NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 14345 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b0b6db5
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50067 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50067)
diff --git a/old/50067-8.txt b/old/50067-8.txt
deleted file mode 100644
index 6a0c94e..0000000
--- a/old/50067-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,14345 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Kertomuksia kirkkohistorian alalta II, by
-Mauno Rosendal
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Kertomuksia kirkkohistorian alalta II
-       Keski-aika
-
-
-Author: Mauno Rosendal
-
-
-
-Release Date: September 28, 2015  [eBook #50067]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA KIRKKOHISTORIAN ALALTA
-II***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-KERTOMUKSIA KIRKKOHISTORIAN ALALTA II
-
-Keski-aika
-
-Kirj.
-
-M. ROSENDAL
-
-
-
-
-
-
-K. F. Kivekäs, Oulu, 1890.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Toinen osa. Keski-ajan kirkon vaiheita (600-1500).
-
-I. Ensimmäinen aikakausi (600-1073).
-
-    I. Muhammed Islamin tunnustajain hävitysretki kristikunnan maissa.
-   II. Monoteletinen riita. Kuudes yleinen kirkolliskokous
-       Konstantinopolissa (680).
-  III. Winfrid eli Bonifacius.
-   IV. Kaarle Suuren aikakausi.
-    V. Itäisen kirkon riita kuvista. Johannes Damascenus.
-   VI. Ansgarius, pohjoismaiden lähetyssaarnaaja.
-  VII. Paavi Nikolaus I.
- VIII. Oppiriitoja yhdeksännellä vuosisadalla.
-   IX. Kyrillus ja Methodius.
-    X. "Pimeä" vuosisata.
-   XI. Hildebrand.
-  XII. Katsahdus keski-ajan ensimmäiseen aikakauteen.
-
-II. Toinen aikakausi (1073-1309).
-
-      1. Paavi Gregorius VII.
-     II. Riitaa pyhästä ehtoollisesta. Berengarius Toursilainen.
-    III. Ensimmäinen ristiretki.
-     IV. Kanterburyn piispa Anselmus.
-      V. Abailard ja Heloise.
-     VI. Paavikunnan vaiheet kahdennentoista vuosisadan alussa.
-    VII. Munkkilaitos. Bernhard Klairvauxlainen.
-   VIII. Paavikunnan valta kasvaa.
-     IX. Ensimmäinen ristiretki Suomeen.
-      X. Tieteellisiä pyrintöjä kahdennentoista vuosisadan loppupuolella.
-     XI. Harhaoppisia lahkoja. Valduslaiset.
-    XII. Kirkon oppi ja jumalanpalvelus.
-   XIII. Paavi Innocentius III.
-    XIV. Suomen kirkko kahdennentoista vuosisadan lopulla.
-     XV. Fransiskus Assisista ja hänen perustamansa munkkikunta.
-    XVI. Albigensilais-sodan loppu. Toulousen kirkolliskokous (1229).
-         Dominikanit.
-   XVII. Thüringin kreivitär Elisabet.
-  XVIII. Gregorius IX ja Fredrik II. Viides ristiretki.
-    XIX. Hohenstaufien perikato taistelussa paavikuntaa vastaan.
-     XX. Tuomas piispa ja hänen työnsä Suomen seurakunnan hyväksi.
-    XXI. Birger jaarlin ristiretki Suomeen.
-   XXII. Kristikunnan viimmeiset ponnistukset pyhän maan omistamiseksi.
-  XXIII. Kolmannentoista vuosisadan etevimmät tiedemiehet.
-         Tuomaslaiset ja Skotuslaiset.
-   XXIV. Rantamäen piispat.
-    XXV. Torkel Knuutinpojan ristiretki Suomeen.
-   XXVI. Paavi Bonifacius VIII. Paavinistuin siirretään Avignoniin.
-  XXVII. Turun tuomiokirkko.
- XXVIII. Katsahdus keski-ajan toiseen aikakauteen.
-
-III. Kolmas aikakausi (1309-1500).
-
-     I. Avignonin paavikunta.
-    II. Neljännentoista vuosisadan etevimmät Mystikot.
-   III. Juhana Vikleff.
-    IV. Suomen kirkko Avignonin paavikunnan aikana.
-     V. "Pyhä" Birgitta.
-    VI. Pisan kirkolliskokous.
-   VII. Juhana Hus.
-  VIII. Kostnitzin kirkolliskokous. Husin viimmeinen taistelu.
-        Hieronymus Pragilaisen marttyyrikuolema.
-    IX. Husilaiset. Baselin kirkolliskokous.
-     X. Turun piispanistuin viidennentoista vuosisadan alussa.
-    XI. Piispa Maunu II Olavinpoika Tavast.
-   XII. Tuomas Kempiläinen.
-  XIII. Paavikunta keski-ajan iltahämärässä.
-   XIV. Böhmin veljet.
-    XV. Suomen kirkko viidennentoista vuosisadan lopussa.
-   XVI. Juhana Wessel.
-  XVII. Girolamo Savonarola.
- XVIII. Katsahdus keski-ajan kolmanteen aikakauteen.
-
-
-
-
-
-
-Toinen osa.
-
-Keski-ajan kirkon vaiheita (600-1500).
-
-
-
-
-
-
-I.
-
-Ensimmäinen aikakausi (600-1073).
-
-
-
-
-I.
-
-Muhammed. Islamin tunnustajain hävitysretki kristikunnan maissa.
-
-
-    Sinun pitää menemän ylös ja tuleman suurella rajuilmalla, ja
-    sinun pitää oleman niinkuin pilvi, joka maan peittää; sinä ja
-    sinun joukkos, ja kansan paljous sinun kanssas. Hes. 38: 9.
-
-Lounais-Aasiassa, tuossa jumalallisten ihmeiden ikivanhassa maassa,
-oli kristinuskon valo maailmalle koittanut, siellä oli vanhan ajan
-kirkko viettänyt juhlapäivänsä. Kirkkohistorian kalliimmat muistot
-ovat kiinnitetyt näihin seutuihin -- eipä kummallista, ettei se
-kernaasti tahdo niille jäähyväisiään lausua. Vielä keski-ajan
-kynnykseltä luo se tarkkaavan silmänsä noihin kristinuskon emämaihin,
-ikäänkuin etsien, milloin Herran Henki jälleen, niinkuin muinoin
-noina jaloina aikoina, elähyttäen puhaltaisi sikäläiseen kuolleesen
-kristikuntaan, vaikka hengellisen kuoleman kolkko yö jo kauan siellä
-on toimittanut hävitystyötään ja Henki sieltä poistunut. Ei uskon
-silmä siellä enää näe Herran töitä, ei erota korva totuuden Hengen
-ääntä. On meistä kuin näkisimme suuren hautausmaan, jolla veltostunut
-sukukunta ajattelemattomana liikkuu suurten isien haudoilla. Tähän
-asti on Kaikkivaltiaan käsi suojellut tämän hautausmaan aitaa,
-ei ole pakanamaailman kauhistus vielä päässyt sen muistopatsaita
-hävittämään. Onko Hän yhä edelleen näitä suurten muistojen pyhiä
-seutuja varjeleva? Kristikunnan itäistä rajaa likenee likenemistään
-myrsky Arabian korpimaista, ja kirkkohistorian täytyy lehdillensä
-piirtää kertomuksen Islamin hävitysretkestä itäisen kristikunnan
-muistorikkaissa maissa.
-
-Lounaisen eli n.s. _Onnellisen Arabian_ asukkaat harjoittivat jo
-ikivanhoina aikoina laajaa karavaani- ja merikauppaa. Nämä kauppiaat
-olivat taipuvaiset ylöllisyyteen ja hekumallisuuteen, jota vastoin
-aavikon paimentolaiset olivat harjaantuneet yksinkertaiseen, vieläpä
-ankaraankin elämään. Itämaalaisen hehkuva mielikuvitus liittyi
-tässä kansassa hillitsemättömään verenhimoon, ryöstönhaluun ja
-taistelukiihkoon. Arabialaisten uskonto oli alussa luonnonuskontoa
-ja tähtienpalvelusta, vaan siihen oli aikojen kuluessa sekoitettu
-juutalaisuudesta ja kristityistä harhaopeista saatuja aineksia.
-Heidän merkillisin kansallistemppelinsä oli _Kaaba_ Mekassa, jonka
-rakentajaksi eräs vanha tarina väittää Ismaelin. Tämä temppeli
-oli arabialaisten hajalla olevien, usein keskenänsä riitaisten
-kansallisheimojen yhdyssiteenä. Sinne he läheltä ja kaukaa vaelsivat,
-tutustuen vähitellen näillä pyhiinvaelluksilla toisiinsa ja siten
-valmistuen sille ajalle, jona he, kokoontuneina samojen lippujen
-alle, toimittivat vanhurskaan Jumalan tuomion itäisen kristikunnan
-mädänneissä oloissa.
-
-V. 571 syntyi tämän kansan keskuudessa _Abul Kasem Muhammed_. Hänen
-sukunsa velvollisuutena oli vartioida Kaaba temppelin ulkopuolisessa
-muurissa olevaa kuuluisaa _"mustaa kiveä"_. Jos jo tämä seikka oli
-omiansa luomaan Muhammedin rikkaan mielikuvituksen ja syvämietteisen
-luonteen uskonnolliseen suuntaan, virkistyi tämä hänen taipumuksensa
-ennen arvaamattomaan eloon karavaanimatkoilla vieraissa maissa.
-Kristittyjen ja Juutalaisten yksijumalisen uskonnon rinnalla, johon
-hän näillä retkillä sai luoda silmänsä, esiintyi hänen isänmaansa
-pakanallinen uskonto hyvin kehnona, hänen kansansa tila aivan
-alhaisena. Erottuaan meluavan maailman jokapäiväisistä oloista,
-alkoi Muhammed miettiä, miten hän voisi tehdä kansansa onnelliseksi.
-Juutalaisten Messias-toivosta ja Jesuksen lupauksesta lähettää
-Lohduttajan loi Muhammedin rohkea, pakanuuden pimittämä mielikuvitus
-tuon hurjan luulon, että hän, Muhammed se juuri oli, jota maailma
-kaipasi. Mooseksen ja Kristuksen hän piti profeetoina, vaan itseänsä
-sanoi hän Jumalan korkeimmaksi profeetaksi, väittäen _Gabriel_
-enkeliltä saaneensa uusia, erinomaisia ilmoituksia.
-
-Muhammedin opin pääpiirteet, joista kaksi vuotta hänen kuolemansa
-jälkeen Arabialaisten pyhä, _Koran_ niminen kirja muodostettiin,
-ovat seuraavat: _Allah on Jumala ja Muhammed hänen profeetansa_.
-Tätä elämää seuraa toinen, jossa uskovaiset saavat "katsella Jumalan
-kasvoja". Etenkin onnellisiksi pääsevät kaikki, jotka ovat kaatuneet
-taistelussa Islamin voiton puolesta. Heitä odottaa paratiisi
-täynnä aistillista iloa ja nautintoa. Jokaisen ihmisen kohtalo on
-jumalallisessa päätöksessä muuttumattomasti edeltäpäin määrätty.
-Säilyttäen ympärileikkauksen ja pyhiinvaellukset Mekkaan, määräsi
-Muhammed paastoomiset, almujen antamiset, rukoukset, pesemiset
-autuuden saavuttamisen välikappaleiksi. Monivaimoisuus on myönnetty,
-vaan viinin juominen ja sianlihan syöminen ankarasti kielletyt.
--- Ei ainoassakaan paikassa koko Koranissa puhuta sanaakaan
-mielenmuutoksesta. Kaikki säännöt koskevat vain ulkonaisia seikkoja,
-koko uskonto on ventovieras synnin ja armon painavalle kysymykselle,
-sen henki on alusta loppuun kokonaan pakanallista, jos kohta se onkin
-päässyt kohoamaan yksijumaluuden aatteesen.
-
-V. 610 alkoi Muhammed syntymäkaupungissaan Mekassa julistaa uutta
-uskontoaan, joka on tunnettu nimellä Islam. Alussa ei kukaan uskonut
-häntä, ja hänen täytyi paeta _Medinaan Heinäkuun 15 p. 622_. Vaan
-tältä ajalta, josta Muhammedilaisten ajanlasku alkaa, saavutti hän
-arvokkaalla, miellyttävällä käytöksellään ja kauniilla ulkomuodollaan
-yhä enemmän ystäviä, kunnes hän ennen pitkää lukuisan ja innostuneen
-sotajoukon päällikkönä marssi Mekkaa vastaan. Kaupunki pakotettiin
-antautumaan (630), ja Muhammed pyhitti vanhan Kaaban Islamin
-temppeliksi. Miekka toisessa kädessä, Koran toisessa taivutti
-voittaja Arabian heimot kuuliaisuuteen. Hänen tavaton menestyksensä
-sai heidät uskomaan, että hän todellakin oli Jumalan lähettämä,
-ylönluonnollisen voiman tukema profeeta. -- Muhammed kuoli V. 632,
-jättäen innostuttavan muistonsa ja nautintoja lupaavan uskontonsa
-perinnöksi kansalleen. Hän haudattiin Medinassa, joka tästä syystä
-tuli Arabialaisten toiseksi kuuluisaksi pyhiinvaelluspaikaksi.
-
-Jo on hetki joutunut, jolloin Islamin sotajoukot tavattoman sotaonnen
-yllyttäminä ja mitä hurjimman mielikuvituksen kiihottamina,
-masennettuaan vanhojen uskonveljiensä kapinat, kuolemaa halveksien
-astuvat Arabian rajojen yli valloittaaksensa maailmaa miekan terällä.
-Asettuuko itäinen kristikunta vastarintaan tätä vihollista vastaan,
-puolustaaksensa jalojen muistojen maita ja suurten esi-isien
-hautoja hävityksen kauhistukselta. Ei, ei! Aavistaen äärettömän
-syntivelkansa huokaelevat kristityt epätoivossa: "Jumala on meitä
-vastaan": kaupunki toisensa perästä avaa porttinsa valloittajille.
-Muhammedin jälkeiset, joita sanotaan _kaliifeiksi_, valloittivat
-muutaman vuosikymmenen kuluessa _Syyrian, Palestinan, Egyptin,
-Persian,_ ja ennenkuin seitsemäs vuosisata on kulunut umpeen, on koko
-Pohjois-Afrika Gibraltarin salmeen asti laskettu Islamin raskaan
-ikeen alle. Sortunut, kukistunut on näiden maiden kristillinen
-kirkko. Sen jäsenet hylkäävät ennen pitkää nimeksikin Kristuksen,
-suostuen tunnustaumaan Muhammedin oppiin. Ristin merkki, joka
-näissä maissa niin kauan oli puhunut mykkää, vaan valtaavaa
-kieltänsä Hänestä, joka on "tie, totuus ja elämä", poistetaan
-kaikista paikoista, puolikuun tyhjä kuva anastaa sen aseman; itse
-Jerusalemissa rakennetaan muhammedilainen moskea.
-
-Jo ennen oli Herra siirtänyt kynttiläjalkansa pois näistä seuduista,
-kun niiden asukkaat eivät enää vaeltaneet isiensä uskossa. Tämän
-elävältä kuolleen sukupolven nimikristillisyys oli jo kauan
-ennustanut perikatoa niille pyhille paikoillekin, missä nämä
-kynttiläjalat ennen olivat seisoneet. Islamin hävitysretki tasoittaa
-maahan itse tuon pyhän hautausmaan muistomerkitkin, jotka vielä
-keskiajan alussa muistuttavat meitä Palestinan, Syyrian, Egyptin ja
-Pohjois-Afrikan kirkon jaloista päivistä. -- Voi sitä kansaa, joka
-ei uskollisesti säilytä eikä Herran pelvossa kartuta hurskasten
-esi-isien sille jättämää perintöä! Se kypsymistään kypsyy Herran
-tuomiolle; "katso, teidän huoneenne pitää teille jäämän kylmille."
-
-
-
-
-II.
-
-Monoteletinen riita. Kuudes yleinen kirkolliskokous
-Konstantinopolissa (680).
-
-
-    Voi heitä, että he minusta luopuneet ovat! heidän täytyy
-    turmeltua; sillä he ovat minua vastaan rikkoneet. Hos. 7: 13.
-
-Jo ennenkuin Arabialaiset uhkasivat Itä-Rooman lahonnutta
-keisarikuntaa, ahdistivat sitä Bulgarialaiset, Avarilaiset ja
-Persialaiset, ja sisällinen eripuraisuus, ääretön epäsiveellisyys,
-kelvottomat hallitsijat -- kaikki todistaa, että Justinianus I:sen
-tälle valtakunnalle hankkima maine oli ainaiseksi kuolemaan tuomittu.
-Harvat keisarit koettivatkaan tätä mainetta millään tavoin suojella,
-ja ne, joitten hallitus siihen suuntaan tähtäsi, olivat aivan
-voimattomat keisarikunnan tulevaisuudelle pystyttämään kestäviä
-tukeita. Yksi näitä oli _Heraklius_. Voitettuaan Persialaiset ja
-pakotettuaan heidät luopumaan hyökkäyksistään Itä-Roomaa vastaan,
-koetti tämä keisari auttaa hajoavaa valtakuntaa saattamalla itäisestä
-kirkosta luopuneita lahkolaisia palajamaan sen yhteyteen. Nämä
-hänen hankkeensa tarkoittivat etenkin Monofysiittejä (katso I osa),
-joita löytyi hyvin paljon. Retkellään Persialaisia vastaan oli hän
-tutustunut näihin ja arveli hyvinkin helpoksi tehtäväksi saada
-heitä palajamaan kirkon yhteyteen. Hän arvosteli asiaa ainoastaan
-valtioviisauden kannalta eikä muistanut, että ihmisten uskonnollinen
-vakuutus siinäkin, missä se erehdyksien pimittämänä ei ole päässyt
-totuuden valoon, on kallis aarre, josta eivät helposti luovu. Sitä
-paitse olivat Monofysiitat kärsineet paljon, monen vainon vaiheissa
-olivat he harjaantuneet yhä hellemmällä rakkaudella puolustamaan
-itse niitä erehdyksiäkin, joiden varjot himmensivät heiltä totuuden
-kirkkaan valon. Tätä heidän rakkauttansa, johon liittyi esi-isiltä
-peritty, monen taistelun helteessä yltynyt uskonnollinen kiihko,
-aikoo Heraklius saada taipumaan muutamilla pintapuolisilla,
-valtioviisauden sepittämillä uskonopillisilla määräyksillä,
-keisarillisella mahtisanallaan koettaa hän korjata turmeltuneen
-kirkon rappiotilaa. Lyhytjärkinen tuuma, turha yritys!
-
-Neuvoteltuaan piispa _Cyruksen_ kanssa, jonka hän korotti
-Aleksandrian patriarkaksi, sekä Konstantinopolin patriarkan
-_Sergiuksen_ kanssa, antoi Heraklius julistaa uuden välittävän
-opinkaavan, jonka mukaan Kristuksella kyllä olisi kaksi luontoa,
-vaan ainoastaan _yksi tahto_. Tätä oppia, joka on tunnettu
-_monoteletismin_ nimellä, otti Roomankin piispa _Honorius_
-kannattaaksensa. Kaikki oikeanskoiset, jotka pystyivät asiaa vähän
-syvemmin arvostelemaan, huomasivat heti, ettei uusi opinsääntö ollut
-kuin jo aikoja sitten vääriksi tuomittujen erehdyksien uudistamista.
-Niin lausui esim. Jerusalemin patriarkka _Sofronius_: "missä kaksi
-luontoa on, siinä täytyy myöskin olla kaksi tahtoa, jumalallinen
-ja inhimillinen; joka toisin opettaa, hän sortuu Monofysiittain
-harha-oppiin, joka ei myönnä Vapahtajalla olleen kuin yksi luonto".
-Tuo vanha riita syttyi uudelleen, paljastaen mitä surkeimmalla
-tavalla kirkon rappiotilaa. Eivät pysty tämän ajan paimenet jatkamaan
-menneiden aikojen suurta uskonopillista rakennusta. Asettaaksensa
-häiriötä julkaisi Heraklius erään Sergiuksen kirjoittaman opinkaavan
-(638). Siinä suorastaan kiellettiin jokaista puhumastakaan Vapahtajan
-kahdesta tahdosta. Kiihtymistään kiihtyi riita Herakliuksen kuoleman
-jälkeen (641). _Johannes IV_, joka Honoriuksen kuoltua oli päässyt
-Rooman paaviksi, vastusti ankarasti uutta harhaoppia, samoinkuin
-hänen jälkeisensä _Teodorus_, joka v. 646 julisti Konstantinopolin
-silloisen piispan _Paavalin_ pannaan, tämä kun oli puolustanut
-monoteletismia. Hänen seuraajansa paavien istuimella Martinus I oli
-vielä rohkeampi. Hän kutsui kokoon ensimmäisen _lateraanikokouksen_
-[Lateraani oli eräs samannimisen perheen Roomassa oleva palatsi,
-jonka Nero, surmattuaan sanotun suvun viimmeisen jäsenen, otti
-omakseen. Konstantimis Suuren sanotaan lahjoittaneen sen Rooman
-piispoille eli paaveille. Tässä rakennuksessa, jonka läheisyyteen
-rakennettiin kirkko paaville, pidettiin nuo keski-ajan kuuluisat
-lateraanikokoukset.] Roomaan v. 649. Se oppi, joka Kristuksen
-molempien luontojen kera olettaa Hänellä olleen kaksi tahtoa,
-jumalallinen ja inhimillinen, joista viimmemainittu aina alistuu
-edellisen alle, julistettiin ainoaksi oikeaksi. Kaikki vastustajat
-kirottiin samoinkuin kaksi keisari _Konstans II:sen_ monoteletismin
-puolustukseksi julkaisemaa sääntöä. Rooman kohoava hengellinen valta
-astuu taistelutantereelle vastustamaan Itä-Rooman mädännyttä voimaa,
-sen keisarein varjovaltaa ja nöyrien hoviteologein pintapuolista
-uskonoppia. On meistä kuin kuulisimme tuon vanhan Rooman, joka
-jo aikoja sitten on luovuttanut maallisen valtansa barbaareille,
-todistavan itäiselle keisarikunnalle ja sen kurjalle kirkolle: minun
-valtani on vanhan maailman valloista ainoa, joka pysyy: te ette pysty
-asemaanne puolustamaan!
-
-Konstans toimitti lähettiläitä Roomaan. Niiden tehtävänä oli panna
-Martinus kahleisin. Rooman papisto uhkasi väkivallalla puolustaa
-paavia, vaan tämä vakuutti tuhannen kertaa kernaammin kärsivänsä mitä
-hyvänsä, kuin suostuvansa verenvuodatuksiin. Hän vietiin nyt vankina
-Nakson saarelle, missä hänen täytyi kärsiä mitä suurinta puutetta.
-Nöyrästi hän tyytyi kohtaloonsa, luottaen siihen, että asia, jonka
-puolesta hän taisteli, oli Herran. Ei ainoatakaan katkeraa sanaa
-keisaria vastaan kuulu hänen huuliltansa, pyyntönsä on vain, että
-hänen ystävänsä muistaisivat rukoilla hänen edestänsä. Kirkon suurten
-marttyyrein uskoko tätä todistajaa kristityn urhoollisuuteen näin
-kehottaa, vai paavikunnan tulevaan suuruuteenko, jonka enteitä tämä
-taistelu kentiesi on, pyytää hän meitä silmämme luomaan? Menneiden
-päivien suuret muistot eivät riitä tukemaan kenenkään uskoa koetusten
-kovina päivinä -- paavikunta ei ole perustava valtaansa kärsimisiin
-eikä kristilliseen nöyryyteen! Tämän Herran palvelijan voima
-tulee ylhäältä -- Häneltä, jonka Henki kaikkina aikoina vaikuttaa
-kristikunnassa, saattaen keski-ajankin pimeinä vuosina ainakin
-muutamia harvoja todistamaan, että tämä kirkko kaiken turmeluksensa
-uhallakin kuitenkin on Herran seurakunta. -- Vuoden kuluttua
-tuotiin Martinus Konstantinopoliin. Vaikka hän oli hyvin sairas,
-suljettiin hän vankilaan. Ei kukaan saanut käydä häntä tervehtimässä.
-Tutkinto oli lyhyt. Martinus tuomittiin majesteetinrikkojana elävänä
-rikkirevittäväksi. Tätä tuomioa ei kuitenkaan pantu toimeen. Sen
-sijaan riistettiin Martinukselta vaatteet, hän pantiin koviin
-kahleisiin ja suljettiin vankilaan, jossa ei ollut kuin suurimpia
-pahantekijöitä. Näitä ja muita kovia kärsimisiä kristityn mielellä
-kestettyään, karkoitettiin hän maanpakoon _Kersoniin_, missä hän
-vihamiestensä väijymänä ja ystäviensä unhottamana vihdoin nälkään
-kuoli Syyskuun 16 p. 655.
-
-Yhtä kovan kohtalon alaiseksi joutui vanha abboti _Maximus_,
-joka kaiken voimansa mukaan vastusti monoteletismin erehdyttäviä
-väitteitä. Hänkin tuotiin kahleissa Konstantinopoliin, missä
-mahtavat vallanpitäjät uhkauksilla koettivat pakottaa häntä
-luopumaan mielipiteistään. Maximus oli lähes 80 vuoden ikäinen, hän
-oli pyhittänyt pitkän elämänsä Herralle, miten hän nyt, kun hänen
-pelastuksensa hetki ei enää ollut kaukana, taipuisi kieltämään
-totuutta? Vanhus ajettiin maanpakoon Trakiaan, mistä hän kuitenkin
-jonkun ajan kuluttua jälleen tuotiin Konstantinopoliin uudelleen
-tutkittavaksi. Kun hän ei vieläkään taipunut hyväksymään hovipappein
-uskontoa, piiskattiin hän julkisesti vitsoilla, jonka jälkeen
-mestaaja riisti häneltä kielen ja löi poikki hänen oikean kätensä.
-Sitten lähetettiin hän taas maanpakoon, jonka koetuksia hänen ei
-kuitenkaan kanan enää tarvinnut kestää, hän kun pian pääsi muuttamaan
-siihen iloon, joka kaikille niille tarjona on, jotka pysyvät
-uskollisina loppuun asti.
-
-Tällä tavoin ratkasi silloinen itäinen kirkko oppiriitoja, Mikä
-kauhea kovasydämmisyys, paatumus! Kummastelisimmeko, että vanhurskas
-Jumala juuri tähän aikaan sallii Arabialaisten sotajoukkojen
-toimittaa tuota kauheata hävitystä sen onnettomissa maissa?
-
-Martinuksen jälkeiset taipuivat muutamaksi vuodeksi hyväksymään
-Konstantinopolin hovin laatimaa oppia, vaan ennen pitkää asettui
-paavi _Adeodotus_ jälleen vastarintaan sitä vastaan, vieläpä
-rikkoi kaiken yhteyden itäisen kirkon kanssa (677). Vasta keisari
-Konstantinus _Pogonatuksen_ aikana solmittiin rauha jälleen v.
-680. Silloin kokoontuivat valtakunnan papit Konstantinopoliin
-_kuudenteen yleiseen kirkolliskokoukseen_, jonka keskustelut
-päättyivät vasta seuraavana vuonna. Silloisen paavin _Agathoksen_
-vaikutuksesta, jota kokouksessa edusti kaksi hänen lähettilästään,
-laadittiin päätös Sofroniuksen, Martinuksen y.m. monoteletismin
-vastustajain lausumain mielipiteiden mukaan. -- Tällä tavoin
-saatiin kirkollinen yksimielisyys, jos kohta nimeksi vain, vielä
-ajaksi säilymään. Ainoastaan _Libanonin_ vuorella tapaamme pienen
-Monoteletiläis-yhdistyksen, joka sinne rakentaa luostarin. Tämän
-luostarin ensimmäisenä abbotina oli _Maro_, jonka mukaan näitä
-eriuskoisia nimitetään _Marolaisiksi_.
-
-Kuudes yleinen kirkolliskokous on viimmeinen, jossa itäinen kirkko
-vielä yrittää käsitellä noita syviä kysymyksiä, joita kehittämällä
-se on toimittanut niin sanomattoman paljon hyvää kristikunnalle. Sen
-voimat ovat nyt uupuneet, sammunut on sen tieteellinen harrastus,
-ei se enää kelpaa jatkamaan esi-isien suurta työtä. Muutamia
-vuosisatoja vielä, joiden vierivät vuodet luovat silmiemme eteen yhä
-surkeampia todistuksia tämän kirkon kurjasta tilasta sitte kuoleman
-äänettömyys! Se on Jumalan tuomio. Kauan, kauan sitä viivyttää Hänen
-pitkämielisyytensä, joka suuri on, vaan ei se sitä lopullisesti
-estää voi, kun ihmisten sydämmet, tämän maailman ruhtinaan pettäminä
-paatumistaan paatuvat, eikä Herran kärsivällisyys, ei Hänen armonsa
-eikä Hänen rangaistuksensa saa niitä parannukseen taivuttaa. Mikä
-varoittava muistutus kaikille kristityille kansoille! "Jolle paljo
-annettu on, siltä myös paljo vaaditaan", todistaa "Herra, joka ei
-anna itseänsä pilkata."
-
-
-
-
-III.
-
-Winfrid eli Bonifacius.
-
-
-    Kiittäkäät Herraa, ja saarnatkaat hänen nimeensä, julistakaat
-    hänen töitänsä kansain seassa! Ps. 105: 1.
-
-Kolkko on Herran viljavainio tuolla Alppien pohjoispuolella, minne
-historia, kerrottuaan vanhan maailman perikadosta, luopi silmämme.
-Sumut täyttävät ilman, työläs on täällä hengittää, vaikea ihmisjärjen
-toivoa tulevaisuutta sille kirkolle, joka täällä yön pimeässä koettaa
-virittää ijankaikkisen elämän valoa. Mutta uskon korva kuulee,
-miten Herran Henki liikkuu tuon aution maan päällä, se älyää Hänen
-kaikkivaltiaan äänensä: "tulkoon valkeus". Viitaten tähän pelastuksen
-Jumalan sanaan, johdattaa kirkkohistoria meitä Keski-Euroopan maihin,
-kertoaksensa meille, miten pakanuuden pimeys näiltäkin seuduilta
-vähitellen poistui kristinuskon tieltä.
-
-Jo ennen (katso I osa) on kerrottu lähetystoimen varhaisimmista
-voitoista Keski-Euroopassa. Seitsemännen vuosisadan kuluessa
-jatkettiin työtä monessa paikoin väsymättömällä uutteruudella, vaikka
-siemen hitaasti iti. Kolumbanuksen työtä Allemannien keskuudessa
-nykyisessä Schweitsissä jatkoi suurella menestyksellä hänen
-oppilaansa _Gallus_ (k. noin 640). Frankilaiset lähetyssaarnaajat
-_Emmeran, Ruprecht_ ja _Korbianus_ julistivat evankeliumia
-Baijerissa; ja Friesiläisten keskuudessa, jotka asuivat nykyisessä
-Belgiassa ja Alamaissa, työskentelivät frankilaiset _Amandus_ ja
-_Eligius_ sekä anglosaksilainen _Willibrord_. Viimmemainitun määräsi
-paavi v. 696 _Utrechtin_ arkkipiispaksi. Mutta Saksanmaan varsinainen
-lähetyssaarnaaja oli _Winfrid_ eli _Bonifacius_.
-
-Tämä mies syntyi Englannissa noin v. 682. Jo lapsena heräsi hänessä
-halu kerta päästä papiksi. Vanhemmat, jotka olivat ylhäistä sukua,
-vastustivat alussa tätä taipumusta, kunnes vihdoin suostuivat.
-Winfrid sai kasvatuksensa eräässä englantilaisessa luostarissa,
-jossa hän, suurella menestyksellä opintoja harjoitettuaan, jonkun
-ajan kuluttua vihittiin papiksi. Luultavasti sai hän jo tähän aikaan
-nimen Bonifacius. Paitse kotona saarnaamaan olivat nimenomaan tämän
-ajan papit kutsutut pakanoille julistamaan Kristuksen evankeliumia.
-Laaja on ala, jonka pakanuus vielä Euroopassa omistaa, työläästi
-edistyvät kristinuskon tällä alueella siellä täällä perustamat
-uudisasunnot, monen vihollisen uhkaamina ovat ne monessa paikassa
-kokonaan kukistua eivätkä voi alaansa laajeutaa: jos milloinkaan
-tarvitaan nyt uusia voimia lähetystoimen jatkamiseen. Ja elon Herra,
-jolta ei milloinkaan aseita puutu, löytää niitä asehuoneestaan
-keski-ajan pimeänä yönäkin. Hänen Henkensä ja ajan vaatimusten
-kehottamana lähtee Bonifacius muutamien veljien seurassa luostarin
-hiljaisuudesta ulos maailmaan julistamaan pelastuksen sanomaa niille,
-jotka vielä "istuvat pimeydessä ja kuoleman varjon maassa." Me
-kuulemme hänen jo v. 716 Utrechtin seuduilla saarnaavan evankeliumia
-_Friesiläisille_. Nämä vastustivat jäykästi kristinuskoa, joka
-Frankilaisvallan tukemana tahtoi rakentaa salpoja heidän raa'alle
-pakanalliselle vapaudelleen. Tällä kertaa ei Bonifacius sanottavia
-vaikuttanut Friesiläisten keskuudessa; jo seuraavana vuonna palasi
-hän tuntemattomasta syystä Englantiin. Mutta jo v. 718 alkoi hän
-varustautua uuteen lähetysmatkaan. Saadaksensa luotettavaa kannatusta
-Frankien ruhtinailta, kääntyi hän paavin puoleen, joka tähän aikaan
-Longobardien ahdistamana pyrki ystävyydenliittoon etenkin mainittujen
-ruhtinasten kanssa. Aikansa lapsena kaipasi Bonifacius sitä paitse
-uskonnollisistakin syistä paavin siunausta, vaikkei hän suinkaan
-ollut altis omistamaan hänelle jumalallista kunnioitusta. Paavikunnan
-mahtavuuden aika, jolloin kaikki hengelliset nöyrinä polvistuvat
-"Pietarin jälkeisen" valtaistuimen juuressa, on vielä kaukana,
-mutta sen enteitä huomaamme jo tähän aikaan etäälläkin Roomasta.
-Oleskeltuaan lähes vuoden ajan Roomassa ja neuvoteltuaan silloisen
-paavin Gregorius II:sen kanssa aivoitusta lähetystoimestaan, lähti
-Bonifacius, varustettuna tämän antamalla valtakirjalla, jossa häntä
-nimitetään "jumalallisen sanan jakamisen auttajaksi", Friesiläisten
-maalle keväällä v. 719. Työskenneltyään täällä kolme vuotta, siirtyi
-hän _Hessiin_. Jo tällä matkalla kastoi hän kristinuskoon monta
-tuhatta pakanaa.
-
-Lukemattomia vaaroja ja kaikenlaisia vaikeuksia täytyi Bonifaciuksen
-kokea vaikeassa työssään. Kannatus Frankien puolelta oli monesti
-hyvinkin epäluotettava, pyrkien sitä paitse tuon tuostakin tekemään
-lähetystointa riippuvaksi kaikenlaisista maallisista tuumista.
-Bonifacius olisi tahtonut vapaasti, oman vakuutuksensa mukaan
-toimia kristinuskon eduksi Saksanmaalla, hän pyrki järjestämään
-sikäläisen kirkon olot omien periaatteittensa mukaan. Tässä
-tarkoituksessa kääntyi hän täällä löytyvien pappien puoleen, koettaen
-saada saksalaista lähetystointa mukaantumaan johdonmukaisen,
-järjestetyn suunnitelman mukaan. Hänen silmänsä näki kauas, vaikka
-yölliset sumut peittivät maan, hänen tulevaisuuteen tähtäävä
-valtaava henkensä tarkoitti toisiinsa liittää, kokonaisuudeksi
-rakentaa alkavan saksalaisen kirkon hajalla olevat, monenkaltaiset
-ainekset. Juuri tässä järjestämistyössä onkin hän saavuttanut
-suurimman maineensa, sillä yhtä vaikeaa kuin tärkeää oli tämä
-työ, ja suuria on Bonifacius tässä suhteessa toimittanut, vaikka
-hänen työnsä hedelmät vasta myöhempinä aikoina selvään näkyvät.
-Etsien puolustusta tämän maailman mahtavia ruhtinaita sekä kehnoja
-pappeja vastaan, kääntyi Bonifacius uudelleen paavin puoleen.
-Hän saapui Roomaan v. 723. Vakuutettuna miehen kyvystä ja hänen
-uskollisuudestaan kirkkoa kohtaan, vihki Gregorius hänen piispaksi
-määräämättä häntä kumminkaan mihinkään erityiseen hiippakuntaan,
-antoi hänelle suosituskirjeen Frankilaisten hoviin, jota vaadittiin
-puolustamaan hänen piispallista arvoansa kaikkia vastustajia vastaan.
-Samankaltaisia kirjeitä kirjoitti paavi myöskin valtakunnan papeille
-sekä mahtavimmille maallikoille. Kaikissa näissä kirjeissä ilmaisee
-Gregorius mitä selvimmällä tavalla, minne paavikunta pyrkii. Hän
-ei ainoastaan _puolla_ Bonifaciusta, hän _käskee, vaatii, uhkaa_.
-Varustettuna näillä puoltokirjeillä, katolisen kirkon kanonisella
-lakikirjalla sekä pyhänjäännöksillä, joita paavi oli hänelle
-lahjoittanut, palasi Bonifacius työnalallensa. Sitä ennen oli hän
-Pietarin haudalla vannonut paaville sen valan, jolla kaikki Rooman
-patriarkka-hiippakuntaan kuuluvat piispat sitoutuivat pysymään tälle
-kirkolle uskollisina. Se kuului: "minä lupaan sinulle, pyhä Pietari,
-ensimmäinen apostoleista, ja sinun sijaisellesi paavi Gregoriukselle
-ja hänen seuraajillensa, että minä pysyväisesti tunnustan katolisen
-kirkon yksyyttä, en millään tavoin suostu mihinkään, joka vastustaa
-samaa katolisen kirkon yksyyttä, vaan aina käytän voimani sinun
-kirkkosi hyödyksi, jolle Jumala on antanut voiman sitoa ja päästää,
-sekä sinun sijaisesi hyväksi. Ja jos kirkkokuntain johtajien
-järjestys on vastoin isien järjestystä, niin en tahdo pitää mitään
-yhteyttä semmoisten kanssa, vaan sitä estää, jos estää voin, taikka
-muussa tapauksessa asian uskollisesti kertoa paaville".
-
-Frankilaisten silloiselta hallitsijalta _Kaarle Martelilta_, jolle
-hän antoi Gregoriuksen kirjeen, sai Bonifacius suojeluskirjeen
-lähetystointansa varten. Itse hän eräässä kirjeessä tunnustaa, ettei
-hän ilman tätä frankilaisruhtinaan suojelusta olisi saanut mitään
-aikaan. Sen tukemana esiintyi hän Hessiläisten keskuudessa. Heidän
-maassaan löytyi ikivanha, ukkosen jumalalle pyhitetty tammi, jota
-sanottiin vahingoittumattomaksi. Taikauskoinen kansa luuli jumalien
-vihan heti saavuttavan sen, joka uskaltaisi väkivaltaisesti koskea
-tuohon pyhään puuhun. Bonifacius lähestyi paikkaa suuren väkijoukon
-häntä seuratessa. Hän tarttui kirveesen hakataksensa kuuluisaa tammea
-poikki. Hämmästyneenä katseli kansa, miten iskut tähtäsivät yhä
-syvempään puun ytimeen, odottaen jumalain kostoa tuolle rohkealle
-piispalle, vaan kun tämä vahingoittumatta jatkoi työtään, kunnes
-tammi alkoi kallistua ja vihdoin romahti maahan, tunnustivat kaikki
-saapuvilla olevat jumaliensa mitättömyyden ja antoivat kastaa itsensä
-kristinuskoon.
-
-Tämän jälkeen kääntyi Bonifacius _Thüringiin_, joka maa jo nimeksi
-oli kristitty. Kun puuttui kelvollisia pappeja, tuotti hän semmoisia
-Englannista, missä hänen nimensä oli saavuttanut erinomaisen
-maineen. Innostuksella liittyi moni hänen kansalaisistaan hänen
-lähetystyöhönsä. Mainitaanpa muutamia naisiakin, niinkuin pyhä
-_Tekla_ ja _Walborg_. Näiden hoidettaviksi uskoi Bonifacius omat
-luostarit.
-
-Sillä välin oli Gregorius II kuollut (731). Hänen seuraajansa
-_Gregorius III_, joka iloiten ihmetteli Bonifaciuksen uskollista ja
-suurta työtä, vahvisti hänelle ennen annetut valtakirjat, nimitti
-hänen arkkipiispaksi ja paavin sijaiseksi itäfrankilaisen Saksan
-kristittyihin seurakuntiin, määräämättä kumminkaan hänelle vakinaista
-asuinpaikkaa, sekä lähetti hänelle palliumin [Arkkipiispan viitta.]
-(732). Nyt lähti Bonifacius Baijeriin. Sikäläinen katolinen kirkko
-oli päässyt verraten suureen kukoistukseen, vaan kaipasi järjestystä
-ja yhdyshenkeä. Epäilemättä herätti Bonifaciuksen esiintyminen
-ja hänen tuumansa tässä maassa vastarintaa, koska me vähän tämän
-jälkeen jälleen tapaamme hänen Roomassa (738). Paavi antoi hänelle
-puoltokirjeen, jossa Baijerin ja Allemannien piispoja kehotettiin
-Bonifaciuksen johdolla kokoontumaan kirkolliskokoukseen. Mutta
-kun sikäläiset piispat ja luostarit, jotka olivat harjaantuneet
-oman kansallistapansa mukaan hoitamaan kirkkoa, eivät taipuneet
-noudattamaan Roomasta tulleita käskyjä, kääntyi Bonifacius Baijerin
-herttuan puoleen, jonka avulla hänen onnistui niin masentaa
-vastarinta, että täällä perustettiin neljä uutta hiippakuntaa.
-Semmoisia syntyi väsymättömän arkkipiispan toimesta myöskin
-Thüringissä ja Hessissä. Saatuansa nämä valmistavat työt toimeen,
-alkoi hän uudelleen tuumia kirkolliskokousta. Monien vastuksien
-perästä onnistui Bonifaciuksen vihdoin saada Saksanmaan _ensimmäinen
-kirkolliskokous_ koolle. Se pidettiin v. 742, tietämätöntä missä.
-Siinä tehtiin monta varsin tärkeätä, jumalanpalvelusta, kirkkokuria
-ja siveyttä koskevaa päätöstä.
-
-Huomattava on myös Bonifaciuksen suuri merkitys munkkilaitoksen
-historiassa. Hänen toimestaan perustettiin monta luostaria, jotka
-ennen pitkää saavuttivat suuren maineen. Kuuluisin niistä oli
-_Fuldan_ luostari, jonka ensimmäisenä ahbotina oli Bonifaciuksen
-oppilas _Lullus_. Se perustettiin v. 744 ja pyhitettiin hiljaiselle
-miettimiselle ja lihan kidutukselle. Vasta myöhemmin alkoivat
-sikäläiset munkit opintoja harjoittaa.
-
-Väsymättömästä, monesti hyvin vaivaloisesta työstä riutuneina
-alkoivat Bonifaciuksen voimat uupua. Kummastelisimmeko, että iän
-vihdoin halasi vakituista asuinpaikkaa, missä rauhassa voisi
-viettää levottoman elämänpäivänsä illan. Tämä toivo täytettiin,
-kun Bonifacius v. 745 määrättiin _Mainzin_ piispaksi. Hänen
-arkkipiispakuntaansa kuului 14 hiippakuntaa, joita hän väsymättömällä
-innolla ja uutteruudella hoiti. Mutta nuoruuden muistot heräsivät
-vastustamattomalla voimalla vanhuksen sydämmessä, muistuttaen häntä
-tuosta hänen suuresta lähetystoimestaan pakanamaissa, joka niin
-monessa paikassa oli jäänyt aivan puolitekoiseksi. Etenkin muisteli
-hän usein Friesiläisiä, joiden maassa pakanuuden valta vielä oli
-murtumaton. Nämä ajatukset eivät myöntäneet hänelle sitä lepoa, johon
-hänen ikänsä ja asemansa kehottivat. Tuon harmajapäisen vanhuksen
-silmissä välkkyi jälleen lähetyssaarnaajan innostus yhtä kirkkaana,
-kuin nuoruuden päivinä, eikä aikaakaan, niin näemme hänen vaeltavan
-Friesiläisten luo. -- Oli Kesäkuun 5 p. 755. Bonifacius puhutteli
-ja neuvoi muutamia vasta kastettuja Friisiläisiä, kun yhtäkkiä
-joukko pakanoita hyökkäsi esille piilopaikastaan aseet kädessä.
-Piispan seura, johon kuului 52 miestä, varustautui vastarintaan,
-vaan tyyneenä lausui tämä: "luopukaat taistelusta, olkaat väkevät
-Herrassa, väkevät hengessä; älkäät peljätkö niitä, jotka ruumiin
-tappavat, turvatkaat Jumalaan. Jo kauan olen odottanut tätä hetkeä".
-Kuolemanhetken kauhut eivät vanhukselta himmentäneet ijankaikkisen
-elämän autuaallista toivoa! Raivosat pakanat poistuivat vasta kun
-lähetystoimen kaikki miehet olivat, saaneet surmansa. Bonifaciuksen
-ruumis, joka tavattiin pää nojautuneena evankeliumikirjaan -- ainoa
-ase, jolla hän oli itseään suojellut! -- haudattiin hänen monesti
-ennen lausumansa toivon mukaan Fuldan luostariin.
-
-Näin päätti päivänsä saksalaisen lähetystoimen suurin mies,
-itä-euroopalaisen kirkon ensimmäinen varsinainen pylväs. Moni
-on häntä moittinut siitä, että hän kiinnitti saksalaisen kirkon
-paavikuntaan, jonka kasvavaa, sittemmin niin rasittavaa valtaa
-hän tällä tavoin suuresti kartutti. Mutta pintapuolinen on tämä
-arvostelu. Jo ennenkuin Bonifacius esiintyy näyttämöllä on kirkon
-kehitys suistunut tälle uralle, jota paitse häntä puoltaa semminkin
-se seikka, että paavikunta oli ainoa ulkomuoto, johon keski-ajan
-kirkko voi pukeutua säilyäksensä ajan myrskyissä. Että tämä
-paavikunta ylpeytensä ja maailmallisen mielensä pettämänä aikojen
-kuluessa kävi yhä enemmän vieraaksi Jesuksen Kristuksen Hengelle,
-joka on nöyryyden, itsensä- ja maailmankieltämisen Henki, se ei
-ole niiden syy, jotka rakkaudesta Herraan ja Hänen kirkkoonsa
-olivat alttiit uhraamaan kaikki kirkon eduksi. Siinäkin, missä
-ajanhenki saastuttaa tätä heidän rakkauttaan, tulee meidän heitä
-arvostellessa muistaa, että Jumala katsoo sydämmen aivoitukseen ja
-tuomitsee sen mukaan. Keski-ajankin turmeltuneista oloista, sen
-maailman rasittamasta, usein kokonaan eksyneestä parannustyöstä
-kuuluu kuitenkin huokaus "lähestyköön sinun valtakuntas". Se nousee
-tämä huokaus ijankaikkisen armahtajan puoleen kaikkien niiden
-sydämmestä, joiden silmämääränä Hänen kunniansa on. He ovat suola,
-joka estää kirkon mätänemistä, kunnes heidän huokauksensa, joka
-vuosisatojen vieriessä käy yhä enemmän itsetietoiseksi, synnyttää
-uskonpuhdistuksen suuren työn. Siihen se tähtää, sitä se valmistaa.
-Joka muuten luulee esim. Bonifaciuksen ehdottomasti hyväksyneen
-paavikuntaa, jommoisena tämä hänen aikanaan esiintyi, hän suuresti
-erehtyy. Uskonpuhdistusta tarkoitti tavallaan hänkin, vaikkei
-tietysti sanan tavallisimmassa merkityksessä. Niinpä kirjoittaa
-hän eräässä kirjeessä paaville: "taitamattomat Saksalaiset,
-Baijerilaiset ja Frankilaiset arvelevat, jos he joskus Roomassa
-sattumalta näkevät semmoista pahaa [Tarkoittaa lähinnä sitä
-pakanallista ja epäsiveellistä tapaa, jolla erästä juhlaa Roomassa
-vietettiin. Bonifacius nuhtelee paavia, kun ei tämä estänyt näitä
-moitittavia menoja.], että papit sitä sallivat; he silloin meitä
-moittivat ja itse pahentuvat, niin että meidän saarnamme ja meidän
-opetuksemme tulee estetyksi". Toisessa kirjeessä, jossa hän puhuu,
-miten vastahakoiset neustrialaiset piispat ovat kutsutut Roomasta
-vastaanottamaan palliuminsa, moittii hän peittelemättä paavia hänen
-papeilta kiskomistaan suurista rahasummista. Ei ole paavi hänen
-silmissään erehtymätön, hän on vain kirkollisen järjestyksen korkein,
-Jumalan säätämä valvoja.
-
-Uskonpuhdistuksen suurta aatetta valmisti Bonifacius siinäkin, että
-hän, mikäli hänen oli mahdollista, koetti edistää kansan sivistystä.
-Jokaiselta papilta vaati hän ainakin niin paljon saksankielen taitoa,
-että hän tällä kielellä osasi lukea synnintunnustuksen, toimittaa
-kasteen sekä rukoilla "Isä meidän." Itse Bonifacius hyvin osasi
-niiden kansojen kieltä, joiden keskuudessa hän lähetyssaarnaajana
-työskenteli.
-
-Bonifaciuksen luonnetta ja uskonnollista kantaa kuvaavat paraiten
-hänen kirjeensä ja saarnansa. Rakkauden suuresta käskystä,
-Jumalan armosta Jesuksessa Kristuksessa niissä puhutaan, vaan ei
-milloinkaan pyhimysten eikä paavin avuksihuutamisesta. Lainaamme
-tähän otteen eräästä hänen saarnastaan. Se on alkuansa kirjoitettu
-saksaksi, sittemmin käännetty latinaksi. Se pidettiin kääntyneille
-Friesiläisille.
-
-"Taivaan autuuden on Herra luvannut niille, jotka pitävät Hänen
-käskynsä; ensin puhuu Hän nöyryydestä: autuaat ovat hengellisesti
-vaivaiset. Älkäämme pitäkö niitä autuaina, jotka pakosta ovat köyhiä,
-vaan ne ovat totisesti autuaat, jotka hengellisesti nöyrtyvät, vaikka
-he omistavat paljon maallisia tavaroita, eivätkä anna näiden tavarain
-vietellä itseään ylpeyteen, vaan nöyryydessä ylistävät Jumalaa,
-Sillä nöyryys on kaiken maallisenkin hyvän perustus. Ylpeytensä ja
-tottelemattomuutensa kautta menetti ihminen taivaan valtakunnan,
-sentähden tulee meidän voittaa se nöyryydellä ja tottelevaisuudella.
-Autuaat ovat ne, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta -- isokaamme
-niin, ett'emme milloinkaan luulottele itseämme, että olemme
-täydellisesti vanhurskaat, vaan rukoilkaamme alituisesti Jumalaa
-lisäämään avujamme. Sillä se, joka luulee itsellään olevan kylliksi
-vanhurskautta, hän ei isoo vanhurskautta, vaan kopeilee ylpeästi ja
-on väleen lankeava. Mutta nöyrä on kehittyvä hyveestä toiseen".
-
-
-
-
-IV.
-
-Kaarle Suuren aikakausi.
-
-
-    -- Ei minun valtakuntani ole tästä maailmasta. Joh. 18: 36.
-
-Keski-ajan kansoista vetävät etenkin Frankilaiset kirkkohistorian
-huomion puoleensa. Mutta surkea on heidän historiansa alku.
-Sisällinen eripuraisuus, alituiset ryöstö- ja valloitus-retket,
-mitä julmimmat ja kavalimmat salavehkeet ja murhat, joihin
-semminkin naiset tehokkaasti ottivat osaa, tahrasivat johtavien
-henkilöiden maineen; raakuus ja kerrassaan pakanallinen mieli
-vallitsi alamaisissa. Työläs on kristinuskon juurtua tässä kansassa!
-Valtakunnan mahtavat anastavat itselleen kaiken vallan. Merovingien
-suvun kelvottomat kuninkaat hallitsevat ainoastaan nimeksi. Etenkin
-kohosivat mahtaviksi n.s. _majores domi_ s.o. kuninkaan hovimestarit,
-joiden käsissä hallitusohjat olivat. Yksi näitä oli ennen mainittu
-Kaarle Martel. Hän löi Arapialaiset, jotka, tultuaan Gibraltarin
-salmen ylitse, v. 711 olivat valloittaneet Espanjan ja nyt uhkasivat
-läntistäkin kristikuntaa perikadolla, seitsemän päivää kestäneessä
-kuuluisassa _Poitiersin_ tappelussa (752) ja pakotti heidät
-peräytymään. Kaarlen kuoleman jälkeen (741) jakoivat hänen poikansa
-_Karlman_ ja _Pipin_ hovimestarin viran keskenänsä. Edellinen luopui
-kuitenkin "rakkaudesta Jumalaan ja taivaallisen isänmaan ikävästä"
-ennen pitkää maailmasta ja sulkeutui Monte-Kassinon luostariin, missä
-oleskeli elämänsä loppuun asti. Tällä tavoin peri Pipin, historiassa
-tunnettu liikanimellä "Pieni", yksin isänsä viran. Kuninkaana, vaan
-ainoastaan nimeksi, oli _Kilderik III_. Frankilaiset, jotka olivat
-väsyneet varjokuninkaisinsa, valitsivat Pipinin kuninkaaksi, ja
-valtakunnan piispat vihkivät ja voitelivat hänen vanhan testamentin
-tavan mukaan (752). Jo sitä ennen oli paavi _Sakarias_, jonka
-puoleen Pipin oli kääntynyt saadaksensa papistoa hyväksymään aiottua
-vallankumousta, vakuuttanut siihen suostuvansa. Paavia ahdistivat
-nimittäin Longobardilaiset, joita vastaan heikko itäinen keisarikunta
-ei voinut mitään, ja hän etsi maallista puolustusta heitä vastaan.
-Hänen jälkeisensä _Stefanus II_ lähti Franskanmaalle ja voiteli itse
-p. Denysin tuomiokirkossa Pipinin "kuninkaaksi Jumalan armosta"
-(754). Juuri tähän aikaan alkoi Longobardilaisten valta käydä
-paaville yhä vaarallisemmaksi. Heidän sotaisa, saaliinhimoinen
-kuninkaansa _Aistulf_ esiintyi suurella sotajoukolla Roomaan
-edustalla, uhaten pyhää kaupunkia perikadolla. Hädässään kirjoitti
-Stefanus Pietarin nimessä Pipinille: "Minä, apostoli Pietari,
-rukoilen Teitä, Pipin, _Kaarle_ ja _Karlman_ [Pipinin pojat.],
-kristillisimmät kuninkaat, sekä koko Franskan kansaa; Jumalan
-neitsyellisen äidin ja koko taivaallisen joukon nimessä rukoilen
-Teitä: pelastakaat kallis Rooman kaupunki! Jos kiirehditte, lupaan
-teille paraimmat ja loistavimmat asuinsijat taivaassa sekä paratiisin
-ilon. Älkäät erotko Rooman kansasta, jotta ei Teitä erotettaisi
-Jumalan valtakunnasta ja ijankaikkisesta elämästä. Enemmän kuin muita
-kansoja rakastan minä Frankilaisia. Kuulkaat, tulkaat, joutukaat,
-niin Herra Kristus minun rukoukseni tähden suo Teille pitkän ijän,
-voiton ja ijankaikkisen autuuden pyhimysten ja enkelein luona." Kun
-ei Pipin näistä rukouksista taipunut, lähti Stefanus häntä tapaamaan.
-Sydäntalvella 755 kulki hän p. Bernhardin ylitse. Valtakunnan rajalla
-tulivat häntä vastaanottamaan muutamat ylimykset. Pipinkin saapui
-paavia vastaan, astui alas ratsunsa selästä ja seurasi vähän matkaa
-Jalkasin ratsastavaa vierastansa. Erään toisen kertomuksen mukaan
-esiintyi paavi seuransa kera katumuspukuun puettuna seuraavana
-päivänä kuninkaan hovissa, heittäytyi hänen jalkainsa juureen,
-rukoillen Jumalan nimessä apua kirkon vihollisia vastaan. Tässä
-asemassa odotti hän, kunnes Pipin tarttui hänen käteensä, vaatien
-häntä nousemaan ylös. Oli miten olikaan: Frankilaisten kuningas johti
-sotajoukkonsa Pohjois-Italiaan, löi Aistulfin kahdessa tappelussa ja
-pakotti hänen luopumaan Longobardilaisten valloittamista alueista
-(755). N.s. eksarkatin sekä Rooman kaupungin lahjoitti Pipin
-paaville, mutta Itä-Rooman keisari oli kuitenkin vielä nimeksi
-kysymyksessä olevan alueen korkein suojelusherra. Tämä Itä-Rooman
-varjovalta katosi kuitenkin ennen pitkää nimeksikin.
-
-Haikein sydämmin on kirkkohistoria lehdillensä piirtänyt kertomuksen
-näistä tapahtumista. Maalliseen mahtavuuteen pyrkii paavikunta,
-salaten itseltänsä ja kristikunnalta kirkon Herran sanat: "minun
-valtakuntani ei ole tästä maailmasta." Surkea on kuulla, miten
-paavit, saadaksensa maallista valtaansa lisätyksi pienellä
-maanliuskalla, liehakoiden kohtelevat tämän maailman mahtavia
-unohtaen kokonaan Hänen, jolta ainoalta heidän tulisi armoa kerjätä.
-Ja kuitenkin sanovat he itseään Pietarin jälkeisiksi, vieläpä
-Jesukeen Kristuksen sijaisiksi maan päällä. Ken uskaltaa ajatella
-sitä tuomioa, jonka he tämän kautta vetivät päällensä?
-
-Pipin pieni kuoli v. 768. Häntä seurasi valtaistuimella hänen
-poikansa _Kaarle Suuri_ (k. 814), joka, veljensä _Karlmanin_ eräässä
-sodassa kaaduttua (771), korotettiin Frankilaisten yksinvaltiaaksi
-kuninkaaksi. Jos kukaan, on Kaarle ansainnut nimen "Suuri", jonka
-historia on hänelle antanut. Ihmeteltävän syvään loi hän tarkan
-silmänsä aikansa tarpeisin; tavattomalla voimallaan ja nerollaan
-sai hän epäjärjestyksen ja sekasorron riehuvat aallot niihin määrin
-asettumaan, että läänityslaitos, tuo keski-ajan ainoa mahdollinen
-yhteiskunnallinen järjestys, pääsi juurtumaan Itä-Euroopassa;
-taitavalla kädellä ja tuolla jalolla uskalluksella, josta suuret
-henkilöt tunnetaan, kynti hän raakaan maahan syviä vakoja henkiselle
-viljelykselle, kylväen niihin rakkaudella ja valistuneella mielellä
-sivistyksen siemeniä. Kirkkaana valotornina, jota kuohuvat aallot
-turhaan koettavat kukistaa, kohoaa Kaarle aikansa myrskyisästä,
-sumujen peittämästä merestä niin valtaavan suurena, ettei hänen
-vertaistansa hallitsijaa monesti ole löytynyt. Tarkoituksemme ei voi
-olla koettaa kokonaisuudessaan kuvata tämän merkillisen miehen suurta
-elämäntyötä; tahdomme ainoastaan viitata Kaarle Suuren merkitykseen
-kirkkohistoriallisena henkilönä.
-
-Frankilaisten koillisena naapurina oli _Saksilaisten_ jo
-kansainvaelluksen ajoilta kuuluisa _liitto_, johon kuului monta
-Weserin ja Elben varrella asuvaa kansaa. Täällä vallitsi synkkä yö,
-pakanuuden ja pimeyden valta. Vapaina pakanoina olivat Saksilaiset
-tietysti frankilais-kristittyjen olojen mitä katkerimpia vihollisia.
-Turhaan olivat heikot Merovingit, turhaan heidän hoviherransa
-koettaneet kuuliaisuuteen taivuttaa tätä vihollista, joka yöllisellä
-vallallaan uhkasi heidän valtakuntaansa ja sen alkavaa, vielä
-kerrassaan voimatonta sivistystä. Tähän vaaraan loi Kaarle Suuri
-silmänsä. V. 772 johti hän sotajoukkonsa Saksilaisia vastaan,
-valloitti heidän vankan, vapaan pakanuuden rajalla olevan linnansa
-_Erseburgin_ ja pakotti heidät rauhaan, jonka mukaan frankilaisten
-lähetyssaarnaajain vapaasti piti saaman julistaa evankeliumia heidän
-maassaan. Että Kaarle ryhtyi tähän sotaan valtiollisista syistä
-on silminnähtävä, mutta vaatipa häntä siihen myöskin hänen palava
-uskonnollinen innostuksensa. Tämä hänen luonteensa vaikutin on nim.
-hyvin tärkeä, se määrää miltei kaikkien hänen tuumiensa ja tekojensa
-suunnan ja laadun. Kristitty raamatun mielen mukaan hän ei ollut,
-sillä maallisiin kiinnitetty, pakanallisen ajatustavan varjostama
-ja sanan syvimmässä merkityksessä murtumaton oli silminnähtävästi
-hänen sydämmensä. Tähän arvosteluun ottamatta emme kuitenkaan saa
-jättää sitä tarkkaan huomattavaa seikkaa, että Kaarle eli ja vaikutti
-aikana, jolloin kristikunta maailman liittolaisena oli eksynyt
-kauas, kauas ijankaikkisen elämän viittaamalta tieltä. Jokainen
-henkilö on arvosteltava oman aikansa vaatimusten mukaan. Himmeänä
-loisti keski-ajan ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskon valo
-maailmassa, siihen kun liittyi niin paljo valevaloa maailman suurelta
-näyttämöltä. Kirkon päätehtävänä oli saarnata evankeliumia kaikille
-kansoille. Se avasi ovensa pakanamaailmalle, ja pimeys loi synkät
-varjonsa sen kaikkeinpyhimpään, kun eivät vartijat valvoneet Siionin
-muureilla. Jos milloinkaan, niin oli silloin vaikea tarkkaan erottaa
-Jumalan valtakunnan ja maailman välistä rajaa. Alkava sivistystyö,
-järjestykseen pyrkivät valtiolliset ja yhteiskunnalliset olot,
-paavikunta, joka levittää valevaloansa Euroopan itsetietoisuuteen
-heräjäviin kansoihin -- kaikki sulaa yhteen, vaatien itselleen
-kristityn nimen, joka sen erottaa tuosta raa'asta, kaikelle
-henkiselle viljelylle kokonaan vieraasta pakanamaailmasta. Heikkona,
-pimitettynä turvautuu näiden vuosisatojen kristillisyys maailmaan,
-jonka kanssa se voi ystävyydessä olla, se kun ei pysty sille
-totuuden puhdasta sanaa julistamaan, mutta pelastuksen Jumala
-varjelee sitä kuitenkin nytkin perikatoon joutumasta. Hän valvoo,
-kun muut vartijat nukkuvat, valmistaen kaikkivaltiaalla voimallaan
-vähitellen sitä aikaa, jolloin Hänen valtakuntansa maan päällä alkaa
-tuntea orjuutensa kahleiden raskaan painon ja Jumalan puhtaan sanan
-valaisemana särkee ne Hengen miekalla.
-
-Kaarle Suuri ei saanut keskeymättömästi jatkaa valloitus- ja
-käännyttämistyötään Saksilaisten maassa, sillä hänen läsnäoloansa
-kaivattiin pian muualla. Longobardilasten kuningas _Desiderius_
-alkoi nim. jatkaa edeltäjäinsä hankkeita paavia vastaan. Tähän
-kehotti häntä sekin seikka, että Kaarle Suuri, paavikunnan suosija,
-oli luopunut avioliitostaan hänen tyttärensä kanssa. Kaarle marssi
-sotajoukkoineen Alppien ylitse, valloitti Longobardilaisten
-pääkaupungin ja teki koko heidän valtakunnastaan, jonka hän laski
-valtikkansa alle, lopun (774). Pääsiäisjuhlan vietti hän Roomassa,
-jossa uudisti liiton paavi _Hadrianus I:sen_ kanssa ja vahvisti
-isänsä kirkolle antamat lahjoitukset, vieläpä lisäsikin niitä.
-
-Maallisen vallan ja kirkon solmima liitto käy vuosi vuodelta yhä
-likeisemmäksi. Tähän viittaavat muun ohessa useat taideteokset, jotka
-juuri näinä aikoina syntyivät Roomassa. Niin kuvaa esim. eräs maalaus
-Pietaria, jonka istuimen juuressa paavi ja Kaarle Suuri polvistuvat;
-edelliselle antaa apostoli paavinpuvun hänen arvonsa merkiksi,
-viimmemainitulle lipun, joka kuvaa kristillisen maallisen vallan
-voimaa.
-
-Hadrianus I kuoli v. 795, ja Pietarin istuimelle korotettiin _Leo
-III_. Heti ilmoitti tämä Kaarlelle edeltäjänsä kuolemasta ja
-omasta paaviksi valitsemisestaan. Myöskin kehotti hän kuningasta
-vaatimaan Roomalaisilta uskollisuudenvalaa. Kaarle lähetti muutamia
-ylimyksiä Roomaan, jotka ottivat kansalta valan sekä järjestelivät
-kirkon ja frankilaisvallan välistä liittoa. Monessa suhteessa
-merkillinen on se Kaarle Suuren paaville kirjoittama kirje, jonka
-nämä lähettiläät toivat muassaan Roomaan. Siinä tapaamme muiden kera
-nämäkin sanat: "meidän tehtävämme on jumalallisen rakkauden avulla
-miekalla puolustaa Kristuksen pyhää kirkkoa pakanoiden hyökkäyksiltä
-ja uskottomain hävityksiltä sekä suojella sitä katolisen uskon
-ylläpitämisellä. Teidän, pyhä isä, tulee kädet korotettuina Jumalan
-puoleen Mooseksen tavoin kannattaa yrityksiämme, jotta kristityt
-kansat Teidän välityksenne kautta Jumalan johtamina ja suojelemina
-kaikkialla ja aina saavuttaisivat voiton, ja Herramme Jesuksen nimi
-tulisi kirkastetuksi koko maailmassa." Ihmeellistä kristillistä
-aistia, suurta uskonnollista harrastusta, jaloa valtioviisautta,
-mutta ajanhengen tahraamaa, Jumalan valtakunnan salaisuuksille
-vieraantunutta puolitotuutta ilmaisevat nämä sanat.
-
-Ei aikaakaan, ennenkuin Kaarle Suuri oli tilaisuudessa maailmalle
-osottamaan, että hän oli solminut ystävyyden liiton paavin kanssa.
-Eräs Hadrianuksen sukulainen _Paskalis_, joka oli nauttinut
-tämän mitä suurinta suosiota, ryhtyi kapinallisiin hankkeisin
-ja murhayrityksiin Leo III:tta vastaan, kun hänen ei onnistunut
-säilyttää entistä asemaansa paavillisessa hallituksessa. Vietettiin
-p. Markuksen juhlaa Huhtikuun 25 p. v. 799. Paavi ratsasti
-juhlasaatossa Rooman kadulla, kun yhtäkkiä kapinoitsijat hyökkäsivät
-häntä vastaan, tempasivat hänen alas hevosen selästä, riistivät
-vaatteet hänen yltään ja jättivät hänen rääkkäyksistä puolikuolleena
-kadulle. Ei ainoakaan ihminen korottanut kättänsä puolustaaksensa
-onnetonta. Hetken kuluttua veivät jumalattomat rauhanhäiritsijät
-paavin erääsen luostariin, missä he luultavasti aikoivat hänen
-surmata. Muutamien ystävien avulla onnistui Leon kuitenkin paeta.
-Hän lähti heti Kaarlelle valittamaan sitä väkivaltaa ja ääretöntä
-solvausta, jonka alaisena hän oli ollut. Kuningas, jonka sotajoukot
-juuri näinä vuosina taistelivat tuon tuostakin kapinoitsevia
-Saksilaisia vastaan, lupasi seuraavana vuonna saapua Roomaan.
-Leo oleskeli Frankilaisten turvissa syksyyn saakka. Sillävälin
-hallitsivat kapinalliset vallananastajat Roomassa, kirjoittaen
-Kaarlelle kirjeitä, joissa maanpakolaisuudessa olevaa paavia
-syytettiin jos minkälaisista rikoksista. Sitä kummallisempaa, että
-Leon palajaminen kotia muodostui täydelliseksi voittoretkeksi. Hän
-otettiin vastaan rajattomalla kunnioituksella ja riemulla.
-
-Uteliaina ja levottomina odottivat Roomalaiset Kaarle Suuren tuloa.
-Hän saapui Roomaan syksyllä v. 800. Joulukuun 1 päiväksi kutsui hän
-papiston, aateliston ja porvarit suureen kokoukseen p. Pietarin
-kirkkoon, missä syytökset paavia vastaan olivat tutkittavat.
-Puettuna roomalaiseen aatelispukuun esiintyi Kaarle määrättynä
-päivänä kirkossa ja piti puheen äänettömälle väkijoukolle. Hän sanoi
-tulleensa asettamaan kirkon häirittyä rauhaa, rankaisemaan sen
-päämiestä kohtaan tehtyjä rikoksia sekä ratkaisemaan Roomalaisten ja
-paavin välistä riitaa. Viimmemainitun kysymyksen johdosta lausuivat
-saapuvilla olevat piispat yksimielisesti: "emme uskalla olla
-osallisina apostolisen istuimen tuomitsemisessa, sillä se on kaikkien
-kirkkojen pää; se ja sen sijainen tuomitsee kaikkia, vaan sitä ei
-kukaan tuomitse." Paavin syyttäjät eivät voineet mitään todistaa,
-ja vapaaehtoisesti tarjoutui Leo lisäksi valallakin vakuuttamaan
-viattomuutensa. Rauhanhäiritsijöitä kohtaan noudatti Kaarle
-valtiollisista syistä suurta lempeyttä.
-
-Joulunpäivänä nähtiin samassa kirkossa vielä juhlallisempi toimitus.
-Kun Kaarle jamalanpalveluksen päätyttyä hetken oli polvistunut
-Pietarin kuvapatsaan edessä, lähestyi häntä paavi kultainen
-kruunu kädessä ja laski sen kuninkaan pään päälle. Riemastuneena
-huusi kansa, niinkuin muinoisille Rooman keisareille: "Kaarlelle,
-hurskaimmalle Augustukselle, Jumalan kruunaamalle suurelle, rauhaa
-suojelevalle roomalaiselle keisarille, ikää ja voittoa!" Nyt voiteli
-Leo Kaarlen Länsi-Rooman keisariksi, antoi hänelle kuuluisain
-keisarein puvun sekä suuteli häntä vanhan tavan mukaan. Tyhjää
-seremoniaako, roomalaisen ylpeyden hetkistä tyydyttämistäkö tämä
-vain oli ilman minkäänlaisia historiallisia seurauksia? Asiaa oli
-tuumittu ja valmistettu jo silloinkuin Leo III kävi Kaarlen luona,
-ja valtakunnan suuret samoinkuin Rooman ylhäiset tiesivät siitä
-silminnähtävästi jo ennenkuin itse tuo juhlallinen toimitus täytti
-koko Rooman riemulla. Mutta varma on, ettei yksikään siihen aikaan
-vielä käsittänyt tämän kruunauksen suurta merkitystä kristikunnan
-myöhemmille vaiheille, jos kohta muutamat aavistaen siihen suuntaan
-ajattelivatkin. Länsi-Rooman suuri maine herää kuolleista, sen
-keisarinkruunun loisto ei ole himmentynyt, vaikka tämä kruunu kauan
-on ollut kätkettynä tuon kuuluisan keisarikunnan raunioiden alla.
-Kansat luovat ihaillen silmänsä siihen, kunnioittaen sen omistajaa
-kristikunnan Jumalan voitelemana hallitsijana. Rooma kohoaa uudelleen
-maailman pääkaupungiksi, jonka hengellistä, keisarin tukemaa valtaa
-kaikki ovat alttiit kumartaen palvelemaan. Ihmisten keksimä maallinen
-Kristus-valta salaa, rasittaa, onpa monesti kokonaan tukehuttaa
-Herran tosi valtakunnan, joka "ei ole tästä maailmasta." Mutta
-totuuden voittamaton voima on kuitenkin näistäkin pimeyden valtojen
-varjostamista olosuhteista kerta esiintyvä todistukseksi, ettei se
-keski-ajan pimeimpinä aikoinakaan sortunut.
-
-Kaarlen sota Saksilaisia vastaan päättyi vasta v. 783. Miehuullisesti
-olivat nämä puolustaneet vapauttansa ja vanhaa pakanallista
-uskontoansa frankilaisia sotajoukkoja vastaan. Nyt heidän vihdoin
-täytyi taipua ja antaa kastaa itsensä. Keski-aika levitti
-evankeliumia miekka kädessä! Usein tahrasi Kaarle Suurikin tässä
-"pyhässä sodassa" säälimättömällä julmuudella maineensa. Mutta kaiken
-inhimillisen turmeluksen uhallakin itivät kuitenkin kristinuskon
-väkivaltaisesti Saksilaisten maahan kylvämät siemenet siunaukseksi
-lapsille ja lastenlapsille.
-
-Monessa muussakin sodassa, paitse niissä, joihin tässä sivumennen
-olemme viitanneet, välkkyi Kaarle Suuren voittoisa miekka, hävittäen
-pakanamaailman uhkaavaa valtaa. Mutta paljoa suuremman maineen kuin
-näiden sotaisten voittojen kautta on hän saavuttanut voitoillaan
-henkisen viljavainion suurella taistelutantereella. Kristillisen
-sivistyksen kartuttaminen oli aina hänen silmämääränsä. Tämä on
-sitä ihmeellisempää, kun Kaarle oli kasvatettu sotapalvelukseen
-eikä nuorena itse saanut paljo oppia. Hän esim. vasta vanhana oppi
-kirjoittamaan. Mutta mitä hänen itse nuorena oli täytynyt kaivata
-sitä koetti hän kuninkaaksi päästyään voimiaan säästämättä saavuttaa
-sekä sivistyksen rakkaudesta alamaisilleen runsaalla kädellä jakaa.
-Paraiten viihtyi hän aikansa jaloimpain tiedemiesten seurassa,
-tuumien heidän kanssaan tehokkaimmista keinoista raakuuden ja
-tietämättömyyden poistamiseksi, suuren valtakuntansa korottamiseksi
-siveyteen ja sivistykseen. Hän perusti monta koulua, jota hän
-itse tarkasteli, valvoi pappien siveellisyyttä ja vaati heitä
-hurskauteen sekä tieteellisiin harrastuksiin, toimitti oppineitten
-ystäviensä kautta kirjoja, vaikutti sivistyttäen ja jalostuttaen
-kaikkiin oloihin. Kirkkohistoriakin lukee hänen keski-ajan
-merkillisimpäin henkilöiden joukkoon, todistaen hänen vaikutuksensa
-kirkon kehkeytymiseen olleen arvaamattoman suuren. Kaarle Suuren
-aikakauden kirkollisetkin olot ovat monessa suhteessa hänen henkensä
-muodostamat. Silmäilkäämme likemmin näitä oloja.
-
-Vaikea on meidän uuden ajan ihmisten, jotka sukupolvesta toiseen
-olemme nauttineet sivistyksen hedelmiä ja esi-isillemme jo kauan
-saarnattua puhtaan Jumalan sanan siunausta, käsittää, miten
-pimeä keski-ajan pitkä yö oli. Niidenkin ihmisien siveellinen
-ja kristillinen kanta, jotka olivat kutsutut muita johtamaan,
-oli surkean alhainen. Sota- ja metsästysretket, juomingit ja
-muut hurjat huvitukset olivat monessa paikoin silloisen papiston
-päätoimena. Työläästi itää hengellisen elämän arka siemen tuossa
-kaikelle henkiselle viljelylle turmiollisessa ilmanalassa.
-Suurta on semmoisissa olosuhteissa ajatellakaan tuon raa'an maan
-viljelemistä, mutta vielä jalompaa käsin tarttua auraan ja ryhtyä
-työhön. Sentähden ansaitsevat kaikki tähän suuntaan viittaavat
-toimet, kuinka vähäpätöisiltä ja lapsellisilta nämä meidän silmissä
-sitten näyttänevätkin, mitä suurinta huomiota. Lähtemättömästi
-ovat niiden henkilöiden nimet, jotka tässä tarkoituksessa astuivat
-keski-ajan kolkolle viljavainiolle, aikakirjoihin piirretyt. Yksi
-niistä on Metzin piispan _Krodegangin_ (k. 766). Auttaaksensa
-papiston kurjaa tilaa vaati hän kaikkia hiippakuntansa pappeja
-elämään yhdessä, luostarintapaisessa rakennuksessa, jotta he,
-erotettuina maailman riehuvista oloista, voisivat auttaa toisiansa
-tieteellisissä harrastuksissa sekä esimerkillään, etenkin yhteisinä
-hartaudenhetkinä, joiden luku salmistan sanojen mukaan, "seitsemästi
-päivässä minä kiitän sinua sinun vanhurskautes oikeuden tähden",
-määrättiin seitsemäksi, kehottaisivat toinen toistansa etsimään
-sitä mieltä, josta papinviran tosi siunaus valuu. Näitä kokouksia
-kutsuttiin "capitula" [Krodegangin järjestämistä "capituloista"
-saivat tuomiokapitulit alkunsa, niinkuin niiden nimikin johtuu
-tästä sanasta.], sentähden että niissä aina luettiin yksi luku
-raamatusta. Kaarle Suuri, jonka uskonnollinen harrastus ja rakkaus
-sivistykseen kannatti kaikkia tähän suuntaan pyrkiviä yrityksiä,
-koetti kaikin tavoin saada Krodegangin tuumaa käytäntöön. Tämän
-laatimia sääntöjä korjaeltiin ja täydennettiin, ja Kaarlen pojan
-_Ludvig Hurskaan_ aikana määrättiin niiden noudattaminen laiksi
-kaikkialla frankilaisvaltakunnassa _Achenin_ kokouksessa (816). Monen
-papin sydämmessä heräsi tämän laitoksen kautta ijankaikkisen elämän
-painava kysymys, ja keski-ajan vaikea sivistystyö, jota kristinusko
-tarvitsi välikappaleekseen, virkistyi sen kautta monessa paikoin
-ennen arvaamattomaan eloon.
-
-Jumalanpalveluksenkin järjestämisen suhteen on Kaarle Suuri
-vaikuttanut paljon. Hän perusti erityisiä kouluja Gregorius Suuren
-kirkkoveisun opettamista varten, jotta nuo juhlalliset säveleet
-pääsisivät Jumalaa ylistämään kansainvaellusten kansojenkin huulilla.
-Achenin tuomiokirkossa kuultiin Kaarle Suuren aikana germanilaisen
-kristikunnan ensimmäisten urkujenkin soivan. Ne oli Itä-Rooman
-keisari Mikael I hänelle lahjoittanut. Senaikuiset kirjailijat
-kiittävät niiden ääntä valtaavan mahtavaksi ja ihmeen suloiseksi.
-
-Alppien pohjoispuolella löytyvät kirkot olivat tähän aikaan vielä
-yksinkertaiset ja pienet sekä miltei kaikki puusta. Keskiajan
-rakennustaide, joka myöhemmin loi niin ihmeteltävän jaloja
-rakennuksia, oli vielä kehdossaan. Mutta sitä nähtävämpänä ovat
-sen sijaan nuo taikauskon ja väärälle uralle eksyneen kristinuskon
-synnyttämät turmiolliset ilmiöt, jotka myöhempien aikojen rakentamien
-kirkkojen komeiden holvien suojassa vuosisatojen kuluessa
-eksyttävät ihmisiä. Ukkosenilman, vihollisen sotajoukon tahi muun
-onnettomuuden lähestyessä soivat kirkonkellot, joita tältä ajalta
-ruvettiin käyttämään. Niiden luultiin nim. voivan poistaa pahojen
-henkien tuhotöitä. Kaarle Suuri kielsi tämän taikauskoisen tavan,
-niinkuin myöskin kirkonkellojen "pyhällä öljyllä" voitelemisen ja
-siunaamisen kolmiyhteisen Jumalan nimeen, jonka tavan taikauskon
-varjostama, henkimaailman salaisuuksille vieraantunut kristinusko oli
-keksinyt. Kuinka suuressa määrässä hän oli päässyt kohoamaan aikansa
-katsantotavan yli, todistaa muun ohessa myöskin hänen käsityksensä
-kirkonkuvista. Kuten vasta saamme nähdä, riideltiin itäisessä
-kirkossa juuri hänen aikanaan tästä asiasta, ja yhä suuremmalla
-innostuksella vaativat Konstantinopolin kristityt, sekä oppimattomat
-että oppineet, itselleen oikeutta saada kuvia palvella. Kun tähän
-vielä lisäämme, että sama eksyttävä tapa jo Gregorius Suuren ajoista
-alkaen runsain käsin oli kylvänyt myrkyllisiä siemeniään läntisenkin
-kirkon jumalanpalvelukseen, täytyy meidän todellakin ihmetellä Kaarle
-Suuren käytöstä tämän kysymyksen suhteen. Hänen kehotuksestaan
-kirjoitti hänen oppinut ystävänsä _Alkuin_ (k. 804) kirjan, jossa
-muun ohessa huomautetaan siitä, ettei Jumalan ja pyhimysten töitä
-voida aistillisesti kuvata, ne kun ovat hengellistä laatua. "Niillä
-mahtanee olla kehno muisti, joita ei kuvien välityksettä voi saada
-Jumalaa kiittäen palvelemaan, niiden henki on epäilemättä heikko,
-jotka eivät kuvien avutta pääse kohoamaan aistillisuuden yli. Yleensä
-ei Jumala ole etsittävä näkyväisistä, vaan sydämestä; salaisuutemme
-ovat hengellistä laatua," kirjoittaa hän. Mutta toiselta puolen
-ei Kaarle Suuri myöskään tahtonut millään tavoin kannattaa
-vastapuolueen, etenkin itäisessä kirkossa raakaan väkivaltaisuuteen
-pukeutuvaa vaatimusta, että kysymyksessä olevan paheen estämiseksi
-kaikki kuvat ja koristukset olivat kirkoista poistettavat. Hänen
-kauneudenaistinsa tarjosi tässä kohden, niinkuin monessa muussakin
-suhteessa, kättä hänen valistuneelle uskonnolliselle käsitykselleen.
-Vaikka paavi Hadrianus I, joka puolusti kuvien palvelemista
-kirkoissa, julkisesti vastusti Alkuinin kirjaa, pysyi Kaarle
-mielipiteissään, koettaen saada frankilaisen kirkon pappeja niitä
-noudattamaan. V. 794 pidettiin tässä tarkoituksessa kirkolliskokous
-_Frankfurt am Mainissa_. Siellä päätettiin, että kirkkoja kyllä saisi
-kuvilla kaunistaa, vaan kuvien palveleminen kiellettiin jyrkästi. Ei
-pääse ajanhengen mahtava virta tempaamaan mukaansa kaikkia oloja,
-niinkauan kuin Kaarle Suuren voimallinen käsi sille salpoja rakentaa;
-kun tämä käsi hervosi, kävi kuvainpalveleminen länsimaissa yhä
-yleisemmäksi.
-
-Olemme maininneet _Alkuinin_ nimen. Hän syntyi _Yorkin_ kaupungissa
-Euglandissa v. 735. Ensimmäiset tietonsa kokosi hän kotikaupunkinsa
-piispankoulussa, jonka johtajaksi hän, kehitettyään sivistystään
-matkoilla Franskassa ja Italiassa, pääsi. Kun hän jonkun ajan
-kuluttua jälleen lähti ulkomaille, tapasi hän Kaarle Suuren Paviassa
-y. 781. Tämä oli ennen kuullut mitä kiitettävimpiä arvosteluja
-miehen opista ja kyvystä ja pyysi häntä muuttamaan Franskaan. Alkuin
-piti kutsumusta Jumalan viittauksena ja saapui seuraavana vuonna
-muutamien oppilastensa kera Kaarle Suuren hoviin. Jo sitä ennen
-oli sivistystä harrastava frankilaiskuningas kutsunut luoksensa
-muita oppineita, joista etenkin _Paavali Warnefrid_ ja _Pietari
-Pisalainen_ ovat saavuttaneet suuren maineen. Kaarle Suuren hovi
-tuli ennen pitkää ajan sivistystyön keskustaksi, josta valon
-säteet herättäen ja virkistyttäen levisivät kaikkialle. Olemme jo
-viitanneet Alkuinin tarkkaan, ajan turmeltunutta henkeä vastustavaan
-uskonnolliseen aistiin. Vielä selvempänä esiintyy tämä kuitenkin
-hänen p. raamatusta lausumistaan mielipiteistä. Niinpä kirjoitti
-hän eräälle englantilaiselle piispalle: "pyhä raamattu olkoon
-usein sinun kädessäsi, jotta itse saisit ravintoa sielullesi ja
-voisit johdattaa muita laitumelle." Muuan toinen hänen Kanterburyn
-seurakunnalle kirjoittamansa kirje päättyy näillä sanoilla: "Ilman
-raamattua ei voi löytyä mitään tietoa Jumalasta. Jos sokea taluttaa
-sokeata, niin he molemmat lankeavat kuoppaan. Hankkikaat itsellenne
-opettajia, jotka teille raamattua opettavat, jotta ei totuuden lähde
-teidän keskuudessanne kuivuisi. Kun rukoilemme, puhumme me Jumalan
-kanssa, kun luemme Hänen sanaansa, puhuu Hän meidän kanssamme." Oudon
-kirkasta valoa säteilee näistä sanoista meitä kohtaan kahdeksannen
-vuosisadan pimeästä yöstä!
-
-Kaarle Suuren kehotuksesta toimitti Alkuin raamatunselityksiä, jotka
-kaikki huomauttavat meitä miehen nerosta ja kristillisestä mielestä,
-jos niitä nimittäin arvostellaan _hänen_ aikansa kehityskannan mukaan.
-
-Ihmeteltävä on tosiaan tuo väsymätön harrastus kristillisen
-sivistyksen korottamiseksi, jonka tähän aikaan tapaamme Kaarle Suuren
-hovissa. Sen tuloksena oli monen muun siellä silloin syntyneen
-ansiokkaan teoksen kera myöskin eräs _postilla_ eli saarnakirja,
-johon mukaelemalla oli koottu vanhan kirkon suurimpain saarnaajain
-saarnoja. Sen toimitti Warnefrid, Kaarle Suuren pyynnöstä.
-Kirjan silmämääränä oli estää saarnaa pappien oppimattomuuden ja
-epäkristillisen mielen vuoksi suistumasta väärälle uralle tahi
-kerrassaan vaikenemasta. Ei olisi valistunut keisari tähän yritykseen
-saattanut valita parempaa apumiestä. Sydämmestään harrasti myös
-Alkuin puhtaan Jumalan sanan julistamista kansalle. Eikä kukaan ollut
-alttiimpi kuin hän käymään käsiksi niiden esteiden poistamiseksi,
-jotka hidastuttivat ja estivät evankeliumin sanaa löytämästä tietä
-ihmisten sydämmiin. Papinvirka oli hänen silmissään pyhä tämän
-sanan oikeassa merkityksessä, kansan johtaminen pimeydestä totuuden
-ihmeelliseen valoon kaikista toimista kalliin. Kauniisti kirjoittaa
-Alkuin Orleansin piispalle _Teodulfille_, joka vasta oli saanut
-palliuminsa Roomasta: "niinkuin kalliitten kivien loisto kaunistaa
-kuninkaan kruunua, niin tulee saarnakyvyn jalostuttaa piispanviittaa.
-Muista, että papillisen arvon kieli on taivaan valtakunnan avain.
-Sentähden, älä lepää, vaikene, äläkä pelkää puhua, sillä Kristus
-itse seuraa sinua työssäsi ja matkoillasi. Eloa on paljo, mutta vähä
-työntekijöitä; sitä ahkerampien tulee näiden harvojen olla."
-
-Yksissä Alkuinin ja muiden tieteellisyyttä ja kristillisyyttä
-harrastavien ystäviensä kanssa valvoi Kaarle Suuri tarkkaan
-valtakuntansa pappien elämää. Kelvottomat erotettiin virastaan,
-joll'eivät varotukset ja nuhteet auttaneet. Yleensä käytti keisari
-säälimätöntä ankaruutta missä vain huomasi, että hänen säätämiään
-lakeja laiminlyötiin tahi niiden noudattamista kierrellen kartettiin.
-Kirkon kuri, jonka määräyksiä vanhan ajan viimmeiset epäsiveelliset
-vuosisadat, kristinuskon tnrmeltuminen sekä kansainvaelluksen
-myrskyt olivat heikontaneet, määrättiin hyvinkin ankaraksi, jokaisen
-täytyi oppia ainakin "Isä meidän" ja apostolinen uskontunnustus
-äidinkielellään ulkoa, Huolimattomia pakotettiin tottelemaan
-paastolla, vieläpä ruumiinrangaistuksillakin.
-
-Tehokkaasti otti Kaarle Suuri osaa oppiriitoihinkin, mikäli
-niitä hänen aikanaan ilmaantui. Itäinen kirkko, jonka tehtävänä
-kristillisen opin puolustaminen ja kehittäminen oli ollut, ei
-enään pystynyt tätä suurta tehtäväänsä jatkamaan. Totuuden Henki
-oli siitä poistunut; se oli vanhentunut, väsynyt. Sen laatimista
-opinsuunnitelmista kaipasi etenkin oppi Pyhästä Hengestä
-täydentämistä. Kirkkoisä Augustinus oli kehittänyt toisen yleisen
-kirkolliskokouksen päätöstä, ja viidennellä vuosisadalla syntyneesen
-Atanasiuksen uskontunnustukseen (I osa) tehtiin se lisäys, että P.
-Henki käy ulos myöskin Pojasta. Suuren kirkkoisän käsitys tästä
-syvästä totuudesta on aivan raamatunmukainen, jos kysymystä Jumalan
-sanan valossa tarkastetaan. Jesus kyllä sanoi opetuslapsilleen:
-"koska Lohduttaja tulee, jonka minä teille Isältä lähetän, totuuden
-Henki, joka _Isästä käy ulos_, se on minusta todistava", vaan sama
-Herra on myöskin lausunut "Isä ja minä olemme yksi," siten selvään
-viitaten siihen, että Isän Henki myöskin käy ulos Pojasta, ja samaa
-todistaa koko raamatun oppi Jumalan kolminaisuudesta. Vaan tälle
-kannalle ei menneiden aikojen laatimiin, kaavoihin jähmettynyt
-itäisen kirkon oppi päässyt kohoamaan. Se riippui ykspuolisesti
-Konstantinopolin kokouksen päätöksessä, syyttäen läntistä kirkkoa
-Nicaealais-Konstantinopolilaisen tunnustuksen väärentämisestä.
-Asiaa tutkittiin ensi kerran ennen mainitussa Toledon kokouksessa
-(589), missä kuningas Reccared teki uskontunnustuksen (I osa) uuden
-tunnustuksen mukaan. Tästä alkaen tuli tämä tunnustus yleiseksi
-tavaksi länsimaissa. Kaarle suuren aikana keskusteltiin ja
-kirjoitettiin paljon tämän riitakysymyksen johdosta, josta itäinen
-kirkko tuon tuostakin moittien muistutti. Frankfurt am Mainin
-kokous hyväksyi lisäyksen "Pyhä Henki käy ulos myöskin Pojasta," ja
-_Achenin kokous_ vahvisti tämän päätöksen, julistaen sen läntisen
-kirkon opiksi v. 809. Tähän riitaan otti Alkuin tehokkaasti osaa.
-Leo III hyväksyi itse opin, vaan koetti estää lisäyksen ottamista
-Nicaealais-Konstantinopolilaiseen tunnustukseen.
-
-Vaikka Arabialaiset olivat laskeneet suurimman osan Espanjaa
-valtansa alle, koetti sikäläinen kristikunta säilyttää kirkkoansa ja
-kristillistä tunnustustaan joutumasta perikatoon. Tämä onnistuikin
-Kaikkivaltiaan armosta, vaikka valloittajien ies oli raskas. Vaan
-luonnollista on, että sen vaikutus on huomattava monessa suhteessa.
-Itse kristillisen opinkin alalla ilmaantuivat seuraukset jo varhain.
-Arabialaiset pilkkasivat tätä oppia muun ohessa siitäkin, että se
-väitti Jumalalla olevan pojan. Kun tämän lisäksi otamme huomioon,
-etteivät Länsi-Gotilaiset monofysiitillisen riidan vaiheissa,
-kuten kirkko yleensä, olleet hyljänneet Teodorus Mopsvestialaisen
-teoksia, joissa Vapahtajan luonnot hyvin jyrkkään toisistaan
-erotetaan, vaan päinvastoin mieltymyksellä olivat lukeneet niiden
-latinalaista käännöstä, ei ole kummallista, että Nestoriuksen
-opista muistuttava harhaoppi täälläkin syntyi. V. 785 esiintyi
-Toledon piispa _Elipandus_ oppilaansa _Feliksin_ puolustamana sillä
-väitöksellä, ettei Jesus olekaan Jumalan Poika sanan varsinaisessa
-merkityksessä. "Maria" -- niin hän opetti -- "oli vain Jumalan
-palvelija eikä semmoisena saattanut synnyttääkään kuin ainoastaan
-palvelijan." Opettaen, että Vapahtaja vasta koko maallisen elämänsä
-aikana osotetun kuuliaisuutensa vuoksi palvelijan asemasta oli
-korotettu Jumalan Pojaksi sanan täydellisessä merkityksessä, sortui
-Elipandus Nestoriuksen erehetykseen. Tätä uutta harhaoppia, joka
-kirkkohistoriassa on tunnettu _Adoptianismin_ nimellä, vastustivat
-Kaarle Suuren teologit. Sekä Warnefrid että Pietari Pisalainen
-kirjoittivat sen edustajia vastaan. Frankfurt am Mainin jo ennen
-mainittu kokous, johon oli saapunut 300 piispaa, hylkäsi miltei
-yksimielisesti Adoptianismin (794). Feliks taipui peruuttamaan
-mielipiteensä, turhaan koetettuaan niitä puolustaa 9 päivää
-kestäneessä väittelyssä Achenin kokouksessa (799), missä nerokas
-Alkuin kumosi kaikki hänen vastaväitöksensä. Elipandus sitävastoin
-pysyi erehdyksessään kuolemaansa asti.
-
-Voitollisesti taisteli läntinen kirkko harhaoppisuutta vastaan
-Kaarle Suuren aikana, jos nim. pidämme silmällä ainoastaan
-kahden viimmemainitun erehdyksen poistamista. Mutta jos luomme
-silmämme syvempään senaikuisen kirkon tilaan, ei arvostelumme
-ole sama. Keski-ajan yö ei kyllä enää ole niin pimeä kuin
-edellisenä vuosisatana: sen taivaalla välkkyy moni kirkaskin
-tähti, luoden kristillisen sivistyksen valoa kaukaisiin
-maihin; mutta ikäänkuin aavistaen tuon syntyvän maallisen
-Kristus-valtakunnan kykenemättömyyttä oikein hoitamaan noita
-kalliita armonvälikappaleita, jotka Herra kirkollensa on uskonut,
-uupuu kristikunnan ijankaikkisuuden toivo, etsien lohdutustaan
-maallisissa. Tyydyttäen itseänsä sillä pettävällä lohdutuksella, että
-yön himmeä valta on päivän kirkkautta, ei tämä aika aavistakaan,
-miten kova taistelu vielä on oleva, kun kristikunta herää unestaan.
-Mutta näinäkin öisinä hetkinä, valmistaa kaikkivaltias Jumala
-näkymättömän valtakuntansa voittoa maan päällä, käyttäen kaikkia
-voimia, itse niitäkin, jotka silminnähtävästi vastustavat Häntä,
-viisasten tarkoitustensa perille saattamiseksi. -- "Hänen neuvonsa on
-ihmeellinen, ja sen jalosti toimittaa."
-
-
-
-
-V.
-
-Itäisen kirkon riita kuvista. Johannes Damascenus.
-
-
-    Ei sinun pidä tekemän sinulle kuvaa, eikä jonkun muotoa, ei
-    niitten kuin ylhäällä taivaassa ovat, eli niitten, jotka alhaalla
-    ovat maan päällä, eikä niitten, jotka vesissä maan alla ovat.
-
-    Ei sinun pidä kumartaman niitä eikä myös palveleman niitä. 2
-    Moos. 20: 4-5.
-
-Vaiennut on jo aikoja sitten itäisen kirkon suurten saarnaajain
-ääni, lakastunut sen hengellinen elämä, sammunut sen kirkas
-valo. Semminkin on Konstantinopolin seurakunta, lyötyään tuuleen
-Krysostomuksen valtaavan herätyshuudon, vaipunut yhä sitkeämpään
-uneen. Vaikka mahtavat viholliset kaikkialta uhkaavat valtakunnan
-rajoja, vaikka karttuva henkinen ja aineellinen kurjuus päivä
-päivältä yhä julkisemmin pilkaten nuhtelee tuota ulkonaista
-prameutta, joka maailmalta koettaa salata sen surkean tilan,
-ei nöyrry sikäläinen kristikunta parannusta tekemään, vaan
-kokoo mielettömän kevytmielisyyden hurmaamana syntiä synnille.
-Pimittymistään se pimittyy, eksyen jos minkäkaltaisiin hullutuksiin.
-Paljo kyllä keskustellaan keski-ajan ensimmäisinä vuosisatoina
-uskonnollisista asioista itäisessä kristikunnassa, ja etenkin
-Konstantinopolissa ovat ihmiset puuhassa, vaan millainen on tämä
-puuha, mikä on keskustelun esineenä? Ei meidän tarvitse kuin
-silmäillä jumalanpalvelusta, jommoisena se tähän aikaan ilmaantuu
-pääkaupunginkin kirkoissa, tietääksemme, ettei totuuden Henki ole
-vaikuttanut sitä levottomuutta, joka kaikkialla on nähtävänä.
-Seuratkaamme noita suurilukuisia väkijoukkoja kirkkoon. Mitä siellä
-kuulemme, mitä näemme? Saarna on väsyttävää ja pintapuolista, se
-koettaa miellyttää kuulijoita, vaan ei herättää, se nukuttaa, vaan
-ei lohduta ketään, jonka sydämessä vielä kytee ijankaikkisen elämän
-kipinä. Sointuvana kaikuu veisu urkujen ja muiden soittokoneiden
-säestämänä, mutta se ei ilmaise hengen kohoamista Herran puoleen,
-vaan sielullisen elämän nautinnonhimoista eloa. Kirkko on komeasti
-rakennettu, sitä valaisee lukemattomain kynttiläin valo, mutta uskon
-silmä ei erota kuin pimeyttä vain. Henkimaailman salaisuudet eivät
-täällä viihdy ihmisten sydämmissä, vaikka lukemattomat kuvaukset,
-toinen toista viehättävämpiä, kaunistavat seiniä, kehottaen heitä
-pitämään kanssakäymistään taivaassa ja viihtymään noiden suurten
-uskonsankarien elämänvaiheita tutkimassa, niistä oppiaksensa, millä
-tiellä syntinen ihminen pääsee tästä ajallisesta, synnin turmelemasta
-varjoelämästä taivaan kirkkauteen ja iloon. Nämä kuvat eivät ole
-se "suuri todistusten joukko", josta apostoli puhuu, eivät ne saa
-ihmisiä "panemaan pois kuormaa ja syntiä", ne päinvastoin kahlehtivat
-heidän henkensä ja himmentävät heiltä uskon silmän. Tuossa polvistuu
-vanhus pyhimyskuvan edessä, huokaelee ja rukoilee _siltä_ apua.
-Tuossa koskettaa äiti sairaan lapsensa vaipalla pyhän neitsyn kuvaa,
-jotta siitä vuotava Ihmeitätekevä voima parantaisi hänen lemmittynsä.
-Toisesta maalauksesta karvii joku salaa maalia, sekoittaaksensa
-sitä ehtoollisviiniin, jotta sakramentin voima olisi suurempi,
-toisen kuvatun pyhimyksen kättä tavottaa muuan ehtoollisleivällä,
-hankkiakseen tälle leivälle todellista siunausta. Ja tämä on
-Krysostomuksen kirkko, marttyyrein lasten jumalanpalvelusta! Kuinka
-kauhean surkea on nyt tämän kirkon tila!
-
-Muhammedilaisetkin, jotka, valloitettuaan itäisen kristikunnan maita,
-kummastellen katselivat tätä ristiinnaulitun Herran tunnustajain
-taikauskoa ja julki pakanallista jumalanpalvelusta, pilkkasivat
-heitä ylönkatseellisesti, mutta ei avannut sekään kristittyjen
-silmiä. Kuvainpalveleminen kävi yhä yleisemmäksi, pukeutuen mitä
-törkeimpiin muotoihin. V. 726 ryhtyi keisari _Leo III Isaurialainen_,
-joka jo kauan inholla oli katsellut tämän paheen karttuvaa valtaa,
-kuten näyttää tehokkaisinkin toimiin, rakentaakseen taikauskolle
-kestävät salvat. Hän näet kielsi lainsäädännöllä kuvainpalveluksen,
-vannoen Hiskian tavoin poistavansa tämän pakanallisen tavan Herran
-seurakunnasta. Mutta hän erehtyi, olettaessaan keisarillisen
-mahtisanan voivan muuttaa ihmisten mieliä. Turhaan käski hän
-ripustaa kuvat niin korkealle, ettei kukaan voisi niihin käsin
-koskea, turhaan antoi hän joukottain hävittää niitä: kansan
-sydän oli niin kiintynyt tuohon taikauskoiseen tapaan, että sen
-väkivaltainen estäminen ainoastaan tuotti sille uusia puolustajia.
-Kaksi puoluetta, _kuvainpalvelijat_ ja _kuvainraastajat_ taistelevat
-tästä alkaen verivihollisina toinen toistansa vastaan, kuluttaen
-hurjassa vimmassaan onnettoman keisarikunnan viimmeisiä voimia ja
-tuoden ilmi mitä kamalimpien intohimojen purkauksia. Länsimaissa,
-missä pyhäinjäännöksiä ja kuvia oli ruvettu pitämään yhä suuremmassa
-arvossa, jos kohta tämän kunnioituksen takana piilevä taikausko ei
-täällä vielä ollut pukeutunut yhtä törkeään muotoon kuin itämaissa,
-seurattiin keisarin toimia suurella mielipahalla. Paavit, jotka eivät
-enää saattaneet turvautua horjuvaan bysantinolaiseen keisarikuntaan,
-uskalsivat julkisesti vastustaa kuvien halveksimista. Gregorius III
-piti kirkolliskokouksen Roomassa v. 732, jossa kaikki kuvienraastajat
-kirottiin. Turhaan koetti keisari kukistaa uppiniskaista paavia.
-Hänen ankarat uhkauksensa, vaikuttivat ainoastaan sen, että side,
-joka vielä yhdisti Rooman itäiseen keisarikuntaan, höltymistään
-höltyi. Leon voimakas poika _Konstantinus V Kypronymus_ astui isänsä
-jälkiä. Hän piti kirkolliskokouksen _Konstantinopolissa_ (754),
-jonka päätöksen mukaan kaikki pyhimyskuvat olivat poistettavat
-sekä kirkoista että kodeista, "Kirotut, kirotut olkoot kaikki
-kuvienpalvelijat" -- niin huudettiin tässä tilaisuudessa --
-"perkele vihaa kirkon kauneutta, senvuoksi on hän tuonut siihen
-tämän uuden epäjumalanpalveluksen; ainoa Kristuksen kuvaus on
-Herran ehtoollinen." Päätös pantiin toimeen heti. Pyhäinkuvat joko
-riistettiin pois kirkonseinistä tahi maalattiin uudestaan kuvaamaan
-maisemia, metsästysmatkoja y.m.s. Vastapuolueen kiihko yltyi entistä
-hurjemmaksi, ja uhkaava kapina, johon tyytymättömät papit ja munkit,
-käsityöläiset, taiteilijat, vieläpä naisetkin ottivat osaa, syntyi
-Konstantinopolissa. Se masennettiin valovoimalla ja uppiniskaiset
-rangaistiin säälimättä kuolemalla, maanpaolla tahi vankilalla,
-mutta vaikka hetkeksi näytti kuin olisi keisari voittanut,
-paljastivat hänen väkivaltaiset toimensa, kuinka kiitettävä
-niiden tarkoitus sitten olikaan, ennen pitkää voimattomuutensa.
-Konstantinuksen poika _Leo IV_ oli kyllä kuvainraastaja vaan kun
-tämän puoliso _Irene_, jonka käsiin hallitusohjat Leon kuoltua
-joutuivat, vapaasti pääsi mielipiteitään ilmaisemaan, kääntyi voitto
-kerrassaan kuvainpalvelijain puolelle. Tämä keisarinna liittyi
-nimittäin julman ja vallanhimoisen naisen rajattomalla kiivaudella
-heihin. V. 787 kutsui hän kokoon kirkolliskokouksen _Nicaeaan_.
-Täällä kumottiin edellisten hallitsijain ja kirkolliskokousten
-päätökset ja kirkolle annettiin kuvat takaisin. Nyt saivat munkit
-jälleen työnansiota; he toimittivat uusia, entisiä komeampia
-kuvia kirkkoihin, ja hetkeksi säikähtynyt taikausko astui ylpeänä
-julkisuuteen kiittämään pyhimyksiä voitosta. Mutta eläköön-huutojen
-kaikuessa keisarinnan kunniaksi, loi kuoleman yö synkät varjonsa
-itäisen kirkon turmeltuneisin oloihin, ennustaen sille yhä kolkompaa
-tulevaisuutta. Ne harvat ponnistukset, jotka vielä tehtiin kuvien
-palvelemisen poistamiseksi, olivat yhtä turhat kuin voimattomat.
-Keisarinna Teodora lopetti tämän surkean taistelun hyväksymällä
-kuvien palveluksen. Helmikuun 19 p. 842 nähtiin hänen tuhansien
-tulisoittojen valaisemassa juhlasaatossa kulkevan uudestaan
-koristettuun Sofiankirkkoon, siellä riemastuneen väkijoukon kanssa
-viettääksensä "puhdasoppisuuden" voittoa. Vielä tänä päivänä viettää
-itäinen kirkko n.s. _"ortodoksian juhlaa"_ tämän tapahtuman muistoksi.
-
-Katsellessamme tämän riidan surkeita vaiheita, olemme tuon tuostakin
-alttiit kysymään: eikö jo joku uskonsankari astu esille totuuden
-voimallisella sanalla herättämään tuota onnetonta kirkkoa uuteen
-eloon? Mutta turhaan etsimme tämmöistä henkilöä. Ainoa mies, joka
-senaikusessa itäisessä kristikunnassa on omiaan herättämään suurempaa
-huomiota, on _Johannes Damascenus_ (k. noin 760), vaan mikään
-uskonsankari ja valistunut kristitty hän ei ollut. Hän oli kyllä
-siihen aikaan tavattomalla opillaan saavuttanut suurenkin maineen,
-vaikkei hän luonut mitään uutta, vaan ainoastaan taitavasti toisiinsa
-sovitteli suurten kirkkoisien mietelmiä, mutta ei oikeuta tämä seikka
-vielä meitä häneltä odottamaan mitään todellisesti jaloa ja suurta.
-Eikä kelpaa miehen runollinen mieli, joka sepitteli kauniitakin
-virsiä, hänestä muodostamaan uskonpuhdistajaa. Hänen runoilijakykynsä
-paraat tuotteet ovat heikkouden voimatonta valitusta tämän elämän
-viheliäisyydestä. Eivät riitä oppineimmankaan teologin tiedot eikä
-suurimmankaan runoilijan nero luomaan uskonsankaria, joka Jumalan
-sanan valaisemana näkee aikansa kipeimmät tarpeet ja Hengen voimalla
-taistelee niitä vastaan.
-
-Ei meidän tarvitse kuin silmäillä Johannes Damascenuksen esiintymistä
-kuvariidassa, tietääksemme, että hän kaiken maineensa uhalla oli
-kerrassaan kelvoton ohjaamaan eksynyttä kristikuntaa oikealle uralle.
-Niinpä kirjoitti hän kuvain puolustukseksi muun ohessa seuraavat
-sanat: "Vanhan testamentin aikana Jumala kyllä kielsi kansaansa
-kuvia käyttämästä, mutta me kristityt emme enää ole lain orjuuden
-alla. Juutalaisilta oli Jumala salattu, meille kristityille on Isä
-ilmoittanut itsensä Kristuksessa. Kristus itse on näkymättömän
-Jumalan kuva; Hänessä näemme Ijankaikkisen kasvot. Kaikkialla pyhässä
-raamatussa alistuu Jumala puhumaan meille kuvallisesti, miksemme siis
-olisi oikeutetut kuvaamaan Kristusta, joka itsekin on Jumalan kuva?
-Jos me ajattelemme Jumalaa kuvallisesti ja puhumme Hänestä vertauksen
-tavoin, emmekö saisi jumaluutta aistillisesti nähtäväksikin kuvata?"
-Leo Isaurialaisen kuvainpalvelijoita hätyyttäessä, kirjoitti sama
-mies erään köyhän nimessä: "En jaksa ostaa kirjoja. Kun saavun
-kirkkoon, on sydämmeni täynnä maallisia ajatuksia, mutta kirkon
-loistavat värit viehättävät minua, niinkuin kukkiva nurmi: ennenkuin
-huomaankaan, suikahtaa Jumalan kunnia sieluuni. Minä näen marttyyrien
-kruunun ja tunnen sydämmessäni pyhän tulen, joka vaatii minua
-kilvoittelemaan, niinkuin he kilvoittelivat. Minä polvistun, palvelen
-Jumalaa marttyyreissä ja vastaanotan pelastuksen. Herra sanoi
-opetuslapsiaan autuaiksi, he kun näkivät ja kuulivat niin paljon;
-samankaltaista autuutta pääsemme me kuvien kautta nauttimaan." Ei
-kukaan meistä ole altis hyväksymään tämmöisiä sanoja, ja epäilemättä
-arvostelemme yksimielisesti sen kirkon tilaa, jonka etevin
-edustaja puhuu tähän tapaan, hyvin surkeaksi. Olkoon vain jokainen
-varoillansa, jotta ei meidän aikamme kuvainpalvelus, joka niin
-monessa paikoin on alentanut taiteen tuon pakanallisen riemuhuudon
-"suuri on Efesilaisten Diana" palvelijaksi, pääsisi tahraamaan hänen
-arvosteluansa.
-
-
-
-
-VI.
-
-Ansgarius, pohjoismaiden lähetyssaarnaaja.
-
-
-    O kuinka suloiset ovat evankeliumin saarnaajain jalat vuorilla,
-    jotka rauhaa julistavat, jotka hyvää saarnaavat, autuuden
-    ilmoittavat. Jes. 53: 7.
-
-Jo kauan olivat kaukaisen pohjolan pakanalliset asukkaat
-viikinkiretkillään häirinneet kristityn Euroopan rantamaita. Heidän
-nimensä herätti pelkoa kaikkialla, missä se mainittiin, sillä
-ryöstön ja hävityksen oma oli jokainen paikka, jonne he laivoillaan
-saapuivat, Ei kukaan ruhtinas uskaltanut varustaa sotajoukkoa,
-taivuttaaksensa kuuliaisuuteen heidän vapaita, hyisten ja sumujen
-peittämien merten suojelemia rannikkoja. Kristinusko oli ainoa voima,
-joka saattoi asettaa viikinkien hillitsemätöntä taistelunhalua
-ja saaliinhimoa. Jo Kaarle Suuri oli tuuminut lähetysretkeä
-skandinavialaisiin maihin, mutta vasta hänen poikansa keisari _Ludvig
-Hurskaan_ aikana toteutuivat nämä hankkeet. Viimmemainitun hovissa
-tapaamme noin v. 826 tanskalaisen kuninkaan nimeltä _Harald_. Hän on
-paennut Franskaan, saadaksensa täältä apua valtaistuintaan uhkaavaa
-kapinallista hanketta vastaan. Ludvig lupasi auttaa maanpakolaista
-kuningasta, jos tämä puolestaan antaisi kastaa itsensä sekä suostuisi
-kristinuskon levittämiseen Tanskassa. Harald myöntyi, antoi kastaa
-itsensä (826) ja palasi samana vuonna kahden lähetyssaarnaajan
-seuraamana takaisin valtakuntaansa. Toinen näistä oli _Ansgarius_,
-jolle historia on omistanut nimen "pohjoismaiden apostoli."
-
-Tämän merkillisen miehen aikuisemmista elämänvaiheista tiedämme
-hyvin vähän. Sen verran on kuitenkin saatu selville, että Ansgarius
-sai ensimmäiset tietonsa _Korbein_ jo siihen aikaan kuuluisassa
-luostarissa, missä hän jo nuorena harjaantui itsensäkieltämiseen ja
-rukouksiin. Kaarle Suuren kuoleman kerrotaan tehneen häneen syvän
-vaikutuksen. Hän oli nähnyt mainion keisarin ja ihaillut hänen
-kruununsa loistoa. "Kuolema ei säästänyt häntäkään, katoavaista
-on maailman kunnia, kaikki on turhuutta", ajatteli hän, päättäen
-tästälähin pyhittää elämänsä yksin Herralle. Vielä voimallisemmin
-kehotti häntä siihen kuitenkin eräs toinen seikka. Korbein luostarin
-munkkien kera oli Ansgarius vasta viettänyt Helluntain pyhää juhlaa,
-kun hän eräänä yönä näki yhtä kauniin kuin ihmeellisen unen. Hän
-oli sairastavinaan viimmeistä tautiaan. Pietari ja Johannes Kastaja
-seisoivat hänen kuolinvuoteensa ääressä. Nämä veivät hänen sielunsa
-hiljaa, ensin valtaavaan kirkkauteen, sitten kiirastuleen, missä
-hänen täytyi tuskitella kolme päivää. Ne päivät olivat hänestä niin
-pitkät kuin tuhat vuotta. Sitten tulivat jälleen nuo molemmat Herran
-valitut ja veivät hänen sanomattoman kirkkauden läpi taivaasen.
-Täällä oli pyhien lukematon joukko; kaikki loivat silmänsä itäänpäin.
-Keskellä seisoi 24 vanhinta. Herrasta valuva, taivaankaaren
-muotoinen kirkkaus ympäröi heitä, ja sanomattoman kauniilta kaikui
-heidän ylistysvirtensä. Itäänpäin oli sanomaton kirkkaus, ääretön
-kuni rannaton meri, valkeutta valkeudessa, ilman alkua ja loppua.
-Siihen katosivat aurinko ja kuu, mutta sen loisto oli sanomattoman
-lohduttavaa. Kun Ansgarius autuaallisten tunteitten valtaamana
-katseli tätä kirkkautta ja hänen sydämmensä huokaeli "tuolla asuu
-Jumala", oli hän kirkkaudesta kuulevinaan äänen, joka hänelle sanoi:
-"lähde ja palaja sitten minun luokseni." Pietari ja Johannes astuivat
-jälleen esille ja toivat hänen sielunsa ruumiisen. "Matkalla" -- niin
-lopettaa Ansgarius kertomuksensa -- "he eivät lausuneet ainoatakaan
-sanaa, vaan he katsoivat minuun hellemmin, kuin yksikään äiti ainoaan
-poikaansa." -- Itse piti Ansgarius tätä enemmän näkynä, välittömänä
-jumalallisena ilmestyksenä, kuin unena, ja siitä hetkestä oli
-marttyyrikruunun saavuttaminen hänen hartain maallinen toivonsa.
-
-Arvostelkoot meidän aikamme henkimaailman salaisuuksille
-vieraantuneet järki-ihmiset tätä hänen aavistavaa käsitystään miten
-lapselliseksi tahansa -- jonka sydän sykkii ijankaikkisen autuuden
-toivosta, hän ei ole altis ajattelemaan samaan tapaan. Haihtukoot
-tämän maailman suruttomain lasten unelmat unohduksen pimeään --
-ne ovat katoavaiset, niinkuin se maailma, jonka pettävät ilmiöt
-mielikuvituksen kuvastimessa niissä näkyi: joka valvoo ja nukkuu
-Herrassa, hän elää henkimaailman yli-ilmoissa, joskus nähdenkin ja
-kuullen sanomattomia. Tällä emme suinkaan ehdottomasti tahdo väittää
-Ansgariuksen unta näyksi, mutta että Herra tuona merkillisenä yönä,
-jonka kalliit muistot sittemmin monessa ahdingossa ja kärsimisessä
-poistivat epäuskon sumut hänen sydämmestään, oli häntä erinomaisen
-lähellä, sen todistaa hänen jalo elämäntyönsä, jonka vaiheita nyt
-lähdemme silmäilemään.
-
-Silminnähtävästi ei Ansgarius saanut sanottavia toimitetuksi
-Juutinmaalla. Kuitenkin onnistui hänen täällä perustaa koulu, jossa
-vapaiksi ostetuille orjille opetettiin kristinuskon päätotuuksia,
-jotta nämä voisivat lähetyssaarnaajina toimia pakanallisten
-kansalaistensa keskuudessa. Levittäessään evankeliumin valoa
-Tanskassa, sai Ansgarius yhtäkkiä keisari Ludvigilta kehotuksen
-lähteä Ruotsiin. Erään kertomuksen mukaan, joka kuitenkin on
-vähän epäluotettava, oli viimmemainitusta maasta saapunut
-lähetystö pyytänyt keisaria toimittamaan lähetyssaarnaajia sinne,
-koska moni Ruotsalainen halusi ruveta kristityksi, ja heidän
-kuninkaansa oli taipuvainen laskemaan lähetyssaarnaajia maahansa.
-Epäilyksettä suostui Ansgarius lähtemään. Häntä seurasi eräs toinen
-lähetyssaarnaaja nimeltä _Witmar_ sekä muutamia muita apulaisia.
-Matkalla joutui laiva viikinkien käsiin. Ansgarius ja hänen
-kumppaninsa menettivät kaikki matkavaransa, muun ohessa ne lahjat,
-jotka Ludvig Hurskas oli pyytänyt heitä viemään Ruotsin kuninkaalle.
-Miltei kaikkien toivo oli kokonaan sammua: he vaativat Ansgariusta
-palajamaan takaisin. Mutta tämä ei horjunut. Uskonsankarin
-luottamuksella lausui hän: "minä annan sieluni ja ruumiini Herran
-käsiin." Uiden ja kahlaten saavuttuaan erääsen saareen, jatkoivat
-he nyt vaivaloista ja vaarallista matkaansa, osittain jalkasin
-synkkiä metsiä ja asumattomia erämaita, osittain meritse laivoilla ja
-veneillä. Korutonta oli tämä retki, kaikenkaltaiset hankaluudet ja
-vastukset, joita ei maailma silloin tuntenut eikä nyt aavistakaan,
-tekivät noiden yksinäisten matkustajain askeleet monesti hyvinkin
-raskaiksi, mutta kunnian ja voiman Jumala oli heidän kanssansa ja
-antoi heille enemmän, kuin maailma voi antaa. Vielä samana vuonna
-(829) saapuivat he Ruotsiin, missä kuningas _Björn_ ja ruhtinas
-_Hergeir_ ystävällisesti ottivat heitä vastaan. Paikkaa kutsutaan
-senaikuisissa kertomuksissa nimellä _Birka_, luultavasti nykyisen
-Sigtunan seutu. Sekä kuningas että Hergeir antoivat kastaa itsensä,
-ja viimmemainitun maatilalla rakennettiin nyt Ruotsin ensimmäinen
-kirkko. Puolitoista vuotta työskenneltyään tämän Ruotsinmaan
-ensimmäisen kristillisen seurakunnan hyväksi, palasivat Ansgarius ja
-Witmar Franskaan.
-
-Jo Kaarle Suuri oli Elben pohjoispuolella olevista maakunnista
-aikonut muodostaa itsenäisen hiippakunnan. Ludvig Hurskas pani
-tämän tuuman käytäntöön. Siten syntyi _Hamburgin_ hiippakunta,
-jonka ensimmäiseksi piispaksi Ansgarius määrättiin (831). Suurella
-juhlallisuudella vihki Metzin arkkipiispa hänen tähän virkaan, ja
-paavi _Gregorius IV_, jonka luona Ansgarius keisarin kehotuksesta
-kävi Roomassa, antoi hänelle palliumin sekä nimitti hänen paavin
-istuimen lähettilääksi pohjoismaissa.
-
-Hamburgin hiippakunta oli laajin koko kristikunnassa. Se oli
-ainakin aluksi suurimmaksi osaksi ainoastaan lähetystoimenaluetta
-ja vaati johtajaltaan väsymätöntä ahkeruutta ja uhraavaisuutta.
-Ansgarius täytti nämä vaatimukset alttiiksiantavaisen kristityn
-nöyrän urhoollisella mielellä. Monesti kyllä hänen uskonsa alkoi
-uupua, monesti se peittyi epätoivon pimeään, mutta semmoisinakin
-aikoina loi hän silmänsä tuonne ylös, mistä Herran kirkkaus ennen
-niin ihmeen ihanasti oli säteillyt valoansa hänen sydämmeensä, ja
-marttyyrikuoleman suuri voitto, jota hän yhä hartaammin odotti, tuki
-jälleen hänen horjuvaa toivoansa. Etenkin raskas oli hänelle vuosi
-838. Hän sai nim, silloin sen surusanoman Ruotsista, että pakanat,
-surmattuaan erään hänen sinne lähettämän lähetyssaarnaajan olivat
-karkottaneet kaikki evankeliumin saarnaajat maasta, Samaan aikaan
-saapui suuri viikinkijoukko Hamburgiin. Sikäläinen luostari ja kirkko
--- kumpikin oli syntynyt Ansgariuksen toimesta -- hävitettiin ja
-koko kaupunki poltettiin. Piispa menetti kaiken omaisuutensa, muun
-ohessa kalliin, Ludvig Hurskaan hänelle lahjoittaman kirjaston,
-ja hänen täytyi nyt koditonna etsiä turvaa mistä sai. Eräs rikas
-leski lahjoitti hänelle pienen maatiluksen, Verdenin hiippakunnassa
-muutamia penikulmia Hamburgista, ja täältä Ansgarius muutamia
-vuosia köyhänä ja nöyränä hoiti suurta hiippakuntaansa. Vasta kun
-Bremenin piispa v. 847 kuoli, koitti hänelle maallisessa suhteessa
-turvallisempi aika. Mainzissa v. 848 pidetyn kirkolliskokouksen
-päätöksen mukaan yhdistettiin nimittäin avonaiseksi jäänyt
-hiippakunta Hamburgin hiippakuntaan, ja Ansgarius pääsi muuttamaan
-_Bremeniin_ (849).
-
-Haikein sydämmin muisti Ansgarius monesti Birkan nuorta seurakuntaa,
-joka pakanuuden ahdistamana taisteli kovaa taisteluansa kaukana
-pohjolassa. Turhaan kehotettuaan sieltä paenneita lähetyssaarnaajia
-palajamaan työnalalleen, päätti hän itse lähteä. Tanskan kuningas
-Eerik, jonka suosion hän suuressa määrässä oli saavuttanut,
-auttoi häntä matkaa varten, ja v. 853 saapui Ansgarius muutamien
-miesten kera toisen kerran Birkaan. Surkealta näytti sikäläisen
-seurakunnan tulevaisuus. Kaikkialta uhkasi pakanuuden murtumaton
-valta, ja kristinuskosta näkyi tuskin jälkiäkään. Vaan Ansgariuksen
-usko ei horjunut, ylönluonnollisen voiman tukemana vastasi hän
-seuralaisilleen, kun nämä kehottivat häntä luopumaan yrityksestä:
-"kernaammin minä kärsin vaikka kuoleman." Kuninkaana siihen aikaan
-oli _Olov_ niminen mies. Hänen luoksensa lähti nyt Ansgarius.
-Annettuaan hänelle kirjeen ja lahjoja sekä keisarilta että Tanskan
-kuninkaalta, sai Ansgarius Olovin niihin määrin suostumaan
-kristinuskon saarnaamiseen Ruotsissa, että hän lupasi ottaa tämän
-kysymyksen keskusteltavaksi pian kokoontuvissa kansankäräjissä,
-Vaan miten oli tämä kansa, joka vasta oli sammuttanut pakanallisen
-kostonhimonsa lähetyssaarnaajan vereen sekä karkottanut maastansa
-uuden uskon julistajat, vastaanottava Ansgariuksen rohkean pyynnön?
-Hurjat huudot vanhojen jumalien puolustukseksi kuuluivat käräjissä
-miltei kaikkien huulilta, ennustaen perikatoa Ansgariuksen työlle.
-Vihdoin sai eräs vanha mies sananvuoroa. Hän lausui: "kuulkaat minua,
-kuningas ja kaikki muut. Kristittyin jumalasta tietää joka mies,
-että hän on hyvä auttamaan, sen on moni meistä kokenut ollessaan
-hädässä merellä tahi muussa vaarassa. Miksi tahtoisimme kaivata häntä
-tahi, niinkuin moni tekee, etsiä häntä kaukaisista vieraista maista.
-Ottakaamme vastaan sen jumalan palvelijat, joka on kaikkia muita
-jumalia voimallisempi ja jonka suosio on hyvä ainakin silloin, kun
-omat jumalamme osottavat itsensä heikoiksi." Kilpien kalske seurasi
-näitä sanoja todistukseksi, että puhuja oli puhunut kansan mieliksi,
-eikä aikaakaan, niin nähtiin Birkan hävitetyn kirkon raunioilla
-uusi samankaltainen rakennus. Pian rakennettiin muitakin kirkkoja
-Ruotsissa, missä lähetyssaarnaajat saivat luvan vapaasti julistaa
-ristiinnaulitun Herran evankeliumia. Uskottuaan sikäläiset kristityt
-_Eribertin_, Ruotsin ensimmäisen piispan hoidettaviksi, palasi
-Ansgarius kotiin.
-
-Keski-ajan pimeinä vuosisatoina, jolloin maailmallinen mieli,
-hengellinen pimeys ja lukemattomat erehdykset niin yleisesti
-tahraavat Herran palvelijain maineen, on virkistyttävää tavata
-ainakin muutamia, joiden silmistä ijankaikkisen elämän suuri
-salaisuus kirkkaana säteilee. Ansgarius on yksi näitä harvoja.
-Usein kyllä hänen kyyneleensä meiltä himmentävät tämän valon, vaan
-älkäämme silti epäillen arvostelko hänen uskoansa. Ei hän sitä
-sure, että hän on käyttänyt kaikki tulonsa luostarein perustamiseen
-ja kirkkojen rakentamiseen, niin että hänen vanhoilla päivillä
-joskus täytyy puutettaki nähdä, eikä valita hän sitä, että hänen
-ankara, munkintapainen elämänsä on tehnyt hänen ruumiillisesti
-heikoksi ja sairaaksi. Ansgarius on pyhittänyt elämänsä Herralle,
-Hänen valtakuntansa aarteita hän kokoo, Hänen vanhurskauttansa hän
-isoo ja janoo, katuvaisen syntisen sairautta hän valittaa. Eikä
-antaudu hän epätoivoon, vaikka nuo monet nuorukaiset, jotka hän
-on ostanut orjista vapaiksi ja sittemmin perustamissaan kouluissa
-kasvattanut lähetystointa varten, monesti huonostikin palkitsevat
-hänen alttiiksiantavaisen rakkautensa monet vaivat ja uhraukset,
-sillä Hän tietää, että jos ihmiset vaikenevat, niin kivet todistavat.
-Hän luottaa turvallisesti siihen, että Jumalan valtakunnan voitto,
-joka on hänen kalliin toivonsa, on varma, kuinka kauhean voimallinen
-pakanuuden ja pimeyden valta maan päällä sitten vielä onkin. Aivan
-toisesta lähteestä valuvat ne kyyneleet, jotka tuon tuostakin näkyvät
-tuon väsyneen matkamiehen rypistyneillä poskilla, Ansgariuksen
-seuraaja Hamburg-Bremenin arkkipiispanistuimella, _Rimbertus_, joka
-on kirjoittanut hänen elämäkertansa, kertoo hänen vuosi vuodelta yhä
-kiiruummin noilla lyhyeillä välitunneillaan, jolloin hän oli vapaana
-työstä, kiirehtineen yksinäiseen huoneesensa, tuohon "surujensa
-kammioon" siellä rukouksissa Herran edessä koti-ikävänsä kyyneleitä
-vuodattamaan. Täytyikö hänen luopua marttyyrikuoleman toivosta,
-tuosta nuoruutensa kalliista morsiamesta, joka oli hänelle rakkaampi
-kuin kukaan ihminen olisi voinut olla? Kova oli taistelu, mutta
-ei sortunut vanhus epäuskon valtaan. Yhä paremmin harjaantui hän
-käyttämään niitä sota-aseita, jotka Herra on omillensa uskonut,
-kunnes hän voitti. Luopuen toivostaan, huokasi hän nöyrempänä kuin
-milloinkaan ennen: "Herra, Sinä noudatat oikeutta, ja Sinun tuomiosi
-on oikea." -- Kului muutamia vuosia, joiden vaiheissa vanhus yhtä
-väsymättömästi kuin ennen hoiti painavaa paimentointansa. Yhä
-suuremmalla kunnioituksella katselivat hänen ystävänsä hänen Herralle
-pyhitetyn elämänsä iltaa, joka ihmeen kauniina lähestyi loppuansa.
-Syksyllä v. 864 sairastui Ansgarius kovaan tautiin. Se oli hänen
-viimmeinen tautinsa, mutta sitä kesti neljä kuukautta. Nöyränä,
-katuvaisena syntisenä, vaan uskollisen Herran kilvoittelijan lujassa
-toivossa odotti hän pelastuksensa suurta päivää. Se joutui Helmikuun
-3 p:nä 865. Muutama hetki, ennenkuin vanhuksen elämä sammui, kuultiin
-hänen huuliltansa nämä sanat: "Herra, Sinun hyvyytesi tähden, muista
-minua armosi jälkeen! Jumala ole minulle syntiselle armollinen!
-Sinun käsiisi annan minä henkeni, Sinä lunastit minun, Herra, Sinä
-uskollinen Jumala!" Ne olivat hänen viimmeiset sanansa.
-
-
-
-
-VII.
-
-Paavi Nikolaus I.
-
-
-    -- nyt te kerskaatte teidän ylpeydestänne. Kaikki senkaltainen
-    kerskaus on paha. Jaak. 4: 16.
-
-Kaarle Suuren luoma frankilainen keisarikunta ei kauan pysynyt
-koossa. Jo hänen poikansa Ludvig Hurskas (k. 840) jakoi sen
-kolmelle pojallensa, _Lotar I:lle, Kaarle Paljaspäälle_ ja
-_Ludvig Saksalaiselle_ (817). Pahasti kohdeltuaan heikkoa, vaan
-hyväntahtoista isäänsä, jota he monesti sodallakin hätyyttivät, sekä
-taisteltuaan kauan keskenänsä riidanalaisista alueista, suostuivat
-nämä vihdoin _Verdunin jakoliittoon_ (843). Lotar sai keisarinarvon,
-Lotringin ja italialaiset maat, Kaarle Franskan ja Ludvig Saksan.
-Kaikki kolme hallitsivat valtakuntiansa aivan itsenäisesti, ja tästä
-alkaen kulkivat germanilaiset ja romaanilaiset kansat kehityksessään
-eri teitä. Kirkon edustajat, jotka olivat harjaantuneet turvautumaan
-maalliseen valtaan, eivät hyväksyneet tätä "Jumalan valtakunnan"
-hajoittamista, vaan turhat olivat heidän ponnistuksensa säilyttää
-Kaarle Suuren valtakuntaa. Hajonneen maallisen vallan liitosta
-ei kirkko kuitenkaan luopunut, se tahtoi yhä edelleen säilyttää
-Länsi-Rooman keisarin kruunua tämän liiton merkiksi. Mutta päivä
-päivältä paljasti kirkollisen ja maallisen vallan ystävyys
-yhä selvemmin heikkouttansa, mahdottomuuttansa, kun nimittäin
-kumpikin itsekkäisyytensä kiihoittamana pyrki kaikki määräämään.
-Alkamaisillaan on tuo pitkä taistelu keisarikunnan ja paavikunnan
-välillä, jonka vaihtelevat vaiheet täyttävät niin monta lehteä
-keski-ajan historiassa.
-
-V. 858 astui _Nikolaus I_ Pietarin istuimelle. Hän on ensimmäinen
-paavi, jonka pään päällä kruunu välkkyy, ennustaen suurta maallista
-valtaa kristikunnan ylimmälle edustajalle, vaan samalla vallanhimon
-ja ylpeyden turmiollista pahetta sille valtakunnalle, joka ei ole
-tästä maailmasta ja jonka alamaisten ensimmäinen ja viimmeinen
-ominaisuus on nöyryys. Eräs senaikuinen kirjailija lausuu tästä
-miehestä: "Gregorius I:sen päivistä asti ei ole Pietarin istuimella
-istunut Nikolauksen vertaista ylimmäispappia; kuninkaita ja tiranneja
-on hän kukistanut ja herrana hallinnut; hurskaille papeille osotti
-hän isän sydäntä, tunnottomille oli hän kauhistuksena, niin että
-todella saattaa sanoa uuden Eliaan esiintyneen hänessä." Niihin
-määrin asti kannatettiin jo siihen aikaan sitä antikristuksen
-henkeä, joka, ollen liitossa maailman kanssa, luo paavikunnan
-mahtavuuden-ajan ja vuosisatojen kuluessa salaa kristikunnalta ristin
-Herran evankeliumin salaisuuden. Tämän hengen palveluksessa toimi
-Nikolauskin, vaikka hänen oikeutta harrastava luonteensa ja monessa
-suhteessa jalot tuumansa sekä hänen siveellinen elämänsä ovat omiaan
-herättämään meissä kunnioitustakin. Missä määrässä hän itse oli
-syypää tuohon hengelliseen sokeuteen ja arveluttavaan erehdykseen,
-jonka kannattajana hän niin tehokkaasti on ollut osallisena kirkon
-maallisen vallan korottamisessa, sitä emme uskalla arvostella -- sen
-tietää yksin Hän, joka "tutkii sydämmet ja munaskuut."
