiselle -_tehden onnea_. Se tapahtui näin: Seula pantiin syrjälleen ja siihen -alilaidalle virsikirja. Seulan laitaan ripustettiin kultasormus, -jolla joku pariskunta oli vihitty, hopearaha ym. _pyöreitä_ esineitä -(kuvasivat luultavasti myllyjä.) Seulan ylälaitaan pistettiin -keritsimet kärjistään kiinni siten, että kun keritsimien mutkasta -nostettiin, niin seula jäi riippumaan. Sitten otti se, jolle onnea -tehtiin, keritsimien mutkan peukalon ja etusormen väliin niinkuin -rautapuntaria pidetään ja niin huokeasti, että keritsimet pääsivät -liikkumaan. Sitten teki noita kaikenlaisia ristikysymyksiä seulalle, -muistuttaen alinomaan: sano totuus. Seula vastasi myötäpäivään tai -vastapäivään. Seula oli _sampaaseen_ tehty. _Kirja_ oli olevinaan -_kirjokansi_. Kansa ei tällä seuduin tuntenut kirjo-sanaa, vaan luuli -sen olevan kirjan, -- pyhän virsikirjan. Perusaate: kehä -- sammas, -myötäpäiväisyys esiintyy tässä selvästi. - -Ollessani Kullaalla Leinebergin tehtaan kaupanhoitajana v. 1888 -sain kuulla siellä eräältä suutarilta, että hänen isänsä, torppari -Hällfors (kotoisin Huittisista) oli jutellut, että Huittisissa oli -ollut tapana pääsiäisyöksi panna iso rasiankansi suulleen pöydälle ja -asettaa sen päälle laitojen viereen pieniin kasoihin neljä jyvälajia: -ruista, ohraa, vehnää ja kauraa, muka niille kasvua tuottamaan. - -Eikö siis itsestään synny ajatus että rasian muoto, kehä sampaineen, -ei ole ainoastaan ollut _onnea tuottava_, vaan että se kansan -käsityksen mukaan on ollut _välttämätön_ ehto onnen saavuttamiseksi -eli sen välilliseksi johtamiseksi määrättyyn suuntaan? Näin minä -asian käsitän. - -_Noitarumpu_ oli vain pilkkanimi _onnenrasialle_ -- sammon -jälkikuvalle. Kerronpa vielä esimerkkejä _myötäpäiväisyydestäkin_. - -Kun hiuspyörylässä hiukset kasvavat myötäpäivään, tietää se onnea. -Jos jollakin on tällainen pyörylä otsalla, päälaella ja niskassa, -niin hän on oikea onnen helmalapsi. - -Merikarvialaiset kertovat, että Kaasmannin Vappu, joka oli Hämeestä -kotoisin, veti aina kylään tai metsälle lähtiessän päällimmäisen -hameensa helman _vasemman_ olkansa yli. Hame muodosti kehän ja -vasemmalle eli myötäpäivän puolelle vedettynä se _otti onnea_ ja -suojeli samalla omistajansa kaikelta vastaan tulevalta pahalta. - -Vanha Saara Villo selitti että miesten vaatteetkin samasta syystä -napitetaan vasemmalta oikealle: -- Mutta ei ryssät näy ymmärtävän -asiaa, koska panevat vaatteensa kiinni oikealta. - --- Oikea ulosantaa, vasen vastaan ottaa. Kun tuuli kääntyy -myötäpäivään, sanovat kalastajat, tulee pysyvä ilma, kun se -vastapäivään kääntyy, niin se heittää pian takaisin ja sitten tulee -myrsky ja sade. - -Muutamia vuosia sitten -- muistaakseni 1895 -- juttelin -edellämainitun Saara Villon tyttären, Maija Villon kanssa _onnen -tekemisestä_. Saara Villo oli sangen omituinen, salaperäinen ja -taika-uskoinen ja pelkäsi aina noitumista. Hänessä oli piintynyt usko -haltioihin ja sen semmoisiin, hänestä oli kaikki _tenhollista_. -- -Kyllä maar _onnea_ onkin _tehty_, olen minä siitä kuullut. Mutta en -tiedä miten se tapahtui. Otin puheeksi haltiat. Sanoin väitettävän, -että huoneellekin tulee haltia silloin kun hirsikerta lasketaan. -- -Niin sanotaan, vastasi hän, -- ja kyllä maar sen ymmärtääkin, että se -silloin jo tulee, kun _kehä tulee eheäksi_. Joka kehällä on haltia. - -Onkos tuolla ratillakin haltia? sanoi talon emäntä osoittaen seinällä -riippuvaa rattia. -- On kyllä silläkin, vastasi Saara, -- mutta se on -vaan sitten semmoinen, kuin se on, ei suinkaan se suuri ole. - --- Ei suinkaan _sormuksen_ haltia sitten taida olla iso? sanoi emäntä -kierittäin sormusta sormessaan, kyllä kai se on hyvin mitätön. -- Ei -se iso ole, mutta ei senvuoksi mitätön ole, ei niin pidä sanomankaan. -En minä muun vihkisormuksen haltiaa tiedä, jos se niin mikään on, -mutta _vihkisormuksen_, kyllä, kyllä se kumminkin joku _on_, koska se -_voi_. -- Mitä se voi? kysyi emäntä. -- Voi se varjella vaimon, joka -makaa lapsivuoteessa, ettei siihen pysty mitkään noitumiset taikka -pahain ihmisten lähetykset. Sitä se voi, kun se on vihkimisellä -pyhitetty. -- Eikä niin hullua olekaan, joka tietää vähänkin enemmän -kuin leipänsä palan, että lainasormuksella vihille menee, niinkuin -kuuluu joku köyhä tekevän, mutta kyllä sen katua saa. Sormus käy -ympäri koko ihmisen. -- Koko ihmisen? -- Niin, siitä kohdasta, missä -se on, nim. sormesta. Sentähden se voi varjella koko ihmisen. - --- Mutta eikös siinä pitäisi olla sammas myös? - --- Kyllä maar siinä sammas onkin, vastasi Saara, -- koska se on -juoteltu päät yhteen. Ei sormusta valeta, kultasormusta. Taotaan se. -Ja kuka sen tietää, kuinka ne takoo päät toisiinsa kiinni, kun se -juotetaan. Kyllä se sampaan tekee sekin. - --- Olen kuullut, sanoin asian jatkoksi, että kolmikulmaisella -lautakorkallakin on haltia. - --- On kyllä ja hyvä haltia onkin, ei se huono olekaan, sanoi Saara -vakuuttavalla äänellä. - --- Ei suinkaan se sentään niin hyvä ole, kuin huoneella on? - --- On se parempikin -- kun se vaan on oikein tehty. - --- Minkä vuoksi se parempi olisi? - --- Kun se on _kolmikulmainen_, niin kyllä se on parempi. Kehä ja -kolmikulmio myötäpäivään rakennettuina tekevät onnea. - --- Ei koskaan pidä lähteä kotoa vastapäivään varoitti vanha Tuhtin -Kaisa, joka kävi tätieni luona aputöissä. -- Katsos vanhoja peltoja, -niin näet, kuinka niissäkin on koetettu viedä peltoa kiven ympäri -päivän puolta, jos vaan on sopinut. Ei juuri paljon ole viety -peltoa etelän puolella sarassa niin, että kivi olisi tehnyt loven -saran reunaan, vaan peltoa on viety kiven ympäri, että se on jäänyt -kokonaan kehän sisälle. Ei kukaan ole tahtonut jättää kiveä saran -syrjään, että pelto _jäisi auki_ siitä ja tekisi kierron kiven ympäri -yön puolelta, sillä se veisi kasvuvoiman ulos pellosta. - --- Muista vielä: jos joku tulee tiellä kohdallesi, niin älä laske -häntä ohitsesi vasemmalta eli myötäpäivän puolelta, sillä hän vie -silloin onnesi. Vastaantulijalta voi ottaa myötäpäivän, vaikka hän -sen puolelta meneekin, kun kääntää samassa vasemmalle ympäri ja -sanoo: -- Ojelu oma myötäpäivään, vainolaisen vastapäivään. - --- Ja jos sinun sopii, kun menet asialle kylään, niin tule toista -tietä kotiin myötäpäivään. Se tekee onnea, kun kulkee kehälle. Mitä -suurempi kehä, sen parempi onni. - - * * * * * - -Riittäkööt nämä vanhat muistot kuvamaan kansan taikauskoisia -käsityksiä, jotka viittaavat tähtitaivaan alkuperäisiin -liikuntoihin ja siten kuvastavat luonnonkannalla elävän ihmisen -runollista mielikuvitusta ja uskoa salaperäisiin kohtalonvoimiin. -Sampotutkimukseni yhteydessä tulin kuulleeksi yhtä ja toista muutakin -taikuutta. Usein oli tietojen saanti hyvin vaikeata, sillä tietäjä -pelkää "sanojen" menettävän tehonsa, jos ne ilmaisee arvottomalle. -Vain antautumalla _uskovaksi_ kuulijaksi onnistui minunkin pelastaa -taikatieto ikuisesta unholasta. Niitä kerätessäni on minulla ollut -hyvä tilaisuus nähdä syvemmälle kansan sielun hämäriin kätköihin -kuin tavallisessa seurustelussa on mahdollista, sillä sulkeehan -luonnonlapsi vaistomaisesti pyhimpänsä vieraan silmältä. Kun olen -tutustunut alhaisempiin taikauskoisiin käsitystapoihin, on toisaalta -ilmoitetun uskonnon ylevyys sitä kirkkaammin loistanut vastaani -pyhästä kirjasta. - - * * * * * - -_Jumala_ ja _isänmaa_, siinä ne kaksi soihtua, jotka ovat valaisseet -pitkää ja usein vaivalloista elämänpolkuani. Onhan se itse ulottunut -melkein vuosisadan päästä päähän -- ihmeellisimmän vuosisadan -isänmaani historiassa -- ja sukumuistot samoinkuin tuulevaisuusnäyt -ovat sille varanneet tilaa kauas aikojen taakse, joten voinen -kiitollisena tunnustaa eläneeni rakassisältöisen elämän. Päättäköön -nämä muistelmani runo, joka ilmaisee sydämeni harrasta, eliniän -kestävää rakkautta maatani ja kansaani kohtaan. - - YHDYSSIDE - - Huminassa havumetsän, - Kohinassa kuusosen, - Suhinassa leyhän lehdon, - Porinassa purosen - - Minä mieluisimmin viihdyn, - Siellä kuulen kuiskehen, - Salakielen sanattoman, - Vait, ma tiedän, tunnen sen. - - Tiedän mitä metsä haastaa, - Puron puheen käsitän. - Mitä lehto lausuelee - Sen mä sulle selitän. - - Näinhän haastaa havumetsä, - Näinhän lehto lausuvi: - "Juuri mun on isänmaassa, - josta neste nousevi. - - Runko kasvaa korkeana, - Latva leijuu ilmassa, - Lintuparvi livertävä - Sille kielii kilvassa. - - Eloni on sulle suoja - Hallan käydess' harmajan. - Huoneen, lämmön, tuen tuoja - Kuoltuani olla saan. - - Ikinä en isänmaasta - Eläissäni eriä, - Minne menen, kunne kuljen, - Henki, juuri tänne jää." - - Puro näinhän puhelevi: - "Vaikka pieni puro vaan, - Kahden suuren veden välill' - Yhdysside olla saan. - - Isänmaata virvoitellen - Kukan, ruohon kostutan. - Lintu, eläin, ihminenkin - Janonsa saa sammumaan." - - -- -- -- - - Oi, jos juurtuisin kuin metsä - Isänmaahan minäkin, - Hyödyllinen kuni kuusi - Kuoltuani vieläkin! - - Jospa niinkuin puro oisin - Yhdysside yhä vain: - Viileä ja virvoittava, - Elon kalliin kostuttain. - - Silloin elänyt mä oisin, - Varhainkin jos kuolisin -- - Kyllä haudan mulle soisi - Isänmaani kallihin. - - Merikarvian Ylikylässä 28.7.1917 - - _M. R--K._ - - - - - - -MUISTELMIA NÄLKÄVUODELTA ELI TALVI 1867-68 - - - - -1. - - -Eräänä päivänä syyspuolella 1867 tuli pitäjämme rovasti kotiini -tiedustelemaan, enkö siskoni kanssa tahtoisi lähteä Turkuun -hätäleivän tekoa oppimaan. Sitten meidät lähetettäisiin sitä omaan -sekä naapuriseurakuntiin opettamaan. Saisimme vapaan kyydin ja 28 -markkaa kuussa palkkaa. Me suostuimmekin ehdotukseen ja pian olimme -matkalla Turkuun. - -Aikomukseni ei ole puhua tuosta leivän valmistustoimesta enempää kuin -matkamme vaiheistakaan, sillä ne eivät kuulu näihin muistelmiini. -Olen tahtonut mainita siitä vain sen tähden, että me siten saimme -säästöön pienen pääoman, jolla ostimme jauhokulin ja aloitimme pienen -leipäkaupan suuren nälkätalven tullessa. - -Minä, vanhin perheemme yhdeksästä lapsesta, olin kummitätini -kasvattina samassa kylässä. Kaksi nuorempaakin siskoa oli poissa -kotoa. Vanhempieni perhe oli siis kuitenkin kahdeksanhenkinen. Muuten -olimme kuin yhtä perhettä. Mitä yhdellä oli, sitä oli kaikilla, mitä -yhdeltä puuttui sitä puuttui kaikilta. - -Syksyllä päätimme yhteisesti olla juomatta kahvia ja panna -ruisjauhoja sammal- ja olkileipään ainoastaan puolet -- aluksi -kuitenkin kaksi kolmasosaa, kunnes siihen totutaan -- muuten ei -leipä riitä yli talven, sillä vierasta työtä ei ollut saatavissa. -Kukapa nyt teettäisi mitään? Ja niin kävikin, ettemme koko talvena -saaneet mitään työansiota, vaikka ennen olimme tehneet käsitöitä -kautta seurakunnan ja edemmäksikin. Mutta leipää ostettiin sinä -talvena enemmän kuin voimme valmistaakaan. Usein vietiin kypsät jo -kuumana, kuivumaan ne eivät kerinneet, vaikka joka päivä leivottiin. -Ikävintä kuitenkin oli, että tahdottiin paljon velaksi, moni jätti -maksamattakin ja meidän vähäinen varastomme suli yhä pienemmäksi, -vaikka aluksi pienillä rahanlisäyksillä saimme sitä tuetuksi. - -Voi niitä kurjia raukkoja, joita laumoittain kulki paikasta toiseen -tuona kovana nälkätalvena! Syksyllä jo tuli monihenkisiä perheitä -pohjoisesta. Kerrankin tuli tupaamme muuan vaimo, jolla oli kuusi -lasta, mies oli jäänyt kelkan luo tielle. Nuorin lapsista oli äidillä -kapalossa. Sen hän raukka oli synnyttänyt matkalla, se oli vasta -kahden viikon vanha. Kahta veti isä kelkassa, toiset juoksivat. - -Minun kokoillessani vähän "vaatteen puolta" ja ruuan apua lapsille, -kysyi eräs heistä, noin neljän vuoden vanha pikku tyttö äidiltään. - --- Äitee, äitee onko tuo peitto? Hän osoitti sormellaan kirjavaa -matonkappaletta takan edessä. - --- Ei, lapsi, se on matto, vastasi äiti. - --- Mikä _matto?_ Mitä se siinä tekee? Voi kun se on korea! - --- Oo vaiti, käski äiti. - -Tyttö olikin vähän aikaa vaiti ja miettivän näköinen. Sitten hän -sanoi äkkiä varmalla äänellä: - --- Mutta se on peitto, onpa se peitto. - --- Mistä sen tiedät, että se peitto on? kysyin minä, jota tytön -pakina huvitti. - --- Tiedän vain, kun se on peitto, vastasi tyttö, lasten tavoin -itsepintaisesti pitäen kiinni kerran päähänsä saamasta käsityksestä. - --- Oo nyt vaiti, käski äiti uudestaan väsyneellä äänellä. - --- Niin, mutta se on matto, minä sanoin. - --- Eipä, eipä, hoki tyttö. - --- Miksi ei, minä kysyin. - --- Kun se on niin korea, selitti tyttö. - --- Ottaisitkos sen peitoksesi? kysyin. - --- En, minä antaisin sen Pikulle, vastasi tyttö heti. - --- Voi tuota lasta! sanoi äiti tuskallisesti. - -Minä otin sen rievuista kudotun uuden lattiamatonkappaleen ja sanoin -vaimolle: - --- Käärikää lapsi tähän, jotta se tarkenee, kun sillä on niin vähän -ympärillään. - --- Jumala teitä siunatkoon, sanoi vaimo, -- kun raskitte antaa noin -hyvän maton! Ja kyyneleet helmeilivät alas hänen kalpeita poskiansa. --- Nyt ei Pikku kuole viluun. - -Tyttö hyppeli iloissansa laulaen: -- Pikku sai uuden peiton, voi kuin -on korea peitto! - - * * * * * - -Erään toisen perheen muistan niinikään. Vaimo, vanhanpuoleinen -nainen, oli sangen kipeän näköinen. Hän seisoi ovipielessä ja näytti -niin omituisesti murtuneelta. Minusta näytti siltä kuin tuo vaimo -olisi joskus nähnyt parempia, kenties paljonkin parempia päiviä. -En voinut tukahduttaa myötätuntoista uteliaisuuttani. Puhuttelin -häntä siis ruotsinkielellä, vaikka he suomeksi tervehtivät ja pyysin -istumaan. Hän nosti katseensa. Katsoin rauhallisesti häneen ja -uudistin sanani lisäten: - --- Te näytätte niin kipeältä. - -Hän huokasi syvään, kiitti sitten kohteliaasti ja kävi istumaan. -Hän puhui sujuvasti ruotsia, mutta ei saanut paljoa puhutuksi -hengenahdistukselta, enkä tietysti minäkään tehnyt mitään kysymyksiä. - -Mies, vaimo ja neljä lasta heitä oli. Heidän vaatteensa olivat -kunnollisesti paikatut, vaikka varsin huonot muuten. Vanhin tyttö oli -noin neljän-, viidentoista iässä. Hän puhui kauniisti ja säälivästi -äidilleen, eikä rumasti ja sopimattomasti, niinkuin "kulkevaiset" -useinkin tekevät. Mutta mies tiuskaili äreästi lapsille. Miehen ja -vaimon en kuullut mitään keskenään haastavan. _Hän_, mies, kiiruhti -lähtöä, kun he olivat syöneet. Mutta kun vaimo ei syönyt mitään, niin -kielsin heitä lähtemästä, koska minulla oli kahvipannu tulella äitiä -varten. - --- Ei se sitä nyt tarvitse, räyskäisi mies. - -Vaimo istui ja yski, mutta ei sanonut sanaakaan, ei valittanutkaan. -Minä nuhtelin miestä ja houkuttelin samalla. - -Hän murisi itsekseen ja kiroilikin vähän, mutta istui kuitenkin -odottamaan, kun hänellekin kupin lupasin, vaikka sanoinkin, että -"viinanmärkää kun olisi, niin parempaa tekisi." - -Heidätkin mieron tie vei etelää kohti. - -Laumoittain niitä silloin kulki, mutta eivät ne kaikki jättäneet yhtä -syviä jälkiä mieleen. - - * * * * * - -Oli jo joulukin tullut. Siinä valmistimme illaksi pientä talouttamme -juhlakuntoon, kun ovesta tuli sisään nuorukainen, jykevä, lyhytläntä -miehen alku, noin kahdeksantoistavuotias. Tervehdyksestä kohta -kuulin, että hän oli pohjalainen. Yllään hänellä oli hyvät, melkein -uudet, vaikka karkeat sarkavaatteet. Minä kysyin siis asiaa, koska -hän ei näyttänyt avun tarpeessa olevan. Tosin hän teki alakuloisen -vaikutuksen, mutta se oli yleinen ominaisuus kaikilla silloin. - -Hän seisoi nojaten ovipieleen ja piteli käsissään lakkia, jonka hän -hitaasti otti päästään ja puheli alakuloisesti, katkonaisin lausein. - --- Minä oon lähtenyt työn hakuhun, mutta ei tahdo saada missään. Eikä -nyt juhlaksi ollenkaan kukaan tahdo ottaa -- menisi vain pyhät, kai -sitä sitten... Kai sitä pitää mennä etelää kohden. Renkinä minä olin -menneen vuoden, mutta ei ne voineet enää pitää. Eikä palkkaakaan -sopinut saada, kun niin vähän tuli vuodentuloa, että meni kaikki -vaatteeseen. Laitoin nämä, jotka on ylläni, emäntä teki palkastani. -Nyt en tiedä mikä neuvoksi, en tahtoisi vaihtaa vaatteitani -huonompiinkaan, kun niissä on koko vuoden palkka, mutta kai täytyy -vaihtaa, jotta saisin ruokaa. Ei kehtaa kerjätäkään, kun voisi tehdä -työtä, kun olisi. - --- Älä vaatteitasi vaihda, minä sanoin, -- kyllä ne tarvitset tänä -kylmänä talvena. - --- Niin, ja ne tarjoavat niin vähän väliä vanhoista rievuista, ettei -sillä pääse mihinkään, kun raha on niin ahtaalla. Jo minä äsken olin -tuolla antaa, mutta en sentään vielä antanut. - --- Älä vaihda vaatteitasi, kyllä sen verran apua saat, että eteenpäin -pääset, ei nyt ole häpeä pyytää. - -Minä annoin hänelle kappaleen limppua ja kaljaa tuoppiin. Oli -aamupuoli eikä ollut vielä ruokia valmiina. - --- Tule nyt tänne huomenna klo 12 aikaan niin saat ruokaa, nyt ei ole -vielä mitään keitettynä. - --- Kiitoksia, kyllä tätä tässä on! Ei tämä keitoksia kaipaa. Ja mitä -minä kahta kertaa yhteen paikkaan... Kyllä tätä tässä on. - --- Tule sinä huoleti huomenna. Jos menet muualle, niin kenties -antavat vastahakoisesti jouluruokiaan. Mutta illallista tänään ja -einettä huomenna kun saat jossakin muualla, niin tule sitten tänne -päivälliselle. Ja tottapa kirkossakin käyt? - --- Käyn maarian. Monet tuhannet kiitokset, kyllä minä tulen, sanoi -hän tyytyväisesti ja meni. - -Joulupäivänä hän tuli klo 12. Minä olin kattanut hänelle pöydän jo -valmiiksi. Hupaista oli kuulla, kuinka hän sanoi, kun toin ruokaa -hänen eteensä: -- Kiitoksia, kyllä tätä tässä on, ja kehui ruokia -hyviksi, vaikka ei meillä suinkaan suurellista ollut, mutta olihan -kumminkin vähän jouluruokia valmistettu. Ja vielä syötyään hän sanoi: - --- Minä ajattelin kulkiessani, että missä minäkin oon jouluna? Ja -minkälainen joulu mullekin tulee? Ja nyt Jumala johdatti minut hyvien -ihmisten huoneeseen, kun oon syönyt niin hyviä ruokiakin, etten ole -koskaan ennen niin hyvää joulua pitänytkään. Kyllä minä sen nyt aina -muistan, kuinka Jumala tänäkin vuonna minun joulustani murheen piti! -Ja jääkää nyt Herran haltuun! Ja monet tuhannet kiitokset nyt teille, -suuri kiitos! - -Kyynelsilmin puristi hän kättäni ja lähti jatkamaan mieron tietä. - - - - -2. - - -Oli sydäntalvi. Täti joka oli melkein alinomaa sairastanut, makasi -vuoteellaan ja ruikutti. Huone oli kylmä, sillä minä en ollut saanut -puita kotiin. Oli kyllä luvattu tuoda, mutta paljon lumentulon tähden -ei päästy metsään. Kujalla tupamme vieressä ulottui sitäpaitsi lumi -seipäitten tasalle, joten sinne ei voinut kukaan ajaa hevostansa. -Eikä peltojenkaan kautta olisi paljon lumen ja aitojen takia helpompi -päästä. Ei uskoisi kukaan, jolta tuollainen lumitalvi on jäänyt -kokematta, millaista on vastatuulella pakkasessa ja rajussa tuiskussa -kahlata kolme kyynärää korkeissa upottavissa kinoksissa! Siinä ei ole -muuta neuvoa kuin uiminen. - -No niin, tänään yritin kotiin isän luokse. - --- Tarvitsisit selkääsi, sanoi äiti, kun astuin tupaan. -- Onko tämä -nyt ilma lähteä kahlaamaan? Entä jos olisit hukkunut lumeen. Katso -tuonne, kun ei navetan oveakaan näy, akkunasta puhumattakaan. Siinä -työn teimme, että saimme lehmälle ruokaa. Ja sinä lähdet kahlaamaan! - -Äiti oli niitä kunnon vanhan ajan ihmisiä, jotka eivät "säästäneet -vitsaa", vaan "kurituksessa ja Herran nuhteessa" kasvattivat -lapsensa. Tietysti eivät sanat mitään senkaltaista nyt tarkoittaneet -minulle, täysi-ikäiselle. Päinvastoin ne ilmaisivat huolestuneen -äidin sydämen tunteen. Ja vaikka äiti lasten pieniä ollessa vireästi -käytti vitsaa, oli hän aina hellä ja äidillinen sitäkin tehdessään. -Ja hän pysyi lastensa parhaana ystävänä niiden isoksikin tultua. - --- Meidän puumme ovat loppuneet, vastasin minä äidille. - --- Eikö eilen tuotukaan? kysyi hän huolestuneena. - --- Ei, ja nyt on tullut kamalasti lunta lisää. Täti kuolee viluun, -minä olen jo polttanut kaikki. - --- Millä lailla sinne nyt saa puita? kysyi äiti isältä. - --- Ei teillä puita ole antaa pois, minä sanoin, -- mutta minulla -on itselläni parempi keino. Se iso koivu liiterin nurkan takana, -kaadetaan se. Kyllä minun tulee sääli sitä, mutta nyt ei auta. Ja -liiteri on hongista tehty ja likipitäen neljä syltä pitkä. Kun se -on edestä lahonnut, niin panemme sen poikki keskeltä. Ja laudoista, -jotka minulla on kaappia varten, saa lyödä etuseinän pystyyn, niistä -tulee kaksi mittaa. Nyt ensi hätään tulee jo puoli kattoakin maahan. -Mutta mistä saamme tuet seiniin, jotteivät läjään putoa sahattaessa? - --- Minulla on vähän rankoja, vastasi isä, -- minä menen katkaisemaan -niistä ja veistän pari semmoista, että saa naulata. Ota tuo kirves, -kyllä sillä saat kattoa irti aluksi. Ja mene nyt vaan edellä tädille -lämmittämään. - -Hän meni ja minä lähdin takaisin tädin luo. - -Jo loimotti minulla tuli pesässä, kun isä tuli laahaten veistämiänsä -puita ja aseita. Sitten alkoi työ. Ja pian oli meillä liiteri -lyhennettynä ja puita siinä, sekä kuivia että tuoreita. - -Ankara oli sinä talvena työ hengen pitimeksi. Me kuuluimme kuitenkin -niihin, jotka tulivat paremmin toimeen. Niin, Luojalle kiitos, menipä -sentään sekin talvi! - - * * * * * - -Kylässämme asui muuan kauppiaanleski. Hänen miesvainajansa oli ollut -kauppiaana eräässä kaupungissa, oli tehnyt vararikon ja kuollut. -Kaikki omaisuus oli myyty veloista. Tämä nainen oli keuhkotautinen ja -hänellä oli kolme pientä lasta elätettävänä. Hän oli hyvä ompelemaan -käsiompelua kun silloin maalla vielä melkein yksinomaan käytettiin. -Mutta nyt ei saanut työtä. - -Eräänä päivänä tuli hän läpi kinosten kahlaten, vaikka oli kova -tuisku. - -Minä ymmärsin heti, ettei sillä ilmalla kukaan lähtenyt ulos -mökistään muuta kuin hädän ahdistamana. - -Hän oli vielä nuori, sirokasvuinen ja viehättävän kaunis henkevine -sinisilmineen ja kullanruskeine hiuksineen. Nyt hän oli niin kalpea -ja raukeannäköinen. - -Minä tarjosin hänelle virvoketta, mitä oli, ja vähän ruokaakin. -- -Olette kävelystä uupunut, tarvitsette virkistystä, sanoin. - -Hän ei vastannut, mutta hänen huultensa omituisesta värähdyksestä, -kun hän niitä veti surulliseen hymyyn, näin että hän taisteli -sielussaan: hän olisi jotakin sanonut, mutta ei voinut. - -Hänen puutteensa kyllä tiesin. Kukapa ei silloin olisi -tavallisissakin varoissa olevista ollut puutteessa. Mutta silloin ei -käynyt ottaminen lukuun puutetta. Hätää, yksinomaan hätää silloin -voitiin auttaa. - --- Miten lasten laita onkaan? ajattelin. - -Hänen äänensä oli sumea, kuin olisi itku yhä ollut tulossa. En -tahtonut tehdä mitään kysymyksiä enää, kun hän oli sanonut lasten -"sentään terveitä" olevan. Hän oli minulle vielä siksi vieras, ettei -minun mielestäni sopinut kysyä, eikä minulla mielestäni ollut varaa -auttaa. -- Paras on, ajattelin siis, -- että itse otan selvän asiasta. - -Hän sanoi meille jäähyväiset, mutta minä otin päällysvaatteen ylleni -sanoen, että tulen häntä saattamaan kotiin. - --- Matka on niin pitkä, esteli hän. - --- Minä kävelen mielelläni, vastasin, -- ja voin kyllä kahlata. -Lähtiessä pistin viitan alle paksun pehmeän ruisleivän. -- Minulla -oli näet sitä aina tädin varaksi. Sen ostin muka varastostamme -hänelle. - -Ei yhtään ihmistä ollut liikkeellä, vinha tuuli tuiskutti lunta -ympärillemme. - -Ovensa edessä tarjosi hän taaskin kättään sanoen: -- Pyytäisin teitä -sisään, mutta teille tulee pimeä, kun on tämmöinen ilma. - --- Kyllä minä osaan -- minä tulen teidän lapsianne katsomaan, -vastasin ja astuin sisään eteiseen. - -Hän ei vastannut, vaan huoaten avasi minulle oven. Huone oli hyvin -hämärä. Hän otti viitan yltään ja astui eteenpäin. - -Nuorin, kolmivuotias poika, meni heti äidin luo ja kuiskasi, -kuitenkin niin että sen kuulin: - --- Saitteko mitään? - -Äidin ensi sanaa en kuullut, jonka hän suudellen pienokaistaan sanoi -hiljaa tämän korvaan, mutta siihen hän lisäsi vähän kovemmin: -- -Kyllä äiti kertoo sitten. - --- Tässä on minulla pehmeä leipä lapsille, sanoin antaen leivän -hänelle. - --- Ai, Jeesus, leipää! huudahti viisivuotias poika, niin sydämellisen -iloisesti, että en voi sitä kuvailla. En milloinkaan unohda tuota -lapsen ääntä. - --- Jumala teitä siunatkoon, sanoi äiti leipää ottaessaan, ja hänen -äänensä vapisi liikutuksesta ja silmät täyttyivät kyynelistä. -- En -minä rohjennut pyytää, vaikka sillä mielellä lähdin, kun teillä on -sairaskin. - --- Oletteko kauankin ollut ilman leipää? kysyin nyt heti suoraan. - --- Kolme päivää, vastasi hän hiljaa. - --- Mutta millä olette eläneet? - --- Meillä on sentään ollut vähän perunoita, niitä olemme paistaneet -uunissa. - --- Ja suolavettä, sanoi poika. - --- Lähettäkää tyttärenne aamulla meille, kun tulee päivä, minä -noudan siksi pari leipää kotoa. Se on tosin vain hätäleipää, mutta --- Jumalalle kiitos, että sitä edes on. Te ette saa itse tulla, te -olette liian heikko kulkemaan tämmöisellä säällä, mutta tyttö on -terve. Ja minä menen häntä vastaan ja vedän yli kinosten, kun ne -upottavat. - -Tyttö, joka oli kahdeksan vuoden vanha, lupasi innokkaasti tulla. -Säälien lastaan, äiti teki vastaväitteitä ja luuli jaksavansa -aamulla. Päätökseksi kuitenkin tuli, että tyttö lähtee. - --- Sitten minä menen, sanoin -- pappilaan ja puhun siellä nuorelle -rouvalle, hän on niin hyväsydäminen, ehkäpä hänkin tietää jonkun -keinon teitä auttaa. Miksette ole mennyt sinne ja puhunut suoraan -hätäänne? - --- En minä ole rohjennut -- kyllä nyt tarvitsevia on -- ja minä olen -vieras. Jos saisin jotakin työtä ruuan edestä -- lapsille. - --- Sepä juuri. Kyllä nyt on työ ahtaalla. Mutta minä koetan puhua -puolestanne. - -Aamulla kävi tyttö meillä. Kävin iltapäivällä pappilassa rouvan -puheilla. Hän oli heti valmis auttamaan mahdollisuuden mukaan. Hän -vei ensiksi ruokaa ilmaiseksi ja sitten vähän työtäkin. - -Nuori rouva oli kirkkoherran tytär, joka oli jäänyt leskeksi ja -muuttanut lapsineen vanhempiensa luo. - -Minuakin hän pyysi kutomaan pienen kankaan vaatteiksi lapsilleen. - -Tupamme oli vanha ja rappeutunut eikä pitänyt hyvin lämmintä, -minkä vuoksi minun täytyi nousta yölläkin lämmittämään. Eräänä -aamuna varhain, kun tuli palaa leimusi pesässä valoa ja lämpöä -levittäen, kuulin jonkun hiljaa, juuri kuin pelokkaasti, naputtavan -ulko-ovelle. Kuuntelin hetken, oliko siellä ketään. Siihen aikaan ei -heti uskaltanut mennä ovea avaamaan, kun kulki kaikenmoisia huhuja -ryöstöistä ja varkauksista. Taaskin kuului hiljaista rapinaa ovella. -Menen eteiseen. -- Onko siellä kukaan oven takana? huudan. - --- On, vastaa vilusta värisevä lapsellinen ääni. - -Tempaan oven auki, puolikasvuinen poika astuu sisään siitä, minä -suljen oven ja me menemme tupaan. Ulkona käy kylmä tuuli, oikein -vinkuva vihuri. Poika hytisee niin vilusta, ettei ensi kysymyksiini -voi vastata. Minä kuumennan kaljaa ja annan hänen juoda, jotta -lämpiäisi. - --- Mistä sinä olet? - --- Nakkilasta, vastasi hän muistaakseni. - --- Kuinka sinä näin varhain olet liikkeellä? kysyn sitten. - --- Tuolla oli niin kylmä tupa ja minun oli niin vilu, että nousin -katsomaan eikö valkeaa missään näkyisi. Sitten näin täältä tulen ja -lähdin tulemaan tänne. Mutta ei muualla kylässä vielä ylhäällä olla, -kuinka te niin aikaisin olette noussut? Hän katsoi kelloon seinällä. --- Kello tulee vasta kolme. - --- Tupa oli niin kylmä, täytyi nousta lämmittämään. - -Tämän sanottuani hankin hänelle vähän ruokaa, ja ilokseni näin -kuinka hartaasti hän siunasi syömään ruvetessaan, sekä kiitti eineen -loputtua. - --- Onko sinulla vanhempia? kysyin taaskin. - --- Ei. Isä kuoli, kun olin pieni, ja toista vuotta sitten kuoli -äitikin, kertoi poika surullisesti. Huoneetkin meillä oli omat, -ja lehmä, mutta ne myytiin kaikki, jotta äiti saatiin hautaan ja -hoitajanpalkka maksetuksi, kun äiti sairasti niin kauan. Hän sairasti -rintatautia ja täytyi olla hoitaja. - --- Kuinka vanha sinä olet? - --- Neljännellätoista. - --- Mikä nimesi on? - --- Eframi. - --- Tottapa sinä lukea osaat, Eframi? kysyin hetken vaitiolon jälkeen. - --- Osaan maar minä, luen jo kirjani ulkoa. Äitini on opettanut minun -lukemaan. Äiti luki ja veisasi aina itsekin, lisäsi hän syvään -huoaten. - --- Oletkos sitten kulkenut siitä saakka kun äiti kuoli? - -Pojan olemuksessa oli jotain, joka todisti muuta, sen tähden tein -tämän kysymyksen. Hän oli kaunis, hienopiirteinen, hoikka poika. -Eikä hän ollut niin rohkean näköinen kuin kerjäläispojat, joilla -kerjääminen jo on ammattina, tavallisesti ovat, vaan ujosteleva ja -arka. Kun siinä liikuin takan edessä, väistyi hän aina nopeasti, -vaikka vakuutin, että ei hän ollut tiellä, vaan saisi lämmitellä. - -Ei, minä kävin karjassa, vastasi hän kysymykseeni ja mainitsi erään -torpan nimen. Mutta kun tuli talvi, niin eivät he pitäneet enää, kun -tuli niin vähän ruokaa... Ja sitten isäntä käski mennä -- kerjuulle... - -Viime sanat hän sanoi varsin hiljaa ja painoi päänsä alas. - -Minä lohdutin häntä vakuuttaen, että Jumala antaa apuaan ja että tämä -on vain ohimenevää kurjuutta. -- Sinun, joka olet nuori ja kasvava, -sanoin, -- ei tarvitse kauan kerjätä, sinä vartut pian mieheksi. -Muista vain pitää Jumala silmäisi edessä, ettet tee mitään pahaa ja -ettei sinun sentähden huonosti käy. - --- Kuinka te puhutte kauniisti, juuri niinkuin minun äitini! Pojan -silmät kostuivat. - -Kun minä pesin kasvojani ja kampasin hiuksiani, sanoi hän: - --- Kyllä minunkin kasvoni jo ovat kovin likaiset, ettekö antaisi -minun tuossa pestä? Ja pitäisi minun päätänikin kammata. - --- Kyllä sinä puhdastakin vettä saat, vastasin minä. Saippuan annan -sinulle omaksesi ja kamman etsin sinulle lujemman täältä laatikosta, -sen saat myöskin pitää. - --- Mutta lapsi, eikö sinulla ole paitaa? sanoin, kun näin hänen -ottaessaan riepua kaulastaan, että hänellä ei ollut mitään mekon -alla. Ja tuo mekkokin oli sisustamaton vuoriton naisen takki, -ristiraitaisesta puuvillakankaasta, kulunut ja ohut. -- Lapsiraukka, -miten sinussa on pysynyt henki, ettet ole kuollut viluun? Se on -melkein käsittämätöntä. - --- Minä olen juossut aina kovasti, ettei ole ollut niin vilu. Minä -olen niin hyvä juoksemaan. - -Eivätkö ihmiset ole huomanneet, että sinulla ei ole paitaa. - --- Kyllä kai joku sen on nähnytkin, sanoi hän, -- mutta eivät ne ole -antaneet, kun pyytäjiä on niin monta. Enkä minä ole pyytänyt, vaan -olen ajatellut, että kyllä minä tarkenen, kun juoksen. - -Vaikka siitä on niin pitkä aika kulunut, niin vieläkin pidän ihmeenä, -että siinä pojassa pysyi henki tuona kovana tuiskutalvena. Eikä -hänellä ollut sanottavasti yskääkään. Kun kysyin häneltä, oliko hänet -niin ilman vaatteita lähetetty kulkemaan, vastasi hän: - --- Oli minulla vanha rikkinäinen takki, mutta toiset kerjäläispojat -repivät sen kappaleiksi, kun tappelimme, monta, monta viikkoa sitten. -Kun se oli niin iso, niin lupasivat sitä pienentää. Ja emäntä ajoi ne -pojat ulos pirtistä ja haki minulle tämän röijyn. - --- Minkätähden menit tappelemaan heidän kanssaan? - -Poika kertoi, että toiset pojat olivat joutuneet tappeluun, pitivät -pahaa elämää ja olivat kaataa lampun. Kun hän heitä kielsi, kävivät -he hänen kimppuunsa. - --- Ja sinä myöskin löit, eikö niin? - --- Löin kyllä minäkin, vastasi poika, suu hymyssä. - --- Mutta eikö sinulla ole paitakin ollut, eikä ainoastaan se iso -takki? - --- Oli kyllä mulla paitakin, mutta se hajosi myöskin silloin kun -tappelimme, eikä pysynyt enää ollenkaan päällä. Siksi minä otin sen -peräti pois ja panin pussiini. - -Minä etsin kaapista paidan, jonka olin laittanut eheäksi itseäni -varten. - --- Kas tässä saat paidan, sanoin. Pane tämä yllesi. Sehän on tosin -vanha, mutta ehkäpä se kestää kunnes saat toisen ja kylmätkin -loppuvat. Ehket pane pahaksesi, vaikka se on naisen paita. Pahinta -vain, että hihat ovat lyhyenlännät. - --- Mitä minä siitä, että se on naisen, -- eipä takkikaan ole miehen -takki, vastasi hän nauraen. -- Ei hihojen mitalla niin väliä ole, -kyllä käsivarret aina tarkenevat, kun vain on ruumillakin. - -Sitten hän pistäytyi kangaspuiden taakse pukemaan yllensä. Silläaikaa -etsin villahuivin, jonka sitten panin leveälle hänen kaulaansa takin -alle ja neulalla kiinnitin leuan alta. - --- Nyt sinä olet oikein tytön näkönen, sanoin minä sitten. Mutta -ei hän siitä pahastunut, vaikka pojat siinä iässä tavallisesti -loukkaantuvat, jos sanoo heitä tyttöjen näköisiksi. - --- Niin, vastasi hän vain suu hymyssä, -- kun olen silmänikin pessyt -ja pääni kammannut. Mutta minä olen niin mielissäni, kun sain paidan -ja vielä puhtaan, etten huomannut kiittääkään, lisäsi hän ujosti. Hän -tuli ja otti käteni ja kumarsi. -- Kuinka minä niin olinkaan? sanoi -hän, -- Paljon kiitoksia! - -Minä pukeuduin vähän lämpimämmin mennäkseni ulos. - --- Menettekö kylään jo? kysäisi poika. - --- En, minä tuon vain puita lisää liiteristä. En tuonut illalla -huonetta jäähdyttämään. - -Mutta ennenkuin sain viime sanat suustani, oli poika jo ulkona -ovesta, eikä ehtinyt kuulemaankaan kieltoani: -- poika, älä mene -kylmään! - -Reippaasti hän toi pian puita nurkkaan, eikä ollut enää kylmästä -tietävinäänkään. Sieppasi siitä luudan, meni uudestaan ulos -kiellostani huolimatta otti lumilapion, joka seisoi kinoksessa, loi -tiet veräjälle, liiteriin ja kaivolle ja lakaisi puhtaaksi eteisen ja -rappuset. - -Kun olin keittänyt, menin ulos katsomaan. Poikaa ei näkynyt -missään, mutta hyvät tiet hän oli tehnyt joka puolelle. Eikä nyt -pyryttänytkään, vaan näytti tulevan selvä ilma. - --- Noinko se nyt menikin? ajattelin minä. Eipähän, tuossa on pussi -nurkasa. Minä koskettelin sitä. Siellä tuntui jotakin kovaa, ei se -leipää ollut. Tuntui vastenmieliseltä katsoa poikaraukan pussiin. --- Eikö kerjäläisenkään tavara saa rauhaa? ajattelin. Mutta jos -kuitenkin tuo puhdas muoto pettäisi? Ei, se on mahdotonta, lapsi -ei ole ulkokullattu. Katse niissä silmissä on niin avoin, selvä -ja vakava, hymy niin lapsellinen ja viaton. Minä katson ollakseni -vakuutettu asiasta, sillä en millään ehdolla tahtoisi häntä epäillä. -Pussi oli auki. Siinä oli vanhat pienet luistimet päälimmäisinä, ne -minä jo edeltä tunsinkin käteeni, mutta mitä on tuolla? Ensiksi tulee -käteeni pieni musta leivänpala, karkeaa sekaleipää, jonkun köyhän -perheen antama varmaankin. Sitten vedin ulos käärön, juuri siitä -tahdoin selvyyttä. Siinä oli paidankappaleeseen kääräistynä vanha -pitkä virsikirja ja katkismus. -- Kyyneleet kierähtivät silmiini. -Kuinka voinkaan epäillä noita kasvoja? Minä avasin virsikirjan. Siinä -oli naisen nimi kannessa, hänen äitinsä nimi. Äidin nimen olin jo -kuullut häneltä. - -Minä kiitin Jumalaa, joka oli varjellut lapsiraukan kiusauksesta. -Ajattelin, kuinka moni kerjäläispoika viitsisikään kantaa vanhaa -rikkinäistä virsikirjaa muassaan mieron tietä kulkiessaan. Mutta -se oli ainoa perintö hänen äidiltään, siitä oli äiti veisannut ja -sentähden oli se hänelle kallis. Panin kaikki taaskin tarkasti -paikalleen pussiin, sidoin sen kiinni ja laskin nurkkaan. Menin -sitten sisään ja asetin aamiaisen, muutamia kokonaisia perunoita, -silakkaa, sekaleipää ja olkikaljaa pöydälle. Kurkistelin ikkunasta -eikö jo poika tule kylästä, jonne luulin hänen pistäytyneen. Samassa -kuului jotakin kahinaa portaiden luota. Minä menin katsomaan. - --- No, herranen aika, mistä sinä hakoja tuot, ja noin kauniita -hakoja? sanoin pojalle joka sovitteli hakoja rappusten eteen. - --- Metsästä, vastasi hän. -- Kun rappusten edessä oli vain pari -oksaa, niin minä juoksin tuomaan. Ja posket punoittivat ja silmät -säteilivät ilosta. - --- Kun sinä nyt olet juossut metsässä koko "pitkän virstan" hakojen -tähden! Olisit tuolta talon tarhasta saanut lähempää. - --- Neuvokaa nyt minua, kun en saa noita oksia yhtään kauniisti tuohon. - --- Pane isompia alle, noin, käännä tyvet sisäänpäin ja latvat -ulospäin, näin. Nyt tuosta kaunis oksa viimeksi päälle, ei ihan -niin, pistä tyvi tuon toisen oksan alle, kas nyt se on hyvin, kaikki -niinkuin yhteenkasvaneena. Mutta tule nyt suurukselle, kyllä sinun jo -nälkä on. - --- Minä lennätän nuo oksat vain liiteriin tuosta. - -Aamiaisen jälkeen pakinoimme vielä kotvasen aikaa. - --- Jos minä saisin olla teillä renkinä, sanoi hän vihdoin hiljaisesti. - --- Mitä minä rengillä tekisin? kysyin minä vähän huvitettuna hänen -lapsekkaasta pakinastaan. Mutta nyt alkoi hän innokkaasti: - --- Kyllä te rengin tarvitsisitte, kun tätinnekin on kipeä. Minä -loisin tiet, hakkaisin puut ja kantaisin sisään ja toisin veden ja -lakaisisin lattiankin, ja juoksisin asialla ja metsässä halkoja -noutamassa. Ja minä pesisin astiat, keittäisinkin, minä olen jo -äitivainajallekin keittänyt ruokaa ja kahvia. Ja kun teillä on -kangaskin, minä osaan käämejäkin tehdä oikein hyviä. Ja minä söisin -niin vähän, lisäsi hän hiljaa, ja kyyneleet herahtivat silmiin. - --- Ei lapsi, minun ei sovi sinua ottaa, sanoin minä, kokien tehdä -ääntäni ystävälliseksi ja samalla kieltäväksi. Mutta minä kuulin itse -kuinka surulliselta ääneni soi. - --- Oi voi, eikö teillä olisi varaa? Minä kuluttaisin niin vähän, niin -vähän... - --- Ei se ole senkään tähden, lapseni, siinä on muu este, jota en -tahdo sanoa. Niin, ja ovathan ne varatkin nykyään estämässä. - -Hän istui vähän aikaa alakuloisesti miettien. - --- Mutta minä tiedän, sanoi hän sitten, -- mikä se este on: kun minä -olen poika! Ja hän katsoi minuun uteliaasti ja lapsellisen vapaasti, -kun hän suu hymyssä ja kuitenkin surullisesti lisäsi: - --- Kun minä olisin tyttö, niin minä saisin olla. - -Minä neuvoin häntä, miten hänen tulisi käyttäytyä ihmisiä kohtaan -jotta saisi palveluspaikan: -- Isommissa paikoissa kyllä tarvitaan -juoksupoikaa ja semmoinen sukkela poika, kuin sinä olet, kyllä pian -saa paikan. Kun aina olet jossakin toimessa, missä vain sopii, niin -ottavat sinut mielellänsä, ettei sinun tarvitse kerjätä. - --- Ottavat kyllä, minä juoksen niin, niin, ja koetan niin, niin, ja -lakaisen pihoja ja kannan puita niin, sanoi hän innokkaasti. -- Mutta -mun on niin ikävä mennä. Voi, voi, kun minun täytyy taas mennä... -kerjäämään. - --- Älä sitä sure. Monesta kerjäläispojasta on tullut kelpo mies, ja -usein eteväkin mies. Ja pian sinusta jo mies tuleekin. Vältä vain -pahaa seuraa, lapsiraukka, ja älä unohda äitisi neuvoja. Ja Jumala -itse sinua johdattakoon. - -Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä, kun hän nousi tuolilta ja tuli -nopeasti luokseni, puristi kättäni ja melkein tukahtuneella äänellä -sanoi: - --- Suuri kiitos! - -Minä kiersin käsivarteni hänen ympärilleen ajoin jotakin vielä sanoa, -mutta hän juoksi itkien ulos, kauas, näkymättömiin... Tuliko hänestä -kunnon mies? Vai sortuiko matkalla...? - - - - -3. - - -Ajan virta on taaskin vienyt luontoa ja vuodenaikaa joitakuita -viikkoja eteenpäin. - -Eräänä aamuna kävin vanhempieni luona. Ah! Sielläkin oli jo hätä -oven edessä. Meidän yhteiset myymätavaramme, jotka vähitellen talven -mittaan hupenivat, olivat jo useita viikkoja sitten olleet ihan -lopussa, eikä kukaan enää jaksanut ostaakaan. Ja jauhokuli maksoi jo -64 markkaa! Viimeiset ruisjauhot oli siis jo sekoitettu, leivottu -- -ja syöty. Eikä rahaa ollut, tai toivoa siitä... - -Se, että kotinikin kärsi, lisäsi murhettani, sentähden en siellä -sanonut mitään omista huolistani. Mutta siellä oli opittu tulemaan -niin vähällä toimeen. Nurkumista ei kuulunut, puute meni melkein -huomaamatta, ei siitä suuria puheita pidetty. Toivottiin vaan -parempia aikoja. Ja vanhempien luja luottamus Jumalan apuun ylläpiti -toivoa koko perheessä. Isä puhui aina Herran suurista töistä ja -kertoi monta esimerkkiä Jumalan ihmeellisestä avusta, jota ihmiset -olivat saaneet kokea. Hän luki ahkerasti raamattua, tutki ja -vertasi sitä elämään ja kertoi aina jotakin, joko omasta tai muiden -kokemuksista, jotka soveltui siihen mitä hän oli lukenut. Ollen -hilpeä luonteeltaan hän ymmärsi aina ottaa asiat hupaisalta puolelta. -Hänen puheensa oli varmaa ja vakuuttavaa, hänen sanansa sattuvat ja -johdonmukaiset. - -Kun me siskot, pari kolme joskus, kävimme etäämpänäkin, esim. -luodoilla sairasten luona, joita silloin oli paljon, oli isä aina -kanssamme, meille jälkiä tekemässä. Äiti ei lumen vuoksi voinut -päästä mukaan, vaan hän oli silloin tädin luona, jotta minä saatoin -lähteä. Ja silloin oli aina isälläkin nyytissä pehmeää ruisleipää -sairaille. Kannettiin perunoitakin usein, kun oli tietoa, että niitä -ei ollut perheessä, jota mentiin katsomaan. Kullakin oli myttynsä, -joku vanha vaate tai jotakin syötävää. Ei silloin paljon riittänyt -keltään. Mutta tarvitseville jaettiin niin kauan kuin itselläkin oli, -ja Jumala siunasi toista sijaan. Joskus otettiin huoneeton sairas -kotiinkin hoidettavaksi. - -Minä siis en surrut kotiani niin paljon, vaikka tiesinkin, että -siellä kyllä oli "piukat paikat", koska isä aina vakuutti, että se -oli ihan turhaa ja yhä neuvoi luottamaan Herran apuun. Nyt kysyin -häneltä, oliko vielä mitään tietoa avusta? - --- Ei vielä ole, vastasi hän, -- mutta kyllä sitä tulee siksi kun -tarvitaan. Ja hänen kasvonsa värähtivät niin omituisesti kuin olisi -ollut itku tulemassa, mutta hän nielaisi sen ja lisäsi hymyillen: -- -Onpa vielä mitä tänään tarvitaan, eikä muuta pidä surrakaan. - -Äitiraukka istui takankulmalla ja itki, valittaen ettei hän voi niin -uskoa Jumalan apuun kuin isä. - --- Mikä nyt sitten tulee neuvoksi? sanoin minä isälle. - --- Niin, kyllä nyt pimeältä näyttää, vastasi hän, mutta siinä -koetellaankin nyt uskoa. Vaikka ei Herra meitä uskomme lujuuden -tähden auta, ainoastaan armonsa rikkauden tähden Hän meitä kuulee. -Älä epäile, muista, että heikkokin usko saa, mitä se anoo. Kyllä -tässä nyt on kaikki omat neuvot koetettu, nyt täytyy meidän kokonaan -uskoutua Jumalan haltuun ja odottaa Häneltä apua. Ja kyllä nyt apu -mahtaa lähellä olla, sillä hätä on suuri. -- Älä vaivu epätoivoon, -äitiraukka. Eikö Herra meitä nyt niin lähellä ole, niinkuin hyvänäkin -päivänä? Ja Taavetti sanoo: -- En minä ole nähnyt vanhurskasta -hyljätyksi, enkä hänen siemenensä kerjäävän leipää. Ja minä uskon, -ettei minunkaan tarvitse lasteni kanssa mennä kerjuulle, taaskin -värähtivät hänen kasvonsa, -- sillä Kristus on luvannut: -- _Mitä -ikinä_ te anotte Isältä minun nimeeni, sen Hän antaa teille. -Rukoilkaa niin te saatte, että ilonne olisi täydellinen. Ja Hän on -uskollinen joka ne lupasi. - --- Herra auta meidän epäuskoamme, sanoin, ja -- Herra lisää meille -uskoa. - -Surumielin lähdin taaskin tädin luo. - - * * * * * - -Kuljin mietteisiin vaipuneena. Jos lähtisin tästä pappilaan? Kylläpä -taitaa olla turha vaiva. Paholainenko, kuiskasi minulle tuon pahan -ajatuksen, vai mikä ennakkotunne se oli? Tein väärin, kun annoin -tuollaisen ennakkoluulon päästä sydämeeni, kun olisi pitänyt anoa -Herralta apua ja voimaa ja asialle menestystä ja jättää Hänelle koko -murhe. Se olisi rohkaissut mieleni, ja herättämällä ystävällisiä -tunteita olisin voinut saada osakseni puhuteltavieni myötätunnon, kun -sitä vastoin ennakkoluuloni teki minut araksi, ja arkatuntoisuus on -huono puhemies. Arkatuntoisuus vakoilee ja punnitsee jokaista sanaa -ja lausetta, jopa äänenpainoakin, ja ottaa kaikki nurjalta puolelta, -sillä se on läheistä sukua ylpeydelle. Kaikki, joka ei mene mielen -mukaan, haavoittaa sitä, olipa se sitten vaikka kuinkakin hyvin -ajateltu. Niitä seikkoja on kyllä hyvä arvostella jäljestäpäin, mutta -ahdistuksen ajalla on asianlaita toinen, silloin vallitsee tunne. - --- Täti kulta, sanoin iltapäivällä hänelle, -- koska olette -terveempi, niin minä menisin mielelläni pappilaan, kun en ole käynyt -siellä useampaan viikkoon, en sitten kuin kankaan vein kotiin. Ja -minulla on vielä rouvan virkkuuneulakin täällä, ehkäpä hän tarvitsee -sitä. Enkä minä viivy kauan. - --- Mene, mene, lapseni, tuulettelemaan, vastasi täti, -- en minä ole -kipeä enää, ainoastaan voimaton, minä nukun mielelläni. - -Minä lähdin pappilaan. - -Siellä oltiin kohteliaita ja ystävällisiä sekä hupaisia, kuten -ainakin. Vähän taaskin puhuttiin tuosta yleisestä hädästäkin, -kuinka monta kymmentä syöjää kävi vellipäivinä, seitsemänkymmentä, -yhdeksänkymmentä, kuinka ne kävivät ja ruikuttivat sillä välilläkin. -Täytyy ovet lukita sanoivat naiset, -- muuten tulevat huoneet -täyteen, ja pirtin puoli on aina täynnä. - -Heidän puheensa oli kyllä täynnä surkuttelua ja sääliä -- samoin -kuin heidän tekonsakin, jota vellipäivät monine kymmenine syöjineen -todistavat, -- kuitenkin he puhuivat minun mielestäni hyvin -sivullisen tavoin asiasta, jonka jo tuli olla elinkysymyksenä -kaikille, nimittäin yleisestä nälänhädästä. - -Kun olimme vähän haastelleet, käänsi rovasti puheensa minuun. Nyt, -kun täti oli ollut koko talven kipeänä, kehotti hän minua olemaan -ottamatta enää, sillä jos tädille sattuisi kuolema tulemaan, niin -olivat hautauskustannuksen edessä ja tulo loppuisi. - -Minä ymmärsin heti tuon neuvon, tahi ainakin luulin ymmärtäväni, -enkä siis puhunutkaan asiaani. Sanoin ainoastaan toivovani, että ei -hautauskustannuksia tarvita, koska täti jo on paranemaan päin. -- -Jospa minulla olisi ollut enemmän varoja hankkia lääkkeitä, tahi nyt -saisin hänelle voimallisempaa ruokaa, niin kyllä hän pian paranisi. - --- Ostakaa lammas jostakin, sanoi ruustinna, -- liha on voimistavaa. - --- Niin, ja jos kirjoittaisi lääkärille, sanoi hänen tyttärensä, -nuori rouva, -- kun ette ole kirjoittanut? - --- Ei minulla ole rahaa nyt kumpaankaan, sanoin vähän arasti, eikä -täti enää tunne kipuakaan niin. - --- Ei niin vanhat enää lääkäreistä parane, sanoi rovasti, -- se olisi -turhaa tuhlausta. Ja jos nyt kuolema tulee, mikä on iän ja pitkän -sairauden vuoksi melkein varma, niin silloin sitä rahaa menee. Ja -mistä sitä silloin sieppaa, näinä aikoina, jos ei itsellään yhtään -ole säästöön pantuna. - --- Olisi minulla jotakin myytävääkin sitten, vastasin minä -alakuloisesti. - --- Kuka nyt ostaa? Tahi mitä niistä saa? kysyi rovasti kuivasti. -- -Parempi, että koetatte pitää itsellä, mitä teillä on. - --- Käykö teilläkin kerjäläisiä? kysyi ruustinna. - --- Kyllä niitä käy, vastasin. - --- Annatteko tekin? - --- Tietysti, hiukan ainakin. - --- Ette te saa antaa, sanoi rovasti, -- ei teillä ole oikeutta -siihen. Teillä on täti kipeänä, ja mistä sitten otatte, kun loppuu? -Ette te voi ketään auttaa, hyvä kun itse tulette toimeen. Luultavasti -nyt tädin rahakin viipyy. Sulkekaa ovenne te ja antakaa niiden mennä -taloihin. - --- Kyllä niitä riittää taloihinkin. Ja kyllä Jumala tulee apuineen -siksi kun loppuu, en minä ovea sulje, että pääsevät ne, jotka sitä -kujaa kahlaavat edes lämpimään huoneeseen, vaikka ei mitään antaa -olisikaan. - -Pian sanoin hyvästit ja lähdin menemään. - -Kun pääsin ulos, puhkesin hillittömään itkuun. Minä melkein juoksin, -ettei kukaan olisi ehtinyt tulla vastaani. Sydämeni tykytti sekä -liikutuksesta että nopeasta käynnistä. Minä painoin kättäni siihen, -jottei olisi niin pakottanut, toisella pyyhin silmiäni, joista yhä -tulvi kyyneliä. - -Miksi minä menin sinne? Miksi menin sinne? Miksi en pysynyt kotona? -He eivät ymmärrä mitä hätä on, kun eivät ole sitä kokeneet. - -Täti ei kysellyt minulta mitään, kun tulin kotiin. Hän ymmärsi, -että olin aikonut jotakin toimia, vaikka en ollut tahtonut hänen -mieltään turhilla toiveilla rasittaa, ja että se nyt oli rauennut, -sillä vaikka koetin kaikin voimin ponnistaa, en kuitenkaan voinut -poistaa sielustani syvää alakuloisuutta. Ja vaikka täti näki, että -olin itkenyt ja että minulla oli sangen vähän hänelle illalliseksi -tarjota, ja sekin heikkoa, ei hän kuitenkaan mitään kysellyt. Hän -käsitti minun sieluni ahdistuksen. - -Sinä iltana laskeuduin sangen toivottomana vuoteelleni. - -Minä istuin ja ompelin kokoonpäin vaateitani, jotka olivat käyneet -niin väljiksi, etteivät tahtoneet pysyä päällä. Muuan noin -viisitoistavuotias tyttö kylästä tuli ovesta sisään. - --- Mitä kuuluu, Miina? sanoin jotakin sanoakseni. - --- Ei mitään juuri, vastasi hän hiljaa. - --- Oletkos syönyt mitään? kysyin hetken kuluttua. - -Tyttö oli ihan kalpea ja melkein horjui seisoessaan ovipieltä vasten. -Hänen silmänsä olivat kuin sumussa. - --- En, vastasi hän melkein kuulumattomasti. -- En eilenkään! - --- Voi, voi! Minä otin kaapista leipäkorin. Siinä oli puolikas -sammalleipää. Vähän mietittyäni panin sen poikki ja annoin hänelle -toisen puolen, toisen jätin koriin. - -Hän kiitti, ja söi heti kappaleen. - -Minä seisoin kori kädessä ja katselin vuorotellen leivänpalaa ja -tyttöä, joka tuijotti minuun ja leivänpalaan halukkain raukein -silmin. Katse oli unohtumaton. Se oli voimaton, miltei sammuva ja -kuitenkin hirveän ahmiva. - --- Ehkä annan hänelle tämänkin syödä? ajattelin. -- Täti ei sitä -jaksakaan syödä, kun se on niin karkeaa. Mitä minä teen? Ja minun -sieluni taisteli melkein tuskallista taistelua. Se oli näet viimeinen -pala, eikä ollut tietoa, mistä saisi lisää. Ja tuo eilinen nuhde -kirveli yhä mieltäni. -- Minä annan hänelle tämänkin, ajattelin -vihdoin, eihän se pitkälle meitäkään auta. - --- Ota tuokin, sanoin ja ojensin hänelle korin. - --- Mutta teillä ei ole enää korissa kuin tämä yksi pala, ei jää -itsellenne mitään, sanoi hän suruisesti. Hänessä taisteli kieltäymys. - --- Minä tulen toimeen paremmin kuin sinä lapseni. Ota nyt, sanoin -päättävästi. - -Hän otti iloisesti, kiitti ja meni. - -Taaskin yritin ompelua, mutta työ ei tahtonut käydä. Sitten istuin -keinutuoliin miettimään. Olipa siihen syytäkin kyllä, kun ei enää -ollut leivänpalaa, ei jauhontomua, ei perunaakaan taloudessa, eikä -penniä taskussa. Mistä olisi pennejä tullut, kun ei vierasta työtä -koko talvena nähnytkään, tuota pientä kankaanpalaa lukuunottamatta: -kymmenkunta kyynärää kevätkangasta, jonka kudoin pappilaan! - --- Ainakin minulla vielä on se keino, ajattelin, -- että tarjoan -myytäväksi pienet vaate- ja kahvi-säästöni, kun eivät kumminkaan -lainaksi panttiakaan vastaan nyt rikkaat tahdo antaa. Mutta ne -olivat monivuotisen ahkeran työn hedelmä. Tuntui siis katkeralta, -kun lisäksi tiesi, ettei sillä kumminkaan olisi pitkälle päästy -silloisten tavara-arvojen ja ruokahintojen vallitessa. -- Se kyllä -on totta, ajattelin, -- mitä rovasti sanoi, ja hyvää hän tarkoitti, -että -- kuka nyt ostaa? Ja mitä niistä saa? Totta se on, mutta siitä -ei ole lohdutusta... Jos ei täti raukkaa olisi, niin minä en suuresti -surisi huomista päivää, mutta nyt en voi, en voi. Kuinka voisin -tyynesti nähdä vanhan raukan kärsivän puutetta? - -Sitten muistin Herran töitä, kuinka Hän ei ainoastaan tarpeen aikana -ravitse viidellä leivällä viisituhatta miestä, vaan pitää murheen -varpusestakin, ettei se putoa maahan Hänen tahdottansa. Enkä minä -epäillyt sitäkään, ettei Hänellä olisi _tahtoa_ samoin kuin voimaakin -nytkin auttaa, ja kuitenkin sieluni tunsi sanomatonta ahdistusta. - -Täti alkoi minun mietteissäni vaikeroida. - --- Sinä huokaat niin raskaasti, ja kyllä sinulla on syytäkin, kun -minäkin tässä makaan vaivanasi. - -Ajattelinko minä sitä? - --- Kun tulisi kuolemakin... mutta kovaa on nälkäänkin kuolla... Näet -nyt, että meidän täytyy kuolla nälkään, kun ei tule mistään apua... -Voi meitä onnettomia... - -Hän nyyhkytti kovasti. - --- Emme me, täti rakas, kuole nälkään, vastasin minä. Emme ole olleet -vielä yhtään päivää syömättä ja Jumala on meidän ravintomme tänäkin -päivänä varannut, minä olen vakuuttunut siitä. Vaikka en tiedäkään -mistäpäin sitä odottaisimme, niin kyllä se tulee. - --- Eikö kotoasi voitaisi meitä vähän auttaa? Täksi päiväksi? - --- Ei, he odottavat nyt, niinkuin mekin, apua Herralta. - --- Niin sinä sanot, mutta nyt saat nähdä, että Herra on meidät kaikki -hylännyt. Eipä Hän nyt kuule meitä. Ei ole mitään neuvoa nyt, etkös -luule minun sitä ymmärtävän? Olet kyllä koettanut minulta murhetta -säästää, mutta minä käsitän sen hyvin kyllä. Mutta kyllä minä tyydyn -kuolemaankin, lisäsi hän surkeasti. - -Katkera itku valtasi minut. Minun sieluni huusi Jumalan tykö, että -hän armahtaisi meitä raukkoja, ja että tätiraukka, joka epäili Hänen -hyvää tahtoansa, saisi nähdä, että Hän totisesti on ainoa oikea apua -tuskissa. - -Minä puhuin kovaa, palavin sanoin. - --- Sinä pyydät ehdotonta, ehdotonta apua. Ei meillä ole lupaa siihen, -sanoi hän taaskin. -- Meidän täytyy jättää Jumalan haltuun, tahtooko -hän auttaa meitä. Mutta en minä voi uskoa, että Hän nyt auttaa, -kun niin monta muutakin nääntyy nälkään, eikä Hän heitäkään auta. -Kuollaan siis. Hänen äänensä vaikeroi enemmän kuin sanat. - --- Emme ole parempia kuin hekään, rangaistus on nyt yleinen. - --- En minä tutki Jumalan neuvoa muiden suhteen nyt. Minä pyydän -'jokapäiväistä leipää' tänäpäivänä. Se onkin ehdoton rukous, mutta -Herra on itse käskenyt niin rukoilla. Ja minä _tiedän_, että me -saamme _tänäpäivänä_ sanoin minä varmasti. -- Avuksi huuda minua -hädässä... - --- Niin se on, mutta me emme ole hyvänä päivänä avuksi huutaneet -Häntä, vaan olemme olleet suruttomia, sentähden ei Hän meidän -hätähuutoamme nyt kuule... - --- On aivan totta, että meillä on ainoastaan kuoleman ansio, mutta -Herra käskeekin avuksi huutaa _hädässä_, ja minulla on hätä nyt, Hän -tietää sen hyvin kyllä. Mutta koska Hän on luvannut... - --- Oi, minä pelkään, että sinä teet syntiä, sanoi hän tuskallisesti, -kun panet Jumalalle määrän. - --- Ei! Tänäpäivänä minä sitä pyydän saada, ja tiedän sen myöskin -tänäpäivänä tulevan, jotta te näkisitte, että Herra auttaa meitä -ansiottamme! - -Meidän vielä näin puhuessamme ajoi kestikievarinemäntä enemmän kuin -peninkulman matkalta portin eteen. Hän toi kaksi isoa hyvää kakkua, -ison maitoleilin, kaksi kappaa perunoita ja työtä minulle. Hän -tarvitsi uusia peitteitä. - -En voi tätä kirjoittaa ilman kyyneliä. En ikinä unohda sitä -ihmeellistä Jumalan apua. - - * * * * * - -Iltapuoleen tuli eräs siskoistani. Hän tiesi kertoa, että -maantienteko oli tänään pantu alulle, ja valtio maksoi palkan -jauhoissa. - --- Eilen illalla, sanoi hän -- naapuri toi sen tiedon kylästä, -jauhokuormat olivat juuri saapuneet. Hän oli saanut muutaman naulan -etukäteen ja toi siitä meillekin vähän puurojauhoja, jotta sai -maito itselleen kasteeksi. Äiti antoi maidon melkein kaikki, kun -sitä tuleekin niin vähän, mutta me jatkoimme vedellä sitten oman -kastikkeen. - --- Mitä isä sanoi? kysyin. - --- Hän ei puhunut ensiksi mitään, istui vain etukumarassa, kädet -ristissä polvien välissä, mutta kyyneleet tippuivat hänen silmistään. - --- Enkö minä aina ole sanonut, että apu tulee silloin kun eniten -tarvitaan, sanoi hän vihdoin. -- Niin, muistakaa nyt aina, lapset, -että meillä on Jumala joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta -vapahtaa. Tänään on nyt jo oltu työssä ja jauhojakin tuotiin jo -kotiin. Huomenna taaskin mennään. Äiti käski minun juosta katsomaan -kuinka te jaksatte täällä. - -Minullakin oli ilo kertoa, että taaskin oli työtä ja että nyt oli -riittävästi ruokaakin. - - - - -4. - - -Muutamia päiviä sen jälkeen, kun olin ollut pappilassa, kävi rovasti -tätiä tervehtimässä. Hän ei ollut lumen paljouden vuoksi ennen -päässyt ja nytkin oli kulku huonoa. - -Hän oli nyt niin leppeä ja ystävällinen. Ja näytti kuin olisi äkkiä -lisääntynyt kymmenen ikävuoden taakka hänen hartioilleen. - --- Luultavasti emme näe toisiamme ikänä enää, sanoi hän tädille, -siinä vähän aikaa puheltuaan. -- Sinä näytät niin kipeältä ja -raukealta, että varmaan pian kuolet. Minä tunnen itsekin itseni -kipeäksi, mutta tahdoin kuitenkin tulla jättämään sinulle hyvästit. -Sinä menet kumminkin edellä. - --- Tapahtukoon Herran tahto, vastasi täti. -- Kyllä minä jo olen -tarpeeksi elänytkin, mutta nyt tunnen itseni terveemmäksi, kipu on -tykkänään loppunut, olen ainoastaan niin voimaton vielä. - --- Kuolema keventää, kuten sanotaan. - --- Taitaa niin olla, taitaa niin olla, vastasi täti. -- Kiitos että -tulit tervehtimään. - - * * * * * - -Viikon päivät olivat taaskin kuluneet. Oli viime päivät huhtikuussa. -Ilma oli harvinaisen kaunis senkeväiseksi. Kirkonkellot alkoivat -kumisevan ja samalla heleän soittonsa. Hetkisen kuunneltuani menin -sisään tädin luo, joka jo istuskeli sängyssään. - --- Minä olen vienyt tuolin rappusille, sanoin, tulkaa nyt täti -kuuntelemaan kuinka rovastin sanomakellot soivat. Minä käärin peiton -ympärillenne, ja talutan teidät. Ilma on niin kaunis. Tulemme pian -sisään. - -Siinä hän vanha raukka nyt istui ja itki ja kuunteli kelloja. Minä -tuin häntä ja estin peittoa aukeamasta. - --- Kun en minä saanut kuolla ja hän elää, sanoi hän. - --- Ei, me tarvitsemme toisemme, minä vastasin, taluttaessani häntä -sisään. - --- Niin, sinun tähtesi minä olenkin tyytyväinen elämään, että sinäkin -sen rahan vielä saat. - --- Niin, ja vielä montakin kertaa, mutta ei ainoastaan senkään -tähden, vaan sitä varten, että olemme toisiimme tottuneet ja ero -tuottaisi syvän kaipauksen. - --- Niin, niin, sanoi täti hymyillen, -- me olemme kuin yhteen -kasvaneet. - -Siinä olikin täti oikeassa, me rakastimme toisiamme. - - * * * * * - -Oli luullakseni huhtikuun viimeinen päivä, aamupuoli. Menin ulos -tuvasta. Kuulin kujalta liiterin puolelta naurun kikatusta ja -puheen pakinaa. Ne olivat harvinaisia ääniä tänä keväänä. En tuota -kumminkaan miksikään pane, vaan luullen siellä olevan kisaavia -lapsia, ajattelen: -- onhan lapsilla aina iloa keväällä. Käännyn -sisään. Taaskin leveä naurun hohotus. -- Kelläpä nyt niin hauskaa -on? sanon itsekseni. Yhä uudelleen kaikuu nauru ja joukkoon kuuluu -rallattavan laulun loilotus. Ne eivät olekaan lasten ääniä, vaan -käheitä naisääniä. Jos aika olisi toinen, niin sanoisin, että ne ovat -juopuneita. Minä hiivin lähemmäksi katsomaan. - -Siellä istuu kaksi naista tien varressa, toinen on keski-ikäinen, -toinen paljon nuorempi. Ei minun tarvitse hiipiä, eivät he mitään -huomaa omalta toimeltaan. Olen jo hetken seisonut ja katsellut -ja kuunnellut heitä, melkein heidän vieressään. Vanhempi höpisee -häistä, kehuu tavaroita, joita on joka puolella, hyviä ruokia, -kauniita vaatteita, pehmeitä vuoteita jne. ja nauraa kikattaa, -nyppii ja silittelee repaleitaan ja huojuttelee itseään, koko ajan -iloinen hymy huulillaan. Nuorempi istuu ja kummastelee, sanoen kuin -konemaisesti jonkun sanan toisen perässä ja nauraa hohottaa välistä -itsekseen. Kuitenkin se näkyy tapahtuvan hänen oman mielikuvituksensa -vaikutuksesta eikä toisen kertomuksesta, sillä hän ei sitä näy -kuuntelevankaan. Mutta yhdessä he kuminkin nauravat, se tarttuu -toisesta toiseen. Naurussa on jotakin kammottavaa, se hirvittää -kamalalla soinnuttomuudellaan. - -Välistä katkaisee haikea valitus naurun, etenkin nuoremman naisen -huulilta, sillä välin hän nyökyttää alituisesti päätään. - -Minä juoksen sisään ja asetan padan tulelle kertoen tädille tästä -löydöstäni. Sitten kiiruhdan taas ulos. - -Vielä he istuvat samassa paikassa. Minä puhuttelen heitä, kutsun -heitä sisään. He eivät kuule. Minä huudan. He kuuntelevat, mutta -eivät tiedä mistä ääni kuuluu, vaikka minä seison lähellä, sillä he -eivät näe minua. -- Ovatko ne raukat sokeita? ajattelen minä. Astun -siis pari askelta vielä, että olen ihan vieressä. Eivät he sokeita -ole. - --- Tekö olette morsian? sanoo vanhempi heistä, yrittäen nousta, -ja nouseekin vihdoin, tekee syvän kumarruksen ja nauraa kikattaa. -Samalla putoaa hän maahan istumaan. - --- En ole, minä vastaan. - --- Kukas se sitten on? kysyy hän. - --- En minä tiedä. - --- Olette te, vaikka ette sano. Kuinka hyvältä ruoat tuoksuvat! - -Koska sulhanen tulee? - --- En minä tiedä, vastaan taaskin, kummastellen hänen houreitaan -häistä ja hyvistä ruuista. - --- Ette tahdo sanoa minulle, hi, hi, hi. Paljon on keitetty! Ja -toinen pyrähtää myöskin torkuistaan nauramaan. - --- Käykää nyt sisään, minä sanon. - --- Minkä sisään? kysyy vanhempi, -- en minä näe tupaa. - --- Kyllä minä johdatan teidät. Eikö teidän ole vilu? Tuuli oli kylmä. - --- Viluko tässä? Hi, hi, hi, emme kerkiä, te narraatte vaan. - --- Mikä kiire teillä on? kysyin vähän huvittuneena, -- mitä te tässä -teette? - --- Me odotamme pappia, vastasi eukko nauraen. - --- Pappia! - --- Pappia ja sulhasta, pappia ja sulhasta, rallattaa hän. - --- Tulkaa nyt pian tuonne tupaan, siellä saatte ruokaa, onhan teidän -nälkä, sanon. - --- Nälkäkö? Hi, hi, hih, eikö nyt ole häät? - -Minä puristan vähän nuorempaa, joka havahtuu torkuksistaan, ja -uudistan kehotukseni hänelle. - --- Mennään häätupaan, sanoo eukko, -- pappia odottamaan. - --- Ei nyt häät ole, vastaa toinen ja nousee ylös. -- Mitä tuo -äitiparka nyt taaskin hourii niin kovin? Oi voi, käydään nyt sisään. -Hän ravistelee itseään, vilunväristyksissä. - -Minä autan eukkoa jaloille. He hoipertelevat perässäni. Eukko ei -tiedä paljoa siitä mitä tapahtuu, mutta seuraa perässä. - -He ovat syöneet velliä, ovat nukkuneet lattialla, ovat juoneet kupin -kahviakin ja taas levänneet, sitten vielä kerran syöneet vähän velliä -On iltapuoli. Vanhempi nainen istuu ja itkee ja kiittelee Jumalaa. -Hän on nyt oikein tointunut houreistaan, mutta heikkous tekee hänet -vielä puolisokeaksi. Kiitettyään lähtevät he taas mierontietä -jatkamaan. - - - - -5. - - -Elettiin toukokuun alkua. - -Eräs neiti, joka oli entisiä tuttujani ja muuttanut seurakuntaan -veljensä kanssa, veli oli virkamies ja sisar hoiti hänen talouttaan, -kävi eräänä päivänä meitä tervehtimässä. Häntä olin nyt saattelemassa -hänen paluumatkallaan kotiinsa. - -Jonkun matkan päässä näin erään miehen makaavan kedolla. Iso sika -seisoi vieressä ja haisteli tavan takaa miehen paljaita jalkoja. -Mitä, jos se purisi niitä? ajattelin. Mies ainoastaan vähän liikahti -ja siirsi jalkojansa, mutta ei nousut. - --- Kuka tuolla makaa? sanoin, juoksenpa katsomaan. - --- Taitaa olla juopunut. Mennään nyt vain eteenpäin, vastasi -vieraani, minun onkin jo kiirehdittävä. - -Ja hän veti minua mukaansa. - --- Mistäpä ne nyt joisi? En usko sitä juopuneeksi, käydään nyt -kuitenkin katsomassa. - --- En minä enää ehdi, täytyy mennä päivällistä valmistamaan, jottei -veljeni tarvitse odottaa. - -Me kävelimme hitain askelin eteenpäin, vähän väliä pysähdellen ja -taaskin astuskellen muutamia askeleita. Kuljimme niinkuin ei suinkaan -olisi ollut kiire. Tuon tuostakin kuulin mielestäni hiljaista -valittavaa vikinää kedolta, ja minun korvani oli avoinna vain tälle -äänelle. Viimein kuulin sydäntävihlaisevan, vaikka vallan voimattoman -valitushuudon. - --- Hyvästi! Minun täytyy nyt palata, sanoin äkkiä ällistyneelle -neidille, ja lähdin juoksemaan takaisin. - -Juostessani näin, miten sika yhäti töykkäsi miestä kuonollansa ja -seisoi taas ja kuunteli, aivan kuin aprikoiden, olisiko luvallisesti -purra noita paljaita pöhöttyneitä jalkoja, jotka pikemmin sianruoalta -näyttivätkin kuin elävän ihmisen raajoilta ja joista jo veri tihkui -todistuksena siitä, että se oli varovaisesti tutkistellut asiaa ja -hiukan tonkaissut niitä. - -Minä huusin juostessani sialle minkä ennätin, mutta siitä se ei -paljoa jämähtänyt. Se piti kuitenkin parhaana tyynesti katsella -asiain menoa ja kääntyi siis minusta pois. - -Asetta en nähnyt missään. Sialla oli varmaan sama käsitys asemasta, -koska se taaskin käänsi päätään halutun ruokansa puoleen. Tiellä -on kuivunut savikokkare, tuossa pieni kivi, mutta ne ovat -kiinnijäätyneitä vielä. Minä potkin niitä irti kengänkorolla ja -luikkaan sialle. Minä poimin kiireesti, juoksin taaskin, ja sika -kääntyi ympäri, juoksi pari askelta ja asettui puolustusasentoon. -Minä heitin sinne päin. Sika kiljahti ja hypähti ikäänkuin olisi -sattunut ja lähti lynkäisemään, mutta hiljensi heti vauhtia ja -kääntyi kyljittäin, katsellen minua kulmainsa alta, luultavasti -miettien, olisiko sota vaiko pako nyt paremmin paikallaan. Kivi kävi -kylkeen. Se sattui. -- Iuh, huusi sika ja poistui kauemmaksi. - -Nyt rupesin tarkastelemaan miestä, joka siinä makasi. - -Hän oli nuori mies, mutta voi kuinka kurjassa tilassa! Kasvot -pöhöttyneet, kelmeät, vedenharmaa. Kädet ja jalat samoin pahasti -pöhöttyneet. Hän hengitti raskaasti, rinta röhisi pahoin, hän näytti -nukkuvan syvästi. Minä aloin häntä puhutella ja puristin olkapäästä. - --- Kuka se on? Antakaa minun olla! sanoi hän vähän raottaen silmiään. - -Ääni oli varsin voimaton. - --- Nouskaa ylös, minä sanoin. - --- Mitä varten? - --- Minä vien teidät lämpimään huoneeseen syömään. - --- Lämpimään... syömään? sanoi hän matkien ja koetti nousta -istualleen, mutta valahti heti maahan taaskin. -- Voi, en minä jaksa, -hän sanoi, ja laskeutui uudestaan maahan. Silmät vaipuivat kiinni ja -hän rupesi taaskin heti nukkumaan. - --- Nouskaa pian, sanoin minä, uudestaan pudistaen häntä. Minä olin -itsekin ohuin vaattein lähtenyt saattomatkalleni, joka yhä jatkui. -Seisoin siis ja hytisin kylmässä kevättuulessa. Katselin joka -puolelle, ei näkynyt missään ketään, joka ehtisi apuun ja sika oli -taas lähentynyt meitä. - -Ei minun auta jättää häntä tähän ja juosta apua etsimään. Ja kuka -nyt olisi siihen niin heti valmis? Tämä on nyt niin tavallinen -näky, ajattelin. Eihän siitä pitkä matka taloihin ollut, mutta en -kuitenkaan uskaltanut lähteä, vaan rupesin taaskin miestä ajamaan -ylös. - --- Kuka minua repii? Antakaa Jumalan tähden minun olla... rauhassa, -rukoili hän sydäntävihlovalla, vaikka voimattomalla äänellä. - --- En minä revi, minä autan teitä ylös ja vien sisään lämpimään -huoneeseen ja annan teille ruokaa. Nouskaa nyt vain ylös. - --- En minä enää nouse... Menkää pois... minä tahdon nukkua. Ja hän -kuorsasi samassa. - -Tässä ei auta muu kuin väkipakko, ajattelin siis, asetuin hänen -taakseen ja rupesin vääntämään häntä hartioista hiljaa istualleen. - --- Ettekö te vielä ole mennyt? Mitä varten minua revitte? Oi, voi... -kuinka te olette armoton ihminen... ette anna kurjan kuolla rauhassa. - -Olin kahden vaiheella. Ajattelin, että olin tullut myöhään... hänen -vaikeroimisensa koski minuun. Mutta sika samassa ähähtäen muistutti -läsnäolostaan. - --- En minä anna teidän kuolla siihen, sanoin siis. - --- Mikä on? Eikö tässä saa kuolla? - --- Ei. Sika tuossa tulee ja puree jalkanne. Ja tässä tuulee kovin -kylmästi. Nouskaa nyt. - --- Mikä sika? Purkoon, tulkoon... En minä nouse. Menkää pois. - --- Älkää ruvetko nukkumaan. Minä revin teitä, ja revin kovemmin, jos -ette nouse heti, sanoin jyrkästi. -- En minä lähde pois. - -Oli kuin nämä sanani olisivat saaneet hereille hänen uupuneet -voimansa. Hän kiepahti istumaan ja sammuvilla silmillään, jossa -hulluuden tuli vastikään leimahti, tirkisti minuun. - --- Kuka te olette... hullu ihminen? sanoi hän katkerasti. -- Antakaa -minun -- kuolla -- rauhassa! - --- En. Nouskaa ylös nyt ja tulkaa syömään, sanoin ja otin häntä -kädestä vetääkseni häntä ylös. - --- En minä voi. Mitä minusta tahdotte? Antakaa minun olla. Hän -repäisi tuskaisesti kätensä irti ja aikoi taaskin laskeutua makuulle. - --- Ette saa panna maata, sanoin minä, estäen häntä kädelläni. Teidän -täytyy nyt nousta ja tulla minun kanssani. Puhuin hyvin vakavasti. - --- En tule, sanoi hän vihaisesti. - --- Tulette te! Ei se parane nyt vastaansanomisista. Katsokaa sikaa -tuossa, se tulee repimään jalkojanne. Nouskaa nyt heti, minä autan -teitä, minä nostan hartioista. - --- En minä apua tarvitse, kyllä minä itsekin pääsen, koska ette anna -minulle rauhaa. Ei kuollakaan saa... rauhassa. - -Ja hän aikoi nousta, mutta jalkojen kankeus esti sen ja väristen -valui hän veltosti alas istumaan, ja olisi kaatunut, ellen minä olisi -tukenut häntä. - --- Oih! En minä voi... näette nyt, etten minä voi, sanoi hän ja loi -sumuisen soimaavan katseen minuun. - --- Minä autan, antakaa tänne kätenne, niin vedän teidät ylös -jaloillenne. - --- Minne minua sitten viette? Onko se lähellä? - --- On, sanoin ja tartuin häntä käteen. Ja vähän aikaa ponnisteltuaan -oli hän jaloillaan. Sitten tuin häntä ja aioin taluttaa, mutta sitä -ei hän tahtonut sietää, vaan sanoi kyllä itse pääsevänsä. Aluksi hän -ei kuitenkaan pysynyt tukematta pystyssä, vaan seisoi ja huojui kuin -ruoko virrassa. - --- Minä pidän ainoastaan vähän kädestänne kiinni, jotta pääsette -alkuun muutaman askeleen. Kun jalat kannattavat, niin saatte käydä -itse. - -Hän ei vastannut mitään, vaan hoiperteli sivullani kuin juopunut. - -Kun olimme vähän matkaa kävelleet, astui hän jo hiukan tukevammin ja -sanoi taas itse jaksavansa kävellä. Minä lähdin siis edellä ja hän -seurasi minua hitain, epävarmoin askelin. - -Sika, joka koko ajan oli seisonut paikallaan ja tarkastanut meitä, -lähti meidän poistuessamme juosta lynkyttämään toisaalle päin. - -Kun oli vähän matkaa kävelty, kysyi mies: -- Eikö se jo ole tuossa? - --- Ei juuri vielä, pieni matka enää, vastasin. - --- Mutta minä -- en voi. - --- Levätkää vähän, minä odotan. - --- Ei, menkää edellä te, minä tulen yksin perässä. Minua ahdistaa -niin kovasti. - --- En minä jätä teitä yksin tulemaan, minä odotan, kun istutte vähän. - --- Ei, minä koetan vielä. - -Ja taaskin mentiin vähän matkaa. Mutta sitten täytyi hänen istua, ja -vielä toinen ja kolmaskin kerta ennen kuin oltiin kujan päässä, josta -meidän asumuksemme näkyi. Ja aina hän kysyi: -- Eikö jo pian olla -perillä? Ja minä vastasin pian oltavan. - -Kun näytin hänelle tupaa kujan puolivälissä, jonne hänen piti tulla, -kysyin: -- Voinko luottaa siihen että tulette, ettekä pane nukkumaan -tähän sillä tässä on vielä luntakin ja maa on kostea joka paikassa? - --- Voitte kyllä. Kiitoksia teille. Mutta en minä jaksa niin paljoa. -Kyllä minä nyt ymmärrän taaskin... menkää vain edellä. Voi, jos -teillä olis... leivänpala taskussanne! Eikö ole? Voi, voi... -suupala vaan... Ja kauhea tuska kuvastui hänen kasvoistaan, jotka -kävivät tuhkan harmaiksi. - --- Minä juoksen tuomaan! - -Ja minä juoksin minkä jaksoin kotiin, ja noudin palan leipää. Hän -makasi kyttyrässä tullessani, mutta kun puhuin hänelle ja sovitin -leipäpalan käteen, nousi hän taaskin istumaan, sitä puremaan. - --- Nyt menen kotiin keittämään hyvää ruokaa. Näillä sanoillani -tahdoin kiihottaa hänen mielikuvitustaan ja estää häntä uudestaan -tuohon kamalaan horrostilaan uupumasta. - --- Hyvää ruokaa, sanoi hän perässäni. -- Mitä te keitätte? - --- Soppaa. - --- Soppaa! Mitä soppaa? - --- Lihasoppaa, vastasin ja katsoin tarkasti hänen raukeaviin -silmiinsä. - --- Valehtelette! huudahti hän käheällä äänellä, ja hänen silmissään -välähti surullinen katse, kun hän lisäsi. -- En minä luullut teidän -valehtelevan. - --- Enkä minä valehtelekaan, sanoin vakavasti, -- mutta minä sanoin -mitä minulla on antaa, jottette nuku, vaan pidätte itseänne hereillä. -Katsokaa nyt tuota tupaa, kun savu nousee sieltä, niin lähtekää -silloin tulemaan. Minulla on valmista ruokaa, minä ainoastaan -lämmitän sitä. Pysyttekö nyt hereillä tässä, muuten en uskalla jättää -teitä? - -Hänen vaipuva, sekainen katseensa pelotti minua. - --- Pysyn kyllä... menkää vain pian. Voi, voi, kun te vielä -keitättekin! - -Minä lähdin taaskin juoksemaan. Juostessani kuulin hänen höpisevän: -Hyvää... soppaa. - -Tädille kerroin lyhyesti asian tulta takkaan sytyttäessäni. - --- Saanko nyt, sanoin, -- täti kulta, ottaa teidän sopastanne tuolle -miehelle? - --- Oi lapseni, älä semmoista kysy, vastasi hän, -- tottakai sinä otat. - --- Niin, mutta minun on vaikea sitä tehdä, te kyllä sen itse -tarvitsisitte. Ja kuitenkin... sillä hän kuolee muuten. - --- Minä olen kyllä jo saanut sitä, enkä nyt, Jumalan kiitos ole juuri -kipeäkään enää. Anna hänelle nyt vain kaikki. - --- Ei, te tarvitsette myöskin vielä, mutta kyllä siitä tulee -molemmillekin. Minä otan nyt puolet siitä ja lämmitän sen ainoastaan -lämpimäksi, eikä kuumaksi, jotta saan pian. - -Kun olin saanut sopan lämmitetyksi, tuli mieskin. - -Minä olin asettanut tuolin hänelle, sen hän nyhjäsi pois ja laskeutui -lattialle. Tukien itseään päin tuolia pysyi hän tuskin istuallaan, -niin vapisi hänen koko ruumiinsa. - -Pienessä vadissa olevan sopan aioin laskea tuolille lusikan ja -leivänpalan keralla. - --- Antakaa tänne vaan -- käteeni, sanoi hän tarttuen heti vadin -laitoihin kiinni ja joi liemen yhdellä kertaa. Lusikkaa hän ei -ottanut käteensäkään. Sitten hotaisi hän kourin sakan suuhunsa -pohjasta. Parissa suupalassa puri hän leivänpalan viimeksi. - --- Kylläpä se oli hyvää! Miten hyvää! Vieläkö teillä sitä on? kysyi -hän. - --- Ei ole, vastasin melkein sumeasti. - --- Ei suinkaan, ei suinkaan sitä ole, sanoi hän hiljaa. -- Kuinka -sitä oli ollenkaan, niin hyvää? - --- Sitä on tuotu pappilasta sairaalle, vastasin minä suoraan, jotta -hän siitä käsittäisi, ettei sitä voinut olla paljoa. - --- Mutta kyllä minulla on muuta teille antaa lisää. - --- Onko teillä muuta antaa? kysyi hän ja hänen himmeät silmänsä -tuijottivat minuun ruoanhimoisina. Hänen puheensa oli lapsekasta -ja höpisevää. -- Antakaa Jumalan tähden, jos teillä on, sanoi hän -surkeasti. - --- On minulla jo tulella. Levätkää nyt niin kauan kuin keitän. Hän -oikaisi itsensä nukkumaan ja minä pistin patjan hänen päänsä alle. -Hetken nukuttuaan hän heräsi ja minä annoin hänelle keitokseni, -velliä maidosta, kaljasta ja ruisjauhoista. - --- Antakaa mulle pala leipääkin, sanoi hän, ja minä annoin. - -Annoin pienissä erin, sillä pelkäsin, että isompi määrä -vahingoittaisi häntä. Sitten hoidin hänen jalkojansa, puhdistin -lämpimällä vedellä ja panin puhtaita riepuja ympärille. Sitten etsin -tädin vanhat suuret sukat, joita hän oli käyttänyt päälläpäin ja -autoin häntä vetämään ne jalkaansa. - --- Eikö teillä ole jalkineita ollenkaan? kysyin minä. - --- Kyllä minulla on saappaat tuolla kylässä, vastasi hän, -- mutta -miten ne tämmöisiin jalkoihin sopii, jotka ovat näin ajettuneet. Eikä -ollut mulla sukkia, ainoastaan rievut ja ne heitin menemään, kun -täytyi olla avojaloin. - --- Kyllä nyt on huonoa sukkasillaan käydä, erittäinkin tässä kujassa, -se kun on niin kostea, mutta avojaloin loukkaatte jalkanne ja -kinosten pohjat ovat hyvin kylmät. Kaarettamalla kuitenkin pääsette -sukillannekin. Kiskokaa ne sitten jalastanne ja heittäkää kuivumaan, -kun pääsette huoneeseen. - --- Kyllä minä... kiitos! Mutta ei suinkaan minusta ikänä miestä -tule. Kuolema se on jo noissa jaloissa. Ja ahdistaa niin henkeänikin, -kun rinta on noin korkea ja vatsa. - --- Oletteko maannut kipeänä? kysyin. - --- En muuta kuin pari viikkoa. Kyllä minä jo ennenkin tunsin itseni -kipeäksi, enkä jaksanut työhön, eikä sitä saanutkaan. Sitten -jouduin aivan makuulle vilustumisesta ja -- nälästä. Tuolla talon -pirtissä olen maannut. Emäntä minulle kerran lämmitti maitoa... -muuten olisin jo kuollut. Ei sekään ennen tietänyt, kun ei käynyt -itse pirtissäkään, enkä minä valittanut kellekään, kun luulin vain -kuolevani... enkä ole enää pyytänyt, siellä on niin paljon lapsia -ja köyhyyttä niillä itselläkin, kun isäntä on kuollut... Eilen minä -nousin ylös ja oli kova nälkä. Voi, voi eilistä ja toissapäivää! Enkä -minä muista, koska hän maidonkaan toi ei siitä viikkoa ole. En voinut -eilen liikkua minnekään... mutta tänään jo ajattelin, että menen -tuonne ulos kuolemaan. Ja minä rukoilin niin Jumalaa, että voisin -kävellä tästä jonnekin -- kuolemaan. Ja sitten lähdin enkä minä ollut -siellä kauan ja... sitten tulitte te. Missä minä olin, en muista -sitä? - -Sanoin hänelle paikan, missä olin nähnyt hänen makaavan kedolla. - --- Olinko niin kaukana? Ei, se on mahdotonta. Miten niin kauaksi -olisin mennyt? Enhän minä mennyt kuin ulos vain. Ja tällaisilla -jaloilla, jotka on niin kovin raskaat? Mutta kyllä on kuolema noissa -jaloissa, vai mitä luulette? - --- Kyllä te vielä paranette, te olette nuori. Tulkaa nyt huomennakin, -sanoin, -- ja joka päivä. Ja menkää pappilaankin. - --- En ole rohjennut pappilaan mennäkään, kun en ole tästä -seurakunnasta kotoisin. Enkä ole tahtonut mennä mihinkään -muuallekaan, kun olen nuori mies, mitä sitten lapset ja vanhat -tekevät? Ajattelin vain, että kuolen ennen kuin kerjään. Mutta kun -tulin kipeäksi... - --- Ei nyt tule kysymykseen, mistä on kotoisin, kun yhteinen hätä -painaa maata. Eikä nykyään ole häpeä olla avun tarpeessa, kuka -tahansa voi siihen tilaan joutua. - --- Jaksatteko nyt kävellä, kysyin kun näin, että hän aikoi lähteä. - --- Kyllä nyt sentään jaksan, ja lepään välillä, kun menen. Mutta voi --- en minä luullut niin hyvää ihmistä maailmassa olevankaan kuin te -olette... Jumala teitä siunatkoon! Ja palkitkoon Hän teille, kun -käskette vieläkin tulemaan, vaikka itsekin olette köyhissä varoissa. - -Mies oli vakuuttunut siitä, että Jumala pitää minusta huolen. Mutta -itsensä hän uskoi Jumalan hylkäämäksi: -- Mitä Jumala minusta -välittäisi. - -Silloin huomautin hänelle, että Jumalahan juuri oli käskenyt minun -tulla kedolle hänen luokseen ja siten lisännyt hänelle elonpäiviä. - --- Käskikö Hän teidän tulla minun tyköni? Käskikö Hän nyt teidän -sanoa minulle? Älkää vielä vastatko. Minä tiedän, että tarkoitatte, -että teillä on käsky Jumalan sanassa, mutta minä kysyn: -- oliko -teillä sisäistä käskyä, käskikö Henki -- te ymmärrätte sen paremmin -kuin minä -- käskikö se teidän nyt juuri puhua? Sanokaa nyt totuus ja --- minä uskon teitä. - -Hänen kasvonilmeensä osoitti, että koko hänen sielunsa oli siinä -kysymyksessä ja että vastauksesta riippui hänen toivonsa. - -Minä mietin vähän ennenkuin vastasin ja anoin Herralta ymmärrystä -antaakseni oikean vastauksen. - --- Te ette vastaa! Minä näen, ettette ole mitään käskyä saanut -Jumalalta tulla minua auttamaan. - -Hänen äänensä oli syvästi surullinen ja hän painui läjään. - --- Ei, ei, te olette väärässä! Minä ainoastaan mietin, miten sen -teille sanoisin. Mitään suoranaista käskyä teidän suhteenne minulla -ei ole, eikä voikaan olla, sillä minäkin elän uskosta. Ja kuitenkin -minä olen varma siitä, että Hän lähetti minut teidän luoksenne sinne -kedolle. - -Sitten kerroin hänelle koko tapauksen, kuinka olin ollut -saattomatkalla ja kuinka tulkitsematon tunne vaati minua ainoastaan -kuuntelemaan ääntä kedolta ja viimein sinne juoksemaan. Ja että se -sama tunne nyt vaatii minua hänelle puhumaankin. - -Hän kuunteli minua tarkasti. - --- Jos olisitte sanonut, että Hän käski... olisin minä niin hyvin -voinut uskoa, että Hän teidät lähetti, sanoi hän alakuloisesti. -- -Miksi ette sanonut? - --- En minä valehtele. Enkä minä tahtoisikaan, että teidän uskonne -Jumalan rakkauteen olisi semmoiselle hengenilmoitukselle perustettu, -sillä ne voivat pettää, vaan minä soisin teidän käsittävän sen Hänen -sanastansa. Muuten se ei kestä koettelemusten myrskyjä. - --- Kyllä kai se niin onkin, sanoi hän huoaten. -- Koska pyhä on? - --- Ylihuomenna. - --- Oletteko kotona silloin? - --- Olen varmaan, jälkeen jumalanpalveluksen. - --- Saanko minä tulla silloin tänne? Taidan silloin paremmin -ymmärtääkin, kun puhutte mulle. Ja jos luettekin. - - * * * * * - -Sunnuntaina hän istui minun kirkosta tullessani portailla raittiissa -kevätilmassa ja auringonpaisteessa. Hän oli paljon muuttunut. Hän oli -miltei alakuloisempi kuin edellisellä kerralla. Minun on vaikeata -nähdä, kuinka hän väisti katsettani ja silmät maahan luotuina -tuijotti yhteen paikkaan tahi katseli etäämmäksi tielle päin. - -Ensiksi en tehnyt hänelle mitään kysymyksiä, vaan toimitin heti -ruokaa. Hän pyysi saada syödä siinä missä hän istui. Kun hän oli -lopettanut ateriansa, kutsuin hänet sisään ja rupesin lukemaan ja -puhelemaan siitä mitä luin. Mutta syvä alakuloisuus ei tahtonut -kadota hänestä. Kun minä koetin hänelle lukea ja puhua lohdutuksen -sanoja, huokasi hän syvään eikä vastannut mitään. Tämä alakuloisuus -tahtoi tarttua minuunkin, niin etten oikein tietänyt, mitä sanoa tahi -lukea. Mieleni oli vain paha, etten paremmin osannut enkä voinut -auttaa hänen surullista tilaansa. Ja minä sanoinkin hänelle, että -olin siitä raskaalla mielellä. - --- Voi, voi! Ja minäkin olen siitä pahalla mielellä, kun lisään -teille murhetta ja olen teille rasitukseksi, vastasi hän. -- -Sanokaa nyt oikein totuus, mutta ette te sano sitä, että miten te -jaksatte sitä täyttää, että minäkin käyn täällä -- syömässä, kun ei -taloissakaan ole. Eikö niillä ole? Teillä on kyllä omasta kohdastanne -täysi, minä ymmärrän sen. - --- Älkää turhia surko, kyllä minulla siihen neuvoja on. Minulla on -työtä taas ja toista saan Jumalan avulla. - -Minun vastaukseni tyydytti häntä. - - * * * * * - -Hän kävi meillä vielä joitakuita kertoja, sillä ja toisella viikolla. -Sitten en nähnyt häntä muutamaan päivään ja luulinpa hänen jo -lähteneen seuduiltamme. Mieleni oli vähän haikea, kun ajattelin, että -hän oli lähtenyt hyvästiä sanomatta. Se ei ollut minusta kaunista. - -Mutta eräänä päivänä hän tulikin. Hän oli jo vähän voimistunut. Jalat -olivat kuitenkin vielä melkein yhtä ajettuneet, eikä kasvoissakaan -juuri näkynyt toipumista. Katse oli sentään jo vähän voimakkaampi, -ja nyt vasta huomasin, että hänellä oli kauniit harmaat silmät. -Niinikään oli tuo tuhanharmaa väri kasvoissa muuttunut vähän -miedommaksi kalpeudeksi. - -Minä nuhtelin häntä siitä, ettei hän viime päivinä ollut käynyt -meillä, ja sanoin luulleeni hänen lähteneen pois seudulta. - --- Kuinka te voittekaan luulla, että minä olisin lähtenyt teitä -kiittämättä ja hyvästiä jättämättä! huudahti hän. -- Vaikka en minä -ikinä osaa teitä niin kiittää kuin minun pitäisi. Mahdotonta minun -olisi ollut lähteä teille hyvästiä sanomatta. Ja sitä tulinkin -nyt sanomaan. Hänen äänensä soi niin syvänä ja surullisena. Vähän -karaistuaan sitä hän jatkoi: -- Kyydin saan kotipitäjään. Minä kävin -toissapäivänä siitä papille puhumassa ja hän lupasi heti toimittaa -sen. - --- Vai lähdette jo! Ei tänään, varmaankaan? - --- Tänään, heti! Hevonen ei ollut vielä valjaissa, kun lähdin tänne. -Se tulee sieltä talosta, kyyti. - --- Mutta minkätähden ette ole näinä viime päivinä tullut? - --- En minä tahtonut tulla kun tämän ainoan, viimeisen kerran enää. -Minä olen sen nähnyt, kuinka te olette säästänyt pieniä varojaanne -minulle ja muille, että tuskin itse olette aina saanut maistaakaan -keittoanne, kun on niin monia pyytämässä. - -Mies kertoi saaneensa kirkkoherralta markan ja vähän evästäkin -ja toivoi, että hänet kyllä otetaan vastaan kotipitäjässä siinä -paikassa, jossa hän oli palvellut ja työssä ollut. Enkä minä olisi -lähtenytkään sieltä tännepäin, mutta luulin saavani täällä parempaa -työansiota, kun siellä pohjoisissa on niin heikkoa. Mutta ei täällä -ollut sen parempaa, ja sitten tulin kipeäksi. Mutta kyllä kai se -sentään tämäkin matka on minulle hyväksi ollut, en muutoin olisi -kukaties tullut Jumalaani tuntemaankaan. - -Minä etsin hänelle muistoksi pienen evankeelisen kirjasen, josta hän -sydämellisesti kiitti. - --- En tiedä tokko minä ikänä enää terveeseen suuhun syön, taikka -kykenen mitään työlläni ansaitsemaan, mutta jos minä voisin -ansaita, niin totta maar minä muistaisin teidän hyvyytenne. Minä -tiedän ettette tahdokaan mitään maksuja, enkä taida ikänä mihinkään -kyetäkään, kun tuo rintani tuntuu niin raskaalta, että luulen, siinä -kumminkin olevan kuoleman. Mutta kyllä Jumala sen teille maksaa, minä -uskon sen ja pyydän sitä Häneltä. - --- Niin, siihen minäkin turvaan, että Hän pitää minusta huolen. Ja -Hän pitää teistäkin. Hän voi kyllä antaa teille terveytenne takaisin, -jos Hän sen hyväksi näkee, jos ei, niin Hän antaa teille paremman -elämän, valmistaa teitä siihen. - --- Se paljon parempi olisikin, sanoi hän ja kyynel kierähti hänen -poskellensa. Hän pyyhkäisi sen pois kädellään, mutta yhä uusia -kyyneliä tulvi hänen silmiinsä, kun hän lisäsi: -- Ei minulla tässä -maailmassa enää olekaan juuri paljon tehtävää. Isäni on aikoja sitten -kuollut ja äitini kuoli menneenä vuonna. Jos äiti edes eläisi, niin -olisi hauskempi. Nyt olen yksin, niin yksin kuin yksinäinen lintu -oksalla. - --- Eikö teillä ole ketään omaisia? - --- On minulla kaksi veljeä, mutta he ovat naimisissa ja heillä -on isot perheet. He ovat minua paljon vanhempia. Mitä ne minusta -välittävät, kun en voi heitä palvella? sanoi hän katkerammin. -- -On minulla sisarkin, joka tulee hyvin toimeen, mutta ei sen raukan -mitään auta, sillä on niin kova mies. En minä omaisiin turvaa, -vieras on parempi hädän aikana kuin omaiset. Menen sinne, jossa olen -ollutkin. - --- Ja jääkää nyt Herran haltuun! En ikänä, en ikänä enää näe teitä... -minä tunnen sen nyt selvästi... vaikka minä niin mielelläni teidät -vielä kerran näkisinkin tässä maailmassa... mutta ei ikänä, ei ikänä! - -Hän peitti kasvonsa käsillään, nojasi päin ovipieltä ja itki. En -unohda, kuinka syvästi liikutettu miesraukka oli. Hän ei saanut -hetkeen puhutuksi. Minä puhuin vähän, mutta liikutus tarttui -minuunkin. Olin pahoillani, kun niin vähän osasin sanoa hänelle -lohdutukseksi mutta minulla ei ollut sanoja, oli ainoastaan kyyneliä. - -Vihdoin hän astui lähemmäksi. - --- Hyvästi! sanoi hän, puristi kättäni lujasti omassaan, painoi lakin -päähänsä ja astui syvästi huoaten ulos ovesta. Portilta katsahti hän -vielä kerran taaksensa. Näin hänen raskain askelin häipyvän kujalle. -Kädet silmillä hän astui horjuen eteenpäin. - -Elääkö hän, en tiedä. Vai kuoliko silloin? Luultavasti. Mistä hän -oli, ja mikä oli hänen nimensä? En muista. -- Varjoja, varjoja, -joilla ei ole nimeä. Syviä, synkkiä varjoja. - - - - - - -BERGELINIEN PERHEMUISTOJA - - - - -1. - -SOKEA MUMMO - - -Hän oli sokea. Hän istui aina vuoteensa laidalla, huojutellen -itseään, päässä valkoinen, hienosta palttinasta tehty yömyssy, -jonka poimutettu ja soukalla pitsillä syrjätty reunus ympäröi kuin -pyhimyskehä hänen lempeitä kasvojaan. Hän veisasi melkein aina virsiä -ja luki rukouksia. Veisatessa istuin minä hänen vieressään ja sanoin -säkeistön alun sekä katsoin seuratessani sanoja, ettei hän sanonut -väärin. Sillävälin luin hänelle aina luvun raamatusta joka päivä. Hän -kutoi yhä sukkaa ja veisatessaan pisteli aina puikkoa sävelen mukaan, -avaten silmänsä auki ja hartaasti kääntäen ne ylöspäin kattoa kohti -puikkoa pistäessään ja sulkien ne taas silmua vetäessään. Kutimestaan -hän pudotti usein silmiä ja pyysi minun ottamaan ne puikkoon. -Palkaksi siitä, ja huviksi meille molemmille hän kertoili minulle -tapauksia vaiherikkaasta elämästään ja muistoja menneiltä ajoilta. -Hän oli sangen vanha, yhdeksännelläkymmenellä muutamia vuosia. Minä -olin lapsi, ensi kymmenelläni. - -Tyttäret, -- heitä oli kaksi keski-ikäistä naista, Katri- ja -Lotta-täti, kävivät välistä töinensä vieraisilla. Silloin oli meillä -hupaisinta mummon kanssa, sillä kun näet tädit olivat poissa, -oli minulla aikaa, mutta kun he olivat kotona, täytyi minun olla -ahkerassa työssä. Minä viihdyin siis hyvin mummon kanssa, jota -rakastin lämpimästi. Hän olikin sangen rakastettava vanhus, hänen -kasvonsa olivat suloisen lempeät ja kuin sisäisen valon kirkastamat, -hänen hipiänsä oli niin valkoinen ja hieno, etten koskaan sittemmin -ole nähnyt sellaista vanhusta. Kun istuin hänen vieressään ja puhuin -hänen korvaansa, sillä hän oli kuurokin, en voinut olla silittämättä -noita lumivalkeita hiuksia, joissa ainoastaan otsalta kulki leveä -tummempi harmaa juova -- hiukset olivat otsalta ylöspäin työnnetyt ja -leveä musta nauha, joka kävi pään ympäri, piti niitä koossa -- noita -hienoja poskia, joiden ihon aika näytti ikäänkuin nuorentaneen, enkä -suutelematta tuota otsaa, jolle taivaallinen rauha oli sinettinsä -painanut. Kerran sanoinkin häntä silitellessäni: -- Voi mummo, kuinka -sinun poskesi ovat hienot ja valkoiset, sinä olet niin kaunis! - --- Niin, vastasi hän lempeästi hymyillen, -- niissä on paljon -nuorempi nahka kuin minä itse. - -Sitten hän kertoi minulle miten hän suopaa keittäessään oli saanut -kiehuvan veden yllensä piian kääntäessä hahloa, jossa varipata -riippui ja josta tämä oli unohtanut naulan pois. - --- Tuohan oli niin kova aika, minä tuskin voin kertoa siitä, sanoi -hän. -- Sitten vedettiin minut ylös kiehuvasta vedestä, johon olin -kaatunut. Tytöt sanoivat, että minä nauroin kamalasti, kun he -riisuivat kengät ja sukat jalastani ja että veri juoksi suonista -säärissä ja jaloissa, jonka tähden ne ovatkin kuivuneet niin, etten -sen perästä ole sanottavasti vuodettani jättänyt. En paljoa muista -tuota surkeata ensi aikaa, se on minusta niinkuin hirveä uni... -Herra tekee hyvin siinä, että hän heikontaa muiston niin kauheista -kärsimisistä... Tuntoihin tultuani makasin monta viikkoa kuin -kidutuspenkillä... Sitten meni minulta näkökin --, huokaisi hän. - --- Kun olin tuolta vuoteelta noussut ja vähän toipunut jälleen, -yritin jotakin tehdä tyttöraukkoja auttaakseni. Minä löin hienoja -vaatteita, joita oli tuotu silitettäväksi, tärkkelykseen, kun -yhtäkkiä pimeni silmieni edessä... kuin pimein yö... Minä olin -sokea... Voi huokasi hän, -- tämä oli kovinta kaikesta. Minä huusin -surkeudessani ja vaikeroin niin, että tyttöraukat eivät enää -ymmärtäneet mitä tehdä, he olivat uupua murheesta. Voi, kuinka se oli -hirveätä... Minä tunsin itseni nyt vasta oikein Herran hylkäämäksi. --- Niin kauan kuin tuolla kipuvuoteella viruin, vaikka tunsinkin -kauheita tuskia, oli kuitenkin, sitä myöten kuin rupesin käsittämään, -aina toivoa jäljellä, ensiksi toivo kuolemasta ja sitten, kun olin -paranemaan päin, tuli elämisen toivo. Mutta nyt ei ollut yhtään -toivon kipinääkään jäljellä... Mutta, Herra on kaikki hyväksi -kääntänyt, Hänelle olkoon kiitos!... Kuuloni on mennyt vähittäin, -nyt en kuule enää paljon mitään, sinun lapsen-äänesi yksin on niin -selvä, sen kuulen hyvin. Ja kun luet minulle harvaan, erotan joka -sanan, vaikka et aivan kovaa luekaan. - --- Joko nyt on montakin vuotta siitä kun tulit sokeaksi? minä kysyin. - --- Kaksikymmentäneljä. - --- Voi, niin pitkä aika pimeässä! Ja minä ummistin silmäni -koettaakseni, minkälaista olisi olla sokeana. - --- Etkö ole minuakaan koskaan nähnyt, minä sanoin. - --- En koskaan, lapsi, en milloinkaan, hän huokasi, -- mutta, -- -lisäsi hän kauniisti hymyillen, -- minä saan sinut nähdä kerran! - --- Niin, taivaassa sinä saat minut nähdä. - -Niin pakisimme kahden "vanha lapsi" ja "nuori lapsi", kuten hänen oli -tapana sanoa. - --- Minua on kutsuttu "ristinkantajaksi", sanoi hän, -- mutta Herralle -kiitos, hän panee ristin päälle, mutta hän antaa myös voimia sitä -kantamaan! - -Kun hän kertoili minulle muistojaan, istuin aina hänen vieressään, -käsivarteni oli hänen kaulassaan, johon se helposti ulottui, -kun istuin niin etukumarassa, ja hän laski myös käsivartensa -minun vyötäisilleni, likistäen minua kylkeensä. Näin istuimme ja -häälyttelimme yhdessä monta iltaa ja puhelimme menneistä ajoista. -Esitys hänen kertoellessaan oli hyvin selvää ja vilkasta, se kuvasi -niin elävästi tapahtumat, juuri kuin olisi omin silmin niitä -katsellut, ja toisaalta minun lapsenmielikuvitukseni oli niin altis -ottamaan vastaan, että kohtaukset hänen kertomuksissaan painuivat -mieleeni, ikäänkuin olisin itse ollut saapuvilla tapahtumain aikana. -Nämä hänen kertoelmansa koetan nyt siis kirjoittaa niinkuin hän on ne -minulle kertonut ja niinkuin minä ne olen käsittänyt. - - - - -2. - -KIRKKOHERRA GABRIEL BERGELININ ELÄMÄSTÄ - - -1. - -_Koti ja koulu. Ruovedeltä Merikarvialle_. - -Kirkkoherra Gabriel Bergelin oli syntynyt vuonna 1749 Janakkalassa, -jossa hänen isänsä Gabr. Bergelin oli lukkarina. - -Gabriel Bergelinin isästä ei ole muuta mainittavaa, kuin että hän -lapsuudessaan oli kuljeksinut mieron tiellä. Luultavaa on, että hän -isonvihan, tahi kenties isonkuoleman aikana 1710, jolloin Janakkala -tuli melkein autioksi, sangen pienenä jäi vanhemmistaan, joiden -kotia ei tiedetä. Vihdoin hän noin kymmenvuotiaana lienee joutunut -Janakkalan pappilaan. Täällä hän pääsi ensiksi paimeneksi, kunnes -pojan hyvä ääni ja kuuliaisuus miellytti kirkkoherraa niin, että tämä -otti hänet erityisesti huostaansa. Aikaa myöten hänestä sitten tuli -seurakunnan lukkari. - -Kirkkoherra Bergelinin äiti taas oli Rantasalmen kappalaisen tytär -nimeltä Ingrid Orelius. - -Tämän naisen synkkä lapsuus on kerrottu "Inkerissä". Hänen isänsä ja -veljensä joutuivat venäläisten vangiksi ja äiti sai surmansa juuri -Ingridin lähtiessä palvelustytön kanssa pakoon. Äidin kehotuksesta -Ingrid suuntasi matkansa Hämeenlinnaan ja sai kodin pormestari -Procopén perheessä, kunnes joutui avioliittoon. Hänen isänsä ja -veljensä kuolivat luultavasti vankeuteen, sillä heistä hän ei saanut -enää milloinkaan tietoa. - -Lukkari Bergelin kuoli pojan ollessa kouluiässä, mutta äiti neljän -tyttärensä kanssa piti huolta siitä että poika, joka oli nuorin -lapsista, sai jatkaa lukujaan. Ylioppilastutkinnon suoritettuaan 1768 -hän matkusti joulun edellä 1771 papiksi vihittäväksi Tukholmaan, -jossa piispa Kaarlo Fredrik Mennander silloin oli valtiopäivillä. -Bergelin oli ylen nuori papiksi, sillä siihen aikaan toimitettiin -papiksi vihkiminen vasta kun pyrkijä oli täyttänyt 24 vuotta, -eikä hän siis sinä vuonna vielä ollut aikonutkaan antaa vihkiä -itseään. Mutta professori Gadolin kehotti häntä ennen valtiopäiville -lähtöänsä tulemaan joulun edellä Tukholmaan ja sanoi: -- Pannaan -yksi vuosi ikää lisää. Tämänkaltainen iän lisäys oli siihen aikaan -hyvin tavallinen ja tapahtui ainoastaan muodon vuoksi. Bergelinin -syntymävuosi siis virallisesti oli 1748, niinkuin vanha hiippakunnan -matrikkeli osoittaa, mutta kuukausi ja päivä on jätetty pois, -ikäänkuin osoitteeksi että henkilön ikä muodon vuoksi on näin -ilmoitettu. Mutta kirkonkirjan mukaan hän oli syntynyt heinäkuun 19 -päivänä 1749. - -Matkatovereina Bergelinillä oli kaksi nuorukaista, jotka silloin -suorittivat ylioppilastutkintonsa. Nämä olivat Jaakko Tengström -(syntynyt 1755) Kokkolasta, pitäjänapulaisen maist. Juho Tengströmin -poika, ja Jaakko Fredrik Gadolin, Perniön kirkkoherran Anteri -Gadolinin poika, saman ikäinen nuorukainen. - -Matkustus Itämeren ylitse joulun edellä, sen ajan kulkuneuvoilla, -ei ollut leikintekoa. Menomatka kuitenkin onnistui hyvin, -tutkinnot suoritettiin, ja hyvällä mielellä käännyttiin kotimaata -kohti kulkemaan. [Tämä vaiherikas paluumatka on kuvattu erikseen -kertomuksessa "Joulu autiolla karilla".] - -Bergelin määrättiin heti vankilan saarnaajaksi Hämeenlinnaan. -Siellä hänellä oli verraton tilaisuus tutkia ihmisiä ja heidän -tekojensa vaikuttimia, ja hänestä tuli vihdoin suuri ihmistuntija. -Kolmen vuoden kuluttua (1774) määrättiin hänet pitäjänapulaiseksi -Ruovedelle, jossa virassa hän oli kaksikymmentäseitsemän vuotta eli -kunnes hän 1801 tuli kirkkoherraksi Merikarvialle. - -Bergelinillä oli erikoinen taipumus lääkärin toimeen. Olikin -ollut aika, jona hän oli ollut kahden vaiheilla siitä, kummanko -viran, papin vai lääkärinkö, hän itselleen valitsisi, mutta nyt -hän sai havaita, että nämä toimet saattoivat hyvin yhdistääkin. -Tähän hänellä olikin hyvä tilaisuus Ruovedellä, josta on pitkä -matka kaupunkiin. Maalaiskansalla oli, etenkin siihen aikaan, -voittamaton vastenmielisyys lääkäreitä kohtaan, jota vastoin se -mielellään turvautui pappiinsa. Bergelin oli jossakin määrin -lueskellut lääketiedettä, mutta etenkin monipuolinen harjoitus -oli tehnyt hänestä taitavan tautien parantajan. Etenkin oli hän -paikkakunnallaan kuuluisa silmälääkärinä. Muita ulkonaisia vammoja -sekä myöskin sisätauteja hän paransi hyvällä menestyksellä, ja -talossaan Kärkelässä hän itse valvoi köyhien sairaiden hoitoa. Paras -todistus hänen taidostaan on se, että hänen lääkäritoimintansa muisto -vielä elää Ruovedellä. Tämän kirjoittaja, joka useita vuosia sitten -jonkin ajan oleskeli mainitussa pitäjässä, kyseli kerran eräältä -vanhanpuoleiselta eukolta [Eukko oli Pohjaslahden kylästä ja häntä -sanottiin Kauppisen Maijaksi.] joitakin tietoja Kärkelän talosta. -Eukko ei kuitenkaan ollut koskaan siellä käynyt eikä oikein tietänyt -missä se olikaan; mutta hänen tiedossaan oli kuitenkin se, mitä -eniten halusin kuulla: hän tiesi Bergelinistä. Minä annan siis hänen -itsensä puhua: - --- En minä sitä niin tielä, missä se siellä onkaan, kirkon toisella -puolella, mutta ei se kuulemma se vaseti kaukana ole, se Kärkelä. -Mutta kyllä minä siitä kuullu olen, se on iso talo ja hyvä, ja siinä -on asunut herrojakin, on pappikin siinä asunut. Kelpo talo se on, -Kärkelä, on. - --- Mikä sen papin nimi oli, joka siinä asui, ehkäpä ette tiedä sitä -sanoa? kysyin. - --- Tielän maakan, se oli Kärkeliini. Ja se olikin kelpo pappi se, -ja niin kovin hyvä tohtyöri. Se paransi kaikkia tauteja; ja aina -sielä sairaita oli, väliin useampiakin kerralla, ne hoinnettiinkin -ja vaalittiin siellä, kun ei tullut kotona niin vaalituksi, siellä -oli iso tupa oikeen sitä varten, aina. Eikä se ottanutkaan koskaan -palkkaa köyhiltä, mutta kyllä sillen rikkaat veivät lampaita ja -kokonaisia vasikoitakin, kyllä se saikin. Eikä semmoista pappia -Kruavelelle enää tulekkaan, minä sen tielän, eikä niitä olekaan, -kyllä minä liioin senkin uskon, vakuutti eukko päättävästi. Mutta se -meni pois, kovin kauaksi meni, oikeen merimaahan, kuulemma, en minä -tielä minkä se sinne meni. - -Minä kerroin lyhyesti minne Bergelin oli muuttanut. - --- Vai niin, voi toki, vai sinne se meni. Kaipa se jo kuollut on -aikaa? - --- On, monta kymmentä vuotta sitten. - --- Sitä minäi, minä sen tiesin, onpa toki; kun ma olin pieni, ja se -oli jo silloin aikaa sitten lähtenyt. Mutta äitivainaani siitä puhui, -ja ne ku tiesivät, vanhat ihmiset. - -Että Bergelin jo ennenkin tämän pitkän Ruovedellä olonsa aikana -oli hakenut isompaa paikkaa, sen voi ymmärtää. Hänelle tuli näet -vaikeaksi virantoimitus Ruovedellä, kun hän asui verrattain -etäällä kirkolta ja rovastina oli Lauri Forselius, joka, vaikka -sokea ja vanha, sentään vielä hoiti virkaa ja näin ollen elämänsä -viimeisinä vuosina melkein aina tarvitsi Bergelinin apua. Bergelin, -oli näet, kokenut pappi ja kauan oleskellut seurakunnassa, jota -vastoin rovastin apulaiset olivat nuoria ja kokemattomia. Ruoveden -pitäjänapulaisen tehtäviin kuului velvollisuus määräpäivinä pitää -jumalanpalvelus seurakunnan syrjäisissä seuduissa, joihin usein -hengenvaarassa, talvella heikolla jäällä ja syksyllä vihurin -puhaltaessa, oli kuljettava, puhumattakaan käynneistä sairasten -luona. Näistä syistä Bergelin v. 1798 oli hakenut Ätsärin -kappeliseurakuntaan, mutta silloinen konsistorion amanuenssi -(sittemmin rovasti Tammelassa) Niilo Mauno Tolpo, joka oli B:n ystävä -ja tunsi hänet, teki muutoksen asiassa. Kun Merikarviallakin, jonka -alueeseen Siikainen kuului, oli virka julistettu avoimeksi, asetti -hän Bergelinin tähän pitäjään vaaliin. Kirjeessä hän antoi sitten -asianomaiselle tiedon asian käänteestä. Siten joutui siis Bergelin -melkein vastoin tahtoaan Merikarvialle vaalia saarnaamaan, sillä -hän ei juuri toivonut pääsevänsä tuohon outoon seurakuntaan, jossa -lisäksi oli erään edellisen kirkkoherran poika hakijain joukossa. Ja -pahin kaikista, vaalimatka tuli tehtäväksi myöhään syksyllä, joka oli -ikävä aika ratsastus- ja venematkoille. - -Bergelinin vaiherikkaaseen elämään kuuluu sekin, että hän tuli -Merikarvialle kuninkaallisella valtakirjalla. Oli näet parhaillaan -toimitettavana isonjaon johdosta syntynyt selkkaus äänien suhteen -vanhain ja uusien manttaalien laskussa. Tästä lankesi enin syy -armovuoden saarnaajalle Heikki Backmanille. [Backman teki samoihin -aikoihin itsensä syypääksi juoppouteen ja pahennusta herättävään -elämään, vaikka ei seurakunta tahtonut häntä, väliaikaista -saarnaajaa, vastaan näistä rikoksista kannetta nostaa. Sama B. -menetti vihdoin virkansa Nybyssä ollessaan, eräässä aikoinaan hyvin -kuuluisassa lukukinkerijutussa, häntä kun syytettiin vähämielisen -Heikki Matinpoika Jutilan rääkkäämisestä.] Backman oli muuten -terävä-älyinen mies ja tunnettu eteväksi laskijaksi. Oliko äänien -laskija tässä tahallaan väärin laskenut vai oliko epähuomiossa -tullut virhe, jätämme sikseen. Saatuansa kirjeellisesti asiasta -tiedon Siikaisten kappalaiselta (sittemmin Ikaalisten kirkkoherrana -tunnetulta) Hällforsilta, lähetti Bergelin vastalauseensa -asianomaiseen paikkaan ja vetosi kuninkaaseen. - -Maisteri Iisak Emanuel Eneberg oli näet jo saanut valtakirjan -konsistoriolta. Sama Eneberg oli jo toisen kerran vaalissa tähän -kotipitäjäänsä, mutta onni oli nytkin vastainen. Tietysti oli -Eneberg itse syytön erehdykseen, jos siinä joku olisi syyllinen -ollutkin. Mainittakoon tässä ohimennen, että huhu kertoi sen -kepposen tapahtuneen edellisen kirkkoherran lesken, eikä Enebergin, -eduksi. Se ainakin on varma, että toinen kirjanpitäjistä vaalissa -oli saman lesken vävy. Oli miten hyvänsä, mainitut papit saivat -nuhteita konsistoriolta. Asia, joka oli riidassa koko armovuosien -ajan (edellinen kirkkoh. Tuomas Kriander kuoli 1798), päättyi vasta -1801 kevättalvella. Tällä ajalla oli Ruoveden kirkkoherran virka -rovasti Forseliuksen kuoleman kautta 1799 tullut avoimeksi ja -seurakuntalaiset kehottivat Bergeliniä hakemaan omaan seurakuntaan, -mutta kun hakemukseen Merikarvialle ei ollut silloin vielä tullut -lopullista päätöstä, ei B:n sopinut sitä tehdä. Että merikarvialaiset -olivat tyytyväiset asian lopulliseen päätökseen, näkyy siitä, että -he menivät vielä talvikelillä kuudellatoista hevosella papin kuormia -tuomaan. Asia on siinä suhteessa huomattava, että tapaus silloin -oli seurakunnassa ensimmäinen ja ainoa laatuaan, kunnes vasta viime -aikoina tuo kaunis tapa on Merikarvialla tullut käytäntöön. - -Keväällä 1801 muutti B. siis perheineen Merikarvialle. Omilla -hevosilla sekä Ruoveden ukkojen saattamina saapuivat matkustajamme -ratsain Siikaisiin, sieltä vierasvaraiset siikaislaiset saattelivat -heidät veneillä järviä myöten Merikarvialle Lankosken kylään, -jonka asukkaat taaskin veivät heidät tuota silloin vielä valtavan -luonnonihanaa jokea alas pappilaan. Silloin ei vielä ollut maanteitä, -muuta kuin valtamaantie, joka kulkee halki seurakunnan. Ainoastaan -polkua, joka luikerteli yli nevojen ja rotkojen, pääsi silloin -emäkirkolta kappeliin. Merikarvialla oli siihen aikaan, jo edellä -mainitun 19:nnen vuosisadan alulla painetun matrikkelin mukaan 1652 -henkeä ja Siikaisissa 1178 eli yhteensä 2830. Taloja oli kaikkiaan -152, joista 85 kuului emäkirkolle. Ajan merkkeinä on mainittava, -että Merikarvialla silloin saarnattiin joka toinen sunnuntai -suomen- ja joka toinen ruotsinkielellä ja juhlapäivinä molemmilla -kielillä. Nykyään on määränä pitää seurakunnassa kuusi kertaa vuodessa -ruotsalainen jumalanpalvelus. - -Samana kesänä kävi Ruovedeltä muutamia isäntiä Merikarvialla -uutta kirkkoherraa tervehtimässä. Tietysti oli tapaaminen sangen -ilahduttava ja vieraat olivat sydämellisesti tervetulleet. Eniten -liikutti kirkkoherran mieltä syy, jonka vuoksi he olivat tulleet. -Seurakunta oli yksimielisesti valtuuttanut heidät pyytämään, että -Bergelin vielä tulisi neljänneksi hakijaksi Ruovedelle. Erään -joukostaan olivat miehet aikoneet lähettää Merikarvialta viemään -B:n hakemusta meritse Turkuun. Mutta vaikka Bergeliniä liikuttikin -hänen entisten seurakuntalaistensa ystävällisyys, ei hän kuitenkaan -tahtonut suostua heidän ehdotukseensa. Hänestä ei ollut soveliasta, -että hän, vastikään saatuansa kuninkaan valtakirjan, osoittaisi -tyytymättömyyttä hakemalla pois seurakunnasta, jossa hän vielä -lisäksi perheineen hyvin viihtyi. Ja kenties tuosta asettumisestakin -neljänneksi hakijaksi olisi voinut toisten hakijain suhteen syntyä -joku rettelö, joka ei olisi päättynyt muuten kuin kuninkaan -välityksellä. - -Edellisen kirkkoherran leskelle Rebekka Krianderille oli -Eneberg, siinä tapauksessa että hän saisi viran, luvannut maksaa -"leskentynnyreitä" kokonaista viisi tynnyriä rukiita, yhden ohria -ja lehmän ruuan, vaikka ainoastaan yksi tynnyri oli maksettavaksi -määrätty. Ja ettei siis köyhä leski olisi tullut kärsimään, maksoi -Bergelin tälle kuusi tynnyriä rukiita ja kaksi ohria, kahden lehmän -elatuksen, teurastusnaudan ym. sekä auttoi leskeä hänen poikiensa -koulutuksessa. Näitä oli kolme: Tuomas Timoteus, Johannes Gabriel -ja Taavetti. Kun nämä lähtivät kouluun heidät aina pappilasta -evästettiin, ja kun omille lapsille kudottiin kangasta, saivat -leskirouvankin pojat aina samasta vaatteensa. - - -2. - -_Vuosi 1808. Rajevski_. - -Kirjoitettiin vuosiluku 1808. Se piirrettiin miekan kärjellä kansan -muistiin sekä historian lehdille. - -Koska arvelen, että lukija mielellään tahtoisi tutustua kertomuksemme -päähenkilön valtiollisiin mielipiteihin tuona kansan tärkeänä -vaiheaikana, kerron niistä sen minkä varmasti tiedän. - -Kun Bergelin 1788 syyskesällä oli Turussa kirkkoherran tutkintoa -suorittamassa, olivat mielet kiihkeimmillään Anjalan liiton johdosta. -Hän kuuli sitä asiaa paljon pohdittavan sinne ja tänne. Mutta vaikka -hän ei pappina voinut tyytyä Kustaa kuninkaaseen, joka laittomasti -oli aloittanut sodan ja josta useita juttuja oli liikkeellä, oli hän -kuitenkin täydellisesti kuningasmielinen ja sanoi liiton jäseniä -maankavaltajiksi. - -Vuonna 1808 maaliskuun lopulla tahi huhtikuun alussa, kun kenraali -Rajevski oli matkalla pohjoista kohti, pysähtyi hän Merikarvian -kirkonkylään joukkoineen. Kenraali itse ja korkeampi upseeristo -sijoittuvat pappilaan, jossa sen lisäksi sotaväkeä vilisi pihankin -täynnä, ja kuormasto sijaitsi pappilan alapuolella olevalla tiellä, -joen varrella ja joella. Edellä oli pitkin paaston aikaa kulkenut -maan puolustusväkeä, jota Klingspor komensi pakoon, nyt oli -valloittajien vuoro tullut. Turkuun oli jo venäläisten pääkomentaja -Buxhövden asettanut pääkortteerinsa, Uusikaupunki ja Rauma olivat -miehitetyt ja koko lounainen osa maastamme oli niinmuodoin nyt -valloitettu. - -Kenraali oli vanhanpuoleinen mies, lempeäluonteinen ja ystävällinen. -Kirkkoherralta saapuneen päivälliskutsun hän otti mielihyvällä -vastaan kiittäen sekä omasta että paikalla olevien upseeriensa -puolesta. Päivällisen jälkeen käyskelivät herrat salissa ja puhelivat -maan yleisestä tilasta. - -Kirkkoherra lausui peittelemättä huolensa isänmaan tulevaisuudesta. -Silloin kenraali, kävellen hänen rinnallaan, laski käsivartensa hänen -kainaloonsa vakuuttaen, että hänen levottomuutensa on liiallinen. -Keisari Aleksanteri, jonka kanssa kenraali itse oli keskustellut -Suomen kohtalosta, oli jalomielinen ja lempeä ruhtinas, joka tahtoi -kaikkien alamaistensa todellista onnea. -- Me emme tahdo tätä maata -hävittää, vaan onnelliseksi tehdä, siitä on meillä itsellämmekin -oleva hyötyä, sanoi hän. Ja kehottaen kirkkoherraa tyynesti -odottamaan asiain kypsymistä, lisäsi hän, keveästi lyöden häntä -kädellään olalle: -- Pastori voi olla tyyni. - -Sen lisäksi hän oli jo aikaisemmin antanut senkin vakuutuksen, ettei -sotaväellä ollut lupaa ryöstää tahi muuten tehdä kansalle mitään -pahaa. Ja jos he tarvitsisivat jotakin, niin tulisi heidän ostaa -eikä maksutta ottaa. Mutta jos kuitenkin jotakin vallattomuutta -tapahtuisi, niin saataisiin asiasta tehdä kanne pääkenraalille -Turkuun, tahi jos kanne koski hänen omaa väkeään, hänelle itselleen. -Syyllinen saisi rangaistuksen, ja aineelliset vahingot korvattaisiin. - -Sotaväkeä siis kyllä oli kielletty ryöstämästä, mutta kuitenkin -kansallispahe, joksi sitä silloin nimitettiin, voitti kiellon. -Niin juuri tältäkin päivältä oli muistissa, että sotamiehet -lähtiessään ryntäsivät keittiöön ja ryöstivät astiainpesijältä kaikki -hopealusikat, vaikka talon oma tytär seisoi vieressä, niinikään -kaikki kupariastiat seiniltä, sekä mitä muuta heille kelpaavaa -löytyi. Ryöstetyt tavarat kätkeytyivät sinellien sisään. Naiset kyllä -huusivat apua, mutta teko tapahtui niin äkkiä, että ryöstäjät olivat -kaikki tiessään, kun hämmästys vähän meni ohitse. Kenraali oli jo -hyvän matkan päässä upseereineen eikä siis voinut tietää ja ehkäistä -ilkityötä. - -Keväällä kenraalimajuri Demidovin ollessa matkalla Vaasaan, kun iso -talven pesu oli tehty pappilassa, vietiin kaikki pesuvaatteetkin, -jotka olivat kuivumassa. Joku kenties kummeksuen hymyilee, että niin -vähäpätöistä, kuin pesuvaatteetkin, on mainittu. Mutta se tietää -aivan vähän vanhan ajan elämästä, joka sitä kummeksuu. Kun pellavat -kotona kasvatettiin, valmistettiin, itse kehrättiin, kudottiin ja -käsin ommeltiin, niin olipa ison vaatevaraston menettäminen samaa -kuin talon naisten monivuotisen ahkeran työn tulosten kadottaminen. - -Millä kielellä Bergelin puhutteli venäläistä kenraalia? Hän puhui -sujuvasti saksaa, jota venäläiset upseeritkin yleisesti puhuivat. Hän -oli vielä lisäksi hieman leikillinen ja luonteeltaan hienotunteinen, -jotka ominaisuudet tekivät puheen miellyttäväksi ja sattuvaksi. -Tähän tuli lisäksi vielä hyvä ihmistuntemus, jonka avulla hän -saattoi ikäänkuin katsoa toisen sydämeen. Bergelinin koko käytös -oli sitä laatua, että hän herätti luottamusta ja helposti voitti -ihmisten sydämet, sillä hänen ystävällinen ja vakaa katseensa -sekä koko olemuksensa ilmaisi kristillisen hengen elähdyttämää -mieltä. Saksankieli oli hänellä jo lapsuudestaan äidinperintöä ja -kieliopillisesti tutkimalla oli hän siihen vielä täydellisemmin -perehtynyt. Hänellä oli tapana tutkia kaikki saarnansakin -saksankielisen Lutherin postillan mukaan, jota ei silloin vielä ollut -suomen tahi ruotsinkaan kielelle käännetty. - -Muun sotaväen käytös ei tavallisesti antanut aihetta suuriin -valituksiin, lukuunottamatta tuota heidän anastushaluaan, mutta -kasakoista oli valitus yleinen. Niinpä keväällä muuan Kulnevin -etujoukko, jossa kaivattiin erästä kasakkaa, raahasi hevostensa -välissä kolmea talonisäntää, jotka sattuivat kasakoiden tielle. -Isännä olivat Juho Tuorila, Erkki Stubila ja Juho Lankoski. Tuorilan -veivät kasakat Venäjälle (vai lieneekö kuollut tielle?), Stubila, -joka oli vanhempi mies, tästä juoksemisesta, joka kesti Lankoskelta -Poriin saakka, noin viisikymmentä kilometriä, tuli elinajakseen -vialliseksi; Lankoski, nuori voimakas mies, kesti rääkkäyksen. - - -3. - -_Suomen kansan käännekohdassa. Uskollisuusvalan ottaminen. Von -Vegesack_. - -Viaporin antautumisen jälkeen huhtikuun 6 päivänä 1808 venäläiset -pitivät Suomea jo valloitettuna maana. Pietarissa toimitettiin -jo toukok. 9 päivänä juhlallinen kiitosjumalanpalvelus Suomen -valloittamisen johdosta. - -Maaliskuun lopulla oli Venäjän sotaväen ylipäällikkö kreivi -Buxhövden jo lakkauttanut kaikki niin sanotut maatullit sekä -Ruotsin aikuiset suostuntaverot. Samaan aikaan oli Venäjän hallitus -antanut Euroopan hoveille tiedoksi, että valloitettu ruotsalainen -Suomenmaa oli pidettävä Venäjän valtakuntaan ikuiseksi ajaksi -yhdistettynä maakuntana. Toukokuun lopulla annettiin käsky että -kaikkia maan virkakuntia oli nimitettävä "keisarillisiksi" ja että -asukasten tuli välikäräjissä vannoa uskollisuudenvala keisarille. -Vala sitten otettiin osittain välikäräjissä, osittain kirkossa -kovien rangaistusten uhalla. Vihdoin kesäk. 5/17 päivänä ilmestyi -keisarillinen julistuskirja, jolla muka tämä maakunta yhdistettiin -Venäjän valtakuntaan. - -Venäjän hallitsija piti siis suomalaisia laillisina alamaisinaan, -ennenkuin rauha oli tehty ja Ruotsin hallitsija vapauttanut -suomalaiset uskollisuudenvalasta. Tämä outo menettely saattoi -suomalaiset vaikeaan velvollisuuksien ristiriitaan. Sotilaitten oli -verrattain helppo tietää, mitä kunnia ja velvollisuus _heiltä_ vaati, -ja he järkähtämättöminä kaatuivatkin lippujensa alle, silloinkin, -kun voiton toivo ei enää mieliä virkistänyt. Siikajoen, Revonlahden, -Lapuan, Alavuden, Oravaisten, Koljonvirran taistelut ovat loistavina -todistuksina suomalaisten isänmaanrakkaudesta ja uskollisuudesta -Ruotsin hallitusta kohtaan. - -Virkamiesten, pappien, rauhallisen maalaisväestön ja muiden, joiden -varsinaisena tehtävänä ei ollut taistelu vihollista vastaan, oli -vaikeampi tietää mikä oli _heidän_ velvollisuutensa, silloin kun -vieras valta mahtikäskyllään vaati uskollisuuden valaa kansalta. - -Talonpoikainen rahvas, joka ei tuntenut valtain välisiä suhteita, -kuunteli yleensä sydämen kieltä, ja sydän käski pysymään uskollisena -kuninkaalle ja torjumaan maasta viholliset. Niinpä kansa muutamissa -paikoissa maatamme tarttuikin aseihin. Mutta virkamiesten ja yleensä -niiden, jotka tunsivat sen ajan mullistuksia, täytyi kestää vaikea -sisäinen taistelu, ennenkuin he selvään tiesivät mitä isänmaa heiltä -vaati tänä vaikeana aikana, sillä sydämen kieli ja velvollisuuden -ääni joutuivat ristiriitaan. He tiesivät, että maailman mahtavin -hallitsija Napoleon Bonaparte oli Tilsitin rauhassa "lahjoittanut" -meidän syrjäisen isänmaamme Venäjän itsevaltiaalle. Ranskan liitossa -Venäjän kanssa Ruotsia vastaan! Venäjän valtaistuimella oli -vapaamielinen ja ihmisrakas Aleksanteri I, Ruotsin hallitus taas -oli vähämielisen ja itsepäisen Kustaa IV Adolfin heikoissa käsissä. -Ruotsi oli niin syvälle alentunut, että se oli jo aiottu jakaa -Tanskan ja Venäjän välillä. Tanska oli maaliskuussa julistanut sodan. -Ranskalainen apujoukko oli lähestynyt Ruotsin rannikoita. Pietarissa -suunniteltiin 10 000 miehen suuruisen sotajoukon lähettämistä -Ahvenanmeren yli Ruotsiin, Kuurinmaalta lähetetty venäläinen -retkikunta valloitti Gottlannin. Tällaisissa oloissa ei voitu luottaa -Ruotsin tulevaisuuteen, vielä vähemmin Suomen tulevaisuuteen Ruotsin -suojeluksen alla. Aseettoman väestön vastarinta olisi ollut ikäänkuin -jättiläisiä vastaan taistelemista, nuijasodan kauhujen uudistamista. -"Vanha maailmanjärjestys" näytti siis kokonaan mullistuneen ja aivan -epätietoista oli, mitä Suomen kansakunta saattoi tästä hävityksen -kauhistuksesta itselleen pelastaa. - -Tällaisten olojen vallitessa tuli Merikarvian kirkkoherran -virastollekin käsky, että kansalta oli otettava uskollisuuden -vala. Toukokuun viimeisenä sunnuntaina ilmoitettiin kirkossa, että -vannomisen tuli tapahtua kesäk. 5 päivänä, helluntaina, jolloin -toivottiin olevan paljon väkeä kirkossa. - -Siihen aikaan oleskeli paikkakunnalla sotamies Juho Snäckström, joka -oli kuulunut Viaporin varusväkeen ja oli yksityistä tietä tuonut -surusanoman "Svean linnan" häpeällisestä antaumuksesta. Hän puhui -katkerasti linnan luovuttamisesta ja tämä kauhea uutinen katkeroitti -kaikkien mielet. Mutta samalla saapui Suomen sotajoukon olopaikoilta -viesti, että talonpojat olivat tarttuneet aseihin, ottaneet -vihollisen muonavarastoja ja että koko väestö Pohjois-Suomessa oli -aikeissa nousta vihollista vastustamaan. - --- Jos pohjalaiset tarttuvat aseihin, niin meistä he saavat apua! -tuumailivat Merikarvian miehet. - -Talonpojat, jotka Viaporin häpeällisen antautumisen tähden olivat -äkeissään, eivätkä muutenkaan paljon herroihin luottaneet, epäilivät -nyt pappinsakin kirkkoherra Bergelinin uskollisuutta, vaikka he -aina ennen olivat täydellisesti luottaneet häneen. He tulivat -siis miehissä lauantai-iltana talokas Erkki Anttilan ja sotamies -Snäckströmin johtamina, kaikkiaan kahdeksan miestä, Anttila -varustettuna köysillä ja "Snäkki" (Snäckström) pyssyllä, ja astuivat -sisään kirkkoherran virkahuoneeseen. - -Pahaa aavistaen tulijain tuimista katseista kysyi kirkkoherra ukoilta -heidän asiaansa. [Keskustelussa käytettiin ruotsinkieltä, jota -silloin kirkon lähikylissä melkein yksinomaan puhuttiin. Talokas -näistä kylistä olisi katsonut loukkaukseksi, jos pappi häntä olisi -suomeksi puhutellut. Niin halveksittu oli suomenkieli.] - --- Me olemme tulleet vangitsemaan teidät valtakunnan kavalluksesta -ja viemme teidät Turkuun, vastasi Anttila töykeästi, osoittaen -köysikimppua kädessään. -- Sillä emme salli teidän mennä kirkkoon -huomenna houkuttelemaan kansaa vannomaan Venäjälle, niinkuin -itse olette tehnyt. [Papit olivat näet jo edeltäkäsin vannotetut -koko Turun läänissä. Ulvilan rovastikunnan papit olivat kaikki -kutsutut Poriin, jossa heidät välikäräjissä vannotettiin. Tämä oli -tapahtunut luultavasti viikkoa ennen kuin äsken mainittu kuulutus oli -Merikarvian kirkossa luettu.] - --- Minä olen tehnyt velvollisuuteni ja teen sen edelleen, ja siitä -vastaan ainoastaan Jumalalle ja lailliselle esivallalle, vastasi -kirkkoherra. Tyynesti ja vakavilla sanoilla koetti hän nyt heille -selittää maamme tilaa. - --- Me tiedämme, jatkoi Anttila, -- että herrat ovat myyneet maan, -mutta me talonpojat olemme uskolliset kuninkaalle ja panemme kaikki -kavaltajat kiinni ja viemme Ruotsiin. -- "Kreivi" on juuri saapunut -kotiin ja tuonut tuoreita uutisia sieltä; tulemme nyt hänen luotaan. -Hän on itseään kuningasta puhutellut; ja meillä on siis varma tieto -siitä, että Turun avuksi tulee näinä päivinä kenraali Vegesackin -johdolla melkoinen määrä sotaväkeä. Ja hänelle viemme teidät vankina, -hän vie teidät kuninkaan eteen. - --- Mutta jos kirkkoherra lupaa olla menemättä kirkkoon, sanoi -välttävästi kirkonisäntä, -- niin emme vangitse teitä. Ja kun -kuningas lähettää apua... - --- Se olisi kuninkaan pitänyt tehdä jo ennen. - --- Te menette siis kirkkoon? sanoi joku joukosta. - --- Menen, Jumalan avulla. - --- Mutta minä ammun teidät, sanoi "Snäkki". - --- Ammu, vastasi kirkkoherra, ja paljastaen rintansa astui hän -lähemmäksi, -- ammu, mutta sinä et osaa. - --- Minä osaan aina pilkkuun. - --- Siitä en välitä, minä menen kuitenkin. - --- Mutta me panemme teidät kiinni, heti, tänä iltana, sanoi Anttila. - --- Minä olen valmis teitä seuraamaan, vastasi kirkkoherra tyynesti, -keskeyttäen heidän puheensa, ja istuutui kirjoituspöytänsä ääreen. -- -Minä kirjoitan vaan muistiin teidän nimenne ensiksi. - --- Naapurini Erkki Anttila, kirkonisäntä... Westergård, talonisäntä -Antti Norrgårs, talonisäntä... Rikalainen jne., luki hän -kirjoittaessaan. - -Mutta miehet, kun kuulivat nimensä kirjoitettavan, hämmästyivät -ja lähtivät äkisti pois, Anttila ensimmäisenä. "Snäkki" yksin jäi -seisomaan paikalleen. - --- Kirkkoherra, sanoi hän vakavasti, -- minä ammun joka kavaltajan. - --- Tee se. - --- Jos menette huomenna kirkkoon, niin minä ammun teidät. - --- En minä ole kavaltaja ja menen siis. Minä seuraan ainoastaan -omaatuntoani enkä livistele tai epäröi valani suhteen. Minun _täytyy_. - --- Niin, teidän täytyy, ja minun täytyy myöskin. - -Tässä lienee paikallaan vähäinen selitys edelliseen. Niin kutsuttu -"kreivi" oli Alakylästä Bäckin talon isäntä. Hän oli upporikas, -seurakunnan rikkain mies aikanaan, ja ylpeä myöskin. Niinpä on -kerrottu, että hän väliin "tolvalla" (1/2 riksin setelillä) oli -piippuaan sytyttänyt. Erään ruotsalaisen Bonde- (talonpoika) -nimisen kreivillisen suvun mukaan kutsui itseänsä "kreivi -Bondeksi". "Kreivin" suuri rikkaus oli karttunut siten, että hän -aina ensimmäisenä keväällä oli vesillä, jo jäiden joukossa vieden -Tukholmaan elukoita, voita ja puutavaraa kaupaksi, joita tavaroita -hän täällä osti rahan tarpeessa olevilta polkuhinnasta. Sieltä toi -hän taas suolaa, jota hän täällä myi korkeaan hintaan. Suola oli -siihen aikaan tavallisesti keväisin kaikilta lopussa, jopa itse Porin -kaupungissakin. Nyt sodan aikana toi hän sitä salaa Ruotsista ja -otti täällä riksin kapasta. Niinikään hän antoi velaksikin suurta -korkoa vastaan. Muutakin tavaraa, joskin vähemmässä määrässä, hän -toi kaupaksi. Mutta ahneudestaan huolimatta hän oli aina avulias -asioissa, joissa hänen ei tarvinnut varoa että oma etu olisi tullut -kärsimään. Niinpä häntä käytettiin Tukholmanmatkoilla välittäjänä -lakiasioissa, joita kuninkaan luona valvottiin. Hän kuljetti -asiakirjoja ja hoiti huolellisesti ja asiallisesti suullisesti -toimitettavat asiat. Sen tähden voi hän kerskatakin siitä, että hän -"Tukholmassa oli kuin kotona", ja että hän siellä oli "herrojen -joukossa". "Kreivi" oli itse herramainen käytöksessään, puhui selvää -ruotsia ja kävi herramaisessa puvussa. Hän oli neuvokas ja uskalias -mies kaikessa. Hänen sanotaan olleen vähäläntäinen ja laihankoleva -sekä sangen terävä; kertomuksemme aikana hän oli keski-iässä. -Nyt hän oli siis taaskin nopeakulkuisella laivallaan jo tehnyt -Tukholman-matkan, vaikka meri olikin tänä vuonna kauan jään peitossa. -Tarvinnee tuskin lisätä, että hän oli hyvä merimies ja itse ohjasi -laivaansa. Tukholmassa hän oli saanut, kuten hän itse vakuutti, -kuningasta itseään puhutella maamme tilasta, ja kuningas oli sanonut -lähettävänsä sotaväkeä Suomeen sekä luottanut siihen että kansa itse -nousee maataan puolustamaan. Mutta "kreivi" oli myöskin varovainen -mies. Sentähden hän ei tullut itse pappilaan, "sillä eihän seurauksia -koskaan varmaan edellä tiedä" vaan yllytti toiset omalla uhallaan -kirkkoherraa vangitsemaan ja viemään hänen alukseensa; sitten olisi -hän muka kuljetuksesta huolen pitänyt. Tässä hankkeessa sai hän -hyvää apua "Snäkistä", joka ollen itsekin innokas luonteeltaan, -yhä kiihotti talonpoikia. Mutta juuri se, ettei "kreivi" tullut -mukaan, pelotti toiset ulos, kun kirkkoherra rupesi heidän nimiään -kirjoittamaan. "Kreivi" oli näet heidän esitykseensä saada hänet -johtajaksi väittänyt olevansa matkasta väsynyt ja sanonut Anttilaa -sopivammaksikin, koska Anttila oli rehevä ja tanakka mies; mutta -toiset tunsivat hänet liian hyvin uskoakseen semmoista tekosyytä. - -Rouva, joka edellä kerrotun tapahtuessa oli ollut läsnä, esitteli -illalla miehelleen, että joku asetettaisiin "Snäkkiä" salaa -vartioimaan, mutta sen kielsi kirkkoherra päättävästi ja piti -parhaana jättää itsensä Jumalan haltuun ja olla nostamatta suurta -melua asiasta, mielten muutenkin kuohuessa. Jos "Snäkki" oli saanut -päähänsä, että hän ampuisi papin, niin olisi yhdessä murhassa -kylliksi, sillä hän varmaankin raivaisi tien itselleen. - -Mutta rouva ei ollut yhtä levollinen. Sentähden hän aamulla, -silläaikaa kun kirkkoherralla oli paljon kirkollisia toimituksia, -lähetti lukkarinapulaisen Holmin kirkon luo katsomaan oliko "Snäkki" -siellä aseilla varustettuna. Holmin kerrottua että "Snäkki" -pyssyineen oli paikalla, kasvoi hänen levottomuutensa. Hän rukoili -Jumalaa lähettämään jonkun miehen, johon voisi luottaa, mutta -hänen hämmästyksekseen ei siitä sivu enää kulkenut muita kuin -joku vanha ukko ja naisia; miehet olivat aikaisemmin kiihkeästi -tänään kiirehtineet kirkon luo, jossa he keskustelivat ja tekivät -päätöksensä olla vannomatta. Siitä syystä oli asia rouvalta jäänytkin -näin viime hetkeen, kun miehet jo olivat ehtineet mennä. - -Jo alkoi papinkello soida. Rouva riensi miehensä luo. Vielä kerran, -viime hetkellä, hän koetti kyynelin taivuttaa miestään, joka jo oli -lähdössä, tänään olemaan kotona kirkosta. - --- Etkös rohkene uskoa minua Jumalan haltuun? sanoi silloin -kirkkoherra. -- Minun täytyy tehdä velvollisuuteni, muista, että -olen vannonut. Vaikka minut siitä tapettaisiinkin tahi väkivallalla -vietäisiin Ruotsiin asiasta vastaamaan, joka kyllä voi tapahtua, -niin en kuitenkaan nyt saa toisin tehdä. Ajattele, mikä tuho -seurakunnalle tulisi, jos minä nyt tekisin valituksen siitä, että -minua vainotaan, kun minun pitää ottaa vala. Tahi jos syytä siihen -ilmoittamatta olisin poissa nyt, kun päivä on määrätty, olisi virkani -menettäminen varmaankin vähin rangaistukseni. Me teemme siis taiten -siinä, että kätkemme tämänkaltaiset asiat. Jokaisen täytyy antaa -itsensä alttiiksi isänmaan edestä. Nyt täytyy paljon antaa anteeksi --- ja papin ennen kaikkia. Rukoile sinä vain Herraa minun puolestani, -ja taivu hänen tahtonsa alle... Sen sanottuaan kirkkoherra jätti -hyvästit ja lähti. - -Rouva seisoi toivottomana portilla ja katseli miestään, joka -joutuisasti astui alas jokea kaartavaa tietä eteenpäin. Hän luuli -varmasti nyt sanoneensa viime jäähyväiset puolisolleen. Silloin kuuli -rouva rivakkaa astuntaa ja katsoi taaksensa. Tulija oli talokas -Erkki Vanhatalo Lauttajärven kylästä. Rouva uskoi hänet Jumalan -lähettämäksi ja pyysi häntä "Snäkkiä" vartioimaan. Tämä olikin nuori, -reipas mies ja käsitti heti asian tärkeyden, sillä hän oli itsekin jo -kuullut huhua siitä kylässä. Hän lähti siis juoksemaan, kunnes pääsi -kirkkoherran edelle, joka jo oli ehtinyt niin sanotulle savisillalle, -runsaan kolmanneksen matkasta. - -Rouva rukka oli kuitenkin sangen tuskallisessa jännityksessä, sillä -olihan jotenkin epävarmaa, ehtisikö Vanhatalo kirkkoherran edelle ja -pääsisikö hän tungoksessa "Snäkin" läheisyyteen. Ehtona yrityksen -onnistumiseen oli se, ettei "Snäkki" saisi vihiä siitä, että häntä -pidettiin silmällä, sillä tunnettu asia oli, ettei "Snäkin" luoti -koskaan pettänyt. Sananparreksi oli tullut: -- Snäkki on mies sanansa -pitämään, maksoi mitä maksoi. Hänellä oli suuri kunniantunto ja luja -mieli, ja hän rakasti palavasti isänmaataan, joka tunne hänessä -sulautui yhteen uskollisuuden kanssa kuninkaalle, mutta samalla hän -oli kovin hurjapäinen. Hänestä liikkui vielä kansan kesken monta -tarua. Kun rouva siis kuuli laukauksen, oli hän vähällä taintua. - -Mutta seuratkaamme kirkkoherraa ja kuvitelkaamme mitä hän tunsi, kun -hän hyvästijätettyään vaimonsa ja lapsensa nyt kenties viime kerran, -mieltänsä vahvistaen rukouksella ja toivolla Jumalan apuun, pontevin -askelin velvollisuutensa tunnossa astui kirkkoa kohti, peräytymättä, -vaikka näki "Snäkin" seisovan aseineen tien vieressä. - -Kun hän ehti "Snäkin" kohdalle, nosti tämä pyssynsä ja tähtäsi. Mutta -samassa, kun hän laukasi, löi Erkki Vanhatalo pyssyn ylös, niin että -luoti lensi ilmaan. Kirkkoherra otti hatun päästään ja kävi niin -avopäin kirkon luo. Läpi miesjoukon, takaapäin tunkien, oli Vanhatalo -ehtinyt paikalle. - --- Minun täytyy tunnustaa, sanoi kirkkoherra jälkeenpäin, -- että -silmäni pimenivät, kun näin "Snäkin" nostavan pyssynsä, mutta annoin -sieluni Herran haltuun -- ja astuin eteenpäin. Kuulin laukauksen, -vavahdin vähän, paljastin pääni ja kiitin taivaallista isää -varjeluksesta. - -"Snäkin" kutsutti kirkkoherra jumalanpalveluksen jälkeen pappilaan -ja hän saapuikin estelemättä heti. Hän oli aikonut puhutella häntä -kahdenkesken, mutta rouva, joka vielä oli peloissaan, vaati oikeutta -olla läsnä, johon mies myöntyi, vaikka hän samalla vakuutti paremmin -tuntevansa "Snäkin". Huomattava kuitenkin on, että hän vasta "Snäkin" -Viaporista tultua oli tullut hänet tuntemaan. - -"Snäkki" tunnusti, että hän perheensä puolesta, jolla hänen -poissaolonsa aikana oli ollut ikäänkuin koti pappilassa, oli suuressa -kiitollisuuden velassa kirkkoherralle. [Snäckström itse oli Porin -kaupungista kotoisin, vaimo oli Kankaanpäästä, jossa seurakunnassa -he olivat asuneetkin, kunnes vaimo sodan ajan alussa kulki lastensa -kanssa, joita oli kolme, Merikarvialle, sai työtä pappilassa ja -elatusta lapsilleen, sillä Snäckströmillä ei ollut torppaa.] -Muuten ei "Snäkki" paljoa puhunut koko asiasta. Että "Snäkin" -teko oli tapahtunut velvollisuuden tunnosta ja uskollisuudesta -kuningasta kohtaan eikä suinkaan mistään yksityisestä vihasta, siitä -oli kirkkoherra varmasti vakuutettu, ja osasi siis sitä oikein -arvostellakin. "Snäkki" käsitti kuitenkin itsekin erheensä, joka -saattoi hänet rikoksen tekoon, ja anoi kirkkoherralta anteeksi. Ei -tarvinne mainita että se suotiin. Ja kyynelsilmin, kättä puristaen -erottiin. - -Sillä kertaa ei seurakunta kuitenkaan vannonut uskollisuutta, vaan -tuli kruununvouti heti sen jälkeen ottamaan valan. Mutta ainoastaan -vähemmistö, ne jotka seisoivat etummaisina, silloinkin sormensa -nostivat, ja vähän oli miehiä kirkossakin, vaikka nytkin oli edeltä -kuulutettu. Asian annettiin kuitenkin käydä täydestä. - -Tästä nyt kerrotusta näkyy selvästi, miten vastenmielistä vannominen -Venäjän hallitsijalle silloin oli. - -Mutta uljaalla uskollisuudella sotapuoluelaiset, vaikka uskollisuuden -vala toiselle hallitsijalle jo oli otettu, kuitenkin pitivät -kuninkaan asiaa omanansa. He muka eivät milloinkaan olleet vannoneet -uskollisuutta keisarille; ja se olikin totta, sillä he eivät silloin -menneet kirkkoonkaan, kun vala otettiin. Heillä oli sentähden -vakoojansa, eräs kalastajavenhe ulkona Turun saaristossa. Kun -sieltä saapui tieto kenraalimajuri von Vegesackin tulosta kesäk. 19 -päivänä, purjehtivat sinne heti "kreivi" itse, Rikalainen samasta -kylästä ja Norrgård Yliskylästä, jotka "kreivin" laivalla ulkona -vartoivat airuen tuloa. Aikomus oli nimittäin nostaa kansa aseihin, -jos sotaonni olisi ruotsalaiselle komentajalle suopea, ja ryhtyä -hänen johdollaan taisteluun. Rahvaan alijohtajina olisivat siinä -tapauksessa olleet "kreivi" ja "Snäkki". He puhuttelivat siis -Vegesackia hänen laivassaan Turun saaristossa. Tämä tapahtui jo -aamulla heti sen illan jälkeen, jolloin v. Vegesack oli yrittänyt -hyökätä Turkuun, mutta voitettu Kupittaalla ja karkoitettu -takaisin. Vegesack kiitti talonpoikia heidän uskollisuudestaan -Ruotsia kohtaan, mutta sanoi samalla, että rahvaan nosto ainoastaan -saattaisi maan perikatoon, nyt, kun Ruotsin päävoima suurilukuisen -vihollisen edellä jo oli peräytynyt pohjoiseen ja paras osa maata -oli venäläisten vallassa sekä vieraalle valalle vannotettukin. Hän -ei sitäpaitsi muutenkaan sanonut paljoa luottavansa muuhun kuin -säännölliseen sotaväkeen ja nuhteli "kreiviä", jonka olisi paremmin -pitänyt käsittää yleinen asema. Niinikään, kun he tekivät kanteen -kirkkoherraansa vastaan, sanoi hän, että he olivat "erehtyneet", ja -käski heidän "mennä rauhassa kotiin ja sopia pappinsa kanssa, joka ei -olut muulla tavalla voinut tehdä kuin oli tehnyt". - -Tämän vähän närkkään vastaanoton kenties saa lukea sen -apeamielisyyden syyksi, jonka tuo onnistumaton yritys Turkua vastaan -tietysti oli saanut aikaan. - -Nolostuneina ja miettivinä palasivat ukot siis kotiin. Mutta jos -heidän hankkeensa olisi onnistunut, olisivat kenties asiat saaneet -toisen muodon kuin ne saivat -- paremman vaiko pahemman, on vaikea -päättää. - -Anttila ei mennyt mukaan tuolle lähetysretkelle. Hän oli ruvennut -katumaan käytöstänsä kirkkoherraa kohtaan ja tuli siis jo toisena -helluntaipäivänä anomaan häneltä anteeksi, mikä hänelle sydämestä -suotiinkin. Hän sanoi silloin olleensa liiaksi "kreivin tuliaisissa", -kun tämä oli niin auliisti tarjonnut. Ja kaiketi niin olikin, sillä -tiesihän koko seurakunta, että Anttila oli usein humalassa. Ja onpa -hänestä monta hupaista juttuakin, niinpä esim. kerrotaan, että -hän siinä tilassa ollessaan komensi väkensä tanssimaan. Rukit ja -hahtuvakopat siivosi ukko äkisti nurkkaan, emännän täytyi pukeutua -"myssyyn ja tykkiin" [Kuului naisten juhlahääpukuun muinoin.] ja -tanssia ukkonsa kanssa "minuveetaa", ja samoin täytyi tehdä kaiken -muun koto- sekä kylänväenkin, joka sattui saapuvilla olemaan. Sävelen -lauloi ukko itse. - -Matkalta kotiin ehdittyään tuli Norrgård heti iso kalakontti selässä -pappilaan. Kalakontti oli aina ikäänkuin välttämätön osa ukon asussa, -kun hän kertoi kirkkoherralle koko lähetysmatkan vaiheet sekä miten -heidän asiansa oli mennyt myttyyn. Myöhemmin tulivat toisetkin -matkatoverit pappilaan, ja yksimielisesti siis päätettiin pitää koko -hanke salassa. Tähän loppuivat merikarvialaisten sotaisat hankkeet. - -Syynä siihen että "kreivi" aina onnistui tuossa salakulussaan -ja salakuljetuksessaan, koskaan sattumatta satimeen, oli se, -että hän käytti vuoroin Ruotsin, vuoroin Venäjän lippua, aina -sen mukaan miten asiat vaativat. Olen häntä tahallani edelleen -nimittänyt "kreiviksi", syystä ettei häntä eläissään, sitten kun -hän oli ottanut tuon nimityksen, sanottu muuksi, eikä hän juuri -suvainnutkaan muuta nimitystä; ja "kreivin" nimellä häntä vieläkin -muistetaan seurakunnassa. Hänen talonsakin säilyttää vielä kylän -kesken "Buandi"-nimen ja se on Bondesta muodostunut. Niille jotka -haluavat kuulla kreivin vaiheiden lopun, mainittakoon, että hän -rupesi juomaan ja elämään hurjasti ja tuli vanhana köyhäksi. Silloin -hän nimitti itsensä "grå Bondeksi" (harmaa talonpoika) ikään kuin -vastakohdaksi "grefve Bonde'lle" joksi hän äveriäisyytensä aikana -sanoi itseänsä. - - -4. - -_Kildejev. Halvaus_. - -Heinäkuun keskipaikkeilla oli kasakkamajuri Kildejev tuonut leirinsä -niin sanotulle Holmalle, joka oli Yli- eli Kirkonkylään kuuluva -jokiluoto. Nämä punaisen univormunsa vuoksi "punaisiksi" kutsutut -kasakat olivat puolivillin ja raa'an käytöksensä tähden pelättyjä ja -vihattuja. - -Kirkkolaiset olivat lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna tuoneet -surkeita uutisia Lapväärtistä, jonne osasto kasakoita oli edennyt. -Kerrottiin, miten siellä oli kolme vuorokautta ollut riihi ihmisiä -täyteen ahdettuna, kappalainen Roos oli ollut joukossa, ja miten -viimemainittu mielenhäiriössä, nälän ja tungoksen vaikutuksesta, -heti ulos päästyään oli lopettanut elämänsä hirttäytymällä. Tungos -riihessä oli ollut niin suuri, että kiukaan päällystäkin oli -täynnä, ja ihmiset ihan seisoivat, olihan siinä siis hirvittävä -ilman puutekin kuumana kesäaikana; olipa vielä uhattu pistää riihi -tuleen. Muitakin sotahuhuja oli siihen aikaan liikkeellä. Niinpä -kerrottiin juhannuksen aikaan tapahtuneesta Vaasan ryöstöstä ja -Kauhajoen hävityksestä heinäkuussa, sekä Keuruun kirkkoherran -Rosenbachin rääkkäyksestä, [Olisiko tämäkin jo silloin tapahtunut, -en varmaan tiedä, mutta kuitenkin väitti neiti Karin Bergelin -siitäkin saaneen jo tähän aikaan tiedon.] joista hirmuteoista viestit -kulkivat kulovalkean tavoin matkustajien mukana. Syytä siis kyllä -oli hämmästykseen, ja pahaa varottiin sentähden Merikarviallakin -kasakoista, vaikka eivät he tietysti olleetkaan syynä kaikkiin -tuhotöihin, sillä luultavasti muukin vihollissotaväki teki pahoja. - -Eräänä päivänä olivat kasakat ottaneet pappilan koko karjan, -kaksikymmentäviisi lehmää, paitsi joutokarjaa, joita karjakko ja -renki paimensivat, sekä sitoneet piian, kädet selän takana, puuhun -kiinni. Rengin, joka oli Hämeestä kotoisin, he olivat riisuneet -alastomaksi ja ajaneet pakoon; tämä oli piileskellyt metsässä, kunnes -yön tultua rohkeni kylään. Mies, jonka nimi oli Taavetti, sai tästä -nimen, "paljas Taavetti". Mutta tyttö, joka oli reipas ja älykäs -ihminen, oli viholliset nähdessään ehtinyt kätkeä puukon poveensa. -Kauan turhaan ponnisteltuaan onnistui hänen vihdoin hampaittensa -avulla saada se sieltä. Sitten oli hän puukkoa hampaissaan pitäen -hangannut siteet poikki. Tämä tosin maksoi hänelle muutamia pieniä -haavojakin, mutta tyttö pääsi kuin pääsikin irti puusta, vaikka oli -lujasti nahkahihnoilla sidottu. Sitten hän juoksi pappilaan. Jo joku -päivä ennen olivat kasakat vieneet pappilasta kolme lehmää, joita -käytettiin niityssä (Qvastängissä) syystä että niitä täytyi kolmesti -päivässä lypsää. Mutta silloin ei kirkkoherra vielä tehnyt valitusta -asiasta, vaikka majuri joka päivä kävi pappilassa, vaan katsoi sen -pieneksi asiaksi sodan aikana. Sen tähden oli nyt karjakko ja renki -pantu paimeneksi, että nämä kuljettaisivat karjaa etäämmällä, tahi -ainakin jos vaara sattuisi tulemaan, toimittaisivat tiedon kotiin. -Piialta siis asiasta tiedon saatuaan oli kirkkoherra heti kiiruhtanut -majurin luo leiriin. Kahdeksan lehmää oli jo ehditty teurastaa, mutta -muu karja pääsi ehein nahoin menemään kotiin. Majuri maksoi muutaman -ruplan noista kahdeksasta lehmästä ja oli pahoillaan siitä, että ne -olivat olleet papin. - -Kun palkkaedut siihen aikaan olivat peräti pienet, oli pappilan -suurimpana omaisuutena karja, jota kasvatettiin, koska silloin vielä -oli kylliksi hyvää laidunta ja niittyjä, ja lähetettiin kesäisin -Tukholmaan. Yhdentoista lehmän menettäminen oli siis kylläkin tuntuva -vahinko, sillä majurin antama korvaus oli niin vähäpätöinen, ettei -sitä juuri sovi korvaukseksi sanoa. Kirkkoherra ei olisi siitäkään -välittänyt, mutta katsoi kuitenkin sopivammaksi ottaa vastaan, ettei -majuri ehkä olisi pitänyt kieltoa loukkaavana, kun kerran suoritus -oli kysymykseen tullut. - -Aikaisemmin olemme jo maininneet, että Venäjän hallitus oli kieltänyt -sotaväkeä ryöstämästä. Mutta tässä kerrottu kasakkain menettely -osoittaa, ettei tätä kieltoa tarkoin noudatettu. Varsinkin kasakat -olivat tunnetut karjan ryöstäjinä. Siitä syystä ihmiset pakenivat -karjoineen kauas metsiin ja luotoihin, sillä useita lehmiä oli -metsissä teurastettu ja hevosia otettu kuormastohevosiksi sekä pari -kolme miestäkin pakotettu ajureina seuraamaan myötä, jolle tielle -he jäivätkin. Talonpojat siis luultavasti kostivat missä vain sopi. -Niinpä kerrotaan kaksi kasakkaa murhatun. Murhan syyksi mainitsee -taru sen, että Rikalaisen tallista, joka vanha talli minun tätä -kirjoittaessani vielä on paikallaan, vietiin kaksi kasakkain hevosta. -Kasakat, jotka heti kaipasivat hevosiaan, juoksivat perään, mutta -katosivat teille tietämättömille ja luullaan heidät upotetuiksi -erääseen lampeen, joka siitä on saanut nimen "Kasakkalammi". -Varmaa tietoa ei tästäkään asiasta milloinkaan ole tullut, vaikka -kruununmiehetkin perästäpäin koettivat asiaa urkkia. Mutta hevosia -tahi kasakkain asua ei missään ole näkynyt, eikä luultavasti niitä -silloin vielä tiedetty lammesta etsiäkään, jos ne siellä olivatkin. -Ja ehkäpä ei niitä rosvoamisen tai oman voiton vuoksi tapettukaan, -vaan se oli ainoastaan kostoa tahi "sotaa" asianomaisten käsityksen -mukaan. Luultavasti olivat hevosetkin lammen pohjassa, koska jäljet -sinnepäin olivat vieneet. Itsellismiehiä Rikbergiä ja Gyllin Jaakkoa -laahasivat kasakat noiden toveriensa katoamisen tähden hevostensa -välissä. Miehet olivat varmasti syyttömiä eivätkä olleet kotoisin -samasta kylästäkään, jossa asia oli tapahtunut, mutta kasakat -kostivat tietysti sille, jonka ensiksi saivat käsiinsä. Tästä -kaikesta oli jo aamulla tieto ehtinyt pappilaan; levottomasti siellä -siis varrottiin tapausten kulkua. - -Samana päivänä, Margaretan päivän (heinäk. 20) eli maanantaina [Rouva -B. sanoi sen maanantaiksi neiti K. B. Margaretan päiväksi.] sen -jälkeen kun rippinuoriso oli kasteenliittonsa uudistanut, lähetti -majuri Kildejev kirkkoherralle käskyn heti tulla hänen luokseen -leiriin. Käskyn tarkoituksen tajusi tämä kyllä. Sinne meni hän siis -neljän kasakan vartioimana. - -Näistä murhista vaati nyt Kildejev Bergeliniä tilinteolle, kaikista -kolmesta, keväällisestäkin, sillä hän väitti kirkkoherran niistä -kyllä tietävän. Majuri oli uljas nuori mies, vaikka vähäläntäinen, -ja hilpeä, mutta hyvin pikainen luonteeltaan. Kiukkuisesti pudisteli -hän siis kirkkoherraa kauhtanan rintapielestä, toisella kädellä -pitäen pistoolia hänen rintansa edessä, sillä Bergelin, kuten tosi -olikin, ei sanonut vähääkään tietävänsä murhaajista. Majuri vapisi -kiukusta, silmät kipinöivinä polki hän jalkaansa, hänen äänensä -värisi eikä tahtonut selvitä sanoiksi, pistooli hänen kädessään -täristeli päin kirkkoherran rintaa. Aikaa ei ollut arvelemisiin. -Hänen soperruksestaan käsitti tämä, että hän uhkasi ampua hänet -paikalla, ellei hän saisi tietää syyllisiä ja saisi heitä käsiinsä -hirttääksensä. Ja lisäksi hän uhkasi polttaa koko kylän, jonka kaiken -hän vannoi täyttävänsä. - -Ettei tätä suinkaan silloin voinut pitää tyhjänä uhkauksena, vaikka -se nyt lähemmäksi yhdeksänkymmentä vuotta jälkeenpäin kenties jonkun -mielestä siltä näyttää, sen todistaa Kauhajoelta samaan aikaan tullut -tuore viesti. - -Kirkkoherran varma katse vaikutti kuitenkin hillitsevästi majuriin, -niin että hän vähän häätyen hellitti takista, mutta yhä vieläkin hän -piti pistoolia samassa asennossa ja silmät säkenöivät. - -Tyynesti pyysi nyt kirkkoherra vähän kuitenkin puheenvuoroa, sitten -saisi majuri tehdä miten hän oikeaksi ja hyväksi näkisi, _hän_ -tyytyisi Jumalan tahtoon. - -Majuri malttoi vähän mieltään ja siirtyi pari askelta taemmaksi -aseineen. - -Vakavasti ja tyynesti asetti nyt kirkkoherra hänen eteensä ne -vakuutukset, jotka Rajevski jo talvella keisarin nimessä oli antanut -hengen, tavaran ja rauhallisuuden puolesta; niinikään keisarillisen -manifestin (kesäk. 17 päivänä samana vuonna), jossa "maan vanhat -lait luvattiin pyhästi voimassa pitää". Hän huomautti miten väärä -olisi senkaltainen teko kuin kylän polttaminen ja papin murha, joiden -kautta syyttömät joutuisivat kärsimään, ja syylliset, jotka tietysti -olivat kätkeytyneet jäisivät rankaisematta. Kun tällaista väkivaltaa -tehtäisiin jo valloitetulle ja keisarille vannotetulle sekä hänen -korkean suojeluksena alle kuuluvalle alueelle, voisi se tuottaa -tekijälleen paljon enemmän haittaa kuin hyötyä ja hyvää mainetta. -Samalla hän nöyrästi tunnusti tehtyjen murhien laittomuuden, sanoi -että ne koskisivat kipeästi häntä itseäänkin sekä varmaan samoin -loukkasivat kaikki oikein ajattelevia, mutta, surullista kyllä, -tällaiset tapahtumat olivat sodan tavallisia seurauksia. Hän pyysi -kuitenkin, että majuri osoittaisi malttia eikä hyviä kansalaisia -kurjien lainrikkojien tähden rankaisisi, vaan kristittynä antaisi -anteeksi, ja jos mahdollista olisi, koettaisi laillista tietä saada -syylliset ilmi ja rangaistuiksi. - --- Tämän kerran siis, teidän tähtenne, vakuutti majuri, -- annan -anteeksi. Hän ojensi kirkkoherralle kätensä ja salli hänen rauhassa -lähteä kotiin. - -Jo seuraavana päivänä jätti hän seudun kasakkoineen ja matkusti -pohjoista kohti. - -Mutta mielenliikutus vaikutti kuitenkin häiritsevästi kirkkoherran -iäkkääseen, vaikka lujaan hermostoon, -- hän oli silloin -viidenkymmenenyhdeksän vuoden iässä. Jo kotimatkalla kasakkain -leiristä hänen oikea jalkansa oli vähän hervoton, ja illalla sai hän -siihen kovan suonenvedon. - -Seuraavana sunnuntaina oli Bergelin Siikaisissa laskemassa -rippinuorisoa Herran ehtoolliselle. Saman päivän iltana hän sai kovan -halvauksen. Tunnotonna toi hänet kotiin perhe, joka oli mukana. -Sairasta täytyi kuljettaa järviä ja jokia alas sekä kantamalla, -koska ei kuten aikaisemmin jo mainittiin -- seurakuntain välillä -ollut maantietä. Tajuihinsa tultuaan oli hän kadottanut näön, -kuulon ja puhelahjan. Kahden viikon kuluttua oli ensimmäinen tiedon -merkki se, että hän lauantai-iltana iltakellojen soidessa heitti -vasemmalla kädellään nenäliinan silmilleen ja itki. (Halvaus oli -oikealla puolella). Siitä elpyivät sielunvoimat sekä aistimet -vähitellen, mutta ruumis ei enää elpynyt. Kahdeksan vuotta Bergelin -lepäsi tautivuoteella. Kuitenkin voimistui hän vielä niin paljon, -että hän apulaisen kanssa voi tehdä kirkollisia toimituksia, -vihkiä pariskuntia, kastaa lapsia, vaikka se tietysti tapahtui -hänen sängyssä maatessaan. Pariskunta tahi kummit lapsen kanssa -asettuivat sängyn viereen ja hän luki heille sieltä sanat, jotka -hän osasi ulkoa. Sairaitakin, jotka olivat siinä tilassa, että -heitä voitiin kuljettaa, tuotiin hänen luokseen, kun he halusivat -häneltä saada neuvoa ja lohdutusta sielullensa. Silloin nostettiin -kevyt sänky, jossa sairas lepäsi, hänen sänkynsä viereen, niin -että hoitaja, joka oli tarvittaessa apuna, juuri mahtui välistä -kulkemaan. Siinä puhutteli toinen sairas toista. Ja kun hän jakoi -Herran ehtoollista, siirrettiin sänky aivan viereen, ja kun toimitus -oli tehty siirrettiin taaskin etäämmäksi. Tässä olivat hänen -vaimonsa ja tyttärensä aina hänellä apuna. Muutenkin kävivät ihmiset -ahkerasti hänen luonaan puhumassa hengellisistä asioista, joten hän -sairautensakin ajalla edelleen teki sielunpaimenen virkaa, ja hänellä -oli nyt enemmän aikaa puhua heidän kanssaan, kun apulainen piti -huolta virasta, mutta pääjohto oli hänellä itsellään kuitenkin vielä -siinäkin. - -Kun hän pari kolme vuotta sairastumisensa jälkeen kuuli henkilöiltä, -jotka kävivät häneltä opetusta etsimässä, kuinka syvästi -seurakuntalaiset kaipasivat rakasta opettajaansa kirkossa, syttyi -hänessä itsessäänkin voittamaton halu vieläkin saada puhua heille -elämän sanaa saarnatuolista. Hän antoi siis tuolilla kantaa itsensä -kirkkoon ja sai sydämen iloksensa nähdä, että sanankuulijain -rakkaus häneen oli todellinen ja vilpitön, sillä jo paljas hänen -näkemisensäkin siellä toi syvän liikutuksen koko seurakuntaan. -Tuolilla istuen, kahden miehen tukemana, jotka istuivat alempana -hänen takanaan, puhui hän sanankuulijoilleen. Vielä oli jäljellä -hengen voima, vielä lahjakas esityskyky ja vielä hyvä äänikin, jolla -hän tapansa mukaan itse aloitti seurakunnan kanssa veisasi värssyn -saarnatuolista, mutta ainoastaan lyhyt oli saarna, sillä hän tiesi -itse, etteivät voimat pitkälle riittäisi. Sitten kannettiin hänet -vielä useita kertoja sekä saarnaamaan että muutenkin kirkkoon. Mutta -aina kun kuultiin, että kirkkoherra aikoi saarnata, oli kirkko -ahdinkoon asti täynnä, vaikka saarnat eivät olleetkaan pitkät. Rahvas -näet ennen vanhaan yleensä piti pitkistä saarnoista. - - -5. - -_Neiti Bergenkrantz. Wie. Björnram. Kirkkoherran kuolema._ - -Kirkkoherra Bergelinin elämästä kerrottaessa on paikallaan piirtää -eräistä hänen talossaan eläneistä henkilöistäkin muutama rivi. -Hän antoi pappilassa vapaan asunnon ja sijan pöydässänsä kolmelle -vallassäätyyn kuuluvalle henkilölle. - -Ensimmäinen heistä oli eräs neiti nimeltä Bergenkrantz, joka oli -Tukholmasta tullut Porin kaupunkiin, jossa hänellä oli ollut -vanhempi sisar naimisissa. Sieltä hän oli tämän kuoltua muuttanut -Merikarvialle. Hän oli sangen köyhä ja vanha, joten hän ei enää -ajatellutkaan muuttaa takaisin kotimaahansa. Tälle Bergelin -rakennutti erityisen vähäisen huoneen pihan sivuun kellarin päälle, -syystä että pappilassa silloin oli aivan vähän huoneita. Asuinrivissä -oli näet ainoastaan neljä huonetta. Yhtä niistäkin täytyi käyttää -keittiönä; muuta olivat: sali, kirkkoherran kamari ja vieraskamari. -Keittiössä eli asuintuvassa naiset ja lapset asuivat ja sitä -käytettiin ruokasalinakin arkioloissa. Väen huoneet, pirtti ja -leipomahuone olivat vastapäätä asuinriviä. Äsken mainitussa pienessä -huoneessa sai neiti Bergenkrantz-vanhus siis elää vapaudessaan, häntä -palveltiin ja vaalittiin kuin omaista toistakymmentä vuotta, kun hän -kirkkoherran aikana korkeassa iässä laski päänsä lepoon. - -Toinen oli eräs vanha merikapteeni nimeltä Wie. Tämä oli elinikänsä -mitellyt meriä, tunsi tarkalleen satamat kenties joka puolella -maanpalloa. Hän oli purjehtiessaan jo ennen jonkun kerran -ollut tervetullut vieras Bergelinin luona ja kerran satamassa -talvehtiessaankin majaillut pappilassa. Useissa haaksirikoissakin hän -oli ollut eläessään. Nyt oli hän erään haaksirikon jälkeen, jossa oli -menettänyt kaiken omaisuutensa, vihdoin löytänyt lujan ankkuripohjan -tässä Merikarvian pappilassa. Hän asui pirtin ja leivintuvan välissä -olevassa porstuakamarissa. Sieltä hänetkin hautaansa saatettiin. -Mutta vaikka onkin vähän takaperoista ensiksi saattaa henkilöt -hautaan ja sitten vielä antaa heidän elää ja toimia maailmassa, niin -sanon kuin sanonkin heistä vielä muutaman sanan. - -Nämä kaksi, vaikka olivat saman maan synnyttämiä, riitelivät -kuitenkin miltei alituisesti keskenään. Neiti katsoi heti alussa vähän -karsain silmin kapteenia. Hän ei voinut suvaita tämän merimiehen -kertomuksia, jotka hän kaikki ihan suoraan väitti valheiksi ja lausui -niistä vähän väliä pistopuheita kertojalle. Tämä taaskin puolestaan -johtui pienimmästikin seikasta muistojensa valtaan ja oli heti -valmis kertomaan. Silloin oli kahakkakin kohta valmis, ja molemmat -tulistuivat, niin että rouvan, kun kirkkoherra oli sairastunut, oli -vaikea pitää heidän keskensä sovintoa, olletikin kun hän itse aina -askaroi miehensä huoneessa. Mutta pelkkä hänen esiintymisensäkin -riitti rauhoittamaan, jos ei apulaisen ja hänen vaimonsa läsnäolo -olisi ollut aina kylliksi riittävä estämään näitä erilaisia aineita -tuleen syttymästä. Mutta heidän kinaansa oli vielä syynä sekin, -että neiti ei voinut käsittää minkä tähden pappilassa suvaittiin -kapteenia, joka oli taloon tullut vuosia myöhemmin kuin hän; Wie -puolestaan ei voinut olla ivaamatta neidin turhamielisyyttä, ja -kumpainenkin väitti toisestaan, että tämä muka on muuttunut lapseksi -vanhuuttaan. Tässä on kuitenkin tarpeen huomautus, että Wie, jolla -oli jotenkin hieno käytös, ei koskaan unohtanut naisten läsnäoloa -eikä siis sentähden neidiltä nuhdetta ansainnut. Hän eli kolme, neljä -vuotta pappilassa, talvisin huvikseen väliin hakkaillen halkoja -tarhalla ja kesäisin onkien kalarikkaasta joesta kaikenlaisia -kaloja, joiden joukossa isot lohet ja siiat haukien haitaksi silloin -jokapäiväistä kotokomentoa pitivät eivätkä ainoastaan harvoin -vieraisilla käyneet, niinkuin nykyään. - -Kolmas näistä Bergelinin kodissa eläneistä henkilöistä oli eräs -entinen sotakapteeni Björnram. [Kysymyksessä oleva henkilö oli Per -Björnram nimeltään ja kuoli 1805 Merikarvialla. Tekijän muist.] -Hän oli noin kuudenkymmenen vuoden ikäisenä juuri sotavuosien -alussa saapunut Tukholmasta hänkin. Hänen kertoi neiti Bergelin -aina tuntikaudet seisoneen ulkona, kun oli tähdessä, ja katsoneen -taivasta kohti. Kaiketi oli kapteenimme tähtien tarkastamisessa -jotain erikoista, sillä palkolliset ja kyläläiset sanoivat, että -hän "luki tähdistä". Neiti B. kertoi; -- hänellä oli aina huoneensa -pöydällä -- hän asui vieraskamarissa -- joku paperilehtinen, johon -hän oli piirustellut lyijykynällä kummallisia viivoja, kulmioita, -monisoppisia ja -onkaloisia, sikin sokin, kuten näytti, niinikään -oli hänellä monennäköisiä pieniä koneita, joiden tarkoitus tietysti -oli meille lapsille tuntematon. Menin siskoni kanssa pari kertaa -salaa niitä katsomaan, kun hän oli ulkona, sillä ei meillä ollut -lupaa sinne mennä, ettemme olisi panneet mitään epäjärjestykseen -siellä. Muuten hän sai elää vapaudessa kenenkään häiritsemättä. Jos -kuitenkin joku matkustavainen sattui tulemaan, siivosi hän äkisti -nuo kapineensa pois ja meni pihan poikki Wien kamariin, kunnes -vieras oli matkustanut. Näin voitiin vierashuonetta sentään käyttää -alkuperäiseen tarkoitukseensa. - -Jos hänelle tähtitaivas ihmeineen oli tuttu, niin kuului hän -valtiollistenkin tähtiryhmien tuntemisessa olleen varma: hän tiesi -ennakolta sodan tulon, Ruotsissa tapahtuneen vallankumouksen ym. -ja hänen murheensa Suomen tulevaisuudesta oli syvä ja todellinen. -Mutta näihin ei tarvinnutkaan tähtiä tarkastella, sen näki kyllä -lähempääkin jo silloin, jos vain oli senkaltaisille asioille avoin -silmä ja tarpeeksi näköpiiriä katsojalla. Kuitenkin karttoi hän -puhetta näistä jo mainituista asioista ja oli muutenkin synkkä ja -umpimielinen luonteeltaan. Kirkkoherran suuri ihmistuntemus ja -kristillinen rakkaus voitti kuitenkin pian tämän katkeroituneen -mielen ja sai häneltä lujan ystävyyden vastalahjaksi. Tämä oli -Björnramille itselleen kuin kirkkaan tähden säteileminen hänen -elämänsä hämäränä iltana. Bergelin piti häntäkin haaksirikkoon -joutuneena henkilönä, sentähden hän olikin tarjonnut hänelle kodin -luonansa, kun hän puolittain pakolaisena tuli Tukholmasta, mutta -hän sanoi hänellä olevan suuren määrän tieteellistä sivistystä. -Seurustelussaan oli Björnram sangen hieno ja kohtelias, mutta hän -karttoi yleensä seuraa, ja näytti siltä kuin hän olisi halunnut -olla talon seurapiirille tuntematon. Kirkkoherraa hän auttoi vähän -kirjoitustöissä, kirjanpidossa jne. [Nämä tiedot Björnramista olen -saanut enimmäksi osaksi neiti Karin Bergeliniltä, sillä vanha rouva, -joka minulle muut muistelmat kertoi, ei hänestä paljon puhunut. Yhden -ainoan kerran muistan rouvan hänestä maininneen. Hän puhui nimittäin, -nuoruutensa muistoja kertoessaan, eräästä rouvasta, joka oli jäänyt -leskeksi pienten lasten kanssa köyhyyteen. Tämä oli ollut silloin -sisarensa luona ja illalla myöhään kun hän astui toiseen huoneeseen, -tuli häntä vastaan ovessa kalpea mustapukuinen, surullisen näköinen -nainen, ja kun hän katsoi tarkemmin kuka näin myöhään oli taloon -tullut, näki hän oman itsensä. Hän kaatui maahan, tuli kipeäksi -ja kuoli. Tämän kerrottuaan johtui rouva varsin välittömästi -puhumaan Björnramista, jonka hän muisti olleen merisotaväessä. Mitä -hän hänestä kertoi, en varmaan enää muista. Muistan vain rouvan -sanoneen, että hän oli "mystillinen". Mutta henkien manaamisesta -en muista hänen puhuneen, luultavasti sentähden, että olin lapsi. -Björnramista mainitessaan tuli hän maininneeksi mamseli Arvidssonin, -josta hän hymyillen kertoi jo yleisesti tunnetulta asioita ja -vielä Svedenborgistakin puhui hän samalla kerralla, kutsuen heitä -haaveilijoiksi ja verraten heitä Sauliin ja Endorin vaimoon. Muuten -sanoi hän samaten kuin hänen tyttärensäkin Björnramista, että hänen -huomasi tottuneen elämään hienommassa seurapiirissä.] Bergelin, joka -piti paljon valistuneesta seurasta, pani suurta arvoa Björnramiin, -sillä hän oli oppinut ja tietorikas mies. - -Kerrotaan myös Björnramin ahkerasti kirkkoherran kanssa lukeneen -raamattua ja muita hengellisiä kirjoja. Ettei siis Björnram -milloinkaan tehnyt henkien manaamiskokeita pappilassa, siitä -olen varma. Ainakaan ei hän sitä tehnyt kenenkään tieten, sillä -kirkkoherra, samoin kuin koko hänen perheensäkin, oli vapaa kaikesta -taikauskosta eikä suinkaan olisi semmoisia vehkeitä sietänyt. Mutta -kaiken sen ohessa, mitä kuulin Björnramista ynnä muista jäi minun -lapsenkuvitteluuni kuitenkin muuta selvemmin rouva, joka näki -itsensä ja jonka rouva Bergelin, kun sitä sitten vielä kysyin, sanoi -varmaan olleen kipeän ja silloin jo kenties olleen jonkunlaisessa -valheaistimustilassa. Björnram kuoli lyhyen taudin sairastettuaan, -ja hänen tomunsa on kätkettynä Merikarvian kirkkomaahan. Lähes -kaksi vuotta hän oli elänyt tämän perheen keskuudessa. Kaikki hänen -paperinsa ja koneensakin hävitti kirkkoherra hänen kuoltuaan, hänen -oman määräyksensä mukaan. - -Kirkkoherra rakasti lapsia. Kun hän makasi tautivuoteellaan, kävivät -pienet pojat veisaamassa virsiä hänelle, ja silloin hän itse -johti säveltä. Latinalaisiakin laulunpätkiä hän opetti huvikseen, -selitellen sanat suomeksi. Pojille annettiin aina joku lantti -palkaksi ja he saivat sitä paitsi usein luvan mennä keittiöön saamaan -jotakin syötävää suuhunsa. Vielä myöhempinä aikoina on elänyt jokunen -vanha ukko, joka on ollut kirkkoherralle laulamassa ja siitä palkkaa -saamassa. Samaten naapurin lapset, pienet tytöt ja pojat, kävivät -usein häntä katsomassa, tietysti myöskin makeisia saamassa. Rouva -piti huolen siitä että hänellä oli itselläänkin pienellä pöydällä -sängyn yläpään vieressä sitä varten aina varalla jotakin. Naapurissa, -Elgillä, oli siihen aikaan kaksi nainutta poikaa ja molemmilla -pienet lapset. Ja kun äidin silmä vältti, juoksivat viimemainitut -ensimmäiseksi kirkkoherran kamariin. Kun lapsia ei kuulunut, mentiin -katsomaan, olivatko karkulaiset siellä, ja sieltä ne tavallisesti -löytyivätkin. Hän oli aikanaan mies miesten keralla ja lapsi lasten -keralla. - -Viimeisenä vuotena tällä pitkän sairauden ajalla siirtyi halvaus -vasemmalle puolelle. Silloin voi hän taaskin liikuttaa oikeaa -kättään; mutta nyt oli jo kuolemakin lähellä ja teki toivotun lopun -hänen kärsimyksistään. Hän nukkui uskossa Vapahtajaansa syksyllä -1816, lähes kuudenkymmenenkahdeksan vuoden iässä. Mutta hänen -muistonsa elää seurakunnassa. - -Avioliitossa oli kirkkoherra Bergelin kaksi kertaa. Hänen -ensimmäinen vaimonsa oli rovastintytär Uudeltamaalta, Sofia Orell. -Tästä avioliitosta olivat tyttäret Hedvig Kristina, avioliitossa -vänrikki Brandtin kanssa, ja Anna Kristina, kappalaisen Achanderin -vaimo Siikaisissa, sekä Sofia Albertina. Toisessa avioliitossaan -oli hän "munsterskriivarin" tyttären Margareta Elisabet Levónin -kanssa, Messukylästä. Tästä avioliitosta oli syntynyt seitsemän -lasta: kaksi tytärtä ja viisi poikaa. Näistä elivät jälkeen isänsä -Katarina Margareta ja Anna Charlotta, jotka olivat vanhimmat tämän -äidin lapsista, ja Gabr. Kustaa Wilhelm, joka kuoli ylioppilaana, -sekä Gabr. Jak. Anders, nimismiehenä ensiksi Kemissä ja sitten -Rovaniemellä. (Tämän lapset ovat vuosikymmeniä sitten muuttaneet -Amerikkaan). - -Kirkkoherran kuoltua jäi leski lastensa kanssa köyhyyteen, sillä -sota-ajan rasitus ja perheenisän sairaus, jonka vuoksi talossa -täytyi aina käyttää taitavimpia lääkäreitä, väliin vähän edempääkin, -vaikutti ylen tuntuvasti perheen varoihin. Ja kun Bergelinin eläessä -ei vielä ollut mitään pappien leski- ja orpokassaa olemassa, vaan -ainoastaan tuo yksi tynnyri, joka oli viran seuraajan maksettavaksi -määrätty leskelle, niin oli tällä viimemainitulla siis kyllin -elatuksen murhetta lastensa ja itsensä tähden. Kiitollisessa -muistossa säilytettynä mainittakoon siis, että Bergelinin viran -seuraaja, rovasti Joh. Gust. Ingelius, lisäsi tämän "leskentynnyrin" -neljäksi, jonka hän maksoi (paitsi moniaita muita antimia) -joka syksy niin kauan kuin hän eli. Hän oli muutenkin kuin isä -turvattomaksi jääneelle perheelle. Tämä vapaaehtoinen maksu oli sitä -jalomielisemmin annettu, kun jo hänen virkaan astuessaan leski- ja -orpokassa oli saatu aikaan, eikä hänen siis tarvinnut odottaa, että -hänen jälkeläisensä maksaisivat mitään liikemaksuja hänen kuoltuaan, -koska perhe voisi muutenkin tulla hyvin toimeen eläkkeellään. - -Rouva Bergelin, joka oli toimekas ihminen, oli armovuosien ajalla -saanut itselleen rakennetuksi pienet huoneet pappilan maalle, -"Norrgälen" nimellä. Tässä omassa pienessä kodissa vanhojen -riippakoivujen siimeksessä pienen puutarhan ja perunamaaliuskojen -ympäröimänä, hän eli rauhallista ahkeraa elämää tyttärineen. Nämä -tekivät käsityötä seurakunnalle. Sofia teki kaunista sidelmätyötä -(knytning), Kaarina kutoi kauniita kuvallisia kankaita -- -silkkijuovaisiakin -- ja Lotta ompeli koruompeluita ja vaatteita sekä -silitti, ja äiti auttoi aina sitä, jolle apu eniten oli tarpeen, -niinikään hän toimi taloudessa piikatytön kanssa. Tämä perhe olisi -siis tullut jo hyvinkin toimeen, mutta yhdeksän vuotta jälkeen -miehensä kuoleman joutui rouva Bergelin kovan kohtalon alaiseksi. -Hän poltti itsensä suovan keitossa ja tuli sokeaksi kuten näiden -perhemuistojen alussa on jo mainittu. Vaikka siis ruumis riutui, -olivat sielunvoimat hänellä kuitenkin sangen eloisat. Joku vuosi -jälkeen tämän tapauksen hän sai nauttia ns. keisarillista armolahjaa -100 ruplaa B:o ass. (114 mk 28 p) vuosittain. Äidin kova kohtalo -vaikutti kuitenkin aivan masentavasti koko perheen aineelliseen ja -henkiseen vointiin. Kaksikymmentäkahdeksan vuotta eli rouva Bergelin -sokeana, kuurona ja vuoteen omana. Avutta hän ei voinut vuodettaan -jättää. Tytärten rakkaus ja hellä hoito sekä naapurien ystävyys -teki hänet kuitenkin onnelliseksi, vaikka Herran käsi raskaasti -häntä kurittikin. Tähän tietysti varmaan eniten vaikutti hänen -tosikristillinen mielensä. Hän tyytyi Jumalan sallimukseen. - -Rouva Bergelin oli syntynyt 1763 lokakuun 26. päivänä, ja nukkui -Herrassa heinäkuun 27. päivänä 1853, siis lähes yhdeksänkymmenen -vuoden vanhana. Rauha vanhan ristinkantajan tomulle! - -Hänen tyttärensä Kaarina eli lähes kahdeksankymmenenkahdeksan vuoden -vanhaksi. Hänen elämänsä lanka katkesi kesällä 1884. - -Bergelin lepää Merikarvian kirkkomaassa. Vuonna 1892, siis -seitsemänkymmentäkuusi vuotta jälkeen hänen kuolemansa, hankkivat -muutamat perheen ystävät hänen haudalleen yksinkertaisen ristin. -Tässä tilaisuudessa puhui haudalla mm. eräs vanhanpuoleinen mies -Lauttajärven kylästä (Erkki Vanhatalon pojanpoika). Tämä sanoi: - --- Kyllä minun isoisäni usein siitä puhui, että hän oli lyönyt -"Snäkin" pyssyn ylös, mutta emme me uskoneet sitä todeksi, vaan -ajattelimme, että kyllä vaari on jo niin vanhuudenhöperö, että kehuu -ja luulee semmoisia tehneensä. - -Nämä sanat ovat merkitsevät, niissä kuvastavat nykyajan ajatukset -entisyydestä: kuinka pian kaikki on -- tarua vain. - - - - -3. - -LIVÓNIN PERHE - - -Tässä kerrottava koskee ainoastaan hieman kirkkoherra Bergelin -elämään. Sen tapaukset alkavat noin vuodesta 1771. Kertoja, rouva -Bergelin, sanoi silloin olleensa noin yhdeksännellä vuodella. Hänen -vanhempansa asuivat Turussa Linnankadun varrella. Samalla kadulla, -vinoon yli kadun, asui myöskin eräs vallasperhe, ratsumestarinleski -outo kaupungissa. Sanottiin hänen tulleen miehensä kanssa Tukholmasta --- ja eli nyt tämän kuoltua sangen vähissä varoissa. Heidän -sukunimensä oli Livón. Heillä ei tietääkseni ollut mitään sukulaisia -tässä maassa. Heidän avioliittonsa oli ollut onnellinen, sentähden -olikin murhe miehen kuoleman jälkeen saattamaisillaan vaimonkin -hautaan. Hän karttoi kaikkea seurustelua ja eleli yksinään lastensa -kanssa, mihin arvattavasti perheen taloudellinen tilakin pakotti, -ja kävi aina mustissa vaatteissa. Lapsia hänellä oli kolme, yksi -poika ja kaksi tytärtä. Saivatko he valtiolta mitään eläkettä, sitä -en tiedä. Saattoipa asia olla niinkin, että heillä oli eläke, mutta -valtio ei voinut sitä maksaa, sillä valtiovelka oli kahden sodan, -"Hattujen sodan" ja "Pommerin sodan", vuoksi melkoisesti lisääntynyt, -pankin varat menetetyt ja hirveä rahapula lamautti monta vuotta -valtakuntaa, joten se tuntui kaikissa kansankerroksissa. - -Rouva ja nuorempi tytär elättivät itseään ompelutyöllä. Vanhempi -tytär, joka oli kotiopettajana samassa kaupungissa, myöskin "puhalsi -samaan hiileen", vanhaa lausetapaa käyttääksemme. Tämä tyttö ja veli -olivat vaaleita, kuten isäkin oli ollut, ja erinomaisen kauniita. -Äiti, keski-ikäinen ja tummahko nainen, oli niinikään tunnettu -harvinaisesta kauneudestaan. Nuorempi tytär oli sangen tumma ja -eniten äitinsä näköinen, mutta hän ei näyttänyt olevan mikään -kaunottaren alku. Vanhemman tyttären nimi on minulta unohtunut -enkä pojankaan nimeä varmaan muista, mutta ellen erehdy, on se -ollut Johannes, sillä muistelen häntä nimitetyn Janneksi. Tämä oli -kahdeksantoista vuoden ikäinen sangen siivo nuorukainen, mutta -äiti ei ollut voinut häntä koulussa pitää, vaan oli pannut hänet -peruukintekijän oppiin, jota ammattia silloin melkein taiteellisesti -harjoitettiin. Nuorempi tytär, kaksitoistavuotinen tyttö, oli -nimeltään Maria Elisabeth. - -Tämä pieni perhe kokoontui joka sunnuntai- ja juhlapäivä äidin -pieneen, siistiin, vaikka köyhästi sisustettuun huoneeseen, jonka -vanha, matala, mutta aina valkea porras avautui porttikäytävään. -Niinikään kaikki joutohetket ja arki-illatkin, milloin vain -tilaisuutta siihen oli, äidin luona vietettiin. Ei poikakaan -milloinkaan laiminlyönyt tätä perheen yhdessäoloa äidin luona. - -Erään rauhallisesti keskinäisessä rakkaudessa vietetyn päivän tahi -illan jälkeen herätti äidin seuraavana aamuna se hirveä sanoma, -että hänen poikansa oli samana aamuna vangittu murhasta. Ken voisi -kuvailla, mitä äiti tunsi tämän kovan sanoman kuullessaan? Hän juoksi -heti vankilan portille, hänen _täytyi_ saada nähdä poikansa! Mutta -rukoukset ja kyyneleet olivat voimattomia, rautaiset ovet pysyivät -suljettuina. - -Samana aamuna, -- luulen sen tapahtuneen paaston aikana, -- oli nuori -Livón kello 4:n ajoissa mestarin portin edustalla puhdistanut katua. -Siitä olivat kaupungin järjestysmiehet hänet löytäneet seisomassa -verinen puutarhalapio (kihveli) kädessään. Hän oli kauhistuneena -tuijottanut kuolleeseen mieheen, joka kadulla makasi hänen edessään, -pääkallo halki lyötynä. Ruumis oli vielä lämmin. Ketään muuta -ihmistä ei näkynyt koko kadulla. Nuorukainen ei tehnyt vastarintaa -vangittaessa, hän oli kuin lamautunut. - -Äiti, jonka rinta jo ennestään oli heikko, sairastui heti -keuhkotautiin ja virui tauti vuoteella tuon monia kuukausia kestävän -oikeudenkäynnin ajan. Pikku Maria oli kohta, kun äiti oli tullut -kotiin vankilan luota sairaana, juossut kiireesti naapuriin pyytämään -Levonin vaimoa, kertojan (rouva Bergelinin) äitiä tulemaan äitinsä -luokse. Tämä, joka oli hurskas ihminen, kävi sitten usein häntä -katsomassa ja lähetti vähän väliä pienen tyttärensä viemään jotakin -keittoa sairaalle, onnettomalle rouvaraukalle. Silloin oli pikku -tytöllä tilaisuus tutustua tämän perheen koko onnettomuuteen, kun -häntä usein pyydettiin jäämään sinne Marian kumppaniksi. Ja vihdoin -pidettiin ystävällistä lasta ikäänkuin perheeseen kuuluvana; hän oli -siellä jokapäiväinen ja kaivattu vieras. - -Vanhempi sisar, joka heti veljen vangiksi jouduttua oli purkanut -kihlauksensa ja muuttanut äidin luo, sai asian käsittelyn -loppuaikoina jonkun kerran vartijan läsnäollessa käydä veljensä luona -vankilassa. - -Oikeudenkäynti kesti, kuten jo on sanottua, monta kuukautta, -nuorukainen ei näet tunnustanut itseään syylliseksi ja tämä pitkitti -asiaa. Hän väitti, että kaksi miestä oli riidellyt keskenään, he -olivat tulleet pitkin katua, ja toinen heistä, hänen kohdalleen -tultuaan, oli siepannut lapion hänen kädestään, lyönyt sillä toisen -pään halki ja heittänyt lapion hänen käteensä ja samalla juossut -pakoon. Mutta hänen kalpeutensa, pelkonsa, nähtävä rauhattomuutensa -ja aluksi epävarmat vastauksensa viittasivat siihen, että hän itse -oli syyllinen, niinikään se, ettei hän voinut tehdä selkoa siitä, -miksi hän ei ollut huutanut apua, juossut pahantekijän perässä -tahi järjestysmiehiä etsimään jne. Tuomarien tuli sääli hänen -nuoruuttaan, koska hänellä oli hyvä maine, ja hänen mestarinsakin -todisti hänen aina olleen siivon ja kuuliaisen, mutta hänen tavaton -alakuloisuutensa, vaikka hänen avoin katseensa puhuikin hänen -puolestaan, vahvisti kuitenkin heidän mielipidettään, että hän oli -äkkipikaisuudessa tuon hurjan teon tehnyt. Jokainen, joka on lukenut -sen ajan pääkaupunkielämästä, tietää, että alituiset tappelut -ylioppilasten ja kisällien välillä olivat silloin tavallisia päivän -tapauksia, joihin oppipojatkin väliin jälkimmäisten puolella ottivat -osaa, eivätkä muutenkaan veriset kahakat siihen aikaan olleet -harvinaisia. Sentähden siis häneltä kysyttiinkin, eikö tuo tapettu -mies, joka kuten asian käsittelyn aikana tuli selville, oli ollut -paha tappelija, ja silloinkin pahoin päihtynyt, ollut karannut hänen -päällensä ja lyönyt häntä ensiksi; mutta hän kielsi jyrkästi kaikki -ja pysyi tiukasti siinä, että heitä oli ollut kaksi. - -Mutta mitä siis äiti ja sisar ajattelivat asiasta? He uskoivat hänet -syyttömäksi, vaikka he eivät voineet tietää asianhaaroja, muuta kuin -sikäli kuin ne tulivat julki oikeudenkäynnin aikana. Mutta mitä -heidän uskomisensa auttoi? Äidit ja sisaret uskoivat tavallisesti -niin mielellään omiensa syyttömyyteen. Mutta otaksukaamme mekin, -että hän oli syytön. Miten voisimme selittää tuon hänen pelkonsa, -ihmeellisen alakuloisuutensa ja epävarmat vastauksensa? Hän pelkäsi -kidutusta, ja alakuloiseksi hänet teki äidin murhe ja sydämen kipu ja -koko perheen onnettomuus. Tähän vaikutti myös hänen nuoruutensa ja -kokemattomuutensa. Lakimiesten kietovat kysymykset hämmensivät häntä -ja hänen täytyi puolustautua aivan yksin, sillä siihen aikaan ei -syytetty saanut käyttää apulaista oikeudenkäynnissä. Näin ollen hän -tunsi olevansa aivan aseeton syytöstä vastaan, joka vuoren painoisena -vyöryi häntä kohden, uhaten musertaa hänet murskaksi. - -Kustaa III:n hallituksen alkuvuosina tosin kidutus poistettiin -oikeudenkäynnistä. Mutta vaikkapa tämä Kustaa III:n ihmisystävällinen -asetus jo olisikin ollut voimassa silloin kun Livónia tutkittiin, -täytyy meidän muistaa, että vanhoja juurtuneita periaatteita ja -tapoja ei niinkään äkisti heitetä pois. Yleensä silloin vielä, -sanoo kertojani, pelättiin kidutusta, ja viesti kertoi vielä vuosia -jälkeenpäinkin, että oikeuden käsittelijäin oli vaikea mukautua -uuteen lempeämpään asiain järjestykseen. Jotkut heistä siis vielä -salaa seurasivat vanhaa lakia, jonka kenties luulivat tulevan -uudestaan voimaan. Tuo vanha hirviökummitus, kidutus, on tehokkaasti -vaikuttanut vangittuun nuorukaiseen. Samalla riudutti häntä toinenkin -tuska: hän suri äidin ja sisarten kohtaloa, joiden tuki hän mieheksi -tultuaan toivoi olevansa. Kova oli heidän elämänsä ennenkin ollut, -mutta mitä olivat kaikki entiset koettelemukset tämän kamalan -onnettomuuden rinnalla! - -No niin, mitäpä tuosta! Syytön vai syyllinen, sen tiesi yksin Hän, -joka sydämet tutkii. - -Äiti lähetti tyttärensä mukana pojalleen siunauksensa, vakuuttaen -samalla, että hän, äiti, uskoo poikansa syyttömäksi, mutta kehotti -häntä samalla, vaikka syytönnäkin, tunnustamaan itsensä syylliseksi -ja menemään kuolemaan, päästäkseen kidutuksesta. Toisessa elämässä -hän saisi pian tavata äidinkin. - -Tässä emme nyt käy kuvailemaan taistelua, joka riehui kahleihin -kytketyn syyttömän nuorukaisen rinnassa hämärässä vankikopissa, -jossa hänen täytyi istua kuukausia tunnustusvankina. Sen on nähnyt -ainoastaan Jumala. En varmasti tiedä kidutettiinko häntä todellakin. -Huhuna kerrotaan, että hänen vankikopistansa oli kuultu hätähuutoja -ja että häntä oli ruumillisesti kidutettu. Useita kuukausia -kiellettyään hän vihdoin -- tunnusti olevansa syypää murhaan, ja -hänet tuomittiin kuolemaan. - -Ajan henki vaati raakoja ja mieltä pöyristäviä ajanvietteitä, ja -mestaus oli eräs niitä. Mestaukset eivät olleet siihen aikaan -harvinaisia, ja niitä katsomaan kokoontuivat suuret kansanjoukot. -Vanhemmat toivat lapsiaankin mukanaan, jotta nämät teloituksen -pelosta ja kauhusta muka kavahtaisivat rikosten tekoa. Silloin, -kuin Livónin kuolemantuomio toimeenpantiin, oli katu täynnä -katsojia, ja niiden joukossa seisoi lähin naapuri, Levonin vaimokin, -porttinsa edessä pienen tyttärensä kanssa. Tämän portin ohitse tuli -kuolemanvangin käydä teloituspaikalle. - -Jo läheni tuo kamala seurue kuolinkellojen soidessa. Lunta -sinkoili, ilma oli kolkko ja synkkä kuin kuoleman esikartanoissa. -Kuolemaantuomittu puettuna valkeisiin liinavaatteisiin ja -kuolonkalpeus kasvoillaan, hoiperteli enemmän kuolleen kuin -elävän näköisenä eteenpäin pyövelin tukemana. Pää riippui melkein -hervotonna. Lapsen mielestä, joka seisoi katsojain joukossa, oli -hän kuin kuolon enkeli, kasvot marmorinvalkeat, niin lempeät, -niin kuolon tyynet. Pappi kävi hänen oikealla puolellaan, puhuen -lohdutuksen sanoja. Jumala yksin tietää kuunteliko hän niitä vai -kiinnittikö äidin muisto kokonaan hänen mielensä. Jo siirtyi seurue -lähelle tuota matalaa huonetta, jossa äiti asuu. Nyt astuu sen -ovesta ulos portaalle tyttö valkeissa vaatteissa. Tämäkin on kalpea -kuin kuoleva. Nyt nostaa kuoloon menevä päätänsä, veljen ja sisaren -katseet kohtaavat toisensa viimeisen kerran kuin hyvää yötä sanoen. -Nuorukainen osoittaa kädellä äidin ikkunaa, sitten ylös taivasta -kohti, hänen huulensa liikkuvat värähdellen, mutta sanat eivät tule -kuuluviin; sisar vastaa samoin käden liikkeellä, hänkin nostaa -kättään taivasta kohti. Jo on kuolemaan tuomittu astunut ohitse, pää -taaskin vaipunut alas. Heikko, tukahutettu tuskan huudahdus kuuluu -neidon huulilta, voimat pettävät, hän vaipuu tainnuksissa maahan, -tiedottomana koko maailman onnettomuudesta. Levonin vaimo, joka -seisoo vieressä, auttaa tyttärineen hänet sisään. - -Huokauksia, nyyhkytystä ja pakinaa, johon yhtyy kuolinkellojen kumea -soitto, kuuluu väkijoukosta, joka uteliaana seuraa määränpäähän ja -tunkeutuu lähelle nähdäkseen miten pyöveli lopullisesti esittää -osansa tässä kamalassa murhenäytelmässä. - - * * * * * - -Äiti ei elänyt monta tuntia poikansa jälkeen. Hänen viimeinen -toivomuksensa tässä maailmassa, joka oli ryöstänyt kaiken hänen -elämänsä onnen, oli se, että hänen poikansa syyttömyys joskus tulisi -ilmi. - -Neiti Livón peri äitinsä taudin ja kuoli muutamia kuukausia sen -jälkeen... Ja pikku Maria oli yksin maailmassa. - - * * * * * - -Nämä ovat tämän onnettoman perheen historian pääpiirteet. Olen tässä -ainoastaan esittänyt tositapaukset sellaisina kuin olen kuullut ne -kerrottavan, enkä olen rohjennut tottumattomalla kädelläni niihin -enempää koskettaa. Kuitenkin on vielä eräs tärkeä kohta asian -täydentämiseksi tähän liitettävä. - -Oli kesä 1805. Kirkkoherra Bergelin Merikarvialta oli ollut -vaimoineen Tampereella sisartaan tervehtimässä, ja oli nyt matkalla -Ruovedelle vanhoja tuttuja katsomaan. Oltiin jo Ruoveden seurakunnan -alueella. Järvet, purot, metsät, kunnaat, kalliot ja kivetkin olivat -täällä vanhoja tuttuja, joita silmä hyväillen tervehti. - -Eräs renttumainen mies asteli edellä. Mies oli kookas ja -lujaraajainen ja näytti olevan jo yli keski-iän; iso karsittu sauva -oli hänellä kädessä ja reppu selässä. - -Kun matkustajamme olivat ehtineet miehen kohdalle, tarkasti tämä -heitä vähän, tervehti ja kysyi: - --- Oletteko pastori Bergelin? - --- Olkaa hyvä, -- jatkoi hän, saatuaan myöntävän vastauksen, -- ja -antakaa rouvan ajaa yksin edellä ja astukaa itse alas kävelemään, -minä tahtoisin puhua kanssanne. Olen juuri matkalla Ruoveden kirkolle -teitä tavatakseni, ja arvasin teidät nähdessäni, että olitte se sama. - --- Olen jo neljä vuotta ollut täältä poissa, vastasi Bergelin. - --- No, olipa tämä siis sattuma! - --- Ei, ystäväni, se oli Jumalan johdatus. - --- Niin, ehkä. - -Rouva kielsi kuiskaten miestään menemästä, kun tämä pysäytti -hevostaan alas astuakseen. - --- Ole tyyni, ei hänellä ole pahaa mielessä. - -Pitkä oli heidän keskustelunsa, ja syvästi sortuneelta näytti mies, -joka käveli papin rinnalla; ja syvästi näytti puheen aihe pappiinkin -koskeneen. Sydämellisesti kiittäen lausui mies jäähyväiset erottaessa. - -Taaskin istui kirkkoherra kieseissään. Luontainen iloisuus oli nyt -tykkänään poistunut, hän istui vakavana ja syvissä mietteissä. -Vihdoin katkaisi rouva äänettömyyden. - --- Luulenpa että tuon miehen tapaaminen on tehnyt sinut alakuloiseksi. - --- Jumalan johdatus on sangen ihmeellinen, sanoi kirkkoherra omaa -ajatustaan seuraten, -- näyttääpä väliin siltä kuin ei hän itse -ollenkaan pitäisi kiinni ohjaksista. -- Tuota miestä on vuosikymmeniä -jo painanut kaksinkertainen murha. - --- Kuka hän sitten on, hän näyttikin niin synkältä? - --- Hän on entinen ylioppilas. Hänen nimensä menee minun kanssani -salaisuutena hautaan, mutta hänen tekonsa... hän on velvoittanut -minut saattamaan sen julkisuuteen, mutta vasta kuolemani jälkeen, -sitten kun hänenkin väsyneet luunsa varmasti jo lepäävät rauhassa. - --- Et siis vielä minullekaan voi ilmoittaa sitä? - --- Voin. Ja tunnenkin sen melkein velvollisuudekseni, sillä asia -koskee vähän, tosin ainoastaan vähän sinuakin. - --- Minuako? huudahti rouva. - --- Niin. Eikä hän sinun suhteesi muuta ehtoa tehnytkään, kuin sen, -etten hänen nimeään mainitsisi. Sinä muistat nuoren Livónin Turusta, -nuorukaisen, joka sinun lapsuudessasi mestattiin; sinä olet aina -uskonut hänet syyttömäksi. - --- Niin, niin! - --- Tuo mies oli se joka sen murhateon oli tehnyt, hän kertoi minulle -juuri koko asian. - -Annamme miehen itsensä puhua. Näin hän oli kertonut kirkkoherra -Bergelinille: - --- Minä olin aikeissa jättää Turun kaupungin ja join lähtömaljoja -muutamien hauskojen ylioppilastovereiden kanssa. Olimme koko yön -juoneet eräässä ravintolassa. Vihdoin erottiin ja lähdettiin pois, -minä, laskun suorittaja, viimeisenä. Kadulla tapasin erään entisen -riitatoverini, joka tuli ulos eräästä kapakasta. Minä olin aina paha -tulistumaan ja samoin hänkin, vainaja. Kiroten ja rähisten solvasimme -toisiamme käydessämme, hän nyhjäsi minua kylkeen, vai löikö, siitä en -tiedä varmaan. Onnettomuudeksi sattui eräs nuorukainen tiellemme, hän -puhdisti katua. Minä sieppasin kihvelin hänen kädestään ja löin sillä -riitakumppaniani päähän. Hän kaatui, luullakseni kuolleena, maahan, -sillä hän ei liikahtanutkaan. Käsitin samassa silmänräpäyksessä -tekoni, heitin lapion pojalle ja lähdin juoksemaan pakoon. Ensi -poikkikatu loi minulle tilaisuuden päästä huomiota herättämättä -etäämmäksi. Pakenin kaupungista, sillä luulin minua ajettavan -takaa, koska oli ollut tekoni näkijä ja kuulin mielestäni huutoa ja -juoksua takanani. Sinne, erääseen huonomaineiseen paikkaan kaupungin -läheisyyteen sitten piilouduin, muka velkamiehiä piilossa. - -Velkaa minulla tietysti vähän olikin. Sinne sain kuulla jo ensi -päivänä, että kaupungissa oli tehty murha ja että murhaajakin oli -jo vangittu. Silloin rohkenin palkata miehen kaupunkiin asunnostani -noutamaan matkakapineitani, jottei matkustukseni näyttäisi paolta; -miehen mukana lähetin pienen kirjelipun, jossa sanoin hyvien -tuttavieni luona olevani vieraisilla. Kaikki onnistui hyvin. Minä -olin kuitenkin varma siitä, että epäilys vihdoinkin johtuisi minuun -ja että nuorukainen kyllä voisi todistaa, ettei vangittu mies -ollut murhaaja, sillä minä luulin jonkin ohikulkevan vangituksi. -En voinut käsittää, ettei poika juossut perässäni, huutanut -kaupunginpalvelijoita tahi muuten minuun johtanut oikeuden huomiota, -taikka ettei kukaan yövartijakaan olisi nähnyt minun juoksevan, -koska minäkin kuulin hälinää. Sentähden matkustin etäämmälle ja elin -toisella nimellä. Kotiin kirjoitin meneväni merelle. He tietysti nyt -jo aikoja sitten ovat luulleet minut hukkuneeksi. - -Vasta paljon jälkeenpäin sain sattumalta kuulla, että eräs -nuorukainen, peruukintekijäoppilas Livón oli mestattu Turussa. Minä -en näet ollut milloinkaan rohjennut tehdä mitään kysymyksiä tuosta -asiasta, vaikka se alati painoi mieltäni. Vähän älppien kysyin nyt -siis, mistä rikoksesta tuo nuorukainen oli mestattu; mutta minä en -tosiaankaan ollut ajatellut, että syytön, tahi itse todistaja, voisi -siitä tulla kärsimään, kun asia oli niinkin selvä. Pöllö poika, kun -ei juossut, ei huutanut! Olin luullut asian jäävän sikseen, kun ei -tekijää löydettäisi. Silloin kerrottiin kauhukseni, että kysymyksessä -oleva nuorukainen oli tavattu verinen lapio kädessään, jolla hän -oli halkaissut pään mieheltä, joka makasi kuolleena hänen edessään. -Kysyin siis milloin murha oli tehty. Sekin tiedettiin tarkoin sanoa. -Ja nyt tiesin minäkin, ettei minun enää tarvitsisi pelätä maallista -oikeutta, sen oli jo toinen verellänsä sovittanut. Raivo, joskin -hillitty, oli melkein tukehduttava. - -Minua ei ollut kukaan epäillytkään, kun kaupungista katoamisenikaan -ei herättänyt mitään epäluuloa. Olisin siis taaskin kyllä