-
-Lotar I:sen pojan, kuningas Lotar II:sen käytös puolisoansa
-_Teutebergaa_ kohtaan antoi Nikolaus I:lle ensiksi aihetta
-osottamaan paavillista valtaansa. Asian laita oli seuraava. Lotar
-oli mieltynyt erääsen naiseen ja voidaksensa naida hänen, syytti hän
-puolisoansa uskottomuudesta. Vaikka Teuteberga ajan taikauskoisen
-tavan vaatimusten mukaan oli alistunut n.s. _"jumalantuomion"_
-tutkittavaksi ja todistanut syyttömyytensä, kun kuuma vesi ei häntä
-vahingoittanut, vaati kuitenkin julma Lotar eroa avioliitostaan,
-väittäen hänen jumalantuomiossa petosta harjoittaneen. Kun
-valtakunnan piispat eivät suostuneet julistamaan kuninkaan
-avioliittoa peruutetuksi, antoi tämä vangita kuningattaren, joka
-vihdoin, kauan kärsittyään säälimätöntä kohtelua, kidutusten
-pakottamana häätyi tunnustamaan itsensä syylliseksi. Teuteberga
-vedettiin kirkollisen oikeuden eteen, joka pidettiin Achenissa
-(860). Sitä johtamassa olivat, paitse tuo kuninkaan lemmitty,
-kuningattareksi pyrkivä nainen, arkkipiispat Guntar ja Thiedgaud,
-jotka kuningas oli rahalla ostanut. Teuteberga julistettiin
-syylliseksi ja kuningas vapautettiin avioliitostaan. Mutta vaikka
-toinenkin samassa kaupungissa pidetty kokous vahvisti tämän
-päätöksen, löytyi kuitenkin niitä, jotka kristillisen siveyden
-nimessä ja sääliväisyydestä syytöntä Teutebergaa kohtaan, ankarasti
-vastustivat Lotarin aiottua uutta avioliittoa. Pakottaaksensa
-moitetta vaikenemaan vetosi tämä paaviin, pyytäen häntä vahvistamaan
-Achenin kokouksen päätöstä. Nikolaus I ei ollut se mies, joka asiaa
-tutkimatta tuomitsi kuninkaallekaan mieliksi. Vaikka nuo Lotarin
-ostamat yllämainitut piispat saapuivat Roomaan ja imartelijain
-mitä taitavimmalla viekkaudella koettivat puolustaa ruhtinaansa
-vaatimuksia, ei paavi sittenkään pettynyt. Hän antoi Roomassa
-tutkia asiaa sillä seurauksella, että Lotar sai käskyn uudistaa
-Teutebergan kanssa solmimansa avioliiton. Sitä paitse erotti
-Nikolaus Guntarin ja Thiedgaudin heidän viroistansa sekä vaati
-kuninkaan syrjävaimoa Roomaan kirkollisoikeuden rangaistavaksi.
-Lotar raivosi, virastaan erotetut arkkipiispat tuumivat kostoa,
-mutta kristikunta loi kunnioittaen silmänsä "Pietarin jälkeiseen",
-joka ketään pelkäämättä valvoi totuutta ja oikeutta. Jonkun ajan
-kuluttua nähtiin Lotarin veljen, keisari _Ludvig II:sen_ sotajoukolla
-lähestyvän pyhää kaupunkia, pakottaaksensa Nikolausta peruuttamaan
-mainituita päätöksiä, vaan paavi löysi turvapaikan Pietarinkirkossa,
-minne keisari ei miekka kädessä uskaltanut häntä seurata; eikä
-aikaakaan, niin täytyi Lotarin kirkon mahtavalta ruhtinaalta pyytää
-anteeksi tästä veljensä väkivaltaisesta hankkeesta, johon hän oli
-syypäänä, sekä suostua antamaan kirkon siunauksella uudestaan
-vahvistaa avioliittonsa Teutebergan kanssa. Hän kyllä sittemmin
-koetti kavaluudella saavuttaa mitä ei väkivalta ollut voinut hänelle
-hankkia, kun hän pakotti Teutebergan itse paavilta pyytämään
-avioeroa, mutta Nikolauksen tarkka silmä huomasi heti tämänkin
-petoksen. Hän vastasi kuningattaren kirjeesen kehottamalla häntä
-kunnioittamaan Jumalaa ja totuutta ja pysymään avioliitossaan, miten
-onneton tämä sitten olikaan. Lisäksi toimitti hän Saksan ja Franskan
-hoveihin lähettiläitä, joiden tehtävänä oli ankarasti kieltää
-jokaista sekaantumasta Lotarin avioliitto-kysymykseen. Ainoana
-tuomarina -- niin nämä lähettiläät lausuivat -- on tässäkin asiassa
-paavi.
-
-Tarkkaan piti Nikolaus I huolta siitä, ettei arkkipiispojen valta
-pääsisi kohoamaan liika mahtavaksi. Estellen sitä sortoa ja
-väkivaltaista kohtelua, jota piispojen usein täytyi arkkipiispoiltaan
-kokea, koetti tämä paavi niin likeisesti kuin mahdollista liittää
-ensimainituita Roomaan, jotta pyhän kaupungin ja sen hengellisen
-johtajan merkitys kristikunnan keskipisteenä ja päänä yhä selvemmin
-esiintyisi. Niin hän esim. pakotti Reimsin uppiniskaisen piispan
-_Hinkmarin_, joka paaville asiasta mitään ilmoittamatta oli erottanut
-erään piispan hänen virastaan, peruuttamaan tämän tuomion. Hinkmarin
-arvo supistui Nikolauksen kunnian rinnalla tämän kautta kaikkien
-silmissä hyvinkin pieneksi, ja paavin valta, jonka karttuvaa voimaa
-kristikunta jo kauan oli harjaantunut ihmetellen kunnioittamaan,
-sai tämänkin tapauksen kautta uuden tukeen. Juuri se seikka, että
-papisto, sekä kirkon ylhäiset että sen alhaisemmat palvelijat,
-vähitellen taipui kaikissa asioissa ennen kaikkea kysymään neuvoa
-Roomasta, on arvaamattoman suuressa määrässä kartuttanut paavien
-kasvavaa valtaa.
-
-"Mutta" -- niin saattoi moni eperöiden kysellä -- "millä oikeudella
-vaatii Rooman piispa itselleen tuommoista, ennen aavistamatonta
-valtaa?" Tähänkin kysymykseen on paavikunta keksinyt vastauksen.
-Vaatimuksiaan tukemaan veti Nikolaus I esille erään muka hyvinkin
-vanhan kirkkolakeja sisältävän kirjan. Sitä väitettiin Sevillan
-arvokkaan, yleisesti kunnioitetun piispan _Isidoruksen_ (k.
-636) tekemäksi, vaikka se silminnähtävästi oli saanut alkunsa
-toisten toimesta. Luultavasti syntyivät nämä n.s. _Isidorilaiset
-vale-dekretalit_, joilla paavikunta Nikolaus I:sen ajoilta alkaen
-monta vuosisataa [Vasta uskonpuhdistuksen aikoina paljasti
-tutkimus tämän petoksen.] petti kristikuntaa, vasta yhdeksännellä
-vuosisadalla frankilaisessa kirkossa. Tätä petosta ei pystynyt
-keski-aika toteennäyttämään. Silloisen kristikunnan alhainen
-kristillinen ja tieteellinen kanta oli päinvastoin altis uskomaan,
-että kysymyksessä oleva lakikokoelma oli oikea, vaikka suurin osa
-siinä löytyviä sääntöjä, joiden rohkeasti väitetään syntyneen
-kirkon vanhimpina aikoina, silminnähtävästi vasta paljon myöhemmin
-keksittiin. Isidorilaisten vale-dekretalein tarkoitus on koettaa
-näyttää toteen, että paavi Pietarin seuraajana on kirkon johtaja
-ja Kristuksen sijainen maan päällä, ja että kaikkien ehdottomasti
-tulee häntä kunnioittaa ja totella. Näin ovat apostolit itse muka
-säätäneet, samalla kuin he myönsivät papistolle, "hengellisille"
-yleensä, äärettömän paljoa suuremman vallan kuin "lihallisilla",
-maallikoilla voi olla. Jos esim. joku maallikko, vaikka itse keisari,
-asettuu vastarintaan pappia vastaan, tekee hän kuolemansynnin. --
-Näitä ynnä muita samaan suuntaan tähtääviä määräyksiä sisältävät
-vale-dekretalit. Miten kauas on kristikunta eksynyt Jumalan sanan
-kirkkaasta valosta, kun se ei näin julkista petosta huomaa! Jo kauan
-on tämän maailman jumala sitä nukutellut suruttomuuden uneen; yhä
-rohkeammin on hän tästälähin esiintyvä. Mikä varottava esimerkki
-meidänkin aikamme kirkolle! Ei riitä protestanttinen uskontunnustus
-meitä suojelemaan sielunvihollisen petollisilta vehkeiltä.
-Kavalammin kuin milloinkaan koettaa hän saada meitä tyytymään
-nimikristillisyyteen, joka on ystävyydessä maailman kanssa, lainaten
-jos minkäkaltaisille ilmiöille kristillisen nimen. Herra yksin voi
-meitä auttaa, ja Hän auttaa kaikkia niitä, jotka kieltäen itsensä
-suostuvat seuraamaan ristin Herraa ristin tiellä. Keski-ajan kirkko
-poikkesi tältä tieltä mukavampia polkuja vaeltamaan. Paavikunnan
-lukemattomat erehdykset ilmaisevat meille seuraukset.
-
-Itäisenkin kirkon oloihin sekaantui Nikolaus I, vaatien sikäläistäkin
-kristikuntaa tunnustamaan paavikunnan kohoavaa valtaa. Nuoren
-Itä-Rooman keisarin _Mikael III:nen_ setä _Bardas_, jonka inhottavan
-epäsiveellinen elämä herätti mielipahaa Konstantinopolissakin, oli
-saavuttanut suuren vallan hallituksessa. Kaupungin kunnioitettava
-patriarkka _Ignatius_ moitti saarnoissaan hovin jumalattomuutta
-sekä sulki Bardaan oikeudesta käydä Herran ehtoollisella. On
-meistä kuin kuulisimme kaiun Krysostomuksen jalosta todistuksesta
-Herrasta! -- Mahtava hoviherra mietti kostoa. Hänen toimestaan
-erotettiin Ignatius virastaan (859) ja hänen puolustajansa joutuivat
-kovan sorron ja vainon alaisiksi. Patriarkaksi korotettiin
-_Fotius_, keisarillisen henkivartiaston entinen päällikkö. Tämä
-oli kyllä hyvin oppinut mies ja on kirjailijana uskonnollisella
-alalla tiedemiehenä saavuttanut hyvinkin suuren maineen, vaan
-hänen kristillisyytensä oli enemmän kuin epäiltävä. Sitä paitse
-oli aivan kirkkolakia vastaan korottaa maallikkoa niin korkeaan
-kirkolliseen virkaan. Fotiuksen patriarkaksi-määräämistä ei nim.
-voitu puolustaa sillä, että hän sitä ennen yhtäkkiä oli läpikäynyt
-pappisviran alimmat asteet. Asettaaksensa Ignatiuksen ystäväin vihaa
-pyysi hovi Nikolaus I:tä riitaa ratkaisemaan. Tämä lähetti kaksi
-lähettilästä Konstantinopoliin. Heidän läsnäollessaan tutki täällä
-pidetty kirkolliskokous, johon oli saapunut 300 piispaa, asiaa.
-Yksimielisesti vahvistettiin Fotiuksen vaali -- keisarin uhkaukset
-ja rahat saivat totuuden, itse Nikolaus I:sen lähettiläidenkin
-vastalauseet vaikenemaan. Nyt vetosi Ignatiuskin paaviin, joka antoi
-Roomaan v. 863 kokoontuneen kirkolliskokouksen tutkia Fotiuksen ja
-Ignatiuksen välistä riitaa. Seurauksena oli, että Nikolaus julisti
-viimmemainitun Konstantinopolin ainoaksi lailliseksi patriarkaksi,
-julisti Fotiuksen pannaan, rikkoi kaiken yhteyden hänen puolueensa
-kanssa sekä erotti viroistaan nuo molemmat Konstantinopolissa
-käyttämänsä lähettiläät. Fotius vastasi vastapannalla, jossa
-hän, huomauttaen läntisen kirkon menetyksestä toisen yleisen
-kirkolliskokouksen päätöksen suhteen, syytti sitä harhaoppisuudesta.
-
-Jo kauan oli ylpeyden virittämä ja kaikenkaltaisten paheiden
-kartuttama eripuraisuus vieroittanut läntistä ja itäistä kirkkoa
-toisistansa. Nikolaus I:sen ja Fotiuksen välinen riita ilmaisee
-jo selvään, että tuo heikko niiden välillä vielä nimeksi oleva
-yhdysside ennen pitkää kokonaan katkeaa. Ei ole Nikolauskaan syytön
-tähän eroon, vaikka hän puolustaa oikeaa asiaa vastustaessaan
-Fotiuksen itsekkäisiä vaatimuksia. Sanottakoon hänestä mitä tahansa,
-ja esiintyköön hän vaikka kuinka jalona oikeuden puolustajana:
-hänen jaloutensa on ylpeän kirkkoruhtinaan jaloutta eikä nöyrän
-Herran palvelijan tosi suuruutta. Näyttäköön paavikunnan nyt alkava
-mahtavuus vaikka kuinka voimalliselta, ja olkoon sen historiallinen
-tehtävä kuinka tärkeä tahansa: heikko se kuitenkin on, kelvoton
-tyydyttämään ihmishengen tosi tarvetta, Ennenkuin keski-ajan
-vuosisadat kuluvat umpeen, on historian paavikunnasta lausuma tuomio
-vahvistava Herran sanan horjumattoman todistuksen: "Jumala seisoo
-ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa Hän armon." -- Nikolaus I kuoli
-v. 867.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Oppiriitoja yhdeksännellä vuosisadalla.
-
-
-    Älkäät henkeä sammuttako. Älkäät profetiaa katsoko ylön.
-
-    Koetelkaat kaikki, ja pitäkäät se, kuin hyvä on.
-    1 Thess. 5: 19-21.
-
-Ihmishengen syvää tarvetta päästä vapautumaan tietämättömyyden
-siteistä ei keski-ajan pimeä yökään voinut kokonaan nukuttaa. Jo
-varhain ilmaantui siellä täällä tieteellisiä harrastuksia, niinkuin
-esim. Kaarle Suuren hovissa, ennustaen valosampaa aikaa ihmiskunnan
-suurelle sivistystyölle, jota kansainvaelluksen myrskyt olivat
-perikadolla uhanneet, Mutta kun tämän ajan tiedemiehet luonnollisista
-syistä miltei kaikki toimivat uskonnollisella alalla, on selvä,
-että kristillinen oppi ennen pitkää joutui väittelyn esineeksi.
-Täten syntyi jo varhain oppiriitojakin, miten kykenemätön silloinen
-kristikunta olikin niitä käsittelemään.
-
-Eräs saksalainen kreivi oli jättänyt nuoren poikansa _Gottschalkin_
-Fuldan luostariin siellä munkiksi kasvatettavaksi. Mutta nuorukainen
-alkoi ikävöidä vapautta ja pyysi päästä vapaaksi munkkilupauksestaan.
-Mainzin kirkolliskokous hyväksyi hänen pyyntönsä (829), vaan
-Fuldan silloinen abboti, oppinut _Rabanus Maurus_ (k. 856) lausui
-ankaran vastalauseen kokouksen päätöstä vastaan. Haikein sydämmin
-lähti Gottschalk Franskaan, missä hän alkoi tutkia Augustinuksen
-teoksia. Suuren kirkkoisän syvät mietteet tekivät häneen valtaavan
-vaikutuksen, kehottaen häntä uskonopillisiin tutkimuksiin. Etenkin
-veti armonvalitsemisoppi hänen huomionsa puoleensa, Niinkuin
-ennen on kerrottu, ei Augustinus rohjennut lausua oppinsa jyrkkää
-johtopäätöstä tämän kysymyksen suhteen. Puolitekoisena oli myöskin
-Arausion kokous (I osa) jättänyt tämän opinkohdan myöhempien
-aikojen tutkittavaksi. Gottschalk oli ensimmäinen, joka keski-ajan
-kuluessa ryhtyi sitä käsittelemään. Perustaen mietteensä siihen
-totuuteen, että Jumala on muuttumaton, puolusti hän jyrkästi
-oppia kahdenlaisesta edeltäpäin-määräämisestä, sanoen Jumalan
-ehdottomasti valinneen toiset autuuteen, toiset kadotukseen. Itse
-teossa hän hyvin vähän eroaa Augustinuksesta, vaikka hän käyttää
-toisenkaltaisia sanoja ja lausetapoja. Rabanus Maurus, joka sillä
-välin oli päässyt Mainzin arkkipiispaksi, tarttui kynään ja
-kirjoitti Gottschalkia vastaan ankaran kirjan. Puolustaaksensa
-itseänsä siinä löytyviä syytöksiä vastaan, joista useat olivat
-kerrassaan perusteettomat, saapui tämä Mainziin (848.) Rabanus
-Maurus kutsui seudun etevimmät papit ja maallikot kokoukseen, joka
-oli tutkiva Gottschalkin kirjallisesti sepitettyä vastalausetta.
-Kokous, jonka puheenjohtajana Rabanus Maurus itse oli, tuomitsi
-Gottschalkin opin harhaopiksi; hän itse lähetettiin arkkipiispansa,
-ennenmainitun Reimsin piispan Hinkmarin valvottavaksi. Tämä oli
-suvaitsematon ja vallanhimoinen mies, -- häneltä ei Gottschalk
-voinut odottaa minkäänlaista sääliväisyyttä. _Chiersyssa_ v. 849
-pidetty kokous tuomitsi onnettoman uudelleen, turhaan koetettuaan
-pakottaa häntä peruuttamaan mielipiteitään. Eikä siinä kylliksi.
-Keski-ajan suvaitsemattomuus kaikkia niitä kohtaan, jotka uskalsivat
-lausua kirkonopista poikkeavia mielipiteitä, ryhtyy jo tähän aikaan
-väkivaltaisiin toimiin. Kärsittyään kovia kidutuksia, suljettiin
-Gottschalk puolikuolleena erääsen luostariin. Ei kukaan koettanutkaan
-häntä Jumalan sanalla neuvoa ja oikealle uralle ohjata, häntä vain
-uhattiin, kidutettiin. Kummastelisimmeko, että hän eksyi pitämään
-kärsimisiään marttyyrin kärsimisinä ja että hän, totuutta kuin hän
-etsi, jyrkästi puolusti mielipiteitään? Turhaan vetosi Gottschalk
-paaviin; ei sieltäkään apua tullut. -- Monta vuotta kärsittyään
-mitä kovinta kohtelua, tunsi hän vapauttamishetkensä vihdoinkin
-lähestyvän. Hän kääntyi Hinkmarin puoleen, rukoillen häneltä Herran
-ehtoollista. Ei heltynyt arkkipiispan sydän tästäkään. Gottschalk sai
-sen vastauksen, ettei kirkko voi hänelle minkäänlaista apua suoda,
-ei sitäkään, että se siunaisi hänen ruumiinsa haudan lepoon, kun hän
-ei harhaoppiansa peruuttanut. Mielipiteitään muuttamatta kuoli hän
-ihmisten vainoomana ja kirkon hylkäämänä v. 868.
-
-Niiden joukossa, jotka tarttuivat kynään, kumotaksensa Gottschalkin
-eksyttäviä mietteitä, oli myöskin _Johannes Skotilainen Erigena_ (k.
-891). Tämä mies, joka nerollaan ja opillaan on saavuttanut suuren
-maineen, oli syntyperältään skottlantilainen. Kasvatuksensa sai hän
-luultavasti jossakussa irlantilaisessa luostarissa ja harjaantui
-jo nuorena syvämielisen miettimisen vaikeaan työhön. Ja pitkälle
-hän pääsi tässä työssä, syvään hänen neronsa tunkeutui, jos hänen
-mietteitänsä ihmisjärjen vaalia punnitaan. Johannes Skotilaisesta
-tuli ajattelija, jonka vertaista ei joka aika synnytä: keski-ajan
-vaikea sivistystyö on hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa. Mutta
-jos tätä merkillistä miestä arvostellaan kristinuskon valossa, täytyy
-meidän todistaa, että hän arveluttavassa määrässä eksyi Jumalan sanan
-osottamalta tieltä ja sekoitti kirkon oppiin hyvinkin vaarallisia
-aineksia. Paljon oli hän Herralta saanut, mutta sitä suurempi on
-myöskin hänen vastuunalaisuutensa, kun hän ei käyttänyt rikkaita
-lahjojaan, rakentaaksensa Jumalan valtakuntaa yksin Hänen sanansa
-kalliolle. Turvaten omaan ajatuskykyynsä, "sammutti hän itseltänsä
-hengen", eksyttäen monta, jolle Jumala suuret lahjat antoi, "lihassa
-kylvämään." Ei hän raamatusta halveksien puhu, se on kyllä totta,
-kyllä hän siitä viisautta tahtoo ammentaa ja ahkeraan hän sitä
-viljelee, vaan hän ei nöyränä alistu Pyhän Hengen koulun vaatimusten
-alle, ei tyydy opetuslapsen alhaiseen asemaan, ja senvuoksi hän
-eksyy, pimittyy, miten suuri hänen neronsa sitten onkin. Johannes
-Skotilainen antautui mielikuvituksensa ja järkensä johdatettaville,
-selittäen raamattua aivan mielivaltaisesti ja sortuen tällä tiellä
-mitä arveluttavimpiin erehdyksiin. Jumala on hänen käsityksensä
-mukaan puhdas oleminen, ehdottomasti määräämätön, itsellensäkin
-salaisuus. Luominen on vain Jumalan laajentumista: Jumala on kaikessa
-ja kaikki on Jumala. Maailma ei siis hänestä ole Jumalan luoma, se on
-Hänen ilmoitustaan, jumaluuden näkymättömän olemuksen kuvastumista.
-Vaikka Johannes Skotilaisen ajatukset siis silminnähtävästi eksyvät
-panteismin ansaan, jossa ne eivät enää erota maailman yli korotettua
-Jumalaa Hänen luomastansa maailmasta, löytyy hänen kirjoituksissaan
-tuon tuostakin kohtia, jotka selvään ilmaisevat hänen syvämietteisen
-henkensä tarvetta seurustella elävän, persoonallisen Jumalan
-kanssa. "Oi Jumala" huokaelee hän: "sinä meidän pelastuksemme ja
-sovintomme, anna meille armoa, kirkasta valosi niille, jotka täältä
-varjojen maalla sinua etsivät, korota kätesi meille heikoille, sillä
-ilman sitä ei taida kukaan luoksesi tulla, puhkaise pilvet ja anna
-meidän luoda silmämme Sinun näkemiseesi, Sinun lepoosi!" Mutta niin
-kestävillä siteillä oli hänen oma viisautensa hänen vanginnut, ettei
-hän päässyt orjuudesta vapauteen. Ainoastaan nöyriä, katuvaisia
-syntisiä, jotka eivät tahdo säilyttää mitään omaa, ohjaa totuuden
-Henki kirkkaudesta toiseen; syvämietteisimmänkin tiedemiehen nero
-on eksytysten aavalla merellä kehno opas. Kyllä puhuu Johannes
-Skotilainen synnistäkin, osottaen, ettei hän ole saattanut ummistaa
-silmiään siltä surkealta totuudelta, että maailman turmelus on suuri,
-mutta kun hän tyytyy tuohon yleiseen todistukseen synnistä, joka ei
-semmoisena vielä ole altis näkemään oman sydämmen surkeata tilaa,
-niin hän jää eksytystensä pimeyteen, vieläpä eksyy yhä kauemmas
-oikealta tieltä. Moni yksinkertainen ja oppimaton on löytänyt mitä
-tämä suuri ajattelija lukemattomain muiden kera turhaan on etsinyt.
-Ja miksi? Selityksen antaa Hän, joka luoden silmänsä taivasta kohti
-lausui: "minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs olet
-kätkenyt nämä viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut
-pienille."
-
-Omituinen on Johannes Skotilaisen käsitys Jumalan sanasta. "Raamatun
-rikkaus on loppumaton; monikarvaisena kuin riikinkukon höyhenet
-se kuvastuu" lausuu hän, myöntäen oikeaksi jos kuinka rohkeasti
-kuvannollisen raamatun selityksen. Jo vanhan kirkon aikoina saavutti
-raamatun mielivaltainen selittäminen monesti hyvinkin suuren vallan,
-ja nuo suuret kirkkoisätkin eksyivät joskus, niinkuin esim. Origines,
-tälle uralle, vaan tuskin oli vielä kukaan rohkeammin kuin Johannes
-Skotilainen selitellyt kirjojen kirjaa. Jokaisella raamatunlauseella
-on hänen käsityksensä mukaan lukemattoman monta eri merkitystä.
-Perustuen tähän vaaralliseen erehdykseen, lausuu hän tuon tuostakin
-mitä kummallisimpia mietteitä raamatun selvimmistäkin totuuksista.
-Niin sanoo hän esim. luomishistoriaa käsitteen "ihminen" eri asteiden
-kuvannolliseksi esitykseksi, hyvän ja pahan tiedon puu paratiisissa
-on laki, paratiisin vaimo kuvaa lihallista mieltä, Herran sanat:
-"kivulla pitää sinun lapsia synnyttämän", merkitsevät: ainoastaan
-monen vaivaloisen johtopäätöksen kautta voitte tämän jälkeen
-päästä totuuden tietoon j.n.e. Tämän ajallisen elämän tarkoitusta
-kuvaa hän seuraavaan tapaan: Samassa määrässä kuin synti sortuu,
-pääsee kaikki sulamaan yhteen Jumalan kanssa. Yhtä vähän kuin
-soittajaisissa toisistansa voi erottaa eri soittokoneiden säveleitä,
-tahi valaistussa salissa noita lukemattomia valonsäteitä itse valon
-lähteistä, yhtä vähän saattaa maailman silloin Jumalasta erottaa.
-
-Kuinka syviä mietteitä me tapaammekin Johannes Skotilaisen
-kirjoissa, miten kauas hän tiedemiehenä ja ajattelijana onkin
-ehtinyt aikansa edelle: paljon vahinkoa on hän tehnyt Jesuksen
-Kristuksen viljavainiolla. Sovittaen kristinuskoa oman fllosofillisen
-järjestelmänsä kaavoihin, on hän eksynyt järkensä mitan mukaan
-arvostelemaan Häntä, "jonka ajatukset eivät ole meidän ajatuksemme",
-ja onnistuaksensa tässä työssä on hän mielikuvituksensa avulla
-raamatusta poistanut kaikki esteet, jotka kielsivät häntä olettamasta
-ihmisjärjen kykyä ja merkitystä raamatun arvoiseksi. Käsitys
-synnistä ja armosta, Kristuksen persoona ja lunastustyö, Jumalan
-kolminaisuus, sanalla sanoen Jumalan sanan kaikki syvimmät totuudet
-haihtuvat hänen järjestelmässään mielikuvituksen sumuihin, missä
-kuolemattoman ihmishengen tulevaisuuden toivo perustuksetta,
-sisällyksettä koditonna häälyy sinne tänne, ja ijankaikkinen elämä
-kadottaa kaiken todellisuutensa. Ei voi tämmöinen ajattelija, miten
-ihmeteltävä hänen tieteellinen kantansa sitten monessa suhteessa
-onkin, ohjata eksyvää aikakauttansa oikealle tielle, ei kelpaa hän
-Jumalan välikappaleeksi johdattamaan etsiviä sieluja pimeydestä
-Herran ihmeelliseen valoon. Suotta hän esim. kirjoitti Gottschalkia
-vastaan, sillä hänen oma käsityksensä synnistä ja armosta oli paljoa
-pintapuolisempi kuin tämän olikaan. Hän vain lisäsi häiriötä, eksytti
-ihmisiä, esimerkillään houkutellen heitä yhä enemmän laiminlyömään
-jumalallisen sanan oikeata tutkimista. On kyllä totta, ettei Johannes
-Skotilainen omalle aikakaudelleen tuottanut aivan paljo vahinkoa,
-hän kun oli siksi syvämietteinen ja tieteellisesti oppinut, ettei
-häntä silloin vielä ensinkään käsitetty, vaan myöhempien aikojen
-uskonoppi oli sitä suuremmassa vaarassa eksyä samoja eksyttäviä
-jälkiä vaeltamaan, kuin hänen neronsa keksimä tie oli viehättävä ja
-taitavasti viitoitettu.
-
-Samaan aikaan kuin Gottschalkin synnyttämä riita häiritsi kirkkoa
-ja Johannes Skotilainen kylvi filosofiansa vaarallisia siemeniä
-sen maahan, veti eräs toinenkin harhaoppi yhä suuremmassa määrässä
-kaikkien ajattelevien huomion puoleensa. Se koski Herran ehtoollista.
-V. 831 julkasi Korbein luostarin silloinen abboti _Paschasius
-Radbertus_ (k. 865) "Herran ruumiista ja verestä" nimisen kirjan,
-joka oli omiansa suistamaan oppia Herran pyhästä ehtoollisesta
-kerrassaan väärälle uralle. Aluksi ei tämä kirja herättänyt mitään
-suurempaa huomiota, mutta kun saman luostarin munkki _Ratramnus_,
-joka vihasi esimiestänsä ja pyrki hänen sijallensa, v. 844 kirjoitti
-vastakirjan, koettaen saada Radbertusta epäluulon alaiseksi, syntyi
-asiasta vilkas ja kiivas kiista. Tässä tulee meidän huomata,
-että oppi Herran ehtoollisesta vielä oli kehittämättä, sekä että
-Radbertuksen ja hänen vastustajainsa toisistaan eriäviä mielipiteitä
-tapaamme jo kirkkoisien kirjoissa. Nyt syntyvä riita ei siis edusta
-uusia mielipiteitä, vaan jo aikoja sitten kuultuja, mietteitä,
-vaikka niiden kokoaminen ja muodostaminen vastakkaisten ja keskenään
-riitaisten puolueitten väitteiksi antaa niille omituisen, vanhan ajan
-käsitystavasta jossain määrin eroavan muodon. -- Mukaantuen aikansa
-aistillisuuteen uupuneen katsantotavan mukaan, opetti Radbertus,
-että Herran ruumis ja veri pyhässä ehtoollisessa papillisen
-siunauksen kautta _muuttuvat_ Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
-Jotta eivät ihmiset kammoksuisi syödä ja juoda Herran ruumista
-ja verta -- niin hän käsitti tämän salaisuuden -- säilyttävät
-ehtoollisaineet alkuperäisen ulkomuotonsa, hajunsa ja makunsa, vaikka
-ne täydellisesti ovat muuttuneet, Radbertuksen ehtoollisoppi eksyy
-tämän lisäksi toisessakin kohden. Hän näet väittää, että ainoastaan
-uudestasyntyneet Kristuksen ruumiin jäsenet voivat kohota siihen
-korkeuteen, jossa tämä kallis armonlahja on tarjona; uskottomat
-eivät ensinkään nauti Herran ruumista ja verta. Hänen opissaan
-yhtyvät sittemmin aivan vastakkaisten puolueitten mielipiteet. --
-Vastustaessaan abbottiansa, huomautti Ratramnus siitä, että Herran
-ehtoollisessa löytyy jotain näkymätöntä, jota vain uskon silmä näkee.
-"Tuo pyhä ruoka alttarilla ei ole Herran varsinainen ruumis, vaan
-tämän ruumiin kuva, samassa merkityksessä kuin leipä kuvaa Kristuksen
-uskovaista seurakuntaa," kirjotti hän, siten kieltäen Herran
-ruumiillisen läsnäolon ehtoollisessa.
-
-Vaikka ajan etevimmät teologit, Rabanus Maurus, Johannes
-Skotilainen y.m. asettuivat Ratramnuksen puolelle, vastustaaksensa
-Radbertuksen eksyttäviä väitteitä, saavuttivat nämä aikojen
-kuluessa yhä enemmän kannatusta, kunnes hänen ehtoollisoppinsa n.s.
-_transubstantiationioppi_ (muuttumisoppi), kuten vasta saamme nähdä,
-ennen pitkää määrättiin kirkon opiksi. Turhaan huomautettiin jo tähän
-aikaan sitä vastaan: Jos meidän täytyy kaikki nähdä voidaksemme
-uskoa, eihän sitten uskoa ensinkään enää tarvitakaan, -- keski-aika
-ei jaksa näkemättä uskoa, se luottaa kernaammin jos minkälaisiin,
-aistillisuuden orjuuteen sortaviin kertomuksiin, kuvauksiin ja
-toimituksiin, kuin Herran sanan horjumattomiin todistuksiin.
-Kummastelisimmeko, että se eksymistään eksyi?
-
-
-
-
-IX.
-
-Kyrillys ja Methodius.
-
-
-    Peljätköön Herraa kaikki maa: häntä peljätköön kaikki maan piirin
-    asuvaiset. Ps. 33: 8.
-
-Jo kuudennella ja sittemmin kahdeksannella vuosisadalla oli
-_slavilaisia_ uudisasukkaita Tonavan pohjoispuolelta muuttanut
-tämän virran eteläpuolella oleviin maihin. Kreikkalaisen kirkon
-toimesta pääsivät nämä vähitellen kristinuskon osallisuuteen, ja
-sama kirkko rupesi tähän aikaan julistamaan pelastuksen sanomaa
-myöskin Itä-Rooman keisarikunnan rajojen ulkopuolella asuville
-slavilaisille kansoille. Tämänkin lähetystoimen syrjäinen työ on
-säilyvä kirkkohistorian lehdillä, vaikkei se ole omiansa herättämään
-niiden huomiota, jotka arvostelevat ihmiskunnan menneitä vaiheita
-ulkonaisesti loistavain urotöiden pettävän mitan mukaan. Etenkin
-muistettavat ovat veljekset _Kyrillus_ ja _Methodius_, joille
-historia on omistanut nimen "Slavilaisten apostolit".
-
-Kertomuksen mukaan olivat nämä miehet kotoisin Thessalonikasta. He
-olivat ylhäistä sukua ja hyvin rikkaita. Kyrillus sai kasvatuksensa
-Konstantinopolissa. Tuo mahtava, hovin suosima ja oppinut Fotius oli
-hänen opettajansa, ja loistava tulevaisuus oli hänellä maailmassa
-tarjona, vaan ijankaikkisen elämän valo, joka pääkaupungin silloisen
-turmeluksen uhallakin oli löytänyt tien hänen sydämmeensä,
-vaati häntä myymään kaiken tämän ja pyhittämään elämänsä sille
-Herralle, jonka valtakunnan aarteet eivät ole löydettävissä kuin
-itsensäkieltämisen ja alentumisen lihalle ja verelle vaikealla
-tiellä. Hän antoi vihkiä itsensä papiksi ja oleskeli jonkun ajan
-eräässä luostarissa. Myöhemmin tapaamme hänen erakkona vuoriseudussa,
-yksinäisyydessä miettimässä tulevaisuuttansa. Tänne saapui hänen
-veljensä Metodiuskin, joka, kyllästyneenä tämän maailman lumoaviin
-lupauksiin, oli luopunut korkeasta valtionvirastaan, palvellaksensa
-yksin Herraa. Työttömyydessä eivät veljekset kuitenkaan aio
-aikaansa viettää, he tahtovat uhrata kaikki voimansa julistaaksensa
-pakanoillekin sitä pelastuksen sanomaa, joka niin monesti oli
-täyttänyt heidän sydämmensä sanomattomalla ilolla. Ensin loivat
-he silmänsä Mustanmeren pohjoispuolella asuviin _Katsarilaisiin_,
-jotka v. 838 olivat solmineet jonkunlaisen liiton Itä-Rooman
-kanssa. Tämän pakanallisen kansan keskuudessa löytyi jo ennestään
-ainakin muutamia kristityitä, mutta Jumalan valtakunnan tulevaisuus
-siellä näytti hyvinkin kolkolta. Paitse pakanuuden vastustusta
-täytyi nim. sikäläisen kristinuskon kestää myöskin Juutalaisten ja
-Muhammedilaisten yrityksiä levittää uskontoansa näillä seuduin.
-Aavistaen vaikean asemansa, lähettivät Katsarilaiset keisari Mikael
-III:lle näin kuuluvan kirjeen: "Lähetä meille oppinut mies, joka
-meitä voi neuvoa katolisessa uskossa, sillä milloin koettavat
-Juutalaiset, milloin Muhammedilaiset meille uskontoansa tyrkyttää,
-vaan emme tiedä, minne kääntyä. Sentähden olemme päättäneet
-kysyä neuvoa korkeimmalta ja katoliselta keisarilta." Nyt sai
-Kyrillus, jota myöskin kutsutaan nimellä Konstantinus, kehotuksen
-saarnata evankeliumia Krimin niemimaalla. Hän lähti matkalle, oppi
-Katsarilaisten kieltä ja toimitti jonkun ajan lähetyssaarnaajan
-vaikeata työtä heidän keskuudessaan. Epäilemättä oli tämän
-lähetysmatkan näkyvä tulos, josta muuten emme mitään varmuudella
-tiedä, hyvin vähäpätöinen. Ostettuaan muutamia orjia vapaiksi,
-kasvattaaksensa näitä sikäläisen lähetystoimen jatkajiksi, palasi
-Kyrillus kotimaahansa, jättäen Katsarilaisten pakanalliseen maahan
-kylvämänsä ijankaikkisen elämän sanat elon Herran siunattaviksi. --
-Samaan aikaan levisi kristinuskon valo _Bulgariaankin_. Sikäläisen
-ruhtinaan _Bogoriksen_ kerrotaan antaneen kastaa itsensä, kun hänelle
-näytettiin erään munkin _Methodiuksen_ maalaama taulu, joka kuvasi
-ijankaikkisen kadotuksen, tuskia. Oliko tämä Methodius Kyrilluksen
-veli, vai toinen mies, sitä ei varmuudella tiedetä. Itse kertomus
-Bogoriksen kääntymisestäkin kätkeytyy, niinkuin tämän lähetystoimen
-vaiheet yleensä tarujen hämärään.
-
-Luotettavammat tiedot on meillä Kyrilluksen ja hänen veljensä
-Methodiuksen vaikutuksesta Mährissä. Tämä maa oli Kaarle Suuren
-aikana joutunut frankilaisvallan alle, ja sen pieni kristillinen
-seurakunta, jota maan pakanalliset asukkaat uhkasivat perikadolla,
-oli uskottu Salzburgin piispan valvottavaksi. Kun mähriläinen
-ruhtinas _Radislaw_, joka vihasi Frankilaisia, kääntyi kreikkalaisen
-kirkon puoleen, saadaksensa lähetyssaarnaajia kansaansa opettamaan,
-saapuivat Kyrillus ja Methodius keisari Mikael III:nen kehotuksesta
-hänen maahansa (862). Heidän vaikutuksensa Mährissä osottaa selvästi,
-minkätähden historia heille on omistanut kunnianimen "Slavilaisten
-apostolit." Väsymättömällä ahkeruudella koetti etenkin Kyrillus
-oppia Maurilaisten kieltä, voidaksensa menestyksellä toimia
-heidän keskuudessaan. Hän perehtyikin siihen niihin määrin, että
-hän ennen pitkää hankki heille slavilaisen aapiston sekä käänsi
-ainakin suurimman osan raamattua ja tärkeimmät jumalanpalveluksessa
-tarvittavat kirjat tälle kielelle. Kyrilluksen nimi on siis
-slavilaisen kirjallisuushistoriankin ensimmäinen nimi. Näiden
-vaiheiden ohessa oli Radislaw muuttuneiden valtiollisten olojen
-vuoksi alkanut lähestyä läntisiä naapurikansoja ja latinalaista
-kirkkoa. Näin asiain ollen päättivät Kyrillus ja Methodius,
-jotka ilolla näkivät, miten heidän työnsä Mährissä alkoi kantaa
-hedelmiä, lähteä Roomaan suostuaksensa paavin kanssa lähetystoimensa
-jatkamisesta. _Hadrianus II_ ei tahtonut loukata Slavilaisten
-mainehikkaita lähetyssaarnaajia, joiden alttiiksiantavaisesta
-kristillisyydestä ja kyvystä ei saattanut olla kuin yksi mieli,
-vaikka heidän uskonnollinen katsantotapansa muutamissa kohdissa
-poikkesi latinalaisessa kirkossa vallitsevista mielipiteistä, eikä
-määrännyt heille uusia ohjesääntöjä noudatettaviksi. Methodius
-sai esteettömäsi itse Roomassakin toimittaa messun Slavilaisten
-kielellä. Kyrillus jäi Roomaan, hänen voimansa olivat jo uupuneet.
-Hän kuoli samana vuonna (867) eräässä luostarissa. Methodius
-sitä vastoin, jonka paavi v. 868 vihki Mährin arkkipiispaksi,
-palasi jälleen työalallensa. Innostuksella ja voimalla ryhtyi hän
-työtänsä jatkamaan, julistaen suurella menestyksellä evankeliumin
-sanomaa pakanoille, sekä neuvoen, varottaen, vahvistaen niitä,
-jotka jo olivat kastetut kristinuskoon. Arvaamattoman suuressa
-määrässä edistytti hänen työtänsä se seikka, että hän toimitti
-jumalanpalvelusta kansan omalla kielellä. Läntisen kirkon tänne
-toimittamat lähetyssaarnaajat ja papit sitä vastoin eivät nähneet
-mitään sanottavia hedelmiä työstään, sillä he eivät poikenneet
-kirkkonsa tavasta, vaan säilyttivät itsepäisesti latinaa
-kirkkokielenä. Eikä siinä kylliksi. Ennen pitkää alkoivat he kadehtia
-Methodiuksen voittoja, ja syyttivät häntä Roomassa harhaoppisuudesta,
-kun hän näet ei tunnustanut Pyhän Hengen käyvän ulos myöskin
-Pojasta, sekä soimasivat häntä uutistenpuuhaajaksi, joka halveksi
-kirkon kieltä ja loukkasi uskonnon pyhyyttä käyttämällä raakaa
-slavilaista kieltä jumalanpalveluksessa. Paavi _Juhana VIII_ kutsui
-Methodiuksen Roomaan tekemään tiliä toimestaan (879). Aluksi oli
-Juhana hyvinkin altis noudattamaan piispan vihamiesten vaatimuksia,
-ja hänen tarkoituksensa oli silminnähtävästi pakottaa Methodiusta
-luopumaan slavilaisen kielen käyttämisestä jumalanpalveluksessa
-ja muissa kirkollisissa toimituksissa, vaan jota kauemmin hän
-mietti asiaa ja keskusteli etevän määriläis-piispan kanssa, sitä
-selvemmin hän huomasi, ettei hän tässä saanut laatia jyrkkää kieltoa.
-Vaikkei Methodius taipunut myöntämään latinalaisen kirkon oppia
-Pyhästä Hengestä ainakaan täydellisesti oikeaksi, myönsi paavi
-hänelle oikeuden vaatia slavilaista kieltä käytettäväksi Mährin
-kirkoissa. Kuitenkin tuli pappien ensin lukea evankeliumi latinaksi,
-jonka jälkeen se oli käännettävä kansan kielelle. Jos ruhtinas
-kernaammin kuunteli latinankielistä kuin slavilaista messua, tuli
-papin toimittaa se latinaksi. Kuinka mieltynyt Juhana muuten oli
-Methodiukseen ja hänen työhönsä, näkyy muun ohessa eräästä hänen
-v. 880 kirjoittamastaan kirjeestä, jossa muiden kera löytyvät
-nämäkin sanat: "sitä aapistoa, jonka eräs filosofi Konstantinus
-[Kyrillus] on keksinyt, jotta Jumalan ylistys säällisesti kaikuisi
-silläkin kielellä, kiitämme täydestä syystä. Sillä p. raamattu
-kehottaa meitä ylistämään Herraa, ei ainoastaan kolmella kielellä
-[Jumalanpalveluksen kieliksi kelpaavina pidettiin ainoastaan
-heprean, kreikan ja latinan kieliä.] vaan kaikilla kielillä ja
-murteilla. Apostolikin kehottaa meitä rakentamaan seurakuntaa
-kielillä-puhumisella."
-
-Ilomielin palasi Methodius Mähriin työtänsä jatkamaan, vaan ei
-aikaakaan, ennenkuin uusia esteitä ja vaikeuksia ilmaantui. Hän oli
-nim. tuonut muassaan piispa _Vichingin_, toivoen hänestä paljon
-hyvää, mutta nämä toiveet pettyivät piankin. Viching liittyi
-esimiehensä vastustajiin ja hänen onnistui saada Radislawin
-jälkeisen, ruhtinas _Swatoplukinkin_ puolellensa, niin että Methodius
-ja hänen ystävänsä joutuivat vähemmistöön. Väsymätön arkkipiispa
-ei kuitenkaan suostunut minkäänlaisiin myönnytyksiin, vaikka hänen
-asemansa monesti oli hyvinkin vaikea. Methodius erotti Vichingin
-hänen virastaan sekä julisti Swatoplukin pannaan, vaan eivät
-nämäkään keinot auttaneet, kun samaan aikaan muutkin valtiolliset
-syyt liittyivät estämään hänen työtänsä. Mitä hän näissä vaiheissa
-kärsi, sitä ei ole historia lehdillänsä säilyttänyt. Methodiuksen
-kävi samoin, kuin jalojen henkilöiden usein käy: hänen elämänsä
-työ kävi yhä raskaammaksi, jota heikoimmiksi hänen voimansa
-riutuivat. Ihmiset eivät mitanneet hänen tuskaansa eivätkä lukeneet
-hänen kyyneleitänsä, yhtä vähän kuin hän itse oli altis suruansa
-heille valittamaan, vaan sitä rakkaammaksi kävi hänelle Herra. Ja
-vaikka Methodiuksen täytyikin nähdä, että hänen jalot toimensa
-säilyttää kansan kieltä jumalanpalveluksen kielenä olivat tuomitut
-kuolemaan hänen kanssansa, vaikka ei kukaan ole jälkimaailmalle
-kertonut hänen viimmeisistä toivottomista ponnistuksistaan, ja
-vaikka pintapuolisuus, kaivaten historiallisia todistuksia, etenkin
-semmoisia, jotka olisivat omiansa sen vaatimuksia tyydyttämään, ei
-ole altis häntä kunnioittaen muistamaan, pysyy horjumattomana Herran
-todistus: "-- koska kaikkinainen rangaistus käsissä on, niin ei se
-käy meille iloksi, vaan murheeksi; mutta sitte antaa hän rauhallisen
-vanhurskauden hedelmän niille, jotka siinä harjoitetut ovat."
-Methodiuksen kuolinvuotena pitävät toiset vuotta 885, toiset 892.
-
-Mähriläis-valtakunta hajosi v. 908, jolloin toinen puoli siitä
-yhdistettiin Unkariin, toinen Böhmiin. Mutta äidinkielinen
-jumalanpalvelus säilyi monessa paikoin todistukseksi, ettei
-Kyrilluksen ja Methodiuksen jalo aate voinut kokonaan joutua
-perikatoon.
-
-
-
-
-X.
-
-"Pimeä vuosisata."
-
-
-    Me haparoitsimme seiniä, niinkuin sokiat, ja pitelimme niinkuin
-    ne, joilla ei silmiä ole; me loukkaamme itsemme puolipäivänä
-    niinkuin hämärissä, me olemme pimeydessä niinkuin kuolleet. Jes.
-    59:10.
-
-Jos paavikunta yhdeksännellä vuosisadalla oli kohonnut ennen
-aavistamattomaan mahtavuuteen, paljastaa kymmenennen vuosisadan
-historia mitä kauheimmalla tavalla sen perikadon enteitä. Vanhan
-pakanallisen Rooman kurjimpien hallitsijain epäsiveellisyys ei luo
-silmiemme eteen inhottavampaa turmelusta, kuin "pyhän kaupungin" ja
-kristikunnan hengellisten ruhtinasten elämä kymmenennen vuosisadan
-pimeinä vuosina. Häveliäisyys kätkee kernaasti unohduksen pimeään
-tämän paavikunnan ulkonaisestikin niin kauhean surkean alentumisajan,
-mutta historian tuomitseva valo valaisee pimeän, vaatien meitä
-silmäilemään sitä lokaista, kaikkien intohimojen likaamaa tietä, jota
-kymmenennen vuosisadan paavit vaelsivat ijankaikkisuutta kohti. Se
-on opettava meille, tämä tie, miten epäluotettava kaikki ihmiskunnia
-ja voima on, se on muistuttava meitä siitä, että paavikunta, vaikka
-tämä sittemmin kohoaa vielä korkeammille kunnian kukkuloille kuin
-milloinkaan ennen, rakentaa huonolle perustukselle ja että sen kunnia
-noina vasta koittavan loiston ja mahtavuuden aikoinakaan ei ole kuin
-tyhjä varjo vain.
-
-Kaarle Suuren suku ei milloinkaan luopunut vaatimuksistaan hallita
-kirkkoa, vaan yhä kehnommiksi kävivät heidän yrityksensä säilyttää
-tätä valtaa. Kun _Kaarle Paksu_, joka yhdeksi valtakunnaksi
-yhdisti suuren kantaisänsä hallitsemat maat, v. 888 erotettiin
-hallitsijavirastaan ja tuo suuri valtakunta jälleen hajosi, oli
-tämä suku jo ehtinyt hautansa partaille. Se sammui Saksassa jo v.
-911, josta alkaen tämän maan uusi hallitsijasuku yhä suuremmalla
-menestyksellä sekaantuu kirkon hallitukseen. Paavikunta, joka
-Karolingein sortuessa ajaksi pääsi riippumattomaksi keisareista,
-joutui sensijaan vielä vaarallisemman vallan orjaksi. Italiassa
-taistelivat keskenänsä riitaiset aatelissuvut herruudesta, ja näiden
-mielivallasta riippuivat paavit kokonaan, koettamattakaan säilyttää
-kunniaansa ja piispallista arvoansa, V. 915 kruunasi paavi _Juhana X_
-Friaulin herttuan _Berengarin_, joka voitettuaan vastustajansa oli
-päässyt Italian herraksi, Länsi-Rooman keisariksi. Uutta hallitsijaa
-vastustamaan syntyi toinen puolue, jonka johtajina olivat Toskanan
-kreivi _Adalbert_ ja hänen lemmittynsä tuo siveettömyydestään
-kuuluisa _Teodora_ sekä hänen irstaiset tyttärensä _Teodora_ ja
-_Marozia_. Saavuttaaksensa suurempaa valtaa pitivät nämä tarkkaan
-silmällä paavikuntaa, jonka edustajat he ennen pitkää kokonaan
-kietoivat; verkkoihinsa. Asettaen paavin istuimelle lemmittyjänsä,
-jotka julkisesti rypösivät kaikissa paheissa, syöksivät nämä kurjat
-ihmiset paavin istuimen mitä inhottavimpaan lokaan. Tämänaikuisten
-paavien joukossa, joiden nimenä tavallisesti oli Juhana [Kertomus
-että mieheksi pukeutunut nainenkin tähän aikaan olisi ollut paavina
-on silminnähtävästi peruuton. Hänen nimensä olisi ollut _Johanna_,
-vaan tällä nimityksellä tarkoitetaan mahdollisesti kaikkia noita
-kurjia Juhana nimisiä paaveja, jotka tuon inhottavan naisvallan
-suojelemina toinen toisensa jälkeen istuivat "Pietarin istuimella."],
-näemme muiden kelvottomain kirkonjohtajien kera myöskin Marozian
-pojan, Juhana XI. Hänen aikanaan kasvoi hävyttömyys kauhean
-suureksi, vaan vieläkin julkisemmin rohkeni hänen seuraajansa
-_Juhana XII_, joka ainoastaan 19 vuoden ikäisenä, vaan perehtyneenä
-jos minkälaiseen siveettömyyteen, v. 955 korotettiin paaviksi,
-tyydyttää himojansa. Italialaisetkin, jotka näinä jumalattomina
-aikoina kyllä olivat tottuneet kaikenlaisiin paheisin, puhuivat
-hänestä inholla. Laterani-palatsi tehtiin siveettömyyden ja törkeän
-Jumalan pilkan kodiksi, ja Rooman maine tahraantui kristikunnan
-silmissä niihin määrin asti, ettei yksikään siveellinen nainen enää
-kehdannut pyhiinvaeltajana kaupunkia lähestyä. Muuten on _Juhana
-XII_ (hänen alkuperäinen nimensä oli Oktavianus) ensimmäinen paavi,
-joka, astuttuaan "Pietarin istuimelle", muutti nimensä, kuten
-paavit sittemmin tekivät. Tahtoiko hän tällä jossain määrin salata
-kehnoa maineitaan, vai koettiko hän sillä erottaa virkansa arvoa
-epäsiveellisestä elämästään, sitä emme tiedä, vaan varma on, että hän
-syöksi paavikunnan perikadon partaille. Sitä oudompaa on meistä, että
-Saksan mainio kuningas _Otto I Suuri_ alensi itsensä polvistumaan
-tämmöisen paavin jalkain juuressa. Mutta maailman kunnia häikäsi
-hänen silmiänsä, valtioviisaus ohjasi hänen askeleensa. Miten me
-ruhtinailta odottaisimme kristillistä mieltä, kun kirkon johtavat
-henkilöt tallaavat kaiken siveyden jalkojensa alle? -- Berengarin
-ahdistamana oli Juhana XII kääntynyt Oton puoleen saadaksensa häneltä
-apua. Tämä älysi, miten sopiva tilaisuus oli vahvistaa valtaansa
-ja hankkia itselleen keisarinkruunun. Hän saapui syksyllä v. 961
-Italiaan, jonka maan hän jo ennen oli valloittanut. Berengarin puolue
-luopui johtajastaan, kaikki kaupungit ja linnat avasivat Otolle
-porttinsa. Helmikuussa v. 962 tuli hän Roomaan, missä Juhana XII
-kruunasi hänen Rooman keisariksi. Mutta tuskin oli Otto lähtenyt
-pois Italiasta, ennenkuin uskoton heittiö liittyi Berengariin,
-koettaen yksissä hänen kanssaan saada Saksalaisten vihollisia
-sotaan keisaria vastaan. Vaan tyhjiin nämä hankkeet raukesivat. Jo
-seuraavana vuonna välkkyi jälleen Oton voittoisa miekka Italiassa.
-Hän saapui Roomaan, piti Pietarinkirkossa kirkolliskokouksen,
-joka oli tutkiva paavia vastaan tehtyjä kanteita. Itse oli hän
-puheenjohtajana. Säälien Juhana XII nuoruutta, lausui keisari: "hän
-on vielä lapsi, kentiesi hän parantaa tapojansa"; mutta kun paavi ei
-ensinkään saapunutkaan kokoukseen, vaikka häntä vaatimalla pyydettiin
-tulemaan, vaan sen sijaan käytti itsensä mitä röyhkeimmällä tavalla,
-loppui Oton kärsivällisyys. Ankaruuteen kehottivat häntä sitä
-paitse läsnäolijani huudot: "hän on kentiesi metsästysretkellä,"
-"hän on susi lammasvaatteissa" y.m.s., sekä nuo kauheat syytökset,
-jotka kaikkialta lausuttiin kirkon korkeinta edustajaa vastaan.
-Otto erotti Juhanan hänen virastaan ja määräsi kansan ja papiston
-jo ennen valitseman Leo XIII:nen paaviksi. Samassa tilaisuudessa
-vannotti hän Roomalaisia: "ett'eivät he enää milloinkaan saisi
-valita eikä vihkiä paavia ilman keisarin nimenomaista suostumusta
-ja vahvistusta." Roomalaiset kyllä tuon tuostakin koettivat päästä
-vapaiksi tästä keisarin "suojelusherruudesta," mutta Oton miekka ja
-hänen ankarat rangaistuksensa pakottivat heitä joka kerta luopumaan
-näistä yrityksistä. Noiden rettelöiden vaiheissa onnistui kyllä
-Juhana XII:nen lyhyeksi ajaksi saada virkansa takaisin, mutta
-hänen armonaikansa olikin jo lopussa. V. 964 tempasi vanhurskaan
-Jumalan kosto hänen korkeamman oikeuden tuomittavaksi. Äkillinen
-halvauksenisku teki lopun hänen kurjasta elämästään, hänen paraikaa
-täyttäessään synteinsä kauheata mittaa.
-
-Otto Suuri kuoli v. 973. Hänen jälkeistensä oli monesti hyvinkin
-työläs säilyttää saksalaista valtaa Italiassa, vaan paavikunnan
-yhä jatkuva kurja tila oli kuitenkin omiansa estämään kirkkoa
-ryhtymästä mihinkään tehokkaisiin toimiin keisarein uhkaavaa
-valtaa vastaan. Paavikunnan mainetta halventamaan ja sen oikeuksia
-loukkaamaan esiintyi nyt Franskankin kuningas _Hugo Kapet_. Hän
-oli Karolingien suvun sammuttua Franskassa v. 987 päässyt tämän
-valtakunnan kuninkaaksi, vaan Reimsin piispa _Arnaulf_ oli koettanut
-auttaa erästä Karolingein suvun polvelaista valtaistuimelle. Hugo
-vaati paavi _Juhana XV:tä_ erottamaan kapinallista piispaa hänen
-virastaan. Kun ei rangaistuksesta mitään kuulunut, päätti kuningas
-itse asettua tuomariksi. Hän kutsui kokoon kirkolliskokouksen
-Reimsiin v. 991. Huomattavat ovat Sensin piispan tässä tilaisuudessa
-lausumat sanat: "Ken on paavi komeassa puvussaan ja loistava kruunu
-päänsä päällä? Jos häneltä puuttuu rakkautta ja hän ainoastaan
-kerskaelee opistansa, niin on hän antikristus, joka on ottanut
-asuaksensa Jumalan temppelissä; mutta jos häneltä puuttuu oppiakin,
-niin hän on mykkä epäjumala, kuvapatsas, jolta ei kenenkään tulisi
-neuvoa kysyä." Huolimatta paavista erotti kokous Arnaulfin hänen
-virastaan, jonka sai oppinut _Gerbert_. Tämän kyllä täytyi jonkun
-vuoden kuluttua luopua piispanistuimestaan, kun paavi, jonka käskyä
-hän alussa vastusti, kutsuen häntä "Rooman syntinen piispa, joka on
-pidettävä huppanana ja pakanana", sai kannatusta taikauskoiselta
-kansalta, mutta tuntuvia iskuja oli paavikunta tässäkin riidassa
-saanut. Kaikkialta kuulemme moitetta, kuka tahansa uskaltaa
-asettua paavia vastustamaan, tämän maailman mahtavat hallitsevat
-mielensä mukaan paavikuntaa, jonka valtaa sitä paitse turmeluksen
-kauhea rutto lannistuttaa, masentaa! Onko sen mahtavuudenaika jo
-mennyt, kuolemanenteitäkö nämä kaikki ovat? Jos milloinkaan, niin
-olemme kymmenennen vuosisadan surkeita vaiheita silmäillessämme
-oikeutetut näin kysymään. Turhaan koettaa _Sylvester II_ (999-1003)
-korottaa paavikunnan sortuvaa valtaa: hänen kuoltuansa syöksyi se
-jälleen turmeluksen syvyyteen, luoden uudestaan silmiemme eteen
-tuota loppumatonta kurjuutta, joka jo toista vuosisataa on ollut
-sen ainoana tuntomerkkinä. Ja ikäänkuin aavistaen äärettömän
-syntivelkansa huokaelee kristikunta, kun kymmenennen vuosisadan ilta
-joutuu: "nyt tulee maailman loppu ja viimmeinen tuomio." Pellot
-heitettiin kylvämättä, rakennustyöt keskeytyivät, ja muut maalliset
-toimet jäivät sikseen, sillä yleisesti luultiin, että maailman
-loppu oli käsissä. Tietämättömyys ennusti ja taikausko uskoi vuotta
-1000 aikojen viimmeiseksi vuodeksi. Mikä varoittava muistutus,
-mikä voimallinen herätyssaarna itse tämä erehdyskin! Mutta kun tuo
-kammoksuttu vuosi oli kulunut umpeen, ei kristikunnan katseessa
-näkynyt katumuksen kyynelten jälkiä, vaan kevytmielisyyden iloa siitä
-että vaara muka oli ohitse. Luopunut on kirkko morsiuslupauksestaan;
-se ei enää, niinkuin menneinä päivinä, odota ylkänsä tuloa ilosta
-sykkivin sydämmin, se pelkää, kammoksuu sitä nyt!
-
-Kymmenettä vuosisataa kutsutaan täydestä syystä "pimeäksi
-vuosisadaksi." Jos jo yksin silloisen paavikunnan surkea tila
-oikeuttaisi meitä käyttämään tätä nimitystä, esiintyy se yhä enemmän
-oikeutettuna, jos luomme silmämme siihen kristikuntaan, joka "sokeana
-haparoitsee" tuon tahratun "Pietarin istuimen" juuressa. Menneiden
-aikojen tieteelliset harrastukset ovat miltei kerrassaan lakanneet:
-kymmenes vuosisata ei synnytä, ainoatakaan etevää tiedemiestä,
-joka pystyisi jatkamaan edellisen vuosisadan suurella vaivalla ja
-nerokkailla ponnistuksilla aljettua sivistystyötä. Jo alkoi aamu
-koittaa, kun yhdeksännen vuosisadan tähdet sammuivat keskiajan
-taivaalla, vaan yö tulikin, ja vaikka se, oli pitkä, ei syttynyt
-uusia tähtiä virittämään uutta valoa. Turhaan koettaa jumalanpalvelus
-pukeutua entistä viehättävämpään ulkomuotoon, pyytäen kauniilla
-maalauksilla ja sointuvammalla veisulla kehottaa kristikuntaa
-hartauteen, turhaan rakennetaan komeimpia kirkkoja, joihin kootaan
-yhä enemmän pyhäinjäännöksiä muistuttamaan menneiden aikojen jaloista
-Herran tunnustajista: taikausko, hengellinen sokeus ja maallisiin
-kiintynyt mieli sekoittaa myrkkyänsä kaikkiin oloihin, estäen
-niitäkin, jotka halasivat pelastusta ja vapautta, sammuttamasta
-ijankaikkisuuden janoansa. Tämän maailman kaavoihin pakotetaan
-kristinuskon ilmiöt toinen toisensa perästä. Ei siinä kylliksi,
-että paavi yhä suuremmassa määrässä tuli riippuvaksi keisarista;
-arkkipiispatkin ja piispat sortuivat läänityslaitoksen orjuuttavaan
-palvelukseen, kun he ruhtinailta vastaanottivat suuria maanalueita,
-joita he kyllä rikkaina kirkonruhtinaina monesti hallitsivat hyvinkin
-vapaasti, vaan jotka myöskin velvottivat heitä maksamaan veroa
-sekä sotapalveluksella ja muilla kuuliaisuudenosotuksilla nöyrästi
-palvelemaan läänitysherrojaan. Sormus ja sauva, jonka he n.s.
-_investiturin_ kautta virkaan astuessaan näiltä saivat, kuvasivat
-tätä pappissäätyä alentavaa orjuutta. Jota suuremmassa määrässä
-papiston maailmallinen mieli houkutteli sitä halajamaan korkeita ja
-tuottavia virkoja, sitä tavallisemmaksi tuli myöskin tuo turmiollinen
-_simonia_ [Nimi johtuu Simonista, joka apostoleilta pyysi rahalla
-ostaa voimaa tehdä ihmisiä osallisiksi Pyhän Hengen lahjasta (Apost.
-T. 1. 8).] eli hengellisten virkojen rahasta myyminen. Millaisia
-nuo ostetut arkkipiispat ja piispat olivat, miten he saarnasivat
-parannusta mahtaville suosijoillensa ja lukuisille alamaisillensa,
-joiden uskollisuudesta heidän asemansa monesti kokonaan riippui, on
-helppo käsittää. Miten surkea papiston tila oli, käy selville esim.
-Veronan piispan _Rateriuksen_ (k. 974) eräästä meille säilyneestä
-kertomuksesta. Hän taisteli kiitettävällä innolla ja voimalla kirkon
-ja sen palvelijain karttuvaa turmelusta vastaan, jonka vuoksi hän
-saikin paljon kärsiä. Lainaamme tähän otteen hänen kertomuksestaan:
-
-"Mitkä tuskat odottanevatkaan niitä, jotka laiminlyövät heille
-uskotun lauman ruokkimisen eivätkä lakkaa rypömästä paheiden loassa.
-Heidän alituisena toimenansa ovat maailmalliset huvit, metsästykset
-ja linnunpyynnit -- he vieraantumistaan vieraantuvat raamatulle.
-He tietävät paremmin, paljonko pelissä erehtyminen maksaa, kuin
-mitä pelastustotuus vaatii. He pitävät enemmän näyttelijöistä kuin
-papeista, enemmän vekkuleista kuin hengellisistä, enemmän juomareista
-kuin tiedemiehistä, enemmän irstaisista kuin kainoista ihmisistä.
-He halajavat kreikkalaisia koristuksia, babylonialaista komeutta ja
-ulkomaalaista loistoa. Heidän ateriansa ovat monet ja vaihtelevaiset;
-joka niissä rohkein on, hän on etevin, arin herkkusuu paras, suurin
-ahmatti kiitettävin. Viinin nauttimisesta pullistunein poskin
-istahtavat he kuorsuvien, kultaisten ohjasten ja hopeaketjujen
-koristamien oristen selkään, samoten kaikenkaltaisiin humalan
-määräämiin huveihin. Ei silloin muisteta Häntä, joka istui aasin
-selässä suurena ja taistelussa voimallisena. Maailman kuninkaita
-koetetaan voittaa loistossa, vaan ei suinkaan pyritä apostolein
-kaltaisiksi köyhyydessä."
-
-Jos luomme silmämme luostareihin, huomaamme piankin, että ajan
-yleinen turmelus on rohjennut astua näidenkin itsensäkieltämisten
-ja rukousten hiljaisten turvapaikkojen kynnysten yli. Abbotina on
-usein joku siveetön maallikko, joka ylöllisellä ja hävyttömällä
-esimerkillään houkuttelee munkit pitkälle turmeluksen tiellä.
-Naisluostareihinkin pääsevät ennenpitkää juurtumaan kaikenkaltaiset
-paheet, joita ei nunnien menneiltä ajoilta peritty pyhyyden maine
-enää riitä salaamaan. Arveluttavan usein on esim. näiden maailmasta
-eronneiden naisten pyhiinvaellukset Roomaan sitä laatua, että aivan
-toinen nimi paljon paremmin soveltuisi heidän matkoilleen. Mutta
-totuuden Henki, joka pimeimpinäkin aikoina vaikuttaa seurakunnassa,
-ei nytkään ole poistunut kirkosta. Jos tarkkaan tutkimme kymmenennen
-vuosisadan vaiheita, huomaamme kaiken tuon äärettömän turmeluksen
-uhallakin paremman ajan enteitä. Juuri luostarein muurien sisässä
-kytee vielä siellä täällä ijankaikkisen elämän liekki, ja kirkon
-surkeata tilaa katselevat näistä vakaalle miettimiselle pyhitetyistä
-laitoksista ainakin muutamat hurskaat kyynelsilmin. Eikä ilmaise
-tämä hiljainen suru ainoastaan heikkoutta, voimattomuutta! Näissä
-kyyneleissä kuvastuu ajan omatunto, joka Herran armosta ei ole
-päässyt kokonaan nukkumaan.
-
-Kaukaisessa Englannissa, missä kuningas _Alfred Suuri_ (871-890)
-jalolla sivistystyöllään oli koettanut auttaa tuota vanhaa
-kristillistä sivistystä, jonka Tanskalaisten ryöstöretket olivat
-miltei kokonaan hävittäneet, uuteen eloon, näemme kymmenennen
-vuosisadan pimeässä jalon _Dunstanin_ taistelevan raakuutta
-ja siveettömyyttä vastaan. Tämä merkillinen mies oli saanut
-kasvatuksensa Glastonburyn luostarissa, missä hän ennen pitkää
-herätti huomiota nerollaan ja hurskaalla elämällään. Kun hänen
-kadehtijansa moittivat häntä siitä, että hän niin ahkeraan kokoeli
-itselleen maallisia tietoja, päätti hän uhrata kaiken aikansa
-raamatun tutkimiseen. Jos hänen maineensa jo tähän aikaan oli
-suuri, kasvoi se nyt kasvamistaan, kun hän lisäksi sai laajemman
-vaikutusalankin. Oltuaan jonkun aikaa hovin rippi-isänä, määrättiin
-hän nim. jo v. 942 Glastonburyn luostarin abbotiksi. Dunstan oli
-yksi noita harvoja, joita ajan voimallinen virta ei jaksanut
-temmata muassaan. Jota suurempi turmelus kaikkialla oli, sitä
-miehuullisemmin hän asettui vastarintaan. Hänen kädessään loisti
-sivistyksen ja kristillisyyden tulisoitto, uhaten polttaa tuhaksi
-nuo nimikristillisyyden ja siveettömyyden kehnot majat, joita tähän
-aikaan runsaasti löytyi hänen isänmaassaankin. Kyllä koettivat
-ihmiset monesti turmeluksen mereen sammuttaa tätä tulisoittoa, vaan
-yritykset eivät onnistuneet, sillä sitä piteli rautainen käsi,
-josta sitä ei ollut helppo temmata pois. Harvinaisella voimalla ja
-uskonnollisella innostuksella perkkasi Dunstan omansa ja monen muun
-englantilaisen luostarin, korottaen isänmaansa munkkielämän korkealle
-kannalle. Profeetan pyhällä kiivaudella saarnasi hän elämällään ja
-työllään niin jalosti ajan turmelusta vastaan, että kaiku kuului
-kaukaisiinkin maihin. Ja jos hän ei aina säilyttänytkään tuota
-kristillistä malttia ja tosi viisautta, josta Herran valistuneet
-välikappaleet tunnetaan, niin siunasi armon Jumala kuitenkin
-hänen työtään, kasvattaen hänen kylvöstään rikkaita hedelmiä
-vielä syntymättömien sukupolvien hyväksi. Kuningas _Edwy_, jonka
-avioliittoa erään sukulaisen kanssa Dunstan oli ankarasti moittinut
-ja laittomaksi julistanut, ajoi hänen maanpakolaisuuteen ja ryhtyi
-sitten hävittämään tuon ankaran uskonpuhdistajan työtä. Mutta
-kansa nosti kapinan kuningasta vastaan, ja tämän täytyi kutsua
-ankara munkki kotia. _Barfordissa_ v. 959 pidetty kirkolliskokous
-nimitti Dunstanin suuren hiippakunnan piispaksi ja seuraavana
-vuonna korotettiin hän Kanterburyn arkkipiispaksi. Tässä virassa on
-hän vaikuttanut sanomattoman paljon hyvää siunaukseksi Englannin
-kirkolle. Hän hoiti sitä väsymättömällä voimalla kuolemaansa
-asti v. 988. -- Katsellessamme Dunstanin voitollista taistelua
-jumalattomuuden ruttoa vastaan, on meistä kuin kymmenennen vuosisadan
-pimeässä kuulisimme suuren Paimenen äänen: "minä olen teitä läsnä
-joka päivä maailman loppuun asti."
-
-Vielä suuremman merkityksen kuin Englannissa saavutti munkkilaitos
-eräässä toisessa maassa. Tarkoitamme _Burgundia_, missä kreivi
-_Berno_ v. 909 perusti _Klugnyn_ kuuluisan luostarin. Se asetettiin
-välittömästi paavin suojeluksen alaiseksi, eikä siis riippunut,
-niinkuin tämän ajan luostarit yleensä, kenenkään piispan tahi
-mahtavan ruhtinaan mielivaltaisista määräyksistä. Abboteinsa _Odon_
-ja _Odilon_ johtamana kasvoi Klugnyn luostarin maine ennen pitkää
-arvaamattoman suureksi Kaikki kiittivät sen viehättävän kaunista
-jumalanpalvelusta ja sen munkkien ankaran siveellistä elämää. Jonkun
-ajan kuluttua liittyi luostari toisensa perästä lähellä Klugnyn
-seutuja ja kaukanakin niistä liittoon tämän luostarin kanssa,
-muodostaen sääntönsä ja alistaen elämänsä sen määräysten mukaan.
-Arvaamattoman suuresta merkityksestä on tämä liitto kristikunnan
-kehitykselle. Sen silmämääränä oli kirkon vapauttaminen tuosta
-kurjasta alentumisentilasta, johon etenkin kymmenennen vuosisadan
-surkeat olot olivat sen sortaneet. Jo seuraavan vuosisadan vaiheet
-tietävät kertoa suuria tästä yhdistyksestä, johon ennen pitkää
-kuului 2000 luostaria. Tässä huomautamme vain siitä, että Klugnyn
-luostarista astui esille se mies, jonka hallitsemana paavikunta
-kohosi ennen tuntemattomaan mahtavuuteen.
-
-Ennenkuin kymmenennen vuosisadan aurinko menee mailleen, näemme sen
-valossa, miten kristinuskon siemenet alkavat itää kirkkohistorialle
-vielä aivan vähän tunnetuissa, vieläpä kokonaan vieraissakin maissa.
-Se lupaa, tämä aurinko, laskiessaan enemmän kuin puolipäivän
-sumuisina hetkinä. V. 972 kastettiin Tanskan ensimmäinen kuningas
-_Harald Sinihammas_, ja hänen Englannissa kasvatettu poikansa
-_Knut Suuren_ aikana vakaantui kristinusko Tanskassa. Samaan
-aikaan työskentelivät anglosaksilaiset lähetyssaarnaajat Norjassa
-sillä menestyksellä, että valtakunnan kuninkaatkin alkoivat
-masentaa pakanoitten vastarintaa. _Olov Tryggvason_ (996-1000)
-pakotti alamaisensa kristinuskoon valitettavasti monesti
-hyvinkin väkivaltaisilla keinoilla. Kaukaiseen _Islantiin_,
-vieläpä _Grönlantiinkin_ ehti jo tähän aikaan pelastuksen sanoma
-todistukseksi, ettei pimeinkään aika voi tyhjäksi tehdä Herran sanaa,
-joka todistaa: -- "kaikki pakanain luodot pitää Häntä kumartaman,
-kukin paikastansa". -- Ruotsin toinen kuuluisa lähetyssaarnaaja
-oli "pyhä" _Sigfrid_, joka v. 1007 kastoi _Olov Sylikuninkaan_. --
-V. 973 asetettiin piispanistuin _Pragin_ kaupunkiin Böhmiin, johon
-maahan kristinusko Mähristä oli levinnyt. Samaan aikaan valaisivat
-evankeliumin ensimmäiset säteet myös _Unkarin_ ja _Puolan_ asukkaita,
-"taivuttaen heidänkin jalkansa" pakanuuden pimeiltä poluilta "rauhan
-tielle."
-
-Kymmenennen vuosisadan historiaan kuuluu myöskin kertomus sen
-kansan kääntymisestä, joka nykyjään muodostaa maailman suurimman
-valtakunnan. Vielä kauan sen jälkeen kuin _Rurik_ v. 862 perusti
-_Venäjän_ valtakunnan, kätkeytyi sen asukasten vaiheet pakanuuden
-pimeään. Muhammedilaiset uhkasivat uskonnollaan riistää tältä
-kansalta sen tulevaisuuden suuren tehtävän olla kristinuskon
-itäisenä suojelusmuurina pakanamaailmaa vastaan. Mutta kaikkivaltias
-Jumala, joka hallitsee kansojen vaiheet, ei sitä sallinut.
-Kristinuskon ensimmäiset vaiheet Venäjällä ovat seuraavat. Ruhtinas
-_Igorin_ leski _Olga_ lähti v. 955 Konstantinopoliin, missä hän
-kastettiin kristinuskoon. Hänen poikansa poika oli _Wladimir_,
-tunnettu liikanimellä "suuri", jonka aikana Venäjän kansa kääntyi
-kristinuskoon. Tämän ruhtinaan elämä ei suinkaan ollut omiansa
-ennustamaan mitään hyvää kristinuskolle. Wladimir oli julma, hänellä
-oli 800 vaimoa ja hän oli hyvin mieltynyt kansansa pakanallisiin
-jumaliin. Hänen kääntymisestään kertoo historia seuraavaa. Sekä
-kristityt että juutalaiset ja muhammedilaiset lähetyssaarnaajat
-olivat saapuneet Wladimirin luokse, kaikki kehottaen häntä kääntymään
-uskontoonsa. Muhammedilaisille vastasi ruhtinas: "me emme saata
-elää viinatta", ja kun Juutalaiset hänelle kertoivat, miten heidän
-Jumalansa viha oli hajoittanut heidät kaikkiin maihin, tiuskasi hän:
-"te Jumalan hylkäämät uskallatte tulla muita neuvomaan; me emme
-tahdo menettää isänmaatamme". Läntisen kirkon lähetyssaarnaajille
-lausui Wladimir: "meidän esi-isämme eivät ole uskoneet paaviin",
-eikä miellyttänyt häntä itäisenkään kirkon tänne lähettämä oppinut,
-vaikka tämä kyllä koetti parastansa tehdä. Kuitenkin päätti Wladimir
-lähettää muutamia luotettavia miehiä omin silmin tutkimaan, mikä
-hänelle tarjotuista uskonnoista olisi paras. Kun nämä palasivat
-matkaltansa, kertoivat he ihastuksella kreikkalaisen kirkon
-loistavasta jumalanpalveluksesta, jota Sofian kirkossa ihmetellen
-olivat ihailleet, sekä lausuivat: "jos kreikkalainen laki ei olisi
-kaikkia muita parempi, niin ei suinkaan sinun kantaäitisi Olga, tuo
-ihmisistä viisain, olisi päättänyt antautua sen turviin". Nyt kokosi
-Wladimir suuren sotajoukon, marssi Kersoniin, jonka hän valloitti,
-ja vaati nyt Konstantinopolin hovilta keisarin sisarta _Annaa_
-puolisokseen. Vaatimukseen suostuttiin, luvattiinpa uhkaavalle
-vieraalle vielä ehdottomasti taivaan valtakunnan autuus, jos Wladimir
-antaisi kastaa itsensä kristinuskoon. Muukalainen ei enää epäillyt,
-vaan antoi itsensä kastaa (988), toi pelosta vapisevan morsiamensa
-_Kieviin_, ajoi pois kaikki vaimonsa ja ryhtyi heti kansansa
-kääntämiseen. Kaikki epäjumalankuvat hävitettiin, mikä milläkin
-tavalla, ja kansa, ylhäiset ja alhaiset, miehet, naiset, lapset
--- kaikki saivat määrätyllä hetkellä käskyn astua Dnjepervirtaan.
-Kreikkalaiset papit, jotka Wladimir oli tuonut muassaan, lukivat
-rukoukset, ja kun kansa tällä tavoin oli kastettu, siunasi Wladimir
-"uusia lapsiaan". Tämmöinen on kertomus -- miksi koettaisimme sitä
-koristella? Ihmeiden Jumala, jonka sallimuksesta tämä tapahtui, voi
-saada evankeliuminsa valoa säteilemään tuhansiin sydämmiin, jos alku
-näyttäisikin vaikka kuinka arvottomalta ja kehnolta!
-
-Väsyneenä, nimettömän turmeluksen rasittamana uupui kymmenes
-vuosisata hautaansa. Mutta ei sekään siirtynyt pois, opettamatta
-meille paljon. Sen vaiheet säilyvät historian lehdillä, kertoen
-kaikille, jotka tahtovat niistä jotain oppia, suuria Jumalan
-vanhurskaudesta ja armosta.
-
-
-
-
-XI.
-
-Hildebrand.
-
-
-    Totisesti on sula petos kukkuloilla ja kaikilla vuorilla:
-    totisesti on Israelin autuus ainoassa Herrassa meidän
-    Jumalassamme. Jer. 3: 23.
-
-V. 1033 astui _Benediktus IX_ paavien istuimelle. Hän oli vasta
-12 vuoden ikäinen, mutta harjaantunut jos minkälaisiin synteihin.
-Roomalaisetkin, joiden siveellisyydentunteet kyllä olivat
-veltostuneet kymmenennen vuosisadan turmeltuneissa oloissa,
-katselivat mielikarvaudella kuuluisan piispanistuimensa rappiotilaa.
-He karkoittivat Benediktuksen ja valitsivat hänen sijaansa _Sylvester
-III:nen_ (1044). Mutta jo muutaman viikon kuluttua palasi Benediktus
-Roomaan ja valloitti lateranipalatsin. Kevytmielisen lapsen tavoin
-möi hän sitten kruununsa _Gregorius VI:lle_, joka suostui tähän
-simoniakauppaan pelastaaksensa paavikuntaa perikadosta. Eikä siinä
-kylliksi. Jonkun ajan kuluttua alkoi Benediktus katua kauppaa ja
-esiintyä paavina jälleen. Gregorius ei luopunut virastaan, ja kun
-Sylvesterkin puolestaan piti itseään ainoana oikeutettuna "Pietarin
-jälkeisenä", oli siis Roomassa yhtaikaa kolme paavia. Syvään on
-paavikunta vaipunut!
-
-Saksan kuninkaana oli tähän aikaan Henrik III. Hän oli vakava,
-älykäs ja oikeutta harrastava ruhtinas, ja sitä paitse oli hänen
-sydämmensä altis kannattamaan ajan paraita uskonnollisia pyrinnöitä.
-Vallanhimonsa ja maallisen mielensä pimittämänä hän ei kyllä näe,
-että Herra yksin voi auttaa kristikuntaa sen surkeasta tilasta,
-mutta hän koettaa kumminkin rakentaa salpoja tuolle äärettömälle
-sekasorrolle ja siveettömyydelle, joka uhkaa kaikki turmella ja
-ansaitsee tästäkin syystä kunnioitusta. Vahvistettuaan valtaansa sekä
-idässä, pohjassa että lännessä, esiintyi Henrik Italiassa v. 1046.
-_Sutrissa_ pidetty kirkolliskokous erotti kaikki kolme simoniaan
-vikapäätä paavia heidän virastaan ja valitsi uuden, joka sitten
-Pietarinkirkossa kruunasi Henrikin Rooman keisariksi. Mieltymys
-oli niin yleinen, että Roomalaiset, sekä hengellinen sääty että
-maallikot, vapaaehtoisesti tarjosivat keisarille Pietarin istuimen
-isännyyden. Lisäksi tehtiin se päätös, ettei vastedes ilman keisarin
-suostumusta paavia valittaisi eikä vihittäisi, Näin oli paavikunta
-siis kerrassaan joutunut maallisen vallan alamaiseksi; keisari
-yksin asetti seuraavat paavit heidän virkaansa. Kun esimerkiksi v.
-1047 paavinistuin joutui avonaiseksi, kääntyivät Roomalaiset Henrik
-III:nen puoleen, pyytäen häntä määräämään uuden paavin. Ei ollut
-keisari hidas noudattamaan tätä pyyntöä, sillä hän pyrki kaikkialla
-vahvistamaan kasvavaa valtaansa. Hän asetti erään sukulaisensa,
-Toulin piispan _Brunon_, joka paavina on tunnettu nimellä _Leo
-IX_, kirkon johtajaksi. Vaan jo onkin se aika koittamassa, jolloin
-paavikunta herää pitkästä unestaan ja alkaa taistella vapauttamisensa
-puolesta. Kun Leo IX saapui Roomaan, oli hänen muassaan se mies,
-jonka valtaava henki ja rautainen tahto oli johtava kirkon kehityksen
-uudelle uralle. Tämä mies oli munkki _Hildebrand_.
-
-Tähän nimeen liittyvät ikäänkuin keskipisteesen senaikuisen
-kristikunnan jaloimmat aatteet, asettaen historian näyttämölle
-miehen, jonka vertaista ei joka aika synnytä. -- -- Hildebrand syntyi
-talonpoikaisista vanhemmista pienellä maatilalla Toskanassa lähellä
-_Soanan_ kaupunkia. Ensimmäisen kasvatuksensa sai hän eräässä Rooman
-luostarissa, missä hän alusta alkaen harjaantui ankaruuteen itseänsä
-kohtaan. Täällä hän myöskin tutustui Klugnyn veljeskunnan mietteisin.
-ja nuori munkki päätti uhrata kaikki voimansa niiden toteuttamiselle.
-Hänen heikko, pienenlainen ruumiinsa ei luvannut paljoa, vaan sitä
-enemmän tuo verraton äly ja miltei masentumaton tahdon lujuus, jotka
-jo tähän aikaan hänessä ilmaantuivat. Kun jalomielinen Gregorius
-VI, joka Sutrin kokouksessa nöyrästi tunnusti itsensä kelvottomaksi
-istumaan Pietarin istuimella, hän kun oli simoniaan vikapää, lähti
-pois Roomasta, seurasi Hildebrand häntä maanpakolaisuuteen. Hän
-ei saattanut ottaa osaa Roomalaisten riemuun, sillä tuo maallisen
-vallan tukema ja hallitsema paavikunta ei hänestä ollut kuin surkeata
-ivaa vain. Sydämmestään hän suree kirkon kurjaa tilaa, jos kukaan,
-niin toivoo juuri hän parempaa tulevaisuutta Herran seurakunnalle
-ja aikoo panna viimmeiset voimansa alttiiksi tälle suurelle työlle;
-vaan maallisen vallan apuun kirkko ei saa turvata, se on päinvastoin
-vapaana tämänkin orjuutensa alentavista kahleista omin voimin
-kohoava alentumisensa syvyydestä kunniaan ja mahtavuuteen. Tämä
-aate saa Hildebrandin sydämmen sykkimään, vaan hän on vaiti vielä.
-Suurten nerojen tavoin vartoo hän maltillisesti aikaansa. Klugnyn
-luostarista, missä hän tähän aikaan oleskeli, loi hän silmänsä
-avaraan maailmaan, ja paljon ilmaisi tämä katse! Siinä välkkyi suuri
-lupaus uudelle, vasta heräjävälle aikakaudelle: "minä olen poistava
-turmeluksen kristikunnasta, särkevä kirkon orjuuden kahleet ja
-korottava paavikunnan kaikkia valtakuntia, itse keisarikuntaakin
-mahtavamman vallan kunniankukkulalle." Ajatus on monessa suhteessa
-jalo, sitä ei kukaan pysty kieltämään, vaan onko se kristillinen,
-se on toinen kysymys. Monesti oli Hildebrand tyytymättömänä tuohon
-ulkonaiseen itsensäkieltämiseen, jolla keski-ajan ihmiset yhä
-yleisemmin jo tähän aikaan koettivat Jumalalle kelvata, huokaellut
-Herran puoleen: "armahda Herra minua syntistä?" vaan tähän
-kerjäläisasemaan hän ei milloinkaan päässyt perin pohjin perehtymään.
-Hänen sydämmensä pohjassa on ylpeys murtumatonna, se pimittää hänen
-silmänsä ja eksyttää hänen askeleensa pois rauhan tieltä. Mahtavaksi
-maailman silmissä hän kyllä kohoaa, vaan "suureksi Herran edessä" hän
-ei pääse. Pyrkiessään vapauttaa kirkkoa maallisen vallan orjuudesta,
-laskee hän kristikunnan sensijaan paavien raskaan ikeen alle. Hyvän
-tarkoituksensa jalostuttamana eksyy hän ylpeytensä ja ajanhengen
-pettämänä odottamaan apua paavilta, unohtaen, että Herran valtakunta
-on hengellinen valtakunta, jonka turvana ja väkevyytenä Hän yksin
-saattaa olla. Suuret lahjat oli Jumala tälle miehelle uskonut. Jo
-Hildebrandin ensimmäiset askeleet historian näyttämöllä viittaavat
-selvään siihen, että hän ennen pitkää tuntuvasti on koskeva
-kirkon, tuon maailman sumuisella merellä purjehtivan suuren laivan
-peräsimeen, vaan ei ole vaikea heti aavistaa, että hän on ohjaava sen
-kulkua väärälle uralle. Ajan turmelusta vastaan on hän taisteleva,
-vaan pystymättä ihmisten sydämmistä hävittämään tämän turmeluksen
-myrkyllistä juurta, sillä hän ei ole taisteleva nöyrän kristityn
-hengellisillä aseilla, vaan vallanhimoisen, maailmallisen mielen
-eksyttämän hallitsijan tavoin. Marttyyrikunnian kirkkaus ei ole
-valaiseva hänen elämäntyötänsä, sen koristuksena on oleva paavikunnan
-himmeä loisto.
-
-Matkallansa Roomaan tutustui Leo IX Hildebrandiin. Miehen vakaa
-käytös ja hänen etevät lahjansa tekivät kristikunnan uuteen
-ylipaimeneen syvän vaikutuksen, ja hän pyysi Hildebrandia
-seuraamaan muassaan Roomaan. Munkki miettien epäili -- se oli koko
-kristikunnalle ratkaiseva hetki! Hildebrand suostui, vaan sillä
-ehdolla, että paavi katumuspuvussa saapuisi Roomaan, siten tunnustaen
-väärällä tiellä päässeensä virkaansa, sekä alistuisi kansan
-valittavaksi kirkossa vallinneen vanhan säännön mukaan. Leo myöntyi
-tähän. Kunnioittaen, ylistäen tervehtivät Roomalaiset (1048) uutta
-paaviansa, joka näin nöyränä, ainoastaan halvan munkin seuraamana,
-astui virkaansa; he eivät nähneet, että tuon näennäisen nöyryyden
-vaipan alla piileili vallanhimoisempia ja ylpeämpiä aatteita, kuin
-paavikunta milloinkaan ennen oli edustanut.
-
-Tästä hetkestä alkaen on Hildebrand paavikunnan johtajana, vaikkei
-kukaan hänen valtaansa vielä aavistakaan. Verrattomalla taidolla
-salaa hän Leolta ja tämän jälkeisiltäkin, miten hän käyttää heitä
-tuumiensa perillesaattamisen välikappaleina, luulotellen heille, että
-he toimivat aivan itsenäisesti. Jo v. 1049, kun Roomalaiset olivat
-valinneet Leon paaviksi, alkavat Hildebrandin tuumat vähitellen
-esiintyä. Useat Italian, Franskan ja Saksan piispoista erotettiin
-nim. simonian vuoksi viroistaan. Yleensä noudatettiin suurta malttia
-ja varovaisuutta, niin että esim. katuvaiset piispat saivat pienemmän
-rangaistuksen. Kaikkialla saavuttivat nämä uudistamishankkeet
-kansan kannatusta, eikä keisarikaan niitä vastustanut, niin kauan
-kuin hän luuli vallitsevansa paavia. Kymmenen vuotta myöhemmin
-ryhtyi Hildebrand vielä tehokkaampiin toimiin korottaaksensa
-paavikunnan kasvavaa valtaa. Paavi _Nikolaus II:sen_ Roomassa v. 1059
-pitämässä kokouksessa sai hän näet sen päätöksen laadituksi, että
-n.s. _kardinaalikunta_ vastedes valitsisi paavin. Tähän kuuluivat
-ainoastaan _kardinaalit_ s.o. Rooman kaupungin pääkirkkojen papit
-ja lähiseudun piispat. Tarkoitus on selvä: Hildebrand tahtoo
-tehdä "Pietarin jälkeisen" vaalin riippumattomaksi niin keisarin
-vahvistuksesta kuin roomalaisten ylimyssukujen vaikutuksesta. Tästä
-alkaen rupesivat paavit käyttämään kaksoiskruunua [14:nen vuosisadan
-alulla tuli kolmoiskruunu käytäntöön.] ilmaisemaan sitä aatetta,
-että "Jumala ja p. Pietari olivat vallan suorastaan jättäneet Rooman
-piispoille." Maalliseen mahtavuuteen ja loistoon pyrkii paavi, vaan
-ei sen Herran kaltaiseksi, jonka koristuksena oli orjantappurakruunu!
-
-Kun Nikolaus II v. 1061 kuoli, koettivat Hildebrandin vastustajat
-saada Henrik III:nen leskeä _Agnesta_, joka poikansa _Henrik IV:nen_
-alaikäisyyden aikana hallitsi Saksassa, määräämään uuden paavin.
-Pelkäämättä Saksan uppiniskaisen papiston vastarintaa, jota Rooman ja
-Lombardian ylimykset voimakkaasti tukivat ja Kölnin mahtava piispa
-Hanno johti, sai Hildebrand kuitenkin aikaan, että kardinaalit
-valitsivat _Aleksanteri II:sen_ paaviksi. Agnes vastusti, Baselissa
-pidetty kirkolliskokous valitsi _Honorius II:sen_ vastapaaviksi,
-tämä saapui voittajana Roomaan, vaan tämäkin uhkaava vaara muuttui
-ennen pitkää Hildebrandin täydelliseksi voitoksi. Hanno, joka näiden
-vaiheiden ohessa oli päässyt Agneksen sijaan Saksan perintöruhtinaan
-holhojaksi, alkoi nim. käyttää suurta valtaansa sovinnon toimeen
-saamiseksi, ja _Augsburgissa_ v. 1062 pidetty kirkolliskokous
-hyväksyi Aleksanterin paaviksi valitsemista. Roomassa kasvoi
-Hildebrandin maine päivä päivältä, ja että Lombardiankin pappien
-ja ylimysten vastustus alkoi masentua, todistaa se seikka, että
-jo v. 1064 myöskin _Mantuan_ kirkolliskokous vahvisti Aleksanteri
-II:sen vaalin. Monien vaikeuksien ja taistelujen vaiheissa on
-Hildebrandin aate vapauttaa kirkko maallisen vallan herruudesta ja
-korottaa paavi kaikkien valtakuntien korkeimmaksi hallitsijaksi
-kypsynyt, vakaantunut. Muutamia vuosia vain, ja hän on istuva paavien
-istuimella voimallisempana kuin kukaan ennen häntä. Mennyt on
-paavikunnan niin sanoaksemme alaikäisyyden aika, sen mahtavuuden aika
-on jo käsissä, Seisoessamme näiden aikakausien rajalla, sopii meidän
-tarkastaa niitä periaatteita, joiden mukaan paavikuuta aikoo maailmaa
-hallita. Niiden pääpiirteet löydämme Hildebrandin kirjeistä, joista
-tähän lainaamme muutamia otteita:
-
-"Maailmaa valaisemassa on kaksi valoa: suuri valo, aurinko, ja pieni
-valo, kuu. Apostolinen valta on aurinko, ruhtinaan valta on kuu.
-Niinkuin kuu loistaa ainoastaan auringon valolla, niin ovat keisarit,
-kuninkaat ja ruhtinaat olemassa ainoastaan paavin kautta, joka on
-saanut valtansa Jumalalta. -- Paavi on Jumalan sijainen, hän maailman
-valtakuntia ohjaa; ilman häntä ei ole mitään valtakuntaa, ilman
-häntä joutuu kaikki herruus häviöön niinkuin vuotava laiva. Niinkuin
-maalliset asiat kuuluvat keisarin vaikutusalaan, niin kuuluvat
-Jumalan asiat paavin toimintapiiriin. Paavi siis irroittakoon
-alttarin palvelijat niistä siteistä, joilla maallinen valta heitä
-kahlehtii. -- Koska paavi on Jumalasta, on kaikki hänen vallassaan;
-kaikki maalliset asiat ovat alistettavat hänen tuomittavikseen. Hänen
-tulee opettaa, kehottaa, rangaista, ojentaa, tuomita ja päättää.
-Kirkko on Jumalan tuomioistuin, se tutkii ihmisten synnit; se osottaa
-vanhurskauden tien ja on Jumalan sormi. Korkea ja mahtava on paavin
-asema, sillä kirjoitettu on: 'sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle
-tahdon minä rakentaa seurakuntani, eikä helvetin porttien pidä sitä
-voittaman. Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet, ja mitä
-sinä maan päällä sidot, sen pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä
-sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.' Niin
-puhui Jesus Kristus Pietarille; Pietarista alkoi roomalainen kirkko,
-jolla on päästävä voima, ja Pietariin perustuu Kristuksen kirkko.
-Emäkirkkona hallitsee Rooman kirkko kaikkia muita kirkkoja ja kaikkia
-niiden jäseniä, keisareita, kuninkaita, ruhtinaita, arkkipiispoja,
-piispoja, abboteja ja muita uskovaisia," -- Pian on maailma kokeva,
-millä tavoin Hildebrand on toteuttava nämä periaatteet.
-
-Hildebrandin ohjatessa paavikuntaa sille uudelle uralle, johon
-olemme viitanneet, katkesi lopullisesti se heikko side, joka
-tähän saakka oli yhdistänyt latinalaisen ja kreikkalaisen kirkon
-toisiinsa. Kylmä on väli jo kauan ollut, kateus, ylpeys ja
-alituiset riidat ovat jo aikoja sitten uhanneet kahtia jakaa Herran
-yhtä seurakuntaa, vaan yhteys niiden välillä säilyy kuitenkin,
-jos kohta ainoastaan nimeksi, vielä kahdennentoista vuosisadan
-alussa. Onko tämä yhdysside yhä edelleenkin kestävä? Vastauksen
-antavat paavikunnan yhä ylpeämmät ja jyrkemmät vaatimukset, jotka
-eivät suinkaan ole omiansa vahvistamaan tuota kirkkojen välistä
-heikkoa ystävyyttä. Juuri nyt on aika tullut, jolloin kummankin
-kirkon johtavat henkilöt rohkeasti esiintyvät erottamaan mitä
-Jumala on yhdistänyt. V. 1024 koettivat Kreikkalaiset saada
-paavia vertaiseksensa tunnustamaan Konstantinopolin patriarkkaa.
-Turha oli tämä yritys, se herätti vain katkeruutta italialaisessa
-papistossa, joka nyt olisi rikkonut kaiken yhteyden Kreikkalaisten
-kanssa, ellei Konstantinopolin keisari valtiollisista syistä kaikin
-tavoin olisi koettanut rauhaa säilyttää. Riita asettui vielä tällä
-kerralla, kunnes se muutaman vuosikymmenen kuluttua jälleen leimahti
-ilmituleen. Ulkonainen syy oli seuraava. Konstantinopolin patriarkka
-_Mikael Cerularus_ oli muutamista bulgarialaisista luostareista ja
-kirkoista poistanut latinalaisen jumalanpalveluksen menoja, joita
-tässä maassa siellä täällä vielä säilyi muistona läntisen kirkon
-lähetyssaarnaajain toimesta näilläkin seuduin. Sitä paitse kirjoitti
-hän eräälle italialaiselle piispalle kirjeen, jossa hän moittien
-puhui läntisen kirkon "harhaoppisuudesta." Vielä kiivaampi oli
-bulgarialaisen piispan Leon samaan aikaan kirjoittama kirje. Se
-vaati jyrkästi latinalaista kirkkoa heti luopumaan happamattoman
-leivän käyttämisestä Herran ehtoollisessa (tämä oli muka juutalaista
-harhaoppisuutta) y.m. muka eksyttävistä ja syntisistä tavoista,
-jotta Kreikkalaisten ja Latinalaisten usko olisi sama. Kumma
-kyllä ei puhuta mitään tuosta vanhasta, oppia Pyhästä Hengestä
-koskevasta riitakysymyksestä. Kardinaali Humbert, joka sai käsiinsä
-viimmemainitun kirjeen, antoi sen latinaksi käännettynä Leo IX:lle.
-Tämä kirjoitutti pitkän vastalauseen, huomauttaen muun ohessa
-siitäkin, että Rooman kreikkalaisten kirkkojen jumalanpalveluksessa
-seurattiin kreikkalaisen kirkon ohjeita, sekä muistuttaen ulkonaisten
-tapojen vähäpätöisyydestä. Vaan turhat olivat kaikki sovinnolliset
-puheet: uusia, yhä maltittomampia kirjoituksia ilmaantui kummaltakin
-puolelta, ja kiihtymistään kiihtyi riita. Keisari kyllä koetti
-hieroa sovintoa, vaan kun paavin Konstantinopoliin lähettämät
-lähettiläät entistä jyrkemmässä muodossa esittivät latinalaisen
-kirkon vaatimuksia, ja Konstantinopolin patriarkka vastasi samaan
-tapaan, oli ratkaiseva hetki tullut. Roomalaisen lähetystön johtaja,
-kardinaali Humbert laski juhlallisesti papiston ja suuren väkijoukon
-läsnäollessa Sofiankirkon alttarille näin kuuluvan kirjoituksen;
-"Kirottu olkoon Mikael, joka nimittää itseään patriarkaksi, kaikkine
-puolustajineen, kirottu himon noidan, Ariuksen, Donotuksen ja Manin
-puoluelaisten, kaikkien Jumalan vihollisten, perkeleen ja hänen
-enkeliensä kera." Kolmesti kerrottu "amen" päätti kirjoituksen,
-vakuuttaen, että kirkkojen yhteys ainaiseksi oli rikottu. Tämä
-tapahtui Heinäkuun 16 p. 1054.
-
-Tästä alkaen ovat latinalainen ja kreikkalainen kirkko ventovieraat
-toisillensa. Viimmemainittu jää vastedes miltei kerrassaan historian
-ulkopuolelle, jähmettyen menneiltä ajoilta perittyjen ulkomuotojen
-kaavaan, sillä historia kertoo elämästä, ja täällä vallitsee kuolema.
-Aivan väärälle uralle on latinalaisenkin kirkon kehitys suistunut,
-mutta sen helmassa itää kuitenkin uskonpuhdistuksen siemen, ja
-sentähden on sillä historia. Erotus on suuri, arvaamattoman suuri!
-Mutta kun keski-ajan toisen aikakauden kynnykseltä luomme silmämme
-niihin maihin, joissa profeetat ja apostolit saarnasivat ja Herra
-itse kerta vaelsi, ja joissa sittemmin niin monet kristikunnan
-jaloimmista edustajista taistelivat totuuden suurta taistelua,
-niin vaativat nuo kristikunnan paraat muistot, joiden loisto ei
-vuosisatojen etäisyys konsanaan ole himmentävä, meitä vuodattamaan
-kiitollisuuden ja rakkauden kyyneleitä, ja luovuttaen tuomion
-Herralle, rukoilemme Häneltä vielä näinä viimmeisinä aikoina armoa
-sille kirkolle, jossa taivaan valtakunnan kunnia muinoin säteili niin
-ihmeen kirkkaana.
-
-
-
-
-XII.
-
-Katsahdus keski-ajan ensimmäiseen aikakauteen.
-
-
-    Voi luopuvaisia lapsia! sanoo Herra: jotka ilman minua neuvoa
-    pitävät, ja ilman minun henkeäni varjelusta, etsivät, kokoovat
-    syntiä synnin päälle;
-
-    Ne jotka menevät alas Egyptiin ja ei kysy minun suultani,
-    varustaaksensa itsensä Faraon voimalla ja varjellaksensa heitänsä
-    Egyptin varjolla. Jes. 30: 1-2.
-
-Raakuuden ja eksytysten sumuihin peittyvät ihmiskunnan vaiheet, kun
-vanha maailma luovuttaa valtansa kansainvaellusten sivistymättömille
-kansoille. Perinpohjainen muutos tapahtui silloin ihmiskunnan
-kehkeymisessä -- käänne, jonka seuraukset ovat nähtävinä kaikkialla.
-Olemme nähneet, miten kirkonkin olot keski-ajan ensimmäisenä
-aikakautena muuttuivat kerrassaan toisiksi. Ei siinä kylliksi, että
-kansan oppimattomuus ja raakuus vuosisatojen kuluessa rakentaa miltei
-voittamattomia esteitä kristinuskon tehtävälle: kaikenkaltaiset
-erehdykset kristikunnan katsantotavassa suistavat kirkon opinkin
-alusta alkaen aivan väärälle tielle, estäen totuuden valoa
-valaisemasta ihmisten sydämmiä. Suurimmaksi osaksi oli keskiaika
-perinyt nämä erehdykset vanhalta kirkolta, vaikkei niiden turmelusta
-tuottava vaikutus vielä silloin selvään näkynyt. Kansainvaelluksen
-pakanallisissa kansoissa itivät eksytysten siemenet sitä nopeammin,
-jota vähemmän he voivat hyväksensä käyttää niitä syviä totuuksia,
-jotka estivät vanhan ajan kristityitä kokonaan unohtamasta noiden
-suurten uskonsankarein katsantotapaa ja opetusta. Sydämmessään kyllä
-kristityt jo vanhan ajan loppupuolella suurimmaksi osaksi ovat
-luopuneet esi-isiensä elävästä Jumalasta ja alkaneet epäjumalia
-palvella, vaan monta vuosisataa kului umpeen, ennenkuin he kaikkien
-nähden rohkenivat polvistua mykkäin epäjumalten edessä. Tämä
-tapahtuu vasta keski-ajan öisinä vuosisatoina, jolloin kristikunta
-jo on ehtinyt vieraantua sille totuudelle, että "Jumala on henki
-ja jotka häntä rukoilevat, niiden pitää hengessä ja totuudessa
-häntä rukoileman." Silloin uupuvat ihmisten ajatukset henkimaailman
-yli-ilmoista aistillisuuteen, ja heidän pakanallinen katsantotapansa
-pukee uskonnon totuudet mielikuvituksen ja taikauskon kutomiin
-kirjaviin vaatteisin. Eksyessään tälle uralle, vieraantuu
-kristikunta vieraantumistaan pelastuksen syvälle, ihmissydämmen
-salaisimpiin piilopaikkoihin tähtäävälle totuudelle, tyytyen
-noudattamaan ulkonaista tekopyhyyttä, joka on tosi parannuksen
-vaarallisin este. Yhä pintapuolisemmaksi käy käsitys synnistä ja
-Jumalan vanhurskaudesta, oikea Kristus on tuntematon ja Hänen
-välittäjä-asemalleen asettaa keski-aika lukemattomia pyhimyksiä,
-joiden esirukoukset ja pyhä vaellus muka riittävät korvaamaan mitä
-kristittyjen parannuksesta vielä puuttuu. Augustinuksen syvä oppi
-synnistä ja armosta unohtuu unohtumistaan: semipelagiukselaisuus
-juurtuu ihmisten sydämmiin. Jo varhain eksyi kristillinen opetus
-tälle uralle, nukuttaen kristikuntaa luulouskon uneen. Todistuksena
-on esim. eräs Noyonin yleisesti kunnioitetun piispan _Elegiuksen_
-(k. 659) saarna, joka päättyy seuraaviin neuvoihin: "Se on siis
-hyvä kristitty, joka ei usko pyhäinjäännösten ihmeitä tekevään
-vaikutukseen eikä perkeleen keksintöihin, joka pesee vieraansa jalat,
-usein käy kirkossa eikä nauti mitään maan hedelmistä, ennenkuin hän
-on uhrannut osan niitä; joka ei käytä vääriä rahoja ja mittoja eikä
-ota liikakorkoa, elää siveästi ja kehottaa poikiaan siveyteen ja
-jumalanpelkoon; joka oppii ulkoa apostolisen uskontunnustuksen ja
-'Isä meidän' sekä opettaa ne lapsilleen. Joka tekee kaiken tämän,
-hän on totisesti hyvä kristitty. Veljeni, te olette kuulleet, kutka
-ovat hyviä kristityitä. Ahkeroitkaat siis, ettei Kristuksen nimi
-olisi hedelmättömänä teissä. Miettikäät aina Jumalan käskyjä ja
-täyttäkäät ne. Ostakaat sielunne vapaiksi rangaistuksista, niin
-kauan kuin teillä vielä on välikappaleita, joilla vapaiksi saatatte
-päästä. Antakaat almuja varojenne mukaan, säilyttäkäät keskinäinen
-rauha ja rakkaus, paetkaat valetta, kammoksukaat väärää valaa,
-älkäät lausuko väärää todistusta, älkäät varastako, maksakaat
-kymmenykset, lahjoittakaat varanne mukaan vaksikynttilöitä pyhille
-paikoille, kätkekäät muistiinne apostolinen uskontunnustus ja
-'Isä meidän'. Tulkaat usein kirkkoon, anokaat nöyrinä pyhimysten
-esirukousta. Pyhittäkäät Herran päivää karttamalla työtä. Rakastakaat
-lähimmäistänne niinkuin itseänne. Jos olette kaiken tämän täyttäneet,
-niin saatatte kerta turvallisesti astua Jumalan tuomioistuimen eteen
-ja lausua Hänelle: Herra anna meille, sillä me olemme antaneet,
-armahda meitä, sillä me olemme lähimmäistämme armahtaneet. Me
-olemme tehneet sen, minkä Sinä olet käskenyt. Anna meille nyt mitä
-luvannut olet." -- Kyllä niitäkin löytyi, jotka koettivat ohjata
-saarnaa oikeaan suuntaan, viitaten raamatun sanan muuttumattomiin
-ohjeisin ja kehottaen pappeja ahkeraan sitä viljelemään, jotta
-he voisivat johdattaa sanankuulijoitaan sen Herran tykö, joka on
-meidän ainoa turvamme elämässä ja kuolemassa, vaan ajan turmeltunut
-henki esti ihmisiä tätä hyvää neuvoa noudattamasta. Alkuinin jalot
-opetukset, Kaarle Suuren pyrinnöt y.m. senkaltaiset yritykset,
-joiden tarkoituksena oli saada kristikuntaa perehtymään kristinuskon
-todellisuuteen, unohtuivat ennen pitkää. Yhtä vieraat kuin keski-ajan
-ihmiset olivat sivistykselle ja henkiselle viljelylle yleensä,
-olivat he myös uskonnon syville salaisuuksille. Tyytyen ulkomuotojen
-noudantaan, liikkuu kristikunnan uskonnollinen katsantotapa pinnalla
-kykenemättä tunkeutua syvempään. Poikkeuksia kyllä löytyy, vaan
-harvassa. Keski-ajan ihmiset yleensä eivät suinkaan ole alttiit
-puhumaan siihen tapaan kuin esim. ennen mainittu Ratherius. Nuhdellen
-aikansa turmelusta, jota vastaan hän miehuullisesti taisteli, lausuu
-hän muun ohessa "joka uskoo Kristukseen, hän tekee ihmeitä oman
-parannuksensa suhteen. Niinkuin Kristus astui ylös taivaasen, niin
-tulee meidänkin uskossa kohota sinne. Syntimmekin saattavat meille
-muuttua taivaasen johtavien tikapuitten astuimiksi, jos ne poljemme
-jalkojemme alle. Ne korottavat meitä, jos ovat meidän allamme, ne
-alentavat meitä, jos me olemme niiden alla. Se, joka puolustaa
-syntejänsä ja jota imartelijat ylistävät, ei milloinkaan pääse
-itseänsä tuntemaan, ja se, joka ei koskaan tunne itseänsä kuolleeksi,
-ei konsanaan ole elävä. Jos tahdomme välttää ijankaikkista kuolemaa,
-niin älkäämme uskoko niitä, jotka meitä imarrellen kiittävät, vaan
-tuomitkaamme itseämme synneistämme ja älkäämme suuttuko, kun muut
-nuhtelevat meitä niistä." Näissä sanoissa ilmaantuu tosi parannuksen
-mieltä, samalla kuin ne viittaavat uskon salaisuuteen, osottaen
-keneltä syntinen ihminen saa voimaa taistella syntiä vastaan.
-
-Se muuttumaton totuus, että tie taivaasen on ristin tie, ei kyllä
-tämänkään aikakauden ihmisiltä ollut kokonaan salattu, mutta kun ei
-totuuden Henki saanut heille tätä totuutta selittää, eksyivät he itse
-määräämään itsensäkieltämisen laadun ja mitan. Siitä nuo lukemattomat
-säännöt, jotka viitoittavat tämän aikakauden parannustyön mutkaiset
-polut. Ja kuinka rasittavaa tämä parannustyö monesti onkin, ei se
-kuitenkaan ole omiansa nöyryttämään kristikuntaa vanhurskaalta
-Jumalalta armoa kerjäämään, sillä se nukuttaa ihmisten omaatuntoa
-ja neuvoo heitä turvaamaan papistoon, joka sitoo ja päästää, sulkee
-taivaan oven ja avaa sen. Ei pappien epäsiveellisyys, joka monesti
-on aivan rajaton, ei paavinkaan jumalaton elämä, jonka vertaista
-turmelusta ei kristikunta milloinkaan ennen ole nähnyt, riitä
-vähentämään kansan kunnioitusta kirkkoa ja sen paimenia kohtaan.
-Joukottain vaeltavat ihmiset Roomaan, vaikka nämä pyhiinvaellukset
-ryöstävät lukemattomilta heidän siveytensä ja onnensa -- kirkko
-vastaa kaikesta, ja papit antavat anteeksi!
-
-Samoihin määrin kuin ihmiset laiminlöivät tuota kristittyjen
-kallista oikeutta "pitää kanssakäymistään taivaassa", minne nuo
-suuret uskonsankarit, kilvoiteltuaan täällä uskollisesti loppuun
-asti, olivat muuttaneet, tyytyivät he seurustelemaan näiden kanssa
-taikauskon neuvomalla tavalla. Yhä ahkerammin alettiin koota
-pyhäinjäännöksiä, joilla monesti harjoitettiin mitä petollisinta
-kauppaa. Kun tosi usko poistuu ihmisten sydämmistä, ovat he alttiit
-uskomaan jos minkälaisia hullutuksia. Niin näytettiin Mantuassa jo v.
-804 Kristuksen verta, ja Saksan kuninkaan _Henrik I:sen_ kerrottiin
-v. 935 saaneen sen keihään, jolla Kristuksen kylki avattiin, sekä
-naulat, joilla Herra kiinnitettiin ristin puuhun! Samaan aikaan
-syntyi uusi, menneille ajoille aivan tuntematon taikauskoinen tapa.
-Hurskasten ruumiit eivät enää saaneet rauhassa levätä haudoissa,
-vaan kaivettiin esille säilytettäviksi ja palveltaviksi. Usein
-joutuivat ihmiset kerrassaan raivoon, kootessaan itselleen tämmöistä
-omaisuutta. Oleskellessaan Ranskassa pelasti pyhä _Romuald_ töin
-tuskin henkensä, kun sikäläiset ihmiset, peläten etteivät miehen
-kuoltua saisi hänen ruumistaan käsiinsä, aikoivat hänen surmata.
-Rooma ei suinkaan koeta estää tätä taikauskon yhä karttuvaa
-valtaa. Se tietää, miten tehokas välikappale kansojen raakuus ja
-tietämättömyys on paavikunnan mahtavaksi saattamiseen, ja koettaa
-sitä päinvastoin kehittää tarkoitustensa mukaan. Hävyttömämmin
-kuin missään muualla harjoitettiin kristikunnan pääkaupungissa
-petosta pyhäinjäännöksillä, ostettiin ja myytiin, niin että juuri
-tähän aikaan syntyi tuo sattuva lauseparsi: "Muinoin sinä Rooma
-hirmuisilla käsillä surmasit pyhät, nyt rikastut myymällä heidän
-luitaan." Harvat uskalsivat vastustaa tätä törkeätä väärinkäytöstä
-ja epäjumalanpalvelusta. Ne, jotka korottivat ääntänsä sitä vastaan,
-ansaitsevat sitä suurempaa kunnioitusta, jota harvemmassa heitä
-löytyy. Sentähden emme saa unohtaa Lyonin arkkipiispaa _Agobardia_,
-joka miehuullisesti vastusti aikansa taikauskoisia tapoja. Vielä
-kuuluisampi on Turinin piispa _Klaudius_. Perustuen Augustinukseen,
-jonka teoksista hän oli oppinut, että ihminen pelastetaan ainoastaan
-Jumalan armosta, saarnasi hän voimallisesti kaikkea tekopyhyyttä
-vastaan. Rohkeasti hän lausui paavista: "minä tunnustan paavin
-apostoliseksi, jos hän toimittaa apostolein töitä", ja pelkäämättä
-Roomaa poisti hän kirkostaan koristukset ja pyhäinjäännökset,
-jotta kansan ääretön taikausko edes jossain määrin asettuisi.
-Mutta ettei ollut toivomistakaan, että eksynyt kristikunta väleen
-luopuisi taikauskonsa erehdyksistä, sen näemme selvään siitäkin,
-että Klugnyn luostarissakin, joka niin monessa suhteessa on edellä
-aikaansa, harjoitettiin mitä kummallisimpia uskonnollisia tapoja.
-Niin esim. sikäläiset munkit valmistivat Herran-ehtoollisleipää
-seuraavalla tavalla. Kylvö toimitettiin suurilla juhlallisuuksilla,
-kellojen soidessa ja munkkien veisatessa. Kun elonaika joutui,
-poimivat hurskaimmat veljet sadon jyvä jyvältä. Ennen kuin jyvät
-jauhettiin, pestiin myllynkivet hyvin huolellisesti, jotta ei mitään
-saastuttavaa sekaantuisi tuohon pyhään leipään. Kun kivet olivat
-tarkkaan peitetyt, pukeutui se munkki, joka oli valittu jauhamaan
-jyviä, valkoisiin vaatteisin, ja hiljaa rukoillen toimitti hän sitten
-tehtävänsä. Samaa tarkkuutta noudatettiin jauhoja seisottaessa
-sekä sitten leivottaessa. -- Ei päässyt Herran ehtoollisen suuri
-hengellinen salaisuus tällä tiellä kirkastumaan uskon omistettavaksi!
-
-Yhtä höllä kuin kirkonkuri usein oli todellisten syntein suhteen,
-yhtä säälimättömästi rangaistiin kaikkia niitä, jotka eivät,
-ehdottomasti alistuneet kirkon vaatimusten alle, olivat nämä
-vaatimukset sitten miten erehdyttävät ja väärät tahansa. Gottschalkin
-kohtalo on kylliksi osottamaan, millä tavalla keski-aika on kohteleva
-niitä, jotka uskaltavat julki lausua yleisestä uskonnollisesta
-katsantotavasta poikkeavia mielipiteitä. Löytyi kahdenlainen
-pannaanjulistaminen eli kiroominen. Toinen oli lieveämpää laatua ja
-sen sai piispa langettaa. Se erotti syyllisen jumalanpalveluksesta
-ja Herran ehtoollisen nauttimisesta. Ankarampi panna, joka
-sulki rikoksellisen kaikkien kirkollisten, valtiollisten ja
-yhteiskunnallisten oikeuksien osallisuudesta, sai arkkipiispa yksissä
-kirkolliskokouksen kanssa julistaa. Vähitellen anasti paavi yksin
-itselleen tämänkin oikeuden. Metsäneläimiä turvattomampi oli se,
-joka sortui tämän pannan alle. Häneltä suljettiin joka ovi, häntä
-pakenivat kaikki niinkuin ruttoa. Joka häntä jollain tavoin armahti,
-oli vikapää samaan rangaistukseen. Että tuomio kohtasi kirkon
-paraita jäseniä, sitä ei tarvinne mainita. Ja kristikunta totteli
-uskaltamatta ja tahtomattakaan hiiskata sanaakaan papiston monesti
-aivan mielivaltaista menettelyä vastaan. Joskus sattui, että koko
-maakunta joutui kirouksen alaiseksi. Silloin vaikenivat kirkonkellot,
-jumalanpalvelus lakkautettiin, ruumiita ei siunattu hautaan, ei
-kastettu lapsia eikä vihitty avioliittoja, kunnes ihmiset olivat
-alttiit tekemään mitä tahansa päästäksensä kirkon armoihin jälleen.
-
-Mutta kaiken pimeyden ja turmeluksen uhallakin, leviää Kristuksen
-evankeliumi kaukaisiin maihin, kukistaen epäjumalien alttarit,
-sivistyttäen tapoja ja virittäen ijankaikkisen elämän toivoa
-lukemattomissa sydämmissä. Miten mielivaltaiset kirkon määräykset
-usein olivatkin, tuottivat ne monesti arvaamattoman suurta siunausta
-keski-ajan raa'oille, puoli pakanallisille kansoille. Semmoinen oli
-esim. v. 1041 käytäntöön astunut sääntö _"Jumalan rauhasta"_, joka
-määräsi, että "keskiviikkoillasta maanantaiaamuun auringon nousuun
-asti kaikkien kristittyjen, ystäväin ja vihollisten, naapurien ja
-vierasten kesken tulisi vallita pyhä ja loukkaamaton rauha, niin
-että jokainen niinä neljänä päivänä ja viitenä yönä saisi joka hetki
-nauttia täydellistä turvallisuutta ja vapaana kaikesta pelosta
-jumalallisen rauhan turvissa tehdä, mitä hänen tulee tehdä." Mutta
-valitettavasti kirkko "ilman Jumalatta pitää neuvoa," laatiessaan
-lakejaan. Se ei etsi "Hänen henkensä varjelusta", vaan hakee turvaa
-muualta. Juuri tuo onneton ystävyys maailman kanssa, joka vihdoin
-korottaa kristikunnan ylipaimenen puolijumalaksi, jota ihmiset
-sitten vuosisatojen kuluessa polvistuen palvelevat, on eksyttävä
-Herran seurakuntaa yhä kauemmas oikealta tieltä. Jo Konstantinus
-Suuren ajoista asti on kirkko harjaantunut "menemään alas Egyptiin"
-etsiäksensä puolustusta vaaroissa, apua hädässä. Keski-aika kulkee
-ahkeraan samaa kiellettyä tietä, se kun ei yön pimeässä enää löydä
-elävää Jumalaa, joka on meidän linnamme ja kalliomme. Hän "asuu
-korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla särjetty ja nöyrä
-sydän on," vaan temppeleissä estävät kuvat ja koristukset, kuollut
-saarna ja lukemattomat erehdykset ihmisiä Häntä löytämästä, ja Pyhän
-Hengen särkemiä sydämmiä löytyy niin vähän. Sentähden ei keski-ajan
-kristikunta luo silmäänsä korkeuteen, turvaten yksin Häneen, joka
-siellä asuu. Se etsii neuvoa, valoa, lohdutusta ja rauhaa paavilta,
-joka on maailman kanssa liitossa silloinkin, kun hän taistelee
-kuninkaita vastaan. Sillä Jesuksen Kristuksen Henki, joka on
-nöyryyden ja itsensäkieltämisen henki, ei ohjaa häntä, vaan maailman
-henki, ylpeyden ja kunnianhimon henki. Orjuuteen, vaan ei vapauteen,
-hän johdattaa, "Egyptin varjojen" sumuihin, vaan ei lupauksen maahan.
-
-Milloin on Herra jälleen herättävä kalliisti lunastettua
-seurakuntaansa tuosta pettävästä unesta? "En minä jätä teitä
-orvoiksi" kuuluu näinäkin pimeinä vuosisatoina Hänen lupauksensa,
-"jonka suussa ei petosta löytty."
-
-            Minun kansani on tullut kadonneeksi
-        laumaksi; heidän paimenensa ovat heidän vietelleet
-    ja antaneet heidän eksyksissä kävellä vuorilla, niin että
-          he ovat vuorilta menneet kukkuloille, ja
-                 ovat unohtaneet majansa.
-
-                       Jer. 50: 6.
-
-
-
-
-
-
-Toinen aikakausi (1073-1309).
-
-
-
-
-I.
-
-Paavi Gregorius VII.
-
-
-    Sinun ylpeytes ja sinun sydämmes koreus on sinun pettänyt, että
-    sinä asut vuorten raoissa, ja vallitset korkeat vuoret. Jos sinä
-    tekisit pesäs niin korkiaksi kuin kotka, niin minä kuitenkin
-    sieltä sinun kukistan, sanoo Herra. Jer. 49: 16.
-
-Huhtikuun 22 p. 1073 kokoontui papisto Lateraani-kirkkoon siunaamaan
-paavi Aleksanteri II:sen ruumista haudan rauhaan. Suuri kansanpaljous
-oli saapunut juhlallisuutta katsomaan. Hildebrand luki messun.
-Kun hän oli päättänyt toimituksen, kuului yhtäkkiä väkijoukosta
-ääni: "Hildebrand olkoon paavina, pyhä Pietari valitsee hänen."
-Hämmästyneenä vetäysi Hildebrand syrjään, koettaen silminnähtävästi
-estää äkkiarvaamatonta ja säännötöntä vaalia, vaan kardinaali _Hugo_
-korotti äänensä, julistaen hänen kardinaalikunnan nimessä paaviksi
-nimellä _Gregorius VII_. Kaikki kardinaalit kannattivat esitystä,
-huutaen innostuneina: "me olemme valinneet hänen, tahdotteko
-häntä?" "Tahdomme" kaikui riemastuneen kansan joukosta, Hildebrand
-puettiin heti paavinviittaan, kruunu pantiin hänen päähänsä ja
-hän asetettiin paavien istuimelle. Kyyneleet valuvat Hildebrandin
-silmistä, hän näyttää uupuvan arvonsa painon alle. Valtioviisauttako
-tämä on, teeskentelyäkö vain? Väärin häntä arvostelisimme, jos niin
-päättäisimme. Jos kukaan, on Gregorius VII kyllä järjen mies, jonka
-käytöstä valtioviisauden vaatimukset mitä johdonmukaisimmalla tavalla
-ohjaavat, vaan sydämmensä tunteita ei hänkään aina voi salata. Noissa
-hänen kyyneleissään kuvastuvat vielä munkkielämän koruttomat päivät
-rukouksineen, lupauksineen, toiveineen, ja monet ristiriitaiset
-ajatukset taistelevat tällä hetkellä hänen sydämmessään, vaatien
-häntä tunnustamaan ihmisvoimaa mitättömäksi, ihmiskunniaa turhaksi.
-Ja tuolle perustukselle on hän kuitenkin rakentava tulevaisuutensa.
-Onko rakennus seisova?
-
-"Jumalan kunniaa ei yksikään ruhtinas rakasta; Roomalaiset,
-Lombardialaiset, Normannilaiset ovat Juutalaisia ja pakanoita
-pahemmat, ja minua itseä painaa synteini taakka enkä näe pelastusta
-missään muualla kuin Jesuksen armossa." Nämä sanat, jotka tapaamme
-paavi Gregorius VII ensimmäisessä kirjeessä, ilmaisevat, ettei
-kirkon uusi ylipaimen ole välinpitämätön kirkon turmeluksen suhteen.
-Hän ryhtyykin heti työhön, mutta valitettavasti pukeutuu hän oman
-voimansa heikkoon asepukuun, suistaen taistelun jo alusta alkaen
-väärälle uralle.
-
-Yhä julkisemmaksi oli moite papiston turmeluksesta ja maailmallisesta
-mielestä tullut, yhä kuuluvammin vaati ajanhenki kirkon johtavia
-henkilöitä lyhtyinään tehokkaisin toimiin tämän paheen poistamiseksi.
-Vaan millä tavoin olivat papit irroitettavat tämän maailman turhista
-menoista, joissa miltei kaikki tuhlasivat aikansa ja vieraantumistaan
-vieraantuivat kalliin virkansa vaatimuksille? Gregorius tiesi,
-että yleinen mielipide jo aikoja sitten vaatimalla oli vaatinut
-kirkon opettajia luopumaan avio- ja perhe-elämän huolista, jotta
-he esteettömästi voisivat uhrata kaiken aikansa seurakuutansa
-palvelukseen. Jo monta vuotta oli hän ankaran munkin innolla
-kannattanut tätä käsitystä ja työskennellyt sen eduksi, mutta
-vasta paaviksi päästyään saattoi hän pukea tuumansa ehdottomasti
-noudatettavan lain muotoon. Ajanhenki, jonka palvelukseen hän
-on antautunut, estää häntä kysymästä neuvoa Jumalan sanalta ja
-säälimästä lukemattomien ihmisten hellimpiä tunteita. V. 1074 kutsui
-Gregorius kokoon kirkolliskokouksen Roomaan. Täällä vahvistettiin
-kirkon jo monesti ennen laatimat päätökset pappien naimattomuudesta.
-Ei siinä kylliksi, että papiksi pyrkiväin tuli sitoutua
-naimattomuuteen, -- jokaisen naineen papin täytyi heti luopua
-vaimostaan. Joka ei siihen suostunut, oli virastaan erotettava. Tämä
-laki julistettiin koko kristikunnassa. Monessa paikoin herätti se
-mitä katkerinta mielipahaa, kaikkialla levottomuutta. Etenkin oli
-vastarinta ankara Saksassa. Monen sikäläisen piispan keskeytti kansa
-huudoilla ja kivien heittämisillä, hänen julistaessaan paavin käskyä.
-Mutta Gregorius pysyi jäykästi vaatimuksissaan. Turhaan uhkasivat
-kapinalliset hankkeet hänen tuumaansa -- hän ei horjunut; turhaan
-vedottiin järjellisiin syihin ja raamatun todistukseen -- hän ei
-luopunut mielipiteestään eikä peruuttanut sanojaan. Rukouksiin,
-selityksiin, uhkauksiin vastasi hän käskemällä, vaatimalla.
-Gregoriuksen vastuunalaisuus on sitä suurempi, kuin hän monesti
-sai kuulla vastaväitteitä, joiden pätevyyttä hänen omatuntonsa ei
-saattanut kieltää. Niinpä lausuivat esim. Saksan papit eräässä
-tilaisuudessa: "koska paavi unohtaa Herran Math. 19: 12 lausuman
-sanan, 'jota eivät kaikki käsitä, mutta ne, joille se annettu
-on', koska paavi kokonaan unohtaa sekä tämän sanan että Paavalin
-todistuksen (1 Kor. 7: 9), niin tahtoo hän tirannin kovuudella
-pakottaa ihmisiä elämään enkelein tavoin. Lyödessään tuuleen
-luonnonlakienkin selvät opetukset, avaa hän irstaisuudelle oven selki
-seljälleen. Ellei paavi suostu peruuttamaan näitä päätöksiä, on hän
-kokeva, että papit kernaammin luopuvat virastaan kuin vainioistaan,
-ja silloin hän koettakoon ihmisten sijaan, joita hän pitää liika
-syntisinä hoitamaan papinvirkaa, saada enkeleitä seurakuntia
-johtamaan." -- Vaikka Gregoriuksen rohkeus ja hänen luottamuksensa
-itseensä monesti täytyi kokea mitä jyrkintä vastustusta, kävi pappien
-naimattomuus vuosi vuodelta yhä yleisemmäksi tavaksi kristikunnassa.
-
-Tuskin oli naineiden pappien vastarinta vähän alkanut lannistua,
-ennenkuin Gregorius antautui toiseen vielä vaarallisempaan
-taisteluun. Hän ryhtyi nim. mitä jyrkimpiin toimiin poistaaksensa
-simonian turmiollista pahetta kristikunnasta. Ankarasti kiellettyään
-jokaista, ken tämä sitten olikaan, myymästä tahi ostamasta
-hengellisiä virkoja, kutsui hän v. 1075 kirkolliskokouksen Roomaan
-tutkiaksensa tuota ruhtinasten ja muiden mahtavain maallikkojen
-anastamaa oikeutta sauvan ja sormuksen lahjoittamalla tehdä kirkon
-palvelijoita maallisen vallan vasalleiksi. Gregoriuksen tarkoitus on
-vapauttaa kirkko tämän maailman mahtavain vaarallisesta orjuudesta,
-mutta kun hän aikoo heiltä riistää investiturioikeuden, unohtaa hän,
-mistä tämä kirkolle niin vahingollinen tapa on alkunsa saanut. Se
-perustuu pappien vallanhimoon ja maailmalliseen mieleen, joka jo
-satoja vuosia on harjoittanut heitä etsimään tämän maailman kunniaa
-ja rikkautta. Ensimmäisenä heistä on paavi pyrkinyt maalliseen
-valtaan, ja muut ovat noudattaneet hänen esimerkkiään. Siten on
-papisto takertunut keski-ajan monimutkaisten yhteiskunnallisten
-olojen pauloihin. Valtiolliselta kannalta oli aivan luonnollista,
-että papit omistivat maansa samojen periaatteiden mukaan kuin kaikki
-muutkin; kun he kerta olivat maailmaan eksyneet, tuli heidän myös
-tyytyä niihin sääntöihin, joiden mukaan tämän maailman aarteita
-siihen aikaan koottiin ja säilytettiin. Jos he kieltäen itsensä
-olisivat maistaan luopuneet, niin he samalla olisivat riistäneet
-maallisen vallan ikeen niskoiltansa ja päässeet vapaiksi loukkaamatta
-valtion oikeuksia. Vaan tähän he eivät suinkaan olleet alttiit, ja
-viimmeisenä kaikista olisi paavi siihen suostunut. Kun Gregorius
-pyrki vapaaksi maallisen vallan herruudesta ja koetti saada
-kirkkoa ja papistoa riippumattomiksi läänityslaitoksen säännöistä
-luovuttamatta vähintäkään niistä eduista, joita kristikunnan
-hengelliset palvelijat maailman liittolaisina nauttivat, syöksi hän
-kirkon pitkälliseen taisteluun, jonka vaiheet usein mitä selvimmällä
-tavalla osottavat, miten kauas Herran seurakunta on eksynyt elämän
-kapealta tieltä.
-
-Ennen pitkää sai kristikunta kokea, mitä Rooman kokous oli päättänyt.
-Kaikissa maissa antoi Gregorius julistaa, ettei yksikään piispa eikä
-abboti vastedes saisi sitoutua keisarin, kuninkaan, herttuan tahi
-kenenkään muun maallisen herran vasalliksi eikä siis heiltä myöskään
-vastaanottaa sauvaa ja sormusta. Aluksi näytti uusi laki kerrassaan
-voimattomalta: kaikkialla harjoitettiin simoniaa ja investituria
-niinkuin ennenkin. Gregoriuksen valtioviisaus älysi, missä taistelu
-oli alotettava. Tyyneesti jättäen Franskan kuninkaan _Filipin_
-rauhassa toimimaan esi-isiensä tavoin ja tyytyen äänetönnä siihenkin,
-että _Wilhelm Walloittaja_ yhtä vähän huoli coelibatisäännöstä kuin
-simonia- ja investiturilaista, loi hän silmänsä Saksaan, aikoen ensin
-taivuttaa kuuliaisuuteen sen nuorta ruhtinasta _Henrik IV:ttä_,
-joka, päästyään täysi-ikäiseksi, v. 1065 oli saanut hallitusohjat
-käsiinsä. Tämä ruhtinas omisti kyllä hyviäkin ominaisuuksia, vaan
-oli jo varhain vallanhimoisen Hannon y.m. huonon kasvatuksen
-alaisena harjaantunut maltittomuuteen, huikentelevaisuuteen,
-irstaisuuteen ynnä muihin paheisin, jotka ennustivat monta estettä
-Gregoriuksen tuumille. Lisäksi sai tämä kokea, että Henrik, joka
-vasta voitollisesti oli masentanut Saksilaisten kapinan, Saksan
-tyytymättömän papiston tukemana röyhkeästi tallasi paavin julistamat
-lait jalkojensa alle sekä että hän, liittyen Lombardilaisten
-kapinallisiin hankkeisin Roomaa vastaan, pyrki anastamaan itsellensä
-loistavamman keisarinkruunun kuin kukaan ennen häntä oli kantanut.