voinut -tulla Turkuun; mutta tämä olikin minusta kaikista mahdottominta, en -voinut enää Turkua nähdäkään, sillä minä olin aikonut papiksi... -Minäkö, murhaaja, rauhan evankeliumin saarnaajaksi? Mahdotonta on -minun kertoa niitä sieluntuskia, joita silloin kärsin. On vain -ihmeellistä, etten kadottanut järkeäni, tahi etten surmannut -itseäni. Mutta minä en rohjennut sitäkään tehdä, sillä minä uskoin -iankaikkisen tuomarin olemassaoloon; nyt, nyt minä uskoin. Minä -olin hyljännyt Jumalan ja hän oli myöskin hyljännyt minut, heittäen -tämän kauhean taakan niskoilleni. Tuota tekemääni murhaa tuskin olin -rikoksena pitänytkään, ainoastaan itsevarjeluksena -- noh, tietysti -sekin papinurani katkaisi, mutta onhan niitä virkoja muitakin, -enkä minä siinä suhteessa ollut kovin arka, mutta tuon nuorukaisen -syyttömänä kärsiminen ja teloitus, se se piirsi Kainin merkin -otsalleni ja poltti omassatunnossani. - -Tämä hirveä salaisuuteni, yhdessä luonteeni heikkouden kanssa, -teki minut kaikkeen säännölliseen ajattelemiseen ja kunnolliseen -toimintaan kykenemättömäksi, sillä en minä ollut kuitenkaan mikään -kunniaton heittiö tahi konna, vaan ainoastaan kurja, onneton raukka. - -Niin, sitten olen juonut hurjasti unohtaakseni, tehnyt työtä taaskin -päiväläisenä kuin orja, voidakseni hankkia varoja juodakseni. Vähän -yhtä ja toista olen kokenut, mutta mikään ei ole minulle onnistunut, -minulla ei ole ollut taipumusta mihinkään ammattiinkaan. Nyt olen -viime vuosina ollut salpietarinvalajana, olen kuljeskellut missä -milloinkin ja semmoiset ovat minulla todistuksenikin. - -Kauan jo olen halunnut saada puhua jollekin kristillismieliselle -papille tilastani, ja olen siinä tehnyt yrityksiäkin, mutta pahin -asia on aina jäänyt sanomatta, en ole koskaan voinut puhua mieltäni -puhtaaksi. Mutta nyt tuli tunnontuska niin polttavaksi, että minun -täytyi saada ripissä tunnustaa syntini, ja minun oli pakko lähteä -teitä etsimään. En voinut saada lepoa, ennenkuin olen tunnustanut -rikokseni ja jälkimaailmalle, joskin liian myöhään, puhdistanut -syyttömän muiston. - -Olisin silloin ensi vuosina julkisesti tunnustanutkin tekoni ja -kärsinyt ansaitun rangaistukseni, se olisi ollut minulle helpompikin -kantaa kuin nämä monikymmenvuotiset tunnonvaivat kurjan elämäni -aikana, mutta sitä en hennonnut tehdä omaisteni tähden. Heillä on -kyllin jo ennestäänkin ollut murhetta minun tähteni. Vieläkö nyt -sekin lisäksi --? En voinut häväistä isäni kunniallista nimeä -- -olisiko hänen pitänyt löytää kadotettu poikansa -- murhaajana? - -Ja eipä se olisi sittenkään herättänyt kuollutta haudastaan. Tosin -se olisi puhdistanut hänen nimensä, mutta voi minä olen kadehtinut -häntä, joka viatonna lepää haudassaan! Kaiketi vanhempani jo aikaa -sitten ovat kuolleet, mutta en sittenkään voi, en voi, minä olen -pelkuriraukkakin. Minä olen ollut onnettomin ihminen maan päällä... - - * * * * * - -Tämä oli miehen tunnustuksen sisällys. - -Kirjoittiko kirkkoherra Bergelin hänen tunnustuksensa muistiin heti -kotiin saavuttuaan, sitä en tiedä, sillä rouva ei siitä mitään -virkkanut. Voipa siis niinkin olla, että se aluksi jäi toistaiseksi, -ja kolme vuotta myöhemmin sai Bergelin halvauksen, joten se häneltä -tietysti jäi sikseen. Mutta jos otaksumme, että hän sen tekikin, -mikä kuitenkin on luultavinta, niin on se kumminkin varmaan -hukkunut muiden tärkeitten paperien ja asiakirjojen kanssa, jotka -eräs murtovaras heti kirkkoherran kuoltua vei hänen ison kaappinsa -salalaatikosta. [Tämä tunnoton murtovarkaus tapahtui kirkkoherran -hautauspäivänä. Sen toimeenpanija, eräs läheinen henkilö, tahtoi -saada haltuunsa erään kuitin, joka osoitti kirkkoherran jo aikoja -sitten suorittaneen erään 800 riksin suuruisen lainan, jonka maksu -sitten leskeltä uudestaan kiskottiin korkoineen. Oliko varkaan -käsiin joutuneessa laatikossa myöskin kirjallinen todistus Livónin -syyttömyydestä, sitä ei kukaan varmaan tiedä, mutta otaksutaan niin -olleen. Tämän varkausjutun olenkin maininnut ikäänkuin puolustukseksi -Bergelinin perheelle, jota ehkä muuten moitittanee siitä, ettei se -ole saattanut julkisuuteen todistusta Livónin syyttömyydestä.] - -Maria Elisabet Livónin nimen yhdenlaisuus rouva Bergelinin nimen -(M. E. Levon) kanssa, oli vähällä saattaa tälle viimemainitulle -käräjänkäynnin. Ensinmainittu, joka oli ollut avioliitossa jonkun -maanviljelijän kanssa -- nimeä en muista -- oli nyt leskenä. Leski -oli erään tekemänsä velkakirjan alle kirjoittaessaan käyttänyt isänsä -sukunimeä. Tämä ei ollutkaan vanhaan aikaan mitään harvinaista. -Mutta kun velkakirja oli perintönä joutunut uudelle omistajalle, -ei tämä saanut selkoa siitä, kuka sen antaja oli ollut ja rouva -Bergelin sai siis haasteen siitä velasta. Tämän rettelön aikana -tuli sentähden M. E. Livón itse Merikarvialle selvittämään asiaa -ja viipyi seurakunnassa jonkun ajan. Hän oli jo silloin noin -viidenkymmenenkahdeksan vuoden iässä. Harmaat hiukset ja musta puku -lisäsivät hänen muotonsa synkkyyttä. Kyläläiset sanoivat häntä -"pitkäksi rouvaksi". - -Syvästi liikutettuina tapasivat nyt toisensa nuo lapsuuden tuttavat, -jotka niin surullisissa oloissa olivat tutustuneet toisiinsa. "Pitkä -rouva" oli sen jälkeen pappilassa aina tervetullut vieras. Ja nyt oli -rouva Bergelinillä tilaisuus kertoa sisarelle tuon miehen tunnustus, -joka ilmaisi hänen veljensä syyttömyyden. Hän oli syvästi liikutettu -sen kuullessaan, mutta samalla sanoi aina uskoneensa veljensä -viattomaksi. Tämä oli kuitenkin hänelle suureksi iloksi, vaikka se -uudestaan haavoittikin sydäntä. - -Rouva Bergelin, joka ei vuosikymmeniin ollut kuullut tästä Livónin -perheen viimeisestä jäsenestä, oli tuntenutkin syvää halua tavata -häntä. Sen tähden hän aina pitikin tätä sattumaa Jumalan johdatuksena. - -Tähän loppuivat tiedot Livónin perheestä. - -Selvää on, että ne, jotka tuomitsivat nuoren Livónin kuolemaan, -ovat tietämättään tehneet lainmurhan. Nyt tahtoisin kysyä eikö -nykyinen Suomi katso siveelliseksi velvollisuudekseen saattaa tätä -oikeuden erehdystä päivänvaloon? Eikö kansamme oikeudentunne vaatisi, -että joku lainoppinut, jolla siihen on tilaisuus, etsisi oikeuden -pöytäkirjat arkistojen tomusta, uudestaan tarkastaisi ne ja saattaisi -yleisön tietoon tutkimuksensa tulokset? Kappale toista vuosisataa on -tosin kulunut jo siitä, kun syyttömän nuorukaisen veri vuosi, eikä -kukaan omainen enää tulisi näkemään hänen syyttömyytensä todistusta, -mutta kansamme oikeudentuntoa se tyydyttäisi, se osoittaisi -nouseville sukupolville että: - - "Ei niin supi salattua, - Ettei tuota ilmi tuone - Jumalamme julkisesti". - - - - -4. - -JOULU AUTIOLLA KARILLA - - -1. - -Tuuli on käynyt yhä kipakammaksi, virkkoi Erik Anders Jansson, saat -siirtää tuon suuren altaan, Jan Erik, paremmin perään ja ottaa -yhden "reivin" isosta purjeesta. Vene makasi liiaksi "paapuurin" -kuvulla ja ilma käy yhä myrskyisemmäksi, ei siihen kaakkotuuleen ole -luottamista; se lähettää välistä sellaisia vihureita, ettei tiedä -kun jo emäpuu on päälle kääntynyt. Ja väkevällä kädellään väänsi -hän peräsintä, siten vaatien jaalan nousemaan ylös vastatuuleen -kuohuville aalloille, jotka hyrskyen syöksyivät oikeata keulaa -vastaan. -- Kyllä maisteri, lisäsi hän kääntyen mainitun henkilön -puoleen, -- auttaa sinua solmimisessa. - -Jan Erik rupesi heti, altaan siirrettyään, "reivaamaan" ja maisteri -auttoi häntä mikäli saattoi, kun oli kädet kontassa ja itse -tottumaton sitä tekemään. - -Jaalan omistaja on noin neljänkymmenen viiden vuoden ikäinen, kookas, -jäntevä mies, jonka ahavoituneet punaisenruskeat kasvot todistavat, -että hän on suurimman osan ikäänsä elänyt meren selällä. Kuten jo -edellä on mainittu, on hänen nimensä Erik Anders Jansson. Hän on -kalastaja Haapasaaren puolesta, tuosta Ahvenanmaan ja Hankoniemen -keskivälillä sijaitsevasta saariryhmästä, ja palaa nyt Tukholmasta -voin, lohen ja siikojen myynnistä, joita tavaroita hän on ostanut, -lohet Turun torilla kokemäkeläisiltä ja voin maaseudulta; siiat ovat -omaa saalista. - -Jan Erik Eriksson, jaalan omistajan poika, oli yhdeksäntoistavuotias -nuorukainen, mutta näytti pikemmin olevan kaksikymmentäkolme kuin -yhdeksäntoista, sillä hän oli pitempi isäänsä ja melkein yhtä jykevä -vartaloltaan. Hänenkin kasvonsa olivat ahavoituneet meri-ilmasta -ja saaneet tuon terveennäköisen punaisenruskehtavan värin, joka -isälläkin oli, vaikkakaan ei niin vahvaa. Hänellä oli vilkkaat -vaaleansiniset silmät ja vaalea kähärä tukka, samaten kuin hänen -isällänsäkin. Hän oli siis pulska nuorukainen. - -Ruotsi heillä oli puhekielenä, kuten jo heidän ruotsalaisista -nimistänsäkin voi arvata. - -Jaala kyntää Itämerta Ahvenanmaan kohdalla, joka pian kätkeytyy -Köökarin varjoon. Alus on vähäinen avoin jaala, ei paljoa isompi kuin -iso kalastajavene. - -Matkustajina on siinä kolme nuorta herraa. Erääseen "maisteriin" -olemmekin jo pikimmältään tutustuneet; hän on vanhin heistä. Nuo -kaksi muuta ovat vielä aivan nuoria, vasta viisitoistavuotisia -nuorukaisia. He ovat äskenleivottuja ylioppilaita. - -Tuo hienomman ja hennomman näköinen tuntuu terävä-älyiseltä -miehenalulta; hän on sangen hilpeäluontoinen ja ikäänkuin hänellä -olisi aina jokin hauska kepponen mielessään. Nyt ei hänellä näy -olevan siihen suurta halua, hän istuu, nojautuen jaalan päälaitaan, -etukannella olevalla tynnyrillä, katsellen, miten aallot vyöryen -ryntäävät jaalan keulaa vastaan. Välistä joku vihaisempi aalto -hypähtää niinkin korkealle, että ulottuu sylkäisemään, merimiesten -puhetapaa käyttääksemme, tahi heittämään huntunsa, kuten runoilijat -sanovat, laidan ylitse. Läikähdystä tosin nuorukainen väistää, mutta -räiskeiden sallii hän ripeänä sateena viskautua ylitsensä. Hän vain -vetää viittaansa tiiviimmin ympärilleen, sillä avoin jaala, räiskeitä -lukuunottamatta, ei anna paljoa suojaa tuulta vastaan. Tämän -nuorukaisen nimi on Jaakko Tengström, hän on Kokkolasta kotoisin, -pitäjänapulaisen maist. Juho Tengströmin poika. - -Toinen nuorukainen oli Jaakko Fredrik Gadolin, kirkkoherran poika -Perniöstä, jonka pulska muoto todistaa hänen kouluaikana olleen -hyvän eväskontin ääressä. Hän loikoo vanhan purjeen päällä lähellä -Tengströmiä, hiljalleen laulellen erästä aivan uutta Bellmanin runoa. - -Ja "maisteri"? Niin, hänet olemme jättäneet viimeiseksi, siitä -syystä tahdomme kohdistaa enemmän huomiota häneen. "Maisteri" on -nuori mies, joka on ylioppilaana ollut Tukholmassa papintutkintoa -suorittamassa ja palaa sieltä nyt pappina. Hänen nimensä on -Gabriel Bergelin, hän on hämäläinen, lukkarin poika Janakkalasta, -Hämeenlinnan läheltä, mutta ei hänen muotonsa osoita hämäläistä -sukuperää, sillä Gabrielilla on sangen säännölliset kasvonpiirteet. -Korkea, vähän taaksekalteva vapaa otsa, kulmakarvat vähän kaarevat, -tumman siniharmaat silmät, joilla on vapaa läpitunkeva katse, -säännöllinen nenä, pikemmin roomalainen kuin kreikkalainen, posket -ja leuka tasaisen täyteläiset, kasvojen muoto pitkähkö ja terveen -näköinen sekä vaalea kastanjanruskea kähärä tukka. Hän on runsaasti -kolmen kyynärän korkuinen, vartalo sorean ja voimakkaan näköinen. Hän -teki siis heti miellyttävän vaikutuksen katsojaan, joka hänet ensi -kerran näki. Nämä piirteet hänen muotokuvastaan olen saanut varmalta -henkilöltä. Tämän huomautuksen teen sentähden, että joku kenties -luulee minun mielikuvitusta käyttäneen. - -Gabrielin isä, Gabriel Bergelin hänkin nimeltään, oli kuollut tämän -lapsuudessa, mutta äiti ja kolme Gabrielia vanhempaa siskoa, joista -kaksi oli naimisissa ja kolmas palveluksessa, kustansivat yhteisesti -Gabrielin opintoja. - -Siihen aikaan piispa Karl Fredrik Mennander oli Tukholmassa -valtiopäiväin aikana, vaikka hän ei ollut valtiopäivämiehenä sillä -kertaa -- hän oli siellä kenties muuten, voidakseen lähempää paremmin -seurata asiain kulkua ja tietysti jotakin vaikuttaakin. [Piispa -Mennander oli sangen arvossapidetty mies ajallansa. V. 1775 hänet -valittiin Upsalan arkkipiispaksi -- Jaakko Haartman tuli hänen -sijaisekseen Turussa. V. 1784 hän sai "pohjantähden". Kuoli v. 1786. -Hänen isänsä oli Ilmajoen kirkkoherra.] Aikana, jolloin ei ollut -sähkölennätinlaitosta ja muutkin sanomat kulkivat hitaasti hankalan -yhdysliikenteen tähden, täytyi kansan eteväin miesten itse mennä -pääkaupunkiin kansan oikeuksia ja tarpeita silmällä pitämään. Niinpä -oli jumaluusopin tohtori Gadolin [Gadolin oli Haartmanin jälkeen -Turussa piispana. Hän oli 7 eri kertaa valtiopäivämiehenä.] silloin -Tukholmassa, sillä hän oli pappissäädyn edusmies Turun läänistä sinä -vuonna, ja ehkäpä joku muukin yliopiston ja konsistorion opettajista -oli siellä. Näistä syistä täytyi Gabrielin, joka välttämättä tahtoi -jouluksi tulla papiksi vihityksi, mennä Tukholmaan. Sillä Gabriel -tiesi, että äiti, tuo jalo rakas äiti, jota hän niin syvästi rakasti -ja piti korkeassa arvossa, oli pienistä varoistaan kustantanut hänen -koulunkäyntinsä ja kasvattanut hänet mieheksi ja hän tahtoi jo itse -ansaita leipänsä, sillä hän oli jo kaksikymmentäkaksi vuotta vanha ja -piti siis vääryytenä ja häpeänä enää olla omaistensa rasituksena. - -Meidän ei sovi myöskään otaksua että nuo toisetkaan nuoret herrat -kulkivat huvikseen tänä vuoden aikana. Kesällä, kun aurinko -säteillään kultaa meren aallot, jotka iloisina tanssivat veneen -keulan ympärillä niinkuin morsiuspiiat morsiamen ympärillä kruunua -päästä tanssittaessa, jolloin toiset pistävät päänsä lähelle kruunua -saadakseen toiset piloillaan väistyvät ja kumartavat päätään alas tai -sivullepäin vääntävät, eivät nuorukaiset paljon asiaa tarvitse: siinä -on asiaa kyllä, kun pääsee mukaan hupaiselle merimatkalle. Tämä pitää -erityisesti paikkansa sen ajan suhteen, jossa kertomuksemme liikkuu, -sillä nykyaikana, jolloin kulkuneuvot ovat niin mukavat, voisi tuskin -kulku tuollaisessa lastiveneessä nuorista herroista kesälläkään -tuntua huvilta. Meidän herroilla ylioppilaillamme varmaankin siis on -asiaa Tukholmaan. - -Perniön kirkkoherra Anders Gadolin nimittäin oli lähettänyt ainoan -poikansa Jaakko Fredrikin tuomaan Tukholmaan voita, juustoja ja -lihaa, joista hän nyt joulun lähestyessä toivoi saavansa hyvän -hinnan. Eikä kunnon ukko siinä pettynytkään, sillä Jaakko Fredrik -oli tehnyt hyvät kaupat ja hänellä oli nyt muutama sata riksiä -taskussaan. Tietysti oli jaalan omistaja Erik Anders Jansson, -tottuneempana sellaisiin toimiin, kirkkoherran pyynnöstä ollut -melkein yksinomaisesti toimivana henkilönä noita kauppoja tehtäessä. -Jansson olikin aina ennen myynyt kirkkoherran voin, sillä hän oli -kirkkoherran tuttu, mutta nyt oli tavaroita ollut entistä enemmän, -eikä kirkkoherra siis uskonut niitä vieraalle henkilölle, joka -itsekin oli kauppamies. Mutta Janssonin maine rohkeana ja kuitenkin -varovana kelpo merimiehenä vaikutti, että kirkkoherra, niin myöhäinen -kuin vuodenaika olikin, luottamuksella uskoi hänen haltuunsa poikansa -ja tavaransa. - -Jaakko Tengström oli vähävaraisesta kodista jossa oli neljä häntä -nuorempaa lasta, kaksi poikaa kouluiässä ja kaksi tyttöä. Hän otti -kiitollisena vastaan Perniön kirkkoherran kutsun seurata Jaakko -Fredrikiä Turusta ja viettää Perniön pappilassa joululuvan aika, kun -matka Kokkolaan asti olisi tullut hänelle ylen kalliiksi. - -Kun siis siellä kysymys tuli voin lähetyksestä ei Jaakko Fredrikin -käynyt lähteminen matkalle kun hänen ystävänsäkin oli hänen kotonaan. -Mutta hän myöskin tiesi isänsä tahdon ja kysyi ystävältään eikö hän -haluaisi tulla mukaan. Hänen suureksi ilokseen oli tämä heti valmis -lupaamaan, sillä se oli hänen ensimmäinen Tukholman-matkansa samaten -kuin Jaakko Fredrikinkin, ja ylioppilas tietysti halusi pääkaupunkia -nähdä. Eikä kukaan ollut siitä iloisempi kuin Saara-rouva, Jaakko -Fredrikin äiti, sillä hän oli oikein huolehtinut, miten pitkältä -poikaraukan matka tuntuisikaan näin myöhäiseen vuodenaikaan, vaikka -ilmat olivatkin olleet kauniit ja tasaista syksyä kestänyt. Rouvasta -oli aivan luonnollinen asia, että tuo pitäjän-apulaisen Tengströmin -poika seuraisi Jaakko Fredrikiä matkalle. Hän oli siis evästänyt -sekä vaatteilla ja vällyillä varustanut nuorukaiset matkalle ja itse -saattanut heidät rantaan ainoan tyttärensä Saara Elisabetin kanssa. - -Tuuli on vetäytynyt vähän itäisemmäksi ja yltynyt oikein myrskyksi. -Jaala, joka risteilee taistellen kovaa merta vastaan, on ehtinyt -Purmon sivuitse, joka samoin kuin pari pienempää etäämmäksi jäänyttä -saarta on hetken aikaa ollut sillä merenmurtajana. Mutta nyt käy -tuuli vapaasti koko rajuudellaan jaalan kimppuun, vierittäen meren -korkeat valkoisina vaahtoavat aallot sen ylitse. Kaikki purjeet ovat -pohjareivatut, mutta sittenkään ei jaala tahdo voida kestää tuulen -tuimuutta ja se on kuitenkin parhaita meriveneitä Turun saaristossa -ja sen perämies on aikansa kuulu. - -Jaala on jo kotirantoja lähellä, missä on pahimmat käänteet tehtävä, -mutta perämies tuntee veden. Ei mitenkään tahdo vene kannattaa -niin paljoa kangasta yllään, eikä vähempi millään ehdolla kuljeta -eteenpäin; he ovat koettaneet, mutta vene pyrkii takaisinpäin. Mutta -ovatpa he jo hyvin lähellä kotoluotoa, ainoastaan muutama käänne -enää, kun ollaan kotorannassa. - -Mutta yhä yltyy tuuli, yhä vinkuu vihuri. Onpa nyt kuin myrsky olisi -koonnut kaiken voimansa yhteen ainoaan valtavaan puuskaan, niin -kauhean raivoisa on se vihuri, joka nyt myrskyää. Masto rysähtää -kerran. - --- Valmis katkomaan, kuuluu Janssonin käskevä ääni, -- kaikki -varuillaan. - --- Valmis katkomaan, kuuluu merimiehen tapaan Jan Erikin -yksitoikkoinen vastaus. - -Hän seisoo hajasäärin maston juurella, jottei tasapaino häiriytyisi, -kirves nostettuna iskuun. - -Herrat istuvat laukut kainalossaan tukien itseään päällisiäkään, -muuta eivät he myrskyssä taida tehdä, tottumattomat kun ovat -merenkulkuun. - -Toinen rysähdys... ja kolmas heti perässä, masto kaatuu kovalla -rätinällä ja kallistaa jaalan "paapuurin" kyljelle. - -Jan Erik hakkaa mastoa irti, katkoo köydet ja pintat, mutta ennenkuin -hän ehtii saada ne oikein erilleen ja vierittää mereen, tulee vihuri -uudestaan täydellä voimallaan ja äkillisellä tempauksella painaa -peräsintä tottelemattoman jaalan alilaidan veden alle... Se on -kumossa... ja sen miehistö meressä. - - -2. - --- Greeta-Stiina, Jumalan tähden, kiiruhda, juokse, sinä olet -nopeampi kuin minä... joudu auttamaan isoisää, jotta hän saa veneen -ulos, minä tulen jäljessä kuin salama, huusi Anna-Greeta tytölle, -joka huivi kädessä, liehuvin hiuksin, juoksi rantaa kohden. - --- Pysy kotona, Anders-Petteri, sinä olet vain tiellä, hän sanoi -kymmenvuotiselle nuoremmalleen, joka aikoi tulla mukaan. -- Kanna -puita nurkkaan, jotta saadaan pian tuli pesään, kun tullaan, ja -vaatteet kuivatuksi, niin olet kiltti. Isä tuo taaskin paljon hyvää -tullessaan. Älä iske tulta, lapsi, muista se. - -Ja hän juoksi rantaa kohden. - -Vene on vesillä. Naiset istuvat ja soutavat, äiti etuairoilla, tytär -keski-airoilla, ja ukko istuu perässä veneen kulkua ohjaten. Tuuli -ja aallot ovat heille myötäiset, mutta voivatko he välttää raivoavia -aaltoja, jotka vasemmalta vesisuorina heidän jälkeensä vyöryvät? -Eikö meri hyökkää veneeseen? Eivätkö aallot upota sitä. Ei, vene ei -uppoa, se on niin köykäinen. Toinen suuri aalto toisen jälkeen vyöryy -venettä kohden. Aina nousee veneen perä korkealle ja se luiskahtaa -aallon pohjaan, mutta keula nousee samassa edellä viertävän -vesivuoren kylkeä ylös sen harjulle, siitä taaskin laskeutuakseen -alas, yhä samaa huimaavaa vauhtia. - -Katsokaamme nyt, miten jaalan on laita. Jaala makaa suullansa. Sen -pohjalla istuu viisi miestä. He ovat siis kaikki pelastuneet. Jaalan -masto ja purjeet ja talaat ovat estäneet sitä äkkiä kaatumasta, -he ovat siis voineet olla vanullansa, sekä toisilleen apuna sen -noustessa päälle. Se kulkee sivuttain, mutta hitaasti, sen alla oleva -tavara tekee sen kulun hitaaksi, se ajaa Köökarin rannoille päin. - -Nyt on vene jo lähellä. Se tekee jaalan kokan puolelta pitkän -kaarroksen sen alapuolelle, jossa se kääntyy; sen tehdessä sitä saa -jaala nyt olla sille merenmurtajana. - -Äiti pitää venettä airoilla paikallaan, veneen perä on päin jaalan -laitaa ja sen peräpuolessa ukko sekä Greeta-Stiina torjuvat jaalan -laidan alla keikkuvaa mastoa sekä purjeita joutumasta veneen alle ja -sitä kaatamasta. - --- Herrat ensiksi veneeseen, komentaa ukko. -- Pidä vaaria -Greeta-Stiina, ettei maston pää töytäise venettä ja torju purjeita -myöskin, silläaikaa kun autan heitä. - --- Pidä vene vakavasti, Anna-Greeta. - --- Älkää hätäilkö, varovasti vaan, niin kaikki käy hyvin. Viime sanat -olivat haaksirikkoisille aiotut. - -Hän kurottaa kättään ja auttaa heitä jokaista veneeseen. Omat miehet -kömpivät jäljessä. He ovat kaikki vilusta kankeina. - -Erik-Anders, joka tuli viimeisenä, on vauhdikkaalla potkullaan -jaalan kylkeen irroittanut veneen jaalasta. Nyt istuvat isä ja -poika etuairoilla, pappi ja Tengström peräairoilla, Gadolin ja -Greeta-Stiina keski-airoilla, jotta matkustajamme saavat itsensä -vähän liikkeeseen ja enintä vilua poistetuksi. Emäntä rikkoo -poikkinaisella airolla sisääntunkevia aaltoja ja vanhus tietysti -istuu perässä. Hän on tottunut, vaikka onkin vanha. - -Hitaammin käy matka takaisin, vaikka onkin paljon enemmän kulkuvoimaa -kuin tullessa. Onpa kuin onkin hiki selässä joka miehen ennenkuin -rannassa ollaan. Jopa vedetään vene maalle. - --- Menkää, sanoo vanha Jan Petteri Andersson, -- nyt vaan sisään -kaikki, miehet muuttamaan kuivia vaatteita yllenne ja naisväki niitä -hankkimaan, minä korjaan veneen kalut. Kaikki kiiruhtivat sisään. - -Tuli loimottaa pesässä. Greeta-Stiina, joka on sen sytyttänyt, -puuhailee takan luona, saadakseen lämmitystä vilustuneille. Hän -kuumentaa kaljaa, sillä joulukalja on jo tehtynä isän tuloksi ja -kalja on hyvää lämmittämään, sanoo äiti. - -Äiti kantaa kuivia vaatteita kastuneille, puhtaita karheita -paitoja ja sukkia kaikille. Miehelleen ja pojalleen hän tuo -heidän arkipukunsa, mutta vieraille pyhäpäiväiset. Gabriel, pisin -kaikista, saa Jan-Erikin uudet siniset sarkavaatteet, polvihousut -ja lyhytläntäisen körttitakin. -- Ah, huudahti Greeta-Stiina, joka -juuri tulee sisään tuoppi kädessään, tuodakseen muka lisää kaljaa, --- kuinka maisteri nyt on kaunis! Gabriel vetää suutaan hymyyn ja -Greeta-Stiina kiirehtii vähän häpeissään huudahduksestaan kaatamaan -kaljansa pataan. - -Talonpojan puvussa tuleekin Gabrielin sorea vartalo paremmin näkyviin -kuin verhottuna papilliseen pitkään ja löyhään kauhtanaan. - -Janssonin kirkkovaatteet, samoin kuin pojankin uudet harmaat -sarkavaatteet, on Gadolin heti anastanut ja esiintyy hän nyt -Tengströmin suureksi huviksi isoissa polvihousuissa ja pitkässä -körttitakissa, ison ankan näköisenä. - -Mutta emäntä ilmoittaa nyt vähän hämillään, ettei hän tiedä mitä -antaisi sille yhdelle nuorelle herralle puvuksi, kun ei ole useampia -pukuja enää, koska molempain miesten vaatteetkin ovat märkinä. - --- Eikö teillä ole hameita, äiti kulta? kysyi Tengström. - --- On kyllä niitä, vastaa emäntä naurahtaen -- mutta mitenkä te -hametta taidatte käyttää? - --- Voi, sanoo Tengström, tekeytyen vakavaksi, -- se käy varsin hyvin, -tuokaa minulle vain hameenne, takkinne ja lakkinnekin lisäksi. Ei -hädällä lakia ole, näettehän, että minun on vilu. - --- Kyllä minä tuon, sanoi Greeta-Stiina, -- antakaa te Silläaikaa -herroille juomista. - -Ja hän toi kiireesti omat vaatteensa, punaraitaisen hameen ja mustan -verkatakin. Hän pelkäsi kai, että nuorukainen tekisi pilaa hänen -äitinsä vaatteista, omistaan hän ei välittänyt. - --- Mutta se nuori herra olisikin soma tyttö, miten hyvin ne vaatteet -sopivat! sanoi emäntä, kun Tengström tuli esiin kuivumaan ripustetun -purjeen varjosta, joka oli matkustajillamme vaatetushuoneensa. - -Nyt juotiin lämmintä kaljaa oikein miehissä. Sitten komensi -isäntä painiskelemaan, ja hetken ponnisteltiin kelpo lailla. -Herrat voimistelivat, lauloivat latinalaisia karminaalilauluja ja -tanssivat koulutanssia liinasien avulla, mihin Greeta-Stiina ja -Anders-Petterikin ottivat osaa. Ja kaikkien oli hiki tukassa, kun -lakattiin. - -Isoisä, Jan Petteri Andersson, istui rahilla puhallellen sauhuja -piippunysästään ja kehottaen nuoria yhä kiivaampiin ponnistuksiin, -jotta veri liikkeelle lähtisi. Mutta erittäin hupaisilta ja -oppineilta kuuluivat hänen korviinsa nuo latinalaiset laulut ja -virret, joita nuorukaiset lauloivat, ja kun he vielä keskenään, uskon -suureksi kummastukseksi rupesivat latinaa haastamaan, huudahti hän: - --- Se on oppia, se! - -Ukko ei sentähden sitä ihmetellyt, ettei hän tuota ennen olisi -kuullut, nimittäin sinä aikana, jolloin papit usein keskenään -puhekielenä latinaa käyttivät, vaan sentähden, että se hänestä aina -oli suurimman opin tunnusmerkkinä. - -Sillävälin puuhasivat naiset illallista: rieskaleipää, tuoreita -kaloja ja puuroa. - -Kun illallinen oli syöty, aloitti vanha Jan Petteri tuon kauniin, -vanhan virren: -- Jesus ystävän on paras, johon Gabriel kauniilla, -täyteläisellä barytoni-äänellään heti yhtyi ja pian koko seurue -liikutettuna lauloi. - -Matkustajamme ripustivat nyt vaatteensa oven puoleen kuivumaan. Siinä -oli emäntäkin toimessa, auttamassa ja neuvomassa, ettei vaatteita -saanut vääntää, muuten ne kuivuisivat kurttuisiksi. - -Isoa vahinkoa ei matkustajillemme sentään tullut tuossa -haaksirikossa, koska he kaikki pelastivat nahkalaukkunsa, ne kun -hihnasta riippuivat heidän kaulassaan. Gadolin tietysti suurimman -vahingon kärsi, menettäessään sänkyvaatteensa. Eväänsäkin he kaikki -hukkasivat. Nyt oltiin väsyksissä päivän vaivoista ja mentiin -levolle. Puhtaat raidit oli levitetty vuoteille ylisiin sänkyihin. -Toisessa makasi pappi, toisessa ylioppilaat. Ja pian oli uni sulkenut -kaikkien silmät. - - -3. - --- Mistä tuulee? kysyi Gabriel aamulla isännältä, joka hänen -herätessään tuli ulkoa, -- luuletteko, Jansson, että pääsemme -mantereelle tänään? - --- Tuuli on kääntynyt itäkoilliseksi, ihan vastaiseksi teille, sitä -paitsi puhaltaa nyt niin vahvasti, ettei ole ajattelemistakaan -vesille näin aukeasta paikasta tähän vuodenaikaan, eikä minulla nyt -ole edes isoa venettäkään, kun jaala makaa tuolla ulkona. - --- Mahtaako se tulla aivan hylyksi? - --- Hylky se varmaankin on, sanoi Jansson tyynesti. - --- Teille tuli iso vahinko. - --- Tuli, mutta meri on antelias toisella erää. Täytyyhän sitä välistä -hallakin vastaan ottaa, jatkoi Jansson ja katseli ulos ikkunasta isoa -peltoaan. -- Olen kerran ennenkin ollut haaksirikossa, ja silloin -sain ainoastaan oman ruuma-kohmoni korjatuksi, päällystys meni kaikki -kaloille painolastiksi. - --- Saattepa, lisäsi hän, -- nyt viihtyä täällä siksi kun tuuli -lauhtuu... tahi meri jäätyy, sanoi hän itsekseen. - -He saivat tyytyä siihen, että olivat päässeet hyvien ihmisten luo, ja -viettää siis aikansa miten parhaiten taisivat. - -Illalla satoi kelpo lailla, se tyynnytti meren. Sitten tuuli kääntyi -pohjoiseen ja hiljentyi yöllä. Ilma oli aamupuoleen selvinnyt ja -käynyt sangen kylmäksi, ja aamulla, kun saarelaiset heräsivät, peitti -hieno jääkuori ohuen lasin tavoin veden pinnan. Nämä uutiset toi -Jan-Erik ystäväimme herätessä. - --- Ah, huudahti Jaakko Tengström iloisesti, kurkistellen uutimien -välistä. -- Me saamme hyvän luistinkelin pian. Olipa hyvä ajatus, -Bergelin, että käskitte meidän ottaa maalta lähtiessä luistimet -laukkuumme. - --- Niin, sanoi Gabriel, joka jo oli pukeutunut, -- aina tulee olla -kaikkeen valmistunut, ei sitä tiedä kotoa lähtiessä, mitä matkalla -tarvitaan. Mutta ei sitä luistinkeliäkään vielä kiittää taida. Jos -ei se tulekaan niin varmaksi, että päähän asti kestää, voi se olla -meille vain haitaksi. - --- Toivokaamme, toivossa on hyvä elää! - -Vasta neljäntenä päivänä, joulukuun 21:nä (tämä tapahtui vuonna 1771) -oli jää niin lujaa, että Erik Anders Jansson rohkeni vakuuttaa sen -pitävän ja sanoi hän myöskin, ettei nyt tänään ainakaan rupeaisi -tuulemaankaan niin että jään rikkoisi. - --- Ei siitä nyt tuulta tule, sanoi vanha Jan Petteri, -- mutta pahoin -aavistan, että siitä tulee sumua ja sumussa on vaikea risteillä. -Katselinpa eilen illalla auringon laskiessa taivasta. Älkää lähtekö, -matka on pitkä, neljän penikulman vaiheille. - --- Kyllä minäkin sen näin eilen illalla, sanoi Erik Anders, -- mutta -tuskinpa sumu nousee tänä päivänä, eikä sitä ainakaan paksulti tule, -koska toisiltanakin satoi niin vahvasti. Taivas on ihan selvä, näette. - --- Niin, ja me olemme nyt jo niin monta päivää olleet täällä teidän -vaivoinanne, sanoi Gabriel, -- että, miten nyt suoriumme...? - --- Älkää turhia... ei sanaakaan enempää, vastasi Erik-Anders, meren -selällä ovat kaikki veljeksiä. Niin se ainakin minusta tuntuu. -Olemmehan yhdessä olleet hädässä... - -Samassa tuli emäntä ja otti myös osaa puheeseen. - --- Vai pitää teidän nyt lähteä, sanoi hän, -- minä oikein kiivaasti -sanoisin vastaan, mutta kun me asumme näin etäällä ulkona eikä tiedä -minkälainen talvikaan tulee, päästäänkö moneen viikkoon, kenties -kuukauteen mantereelle, eikä meillä ole ruokavaroja hankittuna kuin -töin tuskin omalle perheelle, niin... eivät ne itsellekään riitä -koko talveksi suinkaan... ja välistä on niinkin käynyt, ettei koko -talvena ole mantereelle päästy... - --- Niin, sanoi Gabriel, -- kyllä me nyt lähdemme, ties miten huomenna -pääsisimme, ja tietysti mekin haluamme kotiin jouluksi. - -Tengström ja Gadolin, jotka olivat käyneet jäätä koettelemassa, -astuivat nyt sisään. He sanoivat luistinkelin mainioksi. - -Emäntä laittoi vielä suuruksen vieraille, jotka söivät hyvillä -mielin, kun pääsivät lähtemään. - -Syötyään he kiittivät ja sanoivat hyvästit ystävälliselle perheelle. -Emäntä vaati heitä vielä ottamaan ison kappaleen pehmeää leipää ja -lihaviipaleen kunkin taskuunsa. - -Kun pikku Anders-Petteri tuli kättä lyömään jäähyväisiksi, sai -hän herroilta kultakin kiiltävän riksin joululahjaksi, josta hän -tuli niin iloiseksi, ettei muistanut kiittää ennenkuin äiti, häntä -niskasta painaen, tiuskaisi: - --- Etkös kiitäkään, möhlö? - --- Sillä, sanoi emäntä kumarrellen ja kiitellen, -- ostetaan hänelle -herrojen muistoksi virsikirja, sitten kun hän pääsee ensi kerran -Herran ehtoolliselle. - --- Tuo oli nyt varsin tarpeetonta herrojen puolelta, sanoi Jansson, -mutta olkoon nyt siis kaikkien mieliksi, ja minä tuon Tukholmasta -virsikirjan Anders-Petterille, niinkuin äiti sanoo, jos hän lukee -kiltisti. Jos ei, niin annan herroille rahan takaisin, muista se. - -Loppulause oli tietysti Anders-Petterille. Saarelaiset saattoivat nyt -ystävämme rantaan. - --- Älkää kuluttako aikaa, niinkuin nuorten tapa on, turhalla -kisailemisella ja urheilemisella, joka vain on turhaa ajan hukkaa, -sanoi vanha Jan-Petteri -- vaan kulkekaa ripeästi eteenpäin ja -hetken luisteltuanne pankaa kaikki purjeet päälle. Ja Herra olkoon -kanssanne! Se on paras painolasti se, kun Herra on laivassa. - -He kiittivät vanhusta neuvoista, puristivat vielä kaikkien kättä ja -lähtivät matkalle. - -Hiki otsassa luistelevat, liitelevät ystävämme mannerta kohti. - --- On jo 21. päivä tänään, alkoi Gabriel. -- Oli aikomukseni tänään -olla Turussa, ainakin siellä on nimipäiväänsä viettämässä joku Hämeen -Tommi, joka olisi kyydinnyt minut reessä kotipuoleen. Nyt ei ole enää -sitä ajatteleminen, sentähden otankin vastaan äitisi kutsun, Gadolin, -koska hän meidän lähtiessämme vakuutti, että minä palatessani olen -tervetullut Perniöön. - --- Tietysti, sanoi Gadolin, -- yhdessä kuljetaan päähän asti. - --- Sinä tarkoitat Perniöön asti, sanoi Tengström -- sillä -Bergelinillä on Janakkalassa matkan pää. - -Gadolin ei vastannut mitään tuohon kaskuun, luisteli vain tyynesti -eteenpäin kumppaniensa sivulla. - -Eteenpäin käy matka. Pienenä pilkkuna siintää saari, jonka he ovat -jättäneet ja selvemmin tulee näkyviin Suomen ranta. Yhä mennään -eteenpäin. - --- Hämärtääkö? huudahtaa Gadolin. -- Emme ehdi illaksi maihin. - --- Tuskinpa on puolipäiväkään, sanoi Tengström, -- kellon luulisin -olevan vasta 11. Taitaa olla jotakin pahempaa. - --- Niin pelkään minäkin, sanoi Gabriel, -- äsken näkyi pieni pilvi -taivaan rannalla, se on noussut sieltä ja on kätkemäisillään meidät -vaalean harmahtavaan harsoonsa. Se tulee hitaasti mutta varmasti ja -me saamme kiittää Jumalaa, jos saavumme tuolle karille, joka hämärtää -edessämme, ennenkuin se katoaa näkyvistämme. Etemmäksi ei ole -ajattelemistakaan, ennenkuin sumu on hajonnut. Ja nyt lisää vauhtia, -veikot. - -Ja hän potkaisi eteenpäin kuin tuulispää. - -Sumu laskeutui yhä alemmaksi, yhä taajeni se verho, jonka se venytti -maiden ja saarien ylitse. Valkeita siirtoja kuin kuolinliinojen -repaleita liiteli ilmassa, hajoten, leviten ympäri. Sumu oli niin -sakea, että tuskin paria syltä eteensä voi erottaa. - --- Missä asti Bergelin mahtanee ollakaan? sanoi Gadolin, -- eihän hän -meitä jättäne? - --- Ole huoleti, kyllä hän itsensä ilmoittaa, kun vain itse ennättäisi -luotoon, jottei ulos mereen joutuisi. - --- Jospa huutaisimme, jottemme joutuisi aivan etäälle toisistamme. - --- Kyllä hän meidät kuulee, kun meitä on kaksi ja yhä puhumme. Mutta -sopiihan sitä huutaakin. -- Hoi! huusi hän raikkaasti. - --- Hoi! kuului jokseenkin läheltä oikealta. - --- Tulemmeko sinnepäin? huusi Tengström taaskin, -- jottemme eksy -toisistamme? - --- Ei väliä ole, kuului vastaus, -- kyllä minä pidän yhteyttä, -puhukaa vain kovaa keskenänne. Ehkäpä löydätte maata sieltäpäin. - -Taaskin he luistelivat hetken. - --- Huhui! huusi Tengström taaskin. - -Nyt kuului vastaus ihan vasemmalta. Nuorukaiset kääntyivät sinnepäin. - --- Oletteko kääntyneet ympäri? kysyi Gadolin. - --- En tieteni, vastasi Gabriel, -- olen mielestäni kulkenut suoraan. - --- Niin mekin olemme tehneet, sanoi Gadolin. - --- Mutta, sanoi Tengström, -- jos koettaisi tehdä mutkia, ehkäpä -sitten kulkisi suoraan. - --- Kyllä se on yhdentekevää, sanoi Gabriel. On ihan onnen kauppaa -löydämmekö nyt maan. Mutta nyt olemme kääntynee takaisin, minä olen -varma siitä, että olemme niin tehneet. - --- Mistä sen tiedätte? - --- Ehkäpä luulottelette? - --- Ei, nyt käännytään suoraan ympäri. - -Ja Gabriel kääntyi taaksepäin menemään. - --- Mutta, sanoi Gadolin, -- emmekö nyt joudu ulapalle? - --- Enpä uskoisi. Mikäpä tuon nyt varmaan tietää? sanoi Gabriel. -Mutta äsken, kun sumu alkoi laskeutua, tein sen havainnon, että enin -meren kohina joka muistuttaa kaukaista tuulen huminaa, kuului tuolta -etäältä, oikealta päin, tietysti sentähden, että tuuli on ollut niin -kauan siellä kulmalla... - --- Ja on jäätynyt kiinni sinne, sanoi Tengström hymyillen. - --- Ja pakottanut aallot laulamaan serenaadeja Hankoniemelle. - --- Kuulen minäkin jotakin huminaa etäältä, sanoi Gadolin, -- mutta se -kuuluu mielestäni joka suunnalta. - -Nyt pysähdyttiin seisomaan. - --- Kuuletteko mitään, veikot? kysyi Bergelin. - --- Kuuluu varmaan, ja selvemmin se kuuluu, niinkuin Bergelin -sanookin, oikealta, sanoi Tengström. - --- Kyllä se nyt minustankin kuuluu oikealta. - --- Eteenpäin siis, sanoi Bergelin. Ja eteenpäin kiitivät he yhä. - --- Mutta, sanoi Gabriel hetken kuluttua, -- eiköhän tuolla jotakin -siinnä edessämme? - --- Oikein, sanoi Tengström, -- siellä on iso saari ja saaressa talo. - --- Onpa se korkea kuin kirkko, tuo talo, sanoi Gadolin. - --- Sumussa se vain näyttää noin suurelta, sanoi Gabriel hymyillen, --- luultavasti se on vain kalastajan pirtti, mutta onnelliset olemme -sentään, kun pääsemme ihmisten luo. - -Ja iloisesti he kiitivät saarta kohden, joka jo oli ihan lähellä. - -Kun he ehtivät luodolle, huomasivat he, että se olikin vain pieni -ulkokari, jossa ei ollut kuin muutama katajapensas ja vähäinen -kalastaja sauna. - --- Asumaton! - --- Ihan autio! huudahtivat nuorukaiset. - --- Ei tämä juuri hupaisalta tunnu, sanoi Gabriel, -- kun emme -ihmisten luo päässeetkään. Mutta koetetaan saada tuo sauna asuttavaan -kuntoon. - -Karin rannoilta he löysivät meren ajamia kuivia puita ja saunan -nurkkaan oli kalastajilta jäänyt muutama halko ja vähän sytykkeitä. -Gabriel ryhtyi heti tulen toimeen ja pian leimusi lämmittävä liekki -pesässä. - -Kun he olivat saaneet saunan lämmitetyksi, oli jo iltaakin hetkinen -kulunut, sillä he olivat harhailleet kauan ennenkuin löysivät saaren. - -He söivät illallisensa, ainoastaan neljänneksen leivänkappaleesta -ja lihaviipaleesta, jotka kullakin oli taskussa. Tämä säästäväisyys -oli Gabrielin mielestä tarpeellinen, sillä luultavasti he eivät -saisi ruokaa ennenkuin iltapuolella huomenna ja sekin vain parhaassa -tapauksessa. - --- Mitä ajattelee Bergelin? kysyi Tengström. - --- Minä en tiedä mitään ajatella. Paras on, että jätämme kaikki -turhat otaksumiset sikseen ja heitämme Jumalan haltuun surun -huomisesta päivästä. - --- Silloin saatamme kyllä syödä eväämme kaikki tänä iltana. - --- Eikä tuossa liiaksi olisikaan syödä, huomautti Gadolin. -- Vatsani -tuntuu niin tyhjältä ja vonkuu pahoin. - --- Ei veikko, vastasi Gabriel hymyillen Tengströmin sanoille, toimia -meidän pitää huomisen hyväksi ja ahkerasti pitääkin, mutta surun -saamme heittää Herran haltuun. Ja nyt kuuluu varojen säästäminen -asiaan, mutta liika vaarojen otaksuminen siinä, missä niitä ei vielä -ole, on surua. - --- Niin, ja on sillä vielä toinenkin nimi. - --- Mikä? - --- Pelko. - --- Luullakseni ei meistä kukaan ansaitse tuota moitetta. - --- Varmaankaan ei, mutta minä tarkoitan että varovaisuus ja pelko -useinkin näyttävät olevan sukua. - --- Samoin kuin urheus ja rohkeuskin. - --- Niin -- mutta eikö koko tämä meidän retkemme ole paljasta -uhkarohkeutta? - --- Ei, vastasi Gabriel vakavasti. -- Herra tietää itse kuinka -välttämätön tämä minun matkani on ollut; minä en ole tehnyt sitä -uhkarohkeudesta, en edes urheilunhalustakaan... Tahdoin vain antaa -äidilleni joululahjaksi pojan valmiina pappina. - -Tengström ojensi Gabrielille kätensä, jonka tämä sulki kiinteästi -omaan käteensä. - --- Minullakin, kuuliaisena poikana, sanoi Gadolin, -- on ollut tärkeä -syy matkaan, mutta sinä, veikko, yksin olet lähtenyt uhkarohkeasta -urheiluhalusta. Nyt, lisäsi hän, -- olet sinä lyöty omilla aseillasi. - --- Minäkö lyöty? Oletko unohtanut Oresteen ja Pyladeen? Minähän -jalona ritarina ja aseveikkona seuraan sinua matkallasi. - --- Anteeksi veikko! - --- Käsitäthän leikin. - --- Vergilius, sanoi Gabriel, -- sanoo jossakin... - --- Ah, katkaisi Tengström, -- säästäkää Bergelin, Vergilius Perniön -sedälle, minä, Jaakko Fredrikin menttorina, elän nyt Homeroksessa. - --- Niin, sanoi Gadolin, -- silloin kun minä olen Telemakhosi, viisas -Minerva. - --- Täytyyhän sinun olla, sillä onhan tämä Kalypson saari, jossa me -olemme salattuna koko maailmalta. Joka oli todistettava. - --- Mutta nyt on paras, veikot, sanoi Gabriel, -- että käymme levolle. - --- Niin minäkin arvelen, lisäsi Gadolin parvelle kiivetessään, -huomen-illalla Perniössä on meillä kyllä aikaa väitellä. - --- Amen, sanoi Tengström. - - -4. - --- Suuri Jumala! huudahti Gabriel herätessään, miten nyt on laita? - -Ja hän juoksi ulos, mutta kivettyneenä kuin kuvapatsas seisoi hän -siinä. Ja se näky, joka hänellä oli edessään, oli kyllä omiaan -herättämään hämmästystä. - -Toiset olivat myös heränneet hänen huudahduksestaan ja tulivat nyt -ulos yhtä hämmästyneinä kuin hänkin. - -Näky, joka heidät sai näin ymmälleen, oli aaltojen murtuminen rantoja -vastaan. - -Yöllä oli ruvennut vinhasti tuulemaan. Tuuli oli rikkonut heikon -jään ja vienyt kauas pois, joten siitä päivän koitossa ei enää ollut -rahtuakaan jäljellä. Vellamon neidot pesivät taaskin ahkerasti -rantakiviä. - -Siinä olivat he nyt, pienellä, autiolla luodolla meren selällä, veden -ympäröiminä, veneettöminä ja ruuattomina, eikä heitä kukaan tietänyt -sieltä etsiä. - --- Näyttää siltä, alkoi Tengström, -- kuin saisimme olla täällä, -kunnes kalastajat löytävät meidät luurankoina rannalta. - --- Siltä näyttää, sanoi Gadolin, -- tämä ei ole hupainen näky. Mikä -nyt neuvoksi? - --- Turvataan Jumalaan! vastasi Gabriel sangen vakavana. - --- Niin, sanoi Tengström, -- rukoile Jumalaa ja kuole! - --- Mutta, sanoi Gabriel, -- Hän voi meidät hengissäkin täältä -pelastaa. - --- Tietysti, jos Hän tahtoo. Mutta tuuli on idässä, ja pian sataa; -tätä säätä voi kestää viikon päivät. Noh, täytyyhän kerran kumminkin -kuolla... Siispä veikot, katsokaamme kuoloa silmiin kuin miehet. - -Gabriel hymyili nuorukaisen uljaalle päätökselle. Kokoiltuaan puita -tarpeeksi he menivät sisään ja tekivät tulen pesään. - --- Veikot, sanoi Gabriel, joka istui kiskomassa päreitä, minä -esittelen, että ruokavaran mitä meillä on, pitää riittää kaksi -päivää... Käyköön sitten miten Jumala tahtoo. - -Tähän ehdotukseen suostuivat toisetkin heti ja nyt siis syötiin -aamiainen: suupala leipää ja hitunen lihaa... - -Päivällä Gabriel rupesi tarkastamaan saunaa, eikö missään nurkassa -olisi ruokavaroja kätkettynä. Parven alla peränurkassa, kiukaan -varjossa, oli läjä vanhoja verkkoja; niitä hän rupesi nyt sieltä -vetämään ulos. Heti tulivat Gadolin ja Tengströmkin hänelle avuksi, -ja tarkasti tutkittiin koko kasa, pohjaan saakka, mutta ei mitään -löytynyt. Nurkka oli ihan tyhjä. - -Syvä huokaus purkausi Gabrielin rinnasta. Pettymyksen tunne täytti -toisetkin. - --- Voi, äitini, äitini! sanoi Gabriel ja heittäytyi istumaan saunan -rahille. - --- Niin, sanoi Tengström, -- meilläkin on äiti. - --- Mutta, väitti Gabriel, -- minun äitini on sangen köyhä ja minä -olen hänen ainoa rikkautensa. - --- Minäkin, sanoi Gadolin, -- olen äitini ainoa poika. - --- Ja minä, sanoi Tengström, -- olen rakkaan äitini esikoinen ja -hänkin on vähävarainen. - --- Anteeksi, veikot, sanoi Gabriel, -- kaikilla meillä on äiti, ja -jokaisen äidille on poika kallis. Heidän surunsa ja kaipauksensa -tulee olemaan syvä. Teillä kuitenkin on isä, mutta minun äitini on -leski... - - -5. - -On joulukuun 24. päivä. Tuuli, joka edellisinä päivinä on ollut idän -puolella, on kääntynyt pohjoiskulmalle. Valtava on meri myrskyssä ja -nyt on myrskyjen aika. Milloin tulevat tyynet ilmat? - -Tänään ei ole enää matkustajillamme suupalaakaan ravintoa... - -On iltapuoli. - -Tuli palaa pesässä, liekit hyppivät iloisesti niinkuin pienet -poikaset. - --- Onhan tuo tuli ihmeellinen Jumalan lahja, sanoo Gabriel, -todellinen kuva Jumalan rakkaudesta, lämpö ja valo. - --- Unohdatteko, kysyi Tengström, -- tulen hävitysvoiman? - --- En, enkä Herrankaan vanhurskautta, mutta minä tahdon ajatella -Hänen rakkauttaan ja muistella kaikkea sitä hyvää, mitä Hän minun -sielulleni on tehnyt. - -Toiset eivät siihen vastanneet mitään ja puhe taukosi. Äänettöminä he -kaikki istuivat ja katselivat tuleen, ikäänkuin odottaisivat sieltä -joitakin tietoja saavansa. - --- Veikot, aloitti taas Gabriel hetken kuluttua katkenneen puheen, -- -muistatteko mikä ilta tänään on? - --- Minä, sanoi Gadolin, -- en enää muista ajan kulkuakaan. - --- On jouluaattoilta, luulen, sanoi Tengström, -- surkea joululahja -edessämme -- nälkäkuolema... - -Nyt rupesi Gabriel puhumaan. Hän oli pappi, ja hän oli sydämen ääntä -seuraten valinnut virkansa. Edellisinä päivinä oli hänenkin sielunsa -ollut kuin sumun verhoamana, hänkin oli taistellut toivottomuuden -ja epäilyksen kanssa, mutta nyt, kun hän muisteli päivän kalleutta -ja myös sitä kallista virkaa, johon hänet vastikään oli vihitty, -samoinkuin sitä vastuunalaisuutta, jonka Herra varmaankin oli hänelle -pannut toverienkin suhteen, elpyi hänessä taaskin usko ja toivo -Jumalan apuun. Hän puhui palavin sanoin joulun merkityksestä, Jumalan -kaikkivaltiaasta voimasta sekä tahdosta rakkaudessaan syntisiä -vastaanottaa ja pelastaa hädästä. - --- Ei, hän sanoi, -- Herra ei lähetä meille "nälkäkuolemaa -joululahjaksi", sillä meillekin on lapsi syntynyt ja poika on -meille annettu, jonka hartioilla herruus on. Astukaamme siis edes -uskalluksella ja yhdistykäämme tänä kalliina iltana Herralta apua -anomaan. - -Sitten hän aloitti jouluvirren "Tule toivottu turva tänn'", mutta ei -ehtinyt edemmäksi, sillä liikutus tuli ylen valtavaksi. Hän heittäysi -verkkoläjälle nurkkaan ja puhui siinä hätänsä Herralle. - -Kaikki he olivat syvästi liikutetut. Kaikki he anoivat Häneltä apua, -joka yksin voi auttaa hädästä. - -Sitten he menivät taaskin levolle. - -Nälkä raivosi jo kovin heidän sisällään ja teki unen levottomaksi, -mutta heikontumisen aiheuttama väsymys ja nuoruus kuitenkin nukutti. - -Puoliyön aikana heräsi Gabriel siihen, että joku nyhjäisi häntä -kylkeen ja mainitsi häntä nimeltä kahdesti: Gabriel, Gabriel! - --- Mitä? huudahti hän kavahtaen ylös, sillä hän luuli toverien häntä -kutsuneen. - --- Emme ole mitään puhuneet, vakuuttivat nämä heräten hänen -kysyessään. - -He nukkuivat taas heti kaikin. - --- Gabriel, nouse ylös! kuuli Gabriel uudestaan uniinsa. Hän kavahti -taaskin istumaan. - --- Ettekö nytkään puhuneet? kysyi hän, pudistaen Gadolinia hereille. - --- Emme. - --- Bergelin on sairas ja hourii, sanoi Tengström. - -Hän uskoi niin itsekin. Mutta tuskin hän oli taaskin joutunut tuohon -horrostilaan, joka ei ole unta eikä valveilla-oloa ja jossa sielu -kuitenkin vaeltaa, vaikka ruumis lepää, kun sama ääni taaskin sanoi: - --- Gabriel, nouse ylös ja katso parven alle nurkkaan kiukaan varjoon, -siellä on leipää ja juurikkaita. - -Nyt ei Gabriel enää kysellyt vaan hypähti ylös. - --- Mitä Bergelin nyt aikoo? kysyi Tengström, kun huomasi, että tämä -vapisevin käsin koperoi tuluksia ja alkoi iskeä tulta. - --- Minä rupean etsimään, hän vastasi. - --- Mitä? - --- Leipää ja juurikkaita. - --- Leipää ja juurikkaita! huudahti Tengström. -- Se on houretta ja -turhaa on tuo etsiminen, onhan se nurkka jo kahdesti perinpohjin -etsitty. - -Mutta Gabriel ei kuunnellut. Hänellä paloi jo tuli päreessä, jonka -hän pisti kiukaan kulmaan. Sitten hän rupesi taaskin repimään -verkkoja nurkasta ulos. - -Toverit nauroivat "Bergelinin tutkimusretkelle". Tengström oli -herättänyt Gadolinin ja vaikka nälkä kiusasi heitä ankarasti, oli tuo -kuitenkin heistä niin hupaista, etteivät he voineet pidättää nauruaan. - -Gabriel on ajanut verkot keskelle lattiaa. Nurkka on tyhjä. Hän -pudistelee nyt verkot yksitellen, jotta niistä neulanenkin varisisi. -Ei mitään. - -Hän istahtaa rahille uupuneena. Siinä istuu hän nyt ja miettii: -pitihän tuo nyt muutenkin tietää mahdottomaksi. Mutta hän muisteli -vielä noita äsken kuultuja sanoja. Tuo ääni oli ollut niin selvä, -vakaa ja laupias, hän oli sen niin selvästi kuullutkin viime -kerralla. Ei, se ei voinut pettää. Hän ei voi uskoa nyt omia -aistimiaan, ei ymmärrystäänkään, vika täytyy nyt olla hänessä -itsessään, ettei hän löydä, sillä leipää ja juurikkaita täytyy olla -siellä nurkassa. - -Hän nousee istualtaan, ottaa päreen käteensä oikein läheltä -katsoakseen, vaikka hän kyllä etempääkin näkee ja on käsin -koettanutkin, että nurkka on tyhjä; mutta hän ei tahdo pettyä -toivossaan. Ei mitään. - -Mutta tuo leveä lattianparsi tuolla seinämällä, nurkassa -kiukaan varjossa, se ei käy päähän asti se on jatkettu lyhyellä -laudankappaleella. Hän kiskoo sen siitä ylös. Ja mitä näkee hän -siellä? Vähäisen kuopan, jossa on vanha, pienoinen konttirääsy ja -siinä -- kaksi leipää ja kolme isoa juurikasta! - --- Kaikkivaltias Jumala! huudahtaa hän heittäytyen polvilleen ja -itkien kuin lapsi. - --- Veljet! Nouskaa ylös kiittämään taivaallista Isäämme ja -- syömään! - -Hänen äänensä vapisi liikutuksesta. - -Toverit eivät tarvitse kahta kutsua. - -Ja leipä murretaan kiitoksella! - -Tuli tehtiin uudestaan pesään; siinä paistoi Gabriel juurikkaat. -Sitten syötiin illallinen. - -Syötyä rupesi Gabriel heti veisaamaan jouluvirsiä ja Tengström ja -Gadolin yhtyivät hänen lauluunsa. He veisasivat koko yön ja kiittivät -Herraa hänen avustaan. Se oli harvinaisimpia juhlahetkiä, mitä voi -olla ihmiselämässä... Vasta aamupuhteella he lepäsivät vähän aikaan. - -Kun tuli päivä, näkivät he että meri oli taaskin alkanut jäätyä. -Tuuli oli tyyntynyt, ilma selkeä; nyt oli pakkanen ja sitä kesti -luultavasti joulupäivät. - -He viettivät jouluaan oikein juhlallisesti. Gabriel saarnasi ja -messusi, hän piti juhlallisen jumalanpalveluksen, niinkuin kirkossa. -Sanat tulivat sydämestä ja menivät sydämiin. Sitten he veisasivat -jouluvirsiä ja iloitsivat sydämen pohjasta, Tengström ja Gadolin -seuraten Gabrielia, joka osasi ulkoa virret, joita äiti kotona -lastensa kanssa oli joka joulu veisannut. - -Tapaninpäivänä saatiin jo jäätä koetella luistimilla. Kuitenkaan he -eivät vielä uskaltaneet lähteä matkaan, vaan odottivat kolmanteen -joulupäivään. - -Tapaninpäivä vietettiin samaten kuin joulupäiväkin. Kaikki ylistivät -he Jumalaa kaikesta sydämen halusta, joten se joulu, jonka he tuolla -autiolla karilla viettivät kiitosvirsien ja saarnojen kaikuessa, -ei suinkaan ollut mikään ikävä joulu, vaikkakin se niin surullisen -synkästi alkoi ja näytti niin hirveän lopun saavan. Se oli sangen -iloinen ja riemullinen joulu. He tiesivät, että Herra oli läsnä. - -Kolmantena joulupäivänä he söivät aamiaisensa päivän koittaessa, -veisasivat virren ja jättivät hyvästi kalastajasaunalle, jossa Herra -oli niin ihmeellisen avun heille antanut. Vielä ulkoa palasi Gabriel -takaisin. Hän tahtoi yksinään sanoa jäähyväiset tuolle huoneelle, -jossa hän oli saanut "maistaa kuinka Herra on suloinen." - - -6. - -Pian olivat matkustajamme matkansa perillä. - -Jostakin lukijastani saattaa olla hupaista tietää miten he tulivat -Perniöön ym. Jätän sen nyt kuitenkin lukijan oman mielikuvituksen -tehtäväksi, sillä minä en tiedä siitä mitään kertoa, sitä kun ei ole -minullekaan kerrottu. - -Nyt lopuksi sanon lyhyesti mitä matkustajistamme sittemmin tuli. - -Oppinut ja ansiokas Jaakko Tengström, maamme historiassa tärkeä -henkilö, tuli piispaksi Turkuun 1805 ja arkkipiispaksi 1817. - -Jaakko Fredrik Gadolin oli kirkkoherra Mynämäellä sekä vt. -lääninrovasti. - -Kolmas sankareistamme, Gabriel Bergelin oli kirkkoherrana -Merikarvialla. Hänen elämänsä on edellä, näiden perhemuistojen -alussa, laajahkosti esitetty. - - - - -5. - -KUUN PIMENTÄMINEN - -Historiallinen kertomus - - -1. - -Mikä sinusta on hauskaa, Jaakko? Minä en näe siinä mitään iloa että -kenties saamme viettää yömme paljaan taivaan alla joulukuulla tänä -armon vuonna 1771. Nyt olemme jo poikenneet useaan paikkaan ja aina -samalla tuloksella, ainoastaan ivaa juopporentuilta ja neuvoja -toiseen taloon tuhmilta naisilta. Jo nyt on ilta tulossa ja kyläkin -loppuu, ja sinä olet vallan passiivinen, vaikka eilen niin hilpeästi -lupasit tänä iltana olla johtajana ja hankkia hyvän yökortteerin -meille. - --- Vasta nyt, _mon ami_, [Ystäväni.] kuukin kurkistaa taivaankannen -syrjän alta, tuolla idässä. Eihän vielä, poikaseni, ole kiire -yölevolle. Onpa täällä, sanottiin, pienen taipaleen päässä hyvä talo, -_ergo_ [Siispä.] teemme siitä itsellemme yömajan. - --- Teemme! Eikö maisteria huvita Tengströmin itseluottamus? Hän -tekee, vaikka meidän toisten on täytynyt anoa ja monta nurjaa -kieltoa kuulla, ennenkuin olemme saaneet. Ja minulle hän sanoo niin -joviaalisesti kuin vanha kyläkoulunopettaja "poikaseni", vaikka minä -olen melkein vuotta vanhempi. Hän on viisitoistavuotiaana jo koko -mies, kun glorvördisin [Kunniakkain.] muistossa Karolus XII, ja hän -tekee. - --- No, no, Gadolin, on vielä ennenaikaista päättää. Tengströmillä on -kenties varattuna joku hauska kepponen jolla hän aikoo viehättää nämä -sitkeät halikkolaiset _filantropiaan_ [Ihmisrakkauteen.] ja siten -yllättää meitä. - --- Niin, _posito_, [Otaksun.] että niin on, minä puolestani -jo haluaisinkin jotain vaihtelua. Tämä repunkantaminen ja -latinanlaulaminen käy ylen yksitoikkoiseksi. Onko sinulla se -keppossuunnitelma valmiina? - --- On se kyllä valmis, on ollut jo matkaan lähtiessä. Mutta ennenkuin -sen teille ilmoitan, täytyy minun saada teiltä molemmilta ehdottoman -kuuliaisuuden lupaus. Lupaatteko? - --- Minä lupaan ja vannon kuuliaisuutta tänä iltana, vaikka käskysi -olisivat oikean Tamerlannin. Ja tietysti maisterikin lupaa samoin. - --- Lupaan. - --- Hyvä! Teidät minä nimitän nyt heti tohtoriksi, teen teistä mainion -saksalaisen lääkärin, joka ei osaa maamme kieliä, vaan puhuu saksaa. -Jaakko Fredrik sekä minä olemme oppilaita. Minä sitäpaitsi teen -tulkin virkaa tohtorille. - --- _Bravo, bravissimo!_ huudahti Gadolin nauraen. -- Mutta jos -kaikki siinä talossa ovat terveitä, niin mistä saamme sairaita -tohtorillemme? Siitä syntyy uusi _quaestio_, [Kysymys.] "poikaseni." - --- Siitä ei huolta, vakuutti Tengström. - --- Ja minä toivonkin, että siellä kaikki ovat hyvävointisia, sillä -en millään puoskarikujeilla tahtoisi arvoani vahvistaa ja saattaa -ihmisten elämää vaaraan, sanoi vasta nimitetty tohtori vakavasti. -- -Mutta viattomaan kepposeen olen aina valmis, lisäsi hän hymyillen. - --- Juuri niin... Nyt lähenemme jo taloakin, josta saamme -yökortteerin... Näyttäähän teidän isävainajanne nauris Turun aikaa. - --- Näyttääpä tietenkin. - - * * * * * - -Lukija käsittänee, että nämät kuljeksivat nuoret miehet, jotka -miettivät miten päästä tilapäisestä pulastaan, ovat nuoria -lukumiehiä, jotka ovat teinimatkalla, pitäjää käymässä. "Maisterin" -nimityksen, jonka kuulemme yhdellä heistä olevan, ei tarvitse meitä -oudostuttaa. Se nimitys annettiin ennen auliisti nuorille herroille, -jotka "lukivat". Ylioppilas oli jo kotiopettajana maisteri, -varsinkin jos hän luki papiksi. Ja apulaisena hän ainakin sai tuon -arvonimen. Pitkittä puheitta, tämä meidän maisterimme on ylioppilas -ja kotiopettajana hän on viettänyt joitakuita lukuvälikausia -Perniön pappilassa kirkkoherra (myöhemmin lääninrovasti) Andreas -Gadolinin perheessä. Hänen nimensä on Gabriel Bergelin, lukkarin -poika Janakkalasta. Isä on hänen 12-vuotiaana ollessaan kuollut ja -äiti on vähin varoin hänen koulunkäyntiään kustantanut; sentähden -on hän itsekin nuorempia opettamalla koettanut ansaita varoja -itselleen. Jaakko Fredrik Gadolin tässä tietysti on hänen oppilaansa. -Tämä tuttavamme on pulska nuorukainen, jonka muoto todistaa hyvää -eväskonttia. Ja johtaja, Jaakko Tengström, pitäjänapulaisen, maist. -Juhana Tengströmin poika Kokkolasta, vierailee Perniön pappilassa. -Koska hän on vähävaraisesta kodista, vanhin viidestä lapsesta ja -matka Kokkolaan Turusta edestakaisin olisi tullut ylen kalliiksi -vanhemmille, otti hän kiitollisesti vastaan lukutoverinsa isän kutsun -viettää loma-aika hänen perheessään. Ja kun kirkkoherra Gadolin -käsitti, että nuorukaisen eväspussi ja rahamassi olivat köykäiset, -kehotti hän häntä lähtemään tavanmukaiselle teinimatkalle Jaakko -Fredrikin kanssa. Hänen oman poikansa ei tietystikään tarvinnut koota -varoja itselleen, mutta kunnon kirkkoherra, joka ei tahtonut loukata -vieraan nuorukaisen tunteita, teki tämän esityksensä rattoisalla -tavalla ja aivan kuin retki tulisi alettavaksi eniten Jaakko -Fredrikin tähden, jota tämäkin kerran pääsisi teiniä kulkemaan. -Tengström oli muka jo kotipuolessaan alkeiskoulua käydessään ollut -teinimatkoilla. Ja koska hän tiesi Bergelininkin varattomaksi, -kehotti hän häntä seuraamaan nuorukaisia johtajana. Tämä kumminkin -oli jo mielestään päässyt niistä kengistä, ei ollut edellisenäkään -vuonna enää teininä kulkenut, eikä nyt ollenkaan ollut halukas, koska -hän jo oli täysi mies, vieläpä kookaskasvuinen, ja jouluksi aikoi -suorittaa papintutkinnon. Mutta Saara-rouva sanoi jyrkästi, että -hän ei päästä ainoata poikaansa matkaan, ellei mukana ole ketään -luotettavampaan henkilöä kuin tuo vielä nuorempi hilpeä Tengström. -Tähän yhtyi kirkkoherrakin ja puhui erityisesti Bergelinille siitä. -Nuorukaiset myöskin pyysivät, koska retkestä ei muuten tulisi -mitään. Niinpä ei hänkään enää epäröinyt, ja halu saada vähän eväitä -kotiin jouluksi veti myöskin vielä kerran pienelle hupaisalle -seikkailuretkelle. - - -2. - --- Noh, mitä nuo nyt tuolla navetankatolla tekevät... hyvää ehtoota -sentään... nuo oudot miehenalut, ja onko siellä yksi täysi mieskin -joukossa? kyseli Kanervan Jussi, keski-ikäinen mies, tullessaan -väkijoukkoon, joka oli kerääntynyt pihalle. Siinä oli koolla -toistakymmentä henkilöä, enimmäkseen miehiä, sillä talon naiset -olivat melkein kaikki pirtissä jouluviinojen polttoa hoitamassa. - --- Jumal' antakoon... Pitäisi kuuta tervattaman, -- vastasi -renki-Matti, vanhanpuoleinen hauska nuorimies, nauraen. -- Etkös näe -sankoja siellä? Toisessa heillä on terva ja toisessa vettä. Ja tuo -poika, joka seisoo ja pitelee uuniluudanvarresta, on jo valmiina -sukimaan, kun saa käskyn tohtorilta. - --- Tohtorilta! Mitä maankiertäjiä ne sitten ovatkaan? - --- Ties heidän... Saksalaiseksi tohtoriksi kehuvat, ei osaa -kunniallista suomen sanaa, vaikka myisi siihen paikkaan. Ei saisi -ruokaa eteensä ilman tulkkia. Minä kurikkaa vuollessani äsken haukuin -pahanpäiväiseksi miehen, kun pojat ulkona täällä pystyttivät tikkaita -navetanräystäälle ja kantoivat ylös sangot, mutta ei suu irviin -käynyt hyvään ei pahaan, ei se muuta kuin istui ja kurkisti ulos -akkunasta, silmillään seuraten heidän toimiaan. Ei ymmärrä, sen minä -vaikka vannoisin. - --- No eikö nyt talon tervalla parempaa virkaa ole, kuin ilmaa sukia? -Mikä sitä heille antoi tuonne? - --- Kaima kantoi heille tervasangon, kun lupasivat maksaa, jos ei kuu -mustu. Sanoivat, ettei heidän sovi lykätä sitä huomiseksi, kun on -tullut jo tiedoksi, että tänäpäivänä se tehdään ja monessa paikassa -sitä tänä iltana kurkistellaan, pimeneekö. Mutta en minä usko, -ennenkuin näen. - --- Mikä kiiltävä sillä tohtorilla on kädessä, kelloko? - --- Hei kello, kelpo onkin, hopeakello, suuri kuin kohtuullinen -nauris. Kysyin tulkkipojalta, vaihtaako. -- Ei, sanoi, -- ei vaikka -antaisit vuotuisen palkkasi, ei sittenkään. - --- Näettekö, miehet, puheli vanha eukko, -- tuo korea, lihava poika, -joka tulta näyttää, polkee karret päreistä lumiseen kattoon. Ette te -tulen kansa tallinseinien sisälläkään noin tarkkoja ole. - --- Jokohan Kujansuun Kaisa taaskin moittii meitä? huudahti -poika-Matti, reipas nuori mies, joka juuri tuli tuvasta, ja sattui -kuulemaan eukon viime sanat. - --- En suinkaan minä... - --- Vaiti nyt, tohtori puhuu, huudahti muuan miehen ääni joukosta. - --- Sss! - --- Se oli nyt sitä saksaa. - -Kanervan Jussi kuunteli ihmeissään kielen outoa sointua. - --- Nyt... Nyt sitä aletaan! - -Renki-Matti nauroi taaskin, ja häneen yhtyivät toisetkin. - --- Poika sukii kuin kattoa pesisi, kastaa uuniluutaa tervaan ja -vetelee ja taas kastaa... Kyllä terva tulee jonkun killingin -maksamaan. Ja tohtori tarkastaa kelloa ja sukimista! Uskovatko nuo -omaa kujettansa, kun ovat noin totisia? Oi kuinka minua naurattaa, -hah hah hah; ei se kuu taida siitä tietää, hah hah, ei taida sinne -saakka ylettyä. - --- Mutta kyllä sitä kannattaa katsella, ha ha hah, nauroi Kanervan -Jussikin. - --- Tohtori osoittaa sormellaan ylös, sanoi piika-Maija. - --- Mutta minun mielestäni... kuuletteko, minun mielestäni kuu mustuu -syrjästä, huusi kymmenvuotias pikku-Heikki. - --- Mikä syrjä? Ole vaiti sinä, vastasi vanhempi veli, poika-Matti. -Vai kuinka? Luulenpa että terva menee, mutta menköön. - --- Mustuu kuin mustuukin! kas kummaa! sanoi Kanervan Jussi ihmetellen. - --- Tuota en ikänä olisi uskonut, jos en omin silmin olisi nähnyt, -jupisi renki-Matti miettivästi, raapien korvantaustaa. Häntä ei -naurattanut enää. - --- Jo maar minäkin näen, huusi kimeästi Kujansuun Kaisa. -- Voi -ihmeitten ihme! Merkit auringossa, kuussa...ja, kuinka siinä sanoo, -ne on lopun merkit, tuommoiset. - --- Mitä täällä nyt lopun merkeistä saarnataan? kysyi isäntä, joka -samassa astui alas portaita ja kävi lähemmäksi. Hän oli nukkunut eikä -tietänyt koko näytelmästä. -- Ketä tuolla navetankatolla on? Ja mitä -kojeita niillä on edessään? - --- Siellä tervataan kuuta, huusi useampi ääni. - --- Tervataan! Kah, onko nyt kuunpimennys, vai mitä se on? - --- On. Sitä tehdään parhaillaan, vastasi renki-Matti. - --- Tehdään? Kyllä se tekemättä on. Kyllä minä niitä jo monta olen -nähnyt näihin päiviin, ei tuo mitään ole. - --- Kyllä nähnyt on tässä muutkin, mutta onko isäntä nähnyt tehtävän -ennen? kysyi Kujanpään eukko. - --- En, eikä muutkaan. Mutta tekevät joutilaat jotakin, sano... - -Kun minä kymmenkunta vuotta sitten kävin pappilassa, niin rovasti kun -käänteli allakan lehtiä, sanoi: torstaina tulee kuunpimennys illalla, -lypsyn aikana, ja niin tulikin juuri. Hän tiesi senkin sanoa, kuinka -paljon syrjää jää kirkkaaksi. Ei se mikään merkki ole, tuo. Te olette -höperöitä kaikki. - --- Mitä se isäntä sanoo? kysyi suutari. Hän oli jättänyt työnsä ja -lähtenyt hänkin ulos katsomaan. -- Olisiko teidän mielestänne paljon -vaikeampi sitä tehdä kuin tietää jo toisena vuonna edeltä, koska se -tulee ja kunkamoinen? Sen minä aina olen suurimpana ihmeenä pitänyt, -kun siitä olen herraspaikoissa kuullut, sen tarkan edeltä tietämisen. -Ja kyllä ne tietävät, herrat. Olen senkin nähnyt, että täsmälleen... - --- Mutta semmoisen täytyy olla Jumalan tekoa. Minä puhun teosta enkä -tietämisestä. - --- Kyllä minä sen ymmärrän. Mutta minä kysyn sentään, mistä tietävät -ihmiset _tänä vuonna_ sanoa, mitä Jumala aikoo tehdä tulevana vuonna, -ja määrätä päivän ja hetken? Vieläpä laadunkin? Hää? - --- En minä tiedä siihen vastata. Mutta sen tiedän, että rovasti sen -sanoi ja että se tuli lypsyn... - --- Niin, ihmekö se, että tietävät, huusi Kaisa, -- kun itse tekevät, -herrat. - --- Että rovastiko teki? Tuki leukasi, ämmä. - --- No ei hän, en suinkaan minä sitä... Mutta mistä sen luki taas? -Mustasta kirjastako? Sanotaan... - --- Älä siitä huikkaa herrojen aikana, tuhma akka, taikka pian oletkin -siinä kirjassa, varoitti Kanervan Jussi. - --- Allakasta isäntä sanoi lukeneensa, selitteli suutari. -- Se on -semmoinen pieni herrojen kirja, kummia merkkejä täynnä, kyllä niitä -nähty on. Ja se on tietävinään kaikki edeltä, sateet ja poudat, -suojat ja pakkaset. Mutta kyllä se valehteleekin, siitäpä sen tietää, -ettei se oikein totuudessa vaeltavien tekoa ole. Ei papit niitä -tee... Allakan tekijät ovat semmoisia, jotka lukevat tähdistä, ja ne -auringon- ja kuunpimennyksiä tekevät. Kuinka voisivatkaan he niitä -edeltä täsmälleen sanoa, koska ne tulevat, jos eivät itse tekisi? -Eivätpä he Jumalan ilmojakaan täsmälleen tiedä edeltä. - --- No, en minä ymmärrä, mutta... - --- Niin nähkääs, isäntä, vaikka minä olen vain renki-Matti, enkä -ymmärrä syvältä asioita, niinkuin suutari, niin minäkin voin edeltä -sanoa jotakuta tekemisestäni. Eilen sanoin Maijalle: huomeniltana -piirrän vuosiluvut kurikkaasi, sitten se on valmis, uudista se sitten -kun minun paitani pyykitset jouluksi, ja hetki sitten piirsin siihen -kaksi kirvestä kahden nuolen väliin, oikein komeat luvut, niinkuin -sanoinkin eilen. - --- Aina tuo Matti... - -Maija meni vähän kauemmaksi. - --- Tervaako ne koko kuun, isä? kysyi pikku Heikki. - --- En minä tiedä, kyllähän nähdään. - --- Voi, älkää hyvät herrat koko kuuta tervatko, huusi vanha Kaisa ja -juoksi lähemmäksi -- jättäkää vähän syrjää, jotta minä vanha ihminen -näen kävellä mökilleni tästä. Kyllä riittää jo, kyllä sen jo näemme, -että voitte suuria tehdä. - --- Älkää huutako, Kaisa, kielsi suutari, -- kyllä he itse tekonsa -tietävät. Eikä suinkaan ne tuota kauan viitsi tehdä. Ei ne -pimennykset koskaan kovin pitkiä ole. - --- Kah, nyt muutetaan miestä, huomautti renki-Matti. -- Nyt alkaa -toinen oppilas tervata. Eikö se voinut, tulkki, tuota loppua enää -sivellä? - --- Ei se kun pesee, huusi Maija, -- eikö Matti näe enää? - --- Oikein, se kastaa toiseen sankoon, sanoi Matti. -- Ja minä luulen -että se suurenee. - --- Eikö tervattu koko kuuta, oliko se Kaisan vuoksi? mietti Jussi. - --- Suurenee se, sanoi suutarikin. -- Näetkö vain, eivätkö ne siihen -vaikuta, kun heti rupesi isonemaan, kun vettä luutaan otettiin... Ja -suottako hyvät ihmiset, luulette siinä uuniluutaa käytettävän? Jopa -kai. - --- Kuinka se uuniluuta sinne saakka ylettyy, kysyi pikku Heikki -kummastellen renki-Matilta. - --- Mikäpä sen tietää, mutta on uuniluudalla ennenkin kummia -yläilmoissa toimitettu, on sillä ratsastettukin. - --- Niin sanotaan, mutta lieköhän tosi, kaima? - --- Tosiko?! Hah hah hah, vähänpä sinä tiedätkin, Matti ja Matin -kaima... Isävainajani kertoi että hänen äitivainajansakin oli pienenä -tyttönä kerran viety matkaan, ja uuniluuta juuri oli ollutkin sillä, -ja oli puhunut sitä sitten äidilleen, niin äiti oli kieltänyt -kenellekään sanomasta ja oli siunannut lasta, eikä hän sitten enää -sinne joutunutkaan. - --- Mihinkä sinne, mihinkä? kysyi uteliaasti poika. - --- Sinne... Jonnekin vain. - -Koko talon väki oli terveenä, eikä sentähden tarvittu lääkäriä -talossa, jos ei lasketa kahta vasikkaa, jotka olivat ruvenneet -oirimaan ja joiden emäntä pelkäsi kuolevan. Mutta tähänpä tiesi -Tengström avun. Vähän saksaa puheltuaan Bergelinin kanssa otti hän -suutarilta pienen palan ohutta pehmeää vasikannahkaa ja äimän sekä -pikilankaa ja ompeli pussin. Uuninolalta hän otti karstaa ja meni -navettaan, jossa naiset nyt olivat lypsämässä. Siellä hän raapi -vasikat puhtaiksi, otti kouraansa takkuisia karvoja karstasta ja -kokosi ladonlattialta heinänpölyä, täytti näillä aineilla pussin ja -meni sisään. Tuvassa kirjoitti hän suutarilaudalla paperiliuskalle -lyijykynänpätkällä: - -_En hvit kalf o' en rö', vill di inte lefva så må di dö_. [Valkoinen -vasikka ja punainen, jos eivät tahdo elää, niin kuolkoot.] - -Tämän hän näytti ensiksi tovereilleen, kääräisi kokoon ja pisti sen -sitten pussiin pölyn sisälle ja ompeli sen kiinni, jättäen siihen -pikilangan päät nauhoiksi. Nyt hän meni takaisin navettaan ja sitoi -pussin, jota hän nimitti "elttapussiksi", toisen vasikan kaulaan ja -kehotti aamulla varhain muuttamaan sen toisen kaulaan. - -Hyvän illallisen emäntä heille laittoi ja samoin he saivat oivallisen -yösijan. Aamulla kukon laulaessa kävi emäntä navetassa muuttamassa -pussin, ja kun päivä valkeni olivat vasikat terveet. Vieraille -laitettiin hyvä suurus ja he saivat vielä kelpo eväät reppuihin. -Eikä tarvinnut emännän niitä salaa täyttää, sillä isäntä oli samassa -toimessa ja kokosi vielä rahojakin tohtorille ja hänen oppilailleen. -Jos nämä eivät itse olisi kieltäytyneet vastaanottamasta, olisi -lahjamäärä ollut paljon runsaampikin, sillä nuo hyvät ihmiset pitivät -sen suurena menestyksen enteenä, että kuuntervaus tapahtui heillä. -Jo vasikkain paraneminen osoitti sitä, heiltä kun oli pitkin vuotta -kaikki vasikat kuolleet, sanoi emäntä. Hänelle annettiin neuvo sukia -elukat ja sitoa pussi kaulaan. Mutta hauskinta kaikesta oli se, että -kaikki olivat jääneet tyytyväiselle mielelle. - -Kun nuorukaiset olivat palanneet takaisin Perniöön, niin -kirkkoherranrouva täytti Tengströmin evässäkin Jaakko Fredrikin -teinirepusta ja pani vielä omiakin varoja lisäksi, sillä hän käsitti -että tämän rikaslahjaisen nuorukaisen toveruus oli suureksi hyödyksi -hänen pojalleen. - -Aamulla, kun Tengström eteisessä seisoi ja vähän alakuloisesti -katseli säkkiään, astui rouva samassa ulos keittiöstä. -- Mitä seisot -ja mietit? kysyi hän. - --- Katselen, että säkissäni, johon illalla tyhjensin reppuni, on nyt -varmaan Jaakko Fredrikin eväät. Nyt en tunne omiani, mutta tädin -avulla ne kai erilleen saadaan. - --- Ei siinä hänen ole, ne ovat kaikki sinun. - --- Ei, täti kulta, kiitän. Hän oli niin iloinen saaliistaan ja -hänestä olisi varmaan kovin ikävä, kun hän ei saisi sitä itse pitää. - --- Ei puhuta hänelle mitään. Luuletteko hänen niitä kuukauden päästä -muistavan ja tuntevan? Minä täytän hänenkin säkkinsä, ja tämän -toimitan heti aittaan ennenkuin hän nousee ylös. - -Nuorukainen kiitti sydämellisesti hyvää tätiä. Sitten hän meni ja -kertoi Bergelinille saaneensa hyviä uutisia kotiin. - -Vielä joulun edellä "oppilaat" saivat lyyran lakkiinsa ja "tohtori" -vihittiin papiksi Tukholmassa, jonne kaikki kolme matkustivat -avoimella jaalalla. Papiksi vihkiminen tapahtui Tukholmassa siksi, -että Turun piispa Kaarle Fredrik Mennander silloin valtiopäiväin -aikaan oleskeli siellä. - -Tämän pienen kujeilun päähenkilö on, niinkuin arvoisa lukija -tietänee, piirtänyt nimensä Suomen historiaan maan ensimmäisenä -arkkipiispana. Hänen toveristaan tässä kertoelmassa tuli rovasti ja -heidän maisteristaan Merikarvian kirkkoherra. - -Mutta teinikepposella oli vielä jälkinäytöksensäkin, jonka lukijan -suosiollisella luvalla vielä kerron. Se tapahtui puoli vuosisataa -myöhemmin. - - -3. - -Arkkipiispa Tengström oli jo pitemmän aikaa kärsinyt reumatismia ja -tullut kovin synkkämieliseksi ja hermostuneeksi. Pieninkin rasitus -tahi mielenliikutus voi saada hänet ärtyiseksi ja pois tasapainosta. -Lääkärit olivat turhaan koettaneet taitoansa; ei mikään auttanut. - -Silloin neuvoi muuan piispattaren ystävä, että olisi paras ottaa -tunnettu Halikon muori parantamaan; tämä muka oli parantanut hänenkin -miehensä, jonka taudille eivät lääkärit mitään voineet, vaikka -he siitä sitten kunnian ottivat, kun sairas parani, koska eivät -tietäneet, että muoria oli apuna käytettykään. Tämä ystävä kertoi, -että muori oli hieronut, haudellut ja voidellut ja potilas oli -parantunut hyväksi. - -Nyt alkoi arkkipiispatar ensiksi varsin varovasti puhua tuon tuttavan -herran taudista, joka hänen mielestään ilmauksiltaan oli ollut varsin -samanlaista kuin hänen miehensäkin tauti. Ja sitten hän kertoi sen -paranemisesta. Mutta arkkipiispa keskeytti hänet: -- Ei kiitoksia! En -minä anna itseäni Halikon muorin hoitoon. Jopa minua nauraisi koko -Suomi, ja lääkärit ivaisivat minua. - --- Mutta sen täytyykin tapahtua salaa. Ken sinua tietäisi nauraa, tai -ivata? - --- Ei. Siitä ei puhuta koskaan enää. - -Mutta kun sairaus ei helpottanut, päinvastoin paheni, niin ettei -ollut yönlepoa eikä päivänviihdytystä, alkoi huolestunut puoliso -taaskin puhua Halikon muorista, ja kiellosta välittämättä hän -teki sitä joka päivä, koettaen suostutella miestään, että hän nyt -kumminkin kerran, pari antaisi hieroa itseään ja käyttää haudetta. -Eihän sitä kukaan tietäisi, kun tekijä itsekin sen vaatii pitämään -salassa, jotteivät lääkärit häntä sakottaisi. - -Vihdoin, kun piispa ei enää uskaltanut valittaa eikä huokausta -päästää rinnastaan ilman että kohta sai kuulla Halikon muorista, -sanoi hän alakuloisesti: -- No, tulkoon sitten. Mutta minä tiedän, -ettei se mitään auta... Minua ei mikään auta enää. - -Ei kauankaan kestänyt ennenkuin rouva toi sisään siistin -maalaiseukon, joka kumarteli syvään ja puheli sävyisästi. - -Eukko oli jo useita päiviä ollut talossa valmiina, kunnes saisi luvan -tulla taitoaan osoittamaan. On huomattava, että lääkärit siihen -aikaan antoivat sangen vähän arvoa hieronnalle. - -Eukko hieroi kerran ja toisen, jopa kolmannenkin ja toimitti hyvää -haudetta välillä. Ja kunnianarvoisan potilaan kipu ja synkkämielisyys -"kuunteli", vaikka ei se vielä hyvästi jättänytkään. Mutta eräänä -iltana hän sanoi vaimolleen: -- Tämä on nyt viimeinen kerta, kun -annan vauloa itseäni... Saat lähettää eukon pois huomenna, kun -nyt olet saanut tahtosi toteen ja näet, ettei tämäkään auta. -Kärsivällisyyteni ja voimani loppuvat jo tykkänään. - -Siihen tyytyi rouva ja muorikin, joka otaksui, että hänen apunsa jo -olikin alkanut vaikuttaa. - -Illalla hieromisen ja hauteen jälkeen muori vielä ennen potilaansa -levollemenoa vähän aikaa viimeistellen piteli hänen kaulaansa ja -hartioitaan ja pyyhkieli hänen ruumistaan, lopettaen siihen toimensa. -Ja toivottaen hyvää yötä, hän meni kumarrellen ulos. - -Arkkipiispa, jonka oli vallannut väsymys, alkoi nousta nojatuolista -ja mennä levolle, koska nyt tuntui siltä, että kukaties saisi -rauhassa nukkua. Mutta silloin virahti mieleen ajatus: mitä se eukko -minun kaulaani siveli ja niskaani hypisteli ja puheli sitä ja tätä -sitä tehdessään? Paniko se sinne jotain? - -Hän koetteli yömekon päältä niskasta. Ei siellä tuntunut mitään. - -Mutta sittenkin... - -Hän koetti sormellaan mekon alta yöpaidan kauluksen päältä. Ja -oikein, siellä tuntui solmu, josta lähti nauhat. - --- Mitä tämä on? sanoo hän ja vetää nauhoista, jotka aukenevat -ja johtuvat hänen poveensa yömekon alle. Sieltä hän vetää esiin -kummallisen esineen. Se oli pieni kulunut, pitämisestä mustunut -kiiltävä nahkapussi, jonka yläreunaan näkyi uudet puhtaat valkoiset -nauhat ommellun. - --- Mitä...? Onko ihminen hupsu? sanoi hänen kunnianarvoisuutensa -suuttuneena. -- Aiotaanko minua taikakeinoilla parantaa? Katsotaanhan -kumminkin ensin mitä siinä on, mutta kyllä sitten saavat kuulla! - -Hän otti kynäveitsen ja paperiarkin, laski pussin pöydälle paperille -ja viilsi sen siinä halki. - --- Ei mitään muuta kuin pölyä, joku heinänkorsi ja karvoja, -valkoisia ja ruskeita, mitä moskaa...! Hyi! Ja nämä sitten ovat -parannusaineita. Voi sitä taikauskoa! Mitä tuolla sisempänä on? -Paperia. Siellä nyt on taikasanat, joku loitsu. Eivätkä Halikon papit -ollenkaan tiedä, mitä heidän seurakunnassaan piilee. Mutta minäpä -teenkin nyt heille pitkän nenän ja otan tiedon tämän taikakalun -tekijästä, sillä eukon täytyy se ilmoittaa! Ja sitten panenkin hänet -lujalle. Mitä tuohon on töherretty? Täytyy etsiä silmälasit ja -sytyttää toinen kynttilä. - -Se oli pian tehty. Hän istui jo lasit nenällä ja katseli kirjoitusta, -joka kuluneena ja äkkiä pyöräytettynä kumminkin näytti tutulta. Hän -luki vähän vaikeasti: -- _En hvit kalf o' en rö', vill di inte lefva -så må di dö_. - -Nyt aukesi hänelle äkisti menneiden päivien muisto. Hän tunsi omat -kirjaimensa siinä. Ja sydämellinen, iloinen nauru kaikui hänen -huuliltaan. Hän eli äkkiä uudestaan kaikki ja nauroi kuin koulupoika. - -Nauru kuului toisiinkin huoneisiin. Kiireesti tulivat arkkipiispatar -ja muori sisään. He olivat lähtiessä huoneessa hiljaa odotelleet, -että hän menisi maata ja saisi yölevon. - --- Herrajesta, kuinka nyt on asiat? huudahti muori, joka näki -rikkileikatun pussin pöydällä ja arkkipiispan istuvan nauraen -paperiliuska kädessä. -- Mitä te nyt olette tehnyt, semmoisen -vahingon! Oi voi! - -Piispa nauroi yhä hullummin, ihan huone kaikui. - -Mutta nyt suuttui eukko. -- Ei sitä niin tarvitse nauraa, sanoi hän -kiivaasti. -- Sillä on monta tautia parannettu ihmisistä ja elukoista. - -Piispa sai naurultaan vaivoin puhutuksi. -- Mistä te, muori hyvä, -olette tuon ihmeellisen taikapussin saanut? Tiedättekö kuka sen on -tehnyt? Ja kuka tämän paperiliuskan siihen on kirjoittanut sekä mitä -se sisältää? - --- Mistäkö saanut?! Tiedän kai... En minä sitä mistään varastanut -ole, minä olen sen äitivainajaltani perinyt! Ja tiedän minä senkin, -kuka sen on tehnyt, mutta en minä sen sanoja tiedä, kun ei niitä ole -kukaan lukenut. Mutta ei ne suinkaan aivan turhat ole, sanon minä, -koska ne ovat niin monta auttaneet. - -Mutta kun eukon vakuuttavat sanat yhäkin lisäsivät arkkipiispan huvia -ja ärsyttivät hänen nauruhermojaan, sanoi eukko loukkaantuneena: --- Vaikka te olette herra arkkipiispa ja minä vain alhainen -maalaiseukko, niin minä sanon sentään, että ei siinä mitään -naurettavaa ole, sillä on paljon hyvää tehty. Eikä se ole mikään -noitien tekemä, ei se taikapussi ole, niinkuin te sanotte, vaan -elttapussi. Se on oikein oppineitten herrojen, suuren saksalaisen -tohtorin ja hänen kahden oppilaansa tekoa, jotka tekivät ihmeitä -taivaankappaleissakin. Eikä ne olleet hävyttömiä, eivät ottaneet -niinkään paljon kuin mielellään olisi annettu, ja menestyksen ne -jättivät jälkeensä, eivät onnea vieneet, sanoi... Ei sitä kannata -nauraa. - -Eukko pyyhkieli hikeä otsaltaan. - -Mutta arkkipiispa, joka eukon puhetulvan aikana hymyilevänä -hytkyttäen kuunteli, nauroi taaskin kaikuvasti niin paljon kuin -jaksoi. Hän nauroi niin sydämellisesti, ettei muistanut koskaan -niin nauraneensa. Ja hänen vaimonsakin, joka ei vielä voinut -käsittää _koko_ asiaa, nauroi mukana katsellessaan tuota harvinaista -iloisuutta, vaikka hän muoria säälien taisteli vastaan. Uteliaana hän -otti paperiliuskan miehensä kädestä ja luki hymyillen sen sisällön. -Se kyllä hänenkin mielestään oli omituinen ja hän arvasi, että joku -hulivili oli sen tekaissut, mutta miksi koko asia ja eukon vakava -pakina hänen miehensä mielestä oli niin hassusti hauskaa, sitä ei hän -käsittänyt. - --- Vie nyt muori toisiin huoneisiin, ja kestitse häntä oikein hyvin, -sanoi iloisesti arkkipiispa, -- sillä hän on tuottanut minulle niin -hauskan illan, että tulen sen aina muistamaan. Minä olen parantunut, -muori on parantanut minut. Mutta suokoon anteeksi, että olen nauranut -ja nauran vieläkin, sillä nyt on minun hyvä olla. - --- No, Jumalan kiitos, että paranette! En suinkaan minä -nauramisesta... Kyllä minä sen anteeksi suon, en minä ymmärtänyt... -Ja, kiitoksia, hän kumarsi taaskin, -- kyllä minua on joka päivä -kestitetty, olen ollut kuin suurissa pidoissa koko ajan. - -Rouva kehotti nyt muoria tulemaan kanssaan. Mutta tämä astui pöydän -luokse, kääräisi paperin nahkapusseineen pölyineen kokoon ja kumarsi -syvään arkkipiispalle. -- Minä pyytäisin nöyrimmästi, että herra -kunnian arkkipiispa antaisi minulle _sanat_. Kyllä minä tämän -eheäksi saan ompelemalla, ei suinkaan voimat niin vähistä riipu kuin -päällyksen särkymisestä, kun aineet tallella ja sanat eheät ovat. -Antakaa vain sanat. - --- Sanat! Mitkä sanat!? Ei minulla semmoisia ole. -- Hän luuli eukon -pyytävän _häneltä_ loitsua eli taikasanoja. - --- On maar teillä kädessänne, vastasi kumarrellen eukko, -- niitä -minä pyydän takaisin, ette suinkaan te niitä tarvitse... En minä -_teidän_ sanojanne pyydä, lisäsi hän, sillä hän huomasi piispan -väärinkäsityksen, -- vaan omiani, omaa omaisuuttani. - -Hän oikaisi kättä ottakseen paperinpalaa. - -Piispa nosti kätensä korkealle ja rupesi taas hillittömästi -nauramaan, mutta antoi sitten kumminkin heti eukolle mitä tämä pyysi. - -Nyt oli muori tyytyväinen ja meni kumarrellen huoneesta, eikä pannut -pahakseen sitäkään, että piispan nauru kuului toisiin huoneisiin asti -hänen mennessään. Hän ryhtyi heti pussin parantamiseen, kokosi siihen -pölyn joka tomun, pani sanat sisälle ja ompeli sitten sen lujasti -kiinni. - -Piispatar jäi ukkonsa luokse uteliaisuuttaan tyydyttämään. Ja pian -sieltä kuului mitä sydämellisintä jatkuvaa naurua. He nauroivat nyt -molemmat samaa asiaa. - -Mutta hauskinta kaikista oli se, että arkkipiispa todella parani -varsin terveeksi. Hierominen ja hauteet olivat vaikuttaneet -nuorentavasti ruumiin elimistöön ja tuo hauska nuoruuden muisto ja -sydämellinen nauraminen elvyttivät sielun. Koko surumielisyys oli -kuin pyyhkäisty pois. - -Halikon muori palkittiin runsaasti ja hän lähti kotiin arkkipiispan -talosta varsin hyvillä mielin, sillä piispatar vakuutti hänelle, -että juuri tuo ihmepussi oli niin äkisti piispan parantanut, ja että -nauraminen oli ainoastaan paranemisen merkkejä. Ja tiesipä muori -itsekin, että pussi se oli, joka auttoi. - -Eukko tunsi itsensä hyvin onnelliseksi, kun oli voinut itse -arkkipiispankin parantaa. Vaikka lääkäri, jonka lääkkeet nauttimatta -oli heitetty ulos, siitä paranemisesta sitten ottikin kunnian. Ja -nytkin jäi jokainen hyvälle mielelle. - - * * * * * - -Tämän pienen kertoelman pääpiirteet on näiden rivien kirjoittaja -lapsuudessaan kuullut "tohtorin" leskeltä, rouva Bergeliniltä, -joka kuoli v. 1853 lähes 90 vuoden vanhana Merikarvialla. Olen -jostakin kuullut, että sama teinikepponen olisi kerrottu myöskin -piispa Tegnéristä Ruotsissa. Luultavasti on siinä tapahtunut -henkilöiden sekoitus, joka helposti on selitettävissä Tengström- ja -Tegnér-nimien yhdenkaltaisuudesta. Kertomani asian todistukseksi -mainitsen vielä, että pari vuosikymmentä sitten luin "Amerikan -suomalaisesta lehdestä" "Kuun tervaajat"-nimisen kertomuksen samasta -asiasta. Kertoja oli kuullut sen eräältä päähenkilön elossa olleelta -naissukulaiselta Suomessa, joka oli antanut hänelle luvan kirjoittaa -siitä sanomalehteen. Tämän päähenkilön nimeä hän ei kuitenkaan -tahtonut julkaista, vaan sanoi ainoastaan hänen olleen "erään Suomen -piispan". Toisten nimiä hän ei tietänyt. Mutta sanoi heitä kaikkiaan -olleen "kolme _ylioppilasta_". Tämän kertojan hienotunteisuuden -en kuitenkaan enää ole antanut estää itseäni nimiä julkaisemasta, -sillä henkilöt ilman nimiä ovat kuin kasvit ilman juuria. Ja -mikä on katsottu soveltuvaksi Tegnérin nuorukaisvuosiin, sopii -myöskin Tengströmin nuoruuteen. Ja ennen kaikkea on parasta, että -pikkuasioissakin etsimme totuuden esiin ja tiedämme, mikä on omaamme -ja mikä vieraan. - -Siinä oli tämä sama kertoja erehtynyt, että hän sanoi piispateinin -itsensä esittäneen "saksalaista tohtoria". Tiedämme, että Tengström -on 15 vuoden vanhana (1771) suorittanut ylioppilastutkinnon, ja olisi -hän sentähden tietysti ollut ylen nuori tohtoria esittämään. Siksi -täytyy rouva Bergelinin kertomuksen, jonka hän mieheltään, retken -osanottajalta, on kuullut, olla oikea. Kuitenkin oli B., vaikka -hänellä tohtorin osa olikin näyteltävänä, ainoastaan sivuhenkilö -näytelmässä. - - - - - - -INKERI - -Kertomus Isonvihan ajoilta - - - - -1. - - -Pastori oli tehnyt päätöksensä. Syvästi miettien oli hän kävellyt -hetken aikaa, hänen vakavien kasvojensa ilme puhui voitetusta -sisäisestä taistelusta ja hän oli nyt valmis alistumaan kohtalon -iskuun. - -Kesäaurinko loi valoa ja lämpöä saliin, jonka matala ikkuna monine -lyijypuitteisiin juotettuine ruutuineen oli avoinna, päästäen vilpeän -tuulenkin sisälle leyhymään. Riippakoivun oksien pehmeät liikkeet -ulkopuolella kuvasivat kevyitä, leikkiviä varjoja Rantasalmen -kappalaisen vaatimattoman asunnon lattialle. - --- Niin täytyy tapahtua, sanoi hän huoahtaen. - Vaimoraukka... ja -lapsikin... Oi rakas Isä! Tämä on ollut koettelemuksen, sisäisen -taistelun päivä -- ilma houkuttelevan suopea paolle, venematka järven -ylitse ei olisi jättänyt jälkiä -- miksi näitä ajattelen? Sinä, -Herra, olet vahvistanut minua ja olet minua edelleen tukeva. - -Nyt astui rouva sisään. Hän meni istumaan akkunan alle sivuseinällä -olevan pöydän ääreen, otti sukankutimen pöydältä ja rupesi sitä -pistelemään. - --- Kauan lapset viipyvät ongella, saanevatko mitään illaksi? sanoi -hän katsoen mieheensä, joka seisoi, katse häneen niin omituisesti -kiintyneenä. - -Hän katkaisi puheensa ja laski kädet kutimineen syliinsä, sillä -miehen katse oli hajamielinen, syvä ja aivan kuin samentunut. - --- Sano mikä mieltäsi rasittaa tänään, eihän viholliset...? - --- Sinä luet aina ajatukseni silmistäni. Pastori hymyili heikosti. - --- Ihmekös se! Avoin rehellinen katseesi puhuu selvemmin kuin sanat. -Mutta mitä olet kuullut? - --- Kuulin aamulla Mäki-Matilta, että siellä heidän puolessaan -oli ollut joku pieni kahakka talonpoikien ja _niiden_ välillä. -Meikäläiset eivät suosiolla antaneet ryöstää hevosiaan ja karjaansa -laitumelta, vaan ryhtyivät, Jumala paratkoon, otteluun. Yksi mökin -mies, Karhun Antti muistaakseni, on pahoin haavoittunut, hän luuli -sen kuolevan. Matti oli lähtenyt heti kylään sanaa tuomaan. Ja hyvin -tekikin ukko, sillä luultavasti ne ovat pian täällä. Papin he aina -tilille vaativat kaikesta mitä tapahtuu. - --- Oi Jumala meitä auttakoon! huudahti rouva. -- Mitä nyt teemme? - --- En minä tiedä parempaa neuvoa kuin turvautua Jumalaan ja katsoa -vaaraa silmiin. Pakoon en lähde. - --- En minäkään sitä... - --- Talonpojat yksin jäätyään käyttäytyvät ymmärtämättömästi ja -yllyttävät toisiaan, mutta he kuuntelevat pappiansa ja papin -velvollisuus on olla heitä lohduttamassa ja neuvomassa... Suokoon -Jumala vain että saisin olla. - --- Niin rakkaani, emme pakene, vaan kuolemme yhdessä. - --- Sinä! Se on toinen asia, sinun _täytyy_ paeta. - --- Älä puhukaan. - --- Entä Ingrid? - --- Lapsi raukka, rouvalle tuli kyynel silmään, -- mikä hänen -suhteensa neuvoksi, jos...? - --- Kuule minua nyt, rakas vaimoni, sanoi pastori vakavasti, -- jos -he tulevat... niinkuin he luultavasti tekevät, sillä eihän meidän -sovi anoa Herralta, että Hän erityisesti meitä säästäisi, täytyyhän -meidänkin kantaa osamme onnettoman maamme yhteisestä vitsauksesta, ja -pikemmin on se Herran armo, että hän katsoo _meidät_ mahdollisiksi -kärsimään, jos se päällemme lankeaa. Niin, jos he nyt tulevat ja -vievät minut... Oi, älä nyt itke noin... Kaikki voi olla turhaa, vain -pelkoa. Mutta aika on kenties täpärällä, kuule nyt sentähden minua -tyynesti, älä raskauta mieltäni, teet minut arkamieliseksi. - --- Tiedäthän etten itseni vuoksi itke, kerran on kumminkin -kuoleminen, eikä elävänä yksikään heistä minua ota, sanoi hän, ja -leimaus sinkosi hänen lempeistä sinisistä silmistään, -- mutta miten -lasten käy? - -Hän pyyhkäisi silmästään kyyneleet. - --- Minä olen nyt tyyni, puhu vain. - --- Jos he vievät minut, niin lähde heti Ingridin kanssa Hämeenlinnaan. - --- Ja jättäisin sinut! Oi, älä puhukaan siitä. En ikänä sinusta eriä, -minä seuraan sinua Siperiaan. Onhan muutkin vaimot seuranneet... Minä -kyllä jaksan. - --- Tiedän sen. Minä tunnen hyvin rakkautesi. Ja jos olisimme kahden, -niin tuskinpa voisin vastustaa sinua, varmaan saisit seurata minua. -Mutta Ingridin, tulirokkoa sairastaneen lapsen, jonka Herra on meille -kuoleman porteilta takaisin lahjoittanut, soisitko hänetkin sinne? - --- Ei, ei lapsiraukkaa, joka oli niin kipeä keväällä. Mutta jääköön -hän tänne, jonkun huostaan... Oi, en tiedä. - --- Ei, minä en ota sinua mukaani, jos sen voin suinkin estää. -Lapsemme tähden, ystäväni, vaadin nyt sinulta kuuliaisuutta tässä -asiassa. Uskoisitko lapsesi tänä aikana, kun eivät ihmiset voi -omiakaan lapsiaan suojella, jonkun huostaan? Ajattele tarkemmin, en -usko sitä. - --- Ei, ei, vastasi rouva hiljaa. - --- Ei, parempi olisi kenties sittenkin Siperia. - --- Oi, Herra valaiskoon nyt minua käsittämään miten teen oikein. Hän -itki katkerasti. - --- Eihän sinulla, vaimoraukka, ole mitään vaihto-ehtoa tässä asiassa. -Sinun täytyy antaa miehesi alttiiksi ja täyttää velvollisuutesi -lastasi kohtaan. Sinä olet _äiti_. - --- Mutta Gabrielin sallit kai kumminkin tulla kanssasi. Hän on terve -ja jykevä ja pian jo täysi mies. Ingrid onkin niin hento... Voi -sentään! - --- Niin Gabriel, häntä olen ajatellut, seuratkoon hän minua, jos -tahtoo. Ei Ingridistä voi olla puhettakaan, hän kuolisi ensi talvena, -ei hän kestä sitä jäistä ilmanalaa... Minä ja Gabriel kyllä kestämme, -kiiruhti hän sanomaan, kun huomasi vaimonsa sumean katseen, meillä on -vahva rinta molemmilla... Mutta rauhoittukaamme, ehkäpä pelkomme on -vallan turha. - -Pastori läheni nyt myöskin pöytää ja istuutui sen ääreen. - --- Turhaa se ei ole, Jumala paratkoon, sen kyllä käsitän. Mutta -mikset minulle heti aamulla kertonut... eikä Mattikaan? Nyt on pitkä -päivä kulunut siitä, oi, voi... Jos ne tulevat jo tänä iltana tahi -yöllä! Kuinka olet rohjennutkaan lykätä tätä näin pitkälle? - --- Eivät ne vielä ehdi, ne ryöstävät ja mellastavat nyt siellä, -teurastavat, keittävät, paistavat ja syövät niin kauan kuin jotakin -löytävät... Ja minä tahdoin miettiä ensiksi, asettaa Jumalan eteen -asiamme, yksin tehdä päätökseni, sentähden kielsin Mattiakin -puhumasta siitä, koska pelkäsin sinun voivan vaikuttaa päätökseeni, -jos tuntisit asian, sillä tunnenhan minä rakkautesi ja tiedän, että -kuolemaa kovempi täytyy sen pakon olla, joka sinut minusta erottaa. - --- Niin, armaani! Oi jos sentään koettaisimme kaikin. Minä hoitaisin -ja vaalisin... - --- Ei, en minä ota sitä omalletunnolleni. Sinä tunnet minut ja -tiedät, että kun kerran olen päätökseni tehnyt ja olen vakuuttunut -siitä, että olen oikeassa, niin se pysyy. Älä sen vuoksi vaivaa -minua vastaansanomisilla nyt, enempää kuin ennenkään, sillä tämä on -järkähtämätön tahtoni. - --- Mutta ei ennen ole ollutkaan puhe erosta, sanoi rouva kyynelten -lomasta heikosti hymyillen. -- Tämä on kuin revittäisiin sydän -rinnastani, en ymmärrä pitääkö minun totella vai eikö. - --- Vaimoni! Se on Herran tahto: -- sinun tahtosi olkoon sinun miehesi -alle annettu. Tätä muistutusta ei minun ole koskaan tarvinnut sinulle -tehdä enkä nytkään tee sitä soimatakseni sinua, vaan ainoastaan sen -tähden että huoletta voit antaa miehesi valita. - --- Mutta... kyllä se on sangen raskasta... kuitenkin tapahtukoon -Sinun tahtosi eikä minun. - -Hän painoi päänsä miehensä rintaa vasten ja nyyhkytti hiljaa. - --- Oi Herra Jumala, sanoi hän vähän rauhoituttuaan, -- kuka sinua -sitten vaalii, kun ei minua ole? - --- Jos poika tulee mukaan, niin hoidamme toisiamme. Mutta et saa -häntä kehottaa, muista se... Tulkoon vapaasti. - --- Ei, ei, mutta tiedänhän minä, että hän tulee. - --- Niin... Ja sinä olet minua uskollisesti vaalinut jo -kahdeksantoista vuotta. Kiitos, rakas vaimoni! Mutta ehkäpä en ole -ollut kyllin kiitollinen, ehkäpä Herra sentähden ottaakin lahjansa -takaisin. - --- Sinäkö et kiitollinen! Voi, minä vapisen oikein, miten minä voin -eron kestää? Ja miten kestät sinä? - --- Kyllä sinä Jumalan avulla kestät, minä tunnen mielenlujuutesi... -ja minä... Herra kyllä antaa voimia ja kärsivällisyyttä niille, jotka -Häneen turvaavat. - --- Mutta jos... Voi, en minä käsitä, en ole vakuutettu. - --- Mitä tarkoitat? - --- Tarkoitan sitä, että jos viholliset sinut vievät, mitä hyvää -seurakunnalla siitä on, ethän silloin ole lohduttamassa ja -neuvomassa? Voisit kai yhtä hyvin olla paossakin. Silloin ei meidän -tarvitsisi perhesiteitämme rikki raastaa... Ovathan pyhät miehetkin -paenneet... Eikö se siis ole tarpeetonta uhrautumista? - --- Susanna! Älä nyt _sinä_ johdata minua kiusaukseen! Ajattele, -jos lähtisin pakoon, kenties viholliset polttaisivat koko kylän, -tekisivät murhia, raiskaisivat naisia, sillä eiväthän ihmisraukat -aina voi metsissäkään piilotella. Mitä vastaisin Herralle, kun hän -syyttäisi minua, että olin palkkapaimen, joka jätin laumani ja -pakenin suden tullessa? - --- Oi, ei, ei! Sinä olet aina oikeassa, armaani. - --- En aina, rakkaimpani, mutta kyllä nyt. Ja kuule minua vielä. -Jos he vievät minut, sanoi hän tyynesti, -- niin seuraa minua -vankeuteen vakaumus siitä, että velvollisuuteni täyttämisellä olen -seurakunnalta, jonka Herra oli haltuuni uskonut, voinut torjua -paljon onnettomuutta, sillä luultavasti he tyytyvät, kun saavat... -papin. Taikka jos en voikaan vaaraa torjua, niin tiedän kumminkin -koettaneeni. - --- Kiitos, rakas mieheni! Tulin paljon levollisemmalle mielelle -päästyäni varmuuteen siitä, että teet oikein. Tulkoon nyt, Jumalan -nimessä, mitä hyvänsä... Vaikka itken, itken, niin tyydyn Hänen -tahtoonsa. - -Hän itki yhä. - --- Tiesinhän minä sinut uljasmieliseksi, sanoi pastori puristaen -hänen kättään. - -Hän nousi taaskin tuolilta ja rupesi käyskentelemään. - --- Ehkäpä Gabriel jo pian tulee ongelta, sanoi hän, -- niin saamme -itse ilmoittaa pelkomme hänelle. Ingridille ei tarvitse puhua mitään -vielä tänään, antaa lapsiraukan nukkua rauhassa yönsä. - --- Poikaraukka, jonka täytyi jättää lukunsa kesken! Tosin hänestä -meillä on ollut suuri apu tänä vaikeana aikana, kun ei ole tarvittu -renkiä pitää, mutta hänelle itselleen... - --- Hänelle itselleen se myöskin on ollut apu työttömyyttä vastaan. -Se kyllä on ikävää, ettei hän saanut lukujaan jatkaa, mutta hän ei -ole ainoa tänä aikana, jonka siitä on täytynyt jäädä osattomaksi, -kun opettajat ovat paossa ja koulut ja lukiot suljetut. Mutta -jos joutuisin maanpakolaisuuteen ja hän seuraisi minua, niin -tietysti hänen ylioppilastutkintonsa lykkäytyisi eteenpäin vielä -epämääräisemmäksi ajaksi, kenties ainaiseksi. Sepä juuri minua hänen -suhteensa eniten huolestuttaakin, enkä tiedä teenkö oikein, jos -sallin hänen seurata itseäni. - --- Oi, älä sitä epäile. Sinun seurassasi on hän isällisen -vaikutuksesi huomassa ja sekin on jo koulua. Ja ken tietää kuinka -monta vuotta maassamme on odotettava, ennenkuin koulut ja lukiot -saavat rauhassa vaikuttaa, siksi voivat nuorukaiset kasvaa miehiksi. -Enkä minä soisi, että poikamme siten mieheksi kehittyisi, sentähden -suonkin hänen seuraavan sinua. - --- En minäkään soisi. Jätän sen kuitenkin hänen omaan harkintaansa. -Onpa hänellä jo seitsemäntoista vuoden ikä, valitkoon itse. - -Iloinen nuorukaisen ääni kuului viereisestä huoneesta, joka oli -leivinhuoneena, keittiönä sekä työhuoneena samalla kertaa ja jota -nimitettiin pirtiksi. - -Gabriel on saapunut saaliineen sinne. - -Äiti menee katsomaan pojan saalista. - -Sisään astui nyt ovesta verevä nuorukainen, jonka vaalea kiharatukka -oli perintö äidiltä, mutta harmaat silmät ja jäntevä vartalo isältä. - --- Istu tänne, Gabriel, sanoi isä, -- minulla on vähän sanomista -sinulle. - -Gabriel istuutui rahille isänsä viereen. - -Isä kertoi nyt lyhyesti tuosta kuulemastaan kahakasta ja sen -mahdollisista seurauksista. - -Poika kuunteli tyynesti ja miettivänä, kunnes isä lopetti. - --- Minä seuraan sinua! sanoi hän sitten päättävästi. - --- Mutta ajattelehan, että sinä siten menetät paljon aikaa, ennenkuin -saat tutkinnon suorittaa ja saanetko sitä milloinkaan sitten enää? - --- Kävi miten hyvänsä, minä seuraan sinua. - --- Mieti kuitenkin, poikani, ennenkuin päätät, se on sangen vakava -askel elämässäsi. - --- Se ei kaipaa miettimistä. Olet itsekin ollut poika. Miten olisit -tehnyt minun asemassani, isä? - --- Sano totuus, lisäsi hän, kun huomasi isän epäröivän, -- minä -tahdon tietää sen nyt. - --- Minä olisin seurannut isääni, vastasi isä vakavasti. - --- Tiesin sen. Jos toisin olisit sanonutkin, en olisi sinua uskonut, -mutta minä tiesin myöskin sinun puhuvan aina totta. Ja minä, sinun -poikasi, teen nyt samoin kuin sinäkin olisit tehnyt. - -Sanatonna sulki pastori pojan syliinsä. - --- Äitikin tahtoisi tulla mukaan, jos meno tulee, mutta... - --- Äitikin! huudahti innokkaasti Gabriel. -- Entä Ingrid? Se nyt on -mahdotonta. - --- Ingrid ei tiedä vielä. - --- Miten he siellä eläisivät? Kuolisivat viluun! - --- Niin, siinäpä se... Äiti on meille miehille tehnyt vahvat -sarkavaatteet ja lämpimät turkit, mutta hänellä itsellään ja -Ingridillä on ainoastaan ohuet viitat... Kappalaisen pienet -tulot eivät ole pitkälle riittäneet, kun on ollut suoritettavana -velkaa, jota papiksi lukiessa täytyi tehdä. Kun olisi tämän edeltä -ymmärtänyt... Mutta kaiketi sen piti niin käymän... Annoin menneenä -talvena kuten tiedät, pois kaikki vanhat päällysvaatteemme. Kun -olisi aikaa, niin kyllä kai joku neuvo äitiä ja Ingridiä varten -keksittäisiin, mutta tässä hädässä, jos se tulee... Ja minulla on -ennakkotunne siitä, että se tulee... Ihmiset tavaroineen kaikki -metsissä, tuskinpa muita koko kylässä kuin me, tämä viime viesti on -ne nyt kaikki pelottanut pakoon, ei niitä nyt ketään voisi tavata. - --- Ei isä, on tarpeetonta, että he tulevat mukaan. Tietysti me heitä -syvästi kaipaamme, samoin kuin hekin meitä. Mutta eihän Jumala meitä -sielläkään hylkää, ja minä voin tehdä työtä. - --- Siihen minäkin luotan, ettei Hän hylkää meitä siellä enempää kuin -heitä täällä, ja työtä voin itsekin tehdä. Kaipaus tietysti tulee -olemaan syvä molemmin puolin. Olen vakuuttunut siitä, että ero meistä -äitiin koskee moninkertaisesti raskaammin kuin Siperiaan vaeltaminen -meidän kanssamme, ja samoin lapsiraukkaakin. - --- Siitä olen minäkin varma. - --- Kuule Gabriel, on paras olla valmis vaaran tullessa. Ota sentähden -vaatteemme alas ullakolta jo tänä iltana, huomenna se voi olla -myöhäistä, kenties on niillä silloin jo uudet omistajat. Minä katson -todistuksiamme ynnä muuta mukaan tarvittavaa. - --- Kyllä sen teen, isä... sitten. Nyt menen ulos kävelemään vähän. - -Hän nousi, otti lakkinsa ja lähti ulos. - - - - -2. - - -Pastori Orelius, joka oli kappalaisena Rantasalmella isonvihan -aikana, oli ylioppilasajallaan Viipurissa tutustunut haavalääkäri -Wolffin tyttäreen. - -Susanna Wolf oli kaunis tyttö, jonka kihara tukka kultalaineina -aaltoili hänen kaulallaan ja hartioillaan. Ja vaikka hän kantoi -aikansa jäykkää pukua, ilmaisi se sen alta kuitenkin hänen -hoikan-sorean vartalonsa joustavuus ja liikkeiden pehmeys. -Säännölliset kasvot, joille nuoruus ja terveys loivat rusottavan -värin, täydensivät hänen miellyttävän olemuksensa sopusuhtaisuutta. - -Hän oli Inkerissä syntynyt. Äitinsä, joka oli Inkerin suomalaisia, -oli hän jo varhain kadottanut. Isä, saksalainen, kuten nimikin -osoittaa, oli saanut yksin pitää huolta tytön kasvatuksesta. Isän -kuoltua oli Susanna sitten muuttanut Viipuriin erään tädin luo, joka -piti koulua siellä. - -Orelius asui Viipurissa enonsa luona, kauppiasperheessä, ja -siellä hän usein tapasi Susannan, jonka tädin koulussa enon -tyttäret kävivät. Tytön miellyttävä ja vaatimaton käytös teki -syvän vaikutuksen nuoreen ylioppilaaseen, joka löysi tunteellensa -vastakaiun nuoren neidon sydämessä. Susanna oli silloin -kahdeksantoistavuotias. - -Oreliuksen lähdettyä Viipurista ei Susanna ollut hänestä sittemmin -mitään kuullut, mutta hän säilytti muistissaan hänen avoimen -katseensa, ystävällisen äänensä ja suoran, vakavan käytöksensä, mikä -kaikki herätti luottamusta. Kun siis Orelius pari vuotta jälkeenpäin -tuli ja sai tavata Susannan tämän tädin luona, oli tytön ilo niin -vilpitön, samoin kuin Oreliuksenkin, että he jo sanoittakin tiesivät -olevansa toisilleen rakkaat. Ja avioliittonsa he solmivat samana -kesänä. - -Nämä muistot liikkuivat nyt pastori Oreliuksen mielessä, hänen -istuessaan vähäisessä salissa katsellen avoimesta matalasta -akkunasta, miten ilta-aurinko kultasi lahden laineita. Kukkien tuoksu -tuntui niin ihmeen suloiselta, pikkulintujen viserrys puissa kuului -niin viehättävältä, rastas lauloi viime laulujaan, käki kukahteli -viime kertojaan ja yksinäinen ruisrääkkä äänteli vielä vainion -perällä. - -Pastori huokasi. Suloinen luonto herätti hänessä kaikua, viritti -sielun sisimmät kielet soimaan syvän kaipauksen säveliä. Hän -ajatteli takana olevaa onnellista elämäänsä, kaikkea sitä hyvää -mitä hänellä oli ollut ja vieläkin oli, mutta joka niin pian kuin -salama uhkaavasta pilvestä iskisi alas hänen huoneeseensa, kuten -niin monen muunkin nykyaikana, jo huomenna voisi olla häneltä -iäksi kadonneena. Viime vuosien tapahtumat, joista huhut kulkivat -kulovalkeana seurakunnasta seurakuntaan, olivat omiaan järkyttämään -urhoollisintakin mieltä. Olihan nyt kulumassa tuo Suomen papeille -kärsimyksistä niin muistorikas vuosi 1714. - -Täytyy näin ollen myöntää, että tarvittiin tavallista enemmän -lujamielisyyttä, jos mieli pysyä tällaisten huhujen ja tietojen -liikkuessa paikallaan. Eikä kumminkaan -- se on luettava Suomen -papiston ikuiseksi kunniaksi -- tämä _hänen_ tekonsa ollut mitään -harvinaista, vaan lukuisat muutkin papit seisoivat Oreliuksen tavoin -seurakuntansa pylväänä, ottaen vastaan vihollisen kovimmat iskut. -Sitä todistaa niiden pappien luku, jotka isonvihan aikana vietiin -Venäjälle vankeuteen, monet aina Siperiaan saakka, ja joista useat -kuolivat puutteeseen, rääkkäykseen ja kaikenlaiseen kärsimykseen. - -Mutta aikomuksemme ei ole vanhoja arpia repiä verille, vaan -ainoastaan tositapauksia kertoellessa niiden valaisemiseksi ohimennen -mainita ajan oloista, voidaksemme luoda eheän kuvan myötätuntoisen -lukijan nähtäväksi. - - * * * * * - -Rouva pistäytyi sisään kelloa katsomaan. - --- Mitä sinä nyt puuhaat? Istu tänne luokseni, sanoi pastori. - --- Minä valmistan illallista, tiedäthän. - -Rouvan silmät olivat turpeat ja itkeneen näköiset. - --- Älä nyt siitä välitä. En minä syö paljon mitään, voileipä ja kippo -maitoa, tyydymmehän me kaikin siihen. - --- Minä sanon vain Vapulle, ettei hänen tarvitse tulta sytyttää. - --- Missä lapsikin on? sanoi hän Ingridiä tarkoittaen. - --- Hän levittelee ullakolla kuivumaan kukkia ja ruohoja, joita -aamupäivällä kokoilimme. - --- Hm, jättäköön sen... huomiseksi. - -Rouva meni. - -Hetkistä myöhemmin kuului keveitä askelia. Sisään astui pirtin -puolelta puolikasvuinen hoikka tyttö, kaksitoistavuotias. Tytöllä oli -samanlainen sini- ja valkoraitainen pellavapalttinainen puku kuin -rouvallakin. Vaikka se oli vanha, se oli puhdas ja hyvin silitetty ja -uuteen poimutukseensa salasi puolilyhyt hame helmassa olevat parsimot. - -Hän kantoi jotain esiliinan alla. - -Pastorin kasvojen sävy ilmaisi lapsen lähestyessä syvää huolta, -vaikkakin suu hymyili. - --- Arvaapas mitä minulla on täällä kädessäni sinulle, isä? - --- Kukkiako? Tunnen tuoksua. - --- Ei, et arvannut. - --- Mansikoitako jo? - --- Niin juuri. Pian arvasit. Tuoksusta tunsit. - -Hän vei isälleen pienen ropposen, joka oli täynnä kypsiä mansikoita. - --- Syö nyt, kulta, tyttösi poimimia marjoja. Hän katsoi hellästi -isäänsä silmiin. - --- Kiitos, lapsi! sanoi tämä ottaessaan marjat vastaan. - -Hän katsoi ylös taivasta kohden ja huokasi syvään pistäessään marjoja -suuhunsa. - -Tyttären rinnastakin nousi tällöin kevyt huokaus kuin vastakaikuna -isän tunteille. - --- Oi kuinka taivas on korkea ja sininen! Kunpa olisi siellä ylhäällä -Jumalaa lähempänä, näkemässä hänen ihmeitään! - --- Niin, lapsi, ja saisi siellä yhtyä armaittensa kanssa Jumalan -istuimen edessä, vastasi isä syvästi liikutettuna, -- ja niinhän -saammekin kerran. - --- Kuinka korkea se Jumalan istuin on! Ajatus ei riitä... Ja -kuitenkin sielun siivet sinne kantavat. - -Tytön silmät, jotka olivat taivasta kohti kääntyneet, olivat -väriltään ja katseen syvyydeltä aivankuin pienoiskuvat sen sinisestä -korkeudesta. Syvä tunne kuvastui hänen lapsekkaissa kasvoissaan, -jotka olivat kalpeat ja hienopiirteiset. - -Nyt hän katsoi isänsä silmiin ja äkkäsi kyyneleen niissä. - --- Oi isä! huudahti hän ja heittäytyi isänsä kaulaan ja kyyneleet -valuivat hänen poskilleen. - --- Niin, Ingrid-lapseni, se käy yli ajatustemme. Mutta älä koskaan -unohda, että sinulla rukouksessa on vapaa pääsy Jumalan armoistuimen -eteen. Se on suuri aarre murheen aikana, paina se mieleesi, rakas -lapseni! Hän laski kätensä tytön päälaelle ja sanoi liikutettuna: - --- Herra siunatkoon sinua, rakas tyttäreni, taivaallinen isä -suojelkoon ja varjelkoon sinua. - -Hän sulki lapsen syliinsä. - - * * * * * - -Rouva tuli nyt sisään. Hän oli ollut vintillä, sänkyvaatteita -huomisen varalle kokoamassa ja kantanut sinne kukkien lisäksi heiniä -pihalta. - -Pastori katsoi häneen niin syvästi kuin hän olisi tuolla silmäyksellä -tahtonut ikuisesti painaa tuon rakkaan kuvan sydämensä sisimpään, -vielä syvempään talteen kuin mitä se jo ennestään oli. - -Rouva oli nykyään kolmenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen ja hänen -sorea, jotenkin täyteläinen vartalonsa ei estänyt liikkeiden entistä -keveyttä ja pehmeyttä. Nyt oli syvä murhe, jota hän turhaan koetti -salata, tai oikeastaan tuska ja sydämen ahdistus, sillä murhe oli -vasta pelkona eikä vielä varsinaisena vaikuttimena, painanut leimansa -hänen tunteikkaille kasvoilleen. Niiden tavattoman kalpeuden, jota ei -liikkuminenkaan ollut parantanut, tekivät auringon viime säteet vielä -huomattavammaksi. - -Rouva istui miehensä viereen, nojaten päänsä hänen olkaansa ja -laskien käsivartensa hänen kaulalleen. Pastori kiersi toisen -käsivartensa hänen vyötäisilleen, toisella hän sulki tytärtään -sydämelleen. - -Hetken he istuivat siten vaiti. Rouva itki hiljaa. Eikä käsittänyt -Ingridkään miksi hänenkin mielensä oli niin sumea. - -Nyt tuli Gabriel kotiin kävelyltään. - -Rouva viittasi poikaansa tulemaan lähemmäksi. - -Gabriel otti jakkaran ja istuutui heidän eteensä, pää nojaten -äidin rintaan, toinen käsivarsi hänen kaulallaan, toinen sisaren -vyötäisillä. Sisaren käsivarren veti hän kaulalleen, äidin toinen -käsivarsi oli pojan ympärillä. - -He puhuivat menneistä ajoista, puhuivat vanhemmistaan, jotka -lepäsivät maan povessa, ja lapsistaan, jotka myöskin siellä nukkuivat -heitä odottamassa. Ja sitten muistelivat he sitä miten he ensi -kerran olivat toisensa nähneet. Näissä muistoissa heidän ensi -tuttavuudestaan ja ensi onnestaan viipyi nyt tänä iltana heidän -mielensä. He kertoivat niitä lapsilleen ja elivät niin uudestaan -ensilemmen aikansa. Se aika oli ollut selkeä ja tyyni kuin kirkas -lähde, siihen he voivat antaa lapsensakin katsoa kuin puhtaaseen -lähteeseen. Kun yksinkertainen illallinen oli syöty, piti pastori -tavallisen iltarukouksen, jossa Vappukin aina oli läsnä. Nyt oli -rukous sangen harras ja tuskin jaksoivat he laulaa virttä lopuksi. - - * * * * * - -Aamulla jo auringon noustessa oli pappilan perhe kokoontuneena -saliin. Pastori luki aamurukouksen. Sen jälkeen he lauloivat Lutherin -juhlallisen virren: "Jumala ompi linnamme", saksan kielellä, hänen -omilla sanoillaan. - -Pastori käyskeli hetken edestakaisin. - -Pöydällä, jonka ääressä rouva istui, oli iso kirja, Lutherin -kirkkopostilla, saksankielinen. Rouva luki nyt siitä kappaleita -sieltä ja täältä, jotka soveltuivat heidän nykyiseen asemaansa ja -vahvistivat heitä vaaran lähetessä. Kirjan hän oli saanut isältään -lahjaksi ja se oli jo senkin vuoksi hänelle kallisarvoinen. - -Hän oli taivaalliselta isältä anonut sielunvoimaa, mielentyyneyttä ja -sydämen uskallusta, miehelleen, lapsilleen ja itselleen, ja ilokseen -hän näki miehensä rauhalliset kasvot sisäisen valon kirkastamina, -kun hän nyt siinä seisoi akkunan luona ja katseli taivasta kohden -ikäänkuin tahtoen sanoa: -- Niin, Isä, se oli Sinun hyvä tahtosi. - -Ja Gabriel, tuo sorea nuorukainen, hän oli ihan tyyni ja tyytyväisen -näköinen, vaikka sangen vakava. Hän oli tyytyväinen saadessaan -uhrata osan nuoruudestaan isänsä hyväksi. Hänen kasvoissaan ilmeni -päättäväisyys ja mielenlujuus. Hän oli äkkiä miehistynyt, varttunut -jäntevämmäksi, aivan kuin hän olisi ollut entistään pitempi ja -ryhdikkäämpi, täysi mies jo. - -Äiti katseli häntä hyvillään. - -Ingridkin, jolle vanhemmat nyt aamulla olivat ilmoittaneet pelkonsa, -jottei lapsiraukka, jos heidän pahat enteensä toteutuisivat, silloin -pahoin pelästyisi, oli levollinen samoinkuin vanhemmat ja velikin. -Hänenkin katseensa tunkeutui tuonne pilvien yläpuolelle, sielun -siivet kohosivat sinne, minne hän illalla sanoikin niiden lennon -kantavan... Ainoastaan kalpeus kaikkien kasvoilla ilmaisi mielen -jännitystä. - - * * * * * - -Aika kului vitkaan, kello on seitsemän. Nyt kattaa Vappu suuruspöydän -ja hänen tätä tehdessään tahdomme esittää hänetkin. Hän on -valkotukkainen, punaposkinen, lyhyt ja jykevä tyllerö. Hän on -Hämeestä kotoisin, noin kaksikymmenvuotias herttainen tyttö. - -Perhe kävi pöytään. - -Ingrid luki tavanmukaisen rukouksen. Mutta ei kellekään heistä -tahtonut ruoka oikein maistua, vaikka he toistensa vuoksi melkein -pakottautuivat edes vähän syömään. Pian lopetettiinkin ateria ja -Ingrid luki taaskin kiitoksen. - -Vappu korjasi Ingridin kanssa pöydän. - -Päivä alkoi olla jo puolessa. Rouva istui ja luki itsekseen. Pastori -seisoi tielle päin antavan ikkunan luona. - --- Susanna, sanoi hän hämmentyneellä äänellä, -- tulehan tänne! Tämä -vavahti vähän, nousi nopeasti ja meni akkunan luo. - --- Näetkös? - -Rouva näki... Ja sanaakaan lausumatta hän tarttui lujasti miehensä -käteen. - -Kaukana tiellä näkyi tummanvihertävä ryhmä tomupilven verhoamana -nopeasti lähenevän ja kasvavan, ja ryhmän yläreunasta kilkahteli ja -välkähteli kuin loistavia säteitä olisi käynyt siitä ylös. - --- Ne tulevat! sanoi rouva hiljaa. - --- Niin, ne tulevat... Tiettyhän se, kirkonkylään... Mene nyt heti ja -vie tytöt ullakolle ja kätke heidät Jumalan nimessä niin kuin olemme -sopineet. Herra heitä varjelkoon! - -Hän puristi lujasti vaimonsa kättä. Tämä ei saanut vastatuksi. - -Gabriel juoksi äkkiä Ingridin luo, joka tuli sisään pirtistä, sulki -hänet syliinsä ja suuteli häntä ja Ingrid kiersi käsivartensa -veljensä kaulaan. - --- Ingrid, lapseni. - -Ja pastorikin astui kiireesti tyttärensä luo. - -Ingrid, joka nyt hetkessä käsitti aseman, heittäytyi isänsä syliin. - -Isä suuteli häntä, hymyili lempeästi ja irroitti hänen kätensä -kaulaltaan. - --- Mene nyt kiireesti ullakolle äidin kanssa, äiti kätkee sinut ja -Vapun sinne. - --- Voi isä, salli minun olla luonasi, minä tahdon kuolla yhdessä -sinun, äidin ja veljen kanssa, nyyhkytti tyttö. - --- Ei lapsi! Nyt ei ole aikaa hukata. Ole tyyni, ei meitä nyt ketään -tapeta... Älä itke, Jumalan tähden, olethan sinä rohkea tyttö -niinkuin äitikin on ollut. Mene joutuin nyt, että äiti ehtii takaisin. - --- Ingrid, Ingrid! huusi äiti ullakonastimilta. Isä työnsi tyttärensä -ulos ovesta ja sulki sen. Nyt juoksi Ingrid kiireesti ylös. Kun hän -kerran oli päässyt erilleen isästään, ei hänellä enää ollut mitään -omaa tahtoa eikä muuta ajatusta kuin päästä kätkeytymään. - -Ullakon päässä oli huone, jossa säilytettiin vaatteita. -Sänkyvaatteita, jotka olivat riippuneet nyt kesällä orsilla, oli -rouva illalla koonnut läjään peränurkkaan, pitovaatteita riippui -oven puolessa seinillä ja pesuvaatteita oli pärevasuissa sivuilla. -Lattialle oli puhtaille raadeille levitetty kukkia ja ruohoja sekä -kuminoita, joita he olivat edellisenä päivänä koonneet ja oven -luona oli pärekopassa heiniä, jotka kaikki ovestatulijaa vastaan -leyhäyttivät kesäistä tuoksua. Vähäinen akkuna perällä antoi niukasti -valoa, joten huone näytti puolihämärältä ulkoa auringonvalosta -tultaessa. - --- Vedä ylös patjoja seinältä, sanoi rouva Vapulle. - -Vappu tarttui kiinni lujilla kourillaan ja pian oli siellä suuri -aukko, päin lattiaa. - --- Menkää nyt joutuin tuonne suullenne makaamaan, käski rouva. -Ingrid, joka seisoi valmiina odottamassa, syöksähti edellä ja joutui -keskikohdalla patjojen alle, rouvan kallistaessa vaatteet heidän -ylleen. Ingridin päälle tuli siten enemmän painoa, kun Vappu oli -pujahtanut syrjän alle, seinän puolelle. Rouva huomasi tämän nyt -vasta, mutta asiaa ei käynyt enää muuttaminen, sillä kavioiden töminä -kuului jo läheltä, kun vihollinen hyvää ravia ajaen läheni pappilaa. -Kuului myöskin muutama laukaus, ilmoittaen joidenkin heistä käyvän -sotaa kotimäelle piilopaikoistaan palanneita lampaita vastaan. - --- Varokaa, lapsiraukat, ettette tukehdu, varoitti rouva, -- minä -tulen pian takaisin teitä auttamaan. Ja olkaa Jumalan tähden hiljaa. - -Hän asetti nopeasti ja taitavasti vaatteet heidän päälleen, peitti -tarkasti heinillä ja kokosi kiireesti kaikki ruohot, kukat ja kuminat -ja levitti ne viimeksi läjän päälle. Se oli nyt ison tuoksuvan -heinäkasan näköinen. Raidit hän sieppasi käsivarrelleen, pudisti -puhtaiksi ullakon sivulla ja heitti orrelle, jottei jäisi merkkiä -mistään. Oven huoneeseen hän jätti puoliavoimeksi. - -Nyt hän huokasi syvään ja painoi kättään sydämelleen. Alhaalta kuului -jyskyviä askelia ja aseiden helinää. Rouva kiiruhti tikkaita alas. - - - - -3. - - -Kappalaistalon asuinrivissä ei ollut muita huoneita kuin sali, -pastorinkamari ja pirtti, jolla oli päädyssä eri sisäänkäytävä. Tästä -eteisestä kävivät astuimet ullakkoon ja tämän tien sulki lasku-ovi. -Vähäinen maitohuone oli eteisen toisessa sivussa. Pirtistä oli, -kuten sanottu, ovi saliin ja tätä vastapäätä oli toinen ovi, joka -johti toiseen eteiseen, mistä päästiin pastorin huoneena olevaan -porstuakamariin. - -Rouva ennätti juuri juosta ovesta sisään kun joukko vieraita -sotamiehiä ryntäsi hänen jälkeensä pirttiin. Etummainen heistä -kouraisi lujasti häntä käsivarteen, kun hän aikoi salin ovesta astua -sisään sekä mongersi hänelle jotakin, mistä rouva ymmärsi ainoastaan -sanan "kapitan". Hän asettui oven eteen seisomaan, toisten sisälle -tulleiden raa'asti nauraessa. - -He kävivät heti oikein kilvalla talon kupariastioita ja muita -kuljetettavaksi soveltuvia esineitä anastamaan sekä ruokavaroja -korjaamaan. He kantoivat kaikki varat maitohuoneesta ulos ja mitä -eivät jaksaneet syödä, sen he viskoivat ympäri. Mutta näistä asioista -ei rouva nyt vähääkään välittänyt, vaikka hän kyllä muulloin oli -tarkka ja järjestystä rakastava emäntä huoneessaan. Hänellä oli nyt -vakavampaa ajateltavaa. - --- Herra kapteeni! huusi hän saksankielellä, jota hän otaksui -venäläisen upseerin osaavan puhua, -- sallikaa minun päästä sisään. - -Nyt kuului puhetta salista. Hän kuuli oudon, käskevän äänen jotain -puhuvan, kuuli sitten miehensäkin tyynen ja vakavan äänen, vaikka -rähinä hänen ympärillään esti sanoja selvästi erottamasta. Samassa -läheni joku kiirein askelin ja aukaisi oven. - -Ovessa seisoi nuorenläntä upseeri, uteliaasti silmäillen häntä -kiireestä kantapäähän, jonka jälkeen tämä ärjäisi jotakin -sotamiehelle, joka heti siirtyi sivulle. - -Rouva teki syvän mutta arvokkaan kumarruksen, uudistaen pyyntönsä -upseerille, joka jotenkin kohteliaasti vastaten antoi tietä hänelle, -sulkien sitten oven. - -Upseeri, jäykännäköinen mies, käski rouvan nopeasti varustaa -pastorille ja pojalleen, joka pyysi saada isäänsä seurata, mitä -he välttämättä mukaansa tarvitsisivat, sen verran vain, että he -saattaisivat sen kuljettaa saman hevosen selässä, jolla heidän tuli -ratsastaa, sekä yhtä hyvin voisivat kantaa, kun kävellä oli pakko. - --- Muuta en tarvitse, sanoi pastori, -- kuin raamattuni. Se on pientä -kokoa, ja nyt se on hyvä, vaikka siitä ennen olen monesti ollut -pahoillani. - --- Mutta vaatteita...? kysyi rouva. - --- Onhan heillä vaatteet yllään, vastasi upseeri, -- kesällä ei -tarvitse paljoa, joku paita matkan varaksi, siinä on kyllä. Kun -sataa, saa miehenne vanhan päällysviitan minulta, niin hän näyttää -sotilaalta, lopetti hän lyhyesti naurahtaen. - -Rouvan ottaessa esiin kaapista mainituita tavaroita juoksivat -kyynelhelmet pitkin hänen kalpeita poskiaan. Hän kääntyi upseerin -puoleen, joka käyskeli lattialla ja sanoi hänelle, värähdys äänessään: - --- Herra upseeri, teillä on kenties äiti, tai on hän jo muuttanut -autuaisten kotiin, on ehkä armas, joka tulee vaimoksenne, jos eihän -jo sitä olekin, heidän nimessään pyydän, hän astui puhuessaan -askeleen eteenpäin ja lankesi polvilleen, -- armahtakaa miestäni ja -sallikaa hänen jäädä kotiin, sillä Herra taivaassa tietää kuinka -syytön hän on kaikkeen kiihotukseen. Päinvastoin hän oli lakkaamatta -varoittanut ja neuvonut talonpoikia... - -Hänen äänensä oli tukehtumaisillaan liikutuksesta. - --- Lopettakaa rouva, sanoi upseeri vakavasti, -- ja nouskaa ylös, -se on turhaa, sillä minä tottelen käskyä. Minulla on everstiltäni -selvä käsky vangita pappi täällä. Jos miehenne on syytön, sen parempi -hänelle. - -Syvästi huoaten nousi rouva ylös. - -Värisevin käsin hän sitoi pyyheliinaan käärön kummallekin matkaan -lähtevistä. Kaapissa ei ollut paljoakaan matkaanottamista, sillä -vaatteet oli silittämättä vintillä. Sitten hän istuutui. - -Pastori pyysi nyt vuorostaan, että he saisivat ottaa turkkinsa -mukaan, jonka upseeri myönsikin. Hän lupasi toimittaa ne kuormastoon. - -Siihen aikaan oli yleisenä luulona, että kaikki sotavangit viedään -Siperiaan, vaikka useat saivatkin jäädä jo Inkeriin. Senpä vuoksi -luonnollisesti jokainen vankeuteen menevä kammoksui Siperian talvea. -Tällä ei tietysti ole aikomus sanoa, että päällysvaatteet Inkerissä -olisivat tarpeettomia, vaan ainoastaan että juuri Siperia synnytti -pelkoa, ja jos ei olisi oletettu sitä matkan pääksi, niin luultavasti -nyt kesällä ei tässä hädässä olisi turkkeja muistettukaan. - - * * * * * - -Ullakolta kuului nyt jyskyviä askeleita. - -Rouva säikähti ja hänen sydämensä alkoi kovemmin pamppailla. Hän oli -vähällä huudahtaa ja hypähtää ylös. - --- Niin, sanoi upseeri, joka huomasi hänen hämmästyksensä, -sotamieheni vain katsovat mitä talossa on, ei se muuta mitään ole. - -Pastori ja rouva eivät puhuneet mitään, vaan heidän sielunsa puhuivat -Jumalalle. - -Vähän ajan kuluttua kuului iloista hälinää. Nyt tulivat sotamiehet -saaliineen meluten alas ullakolta. - -Rouva katsahti taivasta kohti. Tulivatko ne nyt kaikki? kysyi hänen -sydämensä tuskainen ajatus. Sama kysymys kuvastui pastorinkin häneen -kääntyneissä kasvoissa. Heidän silmänsä yhtyivät. Yhä vaikeammaksi -kävi vaimon ahdistus, hän näki miehensä kalpeat kasvot, luki niiden -sävystä hänen sydämensä pohjalle salatun tuskan. Yhä synkemmäksi käy -miehen katse... Hän pyyhkii tuskanhikeä otsaltaan. Voi, pitäisikö -hänen, tuo epätieto sydämellään, jättää tämä kallis kotinsa? - -Ja Gabriel, tuo vielä äsken niin reipas nuorukainen, hänenkin -otsallaan on synkät rypyt. Hän istuu pää kumarassa, kasvot -jäykistyneinä mielen jännityksestä. - -Rouva ei voi sitä kestää, hän nousee ylös. Samalla hän muistaa -jotain. Hän käy päättävän näköiseksi ja lähenee upseeria, joka -piipustaan savuja vedellen silmillään seuraa savurenkaiden kulkua -ulos avoimesta akkunasta, jonka ääressä hän istuu. - --- Miehelläni olisi pari villapaitaa, sanoi rouva nöyrästi, -- -saisinko panna ne hänelle mukaan. - --- No, pankaahan nyt nekin, vastasi upseeri huolettomasti. - --- Mutta ne ovat tuolla vintillä, rohkenenko väkenne vuoksi siellä -käydä? - --- Kyllä rohkenette. Äskeinen käskyni vaikuttaa vieläkin. Mutta -ovatko ne enää tallella, on toinen asia. - --- Kiitän nöyrimmästi! - -Pastori sanoi myöskin haluavansa käydä työhuoneessaan jättämässä -sille hyvästit ja noutamassa raamattunsa. - -Upseeri suostui siihenkin ja sanoi Gabrielin voivan seurata, jos hän -haluaa. - -He menivät siis yhdessä. - -Rouva oli heti luvan saatuaan kiiruhtanut ullakolle. Siellä hän -katseli ensiksi tarkasti ympärilleen, mutta missään ei näkynyt -ketään. Nyt hän meni vaatehuoneeseen ja kiiruhti heinäläjän luo. Se -oli ihan semmoisena kuin hän sen oli asettanutkin. - --- Jumalalle kiitos! huokasi hän. Vaatteet seiniltä olivat kaikki -poissa. - --- Mitä he minun ja Ingridin puvuillakin tekevät? ajatteli hän -hymyillen. - --- Tytöt, sanoi hän hiljaa, kumartuen alas, -- älkää pelätkö, minä se -olen. - --- Joko ne menivät? kysyi kuiskien Vappu. - --- Ei vielä. - --- Äiti... - --- Vaiti, lapsi kulta... minun täytyy mennä. Voitko maata siellä -vielä? - --- Voin... vähän aikaa... mutta... - --- Ss! Ja hän meni kiireesti ulos. - -Alhaalta eteisestä kuului samassa askelten töminää, joka pelotti -hänet pois. - -Paidat olivat todellakin tallella. Ne olivat savutorven varjossa -ja niitä suojeli vielä sitäpaitsi edessä oleva vartaallinen -kylpyvihtoja. Sieltä hän löysi kaksi paria harmaita sukkiakin -kummallekin matkaan lähtevälle. - -Hän kiiruhti nyt alas ja samalla palasivat pastori ja Gabrielkin -saliin. - -Rouvan tyyni katse sanoi pastorille heti, että tytöt olivat säilyneet -piilossaan. Hänenkin mielensä rauhoittui ja tyynesti, melkein -iloisesti haasteli hän vaimonsa kanssa. - --- Ei tämän nykyisen ajan vaivat ole sen kunnian vertaiset, joka -meille ilmoitetaan, sanoi hän. - -Upseeri katsoi nyt kelloaan. - --- Kymmenen minuutin kuluttua olkaa valmiit. - -Hän meni ulos käskyjä antamaan. - -Oli siis tullut eron hetki. Aviopuolisot syleilivät kiihkeästi -toisiaan. - --- Oi miksi, miksi en saa sinua seurata? - --- Olet äiti, kuiskasi mies. -- Siunaukseni, terveiseni lapselle. -Rouva värisi ja oli kalpea kuin palttina, nyyhkytti vähän, mutta ei -kyyneltynyt. - --- Ethän tainnu, rakkainpani? Rohkaise mielesi, muista tyttöraukkoja. - --- Niin, niin, en minä tainnu... en... - -Ja niin hänen huulensa värisivät, polvensa notkuivat, mutta vaikka -hänen joka jäsenensä vapisi, jännitti hän kaiken aikaa voimansa ja -kesti onnellisesti. - --- Hyvästi armaani! sanoi hän, eikä hän itkenytkään, vaan hymyili. -Hymyili värähtävin huulin ja katsoi noihin uskollisiin silmiin -viimeisen kerran, katsoi pienen iankaikkisuuden. Hän tahtoi puhua -vielä, mutta kurkkua kouristi niin kummasti. - -Pastori ei saanut enää sanaakaan sanotuksi. Äänetönnä hän hyvästeli, -riistäytyi sitten irti ja syöksyi horjuvin askelin ulos. Maailma -musteni rouvan silmissä ja häntä melkein pyörrytti. - --- Siunaa minua, äiti! pyysi poika hänen vieressään. - --- Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, sanoi äiti -voimakkaasti syleillen poikaansa. -- Herra kuule minua, anna äidin -siunauksen seurata tätä poikaa, jonka hän nyt antaa haltuusi, että -hän kaikkien puutteiden ja kärsimysten kestäessä aina saisi tuntea -sitä rauhaa ja onnea, minkä hyvä omatunto tuottaa! - --- Amen! sanoi Gabriel syvästi liikutettuna, riistäytyi äidin -syleilystä ja juoksi ulos. - --- Sano Ingridille hyvästini, huusi hän mennessään, -- ja terv... - -Äiti hoiperteli akkunan luo lavitsalle. - -Upseeri astui nyt kiirein askelin sisään, otti piippunsa salin -toiselta akkunalta, astui sitten rouvan luo, otti häntä kädestä, -puristi sitä ja sanoi: - --- Hyvästi! Rouva vastasi ja vieras mennä tömisti ulos niin että -kannukset helisivät. - -Kohta sen jälkeen kuului ulkoa kavioiden töminää. - -Rouva juoksi akkunaan ja ehti vaihtaa viimeisen silmäyksen miehensä -ja poikansa kanssa. - -Pastori viittasi kädellään taivasta kohti ja nosti hattuaan. Rouva -nyökäytti päätään merkiksi, että oli käsittänyt. - -Gabriel painoi kätensä sydämelleen ja heilautti lakkiaan. - -Ja nyt se oli ohitse. - -Rouva tunsi että tämä oli katkerin hetki hänen elämässään. Hän oli -saanut rakastetun isänsä hautaan, oli jäänyt turvattomaksi maailmaan, -mutta mitä se oli tähän verrattuna. Jos hän olisi seisonut miehensä -ja poikansa avoimen haudan partaalla, olisi se ollut onni tämän -rinnalla. - -Mutta he menevät, etääntyvät eikä hän enää erota heitä, he -sekaantuvat sotamiesryhmään, joka taas kietoutuu tomupilveen. Jo -hajottaa tuuli tomunkin, ei näe silmä, ei kuule korva enää mitään... - -Kädet kiinteästi ristittyinä ja pää niihin nojaten istuu hän ja -itkee, itkee niin että koko ruumis värisee. - -Silloin hän muistaa äkkiä Ingridin. Hän säpsähtää, ponnahtaa ylös -kuin jousi ja tarttuu molemmin käsin ohimoihinsa. - --- Herra Jumala! Lapsiraukkahan menehtyy sinne! - -Ja notkuvin polvin hän kiiruhtaa ylös ja vetää pois heiniä ja -vaatteita. - -Tytöt ovat puolipyörryksissä, pelosta, kuumuudesta ja vaatteiden -painosta. Varsinkin Ingrid on melkein tainnuksissa. Äidin täytyy -häntä ensiksi auttaa jaloilleen, sillä hänen jäsenensä ovat vallan -puutuneet ja hervottomat. Hänen koko ruumiinsa värisee, hän on -hikinen ja kuitenkin kalpea. Vapun laita ei ole paljon paremmin. -Lähes kolme tuntia ovat he saaneet maata siinä liikkumatta. - --- Joko ne menivät? kysyy Vappu. - --- Missä isä on? lisää Ingrid. - --- Jo ne menivät, ja isältä terveiset, sekä samoin Gabrielilta. - --- Käydään nyt heti alas, lisäsi hän sitten. -- Sinun täytyy, Vappu, -viivyttelemättä juosta tuomaan ruuna. - --- Minne sitten nyt, rouvakulta? - --- Hämeenlinnaan. - --- Hämeenlinn...! - --- Niin, mutta älä nyt paljoa kysele, sillä meillä on kiire, -ymmärräthän, jotta pääsemme lähtemään ennenkuin viholliset taaskin -tulevat. - --- Tulevatko ne takaisin! - --- Luultavasti. Jospa eivät samat tulekaan, kun tietävät jo tyyten -ryöstäneensä, niin voi heitä kuitenkin tulla joku toinen joukko. - --- Niin. Valjastanko ruunan metsässä, jossa kärryt ovat piilossa? - --- Tietysti, lapsikulta. Ja juokse nyt, jos voit. - -Vappu lähti harppailemaan metsää kohti. - --- Käymme nyt alas, lapseni, minä tuen sinua. - -Hän talutti tyttöä, joka hoiperteli hänen sivullaan. - -Hänellä itsellään tuskin oli voimaa kävellä. Ero oli niin lamauttanut -hänet. - -Kun he tulivat alas, hämmästyi lapsi sitä tyhjyyttä, epäjärjestystä -ja likaa, joka valitsi tässä äsken niin siistissä ja hymyilevässä -kodissa. - -Rouva etsi kipposen ja juoksi kaivolle, josta hän toi raikasta vettä -ja tarjosi Ingridille. Ingrid joi vähän ja heittäytyi lavitsalle. -Äiti istui hetken pöydän ääressä, päätään käteen nojaten. - -Sitten hän nousi, meni lapsensa luo, istui hänen viereensä ja vaieten -sulki hänet syliinsä. - --- Mennään nyt katsomaan, ovatko viholliset jättäneet mitään, jota -voisimme ottaa mukaan, sanoi hän sitten. -- Täällä ei ole mitään, -vaatteet kaikki olivat vintillä. Mutta en minä niitä sure. Isän -kamarissa en ole vielä käynyt, mutta menkäämme sinnekin katsomaan. -Tule, meidän täytyy nyt toimia, puheli hän Ingridiä viihdytellen. - -Kirjat ja paperit oli viskelty pitkin lattiaa ja osaksi revitty ja -tahrattu arvottomina. - --- Olkoot kirjat siinä, kukapa niitä nyt tarvitsisi. Mennään pois! -Mutta kyyneleet tulivat taas väkisinkin silmiin, kun hän lattialta -liasta löysi papinkaulukset, jotka hän äsken oli miehellensä -silittänyt. - --- Ne ovat toki liian hyvä lattialla ryvettymään, vaikkei niitä ikinä -enää tarvittaisikaan. - -Hän noukki puhellessaan kaikki tarkasti lattialta ja istui väsyneenä -tuolille. - --- Menemme saliin, Ingrid, täällä on niin hirveän ikävää, sanoi hän. - -Sali on sentään vielä entisellään, siellä ei näy juuri mitään merkkiä -hävityksestä. Mitään mukaan otettavaa siellä ei kuitenkaan ole, sillä -eihän huonekaluja voi pakomatkalle ottaa. - --- Minä katson, sanoi rouva, -- ovatko lusikat säilyneet. - -Hän avasi kaapin oven, jossa avain vielä oli suulla sen jälkeen -kun hän itse oli sieltä paitoja ottanut. Hän veti laatikon ulos ja -katsahti sisään. - --- Poissa, sanoi hän huoahtaen, -- ne olivat isän perintöä. Ja hänen -nuuskarasiansakin, jonka hän aikoinaan oli saanut lahjaksi, on -myöskin poissa ja siitä onkin mieleni pahempi. No, tietysti, sillä -olihan se hopeaa. - -Mutta nyt hän huomasi rakkaan postillansa pöydällä ja meni nopeasti -ottamaan sen. - --- Jumalan kiitos! huudahti hän. -- Jättivät kumminkin kirjani. -Ingrid, ota nyt heti tämä kirja huostaasi. Sinä tiedät kuinka -kallisarvoinen se on minulle, kun olen sen isältäni saanut, ja -varsinkin nyt, kun se on ainoa, mitä minulla on häneltä, mutta tänään -annan sen nyt sinulle. - --- Mutta äiti, miksi et pidä sitä itse elämäsi loppuun asti, kun se -on isäsi antama lahja, vieläpä ainoa muisto hänen jälkeensä! - --- Että minä annan sen sinulle, tapahtuukin juuri lahjan arvon -takia, sillä sinä olet vielä kalliimpi! Ota sentähden nyt rakkauteni -osoitteeksi omaksesi tämä kirja. - --- Kiitos, rakas äiti! - -Tyttö otti saksalaisen Lutherin postillan syliinsä ja käänteli -sen lehtiä hajamielisenä. He istuivat taaskin pöydän ääressä. -Riippakoivujen oksat kirjailivat nytkin auringonvaloista lattiaa, -mutta he eivät sitä huomanneet, eikä lintujen laulukaan heitä nyt -viehättänyt. - -Äiti kertoi hänelle nyt tarkasti kaikki tapahtumat siltä ajalta, -jonka tytöt olivat olleet ullakolla. - -Oli ikäänkuin olisi hän itsekin tuntenut vähän viihdytystä puhuessaan -ja siten juuri kuin eläessään uudestaan kaikki. - -Ingrid, joka istui äidin vieressä ja nojasi päätään hänen olkaansa, -otti äidin lopetettua hänen kätensä ja hyväili sitä. - --- Käymme nyt aittaan, sanoi viimein äiti, -- ehkäpä Vappukin jo -pian tulee. Ota kirja mukaasi. Täällä ei ole mitään muuta ottamista. -Ei pyyheliinaa koko talossa, ei nenäliinaa muualla kuin taskussa. -Sänkyvaatteetkin he kantoivat kaikki kuormavankkureilleen. Ullakolla -niitä tosin vähän olisi, mutta niitä ei voi kuljettaa, niistä olisi -pakomatkalla ainoastaan haittaa. Olkoot siellä heinien alla, ehkäpä -säilyvät, jos koskaan tätä kotoa enää näemme. Kyläläisiltämme ne -kyllä saavat rauhan. Ruokaa ainoastaan otamme mukaan, jos vielä -jotain löydämme. - --- Mutta mihinkä lehmät joutuvat? - --- Lapsikulta, vihollinen ne pian korjaa. Aitan ovi oli auki; he -menivät sisään. Rouva katseli ympärilleen hinkaloihin ja huokasi -syvään. - --- Ei kunnollista leivänpalaa talossa! sanoi hän melkein itku -kurkussa. -- Poissa palvatut lihatkin orrelta, niin tarkoin, ettei -vahingossakaan ole mitään jäänyt. - -Samassa hän huomasi ison ruukun nurkassa. Siinä oli ruisjauhoja, -jotka hän säkkejä pestäessä oli siihen tyhjentänyt. Siinä kaikki mitä -oli jätetty. Se oli kai huomaamatta jäänyt oven taakse. - --- Ingrid, sanoi äiti, -- minä olen tuon ruukun tuonut Inkeristä. -Se on ainoa perintöni äitini jälkeen. Hän oli ollut aivan köyhä -maalaistyttö. Eikä ole niinkään ihme, että he juuri sen jättivät. -Minä näen siinä ikäänkuin merkin Herralta, että sen pitää säilymän. - -Hän polvistui ruukun viereen ja laski kätensä sen päälle ristiin -sekä rukoili, että Herra antaisi siunauksensa seurata tätä astiaa, -joka sisältöineen oli ainoa maallinen tavara, joka hänellä oli -tyttärelleen antaa. - -Vahvistuneena nousi rouva sitten ylös. - -Rouva ei tämän syvän murheen hetkenä muistanut ruunaa ja kärryjä, -jotka hänelle kuitenkin vielä oli jäänyt. Olikohan se enne? - - - - -4. - - -Nyt kuului kärryjen kolinaa. Vappu siellä ajoi jo aika vauhtia pihaan. - --- Rouva hoi! huusi hän kalpeana, -- viholliset tulevat, ne ovat jo -aivan lähellä, ne melkein juoksevat. - --- Uusi joukko venäläisiä näkyi lähenevän kiireesti tiellä. - --- Ingrid lapseni juokse, kärryille, sanoi hätäisesti rouva, syleili -kiireesti tytärtään ja työnsi hänet ulos ovesta. - --- Joutuin, joutuin! huusi hän. - -Itse hän nosti raskaan ruukun kärryjen takapuolelle. Ingrid istui -Vapun rinnalla etupuolella. - --- Onko sinulla kirja, Ingrid? - --- On, äiti! - --- Onko ruoska, Vappu? - --- On, on! - --- Herran haltuun siis! Lyö hevosta, Vappu, ja anna mennä niin paljon -kuin pääsee! - --- Äiti, äiti, tule sinäkin... älä jää... Ingrid ojensi käsiään ja -alkoi itkeä. - --- Älä minusta... minä painan paljon, ruuna ei jaksa kolmea -kuljettaa... ei minun hätää...! Lyö, lyö! huusi hän Vapulle -- älä -pidätä, jos mitä hyvänsä näet tapahtuvan! Katso Ingridiä että hän -pysyy rattailla. Jumalan haltuun! - -Hän nyökkäsi päätään ja hymyili itkunsekaista hymyä. - -Vappu löi hevostaan minkä jaksoi, ja ruuna, joka jo astuskeli -eteenpäin, oli heti täydessä laukassa. - -Mutta sotilaat olivat myöskin samalla aitan edessä. Rouva hypähti -heti aitan portaille ja sieppasi avaimen lukosta käteensä. - -Ingrid istuu kuin kivettynyt taakseen kääntyneenä ja katsoo -kauhistuen miten äidin kävisi. Vähäisen toivon kipinän viritti hänen -sydämeensä äidin varma sana: -- ei minun hätää. Mutta kauan ei hänen -tarvinnut olla epätietoinen. - -Sotamiehiä oli noin kymmenkunta. Muuan heistä, joka näkyi olevan -joukon johtaja, huusi ja viittoi poistuville tytöille, tömisteli -jalkojaan ja pudisti tikariaan. Kuusi tai seitsemän miestä lähti heti -juoksemaan pakenijain perään. - -Mutta Ingrid ei huomaa heitä, hän katsoo vain äitiä. Hän näkee kuinka -johtaja lähestyy äitiä pudistaa tikaria hänen edessään, osoittaen -pakolaisia kohti. Mutta äiti seisoo tyynenä. Mitä, rohkeneeko hän -laskea käsivartensa äidin vyötäisille? Ei, äiti nostaa äkkiä ylös -kätensä, jossa hänellä on tuo iso avain. Mies tekee peräytyvän -liikkeen, mutta iskee samassa tikarinsa äidin rintaan ja vetää sen -verisenä ulos. - -Äiti kaatuu portaalle. Ingrid näkee hänen kullanruskeat kiharansa -maassa... - --- Oi Jeesus auta!... Vappu... pidätä... äiti kuolee... änkytti -kalmankalpeana Ingrid, hypähtäen ja tarttuen kiinni ohjaksiin, sekä -valmistautuen hyppäämään alas rattailta. - --- Jumalan tähden, Ingrid, heitä irti ohjista! Ja istu rauhassa. -Vappu tarttui lujasti Ingridin käsivarteen ja painoi hänet istumaan. - -Hän katsoi taakseen ja näki rouvan makaavan siellä verissään ja -liikkumattomana, mutta hän näki myöskin parin venäläisen olevan -saavuttamaisillaan heidät. Hän koetti sentähden ajaa minkä saattoi, -niinkuin rouva oli käskenytkin, vaikka mitä hyvänsä tapahtuisi. -- -Kai hän sen arvasi edeltä... rouvakulta, ajattelee Vappu. - -Mutta ruunan kulku ei sen paremmin edisty, vaikka Vappu huutaa, -nykii ja lyö. Se juoksee vain tasaista kulkuaan eteenpäin, torjuen -hännällään lyöntejä. Laukasta se on jo kyliänsä saanut. - --- Venäläiset perässä huutavat ja nauravat. Vihdoin eräs etäämpänä -olevista pysähtyi, tähtäsi ja laukaisi, mutta luoti vingahti ylitse. -Toinen seurasi esimerkkiä, mutta ampui vuorostaan sivuitse. - -Vappu laskeutui nyt kärryjen pohjalle pitkäkseen ja veti Ingridin -kanssaan. - -Kolmas luoti kävi kärryjen takalautaan. Sille se ei tehnyt mitään -vahinkoa, ruukku vain täräyksestä vähän vioittui kuten jälkeenpäin -huomattiin. Nyt ei ruunakaan enää tarvinnut lyömistä, se laukkasi -lentämällä eteenpäin, saatuaan vihdoinkin päähänsä, että tässä oli -todella kiire tarpeen. Kolme, neljä laukausta ampuivat takaa-ajajat -vielä heidän ylitseen ja sivuitseen, mutta jäivät kiukkkuisesti -ärjyen jälkeen. - -Vaikka Ingridin mieli oli niin surun ja kauhun vallassa, hän huomasi, -miten läheltä jokainen luoti kulki. - -Nyt, kun ei enää kuulunut laukauksia, kohotti hän päätään. Venäläiset -ovat jo jääneet kauaksi ja palaavat takaisin. Mutta äitiään ei Ingrid -enää näe, tie on tehnyt käänteen ja varjostaa häneltä verissään -makaavan äidin. Kodin katto vain näkyy enää, sekin jo peittyy metsän -suojaan. - --- Vappu, sanoo hän vähän ajan päästä, -- Vappu, mikä tuo sakea savu -on, se rupesi nyt juuri näkymään? - --- No vai, ne ovat pistäneet tuleen kotisi, se on varma. Kiitä nyt -Jumalaa, että olet päässyt pois sieltä. - --- Katso, liekki, huudahti Ingrid. Vappu kääntyi taaskin katsomaan. - -Korkealle nousee lieska, se loistaa ja hehkuu syösten ilmaan -tuhansittain kipinöitä. Nyt nousee toisestakin paikasta tulikokko -harjalle, lietsoo siivillään ja ojentautuu edellistä kohden, molemmat -lähenevät toisiaan kuin taisteluun ryntäisivät ja yhdistyvät yhdeksi -suureksi tulipatsaaksi. Kuiva honkainen huone antaa hyvää ravintoa -nälkäisille liekeille. Kohina, ryske ja rätinä kuuluu sieltä ja sakea -savu nousee pilviä kohden. Ja Ingrid katselee hyytynein kasvoin -kuinka hänen lapsuudenkotinsa palaa. - -Mutta ruuna kiidättää heitä yhä kauemmas kamalalta näkymöltä. - -Tuli sammuu viimein itsestään, syötyään kaiken sille kelpaavan. -Tytöt eivät näe enää savuakaan, he ovat jo siksi kaukana. Ilta on -lauhkea ja tyyni, aivankuin ilmattaret hiljaa tuudittaisivat luontoa -nukkumaan. Muuan yksinäinen yölintu vain visertää. - - * * * * * - -Nähtyään, ettei siellä enää ollut mitään ottamista, venäläiset -sytyttivät kappalaistalon palamaan ja lähtivät pois. - -Tulipalo houkutteli vihdoin ihmisiä metsästä kylään katsomaan. Tuli -oli jo perinjuurin tuhonnut asuinhuonerivin heidän tullessaan, mutta -navetan puoli vielä paloi. Aittarivi, johon kuului kaksi aittaa, -toinen jyviä ja toinen kaloja, lihoja ym. varten, seisoi etäämpänä -toisella puolen tietä ja tuulen yläpuolella se oli jäänyt syttymättä. -Näytti siltä, että ainoastaan asuinhuoneet oli sytytetty, koska ne -olivat ensin ehtineet palaa loppuun. - -Lähelle tultuaan näkivät he rouvan makaavan hengetönnä ja verissään -portaalla, joka yhdisti aitat. Tyyni rauha kuvastui hänen kuolemaan -jäykistyneillä kasvoillaan, valjenneet huulet olivat puoliavoinna -kuin hyvästiä sanoen. Kaikesta päättäen oli kuolema hänet äkisti -kohdannut, sillä tikarin isku oli käynyt sydämeen ja ruumis oli jo -illan viileydestä jäähtynyt. - -Miehet nostivat ruumiin aittaan ja yksimielisesti päätettiin -toimittaa ruumis kunnialla hautaan. Sunnuntaina sitten, kun oli saatu -tieto, että venäläiset olivat jo muualle siirtyneet, seurasi kellojen -soidessa suuri surusaattoa yksinkertaista ruumiskirstua, joka kätki -rouva Oreliuksen maahan kuuluvan osan Rantasalmen kalmistoon. - - - - -5. - - -Isä, isä, herää nyt toki. Herrajesta, ketä nyt tulee? Ne ajoivat -pihaan niin kovaa vauhtia että minä ihan pelästyin. Ne ovat -varmaankin ryssiä. - --- Hä, ryssiäkö? Missä? kysyi isäntä, joka juuri heräsi. - --- Pihassa kai, kun juuri tulivat ajaen. - --- Onko niitä montakin hevosta? - --- En minä tiedä, montako niitä on, en minä rohkene mennä akkunaan, -nouse itse katsomaan. - -Isäntä kömpi kiireesti ylös ja läheni varovasti akkunapieltä ja -tähysti siitä ulos. Tallin edessä hän näki hevosen rattaineen. Kaksi -tyttöä asteli sieltä poikki pihan tupaa kohden. - --- Eipä nuo juuri ryssiltä näytä. Eiköhän tuo ole Rantasalmen -pastorin ruuna, jonka se osti Seppäläiseltä tässä takavuosina? -Kelpo hevonen, puhelee isäntä. -- Mitä letukoita ne ovat, jotka -sillä ajavat, kun niin märäksi on elukka ajettu? Tarvitsisivat -tuollaiset... Täytyy mennä hevosparkaa korjaamaan. Mitähän se -pastorikin ajattelee, kun tuommoisille hevosensa antaa? - -Isäntä vetää puhuessaan hätäpikaa hurstikaatiot jalkaansa. Samalla -koputetaan ovelle. Hän aukaisee oven ja tytöt astuvat sisään. Heidän -arkaan tervehdykseensä vastaa hän ärähtävällä äänellä ja kysyy: - --- Mistä kaukaa te olette ja mihinkä matkustatte? - --- Rantasalmelta, vastaa Vappu, ja lisää vähän viivähtäen, -- ja -menemme Hämeenlinnaan. - --- No ketä sieltä? Ja kenenkä hyvän ihmisen on tuo hevonen? - --- Olemme Vähästä-pappilasta, vastaa Vappu alakuloisesti. -- Tämä -toverini on papin tytär. Ja olen minäkin sieltä, piika. - --- Mutta mikähän "ryssänkyyti" teillä on, kun noin rahkaan olette -ruunan ajaneet? Eihän Hämeenlinna mikään jänis ole. - --- "Ryssänkyyti" meillä kylläkin on, kun henkemme edestä olemme -paenneet, vastaa Vappu rohkeammin. - -Ja hän kertoo nyt juurta jaksain kaikki tapahtumat ja kuinka rouva -käski ajaa. - -Isäntä, keski-ikäinen mies, istuu matalalla jakkaralla, kyynärpäät -polviin tuettuina, kädet leuan alla, ja kuuntelee suurin silmin Vapun -kertomusta. Sitten hän huoaten nousee, ottaa lakkinsa vartaan päästä -ja sanaakaan sanomatta menee ulos hevosta hoitamaan. - -Emäntä nousi Vapun kertoessa istumaan ja heitti hänen lopetettuaan -nopeasti hameen ylleen, yhä voivotellen kuulemiaan. - --- Voi lapsiraukka, puheli hän Ingridille, -- voi toki, kun olet noin -alaikäisenä kadottanut vanhempasi... joutunut mieron tielle, raukka... -voi nyt... - -Ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. - -Ingrid istui ja itki hiljaa. - -Emäntä ei tiennyt mitä tarjoaisi pakolaisille. Viimein hän teki -pehmeästä rieskasta ja nuoresta voista kelpo voileivän kummallekin. -Ingrid otti voileivän ja kiitti, mutta tuskinpa maistoikaan, vaan -laski sen viereensä rahille. Mutta Vappu söi mieluisasti, sillä -melkein koko päivän oli hän saanut olla syömättä, ja kukko lauloi jo -ensimmäisiä virsiään. - -Sitten lämmitti emäntä maitoa ja tarjosi sitä puhtaassa puukipossa. - --- Etpä suinkaan, lapsiraukka, saakaan leipää alas, mutta juo maitoa, -Jumalan lahjaa, juo lämmintä maitoa edes, juo nyt toki mun mielikseni. - -Ingrid maistoi vähän emännän mieliksi. - --- Juo lisää, kun jaksat, laske kippo viereesi... Minä käyn tekemässä -vuoteen teille, kyllä maar olette väsyneet... - -Hän meni vierastupaan vuodetta valmistamaan ja väsyneinä laskeutuivat -tytöt vuoteelle. - - * * * * * - -Aamu oli jo ehtinyt pitkälle, kun Ingrid heräsi. Uni oli -valloittanut hänen ärtyneet hermonsa ja valtoihinsa saatuaan -pitänyt häntä perusteellisesti vankinaan. Hän heräsikin senvuoksi -ainakin ruumiillisesti virkeämpänä, vaikkakin mieli vaipui syvään -toivottomuuteen heti kun eiliset tapaukset muistuivat. - -Vappu ja emäntä olivat vuorotellen käyneet häntä katsomassa ja Vappu -olisi jo herättänytkin hänet, mutta emäntä ei sallinut, vaan sanoi: - --- Anna tyttöraukan nukkua, kyllä hän ehtii suruun itsekin herätä, ja -saapihan ruunakin levätä ja syödä. - -Ingridin itkiessä vuoteellaan pisti emäntä taas päänsä ovesta sisään -ja sanoi: - --- Herrajesta, lapsikulta, kun makaat täällä yksin ja itket. Heitä -nyt yllesi vaatteet ja käy tuonne pirttiin, missä on muitakin. Eihän -se itkusta parane, vaikkei tuota itkuakaan ihmettele. - --- Kiitos, kyllä minä tulen, vastasi Ingrid hiljaa. - -Nyt muisti Ingrid, kuinka isä oli sanonut tuona viime iltana, josta -oli vasta kaksi yötä ja yksi päivä kulunut: -- Niin Ingrid-lapseni, -älä koskaan unohda, että sinulla rukouksessa on vapaa pääsy Jumalan -armoistuimen eteen. Se on suuri aarre murheen aikana. Ja nyt oli -murhe näin pian tullut ja näin raskas... Oi, kunpa hän nyt osaisi -rukoilla. Hän tahtoisi nyt niin mielellään rukoilla, vaikkapa vain -ollakseen kuuliainen isän neuvolle. Mutta hänellä on nyt tuskin -mitään käsitystä Jumalan laupeudesta, sillä hän näkee vain hänen -vihansa. Hän koettaa kuitenkin rukoilla ja rukoillessa tyyntyy -vähitellen hänen mielensä ja hän tuntee voivansa tyytyä siihen mitä -taivaallinen isä tekee. Olihan isäkin tyytynyt siihen ja samoin -äiti... - -Hän nousee, pukee ylleen ja menee ulos. Kesäinen aamupäivä on -säteilevän ihana. Sadekuuro on virkistänyt maan, kedot ja puut ovat -entistä vihannammat. Tuhatääninen lintujen kuoro nousee pilviä -kohti, jotka hienoina ja utuisina kuin hengetärten helmat liitelevät -taivaalla. Ja aurinko, päivän kultainen kuningas, katselee hymyilevän -leppeänä pieniä äskensyntyneitä lempilapsiaan, kukkia, jotka häntä -tuoksullaan tervehtien vienossa tuulessa keinuvat, värikkäitten -perhosten kisatovereina heitä ihaillessa. - -Ingrid seisoo pihalla ja hengittää syvään raikasta ilmaa. Hän on -tyynen näköinen, vaikka kohtalon kolhut ovatkin painaneet leimansa -hänen lapsekkaisiin kasvoihinsa. - --- Käy nyt sisään, lapsi, huutelee emäntä tuvan ovelta. -- Väki -on kaikki niityllä, täällä olemme vain minä ja Vappu, lisäsi hän, -luullen ettei Ingrid tahtoisi tulla outojen ihmisten joukkoon. Emäntä -tarjosi aamiaista ja Ingrid söi vähän. - --- Lapsiraukka, sanoi emäntä, -- ethän tuolla syömisellä jaksa -rattailla istua. Panenpa tuosta vähän lihaa ja leipää mukaasi. - --- Ota vain, eihän sitä tiedä mitä matkassa tarvitaan sanoi hän, kun -Ingrid kieltäytyi ottamasta, vakuuttaen, ettei hän saa tänään mitään -syödyksi. -- Koska Jumala on seutumme vielä vihollisilta varjellut, -niin mielellämmehän me autamme hätään joutuneita. - -Vappu, joka Ingridin syödessä oli valjastamassa ruunaa, tuli nyt -sisään. Sydämellisesti kiitellen jättivät tytöt hyväntahtoisen -emännän ja matkasivat edelleen. - -Toisen yön he viettivät köyhässä mökissä. Kuusi lasta oli mökin paras -tavara. Oli heillä sentään lehmäkin. Vappu keitti ruukussa olevista -jauhoista puuroa koko väelle. Mökin emäntä lypsi lehmästä ja siitä -saatiin kastiketta. Mies oli heti vienyt hevosen pieneen aitaukseen. - -Kun illallinen oli syöty, vei emäntä tytöt pieneen latoon, missä -oli vähän heiniä, jotka tarjosivat raikastuoksuisen ja pöyheän -vuoteen. Sitä ennen he kuitenkin korjasivat vioittuneen ruukun. -Vapun ottaessa siitä keittojauhoja huomasi Ingrid vian. Rikkoutunut -kylki käännettiin pois takalaudasta ja jauhoista tehtiin vahva -taikinakäärö, joka venytettiin rikkoutuman päälle ja lujasti siihen -painettiin, jottei ruukku hajoaisi. - -Yön levollisesti nukuttuansa kiiruhtivat he taas matkaan. - - * * * * * - -Kolmannen päivän illalla oli Päijänteen vesistö heidän vastassaan. -Maata myöten Lahden kautta olisi tullut kovin suuri mutka ja -sitäpaitsi tiedettiin sielläpäin nykyään liikkuvan vihollisia. Näin -ollen ei matkustajillamme ollut muuta neuvoa kuin sanoa hyvästit -ruunalle ja turvautua veneeseen. - -Sen talon isäntä, missä he olivat yötä, lupasi pitää ruunan siksi kun -sitä joskus tullaan etsimään. -- Eikä se ole monivuotinen enää, hän -sanoi, -- se on jo parhaat päivänsä nähnyt, vaikka se onkin lihava, -kun on hyvässä hoidossa ollut. - -Isäntä ei tahtonut mielellään antaa venettä, -- sillä jos viholliset -tulevat, eikä niiden sanota enää kaukana olevankaan, on vene paras -hevonen ja Päijänne turvallisin maantie meillä, sanoi hän. Mutta -pakolaisten suuren pulan vuoksi antoi hän kuitenkin heille vanhan -veneen. - --- Mitäpä sillä väliä vaikka se huonompikin on, kun se vain tämän -kerran kestää, ettehän sitä enää toiste tarvitse. Toisella veneellä -poika lähti myllyyn tästä. Se kun olisi kotona, niin saisi tulla -soutamaan teidät ylitse. Eikä ole hyvä teidän odotellakaan siksi kun -se ehtii takaisin sieltä, paras on kun menette päästessänne, nyt on -järvikin tyyni. Kolmaskin vene meillä kyllä on, mutta sitä en anna -kellekään, en papillekaan. Se on tuolla pensaikossa piilossa omaksi -varaksi, jos milloin niitä kutsumattomia vieraita tulee, yöllä tai -päivällä. - -Emäntä tarjoutui vaihtamaan tyttöjen ison ruukun pussiin. - --- Sehän on kovin raskas, sanoi hän, -- kun venekin on huono. Ja -onhan siinä vikakin, mutta minä annan siitä sentään uuden pussin. - -Mutta Ingrid sanoi heti jyrkästi, ettei hän ikänä siitä luovu. Ja -niin täytyi ruukun seurata mukana. - - * * * * * - -Vappu istuu ja soutaa hiessäpäin ja Ingrid ajaa venheestä vettä -vanhalla pytyllä. Mutta siitä huolimatta näyttää se yhä lisääntyvän. -Molemmat ponnistavat voimiaan minkä jaksavat. - -He ovat nyt Päijänteen selällä, mutta heillä ei ole aikaa ihailla, -kuinka pilvet ikäänkuin uiskentelevat peilityynessä järvessä, joka -toisen taivaankannen muotoisena hyllyy heidän allaan. Vene on -kuitenkin perin hidaskulkuinen vesilastissaan. Vappu tekee kaiken -voitavansa, airot eivät kestä kovempaa ponnistusta ja vene painaa -kuin olisi kivillä täytetty. Ingridin voimat rupeavat uupumaan, sillä -satoja pytyllisiä on hän jo ajanut veneestä järveen, mutta järvi on -antanut ne korkoineen takaisin. Mutta vihdoin loppuu matka, vielä -muuan ponteva tempaus airoilla, vielä muuan pytyntäys ulos, niin ovat -he rannalla ja astuvat kiireesti maalle. - --- Noh, Jumalan kiitos, että kumminkin vielä pääsimme maalle, sanoo -Vappu, pyyhkien hikeä kasvoiltaan ja kaulaltaan, -- melkein minä -luulin viimeisen päiväni tulleeksi. - -Hän puhalteli käsiinsä, joissa suuret rakot kellottivat. - --- Ruukku... änkytti Ingrid, tarttuen veneeseen. Nopeasti nosti -Vappu ruukun maalle, ennenkuin vene upposi. Ingrid vapisi ja -hoiperteli väsymyksestä. - -Noin kahdeksan peninkulmaa oli heillä vielä kuljettavana -Hämeenlinnaan. Kun oli kiire työnaika, ei sattunut ketään -kaupungissakaan kulkemaan ja kun matka oli pitkä sekä tiet silloin -vielä huonot, niin ei sitä pienten asian tähden lähdetty ajamaan. -Heidän oli siis turvauduttava jalkoihinsa, mutta siinäkin teki aluksi -ruukku tenän. - --- Lapsikulta, koetti sen vuoksi Vappu houkutella, vaihda nyt toki -pussiin tuo ruukku, kun se on niin iso ja raskas. Kyllähän minä -ymmärrän, että sinä tahtoisit sen pitää, kun se on ainoa muisto -kotoasi, mutta se on niin hankala kuljettaa ja vaikeuttaa meidän -kulkuamme. - --- Ei Vappu, vastasi Ingrid hiljaa, mutta päättävästi, -- en ikänä -sitä kenellekään anna, se seuraa minua niin kauan kuin elän, minä -siirtelen sitä eteenpäin vaikka askel askeleelta, jos en muuten saa -sitä kulkemaan. - --- Mutta annoithan sinä ruunankin vaihtaa, etkä mitään puhunut. -Tottahan ruuna oli suurempiarvoinen kuin viallinen ruukku, sillä kun -oli kärrytkin perässä. Ja onhan sulia kirjakin vielä muistoksi. - --- Se oli ruuna se, mitä minä ruunasta ja kärryistä! Mutta ruukku, -jossa on äitini viimeiset jauhot ja jonka ääressä hän on viimeisen -kerran lapsensa puolesta polvistunut! Senkö minä nyt jättäisin! Ei -Vappu! - -Ja Ingrid purskahti itkuun. - --- No herrajestas, enhän minä sitä väkisin vaadi. Älä itke, -Inkeri-kulta, viedään ruukku muassamme, kun se sinulle kerta on niin -rakas. Herkeä nyt itkemästä, ehkä me sen saamme kulkemaan. Minä vain -vihollisten pelosta epäilin... - -Nyt ei ruukun vaihtamisesta enää puhuttu, vaan tuumittiin miten se -parhaiten saataisiin mukana kulkemaan. Vappu väänsi ruukun ympärille, -vähän pohjasta ylöspäin, lujan vitsan ja kiinnitti siihen vitsoista -korvat. Sitten kantoivat he sitä korennolla. Aina väliin lepäsivät ja -taas kulkivat eteenpäin. - -Iltapäivällä he tulivat muutaman mökin luo ja näkivät lasten tuvan -edessä työntelevän käsikärryjä. - --- Katsohan, Vappu, kärryt! huudahti Ingrid. - --- Niin, jos he antavat niitä. - -He menivät niitä lähempää katsomaan. - --- Kyllä ne ovat jotenkin huonot, arveli Vappu. - --- Siksipä minä toivon ne saavanikin. Käydään sisään kuulemaan. Ja he -saivat vaihdetuksi kärryt keittovakalliseen jauhoja. Nyt irroitettiin -vitsat ruukusta ja se laskettiin kärryille kumolleen, siinä kun oli -enää vain vähän jauhoja. Ja siitä lähtien kävi matka nopeammin. - -Noin puolitaipaleessa Hämeenlinnaan poikkesivat he illan tullen -erääseen tien varressa olevaan taloon, missä hiljattain oli ollut -tyttären häät. Iloinen ja puhelias emäntä oli yksinään tuvassa -illallisen toimessa. Pihan ulkopuolella kydöksen ääressä lypsi piika -lehmiä, jotka märehtien nauttivat savusta. - --- Miehet vielä korjaavat heiniä latoon, sanoi emäntä, -- mutta -kaiketi ne tulevat siksi kun puurokin kypsyy. - -Emäntä rupesi sitten pyytelemään Vappua palvelukseen. Mutta Vappu -esteli. - --- Miksi et rupea? Tottahan palvelukseen vastakin menet? - --- Kaiketi minä menen, mikäpäs siinä muu neuvoksi! Mutta kukaties -Hämeenlinnassakin saan paikan. Enkä tahtoisi tuota Inkeri-rukkaa -heittää yksinään menemään. - --- Missä sinä kaupungissa näin keskellä vuotta kunnollisen paikan -saat? Kai niitä jokunen on piikansa poiskin ajanut, mutta luuletkos -sellaisia emäntiä niin hyviksi? Etkä kehtaa vielä syksyllä niin -lyhyeltä palvelusajalta muuttaa, ja saat silloin palvella pahaa -emäntää kokonaisen vuoden lisäksi. - --- Tottahan se on mitä sanotte. Mutta ehkäpä siellä saan muuten työtä -ja otan pestin syksyksi. - --- Työnhakijoita on paljon nykyaikana, niitä kun kokoontuu -pakolaisiakin sinne, ja antajia on vähän. Tuhmasti teet, jollet jää. -Meidän ei ole tarvinnut kahta piikaa pitää, kun Saara Liisa on ollut -kotona, mutta nyt täytyy ottaa toinen, kun se naitiin tästä. Isä -olikin nyrpeä, kun juuri työn ajaksi lähti, mutta vävymies tarvitsi -hänkin emännän taloon ja minä sanoin: anna mennä miehelle niin kauan -kuin kelpaa, harvoin semmoinen kauppa toiste onkaan tarjolla, kaipa -me saamme piian jostakin. Ja nyt tulit sinä juuri kuin kutsuttuna. -Jää vain, et kadu suinkaan, meillä ovat aina piiat pysyneet siksi kun -ovat naimisiin päässeet. Maija-Kaisakin tuolla on jo neljättä vuotta, -ja silläkin on jo sulhanen. Ja ehkäpä sinäkin täällä miehen saisit. - --- Onhan se niinkin, myönteli Vappu hymyillen, -- mutta, lisäsi hän -vakavammin, -- ei minun auta jääminen. Jos ei tuota tyttöä olisi... -mutta... Kyllä me vain menemme. - --- Ei, Vappu, sanoi Ingrid, joka vaiti istuen oli kuunnellut tätä -keskustelua, -- ei sinun minun vuokseni tarvitse Hämeenlinnaan tulla, -jos et sinä sinne halua. Minä kyllä löydän kaupungin yksinkin. - --- Haluako? Eipä ei, mutta... - --- Se on oikein, sanoi emäntä Ingridille, -- miksei nyt noin iso -tyttö kaupunkia itse löytäisi? - --- Ei, ei, huudahti Vappu, -- en minä Inkeriä yksin laske. - --- Olisitkos muuten mielelläsi täällä? kysyi Ingrid. - --- Olisinpa kyllä, mutta... mutta, en jätä sinua. Ei puhuta siitä -nyt enää. - -Ingrid ei puhunutkaan enää mitään, hän ainoastaan laski käsivartensa -Vapun vyötäisille, jonka vieressä hän rahilla istui, ja nojasi hiljaa -häneen. - - - - -6. - - -Päivän koittaessa heräsi Ingrid. Hän nousi, puki ylleen, hiipi ulos -ja meni asuintupaan. - -Emäntä heräsi heti oven narahduksesta. - --- Kuinka sinä näin varhain olet noussut? kysyi hän hiljaa. - --- Aion lähteä matkaan, kuiskasi Ingrid, -- ennenkuin Vappu herää, -koska hän kerta mielellään jää teille. - --- No voi, älä nyt kumminkaan näin varhain... - --- Ei, nyt minä lähden, muuten hän tulee kanssani eikä kenties saa -paikkaa siellä. - --- No, Jumala kanssasi, lapsi! Mutta odota vähän. - --- Hän nousi nopeasti, etsi ruokakaapista näkkileivän ja hyvän -kappaleen juustoa, jotka toi Ingridille. - --- Söit niin vähän illallakin, sanoi hän. - -Ingrid kiitti ja kääri ne esiliinaansa, jossa kirjakin oli. Sitten -heitti hän hyvästit emännälle ja pyysi sanomaan Vapulle terveisensä -ja ettei häntä tarvitse surra, kyllä hän perille pääsee. - - * * * * * - -Askel askeleelta, hitaasti, mutta varmasti kuluu matka. - -Linnut heräävät vähitellen, metsä kaikuu tuhansista helkkyvistä -sävelistä ja viileä aamutuuli käy yli seudun. Siellä ja täällä -rapsahtelee metsässä, metsänväen herätessä lyhyestä unestaan. -Aamurusko purppuroi itäisen taivaan, kesäisen yön kevyet varjot -haihtuvat värähdellen ja aurinko on purppurapeittojen alta nostanut -päänsä ja kiipeää jo korkealle puitten latvoihin. Uusi päivä on -alkanut. - -Ingrid käy eteenpäin, kärryjä edellään työntäen. Väliin hän taas -laskee kätensä ristiin ruukun laidalle ja nojaa päänsä siihen, -niinkuin äitikin eronhetkenä oli tehnyt. Hän itkee vähän, mutta hänen -surunsa on tyyntä ja hiljaista. Täällä suloisessa vapaassa luonnossa -ei tunnu yksinäisyys niin painostavalta kuin outojen ihmisten -joukossa. - -Väliin hän aukaisee kirjankin. Se avautuu niistä kohdin, joita äiti -mieluimmin ja sentähden useimmin luki. Hän tuntee paikan, muistaa -sanat. Muistaa miten äiti ne luki. Äidin sointuvan äänen paino tuntuu -vielä verhoutuvan sanojen sisällykseen. - -Mutta levähdettyään lähtee hän taaskin kärryjään työntämään. Pistää -siinä tien varressa siellä ja täällä mansikkakin silmään ja niitä -noukkiessaan muistaa hän, kuinka hän poimi viime mansikat isälleen, -ja kuinka isä niitä syödessään huokasi. Mutta ei jouda kauan -aikailla, eihän tiedä, koska vihollisjoukko tästäkin ohitse kulkee. -Jos hän tahtoo, vanhempainsa tahtoa noudattaen, päästä Hämeenlinnaan. - -Toista peninkulmaa on jo kuljettuna viimeisestä yöpaikasta. Hän -tuntee väsymystä, sillä aurinko paistaa kuumasti, tie on huonoa, -toinen pyöristä remppaa ja ruukku on raskas. Hän pyyhkii hikeä -otsaltaan ja työntää. - -Siinä tulee tienhaara eteen. Toiselta tieltä kuuluu kärryjen kolinaa. -Ingrid kuuntelee. -- Kätkeydynkö? ajattelee hän. -- Eihän vihollisia -liene? - -Hän kuuntelee jännittyneenä. Se ajaa hiljaa ja on yksinäinen hevonen. -Mutta vihollisethan ajavat joukoissa ja kulkevat kovaa. Ja tässä -olisi vaikea saada kärryt ruukkuineen metsään, eikä hän jätä niitä, -vaan kulkee pysähtymättä eteenpäin. - -Vanha mies sieltä ajaa kolistelee ja näkee puolikasvuisen -tuntemattoman tytön työntävän isoa saviastiaa huonoilla kärryillä. -Ukon uteliaisuus herää, hän napsauttaa hevostaan pienellä vitsalla -ja saavuttaa pian Ingridin. Hän pidättää hevostaan. Ingrid kääntää -häneen kalpeat kasvonsa ja tervehtii. Hän onkin jo väistynyt syrjään, -antaakseen ajajalle tietä. - --- Mistä, kaukaako olet? kysyy ukko, vastattuaan tervehdykseen. - --- Rantasalmelta. - --- Rantasalmelta! Kenenkä, tuota, minkälaisen lapsia sieltä? utelee -ukko. - --- Papin. - --- Vai papin... Ovatkohan haltijasi kuolleet? Nyt kertoi Ingrid -lyhyesti surullisen tarinansa. - --- Vai niin, vai niin, vai ovat sielläkin niin mellastaneet. Mikähän -loppu lienee? Mahtavatko tännekin tulla?... Taloni on tässä vähän -matkaa vain... Kuule, minäkin matkustan kaupunkiin, nouse nyt tänne -kärryilleni, niin pääset hevosella lopun matkaa, ethän sinä paljon -paina ja kyllä tuo ruukkukin... - -Ingrid kiitti ja yritti nostaa ruukkua rattailla. - --- Odotas lapsi, ethän sinä sitä jaksa, minä tulen alas nostamaan. - --- Miten olet jaksanutkin, hyvä lapsi, työntää tuota raskasta astiaa. - --- Olen levännyt aina väliin. - --- Mutta minkävuoksi otitkaan sen vaivoiksesi pakomatkalle? Olisihan -pussi ollut kevyempi. Vai eikö ollut? - -Ingrid kertoi nyt ruukun historian ja minkä vuoksi hän ei sitä jätä. - -Matka sujui nyt rattoisasti, hevosen juostessa ja heidän -haastellessaan. Kun hevonen pysähtyy juodakseen tien vierellä -virtaavasta purosta, hyppää Ingrid alas ja pesee kasvonsa purossa ja -pyyhkii nenäliinaan, joka hänellä on taskussa. Hän oikoo kurttuista -hamettaan, joka kastui Päijänteen ylitse kuljettaessa ja sai ruskeita -raitoja helmaansa. - -Juotuaan juoksee hevonen virkusti ja pian alkaa kaupunki näkyä. - --- Minnekä sinä siellä menet sitten? - --- En tiedä... Ehkäpä pääsen lapsenpiiaksi, kelle hyvänsä. - --- Mutta kuulepas, sanoo ukko vähän mietittyään, -- minulla kun on -pormestarin luona käymistä, niin tule sinäkin kanssani sinne, se on -hyvä herra puhutella, kukaties sillä on joku neuvo sinullekin. - --- Kiitos! Kyllä minä tulen, jos olette niin hyvä, että otatte minut -kanssanne. - --- Otan, tottahan nyt... lapsiraukka. - -Perille päästyä ajettiin pormestarin pihaan. Ukon mennessä -pormestarin puheille jäi Ingrid rattaille istumaan ja katseli -huvikseen pääskysiä, joiden pesiä asuinrivin räystäänalus oli täynnä. - -Vähän ajan kuluttua astui keski-ikäinen pyylevä herra portaalle, -viittasi kädellään Ingridille ja sanoi jotain. Ingrid arvasi, että -se on itse pormestari ja että se käskee häntä luokseen. Hän hyppäsi -alas ja meni pihan yli nopein askelin. Lähemmäksi tultuaan niiasi hän -syvään ja tervehti saksaksi. Pormestari kuunteli vähän kummastellen, -vastasi ruotsiksi ja otti häntä kädestä sekä sanoi: - --- Astu sisään, lapsi! - -Ingrid seurasi häntä sisään. - --- Mistä olet? kysyi pormestari, kun oli sisälle päästy. Mutta Ingrid -ei osannut ruotsia, hän puhui ainoastaan saksaa ja suomea, jotka -kielet hänellä olivat perintönä vanhemmiltaan. - --- En osaa ruotsia, sanoi hän sen vuoksi suomeksi ja vähän hämillään. - -Pormestari uudisti kysymyksensä suomeksi. - --- Rantasalmelta, vastasi Ingrid. - --- Mikä nimesi on? - --- Ingrid Orelius. - --- Mikä isäsi on? - --- Kappalainen. - --- Onko hän vankina? Missä? - --- On vankina, en tiedä missä. - --- Ja äitisi...? - --- Murhattu. - --- Ja kotisi poltettuko, kertoi isäntä? - --- Niin. - --- Lapsiraukka, sinä olet niin kalpea, tule tänne sisään kanssani -pormestarinnan luo. En nyt juuri ehdi enempää kanssasi haastella. - -Hän vei Ingridin kädestä pitäen toiseen huoneeseen. Siellä istui -hyvin puettu, lihavanläntä nainen, joka silmäsi terävästi tyttöä ja -tämän kurttuista hametta. - -Ingrid niiasi taaskin syvään ja rouva nyökäytti vastaukseksi päätään. - -Ingridistä tuntui kuin olisi hän seisonut kuningattaren edessä, niin -arvokkaalta näytti hänestä pormestarinna. - -Pormestari selvitti vaimolleen muutamin sanoin Ingridin kohtalon -lapsen oman kertomuksen mukaisesti. Rouvassa heräsi lämmin myötätunto -tuota turvatonta tyttöä kohtaan, mutta hänen silmänsä pysähtyivät -tuon tuostakin kuin tahtomattaan tytön kurttuiseen hameeseen. -Ingrid huomasi sen, ja hänen tuli vaikea olla. Mielellään olisi hän -selittänyt asian, mutta hän ei rohjennut puhua mitään. - -Pormestarin mentyä sanoi rouva Ingridille: - --- Istu. - -Ingrid istui lähellä olevalle jakkaralle. - -Sitten ompeli rouva niin vinhasti kuin olisi raiti, jonka keskisaumaa -hän vasta neuloi kiinni, pitänyt vielä samana päivänä levittää -vuoteelle. Hän ei nostanut hyvään aikaan katsettaan ylös, istui -vain työnsä ääressä vakavana ja miettivän näköisenä. Ingrid istui -kuin neuloilla. Eikö pormestarinna puhu mitään, tahi edes nosta -katsettaan? Ja joko ukko, joka hänet toi, pian lähtee? Ja minne kirja -ja ruukku joutuvat? - -Hän nousi hiljaa ja astui ovea kohti, jonka kautta hänet oli tuotu -sisälle, aikoen mennä katsomaan tavaroitaan. - --- Minne lähdet, lapsi? kysyi pormestarinna, kuin peläten hänen -joutuvan hukkaan. - --- Menen ulos katsomaan, joko isäntä, joka minut tänne toi, pian -lähtee pois, jotta saan sanoa hänelle hyvästit ja korjata kapineeni -kärryiltä. - --- Se on oikein lapsi, se on aina ensimmäinen tehtävä, kun matkalta -tulee, että korjaa kapineensa, sanoi hän neuvoen. - --- Oletko sinä kävellyt kasteessa? kysyi hän yhä Ingridin hametta -silmäillen. - --- En, olen kastunut Päijänteellä. - -Ingrid oli mielissään, että nyt voi selittää asian. - --- Päijänteellä! huudahti rouva. -- Putositko sinä sitten veneestä? - --- En. Mutta vene, jolla tulimme Vapun kanssa Päijänteen yli, -vuoti niin että olimme uppoamaisillamme. Minä ajoin vettä pytyllä -niin paljon kuin jaksoin, enkä kerinnyt hengenvaarassa vaatteitani -suojella. Sitten oli Vapulla soutamisesta suuret rakot käsissä, ja -minä olin niin väsynyt etten voinut hamettani itse vääntää, joten se -on niin ruskeaksi kuivunut. - --- Voi, lapsiraukka, kylläpä olet saanut paljon kokea. Tuossa on, hän -osoitti kädellään, tästä ovesta, siellä on keittiö ja piikojen huone, -nosta nyt siihen ensiksi kapineesi, siksi kun saamme nähdä, minne -voimme ne sijoittaa. Minä sanon tytöille, että auttavat sinua. - -Hän aikoi nousta. - --- Kiitoksia, mutta kyllä ukko auttaa, joka minut toikin. - --- Ai niin, en muistanutkaan häntä. Kutsu hänet sisään saamaan -suunavausta. - -Pian tulikin ukko ruukkua kantaen keittiöön, Ingridin seuratessa -kintereillä kirja kainalossa. Ukon äänen kuullessaan tuli -pormestarinnakin keittiöön. - --- Ruukku! huudahti hän kummastuneena, -- eikö mitään muuta? - --- On tässä, kirja. - --- Ah! - -Rouva nostatti ukolla ruukun nurkkaan. - --- Seisokoon nyt siinä aluksi, sanoi hän, -- siksi kun ehditään viedä -se johonkin makasiinin nurkkaan, eihän se tänne sovi, jos vähän -viipymäänkin meillä joutuisit. - -Palvelustytötkin, joita oli kaksi keittiössä, katsoivat pitkään tuota -suurta ruukkua, joka, kiilloittamaton ja matkalla paikattu kun oli, -ei juuri ollut mikään kaunis kapine. - -Kun ukko oli saanut ryypyn ja lähtenyt, sanoi rouva Ingridille: - --- Tule sisään, Ingrid, -- sehän oli nimesi? - --- Niin. - -Ingrid seurasi pormestarinnaa hänen huoneeseensa. Tämä osoitti -hänelle jakkaran. - --- Kuinka vanha sinä olet? - --- Kahdentoista vuoden. - --- Eikö enempää? Olet niin pitkä jo etkä näytä niin lapselta enään. -Luulin sinun olevan kolmen- neljäntoista. - --- Vanhempani ovat molemmat yli keskikoon... äitikin oli, lisäsi hän -viivytellen. - -Keittiössä oli Ingrid säpsähtänyt, kuullessaan sanat: "makasiinin -nurkkaan." Hän ei ollut tullut ajatelleeksikaan, ettei ruukulla olisi -tilaa siellä missä hän itsekin on. Hän istui alakuloisena ja mietti -miten rohkenisi pyytää, ettei sitä vietäisi sinne lukkojen taakse. - --- Kerro nyt kaikki minulle, oikein perinjuurin, kehotti rouva -ystävällisesti. Haluaisin kuula vanhempiesi kohtalosta ja matkastasi. - -Ingrid kertoi yksinkertaisesti ja lyhyesti kaikki ja rouva kuunteli -häntä liikutettuna. Mutta kuullessaan, kuinka vaikea Ingridin matka -oli ollut, varsinkin ruukun vuoksi, ei hän voinut kummastustaan -salata. - --- Mutta minkätähden, lapsikulta, rupesit laahaamaan tuota suurta -saviastiaa muassasi, kun kerta olisit saanut sen pussiin vaihtaa? -Etkö luullut, sanoi hän hieno hymy huulillaan, -- Hämeenlinnassa -ruukkuja olevan? - --- Oi rakas rouva pormestarinna, sanoi Ingrid rukoilevasti, -- -minä tiedän hyvin, ettei sillä oikeastaan mitään arvoa ole, isolla -viallisella saviruukulla! Enkä kuitenkaan vaihtaisi sitä pois, vaikka -minulle luvattaisiin koko maailman aarteet! - -Ja hänen huulensa värisivät tätä sanoessaan. - --- Sinä teet minut uteliaaksi, rakas lapsi. Miksi sinä tuota ruukkua -sitten niin hellit? - --- Äitini on viime kerran elämässään polvistunut sen ääressä, -sanoi Ingrid hiljaisesti ja äänessään omituinen värähdys, -- hän -on kostuttanut sitä kyynelillään vähää ennen... kuolemaansa... Ja -sentähden en tahdo mistään hinnasta sitä kadottaa. - -Hänen äänensä oli puolitukehtunut ja silmänsä täyttyivät kyynelillä. - --- Oi ei, ei suinkaan, ei ikänä, sanoi pormestarinna syvästi -liikuttuneena, nousi ja sulki kyynelsilmin Ingridin syliinsä ja -suuteli häntä otsalle. - -Ingrid oli nyt vakuutettu, että rouva oli oikein käsittänyt -hänen tunteensa. Hänestä tuntuikin sentähden olo nyt paljon -turvallisemmalta. - --- Mikä kirja sinulla on? kysyi pormestarinna hetken perästä. - --- Se on Lutherin postilla. - --- Lutherin postilla, niinkö? Lue nyt siitä vähän minulle. - -Hän laski pois työnsä. - -Ingrid otti kirjan pöydältä ja alkoi lukea. - --- Sinä luet saksaa, sanoi pormestarinna, -- missä sitä olet oppinut? - --- Äidiltäni, hän oli Inkeristä ja hänen isänsä on ollut saksalainen. -Ja isänikin osaa sitä. Me puhuimme saksaa keskenämme, ja suomea -myöskin. - --- Vai niin. - -Hän kehotti nyt Ingridiä katselemaan huoneita. - --- Lapset ovat ulkona kotiopettajattaren kanssa, lisäsi hän. Itse hän -lähti pormestarin huoneeseen. - - * * * * * - -Pormestari Procopé istui nojatuolissaan ja imeskeli savuja -isosta hopeahelaisesta merenvahapiipustaan, jonka vartta koristi -sinipohjainen helmiompele. Hän oli juuri vasta lopettanut -päivätyönsä. Rouva istui sohvaan ja nojasi mukavasi selkätukea -vastaan. - --- Mitä sinä aiot tuolle tytölle tehdä? kysyi hän. - --- Pitää hänet, ainakin aluksi, kunnes saan hänelle sopivan paikan -katsotuksi. - --- Hän ei puhu ruotsia, mutta hän osaa saksaa. - --- Niin tekee, hän tervehtikin saksaksi. Kuule, ystäväni, minä -luulen, että hänen kielitaitoansa täällä joskus vielä tarvitaan. -Me pidämme hänet sitävarten itse. Yksi tyttö enemmän tai vähemmän -talossa on pieni asia. Ja hyvä työ se on lasta kohtaan. - -Hän puhalsi tyytyväisenä pitkän savutuprun suustaan. - --- Niin, ja lapset tarvitsevatkin leikkitoverin, joka on vähän -vanhempi kuin nuorimpamme ja voi katsoa vähän heitä. - --- Mutta ei lapsenpiiaksi, muista se. - --- Ei suinkaan, onhan sellainen meillä ennestäänkin. - - - - -7. - - -Samana syksynä lähetti pormestari rengin Päijänteen toiselta rannalta -etsimään ruunaa kärryineen. Muutaman päivän turhaan etsittyään palasi -mies takaisin, kertoen, ettei mistään löytynyt hevosta. Hän oli -käynyt joka talon pitkin rannikkoa ja kysellyt, mutta ei kukaan ollut -kuullutkaan mitään noista matkustavaisista tytöistä puhuttavan eikä -minnekään ollut outoa hevosta ilmaantunut. Sitten lähetti pormestari -vielä toisenkin miehen hevosta etsimään, mutta tulos oli sama. Mies -oli lähes kaksi viikkoa matkassa, kulki ristiin rastiin kaikkia -osoituksia seuraten, mutta tyhjänä palasi vihdoin hänkin, sanoen: --- Minä luulen että olen sen jo nähnytkin, mutta eivät ne sitä anna -vaikka se niillä onkin, kun tyttölapsen antamat tuntomerkit ovat -niin epävarmat, ettei sitä niillä voi tuntea ja ottaa. Lihava ruskea -ruuna, peijakas, joka toinen ruunahan semmoinen on! - -Pormestari ei hyvin ymmärrettävistä syistä katsonut kannattavan sitä -enempää etsityttää, aikana, jolloin lain siteet olivat höltyneet ja -monet tekivät mitä halusivat. Ingrid oli unohtanut sen talon nimen, -minne hevonen jäi. Että se talo oli varmasti Päijänteen rannalla, sen -hän tiesi sanoa, mutta ei enempää. Vappu olisi luultavasti paremmin -muistanut sen ja voinut asian todistaakin, mutta Ingrid ei voinut -senkään talon nimeä sanoa, johon Vappu jäi palvelukseen. Ei saatu -siis Vapustakaan tietoa, vaikka häntäkin tiedusteltiin. - - * * * * * - -Oli kuin se olisi perustunut yhteiseen suostumukseen, ettei Ingridin -omaisista puhuttu mitään hänen kanssaan. Pormestarin perhe, johon -paitsi lapsia kuului eräs vanha täti ja opettajatar, tahtoi tietysti -siten haihduttaa hänen katkeraa suruaan. - --- Mitä vähemmän siitä puhutaan, oli pormestari sanonut, -- sen -pikemmin unohtaa hän surunsa, sillä hän on vielä lapsi ja siinä iässä -ihminen unohtaa pian. - -Pormestarin tarkoitus oli hyvä ja hän saattoi kyllä olla oikeassa -tavallisiin luonteisiin nähden, mutta tässä oli kysymyksessä -toiselta puolen syvällisempi luonne ja toiselta puolen taas mitä -tärisyttävin kohtalon isku, jota ei niin vain olisi voinut unholaan -nukuttamalla parantaa. Tuon kunnon miehen tarkoitus ei suinkaan -ollut estää Ingridiä vanhemmistaan puhumasta tai heitä muistamasta, -vaan ainoastaan oman perheensä jäseniä rasittamasta häntä turhilla -utelemisilla. - -Rouva, kuten olemme huomanneetkin, oli jotensakin pintapuolinen -ihminen, joka ei käsittänyt tai ei osannut tarpeeksi antaa arvoa -herkille tunteille. Mutta itse hän oli kuitenkin mielestään hyvin -arka ja tunteellinen, oli herkkä kyyneltymään vähimmästäkin -liikutuksen aiheesta, hurskas kirkossa-itkijä, ja tahtoi sentähden -huolellisesti kotona karttaa kaikkia mielenliikutuksia. Niinpä -hän pani tämän miehensä esittämän vaiteliaisuusjärjestelmän -tunnontarkasti toimeen. Ei hän omille lapsilleenkaan kertonut -Ingridin kohtalosta ja pyysi, ettei tämä itsekään siitä heille -kertoisi, sillä "pappa ei pidä siitä". Itsekin hän sanoi kärsivänsä -siitä kuullessaan, hänen hermonsa kun eivät sellaista kestäneet. - -Ingrid tietysti lupasi vaieta ja tekikin sen. - - * * * * * - -Kerran syksyllä hän kumminkin, pormestarinnan ollessa sattumalta -yksin huoneessaan, alkoi varovasti kysellä, miten hän voisi saada -tiedon siitä, oliko äiti todellakin kuollut, vai jäänyt henkiin sekä -minne isä ja veli olivat joutuneet. Pormestarinna antoi hänelle -lyhyitä ja vältteleviä vastauksia, näytti tyytymättömältä ja valitti -pääkipua. Niinikään huomautti hän, ettei pitäisi pormestaria vaivata -kyselemällä asioista, joita hän ei voi auttaa. Olihan sitäpaitsi -Rantasalmelle niin pitkä matka Hämeenlinnasta, ettei sinne juuri -voinut lähettää tiedustelijaa, kun ruunankin tähden jo kaksi miestä -oli ihan suotta ollut liikkeellä. Ja tottahan, jos äiti kerran -eli, hän itsekin antaisi tiedon itsestään. Ja mitä taaskin isään -ja veljeen tuli, niin eivät he, Jumala paratkoon, olleet ainoat, -jotka sinä aikana tietymättömissä olivat. Piti vain kärsivällisesti -odottaa. Kyllä he sodan loputtua, jos silloin vielä elossa ovat ja -jos se on Jumalan tahto, sieltä palaavat, kun muutkin vangit vapaaksi -pääsevät. - -Sitten huomautti hän vielä Ingridille, että hänen kohtalonsa nyt -oli parantunut ja ettei hän näin ollen ollut joutunut niin suureen -vahinkoon kuin miltä hänestä aluksi ehkä oli tuntunut. Ja että hänen -sen takia olisi koetettava voittaa murheensa sekä oltava kiitollinen -Jumalalle ja kasvatusvanhemmilleen, että oli saanut kodin. - -Ja tämän Ingrid itsekin käsitti oikeaksi ja tunsikin kiitollisuutta -siitä, että hän, pesästään pudonnut linnunpoikanen, nyt oli löytänyt -turvallisen oksan, jolla hentoja siipiään lepuuttaa. Rouvan sanoissa -ei ollut mitään, mikä ei Ingridin mielestä olisi ollut oikeutettua, -mutta kuitenkin tuntui äänessä, jolla ne lausuttiin, sellainen -jäähdyttävä sävy, että hän väkisinkin tunsi masennusta. - -Hän ei vastannut mitään, vaan nieli kohoavat kyyneleensä ja -tukahdutti huokauksensa. Osoitanko sillä kiittämättömyyttä, että -haluaisin tietoja omaisistani? kysyi hän itseltään. - - * * * * * - -Mutta hän ymmärsi pian senkin, että häntä ei käsitetty, ja sen takia -hän kävi umpimieliseksi. Hän ei ollenkaan koettanutkaan, kuten -pormestarinna kehotti, voittaa suruaan, sillä sitä hän ei voinut -tehdä, vaan hän koetti _kätkeä_ sen syvälle sydämeensä, jottei -kukaan sitä näkisi hänen kasvonilmeistäänkään. Hän tahtoi kyllä -olla kasvatusäidille kuuliainen, mutta hän seurasi siinä ainoastaan -sisäistä vaistomaista pelonsekaista tunnetta. - -Iltaisin, kun hän oli lukenut rukouksensa ja makasi vuoteellaan, hän -muisteli isän ja äidin sanoja yhä uudestaan ja uudestaan, jottei -niitä koskaan mielestään unohtaisi. Ja silloin hän rohkeni päivällä -häädetylle surulleenkin antaa vallan. - - * * * * * - -Talossa käyviin vieraisiin nähden teki Ingrid myöskin sen huomion, -että jos joku heistä hänen läsnäollessaan teki jonkun kysymyksen -hänen perheoloistaan, vastasi emäntä aina hänen puolestaan lyhyesti, -että hän oli papintytär, hänen omaisensa olivat kuolleet, mutta -että hän täällä oli kotonaan. Ja äkkiä keskeyttäen otti hän toisen -puheenaiheen. Väliin taas Ingrid huomasi, että häneltä salaa tehtiin -joku kuiskaava tiedonanto, häneen tähdättiin omituinen salakähmäinen -silmäys, jota seurasi päänpudistus tai vähäinen ymmärrettävä -nyökkäys, tai että hänet lähetettiin ulos jotain toimittamaan. - -Luonnostaan ujona hän tuli vielä ujommaksi ja sulkeutuneemmaksi. -Haava kyllä parani ulkoapäin, hymyily asettui huulille ja poskille -palasi vieno keväinen puna, mutta suru pysyi kätkettynä sydämen -sisimmässä sopukassa, kuin sinetillä lukossa jokaiselta vieraalta -silmältä. - - * * * * * - -Lapset, varsinkin nuoremmat, sekä omat että heidän pikku vieraansa, -kaikki ne pian rakastuivat Ingridiin. Jokainen heistä kaipasi hänen -apuaan ja palvelustaan. Olihan hän itsekin vielä lapsi, vaikka -hänellä samalla olikin kypsyneemmän ihmisen kokemukset. Hän poimi -kukkia, sitoi seppeleitä ja teki nukkeja, pulskeita maalaisemäntiä -tyttärineen, piikoineen niiden hienojen rouvien ja neitien joukkoon, -joita opettajatar oli tehnyt, ja opetti heitä hoitamaan maalaista -lastentaloutta. Ja kilpaa juoksemaan hän oli hyvä, osasi sivuuttaa -isommat ja antaa pienempien ottaa hänet kiinni. Leskisillä ei -häntä kukaan muu saanut kiinni kuin Kastor, jonka edessä hän -turhaan teki mutkia. Mutta tämä olikin häntä pari vuotta vanhempi. -Päivisin mainittu nuorukainen kävi lukemassa "maisterin" edessä, -mutta iltasilla oli hänellä aikaa juosta. Ja lasten ilo oli silloin -vasta täydellinen, kun Kastor-velikin oli joukossa ja juoksi kilpaa -Ingridin kanssa. - - * * * * * - -Muutamana kevättalven iltana kysyi vanha täti Ingridiltä, eikö hän -tahtoisi tulla hetkeksi hänen kamariinsa lukemaan erästä suomalaista -hartauskirjaa, joka oli niin hienoa tekstiä, ettei hän itse enää -nähnyt sitä lukea. Ja mielelläänhän Ingrid tahtoi sen tehdä. Kun -lukeminen oli lopetettu alkoi täti puhella. - --- Mikä se iso ruukku on, jonka sinä olet mukanasi tuonut? kysyi hän. - --- Se on vain iso saviastia, vastasi Ingrid varovasti. - --- Onko se kotoasi saakka, Rantasalmelta? - --- On. - --- Puhu vain lapsi minulle, sanoi vanhus hymyillen, -- en minä -pelkää mielenliikutuksia, päinvastoin haluankin, että sydän, joka -kyllä kovettuu, jostakin liikuttuisikin... Minä kyllä ymmärrän, että -sinulla on ikävä vanhempiasi, vaikket sinä koskaan valitakaan. Sinä -olet niin alakuloinen, lapseni. - -Ingrid rupesi hiljaa nyyhkimään. - --- Voi, lapsi, sainko minä sinut nyt itkemään? Minä tarkoitin -kumminkin hyvää. - --- Ei tätikulta, ei täti minua itkemään saattanut. - -Hän nousi nopeasti jakkaraltaan, meni ja painoi huulensa vanhan -neidin kädelle. - --- Tädin osanotto teki minulle niin hyvää, se lämmitti niin -sydäntäni. Se oli kuin... äiti olisi kuiskannut jotain. - --- On niin ikävää, jatkoi Ingrid, -- kun ei heistä kukaan mitään -puhu. Kaikki muut ihmiset puhuvat kuolleista omaisistaan, mutta -minä... - -Hän rupesi uudelleen itkemään. - -Nyt hän sai kertoa vanhalle ystävälleen kodistaan ja se tuntui -hänestä niin ihmeen suloiselta. - -Mitä äitiin tuli, käsitti Ingrid, että hänen oli täytynyt kuolla, -sillä jos hän olisi jäänyt eloon, niin olisi hän, jollei olisi itse -voinut tulla, lähettänyt itsestään kirjeellisen tai suusanallisen -tiedon tyttärelleen Hämeenlinnaan ja tämä viesti olisi kyllä Ingridin -tavoittanut. Mutta koska ei heinäkuusta seuraavan vuoden kevääseen -mitään kuulunut, täytyi äidin olla kuollut ja levätä maanpovessa. -Tämän uskoi vanha tätikin. - -Mutta nyt rohkeni Ingrid pyytää, että täti olisi niin hyvä ja -tiedustelisi pormestarilta eikö mistään voitaisi saada tietoa siitä, -minne hänen isänsä ja veljensä olivat joutuneet, Siperiaanko vai -muualle. - --- Ei lapsi, vastasi täti päätään pudistaen, -- pormestari sanoo -sen heti puolisolleen ja pianpa nuhteleekin häntä siitä, ettei -tämä ole jo ennen siitä puhunut ja muistuttanut häntä. Hänellä on -ylen paljon itsellään työtä ja huolta. Hän on hyvä mies, oikein -hyvä ja velvollisuutensa täyttävä, mutta vähän äkäinen. Ja sinä -tiedät kyllä jo, että armo aina vaatii kaikki perhe- ja talousasiat -ensin tietoonsa, ennenkuin ne pormestarille esitetään, koska -hän itse mielestään parhaiten voi vaikuttaa häneen ja ymmärtää -parhaiten johtaa kaikki asiat. Kyllä hän on hyvä ihminen, moni hänen -asemassaan on paljon pahempikin, mutta hän luulee itsensä vielä -paremmaksi kuin hän onkaan. Ja kun hän on sinua varoittanutkin -kyselemästä... Jos minä nyt sivuuttaisin hänet, niin -- minä tunnen -nämä asiat -- silloin alkaisi itkut ja nuhteet, kouristukset ja -taintumiskohtaukset, ja minulle ehkäpä vihdoin poiskäsky; sillä minä -elän täällä heidän hyvyydestään. Minä olen pormestarille vähän sukua -ja hän on ottanut minut huoneeseensa, mutta minun täytyy tietää aina, -etten sekaannu mihinkään. - --- Oi, pyydän anteeksi, en minä ymmärtänyt. - --- Mielelläni sen suon, rakas lapsi. Mutta muuta neuvoa en osaa -sinulle antaa kuin että kärsivällisesti odotat. Kai Jumala jonkun -neuvon antaa. - -Ingrid kiitti vanhaa ystäväänsä, toivotti hyvää yötä ja meni itsekin -levolle. - -Kun hänen ahertaessaan neulomuksensa ääressä joku saapuvilla olevista -rupesi puhumaan kodistaan ja omaisistaan, hänen sydämensä vavahti -niin omituisesti ja tuntui aivankuin kokoon kutistuvan, heti taaskin -avautuakseen ja kovemmin lyödäkseen. Joka silloin olisi katsahtanut -tarkemmin häneen, olisi huomannut, kuinka hänen kasvonsa värähtivät -ja hiukan kalpenivat hän kumartuessaan entistä alemmaksi työnsä -ääreen, mutta kuinka ne sitten jäykistyivät aivan kuin tunteettomiksi. - -Pari vuotta hänen talossa oltuaan uskoi pormestarinna Ingridin -jo unohtaneen surunsa ja muistelevan omaisiaan vain kuin ainakin -rakkaita vainajia. -- Hyvä on, ajatteli hän, että hän on niin -kylmäluonteinen. Mitä hyödyttäisikään repiä vanhoja arpia verille, -muistelemalla ja puhumalla asioista, joita ei voi auttaa? - -Myöhemmin, kun vanha tätikin jo lepäsi haudassaan, esti hänen -sulkeutunut mielensä kaiken sisäisen lähenemisen uusiin omaisiin, -vaikka hän aina olikin nöyrä, kuuliainen ja nopea jokaisen käskyn -noudattamaan. - -Hän eli siis yksikseen tuossa isossa perheessä ja ikäänkuin -erotettuna toisista ikäisistään, mutta se ei herättänyt mitään -huomiota eikä ketään loukannut. Oli kuin Ingridin olisi ehdottomasti -pitänyt ollakin juuri sellainen. - - * * * * * - -Kun Ingrid oli tullut vanhemmaksi, heräsi hänessä usein palava halu -tiedustella isästään venäläisiltä upseereilta. Niinä vuosina, jotka -maa oli Venäjän vallassa, eli vuoteen 1721, oli venäläisiä upseereita -usein kaupungissa ja ne kävivät melkein aina pormestarin puheilla. Ja -kun he enimmäkseen käyttivät saksaa puhekielenä, kutsui pormestari -tavallisesti Ingridin tulkikseen, jottei tarvinnut lähettämä -saksankielen opettajaa kaupungilta hakemaan. - -Tällöin muisti Ingrid aina isäänsä ja kysymys oli monesti aivan hänen -huulillaan. Mutta sitäkään ei hän rohjennut tehdä, hän pelkäsi sen -näyttävän siltä kuin hän tahtoisi sivuuttaa pormestarin, kun ei ollut -hänelle ensiksi asiasta puhunut. - -Jos pormestari olisi kerrankin näiden vuosien aikana tehnyt hänelle -jonkun kysymyksen hänen kodistaan, jotta olisi päässyt alkuun... -mutta sitä hän ei tehnyt. Niinpä Ingrid yksinäisyydessään odotti ja -toivoi toivomistaan, mutta ei kysellyt enää. Tämä oli hänelle koti, -eikä hän rohjennut millään oman tahdon vihjauksellakaan panna tätä -etua alttiiksi, sillä hän oli täällä jo niin kotiintunut, ettei hän -tuntenut haluavansa enää muualla elääkään, kun omien vanhempien -luona ei enää ollut toivoa saada elää... Ja taisipa hänellä -sitäpaitsi olla jo joku vieno, syvälle sydämen sisimpään sopukkaan -kätkeytynyt tunne, jota hän tuskin itsekään selvästi käsitti, mutta -joka epämääräisyydessäänkin antoi kärsivällistä tyydytystä hänen -mielelleen. Sisäinen vaisto ohjasi ja auttoi häntä tekemään itsensä -tarpeelliseksi ja luotettavaksi kaikille koko talossa, estäen taas -toisaalta häntä olemasta kenellekään rasitukseksi. Ja kun hän -tunsi itsensä niin turvattomaksi ja yksinäiseksi tämän perheen -ulkopuolella, niin hän pelkästään velvollisuudentunnostakin oli -arka ja varovainen, jottei millään, mikä koski häntä itseään, olisi -antanut aihetta ikävyyteen. - - * * * * * - -Vaikka rouva aluksi uskottelikin tehneensä korvaamattoman hyväntyön -ottamalla Ingridin perheeseensä, sanoi hän kumminkin myöhemmin -naistuttavilleen olevansa tyytyväinen, että he olivat hänet ottaneet, -sillä hän, rouva, oli saanut Ingridin oppimaan kaikkea, niin että -hänellä nyt oli suuri apu hänestä, vaikka tyttö olikin niin nuori. -Hän oli hänen oikea kätensä. Rouva sanoi pitävänsä paljon tytöstä, -joka oli tänä kovana aikana heille tullut kuin taivaasta lähetetty -lahja. Ja usein hän vakuutti, ettei hän koskaan päästä Ingridiä -luotaan, vaan pitää hänet vanhuudenpäiviensä iloksi, kun omat -tyttäret joutuvat avioliittoon. Ja jos nämä tuttavat arvelivat -Ingridinkin voivan joutua naimisiin, nauroi pormestarinna ja sanoi: --- Hän on kovin kylmä ja järkevä, ei hän koskaan rakastu, eikä hän -vaihda hyvää asemaansa meillä pienen virkailijan tai ammattilaisen -asemaan, jollainen hänellä tänä aikana voisi olla tarjolla. Hän on -minulle kuuliainen hyvä tyttö ja tietää, että minä tahdon hänen -parastaan, eikä hän ketään ota, kun minä kiellän, vaan on minun -luonani aina. Eläähän moni muukin papintytär naimatonna. - - * * * * * - -Ingrid tiesi, että rouva piti hänestä paljon ja hän puolestaan piti -myöskin rouvasta, vaikka hän hyvin tiesikin, etteivät he koskaan -toisiaan oikein ymmärtäisi. - - - - -8. - - -Ingrid seisoi avoimen ikkunan ääressä ja katseli ulos. Hän -seurasi silmillään kevyiden pilvien kulkua taivaalla. Hänen -katseensa tunkeutui sinne korkeuden sineen, jota pilvien utuiset, -epäsäännölliset reunat koettivat kuin kateelliset akkunauutimet -verhota. Laskeva aurinko kultasi ja purppuroi pilvien syrjät -läntisellä taivaalla. Pääskyspari lensi akkunan ohi pesälleen, jossa -sillä oli pojat odottamassa. Pesä oli rakennettu räystääseen lähelle -akkunaa, niin että sitä voi sivulta päin katsella ja seurata lintujen -kotielämää, mikä tälle neitokammion ikkunalle antoi erityisen -viehätyksen. - -Hänen asuntonaan oli pieni hauska kamari yläkerrassa. Siellä -on peränurkassa valkoisella raidilla peitetty matala, mykevä -pylväs, jonka päällä on kiilloitetulla tinalautasella kirjavalla -kukkamaalauksella koristettu tinamalja, jossa tuoksuu tuoreita -kesäkuun kukkia. Pylvään muoto, joka turhaan koettaa kätkeytyä -ripsisyrjäisen raidin alle, ilmoittaa siinä olevan Ingridin ruukun. - -Mutta onhan tällä vanhalla matkatoverilla täällä rauhoitetussa -sopessaankin ollut pieni seikkailunsa. Se on näet kerran ollut -vaarassa särkyä. Tapaus sattui kesällä eräänä lauantaina pari vuotta -Ingridin taloon tulon jälkeen. Hän siivosi huonettaan ja oli nostanut -ruukun vähän ulommaksi lattialle ja oli juuri kumartunut nurkkaa -lakaisemaan, kun Kastorin lintukoira hyppäsi avoimesta ovesta sisään. -Kastor itse ryntäsi jälestä samassa tuokiossa. - -Ingrid nosti päätään ja olkansa yli katsoen hän näki koiran, Kastorin -pitkävartinen hansikas hampaissaan, piiloutuvan raidin alle ruukun -kylkeen. Hän seurasi hymyillen heidän iloista temmellystään. Kastor -pelkäsi koiran pureskelevan hänen kauniin keltaisen hansikkaansa -rikki tai ainakin likaavan sen. Siksi hän komentaen kiivaasti koiraa -nosti raidin reunaa ylös. Silloin koira taaskin turvautui pakoon, -vetäen selällään raidinkulman poispäin lattialle. Ja Kastor, joka -juoksi eikä katsonut jalkoihinsa, sekaantui jalastaan raidinkulman -hatuihin, otti kaatumista estääkseen pitkän hypyn riuhtaisten samalla -kovasti raitia, niin että ruukku, joka suippeni pohjaan päin, -kaatui rämähtäen lattialle ja kierähti kolisten vähän syrjemmäs. -Tinalautanen maljoineen ja kukkineen putosi lattialle. - --- Särkyikö se nyt hajalle? huusi Ingrid säikähtyneenä ja karkasi -seisoalleen, kiiruhtaen sitä nostamaan pystyyn. Kastor pysähtyi -hämmästyneenä ja antoi koiran mennä menojaan. Sitten purskahti hän -nauramaan ja sanoi: - --- Mitä sinä, hupakko, huudat ja näytät niin onnettomalta yhden -ruukun takia? Ja tuommoista romuako sinä pidät täällä huoneessasi? En -minä olisi uskonut sinua, noin isoa tyttöä, enää niin lapselliseksi. - -Hän nauroi vallattomasti ja potkaisi samalla vähän ruukkua. - -Ingridin kasvot jäykistyivät äkkiä, hän kalpeni ja huulet -värähtelivät. Kastor näki, että hän taisteli kyyneliä vastaan. Ingrid -nosti nopeasti ruukun paikalleen nurkkaan ja kääntyi mitään sanomatta -selin. Kyyneleet tunkivat nyt väkistenkin esiin hänen suonessaan -raitia ruukun verhoksi. - --- Itketkö sinä? huudahti Kastor, joka ei ollut kovasydäminen. -Älä itke, lapsiraukka. Eihän se rikki mennytkään. Ja jos olisi -särkynytkin, niin kyllä sinulle toisen olisin ostanut, paljon -kauniimmankin. Mutta mistä tuo Noan aikuinen astia sinulla onkaan, en -ole semmoista ennen nähnytkään? Ja paikattukin se on. Mistä? - --- Kotoani, vastasi Ingrid hiljaa. - --- Kotoasi! Rantasalmeltako? - --- Niin. - --- Sitten käsitän. Ah, suo anteeksi. - --- Mielelläni sen teen. - --- Kerro nyt jotain kodistasi, en ole koskaan kuullut siitä mitään. -Ja kuinka tuo ruukku on joutunut mukaasi? Kerro nyt. - --- En minä... saa. -- Et saa! Miksi ei? - --- En minä... tiedä. - --- Et tiedä! - --- Ei mamma tahdo, että kerron... lapsille niin surullisia. - --- Mutta enhän minä ole mikään lapsi, se kielto ei siis koske minua, -joka olen sinuakin vanhempi, jo kuusitoistavuotias. Ethän siinä -ketään vahingoita, jos kerrot kodistasi ja omaisistasi. Emmekä me -puhu siitä mammalle mitään, tiedäthän, että hän on niin arka ja -tunteellinen, ei hän voi mitään surullista kuulla, hänen mielensä -liikuttuu niin ylen herkästi. Ovatko vanhempasi jo kauankin olleet -kuolleina? - --- En tiedä... - --- Et tiedä! Jos sinusta on vastenmielistä puhua heistä, jos se on -jotain semmoista... niin jätetään se. En tahdo raskauttaa mieltäsi. -On vain mielestäni kummallista, että olet meillä, enkä minä tiedä -mitään sinusta. Mutta en minä ole utelias. Ja toden sanoakseni, mamma -on minua kieltänyt sinulta kyselemästä kodistasi, etten kiusaisi -sinua. -- Oih, eihän se kiusaa! vastasi Ingrid, joka miettiväisenä -kuunteli hänen sanojaan. -- Minä puhuisin niin mielelläni kodistani. -Ei se vastenmielistä ole, päinvastoin. - --- No hyvä! Sinä kerrot siis minulle. Hän aikoi istua ja läheni -tuolia. - --- Ei tänään enää, sanoi Ingrid. -- Nyt on huoneeni siivottu ja minä -menen keittiöön astioita pesemään. Mutta ehkäpä toiste joskus. - -Ja Kastor piti huolen, että se "joskus" tuli pikemmin kuin Ingrid oli -ajatellut. Tosin ei Ingrid hänelle voinut kertoa yhtä avomielisesti -kuin vanhalle tätivainajalle. Ainoastaan pääpiirteissään kertoi hän -menneisyydestään. - -Eikä Kastor kysynytkään paljoa muusta kuin ruukusta, jonka kuljetus -hänestäkin oli kummallinen. Mutta Ingridin lopetettua tuli hän hyvin -vakavaksi ja sanoi: - --- Sinä olet oikein hyvä tyttö, Ingrid. - - * * * * * - -Iso kirja on avoinna pöydällä akkunan edessä, jonka ääressä Ingrid -seisoo. Näyttää kuin linnut olisivat houkutelleet hänet siihen kesken -hänen lukunsa. - -Siinä avaruuden sineen tähystellessään hän ajattelee: -- Vieläkö, -isäni, sinun rukouksesi täältä alhaalta yhtyy tuolla ylhäällä minun -kaipaaviin, odottaviin huokauksiini? Vai joko olet laskenut väsyneen -pääsi levolle? Jos edes pääsky toisi siihen vastauksen. Mutta ei... -Ei vastausta kysymyksiini! Ei unessakaan... Mutta jos sinä elätkin -siellä kurjuuden maassa, niin ei tämä odotus suinkaan nyt enää voi -olla pitkä, koska rauhakin jo vihdoin kuuluu tehdyn ja muutamia -onnettomuutenne osakumppaneita kuuluu kotimaahan saapuneen. Niin -kaiketi tekin sieltä palaatte, jos se on Jumalan tahto... Mutta en -käsitä mitä se on, en ymmärrä sitä salaista kieltä, joka minulle -kuiskaa, että kaikki odotus on turhaa... Minulla on juuri kuin vaisto -siitä, etten teitä koskaan enää näe... - -Ajatellessaan hän ikäänkuin katsoo isäänsä silmiin, jotka rakkaasti -ja lohdullisesti ovat häneen luodut. Isän muoto on hänen muistissaan -ilmi elävänä. Ja samoin nuoren veljenkin. - -Mutta veljen silmät saavat hänen mielikuvituksessaan pian toisen -muodon. Nuori reipas ylioppilas on hänen huomaamattaan astunut veljen -tilalle ja katsoo niin syvästi hänen silmiinsä kuin olisi hänellä -aikomus katsoa hänen sydämensä pohjaan asti, niin että muiston ja -tunteen valtaamana hänen sydämensä alkaa nopeammin lyödä, ja hänen -oma katseensa suuntautuu kaihoksuen lännen etäisyyteen ja huulilla -väikkyy vieno hymy. - -Ingrid on nyt yhdeksäntoista vuoden vanha, pitkähkö, hoikka ja -sirokasvuinen. Hänellä on säännölliset ja soikeat kasvot. Nuoruus, -terveys ja hyvä koti ovat kuvanneet ruusuja poskille, mikä tekee -hänestä kauniin neidon. Silmien sini näyttää tunteiden vaikutuksia -seuraten aivankuin vaihtelevan taivaankannen vaaleammasta valtameren -tummempaan väriin. Kun tunne lempeänä korottaa katseen ylös, on -niiden väri tyynen vaalea ja ilme lempeä, mutta kun se on syvä, -voimakas ja sulkeutunut, näyttää sama värivivahdus pitkien -silmäripsien varjossa tummalta. - - * * * * * - -Kastor Procopé on jo useita vuosia ollut Ruotsissa lukemassa ja -tutkintoja suorittamassa. Lakitiede on hänen alansa. Jouluksi oli hän -saapunut kotiin miehistyneenä ja kehittyneenä, sekä viipynyt talven -yli omaistensa piirissä. Mutta keväällä, kun taaskin talven kourissa -kahlehdittuina olleet meren aallot alkoivat pauhaavan tanssinsa, -sanoi hän hyvästi kodille ja lähti keväisellä mielellä matkalle -takaisin Tukholmaan. - -Kuinka monta muistoa Ingridillä olikaan tästä viime talvesta! Ja -niitä hän tutki ja säilytti hiljaisessa mielessään. - -Kuinka iloinen, reipas ja avomielinen, hän, Kastor, oli ollut, kuinka -tarkka ja tunnollinen, ja kuinka huomaavainen ja hieno. Ja niin -tarkkanäköinen, kuin hän olisi katsonut asiain läpi, aina pohjaa -etsien. Hän oli juuri semmoinen kuin miehen Ingridin mielestä tulikin -olla. - -Ei tosin erityisesti kaunis. Olihan Ingrid kauniimpiakin nähnyt. -Eikä hän ollut juuri pitkäkään, he olivat miltei yhdenmittaiset, -sen verran Kastor vain pitempi, että Ingrid toki hiukan sai nostaa -katsettaan, katsoessaan häntä silmiin. Tahdonvoima puhui hänen -teräsharmaista silmistään, jotka väliin säteilivät tulisina ja -taaskin toisinaan kuvastelivat kylminä ja tyyninä ulkomaailmaa. - -Ingrid eli yhä uudestaan tuon joulunajan. Kastor tuli silloin kotiin -Ruotsista. Kuinka hän olikaan Ingridin nähdessään ihmetellyt, että -tuo, hänen kolme vuotta sitten kotoa lähtiessään vielä mitättömän -näköinen, hento ja kalvakka tyttö, joka oli kuin pää riipuksissa -oleva kukan nuppu, nyt oli noin täydeksi ruusuksi auennut. Tämän -kaiken hän tosin sanoi enemmän katseillaan kuin sanoillaan. - -Ingrid tunsi selvästi, että nuo puhuvat silmät seurasivat häntä aina, -milloin hän oli Kastorin läheisyydessä. Jos hän istui työnsä ääressä, -tunsi hän tuon magneettisen katseen kutovan utusäkeistä verkkoa -hänen ympärilleen, hän tunsi sen polttavan kasvojaan ja värisyttävän -ruumistaan eikä hän uskaltanut nostaa katsettaan, vaan istui silmät -työssä kiinni, kunnes jätti työnsä ja riensi pois, pian taas samaa -tilaisuutta ikä voidakseen. Jos hän oli selinkin kääntyneenä, sanoi -vaisto hänelle, milloin tuo samainen katse oli häneen imeytynyt. Ja -entä vivahduksen Kastorin äänensoinnussa, nekin usein ilmaisivat -paljon. - --- _Ingrid!