-Taistelu oli välttämätön. Lähettilästen kautta uhkasi Gregorius
-sulkea Henrikin kirkon yhteydestä, ellei tämä selvästi näyttäisi
-muuttaneensa mieltään, sovittaisi niitä rikoksia, joista häntä
-yleisesti syytettiin, sekä karkoittaisi luotaan kirkonkiroukseen
-julistetut piispat ja neuvonantajat. Ja tähän toimeen ryhtyi
-Gregorius, _normannilaisherttuan Robert Guiskardin_, jonka hän,
-levittäessään valtaansa Etelä-Italiassa, oli pannaan julistanut,
-häntä ahdistaessa -- siihen aikaan, jolloin Henrik oli kunniansa
-kukkuloilla, ja Lombardialaisten kiihko paavin kasvavaa valtaa
-vastaan kiivaimmallaan. Näin huonojen enteiden uhkaamana ei olisi
-moni rohjennut taisteluun antautua.
-
-Henrik suuttui silmittömästi. Hän kutsui kokouksen Wormsiin. Se
-avattiin Tammikuun 24 p. 1076. Kardinaali Hugo -- sama mies, joka
-oli julistanut Gregoriuksen paaviksi, vaan sittemmin, kun ei saanut
-toivottua palkintoa, luopunut hänestä -- ehdotti nyt, että hän oli
-virastaan erotettava, "koska hän käytti valtaansa mielivaltaisesti,
-ryhtyen yhä vahingollisimpiin uudistustoimiin". Kaikkien läsnäolevien
-piispojen allekirjoittamana lähetettiin päätös Roomaan. Siihen
-liitti Henrik omakätisen kirjeen, jossa Gregoriuksen "laiton
-paaviksi-valitseminen", hänen "huono elämänsä ja omavaltainen
-hallituksensa" todistettiin vielä ankarammilla ja valheellisemmilla
-syytöksillä kuin itse pääkirjoituksessa. Kokouksen lähetystö
-saapui Roomaan paastonaikana, Gregoriuksen paraikaa johtaessa
-suurta kokousta lateraani-palatsissa. Tyyneenä kuunteli paavi
-keisarin kirjettä, joka alkoi tähän tapaan: "Henrik Jumalan armosta
-Hildebrandille, joka ei enää ole paavi, vaan petollinen munkki!
-Tämmöisen tervehdyksen olet sinä ansainnut. Sinä olet polkenut
-piispoja ja pappeja jalkasi alla ja siten päässyt rahvaan suosioon."
-Töin tuskin sai Gregorius kansan estetyksi surmaamasta keisarillista
-lähettilästä, jonka kädestä hän nyt otti kirjeen lukien sen
-maltillisesti loppuun. Se päättyi seuraavilla sanoilla: "Sentähden,
-astu alas istuimeltasi sinä, jonka tämä meidän käskymme ja piispojen
-tuomio on tuominnut, ja luovuta apostolinen istuin toiselle, joka ei
-väkivaltaisilla toimilla solvaa uskonnon pyhyyttä ja joka julistaa
-Pietarin puhdasta oppia. Minä, kuningas Henrik Jumalan armosta, ja
-kaikki meidän piispamme vaatien käskemme: astu alas, alas." Gregorius
-ei säikähtynyt, Hän ryhtyi heti arvaamattoman rohkeisin keinoihin.
-Julistaen kuninkaan sekä ne, jotka tavalla tahi toisella olivat
-ottaneet osaa tähän tuumaan, pannaan, vapautti hän lisäksi Henrikin
-alamaiset heidän uskollisuudenvalastaan. Monessa kohden merkillinen
-on se Gregoriuksen kirje, joka oli maailmalle ilmaiseva tämän
-päätöksen. Se kuuluu:
-
-"Autuas Pietari, sinä apostolein ruhtinas, kallista hurskaat
-korvasi meidän puoleemme ja kuule minua, sinun palvelijaasi,
-jota hänen lapsuudestaan tähän päivään asti olet ravinnut sekä
-vapahtanut pahojen vallasta, jotka ovat vihanneet ja vieläkin
-vihaavat minua uskollisuuteni tähden sinua kohtaan. Sinä sekä minun
-hallitsijattareui, Jumalan äiti, sinun veljesi autuas Paavali ja
-kaikki pyhimykset ovat minun todistajinani, että pyhä roomalainen
-kirkkosi vasten tahtoani on kutsunut minun hallitsemaan itseänsä,
-sekä etten ole lukenut saaliiksi astua sinun istuimellesi, että
-päinvastoin kernaammin olen halannut pyhiinvaeltajana päättää
-päiväni kuin maailmallisen kunnianhimon ohjaamana anastaa sinun
-paikkaasi. Minä uskon sentähden, että armosta eikä suinkaan minun
-hyvien tekojeni tähden on sinulle kelvannut ja vielä kelpaa, että
-se kristitty kansa, joka etenkin on minulle uskottu, myöskin
-etupäässä on minua totteleva sinun käskyläisenäsi ja että Jumala
-sinun tähtesi on uskonut minulle vallan sitoa ja päästää taivaassa
-ja maan päällä. Luottaen tähän ja suojellen kirkon kunniaa ja turvaa
-kiellän minä, kaikkivaltiaan Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen
-nimessä ja sinun valtasi ja arvosi voimalla, kuningas Henrikin,
-keisari Henrikin pojan, joka äärettömässä ylpeydessään on nostanut
-kapinan kirkkoa vastaan, hallitsemasta Saksan ja Italian valtakuntia
-ja vapautan kaikki kristityt heidän hänelle valalla vakuuttamastaan
-kuuliaisuudesta sekä kiellän heitä häntä koskaan kuninkaana
-palvelemasta, sillä se, joka koettaa alentaa kirkkosi kunniaa, hän
-ei ansaitse sitä kunniaa, joka hänellä näennäisesti on. Ja koskei
-hän kristityn tavoin ole tahtonut totella eikä ole palannut Jumalan
-tykö, jonka hän on hyljännyt, vaan päinvastoin seurustelee pannaan
-julistettujen kanssa, on vikapäänä moneen epärehelliseen tekoon,
-sekä ylönkatsoo niitä varoituksia, joita hänen pelastuksekseen ja
-sinun todistajana ollessasi olen hänelle kirjallisesti lähettänyt,
-ja on eronnut sinun kirkostasi kylvääksensä siihen eripuraisuutta,
-niin minä sinun sijaisenasi sidon hänen pannan siteillä, ja turvaten
-sinuun sidon hänen niin, että kansat saavat tietää ja kokea, että
-sinä olet Pietari, ja että elävän Jumalan Poika on rakentanut
-kirkkonsa niin, etteivät helvetin portit voi sitä voittaa."
-
-Näin rohkeita sanoja ei kukaan paavi vielä ollut uskaltanut lausua.
-Gregoriuksen ystävätkin kysyivät eperöiden: "onko paavi oikeutettu
-vapauttamaan alamaisia heidän uskollisuudenvalastaan, kehottamaan
-kansoja kapinaan laillista esivaltaa vastaan?" Niinpä esim.
-Verdunin piispa _Teoderik_ eräässä Gregoriukselle kirjoittamassaan
-kirjeessä huomautti Josuasta, joka ei vapauttanut Israelin lapsia
-heidän uskottomille Gibeonilaisille vannomastaan valasta (Jos.
-9). Hildebrandilaisuuden jyrkimmät kannattajat viittasivat paavin
-valtaan sulkea kirkon yhteydestä jokaisen tottelemattoman, oli tämä
-sitten vaikka kuinka mahtava ruhtinas, sekä muistuttivat siitä,
-että koska kirkon lait estivät kaikkia seurustelemasta pannaan
-tuomitun kanssa, niin oli semmoista hallitsijaa totteleminen vielä
-ankarammin kielletty. Mutta ontuva oli tämä puolustus, eivätkä
-menneiden aikojen esimerkitkään, joilla sitä koetettiin tukea,
-olleet kylliksi pätevät. Kun esim. viitattiin Sakaria paaviin, joka
-erotti viimmeisen Merovingin hallituksesta, niin unohdettiin, ettei
-hän ollut oikeutettu sitä tekemään; ja kun koetettiin puolustaa
-Gregoriuksen tekoa Ambrosiuksen esimerkillä, niin ei otettu huomioon,
-että tämä mainio piispa kyllä sulki Teodosiuksen kirkon yhteydestä,
-vaan ei suinkaan syössyt häntä valtaistuimelta. Tällaisiin
-ristiriitaisuuksiin takertui paavikunta, koettaessaan anastaa
-kirkolle maallista valtaa. Miten onneton on sen maailman kanssa
-solmima liitto aina ollut!
-
-Henrikistä luopuneet kapinalliset ruhtinaat alkoivat pitää paavia
-paraana liittolaisenaan ja iloitsivat kuninkaansa kohtalosta. Tämän
-täytyi nöyrtyä, miten ylpeästi hän vastikään olikin esiintynyt.
-_Oppenheimiin_ Lokakuussa v. 1076 kokoontuneille ruhtinaille, jotka
-eivät kuitenkaan olleet uskaltaneet ryhtyä uuteen kuninkaanvaaliin,
-kun ei Klugnun luostarikaan tätä heidän tuumaansa kannattanut, täytyi
-hänen myöntää rikkoneensa apostolista istuinta vastaan, luvata
-julkisesti tehdä parannus sekä kaikissa asioissa alistua paavin
-vallan alaiseksi. Muut häntä vastaan tehdyt syytökset vakuutti
-kuningas todistavansa perättömiksi joko todistajain kautta tahi
-jumalan-tuomiolla; jos hänen ei onnistuisi tällä tavoin näyttää
-toteen viattomuuttaan, oli hän altis katumusteoilla korvaamaan
-kaikki. Synninpäästö, jonka ainoastaan paavi voi julistaa, oli
-tapahtuva viimmestään Helmikuun 22 p. v. 1077. Lisäksi päätettiin
-kutsua Gregorius Helmikuun 4 p. Augsburgissa pidettäviin
-herrain-päiviin ratkaisemaan ruhtinasten ja kuninkaan välistä riitaa
-sekä tuomitsemaan viimmemainitun rikosasiassa.
-
-Kopeana voitostaan, vaan viisaan valtiomiehen varovaisuuden
-ohjaamana, jätti Gregorius Rooman matkustaaksensa Augsburgiin.
-Vaan myöskin Henrik oli lähtenyt matkalle. Pannan kirous painoi
-häntä, eikä hän jaksanut odottaa, kunnes paavi saapuisi Saksaan.
-Sydäntalvella oli turvaton ruhtinas puolisonsa ja pienen poikansa
-seurassa monen koetuksen ja vaaran kestettyään päässyt Alppien ylitse
-ja oli nyt Italiassa. Paavikunnan vihamiehet Lombardiassa liittyivät
-joukottain Henrikkiin, niin että varovaisuus kehotti Gregoriusta
-etsimään turvaa _Kanossan_ vankassa linnassa Modenassa. Sen omisti
-hurskas kreivitär _Mathilda_, joka oli Gregoriuksen innokkaimpia
-puolustajia ja tehokkaasti kannatti hänen periaatteitansa. Turhaan
-tarjosivat Lombardian ylimykset, Henrikille apua: hän ei nyt tahtonut
-tietääkään muusta kuin miten pääsisi paavin armoihin jälleen.
-Tammikuun 25 p. 1077 nähtiin Kanossan linnanpihalla outo näky.
-Siellä seisoi katumuspukuun puettuna Saksanmaan vasta niin mahtava
-kuningas avojaloin talven kylmässä, rukoillen pienen seurueensa kera
-päästäksensä paavin puheille. Kolme päivää täytyi hänen odottaa,
-ennenkuin Gregorius vihdoin laski hänen luoksensa. Kyyneleet nousivat
-tuon ylpeän paavinkin silmiin, hänen katsellessaan jalkainsa juuressa
-polvistuvaa, armoa kerjäävää kuninkaallista perhettä. Valtasiko
-Gregoriuksen loistava voitto, jonka vertaista paavikunta tuskin on
-historiansa lehdille piirtänyt, niihin määrin hänen sydämmensä, ettei
-hän saattanut kyyneleitään hillitä, vai säälikö hän noita onnettomia?
-Miten jalomielisiksi moni kentiesi olisi altis olettamaan hänen
-tunteitaan tällä hetkellä: katumuksen kyyneleitä hän ei vuodata,
-sille rakkaudelle, joka ei käytä itseänsä sopimattomasti, ei omaansa
-etsi, ei vihaan syty, ei pahaa ajattele, ei hän sydäntänsä avaa!
-
-Gregorius vei katuvaiset vieraansa kirkkoon, rukoili heidän
-puolestaan, suuteli heitä sekä luki messun. Sitten otti hän
-ehtoollisleivän käteensä, mursi sen ja lausui: "hyvin tiedän,
-että moni syyttää minua simoniasta, väittäen minun sillä tavoin
-päässeen paaviksi, mutta Jumala on todistajani, että olen syytön.
-Todistukseksi nautin nyt Herran ruumista, jotta kaikkivaltias Jumala
-minun päästäisi, jos syytön olen, taikka äkillisen kuoleman kautta
-tempaisi minun pois, jos olen syyllinen." Levollisesti nautittuaan
-sakramentin, kehotti hän Henrikkiä samanlaisen jumalan-tuomion
-kautta todistamaan viattomuuttaan, vaan tämä ei suostunut. Miten
-inhottavan vaikutuksen tekee tämä kertomus, kun muistamme, että
-Gregorius varmaan tiesi kuninkaan olleen vikapään moneen rikokseen!
-Kristikunnan ylipaimen rohkenee alttarilla siunattu leipä kädessään
-esiintyä valtioviisauden kujeiden mukaan!
-
-Ennen pitkää muuttuivat olot. Saksan papiston ja Lombardialaisten
-yllyttämänä alkoi Henrik katua paavin kanssa tekemäänsä sopimusta
-ja tarttui aseisin. Mutta kun Saksan ruhtinaat valittivat _Rudolf
-Schwabilaisen_ kuninkaaksi, palasi Henrik Saksaan, jonka verinen
-sisällinen sota ennen pitkää täytti kauhuillaan. Huolellisesti
-salasi Gregorius, kumpaako ruhtinasta hän oikeastaan kannatti.
-Valtioviisaus määrää nytkin hänen käytöksensä, hän odottaa, kunnes
-sodan ratkaiseva hetki on tullut. Täydellä syyllä lausui Neuburgin
-piispa _Woltram_, sodan hävittäessään hänen isänmaataan: "jos
-ruhtinaat olisivat pitäneet keisarille vannomansa valan, niin
-ei valtakunnan olisi tarvinnut kärsiä tätä eripuraisuutta, joka
-on tuottanut kirkolle ja valtiolle tämän turmiollisen sodan."
-Jo on voitto Rudolfin puolella, ja Gregorius julistaa Henrikin
-uudestaan pannaan, vaan ei aikaakaan ennenkuin Rudolf saa surmansa
-_Merseburgin_ tappelussa v. 1080, ja paavin kostonhimoinen
-vastustaja seisoo voittajana taistelutantereella. Jo sitä ennen
-oli Henrik marssittanut sotajoukkonsa Italiaan, sekä _Bresciassa_
-pidetyssä kokouksessa erottanut Gregoriuksen hänen virastaan ja
-määrännyt _Klemens III:nen_ paaviksi. Saatuansa täydellisen voiton
-vastustajistaan, lähestyi hän uhkaavana Roomaa. Kaksi vuotta raivosi
-sota Tiberin rannoilla sekä Etrurian ja Latiumin vuoristossa, kunnes
-pyhä kaupunki vihdoin antautui Henrikille (1083). Gregoriuksen täytyi
-paeta Enkelilinnan muurien turviin. Mutta turhaan tarjosi Henrik
-hänelle sovintoa, voittajana hän siihen olisi saattanut suostua,
-vaan voitettuna ei konsanaan. Periaatteellensa uskollisena aikoo
-hän elämänsä loppuun asti taistella nöyryyttääksensä valtioa kirkon
-kuuliaiseksi palvelijaksi. Tämmöinen tahdon lujuus, jota eivät
-kovimmatkaan iskut voi masentaa, olisi omiansa herättämään meissä
-mitä suurinta kunnioitusta, ellei Gregoriuksen aate olisi kirkon
-pyhälle tarkoitukselle ventovieras ja ellei hän, koettaessaan sitä
-toteuttaa, käyttäisi kiellettyjä välikappaleita. Niinpä turvaa hän
-nytkin maailmaan, vieraantumistaan vieraantuen sille totuudelle,
-ettei Jesuksen Kristuksen valtakunta, jonka puolesta hän luulee
-taistelevansa, ole tästä maailmasta. Hän näet kutsui avuksensa
-pannasta vapautetun normannilaisherttuan Robertin, jonka vallassa
-Etelä-Italia siihen aikaan oli. Tämä kyllä vaati mahdottoman suurta
-korvausta, vaan kun eivät muut keinot auttaneet, suostui Gregorius
-vallanhimoisen herttuan vaatimuksiin. Jo istui Klemens III "Pietarin
-istuimella," jo oli Henrik uudelta paavilta saanut keisarinkruunun
-ja varmana voitostaan lähtenyt pois Roomasta, kun Normannilaisten
-sotajoukot lähestyivät pyhää kaupunkia. Keisarin tänne jättämä
-sotajoukko lyötiin ja Gregorius vapautettiin Saksalaisten käsistä.
-Mutta ennenkuin voittajat lähtivät pois, hävittivät he Roomaa mitä
-kauheimmalla tavalla. Ken oli syypää verenvuodatukseen, kenen
-tähden nuo lukemattomat, jotka nyt vaikeroiden kodittomina kulkivat
-ryöstetyn kaupungin kaduilla, olivat sukulaisensa ja omaisuutensa
-menettäneet? Roomalaisten viha kääntyi paavia vastaan, ja tämän
-täytyi paeta Normannilaisten turviin (1084). Epäluotettava on
-maailman ystävyys, katoova sen kunnia!
-
-Mitä mietti maanpakolainen tuolla syrjäisessä _Salernon_ kaupungissa?
-Hänen ruumiin voimansa ovat riutuneet, hänen toiveensa joskus vielä
-päästä "pyhään kaupunkiin" peittyvät toivottomuuden sumuihin; hän
-viettää aikaansa rukouksilla ja lukemisella. Mutta viimmeiseen
-hetkeensä asti on hän sama murtumaton Gregorius VII kuin ennenkin,
-päästäen ja sitoen vielä kuolinpäivänänsä. Kun hänen viimeinen
-hetkensä Toukokuun 25 p. 1085 joutui, lausui hän nämä sanat: "minä
-olen rakastanut oikeutta ja vihannut vääryyttä, sentähden kuolen
-maanpakolaisena."
-
-"Korkeaksi niinkuin kotka oli hän pesänsä tehnyt," mutta Jumala
-"kukisti hänen." Gregoriuksen täytyi kuolla voitettuna. Jos edes
-hänen elämänsä viimmeiset kovat vuodet olisivat nöyryyttäneet hänen
-sydämmensä, niin kentiesi olisi Herran armo avannut hänen silmänsä
-näkemään, miten horjuva se perustus oli, jolle kirkko jo kauan oli
-tulevaisuutensa rakentanut. Kuinka jalon opetuksen olisi Gregorius
-siinä tapauksessa jättänyt perinnöksi tuleville sukupolville, jotka
-sen sijaan eksyivät yhä rohkeammin kannattamaan hänen turmiollista,
-epäkristillistä aatettaan. Hänen rohkeat toiveensa kyllä toteutuvat:
-keisarit ja kuninkaat polvistuvat ennen pitkää paavien valtaistuimen
-juuressa, mutta juuri tuon loistavan vaipan alla, johon Siionin
-muurein Herrasta luopuneiden vartijain kunnianhimo ja maailmallinen
-mieli kirkon pukevat, kärsii taivaan valtakunta vaarallisempaa ja
-kovempaa väkivaltaa kuin milloinkaan ennen.
-
-
-
-
-II.
-
-Riitaa pyhästä ehtoollisesta. Berengarius Toursilainen.
-
-
-    Joka pelkää ihmisiä, hän tulee lankeemukseen; mutta joka luottaa
-    itsensä Herraan, hän tulee pidetyksi ylös. San. l. 29: 25.
-
-Muistaessamme Herran sanoja: "ottakaat, syökäät: tämä on minun
-ruumiini, -- -- juokaat tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, sen
-uuden testamentin, joka monen tähden vuodatetaan syntein anteeksi
-antamiseksi," ja ajatellessamme sitä tilaisuutta, jossa Hän ne
-lausui, on meistä kuin olisimme turvallisessa satamassa, jonka
-taivaallista rauhaa tämän elämän riehuvat taistelut paeten karttavat.
-Ja kuitenkin -- kuinka monesti ovat ihmiset mitä katkerimman vihan
-valtaamina taistellen väitelleet näistä sanoista, epäuskonsa
-eksytyksillä häiriten sitä rakkautta ja rauhaa, jota Herra semminkin
-pyhän ehtoollispöytänsä ääressä tahtoo suojella. Keski-aikakin, joka
-niin kauan pysyi vieraana uskonopillisille kysymyksille, rupesi,
-kuten tiedämme, jo varhain kiistellen väittelemään Herran ehtoollisen
-salaisuudesta. Radbertuksen eksyttävät mielipiteet pääsivät voitolle,
-merkiten että kirkon ehtoollisoppi alusta alkaen oli suistunut
-väärälle uralle. Vastaväitökset olivat laimeat ja vaikenivat ennen
-pitkää kokonaan, osottaen että aika kannatti tuota aineellismielistä
-katsantotapaa, joka on Radbertuksen ehtoollisopin huomattavimpana
-tuntomerkkinä. Vaan että kuitenkin totuuden Henki tämänkin opin
-suhteen teki työtä Herran seurakunnassa, sen todistaa muiden
-esimerkkein ohessa _Berengarius Toursilaisen_ esiintyminen, jota nyt
-lähdemme silmäilemään.
-
-Tämä mies syntyi _Toursissa_ yhdennentoista vuosisadan alkupuolella.
-Jo varhain perehtyi hän Augustinuksen syviin mietteisin, jota
-paitse hän vuosi vuodelta osotti yhä suurempaa itsenäisyyttä ja
-rohkeuttakin kirkossa vallitsevien mielipiteiden suhteen. Luettuaan
-Ratramnuksen Radbertusta vastaan kirjoittaman kirjan, alkoi hän
-vastustaa aikansa käsitystä Herran ehtoollisesta. Hän kirjoitti
-_Bek_ nimisen luostarin silloiselle abbotille _Langfrankille_, jonka
-kanssa hän ennen oli ollut ystävyydessä, kirjeen moittien häntä
-siitä, että hän kannatti Radbertuksen kehnoa ja väärää oppia. Tämä
-kirje tuli pian yleisesti tunnetuksi, ja kammoksuen puhuttiin monessa
-paikoin Berengariuksen "harhaoppisuudesta." Roomassa v. 1050 pidetty
-kirkolliskokous kirosi hänen, samoinkuin Vercelliin samana vuonna
-kokoontuneet Piemontin piispat. Berengarius ei ollut saapuvilla
-kummassakaan tilaisuudessa. Neljä vuotta myöhemmin kävi Hildebrand
-paavin lähettiläänä Toursissa. Hän piti siellä kirkolliskokouksen,
-jonka tarkoituksena muun ohessa oli tutkia Berengariuksen oppia.
-Keskustelu kävi alussa niin kiivaaksi, että riitakysymyksen puolueton
-arvosteleminen näytti miltei mahdottomalta, vaan Hildebrandin
-onnistui kuitenkin saada Berengariuksen kiivaammatkin vastustajat
-niihin määrin tyytymään, että tämä sai mielipiteitään puolustaa.
-Silminnähtävästi oli paavikunnan mahtava johtaja mieltynyt
-Berengariukseen, vaikka hän esiintyi hyvin varovasti, sovittaen
-mielipiteensä valtioviisauden vaatimusten mukaan. Vedettiin esille
-latinalaisen kirkon kuuluisimpain kirkkoisäin, Ambrosiuksen,
-Hieronymuksen ja Augustinuksen teokset, jotka eivät suinkaan antaneet
-tuetta Radbertuksen käsitykselle. Vastustajat vaikenivat, ja kun
-Berengarius lisäksi myönsi Kristuksen ruumiin ja veren läsnäolon
-Herran ehtoollisessa, jätettiin hän sillä kertaa rauhaan. Ellei olisi
-tyydytty ainoastaan yleisiin viittauksiin, ei hän suinkaan näin
-helpolla olisi päässyt.
-
-Jota syvempään Berengarius tunkeutui pyhän ehtoollisen salaisuuteen,
-sitä selvemmin hän näki, miten arveluttavan väärälle tielle kirkon
-oppi tämän tärkeän kysymyksen suhteen oli eksynyt. Siihen väitteesen,
-että leipä ja viini papin siunauksen kautta muka muuttuvat Kristuksen
-ruumiiksi ja vereksi, ei löytänyt hän mistään pätevää perustusta; sen
-oli selvään pintapuolinen mielikuvitus keksinyt ja aineellismielinen
-ajanhenki, joka ei jaksanut kohota uskon hengellisyyteen, oikeaksi
-olettanut. Berengariuksen käsityksen mukaan pyhittää papin
-siunaus leivän ja viinin Herran kärsimisen ja kuoleman hedelmän
-säilyttimiksi; _uskovaiset_ vastaanottavat näiden välikappalten
-kautta Kristuksen ruumiin ja veren, jonka kalliin lahjan hengellinen
-nauttiminen heille pyhässä ehtoollisessa on tarjona. Jos vertaamme
-hänen lauseitaan Langfrankin vastaväitteisin ja aikakauden
-yleiseen käsitykseen, täytyy meidän myöntää hänen edustavan jaloja
-mielipiteitä, jos kohta hän selvästi kallistuu siihen erehdykseen,
-johon sittemmin reformeerattu kirkko yleensä ja etenkin Kalvin eksyi.
-Vaan toinen kysymys on, onko Berengarius myöskin urhoollisesti
-puolustava oppiansa yhä suvaitsemattomammaksi käynyttä kirkkoa
-vastaan, Päivä päivältä herättävät hänen väittelynsä vastapuolueen
-lukuisain edustajain kanssa yhä suurempaa huomiota, riita kiihtyy
-kiihtymistään -- onko Berengarius kestävä taistelussa?
-
-V. 1059 matkusti Berengarius Roomaan saadaksensa puolustusta paavilta
-ja Hildebrandilta. Hän luotti semminkin viimmemainittuun, joka oli
-osottanut hänelle ystävyyttä ja silminnähtävästi ystävällisessä
-tarkoituksessa oli kehottanut häntä luonansa käymään. Silloinen paavi
-Nikolaus II kutsui heti kokoon kirkolliskokouksen, joka oli tutkiva
-Berengariuksen oppia. Hildebrandin tarkka silmä älysi heti, että
-yleinen mielipide oli hänen ystäväänsä vastaan. Hän seisoo tähän
-aikaan paavinistuimen portailla, odottaen vain tilaisuutta, jolloin
-hän yksin saisi hallitusohjat käsiinsä: hän on kyllä vakuutettu
-siitä, että Berengarius on oikeassa, vaan ei lausu hän ainoatakaan
-sanaa tämän puolustukseksi. Kardinaali Humbert astuu esille, esittäen
-mitä jyrkimmässä opinkaavassa katoolisen kirkon ehtoollisopin:
-"leipä ja viini alttarilla ei papin siunauksen jälkeen enää ole
-kuin ainoastaan Herran ruumista ja verta, jota ehtoollisvieras
-hampaillaan pureskelee ja nielee." Berengariusta uhattiin
-tuskallisella kuolemalla, ellei hän heti peruuttaisi oppiansa ja
-valalla vakuuttaisi tunnustavansa Humbertin esittämää oppia oikeaksi.
-Hän hämmästyi -- paljon maksoi totuuden puolustus! Toisella puolella
-Herran kysymys: oletko altis uhraamaan kaikki minun tähteni, toisella
-marttyyrikuoleman kauhut! Berengarius horjui hetkisen ja -- vannoi!
-
-Palattuaan Franskaan, peruutti hän katkerain omantunnon nuhteiden
-rasittamana onnettoman tekonsa ja kirjoitti Humbertiä vastaan
-ankaria sanoja, kutsuen häntä muun ohessa antikristuksen jäseneksi.
-Sitä paitse kehitteli hän oppiansa muutamissa kirjoissa, osottaen
-mitä selvimmillä todistuksilla, kuinka väärät kirkon edustamat
-mielipiteet olivat. Vastustajat kiivastumistaan kiivastuivat, niin
-että Berengarius töin tuskin pääsi _Poit'ersissä_ v. 1075 pidetyn
-kokouksen käsistä.
-
-Näiden vaiheiden ohessa oli Hildebrand, kuten tiedämme, astunut
-paavinistuimelle. Säälien Berengariusta koetti hän välittää. Tässä
-tarkoituksessa kutsui hän kokoon uuden kirkolliskokouksen Roomaan
-v. 1079. Muutamia päiviä ennenkuin Berengariuksen kristikunnan
-pääkaupungissa uudelleen tuli esiintyä, sai hän paavilta näin
-kuuluvan kirjeen: "en epäile, että käsität Kristuksen uhrin oikein,
-vaan koska minun tapani on kysyä neuvoa neitsy Marialla, niin olen
-kehottanut erästä munkkia rukouksilla ja paastoomisilla koettaa
-Marialta saada tietää, miten minun tässä asiassa tulee käyttäytyä."
-Huonoja enteitä Berengariukselle! Mutta Herra itse tarjoutui häntä
-auttamaan, hänen horjuvaa uskoansa tukemaan! Onko ihmispelko tälläkin
-kertaa sortava hänen lankeemukseen, vai onko hän luottaen Herraan
-marttyyrin verellä piirtävä muistonsa kirkkohistorian lehdille?
--- Turhaan koetti Berengarius puolustaa mielipiteitään, turhaan
-vetosi hän Gregoriuksen entisiin lupauksiin: mahtavan paavin
-ankaruudella vaati tämä häntä luopumaan mielipiteistään ja vannomalla
-vakuuttamaan aina pysyvänsä kokouksen määräämässä opissa. Lisäksi
-kiellettiin häntä milloinkaan enään kirjoittamasta tahi muulla tavoin
-väittelemästä tästä kysymyksestä. Paavikunnan loisto painoi hänen
-uskonsa maahan: hän vannoi ja lupasi totella.
-
-Ja hän tottelikin. Ei enää kuulu hänen ääntänsä kokouksissa
-ja kynänsä on hän ainaiseksi laskenut pois. Ainoastaan hänen
-rauhattomassa sydämmessään riehuu taistelu, vaatien häntä usein
-vuodattamaan katumuksen katkeria kyyneleitä. Còme saarella lähellä
-Toursia, minne hän on vetäytynyt karttaaksensa ihmisten seuraa,
-taistelee hän kovaa taisteluaan yksinänsä. Maailma ei siitä tiedä,
-eikä historiakaan meille siitä mitään kerro, vaikka se päättyi vasta
-v. 1088, jolloin taistelijan riutuneet voimat uupuivat.
-
-Berengariuksen esiintyminen olisi voinut virittää kirkasta valoa
-keski-ajan pimeässä, jos hän ihmisiä pelkäämättä olisi taistellut
-sen totuuden puolesta, jota hän oli kutsuttu julistamaan ja Jesuksen
-veritodistajana puolustamaan; -- mutta lopullinen tuomio on sen
-Herran, joka ei ansion mukaan tuomitse katuvaisia syntisiä.
-
-
-
-
-III.
-
-Ensimmäinen ristiretki.
-
-
-    Jesus sanoi --; -- -- se aika tulee ettette tällä vuorella eikä
-    Jerusalemissa Isää rukoile.
-
-    -- -- -- totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja
-    totuudessa. Joh. 4: 21, 23.
-
-Gregorius VII:nen tuuma korottaa kirkko maailman mahtavimmaksi
-valtakunnaksi näytti olevan tuomittu kuolemaan tuon rohkean
-edustajansa kera. Hänen seuraajansa _Viktor III:tta_ ahdisti keisarin
-asettama vastapaavi _Klemens III_, ja tämän valta tuntui vielä
-seuraavan paavin _Urbanus II:sen_ (1088-1099) hallituksen alussa
-hyvinkin haitalliselta. Mutta juuri siihen aikaan sattui tapahtuma,
-joka arvaamattoman suuressa määrässä oli tukeva Gregoriuksen aatetta.
-Alkamaisillaan on nim. ristiretkien aikakausi, tuo merkillinen,
-keski-ajan omituista luonnetta niin selvään ilmaiseva aika
-uskonnollisine innostuksineen, rohkeine toiveineen, urhoollisine
-sankareineen, voittoineen ja tappioineen. Kaikkialla kristikunnassa
-kaikuu huuto: "Jumala tahtoo." Se kokoo lukemattomat joukot ristin
-lippujen alle, ja johdattaa heidän askeleensa pyhään maahan, joka
-on vapauttettava pakanain vallasta. "Kristuksen sijainen" elähyttää
-näitä "pyhiä retkiä" siunauksillaan, lupauksillaan, ja paavikunnan
-arvo kasvaa kasvamistaan kansojen silmissä.
-
-Niinkuin tiedämme, harjaantuivat kristityt jo varhain vaeltamaan
-niille seuduille, joihin kristinuskon kalliimmat muistot ovat
-kiinnitetyt. Nämä pyhiinvaellukset eivät lakanneet, vaikka pyhä
-maa joutui muhammedilaisten käsiin ja pakanalliset menot ennen
-pitkää solvaten havittelivat itse Jerusalemiakin. Päinvastoin on
-juuri keski-ajan rohkea, näkyväisiin juurtunut mielikuvitus ja
-eksynyt uskonnollinen innostus omiansa pitämään niitä vireellä,
-vieläpä kartuttamaan niitä ennen arvaamattomassa määrässä. Mutta jo
-Arabialaisten omistaessa nämä seudut, oli pyhiinvaeltajain asema
-monesti hyvinkin vaikea ja vaarallinen. Ei siinä kylliksi, että
-heidän täytyi kokea, miten pakanuuden kauhistus oli rakentanut
-majansa noiden kallisten muistojen pyhimpiin paikkoihin:
-lukemattomilta ryöstivät maan saaliinhimoiset omistajat kaiken
-omaisuuden, toisia kidutettiin tahi surmattiin mitä julmimmalla
-tavalla. Vielä vaikeimmiksi kävivät nämä pyhiinvaellukset, kun ennen
-tuntemattomat, Keski-Aasiasta historian näyttämölle astuneet Islamin
-uskoon kääntyneet kansanheimot alkoivat taistella Arabialaisten
-jo sitä ennen eri osiin hajonneen vallan kanssa Länsi-Aasian
-omistamisesta. Alituisten sotien julmuudet täyttivät kristinuskon
-emämaat kauhuillaan, uhaten surmalla niitä, jotka uskalsivat
-lähestyä pyhää maata. Voimaton bysantinolainen keisarikunta ei
-yrittänytkään suojella kristittyjen pyhiinvaelluksia, vaikka
-sen oma turvallisuus nyt, jos milloinkaan, vaati sitä ryhtymään
-tehokkaisin toimiin rajoiltaan poistaakseen tuota uhkaavaa vaaraa.
-Etenkin kun _seldscukkilais-turkkilaiset_ alkoivat levittää
-valtaansa Länsi-Aasiassa, kävi heikon keisarikunnan tila hyvinkin
-turvattomaksi. Hädässään kääntyi Konstantinopolin keisari _Aleksius
-Komnenus_ länsimaiden puoleen, rukoillen apua pakanain uhkaamalle
-valtakunnalleen, jonka kuuluisa pääkaupunki komeine kirkkoineen
-ja kalliine pyhäinjäännöksineen oli joutua uskottomain käsiin.
-Samaan aikaan kertoi eräs Palestinasta palannut munkki _Pietari
-Amiensilainen_, kulkien aasin selässä maasta toiseen, kaupungista
-kaupunkiin, siitä kauheasta väkivallasta ja häväistyksestä, jonka
-alaisina pyhiinvaeltajat olivat, kehottaen innostuttavilla puheillaan
-länsimaiden kristityitä vapauttamaan Jerusalemia ja turvaamaan
-niitä, jotka uskonnollisen innostuksensa vaatimina halasivat vaeltaa
-muistojen pyhään maahan.
-
-Kun yön varjot peittävät maan, miten oudon kauniilta ja ihmeen
-viehättävältä näyttää kaikki kuutamon himmeässä valossa! Hengellisen
-yön pimittämänä, jota eksynyt kristinusko osittain vain valaisee,
-luulee keski-aika näkevänsä jos minkälaisia ihmeitä tuolla kaukana
-lupauksen pyhässä maassa. Pietari Amiensilaisen sanat kehottavat
-vastustamattomalla voimalla sen sotaisiin urotöihin ja rohkeisin
-seikkailuretkiin alttiita lapsia taisteluun kristinuskon sortajia
-vastaan. Läheltä ja kaukaa kokoontui ihmisiä hänen ympärillensä, ja
-jo v. 1096 johti hän innostunutta väkijoukkoa itäänpäin vapauttamaan
-pyhää maata pakanain käsistä. Aseet olivat huonot, eväät samoin,
-järjestys kehno, useimmat eivät tienneet matkan suuntaakaan, mutta
-hartautensa tahi oikeammin hehkuvan kiihkonsa innostuttamana kulki
-tuo kirjava joukko, johon kuului jos jonkinlaista väkeä, eteenpäin,
-karttuen matkalla päivä päivältä yhä lukuisammaksi. Rukous oli
-sille muka kaikki tarpeet hankkiva, innostus poistava kaikki esteet
-sen tieltä! Mutta joka olettaa näiden ihmisten kulkeneen eteenpäin
-nimenomaan kristinuskon turvissa, hän suuresti erehtyy. Varain puute
-sai heidät ennen pitkää kerjäämään, varastamaan ja ryöstämään;
-eripuraisuus, alituiset riidat ja kaikenkaltaiset paheet, joihin he
-yhä julkisemmin antautuivat, paljastavat mitä surkeimmalla tavalla
-sen totuuden, etteivät nämä ihmiset vaeltaneet valkeudessa Jumalan
-kasvoin edessä, vaikka heidän matkansa kulki Herran haudalle.
-Luonnollisena seurauksena oli, että ne kansat, joiden maiden
-kautta he matkustivat, tarttuivat aseisin heitä vastustaaksensa
-ja surmasivat heitä joukottain. Vähitellen ehtivät kuitenkin eri
-laumojen jäännökset toinen toisensa perästä Konstantinopoliin,
-minne samaan aikaan meritse tulleita joukkoja Pohjois-Italiasta
-saapui. Kaikkiastaan oli heidän lukunsa noin 100,000 henkeä.
-Keisari, jolle nämä ryöstönhimoiset vieraat; pian alkoivat käydä
-hyvinkin vaivaloisiksi, sai heidät siirtymään salmen toiselle
-puolelle, vaan täällä heidän asemansa tuli hyvin tukalaksi. Kateus
-ja riita, puutteet, taudit ja kaikenlaiset muut rasitukset, joita
-kotoa lähdettäissä ei oltu ehditty lukuun ottaa, heikonsivat heidän
-jo ennen järjestyksettömiä rivejään. Sitä paitse ahdistivat heitä
-Seldscukkilaiset päivä päivältä yhä kauheammin. Turhaan korotti
-Pietari Amiensilainen äänensä, kuvaten seuralaisilleen matkan
-suurta tarkoitusta ja kehottaen heitä luottamaan Jumalan ihmeitä
-tekevään voimaan: ei kukaan häntä enää uskonut, todellisuuden
-ankaruus karkoitti mielikuvituksen luomat kauniit unelmat. Toivotonna
-vetäytyi vanhus Konstantinopoliin, ja ristijoukko hajosi ennen pitkää
-kokonaan. Ainoastaan muutamat kokivat yksitellen pyrkiä Jerusalemiin.
-
-Näiden vaiheiden ohessa ja kaikkien noiden surkeiden uutisten
-uhallakin, joita näiden etujoukkojen kurjalta matkalta palanneet,
-kotia saavuttuaan, kertoivat vaivoistaan ja kärsimisistään, oli
-kuitenkin järjestetty ristijoukko kokoontunut lippujen alle ja seisoi
-jo valmiina lähtemään matkalle. Sitä eivät tukeneet ainoastaan
-Pietari Amiensilaisen innostuttavat puheet ja lupaukset, se oli
-hyvästi varustettu, päällikköjen johtama sotajoukko, joka miekka
-kädessä aikoi taistella ja voittaa. Vaan että sekin lähti matkalle
-kristinuskon nimessä, todisti tuo sotilasten oikeaan olkapäähän
-ommeltu punainen ristinmerkki ja heidän uskonnollista innostusta
-säteilevät silmänsä. Paavi Urbanus II on pitänyt kirkolliskokouksia
-Piacenzassa ja Klermontissa v. 1095 -- kirkon korkein johtaja on
-itse kauniilla puheilla kehottanut kristikuntaa valloittamaan
-nuo pyhät paikat, luvaten syntien-anteeksiantamista ja siunausta
-tässä ja tulevassa elämässä kaikille, jotka, noudattaen Herran
-sanoja, "ottivat ristin päällensä." Väärin on väitetty Pietari
-Amiensilaisen koonneen ensimmäisen ristiretken osanottajat lippujen
-alle: paavin sanat vaikuttivat verrattoman paljon enemmän. Kun
-"Kristuksen sijainen," jonka tahtoa kristikunta jo kauan oli
-harjaantunut kunnioittaen tottelemaan, itse puolusti yritystä ja
-kehotti siihen, silloin ei kukaan enää epäillyt, että "se oli
-Jumalan tahto." Ruhtinasten taistelunhalu ja maineenhimo innostui
-hillitsemättömäksi, ja kaikki nuo lukemattomat yksityiset edut, joita
-ajan rohkea mielikuvitus kuvasi jos kuinka suuriksi, sai tuo yleinen
-uskonnollinen hurmaus sopimaan yhteen kristinuskon kanssa.
-
-Eri osissa lähestyivät ristijoukot Konstantinopolia. Niiden
-johtajista mainittakoot Ala-Lotringin herttua _Gottfrid
-Bouillonilainen_ ja veljensä _Balduin_, Franskan kuninkaan veli
-_Hugo Vermandoista_, Flanderin kreivi _Robert_, Tarentumin ruhtinas
-_Bohemund_, Robert Guiskardin poika, hänen serkkunsa _Tankred_ sekä
-Toulousen kreivi _Raimund_. Yhteensä oli varsinainen sotajoukko noin
-300,000 miehen suuruinen; jos vaimot ja lapsetkin, jotka useat olivat
-ottaneet mukaansa, lasketaan, karttuu ensimmäiseen ristiretkeen
-osanottajain luku tavattoman suureksi. Kun kaikki nämä 1096 vuoden
-lopussa ja seuraavana keväänä lähestyivät Konstantinopolia, hämmästyi
-keisari Aleksius. Sopisi olettaa hänen koettaneen ristiretkeläisiä
-kaikin tavoin auttaa, vaan sitä hän ei suinkaan tehnyt. Päinvastoin
-viivytteli hän ruhtinaita kaikenlaisilla estelemisillä ja
-vaatimuksilla, niin että vihdoin joutui ilmi sotaan Gottfrid
-Bouillonilaisen kanssa. Vaan jota kurjemmin mädännyt keisarikunta
-etujansa valvoi, sitä rohkeammin kulkivat ristijoukot eteenpäin.
-Monet vaivat ja taistelut Seldscukkilaisia vastaan hidastuttivat
-kyllä heidän matkaansa, vaan urhoollisuus ja tuo yleinen innostus,
-jonka monet muistorikkaat paikat ja nimet herättivät uuteen
-voimaan, avasivat ristijoukolle jo v. 1098 kuuluisan Antiokian
-portit. Mutta nyt vasta vastukset alkoivat. Tuskin olivat kristityt
-päässeet viimmemainittuun kaupunkiin, ennenkuin 300,000 miehen
-suuruinen vihollinen sotajoukko saapui paikalle ja rupesi heitä
-piirittämään. Sen johtajana oli Mosulin sulttaani _Kerbog_, johon
-Alepon, Damaskuksen ja Jerusalemin ruhtinaat olivat liittyneet.
-Kristittyjen urhoollisuus horjui: oliko Jumala heidät hyljännyt?
-Yhtäkkiä kuului huuto: "pyhä keihäs on löydetty," ja katumuksen
-kyyneleitä vuodattaen katselivat piiritetyt retkeläiset sitä
-keihästä, jonka terä muka kerta oli tunkeunut Kristuksen pyhään
-kylkeen. Hätä oli keksinyt keinon, ja taikausko uskoi. Kaikki
-nauttivat Herran ehtoollista, ja vastustamattoman innostuksen
-valtaamina tekivät kristityt rynnäkön vihollista vastaan. Piispa
-_Ademar_ ja muut papit kulkivat edellä huutaen: "Jumala tahtoo
-sen," ja Turkkilaisten rivit, jotka eivät voineet aavistaakaan tätä
-äkkiarvaamatonta ja ylön rohkeata hyökkäystä, murtuivat. Kristityt
-voittivat äärettömät saaliit, ja heidän uskalluksensa varmeni
-jälleen, jota vastoin muhammedilaiset antautuivat toivottomuuteen.
-Kerrotaanpa, että 300 Kerbogan sotamiestä kääntyi kristinuskoon
-tämän Jesuksen tunnustajain ihmeellisen voiton jälkeen. Vaan kovia
-vastuksia oli kristityillä vieläkin. Suurin näistä oli epäilemättä
-ruhtinasten eripuraisuus, joka oli saanut heitä perustamaan
-valtakuntia valloitetuissa seuduissa ja nyt uhkasi tehdä lopun
-koko ristiretkestä, ennenkuin sotajoukko oli saapunutkaan matkansa
-perille. Mutta retkeläisten palava into kehotti eteenpäin, kunnes
-vihdoin saavuttiin Emauksen kukkuloille. Nyt ei riemastuksella
-enää ollut rajoja. Tuolla näkyi pyhä kaupunki, tuolla nuo pyhistä
-pyhimmät paikat! Kristityt lankesivat maahan, kiittäen ja ylistäen
-Jumalaa. Kaikkien silmät vuodattivat kyyneleitä, ja "Jerusalem,
-Jerusalem" oli ainoa sana, joka kuului sotilasten huulilta. Pieneksi
-oli sotajoukko supistunut -- se ei lukenut kuin 22,000 miestä --
-ja puolikuun merkki kaupungin muureilla, muhammedilaiset moskeat
-niiden sisäpuolella sekä etenkin nuo sotaiset varustukset kaikkialla
-puhuivat todellisuuden ankaraa kieltä, mutta pyhän kaupungin kalliit
-muistot, joita uskottomat solvaten tallasivat jalkojensa alla,
-kehottivat vielä vastustamattomammalla voimalla taisteluun. Heti
-ryhdyttiin piiritykseen, ja Heinäkuun 15 p. 1099, eräänä perjantaina,
-kello 3 i.p. eli samana hetkenä, jolloin Herra kuoli ristillä,
-ryntäsi ristijoukko kaupunkiin. Kristittyjen voitto-riemu antautui
-ennen pitkää mitä säälimättömimmän kostonhimon hirmutöihin: 70,000
-muhammedilaisen, suurimmaksi osaksi naisten ja lasten veri juoksi
-tulvana kaduilla! Vasta kun tämä julma toimi oli lopetettu, laskivat
-voittajat aseensa pois ja vaelsivat hartaina ylösnousemisen kirkkoon,
-missä he itkivät katumuksen kyyneleitä ja kiittivät Jumalaa.
-
-Jerusalemin kristityn valtakunnan ensimmäiseksi kuninkaaksi valittiin
-Toulousen Raimund, mutta kun hän ei suostunut ruhtinaan kruunua
-kantamaan siinä kaupungissa, jossa Herra orjantappurakruunun
-seppelöimänä oli kärsinyt kuoleman, tarjottiin hallitus Gottfrid
-Bouillonilaiselle, joka otti arvonimekseen "pyhän haudan suojelija."
-Vasta veljensä Balduin, joka hänen kuolemansa jälkeen v. 1100 pääsi
-valtakunnan hallitsijaksi, otti itselleen kuninkaan nimen.
-
-Vapaasti halveksikoot meidän realistisen aikakautemme orjat, jotka
-ovat niin alttiit käsittämään historian urotöitä hyödyn, markan ja
-pennin määräämän arvon mukaan, tätä yritystä: joka pystyy asettumaan
-menneiden aikojen kannalle, hän arvostelee asiaa toisin. Ainoastaan
-pintapuolisuus ja oppimattomuus pysyvät välinpitämättöminä aatteiden
-suurelle taistelulle ja niiden ihmisten uhrauksille, jotka tässä
-taistelussa ovat panneet kaikki alttiiksi. Ja jos se aate, jonka
-innostuttamina Balduin, Tankred, Gottfrid sekä lukemattomat muut
-sankarit lähtivät uskottomain käsistä Jerusalemia miekan terällä
-valloittamaan, onkin ristiriidassa kristinuskon vaatimusten kanssa,
-niin emme silti saa halveksien unohtaa tämän merkillisen retken
-vaiheita, sillä ne opettavat meille paljon. Haikein sydämmin näemme,
-miten kristikunta maailman kanssa solmimansa liiton raskaan ikeen
-alla on uupunut näihin maallisiin. Sielulliset tunteet ja maalliset
-toiveet himmentävät siltä henkimaailman salaisuudet, eksyttäen
-sitä etsimään taivaan valtakunnan aarteita maan päältä. Ja tämä on
-sitä surkeampaa, jota enemmän keski-aika uhraa löytääksensä mitä
-se kaivaten hakee. Turhaan se Jerusalemissa vuodattaa katumuksen
-kyyneleitä, turhaan se siellä huokaa Jumalan puoleen, sillä eivät
-kelpaa senkaltaiset uhrit Hänelle, joka on "henki" ja jota tulee
-lähestyä "hengessä ja totuudessa." Mikä varoittava esimerkki meidän
-aikamme kristityille, jotka niin kernaasti antautuvat sielullisten
-tunteiden ja luulouskon pettäväin unelmain helmaan! Erotus on vain
-se, että keski-aika oli altis uhraamaan paljon uskonsa edestä, jota
-vastoin meidän aikamme luulokristityt suurimmaksi osaksi kammoksuvat
-kaikenkaltaista itsensäkieltämistä. Kummanko velka on oleva suurempi
-sen Herran tuomioistuimen edessä, joka tutkii sydämmet ja munaskuut?
-
-
-
-
-IV.
-
-Kanterburyn piispa Anselmus.
-
-
-    Älköön kenkään itseänsä pettäkö: jos joku teistä itsensä luulee
-    viisaaksi tässä maailmassa, se tulkoon tyhmäksi, että hän
-    viisaaksi tulis. 1 Kor. 3: 18.
-
-Jota enemmän aika edistyi, sitä suuremmaksi kävi myöskin kristikunnan
-tiedonhalu. Vaan hitaasti kehittyi tiede keski-ajan kolkkoina
-vuosisatoina. Ainoat oppilaitokset olivat pitkään aikaan luostari- ja
-katedralikoulut, eikä niissä käsitelty kuin tieteiden alkeita.
-Edelliset koulut olivat yhdistetyt luostareihin, viimmemainitut
-syntyivät ja kehittyivät piispanistuinten turvassa. Mutta miten
-alkuperäiset nämä oppilaitokset olivatkin, kokoontui niihin aikojen
-kuluessa yhä enemmän oppilaita. Etenkin suureksi kasvoi semmoisen
-koulun oppilasluku, jonka johtava opettaja oli saavuttanut tavallista
-suuremman maineen. Näissä oppilaitoksissa sai vähitellen alkunsa
-sekin tieteellinen harrastus, joka, tunnettuna _Skolastisuuden_ [Nimi
-johtuu latinalaisesta sanasta schola = koulu.] nimellä, on niin
-arvaamattoman suuresta merkityksestä kirkon kehitykselle.
-
-Skolastikot koettivat järjestää ja tieteellisesti käsitellä kirkon
-oppia, jommoisena tämä oli olemassa silloisessa uskonnollisessa
-katsantotavassa. Esityksensä muodon lainasivat he Aristoteleksen
-teoksista. Ei siinä kylliksi, että he ottivat puolustaaksensa kirkon
-p. raamatusta saatuja opinmääräyksiä: kaikkia noita lukemattomia
-erehdyksiä, jotka aikojen kuluessa olivat sekaantuneet kristilliseen
-tunnustukseen ja jo kauan olivat eksyttäneet kristikuntaa, pidettiin
-yhtä suuressa arvossa, ja asettuen turmeltuneen ajanhengen
-palvelukseen tarjoutui tiede niitä ehdottomasti oikeiksi todistamaan.
-Skolastikkojen suurena tehtävänä oli luoda keski-ajan uskonnollinen
-tiede, koota sekä kokonaisuudeksi järjestää ijankaikkisen totuuden
-hajalla olevat ainekset, mutta kun he eivät alistaneet kirkon oppia
-raamatun sanan arvosteltavaksi, korjattavaksi ja tuomittavaksi,
-vaan päinvastoin pitivät kirkkoisien teoksia, paavien julistuksia
-ja kirkolliskokousten päätöksiä tämän sanan arvoisina, eksyivät
-he jo alusta alkaen väärälle uralle, kietoutuen aikojen kuluessa
-yhä arveluttavampiin ristiriitaisuuksiin. He kyllä harjaantuivat
-sukkelaan todistamistapaan, joka ihmisiltä kauan salasi, miten
-petollinen ja pintapuolinen heidän viisautensa oli, mutta jota
-rohkeammin he alkoivat käyttää tämänkaltaisia keinoja, sitä
-selvemmin he myöskin paljastivat kykenemättömyytensä tyydyttää
-kristikunnan kipeintä tarvetta. Herättämällä tieteellistä
-harrastusta ja esimerkillään kehottaen ihmisiä miettien tarkastamaan
-kristinuskon syviä totuuksia on skolastisuus valmistanut tietä
-uskonpuhdistukselle, mutta toiselta puolen on sen oma kehnous,
-jota ei kaikki sen oppi eivätkä nuo sukkelat tieteelliset kujeet
-riittäneet salaamaan, herättämistään herätellyt kristikuntaa
-luulouskon ja valeviisauden petollisesta unesta ja vaatimalla
-vaatinut sitä Jumalan eksymättömän sanan ohjeiden mukaan etsimään
-totuuden kallista aarretta, joka vuosisatojen pölyn peittämänä oli
-miltei tietämättömiin kadonnut. Viimmemainitussakin suhteessa ovat
-skolastikot jouduttaneet uskonpuhdistuksen suurta aikaa.
-
-Aivan väärin olisi kuitenkin väittää kaikkien skolastikkojen
-nimenomaan edustaneen niitä erehdyksiä, joihin olemme viitanneet,
-päinvastoin tapaamme heissä monta jaloa henkilöä, joiden elämäntyö
-on omiaan herättämään meissä ehdotonta kunnioitusta. Todistuksena on
-esim. Kanterburyn piispa _Anselmus_.
-
-Tämä mies oli kotosin Piemontista. Jo nuorena halusi hän ruveta
-munkiksi, vaan isänsä koetti kaikin tavoin tukehuttaa tätä taipumusta
-ja saada poikaansa viihtymään maailman iloisissa oloissa. Kova oli
-Anselmuksen taistelu. Kodin joutavat iltaseurat ja muut synnilliset
-huvitukset iskivät syviä haavoja hänen heränneesen omaantuntoonsa,
-eikä hän voinut kenellekään huoliaan ilmaista, sillä ei kukaan olisi
-häntä ymmärtänyt. Miten monen lapsen sydämmestä on vanhempain ja
-sukulaisten kevytmielinen seuraelämä säälimättä ryöstänyt kaiken
-tosi-ilon, kuinka monen heikko usko on joutunut haaksirikkoon oman
-kodin kevytmielisyyden muodostamalla karilla! Anselmus oli noita
-harvoja, jotka eivät lapsinakaan saata mieltyä tämän maailman
-joutaviin menoihin, vaan vaistomaisesti niitä kammoksuvat. Päästyään
-sitten käsittämään elämän ja kuoleman suurta kysymystä, halasi
-hän päivä päivältä yhä hartaammin päästä pois, kauvas pois. Kodin
-myrkyttävää ilmaa hän ei enää saata hengittää, se tuottaa -- sen
-hän tuntee -- hänelle ennen pitkää ijankaikkisen kuoleman, ja nuo
-kiiltävät lattiat polttavat hänen jalkojaan: hänen täytyy lähteä!
-Ilman varoja pakeni nuorukainen eräänä yönä isänsä rikkaasta kodista.
-Sinne hän jätti suuren perintönsä etsiäksensä toista ja parempaa.
-Kolme vuotta oli hän koditonna, kulkien paikasta toiseen. Vihdoin
-saapui hän matkoillaan Normandieaan. Täällä sai hän kuulla Bekin
-luostarista, jonka johtajana Langfrank siihen aikaan oli. Tähän
-paikkaan mieltyi rauhaa etsivä nuorukainen. Oltuaan jonkun ajan
-luostarin oppilaana, pääsi Anselmus munkiksi v. 1060. "Täällä on
-minun leposijani oleva" huudahti hän "täällä on Jumala yksin oleva
-minun pyrintöni päämääränä, Hänen rakkautensa minun tutkimiseni
-esineenä, Hänen autuaallinen ja elävä muistonsa minun lohdutukseni
-ja iloni." Tämä toivo ei kuitenkaan toteutunut. Vuodesta 1078
-hoidettuaan Bekin luostarin abbotinvirkaa, kutsuttiin Anselmus v.
-1093 Kanterburyn piispaksi. Hän kyllä koetti saada jäädä rakkaasen
-luostariinsa, etenkin koska hän sitä paitse hyvin tiesi, miten
-vaikea piispanviran hoitaminen investituririidan riehuvissa
-vaiheissa oli, vaan kun kaikki vastaväitökset olivat turhat, täytyi
-hänen jättää hyvästi sille kodille, jossa hän niin kauan kenenkään
-häntä häiritsemättä oli saanut toimittaa miettimisen hiljaista,
-Jumalalle pyhitettyä työtä. Anselmus muutti Kanterburyyn, jenka
-suuren hiippakunnan piispanvirkaa hän sitten uskollisesti toimitti
-kuolemaansa asti v. 1109.
-
-Vaikka Anselmus hyvin taitavasti hoiti hänelle uskotut virat,
-vaikka hän voimiaan säästämättä ja etuaan katsomatta aina oli altis
-uhraamaan kaikki sen Herran kunniaksi, jonka palveluksessa hän oli,
-sekä koko elämässään kuvaa kotia pyrkivän kristityn muukalaisuutta
-täällä synnin maailmassa, ei tämä kaikki olisi riittänyt valmistamaan
-hänen nimelleen sijaa kirkkohistorian lehdille. Ellei hän olisi
-muuta toimittanut, niin olisi hänen muistonsa lukemattomien muiden
-samankaltaisten kera, historian unohtamana, tunnettuna ainoastaan
-Hänelle, joka ei pidätä armonsa palkkaa ainoaltakaan viinamäkensä
-uskolliselta työntekijältä, miten vähäpätöinen heidän työnsä sitten
-ihmisten silmissä olikin; mutta Anselmuksen elämäntyö on siksi
-julkista laatua, sen vaikutus niin tuntuva kirkon kehityksessä, että
-ainoastaan oppimattomuus on oikeutettu pysymään sille vieraana. Hän
-oli tiedemies ja ajattelija, jonka vertaista ei joka aika synnytä,
-ja sitä paitse yksi noita harvoja, jotka, itse totuutta etsien, ovat
-asettaneet kaikki voimansa sen palvelukseen. Kuulkaamme muutamia
-hänen mietteitään:
-
-"En koeta käsittää voidakseni uskoa, vaan minä uskon, jotta voisin
-älytä. Sillä senkin uskon, että uskon kautta voin päästä käsittämään.
-Älköön kristitty vältellen kiistelkö, ettei niin ole kuin katolinen
-kirkko uskoo ja tunnustaa, vaan epäilyksettä tulee hänen riippua
-tässä uskossa ja elää sen mukaan sekä, mikäli hän voi, nöyrästi
-tutkia, miksi niin on. Jos hän voi käsittää, miksi asian laita on
-semmoinen, niin hän siitä kiittäköön Jumalaa; jos ei, niin älköön
-hän asettuko vastustamaan, vaan kumartuen hän palvelkoon Jumalaa.
-Ensin tulee meidän uskon kautta puhdistaa sydämmemme, masentaa
-lihallisuutemme, elää Hengen mukaan, ennenkuin antaumme keskusteluun
-uskon syvyyksistä. Joka ei usko, häneltä puuttuu kokemusta, eikä
-hän mitään älyä". -- Jos kaikki uskonopin kirjailijat, noudattaen
-Anselmuksen neuvoa, olisivat asettaneet ylpeän järkensä nöyrän uskon
-palvelukseen, niin olisi epäilemättä moni syvämietteinen lause, joka
-eksytti lukemattomat ihmisviisauden pettävällä valevalolla, saanut
-toisen sisällyksen ja kelvannut ohjaamaan ihmisten askeleita rauhan
-tielle. Vaan ollen pettyneen aikansa lapsi, ei pääse Anselmuskaan
-vapaaksi silloisen kristikunnan alentavasta orjuudesta, joka vaatii
-häntä olettamaan kirkon oppia raamatun sanan arvoiseksi. Hän ei jaksa
-murtaa näitä kahleita, ei uskalla tämmöistä taistelua ajatellakaan,
-vaan kantaa kahleita nöyränä, vieläpä pitää tätä alentavaa orjuutta,
-joka estää häntä edistymästä totuudessa, Jumalan ehdottomana
-vaatimuksena. -- Miten kauhean suuri on valheen hengen valta
-keski-ajan kristikunnassa, kun jaloimmatkaan henkilöt eivät uskalla
-asettautua taisteluun sitä vastaan!
-
-Ihmeteltävän neronsa ohjaamana on Anselmus luonut, n.s. _ontologisen
-todistuksen_ Jumalan olemisesta. Jo ennenkuin hän rupesi sitä
-miettimään, oli hän eri teoksessa ehdottomasti korkeimman olennon
-käsitteestä kehittänyt opin Jumalasta. Vaan oliko tämä käsite
-olemassa ainoastaan hänen käsityksessään ja puuttuiko siltä
-todellinen oleminen? Syvä oli kysymys, vaan jota vaikeampaa laatua
-se oli, sitä viehättävämmällä voimalla vaati se ajattelijaa panemaan
-kaikki voimansa alttiiksi; jotta hän voisi päästä sen salaisuuksien
-perille. Anselmus mietti lakkaamatta, hän valvoi monet yöt, kunnes
-vihdoin luuli keksineensä vaikean arvoituksensa selityksen. Jos
-kohta tämä selitys onkin ontuva, on se aina puolustava paikkansa
-kirkkohistorian lehdillä, sillä se on tieteen kauniimpia
-muistopatsaita keski-ajan henkisistä voitoista köyhällä maalla.
-Anselmuksen todistus kuuluu: "Se, jota suurempaa ei voida ajatella,
-ei saata olla olemassa ainoastaan ihmisen mielikuvituksessa. Sillä
-siinä tapauksessa voi sitäkin käsittää olevaksi, joka on suurempi.
-Tämä on niin totta, että vastakohta on mahdoton. Siinä suhteessa on
-viimmeksi ajateltu suurempi kuin se, jota ei saata pitää olevana.
-Ensinmainittu on Jumala, jota ei ajatus voi pitää olemattomana."
-
-Siihen aikaan oli tieteellinen kiista yleiskäsitteiden suhteesta
-todellisuuteen vetänyt yhä enemmän huomiota puoleensa. Toiset
-väittivät, etteivät nämä yleiskäsitteet ole kuin tyhjiä nimiä vain,
-toiset puolustivat niiden todellisuutta. Edellisen mielipiteen
-kannattajat ovat tunnetut nimellä _nominalistat_, viimmemainitun
-edustajia kutsutaan _realistoiksi_. Ajanhengen pakottamana
-siirtyi riita ennen pitkää uskonnollisellekin alalle, Nominalista
-_Roscellinus_ alkoi sovitella mielipiteitään Jumalan kolminaisuuteen,
-uhaten suistaa koko tämän opin aivan väärälle uralle. Asettuen
-realismin kannalle, taisteli Anselmus voitollisesti häntä
-vastaan, lausuen monta syvää ja mietittävää sanaa, samoinkuin hän
-kolminaisuusopin suhteen muissakin tilaisuuksissa jalosti puolusti
-mainettansa ajattelijana, ja kristittynä.
-
-Kirjassaan "Miksi tuli Jumala ihmiseksi?" koettaa Anselmus
-kehittää pelastuksen suurta kysymystä. Jos kohta ei käy kieltäminen
-hänen tässäkin teoksessaan osottavan suurta syvämietteisyyttä ja
-esiintuovan uusia näkökohtia, on meidän toiselta puolen myöntäminen
-hänen eksyneenkin käsitellessään tätä salaisuuksien salaisuutta.
-Vasten aikansa pintapuolisen vanhurskauttamisopin tekopyhyyttä, johon
-etenkin munkkilaitos yhä selvemmin sortui, puolustaa hän vakaasti
-sitä peruuttamatonta totuutta, ettei syntien anteeksiantamista
-voi löytyä ilman Kristuksen täydellistä sovintouhria, jolla Hän
-maksoi syntivelkamme Jumalalle. Mitä moni vanhan kirkon jaloimmista
-edustajista, niinkuin Atanasius, Krysostomus, Augustinus y.m.,
-aavistivat, on Anselmus järjestetyn opin muodossa kehittänyt,
-käsitellessään kysymystä Herran sovintokuolemasta. Hänen
-esiintymisensä tämän kysymyksen suhteen on semminkin siitä syystä
-huomattava, että hän vastustaa tuota aikansa väärää käsitystä, jonka
-mukaan Kristuksen kärsiminen on pidettävä perkeleelle maksettuna
-lunnaana. Myöntää kyllä täytyy, että hän yksipuolisesti puhuu Herran
-kuolemasta, jättäen syrjään Hänen elämänsä maan päällä, sekä että
-hän käsittää koko kysymyksen nimenomaan laillisen oikeudenkäynnin
-kannalta, jossa ei ole sijaa Jumalan armahtavalle rakkaudelle, joka
-kuitenkin on pelastustyön vaikutin ja sisin ydin, vaan Anselmuksen
-kirja ansaitsee kuitenkin mitä suurinta huomiota, sillä se sisältää
-monta ihmeteltävän syvää mietettä ja on epäilemättä monessa suhteessa
-vaikuttanut paljon hyvää, valmistaen tietä uskonpuhdistukselle.
-
-Anselmuksen elämäntyö ei ole omiansa herättämään niiden huomiota,
-jotka arvostelevat historian ilmiöitä ulkonaisesti loistavain
-urotöiden mukaan. Hän toimitti hiljaisen miettimisen korutonta
-työtä, eikä miellytä tämmöinen työ niitä, jotka ovat uupuneet näihin
-näkyväisiin ja joiden ajatukset aina hiipivät maata myöten. He eivät
-älyä, että nuo suuret aatteet, joiden taistelussa ihmiskunnan vaiheet
-ratkaistaan, syntyvät ja kypsyvät ajatuksen hiljaisissa ahjoissa.
-Mitä skolastisuuden perustaja Anselmus yksinäisyydessä, kaukana
-riehuvan maailman meluavista oloista, kirjojensa ääressä mietti, se
-antoi sittemmin aihetta moneen suureen ja ratkaisevaan taisteluun.
-Sentähden on hänen nimensä aina säilyvä kirkkohistorian lehdillä. Ja
-jos hän monessa kohden erehtyikin, on hänen vaatimattomuutensa ja
-nöyryytensä, jotka estivät häntä unohtamasta, että uskon salaisuudet
-ovat ihmisjärkeä suuremmat, meitä muistuttamassa, kenen palveluksessa
-hän on. "Jumala seisoo ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa hän
-armon" todistaa Herran sana.
-
-
-
-
-V.
-
-Abailard ja Heloise.
-
-
-    Jokaisen teko tulee julkiseksi; sillä se päivä sen on selittävä,
-    joka tulessa ilmaantuu: ja minkäkaltainen kunkin teko on, sen
-    tuli koettelee.
-
-    Jos jonkun teko pysyy, kuin hän sen (Kristuksen) päälle
-    rakentanut on, niin hän saa palkan:
-
-    Jos jonkun teko palaa, niin hän saa vahingon; mutta hän tulee
-    itse autuaaksi, kuitenkin niinkuin tulen kautta. 1 Kor. 3: 13-15.
-
-Jota kauemmin ihmiskunta oli haparoinnut oppimattomuuden pimeässä,
-sitä vilkkaammin pyrki vihdoinkin heräjävä tiedonhalu levittämään
-valoa keski-ajan yöhön. Kahdennentoista vuosisadan alkupuolella
-näemme nuorukaisten ja miesten kilvan rientävän jonkun kuuluisan
-opettajan luokse ammentamaan oppia ja viisautta hänen puheistaan
-ja esitelmistään. Tämä oli sitä välttämättömämpää, jota vaikeampi
-ihmisten oli hankkia itselleen kirjoja. Luonnollista oli, että ne
-jotka tiedonhalunsa kehottamina täten kokoontuivat samaan paikkaan,
-liittyivät toisiinsa ja ennen pitkää muodostivat yhdistysliiton.
-Olihan sitä paitse juuri tämä aika kuntayhdistysten aika, jolloin
-papit, ritarit, käsityöläiset y.m. edustivat pieniä yhteiskuntia,
-ja luonnollista oli, että nekin, jotka yhteinen tiedonhalu oli
-koonnut yhteen paikkaan, ennen pitkää saivat erityiset lakinsa ja
-omituisen hallitusmuotonsa. Täten syntyivät yliopistot. Huomattava
-on, ettei näissä oppilaitoksissa kaikkia tieteitä viljelty, vaan
-toisissa tutkittiin toisia, toisissa muita oppiaineita. Niin
-oli keskiajan toisella aikakaudella esim. _Salernon_ yliopisto
-lääketieteen kuuluisa koti, _Bolognassa_ harjoitettiin lakitiedettä,
-ja _Pariisin_ yliopisto saavutti suuren maineensa uskonopin ja
-filosofian tutkimisen alalla. Jo varhain vetää viimmemainittu
-opinahjo kirkkohistorian huomion puoleensa Sen vireä henkinen työ ja
-harvinaisen varhainen kukoistus viittaa loistavaan tulevaisuuteen.
-
-Niistä opettajista, jotka kahdennentoista vuosisadan alussa
-Pariisissa levittivät tieteen valoa, on _Pietari Abailard_ kuuluisin.
-Sammumaton tiedonhalu vaati häntäkin jo nuorena luopumaan rikkaasta
-kodistaan ja suuresta perinnöstään. Saavuttuaan Pariisiin, missä hän
-muun ohessa kuunteli mainion _Wilhelm Champeauxlaisen_ luentoja,
-himmensi hän etevillä lahjoillaan ennen pitkää kaikkien maineen. Ei
-aikaakaan, niin syntyi hänen ja Wilhelmin välillä erimielisyyttä. Se
-kasvoi viimmemainitussa valeen kateudeksi ja vihaksi, kuu Abailard
-voitti opettajansa monessa väittelyssä, Abailardin ympärille
-kokoontui päivä päivältä yhä runsaammin oppilaita, niin että hän
-jo siihen aikaan, vaikka hänen oppiaikansa oli ollut hyvin lyhyt,
-saattoi perustaa oman koulun ensin _Meluniin_, sitten _Corbeiliin_.
-Wilhelmin oppisalit sitä vastoin jäivät tyhjiksi. Epäilemättä
-puuttui Abailardilta perusteellisia tietoja ja sitä syvyyttä, josta
-tiedemies sanan oikeassa merkityksessä tunnetaan, mutta hänen terävä
-järkensä ja vilkas ajatusjuoksunsa, hänen sukkeluutensa ja innostunut
-esitystapansa sekä ennen kaikkea tuo hänen verraton puhelahjansa,
-joka puki hänen ajatuksensa mitä viehättävimpään muotoon -- kaikki
-oli omiansa lumoamaan hänen kuulijakuntaansa ja kartuttamaan sen
-lukua. Sitä paitse oli hän nuori ja ulkomuodoltaan kaunis. Mutta
-ventovieras oli Abailard siihen aikaan vielä taivaan valtakunnan
-salaisuuksille. Hän kyllä eli nuhteettomasti, olipa monessa suhteessa
-ankarakin itseänsä kohtaan, mutta vaikka hänen ajatuksensa viihtyivät
-aatemaailman yli-ilmoissa, oli hän kaukana Herrasta ja Hänen
-totuudestaan. Pääasiallisesti tutkikin hän siihen aikaan logiikkaa.
-
-Jonkun ajan kuluttua asettui Abailard jälleen Pariisiin, missä
-alkoi pitää luentoja filosofiassa ja teologiassa. Jos hänen
-maineensa jo ennen oli ollut suuri, kasvoi se etenkin tästä alkaen
-kasvamistaan. Kaikkialta saapui hänen luoksensa tiedonhaluisia
-nuorukaisia ihailemaan nuoren opettajan loistavia esitelmiä, Mutta
-tähän aikaan sattui myöskin ratkaiseva käänne Abailardin elämässä.
-Eräs vanha tuomioherra _Fulbert_, jonka talossa hän asui, valitsi
-hänen veljensätyttären _Heloisen_ opettajaksi. Ei ollut vielä kukaan
-niin innostuneena seurannut Abailardia tieteiden viehättäville
-nurmikoille, kuin tämä oppilas. Heloise oli nuori, kaunis ja
-erinomaisen lahjakas: hän valloitti ennen pitkää opettajansa
-sydämmen ja antautui itsekin kokonaan maallisen rakkautensa
-valtaan. Kirkkohistoria luovuttaa kernaasti romaanikirjallisuudelle
-kertomuksen tämän rakkauden vaiheista, se vain mainitsee pääkohdat
-osottaaksensa, miten väärälle uralle silloinen kristillinen
-katsantotapa oli eksynyt. Sama aika, joka innostuneena kuunteli
-trubaduurien hehkuvia lemmenlauluja, kielsi pappeja rupeamasta
-avioliittoon. Kristikunta on vieraantunut sille totuudelle, että
-ainoastaan se, "joka vähemmässä on uskollinen, se on myös paljossa
-uskollinen." Unohtumistaan unohtuvat Jumalan säätämät lait,
-ihmissäännöt astuvat niiden sijalle, määräten ulkonaisesti loistavan
-jumalanpalveluksen, silmiinpistävän itsensäkieltämisen ja erinomaiset
-teot kristillisyyden nimenomaisiksi tuntomerkeiksi. Ja kun tähän
-väärään katsantotapaan vielä liittyy sekin erehdys, että muka koko
-maailma on kristitty, että kaikki henkiset riennot ja pyrinnöt, jotka
-vain jollain tavoin viittaavat edistymiseen, ovat kristillisyyden
-varsinaisia ilmiöitä, niin eivät ihmiset enää erota Jumalan
-valtakunnan ja maailman välistä rajaa, vaan antautuvat yhä rohkeammin
-ajanhengen palvelukseen. Tuo menneiden aikojen nöyrä kuuliaisuus
-Herran muuttumattomille vaatimuksille eksyy Jumalan sanan osottamalta
-tieltä, sortuen totuuden vapaudesta mielikuvituksen ja luulouskon
-orjuuteen. Niinpä kirjoittaa Heloise, jonka syntiin sortuneen
-rakkauden Fulbertin raaka julmuus ja vanhurskaan Jumalan sallimus
-ainaiseksi oli suruun kätkenyt, lemmityllensä: "Jumala tietää,
-että kaikissa elämän vaiheissa tähän asti olen enemmän peljännyt
-sinun kuin Jumalan loukkaamista: haluni on olla enemmän sinulle
-mieliksi kuin Hänelle. Sinun käskysi on minun saattanut uskonnon
-pitämiseen eikä jumalallisuuden rakkaus." Suojellaksensa armastansa
-Fulbertin vihalta oli Abailard kyllä saanut rakastettunsa suostumaan
-avioliittoon, mutta heidän romantillinen rakkautensa salaa heiltä
-kokonaan kristillisen perhe-elämän pyhyyden. Sitä paitse oli Heloise
-aina vastustanut heidän avioliittoon menemistään etenkin siitä
-syystä, että se ajan käsityksen mukaan olisi himmentänyt Abailardin
-mainetta tiedemiehenä.
-
-Sortuneena, vaan nöyrästi tunnustaen syntinsä, asettui Abailard,
-erottuaan Heloisesta, pyhän Denysin luostariin. Itse hän myöhemmin
-tunnusti vetäytyneensä yksinäisyyteen enemmän kovan onnensa kuin
-hurskauden vaatimana. Kaikki kehotti häntä nyt antaumaan yksin
-uskonopin tutkimiseen. Haikein sydämmin ryhtyi Abailard tähän työhön,
-etsien siitä sitä lohdutusta, jota hän kaipasi. Mutta tällä tiellä ei
-hän lepoa saavuttanut, sillä tosi rauha on löydettävissä ainoastaan
-Jesuksessa Kristuksessa. Hän yksin "on meille Jumalalta tehty
-viisaudeksi, ja vanhurskaudeksi, ja pyhitykseksi, ja lunastukseksi."
-Abailard kyllä tavallansa perusti työnsä tälle kalliolle, vaan
-kun hän ei itse tuntenut Herraa, tuli rakennus huonoksi. Järkensä
-ohjaamana "rakensi" hän tälle perustukselle "heiniä ja olkia," jotka
-jo historian tuomio on tuhaksi polttanut.
-
-Moni kirkkohistorijoitsia on pitänyt Abailardin nimenomaan
-skeptillisen filosofian edustajana, arvellen hänen perustaneen
-uskonoppinsa siihen väitteesen, että muka kaikki tosi uskonnollinen
-tiede saa alkunsa epäilyksestä; vaan tämä arvostelu on
-silminnähtävästi väärä. Semmoinen epäilijä Abailard ei ollut. Hän
-kyllä järjenmukaisesti käsittelee uskon salaisuuksia ja selittää
-monesti raamattua aivan mielivaltaisesti, suoden epäilevälle
-ajatukselleen usein arveluttavan suurta valtaa, vaan tämä hänen
-epäilynsä koskee kuitenkin pääasiallisesti kirkon oppia. Kirkkoisien
-usein keskenään riitaisista väitteistä ja silloisen kirkon väärästä
-tunnustuksesta pyrkii hän apostolein ja Kristuksen oppiin, jonka
-verratonta ylevyyttä hän ainakin aavistaa, jos kohta hän ei pääse
-sitä omistamaan. Abailard edustaa sitä skolastisuutta, jonka
-tehtävänä on saada kristikuntaa epäilemään kirkon opin totuutta, ja
-tärkeä on senvuoksi hänen merkityksensä, vaikka hän valitettavasti
-ei ole pystynyt antamaan kristikunnalle mitään sen opin sijaan,
-jonka tukeita hän koettaa saada horjumaan. Päinvastoin on hän
-väärentänyt muuttumattomasti oikeitakin opinkohtia, kuten esim.
-kolminaisuus-oppia, sekä käsitellyt toisia niin pintapuolisesti,
-ettei häntä mitenkään voi lukea niiden joukkoon, jotka suoranaisesti
-ovat valmistaneet uskonpuhdistuksen suurta työtä. Kuitenkin
-ansaitsevat muutamat kohdat hänen opistaan huomiota valoisamman
-ajan enteinä. Vastustaen Anselmuksen ykspuolista käsitystä Herran
-sovintokuoleman merkityksestä, teroittaa Abailard esim. sitä
-totuutta, että tämä kuolema tarkoittaa herättää meissä rakkautta
-Häneen, joka ensin on meitä rakastanut, jota paitse hän huomauttaa
-Jesuksen pyhästä mielestä, josta sovintouhrin ijankaikkinen voima
-riippuu. Miten ykspuolinen ja pintapuolinen hänen käsityksensä
-pelastustyöstä onkin, on viimmemainittu kohta kuitenkin, samoinkuin
-muutamat muut hänen oppinsa valonsäteet, omiaan kaukaa ennustamaan
-parempaa tulevaisuutta uskonopin tieteelliselle kehitykselle.
-
-Abailard oli erinomaisen tuottelias kirjailija. Hänen
-kirjoituksistaan mainittakoot "Roomalaiskirjeen selitys" sekä
-hänen kirjeensä, joista viimmemainituista "Kertomus Abailardin
-onnettomuuksista" on merkillisin. Hän tunnustaa tässä eräälle
-onnettomalle ystävälleen kirjoittamassaan kirjeessä elämänsä
-erehdykset ja synnit. Rehellisyyttä, Herran armon kaipua ilmaisee
-joka rivi, ja kirjoittajan elävä itsensätunteminen todistaa, ettei
-hän ole sulkenut sydäntään Pyhän Hengen nuhteilta. Kirje muistuttaa
-Augustinuksen "Tunnustuksista."
-
-Pyhän Denysin luostarissa heräsi vilkas henkinen elämä, kuuluisan
-Abailardin sinne muutettua. Vuosina 1118-1121 piti hän
-täällä eräässä syrjäisessä huoneessa luentoja jumaluusopissa.
-Kuulijakuntansa kasvoi päivä päivältä. Mutta Abailardin lukuisat
-vihamiehet olivat valveilla. Epäilemättä oli heillä syytä
-vastustaa hänen harhaoppisuuttaan, vaan silminnähtävästi oli
-heidän häntä vastaan nostamansa kanteen varsinaisena vaikuttimena
-heidän oma halpamielisyytensä. He kadehtivat Abailardin jälleen
-kasvavaa mainetta ja koettivat siitä syystä häntä masentaa. V.
-1121 pidettiin kokous _Soissonsissa_. Sinne kutsuttiin Abailard
-vastaamaan opistaan. Tutkinto oli lyhyt ja aivan pintapuolinen.
-Abailard ei saanut puolustaa mielipiteitään, sillä vihamiehet
-pelkäsivät syytetyn tavatonta väittelijäkykyä. Tuomio julistettiin
-heti. Abailard pakotettiin itse polttamaan erään kirjansa, jossa
-hän oli käsitellyt kolminaisuus-oppia, sekä suljettiin pyhän
-Denysin luostarin vankilaan. Jonkun ajan kuluttua pääsi hän kyllä
-vapaaksi, vaan munkkien katkera viha väijyi häntä, niin että hänen
-ennen pitkää täytyi paeta luostaristaan. Pakomatkallaan saapui
-hän erääsen _Klairvauxen_ seuduilla olevaan viehättävän kauniisen
-laaksoon. Ainoastaan yksi uskollinen ystävä oli häntä seurannut.
-Seutu miellytti pakolaisia, ja he heti ryhtyivät työhön tänne
-rakentaaksensa itsellensä asumusta. Puunoksista rakensivat he pienen
-majan, jossa jonkun aikaa viettivät erakkoelämää. Mutta tuskin
-saivat Abailardin oppilaat tietoa hänen piilopaikastaan, ennenkuin
-heitä sadottain alkoi saapua hänen luoksensa. Tuon yksinäisen majan
-ympärille, jolle pakolainen oli antanut nimeksi "Parakleitos"
-(Lohduttaja), syntyi monta uutta, ja väleen oli vilkas henkinen työ
-kotiutunut tähän vasta autioon seutuun.
-
-Siihen aikaan oli Heloise _Argenteulin_ luostarin johtajattarena.
-Turhaan oli hän koettanut masentaa tunteitaan: eivät saaneet
-nunnaelämän huolet, eivät rukoukset eikä parannustyöt maallisen
-rakkauden liekkiä sammutetuksi hänen sydämessään. Ei sekään näy
-muuttaneen hänen mieltään, että hän joutui kodittomaksi, kun näet
-hänen luostarinsa lakkautettiin. Aina hän vain muisteli Abailardia,
-seuraten levottomana tämän lukuisain vihamiesten hankkeita. Mutta
-pelastuksen Jumala oli kuitenkin hänenkin kanssaan, vetäen häntä
-puoleensa äärettömällä rakkaudellaan. Peläten vihamiestensä väijyvää
-vihaa, vastaanotti Abailard tähän aikaan pyhän _Gildaan_ luostarin
-abbotinviran, jonka sikäläiset munkit hänelle tarjosivat. Tällä
-tavoin jäi "Parakleitos" kylmille. Abailard antoi sen onnettomalle
-vaimolleen ja hänen nunnilleen kodiksi. Tänne siirtyi nyt Heloise
-huolineen, taisteluineen. Onko hän milloinkaan vapautuva, onko hän
-konsanaan löytävä sitä rauhaa, jota hän kaivaten etsii? Eräässä
-Abailardille kirjoittamassaan kirjeessä kuulemme hänen miltei
-toivotonna valittavan: "Oi, jos voisin tehdä semmoista parannusta,
-joka Jumalalle kelpaa! Mutta huolissani, unessa, messussa muistelen
-vain sinun rakkauttasi. Minä, jonka tulisi syntejäni surra,
-huokaelen ainoastaan sitä, jonka olen kadottanut. Minä viheliäinen
-ihminen, kuka päästää minun tästä kuoleman ruumiista." Mutta näistä
-toivottomista sanoista säteilee kuitenkin salattu toivo. Sen on
-sytyttänyt sen Herran rakkaus, jonka sana vakuuttaa: "Särjettyä
-ruokoa ei hänen pidä murentaman, ja suitsevaa kynttilänsydäntä ei
-pidä hänen sammuttaman." Abailard vastasi: "-- -- -- minä olin
-ansainnut kuoleman ja sain elämän. Sinua valmistaa Herra kiusausten
-kautta kruunua perimään. Luo, sisareni, silmäsi ijankaikkiseen
-Ylkääsi, itke Hänen ristinsä juuressa! Hän, joka osti sinun
-verellänsä, rakastaa sinua, vaan en minä. Sillä ei ollut minun
-lempeni rakkautta. Herra, sinä uskollinen Jumala, joka yhdistit
-meidät ja armosta erotit meidät toisistamme, yhdistä meidät
-ijankaikkisesti taivaassasi. -- Niin, elä onnellisena Kristuksessa,
-Kristuksen morsian, ja elä Kristukselle! Amen."
-
-Näin puhdistui Abailardin ja Heloisen rakkaus puhdistumistaan
-kärsimisten pätsissä, Pyhän Hengen koulussa. Herra on ihmissydäntä
-voimallisempi! Albailardin ja Heloisen kirjeenvaihto koskee tästä
-alkaen luostarein tilan parantamista ja niiden asukasten korottamista
-korkeampaan sivistykseen sekä puhtaampaan siveyteen ja todellisempaan
-jumalanpelkoon. Suurella kunnioituksella puhuu Abailard näissä
-kirjeissä naisen tehtävästä Jumalan valtakunnassa maan päällä. Niitä
-lukiessamme täytyy meidän todellakin ihmetellä tämän keski-ajan
-miehen ihmeellisen tarkkaa aistia.
-
-Mutta vielä eksyi Abailard mielikuvituksensa ja maailman osottamalle
-tielle. Hän tarttui jälleen kynään saavuttaaksensa mainetta, alkoi
-taasen mieltyä yhä karttuvan kuulijakuntansa kunnianosotuksiin. Hänen
-silmässään ei enää näkynyt katumuksen terveellisiä kyyneleitä: siinä
-hehkui jälleen vanhan ihmisen innostuksen vaarallinen tuli. Vaan jota
-suuremmaksi hänen maineensa kasvoi, sitä levottomammiksi kävivät
-hänen lukuisat vastustajansa. He alkoivat häntä jälleen soimata
-harhaoppiseksi, vaatien asianomaisia vihdoinkin ryhtymään tehokkaisin
-toimiin, jotta tuo puhdasoppisuuden vaarallinen häiritsijä vihdoinkin
-saataisiin vaikenemaan. Abailard vetosi kirkolliskokoukseen.
-Semmoinen kutsuttiinkin heti koolle: v. 1140 saapui suuri joukko
-pappia _Sensin_ tuomiokirkkoon, missä Abailardin harhaoppisuus
-lopullisesti oli tutkittava. Uteliaisuus oli koonnut tavattoman
-paljon kansaa kaupunkiin; Franskan kuningaskin oli kokouksessa
-saapuvilla. Syytöksiä johtamassa oli ajan etevin henkilö, _Bernhard
-Klairvauxlainen_, joka tässä tilaisuudessa kaiken hurskautensa uhalla
-sortui toimittamaan enemmän itsekkäisen vihollisen kuin puolueettoman
-totuuden vartijan virkaa. Jo niistä saarnoista, joilla tämä valmisti
-kokousta, saattoi Abailard helposti arvata, miten hänen asiansa oli
-päättyvä. Tuomio kuului: Abailardin kirjat ovat poltettavat, hän
-itse erotettava kirkon yhteydestä sekä suljettava vankilaan. Paavi
-vahvisti tämän päätöksen.
-
-Haikein sydämmin oli Abailard jo ennenkuin tuomio julkaistiin
-lähtenyt Roomaan, saadaksensa kannatusta paavilta. Vaan hän oli jo
-vanha ja kivulloinen eikä kestänyt matkan vaivoja. Hänen täytyi
-jäädä Klugnyn luostariin, jonka abboti _Pietari Kunnianarvoinen_
-rakkaudella otti hänen vastaan. Pelastuksen Jumala esti väsynyttä
-matkamiestä, jonka uskon kehno alus eksytysten aavalla merellä oli
-joutua kokonaan haaksirikkoon, turvaamasta ihmisten apuun ja veti
-häntä Pyhän Hengen voimalla Poikansa luokse, jonka armo yksin meille
-turvan suo elämän myrskyissä ja kuoleman taistelussa. Abailard rupesi
-opettamaan Pietarin munkkeja, mutta enimmän aikansa käytti hän
-rukouksiin ja hiljaisiin miettimisiin. Ennen oli hänen maailmallista
-innostusta hehkuva katseensa etsinyt suurta kuulijakuntaa, nyt
-sammuttelivat katumuksen kyyneleet tuota saastaista loistoa,
-ja Hän, joka on "maailman valkeus", viritti yksinäisyydessä
-taistelevan vanhuksen silmiin ijankaikkisuuden toivon hiljaista
-valoa. Pietari Kunnianarvoisen onnistui hankkia vieraalleen paavin
-anteeksiantamisen, joka vapautti onnettoman Sensin kirkolliskokouksen
-kiroustuomiosta, niin että hän sai nauttia ulkonaista rauhaa
-elämänsä loppuun. Pitkäksi ajaksi Abailard ei enää tätä rauhaa
-tarvinnutkaan, sillä jo oli hänen eronsa hetki lähellä. Kun hänen
-voimansa riutumistaan riutuivat, lähetti Pietari hänen _Marselluksen_
-luostariin, toivoen hänen vielä paranevan sen terveellisessä ilmassa.
-Mutta Jumala, jolta tämä monen tuulen ajelehtama, kovien kärsimisten
-mies yhä hartaammin rukoili apua, oli toisin päättänyt. V. 1142
-pääsi Abailard siihen lepoon, jota eivät ajan myrskyt enää häiritse.
-Lepoon? Täynnä erehdyksiä oli hänen elämänsä, ja hänen lausumansa
-uskonnolliset mielipiteet ovat viimmeiseen asti omiansa herättämään
-meissä epäilystä hänen lopullisen kohtalonsa suhteen, mutta vaikka
-hänen elämäntyönsä onkin tuomittu poltettavaksi, koska hän opissaan
-on eksynyt kauas raamatun osottamalta tieltä, ja vaikka hän itse
-järkensä pettämänä "sai vahingon," sammui hänen vaihteleva maallinen
-elämänsä viittaamalla sen Herran armoon, joka voi tämmöisetkin
-pelastaa, jos kohta "niinkuin tulen kautta." Abailardin viimmeinen,
-vähää ennen hänen kuolemaansa Heloiselle kirjoittama kirje päättyy
-näillä sanoilla: "-- -- Tämä on minun uskoni. Raivoavat myrskyt eivät
-tempaa minua muassaan, sillä minä perustan toivoni Kristus-kalliolle.
-Hänen nimensä on ainoa nimi, jossa tahdon autuaaksi tulla. Usko se
-minusta, sisareni, ja karkoita kaikki epäilykset sydämmestäsi."
-Pietari Kunnianarvoinen, jolta Heloise vähän myöhemmin sai kirjeen
-rakkaan ystävänsä kuolemasta, vakuuttaa myöskin tämän turvautuneen
-ainoastaan Kristukseen.
-
-Abailard haudattiin "Parakleitoon". Vasta 22 vuotta myöhemmin
-kaivettiin hänen hautansa viereen Heloisen viimmeinen maallinen
-lepokammio.
-
-
-
-
-VI.
-
-Paavikunnan vaiheet kahdennentoista vuosisadan alussa.
-
-
-    -- kaikki kuin maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja
-    elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
-
-    Ja maailma katoo ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan
-    tahdon, se pysyy ijankaikkisesti. 1 Joh. 2: 16-17.
-
-Keski-ajan toinen aikakausi on paavikunnan mahtavuuden aika, emmekä
-voi käsittää tämän aikakauden kirkkoa ottamatta huomioon, miten
-"Pietarin jälkeiset" vuosi vuodelta anastivat itselleen yhä suurempaa
-valtaa. Täydellinen kertomus sen pitkän taistelun vaiheista, joka
-korottaa paavikunnan maallisen kunnian kukkuloille, ei kuitenkaan
-olisi paikoillaan kirkkohistoriassa, koska tämän päätehtävänä on
-kuvata niitä ilmiöitä, joihin Herran tosi seurakunnan tulevaisuus ja
-voitto liittyy. Miten ulkonaisesti mahtava paavikunta onkin, on se
-tuomittu kuolemaan, sillä "maailma katoo ja hänen himonsa". Herran
-sana todistaa, että ainoastaan "se joka tekee Jumalan tahdon, pysyy
-ijankaikkisesti." Tämän sanan valossa kadottaa kaikki maallinen
-loisto lumousvoimansa, ja jos sen ohjaamina tahdomme seurata Jesuksen
-Kristuksen valtakunnan vaiheita maan päällä, käypi itse paavikunnan
-jättiläistaistelu maallisen vallan edustajia vastaan arvottomaksi
-ja me tyydymme kernaasti kertomukseen, joka meille kuvaa ainoastaan
-tämän taistelun pääpiirteet.
-
-Niinkuin ennen on kerrottu, korotti ensimmäinen ristiretki
-arvaamattoman suuressa määrässä paavikunnan arvoa silloisen
-kristikunnan silmissä. Urbanus II:sen seuraaja _Paskalis II_
-(1099-1118) riitaantui _Henrik IV:nen_ pojan, Saksan kuninkaan
-_Henrik V:nen_ (1106-1125) kanssa, jonka isäänsä vastaan nostamaa
-kapinaa hän oli kannattanut. Riidan syynä oli tuo vielä ratkaisematon
-investiturikysymys. Henrik marssitti sotajoukkonsa Italiaan. V. 1110
-tehtiin sopimus _Sutrissa_. Paavi myöntyi siihen, että papiston
-tulisi luopua tiluksistaan ja tyytyä kymmenyksiin sekä maallikkojen
-vapaaehtoisiin lahjoihin, kuitenkin sillä ehdolla, että papit siihen
-suostuisivat. Henrik puolestaan lupasi luopua investiturista.
-
-116
-
-Gregorius VII:nen aate vapauttaa kirkko maailman orjuudesta ilmenee
-tässä rauhanesityksessä puhtaampana kuin milloinkaan ennen. Miten
-onnellista, jos se tässä muodossa olisi päässyt toteutumaan!
-Mutta viekas Henrik, joka vasta oli saanut keisarinkruunun, älysi
-aivan hyvin, että paavin myöntymys herättäisi mitä kiivainta
-tyytymättömyyttä kaikkialla Saksassa. Piispat hylkäsivät sopimuksen,
-soimaten paavia kirkon pettäjäksi. Paskalis esitti nyt Henrikille
-uusia sovinnonehtoja. Hän näet luovutti mahtavalle vastustajalleen
-investiturioikeuden, kieltäen maalliselta vallalta ainoastaan
-simonian. Mutta tämä vain herätti suurempaa mielipahaa paavikunnan
-mahtavuuden puolustajissa. Vaikka Paskalis julkisessa samana vuonna
-pidetyssä lateraanikokouksessa tunnusti "ehtyneensä," oli pappien
-viha häntä kohtaan leppymätön, kun hän ei peruuttanut keisarille
-antamaansa lupausta. Huolimatta paavin tahdosta julistivat
-kardinaalit Henrikin pannaan. Tämä saapui sotajoukon kanssa Roomaan
-1116, Paskalis pakeni kaupungista ja kuoli maanpakolaisena kaksi
-vuotta myöhemmin.
-
-Seuraava paavi _Gelasius II_ ei pystynyt asemaansa puolustamaan. Hän
-hallitsi ainoastaan yhden vuoden, jonka kuluessa hänen tuon tuostakin
-täytyi paeta kaupungista karttaaksensa tyytymättömäin Roomalaisten
-vihaa. Vasta hänen seuraajansa _Kalikstus II_ saavutti niin vakaan
-aseman Roomassa, että hän uskalsi jatkaa investituritaistelua.
-Hylättyään keisarin ehdottaman sovinnonesityksen, kutsui hän kokoon
-kirkolliskokouksen _Rheimsiin_ (1119). Se julisti Henrikin pannaan
-ja erotti hänen hallituksesta. Mutta ihmiset olivat jo väsyneet
-noihin maallisen vallan ja paavikunnan alituisiin taisteluihin,
-yhä julkisemmin alkoi ajanhenki vaatia niiden lopettamista.
-Chartresin piispa _Ivo_, Vendomin luostarin abboti _Gottfrid_
-y.m. etevät kirjailijat vastustivat Gregorius VII:nen halveksivaa
-käsitystä valtiosta sekä muistuttivat Herran sanoista: "antakaat
-keisarille, kuin keisarin ovat, ja Jumalalle, kuin Jumalan ovat."
-Miten todellisilta nämä väitteet näyttävätkin, semminkin kun niiden
-puolustukseksi vedetään raamatun pyhät sanat, ilmaisevat ne mitä
-selvimmällä tavalla kristikunnan maailmallista katsantotapaa, joka ei
-suinkaan ole altis ehdottomasti noudattamaan Jesuksen muuttumatonta
-todistusta: "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta." Herran
-seurakunnan opettajain maallinen valta on säilytettävä, vaikka kohta
-se ei saa sortaa valtion oikeuksia tämä on ajanhengen vaatimus. Papit
-ovat jo liiaksi kauan harjaantuneet palvelemaan "Jumalaa ja mammonaa"
-tahtoaksensa luopua niistä tiluksista ja maallisista eduista, joissa
-"lihan himo, ja silmäin pyyntö, ja elämän koreus" saa tyydytystä,
-ja jos kukaan, on paavi mieltynyt siihen ulkonaiseen mahtavuuteen
-ja loistoon, johon kristikunnan, turmelus on hänen korottanut.
-Kirkon maallinen valta on siis säilytettävä, ystävyydenliitto tämän
-maailman mahtavain kanssa solmittava. Tämmöiset ajatukset ohjasivat
-kristikuntaa, kun tuo pitkällinen investituritaistelu vihdoin
-lähestyi loppuansa. V. 1122 selvitti _Wormsin sovinto_ riidan niin,
-"että piispat ja abbotit vastedes vapaasti valittaisiin keisarin tahi
-hänen asiamiehensä läsnäollessa, jonka jälkeen keisarin tuli antaa
-heille _valtikka; sormuksen_ ja _sauvan_ antamisesta sitävastoin
-tulisi hänen luopua, koska ne olivat hengellisen viran merkkejä."
-
-Täten olivat siis valtaistuin ja alttari solmineet liiton. Keisari
-ja paavi olivat jälleen muutaman vuoden kuluessa hyvässä sovussa
-keskenänsä, mutta ettei rauhaa voinut kauan kestää, sitä ei ollut
-vaikea ennustaa. Paavikunta on astunut maallisten valtakuntien
-näyttämölle, sillä on paljon maallisia etuja valvottavina, ja
-Gregorius VII:nen ylpeän vallanhimoinen aate elähyttää sitä yhä
-edelleen. Vaikka sen täytyykin Wormsin sovinnossa osaksi luopua
-vaatimuksistaan, ei ole se silti vastedes tyytyvä yhtä vähään. Se on
-polvistunut tämän maailman jumalan eteen, ja hän on luvannut sille
-kaikki antaa. Jota enemmän maallisia tavaroita paavikunta omistaa,
-sitä enemmän se halajaa niitä. Ja kuitenkin sanoo se edustavansa
-Häntä, joka lausui: "mene pois saatana" ja joka maan päällä
-vaeltaessaan oli niin köyhä, että Hän itsestään todisti: "ketuilla
-on luolat ja taivaan linnuilla on pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei
-ole, kuhunka hän päänsä kallistaa." Kauas on totuuden Henki poistunut
-kristikunnan mahtavista vallanpitäjistä!
-
-
-
-
-VII.
-
-Munkkilaitos. Bernhard Klairvauxlainen.
-
-
-    -- ei Jumalan valtakunta ole ruoka ja juoma, mutta vanhurskaus ja
-    rauha, ja ilo Pyhässä Hengessä.
-
-    Sillä joka niissä Kristusta palvelee, hän on Jumalalle otollinen.
-    Room. 14: 17-18.
-
-Jota suuremmassa määrässä kristikunnan karttuva turmelus alkoi
-levittää ruttoansa kaikkialle, sitä enemmän kannatusta saavutti
-munkkilaitos kaikilta, jotka harrastivat kirkon parasta. Älkäämme
-halveksien tuomitko noita lukemattomia nuorukaisia ja naisia, jotka
-luostarein rauhallisten muurien suojelemina pyytävät pyhittää
-elämänsä Herralle. He erehtyvät, luullessaan saavuttavansa paremman
-vanhurskauden näissä hiljaisissa, jokapäiväisen elämän toimilta
-suljetuissa kodeissa; lukemattomat eksytykset, monet aavistamattomat
-kiusaukset ja paheet ennustavat ennen pitkää, että munkkilaitos
-alusta alkaen on rakentanut väärälle perustukselle, mutta ei ole
-kukaan silti oikeutettu arvostelemaan tätä keski-ajan merkillistä
-ilmiötä ja sen edustajia ainoastaan tältä kannalta. Päinvastoin
-tulee meidän aina myöntää, että itse tämä aate, jonka innostuttamana
-lukemattomat luopuvat maallisista tavaroista ja toiveista, kunniasta,
-nautinnoista, sukulaisista ja ystävistä, sanalla sanoen kaikesta,
-joka tarjoo ihmiselle iloa tässä maailmassa, kertoo suuria keski-ajan
-eksyneistä lapsista. Jos moni heistä itsekkäisistä syistä vetäytyikin
-luostariin, ei kukaan voi kieltää useampain pukeutuneen munkin tahi
-nunnan halpaan pukuun saavuttaaksensa sitä rauhaa, jota ei maailma
-voi antaa ja sitä pyhitystä, jota paitse ei yksikään saa Jumalaa
-nähdä. He ovat _tahtoneet_ luopua kaikesta Herran tähden ja kieltäen
-itsensä seurata Jesusta ristin tiellä. Ken uskaltaa tuomita näitä
-ihmisiä, vaikka he erehtyivät? Sitä paitse todistaa kirkkohistoria,
-että juuri luostareissa keski-ajan jaloimmat ajatukset syntyivät,
-virittäen valoa pimeässä ja saarnaten parannusta Herran langenneelle
-seurakunnalle. Sentähden on munkkilaitos keski-ajan huomattavimpia
-ilmiöitä, jonka vaiheilta emme saa silmiämme ummistaa.
-
-Klugnyn munkkikunta, joka menneinä aikoina niin tehokkaasti oli
-ottanut osaa kirkon puhdistamiseen ja pappien korottamiseen parempaan
-siveyteen, alkoi vähitellen itse taantua ja turmeltua. Samoin kävi
-Benediktinuslaistenkin. Pyhällä elämällään olivat nämä munkkikunnat
-nim. saavuttaneet maailmallistenkin ihmisten kunnioitusta, ja heidän
-luostarinsa saivat vuosi vuodelta yhä runsaampia lahjoja noilta
-lukemattomilta, jotka tällä tavoin luulivat voivansa sovittaa
-syntejänsä. Mutta samassa määrässä kuin luostarit rikastuivat,
-antautuivat munkit ylöllisyyteen, ja tämä pahe synnytti ennen pitkää
-toisia. Abbotit eivät enää esiintyneet nöyrinä ja vaatimattomina,
-vaan, pukeutuen piispan pukuun, etsivät he sitä kunniaa, jota
-maailma rakastaa ja jonka orjiksi kirkon opettajat yhä yleisemmin
-sortuivat. Kyllä koettivat muutamat etevät abbotit estää turmeluksen
-ruttoa ja saada munkkikuntia palajamaan menneiden aikojen ankaran
-yksinkertaiseen elämään, vaan työläs oli heidän rakentaa salpoja
-turmeluksen tulvalle. Tähän suuntaan työskenteli Klugnyn luostarin
-ennen mainittu abboti _Pietari Kunnianarvoinen_ (k. 1156), jonka
-luostarissa Abailard sai turvan vanhoilla päivillään. Haikein
-sydämmin oli hän kokenut, miten munkit vain turvasivat munkkielämän
-näennäiseen pyhyyteen, jonka pintapuolisuuden heidän päivä päivältä
-karttuva siveettömyytensä mitä törkeimmällä tavalla paljasti, ja
-vaati heitä luopumaan ylöllisyydestä ja muista synneistä, viitaten
-sydämmen parannukseen, jota paitse kaikki jumalanpalvelus ei ole kuin
-valhetta vain. Niinpä kirjoitti hän eräälle erakolle: "tuo ulkonainen
-eroaminen maailmasta ei ole sinua hyödyttävä, jos sinulta puuttuu
-ainoa sydämmesi syvyydestä tulvaavaa pahaa vastustava suojelusmuuri.
-Tämä muuri on Vapahtaja. Hänen yhteydessään on sinulla turva
-vihollisia vastaan". Huomiota ansaitsee myös _Bingenin_ luostarin
-perustajatar ja johtajatar _Hildegard_ (k. 1178), jonka varoittava
-ääni monesti vaati kristikuntaa taisteluun karttuvaa turmelusta
-vastaan. Tämän merkillisen naisen heikossa ja rujostuneessa
-ruumiissa asui ylevä, ylhäältä syntynyt henki, joka profetissan
-pyhällä kiivaudella yhtä rohkeasti nuhteli ylhäisten kuin alhaisten
-syntejä. Hänen Hengen koulussa kirkastunut silmänsä näki selvemmin
-kuin tavallisten ihmisten ajan paheet; jumalattomat pelkäsivät
-häntä, hurskaat miltei jumaloiden häntä kunnioittivat. Bernhard
-Klairvauxlainen, joka kävi hänen luonansa Bingenin luostarisia,
-lausui hänestä: "tässä hurskaassa neitsyeessä on profeetain henki
-jälleen tullut voimalliseksi".
-
-Vanhempien munkkiyhdistysten turmelus, kristikunnan yhä karttuva
-maailmallinen mieli vaativat ja keski-ajan taipumus miettimiseen
-ja haaveksivaan mielikuvitukseen saivat monen hurskaan miehen ja
-naisen miettimään uusien munkkikuntien perustamista. Jo toisella
-aikakaudella syntyi semmoisia, joista muutamat tässä mainittakoot.
-
-V. 1080 vetäytyi Reimsin katedralikoulun rehtori, tuomioherra
-_Bruno_, joka ei jaksanut katsella siveettömän piispansa hurjaa
-elämää, muutamien ystäviensä kera Kartreuseen, [Lat. Cartusia,
-josta sanasta tämän munkkikunnan nimi johtuu.] missä he rakensivat
-itselleen majoja elääksensä täällä kaukana meluavan maailman
-syntisistä oloista. Heidän ankara, yksinkertainen ja pyhitystä
-harrastava elämänsä, jonka vertaista näihin aikoihin tuskin missään
-nähtiin, teki heidän ennen pitkää hyvinkin kuuluisiksi. Niinpä kutsui
-Urbanus II näiden munkkien johtajan luoksensa, voidaksensa tämän
-ankaran munkin avulla ylläpitää kirkonkuria, mutta Bruno ei saattanut
-kauan oleskella paavin ylöllisessä hovissa, vaan lähti Kalabriaan.
-Siellä perusti hän toisen luostarinsa vähää ennen kuolemaansa 1101.
-Hänen ruumiinsa vietiin Kartreusen emäluostariin. _Kartusianein_
-munkkikunta, joka ennen pitkää omisti monta luostaria, on tunnettu
-ankarasta kuristaan. Munkit eivät saaneet syödä muuta ruokaa kuin
-leipää ja palkohedelmiä, ja heidän pukunsa oli tehty karvoista.
-Jumalanpalvelus oli aivan korutonta: kaikki kalliit astiatkin
-olivat kielletyt. Puhuminen oli miten mahdollista kartettava. Jotta
-kaikki häiritsemättä voisivat pyhittää elämänsä Herralle, ei saanut
-kukaan ääneen rukoillakaan. Mutta työnteko ei ollut kielletty, ja
-Kartusianit käyttivätkin kaiken joutilaan aikansa siihen. Paljon
-ovat he hyödyttäneet ihmiskuntaa muun ohessa kirjojen puhtaaksi
-kirjoittamisella.
-
-Keski-aika on herättänyt eloon apostolisen aikakauden
-armeliaisuus-laitokset. Eräs kova rutto, jota luultiin pahojen
-henkien vaikuttamaksi, uhkasi uhrikseen vaatia myöskin franskalaisen
-kreivin _Gastonin_ pojan. Hädässään kääntyi isä rukouksissa pyhän
-Antoniuksen puoleen, sillä häntä arveltiin ainoaksi, joka voisi tuota
-kauheata tautia masentaa. Jos poika paranisi, lupasi Gaston rakentaa
-sairaskodin pyhimyksen kunniaksi. Jumala katsoi armossa onnettoman
-isän puoleen, vaikka tämä taikauskonsa pimittämällä ei rukoillutkaan
-ainoaa auttajaa avuksensa. Gastonin poika jäi eloon. Heti ryhtyi
-kreivi lupaustaan täyttämään. Hän rakensi sairashuoneen ja sen
-läheisyyteen kirkon. Eikä siinä kylliksi. Isä ja poika pukeutuivat
-munkinpukuun, päättäen tästälähin uhrata elämänsä sairasten
-hoitamiseen. Päivä päivältä liittyi heihin muita samanmielisiä, niin
-että he ennen pitkää muodostivat munkkiyhdistyksen. Se on tunnettu
-nimellä _Antonius-veljet_ ja sai paavin vahvistuksen v. 1096.
-
-Kuuluisin kaikista tähän aikaan syntyneistä munkkiyhdistyksistä
-on _Cistersiensien_ veljeyskunta. Tyytymättömänä _p. Mikaëlin_
-luostarin höllään kuriin, erosi eräs _Robert_ niminen munkki tästä
-luostarista perustaaksensa uuden. Kaksikymmentä samanmielistä veljeä
-seurasi häntä. He asettuivat autioon _Citeaux_ (Cistercium) paikkaan
-Dijonissa (1098). Paavi Paskalis II vahvisti heidän sääntönsä, jotka
-olivat niin ankarat, että alussa ainoastaan harvat olivat alttiit
-rupeamaan tämän munkkiyhdistyksen jäseniksi. Nämä säännöt, jotka
-luostarin kolmas abboti _Tapani Harding_ järjesti, säätivät muun
-ohessa, ettei Cistersiensein kirkoissa saanut löytyä mitään kalliita
-koristuksia eikä muita maalauksiakaan kuin Kristuksen kuva. -- Ei
-siinä kylliksi, etteivät nämä munkit saaneet mitään omistaa: heidän
-luostarinsakin olivat velvoitetut ehdottomaan köyhyyteen.
-
-Eräänä päivänä v. 1113 kolkutti muuan kalpea nuorukainen Citeauxen
-portille, pyytäen päästä munkiksi tähän luostariin, jonka sääntöjä
-hän oli kuullut kiitettävän ankarammiksi kuin minkään muun. Ei
-lausunut hän monta sanaa, mutta hänen kauniissa silmissään välkkyi
-innostuksen pyhä tuli, kirkastaen hänen sydämmensä hartaimman
-toiveen: kuolla synnille ja elää Jumalalle. Eikä tarvinnut Citeauxen
-ankarain munkkien, joille kaikki kevytmielisyys ja pintapuolisuus
-oli kauhistus, katua että avasivat luostarinsa oven tälle
-nuorukaiselle. Hän on, tämä nuorukainen, saattava Cistersiensein
-munkkikunnan arvaamattoman kuuluisaksi, ja hänen maineensa on
-leviävä kaukaisimpiin maihin, kaikkialla herättäen mitä suurinta
-kunnioitusta. Hän on oleva yksi noita harvoja, joiden historia on
-heidän aikakautensa historia. -- Silmäilkäämme tämän merkillisen
-miehen elämänvaiheita.
-
-_Pyhä Bernhard_ eli _Bernhard Klairvauxlainen_ syntyi Burundissa
-lähellä Dijonia v. 1091. Varhain kuoli hurskas äitinsä, mutta
-ne siemenet, joita hän oli lapseensa kylvänyt, itivät vakaan ja
-syvämietteisen Bernhardin sydämmessä, harjoittaen hänen ajatuksiaan
-jo varhain viihtymään henkimaailman yli-ilmassa. Vieraantumistaan
-vieraantui hän maallisen elämän huolille ja toimille, yhä hartaammin
-hän halasi päästä niistä kokonaan vapaaksi. Tämmöiseen sydämmeen ei
-voinut munkkielämän Jumalalle pyhitetty hiljaisuus ja salaperäinen
-lumousvoima olla vaikuttamatta. Bernhardin päätös oli pian tehty. Se
-johdatti hänen askeleensa Citeauxen luostariin. Muutamien vuosien
-perästä sai nuorukaisen syvä uskonnollinen innostus, jonka valtaavaa
-kehitystä ainoastaan pintapuoliset saattoivat välinpitämättöminä
-seurata, hänen isänsä, veljensä ja sisarensakin jättämään hyvästi
-maailmalle ja siirtymään luostarein pyhien muurien turviin.
-
-Ei ollut Bernhard kauan oleskellut Citeauxen luostarissa, ennenkuin
-siihen alkoi tulla yhä enemmän munkkeja. Pian kävi tila liika
-ahtaaksi, jonka vuoksi Bernhard 12 munkin kera asettui erääsen
-syrjäiseen Aube-joen laaksoon, missä perusti Klairveauxen luostarin.
-Hän valittiin sen ensimmäiseksi abbotiksi, vaikka hän siihen aikaan
-ei ollut kuin 24 vuoden ikäinen. Jo ennenkuin Bernhard kuoli,
-kuului tähän luostariin 700 munkkia. Äänetön hiljaisuus vallitsi
-seudussa kaikkialla. Ainoastaan lintujen viserrys ja silloin tällöin
-muutamat hiljaiset virrensäveleet liittivät äänensä ahkerain munkkien
-työnasetten kolinaan. Bernhard johti työtä yhtä huolellisesti
-kuin munkkien hartaudenharjoituksia ja jumalanpalvelusta. Itse
-luostarin taloudestakin, sen tuloista ja menoista, teki hän tarkat
-tilit. Hän piti tätäkin tointa Jumalan hänelle uskomana pyhänä
-velvollisuutena, jota hänen tuli sitä huolellisemmin toimittaa, jota
-vastahakoisemmalta se hänestä, tuosta rukouksen ja syvän miettimisen
-ahkerasta harjoittajasta, monesti tuntui.
-
-Jo varhain saavutti Cistersiensien munkkikunta tavattoman
-maineen ja kukoistuksen, niin että veljeskunta kolmannellatoista
-vuosisadalla omisti luostaria läntisen kristikunnan kaikissa
-maissa. Niitä löytyi kaikkiaan noin 8000. Kaikki nämä luostarit,
-joista useammat olivat nunnaluostareita, tunnustivat Bernhardin
-varsinaiseksi perustajakseen, ja varmaan onkin hänen valtaava
-henkensä, jonka vaikutus on niin silminnähtävä koko aikakauden
-vaiheissa, arvaamattoman suuressa määrässä elähyttänyt Cistersiensein
-munkkikuntaa, jonka jäseniä jo Bernhardin aikana kutsutuinkin
-_Bernhardineiksi_.
-
-Bernhardin nimeen liittyy keski-ajan _Mystisyyden_ varsinainen
-synty. Tämä merkillinen uskonnollinen katsantotapa, jonka edustajat
-ovat saavuttaneet niin kuuluisan nimen kirkkohistoriassa, on
-skolastisuuden vastakohta. Se tunnetaan tuosta syvämietteisestä,
-haaveksivan uneksivasta pyrkimisestään, jonka silmämääränä on päästä
-välittömään yhteyteen jumaluuden kanssa. Skolastikot perustuivat
-järjen voimaan, ajatustaitoon ja sukkelaan puheviisauteen.
-_Mystikot_ sitä vastoin ihmissydämmen sisälliseen, salaperäiseen
-valoon, jonka ohjaamina he pyrkivät kohota aistillisuuden synnin
-varjostamista olosuhteista henkimaailman yli-ilmoihin. Niinkuin
-olemme maininneet, valmistivat edelliset tietä uskonpuhdistukselle
-virittämällä tieteen valoa sekä paljastamalla dialektisillä
-kujeillaan, miten väärä se puolustus oli, jolla he koettivat
-toisiinsa sovitella kirkon keskenään riitaisia, pyhästä raamatusta
-yhä kauemmas poikkeavia opinkohtia. Mystikot sitä vastoin kehottivat
-opillaan ja esimerkillään ihmisiä luomaan silmänsä oman sydämmen
-salaisuuksiin, jotta he tällä tiellä harjaantuisivat kohoamaan
-henkimaailmaan, jonka keskus on Jumala. Epäilemättä oli tässä
-uskonnollisessa katsantotavassa paljo jaloa ja syvää totuutta, jota
-ei skolastilaisuuden pintapuolisuuteen taipuva, hedelmättömiin
-kiistoihin ja väittelyihin tuon tuostakin eksyvä viisaus
-aavistanutkaan, ja varmaan on mystisyys pitämällä vireellä sammuvaa
-uskonnollista tunnetta ja sydämmen hartautta ollut skolastisuuden
-edustaman järjen uskonnon terveellisenä vastakohtana, vaan ei
-kelvannut sekään ohjaamaan eksynyttä kristikuntaa oikealle tielle.
-Raamatun pyhä sana, joka on "meidän jalkaimme kynttilä ja valo
-meidän tiellämme", ei näet saanut pitää mystikkojen haaveksivaa
-mielikuvitusta kurissa, ei päässyt yksin virittämään, kasvattamaan ja
-puhdistaen kehittämään heidän uskoansa, vaan tuo oma suureksi luultu
-valistus, "sisällinen sana" eli "valo," jonka ohjattaviksi he tuon
-tuostakin eksyivät, salasi heiltä totuuden oikean tien. Sitä paitse
-perustuivat he 5:llä vuosisadalla syntyneisin _Dionysius Areopagitan_
-kirjoittamiksi väitettyihin teoksiin, joissa itämaalaisten
-panteismi oli jäänyt perinnöksi tuleville sukupolville. Läntinen
-kristikunta tutustui näihin teoksiin Johannes Skotilaisen kautta,
-joka käänsi ne latinaksi. Niiden johtavana aatteena on se väite,
-että kaikki tosi oleminen on jumaluudessa, niin että kaikki Jumalan
-ulkopuolella on vain tyhjää, itsenäistä olemista kaipaavaa varjoa.
-Panteistillis-uusplatonilainen filosofia koettaa näissä teoksissa
-pukeutua kristilliseen muotoon, kehottaen kristityitä mietiskelevän
-tutkimisen kautta perehtymään jumaluuden välittömään tuntemiseen.
-Tämmöinen kristinusko jääpi kokonaan vieraaksi synnin ja armon
-painavalle kysymykselle, jota paitse se vieraantumistaan vieraantuu
-niille velvollisuuksille, jotka pelastuksen Jumala on määrännyt
-ihmisten noudatettaviksi käytännöllisen elämän alalla. Augustinuksen
-oppi oli kuitenkin siksi syvään juurtunut läntisen kristikunnan
-katsantotapaan, ettei tämä saattanut käydä aivan välinpitämättömäksi
-kristinuskon tehtävälle jokapäiväisen elämän suhteen, jonka
-vuoksi länsimaalaiset mystikot välittömän miettimisensä ohessa
-koettivat virittää käytännöllistäkin kristinuskoa. Ja juuri tämän
-viimmemainitun tarkoituksen palveluksessa ovat heidän syvät
-mietteensä monesti olleet arvaamattoman suureksi siunaukseksi
-keskiajan pimitetylle, monen tuulen ajelehtamille ihmisille.
-Semminkin on Bernhard Klairvauxlainen tehokkaasti ottanut osaa
-aikansa käytännölliseenkin kristinuskoon, vaatien ihmisiä kaikkialla
-luopumaan synnistä ja vaeltamaan valkeudessa Jumalan edessä.
-Ennenkuin lähdemme silmäilemään, miten tarkkaan tämä merkillinen
-mies seurasi aikansa hengellisiä pyrintöjä, niin seuratkaamme
-häntä yksinäisyyteen tutustuaksemme niihin mietteisin, joihin hän
-munkkikammionsa hiljaisuudessa uskonnollista innostusta säteilevin
-silmin antautui.
-
-"Suurin on se," lausuu hän, autuaallisen tunteen valtaamana,
-"joka hyläten näkyväisten esineiden ja aistimensa välityksen,
-mikäli tämä inhimilliselle heikkoudelle on sallittu, joskus äkkiä
-kohoaa korkeuteen eikä ainoastaan vähitellen, aste asteelta."
-Tähän väitteesen johtuu Bernhard, ajatellen Paavali apostolin
-näkyä (2 Kor. 12: 4), vaan ei hän silti _miettimistä_ halveksi.
-Päinvastoin antaa hän sille suurta arvoa ja kehittää tarkkaan sen
-käsitettä. Hän erottaa siinä kolme astetta: se miettiminen, joka
-käytännöllisesti järjestää inhimilliset, käyttäen niitä lähimmäisen
-hyödyksi; yksinkertainen miettiminen, joka varovasti tutkii esineet
-löytääksensä niissä Jumalan jälkiä. Korkein on "spekulativinen"
-miettiminen, joka Herran sille suoman armon mukaan inhimillisistä
-oloista vetäytyy itseensä tarkataksensa Jumalaa. Miten syvät nämä
-mietteet ovatkin ja kuinka oikea Bernhardin oppi, että paljas luulo,
-joka ei mitään varmaa omista, on tarkkaan erotettava _uskosta_ ja
-jumalallisten kysymysten _selvästä käsittämisestä_, onkin, eksyy
-hän epäilemättä itse tuon tuostakin juuri luulojensa valtaan, jotka
-häneltä himmentävät taivaan valtakunnan salaisuudet. Vaan toiselta
-puolen on mahdoton kieltää hänen viettäneen noita tosi onnellisia
-hetkiäkin, joina uskovainen jo täällä voi nauttia Herran suloista
-läsnäoloa. Jumalallisen rakkauden salaisuus kirkastui monesti
-hänellekin ja hän sai kokea, miten "Sana korkeudesta alentaa itsensä
-inhimillisen luonnon omistettavaksi, ja miten Jumalan rakkaus
-korottaa ihmisen taivaallisen Yljän yhteyteen." Todistuksena ovat
-hänen omat sanansa, joiden todellisuutta emme ole oikeutetut epäillen
-hylkäämään. Hän lausuu: "usein tuli Herra sisään minun sydämeeni,
-enkä aina huomannut, milloin Hän tuli sieluuni. En tiedä, mistä Hän
-tuli enkä minne Hän meni, kun Hän lähti ulos. Mutta mistä tiedän,
-että Hän on sydämmessäni? Hän on elävä ja Hän tekee työtä, Hän
-liikuttaa, taivuttaa, haavoittaa sydäntäni, joka on kivenkova. Hän
-ilmoittaa itsensä minulle herättämillään liikutuksilla. Ainoastaan
-sydämeni liikutuksista tunsin Hänen läsnäolonsa, paheiden ja himojen
-pakenemisesta huomasin hänen voimansa."
-
-Bernhardin mystisismi on vielä raittiimpi ja puhtaampi kuin
-myöhempien aikojen mystikkojen, joista useat eksyivät arveluttavan
-pitkälle panteismin vaarallisille poluille. Mutta tämän eksytyksen
-juuret ovat jo havaittavina hänen teoksissaan.
-
-Niinkuin tiedämme, oli paavikunta Bernhardin aikoina saavuttanut
-suuren mahtavuuden. Mutta sen sisällinen heikkous paljastaa nytkin,
-miten horjuva sen perustus oli. Niin esim. taistelivat juuri
-tähän aikaan _Anekletus II_ ja _Innocentius II_ kahdeksan vuotta
-keskenään Pietarin istuimen omistamisesta, herättäen tyytymättömyyttä
-Roomalaisissa, levottomuutta ja surua kaikkialla kristikunnassa.
-Semminkin koski häiriö kipeästi Bernhardiin, joka sydämmessään oli
-vakuutettu siitä, että Rooman piispan arvo perustui apostoliseen
-säätämään. "Miten katkera on elää" huudahtaa hän "paljoa vaikeampaa
-kuin silloin, jolloin marttyyrit vuodattivat verensä, ja kirkko
-taisteli harhaoppisuutta vastaan. Silloin uhkasi ulkoa vaara
-kirkkoa, nyt väijyy se kirkossa." Puolustaen Innocentiusta, joka
-jonkun ajan oleskelikin hänen luonansa, koetti Bernhard kaikkialla
-saada riitaa ja siitä riippuvaa häiriötä asettumaan. Kun esim. eräs
-mahtava kreivi, joka vehkeillään ja vallanhimoisilla tarkoituksillaan
-viritteli eripuraisuutta puolueiden välillä, lähestyi kirkkoa,
-missä Bernhard toimitti jumalanpalvelusta, riensi tämä kiivautta
-sädehtivin silmin ja ehtoollisleipä kädessään häntä vastaan, lausuen:
-"Jumalan palvelijain joukko rukoili sinua luopumaan onnettomasta
-taistelusta, mutta sinä ylönkatsoit heitä. Nyt tulee neitsyen
-Poika, kirkon Herra ja pää, Hän jota sinä vainoot. Katso tässä
-(leivässä) on tuomarisi, uskallatko Häntäkin halveksia, niinkuin olet
-halveksinut Hänen palvelijoitaan?" Ikäänkuin halvauksen masentamana
-vaipui kreivi maahan. Yhtä valtaavan vaikutuksen teki Bernhardin
-vakaa esiintyminen kaikkiin, joiden läheisyyteen hän tuli, ja hänen
-sanojensa paljas kaiku herätti mitä ehdottominta kunnioitusta
-etäälläkin asuvissa. Hän oli yksi noita omituisen viehättäviä
-henkilöitä, joiden rukouksia ihmiset eivät saata vastustaa ja joiden
-vihaa he pelkäävät. Innocentius pääsi paavien istuimelle (1138).
--- -- Mutta kristikunnan sydämmessä kyti sammumaton tuli, jota
-ei suurinkaan nero jaksanut hillitä eikä viisainkaan ajattelija
-pystynyt sammuttamaan. Tyytymättömyys paavikuntaan ilmaantuu jo
-Bernhardin aikoina hyvinkin selvästi, vaikkei se silloin vielä älyä
-käyttää oikeita aseita ja siitä syystä on voimaton. Aikansa lapsena
-on Bernhard käynyt käsiksi tämän tulen tukehuttamiseen, hän kun
-ei erota itse sitä suurta päämäärää, johon se ennustaen viittaa,
-niistä väkivaltaisista, itsekkäisyyden tahraamista keinoista, joihin
-sen edustajat turvaavat. Tuskin oli Innocentius päässyt paaviksi,
-ennenkuin paavikuntaa uhkaava kapinallinen liike syntyi Roomassa.
-Sen johtajana oli _Arnold Brescialainen_. Hän oli ollut Abailardin
-oppilaana, ja hänen rohkea mielikuvituksensa ja uskonnollinen
-innostuksensa kiihoittivat häntä kiihottamistaan taisteluun
-kristikunnan turmelusta vastaan. Kirkon oppia ei hän aio korjata,
-sillä hän silminnähtävästi ei tiedä, miten väärä se monessa kohden
-on, mutta sen hän älyää, että papiston elämä on mitä hirvittävimmässä
-ristiriitaisuudessa sen sanan kanssa, jota he saarnaavat. Apostolisen
-kirkon esikuva silmiensä edessä moitti Arnold semminkin paavin ja
-papiston maallista rikkautta ja mahtavuutta, ja hänen oma ankaran
-vakaa, Herralle pyhitetty elämänsä sekä verraton puhelahjansa kokosi
-hänelle ennen pitkää lukemattomia innostuneita puolustajia. Hänen
-hankkeitaan puolustamassa oli sitä paitse lombardialaisten kaupunkien
-vapaudenpyrinnöt, joita Pohjois-Italian piispat, säilyttääksensä
-suuria tulojaan, karsain silmin katselivat. Brescian piispa syytti
-häntä Roomassa kapinallisten puolueiden toimeensaamisesta, ja Arnold
-sai paavilta käskyn poistua Italiasta. Hän totteli, mutta jo oli
-hänen oppinsa ehtinyt heittää kipinöitä pyhään kaupunkiin, mistä
-kapinan hävittävä tuli pian karkoitti paavin. Käyttäen tilaisuutta,
-saapui Arnold Roomaan (1140), innostuttaen sen kansaa hehkuvilla
-puheillaan ja kehottaen heitä herättämään eloon tasavallan jaloja
-aikoja. Vasta paavi _Eugenius III:nen_ (1145-1153) onnistui masentaa
-tämä kapina, mutta siinä ilmaantuneet mielipiteet kytivät monessa
-paikoin, ennustaen perikatoa paavikunnan maalliselle mahtavuudelle.
-
-Tähän taisteluun otti Bernhard tehokkaasti osaa. Hän vastusti
-ankarasti Arnoldin hankkeita. Mutta kyllä näki hänkin selvästi,
-että paavikunta oli eksynyt aivan väärälle uralle, etsiessään
-turvaa maailmalta. Niinpä kirjoitti hän Eugenius III:lle, joka v.
-1149 maanpakolaisuudestaan saapui Roomaan, muiden ohessa seuraavat
-ihmeen valoisat sanat: "älköön mikään olko sinulle kauheampaa kuin
-vallanhimo, jotta ei hän, jonka istuimella istut, sinua kieltäisi.
-Tämä on Pietari, josta ei tiedetä, että hän silkin, kalliitten
-kivien ja kullan koristamana, sotamiesten ja meluavain palvelijain
-saattamana valkoisen hevosen selässä olisi kulkenut paikasta toiseen.
-Tässä kohden et ole noudattanut Pietarin, vaan Konstantinuksen
-esimerkkiä. Turhaan koetat hallitsijana olla apostolin seuraajana
-tahi apostolin seuraajana hallita. Jommastakummasta täytyy sinun
-luopua. Jos kumpaakin halajat, olet kaikki menettävä." Se kirja,
-jossa nämät sana löytyvät, sisältää sitä paitse merkillisiä neuvoja
-paavikunnan hoitamisen suhteen. Silminnähtävästi älysi Bernhard,
-miten paavikunta likenemistään likeni perikadon syvyyttä, jos se ei
-luopuisi noista vallanhimoisista yrityksistään, joiden pettämänä se
-jo kauan oli turmellut kristikuntaa.
-
-Bernhardin luonteesen on keski-ajan ritarillinen henki painanut
-leimansa. Vaikka hän on hiljaisen miettimisen mies, itsensä
-kieltämiseen harjaantunut munkki, loistaa hänen silmistään
-tämän maailman aseisin luottautuvan urhoollisuuden uljas tuli.
-Tuo kuuluu oudolta, vaan jos asiaa likemmin tarkkaamme, ei ole
-selitys vaikea. Vuosisatojen kuluessa on kristikunta harjaantunut
-mukaantumaan tämän maailman katsantotavan mukaan, sen uskoa ovat jo
-kauan mielikuvituksen haaveet saastuttaneet, sen eksynyt toivo ei
-jaksa kohota ijankaikkisuuden henkipiiriin, vaan etsii väsyneenä
-tukeita aistillisuudesta, sen rakkaus Herraan ei pääse vapautumaan
-lihallisuuden orjuudesta. Bernhardkin oli aikansa lapsi. Hän kyllä
-kaivaten halasi päästä tuohon taivaalliseen Jerusalemiin, missä
-kristityn koti on, vaan maalliseen Jerusalemiin eksyivät hänen
-ajatuksensa tuon tuostakin, vaatien häntä kannattamaan tuota
-kristikunnan yleistä innostusta, jonka pyhän maan omistaminen
-oli kaikkialla herättänyt. Jota vaikeammaksi kristittyjen
-Palestiinassa perustaman valtakunnan säilyttäminen kävi, sitä
-suurempiin ponnistuksiin oli ryhdyttävä. Bernhard on tässäkin
-kohden ollut ajanhengen voimallisena äänenkannattajana, hän on
-tehokkaammin kuin kukaan muu virittänyt kristikunnan uskottomain
-hyökkäyksistä ja voitoista lannistunutta toivoa uuteen eloon. Hänen
-suonissaan juoksee Franskalaisen ritarillista verta, siitä virtaa
-maallisten tunteitten innostus hänen sydämmeensä, eksyttäen häntä
-viihtymään näissä näkyväisissä. Maailman julki syntisiä pyrinnöitä
-ja nautinnoita hän kyllä ylönkatsoo, mutta kun ne pukeutuvat
-kristillisyyden pukuun, niin hän ei enää erota niitä tämän maailman
-ilmiöistä, vaan tahtoo niitä Jumalan valtakunnan aarteina omistaa.
-Tämmöinen aarre on hänen silmissään semminkin pyhä maa, vaikka sen
-kurja tilakin selvään osottaa Herran siitä poistuneen. Bernhard
-korottaa äänensä, vaatien kristikuntaa varustautumaan puolustamaan
-tätä kallista omaisuutta. Vaikka hän on hengen mies, jonka tulisi
-luottaa ainoastaan hengellisiin aseisin, kehottaa hän kristikuntaa
-tarttumaan miekkaan puolustaaksensa Palestinaa vihollisten
-hyökkäyksiltä. Tämän eksytyksen vaurastuttamana syntyi ja kehittyi
-_hengellisten ritarikuntain aate_, ja v. 1119 perusti _Payensin
-Hugo "Temppeliherrain ritarikunnan"_ pyhiin vaeltajain ja pyhän
-maan suojelukseksi. Innostuneena valmisti Bernhard sille sääntöjen
-suunnitelman. "Jalo" huudahtaa hän "on tuommoinen kaksinkertainen
-taistelu lihaa, verta ja pahuuden hengellisiä valtoja vastaan.