_ Ei kukaan osannut lausua tätä nimeä niinkuin _hän_. Ei -kukaan voinut yhdistää siihen sitä äänen vivahdusta, sitä tunteen -virtausta, joka sävähti läpi koko hänen olemuksensa ihan sydämen -sisimpään saakka. - -Ja varsinkin sitten, kun _hän_ oli _puhunut_. Oli sanonut: - --- Ingrid, minä rakastan sinua! Ja sinä... Oi, älä vedä pois kättäsi, -ei nyt. Kun jo aamulla varhain matkustan, niin meidän täytyy nyt -puhua. - --- Niin Ingrid! Sinä rakastat myöskin minua. Olen sen jo kauan -tietänyt, tuntenut ja aavistanut. Eikö ole niin? Et voi tunteitasi -minulta salata. Me olemme luodut toisillemme. - -Uudestaan ja yhä uudestaan eli Ingrid muistossaan tämän hetken. - -He olivat menneet, Kastor äidin ja sisarten kanssa, viettämään iltaa -erään varakkaan kauppiaan perheeseen. Siellä hetken oltuaan oli -Kastor muistanut, että hänen piti vielä käydä "maisterille" sanomassa -jäähyväiset ja oli sitävarten lähtenyt sieltä ennenkuin toiset. -Maisterin luona hän tosin oli käynyt, mutta ei ollenkaan viipynyt -siellä, vaan rientänyt kotiin. - -Ingrid puuhasi Silläaikaa Kastorin kirjokannen täyttämisessä. Tämä -nelikulmainen, kuutiokyynärän kokoinen arkku, kukiteltuine ja hieman -kuperin kansineen, oli jo miltei loppuun täytettynä kun Kastor astui -sisään. Ingrid muisti niin elävästi, kuinka hän oli säpsähtänyt -Kastorin tullessa ja huomatessaan, että he nyt olivat vallan kahden -huoneessa, sillä viime aikoina oli hän huolellisesti koettanut -karttaa sellaisia sattumia. - -Mutta tällöin otti Kastor hänen kätensä, estäen siten häntä -menemästä, ja puhui jotain ensiksi tästä viime illasta ynnä muuta, ja -sanoi sitten nuo unohtumattomat sanat. Hänen sydämessään soinnahtivat -riemuitsevat sävelet, mutta samalla painosti ja puristi sitä kuin -jonkun pelottavan tapahtuman edellä. Eikä hän voinut sanoa sanaakaan, -hän katsoi vain alas ja tunsi, että hänen poskensa hehkuivat ja että -hän vapisi. - -Kastor veti hänet luokseen, sulki hänet kiinteästi syliinsä ja kiersi -hänen käsivartensa kaulalleen. Ja Ingrid itse laski päänsä niin -turvallisesti hänen olalleen. - --- Ole minulle uskollinen, puhui hän, -- ja minä tiedänkin, Ingrid, -sinun olevan uskollisen. - -Kului pieni autuaallinen iankaikkisuus, jonka muisto sai tytön -sydämen vieläkin niin suloisesti väreilemään, että silmät huulten -hymyillessä kävivät kosteiksi. - - * * * * * - -Olethan minulle uskollinen, vai miten? oli hän hymyillen lisännyt. -Ja tämä hymyily sanoi, ettei hän epäillytkään sitä, vaan kysyi vain -pusertaakseen Ingridiltä jonkun vastauksen. - --- Oi, mitä semmoista kysytkään, muisti Ingrid vastanneensa, se -melkein loukkaa minua. Jos en tietäisi, että minuun luotat, niin -luultavasti itkisin... Mutta, tämä kaikki tuntuu minusta aivan -mahdottomalta. Vanhempasi eivät koskaan suostu tähän. Ja heidän -tahtonsa hinnalla en tahdo onneani ostaa. He tietysti ajattelevat -sinulle jotain loistavampaa avioliittoa... - --- Loistavampaa! oli Kastor huudahtanut. -- Ei kukaan muu tule -koskaan määräämään minun avioliittoani kuin minä itse... Mutta -rauhoitu, lemmittyni. Ei meidän tarvitse kiiruhtaa, me voimme -odottaa siksi kunnes minä olen saanut hankituksi itselleni vankan -aseman yhteiskunnassa, kun maamme virkatoiminta taaskin tasaantuu. -Siksi kunnes se tapahtuu, voimme pitää liittomme kaikilta salassa -ja luottaa toisiimme. Tuskinpa minä näinä tukalina aikoina voin -ajatella avioliittoa ennenkuin noin kahdenkymmenenkahdeksan vuoden -iässä. Mutta emmehän silloin vielä ole mitään ikäkuluja, olemme vasta -parhaassa iässämme avioliittoa rakentamaan. Ja sinä odotat minua. -Niinkö? - --- Niin oli Ingrid vastannut, -- tietysti odotan - -Ja tätä suloista salaisuuttaan hän uskollisesti hoiti ja kätki. Se -teki hänet onnelliseksi ja iloiseksi ja kohtaloonsa tyytyväiseksi. - -Ja niin kului elähdyttävässä odotuksessa edelleen useita vuosia. - - - - -9. - - -Tärkeä käänne kertomuksessamme vaatii meitä tässä esittämään erään -uuden henkilön. Hän on nuori ja muhkea mies, kuten tavallisestikin -hänen ammatissaan olevat miehet. Hän on nimittäin lukkari toimeltaan -ja palvelee äänellään Janakkalan seurakuntaa. Mistä hän on syntyisin -ja ketkä hänen vanhempansa, siihen ei osannut kukaan vastata, -kaikkein vähimmin hän itse. Oliko hänellä ollutkaan omaa kotia, -siitä hänellä oli yhtä vähän tietoa. Ainoastaan hämäränä häämötti -hänen muistinsa pohjalla eräs tupa, oliko se kodin vai kylänkö? -Sitten nuori hellä nainen, joka hyväili häntä, mahtoiko olla äiti? Ja -nuorenläntä mies, joka kantoi häntä pitkän matkan, olisiko se ollut -isä? Kukapa sen tiesi. Sitten oli pitkälti pimeää hänen muistissaan -eikä hän tiennyt, missä tai milloin oli heistä eronnut. Hänestä -tuntui vain kuin hän olisi nukkunut kauan ja nähnyt kamalaa unta. -Mierontietä hän oli sitten kiertänyt, monen talven kinokset kahlaten -ja poimien monen kesän marjat, ja kauas hän luuli kulkeutuneensa, -vaikkei tiennytkään miltä ilmansuunnalta hän oli lähtenyt eikä minne -hän kulki. Vihdoin saapui hän Janakkalan pappilaan. Silloin arveltiin -hänen olleen kymmenvuotisen. Nimi hänellä ainakin oli, sillä -kysyttäessä hän sanoi itseään Kaaproksi. - -Pappilan paimen oli tällöin loukannut jalkansa ja poika otettiin -taloon joksikin päiväksi saattelemaan lehmiä, jotka kävivät -muutamassa isossa aitauksessa, joten niillä täytyi olla veräjän -avaaja ja sulkija. - -Poika laulaa hoilotti lehmien mukana käydessään niin että metsä -kaikui. Hän oli aina laulanut, sen hän tiesi itsekin. Pappilan piiat -olivat sitten kieltäneet häntä laulamasta, olivat sanoneet, että jos -rovasti kuulee, niin "antaa keppiä." - -Poika muisti kiellon ensi päivinä, meni ja tuli ääneti, mutta se ei -ollut ollenkaan hupaista. Ja niinpä hän joitakuita päiviä talossa -oltuaan eräänä iltana, pää pystyssä ja silmillään lintujen lentoa -seuraten, saatteli karjan tarhaan täyttä kurkkua laulaen. Samassa -hän huomasi rovastin, joka hattu päässä ja kuhmusauva kädessä seisoi -eteisen ovessa. - -Poika pelästyi ja katkaisi äkkiä sävelensä, niin että lehmiä -puhutteleva karjakko purskahti nauramaan. - --- Menikö lukkarin virsi penkin alle? huudahti hän. Poika häpesi ja -vaikeni. - -Rovasti, joka oli pysähtynyt kuuntelemaan pojan laulua, astui nyt -portaalle ja huusi: - --- Poika, tulepas tänne! - -Mutta poika ei totellut, vaan kyykistyi lehmän taakse, jonka varjossa -hän seisoi. - --- Tule nyt, huusi rovasti toisen kerran ja vähän käskevämmin. Ja -viitaten häntä sauvallaan lisäsi hän: - --- Kyllä minä sinut siinä näen, näen jalkasi lehmän alta ja nyt sinä -sen kaulan alta kurkistat. Tule vain heti kiltisti tänne. - -Poika oli häpeissään, kun noin oli tullut keksityksi, ja näki -nyt parhaaksi ottaa jalat alleen, mutta samassa hairasi karjakko -hänet kiinni, ja vaikka hän itki, kiemuroi ja potki, kantoi tuo -tanakkakätinen tyttö hänet rovastin luo ja laski alas portaalle -kuitenkaan häntä irti päästämättä. - --- Mutta minkätähden se poika nyt itkee noin, onhan se minut nähnyt -jo joka päivä tällä viikolla ja vastannutkin minulle? - --- En minä tiedä, taitaa pelätä keppiä, vastasi karjakko nauraen. - --- Jahah, ymmärrän. Häntä on pelotettu sillä, että minä annan tästä, -koska ei ole laulua ennen kuulunutkaan. - --- Ei tämä ole, lapseni, pikku poikia varten, tämä on tehty -- susia -varten. - -Rovasti vei puhuessaan kepin eteisen nurkkaan. Poika vaikeni ja -tyyntyi heti kun näki tuota kamalaa asetta vietävän pois ja kuuli -rovastin sanat. - -Sinusta tulee hyvä lukkari, sanoi rovasti takaisin tullessaan. - --- Eipä, eipä, höpisi poika puoliääneen. - -Häntä oli näet pitkin lyhyttä elämäänsä aina nimitelty lukkariksi, -usein lyötykin tai kumminkin nyhätty pois korvia särkemästä. Alati se -oli tuo hänessä oleva "lukkari" tehnyt hänelle kiusaa ja kolttosia. -Siksipä tuo nimitys oli hänestä varsin epämieluisa. Hän näytti niin -alakuloisen tyytymättömältä kuin olisi tahtonut sanoa: mistä ne sen -kaikki aina tietävätkin, tuon "lukkarin"? - --- Mitä hän sanoo? - --- Hän sanoo: -- Eipä, eipä, vastasi karjakko nauraen. - --- Hm, hm! Ei hän käsitä sitä. Saat nyt mennä lehmiesi luokse, -Heta-Kaisa. Me rupeamme kahden Kaapron kanssa laulamaan tässä, koska -on niin kaunis iltakin. Mutta mene ensiksi pyytämään, että ruustinna -tekee pojalle hyvän voileivän. - -Rovasti istuutui portaalle ja Heta-Kaisa meni käskyä täyttämään. - -Nyt aloitti rovasti ehtoovirren, ja poika, joka taloissa oli kuullut -sitä veisattavan, otti vähän aikaa kuunneltuaan myöskin kiinni -sävelestä ja veisasi hiljaa mukana. - -Sitten toi ruustinna hänelle voileivän. - -Ja kun rovasti ilmoitti hänelle, että hän saisi ruveta -harjoittelemaan virsiä ja lauluja hänen johdollaan, juoksi ja hyppi -hän iloissaan mennessään renkitupaan yöksi. - -Niin kasvoi hän sitten pappilassa mieheksi. Oli paimen- ja -renkipoikana, saaden samalla rovastilta opetusta veisuussa, -lukemisessa ja kirjoituksessa. Hänellä oli hyvät luonnonlahjat, joten -hän oppi helposti. Mutta jos ei laululla olisi aloitettu, olisi hän -luultavasti piankin kyllästynyt opetukseen ja jättänyt pappilan, -kun hän pienestä pitäen oli vapaaseen elämään tottunut eikä hänen -tarvinnut huolehtia huomisesta päivästä, sillä vaikka hän vielä -olikin niin pieni, osasi hän kyllä jo leipänsä laulaa. Mutta pian -tuli pappila ja erittäinkin rovasti hänelle niin rakkaaksi, ettei hän -enää uneksinutkaan lähteä maata kiertämään, sillä rovastin edessä -laulaminen oli niin ihmeen hupaista. Se korvasi kaiken vapaan elämän -ja huolettomuuden, joten sitä ei osannut enää kaivatakaan. - -Hänen ehdittyään täydeksi mieheksi, kuoli lukkari, jonka pitemmän -sairauden aikana hän oli hoitanut apulaisen virkaa. Ukon kuoltua -pääsi hän väliveisaajaksi ja sitten vakinaiseksi lukkariksi. - -Se nyt oli hänen erityinen historiansa. - - * * * * * - -Janakkalan rovasti oli Hämeenlinnan pormestarin hyvä ystävä. Ja kun -Janakkala on lähellä Hämeenlinnaa, on itsestään selvä, että rovasti -varsinkin talvikelillä usein matkusti tuon noin kolmen peninkulman -taipaleen kaupunkiin asioita kuulemaan, puhumaan ja valvomaan. Näillä -matkoillaan oli rovastilla aina lukkari ajurina, sillä matkoilla oli -Kaapro paljon reippaampi, huolellisempi ja hupaisampi kuin vanha ja -kömpelö Esa-renki. Että kaupunkikortteeri aina oli pormestarin luona, -on selvää. - -Siellä sitten lukkarimme usein istuskeli taloushuoneissa ja seurasi -silmillään toimessaan hääriviä palvelijattaria, joita aina toimessa -oleva Ingrid taitavasti johti. Edellisiin hän ei kumminkaan paljoa -huomiotaan kiinnittänyt, mutta sen sijaan Ingridin kaunis muoto -ja vaatimaton esiintyminen veti häntä puoleensa. Eikä kovin kauan -kestänytkään, kun hän tunsi vakaasti rakastuneensa Ingridiin. Mutta -hän varoi tarkoin ilmaisemasta tätä ihailuaan. Hän oli järkevä -mies ja piti enempää lähentelemistä mahdottomana. Sillä mitenkä -hän, maalaislukkari, joka ei edes voinut sanoa mistä oli kotoisin -muualta kuin maantieltä, rohkenisi nostaa katsettaan pormestarin -kasvattityttäreen, neiti Oreliukseen! Jos tämän hänen lemmentilansa -perille päästäisiin, niin nauraisivat kaikki ja pitäisivät häntä -houkkiona. Ja mikä oli hän täällä, pormestarilaisten silmissä? Vain -semmoinen välihenkilö, joka oli vähän renkiä parempi. - -Toista oli toki kotona Janakkalassa. Siellä hän istui pidoissa -usein pöydän takana rovastia lähinnä. Täällä hänelle katettiin -yksikseen pieni pöytä keittiön viereiseen huoneeseen. Se oli kuten -olla pitikin, sitä hän ei suinkaan moittinut, mutta se synnytti -hänessä kuitenkin epämääräistä alakuloisuutta. Sillä se oli -ylitsepääsemättömänä juopana hänen ja Ingridin välillä. Hän uskoi -sentähden olevan parasta itselleen, ettei hän enää lainkaan näen -Ingridiä. - - * * * * * - -Oltiin kerran paluumatkalla Hämeenlinnasta. Rovasti itse oli -hilpeällä mielin, keli oli hyvä ja maaliskuun ilma kaunis. Hän -puheli, kertoi sekä kyseli yhtä ja toista. - -Mutta Kaapro oli vaitelias, kuunteli vain ja ajoi, sekä vastaili -kysymyksiin alakuloisesti ja väistellen. - -Rovasti huomasi sen pian. - --- Sitäkö varvasta se nyt kenkä pusertaa? ajatteli hän. Eikä hänen -tarvinnutkaan kauan urkkia, ennenkuin hänellä jo oli koko nuoren -miehen salaisuus hallussaan. - -Usein papit mielellään esiintyvät puhemiehinä eikä meidän -rovastimmekaan siinä suhteessa poikkeus ollut. Jo parin viikon päästä -tapaamme hänet taaskin Hämeenlinnassa. - -Tällä kertaa hänen matkansa tarkoittaa kuitenkin pormestarin rouvaa -eikä itse pormestaria. Ja hän on sitävarten valinnut semmoisen päivän -ja hetken, jolloin hän tietää viimemainitun ehdottomasti olevan -virkatoimiensa vuoksi ulkona. - -Rovasti istui nyt mukavasti pöydän ääressä isossa nahkapäällyksisessä -nojatulissa pormestarin virkahuoneessa, vastapäätä seinällä olevaa -Kaarlokuninkaan kuvaa, jonka Kastor oli viime jouluksi tuonut -isälleen sankarikuninkaan muistoksi. Taulu oli iso ja hyvin -onnistunut vartalokuva. - -Rovasti oli sanonut haluavansa mennä XII:ta Kaarlo kuningasta -tervehtimään ja pormestarinna oli heti valmis tekemään hänelle seuraa. - -He jättivät senvuoksi nuorten seuran salissa, jossa nämä -istuivat ja sirottelivat tampuuriompelulla kirjavia kukkia -vihreälle silkkipeitolle. Siitä piti tulla päällys erään tyttären -morsiuspeittoon. - --- Serkku pitää muistaakseni tupakasta vai miten? Ja suvaitsee... -Rovasti aikoi nousta. - --- Suvaitsen mielellänikin, ole hyvä. - -Pormestarinna nousi itse samalla ja toi nurkkalaudakolta -merenvahapiipun ja laski sen pöydälle tupakkarasian viereen. - -Rovasti täytti piipun, veti esiin tulukset housuntaskusta, iski tulta -ja sytytti taulan kipenen, jonka asetti piipun pesään. Ja pian oli -hän hienon savupilven peitossa. Rouva istui pöydän toisella puolella -ja pisteli sukkaa. - -Kun oli hetkinen puheltu yhtä ja toista kuningasvainajasta, sodasta -ja rauhanteosta sekä muista yleisistä asioista, siirtyi puhe rovastin -tulomatkaan. - -Hän kertoi hauskasti keikauksesta kinokseen, ja kuinka muuan -hakokuorma oli ollut vähällä lakaista hänet pois reestä ynnä muista -pienistä matkaseikkailuista, jotka kaikki johtuivat siitä, että -Esa oli välinpitämätön ja antoi hevosen kulkea omia aikojaan eikä -huomannut käyttää ohjaksia aikanaan. - --- Mutta miksi ei lukkari nyt ole ajamassa? - --- Hm! Serkku hyvä, hän ei tahdo tulla enää Hämeenlinnaan. - --- Ei enää tulla Hämeenlinnaan! huudahti rouva. -- Onko häntä täällä -kaupungissa kukaan loukannut? - --- Ei suinkaan, en minä sitä usko, mutta hänellä on eräs toinen syy -siihen, painavampikin. - --- Onko hän...? ei hän ole mahtanut tehdä mitään? - --- Ei, ei! Hän on kunnon nuori mies, minun oma kasvattamani, minä -takaan hänet! - --- No noh, suvaitsehan, ystävä hyvä. Mutta minä en käsitä... - --- Mutta, paras serkku, olethan sinä itsekin ollut nuori. - --- Ah! Onko mies rakastunut? - --- On niinkin. - --- No kehenkä? Minä tulen ihan uteliaaksi. Onko se joku minun -palvelustytöistäni? - --- Ei, serkkuseni, hän tähtää ylemmäksi. Se on -- Ingrid. Ja serkku -käsittää, että hän ymmärtäväisenä miehenä ei tahdo toivotonta -tunnetta itsessään kasvattaa, vaan... - --- Toivotonta! Onko hän jo kenties kosinut ja saanut rukkaset? - --- Ei. Ei hän ole rohjennut ilmoittaa rakkauttaan. Hän arvaa, että -Ingrid ei tahtoisi tulla maalaislukkarin vaimoksi. Vaikka kyllä -maar aikaan katsoen, hm... Moni neiti kenties olisi kiitollinen -kohtalolleen, mutta jos ei Ingrid... Ja siksi ei hän tule enää -Hämeenlinnaan ja minun täytyy tyytyä Esaan. - --- Mutta minä en käsitä, miksi sen niin perin toivotonta tarvitsee -olla, vastasi rouva miettivästi. -- Olen tosin ajatellut pitää -Ingridin aina luonani, mutta tarkemmin ajateltuani olen huomannut -että olisi parempi koettaa saada hänelle oma koti, vaikka -alhaisempikin. Mitä se nyt on, että hän on papintytär, kappalaisen, -kun hän kuitenkin on niin köyhä ja turvaton. Ja nyt kun sota ja pitkä -kurjuudentila on riistänyt maaltamme niin paljon kaikensäätyisiä -miehiä, eivät tytöt saa kovin paljon valikoida, vaan tulee ottaa se, -jonka Jumala heille lähettää. Minä en suinkaan aio sanoa vastaan. -Päinvastoin. - --- Serkku puhuu hyvin ymmärtäväisesti, kuten ainakin. Minä luotinkin -siihen, että serkku ottaa asian vakavalta puolelta, eikä antaisi -turhan ulkonaisen loiston olla määrääjänä. Ei onni siitä riipu. Mutta -onko serkku myöskin vakuutettu siitä, että Ingrid on vapaa, ettei hän -ole sydäntään muille antanut? - --- Kyllä hän on vapaa, ihan vapaa, vastasi pormestarinna nopeasti. -- -Hän on niin kylmä, tuskin hän koskaan oikein rakastuukaan. Ei tunne -hänessä voi päästä järjen herraksi. - --- Noh, ei se sen pahempi ole. Ehkäpä serkku suvaitsee, että -puhuttelen häntä. - --- Ei, paras ystäväni. Te miehet ette ymmärrä meitä naisia -oikein. Suo anteeksi, mutta te ette ole tarpeeksi hienotunteisia, -me ymmärrämme toisemme paremmin. On parasta, että minä otan se -toimekseni, niin se varmasti menestyy. Sen lupaan. - --- Kiitos! Se on oikein kiltisti, minä en rohjennut pyytää sitä. Ja -serkku luulee että hän... - --- Kyllä, minä olen varma siitä, ettei teidän lukkarinne -- mikäs -hänen nimensä taas olikaan? - --- Bergelin, Gabriel Bergelin. Ja serkku on varma? - --- Olen siitä, ettei Bergelin saa rukkasia. Ja minä puolestani soisin -että... että se tapahtuisi pian. Nyt jo ennen kesän tuloa. Silloin -tulee niin paljon muuta puuhaa. - --- No, se käy heti. Mies tarvitsee emännän. Kun vain tyttö antaa -luvan ja on valmis. - --- Kyllä hän hyväksyy minun neuvoni. Ja valmis hän kyllä myöskin on -pian. Se tulee olemaan minun huolenani. - -Hän hymyili väkinäisesti. - --- Niin, en minä mitään morsiusvalmistuksia tarkoittanutkaan. Ei hän -siinä suuria tarvitse, pitäjän lukkarin vaimona. Ja sulhanen ei sille -pane mitään merkitystä. Onhan meilläkin pappilassa yhtä ja toista -antaa. Varasuhteet eivät ollenkaan tule vaikuttamaan asian joutuisaan -ratkaisuun, se on, sitä estämään. - --- Mutta ei miehelleni eikä kenellekään koko talossa nyt vielä -sanaakaan. Puhun ensiksi Ingridille itselleen. - --- Ei, ei. Se on oikein. Tietysti hänelle itselleen ensiksi. - --- Minä anna pian tiedon kirjeessä asiasta, ja silloin serkku on -taaskin tervetullut täällä käymään. Eikä tarvitse sillä kertaa -ajattaa kumoon itseään tai olla vaarassa hautaantua hakokuorman alle, -sillä lukkari on silloin itseoikeutettu kyytimies. - --- Kiitos, kiitos! Minä olen lähtenyt matkaan kuin Eleasar ja palaan -samoin kuin hänkin hyvällä mielellä. - - - - -10. - - -Samana iltana kellon kymmentä lähennellessä tuli pormestarinna -Ingridin kamariin. - -Ingrid istui pöydän ääressä ja parsi sukkia. - -Vaskisessa kynttilä jalassa paloi talikynttilä ja ehdottoman -tarpeelliset kynttiläsakset olivat pienellä ruuhen muotoisella -tarjottimella siinä vieressä. Kynttilän toisella puolella oli -valkoinen kerä ja jo valmiiksi parsittu valkoinen villasukka. - --- Toiset kaikki menivät jo levolle, sanoi pormestarinna istuutuen -tuolille pöydän toiselle puolen. -- Mutta minua ei vielä nukuttanut -ja kun näin tulen loistavan täältä ulos lumelle, niin tulin vähän -vielä juttelemaan. - -Hän otti pöydältä sukan käteensä. - --- Tämä on kai minun sukkani. Kyllä minun on kelvannut niin kauan -kuin sinä olet ollut talossa sukkieni eheydestä huolehtimassa. Olen -siihen melkein liiaksi tottunut, että luotan vain sinuun. Mistä saan -minä semmoisen, joka korvaa minulle sinut, tyttöseni? - -Ingrid katsahti vähän kummastuneena häneen. - --- Mutta onhan sovittu, että minä olen aina mamman kanssa, vastasi -hän hymyillen. -- Ja muutoin minun korvaamiseni olisi vain pieni asia. - --- On kyllä sovittu, mutta se on ollut ymmärtämätöntä sopimusta -se. Eikä sinun poistumisesi suinkaan ole minulle pieni asia. Mutta -"ihminen päättää, Jumala säätää." Sinä menet naimisiin, niinkuin -muutkin ihmiset, ja täytät määrätyn tarkoituksesi ihmisenä. Ei -ihmistä luotu yksin elämään. - -Ingrid ei vastannut mitään, mutta suloinen tunne täytti hänen -sydämensä ja kevyt, miltei kuulumaton huokauksen hengähdys kohotti -hänen poveaan ja hieno värinlisäys vahvensi hänen poskien punaa. -Hänen katseensa oli luotuna alas sukkaan, jota hän ahkerasti parsi. - -Hän ajatteli: -- Mamma on päässyt salaisuutemme perille eikä olekaan -vihainen siitä. Hänen ihan teki mieli syleillä pormestarinnaa. - -Tämä kiinnitti häneen älykkään ja terävän katseensa. - --- Minä näen, sanoi hän vähän vaiettuaan, -- että otat asian -vakavasti, sinun poskiesi puna sanoo sen minulle. Sinä rakastat -lapseni. Eikö ole tosi? - --- On. Sitä en kielläkään. - -Hän nosti avoimesti katseensa. Mutta tämä tunnustus lisäsi poskien -ruusuja ja hämillinen hymyily väikkyi hänen huulillaan. - -Pormestarinna huokasi hiljaa. -- Oi, kuinka hän on ihana ja -onnellinen, ajatteli hän. Minun tulee kovasti sääli häntä. Mutta -minun täytyy. - --- Minä olen aina uneksinut oikein ihanteellista rakkautta, puhui -hän tunteellisesti, -- semmoista korkeaa tunnetta, josta väliin -balladeissa lauletaan, sellaista, jonka voimasta nainen voi uhrautua -kokonaan rakastettunsa hyväksi. Käsität kai minua? - --- Kyllä, varsin hyvin, vastasi Ingrid sydämellisesti. - --- Minä olen jo kauan tietänyt, lapseni että sinä rakastat. Ei äidin -silmää niin voi pettää. Sinä rakastat Kastoria ja hän rakastaa -myöskin sinua... Miksi olette tahtoneet sitä minulta salata? - --- Oi, mamma, me olemme pelänneet mamman olevan sitä vastaan, ja -odottaneet. Enkä minä koskaan suostuisikaan, jos... - --- Rakkauttako vastaan! huudahti rouva katkaisten. -- Eihän sitä -kukaan voi vastustaa, se on kaikkivoipa itsevaltias, ei se anna -käskeä tai kieltää itseään. - --- Niin kyllä. Mutta kuitenkin ihmiset usein erottavat mitä Jumala -siten on yhdistänyt. - --- Hm, niin. Mutta ken oikein tarkoin voi tietää, mitä Jumala on -yhdistänyt, mitä ei? Harvoin ihmiset naimisiin mennessään saavat -seurata tunnettaan. Mutta ei se, lapsikulta, sen pahempi ole, ei -avioliitto silti onneton ole, vaikka se ainoastaan perhesyistä taikka -taloudellisia etuja silmällä pitäen solmitaan, eikä senkään tähden -onnellinen, että se intohimoisella tunteella on aloitettu. - -Ingrid ei vastannut tähän mitään. Mutta osaksi tunnusti hän sen -oikeaksi. - --- Minäkin olen kerran nuoruudessani rakastanut, ensi rakkauden -intohimoisella voimalla. - --- Niin, mamma on nuorena solminut avioliittonsa. - --- Mutta, Ingrid, en minä nyt puhu avioliitostani, vaan rakkaudestani. - --- Minun täytyy tunnustaa, etten käsitä... - --- Kyllä pian käsität. Se oli toinen henkilö. Mutta tämä on aina -ollut syvä salaisuus. Hän huokasi. -- Nyt kumminkin minun tekee -mieleni avata sinulle sydämeni ja kertoa nuoruuden-lemmestäni ja -taisteluistani. Minä tiedän, että sinä, tyttöseni, voit kätkeä paljon -ja kätket tämänkin. - --- Tietysti. - --- Niin. Olenko minä nyt onneton sentähden, etten saanut yhdistää -elämääni sen miehen kanssa, jota nuorena rakastin? Näethän itse, että -olen onnellinen. Minulla on hyvä puoliso ja kiltit lapset... _Hän_ -oli uljas sotilas, oi kuinka univormu sopi hänelle, vieläkin täytyy -minun häntä ihailla! Ja minä annoin hänelle koko nuoren sydämeni. -Mutta hän oli köyhä. Ja sitten hän joutui sotaan. Sen jälkeen tuli -pappa, mieheni, ja tarjosi minulle hyvän aseman. Ja viesti kertoi, -että _hän_ minun rakastettuni, oli kaatunut sodassa. Ah, kuinka -minä itkin, kun sen kuulin. Kuitenkin täytyi minun, samoinkuin niin -monen muunkin neidon on täytynyt, pian sen jälkeen itkevin sydämin -tanssia omissa häissäni, sillä vanhempani tahtoivat, ettei niitä -minun oikkujeni tähden lykättäisi -- minun rakkauteni ja suruni -syy oli näet heille salaisuus -- ja sulhoni tahtoi niinikään, -eikä minulla itselläni ollut silloin vielä mitään tahtoa. Ja minä -toivonkin, että tämä vaihdos elämässäni haihduttaisi suruni. Ja... -niin se tekikin. Eikä minun salaisuuttani kukaan muu tietänyt kuin -hänen, vainajan, sisar. Me olimme olleet koulutovereita. Hänet minä -tapasin viisitoista vuotta sen jälkeen. Hänelle oli onni hymyillyt, -hän oli aatelisen rikkaan kartanonomistajan rouvana. Se oli rouva -Borgfelt-vainaja. Silloin teimme liiton keskenämme ja uudistimme -siten ystävyydensiteemme. Hän antoi minulle lupauksen ja minä hänelle. - -Ingrid seurasi tätä kertomusta jännityksellä. Hän tunsi kuin -vaistomaisen aavistuksen siitä, että tämä rouvan omien nuoruuden -salaisuuksien kertominen oli aiottu häneen jotain vaikuttamaan. -Mutta mitä? Oliko se ainoastaan myötätuntoinen lähentymisen yritys, -vai oliko se varovaa tiedustelua ja valmistelua joihinkin häntä ja -Kastoria koskeviin yllätyksiin? Mutta olihan se ihan tarpeetonta -kiertelemistä. Mamma kyllä tunsi hänet ja tiesi, ettei hän, -kuten hän juuri äsken aikoi sanoakin, koskaan suostuisi vastoin -kasvatusvanhempiensa tahtoa yhdistämään elämäänsä heidän poikaansa. -Siksi hän äsken saattoikin vapaasti sanoa aina olevansa mamman -kanssa. Heidän yhdistämisensä tulisi niin ollen kokonaan riippumaan -vanhemmista. Mutta hän ei voinut uskoa, että mamma nyt olisi puhunut -ilman edeltä harkittua tarkoitusta. Ja mistä lupauksesta hän nyt -puhui? Ja missä suhteessa voi se olla heidän asiansa kehittymiseen? -Hän vainusi jotakin, mutta ei käsittänyt, mitä se oli. - -Pormestarinna, joka huomasi hänen jännittyneen mielentilansa ja -arvasi, että hänen tavallinen tyyneytensä nyt oli antanut sijaa -pohjalla liikkuville tunteille, katui vähän ja ajatteli: olisi kovin -paha, jos liian rohkeasti olisin koskettanut tuohon arkaan kohtaan, -ja sitten pilannut koko sen mielentilan, joka äsken hänen kasvoillaan -niin elävästi kuvastui. - -Hän istui lyhyen hetken vaiti ja ajatteli, jättäisikö nyt tältä -illalta ja antaisi jäädä vaikuttamaan sen mitä hän jo oli puhunut. -Mutta asian lykkääminen pitemmälle ei tahtonut oikein soveltua hänen -laskuihinsa, sillä hän tiesi tuon tyynen pinnan alle kätkeytyvän -lujatahtoisen sielun. Jos Ingrid nyt vastoin hänen oletustaan ei -antaisikaan ohjata itseään, niin olisi koko hänen suunnitelmansa -menetetty. Kastoriin, joka ensi avovedellä saapuisi kotiin, ei hän -toivonut voivansa mitään vaikuttaa. Ennen hänen tuloaan täytyi siis -kaiken olla valmiina. Ja hän itse oli mielestään niin paljon tätä -asiaa huolehtinut ja kantanut siitä surua sydämessään, että hän -kyllä ansaitsisi päästä vapaaksi siitä taakasta. Ja nyt oli rovasti -tullut kuin taivaan lähettiläs ja avannut hänen eteensä oven. Siitä -täytyi hänen päästä lävitse, maksoi mitä maksoi ja mitä pikemmin sen -parempi. Sen täytyi olla Jumalankin tarkoitus, koska hän lähetti -palvelijansa sille asialle. Tämä ajatus antoi hänelle rohkeutta. -Jos hänellä edeltä olisi ollutkin jotain epäilyjä, olivat ne nyt -kadonneet. Hän päätti senvuoksi puhua asian valmiiksi tänä iltana. -Yllätys voisi nyt vaikuttaa sen, minkä pitempiaikainen harkinta -tekisi mahdottomaksi. Silloin seppäkin takoo, kun rauta on kuumana. - -Että Ingrid ei vastoin kasvatusvanhempiensa tahtoa suostuisi -avioliittoon Kastorin kanssa, sitä ei hän epäillytkään, hän tiesi sen -sanomattakin. Mutta se tieto ei riittänyt hänelle. Täytyi sitoa hänet -avioliitolla. Sillä jos Kastor saapuisi ennen, saisi hän kyllä isän -heti puolelleen. - - * * * * * - --- Mitä sinä arvelet kuolleelle annetusta lupauksesta? Pidätkö sen -sitovana? jatkoi siis pormestarinna. - --- Pidän kaiketi, ehdottomasti, jos ei sen pitäminen sorra omaatuntoa. - --- Kuinka ajatteleva ihminen, joka pitää lupauksen pyhyyttä arvossa, -voisi semmoista lupausta antaakaan, joka sotisi omaatuntoa vastaan -tai sitä sortaisi? - --- Niin kyllä. Kuinkapa voisikaan? - --- Kuinka vähän ihminen sentään tietää edeltäpäin elämäänsä. Joka -päivä on kuin uusi läksy kohtalolta. En minäkään silloin, kun -monen vuoden perästä taaskin tapasin nuoruudenystäväni, aavistanut -että se oli määrätty viimeiseksi hyvästijätöksi... Meillä oli niin -paljon puhumista ja muistuttamista toisillemme menneiltä päiviltä. -Puhelimme tietysti enimmäkseen _hänestä_, kalliista vainajastamme. -Sitten siirtyi puhe lapsiimme. Minulla oli Kastor mukanani. En vielä -sanonutkaan, että puhelimme juuri _hänen_ herttaisessa kodissaan. -Minä matkustin sinne talvella. Minulle tuli semmoinen halu nähdä -hänet, että lähdin matkaan, kun oli hyvä keli ja kaunis ilma ja se -puoli oli rauhallista. Hänellä oli pieni tytär, ainoa lapsi ja kaunis -kuin pieni enkeli. Hänen nimensä oli Hedvig Ulrika. Tämä lapsi oli -silloin vasta viiden vuoden vanha. Ystäväni oli naimisiinmennessään -vanhempi kuin minä. - --- Pienokainen tuli pian tutuksi Kastorin kanssa, juoksi hänen -luokseen ja taaskin pois. Hän oli vähän vallaton, kuten tavallisesti -ainoat lapset. Hänellä oli iso nukke ja hän vei sen Kastorin luo. -Eleonoora tahtoo papan syliin, sanoi hän ja laski nuken hänen -polvilleen. Kastor otti hymyillen nuken ja rupesi tytön ilosta -kirkuessa hypittämään sitä polvillaan kuin ainakin lasta. Hän oli -silloin jo neljätoistavuotias nuorukainen. Se oli nimittäin talvella -1714. -- Ah niin, sama talvi, jonka jälkeen kesällä sinä meille -saavuit. Eikö ollutkin sama vuosi? - --- Oli. - --- Missäs minä jo olinkaan! - --- Mamma sanoi, että... että Kastor hypitti nukkea. - --- Niin, niin. Kastor oli tottunut omien pikku siskojensa kanssa -leikkimään ja osasi siis miellyttää lasta. Mutta sitten tämä pian -veti Kastoria kädestä ja vei hänet toisiin huoneisiin. Ja nukke teki -Kastorin kainalossa seuraa. - --- Silloin sanoi ystäväni: -- Minulle tuli eräs outo aatos mieleeni -tässä, kun näin lapseni nuken sinun poikasi sylissä. Etkö usko, että -se voi olla enne? -- Ehkäpä onkin, sillä minussa heräsi samanlainen -aatos, minä vastasin. -- Oi rakas ystäväni, hän sanoi, -- tehkäämme -nyt lupaus toisillemme, että teemme _kaiken_ minkä voimme sen hyväksi -että meidän lapsemme yhdistyvät avioliiton siteellä. Koska sinusta -ei voinut tulla minun veljeni puoliso, niin annan minä tyttäreni -sinun pojallesi ja anomme heille Jumalan siunausta. Sitten syleilimme -toisiamme ja itkimme. Sitten teimme pyhän lupauksen toisillemme. - --- Mitä nyt sanot, Ingrid, tästä kahden äidin lastensa puolesta -tekemästä lupauksesta, kahden äidin, joista toinen on jo tehnyt -tilinsä ja samalla siirtänyt sen täyttämisvelvollisuuden toiselle, -jonka tili vielä on tekemättä? - -Hän huokasi taaskin. - -Ingrid istui otsa käteen nojattuna, tukien kyynärpäitään -pöydänsyrjään. - --- Mamma tekee siten kuin omatunto käskee, sanoi hän hiljaa. - --- Mutta sano minulle, mitä tekisit sinä lupaukselle, jonka olet -antanut kuolleelle, kun tämä vielä lisäksi on ollut sinulle hyvin -rakas. - --- Minä pitäisin sen, vastasi Ingrid vakavasti. - -Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä, sillä hänen ajatuksensa -kiitivät tietymättömissä olevain omaisten luo. - --- Mutta Ingrid, enhän minä rohkene toivoa voivani sitä täyttää, -sanoi rouva surullisesti. - --- Niin, täyttäminen tietysti on Jumalan kädessä, joka ohjaa -ihmisten kohtalot. Jos lupaus, joka tehtiin lasten puolesta heidän -tietämättään ja alaikäisiä ollessaan, oli hänen tahtoansa noudattaen -tehty, on hän sen rukouksennekin kuullut ja on sen täyttävä. - --- Ken aina voi tietää lupauksen tehdessään Jumalan tahtoa -noudattavansa? Mutta Jeftan esimerkki osoittaa meille, että lupaus -on pidettävä. Ja että minunkin lupaukseni sitoo minut koettamaan, -vaikuttamaan, ohjaamaan ja toimimaan en hyväksi, sen sinä kyllä -käsität. Mutta mitä voin minä? Onhan minulla tässä voittamaton este -edessäni. - --- Mitä estettä mamma tarkoittaa? - --- _Sinua_, lapsikultaseni. - --- Minua! Minä en suinkaan tule olemaan esteenä, vastasi Ingrid -painokkaasti. -- Mamma voi minun suhteeni olla aivan huoletta. -Haluaako Kastor itse muuttaa mieltään ja tunteitaan, se on varsin -toinen asia. Minä uskon, mamma, että hän päästää mamman kokonaan -tästä pulasta, kun hän saapuu. Siksi voimme olla ihan rauhassa ja -antaa hänen itsensä ratkaista asian, joka koskee hänen omaa onneaan. -Onhan hänellä jo kyllin ikää siihen. - --- Etkö sinä voi uskoa Jumalan sitä paremmin ratkaisevan kuin hän -itse? Tai etkö voi uskoa hänen kuulleen kahden äidin rukousta, jotka -lastensa liitolle ovat anoneet hänen siunaustaan! - -Rouvan ääni oli hänen viimeisiä sanoja sanoessaan juhlallisen ankara. - --- En minä tällä hetkellä tiedä uskoa sitä enkä tätä. Ja minä -puolestani jätän sen Jumalan haltuun. - --- Se on oikein. "Hän muuttaa ihmisten sydämet kuin vesiojat." Ja -koska sinä vakuutat, ettet _sinä_ ole esteenä, niin jos kerran sinä -olet pois tieltä, niin olen varma lopusta. - -Hän kiinnitti terävän, vaanivan katseen Ingridiin, joka kalpeana -kuunteli häntä. - --- Pois tieltä... sanoi tämän soinnuttomasti perässä. -- Minä olen -valmis jo huomenna muuttamaan, jos mamma katsoo sen tarpeelliseksi. -Tosin tuli tämä minulle niin odottamatta, että en ole tietänyt siihen -valmistautua. Osaan kumminkin tehdä työtä ja siitä olen mammalle -sangen kiitollinen, samoinkuin siitäkin, että minulla täällä on ollut -monivuotinen hyvä koti. - -Hänen äänensä värähteli. - --- Minä tiedän kyllä, että aina olet ollut kiitollinen. Mutta siitä -ei nyt ole kysymys, meillä on nyt tärkeämpää puhuttavaa. - --- Oletko ajatellut sitä, että jos Kastor yhdistää sinuun elämänsä, -jatkoi hän, -- niin hänen virkauransa on melkein ehkäisty? Nykyisessä -ahdinkotilassa ei auta paljas virkamieskyky ja -kunto, vaan tarvitaan -siihen varojakin, ennenkuin saa itselleen hyvän viran. Siitä voisi -kyllä mainita esimerkkejäkin, kuinka virat ovat juuri kuin oston -varassa. Herra maatamme suojelkoon ja antakoon sille kelvollisia -virkamiehiä. Sinun ja itsensä vuoksi voisi hän kyllä elää pienessäkin -virassa ja pienellä palkalla, sillä minä tiedän kyllä, että sinä -osaat hoitaa taloutta, mutta isänmaan hyväksi voisi hän korkeampana -virkamiehenä vaikuttaa paljon enemmän ja laajemmin, mutta siksi ei -hän voi päästä muuten kuin korkeampain perhesuhteitten ja suurempien -varojen avulla. Ja nyt olisi jännitettävä isänmaan hyväksi kaikki -saatavissa olevat henkiset ja aineelliset voimat. Jokainen meistä voi -jotain tehdä, kukin jollakin tavoin sen hyväksi uhrautua. - -Hän veti huoaten henkeään ja jatkoi taas: - --- Minä tiedän, rakas, lapsi, että sinäkin tunnet samaa urhoollista -alttiutta kuin niin moni muukin neito. Uskon, että rakastettusi -onnen ja arvon hyväksi, joka samalla on osana isänmaan onnesta ja -kunniasta, voit uhrata rakkautesi ja oman onnesikin. Minä tunnen -sinut jalomieliseksi ja uhrautuvaksi. - --- Minun onneni ja koko henkilöllisyyteni urhaaminen on niin -vähäpätöinen asia, että siitä ei kannata puhua, vastasi Ingrid -alakuloisesti. -- Mitä taaskin minun tieltäväistymykseeni tulee, niin -en luule kovinkaan vaikeaksi saada paikkaa. - --- Ei se käy laatuun, Ingrid! Oi kuinka tämä seikka surettaa minua. -Mitä se asiaa muuttaisi, että meidät jättäisit? Etkö luule minun -sitä ymmärtävän, että Kastor sinut etsisi, vaikka aarniometsään -kätkeytyisit, eikä rauhoittuisi ennenkuin olisi sinut löytänyt? Ja -paikkoja sinä kyllä saisit, se on tietty. Mutta sehän heittäisi -meihin ja etusijassa minuun varjon. Ansaitsenko minä sitä? - --- Minä pyydän, että mamma suo anteeksi, mutta miten minä sitten -muuten pääsen pois tieltä? - --- Sinun täytyy, tyttöraukka, _kokonaan_ uhrautua tämän yhteisen -asiamme hyväksi. Sinun täytyy mennä naimisiin. - --- Naimisiin! huudahti Ingrid. -- Ei, se nyt on vallan mahdotonta! -Eikä kukaan ole minua kosinutkaan. Minä menen ennen vaikka hourulaan. - --- Onhan kyllä sinulla eräs kosijakin tarjolla. Tosin on hän -ainoastaan vähäpätöinen virkailija, mutta huolettoman leivän voi -hän sinulle tarjota. Olisin tosin sinun tähtesi suonut hänen vähän -korkeammalla yhteiskunnallisella asteella olevan. Tuskinpa saat -rouvan nimitystäkään. - --- Sen parempi se olisi. Paremmin voisin kätkeytyä koko maailmalta... -Vai naimisiin! - -He istuivat hetkisen vaiti. - --- Et sinä kysy edes, ken se sulhanen onkaan, sanoi vihdoin -pormestarinna. - --- Kai sen kerkeän kuulla, siksi kun... - --- Siksi kun... mitä? - --- Siksi kun ensin tulen vakuutetuksi siitä, että teen oikein -myöntyessäni. Tosin tähän aikaan puhutaan paljon rakkauden takia -uhrautumisesta. Eikä se minun mielestäni kovin vaikeata ole, kun -se tapahtuu luonnollisissa rajoissa. Mutta että joku rakkaudesta -toiseen menisi toisen kanssa naimisiin, se on minun mielestäni -niin kovin haaveellista ja hassumaista, liiaksi kuviteltua, jopa -teeskenneltyäkin, etten voi sitä hyväksyä. Ei! - --- On kyllä totta, että se sellaiselta näyttää. Mutta -- entä Ebba -Brahe. - --- Olen kuullut, että kuningas on ollut hänelle uskoton ja sentähden -en kummeksukaan... - --- En minä usko sen olevan muuta kuin hovijuoruja. Ja jos niin -olisi ollutkin laita, niin todella rakastava nainen semmoiset -antaa anteeksi, vaikka hän kärsisikin niistä. Minä olen aina ollut -vakuutettu, että se tapahtui valtiollisista syistä ja että hän -todellakin uhrautui... Ja sanon nyt vakavasti, meidän asiaamme -palatakseni, että jos sinä et sitä tee, niin on vallan mahdotonta -vaikuttaa Kastoriin. Mikään muu ei häneen vaikuta kuin että hän -tietää sinun olevan naimisissa. Ja jos niin ei käy, on hänen -tulevaisuutensa menetetty. Hänestä voisi tulla valtaneuvos tai -maaherra taikka joku muu ylhäinen virkamies, jos hänellä olisi -rikkaassa aatelisessa avioliitossa tukea. Sen sinä kyllä käsität. -Ja sinä tiedät vielä senkin, että hän on hyvin kunnianhimoinen. -Ja taitava ja kyvykäs hän myöskin on. Minä uskon, että hänessä on -kätkettynä korkeamman virkamiehen alku. - -Ingrid ei vastannut, hän ainoastaan huokasi syvään. Hän tunsi itsensä -nyt niin mitättömän vähäpätöiseksi. - --- Ja rakkaudesta solmitussa avioliitossa, jatkoi rouva, -- ehkäpä -ison perheen isänä ja pienissä varoissa, täytyisi hänen ponnistaa -kaikki voimansa toimeentulon takia... Hän näkisi huonompien kykyjen -ja vähemmän tunnollisten luonteiden menevän ohitsensa siksi, että -nämä seisovat vankemmalla perustalla yhteiskunnassa, näkisi heidän -veltosti, heikosti, jopa kehnostikin hoitavan virkoja, jotka hänen -vankassa kädessään tulisivat isänmaalle todelliseksi hyödyksi ja -siunaukseksi. Etkö usko, että se painaisi häntä ja leimaisi hänen -otsansa vanhuuden kurtuilla ennen aikaansa ja tekisi hänen mielensä -tyytymättömäksi? Olisiko hän silloin onnellinen? Vai tuntisitko itse -onnea, kun näkisit miehesi melkein turhaan kuluttavan itseänsä? - -Ingrid ei vieläkään puhunut mitään. Hän istui tyynenä, mutta hyvin -kalpeana. - --- Ja kun minä kerran olen antanut pojalleni siunauksen hänen ja -Hedvig Borgfeltin välistä avioliittoa varten, niin en voi sitä -enää... toiseen siirtää. Toisen täytyisi ainaiseksi jäädä siitä -osattomaksi, vaikka hän muuten olisi minulle kuinkakin rakas. - --- Mutta, eihän Kastorilla itsellään tästä -- tarkoitan lupausta -- -ole mitään tietoa, vai miten? - --- Ei hitustakaan. Mitä hän sillä tiedolla edeltäpäin olisi tehnyt? -Se olisi hänestä vain ollut kiusallista ja kenties naurettavaakin. -Mutta nyt, kun tyttö jo on kahdeksantoista vuoden vanha ja olen -kuullut hänen olevan hyvin kauniin, voin minä jo ensi kesänä saada -toimeen tutustumisen, josta toivon parasta. - --- Mutta yhtä minä en käsitä. - --- Mitä niin? - --- Että kun mamma on nähnyt meidän rakastavan toisiamme, niin miksi -ei mamma ole koettanut sitä ehkäistä, koska mammalla kerta on ollut -toiset aikeet asiassa? Minä olisin kyllä totellut? - --- Miksi se olisi ollut tarpeellista? Päinvastoin olen lempenne -hyväksynyt. Hedvig oli vielä lapsi, kun teidän lempiaikanne -alkoi, hänen suhteensa täytyi odottaa. Ja Kastor matkusti pois -pääkaupunkiin, missä on monia viettelyksiä. Hän oli nuori ja hilpeä -luonteeltaan, mutta rakkaus sinuun oli hänellä kilpenä. Sinun siveä, -keväinen viattomuutesi herätti hänessä puhtaan tunteen. Minä äitinä -iloitsin siitä, että olit olemassa aivan kuin suojelusenkelinä -pojalleni, kiinnittämässä häntä suloisilla siteillä kotiin. Minä -sallin siis mielelläni, että hän rakasti sinua. Kuinka voisikaan -nuori mies sydäntään sulkea lemmeltä? Ja minä ajattelen nyt, että -tieto siitä, että olet voinut olla niin suureksi hyödyksi -- hänen -nuoruutensa puhtauden suojelijana -- huojentaa uhraustasi ja -palkitsee sitä. - --- Saako _hän_ tietää tästä uhrauksestani, jos nimittäin... sen -tekisin? - --- Ei Ingrid, sitä en voi luvata, vastasi pormestarinna vähän empien. --- Eikä se silloin niin suuri uhraus olisikaan, lisäsi hän varmemmin. - --- Niin, ei tosin... - --- Sen palkitsee oma sisäinen tieto teon jaloudesta. - --- Mutta yhden seikan mamma jättää kokonaan pois laskusta. - --- Mikä seikka se on? huudahti rouva. - --- Se on _minun_ lupaukseni. Sitä en voi, enkä _tahdo_ rikkoa. -Minunkin lupaukseni on kallis. - --- Sen kyllä käsitän. Luuletko minun sen unohtaneen? Ja oikein onkin, -että tahdot lupauksesi pitää. Ja kuitenkin, vaikka uskollisuus on -suuri hyve, on oman itsensä uhraaminen vieläkin suurempi, se on -kaikista suurin! Uskollisuus rakkaudessa ja vastarakkaudessa saanti -siitä palkaksi, mitä se on sen suhteen, että antaa oman onnensa, oman -itsensä alttiiksi toisen onnen ja elämän hyväksi! Itsensä ihminen -antaa kummassakin tapauksessa, mutta edellisessä hän vaatii ja saa -täyden palkinnon, jälkimmäisessä hän sitävastoin jää kokonaan sitä -vaille. Lupauksen puhuttu _sana_ tässä tosin tulee rikotuksi, mutta -sen sisäinen henki, aate, pysyy eheänä, rikkomattomana, puhtaana -ja selvänä kuin helmi, ja näin ollen on siis sanankin rikkominen -ainoastaan näennäistä. Sinä olet luvannut hänelle uskollisen -rakkautesi, etkä sitä lupausta suinkaan sillä riko, että hänen -tulevaisuutensa hyväksi uhraat oman tulevaisuutesi. Ken ymmärtävä -rohkenisi tätä soimata uskottomuudeksi? Uskollisuus ainoastaan ottaa -tässä toisen, sisäisemmän, korkeamman muodon ja pysyy varmasti -uskollisuutena kuolemaan asti. Tosin sitä ei tunne maailma, mutta -Jumala sen tuntee aina, tietää, että olet ollut uskollinen, juuri -uskollisuudesta uhrautunut... Tämä nyt on se koetuskivi, jolla sinun -rakkautesi arvoa koetellaan. - -Hän pyyhkii kyyneliä silmistään ja ääni vapisi tunteiden voimasta. - --- Minä jätän sinut nyt, lapsiraukka. Kyllä tiedän, että olen tehnyt -sinut kovin levottomaksi, mutta minun täytyi... Ennenkuin menen, -sanon kumminkin sinulle kuka se sulhanen on, joka sinua kosii. Se on -Janakkalan lukkari. - --- Hän... kö? - --- Niin, hän. Rovasti on hänellä puhemiehenä, hän on hänet -kasvattanut ja pyysi minun esittämään asian sinulle. Koeta nyt -tyyntyä ja nukkua. Ja älä turhia itke. Jätetään koko asiamme Jumalan -haltuun. Hyvää yötä, lapsi! - - - - -11. - - -Kun pormestarinna oli sulkenut oven ja mennyt, valtasi Ingridin -hillitön itku. Hän oli kyllä ajatellut, että heidän avioliittoaan -tultaisiin vastustamaan, mutta tämmöiseksi ei hän ollut asiaa koskaan -kuvitellut. Hän oli valmistunut kuulemaan ankariakin vastaansanomisia -ja ollut valmis kasvatusvanhempien tahtoa noudattaen eroamaan -lapsuudenystävästään. Ja samalla oli asema tuntunut sellaiselta kuin -olisi heidän rakkautensa rikkonut näiden tahtoa vastaan ja niin -ollen näiden suuttumuskin ollut oikeutettu ja luonnollinen. Ja nyt -hän saikin kuulla, että tuo sama ihana unelma olikin suvaittu, jopa -mieluisakin. Mutta myöskin, että mamma hänessä oli nähnyt ainoastaan -lelun pojalleen, nuken, joka nyt, kun se oli käynyt tarpeettomaksi, -oli heitettävä pois. - -Tätä vastaan nousi koko hänen tunnemaailmansa. Hän oli köyhä, -turvaton ja hoitoon otettu; oikeuttiko se pormestarinnan -käyttäytymään näin häntä kohtaan? Nyt, kun hän on liikaa, sysätään -hänet poljettuna ulos. Hänen särjetyn sydämensä ja menetetyn elämänsä -hinnalla tahtoo rouva ostaa poikansa onnen ja arvon. - -Pormestarinna puhui uhrautumisesta. Oli hänkin alttiiksiantavaisuutta -ajatellut, olisi mielellään hoitanut ja vaalinut kasvatusäitiään -hänen vanhuudessaan. Siinä ajatuksessa ei ollut mitään vastenmielistä, -oli vain hiljainen nöyrä alistuvaisuus kasvatusvanhempien tahtoon. -Ja hän olisi ollut kylliksi lujamielinen puolestaan sanomaan hyvästi -kaikille nuoruuden toiveille. Hän oli kuvitellut semmoista eron -hetkeä, oli ajatellut, miten hän puhuisi silloin, kuinka hän puoltaisi -mammaa Kastorille ja erossakin esiintyisi rauhan puhujana. Ja niin -olisi hän Kastorille ollut ainoastaan sisar ja uskollinen ystävä. - -Mutta nyt vaatiikin mamma, että hän esiintyy Kastorin edessä -liitonrikkojana, halpana sanansasyöjänä, ruumiillistuneena -valheena... Voi, kuinka tämän silloin täytyisi inhota häntä! -Sellaista ei hän koskaan ole voinut kuvitellakaan. Tämä menee yli -voimien. Hänestä oli sietämätöntä ajatella Kastorin oikeutettua -ylenkatsetta, joka kumminkin olisi niin ansaitsematonta. Kuinka mamma -voikaan olla niin tyly? Ja juuri häntä kohtaan, joka niin mielellään -häntä palvelisi. Uhraisi koko elämänonnensa nurkumatta, mutta ei -naamaria käyttämällä. - - * * * * * - -Mutta hän sanoisi vastaan eikä järkähtäisi. Tosin se olisi hänen -teokseen ennen kuulumatonta, mutta ennen ei ole ollutkaan niin -elämästä ja kuolemasta kysymys, ja hän tuntee, että hän nyt voisi -sen kyllä tehdä. Ei hän ole mikään pelkuri, vaikka hän haluaa olla -kuuliainen. Nyt ei häntä pelota mikään enää. Hän voi kyllä. - -Hän tiesi sen hyvin, että kun Kastor parin kuukauden kuluttua -saapuisi kotiin, saisi asia silloin varsin toisen lopun. Ja -senhän tiesi mammakin. Sitävarten hän juuri oli vedonnutkin hänen -tunteisiinsa, sen ymmärsi Ingrid kyllä. Ja mitä tuohon hänen -kuolleelle ystävälleen tekemäänsä lupaukseen tulee, niin ei Ingrid -sille erikoisen suurta arvoa antanut. Hän ajatteli: -- Jospa -semmoinen lupaus onkin olemassa äidille, ei se voi sitoa poikaa. Eikä -Kastor suinkaan anna kenenkään muun ihmisen määrätä elämästään, vaan -tekee sen itse. - -Pieni asia olisi huomenaamuna sanoa: -- Minä odotan siksi kun Kastor -tulee ja annan hänen päättää. Olen hänelle, sillä ehdolla että -vanhemmat siihen suostuvat, antanut avioliittolupaukseni. En riko -sitä, vaan pidän sen pyhänä. En ollenkaan arvostele tekoani, onko se -ylevä vai alhainen... Minä ainoastaan pidän lupaukseni, se on minulle -pyhä. - -Tämän sanominen tuntui niin houkuttelevalta, että hän melkein hymyili. - - * * * * * - -Ingridistä tahtoi sitäpaitsi väkisinkin tuntua, että koko tuo -mamman lupausjuttu oli vain häntä varten tekaistu. Se tuntui -hänestä kovin hapuilevalta. Tytön hän kyllä tiesi olevan olemassa -ja käsitti hän senkin, että mamman aikeet hänen suhteensa olivat -todelliset. Ja kun hän itsekin oli vakuutettu siitä, ettei Kastor -hänen kieltäytyessäänkään koskaan menisi toisen kanssa avioliittoon -niin kauan kuin hän tietäisi hänet vapaaksi, niin ei häntä, -rouvan näkökannalta asiaa katsoen, tuo hänen vaatimuksensa enää -kummastuttanut se ainoastaan katkeroitti hänen mieltään. - -Mutta vaikka niin olisikin, että tuo lupaus oli vallan tekaistu, oli -asialla sentään toinenkin puoli ja sehän juuri olikin pääasia. - -Hän istui pää pöytään nojaavien käsivarsien varassa, kyyneleet -silmissä, ajatukset kiihkeästi toimien. Ohimot jyskivät, sydän löi -kuuluvasti ja paisui ahdistuksesta. Hän värisi tuskasta, pusersi -väliin päätään, väliin painoi sydäntään. Oi kuinka mielellään hän -olisi halunnut kuolla ollakseen pois tieltä! - -Talikynttilä oli jo palanut loppuun ja alkoi savuta. - -Hän säpsähti, nousi tuolilta ja toi kiireesti nurkkakaapista toisen -ja sytytti sen, jottei olisi jäänyt pimeään. Kun se oli tehty, istui -hän taaskin miettimään, ajattelemattakaan makuullemenoa. - -Hän tiesi todeksi sen mitä rouva sanoi Kastorin kunnianhimosta. Tähän -asti ei hän ollut sitä koskaan tullut ajatelleeksi. Se oli hänestä -niin luonnollista, että Kastor oli semmoinen, ettei hän ollut siihen -mitään huomiota kiinnittänyt. Mutta nyt johtui se äidin sanojen -johdosta hänen mieleensä. - -Samalla kuvastui hänen eteensä kirjuri Mustelinin perhe. Setä -Mustelin itse luisevana, köyristynein selin, pitkine laihoine -kasvoineen ja kaljuine päineen, sekä kurttuinen, kuivaa yskää köhivä -Konkordia-äiti, ynnä kuusi tai seitsemän kalpeaa lasta kuluneissa -vaatteissa, kuten vanhemmatkin. Ja verratessaan Mustelinia pyylevään -ja punakkaan neuvosmies Argelanderiin muisti hän mamman sanoneen, -että viimemainittu sai kiittää vaimoansa virastaan. Ja pappa oli -myöskin kerran sanonut, että -- Staffan Mustelin ja Björn Argelander -voisivat yleiseksi hyödyksi vaihtaa virkojaan, viimemainitun isot -jäykät kirjaimet kun tekivät käsialan huokeammaksi lukea kuin -edellisen hienot hieroglyfit. Sitäpaitsi Mustelinin sävyisä luonne -oli aina takeena maltillisesta keskustelusta, kun sitävastoin oli -vallan vaikea eri mielipiteiden sattuessa tulla toimeen äkkiä -tulistuvan Argelanderin kanssa. Ja molemmilla on muuten yhtä suuret -ansiot. Ja mamma oli samalla kertaa huomauttanut, että -- Konkordian -ei olisi pitänyt ottaa Staffan Mustelinia, kun hän tiesi, että he -kumpikin olivat köyhiä. Se oli ihan hänen syynsä, ettei mies edisty. --- Noh no, älä siitä vaimoa syytä, oli pappa muistuttanut, -- ei -miehen virka koskaan vaimosta riipu, vaan olosuhteista ja hänen -omista ansioistaan. Ja siihen se jäi, sillä pappaa ei tietysti -vastustettu. - -Tästä siirtyivät ajatukset takaisin Kastoriin ja hänen korkealle -lentäviin tulevaisuudenunelmiinsa. - -Ingrid muisti surullisesti hymyillen, kuinka Kastor jo kasvavana -nuorukaisena oli pilvilinnoja rakennellut ja kuinka näihin -kuvitteluihin hänkin, Ingrid, oli ottanut osaa. Kastor oli itse -aina ensiksi laskenut perustuksen, jolle sitten toiset, väliin -Ingridkin, olivat yhdessä rakentaneet kaikkien muidenkin perheen -jäsenten huviksi. Aina oli Kastor aste asteelta ylennyt korkeaan -virkaan ja voinut siinä vaikuttaa paljon hyvää, tullut rikkaaksi ja -jakanut auliisti ympärilleen. Ja tämä oli antanut aihetta moneen -leikkipuheeseen, mutta siitä ei Kastor välittänyt, vaan nauroi -yhdessä toisten kanssa. Myöhemmältä ajalta olivat muistot vielä -paljon tehokkaampia, sillä niissä oli aina takana todellisuus. - - * * * * * - --- Olenko todellakin hänen onnensa tiellä? kysyi Ingrid itseltään. - --- Mitä pitää hän todellisena onnena? - -Olipa hän kyllä sen kuullutkin. - -Vastaukseen kuului ehdottomasti ja tärkeänä osana juuri hän itse, sen -hän varmasti tiesi. Mutta ei hän voinut kieltää itseltään, että yhtä -tärkeä olisi hyvä virka, joka antaisi varman pohjan yhteiskunnassa -ja erittäinkin olisi mahdollisimman suureksi yleiseksi hyödyksi -isänmaalle. Hän oli usein sisäisellä viehätyksellä seurannut sitä -ihanteellisen ylevää ja avaraa kuvailua, joka harvoilla rohkeilla -piirteillä loihti esiin tulevaisuuden niin suuremmoiseksi ja -valoisaksi. - -Se oli ollut hänelle mieluisaa kuvittelua, missä hän ei koskaan -edellyttänyt mitään todellisuuden ennettä. Mutta nyt, yön hitaina -hetkinä ja tunteiden kuohunnassa muisti hän varsinkin nämä. Ja nyt ne -saivat ihan toisen, paljon syvemmän muodon kuin niiden kuvittelija -konsanaan oli aikonut tai aavistanutkaan. - --- Ja jos nyt kaikkeen tuohon juuri _minä_ olen esteenä, sanoi hän -tuskallisesti. -- Mamma puhuu sittenkin oikein. Hänestä voi tulla -korkea virkamies, kun minä en ole hänen tiellään... hänen korkealle -lentämistään estämässä... Ei, niin ei saa käydä. Mitä minä olen? -Ainoastaan toisarvoinen olento hänen rinnallaan. Miten voi nainen -olla jalo, missä osoittaa suuruutta, jollei uhrautumisessa? - --- Minä käsitän nyt, etten ole aiottu häntä varten. Ja kun sen -käsitän, niin voin minä uhrautuakin sillä minä rakastan häntä. -Tunnen, että rakastan häntä nyt vielä enemmän kuin koskaan ennen, -niin lämpimästi ja voimakkaasti, että voin suojella häntä itseäni -vastaan. En luullut tämän tunteen enää voivan kasvaa, mutta nyt -tiedän vasta mitä on, kun oikein ylitsevuotavasti rakastaa... Minä -voisi kyllä nyt kuolla hänen tähtensä, mutta minä voin... elääkin. -Niin, minä, minä tahdon luoda hänen onnensa oman onneni menettämällä, -vaipumalla unholaan. - --- Ja kun näin käy, uskoo hän, että minä olen hänet pettänyt... -tuomitsee minut kurjana liitonrikkojana... sillä minä uskon mamman -kyllä vakuuttavan hänelle, että olen rakastunut... lukkariin! -Kuinkas muuten? Mitäpä hän muuta syyksi sanoisikaan?... Maailma on -valhetta täynnä... minä itsekin olen valhe, kaikki on valhetta. -En voi toivoa hänen koskaan pääsevän totuuden perille. Et koskaan, -rakkaani, saa tietää, mitä tämä on Ingrid-raukalle maksanut. Luulet -ehkä. Mutta en tahdo ajatella sitä. - --- Sureeko hän sitä? Surisi kyllä paljonkin, jos tietäisi... Mutta -juuri tietämättömyys tulee häneltä surun hälventämään ja vaihtamaan -sen suuttumukseen... Hän on hilpeä, voimakas ja lujatahtoinen, minä -tunnen hänet, hän tahtoo unohtaa -- ei viitsi minua ajatella -- ja -hän voi, kun hän oikein tahtoo. - --- Oi kuinka tämä tuntuu hirveän raskaalta... kirvelevältä... Jos -minä kuitenkin peruuttaisin tämän aikeeni ja vielä odottaisin... -häntä. Mitä sitten tapahtuisi? Ymmärrän senkin. En voisi häntä -taivuttaa, eroa ei silloin suinkaan tulisi, vaan pikemmin lujempi, -lopullisempi yhdistys. Ja entä sitten? Vanhempien ja pojan väli -kylmenisi -- se alkaisi mammasta -- heidän välilleen syntyisi juopa, -joka vastoinkäymisten meitä ahdistaessa joka päivä suurenisi. Ei, -minä en voi ottaa semmoista vastuuta kantaakseni. Minunhan olisi koko -syy. Niinkö palkitsisin vanhempieni huolenpidon turvattomasta? Olisin -naulana heidän kirstussaan. Ei, minulla ei ole valitsemisen varaa, -minun täytyy, täytyy. - --- Oi kuinka mielelläni vielä kerran soisin sinut näkeväni, tahtoisin -katsoa sinun uskollisiin silmiisi, viimeisen kerran... Mutta ei, minä -en voisi sitten... En voisi... - --- Minkätähden minäkin olen maailmassa. - -Hän itki koko yön, ja hän luuli itkevänsä kaiken ikänsä. - -Hän koetti lukeakin, mutta se ei käynyt nyt, ei mikään kirja nyt -soveltunut. Vihdoin hän nousi ylös, meni nurkkaan ja lankesi -polvilleen, pannen kätensä ristiin ruukun ylitse ja laskien päänsä -niiden varaan, samoin kuin äitikin tuona viime hetkenään oli tehnyt. - -Hän halusi avata Jumalalle sydämensä, anoa häneltä neuvoa ja voimaa, -sillä hän tunsi itsensä kovin väsyneeksi ja heikoksi. Mutta hän ei -löytänyt sanoja, se ei hänen mielestään ollut rukousta, oli vain -sisäistä hätähuutoa. Hän anoi halua, lujaa tahtoa alistumiseen, -voimaa ristinkantamiseen. - -Ja hän nousi siitä vahvistuneena. Hän oli nyt päätöksensä tehnyt. - -Hän uskoi nyt, että jos Kastor tällä hetkellä tulisi, ottaisi hän -sittenkin lukkarin miehekseen eikä sanoisi syytä. Hyvä kuitenkin oli -sen hän ymmärsi -- että se voi tapahtua ennen hänen tuloaan. - -Lukkarin suhteen ei hänessä ollenkaan syntynyt mitään ihastusta. -Mies, joka kosii puhemiesten, asiaankuulumattomien henkilöiden -kautta, ajatteli hän, -- katsoo avioliittoaan ainoastaan -taloudelliselta kannalta ja etsii emäntää talouttaan hoitamaan, -hänelle ovat tunteet kaupanpäällisiä. Tämä oli hänen mielestään hyvä. -Hän ajatteli: -- Kun olen ahkera, pidän hyvän talouden, enkä ole -riitainen, voi hän kyllä tyytyä minuun. - - * * * * * - -Oli ehtinyt tulla jo aamu. - -Ingrid pesi kasvonsa, kampasi hiuksensa ja järjesti vähän pukuaan. - -Hän arvasi, että mamma tulee kohta noustuaan kuulemaan, minkä -vastauksen Ingrid antaa. Ja Ingrid ajatteli: -- Minun täytyy -sanoa se heti, muuten voisin katua. Ja kun se on tehty, on sitä -mahdoton enää peruuttaa. Mammalle olen luvannut olla vaiti hänen -nuoruudentarustaan, ja mitä muuta sanoisin sitten syyksi?... Minä -tunnen Kastorin, hän vaatisi täyden totuuden, eikä hän muuten mies -olisikaan. - -Hän huokasi taaskin syvään, mutta pakotti kyyneleet painumaan alas. - --- Mitä pikemmin pääsen täältä, sanoi hän itsekseen, -- sen parempi. -En koskaan enää avaa näitä ovia. En koskaan! Minä kuolen pois tästä -nuoruudenkodistani. Ei tämä ollut aiottu minulle. Alhainen maja, joka -minulle avautuu, sopii minulle parhaiten. - --- Ja sitten, kun se kerran on tapahtunut, en koskaan kadu tätä -tekoani. Minä tiedän silloin, että olen velvollisuuteni tehnyt ja -että se oli minun osani elämässä, jonka valitsin itselleni, ja minä -tyydyn nöyrästi siihen. - --- Tänä yönä olen sanonut hyvästi elämän ilolle, sen ruusuntuoksu on -haihtunut. Halla on käynyt... Eilen olen vielä nuori, nyt olen vanha -jo. Vanha ja elämään väsynyt. - - - - -12. - - -Ingrid oli arvannut oikein. Pormestarinna ei antanutkaan kauan -odottaa itseään. - --- Johan sinä olet kokonaan pukeutunut, ja huone järjestettynä, sanoi -hän aamutervehdyksen vaihdettuaan. -- Oletko nukkunut hyvin? - --- En minä ole... - --- Minäkin valvoin kauan, hammastani alkoi taas kolottaa. Ajattelin -jo että täytyykö lähettää hakemaan maalta hammasvoidetta, kun -päivä tulee. Eivät tohtorit tiedä sille mitään muuta kuin kiskovat -hampaita pois. Taikka jos rohkenisi iskettää suonta kielen alle, minä -ajattelin, se kun kuuluu olevan tehokas parannuskeino, mutta kun minä -olen niin arka ja pelkuri. Oli jo kello kahden yövartija huutanut, -ennenkuin sain unenpäästä kiinni. Mutta nyt ei tunnu, Jumalan kiitos, -kipua taas ollenkaan. Oletko nähnyt mitään unta tänä yönä? Tiedät, -että minä osaan selittää. - --- En minä ole maannutkaan. - --- Et maannutkaan ole! Mutta se ei ole oikein, ihminen tarvitsee -lepoa ja virkistävää unta. Minä näenkin sen... olet istunut -valveilla ja itkenyt. No no, aikansa kutakin. - -Ingrid kuunteli ja odotti. Hän odotti jännittyneenä tuota -kohtalokasta kysymystä. Hän oli valmis antamaan siihen ratkaisevan -vastauksen, mutta itse hän ei voinut sitä herättää, oli aivan -kuin olisi koko hänen elämänsä sisällys hienona hiuksena ollut -partaveitsen terällä, niin että heikko hengähdyksen painokin olisi -voinut sen katkaista. - -Hän seisoi keskellä huonetta, käsivarret rinnan yli ristissä, katsoen -tarkasti rouvaan. Koko hänen olentonsa ilmaisi lujaa päättäväisyyttä. - -Pormestarinna käsitti, että Ingrid oli tehnyt lujan päätöksen, mutta -minnepäin? - --- Teinkö minä sinut sanoillani eilen illalla niin levottomaksi, -alkoi hän varovasti, -- että et ole yrittänytkään nukkua? - --- Yhden yön unen menettäminen on pieni asia nuorelle ihmiselle, -vastasi Ingrid väistäen. - --- Minä ymmärrän, että olet miettinyt... Niinkö? - --- Niin. - --- Olet ajatellut, että... sentään uhraudut... - -Rouva melkein pakotti sanat suustaan ja katsoi, nojautuen -vähän eteenpäin tuolillaan, arasti Ingridiin. Oli kuin olisi -hän sydämessään tuntenut jonkinlaista soimaavaa rauhattomuutta -katsellessan tuota kärsivää tyttöä, jota hän vaati tuomitsemaan -itseltään pois elämän ilon. Sentähden hänen äänensä miltei vapisi kun -hän sanoi: - ---... että sentään uhraudut, otat lukkarin? - --- Niin. Niin olen Jumalan edessä päättänyt. - -Ingrid vastasi varmalla, vaikka soinnuttomalla äänellä. - --- Oi, Ingrid, mikä jalo nainen sinä olet! huudahti rouva karaten -tuoliltaan. - -Hän sulki hänet kiinteästi syliinsä itkien ja huutaen: - --- Jumala siunatkoon sinua, tyttöseni, että teit tämän urhauksen -poikani hyväksi! Sinä olisit ansainnut, olisit tosiaankin ansainnut -tulla hänen puolisokseen, se on varma totuus. Sen minä nyt parhaiten -tiedän ja olen sen ennenkin tietänyt. Mutta maailma ei jaa suosiotaan -ihmisarvon, vaan etujen mukaan... Oi, kuinka sinä nyt teet minut -onnelliseksi, kuinka minun äidinsydämeni kiittää ja siunaa sinua! - -Ingrid säpsähti ensin vähän, kun kasvatusäiti näin hyväillen häntä -lähestyi, ja teki liikkeen kuin vetäytyäkseen pois. Samassa muisti -hän kuitenkin, että juuri tämä henkilö, silloin kun hän koditonna -ja pakolaisena oli hänen huoneeseensa tullut, oli samoinkuin nytkin -sulkenut hänet syliinsä. Tämä muisto toi kyyneleen hänenkin silmäänsä -ja hän kumartui hiljaa, otti hitaasti poisvetäytyen käden, joka oli -laskettu hänen vyötäisilleen ja painoi sille huulensa. - -Sitten hän meni akkunan luo, huokasi syvään ja jäi katsomaan -talviselle taivaalle. - -Hän tunsi melkein huojennusta nyt, kun se sana oli sanottu, joka teki -asian peruuttamattomaksi. - --- Pane maata nyt ja nuku, jotta säästät voimiasi. Minä sanon, että -olet valvonut, ollut vähän pahoinvoipana ja tarvitset lepoa, niin ei -sinua kukaan häiritse. Minä tuon jonkun tunnin kuluttua itse sinulle -suuruksen, jos silloin olet hereillä. Minä hoidan sinua nyt, kun sinä -olet niin usein minua hoitanut. - --- Kiitos! - -Pormestarinna ei tahtonut häntä enää häiritä, vaan meni hiljaa ulos -ovesta. - - * * * * * - --- Isäntä! Oletteko Janakkalasta? - --- Olen. - --- Pysäyttäkää vähän. - --- Ptruu, ptruu! Hevonen on suuttunut torilla seisomiseen, kas niin. -Ukko käänsi kysyvän katseen komeaan rouvaan, joka häntä puhutteli. - --- Menettekö tällä viikolla pappilaan päin? Minä olen pormestarin -rouva ja olisi tärkeä kirje lähetettäväksi rovastille sinne. - --- Minä ajan juuri pappilan sivuitse, kyllä minä sen vien. Sanokaa -pormestarille, että Juholainen sen otti. - -Rouva ojensi hänelle kolmikulmaisen, punaisella lakalla suljetun -kirjeen. - --- Taitaa olla kuulutus kirkkoon, sanoi ukko, tukkiessaan kirjettä -liivin povitaskuun. - --- Ei suinkaan, kyllä se on joku muu tärkeä asia. Ja kirjeen viette -kai varmasti rovastille? - --- Vien häntä, oikein omaan kouraan ja tänä päivänä. Ja suun avaukset -siitä tulee Juholalle, mä sen tielän, ja ukko naurahti tyytyväisenä. - --- Ja sanokaa terveisiä myöskin. - --- Kiitoksia! Kyllä minä niitä vien koko tän tyhjän korjani täylen, -eihän ne kuljettajalle paljon matkalla paina, mutta varsin helkkarin -hauskoja ne saajalle ovat. Hyvästi! - -Hän nykäisi toisella kädellään ohjaksista, toisella koirannahkaista -lakkiaan tukevammin päähän, hyvästi sanoessaan kun oli sitä edestä -kohauttanut. - --- Hyvästi ja hyvää onnea matkaan! huusi rouva hänen jälkeensä. - - * * * * * - -Samana päivänä vielä, ennen päivällistä, piti pormestarinna silmällä -milloin hänen miehensä sattui olemaan yksin virkahuoneessaan, ja -pistäytyi sinne hänen puheilleen. - --- Tiedätkö, hän sanoi heti sisään tullessaan ja istuessaan miehensä -kirjoituspöydän vieressä olevalle tuolille. -- Tiedätkö, että Ingrid -menee nyt naimisiin? - -Hän tiesi, ettei hänen miehensä suvainnut häiritsemistä -virkatoimissaan ja sentähden sanoi hän asian heti ilman mitään -esipuheita, saadakseen sen pohtimisen alkuun. - -Pormestari nosti kummastuneena katseensa, kasvoillaan odottava ilme. - --- Vai niin, sanoi hän, -- no, ken sulhanen on? - --- Se on Janakkalan lukkari, Bergelin. - --- Lukkari! huudahti pormestari, kohottaen peruukkiaan. -- Onko tyttö -tullut hupsuksi? Se ei sovi ollenkaan, ja minä naittajana panen -jyrkästi vastaan. Meidän Ingrid, tuo hiljainen ja vaitelias tyttö -sopisi parhaiten papille vaimoksi! Miksi hän lukkarin ottaisi? Jos -hänen ehdottomasti pitää naimisiin päästä, niin odottakoon siksi kun -tulee... - --- Siksi kunnes häntä eivät lukkaritkaan etsi, sanoi rouva terävästi. --- Hän on jo viidenkolmatta vuoden ikäinen, eikä hänelle ole -vielä pappikosijaa ilmaantunut. Papit saavat kyllä tänä aikana -varakkaita aatelisneitejäkin, ei heidän tarvitse köyhiä kappalaisen -tyttäriä naida. Ja kauneus, hänen ainoa kapitaalinsa, sanoo jo pian -jäähyväiset. - --- Niin, Ingrid on kaunis ja hyvä tyttö. En minä tahdo, että hän -ottaa lukkarin, sano se hänelle. Taikka minä sanon itse. - --- Kyllä, rakas ukkoni, sanon sen, ei sinun tarvitse... - --- Ei, minä sanon _itse_. Tyttö tekee itsensä onnettomaksi. Se kaunis -kuoriko hänet nyt on hurmannut? - --- Sano vain itse. Se onkin oikein, tuleehan sinun se tehdäkin... -Mutta oletko koskaan laskenut, mitä Ingridin morsiustavarat -voivat tulla meille maksamaan, sillä tietysti meidän ei sovi -kasvatustytärtämme tyhjinkäsin päästää? Ja kun Klaarakin on -kihloissa... - --- Hm. Pormestari siirsi miettivästi peruukin takaisin oikealle -paikalleen. -- En tosiaankaan ole sitä ajatellut. Siinä on taaskin -uusia menoja, mistä ne rahat kaikkiin tulevat? Kun kaksi omaa -tytärtä jo on naitu ja kolmas kihloissa, olisi Ingrid voinut -odottaa, etteivät kaikki kulut yhdellä kertaa tulisi. Mutta hän -on ymmärtäväinen tyttö ja malttaa kyllä mielensä, varsinkin kun -hän kuulee, että minä en tahdo sitä. En tosiaankaan suvaitse hänen -lukkari juttuaan. Lykätään kumminkin asia tuonnemmas. - --- Niin, lykätään tuonnemmas, siksi kun Helena, joka jo pian -on viisitoistavuotias, on kihloissa. Ja käsitäthän, että olisi -väärin Ingridiä kohtaan, jos omain tytärtemme naittamisen vuoksi -estäisimme häntä avioliittoon menemästä nyt, kun hänellä siihen on -tilaisuus. Sillä eihän ole varmaa, että hänellä toiste on tarjolla -semmoistakaan. Eikä häneltä leipää tule puuttumaan ja se se kumminkin -on pääasia. Ja onhan se kaunis mieskin, itsekin sanoit. Ihmekös tuo -nyt, nuoret ihmiset? - --- Kaunis, kaunis! Aina te naiset katsotte ainoastaan muotoa. Ja kun -Ingridkin... Kuinka korkealle arvioit hänen morsiuskamssunsa? - --- Ehkäpä kolme -- neljäsataa taaleria, jos hän... - --- Neljäsataa! Ja Klaara myöskin kihloissa. Minun täytyy varmaan -tehdä velkaa. - --- Ei maar vielä. Kuule nyt. Jos Ingrid, niinkuin sinä esittelet, -joutuisi papinrouvaksi, olisi parisataa taaleria vähin määrä minkä -me, meidän asemassamme elävinä henkilöinä, voisimme antaa hänen -morsiusvalmistuksiinsa, häihinsä ynnä muuhun semmoiseen. Mutta asia -on nyt hänen oman valintansa mukaan sillä kannalla, ettei se maksa -meille äyriäkään. - --- Ei äyriäkään! huudahti pormestari ankarasti. -- Tahtoisitko sinä -työntää tyttöraukan tyhjänä köyhään pesään? - --- Eihän tyhjänä, ei suinkaan. Ingrid ansaitsee hyvän morsiushankkeen -ja hänen pitää se suhteellisesti saamankin. - --- Ota tuosta pakinasta nyt selko. Ei äyriäkään, ja kuitenkin saa -hyvän hankkeen. Se on enemmän kuin minä, niin lakimies kuin olenkin, -osaan yhteensovittaa. - --- Sallihan, että selitän sinulle, sanoi rouva hymyillen. -- Katsos, -onhan meillä paljon enemmän antaa muuta tavaraa kuin rahaa. - --- Hm, mitä? - --- Minulla on äitivainajani sänkyvaatteita, jotka ovat vielä hyviä -kyllä, niistä annan hänelle parit vuodevaatteet. Sitten on meillä -vanhempia huonekaluja, sänky, kaappi, joku pöytä ja tuolikin, -joita emme ollenkaan kaipaa ja jotka eivät meillä koskaan ole -käytännössäkään, vaan ovat, kuten tiedät, korjatut pois uudempien -tieltä. Itsellemme ne eivät vastakaan ole tarpeen, mutta lukkarin -taloudessa maalla ne vielä kyllä menevät! Sitten voin koota hänelle -vähän yhtä ja toista talouden alkuunpanemiseksi. Pappilasta siellä -tietysti myöskin avustetaan. He tulevat siten hyvin autetuiksi ja -meidän ei ole tarvinnut antaa yli varaimme. - --- Jahah, niin, se on hyvä. Ottakoon sitten sen lukkarinsa, koska -hän sitä niin tahtoo. Mutta paremman maun minä olisin luullut meidän -Ingridillä olevan. Ja enpä olisi uskonut häntä niin syttyväksi. - -Pormestarinna hymyili väkinäisesti. - --- Vai pelkääkö hän jäävänsä jo...? - --- Älä nyt kuitenkaan semmoisia hänelle sano. Ei voi tietää kuinka -syvästi se häntä loukkaisi. Emme saa... - --- Minäkö sekaantuisin siihen? Mutta anna nyt sinä heille tarpeeksi -sentään, että pääsevät alkuun, vaikka ei tuo naiminen olekaan oikein -mieleisemme. - -Ukko oli tottunut käsittämään asiat siten, että hänen vaimollaan aina -oli samat mielipiteet kuin hänellä itselläänkin. - --- Ole huoleti ja luota minuun, ukkokultaseni. Sinä tiedät kyllä, -että minä pidän Ingridistä kuin olisi hän oma lapseni, ja tulen häntä -eniten kaipaamaan. - -Hän nousi ja kävi ovea kohti. - --- Täytyy mennä katsomaan, joko päivällinen tulee pian valmiiksi. -Ulos astuessaan hän kuuli vielä miehensä halveksivalla äänellä -sanovan: - --- Vai lukkari! - - - - -13. - - -Kas, Ingrid, hyvää päivää! Minulla on hauskoja uutisia sinulle, sanoi -rovasti iloisesti astuessaan sisään ruokasaliin. - -Ingrid kiiruhti häntä tervehtimään. - -Ruustinna oli lähettänyt kutsumaan häntä pappilaan, toverikseen -rovastin poissa ollessa sekä yhdessä odottamaan hänen tuloaan, jotta -Ingrid heti tuoreeltaan saisi kuulla uutisia kaupungista. - -Tämä tapahtui ensi talvena Ingridin muutettua uuteen kotiinsa. - -Ruustinna istui jo pöydän ääressä, jolla teekannu höyrysi isojen -kirjavien ja korvattomien kuppien, ruuhen muotoisen kermakipon ja -sokerirasian sekä hänen omien leipomiensa hyvien tuoreitten vehnästen -keskellä. - -Rovasti vei Ingridiä kädestä pöydän luo, ja suikkasi tervehdyssuukon -ruustinnalle, joka huudahti: - --- Kuinka sinä niin hiljaa tulit, ettemme ollenkaan kuulleet, vaikka -monta kertaa olemme olleet eteisen ovella kuuntelemassa, milloin -kulkunen alkaisi kuulua? - -Rovasti nauroi herttaisesti, kun nyt kerran oli päässyt huomaamatta -kotiin pujahtamaan. Oli ruvennut runsaasti lunta tupruttamaan, Jussin -oli täytynyt ajaa käymäjalkaa, joten reenantura ei narissut eikä -reki kolahdellut, vaan kulki pehmeästi kuin lusikka viilipytyssä. Ja -rovasti, joka arvasi kotona kuunneltavan, oli käskenyt Jussin tukkia -heiniä kulkuseen, jotta saataisiin kotiväki yllätetyksi. - -Mainittakoon tässä ohimennen, että Ingrid heti Janakkalaan tultuaan -oli toimittanut niin, ettei hänen miehensä enää ollut rovastilla -kuskina tämän Hämeenlinnan-matkoilla. Hän oli suoraan pyytänyt -rovastia ottamaan renki Jussin Kaapron sijaan kaupunkimatkoille. --- Me elämme niin paljon alhaisemmissa olosuhteissa, oli hän -sanonut, -- että minä katson parhaaksi heti alussa katkaista kaiken -seurustelun siellä, sillä mieheni on sen seurapiirin ulkopuolella -ja minä tahdon kuulua siihen siihen mihin hänkin. Ja hän on itsekin -tähän tyytyväinen. Rovasti olikin jo aikonut muuttaa ajomiestä, -nyt kun Kaapro oli naimisissa, vaikkei hän juuri kaupunkimatkojen -suhteen olutkaan tahtonut muutosta ehdottaa. Olihan pormestarinna -Kaapron esiintyessä sulhasena rovastin seurassa esittänyt hänet -perheelleen ja hän oli kasvattajansa mielihyväksi esiintynyt sievästi -ja vaatimattoman vapaasti. Ainoastaan kieli erotti hänet toisista, -hän puhui suomea ja herrasväen kielenä oli latinalla ja ranskalla -koristettu ruotsi. - - * * * * * - -Kun rovasti oli kaikki terveiset heille esittänyt ja ruustinnan -kaupunkilaisystäviä koskeviin kysymyksiin vastannut sekä kehottanut -Ingridiä ottamaan enemmän vehnästä, alkoi hän kertoa: - --- Pormestarinna-serkku kertoi minulle erään henkilön, sen Vapun, -olleen siellä markkinapäivänä sinua etsimässä. - --- Oo, vai Vappu! huudahti Ingrid. - --- Niin. Ja armollinen serkku oli oikein pahoillaan siitä, ettei -silloin ollut kotona. He olivat kaikki olleet ulkona ostoksilla, -eikä ollut kotosalla muita kuin palvelustytöt ja nehän ovat syksyllä -taloon muuttaneita. - --- Sepä oli ikävää. - --- Minä halusin kumminkin puhutella tyttöjä, kuullakseni heiltä itse, -mitä he Vapusta tiesivät kertoa. Ja herttainen emäntä sallikin minun -seurassaan astua keittiön puolelle. - --- Se oli hyvin lihava, lyhytläntä ihminen, kertoi heistä eräs. --- Me luulimme sitä ensin ison talon emännäksi, auttoi toinen. Ja -miltei yhteen ääneen he kertoivat: -- Oli kovin pahoillaan, kun ei -saanut nähdä Inkeriä. Ei ollut hänestä eron jälkeen kuullut mitään, -ennenkuin nyt vasta sattumalta oli saanut kuulla, että Hämeenlinnan -pormestarilla on Inkeri-niminen kasvattitytär, tullut 'vihan aikana' -vähäisenä tyttönä taloon, ja oli arvannut, että sehän on sama Inkeri. -Ja hänellä oli ollut oikein ikävä silloin kun Inkeri hänet jätti. Oli -juossut perässä pitkän matkan, niin kauan kuin jaksoi, oli itkenyt ja -huutanut Inkeriä, mutta kun ei enää saavuttanut, niin täytyi yksin -suruissaan palata taloon, missä olivat yötä olleet. Sanoi asuvansa -kuusi peninkulmaa Hämeenlinnasta. Mutta tytöt eivät muistaneet sen -seurakunnan nimeä, muuta kuin että se oli peräti toisaalla päin -kuin Janakkala. Ja vaikka minä luettelin heille laajalti kaikki -seurakunnat Hämeenlinnan ympärillä, niin sanoivat tytöt aina heti -nimen kuultuaan: -- ei se se ollut. Monella pitäjällä ja kappelilla -on kuitenkin kaksi ja jollakulla kolmekin nimeä, yksi tai kaksi -virallista ja kolmas vielä kansan käyttämä, jota viimemainittua "ei -tiedä kaikki papitkaan", sanoi rovasti hymyillen. -- Ja jos nyt -Vapunkin seurakunnalla oli tuommoinen liikanimi, jota hän puhuessaan -käytti, niin ehkäpä osasinkin oikeaan, vaikka tytöt eivät sitä -tietäneet... Hänellä kuuluu olevan hyvä mies, Juha nimeltä, ja hyvä -torppa -- mutta eivät tytöt torpankaan nimeä muistaneet. Ja kuusi -on lasta. Hevonen ja neljä lehmää sekä lampaita ja muuta karjaa. Ja -hän oli kovin pahoitellut sitä, ettei hän enää saanut tavata sinua. --- Hän itki, sanoivat tytöt, -- niin että hän oikein värisi tuolilla -istuessaan, kun hän kertoi meille niitä surullisia muistojaan, ja sai -meidätkin itkemään. Ja hän oli kysynyt heiltä: -- Vieläkö hänellä -on se ruukku? Siihen he olivat tienneet vastata, että he olivat -kuulleet sinulla olleen hyvin suuren saviruukun ja että oli sanottu -sinun tuoneen sen kotoasi ja vieneen sen muassasi Janakkalaan... --- No olenpa minä oikein iloinen saatuani sen kuulla, oli eukko -huudahtanut, -- kun olen oikein surrut sitäkin, että jos hänen siitä -ruukustaan olisi täytynyt erota. Ja sitten hän oli heille kertonut -sinun ruukustasikin, sillä tytöt, jotka eivät sinun ajallasi olleet -vielä talossa olleetkaan, eivät tietäneet siitä mitään. - --- Ja rouva pormestarinna huomautti myöskin, että hän olisi niin -mielellään suonut, että eukko olisi viipynyt siksi kunnes hän olisi -saapunut kotiin. Mutta tytöt sanoivat emännällä olleen pitkän -matkan vuoksi kiireen, hänellä kun oli kuormakin, eikä hän ehtinyt -odottamaan, vaikka he olivat pyytäneet. Oli vain sanonut: -- Kyllä -minä sen armon, hänen kasvatusäitinsä, olisin halunnut nähdä, jotta -olisin enemmän Inkeristä kuullut, mutta en minä sentään enään häntä -varro, ei taitaisi juuri mitään tietääkään enempää kuin mitä jo olen -kuullut, että hän on naimisissa ja voi hyvin, ja että eivät isä eikä -veli ole tulleet, -- en nyt muuta kuin lähden, että pääsen kotiin. Ja -sitten hän oli vielä pyytänyt, että Inkerille vietäisiin Janakkalaan -hänen terveisensä. Ja nyt olen ne terveiset tuonut, lopetti rovasti, --- semmoisina kuin ne olen saanut tuodakseni. - --- Kiitän sydämellisesti, sanoi Ingrid kyynelsilmin. Häntä liikutti -se, että Vappu niin kiinteästi muisti häntä, joka oli silloin vielä -lapsi, kun hän Vapun kanssa ruukkuaan kuljetti. - --- En ketään heistä saa koskaan enää nähdä, sanoi hän surullisesti, -en Vappuakaan. Ja minusta tuntuu siltä, ettei koskaan tässä elämässä -enää jälleennäkemistä tapahdu. On juuri kuin kaikki olisi minulta -haudattu... toivonkin, lisäsi hän hiljaa itsekseen. - - * * * * * - -Vähän ajan kuluttua saapui lukkarikin pappilaan, hänkin oli turhaan -odotellut kulkusten kuulumista. Rovasti laski hänelle hupaisia -kaskujaan uusia ja vanhoja, ja ruustinna tarjosi teetä. - -Vanhan kauniin tavan mukaan rovasti ennen kuin erottiin luki -iltarukouksen ja yhteisesti laulettiin sitten ehtoovirsi. - - - - -14. - - -Ulkona ulvoo myrsky ja tekee myöhäisen ja pimeän syysillan kolkoksi. -On kuin hornanhenget siellä nyt soittoharjoituksiaan pitäisivät. -Pöydällä oleva talikynttilä valaisee huonetta vaisusti kuin -valoa säästäen. Hatarasta akkunasta puhaltava tuuli panee liekin -lepattamaan kuin haluaisi jättää kynttilän ja lähteä lentoon. Mutta -valkea ja luja pellavainen akkunaverho pitää urhoollisesti puoliaan -tuulta vastaan, joka uteliaana sitä yhtämittaa kohottelee, yrittäen -samalla sen syrjän alitse täysin keuhkoin puhaltaa kynttilää, jottei -tuli, joka aina on tuulelle kuuliainen, tiedä itse mitä oikein tehdä, -pysyäkö kotona vai lähteäkö lentoon. Mutta samalla putoaa taas, -tuulen vetäessä henkeään, pelastava verho paikalleen eikä kynttilä -sammukaan, se kasvattaa vai höylänlastua kiemurtelevan liekin alle. - --- Kuolemansanomia taaskin. Kenenkä vuoro nyt tulee? Liekki ei -sentään, Jumalan kiitos, ole vuoteeseen päin. Näin jupisee itsekseen -vanhanpuoleinen eukko, joka liikuskelee hiljaa huoneessa ja katsahtaa -kynttilään. - --- Gabriel! - -Ääni, jota tuskin kuulee lausuessa, tulee isosta uudinsängystä -huoneen peränurkasta. - --- Ei lukkari ole nyt kotona, vastasi muori lähemmäksi astuen. -- -Joko te nyt heräsitte? Mitä te tahtoisitte? Tässä minä olen Taavetin -Anna Kaisa, tässä päänaluksen puolessa, ettekä näe minua. - -Ei mitään vastausta. - --- Hän puhui unissaan, arvelee muori itsekseen. Kuuluu taas -joitakuita äänettömiä hetkiä. - --- Oi Gabriel, tule vähän lähemmäksi, että näen sinut selvemmin. - --- Ei hän ole, kuin ma sanoinkin, kotona nyt, mutta kyllä hän pian -tulee. Hän meni vain asialle pappilaan, rovastille kai ilmoittamaan, -että hänellä on tytär. Ei luvannut kauan viipyä... Mitä te puhutte -siellä niin hiljaa? En minä ymmärrä mitä se on... Isästäkö? No niin -kai, on kai se isä, jolla jo tytärkin on, he he he! - --- Oi, älä jätä minua tänne! Ota minut mukaasi... Nyyhkytys estää -loppua kuulumasta. - --- Siunatkoon! Houriiko se? Vai mitä se nyt puhuu? Ja kun itkeekin -oikein, kun mies vähän viipyy. Eihän se nyt linnuksi ole. Kukapa -teitä nyt ihmiskulta jättäisi. Ei maarkaan. Tokko hän tietää, että -hänelle puhunkaan... Mitähän se näkee, kun noin tuijottaa tuonne -tyhjään ja kurottaa kädelläänkin sinne! Oikeinpa minua vähän -kammottaa olla yksin kirkottoman vaimon ja ristimättömän lapsen -kanssa tämmöisen iltana, jolloin on liikkeellä se "jolla tuulessa -valta on". Saapuisi mies vain pian. - - * * * * * - -On kulunut noin puolitoista vuotta siitä kun Ingrid meni -avioliittoon. Tänään on hän saanut äidinilon, mutta on vielä vallan -heikko. - -Illalla, kun Gabriel oli mennyt pappilaan, kadotti hän hetkeksi -tajuntansa ja siitä virotessaan hän ei aluksi käsittänyt omaa -ympäristöään, ei muistanut miestään eikä äskensyntynyttä -pienokaistaan. Oli aivan kuin hän olisi ollut ulkopuolella itseään. -Ja kuitenkin oli hänellä tarkka huomiokyky sisäänpäin. Hän saattoi -ajatella, haluta, tuntea ja muistaa kaukaista entisyyttä. Ja -jälkeenpäin hän voi tarkasti uudestaan johtaa mieleensä kaikki mitä -hänelle tässä tilassa ilmeni. - -Hän muisti elävästi nähneensä, kuinka kookas, nuorenläntä mies, pitkä -ja kulunut venäläisen työmiehen kauhtana yllään seisoi keskellä -lattiaa ja, kasvoillaan sanomattoman kaipauksen ilme, katseli, -juurikuin huomiota odottaen, häntä silmiin. Ingrid tunsi hänet heti -veljekseen, hänelle ei tullut mieleenkään kukaan muu kuin veli, hän -tiesi hänet siksi. - -Mutta voi kuinka muuttunut hän oli! Jälleennäkemisen ilo muuttui -suruksi, kun hän tajusi ne kärsimykset, jotka kuvastuivat veljen -kasvoissa, sillä entisestä terveestä ja reippaasta nuorukaisesta oli -tullut laiha, kumara ja kuolonkalpea, aivan kuin kuolemaisillaan -oleva mies, näköjään kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen tai -vieläkin vanhempi. Ingrid tiesi hänen nyt olevan pari vuotta yli -kolmenkymmenen, mutta ajatteli: -- Siperia on hänet ennen aikaansa -vanhentanut. On aivan luonnollista, että hän näyttää tuommoiselta. -Kyllä hän oli ajatellut vankeuden kärsimyksiä ja niiden jättämiä -jälkiä, mutta semmoiseksi ei hän sentään koskaan ollut voinut häntä -kuvitella. - --- Gabriel, sanoi hän hiljaa ja tuskin voiden liikutustaan hillitä. - --- Ingrid, vastasi tämä, -- minulla on kiire. Olen sinua lähtenyt -etsimään. - --- Oi Gabriel, tule vähän lähemmäksi, että näen sinut selvemmin, -pyysi nyt Ingrid. Gabriel astui askeleen lähemmäksi ja sanoi: - --- Isä käski minun tuoda sinulle hänen terveisensä. - --- Missä isä on? kuiskasi Ingrid. -- Vieläkö hän on vankina? - --- Ei. Isä on aikaa jo päässyt kotiin äidin luokse ja minä olen -nyt myöskin sinne menossa. Tulin vain ensin sinulle nämä terveiset -tuomaan, sillä isä toivoi, että sinä saisit ne. - --- Oi, älä jätä minua tänne, sanoi Ingrid tuskallisesti huudahtaen, -ota minut mukaasi kotiin. - -Hän rupesi nyyhkyttämään ja ojensi kättään veljeä kohti. - --- Ei Ingrid. En minä ehdi sinua odottaa. Sinulla on vielä paljon -työtä täällä. Mutta hetken kuluttua, kun voit kärsivällisesti -odottaa, saat sinä toisen Gabrielin minun sijaani, se on sinulle -parempi. Tule sitten vasta perästäpäin sinäkin, kun ehdit. Hyvää yötä. - -Veli hävisi hänen näkyvistään ja Ingrid kadotti uudelleen tajuntansa. -Mutta hänen siitä jälleen toinnuttuaan oli koko tapaus kuin -tulikirjaimilla piirrettynä hänen sieluunsa. - -Mutta tämä ilmiö toi hänen särjetylle sydämelleen lepoa ja -virvoitusta ja viihdytti hänen tunteitaan. Sillä hän oli nyt jo -varmasti vakuutettu siitä, että veljen sielu kuolinhetkellään -oli lähtenyt isän toivomusta täyttääkseen etsimään sisartaan. -Ja hän itse, joka samalla hetkellä myöskin oli lähellä kuoleman -esikartanoita, oli niin herkästi vastaanottavassa tilassa, että he -siten helposti saattoivat yhtyä. - -Tämä vakuutus omaistensa kärsimyksien loppumisesta ilahdutti häntä. -Hän kiitti Jumalaa siitä että hän oli sallinut veljen hengen löytää -sisaren ja tuoda hänelle ne tiedot, joita hän niin hartaasti kaipasi. - -Hänen ymmärryksensä sanoi kyllä senkin, että ehkäpä juuri hänen oma -syvä kaipauksensa oli loihtinut hänen aivoistaan esiin harhanäyn. -Mutta sittenkin: se sai nyt olla mikä se oli, ainakin se vaikutti -häneen hyvin. Jos veli olisi ollut sen näköinen kuin lähtiessään -tahi ainoastaan vähemmässä määrin muuttunut, olisi hän uskonut sitä -heikkoutensa houreeksi, mutta juuri se, että erotus oli niin suuri, -niin pitkällisien kärsimyksien leimaama ja mies kumminkin oli sama, -sai hänet lujasti uskomaan näyn todellisuuteen. Hän ajatteli: -- -Juuri tuommoiseksi hänen on täytynytkin rääkkääntyä, vaikka en sitä -ennen ole niin täydellisesti ymmärtänyt. Ja kun tämä veli vielä -nähtävästi oli kuolemantaistelussa, olisi epäileminen haavoittanut -hänen tunnettaankin. - -Siitä hetkestä asti hänen piti kaikkia omaisiaan kuolleina, ja se -ajatus rauhoitti hänen mieltään. Hänen viime aikana yhä lisääntynyt -murheensa isän kohtalosta vaihtui nyt hiljaiseen surunomaiseen ja -kaipaavaan muistoon. Ja kun hän tästedes ajatteli veljeään, muisti -hän hänet aina semmoiseksi kuin hän hänet tuona iltana näki, puettuna -pitkään musikankauhtanaan, kuolonkapeana ja silmät niin ihmeellisen -rakkaasti häneen luotuina. Mikään muu tässä sairaassa miehessä ei -muistuttanut tervettä reipasta nuorukaista, joka vapaaehtoisesti oli -isäänsä vankina maanpakoon seurannut, kun kaunis pitkä vaaleanruskea -tukka, joka lainehti niskalta hartioille. Oi kuinka nuo suortuvat -muistuttivat äidin kutreja. - -Tämä jälleennäkeminen, vaikka se olikin, kuten hän varmasti uskoi, -tervehdys haudan toiselta puolen, tyynnytti kuitenkin hänen mieltään. -Hän tyytyi kaikkeen mitä hänelle oli tapahtunut, sillä eipä hän itse -ollut kohtaloaan ohjannut tai etsinyt. - - * * * * * - -Ensi kesänä naimisiinmenonsa jälkeen oli Ingrid toivonut -pääsevänsä äitinsä hautaa katsomaan ja sitä kukilla koristelemaan. -Nuori aviomies, joka huomasi vaimonsa salaa itkeskelevän, piti -epätietoisuutta isän ja veljen kovasta kohtalosta ainoana aiheena -hänen kätkettyyn suruunsa, vallankin kun hän ei ollenkaan -Hämeenlinnaa ikävöinyt, vaan sanoi paljon mieluummin olevansa kotona -ja kieltäytyi sinne matkustamasta. Ja Kaapro olikin siinä oikeassa, -tuo epätieto oli yhä raskaana painona Ingridin sydämellä. Juuri tämä -murhe, jota hänen ei tarvinnut salatakaan, otti ylivallan toisesta -sisäisemmästä, jota ei hän katsonut enää olevansa oikeutettu edes -tuntemaankaan. Hän taisteli sentähden hajamielisesti haavoitetun -sydämensä kirvelemistä vastaan, syyttäen itseään siitä, että hän oli -liiaksi kiinnittänyt mieltään henkilöön, jota hän ei saanut enää -muistella. Pormestarinnaakin hän ajatteli ainoastaan oikeutettuna -rankaisijanaan. - -Hän tahtoi unohtaa. - -Äidin haudan näkemisen toivoi hän antavan vähän viihdytystä -mielelleen. Ja koska hänen miehensäkin oli siihen taipuvainen, -päättivät he tehdä jalkamatkan Rantasalmelle. - -Ensi maanantain juhannuksen jälkeen he olivat määränneet -lähtöpäiväksi. Sinä aamuna he olivat varhain liikkeellä ja olisivat -pian olleet lähtövalmiina, mutta ilma näytti uhkaavan synkältä, ja jo -aamulla tuli raskas sade ja vinha itätuuli repi pilvistä vettä kuin -syksyisenä päivänä. Eikä ilma kääntynyt poudaksi vielä tiistainakaan, -joten siltä viikolta täytyi jättää matka, kun lauantai-iltana piti jo -taas olla kotona. Ja koska heinänteko kiirehti, niin täytyi matkustus -jättää toiselta viikoltakin, ja niin ilmestyi esteitä yhä, joten -se vihdoin jäi koko kesältä. Toisena kesänä oli taaskin esteensä, -silloin ei Ingrid halunnut lähteä pitkälle kävelyretkelle, vaan -lykättiin matka tältäkin kesältä eteenpäin. - -Ja nyt tämä tervehdys tuonelasta, joka sanoi isän ja veljen -olevan äidin luona, tuli aivan kuin vastapainoksi ja kaipauksen -lieventäjäksi. -- He ovat taivaassa yhdessä Jumalan luona suloisessa -levossa, eivät he haudassa ole yhtyneinä, en heitä sieltä löydä, -ajatteli hän. Eikä hän enää niin kaipauksella ajatellutkaan tuota -matkaa, sillä hän uskoi nyt matkankin jääneen tekemättä korkeamman -johdatuksesta. Koko ensi kevään ja alkukesän oli hän odottanut tuota -juhannuksen jälkeistä maanantaita ja kuvitellut mielessään lähtöä ja -matkaa. Ja ilma, joka edellä oli ollut kesäisen ihana, oli silloin -juuri sinä aamuna varhain muuttunut koleaksi ja sateiseksi. Ja Ingrid -piti sitä, nyt jälkeenpäin sitä ajatellessaan, merkkinä että hän -tyynnyttäisi mielensä eikä ajattelisi omaisiaan kuolleena tomuna vaan -Herran luona elävinä. - -Hän eli miehensä ja lapsensa hyväksi ja ajatteli: -- Minä tyydyn -tähän, minkä Jumala on minulle määrännyt, enkä halua mitään tämän -ulkopuolella. Nyt on muuta tekemistä ja sitä lisääntyy joka päivä, -niin ettei ole aikaa kävelymatkoihin uhrata. Ja sikseen se jäi, sitä -ei enää otettu kolmantena kesänä puheeksikaan. - -Tänä viimemainittuna kesänä, 1729, sai Ingrid kuulla, että neiti -Borgfelt oli mennyt avioliittoon muutaman paroonin kanssa. -Pormestarinna ei siis ollutkaan saanut toimeen avioliittoa poikansa -ja neiti Borgfeltin välillä. Kastor oli samana vuonna, jona Ingrid -jätti Hämeenlinnan, jo keväällä matkustanut pois, eikä ollut -seuraavanakaan kesänä tullut kotiin, kun Klaaran häät olivat, oli -vain lähettänyt sisarelleen onnittelukirjeen. - --- Nyt täytyy armollisen mammankin myöntää, ajatteli Ingrid, -- että -Jumala ei olekaan tahtonut kuulla heidän, kahden äidin, rukousta -lastensa avioliiton puolesta, jollei nimittäin koko kertomus siitä -ollut paljasta kuvittelua. - - - - -15. - - -Tultiin vuoteen 1732. Isonvihan viiltämät haavat olivat jo -arpeutuneet. Ne olivat kuin punaisia kysymysmerkkejä. Ylen aikaista -oli kuitenkin silloin vielä Suomi-emon ilokäkien ennustustako -arvostella. Esiaika esiintyy aina suurena kysymyksenä, jolle historia -varhemmin tai myöhemmin antaa vastauksensa. - - * * * * * - -Pistäydymme hetkiseksi eräänä kesäisenä sunnuntai-iltana lukkarin -tupaan Janakkalassa. - -Se on tilava huone, jota aurinko kolmesta matalasta ja leveästä -akkunasta niin miellyttävän kohtuullisesti valaisee. Puhtaaksi pestyt -seinät sammalrakoineen ovat koristamattomassa maalaisuudessaan -leveine, sileäksi veistettyine ja iästä ruskettuneine hirsineen -tavallaan komean näköiset ja kätkevät asujiltaan useita muinaisia -tarinoita, sillä ne ovat jo monta miespolvea nähneet. Kupera katto -orsineen on kesäksi valkaistu samoin kuin leivinuunikin ovinurkassa, -mistä käy matala ovi eteiseen. Perällä, uunia vastapäätä, on -eteissänky siniraitaisine uutimineen, asetettuna kyynärän verran -ulos peräseinästä, joten sen taakse jää pieni kujanne. Tämän sängyn -kuja on varsin tärkeä osa huoneessa, sinne voi asuja puikahtaa -pukeutumaan pyhäisiinsä, jos "vieraita hankkii." Vastapäätä -sängynjalkapäätä on korkea kaappi, joka on jaettu kahteen osaan. -Molemmat avautuvat kahtia. Alhaalla on ruokakaappi ja ylhäällä sulkee -poveensa muuta tavaraa. Peräseinää ja toista sivuseinää reunustaa -leveä penkki, jolla talvisin sunnuntaiaamuina pitäjän ukot "puuta -painavat." Ja peräpenkin edessä on pitkänläntä pöytä peräakkunan -luota pihanpuoliseen peränurkkaan. Pöydällä on raamattu ja virsikirja -sekä pullo, jossa on veteen pistettyjä kukkia. Pöydän edessä on -pöydänmittainen rahi. Ja samassa nurkassa seisoo "penkinristauksella" -valkealla raidilla verhottuna tuo vanha tuttavamme, Ingridin ruukku -ja sille asetettu postilla. Ingrid eli Inkeri, kuten hänen miehensä -häntä kutsuu ja joksi mekin nyt uudessa kodissa tahdomme häntä -nimittää, oli itse aikonut sijoittaa ruukun sängynkujaan. Siellähän -se olisi suojassa uteliaiden silmäyksiltä ja siellä hän voisi sen -ääressä, kuten silloin orvoksi jäätyäänkin, viihdyttää suruaan -muistelemalla äidin viime rukousta ja hänen viime hetkiään. Mutta -Kaapro oli hänet Hämeenlinnasta tuodessaan kantanut sen sisään ja -laskenut pöydänpäänurkkaan, sanoen: - --- Tämä esineen pitää saada kunniapaikka huoneessamme. - -Ja Inkerin mielestä se oli aivan oikein. Hän verhosi sen siihen ja -laski postillansa sille. Pieni kirjalauta sen yläpuolella sisälsi -perheen muun kirjallisuuden. - -Peräseinää pöydän takana koristaa taskukello, rovastin lukkarille -antama häälahja, ei mikään pieni ja siro nykyaikainen liivin taskussa -säilytettävä korukalu, vaan housunlakkarissa kannettava hopeinen -nauris. Se näyttää vallan komealta punaisella, helmikoristeisella -silkkityynyllään, jonka Inkeri lahjan arvoa korostaakseen on ajan -kuosia seuraten sille alustaksi ommellut. Se näyttää nyt neljää -iltapäivällä. - -Tuoreet kuusenhaot, joilla isäntä eilen illalla on reunustanut seinät -penkkien alla ja siten peittänyt multipenkit, synnyttää huoneeseen -raikkaan metsän tuoksun. - -Emäntä on korjannut päivällisen tähteet ruokapöydältä -kaappiin, siivonnut pöydän, pessyt tyhjät astiat ja asettanut ne -akkunanpielessä olevalle hyllylaudalle. Hän on puuhannut ahkerasti -"kirkkolaisten" mentyä, on lakaissut lattian ja ripotellut sille -lauantaina valmiiksi riivittyä, hienoa ja tuoksuvaa katajanhakoa -sekä asettanut vanhasta pellonkulmassa kasvavasta pihlajasta -tuomiansa oksia pystyyn uunin eteen. Hän menee vielä ulos ja tuo -pellonpientareelta kimpun köynnöskasveja käsivarrellaan. Niitä hän -sovittaa kirjalaudalta riippumaan ruukun ylitse, jotta se siten saa -uudinten takaa kurkistella. Ja kello saa myöskin soman kukkaseppeleen -ympärilleen. - -Nyt hän hymyilee itsekseen. Hän tietää miehensä katselevan -tyytyväisenä ympärilleen, kun palaa ulkoa, jonne hän on mennyt -pienelle kävelylle ja ottanut pikku Sannan kanssaan. - -Jopa tulevatkin pihalla isä ja tytär tupaa kohti. Isä laulaa -puolikovaa iloista säveltä ja tyttö lähtee juoksemaan edellä, kun -näkee akkunassa äidin hymyilevät kasvot. - -Eteisessä auttaa isä häntä kädestä taluttaen, sillä lapsella on -jotain toisessa kädessään ja kiireissään voisi kompastua korkean -kynnyksen yli astuessaan. - -Hän katkaisee kesken sävelen, kumartaa päänsä matalan ovikamanan -alitse astuessaan ja huudahtaa: - --- Mutta sinähän osaat loihtia, Inkeri! Kun lähdin ulos, oli pirtti -vallan kolkon ja ikävän näköinen, siivoton väen mentyä, ja sitävarten -lähdinkin ulos raittiiseen ilmaan. Ja kun nyt pienen hetken kuluttua -palaan takaisin, on tämä ihan juhlapuvussa. Voin sanoa, ettei -kenenkään pirtti ole niin soman ja iloisen näköinen kuin meidän. - --- Niin, Jumalalle kiitos, että meillä on hauska koti, vastasi Inkeri -tyytyväisesti hymyillen. - -Sanna, joka hitaasti tallustellen oli lähennyt äitiään, tarjosi nyt -hänelle pientä kouraansa. - --- Ota äiti, ota, huudahti hän iloisesti, -- ota, ota. - --- Mitä sinulla nyt onkaan, kultaseni? - -Äiti kumartui hänen ylitsensä ja lapsi avasi kouransa, jossa oli -muutamia kypsiä mansikoita. - --- Oi! sanoi Inkeri sydämellisesti, ottaessaan marjat ja suudellen -pientä tytärtään. -- Kiitos, kiitos lapseni, kun tuot äidille kesän -ensi mansikat. - -Hän muisti niin elävästi, kuinka hän itse oli isälleen antanut -viimeiset mansikat, ja muistolle pyhitetty huokaus nousi hänen -rinnastaan. - --- Kiitos sinullekin, sanoi hän kääntäen katseen mieheensä, -- että -autat minua pitämään lapsuuden muistojani tallella. - --- Sinun lapsuudenmuistosi ovat minunkin, ne ovat pyhemmät minulle -kuin omani. Minulla itselläni ei niitä juuri olekaan. Täällä -pappilassa ne vasta muistoni alkavat, mutta ne ovat sulautuneet -yhteen nykyisyyden kanssa, niin että niitä ei oikein huomaa siitä -erottaa. Eivät ne ole sillä tavoin pyhäinjäännöksiä kuin sinun. - --- Isä-kummi! huudahti iloisena Sanna, joka oli kiivennyt penkille ja -kurkisti ulos akkunasta. -- Sanna menee vastaanottamaan, Sanna niiaa. - --- Minä tulen myöskin. - -Isä kiiruhti tyttärensä jälessä ulos rovastia vastaan joka hiljakseen -kävellen tuli tanhualla. - -Inkeri siirsi kehdon, missä puolen vuoden vanha tyttö nukkui, -peräpöydän luota sängyn eteen. Hän oli lasta auringolta suojatakseen -siirtänyt sen siihen, mutta nyt oli valovirta pihanpuoleisesta -akkunasta jo jättänyt sängynedustan ja kaapin sivuuttaen se lähenteli -pöytää. Sitten hän otti edestään ison siniraitaisen esiliinan, joka -askarrellessa oli vaatteiden suojana, ja vei sen sängynkujaan. -Hän laski ylöskäännetyt, kotitekoisella nyppelöpitsillä syrjätyt -paidanhihan suut alas ja kiinnitti nappiin. Vaalea, leveäraitainen -kaistahame sekä punainen villaliivi, jossa oli kiiltävät napit, -jollaiset oli kiinnitetty myöskin takana oleviin lyhyihin liepeisiin, -lisäsi vartalon soreutta. Liivi, joka oli hyvin avokaulainen, jätti -vapaan tilan hienolle reikäompelulle paidanrinnalla sekä samoin -pitsisyrjäiselle kaulukselle. - -Yläkaapista hän otti esille valkoisen, hiljattain kutomansa -harsoliinan ja sitaisi sen päähänsä, sillä ajan tapa ei sallinut -naidun naisen olla avopäin vierasten läsnäollessa. Lipposet eli -katokengät ja sinikirjavat sukat täydensivät puvun. - -Hän meni ja työnsi rahin pöydän alle. Se oli nimittäin siten -tehty, etteivät sen jalat riidelleet pöydänjalkojen kanssa, vaan -mahtuivat sovussa sisäpuolelle. Ja kun pöydänjalat päästä katsottuna -muodostivat X:n, niin antoivat ne rahillekin tilaa, joten koko -"pöytätuolin" voi siirtää pöydänsyrjän alle, milloin se vain oli -tiellä. Tämmöinen rahi oli väliin oikein tarpeellinen huonekalu, -varsinkin jos yövieras sattui taloon, jolloin se siirrettiin penkin -viereen, minkä kanssa se oli yhdenkorkuinen, ja siten muodostui -siihen vuoteen pohja. Mutta joskus, niinkuin nytkin, oli sen paikka -siellä, missä pahankurisia lapsia lukukinkerillä pidettiin. - -Uunilattialta hän toi ruokapöydän äärestä tuolin, joita siinä oli -yksi kummallakin puolella pöytää, ja asetti sen peräpöydän ja -sivupenkin kulmaukseen, huoneen kunniapaikkaan, kun vieraita oli -talossa. - -Muutamia jakkaroita, korkeampia ja matalampia, oli uunin vierustalla -sekä oven puolessa lavitsa. Siitä hän otti yhden ensinmainituista ja -vei sen tuolin sijalle pöydän ja arkun väliin sängyn puolelle. - -Rovasti näkyikin jo lukkarin ja Sannan saattamana tulevan pihalla. - -Rovastilla oli lähetettävänä muuan tärkeä kirje ja sitävarten -hän saapui nyt lukkarille. Siihen aikaan, kuten vielä paljon -myöhemminkin, kuului lukkarin velvollisuuksiin kirkkoherran tai -kappalaisen virkakirjeiden kuljetus. Eihän silloin vielä muuta -vakinaista postia ollutkaan kuin "lukkariposti" naapuriseurakuntien -välillä, sillä valtiollista postia kuljetettiin tilapäisesti -lähetetyillä "kuriireilla". - -Rovasti oli käskenyt Jussia tuomaan heti hevosen aitiosta talliin, -jotta lukkari saisi kohta satuloida sen, ottaa kirjerepun -virkahuoneesta mukaansa ja laukata matkaan. - -Lukkari, joka oli hyvä ratsastaja ja istui satulassa kuin -ratsumestari, suoriusi kohta matkaan, rovastin jäädessä vielä emännän -kanssa pakinoimaan. - - - - -16. - - -Rovasti istuu kunniapaikalla lukkarin tuvassa ja näyttää miettivältä. -Hän on vaiti ja Inkeri huomaa, että hänellä on jotain mielessä, minkä -hän haluaisi ilmaista. Arvokkaalta hän näyttää nojautuessaan siinä -tuolin korkeaa selkätukea vastaan, jolla puuteroidut peruukin kutrit -lainehtivat, jättäen vapaiksi vanhan papin hyväntahtoiset kasvot. - --- Minä ajattelin, aloittaa hän, -- että on paras puhua sinulle -suoraan koko asia, joka minua huolestuttaa. Ja suureksi osaksi -juuri sentähden lähetinkin miehesi matkaan, sillä käsitäthän, etten -minä tahdo arvossa pidettyjen ystävieni perhesuhteita, joita tämä -puhelu nyt tulee käsittelemään, Kaaprolle ilmaista. Mitä taas sinuun -itseesi tulee, niin ymmärräthän, että sinulle puhun senvuoksi, että -olet kuulunut heidän joukkoonsa kuin perheenjäsen ja että sinulta -juuri toivon saavani jotain selitystä siihen, mitä en itse kykene -käsittämään. Vai miten? - --- Mielelläni, mikäli minäkään ymmärrän ja -- voin. - -Inkeri seisoi uuniakkunan edessä, selin pöytään. Hän odotti -jännittyneenä jatkoa. - --- Niinkuin tiedät, palasin minä viime torstai-iltana Hämeenlinnasta. -Olen kai terveisetkin jo sanonut? - --- Kyllä ne olen saanut, kiitos vain! - --- Ota nyt tuoli itsellesi tähän lähemmäksi, jotta voimme katsoa -toisiamme silmiin, sanoi hän hymyillen, -- sillä minä olen jo -vanhuudesta, kuten tiedät, heikkonäköinen. - -Inkeri otti tuolin, vei sen peräpöydän eteen ja istuutui sille, -vastapäätä rovastia. Hänen ajatuksensa olivat heti rovastin -aloittaessa kääntyneet pormestarinnaan. Olisiko tämä puhunut -jotakin Kastorin ja hänen suhteestaan? Tulisiko tuo asia sittenkin -tunnetuksi? Hän sekä soisi että ei soisi sitä. Mutta ei suinkaan, -sehän olisi mahdotonta, silloinhan täytyisi armollisen mamman -syyttää itseään ja sitä ei hän tee. Hän kiinnitti odottavan katseen -rovastiin. Ja hän tunsi, että vaikenemaan saatetut sisäiset äänet -pyrkivät taas kuuluville. Ja vaikka rovastin sanat pian osoittivatkin -hänen erehtyneet otaksumisessaan, oli niiden vaikutus kuitenkin suuri. - --- Pormestarin perheessä on jotain epäsointua, jota ei voi selittää, -mistä se johtuu, aloitti rovasti, -- siellä on juuri kuin jotain -särkynyttä. Pormestari, se kunnon ukko, on viime vuosina paljon -vanhentunut. Kastorin ainainen poissaolo vaikuttaa raskaasti -häneen... Mitä heillä alussa lie tullut väliin, sitä en ymmärrä, -eikä hän itsekään ymmärrä sitä. Hän sanoo, että hän ei ole koskaan -siitä asiasta päässyt selville, mikä poikaan heti silloin tuli -- -viime kerralla kotona --, hän oli vain kohta toisenlainen kuin ennen. -Mutta minä luulen, että sen täytyy juontua jo varhaisemmalta ajalta, -siltä ajalta, jolloin sinäkin vielä olit talossa, vaikka isä ei sitä -olekaan huomannut, vaan väittää, ettei heillä Kastorin kanssa ole -mitään kinaakaan ollut. Hän oli aina ollut hilpeä ja kuuliainen. -Mutta syyt ja vaikuttimet kohtalon karkelossa riippuvat usein niin -hienoista säikeistä, ettei tavallinen ihmissilmä voi niitä huomata. -Ja senvuoksi toivoin sinulta saavani jotain kuulla, voidakseni antaa -sitten neuvoja, jotta isän ja pojan välinen suhde tulisi taas eheäksi. - -Inkeri kuunteli jännittyneenä ja ristiriitaiset tunteet alkoivat -liikkua hänen povessaan. Hän, joka kyllä tiesi syyn kaikkeen, ei -saanut puhua. Hän muisti lupauksensa pormestarinnalle ja vaiensi -kaikki äänet, jotka voimakkaasti käskivät häntä avaamaan sydämensä -vanhalle isälliselle ystävälleen. -- Ei, ajatteli hän, -- minä olen -luvannut, ja jos nyt rikkoisin lupaukseni, niin pormestarinnaan -lankeaisi koko syy kaikesta, varsinkin minun suhteeni, enkä minä -tahdo sitä. Puhukoon hän itse... Tai puhukoon Kastor jotain. Hänen jo -vähän kuohuissaan oleva mielensä tyyntyi jälleen. Mieluummin olisi -hän kumminkin jäänyt vastauksen velkaan, mutta sitä ei sopinut tehdä, -sentähden sanoi hän ainoastaan: - --- En minä koskaan huomannut heillä mitään erimielisyyttä keskenään. -Isän ja pojan väli oli aina hyvä. - --- Hm. Kummallista. Sen täytyy siis kuitenkin olla uudempaa, sinun -lähdettyäsi väliin tullutta. - --- Niin kyllä... Mutta... lisäsi hän melkein vasten tahtoaan. - --- Mutta mitä? Sano vain, lapseni, vapaasti! - --- Ajattelin vain kysyä, eikö pormestarinna äitinä voisi isän ja -pojan väliä saada eheäksi. Kai hän tietää paremmin kuin kukaan muu, -mistä kenkä puristaa. - --- En tiedä, sanoi rovasti päätään hiljaa ravistaen. -- Sepä se onkin -merkillisintä asiassa, että hänelle tuskin rohkenee puhuakaan hänen -kultasilmästään tai yleensä kysyä hänestä mitään. Hän hermostuu niin -pian ja loukkaantuu niin mitättömästä... Ja mielestäni... sitä en -kyllä tiedä varmasti sanoa, mutta kuitenkin tuntuu minusta että -äidin ja pojan väli on vieläkin rikkinäisempi kuin isän ja pojan. -Isän kanssa voi puhua Kastorista ja sanoa mielipiteensä, vaikka se -ei olisikaan hänen ajatuksensa mukainen. Mutta äidille ei tiedä mitä -sanoisi, kun ei edeltä voi arvata hänen omaa ajatustaan asiasta. Ja -surku häntä tulee, sillä hän puhui minulle kerran, jo kolme vuotta -sitten, murheesta, jota hänen täytyy yksin kantaa... Kuinka hän sitä -yksin kantaa, kun miehellä on hartiansa saman taakan alla? Minä -teinkin siitä silloin hienon huomautuksen, mutta älä luule, että se -oli hänen mieleensä. Kun sanoin, että mies on kumminkin läheisin -ottamaan osaa vaimonsa suruun ja että serkku on onnellinen, kun -hänellä on semmoinen mies kuin veli Procopé on, hän vastasi vain -lyhyesti: -- Mieheni ei käsitä minua. Hän olisi viimeinen, jolle -voisin puhua. Ei koskaan... Ei miehet naisia käsitä, ei serkkukaan, -vaikka onkin pappi ja vanha sydänten tutkija. Ja hän nousi ja jätti -minut, siten katkaisten keskustelumme. Ja vaikka olen niin monet -kerrat näinä viitenä vuonna siellä ollut, on ainakin rouva-serkun -kanssa varsin vähän Kastorista tullut puhutuksi. Veli Procopén -kanssa olen sentään väliin siitä ottanut puhuakseni, samoin kuin hän -itsekin... Ja meidän kesken tästä on vasta ensi kerran puhe. - -Inkeri teki myöntävän liikkeen. - --- Niin. Pappina tietysti olen vaiennut. Se, että tänään olen ottanut -tämän asian keskusteltavaksi, johtuu siitä, mitä nyt viimeksi -siellä ollessani ukon kanssa puhelimme. Minä nimittäin tarjouduin -tiedustelemaan sinulta tätä seikkaa, sinä kun et ole mikään vieras -heidän perheoloilleen. -- Ei se ole tarpeellista, vastasi hän -ensiksi, -- ei hän voi siitä mitään tietää. Mutta kun kysyin, olisiko -hänellä muuten mitään sitä vastaan, että sinulle puhuisin, vastasi -hän: -- Ei. Koeta vain, jos tahdot, ei meillä ole mitään Ingridiltä -kätkettäviä perhesalaisuuksia, eikä pitäisi olla keltään muiltakaan. -Ja jos häneltä kysyt -- vaikka hän on kylmä luonteeltaan, mutta -totinen hän on -- niin hänpä juuri voikin todistaa, että meidän -välimme pojan kanssa on aina ollut täysin hyvä. - --- Se on totta, sanoi Inkeri vakavasti. - --- Minäkin tiedän sen. Mutta jotain siinä sittenkin on vinossa. Ja -minä päätin senvuoksi kertoa sinulle kaikki, mitä itsekin tiedän, -ehkäpä kuitenkin jotain voisit siitä käsittää. Hän antoi minun lukea -kirjeen, jonka hän nyt hiljattain oli saanut Kastorilta. Se oli -vastaus hänen omaan kirjeeseensä. Ja se oli sisällöltään osaksi niin -omituinen, että luin sen paikoin tarkasti pariin kertaan, jotta sen -kyllä muistan... Isä oli näet kirjeessään moittinut sinua... Inkeri -hymyili surullisesti, mutta ei puhunut mitään. - --- Eikä sinun sovi sitä kummeksuakaan, lisäsi rovasti selittäen, kun -et ole ollut heitä tervehtimässä, vaikka he, varsinkin armollinen -mamma, minun kauttani niin monesti ovat kutsuneet. -- No, se on eri -asia, emme siitä nyt puhu. Mutta siihen juuri Kastor erityisesti -vastaakin. - --- Vai niin! Mitä? - --- Hm, sitäpä juuri en oikein käsitä, mitä se on. -- Isä kirjoittaa, -hän sanoo siinä, -- ymmärrätkö sinä Ingridin kiittämättömyyttä meitä -hänen kasvatusvanhempiaan kohtaan, sillä muuta nimeä en sille voi -antaa, enkä olisi sitä hänestä voinut uskoa, ja varmaan se sinuakin -kummastuttaa, kun nyt saat kuulla, että hän ei ole oviamme avannut -kun viisi vuotta sitten kotomme jätti, vaikka hän tietää, että mamma -häntä niin kaipaa ja odottaa ja soisi hänet näkevänsä... Tämän -kirjoitan mamman tietämättä, hän on näet pyytänyt, etten sinulle -ilmoittaisi, että Ingrid on meidät niin hylännyt. - --- Tämä isän Ingridistä antama tieto, jatkaa hän, -- selittää minulle -_kaiken_. Riittämättömyys ei ole oikea nimitys hänen poissaololleen. -Siihen, mistä se johtuu, voi ehkäpä juuri armollinen mamma antaa -täyden selityksen. -- Minä puolestani en tarvitse sitä enää. Olen -tämän aina arvannut ja nyt tiedän sen varmasti. Kiitän kumminkin isää -tästä erikoistiedosta, hyvä oli, että sen sain kuulla... Hyvä sekin, -ettei pappa sitä ilmoittanut mammalle, ei kannatakaan siitä hänelle -puhua. - -Inkeri oli toivonut, että hänen tunteensa olisivat niin jähmettyneet, -etteivät ne enää mistään sulaisi ja liikkua alkaisi. Hän kulkisi -vain velvollisuuden suoraa ja tyyntä, vaikka vähän sumuista -polkua elämänsä iltaa kohti. Mutta nyt tunsi hän taaskin sisäistä -levottomuutta ja tunteitten risteilyä sydämessään. - -Valtavin oli varsinkin ilontunne siitä, että Kastor, tuo kalliissa -muistossa elävä kasvatusveli, nyt vihdoinkin varmasti käsitti -asian, ymmärsi, jopa oli edeltä arvannutkin hänen uhrautumisensa, -eikä siis syyttänyt häntä. Ja taas toisaalta valtasi hänet pistävä, -säikähdyksen tapainen tunne siitä, ettei sydän ollut voinutkaan -katkoa noita vanhoja siteitä, vaan että ne vielä tuntuivat niin -suloisilta ja lujilta. Hän tunsi surua omista kärsimyksistään, kun -ne hänen muistossaan äkkiä kuin murhekirjekyyhkyinä lensivät ohitse. -Niinikään hän tunsi mieheensäkin nähden, joka ei tietänyt mitään -niistä ja jonka ei tarvinnutkaan tietää, koska ei häntä vastaan ollut -mitään rikkomustakaan, mielessään surua, joka synkisti häntä nyt -niin että hän kyyneltyi. Ja sittenkin kaikui ilosävelten kuoro hänen -sydämessään yli kaiken muun. - --- Sano minulle nyt, Ingrid, oikein omantunnon kannalta, minä pyydän -sitä, mitä se nyt on, tuo! Minä näen, että tämä asia liikuttaa -mieltäsi. Sano, käsitätkö mitä Kastor sillä tarkoittaa, ettei hän -enää selitystä tarvitse, sekä että hän on asian aina arvannut? -Käsitätkö sinä näitä sanoja? - --- Käsitän täydellisesti, joka sanan. - --- Niinkö? Sano nyt, hyvä ystävä, selitä! - --- En voi! - -Inkeri huokasi syvään. - --- Et voi! huudahti rovasti! -- Eikö sinulla ole luottamusta minuun? -Tutkinko minä tätä uteliaisuudesta? Jumala tietää, että ainoa -tarkoitukseni on saada vanhempien ja pojan väli eheäksi. Ja jos -sinun ja Kastorin kesken on joku salaisuus, koska sinä tämän yksin -ymmärrät, niin... minä lupaan pyhästi... - --- Anteeksi! huudahti Inkeri keskeyttäen. -- Kastorin ja minun -välillä ei ole mitään salaisuutta, jota ei minun puolestani koko -maailma saisi kuulla, vastasi Inkeri arvokkaasti. -- Ja kuitenkin, -tässä _on_ salaisuus, joka sitoo kieleni, en _voi_ puhua. - --- En tahdo pakottaa sinua puhumaan. Mutta salli minun vielä -tehdä muutama kysymys, sillä asia tietysti ei voi olla minulle -samanarvoinen kuin sinulle, syystä etten tunne sitä. Edeltä pyydän -kumminkin vakuuttaa sinulle ettei sanoihin sisälly mitään loukkaavaa -ajatusta... paremmin kuin äskenkään. - --- Kiitos! - -Rovasti nyökäytti tyytyväisesti päätään ja sanoi sitten: - --- Se on siis kumminkin Kastorin salaisuus, jota sinä kätket... -jollei se kerta ole omasi. - --- Ei se ole meidän kummankaan. Se on kolmannen henkilön, jolle olen -luvannut vaitioloa. Ja nyt pyydän... - --- Etten kysyisi enää... Ei, ei. Minäkin osaan arvata, ja tiedän nyt, -että se on armollisen kasvatusäitisi salaisuus, jota säilytät... -Olkoon se sitten mitä hyvänsä. Nyt käsitän minäkin, ainakin osaksi, -miksi et ole tahtonut sinne matkustaa... Vai niin. Niinpäinkö se -onkin? - -Inkeri ei puhunut mitään, vaan itki hiljaa. - --- Ja hän... Hm, hm, on voinut antaa sinun, joka pienenä orpona, -köyhänä pakolaisena olit joutunut hänen holhottavakseen ja olit -kokonaan hänen vallassaan, antaa sinun, sanon minä, kantaa -kiittämättömyydestä, vaikka hän itse tietää asian paremmin! - -Tähänkään ei Inkeri mitään vastannut. Hänen sydämensä oli nyt hyvin -täysi. Hän istui otsaansa käteen nojaten, kyynärpää pöytään tuettuna. - -Rovasti nousi ja rupesi käyskelemään edestakaisin. Hän mietti -Inkeriltä kuulemiansa sanoja, sovittaen niitä yhteen Kastorin kirjeen -kanssa. Vihdoin hän pysähtyi ja istui uudelleen. - -Inkerikin istui taas tyynenä, vaikka sisäinen liikutus oli jättänyt -hänen kasvoilleen tunteikkaan ilmeen. - --- Nyt on minulla vielä pääkysymys mielessäni, alkoi taaskin rovasti. --- Mitä sanon nyt asian selitykseksi ystävä Prcopélle? Tuo Kastorin -kirje jännittää häntä kovasti, ja hänen tarvitsisi saada siihen -jonkinlainen selitys. Hän voisi tietää koko totuuden. Ja huomaa: -sinun antamasi lupaus ei sido minua ollenkaan, rovasti hymyili -herttaisesti, mutta... sitten taitaisi kotirauha olla sieltä -ainaiseksi mennyttä. - --- Ei, ei... huudahti Inkeri. - --- Niin. Mitä nyt sitten sanon hänelle? - --- Ei mitään... enempää kuin ennenkään. - --- Ei se kelpaa nyt. Minä lupasin puhua sinulle siitä, ja sinä -tietysti vastaat jotain. - --- Oi, en minä tiedä mitä vastata. - --- Olisi tässä vielä yksi keino. Se on, että minä kertoisin -pormestarinnalle koko asian, kertoisin isän kirjeessä Kastorille -syytetyn sinua sekä Kastorin vastauksen sen johdosta ynnä sinun -selityksesi siitä, kaikki suoraan. Sitten voisi hän itse selvittää -sekoittamansa vyyhden. Hän voisi päästää sinut lupauksestasi ja -sitten sinäkin taas menisit sinne tervehtimään vanhuksia. - -Inkeri seurasi, surullinen hymy huulillaan, rovastin sanoja eikä -vastannut vielä. - --- Sitten voisi isäukko kertoa pojalleen, että olet ollut siellä -ja... En minä tiedä mitä lisätä. Ota nyt sinäkin taas puheenvuoro. - --- Pormestarinna ei koskaan päästä minua lupauksestani, hän ei voi -sitä tehdä, vaikka tosin sen vaikutus nyt enää onkin ainoastaan -toisarvoinen, mutta ei sittenkään... Ja hän tuntee minut, tietää että -hän voi luottaa minun antamaani lupaukseen. Vaikka hän kuulisikin -tulleen tiedoksi, että jokin salaisuus on olemassa, tietää hän -kyllä, etten siitä tee tiliä kellekään. Olisi siis turhaa vaivaa -puhua hänelle siitä. Pormestariin nähden on mieleni raskas. On -kuitenkin vähäarvoisempi asia, että hän uskoo minut kiittämättömäksi -ja kylmäksi, kun että hän saisi toisen käsityksen puolisostaan kuin -mikä hänellä tähän asti on ollut. Miehen ja vaimon välikin vain -rikkoutuisi, ilman että vanhempien ja pojan välit silti yhtään -parantuisi. Minä puolestani ehdotan, että ei kosketa siihen sen -enempää. - --- Ja ettäkö minä en anna mitään vastausta pormestarille? - --- Jos tietäisin mitä Kastor muuta sanoo kirjeessään, niin ehkäpä -siitä voisin saada pienen vihjauksen vastauksen antamiseen. - --- Oi kuinka muistamaton olenkin, kun paras uutinen oli jäädä -kertomatta, suo nyt anteeksi! Kastor ilmoittaa näet siinä, että hän -menee naimisiin. - --- Se ilahduttaa minua! sanoi Inkeri sydämellisesti. -- Ja morsian -on, arvaan minä, joku nuori vapaasukuinen kaunotar, ehkäpä rikaskin? - --- Ethän arvannutkaan oikein, paremmin kuin minä itsekään, kun veli -Procopé sen minulle sanoi. Mutta kun sitä häneltä utelin, pisti hän -minulle kirjeen käteen ja rupesi itse kävelemään. - --- Mamma on toivonut minulle ylhäistä ja rikasta avioliittoa, joka -välittömästi vaikuttaisi minun ylennykseeni, kirjoittaa hän siinä. --- Mutta vaikka minä itsekin kyllä olen nuorukaisena pilvilinnoja -rakennellut, en koskaan ole kuvitellut onneani vaimoni ulkokuorella, -perityllä nimellä tai myötäjäisillä ostetuksi. - --- Sitten kertoo hän kihlattunsa olevan köyhän koulunopettajan -tyttären, nimeltä Gunilla Sedelius, ja samanikäisen kuin hän itsekin. -Eikä mikään sorea kaunotar, vaan lyhyenläntä pellavatukkainen -typykkä, hieman pystynenäinenkin, mutta silti varsin herttainen -tyttö. Hänen isänsä on kuollut monta vuotta sitten heidän ollessaan -pakoretkellä Ruotsissa. Ja äitiään, joka kauan sairasti, on Gunilla -ahkeralla työllään -- puhtaaksikirjoituksella -- elättänyt, -uskollisesti hoitanut ja saattanut haudan lepoon. Ja tähän -avioliittoon toivoo Kastor vanhempainsa siunausta. Ja sitten lisää -hän kirjeessään. -- Tämä miniä ei luultavasti olisi armollisen anopin -mieleen, jonkavuoksi onkin hyvä, etten voi edes luvatakaan tuoda -häntä vanhempieni nähtäväksi, sillä täältä, missä nyt olen, melkein -Venäjän rajalla, on matka pitkä ja tiet huonot, paikoin niitä ei ole -ollenkaan. Tulisi kovin kalliiksi vähäpalkkaiselle virkamiehelle -matkustaa orpanoimaan. Kun ei vielä ole vakinaista virkaa, kun joskus -istuu jonkun oikeusvuoron ja sillä välin päätuomarin kirjurina, -niin ei sillä tuhlattavia varoja koota. Mutta en minä sen vuoksi -ole osaani tyytymätön, sillä enhän vielä ole vanhakaan, kai ehdin -edistyä, jos onni on myötäinen. - --- Mitä äiti tästä sanoo? kysyin minä kirjeen lopetettuani. -- Ei -juuri mitään, ukko vastasi. -- Eikä hän sitä niin tiedäkään. Ei -hän näet halunnut siitä selkoa ottaa, sanoi vaan, ettei hän välitä -niistä eikä viitsi niitä kuulla, kyllä hän ne jo tietää, Kastorin -kirjeet, ei niissä hänelle enää mitään lämpöä ole. Hän tyytyi siihen, -että kerroin hänelle joitakuita kohtia siitä, varsinkin hänen -naimisestaan... Äitiraukka kärsii niin pojan tähden, semmoinen hellä -ja kelpo äiti, että se, kuten hän sanookin, tekee hänestä lopun ennen -aikojaan ja on tehnyt minutkin harmaaksi puuterin alta, lopetti hän -niukasti hymyillen. - --- On todellakin surullista, ettei ihminen voita itseään, sanoi -Inkeri vakavasti. -- Pormestarinna ei koskaan taistele itseään -vastaan, vaan aina itsekkäästi itsensä puolesta muita vastaan. Minä -puolestani säälin poikaa enemmän kuin äitiä. - --- Niin. Sentähden ei häneen, rouvaan, voikaan mitään vaikuttaa, ei -nuhteen eikä lohdutuksenkaan sanalla, hänet täytyy jättää rauhaan. -Mutta pormestari on, Jumalan kiitos, vallan toisenluontoinen... - --- Niin, apropos! Kuinkas nyt pääsemme selvyyteen kysymyksessämme? -Mitä sinä vastaat äsken tekemääni kysymykseen? - --- Että todellisen ilon ja vilpittömän kiitollisuuden tuntein olen -ottanut vastaan tiedon siitä, että kasvattiveljeni on minut oikein -ymmärtänyt. Ja että sydämestäni toivon onnea ja siunausta hänen -avioliitolleen! - --- Eikä mitään sen enempää? - --- Ei! - --- Ei mitään sitä syytöstä vastaan kiittämättömyydestä, joka -näennäisesti onkin oikeutettu! - --- Että itsepuolustukseksiko rikkoisin lupauksen, joka...? Jumala -yksin tietää mitä se on minulle maksanut! - -Hänen äänensä vapisi liikutuksesta. - --- Ei, ei koskaan, lisäsi hän tyynemmin, mutta painavasti. -- -Tahdon mieluummin aina kantaa ansaitsematonta syytöstä. Ja onhan -se siinä vastauksessani, että Kastor on minut _oikein_ ymmärtänyt, -sentään sanottukin, enempää en _voi_ sanoa, niin mielelläni kuin sen -tekisinkin. - --- Kaikki tulee siis olemaan ennallaan. - --- Kaikki! - -Vielä kauan rovastin lähdettyä ajatteli Inkeri tämän illan puhelua -ja punnitsi omaa osaansa siinä. Hän ajatteli: -- Koska Kastor nyt -on käsittänyt ja arvannut totuuden minun siihen vaikuttamatta, ja -varsinkin koska minun uhrautumiseni ei hänelle tullutkaan miksikään -hyödyksi, niin ei mikään antamani lupaus pakota minua riistämään -häneltä tätä hänen ominpäin löytämäänsä tietoa minun teostani. -Me ymmärsimme aina toinen toisemme, luimme katseesta toistemme -ajatukset. Ihmepä olisikin, jollei hän olisi päässyt totuuden -perille. Ja jos nyt olisin yrittänyt joitakin selityksiä asian -verhoksi, sillä koko totuutta en olisi kumminkaan voinut ilmoittaa, -niin se ehdottomastikin päättyisi Hämeenlinnaan-matkustukseen ja -- -kirjeeseen sieltä Kastorille. Ja hänen täytyisi vihdoinkin tulla -siihen vakaumukseen, että minulla ei ole ollut viivyttelyihini muita -syitä kuin pienet taloudelliset esteet ja luonteen hitaus, varsinkin -jos nyt juuri tämän kesän kuluessa, hänen avioliitostaan kuultuani, -sen matkan tekisin. -- Ei! Hän saakoon tietää totuuden. Se vaikuttaa -tyynnyttävästi ja jalostuttavasti häneen, kun hän tietää, ettei hän -ole tuhlannut sydämensä parhaita tunteita halpamaiselle olennolle... -Olen tämän taakan painosta melkein uupunut. Ja nytkö, kun se -vihdoinkin juuri on nostettu hartioiltani, kumartuisin uudelleen sen -alle? Kysyn omaltatunnoltani, eikä se käske sitä. - --- Ei, minä en riko päätöstäni. Siihen lupaukseen, jonka -pormestarinna minulta vaati, liittyy seurauksena toinen yhtä -luja päätös, etten niitä ovia enää avaa. En voi... Kuinka tyly -pormestarinna sentään voikaan olla, kun hän vaatii, että niin olisin -kaikki tunteeni kuolettanut. Mutta hän ajattelee aina asioita vain -omalta kannaltaan. Sellainen on hänen luonteensa. - --- Tämä tunne on enää vain vienona vaistona uinut minussa, mutta nyt -se taaskin on täysin hereillä. Ja minä uudistan tämän... ei koskaan -minun jalkani astu yli niiden kynnysten. _Ei koskaan!_ - --- Pormestarinna ei ollenkaan kaipaa minua, kaipausta hän ei tunne, -vaan apeutta. Hän tarvitsisi minua tarkoitustensa toteuttamiseen, -mutta siitä ei tule nyt mitään. Kun ei hän ole saanut Kastoria -ohjatuksi, tahtoisi hän kuitenkin näyttää olleensa oikeassa ainakin -mitä minuun tulee. - --- Sivultakatsojat syyttävät minua tunteettomuudesta, jopa -kiittämättömyydestäkin, ehkäpä vielä jotkut luulevat minun -ujostelevan halpaa säätyäni. Mitä minä heistä! - --- Pormestariin nähden on ikävämpi, mutta sitä en voi auttaa, -panen vaa'alle isän ja pojan, edellinen on viety harhaan, mutta -jälkimmäinen on vääryyttä kärsinyt. En tahdo johtaa Kastoria -harhaan. Toivon kumminkin, että se kunnon ukko miettiessään Kastorin -minusta lausumia sanoja tuomitsee minua lievemmin. Ja olen siitäkin -varma, että kun hän on niin perusteellinen ja tahtoo päästä asian -perille kuin vanha lakimies ainakin. Vaikka hän Kastorin itsenäistä -jäykkyyttä paheksuukin, on kuitenkin lämmin suhde olemassa isän ja -pojan välillä, vaikka se onkin jälkimäisen luonteen kehittymisestä ja -muuttuneista olosuhteista hiukan muuttanut väriään. Mutta isä kertoo -asioita hänelle, joita ei tiedä äitikään, ja hän vastaa samoin. Siinä -on heidän välillään sisäinen yhdysside, joka ei ole katkennut. - --- Ja kun Kastor saa sen herttaisen tytön elämänsä ilojen ja surujen -jakajaksi, muuttuu hänenkin luonteensa taas hellemmäksi vanhempiaan -kohtaan. Ja silloin hänen ei tarvitse kammoen muistaa nuoruuden -ystäväänsä, vaan ajatella: -- Hän oli kuuliainen äidilleni ja väistyi -pois tieltä. - --- Ja olkoon miten hyvänsä, minä jätän kaikki Jumalan huomaan. - --- Tänä iltahetkenä olen ollut kuin taistelun helteessä... Ja -kuitenkin tunnen nyt suurta sisäistä onnea. -- Minulla on hyvä -mies, tyydyn täydellisesti häneen, ja nuoruudenystäväni on minut -täydellisesti ymmärtänyt! Tämä tekee minut sanomattoman iloiseksi. -Nyt voin taaskin iloisesti, paljon iloisemmin kuin ennen, katsoa -elämää. - - - - -17. - - -Moni kesä oli jo kutonut vihreitä kukkaryijyjään ja moni talvi -levitellyt valaistuja vilttejään vanhan rovastin haudalle. - -Ei kukaan kertonut enää Inkerille erityisiä Hämeenlinnan uutisia, -eikä hänkään niitä keneltään kysellyt. Hän eli näennäisesti -ainoastaan nykyisyydessä. - -Elämä ei tarjonnut mitään vaihtelua. Tuntui kuin ajan virta olisi -pysähtynyt uomassaan tai ainakin melkoisesti hiljentänyt vauhtiaan, -sillä kahden tytön syntyminen vuosien siirtyessä ei ollut suuri -merkkitapaus perheessä, jossa jo ennestään oli kaksi tytärtä. - -Näin oli eletty jo vuoteen 1749. - -Mutta nyt vuoden ihanana aikana, heinäkuun 19 päivänä, lisääntyi -perhe pojalla. Ja sehän oli merkkitapaus koko perheelle. Itsestään on -selvää, että poika sai nimekseen Gabriel. - -Äiti oli tähän aikaan neljänkymmenenneljän vuoden ikäinen. - -Sisäisellä luottamuksella, vaikka tosin kaihomielin oli äiti -nämä kuluneet pari vuosikymmentä tätä poikaa odottanut. Ja nyt -hän tunsi itsensä täydellisesti tyydytetyksi. Hänellä oli kyllin -vielä elinvoimia, ja ne elpyivät nyt hänessä uudestaan, hän -aivan kuin nuortui ja tunsi että hänellä nyt oli halua ja voimaa -elintehtäväänsä, tämän pojan kasvattamiseen. Hän oli näet jo -aikaa sitten tehnyt itselleen lupauksen, että jos Jumala antaisi -hänelle pojan, niin alkaisi hän varhain kylvää sanan siementä hänen -sydämeensä sekä rakkautta sen levittämiseen, sillä hänestä piti tulla -pappi, niinkuin äidinisäkin oli ollut, ja hänen piti jo aikaisin -oppia tietämään, mitä äiti hänestä toivoi ja odotti. Mutta näitä -ajatuksiaan hän ei sanonut kellekään muulle kuin Jumalalle, ne olivat -suljetut hänen sydämeensä kuin lukittuun perhekalleuksien lippaaseen. - -Hän oli siihenkin tyytyväinen, että tämä poika nyt vasta oli hänelle -annettu, sillä hän ajatteli: -- Herra on tahtonut minua itseäni ensin -kasvattaa, hänelle olkoon kiitos siitä, että hän antoi minun itseni -ensin käydä elämänkoulua. - -Erotus huomattiin kumminkin heti äidin kasvatustavassa, vaikkei hän -sisimpiä ajatuksiaan ilmaissutkaan. Hän oli aina jo pienestä pitäen -puhutellut tyttäriään suomenkielellä, jota isäkin puhui ja joka siis -oman maan kielenä oli itseoikeutettu perhekieli, mutta pojalleen hän -puhui ainoastaan saksaa. - -Aluksi se vähän kummastutti isää ja tyttäriä, mutta samalla se -huvitti heitä. Äiti vain hymyili onnellisena ja puhui saksaa -pojalleen. Ja kun poika rupesi puhumaan, jokelsi hän saksaa eikä -suomea. - -Äidin tarkoituksena oli saada siten yksin pitää huolta poikansa -henkisestä kasvatuksesta, koska ei kukaan muu perheen jäsen -ymmärtänyt mitä hän tälle puhui, ja hän saisi täten ohjata -pienokaista miten hän itse näkisi parhaaksi. Ja näin hän voi -lahjoittaa hänelle saksankielen taidon, jota ei aivan monella papilla -maassamme silloisena aikana ollut. Että poika kyllä itsestäänkin -suomalaisessa perheessä oppisi suomea, sen tiesi äiti. Kun tyttäret -kysyivät, miksi ei äiti heillekin pienenä ollut saksaa puhunut, -vastasi hän, ettei hän ollut tahtonut isää perhekielestä erottaa, -mutta nyt kun suomi jo oli perhekielenä, ei saksan puhuminen pojalle -sitä enää muuttanut. Hän tahtoi vain, että poika voisi oppia -lukemaan ja ymmärtämään hänen postillaansa, sillä hänen piti saada -se. Ja tämä oli riittävä selitys asiassa koko perheelle. Tietysti -ainoa poika sen saisi ja tietysti tulisi sen saajan myöskin sitä -ymmärtää ja osata sitä lukea. Ja kun poika oli kolmivuotias, puhui -hän jo kahta kieltä. Hän puhui aina saksaa äidille, mutta suomea -isälle ja siskoille. Äidin saksalaisia ja muun perheen suomalaisia -lauluja lapsi oppi helposti, sillä hänen äänensä oli lupaava ja isä -kehui hänestä tulevan etevän lukkarin. Ja kun hän ehti sille iälle, -jolloin tuli opetella lukemaan, opetti äiti hänelle ensiksi suomea, -jota poika pian oppi -- sillä hänellä oli hyvä halu ja käsitys, --- sitten hän alkoi harjoittaa häntä saksankielen lukemisessa. -Kun ei ollut saksalaista aapista, kävi tämä toimi siten, että -äiti lukiessaan rakasta kirjaansa antoi pojan istua vieressään ja -kuunnella sekä silmillään seurata sanoja ja väliin tehdä kysymyksiä -sanojen ja kirjainten ääntämisen suhteen, mihin äiti aina oli valmis -selityksiään antamaan. Eikä kovin kauan kestänytkään ennenkuin -pojalla jo oli saksankielenkin lukutaito hallussaan. - -Silmäämme taaskin lukkarin tupaan, tällä kertaa talvisena -sunnuntaina, kohta kirkkoajan jälkeen. - -Ympäri tupaa istuu rahien täydeltä miehiä, selkä köyryssä, pää aivan -kuin karvalakin painosta eteenpäin riippuen ja vaatien tuekseen -leuan alle käden, joka taas vuorostaan on kyynärpään avulla polveen -tuettuna, toisen käden hoitaessa piippunysää. Muutamien pään paino -näyttää vaativan kummankin käden tukea, sillä heillä on molemmat -peukalot leuan alla ja sormet poskien puitteina, jolloin piippua -saavat hampaat yksin hoitaa. Tupakansavu, joka liikkuvana pilvenä -päilyy huoneessa, etsii ulospääsyä savutorvesta, yhtyen ruokapadan -alla pesässä räiskivien halkojen loimottavasta tulesta nousevaan -savupatsaaseen. - -Ryhmä naisia on kokoontunut uunin puoleen. Heistä vanhemmat istuvat -rahilla ja jakkaroilla ja nuoremmat seisovat. - -Miehet keskustelevat kuulutuksista ja eukot puhuvat tänään -haudatuista sekä arvostelevat apulaispapin saarnaa. Tytöt kuhisevat -hiljaa päivän avioliittokuulutuksista, ja väliin heistä joku -tirskahtaa nauruun, jota toiset kieltää hyssyttävät. - -Lukkarinemäntä ja yksi hänen tyttäristään ovat takan edustalla -päivällisen toimessa, ottaen väliin osaa pitäjän naisten pakinaan. Ja -isäntä, lukkariukko itse, istuu tuolilla sängyn puolessa ja pakinoi -ukkojen kanssa, joita tänään on erittäin lukuisasti kokoontunut -tupaan. Kangaspuiden istuinlautakin sivupenkin ääressä on nyt miesten -anastama, vaikka se muutoin onkin naisen hallitusistuin. - -Vähäinen poika noin yksitoistavuotias, on sijoittunut kunniapaikalle -pöydänpäähän. Hän lukee itsekseen isoa kirjaa. - --- Kaaprieli lukee ahkerasti, sanoo muuan sivupenkillä istuva ukko, -jonka sopii kangaspuiden sivuitse poikaa katsella ja on jo hetken -pitänyt häntä silmällä. -- Ei nosta ollenkaan silmiään kirjasta, vaan -lukee ja kääntää taaskin lehteä. - --- Ei se ole raamattu, selittää isä, -- se on saarnakirja. Vai -saarnakirja se onkin. - --- Noh, Kaaprieli, lue nyt vähän meidänkin kuullaksemme, pyytää ukko. -Kaipa tätä pakinaa kestää. - -Poika nostaa hymyillen ja vähän miettivänä katseensa. Hänen silmänsä -etsivät ensiksi äitiä, mutta tämä ei nyt keittopuuhiltaan huomaa -pojan kysyvää katsetta, joka sen jälkeen siirtyy isään. - -Isä salaa hymyillen kehottaa häntä lukemaan, jotta muutkin saavat -kuulla sitä saarnaa. - --- Lue oikein kovaa, lisäsi hän vielä. - -Häntä huvittaa, ettei eukko nyt huomaa, sillä hän varmaan estelisi. - -Poika nousee ylös ja alkaa lukea korkealla ja saarnaavalla äänellä. -Saarna on hänelle tuttua, hän osaa sitä pitkälti ulkoakin. - -Miehet ja naiset lakkaavat pakinoimasta ja kuuntelevat ällistyneinä -outoja, hartaita sanoja poikasen suusta. Poikahan ei katso -kirjaankaan, vaan heihin, aivan niinkuin "maisterikin" tekee -saarnatessaan, vilkaisten vain väliin hiukan kirjaan, sieltä alkua -ottaakseen. - -Mutta kun miehet kuulevat pojan lausuvan Vapahtajan nimeä, niin he -äkkiä, naisten kumarrellessa, hairaavat koirannahkaiset lakkinsa -päästään, ja suoristaen selkäänsä, kuitenkin aina pyhälle nimelle -päätään kumartaen, kuuntelevat he hartaasti, aivan kuin muinoin -heidän esi-isänsäkin olivat katolisen papin latinamessua kuunnelleet. - -Äiti, jonka huomio pojan lukemaan ruvetessa tietysti heti heräsi, oli -ainoa, joka ymmärsi sanojen sisällyksen, ja hän tunsi sydämessään -iloista yllätystä, mikä liikutti häntä syvästi, mutta mitä hän ei -kuitenkaan halunnut kenellekään näyttää. Nuo vanhat rakkaat sanat, -kovin monta muistoa niihin liittyi! Ja nyt, hänen kuullessaan ne oman -Gabrielinsa huulilta, saivat ne uuden erikoisen arvon, jota ei kukaan -muu käsittänyt kuin hän itse. Se oli ennustava tunne ja se puhui -kuin hänen sydämessään salaista kieltään, jonka hän tahtoi kaikilta -kätkeä. Siinä ryynivellipataa hoitaessaan pyyhkäisi hän esiliinalla -hikeä kasvoiltaan ja samalla kenenkään huomaamatta kyyneleen -silmästään. - -Kun poika oli lopettanut lukunsa ja jälleen istuutunut paikalleen, -kysyi muuan nuorempi mies: - --- Mitä se nyt luki tuo poika, ruotsiako? - --- _Saksaa_, vastasi isä, tuntien hiukan ylpeyttä. - --- Vai saksaa! Kuka on sitä hänelle opettanut? - --- Äiti. - --- Vai äiti. Vai osaa hän... - --- Siitä pojasta tulee pappi, sanoo ensimmäinen puhuja, sovittaen -uudelleen koirannahkaista lakkiaan päähän, jota esimerkkiä toisetkin -seuraavat. - --- Ei meillä siihen varoja ole, vastasi isä, -- mutta hänestä voi -tulla lukkari aikanaan, toivon minä. Hän auttaa jo minua kirkossa, -lisäsi hän hymyillen. - --- Aloita nyt poikaseni joku virsi, jotta miehet kuulevat, että -sinusta voi tulla lukkari, kuten isästäkin. - -Hän katsoi kehottavasti poikaansa. - -Näytti kuitenkin siltä kuin Gabriel olisi tuntenut tänään sisäistä -halua olla pappina. Hän oli vilkasluontoinen, mutta oli opetettu -vierasten läsnäollessa olemaan hiljaa. Ja kun aikaihmisten puhelu, -johon hän ei saanut ottaa osaa, ikävystytti häntä, luki hän itsekseen -kirjaansa. Kun isä nyt kehotti häntä virttä aloittamaan, nousi hän -uudestaan ylös ja ihan kuin sisäistä ohjausta seuraten siirtyi -pöydän taakse ja alkoi kauniilla, heleällä äänellä: -- Kunnia olkoon -Jumalalle korkeudessa! Eikä voinut isäkään vastustaa haluaa yhtyä -kuin ainakin lukkari papin messulauluun: -- Ja ihmisille hyvä tahto. -Sitten hän ravisti päätään. - --- Ei, kyllä tämä kuvittelu täytyy jättää, sanoi hän vakavasti. -- -Eivät ole ajat olleet semmoiset, että olisi liikoja koottu. Mutta -voinhan itse opettaa häntä veisaamaan. - --- Minä vain uskon, että se poika on papiksi syntynyt, sanoi äskeinen -mies, joka puhelun oli tähän suuntaan johtanutkin. -- Ja vaikka -hänelle tuleekin hyvä ääni, niin tottahan se papillekin lahjoja lisää. - --- Ei, isäntä hyvä, sanoi lukkari, -- siten tulisi poika meille ylen -kalliiksi. Enkä minä halua tehdä velkaa. Mutta kyllä hän lukkarinakin -vähän koulua tarvitsee. Niin, ehkäpä hän ensi syksynä pääsee -Hämeenlinnaan käymään yhden luokan, koska äitikin niin tahtoo ja on -jo alkanut hänelle siltä varalta vaatteita hommata, ettei kesätyöt -niiden tähden estyisi. Syksyllä paloittelevat ja ompelevat taaskin -kokoon, mitä talvella kehräävät ja kutovat. Semmoisia hämähäkkejä ne -naiset ovat meillä samoin kuin muuallakin. - -Miehet hymähtivät lukkarin kokkapuheelle. Ja pian oli puhe taas -siirtynyt seurakunnallisiin asioihin. Muuan jo veti koirannahkaiset -kintaansa penkin alta esiin, nousi ja astui ovea kohti, sanoi hyvästi -ja meni ulos. Esimerkki vaikutti toisiin ja tuokiossa oli tupa -tyhjentynyt kirkkomiehistä. - - - - -18. - - -Hämeenlinnan torilla seisoo hyvinpuettu maalaisnainen ja ostaa jotain -pientä rihkamaa muutamalta vanhalta torimatamilta, joka on ikäänkuin -tieltä väistyen asettunut erilleen toisista. - -Maalaisemännän tunnemme Inkeriksi. Hän on nähtävästi antautunut -kaupantekoon vain jotain ohimennen kysyäkseen. - - * * * * * - --- Ne ovat kuolleet jo, olen kuullut. - --- Ovat aikaa jo, emäntä hyvä, pormestari ja hänen armonsa. Ja kaikki -poissa. Pojat viroissa ja tyttäret isoissa naimisissa. Kuinkas -muuten! Mistä kaukaa emäntä onkaan? - --- Janakkalasta. - --- Vai Janakk... - --- Mitä tämä nauha maksaa? - --- Kaksi äyriä kyynärä. Pannaanko sitä? - --- Otan sitä viisi kyynärää hameenpallenauhaksi. Matami rupesi -nopeasti mittaamaan. - --- Heillä oli kai Kastor-niminen poika kauempana? Olen siitä jotain -kuullut. Onko hänestä enää täällä mitään tietoa? - --- Kas, onko sinne maillekin ne huhut kulkeneet? - --- Mitä huhut? - --- Tieto siitä murheesta, minä meinaan, jonka vanhemmat saivat siitä -pojastaan. - --- Eihän hän mitään pahoja ole tehnyt? huudahti Inkeri. - --- Ee-ei. No, olihan se kyllä pahasti tehty, ettei hän tullut kotiin -katsomaan, vaikka isä olisi matkarahatkin suorittanut. Oli vain niin -ylpeä ja sanoi, ettei hän isän kustannuksella ajele, kun ei kerran -itsellä siihen varoja ole, sanottiin. Armo itse olikin vielä puhunut. - --- Ei taida olla tosikaan. Asia, jos se on ollutkin vähän sinnepäin, -on ehkä ymmärretty väärin. - --- Niin, en minä tiedä muuta sanoa todeksi, kuin ettei se vain -tullut. Ja itse hän tilinsä on tehnyt. En minä häntä tuomitse. - --- Onko hän... kuollut? - --- Juu-u, sanotaan kuolleen. Joku vuosi sitten sitä jo puhuttiin. -Kaikkien vuoro tulee kerran "Nuorii tapan kuin vanhoi, en säästä -ketäkään", laulaa kuolema virressä. Onko emännällä ollut jotain -myytävänä. - --- Ei. Muita asioita on ollut. Hyvästi. Jo kai maksoin? - --- Hyvästi hyvästi. Juu, juu, kiitos, kaikki on maksettu. - - * * * * * - -Talvi oli suurin, vakavin askelin tehnyt tuloa. Joulu oli jo aivan -ovella, mutta lukkarintuvassa ei sitä nyt odotettu ilojuhlana, vaan -se oli murheelle pyhitetty. - -Perheen isä ja tuki lepäsi maanpovessa. - -Hän oli adventtiviikolla pahoin vilustunut ja saanut kovan kuumeen ja -muutaman päivän kuluttua tuoni teki tuskista lopun. - -Ainoa poika seisoi kyynelissä isän ruumiin vieressä. Ensi kerran -koulusta kotiin palatessaan oli Gabriel orpo. - -Ja nyt peitti kummun jo valkoinen puhdas lumi. - -Tämä kuolemantapaus tuli Inkerillekin niin odottamatta. Hän suri -miestään todellisella kaipauksella, sillä hän tunsi itsensä nyt -niin turvattomaksi. Lukkarintalo, jota hän oli oppinut kotinaan -rakastamaan, ei enää kauan tarjoisi hänelle tuttua liettänsä. - - * * * * * - -Hän vuokrasi lukkarintuvan jättäen itselleen erään mökin, joka -asujan äskettäin kuoltua oli jäänyt autioksi. Mökki oli kirkonkylän -laitapuolessa, kaupunkiin vievän tien varressa. Ahkerasti hän teki -työtä, kehräsi, kutoi ja ompeli ja otti palkaksi mitä kullakin oli -vara antaa, villoja, pellavia ja ruokatavaraa. Näin hän sai joskus -parempaakin palkkaa kuin jos hän aina olisi sen rahana vaatinut. - -Koko pitäjä kunnioitti tätä äitiä, joka rappeutuneessa savupirtissä -teki hitaita käsitöitään poikansa ylläpidoksi, vaikka silmät -kärsivätkin savusta ja heikosta valaistuksesta. Ja moni mies, joka -ajoi kuormaansa kaupunkiin, poikkesi sisään kysymään: -- Onko -Kaaprielille mitään viemistä, kyllä se menee kuorman päällä? Ja -olihan sitä aina jotain, sillä varat tulivat niin vähittäin kokoon -ja äiti laittoi aina valmiiksi myttynsä siksi, kun joku kulkisi -ohitse kaupunkiin. Monta äidin paistamaa pannukakkua sai poika siten -syödäkseen. - -Olivathan ne Inkerille ja hänen lapsilleen juhlahetkiä -kaksinkertaisessa merkityksessä, kun he saivat yhdessä joulua -viettää. Tytöt, paitsi vanhinta, joka oli jo naimisissa, erään -uudistalon emäntänä omassa pitäjässä, olivat palveluksessa, -taloudenhoitajina, etäällä toisistaan. He olivat uusiin koteihin -astuessaan asettaneet ehdoksi, että saisivat viettää joulun äidin -luona. Vanhan kansallisen tavan mukaan Inkeri lastensa iloksi levitti -oljet lattialle. Gabriel sitä erityisesti tahtoi. -- Ei muuten -joululta tunnu, hän sanoi, -- ellei ole joulupahnoja. - -Aikaa kului. Ja muutamien vuosien perästä sai Inkeri ilokseen -kiinteimmän toivonsa täytetyksi, kun hän sai sulkea Gabrielin pappina -syliinsä. - - * * * * * - -Kärkelän talossa Ruovedellä, jossa Gabriel Bergelin oli -pitäjänapulaisena ja mainitun talon omistajana, eli vanha äiti -kunnioitettuna ja rakastettuna viimeiset elämänvaiheensa. Yhdeksän -viimeistä ikävuottaan hän eli sokeana. Väsyneet silmät sammuivat. Se -tuli vitkaan ja edeltä tiettynä eikä senvuoksi säikäyttänyt Jumalan -tahdolle aina nöyrästi alistuvaa Inkeriä. Päinvastoin hän kiitti -Jumalaa siitä, että hän oli säilyttänyt hänelle tämän ulkonaisen -pimeytensä ajalla sisäisen valon. Ja kun hänen poikansa luki hänelle, -varsinkin hänen rakasta postillaansa, ja aina lähellä ollessaan -kiiruhti häntä tukemaan, koska tiesi, että hänen apunsa oli äidille -mieluisin, sanoi äiti väliin hymyillen: -- Sinä olet minulle silmänä -ja sauvana. - - * * * * * - -Näiden vuosien aikana oli talossa usein emännän vieraina eräs hänen -ystävänsä, rouva Levon ja tämän tytär Greeta-Liisa. Ja koska talossa -oli kolme pientä tytärtä, jotka tarvitsivat opetusta ja johtoa, -halusi pastorinrouva saada Greeta-Liisan heitä opettamaan. Tämä nuori -neiti läheni myötätuntoisena vanhaa sokeata isoäitiä, jolla hänen -mielestään oli niin lempeät ja aurinkoiset kasvot. Ja vanha mummo -kiintyi myöskin sydämellisesti häneen. Siten oli molemminpuolinen -lähentyminen tapahtunut vanhan ja nuoren välillä heidän miltei itse -sitä huomaamatta. - -Sokeanvaistolla kiintyi vanhan Inkerin sydän tähän nuoreen tyttöön, -jonka heleän raikas ääni miellytti hänen korvaansa. Hän tunsi, että -tuolla miellyttävällä äänellä puhui teeskentelemätön, herttainen -ja vaatimaton henkilö. Pitkinä puhteina, kun vanha isoäiti valvoi -ja toiset perheen jäsenet jo nukkuivat, pistäytyi tyttö mielellään -isoäidin kamariin hetkeksi juttelemaan. - -Tällaisina hetkinä avasi vanha Inkeri vähitellen sydämensä nuorelle -ystävälleen. Hän oli kyllä ennenkin pitkin elämänsä tuntenut halua -tämmöiseen täydelliseen sydämensä sinettien avaamiseen, mutta hän -ei ollut löytänyt ketään, jolta olisi voinut odottaa ymmärtävää -vastakaikua. Siinä oli aina ollut jotakin, joka pidätti häntä. -Mutta nyt hän tunsi sisäistä vetoa, tarvetta ajatusten vaihtoon. -Senvuoksi hän kertoi tälle nuorelle ystävälleen vaiherikkaan, -vaikka vähän huomatun ja pilvenvarjoisen elämänsä. Ja tämä ystävä, -niin nuori kuin olikin, ymmärsi hänen tunteensa niin elävästi -ja säesti häntä sattuvilla huomautuksillaan ja myötätuntoisella -äänenväreilyllään, siten kosketellen Inkerin sydämen pohjalla jo -hiljaa väräjäviin kieliin. Senvuoksi hän sydämensä salaisuuden, jota -ei hän ollut kenellekään omista lapsistaankaan kertonut, hänelle, -nuorelle ja vieraalle henkilölle, sillä hän tunsi kuulijansa ottavan -hienotunteisella mielellä vastaan hänelle uskotun elämäntarinan. - -Ja puhellessaan unohtivat he kokonaan ikäeron. Sokea vanhus puheli -kuin elämän koulussa kypsyneelle henkilölle, ja nuori näkevä tyttö -taas kuin ikäiselleen, niin vapaasti, elävästi ja vilkkaasti. Ja -ihmeteltävästi se elvytti vanhusta ja nuorensi hänen sisäistä -olemustaan. Hän tiesi nyt, että maailmassa oli ihminen, joka ymmärsi -arvostella hänen elämäntaakkansa painoa... Miksi olisi hän vienyt -sen koskematta hautaan? Kun siinä oli koko hänen elämänsä sisällön -keskipiste, niin miksipä hän jättäisi jälkeensä valheellisen -varjokuvan itsestään? - -Hän tunsi todellista onnea siitä, että oli löytänyt itselleen -sisarsielun tässä nuoressa tytössä. - -Muutamana tyynenä kesäiltana vuoden 1779 paikkeilla on perhe -kokoontuneena isoäidin huoneeseen. - -Sokea isoäiti makaa sairaana. Hän odottaa kotiinkutsua, sillä hän -tuntee koti-ikävää, on väsynyt elämän pitkään taipaleeseen. - -Pastori istuu tuolilla pöydän ääressä, jolla olevia kirjoja hän on -lukenut äidilleen. Mutta nyt on äiti nukahtanut. - -Pastorinrouva, joka on käynyt toisessa huoneessa, tulee hiljaa sisään. - --- Greeta-Liisa, sanoo sairas, joka on herännyt unenhorroksesta. - --- Onko se Greeta-Liisa? - --- Ei, se olen minä, Sofia. - --- Niinkö. Missä Greeta-Liisa sitten on kun ei hän tule sisään? - --- Eikö äiti nyt muista enää, kysyi pastori -- että hän on pari -vuotta sitten matkustanut kotiinsa? - --- Muistan kyllä... Mutta minä luulen, että hän tulee... - --- Tahtoisiko äiti, että häntä mentäisiin tuomaan tänne? - --- En minä tiedä... - --- Taitaisi olla paras, että lähettäisimme häntä noutamaan, sanoi -rouva mieheensä kääntyen. -- Isoäiti oli kysynyt häntä jo yölläkin. -Ja olisi hän tässä sitten apunakin. Hän on jo niin kotoinen olento -meille, olen häntä oikein kaivannut. - --- Huomenaamuna varhain lähetän pari miestä veneellä matkaan, koska -äiti häntä niin kaipaa. Samalla lähetän kirjeet sisarilleni, jotta he -saavat tiedon äidin sairaudesta. - - * * * * * - -Muutaman päivän kuluttua heräsi isoäiti eräänä aamuna myöhään, -nukuttuaan koko yön rauhallisesti. - -Hän katselee joka puolelle huonetta ja iloinen hymy kaunistaa hänen -herttaisia, sairauden kalvistamia kasvojaan. - --- Äiti voi paremmin, minä luulen, sanoo hänelle pastori, joka nytkin -istuu siinä pöydän ääressä. - --- Voin, vallan hyvin. Mutta tiedätkö, poikani, minkä ihmeen, minkä -suuren ilon Herra on minulle suonut! - --- Minkä, rakas äiti? - --- Minä näen! - --- Ei, äiti kulta, kyllä se taitaa olla taudin houretta. - --- Ei se ole houretta, minä näen selvästi kaikki. En ensiksi itsekään -jaksanut uskoa sitä todeksi ja olen sentähden jo hetken katsellut -ympärilleni. Mutta oikein selvästi minä näenkin, kukat tuossa -ruukullani, ja niin kauniita! Jumalalle olkoon kiitos tästä suuresta -ilosta, että vielä sain nähdä päivänvalon. Oi kuinka nyt onkin ihana -päivä! Ja ihmeellistä, silmäni eivät ole valonaratkaan. - -Pastori, joka äidin puhuessa oli noussut ja astunut lähemmäksi, -seisoi kumartuneena hänen puoleensa ja katseli häntä silmiin. - --- Kyllä se on tosi, että äiti näkee, hän sanoi, -- silmät ovat -kirkkaat ja eloisat, niissä on näkevän ilme ja voima. - -Ja hänen omat silmänsä kyyneltyivät. - -Rouva tuli nyt myöskin lähemmäksi. Hänkin oli ensiksi uskonut, että -anoppi vain houri. - --- Kyllä se onkin ihme, meille kaikillekin, sanoi hän, -- että -isoäiti taaskin näkee. Jumalalle kiitos! - --- Niin, Jumalalle olkoon kiitos siitä, että vielä sain nähdä teidät -ja lapsetkin. Kauniita, vanhempiensa muotoisia lapsia, vaaleat -hiukset ja siniset silmät, ja säännölliset kasvonpiirteet kaikilla... - --- Mutta... kuka tuo vieras tyttö on, jatkoi isoäiti vasta saapuneen -Greeta-Liisan huomatessaan, -- tuo tummahiuksinen neiti, joka tuolla -yksinään seisoo? Mielestäni hänessä on jotain tuttua, mutta en -tiedä... en muista... - --- Nyt ei äiti tunnekaan Greeta-Liisaa, jota on niin odottanut. -Pastori katsoi hymyillen äitiään. - --- Oi tunnen, tunnen, huudahti hän. - --- Ei suinkaan, kun ei äiti ole häntä vielä koskaan nähnyt, mutta -äiti arvaa sen. - -Neiti Levon, joka oli odottanut isoäidin huomiota eikä senvuoksi -ollut mitään puhunut, jottei äänellään olisi itseään ilmaissut ja -hänen havaintojaan häirinnyt, kiiruhti nyt tervehtimään ja painoi -huulensa vanhan ystävänsä kädelle. Tämä veti hänen päänsä luokseen ja -kosketti hänen otsaansa huulillaan. - -Näin tervehdittyään vastasi äiti poikansa huomautukseen. - --- Sanot, etten tunne häntä, kun en ole häntä nähnyt. Ja kumminkin -minä mielestäni huomasin hänet niin tutuksi... Ja heti kun kuulin -nimen, ymmärsin, että tuommoinen hänen juuri täytyy ollakin. -Tuommoiset harmaat, ilmeikkäät silmät, hymyilevät ja samalla -vakaan vilpittömät ja ymmärtäväinen kasvonsävy. Oi, se on juuri -Greeta-Liisa! Jumala sinua siunatkoon, että tulit minua katsomaan. -Olen sinua kyllä odottanut, lapseni, vaikken äsken muistanutkaan, -että sinua on oltu noutamassa. Ilo näköni takaisinsaamisesta täytti -niin mieleni, että unohdin sen venematkan. - --- Nyt minä ymmärrän, jatkoi hän hetken kuluttua, -- minkätähden -minun on pitänyt nämä yhdeksän vuotta olla sokeana. Olen sitä väliin -miettinyt, löytämättä kuitenkaan siihen tyydyttävää vastausta. - --- Minkätähden sitten, äiti kulta? Pastori tuli lähemmäksi. - --- Jotta minä saisin tämän sanomattoman ilon ennen kotiinmenoani. -En voisi käsittääkään, mitä nyt tunnen, ellen olisi ensin kärsinyt -synkkää pimeyttä. Oi kuinka Jumala on hyvä! Olen saanut vielä nähdä -sinutkin, poikani. Tämä on onnea! - -Pastori otti äidin käden omaan käteensä, puristi sitä hiljaa ja -meni sitten takaisin pöydän luokse ja rupesi lukemaan etsimäänsä -raamatunpaikkaa sokeana syntyneestä, jota äiti aina mielellään -kuunteli ja jolla nyt oli hänelle vielä syvempi merkitys. - - * * * * * - -Kolmannen päivän illalla siitä kun hänen silmänsä taaskin olivat -auenneet päivän valolle, ummisti hän ne viimeiseen uneen. Ja hänen -Gabrielinsa sulki sammuneet silmät. - - - - - - -KAMALA HETKI - - - - -KERTOMUKSEN ALUKSI - - -Tottahan se nyt viimeinkin tulee kotiin, sanoi myllärin emäntä, -kun hänen miehensä tömistellen lunta töppösistään ja huiskien sitä -lakistaan ja takistaan astui tupaan. Kyllä hän olikin myllärin -näköinen sisään astuessaan, mutta vain lumesta. -- Oi voi, mutta minä -maar sinua olen odottanut. Hän huokasi. - --- Mitä sinä nyt sitten niin kovin...? Kyllä siellä nyt on oikea -sudenilma ja huono sää kävellä, mutta olenpa minä mies, joka jaksan. -Eikä ne asiat ole ovenrivassa, mutta hyvin se meni siellä. - --- Niin, en minä nyt sitä... mutta olipa hyvä toki... Enkä minä -juuri sinun tähtesikään, mutta... - --- Mutta mitä? Eihän mitään ole tapahtunut hevoselle taikka lehmille -tiedämmä, kai se nyt jotakin on? - --- Ei, en minä tiedä mitään tapahtuneen, kotona kumminkaan. Itse vain -olen huolissani ollut. - --- Onko täällä ketään käynyt kylästä sitten, sanoi mylläri -rauhoittuneena, ja jotakin juorunnut Silläaikaa kun minä olen ollut -poissa? Ei niitä tarvitse mielellensä laskea. - --- Ei täällä ketään ole ollut juoruamassa -- mitä minä juoruista! -Eikä kukaan koko päivänä ole ovea raottanut, ainoastaan -kuvakaappimies täällä kävi, sanoi eukko hitaasti. - --- Vai kuvakaappimies, vieläkö niitäkin näkee kulussa ja osaavatko ne -tänne sydänmaillekin! Rahakeinoa vain aina. Taisi olla minkämoinen -tuo kaappi. Muistan pikkupoikana nähneeni... Uusia kaappeja sillä kai -sentään? - --- Ei ollut kuin vanha romo. -- Mutta käy nyt ukko-kulta syömään, -kyllä maar sinun jo nälkä on näin myöhään, kun koko päivän olet ollut -poissa ja tämmöisellä säällä. Puuro on jo kaikki jäähtynytkin, lapset -jo söivät ja panivat maata... mutta, ei minua haluta syödä. - --- Kyllä sinä nyt olet jonkun pahan uutisen kuullut varmaankin, -äänesi kertoo, sanoi mylläri käydessään pöydän luo. -- Se mieskö sitä -puhui? - --- No, saat kuulla koko asian, minä kerron sen sinulle juurta -jaksain. Se oli kovin pitkä mies, ei niitä olekaan niin pitkiä -kuin harvassa. Ja se oli kovin puhelias ja iloinen, naureskeli ja -näytteli lapsille kuvakaappia. Ja pyysi kahviakin, ja minä annoin, -enkä tahtonut ottaa maksuakaan siitä, kun hänkin ilmaiseksi näytteli, -mutta hän sanoi vain: -- En minä ilman pyydä, ette tekään sitä ilman -saa, rahan tekin maksatte, minä tahdon aina maksaa rehdisti kaikki. -Ja sitten pyysi ruokaakin, mutta kun ei sattunut keittoa olemaan, -niin minä rupesin perunoita keittämään, kun hän pyysi. Sitten hän -kysyi, kun minä tuossa pataa tulelle asetin ja perunoita siihen: -- -Onko tässä puotia lähellä? Sanoi, että hänen tarvitsisi ostaa pientä -tavaraa onnenpöytäänsä -- sekin sillä oli. -- Kyllä tässä on hyvä -puoti lähellä, minä sanoin, kyllä siitä saatte mitä tarvitsette. --- Missä se puoti on? hän kysyi. -- Tuossa se on, kosken toisella -puolella, minä sanoin, tuossa isossa rakennuksessa, niissä asuu -sahan työmiehiä toisissa. -- Kenen tuo saha on? hän taaskin kysyi. --- Se on saman isännän, jonka puotikin, minä sanoin. -- Asuuko se -täällä, isäntä itse? -- Ei, se on Tampereella, minä vastaan. -- Käykö -tässä kauppa näin sivupaikassa? -- Kyllä tässä sentään käy, tässä -on vahva saha, tehdään talvisin paljon tukkikauppoja, väkeä on että -vilisee hakkuussa ja ajossa, sanoin. -- Mutta mitä ne miehet tässä -talvella tekevät, eihän saha nyt käy, vesisaha? hän kysyi sitten. -- -Ne ovat tukkeja mittaamassa, minä sanoin, -- siellä ne ovat nytkin, -joka sorkka koko sahalta, akat vain ovat kotona. -- No, kuka niitä -tukkikauppoja tekee, kun ei isäntä täällä ole? -- Täällä on hänen -kirjanpitäjänsä, minä sanoin, joka maksaa rahat, sahanasettaja -katsoo metsät ja tekee kaupat, ja kirjanpitäjä sitten vain maksaa. --- Missäs se sahanasettaja asuu, jos saisi kortteeria sieltä, asuuko -se kirjanpitäjän kanssa yhdessä? mies kysyi. -- Ei, sahanasettaja -asuu eri rivissä alhaalla, kirjanpitäjä asuu siinä isossa rivissä, -jossa puotikin on, hän se on puodissakin, minä vastasin taasenkin. --- Onko se ylpeä mies, se kirjanpitäjä, jos tästä kävisi jotakin -ostamassa siltä? hän sanoi. -- Ei se ylpeä ole, eikä se mies olekaan, -vaan nainen, minä nauroin. -- Vai nainen, eikö täällä miehistä -kirjanpitäjää olekaan? -- Ei, minä vastaan ne uskovat häneen niin, -kun tuntevat hänet hyvin, ja hän on sieltä kotoisin, josta hekin, -patruuna ja rouva. -- Niin, sanoo hän nauraen, -- ja eipä ne rahat -taida niin isot ollakaan, jotka he uskovat naisen käteen, joku sata -markkaa kerralla kukaties, ei suinkaan rikkaat semmoisista summista -paljoa piittaa. -- Älkää sanoko, vai joku sata markkaa! minä sanoin, -joka tahdoin kehua kirjanpitäjää, kun siitä pidän, kyllä sillä -tuhansiakin on takana, kun joka viikko tuhansia suoritetaan. - --- Hm, mörähti mylläri, vieden lusikalla puuroa suuhunsa. Eukko -jatkoi kertomistaan. - --- Ketä siinä muita asuu, siinä rivissä? Eikö siinä perheellistä -väkeä ole, että olisi lapsia, jotka kaappiin katsovat, taikka -nuoria miehiä onnenpöytää koettamaan? hän sanoi. -- Asuu siinä yksi -perheellinen mies, mutta se on nyt tukinmittauksessa, eikä taida olla -paljoa rahaa eukolla näin lauantaina, ennenkuin mies tulee, kyllä ne -hupenevat työmiehen talviansiot. Ja asuu siinä rivissä sitten vielä -pari naimatontakin miestä, mutta nekin ovat nyt tukinmittauksessa, -mutta kyllä ne kaikki illaksi kotiin tulevat, jos sinne viitsisitte -mennä vielä, kun syönytkin olette, silloin niillä on rahaa, sanoin. -Niin puhuin kaikki asiat, eikä yhtään mieleeni tullut, että jos se -minua puhuttaa. - --- Niinpä kyllä, oliko se tarpeellista puhetta? Mutta puhu nyt päähän -asti, mitä varten sitä nyt epäilet? - --- Oles nyt, kun minä parhaillani keitin, niin sille tuli yhtäkkiä -niin kiire, ettei kerinnyt odottamaan siksi kun hautaperunat -olisivat kypsyneet, vaikka juuri hänen tähtensä minä puolisen -jälkeen ruokapadan tulelle paninkin, kun sanoi nälän olevan ja -pyysi keittämään. Mutta hän sanoi, että ei hän viivy nyt enää tällä -kulmalla eikä ehdi puotiinkaan, hän menee isoa kylää kohti yöksi, -jottei jää lumen taakse tänne kaappeineen. No, mitä minä siihen. -Mutta minua harmitti se keittämiseni, kyllä sen tiedät, kylmiä ne -sitten olivat itsellemme illaksi, kokonaiset ja puuroa piti keittää, -ja minä hyvyyttäni keitin ja paninkin runsaasti isolle miehelle. Niin -minä rupesin miettimään, mitä se puheli ja kyseli niin tarkasti. -Mutta ajattelin taaskin, että minä vain suotta olen levoton, kyllä -maar oudot ihmiset kyselevät, kyseleväthän sitä tututkin; ja kun -oli vielä päiväaika, niin minä ajattelin, ettei se nyt vielä ole -pahantekijäin aikakaan, ja sitten tulevat miehetkin kotiin. Mutta -olen tässä ollut siitä sentään levoton. - --- Kyllä siinä jo on ollut levottomuuden syytäkin, sanoi mylläri -nousten, ateriansa lopetettuaan, pöydän takaa. -- Mitä sinun tarvitsi -ruveta sille rahoja kehumaan ja selittelemään, kuinka asutaan, -oudolle miehelle, enempää kuin sitäkään, missä miehet ovat. Ei se -suinkaan mikään rehellinen mies ollut, joka niin tutki ja kyseli, -eikä sitten syömäänkään kerinnyt, vaikka nälkä oli. Ei suinkaan se -hänen ammattinsa niin kovaa kiirettä vaadi, että tällaisella ilmalla -niin kulkemaan vaatii, ettei syömään ehdi. Ja sinne sillä kiire oli, -puotiin, eikä muualle. Mitäs nyt sanot, jos se on tappanut ihmisen, -ryöstänyt rahat ja juossut tiehensä? Kun et sitten ole mennyt -katsomaankaan? - --- Oi voi, isä kulta, Jumala varjelkoon! Jo minä nyt pelkään, oikein -puistattaa. En minä sitä sentään semmoiseksi uskonut, ajattelin vain -itseäni hupakoksi, kun olin pahoja mieleeni päästänyt. Kyllä minä nyt -toiste tiedän olla varuillani, kyllä jo. Mutta mikä sitä ymmärsi, kun -se oli niin iloinen ja ystävällinen. - --- Jos ei vaan jo olisi niin myöhä, sanoi mylläri vähän mietittyään, -niin menisin minä katsomaan sinne, vaikka väsynytkin olen, mutta -siellä on nyt jo miehetkin kotona; ja se nyt on tapahtunut, mikä on -tapahtunut. Kello käy kymmenettä, pannaan nyt maata, kyllähän aamulla -kuullaan. - - * * * * * - -Jotta lukija saisi pääkertomuksen sisällyksestä niin eheän ja elävän -kuvan kuin mahdollista, annamme päähenkilön itsensä kertoa. - - - - -KAMALA HETKI - - -Oli maaliskuun alkupuoli 1887. Olin silloin eräässä pitäjässä -Näsijärven seudulla. - -Lunta pyrytti taivaan täydeltä. Minä istuin kirjoituspöytäni -ääressä ja lopetin viikon tilejä, vähän väliä luoden silmäyksen -ulos ikkunasta sakeaan ilmaan, missä isot lumihiutaleet iloisella -vauhdilla tanssien lensivät maata kohti. Koko luonto oli kuin -äärettömän suureen valkoiseen tähtikutoiseen harsoon verhoutunut, -harsoon, jossa jokainen sen pieninkin osa eli. Naapuritalokin, joka -oli ylhäällä kummulla ja jota ainoastaan iso piha erotti meidän -talostamme, näytti vain epämääräisesti häämöttävän kuin utuinen -taikalinna jossakin sadussa. - -Tuntuu niin kolkolta istua melkein yksin isossa huonerivissä. Juhon -vaimo tosin oli pienten lasten kanssa kulmakamarissa rivin toisella -puolella, mutta ei se seikka juuri mitään merkinnyt, sillä he eivät -kuulleet sinne saakka mitään omalta touhultaan, kun oli toisia -huoneita välissä. Ja ostoksensa vaimo teki vasta illalla, miehen -kotiin tultua, hänellä ei siis nyt ollut puotiinkaan asiaa; ja kiire -hänellä olikin, paljon pieniä valmistuksia, joten ei suotta ehtinyt -tulla. Eikä muuten ollut tänään koko rivissä kotona muita kuin minä. -Tiesin siis, että saisin olla yksinäni. - -Tein ehkä väärin -- ajattelin -- kun sallin Jaskan mennä metsään -tänään, näin syrjäisessä seudussa, varsinkin kun kaikki muut miehet -ovat poissa. Mutta eikö paha ilma mahda häntä kotiin ajaa? Ehkäpä -on jo tullutkin, mutta ei ole kuulunut askeleita. Olisi tuo minulta -voinut jäädä huomaamattakin tässä laskiessani. Tai ehkäpä hän on -mennyt tuonne toisiin riveihin... Voi kuinka on synkkää tänään! -Ilma vaikuttaa, ja tämä huone sileänsinisine seinineen, joka aina -pilvisellä ilmalla on kuin sumua täynnä, ikäänkuin painaa minua. -Jos olisin kotiseudulla edes, mutta näin etäällä... Kumma kun ei -nyt ketään tule puotiinkaan tänään -- vain aamulla kävi jokunen --- kai nyt kaikki pitävät pahaa ilmaa. Tämä ajatus oli jo useita -kertoja osunut mieleeni. Olin omituisen levoton, minulla oli kuin -ennakkotunne jostakin pahasta. Tämä tuntui kummalliselta, sillä -muuten ei tuollainen levottomuus kuulunut luonteeseeni, turha pelko -oli minusta aina näyttänyt lapsekkaalta. Mieleni olisi tehnyt -sulkea puoti, mutta oli vielä niin aikaista, kello ei ollut vielä -viittakaan. Ja luultavasti joku tulee vielä, jos ilma vähänkin -asettuisi, sunnuntaiksi jotakin ostamaan, sillä olihan nyt lauantai. - -Olin kuitenkin tyytyväinen, että olin tänään päässyt niin pian -vapaaksi laskuistani, kun ei kukaan ollut minua häirinnyt. -- -Jopa tuli mielestäni joku käyden pitkin huonerivin sivua. Koetin -kiirehtiä. -- Nyt olivat siis viikon kuluessa tukkikauppoihin menneet -rahamäärät tarkastettu; laudoista, hiilistä ja haloista tulleet -rahat luetut -- nämä kun viikolla vain kirjoitettiin muistiin sitä -mukaa kuin rahoja meni tai tuli. Viimeisiä numeroita juuri kirjoitin -kirjaan. Rahat olivat vielä edessäni päällekkäin ladottuina, -yhdensuuntaisissa pylväissä pöydällä. Niitä oli seitsemänsataa -neljäkymmentä kuusi markkaa seitsemäntoista penniä. Mutta sitäpaitsi -oli matalassa kirstussa sänkyni alla yksitoistatuhatta markkaa. - -Eikö se tullutkaan? ajattelin. Katsahdin ulos. Kummallinen olento, -joka seisoi huoneeni seinustalla, loi tutkivan katseen minuun läpi -ikkunan. Se oli hyvin pitkä mies, etukumarassa, sillä hänellä oli -selässään korkea ylöspäin suippeneva kaappi, ns. kuvakaappi. -- -Ennen aikaan kuljeksi tuollainen kotimainen "kuvakaappimies" usein -kyllä maaseudulla, nyt se on jo käynyt harvinaiseksi ilmiöksi, -ehkäpä jo hävinnyt ihan sukupuuttoon, antaen sijaa ulkomaalaisille -"posetiivimiehille." -- Katsoin suoraan miestä silmiin, ikäänkuin -kysyäkseni, miksi hän siihen pysähtyi. Hän lähti pitkin askelin -astumaan puodin ovea kohti. - -Sen seikan että hän pysähtyi ikkunani alle, ei itsessään tarvinnut -antaa mitään aihetta epäluuloon hänen suhteensa; sillä oli varsin -tavallista, että oudommat henkilöt siinä aivan kuin kysyivät -itseltään: kumpiako portaita nousen? Mutta hänen katseessaan oli -jotakin urkkivaa, kun hän tuosta ikkunanpielestä kurkisti sisään ja -katsahti minuun, mutta samalla myöskin ympäri huonetta; ja vielä -mennessäänkin hän käänsi päätään, ja hänen silmäyksensä kiintyi -puolen sekunnin ajaksi pöydällä oleviin rahoihin. Minä huomasin -selvästi, että hän näki ne siinä. - -Huonerivi oli mäenrinteessä ja pihan puolelta melkein maassa kiinni, -ja kun piha kohosi ylöspäin huoneista, voi ohikulkeva mielensä mukaan -katsoa ikkunasta sisään. Tälle pihalle kulki huonerivin sivusta kaksi -kiviporrasta, joiden välillä minun huoneeni ja puoti sijaitsivat. -Toinen näistä, oikeanpuolinen, vei eteiseen eli ns. tampuuriin, ja -siitä asuinhuoneisiin, toinen leipomatuvan eteiseen eli pakarin -porstuaan, niinkuin sitä nimitettiin, josta ovi vei oikealle -kauppapuotiin. Tätä viimemainittua vastapäätä oli leipomatuvan ovi. -Tämän porstuan perältä vei ovi vasemmalle kulmakamariin, jossa Juho -perheineen asui leipomahuoneen vieressä, toinen oikealle puodin -vieressä olevaan miesten kamariin. Miesten kamarista ei käynyt ovea -muualle kuin porstuaan, sillä tämän huoneen ovea vastassa oleva seinä -oli päin erästä sänkykamaria, joka pidettiin lämpimänä patruunan -varalta, kun hän sattui tulemaan. Tämän sänkykamarin kohdalla oli -siis puotikamari, joka samalla oli minun huoneeni. Tässä minun -huoneessani oli kaksi ovea, toinen tuohon edellämainittuun tampuuriin -ja toinen tietysti puotiin. Tätä puotikamaria vastapäätä tampuurissa -oli keittiön ovi. - -Puodin ovi helähti ja aukeni, kun mies astui hitaasti sisään -epämukavine taakkoineen, jonka hän laski myymäpöydälle. - -Olin jo noussut ylös, mennäkseni heti puotiin, mutta kun silmäsin -sinne astuessani pari askelta eteenpäin, näin tuon oudon miehen jo -makaavan viistossa myymäpöydän mutkan ylitse ja kurkistavan kamariin. - -Kun hän näki, että katsoin sinne, huusi hän rämeällä äänellä: - --- Eikö sieltä tulla? - --- Tulen heti, olkaa hyvä ja odottakaa pari silmänräpäystä, vastasin -ja astuin takaisin pöydän luo. - -Miehen olennossa ja äänessä oli jotakin, joka herätti epäluuloani. -Hän näytti minusta ikäänkuin olisi tahtonut teroittaa sekä kuuloansa -että näköänsä niinkuin kissa, joka vainuaa hiirtä. - -Panin siis nopeasti rahat pöydältä pieneen mustaan lakkiseen -kassakirstuun, joka oli pöydällä ja oikeastaan oli aiottu matkarahoja -varten, mutta nyt käytettiin tähän tarkoitukseen. Tämän otin käteeni -ja astuin kaapin luo, joka oli eteiseen vievän oven ääressä. Ja kun -tämä viimemainittu ovi oli puotiin vievää ovea vastassa, en voinut -tätä tehdä niin, ettei mies olisi havainnut minne sen laskin, kuin -myöskin että kätkin avaimen taskuuni. Tämän kyllä käsitin kaikki, -mutta minne sen olisin pannut muualle, avaimenkaan? - --- Minkälainen kirjanpitäjä täällä on, kun antaa matkustavaisen -odottaa? huusi mies äreästi, kun käännyin puotia kohti. - -Huomattava on, että niin kauan kuin kokosin rahoja kirstuun ja panin -kaappiin, ei hän hiiskunut sanaakaan eikä vähintäkään liikahtanut, -mutta kun sen olin tehnyt, huusi hän heti ja teki kiivaita liikkeitä -yläruumiillaan. Mutta näennäisen äreyden ohessa näkyi kuitenkin -tyytyväinen ilme hänen kasvoissaan ja hän koetti turhaan peittää sitä -noilla kiivailla sanoillaan. - --- Suokaa anteeksi, sanoin kohteliaasti, astuessani puotiin, minä -olin estynyt heti tulemasta. - --- Mikä teitä esti? Heti pitää tulla, ei matkustavaisella ole aikaa -odottaa, räyski hän. - --- Minä panin rahaa laatikkoon, kyllä kai sen kuulitte ja näittekin, -että se minulla oli esteenä, sanoin tyynesti. - -Minä katsoin puhuessani häneen tarkasti. - --- No, kuulin minä sen ja näinkin, mutta mitä se minuun kuuluu? -Ette te ole rehellinen ihminen, -- hän korotti taaskin ääntänsä, -- -kun annatte oudon seisoa puodissa. Vai onko tämä oma puotinne? Eikö -teillä ole aikaa rahojanne korjata jälkeenpäin? - --- Ei. Raha pitää ensiksi panna talteen. Minä kyllä tiesin teidän -puodissa olevan ja sentähden kiiruhdin. Ja ettepä ole siinä -liikahtanutkaan, vaan seisonut kauniisti paikallanne. - -Minä käsitin, että hän tahtoi ärsyttää minua. Arvelin, että oli -paras olla sangen maltillinen ja vakavan kohtelias; siten olisi -hänen vaikeampi olla hävytön. Ehkäpä hän etsii juuri syytä oikein -kiivastuakseen ja koettaa omaa rohkeuttaan karaista, ajattelin. - --- Noh, en minä liikkunutkaan, minä olen rehti mies. Minä huusinkin -heti: eikö sieltä tulla! - --- Niinpä oikein. Olkaa hyvä ja sanokaa, mitä haluatte ostaa. - --- Minä teen paljon kauppoja. Minun täytyy miettiä ensiksi mitä -ostan, minä ostan paljon. - --- Kuljetatteko kauppaa kaapissanne? - --- Kuljetan minä sitäkin siinä. Se on kuvakaappi. Minulla on -onnenpöytäkin tuossa, hän osoitti oven puoleen, jossa se oli -lattialla, -- ja ostan siihen paljon pientä tavaraa. Ei niitä niin -pian ehdi ajattelemaan. Kun te kuhnitte tuolla rahan kanssa, ettekä -tullut heti, niin minä suutuin, ja mielestäni meni, mitä minun piti -ensiksi ostaa, kun minulla on niin perhanan pikainen luonto, enkä -kärsi hankkimisia, laverteli hän. -- Taitaa olla omaa kauppaanne -tämä, häh? - --- Ei. - --- Kenen tämä on? - --- Patruunan. - --- Asuuko se tässä, vai missä se asuu? - --- Tampereella. - --- Mikä talo taikka mikä se on, tuo tuossa ylhäällä, mitä väkeä siinä -on? - -Hän osoitti kädellään ikkunasta yli pihan. - --- Siinä asuu nykyään maalari. - --- Onko se kotona se maalari? - --- En tiedä varmaan. Kuuluu se olleen kylissä maalaamassa, mutta -taitaa jo olla kotona. - -Ehkäpä antaisi maalata kaappinsa, ajattelin. Se olikin vanhuudesta -mustunut, alkuaan se oli ollut punainen. - --- Onko siinä paljonkin väkeä? - --- Sillä on vaimo ja useita lapsia. Miten niin? - --- No, mietin tässä, kannattaisiko siellä käydä kaappia näyttämässä. -Ei sitä vastamäkeä viitsisi kantaa tällä säällä. Mutta koska siellä -on lapsia... Vai ovatko ne isoja jo? - --- Ei, pieniä ne ovat. - --- Ketä tuossa toisessa päässä asuu, onko sielläkin lapsia? - --- Ei. Siinä asuu vanha pariskunta. - --- Hm. Ei taida kannattaa mennäkään sinne ylös, jos ei niillä -maalarilaisillakaan ole lantteja. - -Vaikka mies minusta näyttikin epäilyttävältä, nousi minuun -kuitenkin tämän puhelun aikana soimaava tunne siitä, että tein -väärin epäillessäni köyhää kuljeksivaa miestä, jonka ei välttämättä -tarvinnut olla mikään heittiö ja rosvo vain sentähden, että hän -oli renttu. Olin oikein pahoillani siitä, että mielessäni olivat -saaneet sijaa tuommoiset ajatukset, jotka ehkä vain johtuivat -yksinäisyydestäni. - -Mutta ennenkuin jatkan, on velvollisuuteni antaa jonkunlainen -muotokuva hänestä, sillä eipä hän ollut juuri tavallinen ilmiö, tuo -kuvakaappimies. - -Vanha kuvaannollinen puheenparsi "pitkä kuin nälkävuosi" soveltui -ihan hyvin siihen henkilöön, joka seisoi vastassani, myyntipöydän -edessä. Hän oli varmaankin kolmatta, kenties neljättäkin tuumaa yli -kolmen kyynärän, jos olisi seisonut suorassa. Mutta pää ja vatsa -olivat taipuneet paljon eteenpäin, joten selkä vyötäisistä oli käynyt -notkoon ja hartiat nousseet korkealle. Polvet notkuivat vuoroin ja -koko miehen asento oli horjuva ja miltei aina liikkeessä. Väliin hän -seisoi toiselle ja taaskin toiselle lonkalleen nojaten tai huojui -edestakaisin. Mutta hänen kokonsa näkyi olevankin melkein kaikki -pituutena, sillä vahvuus oli tykkänään epäsuhteellinen mittaan -nähden. Olipa aivan kuin nuo huojuvat liikkeet olisivat olleetkin -sopusoinnussa tuon hoikan, luisevan vartalon kanssa, jonka näkyi -olevan vaikea kantaa omaa mittaansa, varsinkin kun säärten puoli -ruumista oli eniten kehittynyt ja muu vartalo jäänyt vähemmälle. - -Hän oli nuori mies, mutta hänen iästään en päässyt selville, -sillä hän näytti hyvin elähtäneeltä. Hän voi olla ainoastaan -kahdenkymmenenviiden tai pikemmin kahdenkymmenenkahdeksan, mutta yhtä -hyvin kolmenkymmenenviidenkin vuoden vanha. Vanhempi hän ei ollut. -Kasvot olivat säännöttömät, ylen pitkät, varsinkin oli leuka nenään -verrattuna mittava, mikä epäsuhde pisti vielä enemmän silmään, kun -hän piti usein suunsa puoli-avoinna. Silmät syvissä kuopissaan olivat -isot, tinanappien väriset ja elottomat. Nenä ei ollut juuri suuri, -mutta muodoton, ja lyhyt nenänvarsi sisäänpainunut, kuin otsan alle -kätkeytyvä. Tämän huomasi parhaiten, kun katseli hänen kasvojaan -sivultapäin. Korvat olivat suuret, ja ulospäin pyrkivät, pitkät -värittömät huulet menivät loppeen ja tekivät suun rumaksi ja vinoksi. -Kasvojen väri oli kelmeä ja näivettynyt. Hiukset olivat melkein samaa -väriä kuin kasvotkin. - -Vanhat, alkuaan vaaleat, liasta tummenneet kesävaatteet, takki eri -kangasta kuin housut, ihan riippuivat hänen yllään ja näyttivät -vahvempaa ja takin hihoista päättäen lyhempää miestä varten -tehdyiltä, jos ne alkujaan samalle miehelle olivat kuuluneetkaan. -Likaiset, poimuiset, siniset paidanhihat korvasivat takinhihain -vajavuuden. Housut olivat tukitut ratkenneiden saapasten varsiin, -joiden korot olivat yhtäälle kallistuneet. Kaulassa oli huono -villainen "ostohuivi". Vanha harmaa kesälakkilääppä päässä täydensi -puvun. Sitä hän työnsi korvalta toiselle ja väliin taaksepäin, -kuitenkin enimmäkseen niin, että se nyykötti kallellaan otsalla, jota -siis vain vilahdukselta näin ja joka oli kurttuinen ja juuri kuin -isommasta kokoon puristunut. - -Näitä erityisseikkoja en heti aluksi huomannut, katsoin ainoastaan -koko hänen olentonsa yleistä epämiellyttävyyttä, mutta näiden -havaintojen tekoon johtivat minut illan tapahtumat. Muistan hänet -aivan kuin hän seisoisi ja huojuisi vieläkin