-Siinä kestääksensä pukeutuu Herran sotilas sisällisesti uskoon,
-ulkonaisesti turvautuu hän miekkaan. Varma on hän autuudestaan,
-kun hän kaataa vihollisen, mutta vielä varmempi, kun hän itse
-taistelussa kaatuu. Miten Juuda iloitsee, kuinka Jerusalemin tyttäret
-riemuitsevat." -- -- "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta,"
--- -- "Kaikki, jotka miekkaan rupeevat, ne miekalla hukkuvat" kuuluu
-Herran todistus.
-
-Temppeliherran ritarinvala sitoi hänen olemaan ensimmäisenä
-taisteluun ryhdyttäessä, viimmeisenä, sotajoukon peräytyessä.
-Aseissakin ollessaan ja sotarivissä seisoessaan, tuli hänen veisata
-määrätyt virtensä. Puku oli valkea ja varustettu punaisella
-ristillä. -- Kun tämän ritarikunnan kukoistus oli korkeimmallaan,
-kuului siihen noin 20,000 sotilasta. V. 1291, jolloin kristittyjen
-viimmeinen linna Palestinassa joutui uskottomain käsiin, siirtyivät
-Temppeliherrat Franskaan.
-
-Samana vuonna kuin Temppeliherrain ritarikunta perustettiin, syntyi
-toinenkin samankaltainen munkkikunta nim. _Johanniitain ritarikunta_.
-Senkin jäsenet olivat suurimmaksi osaksi Franskalaisia. Myöhempinä
-aikoina oli Kypro, sittemmin Malta, tämän ritarikunnan varsinaisena
-kotina.
-
-Mutta miten suuriin ponnistuksiin kristikunta ryhtyikin
-puolustaaksensa valtaansa Palestiinassa: alusta alkaen paljasti koko
-tämä yritys tuon tuostakin mahdottomuutensa. Jo kahdennentoista
-vuosisadan alkupuolella näytti Jerusalemin kuningaskunnan tila
-hyvin toivottomalta. Ei siinä kylliksi että pyhiinvaeltajain luku
-vähenemistään väheni, kun uskottomain väijyvä viha ja saaliinhimo
-jälleen alkoi heitä väijyä: Mosulin urhoollinen hallitsija _Nureddin_
-valloitti vankan _Edessan_ ja lähestyi verenhimoisine sotajoukkoineen
-Jerusalemin kuningaskunnan rajaa. Tämä sanoma herätti surua ja
-hämmästystä kaikkialla kristikunnassa, vaan keski-ajan uskonnollinen
-innostus ja ritarillinen mieli ei ollut altis vähällä luopumaan
-toivonsa, rakkautensa pyhästä maasta. Mielikuvituksensa pettämänä
-on se vielä toista vuosisataa pitkittävä tätä turhaa taistelua,
-ennenkuin se uupuneena sen vaivoista ja aavistaen erehdyksensä
-vihdoin peräytyy taistelutantereelta. Edessan menettäminen ja
-Nureddinin uhkaavat sotajoukotkin olivat vain omiaan herättämään sen
-miekkailuhalun uuteen eloon. Bernhard kulki kaupungista kaupunkiin,
-valtakunnasta toiseen, innostuttaen kaunopuheliaisuudellaan kansoja
-varustaumaan tuohon pyhään sotaan. Niissäkin paikoin, missä ei
-hänen sanojansa ymmärretty, sai hänen silmänsä kirkas loisto, hänen
-kärsimisistä ja ruumiinkidutuksista kalpeat kasvonsa sekä koko
-hänen esiintymisensä, jolle hänen ääretön maineensa oli valmistanut
-tietä, sydämmet sykkimään. V. 1147 nähtiin jälleen suurten
-ristijoukkojen vaeltavan itäänpäin taistelemaan uskottomia vastaan.
-Niitä johdattivat Franskan kuningas _Ludvig VII_ ja Saksan kuningas
-_Konrad III_. Mutta huonosti päättyi tämä _toinen ristiretki_. Suuret
-joukot surmasivat Turkkilaisten miekat, tuhansia kuoli nälkään
-ja kulkutauteihin, toiset jäivät Aasiaan kitumaan uskottomain
-orjina. Tyhjin toimin täytyi molempien kuningasten palata maihinsa.
-Jerusalemin horjuvan kuningaskunnan tila kävi tämän onnettoman retken
-kautta yhä surkeammaksi vain.
-
-Ennen pitkää sai Bernhard kokea, miten tämä yritys, josta hän
-oli niin paljon toivonut, oli päättynyt. Eikä siinä kylliksi.
-Kristikunnan valituksesta kuului mitä katkerinta moitetta tämän
-ristiretken toimeenpanijoita vastaan. Bernhard oli masentunut.
-Voittoa oli hän ennustanut, häpeään olivat hänen lupauksensa
-joutuneet. "Kansojen synnit ovat kääntäneet Jumalan tahdon tappioksi"
-huokasi hän haikein sydämmin. Hänen voimansa ovat murtuneet, surun
-pilviin peittyy hänen elämänsä ilta. Mutta loppuun asti on hän sama
-kuin ennen, valliten aikansa taistelut, vastustaen vääryyttä sekä
-kehottaen ihmisiä sanoillaan ja esimerkillään itsensäkieltämisen
-tiellä palvelemaan Herraa. Ja jälleen leviää hänen maineensa
-kaikkialle, hänelle omistetaan miltei jumalallinen kunnioitus.
-
-Kun vuosisatojen etäisyydestä arvostelemme tätä merkillistä miestä,
-supistuu suuressakin määrässä hänen oman aikansa kiitos, mutta
-siitä jää kuitenkin paljon, jota kirkkohistoria aina on lehdillään
-säilyttävä. Bernhard on _tahtonut_ uhrata koko sydämmensä sille
-Herralle, jota hän rakasti, ja maksoi minkä maksoi, kieltää itsensä
-Kristuksen tähden. Ei hän omaa etuansa katsonut: Herran kunnia oli
-hänen elämänsä silmämääränä. Joka niin elää, hänen elämäntyönsä
-viittaa siihen autuaalliseen kotiin, missä ajan sumut ja ihmisten
-keksimät eksytykset eivät enää estä näkemästä Jumalan kirkkautta. --
-Bernhard kuoli v. 1153.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Paavikunnan valta kasvaa.
-
-
-    Parempi on nöyränä olla siveitten kanssa, kuin jakaa suurta
-    saalista ylpeitten kanssa. San. l. 16: 19.
-
-Jo Gregorius VII:nen ajoista oli paavikunta valvonut valtaansa
-kristikunnan kaukaisimmissakin maissa lähettämällä kaikkialle
-lähettiläitä eli _legaateja_, jotka, toimien paavin nimessä,
-säätivät lakeja etäälläkin asuvien kansojen noudatettaviksi. Täten
-pakotettiin kirkolliset olot kaikkialla noihin paavin määräämiin
-ja hänen valtaansa kartuttaviin kaavoihin, joiden rasittamana
-keskiajan kirkko vuosisatojen kuluessa turhaan vapautta huokaelee.
-Kaukaiseen Skandinaviaankin saapui jo kahdennellatoista vuosisadalla
-tämmöinen legaati järjestämään sikäläisen kirkon oloja. Hänen
-nimensä oli _Nikolaus Breakspear_ eli _Nikolaus Albanensis_, joksi
-häntä tavallisesti kutsutaan, hän kun tähän aikaan oli _Alban_
-kardinaalipiispana. V. 1152 saapui hän Norjaan. Hän järjesti
-tämän maan kirkollisia oloja, saavuttaen vakaalla ja lempeällä
-käytöksellään yleistä mieltymystä kansassa. Nikolauksen Norjassa
-käynnin huomattavin tulos oli se, että tämä maa nyt julistettiin
-riippumattomaksi Bremenin hiippakunnasta, kun näet _Trondhjemin_
-piispa vihittiin Norjan arkkipiispaksi.
-
-Yhtä johdonmukaisen valtioviisauden kuin kunnianhimon ohjaamana,
-esti paavikunta mahtavia arkkipiispoja saavuttamasta valtaa, joka
-voisi olla sen omalle vallalle haitallinen. Mitä erittäin Bremenin
-hiippakuntaan tulee, oli tämä aikojen kuluessa kohonnut hyvinkin
-mahtavaksi. Niinpä oli esim. kuuluisa _Adalbert_, joka Hildebrandin
-aikoina edusti tätä hiippakuntaa, työskennellyt korottaaksensa
-sitä itsenäiseksi, Roomasta riippumattomaksi patriarkakunnaksi.
-Tämänkaltaiset yritykset, joihin mahtavain ja vallanhimoisten
-hengellisten hankkeet siellä täällä tähtäsivät, kehottivat
-paaveja rajoittamaan ja supistamaan mahtavimpain arkkipiispojen
-valtaa perustamalla uusia arkkipiispanistuimia. Matkallaan
-Pohjois-Euroopassa koetti Nikolaus myöskin Ruotsille toimittaa
-oman arkkipiispan. Saavuttuaan viimmemainittuun maahan, piti hän
-kirkolliskokouksen _Linköpingissä_ (1152). Tässä tilaisuudessa
-laadittiin monta Ruotsin kirkolle varsin tärkeää ja hyödyllistä
-päätöstä, jotka liittivät sen likempään yhteyteen länsimaiden
-muun kristikunnan kanssa. Muun ohessa määrättiin, että Ruotsin
-kirkon vastedes tuli suorittaa n.s. _Pietarin veroa_ Roomaan, jota
-maksamaan paavikunnan muutkin maat olivat velvoitetut. Mutta kysymys
-arkkipiispan määräämisestä Ruotsille raukesi tällä kertaa tyhjiin.
-_Svealaiset_ ja _Götalaiset_, joiden vanhaa, pakanuuden ajoilta
-perittyä riitaa yhä kesti, eivät sopineet miehestä eivätkä uuden
-arkkipiispan asuinpaikasta, ja turhaan koetti Nikolaus kehottaa heitä
-yksimielisyyteen.
-
-Kaksi vuotta myöhemmin tapaamme Nikolauksen Roomassa. Siellä
-olivat olot hyvinkin rauhattomat. Tuo ennen mainittu Arnold
-Brescialainen oli palannut takaisin, herättäen innostuneella ja
-rohkealla saarnallaan yhä suurempaa levottomuutta kristikunnan
-pääkaupungissa. Eugenius III:nen oli täytynyt kokea, miten oikeassa
-jalo ystävänsä Bernhard Klairvauxlainen oli, varoittaessaan häntä
-turvaamasta maalliseen valtaan ja etsimästä maallista rikkautta.
-Uhkaavana oli Rooman kapinallinen väestö pakoittanut hänen luopumaan
-vaatimuksistaan ja pakenemaan. Hänen sijaansa valittiin nyt (1154)
-Nikolaus Albanensis paaviksi. Semmoisena on hän tunnettu nimellä
-_Hadrianus IV_.
-
-Saksan kuninkaana oli tähän aikaan _Fredrik I Barbarossa_, tuo
-jäntevä _Hohenstaufi_, joka oli alottava mainion sukunsa 50 vuotista
-jättiläistaistelua paavikuntaa vastaan. Järjestettyään valtakuntansa
-oloja ja turvattuaan sen rajoja, saapui Fredrik Pohjois-Italiaan
-vaatimaan sikäläisiä ruhtinaita ja kaupunkeja, jotka kasvavan
-voimansa kiihottamina jo kauan olivat pyrkineet itsenäisyyteen,
-vannomaan uskollisuudenvalaa. Mutta _Ronkalin kentällä_, minne hän
-tässä tarkoituksessa oli kutsunut Lombardian ylimykset ja missä
-hän tavallisuuden mukaan piti sotaväen-tarkastusta täytyi hänen
-kokea uhkaavaa vastarintaa (1154). Mahtavin ja keisarin vallalle
-vaarallisin Pohjois-Italian kaupungeista oli _Milano_. Ambrosiuksen
-kirkossa olisi Fredrik tahtonut asettaa Lombardian kuningaskruunun
-päähänsä, vaan hän ei uskaltanut lähestyä kaupunkia. Hänen täytyi
-tyytyä siihen, että kruunaus toimitettiin _Paviassa_, joka oli hänen
-puolellaan.
-
-Samaan aikaan taisteli uusi paavi Rooman kapinoitsevaa väestöä ja
-mahtavia ylimyksiä vastaan. Valtansa vahvistaminen hänelläkin oli
-silmämääränä, kunnian kukkulalle hänkin pyrki. Mutta jo itävät
-kansojen syvissä riveissä uudet aatteet, jotka eivät ole alttiit
-mukautumaan hänen vaatimustensa mukaan. Kaukana on kyllä vielä
-se aika, jolloin nämä aatteet, päästyään selville tarkoitustensa
-suhteen ja kypsyttyään, riistävät paavikunnan raskaan ikeen
-kansojen niskoilta ja luovat heille valoa pimeässä, mutta näiden
-aatteiden enteet ilmenevät jo nyt siksi selvinä, ettei paavin käy
-niiltä silmiään ummistaa. Kaksi mahdollisuutta oli kristikunnan
-hengellisillä johtajilla tarjona. Toinen vaati luopumaan maallisen
-vallan lumoavasta loistosta, luvaten sitä voittoa, joka Herran
-palvelijoille on tarjona itsensäkieltämisen ja ristin tiellä, toinen
-kehotti jatkamaan taistelua, kunnes paavi kristikunnan itsevaltiaana
-kenenkään häntä vastustamatta laatisi lakeja maailmalle. Kummanko
-tien paavikunta valitsee? Jos milloinkaan, niin esiintyy tämä jo
-monesti ennen uudistunut painava kysymys selvänä Hadrianus IV:nen
-aikana. Varoittavana äänenä kaikuu Arnold Brescialaisen innostunut
-saarna maasta maahan, kaupungista toiseen, eikä saata kukaan kieltää
-tuon ankaran munkin monessa suhteessa olevan oikeassa, ja uhkaavina
-vastustavat kapinalliset Roomalaiset paavia, mutta Hadrianus päättää
-noudattaa edeltäjäinsä esimerkkiä ja jatkaa taistelua. Hän sulkee
-Arnoldin kirkon yhteydestä ja julistaa pyhän kaupungin kiroukseen.
-
-Kasvamistaan kasvoi häiriö, kunnes Rooman riitaiset puolueet pyysivät
-keisaria välittäjäksi. Tämä ratkasi asian paavin eduksi. Ystäväinsä
-hylkäämänä pakeni Arnold kaupungista. Matkalla joutui hän paavin
-lähettämäin vainoojien käsiin, vaan eräs Kampanialainen kreivi, joka
-kunnioitti häntä profeetana, tarjosi hänelle turvapaikan linnassaan.
-Täällä hän ei kuitenkaan saanut kauan olla. Fredrik oli näet
-saapunut Roomaan ja solmittuaan ystävyydenliiton Hadrianuksen kanssa
-suostunut noudattamaan tämän pyyntöä, että Arnold oli tuotava Roomaan
-rangaistavaksi. Tuon urhoollisen saarnaajan, jonka silmässä välkkyi
-onnellisemman ja vapaamman ajan toivo, vaikka keski-ajan sumut vielä
-estivät häntä näkemästä sitä tietä, jota hänen olisi tullut vaeltaa,
-täytyi astua keisarin ja paavin uhkaavan tuomioistuimen eteen. Hän
-hirtettiin Roomassa v. 1155 ja hänen ruumiinsa poltettiin.
-
-Ennen pitkää sai maailma kokea, miten epäluotettava keisarin ja
-paavin solmima liitto itse teossa oli. Tuskin oli näet Fredrik,
-saatuaan paavilta keisarinkruunun, saapunut kotia, ennenkuin tuo
-vanha eripuraisuus kristikunnan mahtavain yliherrojen välillä
-jälleen rikkoi rauhan. Kumpikin alkoi ilmaista tyytymättömyyttänsä
-syyttämällä vastustajaansa velvollisuuksien laiminlyömisestä, ja
-_Besansonissa_ v. 1152 pidetyillä _ruhtinastenpäivillä_ leimahti
-riita ilmituleen. Tässä tilaisuudessa, jossa Burgundin ylimykset
-kunnioittaen tunnustivat mahtavan Fredrikin yliherruutta, esiintyi
-myöskin kardinaali _Roland Bandinelli_, antaen hänelle kirjeen
-paavilta. Siinä syytettiin keisaria kiittämättömyydestä paavia
-kohtaan, joka hänelle oli jakanut niin suuria "beneficejä." [Sana
-merkitsee sekä "hyvää työtä" että "läänitystä".] Kirje herätti
-tyytymättömyyttä, koska paavi tällä sanalla silminnähtävästi
-tarkoitti, että keisarikunta oli pidettävä paavin läänityksenä, ja
-kun rohkea kardinaali selitykseksi kummastellen lausui: "keneltä
-sitten saa keisari kruununsa, ellei paavilta?" ilmaisivat saapuvilla
-olevat ruhtinaat mielipahansa mitä selvimmällä tavalla. Kiivas _Otto
-Wittelsbach_ veti miekkansa surmatakseen Bandinellin, joka töintuskin
-hengissä pääsi pois.
-
-Noudattaen Gregorius VII:nen rohkeata esimerkkiä, koetti Hadrianus
-saada Saksan ruhtinaita ja papistoa kapinaan Fredrikiä vastaan,
-siten masentaaksensa mahtavan vastustajansa. Mutta keisarin vakaat
-sanat: "en ole saanut kruunuani paavilta, vaan Jumalalta," tekivät
-valtaavan vaikutuksen hänen alamaisiinsa. Hadrianuksen rohkea yritys
-raukesi tällä kertaa tyhjiin. Vaan ei luovu paavikunta vieläkään
-toiveistaan päästä mahtavammaksi tämän maailman valtakunnista.
-Valtioviisauden neuvomana hieroi Hadrianus sovintoa Fredrikiltä ja
-saikin jonkinmoisen rauhan solmituksi. Sen pettäviin lupauksiin
-mieltyneenä, valmistautui hän uusiin taisteluihin tämän maailman
-mahtavain taistelutantereella, kun äkillinen kuolema tempasi hänen
-tuonelaan (1159).
-
-Kirkollisen puolueen kardinaalit korottivat yllämainitun Ronald
-Bandinellin, joka paavina on tunnettu nimellä _Aleksanteri III_,
-keisarillismieliset _Viktor IV:nen_ paavinistuimelle. Kun keisarin
-_Paviaan_ v. 1160 kokoonkutsuma kirkolliskokous kannatti Viktoria,
-näytti Aleksanterin tappio varmalta. Mutta mahtava Hohenstaufi oli
-ennen pitkää kokeva, että hänen vastustajansa ei vieläkään aikonut
-luopua Besansonin ruhtinastenpäivillä länsimaataan rohkeista
-mielipiteistä. Aleksanterin kyllä täytyi poistua Roomasta ja ajaksi
-luovuttaa valtansa keisarin asettamille paaveille, vaan tämä
-näennäinen tappio oli ennen pitkää tuottava hänelle loistavan voiton.
-_Sensin_ kaupungissa Franskassa, missä hän maanpakolaisena oleskeli,
-seurasi karkoitettu paavi tarkasti ajan vaiheita, taitavasti
-valmistaen tappiota voimalliselle vastustajalleen. "Jakaaksensa
-suurta saalista ylpeitten kanssa" hän taistelee, kunnianhimo ohjaa
-hänen tuumansa, valtioviisaus määrää aseet. Ja kuitenkin luulee hän
-edustavansa Jesuksen Kristuksen valtakuntaa maan päällä ja valvovansa
-sen etuja!
-
-Uhkaavana seisoi Fredrik keisari Lombardiassa, pyrkien päästä
-Italian kaikkien tunnustamaksi yliherraksi. Kuuliaisena noudattaa
-Viktor IV hänen käskyjään, ja Lombardian mahtavat kaupungitkin
-nöyrtyvät toinen toisensa perästä. Milano yksin tekee vastarintaa,
-vaan jo v. 1162 täytyy senkin avata porttinsa voittajalle. Mutta
-voitonriemua häiritsee ja uusia taisteluja ennustaa _Aleksanteri
-III:nen_ Franskasta julistama kirous, joka seuraavana vuonna
-kohtaa keisaria ja hänen asettamaansa paavia. Tuskin oli Fredrik
-palannut Saksaan, ennenkuin hänen jälleen täytyi valmistautua
-retkelle Italiaan. Viktor IV kuoli nim. jo v. 1164, vaan ennenkuin
-keisarin hänen jälkeisekseen määräämä paavi _Paskalis III_ ehti
-astua virkaansa, saapui Aleksanteri Roomaan, ja senaatti tunnusti
-hänen kirkon päämieheksi. Jo välkkyy jälleen siellä täällä kapinan
-liekki Lombardiassa, vaikka keisarilliset ylivoudit ovat koettaneet
-sitä tukahduttaa, eikä aikaakaan, ennenkuin koko Pobjois-Italia on
-solminut liiton riistääksensä tuota saksalaisten raskasta ijestä
-niskoiltaan. Taitavasti on Aleksanteri maanpakolaisuudestaan
-viritellyt tätä kapinaa, nyt häntä koko Lombardia kiittäen ylistää,
-tarjoutuen puolustamaan häntä kirkon ja vapauden vihattua sortajaa
-vastaan. Sodan verinen lippu liehuu jälleen Italiassa, kehottaen
-kirkonkin edustajia turvautumaan miekan terään. Johtaen voimallista
-sotajoukkoa lähestyy Fredrik Roomaa. Kaupungin porvarijoukko, joka
-yritti vastarintaa, lyötiin verisessä tappelussa, Aleksanteri pakeni
-Normannilaisten turviin, ja Paskalis toimitti Pietarinkirkossa
-ylistysrukouksen Jumalalle, joka oli suonut siunauksensa Fredrikin
-aseille. Lannistunut oli kaikki vastarinta, itse Lombardian
-urhoolliset kaupungitkin tottelivat jälleen nöyrinä keisarillisten
-voutien käskyjä. Mutta äkkiarvaamatta muuttuivat olot. Tuskin oli
-Fredrikin sotajoukko valloittanut Rooman, ennenkuin kauhea rutto
-alkoi raivota sen riveissä. Tätä vihollista vastaan ei auttanut
-sotilasten urhoollisuus, ei sitä miekka karkoitetuksi saanut:
-hävittävä kuumetauti tempasi tuonelaan tuhansia sotilaita, niiden
-joukossa monen uljaan ritarin ja hyvän päällikön. Keisarilla ei
-ollut muuta neuvoa kuin vetäytyä pois pelastaaksensa edes osan
-tuosta urhoollisesta sotajoukosta, jonka voitto vasta oli korottanut
-hänen kunnian kukkulalle. "Sanherib pakenee pyhän kaupungin
-edustalta" riemuitsivat hänen vastustajansa, ja kun keisari lähestyi
-Pohjois-Italiaa, olivat nuo uppiniskaiset kaupungit solmineet
-liiton, vannoen uhrata kaikki vapautensa edestä. Töin tuskin pääsi
-Fredrik hengissä Saksaan (1168). Vaan ei luopunut tuo jäntevä
-Hohenstaufi vieläkään toivostaan Italian suhteen. Järjestettyään
-Saksan oloja ja vahvistettuaan valtaansa Unkarissa ja Puolassa,
-kokosi hän voimallisen sotajoukon pakoittaaksensa Lombardialaiset
-vihdoinkin tunnustamaan hänen yliherruuttaan. V. 1174 marssi hän
-jälleen Alppien yli uudistaaksensa valtakuntansa hävinnyttä valtaa
-Pohjois-Italiassa. Mutta eivätpä olleet Lombardian kaupungitkaan
-ristissä käsin käyttäneet rauhan aikaa. Ne olivat päinvastoin
-laajentaneet ja vahvistaneet liittoansa sekä rakentaneet uuden
-linnan, jolle keisaria vihoittaakseen olivat antaneet nimen
-_Alessandria_. Tätä linnaa kohti suunnitteli Hohenstaufi retkeään.
-Neljä kuukautta sitä turhaan piiritettyään, täytyi hänen alkaa
-rauhaa hieroa, kun näet sotajoukkonsa melkoisesti oli heikontunut
-eikä hän saamatta apua Saksasta uskaltanut antautua ratkaisevaan
-taisteluun. Yhä vaikeammaksi kävi hänen asemansa, kun eräs hänen
-mahtavimmista ruhtinoistaan kieltäytyi lähtemästä Saksasta häntä
-auttamaan, ja saapunut apujoukko tämän kautta supistui odottamattoman
-pieneksi. Oliko hänen luopuminen taistelusta, täytyikö hänen
-jälleen voitettuna palata kotia? Varovaisuus kehotti häntä siihen
-ja keisarin urhoollisimmatkin neuvonantajat vaativat samaa. Mutta
-uljaan Hohenstaufin kunnianhimo ei enää kestänyt näin kovia iskuja,
-kostonhimo valtasi hänen sydämmensä ja hän päätti turvata voittoisan
-miekkansa onneen. _Legnanon_ luona ryntäsi hän Lombardialaisten
-paljoa voimallisempaa sotajoukkoa vastaan (1176). Urhoollisesti
-taistelivat Saksalaiset, Fredrik itse nähtiin aina tappelun
-tulisimmissa liekeissä, vaan turhat olivat kaikki ponnistukset.
-Lombardialaiset saivat loistavan voiton.
-
-Näiden vaiheiden ohessa oli Aleksanteri III ihmeteltävän taitavasti
-säilyttänyt asemaansa keisarin asettamia vastapaaveja vastaan,
-odottaen viisaan valtiomiehen tavoin sitä hetkeä, jolloin hän
-saisi koko maailmalle näyttää, kummanko puolella voitto oli.
-Anagin kaupungista, missä hän tähän aikaan oleskeli, oli hän
-tarkkaan seurannut sodan vaiheita. Nyt saapuivat hänen luokseen
-keisarin lähettiläät, jotka tunnustivat hänen kirkon lailliseksi
-päämieheksi sekä vakuuttivat Fredrikin luopuvan keisarillisesta
-suojelusherruudestaan Roomassa. Aleksanteri suostui rauhaan näillä
-ehdoilla, tarjoutuen puolestaan rauhan välittäjäksi keisarin
-ja Lombardialaisten välillä. Seuraavana vuonna vahvistettiin
-_Venedigissä_ juhlallisesti tämä paavin ja keisarin solmima liitto.
-Markuksen-kirkon portailla otti Aleksanteri vastaan Fredrikin, joka
-nöyrtyneenä suuteli hänen jalkojaan. Sitte mentiin kirkkoon, missä
-tuon ylpeän Hohenstaufin täytyi kuunnella paavin nuhdesaarnaa. Kun
-Jumalan palvelus oli päättynyt, astui Aleksanteri ratsun selkään,
-keisari käveli vieressä jalastinta pitäen.
-
-Tämän maailman valtakuntien olosuhteisin takertuneena ja niiden
-turmelemana pyrkii paavikunta kunnian kukkulalle. Näiden aikojen
-kirkkohistoria on sen vuoksi suureksi osaksi valtiollista historiaa.
-Jumalan valtakunnan ja maailman välistä rajaa ei näe kuin siellä
-täällä, ja niihinkin paikkoihin, joissa sanan miekka vielä on estänyt
-sitä kasvamasta kokonaan umpeen, luovat kirkon synti ja maailman
-turmelus synkät varjonsa. Mistä koittaa valoa pimeässä? "Minä olen
-maailman valkeus," todistaa Herra. Auttamatonko on kirkon turmelus?
-"Minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä" vakuuttaa
-sama Herra. Se totuus juuri, ettei Jumalan valtakunta milloinkaan voi
-sortua, luo kirkkohistorian pimeimmillekin lehdille niin ihmeellisen
-lohdullista valoa.
-
-Aleksanteri III:nen aikana saavutti paavikunta toisenkin loistavan
-voiton taistelussaan valtiota vastaan. Siihen aikaan, jolloin
-paavi maanpakolaisena oli Franskassa, tapaamme hänen luonansa
-Englannin arkkipiispan _Thomas Becketin_. Hänkin on riitaantunut
-maallisen vallan kanssa, hänkin tarjoutuu korottamaan paavikuntaa
-maallista valtaa mahtavammaksi. Becket oli monta vuotta kanslerina
-uskollisesti palvellut Englannin kuningasta Henrik II:ta, ja tämä oli
-kiitollisuudesta määrännyt hänet Kanterburyn arkkipiispaksi (1162).
-Tuskin oli Becket päässyt uuteen arvoonsa, ennenkuin hän esiintyi
-kerrassaan toisena kuin ennen. Halveksien kaikkea tuota ulkonaista
-loistoa, jonka koristamana hän valtion palveluksessa oli prameillut,
-pukeutui hän munkin halpaan pukuun, osottaen koko käytöksellään
-tästälähin aikovansa asettua mitä jyrkimpään vastarintaan maailman
-tapojen ja valtion suhteen. Kirkon etu ja kunnia oli tästä hetkestä
-oleva hänen silmämääränään. Kiivaasti vaati hän kuninkaalta
-takaisin niitä tiluksia, joita valtio oli riistänyt Kanterburyn
-arkkihiippakunnalta. Kuningas, joka nyt selvään näki, miten oli
-erehtynyt toivoessaan saada Becketistä kuuliaista piispaa, kutsui
-valtakuntansa mahtavat _Klarendoniin_ asiasta tuumimaan (1164).
-Täällä supistettiin pappien oikeudet suuressa määrässä muun ohessa
-senkin säädännön kautta, joka kielsi heitä kuninkaan tuomiosta
-vetoamasta paaviin. Kaikki piispat kirjoittivat nimensä uuden lain
-alle. Becket, joka kuninkaan ja piispojen pakottamana oli suostunut
-tähän kirkonvaltaa solvaavaan myöntymiseen, katui heti heikkouttansa
-ja pakeni Franskaan saadaksensa paavilta synninpäästöä. "Pietarin
-jälkeiseltä" rukoili hän saavansa mitä ankarimmalla parannuksella
-sovittaa syntinsä, eikä ollut tämä tyhjää puhetta, sillä säälimättä
-hän kidutti ruumistansa kauan aikaa. Vasta kun paavi oli päästänyt
-hänen synnistä, oli hän altis ryhtymään taisteluun kirkon puolesta.
-Peläten että suuttunut Henrik rupeisi liittoon Fredrik Barbarossan
-kanssa, koetti paavi saada Becketiä sopimaan edellisen kanssa.
-Franskan kuninkaan Ludvig VII:nen välityksellä saatiinkin sopimus
-aikaan, vaan se oli yhtä epäluotettava kuin lyhyt. Becket palasi
-Englantiin, kansa otti hänen vastaan suurilla kunnianosotuksilla;
-mutta jos kuningas alussa koettikin salata vihaansa tuota paavikunnan
-taipumatonta puolustajaa kohtaan, kävi asema yhä vaikeammaksi, kun
-näet arkkipiispan kannattamat mielipiteet mitä johdonmukaisimmalla
-tavalla pyrkivät saada valtion ja kuninkuuden etuja luovuttamaan alaa
-kirkon kasvavalle vallalle. "Eikö toki kukaan noista kurjista, jotka
-syövät minun leipääni, voi vapauttaa minua kapinallisesta papista"
-huudahti Henrik kerran, kun hänelle kerrottiin Becketin rohkeista
-tuumista. Muutamat ritarit, jotka kuulivat nämä sanat, riensivät
-nopeasti Kanterburyyn ja surmasivat piispan kirkon alttarilla, hänen
-paraikaa jakaessaan Herran ehtoollista (1170). Aavistaen sanojensa
-onnetonta vaikutusta, oli kuningas heti lähettänyt sanansaattajat
-estämään ritareja verta vuodattamasta, mutta kun sanansaattajat
-heidät saavutti, oli rikos jo tehty. Katkerasti täytyi Henrikin katua
-varomatonta pikaisuuttaan. Paavi julisti Becketin pyhimykseksi,
-Englannin kansa kunnioitti häntä veritodistajana, asettuen uhkaavaan
-asemaan hallitusta vastaan, eikä aikaakaan, niin nostivat kuninkaan
-pojat kapinan isäänsä vastaan. Ei ollut turvattomalla Henrikillä
-muuta neuvoa kuin nöyrtyä kerjäämään armoa samalta kirkolta,
-jonka kasvavaa valtaa hän vasta oli luullut voivansa masentaa.
-Peruutettuaan Klarendonissa tehdyt päätökset, vaelsi hän avojaloin
-Becketin haudalle, missä paljasti selkänsä munkkien ruoskittavaksi.
-Syvään nöyrtyi siis Englantikin paavikunnan valtaistuimen juuressa.
-
-Becketiä on moni historioitsija arvostellut ylpeäksi ja petolliseksi
-mieheksi, jonka silmämääränä oli oma etu ja välikappaleina monesti
-hyvinkin epärehelliset tuumat. Epäilemättä on tässä arvostelussa
-liikaa moitetta. Päinvastoin hän uskollisesti elämänsä loppuun
-taisteli keski-ajan kirkon puolesta, sen maallista mahtavuutta hän
-tehokkaasti puolusti. Mutta kristityksi papiksi häntä ei myöskään saa
-sanoa. Becket on tuon eksyneen kristikunnan jäseniä, joka ei käsitä
-Kristuksen valtakuntaa hengelliseksi valtakunnaksi, sentähden että
-paavikunnan maallinen mahtavuus häikäisee sen silmiä. Se aate, jonka
-toteuttamiseksi hän uhrasi elämänsä työn ja jonka marttyyrinä hän
-kuoli, on kyllä maailmallisessa mielessä suuri aate, mutta varkaan
-tavoin on se yön pimeässä tunkeunut Herran seurakuntaan eksyttämään
-sitä väärälle uralle. Ventovieras Jesuksen Kristuksen hengelliselle
-valtakunnalle on tämä aate, eikä kirkkohistoria milloinkaan aseta
-sen edustajia, miten uskollisesti nämä sitten ovatkaan taistelleet,
-Herran veritodistajain riveihin.
-
-Saman aatteen kannattajana seisoo Aleksanteri III:kin jälkimaailman
-tuomion edessä. Viisaat olivat hänen tuumansa, taitavasti hän valvoi
-paavikunnan etuja sen taistelussa valtiota vastaan, tehokkaasti ja
-voittoisasti valmistaen sitä aikaa, jolloin Rooma jälleen on maailman
-pääkaupunkina ja kaikki ruhtinaat ja kansat nöyrinä tottelevat sen
-käskyjä, mutta ei tarkoittanut kirkon Herra tämänkaltaista voittoa,
-lausuessaan: "älä pelkää, piskuinen lauma! sillä teidän isällänne
-on hyvä tahto antaa teille valtakunnan." Ja niinäkin aikoina, joina
-paavikunta voitollisesti edistyy mahtavuudessa, ilmaantuu sen
-heikkous tuon tuostakin. Kyllä esim. Aleksanteri III:nen valta hänen
-hallituksensa loppupuolella näyttää hyvinkin loistavalta, hänen
-v. 1179 _kolmannessa suuressa lateraanikokouksessa Roomassa_ 300
-hengellisen läsnäollessa laatiessaan lakeja paavikunnan tukeeksi,
-mutta hänen täytyi heti tämän jälkeen taas paeta pyhästä kaupungista,
-ja kun hän kaksi vuotta myöhemmin kuoli ja hänen ruumiinsa tuotiin
-Roomaan siunattavaksi maan lepoon, saattoi kansa kirouksilla ja
-kivenheittämisillä häntä hautaan. Jo kiehuu kansan syvissä riveissä
-vihaa paavikuntaa vastaan, vaikka tämä viha, ollen maailmallista
-sekin, taipuu kuuliaisuuteen, kun paavikunnan ulkonainen mahtavuus
-sen jälleen pakoittaa asettumaan. Vaan ei ole vapauteen luotu
-ihmishenki aina tyytyvä tähän orjuuteen, se on vihdoin särkevä
-kahleensa ja kostava sortajilleen. Ainoastaan se valta, joka
-perustuu Herran horjumattomaan sanaan, pysyy ijankaikkisesti, sillä
-se on rakennettu kalliolle. Paavikunta rakentaa sannalle: "sade
-on lankeava, virrat tulevat ja tuulet puhaltavat ja sitä huonetta
-sysäävät, ja se on kukistuva ja sen lankeemus on oleva suuri."
-
-
-
-
-IX.
-
-Ensimmäinen ristiretki Suomeen.
-
-
-    Ja minä tahdon sen itselleni pitää siemeneksi maan päällä, ja
-    tahdon sitä armahtaa, jota ei ole armahdettu. Ja sanon hänelle,
-    joka ei ollut minun kansani: sinä olet minun kansani, ja hänen.
-    pitää sanoman: sinä olet minun Jumalani. Hos. 2: 23.
-
-Monta vuosisataa kului umpeen, ennenkuin kristinuskon valo loi
-ensimmäiset säteensä Suomen syrjäiseen maahan. Ei tiennyt kristitty
-Euroopa pitkään aikaan mitään pakanallisista esi-isistämme, ja
-vielä tänään piiloutuu kertomus heidän elämänsä vaiheista suureksi
-osaksi muinaisuuden äänettömään pimeään. Heidän haudoillansa sammuu
-historian tulisoitto, ja muinaistutkijan on tyytyminen sadun monesti
-eksyttävään kuutamoon ja runon salaperäisesti etäiseen kaikuun.
-Mutta miten vajavaiset tietomme Muinais-Suomalaisten elämästä ja
-tavoista ovatkin, kuvaa kuitenkin heidän ihmeen kaunis runoutensa,
-jonka katkonaiset, toisistaan jo irtautuneet säveleet uuden Suomen
-isänmaanrakkaus on koonnut ja yhteensovittanut, miten hartaasti he
-kaipasivat sitä viisautta, joka ainoana voi tyydyttää ihmishengen
-syvintä tarvetta. Vaan mahdoton oli heidän omin voimin päästä
-totuuden osallisuuteen ja elävän Jumalan tuntemiseen. Heidän
-uskontonsa pääpiirteet ovat meille säilyneet Kalevalan runoissa.
-
-Alkuansa palvelivat pakanalliset esi-isämme luonnon esineitä
-semmoisinaan, vaan tämän alkuperäisen luonnonuskon vallasta kohosivat
-he aaterikkaammalle kannalle, jolta olivat näkevinään, miten henkiset
-voimat, jotka heidän mielikuvituksensa olennoitsi ja joille se loi
-mitä vaihtelevimmat muodot, ympäröi heitä kaikkialla. Maailma oli
-heidän luulonsa mukaan täynnä _Haltijoita_, joilla eri olopaikkojensa
-ja toimiensa mukaan oli eri nimensä: _Ilmatar, Päivätär, Kivutar,
-Terhenetär_ y.m. Veden Jumala oli _Ahti_, metsien hallitsija _Tapio_.
-Voimallisin kaikista oli taivaan, "yli-ilmojen" jumala. Häntä
-nimitettiin alkuansa nimellä _Jumala_, vaan kun tätä sanaa myöhemmin
-alettiin käyttää merkitsemässä luonnonhaltijaa yleensä, annettiin sen
-sijaan maailman korkeimmalle hallitsijalle nimi _Ukko_. Puhtaampana
-kuin useat muut pakanakansat on siis Suomen kansa selvittänyt
-käsityksen yhdestä ainoasta Jumalasta, vaikkei tämä käsitys vielä
-ole kuin himmeä aavistus vain kristinuskon elävästä Jumalasta. Ukko
-asui taivaan keskustassa, häntä kutsuttiin "yli-Jumalaksi" ja hänen
-vaikutuksensa ulottui kaikkialle, Muut jumalat toimivat kuitenkin
-vapaina, hänestä riippumatta.
-
-Koko sivistynyt maailma ihailee esi-isiemme ihmeen kauniita unelmia
-noina heidän pakanuudenaikansa öisinä hetkinä. Ja syytä tähän
-ihailuun kyllä löytyy, kun runouden kannalta asiaa tarkastelemme.
-Eikä siinä kylliksi. Täytyypä meidän myöskin myöntää, että Kalevala
-sisältää monta syvää ajatusta, monta ihmeen valosaa aavistusta,
-joille aniharvojen kansojen muinaisuuden unelmat voivat vetää
-vertoja. Kuinka ylevä on esim. Muinais-Suomalaisten käsitys
-äidinrakkaudesta, miten syvä heidän uskonsa laulun, _sanan_
-voimasta! Mutta kuinka viehättävän kauniilta ja henkisesti rikkaana
-Suomen kansan muinaisuus monessa suhteessa esiintyykin runon
-kertomuksessa, kuulemme miltei joka säveleessä tuota synnin tuottamaa
-ristiäänisyyttä, jota ei taitavinkaan laulaja, ei Väinämöinenkään,
-tuo "tietäjä ijänikuinen" saa soitannostaan poistumaan. Kuinka
-onnetonta elämä täällä maan päällä usein oli, miten mahdoton
-löytää kaikkia noita "syntyjä syviä," jotka vaarat estäisivät,
-tuskat lievittäisivät ja kuinka toivottoman kolkko oli _Tuonela_,
-kuolleitten asunto! Ihmissydämmen ristiriitaiset ajatukset, "jotka
-keskenänsä itse päällensä kantavat," eivät pääse sopusointuun
-kuin Jesuksen Kristuksen ristin ja Hänen tyhjän hautansa ääressä,
-vaan kaukana olivat nämä pyhät paikat Suomen syrjäisestä maasta,
-eikä ollut kukaan vielä sen pakanallisille asukkaille kertonut
-sanaakaan Hänestä, joka yksin on "tie, totuus ja elämä" ja jota
-he, vaikka tietämättänsä, olemuksensa syvyydessä kaipasivat.
-Kummastelisimmeko tuota salaperäistä suruvoittoisuutta, joka on
-niin omituista esi-isiemme koko katsantotavalle? Ei kuule maailma
-heidän huokauksiaan, eivät he itsekään niitä käsitä, mutta Yksi ne
-kuulee ja tietää: Hän, joka on pelastuksen Jumala. Kauan on Suomen
-kansa istunut pimeydessä ja kuoleman varjon maassa, mutta ennenkuin
-kahdestoista vuosisata kuluu loppuun, alkaa sillekin aamu koittaa.
-
-Vähitellen oli pakanuuden valta Ruotsissa murtunut. Vaikeata on
-tietysti tarkkaan määrätä, milloin tämä tärkeä käänne naapurikansamme
-historiassa tapahtui, vaan ainakin sen voi varmuudella päättää, että
-kristinuskon voitto maassa yhdennentoista vuosisadan loppupuolella
-oli taattu. Ennen on kerrottu paavin lähettilään Nikolauksen
-käynnistä Skandinaviassa sekä huomautettu siitä, että Ruotsin kirkko
-silloin liitettiin likeisempään yhteyteen Rooman ja sen kautta koko
-läntisen kirkon kanssa. Maan kuninkaana oli siihen aikaan _Sverker_
-(k. 1155). Jo ennen hänen kuolemaansa olivat Svealaiset, vihoissaan
-siitä, että hän aina oleskeli Götanmaalla, valinneet oman kuninkaan
-nimeltä _Eerik_, historiassa tunnettu nimellä _Eerik IX Pyhä_,
-joka nyt sai koko valtakunnan haltuunsa. Häntä kiitetään hyvin
-hurskaaksi mieheksi, jonka päätoimena oli kristinuskon edistäminen.
-Miten epäluotettavat sen aikuiset tarinantapaiset kertomukset
-pohjolan oloista ovatkin, voi kuitenkin varmuudella päättää, että
-"Pyhä Eerik" tehokkaasti vaikutti pakanuuden kukistamiseen etenkin
-Pohjois-Ruotsissa. Ensimmäisenä maan kristityistä kuninkaista
-asui hän Sveanmaalla, tuossa vanhassa Upsalassa, jonka kuuluisaa
-temppeliä jo ennen hänen aikojaan oli ruvettu muodostamaan
-kirkoksi. Innostuksella jatkoi Eerik tätä työtä, kirkko valmistui,
-ja jumalanpalvelus järjestettiin kristinuskon ohjeiden mukaan.
-Uskollisena apumiehenä näissä toimissa oli hurskaalla kuninkaalla
-Upsalan piispa _Henrik_, jonka kerrotaan olleen kotoisin Englannista
-sekä saapuneen Ruotsiin kardinaali Nikolauksen seurassa.
-
-Olemme maininneet kaksi nimeä, jotka lähtemättömästi ovat piirretyt
-Suomen varsinaisen historian ensimmäiselle lehdelle. Koettakaamme
-tulkita tämän puutteellisen lehden vaillinaisia lauseita, sillä se
-kertoo kristinuskon aamukoitosta pakanallisten esi-isiemme "pimeässä
-pohjolassa."
-
-Samoinkuin Skandinavialaiset viikingit ennen olivat häirinneet
-Etelä-Euroopan rannikoita, olivat myöhemmin Suomalaisten
-hävitysretket suureksi rasitukseksi semminkin Ruotsalaisille. Kun
-Eerik kuningas sen ajanhengen innostuttamana, joka vaati kristityitä
-taisteluun pakanoita vastaan, päätti lähteä ristiretkelle Suomeen,
-oli hänellä luultavasti silmämääränä se valtiollinen etu, jonka
-Suomalaisten taivuttaminen kristinuskoon hänelle tuottaisi. Niin
-vaillinaiset ovat tiedot Eerikin retkestä Suomeen, ettei aikaakaan,
-jolloin hän lähti tälle merkilliselle matkalle, voi tarkkaan
-määrätä. Luultavasti tapahtui tämä v. 1156 tahi 1157. Ei sitäkään
-varmuudella tiedetä, missä Eerik sotajoukkoineen astui maalle. Moni
-seikka viittaa kuitenkin jokseenkin selvään siihen, että paikka oli
-_Aura-joen_ suu eli nykyisen _Turun_ seutu.
-
-    "Kaks oli pyheä miestä,
-    Kaksi kansan ruhtinasta
-    Ristiveljeä jaloa;
-    Yksi kasvoi Ruotsinmaalla,
-    Toinen maalla vierahalla.
-    Lapsi maalta vierahalta
-    Se on Hämeen Henterikki,
-    Vaan joka Ruotsissa yleni,
-    Se on Eerikki ritari,
-    Ruotsin kuuluisa kuningas."
-
-Näin laulaa Eerik kuninkaasta ja hänen piispastansa vanha runo, joka
-jälkimaailmalle on säilyttänyt Muinais-Suomalaisten ensimmäisen
-tunnetun tunnustuksen kristinuskon siunauksesta. Mutta näin ei
-kuulunut heidän todistuksensa ristijoukon ensin saapuessa tänne
-
-    "Paikalle papittomalle,
-    Maalle ristimättömälle,
-    Kivikirkot teettämähän
-    Kappelit rakentamahan."
-
-Eerikin kerrotaan tarjonneen Suomalaisille rauhaa, jos he
-suostuisivat antamaan kastaa itsensä ja vastaanottaisivat
-kristinuskon. Uhkaavana seisoi valloittaja Suomen rannalla, miekka
-toisessa, risti toisessa kädessä, tarjoten raa'alle ja vapaalle
-kansalle aarretta, jonka arvoa se ei osannut aavistaakaan -- vaan
-samalla vieraan vallan herruutta, jonka ikeen alle sen jäykkä
-niska ei vielä konsanaan ollut nöyrtynyt. Suomalaiset asettuivat
-vastarintaan: verinen tappelu eikä vapaaehtoinen myöntyminen oli
-ratkaseva heidän kohtalonsa. Ruotsalaiset saivat loistavan voiton:
-taistelutantereella makasi joukottain kaatuneita Suomalaisia ja
-jälellä olevat pakotettiin taipumaan kristinuskoon. Vanhan tarun
-mukaan kastettiin ensimmäiset Suomalaiset Kupittaan lähteen luona
-lähellä Turkua. Ristijoukko riemuitsi, mutta Eerikin sanotaan
-vuodattaneen kyyneleitä, ajatellessaan miekkansa surmaamia pakanoita,
-"jotka olisivat saaneet ijankaikkisen elämän, jos olisivat kääntyneet
-kristinuskoon, vaan jotka nyt olivat joutuneet kadotukseen." Se oli
-hänen keskin aikainen käsityksensä pelastuksen Jumalan neuvosta,
-mutta miten vajava se olikin, siunaa Suomen kansa sitä hetkeä,
-jolloin nämä sanat lausuttiin. Jo kaikui ijankaikkisen elämän sana
-Suomenkin rannalla, kutsuen sen asukkaita pakanuuden pimeydestä
-Herran ihmeelliseen valoon. Uusi aika on koittamassa syrjäiselle
-isänmaallemme, vaikka yön sumut vielä estävät meitä näkemästä, että
-tuo heikko, taivaan reunaalla ruskottava valo todellakin ennustaa
-aamua.
-
-Vielä samana kesänä purjehti Eerik takaisin Ruotsiin, jättäen
-Suomeen Henrik piispan sekä muita pappeja lähetyssaarnaajain
-vaikeata työtä toimittamaan. Kuinka vähän tiedämmekin tuon kuuluisan
-piispan elämänvaiheista ja hänen toimestaan täällä pakanallisten
-esi-isiemme keskuudessa, on ainakin selvä, että hän oli noita
-keski-ajan urhoollisia lähetyssaarnaajia, jotka olivat alttiit
-uhraamaan kaikki suuren tehtävänsä edestä. Historia omistaa hänelle
-kunnianimen "Suomen lähetyssaarnaaja," ja siinä on todistusta
-kylliksi, miten vaillinaiset aikakirjojen kertomukset hänestä sitten
-ovatkin. Semmoista mainetta, semmoista nimeä ei saavuteta kuin
-ankaran itsensäkieltämisen vaikealla tiellä. Ei liioittele legenda
-["Pyhän Henrikin elämä ja ihmetyöt."] lausuessaan Henrikistä:
-"miten suuri oli usko ja jumalallisen rakkauden liekki hurskaan
-piispan sydämmessä, hänen luopuessaan ylöllisyydestä, ystävistään ja
-loistavasta asemastaan, jota kaikkea hänellä oli tarjona Upsalassa,
-ja pelastaaksensa muutamia köyhiä lampaila antautuessa lukemattomiin
-vaaroihin, joissa kuolema häntä uhkasi. Hän noudatti paimenen
-esimerkkiä, joka jätti nuo yhdeksänkymmentä ja yhdeksän korpeen
-etsiäksensä tuota ainoata kadonnutta lammasta ja, löydettyään sen,
-omalla olkapäällään kantoi sen lammashuoneesen". Joka luotettavien
-historiallisten yksityisseikkojen puutteen vuoksi ei ole altis
-myöntämään tätä arvostelua oikeaksi, hän ei aavistakaan, miten
-vaikea lähetyssaarnaajan koruton työ raakojen pakanoiden keskuudessa
-on. Että Henrik todellakin on julistanut evankeliumia Jumalan
-valtakunnasta pakanallisille Suomalaisille, sen todistaa tuo
-tunnettu "Piispa Henrikin surma" niminen runo, josta vasta kerroimme
-muutamat säveleet. Sen saduntapainen luonne, jossa taikauskoinen
-mielikuvitus todellisuudesta huolimatta vapaana sanelee, ei suinkaan
-ole omiansa tarjoomaan luotettavia tietoja Henrikin lähetystoimesta,
-vaan ainakin se käy siitä selväksi, että hän pelkäämättä astui
-Suomen synkkiin saloihin, saarnaten niiden asukkaille pelastuksen
-sanomaa. Mahdotonta olisi olettaa Henrikin niihin määrin saavuttaneen
-Suomalaisten kunnioitusta, että heidän taipumuksensa pukea tunteensa
-ja ajatuksensa laulun muotoon hänen vaiheistaan olisi saanut aihetta
-sepittää tuon merkillisen runon, ellei hän todellakin olisi sitä
-ansainnut. Älkäämme halveksiko tuota esi-isiemme Suomen ensimmäisestä
-lähetyssaarnaajasta antamaa todistusta, vaan seuratkaamme sen
-runollista kertomusta Henrik piispan viimmeisistä elämänvaiheista.
-Se on opas, joka ei tahdo meitä pettää, jos kohta se lapsellisessa
-herkkäluulossaan monesti eksyy kauaskin todellisuuden vakavalta
-tieltä. Runo kertoo Henrikin kerran talvella matkoillaan saapuneen
-eräälle _Köyliöjärven_ saarelle, missä _Lallin_ talo oli. Emäntä
-oli yksin kotona, ja häneltä pyysi piispa ostaa ruokaa. Kun sitä ei
-hänelle annettu, käski hän palvelijansa ottaa, vaan jätti lähtiessään
-maksun kaikesta. Saavuttuaan kotia ja kuultuaan vieraan talossa
-käynnistä, lähti Lalli heti piispaa takaa ajamaan. Eräs latinalainen
-legenda kertoo Lallin verenhimoisen vihan syyksi senkin seikan,
-että piispa oli tuominnut hänen maksamaan sakkoa miestaposta.
-Oli miten olikaan, ainakin se lie varma, että Suomen ensimmäinen
-lähetyssaarnaaja sai surmansa tämän miehen kädestä. Jääkööt tässä
-kertomatta runon tarinat tämän tapauksen yksityisseikoista ja
-Lallin kohtalosta, sillä ne astuvat rohkeasti todellisuuden rajojen
-ulkopuolelle. Kerrassaan arvottomiksi niitä ei kuitenkaan saata
-väittää, koska ne osottavat minkä rajattoman kunnioituksen Henrik
-piispa vaivaloisilla ja vaarallisilla lähetysmatkoillaan saavutti
-kansassa. Ei hän tätä kunnioitusta kaipaa, se on kyllä totta:
-evankeliumin marttyyrin kunnia on suurempi ja ohjaa ajatuksemme
-eksyväin ihmisten todistuksista uskollisen Jumalan todistukseen,
-mutta kiittäen ihmeiden Herraa viittaa Suomen kirkon historia
-kuitenkin näihinkin runon taikauskoisiin liiallisuuksiin, sillä nekin
-ennustavat uutta aikaa isänmaallemme ja sen kansalle.
-
-Henrik piispa näkyy työskennelleen koko sillä alalla, joka oli
-Varsinais-Suomalaisten hallussa. Kenties kävi hän Kokemäellä
-saakka. Niin ainakin tarina kertoo, ja vielä tänä päivänä löytyy
-viimmemainitussa pitäjässä vanha lato, jossa Henrikin sanotaan
-saarnanneen. Sen suojaksi on kivestä rakennettu pieni kirkon näköinen
-rakennus.
-
-"Pyhän Henrikin" muisto saavutti jo varhain suuren maineen, ja
-häntä alettiin kunnioittaa kristityn Suomen suojelushaltijana.
-Taikauskoinen kansa rukoili häneltä apua tuskissaan, ja legenda
-kertoo monesta hänen tekemästään ihmetyöstä. Mainittakoon tässä pari
-semmoista, kertomukset kun samalla kuvaavat sen aikuisen kristinuskon
-eksynyttä kantaa. Eräs tyttö, Lucia Antintytär Vehmaalta, kuoli.
-Vanhemmat surivat katkerasti lastaan, he rukoilivat pyhää Henrikkiä
-avukseen, ja hänen ihmevoimansa vaikutuksesta virkosi kuollut
-jälleen. Kyröstä kotoisin oleva vaimo, joka jo vuoden ajan oli ollut
-ihan sokea, sai näkönsä, kun hän avukseen huusi tuota merkillistä
-pyhimystä, joka oli tuonut kristinuskon Suomeen ja kansan varman
-luulon mukaan nyt taivaassa rukoili heidän puolestaan. _Nousiaisten_
-kirkolle, missä piispan ruumista ensin säilytettiin, saapui ihmisiä
-läheltä ja kaukaa voittaaksensa hänen suosiotaan, ja nämä häntä
-tarkoittavat pyhiinvaellukset kävivät yhä yleisemmiksi, kun tuo
-kallis pyhänjäännös v 1300 muutettiin Turkuun. -- Henrikin muistoksi
-vietettiin katoolisella aikakaudella kaksi juhlaa: Tammikuun 19
-p., jota sanottiin hänen syntymäpäiväkseen, koska hän kertomuksen
-mukaan sinä päivänä kärsi marttyyrikuoleman ja silloin muutti uuteen
-elämään, ja Kesäkuun 18 p., jona päivänä hänen maalliset jäännöksensä
-muutettiin Turkuun. Vielä meidän aikoinamme muistuttavat Turun
-markkinat, joita pidetään Tammikuun 19 p:nä, Henrik piispasta, jonka
-kunniaksi keskiaikana mainitussa kaupungissa sinä päivänä vietettiin
-loistava juhlallisuus Turun tuomiokirkossa. Silloin kokoontui
-kaupunkiin paljo väkeä ihailemaan jumalanpalveluksen loistoa. Pyhän
-Henrikin muistosta kertoo myöskin Turun tuomiokapitulin sinetti,
-jossa on katkaistu peukalo sormuksineen. Legenda tietää, että
-marttyyrin peukalo, jonka Lallin kirves oli katkaissut, kevään
-tullessa, löydettiin vedellä liikkuvalta jääkappaleelta. Korppi,
-joka sitä noukki, oli näet herättänyt ihmisten huomion ja siten
-ilmiantanut kalliin löytynsä.
-
-Älkäämme tästä kuitenkaan päättäkö, että kristinusko tässä
-katoolisessakaan muodossa pääsi heti juurtumaan pakanallisten
-esi-isiemme sydämmissä. Päinvastoin. Hitaasti iti Jumalan sanan
-siemen Suomen kylmässä maassa. Kauan vielä oli isänmaamme
-ulkomuodoltaankin miltei kokonaan pakanamaan näköinen. Niinpä ei
-siinäkään osassa maata, jossa Henrik oli saarnannut, pitkään aikaan
-löytynyt kuin muutamia pieniä puukirkkoja, jos noita halpoja jumalan
-palvelusta varten hankittuja rakennuksia ensinkään saattaa kirkoiksi
-nimittää. Ensimmäiset rakennettiin luultavasti _Nousiaisiin_ ja
-_Räntämäelle_. Aurajoen suussa kohosi kyllä jo siihen aikaan
-kristittyjen pystyttämä vankempi ja komeampi rakennus, mutta se ei
-ollut pyhitetty hartaudelle eikä rauhan evankeliumin saarnalle.
-Tarkoitamme _Turun linnaa_, tuota Ruotsin vallan myöhempinä aikoina
-niin kuuluisaa tuotetta Suomessa. Sen voimaan turvautui maamme
-pieni seurakunta vielä kauan. Samoinkuin kirkko miekan terällä oli
-valloittanut itselleen alaa pakanallisten Suomalaisten maassa,
-puolusti se itseään ja laajensi valtaansa kauan samankaltaisilla
-aseilla. Älkäämme tätä oudoksuko, älkäämme epäilkö armon ja voiman
-Jumalaa, miten ventovierasta tämä onkin pelastuksen sanoman pyhälle
-saarnalle, joka kovimmassakaan taistelussa ei saa turvautua kuin
-totuuden omaan sisälliseen voimaan. Ajanhenki oli semmoinen, ja sen
-orjaksi oli, kuten tiedämme, katoolinen kirkko sortunut. Jumala on
-ihmeiden Jumala ja armon. Hän on kaiken inhimillisen heikkouden ja
-turmeluksen uhallakin siunaava senkin sanansa siemenen, jonka Hän
-tuona historiamme sumuisena ja hyisenä kevät-aamuna kätki isiemme
-maahan.
-
-
-
-
-X.
-
-Tieteellisiä pyrintöjä kahdennentoista vuosisadan loppupuolella
-
-
-    Kaikki minun puheeni ovat oikeat: ei ole siinä mitään petosta eli
-    vääryyttä;
-
-    Ne kaikki ovat selkeät niille, jotka niitä ymmärtävät, ja oikeat
-    niille, jotka taidon löytävät. San. l. 8: 8-9.
-
-Nähtyämme kristinuskon himmeän aamukoiton Suomessa, palajamme jälleen
-silmäilemään Jumalan valtakunnan vaiheita Euroopan sivistysmaissa.
-Miten erinkaltaista on näköala! Jo aikoja sitten kukistetut ovat
-täällä pakanuuden muistomerkit kaikkialla: kirkko yksin hallitsee,
-ja ihmiset noudattavat nöyrästi sen käskyjä. Vaan turmeltunut
-on tämä kirkko, yhä suuremmassa määrässä se eksyy Jumalan sanan
-osottamalta tieltä. Ei siinä kylliksi, että paavin ja muun papiston
-kasvava maallinen valta sekä tuo tämän maailman mukainen kirkollinen
-hallitus painaa vieraan leiman Herran seurakunnan ulkomuotoon: kirkon
-oppikin eksyy eksymistään, salaten ihmisiltä pelastuksen tien.
-Viimmemainitun paheen syynä on epäilemättä ainakin suuressa määrässä
-tuo keski-ajan oppimattomuus ja alhainen sivistys, joka estää
-ihmisiä perusteellisesti tutkimasta ja tehokkaasti vastustamasta
-kirkon traditsioonin erehdyksiä. Nekin harvat henkilöt, jotka tähän
-aikaan uskonnollisten kysymysten suhteen pyrkivät päästä totuutta
-käsittämään ja omistamaan, olivat arveluttavan suuressa määrässä
-ajanhengen orjia. Ei kiellä kukaan mystikkojen ja skolastikkojen
-suurta merkitystä kirkon kehkeymisen historiassa, mutta kuinka
-paljon hyvää he ovatkin toimittaneet, on moni arveluttava erehdyskin
-juuri heidän kautta juurtunut kristikunnan katsantotapaan ja kirkon
-oppiin. Paitse ennen mainittuja skolastikkoja ja mystikkoja esiintyy
-kahdennellatoista vuosisadalla muitakin heidän hengenheimolaisiaan,
-joista tässä muutamat mainittakoot.
-
-Kun Abailardin loistavat luennot alkoivat himmentää tuon ennen
-kuuluisan Vilhelm Champeauxlaisen mainetta, vetäytyi tämä Pariisin
-läheisyydessä olevaan _p. Viktor_ nimiseen kappeliin, missä hän
-perusti koulun. Tämä luostarintapainen opinahjo, joka on tunnettu
-nimellä _p. Viktorin koulu_, saavutti ennen pitkää suuren maineen.
-Sinne tulvasi oppilaita läheltä ja kaukaa, ja etenkin Englannissa
-pidettiin sitä suuressa arvossa. Sen kuuluisin edustaja oli _Hugo_
-(k. 1144). Hän oli syntyperältään saksilainen ja ryhtyi ensimmäisenä
-germanilaisesta kansanheimosta keski-ajan tieteelliseen työhön, jota
-siihen saakka yksinomaan romanilaiset kansat olivat edustaneet.
-Pian kohosi hän oppilaan alhaisesta asemasta opettajaksi, vaan
-luostarin johtajaksi ei hän milloinkaan päässyt. P. Viktorin Hugo on
-keski-ajan kuuluisimpia mystikkoja. Hänelle omistettiin kunnianimi
-"toinen Augustinus." Tämän miehen povessa sykkii harras sydän,
-jossa keski-aikainen usko vaikutti suuria. Hänen ovat nuo syvät
-sanat: "me tunnemme Jumalan samassa määrässä kuin Häntä rakastamme;
-jokainen älyää niin paljon totuudesta, kuin hän itse on totuus." Hugo
-koetti yhdistää skolastisuuden oppia ja järjellisyyttä mystisismin
-syvämietteisyyteen ja sydämmen elävään uskoon Jumalaan. Hänen
-sivistyksensä oli hyvin monipuolinen, vaan se ei eksyttänyt häntä
-uskon salaisesta, järjelle käsittämättömästä yhteydestä Herran
-kanssa. Se vain esti häntä antautumasta tunteitten ja mielikuvituksen
-valtaan, jonka orjina myöhemmän ajan mystikot niin monesti suistuivat
-kauas tuon raittiin, p. raamatun mukaisen uskon tieltä. "Jos näet,
-niin se ei ole uskoa," oli hänen lempilauseensa. Mystikkojen tapaan
-puhuu Hugokin ihmisten erinkaltaisista kyvyistä, erottaen toisistaan
-"aistillisen silmän," jolla näemme ulkopuolellamme olevat esineet,
-"järjen silmän," joka näkee mitä meissä on, sekä "miettimisen
-silmän," jolla pääsemme jumalalliset asiat käsittämään; mutta ollen
-Augustinuksen oppilas, ei hän itseltään salaa sitä totuutta, että
-itse tuo "miettimisenkin silmä" on synnin himmentämä ja turmelema
-eikä siis erehtymätön. Ennenkuin ihminen voi päästä varmaan tietoon
-Jumalasta, on hänen _uskossa_ edistyminen. Usko on Hugon käsityksen
-mukaan välittävä aste horjuvan luulon ja varman tiedon välillä. Että
-skolastisuus on vaikuttanut häneen, se ilmaantuu muun ohessa myöskin
-siinä, että hän on hyvin taipuvainen jaoittelemaan käyttämiään
-käsitteitä alaluokkiin, joita hän sitten käyttää merkitsemään
-käsitteiden eri asteita. Siitä riippuu hänen määräämänsä erehdyttävä
-erotus _luulon, uskon_ ja _varman_ vakuutuksen välillä, joka häneltä
-monesti himmentää tosi uskon oikean luonteen. -- P. Viktorin Hugo
-oli aikansa lapsi hänkin, mutta yksi niitä, joissa keski-aika
-voimallisesti viittaa totuuden kaivattuun valoon. Hänen monista
-teoksistaan mainitsemme tässä ainoastaan tuon hänen nerokkaan ja
-syvämietteisen kirjansa _"Sielun pantista."_
-
-Samaan suuntaan kuin Hugo työskenteli p, Viktorin toinen kuuluisa
-edustaja _Rikhard_. Hän pääsi v. 1160 luostarinsa johtajaksi ja
-hoiti tätä virkaa kuolemaansa asti v. 1173. Hänenkin ainoa ilonsa
-olivat miettimisen hiljaiset hetket. Ihmisen suurin autuus -- niin
-opetti Rikhard -- on siinä, että hänen henkensä kokonaan sulaa yhteen
-Jumalan hengen kanssa, niin että Jumalan rauha käsittää kaiken hänen
-miettimisensä, tahtomisensa ja pyrkimisensä. Tähän onnelliseen tilaan
-päästäksemme täytyy meidän puhdistaa henkemme peili, jotta Jumalan
-kuva siinä näkyisi. Vaan tämä ei onnistu, ellemme pakene maailman
-saastaisista ja meluavista oloista, sillä ainoastaan yksinäisyydessä
-voimme luoda silmämme omaan itseemme ja puhdistua syntisistä himoista.
-
-Näissä mietteissä ilmenee terveellinen totuus, huomattava etenkin
-aikana, jolloin ihmiset luulivat saavuttavansa Jumalan suosion
-noudattamalla ulko-elämää koskevia sääntöjä. Kaiken haaveksimisen
-ja erehdyksen uhallakin virittivät mystikot paljon tosivaloa
-hedelmättömiin sääntöihin jähmettyvään kirkkoon, estäen hengellistä
-elämää kokonaan kuolemasta yön pitkinä, kylminä hetkinä. Ellei heitä
-olisi löytynyt, olisi skolastikkojen järjenmukainen uskonto ennen
-pitkää tukehuttanut kaiken hengellisen elämän, joka oli kirkon
-uudistumisen tärkein ehto silloin, niinkuin aina muulloinkin.
-Ihmeellinen on Herran kuljetus, käsittämättömän viisaat Hänen
-neuvonsa pimeimpinäkin aikoina!
-
-Silmäillessämme kahdennentoista vuosisadan tieteellisiä pyrinnöltä,
-vaatii huomiotamme etenkin Pariisin piispa _Pietari Lombardus_
-(k. 1164). Hän oli köyhän miehen poika Novaran kaupungista ja
-sai kasvatuksensa p. Viktorissa. Lempeällä ja vaatimattomalla
-luonteellaan, ahkeruudellaan ja suurella kyvyllään saavutti hän
-jo varhain monta ystävää, ja perehdyttyään opintoihin aikoi hän
-tuolla väsymättömällä innolla ja uutteruudella, jolla keskiajan
-tiedemiehet voittivat niin monet esteet, sepittää mainiota teostaan
-_"Libri IV sententiarum"_ (neljä mietelmisen kirjaa), joka on
-keski-ajan tärkeimpiä kirjallisia tuotteita. Skolastikkojen tapaan
-koettaa Lombardus yhdistää kirkon ja raamatun oppia. Kirjansa
-tarkoituksen sanoo hän olevan uskon suojelemisen lihallisten ihmisten
-erehdyksiltä. Se saavutti ennen pitkää tavattoman suuren maineen ja
-sitä käytettiin sitten koko keski-aikana oppikirjana uskonnossa.
-Lombardus tukee väitteensä raamatun ja kirkon opin todistuksilla,
-jotka hänestä ovat yhdenarvoiset. Hän antautui ajanhengen
-uskolliseksi palvelijaksi, puolustaen yhtä hartaasti kaikkia noita
-arveluttavia erehdyksiä, joihin silloisen kirkon oppi oli takertunut,
-kuin niitä totuuksia, joita tämä oppi vielä kaiken turmeluksen
-uhallakin sisälsi. Varsinaisen, mystisyydestä eronneen skolastisuuden
-perustajana on hän luonut opinjärjestelmän, jonka pettävälle
-perustukselle hänen jälkeiset hengenheimolaiset sittemmin rakensivat
-nuo ulkonäöltään komeat tieteelliset järjestelmänsä, joiden tukemana
-kirkon horjuva oppi pitkät ajat vallitsi sivistyneidenkin ihmisten
-omattunnot. Missä määrässä Pietari Lombardus on vastauksen alainen
-niistä erehdyksistä, joiden puolustajaksi ja kehittäjäksi hän
-antautui, sen tietää yksin Herra, sydänten tutkija, kaikkitietävä,
-vanhurskas tuomari.
-
-Alussa vastustettiin Lombarduksen mietteitä, vaan jo seuraavan
-vuosisadan alussa pääsivät ne, kuten vasta saamme nähdä, ehdottomasti
-voitolle. Hänen vastustajistaan mainittakoon p. Viktorin johtaja
-_Valter_ (k. noin 1180), joka Rikhardin kuoltua sai hänen virkansa.
-Tulisella innolla kirjoitti hän skolastisuuden erehdyksiä vastaan,
-moittien yhtä rohkeasti kunnioitettua Lombardusta, kuin harhaoppisena
-pidettyä Abailardia.
-
-Samaan aikaan kuin nämä miehet käsittelivät kirkon oppia ja
-uskonnon syviä salaisuuksia, kuului kristikunnassa etenkin yksi
-ääni, joka ei suinkaan ole suotta kaikunut, miten vähäpätöisiltä
-sen vaikutukset sitten monen mielestä tuntunevatkin. Se on kyllä
-vaatimattoman naisen ääni, joka ei suinkaan tahdo herättää suurta
-melua, mutta puhdasta ja ihmeen syvää on sen kaiku. Tarkoitamme
-_Eibingenin_ naisluostarin johtajatarta, "pyhää" _Hildegardia_. Jo
-lapsena jätettiin hän tätinsä kasvatettavaksi, joka oli naisluostarin
-johtajattarena. Hildegard mieltyi luostarin hiljaiseen, Jumalalle
-pyhitettyyn elämään ja päätti ruveta nunnaksi. Tätinsä kuoltua
-v. 1148 lähti hän yhdentoista benediktiniläis-nunnan seuraamana
-Bingeniin, missä hän perusti yllämainitun luostarin, jota hän
-sitten erinomaisella taidolla ja kristillisellä viisaudella johti
-kuolemaansa asti (v. 1179). Hän on kuuluisa etenkin lausumistaan
-ennustuksista kirkon tulevaisuudesta. Ihmeen selvästi näkee tämän
-jalon naisen kirkas silmä, miten turmeltunut kirkko on, eikä hän
-pelkää tätä totuutta julki lausua. Mutta yhtä ihmeteltävä on hänen
-horjumaton luottamuksensa kirkon tulevaisuuden suhteen, vaikka hän
-tuon tuostakin varoittaen puhuu niistä kovista koetuksista, joiden
-alaiseksi sen täytyy joutua. Näistä koetuksista -- niin hän ennustaa
--- on Herran seurakunta astuva esille puhtaampana ja jalompana, kun
-uusi, valoisampi aika koittaa. Ja etteivät hänen mietteensä olleet
-vain haaveksivan mielikuvituksen tuloksia, sitä todistavat semminkin
-hänen noille uteliaille ihmisille, jotka häneltä etsivät tyydytystä
-taikauskolleen, antamansa neuvot. Hildegard kehotti heitä nim.
-tutkimaan p. raamattua, josta kaikki tosi viisaus valuu. Itse oli hän
-paljon lukenut tuota kirjojen kirjaa, sen valossa oli hän löytänyt
-_Kristuksen. Hänen_ luoksensa, joka on ainoa välittäjä Jumalan ja
-ihmisten välillä, kehotti hän ihmisiä rientämään, jotta he saisivat
-sen rauhan, jota ei kukaan muu antaa voi. Vaikka Hildegard tarkkaan
-noudatti luostarin sääntöjä, ei hän eksynyt tyytymään noihin hyviin
-töihin, joiden sannalle senaikuiset ihmiset perustivat ijankaikkisen
-elämän toivon. Hänen turvansa oli Jesus Kristus, ja tällä kalliolla
-tahtoi hän _uskossa_ kilvoitella loppuun asti.
-
-Hildegard oli kirjevaihdossa etevimpäin tiedemiesten ja ruhtinasten
-kanssa, ja hänen syvät sanansa herättivät huomiota kaikkialla.
-Bernhard Klairvauxlainen piti häntä erinomaisessa kunniassa; hänen
-ehdotuksestaan julisti paavi Trierin kokouksessa (1147) Hildegardin
-profetissaksi. Mutta paremman muistopatsaan on kirkkohistoria hänelle
-pystyttänyt, kun se todistaa hänen kannattaneen niitä horjumattomia
-totuuksia, joiden helmasta uskonpuhdistuksen kirkas aurinko nousi.
-
-
-
-
-XI.
-
-Harhaoppisia lahkoja. Valduslaiset.
-
-
-    Kuulkaa Herran sanaa te, jotka Hänen sanaansa pelkäätte; teidän
-    veljenne, jotka teitä vihasivat, ja erittivät teidän heistänsä
-    minun nimeni tähden, he sanovat: olkoon Herra ylistetty! vaan
-    ilmaantukoon Hän teidän iloonne; mutta heidän pitää häpiään
-    tuleman. Jes. 66: 3.
-
-Olemme nähneet, miten paavien hallitsema kirkko yhä arveluttavammassa
-määrässä mukaantui ihmisten laatimain sääntöjen mukaan. Hengelliseen
-uneen uupunut kristikunta harjaantui vähitellen tyytymään tuohon
-ulkonaiseen pyhyyteen, jonka lohdutuksena oli maallisesti
-mahtavan kirkon suosio. Mutta vaikka kaikki näyttää tyyneeltä,
-vaikka paavikunnan ies painaa ihmisten hartioilla niin raskaana,
-että vapautuminen tuntuu miltei mahdottomalta, ei vapauteen
-luotu ihmishenki kuitenkaan voi taipua tuohon kirkon vaatimaan
-ehdottomaan kuuliaisuuteen, vaan jo varhain huomaamme vapautumisen
-pyrinnöltä. Ne ennustavat uutta aikaa kristikunnalle, vaikka niiden
-edustajat monesti eksyvät arveluttaville harhateille. Omantunnon
-oikeus on Jumalan määräämä oikeus, eivätkä riitä ihmisvoimat sitä
-masentamaan. Kaikkina aikoina on tämä totuus nähtävänä, vaikka
-se tietysti erinkaltaisissa olosuhteissa ilmaantuu eri tavoin.
-Jo ennen olemme nähneet, miten puhtaamman hengellisen elämän
-tarve sekä tyytymättömyys vallitseviin oloihin siellä täällä
-herätti ihmisiä vastustamaan kirkkoa. Kahdennentoista vuosisadan
-kuluessa ilmaantui tämä vastarinta paitse yksityisten henkilöiden
-esiintymisessä myöskin muutamissa lahkoissa, jotka olivat omiansa
-herättämään suurta huomiota. Älkäämme kuitenkaan olettako näiden
-lahkojen aina edustaneen totuuden jaloa taistelua kirkon väärää
-oppia ja sen jäsenten turmelusta vastaan. Päinvastoin sortuivat
-ne monesti arveluttaviinkin erehdyksiin ja muodostuivat usein
-tosi kristillisyyden irvikuviksi, kuinka he sitten ylpeytensä
-pettäminä kerskasivatkin ylönluonnollisesta valosta ja viisaudesta,
-joka heitä muka elähytti. Mutta semmoisinakin ovat ne suuresta
-merkityksestä kirkon kehkeymiselle, sillä ne ovat olleet tuomiona
-tuolle elävältä kuolleelle kristikunnalle, pakottaen kaikkia, jotka
-eivät vielä kokonaan olleet antauneet unen valtaan, "ajattelemaan
-mitä heidän rauhaansa sopi." Näissäkin eksytyksissä ja häiriöissä
-huomaamme Jumalan viisaat neuvot, ja jota vaarallisemmille teille
-lihallisen mielen synnyttämät lahkot joutuivat, sitä likempänä oli
-totuuden Henki silloinkin kaikkia niitä, jotka Hänelle sydämmensä
-avasivat. Kuinka usein nähdään kirkkohistoriassa, että Jumalan
-valtakunnan kunnia loistaa kirkkaana juuri synkimmän pimeyden
-läheisyydessä! Kuolleessa, ulkomuotoihin jähmettyneessä itäisessä
-kirkossakin ilmaantui yhdennentoista vuosisadan loppupuolella eräs
-lahko, jonka edustajat ankarasti moittivat kirkkoa, vaikkeivät
-julkisesti uskaltaneet sitä tehdä. He ovat tunnetut nimellä
-_Bogomilit_. Muistuttaen itäisen kirkon vanhoista harhaopeista,
-niinkuin Gnostisismistä, Montanuslaisuudesta y.m., opettivat
-he, että _Kristus_, "Jumalan toinen poika," valeruumiissa tuli
-maailmaan vapahtamaan ihmisiä synnin vallasta, johon nämä Jumalan
-langenneen pojan _Satanaelin_ vaikutuksesta olivat joutuneet.
-Erottuaan valeruumiistaan, astui Kristus taivaasen, josta hän Pyhän
-Hengen kautta vaikuttaa maailmassa, kooten itsellensä langenneesta
-ihmissuvusta pienen joukon _henki-ihmisiä_, joita hän valmistaa
-pääsemään korkeimman Jumalan yhteyteen. Kirkon toimittama kaste oli
-heistä arvoton. He hyväksyivät ainoastaan _n.s. henkikasteen_, jonka
-he toimittivat laskemalla kätensä kastettavan pään päälle. Inhoen
-katoolista kirkkoa, hylkäsivät Bogomilit kuvien ja pyhäinjäännösten
-palvelemisen, vastustivat avioliittoa ja vaativat ankaraa lihan
-kidutusta. -- Kauan toimivat Bogomilit hiljaisuudessa, etenkin
-Trakiassa ja Vähässä-Aasiassa kirkon heistä tietämättä, kunnes he
-huomattiin. Kirkko ryhtyi heti ankariin toimiin masentaaksensa
-tätä lahkoa: heitä suljettiin vankiloihin, karkotettiin maanpakoon
-tahi väijyttiin muulla tavoin, ja heidän johtajansa _Basilius_
-kuoli roviolla Konstantinopolissa v. 1119. Vielä kolmannellatoista
-vuosisadalla löytyi heitä kuitenkin siellä täällä itämaissa.
-
-Likeistä sukua Bogomilein kanssa olivat ne harhaoppiset lahkot,
-jotka kahdennellatoista vuosisadalla _Katharein_ [Nimi johtuu
-kreikkalaisesta sanasta, joka merkitsee puhdas.] nimellä esiintyivät
-länsimaissa. Nämä muodostivat yhdistyksiä Etelä-Franskassa,
-Espanjassa, Italiassa, vieläpä Saksassa ja Englannissakin. Heidän
-oppinsa, joka perustui Gnostikkojen katsantotapaan, pukeutui
-monenkaltaisiin muotoihin, keksien jos kuinka monta totuuden tieltä
-kauvas johtavaa harhapolkua. Hyödytöntä olisi luetella näitä
-eksytyksiä, etenkin koska samankaltaisista ennen on kerrottu, jota
-paitse ne eivät suinkaan ole omiaan ylentämään mieltämme, vaan
-päinvastoin. Painavin ja kristikunnan kehitykselle tärkein totuus,
-joka on havaittavana Katharein opissa, on heidän väitteensä,
-että kirkko on turmeltunut eikä semmoisena voi olla Kristuksen
-seurakunta. Kerskaten puhtaudestaan ja pitäen itseään Herran
-ainoana seurakuntana, tahtoivat he uudistaa alkuperäistä, puhdasta
-kristinuskoa, jonka sanoivat kirkon turmelleen. Jaloa on aikana,
-jolloin kaikki ehdottomasti tottelivat maallisesti mahtavaa kirkkoa,
-omantunnon vaatimana uskaltaa iskeä sen mätähaavoihin, tahtoa
-panna maallisen onnensa alttiiksi totuuden tähden, mutta Katharit
-eivät ammentaneet viisautta Jumalan sanasta, vaan noudattivat
-oman lihallisen mielensä ohjeita, ja sentähden he eksyivät mitä
-arveluttavimmille teille, joilla heidän hyvät tarkoituksensa eivät
-voineet tuottaa kuin pahoja hedelmiä. Heidän ankara kirkonkurinsa,
-jossa dualistinen periaate kaikkialla ilmenee, ei voinut estää
-heitä eksymästä yhä vaarallisempiin erehdyksiin kristinuskon
-päätotuuksien suhteen, ja hengellinen ylpeys painoi leimansa heidän
-lahkoihinsa todistukseksi, etteivät he suinkaan, kuten luulivat,
-edustaneet Herran tosi seurakuntaa maan päällä. Hekin puhuivat paljon
-henkikasteesta, vaan kaikki todistaa, etteivät aavistaneetkaan, mikä
-tämä kaste on.
-
-Opettavaa on nähdä, miten kirkon turmelus ja sen puutteet
-kaikkina aikoina jossain määrin ilmaantuvat niissä harhaoppisissa
-lahkoissakin, joissa eksyneet ihmiset koettavat löytää mitä tuo
-kuolematon henki kaipaa. Todisteena on kahdennentoista vuosisadan
-lahkotkin, miten kauas useimmat heistä sitten ovatkin eksyneet
-raamatun raittiin sanan osottamalta tieltä. Apostoli todistaa: "ei
-kukaan taida kutsua Jesusta Herraksi paitse Pyhän Hengen kautta."
-Pimeydessä on jokainen, jolla ei ole tätä Henkeä, luulouskon
-pettämänä hän haparoitsee sinne tänne, tietämättä mikä on totuus.
-Vieraantunut oli kristikunta Jumalan Pyhälle Hengelle, joka sitä
-menneinä aikoina niin voimallisesti elähytti, että pakanatkin
-ihmetellen kunnioittivat Jesuksen tunnustajia. Itse saarnakin oli
-miltei kokonaan unohtanut Helluntaipäivän ihmeen. Henki oli salattu
-seurakunnalta, Hän ei saanut vaikuttaa, kuin siellä täällä niissä
-harvoissa, jotka, ollen totuudesta, Hänelle sydämmensä avasivat.
-Mutta totuuden kaipuu tuntui itse noina öisinä hetkinä unessakin, ja
-tämä kaipuu, joka oli pyhän Hengen työtä sekin, sai sokeatkin ihmiset
-ainakin aavistamaan mikä puuttui. Vaan kun ei Henki saa työtänsä
-jatkaa, käyttää sielunvihollinen tilaisuutta, luoden valekuvan tuon
-kaivatun totuuden sijaan. Lahkojen historia on tässäkin suhteessa
-varoittavan opettava. Ei Henkeä kukaan saa perustamalla eriseuroja
-ja antaumalla lahkojen valtaan; se vain pääsee tämän Hengen
-osallisuuteen, joka rukoillen Häntä etsii ja kuuliaisena Herran
-kuljetukselle Häntä vartoen halajaa. Herran herättäminä alkoivat
-ihmiset kahdennellatoista vuosisadalla ikävöidä Hänen Henkeänsä
-ja tästä Hengestä utellen puhua, mutta kun he ryhtyivät lahkoja
-perustamaan, ollaksensa "henki-ihmisiä," poikkesivat he jo oikealta
-tieltä ja kadottivat mitä he etsivät, sillä "ei Jumalan valtakunta
-tule niin, että se taitaisiin nähdä."
-
-Kuinka taipuvainen aika muutoin oli käsittelemään oppia Pyhästä
-Hengestä, todistaa sekin seikka, että muutamat oppineetkin perustivat
-lahkon, joka kirkkohistoriassa on tunnettu nimellä _Pyhän Hengen
-lahko_ ja jonka opin pääkohtana juuri tämä kysymys oli. Parisin
-yliopiston teologit _Amalarik Benasta_ ja _David Dinantosta_
-julistivat nimittäin sitä panteismiin perustuvaa villioppia, että
-Jumala kaikkina aikoina on ilmaantunut ihmisissä. Niin oli Isä
-ilmoittanut itsensä Abrahamissa, ja Uuden Testamentin aikana Jumalan
-Poika Kristuksessa. Nyt -- niin he opettivat -- on jumalallisen
-ilmestyksen kolmas aikakausi, jolloin Pyhä Henki on tullut lihaksi.
-Ennen oli Jumala ilmaantunut ainoastaan muutamissa harvoissa, nyt on
-suuri käänne tapahtunut, nyt on Hänen Henkensä kaikissa uskovaisissa.
-Perustuen tähän väitteesen hylkäsi lahko armonvälikappaleet ja kaiken
-ulkonaisesti järjestetyn jumalanpalveluksen. Paavia pitivät he
-Antikristuksena, kirkon he kutsuivat Babeliksi. -- Amalarikin täytyi
-vähää ennen kuolemaansa (1204) peruuttaa vaaralliset väitteensä,
-mutta lahkon toinen perustaja yllämainittu David Dinantosta, jatkoi
-hänen tointansa yhä hurjemmalla innolla, kooten ympärilleen melkoisen
-joukon lahkolaisia. V. 1209 tuomitsi Pariisiin kokoontunut synodi
-Amalarikin opin harhaopiksi, ja tämän jälkeen joutui "Pyhän Hengen
-lahko" vainon alaiseksi, joka sen ennen pitkää kerrassaan hävitti.
-
-Samaan aikaan, jolloin keski-ajan kirkko alkoi saada
-opinjärjestelmänsä valmiiksi ja harhaoppiset lahkot turhaan
-taistelivat kristikunnan turmelusta vastaan, astui näyttämölle eräs
-maallikko, p. raamattu kädessä, elävää uskoa säteilevin silmin,
-taistellaksensa hänkin Jumalan valtakunnan puolesta, Tämä mies oli
-_Pietari Valdus_. Hän oli menestyksellä harjoittanut kauppiaan
-ammattia Lyonin kaupungissa, kunnes hänessä v. 1170 yhtäkkiä heräsi
-elämän ja kuoleman painava kysymys. Syyksi sanovat toiset erään
-hänen ystävänsä äkillisen kuoleman, toiset väittävät hänen heränneen
-suruttomuudenunesta kuullessaan saarnaa rikkaasta nuorukaisesta.
-Oli miten olikaan, Valdus päätti myydä kaiken omaisuutensa,
-lahjottaa rahat köyhille ja uhrata elämänsä Jumalan valtakunnan
-palvelukseen. Haikein sydämmin näki hän kirkon turmeluksen, papiston
-epäsiveellisyys ja kykenemättömyys koski häneen syvästi, ja hän
-alkoi Lyonissa saarnata evankeliumia. Ei ollut hänen sanansa tuota
-pintapuolista, kurjaan tekopyhyyteen kehottavaa ja ihmissääntöihin
-perustuvaa oppia, jota siihen aikaan kirkon saarnatuoleilta
-julistettiin, eikä siinä kuulunut lahkolaisten kiihkoisia,
-harhateille eksyttäviä yllytyksiä: Valdus ammensi p. raamatun
-kirkkaasta lähteestä, hän puhui siitä parannuksesta, joka Jumalalle
-kelpaa, ja uskosta Jesukseen Kristukseen, jonka hän tunsi ainoana
-välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä. Ja voimallinen oli hänen
-saarnansa vaikutus, se herätti lukemattomia synnin unesta elävää
-Jumalaa hengessä ja totuudessa palvelemaan. Levottomina katselivat
-nuo suruttomat papit, joiden pettäminä sokeat ihmisraukat siihen asti
-nöyrinä olivat nukkuneet hengellisen välinpitämättömyyden kamalaa
-unta, miten Valduksen kuuliakunta päivä päivältä karttui ja heidän
-oma maineensa väheni, vieläpä oli joutua kokonaan häpeään. Valdus
-kehotti sanankuulijoitaan tutkimaan kirjojen kirjaa, eikä aikaakaan,
-niin löytyi heidän keskuudessaan raamatunkäännöksiä kansan omalla
-kielellä, niin että jokainen Herran omasta sanasta itse sai tutkia,
-millainen hänen uskonsa perustus oli sekä tämän sanan valossa
-arvostella kirkon tilaa. Ihmeteltävän nopeasti oppivat Valduslaiset
-lukemaan ja kirjoittamaankin, ja tuon tuostakin toimittivat he
-muitakin evankelisen hengen elähyttämiä pieniä kirjoja herätykseksi
-ja lohdutukseksi niille, jotka Herraa etsivät. Se on kevään
-salaisuus, että muutamat lämpöiset päivät saavat laaksot kukkimaan
-ja nurmet viheriöitsemään. Ne kevätpäivät, joista tässä on kysymys,
-saivat suuria aikaan, sillä niitä valaisi armonaurinko Jesus Kristus.
-
-Alussa rajoittivat Valduslaiset vaikutuksensa Lyoniin. Kaupungin
-arkkipiispa kielsi heitä saarnaamasta, mutta he vastasivat: "enemmän
-tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä," eivätkä pelänneet uhkauksia. Kun
-he sitten saman arkkipiispan toimesta karkoitettiin kaupungista,
-siirtyivät he maaseudulle jatkaen voittoretkeään, joka ennen pitkää
-oli hämmästyttävä koko katolista kirkkoa. Kun Aleksanteri III v.
-1179 Roomassa piti kolmannen lateraanikokouksen, josta ennen on
-kerrottu, esitettiin hänelle kaksi kirjaa, jotka ennustivat perikatoa
-koko keski-ajan paavikunnalle, nim. kaksi Valdulaisten toimittamaa
-franskalaista raamatunkäännöstä, jolle nämä pyysivät vahvistusta.
-Tämäkin seikka todistaa selvään, etteivät nämä evankeliumin
-julistajat tahtoneet erota kirkosta, vaikka tietysti kysymys ei
-voinut muuten kuin erolla päättyä. Mutta tämä ei ollut Valduslaisten
-syy, vaan kirkon, joka maailmallisen mielensä ja ylpeytensä pettämänä
-pakkokeinoilla luuli voivansa sammuttaa kaiken tosi valon, tukehuttaa
-kaiken hengellisen elämän. Lateraanikokous ei suostunut Valduslaisten
-pyyntöön; eräs pappi lausui: "he esiintyvät nyt nöyrinä, mutta jos
-annamme heidän rauhassa toimia, niin he vielä karkoittavat meidät."
-Mikä kurjan voimaton arvostelu niistä, jotka eivät pyytäneet kuin
-saada viljellä Jumalan sanaa ja elää sen mukaan! Turhaan koetti
-kirkko Valduslaisilta sammuttaa Jumalan sanan valon; eivät kiellot,
-eivät vaivatkaan voineet tätä aarretta heiltä riistää. Ja turhaan
-koetettiin heille näyttää toteen, että muka olivat väärässä. He
-olivat löytäneet totuuden sanan ja turvallisesti he siihen ainoaan
-luottivat, todistaen raamatusta: "se on Jumalan sana, sielun
-pelastus, isoovain ravinto, uskollisten opetus, särjettyin lohdutus;
-kun luemme raamattua, niin Jumala meille itse puhuu." Mutta jota
-laajimmissa piireissä Valduslaiset, tottelematta kirkon kieltoa,
-levittivät evankeliumia kansassa, sitä kiivaammin vastustivat heitä
-papit. Epäilemättä oli tämän vihan pääsyynä se, että Valduslaiset,
-terottaen sanankuulijoihinsa apostolisen aikakauden tapoja, vaativat
-ihmisiä luopumaan maailman ylellisyydestä ja turhista menoista,
-kuolemaan synnille ja elämään vanhurskaudelle. Tämmöistä saarnaa ei
-suruton maailma voi kuulla, eikä ollut kahdennentoista vuosisadan
-papisto, joka ylpeänä kilpaili maailman mahtavain kanssa loistossa
-ja prameudessa, altis luopumaan suurista maallisista eduistaan
-elääksensä apostolein tapaan köyhänä ja maailman silmissä halpana.
-Tuon tuostakin toimitettiin valituksia Roomaan, kunnes paavi _Lucius
-III Veronan_ kirkolliskokouksessa julisti Valduslaiset pannaan (1184).
-
-Valduslaiset hajosivat nyt Rhein-laaksoon, Italiaan, Espanjaan y.m.
-Valduksen sanotaan saapuneen Böhmiin ja siellä kuolleen Herran kiitos
-huulillaan v. 1179. Minne vain nämä keskiajan ensimmäiset evankeliset
-saarnaajat saapuivat, siellä syttyi monessa sydämmessä ijankaikkisen
-elämän valo. Siitä ajasta alkaen, jolloin kirkko sulki heidät
-yhteydestään, koettivat he muodostaa pientä itsenäisiä uskonnollisia
-yhdistyksiä, vaikka tämä tietysti niiden vainojen tähden, joiden
-alaisiksi he ennen pitkää joutuivat, oli hyvinkin vaikeata. Nämä
-yhdistykset saavuttivat kaikkialla kunnioitusta; vihollisetkin
-kiittivät monesti Valdulaisten kristillistä perhe-elämää ja
-nuhteetonta vaellusta. "Ei sitä kaupunkia taideta peittää, joka
-vuorella on."
-
-Mitään tarkkaan määrättyä opinjärjestelmää eivät Valduslaiset
-tietysti voineet luoda. Kuvataksemme heidän opetustapaansa, kokoamme
-tähän lyhennetyssä muodossa muutamia heidän saarnoissaan käyttämiään
-lempilauseita:
-
-"Roomalainen kirkko ei ole Kristuksen kirkko, vaan kaikkien
-eksytysten äiti; paavi ei ole Kristuksen sijainen. Uskovain
-kastettujen seurakunnalla on korkein valta. Te katolilaiset kiellätte
-hurskaita maallikoita saarnaamasta, vaikka vanhimman kirkon
-aikana sekä papit että maallikot opettivat. Teidän pappinne ovat
-fariseusten ja kirjanoppineiden kaltaiset, teidän kirkollismenonne
-villityksiä täynnä. Pyhiinvaellukset, paastoomiset, messut kuolleiden
-puolesta, pyhimysten palvelemiset eivät tuota autuutta, vaan ne
-ovat keksityt papiston eduksi. Parannus vain ja tosi usko saattavat
-autuaaksi. Kiirastulta ei löydy, lapsenkaste ei semmoisena auta
-ketään, leipä ja viini eivät muutu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi
-Herran ehtoollisessa. Toimittaessanne loistavaa jumalanpalvelusta
-ja laatiessanne tarkkoja sääntöjä kristittyjen noudatettaviksi,
-jätätte sydämmen pyhityksen sikseen. Yhtä hyvin voi rukoilla
-taivasalla tahi tallissa kuin kirkossa, sillä tosi kirkko ei ole
-kivestä, vaan se on pyhäin ihmisten yhteys. Kaikki erehdyksenne
-vuotavat siitä, ettette yksinomaan turvaa raamattuun. Ainoastaan mitä
-raamatussa löytyy, se kuuluu uskoon; vaan te vetoatte suullisiin
-kertomuksiin ja kaikellaisiin taruihin. Sentähden me luovumme teistä,
-opettaen että uusisyntyminen tapahtuu ainoastaan uskon kautta ja
-että synnit uskovaisille annetaan anteeksi Jesuksen Kristuksen
-kautta. Hän on ainoa välittäjä, Häneen ainoaan me turvaamme. Kun
-niin teemme, tulee oikea kuri ja siveellisyys itsestään, rauha
-säilyy, emme Hänen yhteydessään ollen rakasta maailmaa, laiskuus
-pakenee, sydän puhdistuu; Hänen seuraamisessa me ristiinnaulitsemme
-lihamme, kartamme pahoja seuroja ja joutavia, syntisiä huveja,
-opimme armeliaisuutta harjoittamaan, nöyrinä kärsimään ja totuutta
-rakastamaan."
-
-Tähän tapaan todistivat Valduslaiset ristiinnaulitusta Herrasta,
-kahdennentoista vuosisadan pimeinä hetkinä. Mikä ihmeellinen valo,
-mikä ihmeellinen herätyssaarna! Joko seisomme uskonpuhdistuksen
-kynnyksellä, joko nousee uuden ajan aurinko, poistaen keski-ajan
-sumut? Ei, pitkä on matka vielä ja pimeä tie! Ei ole aika
-vielä kypsynyt. Valo, jonka tässä näemme, ennustaa keski-ajan
-marttyyriaikaa, ja semmoisina aikoina välkkyy totuus aina kirkkaana.
-
-
-
-
-XII.
-
-Kirkon oppi ja jumalanpalvelus.
-
-
-    Minä vihaan ja hyljään teidän juhlapäivänne, en myös tahdo
-    haistaa teidän uhrianne.
-
-    Vie pois minun edestäni sinun virtes jyrinä; sillä en minä voi
-    sinun kanteleittes laulua kuunnella. Am. 5: 21-23.
-
-Monet olivat syyt noihin keski-ajan lukemattomiin erehdyksiin
-ja kirkon niistä riippuvaan väärään oppiin, jonka kahlehtimana
-kristikunta valheen ja pimeyden orjana huokaeli. Emme kuitenkaan
-erehtyne, jos sanomme pääsyyn olleen sen seikan, että p. raamattua
-niin vähän tutkittiin ja että muille todistuksille annettiin sama
-arvo kuin Jumalan erehtymättömälle sanalle. Missä tätä sanaa
-ei viljellä, siinä on inhimillisen synnin tähden aina erehdys
-jossain muodossa valmiina. Ylpeä katolinen kirkko, joka rohkeasti
-väitti Pyhän Hengen yhä edelleen johdattavan seurakuntaa samoin,
-kuin apostolisen aikakauden vaiheissa, ei peruuttanut sanaakaan,
-vaan kehitti johdonmukaisesti niitä vääriä periaatteita, jotka
-sen helmassa itivät ja kypsyivät. -- Silmäilkäämme tässä niitä
-erehdyksiä, jotka näihin aikoihin ovat huomattavina katolisen kirkon
-opissa.
-
-Suurimmalta kirkkoisältään, Augustinukselta, oli läntinen kirkko
-perinyt opin synnistä ja armosta, jonka perustukselle, raamatun
-mukaan rakentaen, se olisi voinut kehittyä kirkkaudesta toiseen.
-Mutta tuon syvämietteisen, Herran koulussa kasvatetun opettajan
-opinjärjestelmä ei ajanpitkään soveltunut kristikunnan yhä
-pintapuolisemmaksi käyneesen katsantotapaan. Kirkko vieraantui
-sille jo varhain, muodostaen käsityksensä synnin ja armon painavan
-kysymyksen suhteen semipelagianismin pettäväin ohjeiden mukaan.
-Ei Augustinuksen oppia vääräksi sanottu -- sitenhän kirkko olisi
-joutunut ristiriitaan itsensä kanssa, se kun väitti Pyhän Hengen aina
-laatineen sen päätökset, siis senkin, joka, hyväksyen Augustinuksen
-opin, oli tuominnut hänen vastustajansa harhaoppisiksi -- mutta
-totuutta kiertämällä suistivat kirkon johtavat henkilöt, ajanhengen
-kannattamina, vähitellen opin mainittuun suuntaan. Tiedemiehetkin
-harjaantuivat liikkumaan pinnalla ja siten karttamaan itse
-kysymyksen ydintä. Ja kun tuo painava totuus, että syntinen ihminen
-vanhurskautetaan Jumalan edessä uskon kautta Kristukseen, ilman
-lain töitä, katosi kristikunnan tajunnasta, niin ryhtyi kirkko
-määräämään kaikkia noita lukemattomia ansiokkaita töitä, joiden ies
-yhä raskaampana painoi ihmisten hartioilla, estäen heitä lähestymästä
-armonistuinta ja Häntä, joka yksin on "tie, totuus ja elämä."
-Omatunto nuhteli synnistä, mutta sitä esteltiin heräämästä sillä
-valheellisella lupauksella, että ihminen omin voimin ainakin jossain
-määrin voi tyydyttää Jumalan vaatimuksia. Kirkko määräsi tehtävät,
-papisto valvoi että ne suoritettiin, ja pettyneet ihmiset tottelivat
-uskoen. Tällä tavoin kehittyi vähitellen keski-ajan oppi katumuksesta
-ja parannuksesta, joita alettiin pitää _sakramenttinä_.
-
-Vielä yhdennellätoista vuosisadalla oli se käsitys yleinen, että
-Jumala yksin antaa synnit anteeksi, mutta jo silloin oli syntien
-anteeksisaaminen _ansaittava_ rukouksella, paastoomisella,
-almujenantamisella y.m. hyvillä töillä. Kahdestoista vuosisata
-lisäsi tähän käsitykseen sen luulon, että syntien anteeksisaamisen
-peruuttamattomana ehtona myöskin on niiden tunnustaminen papille. Ei
-mikään paremmin soveltunut kunnianhimoisen papiston ohjelmaan kuin
-tämä käsitys. Se oli tietysti omiaan kartuttamaan n.s. hengellisten
-jo ennen suurta valtaa. Eikä siinä kylliksi. _Neljäs lateraanikokous
-Roomassa_, joka v, 1215 laati lakeja kristikunnalle, määräsi:
-"jokaisen täysi-ikäisen uskovaisen tulee vähintäin kerran vuodessa
-salaa papillensa tunnustaa syntinsä ja voimainsa mukaan koettaa
-täyttää tämän määräämät rangaistukset; pappi olkoon varovainen
-ja harvapuheinen, jotta hän kokeneena lääkärinä voisi vuodattaa
-viiniä ja öljyä haavoihin. Tarkkaan hän tutkikoon kaikki hänelle
-tunnustettuun syntiin kuuluvat yksityisseikatkin, jotta hän tietäisi,
-mitä hänen tulee antaa, mitä armonvälikappaleita käyttää." Pappi
-on siis välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä, vieläpä sielujen
-lääkärinäkin. Häneen luo pettynyt kristikunta silmänsä; hänen
-sanoihinsa luottaa kevytmielisesti maailman suruton lapsi, joka,
-totellen kirkon lakia, hänelle tunnustaa jonkun törkeän synnin, hänen
-suustansa odottaa tuo katuvainen syntinen, joka kyyneleet silmissä
-hänelle huolensa valittaa, lohdutusta särjetylle omalletunnollensa,
-alttiina toimittamaan jos kuinka vaikeita tehtäviä, kun vain saa
-kaikki sovitetuksi ja syntinsä anteeksi.
-
-Mutta aavistaen, ettei tämä kaikki, miten tarkkaan kirkon sääntöjä ja
-rippi-isän määräämiä rangaistuksia sitten noudatettiinkin, riittänyt
-puhdistamaan synnistä, turvautui kristikunta noiden lukemattomani
-pyhimysten esirukouksiin, joiden voimasta ja toimittamista ihmetöistä
-löytyi jos minkälaisia kertomuksia, Etenkin pidettiin neitsy Mariaa
-jo varhain suuressa kunniassa, ja tämä kunnioitus kasvoi keski-ajan
-kuluessa julkiseksi epäjumalanpalvelukseksi. Niin lausui esim.
-Bernhard Klairvauxlainen: "kentiesi pelkäät Kristuksen jumalallista
-kunniaa, Hän kun ei milloinkaan lakannut olemasta Jumala, vaikka Hän
-tuli ihmiseksi. Halajatko puolustajaa Hänenkin luona? Pakene neitsy
-Marian puoleen; Poika on kuuleva äitinsä esirukouksen, ja Isä on
-antava mitä Poika anoo." Ken voi luetella kaikkia villityksiä, joihin
-tämänkaltaiset, kristikunnan katsantotapaan yhä syvempään juurtuvat
-luulot antoivat aihetta? Pyhän neitsyn kunniaksi sepitettiin virsiä,
-häntä rukoiltiin ja palveltiin jos kuinka loistavilla juhlamenoilla.
-Muiden pyhimysten jo ennen tavattoman suureksi karttunut luku kasvoi
-kasvamistaan, heidän muka toimittamistaan ihmetöistä sepitettiin
-uusia, entisiä rohkeampia taruja, ja näiden tarujen _n.s. legendain_
-opettaminen kansalle oli miltei ainoa uskonnollinen tieto, jota
-keskiaika ihmisille tarjosi. Näihin eksytyksiin liittyi vielä
-pyhäinjäännöstenkin palveleminen. Johdonmukaisesti vaati nimittäin
-ajan katsantotapa ihmisiä etsimään välittäjiä taivaassa asuvain
-pyhimysten ja uskovaisten ihmisten välille, ja tällä tavoin tuli
-pyhäinjäännösten kokoaminen, säilyttäminen ja palveleminen yhä
-yleisemmäksi. Ennen pitkää harjoitettiin mitä törkeintä petosta
-kaikenkaltaisilla esineillä, joille tämmöinen uskonnollinen arvo
-keksittiin. Niin esim. säilytettiin parrankarvaa, jota erään
-hurskaan kreivin sanottiin pitäneen kaulansa ympärillä, se kun muka
-oli Jesuksen parrankarvoja, toisessa paikassa kivi, jota perkele,
-kiusatessaan Herraa, kehotti Häntä muuttamaan leiväksi, neitsy
-Marian maitoa, maankappale josta Aadam luotiin, Herran hame, Hänen
-ristinsä kappaleita y.m.s., puhumattakaan taikauskon vielä raaemmista
-keksinnöistä. Sivistyneet ja hurskaat henkilöt kyllä koettivat
-vastustaa näitä hurjia väärinkäytöksiä ja tätä törkeätä petosta,
-vaan ajan luonne oli semmoista, eikä taipunut pahojen henkien
-valtaan sortunut kristikunta uhraamasta näille taikauskonsa luomille
-kultaisille vasikoille.
-
-Kirkon pintapuolisesta parannus- ja katumusopista kehittyi Vähitellen
-myöskin _anekauppa_. Parannuksen tärkeimpänä kohtana pidettiin alussa
-sydämmen katumusta. Kirkko tahtoi tähän kuuluvilla määräyksillä
-luoda katuvaisen sisällistä tilaa osottavan näkyväisen muodon. Vaan
-kun kaikkea tätä, niinkuin jo mainitsimme, aljettiin pitää Jumalan
-silmissä ansiokkaana, muuttui katumus ulkonaiseksi tekopyhyydeksi,
-joka salaamistaan salasi ihmisiltä Kristuksen ja riisti uskon
-armonlahjan heidän sydämmistään. Kirkon määräämät rangaistukset,
-joiden kautta kristityt luulivat voivansa sovittaa syntinsä, olivat
-alussa monesti hyvinkin ankarat. Aikojen kuluessa myönsi höltynyt
-kirkonkuri vähitellen yhä suurempaa lievitystä rangaistusten
-suorittamisessa. Määrättyä rangaistusta saattoi katumuksenalainen
-näet joko vaihtaa toiseen tahi kokonaan siitä päästä, jos hän
-nimittäin suostui maksamaan määrätyn rahasumman. Tämä turmiollinen
-väärinkäytös, joka kerran oli oleva uskonpuhdistuksen lähinnä syynä,
-on kirkkohistoriassa tunnettu nimellä anekauppa. Sitä puolustettiin
-seuraavaan tapaan. Kristus ja pyhimykset ovat tehneet enemmän kuin
-Jumala heiltä vaati; samoin myös kaikki, jotka, noudattaen esim.
-munkkilupauksia, ovat _liikatöitä_ toimittaneet. Näistä hyvistä
-töistä on kokoontunut loppumaton aarre, jonka omistajana ja hoitajana
-kirkko on. Se saa käyttää tätä aarretta sillä täyttääkseen mitä
-heikkojen ihmisten parannuksesta puuttuu. Näin jyrkässä muodossa ei
-kyllä ainakaan anekaupan ensi aikoina asiaa selitetty, päinvastoin
-tehtiin tarkka erotus kirkon tuomitsemain rangaistusten ja Jumalan
-anteeksiantamisen välillä, jota viimmemainittua ei suinkaan
-saavutettu toimittamalla muutamia hyviä töitä, vaan yleisestä
-katsantotavasta katosi ennen pitkää tämä erotus, eikä kirkon tämän
-maailman mukainen hallitustapa suinkaan vaatinut pappeja sitä
-kansalle terottamaan. Päinvastoin tuli anekauppa juuri tällä tavoin
-käsitettynä yhä yleisemmäksi, raha riitti sovittamaan veripunaisetkin
-synnit. -- Suuri on Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys!
-
-Ennen on kerrottu, kuinka ehtoollisoppikin vähitellen muuttui
-keski-ajan maallisen katsantotavan mukaiseksi. Turhaan oli
-Berengarius Toursilainen y.m. valistuneet miehet koettaneet estää
-tämän kalliin opin suistumista sille väärälle uralle, johon ajanhenki
-sitä pakottaen työnsi. Papin siunauksen kautta -- niin opetti kirkko
--- _muuttuvat_ leipä ja viini Kristuksen ruumiin ja veren aineeksi.
-Herran ehtoollisen ytimenä pidettiin yhä edelleen Kristuksen verisen
-uhrin veretön toistaminen, jonka vaikuttimena oli papillinen siunaus.
-Sakramentin nauttimista tärkeämpää oli papin toimitusta tarkkaan
-katsominen ja messua kuuleminen. Tämä katsantotapa hyväksyttiin
-kirkon opiksi neljännessä lateraanikokouksessa, joka myöskin vahvisti
-muuttumisopin. Muuten arvosteltiin tätäkin pyhää toimitusta saman
-maallisen laskutavan mukaan, joka esim. keksi opin liikatöistä.
-Laajuus määrää kaikki, ei laatu. Jotta ei ehtoollista jaettaessa joku
-pisara Kristuksen kalliista verestä joutuisi hukkaan, kiellettiin
-maallikoilta kalkin nauttiminen. Väärinkäytöstä muka puolustettiin
-sillä, että Kristuksen ruumiissa myöskin on hänen vertansa. Tämä
-käsitystapa pääsi jo varhain vallalle läntisessä kirkossa, vaikka
-vasta Kostnitzin kokous hyväksyi sen (1415). -- Huomattava on, että
-itäinen kirkko, vaikka se kyllä omisti muuttumisopin, jyrkästi
-hylkäsi länsimaisen kristikunnan siitä johtamat johtopäätökset,
-jakaen esim. maallikoille Herran ehtoollisessa sekä leipää että
-viiniä.
-
-Olemme maininneet, että katumusta aljettiin pitää sakramenttina.
-Ei kaipaa kukaan, joka vähänkin on perehtynyt raamattuun,
-todistusta siihen, miksi tämä käsitys on väärä, ja yhä selvemmäksi
-käy hänelle katolisen kirkon erehdys, kun kahdennentoista
-vuosisadan kirkkohistoria hänelle kertoo, miten sakramenttien
-luku kasvoi seitsemäksi. Paitse _kastetta, Herran ehtoollista_ ja
-_katumusta_ omisti yleinen katsantotapa sakramentin arvon ja nimen
-seuraaville kirkollisille toimituksille: _papiksi-vihkimiselle,
-konfirmatsioonille_ (kasteenliiton vahvistaminen),
-_avioliiton-vihkimiselle_ ja _viimmeiselle voitelemiselle_,
-jolla viimmemainitulla toimituksella kirkko otti turvataksensa
-ijankaikkisuuteen muuttavan autuaallista kuolemaa. Ensimmäinen,
-joka tieteellisesti esitti tämän sakramenttiopin, oli Pietari
-Lombardialainen. Hän kannatti tätä oppia ja ilmaisi siten mitä
-yleinen mielipide jo ennen hänen aikojaan vaistomaisesti oli
-miettinyt, ja kirkko hyväksyi hänen selityksensä oikeaksi. Ei ollut
-keski-aika raittiin, raamatun mukaisen kritiikin aika.
-
-Länsimaiden rakennustapa, jonka, merkillisimpänä tuloksena olivat
-keski-ajan jalot kirkot, oli yhdeksännestä vuosisadasta alkaen
-_romaaninen_. Basilika kyllä pysyi vielä rakennustaiteellisen,
-suunnitelman perusmuotona, mutta tuon vaakasuoran katon muodostaminen
-puolipyöreäksi ristiholviksi antoi koko rakennukselle uuden
-muodon. Kolmannellatoista vuosisadalla antoi tämä rakennustapa
-sijaa _gotilaiselle_ eli _germaanilaiselle n.s. teräväkaariselle
-rakennustavalle_. Hylkäämällä entisen raskasmuotoisen
-kupurakennuksen, joka kokosi kaiken painon ja voiman yhteen paikkaan,
-ruvettiin käyttämään keveitä ja solakasti ylös pyrkiviä teräviä
-kaaria, jotka antoivat kirkoille erinomaisen ylevän muodon. Koko
-rakennusta sievisteltiin runsailla vertauksellisilla koristuksilla ja
-niihin liitettiin korkealle ilmaan kohoavat tornit kellotapuleilleen.
-Kirkkojen rakentaminen todistaa keski-ajan uskonnollisesta
-innostuksesta. Se luulo, että Jumala papin sanan kautta oli
-aistillisesti läsnä alttarilla, kehotti ihmisiä rakentamaan yhä
-kauniimpia kirkkoja. Ei mitään uhrauksia pidetty liiaksi suurina,
-kun tämmöinen työ oli kysymyksessä. Se sukupolvi, joka oli alottanut
-kirkonrakennuksen, ei monesti toivonutkaan nähdäksensä sitä valmiina,
-vaan luovutti kernaasti tämän ilon lapsille ja lastenlapsille,
-jotta siitä tulisi Hänelle otollinen asunto, jonka kunnia täyttää
-taivaat ja maan ääriin ulottuu. Muuten ei tarvinne huomauttaakaan,
-että kirkkoja rakentamista pidettiin hyvin ansiokkaana työnä; moni
-ruhtinas ja rikas mies luuli sillä sovittavansa suuret synnit. Usein
-määräsivätkin papit tämän työn sovittavaksi katumus-rangaistukseksi.
-Kirkkojen sisustamisessa tehtiin se muutos, että _saarnatuoli_
-asetettiin jonkun sivupilarin ääreen, sekä että yhä useampia
-alttareita hankittiin monien messujen vuoksi, Kuuluisimmat kirkot,
-joiden rakentamiseen keski-aikana ryhdyttiin, ovat Magdeburgin
-tuomiokirkko, p. Elisabetin kirkko Marburgissa, Freiburgin,
-Strassburgin ja Kölnin tuomiokirkot. Viimmemainittua, jota pidetään
-maailman kentiesi jaloimpana rakennuksena, ruvettiin rakentamaan
-v. 1240. Vasta viimme aikoina on se täydellisesti valmistunut.
-Pohjoismaissakin nähtiin jo keski-aikana ainakin muutamia kauniita
-kirkkoja. Kuuluisimmat näistä ovat Trondjemin ja Upsalan tuomiokirkot.
-
-Keski-aikana olivat muutkin taiteet kirkon palveluksessa. Tämä
-kuuluu kyllä kauniilta ja jalolta, mutta jos asiaa likemmin
-tutkimme, ilmaantuu juuri tuossa taiteitten väsymättömässä
-viljelemisessä katolisen kirkon heikkojakin puolia. Kaikki pyrkii
-nim. tekemään uskontoa niin aistillisesti käsitettäväksi kuin
-suinkin, jumalanpalvelus muuttuu yhä enemmän sielulliseksi,
-se pyytää tunteita liikuttaa, vaan jättää omantunnon rauhassa
-nukkumaan. Yhä edelleen säilytettiin Gregorius Suuren asettamaa
-laulukuntaa, joka jumalanpalveluksessa yksin veisasi latinalaisia
-virsiä, Semmoisia sepitettiin paljon keski-aikana; toiset
-niistä, niinkuin esim. Bernhard Klairvauxlaisen kirjoittamat,
-ovat hyvin kauniita ja sisällyksensäkin puolesta eteviä. Tavaksi
-tuli myöskin ylistää Jumalaa ja pyhimyksiä äidinkielellä, vaan
-yhteisessä jumalanpalveluksessa ei näitä kansan sepittämiä virsiä
-saatu käyttää, paitse yhtä, tuota tunnettua "Kyrie Eleison",
-johon saksalaiset sanat toimitettiin. Hengellisiä äidinkielisiä
-virsiä veisattiin sitä useammin muissa tilaisuuksissa, niinkuin
-pyhiinvaellus-retkillä, hautausmatkoilla y.m. senkaltaisissa
-juhlatiloissa. Kuvanveistotaide ja maalaustaide asettuivat nekin
-nimenomaan uskonnon ja kirkon palvelukseen. Jos jo raamatun
-kertomusten kuvaaminen ja hengellisten salaisuuksien maallisen
-silmän nähtäviksi asettaminen on arkaluontoista ja ainakin monesti
-arveluttavaa semminkin kaikkien niiden mielestä, jotka tahtovat
-palvella Jumalaa "hengessä ja totuudessa", niin ilmaisee keski-ajan
-rohkea hengellinen taide usein hyvinkin loukkaavalla tavalla, miten
-vaarallista tämä uskonnolliselta kannalta on. Ja tältä kannalta
-kaiketi on asia arvosteltava, sillä muutoin sortuu uskonto taiteen
-välikappaleeksi, ja sen tarkoituksena on silloin lihallisten ihmisten
-miellyttäminen, esteellisen nautinnonhimon tyydyttäminen. Keski-aika
-oli tässä kohden yhtä suvaitsevainen, kuin se omantunnon vapauden ja
-sekoittumattoman totuuden suhteen oli suvaitsematon. Mielikuvituksen
-suomalla rajattomalla rohkeudella koristi silloinen kristikunta
-komeita kirkkojaan noilla kuuluisilla kuvilla ja maalauksilla, joita
-maailma vielä tänään ihailee, vaan joita kristikunta vuosisatojen
-kuluessa polvistuen palveli. Mitä törkeintä aistillisuutta ja raainta
-taikauskoa ilmaisivat nämä taideteokset monesti, kuten olettaa
-sopiikin, kun ajattelemme, kuinka alhaisella kannalla silloisten
-ihmisten uskonnollinen tieto oli. Mitä muuten tulee maalaus- ja
-kivenveistotaiteesen, niin on huomattava, että niiden kukoistus
-kuuluu keski-ajan kolmanteen aikakauteen. Olemme kuitenkin tahtoneet
-asiasta jo tässä huomauttaa, koska jo toinen aikakausi selvään
-osottaa, mihin suuntaan ajanhenki alkaa toimia.
-
-Jota suuremman vallan ja loistavamman muodon jumalanpalveluksen
-ulkomenot saavuttivat, sitä harvinaisemmaksi kävi saarna.
-Silminnähtävästi ryhtyivät papit ainoastaan poikkeustilassa
-selittämään Jumalan sanaa kirkkoon saapuneille ihmisille.
-Jumalanpalveluksen tärkein osa oli messu-uhri, joka vihki leivän ja
-viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Salaperäisen juhlalliselta
-kuuluu papin ääni, kun hän tuolla vieraalla kielellä rukoilee
-kuolleitten edestä ja siunaa leivän ja viinin, laulukunnan hiljaa
-veisatessa. Kun hän on päättänyt tämän toimituksen, ilmoittaa
-pieni kello, että ihme, s.o. leivän ja viinin muuttuminen on
-tapahtunut. Peite, joka tähän asti on estänyt kansaa näkemästä,
-mitä alttarilla on, poistetaan nyt, hyvänhajuinen savu levittää
-tuoksuansa kirkon kaukaisimpiin holviin, Herran ruumis ja veri
-viedään juhlasaatossa seurakunnan nähtäväksi ja palveltavaksi. Ja
-ihmetellen kansa polvistuu, tunteittensa valtaamana se vapisee,
-jättäen mielikuvituksensa selitettäväksi uskonnon suuret salaisuudet,
-Toisen alttarin luona kuiskaa joku katuvainen synnintunnustuksensa
-sielunpaimenen korvaan, toisessa paikassa määrää toinen kaikkivaltias
-pappi, millä tavoin jonkun muun parannusta tekevän synti on
-sovitettava.
-
-Messut olivat kahta lajia: elävien puolesta ja kuolleitten edestä.
-Viimmemainitut saivat alkunsa siitä luulosta, että toiset ihmiset
-kuoltuansa joutuivat _kiirastuleen_. Jolleivät nimittäin eläessään
-olleet tehneet kylliksi parannusta eivätkä sovittaneet syntejään,
-täytyi heidän kuoleman ja viimmeisen tuomion välillä olevassa
-tuonelassa kärsiä paljon tuskia puhdistuakseen synneistänsä.
-Lievittääksensä näitä heidän tuskiansa, toimitti kirkko tuon
-tuostakin messuja heidän puolestaan. Miten turmiollinen tämä
-käsitys oli, nähdään siitäkin, että aljettiin toimittaa muitakin
-"hyviä töitä" kuolleitten hyväksi, ja kun messuista maksettiin,
-tuli se luulo ennen pitkää hyvinkin yleiseksi, että rikkaan ihmisen
-sukulaiset hänen kuoltuansa voivat kirkon välityksellä sovittaa
-kaikki hänen syntinsä ja siten hankkia rauhan hänen kiirastulessa
-tuskittelevalle sielulleen.
-
-Kun tähän vielä lisäämme, että jumalanpalveluksen pienimmillekin
-sivuseikoille, papin puvulle, kirkon astioille, oville ja seinille,
-sanalla sanoen kaikelle, jota silmä näki ja korva kuuli tässä
-kirjavassa monenkaltaisuudessa, omistettiin joku muka hengellinen,
-salaperäisesti syvä merkitys, jota sitten mielikuvitus ja taikausko
-kilvan selittelivät, sekä että joskus kirkoissakin toimitettiin noita
-uskonnollisia näytelmiä, johon keski-aika oli niin taipuvainen,
-olemme viitanneet ainakin uskonnollisen katsantotavan ja
-jumalanpalveluksen pääpiirteisin, jommoisina nämä jo kahdennentoista
-vuosisadan kuluessa ilmaantuivat.
-
-Haikein sydämmin muistelemme tässä vanhan kirkon yksinkertaista
-jumalanpalvelusta ja sen syvää hengellistä elämää. Kauas on kirkko
-eksynyt raamatun osottamalta tieltä, röyhkeästi on turmelus astunut
-kaikkein pyhimpään. Ei riitä tuo ulkonainen loisto, joka silmiämme
-häikäsee keski-ajan komeissa kirkoissa, salaamaan sitä totuutta, että
-Henki on poistunut seurakunnasta. Mutta syy siihen, ettei vanhurskaan
-Jumalan lopullinen tuomio vielä kohtaa kristikuntaa, vaikka Hän vihaa
-semmoisia epäjumalisia juhlia ja uhria, on se, että tuossa eksyneessä
-laumassa, jota sudet raatelevat maailman korvessa, löytyy monta,
-monta, jotka Hän vielä tuntee omiksensa.
-
-
-
-
-XIII.
-
-Paavi Innocentius III.
-
-
-    -- -- -- kansain kuninkaat hallitsevat heitä, ja joilla valta on
-    heidän ylitsensä, ne kutsutaan armollisiksi herroiksi.
-
-    Mutta ette te niin; vaan joka teistä suurin on, se olkoon
-    niinkuin nuorin, ja joka ylimmäinen on, se olkoon niinkuin se,
-    joka palvelee. Luuk. 22: 25-26.
-
-Voimatta lopullisesti ratkaista tuota jo kauan kestänyttä
-jättiläistaistelua paavikunnan ja maallisen vallan välillä, lähestyy
-kahdestoista vuosisata väsyneenä loppuansa. Mutta ennenkuin se lakkaa
-sankaritöillään maailmaa hämmästyttämästä, luo se silmiemme eteen
-vielä etenkin yhden taistelun, joka on omiaan sekin muistuttamaan
-meitä, miten väärälle uralle kirkon pyrinnöt ovat eksyneet, miten
-maallinen valta, suuruus ja loisto painaa leimansa kristikunnan
-uskonnolliseen katsantotapaan. Tarkoitamme _kolmatta ristiretkeä_,
-joka jälleen kokosi Euroopan parhaat sotavoimat tuohon turhaan
-taisteluun pyhän maan omistamisen edestä, joka taistelu niin monesti
-vieroitti kristikuntaa sille totuudelle, ettei Jumalan valtakunta ole
-tästä mailmasta.
-
-Nureddinin maaherra _Saladin_ oli v. 1187 valloittanut miltei
-kaikki kristittyjen Palestinassa ja sen läheisyydessä omistamat
-maat ja kaupungit. Itse Jerusaleminkin oli kolmen viikon kestäneen
-piirityksen jälkeen täytynyt antautua voittajalle. Tämä sanoma
-herätti kaikkialla Euroopassa hämmästystä ja toivottomuutta; paavi
-_Urbanus III:nen_ kerrotaan kuolleen surusta (1187), kun hän sai
-kuulla, että pyhä hautakin jälleen oli uskottomain hallussa. Vaan
-ei vallinnut tämä alakuloinen mieliala kauan Euroopan ruhtinaita
-ja kansoja, ennenkuin yleinen innostus valloittaa pyhät seudut
-uskottomain käsistä valtasi koko kristikunnan. V. 1189 lähtivät
-Franskan kuningas _Filip II_ ja Englannin kuningas _Rikhard I_
-liikkeelle, marssittaen suuret armeijansa itäänpäin, ja heihin liittyi
-tuo vanha sotasankari Fredrik Barbarossakin, vaikka hän siihen aikaan
-jo oli 70 vuoden ikäinen. Jo ennenkuin nämä varsinaiset sotajoukot
-saapuivat Aasiaan, oli Euroopasta joukko toisensa perästä joko
-omilla tahi Välimeren rantakaupunkien laivoilla rientänyt itämaille
-taistelemaan uskottomia vastaan. Muutta kuinka suuri innostus olikin
-ja miten vankat ne sotavoimat, jotka se sai liikkeelle: voimaton oli
-kristikunta Saladinin valtioviisautta ja Muhammedilaisten hurjaa
-taistelunhimoa vastaan. Koko yritys raukesi tyhjään, ruhtinaat
-palasivat, voimatta mitään toimittaa, kotia, Filip v. 1191 ja
-Rikhard 1192. Vanha Fredrik oli jo sitä ennen päättänyt vaiherikkaan
-elämänsä. Hän näet hukkui Kalykadnus-jokeen, johon hän, halaten
-taistelua, maltittomana kannusti ratsuaan (1190). Vuosisatoja
-eli Saksan kansassa se tarina, että salainen voima oli temmannut
-hänen pois ihmisten ilmoilta ja että hän kerta vielä oli palajava
-isänmaansa ikionneksi. -- Ristiretken ainoana näkyväisenä tuloksena
-oli _Saksan ritarikunnan_ perustaminen v. 1190. Se oli alkuansa
-yhdistys pohjois-saksalaisten ristiretkeläisten sairasten auttamista
-ja hoitamista varten.
-
-Kerrottuaan kristikunnan turhista ponnistuksista Muhammedilaisia
-vastaan, kääntää kirkkohistoria huomionsa jälleen tuohon paavikunnan
-ja maallisen vallan taisteluun maailman herruudesta. Fredrik
-Barbarossa oli kuollut, mutta hänen poikansa _Henrik VI_, joka isän
-vielä eläessä oli valittu hänen seuraajakseen valtaistuimella, uhkasi
-paavikuntaa suuremman vallan voimalla kuin kukaan ennen häntä,
-Hän oli nim. naimisissa Neapelin ja Sicilian perintöruhtinattaren
-Konstantian kanssa, aikoen yhdistää nämäkin maat jo ennen mahtavaan
-valtakuntaansa. Turhaan koetti paavi _Celestius III_ (1191-1198)
-estää häntä ottamasta näitä maita haltuunsa: Henrik valloitti
-puolisonsa perintömaat, siirsi kirkkovallan rajat pyhän kaupungin
-edustalle, vaati ja sai hätääntyneeltä paavilta keisarinkruunun sekä
-pakotti Rooman asukkaatkin kuuliaisuuteen. Paavikunnan vallanhimoiset
-tuumat olivat joutua kokonaan tappiolle, kun äkkiarvaamatta
-merkillinen muutos tapahtui taistelun vaiheissa. V. 1197 kuoli nim.
-Henrik VI, ja seuraavana vuonna sammui vanhan paavinkin elämä.
-
-Levoton oli aika, ikäänkuin olisi se aavistanut, että ratkaisun hetki
-oli lähellä. Vuosisatoja oli paavikunta työskennellyt saavuttaaksensa
-vihdoinkin maailman herruutta, kirkon oppi oli muodostunut tämän
-aatteen mukaiseksi, papisto, tiede, munkkilaitos y.m. uskonnollisen
-elämän ilmiöt olivat alttiit sitä kannattamaan ja maallisen vallan
-puolelta uhkaava vaarakin oli jälleen poistettu -- vaan oliko
-paavikunta kuitenkaan nytkään pääsevä tarkoituksensa perille? Jo ovat
-kristityt siellä täällä alkaneet vastustaa turmeltunutta kirkkoa --
-vielä on tilaisuutta ainakin ajaksi masentaa tämä vastarinta, mutta
-ennen pitkää on se mahdotonta. Ei uhkaa maallinen valtakaan tällä
-hetkellä paavikuntaa -- Hohenstaufien edustaja _Fredrik II_ lepää
-vielä pienenä lapsena kehdossa -- vaan pian on hänkin osottava,
-että Sakarein verta juoksee hänen suonissaan. Tilaisuus on suotuisa
-paavikunnalle, mutta nyt jos milloinkaan tarvitaan myös mies, joka
-pystyy sitä käyttämään.
-
-Kun Celestius III oli kuollut, kokoontuivat kardinaalit Tammikuun 8
-p. 1198 uutta paavia valitsemaan. Heidän joukossaan oli eräs nuori
-mies nimeltä Lotar, joka nerollaan ja opillaan oli saavuttanut
-virkaveljiensä yksimielisen kunnioituksen, vaikka hän siihen aikaan
-oli vasta 37 vuoden ikäinen. Ollen mahtavaa _Conti_-sukua, oli hän
-ollut tilaisuudessa kehittämään suurta kykyään ja esteettömästi
-harjoittamaan opintoja maailman etevimmissä sivistysajoissa.
-Roomassa, Pariisissa ja Bolognassa oli hän tavattomalla menestyksellä
-lukenut jumaluusoppia ja tutkinut kanoonista lakia, kunnes hän
-30 vuoden ikäisenä etevyytensä tähden ja mahdillisen sukunsa
-vaikutuksesta pääsi kardinaaliksi. Tämän miehen valitsivat
-kardinaalit nyt yksimielisesti paaviksi. Lotar hämmästyen epäili,
-sillä jos kukaan, piti hän kirkon korkeinta virkaa arvossa, vaan
-luottaen "Häneen, joka raadollisille on armollinen", astui hän
-Pietarin istuimelle, ottaen nimekseen _Innocentius III_.
-
-Järjestettyään taloudelliset asiansa ja määrättyään yksityisen
-elämänsä mitä yksinkertaisimpain vaatimusten mukaiseksi, ryhtyi
-Innocentius turvaamaan valtaansa. Hänen täytyi päästä muista
-riippumattomaan asemaan Italiassa, voidakseen saavuttaa sitä
-maailmanvaltaa, johon hän alusta alkaen pyrki tuolla tavattomalla
-nerolla ja voimalla, jonka vertaista maailma ei milloinkaan
-ollut kokenut paavien istuimelta. Jo hallitusaikansa toisena
-päivänä pakotti Innocentius Rooman kaupungin prefektin vannomaan
-uskollisuudenvalan sekä karkoitti Keski-Italiassa hallitsevat
-saksalaiset herrat, siten osottaen, kuka tästä alkaen oli oleva pyhän
-kaupungin ja sen ympäristön hallitsijana. Kaikkialla vetosi hän
-Italialaisten vapaudentuntoon, sanoen paavin velvollisuudeksi lähinnä
-valvoa tämän maan etua. Sen jälkeen loi hän silmänsä Ala-Italiaan.
-Siellä olivat olot hänelle hyvin suopeat, ja taitavasti hän niitä
-hyväksensä käytti. Kansa, joka vihasi julmaa Henrik VI:tta vielä
-hänen kuolemansakin jälkeen, uhkasi nim. karkottaa Konstantian
-ja hänen lapsensa, _Fredrik II:sen_, maasta, ja säilyttääksensä
-asemaansa pyysi turvaton ruhtinatar paavia vahvistamaan nuoren
-Hohenstaufin valtaa Etelä-Italiassa. Innocentius puolestaan pakotti
-Konstantian luovuttamaan kirkolle sicilialaisten ruhtinasten entiset
-oikeudet, Eikä siinä kylliksi. Käyttäen hyväkseen tilaisuutta,
-menetteli hän, niin taitavasti, että Konstantia jätti lapsensa hänen
-holhottavakseen. Täten joutui koko Etelä-Italia Innocentiuksen käsiin
-(1198).