edessäni. - -Myymäpöydän kulmalla oli punnituslautaset eli palanssi. Palanssin -takana myymäpöydän sisäpuolella olivat painot järjestetyt isommasta -pienempään, kuten tavallisesti: ainoastaan neljänaulainen, jota oli -viimeksi käytetty, oli oikeanpuoleisella lautasella myymäpöydän takaa -katsoen. - -Mies otti sen siitä käteensä, jota hän heilutti ylös ja alas. - --- Paljonko tämä painaa? kysyi hän. - --- Neljä naulaa. - --- Kyllä kai se sen painaakin. - -Hän työnsi pitkälle leukansa, oli huolettoman näköinen, letkahdutti -itsensä toiselle lonkalleen ja laski sen palanssille kädestään, -mutta ei sille lautaselle, jolla se oli ollut, vaan toiselle, joka -oli häntä lähempänä. Minä huomasin sen, ja ajatukseni kiintyi siihen -vähän, mutta se oli kuitenkin niin tavallinen teko, eikä sillä siis -tarvinnut olla mitään merkitystä, sillä useat miehet käydessään -puodissa nostelivat noita painoja ja laskivat ne usein kädestään -toiselle lautaselle. Sen vuoksi kiinnitinkin siihen huomiota -ainoastaan sen pienen epäjärjestyksen tähden, jonka tämä seikka -aikaansai, ja siksipä se menikin mielestäni. Isäntäni, joka oli kauan -kauppaa hoitanut, oli itse puodissa järjestänyt punnituksen ja minä -tahdoin tietysti seurata kaikessa tarkasti hänen järjestelmäänsä; -tästä siis tuo epäjärjestyksen tunne minussa. Vieläpä sekin kuului -tuohon samaan järjestelmään, että punnituslautasella aina oli paino, -jottei palanssi suotta häälyisi ja kuluisi. - -Myymäpöytä teki suorakulman sillä puolella, jossa kamarinovi oli, ja -kävi siitä puodin oviseinään, jonne ulottui sen laskuovi eli luukku. -Toinen pää meni ikkunaanpäin. Ainoastaan yksi ikkuna -- pihaan päin --- oli puodissa sillä se oli vähäinen, isommasta huoneesta katkaistu -puodiksi ja puotikamariksi. Huone ei siis ollut nelikulmainen vaan -lyhyt ja vähän leveämpi. Siitä syystä myymäpöytä oli asetettu perältä -jotensakin lähelle seinää, joka oli täynnä rihkamahyllyjä, joten -siihen jäi ainoastaan kyynärän verran tilaa myyjän käytettäväksi. - --- Onko täällä lapsia muualla? kysyi hän edelleen. -- Luulenpa, että -olen tehnyt tyhmästi, kun olen kantanut tänne tuon kaapin. - --- Kyllähän niitä on eräässä työmiehen perheessä tuolla alhaalla; ja -tässä porstuassakin perällä, tuossa kulmassa asuu eräs perhe, jossa -on lapsia. - --- Mutta eihän niillä ole lantteja, työmiehen lapsilla, vai onko isä -kotona? - --- Ei se nyt ole vielä, vaikka sitä odotetaan pian tulevaksi, mutta -äidillä kyllä aina sen verran on, että lapset saavat huvin katsoa -kaappiinne. Mutta ette te sanonut vielä, mitä haluatte ostaa, olkaa -nyt hyvä... Ehkäpä täältä löytyisi jotakin, joka sopisi teille. -Sanotte että teillä on kiire. - --- Voi, kun minulla on huono muisti... Onko teillä... kultaisia -lintuneuloja? - -Hän puhui hapuilevasti, työnsi taaskin leukansa pitkälle. - --- Ei. - --- Eikö ole? Voi turkanen, ja mistä niitä saa? Tuolla minä niitä näin -enkä ymmärtänyt ottaa, en nyt muista, missä kaukana se puoti olikaan. -Ja kaikki niitä kysyivät. Ja hopeasiivellisiä, eikö semmoisiakaan ole? - --- Ei ole semmoisiakaan. - --- Mikä siinä on, kun ei niitä täällä ole? - --- En ole semmoisia sattunut näkemäänkään, mutta kai niitä muualla -voi olla. - --- Ohoh, vai ei nähnytkään! Niistä lapset pitävät paljon, ne sopivat -hyvin onnenpöytäänkin, ne ovat niin... - -Hän pysähtyi äkkiä ja kavahti ylös. - --- Mikä tuolla liikkuu? huudahti hän ja kiinnitti tylsän katseen päin -seinää. - -Aloin epäillä, että olin tekemisissä hourupäisen kanssa, sillä hänen -selällään olevat silmänsä tuijottivat kummallisesti tavaralaudakoilla -täytettyyn seinään, suu melkein ammollaan ja pahoin vinossa. - --- Missä? kysyin minä levottomana, -- hyllylläkö? - --- Ei, vaan tuolla huoneessa. - --- Ei siellä mikään liiku, vastasin rauhoittavasti. - --- Liikkuu siellä! Ettekö kuule? huusi hän ikäänkuin kammoksuen. Hän -väänsi päätänsä, kuunteli ja muljahutti suuria silmiään. Olin varma, -että hän oli hullu. - --- Kuka siellä on? kuiskasi hän tähdäten tylsän, katseen minuun. - --- Ei kukaan, vastasin varomattomasti kyllä suoraan, -seuraten mielikuvitustani, joka sanoi minulle, että hän oli -mielipuoli. Samassa silmänräpäyksessä kuitenkin kaduin tarpeetonta -avomielisyyttäni. - -Hänen kasvoissaan näin nyt vilaukselta saman tyytyväisen ilmeen kuin -silloinkin, kun tulin rahoja lukemasta puotiin. Epäilykseni heräsivät -uudestaan ja huomasin, että olin mennyt ansaan. Miten saisin nuo -ajattelemattomat sanani takaisin? Näiden ajatusten lentäessä päässäni -pidin kuitenkin tyynen muodon ja hymyillen lisäsin omiin sanoihini: - --- Minkätähden sitä niin kummeksutte, jos siellä joku liikkuisikin, -eihän se mitään kummallista ole, jos siellä ihminen on? - --- Eikö se olisi kummallista, vastasi hän terävästi, -- koska minä en -nähnyt huoneessa ketään muita kuin teidät, kun tulin sivu ikkunan, -eikä ovi ole käynyt siellä sittemmin, ja yhtäkaikki siellä nyt joku -olisi liikkunut? Ette kai tahdo väittää, että siellä aaveita liikkuu? - --- En, vastasin naurahtaen. - --- No, uskon minä sen nyt, ettei siellä kukaan liikkunut, koska te -sanotte, ettei siellä kukaan ole, vaikka minä mielestäni kuulin. -Näinhän minä itsekin sitäpaitsi teidän yksin istuvan rahoja lukemassa. - -Hän katsoi tarkasti minuun puhuessaan, aivan kuin olisi halunnut -tietää mitä hänen sanansa vaikuttaisivat, kun hän rahoista -mainitsisi, mutta en ollut sitä huomaavinani. - --- Niin, minä näinkin, että katsoitte ympäri huonetta tullessanne. -Siitä näkeekin, lisäsin välinpitämättömästi, -- hyvin sisään joka -puolelle, paitsi sohvan kulmaan. - --- Niin no, siihen ei minun sopinutkaan nähdä, mutta uskon minä -ihmisen sanan, kun se vakuuttaa. - --- Mutta en minä ole vakuuttanut. - -Minä naurahdin, kuin olisi puhelumme minua huvittanut. - --- Ette sitä nyt enää takaisin saa, kun se kerran _pääsi_, sanoi hän -ivallisesti ja myöskin nauraen. - --- Minkätähden minä ottaisin sanani takaisin? Minä katsoin kysyvästi -ja tarkasti häneen. - -Tällä kysymykselläni en tarkoittanut kieltää itse asiaa, sillä siihen -kyllä käsitin sanani riittämättömiksi, vaan tahdoin ainoastaan -kuulla, mitä hän vastasi; oliko hän arvannut pelokkaat ajatukseni -ja sanoisiko selvään mielensä. Minun ei tarvinnutkaan kauan olla -epätietoinen, toinen. - --- Kyllä sen ottaisitte, kun saisitte, vastasi hän, yhä nauraen -ilkeää soinnutonta nauruaan. -- Ette tahtoisi myöntää, että olette -yksin oudon miehen kanssa. - --- Outoja minulle ovat kaikki, yksi enemmän, toinen vähemmän, sanoin -huolettomasti. - --- No, vastatkaa sitten suoraan kysymykseeni, vaikka kyllä minä sen -nyt muutenkin tiedän, mutta jos saatte vastatuksi... - --- Eihän minulla ole mitään teille vastattavaa. Emme täten pääse -kaupanteon alkuunkaan. - --- Eikö vastattavaa? räyhäsi hän. -- Kun minä suoraan kysyn, onko -huoneessa ketään, eikö se vaadi suoraa vastausta, häh? - --- Mutta ettekö käsitä, että kysymyksenne on sopimaton? Enhän minä -ole velvollinen tekemään teille tiliä yksityiselämästäni. - --- Ei, ei. Mutta kristitty ihminen rohkenee aina sanoa totuuden, -sanoi hän ääntänsä korottaen. -- Mutta te olette valehtelija ja sen -tähden ette rohkene. - -Näissä sanoissa lausuttu soimaus, vaikka se tulikin tuommoisen -henkilön huulilta, minuun kuitenkin sattui, ja sentähden jäin hänelle -vastauksen velkaa. Sanoin ainoastaan: - --- Te puhutte kuin pappi. - -Hän oli tietysti otaksunut minut arkatuntoiseksi, sillä luultavasti -hänkin oli tavallaan ihmistuntija. Vaikkakin siis tiesin, että hänen -vetoamisensa kristityn ihmisen uskallukseen oli vain teeskenneltyä, -ajattelin kuitenkin: tahtoisinko, jos tämä olisi viime hetkeni, mennä -valhe huulillani iankaikkisuuteen --? Ja kuitenkin, sanoi taaskin -ymmärrykseni, täytyy hänen uskoa, että täällä on joku toinen henkilö -lähellä. - -Kello kamarissa, eteisen ovipielessä, oli tämän puhelumme aikana -lyönyt viisi. Kuluisi ehkä pari tuntia ennenkuin miehet ehtisivät -kotiin tukkimetsästä. Ja ehkäpä ei kukaan pahan ilman vuoksi tulisi -enää puotiin. Oli siis sangen tärkeää saada hänet eksytetyksi -siitä uskosta, että olin yksin. Arvasin myöskin, että hän oli -hankkinut itselleen tietoja siitä, että miehet nyt olivat poissa -kotoa. Ajatukseni risteilivät sinne tänne. Tunsin oikeaa taistelua -sielussani. Valehdella en tahtonut -- olisiko se muuten auttanutkaan? -Hätävalhekin oli aina inhottanut minua. Mutta enhän minä silti ollut -velvollinen hänelle totuuttakaan ilmoittamaan. Tässä oli siis jotakin -tehtävä. Vaivasin sentähden ankarasti päätäni tuota yhtä ajatusta -hautoessani. - -Mutta ensiksi täytyi minun saada sytytetyksi tuli lamppuun, sillä -alkoi jo vähän hämärtää; ja hämyä melkein oli ollut koko päivänkin. -Oli selvää, että mies lörpötyksellään paljosta ostamisestaan tahtoi -ainoastaan kuluttaa aikaa, kunnes tulisi pimeämpi. Mietin siis, miten -saisin heti näppärästi tulen sytytetyksi. - -Lamppu riippui myymäpöydän etulaidan ylitse. Sytytin sen aina -lattialta, sillä varpaisiltani ulotuin siihen. Siksi ei oltu -katsottu tarpeelliseksi asettaa sitä ylös ja alas lykättäväksi. -Mutta ajattelin nyt: jos kurotan siihen, täytyy minun nojautua yli -myymäpöydän ja katsoa ylöspäin, enkä siis voi pitää häntä silmällä. -Sitä tehdessäni hän voi puhaltaa tulen sammuksiin -- hänen päänsä oli -lampun tasalla ja hän seisoi sen takana -- ja antaa täräyksen leukani -alle. Olin joskus kuullut puhuttavan semmoisesta. - -Ikkunan alla oli nappulatuoli. Minulla oli tapana istua siihen -käsityötä tekemään, kun toisinaan muutamat ostajat juttelivat -niin kauan keskenään tai minun kanssani, ja kohteliaisuus vaati, -etten näyttänyt kiirehtivän heidän lähtöään. Tämän tuolin otin -nyt siitä ja asetin sen selkäpuolen päin myymäpöytään, jottei hän -saisi työnnetyksi sitä kumoon minun sillä seisoessani. Otin sitten -tulitikkulaatikon lautasen syrjältä takaani käteeni. - -Mies katseli aluksi kummeksuen liikkeitäni. - --- Mitä nyt tulella tehdään, kun päivä on? huusi hän. -- Eikö teillä -ole silmät päässänne, että näette? Älkää sytyttäkö vielä, se on -tavaran hukka! - --- Ei puodeissa pidetä hämäränaikaa. Ja kun te teette niin paljon -ostoksia, täytyisi minun kuitenkin kesken kauppoja sytyttää lamppu, -sanoin tyynesti. - --- Niin niin, minä teen paljon kauppaa. - -Hän kurkisti ulos ikkunasta ja näkyi miettivän, hänen silmänsä -harhailivat ikkunaluukkuihin. - --- No, sytyttäkää sitten niinkuin tahdotte taitaapa tuli vielä -tarpeen ollakin, kun minä oikein rupean kauppoja tekemään. Mutta -kyllä sen näkee, rämisti hän kovemmin, -- että te toisen tavaraa -käyttelette. Ja kun minä pääsen Tampereelle, niin minä kerron -patruunalle. - -Minä vain hymyilin vastaukseksi. - -Väänsin sydämen vähän ylemmäksi, ennenkuin nousin tuolille, tiesin, -että se oli puhdas karresta ja heti syttyisi. - --- Mutta mitä siinä tuolilla teette, kyllä tuohon lattialtakin -ulotutte? sanoi hän minun sitä tehdessäni. - --- Se on parempi. - -Sitten sieppasin tulta tikkuun ja annoin sen syttyä. Tämän aikana -kulkuri puhui ilkkuen: - --- Ette te saa sitä syttymään, vetoakin minä lyön... - --- Saan minä, väitin vastaan. - ---... jos ette ota laatikkoa toiseen käteenne. Mutta sitten ette -taaskaan saisi lasia pois. Ääni kävi ivalliseksi. - -Oli ikäänkuin olisi hän lukenut ajatukseni. Hän näytti huvittuneelta -näitä havaintoja tehdessään. - -Väänsin tikun palavan pään käteni suojaan -- sydämeni sykki kovemmin -ja sieluni huokasi Jumalan luo -- hypähdin tuolin syrjälle seisomaan, -niin että kengänkorot jäivät ulkopuolelle. Nyt olin yhtä pitkä kuin -mieskin ja katsoin häntä suoraan silmiin, jotka näkyivät saaneen -kummallisen elon. Hän nauraa kihnutti -- minäkin hymyilin. Hänen -kasvoissaan oli erinomainen ilme; hän näytti tietävän, että minä -olisin halunnut lukea hänen silmistään, mitä niiden takana piili. -Hairasin vasemmalla kädellä pois lasin, tuikkasin tulen sydämeen, -asetin sukkelasti lasin sijallensa, taaskin vääntäen sydämen -kohtuullisen korkealle. Samassa tuokiossa livahdin tuolilta alas. -Tuskin sekuntia kului siihen. - --- Ahah, saittepas! - --- Olisitte hävinnyt vedon, sanoin siirtäessäni pois tuolin. - --- Niin olisinkin. Mutta ette sitä olisi saanut palamaan, jos minä -olisin tahtonut puhaltaa siihen, mutta minun teki mieleni nähdä, -saisitteko, kun en minä uskonut sitä. Mutta kyllä se näppärästi kävi. -Kyllä sen näki, ettette sitä ensi kertaa tehnyt. - --- Nyt voimme alkaa tehdä kauppaa. - --- Onko teillä... mitä se nyt olikaan?... niin kultasilmäisiä -parsineuloja, oikein paksuja, suuria? - --- Ei. - --- No mutta, eikö niitäkään ole? - --- Onko niitä muuallakaan? - --- On niitä, sanotteko minua valehtelijaksi? Hän huusi kovasti ja -liikkui äkäisesti. - --- En, mutta en minä tiedä niitä olevan. Saattaahan niitä silti olla. - --- Mitä semmoinen tietää? - --- Ostakaa tavallisia, ne ovat helpompia ja tekevät paremmin -kauppansa. - --- En minä niistä välitä, kultasilmäisiä minä tahdon. Eihän täällä -ole mitään. Minkämoinen puoti tämä on? - --- Kyllä täällä on. Ostakaa nyt sitä ensiksi, mitä meillä on, ja -sanokaa sitten vasta, ettei mitään ole: rintasolkia, sormustimia, -nappeja, neuloja, naskaleja ynnä paljon muuta pientä, kyllä -kaapillinen tulee. - --- Mitä? Teettekö pilkkaa minusta? Miten minä köyhä mies tämmöisiä -tavaroita kaapillisen ostaisin? Te ivaatte ja pilkkaatte ja olette -ylpeä ihminen. - --- En minä ole mikään herra, että olisin kohteliaisuutta oppinut. -Minä olen suora mies ja sanon suoraan päin silmiä, enkä jumalavita -kursaile semmoisia röökynöitä. Kai tässä pitäisi seisoa lakki -kourassa ja kumarrella, kun rahallansa ostaa; minä maksan rahat enkä -kursaile. - --- Ettekö ota nappeja siihen onnenpöytäänne? - -Taaskin näkyi hän miettivän. - --- Minä ostan silmäneuloja, ne käyvät aina kaupaksi, joka ämmä niitä -tarvitsee... Mutta antakaa ensiksi posliininappeja, tottapa niitä -edes on. - --- On kyllä nappeja monenmoisia ja neuloja myöskin. Kiirehdin -ottamaan edellisiä esiin. - --- Tämä laji ehkä on sopiva, ei varsin pieniäkään ja korean kiiltäviä. - --- Mitä niitä maksaa krossi? - --- Viisikymmentä penniä. - --- Mitä se tekee tusina? - --- Neljä penniä tusina tekee neljäkymmentäkahdeksan penniä, se on -siis vähän runsaammin kuin neljä. Mutta te voitte niistä ottaakin -kymmenen penniä tahi kahdesta tusinasta viisitoista. Siten niitä -myydäänkin. - --- Kovin on tyyriitä, en minä maksa niin paljoa, enkä ostaa, jos ette -alenna; antakaa neljälläkymmenellä. - --- Se on määrähinta, viisikymmentä. - --- Joka puodissa aina alennetaan. - --- Mutta kun te olette "rehti" mies, niin minä sanon teille heti -määrähinnan; se muuten on täällä tapanakin. - -Hänen silmänsä tähystivät äkkiä minua. - --- Noh, maksan minä sen sitten, mutta en minä ota kuin puolet, koska -ette alenna. - -Minä panin sen hänelle paperiin. - --- Nytkö katsotte neuloja? - --- En vielä... Onko teillä... kuvapapereita, ottaisin jonkun uuden -kaappiini? - --- Ei niitä ole. - -Minusta näytti kuin hän olisi ollut tyytyväinen vastaukseeni. - --- Sepä kummallista, kun ei ole mitään, jota kysyy. Sanoitteko, ettei -niitäkään ole missään? - --- Kirjakaupassa tietysti on, mutta ei niitä ole ennen kysyttykään -täällä. - --- Mutta kaikkia pitää olla. - --- Sitä tavaraa pidetään tarjolla, joka käy kaupaksi, ja sitä on -kyllä, sen näette. Ehkäpä nyt otan esiin niitä silmäneuloja. - --- Pankaa mulle ensiksi vienteli rusinoita, että saan pureskella -tässä aikani kuluksi. - -Minä lähdin menemään. - -Hän kurkisti ulos, mutta kääntyi äkkiä pois ikkunasta. - --- Taikka... huusi hän samassa, -- jos sitten vasta ne panisi. -Pankaa sitten vasta, ettekö kuule! - -Olin jo ehtinyt myymäpöydän toiseen päähän, missä rusinalaatikko -sijaitsi. - --- Kyllä minä ne hetikin annan, se on sama minulle, vastasin. -Punnitsin ne pienemmissä punnituskupeissa, jotka siinä riippuivat. -Hän näytti hyvin tyytyväiseltä minun tuota tehdessäni, vaikka en -käsittänyt minkä vuoksi, koska hän tähän asti oli kiukutellut minulle -ja juuri nytkin oli huutanut, mutta jälkeenpäin vasta sen käsitin, -että tuo tyytyväisyys perustui siihen, että en punninnut niitä -palanssilla, sillä se olisi tehnyt piirron hänen laskuihinsa. - --- Kah, oliko sielläkin punnitusneuvot, en minä niitä huomannutkaan, -sanoi hän hyvänsävyisästi. - -Vein rusinatötterön hänelle. - -Hän seisoi vielä hetken ikkunan edessä, pää ikkunassa kiinni, -kurkistellen sakeaan ilmaan, joka jo oli käynyt hämyisemmäksi, -melkein pimeäksi, ja alkoi sitten pistellä rusinoita suuhunsa. Lamppu -tietysti valaisi pihalle, vaikka kuvakaappi ikkunan edessä jotenkin -varjosikin sitä. - --- Kumma kun ei tule ketään puotiin, minnekä täältä outo osaakaan? -puhui hän rusinoita syödessään. -- Ei tuonne näe, mutta tuskinpa -sieltä ketään tulee tässä ilmassa. Mahtaisiko tuolla työmiesten -huoneissakaan saada yösijaa? Kun miehet ovat poissa, niin ehkä eivät -ne akat anna, jos miehet viipyvät. - --- Kyllä minä uskon teidän saavan. Miehet siksi jo kotiinkin tulevat, -tunnin päästä ehkä... - --- Noh, katsotaan sitten niitä neuloja nyt, että sekin kauppa on -tehty. - -Hän astui kuvakaapin viereen myymäpöydän eteen seisomaan. - -Minä nostin hyllyltä myymäpöydälle pienen laatikon ja aloin hänelle -näyttää useammanlaisia neuloja. Niitä katsahti hän hätäisesti vähän, -aina pistäen jonkun rusinan suuhunsa. Pian hän päätti ottaa erästä -lajia halpoja neuloja. - --- Mitä ne maksavat preivi? - --- Kymmenen penniä. - --- Eikö niitä kahdeksalla saa? - --- Ei. - --- Niin, teillä on määrähinnat, virnisti hän taaskin. -- Pankaa ne -tuohon tiskille ja lukekaa ne siinä, montako siinä preivissä on. -Mutta odottakaa, minä katson tuleeko siellä kukaan, että osaisin -tästä johonkin, kun ei niitä miehiä taida kuulua, jos ovat yötä... - -Hän astui taaskin ikkunan luo, kurkisti ulos vähän, molemmin puolin, -ja kuunteli. - --- Ei ketään. Siellä on niin paljon luntakin. Kai tästä täytyy lähteä -niitä akkoja puhuttelemaan. - -Taaskin siirtyi hän entiselle paikalleen. - --- Lukekaa nyt neulat! - --- Niitä on viisikolmatta joka kirjeessä, ei niitä tarvitse lukea, ne -myydään aina lukematta. - --- Mutta en minä usko teitä, niistä on voitu ottaa pois, kyllä -semmoista tehdään, ne pitää lukea. - --- Olkaa hyvä ja lukekaa itse, niin tiedätte varmaan, sanoin minä; -minua kyllästytti hänen käskevä komentonsa. - --- Ei, ärjyi hän, -- _teidän_ ne pitää lukea, ei ole minun asiani -niitä lukea, se on _teidän_ tehtävänne, ja tuohon paikkaan, minä näen. - -Hän heitti puhuessaan vihaisesti rusinatötterön myymäpöydälle ja löi -kämmenellään siihen niin että kajahti. - --- Noh, katsokaa nyt sitten, kun minä luen ne, vaikka ei minun sitä -tarvitsisi tehdä, kun ne kerran ovat luetut, mutta olkoon menneeksi. - -Tahdoin tehdä hänelle mieliksi, jotta hän ei niin ärjyisi minulle. -Tuo rusinoita syövä rehevä renttu ei näyttänyt minusta juuri -vaaralliselta, ainoastaan kiusalliselta. - --- Minä seison suorassa enkä liiku paikaltani, te saatte lukea, ja -jos ette lue oikein hyvin, niin se on teidän asianne, en minä siitä -köyhdy, sanoi hän rehevästi laverrellen, -- mutta minä tahdon vain -rehtiä. - -Taaskin tuntui minusta kuin olisi ollut jotakin epämiellyttävää -teeskentelyä äänessä, jolla sanat sanottiin. - -Kumarruin kuitenkin alas. Kuvakaappi oli vieressäni ikkunan puolella, -niin että jouduin sen varjoon, ulkoa katsoen. Tämän äkkäsin vasta -siinä, mutta ajattelin samalla, että epäluuloni oli lapsellista ja -että olisi kummallista tästä nyt välittää. Minä pidän kuitenkin -tarkasti varani, ajattelin. - -Sormellani siirtäen neuloja aloin puolikovaa lukea: Yksi, kaksi, -kolme, neljä, viisi... Silloin tuntui ikäänkuin mies hiljaa -yläruumiillaan olisi lähennyt minua. -- Kuusi, seitsemän, kahdeksan, -jatkoin katsoen suoraan eteeni, sormin neuloja siirrellen. Olin -oikeassa, hän läheni varsin hiljaa. Samassa silmänräpäyksessä -kuvastui eteeni tuon neljänaulaisen siirtäminen. -- Yhdeksän, -kymmenen, yksitoista, höpisivät huuleni. Enkö ole hullu, kun en nosta -katsettani? sanoi ajatukseni. Silloin nostin äkkiä päätäni. Mutta se -mitä näin jähmetytti veren suonissani. Sydämeni pysähtyi lyömästä, en -vapissutkaan. Olin liikkumatta, tuntui kuin olisin halunnut vaipua -myymäpöydän alle; mutta mitä se olisi auttanut? - -Hän seisoi etukumarassa ja hänen vasen kätensä oli nostettu tuon -saman neljänaulaisen kohdalle, ainoastaan jonkun senttimetrin -päässä siitä, sormet tavoitellen sitä. Koko miehen asento oli -kuin hyökkäykseen valmis. -- Tarkkaavaisuuteni oli äärimmilleen -jännittynyt, kaikki näin, käsitin silmänräpäyksessä, olin kuin -pelkkänä silmänä. Hänen kasvolihaksensa olivat tavattomassa -jännityksessä, huulet yhteen puserretut, poskien ja leuan kiinteät -jäntereet osoittivat, että hampaat olivat lujasti yhteenpurtuina. -Silmissä paloi hirveä katse, hurja, himoinen, nielevä. Se oli pedon -eikä ihmisen. Siinä ei kuitenkaan ollut vihaa tai kiukkuakaan, se -oli niin silmänräpäyksen tärkeydestä jännittynyt. Se oli ahnas, -kylmä, kova, kiinteä. Hän olisi varmaan voinut tappaa minut samoin -kuin koiran, joka olisi ollut hänen tiellään. Katse tunki suoraan -silmiini, sillä se ei ollut ollenkaan suuntautunut sormiini, jotka -neuloja siirtelivät. Sen katseen ilmettä en milloinkaan unhota! -Nuo jäykät, ylitseni kumartuneet kasvot olivat kuin kiveen hakatun -demonin. - -En siis ensi silmänräpäyksessä voinut liikuttaa itseäni, odotin vain -iskua päähäni, olin itse sen alainen. Sieluni antautui Vapahtajansa -ansion turvissa Herran haltuun. Huusin kuin Mooses sielussani. -Kestikö tätä kaikkiaan sekuntiakaan, en tiedä. - -Hän seisoi myöskin samassa asennossa, näytti kuin olisi minunkin -katseessani ollut jotakin magneettista, joka sitoi hänet, sillä -katsoin häneen koko sieluni voiman ponnistaen. Minulla oli aivan kuin -tunne siitä, ettei minulla ollut muita aseita kuin silmäni. Hänen -katseessaan ilmeni epäröimistä, sormet haparoivat konemaisesti... -Minä muistin, kuinka lähellä takanani seinä oli. Mutta miksi en -kuitenkin koeta? Jumala, auta minua! Yhä pitäen katseen kiinteästi -hänessä ponnahdin kuin vieteri suoraksi päin seinähyllyjä, ja joka -jäseneni vapisi. - -Hänkin vavahti, ojentautui ja näytti olevan hyvin hämillään, kuin -laskiaisyönä naapurin navetasta tavattu velhoakka. - -Katsoin vain häneen. Mutta sydämestäni nousi sanomaton kiitos -Jumalalle ja rukous avusta edelleen. - -Hän naurahti tuommoisen lyhyen naurun, joka selvästi ilmaisi hänen -hämmennyksensä ja pettymyksensä. - --- Mitä te nyt pelästyitte, oikeinhan teillä joka jäsen värisee? Hän -koetti tehdä naurua ja ääni kuului teeskennellyltä, ilkeältä. - --- Niin, mitä te sitten pelästyitte? kysyin minä. - -Tiesin tuskin mitä sanoin ja työläästi sain puhutuksikaan vielä. - --- Enhän minä pelästynyt, te itse pelästyitte, räyhäsi hän, -- kuin -olisitte kummituksen nähnyt. No, tietysti minäkin vähän sävähdin, kun -te niin lensitte ylös, että oikein pelotitte minuakin. Mikä teille -tuli kesken neulojen lukemisen, häh? - -Hänen kasvoissaan näkyi pirullinen piirre, hän nauroi ilkeästi. - --- Ei sillä nyt väliä ole, mitä se oli, vastasin minä vakavasti. - --- No, lukekaa ne neulat, huusi hän raa'asti. - -Astuin häntä tarkasti silmällä pitäen myymäpöydän luo ja otin siltä -neulakirjeen käteeni, sillä en rohjennut sanoa vastaan, vaikka -mieleni teki. Olin vielä kuin lumouksen alaisena. Käsitin kuitenkin, -että hän aikoi rynnätä kimppuuni, mutta salaa, jos vain voisi. - --- Pankaa se tiskille! huusi hän kamalalla äänellä. - --- Ei, minä luen sen kädessäni. - --- Että saisitte pettää minua! Minä teidät jo tunnen, tuossa teidän -pitää se lukea, ärjyi hän ja löi nyrkkiään myymäpöytään. - --- En minä lue sitä siinä. - --- Teidän pitää! huusi hän vielä kovemmin. - --- Ei! - -Käsitin että minun täytyi esiintyä hyvin päättävästi. Ja vaikka -en voisikaan sanoa, että pelkoni olisi kadonnut, päätin kuitenkin -kalliisti myydä henkeni. - --- Kuinka te olette kiusallinen ihminen, kätenne vapisee, ette saa -niitä luetuksi. - -Minua suututti ja ponnistin voimiani, kuitenkin pysyen tyynenä. - --- Näettekö, etten vapise! - -Osoitin hänelle vasempaa kättäni, jolla neulakirje oli ja joka ei -vapissutkaan, ja katsoin häntä tyynesti silmiin. - --- No, ei se nyt vapise, mutta mikä teille juuri äsken tuli? - --- Emme nyt huoli siitä. Tehdään nyt tämä neulakauppa loppuun. Minä -luin neulat. - --- En minä usko, että ne on oikein luettu, kun ette niitä tuossa -lukenut, huusi hän. - --- Minä annan teille ehjän, avaamattoman kirjeen, niinkuin jo äsken -tarjosinkin. - -Nostin laatikon myymäpöydältä lautaselle ja otin uuden kirjeen esiin. - --- En minä usko teitä, räyhäsi hän, -- ei minun tarvitse uskoa, se -voi olla vajaa. - -Minä avasin sen. En tahtonut antaa hänelle aihetta syyttää minua. - --- Katsokaa nyt, tämä on käänteitä myöten ladottu ja siis täysi, -mutta panen siihen vielä kaksi, niin tiedätte täyden saaneenne. - --- En minä tahdo enempää, minä tahdon että luette. Minä tahdon rehtiä -vain, huusi hän. - --- Jos ette tahdo niitä ostaa sillä tavalla kuin minä ne myyn ja ne -aina myydään, niin saatte olla ilman, minä panen ne pois. - -Käännyin laskemaan pois niitä. - --- Ei! Ettekö te tahdo myydä, kun tavaran pois panette? - --- Tahdon, mutta ehkäpä teillä ei ole halua ostaa. - -Hän alkoi kauheasti kiroilla ja puhua törkeitä sanoja, joita on -mahdoton tähän kirjoittaa. Käsitin, että hän aikoi pakottaa minut -vihastumaan, jotta olisi saanut minut unohtamaan itseni ja olemaan -varomattomampi. - --- Hiljaa! sanoin vakavasti. -- Ei täällä saa kirota, ja puhukaa -siivommin. - --- Mikä on? Ei suinkaan tämä kirkko ole, ettei täällä kirota saisi, -kauppapuoti tämä on, ja puodeissa kirotaan ja puhutaan hupaisia. - --- Ei täällä kirota. Olkaa hiljaa, en minä ääntä pelkää, ei minuun -sanat pysty. Otatteko nämä neulat vai ettekö? - --- No, pankaa nyt se neulapreivi sitten, niinkuin tahdotte, en minä -niin väliä pidä, minä ajattelen tässä muita kauppoja. - -Hänelle näkyi tulleen joku toinen ajatus. - -Minä panin neulakirjeen paperiin ja lasin myymäpöydälle. - -Kulkuri kurkisti taaskin ulos illan hämärään. - --- Ei siellä liiku yhtään ihmistä, höpisi hän itsekseen. - -Nyt oli minun valmistautuminen taisteluun. Tahdoin pitää paikkani -niin kauan kuin mahdollista. En aikonut juosta pakoon, ennenkuin -näkisin sen välttämättömäksi, jos silloin enää pääsisinkään; -sillä oli varsin epävarmaa, ehtisinkö paeta, ja se onnistuminen -riippui siitä, miten sukkela hän olisi liikkeissään. Hänen hoikka -ruumiinsa ja käärmeentapaiset liikkeensä osoittivat, että olisi -ollut ihan leikintekoa hänelle juosta yli myymäpöydän, ja hänen -pitkät säärensä, jotka kenties olivat saaneet kyllin harjoitusta -omilla karkuretkillä, olisivat vaatineet pakenijalta yliluonnollista -nopeutta. Ja jos olisin voinut juosta pehmeässä vahvassa lumessa -ylös jyrkkää vastamäkeä maalarille, joka oli lähimpänä, kun vielä -kenkänikin ilman kalosseja olivat liukkaat? Hän olisi varmaan -juossut perässäni, paiskannut pääni mäsäksi jo porraskiveen kenties, -taikka kuristanut minut. Minä oikein pelkäsin hänen laihoja -luisevia sormiaan. Alas oman työväen huoneille en olisi uskaltanut -suunnata tietäni puodinoven ohi, sillä olisipa hän voinut tulla -sieltä vastaani portaiden kohdalla. Ennenkuin kukaan olisi ehtinyt -avukseni, olisi hän jo ryöstänyt avaimet taskustani, juossut sisään, -sulkenut ovet, ottanut rahakirstun kaapista ja keittiönkautta -huonerivin toisesta päästä juossut pakoon, jättäen kuvakaapin -merkiksi käynnistään. Minulla ei siis, kun asiaa mietin, ollut suuria -toiveita paosta. Sitäpaitsi halusin selvitä voittajana hänestä, -tiesin, että henkisesti olin väkevämpi. Enkä tahtonut huostaani -uskottua omaisuutta jättää rosvon saaliiksi, vaan niin pitkälle kuin -mahdollista sitä läsnäolollani suojella. Jos vain voisin saada hänet -epäilemään, että olin yksin, luulemaan, että huoneissa oli ihminen, -joka voisi kuulla minua. - -Myymäpöydällä oli vahva koivuinen kyynärmitta. Hän otti sen käteensä -ja kuin koetellen sen painoa nosteli sitä kädellään ylös ja alas. - -Vaikka uskoin, että tuolta suuriääniseltä räyhäävältä heittiöltä -aluksi puuttui rohkeutta suoraan rynnäkköön, en ollenkaan pitänyt -mahdottomana, että hän turhaan koetettuaan keinojansa saadakseen -tilaisuuden salaiseen hyökkäykseen, edelliseenkin ryhtyisi. Otaksuin, -ettei hänellä ollut mitään ampuma-asetta, tai jos olisikin, niin -ei hän sitä uskaltaisi käyttää, sillä se kuuluisi kauas. Sitä en -siis pelännyt. Se olisi kuulunut ainakin Juhon kamariin, ja minä -arvasin, että hän jossakin muualla oli ottanut selon siitä, miten -talossa asuttiin. En voinut nähdä, oliko hänellä puukkoa, sillä takki -peitti sen, jos se hänellä olikin. Mutta että hän aikaa voittaen yhä -enemmän kiihtyisi ja rohkeuskin siitä kasvaisi, sen käsitin. Varmasti -ja pontevasti esiintyvän miehen kimppuun ei hän varmaankaan olisi -rohjennut karata, mutta minä olin nainen ja minun ruumiinrakenteeni -osoitti heikkovoimaisuutta. Minulla ei siis ollut muuta keinoa kuin -koettaa eksyttää häntä, mutta ensiksi tahdoin muuten varustautua. - -Menin sokerilaatikon luo, joka oli myymäpöydän luukun vieressä -ovipielessä. Rupesin lyömään sokeria naulan ja puolen naulan -kappaleiksi. - --- Mitä te nyt teette, kun sokeria lyötte? huusi hän äkäisesti, -kääntyen äkkiä pois ikkunasta. -- Oletteko hullu, en minä sokeria -osta! Pysykää tässä! - --- Minä paloittelen sitä valmiiksi, siksi kun tulee ostajia, sillä -aikaa kun te mietitte mitä ostatte. - -Minulla olikin tapana näin tehdä, sillä sekin kuului "järjestelmään." - --- Kyllä minä tästä tulen heti kun sanotte, mitä haluatte ostaa, -lisäsin vielä. - --- Ei nyt enää ketään tule tämmöisellä ilmalla. Te vain tahdotte -juosta ulos, mutta ette saa mennä ja jättää puotia, huusi hän taaskin -ärjyen. - --- Minäkö jättäisin puodin?! Ja kyllä niitä vielä tulee kahvia ja -sokeria huomiseksi ostamaan. - -Tuosta hänen kiellostaan ymmärsin, ettei minun olisi koettamistakaan -pakoon. Ja olihan selvää, ettei hän minua voinut päästää, sillä jos -hän olisi ennättänytkin ryöstön tehdä ennenkuin olisi kukaan ehtinyt -paikalle, olisi hänet jälkiä myöten heti saavutettu ja minä olisin -voinut todistaa häntä vastaan. - -Hän näytti kovin ärtyiseltä ja hermostuneelta ja vilkaisi silmillään -vuoroin minuun kuin salapurijakoira, joka hiljaa murisee, vuoroin -taaskin ulos ikkunasta. Pelkäsin joka silmänräpäys hänen ryntäävän -kimppuuni, niin julmasti mulkoilivat hänen silmänsä lakinlipan alta. - -Ei ollut epäilemistäkään, että tuo neulakauppa oli edeltä mietitty. -Mutta kun se ei saanutkaan hänelle mieleistä loppua, se nähtävästi -ärsytti häntä. Hänen täytyi nyt keksiä jokin muu keino. Mutta -ymmärsipä hän myöskin sen, että minä nyt tietäisin olla varuillani. -Hänen täytyi siis välttämättä vihdoin esiintyä rohkeana rosvona, ja -siihen näytti hän koettavankin kiihottaa itseään. - -Asetta ei häneltä suinkaan olisi puuttunut, jos olisi sattunut -hänelle mieleen ruveta sitä vähän tarkemmin etsimään siltä -puolelta myymäpöytää, jossa hän oli. Ovinurkassa oli pari isoa -laatikkoa, yksi kummallakin seinällä, kulmista yhdessä, niin että -nurkkaan jäi neliökyynäräinen ontto. Ovenpuoleisessa oli suolaa -ja pihanpuoleisessa nahkaa; allapäin pienempiä liuskoja, mutta -päällä syrjällään nurkkaa vastaan pari isompaa vuodan puoliskoa. -Itse nurkassa vuotien takana, oli pitkiä, mutkaan väännettyjä -kankirautoja, jotka eivät mahtuneet pystyynkään, vaan seisoivat -nojallaan, sillä katto ei ollut korkea. Mutta lattialla samassa -nurkassa oli kaksi lyhyttä kappaletta, toinen runsaan kyynärän, -toinen kuuden korttelin pituinen, sekä kirves, jolla rautaa -hakattiin; olin ne sinne piilottanut, jottei niitä luvattomasti -anastettaisi. Muuta tavaraa ei sillä puolella ollut, sitä oli -toisessa nurkassa, myymäpöydän sisäpuolella, mutta ei siinäkään -muuta kuin peltejä eli rautalevyjä. Pelkäsin että hän sieltä etsisi. -Parasta oli kuitenkin, etten itse katsoisi tuohon vaaralliseen -nurkkaan ja siten johtaisi hänen huomiotaan sinne. Katsoin siis -tarkasti häneen, estääkseni häntä havaintojaan tekemästä. - --- Mitä te minua niin tarkasti katsotte, sanoi hän kiivaasti. -- Jos -minä mihin hyvänsä käännyn, niin aina teidän silmänne seuraavat minua. - -Hänen katseensa oli jo joitakuita kertoja harhaillut tuonne nurkkaan -kankeenpäin, ja minä olin vain hymyillen seurannut sitä. - --- Minä katson aina ostajaan, vastasin siihen, -- ja niinpä teidänkin -silmänne minua seuraavat, koska sen näette. Ja katsokaa vapaasti, -kyllä minä katseen siedän. - -Hän siirtäysi lähemmäksi. En luonut alas katsettani. - --- Ei minua niin tarkasti tarvitse katsoa, tiuskaisi hän. -- Mutta -kyllä kai te pelkäätte minua, kun minä olen puhunut niin kovaa. -- -Hän alensi ääntään viime sanoissaan. - -Hän nauroi ja ikäänkuin leikkien kyynärpuulla heilutteli sitä -pystyssä kädessään. Tuo hänen naurunsa oli teeskenneltyä, -hermostunutta ja väkinäistä. - --- En minä pelkää. - -Tämä nyt tietysti ei ollut täysin totta, mutta en halunnut antaa -hänen tietää sitä, sillä siitä juuri olisi vaarani kasvanut. -- -Pelkäätte te, myöntäkää vain että pelkäätte! - -Ääni oli ivallisen kiusaava. - -Minua karmi, pelkoni katosi. Ojentauduin suoraksi, katsoin häntä -lujasti silmiin ja sanoin tyynesti ja varmasti: - --- Näytänkö minä siltä että pelkään? - --- Ette, ette te siltä näytä! Mutta kun minä olen näin suuri mies, -kyllä te sentään pelkäätte, vaikka ette sitä tahdo näyttää. - --- Ei kortteli sääriä paljon paina, vastasin minä leikillisesti -nauraen, käyttäen erästä senaikuista kokkasanaa kotipaikoiltani. - -Hänen mittaansa en tosiaan pelännytkään. - --- Mitä? huusi hän. -- Mitä te sanoitte? - -Hän nosti uhkaavasti kyynärpuuta pystyyn kädessään. Toistin sanani ja -leikin minäkin sokurikirvestä heilauttaen. - --- Kortteli sääriä, mitä se on?! - --- Se on sananparsi, kokkasana ainoastaan; ettekö sitä ole ennen -kuullut? - --- En. Mitä sillä tarkoitetaan? Sanokaa heti, taikka... - --- Sitä, ettei miehen mittaa tarvitse pelätä. Ettekö sitä käsitä. - --- Mutta eikö isolla ole voimaa? Ei aina. - --- Kyllä mies naisen voittaa ja kyllä nainen sentään miestä pelkää, -isoa miestä. - --- En minä ole koskaan _yhtä_ miestä pelännyt. Löin terävästi sokeria. - --- Taitaisi teissä olla miehen vastusta... Ei sentään. - -Hän katsoi uteliaasti ja tarkasti minua ja astui askeleen lähemmäksi. - --- Ei sitä varmaan edeltä tiedä. Sen neuvon kuitenkin annan -jokaiselle että älköön tulko _ylen lähelle_. - --- Ahhah! Tulkaa nyt toki kauppaa antamaan. Antakaa tuota punaista -liinaa kyynärä. - -Hän osoitti kyynärmitalla laudakkeelle, jossa sitä oli. - -Kuvakaapissa oli muka likainen, alkuaan punainen palttinarepale -uutimena. Silmäni olivat jonkun kerran pysähtynyt siihen; tästä hän -näkyi saavan uuden ajatuksen. - -Työnsin sokerilaatikon kiinnemmäksi, jättäen sen raolle ja -kirveenvarren pään ulos siitä, sekä lähdin perälle päin kävelemään. - --- Jassoo, te jätitte sokerikirveen varren ulos, nyt minä vasta -käsitän, minkätähden menitte sokeria lyömään. No, kyllä se onkin hyvä -ase. Kun ette ottanut sitä mukaanne. - -Hän nauroi kovin. -- Ettekö pelkää, että minä sen siitä saisin? - --- En. Mitä te turhaa yritystä tekisitte, minä saisin sen kuitenkin -itse ennen siitä. - -Hän astui askeleen sinnepäin, nauraen. Minä astuin myöskin hymyillen -takaisin. - --- Mutta mitä me turhia kinaamme, sanoin. - --- Niin, ei meidän tarvitsekaan kinata. Hän astui taaskin kauemmaksi. --- Antakaa sen olla siinä vain, minun varakseni, ha, ha, hah! - -Hän ei kuitenkaan täydellisesti käsittänyt, minkä tähden olin mennyt -sokeria lyömään tai jättänyt laatikon auki. Tahdoin näet tehdä -itselleni heittokappaleita siihenkin nurkkaan, koska en tietänyt, -miltä puolelta vaara eniten uhkaisi, jotta saisin tarvittaessa edes -ikkunan rikki heittää, ja siihen olisivat sokerikappaleet sopivia. -Sitä paitsi olisi tuo ase hyvä olemaan siinä luukun ääressä. Kyllä -olisin mielelläni sen ottanutkin mukaani, niinkuin hän ivaten -sanoikin, mutta sitä en kuitenkaan rohjennut tehdä, sillä olisipa se -voinut olla vaarallista. - --- Vai jätitte laatikon auki, toisti hän. - --- Kyllä se ennenkin on ollut auki, se käy ahtaasti. - -Näin olikin asian laita, ja sentähden jätin sen nytkin auki. - --- Mutta nyt se ei ollut auki. Ja näin minä sen, että te menitte -siitä niin kaukaa tiskistä sentähden, että minä tässä seison. Kyllä -te sentään pelkäätte, vaikka ette myönnä. Hi, hi, hi. - --- Pelko ja varuillansa oleminen ovat aivan eri asiat. - --- Jassoo! Te olette siis varuillanne. Hah, hah, hah! Mutta mitä -puhetta se on? tiuskasi hän. - --- Onko väärin olla varuillansa? Ei teidän siitä tarvitse pahastua, -en minä sillä mitään loukkaavaa teitä kohtaan tarkoita, koska en -tunne teitä. Ja varuillanne te itsekin olette antajaa kohtaan, koska -ette usko neulojenkaan kirjeessä oikein olevan. Katsoin tarkasti -häneen ja lisäsin samalla: -- Ja varomaton onkin aina tyhmä. Ei tässä -tyhmeliinejä olla. - --- Ei, kyllä se hyvä onkin, että olette varovainen, sanoi hän kuin -vähän hämillään, kun tuota neulakauppaa muistutin. -- Mutta en minä -ole mikään paha mies, minä olen hyvä mies; minä olen vain vähän -kiivas, ei minua pidä pelätä. - -Hänen katseensa oli urkkiva, aivan kuin hän olisi ajatellut: -uskonetko tuota? - --- Se on hyvä se, vastasin. - -Hän laski kyynärmitan kädestään kuvakaapin viereen myymäpöydälle, -aivankuin siten todistaakseen sanojensa pätevyyden, astui taaskin -lähemmäksi ikkunaa ja kurkisti ulos. - -Hänen vakuutuksestaan huolimatta pelotti minua kuitenkin astua tuohon -perälle myymäpöydän ja seinän väliin tuota pyydettyä palttinaa -ottamaan hyllyltä, vaikka se olikin kamarinovea lähellä. Minä astuin -siis myymäpöydän luo ja nostin sen neljännaulan painon laudakolta ja -laskin sen sijalle naulan painon. - -Hän kääntyi taaskin äkkiä katsomaan. - --- Vai niin, te otitte siitä sen neljännaulan luodin ja panitte -pienen sijaan. Mitä te semmoista teette, niinkuin minä olisin joku -pahantekijä? Minä suutun. Sen pitää olla siinä, missä se on ollutkin. - -Hän tuli ja kurotti sitä ottamaan. - --- Antakaa olla! Niiden pitää olla järjestyksessä. Ne jäivät siihen, -kun viimeksi myin jauhoja. Mutta te näette että ne on järjestetty -palanssin taa, isommasta pienempään. Te ette saa mitään panna -epäjärjestykseen täällä! - --- No, olkoon sitten siinä, minä pidän itsekin järjestyksestä, ja -saisin minä sen siitäkin, jos tahtoisin. Häntä nauratti. - -Sen minä hyvin tiesin, mutta ei hän saanut sitä kuitenkaan siitä niin -sukkelasti kuin palanssilta, siinä kun oli isompia ensiksi rivissä. -Ja kun hän sitä siitä tavoittaisi, aseena käyttääkseen, voisin minä -jo ehkäpä heittämällä särkeä ikkunan ja huutaa apua; olipa siinä -lukkojakin kamarinoven lähellä, aivan kuin sitä varten. Ja puoli -sekuntiakin on aikaa hädässä. - -Hän otti taaskin kyynäränmitan käteensä ja katseli sitä. - --- Miksi ette tätä myöskin ottanut? sanoi hän. -- Tämä on aika -kyynäräpuu, oikein luja ja vahva, ei tämmöisiä tehdäkään muualla -kuin täällä Hämeessä, jossa ei puuta säästetä. Kyllä tämä sattuisi -jokseenkin lujaa, jos mies tällä lämähyttäisi kuin vierasta sikaa, -ettekö usko? - --- Kyllä maar. - --- Mutta minä pyysin äsken kyynärän punaista liinaa, miksi ette anna -sitä? - --- Laskekaa siihen se kyynäräpuu, niin saatte sitä. - --- Ottakaa esiin liina, kyllä minä tämän annan. - --- En minä yhden kyynärän tähden raasta pakkaa hyllyltä, voin minä -sen siinäkin mitata. - --- Taitaa olla huonoa tavaraa se. - --- Ei ole, vahvaa se on. - -Vedin kankaan pään suoraksi riippumaan alas ja naskuttelin sitä -syrjästä näytteeksi. Koetin pitää itseni etäämpänä hänestä; sen -tähden en tavanmukaisesti nostanut palttinaa myymäpöydälle. - --- Mutta jos ette siitä välitä, lisäsin, -- niin samapa se, kyllä se -pala toistekin kauppansa tekee. - --- Tulkaa ottamaan tämä kädestäni. - -Uskoin varmasti, ettei hän nyt aikonut minua lyödä, koska otaksuin -hänen tahtovan tehdä sen salaa. Mutta en kuitenkaan tahtonut sallia -hänen liikkua omavaltaisesti; sentähden seisoin paikallani. Uudistin -käskyni: - --- Laskekaa siihen se. - --- Tuossa se on sitten. - -Hän heitti sen kädestään myymäpöydälle, niin että se pärähti ja kulki -eteenpäin. - -Kun nyt astuin sitä ottamaan, teki hän nauraen samassa tarkoituksessa -nopean liikkeen kädellään. Hän tahtoi leikkiä kanssani kuin kissa -hiiren kanssa ja luultavasti pyrkien samaan lopputulokseen. Olin -kuitenkin nopeampi ja sain sen, minäkin naurahtaen, siepatuksi siitä -ennenkuin hän. - --- Hei kuinka sukkela te olitte! - -Hänen silmänsä menivät kuitenkin nurkkaan, vaikka hän nauroikin, -luultavasti sentähden, ettei hän ehtinyt kiusaa tekemään. - -Minä mittasin palttinan ja jätin kyynärmitan pakan päälle laudakolle. - --- Jassoo, nyt veitte minulta kyynäräpuunkin, tiesin minä sen edeltä, -mutta ei se vahinko suuri ollut. Hi, hi, hi! Antakaa minulle nyt -nupeja. - --- Paljonko? - --- Niin paljon, että lyön tämän kiinni tuohon kaappiin. - -Hän sieppasi pois vanhan likaisen rievun kaapin takapuolesta ja -heitti lattialle. - -Annoin hänelle niitä pyydetyitä nauloja paperiliuskalle. - --- Mitä nämä maksavat? - --- Ei mitään. - --- Ohoh, vai annatte ilmankin. Mutta nyt täytyy teidän kumminkin -antaa minulle se iso luoti, että saan lyödä tämän liinan kiinni -kaappiin; ei teillä vasaraa täällä kumminkaan ole, kun olette nainen. - -Hän näytti taaskin varsin huvittuneelta. Ja arvasi hän nytkin oikein, -sillä vasaraa ei minulla ollutkaan. - -Otin sen naulan painon vaa'alta ja laskin myymäpöydälle. - --- Tämä on parempi, tätä minäkin olen käyttänyt vasaran asemesta -pieniä nauloja lyödessäni, sanoin. - --- Ei tällä mitään saa, mitä tämä on miehen kädessä! Antakaa iso. - --- Lyökää päältäpäin, eihän pieni vasara niinkään iso ole? - --- No, olkoon. Hän löi. - --- Hyväpä tämä onkin. Luulenpa, että te ymmärsitte sen asian. Näytti -kuin olisi hänellekin pälkähtänyt päähän jokin uusi ajatus, ja pian -se tulikin ilmi. - --- Minä kysyisin, sanoi hän viekastelevasti, -- mutta ette vastaa -kumminkaan, jos kysynkin. Te olette niin kopea, kenties, ette köyhän -matkustavaisen kysymyksiin viitsi vastata. - --- En tiedä vastaanko vai enkö, ennenkuin kuulen kysymyksenne. - --- Tiedän minä sen, ettette vastaa siihen. Ette nyt _enää_ vastaa. - -Hän vilkaisi kulmainsa alta tutkivasti minuun puhuessaan. Koskisiko -tuo rahaa? ajattelin. - --- Kysykää koetteeksi, ehkäpä vastaan. - --- Kysyisin vain huvin vuoksi ainoastaan, paljonko sitä rahaa oli, -jota äsken luitte? - -Hän nauraa kihnutti. - --- Miksi en siihen vastaisi, ei se sen pahempi ole, vaikka sen -tiedättekin! - --- No, ei se sen pahempi olekaan, kyllä se tosi onkin, sanoi hän -hyvänlaisesti. -- Paljonko sitä on sitten? - --- Seitsemänsataa neljäkymmentä kuusi markkaa ja seitsemäntoista -penniä, sanoin painokkaasti ja tarkasti katsoen häneen. - -Hän näkyi tulevan hyvälle mielelle ja pyyhkäisi kädellään -parratonta pitkää leukaansa. Hän näytti miltei ällistyneeltä minun -avomielisyydestäni. - --- Eikös se ole kaunis raha? lisäsin vielä. - --- On kyllä... Mutta eikö sentään tämmöisessä paikassa, jossa -tukkikauppoja tehdään, tuhansiakin ole? - -Hänen katseensa tuli taaskin urkkivaksi. - --- Tietysti, mutta ne tulevat ja menevät. Eivät ne kauan makaa -kirstussa, ne maksetaan sitä myöten pois kuin niitä tuodaankin. Tällä -viikollakin on useita tuhansia maksettu. Puhuin ihan totta. -- Mutta, -lisäsin, -- ei täällä koskaan sentään aivan pienissäkään rahoissa -olla; ylitse seitsemänsadan markan, rahaa sekin on. - --- Rahaa sekin on. Hän näkyi vähän miettivän. -- Te valehtelette, -lisäsi hän heti, -- ei siinä ole niin paljoa, ei niin pieneen riviin -mahdu niin paljon hopearahaa. - --- Ei. Teillä on hyvä silmä. Siinä onkin viisisataa markkaa -seteleissä. Näin, että imartelevat sanani maistuivat. - --- No, kyllä minäkin rahaa nähnyt olen... Mutta enpä minä nähnyt -mitään seteleitä pöydällä. - --- Ette nähnytkään, mutta kirstun sisimmäisellä pohjalla oli tukku -viidenmarkan seteleitä, sata kappaletta aivan pankista tulleita. - --- No, sitten minä voin sen uskoa, että siinä niin paljon on. Ja -viidenmarkan rahojako ja sata kappaletta, jos se vaan on totta, mitä -sanotte? - --- Niin juuri. Minkätähden ei se totta olisi? - -Hän näkyi olevan yhä enemmän hyvillään -- sillä olisivatpa nuo olleet -sopivia rahoja käytettäviksi -- mutta näytti myöskin kuin olisi hän -alkanut tulla siihen luuloon, etten minä kuitenkaan oikein käsittänyt -tai uskonut mitä hän oli miehiään, vaan pikemmin kenties otaksuin -luulleeni väärin hänestä, taikka ehkäpä en olisikaan niin tarkka ja -uskollinen toimessani kuin hän oli luullut. - --- Seitsemänsataa neljäkymmentä...? sanoi hän siis tuttavallisesti ja -vieläkin kysyvästi. - ---... Neljäkymmentäkuusi ja seitsemäntoista penniä. - --- Ja te tiedätte sen niin pennilleen? Ei niin suuria rahoja -pennilleen lueta. - --- Tiedän. Valmis vaikka valaan. - --- Vai valaan valmis. - --- Niin, jos joutuisin valalle, niin tiedän, ja kirjassa ne myöskin -ovat. - --- Vai ovat ne kirjassakin... Mistä ne pennit sinne tulevat? - --- Ne tulevat eri sahatavaraa myydessä, jotakin ostaessa, palkkoja -maksaessa tahi muissa sahan ulosmenoissa. - -Hän näytti yhä tyytyväisemmältä ja sanoi: - --- Niin no, kyllä minä sen nyt käsitän, että puhutte totta. - -Tämä juuri oli ollutkin tarkoitukseni. Nyt voin olla varma siitä, -ettei hän, jos pääsisikin minuun käsiksi, minua kiduttamalla -koettaisi saada puserretuksi enempiä rahoja ulos, sillä hän uskoi -nyt, ettei niitä ollutkaan; sen oli vaikuttanut tuon viidensadan -markan setelitukun ilmoittaminen. - -Jo alussa kerroin sänkyni alla kirstussa olevan yksitoistatuhatta -markkaa. Juuri tätä isompaa summaa säilyttääkseni niin avomielisesti -puhuin. Ja mitä hyödyttäisi tässä kielto tai rahasumman vähemmäksi -sanominen? Olihan hän nähnyt minne rahakirstun laskin ja että -panin avaimen taskuuni. Jos hän saisi minut pois tieltä ja rahat -anastetuksi, veisi hän ne kumminkin kaikki; jos ei hän niitä saisi, -ei se ollut sen pahempi, vaikka hän tiesikin summan. Näin mietin -asiaa edeltäpäin. Ja ettei hän suinkaan olisi henkeäni säästänyt -rahan vähyyden tähden, jos en olisi noita seteleitä ilmoittanutkaan, -sen oli hän jo teossa osoittanut, mutta epämääräinen tieto tai -tietämättömyys rahan suuruudesta olisi ainoastaan kiihottanut häntä -lisää etsimään, kun sitä vastoin kyllin suureksi otettu, määrätty -summa ehkä tyydyttäisi hänet. - --- Tämä kauppamme, sanoin häntä taaskin häiritäkseni, -- tekee nyt -kahdeksankymmentäviisi penniä. Napit kaksikymmentäviisi, neulat -kymmenen, se on kolmekymmentäviisi, palttina kolmekymmentäviisi, -tekee seitsemänkymmentä, ja rusinat viisitoista, yhteensä -kahdeksankymmentäviisi. - --- Ei suinkaan sen ole vielä kiire, minä ostan vielä paljon. Minä -teen suuria kauppoja vielä. - --- Mitä tahdotte. - --- Mutta saan minä ne maksaakin ja panna korjuuseen. Minä olen rehti -mies, en minä halua ketään pettää. Minä olen hyvä mies, en minä ole -mikään paha. Uskotteko _sen_? - -Hän katsoi, teeskennellen hyvänlaiseksi, silmiään kääntäen ja ääntä -mukaillen. - --- Uskon mielelläni. - -Hän alkoi lukea rahojaan myymäpöydälle, kymmenissä ja viisissä -penneissä sekaisin, useampaan kertaan. - -Kummastuin hänen tottumattomuuttaan rahojen lukemiseen. Tämä -kuitenkin osoitti, ettei hän ollut kauan kulkenut mitään kauppaa. -Sitä olin jo edeltäpäin epäillytkin, sillä hän näytti minusta kuin -vankilasta karanneelta. - -Aloin miettiä itsekseni, minkä vuoksi hän nyt juuri vasta tässä oli -huomannut, että kuvakaappi tarvitsi uuden uutimen. Eikö tuo repale -jo ennen olisi ollut lumppukasaan omansa? Ja saihan punapalttinaa -joka puodista. Tämän oston hän mahtoi siis tehdä eksyttääkseen minua -täälläolonsa oikeasta tarkoituksesta, osoittaakseen sillä, että -hän ammatiltaan oli todellinen kuvakaappimies, joka edelleenkin -aikoi kaappia kantaa. Kaappi näytti sitäpaitsi niin ikäkululta ja -likaiselta, että kummastelin, mistä romu-ullakosta hän oli sen -löytänyt. Otaksuin, ettei hän suinkaan ollut sitä kauan kuljettanut -eikä varmaankaan aikoisi kuljettaa. Ajatukseni puin pian sanoihin. - --- Ette suinkaan kauan tuo kaappi selässä ole käynyt? - -Hänen silmissään näkyi kiukun leimaus, kun hän äkisti taaskin -vilkaisi minuun. - --- Mitä se teihin kuuluu? ärjäisi hän. - --- Ei mitään, muuten vain kysyn. - --- Minkä vuoksi sitä kysytte? Mistä sitä otaksutte? - --- Ajattelin vain, että ette suinkaan te nuori, terve mies ole -viitsinyt sitä kauan kuljettaa. - -Vastaukseni näkyi tyydyttävän häntä. Hieman mietittyään hän vastasi: - --- Syksystä asti. - -En suinkaan uskonut, että hän niinkään kauan oli sitä kantanut. -Paremmin uskoin, että se vasta oli ollut hänellä jonkun päivän. -Oliko hän, tämä kaappi selässään, mitään puodinovea ennen vielä -avannutkaan? Mistäpäin hän oli kotoisin, siitä en myöskään voinut -hänen murteestaan saada tolkkua, sillä se oli semmoista sekakieltä, -jossa ilmaisi vähän kutakin murretta. Sen vuoksi en ole koettanut -sitä tarkasti mukaillakaan. Tietysti hän ryhtyi sellaista puhumaan -ettei tulisi ilmi, mistä hän oli, mihin hänellä luultavasti oli -pätevät syynsä. Kuitenkin pisti suupohjalainen väliin huomaamatta -esiin jostakin sanasta, erittäinkin hänen kiivastuessaan, mutta -silloin heti itä- tai länsisuomalainen jatkoi juttua. - --- Mistäpäin olette kotoisin, jos saan luvan kysyä? sanoin. - --- Mitä se teihin kuuluu, mist' m'nä olen? huudahti hän kiukkuisesti -taaskin. - --- Ei mitään, mutta kuulen vain, että olette pohjoisista päin, mutta -ehkäpä ei aivan kaukaa, niin teki mieleni tietää olinko arvannut -oikein. - -Näin hänen katseestaan, että olin arvannut jotakuinkin paikalleen. - --- Enhän mää pohjolaist' puhu. - --- Ette, mutta kuulen minä sen kuitenkin. - --- Niin minäkin kuulen että te olette Länsi-Suomesta. Hän nauroi. - --- Niin olen. - -Vähän taaskin mietittyään hän sanoi: - --- Ilmajoelta minä olen, vaikka ei minun siitä tarvitse tiliä tehdä -mistä olen, minulla on puhtaat kirjat. - -Siihen tyydyin, vaikka luulinkin hänen pikemmin olevan jostakin -muualta kuin mistä hän sanoi; ja "kirjojen" laita voi olla niin ja -näin. - -Hän näytti taaskin varsin levottomalta ja äkäiseltä, seisoi ja -kuunteli oven puolella ja vetäytyi jälleen ikkunan luo kurkistamaan -ulos. Käsitin, että hän pian ryhtyisi johonkin, ellen ennättäisi -ennen häntä; sillä eipä hänkään saanut kauan hankkia, jos hän toimia -aikoi. - -Nyt rupesin hänen ulos kurkistellessaan pitämään peliä kasvoillani -tuohon tyhjään huoneeseen, sillä minä seisoin oven kohdalla, vähän -kauempana siitä. Katsoin hymyilevänä sinne, ravistin päätäni ja -nyökkäsin vuoroin. Jossakin muussa tilaisuudessa olisi tämä ehkä -saanut minut purskahtamaan nauruun, mutta nyt tein sitä pelko -sydämessä, ettei se kenties onnistuisikaan, puhumattakaan siitä, että -tämmöinen kuje oli minulle vastenmielinen. En katsonut ollenkaan -ikkunaan päinkään, sillä hänen täytyi huomata minut selkänsä takana -salakieltä puhumassa, jos kokeeni onnistuisi. - -Hän kääntyikin nyt äkkiä ympäri. - -Minä sävähdin ja katsoin sinnepäin. Sävähdykseni ei suinkaan ollut -teeskenneltyä, mutta tässä se kyllä oli paikallaan. - --- Onpa siellä ihminen! karjaisi hän ja juoksi myymäpöydän mutkaan, -josta hän koetti kurkistaa kamariin. - --- Missä? kysyin taaskin, niinkuin hetkeä ennen. - --- Tuolla kamarissa! Te olette oikea p-le, sanoi hän alentaen ääntään -hammastensa välitse, -- kun juuri äsken hankitte saattaa minut... - --- Mitä tekemään? - --- Mitä se teille kuuluu? ärjäisi hän. - --- Ehkä vähän. Mutta enhän minä ole sanonut siellä ketään olevan; -voitte te uskoa, ettei ole. - -Loin nopean silmäyksen kamariin. - --- Onpa siellä! Ette te hullu ole, että tyhjään huoneeseen viittaatte -ja nyökkäätte. Kyllä minä _näin_, vaikka luulitte, etten näkisi, kun -seisoin selkä päin. Mutta kyllä minä otan tiedon siitä, kuka siellä -on. - -Hän oli kiukkuinen, mutta puhui hiljaa. - --- Mitä se teihin koskee, kuka siellä on, jos siellä joku onkin? -Vaikka en minä myönnä, että siellä kukaan onkaan, sanoin nauraen, -sillä hän näytti niin hullunkuriselta voimattomassa kiukussaan. En -ollut vielä häntä niin kiukkuisena nähnyt. - --- Eikö ole? Se näkyy teistä nyt, että te valehtelette ja että siellä -on ihminen. - --- No, hyvä vieras, en minä suinkaan tahdo väittää ettei siellä ole, -mutta en sillä tahdo sanoa, että siellä onkaan ketään. Mitäs te -siitä välitätte, ken minun huoneessani on tahi ei ole? Te ainoastaan -ostatte nappeja ja neuloja, sanoin varman rohkeasti, -- ja menette -matkaanne, kun olette kauppanne tehnyt. - --- Jassoo! Te olette niin ylpeä että jo käskette poiskin, mutta minä -tiedän itse, koska menen. Minä tahdon nähdä sen teidän vieraanne, en -mene kiusallakaan ennen pois. - --- Hoi! Kuka vieras siellä on? huusi hän. -- Eikö se kehtaa silmiänsä -näyttää? Tulkaa tänne vain, täällä on muitakin ihmisiä. - --- Ei se tule teidän käskystänne. - --- Taitaa olla vaikea tulla, jos ei siellä ketään olekaan. - --- Niin, jos ei siellä ole, niin ei siellä ole; mutta jos siellä on, -niin siellä _kumminkin on_. - --- Minä menen itse katsomaan. Hän juoksi myymäpöydän luukulle. - -Minä juoksin myöskin ja painoin sitä. Samalla laskin vasemman käteni -sokerikirveen varrelle, jottei hän saisi sitä käteensä siepatuksi. - --- Pysykää siellä! sanoin ankarasti. - --- Mikä minun tullessani on? Jos siellä kerran on joku vieras, niin -kyllä minäkin saan tulla, vieras minäkin olen. - --- Ette te tule! huudahdin, katsoen häntä lujasti silmiin. -- Jos -siellä on vieras, niin se on minun tuttavani, jonka olen käskenyt -huoneeseeni. Te ette ole minun tuttavani, vaan outo, ja jos ette pysy -sillä puolella, niin syyttäkää sitten itseänne... - -Tämä ei ollut tyhjää uhkausta. Tiesin, että olisin ollut hukassa, -jos hän olisi siitä rynnännyt läpi; sentähden aioin läimäyttää häntä -aseeni takapuolella otsaan, jos hän väkisin siitä tulisi. Hyvin -mahdollista, etten olisi onnistunut, mutta tiesin, että olin sukkela -liikkeissäni, ja aioin yrittää. - -Hän näytti olevan kahden vaiheilla mitä tekisi. - --- Pysykää rauhassa, minä tarkoitan teidän omaa parastanne. Puhuin -vakavasti. - -Katsahdin puhuessani kamarin ovea kohti, äkkiä nojaten pääni -sivuttain vähän taaksepäin, juurikuin olisin siellä jonkun nähnyt, -joka voisi tulla avukseni. - --- No, en minä väkisin pyydä tulla. Hän siirtyi ylemmäksi. -- -Mutta minua harmittaa semmoinen ihminen, joka ei pysy totuudessa; -olisin vain tahtonut ottaa teidät valheesta kiinni. En minä kärsi -valehtelijaa. Minkätähden äsken ensin sanoitte, ettei siellä ole -ketään? Ja miksi ette nyt saa suoraan sanotuksi, onko siellä vai -eikö? Ette te ole oikein rehti ihminen, sen minä sanon päin silmiänne. - --- Sanokaa mitä tahdotte, mutta ette sittenkään saa tietää, onko -siellä kukaan vai ei. - --- Mikä on, ettette sano sitä? - --- Sentähden että minua huvittaa pitää teitä hymylässä, koska asia ei -koske teitä. - --- Vai niin! Mutta minua huvittaa myöskin ottaa siitä tieto, koskipa -se minua tai ei; enkä lähde, jumalavita, pois ennen kuin sen sanotte; -minä olen itsepintainen mies. Kai teillä on syynne, miksi ette sano -sitä. Ha, ha, hah. - --- Mutta ettekö käsitä saattavan joskus olla etuakin näin -myymäpaikassa, että outo _luulee_, ettei ole ketään lähellä. - --- Mitä? ärjäisi hän - --- Ja jos kumminkin on? jatkoin minä. - --- Te olette kavala ihminen, sen minä sanon! - --- Minkä vuoksi? - -Hän ei vastannut, vaan ainoastaan katsoi ilkeästi minuun. - --- Ettekö nyt osta mitään muuta kuin nappeja ja neuloja myytäväksi, -minä myisin mielelläni? - --- Kyllä minä vielä _ostan_, sanoi hän vihaisesti, -- enemmän kuin -luulettekaan; minä ostan paljon, kun ehdin. Minä olen kovin utelias -mies. Hän nauroi. -- Tottapa sen kumminkin sanotte, onko se mies vai -nainen, se teidän vieraanne. - --- Lapsia noin houkutellaan. - --- Ei sanonut. Mutta tiedän minä sen sittenkin, että se on nainen, -sanoi hän matalammin, -- koska te pelkäsitte ja sokerikirveen varren -jätitte laatikon laidalle, ja mies olisi jo tullut ulos. - --- Vai niin! sanoin ivallisesti. -- Mutta voisi mies ajatella -niinkin, että on hupaista kuunnella sivultapäin ja ilmestyä sitten -vasta, ja väittely riidaksi kasvaisi. Mutta en minä senvuoksi sano, -että niin on, ainoastaan että _voisi_ niin olla. - --- Hm. Saan minä sen tietää, kun odotan vähän; kyllä se sieltä -lähtee, jos siellä joku on, sanoi hän puoliääneen, -- ei hän -tämmöisellä ilmalla kauan viitsi olla. - -Hän kääntyi ikkunaa kohti. - --- Ketä tuolla maalarin ikkunassa on, noin monta päätä, kaksi, kolme? - --- Ne ovat lapsia. - --- Ei täältä näe sinne tupaan, muuta kuin ikkunalle. - --- Ei, mutta sieltä näkee hyvin tänne. - --- Kuinka sieltä paremmin tänne näkee kuin täältäkään sinne? - --- Se seisoo karsaassa tätä riviä kohti. Se on vähän sivullapäin ja -ylempänä, tämä taas suorassa ja alempana. Sinne näkyy koko puodin -sisus. - --- En minä usko, että se sentään niin näkyy, se on teidän valheenne -vain sekin. - --- Totta kaiketi ylempää alas näkee huoneeseen, vaikka ei alhaalta -ylös näekään. Näitte tekin äsken sisään, kun kävitte ikkunan -sivuitse, sentähden että rakennus oli alempana. Minkä vuoksi sitä -väittäisin, jos ei niin olisi? - --- Niin oikein, kyllä niin voi ollakin, että sieltä tänne näkee. -Päätyikkuna tuo on, ei muualta näe kuin siitä. - -Hän kääntyi taaskin ikkunalle. - -Varmaankaan en kauan voisi uskotella hänelle, etten ollut yksinäni. - -Minun oli siis pakko hankkia itselleni heittokaluja muuallekin eikä -ainoastaan sokerilaatikon ääreen, jota ei ollut hyvä lähestyäkään -ensi tilassa, koska hän nyt tiesi varoakin siltä puolen. - -Ikkunan vastaisella seinällä oli niin kutsuttu "fakki". Tämän eteen -siirryin seisomaan, nojaten kyynärpäätäni siihen. - -Hän silmänsä seurasivat minua; sitten hän kääntyi taaskin -kurkistamaan ulos pimeään ja kuuntelemaan. - -Fakin ylitse oli ladottuna ensin laudakolle vähäisiä kirjavia, -lakkisia maaliastioita, vernissoja ym., noin puolen kilon painoisia, -mutta niiden päälle oli laskettu muuta pienempää tavaraa, -kengännasta- ja nallirasioita, sillä tilan ahtauden tähden ei ollut -pikkutavaroita varten mitään lasikaappia myymäpöydällä. Näitä -rasioita rupesin nyt rapistelemaan ja siirtelemään pois päältäpäin. -Viereen. Täten voin noista maaliastioista saada tähänkin paikkaan -patterin. - -Vaikka liikuin hiljaa kuin hiiri kissan tuvassa ollessa noita -siirrellessäni, huomasi hän sen kuitenkin. - --- Mitä te siellä teette? huusi hän ärjyen taaskin. - --- Miksi niin? Olenpa minä kotonani ja saan liikkua vapaasti, -vieraalle tiliä tekemättä. Minä siivoan, lisäsin ikäänkuin -lauhdutellen. - --- Siivoatte! Aukon te olette tehnyt seinään. - --- Aukon? - --- Niin, hyllyyn. Luuletteko minua hulluksi? Mikä huone se on siellä -toisella puolella? - -Katsoin laudakon alle ja huomasin, että tavaroihin olikin syntynyt -aukko. Tätä en ollut havainnut syystä että toinen laudakko -varjosti seinän minulta, ja ajatukseni olivat kiinteästi tuossa -hiljaaliikkumisessani. - -Nyt valkeni minulle että ehkäpä tästä voisin hyötyä, jos vain oikein -osaisin sanani laskea. - --- Se on miesten huone, vastasin suoraan heti. Luultavasti hän -tiesikin jo ennakolta, että niin oli. - --- Minkä tähden siihen aukon olette tehnyt? - --- Mitä kummallista siinä näette, onhan se tyhjä seinä? En ollut -käsittävinäni hänen kysymystään. - --- Niinpä juuri! Luuletteko etten käsitä aikeitanne. - --- Mitä aikeita? - --- Tahdotte koputtaa seinään... Mutta kun miehet ovat kaikki -poissa...? - --- _Jaska_ on kotona. Ja tästä minä koputan silloin kun on miehille -asiaa. - -Asia olikin juuri niin paitsi että tein sen yhtä hyllyä ylempää, -jossa oli vähemmän siirrettävää. - --- Ja valehtelitte äsken, kun sanoitte että vaimoilla on rahaa -lapsille antaa, vaikka _isät_ ovat _poissa_. - --- En minä ole valehdellut, eihän _Jaskalla_ lapsia ole, hän on -naimaton. - --- Mutta ei hänkään kotona ole, koska tuolla kylässä sanottiin, että -_kaikki_ miehet olisivat poissa? Ja voittepa saada siitä tiedon heti, -onko hän siellä vai ei, jos haluatte. - --- Miten? - --- Siten, että minä koputan seinään. Hän tulee heti, jos hän on -siellä. - -Oikaisin kättäni sinnepäin. - --- Älkää koputtako! Koettakaas koputtaa! huusi hän hätäisesti. - --- Mutta kun te haluatte tietää onko hän kotona ja koska syytätte -minua valheesta, niin minä kuitenkin tahdon, että hän... - --- En minä hänestä välitä! Mitä häntä tänne koputatte suotta? Pysykää -rauhassa! - --- Olkoon sitten siellä. - --- Mikä se on, se Jaska? - --- Se on entinen sotamies. - --- Jahah, sanoi hän ylenkatseellisesti, -- joku vanha rahjus. - --- Ei ollenkaan, hän on mies parhaillansa, neljänkymmenen iässä, ja -on kaartissa palvellut, ei sinne rahjukset kelpaa, kyllä siinä miestä -on. Ehkäpä kuitenkin haluaisitte nähdä hänet. Hänkin on pohjoisesta -päin kotoisin ja voisi tuntea teidät. - --- Oletteko hullu? Mitä minä siitä Jaskasta? Ette tänne saa ketään -koputtaa. - --- Mutta miksi en sitä saisi tehdä, jos minulla siihen olisi halua? -Katsoin juuri kuin huvittuneena kamariinkin, jonne silloin tällöin -siirsin katseeni. Hän seurasi silmäystäni, astui myymäpöydän -kulmaukseen ja äkkäsi nyt vasta, että ovi eteiseen oli salvassa -sisältä. Hän rupesi äkkiä kovasti nauramaan. - --- Kuinka te olette vetänyt minua nenästä, p--le vie, ison aikaa, -huudahti hän; -- kun en tuota ennen ole huomannut, että ovi on -telkeessä sisältä. - --- Kuinkas muuten? Se on aina salvassa, kun luen rahoja. - --- Niin tietysti, mutta kuinka se olisi telkeessä, jos siellä olisi -vieras henkilö? Totta hän oven kautta on kulkenut sisään, jos hän -siellä on, ja kuinka te sitten enää olisitte ovenne telkeeseen pannut? - --- Eikö tästä käy toinen ovi ja eikö vieras puodin kautta ole voinut -tulla sisään? Se on hyvin tavallista tuttujen kesken. - -Tähän olisi minun sopinut vielä lisäksi kysyä, mistä hän tiesi, että -sen pitäisi juuri olla _vieras_ henkilö. Kätkin kuitenkin varovasti -ajatukseni. - --- No niin, sanoi hän taaskin, -- mutta se on sittenkin valhe; ei -niin suuria rahoja kukaan lue vieraan aikana. - --- Niin suuria kuin seitsemänsataa markkaa! Ohoh! Luetaan -tuhansiakin. Luuletteko kaikkia ihmisiä rosvoiksi? Kyllä vielä on -kunniallisiakin ihmisiä maailmassa, sanoin ylpeästi, -- ja paljon -enemmän kuin heittiöitä onkaan. Ja jollei niin olisi laita, kyllä -maailma hukassa olisi. - --- No, on kyllä, on kyllä, sanoi hän vähän hämillään, -- -kunniallisiakin ihmisiä maailmassa. - -Ja ikäänkuin ajatuskulkuaan seuraten hän kysyi: - --- Minkä vuoksi te niin kaukaa olette tänne tullut, kun olette vielä -nainenkin? Eikö tässä miestä tarvittaisi? - --- Tämmöisessä toimessa, kun tässä on sahakin. - --- Isäntäni tunsi minut ennakolta ja tiesi, että voisin täyttää -paikkani -- hänen vaatimuksensa eivät olekaan suuret -- ja että hän -voi uskoa omaisuutensa minun haltuuni. - --- Mutta yksinäisessä paikassa... - --- Hän tiesi senkin, etten ole pelkuri, vaan että voisin pitää -puoleni tarvittaessa. Ja asuuhan tuossa miehet, Jaska nytkin kotona, -mitä minulla olisi pelättävää? - --- No ei mitään. Mutta ei se Jaska sentään nyt ole siellä, vaikka -sanotte, koska minä en ole kuullut mitään liikettä sieltä. Aina mies -jotakin tekee, kun on huoneessa. Minä olen nyt jo ollut tässä melkein -tunnin, enkä ole sieltä mitään kuullut, vaikka olen pitänyt korvani -auki. - --- Ehkäpä hän on pannut maata. - --- Missä sänky on? - --- Tässä nurkassa. - --- Ei mies niin hiljaa nuku; hän kuorsaa taikka hengittää kovaa, -kyllä se tältä seinältä tänne kuuluisi. - --- Tahi ehkä hän istuu ja paikkaa vaatteitaan. - --- Totta hän joskus olisi laskenut sakset kädestään tahi sylkäissyt -edes. Minulla on hyvät korvat. Ei siellä ketään ole. - --- Mutta ehkäpä hän juuri onkin istunut kuuntelemassa teidän kovaa -puhettanne. - --- Mitä hän siitä kuuntelisi, kyllä maar puodeissa väliin kovaakin -puhutaan? Hän alensi äänensä kuitenkin ja lisäsi: -- Te vain koetatte -eksyttää minua. - --- Minä koputan niin saatte varman tiedon. Oikaisin taaskin kättäni -sinne päin. - --- Oletteko hullu, mitä minä sillä tiedolla? Älkää koskeko seinään, -sanoi hän matalammin, -- taikka... - --- Taikka mitä? - --- Mitä se teihin kuuluu? Te kyllä ymmärrätte. Tulkaa pois siitä -tähän lähemmäksi, heti! Minä otan itse tiedon asiasta. - --- En minä liiku paikaltani tästä. - --- No, seisokaa paikallanne sitten ja älkää liikauttako jäsentäkään, -kun minä kuuntelen. - -Hän seisoi keskellä pientä lattiaa, hänen katseensa oli julma ja -puolikolea äänensä kamala. Minua vapisutti, kun hän hammasta purren -jatkoi: - --- Olette koko illan pitänyt minua pilkkananne ja uskotellut minulle, -mutta siitä tulee nyt pian tosi eteen. Hiljaa nyt! - -Hän kallisti päätään ja kuunteli. - -Rohkenin tuskin hengittääkään. Sielustani nousi sanaton avunhuuto, -ainoan auttajan luo, joka niin monesti ennen oli kuullut minua. - --- Nyt minä tiedän, sanoi hän muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen, -voiton hymy huulillaan, -- ettei ole ketään lähellä. Kulmakamarista -tuolta kuuluu lasten juoksemista ja melua, ei muuta. - -En väittänyt vastaan; mitä se olisi auttanut? Hänellä olikin tarkka -kuulo, sillä minä en kuullut sieltä mitään, vaikka seisoin lähempänä, -eikä minullakaan huono kuulo ollut. - --- Ja nyt minä pian alan tehdä niitä suuria kauppoja. - -Hän katsoi puhuessaan taaksensa ovinurkkaan. Hänen katseensa viipyi -noissa kankiraudoissa; sinne oli hän jo useita kertoja vilkaissut. - -Pelkäsin hänen alkavan etsiä asetta nurkasta alhaalta, jossa tiesin -olevan kirveen ja nuo kaksi raudankappaletta. - --- Ne ovat ylen pitkiä, sanoin nyt häntä häiritäkseni, vähän -ivallisesti, juuri kuin hänen ajatustaan lukien. - -Iva minusta oli kaukana ja käsitin sanojeni vaarallisuuden, sillä -kävinhän siten jyrkästi asiaan. - --- Niin ovat. - -Hän loi minuun myrkyllisen silmäyksen ja kääntyi pois. Hänen silmänsä -harhailivat ympäri, niinkuin otaksuin, asetta etsien. Mutta taaskin -hän kääntyi pian sinnepäin. Nyt hän katsoi alas. - -Sydämeni alkoi lyödä kovemmin. - --- Mitä tuossa laatikossa on? Nahkaa, sanoi hän, itse vastaten -kysymykseensä. -- Ehkä siitä saisi hyvää kengän paikkaa, jos katsoisi. - -Hän astui lähelle, kumartui alas, nosti muutamia liuskoja ja koperoi -syvemmälle. - --- Kyllä siitä kengän paikkoja saa ja erinomaisen hyviä kärpäsen -lätkiäkin, jotka hyvin paukkuvat, sanoin minä. -- Sitäpaitsi saa -noista isoista vuodista, jotka siinä päällä ovat, hyviä loukkaita -siihen lattialle, kun ne kaatuvat siihen ja kivertyvät. - -Niistä kyllä voi nähdäkin, että niillä oli halu kivertyä. Hän -käsittikin sentähden, että hänellä voisi olla enemmän haittaa kuin -hyötyä nahkojen koskemisesta, jos ne siihen kaatuisivat, koska hän -ei voinut tietää niiden takana mitään piilevän, eikä huomannut koko -onttoa nurkassa, jonka ne peittivät. - --- Millä te rautaa hakkaatte, sanoi hän ilkeästi nauraen, -- kun -tuossa on rautaakin? - --- En millään. Miehet sitä hakkaavat, eikä sitä täällä hakata, vaan -ulkona. - -Hän astui taaskin lähemmäksi myymäpöydän kulmaan asettuen. - --- Minä olin hullu äsken, puhui hän enemmän itsekseen kuin minulle, --- tuossa sokerilaatikolla, kun annoin teidän pettää itseni... Kyllä -te olette terävä ihminen, en minä sitä kiellä, mutta sentään vielä -järkenne tarvitsettekin tässä. Olette koko ajan pitänyt minua hulluna -ja kujeillut selkäni takana, ha, ha, hah; no tottakai, en suinkaan -minä sitä muuten olisi uskonutkaan. Mutta ei poika anna pettää -itseänsä, ei hän ole niin hullu kuin luullaan; ette te minua enää -kierrä. Sano kumminkin, kun aika on kulunut suotta, kello on jo pian -kuusi. Mutta ennätän minä sentään vieläkin toimia, kun kohta rupean. -Enkä minä siitä nyt enää piittaa, onko huoneissa ketään vai eikö, -yksi enemmän tahi vähemmän, kun kerran työhön ryhtyy. - -Hän kurkisti kamariin. - --- Tuolla seinällä ei ole ovea, siinä on sänky. Mikä huone sen seinän -takana on? Vastatkaa selvästi; vaikka tiedän minä sen nyt muutenkin. - --- Patruunan sänkykamari. - --- Mihin tuo ovi vie? - --- Eteiseen. - --- Meneekö tuolta miesten kamarista sinne patruunan kamariin ovea, ei -suinkaan? - --- Ei sanota. - --- Ei siellä ole ovea, ja jos onkin, niin se on kiinni sisäpuolelta. -Ja tuokin ovi on telkeessä. - --- Mitä tuommoiset ovet ovat, mies kerran potkaisee, niin ne lentää -auki? Ne ovat hyvin hataraa tekoakin, näette. - --- Niinpä niinkin, mutta ei sitä tehdä hiljaa. Ja tässä porstuaan -vievässä ovessa on luja haka. Minä panen sen jo kiinni. - --- Antakaa olla, sanoin tyynesti, -- joku voi tulla milloin tahansa -ja ovi on haassa; teette tyhmästi, jos suljette sen. - --- Minä suljen sen jos tahdon. - -Hän astui oven luo ja pani sen hakaan. - --- Mutta sisäänpyrkijä juoksee toisen oven taakse, kun minä huudan. -Ovi on auki eteiseen. Ja voi siellä olla useampikin ihminen ulkona -näin lauantai-iltana, vaikkei niitä ilman vuoksi tänne näe; on juuri -kylpemisen aikakin naapurissa, aina joku on liikkeellä. - --- Niin no, kyllä minä sen sitten hakaan saan; on pieni asia, milloin -se tapahtuu. - -Hän kuunteli ovella vähän ja aukaisi haan. Sitten hän astui lampun -luo ja väänsi sydäntä alemmaksi. - --- Antakaa lampun olla! huusin minä -- näettekö, maalarin ikkunassa -on taaskin ihmisiä, ne katsovat tänne? Ja eukon kahvi huomiseksi -on vielä ostamatta, hänelle tulee kiire puotiin, kun kuulee jo -suljettavan. - --- Lapsia siellä on, eivät ne mitään huomaa. - -Hän puhui nyt tyynesti ja näytti vähemmän ärtyiseltä ja -päättävämmältä. - --- Siinä on äiti ja yksi pojista. - --- Eipä siinä äitiä ole, väitti hän, -- ne ovat vähäisiä molemmat. - --- Hän on pikkuinen ihminen; näettehän, ettei lapsella noin isoa -palmikkoa ole kuin hänellä on pään päälle kierrettynä. Ja vilkas -ihminen hän onkin, kyllä hän teidän liikkeenne sinne huomaa. -Näettekö, hän nostaa päätään ja katsoo nyt varmaan juuri tänne? -Vääntäkää heti tuli ylös! - --- No, ei suinkaan hän siinä koko iltaa ole, sanoi mies, vääntäen -ylös sydämen, -- saan minä sen sittenkin alas. Mitä se siinä häärää, -se akka? - --- Hän pesee pöytää ja ikkunapenkkiä. - --- Kello lyö kuusi jo heti, ei tässä ennätä kauan odotella, kyllä nyt -jo saakin pyhäksi puodin sulkea. - -Hän irrotti myymäpöydän ulkopuolista ikkunaluukkua seinästä ja alkoi -sitä sulkea, siten että itse seisoi sen varjossa, ja työnsi sitä päin -kuvakaappia, joka oli myymäpöydällä lähellä ikkunaa. - --- Kuvakaappi näkyy maalarille, sanoin kylmästi, -- ja jos suljette -nyt ikkunan, näkevät he sen siinä ja tulevat juuri siitä arvailemaan, -ettei täällä ole oikein asiat, kun näin aikaisin suljetaan ja kun -tekin kaappinenne vielä olette täällä. Vaimo näkee sitäpaitsi -kaappinne sivusta minut tässä ja tietää siis, etten minä sulje. - --- Nähkööt, eivät he kumminkaan sitten enää sisään näe, kun luukut on -suljettu. - --- Näkevätpä. Katsokaa, luukku ei täytä alhaalta. Myymäpöytä on -korkeampi ja kapeampi kuin ikkunapenkki, ja niin jää siihen aukko -molemmin puolin. - --- Ei siitä tänne asti näe mitään, kun kaappikin siinä on. - --- Näkee, puolivälistä pihaa jo. - --- No, tulkoot katsomaan, kyllä ne aukot tukkoon saadaan, riippuupa -tuossa villaisia kaulahuiveja. Hyvä oli että huomautitte. Hän katsoi -ilkeästi nauraen minuun ja heitti niskojaan. -- Mutta taitaa ollakin -paras, että panen tuon toisen luukun ensiksi kiinni, kyllä tämän -sittenkin saan. - -Hän avasi luukun, jonka oli työntänyt kiinni. - --- Kun ne nyt vain tahtoisivat mennä siitä ikkunasta, en minä usko -pihalla tässä pyryssä ketään olevan kurkistelemassa. - -Poika lähti samassa ikkunasta. - --- Jopa toinen lähti; kun nyt tuo ämmäkin lakkaisi pesemästä sitä. -Samassa lähti vaimokin pois ja ikkuna jäi tyhjäksi. Nyt saatoin -odottaa pahinta. - --- Ahah, sanoi hän naurahtaen -- jopa lähti! Kun minä nyt vain saisin -tuon toisen puoliskon kiinni, kyllä tämän toisen sitten pian saan ja -kaapin siitä välistä raappaan ja tukin aukot. - -Hän katsoi kattoon. Siinä riippui useammanlaatuisia piippuja -kimpuissa. Sieltä hän irroitti yhden pitemmän nauraen kiellolleni ja -luvaten ostaa sen, kun koetin häntä estää. - -Nyt hän nojautui kuvakaapin suojassa myymäpöydän ylitse, pisti -piipunpesän luukun alitse sen taakse ja koetti vetää sitä kiinni. - --- Ei ne minua tästä näe, jos sattuvat tulemaankin ikkunaan taikka -jos siellä olisi joku ulkonakin. - -Laskin jo käteni eräälle maaliastialle, heittääkseni sen ikkunaan, -ennenkuin se olisi myöhäistä. Mutta turvauduin kuitenkin vielä -siihen, että luukku, jossa ei ollut keskisaranoita ja joka oli -vinossa sekä jykevää tekoakin ja aina minullekin ollut kankea -kääntää, nytkin tekisi vastuksen. Se ei ottanutkaan totellakseen, -vaan pysyi jäykkänä päin seinää, kuin olisi tietänyt tehtävänsä. -Piipun pesä heltisi varresta ja putosi kolisten lattialle. Hän -kirosi luukun kankeutta, käänsi varren, mutta se oli letkuvarsi -eikä notkeutensa vuoksi voinut vetää, vaikka hän teki useita turhia -kokeita. Sadatellen itsekseen sitä, joka luukun oli pannut seinään, -lopetti hän: - --- Olisi minulla nyt sentään se kyynärpuu kädessäni, -- sillä tämä -vinoveräjäkin kääntyisi. - --- Niin, sanoitte, ettei siitä isoa vahinkoa ollut. - --- Niin sanoin, ei kaikki tule edeltä mieleen. Te olette pettänyt -minua koko illan, mutta... mutta... ventta, ventta korven norven, -ja ska krassa pyssyn min. Osaan minä ruotsiakin hi hi hi. Ettekö -antaisi minulle sitä kyynärpuuta tuolta, ette taitaisi katua. - --- En. - --- Ei suinkaan. No, sama se, saan minä tuon kädellänikin tuosta. -Mutta kuinka te olette lapsellinen, hi hi hih. Ette olisi tainnut -katua, mutta samapa sekin. - -Hän venyi puhuessaan pitemmälle yli myymäpöydän ja kurotti kättään -luukun luo, sormin sitä tavoitellen. Mutta se ei totellut sormienkaan -ensi kosketusta, sillä käsi ei ulottunut tarpeeksi kauas, kun kaappi -oli tiellä. - -Nostin jo vähän kättäni maaliastiaan tarttuen. Olin melkein -epätoivossa, en ymmärtänyt mitä tehdä. - -Hän katsahti samassa sinne, missä seisoin. Kuuliko hän tuon hiljaisen -liikkeeni, vai katsoiko sattumalta, en tiedä. - --- Seisokaa paikallanne, huusi hän, -- koettakaapa liikkua siitä -tai hiiskua. Koettakaapa koskea seinään; mitä kätenne siellä tekee? -Jopa nyt p--u onkin, kun minun pitää teitä vartioida ja kiire tässä -muutenkin on. - -Hän loi julmia silmäyksiä minuun ja ääni sähisi hammasten välistä. - -Seisoin kooten voimiani viimeiseen ponnistukseen -- tunsin etten -kauan kestäisi -- epäröiminen, mitä tekisin, lähtisinkö jo juoksemaan -pakoon vai enkö, tai mitä pitäisi tehdä, melkein lamautti mieleni. - -Voi, kun eivät miehetkään jo tule kotiin! ajattelin. Ja missä se -Jaskakin on tänä iltana? Jos nostan melun, niin hyökkää hän heti -päälleni, eikä minua kuule kuitenkaan kukaan. Kun Jumala lähettäisi -edes jonkun lapsen oven taakse, jolle voisin huutaa. Tämä viime -ajatus oli jo muutamia kertoja tänä iltana rukouksena noussut -sielustani. - --- Ei se vietävä käänny, minun täytyy mennä yli tiskin sitä -kääntämään; no, pian se on tehty, en minä usko siellä olevan ketään -näkemässä; ja nähkööt, ehdin minä sittenkin. Jos katsoisi ensiksi. - -Hän meni taaskin kurkistamaan ulos ja kuunteli tarkasti. - --- Ei mitään. Hän astui takaisin. - -Nyt oli hän juuri liukumassa yli myymäpöydän, jonka päällä hän makasi -poikittain; jalat olivat nousseet lattiasta ja pää riippui alas -toiselle puolelle. - --- Hiljaa, huusin minä, -- joku tulee! - -Kuulin mielestäni etäisiä askeleita. Luulen, että kuulin ne enemmän -sielun kuin ruumiin korvilla -- en ole milloinkaan voinut selvittää -sitä -- niin vienoa se oli. Se oli pikemmin ajatusta, sisäistä tietoa -kuin kuuloa; minä vain tiesin _varmasti_, että joku tuli. Olin -melkein taintumaisillani pitkästä sielun voimain ponnistuksesta. - -Hän vetäysi yläruumiillaan mykkärään kuin kissa kuvakaapin taakse ja -kuunteli, laskien jalkansa nopeasti maahan. - --- Eipä, te valehtelette! Juurihan kävin katsomassa, ja pitäisi -minunkin kuuleman. - --- Eipäs, kuunnelkaahan! - -Huomattava on, että minä seisoin sisimmän seinän ääressä ja lähellä -ikkunaa, ja huone oli leveä. Hän kuunteli vähän aikaa. - --- Totta tuhannen... te olette oikeassa. Teilläpä korvat on. Jos -vain ehtisin... - --- Taitaa hän mennä ohi, huudan apua ja juoksen eteisen kautta ulos, -ajattelin; kaikissa tapauksissa on se nyt Jumalan lähettämä apu. - -Askeleet tulivat lähemmäksi. - --- Mikä se on? - -Hän katsoi kysyvästi minuun. - --- Ehkäpä joku lapsi tallustelee siellä, askeleet ovat kevyet. - --- Ei se lapsi ole, kyllä maar sen kuulette, se on miehen astuntaa, -vanhan miehen, kyllä nyt pehmeä lumi kevyesti vastaa töppöseen. - -Nyt olivat hänen korvansa taaskin tarkemmat kuin minun. - -Useita kertoja tuon pitkän tunnin kuluessa olin ajatellut, miten -kummallista oli, että me välillämme olevasta ristiriidasta huolimatta -aivan kuin vain keskustelimme siitä, ei kertaakaan itse asiaa -mainittu, vaikka siitä puhuttiin ja väiteltiin selvästi, kuten -asiasta ainakin. Sentähden minua ei nytkään kummastuttanut, vaikka -huomasinkin, että hän epäröiden ja kuin neuvoa kysyen kääntyi minuun -sanoen: - --- Minä panen oven hakaan ja telkeeseen! Samalla hän juoksi ovelle ja -teki sen. - --- Älkää sulkeko, huusin minä. - --- En minä päästä häntä sisälle, mitä hän täällä tekee! - -Hän katsoi odottavasti minuun. Tietystikin hän tahtoi kuulla, oliko -minulla kylliksi pätevää syytä tuoda esiin esteeksi hänen teolleen. - --- Ette saa sulkea ovea, huusin vieläkin. - --- Suu kiinni! ärjäisi hän. - --- Ei! - -Hän astui myymäpöytää lähemmäksi. - --- P--kö sen nyt tänne veti, sähisi hän, -- kun minun juuri piti... -Hän polki jalkaa ja oikaisi nyrkkiään minua kohti. -- Hiljaa! -minä sanon. Minä kuulen, meneekö hän sivuitse. Mutta jos ei, niin -jumal'avita näette, että minä sittenkin kerkeän tehdä ne suuret -kaupat. - -Hän puhui matalasti ja ilkeästi minuun tirkistäen. - --- Tämä haka pitää kyllä, lisäsi hän, -- ja apua telkeestäkin on. Hän -astui ovelle ja kuunteli. - -Sieluni huusi palavasti apua. - -Askeleet tulivat ylös porrasta. Lunta kopisteli tulija jaloistaan. -Rosvo astui taaskin myymäpöydän mutkaan ollakseen minua lähimpänä -siinä, ja pisti päätään pitkälle kuin käärme. - --- Kuulkaa nyt mitä sanon, sanoi hän matalasti ja tähdäten minuun -katseen, joka puhui enemmän kuin sanat, -- pitäkää nyt suunne kiinni, -jos henkenne on teille rakas, niin hän luulee teidän sulkeneen oven. -Mutta jos huudatte, on se _viimeinen hetkenne_... Ei minun kanssani -leikitellä, olen minä _semmoinen_ mies. Muistakaa se! Nyt sen -kuulitte. - -Minä vapisin. Hänen katseensa ja äänensä melkein herpaisi kieleni. -Mutta tieto siitä, että huutaminen juuri olisi ainoa keino -pelastukseeni, antoi uskallusta. Nyt oli hän sanonut suoraan, mikä -mies hän oli, ja samalla lukenut tuomioni, sillä tietysti ei hän -aikonut jättää minua eloon itseänsä vastaan todistamaan, vaikken -huutaisikaan. - -Taaskin hän siirtyi lähemmäksi ovea. - -Askeleet tulivat porstuaan ja pysähtyivät puodin oven taa. Niinkuin -lukija jo edellisestä muistanee, tämä ovi kävi porstuaan, eikä -suoraan ulos. Ovea koetettiin avata. - --- Avatkaa ovi! huusin minä niin kovaa, että se kuului porstuaan. - -Katala kulkuri astui taaskin äänettömin askelin äkkiä lähemmäksi ja -sanoi hampaitaan kiristellen: - --- Tukitteko suunne, taikka minä _raivostun_, ja silloin saatte -nähdä, miten teidän käy! - -Hän astui äkkiä päin sokerilaatikkoa ja oikaisi kättään kirvestä -kohti. - -Hänen katseensa ja tuo tukahutettu karjunta hänen kurkustaan oli -hirveä. Hän oli kamala kiukusta. - --- Ss, hiljaa, se kuuluu, sanoin minä, ja astuin myöskin nopeasti -siihen, -- en minä pahaa tarkoita. - --- Mitä? Olen teitä jo kyllin kauan kärsinyt; loppu tästä tulla -pitää. Mutta olettepa te ymmärtäväinen ihminen, -- hän muutti äkkiä -äänensä imartelevaksi ja katse tuli kavalaksi, -- pitäkää nyt järki -päässänne ja olkaa hiljaa, niin voimme yhdessä tehdä ne suuret -kaupat. Se käy nopeasti, annatte minulle avaimet, hi hi hi, minä jaan -kanssanne. Sitten voitte sanoa mitä tahdotte, kun olen mennyt. Mutta -jos ette... niin saan minä teidät vaikenemaan, ja teen ne yksin. -Haka on luja. - -Valitkaa! - -Hänen muotonsa oli taaskin pelottava. Hänen silmänsä saivat vihreän -kiillon. - -Tuskin voin hillitä inhoani purkautumasta sanoihin jo hänen -esittäessään tuota kurjaa jakamista -- jos se muuten oli todelliseksi -aiottukaan --, mutta varovaisuus kuitenkin antoi malttia. - --- Vaiti! vastasin siis tyynesti. -- Luulisin teidänkin ymmärtävän -sen, että tänne tulee ihmisiä heti. Ja muistakaa, ettette tule -lähelleni! Tekin tunnette minut, jos minäkin teidät. - -Katsoin rohkeasti häneen. Tunsin itsessäni uskallusta taaskin. - --- Ei se aukene! sanoi samassa miehen ääni oven takaa. -- Ei avain -liiku, onko se salvassa? - -Tämä luuli käskyni oven avaamisesta koskeneen häntä ja oli koko -sanailumme ajan turhaan koettanut saada avainta liikkumaan. - --- On, huusin minä, -- ja haassakin! Täällä on eräs mies -sisäpuolella, joka sen sulki, mutta hän avaa sen heti. Älkää menkö -oven taa, kyllä se avataan. - --- Avatkaa ovi pian! lisäsin käskevästi. - --- Kun ette tuki leukaanne! Tietäisin minä vain, minkämoinen tuo on -tuolla, ja ettei ole muita lähellä... sanoi heittiö. - -Hän näytti epäröivältä ja seisoi silmänräpäyksen pää alaspäin. Kädet -olivat nyrkissä ja hän kiristeli hampaitaan. Näkyi miten hän taisteli -halun ja pelon välillä. Tietysti olisi hän minut voittanut, jos olisi -ryhtynyt väkivaltaan. - --- Teidät saataisiin heti kiinni, sanoin kylmästi, -- ei tänään ole -monta ihmistä liikkunut, jäljet näkyvät pehmeässä lumessa; lumen tulo -lakkaa yöksi, kun sitä on koko päivän kestänyt, ja lyhtyjä tässä -talossa on kyllä, sekä miehiä joka puolelta etsimään: he tulevat pian -kotiin. - -Nähtävästi hän oli vieläkin kahden vaiheilla, mutta kääntyi kuitenkin -myymäpöydän luukkua kohti, siitä rynnätäkseen. - -Ovessa oli heleä-ääninen, iso tiuku, joka kuului läpi koko huonerivin -ja ulos pihaan. Tämä laitos oli sentähden tehty, että koska tässä -syrjäisessä paikassa väliin oli lomahetkiäkin, jolloin ei käynyt -ostajia niinkuin tänäänkin -- niin voi myyjä sulkea oven ja mennä -sisähuoneisiin tai ulos, ja tiu'un helinästä saada tiedon, että oli -ostajia oven takana. Ellei tiu'un ääni ulottunut, juoksi Juhon vaimo -tai lapset sanomaan myyjälle. - -Kulkurin nyt kääntyessä myymäpöydän luukkua kohti huusin äkkiä: - --- Soittakaa kovaa! - --- Mitä? huudahti hän ja pysähtyi vähän. -- Mitä minä soitan? -Kulkunen rupesi heti kimakasti ja hätäisesti soimaan. - -Mies hätkähti ja katsoi taaksensa ylös. - --- No tulinen... kun en tuota nuoraa ole nähnyt. Mitä varten soittaa -käskitte? Sanokaa! - --- Sitä varten, että Juhon vaimo tulee heti tänne, kun soi, ja voin -minä nyt antaa hänelle käskyn. - --- Uskaltakaapa! - --- Kuunnellaan. - -Ja olikin kulmakamarin ovi avattu, sillä porstuan perältä kuulin -vaimon sanovan jotakin. - --- Kyllä hän sisällä on, vastasi ensimmäinen ääni oven takaa, -- -mutta siellä on joku mies, hän sanoo, joka on pannut oven hakaan, -eikä avaa sitä, vaikka hän on huutanut ja käskenyt avata. Sieltä -kuuluu kuin väittelyä, en minä ymmärrä, mitä se on. Olisin mennyt -toisen oven taa, mutta hän kielsi tästä lähtemästä ja käski soittaa. - -Vaimo tuli nyt lähemmäksi ja he puhuivat hiljaa. - --- Jos menen tästä toisen oven taa, sanoi sama ääni kysyvästi. - --- Ei, ei, huusin minä, -- kyllä tämä avataan. - -Jos olisin jättänyt paikkani ja lähtenyt kamarin ovelta salpaa -avaamaan olisi mies juossut perässäni, ja ken tietää miten olisi -käynyt lopuksi, kun toinen ovi oli haassa. - --- Avatkaa pian, tai se on myöhäistä, kun tulee muita ihmisiä, ja -ryntäävät toisen oven kautta sisään; sillä jos ette avaa, niin huudan -apua. Näette, että rohkenen huutaa. -- Kyllä hän pian menee, kun saa -kauppansa, lisäsin tyynesti. - -Nuo viime sanani virkoin parhaasta päästä sillä mielellä, ettei -hänen olisi vaikea peräytyä, vaikkei uskoisikaan sanojani -tositarkoituksella sanotuiksi. - -Hän ei vastannut mitään, katsoi vain julmasti minuun kuin häkissä -oleva ärsytetty tiikeri ja avasi oven. - -Helpotuksen huokaus kohosi rinnastani. Kiitin Jumalaa sielussani, -sillä käsitin, ettei nyt enää olisi hätää ja miehetkin jo pian -tulisivat kotiin. Kuitenkin sykki sydämeni nyt vielä kovemmin, ja nyt -vasta tunsin vavistusta, sillä tähän asti oli ponnistus estänyt sen! - -Ovi aukeni ja sisään astui hyvin lyhyt, noin kuudenkymmenen vuoden -ikäinen ukko. - --- Mitä ovi haassa tekee? kysyi tämä terävästi katsoen kulkuriin ja -mitaten häntä silmillään. - --- Me olimme täällä vain kaupanteossa, vastasi jälkimmäinen, -- ja -panimme sen kiinni, ettei kukaan häiritsisi meitä; minä teen paljon -kauppaa. - --- Ei se ole tosi, väitin minä, -- kielsin minä teitä sulkemasta, -ettekä te ole markankaan edestä vielä ostanut, vaikka täällä jo -olette ollut toista tuntia ja koko ajan puhunut suurista kaupoista. - -Tahdoin, että ukko heti saisi selvän käsityksen asemasta. - --- Käskittehän te sulkea itse! huusi kulkuri luoden murhaavan katseen -minuun. -- Mitä te sitä kiellätte? - --- Minäkö?! - --- Niin juuri te! - -Ukko siirtyi tämän puhelun aikana ikkunan ääreen kuvakaapin viereen -seisomaan. Minäkin astuin vähän kauemmaksi. - --- Kuulin minäkin, sanoi hän, -- että te huusitte ja kielsitte -sulkemasta. Mitä semmoiset vehkeet ovat? - --- Mitä kummallista siinä on? Ettekö näe, että minä olen nuori -mies, eikö nainen minuun voisi rakastua, sanoi edellinen röyhkeästi -nauraen, -- vaikkei hän sitä tahdo myöntää enempää kuin Potifarin -emäntä ennen maailmassa? Mutta mitä vanhat enää semmoisia asioita -käsittävät! Hih hih hih. - --- Suusi kiinni, hävytön! Kun kehtaatkin! - -Ja ukko ruiskaisi ihan kuin sanojensa vahvistukseksi suullisen mustaa -mehua pitkänä juovana yli lattian ovea kohti. Tuommoinen suun purkaus -oli aina ennen inhoittanut minua, mutta nyt oli se minusta niin -paikallaan, että olisin oikein halunnut kiittää ukkoa siitä. - --- Tee kauppasi ja lähde matkaasi! lisäsi hän. - -Itse en viitsinyt tuhlata sanaakaan vastaukseksi hävyttömyyteen. - --- Mitä sinä ukkorahjus puhut, ärjäisi tämä, käsi puristuneena -nyrkkiin ja katsoen kiukkuisesti ukkoon, -- tahdotkos? - --- Katso niin pahasti kuin tahdot, vastasi viimemainittu tyynesti, -työnsi puhuessaan vasemman jalkansa vähän etemmäksi ja nojasi oikean -olkansa päin kuvakaappia, saadakseen mukavamman asennon katsoessaan -kulkuria silmiin. -- Luuletko että minä sinua _pelkään?