-
-Äitinsä ja kirkon hoitamana sai Fredrik verraten hyvän kasvatuksen,
-mutta hänen suonissaan juoksi Hohenstaufein verta, ja epäilyksellä
-seurasi hän paavin tuumia. Ja olipa hänellä kyllä syytä
-epäluuloonkin, sillä Innocentius tarkoitti kaikkialla saksalaisen
-vallan supistamista. Monenmutkaiset olivat Saksan sisälliset
-olot, mutta taitavasti valvoi paavi etuaan. Jo v. 1198 valitsivat
-muutamat saksalaiset ruhtinaat nuoren Fredrikin sedän Schwabin
-herttuan _Filipin_ kuninkaaksi. Welfiläinen puolue taas kannatti
-_Otto IV:ttä_, ja näiden välillä syttyi kymmenen vuotta kestävä
-sisällinen sota, joka arveluttavassa määrässä kysyi Saksan jo ennen
-masentuneita voimia. Innocentius lähetti erään piispan Saksaan
-julistamaan Oton kuninkaaksi. Hän kyllä myönsi ruhtinaille oikeuden
-valita kuninkaan, vaan ilmoitti jyrkästi, että vaalin vahvistaminen
-ja keisarinkruunun antaminen kokonaan riippui hänestä. "Vanhan liiton
-papit", niin kuuluvat hänen sanansa, "eivät antaneet, vaan ottivat
-kymmenyksiä, he vihkivät ja voitelivat, vaan heitä ei vihitty eikä
-voideltu; sentähden ovat he korkeammat kuin ne, jotka vihitään ja
-voidellaan. Kristus on sanonut Pietarille, etteivät helvetin portit
-ole kirkkoa voittavat; ruhtinasten valta käsittää ainoastaan tämän
-maailman, pappien ulottuu taivaasen. Edelliset vallitsevat ruumista,
-viimmemainitut sielua; edellisten vallassa ovat yksityiset maakunnat
-ja valtakunnat, Kristuksen sijaisena hallitsee paavi koko maanpiiriä.
-Pappeus on Jumalan asettama, maallinen valta perustuu Nimrodin,
-tuon voimallisen metsästäjän, anastukseen. Kuninkuus määrättiin
-Juutalaisille rangaistukseksi heidän Jumalasta luopumisen tähden,
-paavikunta on Jumalan lahja kansojen pelastukseksi. Missä vain
-maallinen valta on uskaltanut kirkkoa vastustaa, on se sortunut,
-Koranin lahkon yrityksestä hamaan tähän päivään".
-
-Mutta jyrkästi vastusti Filipin puolue paavin sekaantumista maallisen
-vallan asioihin. Se toimitti Innocentiukselle kirjoituksen,
-jossa ankarasti moitittiin hänen legaatiensa käytöstä Saksassa.
-Puolue vaati itselleen täydellistä vapautta kuninkaanvaalin
-ratkaisemisessa. Tyytymättömyys karttui niihin määriin, että joukko
-Saksan mahtavimmista papeistakin liittyi Filipin puolueesen.
-Taitavan valtiomiehen tavoin alkoi Innocentius nyt solmia sovintoa
-kuninkaanehdokkaiden välillä. Tällä kannalla olivat asiat, kun Filip
-odottamatta poistui näyttämöltä. Hän näet sai surmansa murhaajan
-kädestä (1208). Nyt julisti Innocentius Saksan kansalle, joka ainakin
-hetkeksi oli kyllästynyt noihin alituisiin sisällisiin taisteluihin,
-että "Jumalan tuomio oli määrännyt Oton kuninkaaksi". V. 1209
-vihki hän Roomassa juhlallisesti tämän ruhtinaan keisariksi, ja
-napisematta suostui siihen Saksan kansa. Vaan ennen pitkää ilmaisi
-welfiläinen keisari hyvinkin selvästi, ettei hän suinkaan aikonut
-olla niin kuuliaisena paaville, kuin tämä oli olettanut. Huolimatta
-sovinnonehdoista marssi hän sotajoukkoineen Italiaan, laskeakseen
-valtansa alle kirkkovallan ja paavin muut omistamat maat, jotka oli
-luvannut kirkolle. Lisäksi koetti hän liittää valtakuntaansa Sicilian
-kuningaskunnankin, riistääksensä sen Rooman suojelusherruudesta
-ynnä paavin ja Hohenstaufein yhteisestä läänityskuninkuudesta.
-Rohkea yritys, jonka Innocentiuksen valtioviisaus ja rautainen
-voima ennen pitkää oli tekevä tyhjäksi! Nuori Fredrik oli juuri
-tähän aikaan päässyt lailliseen ikään. Innocentius julisti Oton
-pannaan ja lähetti holhottinsa Saksaan valvomaan Hohenstaufien
-sorrettuja oikeuksia (1210). Laajentaen kirkkovaltaa ja tukien
-muutenkin asemaansa Italiassa, odotti Innocentius tyyneenä Oton
-perikatoa. Fredrik otettiin riemulla vastaan; turhaan koetti Otto
-häntä, tuota mainehikkain esi-isäin toivorikasta, paavin siunaamaa
-ja tukemaa nuorukaista vastaan asemaansa säilyttää. Supistumistaan
-supistui hänen puolueensa, kunnes _Fredrik II Hohenstaufi_ v. 1214
-tunnustettiin yksimielisesti Saksan kuninkaaksi ja kruunattiin
-keisariksi Achenissa (1215).
-
-Innocentius oli voittanut: paavikunnan yliherruus Saksansa oli
-syvään juurtunut kansan katsantotapaan. Mutta etäämmälle loi hän
-silmänsä. Tarkkaan seurasi hän koko kristikunnan vaiheita, sillä
-kaikkia sen maita piti hän suurena valtakuntanaan, niiden ruhtinaita
-ja kuninkaita palvelijoinaan, joiden lakina hänen käskynsä oli
-oleva. Onneton se, joka uskalsi vastustaa; kaikkein täytyi taipua,
-nöyrtyä. Portugalin ja Arragonian kuninkaat pakotettiin suostumaan
-vuotuisen veron suorittamiseen, Puolan, Unkarin, Böhmin, Serbian
-ja Bosnian ruhtinaille laati hän lakeja. Kuninkaiden ja kansain
-hyvät niinkuin pahat ominaisuudet, ystävyydenliitot ja rauhat,
-väkivaltaiset pakkokeinot ja vapaudenyritykset, sanalla sanoen kaikki
-valtiollisenkin elämän ilmiöt käytti hän Rooman maailmanvallan
-hyväksi.
-
-Semminkin on Innocentiuksen suhde Englantiin omiansa osottamaan,
-että paavikunta, hänen kirkkoa hallitessa, oli kohonnut kunnian ja
-mahtavuuden kukkulalle, jos nim. sen kunnia ja mahtavuus mitataan
-tämän maailman pettävällä mittanuoralla. Viimmemainitussa maassa
-hallitsi siihen aikana _Juhana maaton_. Kun Kanterburyn arkkipiispa
-v. 1205 kuoli, eivätkä sikäläiset tuomioherrat sopineet hänen
-jälkeistään valittaessa, määräsi Innocentius kenestäkään huolimatta
-kardinaali _Tapani Langthonin_ virkaan (1207). Kun kuningas ei
-tahtonut suostua tähän laittomuuteen, kirjoitti Innocentius hänelle
-uhkaavan varoituksen: "Rakas poikani, älä paaduta itseäsi äläkä
-syöksy arvaamattomaan onnettomuuteen; sillä vaikka sinua rakastamme
-ja vaikka et kernaasti joutuisi kirkon rangaistuksen alaiseksi,
-niin täytyy meidän, ellet kolmen kuukauden sisään ole täyttänyt
-tahtoamme, erottaa sinut uskovaisten yhteydestä. Katso, joutsi on
-jännitetty, pakene, pakene sitä nuolta, joka ei lennä taaksepäin,
-jotta se ei iskisi sinuun syvää haavaa, jonka arpi ei katoa, vaikka
-haava paranisikin". Eikä ollut tämä vain tyhjä uhkaus. Kun ei
-Juhana taipunut näistäkään sanoista, julisti paavi hänen ja koko
-hänen maansa kirkonkiroukseen. Yhä vaan vastusti kuningas. Mutta
-Innocentius, jonka tapana ei ollut luopua vaatimuksistaan, vapautti
-nyt hänen alamaisensa uskollisuudenvalasta sekä kehotti Franskan
-kuningasta Filipiä valloittamaan Englannin. Joka ottaisi osaa
-tähän valloitusretkeen, saisi kaikki syntinsä paavilta anteeksi.
-Uhkaava vaara sai kehnon kuninkaan pelosta vapisemaan: hän oli altis
-suostumaan vaikka kuinka suuriin myönnytyksiin. Hierottuaan sovintoa
-paavin kanssa, vannoi hän tämän legaatille tyytyvänsä kirkon tuomioon
-ja antoi hänelle näin kuuluvan kirjoituksen: "Olen rikkonut kirkkoa
-vastaan; saadakseni Jumalalta armoa, luovutan minä -- en pakosta
-enkä pelosta, vaan Pyhän Hengen vaatimana -- koska ei minulla ole
-parempaa antaa, omien ja sukuni syntien lunnaaksi, Jumalalle ja
-Hänen apostoleilleen, Pietarille ja Paavalille, äidilleni, pyhälle
-roomalaiselle kirkolle, herralleni, paavi Innocentiukselle ja hänen
-katolisille seuraajilleen Englannin kuningaskunnan ynnä Irlannin,
-vasallina vastaanottaakseni nämä maat Jumalalta ja roomalaiselta
-kirkolta" (1213). Sitte lähti hän kirkkoon, riisui siellä kruunun
-ja muut kuninkaallisen vallan merkit päältään sekä vannoi omansa
-ja jälkeläistensä puolesta vasallivalan paaville. Ylpeänä tallasi
-paavin legaati Juhanan veronalaisuuden merkiksi hänelle antamat rahat
-jalkojensa alle. Vasta kun kuningas oli kutsunut takasin maanpakoon
-karkoitetun Langthonin, vapauttivat piispat Innocentiuksen käskystä
-Englannin kirkonkirouksesta. Mutta kohtasipa riemuitseva paavikunta
-juuri tässä maassa, jossa se vietti suurimman voittonsa, vastarinnan,
-jota vastaan se aikojen kuluessa oli oleva kerrassaan voimaton.
-Tarkoitamme uuden ajan vapaudenhenkeä, joka juuri samaan aikaan ensi
-kerran ilmenee, Ei suostunut Englannin kansa siihen orjanasemaan,
-johon kehno hallitsija oli sen koettanut laskea. Muutamat
-mahtavat paroonit ottivat Lontoon haltuunsa ja pakottivat Juhanan
-kirjoittamaan nimensä tuon kuuluisan _Magna Cartan_ alle, joka on
-Englannin vapaan hallitusmuodon perustus (1215). Innocentius kirosi
-tapansa mukaan, kielsi Juhanaa pannan uhalla voimassa pitämästä
-Magna Cartan määräämiä kansan oikeuksia, vaati uppiniskaisia
-parooneja kuninkaalta pyytämään rikoksensa anteeksi sekä toimittamaan
-lähettiläitä Koomaan paavin suusta kuulemaan, kummoinen Englannin
-hallitus oli oleva. Samalla verrattomalla johdonmukaisuudella ja
-rautaisella voimalla kuin aina muulloinkin masensi Innocentius
-tämänkin vastarinnan. Masennettuna, maahan tallattuna, täytyi
-Englannin totella. Mutta jos Innocentius olisi kuullut ja ymmärtänyt
-Englannin kansan tukehutetun vapauden huokaukset, niin olisi hän
-kauhistuen tietänyt, että ne valmistivat perikatoa sille aatteelle,
-jonka toteuttamiselle hän uhrasi neronsa ja voimansa. Mutta ei
-kuullut hänen korvansa näitä huokauksia eikä nähnyt hänen silmänsä
-noita uuden ajan valon enteitä, joita jo alkaa näkyä keski-ajan
-pilviin peittyneen taivaan reunalla.
-
-Jo ennenkuin Innocentius ryhtyi yllämainittuun taisteluun
-Englannin kanssa, oli hän pakottanut Franskan mahtavan kuninkaan
-Filipinkin tunnustamaan, että kirkon valta oli kaikkea maallista
-valtaa suurempi. Filip oli nim. saanut piispansa julistamaan
-laittomaksi hänen tanskalaisen prinsessan _Ingeborgin_ kanssa,
-johon hän oli kyllästynyt, solmimansa avioliiton, sekä mennyt
-uusiin naimisiin. Tanskan kuningas _Knut_, joka oli Ingeborgin
-veli, pyysi Innocentiusta puolustamaan syyttömästi hyljätyn
-kuningattaren oikeutta. Heti vaati Innocentius Filipiä luopumaan
-luvattomasta avioliitostaan ja ottamaan Ingeborgin puolisokseen.
-Kuningas ei huolinut paavin uhkaavasta vaatimuksesta senkään
-verran, että olisi saapunut _Dijonin_ kirkolliskokoukseen, missä
-asia oli tutkittava. Hänen valtuuttamana esiintyi sen sijaan
-lähetyskunta, jyrkästi vastustaen kirkolliskokouksen oikeutta
-sekaantua koko kysymykseen. Mutta Innocentius oli edeltäpäin antanut
-legaatilleen käskyn epäröimättä ryhtyä mitä ankarimpiin toimiin.
-Puoliyön aikana ilmoitti kirkonkellojen kumiseva ääni, että kirkon
-tuomio uhkasi Franskan kansaa. Sitten lähdettiin tulisoittojen
-valaisemassa juhlasaatossa tuomiokirkkoon, missä legaatti alttarilta
-"Jesuksen Kristuksen nimessä" julisti Franskan kuninkaan koko maan
-kirkonkiroukseen. Päätös ilmoitettiin 20 päivän perästä koko maassa.
-Kaikki jumalanpalvelus lakkautettiin, ainoastaan välttämättömimmät
-kirkolliset toimitukset toimitettiin ja nekin hiljaisuudessa,
-ikäänkuin varkain. Synkkämielinen alakuloisuus valtasi koko kansan,
-uhkaamalla uhaten milloin tahansa purkautua ilmi kapinaan. Mutta
-vielä oli kuningas taipumaton, väijyen leppymättömällä vihalla
-niitä pappeja, jotka, kuuliaisina paaville, tarkkaan noudattivat
-kirkonkirouksen määräyksiä. Vaan ei aikonut Innocentius peräytyä.
-Vielä oli hänellä yksi keino käyttämättä, joka oli masentava kopean
-kuninkaan. Filip tiesi sen, hän älysi, että koko kansa nostaisi
-kapinan häntä vastaan, jos paavi julistaisi _hänen_ pannaan.
-Peläten tätä iskua, lähetti hän lähettiläitä Roomaan pyytämään,
-että riitakysymystä uudestaan tutkittaisiin. Jyrkästi kieltäytyi
-Innocentius, mitään peruuttamatta vaati hän ehdotonta kuuliaisuutta.
-Vihasta kuohuen huudahti rohkea kuningas, tuo uljas ristiretkeläinen:
-"ennen tahdon ruveta uskottomaksi. Kuinka onnellinen on Saladin,
-hänellä ei ole paavia!" Mutta tämä oli hänen viimmeinen paavia
-vastaan lausumansa uhkaus. Jo v. 1201 sopi Filip julkisesti
-Ingeborgin kanssa ja rikkoi julkisesti toisen avioliittonsa.
-
-Tällä tavoin hallitsi Innocentius tämän maailman mahtavia, kaikkialla
-toteuttaen periaatettaan: "hengellinen valta on aurinko, maallinen
-kuu, joka loistaa vain lainatulla valolla". Ennenkuin päätämme tämän
-merkillisen miehen elämäkerran, tulee meidän vielä silmäillä, miten
-hän valvoi kirkon hengellisiä etuja ja kristikunnan sisällistä
-kehkeytymistä. Tälläkin alalla esiintyy hän tuona voimallisena
-johtajana ja itsevaltiaana hallitsijana, joka säätää maailmalle
-lakeja. Vaan näissäkin toimissaan kääntää hän aikansa huomion
-ulospäin tuohon ulkonaiseen loistoon ja mahtavuuteen, johon koko
-hänen elämänsä työ tavalla tahi toisella tähtää. Taistelun melske
-estää ihmisiä kuulemasta sydämmen syvimpiä tykityksiä, ulkonainen
-loisto häikäsee heidän silmänsä, jos Jumalan sanan valossa tahtovat
-tutkia mitä tuon kiiltävän kuoren alla on. Tahallansako tahtoi
-Innocentius hallitsemaltaan kristikunnalta, joka polvistui hänen
-valtaistuimensa juuressa, salata totuuden, jotta pääsisi toteutumaan
-hänen lempiaatteensa: hengellisen vallan korottaminen kunnian ja
-mahtavuuden kukkulalle? Koettakaamme vastata tähän kysymykseen
-tarkemmin silmäilemällä hänen vaikutustaan kristikunnan edustajana ja
-kirkon johtavana henkilönä.
-
-Olemme nähneet, miten kristikunta murtunein voimin palasi kolmannelta
-ristiretkeltä. Jo hallituksensa ensimmäisenä vuotena kehotti
-Innocentius länsimaiden mahtavimpia ruhtinaita lähtemään uudelle
-ristiretkelle, jotta kristikunta vihdoinkin saisi omikseen nuo pyhien
-muistojen maat. Viittaamalla Jesuksen sanoihin: "joka minua tahtoo
-seurata, hän ottakoon ristinsä päällensä", esitti hän kehotuksensa
-ristin Herran ehdottamana vaatimuksena, väittäen noiden sanojen
-nimenomaan tarkoittavan juuri ristiretkiä uskottomia vastaan.
-Valtioviisauttako, tahallista Jumalan sanan väärentämistäkö oli
-tämmöinen puhe? Joka niin arvelee, hän ei muista, että Innocentius
-oli eksyneen aikansa lapsi, ja että häntä tässä elähyttää ajatus,
-jota ei ainoakaan hurskas ihminen siihen aikaan olisi tahtonut
-vastusta. Että tähän sitten epäilemättä liittyi vallanhimoisiakin
-tuumia, se on toinen asia, vaan se ei koske arvostelun ydintä. Ettei
-Innocentiuksen hallitsijasydän jäänyt kylmäksi tuolle keski-ajan
-monessa suhteessa valtaavan jalolle uskonnolliselle innostukselle,
-joka sai risti-joukot liikkeelle, se ei suinkaan tahrannut
-hänen mainettaan, sillä keski-ajan kristittynä on hän tietysti
-arvosteltava. Eikä sekään seikka alenna Innocentiusta jälkimaailman
-silmissä, ettei tämäkään ristiretki tuottanut mitään pysyväisiä
-hedelmiä, että se oli turhaa ponnistusta, niinkuin edellisetkin
-olivat olleet. Tuohan oli koko aikakauden yhteinen erehdys, josta ei
-häntä saa syyttää enemmän kuin muita sen ajan johtavia henkilöitä.
-Uskonnollinen innostus esti heitä ottamasta lukuun varovaisuuden ja
-maltillisen valtioviisauden vaatimuksia.
-
-Mitä muutoin tämän _neljännen ristiretken_ vaiheisin tulee, ovat
-sen pääpiirteet seuraavat. Ristijoukot kokoontuivat _Venedigin_
-mahtavaan merikaupunkiin, jatkaaksensa sieltä meritse matkaansa
-itämaihin. Autettuaan kaupungin hallitsijaa eräässä sodassa, antoivat
-ristiretkeläiset houkutella itsensä asettamaan Konstantinopolin
-karkoitetun keisarin _Iisak Angeluksen_ hänen valtaistuimelleen.
-Mutta kun heille luvattua rahasummaa ei maksettu, valloittivat
-he Konstantinopolin, joka nyt tuli uuden n.s. _latinalaisen
-keisarikunnan_ pääkaupungiksi (1204). Liiaksi varhain riemuitsi
-Innocentius tästä näennäisestä voitosta, sillä uusi valtakunta ei
-pystynyt mitään toimittamaan Palestinan valloittamiseksi. Vaan
-tästä huolimatta kehotti hän kristikuntaa jatkamaan taistelua
-uskottomia vastaan, luvaten jokaiselle Palestinaan rientävälle
-ristiretkeläiselle tahi yritystä muulla tavoin kannattavalle täyden
-synninpäästön. Mikä eksyttävä, vaarallinen lupaus! Jos Innocentius
-armonkerjäläisenä olisi nöyrtynyt Hänen eteensä, jolla ainoalla on
-valta antaa synnit anteeksi, niin ei olisi hän tähän tapaan puhunut.
-Mutta hän on pyrkinyt ja päässyt hallitsijan asemalle, jolta hän ei
-voinut käsittää evankeliumin salaisuutta, vaikka Valduslaiset sitä
-juuri siihen aikaan totuuden Hengen kutsumina maailmalle julistivat.
--- -- Että Innocentius, innostuttaessaan kristikuntaa taisteluun
-uskottomia vastaan, edustaa sen ajanhengen vaatimuksia, joka ei
-vähällä aivo luopua pyhän maan omistamisesta, sen todistaa ennen
-kaikkea n.s. _lasten ristiretki_. Meidän raitisjärkisen aikakauden
-ihmisten on vaikea uskoa todeksikaan, että monta kymmentä tuhatta
-alaikäistä jätti hyvästi vanhemmilleen ja kodilleen uhrataksensa
-itsensä tuon saman suuria tavottavan aatteen edestä. Eräs
-franskalainen paimenpoika hänen nimensä oli _Tapani_ -- kulki v. 1212
-kylästä kylään, kaupungista toiseen, kehottaen poikia ja nuorukaisia
-seuraamaan häntä ristiretkelle Palestinaan. "Herra Jesus Kristus anna
-meille pyhä risti", kaikui hänen hento äänensä, ja ennen pitkää oli
-hänen seuraajiensa luku kasvanut 30 tuhanteen. Kun heiltä kysyttiin,
-minne matkustivat, vastasivat he säteilevin silmin: "me menemme
-luokse Jumalan ja tahdomme etsiä ristiä tuolla puolen merta". Mutta
-väleen oli katkera todellisuus poistava nämä kauniit toiveet heidän
-sydämmistään. Saavuttuaan Marseilleen, joutuivat he orjankauppiasten
-käsiin. Viisi laivaa vei suurimman osan näistä keski-ajan
-mielikuvituksen eksyttämistä uhreista Egyptiin, missä he myytiin
-orjiksi, muut kaksi joutuivat haaksirikkoon Sardinian luona. Samaan
-aikaan lähti Mainzin seuduilta toinen parvi -- sen lukua arvostellaan
-7,000 -- Genuaan, mistä jumalallisen ihmeen kautta toivoivat
-pääsevänsä pyhään maahan. Nämäkin lapset joutuivat matkalla rosvojen
-käsiin, ei ainoa heistäkään saanut nähdä pyhien toivojensa ihmemaata.
--- "Nämä pojat ovat nuhteena meille" lausui Innocentius III, saatuaan
-kuulla tämän lasten ristiretken ihmeellisistä vaiheista. Älkäämme
-vastustako hänen sanojaan, vaikka ne suureksi osaksi perustuvatkin
-keski-ajan erehdyksiin, sillä ne sisältävät herättävän totuuden, joka
-meillekin voi paljon opettaa, jos vain oppia tahdomme.
-
-Innocentius III:nen aika on ristiretkien aikakausi. Paljon verta
-silloin vuodatettiin "Jesuksen nimessä". Paitse noita varsinaisia
-ristiretkiä pyhään maahan, kertovat silloiset aikakirjat
-muistakin verisistä taisteluista pakanoita vastaan. V. 1202 astuu
-taistelutantereelle silloin perustettu _Kalpaveljesten ritarikunta_,
-joka tulella ja miekalla levitti kristinuskoa _Virossa, Liivin_ ja
-_Kuurinmaalla_. Yhdyttyään Saksalaisten ritarein kanssa (1237),
-pakottivat he myöhemmin _Preussinkin_ pakanalliset asukkaat, joiden
-keskuudessa jo aikuisemmin kristinuskoa oli saarnattu, kovan ja
-pitkällisen taistelun jälkeen nöyrtymään kirkon orjuuttavan ikeen
-alle. Sanomme sitä orjuuttavaksi ikeeksi, sillä semmoiselta se näistä
-pakosta kääntyneistä ihmisistä kauan tuntui. Vasta heidän lapsensa,
-jotka jälleen saivat autioksi hävitetyn maan kasvamaan, oppivat
-valistuneemman ajan koittaessa vähitellen käsittämään Jesuksen
-sanoja: "minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä". --
-Innocentiuksen kunniaksi tulee meidän mainita, että hän, monesti
-ankarasti moittien kristittyjen julmuutta, kehotti ristiretkeläisiä
-sääliväisyydellä kohtelemaan pakanoita.
-
-Mutta kertoopa kirkkohistoria toisestakin "ristiretkestä", jossa
-tuo mainehikas paavi ei suinkaan esiintynyt sääliväisenä ja jonka
-veriset vaiheet tuomiten todistavat häntä vastaan. Olemme kertoneet
-Valduslaisista ja heidän keski-ajan yön pimeässä virittämästään
-kirkkaasta valosta. Tätä valoa ei kirkko suvainnut, sillä säälimättä
-se paljasti eksyneen kristikunnan paheet, vetäen niitä Jumalan
-sanan tuomioistuimen eteen. Paavin kiellosta huolimatta jatkoivat
-he siunauksesta rikasta työtään, kooten evankeliumin saarnalla
-yhä enemmän sieluja Herralle. Etenkin huomattavana oli heidän
-vaikutuksensa Etelä-Franskassa, missä heitä _Albigeois_ nimisen
-maakunnan mukaan kutsuttiin _Albigenseiksi_. Tuon tuostakin
-valittivat piispat paaville "harhaoppisuuden" leviämistä, eikä ollut
-Innocentius III, jonka tuumiin näiden evankeliumin julistajain toimet
-eivät ensinkään soveltuneet, hidas ottamaan valituksia korviinsa.
-Ratkaisun hetki tuli, kun eräs hänen Albigensein luo lähettämänsä
-legaati matkallansa murhattiin. Tietysti syytettiin Albigensejä
-murhasta, ja Innocentius uskoi syytöksen todeksi, vaikka se oli
-aivan perätön. Hän tarttui kynään ja kirjoitti: "aseisiin kristityt
-sotilaat, ja sinä, kristitty kuningas [Hän tarkoitti Franskan
-kuningasta Filipiä, jota hän ennenkin oli muistuttanut kirkon
-ystäväin velvollisuuksista harhaoppisten kukistamiseksi.], kuule,
-miten veren ääni vaatii kostoa". Kaikille seikkailijoille antoi hän
-luvan ryöstäen hyökätä Albigensein rikkaisin maihin -- lupasipa
-heille synnit anteeksi, kun vain ottaisivat hävittääkseen nuo kirkon
-kirotut vastustajat. Saaliinhimo ja eksynyt, hurja uskonnollinen into
-kokosi ennen pitkää 100,000 miehen suuruisen ristijoukon, joka julman
-_Simon Montfortilaisen_ johtamana v. 1209 alkoi kauheaa verityötään
-noiden jalojen totuuden puolustajain riveissä. Albigensit, joiden
-päällikkönä oli _Toulousen_ kreivi _Raimund_, tuon ennenmainitun
-kuuluisan ristiretkeläisen polvelainen, koettivat puolustaa
-itseään, vaan kaatuivat joukottain totuuden marttyyreina. Sen
-voiton Herra heille soi, ja se on voitoista suurin. Etenkin verinen
-oli _Beziersin_ kaupungin valloitus. Kun ristijoukko rynnäköllä
-oli saanut kaupungin haltuunsa, alkoi kauhea hävitys; taistelussa
-kaatuneitten, poltettujen tahi muulla tavoin surmattujen luku oli
-20,000. Joskus epäilivät itse nuo raa'at sotamiehetkin jatkaisivatko
-veristä työtään, koska kaupungissa saattoi löytyä oikeauskoisiakin,
-vaan paavin lähettiläs _Arnold_, joka tarkkaan valvoi herransa
-julistaman tuomion toimittamista, kehotti heitä vaatimalla
-tehtäväänsä toimittamaan, lausuen: "surmatkaat, surmatkaat, kyllä
-Herra löytää ja tuntee omansa". Tämmöiset kehotukset poistivat
-jälleen tuon hetkisen sääliväisyyden heidän sydämmistään. Nehän
-olivat paavin, Kristuksen sijaisen lähettilään sanoja! Julmemmin
-ei pakanallinen Rooma muinoin vuodattanut Jesuksen tunnustajain
-verta, kuin kristitty Rooma tässä tilaisuudessa. Veritodistajain
-kirkosta on tullut julma itsevaltias, joka säälimättä tahraa
-kätensä viattomalla verellä. Oi, että se toki jo näkisi, "mistä
-se on langennut", tahi ainakin lakkaisi vainoomasta tuota pientä
-joukkoa, joka, kuuliaisena Herran sanalle, virittää evankeliumin
-valoa yön pimeässä! Vaan se ei näe surkeata tilaansa, sillä se ei
-tahdo sitä nähdä, eikä lakkaa se Albigensejä vainoomasta. Raimund
-kreivi koetti aikaansaada sovintoa, ja itse Innocentiuskin näytti
-olevan siihen taipuvainen, mutta Simon Montfortilainen, joka paavin
-suostumuksella oli ottanut Albigensien alueen haltuunsa ja salaa
-oli liitossa tuon julman Arnoldin kanssa, esitti vastustajalleen
-niin ankarat ehdot, että Albigensit päättivät taistella viimmeiseen
-asti. Yhä hurjemmaksi kävi taistelu; mitä hirvittävimpiä ilkitekoja
-tehtiin molemmin puolin. Ihmisiä poltettiin, hirtettiin ja mestattiin
-joukottain, ei enää säälitty niitäkään, jotka, peläten kuolemaa,
-lupasivat olla kirkolle kuuliaiset. Tuon tuostakin koetettiin saada
-aikaan rauhaa, vieraat ruhtinaatkin puuttuivat tässä tarkoituksessa
-asiaan, vaan vallanhimoisen Simon kreivin verenhimo ei tyytynyt,
-ennenkuin Albigensit olivat kokonaan masennetut ja heidän maansa
-autiona erämaana. Kaksikymmentä vuotta kesti tätä veristä näytelmää.
-Sen loppuvaiheet eivät enää kuulu Innocentiuksen aikakauteen, jonka
-vuoksi niistä paremmin sopii kertoa toisessa paikassa, Kylliksi
-olemmekin silmäilleet tämän taistelun kauhuja, voidaksemme arvostella
-Innocentiuksen kantaa ajan painavimman kysymyksen suhteen. Totuuden
-Henki vaikutti voimallisesti näissä Albigenseissä, mutta -- miksi
-epäilisimme sitä lausua -- Innocentius rakasti enemmän pimeyttä
-kuin valkeutta. Ankaralta kuuluu tämä tuomio, vaan ken voi väittää,
-etteivät nämä samat ainakin suuressa määrässä sovellu häneen.
-Ylpeästi hän nimitti itseään Pietarin seuraajaksi, vaan miten
-noudatti hän Herran tälle apostolille lausumaa kehotusta: "ruoki
-minun karitsojani, kaitse minun lampaitani?" Parhaan ravinnon hän
-laumaltaan kielsi, karkottaen sitä miekka kädessä Jumalan sanan
-viheröitsevältä laitumella takaisin erämaahan. Totta on, ettei hän
-itse tätä laidunta tuntenut, mutta siitä emme saa yksin syyttää
-sitä eksynyttä aikaa, jonka lapsi hän oli. Vaan mihin määrin hän on
-syyllinen, sen tietää yksin sydänten tutkija, kaikkinäkevä Jumala.
-Hänen on lopullinen tuomio, eikä ihmisten.
-
-Seitsemäntoista vuotta oli Innocentius johtanut kristikuntaa,
-verrattomalla nerolla ja taidolla oli hän korottanut kirkon
-ennen arvaamattomaan mahtavuuteen, vaan toteuttamatta oli vielä
-hänen lempitoivonsa: Herran haudan vapauttaminen uskottomain
-käsistä. Ei tahtonut hän luopua tuosta toivosta, ja siinä
-tarkoituksessa kutsui hän koko kristikunnan suureen kokoukseen
-Roomaan. Se pidettiin v. 1216 ja on kirkkohistoriassa tunnettu
-nimellä _neljäs lateraanikokous_. Ei milloinkaan ennen ollut
-maailma niin loistavaa kokousta nähnyt. Itämainen kirkkokin oli
-noudattanut kutsumusta, vaikka se jo aikoja sitten oli rikkonut
-kaiken yhteyden roomalaisen kirkon kanssa. Tämän vaikutti yhteinen
-vihollinen idässä, latinalaisen keisarikunnan perustaminen, joka
-liitti länsi- ja itämaat entistä likempään yhteyteen toisiinsa,
-vaan epäilemättä suuressa määrässä myöskin Innocentiuksen tavaton
-maine, joka täytti koko maailman hämmästyksellä ja uteliaisuudella.
-Nuo neljä patriarkkaakin olivat joko itse saapuneet Roomaan
-tahi lähettäneet edustajia. Paitse heitä nähtiin kokouksessa 71
-arkkipiispaa ja metropoliittaa, 412 piispaa, 900 abottia, miltei
-kaikkein länsimaisen kristikunnan ruhtinasten lähettiläitä y.m. --
-yhteensä 2,283 henkeä. Innocentius avasi kokouksen juhlallisella
-puheella, jossa hän, viitaten ajan paheisin, etenkin lahkolaisten
-karttuvaan lukuun, moitti, pappia velvollisuuksien laiminlyömisestä
-ja kehotti heitä paremmin kuin ennen valvomaan kirkonkuria sekä
-ahkerammin saarnaamaan. Ei häntä pilkattu, hänen näitä lausuessaan,
-sillä hän oli itse etevä saarnaaja ja järjestyksen mies, joka
-inhosi epäsiveyttä ja jumalatonta menoa. Kuten edellisestä luvusta
-tiedämme, vahvisti kokous kirkon silloisen opin ja muun tavaksi
-tulleen järjestyksen. Moni näistä päätöksistä luo synkät varjot
-Innocentiuksen aikakauteen, vaan toiset olivat suureksi siunaukseksi
-keski-ajan kansoille, jotka vasta olivat oppimassa kristinuskon
-alkeita ja jotka sen mukaan olivat johdatettavat. -- Tuumiessaan
-yleistä ristiretkeä pyhään maahan, jonka ajatuksen innostuttamana
-kristikunta vielä lähes sata vuotta oli taisteleva, erehtyi kokous
-niinikään, vaan tämä erehdys on aivan toista laatua kuin siihen
-liittyvä tuuma, tulella ja miekalla taistella "harhaoppia vastaan",
-johon tuumaan kirkon johtajat nyt yksimielisesti sitoutuivat. Nuo
-kristikunnan turhat verenvuodatukset itämaissa eivät syökse kirkkoa
-perikatoon -- ne yritykset raukeavat itsestään, sillä ne perustuvat
-ihmisten unelmiin, jotka jo raitis järkikin ennen pitkää älyää
-vääriksi. Mutta totuuden vainoominen on perkeleen työtä, ja se
-seurakunta, joka hänen pettämänä näin julkisesti ottaa toimittaakseen
-tätä työtä, on perikadon partaalla.
-
-Innocentius III on ihmiskunnan merkillisimpiä henkilöitä. Hänen
-tavaton hallitsijakykynsä laski maailman kansat ja ruhtinaat
-hänen valtaistuimensa juureen, nöyryyttäen heitä palvelemaan sitä
-aatetta, jonka toteuttamiseksi hän uhrasi kaikki voimansa. Tämä
-aate on paavikunnan korottaminen mahtavuuden ja kunnian kukkulalle.
-Arvosteltuna paavikunnan kannalta on Innocentius suuri, verrattoman
-suuri. Mutta itse aate on väärä, sillä se sotii kristinuskoa vastaan,
-ja on siis sortuva, miten jaloilta ja historiallisesti oikeutetuilta
-sen ilmiöt sitten monesti näyttänevätkin. -- Joka kieltäen itsensä
-ja maailman seuraa Jesusta, hän ei puhu eikä toimi Innocentiuksen
-tapaan. Pieneksi supistuu kristinuskon kannalta tämän paavikunnan
-mahtavimman edustajan maine.
-
-Innocentius III kuoli Heinäkuun 16 p. V. 1216, 56 vuoden ikäisenä.
-Äkillinen kuumetauti tempasi hänen tämän elämän varjoelosta, missä
-silmä pettää ja lukemattomat äänet eksyttävät, todellisuuden vakaviin
-oloihin, missä erehtymätön _totuus_ yksin on tuomarina.
-
-
-
-
-XIV.
-
-Suomen kirkko kahdennentoista vuosisadan lopulla.
-
-
-    Raadolliset ja köyhät etsivät vettä, ja ei ole; heidän kielensä
-    kuivettuu janosta; mutta minä, Herra, tahdon heitä kuulla, minä
-    Israelin Jumala en tahdo heitä hyljätä. Jes. 41: 17.
-
-Kun kirkkohistorian suurelta näyttämöltä Euroopan sivistysmaissa
-palajamme syrjäiseen Suomeen, nähdäksemme mitä hedelmiä Henrik
-piispan täällä kylvämä siemen on kantanut, aukeaa eteemme kolkko
-näköala. Pakanain ympäröimänä ja monen myrskyn hävittämänä taistelee
-tuo pieni seurakunta kovaa taistelua, jossa sen heikot voimat
-monesti ovat kokonaan uupua. Historia ei pitkään aikaan kerro paljon
-mitään Suomen seurakunnan vaiheista Henrik piispan surman jälkeen,
-ikäänkuin epäilisi se lukea omakseen kansan, joka tällä tavoin on
-kohdellut evankeliumin saarnaajaa. Äänetönnä toimittaa pitkä hallayö
-tuhotöitään kirkon pienellä viljavainiolla esi-isiemme maassa.
-Toivottomalta näyttää pitkään aikaan kristinuskon tulevaisuus
-Suomessa.
-
-Niistä niukoista tiedoista Suomen seurakunnan vaiheista Henrik
-piispan kuoleman jälkeen, jotka ovat tarjona venäläisissä
-aikakirjoissa ja muutamissa paavien kirjeissä, käy selville, että
-alituiset sodat hävittäen estivät kristinuskon juurtumista maassa.
-Pakanalliset Hämäläiset ja Karjalaiset, joihin Venäläiset monesti
-liittyivät, tekivät tuon tuostakin hävitysretkiä Lounais-Suomeen,
-eivätkä pysyneet Suomalaisetkaan alallaan, vaan hätyyttivät usein
-itäisiä naapureitaan sodalla. Niin tekivät he v. 1164 laivoilla
-jonkunlaisen ristiretken noita Ruotsin vallan yhteisiä vihollisia
-vastaan, tunkeutuen Nevajokea myöten aina Laatokan kaupunkiin, missä
-he kuitenkin lyötiin. Tämä retki on merkillinen siitäkin syystä,
-että se oli ensimmäinen noista Ruotsin ja Venäjän välisistä sodista,
-joiden hävitysten alaisena isänmaamme sittemmin niin monesti oli.
-Ruotsin hallituksen toimeenpanema retki ei kuitenkaan liene ollut,
-vaan kirkonmiesten ja yksityisten ristiretkeläisten. Tästä emme
-suinkaan saa päättää kristinuskon vakaantuneen Varsinais-Suomessa.
-Kaikki osottaa päinvastoin, että itse kansa hyvinkin vastahakoisesti
-taipui uuden uskonnon ja vieraan vallan alle.
-
-Miten tarkkaan Rooman paavit seurasivat lähetystointa etäisissäkin
-maissa, todistaa se seikka, että jo Aleksanteri III eräässä kirjeessä
-vuodelta 1171 tahi 1172 puhuu Suomen nuoresta seurakunnasta.
-Valittaen Suomalaisten epäuskollisuutta, kertoo kirje, miten
-he, vihollisten heitä hätyyttäessä, turvautuivat Ruotsalaisiin,
-vakuuttaen pysyvänsä kristittyinä ja pyytäen saarnaajia, jotka
-heille opettaisivat kristinuskoa, vaan että he, saatuansa rauhan
-vihollisiltaan, heti olivat alttiit luopumaan kirkosta. Aleksanteri
-kehottaa Ruotsalaisia pakottamaan Suomalaisia papeille luovuttamaan
-kaikki varustetut paikkansa, jos heillä semmoisia oli, tahi ainakin
-vaatimaan heiltä semmoista takausta, etteivät enää voisi pettää
-kirkkoa. -- Tämä merkillinen kirje osottaa selvästi, miten vaikea
-Suomen heikon seurakunnan tila oli noiden alituisten sotien hurjassa
-melskeessä. Jos sen säilyminen olisi riippunut ihmisten takauksista
-ja lupauksista, olisi se ollut perikadon oma, vaan sen tulevaisuus
-oli Herran hallussa ja sentähden se ei ollutkaan toivoton, vaikka
-kuinka pimeältä näyttikin.
-
-Silminnähtävästi ei Suomi vielä siihen aikaan ollut eri
-hiippakuntana. Se näkyy selvästi yllämainitusta paavin kirjeestä,
-jossa puhutaan Ruotsin arkkihiippakunnasta. Sen alle kuuluvina
-sanotaan nim. _Skaran, Linköpingin_ ja _Vesteråsin_ hiippakuntain
-olevan, vaan Suomen piispaa ei mainita. Epäilemättä kuului Suomen
-seurakunta silloin vielä Upsalan hiippakuntaan, jonka piispa
-_Stefanus_ v. 1164, Aleksanteri III:nen ollessa maanpaossa Franskassa
-_Sensin_ kaupungissa, vihittiin Ruotsin arkkipiispaksi, kuitenkin
-sillä ehdolla, että hän ja hänen jälkeisensä yhä edelleen olisivat
-Lundin arkkipiispan ylivallan alaisina. Mainitaan kyllä kaksi Ruotsin
-miestä, _Rudolf_ ja _Folkvinus_, jotka p. Henrikin jälkeen paimenina
-hoitivat Suomen seurakuntaa, mutta vaikka heidän jälkeistään, piispa
-_Tuomasta_, Ruotsin piispankronikassa nimitetään Suomen neljänneksi
-piispaksi, olivat he selvästikin ainoastaan Upsalan piispan tänne
-lähettämiä lähetyssaarnaajia. Semmoisena vaikutti Rudolf Suomessa
-vuosina 1158-1178, vaan mitä hän tällä rauhattomalla ajalla sai
-aikaan Suomen sorretun seurakunnan hyväksi, siitä emme mitään tiedä.
-Yksi tieto hänestä on kuitenkin säilynyt. Se todistaa, että hän
-uskollisesti hoiti vaikeata paimentointaan loppuun asti, pakenematta
-niitä vaaroja, jotka alituisesti uhkasivat hänen pientä laumaansa. V.
-1178 kävivät Karjalaiset -- niin kertoo kronika Suomen seurakunnassa,
-veivät Rudolfin vankina muassaan ja surmasivat hänen. Moni kuuluisa
-uskonsankari on turhaan toivonut saavansa tämmöistä muistopatsasta
-haudalleen!
-
-V. 1186 tekivät Novgorodilaiset ryöstöretken Hämäläisten maahan.
-Kentiesi tarkoittivat Venäläiset jo tällä sotayrityksellä estää
-Ruotsin vallan leviämistä itäänpäin, taikkapa oli se vain noita
-tavallisia eri heimojen ja kansakuntien otteluja, joista keskiajan
-historia miltei joka lehdellä kertoo. Edellistä otaksumista
-kannattaa se seikka, että Karjalaiset, epäilemättä Novgorodilaisten
-yllytyksestä, tekivät sotaretken Ruotsiin asti. Eivätkä olleet nämä
-roomalaisen kirkon viholliset pohjassa vähäpätöisiä vihollisia, joita
-oli helppo pakottaa peräytymään. Ruotsinkin, joka siihen aikaan
-jo saattoi turvautua jonkunmoiseen sivistykseen ja jossain määrin
-järjestettyihin yhteiskunnallisiin oloihin, täytyi monesti pelätä
-heidän hurjaa sotaintoaan. Viimmemainitulla retkellään he esim.
-Polttivat kukoistavan _Sigtunan_ kaupungin ja surmasivat Upsalan
-silloisen arkkipiispan _Johanneksen_, joka silloin sattui olemaan
-niillä seuduin. Miten vaikea Suomen turvattoman, oman onnensa nojaan
-jätetyn seurakunnan asema oli näissä myrskyisissä oloissa, on helppo
-arvata. V. 1191 purjehtivat Novgorodilaiset ja Karjalaiset jälleen
-länteenpäin, ryöstäen ja hävittäen Hämäläisten aluetta, ja muutamia
-vuosia myöhemmin, v. 1198 uhkasivat he Suomen kirkkoa täydellisellä
-perikadolla. Suomalainen piispankronika kertoo nim., että he
-viimmemainittuna vuonna saapuivat _Turkuun_ [Ruotsiksi Abo, Åbo.
-Turkua pidettiin jo tähän aikaan Suomen pääkaupunkina, vaikka nimi
-vasta sanotussa piispankronikan kertomuksessa ensi kerran mainitaan
-historiassa.], jolla nimellä tarkoitetaan linnan ympärille vähitellen
-syntynyttä kaupunkia. Maahan tasotettiin nyt tämä Ruotsin vallan ja
-kristinuskon vankin tue Suomessa. Seurakunnan esimiehenä oli siihen
-aikaan Rudolfin jälkeinen Folkvinus. Mahdollisesti sai hän surmansa
-tässä tilaisuudessa, koskei hänen kuolemastaan missään mainita.
-
-Tämmöisten koetusten myrskyissä laskettiin Suomen kirkon perustus.
-Kolmannentoista vuosisadan koittaessa, näkyi täällä kristinuskosta
-tuskin jälkiäkään enää. Hyödyllistä on meidän, koetuksiin
-harjaantumattomien, jotka nautimme tämänkin kovan taistelun
-hedelmiä, muistaa, miten vaikea kristinuskon istutus isiemme maassa
-oli. Totta on, että tämmöiset muistot eivät ole omiaan täyttämään
-sydämmiämme suruttomuuden kevytmielisellä riemulla, vaan nöyrtymisen
-tie onkin ainoa, jolla pääsemme käsittämään ja ylistämään Jumalan
-käsittämätöntä armoa. -- Opettakoot nämäkin Suomen kirkon kovat
-koetusvuodet, joiden verisiä vaiheita nyt olemme silmäilleet, meitä
-salmistan kanssa tunnustamaan: "ei meille Herra, ei meille, vaan
-sinun nimelles anna kunnia, sinun armos ja totuutes tähden".
-
-Etteivät vihollisten hävitysretket kuitenkaan saaneet kristinuskon
-valoa Suomessa kokonaan sammutetuksi, todistaa se seikka, että
-suomalainenkin mies mainitaan niiden lähetyssaarnaajaa joukossa,
-jotka kolmannentoista vuosisadan alussa levittivät kristinuskoa
-_Virossa_. Hänen nimensä oli _Pietari Kaikkivalta_. Mutta tämä onkin
-ainoa tähän suuntaan viittaava näiltä ajoilta säilynyt todistus.
-Toisenkin kertomuksen ovat aikakirjat säilyttäneet, vaan se on
-aivan toista laatua. Tarkoitamme Innocentiuksen kirjettä Lundin
-arkkipiispalle vuodelta 1209. Siinä kuvataan Suomen seurakunnan
-tilaa mitä synkimmillä väreillä. Kysymys piispan eli seurakunnan
-johtajan asettamisesta isänmaahamme näkyy olleen paavin tarkoitus.
-Moittien Suomalaisten uppiniskaisuutta ja valittaen maan kovaa
-ilmanalaa, puhuu Innocentius sielunpaimenen vaikeasta asemasta
-tuossa pakanallisessa maassa, pitäen kelpo miehen saamista tähän
-vaikeaan virkaan miltei mahdottomana asiana. Vaikeuksien pakosta
-vapauttaa hän erään miehen, joka, vaikka olikin syntynyt laittomasta
-avioliitosta eikä kirkon sääntöjen mukaan äpäränä olisi saanut
-papinvirkaa toimittaa, muutamia vuosia oli Suomessa saarnannut
-kristinuskoa ja jota kirjeessä sanotaan hyvinkin kykeneväksi, siitä
-kiellosta, joka esti häntä sielunpaimenen työtä toimittamasta, sekä
-määräsi hänen Suomen piispaksi Kuka tämä mies oli, sitä ei tiedetä,
-ja vielä seitsemän vuotta myöhemmin näyttää Suomen kirkko olleen
-järjestämättä. V. 1216 kirjoittaa nim. Sama paavi Ruotsin silloiselle
-kuninkaalle _Eerik Knuutinpojalle_, antaen hänelle apostolisen
-vahvistuksen sen maan omistamiseen, "jonka kuninkaan edeltäjät ovat
-pakanain vallasta temmanneet". Sama kirje sisältää senkin määräyksen,
-että Suomeen oli asetettava yksi tahi kaksi piispaa, joiden lähinnä
-tarkastajana oli oleva Upsalan arkkipiispa.
-
-Kauan etsivät nuo harvat Suomen kirkon raunioilla huokaelevat
-kristityt ravintoa sieluilleen, mitään löytämättä. Mutta "ei tahtonut
-Israelin Jumala heitä hyljätä", vaikka Hän heiltä kauan oli kasvonsa
-salannut. Väleen oli Hän jälleen korottava kätensä Suomen sorretun
-kirkon avuksi.
-
-
-
-
-XV.
-
-Fransiskus Assisista ja hänen perustamansa munkkikunta.
-
-
-    Kuule minun rukoukseni, Herra, ja ota minun huutoni korviis, ja
-    älä vaikene minun kyynelteni tähden; sillä minä olen muukalainen
-    sinun tykönäs ja vieras, niinkuin kaikki minun isäni. Ps. 39: 13.
-
-Keski-aika on vastakohtien aika. Tämä totuus ilmaantuu selvästi
-uskonnollisenkin elämän ilmiöissä. Ulkonaisesti mahtavan kirkon
-helmassa pukeutuu kristillisyys kernaasti loistavaan muotoon, mutta
-ajanhenki synnyttää ennen pitkää aivan vastakkaisiakin pyrinnöltä,
-kehottaen ihmisiä etsimään tyydytystä sieluillensa mitä ankarimman
-itsensäkiduttamisen koruttomalla tiellä. Jos kukaan, niin on se
-mies, jonka elämäkertaa tässä aivomme silmäillä, omiaan edustamaan
-viimmemainittua katsantotapaa.
-
-"Pyhä" _Fransiskus_ syntyi Assisin kaupungissa v. 1182. Hänen isänsä
-oli rikas kauppias. Pojan omituinen, eriskummallisiin taipuva
-luonne ja vilkas äly herättivät jo varhain vanhempain ja perheen
-tuttavain huomion. Jotain hänen hehkuva mielikuvituksensa halasi,
-vaan mitä, sitä ei hän eivätkä muut vielä tietäneet; tulevaisuus
-oli sen osottava. Nuorukaisena eli Fransiskus muutamia vuosia
-hyviä tuhlaavaisesti ja hurjasti. Muut moittivat häntä siitä,
-arvellen hänen ennen pitkää joutuvan haaksirikkoon, mutta hänen
-äitinsä (tarkka on äidin silmä!) Lausui: "hänestä tulee vielä
-Jumalan lapsi". Yhtäkkiä tapahtui Fransiskuksessa perinpohjainen
-muutos, vaan vielä toivottomammalta näytti monenkin silmissä nyt
-hänen tulevaisuutensa. Tuo suruton, elämän nautinnoihin mieltynyt
-nuorukainen, alkoi näet käydä arveluttavan miettiväiseksi ja
-alakuloiseksi. Ei häntä enää nähty tämän maailman iloisissa
-huvituksissa, vaan aivan toisenkaltaisissa toimissa. Kieltäytyen
-elämän välttämättömimmistäkin tarpeista, etsi hän, kerjäläisen pukuun
-puettuna, kurjimpia sairaita, etenkin semmoisia, jotka sairastivat
-inhottavia tauteja. Näitä hän lähestyi ja hoiti mitä hellimmällä
-rakkaudella; ilosta säteili hänen silmänsä, kun hän esim. Suuteli
-spitaalisten haavoja. Turhat olivat kaikki varoitukset ja nuhteet,
-eivät saaneet isän ankarat rangaistuksetkaan Fransiskusta luopumaan
-tuosta kummallisesta käytöksestä. Ihmiset pitivät häntä mielipuolena.
-Eräänä päivänä saapui hän kotikaupunkinsa _Portiunkula_ nimiseen
-kirkkoon, jonka hän oli lahjaksi saanut ja sittemmin korjannut ja
-kauniiksi koristanut. Siellä kuuli hän saarnan, jonka ohjeena olivat
-Jesuksen opetuslapsilleen lausumat sanat: "Ei teidän pidä varustaman
-itseänne kullalla eikä hopealla, eikä vaskea teidän vyöllenne, eikä.
-Evässäkkiä. Matkalle, eikä kengillä eikä sauvalla". Innostuksen
-tuli silmissään huudahti Fransiskus: "juuri tuota minä halajan",
-päättäen siitä hetkestä, kuuliaisena Herran käskylle ja luottaen
-yksin Hänen apuunsa, saarnata parannusta suruttomuuteen vaipuneelle
-kristikunnalle. Hän ei aivo omistaa _mitään_ maallista omaisuutta,
-sillä semmoiseen itsensäkieltämiseen vaativat Fransiskuksen
-käsityksen mukaan nuo Herran opetuslapsilleen lausumat sanat, vaan
-kurjimman kerjäläisen muodossa, eläen almuista, kulkea kylästä
-kylään, kaupungista kaupunkiin, herättääksensä ihmisiä synnin unesta.
-"Köyhyys on Kristuksen morsian, kaikkien hyveiden juuri ja kulmakivi.
-Älköön kukaan hävetkö kerjätä, sillä kerjäläinen valmistaa antajalle
-autuutta, koska Kristus on sanonut: autuaampi on antaa kuin ottaa"
--- niin kuului tuon alttiiksiantavan Herran palvelijan eksynyt
-todistus. Ei mikään ravinto hänestä ollut niin hyvää kuin kerjätty
-leipä. Täydellä syyllä sanoo eräs kirkkohistorioitsija Fransiskusta
-kerjäläisleivän ahmatiksi. Miten taitavasti kietoo sielunvihollinen
-nöyrimmätkin ylpeyden ansaan!
-
-Fransiskuksen esiintyminen, hänen nöyrä, ehdoton
-alttiiksiantavaisuutensa, joka tyytyväisenä kärsi jos minkälaisia
-solvauksia, hänen vakaat, pilkkaajille ja vihollisille yhtä
-ystävällisesti kuin ystäville kaikkialla lausumansa tervehdyssanat:
-"rauha olkoon teille" ja ennen kaikkea tuo innostunut, sydämmeen
-tähtäävä parannussaarna teki valtaavan vaikutuksen lukemattomiin.
-Moni heräsi synnin unesta todistukseksi, että tuo omituinen
-parannussaarnaaja kaiken eksytyksen uhallakin oli elon Herran
-viinimäkeensä lähettämä työmies. Jo v. 1210 oli Fransiskus koonnut
-ympärilleen 11 oppilasta, joiden joukossa oli yksi pappikin. Hän
-lähetti heidät, Herran esimerkkiä noudattaen, kaksittain maailmaan
-julistamaan ihmisille pelastuksen sanomaa. Heidän ohjesääntönsä oli
-yhtä yksinkertainen kuin se oli tarkkaan noudatettava. Se vaati
-_puhtautta, kuuliaisuutta_ ja _köyhyyttä_. Etenkin terotti Fransiskus
-munkeillensa viimmemainittua määräystä, pitäen sitä perustamansa
-munkkikunnan perustuksena ja voimana. "Palatsista on vaikeampi päästä
-taivaasen kuin mökistä. _Alastonna_ tulee sinun heittäytyä Vapahtajan
-syliin" lausui hän. Eräs toinen hänen todistuksensa kuuluu: "Jumalan
-Pojan kautta, joka meidän tähtemme tuli köyhäksi, on köyhyys tullut
-kuninkaalliseksi avuksi, valittujen leimaksi. Köyhä ihminen on
-Kristuksen kuva; joka köyhää soimaa, hän pilkkaa Kristusta. Köyhyys
-on munkkiyhdistyksen perustus. Jos munkit luopuvat köyhyyden
-vaatimuksista, kukistuu koko yhdistys".
-
-Fransiskus on virittänyt uuden aatteen munkkilaisuuden historiassa.
-Kieltäen maailman, olivat munkit siihen asti eläneet erikseen muista
-ihmisistä, hankkien itselleen elatusta viljelemällä luostareinsa
-maita. "Ulos maailmaan" kuului Fransiskuksen kehotus, ja hänen
-munkkiensa saarna kaikui ennen pitkää kristikunnan kaikissa maissa.
-Mutta Fransiskanit eivät saaneet omistaa _mitään_; minkä elatukseen
-tarvitsivat, tuli heidän kerjäämällä hankkia.
-
-Y. 1210 saapui Fransiskus pienen seuransa kera Roomaan, saadakseen
-paavin vahvistusta perustamansa munkkiyhdistyksen säännöille.
-Innocentius kohteli häntä ensin hyvin kopeasti, jyrkästi kieltäytyen
-hyväksymästä hänen esitystään. Pelkäsikö tuo mahtava paavi, joka
-oli pakottanut koko kristikunnan nöyrään kuuliaisuuteen, noita
-kurjannäköisiä kerjäläisiä, jotka pyysivät saavansa saarnata
-Jumalan sanaa ihmisille? Oliko hänen syytä olettaa, että he
-Valduslaisten tapaan vastustaisivat kirkkoa ja paavikuntaa?
-Fransiskuksen munkkisäännöissä oli määräys, joka riitti kumoamaan
-kaikki senkaltaiset epäilykset. Hän velvoitti nim. Munkkinsa
-uskolliseen kuuliaisuuteen kirkolle sekä sen määräämän opin
-ehdottomaan noudantaan. Hän vaati heitä jyrkästi vastustamaan
-kaikkea harhaoppisuutta, sitoen heidät lujilla siteillä katoliseen
-kirkkoon. Kirkkohistoria todistaakin, että harhaoppisuus väheni ja
-katolilaisuuden aate juurtui syvempään ihmisten sydämmiin kaikkialla,
-missä nämä munkit vain liikkuivat. Ei Innocentiuskaan heitä pelännyt,
-jos kohta se epäluulo, että kirkkoa vastustava henki, jonka vaikutus
-jo siihen aikaan siellä täällä ilmaantui, Fransiskaneinkin kautta
-pääsisi vaikuttamaan kansan syvissä riveissä, alussa häntä arvelutti.
-Silminnähtävästi ei häntä miellyttänyt Fransiskuksen kurjan halpa
-ulkomuoto, ja mitä uuden munkkikunnan sääntöihin tulee, piti hän
-niitä luonnottoman ankarina; niiden noudattaminen oli hänestä
-mahdotonta. Vihdoin hän kuitenkin antoi Fransiskaneille luvan
-saarnata. Heidän tuli vain joka paikassa, minne saapuivat, papistolta
-pyytää lupaa, ennenkuin saisivat esiintyä. Vaikkei Fransiskus vielä
-saanut vahvistusta säännöilleen, huomasi hän selvästi, että paavin
-mieli oli muuttunut. "Menkäät" -- niin lausui Innocentius nim.,
-jättäessään hyvästi Fransiskaneille -- "saarnatkaat parannusta. Jos
-Jumalan armo lisää lukuanne, niin ilmoittakaat se meille; siinä
-tapauksessa myönnämme teille enemmän".
-
-Lisääntymistään lisääntyi Fransiskanein luku, ja valtaava oli heidän
-vaikutuksensa katolisen kirkon palveluksessa, Etenkin oli perustajan
-esiintyminen omiaan herättämään ihmisiä välinpitämättömyyden unesta.
-Fransiskuksesta löytyy mitä kummallisimpia kertomuksia, joiden
-todenperäisyyteen emme suinkaan saa ehdottomasti luottaa, koska
-legendat ovat hänen elämäkertaansa ylinmäärin koristaneet. Vaan
-löytyypä paljon tosikertomuksiakin, ja nämä osottavat selvään, ettei
-hän suinkaan ollut mikään tavallinen mies, vaan yksi niitä, jotka
-todellakin ansaitsevat huomiotamme. Fransiskus oli harvinaisen
-runollinen henkilö. Itse hänen elämäkertansa heikkoihin puoliin,
-jotka monesti tekevät hänen esiintymisensä naurettavaksikin, painaa
-viehättävä, sydämmeemme vaikuttava runollisuus sovittavan leimansa,
-ohjaten ajatuksemme jokapäiväisen elämän pienistä oloista aatteiden
-yli-ilmoille. Joka näki hänen säteilevät silmänsä ja älysi mikä
-niille tuon omituisen loiston antoi, hän ei inhonnut Fransiskuksen
-ruokotonta ulkomuotoa, ei tuota pitkää, takkuista partaa eikä hänen
-kalpeita, kärsimisistä rujostuneita kasvojaan eikä halveksinut hän
-miehen ryysyistä ja likasta munkkipukua. [Fransiskanit käyttivät
-harmaata pukua, johon oli liitetty niskassa riippuva päähine. Vyön
-verosta käyttivät he köydenpäätä. Jalat olivat paljaat. Mallin sai
-Fransiskus Assisin seudun paimenilta, joiden puku oli semmoinen.]
-Päinvastoin oli hän altis kunnioittaen palvelemaan tuota "pyhää"
-miestä, jonka innostuneet sanat polttavan tulen tavoin tunkeutuivat
-sydämmeen, vaatien valtaavalla voimallaan sanankuulijoita kieltämään
-itsensä ja pyhittämään elämänsä Jumalalle. Vielä voimallisemmin
-kuin sanoillaan, jotka hänen kyyneleensä monesti keskeyttivät,
-saarnasi Fransiskus hurskaalla elämällään surutonta maailmaa vastaan.
-Yksinäisyyteen vetäytyi hän kernaasti, vaan ei hän silti yksinänsä
-ollut. Semmoisina hetkinä hän puhutteli Jumalaa ja pyhimyksiä, ja
-harrasta oli hänen rukouksensa. Monet yöt hän tällä tavoin vietti,
-antaen hehkuvalle mielikuvitukselleen rajattoman vallan, luoden
-itselleen jos kuinka autuaallisia hetkiä. Tällä tavoin harjaantui hän
-valittamatta kiduttamaan ruumistansa mitä luonnottomimmalla tavalla,
-vieläpä pitämään kituvan ruumiinsa tuskia nautintonakin. Näin eksyi
-Fransiskuksen hehkuva rakkaus, joka ei pitänyt mitään uhria liika
-suurena, keski-ajan pimeyden pettämänä, arveluttavan väärälle
-uralle. Mutta miten pimeä yö olikaan ja kuinka vaarallinen hänen
-erehdyksensä, ei sammunut tuo hänen palava rakkautensa Jumalaan ja
-lähimmäiseen, joka on lain ydin. Herra itse oli sen sytyttänyt ja Hän
-tahtoi sitä myös varjella haaksirikkoon joutumasta maailman tohinassa
-ja eksytysten aavalla merellä.
-
-Perustettuaan useita luostaria Italiassa ja jätettyään munkkikuntansa
-johdannon _Elias_ nimiselle veljelle, lähti Fransiskus v. 1219
-muutaman munkin seuraamana matkalle itämaihin julistaaksensa
-pelastuksen sanomaa pakanoillekin. Muut tahtoivat miekalla taistella
-"uskottomia" vastaan, Fransiskuksen lämmin sydän paloi rakkaudesta
-heihin. Egyptissä joutui hän sultaani Malek al Kamelin vangiksi, vaan
-hänen sanansa: "en tule ihmisten, vaan Jumalan lähettämänä näyttämään
-sinulle ja kansallesi autuuden tietä" sekä hänen muutenkin jalo
-käytöksensä tekivät sultaaniin syvän vaikutuksen, ja Fransiskus sai
-vapaasti jatkaa matkaansa. Muuten on tämä kronikan kertoma retki mitä
-yksityisseikkoihin tulee, niin epäluotettava, ettei kirkkohistoria
-siitä sen enempää kerro.
-
-Palattuaan kotia, sai Fransiskus kuulla, että eripuraisuuden
-myrkyllinen siemen oli itämässä hänen munkkikunnassaan. Sen
-oli kylvänyt yllämainittu Elias, joka oli koettanut lieventää
-munkkikunnan ankaria sääntöjä. Etenkin tahtoi hän myöntää veljille
-maallista omaisuutta. Vastustajain johtajana oli _Antonius Paduasta_,
-joka saarnaajana oli saavuttanut äärettömän maineen ja jyrkästi vaati
-Fransiskuksen sääntöjen noudattamista, semminkin ehdotonta köyhyyttä
-koskevaa määräystä tahtoi hän säilytettäväksi. Fransiskus erotti
-Eliaksen yhdistyksestä, vaan sopi ennen kuolemaansa hänen kanssaan.
-Ajan höltynyt kuri, joka kaikkialla pyrki vallalle uskonnollisellakin
-alalla, valmisti kuitenkin ennen pitkää sijaa Eliaksen mielipiteille
-Fransiskaneinkin keskuudessa, etenkin kun paavitkin edustivat samaa
-katsantotapaa. Seuraus oli, että Fransiskanein luostarit, jotka
-tuon vaatimattoman perustajan määräyksen mukaan alussa olivat
-halpoja, mökin tapaisia rakennuksia, pian kasvoivat hyvinkin
-komeiksi ylöllisyyden kodeiksi. Tuota tarkkaa määräystä ehdottomasta
-köyhyydestä oli helppo kiertää. Luostari -- niin arveltiin -- sai
-olla rikas, kun vain sen asukkaat olivat köyhät.
-
-Monta kertaa koetti Fransiskus turhaan saada paavin vahvistusta
-säännöilleen. Niitä pidettiin liika ankarina. Vasta _Honorius III_
-vahvisti Fransiskanein munkkikunnan v. 1223. Perustuskirjassa
-sanotaan nimenomaan, etteivät munkit millään ehdolla saisi
-vastaanottaa rahoja eivätkä mitään omistaa, jota paitse heitä
-velvoitetaan kuuliaisuuteen paaville. Sillä välin oli munkkikunta
-jo levinnyt useihin maihin. Paitse Italiassa omisti se jo siihen
-aikaan luostareita Espanjassa. Franskassa, Kreikassa, Englannissa ja
-Unkarissa, ja v. 1220 päätti munkkikunnan yleinen kokous Roomassa
-lähettää saarnaajia Syyriaan, Egyptiin ja Airikaan.
-
-Miten taipuvainen ajanhenki oli kannattamaan Fransiskuksen aatetta,
-näemme siitäkin, että jo v. 1213 syntyi _nunnayhdistyskin_, joka
-oli järjestetty _kerjäläismunkkien_ [Tällä nimellä kutsuttiin niitä
-munkkeja, jotka sitoutuivat elämään almuista. Niinkuin vasta saamme
-nähdä, syntyi samaan aikaan muitakin semmoisia munkkiyhdistyksiä.]
-Ohjesääntöjen mukaan. Eräs rikas 18-vuotias neiti Italiasta -- hänen
-nimensä oli _Klara_ -- joka oli tunnettu kauneudestaan, päätti nim.
-Jättää hyvästi maailmalle ja rikkaalle kodilleen pyhittääksensä
-elämänsä Herralle ja edistääksensä Hänen valtakuntaansa. Klaran
-esimerkin viehättäminä ja omantunnon rauhaa kaivaten, kokoontui hänen
-luoksensa muitakin naisia. Ennen pitkää muodostivat nämä pienen
-_kerjäläis-nunnayhdistyksen_, jonka johtajattareksi Klara rupesi. He
-ovat kirkkohistoriassa tunnetut nimellä _Klaralais-nunnat_. Asettuen
-Fransiskuksen ylitarkastuksen alle, sai tämä nunnayhdistys häneltä
-vahvistuksen säännöilleen (1224).
-
-Fransiskuksen tarkka silmä huomasi pian, etteivät kaikki, jotka
-pyrkivät hänen munkkikuntaansa, suinkaan ajanpitkään olisi alttiit
-noudattamaan hänen sääntöjään. Näitä kaikkia varoitti hän luopumasta
-omaisuudestaan, yhteiskunnasta ja perhe-elämästä, kehottaen heitä
-vain määräaikoina pukeutumaan katumuspukuun sekä muuten laikkaan
-noudattamaan hartautta ja tosi kristillisyyttä. Tällä tavoin syntyi
-hänen vaikutuksestaan maailman ja varsinaisen munkkikunnan välillä
-toimiva liitto, joka viritti sekin uutta elinvoimaa kuolleisiin
-ulkomuotoihin jähmettyneesen kirkkoon. Se on tunnettu nimellä
-_Tertiarein_ yhdistys.
-
-Jo varhain alkoivat Fransiskuksen puutteesta ja alituisista
-kidutuksista riutuneet voimat uupua. Niitä kulutti sitä paitse
-mielikuvituksen hehkuva tuli, jonka uhriksi hän yhä innokkaammin
-antautui. Fransiskus eli täydestä sydämmestä tuota keski-ajan
-omituisen runollista uskonnollista elämää, joka, vieraana raittiin,
-Jumalan sanan määräämän totuuden vaatimuksille, ei älyä, että
-Herra itse tahtoo määrätä jokaisen kristityn ristin ja itse sen
-kantamiseen voimaa antaa. Fransiskus rukoili ja rukoili hartaasti,
-hän sepitti hengellisiä runoja, liikkui mielikuvituksessaan
-henkimaailman yli-ilmoissa; kaikki, aurinko, kuu, tähdet, eläimet,
-puut olivat hänestä hengen salaperäisiä ilmiöitä, joiden kanssa hän
-oli likeisesti sukua. Mutta miten lähellä hänestä Jumala olikin
-ja miten hänen sydämmensä riemuitsikin tuossa luulossa, oli hän
-kuitenkin kaukana totuuden oikeasta tunnosta. "Hän oli muukalainen
-ja vieras Herran tykönä, niinkuin kaikki hänen esi-isänsä", joiden
-eksynyt lapsi hän oli. Älkäämme silti häntä tuomitko. Jumala
-katsoo sydämmeen, ja Fransiskuksen sydän paloi rakkaudesta Häneen.
-Joka Jumalan sanan valossa tarkemmin tutkii tämän merkillisen
-miehen elämänvaiheita, hän ei voi muuta ajatella. Kernaasti
-unohtukoot Fransiskuksen taikauskoisen ajan väitteet, että hänen
-jaloissaan ja käsissään nähtiin ristiinnaulitun Herran merkit,
-jommoisilla kertomuksilla katolinen kirkko monesti on koettanut
-todistaa "pyhimysten" erinomaista pyhyyttä: mutta kirkkohistorian
-todistus hänen sydämmensä uhraavaisesta rakkaudesta, joka "kaikki
-uskoi, kaikki toivoi, kaikki kärsi, eikä koskaan väsynyt", ei ole
-milloinkaan unohtuva.
-
-Fransiskus kuoli 45 vuoden ikäisenä v. 1226. Hän oli saapunut
-Portiunkulakirkkoon rukoilemaan, että "sisarensa", kuolema, tulisi.
-Hänen kuihtuneita jäseniään peitti erään veljen puku. Vielä
-kuollessaankin saarnasi hän köyhyydestä.
-
-Fransiskanein munkkikunta on merkillinen ilmiö kirkkohistoriassa,
-niinkuin sen perustajakin epäilemättä on keski-ajan huomattavimpia
-henkilöitä. Herätyssaarnallaan ovat he vaikuttaneet arvaamattoman
-paljon hyvää aikana, jolloin kirkon hengellinen elämä oli kokonaan
-kuolla. Kuuluisin kaikista Fransiskanein lukuisista saarnaajista
-oli _Bertold Regensburgista_ (k. 1272). Häntä kuulemaan kokoontui
-monesti kymmeniä tuhansia ihmisiä. Hänen saarnansa, joista muutamia
-on säilynyt, olivatkin monessa suhteessa ihmeteltävän etevät.
-
-Mutta ennen pitkää paljasti Fransiskanein munkkikunta maailman
-nähtäväksi ja pilkattavaksi sen turmeluksen hedelmiä, joiden siemenet
-jo alusta alkaen olivat itäneet sen helmassa. Ei tiennyt "pyhä"
-Fransiskus, kuinka turmeltunut ihmissydän on!
-
-Pukunsa tähden olivat Fransiskanit tunnetut nimellä _"harmajat
-veljet"_; vaatimattomuuden osotteeksi käyttivät he itse niinenään
-_"pienemmät veljet"_. Tavattoman nopeasti kasvoi tämä munkkikunta,
-Jo kolmannentoista vuosisadan loppupuolella omisti se noin 8,000
-luostaria ja siihen kuului 200,000 munkkia.
-
-
-
-
-XVI.
-
-Albigensilais-sodan loppu. Toulousen kirkolliskokous (1229).
-Dominikanit.
-
-
-    -- teidän kätenne ovat saastutetut verellä, ja teidän sormenne
-    vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, ja teidän kielenne
-    latelevat vääryyttä.
-
-    Ei ole yhtään, joka saarnaa vanhurskautta eli tuomitsee
-    uskollisesti. Turhuuteen luotetaan ja puhutaan kelpaamattomia;
-    onnettomuudesta ovat he raskaat ja, synnyttävät tuskan.
-    Jes. 59: 3-4.
-
-Neljäs lateraanikokous määräsi Simon Montfortilaisen Albigensein
-maan omistajaksi. Lukemattomain onnettomain verellä ja kyynelillä
-oli tämä omistusoikeus ostettu, vaan ei hän vieläkään saanut sitä
-rauhassa nauttia. Kirkko oli päättänyt kerrassaan sammuttaa sen
-tulen, jonka Valduslaiset ja heihin liittyneet uskonsankarit olivat
-virittäneet Etelä-Franskassa. Ristiretkeä jatkettiin. Sitä johti
-yhä edelleen Montfortin verinen kreivi. Mutta Raimundinkin lippujen
-alle kokoontui sotilaita; viimmeiseen asti tahtoivat Albigensit
-puolustaa uskoansa. Simonin sotajoukko karkoitettiin Toulousesta
-ja hän itse sai surmansa kaupungin edustalla. Mutta vähän sen
-jälkeen kuoli urhoollinen Raimundkin, eikä voinut hänen poikansa
-asemaansa säilyttää. Franskan kuningas _Ludvig VIII_, joka halvasta
-voitonhimosta otti toimittaaksensa kirkon verituomion, valloitti
-_Avignonin_ (1226), ja kun hän saapui Toulousen edustalle, luopui
-toivoton nuori _Raimund_ vastustuksesta, luovuttaen maansa Franskan
-kruunulle, Kaupunki toisen perästä antautui; Albigenseista pakenivat
-toiset Italiaan, toiset kääntyivät pakosta katoliseen uskoon, toiset
-taas koettivat salaa yhä edelleen palvella Jumalaa Valduslaisten
-opetuksen mukaan. Mutta löytyipä paljon niitäkin, jotka kärsimisiä ja
-kuolemaa pelkäämättä uskonsankareina ylistivät Herraa vankiloissa,
-mestauslavoilla ja rovioilla. Vasta v. 1229 päättyi tämä verinen
-sota. Sitä oli kestänyt 20 vuotta! Katolinen kirkko pystytti lippunsa
-Albigensein hävitetyssä maassa, joka nyt oli autiona erämaana. Mutta
-noiden lukemattomani uskonsankarein veri huusi kostoa paavikunnalle
-ja totuuden sortajille. Ei kuullut turmeltunut kirkko sitä huutoa,
-mutta Herra kuuli sen. Koston päivä oli tuleva.
-
-Jo neljäs lateraanikokous laati sääntöjä, joista nuo julmat
-_inkvisitsiooni-oikeustot_ ennen pitkää saivat alkunsa. V. 1229
-_Toulousessa_ pidetyssä _kirkolliskokouksessa_ määrättiin asia
-tarkemmin. Tuskin on katolinen kirkko milloinkaan pahemmin
-tahrannut mainettaan kuin tässä tilaisuudessa. Ei siinä kylliksi,
-että kaikki kansan kielellä löytyvät raamatut päätettiin
-poltettaviksi ja maallikkoja ankarasti kiellettiin lukemasta
-kirjojen kirjaa: Toulousen kokous on myöskin perustanut järjestetyn
-_inkvisitsioonilaitoksen_ "harhaoppisuuden" hävittämiseksi. Se nim.
-Päätti, että joka pitäjän piispan tuli asettaa vakituinen toimikunta,
-jonka tehtävänä oli "harhaoppisten" etsiminen ja oikeuden eteen
-vetäminen. Jokaiseen tämmöiseen toimikuntaan määrättiin kuuluviksi
-yksi pappi ja muutamia vannotettuja miehiä.
-
-Mutta kaikkien inkvisitsioonin väkivaltaisuuksien uhallakin, ja
-vaikka kirkko tarkkaan piti huolta siitä, etteivät totuuden sorretut
-puolustajat saisi ravintoa sieluilleen Jumalan erehtymättömästä
-sanasta, ei Valduslaisten virittämä tuli milloinkaan kokonaan
-sammunut. Franskan ja Italian välisessä vuoristossa säilyi pieniä
-valduslaisia seurakuntia kautta vuosisatojen, ja ken arvaa,
-kuinka suuri heidän osuutensa on tuossa _vastustamattomassa_
-herätyshuudossa, joka uuden ajan koittaessa saa paavikunnan
-perustukset horjumaan? Sitä totuutta, jonka perustuksena on Jumalan
-sana ja kallio Jesus Kristus, ei voi kukaan masentaa. Turhaan
-koettavat maailman myrskyt, turhaan helvetin portit sitä kukistaa.
-
-Kun eivät piispat kirkon johtavaan vallanpitäjäin mielestä kylliksi
-ankarasti vainonneet harhaoppisia, tehtiin inkvisitsioonin
-suhteen muutoksia. V. 1232 asetti paavi _Gregorius IX_ uudet
-inkvisitsiooni-oikeustot. Näiden oikeustojen jäsenten tuli paavin
-nimessä vangita jokainen epäluulonalainen henkilö, kidutuksilla
-pakottaa häntä tunnustamaan harhaoppinsa sekä polttaa tällä tavoin
-syylliseksi tuomittu roviolla. Maallinen oikeus oli auttava tuomion
-toimeenpanemista. Tämä kauhea valta uskottiin Dominikanimunkeille,
-jotka hoitivat sitä säälimättömällä julmuudella. Emme siis väärin
-kohtele tätä uutta munkkikuntaa, jos kerromme sen synnystä yhteydessä
-niiden veristen muistojen kanssa, joita tässä luvussa olemme
-silmäilleet.
-
-Dominikanein munkkikunnan perustaja on espanjalainen _Dominikus
-Guzman_. Hänen vanhempansa määräsivät hänen varhain "hengellistä
-säätyä" varten ja antoivat hänelle hyvän kasvatuksen. Jo nuorena
-oli Dominikus hyvin ankara itseänsä kohtaan. Köyhille oli hän
-armelias. Päätettyään opintonsa, aikoi hän ruveta Cistersiensein
-munkkikunnan jäseneksi, mutta samaan aikaan kutsui _Osman_ piispa
-_Diego_ hänen tuomiokapitulinsa jäseneksi. Dominikus antoi vihkiä
-itsensä papiksi ja vastaanotti tämän viran. Muutamia vuosia myöhemmin
-tapaamme hänen piispansa seurassa matkoilla Etelä-Franskassa (1204).
-Katolisen kirkon surkea tila ja "harhaoppisten" yhä kasvava luku
-koski syvästi häneen. Oi, jos olisi hän laskenut totuuden sanan, joka
-tällä matkalla kaikkialla oli hänelle tarjona, sydämmeensä, sillä
-tuo oli ratkaisun aika hänen elämässään! Mutta hän tukki korvansa
-sen ääneltä ja eksyi kauas rauhan tieltä. Montpellierin kaupungissa
-tapasi Dominikus muutamia Cistersiensimunkkia, jotka olivat sinne
-saapuneet Diegon kanssa keskustelemaan, mihin toimiin kirkon tulisi
-ryhtyä "harhaoppisten" kääntämistä varten. "Te kuljette" lausui
-hän "hevosilla, jotka kantavat vaatteenne ja ruokanne; sentähden
-vastustavat harhaoppiset teidän saarnaanne, lausuen: katsokaat,
-miten nuo ritarit saarnaavat Kristuksesta, Hänestä, joka matkusti
-jalkasin, huomatkaat, miten nuo rikkaat herrat kunnioittavat
-köyhiä ja ylenkatsottuja! Jos tahdotte nähdä työnne hedelmiä, niin
-täytyy teidän luopua kaikesta prameudesta ja apostolein tavoin
-kulkea seudusta toiseen halvissa vaatteissa ja avojaloin. Jos niin
-tekisitte, niin tekin saarnallanne jotakin vaikuttaisitte". Siitä
-hetkestä alkaen alkoi Dominikus harjoittaa ankaraa itsensäkidutusta,
-valiten monesti leposijakseen jonkun kirkon kovan kivilaattian. Hänen
-ihanteensa oli ankara munkkielämä. Päätettyään jäädä Etelä-Franskaan
-saarnaamaan eriuskolaisia vastaan, muodosti hän jonkun ajan kuluttua
-muutamien ystäväin kera pienen munkkiyhdistyksen, jolle muutamat
-Toulousen varakkaat lahjoittivat kaupungin lähellä olevan talon.
-Mutta tänne ei Dominikus kuitenkaan jäänyt, hän lähti katsomaan
-tuon verisen taistelun vaiheita, seuraten saarnaajana Simon
-Montfortilaisen sotajoukkoa. Mutta saarnaajasta tuli ennen pitkää
-inkvisitori: Dominikus tutki harhaoppisuudesta syytettyjä, tuomitsi
-heitä kuolemaan ja valvoi tarkkaan tuomion toimeenpanemista. Hän on
-astunut veriselle tielle, jolta hän ei enää palaja!
-
-Kuten tiedämme, ei ollut Innocentius III halukas vahvistamaan
-Fransiskuksen munkkikunnan sääntöjä. Epäilemättä olisi hän kieltäynyt
-suostumasta Dominikuksenkin tuumaan perustaa munkkiyhdistys, ellei
-Anjoun piispa _Fulko_, joka säälimättä vainosi Albigensilaisia,
-innokkaasti olisi sitä kannattanut. Paavi suostui ehdotukseen,
-vaan vasta Honorius III antoi _Dominikanein munkkikunnalle_
-vahvistuskirjan (1216). Ankara itsensäkieltäminen, köyhyys,
-paastoominen ja vaitioleminen olivat sääntöjen päämääräykset.
-
-Jos toisiinsa vertaamme nämä molemmat kuuluisimmat
-kerjäläis-munkkikunnat, jotka niin tehokkaasti ottivat osaa kirkon
-vaiheisiin keski-ajan loppupuolella, ilmaantuu jo niiden synnyssä
-suuri erotus. Perustajain aivan erinkaltainen luonne painaa
-kumpaankin omituisen leiman. Fransiskus oli lempeä, runollinen
-henkilö, tunteiden mies kokonaan; Dominikus synkänluontoinen,
-miettivä, kova. Edellisen silmät säteilivät mielikuvituksen
-haaveksivaa toivoa, viimmemainitun katseessa kuvastui jääkylmä järki.
-Jo varhain ilmaantui Fransiskaneissa taipumusta kevytmielisyyteen
-ja harhaoppisuuteen. Dominikanein huomattavin ominaisuus oli
-julma suvaitsemattomuus. Vaikka vakuuttivat taistelevansa saman
-aatteen toteuttamista varten, vaikka katolisen uskon levittäminen
-ja harhaoppisuuden vastustaminen oli kummankin silmämääränä,
-huomaamme jo varhain kateutta heidän välillään, ja siitä syntyvä
-eripuraisuus synnyttää ennen pitkää kiivaita riitoja itse uskonnon
-pääkysymyksistä. Eivät voineet kerjäläismunkit uudistaa kristikuntaa,
-ne päinvastoin paljastivat vuosi vuodelta sen paheita mitä
-selvimmällä tavalla.
-
-Sekä Fransiskanit että Dominikanit saavuttivat etenkin saarnaajina
-ja rippi-isinä tavattoman suuren maineen. Edelliset, jotka olivat
-maallikoita, vaikuttivat pääasiallisesti kansan syvissä riveissä,
-viimmemainitut sitä vastoin ylhäisissä säädyissä. Mutta muillakin
-aloilla saavuttivat he tavattoman suuren maineen ja vallan. Saarna,
-katumus, ruhtinasten opetus, kansojen johdatus, ulkonainen ja
-sisäinen lähetystoimi oli kolmannellatoista vuosisadalla suurimmaksi
-osaksi heidän, hallussaan. Moni heistä sai etevän sijan tiedemiesten
-riveissä, moni hallitsi paavina maailmaa. Mutta sannalle he
-rakensivat, ja lukemattomat veripunaiset synnit tahraavat heidän
-nimeänsä kirkkohistorian lehdillä. Olemme jo viitanneet näihin
-synteihin; tulevien aikojen vaiheet ilmaisevat niitä vielä selvemmin.
-
-Näistä munkkikunnista kertoessamme, emme saa unohtaa _Augustinuksen_
-munkkiyhdistystä, joka myöskin oli sitounut noudattamaan
-kerjäläismunkkien elämäntapaa, Se perustettiin myöhemmin, vasta v.
-1256, on siitä merkillinen, että Luther kuului siihen.
-
-
-
-
-XVII.
-
-Thüringin kreivitär Elisabet.
-
-
-    Autuaat ovat laupiaat; sillä he saavat laupiuden. Math. 5: 7.
-
-Historia ei aina liiku julkisen elämän alalla, tarkastaen ainoastaan
-noita suuria, silmäänpistäviä tapahtumia, jotka herättävät
-ajattelemattomienkin huomioa; se kuvaa joskus yksityisen elämänkin
-näennäisesti vähäpätöisiä ilmiöitä, ikäänkuin kehottaen meitä hetken
-levähtämään kodin lämmittävän lieden ääressä. Älkäämme ylönkatsoko
-näitä historian meluavan taistelun riehussa meille tarjoomia
-hiljaisia lepopaikkoja, sillä niihin poikkeeminen ei suinkaan ole
-arvotonta. Tuon hiljaisen kotilieden valossa näemme monen jalon
-henkilön, jonka nimen aikakirjat ovat säilyttäneet, vaikka hän
-ei liikkunut julkisen elämän meluavalla näyttämöllä. Moni harras
-rukoilija, moni hurskas äiti ja tosi kristitty neitsy, jonka sydän
-vuosisatoja sitten lakkasi tykkimästä, lähestyy meitä muinaisuuden
-hämärästä, kertoen meille elämänsä vaiheet, kuvaten samalla sitä
-aikaa, joka niihin leimansa painoi. Keski-aika ei suinkaan ole köyhä
-tämmöisistä henkilöistä. Esimerkiksi mainittakoon tässä ainoastaan
-yksi noista monista jaloista naisista, jotka kodin syrjäisissä
-oloissa ovat edistäneet Jumalan valtakuntaa: _Thüringin kreivitär
-Elisabet_.
-
-Tämä merkillinen nainen, joka oli Unkarin kuninkaan _Andreas II:sen_
-tytär, syntyi Pressburgissa v. 1207. Jo neljän vuoden ikäisenä täytyi
-hänen jättää hyvästi lapsuutensa kodille, sillä hän oli kihlattu
-Thüringin 6 vuotta häntä vanhemmalle kreiville _Ludvigille_, ja ajan
-tavan mukaan oli Elisabet kasvatettava ylkänsä kodissa. Varhain
-täytyi siis tuon herttaisen lapsen oppia itsensäkieltämisen vaikeaa
-läksyä, ja joka vuosi kysyi häneltä tätä taitoa yhä suuremmassa
-määrässä. Thüringin hovissa elettiin kevytmielisen surutonta elämää,
-johon kaino ja alakuloinen Elisabet ei milloinkaan voinut harjaantua.
-Häntä alettiin senvuoksi katsella karsain silmin, ja nuoren kreivin
-äiti koetti kaikin tavoin saada kihlausta rikotuksi. Alituiset
-kokkapuheet, selkkaukset ja juonet ryöstivät Elisabetilta lapsuuden
-viattoman ilon ja nuoruuden toiveet. Mitä hän kärsi, sen tiesi yksin
-Herra. Hän kuuli onnettoman huokaukset ja otti hänen omakseen,
-harjoittaen häntä jo lapsuudesta tyytyväisenä vaeltamaan ristin tietä.
-
-Vuodesta 1216, jolloin Ludvigin isä, kreivi _Herman I_ kuoli, oli
-hänen leskensä koettanut saada poikaansa luopumaan tuosta ikävästä
-morsiamesta, jonka jumalanpelko ja alakuloisuus häiritsi hovin
-iloa. Nuori kreivi, joka jo isänsä kuollessa oli täysi-ikäiseksi
-julistettu, ei kuitenkaan tähän suostunut. Päivä päivältä rakastui
-hän yhä hellemmin morsiameensa, oppien häneltä tuntemaan Herraa.
-Molemmat antoivat sydämmensä Jesukselle, pyytäen Häneltä siunausta
-aivotulle avioliitolleen, jota eivät hovin juonet saaneet estetyksi.
-Se solmittiin v. 1221. Ludvig oli silloin 20, Elisabet 14 vuoden
-ikäinen.
-
-Onnellinen se avioliitto, joka solmitaan Herrassa, kun Hän yhä
-edelleen saa sitä ohjata! Monet viholliset, jotka kadehtivat Ludvigin
-ja Elisabetin onnea, koettivat jos kummoisilla kujeilla sitä sortaa,
-vaan Herra antoi heille voimaa kristillisellä mielellä kärsimään
-ja kestämään kaikki vastukset eikä sallinut epäluulon siemenen,
-jota etenkin koetettiin kylvää nuoren ruhtinaan sydämmeen, itää.
-Ennen oli Thüringin hovi tunnettu jumalattomuudesta, nyt se muuttui
-kristityksi kodiksi, levittäen siunausta ja herättäen hartautta maan
-asukkaissa. Etenkin kuuluisa on Elisabetin armeliaisuus köyhille.
-Miehensä suostumuksella kannatti hän Tertiarein yhdistystä sekä
-perusti _Eisenachiin_ fransiskaniluostarin, joka oli ensimmäisiä
-Saksassa. Samassa kaupungissa syntyi hänen toimestaan myöskin
-armeliaisuuslaitos köyhiä sairaita varten. Unohtaen ylhäisen
-säätynsä, kävi Elisabet itse sairasten luona, lieventäen heidän
-tuskiaan ja vuodattaen lohdutuksen öljyä heidän sydämmensä
-haavoihin. Ei niin kurjaa köyhää, että hän olisi epäillyt astua
-hänen likaiseen mökkiinsä, eikä niin inhottavaa tautia, että hän
-sitä olisi kammoksunut. Eikä ollut tuo teeskenneltyä nöyryyttä,
-se oli sydämmen rakkautta, Kristuksen rakkautta. Monesti pilkkasi
-maailma häntä, vaan tuo ei häntä epäilyttänyt, sillä hän palveli
-Herraa. -- Jos kaikki ruhtinattaret, luopuen maailman syntisistä
-huveista, tällä tavoin olisivat käyttäneet tavaransa, niin olisivat
-lukemattomat tuskan katkerat kyynelet muuttuneet ilonkyyneleiksi,
-monet kamalat kostonhuudot vaienneet ja antaneet sijaa siunauksille
-ja Herran kiitokselle. Suuri on kristillisen rakkauden voima. Se
-estää arvaamattomat onnettomuudet. Ja "autuaat ovat laupiaat, sillä
-he saavat laupiuden".
-
-V. 1227 kohtasi Elisabetia kova isku. Hänen rakas puolisonsa, joka
-oli lähtenyt ristiretkelle Palestinaan, kuoli nim. Saavuttuaan
-Apuliaan. Suruun vaipuneen ruhtinattaren viholliset saivat nyt
-täyden vallan. He karkottivat Elisabetin pois hovista, kieltäen
-häneltä suojan Eisenachin vaivaislaitoksessakin, ja kerjäläisenä
-täytyi onnettoman etsiä suojapaikkaa mistä sai. Semmoisen tarjosi
-turvattomalle ruhtinattarelle hänen enonsa Bambergin piispa
-_Ekbert_, vaan uudet koetukset odottivat Elisabetia hänen kodissaan.
-Ekbert koetti nim. Pakottaa nuorta sukulaistaan menemään uuteen
-avioliittoon, ja paljon täytyi tuon tuskista uupuvan kärsiä,
-ennenkuin sai enonsa luopumaan tästä tuumasta. Mutta ihmeellisesti
-kesti hän tässäkin taistelussa, tyytyen Herran ihmeelliseen
-kuljetukseen. Ei valittanut hän toivotonna silloinkaan, kun
-Ludvigin maatuva ruumis tuotiin kotia. Kirstu asetettiin Bambergin
-tuomiokirkkoon, ja polvistuen sen ääressä rukoili Elisabet
-turvallisesti, uskoen puolisonsa ja itsensä Herran armon turviin.
-Jumala oli hänen sydäntänsä suurempi!
-
-Jo v. 1225 oli _Konrad Marburgista_ päässyt Thüringin hovin
-rippi-isäksi, ja hänelle oli Ludvig Elisabetin pyynnöstä, lähtiessään
-tuolle viimmeiselle retkelleen, uskonut puolisonsa. Konrad oli
-etevä saarnaaja, oppinut, lahjakas mies, vaan samalla säälimätön,
-suvaitsematon ja luonnottoman kova. Yksityisessä elämässään oli
-hän nuhteeton ja itseänsä kohtaan ankara. Sydämmestään rakastaen
-katolista kirkkoa ja pyrkien parhaan ymmärryksensä mukaan valvomaan
-sen etua, oli hän vastaanottanut inkvisitsiooniviran Saksassa. Hänen
-ihanteensa oli ankara munkkielämä, itsensäkiduttamisen piti hän
-autuuden välttämättömimpänä välikappaleena ja ehtona. Säälimätön oli
-hänen sydämmensä, rautainen hänen kätensä. Ainoastaan keski-ajan
-eksynyt katsantotapa voi kärsiä hänen julmuuksiaan, eikä sekään
-kauvan niitä kärsinyt. Hän sai surmansa salamurhaajain kädestä v.
-1233.
-
-Tämän miehen johdatettavana oli Elisabet 6 vuotta. Mitä Konrad
-vaati, sen oli hän altis täyttämään. Olihan rippi-isää ehdottomasti
-totteleminen, niinhän opetti pyhä, erehtymätön kirkko, ja mikä oli
-tämä elämä? Lyhyt vaellus surun ja murheen laaksossa ijankaikkisuutta
-kohti! Elisabetin taipumus itsensäkidutuksiin, jota haaksirikkoon
-joutuneet toiveet ja eksynyt mielikuvitus olivat kiihottamistaan
-kiihottaneet, yltyi tuon luonnottoman miehen koulussa jos mihin
-luonnottomuuksiin. Jotta ei mikään sitoisi ruhtinatarta tähän
-elämään, vaati Konrad häntä luopumaan pienistä lapsistansakin
-ja jättämään nämä muiden kasvatettaviksi. Suuri oli uhri! Tuo
-helläsydämminen äiti, joka väsymättömällä rakkaudella oli
-hoitanut maansa köyhiä orpolapsia, ei saisi enää nähdäkään omia
-lapsiaan. Mutta kirkko vaati, ja nöyränä totteli Elisabet, vaikka
-hänen sydämmensä oli särkyä surusta ja kaipuusta. Hänen ainoana
-lohdutuksenaan oli se, että hän noudatti Herran tahtoa, ja tuokin
-oli luuloa, eksytystä vain. Tuommoiseksi muuttui keski-ajan pimeinä
-vuosisatoina autuuden tie, kun eivät evankeliumin säteet päässeet
-sitä valaisemaan. Se on ihmeiden Jumalan salaisuus, että noiden
-parannusta tekeväin, kirkon lain rautaisen ikeen alle nääntyväin
-kyyneleissä vielä säteilee toivon valoa.
-
-Nuori leski ja lapseton äiti saattoi nyt maallisten huolten häntä
-estämättä tehdä parannusta Konradin neuvon mukaan. Ja kovaa oli
-tämä parannus. Säälimättä Elisabetin riutuneita voimia, vaati
-rippi-isä mitä luonnottominta itsensäkidutusta; monesti paljasti
-tuo uupuva uhri verisen selkänsä hänen ruoskittavakseen. Keski-ajan
-uskonnollisiin erehdyksiin perustuva luonnoton julmuus: ja ehdoton
-alttiiksiantavaisuus tarjosivat toisillensa kättä. Kuinka kauhea on
-valheen valta maan päällä!
-
-Pian loppuivat Elisabetin voimat. Herra vapautti hänen tämän elämän
-tuskista v. 1231. Hän oli silloin vasta 24 vuoden ikäinen. Siunaten
-korotti kirkko hänen pyhimysten joukkoon. Se oli hänen monen
-kyyneltensä ja kovien kärsimisiensä helposti maksettu maallinen
-palkka. Mutta hellemmin häntä siunasivat kaikki nuo lukemattomat
-onnettomat, joita hän oli ruokkinut, pukenut, hoitanut, ja se palkka
-oli ylhäältä, sillä siinä kuului sen Herran kiitos, jolle Elisabet
-oli neuvonut holhottiansa sydämmensä antamaan ja jota ainoata hän oli
-kehottanut heitä ylistämään.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-Gregorius IX ja Fredrik II. Viides ristiretki.
-
-
-    Senkaltaisen, viheliäisen vaivan on Jumala antanut ihmisten
-    lapsille, että he siinä itseänsä vaivaisivat. Saarn. 1: 13.
-
-Innocentius III:tta seurasi paavien istuimella lempeä ja
-hyväntahtoinen _Honorius III_ (1216-1227). Edeltäjältään oli
-hän perinyt tuon kristikunnan päättämän suuren ristiretken
-toimeenpanemisen, ja pyhän maan valloittaminen uskottomain
-käsistä näkyykin olleen hänen päähuolenaan. Paavikunnan kasvanut
-maallinen valta, johon hänkin sydämmestään oli mieltynyt, olikin
-omiaan eksyttämään häntäkin hänen edeltäjäinsä maailmallisia
-pyrintöjä kannattamaan. Saksan keisarina oli tähän aikaan
-_Fredrik II Hohenstaufi_. Äidiltään oli tämä ruhtinas perinyt
-etelämaalaisen tulisen rohkeuden ja epäluuloisuuden, isältään
-saksalaisen itsepäisyyden ja uljaan voiman. Karsain silmin katseli
-hän paavikunnan mahtavuutta, odottaen sitä hetkeä, jolloin saisi
-jatkaa tuota sukunsa jättiläistaistelua kirkon maallista valtaa
-vastaan. Mutta Honorius ei antanut hänelle tilaisuutta ryhtyä tähän
-taisteluun, jotta keisari häiritsemättä saisi valmistautua tuohon
-suureen ristiretkeen, johon hän jo aikuisemmin oli sitoutunut. Vaan
-turhaan odotti Honorius vuosi vuodelta, että Fredrik vihdoinkin
-valmistuisi. Kun hän v. 1227 kuoli, ei keisari vieläkään ollut
-täyttänyt kirkolle antamaansa lupausta. Paavin istuimelle astui
-nyt _Gregorius IX_. Hän oli silloin jo 80 vuoden ikäinen, mutta
-teräväjärkinen, voimakas ja kiivas. Innocentius III:nen aatteesen
-innostuneena, aikoi tämä mies uhrata kaikki voimansa täydentääksensä
-ja vahvistaaksensa paavin ylivaltaa kristikunnassa. Fredrik huomasi
-piankin, ettei uutta paavia ollut yhtä helppo kauniilla lupauksilla
-tyydyttää kuin Honoriusta, sillä Gregorius vaati jyrkästi häntä
-täyttämään tuota kirkolle antamaansa lupausta. Hän lähtikin matkalle
-jo samana vuonna, vaan sairastui heti kun laiva oli purjehtinut
-Brundisiumin satamasta, jonka vuoksi päätti lykätä yrityksensä
-toistaiseksi. Selityksistä huolimatta julisti Gregorius keisarin
-pannaan ja vapautti hänen alamaisensa heidän uskollisuudestaan,
-väittäen Fredrikin esteitä tekosyiksi, joilla tuo kavala viekottelija
-yhä edelleen aikoi kirkkoa pettää. Fredrik vetosi ruhtinaisiin,
-joille hän katkerilla sanoilla valitti paavin röyhkeyttä. Kuvattuaan
-kirkon menetystapaa, päätti hän kirjeensä näillä sanoilla: "Siten
-Rooma menettelee, sen tiedän omasta kokemuksesta. Kavalien sanojen
-takana, joissa on hunajaa ja öljyä, piileilee kauhea veren-imijä;
-nimittäen itseään äidiksi, kohtelee kirkko minua äitipuolen tavoin.
-Kun viholliset ja uskottomat hätyyttävät Roomaa, ryhtyy keisari
-aseisiin, tietäen mitä hänen virkansa ja kunniansa häneltä vaativat,
-mutta mitä me teemme, kristikunnan isän, Pietarin jälkeisen,
-Kristuksen maaherran meitä hätyyttäessä?"
-
-Paavin kirouksesta huolimatta lähti Fredrik aivotulle ristiretkelle
-v. 1228. Hänen onnistui aikaansaada 10 vuotinen aselepo uskottomain
-kanssa. Mutta kun voittaja saapui pyhän haudan kirkkoon, ei ainoakaan
-pappi siunaten astunut häntä kohtaan, ei mitään jumalanpalvelusta
-toimitettu, äänetön hiljaisuus kaikkialla! Fredrikhän oli
-kirkonkirouksen alainen, ken olisi tahtonut häntä ystävänä
-lähestyä? Kun hän sitten palasi kotia, oli Apulian väestö paavin
-yllyttämänä nostanut kapinan häntä vastaan. Uusia vaikeuksia vain
-oli ristiretki hänelle tuottanut. "Kirottu olkoon rauha Kristuksen
-ja Belialin välillä" oli Gregorius lausunut, kuultuaan keisarin
-verraten onnellisista toimista itämaissa. Seuraavana vuonna solmivat
-nuo mahtavat viholliset kyllä rauhan, vaan heidän sydämmissään
-kyti leppymätön viha. Uudet rettelöt rikkoivat muutamien vuosien
-kuluttua tuon heikon ystävyydenliiton: v. 1239 julisti Gregorius
-jälleen Fredrikin pannaan. Kaikki viittaa yhä selvemmin siihen,
-ettei taistelu voi loppua, ennenkuin toinen noista mahtavista
-vihollisista on sortunut. Ja "tässä viheliäisessä vaivassa vaivaavat
-itseänsä" kristikunnan johtavat henkilöt vuosisatoja! Mutta näiden
-vaiheiden vaihtelevissa ilmiöissä, joissa inhimillinen turhuus ja
-kunnianhimo kuluttaa kristikunnan voimia, valmistaa "herrojen Herra,
-ja kuningasten kuningas" uutta, onnellisempaa aikaa eksyneelle
-ihmissuvulle.
-
-Sekä paavi että keisari koetti kaikkialla kristikunnassa
-levittämillään kirjoituksilla voittaa yleistä mielipidettä
-puolelleen. Edellinen syytti vastustajaansa jumalanpilkkaajaksi,
-väittäen hänen monessa tilaisuudessa lausuneen harhaoppisia ja julki
-jumalattomia mielipiteitä kristinuskon päätotuuksista; keisari
-puolestaan nimitti Gregoriusta Antikristukseksi, sovittaen häneen
-Ilmestyskirjan varoittavat ennustukset. Kaikin tavoin koettivat
-he saattaa toisiaan epäluulonalaisiksi kristikunnan silmissä.
-Etenkin silminnähtävä on Gregoriuksen kiivaus ja viha. Ei hänen
-korkea ikänsäkään saa häntä luopumaan taistelusta; hän aikoo sitä
-jatkaa viimmeiseen asti. Kerrassaan kukistaaksensa vastustajansa
-kehottaa hän legaattiensa kautta Fredrikin alamaisia ehdottamaan
-uutta keisaria. Vaan ei menestynyt tämä rohkea yritys. Ruhtinaat
-vastustivat sitä jyrkästi, ja siellä täällä asettui papistokin
-vastarintaan. Niinpä lausui esim. Salzburgin arkkipiispa _Eberhard_
-Baierin piispojen kokouksessa v. 1241 seuraavat merkilliset sanat:
-"jollemme ole sokeita, näemme julman suden piileilevän paimenen
-puvussa. Roomalaiset papit ovat tarttuneet aseisin, käyttääksensä
-niitä kaikkia kristityltä vastaan. He surmaavat lampaat, karkottavat
-rauhan ja yksimielisyyden maan päältä, hankkien alituisesti uusia
-sotia ja kapinoita helvetin kidasta. Nuo Babelin papit tahtovat
-yksinänsä hallita eivätkä lepää, ennenkuin ovat anastaneet kaiken
-vallan ja kunnioituksen itselleen. Tyydyttämätön on heidän
-rahanpyyntönsä ja kunnianhimonsa. Anna heille yksi sormi, niin
-he pyytävät koko käden. Hän, joka nimittää itseään palvelijain
-palvelijaksi, pyrkii päästäksensä herrojen herraksi, puhuen
-suuria, niinkuin olisi hän todellakin herra. Hänen otsallansa
-on kirjoitettuna tuo herjaava nimi: minä olen Jumala enkä saata
-erehtyä". -- Miten oli taistelu päättyvä?
-
-Ennen pitkää täytyi Gregoriuksen huomata, että hän oli ollut
-liika rohkea. Useimmat ruhtinaat olivat häntä vastaan, niihin
-liittyi Franskan kuningas _Ludvig IX:kin_, ja Fredrikin sotajoukot
-piirittivät Roomaa. Turhaan koetti hän saada Fredrikiä saapumaan
-yleiseen kirkolliskokoukseen Roomaan, missä riitakysymys oli
-tutkittava: Hohenstaufi ei totellut, hän sulki sotamiehillä Italiaan
-johtavat solat ja otti vangiksi kokoukseen pyrkiviä pappeja. Ei
-jaksanut vanha paavi kantaa tätä tappioa. -- Toivottomuuteen päättyi
-varsinaisen inkvisitsioonin perustajan elämä! Gregorius IX kuoli
-surusta ja mielipahasta v. 1241.
-
-
-
-
-XIX.
-
-Hohenstaufien perikato taistelussa paavikuntaa vastaan.
-
-
-    Herra, kuin minä ajattelen, kuinka sinä maailman alusta tuominnut
-    olet, niin minä lohdutetaan. Ps. 119: 52.
-
-Gregoriuksen jälkeläinen hallitsi ainoastaan 14 päivää, ja hänen
-kuolemansa jälkeen kului kaksi vuotta, ennenkuin kardinaalit saivat
-uuden paavin valituksi. On meistä kuin olisivat he epäilleet,
-kenelle uskaltaisivat uskoa tuon suuren taistelun jatkamisen.
-Vihdoin korottivat he paavinistuimelle _Innocentius IV:nen_ (1243).
-Jo nimikin, jonka tämä paavikunnan uusi johtaja oli valinnut,
-osotti selvästi minkä hengen lapsi hän oli. Paettuaan rauhattomasta
-Roomasta Lyoniin, kutsui Innocentius kokoon kirkolliskokouksen
-viimmemainittuun kaupunkiin v. 1245, missä paavikunnan Fredrikiä
-vastaan tekemät vanhat syytökset olivat tutkittavat. Fredrik ei
-itse saapunut kokoukseen, mutta hänen edustajansa todisti selvään,
-että kanteet olivat perättömät. Sopisi olettaa, että Innocentius
-olisi tähän tyytynyt, etenkin kun keisari tarjosi hänelle sovintoa
-edullisilla ehdoilla, ja että rauha ainakin ajaksi tekisi lopun
-tuosta pitkästä taistelusta. Niin ei kuitenkaan käynyt. Uusi paavi
-oli rohkea, hän aikoi korottaa hengellisen vallan vielä suurempaan
-mahtavuuteen kuin hänen edeltäjänsä Pietarin istuimella. Hän sai
-kokouksen, joka oli loukkaantunut muutamista Fredrikin lähettilään
-käyttämistä sanoista, puolelleen ja julisti keisarin pannaan.
-Toimitus oli hyvin juhlallinen. Siihen otti osaa monta kardinaalia,
-jotka, kuvaten paavin tuomion voimaa, sammuttivat tulisoittonsa,
-lausuen: "niin hänen valtansa sammukoon". Saatuansa tämän kuulla,
-lausui Fredrik: "nyt on asemani paljon parempi, nyt ovat kaikki
-kunnioituksen ja ystävyyden siteet katkaistut", ja laskien kruunun
-päähänsä, huudahti hän, tulista vihaa sädehtivin silmin: "ken
-uskaltaa minulta tämän kruunun ryöstää?"
-
-Urhoollisesti puolusti Fredrik sankarisukunsa mainetta. Turhaan
-koettivat paavin asettamat vastakuninkaat säilyttää asemaansa:
-he sortuivat taistelussa toinen toisensa perästä. Näin kului
-muutamia vuosia, ja niiden vieriessä joutui Fredrikin elämän
-ilta. Hän kuoli v. 1250. Mitä hänen suhteesen kirkkoon semmoisena
-tulee, täytyy myöntää, ettei hän siitä paljon näy välittäneen.
-Huomattava on kuitenkin eräs hänen Englannin kuninkaalle Henrik
-III:lle kirjoittamansa kirje, jossa tapaamme nämä sanat: "aina olen
-koettanut saada kaikkia pappeja, semminkin mahtavimpia, vaeltamaan
-apostolein tavoin ja noudattamaan Herramme esimerkkiä nöyryydessä
-ja itsensäkieltämisessä". Monella tavalla on tämän kuuluisan miehen
-uskonnollista kantaa arvosteltu, etenkin mikäli asia koskee hänen
-elämänsä viimme aikoja, jolloin hän, puettuna cistersiensimunkin
-halpaan pukuun, katumusta tehden kehotti poikaansa luovuttamaan
-kirkolle kaikki maallisen vallan siltä vääryydellä ryöstämät
-oikeudet. Mutta ken ei kernaammin muistele hänen eroaan tämän elämän
-vaihtelevista vaivoista, kuin hänen vastustajansa loppua? Fredrik
-II:sen kuolinvuoteelta kuuluu kumminkin jonkunlainen parannuksen
-huokaus, Innocentius IV kerskaa loppuun asti mahtavuudestaan,
-sillä hänen todistuksensa kuuluu: "Kristus perusti papillisen
-kuningaskunnan ja antoi sekä taivaan valtakunnan että maallisen
-vallan avaimet p. Pietarille".
-
-Pannaan julistettuna kuoli Fredrik II:sen poika _Konrad IV_ v.
-1254, ja samana vuonna katkesi Innocentius IV:nenkin elämänlanka.
-Paavikunnan taistelu Hohenstaufeja vastaan likenee loppuansa sekin,
-vaan ennenkuin se päättyy, luo se silmiemme eteen vielä yhden
-surunäytelmän, jonka tärkeimmät kohdat ovat seuraavat. Konradin pojan
-_Konradinin_ puolesta, joka vielä oli alaikäinen, koetti _Manfred_,
-viimmemainitun velipuoli, saada Sicilian valtakuntaa haltuunsa.
-Yritys onnistui: Manfred kruunautti itsensä Sicilian kuninkaaksi
-(1258). Mutta kun hän ei suostunut paavi Aleksanteri IV:nen
-(1254-1261) vaatimuksiin, alkoi tämä kaikin tavoin virittää kapinaa
-häntä vastaan, tarjoen Sicilian kruunun Franskan kuninkaan Ludvig
-IX:nen veljelle _Kaarle Anjoulaiselle_. Näitä toimia Hohenstaufien
-kukistamiseksi jatkoi vielä leppymättömämmällä vihalla _Urbanus IV_
-(1261-1264). Kaarle Anjoulainen kokosi suuren sotavoiman ja ryntäsi
-Manfredia vastaan. Tämä ei voinut kestää taistelussa monta vertaa
-voimallisempaa vihollista vastaan, vaan puolusti itseään kuitenkin
-sankarin urhoollisuudella, kunnes kaatui _Beneventumin_ tappelussa
-(1266). Paavi _Klemens IV_ (1265-1268) kruunasi Kaarlen Sicilian
-kuninkaaksi. Ei häntä huolettanut Manfredin vaimon ja lasten kovat
-kärsimiset Kaarlen vankiloissa eikä muut julmuudet, joita valloittaja
-harjoitti. "Kristuksen sijainen" ajatteli valtaansa eikä onnettomain
-kyyneleitä!
-
-Raskaana painoi voittajan ijes Sicilialaisten niskoilla; moni heistä
-muisteli kaipuulla Hohenstaufien aikaa. Tuskissaan kääntyivät he
-nuoren Konradinin puoleen, joka ainoana vielä oli jälellä tuosta
-mainiosta suvusta. Saksassa ei ollut hallitsijaa; ruhtinasten
-eripuraisuus, jota paavit taitavasti olivat pitäneet vireillä, oli
-kieltänyt häneltä tämän isiensä maan, Lombardilaiset vastustivat
-häntä myös, he pyrkivät vapaiksi Saksalaisten vallasta: Konradin
-päätti lähteä valloittamaan Hohenstaufien perintöä Ala-Italiassa.
-Voitollisesti marssi hän eteläänpäin, riemulla otettiin hän vastaan
-itse Roomassakin, ja v. 1267 oli hän astunut Neapelin rajan yli.
-Mutta hän tunkeutui eteenpäin liika rohkeasti, hänen sotajoukkonsa
-lyötiin, hajoitettiin, ja hänen täytyi etsiä suojaa Asturan
-kaupungissa. Täältä Kaarle Anjoulainen pian sai hänen käsiinsä ja
-tuomitsi hänen mestattavaksi (1268). Tuomio pantiin toimeen Lokakuun
-29 päivänä.
-
-Tällä tavoin sammui tuo mainio suku, joka toista vuosisataa
-voimallisesti oli vastustanut Rooman vallanhimoisia tuumia.
-Paavikunta oli voittanut. Mutta täyttymäisillään oli sen syntimitta,
-ja horjuva, heikko sen valta. Pari viikkoa Konradinin surman jälkeen
-kuoli Klemens IV. Se ei ole sattumusta vain, että jalon Konradinin
-verinen haahmo näkyy historian näyttämöllä juuri samaan aikaan,
-vaatien kostoa paavikunnalle. Koko tuota suurta taistelua jonka
-viimmeisiä vaiheita tässä olemme silmäilleet, samoinkuin kaikkia sen
-yksityisseikkoja, ohjasi Hän, "joka maailman alusta on tuominnut".
-
-
-
-
-XX.
-
-Tuomas piispa ja hänen työnsä Suomen seurakunnan hyväksi.
-
-
-    -- ei hän köyhää peräti unohda; ja raadollisten toivo ei huku
-    ijankaikkisesti. Ps. 9: 19.
-
-Jota toivottomammalta tulevaisuus näyttää, sitä likempänä on Herra
-niitä, jotka Häntä odottavat. Tämä totuus on selvillä kirjaimilla
-kirjoitettu Suomenkin historian lehdille. Ei Jumala tätä köyhää
-kansaa milloinkaan ole unohtanut, vaikka Hän on sitä kasvattanut
-kärsimisten koulussa, jotta se nöyrtyneenä Hänelle ainoalle kunnian
-antaisi. Hänen voimansa tuki sitä koetusten pimeimpinäkin hetkinä,
-kunnes päivä jälleen valkeni. Totta on, että yö monesti oli pitkä,
-vaan sitä seurasi kuitenkin aina aamu.
-
-Olemme nähneet, miten surkea Suomen seurakunnan tila oli
-kolmannentoista vuosisadan alkaessa. Vaan "ei hukkunut raadollisten
-toivo" silloinkaan. Noin v. 1220 sai Suomen sorrettu kirkko paimenen,
-joka ihmeteltävällä jäntevyydellä ryhtyi parantamaan sen tilaa. Tämä
-mies oli ensimmäinen varsinainen piispamme _Tuomas_. Hän oli kotosin
-Englannista ja kuului Dominikanein munkkikuntaan. Ennenkuin Suomen
-seurakunnan hoito hänelle uskottiin, oli hän kaniikina palvellut
-Upsalan tuomiokirkossa.
-
-Löytyy useita paavien kirjeitä, jotka luovat valoa Suomen seurakunnan
-tilaan Tuomaan aikoina. Jo se seikka, että sen ajan paavit, joiden
-huomio, kuten tiedämme, oli kiinnitetty tuohon suureen taisteluun
-maailman mahtavimpia ruhtinaita vastaan, tuon tuostakin muistivat
-tätä syrjäistä maata, osottaa selvästi, miten tehokkaasti uusi piispa
-hoiti virkaansa. Saadaksensa apua kristikunnan pääkaupungista,
-piti hän nim. Huolta siitä, että Suomen seurakunnan ahdinko tuli
-Rooman tiedoksi. Ja myöntää täytyy, etteivät paavit olleet kuuroja
-täällä pohjan perillä asuvien kristittyjen valituksille, vaan
-että he koettivat pitää silmällä Suomenkin kirkkoa sekä tehdä
-minkä voivat sen tilan parantamiseksi. Niinpä ilmaisee esim.
-Honorius III Tuomaalle v. 1221 kirjoittamassaan kirjeessä ilonsa
-siitä, että Suomen seurakunta uudestaan oli päässyt totuuden
-tuntoon, huomauttaen samalla siitä ahdingosta: jonka alaisena
-tämä seurakunta oli, sitä kun barbarikansat yhä edelleen kovasti
-ahdistivat. Jotta pakanain väkivalta edes jossain määrin asettuisi,
-kieltää kirje kirkonrangaistuksen uhalla kristityltä pitämästä
-mitään kaupankäyntiä heidän kanssaan. Vaan ettei Suomen pieni
-seurakunta tämmöisten kieltojen turvaamana, jos niitä olisikin
-voitu noudattaa, ajan pitkään olisi saattanut viihtyen vaurastua,
-on selvä. Tehokkaampiin toimiin oli ryhtyminen, jotta se pääsisi
-kohoamaan siitä uupumistilasta, johon se pakanain hätyyttämänä oli
-sortunut, Tuomas älysi sen ja hän tiesi myöskin, että kristinuskon
-levittäminen Suomessa oli ainoa keino, joka voisi luoda pysyväistä
-tulevaisuutta Henrik piispan alottamalle työlle. Hän toimitti
-lähetyssaarnaajia Hämäläisten maahan, ja heidän työnsä näkyy
-aluksi menestyneen hyvinkin hyvästi. Vaan uusi vaara idästä uhkasi
-kuitenkin ennen pitkää jälleen Suomen seurakuntaa. Levottomina olivat
-Novgorodilaiset seuranneet roomalaisen kirkon leviämistä Suomen
-lahden pohjoispuolella, etenkin kun tämä kirkko samaan aikaan levitti
-valtaansa Itämerenmaakunnissa, uhaten siis Venäjän valtakuntaa
-ja uskontoa kahdelta taholta. Tämän uhkaavan vaaran estämiseksi
-lähettivät he pappeja kastamaan Karjalaisia kreikkalaisen kirkon
-uskoon, ja samaan aikaan toimitettiin meritse sotaretki Hämäläisten
-kukistamiseksi. Nämä yritykset olivat suureksi haitaksi Tuomas
-piispan aikeille. Kreikkalaiset lähetyssaarnaajat kastoivat paljon
-Karjalaisia, "miltei koko kansan", käyttääksemme venäläisen kronikan
-sanoja, ja Hämäläisiä vietiin joukottain pois vankeina. Suomesta
-tehtiin kyllä jo seuraavana vuonna kostoretki itäänpäin. Vaan se
-päättyi onnettomasti: Suomalaiset voitettiin verisessä taistelussa,
-jossa he menettivät paljon väkeä, ja heidän täytyi tyhjin toimin
-palata kotia. Melkein varmaan saatamme olettaa, että Tuomas piispa
-oli tämän retken alkuunpanija, vaikkei sitä missään nimenomaan
-mainita.
-
-Masentumatta kuitenkaan näistäkään vastuksista jatkoi Tuomas
-vaivaloista työtään. Hänen sydämmensä kristillisyydestä emme
-varmuudella tiedä mitään, sillä aikakirjat eivät siitä kerro,
-vaan että hän oli erinomaisen jäntevä mies, joka väsymättömällä
-uutteruudella suoritti tehtävänsä, siitä ei voi olla kuin yksi
-mielipide. Suomen hajonneesta seurakunnasta koetti hän rakentaa
-pysyväisen kokonaisuuden, ja ihmeellisesti nämä pyrinnöt
-onnistuivatkin, vaikka esteet olivat monet ja suuret. Että
-kristinusko Varsinais-Suomessa Tuomaan aikana ja hänen toimestaan
-pääsi vakaantumaan kansassa, todistaa muun ohessa Gregorius IX:nen
-kirje Tammikuun 31 p:ltä 1229, Tämä kirje vahvistaa nim. Suomen
-kirkon omistamisoikeuden niihin lehtoihin ja pyhiin paikkoihin,
-joissa pakanat ennen olivat toimittaneet jumalanpalvelustaan,
-vaan jotka muutamat Tuomaan kääntämät kristityt olivat kirkolle
-lahjoittaneet. Uuttera piispa oli ilmoittanut asiasta paaville, joka
-ei ollut hidas vahvistamaan hänen esitystään, etenkin koska tämä
-esitys hyvästi soveltui ajan katsantotapaan. Köyhässä Suomessa, missä
-kirkon aineellinen toimeentulo tietysti monesti oli hyvinkin vaikea,
-oli tämä Tuomaan toimi epäilemättä suureksi hyödyksi kristinuskon
-edistymiselle täällä pohjan perillä.
-
-Toiset arvelevat, että Tuomas näillä ja muilla toimillaan koki
-saada Suomesta vapaan, Ruotsista riippumattoman hengellisen
-ruhtinaskunnan, joka paavin välittömän suojeluksen turvaamana
-saavuttaisi suurta mahtavuutta, vaan tämä otaksuminen tuntuu meistä
-oudolta. On kyllä totta, ettei hän Ruotsista pyytänyt apua Suomen
-seurakunnalle, vaikka itäiset naapurit kovasti sitä ahdistivat,
-totta sekin, että piispa _Albrecht_ vähää ennen Kalpaveljesten
-avulla oli perustanut tuommoisen hengellisen ruhtinaskunnan, _Riika_
-keskustana, ja että tämä esimerkki tavallaan oli omiaan kehottamaan
-Suomen jäntevää piispaakin samoja tuumimaan, vaan nämä seikat eivät
-riitä kysymyksessä olevaa olettamista puolustamaan. Kun Ruotsin
-puolelta pitkään aikaan tuskin mitään oli tehty Suomen seurakunnan
-suojelukseksi, ei ole kummallista, ettei Tuomas sieltä apua toivonut,
-ja mitä Albrechtin yritykseen tulee, oli se siksi vähän tunnettu ja
-laadultaan miltei ainoa, ettei se voinut muuttaa Ruotsista tulleen
-keski-ajan miehen katsantotapaa näin tärkeässä asiassa. Että Tuomas
-piti Suomea eri hiippakuntana, kutsuen itseään "Suomen ja Turun
-piispaksi", on aivan toinen asia, joka ei millään tavoin todista
-hänen pyrkineen erikseen Upsalan arkkipiispan esivallasta. Olihan
-Ruotsissakin eri hiippakuntia -- niiden luku oli siihen aikaan 5 --
-vaan ne olivat kaikki Upsalan arkkipiispan johdannon alaisina, ja
-viimmemainittu itse riippui Lundin arkkipiispasta eli _primaksesta_,
-joksi häntä nimitettiin. Miltei mahdotonta on olettaa, että Tuomas,
-päästyään Suomen seurakunnan johtajaksi, niihin määrin olisi
-vieraantunut tuolle katsantotavalle Pohjoismaiden piispojen suhteesta
-toisiinsa, johon hän Ruotsissa ollessaan oli harjaantunut, että
-olisi koettanut katkaista sen siteen, joka kiinnitti hänen Ruotsin
-kirkkoon. Eivätkä paavit, joiden erinomaisessa suosiossa Suomen uusi
-piispa silminnähtävästi oli, millään tavoin kirjeissään ilmaise,
-että semmoinen tuuma olisi ollut tekeillä. Gregorius IX sanoo
-kyllä eräässä kirjeessä vuodelta 1229, että hän oli ottanut Suomen
-piispan, papiston ja kansan apostolisen istuimen suojaan, uhaten
-kirkon kirouksella jokaista, joka millään tavoin uskaltaisi häiritä
-heitä, vaan tämä ei mitenkään osota hänen tahtoneen välittömästi
-hoitaa tätä hiippakuntaa. Huomattava on nim., että lännestäkin,
-etenkin Gottlannista, vielä tuon tuostakin oli tehty ryöstöretkiä
-kristittyjen Suomalaisten alueelle. Näitä Ruotsin kristityltä
-häpäseviä retkiä, eikä mitään muuta, tarkoittavat selvästi paavin
-vasta mainitut sanat, niinkuin muutkin näiltä ajoilta säilyneet
-paavinkirjeet huomauttavat samasta ikävästä epäkohdasta.
-
-Todistukseksi siihen, ettei ainakaan Gregorius IX tahtonut erottaa
-Suomen seurakuntaa Ruotsin kirkosta, on eräs hänen kirjeensä
-Tammikuun 23 p:ltä, v. 1229. Siinä kehotetaan Linköpingin piispaa ja
-kahta muuta Ruotsin kirkon pappia tiedustelemaan, missä löytyisi hyvä
-paikka Suomen tuomiokirkolle, sekä toimittamaan, että, tämä rakennus
-saisi mukavamman aseman, koska "Suomen piispa oli ilmoittanut, että
-tuomiokirkko silloin kuin kristinusko ensin istutettiin maahan,
-oli rakennettu varsin huonolle paikalle, ja siitä syystä pyytänyt
-piispanistuimen muuttamista, koska katolinen usko Jumalan armosta
-niillä seuduin oli yhä levinnyt ja varttunut ja monta tuomiokirkolle
-sopivaa paikkaa löydetty". Useat todistukset viittaavat siihen,
-että Suomen piispanistuin, joka sitä ennen luultavasti oli ollut
-Nousiaisissa, Tuomas piispan toimesta ja mainitun paavinkirjeen
-johdosta, nyi muutettiin Räntämäelle. Mahdollisesti ruvettiin jo
-siihen aikaan rakentamaan Turun tuomiokirkkoa.
-
-Vaikka Tuomas väsymättömällä innolla ja jäntevyydellä valvoi Suomen
-seurakunnan parasta, näytti katolisen kirkon tulevaisuus maassamme
-monesti hyvinkin epätietoiselta. Itäisten naapurein hyökkäykset
-uudistuivat näet uudistumistaan, estäen kristinuskon leviämistä
-etenkin Hämeessä. Eräs paavinkirje vuodelta 1230 valittaa pakanain
-kristittyjä vastaan tekemäin ryöstöretkien niihin, määrin uhkaavan
-Suomen kirkkoa, että oli pelkääminen kristinuskon häviämistä koko
-maasta, elleivät katolisen uskon puolustajat miehissä tarttuisi
-miekkaan ja vastustaaksensa näitä hurjia vihollisia. Paavi kehottaa
-mainitussa kirjeessä Upsalan arkkipiispaa ja kaikkia, hänen
-alapiispojaan vaatimaan Ruotsin asukkaita taisteluun pakanoita
-vastaan. Huomattava on, että kirje, joka luettelee moniaita Suomen
-kirkkoa väijyviä pakanakansoja, ei näiden joukossa mainitse
-Hämäläisiä eikä Satakuntalaisia. Tämä seikka todistaa, että
-kristinusko Tuomas piispan väsymättömien toimien kautta niihin
-määrin oli päässyt varttumaan Hämeessä ja Satakunnassa, että näiden
-maakuntien asukkaat eivät tähän aikaan ottaneet osaa itäisten
-naapuriensa ryöstöretkiin kristittyyn Suomeen, vaan päinvastoin itse
-olivat näiden retkien esineenä. Muistakin viimmemainitun kirjeen
-sanoista näkyy selvästi, että Suomen seurakunnan johtaja miehen
-tavoin oli vaikeaa paimentointaan hoitanut.
-
-Kun ei yllämainituista paavien kehotuksista pakanoitten
-vastustamiseen ollut apua, kääntyi Gregorius IX Kalpaveljesten
-puoleen, pyytäen heitä lähtemään Suomeen ja käyttämään voittoisaa
-miekkaansa siellä sorretun katolisuuden puolustukseksi (1232). Hän
-pyysi heitä neuvottelemaan Suomen piispan kanssa, miten tehokkaasti
-voitaisiin vastustaa noita voimallisia vihollisia, luvaten heille
-täydellisen synninpäästön, jos lähtisivät semmoiselle ristiretkelle.
-Nämä toiveet eivät kuitenkaan toteutuneet. Päinvastoin luopuivat
-tähän aikaan Hämäläisetkin kristinuskosta, harjoittaen mitä kauheinta
-raakuutta ja väkivaltaa kristittyjen veljiensä alueilla. Gregorius
-kertoo eräässä kirjeessä vuodelta 1237, että he lähikansojen
-yllytyksistä olivat kiihtyneet aivan hillitsemättömään vihaan
-kristityltä kohtaan, uhranneet kastetuita lapsia epäjumalilleen,
-ajaneet aikaihmisiä puiden ympäri, kunnes heittivät henkensä,
-puhkaisseet papeilta silmät, silvonneet jäsenet sekä polttaneet
-toisia oljilla peitettyinä tulessa. "Herran käsi" huudahtaa vanha
-paavi "on istuttanut viinimäen, jota Hänen poikansa veri on
-kostuttanut, jotta istutus Vapahtajan kyljestä juoksevan puron
-hedelmöittämällä kasvaisi viiniä, jonka suloinen neste tuottaisi
-puutarhan korkealle istuttajalle iloa; mutta, oi surkeutta! Tätä
-viinimäkeä hävittää nyt metsäsika perin pohjin; peto turmelee sitä.
-Sillä kansa nimeltä Hämäläiset, joka suurella vaivalla ja innolla
-joku aika sitten saatiin kääntymään katoliseen uskoon, on nyt lähellä
-asuvien ristin vihollisten yllyttämänä palannut entisen villityksensä
-uskottomuuteen ja muutamien barbaarien kera perkeleen avulla
-juurinensa hävittänyt Jumalan kirkon uuden istutuksen Hämeessä".
-Gregorius pyytää Ruotsin pappeja kaikkialla varoittaen kehottamaan
-mannermaan ja saariston kristityltä ristisotaan noita uskonheittoja
-ja barbaareja vastaan, luvaten jokaiselle ristiretkeläiselle
-synninpäästön. Vihdoinkin ryhdyttiin tehokkaisin toimiin, niin että
-v. 1240 suuri ristijoukko saatiin kokoon. Siinä kerrotaan olleen
-paitse Ruotsalaisia ja Norjalaisia myöskin Varsinais-Suomen ja
-Hämeenkin miehiä sekä joukko pappejakin. Tarkoitus oli näet kastaa
-voitetut pakanat ja kreikanuskoon kuuluvat katolisen kirkon uskoon.
-Jättäen pakanalliset Hämäläiset sikseen, kulki ristijoukko Novgorodia
-kohti. Syytä oli toivoa hyvää menestystä tälle yritykselle, sillä
-juuri samaan aikaan uhkasivat _Mongolilaisetki_, jotka vastikään
-olivat laskeneet melkein kaikki Venäjän ruhtinaskunnat valtansa alle,
-Novgorodia. Mutta Herra oli toisin päättänyt. _Aleksanteri Newski_
-kokosi Novgorodilaisten sotavoimat, joilla hän perin pohjin voitti
-ristiarmeijan Nevajoen luona. Tappelun kerrotaan olleen hyvin verisen
-ja Ruotsalaisten sotajoukosta kaatuneen paljon miehiä. Murtunein
-voimin täytyi ristijoukon paeten palata kotia. Yhtä huonosti päättyi
-saksalaisten ritarein Virosta seuraavana vuonna Novgorodilaisia
-vastaan tekemä ristiretki. Murtumatonna uhkasi pakanuus yhä edelleen
-kristittyjen Suomalaisten itäistä rajaa, ja kreikkalainen kirkko
-levitti oppiansa Itä-Suomessa. Katolisen kirkon tulevaisuus maassamme
-peittyi jälleen epätoivon pimeään.
-
-Näiden kovien onnettomuuksien häiritsemänä likeni Tuomas piispan
-elämän ilta. Monissa myrskyissä, joissa tavalliset miehet heti
-olisivat sortuneet, oli hän seisonut jäykkänä, murtumattomana,
-vaan jo alkoi hänkin horjua. Itseään säästämättä oli hän uhrannut
-kaikki voimansa Suomen kirkon hyväksi, toivoen saavansa nähdä
-vaivaloisen työnsä hedelmiä. Vaan mitä oli hän saanut aikaan, kuinka
-surkeasti olivat hänen toiveensa pettyneet! Hävittävä rajuilma
-likeni likenemistään Suomen kirkkoa, uhaten perikadolla hänen
-työtään. Miten voimaton hän oli, kuinka kykenemätön vaaraa estämään!
-Neuvotonna seisoi nyt tuo tähän asti jäntevä piispa, turvatonna kuni
-häälyvä ruoko ajan myrskyissä. Ja kaikkiin näihin onnettomuuksiin
-liittyi vielä omantunnon syyttävä ääni, joka nuhteli veripunaisista
-synneistä. Tuomas oli nim. Väärentänyt erään paavinkirjeen ja
-jossakin tilaisuudessa, kentiesi papillista tuomarinvaltaansa
-harjoittaen, antanut silpoa muutamaa ihmistä niin kovasti, että
-onneton seurauksista kuoli. Haikein sydämmin tunnusti hän paaville
-syntinsä, pyytäen eroa virastaan. Tämä pyyntö myönnettiin, ja v. 1245
-luopui Tuomas murtunein voimin Suomen hiippakunnan hoidosta.
-
-Suuren miehen vaikuttimia ei ole helppo arvostella, etenkin kun hänen
-tekonsa yksityisseikat ovat vähän tunnetut. Emme kuitenkaan erehtyne,
-jos väitämme, että Tuomas piispan katumus, joka silminnähtävästi oli
-tehokkaana syynä hänen eronpyyntöönsä, ei ollut tuota tavallista
-laatua, joka saa pintapuoliset ihmiset piankin syntinsä unohtamaan,
-vaan syvempää. Kernaasti myönnettäköön, että yllämainittu julma
-teko, joka kuitenkin sekin on arvosteltava keski-ajan katsantotavan
-mukaan, todistaa Tuomaan olleen rajuluontoisen miehen, vaan mies
-hän oli, ja ennenkuin hän tunnusti itsensä mahdottomaksi istumaan
-piispanistuimella, jota hän niin suurella kunnialla oli edustanut,
-oli hänen täytynyt nöyrtyä ja nöyrtyä syvään. Sillä epäluotettavalta
-näyttää se luulo, että toivottomuus Suomen kirkon tulevaisuuden
-suhteen olisi ollut pääsyynä hänen luopumiseensa piispanvirasta.
-Kolmattakymmentä vuotta oli Tuomas piispa vaaroja pelkäämättä
-seisonut, taistelutantereella miten olisi hän vanhoilla päivillään
-pelosta lähtenyt pakoon? Mutta kun omatunto saa synnistä tuomita,
-silloin uupuu rohkeakin uskaliaisuus. Ja tältä kannalta tahdomme
-arvostella Suomen ensimmäistä varsinaista piispaa, seuratessamme
-häntä _Visbyn_ luostariin, missä hän vielä muutamia vuosia munkkina
-taisteli sisällistä, ihmisiltä salattua taistelua, jonka tuomarina
-Herra yksin on. Tuomas kuoli Visbyssä v. 1248.
-
-
-
-
-XXI.
-
-Birger jaarlin ristireti Suomeen.
-
-
-    Herra tekee pakanain neuvot tyhjäksi: Hän saattaa kansain
-    ajatukset turhaksi. Ps. 33: 10.
-
-Jos milloinkaan, tarjosi aika Tuomas piispan virastaan luopumisen
-jälkeen tilaisuutta Suomen pakanallisille asukkaille ja heidän
-itäisille liittolaisilleen tarttumaan aseisin maan lounaisessa osassa
-asuvia kristityltä vastaan. Ristijoukon suuri tappio Nevajoen luona
-teki katolisen kirkon ystävät toivottomiksi, lisäten samassa määrässä
-heidän vihollistensa urhoollisuutta, eikä kuulunut enää Turun
-piispanistuimelta Tuomaan urhoollisuuteen kehottava ääni. Poistunut
-on näyttämöltä tuo jäntevä paimen, joka Aurajoen rannalta puhui
-vakavia sanoja taisteluun vihitylle laumalleen, ja masentuneet ovat
-hänen seurakuntansakin voimat. Mutta miten uhkaava vaara olikin, ei
-sortunut Suomen seurakunta nytkään. Herra riensi sen avuksi, "tehden
-pakanain neuvot tyhjiksi".
-
-V. 1248 kävi paavin legaatti, Sabinan kardinaali-piispa _Vilhelm_
-Ruotsissa, tarkastamassa maan kirkollisia asioita. Pitkälliset
-sisälliset metelit olivat nim. Suuressa määrässä häirinneet
-kristinuskoa läntisessä naapurimaassamme sekä estäneet sikäläisen
-kirkon järjestämistä kristikunnan erämaissa käytännössä olevien
-ohjesääntöjen mukaan. Vilhelm piti kirkolliskokouksen _Skenningen_
-kaupungissa (1248), missä maan kirkolliset olot tarkemmin määrättiin.
-Muun ohessa säädettiin tässä tilaisuudessa pappien naimattomuus
-Ruotsissakin noudatettavaksi laiksi. Kun kokous oli päättänyt työnsä,
-kävi kardinaali erittäin kuninkaan puheilla, ja luultava on, että
-hän kehotti häntä ristiretkeen Hämäläisiä vastaan, sillä näiden
-luopuminen kristinuskosta ja Suomen kirkon tukala asema oli, kuten
-tiedämme, Roomassa hyvin tunnettu.
-
-Ruotsin mahtavin mies oli siihen aikaan Bjälbon jaarli _Birger
-Maununpoika_. Hän oli nainut kuninkaan sisaren, ja maan hallitus oli
-kokonaan hänen käsissään. Vilhelm Sabinalainenkin mainitsee eräässä
-Skenningen kokouksen jälkeen kirjoittamassaan kirjeessä, että Birger
-melkein yksin hallitsi Ruotsia. Järjestettyään valtakunnan sisällisiä
-oloja, päätti tämä mahtava ja jäntevä mies lähteä ristiretkelle
-Suomeen. Siihen vaativat häntä tehokkaasti Ruotsin valtiollinen etu
-ja uskonnollisiin urotöihin taipuva ajanhenki, jonka lapsi hän oli.
-
-Ruotsalainen kronika pukee kertomuksen tästä ristiretkestä, joka
-tehtiin v. 1249, runon viehättävään muotoon. Se kertoo, miten
-sankarit, suuren tehtävänsä innostuttamina, ottivat isien ruostuneet
-miekat seinästä taistellaksensa Jumalan kunniaksi, jättäen vaimonsa
-ja morsiamensa rannalle itkemään ja purjehtien iloisina vieraille
-maille. Onnellisesti saapui Birgerin laivasto matkansa perille.
-Paikasta, jossa maalle astuttiin, ei kronika anna mitään tietoja.
-Eräs myöhempi kirjailija sanoo Birgerin saapuneen "Hämäläisten
-satamaan", vaan missä tämä oli, sitä ei ole voitu varmuudella
-päättää. Luultavinta on kuitenkin, että tuolla nimellä tarkoitetaan
-jotakin paikkaa Suomenlahden rannalla Hankoniemen itäpuolella.
-Hämäläiset asettautuivat vastarintaan, mutta joutuivat taistelussa
-tappiolle. Voitollisesti tunkeutui ristijoukko heidän sydänmaihinsa.
-Joka suostui antamaan kastaa itsensä, sai pitää henkensä ja
-tavaransa, joka yritti vastarintaa, sai surmansa ristiretkeläisten
-miekasta. Väkivalta tuki saarnaa, ja vastahakoisesti taipuivat
-Hämeen vapaat asukkaat vieraan vallan ja tuntemattoman uskonnon
-kuuliaisuuteen. Kolkko ja sumuinen on kristinuskon aamu Suomen
-synkissä saloissa, mutta päivä, jonka koittoa se ennustaa, on
-poistava sumut, sillä se on Herran armonpäivä.
-
-Saavuttuaan Vanajanreitin varrelle, alkoi Birger rakennuttaa linnaa
-kristinuskon ja Ruotsin vallan tukeeksi Hämeessä. Vielä tänä päivänä
-kertovat tämän linnan, _Kruununlinnan_ eli _Hämeenlinnan_ vankat
-muurit kristityn Suomen asukkaille, miten sitkeä pakanuuden valta
-isiemme maassa muinoin oli.
-
-Tästä ajasta alkaen taipuivat Hämäläiset vähitellen kristinuskoon.
-Ainakaan eivät aikakirjat enää kerro heidän yrittäneenkään mitään
-yleisempää kapinaa Ruotsin valtaa vastaan. Jätettyään "kristittyjä
-miehiä maahan", purjehti Birger jaarli seuraavana vuonna takaisin
-Ruotsiin, jonka valtiolliset olot vaativat hänen läsnäoloaan.
-Kirkollisessa suhteessa liitettiin Hämäläisten maa Suomen
-hiippakuntaan, joka samassa tuli likeisempään yhteyteen Ruotsin
-valtakuntaan. Birger omisti nim. Ruotsin kruunulle sen veron, jonka
-Suomalaiset siihen asti olivat maksaneet piispallensa. Muuten on
-tunnettu, että tämä merkillinen mies, jonka nimi on etevimpiä
-Ruotsin historiassa keski-aikana, laati valtakunnalle monta aivan
-tärkeää lakia, joiden suojassa kristinuskolle koitti turvallisempi
-tulevaisuus. Hän näet sääti, että sisaren (naisilla ei sitä ennen
-ollut mitään perimisoikeutta) piti periä puolet veljen osasta, sekä
-vahvisti "koti-, kirkko- ja nais-rauhan". Nämä lait, joita vähitellen
-aljettiin noudattaa Suomessakin, tarjosivat kirkollemme vielä
-vankemman tukeen, kuin Kruununlinnan kivimuurit, valmistaen samalla
-kansan sydämmissä jaarlille muiston, joka on valloittajan mainetta
-suurempi.
-
-
-
-
-XXII.
-
-Kristikunnan viimmeiset ponnistukset pyhän maan omistamiseksi.
-
-
-    -- -- -- miksi te elävätä kuolleitten seassa etsitte?
-
-    Ei hän ole täällä, mutta nousi ylös. Luuk. 24: 5-6.
-
-Maallisen kunnian ja mahtavuuden kukkulalle oli paavikunta kohonnut.
-Miltei koko kristikunta oli nöyrtynyt ehdottomaan kuuliaisuuteen.
-Kukistunut oli Hohenstauffien suku, Saksassa vallitsi ääretön
-sisällinen sekasorto, joka kauan oli uuvuttava sen voimia, Englanti
-oli Rooman yliherruuden alaisena, voimatta sitä vastustaa,
-puhumattakaan pienemmistä valtakunnista, joiden korkein laki
-paavin käsky oli. Yksi ainoa valtakunta oli vielä kukistamatta,
-nim. Franska. Mutta juuri tästä maasta oli paavikunta ennen pitkää
-saava kovia iskuja, joita kostamaan sen voimat eivät riittäneet.
-Ennenkuin tämä taistelu alkaa, vallitsee muutamia vuosikymmeniä
-näennäinen rauha, jonka kestäessä "Pietarin jälkeiset" laativat
-lakeja maailmalle. Mutta että paavikuntaa uhkaava käänne on
-tapahtumaisillaan kristikunnan koko katsantotavassa, sen näemme vuosi
-vuodelta yhä selvemmin. Ei voi paavikunta enää estää ajan virtaa
-etsimästä uutta uraa. Vahvat ovat salvat, vaan nuo kohoavat aallot
-särkevät ne vihdoinkin.
-
-Kolmannentoista vuosisadan keskipaikoilla hallitsi Franskaa _Ludvig
-IV_, joka historiassa on tunnettu liikanimeltä _"Pyhä"_. Arvosteltuna
-keski-ajan katsantotavan mukaan ansaitsee hän epäilemättä tämän
-nimen. Lapsuudestaan oli hän oppinut rakastamaan Herraa ja karttamaan
-syntiä, ja kuninkaaksi päästyään (1226), pyrki hän aina ollaksensa
-kansallensa kristityn esikuvana. Hän oli lempeä ja armelias kärsiviä
-ja köyhiä kohtaan, jumalattomille ankara. Ei kirousta milloinkaan
-kuulunut hänen huuliltaan, vaan usein nähtiin hänen rukoilevan
-ja ylistävän Jumalaa. Myötä- ja vastoinkäymiset piti hän Herran
-armonosotteina, tyytyen kärsimisten päivinä Hänen kuljetukseensa ja
-nöyrtyen menestyksen aikoina kiittämään kaikkien hyvien lahjojen
-antajaa. Pyhän kirkon kuuliaisena poikana tunnusti hän kerta viikossa
-rippi-isälleen syntinsä, paljastaen vapaaehtoisesti usein selkänsä
-hänen ruoskittavakseen. Sanalla sanoen, Ludvig oli keski-ajan
-kristityn ruhtinaan kaunis esikuva.
-
-Tämmöinen mies oli omiaan jatkamaan kristikunnan vielä
-ratkaisematonta taistelua uskottomia vastaan, hän kun sitä paitse
-oli mahtavan valtakunnan hallitsija. Ludvig sairasti paraikaa kovaa
-tautia, kun Euroopaan saapui se surusanoma, että _Kovaresmialaiset_,
-eräs raaka ja sotaisa kansa, jonka Egyptin hallitsija oli ottanut
-palvelukseensa, olivat valloittaneet Jerusalemin, surmanneet sen
-asukkaat, hävittäneet pyhän haudan ja kaivaneet kuningasvainajain
-luut haudoista (1244). Tämän kuultuansa, vaati hurskas kuningas heti,
-että hän merkittäisiin ristinkuvalla, päättäen lähteä taisteluun
-uskottomia vastaan. Tultuansa terveeksi, ryhtyi hän heti toimiin.
-Mutta aika oli jo muuttunut. Vaikea oli hänen saada valtakuntansa
-mahtavia yritystä kannattamaan. Jo alkoi kristikunta kyllästyä
-noihin turhiin taisteluihin Palestinan omistamista varten. Tuo
-rajaton uskonnollinen innostus, joka ennen sai jos kuinka suuret
-ristijoukot liikkeelle, on ollut unennäköä vain. Sen viehättävät
-kuvaelmat alkavat haihtua, kun yö vähän valkenee. Ludvig sai
-kuitenkin vielä kokoon melkoisen ristijoukon. Se lähti liikkeelle
-v. 1248. Uhaten lähestyi se Egyptiä, joka oli kokonaan joutua sen
-käsiin. Mutta Kairon luona kärsi Ludvigin armeija kovan tappion, ja
-hän itse joutui tuhansien sotilasten kera vangiksi. Kun hän sitten,
-suuret lunnaat maksettuaan, pääsi vapaaksi, jatkoi hän matkaa
-Palestinaan. Siellä viipyi hän neljä vuotta, tuumien kristittyjen
-vallan vahvistamista itämaissa, kunnes loppuneet varansa, pieneksi
-supistunut sotajoukkonsa sekä sanoma äitinsä kuolemasta pakottivat
-hänen palajamaan kotia (1254).
-
-Mitä Ludvigin suhteesen paaviin tulee, sopisi olettaa hänen nöyrästi
-mukaantuneen Rooman vallanhimoisten vaatimusten mukaan. Niin ei
-kuitenkaan ollut laita. Päinvastoin vastusti hän jyrkästi esim. Niitä
-veronmaksuja, joita paavi tapansa mukaan vaati Franskastakin. Hänen
-jumalanpelkonsa oli syvällistä laatua, se vaati häntä suojelemaan
-alamaisiaan Rooman saaliinhimolta. Tässäkin huomaamme sen ajan
-enteitä, joka omantunnon vaatimana pyrkii vapaaksi Rooman orjuudesta.
-Vastarinta ei koske kristinuskoa eikä kirkkoa, sillä ken on
-ehdottomammin tahtonut olla niille kuuliaisena, kuin tämä kuningas,
-vaan Roomaa, paavikuntaa. Se on merkillinen ajan enne, että hurskas
-Ludvigkin asettuu tälle kannalle.
-
-Mutta elämänsä viimmeiset päivät uhrasi Ludvig kuitenkin kuolemaan
-tuomitun aatteen hyväksi. Haikein sydämmin muisteli hän pyhää
-maata, joka nyt miltei kokonaan oli uskottomain käsissä. Vaikka
-hänen ruumiinvoimansa jo olivat niihin määrin riutuneet, ettei
-enää auttamatta päässyt hevosen selkään, päätti hän vielä lähteä
-ristiretkelle. Näin asiain ollen, ja kun sitä paitsi ei Franskan
-kansa yritystä kannattanut, ei ollut siitä paljo toivomista,
-Ristijoukko lähti kuitenkin liikkeelle v. 1270. Kaikki hämmästyivät,
-kun huomasivat, että kuningas pyrkikin _Tunesiaan_, ja ennustivat
-onnetonta loppua koko yritykselle. Syynä tähän omituiseen
-matkasuunnitelmaan oli se, että Kaarle Anjoulainen oli kehottanut
-veljeään, Ludvig IX:ttä, pakottamaan Tunesian hallitsiaa, joka ennen
-oli maksanut Sicilialle veroa, vaan lakannut sitä suorittamasta,
-kuuliaisuuteen. Laivasto saapui onnellisesti Afrikan rannalle,
-vaan kun Siciliasta luvattua apua ei kuulunut, alkoi yritys päivä
-päivältä näyttää yhä toivottomammalta, etenkin kun rasittava kuumuus
-synnytti vaarallisia tauteja Ludvigin armeijassa. Vihdoin sairastui
-kuningaskin. Tämän elämän eksyttävät unelmat poistuivat poistumistaan
-hänen mielestään, antaen sijaa ijankaikkisen autuuden tosi toivolle.
-Luoden silmänsä taivasta kohti, odotti hurskas kuningas kädet
-ristissä rinnallaan pelastumisensa hetkeä. Se joutui Elokuun 29 p.
-1270. Hänen viimmeiset sanansa olivat: "Herra, minä lähden sinun
-huoneesesi; sinun pyhässä temppelissäsi tahdon minä rukoilla ja
-ylistää sinun nimeäsi".
-
-Paavien istuimelle, joka Klemens IV:nen kuolemasta asti oli ollut
-avoinna, korotettiin v. 1271 _Gregorius X_. Hän koetti tukea
-paavikunnan horjuvaa valtaa määräämällä muun ohessa tarkkoja
-sääntöjä siihen suuntaan, ettei paavin valitsemista vastedes
-saataisi viivytellä. Lyonin kirkolliskokouksessa v. 1274 tehtiin se
-päätös, että paavinvaali oli toimitettava siinä kaupungissa, missä
-edellinen paavi oli kuollut. Niinikään laadittiin tässä tilaisuudessa
-ankaria sääntöjä, jotka estivät kardinaaleja viivyttelemästä
-paavia valittaessa, ja maallista valtaa velvoitettiin tarkkaan
-valvomaan näiden sääntöjen noudattamista. Tämä kyllä vielä ilmaisee
-paavikunnan mahtavuutta, vaan samassa kokouksessa lausuttiin myöskin
-mielipiteitä, jotka todistivat, että aika oli muuttunut. Kun nim.
-Kysymys ristiretkien jatkamisesta otettiin keskusteltavaksi, tuli
-piankin ilmi, ettei kristikunta enää kannattanut näitä yrityksiä.
-Kaikenkaltaisia esteitä tuotiin esille, jotka selvään osottivat,
-että innostus pyhän maan valloittamisen suhteen oli lannistunut,
-vieläpä kokonaan kuollut. Toiset vastustivatkin suoraan ristiretkiä,
-väittäen niiden olevan Jumalan tahtoa vastaan. Ja tämä oli kova isku
-paavikunnalle, joka juuri ristiretkien aikana ja suureksi osaksi
-niiden kautta oli kohonnut mahtavuuden kukkulalle.
-
-Tämän jälkeen eivät Europan kansat enää tee yrityksiäkään
-puolustaaksensa kristikunnan yhä pienemmäksi supistuvaa valtaa
-itämaissa. Kaupunki toisen perästä antautui pakanain käsiin, kunnes
-ainoastaan muutamat paikat, niiden joukossa _Ptolemais_, enää
-oli jälellä. V. 1291 ryntäsivät _Sarasenilaiset_ viimmemainittua
-kaupunkia vastaan. Asukkaat taistelivat toivottomuuden hurjalla
-urhoollisuudella, mutta heidän täytyi antautua Toukok. 18 p:nä
-1291 sekä luovuttaa nuo muutkin pienet turvapaikkansa, jotka tähän
-asti vielä olivat muistuttaneet kristittyjen vallasta Syyriassa,
-voittajalle.
-
-Tällä tavoin päättyi tuo kristikunnan pitkä taistelu itämaissa,
-jonka tarkoituksena oli pyhän maan omistaminen. Sitä oli kestänyt
-200 vuotta, ja noin 6 miljoonaa ihmistä oli siinä henkensä uhrannut.
-Ja turhat olivat kaikki nämä verrattomat ponnistukset: Palestina
-jäi pakanain käsiin. Niin -- turhaa kyllä oli taistelu ollut, jos
-sitä vain tältä kannalta arvostellaan, vaan jos likemmin silmällemme
-ristiretkien seurauksia, oli tämän taistelun tulos äärettömän suuri.
-Yleinen historia opettaa meille, että ristiretket vaikuttivat
-tärkeitä muutoksia miltei kaikilla aloilla, laajentaen ihmisten
-katsantotapaa, luoden uusia oloja ja valmistaen uutta aikaa. Mutta
-koskeepa kysymys suoraan kirkkohistoriaakin. Kristikunta oppi
-ristiretkien kautta pitämään itseään yhtenä suurena kokonaisuutena,
-jonka tehtävänä oli taistella pimeyden valtaa vastaan. Se
-eksyi, luullessaan Jumalan valtakunnan ilmaantuvan tuommoisessa
-ulkonaisessa, silmin nähtävässä muodossa, jonka voima on miekassa
-ja sotajoukkojen paljoudessa, vaan tämän erehdyksen tähden emme saa
-itse ajatusta semmoisena halveksien tuomita. Todistaahan Herran sana,
-että Hänen seurakuntansa on yksi, ja Hän ennustaa itse, että vielä
-on tuleva aika, jolloin sanan täydellisessä merkityksessä on oleva
-"yksi lammashuone". Ristiretkien kautta juurtui tämä syvä totuus,
-joka kansainvaelluksen myrskyissä miltei kokonaan oli kadonnut
-kristikunnan katsantotavasta, uudelleen ihmisten sydämmiin, opettaen
-heitä veljinä tuntemaan toisiaan. Totta on, että paavit, jotka
-olivat näiden retkien alkuunpanijat, arvaamattoman suuressa määrässä
-niiden kautta kartuttivat valtaansa, salaten ihmisiltä yhä enemmän
-sen totuuden, ettei Herran valtakunta ole maallinen valtakunta,
-ja salaten heiltä Kristuksen, neuvomalla heitä polvistumaan
-"Pietarin jälkeisen" valtaistuimen juuressa. Mutta juuri ristiretket
-saarnasivat valtaavasti paavia vastaankin, ja kun kristikunta vihdoin
-toivotonna niistä luopui, niin oli sen luottamus paaviin saanut
-tuntuvan iskun. Hän ei enää ollut sen silmissä erehtymätön.
-
-Kauan etsi eksynyt, henkimaailman salaisuuksille vieraantunut ja
-maallisiin mieltynyt kristikunta Herraa haudasta. Mutta niinkuin
-vanhan liiton hämärä käsitys tämän haudan ääressä kirkastui
-pääsiäisaamun valossa, niin oppi keski-ajan kristikuntakin siellä
-käsittämään tuota suurta sanomaa "ei hän ole täällä, mutta nousi
-ylös". Miettien tätä totuutta, luopuu se hakemasta Herraa paavikunnan
-neuvomalla tiellä ja, luoden silmänsä taivasta kohti, etsii se
-rukoillen ja kolkuttaen hengessä, kunnes se vihdoin Hänen löytää.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-Kolmannentoista vuosisadan etevimmät tiedemiehet. Tuomaslaiset ja
-Skotuslaiset.
-
-
-    -- mistä taito löytään, ja kussa on ymmärryksen sija? Job. 28: 12.
-
-Skolastisuuden nuoruudenaikaa, jonka etevimmistä edustajista ennen
-olemme kertoneet, seurasi sen varsinainen kukoistus. Aristoteleksen
-teokset, joista skolastikot, niinkuin jo ennen on mainittu,
-lainasivat järjestelmänsä muodon, tulivat latinalaisen keisarikunnan
-synnyttyä tunnetuiksi länsimaissakin, näitä teoksia kun nyt aljettiin
-kääntää latinaksi. Ne herättivät tiedonhalua ja loivat uutta
-elinvoimaa tieteellisiin harrastuksiin, kääntäen ihmisten huomioa
-elämän meluavista ulko-oloista miettimisen hiljaiseen työnalaan,
-joka, jos mikään, kaipasi viljelyä. Suuri on tieteen merkitys
-inhimillisen kehityksen historiassa aina ollut, mutta semminkin
-kaipasi mielikuvituksen ja luulojen valtaan eksynyt keski-aika
-kipeästi tieteellisen miettimisen apua voidaksensa huomata ajan
-kipeimpiä tarpeita uskonnollisellakin alalla. On kyllä totta, että
-skolastikkojen mietteet tarjosivat kättä uskonnon erehdyksille, ne
-kun ottivat kannattaaksensa ja tukeaksensa kirkon väärälle uralle
-eksynyttä oppia, mutta juuri tällä tavoin valmistivat ne, niinkuin
-jo ennen olemme huomauttaneet, tietä uskonpuhdistukselle, vaatien
-ihmisiä myöntämään, että moni kirkon kannattama uskonkappale
-järjenkin vaa'alla punnittuna oli arveluttavan keveä. Jo tästäkin
-syystä ovat keskiajan tieteelliset yritykset, puhumattakaan niitten
-suoranaisesta hyödystä uskonnon palveluksessa, erinomaisen tärkeät.
--- Mainittakoot tässä muutamat kolmannentoista vuosisadan etevimmistä
-tiedemiehistä.
-
-Ensimmäinen skolastikko, joka, käyttäen hyväkseen koko Aristoteleksen
-filosofiaa, tieteellisesti tarkkaan esitteli kirkon opin, oli
-_Aleksanteri Halesista_ (k. 1245). Ottaen selvittääksensä kuuluisan
-Pietari Lombarduslaisen mietteitä, kehitti hän laveassa teoksessa
-tämän mielipiteitä, asettuen jyrkkään silloisen katolisuuden kannalle
-muidenkin opinkohtien suhteen, joiden johdonmukaista esittelemistä
-Lombarduslainen vielä oli epäillen karttanut. Aleksanteri oli hyvin
-oppinut mies, ja hänen teoksessaan tapaamme monen syvämietteisen
-ja valoisan ajatuksen, vaan huomaammepa siinä monta arveluttavan
-heikkoakin puolta. Ei siinä kylliksi, että hän kirkon opin
-kuuliaisena kannattajana monessa kohden puhui raamattua vastaan,
-hänen miettimisensä keksi uusiakin erehdyksiä, joista ei kirkkoa
-saa syyttää. Oudolta tuntuu tosiaan, kun kuulemme tämän etevän
-tiedemiehen, joka on ottanut selvittääkseen ja tarkemmin määrätäkseen
-kirkon opinjärjestelmää ja esim. Uskon ja tieteen suhteesta toisiinsa
-lausuu niin monta jaloa ajatusta, eksyvän tutkimaan, millä tunnilla
-Aadam lankesi syntiin, liikuttiko käärme itse kieltään vai perkelekö
-y.m. Senkaltaisia hyödyttömiä ja harhateille johtavia kysymyksiä,
-joista ei voi olla kuin haittaa ja vahinkoa.
-
-Kolmannentoista vuosisadan tiedemiehet olivat kerjäläismunkkeja.
-Aleksanteri Halesista esim. Kuului Fransiskanein munkkikuutaan,
-ja vähän myöhemmin astui Dominikaneinkin riveistä esille eteviä
-oppineita. Emsimmäinen näistä oli _Albertus_, joka suuren oppinsa ja
-terävän järkensä tähden sai liikanimen "Suuri". Suurimman maineensa
-saavutti hän opettajana Pariisissa ja Kölnissä. Hänenkin teoksissaan
-tapaamme kuitenkin tiedemiehen syvien mietteiden rinnalla monesti
-lapsen turhia loruja. Albertus kuoli v. 1280.
-
-Dominikanein etevin teologi oli _Tuomas Aqvinolainen_. Hän vaikutti
-opettajana monessa kaupungissa, Pariisissa, Roomassa, Neapelissa
-y.m., ja tavattoman lukuisa oli aina hänen kuulijakuntansa. Vaikka
-hän edustaa ajan uskonnollista katsantotapaa ja yleensä hyvinkin
-orjallisesti kehittää kirkon kuolleisin kaavoihin jähmettynyttä
-oppia, lausuu hän toiselta puolen joskus siitä jyrkästi poikkeaviakin
-mielipiteitä. Tämä ristiriitasuus ei kuitenkaan tuottanut hänelle
-vainoa kirkon puolelta, joka seikka on sitä huomattavampi, kun
-hänen poikkeuksensa katolisesta opista eivät suinkaan koske
-syrjäkysymyksiä. Tuomas oli hyvin mieltynyt Augustinukseen.
-Hän kannatti esim. Suuren kirkkoisän oppia perisynnistä, jolle
-katsantotavalle kirkko, kuten tiedämme, jo aikoja sitten oli
-vieraantunut. Vanhurskauttamisesta puhuessaan, eksyi hän kuitenkin
-siihen sekottamaan oppia pyhityksestä, siten himmentäen itseltään ja
-muilta sen suuren totuuden, että ihminen vanhurskautetaan Jumalan
-edessä ainoastaan uskon kautta Jesukseen Kristukseen. Yhteydessä
-tämän erehdyksen kanssa ovat hänen väitteensä kirkon liikatöiden
-koskevan opin puolustukseksi.
-
-Tuomas Aqvinolainen oli tavattoman tuottelias kirjailija. Etenkin
-siveysopin alalla on hän vaikuttanut paljon. Epäilemättä on hän
-tiedemiehenä toimittanut paljon hyvää, mutta aikansa kipeintä
-uskonnollista tarvetta ei hän nähnyt. Ei tiede semmoisena voinut
-kristikuntaa herättää synnin unesta, ei uskonnollinenkaan tiede,
-vaikka kuinka syviä kysymyksiä se olisikin miettinyt, kun se
-nimittäin ei etsinyt viisautta ensiksi ja viimmeiseksi pyhästä
-raamatusta, joka on elävän totuuden ainoa lähde. Senaikuiset
-ihmiset, kertovat Tuomaan joka päivä polvillaan rukoilleen Pyhän
-Hengen valoa Jumalalta. Mihin määrin tämä valo, jota Herra kaikille
-ihmisille tarjoo, pääsi valaisemaan hänen omaa sydäntänsä, sen
-tietää vanhurskas tuomari yksin, mutta että keski-ajan pimeys luo
-synkät varjonsa hänen kirjoihinsa, estäen ihmisiä niistä löytämästä
-evankeliumin aarretta, se on kirkkohistorian todistus tästä
-oppineesta, syvämietteisestä tiedemiehestä. Tuomas Aqvinolainen kuoli
-v. 1274 matkalla Lyonin kirkolliskokoukseen.
-
-Samana vuonna siirtyi ajasta ijankaikkisuuteen eräs toinen etevä
-tiedemies, fransiskanimunkki _Bonaventura_. Häntäkin kiitetään
-erinomaisen hurskaaksi mieheksi. Ihalilijansa sanoivat häntä
-"Israeliitaksi, jossa ei Aadam ole syntiä tehnyt". Tuo on keskiajan
-pintapuolista, synnin painavalle kysymykselle vieraantunutta puhetta,
-joka ei kaipaa vastaväitöstä, vaan vaativatpa hänen kirjansa ja
-hänen sepittämänsä virtensä, joita on käännetty monelle kielelle,
-jälkimaailmankin myöntämään, ettei hän suinkaan ollut vieras
-kristinuskon salaisuuksille, vaan päinvastoin niihin hyvinkin
-perehtynyt. Niinpä on hän esim. Lausunut monta syvää ajatusta Jumalan
-rakkaudesta. Bonaventura oli hyvin taipuvainen mystillisyyteen ja
-puhuu usein mystikkojen tapaan, vaikka hän noudattaa skolastikkojen
-tieteellistä esitystapaa ja senvuoksi luetaan näihin. Vuosi vuodelta
-ilmaantui Dominikanein ja Fransiskanein katsantotavassa yhä
-enemmän erinkaltaisuutta. Edelliset omistivat Tuomas Aqvinolaisen
-opin, viimmemainitut sitä vastoin ottivat kannattaaksensa niitä
-mielipiteitä, joita tapaamme fransiskanimunkin _Johannes Duns
-Skotuksen_ (k. 1308) opinjärjestelmässä. Täten jakaantui skolastisuus
-kahteen toinen toistansa vastustavaan oppikuntaan, _Tuomaslaiset_
-ja _Skotuslaiset_. Kehittäen oppi-isänsä Tuomas Aqvinolaisen
-katsantotapaa, koettivat Tuomaslaiset ainakin pintapuolisessa
-muodossa säilyttää Augustinuksen oppia perisynnistä ja jumalallisen
-armon välttämättömyydestä, jota vastoin Skotuslaiset, noudattaen
-Johannes Skotuksen mielipiteitä, opettivat Semipelagianismin tapaan.
-Toinen näiden oppikuntain välillä ilmaantuva erimielisyys koskee
-käsitystä neitsy Mariasta. Vapahtajan äidin kunnioittaminen oli,
-kuten tiedämme, vuosi vuodelta käynyt yhä epäjumalallisemmaksi. Jo
-Bernhard Klairvauxlainen sanoi Marian olleen synnittömän, vastustaen
-kuitenkin niitä, jotka väittävät hänen siinneen ylönluonnollisella
-tavalla. Tälle kannalle asettuivat Skotuslaiset. Poistaen kaikki
-epäilykset, lausuivat he rohkeasti, että "pyhä äiti" sikisi ja syntyi
-perisynnittä. Tuomaslaiset sitä vastoin vastustivat tätä harhaoppia.
-
-Omituista on nähdä, miten tuo eriuskolaisia kohtaan suvaitsematon
-kirkko ystävällisesti kohtelee kumpaakin oppikuntaa, vaikka niiden
-välinen eripuraisuus monesti esiintyy hyvinkin selvästi. Aavistaen
-oman oppinsa ristiriitaisuuden, ei uskalla se ryhtyä asiaa likemmin
-tutkimaan. Heikko on paavien kirkko, vaikka se on päässyt suureen
-ulkonaiseen mahtavuuteen! Lukittu on siltä raamatun pyhä, erehtymätön
-sana, ruostunut on sen kädessä hengen miekka valheiden ja erehdysten
-sumuisessa ilmassa.
-
-
-
-
-XXIV.
-
-Räntämäen piispat.
-
-
-    Näin sanoo Herra Zebaoth: tässä paikassa, joka autiona on,
-    niin ettei ihmisiä eikä karjaa siinä ole, ja kaikissa hänen
-    kaupungeissaan, pitää vielä nyt paimenten huoneet oleman, jotka
-    ruokkivat laumoja. Jer. 33: 13.
-
-Sortunein mielin oli Tuomas piispa luopunut seurakuntansa vaikeasta
-paimenvirasta. Mutta Herra ei jättänyt Suomen voimallisia vihollisia
-vastaan taistelevaa kirkkoa oman onnensa nojaan. Muutamia vuosia
-Tuomaan virasta luopumisen jälkeen näyttää kyllä Turun [Tätä nimeä
-käytettiin, kuten jo ennen olemme maininneet, jo Tuomaan aikana
-ja sittemminkin, vaikka piispanistuin vasta myöhemmin muutettiin
-Turkuun.] Piispanistuin olleen avoinna, vaan jo Birger jaarlin
-hallituksen alussa oli Suomella jälleen oma piispa. Hänen nimensä
-oli _Bero_. Hän oli syntyperältään ruotsalainen ja oli muutamia
-vuosia ollut kuningas Eerik XI:nen kanslerina. Mahdollista on, että
-hän v. 1249 jaarlin kanssa saapui Suomeen. Luovuttaen Suomalaisten
-piispalleen siihen asti maksaman veron kruunulle, johon kirkkomme
-muuttuneesen asemaan Ruotsin suhteen jo ennen olemme viitanneet,
-koetti hän tukea monen vaaran uhkaamaa hiippakuntaansa. Tämä on
-kyllä ihan vasten silloista hierarkkista katsantotapaa, joka ei
-suinkaan ollut altis luovuttamaan maalliselle vallalle kirkon
-etuja, vaan väärin olisi häntä siitä moittia. Siihen pakotti häntä
-Suomen seurakunnan turvaton asema, joka puolustuksekseen tarvitsi
-Ruotsin kuninkaan miekkaa. Kristinuskon neuvo on kyllä aivan
-toista laatua, se kun kaikkialla viittaa vain rukouksen voimaan ja
-sanan kaksiteräisen miekan apuun, vaan tälle käsitykselle oli koko
-keskiajan maalliseen mahtavuuteen turvaava kristikunta hyvin vieras;
-miksi ahdistetun Suomen hiippakunnan piispalta muuta vaatisimme?
-Arvosteltakoon hänen tekoansa sitä paitse senkin käskyn mukaan, joka
-kuuluu: "antakaat keisarille ne, kuin keisarin ovat". -- Bero kuoli
-luultavasti v. 1250 ja haudattiin Räntämäellä.
-
-Hyvin vajavat ovat yhä edelleen aikakirjojen muistiinpanot
-Suomen kirkon vaiheista. Sitä tärkeämmät ovat sentähden verraten
-vähäarvoisetkin tiedot, sillä ne luovat kuitenkin vähän valoa
-kristinuskon hämärään aamukoittoon isiemme maassa. Silmäilkäämme
-niitä siis.
-
-Beron jälkeinen Turun piispanistuimella oli _Ragvald I_ (1258-1266).
-Hänkin oli Ruotsista kotosin ja oli ollut kuninkaan kanslerina.
-Ragvald pani alkuun n.s. "ruokalisän" eli vapaaehtoiset lahjat
-kirkolle, joista piispa sai osan, seurakunnan pappi loput. Muuta ei
-piispankronika mainitse hänen työstään Suomen seurakunnan johtajana.
-Epäilemättä oli Ragvald kykenevä mies, koska häntä käytettiin
-valtiollisissakin toimissa. Hän kuoli v. 1266 ja sai hautansa hänkin
-Räntämäen kirkossa.
-
-Miten tarkkaan Ruotsin hallituskin jo tähän aikaan piti Suomen
-kirkollisia oloja silmällä, näkyy siitäkin, että kuninkaan kansleri
-jälleen määrättiin Turun hiippakunnan johtajaksi. Miehen nimi
-oli _Katillus_. Hänen aikanaan lakkautettiin Ruotsin kuninkaan
-omavaltainen oikeus määrätä Suomelle piispa. Jo v. 1250 oli paavi
-Innocentius IV Ruotsin kirkon noudatettavaksi määrännyt, että kaikki
-piispat olivat asetettavat virkaansa kanonisen vaalijärjestyksen
-asetuksen mukaan sekä ettei kuninkaalla, valtakunnan mahtavilla eikä
-talonpojilla olisi mitään oikeutta kutsua tahi valita piispaa, vaan
-että _tuomiokapituleilla_ yksin olisi tämä oikeus. Sama bulla määräsi
-myöskin, että tuomiokapitulit toimitettaisiin kaikkiin hiippakuntiin,
-joissa semmoisia ei vielä löytynyt, jotta kirkon hengellinen valta,
-jonka oikeuksia ei maallinen valta millään ehdolla saisi itselleen
-anastaa, olisi kaikkialla tunnustettu. Jokaiseen tuomiokapituliin
-piti kuulua yksi pappi ja vähintäin viisi kaniikia eli tuomioherraa.
-Näitä määräyksiä ryhtyi Katillus, piispaksi tultuaan, panemaan
-käytäntöön Suomessakin. Hän sai aikaan tuomiokapitulin, johon kuului
-viisi miestä, nim. Piispa ja neljä kaniikia. Viimmemainittujen
-tehtävänä oli yksissä piispan kanssa valvoa hiippakunnan hoitoa
-sekä hänen kuoltuaan valita hänen jälkeisensä. Täten toimitettu
-piispanvaali, johon ei kuningas saanut millään tavoin sekaantua, oli
-viimmeksi lykättävä paavin vahvistettavaksi [Tätä lakia sopii pitää
-lisäyksenä Skenningen kirkolliskokouksessa tehtyihin päätöksiin.] --
-Piispa Katillus, joka kuoli v. 1286, haudattiin, samoinkuin hänen
-edeltäjänsäkin, Räntämäen kirkkoon.
-
-Suomen ensimmäinen, kanonisen lain mukaan valittu piispa
-oli _Johannes I_ (1286-1290), joka ennen oli ollut Sigtunan
-dominikaniluostarin priiorina. Hänen vaikutuksestaan Turun
-hiippakunnan johtajana ei löydy minkäänlaisia tietoja. Sen vain
-tiedämme, että paavi _Nikolaus IV_ v. 1290 päästi hänen "siitä
-siteestä, jolla hän oli Turun seurakuntaan sidottu", Johannes kun
-näet samana vuonna oli valittu Upsalan arkkipiispaksi, johon virkaan
-hän nyt siirrettiin. Hän kuoli jo seuraavana vuonna.
-
-Räntämäen piispojen aikana ei vielä löytynyt kuin yksi ainoa,
-luostari Suomessa, nim. Dominikani-luostari Turussa. Vuosilukua,
-jolloin se perustettiin, ei varmuudella voida määrätä. Mahdollista
-on, että se syntyi jo Birger jaarlin ristiretken aikana. Se oli
-tietysti aivan vähäpätöinen ja köyhä, niinkuin se maa, jossa se
-sijaitsi. Mutta sekin todistaa kuitenkin, että katolinen kirkko oli
-päässyt juurtumaan Suomessa. Jo kohosivat Aurajoen rannalla myöskin
-Turun tuomiokirkon korkeat seinät, vaikka rakennus vasta muutamia
-vuosia myöhemmin valmistui. Herra piti huolta istutuksestaan,
-lähettäen tänne paimenia ja siunaten heidän työtään.
-
-
-
-
-XXV.
-
-Torkel Knuutinpojan ristiretki Suomeen.
-
-
-    Jumala! Me olemme korvillamme kuulleet, meidän isämme ovat meille
-    luetelleet, mitäs heidän aikanansa ja muinoin tehnyt olet.
-
-    Sinä olet ajanut pakanat pois kädelläs; mutta heitä sinä olet
-    istuttanut jälteensä: sinä olet kansat kadottanut mutta heitä
-    sinä olet levittänyt. Ps. 44: 1-2.
-
-Katolisen kirkon varttuessa maamme lounaisosassa, oli itäsuomi
-vielä pakanuuden pimeässä. Sitä paitse koetti kreikkalainen kirkko,
-joka levitteli oppiansa länteenpäin, saada uskontoaan istutetuksi
-Karjalaisiin, jotka siten olisivat tulleet erotetuiksi muusta
-Suomesta. Itäpuolelta alituisesti uhkaava vaara oli kehottanut
-Ruotsalaisia levittämään valtaansa ja tukemaan sitä naapurien
-hyökkäyksiä vastaan. Näin asiain ollen, ei sovi kummastella, että
-Venäläisetkin puolestaan asemaansa suojellaksensa koettivat turvata
-valtakuntansa itäistä rajaa. Karsain silmin he katselivat Ruotsin
-kasvavaa valtaa, joka likenemistään likeni heitä. Noiden kahden
-Pohjois-Europan herruuteen pyrkivän valtakunnan huomio, johon liittyi
-kahden toisilleen vieraantuneen ja riitaisen kirkon lähetystoimi,
-kääntyi yhä suuremmassa määrässä Itä-Suomeen. Karjalaisten kohtalo
-oli nyt ratkaistava.
-
-Kuollessaan oli Ruotsin mainio kuningas _Maunu Latolukko_ alaikästen
-lastensa hoitajaksi määrännyt _Torkel Knuutinpojan_ (1290). Parempiin
-käsiin eivät valtionohjat olisi voineet joutua. Torkel oli voimakas
-ja älykäs mies, joka uhrasi kaikki voimansa valtakunnan eduksi. Hän
-päätti heti ryhtyä toimiin rakentaakseen salpoja Novgorodilaisten
-alituisille ryöstöretkille. Luultavasti oli Ruotsissa jo edellisinä
-vuosina tuumittu ristiretkeä Karjalaan, vaan tuumasta ei ollut
-valmista tullut, vaikka Suomen itäiset naapurit tuon tuostakin
-olivat sen tarpeellisuudesta uhaten muistuttaneet. Kuinka julmasti
-Novgorodilaiset jälleen olivat kohdelleet kristittyjä Suomalaisia,
-käy selville eräästä paavi _Gregorius X:nen_ kirjeestä noin vuodelta
-1270. Siinä kerrotaan, miten Karjalaiset olivat polttaen ja
-hävittäen hyökänneet Ruotsalaisten alueelle, kauheasti surmanneet
-kristityitä, solvanneet heidän jumalanpalvelustaan ja pyhiä
-paikkojaan sekä vieneet muassaan kastetuita lapsia, kasvattaaksensa
-heitä "jumalattomassa opissaan". Kirje kehottaa Ruotsalaisia
-ristiretkeen näitä kirkon julmia vihollisia vastaan. Kun jäntevä
-Torkel Knuutinpoika pääsi hallitukseen, ei hän viivytellyt hanketta.
-Siihen häntä kehotti sekin seikka, että Karjalaiset juuri siihen
-aikaan osottivat taipumusta luopumaan liitostaan Novgorodilaisten
-kanssa ja liittymään Ruotsalaisiin. Koottuaan melkoisen sotajoukon,
-purjehti hän v. 1293 itäänpäin. Viipurin lahden rannalla astuivat
-ristiretkeläiset maalle. Karjalan avara maa oli nyt valloitettava
-Ruotsin kruunulle, sen pakanallisen kansan sydämmet voitettavat
-katoliselle kirkolle. Kertomus tästä vaikeasta tehtävästä kuuluu
-miltei kokonaan yleiseen historiaan. Se käsittää monta verellä
-kirjoitettua lehteä, joihin rauhan evankeliumi ei säteitään luo kuin
-vilahdukselta vain.
-
-Ruotsin vallan ja katolisen kirkon turvaksi Karjalassa rakennutti
-Torkel Knutinpoika _Viipurin linnan_. Vielä samana kesänä palasi
-hän takaisin Ruotsiin. Lähetystointa johtamaan oli hänen muassaan
-seurannut Vesteråsin piispa _Pietari_, vaan eivät kerro aikakirjat
-mitään tämän miehen vaikutuksesta. Ettei hän voinut paljo toimittaa,
-on helposti ymmärrettävä siitäkin, että ei osannut kansan kieltä.
-Alituiset sodat Ruotsalaisten ja Venäläisten välillä, joiden esineenä
-ja näyttämönä Karjalan maa pitkät ajat oli, tekivät lähetystoimen
-monesti sittemminkin miltei mahdottomaksi. Myöhään juurtui
-kristinusko Itä-Suomen pakanallisiin asukkaisin. Mutta sotajoukkojen
-Jumala, joka hallitsee kansojen vaiheet, kukisti kuitenkin pakanuuden
-vallan sielläkin, levittäen katolisen kirkon alaa isänmaassamme --
-sen kirkon alaa, jonka helmassa uskonpuhdistuksen siemen iti. Väinön
-kannel vaikeni vähitellen Itä-Suomen saloissa; Saima-vetten saarilta
-ja Vuoksin rannoilta haihtuivat, vaikka myöhään, pakanuuden öiset
-unelmat, ja Karjalankin kansan huulilta alkoi kuulua elävän Jumalan
-ylistys.
-
-
-
-
-XXVI.
-
-Paavi Bonifacius VIII. Paavinistuin siirretään Avignoniin.
-
-
-    Sinun sydämmes ylpeys on sinun vietellyt, ettäs vuorten rotkoissa
-    asut, sinun korkeissa linnoissas, ja sanot sydämmessäs: kuka
-    taitaa minun syöstä maahan?
-
-    Vaikka ylös korkialle menisit niinkuin kotka, ja tekisit pesäs
-    tähtein keskelle; niin minä kuitenkin syöksen sinun alas sieltä,
-    sanoo Herra. Obad. 3-4 v.
-
-Monesti oli maalliseen mahtavuuteen pyrkivä paavikunta, niinkuin
-tiedämme, joutunut Italian herruudesta taistelevain ruhtinasten
-ja valtiollisten puolueiden orjaksi. Kaiken tuon suuren valtansa
-uhallakin täytyi sen turvautua ystäviin, jotka ennen pitkää
-esiintyivät sen ilmi vihollisina. Itse mahtavuutensa aikanakin sortui
-paavikunta usein maallisen vallan voimattomaksi leikkikaluksi.
-Kolmannenkintoista vuosisadan vaiheet ilmaisevat selvään, miten
-mutkainen ja epäluotettava se tie oli, jolla "Pietarin jälkeiset",
-edeltäjäinsä tuumaa noudattaen, koettivat valtaansa säilyttää ja
-kartuttaa. Tappion enteitä ilmaantuu tuon tuostakin, vaan paavikunta
-noudattaa samaa ohjelmaa yhä edelleen, kunnes Herra sen syöksee
-maahan.
-
-Kun _Nikolaus IV_ v. 1292 kuoli, kului kaksi vuotta, ennenkuin uusi
-paavi valittiin hänen sijaansa. Lyonin kirkolliskokouksen määräystä,
-jonka mukaan vaali heti olisi ollut toimitettava, ei voitu noudattaa
-muutamain Rooman ylimyssukujen eripuraisuuden tähden. Vihdoin sopivat
-keskenään eripuraiset puolueet valitsemaan _Coelestinus V:nen_, tämä
-kun oli alakuloinen, erakkoelämään taipuvainen vanhus, jolta ei ollut
-mitään pelättävää. Mutta samaan aikaan esiintyy näyttämöllä mies,
-joka koettaa korottaa paavikuntaa sille mahtavuuden kukkulalle,
-jolta se viimme aikoina oli alkanut painua alaspäin. Tämä mies
-oli kardinaali _Gaetani_. Äärettömän kunnianhimonsa kiihottamana
-ja kavaluutensa neuvomana, sai hän Coelestinuksen pois viralta ja
-astui nyt itse nimellä _Bonifacius VIII_ paavinistuimelle v. 1294.
-Neapelista, missä edellinen paavi oli asunut, saapui vallananastaja
-tavattoman komeassa juhlasaatossa Roomaan. Neapelin ja Unkarin
-kuninkaat taluttivat hänen kullalla ja hopealla koristettua ratsuaan,
-lukematon väkijoukko seurasi tulisoitot kädessä. Kevytmieliset
-Roomalaiset riemuitsivat, ja vallanhimoinen Bonifacius unohti, että
-"Jumala seisoo ylpeitä vastaan".
-
-Uuden paavin ensimmäinen toimi todistaa selvästi, minkä hengen
-lapsi hän oli. Saatuaan vihiä siitä, että eräs häntä vastustava
-puolue aikoi korottaa Coelestinuksen valtaistuimelle, antoi hän
-sulkea vanhuksen, jonka käytös ei millään tavoin antanut aihetta
-epäluuloihin, kehnoon vankilaan, missä onneton kärsimisistä
-masentuneena pian heitti henkensä. Muillakin väkivaltaisilla toimilla
-koetti hän alusta alkaen tukea valtaansa, käyden yhä rohkeammaksi,
-jota paremmin hänen vallanhimoiset juonensa onnistuivat. Kuollessaan
-sanotaan Coelestinuksen hänestä lausuneen: "Bonifacius anasti
-valtansa ketun kavaluudella, hän hallitsee jalopeuran tavoin ja on
-kuoleva kuin koira". Jos kertomus onkin myöhemmin keksitty, niinkuin
-toiset väittävät, ansaitsevat nämä sanat huomioa, sillä ne kuvaavat
-sattuvasti Bonifaciuksen elämänvaiheita.
-
-Noudattaen Gregorius VII:nen ja Innocentius III:nen periaatteita,
-aikoi Bonifacius "asua korkeassa linnassa". Häntä ei enää jalostuta
-edes paavikunnan suuruus semmoisena: oma kunnia ja korkeus on hänen
-silmämääränään. Ja muuttunut on aikakin. Tuo kuolemaan tuomittu
-maallinen Kristus-valtakunta, jonka loiston häikäseminä länsimaiden
-kansat siihen asti olivat kannattaneet paavien vaatimuksia, ei enää
-innostuta unen vallasta heräjävää kristikuntaa, ja aikansa lapsena
-vieraantuu paavikin itse aatteelle semmoisena, Mutta ei hän silti
-vaatimuksistaan luovu. Asettuen mitä alastomimman kunnianhimon
-kannalle, kysyy hän ylpeämmin kuin kukaan ennen häntä: "kuka taitaa
-minun syöstä maahan?"
-
-Bonifaciuksen vaarallisin vastustaja oli Franska, Tämän maan
-hallitsijana oli siihen aikaan _Filip IV Kaunis_. Hän oli
-vallanhimoinen ja juonikas, niinkuin paavikin. Kumpikin pyrki
-mahtavuuteen. Tuo pitkä, kautta vuosisatojen kestänyt taistelu
-paavikunnan ja maallisen vallan välillä, on vihdoinkin joutunut niin
-pitkälle, että ratkaisun hetki on käsissä.
-
-Filip kävi sotaa Englantia vastaan. Saadaksensa rahoja sen
-jatkamiseen, oli hän kiskonut Franskan kirkolta suuria veroja. Tämä
-seikka tarjosi Bonifaciuksen vallanhimolle tilaisuutta koettamaan
-rajoittaa kuninkaan kasvavaa valtaa. Hän kielsi jyrkästi Filipiä
-vaatimasta kirkolta veroa ja Franskan papistoa noudattamasta
-kuninkaan käskyä (1296). Jokaista uppiniskaista uhkasi hän
-pannalla. Filip vastasi: "kirkkoon kuuluu sekä hengellisiä että
-maallikkoja; kirkon vapaus on jaettuna kummankin säädyn välillä".
-Huomattuaan, ettei Franskan papistokaan ollut altis kannattamaan
-hänen tuumaansa, peräytti Bonifacius vaatimuksensa. Taitavasti
-salasi hän tappionsa, koettaen ystävyyden-osotteilla kietoa
-kuningasta verkkoon. Hän pääsikin niin pitkälle, että Filip suostui
-lykkäämään sotansa Englannin kuninkaan kanssa paavin ratkaistavaksi.
-Mutta kun Bonifacius ei ollut taipuvainen valvomaan Franskan etua
-kuninkaan vallanhimoisten tuumien mukaan, lykkäsi tämä lopullisen
-rauhanteon Englannin kanssa kuukaudesta toiseen, osottaen sen ohessa
-ystävyyttä Bonifaciuksen vihollisille sekä solmien liiton _Albrekt
-Itävaltalaisen_ kanssa, jonka valitsemista Saksan kuninkaaksi paavi
-jyrkästi vastusti. Yhä vaikeammaksi kävi asema, kiihtymistään
-kiihtyi riita. Kumpi on sortuva taistelussa, Filip vai Bonifaciusko,
-kuninkuus vai paavikuntako? Kolmatta mahdollisuutta ei aika enää ota
-kannattaakseen.
-
-Ylpeänä, maailmallisen kunniansa loistavaan pukuun puettuna,
-valmistautui paavikunta ratkaisevaan taisteluun. Tammikuussa v.
-1300 liikkuivat lukemattomat väkijoukot pyhän kaupungin kaduilla.
-Semmoista oli kyllä ennenkin uuden vuosisadan alkaessa nähty
-Roomassa, vaan ei milloinkaan ennen ollut pyhiinvaeltajain luku
-ollut niin suuri. Kristikunnan etäisimmistäkin maista saapui ihmisiä
-Roomaan: lapsia ja täysi-ikäisiä, miehiä ja naisia, ylhäisiä ja
-alhaisia. Eräs historioitsija, joka oli juhlassa saapuvilla,
-arvelee kaupungissa joka päivä olleen 200,000 vierasta. Bonifacius
-VIII oli nim. kirkollisesti vahvistanut tämän kristikunnan vanhan
-tavan, luvaten jokaiselle, joka nyt, vuosisatain vaihtuessa,
-kävisi jossain määrätyssä Rooman kirkossa, synnit anteeksi. Tälle
-juhlalle antoi hän historiallisen nimen "riemuvuosi", verraten sitä
-vanhan testamentin riemuvuoteen, jolloin kaikki velat annettiin
-anteeksi. Maailman ruhtinaana esiintyi paavi kansan ihailtavaksi,
-rukoiltavaksi. Hänen edellänsä kannettiin miekkaa, valtakunnan omenaa
-ja valtikkaa, ja kuuluttaja huusi: "kas, tässä on kaksi miekkaa!
-Tässä Pietarin seuraaja! Tässä Kristuksen sijainen!" Riemastuneet
-pyhiinvaeltajat lahjoittivat tavattomat rahasummat paavin rahastoon,
-mieltymys oli yleinen, ja entistä rohkeampana loi Bonifacius silmänsä
-tulevaisuuteen. Pettävä toivo, sannalle rakennettu valta!
-
-Näiden vaiheiden ohessa oli Filip Kaunis asettautunut yhä jyrkempään
-vastarintaan. Bonifacius, joka tarkkaan seurasi hänen hankkeitaan,
-päätti Innocentiuksen tavoin kerrassaan masentaa uppiniskaisen
-vastustajansa. Uhaten kielsi hän Franskan pappeja kuninkaalle
-veroa maksamasta, ja kun tämä kielto ei auttanut, vaati hän heitä
-kirkolliskokoukseen Roomaan, missä asia oli lopullisesti tutkittava,
-julistaen jokaisen, joka ei noudattaisi viimmemainittua käskyä,
-kerettiläiseksi (1302). Filip julmistui. "Joka ei älyä, että kuningas
-maallisissa asioissa on kaikista ihmisistä, siis paavistakin,
-riippumaton, hän on hassu" lausui hän paavin vaatimusten johdosta.
-Sitten kutsui hän säädyt (aateliston, papiston ja porvarit) Pariisiin
-(1302). Kokouksessa oli yleinen mielipide ehdottomasti kuninkaan
-puolella. Mutta vaikka Bonifacius tiesi sen, laati hän samaan
-aikaan, tuon röyhkeän "Unam sanctam" [paavien bullien -- käytetään
-niitä sanoja, joilla ne alkavat.] nimisen bullan, jonka vertaista
-paavikunta ei ennen ollut julistanut. Sen pääkohdat ovat seuraavat:
-
-"Löytyy pyhä, apostolinen ja katolinen kirkko, jolla ei ole kahta
-päätä, vaan yksi, nim. Kristus ja Kristuksen sijainen, Pietari ja
-hänen jälkeisensä. Evankeliumeista tiedämme, että kirkolla on kaksi
-miekkaa, toinen hengellinen, toinen maallinen. Sillä kun apostolit
-lausuivat Herralle: katso, tässä on kaksi miekkaa, niin ei Hän
-vastannut: se on liiaksi, vaan: se on kylliksi. Kumpikin miekka on
-kirkon palveluksessa, hengellistä käyttää kirkko itse, maallinen on
-käytettävä kirkon puolesta, edellistä hoitaa pappi, viimmemainittua
-kuninkaan käsi sodassa, vaikka kuitenkin ainoastaan papin viittauksen
-mukaan. Mutta toisen miekan täytyy olla alistetun toisen alle,
-maallinen valta on hengellistä valtaa alhaisempi. Järjestys häviäisi,
-ellei toinen olisi toista korkeampi. Jos maallinen valta eksyy
-oikealta tieltä, on hengellinen valta sen tuomarina. Mutta jos
-korkein hengellinen valta erehtyy, niin tuomitsee sitä Jumala yksin,
-niinkuin apostoli todistaa: 'hengellinen tuomitsee tosin kaikkia,
-vaan ei kukaan häntä tuomitse' (1 Kor. 2: 15). Joka vastustaa Jumalan
-asettamaa valtaa, hän vastustaa Jumalan määräämää järjestystä,
-Manilaisten tavoin olettaen löytyvän kaksi perusvoimaa. Sentähden
-säädämme, lausumme, julistamme ja määräämme, että ehdoton kuuliaisuus
-on jokaisen ihmisen pelastumisen välttämätön ehto".
-
-Vielä hillitsi Franskan kuningas vihaansa, mutta kun Bonifacius
-uhkasi häntä kirkon kirouksella, ellei hän nöyrtyisi, ei Filip enää
-aikomustaan salannut. Syyttäen vastustajaansa jos minkälaisista
-rikoksista, vaati hän häntä yleiseen kirkolliskokoukseen puhdistamaan
-itseään koko kristikunnan nähden ja kuullen. Nämä syytökset olivat
-kyllä yhtä perättömät kuin vallanhimoisen kuninkaan aivottu päätös
-oli mielivaltainen, vaan ei ollut Bonifacius syytön siihen Jumalan
-tuomioon, joka näissä vaiheissa hävittävänä rajuilmana uhkasi häntä
-ja koko paavikuntaa. Hän päätti kuitenkin taistella viimmeiseen asti.
-Hän päätti julistaa Filipin pannaan. Juhlallisuus oli toimitettava
-Syyskuun 8 p. 1303. Mutta edellisenä, päivänä hyökkäsi kuninkaan
-lähetystö, johon oli liittynyt Bonifaciuksen vihollisia Italiasta
-sekä paljo rahalla ostetuita ihmisiä, paavin asuntoon. Ulkonäöltään
-arvokkaana odotti vanhus, paavilliseen viittaansa puettuna, kuolemaa
-tuon jumalattoman joukon kädestä. "Minä olen petetty, niinkuin
-Kristuskin petettiin, ja altis: kuolemaan, niinkuin Hän", lausui hän
-kyynelet silmissä, vaan tyyneenä, vakavana. Mutta Herra ei suonut
-hänelle tätä näennäistäkään voittoa. Filipin lähetystö sulki hänen
-vankilaan. Sieltä hän kyllä pääsi pakenemaan, vaan jo oli hänen
-aikansa loppunut masennettuna, "maahan syöstynä" päätti Bonifacius
-VIII, joka, röyhkeästi oli sanonut itseään "elävien ja kuolleitten
-tuomariksi", päivänsä jo Lokakuussa v. 1303.
-
-Loppuansa likeni paavikunnan mahtavuuden-aikakin. Raskaana painoi
-sitä vanhurskaan Jumalan rankaiseva käsi. Bonifaciuksen jälkeinen,
-_Benediktus XI_, kyllä koetti korvata edeltäjänsä toimia tekemällä
-myönnytyksiä Franskalle, siten turvataksensa paavikunnan horjuvaa
-voimaa, mutta äkillinen kuolema tempasi hänen pois, ennenkuin hän oli
-ehtinyt saada mitään aikaan. Vallanhimoinen Filip käytti tilaisuutta
-kerrassaan masentaaksensa paavikuntaa. Hän kutsui luoksensa
-Bordeauxin piispan _Bertrandin_, jonka valitsemista paaviksi hän
-oli valmistanut, kiihotti hänen kunnianhimoaan vakuuttamalla, että
-hänellä, kuninkaalla, oli valta korottaa hänen paavinistuimelle.
-Tätä valtaansa lupasi hän käyttää, jos vain Bertrand, paaviksi
-päästyään, sitoutuisi noudattamaan kuninkaan käskyä. Kurja piispa
-suostui ja valittiin Lyonissa paaviksi nimellä _Klemens V_. Viekas
-kuningas oli voittanut. Se oli vanhurskaan tuomarin sallimus. Klemens
-V jäi Franskaan ja v. 1309 määräsi hän julkisesti _Avignonin_
-paavinistuimen kodiksi. Suuri käänne on tapahtunut: Gregorius
-VII:nen, Aleksanteri III:nen, Innocentius III:nen, Bonifacius
-VIII:nen y.m. Noiden mahtavaan paavien aika on loppunut. Herra syöksi
-paavikunnan mahtavuuden korkealta kukkulalta alas maahan.
-
-
-
-
-XXVII.
-
-Turun tuomiokirkko.
-
-
-    Turvatkaat hänen muurinsa, vahvistakaat hänen salinsa, että te
-    sitä juttelisitte tulevaisille sukukunnille. Ps. 48: 14.
-
-Terveellistä on meidän, suopeamman ajan lasten, muistella esi-isien
-kovia taisteluja menneiden vuosisatojen kovaonnisina päivinä. Se
-hillitsee tuota monesti kevytmielistä iloamme ja vaatii meitä
-miettimään, miten olemme säilyttäneet ja kartuttaneet heidän
-meille jättämäänsä perintöä. Eikä puutu meiltä kehotuksia siihen.
-Isänmaallisen sivistyksen yhä laajenevalla viljavainiolla kuulemme
-aina, jos vain kuulla tahdomme, historian vakaan äänen kertovan,
-miten vaikea viljelyksen auran aluksi oli pystyä Suomen karkeaan
-maahan, ja siellä täällä näkee silmä poisvierineiden vuosisatojen
-pystyttämiä muistomerkkejä, jotka puhuvat muistojen valtaavan mykkää
-kieltä isiemme taisteluista, heidän työstään ja vaivoistaan. Näistä
-muistomerkeistä on _Turun tuomiokirkko_ kuuluisin.
-
-Ensi kerran mainitaan tämä merkillinen rakennus eräässä
-paavinkirjeessä vuodelta 1258. Siinä luvataan 40 päivän synninpäästö
-jokaiselle, joka vuosittain kävisi Turun kirkossa p. Markuksen
-kunniaksi vietettävinä juhlina. Miltei varmaan voi kuitenkin olettaa,
-ettei kirkko siihen aikaan vielä ollut valmis, sillä, niinkuin
-tiedämme, oli piispanistuinkin vielä Räntämäellä. Ajatellessamme sen
-ajan myrskyisiä vaiheita, jolloin alituiset sota- ja ryöstöretket
-niin monesti tekivät kaikki rauhalliset toimet ja työt mahdottomiksi,
-ja muistaessamme silloisten Suomalaisten aineellista ja henkistä
-köyhyyttä, emme ole alttiit oudoksuen kummastelemaan, että semmoinen
-rakennus, joksi Turun tuomiokirkkoa aivottiin, vaati pitkät ajat
-valmistuakseen. Päinvastoin ihmettelemme esi-isiemme uhraavaista
-alttiutta ja väsymätöntä uutteruutta, kun he kaikkien noiden suurten
-vaikeuksien uhallakin ryhtyivät semmoiseen työhön ja esteistä
-huolimatta suorittivat sen. Tuo keski-ajan ihmeteltävä uskonnollinen
-innostus, joka muiden urotöiden kera on luonut kristikunnan
-jaloimmat, Jumalalle pyhitetyt huoneet, alkoi vaikuttaa Suomessakin,
-vaatien sen asukkaita uhraamaan kaikki voimansa kirkon hyväksi.
-Jo kolmannentoista vuosisadan loppupuolelta kertovat aikakirjat
-erään tilaisuuden, josta voimme päättää, että Turun tuomiokirkko
-siihen aikaan oli valmis tahi ainakin alkoi valmistua. Tätä tuossa
-muistorikkaassa kirkossa tapahtunutta ensimmäistä tunnettua
-historiallista tapahtumaa sopii meidän tässä silmäillä.
-
-Kun piispa Johanneksen jälkeinen kanonisen lain määräyksen mukaan
-oli valittava, saapuivat valitsijat Turkuun tärkeää tehtäväänsä
-toimittamaan. Varojen puutteen vuoksi ei Suomessa vielä siihen
-aikaan, niinkuin tuomiokapituleja koskevat säännöt määräsivät,
-löytynyt erityisiä kaniikeja, vaan näiden virkaa toimittivat
-neljän lähiseudun pitäjän pastorit. Tammikuun 25 p:nä v. 1291
-kokoontuivat nämä uuden tuomiokirkon sakaristoon. Ensin veisattiin
-virsi Pyhän Hengen kunniaksi, sitten luettiin kappale raamatusta.
-Kun kaniikit täten olivat ylhäältä pyytäneet valoa ja viisautta,
-Jotta Herran mielen mukaan voisivat tehtävänsä toimittaa, pyysivät
-he yksimielisesti _Laurentius_ nimistä kaniikia ehdottamaan ja
-yksin valitsemaan piispaa. Emme tiedä, mistä syystä ei sillä kertaa
-noudatettu tavallista vaalijärjestystä. Luultavasti oli Laurentius
-kaniikeista vanhin ja mahdollisesti oli hän Johannes piispan
-muutettua Upsalaan väliaikaisesti toimittanut Turun tuomiokapitulin
-puheenjohtajan virkaa. Oli miten olikaan, Laurentius ehdotti Suomen
-piispaksi _Maunu I:stä_, joka heti astuikin virkaansa. Tämä mies
-oli jo ennen Turun tuomiokapitulin kaniikina tutustunut kirkkomme
-hoitoon, mutta sitä paitse oli hän sen kansan omia lapsia, jonka
-painavin paimentoimi hänelle nyt uskottiin. Hän oli näet kotosin
-Ruskon kappelin Märtälän nimisestä talosta, ollen siis ensimmäinen
-suomalainen mies Turun piispanistuimella. Monesta syystä on
-kysymyksessä oleva vaali tärkeä. Siitä näemme muun ohessa, etteivät
-muukalaiset vain siihen aikaan enää edustaneet kristinuskoa
-maassamme, vaan että ijankaikkinen totuus oli juurtunut itse
-kansaankin, vaatien sen omia poikiakin julistamaan elämän sanaa
-Herran ihmeelliseen valoon kutsutuille veljilleen.
-
-Maunu piispa näkyy ahkeraan toimineen saaduksensa Turun tuomiokirkkoa
-valmiiksi. Jo v. 1292 määräsi paavi 400 päivän aneet kaikille
-"katuvaisille ja syntinsä tunnustaneille", jotka suurina juhlina
-palvelivat Jumalaa tuossa uudessa, "neitsy Marian ja p. Henrikin
-kunniaksi" rakennetussa temppelissä. Eräs toinen kirje vuodelta
-1296 lupaa samoja etuja. Epäilemättä antoi Maunu tuon tuostakin
-Roomaan tietoja siitä, miten tuo Suomen silloisille oloille suuri lyö
-edistyi, hurskaan katolisen piispan hartaudella odottaen sitä hetkeä,
-jolloin kirkko valmistuisi ja tuomiokapitulikin pääsisi muuttamaan
-Turkuun.
-
-Näiden vaiheiden ohessa kului kolmastoista vuosisata kovine
-taisteluineen ja verisine muistoineen umpeen. Kun seuraavan
-vuosisadan koittaessa luomme silmämme Suomeen, seisoo Unikankarin
-kunnaalla jo valmiina Turun arvokas tuomiokirkko. Kirjoitetaan
-vuosiluku 1300. Euroopan vanhoista sivistysmaista, joissa tuskin
-enää muistetaankaan pakanuuden kolkkoja aikoja, rientävät ihmiset
-kilvan Roomaan viettämään paavin määräämää suurta riemujuhlaa.
-Yleinen innostus vallitsee kaupungeissa ja maalla: kirkkojen
-kellot soivat, sodat ja taistelut unhotetaan, juhlavirret kaikuvat
-pyhiinvaeltajain huulilta, heidän matkustaessaan pyhään kaupunkiin,
-missä heitä odottaa ennen aavistamaton loisto ja runsasvarainen armo.
-Isänmaallisen sivistyksen yhä laajenevalla viljavainiolla kuulemme
-aina, jos vain kuulla tahdomme, historian vakaan äänen kertovan,
-miten vaikea viljelyksen auran aluksi oli pystyä Suomen karkeaan
-maahan, ja siellä täällä näkee silmä poisvierineiden vuosisatojen
-pystyttämiä muistomerkkejä, jotka puhuvat muistojen valtaavan mykkää
-kieltä isiemme taisteluista, heidän työstään ja vaivoistaan. Näistä
-muistomerkeistä on _Turun tuomiokirkko_ kuuluisin.
-
-Ensi kerran mainitaan tämä merkillinen rakennus eräässä
-paavinkirjeessä vuodelta 1258. Siinä luvataan 40 päivän synninpäästö
-jokaiselle, joka vuosittain kävisi Turun kirkossa p. Marian kunniaksi
-vietettävinä juhlina. Miltei varmaan voi kuitenkin olettaa, ettei
-kirkko siihen aikaan vielä ollut valmis, sillä, niinkuin tiedämme,
-oli piispanistuinkin vielä Räntämäellä. Ajatellessamme sen ajan
-myrskyisiä vaiheita, jolloin alituiset sota- ja ryöstöretket niin
-monesti tekivät kaikki rauhalliset toimet ja työt mahdottomiksi,
-ja muistaessamme silloisten Suomalaisten aineellista ja henkistä
-köyhyyttä, emme ole alttiit oudoksuen kummastelemaan, että semmoinen
-rakennus, joksi Turun tuomiokirkkoa aivottiin, vaati pitkät ajat
-valmistuakseen. Päinvastoin ihmettelemme esi-isiemme uhraavaista
-alttiutta ja väsymätöntä uutteruutta, kun he kaikkien noiden suurten
-vaikeuksien uhallakin ryhtyivät semmoiseen työhön ja esteistä
-huolimatta suorittivat sen. Tuo keski-ajan ihmeteltävä uskonnollinen
-innostus, joka muiden urotöiden kera on luonut kristikunnan
-jaloimmat, Jumalalle pyhitetyt huoneet, alkoi vaikuttaa Suomessakin,
-vaatien sen asukkaita uhraamaan kaikki voimansa kirkon hyväksi.
-Jo kolmannentoista vuosisadan loppupuolelta kertovat aikakirjat
-erään tilaisuuden, josta voimme päättää, että Turun tuomiokirkko
-siihen aikaan oli valmis tahi ainakin alkoi valmistua. Tätä tuossa
-muistorikkaassa kirkossa tapahtunutta ensimmäistä tunnettua
-historiallista tapahtumaa sopii meidän tässä silmäillä.
-
-Kun piispa Johanneksen jälkeinen kanonisen lain määräyksen mukaan
-oli valittava, saapuivat valitsijat Turkuun tärkeää tehtäväänsä
-toimittamaan. Varojen puutteen vuoksi ei Suomessa vielä siihen
-aikaan, niinkuin tuomiokapituleja koskevat säännöt määräsivät,
-löytynyt erityisiä kaniikeja, vaan näiden virkaa toimittivat
-neljän lähiseudun pitäjän pastorit. Tammikuun 25 p:nä v. 1291
-kokoontuivat nämä uuden tuomiokirkon sakaristoon. Ensin veisattiin
-virsi Pyhän Hengen kunniaksi, sitten luettiin kappale raamatusta.
-Kun kaniikit täten olivat ylhäältä pyytäneet valoa ja viisautta,
-jotta Herran mielen mukaan voisivat tehtävänsä toimittaa, pyysivät
-he yksimielisesti _Laurentius_ nimistä kaniikia ehdottamaan ja
-yksin valitsemaan piispaa. Emme tiedä, mistä syystä ei sillä kertaa
-noudatettu tavallista vaalijärjestystä. Luultavasti oli Laurentius
-kaniikeista vanhin ja mahdollisesti oli hän Johannes piispan
-muutettua Upsalaan väliaikaisesti toimittanut Turun tuomiokapitulin
-puheenjohtajan virkaa. Oli miten olikaan, Laurentius ehdotti Suomen
-piispaksi _Maunu I:stä_, joka heti astuikin virkaansa. Tämä mies
-oli jo ennen Turun tuomiokapitulin kaniikina tutustunut kirkkomme
-hoitoon, mutta sitä paitse oli hän sen kansan omia lapsia, jonka
-painavin paimentoimi hänelle nyt uskottiin. Hän oli näet kotosin
-Ruskon kappelin Märtälän nimisestä talosta, ollen siis ensimmäinen
-suomalainen mies Turun piispanistuimella. Monesta syystä on
-kysymyksessä oleva vaali tärkeä. Siitä näemme muun ohessa, etteivät
-muukalaiset vain siihen aikaan enää edustaneet kristinuskoa
-maassamme, vaan että ijankaikkinen totuus oli juurtunut itse
-kansaankin, vaatien sen omia poikiakin julistamaan elämän sanaa
-Herran ihmeelliseen valoon kutsutuille veljilleen.
-
-Maunu piispa näkyy ahkeraan toimineen saadaksensa Turun tuomiokirkkoa
-valmiiksi. Jo v. 1292 määräsi paavi 400 päivän aneet kaikille
-"katuvaisille ja syntinsä tunnustaneille", jotka suurina juhlina
-palvelivat Jumalaa tuossa uudessa, "neitsy Marian ja p. Henrikin
-kunniaksi" rakennetussa temppelissä. Eräs toinen kirje vuodelta
-1296 lupaa samoja etuja. Epäilemättä antoi Maunu tuon tuostakin
-Roomaan tietoja siitä, miten tuo Suomen silloisille oloille suuri työ
-edistyi, hurskaan katolisen piispan hartaudella odottaen sitä hetkeä,
-jolloin kirkko valmistuisi ja tuomiokapitulikin pääsisi muuttamaan
-Turkuun.
-
-Näiden vaiheiden ohessa kului kolmastoista vuosisata kovine
-taisteluineen ja verisine muistoineen umpeen. Kun seuraavan
-vuosisadan koittaessa luomme silmämme Suomeen, seisoo Unikankarin
-kunnaalla jo valmiina Turun arvokas tuomiokirkko. Kirjoitetaan
-vuosiluku 1300. Euroopan vanhoista sivistysmaista, joissa tuskin enää
-muistetaankaan pakanuuden kolkkoja aikoja, rientävät ihmiset kilvan.
-Roomaan viettämään paavin määräämää suurta riemujuhlaa. Yleinen
-innostus vallitsee kaupungeissa ja maalla: kirkkojen kellot soivat,
-sodat ja taistelut unhotetaan, juhlavirret kaikuvat pyhiinvaeltajain
-huulilta, heidän matkustaessaan pyhään kaupunkiin, missä heitä
-odottaa ennen aavistamaton loisto ja runsasvarainen armo. Mutta
-aikakirjat kertovat, että lukemattomat ihmiset sieltä palasivat
-turmeltuneina, siellä kun juotiin syntiä niinkuin vettä. Se juhla ei
-ollutkaan kristillinen juhla, vaikka ihmiset niin olivat luulleet,
-ei elähyttänyt se, se vain nukutti, paadutti. Jos sen toimeenpanija,
-Bonifacius VIII, olisi ymmärtänyt sitä oikein arvostella, niin olisi
-hän lausunut noille lukemattomille juhlavierailleen: viettäkäämme
-paavikunnan mahtavuuden hautajaispitoja, sillä sen kunnia on
-kuolemaan tuomittu. -- Vuonna 1300 vietettiin juhlaa köyhässä
-Suomessakin, ei läheskään niin loistavaa, se on totta, mutta paljon
-parempaa ja onnellisempaa, ei kevytmielisiä peijaiskemuja, vaan
-toivorikkaan tulevaisuuden riemujuhlaa. Paljo kansaa on kokoontunut
-Turun tuomiokirkkoon, joka nyt on vihittävä Herran huoneeksi. Jalon
-temppelin vankat muurit, sen juhlallisesti kaartuvat holvit, joita
-sekä gotilainen, että romaaninen rakennustapa olivat valmistaneet,
-sen kalliit alttariastiat, nuo lukemattomat kynttilät, pyhä savu,
-jota papit suitsuttivat kaikkialle -- kaikki teki valtaavan
-vaikutuksen erämaiden vähävaraisten mökkien asukkaisin. Ihmetellen
-he katselivat kristinuskon ja viljelyksen voittoa Suomessa.
-Ei yksikään heistä enää tahdo puolustaa Lallin veristä työtä,
-vaan siunaten ajattelevat he pakanallisten isiensä ensimmäistä
-opettajaa, p. Henrikkiä, jonka maalliset jäännökset, kätkettyinä
-hopea-arkkuseen, ovat muutetut uuteen kirkkoon. Uusi päivä on
-koittanut Auran rannalla, kallisten toivojen pyhä päivä. On kyllä
-totta, että katolisen kirkon erehtynyt oppi, pyhimysten palveleminen,
-synninaneet, latinalaiset messut ja rukoukset y.m. Vielä kauan
-salaavat Suomen kansalta kristinuskon oikean valon, mutta juuri
-Turun tuomiokirkossa on kahden vuosisadan kuluttua vielä kaikuva
-uskonpuhdistuksen ensimmäinen suomenkielinen saarna siunaukseksi
-nouseville sukupolville. Ensin on Suomen kansa katolisen kirkon
-kasvatuslapsena neuvottava ja opetettava, ennenkuin Herran viisas
-kuljetus suo sille paremman kasvattajan. Älkäämme halveksien tuomitko
-tätä kansamme kasvatusäitiä, vaikka hän monesti erehtyikin, sillä
-paljo hän isillemme opetti.
-
-Turun tuomiokirkon aikuisimpiin vaiheisin liittyy likeisesti
-Maunu piispan muisto. Vähän hänestä tiedämme, mutta todistaapa jo
-tuomiokirkon valmistuminen ja sen vihkiminen sekä tuomiokapitulin
-muuttaminen Turkuun, ettei hän ollut mikään toimeton mies. Kaikki
-voimansa uhrasi hän lavean hiippakuntansa hyväksi, joka näkyy
-siitäkin, ettei hän ensinkään sekaantunut Ruotsin valtiollisiin
-rettelöihin. Karjalaisen lähetystoimenkin kunnian luovutti hän,
-kuten edellisestä tiedämme, Vesteråsin piispalle, voidaksensa
-Turussa jotakin pysyväistä saada aikaan. Maunu piispa näkyy olleen
-lempeäluonteinen mies, jonka silmämääränä ei ollut oma etu. Kun esim.
-Venäläiset hänen aikanansa olivat kovasti hävittäneet Hämäläisten
-maata, niin hän viimmemainituille soi sen lievityksen, että niistä
-neljästä oravannahasta, jotka jokainen täysikasvanut mies vuosittain
-maksoi piispalle, neljännen nahan maksaminen toistaiseksi annettiin
-anteeksi. -- Maunu I kuoli v. 1308 ja haudattiin Turun tuomiokirkkoon.
-
-
-
-
-XXVIII.
-
-Katsahdus keski-ajan toiseen aikakauteen.
-
-
-    Katso, minä tulen tykös, sinä vahingollinen vuori, joka koko
-    maailman turmelet, sanoo Herra, ja ojennan minun käteni sinun
-    ylitses, ja vieritän sinun alas vuorelta, ja teen poltetun vuoren
-    sinusta. Jer. 51: 25.
-
-Ken ei ole altis ihmetellen muistamaan kirkon vaiheita keskiajan
-toisen suuren aikakauden merkillisinä vuosina, mutta ken ei samalla
-myöskin kauhistuen ajattele kaikkia noita veripunaisia syntejä,
-joilla turmeltunut kristikunta saman aikakauden kuluessa lisäsi
-syntimittaansa? Levoton oli tämä aika, jättiläisvoimia pani se
-liikkeelle päästäksensä aavistamiensa tarkoitusten perille -- ja
-kuitenkin täytyi sen väsyneenä luopua monesta yrityksestä, johon se
-innostuneena oli yhtynyt. Voimallisena seisoo aikakauden kynnyksellä
-Gregorius VII, vaatien mahtavimpia ruhtinaitakin nöyrinä tunnustamaan
-Rooman yliherruutta. Hän sortuu taistelussa, mutta aate jää eloon,
-saavuttaen yhä innokkaampia edustajia. Askel askeleelta kohoaa
-paavikunta mahtavuuteen, väsymättä pyrkii se eteenpäin, hämmästyttäen
-kristikuntaa voitoillaan. Kuinka monta suurta valtiomiestä, miten
-monta valtaavan voimallista hallitsijakykyä esiintyy tänä paavikunnan
-mahtavuuden-aikana "Pietarin istuimella!" Kuka hallitsija on
-taitavammin valvonut valtakuntansa etuja kuin Aleksanteri III, ken
-voimallisemmin pakottanut mahtavat ruhtinaat kuuliaisuuteen kuin
-Innocentius III, ken on rohkeammin kuin Bonifacius VIII jatkanut
-voitollisten edeltäjäin työtä? Niin -- hämmästyttävän suuri
-oli näiden miesten nero, valtaava heidän voimansa. Mahtavimmat
-ruhtinaat kukistuivat taistelussa heitä vastaan, voimallisimmat
-valtakunnat taipuivat, nöyrtyivät. Masentuneena sortui Hohenstaufien
-sankarisuku, armoa kerjäsi voitettu Englanti, voimatonna
-huokaeli Saksa sisällisten, paavien virittämien eripuraisuuksien
-raatelemana, veroa maksoivat Unkarit, Portugaalit, Siciliat. Mitä
-hillitsemättömimpiin taisteluihin harjaantunut keski-aika, jota
-eivät urhoollisimmat ruhtinaat voineet taivuttaa kuuliaisuuteen,
-tyyntyy, rauhoittuu -- sen riehuvat aallot asettuvat "Pietarin
-jälkeisen" käskystä ja laskeuvat lepoon paavien valtaistuimen
-juureen. Ristiretkeläisten miekat linjoittavat vastustajain, noiden
-pannaan julistettujen "kerettiläisten" rivit, inkvisitsioonin roviot
-pakottavat "harhaoppiset" saarnaajat vaikenemaan. Kenen on tämä
-vastustamaton valtakunta, mikä masentumaton voima Rooman herruutta
-tukee ja kannattaa? Kummastelisimmeko, että paavikunnan loiston
-häikäisemä kristikunta, jota keski-ajan pimeä yö pitkät vuosisadat
-on nukuttanut, uskoen tunnusti: se on Kristuksen valtakunta, Jumalan
-voima?
-
-"Ei minun valtakuntani ole tästä maailmasta" kuuluu Herran
-todistus. Jesus Kristus, joka on "sama eilen ja tänäpänä ja niin
-ijankaikkisesti", ei tunnustanut omakseen tuota maailmallista
-Kristus-valtakuntaa, jolle paavikunta varkaan tavoin oli anastanut
-"kunnian ja voiman". Likenemistään likenee sen tuomio, ja tuomarina
-on Hän, "jolle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä".
-Hän "vierittää alas vuorelta" paavikunnan ja paljastaa sen häpeän.
-Neljännentoista vuosisadan alkaessa loppuu Rooman mahtavuuden-aika.
-
-Missä raamatun sana on tuntematon, siinä usko eksyy. Koettaessaan
-hyvillä töillään päästä Jumalan suosioon, antautui hartaus joko
-luulojen valtaan, kuvaten tuon kirkolle kuuliaisen tilan jos kuinka
-autuaaksi, tahi sortui se toivotonna valittamaan vain, kun lain
-ijes yhä raskaampana painoi maahan, suomatta lepoa ja virvoitusta
-koskaan. Sumuinen oli mystikon luultu taivas maan päällä, rauhaton
-munkin kolkko kammio. Eikä voi kirkon loistava jumalanpalveluskaan,
-miten viehättävään muotoon se sitten pukeutuukin, antaa, mitä
-kuolematon ihmishenki aavistaen kaipaa. Turhaan lisätään juhlapäivien
-lukua, turhaan keksitään uusia, entisiä rohkeampia kertomuksia
-pyhimysten ihmetöistä, pappien vallasta, "Kristuksen sijaisen"
-erehtymättömyydestä: syvä huokaus, monesti toivoton valitus, jolle
-ei kirkko neuvoa tiedä, kuuluu kaikkien tosi kristittyjen huulilta.
-Mutta juuri tämä huokaus, jolle mahtavuuteen kohonnut kirkko käy yhä
-kuurommaksi. Juuri tuo vankien valitus on paavikunnan tuomio. Kirkko
-on maallisesti rikastunut, tavattomat rahasummat kiskoo se vuosittain
-ruhtinailta ja kansoilta, mutta hengelliset aarteensa on se tuhlannut
-tahi kaivanut maahan. Sentähden vastasi Tuomas Aqvinolainen eräälle
-ylimykselle, joka, osottaen kullalla täytettyä vihkivesiastiaa,
-hänelle lausui: "katsokaa, arvoisa isä, nyt ei saata p. Pietari enää
-sanoa: hopeaa ja kultaa ei minulla ole": "vaan ei hän myöskään voi
-sanoa: nouse ja käy".
-
-Mutta vaikka kirkko onkin turmeltunut, vaikuttaa ihmeiden Jumala
-kuitenkin suuria sen kautta. Paavikunnan mahtavuudenaikana, jolloin
-kristikunta oli nääntyä lain raskaan ikeen alle, viritti lähetystökin
-kristinuskon valoa kaukaisissa, ennen tuskin nimeksikään tunnetuissa
-pakanamaissa, uusia yliopistoja syntyi, tieteet ja taiteet
-virkistyivät uuteen eloon, armeliaisuuslaitoksia perustettiin,
-tavat kävivät hienommiksi, sivistys tuli yleisemmäksi, samalla kuin
-aavistus uskonpuhdistuksen tarpeellisuudesta vähitellen alkoi varttua
-itsetietoiseksi vaatimukseksi. Mitä erittäin meihin Suomalaisiin
-tulee, on historiamme ensimmäisille lehdille kirjoitettuna se
-totuus, että elämän sana juuri tuona paavikunnan mahtavuudenaikana,
-joka tuon tuostakin eksyi mitä vaarallisimmille harhateille, ensi
-kerran tarjottiin Suomen kansalle ja pääsi juurtumaankin esi-isiemme
-sydämmiin.
-
-Turhat olisivat ihmisten ponnistukset olleet, yön ja valheen
-valtaan olisi kirkko jäänyt, ellei Herra, joka ei lupaustaan
-milloinkaan unohda, olisi ollut sitä läsnä. Hän kutsui eksynyttä
-kristikuntaa pois Jerusalemin raunioilta, Rooman meluavilta kaduilta,
-skolastikkojen eksyttäviltä poluilta ja mystikkojen luulojen
-varjostuttamilta teiltä oman erehtymättömän sanansa ääreen. Hän on
-kuullut kaikkien niiden rukoukset, jotka keski-ajan öisinä hetkinä
-sydämmestään ovat huoanneet: "lähestyköön Sinun valtakuntas". Se
-lähestyy tämä valtakunta, vaikkei se tule niin, että sen nähdä? Voi,
-eikä sillä tavoin, kuin lyhytjärkiset ihmiset odottavat. Se lähestyy
-hiljaa ja ulkonaisetta loistotta, mutta vastustamattomalla voimalla
-ja katoomattomalla kunnialla. Sokeaksi käynyt kristikunta ei pitkään
-aikaan Herran tuloa huomaa, se luo vielä kauan silmänsä maahan
-kukistettuun paavikuntaan, odottaen siltä, apua, vaikka Herra on
-riistänyt koristukset "Pietarin istuimesta" ja paljastanut sen häpeän
-kaikkien nähtäväksi.
-
-Mutta Jumala on uskollinen, kärsivällinen ja sangen hyvä, Hän
-toimittaa työtänsä monessa särjetyssä sydämmessä, valmistaen
-vanhurskaudessa ja armossa uutta, valoisampaa aikaa kirkollensa.
-
-    Minä neuvon sinua minultani ostamaan kultaa tulella
-       Selitettyä ettäs rikastuisit, ja valkiat vaatteet
-        Joillas sinus pukisit, ettei sinun alastomuutes
-              Häpy näkyisi; ja voitele silmäs
-                  Voiteella ettäs näkisit.
-
-                      Ilm. k. 3: 18.
-
-
-
-
-
-
-III.
-
-Kolmas aikakausi (1309-1500).
-
-
-
-
-I.
-
-Avignonin paavikunta.
-
-
-    Näin sanoo Herra, Herra: voi niitä hulluja profeetoja, jotka
-    heidän omaa henkeänsä seuraavat, ja ei ole mitään nähneet!
-
-    Israel, sinun profeetat ovat niinkuin ketut korvessa.
-    Hes. 13: 3-4.
-
-Samana vuonna, jolloin ihmiset kokoontuivat Roomaan viettämään
-Bonifacius VIII:nen julistamaa suurta riemuvuotta, alkoi mainio
-italialainen runoilija _Dante_ (k. 1321) sepittää kuuluisaa
-_"Jumalallista komediaansa"_. Merkillinen sattumus tuo! Verrattomalla
-nerollaan kuvaa Dante runossaan aikakauden ristiriitaiset ilmiöt,
-luoden rohkean mielikuvituksensa, jota kyllä katolisen kirkon
-oppi eksyttäen kiihottaa, vaan sen ohessa myöskin koittava
-sivistys ja puhtaamman uskonnon aavistus virkistyttäen elähyttää,
-ijankaikkisuuteen, missä ihmisten rikokset rangaistaan, hyveet
-palkitaan ja synnit tuomitaan. Monesti iskee hän kovastikin
-paavikuntaan, ennustaen muun ohessa, että Rooman kirkko, joka
-toisiinsa sekoittaa kahdenkaltaisen vallan, hengellisen ja
-maailmallisen, velkoineen, kuormineen on lokaan uupuva. Jo alkaa
-kristikunta aavistaa, miten onneton kirkon tila on. Vapauteen pyrkii
-aika, mutta millä tiellä se on saavutettava, sitä ei vielä tiedetä.
-Ei kelpaa Dantenkaan valtaava nero oppaaksi, ei runous, eivät tieteet
-eivätkä taiteet. Mutta niidenkin kautta valmistaa Herra uutta,
-onnellisempaa aikaa kristikunnalle, joka jo alkaa herätä pitkästä
-unestaan.
-
-"Pietarin jälkeinen" oli Avignonissa Franskan kuninkaan vankina.
-Kauan on maallisen vallan täytynyt kantaa paavikunnan rasittavaa
-ijestä; nyt se kostaa ja kostaa kovasti. 70 vuotta kestää tätä
-paavien orjuudenaikaa. Se on historiassa tunnettu nimellä,
-_paavikunnan 70 vuotinen Baabelin vankeus_.
-
-Johdonmukaisesti jatkoi vallanhimoinen Filip Kaunis taistelua
-sortaaksensa kirkkoa ja turvataksensa omaa valtaansa. Eikä
-epäillyttänyt häntä välikappaleet, kun vain saavutti tarkoituksensa.
-Sen näemme esim. Hänen käytöksestään Temppeliherrain ritarikuntaa
-kohtaan. Nämä olivat kyllä irstaan elämänsä ja muun siveettömyytensä
-tähden joutuneet pahaan maineesen ja siihen katsoen kypsyneet
-Jumalan tuomiolle, vaan tämä seikka ei suinkaan ollut sen vainon
-syynä, jonka alaisiksi he Filipin toimesta joutuivat. He omistivat
-paljon rikkauksia, ja niitä kuningas tahtoi. Sitä paitse muodosti
-ritarikunta, joka pyhän maan menettämisen jälkeen suurimmaksi osaksi
-oli asettunut Franskaan, oman pienen valtakunnan, jonka itsevaltiaana
-ruhtinaana heidän suurmestarinsa oli. Filip, jonka silmämääränä
-oli kuninkuuden korottaminen ja rikastuttaminen, päätti anastaa
-Temppeliherrain tavarat ja tehdä lopun heidän yhdistyksestään. Äkisti
-vangitutti hän ritarikunnan suurmestarin _Jaakop Molayn_ ynnä kaikki
-Franskassa silloin oleskelevat ritarit (1307). Englanninkin kuninkaan
-sai hän taivutetuksi samoin kohtelemaan hänen maassaan asuvia
-Temppeliherroja. Syyttäen vainotuita jos minkälaisista rikoksista,
-joita hän kuninkaallisten julistusten ja kerjäläismunkkien saarnojen
-kautta kaikkialla koetti saada tunnetuiksi, valmisti hän veristä
-loppua ritarikunnalle. Inkvisitsioonin kidutuskoneet pantiin
-käytäntöön, jotta onnettomilta saataisiin ongituksi niitä tietoja,
-joita heidän kuolemaan tuomitsemista varten tarvittiin. Klemens
-paavi koetti estää vainoa, vaan mitä hän voi vaikuttaa? Voimaton
-oli paavikunta, kykenemätön sorrettu kirkko rakentamaan salpoja
-kuninkuuden kasvavalle vallalle. Samaan aikaan otti Filip puheeksi
-Bonifacius VIII:tta vastaan tehdyt syytökset, joita ei vielä oltu
-tutkittu. Klemens älysi tuskallisen asemansa. Bonifacius vainajan
-tuomitseminen olisi ollut koko paavikunnan mitättömäksi julistamista.
-Yritys jäi kuitenkin sikseen, kun Temppeliherrain säälittävä kohtalo
-alkoi herättää yhä yleisempää mielipahaa koko kristikunnassa, ja
-valtioviisaus kehotti Filipiä vähän varovammin kohtelemaan paavia.
-Kiitollinen Klemens suostui sen sijaan puolustamaan Temppeliherrain
-sortamista. Kun useat näistä, kärsittyään mitä kauheinta kidutusta,
-olivat saaneet surmansa, otti Pariisin kirkolliskokous tutkiaksensa
-nääntyvää ritarikuntaa vastaan nostettuja kanteita. Edellisiä
-kauheammat kidutukset ja uudet roviot julistivat onnettomille
-kokouksen tarkoituksen ja päätöksen. Eikä siinä kylliksi. _Viennen_
-kirkolliskokouksessa lakkautti Klemens kokonaan Temppeliherrain
-ritarikunnan (1312). Toisia ritareja otti hän itse tuomitakseen,
-muut jätettiin maallisen oikeuden käsiin. Edellisten joukossa oli
-Jaakop Molay. Hänen sekä muutaman muun ylhäisen ritarin tuomitsi
-Klemens elinkautiseen vankeuteen. Mutta kun onneton vakuutti
-ritarikunnan olevan syyttömän sitä vastaan tehtyihin syytöksiin,
-ratkasi Filip äkkiä hänen kohtalonsa. Kaksi rovioa valmistettiin;
-toiselle täytyi Molayn astua, toiselle eräs ritari, joka oli puhunut
-samaan tapaan (1314). Kuollessaan ennusti Molay Jumalan kostoa
-julmalle Filipille ja tuolle kurjalle paaville, joka kokonaan riippui
-kuninkaan mielivallasta. Hän ei erehtynyt. Ennenkuin vuosi ehti kulua
-umpeen, oli vanhurskas Jumala kutsunut sekä Filipin että Klemensin
-tuomioistuimensa eteen.
-
-Kaksi vuotta oli Avignonin häväisty paavinistuin ollut edustajatta,
-kun paaviksi valittiin _Juhana XXII_. Miten voimattomilta kuuluvat
-tämän vaatimukset, kun hän, rohkeasti sekaantuen Euroopan
-valtiollisiin oloihin, alkaa uudistaa Innocentius III:nen ja
-Bonifacius VIII:nen vaatimuksia! Franskan hallitukselle eihän mitään
-voi, sen suhteen täytyy hänen nöyränä vaieta, mutta sitä ylpeämmin
-koettaa hän muissa maissa korottaa paavikunnan masentunutta valtaa.
-_Ludvig Baijerilainen_ ja _Fredrik Itävaltalainen_ taistelivat Saksan
-kruunusta. Viimmemainittu joutui tappiolle, mutta Juhana julisti
-voittajan ja hänen alamaisensa kirkonkiroukseen (1324). Ludvig vetosi
-yleiseen kirkolliskokoukseen, sanoen paavia kerettiläiseksi. Siellä
-täällä alkoi kuulua yhä jyrkempiä väitteitä paavikuntaa vastaan,
-vaan Juhana ei tahtonut mielettömistä vaatimuksistaan luopua. Miten
-muuttunut ajanhenki oli, todistaa paraiten erään Ludvigin ystävän
-_Marsilius Padualaisen_ juuri siihen aikaan kirjoittama kirja nimeltä
-_"Rauhan Puolustaja"_. Tekijä lausuu suoraan sen ajatuksen, että
-pelastuksen saavuttamiseen ei ole välttämätöntä totella paavia.
-Erehtymättömän totuuden omistaa hän ainoastaan raamatulle ja
-ensimmäisten vuosisatojen kirkolliskokousten päätöksille. Toinen
-piispa ei ole toista piispaa korkeampi, piispa ei ole presbyteriä
-arvokkaampi niin jatkaa kirja, kysyen: miksi olisi Rooma Antiokiaa
-ja Jerusalemia etevämpi, kun Pietari on molemmissa viimmemainituissa
-kaupungeissa piispana vaikuttanut? Lisäksi lausuu Marsilius
-myöskin tuon painavan sanan, jonka herätyshuuto myöhemmin sai koko
-kristikunnan liikkeelle: riitaiset kysymykset ovat ratkaistavat
-yleisessä kirkolliskokouksessa, jonka keisarin tulee kutsua kokoon.
-Huonoja enteitä paavikunnan tulevaisuudelle! Vielä kyllä veisattiin
-tuota vanhaakin virttä paavien muka rajattomasta vallasta, mutta
-se pukeutui yhä röyhkeämpään muotoon, siten yhä selvemmin vain
-paljastaen mitättömyyttään. Niinpä kirjoitti esim. Kerjäläismunkki
-_Augustinus_ "Rauhan Puolustajaa" vastaan kirjasen, joka kannattaa
-sitä mielipidettä, että paavi on oikeutettu pitämään huolta kaikista
-kuningaskunnista, koska Jumala on niiden perustaja ja hallitsija.
-Tämän aatteen innostuttamana omistaa hän paaville nimityksen: "Herra,
-meidän Jumalamme maan päällä". Pitkälle on ehditty!
-
-Yleisen mielipiteen kannattamana marssi Ludvig Baijerilainen,
-sovittuaan Fredrikin kanssa, Roomaan, missä hän antoi kruunata
-itsensä keisariksi. Kaksi piispaa toimitti kruunauksen. Avignonin
-vanki ei voinut sitä estää.
-
-Juhana XXII kuoli v. 1334. Hän jätti jälkeensä voimattomien
-ylistysten pilkkaaman, vallanhimoisen muiston ja -- runsaan,
-miljooniin nousetan rahaston. Paavikunnan vallanhimolle tarjosi tästä
-alkaen kättä ääretön, mitä halveksittavimpaan muotoon pukeutuva
-ahneus, joka kiskomistaan kiskoi uusia veroja kristikunnalta. Rikkaus
-synnytti ylöllisyyttä, ylöllisyys juoppoutta ja muuta törkeää
-epäsiveyttä. Jatkaessaan kertomustaan Avignonin paavikunnasta,
-paljastaa kirkkohistoria lukijalle vuosi vuodelta yhä selvemmin
-inhimillisen turmeluksen pohjatonta kuilua.
-
-Näiden vaiheiden ohessa pyrki maallinen valta yhä voitollisemmin
-vapaaksi paavikunnan yliherruudesta. Niin esim. Päättivät Saksan
-kuuriruhtinaat _Rensenin_ kokouksessa (1338), että keisarin
-valitseminen riippui heistä eikä ensinkään kaivannut paavin
-vahvistusta. Paavina oli siihen aikaan _Benediktus XII_. Hän kyllä
-koetti puolustaa asemaansa Saksassa, vaan ei hänen äänensä kauas
-kuulunut.
-
-V. 1342 astui _Klemens VI_ paavinistuimelle. Se uupui hänen
-hallituksensa aikana, jota kesti 10 vuotta, yhä syvempään.
-Kun paavikunnan tulot Italiasta vähenemistään vähenivät,
-kirkkovaltakin kun oli jaettuna pieniin, miltei aivan itsenäisten
-ruhtinasten hallitsemiin alueisin, täytyi yhä ylöllisempään
-elämään harjaantuneitten paavien koettaa hankkia itselleen varoja
-muualta. Klemens VI oli tässä suhteessa hyvin toimelias. Ei häntä
-huolestuttanut paavikunnan sorrettu asema, ei sen maanpakolaisuus
-eivätkä muut uhkaavat ajanenteet. Noudattaen edeltäjäinsä
-katsantotapaa, päätti hän rikastua ja Franskan kuninkaan turvissa
-elää iloisia päiviä Avignonissa.
-
-Menneiden päivien muistojen ja tulevaisuuden toiveiden välillä horjuu
-kristikunta sinne tänne, tietämättä mihin toimiin on ryhtyminen.
-Kaikkialla taistelua vain, tyytymättömyyttä vallitseviin oloihin ja
-levottomuutta tulevaisuuden suhteen. Klemens ei ajatellut ajan suuria
-kysymyksiä, hän vain mietti, miten voisi tulojaan, kartuttaa. V. 1348
-osti hän Neapelin ja Unkarin kuningattarelta, jota epäiltiin miehensä
-murhaajaksi, vaan jonka hän oli vapauttanut omantunnon nuhteista ja
-kirkon rangaistuksesta, Avignonin kaupungin ynnä siihen kuuluvan
-alueen. Kaksi vuotta myöhemmin (1350) julisti hän riemuvuoden
-vietettäväksi koko kristikunnassa. Bonifacius VIII, joka oli
-pannut nämä paavikunnan rahankiskomiselle edulliset juhlat alkuun,
-oli kyllä määrännyt, että ne olivat vietettävät joka vuosisadan
-alkaessa, vaan Klemens tarvitsi rahoja ja lyhensi sentähden aikaa
-50 vuodella. Kevytmielinen aika hyväksyi hänen keksimänsä kehnot
-selitykset. Ja kuitenkin painoi vanhurskaan Jumalan rangaistus juuri
-siihen aikaan kristikuntaa, tarkoittaen sen herättämistä synnin
-unesta. _"Hirmukuolema"_ levitti kauhujaan Euroopan maissa, temmaten
-tuonelaan monessa paikassa puolen osan ihmisiä, toisissa paikoissa
-vielä enemmän. Milloin on onneton kristikunta vihdoinkin huomaava,
-"mitä sen rauhaan sopii?"
-
-Vähän paremman maineen saavutti _Innocentius VI_ (1352-1362).
-Hän eli säästäväisesti ja koetti ylläpitää kirkonkuria, vaan
-kristikunnan kurjaa tilaa ei hän voinut auttaa. Vielä vähemmin
-pystyi hän hankkimaan Avignonin häväistylle paavinistuimelle arvoa
-kristikunnan silmissä. Sen maine oli siksi tahrattu, ja tuo alentava
-vankeus Franskan kuninkaan maassa siksi julkinen, ettei sillä voinut
-tulevaisuutta olla. Kun sentähden kuuluisa runoilija _Petrarka_ (k.
-1374), joka monta kertaa oli kehottanut paaveja palajamaan "väärän
-lemmikin luota (Avignonista) laillisen, vaan hyljätyn puolison,
-Rooman, syliin", v. 1366 kirjoitti _Urbanus V:lle_ (1362-1370):
-"paavi olet sinä kaikkialla, mutta Roomassa olet vain piispa; näytä
-että olet hyvä paimen etkä mikään palkkalainen" -- ja kun lisäksi
-Roomalaisten tyytymättömyys alkoi käydä yhä huolettavammaksi, päätti
-Urbanus lähteä pyhään kaupunkiin. V. 1367 toimitti hän messun
-Pietarinkirkossa. Bonifacius VIII:nen ajoista asti eivät Roomalaiset
-olleet paavia kaupungissaan nähneet. Riemu oli rajaton. Miten vähään
-he tyytyivät!
-
-Urbanus palasi kuitenkin takaisin Avignoniin, missä hän kuoli (1370).
-Hänen jälkeisensä _Gregorius XI_, joka oli hyväntahtoinen mies,
-ei saattanut olla kuurona niille alituisille kehotuksille, jotka
-rukoilemalla ja vaatimalla pyysivät häntä muuttamaan paavinistuinta
-Roomaan. Hän lähti sinne v. 1377. Kuollessaan (1378) sanotaan
-hänen katuneen, että oli noudattanut ihmisten neuvoja ja muuttanut
-paavinistuimen Roomaan, sekä ennustaneen siitä syntyvän arvaamattomia
-haittoja ja vaaroja kirkolle.
-
-Häväistynä, äärettömän syntivelan rasittamana säilyy Avignonin
-paavikunnan muisto historian lehdillä. Täydellisempi kertomus siitä
-olisi vain inhimillisten himojen keksimien paheiden kuvaamista.
-
-
-
-
-II.
-
-Neljännentoista vuosisadan etevimmät Mystikot.
-
-
-    -- halajatkaat sitä terveellistä sanan rieskaa, niinkuin
-    äskensyntyneet lapsukaiset, että te sen kautta kasvaisitte.
-    1 Piet. 2: 2.
-
-Turhaan olivat skolastikot koettaneet virittää eloa elävältä
-kuolleesen kristikuntaan. Jo neljännellätoista vuosisadalla alkoi
-koko se tieteellinen menetystapa, jota he noudattivat, vähitellen
-joutua huonoon maineesen, kun skolastisuuden heikot puolet vuosi
-vuodelta yhä selvemmin ilmaantuivat. Sitä suurempaa huomioa herättää
-sitä vastoin mystisyys. Kirkon kurja tila, sen veltostunut kuri, tuo
-yhä pintapuolisemmaksi käynyt oppi hyvistä töistä, tyhjiä loruja
-sisältävät saarnat, pappien karttuva turmelus ja seurakuntien kasvava
-siveettömyys -- kaikki kehottikin jokaista ajattelevaa ihmistä
-rukouksen ja hurskaan miettimisen hiljaisina hetkinä etsimään sitä
-sydämmen pyhyyttä, jota paitse ei kukaan saa Jumalaa nähdä, ja sitä
-rauhaa, jota Hän yksin voi antaa. Eipä kummallista, että mystisyyden
-varsinainen kukoistus juuri tähän aikaan alkaa. Saksalaisten taipumus
-syvään miettimiseen, vaan ennen kaikkea ajanhengen vaatimus loi
-neljännellätoista vuosisadalla monta jaloa mystikkoa, joiden syvät,
-Jumalaan pyrkivät mietteet kaikkien erehdyksiensä uhallakin ovat ajan
-turmeluksen ja kevytmielisyyden virkistyttävänä vastakohtana.
-
-Ensimmäisenä saksalaisista mystikoista vetää _Eckart_ huomiomme
-puoleensa. Hän syntyi luultavasti Thüringissä noin v. 1260.
-Saksalaiset Dominikanit, jotka eivät yleensä, niinkuin heidän
-romaanisissa maissa asuvat veljensä, antauneet kirkon opin jyrkiksi
-puolustajiksi ja inkvisitsioonin välikappaleiksi, vaan olivat
-taipuvaiset mystilliseen elämään, miellyttivät Eckartia, ja hän
-päätti ruveta heidän munkkikuntansa jäseneksi. Hän oleskeli sittemmin
-monessa paikassa, milloin toimittaen jonkun luostarin priiorin
-virkaa, milloin vaikuttaen opettajana Pariisissa, Strassburgissa,
-Kölnissä y.m., saavuttaen kaikkialla rakkautta ja kunnioitusta. Ja
-epäilemättä hän monesta syystä tämän ansaitsikin. Hän oli erinomaisen
-syvämietteinen mies; aatteiden yli-ilmoissa liikkui hänen totuutta
-etsivä henkensä, ja sinne tahtoi hän muitakin maan tomusta nostaa.
-
-Eckartin uskonopillista kantaa, jota semminkin hänen saarnansa
-kuvaavat, on arvosteltu eri tavalla. Toiset ovat väittäneet
-hänen edustaneen mitä jyrkintä panteismia, toiset sitävastoin
-arvostelleet häntä kirkon opille uskollisena mystikkona, jonka
-ainoana silmämääränä on itse päästä ja johdattaa muita tosi kristityn
-elävään yhteyteen Jumalan kanssa. Jos olisimmekin alttiit asettumaan
-viimmemainittujen kannalle, ei meidän kuitenkaan sovi heidän kanssaan
-sanoa Eckartin panteismin esiintyvän vain muutamissa liiallisissa
-sanoissa, joita hän ei tarkoin punninnut, sillä epäilemättä oli
-juuri siihen suuntaan tähtäävä erehdys hyvin syvään juurtunut koko
-hänen katsantotapaansa. Mutta kaikessa tapauksessa tapaamme hänen
-teoksissaan, joita vasta viimme aikoina on koottu ja tarkemmin
-tutkittu, paljon hyvääkin. Niin lausuu hän esim. Rakkaudesta: "ei
-millään koeta Jumala meitä niin puoleensa vetää, kuin rakkaudellaan.
-Rakkaus on kuin kalastajan onki. Ei saa kalastaja kalaa, ennenkuin
-se on tarttunut onkeen. Mutta kun se on kiinni koukussa, niin tietää
-kalastaja sen omistavansa, miten se sitten ponnistaakin vastaan.
-Semmoinen on rakkauskin. Jonka se on vanginnut, hän kantaa kestävää,
-vaan samalla suloista ijestä. Ei mikään niin tee sinua Jumalan omaksi
-eikä Jumalaa sinun omaksesi, kuin tämä suloinen kahle. Joka on tämän
-tien löytänyt, hän ei toista etsi; joka on kiinni siinä koukussa,
-hänen jalkansa, kätensä, suunsa ja sydämmensä, sanalla sanoen koko
-hänen olemuksensa on Jumalan oma. Tässä rakkaudessa lepääminen
-tuottaa enemmän autuutta ja on Jumalalle otollisempaa, kuin kaikki
-hyvät työt ja kaikki hurskaat toimitukset, jotka eivät valu rakkauden
-elävästä lähteestä".
-
-Jos näistä ja muista Eckartin saarnoissa tuon tuostakin esiintyvistä
-samankaltaisista sanoista päättäisimme hänen olleen kokonaan
-välinpitämättömän kristinuskon käytännöllisille kysymyksille, niin
-suuresti erehtyisimme. Hän päinvastoin teroitti niitäkin, etenkin
-armeliaisuutta köyhiä kohtaan sanankuulijoilleen. Niinpä lausuu hän
-esim.: "jos joku saisi kokea pyhää innostusta, vaikka semmoista,
-jonka valtaamana Paavali oli, kun hän temmattiin kolmanteen
-taivaasen, ja hän tietäisi jonkun köyhän tarvitsevan ruokaa,
-niin palvelisi hän Jumalaa paremmin luopumalla innostuksestaan
-ja auttamalla tuota köyhää, kuin viihtymällä autuaallisissa
-näyissä". Ei -- Eckart tahtoi noudattaa kristinuskon vaatimuksia
-jokapäiväisissäkin oloissa ja toimissa. Mutta niin usein kuin Herra
-sen hänelle soi etsi hän yksinäisyyttä, miettiäksensä hengellisen
-elämän salaisuuksia ja nähdäksensä noita autuaallisia unia, joita
-hänen tavattoman rikas mielikuvituksensa, milloinkaan väsymättä, aina
-oli altis luomaan.
-
-Olemme viitanneet Eckartin uskonnollisen katsantotavan varjopuoliin.
-Tunteittensa viehättämänä eksyi hän monesti luulojen sumuiseen
-ilmaan, missä hän ei enää nähnyt tuota ääretöntä pyhän Jumalan ja
-syntisen ihmisen välistä erotusta. Siinä suhteessa edustaa hän
-mystisyyden arveluttavinta erehdystä. Ja juuri tämä seikka esti häntä
-näkemästä ajan kipeintä tarvetta ja häntä itseä halajamasta ennen
-kaikkea Jumalan "sanan terveellistä rieskaa".
-
-Eckartin mielipiteet herättivät monessa paikassa epäluuloakin, jos
-kohta hänen ihailijaansa luku olikin suuri. Juhana XXII tuomitsi 17
-hänen mietteistään harhaoppisiksi. Ennenkuin tämä paavin päätös tuli
-hänen tiedokseen, kuoli Eckart v. 1327.
-
-Ennen pitkää syntyi uskonnollisia yhdistyksiäkin, jotka niinikään
-pyrkivät tuohon salattuun, välittömään yhteyteen Jumalan kanssa,
-jonka etsiminen on mystisyyden varsinainen tuntomerkki Kuuluisin
-näistä yhdistyksistä on neljännellätoista vuosisadalla ilmaantuva
-_"Jumalan ystäväin"_ liitto. Ankaran itsensäkieltämisen tiellä
-pyrkivät he maistamaan, kuinka suloinen Herra on. Turvaten Pyhän
-Hengen valistukseen ja Herran välittömiin ilmoituksiin enemmän kuin
-Jumalan sanaan, eksyivät he monesti haaveilun sumuisille teille,
-mutta ijankaikkisuus oli silmämääränä, ja "Jumalan rakkaus, joka
-kaiken ymmärryksen ylitse käy", elähytti heitä. "Luovu kaikesta
-omastasi ja vaivu Jumalan pohjattomaan armahtavaisuuteen, niin
-olet löytävä mitä etsit" oli heidän tapansa sanoa Itä-Franskassa,
-Pohjois-Italiassa, Schweitzissä y.m. Löytyi heitä paljo. Yleensä
-pitivät he liittoaan salassa, mutta heidän vaikutuksensa ulottui
-kuitenkin kauas yhdistyksen rajojen ulkopuolellekin, "Jumalan
-ystävät" saarnasivat nim. Kansalle, ollen monelle rasitetulle ja
-totuutta etsivälle sielulle jumalallisen armon välikappaleina!
-Sitä paitse vaikuttivat he paljon hyvää levittämällä hengellisiä
-kirjoja kuolleitten paimenten unohtamissa seurakunnissa. Yhdistyksen
-johtajana oli tuo kuuluisa mystikko _Nikolaus Baselista_. Paljon
-olisi hänestä kertomista, jos historia olisi lehdillänsä säilyttänyt
-mitä hän pitkillä matkoillansa Saksassa, Italiassa, Franskassa,
-Unkarissa y.m. Vaikutti Jumalan valtakunnan palveluksessa, mutta
-hänen työnsä oli ainakin suureksi osaksi tuota maailmalta salattua
-työtä, jonka suurimmat voitot ovat historialle tuntemattomat.
-Nikolaus kyllä monesti puhui herätyksen sanoja suurille
-ihmisjoukoille, vaan enimmiten työskenteli hän kaukana julkisuudesta,
-puhuen elämän sanaa sairasten kuolinvuoteen ääressä, luostarein
-hiljaisissa kammioissa ja yksityisten kodeissa.
-
-Nikolaus ei ollut noita pintapuolisia, omaa kunniaansa etsiviä
-saarnaajia, jotka heti tahtovat nähdä työnsä hedelmän. Hän tyytyi
-odottamaan, uskoi, vaikkei hän suuria nähdä saanut, rukoili ja teki
-työtä, jättäen myötä- ja vastoinkäymiset, tappiot ja voitot sen
-Herran haltuun, jonka palveluksessa hän oli.
-
-Semmoinen mies, kuin "Jumalan ystävä" Nikolaus oli, ei saattanut olla
-näkemättä kirkon turmelusta. Haikein sydämmin huomasi hän, miten
-paavikunta vuosi vuodelta yhä syvempään uupui lokaan, ja kristikunnan
-surkea tila koski kipeästi hänen hellään, Pyhän Hengen koulussa
-valistuneesen sydämmeensä. Vaan ei hän silti epätoivoon sortunut.
-Hänen tarkka silmänsä näki ijankaikkisen elämän valon säteilevän
-monesta silmästä, ja se todisti, ettei pelastuksen Jumala vieläkään
-ollut seurakuntaansa hyljännyt. Nikolaus jatkoi työtään. Yhä
-valtaavammaksi kävi hauen saarnansa, yhä voimallisempana kaikui hänen
-herätyshuutonsa. Köyhäin mökeissä kuului hänen äänensä, kehottaen
-ihmisiä Kristuksen seuraamiseen, ruhtinasten loistavissa saleissa
-puhui hän vakavia sanoja tämän elämän turhuudesta ja ijankaikkisuuden
-painavasta todellisuudesta. Ihmissydämmen salaisimpiinkin koteroihin
-loi hän tarkan, ylönluonnollisen valon valaiseman silmänsä, ja
-ihmeellisesti olivat henget hänelle alamaiset. Viisaan sielunpaimenen
-tavoin älysi hän mitä kukin paraiten tarvitsi, sovittaen taitavasti
-sanansa ihmisten erinkaltaisen tilan mukaan.
-
-Kauan tarvitsi Herra Nikolausta viinimäkensä työssä, mutta jota
-vanhemmaksi tämä uskollinen palvelija tuli, sitä innokkaammin
-hän vain jatkoi työtään. Mystisyyden haaveksivat mietteet, jotka
-neuvoivat häntä uskomaan noita mielikuvituksensa kauniita unelmia
-Jumalan hänelle suomiksi välittömiksi ilmoituksiksi, eksyttivät hänen
-epäilemättä monesti harhateille, mutta että Herran armo tuki hänen
-työtään, sen todistavat monessa paikassa tapahtuneet herätykset,
-joiden siunauksesta rikasta vaikutusta tulevien aikojen suureen
-tehtävään ei kukaan arvaa. Paras todistus on kuitenkin Nikolauksen
-kuolema. Vähän siitä, etteivät aikakirjat varmuudella tiedä mainita
-hänen kuolinvuottaan. Pääasia on, että hän totuuden tunnustuksen
-tähden, jota eivät kirkon suruttomat johtajat ajanpitkään kestäneet
-kuulla, inkvisitsioonin tuomitsemana poltettiin. Nikolaus on siis
-luettava niiden joukkoon, joiden marttyyrikuoleman kautta Herra
-valmisti uskonpuhdistuksen suurta aikaa.
-
-Saksalaisen mystisyyden etevin edustaja oli _Tauler_ (k. 1361).
-Samoinkuin Eckart, kuului hänkin Dominikanein munkkikuntaan. Jo monta
-vuotta oli hän hämmästyttänyt maailmaa voimallisella saarnallaan, kun
-hän v. 1346 tutustui Nikolaus Baselilaisen kanssa. Tauler oli siihen
-aikaan 50 vuoden ikäinen. Tuo kuuluisa "Jumalan ystävä" oli kuullut
-paljon puhuttavan hänestä ja saapui hänen luoksensa Strassburgiin,
-kuullaksensa "mainion mestarin" saarnaa. Tauler saarnasi, vaan
-Nikolaus, joka ei tyytynyt tavallisten ihmisten vaatimuksiin, lausui
-suoraan, ettei saarna miellyttänyt häntä. Ei häntä viehättänyt tuon
-ylistetyn puhujan loistava esitystapa eikä hänen verraton taitonsa
-saksankielen käyttämisessä saarnasta puuttui hänestä henkeä, jota
-paitse kauniimmatkin sanat ovat tyhjää ihmispuhetta vain. Tauler
-pyysi vierastansa viipymään luonansa, lausuen sen toivon, että hän
-pitemmän ajan kuluessa saisi kuulla ainakin jonkun saarnan, johon
-hän mieltyisi. Nikolaus vastasi: "te olette kyllä kunnon pappi ja
-oppinut mies, vaan te ette elä, niinkuin saarnaatte. Ette ole vielä
-maistaneet Pyhän Hengen suloisuutta, te riiputte lain puustavista
-ja olette farisealainen". Nämä sanat, joiden painavaa, sydämmen
-sisimpään tähtäävää totuutta puhujan ankaran vakaa käytös tuki.
-Tekivät syvän vaikutuksen Tauleriin. Suuri muutos tapahtui hänessä:
-hän nöyrtyi totuuden tuomittavaksi. Hengellinen köyhyys, se köyhyys,
-joka on Herran mielen mukaan, oli tämän nöyrtymisen seuraus, uusi
-elämä Jesuksessa Kristuksessa sen hedelmä. Kahteen vuoteen ei Tauler
-uskaltanut saarnata, ja kun hän vihdoin sanankuulijoittensa suureksi
-iloksi astui saarnatuoliin, niin ei hän saanut mitään sanotuksi:
-kyynelet tukehuttivat hänen äänensä.
-
-Dominikanit suuttuivat kovasti, kun heidän etevin puhujansa
-kykenemättömyys yhtäkkiä tuli yleiseksi puheenaineeksi koko
-kaupungissa, ja pilkkaavia huhuja levitettiin Taulerista kaikkialle.
-Mutta tämä ei masentanut häntä, eikä hän ehtinyt kuunnella maailman
-ivaa, sillä hän oli alituisesti sen Herran seurassa, joka hänen oli
-kutsunut "pimeydestä ihmeelliseen valoonsa". Ja jos vanhat ystävät
-hänen ylenkatseellisesti hylkäsivätkin, niin olipa sama Herra pitänyt
-huolta siitäkin, että hänellä nyt oli ystävä, joka paremmin kuin muut
-ihmiset ymmärsi hänen surunsa ja hänen ilonsa: tuo jalo totuuden
-puolustaja Nikolaus Baselista. Hänelle uskoi Tauler luottamuksella
-kaikki huolensa, hänen kauttansa sai hän monen taistelun helteessä
-kokea Herran armoa syntisiä kohtaan.
-
-Jota todellisempaa Taulerin kääntyminen oli, sitä parempia hedelmiä
-oli se ennen pitkää vaikuttava muissakin, sillä sen ytimenä oli
-Herran voima. Tauler astui jälleen saarnatuoliin, ja nyt täytyi
-suruttomimpainkin ihmisten myöntää, ettei hän milloinkaan ennen ollut
-niin valtaavan voimallisesti saarnannut. Tekstinä oli Math. 25:nen
-luvun 6 värssy: "katso ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan".
-Tauler puhui uskovaisen likeisestä yhteydestä Herran kanssa ja
-siitä vuotavasta riemusta, joka saa ihmisen kaikki unohtamaan.
-"Se on totta" kuului liikutuksesta vapisevan äänen todistus, ja
-lausuja, eräs mies, kaatui tainnoksissa lattialle. Tauler vain
-jatkoi saarnaansa. "Lakkaa, lakkaa" huudettiin väkijoukosta, "sillä
-hän kuolee käsiimme". Mutta saarnaaja vastasi: "jos ylkä tahtoo
-viedä morsiamensa kotia, niin tahdomme kernaasti siihen suostua".
--- Voimallinen oli tämä saarna, ja yhtä valtaavasti saarnasi Tauler
-monesti sittemminkin, herättäen lukemattomia synnin, unesta ja
-vuodattaen lohdutuksen öljyä moneen särjettyyn sydämmeen.
-
-Tauler oli syvämielinen mies sanan oikeassa merkityksessä. Hänessä
-pääsi evankeliumin valo, joka keski-ajan pimeinä vuosina oli
-useimmilta hurskailtakin ihmisiltä miltei kokonaan salattu, suuria,
-vaikuttamaan. Sillä jos meidän täytyykin myöntää, että tuo painava
-totuus "Kristus meidän edestämme" ei pääse täyteen oikeuteensa
-hänen uskonnollisessa katsantotavassaan, on tämä katsantotapa,
-epäilemättä monessa suhteessa raamatun mukainen ja ihmeteltävän
-syvä. Etenkin, tutki Tauler Herran kärsimisen historiaa. Se oli
-hänen "yliopistonsa", jonka rinnalla kaikki muut opinahjot olivat
-verrattoman köyhät. "Synti ja sen viettelykset katoavat Herramme
-haavoissa. -- Niinkuin lumi sulaa tulen ääressä, niin sulaa syntikin
-Jesuksen rakkautta hehkuvissa haavoissa. Rakkaus nielee ne kaikki"
-niin kuuluu hänen todistuksensa, ja se on saavutettu kokemuksen
-kautta, rukouksissa ja kilvoittelevan uskon kapealla tiellä.
-Kirkon määräämiä n.s. hyviä töitä ei hän saarnoissaan teroittanut
-ihmisiin; päinvastoin puhui hän vakavia, uskonpuhdistuksen aamukoiton
-valaisemia sanoja tekopyhyyttä ja itsevanhurskautta vastaan. Eipä
-kummallista, että myöhempien aikojen jaloimmat henkilöt, niinkuin
-Arndt, Spener, Luther y.m. ovat pitäneet tätä keski-ajan mystikkoa
-mitä suurimmassa arvossa, monesti kertoen hänen syviä, sisälliseen
-uskonelämään perehtyneitä mietteitään. Taulerin kuuluisimmat
-teokset ovat hänen saksankielellä pitämänsä saarnat sekä _"Jesuksen
-köyhän elämän seuraamisesta"_ niminen kirja. Lainaamme tähän otteen
-viimmemainitusta kirjasta:
-
-"Suurten kiusausten hetkinä ottaa Jumala ihmiseltä kaikki mitä
-Hän ennen hänelle on antanut. Hän vaatii silloin ihmistä syvään
-miettimään, millainen hänen tilansa on, jotta ihminen itse näkisi
-ja tunnustaisi, mitä hänellä itsellä on ja mitä hän oman voimansa
-turviin jätettynä voipi. Silloin jää ihminen aivan yksinään, niin
-ettei hän Jumalasta mitään tiedä, ei tunne armoa ensinkään, ei
-lohdutusta eikä mitään, jota hänellä ennen on ollut. Sillä kaiken
-tämän salaa Jumala meiltä, niin ettemme tiedä, minne kääntyä.
-Semmoisina hetkinä on tärkeätä, että ihminen käyttäytyy Jumalan
-tarkoituksen mukaan, kuuliaisena antautuen Hänen vapaalle tahdolleen
-ja tuomiolleen. Suuri oli pyhien veritodistajain uhri, kun antoivat
-henkensä totuuden puolesta, vaan heillä oli kuitenkin Jumalan
-sisällinen lohdutus, niin että tuskia pilkaten iloisina kärsivät
-kuoleman, mutta ei mikään kärsiminen ole verrattava sen ihmisen
-tuskaan, jonka koetusten hetkinä täytyy kaivata Jumalan lohdutusta.
-Se tuska on kaikista tuskista suurin. Sillä silloin heräävät
-sydämmessä kaikenkaltaiset onnettomat ajatukset, kaikki synnit ja
-kiusaukset, jotka ihminen jo ennen on voittanut; ne ahdistavat häntä
-uudelleen paljoa kovemmin kuin konsanaan ennen, paljoa kiivaammin
-kuin siihen aikaan, jolloin hän vielä synneissään makasi. Tämmöisinä
-hetkinä tulee ihmisen kärsivällisesti odottaen antautua Jumalan
-tahdolle niin kauan kuin Hän tahtoo".
-
-Samaan suuntaan kuin Tauler puhui ja kirjoitti _Henrik Suso_. Mutta
-hän ei ollut läheskään niin syvä ja lahjakas eikä hän ole luonut
-paljo itsenäistä. Jo lapsena rupesi hän Dominikanein munkkikunnan
-jäseneksi, tutkien innostuksella etenkin Salomonin kirjoja. Suso
-vaikutti pääasiallisesti naisiin, jotka rakastivat hänen lempeää,
-sydämmen hellimpiin tunteisin tähtäävää, vertauksista rikasta
-saarnaansa. Mutta ei häntä silti lihan evankeliumin pintapuoliseksi
-julistajaksi saa sanoa. Päinvastoin. Ristin tien osottajana hänkin
-esiintyi, parannuksesta ja elävästä uskosta hänkin puhui. Suso kuoli
-v. 1365. -- Suson elämäkerran kirjoitti hänen ystävänsä _Elisabet
-Stagel_, joka oli nunnana Toessin luostarissa. Monta kaunista
-kertomusta sisältää hänen kirjansa. Tekijä kertoo muun ohessa, että
-Suso kielsi nunnia antaumasta tuon rajattoman itsensäkidutuksen
-uhriksi, joka siihen aikaan etenkin naisluostareissa oli hyvin
-yleistä. "Rakas Vapahtaja" niin oli Suso lausunut "ei sanonut:
-ottakaat minun ristini päällenne, vaan Hän sanoi: jokainen ottakoon
-ristinsä päällensä".
-
-Saksalaisista mystikoista puhuessamme, emme saa unohtaa erästä
-kirjaa, joka on tunnettu nimellä _"Saksalainen Teologia"_. Se
-sisältää paljon hyvää ja on vaikuttanut suuria Jumalan valtakunnan
-palveluksessa. Luther piti sitä erinomaisen suuressa arvossa ja luki
-sitä ahkeraan. -- Kirjan tekijä on tuntematon.
-
-Likeisesti sukua näiden saksalaisten mystikkojen kanssa oli
-_alamaalainen Juhana Ruysbrock_ (k. 1381). Yksinäisyydessä vietti
-tämä haaveksivaan uskonnolliseen elämään mieltynyt, luultujen
-ylönluonnollisten ilmoitusten viehättämä mystikko onnellisimmat
-hetkensä. Käytännölliselle kristinuskolle hän vieraantumistaan
-vieraantui. Messuakin toimittaessaan saattoi hän niihin määrin joutua
-tunteittensa valtaan, että hän tainnoksissa kannettiin pois kirkosta.
--- Ruysbrockin paras kirja on _"Hengellisten häitten kunnia"_.
-
-Paljon olisi sanomista näistä keski-ajan syvän miettimisen
-merkillisistä edustajista. Se siemen, jonka he kylvivät ihmisten
-sydämmiin, iti ja kantoi rikkaita hedelmiä kristikunnassa. Mutta
-valitettavasti he eivät päässeet käsittämään p. Raamatun ääretöntä
-arvoa, sillä he eivät ymmärtäneet, että totuus löytyy ehdottomasti
-puhtaana ainoastaan tässä elävässä lähteessä, "isällinen sana" eli
-"valo", johon he luottivat, johdatti heitä sitä vastoin monesti
-väärälle tielle. Mutta älkäämme unohtako, minkä ajan lapsia he
-olivat, jotta emme eksyisi heihin sovittamaan meidän aikamme
-katsantotapaa, jota he rukouksissa taistellen ja uskossa kilvoitellen
-ovat valmistaneet.
-
-
-
-
-III.
-
-Juhana Vikleff.
-
-
-    -- älkäät antako missään peljättää teitänne vastaanseisojilta.
-    Joka tosin heille kadotuksen merkki on, mutta teille autuudeksi
-    ja se on Jumalalta.
-
-    Sillä teille, on lahjaksi annettu Kristuksen puolesta, ei
-    ainoasti että te hänen päällensä uskotte, mutta myös kärsitte
-    hänen tähtensä. Filipp. 1: 28-29.
-
-Ylpeästi oli Innocentius III laskenut Englannin paavikunnan
-valtaistuimen juureen, vastaanottaen sen kuninkaalta vasallivalan.
-Mutta jo siihen aikaan ilmaantui, kuten ennen on mainittu, tuon
-syvään nöyryytetyn kansan riveissä heräjävän vapauden vastarintaa,
-joka aikojen kuluessa oli kasvava vastustamattomaksi voimaksi.
-Kovan sorron alaisena oli Englanti kuitenkin vielä kauan. Paavit
-kiskoivat suuria veroja, kerjäläismunkkien vaatimukset kasvoivat
-kasvamistaan, ja taitavasti sammuttelivat papit siellä täällä
-syttyvää valoa, masentaen vastarintaa. Yhä edelleen koettivat he
-nukuttaa kansaa kuolleella, raamatusta poikkeavalla saarnallaan,
-yhä rohkeammin turmelivat he sanankuulijoitaan ylöllisellä ja
-epäsiveellisellä elämällään. Niin -- keski-ajan yön pimeässä nukkuu
-vielä Britanniankin kansa, mutta joka tarkkaan katselee sen maita,
-hän huomaa, että Pyhän Hengen tuulahdus alkaa poistaa sumut tuon
-kuuluisan saariston rannoilta, ja näkee, miten taivaan reunalla
-päivä jo vähän ruskottaa. Siellä täällä heräävät ihmiset, ja väleen
-kuuluu sorretun Siionin muureilta vartijan ääni, jonka vertaista
-ei keskiaika konsanaan ennen ole kuullut. Raamattu kädessään astuu
-Herran voiman tukemana taistelutantereelle alkavan uskonpuhdistuksen
-ensimmäinen varsinainen edustaja _Juhana Vikleff_.
-
-Vähän tiedämme tämän merkillisen miehen aikuisemmista
-elämänvaiheista. Kun hän noin v. 1360 alkoi julkisesti esiintyä,
-oli hän jo 36 vuoden ikäinen. Hirmukuolema oli syvämieliseen
-nuorukaiseen tehnyt valtaavan vaikutuksen. Nöyrtyen pyhän Jumalan
-edessä, rukoili hän hartaasti viisautta ja valoa ylhäältä, jotta hän
-löytäisi elämän tien. Sen rukouksen kuuli Herra. Raamatusta, jota
-Vikleff siitä alkaen ahkeraan luki, löysi hän mitä hänen totuutta
-etsivä henkensä kaipasi. Jota enemmän hän viljeli tätä kirjojen
-kirjaa, sitä selvemmin hän huomasi, kuinka kauas katolinen kirkko
-oli poikennut totuuden tieltä. Yhä paremmin älysi hän jokaisen
-kristityn vastuunalaisuuden Jumalan edessä ja yhä selvemmin kuuli hän
-Hengen kehottavan vaatimuksen: ryhdy taisteluun valheen ja pimeyden
-valtoja vastaan. Vaan Vikleff ei ollut noita pintapuolisia, omaan
-voimaansa luottavia profeetoja, jotka heti luulevat kaikki tietävänsä
-ja kaikkeen pystyvänsä. Hän kävi Pyhän Hengen koulua, jossa ei
-silmänräpäyksessä valmistuta. Hän kasvoi viisaudessa ja varttui
-hengessä totuuden suurta taistelua taistelemaan.