_ - -Ukosta kyllä näki, ettei se ollut tyhjää kerskausta, vaikka hän oli -kolmannen osan lyhyempi ja arvattavasti kaksi kertaa niin vahva kuin -toinen. Hänen mustat silmänsä säteilivät tuuheain kulmakarvain alta -kuin kaksi mustaa timanttia. Hänen tummanruskeat kasvonsa, joita -ympäröivät pitkät, mustat, vähän harmahtuneet hiukset ja parta, -osoittivat lujine piirteineen tyyntä rohkeutta. Hänen ruumiinsa oli -tanakka, maasta asti, kuten sanotaan. - -Ukon sanoille antoi lisää pontta se, että hänen vasemmalla -lonkallaan, etupuoleen siirrettynä, riippui vaskihelainen tuppi, -josta pisti ulos visapäinen, myöskin vaskella helattu puukonpää. - -Lurjukseen teki ukon pontevuus heti vaikutuksensa. - --- Noh, en minä mitään pahaa tarkoittanut. En minä ole mikään paha -mies, sanoi hän, heitettyään silmäyksen ukkoon; -- minä olen hyvä -mies, minä, vaikka vähän kiivas. - --- Antakaa nyt vain vaarille tavaraa, jatkoi hän toimeliaasti minuun -kääntyen, -- ei minulla kiire ole, jotta vaari kerkeää kotiin, kun on -paha ilma. - --- Mutta sanoitte äsken tullessanne olevan kiireen, vastasin minä, -joka en suinkaan tahtonut ukkoa ensiksi pois päästää; -- vaari on -vain hyvä ja odottaa kunnes me lopetamme kauppamme. - --- Kyllä minä odotan, sanoi ukko. - --- Ei, teidän pitää antaa vaarille ensiksi, ärjäisi kulkuri kiivaasti. - --- Mitä sinä huudat? virkahti ukko taaskin. -- Pidä pienempää suuta. - --- Suu kiinni, taikka, tiuskaisi edellinen luoden julman silmäyksen -ukkoon. - -Hän seisoi keskellä vähäistä lattiaa, kääntyi ja katsahti -sokerilaatikkoa kohti josta kirvesvarsi pisti ulos, sitten hänen -katseensa lensi minuun, joka seisoin edempänä myymäpöydän kulman -kohdalla; hän näytti epäröivältä. Näin selvästi, että hänellä olisi -ollut halu hyökätä meidän molempain kimppuun ja että hän juuri kuin -punnitsi meidän yhdistettyjä voimiamme. Hän vetäytyi jo pari askelta -lähemmäksi tuota mainittua laatikkoa, vaikka selin siihen. - --- Kahvia varmaan ostatte, sitä jota ennenkin, sanoin ukolle ja -astuin nopeasti sen laatikon luo, jossa parasta kahvia oli ja joka -oli sokerilaatikon vieressä. - --- Niin, kahvia, samaa vain, ja sokeria, puoli naulaa kumpaakin. - --- Minä tein tötterön, vedin auki laatikon ja punnitsin kahvin. Mutta -jättäen tämän toimen puoliväliin sanoin: - --- Ehkäpä saan tarjota vaarille vähän nuuskaa ensiksi kaupan aluksi. - --- Kiitoksia paljon, koska hyvä pahaa tekee? vastasi ukko. - --- Saanko teillekin tarjota? sanoin kulkurille, täyttäessäni -ukkoa varten pöntöstä myymäpöydän alta tötteröä, jonka juuri olin -paperiliuskasta kivertänyt. - --- En minä nuuskaa, vastasi tämä äreästi. -- Mitä sen nuuskan kanssa -nyt aikaa kulutatte? - -Menin antamaan nuuskaa ukolle. - -Nyt olisi edellisellä tosin ollut tilaisuus anastaa sokerikirves -siitä, mutta hän uskoi nyt, että minulla oli aikomus antaa ukolle -ensiksi hänen ostoksensa. Hän seisoi siis ja odotti vain selin -myymäpöytään, seuraten minua silmillään. Minä kyllä tiesin, miten -tärkeä ukon lähtö hänelle olisi, ja ettei hän siis vielä uskaltaisi -anastaa kirvestä. Ja samalla oli hänelläkin tieto siitä, että hän nyt -oli kylliksi lähellä saadakseen sen, jos tahtoisi; mutta vastapainona -oli vakuutus siitä, että minä nyt varmaan aioin päästää ukon -lähtemään, koska olin rohjennut jättää kirveen siihen. - -Olen monesti itsekin huomannut tuon tekoni uhkarohkeaksi, että jätin -hänet kirveen vartijaksi. Mutta tahdoin ehdottomasti antaa ukolle -merkin, sillä hän näytti ylen välinpitämättömältä tuosta roistosta, -ja ajattelin siis, että hän ehkä ei käsittäisi koko vaaraani -eikä viitsisikään tällä ilmalla olla kauan puodissa, vaikkei hän -sanonutkaan kiirettä olevan. Samalla oli myöskin tarkoitukseni antaa -ukolle häneen itseensäkin nähden varoitus. Antaessani tötterön ukolle -katsoin pyytävästi häneen, ettei hän kiirehtisi pois. Hän vastasi -samoin silmäyksellä vastaanottaessaan tötterön ja kiittäessään. -Näin, että hän oli käsittänyt tarkoitukseni. Ehkä hän olisi ollut -pyytämättänikin, mutta minä tunsin niin suurta ahdistusta, etten -olisi voinut rauhassa odottaa asiain menoa. Huolettoman näköisenä -palasin sitten entiselle paikalleni. - -Kulkuri kääntyi nyt sivuttain päin myymäpöytää, nojaten siihen. Hänen -sormensa leikkivät pöydällä. - -Sidoin kahvitötterön kiinni ja laskin sen pöydälle. Mutta nyt kun oli -sokeria punnittava, työnsin äkkiä sokerikirveen laatikon sisälle ja -laatikon kiinni. - --- Ettepä te punninnutkaan vaarille sokeria, vaan lykkäsitte kiinni -laatikonkin, huudahti hän kummeksuen ja vihaisesti, pettyneen -näköisenä. - --- Lupasihan vaari odottaa niin kauan kuin te lopetatte ostoksenne. - --- Mitä kureja ne on? Kun kerran aloititte vaarin kanssa kaupanteon, -niin tehkää se loppuun asti, että hän pääsee kotiin; hänellä on pitkä -matka ja muori odottaa kahvia. Mitä ihmistä tämmöisellä säällä täällä -kiusaatte! - --- Ei ikään odotakaan hän sitä niin kovin. Ei minulla pitkä -matka ole, älä minua surkeile; en minä tässä kiusaannu, olen jo -kylpenytkin. Eikä minulla kiirettä ole, kuten sanoinkin, antakaa -hänelle vain ensiksi, joka ensiksi tullutkin on. - --- Ei vaarin kiire ole matkan vuoksi, väitin minäkin -- hän on -melkein naapurista. - --- Mutta minä teen paljon kauppaa, enkä ole vielä oikein alkanutkaan, -ei vaari, vanha mies, täällä niin kauan viitsi olla. Minä teen suuria -kauppoja. - --- Noh, tee vain, kukapa sinua estää? Kyllä minä tässä voin katsella, -kun suuriakin kauppoja tehdään, koska aikaa on. - --- Mutta te häiritsette meitä kaupanteossa. Miksi ette osta mitä -ostatte ja mene matkaanne? - --- En minä sekaannu kenenkään kauppaan. Ja kylläpä tässä saa olla -toinen niinkuin toinenkin. - --- Mutta kun on tullut pimeä jo, niin en minä tänä iltana aio -mihinkään enää mennäkään, jos minua menemään pyydätte; niin -otan tässä talossa yösijani, tottapa se annetaan, sillä eihän -matkustavaiselta saa yösijaa kieltää. Onpa täällä huoneita kyllä -tässäkin talossa; minä otan eri huoneen, ha ha hah. - --- Ei suinkaan sinulle tässä talossa huonetta taideta antaa, ei tämä -kestikievari ole, sanoi ukko tyynesti kuin ennenkin, -- mutta kyllä -tuolla on toisia rivejä alhaalla, mene sinne pyytämään. Kyllä nyt -miehetkin kohdakkoin kotiin tulevat, että yösijan saat. - --- En minä mihinkään osaa, minä olen outo. - --- Tuossa ne ovat vähän tämän rivin alapuolella, ei siinä eksy. Ja -tulen minäkin oppaaksi, että osaat. Pane nyt joutuin vain kaupat -luistamaan. - --- Niin, sanoin minä, -- aloitetaan nyt heti ne _suuret kaupat;_ mitä -nyt ensiksi otan esiin? - -Kulkuri kääntyi ärtyisesti minuun. - --- En minä tuon ukon aikana niitä tee, ei hänen tarvitse saada -kuulla hintoja. Mitä häntä tähän pysäytitte? Olemmepa tässä olleet -kahdenkesken jo ylitse tunnin, kyllä vieläkin voimme olla sen aikaa -kuin kauppaa teemme, ei siinä todistajaa tarvita. Sitten ne tahtovat -ottaa samoilla hinnoilla, kun saavat tiedon, millä minäkin olen -ostanut. Antakaa ukolle hänen kahvinsa ja sokerinsa, että hän saa -mennä. - -Hän seisoi selkä päin ukkoa. Hänen katseensa oli nytkin uhkaavan -käskevä. - --- En minä sinun hinnoistasi välitä, sanoi ukko järkähtämättömän -tyynesti, -- enkä käy niitä juoruamassa; osta niin paljon kuin haluat -ja jaksat, ja niin halvalla kuin saat. - --- Mutta en minä usko teitä, en minä usko outoa, eikä minun -tarvitsekaan uskoa. - --- Ole uskomatta sitten. - --- Kyllä te vaaria voitte uskoa, sanoin minä johtaakseni hänet -taaskin toisaalle, -- näette sen päältäkin että hän on kunnon ukko. -Tehkää vapaasti kauppanne. Ja voin minä sanoa hinnat hiljempääkin, -onpa teillä hyvä kuulo. - --- En _minä_ tee hänen aikanansa, ärjäisi hän. -- Te pysäytitte hänet -tähän vain minun kiusallani; te olette oikea kiusanhenki, olette koko -illan tehnyt kiusaa ja valehdellut minulle, muuten olisin ne kaupat -jo aikaa tehnyt. Mutta kun pääsen vain Tampereelle, niin kyllä kerron -isännällenne, minkämoinen olette, kun pitäisi kauppa tehdä teidän -kanssanne. - --- Mitä minä olen teille valehdellut? Itse te äsken väititte, että -kamarissa tuolla on joku, en _minä_ sitä sanonut. Ja samoin väititte, -että miehet kaikki olivat poissa, vaikka Jaska on kotona. - -Tahdoin samalla antaa ukollekin tiedon, mistä kysymys oli ollut. -Kulkuri tähtäsi minuun julman katseen. - --- Olette te valehdellut, huusi hän, -- aina te valehtelette! Itse -tiedätte kyllä, että olette valehdellut, eikä kristitty ihminen saa -valehdella; en minä kärsi valhetta, ja Jumala rankaisee valheen. - --- Mitä sinä huudat ja saarnaat! Tee nyt kauppasi, äläkä ihmisiä -kiusaa, sanoi ukko taaskin, -- taikka jos et mitään osta, niin lähde -pois. - --- Tahdotkos, ukko, että heitän sinut ulos ovesta! huusi roisto -ja astui lähemmäksi häntä. -- Kyllä semmoisia ukkoja on ennenkin -heitetty! - -Hän seisoi hyökkäykseen valmiina. - -Pelkäsin hänen ryntäävän heti ukon kimppuun täyttääkseen uhkauksensa, -ja valmistausin jo antamaan apua minkä voisin. - --- Ei minua ole ikinä vielä heitetty mistään ulos eikä nytkään -heitetä, sanoi ukko ihan tyynesti ja itseään liikauttamatta; -ainoastaan silmät leimahtivat. -- Pysy rauhassa, taikka sinun käy -huonosti! - -Kulkuri kääntyi minuun. - -Olin jo laskenut käteni sokerilaatikon nappulalle vetääkseni -laatikon auki. Aioin, jos hän karkaisi ukon kimppuun, antaa hänelle -sokerikirveen selällä iskun takaraivoon. Hänen katseensa oli synkkä -ja raju kuin ärsytetyn kahlekoiran. Vedin kuin teossa tavattu varas -värähtäen pois käteni. - --- Jassoo sanoi hän samassa nauraen, mutta se nauru kuului kamalalta, --- joko nyt aiotte antaa vaarille sokeria koska olette laatikkoa -avaamassa? Vai ettekö saa sitä auki, kun se käy _ahtaasti_, niinkuin -äsken sanoitte? Kyllä minä autan teitä sitä auki vetämään, hi, hi, hi. - -Hän astui puhuessaan taaskin lähelle ja oikaisi kättään laatikkoa -kohti vetääkseen sen auki, nojautuen samalla yli myymäpöydän, ja -sai kätensä nappulaan, sillä minä vedin käteni inhoten pois. Hänen -silmissään paloi tuli, joka ei hyvää ennustanut, ja hänen hymynsä oli -ilkeää. - --- Kyllä minä sen auki saan, kun tahdon, vastasin minä ja painoin -kiinni laatikkoa sivusta. - --- Ei se käy tältä puolelta, kun se on ahdas, niinkuin sanoittekin; -minä tulen sille puolelle, sanoi hän tekeytyen leikilliseksi. - -Hän siirtyi nopeasti askeleen, tarttuen nauraen sukkelasti luukkuun -ja sai jo nostetuksi sitä vähän. Minä painoin kaikin voimin sitä -alas. Nytkin paloivat hänen silmänsä kiukusta, vaikka hän oli -nauravinaan. - --- Ette _tule_ tälle puolelle! sanoin. - --- Mitä sinä _siellä_ teet? Pysy tällä puolella! huudahti ukko -ankarasti, oikaisten itsensä suoraksi. -- Jos et vain ole rauhassa, -niin katso miten sinun käy! Kuuletkos? - --- Mitä te meidän puheeseemme sekaannutte? Tiesin minä sen, että -teistä on haittaa. Enhän minä häntä syönyt olisi, jos hänelle olisin -laatikon avannutkin. En minä mikään paha mies ole, ja puhtaat -kirjatkin minulla on, mitä minusta tahdotte? - --- Seiso siivosti sitten! - -Kulkuri siirtyi taaskin myymäpöydän kulmaukseen ja näkyi miettivän. -Hän väänsi päätään vasemmalle ja kurkisti hetken tarkasti kamariin -kaappia kohti, jossa rahakirstu oli, sekä alas noihin isompiin -painoihin. Otaksuin että hän mietti kestäisikö tuon kaapin lukko -hyvää lyöntiä parin leiviskän painolla, jos olisi juossut yli -myymäpöydän ja koettanut mäiskäyttää oveen. Tai mitä miettikään -hän siinä? Kyllä se ovi oli hatara, olihan siinä iso rakokin lukon -puolella, joten se ei suinkaan olisi pitänyt. Mutta näitä sen -heikkoja puolia ei voinut nähdä puotiin, koska kamari ei ollut -valaistu, eikä valo puodin lampusta käynyt siihen. -- Kaappi -ei ollut aluksi aiottukaan muuksi kuin pienien taloustarpeiden -säilytyspaikaksi ja näytti tuoreesta aineesta tehdyltä. Kylläpä vain -olisi ollutkin sukkela kepponen viedä rahat kaapista meidän nähtemme, -jos se olisi käynyt päinsä! - -Mutta miksi oli hän aseettomana tullut, jos hänellä oli rosvoamisen -mieli, sillä aseeton hän oli, sen kyllä käsitti? Asetta oli nyt -vaikea saada ulkoa vahvan lumipeitteen vuoksi, eikä sitä ollut juuri -hyvä mistään ottaakaan, sillä semmoinen teko voidaan heti huomata -ja juosta perässä. Ja ehkäpä hän ei voinut saadakaan mitään asetta -anastetuksi sen jälkeen kun oli tehnyt päätöksensä käydä puodissa. Ja -olihan puodeissa aina aseita tarjona. Sitäpaitsi oli puodissa nainen -myyjänä. - -Hän seisoi kuunnellen ja katsellen epäröivästi taaskin meihin. - --- Kummallista, ettei Juho jo tule, sanoin minä ukkoon kääntyen, -- -minun mielestäni hänen pitäisi jo olla kotona; ei tänään metsässä ole -oltu, ilman vuoksi. - -Koetin näillä sanoilla antaa kulkurille uutta miettimistä, jotta hän -olisi uskonut myöhästyneensä. - --- Ei suinkaan hän nyt enää kauankaan viivy, vastasi ukko; -- kyllä -ne kotiin aikanaan ovat lähteneet, kun on noin paha ilma; mutta keli -on nyt kovin hankala. Kyllä ne kuitenkin jo pian tulevat, varrotaan -vain vähän aikaa. En minäkään tästä ennen lähde. Menen sitten -kuulemaan, kun tulevat, mitä kuuluu. - --- Mikä se Juho on? kysyi kulkuri, joka oli kääntynyt meihin. - --- Se on se, joka asuu tuossa kulmakamarissa, vastasin minä. - --- Mutta mikä mies hän on? Onko hänkin sotamies? - --- Ei, työmies vaan. - --- Minkä tähden häntä odotatte? - --- Minulla on hänelle vähän sanomista. - --- Mitä sanomista? tiuskaisi hän. - --- Mitä se teihin kuuluu? - -Minua huvitti käyttää hänen omia sanojaan. - --- Jaa mitäkö? huusi hän. -- Te aiotte puhua minusta. - --- Eikö teistä puhua saisi? - --- Ei! Ei minusta tarvitse mitään puhua. En minä kärsi takapuheita ja -parjauksia. - --- En minä ole ilmoittanut, mitä aion sanoa, enkä ole velvollinenkaan -teille tiliä tekemään sanoistani. - --- Ei, ei, muuta tiedän minä sen sittenkin. - --- Mitä sinä kinaat? Tee kauppasi äläkä turhia kinaa, muistutti ukko -taaskin. - --- Älkää sekaantuko meidän puheeseemme, koska kehuitte olevanne -sekaantumatta, taikka minä suutun teihin. Minulla on äkäinen luonto. - --- Suutu, jos tahdot. Ulkoa kuului reen rahina. - --- Nyt tullaan! huudahdin minä. - -Heti astui miehiä jalkojaan kopistellen ylös porrasta, puhellen -keskenään; he menivät leipomatupaan. - --- Se on Juhon ääni. - -Nostin luukkua, aikoen juosta sinne. Tahdoin välttämättä heti -puhutella miehiä, ennenkuin he lumiset päällystakit riisuttuaan -lähtisivät sieltä omiin huoneisiinsa. Niin suuri oli kuitenkin vielä -pelkoni ja inhoni, vaikka jo olin varma siitä, ettei hän tällä -hetkellä uskaltaisi minua hätyyttää että epäröin, miten rohkenisin -astua nuo pari askelta luukun ulkopuolella ovea kohden, sillä minua -kauhisti tuon konnan koskeminenkin, jos hän ehkä olisi kädellään -minuun kiinni tarttunut. Mutta tiesin, että minun täytyi mennä, -miehet voivat muuten jättää koko huonerivin, kiirehtiä kylpemään. -Nostin siis luukkua, astuin askeleen ja aioin kiireesti mennä ovelle. - -Kuin haukka hyökkäsi hän eteeni ja tarttui vasemmalla kädellään -luukkuun, oikealla aikoen nyhjätä minut takaisin. - --- Mihin te menette? Ette saa mennä, pysykää sisällä! - -Minä vavahdin, astuin äkkiä taaksepäin ja painoin molemmin käsin -luukun alas, niin että se paukahti. - --- Oletko järjiltäsi, mies? huudahti ukko kavahtaen suoraksi ja -astuen askeleen eteenpäin. -- Mitä _sinä_ häntä komennat? Mitä sinä -käsket täällä, ja tietä _häneltä_ suljet? - --- Ei hän saa mennä ulos ja jättää puotia, sanoi edellinen paikaltaan -siirtymättä, kuitenkin vähän hämillään. - --- Saa hän kyllä mennä, jos hän tahtoo, ja hänellä on asiaa. Tule -pois sinä siitä. - --- Ei hän saa jättää puotia outojen ihmisten haltuun. - --- Ei se ole sinun murheesi, kyllä hän itse asiansa tietää. Tule pois -tänne sinä, heti! - -Ukon ääni oli käskevä ja ryhti arvokas. - -Kulkuri siirtyi myymäpöydän kulmaukseen taaskin, mutisten jotakin -rehtiydestään itsekseen. Hän oli kuin läksynsä takaisin saanut -koulupoika. - --- Menkää te vain vapaasti minne tahdotte, jatkoi ukko minuun -kääntyen; -- kyllä minä takaan, että tässä pysyy mitä onkin. - --- Niin, kyllä tässä pysyy, sanoi edellinenkin teeskentelevästi. -Katsoin kiitollisesti ukkoon, joka taaskin oli siirtynyt kuvakaapin -viereen, ja kiiruhdin ulos. - -Kuinka vapaasti löikään sydämeni, kun astuin läpi porstuan -leipomatupaan. - -Siellä sanoin parilla sanalla Juholle, että hän heti tulisi sisään, -koska siellä oli outo mies, jota minulla oli syy epäillä ja jota -en saanut lähtemään pois. Oli siinä Jaskakin, joka oli oleskellut -pirtissä alhaalla. Hänellekin huomautin, ettei hän ollut koko -iltapuolella käynyt sisällä, ja käskin nyt hänenkin tulla. Tämä -hymyili minun pelolleni, edellinen oli väsyneen näköinen, ja molemmat -sanoivat: -- Kyllä maar se sieltä menee, ei suinkaan se mikään -semmoinen ole, eipä niitä ole kuulunut, mutta lupasivat kuitenkin -tulla. Siihen tuli samassa Juhon eukkokin pienen poikansa kanssa -sekä eräs nuori naapurin eukko. Heitä kutsuin kuvakaappia katsomaan. -Kiirehdin kuitenkin itse edellä sisään. - --- Joko nyt näitte sen Juhonne? ivasi kulkuri pahoin nauraen. -- Joko -käskitte hänen tulla? - --- Jo. - --- Taisitte sen Jaskannekin nähdä? - --- Näin. - -Hän alkoi tehdä poislähtöä, etsi vanhoja kintaitaan lattialta ja -kiroili, kun toinen niistä oli joutunut piiloon. Aikoipa jo lähteä -ilman sitä, sillä hänellä oli nyt kiire, mutta ukko kielsi sanoen: - --- Kyllä nyt rasansa tarvitsee, mihin sinulle noin kiire nyt tuli? -Etsitään nyt sitä. Ja katseli hänkin lattialle. - -Vihdoin löysi hän itse sen, otti nopeasti kaapin selkäänsä ja aikoi -lähteä. - -Samassa avautui leipomatuvan ovi, ääniä ja askeleita kuului. - -Kulkuri laski kuvakaapin, joka olisi ollut haittana, jos joku olisi -tahtonut häntä hätyyttää, takaisin selästään myymäpöydälle, jota -vastaan hän asettausi selin. Tukien itseään tarttui hän siihen käsin -molemmin puolin kiinteästi ja käänsi kysyvästi katseensa minuun, -mutta hänen silmänsä kipinöitsivät uhasta, ja kasvojen veltot -piirteet kävivät lujiksi. Hän oli kuin hyökkäystä odottava. - -Puodin ovi avautui ja sisään astuivat hymyssä suin Jaska ja Juho; -näkyi, etteivät he uskoneet vierastani vaaralliseksi. Heidän -jäljessään tulivat toisetkin, jotka olin kutsunut. - -Kulkuri loi levottoman katseen heihin, mutta rauhoittui kun näki -miesten naamat. - --- No, mitä te nyt tänne noin paljon väkeä käskitte? sanoi hän -äkisti. -- Olenko minä mikään kummitus, että minua niin tarvitsee -käskeä katsomaan? Minä lähden heti pois, koska minua niin katsomaan -tullaan. - -Nyt olisi mieleni tehnyt kysyä hänen todistuksiaan, jotta olisin -nähnyt, olivatko "kirjat" niin puhtaat kuin hän kehui; ja tiesin, -että se kysymys olisi ollutkin paikallaan. Mutta en tahtonut sitä -tehdä, koska ei ollut mitään rikosta tapahtunutkaan. Kiitin, kun -pääsin hänestä vapaaksi ja toivoin ainoastaan, ettei hän toiste -sattuisi niin lähelle saalista, että joutuisi kiusaukseen. Ja olinpa -minä sanonutkin hänelle, etten pahaa tarkoittanut. Mieleni teki -kuitenkin estää häntä heti lähtemästä, koska huomasin, miten kiire -hänelle tuli, kun hän tiesi miesten tulevan. Huomasin hänen käyvän -araksi, kun hän näki nuo tanakat miehet edessään. - -Hän tarttui taaskin kaappiin, nostaakseen sen selkäänsä ja sanoi: -- -Minä lähden heti pois. - --- Ei, älkää vielä menkö, sanoin minä. - --- Mitä minusta tahdotte? tiuskaisi hän. - --- Minä olen kutsunut heidät kuvakaappiin kurkistamaan. - --- Teettekö pilkkaa minusta? huudahti hän, luoden minuun kiukkuisen -ja loukkaantuneen katseen. -- Koko illan olette minua pilkannut! -Pidätte minua hulluna, mutta hullu minä en ole. - --- Onko pahoin tehty tuoda väkeä kurkistamaan kaappiinne? Ettekö anna -katsoa siihen? - --- En. Minä lähden pois ja etsin itselleni yösijan, minä en ole -teidän hovinarrinne. - -Hän tuli yhä rohkeammaksi, kun huomasi, ettei "kirjoista" kysymystä -otettu. - -Miehiä ja naisia huvitti tämä näytelmä, joka alkoi kääntyä -naurettavaksi. - --- Mutta minä olen heidät tänne kutsunut kuvakaappiin katsomaan --- niin miksi ette sitä näytä, koska sitä kannatte? Minä maksan -kaikkien puolesta, ei teidän sitä ilmaiseksi tarvitse tehdä. Viisi -penniä hengeltä, se on vanha taksa, luullakseni. Minä katson itse -ensimmäiseksi. Olkaa nyt niin hyvä. - -Hän ei vastannut, katsoi ainoastaan kiukkuisesti minuun ja sovitteli -selkäänsä. - --- Ette saa mennä, sanoin minä painokkaasti, -- minä tahdon katsoa -kaappiinne! Eikö teidän mielenne nyt rahaa teekään? - -Hän katsoi minuun kulmainsa alta, mutta ei vastannut, oli vain kuin -kiukkuinen koira, johon ruoska oli letkahtanut ja joka sentähden ei -uskalla purra. Ei laskenut kaappia alas, mutta ei lähtenytkään. - --- Etkös nyt saa näyttää sitä kaappiasi, sanoi ukko, joka parhaiten -käsitti tarkoitukseni ja jota asia myöskin alkoi huvittaa. - -Hän kyllä näki, että kulkuri oli levoton kuin muurahaispesään -kaatunut, eikä ainoastaan suutuksissaan. - --- Noh, mitä siinä vehkeilet? sanoi Jaskakin. -- Kuka sinusta pilkkaa -tekee. Näytä kaappisi heti, rahaa siitä tulee, tottapa sitä siksi -kannat, ettäs sinä näytät. - -Hän katsahti synkästi puhujaan ja laski kaapin taaskin myymäpöydälle. - --- Mitä te tämmöistä viitsitte katsoa, sanoi hän katkerasti hymyillen -minulle, -- te käytte kaupungissa teatterissa, kyllä teillä -parempaakin katsomista on. - -Minusta tuntui kuin hän olisi vaatinut, että olisin säälinyt häntä, -kun ryöstön aie ei ollut onnistunut. - --- Minua huvittaa nyt, vastasin ainoastaan, -- tänä iltana katsoa -kaappiin. - -Hän valmistautui näyttämään. - --- Tulkaa nyt vaari, ensimmäiseksi minun kanssani katsomaan. Minä -sijoittauduin oikeanpuoleiselle kurkistusreiälle, jolla puolella -kaapin omistaja seisoi. Tätä katsahdin silmiin. En voinut estää hymyä -huuliltani. Hän näkyi käsittävän, että kiusallakin asetuin sille -puolelle. - --- No, saapa tuohon nyt kerran katsoa, sanoi ukkokin hymyillen ja -astui rinnalleni kuvakaappiin kurkistamaan. - -Nyt alkoi kulkuri vääntää kaapin väännintä niin kovaa, että kuvat -tanssivat tulista vauhtia ohitse. - --- Ei kelpaa, huudahdin minä, -- ei siinä mitään ehdi näkemään. -Vääntäkää hiljaa, ei kuvakaappia noin väännetä. - -Hän väänsi nyt hiljempaa, joten hyvin ehti nähdä, että ne olivat -vanhoja, likaisia ns. kuvapapereita. Huomasin kuitenkin, että hän oli -varsin tottumaton tehtäväänsä, sillä oikea "kuvakaappimies" tekee -pienen pysähdyksen joka kuvan kohdalla, jotta katsoja ehtii katsomaan -ja sanoo samalla kuvan nimen ja pienen selityksen siihen. Tätä lukee -hän tottumuksesta ulkoa, yksitoikkoisella äänellä kuin jotakin -säveltä. Tämä sen sijaan väänsi yhtämittaisesti mitään puhumatta. - --- Mutta ettehän te sano ollenkaan mitä ne ovat, huomautin hänelle, --- olkaa hyvä ja sanokaa. - --- Kyllä te itse ne paremmin tiedätte kuin minä, sanoi hän -hyvänsävyisesti. - -Hän oli nyt peräti muuttanut säveltä minua kohtaan. - --- Mutta asiaan kuuluu, että te sanotte, mitä ne ovat. - -Hän alkoi nyt höpistä niiden nimityksiä. Että hän niissä erehtyi, -ei suuresti kummastuttanut minua, sillä tuskinpa hän osasi niitä -lukeakaan, koska ne olivat enimmäkseen saksalaisia, ja kirjaimet siis -vähän oudompia harjaantumattomalle silmälle. Oli niiden joukossa -kuitenkin muutamia ruotsalaisiakin, esim. kuvat kaupungeista, jotka -näyttivät muutamaa vuosikymmentä uudemmiltakin, mutta niiden nimissä -hän erehtyi samalla tavalla, joko sitten välinpitämättömyydestä tai -tiedonpuutteesta, tai ehkäpä hän teki sen tahallaan. Niinpä teki -hän Tukholmasta Helsingin, Pietarista Konstantinopolin, Pariisista -Pietarin jne. Annoin sen kuitenkin käydä täydestä. Näitä erehdyksiä -ovat osaksi muutkin hänen virkaveljensä tehneet. Huvittavin niistä -kuitenkin oli, että hän paavista [Pius IX] teki Turkin "keisarin". Ne -olivat yleensä hyvin vanhoja ja karkeita sekä ajan tahrain mustaamia. -Siinä oli esimerkiksi hallitsevia henkilöitä menneeltä vuosisadalta -tai tämän alulta, mutta ei nuorempia, venäläistä ja saksalaista -sotaväkeä samalta ajalta, hääväkeä, kasakoita, elefantti, Noan -arkki, ritari, pyhä Yrjö lohikäärmeineen, eräs nainen huntuineen ja -helminauhoineen. Joku purjelaiva, sotatykki ym. täydensivät kokoelman. - -Sekä sisällyksensä ikään että oman alkuperäiseen ulkomuotoonsa -katsoen olisi tämä kuvakaappi hyvin puolustanut sijansa jossakin -museossa. - -Kun Juho poikineen, eukot ja Jaskakin olivat kurkistaneet, maksoin -näyttelemisen. - --- Näettekö nyt, sanoin laskiessani lantit myymäpöydälle, voimatta -pidättää pientä voitonhymyä, -- kun saatte näin paljon rahaa -yhtäkkiä, koko kolmenkymmentäviisi penniä, ja tahdoitte mennä -pois kaappianne näyttämättä. Ei teidän nyt tarvitse katua täällä -käyntiänne. - --- Niin sain, sanoi hän kuivasti. - -Hän kiinnitti minuun omituisen, viivähtävän, tarkan katseen, -ikäänkuin painaakseen mieleensä kasvonpiirteeni, veti lakin paremmin -otsalleen, otti sitten kuvakaapin selkäänsä ja onnenpöydän oven -pielestä käteensä, meni sanaakaan lausumatta ovesta ja astui alas -portaita. - --- Oikein minä pelkäsin sitä, sanoi Juhon vaimo, -- kun se oli niin -pitkäkin. - --- Ja niin kamala katse, sanoi naapurieukko, -- silmät mulkoilivat -päässä, mutta nauratti minua yhtäkaikki. - --- Ei tuo mikään vaarallinen mies ollut, virkahti Jaska, -- se oli -hullu. - --- Ei se hullu ollut, väitti ukko, -- se oli ilkeä, kyllä sitä siinä -oli, minä sen kuulin. Kylläpä olisi kannattanut kysyä sen kirjoja, -mutta mikä viitsi? Ja mikäpä niiden kirjat tietää? - --- Oli se hullu, toisti Jaska, -- kyllä sen näki. Kun ei tahtonut -näyttääkään, vaan vihastui, kun pyydettiin kaappiin katsoa. Eikö se -sitten hullu ole, semmoinen? - --- Kyllä sillä oli muuta nokassa, mietti edellinen. - --- Hullulta kai se näytti, todisti Juhokin, -- en minäkään sitä -oikein järjelliseksi usko; mutta ei se niin hullu ole, että sitä -pelätä tarvitsee. - -Hän katsoi minuun kuin olisi mielinyt sanoa: suotta te olitte -peloissanne. - --- Mihin se mahtoi mennä? Menikö pirttiin, vai lähtikö kauemmaksi? -sanoin minä, sillä johtui mieleeni, että hän yöllä voisi murtautua -sisään ikkunasta, vaikka järkeni sanoi tämmöisen pelon turhaksi, -koska hän kyllä ymmärtäisi minun nyt olevan varuillani. - --- Minä menen katsomaan ulos, sanoi naapurieukko, joka seisoi ovea -lähinnä. - -Vähän aikaa oltuaan ulkona hän tuli taaskin sisään. - --- Hyi, kun oikein pöyristyttää, sanoi hän, -- kun se kiroo niin -kauheasti mennessään ylös mäkeä tuolla pitkin tietä. Hyvä oli, ettei -se tänne mihinkään pysähtynyt, tuommoinen kirokurkku. - --- Mutta se oli paha, sanoi Jaska, -- kun se lähti menemään, outo -mies, näin huonoa keliä ja kantaa noin raskasta taakkaa. Kyllä se -olisi tarvinnut viedä pirttiin sentään, se on hullu, kuten sanottu, -ja synti oli sitä päästää. Onko se kummallista, että se nyt kiroo? - -Hän katsoi puhuessaan nuhtelevasti minuun. -- Ei se poika taida olla -ensi kertaa taivasalla, sanoi ukko, -- kyllä se tiensä osaa, ei sitä -surra tarvitse. - -Sinä yönä oli minun vaikea saada unta silmääni. Kaikki pienimmätkin -yksityiskohdat tämän illan tapahtumista olivat kuin tulikirjaimilla -piirretyt muistiini ja kuvastuivat vasten tahtoani yön hiljaisuudessa -uudestaan sieluni silmän eteen. Näin alituisesti hänen julman -katseensa minuun tähdättynä ja kuulin hänen hirveän äänensä ärjyvän -minulle. - - * * * * * - -Sunnuntaiaamuna kello seitsemän tuli myllärin emäntä maitokannu -kädessään luokseni. - --- Hyvää huomenta, sanoi hän alakuloisesti, ja hänen muotonsakin -osoitti alakuloista mieltä. - -Vastasin tervehdykseen ja pyysin istumaan. - --- Lähdin tuomaan teille maitoa, sanoi hän, -- se kannu on tuolla -eteisessä. - --- Kiitoksia, minä menen heti tyhjentämään astianne. Oletteko kipeä, -kysyin, -- näytätte niin alakuloiselta? - --- En minä, Jumalan kiitos, kipeä ole, mutta olen koko yön valvonut -teidän tähtenne. - --- Minun tähteni... - -Arvasin kuitenkin, että hänen sanansa olivat jossakin yhteydessä -illallisten tapausten kanssa. - --- Niin kyllä, ja täytyi minun oikein lähteä katsomaan. Mutta olen -minä nyt iloinen, kun kumminkin olette hengissä ja terveenä. Jo minä -ajattelin sitä, että ei kuitenkaan tainnut ollakaan mitään perää koko -asiassa, kun näin savun kauniisti nousevan kamaristanne äsken. - --- Te olette varmaan kuullut jotakin siitä oudosta miehestä, joka -täällä oli eilen illalla. - --- En minä ole kuullut yhtään sanaa keltään! Ei liikkunut ketään -enää illalla täältä sillä puolen kosken, kun oli niin paljon lunta, -eikä nyt aamullakaan vielä ole ketään kulkenut; ei tänne ollut -yhtään jälkeäkään, kun tulin. Vai tuli se tänne kumminkin, se -kuvakaappimies, kyllä meidän isä sitä sanoi, kun se tuli kotiin... -Voi kuinka minä olen ollut pahalla mielellä. - --- Älkää nyt, hyvä emäntä, olko levoton, juomme nyt kupin kahvia -ensiksi, sitten kerromme toisillemme illalliset tapahtumat. Tyhjennän -kuitenkin heti astianne. - -Kahvin juotuaan kertoi emäntä minulle kuvakaappimiehen kyselemisestä, -miehen lähdöstä hautaperunain kiehuessa, omista mietteistään sekä -miehensä nuhteista. - -Minäkin kerroin eukon sanatulvan lomassa lyhyesti hänelle, -minkämoinen vieras tuo kuvakaappimies oikeastaan oli ollut. - --- No jo minä sitä ajattelin, vai oli se kumminkin semmoinen -lyöppäri! Mutta ei se nyt päivittelemisestä parane, mietti eukko, -- -antakaa nyt minulle anteeksi: oikein minun täytyi tulla pyytämään, -kun minä ymmärtämättömyydessäni sille kaikki asiat niin ilmoitin. - -Mieleni ilostui näiden hyväin ihmisten huolehtimisesta minun -suhteeni, ja tunsin kiitollisuutta heitä kohtaan. - - * * * * * - -Muutamia päiviä sen jälkeen tuli puotiin taaskin sama ukko, joka -lauantai-iltanakin oli siellä. - -Otin puheeksi saman illan tapahtumat. Kerroin alusta alkaen -kuvakaappimiehen tulosta ja mitä sitten seurasi. Sanoin, kuinka häntä -pelkäsin, kun odotin jonkun ihmisen tuloa ja kuinka kiitollinen -olin ukolle hänen pontevasta esiintymisestään, pitäen häntä Jumalan -lähettämänä hätääni. - --- Kaipa se niin olikin, vastasi hän, -- sillä en minä juuri aikonut -lähteäkään tänne, kun oli niin paha ilma; eukkokin esteli ja sanoi: --- mitäs sinne lähdet lumeen rämpimään, minä otan emännältä lainaksi -vähän, onpa hän oma tyttäreni, kyllä hänellä on. -- Olkoon sitten, -minä sanoin, mutta samalla tuntui niin vaativalta, että kyllä nyt -vain pitää mennä, ja tuli oikein kiire. Ja vielä kun olin lähtenyt -talosta, niin pysähdyin ja ajattelin: -- jos pyörrän takaisin, koska -ei isompaakaan asiaa ole, mitä tämmöisellä ilmalla viitsiikään sinne -pakotta umpea puhkoa! Mutta samalla oli taaskin niin vastahakoista -palatakin, että ajattelin: -- mennään nyt sitten vain, koska sitä -pitää mennä. Ja kun tulin lähemmäksi, niin tuli sitä kiireempi, niin -että hikeä pyyhiskelin, kun ehdin tänne. Mikäs se muu olikaan kuin -Jumalan johdatus se? Ja kuulin minä jo teidän äänestänne porstuaan, -ettei asiat olleet oikein. Minä olisin tullutkin toisen oven kautta, -jos en siitä olisi päässyt sisään. - --- Minä luulen, että se on joku vankilasta karannut; se oli niin arka -ja pelkuri ja puhui aina puhtaista kirjoistaan. - --- Kylläpä se herja jo linnan sisäpuolelta nähnyt oli, kyllä se -sennäköinen oli. Ei se mikään selvä mies ollut asioissaan. Eikä se -hullu ollut, vaikka ne luulivat, miehet. Kyllä sen näki, että sillä -pahat nahassa oli. - --- Pelkäsin teidän lähtevän, kun hän niin toimitti teille ensiksi -kauppaa antamaan, mutta te käsititte tarkoitukseni, kun annoin -nuuskaa ja kun en teille sokeria punninnut. - --- Kyllä minä sen ymmärsin. Kylläpä semmoista romua jo pelkäsi, -vaikka en minä häntä sentään pelännyt. Enkä minä olisi lähtenyt pois, -vaikka olisitte käskenytkin. - --- Mutta kuinka hän olisi rohjennut niin törkeän rikoksen tehdäkään, -sitä olen miettinyt, kun hänellä oli se kaappikin. Sen kanssa hän ei -voinut paeta, ja kun se olisi jäänyt rikospaikalle, olisi se tietysti -todistanut häntä vastaan. - --- Kuinka se tunsi taikka tiesi, mistä päin se olikaan, taikka mistä -se sen kaapin oli saanut? En minä ole moniin herran vuosiin enää -nähnyt kuvakaappimiesten kulussa tuommoinen kaappi selässä -- ja onko -muutkaan? Kylläpä olisi tainnut tulla työlääksi ottaa selkoa siitä, -mistä se kaappineen oli aluksi lähtenyt, jos sitä sielläkään olisi -tunnettu. Ja kun se olisi päässyt karkuun, niin olisi mennyt maita -jättäen, se se oli lintukin, päätti ukko. - -Kuulin perästäpäin, että kuvakaappimies oli eräässä talossa nähty -parin kilometrin päässä meiltä sunnuntaina sen lauantai-illan -jälkeen. Siellä hän oli koettanut onneansa "onnenpöydällä". - -Muutamia kuukausi tässä kerrotun tapauksen jälkeen jouduin muuttamaan -toisille seuduille. Sen jälkeen en enää ole kuullut mitään -kuvakaappimiehestä. - - - - - - -PIENIÄ KERTOELMIA - - - - -I. - -PUNAINEN LINTU - -(Kansantarun mukaan) - - -Vanhoina aikoina kuuluu raivonneen niin kamala rutto, että ihmiset -kuolivat seurakunnissa vallan sukupuuttoon, kirkot suljettiin ja -avaimet, niinkuin tarut kertovat, lähetettiin Ruotsiin. Iskipä -silloin tuhoava tauti kaukaisten sydänmaidenkin terveeseen kansaan. -Mutta koetettiinpa sitä siellä vastustaakin. Ja siitä se juuri tämä -taru kertoo. - -Olipa siellä ylimaassa uudistalo aarniometsän siimeksessä, -Korvenkoski nimeltä. - -Aamupuoleen eräänä kesäpäivänä oli Korven Pekka lähtenyt kylässä -käymään, rieskoja ja piiraita kontissaan, ja aikoi Mäenpäähän -appivanhuksia katsomaan, olivatko enää hengissä vai joko olivat ruton -saaliiksi joutuneet hekin, kun ei kahteen viikkokauteen ollut mitään -kuulunut sieltä. Kaisa emäntä oli jo ollut hyvin levoton, kun ei -kylästä kuulunut muuta kuin etäistä sanomakellojen kumeaa laulua, -joka tuulenhenkäyksen siivillä leijaillen toi kuolontervehdyksiään. -Hänen pyynnöstään oli Pekka lähtenyt tiedusteluretkelleen. Olisi -lähtenyt itse, mutta ei se Pekka päästänyt häntä menemään ruton -vuoksi, ja taisipa taiten tehdäkin. - -Siellä hän nyt seisoi, Pekka, Mäntylän pihalla kontti selässä, -Reetan, Mäntylän koturivaimon kanssa haastellen. - --- Ei, kyllä se tosi nyt on, puheli Reeta, -- että ei sinun, isäntä -hyvä, Mäenpäähän saakka tarvitse mennä, kyllä he jo eilen haudattiin, -vaari jo toissa iltana ja muori eilen. Mutta kuka sitä sanaa teille -olisi lähtenyt viemään. Ei täällä enää sanansaattajia ole muita kuin -kirkonkellot, ja pian kai nekin jo vaikenevat soittajien puutteessa. -Eivät appivanhempasi enää mitään tuomisia tarvitse. Tuolla tuvassakin -makaa kuin luokona koko väki, emäntä jo onkin haudattu, ja -viimeisiään se vetelee Kaapokin, meidän. - --- Vai on se miehesikin, semmoinen reipas mies, vuoteelle kaatunut. - --- On toki. En voinut enää olla tuvassa sitä surkeutta näkemässä, -kun ei voi auttaa yhtään. -- Ei tässä sentään jouda kauan ulkonakaan -olemaan, täytyy mennä taaskin niille suunkastetta edes antamaan. -Mutta eivät sitä kaikki suinkaan tekisi, niinkuin minä; ne pakenevat -kuin hullut, niin kuin siltä siivelliseltä pakoon pääsisi, kun se -tullakseen on. - --- Mutta miten se liikkuu ja tulee, se rutto, siitä puhutaan kummia? -Vaiti! Hiljaa, älä mainitse sitä! Voi sinua onnetonta, etkö sinä -tuota tietänyt varoa? Ei minun enää väliä ole, varonko vai enkö; -rupeaa se minuun kumminkin, vaikka olen minä tähän hetkeen asti -kieleni kytkenyt. Eihän täällä kylässä kukaan säästy, kyllä se tekee -puhdasta jälkeä, toista on teidän siellä metsän perillä. -- Niin, -kyllä kait se sinuakin sinne nyt seuraa! - --- Ei tauti tartu, eikä rutto rupee Jumalan sallimatta. - --- Siunatkoon sinua! huudahti Reeta, -- huomasitkos? - --- En. Mitä minä olisin huomannut? - --- _Se_ lensi yli pihan, vastasi vaimo salaperäisesti. - --- Mikä? - --- Lintu. - --- Lintu! - --- Niin, punainen. - --- Rut...? -- Jotakin punaista leimahti kuin salama Pekan silmien -editse, ja sana katkesi puolierään hänen huulillaan. - --- Voi sinua, miesraukka, nyt olet hukassa. Kolmesti olet tuota -kamalaa huutanut, kyllä siitä nyt vieraan saat taloosi; -- ei se -taida sinua pitkälle auttaa, että lopun nimestä nielaisit; kuoleman -oma olet, niinkuin me muutkin. - -Hän juoksi kiireesti sisään. - -Allapäin alkoi Pekka muutella virsua virsun eteen. Vähän väliä hän -nosti ylös päänsä. Hänen huolestunut katseensa liiteli pilvettömällä -taivaalla, mutta ei se nyt etsinyt pilveä, jotta kasvivainio saisi -sadekuuron, vaan tähysteli, olisiko punainen lintu missään näkyvissä. - --- Näkisin minä sen kyllä, tuumi hän itsekseen, jos se nyt jossakin -tuolla lekottaisi yläilmoissa, paitsi jos se juuri puitten suojassa -hiipii jälkeeni. Miten nyt tuon hirmun silmät voisi sokaista? Sainpa -kumminkin häntään kiinni kolmannella kerralla, ettei koko otus -päässyt lentoon huuliltani. Vaikka kyllä läheltä piti. Sekä häntä, -hiiden herhiläistä, tiesi niin varoa, tiesi hänellä niin hyvät korvat -olevan? - -Näissä miettein hän metsäpolkua astuskellen lähestyi kotomäkeä, josta -jo kuusien latvat uteliaina kurkistivat kesämekkoisen lehtimetsän -ylitse. Hän oli jo melkein rauhoittunut, kun ehti korven perälle, -talollensa. Mutta kun hän siinä astui pihaan, juolahti hänelle äkkiä -uusi ajatus mieleen; hän ei mennytkään suoraan tupaan, vaan alas -pihan sivussa olevaan puuvajaan ja veti oven kiinni perässään. - --- Mitä kummia isä tuolla puuvajassa noin kauan tekee? arveli -itsekseen Kaisa emäntä, joka seisoi ja kurkisteli ulos tuvan -akkunasta. Näin minä sen tulevan kontti selässä. Joko hän nyt siellä -saakka olisi ehtinyt käymään? Sepä nyt vasta lentoa oli. Eikä sitten -tule sisälle tietoineen, vetipä ovenkin kiinni. Mitä se nyt on? -Enhän nyt aaveita mahtanut nähdä päiväsydännä. -- Kai tässä täytyy -panna puuropata tulelle, kyllä maar sen nälkä on. Mikä hänen vielä -tiesi tulevan, että olisi keittänyt näin varhain, aurinko vielä -taivaanlaella. - -Hän meni matalan takan luo, nosti padan haahloon kiukaan eteen, -kaatoi siihen vettä sangosta ja työnsi reppänän auki, iski tulta, -sytytti tervaksiin padan alle ja lisäsi kuivia puunoksia nurkasta, -niin että pian remahti hyvä roihu padan ympärillä. Sitten hän otti -tyhjän tanotuokkosen kiukaanlavalta käsivarrelleen ja aitan avaimen -peräseinältä käteensä ja meni jauhoja noutamaan aitasta. - -Pekka asettui heti puuvajan oven suljettuaan ovipielessä olevasta -seinäraosta kurkistamaan ulos. Eikä hänen kauan tähystellä tarvinnut, -ennenkuin hän mielestään näki jotakin punaista välkähtävän pihan -keskikohdalla ilmassa. - --- Etteikö hän, pirun 'punainen lintu' ole minua seurannut tänne, -sanoi hän hiljaa. Ja samalla hän näki selvästi, miten se laskeutui -alas kuin punainen tilkku tuvan harjalle ja istuutui reppänän ääreen. - --- Vai niin, siinäkös näytettiin, kun ruman nimeä mainitsin, tuumaili -Pekka. -- Niin, kyllähän tuo on lintu, ja punainen myöskin. Olisipa -minulla täällä nyt jousi, mutta jopa kai se auttaisi, eipä tuo lie -ammuttavissa, tuollainen otus, meni häntä ampumaan. Kas, kuin on -korea, pahus! Ja tuossa se nyt istuu, ruma, ja vääntelee niskojaan, -katselee sivuttain kuin kana ja kuuntelee pää väärässä jokapuolelle. -Ähäh, vai siinäs vainoot, salaa hiivit ihmisten asunnoille, tipahdat -alas savureiästä. Mutta kyllä minä kuitenkin olen sinua ovelampi, kun -kerran tiedän aikeesi. Mene vain tupaan, kyllä minä sinusta vielä -urakan otan. - -Jopa on lähtenyt eukkokin ikkunalta. Eipä taida kauan viipyä -ennenkuin rupeaa savu käymään sieltä. Kait se minut äkkäsi, kun -pihaan tulin. - --- Joko avattiin reppänä tuvassa, koska linnun siipi letkahti? Kas -vain taaskin! Hei pojat, nyt se sukelsi tupaan! Lähden tästä minäkin -heti. -- No, eukko menee aittaan jauhoja noutamaan. Ja odottaisi -siksi, kun se palaa sieltä. Asuuko 'punainen' nyt yksin pirtissä sen -aikaa. - -Pekka isäntä odotti kunnes hänen vaimonsa ehti mennä sisään aitasta -jauhoineen. Sitten lähti hänkin tupaan. - --- Keitätkö puuroa? kysyi hän ovesta sisään astuessaan, ettei eukko -ehtisi mitään kysymystä tehdä, vaan hän itse voisi puhelua johtaa. -Minun onkin kelpo lailla nälkä, ja täytyy sitä vahvistaa itseänsä -tässä matkaa varten; ei suinkaan sitä rattailla keittoa saa, huono -tie vain kolkuttaa tyhjää vatsaa. - --- Mitä rattailla? Minnekä sinä nyt lähtisit keskellä kesää, työn -aikana? - --- Kyllä ne työt tehdyiksi tulevat, ovatpa ne nytkin nuoret ilman -minua kuivilla heinillä. - --- Mutta aamulla tarvitsee niittää. - --- Mitä ihmisellä sitten olisi hyvää lapsistaan, jos elinikänsä -pitäisi raataa ja olla ikeessä joka paikassa? Tottahan nyt parin -päivän loman saa ottaa kesässä, jolla isot lapset on. - --- Mutta mihinkä sinä sitten...? - --- Kaupunkiin. - --- Mitä sinä siellä, nyt juuri? - --- Tuon vähän viinoja. - --- No sekö nyt asiaksi? Kyllä kai, taaskin... Pekka tahtoi väliin -vähän maistella. - --- Ei siinä nyt auta estelyt, vastasi hän, heittäytyi selälleen -sänkyyn, painoi lakin silmilleen ja tähysteli lakin lierin alta -kattoon. -- Jos vain kaikki väki meillä on terveenä huomen-aamuna -varhain, lisäsi hän, niin lähden kuin lähdenkin kaupunkiin. Ei siellä -vielä kuulu se 'iso kuolemakaan' liikkuvan, ettei uskaltaisi sinne -mennä. Tuo sentähden matkalipas sisään ja pane evästä parin päivän -vara; minä otan Heikin mukaani hevosta toimittamaan. Pane rieskat -ja piiraat tuosta kontista. En minä mennytkään sinne saakka, kun -kuulin välillä niiden hyvin voivan siellä, ja tuli tuo kaupunginmatka -mieleeni. Ja pari kolme leipää lisäksi panet sekä toisen lampaan -nikusista ja voita rasiaan. Ja leiviskän voipytty mukaan, jotta -rahoja saa irti, ja iso leili myöskin. Nukahdan tässä sillaikaa, kun -puuron keität. - -Nyt oli Pekka varma siitä, ettei vaimo tekisi kysymyksiä vanhemmista -tahi rutosta, jota oli niin turmiollista mainita. Ja taiten oli hän -väistänyt kaikki nimet, jotta ei kuunteleva lintu huomaisi, ketä hän -tarkoitti, sillä tiesipä se heidät jo kuolleiksi. Vakuuttunut oli hän -myöskin siitä, että vanhukset, jotka aina olivat olleet hurskaita -ihmisiä, voivat nyt kuolemansakin jälkeen hyvin, sentähden ei häntä -hätävalhe loukannut. -- Kyllä hän sen vielä ehtii kuulla ja surra, -rupeaa tässä voivottamaan ja tuon nimeä huutamaan, mietti Pekka. -- -Pekka-vainajatammekin itki niin kauan, ja itkin minä itsekin sitä, -mutta tallellahan on siellä lapsi. - -Emäntä ei puhunutkaan enää sanaakaan sitä tai tätä, vaan hiljaa -virttä hyräillen sekoitti jauhoja pataan, jossa vesi jo kiehui. - -Jo puhuessaan oli Korven Pekka hattulierin alta kurkistellessaan -äkännyt, miten pieni punainen linnunpää pisti esiin kurkihirren alta -päreiden välistä orsilta, ja sinne tänne kääntyen tirkisti alas -tupaan. Nyt vetäytyi se pois siitä, eikä enää näyttäytynyt. - -Hetken kuluttua Matti, Aapo ja Anna sekä Heikki tulivat kotiin -niityltä, ja pikku Saarakin palasi samassa marjasta. - --- Hei, joko isäkin on tullut kotiin? huudahti Saara. -- Onko siellä -ruttoa kylässä? - -Taaskin näki isä punaisen linnunsilmän tirkistäen välkähtävän -kurkihirren alta kätköstään. - --- Liehän tuossa vähän perää jutussa, nupukkani, vastasi hän -huolettomalla äänellä, -- mutta ei sitä kaupungissa vielä ole, ja -sinne isä nyt lähtee aamulla sinulle vehnäsiä noutamaan. Tuo nyt isän -suuhun pari mansikkaa. - -Tyttö meni ja pisti marjoista punoittavilla sormillaan muutamia -marjoja isän hymyilevään suuhun. - --- Kaupunkiin, huudahti Matti peräpenkiltä isän sanoihin, -- jopa kai! - --- Työn aikana! sanoi Aapo, joka seisoi keskilattialla kädet -housuntaskuissa. -- Eipä nyt ole käräjäin aikakaan. - --- Viinoja sieltä kuuluu tarvittavan, virkahti kuivasti äiti, joka -nyt myöskin aukaisi suunsa. - --- Ei nyt ole viinojen aika, sanoi Matti. -- Juokaa syksyllä, kun -vuodentulo on korjuussa; ei kannata lähteä matkaan miehen ja hevosen -nyt viinojen tähden. - --- Mikä isän nyt on tullut, huomautti kummeksuen Anna, joka asetti -puhtaita puulautasia ja lusikoita pöydälle leipäkasan, kalapurtilon, -höyryävän puuropahkan ja piimähaarikan ympärille. -- Eipä hän ennen -ole koskaan kesken työajan juomaan ruvennut, eikä varsin paljon -muulloinkaan. - -Isä jo pelkäsi Annan liikoja kehuvan, mutta samassa äiti hänen -mielihyvikseen tokaisi vastaan: - --- Kyllä sille kelvannut on aina, kun vain on ollut. - -Anna olisi vielä puolustanut isäänsä, mutta silloin sanoi tämä -lujalla äänellä: - --- Vaiti nyt kaikki! Vielä minä olen isäntä talossani, ja menen kuin -menenkin kaupunkiin, jos väkeni aamulla varhain on kaikki terveenä, -niinkuin sen jo olen sanonut. Jos kuitenkin joku sairaus sattuisi -taloon, jota ei tässä ennakolta voi tietää, niin jääköön sitten -kaupunginmatkakin toistaiseksi. Mutta viina olisi helppoa nyt, kun on -vähän ostajia. - -Emäntä oli tuonut matkavakan ja palvatun lampaanreiden aitasta ja -pannut eväät vakkaan, niinkuin isäntä oli käskenyt, sulkenut sen ja -kiinnittänyt avaimen ripaan. Voipytty ja iso leilikin jo oli tuotu -aitasta. - -Kun kaikki jo olivat menneet levolle ja nukkuivat, nousi isäntä ylös -vuoteeltaan ja meni juomaan isosta yksipuisesta tuopista pöydältä. -Sitten hän astui matkalippaan luo sanoen: - --- Mahtoiko eukko panna tarpeeksi evästä, niinkuin minä käskin? -Puhuessaan hän irroitti avaimen rivasta, avasi vakan kannen ja oli -katsovinaan eväitä. Samalla siirsi hän niitä pois lukon kohdalta ja -veti ainoastaan päällimmäisen leivän päin lukon yläsyrjää, siten että -sen alle jäi ontto. - --- Kyllä siinä on, sanoi hän. Sitten hän jätti vakankannen auki -raolleen ja meni maata taaskin. - --- Täytyy koettaa nukahtaa vähän aikaa, puhui hän, -- ei tässä auta -kauan loikominen, kun täytyy nousta taas ja mennä noutamaan hevonen; -ei isot pojat ehdi sinne, niiden täytyy jo kukonlaulamalta nousta -niittämään, eikä Heikkiä saa hereille. - -Hän haukotteli syvään. Pian alkoi hän kuorsata ja laski käden -silmäinsä ylle varjoksi. Silloin huomasi hän aivan kuin hienon siiven -lehahduksen ja samalla välkähti äkkiä kuin punainen säde katosta -viistoon lattialle lippaaseen ja katosi siihen. - -Pekka veti vielä syvästi henkeään muutaman kerran ja oli sitten -heräävinään. - --- Jäikö minulta vakankansi auki, sanoi hän haukotellen taaskin, nyt -sinne pääsee kissa, jos se on tuvassa, lihan ja piiraitten pariin -yöllä. Hän nousi istualleen. -- Jäipä tosiaan, täytyy mennä sulkemaan. - -Hän meni ja painoi vakan lukkoon. - --- Paras kun panen avaimen housujen taskuun, ettei taipaleella syö -irti itseään rivasta. - -Nyt vasta meni hän hetkeksi nukkumaan. - -Aamulla auringon lähettäessä ensisäteitään heräsi Korven Pekka -lyhyestä unestaan, nousi ja pukeutui. Sitten hän otti oven päältä -laudalta kappaleen koivuista tarvespuuta, sai kirveen palkun päästä -nurkasta käteensä ja löi irti palasen koivua. - --- Kai tuosta menee heinäkorsia piiraisiin, jutteli hän puolikovaa -höpisten, -- täytyy tehdä tulppo avaimenreiälle. - -Hän veti puukon tupestaan ja alkoi tulppoa vuolla, tarkasti -sovitellen sitä reiän mukaan. Kun se oli valmis, nosti hän lippaan -ylös pöydänkulmalle ja kallisti sitä niin, että auringonsäteet -kävivät lukonreikää kohti. Silloin näki hän linnun siellä maata -punoittavan kyntysillään, pää siiven alla nukkuen. Nyt hän asetti -tulpon paikallensa ja löi sen kirvespohjalla lujaan kiinni. - --- Ei tuosta nyt luulisi heiniä sisään menevän piiraita ryvettämään, -sanoi hän. - - * * * * * - -Jo ajeli Korvenkosken isäntä metsäistä tietä, Heikki-poika -rinnallaan, eväsvakka, voipytty ja iso leili rattailla; mutta -oli niillä rattailla sukset ja jousikin. Isä oli selittänyt nämä -kalut ottaessaan, että ehkäpä sattuisi näkemään teerien tai metson -rahkasuon ylitse lentävän, niin tekisi mieli ampua; suksitta taas -sitä ei vetelästä suosta saisi. - -Mutta kun he tulivat ison suon kohdalle, Pysäytti Pekka hevosen. - --- Minä astun alas ja lähden vähän suksilla käymään. Saisi heitä -koetella, kelkkaneniä, etteivät vallan suotta mukana olisi. - -Poika seurasi kummeksuen hänen tekoaan. - --- Minkätähden nyt suolle lähdette, sanoi hän, -- eipä siellä -lintuakaan ole näkyvissä? - --- Minä oikaisen suon ylitse, rattaat kolkuttavat niin kovasti. Ja -minkä ne linnut ennakolta tietää. Aja sinä vain hiljakseen, niin -yhdymme Suonperässä. Varro siellä, jos vähän viipyisinkin; taikka jos -minä edellä ehdin, niin minä varron. - --- Mutta kun lippaankin otatte kantaaksenne, eikö se rattailla menisi ---? - --- Eihän tuo taakka mitään miehelle ole. Aion suurustella -suonselällä, jollakulla kuivemmalla mättäällä. Enhän minä lähtiessä -haukannutkaan, niinkuin sinä. - -Sen sanottuaan huusi hän ruunalle ja lyödä lätkäsi vakankannikenuoran -päällä sitä, kun se epäröiden, lähtisikö vai eikö, koska ei isäntä -rattailla ole, käänsi päätään häneen, eikä ollut huomaavinaan Heikin -ohjaksista nykimistä. Ruuna hypähti juoksemaan, eikä poika ehtinyt -enää uusia kysymyksiä tehdä. - --- Mitäpä minä jousella? mutisi hän itsekseen, sovitellen sitä vakan -päälle selkäänsä, -- mutta pojan tähden... Ja onpahan muutenkin akka -mies aseetonna. - -Nyt hiihti hän hivutteli verkalleen keskelle suota taakkoineen. -Siinä laski hän alas vakan, lukonreikä pohjoista kohti käännettynä. -Sitten hiihti hän aluksi hiljemmin ja tuutilaulua laulaen, yhdeksän -kertaa ympäri myötäpäivään, niinkuin vakankehäkin sampaasta kävi, ja -aina lisäten vauhti ja isontaen ladun kehystä. Kaikki muistamansa -univirret hän veteli. - -Sen tehtyään hän lähti taakseen katsomatta kiidättämään Suonperää -kohti. Puolimatkalla laski jännitetyn jousensa vasemmalle olalleen ja -ampui taakseen. Sitten lähti taaskin hyvää vauhtia eteenpäin. - -Ei ollutkaan hän ensi kertaa kesällä suksilla käymässä. Oli varta -vasten tehnyt pystynokkaiset kesäsukset, jotka eivät mättäisiin -tarttuneet. - -Hikeä pyyhki mies, kun tuli Suonperän pihaan. Sinne oli jo poikakin -ehtinyt hevosineen. - -Isä hyppäsi rattaille, käänsi hevosen pään kotia kohti ja alkoi ajaa. -Pojan kysymyksiin vakasta ja matkasuunnan muutoksesta vastasi hän: - --- Ei puhuta niistä ennenkuin kotona. - -Kodissa Korvenkosken isäntä eukkonsa ja lastensa suureksi -kummastukseksi ja mielihyviksi itse kertoikin kaikki. Siitä se -tiedetäänkin. Ja siihen se silloin rutto loppui. - - * * * * * - -Mutta kun seuraavana talvena oli niin kova pakkanen, että vesi ilmaan -heittäessä tuli rakeina alas ja nurkat paukkuivat kuin mörssärit -sodan aikana, lähtivät Korvenkosken miehet suolle menemään, isä itse -ruunalla ajaen, halkoja reessä, ja pojat edellä suksilla. - -Siellä aukaisi hän, Korven Pekka, vakan. - -Siinä näkivät he nyt jäätyneenä lönttinä lukonreiän edessä jotakin -punaista kuin verta kuuran alla. Piirakat ja liha olivat kuin -hyytynyttä kalalientä ja samoin kuin leipäkin kaikki veritäpliä -täynnä. - -Sanovat sitä homeeksi jotkut. Mitä hometta! Ja sanokoot, verihomeeksi -kun sanovat. Verta se oli, kyllä se nähtiin, kun miehissä katsottiin. - --- Kuollut on oikein, sanoi isä, -- mutta lujalle on ottanut, paljon -on verta purskunut. - -Hän sulki taaskin vakan. - -Nyt tekivät he kelpo nuotion suolle, laskivat sen keskelle vakan -ja sytyttivät rovion tuleen. Kun tuli oli sammunut, kokosivat he -lapiolla tuhan säkkiin ja mättivät sen rekeen, ajoivat sitten -semmoiselle joelle, joka pohjoiseen päin juoksee, tuurasivat jäähän -avannon ja puhdistivat tuhan sinne. Vieläpä kirveellä hakkasivat -säkinkin pieneksi ja heittivät rievut perässä. - -Eikä sen koommin ole punaista lintua nähty, eikä semmoista ruttoa -ollut. Mutta puheentapana vieläkin sanotaan: 'punainen kuin rutto.' - -Mies se oli Korven Pekka, joka sen pettää osasi. - - - - -II. - -MUUAN HÄÄJUTTU - - -Tiina oli saanut omituisen päähänpiston, sen nähkääs, että hänkin -tahtoo häät, koska hänen molemmat tyttärensäkin olivat häät pitäneet -ja olivatpa ne olleetkin oikein "rymylihäät". Hän alkoi siis eräänä -päivänä tuota tuntumaansa esittää Kallelle. Kalle ei ensiksi -uskonut korviansa -- eikä tuo kummallista ollutkaan, sillä hän oli -jotenkin kuuro -- luuli vaan Tiinan sukkeluuksiaan laskettelevan, -mutta huomasi sitten, että tällä olikin täysi tosi, kun piti kiinni -asiastaan kuin Turun paimen ja toitotti korvaan: -- Kyllä sinun nyt -vain täytyy mennä pappilaan ja ottaa kuulutuskirja, en minä pilojani -puhu, enkä minä anna siinä perään. - --- Hm, mörähti Kalle, -- hm, mitä me siellä nyt enää teemme, joilla -jo on lastenlapsetkin, ei suinkaan se kirkonsiunaus enää kumminkaan -perhettä lisää? Olemmepa jo olleet yhdessä alun neljättäkymmentä -vuotta, emme suinkaan me nyt enää eroa, vaikka emme pappilassakaan -käy. Mitä mustalainen vihkimisellä tekee, kyllä maar se muutenkin -yhdessä naisensa kanssa kulkee! Olenko sinua koskaan jättänyt? - --- Jos ei tyttärenikään olisi käyneet pappilassa, huusi Tiina, -- -niin en puhuisi mitään. Olenko siitä ennen puhunut? Viisi minä -jättämisistä, koska mustalaisnainen jättämisiä on itkenyt! Mitä -tuommoisista puheista. Mutta pitääkö minun, joka olen heidän äitinsä, -hävetä heidän edessään, että he sitten olisivat parempia kuin minä, -vihittyjä vaimoja, mokomat? Ei se nyt ollenkaan parane mistään, tämä -asia, muusta kuin pappilaanmenosta. Minä kyllä itse häistä murheen -pidän, ota vain kuulutuskirja sinä. - -Ja Kalle meni ja otti kuulutuskirjan. Oli se pappikin vähän -kummeksinut, että -- mitä te nyt enää --? Mutta Kalle oli vastannut: --- Eikö se myöhäänkin ole sentään sopivampi? Ja sitten kuulutettiin. - -Tämä tapahtui talven alussa. Ja nyt alkoi häätavaroiden kokoaminen. -Ja oikein huvikseen ne antoivatkin emännät morsiamen pussiin -annosta, kun tämä itse pyysi ja pussia kantoi, ei karkuunkaan menty, -niinkuin "pussiväkeä" tavallisesti, eikä siis tarvinnut Tiinan -katua annosmatkaansa, kyllä tuli häävaalua koolle. Ja hymylle veti -Kalienkin naaman, eikä katunut hänkään, että oli kuulutettu. - -Valkenipa vihdoin sydäntalvella sekin päivä, jona pappilaan piti -mentämän. Kalle kävi siellä jo, tavallisuuden mukaan, edeltä -kuulemassa, miten pappi ehtisi vihkimisen toimittaa. Kyllä se antoi, -pappi, luvan tulla. - -Tiina siisti itseään ja puki mustan hameen ylle. Oli se nähnyt -tuo hame parempiakin päiviä maailmassa, eipä kumminkaan ennen lie -ollut morsiuspukuna. Se oli hienoa villakangasta ja tehty siihen -aikaan, jolloin vallasnaiset vielä kävivät eri puvussa ja käyttivät -joitakin poimutelmia ja kerroksia eli "kappoja" ympäri hameitaan, -ja alkuaan oli se varmaan ollut sysimusta, mutta nyt oli se jo -hallahtanut, kuten morsiamen hapsetkin. Tämän hameen oli Tiina jo -vuosia sitten saanut eräältä rouvalta kaupungista. Hän oli saapunut -paikalle matonkuteita leikattaessa ja nähnyt sen riepukasan päällä -ja pyytänyt sitä. Ei ollut rouva juuri halukas antamaan sitä, mustaa -kun aina matossa tarvitaan, oli tuuminut, mutta Tiina oli niin -nöyrästi niiaillut ja kauniisti siunaten ja kiitellen hyvien ihmisten -anteliaisuutta pyytänyt, että rouvan sydän pehmeni ja hän antoi -hameen. Mutta tuskinpa olisi kieltänytkään, jos olisi tietänyt, että -siitä vielä vuosien kuluttua morsiusleninki tulee. Niinpä vain kunnia -tuolle riepukasan kuningattarelle oli suotu vanhalla iällä. Tiinalla -oli siis nyt tuo hame yllään. - -Talvi, jolla väliin tammikuussakin on kummalliset tunteellisuuden -oikut, antoi nyt surullisella auliudella sataa lumiräntää. Mutta -kylmät ne ovat talven lämpimätkin, tuuli ja satoi ja hyinen -iljanne teki sään kolkoksi ja kelin niljakaksi. Sentähden Tiina -tuon kilometrin matkalle pappilaan puki vanhan mustan lyhyenmoisen -päällystakkinsa ylleen ja varovasti, ettei hameen monet liepeet -kastuisi, kääräisi sen ylös takin alle ja pisti takaa isolla -nuppineulalla kiinni. Ei tuo häntä juuri somistanut, kun vartalo -sai siitä niin kummallisen muodon palttoon alla -- hän oli näet -äärettömästi suurennetun paksuperäisen hämähäkin näköinen -- mutta -mitä sen matkalla väliä oli! - --- Seiso nyt tässä, sanoi Kalle pappilan pihaan ehdittyä, -- minä -menen vielä sisään kuulemaan ehtiikö se nyt, en minä kuullut oikein, -tai mihinkä menemme odottamaan. - -Tiina seisoi sateesta välittämättä, vaikka satoi kuin tulta olisi -taivaasta sammutettu, ja valmistautui, Kallen epämääräistä tietoa -ajatuksissaan seuraten, pitempään odotukseen, mutta samalla tuli -Kalle puolijuoksua takaisin. - --- Tule nyt joutuin, sanoi hän hätäisesti, -- sillä kirkkoherra -seisoo siellä jo kirja kädessä ja odottaa. - -Samalla hän tarttui morsiantaan käteen ja veti häntä mukanaan. - -Tiina, joka tästä kiireestä joutui varsin ymmälle, astui pitkiä -askelia niin että vanhan virttyneen punaisen alushameen märät liepeet -löivät ympäri säärien. Mikä siinä pöykkärässä kerkesi muistamaan, -että musta hame vielä oli vyötäisille käärittynä. - -Kalle vei Tiinan, joka tuskin ehti niiata, reippaasti vihkituolin -eteen ja laskeutui polvilleen vetäen Tiinan mukanaan. Oli tuo vähän -ennenaikaista polvistumista, sillä tapana on, että siinä hetki -seisoalta kuunnellaan papin lukua, mutta eihän sitä tietysti ole -kiellettykään, että koko ajankin polvillaan on. Sentähden pappikaan, -säälien heidän tunteitaan -- että tuommoisena hetkenä olisivat -erehtyneet -- ei ottanut heitä oikaistakseen, vaan aloitti lukemisen. -Kaikki meni niinkuin pitikin, molemmat vastasivat myöntämällä papin -kysymykseen, tahtoivatko he ottaa toisensa. Mutta kun tultiin -sanoihin: -- minä otan sinut --, niin tuli pieni erehdys, sillä -Kalle, joka luuli papin epäilevän ja uudistavan kysymystään, sanoi -vakuuttavalla äänellä useita kertoja: Juu otan, juu otan --. - -Tässä täytyin nyt morsiamen tulla avuksi. Hän tiuskasi huutaen -Kallelle korvaan: -- Älä sano: -- juu otan, vaan sano perässä -niinkuin kirkkoherrakin sanoo: -- minä otan sinut -- - -Sitten kaikki meni hyvin loppuun asti. - -Kun morsiuspari oli noussut pystyyn ja onnittelukin oli tapahtunut, -lähtivät he majataloonsa astumaan. - -Siellä riisui Tiinakin pois märän palttoon yltään. Mutta nytpä -vasta seurasikin hämmästys, kun hän huomasi, että tuo musta hame -kappoineen, joka oli hänen ylpeytensä, olikin ollut myötäänsä -ylöskäärittynä. - --- Voi minua onnetonta, mikä vahinko minulle nyt on tullut, oi voi -hullua ihmistä, kun ei muista mitään. -- Ja Tiina oli vähällä itkeä. - --- Mikä teille nyt on tapahtunut? kysyi myötätuntoinen emäntä. - --- Oi voi, voivotteli Tiina, -- kyllä nyt on käynyt huonosti. Onpa -toki. - --- No, sanokaa nyt, onko tapahtunut mitään ihan auttamatonta? kysyi -edelleen emäntä. - --- On kyllä, on kyllä, ei sitä saa takaisin, oi voi. Ja mitä se nyt -tietää, ei ikänä nyt käy hyvin, kun tuommoinen asia piti tapahtua, jo -minä nyt itken. - --- Mutta sanokaa nyt kumminkin. - --- No, kun en ollenkaan muistanut, kun tuo Kalle-rähjä oli niin -hätäinen, pappilan pihalla päästää tätä mustaa hametta alas -- kukapa -sen papinkaan tiesi niin valmiiksi heti! Ja minä onneton, kun menin -alushameella vihille. Kyllä se nyt pahaa tietää, en minä muusta. Mitä -minä muusta! - --- Hyvää se vain tietää, sanoi isäntä, joka myöskin tuli paikalle ja -kuuli Tiinan vaikeroimisen, -- parempi onni on, kun on punainen hame, -vaikka se huonompikin on kuin musta. - -Samoin lohdutti häntä emäntäkin. Ja Tiina tuli vihdoin vakuutetuksi -siitä, ettei se heille, vanhoille ihmisille, mitään tietäisi. Sillä -olivatpa he jo kuudenkymmenen vaiheille ehtineet. - -Kalle, joka nyt myöskin käsitti, mistä oli kysymys, otti asian -jotenkin kylmästi. - --- Olipa se kumminkin päällä, sanoi hän, -- vaikkei sitä näkynyt, -mitä se sitten tietäisi? - --- Niin, oli toki se päällä kumminkin, mietti Tiinakin tyydytettynä. -Sitten he lähtivät matkaan toiselle kirkolle, missä tyttäretkin -olivat. - -Ja siellä pidettiin häät, eikä nyrkin kokoiset, kuten sanotaan, vaan -"rymylihäät" oikein, niinkuin tytärtenkin, vaikka en minä siellä -ollut mutta korvakuulojansa se koirakin haukkuu. - - - - -III. - -HÄN TIESI ENEMMÄN KUIN MUUT - -Kertomus vuoden 1808 vaiheilta. - - -1. - -Olen kuullut vanhoilta neuvon: kun olet matkalla ja istut levähtämään -tien viereen ja sitten taas kokoat tavarasi lähteäksesi jatkamaan -matkaasi niin älä lähde taaksesi katsomatta, sillä sitä on moni -mies katunut. On selvää, että matkustaja on jalkamies; kukapa -menisikään vaunuissa ajavia neuvomaan! Minkätähden tämä neuvo on -annettu? Sentähden että matkamieheltä saattaa jäädä rasat kannolle -tai virsut kiven kylkeen, jos hän lähtee taakseen silmäilemättä. -Taakseenkatsominen onkin siis aina oikeutettua, paitsi jos hengen -kaupalla paetaan kuten Lootin emäntä: meidän on siis hyvä poimia -jätetyltäkin mättäältä unohdettuja puolukoita. Tarkoitan, ystäväni, -että siirtyisimme taaskin hetkiseksi takaisin väistyneen vuosisadan -aamuhetkille, aikaan, jonka Runeberg on runoissaan ikuistanut, -aikaan, jolloin Suomi yhdistettiin Venäjään eli kuten kansa sanoo -"ryssä tuli maahan". On vielä monta vanhusta, jotka eivät tiedä -suuriakaan vuosiluvuista, vaan antavat tapahtumille omat sattuvat -nimityksensä. Sotakertomuksia ei minulla kuitenkaan ole tiedossa, -vaan otan puheeksi eräitä pikkuseikkoja ja arkitapauksia siltä ajalta. - -Vappu, tämän pienen kertoelmamme päähenkilö, oli uljas nainen, -kasvultaan kultaista keskikokoa. Kun Jaakko hänet ensi kerran -näki Tampereen markkinoilla, oli hän punaposkinen, sievä tyttö -tummanharmaine säteilevine silmineen. Siellä toisten tyttöjen -joukossa hän heilahteli kuin kultalukko helminauhassa. Omakutoinen -tummansininen villahame, jota koristivat punaiset raidat ja keltaiset -ja mustat vinotäplät, oli alireunasta käännetty sileästi laskettuna -yli vasemman olan "onnea ottamaan"; siitä se riippui viistoon yli -selän alas kuin pohdin. Hameen pitikin siihen aikaan olla suoraan -leikattu ja niin leveä, että se pääsi vapaasti riippumaan oikealta -lonkalta alas, kun se vedettiin yli vasemman olan, mutta sen leveämpi -ei se myöskään saanut olla. Tällainen oli kansannaisten kuosi siihen -aikaan. Mutta heitä syytettiin samalla, että he _ottivat_ muka siten -_onnea_. Ja sen syytöksen tähden olikin tuo tapa jo häviämässä. Moni -nainen kulki kuitenkin ivasta välittämättä yhä edelleen "hame kehänä" -ja niihin kuului Vappukin. - -Immen hymy ja huoleton, vähän yltiöpäinen katse sanoi kuitenkin, että -hän samalla näytteli toista vielä loistavammanväristä hametta, joka -valahti näkyviin päällimmäisen alta. Ja jos sitten onnikin tulisi -samalla, niin sitä parempi. - --- Vahinkopa olisi ollutkin, ajatteli vastaantuleva nuori muhkea -sotilas, -- ellei tuo punapohjainen, punaisella pallenauhalla -syrjätty hame olisi päässyt näkymään. - -Mutta tyttö ei katsonut häneen, vaan seurasi silmillään kadulla -ajavia tavarakuormia. - --- Älä helkkarissa, kaunis kadehtija, onneani ota heti aamulla, -huudahti iloinen ääni ja kaksi eloisaa sinistä silmää katseli -veitikkamaisesti sotilaslakin alta tyttöä, joka päätään kääntämättä -koetti väistää vasemmalta sivuitse. Mutta puhutteleva oikaisi -hymyillen kätensä eteen. - --- Ei siltä puolelta, kehän kataja hieprukka! Ja samalla kiertyi -oikaistu käsivarsi tytön vyötäisille kiepauttaen hänet toiselta -puolelta sivuitse. Sotamies nauroi: -- Saitpas vastapäivän, kaunis -kananen! Joukko tyttöjä seisoi etäämpänä nauraen sotamiehen -äkkitemppua. Tyttö nauroi itsekin koettaen irtautua vieraan otteesta. -Tämä päästikin heti vankinsa, mutta otti häntä sitten paidanhihasta -ja sanoi: - --- Ei nyt ole muuta keinoa kuin kääntyä ympäri, jotta saat taas -myötäpäivän seileihisi. Sotamies silmäili vähän ivallisesti tytön -olan yli heitettyä hametta. - --- Seileihisi? Mitä mokomia nekin olisivat? Täplätkö hameessani ehkä? -Päästä hihani ja anna minun mennä. - --- Ethän sinä siitä väsy, vaikka vähän aikaa hihastasi pitelen. Vai -et sinä tiedä, mitä seilit ovatkaan, vaikka näyt tietävän enemmän -kuin muut. Tule, niin kerron sulle, mitä ne ovat, että ne ovat -- -perhana heidät tiesi mitä ne ovat -- puoliksi linnun lentimet ja -puoliksi kalan kulkuneuvot. - --- Minä kun luulin -- sanoi tyttö nauraen. -- Seilit? tuota, -purjeethan ne ovat venheessä. - --- Vai täpliä hameessasi? Nehän ovat vain kutojan lavasimia, -luulemma. Mutta käyhän torille kanssani. - --- En minä nyt torille -- minä juuri sieltä tulen. Päästä vain, -hulivili, hihani! Tyttö koetti irtautua. - --- Enkä päästä, mistä sinä olet? - --- Ikaalisten Rahkolasta. - --- Ohoh, Ikaalisistahan minäkin olen, mutta olen ollut useita vuosia -sieltä poissa, tuolla merimaissa, jossa solkataan ruotsia ja sanotaan -purjeitakin seileiksi. En muista sinua ennen nähneeni. Olet kai ollut -pikkuvauva minun lähtiessäni. Mikä on nimesi, tyttö? - --- Vappu. - --- Vappu, sepä somaa! Vapunpäivä on hauskin päivä vuodessa, Vapusta -on monta sanansutkausta. Vappuna pappiloissakin kestit pidetään ja -mahlakaljaa juodaan, ja vappuna tulevat kesäpiiat taloon. Vai olet -_Vappu!_ - --- No, mikä sinun nimesi sitten on? Onko sekin yhtä soma? - --- On, soma maar sekin on, _Jaakko_ se on. Tiedätkö kuinka pitkä aika -on Vapusta Jaakkoon? - --- Kaksitoista viikkoa, vastasi tyttö hymyillen. - --- Mitä Vappu vakoon heittää, sen Jaakko jo jauhoin keittää. - --- Vaput ennen keittivät, mitä Jaakot vakoon heittivät. - -Tyttö nauroi niin, että valkeat hampaat helminä loistivat ja nauroi -sotilaskin, vaikka raapi vähän korvallistaan tytön sukkeluudelle. - --- Niinpä sinä puhut kuin ennustava enkeli, huudahti hän, -- sillä -kun Vappu varvastelee edellä ja Jaakko jahnustelee perässä, niin -emme sitä muuten saa tasoittumaan kuin suostumalla siten, että -rupeamme viettämään päivät yhdessä, sinä Jaakkoa hoputellen, minä -Vappua vaimennellen. Ovatpa ne ajantiedon tekijät eli almanakan -laatijat olleetkin viisaita, kun ovat sen siten asettaneet, että -Vapun on Jaakkoa vartioiminen. Käydään nyt torille katsomaan olisiko -matameilla tuoreita sämpylöitä, riippuuhan kaatis vielä tyhjänä -edessäsi. Täytetään se vehnäsillä. - --- En minä jouda, enkä minä oudon miehen kanssa -- - --- Et jouda, aamupa vasta on! Ja oudon kanssa, kun ollaan samasta -pitäjästä! Enkä minä sinua syö, vaikka torille vien. Mutta aina -ne tytöt ovat samanlaisia, aina ne antavat rukoilla itseään. Nyt -mennään. Ellet tule sovinnolla, niin tämä poika vie kuin viekin -väkisin. - --- Niin no, mikä tässä nyt muu neuvoksi, kuin totella vain. Rumaa -sekin on, kun väkisin viedään. - - -2. - -Kertomuksemme alkaessa on Vappu jo keski-ikäinen nainen -lujapiirteisine, uurteisine kasvoineen. Heleä ruusunpuna poskilla -on muuttunut tummemmaksi ja ruskeammaksi väriksi, joka muistuttaa -kypsää, punaiseen vivahtavaa omenaa. Säteilevien silmien katse on -käynyt tuikeammaksi, ikäänkuin läpitunkevammaksi. Tytön pehmeä -vartalo on vahvistunut jänteväksi ja lujaksi. Koko olemus ilmaisee -pontta ja päättäväisyyttä. - -Jaakko on ollut enimmäkseen poissa kotoa, ensi aikoina -sotaharjoituksissa ja sitten sodassa. Ensin oli ollut Pommerin sota, -josta ei oltu leikattu mitään laakereita ja nyt oli sota oman maan -kohtalosta. - -Kaasmannin sotamiehentorppa sijaitsi Merikarvian kirkonkylässä ja -sillä on vieläkin entinen nimensä Kaasman-nimi oli torpalla ollut -jo aikoja ennen Jaakkoa sillä se on ikivanha. Paikalla on vanhojen -puheen mukaan ollut joskus _kaarssa_ eli merimerkki torpan huoneiden -vieressä. Siitä johtuu nimi Kaasman (Kaarssamies). Joku vanhus tietää -vielä kertoa, että "kaarssamiehen" velvollisuuteen kuului kuljettaa -veneellä yli niitä, jotka tulivat pohjoisesta päin eli _Höynäsistä_ -(Högnäs = Korkeaniemi, nykyinen Högnäsbakka) Maarinmäkeen, nykyiseen -Uus-Heikkilään ja siitä Kriikiin (Skriken), joka on pappilan -Maarinpellon mäki Stenbakan torpan lähellä. Siinä "huikattiin" -Kaasmannille. Mäen nimi _Skriikki_ eli huikkaus on muuttunut -Kriikiksi. Vanhat sanovat vieläkin Skriikki. - -Kun oli sodan aika, niin kylän asukkaat muuttivat karjoineen ja -tavaroineen metsiin, takamaihin ja luotoihin, joten kirkonkylä jäi -melkein autioksi. Mutta Vappu ei paennut, vaan asui naapuriensa -suureksi kummastukseksi vankasti paikallaan, teki askareensa ja -saattoi lehmänsä ja lampaansa laitumelle kuten ennenkin: -- Hän on -hupsu, annas katsoa, kuinka hänen käy, sanoivat eräät, mutta toiset -olivat tietävinään paremmin ja väittivät: -- mikä hänen on hätänä, -_hän tietää enemmän kuin muut_. - -Oliko Vapulla itselläänkin sama käsitys _tietämisestään_, sitä lienee -nyt enää vaikea sanoa, mutta näyttää siltä, että hänellä oli sisäinen -vakuutus salaperäisestä, henkisestä voimasta eli tehostaan, ja että -juuri tuo vakuutus lisäsi hänen rohkeuttaan. Jätämme kuitenkin kaikki -arvelut sikseen ja annamme tekojen puhua. - - * * * * * - --- Ovatko nuo punatakit kasakoita? kysyi Maija, kolmetoistavuotias -valkotukka kurkistaen ikkunasta maantielle. - --- Ovat. Pois ikkunasta, tyttö! Äidin ääni oli nuhteleva ja -varoittava. Hän seisoi takan edessä puuroa liikuttaen. - -Tyttö poistui heti edemmäksi. Samassa kuului reipasta laulua -eteisestä. Noin kuudentoista vuoden vanhan hoikka nuorukainen astui -ovesta tupaan laulaen: - - -- Kronstetti, kuninkaan ystävä ennen, - Nyt hän on saattanut -- - --- Poika! Mitä sinä hoilaat, Jussi? Vaiti heti! -- Äidin ankara nuhde -ja tuima katse katkaisi laulajan säkeen ja hän siirtyi miettivänä -uunilattialle. - - -- ryssät tänne. - -jatkoi tyttönen hiljaa. - --- Äiti, äiti, huudahti hän samassa kurkistaen etäämpää ulos -ikkunasta, -- ryssä vie jäärän (pässin). - -Vappu kääntyi äkkiä ympäri ja katsahti ikkunasta pihalle ja näki, -että kasakka oli ottanut lammasta jaloista ja koetti nostaa sitä -olalleen. Lampaat lepäsivät navetan edessä tupaa vastapäätä. Vappu -astui nopeasti ovea kohti vetäen samalla hameen helman yli vasemman -olkansa. - --- Äiti, äiti kulta! huudahti tyttö itku kurkussa. - --- Puuro palaa pohjaan, vastasi äiti ovella. Tyttö juoksi padan -ääreen. - --- Ei äiti kieltoja kuuntele, sanoi Jussi, -- kyllä se sen tekee, kun -tekee ja _tietää_. Hän _tietääkin_, sanovat kaikki, _enemmän kuin -muut_. - -Pontevin askelin kiiruhti Vappu navetan eteen. Katsoen lujasti outoa -sotamiestä silmiin hän laski oikean kätensä oinaan selkään, sanoen -varmalla äänellä: - --- Etpäs voi kantaa. - -Hämmästyikö muukalainen vaimon rohkeaa esiintymistä -- sanoja hän -ei tietysti ymmärtänyt -- niin, että kädet höltyivät otteesta vai -eikö hän ollut saanut saalista vielä tarpeeksi lujasti kiinni, tulos -oli joka tapauksessa se, että lammas tuntiessaan emäntänsä käden -kosketuksen ponnisti hiukan ja luiskahti samassa miehen olalta -potkaisten maahan ja luikkien vaistomaisesti heti pakoon. Kaikki -muutkin lampaat pyrähtivät äkkiä pystyyn ja seurasivat esimerkkiä. - -Kasakka mutisi jotain oudolla kielellään, mutta poistui sitten -kumppanineen, joka odotti häntä tiellä ja katseli kohtausta nauruun -remahtaen. Kumppani oli nuorempi mies ja nauroi niin sydämellisesti -oinaan ja vaimon neuvokkuudelle, että sai ryöstäjänkin nauramaan -tiellä mennessä. - -Nauroivat Jussi ja Maijakin tuvassa ja Vappu itsekin hymyili. - -Tässä olisi paikallaan pieni selitys Vapun käyttämästä tai'asta. -Hameen heittäminen yli olan perustui _kehän taikaan_ ja _yleiseen -myötäpäiväisyyteen_. Kun hameen helma heitetään yli vasemman olan, -käy se kehälle myötäpäivään ihmisen ympäri peittäen suojelevana -tenhona kantajansa. Kun päivän kulkua seuraten kulkee idästä -länteenpäin, on tietysti vasen kylki myötäpäivän puolella; sentähden -on vasen aina myötäpäiväinen, sen todistaa sananlaskukin: "oikea -ulos antaa, vasen vastaan ottaa." Vai luuletteko sen vain perustuvan -siihen, että menoja on paljon ja tuloja suhteellisesti vähän? Ei, -syvempi pohja ja perustus siinä on. - -Tämän kirjoittaja muistaa erään talon muorin Merikarvian -kirkonkylässä vielä 1850-60 luvulla käyttäneen sitä tapaa, kun hän -meni kylään semmoiselle asialle, jonka menestyminen oli epävarma. -Muistan sen siitä syystä, että muut hänen ikäisensä ihmiset -hymyilivät keskenään hänen tempulleen: -- hän menee nyt jotakin -hakemaan, näetkös, hame on taas olalla... Kerrankin kuulin erään -miehen sanovan vaimolleen: -- Tule nyt katsomaan, kuinka tuo taas -kuvastelee tullessaan, näetkös, hame yli olan, mitä hän luulee sen -auttavan? Kun viitsii. Tarvitsis tehdä kepponen hänelle, ettei -annettaisi jauhoja -- niitä hän kai hakee, koska on vakka kainalossa --- silloin hän näkisi, ettei semmoisista kujeista ole apua. Vaimo -vastasi: -- Voi, kuinka hän onkin lapsellinen, mutta mitä hänellä -väliä on, antaa hänen olla niinkuin tahtoo. Annetaan hänelle, koska -meillä on. Molemmat hymyilivät. - -Kukapa ei kansan parissa eläneistä vanhoista henkilöistä tietäisi, -että kehä tuottaa onnea ja on tenhollinen -- olihan sillä haltija, -joka kehällä oli haltijansa -- pohdinkin vasemmalla olalla toi onnea. -Arka oli kalalippokin kehänsä vuoksi: jos tuli nainen vastaan, ei -ollut kalansaaliista toivoa, sillä kehä oli sangen oikullinen, mikä -juuri todistaa sen tenhoa. Tien kehälle myötäpäivään käyminen toi -onnea. Mitä isompi kehä, sen suurempi onni. Mitähän olisikaan tämän -rahvaan uskon mukaan matkustus maan ympäri länttä kohti tuottanut, -kun olisi vain voinut estää, ettei kukaan vastaantulija olisi onnea -vienyt s.o., ettei kukaan olisi päässyt päivänpuolelta eli vasemmalta -sivuitse. Myötäpäiväänkin kulkeva vei onnen, jos pääsi päivän -puolelta sivuitse! - -Mutta palatkaamme kertomukseemme. Muutamana aamuna keskikesällä -oli Jussi mennyt metsään hevosta tuomaan, kun piti kyntää kesantoa -niinkutsutussa Kaasmannin pellossa, jonka hänen isänsä Jaakko -oli kaivanut ja vuokrannut pelloksi. Kun hän sai torpan, oli se -ollut ruohoinen lampi, Grästräsk (Ruoholampi) nimeltään. Nykyisin -pelto kuuluu pappilaan ja sitä sanotaan pappilan isoksi vainioksi. -Vielä 1800-luvun alussa se oli ollut meren jättämä matala järvi. -Nimi Grästräsk, joka ei ole joutunut asiakirjoihin, on vahojen -ruotsalaisten kera nukkunut pois kansankin muistista. - -Vappu katseli ikkunasta vähän levottomana. - --- Missähän se poika nyt kuhnii, kun ei sitä jo kuulu? Eihän mikään -vahinko liene varsalle sattunut, mutisi hän itsekseen. - -Varsa ei ollut mikään kyntöjuhta, vaan kolmivuotias uljas ori. Mutta -nyt se sai opetella työhän, kun torpassa ei ollut vanhempaa hevosta. -Eikä varsalta päivässä paljon työtä vaadittukaan. -- Ei sitä liiaksi -rasiteta, oli Jussikin ollut valmis vakuuttamaan, kun äiti oli -neuvonut, miten hän sillä peltoa ajaisi. - -Jo tuli vihdoinkin Jussi ovesta sisään ja heitti ohjakset ovinurkkaan -lattialle. Hän oli alakuloisen näköinen ja katsoa tuijotti eteensä. - --- Missä varsa on? huudahti äiti. -- Sano jo! - --- Venäläiset ovat vieneet hevosen, vastasi nuorukainen sortuneella -äänellä. - --- Näitkö heidän ottavan sen? - --- En. Sitä en nähnyt, mutta -- - --- Älä syytä ketään, ennenkuin tiedät varmasti asian. Saattaa se olla -vielä metsässä, vaikket sitä löytänyt. Metsä on laaja. - --- Ei ole. Enkä minä väärin syytä ketään, en heitäkään. Olen omin -silmin nähnyt heporukan valjastettuna muonavankkurien eteen. Kun -arvasin asian oikean laidan, juoksin katsomaan. - --- Missä, missä? huudahti Vappu pojan vielä puhuessa. -- Sano, joko -ne ovat matkalla ja minnepäin? - --- Eivät vielä. Pohjoista kohden menevät. Ne syöttävät Sepänkorven -päässä ja valjastavat hevosia parhaillaan. Meidän on etummaisena. -Minä juoksin kiireesti kotiin sanomaan, vaikka ei suinkaan se siitä -nyt enää takaisin tule. - -Vappu ei vastannut, veti vain hameen yli vasemman olkansa, tempaisi -ohjaskimpun nurkasta, heitti hameen päälle olalleen ja astui nopeasti -ovesta. - --- Äiti, ette suinkaan aio mennä sinne? huusi poika juosten perässä -ulos. Ne tappavat teidät. Vaikka tiedättekin -- - --- Vaiti! vastasi äiti käskevästi menotiellä. - -Kiireisin, pontevin askelin astui Vappu eteenpäin suunnaten -kulkunsa suorinta tietä läpi "Ison-Juhan" pihan Vainionkujalle -ja siitä yli Stenvakan mäen Sepänkorven suuhun. Sepänkorpi oli -se kohta kirkonkylässämme, jossa tie menee nk. Uuden kansakoulun -ohi Sepänmäelle. Siihen kuuluivat sivuilla olevien peltojen alat, -jotka silloin olivat vielä korpena. Venäläinen kuormasto oli ajettu -Sepänkorpeen, sieltä kuljetettavaksi Riisbyyn, Timberheedin ja -Korvenkankaan kautta valtatielle. Tämä kierros oli tehtävä siitä -syystä, ettei silloin ollut vielä tietä Kirkonkylästä Tuorilaan. -Sinne vei vain karjapolku ja etäämpää niinsanotut aliset polut. - -Vapun sydän sykki levottomasti. Ei siksi, että hänen piti lähestyä -venäläistä sotajoukkoa -- sitä hän ajatteli vähemmän -- vaan siksi, -että hän pelkäsi myöhästyvänsä. -- Voi, jos ne sen jo ovat vieneet! -Mutta ei, tuoltapa kuuluu vielä heidän rähinänsä. Eteenpäin siis! - -Varsinainen sotajoukko oli jo marssinut edeltä ja kuormaston ajurit -olivat, kuten jälkeenpäin kuultiin, Inkerin talonpoikia, ehkä -karjalaisiakin. - -Lähestyessään heitä kuuli Vappukin heidän puhuvan muutamia oudolla -murteella, mutta selvällä suomenkielellä lausuttuja sanoja. He -haastelivat hänen tulostaan. - --- A, mutsu? - --- Anna männäh maaman, keriitäh sittennij! - --- Ka suitset silläh! - --- A, senkih hörppäkorva! - -Ajurit ja sotamiehet katselivat vaiteliaina Vapun tuloa. Hänen -vakava, heihin tähdätty katseensa ja kokoon puristetut huulensa -osoittivat, ettei hän tuntenut pelkoa. - -Ilman uhmailua hän astui itsetietoisen arvokkaasti hevosen luo, pani -kätensä sen kaulalle, ja se hirnahti heti tuttavallisesti. Hän päästi -sukkelasti soljet auki, pani omat suitset oriin päähän ja talutti sen -taakseen katsomatta ja sanaakaan lausumatta tyynesti pois. - -Ja ihmeellisintä oli, etteivät miehetkään puhuneet mitään, eivät -hänelle, eivätkä keskenäänkään, vaan seisoivat ihan siivosti kuin -kirkossa. Luultavasti ajattelivat hekin itsekseen: _hän tietää -enemmän kuin muut_ -- - -Jussi, joka oli juossut äidin jälkeen ja tarkasteli mäenrinteessä -olevasta taajasta katajapensaikosta, miten äiti selviäisi -tehtävästään, näki ja kuuli kaiken. - -Vasta kun eukko oli hevosineen ennättänyt mäen taakse, syntyi -kuormastojoukossa eloa ja rähinää. Miten siinä tultiin vihdoin -lähtöön valmiiksi, sitä ei Jussi jäänyt tiedustelemaan, vaan -riensi äidin perässä pujotellen kuin kissa läpi tiheän pensaikon, -hyppäsi hevosen selkään ja laukkasi pois. Aikatiedot kertovat, että -kasakkamajuri Kildejev piti heinäkuussa 1808 leiriä Merikarvian -kirkonkylän jokiluodossa eli _Holmassa_. Nähtävästi tämä kuormasto -kuului hänen joukoilleen. - - * * * * * - -Sota on loppunut. Jaakko Kaasmankin on palannut kotiin sotaretkeltä. -Hän asuu taaskin torppaa, kuten ennenkin. Mutta Jaakko on ennättänyt -tottua leirielämään ja sodanmelskeeseen. Hän tuntee ikäänkuin -kaipausta siihen muistellessaan iloisten toverien pakinaa vahtitulien -ympärillä, sotarummun pärinää, torvien soittoa, komentohuutoja, -ampumista ja ruudinsavua. Voi, sitä paukkinaa, touhua ja jännitystä! -Ja nyt kaikki tyyntä ja hiljaista, levollista lähteen lirinää -kuohuvan kosken sijasta. Kotiintulon ilomaljaan sekaantui, näet, -karvas koiruohonkatku. Tappio. Jaakko ei kuitenkaan ollut niitä -miehiä, jotka syvästi surevat kohtalon oikkuja. Perheenisästä tuntui -tietysti aluksi sanomattoman hyvältä asua taas kodissa omaisten -parissa, mutta ajan pitkään se kävi yksitoikkoiseksi ja mieli vaati -vaihtelua. - -Vappu oli hänestä ylen jäykkä, tekee vain työtä -- kelpo ihminen -mutta ei ehdi hauskoja haastelemaan. Sotauutiset ovat hänelle jo -vanhoja. Häntä ei huvita kuulla uudelleen, kuinka ihmisiä tapettiin, -hevosia rääkättiin, kuormia ryöstettiin ym. Mutta naapurit ovat sitä -hartaammat kuuntelemaan. Jaakolla on hyvä mielikuvitus ja vilkas -luonto. On vaikea sanoa, missä todellisuus loppuu ja kuvittelu alkaa, -kun hän oikein innostuu kertomaan juttujaan ja muistelmiaan. Siinäpä -pääviehätys onkin. Eikä hän vaadikaan, että häntä ehdottomasti -uskottaisiin. Niin vietetään illat ja väliin puoletpäivätkin. Sattuu -niinkin, että Jaakko saa _suunavauksenkin_, sillä olihan kotipolton -aika, jotta jaksaisi haastella. Usein hän tulee niin iloiselle -tuulelle, että mennä kompuroi kotiin sotalauluja laulaen. - -Vapusta tämä oli ikävää, sillä hän oli itse ahkera työmyyrä. Hän -kävi alakuloiseksi ja äkäiseksi. Vappu oli muutenkin umpimielinen -ja seurasi kotipuolensa tapoja. Hän ei sekaantunut muiden asioihin, -mutta hän ei myöskään sallinut kenenkään sekaantua hänen asioihinsa. -Se kävi häneltä varsin luontevasti, sillä hän ei itse tehnyt -tarpeettomia kysymyksiä ja turhankysyjille hän antoi lyhyitä, -karttavia vastauksia. Siten ei hän koskaan sekaantunut juoruihin -eikä saanut syytä takapuheista. Hän eleli itsekseen lastensa kanssa -miehensä poissaollessa ja tuli omillansa toimeen. Mutta hän ei ollut -seurallinen ja sentähden pidettiin häntä jurona, jopa kummallisena. -Kylässä sanottiin hänestä yleensä: -- hän tietää enemmän kuin -muut, toisin sanoen: hän on noita. Sentähden eivät kyläläiset -kummeksuneetkaan, ettei mies viihtynyt hyvin kotona. - -Että Vappu oli kelpo ihminen, teki uutterasti työtä ulkona ja sisällä -eikä juossut kylää, sen kaikki myönsivät, mutta hän oli heidän -mielestään ylen jäykkä ja nyreä. Heittivätpä eräät Jaakolle joskus -jonkun kokkasanankin hänen vaimostaan, mutta sitä eivät he halunneet -uudistaa, sillä Jaakko ymmärsi vaimonsa arvon ja sanoi heti: -- Ei -koko kylässä ole toista niin kelpo eukkoa, tai, -- Onko hän teille -mitään velkaa, kyllä minä maksan? - -Mutta vaikka Jaakko tiesi vaimonsa vakavaksi ja kelpo ihmiseksi, ei -hän silti muuttanut elintapojaan. Hän piti itseäänkin mukiinmenevänä -ukkona, vaikka olikin hieman viinaan taipuva, mutta sehän kuului -miehelle silloin eikä alentanut miehen kuntoa ja luottamusta, -kunhan hän ei ollut rapajuoppo. Ja kun Jaakolla oli lisäksi iloinen -luonne, joka otti asiat niiden hauskemmalta puolelta, ja kun hän ei -pitänyt sodassa kiitetyn, urhoollisen sotilaan arvon mukaisena olla -sanasodassa vaimonsa kanssa ja tunsi sitäpaitsi syyllisyytensäkin, -ei hän tahtonut itsepuolustuksellaan ylläpitää kinaa. Mutta eipä -hän halunnut antaa myötenkään ja tunnustaa itseään voitetuksi, vaan -tahtoi olla isäntä talossaan. Omaa vilkasta luonnettaan seuraten hän -mietti sota-asioita. Laulua hän piti parhaana sähkön eristäjänä. Kun -Vappu nupisi ja napisi, niin hän lauloi. Mutta ei sekään ajan pitkään -auttanut. Täytyi keksiä jotain parempaa. - - * * * * * - -Jaakko istui jakkaralla hartevana ja voimakkaan rehevänä kiskoen -koppapäreitä ja hyräillen itsekseen jotain säveltä. - -Vappu astui ovesta tupaan kantaen täysinäistä puista kaljatuoppia. -Hän meni suoraan peräpöydän luo, joi ensin vähän kaljaa ja asetti -sitten haarikan vähän äkäisesti pöydälle, niin että kaljaa läikähti -yli reunojen. Samassa hän harasi rievun takalta ja kuivasi pöydän. -Kaljatynnyri päästää henkensä, sanoi hän, -- ja kalja väljähtyy. Olen -siitä puhunut, että se tarvitsee siiron kimpien väliin, kun se aina -ravistuu päältä, mutta ei maksa vaivaa puhua. - - -- Noissa isoissa tynnyreissä - piti ruutia oleman, - mutta santaa olikin näissä, - eikä ruutia rahtuakaan. - --- Niin, laula sinä ruutitynnyreistä, kun minä puhun kaljatynnyreistä. - --- Se on taas niitä Snäkin lauluja Viaporista, tuon hurjan miehen, -joka yritti ampua pappiakin, kun se meni valaa ottamaan kansalta. -Kunnon mies muuten tuo Snäkki, en minä halua häntä parjata, mutta kun -melkein kirkkomaalla -- kai sen jo kuullutkin olet, mitä minä turhia -kerron. - --- Kuultu on. - - -- Piispankin tarvis tappaa - ja Pöytyän rovastin - Ulvilan samalla tapaa - kanssa unilukkarin. - --- Aina sotalauluja, aina tappamisesta, ei koskaan kunnon lauluakaan. -Sopisipa nyt vaihteeksi myllystäkin laulaa, kun leivänjatkokseen -tullaan, ellei myllyyn mennä. Mutta minun pitää vain huolehtia -kaikista. - - -- Kyll' frekkajakku sen tiesi, - kun myllyn rakensi, - että ryssä Turkuun riensi, - joka limppua haukkasi. - --- Puhu seinälle, sanoi Vappu pisteliäästi, meni ulos ja paiskasi -oven perässään kiinni. - -Jaakko katsahti ikkunasta ja hymyili tyytyväisenä, kun näki eukon -suuntaavan askeleensa navetan puoleen. Sitten hän nousi tuoliltaan -ja meni eteiseen. Siellä hän kiipesi ketterästi tikapuita myöten -tuvan ullakolle. Eräästä nurkasta hän kaivoi esiin rikkinäisen -ja muodottomaksi lommistetun hatun, jonka hän oli eräänä päivänä -löytänyt maantien vierestä, tukkinut konttiinsa ja kätkenyt -ullakolle. Hän laskeutui tikapuita alas, vei hatun tupaan, pyyhki -siitä tomun ja tarkasteli sitä hymysuin. Se oli alkuaan kai nähnyt -parempiakin päiviä, ehkäpä "hattujen" aikaan peittänyt jonkun -arvokkaan valetukan, sillä siitä saattoi vieläkin nähdä, että se -oli nuoruudenpäivinään ollut hieno keikari. Se oli matalanläntä, -leveälierinen ja leveäperäinen, päältä tasainen, "leveä hattu." Sen -väriä oli sitävastoin mahdoton arvata, sillä siinä oli väittämisen -varaa, oliko se musta, ruskea vai harmaa, vieläpä mikä muu väri -tahansa. Sen nykyinen väri ei edustanut muuta kuin kuivuneen -maantieloan väriä. - -Tämän hatun hän pani päähänsä ivan karehtiessa huulilla. - -Pian tuli vaimo sisään navetasta ja istui rukkinsa ääreen takan -lähelle eikä katsahtanutkaan mieheensä, joka sovitteli viattomana -päreitä kopan pohjaksi ja taivutteli niitä pystyyn laidoiksi. - -Tyttö, joka istui pienellä jakkaralla takan edessä, lepuutti karstoja -sylissään ja tarkasteli uteliaasti isäänsä. Jo hetkisen hän oli häntä -kummeksuen katsellut. - --- Etkös ole ennen nähnyt koppaa tehtävän, sanoi äiti terävästi, kun -sen tekoa niin tarkastat? Vai täytyykö minun ruveta itse hahtuviakin -tekemään itselleni? - -Tyttö ei vastannut mitään, vaan rupesi ahkerasti karstoja -liikuttamaan. - -Jo astui poikakin sisään ja löi lakkinsa vartaan päähän. - --- Minä olen sukinut hevosen, että se on niin hieno kuin tellasilkki --- kuinka siitä varsasta sentään on tullut komea viisitalvinen -- -ja antanut sille -- Mutta isä, mikä kumma teidän päässänne on? Hän -purskahti nauramaan. - -Vasta nyt äitikin kääntyi katsomaan. Hän tarttui kädellään rukin -pyörään ja pysäytti sen kiertämisen. - --- No, enpä minä nyt ole tuotakaan vielä nähnyt, sanoi hän enemmän -itsekseen. -- Mistä tuo varistenpelätin on kotoisin, ei se -kotonurkista suinkaan ole, tiedän minä sen verran niistä? Ja mitä -komeljaa nyt aiotaan pitää, kun tuommoinen narrinlakki on pantu -päähän? - -Hän rupesi taaskin kahta reippaammin kehräämään. - -Mies ei ollut kuulevinaan, vaan sovitteli onnellisen näköisenä uusia -päreitä kopan kylkiin. - --- Mistä sen lakin olette löytänyt? kysyi Jussi. Ei mitään vastausta. - --- Hoi, isä, mikä kerjäläisparoonin hattu teillä on? - -Hän astui puhuessaan lähemmäksi. -- Hva je hade? sanoo ruotsalainen. - -Isän kasvoissa ei yksikään väre liikahtanut. - --- Oletteko tullut kuuroksi, isä, huudahti hän nauraen ja läiskäytti -kämmenellään hatun pohjaa, -- tuo mokoma kummitusritarin kypärikö -teidät kuuroksi tekee? - -Isä kavahti ylös ja istuutui taaskin jakkaralleen, otti hatun -päästään, käänteli ja katseli sitä hetkisen, miettivän näköisenä -silitellen sitä kädellään. - --- Tällä hatulla on oma sisältörikas historiansa, sanoi hän vihdoin -omituinen salaperäinen ilme kasvoillaan. -- Jos se voisi puhua, -olisi sillä tietoa enemmän kuin monella koulumaisterilla, kertomista -nautituista iloista ja kärsityistä suruista, enemmän kuitenkin -jälkimäisistä ja varsin vähän edellisistä. On sillä oma sattuva -nimensäkin, joka jo sekin jotain tarkoittaa eli niinkuin Snäkki -sanoisi: on puhuva. - -Nimikö sillä? Mikä nimi? kysyi Jussi uteliaasti. - --- Kärsimyslakki, vastasi isä painokkaasti. -- Mutta sen pitäisi kai -oikeastaan olla kärsivällisyyslakki, sillä silloin kun -- mutta minä -en sano nyt enempää. Aion näet, ensin itse koetella, onko asiassa -perää. - --- Missä asiassa? Mitä kummia te puhuitte, isä? - --- No, voin minä sentään lopunkin sanoa. Kun minä olen kuollut, saat -tämän periä. - --- Hei, suuri kiitos! Varsin hauskaa! Jussi nauraa hohotti. - --- Hyvä olisi, jos ei sinun tarvitsisi sitä koskaan käyttää, sanoi -isä tyynesti. - --- Kerjuussako? Mutta mitä arvoituksia te sepitätte. Sanoitte -koettelevanne, onko asiassa perää. Niin, missä? - --- Antaako se kärsivällisyyden kestävyyttä, vastasi isä puolikovaa. - --- Kärsivällisyyden kestävyyttä, tuoko? huudahti poika. - --- Niin, sehän juuri on tarkoitus, se, onpa se oppinut kestämään. - --- Niin, mutta mitä se miestä auttaa, mitä lakki kestää? - --- Se on _tenhottu_ ja siitä syystä se -- - --- Tenhottu? - --- Voi, kun sinä, jo kohta täysi mies, viitsit kuunnella noita isäsi -jaarituksia, noin joutavia, sanoi Vappu äreästi. -- Luulin minä jo -sinun saavan järkeä päähäsi. Oliko tuokin nyt puhetta taas? Kun yksi -laulu loppuu, niin toinen alkaa. Kärsimyslakki! Mitä kärsimystä sulla -on? lisäsi hän mieheensä kääntyen. -- Sano! - -Mies ei vastannut mitään, vaan pani lakin heti päähänsä, siten -osoittaen koettelevansa sen tenhoisuutta. Ja omituista todellakin: -eukko pauhasi hetkisen yksikseen, mutta vaikeni pian huomattuaan, -ettei mies nyt ollenkaan kuullut. Hän ei viitsinyt yksin ja ihan -hukkaan puhua. - --- Isä, kertokaa nyt hatun historia. Olen utelias, sanoi Jussi -ruvetessaan valmistelemaan puolitekoista kirvesvartta. - -Isä ei ottanut kuullakseen hänen pyyntöään. - --- Lakki vaikuttaa, ei hän nyt kuule, sanoi äiti. - --- Joko nyt kerrotte sen kärsimyslakin historian? kysyi Jussi kotvan -kuluttua, kun isä koppansa valmiiksi saatuaan oli noussut ylös ja -laskenut lakin vartaan päähän toisten lakkien viereen. -- Minua -haluttaisi niin kuulla. - -Poika kyllä tunsi isänsä ja tiesi mitä myöten kauhassa oli -vartta, mutta isän jutut huvittivat häntä aina. Eivät ne ketään -vahingoittaneetkaan, sillä isä ei koskaan väärentänyt eikä -sekoitellut olevia oloja, vaan pikemmin puolusti parjattua, kun -sikseen tuli. - --- Ei tänä iltana enää, vastasi hän. -- Hämärtää jo, kummitusjutut -eivät ole hyvät iltahämyssä. Mutta toiste... - -Miten se toiste kerrottiin, siitä ei, vahinko kyllä, taru mainitse. -Se vain tiedetään, että aina, kun Vappu näki kärsimyslakin miehensä -päässä, hän lakkasi heti torumasta. Siten sen käyttäminen tuli -lopulta hyvin harvinaiseksi. - -Saiko Jussi sen perinnöksi isän kuoltua, sitä ei taru myöskään kerro. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIESTINI MENNEILTä SUKUPOLVILTA*** - - -******* This file should be named 50452-8.txt or 50452-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/4/5/50452 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50452-8.zip b/old/50452-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d6e7394..0000000 --- a/old/50452-8.zip +++ /dev/null |