-
-Harjoitettuaan opintoja Oxfordissa, pääsi Vikleff Baliolin kollegion
-esimieheksi v. 1361. Kaksi vuotta myöhemmin sai hän teologian
-tohtorin arvon, joka oikeutti häntä pitämään luentoja uskonopissa.
-Päästyään Kanterburyn kollegion esimieheksi (1365), alkoi Vikleff
-yhä rohkeammin Jumalan sanan valossa kateederista julistaa uskonnon
-totuuksia, jonka ohessa hän monesti saarnatuolistakin kylvi totuuden
-siemeniä kansalaistensa sydämmiin. Hänen esityksensä oli valtaavan
-voimallista, opettavaa ja syvää, ja kauas kuului hänen sanojensa
-kaiku, sillä niitä kannatti totuuden oma sisällinen voima.
-
-Vikleffin julistamat mielipiteet paavikunnan mielivaltaisista,
-vaatimuksista, joita jo ennen hänen aikojaan Englannissa oli
-vastustettu, juurtuivat juurtumistaan tuohon itsetietoisuuteen
-heräjävään kansaan. Valtion johtavat henkilöt asettuivat hänen
-puolelleen, valmistautuen vastarintaan. Kun Urbanus V v. 1365
-yhä jyrkemmin alkoi vaatia tuon ennen suostutun veron maksamista
-paavikunnalle, kieltäytyi kuningas _Edvard III_ parlamenttinsa
-tukemana yhtä jyrkästi sitä maksamasta. Vikleff puolusti kateederista
-parlamentin päätöstä. Turhaan raivosivat Rooman ystävät, turhaan
-koettivat he näyttää toteen, että paavi, joka muka oli Englannin
-läänitysherra, kanoonisen lain mukaan olisi oikeutettu vaatimaan jos
-mitä. Heitä ei enää uskottu, sillä uusi aika oli jo koittanut, ja
-koko paavikunnan perikatoa ennustivat Vikleffin sanat: "kanooninen
-laki ei merkitse mitään, jos se Jumalan sanaa vastustaa". Urbanuksen
-täytyi luopua läänitysveroa Englannilta vaatimasta, eikä koko
-kysymystä sittemmin kukaan hänen jälkeisistäänkään ainakaan
-julkisesti ottanut puheeksi.
-
-Vikleffin herätyshuutojen innostuttamana alkoi Englannin hallitus
-ja kansa yhä jyrkemmin vastustaa katolista kirkkoa. V. 1375
-lausuttiin alahuoneessa: "Rooman lähettämät hengelliset miehet ovat
-kuningaskunnalle vaarallisemmat kuin Juutalaiset ja Sarasenit.
-Jokainen paavin lähettiläs, joka Englannissa oleskelee, ja jokainen
-Englantilainen, joka Rooman hovissa oleskelee, on kuolemalla
-rangaistava". Samaan aikaan saarnasi Vikleff: "evankeliumi on
-uskonnon ainoa lähde. Rooman paavi on varas, eikä hänellä suinkaan
-ole oikeutta koko maailmaa rangaista, vaan päinvastoin saavat
-alhaisemmat papit, jopa maallikotkin, häntä nuhdella". Huonoja
-enteitä katolisen kirkon tulevaisuudelle Englannissa!
-
-V. 1375 sai Vikleff _Lutterworthin_ kirkkoherrakunnan. Siellä
-asui hän siitä alkaen enimmiten, ahkeraan saarnaten ja muutenkin
-uskollisesti hoitaen paimenvirkaansa, pitäen sen ohessa yhä edelleen
-luentoja Oxfordissa, missä hän ajottain oleskeli. Herättääksensä
-tietämättömyyteen ja hengelliseen välinpitämättömyyteen uupunutta
-kansaa, päätti Vikleff lähettää saarnaajia maan kaikkiin osiin
-julistamaan evankeliumia ihmisille. "Jos munkit" sanoi hän "kulkevat
-pitkin maata, kaikkialla saarnaten pyhimysten taruja ja Trojan sodan
-seikkailuja, niin tulee meidän Jumalan kunniaksi tehdä mitä he
-säkkiensä täyttämiseksi tekevät. Meidän tulee panna toimeen laaja ja
-matkustava evankeliumin saarnaaminen sielujen kääntämiseksi Jesuksen
-Kristuksen tykö". "Köyhät papit", joiksi Vikleffin lähettämiä
-saarnaajia nimitettiin, vaikuttivat monissa paikoin suuria Englannin
-kansassa. Heillä olikin tämä opettajansa terottama jalo käsky:
-"lähtekäät saarnaamaan! Tämä on kaikkein korkein työ; mutta älkäät
-tehkö niinkuin papit, jotka saarnattuansa istuvat ravintoloihin ja
-pelipöydän ympärille tahi kuluttavat aikansa metsästykseen. Kun
-olette saarnanne päättäneet, niin käykäät sairasten, vanhusten,
-köyhien, sokeiden ja ontuvien luona ja auttakaat heitä kykynne
-mukaan". -- Mutta ennen kaikkea tahtoi Vikleff kaikkien luettavaksi
-avata kirjojen kirjan, jotta jokainen itse saisi tutkia, mikä Jumalan
-hyvä ja täydellinen tahto on. Hän ei osannut raamatun alkukieliä,
-mutta hän hankki itselleen versio vulgatan (katso I osa) paraat
-käsikirjoitukset, joita hän alkoi kääntää kansansa kielelle.
-
-Ei saattanut katolinen kirkko tyyneenä katsella tätä
-uskonpuhdistuksen yhä kirkastuvaa aamukoittoa. Papit ja munkit
-olivat raivoissaan: tavalla tahi toisella oli Vikleff pakotettava
-vaikenemaan. Se oli heidän voimaton tuumansa -- Herra oli päättänyt
-toisin.
-
-Toukokuun 30 p:nä 1377 julisti Gregorius XI, jolle Englannin papit ja
-munkit olivat toimittaneet otteita tuon rauhanhäiritsijän luennoista
-ja saarnoista, hänen kerettiläiseksi. Hän määräsi niinikään,
-että Vikleff heti oli vangittava ja oikeuden edessä tutkittava.
-Väkivaltaisiin toimiin eivät asianomaiset kuitenkaan saattaneet
-ryhtyä, kun, valtio ja kansa kannatti tuota suurta opettajaa.
-Uskonpuhdistaja kirjoitti kirjan puolustuksekseen ja saapui
-Lontooseen vastaamaan sanoistansa (1378). Kokous oli meluinen ja
-keskustelu kiivasta. Molemmin puolin lausuttiin uhkaavia, intohimojen
-synnyttämiä sanoja. Vikleff yksin pysyi maltillisena ja tyyneenä,
-mutta samalla horjumattoman vakaana. Kokous ei voinut mitään
-aikaansaada, kun näet hallitus vaati piispoja lakkauttamaan kaikki
-hankkeet uskonpuhdistajaa vastaan. Uhkaavia sanoja kyllä kuului
-katolisen kirkon puolustajain joukosta, vaan ei siitä apua ollut:
-Vikleff poistui kokouksesta voittajana.
-
-Yhä rohkeammin vain jatkoi uskonpuhdistaja työtään. Raamatun
-erehtymätön sana johdatti häntä kirkkaudesta toiseen, opettaen häntä
-vakavin askelin kulkemaan eteenpäin. Vikleff tiesi, että Herra oli
-hänen kanssansa. Sentähden hän ei horjunut, vaikka tulevaisuus
-monesti näytti hyvinkin pimeältä. Kun hän esim. kerran kovasti
-sairastui, ja kerjäläismunkit, joita vastaan hän usein ankarasti
-oli puhunut, saapuivat hänen luoksensa, vaatien häntä ainakin
-ijankaikkisuus silmien edessä, peruuttamaan oppinsa, vastasi sairas
-ylönluonnollista vakuutusta säteilevin silmin: "minä en kuole, vaan
-elän ja olen munkkien pahoja tekoja ilmi tuova". Niin kävikin.
-Vikleff parani ja väleen kaikui hänen valtaava äänensä vielä
-voimallisemmin kuin ennen kauhistukseksi kaikille niille, jotka,
-vihaten valkeutta, koettivat karttaa hengen miekkaa, joka kirkkaana
-välkkyi uskonpuhdistajan kädessä.
-
-Vuosi 1380 on tärkeä vuosi koko kristikunnan ja etenkin Englannin
-kansan historiassa. Silloin valmistui nim. Vikleffin raamatunkäännös.
-Munkit valittivat: "evankeliumin helmeä heitetään kaikkialle, ja
-siat tallaavat sitä", ja moni uskonpuhdistajan ystävistäkin piti
-raamatun kääntämistä kansan kielelle rohkeana, miltei turmioa
-tuottavana tekona. Mutta Vikleff ei epäillyt, vaikka häntä yhä
-kiivaammin ahdistettiin ja kerettiläisyydestä syytettiin. "Tahdotteko
-kerettiläiseksi tuomita Jumalan pyhää Henkeä, joka antoi apostoleille
-evankeliumin kaikilla kielillä?" kysyi hän totuuden valistuneen
-puolustajan vakaalla luottamuksella. Selvänä on hänellä jo se
-horjumaton totuus, että Jumalan sana on ihmisten ainoa erehtymätön
-ohje, ja tätä totuutta, johon koko uskonpuhdistuksen aate perustuu,
-aikoo hän puolustaa viimmeiseen hengenvetoonsa asti. Ja saman sanan
-valossa näkee hän yhä selvemmin, miten väärin katolinen kirkko
-käsittää etenkin synnin ja armon painavan kysymyksen, ja hänen
-sydämmessään vakaantuu vakaantumistaan uskonpuhdistuksen toinenkin
-suuri perusaate, se nim., että ihminen vanhurskautetaan Jumalan
-edessä _uskon_, eikä lain töiden kautta. Hän on päässyt sille
-kalliolle, jonka nimi on Jesus Kristus, eivätkä helvetin voimat voi
-häntä temmata alas.
-
-Pintapuolisesti me Vikleffin tehtävää arvostelisimme, jos sitä
-kummastelisimme, että hän muutamissa opinkappaleissa erehtyi.
-Keski-ajan yö loi pimeät varjonsa hänen kirjoituspöydälleen,
-himmentäen häneltä joskus Jumalan sanan valon, jonka ääressä hän
-työskenteli. Niin kävi esim. Hänen tutkiessaan ehtoollisopin
-syvää salaisuutta. Hyläten muuttumisopin, eksyi hän näet siihen
-katsantotapaan, etteivät ehtoollisvieraat nauti kuin kirkastetusta
-Vapahtajasta valuvaa voimaa ja että leipä ja viini siis ainoastaan
-_kuvaavat_ Kristuksen ruumista ja verta. Sanan valossa älyten, miten
-mielivaltaisesti katolinen kirkko oli käsitellyt pyhän ehtoollisen
-asetussanoja, eksyi Vikleff vastakkaiseen erehdykseen, jota jo
-Berengarius Toursilainen y.m. vallanhimoisen katolisen kirkon
-sortamat vastustajat erehtyivät puolustamaan. Niinikään kannatti hän
-Augustinuksen armonvalitsemissoppia sekä piti kirkkoa ainoastaan
-valittujen yhdistyksenä. "Kuinka voi häntä (paavia) pitää päänä,
-joka voipi tulla perkeleeksi helvetissä, mitenkä kirkkona sitä,
-joka on luopunut, harhaoppinen ja täynnä Jumalan pilkkaa?" kysyi
-Vikleff. Oudoksuisimmeko että hän taistelun helteessä, katolisen
-kirkon turmeluksen ympäröimänä ja totuuden rikollisten väijymättä,
-joskus oli liika rohkea hävittäessään kristikunnan turmeltunutta
-opinjärjestelmää ja rakentaessaan uutta?
-
-Vikleff oli lausunut niin rohkeita sanoja ja hänen suuri työnsä
-uhkasi siksi selvästi keski-ajan koko katsantotapaa perikadolla,
-ettei kirkko saattanut jättää häntä rauhaan. Uskonpuhdistajan
-mainetta ei saavuta kukaan kokematta oman aikansa vihaa. Semmoiset
-miehet ovat vihityt taisteluun, ja tämä taistelu on samassa määrässä
-kovaa, kuin he, ihmisiä pelkäämättä, puhuvat totuuden vakaata
-kieltä. Vikleff ei ole poikkeuksena tästä historian muuttumattomasta
-todistuksesta.
-
-Kiivain kaikista Vikleffin vastustajista oli Kanterburyn arkkipiispa
-_Villiam Kourtenay_. Jo kauan oli hän koettanut rakentaa salpoja
-uskonpuhdistuksen kasvavalle virralle, jonka kohoavat aallot
-uhkasivat Englannin katolista kirkkoa perikadolla. Toukokuun 17 p.
-1382 kokoontuivat valtakunnan piispat ja muut mahtavat henkilöt
-Lontooseen tutkimaan Vikleffin "harhaoppisia" kirjoja ja tuomitsemaan
-niiden tekijää. Kymmenen Vikleffin väitteistä, joista etenkin hänen
-ehtoollisoppinsa herätti suurta melua, julistettiin harhaoppisiksi.
-"Jos tämä kerettiläinen" lausui arkkipiispa, "alati saa vedota
-kansan intohimoihin, niin on perikatomme varma", vaatien hallitusta
-ryhtymään tehokkaisin toimiin Vikleffiä vastaan. Kuningaskin liittyi
-vastustajiin, antaen luvan heittää vankeuteen jokaisen, joka
-uskaltaisi tuomituita väitteitä puolustaa.
-
-Ihmeellisesti hoitaa Herra omiansa täällä muukalaisuuden maassa.
-Etenkin on Hänen merkillinen kuljetuksensa nähtävänä noiden
-suurten uskonsankarien elämänvaiheissa, jotka Hän asetti totuuden
-puolustajain eturiviin. Yksi niitä oli Vikleff. Jota likemmäksi hänen
-elämänsä lähestyi loppuansa, sitä kovemmaksi kiihtyi taistelu. Jo
-Lontoon kokouksessa täytyi hänen kokea, että ystävä toisen perästä
-luopui hänestä juuri silloin, kuin hän ihmisten käsityksen mukaan
-olisi ystäviä tarvinnut. Kalpeat ovat hänen kasvonsa, taisteluista ja
-väsymättömästä työstä riutuneet hänen voimansa, mutta voimallisempana
-kuin ennen, jolloin lukuisat ystävät häntä innostuksella puolustivat,
-seisoo hän nyt yksin Herran tukemana kokouksen edessä. Vakaana
-korottaa hän valkosta päätään, lausuen tyyneesti: "evankeliumin oppi
-ei ole koskaan hukkuva".
-
-Vaikka kuningas ja lordit olivat piispojen puolella, ei Vikleffin
-sortamisesta kuitenkaan sillä kertaa mitään tullut, sillä parlamentin
-alahuone, johon hän vetosi, kannatti häntä. Viekas Kourtenay ei
-kuitenkaan siitä masentunut. Hän lähti heti Oxfordiin saadaksensa
-yliopistoa puolelleen. Yritys onnistui. Vikleffin täytyi kokea,
-että sama opinahjo, jossa hän niin ahkeraan oli virittänyt uuden
-ajan valoa maailmalle, asettui totuuden vastustajain puolelle. Sitä
-urhoollisempana vain odotti vanhus lähestyvää myrskyä. Vaikka hänen
-ruumiinvoimansa jo olivat hyvin masentuneet, saapui hän Kourtenayn
-Marraskuussa samana vuonna toimeenpanemaan kokoukseen Lontooseen.
-Siellä hän piti ankaran puheen katolisen kirkon turmeluksesta. Se
-päättyi näillä sanoilla: "totuus on voittava". Ikäänkuin aavistaen,
-että lukematon, vaikka näkymätön vartijajoukko suojeli Vikleffiä, ei
-kukaan läsnäolijoista koettanutkaan häntä estää, kun hän, päätettyään
-puheensa, tyyneenä poistui kokouksesta. -- Hän palasi Lutterworthiin
-jatkamaan keskeytettyä työtään.
-
-Ennen pitkää ryhtyi paavikin taisteluun. Hän kutsui Vikleffin
-Roomaan, vaan uskonpuhdistaja ei noudattanut käskyä. Ei ihmispelko
-häntä estänyt lähtemästä -- Vikleff ei pelännyt ihmisiä! -- vaan
-hänen yhä heikommaksi käynyt terveytensä teki matkan mahdottomaksi.
-Mutta kyllä paavi silti sai kuulla Vikleffin puolustuksen.
-Lutterworthista kirjoitti uskonsankari: "Minä uskon, että Rooman
-paavi ennen kaikkia muita on velvollinen rupeamaan Kristuksen
-evankeliumin alamaiseksi, sillä suurin ei ole se, joka itsellensä
-kokoo korkeimpia maallisia arvonasteita, vaan se, joka uskollisimmin
-Herraa seuraa. Ei kenenkään uskovaisen pidä paavia seurata, jos ei
-paavi Jesusta Kristusta seuraa. Paavin täytyy Jesuksen Kristuksen
-esimerkin mukaan valtiolle antaa takaisin maallinen valtansa ja
-voimakkaasti kehottaa papistoansa tekemään samaa. Jos oman tahtoni
-mukaan saattaisin ruumistani käskeä, niin tulisin todellakin Rooman
-paavin luokse, mutta Herran kuritukset ovat minulle muuta osottaneet
-ja opettaneet minua enemmän tottelemaan Jumalaa kuin ihmisiä".
-
-Jos kenenkään elämänvaiheissa, niin toteutuvat Vikleffin taistelussa
-totuuden puolesta Herran sanat: "Eikö kaksi varpuista yhteen ropoon
-myydä? ja yksi heistä ei putoa maan päälle ilman teidän Isättänne.
--- -- -- Älkäät siis peljätkö: te olette paremmat kuin monta
-varpuista". Ken on voimallisemmin iskenyt paavikunnan paheisin,
-ken säälimättömimmin paljastanut katolisen kirkon turmeluksen, sen
-papiston synnit, jumalanpalveluksen maailmalliset, ihmissääntöihin
-perustuvat turhamieliset menot ja opin suuret erehdykset, kuin hän --
-ja kuitenkin: ei yksikään koskenut häneen! On kyllä totta, että hänen
-täytyi paljon kärsiä, että marttyyrikuoleman kauhut tuon tuostakin,
-etenkin hänen elämänsä viimme vuosina uhaten likenivät Lutterworthin
-pappilaa, missä uskonpuhdistaja kirjoituspöytänsä ääressä viritti
-evankeliumin valoa kristikunnalle, mutta Herra poisti kaikki
-vaarat. Pimeyden vallat eivät voineet estää Vikleffiä valmistamasta
-tuota jaloa teosta, johon hän elämänsä illalla oli ryhtynyt ja
-jonka kautta hän vielä kauan kuolemansa jälkeen oli saarnaava
-uskonpuhdistuksen suurta aatetta maailmalle. Sen nimi on _Trialogus_.
-Käyttäen puheenvaihdon kuvaavaa muotoa, asettaa Vikleff _"totuuden"_
-kysymyksiä esittämään, _"valheen"_ vastaväitteitä tekemään sekä
-_"ymmärryksen"_ edustamaan puhdasta oppia. Valtaava nero, tosi
-kristityn valistus ja totuuden puolustajan urhoollisuus tukee tämän
-mainion, Herran armon turvissa syntyneen kirjan sanoja.
-
-Mutta jo lähestyi se hetki, jona Herra oli kutsuva tuon uskollisen
-palvelijansa lepoon. Oli Joulukuun 29 päivä 1384. Vikleff oli
-kirkossa, missä vietettiin "viattomain lasten juhlaa". Hän oli
-juuri nauttinut Herran pyhää ehtoollista, kun hän halvattuna vaipui
-alttarin kivipermannolle. Haikein sydämmin kantoivat muutamat
-seurakuntalaiset tuon kunnioitetun, hellästi rakastetun paimenen
-kotia. Vielä pari päivää viipyi väsynyt matkamies ystäväinsä
-luona, odottaen lopullisen pelastuksensa autuaallista päivää.
-Uudenvuoden-aattona muutti hän sen Herran luokse, josta hän
-pyhitetyllä elämällään ja voimallisilla sanoillaan loppuun asti
-uskollisesti oli todistanut.
-
-
-
-
-IV.
-
-Suomen kirkko Avignonin paavikunnan aikana.
-
-
-    Minä annoin heidän vetää ihmisen ijestä, ja käydä rakkauden
-    ohjissa, ja minä autin heitä, otin ikeen heidän kaulastansa ja
-    annoin heille elatuksen. Hos. 11: 4.
-
-Myöhään oli Suomen kansa päässyt kristinuskon osallisuuteen, ja
-myöhemmin kuin muissa katoliseen kirkkoon kuuluvissa maissa juurtui
-keski-ajan uskonnollinen katsantotapa esi-isiemme sydämmiin.
-Kun uskonpuhdistuksen edelläkävijät jo hämmästyttivät Euroopan
-emämaita herätyssaarnallaan, varttui ja edistyi katolisuus vielä
-syrjäisessä Suomessa. Tämä tulee meidän muistaa, kun noiden suurten
-sivistysmaiden oloista käännymme silmäilemään Suomen kirkon
-samanaikuisia vaiheita.
-
-Maunu I:sen kuoltua kokoontuivat Turun tuomiokapitulin jäsenet
-piispanvaalia toimittamaan. Piispaksi valittiin Ragvald II
-(1309-1321), joka oli kotosin Ahvenanmaalta ja siihen aikaan oli
-Turun tuomiokirkon kaniikina. Eräs kirje mainitsee, että kaniiki
-_Laurentius_, mahdollisesti sama mies, jonka ehdotuksesta Maunu I
-määrättiin Suomen piispaksi, heti ilmoitti vaalin päätöksen Ruotsin
-arkkipiispalle. Sama kirje kertoo myöskin, että Upsalasta saapuneen
-käskyn johdosta Ragvaldin valitseminen julkisesti ilmoitettiin
-Turussa, sekä tuomiokirkossa että Dominikanein luostarikirkossa,
-jotta jokainen, jolla oli muistuttamista sitä vastaan, voisi valittaa
-arkkipiispalle, ennenkuin tämä oli vahvistanut vaalin. Nähtävästi
-muistutuksia ei tehty, sillä Ragvald astui virkaansa heti tämän
-jälkeen.
-
-Vähän tiedämme Ragvald II:sen vaikutuksesta Suomen kirkon johtajana.
-Sen vain huomaamme, että hän koetti Turunkin piispanistuimelle
-hankkia niitä maallisia tukeita, joiden turvissa keski-ajan piispat
-miltei kaikkialla pääsivät mahtaviksi herroiksi. Hän näet ryhtyi
-rakentamaan _Kuusiston linnaa_ (1317) samannimisen kartanon maalla,
-joka jo ennen oli Turun hiippakunnan oma. Hän aikoi sitä Turun
-piispojen rauhalliseksi asunnoksi, johon he, milloin vain tahtoivat,
-saattaisivat vetäytyä julkisuuden rasittavista oloista virvoitusta
-etsimään, sekä turvaksi sodan aikoina. Mutta linna oli puusta eikä
-semmoisena voinut ainakaan viimmemainittua tarkoitusta vastata. Se
-nähtiin jo seuraavana vuonna, jolloin Venäläiset sen polttivat.
-Tuomiokirkkokin joutui silloin vihollisten raa'an ryöstön alaiseksi.
-Ragvaldin paimenvirka ei siis ollut koetuksia vailla, miten vähän me
-sitten hänestä tiedämmekin.
-
-Kuinka suureen mahtavuuteen katolinen kirkko jo siihen aikaan oli
-Suomessa kohonnut, todistaa sekin seikka, että maamme valtiolliset
-rajat ulottuivat juuri niin pitkälle, kuin Turun hiippakunta. Missä
-vain Suomen piispan käskyjä noudatettiin, nimitettiin asujamia
-"Itämaalaisiksi". Tältä ajalta alkaa Suomen kansan historia; sitä
-ennen ei voi puhua kuin eri suomalaisista heimokunnista. Turun
-hiippakuntaan kuuluivat silloin Varsinais-Suomi, Satakunta, Uusmaa,
-Häme, läntinen Karjala ja läntinen Savo. Milloinka Ahvenanmaata, joka
-alkuansa oli yhdistettynä Upsalan hiippakuntaan, ruvettiin pitämään
-Suomen kirkon alueena, ei voi tarkemmin määrätä. Muutos lienee
-tapahtunut neljännentoista vuosisadan alussa. Mahdollisesti sai jo
-Ragvald II, joka oli kotosin Ahvenanmaalta, sen aikaan. Pohjaan päin
-levisi Turun hiippakunta Pohjanmaalla.
-
-Vaikka siis Turun piispan ala oli hyvin laaja, ei hän varallisuuden
-suhteen millään tavoin voinut vetää vertoja muiden maiden piispoille.
-Kirkon ja papiston tuloja koetettiin vähitellen tarkemmin määrätä,
-ja siitäkin syystä jaettiin maa pitäjiin, jotka olivat velvolliset
-papeillensa suorittamaan kymmenykset ja "ruokalisät", kukin seutu
-pääelinkeinonsa tuotteista. Monesti syntyi rettelöitä ja riitoja
-papiston ja kirkon saatavien johdosta. Niinpä mainitsevat aikakirjat
-esim. Ragvald II:sen työskennelleen saadaksensa Uusmaalaisia
-taipumaan papistolle maksamaan määrättyä "ruokalisää", josta
-kauan oli kiistelty. Hän sai tämän riidan asetetuksi. Kymmenysten
-suorittaminen järjestettiin kuitenkin vakavalle kannalle vasta
-seuraavan piispan, _Benediktuksen_, aikana.
-
-Tämä mies, joka oli Ruotsista kotosin ja ennen oli ollut kaniikina
-Upsalassa, näkyy omistaneen tiluksia Suomessa ja siitä syystä
-tulleen Turun tuomiokapitulin jäsenten tuttavuuteen. Päästyään
-Turun piispaksi, ryhtyi Benediktus lujittamaan katolisuuden valtaa
-maassamme. Hän oli tarkka järjestyksen mies ja hänen silmämääränään
-oli Suomen kirkon korottaminen etenkin aineellisen toimeentulon
-puolesta. Kymmenysmaksujen suhteen tehtiin eri maakuntain kanssa
-eri sopimukset. V. 1329 vahvisti hallitus Karjalaisten, Savolaisten
-sekä Kemin ja Salon kirkollismaksujen perustukset, v. 1331
-Uusmaalaisten ja v. 1334 Hämäläisten. Ei sovi kummastella että näiden
-määräysten toimeenpaneminen ainakin alussa herätti tyytymättömyyttä
-ja vastarintaa kansassa. Niinpä tiedetään, että Hauhon pitäjän
-asukkaat jonkun aikaa olivat kirkon pannan alaisina, he kun eivät
-olleet taipuneet kirkollisverokaan suorittamaan. Jäntevästi valvoi
-Benediktus kirkon maallisia etuja. Kun esim. Hämäläiset vastustivat
-tuon "neljännen oravannahan" maksamista, josta, kuten ennen on
-kerrottu, Maunu piispa köyhän ajan vuoksi oli heidät vapauttanut,
-pakotti hän hallituksen avulla uppiniskaiset taipumaan. Vuosi
-vuodelta yhä kuuluvammin saarnattiin Suomessakin sitä oppia, että
-hengellinen valta on maallista valtaa korkeampi, että maallikkojen
-ehdottomasti täytyisi totella "hengellisten", etenkin piispan
-käskyjä. Niinpä kirjoitti jo Benediktus esim. Ahvenanmaan asukkaille:
-"vaikka maallikot olkoot jos kuinka hurskaita, eivät he saa mitään
-määrätä kirkollisissa asioissa, sillä heidän tulee totella eikä ole
-heillä valtaa käskeä, niin tahdomme kuitenkin kernaammin lempeydellä
-kuin ankaruudella kehottaa _alamaisiamme_ noudattamaan oikeutta".
-"Ihmisten ijes" on laskettu Suomalaisten niskoille, vaan se on
-Jumalalta, jonka "rakkauden ohjissa he käyvät". Kun Hänen viisaat
-aikomuksensa täytetään, ottaa hän ikeen pois.
-
-Kaikin tavoin koetti Benediktus järjestäen vahvistaa kirkon asemaa.
-Hän perusti kaksi uutta kaniikivirkaa niiden neljän lisäksi, jotka
-Katillus oli asettanut, sekä piti vuosittain pappeinkokouksia
-Turussa. Ryöstetyn tuomiokirkon kuntoonsaamista varten teki hän
-ahkeraan työtä, kehottaen hiippakunnan asukkaita, varojen keräyksillä
-yritystä auttamaan. Tämän piispan toimista katoolisen kirkon hyväksi
-ansaitsee huomioa sekin, että Turun luostariin hänen aikanaan
-asetettiin johtajan- eli priiorinvirka. Benediktus kuoli v. 1338.
-
-Suomen kirkon etevin piispa neljännellätoista vuosisadalla oli
-epäilemättä _Hemming_ (1338-1366). Hänkin oli kotosin Ruotsista.
-Turun tuomiokapitulin jäsenenä oli hän ainakin jossain määrin ehtinyt
-perehtyä maamme oloihin, kun hän Benediktuksen kuoltua yksimielisesti
-valittiin Turun piispaksi. Siitä hetkestä alkaen uhrasi hän kaikki
-voimansa katolisen kirkon edistämiseksi Suomessa.
-
-Heti piispaksi päästyään alkoi Hemming tuumia tuomiorovastin viran
-asettamista Turkuun. Jo v. 1340 oli hän ehtinyt niin pitkälle, että
-uuteen virkaan asetettiin kaniiki _Elavus_. Tuomiorovastin palkaksi
-määrättiin muutamain läheisyydessä olevain pitäjäin kirkollisverot.
-Asetuskirje kuvaa, miten arka Hemming oli piispallisen arvonsa
-suhteen. Se säätää nim. muun ohessa, että "tuomiorovastin tulee olla
-piispan korvana ja piispan ratkaistaviksi lykätä kaikki asiat sekä
-ettei hän saa ryhtyä mihinkään piispaa vastustavaan toimeen, vaan
-hänen tulee totella kaikkia hänen käskyjään". Samaan tapaan puhuu
-Hemming niissä _kirkollissäännöissäkin_, jotka hänen toimestaan
-saatiin aikaan v. 1352. Ne ovat Suomessa ensimmäiset laatuaan ja
-siitäkin syystä tärkeät.
-
-Pääkohdat ovat seuraavat:
-
-Pyhäpäivinä tulee jokaisen papin, pyhään pukuun puettuna, siunata
-pyhä suola ja vesi [Tätä vihittyä suolaa annettiin kastetta
-toimitettaessa lapsille suuhun, jota paitse sitä tarjottiin niille,
-joita valmistettiin Herran ehtoollista ensi kerran nauttimaan.
-Kummassakin tapauksessa käytettiin sitä korvauksena niille, jotka
-eivät saaneet nauttia siunattua leipää ja viiniä. Siunattua vettä
-taasen tarvittiin kasteesen, priiskotuksiin jumalanpalveluksen
-aikoina y.m. kirkollisiin toimituksiin.] Kirkon sakramentit ovat
-toimitettavat suurimmalla tarkkuudella; siunattua leipää ei saa
-säilyttää kuin korkeintaan 15 päivää sitä varten tehdyssä rasiassa,
-vaan tämän määräajan kuluttua ovat jäännökset hävitettävät ja
-niiden sijaan toiset ehtoollisleivät hankittavat ja siunattavat.
-Ehtoollisaineita ja alttarinvaatteita pidettäköön puhtaina ja
-kiiltävinä. Eri rippi-isää älköön kukaan piispan luvatta käyttäkö,
-ja älköön yksikään pappi ripittäkö toisen seurakuntaan kuuluvaa
-henkilöä, jollei tämän oma pastori siihen suostumustaan anna.
-Älköön kukaan piispan luvatta kerätkö almuja seurakunnissa.
-Jokaisen kirkkoherran tulee piispalle toimittaa luettelo kirkkonsa
-omistamista maista, kirjoista, vaatteista ja koristuksista. Ei
-kukaan piispan suostumuksetta saa vaihtaa kirkon maita, taloja ja
-rakennuksia muihin. Ainoastaan 23 vuoden ikäiset ovat velvolliset
-öisinä paastonaikoina olla nauttimatta muuta kuin leipää ja vettä.
-Pienempinä juhlapäivinä olkoon kylväminen ja leikkuu luvallista, vaan
-ei milloinkaan pyhä- eikä suurempina juhlapäivinä. Vihkimättömille
-alttareille asetettakoon piispan siunaama kivi, joka on oleva niin
-suuri, että nekin ehtoollisleivät, jotka Pääsiäisenä siunataan,
-sen päälle mahtuvat. -- Piispan käskyttä älköön ketään suljettako
-seurakunnan yhteydestä eikä Herran ehtoollisen nauttimisesta.
-Jokainen pappi, joka laiminlyö kirkon omistamain maiden hoidon, on
-erotettava virastaan, kunnes hän on vahingon korvannut. Piispan
-kirjeet ovat pian toimitettavat seurakunnasta toiseen. Jokaisen
-papin tulee vuosittain pidettäviin kirkolliskokouksiin tuoda
-kirkkonsa piispalle suoritettava maksu. Pappi on velvollinen omalla
-kustannuksella käymään köyhäin sairasten luona; älköön hän myöskään
-köyhien hautaamisesta maksua vaatiko. Jokaisen papin tulee niin
-varhain saapua kirkolliskokoukseen, että hän voi olla saapuvilla
-kokouksen alussa pidettävässä messussa.
-
-Pintapuolisilta kuuluvat meistä nämä Hemmingin toimittamat säännöt.
-Mutta muistakaamme, että ne laadittiin aikana, jolloin kirkkomme
-ulkonainen järjestyskin vielä oli aivan epävakaisella kannalla.
-Pakanuudesta myöhään käännetyn kansamme sivistyttämiseksi ja
-kasvattamiseksi olivat ne epäilemättä suuresta arvosta, jos kohta
-moni määräys olikin omiansa ohjaamaan esi-isiemme uskonnollista
-käsitystä väärälle uralle. Mutta erehdykset ovat noita samoja
-aikakauden varjopuolia, joiden pimittämällä koko kristikunta
-huokaelee. Arvostellessamme esim. Hemmingin vallanhimoista ylpeyttä,
-tulee meidän muistaa, minkä ajan lapsi hän oli.
-
-Senaikuisen Suomen papiston siveellisyys ei näy olleen juuri
-kiitettävällä kannalla. Etenkin oli sen käsitys kuudennen käskyn
-pyhyydestä hyvinkin löyhä. Skenningen kokouksen ajoilta oli
-Suomessakin koetettu noudattaa sitä lakia, joka kielsi pappeja
-menemästä avioliittoon. Sen sijaan tulivat luvattomat yhteydet
-hyvinkin yleisiksi. Eräässä kirjeessä vuodelta 1350 kieltää Hemming
-pannankirouksen uhalla pappeja pitämästä lapsiaan kotona. Hän ei
-tarkoittanutkaan asian siveellistä puolta, sillä siihen kirje tuskin
-sanallakaan viittaa, vaan sitä aineellista tappioa, jota kirkko
-tulisi kärsimään, jos sen tuloja käytettäisiin suurten perheiden
-ylläpitämiseen. Kirkkoruhtinaan vallanhimo pimittää hänen silmänsä.
-
-Turun tuomiokirkkoa koetti Hemming koristaa kaikin tavoin, ja
-jumalanpalveluksen menot tulivat entistä loistavammiksi. Hän kyllä
-v. 1353 valittaa paaville, että hänen tuomiokirkossaan vielä näkyi
-1318 vuoden hävityksen jälkiä, mutta varmaan tiedetään kirkossa jo
-siihen aikaan löytyneen monta alttaria ja kuoria, jotka todistavat,
-että jumalanpalvelus oli järjestetty kristikunnan suurten kirkkojen
-loistavan tavan mukaan. Hemming lahjoitti Turun piispanistuimelle
-hiipan ja piispansauvan sekä kirkolle kirjaston, jossa oli 40 eri
-teosta, niiden joukossa raamattu, virsikirja, Vanhan ja Uuden
-Testamentin tekstiä käsitteleviä postilloja y.m. Sitä paitse toimitti
-uuttera piispa paavilta synninaneita niille, jotka olivat alttiit
-koristamaan Turun tuomiokirkkoa. Kaksi Avignonissa kirjoitettua
-bullaa, toinen vuodelta 1342, toinen annettu yhdeksän vuotta
-myöhemmin, sisältävät semmoisia määräyksiä. Hemmingin aikana ja hänen
-piispanistuimensa turvissa syntyi myöskin Suomen ensimmäinen koulu.
-Nämäkin toimet todistavat, miten väsymättömästi hän työskenteli
-katolisuuden palveluksessa.
-
-Hemmingin valta Suomessa oli tavattoman suuri. Onneton se, joka
-ei totellut hänen käskyjään. Ruotsin kuninkaankin täytyi vaieten
-kokea, miten Turun mahtava piispa kumosi hänen määräyksiään,
-esim. kun oli kysymys kirkon saatavista. Ainoastaan kymmeneen
-pitäjään sai kuningas määrätä papin; muiden seurakuntien opettajat
-asetti piispa heidän virkoihinsa. Tämä sopimus tehtiin vuonna
-1352. Ainoastaan yhdessä kirkkonsa etua koskevassa kysymyksessä
-osotti Hemming liiaksikin suurta myöntyväisyyttä. Hän suostui nim.
-siihen kuningas _Maunu Eerikinpojan_ määräykseen, että Räävelin
-hiippakunnan _Paadisten_ Cistersiensiluostarille luovutettiin koko
-Porvoon pitäjä ja sen kappelit. Täten irroitettiin melkoinen osa
-maatamme Turun hiippakunnasta vieraan maan luostaria rikastuttamaan.
-Korvaukseksi perusti mainittu kuningas kaksi uutta kaniikivirkaa
-Turun tuomiokirkkoon, määräten niiden omistajille muutamia kruunun
-tiluksia. Vaan jos Hemming olisi käsittänyt, miten riittämätön tuo
-korvaus rahallisessakin suhteessa oli, niin ei olisi hän varmaankaan
-koko asiaan suostunut.
-
-Kaikkialla koko maassa koetti Hemming pitää silmällä seurakuntien
-tilaa. Tuon tuostakin kävi hän tarkastusmatkoilla, saapuen kerran
-Tornioon asti, missä hän erään vanhan kertomuksen mukaan muun
-ohessa vihki hautausmaankin. Samalla matkalla kerrotaan hänen
-Ruotsin puolisella rannalla kohdanneen Upsalan arkkipiispan, jonka
-nimi myöskin oli Hemming, sekä sopineen hänen kanssaan heidän
-hiippakuntien välisistä rajoista. -- Hemmingin väsymättömän työn
-hedelmiä olivat myöskin nuo monet uudet kirkot, jotka hänen aikanaan
-rakennettiin maan eri osissa.
-
-Keski-ajan vaatimusten mukaan oli Hemming hurskas mies. Jo hänen
-oma aikansa piti häntä erinomaisessa arvossa. Niinpä oli hän esim.
-likeisessä ystävyydessä Ruotsin kuuluisan pyhimyksen Birgittan
-kanssa. Muun ohessa löytyy Birgittan n.s. "Ilmestyksissä" seuraava
-kertomus [Biografinen Nimikirja siv. 287.]: "Kerran Kristuksen
-morsian (Birgitta) istui pidoissa Turun piispan Hemmingin kanssa
-ja söi Jumalan kunniaksi esiintuotuja herkkuja, jolloin piispa
-ajatteli sydämmessään: miksi tämä rouva, jolla on Pyhän Hengen
-lahja, ei pidätä itseään herkullisia ruokia syömästä. Birgitta ei
-silloin mitään tiennyt hänen ajatuksistaan; vaan illalla rukouksissa
-ollessa hän kuuli hengessä äänen, joka hänelle ne ilmoitti, ja nyt
-hän heti piispalle kertoi tämän ilmestyksen. Mutta kun piispa tämän
-kuuli, tunnusti hän niin pöydässä ajatelleensa, jonka tähden hän
-nöyrtyneenä ja anteeksi anoen pyysi Birgittaa rukoilemaan edestänsä.
-Kolmantena päivänä, kun sama Birgitta rouva rukoili, ilmestyi pyhä
-neitsy Maria hänelle, lausuen: sano piispalle, koska hänen on tapana
-alottaa kaikki saarnansa minua ylistämällä, ja koska se tuomio,
-jonka hän sinusta pöydän ääressä lausui, ei lähtenyt kateudesta,
-vaan rakkaudesta, ja rakkaus ansaitsee lohdutusta -- sano hänelle
-siis, että minä tahdon olla hänelle äitinä ja esittää hänen sielunsa
-Jumalalle ja olen hänelle selvittävä, että hän itse on seitsemäs
-eläin niistä eläimistä, jotka ennen olen sinulle osottanut, ja että
-hänen pitää tuoman Jumalan sanoja kuningasten ja paavien eteen".
-Semmoista oli ajan uskonnollinen katsantotapa. Mielikuvituksen
-kiihottamana liikkui se rohkeasti luulojen maailmassa, ymmärtämättä
-sitä sanaa, joka on "meidän jalkaimme kynttilä ja valo meidän tiellä".
-
-Kaikki voimansa uhrasi Hemming piispa saadaksensa legendain uskontoa
-juurtumaan Suomalaisten sydämmiin, koettaen sen ohessa, kuten olemme
-nähneet, kaikin tavoin mahtavuuteen korottaa sitä kirkkoa, jonka
-aistillisen, loistavaan ulkomuotoon pukeutuneen jumalanpalveluksen
-turvissa ihmiset olivat alttiit jos mitä uskomaan. Kuoltuaan
-saavutti Hemming, kuten vasta saamme nähdä, vielä suuremmassa
-määrässä kuin eläessään, eksyneen keski-ajan kunnioituksen. Historia
-on vähentänyt tätä liiallista kunnioitusta, mutta se todistaa
-kuitenkin, että Hemming eksyneen katsantotapansa uhallakin on
-vaikuttanut paljon hyvääkin Suomen kirkollisten asiain järjestäjänä,
-aikana, jolloin kansamme ulkonaisten sääntöjen kautta oli
-kasvatettava tulevaisuudessa käsittämään kristinuskon hengellistä,
-uudestasynnyttävää voimaa.
-
-Hemmingin jälkeinen piispa oli _Henrik Hartmanninpoika_. Epäilemättä
-on tämä mies sama Henrik Hartmanninpoika, joka v. 1340 valittaa
-paaville, että Turun dominikanimunkit kulkivat pitäjästä toiseen,
-pitäen jumalanpalvelusta ja messuja kannettavien alttarien ääressä ja
-kiskoen kansalta rahaa, siten ryöstäen itselleen papeille maksettavat
-palkat. Hän oli siihen aikaan kirkkoherrana Sääksmäellä. Viisi vuotta
-myöhemmin tavataan hän tuomiorovastina Turussa. Piispaksi päästyään
-matkusti Henrik Avignoniin. Matkan tarkoituksena oli silminnähtävästi
-rahalla saada paavia suostumaan Turun tuomiokapitulin vaaliin.
-Urbanus V oli nim. jo ennen Hemmingin kuolemaa pidättänyt itselleen
-oikeuden yksin määrätä hänen jälkeisensä. Paavikunta tarvitsi rahoja,
-ja köyhä Suomikin oli kartuttava sen äärettömiä tuloja! Henrik kuoli
-kotimatkalla Avignonista (1368), ostettuaan piispanvirkansa paavilta.
-Muuta hänestä ei tiedetä.
-
-Saatuansa tiedon Henrik Hartmanninpojan kuolemasta, kokoontuivat
-Turun tuomiokapitulin jäsenet uutta piispaa valitsemaan. Useimmat
-äänet sai _Johannes II Pietarinpoika_. Hän oli kotosin Ruotsista ja
-oleskeli siihen aikaan Franskassa, harjoittaen opintoja Pariisin
-yliopistossa, jonka rehtoriksikin hän samaan aikaan kolmeksi
-kuukaudeksi oli valittu. Paavi julisti nytkin Turun tuomiokapitulin
-vaalin mitättömäksi, vaan Johannes kiiruhti Roomaan, missä paavi
-silloin oleskeli, ja sai häneltä Turun piispanviran.
-
-Johannes Pietarinpoika oli jäntevä mies, joka vielä jyrkemmin
-kuin Hemming puolusti kirkon oikeuksia maallista valtaa vastaan.
-Paavikunnan silloinen kurjuus ei näkynyt kaukaiseen Suomeen,
-eivätkä tänne kuuluneet Vikleffin y.m. herätyshuudot: "Pietarin
-istuimen" vanhojen muistojen turvissa hallitsivat Turun piispat
-vastustusta tuskin kokemattakaan katolisen kirkon vallanhimoisen
-papiston ohjeiden mukaan. Kun esim. Viipurin linnan päällikkö _Sune
-Hakoninpoika_ ei taipunut kirkolle luovuttamaan muutamia tiluksia,
-julisti piispa hänen kirkonkiroukseen. Muillakin keinoilla kartutti
-Johannes Pietarinpoika kirkon tuloja ja papiston etuja, lisäten
-jumalanpalveluksen loistoa perustamalla muun ohessa kaksi uutta
-alttaria tuomiokirkkoon. Nousiaistenkin kirkkoa koristeli hän,
-etenkin sitä paikkaa, jossa "pyhän" Henrikin maallisia jäännöksiä
-oli säilytetty, ennenkuin ne muutettiin Turkuun. -- Johannes
-Pietarinpoika kuoli v. 1370.
-
-Ihmeteltävällä sitkeydellä koetti kurja paavikunta yhä edelleen
-vain valvoa etujaan Suomessakin. Kun Turun tuomiokapituli v. 1370
-valitsi uuden piispan, julisti paavi vaalin mitättömäksi. Luultavasti
-käytettiin jälleen rahoja, koska valittu, _Johannes III Westfal_
-(1370-1384), kuitenkin jäi virkaansa. -- Uusi piispa, joka oli
-suomalainen syntyperältään ja sitä ennen oli ollut kaniikina,
-myöhemmin tuomiorovastina Turussa, astui edeltäjäinsä jälkiä.
-Kirkon ulkonainen mahtavuus ja papiston maalliset edut ovat hänen
-silmämääränään. Tuomiokirkon kuoreja ja tiluksia lisätään, papiston
-saatavat turvataan, piispanistuimen loisto karttuu, vaan Jumalan
-sana on kansalle yhtä tuntematon kuin ennen, Suomen kansa vain
-harjaantumistaan harjaantuu katolisen kirkon ijestä kantamaan.
-Milloin on aamu vihdoinkin koittava, koska Suomessakin herätyshuuto
-kaikuva? "Minun ajatukseni ei ole teidän ajatuksenne, ja teidän
-tienne ei ole minun tieni, sanoo Herra".
-
-Piispa Johannes Westfalin ajoilta on kuitenkin säilynyt yksi
-kertomus, joka ansaitsee suurempaa huomioa. Olemme maininneet
-miten Hemming sopi Ruotsin silloisen arkkipiispan kanssa Turun ja
-Upsalan hiippakuntien välisistä rajoista. Johannes Westfalin aikana
-syntyi riita saman kysymyksen johdosta. Arkkipiispa hänen nimensä
-oli _Birger_ -- väitti Upsalan hiippakunnan ulottuvan Oulujokeen
-ja samannimiseen järveen asti, vaan, perustuen vanhojen ihmisten
-todistukseen ja omaan varmaan tietoonsa, näytti Johannes Westfal
-toteen, että Kemin, Iin, Oulujoen y.m. niillä seuduin löytyvät
-seurakunnat aina olivat kuuluneet hänen hiippakuntaansa. Mahtavan
-_Bo Joninpojan Gripin_ avulla sai hän asian niin ajetuksi, että
-Kaakamajoki määrättiin rajaksi. -- -- Jo oli siis ristinmerkki
-pystytetty Suomen pohjoisimmissakin osissa! Hän, jonka armosta se
-tänne tuotiin, oli myös opettava pohjolan asukkaita sen merkitystä
-uskossa käsittämään.
-
-
-
-
-V.
-
-"Pyhä" Birgitta.
-
-
-    Rukoillessani kuule minua, minun vanhurskauteni Jumala, joka
-    minun lohdutat ahdistuksessani: ole minulle armollinen ja kuule
-    minun rukoukseni. Ps. 4: 2.
-
-Jota suuremmassa määrässä kristikunnan turmelus karttui, sitä
-hartaammin etsivät kaikki hurskaat ihmiset sitä pyhitystä, jota
-paitse ei kukaan saa Jumalaa nähdä. Niidenkin joukossa, jotka eivät
-asettuneet taisteluun kirkon erehdyksiä vastaan, vaan kuuliaisina
-mukaantuivat sen ohjeiden ja määräysten mukaan, syttyi keskiajan
-loppupuolella siellä täällä uskon sammuva lamppu uudelleen
-todistukseksi, ettei Herran Henki vieläkään ollut kokonaan poistunut
-seurakunnasta. Neljännentoista vuosisadan hurskaista ihmisistä
-vetää muiden kera huomiomme puoleensa "pyhä" _Birgitta_ [Tämä oli
-hänen alkuperäinen nimensä, vaikka sen verosta hyvin usein tavataan
-toinenkin muoto nim. _Brigitta_.].
-
-Harvat naiset ovat saavuttaneet niin suuren maineen, kuin tämä
-Ruotsin kuuluisa pyhimys. Kaikkialla oli hänen nimensä tunnettu
-ja kunnioitettu. Birgitta oli ylhäistä sukua, vaan tämän maailman
-kunnia ei milloinkaan viehättänyt häntä. Jo lapsena loi hän silmänsä
-taivasta kohti, etsien Jumalan valtakuntaa ja sen katoomattomia
-tavaroita. Nuorena meni Birgitta naimisiin _Ulf_ nimisen
-korkeasukuisen laamannin kanssa. Heidän avioliittonsa oli onnellinen,
-sillä Ulfkin oli noita keski-ajan hurskaita, jotka tahtoivat antaa
-paraan rakkautensa Herralle. Heillä oli monta lasta, joita he
-kasvattivat "kurituksessa ja Herran pelvossa". Birgitta oli 40 vuoden
-ikäinen, kun hän v. 1344 miehensä ja muutamien lastensa seurassa
-teki pyhiinvaellusretken Espaniassa löytyvään _Kompostellaan_, missä
-vanhan tarun mukaan apostoli Jaakopin hauta oli. Ulf palasi Ruotsiin
-ja rupesi munkiksi Alvastran luostarissa, missä hän lyhyen ajan
-kuluttua kuoli, vaan Birgitta lähti Roomaan. Siellä saavutti "pyhä
-rouva" vuosi vuodelta yhä suuremman maineen. Roomalaiset ihmettelivät
-kaukaisen vieraansa hurskasta, itsensäkieltämisen koulussa kehittyvää
-elämää ja tuota salaperäistä, kristillistä valistusta, joka
-ilmaantui hänen sanoissaan. Itse väitti Birgitta saavansa välittömiä
-ilmoituksia Jesukselta, jolle hän oli sydämmensä pyhittänyt. Monta
-vuotta oleskeli hän pyhässä kaupungissa, puhuen usein rohkeita
-sanoja paavikunnan turmeluksesta ja ennustaen ihmisille vanhurskaan
-Jumalan uhkaavia tuomioita. "Koko maailma on kypsynyt perikatoon
-syöstäväksi", huudahtaa hän "mutta tuomio on Jumalan huoneesta
-alkava".
-
-Jo kauan oli Birgitta miettinyt uuden nunnayhdistyksen perustamista,
-jonka turvissa hurskaat naiset kaukana maailman turmeluksesta
-saattaisivat Herraa palvella. V. 1370 vahvisti Urbanus V tämän
-yhdistyksen säännöt. Jokaisessa _Birgittiniläisluostarissa_ oli
-asuva 60 nunnaa, joiden johtajana oli _abedissa_, ja sitä paitse
-eri rakennuksessa 17 papiksi vihittyä, priiorin johtamaa munkkia,
-sekä 8 maallikkomunkkia. Emäluostariksi määrättiin kuningas _Maunu
-Eerikinpojan_ v. 1346 perustama _Vadstenan_ luostari. Sen ensimmäinen
-abedissa oli Birgittan tytär _Katarina_, joka jo vuodesta 1357
-muutamien sinne asettuneiden nunnien kera oli siellä oleskellut.
-
-V. 1370 teki Birgitta pyhiinvaelluksen Jerusalemiin. Siellä vietti
-hän sanomattoman onnellisia päiviä. Pyhät muistot täyttivät hänen
-sielunsa ja mielikuvituksessaan näki hän siellä "kauniimman
-ihmisten lapsista". Ijankaikkisen autuuden esimaku sydämmessään
-palasi Birgitta halpaan huoneesensa Roomaan, missä hän, hartaasti
-rukoiltuaan ja kilvoiteltuaan uskossa Herraan, v. 1373 kuoli. Jonkun
-ajan kuluttua muutettiin hänen luunsa Vadstenaan.
-
-Vaikka tämä merkillinen nainen suuressa määrässä olikin antautunut
-keski-ajan mystisyyden haaveksivain unelmain valtaan, edustaa hän
-monessa suhteessa aikakautensa paraimpia ajatuksia. Hänen silmissään
-säteili monesti uskonpuhdistuksen koittava valo, eikä pelännyt hän
-julkisesti lausua mitä hänen sydämmessään liikkui. Anekaupasta
-lausui hän: "tuolla taas Juudas myy Kristuksen; kaikki lain käskyt
-uupuvat tuohon yhteen: maksakaat rahoja". Kristuksen nimessä puhuu
-hän Gregorius XI:lle: "miksi minua vihaat ja ryöstät laumani? Melkein
-kaikki johdatat sinä helvetin tuleen". Birgittan luonteessa oli
-jotain profeetallista; ihmeteltävän tarkat olivat monesti hänen
-aavistuksensa tulevien aikojen vaiheista. Monesta historiallisesta
-tapahtumasta, niinkuin esim. Konstantinopolin valloituksesta,
-ennusti hän selvillä sanoilla. Mutta etenkin koskivat hänen uhkaavat
-ennustuksensa turmeltuneen, lokaan uupuneen paavikunnan kukistumista.
-
-Birgittan ajatukset ovat meille säilyneet hänen "Ilmestyksissään",
-jotka hän itse ainakin suureksi osaksi kirjoitti ruotsiksi. Ne
-käännettiin sittemmin latinaksi. Sydämmestään luottaen kirkkoon,
-ei hän sen opin puutteita nähnyt, ollen tässä suhteessa kokonaan
-eksyneen aikansa kannalla. Tuohon pintapuoliseen käsitykseen, että
-ihminen hyvillä töillään ansaitsisi Jumalan armon ja ijankaikkisen
-autuuden, ei hän kuitenkaan sortunut. Hänen parannuksensa kyllä
-ulkonaisesti pukeutui ruumiin kidutuksiin y.m. senaikuisiin
-hartausmenoihin, mutta se oli _sydämmen_ parannusta myöskin, sitä
-parannusta, jonka kyyneleet Jesus Kristus yksin kelpaa pyhkimään
-pois. Huomaamatta kuinka paljon hän erosi kirkon silloisesta opista,
-perusti Birgitta autuutensa toivon Jumalan armoon Jesuksessa
-Kristuksessa. Sentähden lausui hän myöskin: "jos ihminen tuhat kertaa
-antaisi surmata itsensä Jumalan tähden, niin hän ei kuitenkaan voisi
-ainoatakaan syntiä sovittaa. Kaikki on armoa vain. Itsestäni en voi
-muuta kuin syntiä tehdä".
-
-Ei kukaan väijynyt Birgittaa; vapaasti sai hän ajatuksensa ilmaista,
-vaikka ne monesti säälimättä paljastivat kristikunnan, semminkin
-paavikunnan paheita. Tuo ihmeteltävä pyhimys kaukaisilta mailta, joka
-kristikunnan pääkaupungissa pyhitetyllä elämällään ja salaperäisen
-viisailla sanoillaan niin voimallisesti saarnasi Kristuksesta, voitti
-Roomalaisten ja koko kristikunnan yksimielisen kunnioituksen. V. 1391
-korotettiin Birgitta pyhimysten joukkoon.
-
-
-
-
-VI.
-
-Pisan kirkolliskokous (1409).
-
-
-    -- Herra pysyy ijankaikkisesti, hän on valmistanut istuimensa
-    tuomioon.
-
-    Ja hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudessa, ja hallitsee kansat
-    oikein. Ps. 9: 8-9.
-
-Nimettömän tuskan valtaamana etsi neljännentoista vuosisadan
-kristikunta valoa pimeässä. Mystikkojen syvät huokaukset, "Jumalan
-ystäväin" herättävät saarnat, Vikleffin jalo taistelu totuuden
-puolesta -- nämä, samoinkuin lukemattomat muut samaan suuntaan
-tähtäävät ilmiöt, ennustavat suurta muutosta kirkon vaiheissa.
-Mutta ennenkuin tämä muutos tapahtuu, paljastaa katolinen
-kirkko yhä selvemmin kykenemättömyytensä tyydyttää kristikunnan
-heräävän omantunnon vaatimuksia. Levoton on aika, täynnä
-tuskaa ja kaikenkaltaista onnettomuutta. Hirmukuoleman kauhut
-saarnaavat voimallisesti tämän elämän katoavaisuudesta ja Jumalan
-vanhurskaudesta, pakottaen lukemattomien sydämmestä tuon tuskallisen
-kysymyksen: mitä minun pitää tekemän, että ijankaikkisen elämän
-saisin? Paaviin, "Pietarin jälkeiseen", "Kristuksen sijaiseen",
-luo pimeydessä haparoiva kristikunta silmänsä, pyytäen neuvoa,
-huutaen apua; vaan siksi surkea on paavikunnan alentuminen, siksi
-julkinen paavien vankeus Avignonissa, että oppimattomatkin alkavat
-epäillä. Ja kun ei apua missään näy, kun turmeltunut kirkko ei voi
-johdattaa korvessa vaeltavaa kansaa, silloin syntyy jälleen uusia
-lahkoja, toinen toistaan kamalampi, tuomioksi elävältä kuolleelle
-kristikunnalle. Neljännentoista vuosisadan vaiheissa hämmästyttävät
-_Flagellantit_ (ruoskijat) maailmaa hurjalla herätyshuudollaan,
-ja samaan aikaan ilmaisee _Tanssijain_ lahko mitä surkeimmalla
-tavalla, kuinka kauas kristikunta on eksynyt raittiin ja raamatun
-mukaisen kristinuskon suoralta tieltä. Tuntematta "Jumalan karitsaa,
-joka poisottaa maailman synnin", koettivat edelliset tyydyttää
-omaatuntoansa ruumiinkidutuksilla. Suurissa joukoissa kulkivat he
-seudusta toiseen, ruoskien verisiä selkiään ja veisaten jyrkyttäviä
-katumusvirsiään. Paavi Klemens VI kielsi v. 1350. Flagellanttein
-retket, vaan tämä ei auttanut. Kuni lumivyöry kasvoi heidän
-joukkonsa, yhä hurjimmiksi kiihtyivät heidän meluavat huutonsa. Ennen
-pitkää kuului heidän huuliltaan mitä ankarinta moitetta kirkkoa ja
-sen turmeltuneita, nautintoon ja hekumaan uupuneita paimenia vastaan.
-Ainoastaan säälimättömät ruumiinkidutukset -- niin he saarnasivat
--- kelpaavat synnit sovittamaan. Vaikka inkvisitsioonin verikoirat
-ahkeraan koettivat heitä pakottaa vaikenemaan, ei liikettä saatu
-kokonaan masennetuksi: Flagellanttein kamalat huudot kuuluivat siellä
-täällä uskonpuhdistuksen aikoihin asti.
-
-Yhtä raivoisa kuin Flagellanttein liitto oli Tanssijain lahko,
-vaikka sen erehdykset pukeutuivat toiseen muotoon. Hurjasti huutaen
-tunkeutuivat he kirkkoihin ja muihin julkisiin paikkoihin, kuohuttaen
-mieltään ja väsyttäen ruumistaan huimaavalla tanssilla, kunnes
-monesti pyörtyneinä kaatuivat maahan. Vielä viidennellätoista
-vuosisadalla tavataan heitä paljo.
-
-Herra se on, joka näin "tuomitsee maan piirin vanhurskaudessa".
-Eikö paavikunta, joka yhä edelleen säätää turmiollisia lakejaan
-kristikunnan noudatettaviksi, vihdoinkaan ole ajatteleva mitä sen
-rauhaan sopii? Kirkkohistoria vastaa tähän kysymykseen kertomalla
-paavien istuimen vaipumisesta vielä surkeampaan alentumisillaan.
-
-Ainoastaan kuolema oli estänyt Gregorius XI:ttä muuttamasta takaisin
-Avignoniin, sillä tukalalta tuntui hänestä Roomassa olo. V. 1378
-kokoontuivat kardinaalit uutta paavia valitsemaan. "Me tahdomme
-roomalaista paavia, surmatkaat nuo franskalaiset koirat!" huudettiin
-kaduilla. Useimmat äänet sai neapelilainen _Urbanus VI_. Hän oli
-ankara itseänsä kohtaan, oppinut ja tavallansa kykenevä mies, mutta
-samalla raaka ja maltiton. Koettaen parannella kirkon hallitusta,
-kartutti hän vain onnettomuutta, hankkien itselleen katkeria
-vihamiehiä etenkin franskalaisissa kardinaaleissa. Nämä pakenivat
-Roomasta, julistivat Urbanuksen vaalin mitättömäksi ja valitsivat
-_Klemens VII:nen_ paaviksi (1378). Urbanusta kannattivat Saksa,
-Englanti, Tanska, Norja, Ruotsi, Suomi, Puola, Preussi ja Italia:
-jota vastoin Länsimaiden muu kristikunta oli Klemensin puolella, joka
-otti asuakseen Franskassa. Ääretön sekasorto oli tämän paavikunnan
-kahtia hajoomisen seurauksena. Toinen paavi kirosi toisen, julistaen
-vastustajansa puolustajat pannaan. Onnettomat ihmiset eivät tienneet,
-kenen puoleen kääntyä, keneen turvata; ei löytynyt sitä ihmistä,
-joka ei olisi ollut kirkonkirouksen alaisena. Moni hurskas mies ja
-nainen kuoli epätoivoon, toiset ostivat synninaneet milloin miltäkin
-paavilta, kirkon jo ennen kehno kuri lannistui lannistumistaan,
-kerjäläismunkkien paheet kävivät julkisemmiksi, lahkolaisten huudot
-yhä hurjemmiksi. Ikäänkuin kuolemaan vihittynä huokaelee kristikunta
-syntivelkansa tuomitsemana. Koko ilma on myrkytetty.
-
-Tarpeetonta on mainita kaikkien niiden kurjien paavien nimet, jotka
-tänä onnettomana aikana, toisiaan kiroten, julistaen kansoja pannaan
-ja kiskoen rahaa kristikunnalta, edustavat paavikunnan surkeutta.
-Todistukseksi miten alastomana turmelus esiintyi, mainittakoon vain,
-ettei kenenkään enää tarvinnut itse lähteä paavin luokse häneltä
-saadakseen synninaneet; ken ainoastaan "Pietarin jälkeiselle" lähetti
-sen summan, joka olisi kulunut matkaan, hän oli kaiken vanhurskauden
-täyttänyt. Jotta enemmän rahoja karttuisi, lyhennettiin riemuvuosien
-välinen aika 83 vuodeksi, "koska Jesus oli vaeltanut maan päällä 33
-vuotta".
-
-Mutta jo alkavat ihmiset kyllästyä tuohon paavien kurjaan riitaan,
-jota paitse koko kristikunnan karttuva turmelus vaati kaikkia
-ajattelevia ihmisiä taisteluun häväistyn kirkon pelastamiseksi.
-Semminkin Pariisin yliopistosta kuuluu yhä voimallisempia
-herätyshuutoja, ja niiden kaiku herättää ennen pitkää koko
-kristikunnan unesta. Jo v. 1381 oli _Henrik Langensteinistä_, joka
-oli teologian professorina mainitussa yliopistossa, sydämmeen
-koskevin sanoin puhunut paavikunnan turmeluksesta ja kirkon
-onnettomasta tilasta, vakaasti vaatien ruhtinaita ja papistoa,
-ylhäisiä ja alhaisia, rikkaita ja köyhiä tekemään parannusta,
-koska kaikkien yhteinen synti oli onnettomuuden syynä. Eikä
-siinä kylliksi. Yliopiston mainio kansleri _Juhana Charlier_,
-tavallisesti tunnettu nimellä _Gerson_, otti johtaaksensa taistelua
-paavikuntaa vastaan, todistaen puheilla ja kirjoituksilla, että
-yleinen kirkolliskokous on paavia korkeampi ja siis oikeutettu
-ottamaan kirkon häiriön tutkittavakseen. Häntä kannatti tehokkaasti
-_Nikolaus Clémangesta_, jota pidettiin Pariisin etevimpänä
-opettajana. Avignonin paavi _Benediktus VIII_ kohteli yliopiston
-vaatimuksia mitä ylönkatseellisimmalla tavalla, pyytäen muun
-ohessa pilkallisesti Pariisin teologeja rukoilemaan paavin
-puolesta, koska heillä muka oli kirkon korkein valta ja voima. Yhä
-rohkeammaksi tuli yliopiston vastarinta. V. 1395 se julkisesti
-kieltäysi paavia tottelemasta. Pitkien rettelöiden jälkeen, joiden
-kestäessä paavikunnan kurjuus tuli yhä julkisemmaksi, vastustus
-yhä vakaammaksi, lupasi yliopisto v. 1403 totella Benediktusta,
-kuitenkin sillä ehdolla, että hän viimmeistään vuoden perästä
-kutsuisi kokoon yleisen kirkolliskokouksen sekä panisi sen päätökset
-toimeen. Saman lupauksen antoi, kardinaaleinsa pakottamana, myöskin
-Rooman paavi. Paavinistuimen hätyytetyt edustajat alkoivat nyt
-tuumia, mihin toimiin olisi ryhtyminen. Kumpi oli kutsuva vaaditun
-kirkolliskokouksen kokoon? missä oli se pidettävä? mikä valta sillä
-oli oleva? -- nämä y.m. arveluttavat seikat, joista tehokkain
-tietysti oli paavien keskinäinen viha, viivyttelivät asian ratkaisua
-vuosi vuodelta. Sitä jyrkemmin vain vaati etenkin Pariisin yliopisto
-tuon kauan kaivatun yleisen kokouksen kokoonkutsumista, jotta tuo
-ilettävä kakspaavisuus vihdoinkin saataisiin lakkautetuksi ja muut
-paheet poistetuiksi Herran seurakunnasta. Vihdoin saatiin asia
-ajetuksi niin pitkälle, että kardinaalit kutsuivat kristikunnan
-yleiseen _kirkolliskokoukseen_. Se pidettiin _Pisassa_ v. 1409.
-
-Kuten jo mainitsimme, oli Gerson, joka kokouksen kokoontuessa
-oli kardinaalina, ollut näiden tuumien varsinaisena johtajana.
-Merkillisin muista saapuvilla olevista oli Pariisin yliopiston
-silloinen kansleri _Pietari d'Ailly_. Kokous, joka alkoi Maaliskuun
-25 p:nä, oli hyvin loistava ja sitä kesti Elokuuhun asti. Paitse
-22 kardinaalia, 16 arkkipiispaa, 80 piispaa ja 300 poissa olevien
-piispojen ja luostarinjohtajain valtuuttamaa edustajaa oli kokoukseen
-saapunut 300 jumaluusopin tohtoria, lähetyskuntia monesta hovista
-ja yliopistosta y.m. Ensin haastettiin molemmat paavit kokoukseen
-vastaamaan siitä sekasorrosta, jonka alaisena kirkko, kahden paavin
-johtamana kuin se oli, niin kauan oli kärsinyt. Gerson oli jo ennen
-ilmaissut muutamissa kirjoissa mitään peittelemättä koko kristikunnan
-mielipahan, lausuen muun ohessa sen ajatuksen, että Kristus itse
-yksin on kirkon pää sekä että yleinen kirkolliskokous on oikeutettu
-erottamaan paavin hänen virastaan, koska sen valta on paavin valtaa
-korkeampi. Vaikkei hän itse sitä mielipidettä kannattanut, oli
-hän kirjoissaan myöskin antanut sijaa niidenkin väitteille, jotka
-arvelivat, että koko paavikunta oli lakkautettava. Uuden ajan henki
-alkaa jo liikkua kristikunnassa, vaatien sitä vihdoinkin särkemään
-kahleensa. Ja tätä henkeä uskaltavat nuo molemmat kurjat paavit
-niihin määrin vastustaa, etteivät edes kokoukseen saavu! Lyhyt oli
-heitä koskeva keskustelu. Kokous päätti yksimielisesti, että molemmat
-paavit olivat virastaan erotettavat ja jokainen pannan uhalla
-kiellettävä heitä tottelemasta. "Nyt on Lusifer syösty alas" huudahti
-Gerson. Mutta varhaista oli hänen riemunsa.
-
-Kokous määräsi _Aleksanteri V:nen_ kristikunnan paaviksi. Hän oli
-jo 70 vuoden ikäinen eikä mitenkään pystynyt asemaansa puolustamaan.
-Eikä ollut Pisan kokouksestakaan apua, miten paljon siitä oli
-toivottukin. Aleksanteri julisti sen päätetyksi, ennenkuin mitään
-parannusta oli saatu aikaan, luvaten kolmen vuoden kuluttua jälleen
-kutsua kristikunnan kokoon. Virastaan erotetut paavit eivät
-luopuneet, niin että kahden paavin sijaan oli saatu kolme. Sekasorto
-tuli vain yhä arveluttavammaksi.
-
-Pisan kokous oli ensimmäinen noista kolmesta suuresta yleisestä
-kirkolliskokouksesta, jotka ottivat uudistaaksensa rappiotilaan
-joutunutta kirkkoa. Ne ovat kirkkohistoriassa tunnetut nimellä
-_"reformeeraavat_ (parantavat) _kokoukset"_. Jossain määrin
-ansaitsevat ne tämän nimen, sillä epäilemättä ovat nekin valmistaneet
-tietä uskonpuhdistuksen suurelle työlle, mutta keski-ajan kuolemaan
-tuomittu katsantotapa painoi niihinkin leimansa, sen eksynyt henki
-johdatti monet päätökset aivan väärään suuntaan. Reformeeraavat
-kokoukset ottivat turvataksensa vain kirkon häiriöön joutunutta
-ulkonaista järjestystä, mutta mikä todellisuudessa oli kirkon
-rappiotilan syynä, sitä ne eivät älynneet, siinä suhteessa olivat
-niiden edustajat arveluttavan sokeat. Tärkeä oli tuo painava
-sana: "yleinen kokous on paavia korkeampi", sillä se lausuu
-keski-ajan paavikunnan kuolemantuomion, tärkeä myöskin yritys tehdä
-loppu tuosta onnettomasta kakspaavisuudesta, jonka turmelemana
-kristikunta vuosikymmeniä oli ollut, jota paitse emme suinkaan saa
-halveksia kokouksen tarkoitusta puhdistaa kirkkoa "pään (paavin) ja
-jäsenten suhteen", mutta sannalle olivat kuitenkin kaikki nämäkin
-tuumat rakennetut. Syvempään oli synti juurtunut, tehokkaampaa
-uskonpuhdistusta kirkko kaipasi. Jos milloinkaan soveltuivat
-kristikuntaan viidennellätoista Vuosisadalla profeetan tuomitsevat
-sanat: "mitä varten teitä enemmän lyödään, koska te aina harhaelette?
-Koko pää on sairas, ja koko sydän on väsynyt".
-
-
-
-
-VII.
-
-Juhana Hus.
-
-
-    -- valistakoon teidän valkeutenne ihmisten edessä, että he
-    näkisivät teidän hyvät työnne, ja kunnioittaisivat teidän
-    Isäänne, joka on taivaissa. Math. 5: 16.
-
-Vaiennut oli Vikleffin ääni, mutta toinen uskonsankari oli astuva
-hänen sijalleen taistellaksensa vielä valtaavammin kuin hän sorretun
-totuuden puolesta. Ei Herralta konsanaan välikappaleita puutu; kun
-Hänen hetkensä on tullut, löytää Hän ne aina. Älkäämme myöskään
-kummastellen sitä oudoksuko, että keski-ajan suurin uskonsankari
-astuu esille syrjäisestä Böhmistä. "Tuuli", Pyhän Hengen tuuli,
-"puhaltaa kussa hän tahtoo".
-
-Toiset ovat arvelleet, että osa vainotuita Valduslaisia pakeni
-Böhmiin, virittäen siellä aikojen kuluessa uskon sammuvaa lamppua,
-kunnes sen valo keski-ajan loppupuolella kirkkaana loisti koko
-kristikunnan nähtävänä. Oli miten olikaan: jo neljännentoista
-vuosisadan keskipaikoilla kaikui sieltä voimallisia, suuria
-ennustavia herätyshuutoja, vaikkei niiden merkitystä vielä siihen
-aikaan Euroopassa ymmärretty. Keisari _Kaarle IV:nen_ v. 1348
-perustamassa _Pragin_ yliopistossa virkistyivät tieteelliset
-harrastukset ennen pitkää arvaamattomaan eloon, innokkaasti
-kannattaen tuota heräävää uskonnollista elämää, jonka jaloksi
-edustajaksi Herra oli valinnut _Tsjekien_ pienen kansan.
-_Konrad Waldhausenista_ (k. 1369) saarnasi kerjäläismunkkien
-jumalattomuudesta kuni Elias Baalin profeetoja vastaan, ja _Miliks
-Kramsierista_ (k. 1374) ennusti voimallisesti, että Herra väleen
-oli rakentava Siionin hävitetyt muurit. Etenkin Pragin ylioppilaat
-kuuntelivat innostuneina näitä uuden ajan vartijaääniä, ja niiden
-kaiku sai itse kansankin monessa paikoin ihmetellen kyselemään:
-"vartija mitä yö kuluu?" Vielä rohkeammin kuin nämä uskonsankarit
-puhui _Mattias Janov_, jonka tapana oli sanoa: "toiset kantakoot
-rinnallaan pyhäinjäännöksiä; minä kannan kädessäni raamattua,
-tuota pyhiinvaellukseni uskollista ystävää". Taistellessaan kirkon
-turmelusta vastaan, jonka hän Jumalan sanan valossa näki ihmeen
-selvästi, loi hän uskonsa kirkkaan silmän tulevaisuuteen, odottaen
-turvallisesti apua Herralta. "Nostakaat päänne ylös, sillä teidän
-lunastuksenne lähestyy" todisti hänen profeetallinen äänensä. Janov
-kuoli v. 1394.
-
-Näiden herätyshuutojen kaikuessa, syntyi v. 1369 _Husineksin_ kylässä
-talonpoikaisista vanhemmista, jotka eivät ole nimeksikään tunnetut,
-uskonsankari _Juhana Hus_. "Jotka alimmaisesta suvusta ovat ja
-ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, kuin ei mitään
-ole, että hän ne, jotka jotakin ovat, turhaksi tekisi".
-
-Husin nuoruudenajasta emme mitään tiedä, kunnes hän, harjoittaessaan
-opintoja Pragin yliopistossa, alkaa vetää ihmisten huomion puoleensa.
-Tutkittuaan etenkin jumaluusoppia, sai hän maisterinarvon v.
-1396. Hän oli siihen aikaan vielä harras katolilainen, koettaen
-tyydyttää omaatuntoansa tarkkaan noudattamalla kirkon vaatimuksia.
-Kun riemuvuotta vietettiin v. 1393, uhrasi hän viimmeiset roponsa
-ostaaksensa synninpäästön. "Oi, miten pettyvät kaikki" kirjoittaa hän
-sittemmin, sokeuttaan ajatellessaan, "jotka polvistuvat paavin eteen,
-pitäen oikeana kaikki mitä hän säätää! Niin minäkin tein, ennenkuin
-tunsin pyhän raamatun ja kalliin Vapahtajani". Muistellessaan entistä
-elämätään, valittaa hän sitäkin, että kernaasti käytti kauniita
-vaatteita sekä monesti tuhlasi aikaansa turhamieliseen pakinaan,
-peleihin ja muihin syntisiin toimiin. Tuo on heränneen, Pyhän Hengen
-koulussa araksi käyneen omantunnon valitus, sen tunnustusta, joka
-tietää, että "kaikki, kuin ei uskosta ole, se on synti". Maailman
-vaatimusten mukaan eli Hus nuorena nuhteettomasti.
-
-Vikleffin mielipiteet olivat jo siihen aikaan hyvin tunnetut
-Pragissa, ja hänen kirjojaan luettiin ahkeraan yliopistossa.
-Epäilemättä oli syynä siihen muun ohessa sekin seikka, että
-likeinen liitto vasta oli solmittu Böhmin ja Englannin hovien
-välillä. Viimmemainitun valtakunnan kuningas _Rikhard II_ oli nim.
-nainut keisari Kaarle IV:nen tyttären _Annan_, joka oli Böhmin
-prinsessa. Sitä paitse oli hyvin tavallista, että Pragin ylioppilaat
-harjoittivat opintoja Oxfordissakin, missä etenkin jumaluusopin
-tutkiminen ripeästi oli edistynyt. -- Vuodesta 1398 alkoi Hus pitää
-luentoja Pragissa. Ei ollut vaikea huomata, että hän oli hyvin
-mieltynyt; tuohon Englannin kuuluisaan uskonpuhdistajaan, vaikkei hän
-suinkaan ottanut kannattaakseen kaikkia tämän mielipiteitä. Vikleffin
-suuri elämäntyö teki Husiin syvän vaikutuksen, ja jota paremmin hän
-siihen tutustui, sitä innokkaammin antautui hänkin totuuden suureen
-taisteluun. V. 1401 sai Hus _Betlehemin-kappelin_ [Monessa paikassa
-oli kristikunnassa yksityisten toimesta perustetta laitoksia,
-joissa Jumalan sanaa saarnattiin kansan kielellä. Semmoinen oli
-Betlehemin-kappeli Pragissa.] saarnaajaviran ja vihittiin samana
-vuonna papiksi. Sen ohessa piti hän luentoja yliopistossa, ollen
-siihen aikaan myöskin filosofisen tiedekunnan dekaanuksena.
-Augustinuksen ja Vikleffin kirjoituksia tutki hän ahkeraan, mutta
-etenkin luki hän raamattua, rukoillen valoa Herralta ja kehittyen
-kirkkaudesta toiseen. Innokkaasti kannatti häntä tuo sittemmin
-kuuluisa _Hieronymus_, joka vasta oli palannut Pragiin, harjoitettuaan
-opintoja Oxfordin yliopistossa. Yhä syvempään juurtuivat Vikleffin
-jalot aatteet Böhmiläisiin, niin että yliopiston jäsenet jyrkästi
-kiellettiin julkisesti tahi salaa lukemasta 45 harhaoppisiksi
-tuomittua englantilaisen uskonpuhdistajan väitettä (1408). Husin
-välityksestä muutettiin tämä päätös kuitenkin niihin määrin, ettei
-kukaan harhaoppisessa tahi muuten loukkaavassa tarkoituksessa
-saisi noita kielletyltä lauseita levitellä.
-
-Rohkealla saarnallaan oli Hus hankkinut itselleen monta vihamiestä.
-Pragin piispakin _Sbynko_, joka alussa kannatti häntä, alkoi
-vähitellen kuunnella vastustajain yhä karttuvaa moitetta. Ketään
-säälimättä ja ihmisten mieltä kysymättä iski Hus nim. hengen miekalla
-ajan paheisin, vetäen munkkien ja papiston synnit, kansan surkean
-tilan ja kirkon turmeluksen Jumalan muuttumattoman sanan tuomion
-eteen. Kauas kuului hänen valtaavan saarnansa kaiku, herättäen
-hämmästystä uskonpuhdistuksen ystävissäkin, leppymätöntä vihaa
-totuuden vastustajissa.
-
-Pragin yliopistoon kuului paitse Böhmiläisiä myöskin paljo
-Saksalaisia. Ajan ristiriitaiset olot synnyttivät ennen pitkää
-eripuraisuutta näiden kansanheimojen välillä. Hus rakasti
-isänmaatansa jalon sydämmen palavalla rakkaudella. Kaikki voimansa
-oli hän altis uhraamaan korottaaksensa kansansa siveellistä tilaa.
-Hän tahtoi sitä vapauttaa taikauskon ja tietämättömyyden orjuudesta
-virittämällä sille Jumalan sanan valoa, joka yksin pimeyden varjot
-poistaa. Suuret ja monet olivat esteet, mutta ikäänkuin iloiten vain
-siitä, että niin paljon oli tehtävänä, ryhtyi hän innosta sykkivin
-sydämmin vaikeaan työhönsä. Samoinkuin Vikleff, asettui hän kansan
-oikeuksien puolustajana taisteluun noita mahtavia sortajia vastaan.
-Jos mikään, niin oli uskonpuhdistuksen työ kansallinen työ, jos
-ketkään, olivat uskonpuhdistajat kansallismielisiä miehiä. Jo kauan
-olivat yliopiston saksalaiset jäsenet karsain silmin seuranneet
-Böhmiläisten heräävää kansallistunnetta ja Husin yhä kasvavaa
-mainetta. Häiriöä kartuttamassa oli kakspaavisuus, jonka tuottamat
-haitat, niinkuin tiedämme, siihen aikaan olivat nähtävinä miltei
-kaikkialla. Sbynko ja suurin osa Böhmin papistoa kannatti Rooman
-paavia. Heihin liittyi Pragin yliopiston saksalainen puolue, jota
-vastoin Husin johtamat Tsjekiläiset vaativat yliopistoa asettumaan
-puolueettomalle kannalle koko kysymyksen suhteen. Yliopiston päätös
-oli ratkaistava äänestyksen kautta, vaan saksalaisella osastolla,
-johon kuuluivat Puolalaiset, Baijerilaiset ja Saksilaiset, oli
-kolme ääntä, Tsjekiläisillä ainoastaan yksi. Hus huomasi, että
-Saksalaiset, joita arkkipiispa ja papisto kannattivat, yhä
-tehokkaammin vastustelivat uskonpuhdistuksen alkavaa työtä Böhmissä.
-Vasta oli Sbynko heidän kehottamana julkisten, Pragin kirkkojen
-oville naulattujen julistusten kautta häväisten tuominnut hänen
-kerettiläiseksi, ja nyt hän koetti sortaa Böhmiläisten oikeuksia
-heidän omassa yliopistossaan, vaatimalla heitä kokonaan mukaantumaan
-Saksalaisten mielipiteiden mukaan. Ja nämä mielipiteet kannattivat
-sitä paitse tuota vanhaa, mädännyttä katolisuutta, jonka raskaan
-ikeen alaisena Böhmin heräävä kansa huokaeli ja jolle hän Jumalan
-sanan valaisemana ja omantuntonsa vaatimana oli julistanut
-sotaa. Siihen asti oli Hus toivonut saavansa aikaan jonkunlaisen
-uskonpuhdistuksen parantelemalla vallitsevaa järjestystä ja sen
-avulla; nyt alkoi hän yhä selvemmin nähdä, että tuo oli mahdotonta.
-Sankarin urhoollisuudella kääntää hän aseensa itse tuota kirkon
-lahonnutta hallitusmuotoa vastaan, jonka turvissa valhe niin
-kauan oli kristikuntaa turmellut, ja kaikkia niitä vastaan, jotka
-sen puolustamina harjoittivat pimeyden töitä. Böhmin kansa oli
-vapautettava paavikunnan turmiollisesta vallasta, maalliseen
-mahtavuuteen turvautuvan ahneen papiston sorrosta, ja tulevaisuus
-perustettava raamatun erehtymättömän sanan kalliolle. Eikä oman
-kansan onni yksinään ollut hänen silmämääränään: koko kristikunnan
-johdattamista orjuudesta vapauteen, pimeydestä Herran ihmeelliseen
-valoon hän tarkoittaa tuo urhoollinen uskonsankari, jonka ääni
-viidennentoista vuosisadan koittaessa kaikuu Böhmin vuoristossa.
-Turhaan koetti Sbynko virittää juoniaan, turhaan oli hän kieltänyt
-Husia saarnaamasta. Uskonpuhdistaja ei totellut, ja hänen ystäväinsä
-luku kasvoi päivä päivältä. Ja kun Pragin yliopiston paavikuntaa
-koskeva päätös oli tehtävä, ratkasi kuningas _Wenseslav_, joka,
-samoinkuin Hus ja hänen ystävänsä, tahtoi pysyä puolueettomana,
-Saksalaisten ja Böhmiläisten välisen riidan siten, että edellisillä
-oli oleva ainoastaan yksi ääni, viimmemainituilla sitävastoin
-kolme. Suuri muutos tapahtui nyt yliopiston oloissa. Noin 2000
-saksalaista ylioppilasta lähti pois Pragista, jatkaaksensa opintojaan
-muualla (1409). Muukalaisuus Böhmissä sai tuntuvan iskun ja heräävä
-kansallisuus virkosi uuteen eloon. "Jumala olkoon kiitetty, nyt
-olemme sulkeneet Saksalaiset pois" lausui Hus, ennustaen suurta
-tulevaisuutta Pragin yliopistolle ja Böhmin kansalle. Eikä hän
-pettynyt, sillä suuri oli todellakin tuon pienen kansan tehtävä
-uskonpuhdistuksen jalossa työssä oleva. Mutta taisteluilla ja kovilla
-kärsimisillä oli tämä maine ostettava!
-
-Vielä samana vuonna määrättiin Hus Pragin yliopiston rehtoriksi.
-Häneen loivat kaikki silmänsä, hän oli, niinkuin eräs senaikuinen
-kirjailija sattuvasti lausuu, "Israelin sotajoukon johtaja".
-Muukalaisuuden rakentama salpa, joka oli estellyt Pragin yliopiston
-taistelua totuuden puolesta, oli särjetty, ja Hus saattoi nyt
-vapaasti jatkaa työtään. Mutta poismuuttaneet Saksalaiset kiihottivat
-myöskin kaikkialla uskonpuhdistajaa vastaan karttuvaa vihaa,
-herättäen katolisuuden vallanhimoisia puolustajia vihdoinkin
-näkemään, mitä tuolla syrjäisessä Böhmissä oli tekeillä. Hus älysi jo
-siihen aikaan selvästi, että taistelu oli kiihtyvä yhä kiivaammaksi,
-monesti aavistaen, että marttyyrikruunu oli oleva hänen palkkansa.
-
-Heti kun Aleksanteri V oli valittu paaviksi, toimitti Pragin
-toimelias arkkipiispa lähetystön Roomaan. Se valitti "Pietarin
-jälkeiselle", että Vikleffin harhaoppi levisi Böhmissä ja Mährissä.
-Paavi kiitti Sbynkoa hänen tehokkaista toimistaan harhaoppisuuden
-estämiseksi, käskien häntä sen ohessa vaatimaan asianomaisilta
-Vikleffin kirjoituksia. Niinikään kiellettiin kaikkia Jumalan
-sanaa julistamasta muissa kirkoissa kuin niissä, joissa vanhoista
-ajoista oli saarnattu. Hus antoi itse arkkipiispalle noin 200
-nidosta Vikleffin kirjoituksia, vakuuttaen, että hän julkisesti
-oli tunnustava vääräksi kaikki niissä tavattavat harhaoppiset
-väitteet, jos niin semmoisia löytyisi. Ei tarvinnut Sbynkon ja hänen
-hengenheimolaistensa kauan etsiä huomataksensa harhaoppisuutta
-Vikleffin teoksissa. Kesäkuun 10 p:nä 1410 tuomitsi Pragissa pidetty
-kirkolliskokous kirjat poltettaviksi, jota paitse kappeleissa
-saarnaaminen ankarasti kiellettiin. Päätöksestä huolimatta julisti
-Hus Betlehemin-kappelissa autuuden sanomaa kansalle, iskien vielä
-rohkeammin kuin ennen katolisen kirkon turmelukseen. Niin hän
-esim. eräässä saarnassa suoraan lausui että paavin bulla, johon
-perustuen arkkipiispa ja Pragin kirkolliskokous oli ryhtynyt
-noihin väkivaltaisiin toimiin, oli rahalla ostettu. Kun Sbynko
-arkkipiispallisen talonsa kartanolla juhlallisesti poltti nuo
-harhaoppisiksi tuomitut kirjat, ei enää voitu hillitä kansan vihaa.
-Julkisesti laulettiin Pragin kaduilla pilkkalauluja arkkipiispasta,
-ja kun tämä Heinäkuun 22 p:nä toimitti messua, hyökkäsi raivoisa
-ihmisjoukko kirkkoon, josta Sbynko töin tuskin pääsi pakenemaan.
-Samaan aikaan oli eräs toinen pappi saada surmansa kiihkoisan kansan
-kädestä. Ihmeteltävällä maltilla esiintyi Hus näissä melskeissä.
-Hän kyllä. joskus kiivastui saarnatessaan, lausuen esim. kerran:
-"välttämätöntä on totisesti, että vyötämme kupeemme, niinkuin Mooses
-vanhanliiton aikana käski, ja tartumme miekkaan puolustaaksemme
-Jumalan lakia", vaan tuo oli lihallisen mielen hetkistä voittoa vain,
-jota kannattamasta hän kaikkia vakaasti varoitti. Hengen miekkaan hän
-turvautui ja totuuden omaan isälliseen voimaan. Jo sekin seikka,
-että hovi puolusti Husia, todistaa selvästi, ettei hän väkivaltaista
-uskonpuhdistusta tarkoittanut.
-
-Vaikka sekä hovi että Pragin kaupungin maistraatti koetti puolustaa
-Husia Roomassa, tuomitsi paavi hänen kirkon kiroukseen. Päätös
-julaistiin Pragin kirkoissa Maaliskuun 15 p:nä 1411. Kun ei sekään
-auttanut, vaan Hus yhä edelleen raamattu kädessä taisteli vainotun
-totuuden puolesta, julisti Sbynko koko kaupungin pannaan. Kaikki oli
-turhaa: voimallisemmin vain kaikui uskonpuhdistajan ääni, ja sykkivin
-sydämmin kuuntelivat sitä yhä suuremmat väkijoukot. Tällä kannalla
-olivat asiat, kun Sbynko kuoli (1411).
-
-Aleksanteri V:nen jälkeinen _Juhana XXIII_ tarvitsi rahoja
-puolustaakseen asemaansa Pisan kokouksen erottamaa Rooman paavia
-vastaan, joka ei vieläkään ollut vallastaan luopunut. Hän toimitti
-suuret anekaupat, ja kauppiaat saapuivat ennen pitkää. Böhmiinkin.
-Voimallisesti taisteli Hus saarnatuolista ja kateederista tuota
-törkeää väärinkäytöstä vastaan. "Paavin aneet" -- niin hän todisti
--- "eivät ihmisiä hyödytä, elleivät sitä ennen ole kääntyneet
-Jumalan puoleen. Kristuksen viisaat papit eivät ehdottomasti sano
-katuvaiselle: sinä olet syntivelastasi vapaa, vaan he lisäävät
-tämän ehdon: jos kadut syntisi etkä enää tahdo syntiä, tehdä ja
-turvaat Jumalan armoon. Ei Rooman paavi eikä kukaan muu pappi ole
-oikeutettu pyrkimään maalliseen valtaan ja rikkauteen, sillä Kristus
-sanoo: 'kansain kuninkaat vallitsevat heitä, ja joilla valta on
-heidän ylitsensä, ne kutsutaan armollisiksi herroiksi. Mutta te
-ette niin'. Miksikä ei Rooman paavi pelkää aneristin pystyttämällä
-suostua lukemattomien ihmisten kuolemaan, hän kun on tilaisuudessa
-lupaamaan sitä suurempaa synninpäästöä, jota useammat ihmiset hän
-surmauttaa? Hän ei ole noudattanut Jesuksen esimerkkiä, joka, kun
-viholliset hätyyttivät Häntä ja Hänen vapisevaa joukkoansa, lausui:
-'jos minua etsitte, niin antakaat näiden mennä', vaikka Hänellä oli
-valta ainoalla sanalla lyödä kaikki maahan. Moni oppimaton maallikko
-luulee tietämättömyydessään, ettei kukaan saa paavia vastustaa.
-Mutta se väite, ettei paavi saata erehtyä, on väärä ja Jumalaa
-pilkkaava väite, sillä muutoin olisi hän synnitön, niinkuin Kristus;
-joka viisas on, hän kysyy ensin mitä raamattu todistaa ja luottaa
-siihen. Kristuksen opetuslapsen tulee hengessä valvoen tutkia paavin
-bullia. Jos hän niissä huomaa semmoista, joka sotii Kristuksen
-lakia vastaan, niin tulee hänen urhoollisesti seisoen Kristuksen
-puolella, bullia vastustaa". Samaan tapaan puhui Hieronymus ja
-böhmiläisen herätyksen muut johtavat henkilöt. Kuin mahtava
-kevättulva kasvoi uskonpuhdistuksen ystäväin innostunut joukko.
-Paavin bulla poltettiin, ja kolmessa kirkossa keskeyttivät huudot:
-"sinä valehtelet; semmoista ei ole Hus meille opettanut" anekauppiain
-saarnat. Kirkon mahtavat hallitsijat turvautuivat väkivaltaan,
-pakottaaksensa kansaa kuuliaisuuteen: kolme nuorta miestä, jotka
-olivat vastustusta johtaneet, tuomittiin kuolemaan. 200 ylioppilaan
-kera saapui Hus raadin eteen, rukoillen armoa tuomituille. Se oli
-turhaa: nuorukaiset mestattiin. Haikein sydämmin saattoi kansa nuo
-veriset uhrit Betlehemin-kappeliin, missä ruumiit siunattiin haudan
-lepoon.
-
-Taistelun helteessä vahvistui Hus suurta työtänsä jatkamaan. Herra
-puhdistamistaan puhdisti hänen uskoansa lihallisen innostuksen
-kiivaudesta, johon hän alussa joskus eksyi, jotta hänen silmästään
-säteilisi ainoastaan uskonpuhdistajan kirkas, Pyhän Hengen virittämä
-valo. Se näkyi, tämä valo, kauas, eivätkä sietäneet totuuden
-vastustajat sitä katsella. Roomasta saapui v. 1412 uusi bulla. Se
-tuomitsi Husin valtionkiroukseen, säätäen, että tuomio oli juhla- ja
-pyhäpäivinä julistettava kaikissa kirkoissa, sekä uhaten pannalla
-jokaista maata, kaupunkia, kylää, joka ottaisi kirotun vastaan.
-Böhmin kansa uhkasi nostaa kapinan. Sitä estääksensä poistui Hus
-kuninkaan pyynnöstä Pragista, kunnes myrsky vähän asettuisi. Mutta
-ei hän silti vaiennut. Monesti kaikui hänen valtaava äänensä
-maaseudulla, missä hän taivasalla saarnasi Kristusta lukemattomille
-väkijoukoille. Pragiin saapui tuon tuostakin uskonpuhdistajan
-ystävilleen kirjoittamia kirjeitä. Ne puhuivat valistuneen kristityn,
-urhoollisen uskonsankarin jaloa kieltä. Odottaessaan likenevää
-myrskyä, lausui hän muun ohessa: "tietäkäät, etten ole pakeneva,
-jos kohta minun täytyisikin antaa tämä kurja ruumiini kuolemaan,
-sillä minä tiedän, että evankeliumin totuus päivä päivältä yhä
-leviää". Samaan aikaan kirjoitti Hus myöskin merkillisimmän kirjansa:
-_"Kirkosta"_. Perustuen Vikleffin oppiin, puolustaa hän sitä
-käsitystä, että tosi kirkko, johon näkyväinen ja turmeltunut täällä
-ajassa on yhdistetty, on Kristuksen ruumis ja valittujen yhdistys.
-Jos hän kehittäessään tätä katsantotapaa joskus eksyikin halveksimaan
-näkyväistä kirkkoa, sai hän kuitenkin lausutuiksi uskonpuhdistuksen
-opin pääpiirteet. Tiedemiehenä hän ei ole saavuttanut Vikleffin
-mainetta, mutta saarnaajana on hän vaikuttanut sitä enemmän.
-
-Näiden vaiheiden ohessa alkoi kristikunnassa jälleen
-kuulua kehotuksia kirkon edustajille kokoontumaan yleiseen
-kirkolliskokoukseen. Se kehotus koski Husiakin, kutsuen häntä koko
-kristikunnan, kuullen puolustamaan sitä oppia, jota hän syrjäisessä
-Böhmissä oli saarnannut. Rukoillen ja ammentaen viisautta ja voimaa
-Jumalan sanan elävästä lähteestä, valmistautui uskonpuhdistaja tuohon
-viimmeiseen suureen taisteluun. "Meidän kanssamme" kirjoitti hän
-ystävilleen "on totinen Jumala, kaikkivaltias ja vanhurskas auttaja,
-joka on vakuuttanut: katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä
-maailman loppuun asti".
-
-
-
-
-VIII.
-
-Kostnitzin kirkolliskokous. Husin viimmeinen taistelu. Hieronymus
-Pragilaisen marttyyrikuolema.
-
-
-    Joka voittaa, hänen minä teen patsaaksi minun Jumalani
-    temppelissä, ja ei hänen pidä silleen sieltä lähtemän ulos ja
-    tahdon kirjoittaa hänen päällensä minun Jumalani nimen ja minun
-    kaupunkini, sen uuden Jerusalemin nimen, joka taivaasta, minun
-    Jumalaltani tuli alas, ja minun uuden nimeni. Ilm. k. 3: 12.
-
-Mitään aikaansaamatta kirkon tilan parantamiseksi kuoli paavi
-Aleksanteri V v. 1410. Hänen jälkeisekseen valittiin raaka, oppimaton
-ja siveetön Juhana XXIII. Yhä edelleen koettivat Pisan kokouksen
-erottamat paavit säilyttää asemaansa, ja toinen heistä, Gregorius
-XII, sai Neapelin kuninkaan avulla Juhanan karkoitetuksi Roomasta.
-Karttumistaan vain karttui kirkon häiriö, ja yhä kuuluvammin
-vaadittiin uuden, yleisen kirkolliskokouksen kokoonkutsumista, jotta
-vihdoinkin tuo onneton monipaavisuus saataisiin poistetuksi. Turhaan
-koetti kurja Juhana lyödä tuuleen näitä vaatimuksia. Hän pelkäsi
-tilintekoa ja noita paavikuntaa uhkaavia uuden ajan ääniä, mutta
-valtaansa ei hän tahtonut menettää ja, suostuen keisari _Sigismundin_
-vaatimukseen, kutsui hän kristikunnan yleiseen kirkolliskokoukseen.
-Tukalalta hänestä kyllä tuntui etenkin se käsky, että kokous oli
-pidettävä Saksanmaalla eikä, niinkuin hän oli toivonut, Italiassa,
-missä hänellä oli enemmän kannatusta, vaan siihenkin täytyi hänen
-taipua. Joulukuussa v. 1413 kutsui hän kristikunnan edustajat
-_Kostnitzissa_ pidettävään kirkolliskokoukseen. Avauspäiväksi määräsi
-hän Marraskuun 1 p. 1,414.
-
-Uteliaina loivat ihmiset silmänsä tuohon Bodenjärven kuuluisaan
-kaupunkiin. Kaikki ajattelevat älysivät kokouksen tehtävän
-tärkeäksi, painavaksi. Läheltä ja kaukaa lähtivät kristikunnan
-johtavat henkilöt matkalle korjataksensa Siionin hajonneita muureja.
-Loistavan saattojoukon seuraamana -- siinä kerrotaan olleen 1600
-hevosta -- saapui Juhana XXIII Kostnitziin. "Tuohan on kuin kuoppa,
-jossa kettuja pyydetään" sanotaan hänen huudahtaneen, katsellessaan
-Rhein-virran laaksoa, missä kaupunki sijaitsee.
-
-Valmistuksiin kului muutamia päiviä. Vasta Marraskuun 5 p:nä avasi
-paavi kokouksen. Harvoin, jos milloinkaan ennen, oli kirkko lumonnut
-maailmaa suuremmalla ulkonaisella loistolla kuin tässä tilaisuudessa.
-Kokoukseen oli saapunut 33 kardinaalia, 346 arkkipiispaa ja
-piispaa, kuuluisimpain yliopistojen edustajia, lukuisa joukko,
-abbotteja, tohtoreita ja munkkeja sekä lähes 2000 ruhtinasta,
-kreiviä, ritaria y.m. korkea-arvoisia herroja. Alussa keskusteltiin
-keskustelujärjestyksestä, äänestystavasta ja muista valmistavista
-kysymyksistä. Paavin valtaa koetettiin kaikin tavoin rajoittaa.
-Jo neljännessä istunnossa julistettiin kristikunnan päätöksenä se
-väite, että kokous oli _yleinen kirkolliskokous_, koska sen jäsenet
-olivat kokoontuneet Pyhän Hengen nimessä, Siihen tapaan oli kyllä
-jo ennenkin kirjoitettu ja puhuttu, vaan kristikunnan päätöksenä ei
-tätä väitettä milloinkaan vielä paavikirkon aikana oltu lausuttu.
-Tärkeä oli tämä päätös, sillä se vaati jokaista, itse paaviakin,
-ehdottomasti tottelemaan kokouksen päätöstä. "Jumalalta" -- niin
-lausuttiin -- "on Kostnitziin kokoontunut kristikunta saanut vallan
-tutkia kirkon tilaa ja ratkaista kaikki uskontoa koskevat kysymykset;
-jokaisen täytyy noudattaa sen erehtymättömiä päätöksiä". Ei aivo
-kristikunta enää kantaa paavikunnan raskasta ijestä; vapaamman ajan
-henki on jo vaikuttamassa maailmassa, vaatien ihmisiä vihdoinkin
-särkemään nuo orjuuden alentavat kahleet, joiden pakottamina he
-kautta vuosisatojen ovat polvistuneet paavin valtaistuimen juuressa.
-Tuo oli ehdottomasti oikeutettua, jaloa, jos asiaa maailman mielen
-mukaan arvostelemme, vaan jos yritystä Jumalan sanan valossa
-tutkimme, täytyy meidän suuressa määrässä rajoittaa tämä kiitoslause.
-Paavikunnan syntimitta on kyllä täysi, sen tuomitsemisen hetki on
-joutunut, vaan tuomarina on ihmisviisaus, eikä Jumalan erehtymätön
-sana. Luulouskon ohjaamana ja ihmishengen neuvomana aikoo kristikunta
-ryhtyä korjaelemaan Siionin muureja; parannusta tekemättä toivoo
-se paranevansa, totuuden sanaa tottelematta luulee se voivansa
-erehtymätöntä totuutta maailmalle julistaa. Se kyllä näkee kirkon
-silmiinpistävimmät paheet ja on ne tuomitseva, mutta sen tuomion
-alaiseksi on myöskin puhdas p. raamattuun perustuva totuus sortuva.
-Kostnitzin kokous on kyllä tavallaan oleva uskonpuhdistava kokous,
-vaan keski-ajan valetotuuden pettämänä on se toimittava monta
-pimeyden tekoa.
-
-Ensimmäiseksi tehtäväkseen oli kokous määrännyt monipaavisuuden
-poistamisen. Se mielipide lausuttiin, että noiden kolmen paavin
-tulisi viipymättä luopua virastaan. Mutta liittyen Pisan kokouksen
-päätökseen, jonka mukaan Juhana XXIII oli pidettävä ainoana
-laillisena paavina, kääntyi kokouksen huomio nimenomaan häneen.
-Lyöden tuuleen ajan painavat kysymykset, oli Juhana siveettömällä
-elämällään röyhkeästi pilkannut levottoman, paavikunnan paheisin
-kyllästyneen kristikunnan luottamusta, ja turhat olivat hänen
-yrityksensä koettaa säilyttää asemaansa. Eivät auttaneet uhkaukset:
-uuden ajan henki pakotti ne vaikenemaan; eikä ollut hänellä apua
-tuosta viekkaasta tekopyhyydestä, jonka kirjavaan vaippaan paavit
-niin monesti olivat pukeutuneet ja jolla hänkin vielä keski-ajan
-paavikunnan haudan partaalla koetti verhota itseään. Kostnitzin
-kirkolliskokous riisti sen hänen hartioiltaan ja asetti hänen
-alastomana kristikunnan tuomioistuimen eteen. Vakavia, uhkaavia
-sanoja lausuttiin hänestä jo ensimmäisissä istunnoissa. Kokouksen
-johtavat henkilöt, d'Ailly, Gerson y.m. vaativat jyrkästi hänen
-erottamistansa. Ei ollut Juhanalla ennen pitkää muuta neuvoa kuin
-luvata luopua virastaan. Vaan ei hän silti aikonut lupaustaan
-täyttää. Eräänä iltana, kun kokouksen jäsenet olivat katselemassa
-kaupungin läheisyydessä toimeenpantuja turnaajapeliä, pakeni hän
-salaa Itävallan herttuan luo, joka oli luvannut suojella häntä.
-Kokous ei kuitenkaan tästä hämmästynyt; se jatkoi työtään, väittäen
-voivansa suorittaa tehtävänsä ilman paavittakin. Toukokuun 29 p:nä
-1415 julisti se Juhanan virkansa menettäneeksi. Näin uhkaavaan
-vastarintaan paavikuntaa vastaan ei ollut keski-ajan kristikunta
-vielä asettunut. Eipä kummallista, että myöskin Gregorius XII ja
-Benediktus XIII, jotka, huolimatta Pisan kokouksen päätöksestä,
-siihen asti olivat koettaneet varjo-valtaansa puolustaa,
-alkoivat taipua. Edellinen luopui vapaaehtoisesti Heinäkuun 4
-p:nä, jälkimmäinen pyysi kokoukselta valtakirjaa, ja kun ei
-siihen suostuttu, täytyi hänenkin tyytyä erottamistuomioon, joka
-julistettiin pari viikkoa myöhemmin.
-
-Näin suoriutui kokous ensimmäisestä tehtävästään. Monipaavisuus
-oli poistettu kirkosta. Mutta pieni oli tämä voitto eikä suinkaan
-omiaan antamaan keski-ajan sairaalle, kuumeenkaltaisesta unestaan
-heräjävälle kristikunnalle sitä rauhaa, jota se kaipasi.
-Arveluttavampaa laatua oli kirkon turmelus -- ei ollut se
-autettavissa kuin perinpohjaisen parannuksen nöyryttävällä tiellä.
-Onko Kostnitzin kokous, kuuliaisena yksin Herran kutsuvalle äänelle,
-altis särkemään synnin kahleet, onko keski-ajan erehdyksiin
-perehtynyt kristikunta nyt vihdoinkin "ymmärtävä totuuden" ja siten
-vapautuva valheen orjuudesta? Kostnitzin kaduilla liikkuu iloisia
-ihmisiä, satoja porttoja on saapunut kaupunkiin, ravintolat ovat
-täynnä meluavia ihmisiä, ruoka- ja juomatavaroitten menekki kauhean
-suuri. Kaikki todistaa, etteivät nuo arvokkaat isät, jotka ovat
-ottaneet parantaakseen kirkon vammoja, aivo tehtäväänsä toimittaa
-itsensäkieltämisen tukalalla tiellä. Mutta kaiken tämän mieltä
-masentavan turmeluksen uhallakin näemme kuitenkin siihen aikaan
-Kostnitzissa koittavan aamunkin enteitä. Kolkossa vankilassa
-huokaelee kahleissa mies, joka on syvään perehtynyt parannuksen tien
-salaisuuksiin. Kristikunnan surkea tila on kipeämmin koskenut häneen
-kuin keneenkään sen ajan ihmisistä, ja hänkin on ryhtynyt taisteluun
-sorretun totuuden puolesta. Mutta hän taistelee toisilla aseilla
-ja paremmalla menestyksellä kuin kokous. Häntä vastaan on suruton
-maailma, paavikunta, kirkko -- vieläpä Kostnitzin kokouskin, mutta
-hänen kanssaan on se Herra, joka on heikoissa voimallinen. Mies on
-Juhana Hus.
-
-Mitä suurinta huomioa oli tuo valtaava böhmiläinen herännäisyys,
-jonka pääpiirteistä edellisessä luvussa kerroimme, herättänyt
-miltei kaikkialla kristikunnassa. Sen vaiheita oli keisari
-Sigismundkin levottomuudella seurannut, sen johtajia kun syytettiin
-jos minkälaisesta kerettiläisyydestä. Saatuaan aikaan Kostnitzin
-kokouksen, antoi hän tämän tehtäväksi muun ohessa tutkia myöskin
-Husia ja hänen puoluelaisiaan vastaan tehtyjä syytöksiä. Noudattaen
-Sigismundin kutsumusta, lähti Hus viipymättä matkalle. Uskonsankarin
-luottamuksella loi hän vakaan katseensa Kostnitzia kohti, missä
-lukemattomat viholliset häntä odottivat. Keisari oli luvannut hänelle
-suojeluskirjan, jonka turvaamana hänen muka ei tarvitsisi mitään
-pelätä, vaan ei hänen urhoollisuutensa siitä riippunut eikä muista
-maallisista tukeista: häntä tuki elävä usko Jesukseen Kristukseen,
-jonka sorrettua totuutta hän syrjäisestä isänmaastaan nyt lähti tämän
-maailman mahtaville tunnustamaan. Hus oli vakuutettu siitä, että
-tämä matka oli hänen viimmeinen matkansa, vaan eivät masentaneet
-kuolemanaavistukset hänen mieltään -- ne päinvastoin puhdistivat
-hänen uskoaan ja valmistivat häntä siihen suureen taisteluun, johon
-Herran armo oli hänen valinnut. Ristiinnaulitun kuninkaan sankarit
-ovat kehittyneet kirkkaudesta toiseen juuri kuolema silmiensä edessä,
-ja yksi niitä oli Hus. "Lähden nyt monta ja mahtavaa vihollista
-vastaan", kirjoitti hän. ystävilleen Pragiin "mutta minä turvaan
-pelastukseni Jumalaan. Rukoilkaat, rakkahani, väsymättä minun
-edestäni, että lujana pysyisin Hänen totuudessaan. Jos kuolemani on
-Hänelle kunniaksi, niin hän sitä jouduttakoon. Vaan jos palajaminen
-teidän luoksenne on pelastukselleni hyödyllistä, niin rukoilkaamme,
-että palajan kokouksesta synnittä s.o. niin, ettei evankeliumin
-arvo minun kauttani ole tullut häväistyksi". Joka näin puhuu, hän
-on oppinut rukoilemaan: "tapahtukoon Sinun tahtosi", ja joka niin
-rukoilee, hän ei voi häpeään joutua.
-
-Keisarin käskystä seurasi Husia matkalla böhmiläinen suojelusjoukko,
-jota paitse muutamia hänen ystäviään, niiden joukossa jalomielinen
-ritari _Juhana von Chlum_, oli liittynyt seuraan. Uteliaina
-tunkeutuivat ihmisjoukot kaikkialla katselemaan tuota kuuluisaa
-miestä, joka ketään pelkäämättä lähti taistelemaan totuuden suurta
-taistelua. Jo Marraskuun 3 p:nä saapui Hus Kostnitziin. Kaksi päivää
-myöhemmin annettiin hänelle Sigismundin suojeluskirja. Minkä arvoinen
-se oli, sai hän piankin kokea.
-
-Niinkuin tiedämme, oli Hus puolustamalla oman kansansa oikeuksia
-Pragin yliopistossa kipeästi loukannut Saksalaisten ylpeyttä. He
-vihasivat häntä siitäkin syystä katkerasti. Miettien kostoa, olivat
-sitä paitse muutamat hänen omista kansalaisistaan, jotka totuuden
-tähden vihasivat häntä, kiiruhtaneet Kostnitziin tehdäksensä
-uskonpuhdistajan aseman niin vaikeaksi kuin mahdollista. Heidän
-toimestaan naulattiin kokouksen ensi päivinä kaikkien kirkkojen
-oville ilmoituksia Husin kerettiläisyydestä, jotta yleinen mielipide
-heti alussa olisi häntä vastaan. -- "Autuaat olette te, koska he
-pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä
-vastaan, valhetellen minun tähteni".
-
-Husin vihamiesten toimesta levisi kaupungissa jo kokouksen alussa
-se huhu, että hän aikoi paeta Kostnitzista. Huhu oli kerrassaan
-perätön, mutta vihamiehet älysivät käyttää sitä hyväksensä.
-Marraskuun 28 p:nä kutsuttiin uskonpuhdistaja piispan asuntoon,
-missä Juhana XXIII:kin siihen aikaan asui. Chlum kielsi Husia
-lähtemästä, vaan tämä noudatti käskyä. Kardinaalit olivat koossa,
-ja uskonpuhdistajalle ilmoitettiin, että häntä oli syytetty
-kerettiläisyydestä. Lyhyt oli tutkinto. Chlum, joka vetosi keisarin
-suojeluskirjaan, sai käskyn poistua, ja sotilasten vartioimana
-vietiin Hus ensin erään Kostnitzin tuomioherran asuntoon ja sieltä
-kaupungissa olevan Dominikani-luostarin vankilaan, joka oli mitä
-kolkoimpia ja inhottavimpia. "Nyt olet meidän vallassamme" sanottiin
-hänelle "etkä pääse pois, ennenkuin olet maksanut viimmeisen rovon".
--- "Vanhurskaalle tapahtuu paljo pahaa, mutta Herra hänen niistä
-kaikista päästää".
-
-Jo matkalla Kostnitziin sai Sigismund kuulla, miten Husia oli
-kohdeltu. Hän toimitti heti käskyn kaupunkiin, että uskonpuhdistaja
-laskettaisiin vapauteen, uhaten väkisin avata vankilan, ellei
-hänen tahtoansa noudatettaisi. Samaan aikaan naulasi Chlum
-tuomiokirkon ovelle vastalauseen valtakunnan lakien solvausta
-vastaan. Ei mikään auttanut. Turhaan koetti Sigismund, saavuttuaan
-kaupunkiin, vaatimustaan uudistaa. Hänelle selitettiin, että
-kirkon oikeus kerettiläisen suhteen oli ruhtinaan sanaa korkeampi
-sekä että uskonheittiölle antaman lupauksen pitäminen ei suinkaan
-ollut velvollisuutta, vaan päinvastoin syntiä. Kun Sigismundia
-vielä uhattiin silläkin, että kokous, jolta hän toivoi suuria,
-olisi hajoava, jos hän häiriten estäisi sen toimia, luopui
-hänkin uskonpuhdistajan oikeutta valvomasta. -- "Ota vaari minun
-rukouksistani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua
-vainollisistani, sillä he ovat minua väkevämmät".
-
-Kirkas on marttyyrein kruunu taivaan hääsalissa: ei saavuteta
-sitä kuin syvimmän itsensäkieltämisen tiellä. Mitä Hus kurjassa
-vankilassaan kärsi, sen tietää yksin Herra. Historia todistaa
-ainoastaan, että uskonpuhdistajan terveys tuossa kauheassa luolassa
-ennen pitkää kävi niin huonoksi, että varovaisuus vaati asianomaisia
-siirtämään häntä parempaan vankilaan. Jo ennenkuin keisari oli
-myöntänyt Husin asian tutkimista, pidettiin hänen kanssaan yksityinen
-tutkinto Joulukuun 1 p:nä. Hän pyysi saada käyttää asianajajaa
-avukseen, vaan kun siihen ei suostuttu, lausui hän turvallisesti:
-"olkoon sitten Jesus Kristus, jonka tuomioistuimen eteen teidän kerta
-täytyy esiintyä, minun asianajajani. Hänelle olen asiani uskonut,
-niinkuin Hän uskoi asiansa Isällensä". Keskustelu oli yhtä lyhyt kuin
-hyödytön, niinkuin muutkin hänen kanssaan pidetyt samankaltaiset.
-Niiden päätarkoitus olikin vain tuskauttaa tuon vihatun miehen
-taistelua vankilan yksinäisyydessä. -- "Älkää oudoksuko sitä hellettä
-kuin teille tapahtuu, että teitä koetellaan, niinkuin teille jotakin
-outoa tapahtuisi; vaan iloitkaat, että te Kristuksen kanssa kärsitte,
-että tekin ajallansa hänen kunniansa ilmestyksessä iloitsisitte ja
-riemuitsisitte".
-
-Tuskin oli Hus ehtinyt koota vähän voimia sairautensa jälkeen,
-ennenkuin hänen vastattavikseen lähetettiin 42 kirjallisesti tehtyä
-syytöstä, jotka perustuivat osittain vihamiesten kertomuksiin,
-osittain hänen lausumiinsa väitteisin. Hänelle ilmoitettiin myös,
-että kokous oli tuominnut Vikleffin kerettiläisistä pahimmaksi,
-jotta Hus älyäisi, että hänen asiansa oli käsiteltävä yhteydessä
-tuon vihatun englantilaisen uskonpuhdistajan kirottujen väitteiden
-kanssa. Kesäkuun 5 p:nä esiintyi Hus ensi kerran kokouksen
-edessä. Kalpeat olivat hänen kasvonsa, vaan ylönluonnollista
-urhoollisuutta ja horjumatonta vakavuutta säteili hänen katseensa.
-Kokouksessa huudettiin ja meluttiin niihin määrin, ettei Hus saanut
-sananvuoroakaan. Hän lausui kummastuksensa siitä, ettei voitu
-ylläpitää parempaa järjestystä. Kaksi päivää myöhemmin tuotiin
-Hus toistamiseen kokouksen tutkittavaksi. Muun ohessa syytettiin
-häntä siitäkin, että hän, perustuen Vikleffin oppiin, hylkäsi
-muuttumisopin. Hus vakuutti tämän syytöksen olevan perättömän,
-sanoi päinvastoin aina hyväksyneensä kirkon ehtoollisopin, sillä
-poikkeuksella kuitenkin, että hän kannatti Böhmiläisten tapaa jakaa
-kalkkia maallikoillekin. [Tämän johdosta otti kokous kysymyksen
-keskusteltavakseen, tullen siihen päätökseen, josta ennen (katso II
-osa) on mainittu.] Vaan ei hän silti suurta edeltäjäänsä kieltänyt.
-Päinvastoin tunnusti hän rohkeasti, että hän monessa suhteessa oli
-aivan samaa mieltä kuin englantilainen uskonpuhdistaja. Kun häneltä
-kysyttiin, oliko hän lausunut tahtovansa olla siellä, missä, Vikleff
-oli, ja hän siihen myöntämällä vastasi, kaikui kokoussali ivallisen
-ilon purkauksista. Asiallista väittelyä ei ensinkään tarkoitettu,
-Husia vaadittiin vain luopumaan "harhaoppisista väitteistään".
-Turhaan vakuutti uskonpuhdistaja, ettei hän suinkaan ollut saapunut
-Kostnitziin itsepäisesti puolustaaksensa mielipiteitään, vaan että
-hän oli altis kuulemaan, missä hän mahdollisesti oli erehtynyt sekä
-luopumaan kaikesta, joka ei ollut p. raamatun mukaista. Tuolla
-ylönkatseellisella ylpeydellä, jolla totuuden vastustajat kaikkina
-aikoina ovat lyöneet tuuleen kohtuullisimmatkin vaatimukset, jotta
-heidän luultu rauhansa ei joutuisi kerrassaan häpeään, kohdeltiin
-Husiakin tässä tilaisuudessa. Sigismundkin uhkasi peruuttaa
-suojeluskirjansa, ellei hän taipuisi. Vaan ei horjunut uskonsankarin
-usko. Sanaakaan peruuttamatta poistui hän kokoussalista. "Rohkeutta,
-mestari Hus" lausui hänelle ovella jalo ystävänsä Chlum "luopukaa
-kernaammin hengestänne kuin totuudesta". "Autuas on se mies, joka
-kiusauksen kärsii; sillä koska hän koeteltu on, niin hänen pitää
-elämän kruunun saaman, jonka Herra niille luvannut on, jotka häntä
-rakastavat".
-
-Seuraavana päivänä tuotiin Hus jälleen kokouksen eteen. Tällä
-kertaa koskivat syytökset pääasiallisesti hänen kirkosta lausumiaan
-mielipiteitä. Vetäen puolustuksekseen muun ohessa Augustinuksen ja
-Bernhard Klairvauxlaisen käsityksen, tunnusti hän suoraan, ettei
-kukaan ole tosi kristitty sillä perusteella vain, että hän kuuluu
-kirkkoon, vaan ainoastaan se, joka seuraa kristuksen askeleita.
-Kuinka vähän Hus pelkäsi tämän maailman mahtavia, todistaa sekin
-seikka, että hän, viitaten Herran Saulille lausumiin sanoihin: "että
-sinä olet minun sanani hyljännyt, niin minäkin olen sinun hylkäävä",
-yllämainittuun rohkeaan väitteesensä lisäsi tämänkin: "ei ole
-kukaan kuningas Herralle otollinen, joka elää synnissä". Sigismund
-säikähtyi, vaan d'Ailly lausui: "ei siinä kylliksi, että olet
-kirkkoa solvannut, sinä asetut vielä kuninkuuttakin vastustamaan".
-Suurta vihaa herätti uskonpuhdistaja silläkin väitteellään, että
-paavikuntaa ei ensinkään tarvittaisi, "koska lukemattomat hurskaat
-paimenet menneinä aikoina ovat voineet hoitaa Herran seurakuntaa
-paavin välityksettä". Husille ilmoitettiin, että 60 oppinutta
-tohtoria, joille kokous oli uskonut hänen oppinsa tutkimisen,
-olivat päättäneet, että hänen tulisi tunnustaa erehtyneensä,
-valalla vakuuttaa ainaiseksi luopuvansa harhaopistaan, julkisesti
-peruuttaa se sekä tulevaisuudessa puolustaa kirkon oppia; ellei hän
-siihen suostuisi, odottaisi häntä suuri vaara. Turhaan rukoili Hus,
-ettei häntä pakotettaisi valehtelemaan, vaan turhaan koetettiin
-myöskin saada hänen vakuutustaan horjumaan. Hän ei taipunut
-kokouksen päätökseen, vaan vastusti sitä, vakuuttaen alistuvansa
-ainoastaan raamatun sanan alle. Tällä jalolla tunnustuksellaan
-viittaa hän uskonpuhdistuksen aamukoittoon, jonka julistajana hän,
-keski-ajan pimeää pelkäämättä, kirkon ja maailman pilkkaamana ja
-näennäisesti Herrankin hylkäämänä, voimallisena uskossa Jesukseen
-seisoo Kostnitzin kokouksen edessä. Poistuessaan kokoussalista,
-lausui hän tyyneesti: "olen vedonnut Kristukseen. Hänen tuomioonsa
-minä tyydyn, sillä Hän ei perusta sitä vääriin todistuksiin eikä
-tuomitse kirkkoisienkään väitteiden mukaan, sillä hekin ovat joskus
-erehtyneet, vaan Hän tuomitsee totuudessa". -- "Jos te maailmasta
-olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta ette ole maailmasta,
-vaan minä valitsin teidän maailmasta, sentähden maailma vihaa teitä".
-
-Seuratkaamme uskonsankaria hänen vankilaansa. Ei se lihaa ja verta
-miellytä, mutta uskon silmä tajuaa sen rauhan satamaksi, monen
-palavan rukouksen todistuksenmajaksi. Kaikki kertoo kärsimisistä ja
-taisteluista, vaan samalla autuudesta ja voitosta. Usein on tässä
-kolkossa vankilassa kuulunut kilvoittelevan uskon huokauksia, mutta
-monesti myöskin ristin Herran ylistystä. Ihmeellisesti asettui täällä
-Husin ennen joskus liiaksi kiivas luonto, nöyrtyi ja tyyntyi Pyhän
-Hengen koulussa. Sen huomaamme semminkin niistä kirjeistä, joita
-hän "kahleissa ja odottaen kuolemaa" täältä kirjoitti ystävilleen
-Böhmiin. Ne sisältävät horjumattoman uskon kiitosta sille Herralle,
-joka koetuksen pätsissä valmistaa syntisiä ihmisraukkoja perimään
-taivaan ikuista iloa. Ei ainoatakaan katkeraa sanaa vihollisista,
-ei kostonhimoa eikä tyytymättömyyttä: esirukousta, rakkautta vain
-ja kärsivällisyyden toivorikasta kieltä! Se on Herran voitto, jota
-heikot ihmissanat älkööt yrittäkö kuvata! -- Turvallisesti odotti
-Hus uskossa Jesukseen marttyyrikuoleman kauhuja. Eikä epäillyt
-hän totuuden voittoa, vaikkei hän saisi uskonpuhdistuksen aamua
-nähdä. Niinpä kirjoittaa hän vankilastaan: "hanhi [Tällainen sana
-hus merkitsee hanhi.] on hiljainen eläin, joka ei pääse korkealle
-lentämään; sentähden se ei voi siteitään rikki repiä. Mutta tulee
-toisia lintuja, jotka Jumalan sanan voimalla kohoavat korkeammalle,
-ja ne tekevät lopun vihollisten hyökkäyksistä". Eräässä toisessa
-kirjeessä lausuu hän saman turvallisen toivon näillä sanoilla:
-"toivon Jumalaan, että Hän minun jälkeeni on lähettävä urhoollisempia
-sankaria kuin nyt löytyy, jotka paremmin pystyvät ihmisille
-todistamaan antikristusta vastaan". -- "Ja minä näin toisen enkelin
-lentävän taivaan keskitse, jolla ijankaikkinen evankeliumi oli, jota
-hänen pitää niille ilmoittaman, kuin maan päällä asuvat, ja kaikille
-pakanoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille".
-
-Oli Heinäkuun 6 p. 1415. Kristikunnan edustajat olivat kokoontuneet
-Kostnitzin tuomiokirkkoon langettamaan Husin tuomioa. He istuivat
-korkeilla tuoleilla ja vielä korkeammalla keisari Sigismund,
-Pidettiin messua. Marttyyri odotti kirkon esihuoneessa:
-kerettiläisenä hän ei saanut olla saapuvilla niin pyhässä
-toimituksessa. Vasta sen päätyttyä tuotiin hän sisälle. Keskellä
-kirkkoa oli pöytä, jolle oli asetettu pappispuku. Hus asettui sen
-ääreen. Eräs piispa astui saarnatuolille. Saarnatekstinä oli Room.
-6: 6 "me tiedämme, että meidän vanha ihminen on ristiinnaulittu
-Kristuksen kanssa, että synnin ruumis pitää turmeltuman". Näitä
-pyhiä sanoja sovitteli saarnaaja Husiin, jota hän sormellaankin
-osotti, kehottaen keisaria hävittämään kerettiläisyyttä ja luvaten
-hänelle suurta nimeä aikakirjoissa, jos hän surmauttaisi tuon
-turmioa tuottavan miehen. Turhaan koetti marttyyri puolustaa
-itseään. Kun ei häntä kuultu, lankesi hän polvilleen ja rukoili
-hetken hiljaa. Kun häntä syytettiin siitäkin, että hän oli kokouksen
-päätöksestä vedonnut Kristukseen, lausui hän tyyneesti: "katso,
-Herra Jesus Kristus, miten tämä kirkolliskokous ylönkatsoo sinun
-lakiasi". Nyt astui paavin tuomari esille, ilmoittaen että Hus oli
-tuomittu virkansa menettäneeksi ja maallisen oikeuden huostaan
-annettavaksi. Saatuansa tietää että kirjansakin olivat tuomitut
-poltettaviksi, kysyi marttyyri: "mitenkä saatatte kirjojani kirota?
-Minä vain soisin, että niitä korjattaisiin p. raamatun mukaan.
-Ettehän niitä tunne, moni niistä on kirjoitettu Böhmin kielellä,
-jota ette ymmärräkään". Kaikki turhaa. Marttyyri polvistui jälleen,
-rukoillen niiden puolesta, jotka hänen näin julki vääräin todistusten
-perusteella tuomitsivat. Kirkon holvit kaikuivat paatuneitten
-naurusta! Tämän jälkeen puettiin Hus pöydällä olevaan pukuun ja
-hänelle annettiin kalkki käteen sillä kehotuksella, että hän
-vihdoinkin peruuttaisi harhaoppinsa. Kun hän yhä vain pysyi lujana
-uskossa, riistettiin häneltä pappispuku sekä kalkki näillä sanoilla:
-"kirottu Judas, me otamme sinulta tämän kalkin, jossa on Kristuksen
-veri maailman lunastukseksi". Marttyyri vastasi: "ja minä turvaan
-Jumalaani ja Vapahtajaani ja olen varma, ettei hän milloinkaan ole
-minulta ottava pois pelastuksensa kalkkia. Varmaan uskon, että
-vielä tänä päivänä saan siitä juoda Hänen valtakunnassaan". Husin
-päähän pantiin perkeleitten kuvilla maalattu paperilakki, johon
-oli kirjoitettu: "pääkerettiläinen", ja hänelle lausuttiin: "me
-annamme sielusi perkeleelle". Hän vastasi: "minä uskon sen hyvän
-Vapahtajamme Jesuksen Kristuksen käsiin. Minun kurjan syntisen tähden
-on Hän kantanut orjantappurakruunua. Sentähden kannan minä Hänen
-nimensä kunniaksi ja Hänen totuutensa tähden kernaasti tätä kruunua
--- se on paljon keveämpi!" -- "Tästedes on minulle tallelle pantu
-vanhurskauden kruunu, jonka Herra, vanhurskas tuomari, sinä päivänä
-minulle antaa, mutta ei ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka
-hänen ilmestystänsä rakastavat".
-
-Maallisen oikeuden rangaistavana vietiin Hus kaupungin ulkopuolelle,
-missä rovio oli pystytetty. Jätettyään hyvästi vankilan vartijoille,
-joita, hän hellästi kiitti hyvästä kohtelusta, astui marttyyri,
-suuren aseellisen vartijaston ja lukemattoman kansanjoukon
-saattamana, vakavin askelin kohti kuolemaa. Saavuttuaan paikalle,
-rukoili hän polvistuen. Pyöveli vaati häntä nousemaan ylös ja sitoi
-hänen rautaisilla ketjuilla paaluun. Kauas kuuluivat marttyyrin
-sanat, kun hän korkealla äänellä lausui: "Herra Jesus Kristus,
-kernaasti ja nöyrästi tahdon kärsiä tämän kauhean kuoleman Sinun
-pyhän evankeliumin ja totuuden julistamisen tähden". Rovio
-sytytettiin. Liekeistä kuului marttyyrin veisuu: "Jesus, elävän
-Jumalan Poika, armahda minua". Hetken kuluttua se vaikeni. Kun rovio
-oli palanut maahan, viskattiin tuhka Rheinvirtaan. -- "Ja he huusivat
-suurella äänellä sanoen: autuus olkoon meidän Jumalallemme, joka
-istuimella istuu, ja Karitsalle!"
-
-Juhana Husin nimi on kirkkohistorian jaloimpia. Urhoollisesti
-hän taisteli keski-ajan koko katsantotapaa vastaan, kehottaen
-kristikuntaa särkemään niitä raskaita kahleita, joilla paavikunta
-ja kirkon hengellinen ylimyskunta oli sen vanginnut. Syrjäisessä
-isänmaassaan puolusti hän rohkeasti kansan oikeutta päästä pimeydestä
-itsetietoisuuteen ja valoon, saarnaten ja kirjoittaen sen omalla
-kielellä, jota hänen ihmeellisesti valistunut mielensä koetti
-korottaa kirjakieleksi, niinkuin se hänen kauttansa tavallaan
-semmoiseksi kohosikin, mikäli siihen aikaan vielä mahdollista oli.
-Tässäkin suhteessa on hän raivannut tietä uskonpuhdistukselle. Vaan
-paljon enemmän on hän toimittanut. Hänen kauttansa on evankeliumin
-valo ihmeen kirkkaana loistanut maailmalle, ennustaen turmeltuneelle
-kirkolle paavikunnan perikatoa, unestaan heräjävälle kristikunnalle
-onnellisempaa aikaa. Semminkin kehottaa hänen viimmeinen taistelunsa
-meitä kiittämään ja ylistämään kirkon uskollista Herraa, jonka
-lähettiläs hän oli.
-
-Ei tyytynyt Kostnitzin kokous Husin marttyyrikuolemaan, sen sokeus
-ja Kristus-viha vaati toisenkin uhrin. Olemme ennen puhuneet
-Hieronymus Pragilaisen jalosta taistelusta totuuden puolesta. Hän
-oli seurannut Husia Kostnitziin, vaan kun näki, ettei voinut auttaa
-jaloa ystäväänsä, poistui hän salaa kaupungista. Pian saavuttivat
-kuitenkin lähetetyt vainoojat hänen, ja hän tuotiin vankina takaisin.
-Yöt päivät kiusattiin häntä vankilassa, kunnes hän häätyi kieltämään
-uskonsa. Vapauteen häntä ei kuitenkaan laskettu, sillä arvokkaat isät
-huomasivat, että miehen sydämmessä liikkui toisia ajatuksia kuin hän
-pakosta oli lausunut. Eräänä päivänä, kun hän jälleen oli kutsuttu
-kokouksen tutkittavaksi esittämään epäiltyä uskoansa, poisti Herran
-pelko ihmispelon hänen sydämmestään. Valtaavan kaunopuheliaasti
-tunnusti Hieronymus kyynelsilmin heikkoudesta ja kuolemanpelosta
-kieltäneensä totuuden ja luopuneensa jalosta ystävästään, joka
-urhoollisesti oli kestänyt marttyyrikuoleman kauhut. Rukouksissa oli
-hän vankilassa taistellut Herran kanssa ja saanut Häneltä syntinsä
-anteeksi: nyt hän ei enää pelännyt, nyt oli hän altis kuolemallaan
-vahvistamaan sitä uskoa, jota hän oli saarnannut Böhmissä.
-Koettamattakaan vihaansa hillitä, tuomitsi kokous Hieronymuksen
-heti poltettavaksi. Sääliväisyydestä tahtoi pyöveli sytyttää rovion
-takapuolelta, vaan Hieronymus esti häntä sitä tekemästä, lausuen: "ei
-niin, jos olisin kuolemaa peljännyt, en olisi tänne tullut". Tämä
-tapahtui Toukokuun 30 p:nä 1416.
-
-Sokeuden pimittämänä kokosi Kostnitzin kokous syntiä synnille. Sitä
-kesti vielä kaksi vuotta: vasta Toukokuun 16 p:nä 1418 julisti
-paavi _Martinus V_, joka monien rettelöiden jälkeen oli valittu
-Juhana XXIII:nen jälkeiseksi, sen päättyneeksi. Turhaan koetettiin
-päättäjäisjuhlallisuuksia tehdä mitä loistavimmiksi: haikein sydämmin
-valittivat kaikki ajattelevat ihmiset, ettei kristikunta Kostnitzissa
-mitään pysyväistä hyvää ollut saanut aikaan. Vaan ei kuulu vieläkään
-synnintunnustus kristikunnan huulilta, vaikka marttyyrien veri huutaa
-kostoa Jumalalle. Kuinka pimeä on vielä keski-ajan yö, miten kovat
-ihmisten sydämmet! Ylpeänä ratsasti uusi paavi kaupungista loistavan
-saattojoukon seuraamana. Sigismund talutti hänen hevostaan, kaksi
-muuta ruhtinasta kannattivat jalustimia -- mutta Husin isänmaassa
-nousi kansa kostamaan marttyyrein kuolemaa, ja vanhurskaan Jumalan
-tuomio likeni likenemistään keski-ajan turmeltunutta kirkkoa.
-
-
-
-
-IX.
-
-Husilaiset. Baselin kirkolliskokous.
-
-
-    -- Herran ja Gideonin miekka. Tuom. k. 7: 20.
-
-Monesti oli Böhmin herännyt kansa koettanut suojella suurta
-uskonpuhdistajaansa Kostnitzin kokouksen väkivallalta. Vastaukseksi
-lähetti sille kokous kertomuksen Husin tuomiosta sekä ankaran
-uhkauksen kaikille, jotka eivät heti luopuisi hänen kirotusta
-opistaan. Semminkin vaadittiin Böhmin husilaismielisiä pappeja
-jakamaan Herran ehtoollista kirkon säätämän tavan mukaan, jonka
-Kostnitzin kokous oli vahvistanut. Toiset heistä olivat nim. p.
-ehtoollisessa jakaneet viiniä maallikoillekin. Mahtisanallaan
-luulivat nuo arvoisat isät voivansa masentaa vapauteen pyrkivän
-kansan pyhimpiä oikeuksia ja tukehuttaa sen evankeliumin valosta
-syttynyttä uskonnollista innostusta! Lyhytjärkinen tuuma! Böhmiläiset
-asettuivat vastarintaan kostaaksensa rakastetun Husin kuolemaa ja
-puolustaaksensa vapauttaan. Katolismielisiä munkkeja, piispoja
-ja pappeja karkotettiin, heidän asuntojaan hävitettiin, ja moni
-heistä pelasti tuskin henkensä. Kuningas _Wenzeslaw_, Sigismundin
-veli, ei tehnyt mitään estääksensä näitä väkivaltaisuuksia.
-Päinvastoin syytti hän keisaria lupauksenrikosta, kartuttaen tällä
-sytykkeellä kapinan tulta yhä enemmän. Hänen suostumuksellaan
-kokoontui böhmiläinen ja mähriläinen aatelisto Syyskuun 2 p:nä 1415
-Pragiin laatimaan vastausta Kostnitzin kokouksen kirjoitukseen.
-Kokouspaikaksi määrättiin Betlehemin-kappeli. Husin kallis muisto,
-josta kaikki täällä kertoi, jalostutti hänen tänne saapuneita surevia
-kansalaisiaan, kehottaen heitä urhoolliseen taisteluun sorretun
-totuuden puolesta. Vaatien Kostnitzin kokoukselta tiliä Husin
-tuomiosta, vakuutti tänne kokoontunut aatelisto hänen saarnanneen
-ja kirjoittaneen p. raamatun mukaan. Niinikään lausui se vakaan,
-uhkaavan vastalauseen sitä kohtelua vastaan, jonka alaisena
-Hieronymus juuri siihen aikaan huokaeli, valittaen pelkäävänsä
-pahinta hänenkin suhteen. Kirje päättyy sillä ilmoituksella,
-että Böhmin ja Mährin kansa oli altis mitään vaaraa pelkäämättä
-viimmeiseen verenpisaraan puolustamaan kaikkia hurskaita evankeliumin
-julistajia. Hieronymuksen kuolema todistaa, etteivät kirkon mahtavat
-ylimykset ensinkään ottaneet kuullaksensa niitä totuuden varottavia
-ääniä, joiden kaiku Böhmin vuoristosta jo kuului koko Euroopassa.
-Ei ollut vaikea aavistaa, mitä tämmöinen menettely oli vaikuttava
-uskonnollisen ja kansallisen herännäisyyden jalostuttamaan, vaan
-vielä tunteittensa vallassa olevaan kansaan -- mutta Kostnitzin
-kokous ei aavistanut mitään! Se oli paatunut Husin rovion ääressä.
-
-V. 1419 kuoli kuningas Wenzeslaw. Vihattu keisari Sigismund, joka
-oli veljensä valtikan perillinen, tahtoi nyt omistaa Böhmin kruunun.
-Sitä solvausta eivät enää kestäneet Husin kansalaiset. He tarttuivat
-aseisin vapauden ja totuuden mahtavia sortajia vastaan. Böhmiläisten
-vastarinta ryhmittyi kahden puolueen taisteluksi. Toisen muodosti
-aatelisto, toisen kansa. Edellisen pääpaikkana oli Pragin kaupunki
-ympäristöineen, jälkimmäinen kokoontui _Taborin_ vuorelle, jolle se
-rakensi samannimisen kaupungin. Sotajoukon johtajaksi rupesi _Juhana
-Ziska_. Hän oli siihen aikaan jo 60 vuoden ikäinen, vaan nuoruuden
-innostuksesta tykki sydämmensä. Hämmästynyt paavi antoi saarnata
-ristiretken noita uppiniskaisia vastaan, jotka, huolimatta yleisen
-kirkolliskokouksen päätöksestä, uskalsivat puolustaa kuolemaan
-tuomittua kerettiläistä ja kannattaa hänen harhaoppiaan. Saksalaiset
-olivat hyvinkin alttiit noudattamaan tätä kehotusta, semminkin
-Sigismund, joka ei tahtonut menettää Böhmin kuningaskruunua ja sitä
-paitse oli ruvennut "harhaoppisuuden" kiivaaksi vastustajaksi.
-Böhmiläisiä vastaan lähetettiin sotajoukko toisen perästä, vaan
-mahdoton oli niiden rakentaa salpoja tuon pienen kansan yhä vain
-hurjistuvalle voittoretkelle. Keisarin veltostunut ritaristo ja
-kurittomat palkkajoukot eivät voineet vastustaa taitavan Ziskan
-urhoollisia sotilaita, jotka taistelivat jalojen aatteiden
-innostuttamina, _Deutschbrodin_ verisessä tappelussa (1422) lyötiin
-valtakunnan yhtyneet sotajoukot, ja Böhmiläiset alkoivat tunkeutua
-rajamaihinkin. Lukien ahkeraan Vanhan Testamentin sotahistoriaa,
-pitivät Husilaiset itseään Jumalan kansana, joka oli kutsuttu
-kostamaan Filistealaisille, Moabilaisille, Midianilaisille y.m.,
-kuten he vihollisiaan nimittivät. Ei lannistunut heidän uskonnollinen
-innostuksensa, sillä se oli alkunsa, saanut totuuden elävästä
-lähteestä ja imi siitä vieläkin nestettä, vaikka se valitettavasti
-vuosien kuluessa eksymistään eksyi ammentamaan voimia muualtakin.
-Missä Böhmiläisten liput, jotka olivat merkityt kalkin kuvalla,
-liehuivat, siellä vapisivat kaupungit ja kylät, sillä niiden perikato
-oli varma.
-
-Vähitellen tapahtui kuitenkin käänne sodan vaiheissa. Löytyi
-Husilaisia, jotka eivät hyväksyneet sitä jyrkkää kantaa, jolle
-kansallispuolue oli asettunut. Semminkin Ziskan kuoleman jälkeen
-(1424) vieraantuivat molemmat husilais-puolueet toisillensa.
-Sävyisämpi, joka on tunnettu nimellä _Kalikstinit_, [Nimi johtuu
-latinalaisesta sanasta calix, joka merkitsee kalkki.] oli taipuvainen
-solmimaan rauhaa kirkon kanssa, jos sille myönnettäisiin muutamia
-tärkeitä oikeuksia; toinen puolue, _Taborilaiset_, sitä vastoin
-asettui yhä jyrkemmin raamatun puustavin kannalle, hyljäten
-ehdottomasti kaikki, jota ei raamattu suoraan käske. Sodan
-melskeissä hurjistuneena ja voitoistaan yltyneenä, ei tahtonut se
-rauhasta ensinkään tietääkään, ennenkuin vapaasti saisi järjestää
-jumalanpalveluksensa oman katsantotapansa mukaan. Sota jatkui ja
-kävi vuosi vuodelta yhä verisemmäksi. Arveluttava oli paavin asema.
-Ei hän kernaasti olisi tahtonut kutsua levotonta kristikuntaa
-uuteen kirkolliskokoukseen, vaikka Kostnitzin kokouksessa tehty
-päätös velvoitti häntä sitä tekemään, vaan Husilaisten voittoretket
-kävivät siksi uhkaaviksi ja kirkollismielisten vaatimukset
-jyrkiksi, ettei hänellä ajanpitkään muuta neuvoa ollut. Martinus
-V kutsui kristikunnan yleiseen kirkolliskokoukseen. Se oli
-pidettävä _Baselissa_ ja alkava v. 1431. Kuolema vapautti hänen
-kuitenkin tuolle vastahakoiselle matkalle lähtemästä. Kokouksen
-toimeenpaneminen jäi Martinuksen jälkeisen, paavi _Eugen IV:nen_
-toimeksi.
-
-Baselin kirkolliskokous ei alkanut läheskään niin loistavasti kuin
-edellinen. Ikäänkuin aavistaen koko tuuman mitättömyyttä, eivät
-saapuneet kirkon edustajat kokoukseen kuin hyvin harvalukuisasti.
-Mutta etenkin oli paavilla ja hänen kannattajillaan syytä
-tyytymättömyyteen. Kokous näet ryhtyi heti hieromaan rauhaa noiden
-kirottujen Husilaisten kanssa. Saatuansa tämän tietää, lähetti
-Eugen bullan kokoukseen, vaatien sen lakkauttamista. Syyksi sanoi
-hän Baselin husilaissodan vuoksi vaarallisen aseman. Vaan paavin
-kiellosta ei huolittu. Kokous jatkoi tointaan, ja v. 1433 saapui
-Baseliin 300 Husilaisten edustajaa ilmoittamaan, millä ehdoilla
-Böhmiläiset suostuisivat rauhaan. Uteliaisuudella ja levottomuudella
-olivat kirkon edustajat odottaneet noita urhoollisia sankareita,
-joiden nimi siihen aikaan täytti koko Euroopan pelvolla. Lähetystöä
-kohdeltiin kuten voittajaa ainakin. Salataksensa omaa kurjuuttaan,
-olivat kirkon edustajat määränneet, että kaikki huvitukset, joita
-tämänkin kokouksen aikana arvokasten isien viihtymisen vuoksi tuon
-tuostakin pantiin toimeen, lakkautettaisiin, kunnes Böhmiläiset
-olivat poistuneet kaupungista. "Eivät jumalattomat kestä tuomiota,
-eivätkä syntiset vanhurskasten seuraa". Lähetystöä, jonka johtajana
-oli tuo pelätty sotapäällikkö _Prokopius_, kohdeltiin suurella
-kunnioituksella. Husilaisten käsitys uskonnollisissa asioissa erosi
-kuitenkin siksi paljon kirkon edustajain kuolleista kaavoihin
-ja muotoihin jähmettyneestä, kauas totuuden sanasta eksyneestä
-katsantotavasta, ettei vielä saatu sopimusta aikaan, vaikka
-keskusteluja kesti 50 päivää. Kyllästyneinä lähtivät Böhmiläiset
-pois Baselista, suostuen kuitenkin siihen ehdotukseen, että kokous
-saisi lähettää lähetystön Pragiin asiasta likemmin keskustelemaan.
-Miten muuttuneet olivat olot Kostnitzin kokouksen ajoilta! --
-Hartaasti toivoen tuota uhkaavaa husilaissotaa loppuvaksi, käytti
-Baselin kokous hyväkseen Böhmiläisten lupaa, jonka mukaan Husilaisten
-vaatimuksista vielä keskusteltiin Pragissa. Vaan ei sielläkään
-ollut helppo saada rauhaa aikaan. Kaikin tavoin koettivat kuitenkin
-katolisuuden ystävät tarkoitustaan saavuttaa. Kun eivät muut keinot
-auttaneet, alkoivat he yllyttää Kalikstinein ja Taborilaisten välillä
-vallitsevaa erimielisyyttä, kunnes se kiihtyi eripuraisuudeksi
-ja katkeraksi vihaksi. Tähän ansaan kietoutuneina, suostuivat
-Kalikstinit (1433) solmimaan rauhaa kirkon kanssa seuraavilla
-ehdoilla: 1:ksi: Jokainen Böhmiläinen on oikeutettu p. ehtoollisessa
-nauttimaan viiniäkin; kuitenkin tulee papiston opettaa kansalle, että
-kirkon tapa jakaa alttarin sakramenttia on yhtä oikea ja tuottaa yhtä
-suurta siunausta. 2:ksi: Esimiestensä asettamat papit julistakoot
-vapaasti ja uskollisesti Jumalan sanaa. 3:ksi: Papiston paheet ovat
-rangaistavat jumalallisen lain ja kirkkoisien määräysten mukaan.
-4:ksi: Papit ovat oikeutetut hoitamaan kirkon tiluksia, vaan heiltä
-vaadittakoon siinäkin toimessa uskollisuutta.
-
-Paljon jyrkemmät olivat Husilaisten vaatimukset v. 1421, jolloin
-he, kokoontuneena Pragiin, keskustelivat ja päättivät, millä
-ehdoilla he suostuisivat sopimaan kirkon kanssa. Vaan ei ilmaisekaan
-sopimus tuo kuin Kalikstinein laimeaksi käynyttä vastarintaa. Että
-Taborilaisten katsantotapa oli sama kuin ennenkin, se tuli piankin
-ilmi. Pragissa v. 1434 pidetyillä valtiopäivillä lausuivat he mitä
-jyrkimmän vastalauseen kirkon kanssa solmittua liittoa, vastaan,
-kielsivät kerrassaan paavin oikeuden määrätä mitään hengellisissä
-asioissa, vaatien näiden alistamista ainoastaan raamatun sanan alle.
-Vihan vimmassa poistuivat he valtiopäiviltä, uhaten epäluotettavia
-kansalaisiaan verisellä kostolla. Kalikstineillä ei ollut muuta
-neuvoa kuin joko luopua päätöksestään tahi ryhtyä taisteluun
-Taborilaisia vastaan. He vetosivat miekkaan, eikä aikaakaan,
-ennenkuin Husin urhoolliset kansalaiset, joita tämän maailman
-mahtavat siihen asti turhaan olivat koettaneet masentaa, seisoivat
-aseissa toisiaan vastaan. Sigismundin sodan alussa lausuma ennustus:
-"Böhmiläisiä eivät voi kukistaa muut sotajoukot kuin heidän omansa"
-toteutui _Böhmischbrodin_ verisessä tappelussa (1434). Kalikstinit
-voittivat, Prokopius ja hänen veljensä, jotka johtivat Taborilaisten
-sotajoukkoa, kaatuivat ja heidän kera suuria osa noita urhoollisia
-sankareita, jotka olivat vannoneet viimeiseen verenpisaraan puolustaa
-Böhmin uskonnollista vapautta kirkon ylimyksiä ja tämän maailman
-mahtavia vastaan. Erämaana oli Husin isänmaa, raunioina sen kaupungit
-ja kylät, hävitetyt sen pellot, hautausmaina sen nurmet ja laaksot.
-Kenen oli syy? Keski-ajan turmeltunut kirkko, joka ei aavistanutkaan
-omaa syntivelkaansa, todisti: "Jumala on tuominnut kerettiläiset",
-vaan Herran todistus kuuluu: "joka paljon on rakastanut, hänelle
-monta syntiä annetaan anteeksi".
-
-Näiden vaiheiden ohessa oli Baselin kokous jatkanut pintapuolista
-työtään. Eugen IV, joka, kuten mainitsimme, jo alussa julisti sen
-lakkautetuksi, koetti vastakokouksilla tehdä Baselissa laaditut
-päätökset mitättömiksi. Ensin kutsui hän kannattajansa _Ferraraan_
-(1438), josta kaupungista kuitenkin rutto heidät ennen pitkää
-karkotti. Seuraavana vuonna kokoontuivat he _Florensiin_ jatkamaan
-työtään. Eugen julisti Baselin kokouksen pannaan. Tämä vastasi
-valitsemalla uuden paavin, herättäen siten hetkeksi uuteen eloon
-monipaavisuuden onnettomuutta, jonka poistamista varten kristikunta
-niin kanan oli taistellut. Surkea on todellakin kirkon tila! Eikä
-sitä paranna tuo paavin miltei naurettava yritys koettaa tukea
-valtaansa solmimalla liittoa itäisen kirkon kanssa. Turkkien
-ahdistamana oli näet Itä-Rooman keisari _Juhana VII Paleologus_
-etsinyt turvaa länsimaan kristikunnalta. Kauan epäiltyään, kummanko
-puoleen hän kääntyisi, Baselin kokouksen vai paavinko, solmi hän
-vihdoin liiton viimmemainitun kanssa (1439). Vaan ei ystävyyttä
-kauan kestänyt, eikä siitä muuta apua ollut kuin muutamia turhia
-juhlamenoja, joilla keski-ajan turmeltunut kirkko vielä koetti
-maailmaa lumota. Tuo kirkkojen entinen yksimielisyys ei ollut
-saavutettavissa muutamilla myönnytyksillä ja sopimuksilla --
-sen aikaansaaminen edellytti silloin, niinkuin aina, ehdotonta
-kuuliaisuutta yksin totuuden erehtymättömälle sanalle!
-
-Turhaan ponnisti Baselin kokous viimmeiset voimansa näyttääksensä
-kristikunnalle, että "yleinen kirkolliskokous on paavia korkeampi".
-Kun sen jäsenet vihdoin (1443) hajosivat, oli Eugen IV yhä edelletä
-paavina. Näyttää siis kuin olisi paavikunta voittajana suoriutunut
-noista yleisistä kirkolliskokouksista, joista olemme kertoneet.
-Hämmästyttävällä röyhkeydellä olivat paavit tämän taistelun vaiheissa
-julistaneet muuttumattomia vaatimuksiaan kristikunnalle, ja näyttipä
-hetkeksi kuin olisi Herran seurakunta yhä edelleenkin tuomittu näihin
-vaatimuksiin suostumaan. Niin ajattelivat ainakin paavit itse, sillä
-he eivät huomanneet, että "yö kului". Mutta historia todistaa, että
-ihmiskunnan kehitys alkaa kulkea uutta uraa, jolla se on valmistava
-perikatoa keski-ajan paavikunnalle. Aamuruskon koittaessa näkyy
-kaikkivaltiaan Jumalan käsi. Se tarttuu kirkon eksyneen laivan
-peräsimeen ohjatuksensa sen kulkua kohti rauhan satamaa.
-
-
-
-
-X.
-
-Turun piispanistuin viidennentoista vuosisadan alussa.
-
-
-    -- Jokainen luulee tiensä oikeaksi, vaan Herra koettelee
-    sydämmet. San. l. 21: 2.
-
-Olemme viitanneet paavien väsymättömiin pyrintöihin säilyttää
-hallitsija-asemaansa kristikunnassa. Siitä he eivät vielä siihen
-aikaankaan luopua tahtoneet, kuin jo kaikki enteet ennustivat
-perikatoa tälle yritykselle. Ei niin kaukaista maata Euroopassa,
-etteivät "Pietarin jälkeiset" koettaneet sen oloja halliten johtaa.
-Niinpä tiedämme esim. että he, halveksien Turun tuomiokapitulia,
-koettivat anastaa itselleen oikeuden yksin asettaa virkaansa Suomen
-piispan. Vaan taitavasti valvoi kapitulikin puolestaan etujaan,
-jos kohta se ajanhengen tahraamana ei suinkaan ollut arka keinojen
-suhteen. Tämän näemme selvästi Juhana Westfalin kuoleman jälkeen.
-Hänen jälkeisekseen valitsivat Turun kaniikit _Bero Balkin_, joka
-heti vaalin jälkeen riensi Avignoniin saadaksensa paavin vahvistusta.
-Ei hän sinne tyhjänä lähtenyt -- se olisi tosiaan ollut hukkamatka!
--- vaan varustettuna hyvällä kukkarolla. Hankkiaksensa valitsemalleen
-piispalle riittäviä lunnaita, oli kapitulin kiireessä täytynyt myydä
-tuomiokirkon tiluksiakin. Paavi tyytyi rahasummaan: Turun piispaksi
-pääsi _Bero II Balk_ v. 1385.
-
-Tämä mies oli syntynyt Vehmaan pitäjän Palkisten talossa.
-Viimmemainittu nimi muistuttaa tuosta vanhasta aatelissuvusta,
-johon hän kuului. Nuorena oli hän harjoittanut opintoja ulkomaan
-yliopistoissa ja saanut maisterin arvon, mutta noita jaloja
-herätyshuutoja, joita siellä siihen aikaan jo kaikui, "ei hän
-kuulevin korvin kuullut". Hänen toimensa piispana osottavat
-selvään, että hän oli vento vieras kirkon jo alkaneelle suurelle
-uudistamistyölle. Bero oli noita keski-ajan sokeita paimenia, joiden
-silmämääränä oli loistava jumalanpalvelus ja kirkon maallinen valta.
-Semmoisena oli hän kyllä uuttera, vaan ei ole todistus tämä omiaan
-ennustamaan valoisampaa tulevaisuutta syrjäisen Suomen Siionille.
-Kerrassaan arvottomiksi emme kuitenkaan saa Bero piispan toimia
-tuomita. Niidenkin kautta valmisti kaikkivaltias Jumala isänmaatamme
-uskonpuhdistuksen aikaa vastaanottamaan, vaikka ne aivan toista
-tarkoittivat.
-
-Jotta Turun tuomiokapituli paremmin voisi tehtäviään toimittaa,
-perusti Bero siihen arkkidiakoninviran (1389), toimittaen sen
-omistajalle useita lahjamaita. Tuomiokirkon rikastuttaminen ja
-siellä pidettävän jumalanpalveluksen korottaminen mitä suurimpaan
-loistoon näkyy olleen hänen hartain huolensa, ja paljon hän siinä
-suhteessa vaikuttikin. Ollen hyvässä sovussa kuningas _Eerikin_ ja
-_Margareeta_ kuningattaren kanssa, sai hän heiltä suurta rahallista
-apua pyrinnöilleen. V. 1403 lahjoittivat nämä ruhtinaat Turun
-tuomiokirkolle 300 naulaa hopeaa (noin 14,000 nyk. Smk.) sillä
-ehdolla, että "tuomiopäivään asti" kerta päivässä _missa aurorae_
-[Latinalainen sana _aurora_ merkitsee aamunkoitto. Kysymyksessä
-oleva messu sai tämän nimen, koska se määrättiin toimitettavaksi
-varhain aamulla.] niminen messu kirkossa luettaisiin heidän,
-heidän vanhempainsa ja ystäväinsä sielujen edestä. Tuomiokirkkoa
-koristettiin ja laajennettiin. Niinpä rakennettiin siihen vanhojen
-lisäksi uusia, komeita kuoreja ja niihin hankittiin alttareita
-messujen toimittamista varten. Tällä tavoin karttui myöskin
-tuomiokirkossa palvelevien pappien luku. Heidän palkkaamisekseen
-lahjoittivat hurskaat ihmiset, yhä uusia elatus- ja palkkatiloja.
-
-Muistellessamme Turun silloisen tuomiokirkon sen ajan oloihin katsoen
-melkoisen suureksi kasvanutta omaisuutta, emme suinkaan saa unohtaa
-niitä pyhäinjäännöksiä, joita siinä säilytettiin. Meidän käsityksemme
-mukaan ei niiden arvo ollut suuri, vaan keski-aika piti niitä
-tavaroista kalliimpina. Todistuksena on sekin seikka että niiden
-kunnioittamista varten Beron aikana määrättiin eri juhlapäivä (1396).
-Jotka saapuivat tähän juhlaan ja oikeassa mielessä sitä viettivät --
-niin sanottiin -- he pääsivät pyhimysten ansion ja siitä vuotavan
-ilon osallisuuteen. Miten lukemattomia eksytyksiä on katolinen kirkko
-totuuden nimessä kylvänyt meidänkin esi-isiemme sydämmiin!
-
-Bero piispa ei pitänyt huolta ainoastaan Turun tuomiokirkosta: hän
-valvoi myöskin laajan hiippakuntansa parasta, koettaen kaikkialla
-saada katolisuuden valtaa maassa turvatuksi, taatuksi. Suomen
-sydänmaissa ja sen pohjoisimmissakin osissa syrjääntyi hänen aikanaan
-pakanuus kristinuskon tieltä. Hänen ajoiltaan mainitaan monta uutta
-kirkkoa (Ruskossa, Säkylässä, Köyliössä, Laitilassa, Pälkäneellä
-y.m.), joista useat epäilemättä syntyivät uutteran piispan toimesta.
-
-Valtiollisellakin alalla esiintyi Bero. Hän matkusti muutamia
-kertoja Ruotsiin, missä otti osaa verraten tärkeitäkin kysymyksiä
-ratkaistaessa. Suurempaa etevyyttä hän ei kuitenkaan näissä toimissa
-näy osottaneen, vaan hallituksen suosiossa hän elämänsä loppuun
-asti pysyi. Sen huomaamme siitäkin, että hän v. 1409 sai Maskun ja
-Piikkiön pitäjät lahjaksi.
-
-Bero Balk kuoli Kesäkuun 29 p:nä 1412.
-
-
-
-
-XI.
-
-Piispa Maunu II Olavinpoika Tavast.
-
-
-    -- vartija, mitä yö kuluu? Jes. 21: 11.
-
-Tämä mainio mies syntyi Mynämäen pitäjän Alasjoen talossa Lokakuun
-14 p:nä 1357. _Tavastien_ suku oli jo siihen aikaan mahtava. Maunun
-isä, _Olavi Tavast_, joka oli rikas rälssimies, oli hänen syntyessään
-Hemming piispan voutina Kuusiston linnassa. Tämä seikka määräsi
-epäilemättä suureksi osaksi pojan tulevaisuuden. Varmaan huomasi tuo
-kirkon etuja tarkkaan valvova piispa nuorukaisen suuret lahjat, eikä
-suinkaan tunnu oudolta erään historioitsijan oletus, että Maunu hänen
-kehotuksestaan päätti ruveta papiksi. Vaan oli miten olikaan: ei
-erehtynyt Kuusiston linnanvoudin poika valitessaan tämän elämänuran,
-sillä hänestä tuli Suomen kirkon mainehikkain katolinen piispa.
-
-Maunun nuoruudenaika on kokonaan tuntematon. Sitä tärkeämpi on
-ensimmäinen hänen miehuudenajaltaan säilynyt tieto, semminkin kun
-se on omiaan muistuttamaan meitä siitä armosta, joko "koittona
-ylhäältä etsi" 14:nen ja 15:nen vuosisadan kristikuntaa. Kirkkomme
-aikakirjoihin on merkitty, että Maunu Tavast sai maisterin arvon
-Pragin yliopistolta v. 1398. Mahdoton on olettaa, ettei tuo
-tavattoman lahjakas mies, jonka tietohalu oli ohjannut hänen
-askeleensa syrjäisestä Suomesta Böhmin kuuluisaan opinahjoon,
-tutustunut Husiin ja kuunnellut hänenkin luentojaan. On kyllä totta,
-että nämä luennot alkoivat vasta viimmemainittuna vuonna, totta
-myöskin, etteivät tuon suuren uskonpuhdistajan mielipiteet siihen
-aikaan vielä olleet vakaantuneet vaan olipa Pragin yliopistossa
-jo ennen hänen esiintymistäänkin uuden ajan hengen tuulahdus
-vaikuttanut etenkin nuorisoon, vaatien sitä taisteluun pimeyden ja
-valheen varjovaltoja vastaan: ken pystyy väittämään, ettei Herra
-näissä vaiheissa etsinyt sitäkin miestä, jonka elämäkertaa tässä
-silmäilemme? Minkä vastauksen oli Maunu Tavast, palattuaan takaisin
-Suomeen, antava pimeässä haparoivan kansansa utelevaan kysymykseen:
-"vartija, mitä yö kuluu?"
-
-Luultavasti oli Maunu Tavast, lähtiessään Pragiin opintojaan
-jatkamaan, kaniikina Turussa. Sittemmin oli hän jonkun aikaa kuningas
-_Eerik Pommerilaisen_ kanslerina, vaikka tämä eräässä kirjeessä
-vuodelta 1406 nimittää häntä ainoastaan "rakkaaksi papiksensa". V.
-1410 pääsi Maunu Turun tuomiokirkon arkkidiakoniksi ja kaksi vuotta
-myöhemmin, kun Suomen piispanistuin Beron kuoleman kautta tuli
-joutilaaksi, Turun piispaksi. Noudattaen edeltäjäinsä esimerkkiä,
-matkusti hän Roomaan, missä hän paavi Juhana XXIII:nen käskystä
-vihittiin virkaansa p. Katarinan kirkossa (1412).
-
-_Maunu II Olavinpoika Tavast_ oli jo 55 vuoden ikäinen, kun hän
-ryhtyi johtamaan Suomen kirkkoa. Mutta eivät ilmaise hänen toimensa
-ikäkulun väsymystä, vaan päinvastoin innostuneen miehen murtumatonta
-voimaa. Käydessään ulkomailla oli hän nähnyt, kuullut ja oppinut
-paljon eikä aikonut hän olla sitä käyttämättä Suomen kirkon hyväksi.
-Vaan ristiriitaisia olivat äänet, joita hän kristikunnan emämaissa
-kuuli, monenkaltaiset ne opetukset, joita häntä oli kehotettu
-noudattamaan. Etenkin Roomassa käydessään oli hän kokenut, miten
-levoton aika oli. Husin herätyshuutojen kaiku kuului kaikkialle,
-herättäen innostusta, hämmästystä ja vihaa; Pisan kokous oli puhunut
-rohkeita, ennen kuulumattomia sanoja turmeltunutta paavikuntaa
-vastaan, ja Pariisissa, johon kaupunkiin Maunu paluumatkalla
-poikkesi, puhuttiin uudesta yleisestä kirkolliskokouksesta, joka oli
-ryhtyvä yhä tehokkaampiin toimiin puhdistaaksensa kirkkoa "pään ja
-jäsenten suhteen". Suomessa ei näistä painavista kysymyksistä paljo
-tiedetty, täällä oltiin entisillään tahi oikeammin: katolisen kirkon
-erehdykset juurtuivat juurtumistaan kansaan. Oliko Suomen uusi piispa
-hoitava kirkkonsa peräsintä niin, että tuo uuden ajan tuulahduskin,
-jonka virkistyttävää ilmaa hänkin oli vähän hengittänyt, pääsisi
-vaikuttamaan laivan purjeisin, vai oliko hän ohjaava sen kulkua
-samaa sumuista tietä, jota se niihin asti oli kulkenut? Vastauksena
-ovat miehen vaikutus ja toimet Turun piispana, joita tässä lyhyesti
-tahdomme tarkastaa.
-
-Palattuaan kotia Roomasta, ryhtyi Maunu Tavast heti jatkamaan
-edeltäjäinsä toimia. Niiden silmämääränä oli, kuten tiedämme,
-hankkia Suomen kirkolle maallista rikkautta, loistoa sen
-jumalanpalvelukselle, arvoa ja valtaa sen papistolle.
-Johdonmukaisemmin ja tuntuvammin kuin kukaan ennen häntä työskenteli
-Maunu Tavast tuohon suuntaan, eikä ole kukaan kirkkomme paimenista
-sittemminkään niin tehokkaasti toiminut katolisuuden palveluksessa.
-
-Jo edellisten piispojen aikana olivat ihmiset harjaantuneet
-pitämään kirkolle annettuja lahjoja erinomaisen ansiokkaina ja
-Jumalalle otollisina. Maunu Tavast ei suinkaan tätä eksynyttä
-ajanhenkeä vastustanut. Päinvastoin koetti hän sekä kehotuksilla
-että omalla esimerkillään saada sitä juurtumaan yhä syvempään
-Suomalaisten sydämmiin. Eikä hän turhaan työtä tehnyt, jos asiaa
-katolisen kirkon kannalta arvostelemme. Miltei kaikki Suomen Siionia
-koskevat, niiltä ajoilta säilyneet kirjeet, ovat lahjakirjoja
-kirkon hyväksi. Ne kartuttivat ennen arvaamattomassa määrässä sen
-omaisuutta, antaen sille siten tarpeellista alueellista apua,
-vaan eksyttivät samalla esi-isiämme yhä pitemmälle keski-ajan
-vaarallisimman erehdyksen mutkaisella polulla. Piispa itse kulki
-oppaana edellä. V. 1421 rakennutti hän tuomiokirkkoon "omansa ja
-vanhempainsa sielujen pelastukseksi, kaikkien pyhien enkelien ja
-pyhän Birgittan kunniaksi" _pyhän ruumiin kuorin_. Siinä palvelevan
-papin tehtävänä oli usein lukea messuja kuorissa. Perustuskirja
-säätää, että pyhän ruumiin kuorin pappisvirka etupäässä oli uskottava
-Tavastein suvun jäsenelle. Piispa oli yksissä tuomiokapitulin
-kanssa hänen valitseva. Varojaan säästämättä lahjoitti Maunu, joka
-erinomaisella lemmellä näkyy suosineen etenkin tätä perustamaansa
-laitosta, sen alttarille monesti suuria lahjoituksia. -- Monta muuta
-uutta alttaria syntyi Suomen emäkirkossa Maunu Tavastin aikana.
-Niistä mainittakoot Johanneksen, p. Annan, p. Andreaan, Pietarin,
-Paavalin ja p. Kolminaisuuden alttarit. Tietysti oli Maunun mahdoton
-itse kustantaa kaikkia näitä laitoksia, sillä niihin yhdistetyt
-pappisvirat kysyivät päivä päivältä yhä suurempia varoja, vaan
-hänen ei tarvinnutkaan sitä tehdä. Ruhtinaat ja ruhtinattaret,
-valtakunnan mahtavat ylimykset, virkamiehet, porvarit, talonpojat
-kaikki kiiruhtivat kilvan rikastuttamaan kirkkoa, siten päästäksensä
-Turun mahtavan piispan suosioon ja hankkiaksensa sieluillensa rauhaa
-elämässä ja kuolemassa. Täten kohosi semminkin tuomiokirkon komeus
-ennen aavistamattomassa määrässä. Kaniikein luku karttui kuudesta
-kymmeneen, ja heitä auttamaan liittyi kuoripappien yhä lukuisammaksi
-kasvava joukko, joka ihanalla veisullaan sai jumalanpalveluksen
-viehättävän kauniiksi. Messuja pidettiin joka päivä aamusta iltaan,
-ja joka tuomiokirkossa tahi muualla tuon kuuluisan piispan näki,
-huomasi miehen koko käytöksestä ja erittäin siitä hartaudesta, jota
-hän jumalanpalvelusta toimittaessaan aina osotti, ettei hän tavan
-ja maallisen etunsa vuoksi vain paimenvirkaansa noin hartaasti
-toimittanut. Ankarasti hän valvoi kirkon kuria, vaatien etenkin
-itseltänsä tarkkaan sitä pyhyyttä, jolla keski-ajan hurskaat pyrkivät
-Jumalan ja pyhimysten suosioon. Piispanistuimensa ja isältään
-perimänsä talojen tulot käytti hän paitse kirkon rikastuttamiseksi
-suureksi osaksi myöskin köyhien hyväksi, rakensi sairashuoneita,
-puolusti sorretuita, tuki orpoja ja vaivaisia, holhoi ja, kieltäen
-itseään, autti. Aikakirjoihimme on myöskin merkitty, että raskasten
-verojen ijes Maunu Tavastin toimesta nostettiin monen köyhän seudun
-asukasten niskoilta, hallitus kun miltei aina oli altis noudattamaan
-Turun jalon piispan esityksiä. Etenkin jos otamme huomioon, miten
-irstaisuus, voitonpyyntö ja muut silmiinpistävät paheet olivat
-yleiset sen ajan papistossa (Maunu Tavastin oma arkkipiispa,
-Upsalan piispa _Johannes Jerechini_ esim. erotettiin virastaan
-siveettömän elämänsä tähden), ei ole kumma, että hän vuosi vuodelta
-tuli yhä kuuluisammaksi. Piispankronika kertoo hänen istuneen "kuin
-toinen Joosef ylimysten ja valtaneuvosten kesken" sekä ihmisten
-"palvelleen häntä kuin kuninkaallista majesteettia". Hän oli -- niin
-todistaa sama kronika -- "suuri toimissaan, niinkuin nimeltäänkin"
-[Latinalainen sana _magnus_ (Maunu) merkitsee suuri.].
-
-Maunu Tavastin mainetta kartutti arvaamattoman suuressa määrässä
-hänen pyhiinvaellusretkensä Palestinaan, jolle matkalle hän piispana
-ollessaan lähti. Vaikka vuosiluku on tuntematon, on kertomus täysin
-luotettava. Sekin todistaa Maunu piispan olleen noita keskiajan
-hurskaita, jotka, kuuliaisina katolisen kirkon erehtyneelle
-uskolle, olivat alttiit sitä sydämmestään kannattamaan ja sille
-uutta elinvoimaa hankkimaan vielä silloinkin, kun totuuden Henki
-yhä kuuluvammin vaati kristikuntaa astumaan pimeydestä Herran
-ihmeelliseen valoon. -- Matkalla kävi Maunu myöskin Venedigin
-rikkaassa kaupungissa. Siellä hän osteli kaikenkaltaisia koristuksia
-ja kalleuksia tuomiokirkkonsa tarpeeksi. Niistä ansaitsevat etenkin
-muistamista: iso hopearisti, moniaat puhtaasta kullasta tehdyt
-astiat p. ehtoollista varten, hopea-kotelot, joihin p. Henrikin
-luut kätkettiin, kalliit kirkonvaatteukset, hopealla koristetut
-evankeliumi- ja epistolakirjat sekä arvokas kirjakokoelma, sisältävä
-jumaluustiedettä ja kirkkolakia käsitteleviä kirjoja.
-
-Luonnollista on, että Turun tuomiokirkon komeus ja sen
-jumalanpalveluksen loisto kehottivat esi-isiämme koettamaan saada
-köyhän Suomen muitakin Jumalalle pyhitettyjä rakennuksia edes
-jossain määrin tuon kuuluisan emäkirkon kaltaisiksi. Uusia kirkkoja
-rakennettiin monessa paikoin, vanhoja laajennettiin ja koristettiin.
-Niin esim. perusti kuningas _Kaarle Knuutinpoika_ Viipurin kirkkoon
-kolme alttaria. Ne pyhitettiin Johannekselle, p. Katariinalle ja p.
-Annalle. Kaikkialla oli Maunu piispan uskonnollinen innostus, hänen
-esimerkkinsä ja valtaava henkensä kehottamassa, johtamassa. Jota
-vanhemmaksi hän tuli, sitä innokkaammin vain hän valvoi katolisuuden
-etuja laajassa hiippakunnassaan. Todistuksena on muiden uutterain
-tointen kera seuraavakin. Ennen on kerrottu, miten koko Porvoon
-pitäjä Hemmingin aikoina joutui Paadisten luostarin haltuun. Kun
-kuningas Maunu Eerikinpoika, joka, kuten tiedämme, sai mainitun
-piispan tähän lahjoitukseen suostumaan, syöstiin valtaistuimelta,
-korjasivat Viipurin linnan haltijat kysymyksessä olevan alueen
-kruunulle. Paadisten luostari ei tietysti ollut siihen tyytyväinen,
-vaan uudisti tuon tuostakin vaatimuksiaan, tottunut kuin se oli
-hyväksensä käyttämään tuon verraten varakkaan alueen veroja.
-Epäilemättä olisi tämän johdosta syntynyt pitkiäkin rettelöitä, ellei
-Maunu Tavast olisi ryhtynyt tehokkaisin toimiin niiden estämiseksi.
-Hän käytti nim. tuosta kuningas Eerikin ja Margareeta kuningattaren
-lahjoituksesta melkoisen summan (noin 2000 nyk. S. markkaa), ostaen
-sillä Porvoon pitäjän ainaiseksi vapaaksi Paadisten luostarin
-vaatimuksista. Tuossa ruhtinaallisessa lahjoituksessa siten syntynyt
-vailinki korvattiin hiippakunnalle takaisin saadun alueen maksamilla
-veroilla.
-
-V. 1429 hävitti tulipalo suurimman osan Turkua. Liekit eivät
-säästäneet tuomiokirkkoakaan, ne painoivat siihenkin hävityksen
-leiman. Vaan ei masentanut tämäkään kohtaus murtumattoman piispan
-intoa. Muutaman vuoden kuluttua korotti hänen rakas kirkkonsa entistä
-komeampana huippuaan taivasta kohti, läheltä ja kaukaa jälleen
-kutsuen ihmisiä messuja kuulemaan ja lumoavaa hartautta nauttimaan
-Suomen kuuluisimpain pyhimysten muistorikkaassa temppelissä.
-Mahdollisesti lähti Maunu yllämainitulle matkalleen pyhään maahan
-juuri tämän tulipalon johdosta, Herran haudalla etsiäksensä
-lohdutusta surussaan ja hankkiaksensa kirkollensa koristuksia tulen
-hävittämien kalleuksien sijaan. Vaan olkoon asian laita miten
-tahansa, sen ainakin varmaan tiedämme, että Suomen asukkaat hänen
-toimestaan heti ryhtyivät kuuluisaa tuomiokirkkoansa korjaamaan ja
-kauniiksi sisustamaan. Yksissä Ruotsin piispojen kanssa julisti Maunu
-Tavast v. 1441 40 päivän synninaneet kaikille, jotka määrättyinä
-juhlapäivinä saapuivat tuomiokirkkoon tahi Suomen hiippakunnan muihin
-kirkkoihin ja niitä lahjoituksilla muistivat. Vielä anteliaampi
-oli Baselin kirkolliskokous. Se lähetti seuraavana vuonna kirjeen
-Suomeen, luvaten synninpäästöä aina 20 vuodeksi jokaiselle, joka
-oli altis uhraamaan rahoja tulen turmeleman tuomiokirkon hyväksi.
-Muitakin samankaltaisia kirjeitä saapui katolisen kirkon ylimyksiltä
-Maunun aikana ja epäilemättä etenkin hänen ilmoitustensa johdosta
-Turkuun. Eivätkä ne vaikutuksetta olleet: köyhän Suomen kirkko
-rikastumistaan rikastui. Tämä seikka kyllä taivutti kansan mieltä
-siihen käsitykseen, että kaikki maallinen työ ja toimi on velvollinen
-etupäässä tarkoittamaan kirkon etua, siten opettaen esi-isiämme
-sielunsa autuudeksi uhraamaan kaikki, mutta he eksyivät samalla
-myöskin yhä kauemmas siitä sanasta, joka todistaa: "Jumala on henki
-ja oikeat rukoilijat rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa".
-
-Olemme nähneet, miten uutterasti Maunu piti huolta katolisuuden
-voitosta Suomessa. Häntä uskollisemmin ei ole kukaan palvellut
-tätä aatetta, eikä pysty kukaan todistamaan, että hänen mielensä
-tässä palveluksessa yltyi vallanhimoisen kirkkoruhtinaan
-kovasydämmisyydeksi ja ylpeydeksi, kuten useampain keski-ajan
-eteväin piispojen kävi. Omaa etuansa valvoi hän ainoastaan niihin
-määrin, kuin hänen käsityksensä kirkon kunniasta sitä vaati. Arka
-oli hän kyllä piispallisen arvonsa suhteen, vaan kirkon eikä oman
-maineensa tähden. Ja ken uskaltaa väittää, ettei tuo kaunis liekki,
-joka säteili hänen silmistään, hänen harjoittaessaan verratonta
-armeliaisuuttaan köyhiä kansalaisiaan kohtaan, rukoillessaan tahi
-jumalanpalvelusta toimittaessaan, ollut rakkauden Herran virittämä,
-vaikka siihen liittyikin paljo keski-ajan eksyneen hengellisyyden
-valevaloa?
-
-Mainitsemiimme todistuksiin Maunu Olavinpojan Tavastin toimista Turun
-hiippakunnan piispana, liittyy vielä semminkin yksi, jota emme saa
-unohtaa. Tarkoitamme hänen laajassa hiippakunnassaan toimittamiaan
-tarkastusmatkoja. Miten vaivaloiset nämä, matkat olivat, voimme
-päättää esim. siitä, että Maunun toimesta rakennettiin majatalo sille
-18 peninkulmaa pitkälle asumattomalle taipaleelle, joka siihen aikaan
-erotti Sysmän ja Savon kirkot toisistaan. Semmoisissa erämaissa
-liikkui hän vielä päälle 80 vuoden vanhana, tarkastaen pappien työtä,
-varottaen, nuhdellen, neuvoen ja kehottaen seurakuntia. Missä tahansa
-hän levähti, jos erämaan synkissä saloissa tahi asutuissa seuduissa,
-siihen asetettiin hänen pieni kappelinsa, ja muassaan olevat papit
-toimittivat siinä jumalanpalvelusta, jota hän itse aina johti.
-Ihmetellen, kunnioittaen katseli kansa kaikkialla tuota Suomen kirkon
-hurskasta piispaa, jonka esimerkki niin valtaavasti kehotti kaikkia
-irtautumaan maallisista ja ylentämään sydäntään Herran puoleen. Hän
-oli -- niin arveltiin -- likeisesti sukua niille pyhimyksille, joista
-hän puhui ja joiden kanssa hän niin ahkeraan seurusteli. Ei kuulunut
-Suomen erämaihin husilais-sodan melskeen kaikua eikä niitä ääniä,
-jotka vaativat kristikunnan kansoja taisteluun paavikirkon valeita
-vastaan: täällä polvistuivat ihmiset nöyrinä vanhan piispansa kera
-pyhimysten kuvien edessä keski-ajan yön kuutamossa. Mutta siunausta
-siitäkin oli, sillä "laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja
-aivan hyvä".
-
-Vähitellen oli Suomessa ruvettu perustamaan koulujakin lasten
-opettamista varten. Ne olivat tietysti siihen aikaan vielä hyvinkin
-vähäpätöisiä, vaan arvaamattoman suuresta merkityksestä kuitenkin.
-Maunu Tavast kannatti niitä kaikin tavoin, hankkien muun ohessa
-paavilta anekirjoja niille, jotka rahalla, ruualla tahi vaatteilla
-auttoivat köyhiä koululaisia. Että Suomessakin tietohalu vähitellen
-alkoi herätä, huomaamme semminkin siitä, että moni nuorukainen
-täältä matkusti ulkomaille, Pariisissa, Pragissa y.m. opintojaan
-jatkaakseen. Tuo on unestaan heräjävän kansamme totuuden kaipua, joka
-sillekin ennustaa uskonpuhdistuksen aamun koittoa.
-
-Myöhään oli Suomi päässyt kristinuskon osallisuuteen. Sentähden eivät
-katolisen kirkon laitokset täällä saavuttaneet sitä kukoistusta,
-kuin Euroopan sydänmaissa. Niinpä löytyi täällä ennen Maunu Tavastin
-aikoja esim. ainoastaan viisi luostaria. Näistä olemme jo maininneet
-Turun Dominikani-luostarin. Myöhemmin perustettiin Viipuriin kaksi
-luostaria, toinen noudattava Dominikanein, toinen Fransiskanein
-ohjesääntöjä. Viimmemainittuun munkkikuntaan kuuluivat niinikään
-muut kaksi, Rauman ja Ahvenanmaan luostarit. Kuten olemme nähneet,
-edustaa Maunu Tavast kaikissa toimissaan keski-ajan uskonnollista
-katsantotapaa, suosien sydämmestään myöskin munkkilaitosta, vaikka
-uuden ajan heräjävä tuulahdus jo monessa paikoin tuomiten likenee
-luostarien muureja, uhaten paljastaa näiden takana piileilevät
-paheet. Uuden luostarin perustaminen köyhään Suomeenkin oli jo
-kauan ollut hänen hartain toivonsa. Etenkin viehätti Maunua
-Birgittan maine: hänen perustamansa munkki- ja nunnayhdistykseen
-kuuluvaksi aikoi vanha piispa aikomaansa luostaria, jos hänen
-onnistuisi saada se aikaan. V. 1438 sai hän asian niin pitkälle
-ajetuksi, että Ruotsista saapui kirje, joka kehotti häntä Suomen
-valtiomiesten kera valitsemaan paikkaa aivotulle luostarille.
-Muutaman vuoden kuluttua (1443) perustettiin Raision pitäjään, nyk.
-_Naantalin_ alueelle, _Vallis gratiae_ [Vallis gratiae merkitsee
-armon laakso; siitä ruotsalainen niini Nådendal (Naantali).] niminen
-_Brigittiläis-luostari_. Maunu piispa oli ensimmäinen toimessa. Hänen
-kustannuksellaan rakennettiin luostarikirkon pääkuori ja sakaristo,
-jota paitse hän kehotuksillaan sai ihmisiä lahjoittamaan laitokselle
-maita ja muita lahjoituksia.
-
-Maunu Tavastin toimet valtiollisella alalla eivät kuulu
-kirkkohistoriaan. Se kuitenkin mainittakoon, että hän monesti otti
-valtionkin asioihin osaa, osottaen aina horjumatonta uskollisuutta
-kuninkaallensa. Vielä v. 1448 kävi hän Ruotsissa, ollen saapuvilla
-kuningas _Kaarle Knuutinpojan_ kruunajaisissa. Tämän jälkeen hoiti
-hän vielä kaksi vuotta paimenvirkaansa, kunnes hän, väsyneenä
-raskaasta elämäntyöstään ja 93 ikävuoden painamana, luopui
-piispanvirastaan 1450. Turkuun rakentamastaan komeasta piispantalosta
-siirtyi hän nyt Naantaliin, missä oli valmistanut itselleen pienen
-asunnon lähellä luostaria. Siellä sammui vanhuksen elämä v. 1452. Hän
-haudattiin pyhän ruumiin kuoriin.
-
-Olemme viitanneet siihen, että Maunu Tavast oli yksi niitä, joiden
-aikaa uskonpuhdistuksen aamukoitto valaisi. Sen merkitys ei hänelle
-kirkastunut, vaikka hän kävi sitä läheltä katsomassa. Raamattu
-todistaa: "joka on totuudesta, hän kuulee totuuden äänen". Mihin
-määrin näiden sanojen tuomitseva puoli soveltuu häneen, sen tietää
-Herra yksin. Vaan emme silti saa jättää niitä huomioon ottamatta,
-arvostellessamme Suomen katolisen ajan etevintä piispaa. Hänen
-monessa suhteessa jalo muistonsa on oikeutettu sitä vaatimaan. Ja jos
-sen kautta himmeneekin tuon maineen loisto, niin ei vähene sen Herran
-kunnia, jonka viinimäessä Maunu Tavast verrattomalla ahkeruudella
-teki työtä. Ei voinut vielä tämäkään Suomen Siionin vartija vastata
-esi-isiemme huokaukseen: "mitä yö kuluu?" mutta horjumaton oli Herran
-lupaus "nouse, ole kirkas; sillä sinun valkeutes tulee, ja Herran
-kunnia koittaa sinun ylitses".
-
-
-
-
-XII.
-
-Tuomas Kempiläinen.
-
-
-    -- me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran
-    tuntisimme, sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän
-    tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan
-    päälle. Hos. 6: 3.
-
-Monenkaltaisia aseita käytti Herra keski-ajan loppupuolella
-herättääksensä nukkuvaa kristikuntaa synnin unesta. Eivät ansaitse
-huomiota ainoastaan nuo suuret uskonsankarit, jotka julkisesti
-uskalsivat vastustaa kirkon turmelusta: moni muu totuutta etsivä
-henkilö, jonka maine ei ole niin kuuluisa, on heidän kera valmistanut
-uskonpuhdistuksen suurta aikaa. Kernaasti myönnettäköön, etteivät,
-nämä Siionin muurien vartijat niin selvään kuin nuo taistelun suuret
-johtajat käsittäneet aikansa kipeintä tarvetta eivätkä niin rohkeasti
-astuneet sorrettua totuutta puolustamaan, vaan ei heidän työnsä silti
-hedelmätön ollut. Tarkoitamme semminkin yhä edelleen kukoistavan
-mystisyyden edustajia ja heidän syvää, hartaiden rukousten pyhittämää
-miettimistään Jumalan sanan ääressä. Heidän hiljaisista kammioistaan
-on moni valonsäde lähtenyt ulos meluavaan maailmaan herättämään ja
-virkistyttämään pimeässä haparoivaa kristikuntaa ja johdattamaan
-ihmisten askeleita rauhan tielle. Yksi näitä miehiä oli _Tuomas
-Kempiläinen_.
-
-Semminkin Alamaissa virkistyi mystisyys keskiajan loppupuolella
-uuteen eloon. Hurskaat, syvämietteiset henkilöt liittyivät siellä
-monessa paikoin yhdistyksiinkin, edistääksensä sitä jumaluusoppia,
-jonka pääasiana on sydämmen hartaus ja elämän yhteys Jumalan kanssa.
-Kuuluisin näistä yhdistyksistä oli _Deventerin_ koulu, jonka perusti
-ennen mainitun Ruysbrockin hengenheimolainen _Gerhard Groot_ (k.
-1384). Laitos, jonka jäsenet ovat tunnetut nimellä "yhteisen
-elämän veljekset", saavutti ennen pitkää suuren maineen. Grootin
-kuoltua rupesi yhdistyksen johtajaksi _Florentinus Radewyns_.
-Etenkin hänen aikanaan vaikutti se suuria. Monessa paikoin liittyi
-näet hurskaita, taivaan valtakunnan aarteita etsiviä nuorukaisia
-toisiinsa, muodostaen Deventerin koulun mallin mukaan pieniä,
-yhteistä hartautta ja uskonnollista miettimistä varten perustettuja
-yhdistyksiä, joiden tarkoituksena oli säilyttää ja kirkkaammaksi
-kehittää ajan uupuvaa uskoa, toivoa ja rakkautta. Arvaamattoman
-suuri oli näiden yhdistysten työn siunaus. Keskiajan laskeva
-aurinko loi siihen kaunista valoa. Hiljaa työskentelivät noiden
-vaatimattomien yhdistysten jäsenet, vaan paljon he saivat aikaan.
-He lukivat ahkeraan, miettivät, saarnasivat, perustivat kouluja
-ja levittivät pieniä hartauskirjoja siunaukseksi ja kehotukseksi
-aikakauden levottomille, kirkon turmelukseen ja alituisiin riitoihin
-kyllästyneille ihmisille.
-
-Eräänä päivänä v. 1393 saapui "yhteisen elämän veljesten" luo eräs
-13 vuoden ikäinen poika, etsien rauhaa tykkivälle sydämmelleen,
-ravintoa isoovalle sielulleen. Hän oli kotosin lähellä Kölniä
-olevasta pienestä Kempenin kaupungista. _Tuomaan_ -- se oli pojan
-nimi -- vanhemmat olivat hurskaita eivätkä tahtoneet estää, poikaansa
-lähtemästä hakemaan viisauden helmiä, vaikka he olivat varattomia
-eivätkä voineet hänen koulunkäyntiään kustantaa. Kentiesi aavistivat
-he, että Herra oli ottanut pitääkseen huolta lapsen kasvatuksesta,
-toimittaaksensa hänen kauttansa suuria valtakuntansa palveluksessa.
-Tarkka on hurskaan äidin silmä, eikä rakenna Jumalaa pelkäävän isän
-toivo sannalle.
-
-Florentinus otti Tuomas Kempiläisen Deventerin kouluun, antoi hänelle
-kirjoja sekä hankki hänelle ylläpidon erään hurskaan rouvan kodissa.
-Nuorukainen edistyi tavattoman nopeasti, saavuttaen nöyrällä ja
-hurskaalla käytöksellään ennen pitkää "veljesten" ystävyyden ja
-rakkauden. Seitsemän vuotta harjoitettuaan opintoja Deventerissä,
-rupesi Tuomas Florentinuksen kehotuksesta _Zwollen_ lähellä olevan
-p. Agneksen luostarin munkiksi. Siellä hän siitä alkaen oleskeli
-elämänsä loppuun asti. Hän kuoli v. 1471.
-
-Näin lyhyt on tämän miehen elämäkerta, ja kuitenkin on hänen
-nimensä tunnettu, hänen maineensa suuri koko kristikunnassa. Hän
-on nim. kirjoittanut erään kirjasen _"Kristuksen seuraamisesta"_,
-jonka vertaisia ei löydy monta. Siitä on ilmaantunut tuhansia eri
-painoksia, jotka, käännettyinä kaikille euroopalaisille kielille,
-ovat kertoneet maailmalle mitä tuo ihmeellisen syvämietteinen,
-ristin tien salaisuuteen perehtynyt hurskas munkki mietti pienessä
-kammiossaan Zwollen luostarissa. Väittäkööt meidän aikamme
-pintapuoliset kristityt, joiden nautinnonhimoinen uskonto pyrkii
-yhä enemmän vapautumaan Herran todistuksesta: "joka tahtoo minun
-opetuslapseni olla, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä
-joka päivä päällensä ja seuratkoon minua", Tuomas Kempiläisen
-kirjan kaipaavan "Jumalan lasten uskon rohkeutta" ja evankeliumin
-lohdutusta: jotka niin puhuvat, he eivät tiedä mitä sanelevat. On
-kyllä totta, ettei Tuomas, keski-ajan sumujen ympäröimänä kuin oli,
-pystynyt täydellisesti kehittämään esim. vanhurskauttamisoppia,
-mutta kaikkialla hän kuitenkin sen ytimeen tähtää eikä hän ketään
-harhateille johdata silloinkaan, kun hän selvään ilmaisee, minkä
-ajan lapsi hän on. Elämän tien pääpiirteet kirkastuivat hänelle
-rukouksissa Herran puoleen monesti ihmeen kirkkaiksi, ja hänen
-ajatuksensa ja sanansa saivat Pyhän Hengen koulussa, jota hän
-uskollisesti kävi, tuon pyhän leiman, jossa Herran työ tunnetaan.
-Miten ihmeellisesti Herra ohjasi häntä, hänen kirjoittaessaan tätä,
-tuhansien luettavaksi määrättyä kirjaa, näkyy siitäkin, ettei siinä
-ainoassakaan paikassa puhuta Marian avuksihuutamisesta, vaikka Tuomas
-Kempiläinen oli tämän pyhimyksen mitä hartaimpia ihailijoita. Tuomas
-Kempiläinen on itse kokenut mitä hän on kirjoittanut. Siitä hänen
-kirjansa herättävä voima ja vakuuttava uskottavaisuus. Lukemattomat
-suruttomat on se herättänyt synnin unesta, lohduttanut murheellisia,
-tukenut horjuvia, rauhoittanut rauhattomia, luonut totuuden valoa
-ristin tiellä vaeltavien askeleita valaisemaan. Ja sama voima
-on sillä vielä tänä päivänä, sillä tämä voima on Herran salatun
-viisauden voima. Ei istunut sen tekijä turhaan kirjoituspöytänsä
-ääressä!
-
-Paitse yllämainittua kirjaa löytyy muitakin Tuomas Kempiläisen
-kirjoittamia teoksia, sillä ei hän muuta tehnyt pitkän elämänsä
-aikana kuin luki, rukoili, mietti ja kirjoitti. Sentähden sanotaan
-hänen myöskin erään kuvansa alle, jonka muuan munkki löysi,
-kirjoittaneen nämä sanat: "olen etsinyt rauhaa, vaan en löytänyt sitä
-kuin yksinäisyydessä ja kirjojeni ääressä". -- Lainaamme tähän lyhyen
-otteen Tuomas Kempiläisen etevimmästä teoksesta, yllämainitusta
-"Kristuksen seuraamisesta" nimisestä kirjasesta:
-
-"Sieluni, jos omistaisit kaikki maalliset tavarat, niin et
-kuitenkaan saattaisi olla onnellinen ja autuas, sillä kaikki onnesi
-ja autuutesi on Jumalassa, joka on kaikki luonut. Tätä autuutta
-eivät tämän maailman hullut kiitä, vaan Kristuksen uskolliset
-odottavat sitä, ja ne, jotka ovat puhtaat sydämmestä ja pitävät
-kanssakäymistä taivaissa, nauttivatkin joskus sen esimakua. Turha
-on kaikki inhimillinen lohdutus eikä sitä kauan kestä; autuaaksi
-tekevä ja totinen se lohdutus, jonka totuudesta sisällisesti saamme.
-Hurskaalla on aina lohduttajansa Jesus, jolle hän sanoo: ole, Herra
-Jesus, aina ja joka paikassa minua läsnä. Ja jos lohdutuksesi
-minulta puuttuisikin, niin olkoon tahtosi ja sallimasi koetus paras
-lohdutukseni. Sillä et Sinä aina riitele etkä vihastu ijankaikkisesti."
-(Ps. 103: 9).
-
-
-
-
-XIII.
-
-Paavikunta keski-ajan iltahämärässä.
-
-
-    Voi kauheata, rietasta ja väkivaltaista kaupunkia!
-
-    Ei hän tahdo kuulla, eikä antaa, itseään kurittaa; ei hän tahdo
-    uskaltaa Herran päälle, eikä pidä itseään Jumalan tykö.
-
-    Hänen päämiehensä ovat hänessä niinkuin kiljuvat jalopeurat, ja
-    hänen tuomarinsa niinkuin sudet ehtoolla, jotka ei mitään jätä
-    huomeneksi. Sef. 1: 1-3.
-
-Kovia iskuja oli paavikunta saanut noilta yleisiltä
-kirkolliskokouksilta, jotka viidennentoista vuosisadan alkupuolella
-kokoontuivat puhdistamaan turmeltunutta kirkkoa "pään ja jäsenten
-puolesta". Sopisi odottaa, että "Pietarin jälkeiset" vihdoinkin
-alkaisivat huomata, "mitä heidän rauhaansa sopi", etenkin kun samaan
-aikaan Vikleff, Hus y.m. Herran valitut lähettiläät yhä kuuluvammin
-vaativat ajan ilmiöitä Jumalan erehtymättömän sanan tuomioistuimen
-eteen, mutta entistä hurjemmin vain kulki paavikunta eteenpäin
-onnettomalla tiellään. Synnin viinistä juopuneina kuin ovat, eivät
-paavit huomaa, miten heidän valtaistuimensa perustukset horjuvat.
-"Jumala itse on lähettänyt heille väkevän eksytyksen", etteivät he
-enää mitään pelkää. Yhä edelleen luulee Rooma voivansa maailmaa
-hallita, vaikka Herran tuomio likenemistään likenee sen veripunaisten
-syntien tahraamaa piispanistuinta. "Voi kauheata, rietasta ja
-väkivaltaista kaupunkia!"
-
-Taitamattomasti menetteli Baselin kokous taistelussa Eugen IV:ttä
-vastaan. Tiedustelematta Euroopan kansojen mielipidettä, asiasta,
-erotti se hänen virasta (1439), luullen mahtisanallaan voivansa
-pakottaa kristikuntaa kuuliaisuuteen. Työläästi se muutamia vuosia
-pysyi koossa, kunnes sen jäsenet hajosivat, turhaan ponnistettuaan
-heikkoja voimiaan valitsemansa paavin suojelukseksi. Ei siinä
-kylliksi, että Eugenin onnistui pysyä paavina: paavikunnan mahtavuus
-sai uuden tukeen tästäkin voitosta, vaikka voitto kyllä itse
-teossa oli enemmän kuin epäiltävä. Eräs sen ajan kuuluisimpia
-henkilöitä _Eneas Sylvius_, joka Baselissa oli esiintynyt Eugenin
-kiivaana vastustajana, meni ensin keisarin palvelukseen, vaan
-lähti myöhemmin Roomaan, polvistui paavin eteen ja sai häneltä
-piispanhiipan palkinnoksi. Samaan tapaan menetteli moni muukin
-Eugen IV:nen vastustajista. Turvallisempi oli ajan turmeltuneista
-lapsista paeta paavikunnan kehnoon satamaan kuin lähteä taistelemaan
-ristiriitaisten aatteiden kuohuvalle merelle! Näin asiain ollen
-onnistui paavikunnankin vielä muutamia vuosia säilyttää näennäistä
-valtaansa. Eugenin jälkeisen _Nikolaus V:nen_ (1447-1455), jonka
-siveellisyys on ajan turmeluksen, semminkin paavien siveettömän
-elämän ilahuttavana vastakohtana, ei enää tarvinnut kokea mitään
-vastarintaa: yksimielisesti tunnusti kristikunta hänen johtajakseen.
-Kyllä koettivat muutamat ruhtinaat saada paavikuntaa kirkon lakina
-tunnustamaan, että yleinen kirkolliskokous on paavia korkeampi,
-mutta jo Nikolaus V:nen jälkeinen _Kalikstus III_ todisti
-pelkäämättä keisari _Fredrik III:lle_, ettei hän aikonut noudattaa
-Kostnitzin ja Baselin kokousten päätöksiä. Vielä rohkeammin edusti
-yllämainittu Eneas Sylvius, päästyään paaviksi v. 1458, samaa
-turmiollista valtiotaitoa. Hän on paavina tunnettu nimellä _Pius
-II_. Nuoruudessaan oli hän elänyt hyvin siveettömästi, eikä suinkaan
-hänen elämänsä sittemminkään ollut nuhteetonta; päinvastoin edustaa
-hän vielä paavinakin aikansa kevytmielistä, mädännyttä katsantotapaa.
-Sitä paitse oli hän myöskin luopumalla Baselin kokouksessa
-lausumistaan mielipiteistä pilannut maineensa, vaan eivät riittäneet
-nämäkään seikat miehen rohkeutta masentamaan. Uutterasti hän
-työskenteli heikontaaksensa yleisten kirkolliskokousten vaikutusta ja
-saadaksensa maailmaa jälleen taipumaan Rooman yliherruutta nöyrästi
-tunnustamaan, kuten muinoin noina paavikunnan mahtavuuden aikoina.
-
-Näiden vaiheiden ohessa oli uhkaava pilvi idästä noussut
-turmeltunutta kristikuntaa varoittamaan. Turkkilaisten kasvava valta
-likeni likenemistään Itä-Rooman vanhaa pääkaupunkia valloittaaksensa
-senkin Muhamedin uskonnon kodiksi. Kautta vuosisatojen oli
-Konstantinuksen mainehikas kaupunki voitollisesti luotaan torjunut
-vihollisjoukkojen rynnäköt, vaan jo oli sen perikadon hetki joutunut.
-Voidaksensa rakentaa salpoja Islamin tunnustajain voittoretkelle, oli
-kreikkalainen kirkko, kuten tiedämme, siihen aikaan osottanut suurta
-myöntyväisyyttä liittymään roomalaiseen, joka koetti sitä ystäväkseen
-saada, vaan juopa oli aikojen kuluessa käynyt niin suureksi, ettei
-pysyväistä liittoa saatu aikaan. Kuitenkin olivat paavit yhä edelleen
-hyvinkin alttiit kehottamaan läntisen kristikunnan kansoja auttamaan
-Konstantinopolin keisaria hänen taistelussaan uskottomia vastaan.
-Siihen heitä kehotti Turkkilaisten kasvava valta, joka uhkasi
-Roomankin kirkkoa perikadolla. He kehottivat kristikuntaa tarttumaan
-aseisin, jotta yhteinen vihollinen saataisiin karkoitetuksi, siten
-koettaen eloon virittää tuota ristiretkien aikakauden innostusta,
-jonka turvissa paavikunnan maine muinoin oli niin suureksi
-kasvanut. Mutta valjenneet olivat nuo kristikunnan nuoruudentoiveet
-vuosisatojen rasittavissa vaivoissa, laskemassa keski-ajan aurinko.
-Eivät saavuttaneet paavien kehotukset mitään yleisempää kannatusta.
-Siellä täällä vain ryhdyttiin toimiin, vaan vaikuttimena oli
-voitonhimo tahi joku muu itsekkäinen etu. Niin esim. varustivat
-Venedigin ja Genuan kaupungit melkoisen laivaston puolustaaksensa
-Itä-Rooman keisarikuntaa, sillä Turkkilaisten rynnäköt tuottivat
-tappioa heidän kukoistavalle kaupalleen. Ainoastaan Unkarilaisissa
-huomaamme uskonnollistakin innostusta, heidän seuratessaan
-urhoollisen _Juhana Hunyadin_ lippuja, jotka väleen voitollisina
-liehuivat taistelussa Islamin hurjia tunnustajia vastaan. Vaan
-Itä-Rooman perikatoa eivät hekään voineet estää. Huhtikuussa v.
-1453 saapui 250,000 miehen suuruinen turkkilainen sotajoukko
-Konstantinopolin edustalle, ryhtyen kaupunkia piirittämään.
-Urhoollisesti taisteli kuuluisan valtakunnan viimmeinen keisari
-_Konstantinus XI_ pienen sotajoukkonsa kera voimallista vihollistaan
-vastaan, vaan turhaa oli tämä taistelu. Toukokuun 29 p:nä tekivät
-Turkkilaiset suuren rynnäkön, joka heille kaksi tuntia kestävän kovan
-taistelun jälkeen avasi kaupungin portit. Urhoollisesti oli keisari
-taistellut, virittäen loistoa ikivanhan valtakunnan viimmeisille
-päiville. Hän otettiin vangiksi ja mestattiin. Hänen kera sai
-surmansa 2,000 kristittyä. Kaupungin kaikista kirkoista paitse
-yhdestä, joka ikäänkuin pilkaksi jätettiin Jesuksen tunnustajille,
-riistettiin ristin merkki ja niistä tehtiin muhammedilaiset moskeat.
--- Vanhurskaudessa kosti Herra, jonka pitkämielisyyden turvissa
-Itä-Rooman keisarikunta niin kauan oli säilynyt, vihdoin tämän
-turmeltuneen valtakunnan suuret synnit. Ei saanut Sofiankirkko enää
-nimeksikään olla Hänen kunniansa todistuksenmajana!
-
-Konstantinopolin valloitus vaikutti huomattavan käänteen länsimaiden
-oloissa. Turkkilaisten ikeen alla eivät kristityt helposti
-viihtyneet, vaikkei heitä väkivallalla pakotettu uskonnostaan
-luopumaan. Etenkin oppineet ja sivistyneet kammoksuivat noita
-raakoja pakanoita, jotka säälimättä tallasivat heidän kalliimmat
-muistonsa jalkojensa alle. Sentähden he joukottain siirtyivät
-kristittyihin maihin, vieden muassaan sivistyksensä aarteet.
-Siten koteutui kreikkalakien sivistys semminkin Italiaan, missä
-jo ennestään vanhan klassillisen kirjallisuuden tutkiminen oli
-vireillä. Kotimaastaan paenneet Kreikkalaiset kartuttivat tätä
-ihmiskunnan kehitykselle niin tärkeää innostusta, virittäen tieteen
-valoa oppimattomuuden pimeästä pyrkivän ihmiskunnan tielle. Siten
-syntyi humanismi, tuo sivistyshistorian huomattava ilmiö, joka
-koetti saada yleisinhimillistä sivistystä elpymään muinaisen
-kreikkalaisen ja roomalaisen kirjallisuuden kasvavasta juuresta.
-Yleensä humanismin edustajat kyllä vieraantumistaan vieraantuivat
-kirkolle, luoden monesti kristinuskolle hyvinkin vaarallisia. Jumalan
-sanaa vastustavia tuotteita, vaan heidän kauttansa levisi myöskin
-vanhojen kielten taito, jota paitse uskonpuhdistuksen suuri työ olisi
-ollut mahdoton. Huomattava on myöskin, että karttuva sivistys jo
-semmoisenaankin oli omiaan poistamaan lukemattomia ennakkoluuloja,
-joiden sumuisessa ilmassa keski-ajan uskonnolliset erehdykset olivat
-syntyneet ja karttuneet, "Herra on valmistanut istuimensa taivaassa,
-ja hänen valtakuntansa hallitsee kaikkia".
-
-Vaikka Konstantinopolikin oli Turkkilaisten hallussa, niin eivät
-paavit luopuneet toiveistaan saada tätä kristikunnan uhkaavaa
-vihollista Euroopasta karkoitetuksi. Pius II meni innostuksessaan
-niin pitkälle, että itse lupasi ruveta ristijoukon johtajaksi, vaan
-ei auttanut sekään. Eikä olisi hänen persoonansa tosiaankaan ollut
-omiaan innostuttamaan sotilaita. Kun yleisestä ristiretkestä ei
-mitään tullut, pyysi hän ainakin saada seurata erästä venetialaista
-laivastoa, joka lähti Turkkilaisia hätyyttämään, vaan kuoli (1464),
-ennenkuin ehti satamaan, missä laivasto oli. Häntä seurasi paavina
-ensin _Paavali II_ ja tämän jälkeen _Siktus IV_. Molemmat elivät
-hyvin siveettömästi, ikäänkuin uhalla kartuttaen paavikunnan jo ennen
-kauhean suurta syntivelkaa. Viimmemainittu esim. rohkeni kartuttaa
-paavinistuimen tuloja verottamalla Rooman porttoloita, ja ikäänkuin
-pilkataksensa vanhurskaan Jumalan lähenevää tuomioa, ryhtyi hän
-komeilla palatseilla koristamaan turmeltunutta pääkaupunkiaan. Yhä
-syvempään vain uupui paavinistuin irstaisuuden ja muiden syntien
-lokaan hänen jälkeisensä _Innocentius VIII:nen_ aikana. Julkisesti
-harjoitti hän mitä ilkeintä siveettömyyttä, toimittaen monille
-lapsilleen hyvää toimeentuloa vatikaanin runsaista varoista. Vaan
-ei hän silti luopunut edeltäjäinsä unelmista saada kristikuntaa
-lähtemään ristiretkelle Turkkilaisia vastaan. Kunnioitusta hänkin
-vaati paavin arvolle, kuuliaisuutta käskyilleen! Innocentius VIII on
-kuuluisa siitäkin, että nuo hirveät noitatuomiot hänen käskystään
-tulivat yleisiksi. Katolinen kirkko ei näet ollut voinut poistaa
-noitumisen pakanuuden ajoilta perittyä taikauskoa, kristikunnasta,
-vaan sitä harjoitettiin paljon vielä viidennellätoista vuosisadalla.
-Etenkin olivat naiset alttiit luottamaan loihtimisen tenhovoimaan,
-herättäen salaperäisillä noitatempuillaan monessa, paikassa
-hämmästystä, levottomuutta. Moni etevä mies oli koettanut saada
-näitä kirkkoa ja kristinuskoa solvaavia tapoja hävitetyiksi
-kristikunnasta, vaan turhaan. Eikä tuo kummaa ollutkaan. Kun
-totuuden tunnustajat poltettiin roviolla, kirkon oppi erehtymistään
-erehtyi ja paavinistuin uupui yhä inhottavampaan lokaan, kun
-luostarit turmeltuivat, papit tahrasivat maineensa synnin poluilla
-ja inkvisitsioonin kidutuskoneet vain vaativat ihmisiä uskomaan --
-silloin säilyi, vieläpä yltyikin ajan levottomissa aalloissa tuon
-yleisen tyytymättömyyden rinnalla taikauskokin. Luonnollista on,
-että Innocentius VIII:nen sen kukistamiseksi määräämät pakkokeinot
-ainoastaan lisäsivät onnettomuutta. Lukemattomia noitia kidutettiin,
-poltettiin tahi surmattiin muulla tavoin paavin käskystä. Eivät
-olleet vatikaanin salit, eivät Rooman porttolat omiaan häntä
-muistuttamaan, miten kauhean suuri semminkin hänen syynsä taikauskon
-yhä karttuvaan valtaan oli. Eivätkä tuohon suuntaan myöskään
-ajatelleet inkvisitsioonin verikoirat, he vain kylmäkiskoisesti
-tekivät tehtävänsä autuaaksitekevän kirkon, nimessä. Mutta ei
-nukkunut Hän, "joka maan piirin vanhurskaudessa tuomitsee".
-
-Jo joutui keski-ajan ilta, vaan tilintekoa pelkäämättä harjoitti
-Rooman paavi veripunaisempia syntejä kuin konsanaan ennen. "Pietarin
-istuimella" istui siihen aikaan _Aleksanteri VI_ (1492-1503).
-Tässä hirviössä olivat kaikki paheet ikäänkuin solmineet liiton.
-Ei ainoatakaan valonkohtaa hänen hallituksessaan: kaikki on
-pimeää, kuni synnin yö. Turhaan koettaisimme kuvata paavinistuimen
-kurjaa tilaa tämän viidennentoista vuosisadan viimmeisen paavin
-aikana. Tuo olisi vain mitä inhottavimpien syntien ja rikosten
-luettelemista. Kauhistuksella kuuli maailma kertomuksen paavin
-ja hänen lastensa, _Lucretia Borgian_, _Caesar Borgian_ y.m.,
-hurjasta elämästä kristikunnan pääkaupungissa. Turhatko olivat siis
-ponnistukset olleet, kun sielunvihollinen saavutti yhä suurempaa
-valtaa? Toivottomuuteenko oli kristikunta tuomittu nääntymään,
-synnin lokaanko oli kirkko ainaiseksi vajoova? Tuohon suuntaan eksyi
-ajatuksissaan moni hurskas ihminen, nähdessään keski-ajan kauniiden
-unelmain ja toiveiden haihtuvan ja tähtien sammuvan sen taivaalla.
-Mutta horjumattomana pysyi silloinkin raamatun todistus: "Jumalan
-merkit ovat suuret ja hänen ihmeensä voimalliset; hänen valtakuntansa
-on ijankaikkinen valtakunta, ja hänen valtansa pysyy suvusta sukuun".
-
-
-
-
-XIV.
-
-Böhmin veljet.
-
-
-    Ei heidän pidä hukkaan työtä tekemän, eikä turmeluksessa
-    synnyttämän; sillä he ovat Herran siunattuin siemen ja heidän
-    jälkeentulevaisensa heidän kanssansa. Jes. 65: 23.
-
-Työläs oli Böhmin tointua husilaissodan iskemistä vammoista, ja vielä
-kolkommalta näytti sen tulevaisuus hengellisessä suhteessa.
-
-Taborilaisten nimi katosi ennen pitkää historiasta, eivätkä
-voineet Kalikstinitkaan säilyttää saavuttamaansa itsenäisyyttä:
-he uupuivat väleen väsyneinä katolisen kirkon helmaan. Vaan jos
-tarkemmin silmällemme Husin isänmaan oloja Böhmischbrodin tappelun
-jälkeen, huomaamme kuitenkin tuossa monen kovan onnen kestäneessä
-kansassa pienen jäännöksen, joka yhä edelleenkin "säilyttää Herran
-kärsivällisyyden sanan".
-
-V. 1436 pääsi vihattu Sigismund Böhmin kuninkaaksi. Hän kyllä
-hallitsijavalallaan vakuutti noudattavansa Baselin kokouksen
-Husilaisille lupaamia rauhanehtoja, vaan ei estänyt valakaan häntä
-toimimasta katolisen kirkon ohjeiden mukaan. Seurauksena oli uusia
-levottomuuksia. Sigismundin seuraavana vuonna sattunut kuolema lisäsi
-vain häiriöä: onnetonta maata hävittivät jälleen kansallissodat,
-kun näet ei sovittu uuden kuninkaan vaalissa. Siihen aikaan oli
-piispana Pragissa kalikstini _Juhana Rokynczana_. Hän saarnasi
-rohkeasti katolisen kirkon turmeluksesta, moittien semminkin papiston
-maailmallista mieltä, ylöllisyyttä ja muita syntejä. Nämä saarnat
-sekä ennen kaikkea menneiden aikojen jalot muistot synnyttivät
-kalikstineissa puolueen, joka ei ollut altis suostumaan tuohon kirkon
-kanssa solmittuun rauhaan, vaan vaati Herran turmeltuneen seurakunnan
-perinpohjaista puhdistamista. Rokynczanan ystäväin luku karttui päivä
-päivältä. Kuuluisin heistä on _Pietari Keltschitzista_. Tämä mies,
-joka jonkun aikaa, oli harjoittanut opintoja Pragin yliopistossa,
-kylvi lukuisilla kirjoittamillaan kirjoilla, josta semminkin "Uskon
-verkko" niminen oli omiaan herättämään suurta huomioa, herätyksen
-ja virkistyksen siemeniä Husin uupuneisin kansalaisiin. Asettuen
-paljoa jyrkemmälle kannalle kuin Kalikstinit, ei hän toiselta puolen
-hyväksynyt Toborilaistenkaan katsantotapaa, vaan koetti saada
-vielä hereellä olevia kansalaisiaan luopumaan viimmemainittujen
-liiallisuuksista. Semminkin vastusti hän kaikkia lihallisia keinoja
-evankeliumin sanaa puolustettaessa. Luoden Jumalan sanan ääressä
-valistuneen katseensa kristikunnan menneisin vaiheisin, väitti
-Pietari Keltschitzilainen kirkon turmeluksen alkaneen Konstantiuus
-Suuren ajoista. "Silloin" -- niin kuuluvat hänen sanansa -- "teki
-paavi keisarin, joka pakanana ja uskoansa muuttamatta otettiin kirkon
-yhteyteen, osalliseksi Kristuksesta, ja Konstantinus puolestaan teki
-paavin maailmasta osalliseksi. Siitä ajasta alkaen ovat paavikunta
-ja keisarikunta toisiaan tukeneet". Herran painava sana "minun
-valtakuntani ei ole tästä maailmasta" kirkastui ihmeen selvästi
-tälle miehelle, ja hän herätti monta sen totuutta miettimään. Ei
-saattanut Rokynczanakaan, joka itse kiivaasti taisteli kirkon
-turmelusta vastaan, nimittäen muun ohessa paavia antikristukseksi,
-olla mieltymättä Pietari Keltschitzilaisen jyrkkään katsantotapaan,
-vaan ei uskaltanut hän silti liittyä siihen pieneen joukkoon, joka
-otti sitä elämässään noudattaakseen. Ja kuitenkin todisti hän itsekin
-samaan aikaan: "me kalikstinit emme suinkaan vielä ole saavuttaneet
-oikeaa oppia. Me kiinnitämme huomiomme ulkonaisiin seikkoihin,
-moitimme noita huonoja hedelmiä, vaan emme uskalla itse juureen
-koskea. Mutta meistä on lähtevä kansa, joka tähtää syvempään. Se
-kansa on toimittava Jumalalle otollisen ja ihmisille siunausta
-tuottavan teon". Miten vaikea on totuuden ystäväinkin Herran tähden
-"myydä kaikki!"
-
-V. 1457 erosivat Pietari Keltschitzilaisen mielipiteen tunnustajat
-kirkosta. He ovat tunnetut nimellä _Böhmin veljet_. Rukoilemalla
-olivat he pyytäneet yleisesti kunnioitettua Rokynczanaa rupeamaan
-johtajakseen, muistuttaen häntä kristityn pyhästä velvollisuudesta,
-joka vaati häntä kärsimään pilkkaa ja vainoa Herran ylönkatsotun ja
-köyhän kansan kera. Piispa ei tahtonut virastaan luopua ja koetti
-kaikin tavoin vakuuttaa noita jyrkän totuuden edustajia siitä, että
-hänen luopumisensa kirkosta vain tuottaisi hänelle, niinkuin heille
-itsellekin, uusia vaikeuksia. Heidän ystävänään lupasi hän kuitenkin
-aina pysyä. Veljeskunnan johtajiksi rupesivat sittemmin Rokynczanan
-sisarenpoika _Gregorius_ sekä _Mikael Bradacz_.
-
-Tuosta vähäpätöisestä juuresta elpyi ennen pitkää tuuhea puu.
-"Veljiin" liittyi Valduslaisia ja Taborilaisia. Viimmemainittujen
-kuvaus ja lihallinen mieli oli palanut koetusten pätsissä, ja
-veljeskunnan tosi kristillinen elämä, johon ristin Herran nöyryys ja
-rakkaus painoi leimansa, pyhitti heitä yhä edelleen. Miten kaukaa
-tämä Böhmin veljien liittoon yhtynyt Taborilaisten pieni jäännös oli
-sukua noille hurjille sotilaille, jotka husilaissodan aikana saivat
-niin monet kristityt seudut pelosta vapisemaan, todistaa etenkin se
-seikka, että nimeä "Taborilainen" veljeskunnan jäsenistä oli mitä
-pahimpia haukuntanimiä. -- Tämän ohessa todistaa kirkkohistoria
-Böhmin veljien ahkeraan ammentaneen viisautta Jumalan elävästä
-sanasta, jonka neuvoja ja vaatimuksia he tarkkaan sovittivat kaikkiin
-oloihin. Veljeskunnan seurakuntien kuri oli vakaa vieläpä ankarakin.
-Siinäkin suhteessa koettivat he noudattaa apostolisen aikakauden
-esimerkkiä.
-
-V. 1461 tapahtui "Böhmin veljien" vaiheissa tärkeä käänne. Kun
-heidän lukunsa päivä päivältä karttui, luovutti nim. kuningas
-_Yrjö Podiebrad_, joka neljä vuotta sitä ennen oli päässyt
-Böhmin kuninkaaksi, Rokynczanan ehdotuksesta heille syrjäisen
-seudun Glatz nimisessä kreivikunnassa, siten estääksensä heitä
-muualla oppiansa levittämästä. Vaan ei auttanut tämä keino häntä
-pitkälle. Tuskin olivat näet "veljet" ehtineet vähän kotiutua
-uusiin asumapaikkoihinsa, ennenkuin heidän luoksensa joukottain
-riensi totuutta etsiviä ihmisiä, pappeja, porvareita, talonpoikia,
-kaikkialta. Kuningas säikähtyi. Miten suureksi oli tuo maan uskontoon
-tyytymätön joukko lopulta kasvava ja mitä valtiollisia häiriöitä
-oli se vielä vaikuttava? Löytyi yksi keino, monesti koetettu ja
-taattu tuon "liiallisen uskonnollisuuden" masentamiseksi: väkivalta.
-Podiebrad vetosi siihen. Vaan eivät turvanneet nämä Husilaiset enää
-miekan terään, niinkuin heidän veljensä muinoin. Hengen miekka oli
-heidän aseensa, usko heidän kilpensä, rukous ja Herran ylistys
-heidän linnansa. Moni "veli" heitti henkensä rovion tulessa, toisia
-mestattiin tahi surmattiin muulla tavoin. Urhoollisesti kestivät
-veljet vainon kauhut, saarnaten marttyyrikuolemallaan maailmalle,
-ettei Husin henki vieläkään ollut Böhmissä kuollut. Vuorirotkoissa ja
-muissa piilopaikoissa rukoilivat eloon jääneet "veljet" apua siltä
-Herralta, joka on luvannut auttaa kaikkia vainottuja ja sorrettuja.
-Miten virkistivät rukoukset, kuinka voimallinen oli Herra heidän
-heikkoudessaan! Vainojen riehuessa valitsivat "veljet" ensimmäiset
-"vanhimpansa", jotka eräs valduslainen piispa vihki virkaan.
-
-Vähitellen koitti Böhmin veljille rauhallisempi aika, jonka
-kestäessä he yhä lisääntyivät ja kehittivät seurakuntaelämäänsä.
-Viidennentoista vuosisadan lopussa oli heillä Böhmissä ja Mährissä
-yhteensä lähes 400 seurakuntaa. Yksityisseikoissa heidän oppinsa
-kyllä monesti eksyy harhateille, vaan pääsuunta on oikea. Älkäämme
-sitä oudoksuko, että uskonpuhdistuksen kirkkokin monesti on tuominnut
-Böhmin veljiä hyvinkin ankarasti, sillä niin jyrkkään itsensä- ja
-maailmankieltämiseen kuin he, ei se milloinkaan kokonaisuudessaan
-ole ollut altis suostumaan. Joka Jumalan sanan valossa tutkii tämän
-historian suurelta näyttämöltä siimekseen pakotetun veljeskunnan
-vaiheita, hänen täytyy myöntää sen vaikuttaneen suuria totuuden
-taistelussa maan päällä. Semminkin huomaamme viidennentoista
-vuosisadan lopussa, jolloin _Lukas Pragilainen_ ryhtyi puhdistamaan
-Böhmin veljien tunnustusta ja uudestaan järjestämään heidän
-seurakuntaelämäänsä, heissä paljon tosikristillisyyden hedelmiä,
-joita silloisessa kristikunnassa turhaan muualta etsimme. Vielä
-uusimman ajan historia kertoo Böhmin veljistä todistukseksi, että se
-seurakunta, joka rakentaa Jumalan sanan horjumattomalle kalliolle, ei
-ole kuolemaan tuomittu, miten pimeyden varjovallat koettavatkaan sitä
-sortaa. Böhmin veljiin soveltuvat profeetan sanat: "ei heidän pidä
-hukkaan joutuman eikä turmeluksessa synnyttämän; sillä he ovat Herran
-siunattuin siemen ja heidän jälkeentulevaisensa heidän kanssansa".
-
-
-
-
-XV.
-
-Suomen kirkko viidennentoista vuosisadan lopussa.
-
-
-    Moni sanoo: kuka osottais meille hyvää? Mutta nosta sinä Herra
-    meidän päällemme sinun kasvois peite. Ps. 4: 7.
-
-Olemme nähneet, miten kristinusko vähitellen kotiutui Suomeen.
-Monen erehdyksen turmelemana oli kyllä se pelastuksen sanoma,
-jota katolisen aikakauden vaiheissa esi-isillemme julistettiin,
-vaan se oli kuitenkin evankeliumin sanomaa taivaan valtakunnan
-lähestymisestä, eikä sen vaikutus täälläkään turha ollut. Eivät
-kansat muutaman vuoden kuluessa pääse pimeydestä Herran ihmeelliseen
-valoon: pitkä on matka ja vaivaloinen tie, ja sentähden edellyttää
-heidän kääntymisensä vuosisatoja kestävää valmistusaikaa. Monen
-pitkän vuosisadan vaiheissa valmistui Suomen kansakin katolisen
-kirkon hoitamana totuuden puhdasta sanaa vastaanottamaan. Ennenkuin
-keski-aika kului umpeen, oli ristin merkki asutussa Suomessa
-kaikkialla osottamassa, etteivät esi-isämme enää olleet pakanoita.
-Suomen seurakuntien luku oli jo viidennellätoista vuosisadalla
-melkoisen suuri ei ainoastaan Varsinais-Suomessa, jonka asukkaat
-ensin kääntyivät kristinuskoon, vaan maan itäisissä ja pohjoisissakin
-osissa.
-
-Suuri osa isänmaatamme oli siihen aikaan vielä asutonta erämaata.
-Etenkin Pohjois-, Itä- ja Keski-Suomen pitäjät, jos semmoisista
-ensinkään saattaa puhuakaan, olivat tavattoman laajat, jonka
-vuoksi niiden asukkaat itsekin joskus pyysivät uusien seurakuntien
-perustamista. Siinä tarkoituksessa saapui esim. Akkaan, Sääksmäen
-seurakuntaan kuuluvan kappelin asukkaita v. 1483 Turkuun sinne
-kokoontuneelta pappiskokoukselta pyytämään omaa kirkkoherraa, johon
-piispa yksissä tuomiokapitulin kanssa, tutkittuaan, voisiko tuo eri
-seurakunnaksi pyrkivä kappeli kirkkoherraa palkita ja olisiko se
-altis häntä kunnioituksella kohtelemaan, suostuikin.
-
-Kun Maunu Tavast luopui piispanvirastaan, valitsi Turun
-tuomiokapituli hänen jälkeisekseen _Olavi Maununpojan_, joka
-niinikään kuului Tavastein sukuun. Toiset arvelevat hänen olleen
-tuon kuuluisan piispan sisarenpojan, toiset hänen oman poikansa.
-Tämä mies on keski-aikamme historiassa saavuttanut suuren maineen
-semminkin siitä syystä, että hän kauan aikaa suurella menestyksellä
-harjoitti opintoja Pariisin yliopistossa. Hän saapui sinne noin v.
-1425 ja sai maisterin arvon 1428. Kaksi eri kertaa oli hän tuon
-kuuluisan opinahjon rehtorinakin, ensikerran Joulukuun 15 p:stä
-1432 Maaliskuun 24 p:ään 1433 sekä sittemmin Syyskuun 24 p:stä 1434
-vuoden ajan. Tuo on epäilemättä omiaan herättämään huomioa, vaan
-Suomen kirkolle eivät Olavi Maununpojan tieteelliset pyrinnöt eikä
-hänen ulkomailla saavuttamansa arvo näy tuottaneen suurta hyötyä.
-Ainakaan eivät aikakirjamme siitä mitään tiedä kertoa. Keväällä
-v. 1433 kävi hän Suomessa. Siihen aikaan nimitti hän itseään
-"Kirkkonummen kirkkopapiksi", josta, näkyy että hänelle opintojen
-harjoittamista varten oli annettu kirkollinen virka kotimaassa.
-Jotta köyhän ja syrjäisen Suomenkin miehet pääsisivät tilaisuuteen
-ulkomaan yliopistoissa seuraamaan ajan tieteellisiä pyrintöjä, oli
-näet lahjakkailla, kirkon palvelukseen pyrkivillä nuorukaisilla
-tämä etu monesti tarjona. Olavi Maununpojan elämänvaiheista, mikäli
-nämä koskevat kirkkohistoriaa, ei muuta tiedetä kuin että hän, v.
-1438 oli tuomiorovastina Turussa sekä, kuten mainitsimme, v. 1450
-valittiin piispaksi. Tuomiorovastinviran sai hänen jälkeensä Konrad
-Bitz. Olavi Maununpoika Tavast kuoli v. 1460 ja haudattiin suuren
-edeltäjänsä viereen p. ruumiin kuoriin. Hänen jälkeisekseen Turun
-piispanistuimelle valittiin _Konrad Bitz_ (1460-1489), joka vihittiin
-virkaansa Sienan kaupungissa Italiassa.
-
-Yhä tuntuvampaa haittaa kirkkomme rauhalliselle työlle tuottivat
-uniooni-aikakauden levottomat vaiheet. Ne vaativat pappejakin
-ottamaan osaa noihin alituisiin valtiollisiin rettelöihin ja
-mullistuksiin. Jo tuomiorovastina oli Bitz tehokkaasti toiminut
-valtiollisellakin alalla. Hän oli näet Olavi Maununpoika Tavastin
-ja muutamain muiden mahtavain Suomen miesten kera johtamassa
-tuota Juhannuspäivänä v. 1457 pyhän Gertrudin veljeyden salissa
-pidettyä kokousta, jossa Suomalaiset, liittyen Ruotsin arkkipiispan
-kapinallisiin hankkeisin, suostuivat _Kaarle Knuutinpojan_
-erottamiseen Ruotsin hallituksesta ja _Kristian I:sen_
-unionikuninkaaksivalitsemiseen. Sittemmin esiintyi hän monesti
-vielä tuntuvammin valtiollisten taistelujen näyttämöllä, osottaen
-itsepintaista jäntevyyttä, vieläpä suurta sotataitoakin. Hänen
-toimestaan varustettiin tuomiokirkkokin suojelusmuurilla ja muilla
-sotavarustuksilla.
-
-Emme ole maininneet näitä seikkoja ainoastaan täyttääksemme Suomen
-kirkkohistorian vajavia sivuja, vaan osottaaksemme, miten keski-ajan
-kirkko täälläkin takertui tämän maailman ansaan. Oudoksuisimmeko,
-että maamme piispat ja sen papisto näissä meluavissa melskeissä
-kävivät yhä kuurommiksi ajan kipeimmälle tarpeelle?
-
-Konrad Bitz oli oppinut mies. Kuten edeltäjänsä Turun
-piispanistuimella, oli hänkin nuoruudessaan harjoittanut opintoja
-ulkomaalla. Leipzigin yliopisto oli hänelle antanut maisterin arvon
-noin v. 1438. Vaan ei tuonut hänkään kirkon emämaista kansallemme
-mitään tietoja uskonpuhdistuksen alkaneesta työstä. Kaikki toimensa
-piispana, puhumattakaan miehen esiintymisestä valtiollisella
-alalla, todistavat hänen olleen noita keski-ajan kirkkoruhtinaita,
-joiden pääpyrintönä oli kirkon maallisen mahtavuuden ja loiston
-korottaminen. Hänen toimestaan sai tuomiokirkko kaksi uutta
-kuoripappia sekä Pyhäinmiesten nimisen kuorin. Niinikään rakennutti
-hän moneen seurakuntaan kivikirkot entisten kehnojen puukirkkojen
-sijaan. Väsymättömällä innolla valvoi hän tämän ohessa myöskin kansan
-perehtymistä katoliseen uskontoon. Ensimmäinen Suomen kirkon tarvetta
-varten toimitettu kirjakin "Missalae ecclesiae Aboensis" (Turun
-kirkon messukirja) ilmaantui hänen aikanaan. Se painettiin Lybeckissä
-v. 1488. Nimilehti kuvaa p. Henrikiä, joka jaloillaan tallaa Lallia;
-viimmemainitun kädessä on piispanhiippa ja kirves. Oikealla puolella
-polvistuu Konrad Bitz, vasemmalla hänen tuomiorovastinsa. Itsekin
-tahtoi Konrad piispa elää jälkimaailman muistossa. Kirja lähetettiin
-kaikkiin Suomen seurakuntiin jumalanpalveluksessa noudatettavaksi.
-Joka kerta, kuin pappi siitä luki messun, sai hän, Konrad piispan
-lupauksen mukaan, 40 päivän synninaneet.
-
-Tuomiokapitulin työnjärjestys saavutti Konrad Bitzin aikana entistä
-paremman säännöllisyyden ja vakavuuden. Sen jäsenet, ajoista useat
-siihen asti olivat oleskelleet seurakunnissaan, velvoitettiin nim.
-aina asumaan Turussa. Jotta he voisivat tätä määräystä noudattaa,
-hankki Konrad piispa heille palkankorotuksen, luovuttaen heille osan
-tuomiokirkon kymmenyksistä. Miten suuri silloisten piispojen valta
-oli, näemme siitäkin, ettei tähän palkanmääräykseen vaadittu kansan
-eikä hallituksenkaan suostumusta. -- Tuomiokapitulin varsinaiseksi
-työpäiväksi määräsi Konrad Bitz keskiviikon, jolloin kaikkein
-jäsenten välttämättömästi tuli olla sen istunnossa saapuvilla.
-
-Kristinuskon vaiheista isänmaassamme Konrad piispan aikana ansaitsee
-mainitsemista hänen riitansa. Naantalin luostarin kanssa. Se alkoi v.
-1462. Syynä näkyy olleen luostarin höltynyt kuri. Piispan valituksen
-johdosta lähetti Vadstenan emäluostari kaksi miestä Naantaliin asiaa
-tutkimaan ja tarkemmin määräämään sikäläisten nunnien ja munkkien
-ohjesääntöjä. Koska Naantalin luostari, meidän oloihin katsoen,
-saavutti melkoisen maineen, vaikka sen aika olikin lyhyt, on syytä
-tässä vähän silmäillä sen asukasten elämää. Johtajatar eli abedissa
-oli tavallisesti aatelissukua. Hänen asetti virkaan Vadstenan
-luostari, jolle kuitenkin nunnat ja munkit ensin antoivat lausunnon
-ehdotetun soveliaisuudesta. Samoin valittiin myöskin se munkki,
-joka yksissä abedissan kanssa valvoi luostarin järjestystä. Muista
-virkamiehistä mainittakoon toimitsija, jolle luostarin taloudenhoito
-oli uskottu. Hänen tuli tarkastaa luostarin tiluksia ja taloja, pitää
-kirjaa tuloista ja menoista sekä valvoa palvelijain työtä. Vuosittain
-oli hän velvollinen abedissalle tekemään tili toimestaan. Semminkin
-täytyi nunnien, joiden luku oli paljo suurempi kuin munkkien,
-tarkkaan noudattaa luostarin sääntöjä. Kaikki sopimaton, maailman
-tapoja muistuttava käytös, oli heiltä ankarasti kielletty. Ruualla
-oltaessa, luki yksi nunnista ääneen. Atrioitsevia valvoi abedissa
-sekä joku vanha, luotettava sisar, jota sanottiin priiorissaksi.
-Kun lukijattaren ääni abedissan viittauksesta vaikeni, korottivat
-kaikki kätensä taivasta kohti, lausuen kolmasti Ave Maria rukouksen.
-Luostarinkirkon jumalanpalvelus toimitettiin tietysti yleisen tavan
-mukaan. Nunnien täytyi aina olla heille määrätyillä paikoilla.
-He olivat ankarasti kielletyt katselemasta seurakuntaa; luoden
-silmänsä lattiaan, tuli heidän korottaa sydämmensä Jumalan puoleen.
-Miten paljon teeskentelyä ja vilppiä tämäkin määräys oli omiaan
-synnyttämään ja kartuttamaan, on helppo aavistaa. Ja kuitenkin
-saapuivat juuri hurskaimmat ihmiset luostariin, siellä elääksensä ja
-sinne kuollaksensa. He etsivät totuutta ja olivat alttiit luopumaan
-jos mistä saavuttaaksensa vihdoinkin sitä rauhaa, jota ei maailma
-voi antaa. Miten suuri Naantalinkin luostarin maine oli, sen
-huomaamme noista runsaista lahjoituksista, joilla esi-isämme sitä
-tuon tuostakin muistivat. Niiden vaikuttimena oli monesti levottomuus
-lahjoittajan sielun kohtalosta kuoleman jälkeen. Sentähden määräsi
-moni lahjansa ehdoksi, että munkit ja nunnat sitoutuisivat
-rukoilemaan hänen edestänsä, pyysi saada viimmeisen leposijansa
-luostarin pyhässä maassa, vaati itselleen oikeutta asua luostarissa
-sitoumatta noudattamaan munkki- ja nunnaelämän sääntöjä y.m.
-
-Suomen vanhin koulu oli, kuten tiedämme, Turun katedraalikoulu.
-Siinä opetettiin laulua, jotta saataisiin jumalanpalveluksen veisu
-paremmalle kannalle, latinan kielioppia, kaunopuheliaisuutta
-sekä logiikan ajatusmuotoja. Rehtorina oli tavallisesti joku
-tuomiokapitulin jäsen. Sitä paitse löytyi luostarikouluja,
-tietämätöntä montako, sekä muutamia kaupunkikouluja. Kuten
-olemme maininneet, saivat oppilaat, jotka miltei kaikki olivat
-peräti köyhiä, lupa-aikoina kerjäämällä hankkia itselleen varoja
-koulunkäyntinsä jatkamiseksi. Rehtorin tuli heille kulloinkin
-määrätä joku pitäjä tätä varojenkeräämistä varten. Tämä antoi
-monesti aihetta hyvinkin oikeutettuihin valituksiin sekä papiston
-että kansan puolelta. Teinit -- niin nimitettiin koululaisia
-siihen aikaan -- sekaantuivat, usein pappien toimiin, ottivat
-toimittaakseen sakramentteja, antoivat ihmisille synninpäästön sekä
-harjoittivat väkivaltaa ja muuta ilkeyttä. Monesti tapahtui, että
-rehtorit anastivat itselleen teinein kokoomat varat, korvaten tätä
-vääryyttä ehdottamalla semmoisiakin papeiksi vihittäviksi, jotka
-olivat huononmaineisia eivätkä olleet ehtineet saavuttaa vaadittavia
-tietoja. Kirkkomme uutterat piispat koettivat kyllä estää näitä,
-samoinkuin muitakin ajan raakuuden ja siveettömyyden turvaamia
-paheita, vaan ei ollut tuo mikään helppo tehtävä. Semminkin tiedämme
-Konrad Bitzin siihen suuntaan työskennelleen. Eräässä kirjeessä
-vuodelta 1482 nuhteli hän ankarin sanoin niitä rehtoreita, jotka
-yllämainitulla tavalla olivat väärinkäyttäneet virkaansa, uhaten
-heitä kirkon pannalla, jolleivät vastedes paremmin velvollisuuksiaan
-muistaisi. Etenkin moitti hän tuota turmiollista tapaa papiksi
-vihittäviksi ehdottaa "oppimattomia, siveettömiä, kivuloisia ja
-turmeltuneita koululaisia". "Epäilemättä" -- niin lausuu hän muun
-ohessa -- "tahtoo Jumala kirkkonsa palvelukseen kernaammin muutamia
-hyviä pappeja, kuin monta kelvotonta". Vaan miten ankarat nämä y.m.
-piispan uhkaukset olivatkin: raakuuden ja siveettömyyden vastarinta
-oli vielä sitkeämpää.
-
-Konrad Bitzin toimesta ilmaantui moniaita uusia sääntöjä Suomen
-kirkon noudatettaviksi. Esipuheessa lausutaan muun ohessa: "koska
-useat kirkolliset oikeusjutut viimme aikoina ovat olleet niin
-arveluttavaa laatua, että kirkon kurin voimaa väkivaltaisestikin on
-solvattu, on tuomiorovasti yksissä tuomiokapitulin kanssa päättänyt
-antaa vannotetun kirjurin tarkkaan kirjoittaa kaikki oikeusjutut,
-jotta eivät oppimattomat maallikot tässä suhteessa näyttäisi pappeja
-etevämmiltä. Älköön kukaan kuitenkaan siitä syystä, että näin
-myöhään olemme ryhtyneet tähän toimeen, syyttäkö meitä ja meidän
-edeltäjiämme huolimattomuudesta tahi laiskuudesta, sillä muinoinen
-kansa, joka oli uskollisen kuuliaisuuden ja suotavan rauhallisuuden
-lapsi, totteli ilolla ja vastustuksetta mitä vain pyhä äiti, kirkko,
-näki hyväksi sen noudatettavaksi säätää. Mutta nykyinen kansa, jonka
-hermot ovat raudasta, jonka otsa on kuparia ja rakkaus kylmyyttä,
-vihaa ruttotautisen tavoin jokaista, joka sitä tavottaa, yrittäen
-vastarintaakin, jos vain mahdollista on. Sentähden olemme hankkineet
-kolme kirjaa, johon tuomiokapitulin keskustelut ja päätökset
-merkitään: ensimmäinen on sisältävä kirkon säännöt, toinen kaikki
-kirkolliset ja kolmas kaikki yhteiskunnalliset oikeusjutut". Ja
-mitä sisältävät nämä Konrad piispan näin juhlallisesti julkaisemat
-säännöt? Vähäpätöisiä määräyksiä tuomiokapitulin jäsenten,
-kirkkoherrojen y.m. pappien sekä lukkarien velvollisuuksista ja
-oikeuksista. Ne muistuttavat hyvin paljon Hemmingin säännöistä,
-joista ennen olemme kertoneet. Samaa tarkkaa, huolenpitoa kirkon
-maallisesta mahtavuudesta, jumalanpalveluksen loistosta, papiston
-arvosta ja piispan vallasta tapaamme kaikkialla, vaan emme sanaakaan,
-joka ennustaisi valoisampaa aikaa Suomen syrjäiselle Siionille. Ja
-kuitenkin likenee Suomenkin kansa likenemistään uuden ajan kynnystä!
-
-Vastaanottaessaan virkansa paavilta, oli Bitz, noudattaen ajan tapaa,
-valalla vakuuttanut määräajan kuluttua käyvänsä paavin puheilla.
-Tätä lupausta hän ei täyttänyt. Pääsyynä oli epäilemättä maamme
-syrjäinen asema, jota paitse meidän tulee muistaa, että myöskin
-tuomiokirkon riittämättömät varat sekä nuo alituiset sodat, jotka
-hänen piispana ollessaan rasittivat Suomea, olivat suureksi esteeksi
-tuommoiselle matkalle. Mahdollisesti oli tämä valanrikko syynä niihin
-tunnonvaivoihin, joiden rasittamana piispa elämänsä loppupuolella
-näkyy olleen. Vai kalvoiko noiden sotaisten yritysten muisto, joihin
-hän niin monesti oli ryhtynyt ja joissa niin moni hänen tähtensä oli
-verensä vuodattanut, hänen omaatuntoaan? Herra yksin tietää mitä ja
-kuinka hän katui. Historia kertoo ainoastaan, että Turun silloinen
-tuomiorovasti, _Maunu Stiernkors_, v. 1483 sai paavilta, jolle piispa
-oli hätäänsä valittanut, käskyn julistaa hänelle synninpäästön
-tavallisen kaavan mukaan. Myöskin vapautti paavin kirje Bitzin 5:ksi
-vuodeksi velvollisuudesta käymään Roomassa. -- Konrad Bitz kuoli
-Kuusiston linnassa Maaliskuun 13 p:nä 1489.
-
-Suomen kirkkohistoria keski-aikana on, kuten olemme nähneet,
-suurimmaksi osaksi piispojen historiaa. Tuota emme saa oudoksua, kun
-muistamme, että silloiset piispat olivat kirkon miltei itsevaltiaita
-hallitsijoita. Jota vähemmin muut pystyivät suunnittelemaan kirkot
-kehitystä, sitä selvemmin näkyy uskonnollisen elämän kaikissa
-ilmiöissä piispojen niihin painama leima. Ennenkuin päätämme tämän
-silmäyksen Suomen kirkon vaiheisin viidennellätoista vuosisadalla,
-tulee meidän vielä mainita yksi noista kirkkomme mahtavista
-johtajista. Tarkoitamme Konrad Bitzin jälkeistä, ennenmainittua Maunu
-Stiernkorsia, joka piispana on tunnettu nimellä:
-
-_Maunu III Stiernkors _(1489-1500). Hän kuului Tavastein sukuun,
-sillä äitinsä oli Maunu Tavastin veljentytär. Olemme ennen
-huomauttaneet tuon suuren piispan hellyydestä sukulaisiaan kohtaan,
-eikä tarvinnut Maunu Stiernkorsinkaan kaivata hänen mahtavaa
-suosiotaan ja johdatustaan. Epäilemättä päätti nuorukainen muun
-ohessa juuri hänen kehotuksestaan ruveta papiksi. Ulkomailla oleskeli
-hän kauan ja pääsi noin v. 1457 maisteriksi Pariisissa, missä hän
-tämänkin jälkeen jatkoi lukujaan. Stiernkorsin luonne oli vakaa ja
-järkähtämätön, mutta samalla hellä ja sydämmellinen. Ellei hän olisi
-ollut pakotettu ottamaan osaa ajan valtiollisiin melskeisin, olisi
-hän epäilemättä ehtinyt toimittaa paljon kansansa kasvatuksen tosi
-hyväksi, sillä selvemmin kuin kukaan hänen edeltäjistään älysi hän,
-mitä Suomi kaipasi. Mutta vaikeat olivat olot, ja synkältä näytti
-kansamme tulevaisuus. Stiernkors rakasti köyhää isänmaatansa, eikä
-hän saattanut olla välinpitämätön sen kovan kohtalon suhteen, kun
-nim. unioonitaistelujen lisäksi kirkon rauhallista työtä häiritsemään
-liittyivät Venäläisten kauheat sotaretket, jotka uhkasivat
-isänmaatamme perikadolla. Meidän, suotuisamman onnen lasten, on
-miltei mahdoton ensinkään laskea niitä valtiollisia vaikeuksia,
-joita vastaan Maunu Stiernkorsin täytyi taistella, hoitaessaan
-vartijatointaan sorretun Suomen muureilla. Älkäämme siis sitä
-kummastelko, että hän piispana sai verraten vähän aikaan.
-
-Oltuaan monta vuotta tuomiorovastina, valittiin Stiernkors Konrad
-Bitzin kuoltua Turun piispaksi. Hän ei lähtenyt Roomaan vihittäväksi,
-vaan matkusti Upsalaan, jonka arkkipiispa paavin käskystä vihki hänet
-virkaan (1490). Jäntevästi puolusti hän kirkkonsa oikeuksia tämän
-maailman mahtavain väkivallalta. Kun esim. Sten Sture Vanhempi,
-joka paavilta oli hankkinut itselleen luvan saada mielensä mukaan
-asettaa muutamia piispanvirkoja, muiden kera Turunkin, ja luultavasti
-tämän luvan turvissa aikoi ryhtyä kirkkomme omaisuuttakin valtiolle
-anastamaan, sai hän kokea, että Turun piispanistuimella oli mies,
-jota ei sopinut kohdella miten tahtoi. Paaviakin uskalsi Stiernkors
-vastustaa, siten todistaen olevansa sen ajan lapsia, jonka taivaalla
-uskonpuhdistuksen koitto jo ruskotti. Huolimatta kanonisen lain
-määräyksestä oli näet "Pietarin jälkeinen" kysymättä Turun piispan ja
-tuomiokapitulin mielipidettä asettanut virkoihinsa muutamia pappia
-Suomessa ja Ruotsissa. Stiernkors kirjoitti heti arkkipiispallensa,
-vaatien häntä valvomaan, ettei Ruotsin kirkko sortuisi väkivallan
-orjuuteen, ja kehottaen häntä tarkkaan pitämään huolta siitä, ettei
-muukalaisille sen virkoja uskottaisi. Vakaasti vakuutti hän aikovansa
-vastustaa paavin mielivaltaista menettelyä, jos kohta valtakunnan
-muut piispat siihen tyytyisivät km. "Omaisuuteni ja henkeni" -- niin
-kuuluivat hänen sanansa -- "olen valmis uhraamaan kirkon vapauden
-edestä".
-
-Stiernkors älysi, ettei kirkon silloinen jumalanpalvelus, jonka,
-juhlamenojen merkityksestä oppimattomalla kansalla ei voinut olla
-kuin korkeintain himmeä aavistus, riittänyt neuvomaan ihmisiä,
-kristinuskon salaisuuksia käsittämään. Se kaipasi opetusta, tarvitsi
-tietoa perehtyäkseen uskonnon salaisuuksiin. Tästä painavasta asiasta
-nosti piispa kysymyksen Turussa v. 1492 pidetyssä pappiskokouksessa.
-Paljo valoa lähti tästä tuumasta Suomen synkkiin saloihin. Jo samana
-vuonna ilmaantunut uusi kirkkosääntö velvotti näet pappeja joka kerta
-jumalanpalveluksessa kansan omalla kielellä seurakunnilleen lukemaan
-"Isä meidän" ja "Ave Maria" rukouksen, apostolisen uskontunnustuksen
-sekä rippikaavan, jotta kansa ne oppisi ja pääsisi käsittämään
-kristinuskon pääkohdat. Muitakin Suomen kirkolle varsin tärkeitä
-sääntöjä sisältävät Stiernkorsin kirkkosäännöt. Vakaasti kehottavat
-ne muun ohessa sielunpaimenia viipymättä ja omaa etuaan katsomatta
-lähtemään sairasten, luo, etenkin jos nämä ovat köyhiä, "koska ei
-mikään ole Jumalan kuvaksi luotuja ja Kristuksen pelastamia sieluja
-kalliimpaa". Valoisamman ajan enteenä muistettava on niinikään
-se määräys, joka velvoittaa pappeja saarnatuoleilta neuvomaan
-seurakuntalaisiaan "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kastamaan
-lapsiaan, jos kastetta toimittamaan ei ehditä saada pappia. Jos
-kykenemme ajatuksissa asettumaan Stiernkorsin ajan kannalle, täytyy
-meidän myöntää, että nämä säädännöt ovat omiaan meissä herättämään
-kunnioitusta häntä kohtaan. Ne osottavat hänen todella tarkoittaneen
-kirkkomme parasta, jos kohta hän monessa suhteessa vielä onkin tuon
-eksyneen katolisen katsantotavan orjana. Hän ei tyydy siihen, että
-kansa ulkonaisesti vain taipuu kirkon käskyjä noudattamaan -- hän
-tähtää syvempään, ollen altis tunnustamaan, että paljon, paljon vielä
-puuttui. Miten tarkkaan hän seurasi kaikkia oloja, todistaa sekin
-hänen kirkkosäännöissään tavattava määräys, etteivät papit vastedes
-muista erillään olevissa huoneissa saisi ripittää naisia, koska tuo
-oli antanut aihetta siveettömyyteen ja siten tuottanut pahennusta
-vain. Siveyden ja kristillisyyden vuoksi kielsi hän niinikään, heti
-piispaksi päästyään, nuo koululaisten monesta syystä moitittavat
-keräysmatkat, kehottaen sen sijaan kirkkoherroja "siivojen miesten
-kautta" kokoamaan teineille almuja sekä lähettämään siten hankitut
-varat Turkuun ansiokkaimmille jaettaviksi.
-
-Maunu Stiernkorsin nimi on historiamme jaloimpia. Mitä hän noina
-kovina vuosina, jolloin Venäläiset hävittäen valloittivat suuren
-osan maatamme, teki Suomen puolustukseksi, ei ole konsanaan
-unohduksiin joutuva. Jos kukaan, niin on hän sanoillaan ja toimillaan
-osottanut rakastaneensa tätä köyhää maata ja sen koetuksen koulussa
-karastunutta kansaa. Mutta hänen toimensa viittaavat sitä paitse
-mihin suuntaan Suomi on kehittyvä voidaksensa luoda itselleen
-tulevaisuutta, jos kohta hän ei pystykään tietä raivaamaan.
-Stiernkors kuoli Maaliskuun 12 p:nä 1500.
-
-Vielä näiden tapahtumain jälkeen viihtyivät pari vuosikymmentä
-katolisen kirkon erehdykset isiemme maassa. Kertomus tästä ajasta ei
-enää kuulu viidenteentoista vuosisataan, jonka vuoksi sen liitämme
-uuden ajan johdatukseen. -- Miten vaillinaiset piirteemme kirkkomme
-vaiheista noina keski-ajan pimeinä vuosisatoina olivatkin olleet,
-näkynee niistäkin, ken kansan tosiparasta silloinkin valvoi. Häntä,
-esi-isiemme suurta, uskollista Jumalaa kiittäkäämme ja ylistäkäämme.
-Ja jos Hänen armostaan Suomen kansaan edes jossain määrin soveltuvat
-apostolein sanat "muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette
-valkeus Herrassa", niin rukoilkaamme Häneltä armoa "vaeltamaan
-niinkuin valkeuden lapset".
-
-
-
-
-XVI.
-
-Juhana Wessel.
-
-
-    Joka totuuden puhuu, se vanhurskauden ilmoittaa. San. l. 12: 17.
-
-"Me uskomme evankeliumiin Jumalan tähden, kirkkoon ja paaviin
-evankeliumin tähden, emmekä päinvastoin". Nämä sanat olivat
-ensi kerran luettavina eräässä noissa keski-ajan iltahämärässä
-ilmaantuneissa monissa kirjoissa, joiden tehtävänä oli ennustaa
-kristikunnalle valoisamman ajan koittoa, Kirjan tekijä -- hänen
-nimensä oli _Juhana Wessel_ -- ei ollut noita julkisuuden
-taisteluissa kuuluisiksi tulleita sankareita, joiden ääni ukonjyrinän
-tavoin keski-ajan loppupuolella tuon tuostakin kuului nukkuvan
-kristikunnan maissa: hän työskenteli kirjojensa ääressä, ja kun
-hän saarnasi, kehotti hän rakkauteen ja rauhaan. Vaan paavikunnan
-perikatoa ennusti hänenkin hiljainen äänensä, ja suuria hän
-syrjäisessä asemassaan toimitti. Tehokkaasti otti hän osaa tuohon
-suureen tehtävään, jonka tarkoitus oli herättää kristikuntaa
-keski-ajan sitkeästä unesta. Silmäilkäämme sentähden miehen
-elämäntyötä.
-
-Wessel oli alamaalainen ja yksi Tuomas Kempiläisen oppilaita. Jo tämä
-seikka oli omiaan kääntämään hänen huomionsa ijankaikkisen elämän
-salaisuuksiin. "Yhteisen elämän veljet" olivat, kuten tiedämme,
-kyntäneet syviä vakoja hänen isiensä maahan, ja semminkin kehotti
-häntä tuo hänen syvämietteinen opettajansa jatkamaan tätä suurta
-työtä, etenkin koska inkvisitsioonin pakkokeinot olivat saaneet
-monen sikäläisenkin saarnaajan vaikenemaan. Wesselin luonnonlahjat
-olivatkin siihen erinomaisen sopivat. Hän oli lahjakas, hurskas ja
-opintoihin hyvin mieltynyt. Tutkittuaan skolastikkojen ja mystikkojen
-teoksia, saavutti hän ennen pitkää tavattoman maineen, ja hänen
-ympärilleen kokoontui läheltä ja kaukaa tiedonhalukkaita nuorukaisia.
-Mutta ei suuri oppinsa vain hänelle tätä mainetta hankkinut: se
-riippui ennen kaikkea hänen tosi kristillisestä valistuksestaan,
-ja sen hän oli saavuttanut rukouksissa kirjojen kirjan ääressä.
-Sentähden oli myöskin nöyryys hänen huomattavimpia ominaisuuksiaan.
-"Joka raamattua lukiessaan" -- niin lausuu hän -- "ei pidä itseään
-yhä vähäpätöisempänä eikä, tyytymättömänä itseensä, nöyrtymistään
-nöyrry, hänelle on noiden pyhien kirjojen lukeminen turhaa, vieläpä
-vahingoksikin".
-
-Ollen Herran Hengelle kuuliainen, oli Wessel tullut siihen
-vakuutukseen, että ainoastaan Jumalan sana on ehdottomasti
-erehtymätön. Paavikin oli hänestä erehtyvä ihminen. Kaikki hänen
-toimensa, samoinkuin kirkkoisien väitteet ja kirkolliskokousten
-päätökset, arvosteltakoot p. raamatun sanan mukaan. "Kirkko ei
-kyllä saata erehtyä" lausuu hän, "vaan mikä on kirkko? Se on pyhäin
-ihmisten yhteys, johon kuuluvat kaikki tosi uskovaiset -- ne, joilla
-on _yksi_ usko, _yksi_ toivo ja _yksi_ rakkaus Kristuksessa".
-Rohkeita sanoja keski-aikana! Ne herättivätkin hämmästystä ja
-vihaa monessa paikoin, vaan ikäänkuin näkymättömän vartijajoukon
-suojelemana sai niiden lausuja rauhassa jatkaa paavikunnalle ja
-silloiselle uskonnolliselle katsantotavalle vaarallista työtään.
-Herra ei vaatinut häntä marttyyrikuoleman tuskia kärsimään. Kentiesi
-hän ei olisi niitä kestänyt!
-
-Wessel edustaa myöskin uskonpuhdistuksen toista suurta perusaatetta:
-sitä totuutta, että ihminen ei pääse vanhurskaaksi Jumalan edessä
-lain töiden, vaan yksin uskon kautta. Mutta hän puhuu siitä hyvin
-varovasti, ikäänkuin kuiskaten. Sen totuuden julistaminen oli
-uskottu toiselle ja rohkeammalle miehelle. Sen sijaan on hän
-moittien kosketellut katolisen kirkon sakramenttioppia. Hyläten
-esim. muuttumisopin, kallistui hän Zwinglin sittemmin lausumaan
-käsitykseen, jonka mukaan leipä ja viini ainoastaan kuvaavat Herran
-ruumista ja verta.
-
-Wessel kuoli Gröningenissä v. 1489. Ettei häntä syyttä ole luettu
-uskonpuhdistuksen edelläkävijäin joukkoon, sen todistavat muun
-ohessa seuraavat Lutherin hänestä lausumat sanat: "jos olisin
-lukenut hänen kirjojaan, ennenkuin ryhdyin työhöni, näyttäisi kuin
-olisin ammentanut kaikki hänen teoksistaan, sillä niin likeisesti
-ovat henkemme sukua". -- Eivät puhdista ilmaa ainoastaan myrskyt
-ja rajuilmat: hiljaa humiseva tuulonenkin karkottaa monet sumut ja
-vahingolliset huurut. Semmoisen hiljaisen tuulosen tehtävää toimitti
-viidennentoista vuosisadan iltana Juhana Wessel tosi hyödyksi monelle
-oman aikansa lapselle, siunaukseksi syntymättömille sukupolville.
-
-
-
-
-XVII.
-
-Girolamo Savonarola.
-
-
-    -- -- -- rakkaus on väkevä niinkuin kuolema, ja kiivaus on vahva
-    niinkuin helvetti: hänen hiilensä hehkuvat ja ovat Herran tuli.
-    Kork. v. 8: 6.
-
-Kirkon turmelus ja kristikunnan onneton tila oli nähtävänä semminkin
-Italiassa. Turhaan olivat nuo keski-ajan suurimmat runoilijat
-_Dante_ (k. 1321), _Petrarka_ (k. 1374) ja _Boccaccio_ (k. 1375),
-jotka juuri tässä maassa virittivät säveleitään, koettaneet
-tyydyttää ajan tarpeita, johdattamalla ihmisiä mielikuvituksen
-kukkanurmille, turhaan yritti tuo suureksi osaksi heidän kauttansa
-herännyt sivistystyö, jota humanistat sittemmin jatkoivat, luoda
-onnellisempaa tulevaisuutta levottomalle kristikunnalle: toivotonna
-huokaeli ihmishenki, koditonna haparoi usko, eksyen monesti etsimään,
-leposijaa jumalankieltämisen autioilla kankaillakin. Todellisuuden
-tuuli oli poistanut unelmain näyt, osottaen kaikille ajatteleville,
-miten köyhä, onneton kristikunta oli. Mutta vielä silloinkin vaati
-kirkko ehdotonta kuuliaisuutta käskyilleen; Kristuksen nimessä sanoi
-lokaan uupunut paavikunta laativansa lakeja maailmalle. Onneton se,
-joka ei vastustamatta totellut, epäilyksettä uskonut!
-
-Mutta mahdoton oli totuutta ainaiseksi kahlehtia. Jota surkeammaksi
-kirkon ja paavikunnan tila kävi, sitä kuuluvammin kaikui myöskin,
-kuten tiedämme, herätyssaarnaajain ääni, ja ennenkuin viidestoista
-vuosisata vieri pois, täytyi "Pietarin jälkeisen" kokea, että tämä
-ääni uskalsi julistaa noita uhkaavia tuomionsanojaan aivan hänen
-läheisyydessäänkö. Aleksanteri VI:nen tahrattua hallitsijaistuinta
-lähestyy tuon lukemattoman, kuuliaisuuteen yhä alttiin joukon kera
-eräs kalpea munkki. Vaan hän ei polvistu, kuten muut tekevät -- hän
-korottaa uhkaavana kalean kätensä paavia kohti, ja kiivautta salamoi
-hehkuva katseensa. Italiakin on kutsuttu asettamaan herätyssaarnaajan
-uskonpuhdistuksen edelläkävijäin riviin, ja ylistäen Herraa piirtää
-kirkkohistoria lehdilleen _Girolamo Savonarolan_ nimen.
-
-Tämä merkillinen mies syntyi Ferrarassa v. 1452. Isänsä, joka oli
-rikas aatelismies, aikoi kasvattaa häntä maailmaa palvelemaan, vaan
-jo varhain osotti poika pyrkivänsä aivan vastakkaiseen suuntaan. Hän
-puhui vähän, oli synkkämielinen ja etsi tuon tuostakin yksinäisyyttä.
-Sisarustensa leikkiessä, istui hän kirjojensa ääressä tahi nähtiin
-hänet kyyneleet silmissä rukouksissa polvistuvan Herran edessä. Tuon
-suruttoman kodin ilma tuntui hänestä yhä tukalammalta, kunnes hän
-salaa lähti erääsen Bolognassa olevaan Dominikani-luostariin, siellä
-viettääksensä Herralle pyhitettyä elämää. Savonarola oli siihen
-aikaan 23 vuoden ikäinen. Hänen jo ennestään riutunut terveytensä
-heikontui heikontumistaan luostarielämän kärsimisistä, joiden
-alaiseksi hän säästämättä itseään säälimättä antautui, mutta sielunsa
-säikeet jännittyivät ja yhä rohkeampana kohosi henkensä henkimaailman
-yli-ilmoille. Nuori munkki luki ahkeraan Tuomas Aqvinolaisen.
-Augustinuksen y.m. kirkon etevimpäin kirjailijain teoksia, mutta
-rakkain kaikista kirjoista oli hänelle raamattu, jonka hän muutaman
-vuoden kuluttua osasi miltei ulkoa. Semminkin mieltyi hän profeetain
-ennustuksiin ja Ilmestyskirjan näkyihin, sovittaen niitä yhä
-rohkeammin omaan aikaansa ja pyrkien noiden Jumalan valaisemain
-lähettiläin tavoin julistamaan turmeltuneelle kristikunnalle totuuden
-säälimätöntä saarnaa. Savonarola oli vakuutettu siitä, että Herra
-itse oli hänen kutsunut toimittamaan profeetan suurta tehtävää
-kristikunnassa, jotta ihmiset vihdoinkin alkaisivat ajatella, mitä
-heidän rauhaansa sopi.
-
-Aluksi eivät Savonarolan saarnat miellyttäneet Italialaisia. Heidän
-korvansa olivat harjaantuneet runoilijain hienoihin, kauniisti
-sointuviin sanoihin: tuon ankaran parannussaarnaajan ääni oli
-karkea, loukkaavat hänen vertauksensa, korutonta kielensä. Harvat
-olivat alttiit sitä kuulemaan ja vielä harvemmat suostuivat hänen
-kehotuksiinsa luopumaan maailmasta ja ryhtymään taisteluun sorretun
-totuuden puolesta. Vasta v. 1484, jolloin Savonarola esiintyi
-saarnaajana Bresciassa, alkoi hän herättää huomioa. Jo siihen aikaan
-kokoontui tuhansia ihmisiä hänen saarnojaan kuulemaan.
-
-V. 1489 kutsuttiin Savonarola Florensissa olevaan
-Dominikani-luostariin, jossa hänelle uskottiin nuorten munkkien
-opetus. Sitä paitse oli hän esiintyvä saarnaajana. Florens oli siihen
-aikaan suuressa maineessa. Siellä olivat näet kaupungin valtiollisen
-mahtavuuden kera tieteet ja taiteet päässeet verrattomaan
-kukoistukseen ja sen asukkaita kiitettiin mitä onnellisimmiksi
-ihmisiksi. Vaan tuon loistavan vaipan alla turmeli synnin rutto
-kansaa, neuvoen sitä yhä rohkeammin tukehuttamaan omantunnon ääntä
-ja leikkinä pitämään Jumalan pyhät vaatimukset. Savonarola älysi
-kansansa surkean tilan. Eikä siinä kylliksi: hänen Jumalan sanan
-ääressä kirkastunut silmänsä näki, miten turmeltunut, mädännyt koko
-kristikunta oli, älysi että kirkko, jota hän sydämmestään rakasti,
-kaipasi perinpohjaista puhdistusta ja uudistusta. Hän ryhtyi
-taisteluun. Ennen pitkää kävi luostarikirkko liika ahtaaksi hänen
-yhä lisääntyvälle kuulijakunnalleen, eikä aikaakaan, niin tämä ei
-enää saanut sijaa kaupungin suuressa tuomiokirkossakaan. "Kirkko on
-uudistettava;" huusi hän pyhää kiivautta säteilevin silmin "väleen
-kohtaavat Jumalan rangaistukset koko Itaaliaa, Herran miekka on
-korotettu koko maanpiirin yli". Ei hän säästänyt ketään, sillä ei
-hän ketään ihmistä pelännyt. Semminkin iski hän kovasti pappien
-ja munkkien tekopyhyyden turvissa kopeileviin riveihin, ennustaen
-perikatoa paavikunnalle ja sen kurjalle palkkaväelle.
-
-Oudolta kuuluivat tuon iloisen kansan korvissa, joka sukupolvesta
-toiseen oli harjaantunut tyhjentämään tämän maailman ilomaljoja ja
-häiriytymättä nukkumaan synnin unta, Savonarolan ankarat tuomiot.
-Moni mahtava herra suuttui ja mietti kostoa, kansan huulilta kuului
-monesti uhkauksia, papisto oli raivossa ja vatikaanissa valmistettiin
-kirkonkirouksen bullaa, mutta yhä kirkkaampana välkkyi sanan miekka
-tuon rohkean munkin kädessä. "Teidän syntinne" huusi hän Florensin
-asukkaille -- ja rusentavan ukkosen tavoin tärisytti hänen sanansa
-kaiku koko Italiaa "teidän syntinne tekevät minusta profeetan. Tähän
-asti olen, toimittaen Joona profeetan virkaa, varoittanut Niniveä.
-Vaan minä sanon teille: jos ette tahdo minua kuulla, niin on minusta
-tuleva Jeremias profeeta, joka ennustaa Jerusalemin perikatoa ja
-sitten itkee hävitetyn kaupungin raunioilla. Sillä Jumala tahtoo
-kirkkonsa uudistaa, eikä ole tuo vielä konsanaan verenvuodatuksetta
-tapahtunut".
-
-Florensin hallitsijana oli siihen aikaan kuuluisa _Lorenzo Medici_.
-Kansalaisensa kiittivät hänen viisasta hallitustaan, kaukaisiin
-maihin levisi hänen nimensä kunnia ja valtakuntansa maine. Savonarola
-ei ottanut osaa tuohon yleiseen ylistykseen, vaan moitti yhtä
-ankarasti kiitetyn ruhtinaan kuin muiden kansalaisten maailmallista
-mieltä ja kevytmielistä elämää, sillä ei riittänyt tieteiden ja
-taiteiden verho, ei maailman kunnia eikä mainehikkaan hallituksen
-loisto häneltä salaamaan syntiä, ja sitä vastaan hän taisteli, missä
-ikänä se majaili. Ei suostunut hän noudattamaan maailman lasten
-kohteliaisuutta, ei liehakoiden heitä palvelemaan. Kun Savonarola
-esim. valittiin luostarinsa priioriksi, ei hän taipunut käymään
-kunniaterveisillä Lorenzon luona, vaikka edeltäjänsä aina olivat
-tuota tapaa noudattaneet. Hän oli altis kunnioittaen palvelemaan
-ainoastaan niitä ihmisiä, jotka tahtoivat vaeltaa elämän kapealla
-tiellä. Turhaan koetti Lorenzo voittaa tuota ankaraa munkkia
-puolelleen: Savonarola kieltäytyi jyrkästi millään ehdolla solmimasta
-liittoa maailman kanssa. Ja turhaan koetti kurja Aleksanteri VI:kin,
-joka yhä levottomampana seurasi taistelun vaiheita, saada tuon
-vaarallisen rauhanhäiritsijän intoa asettumaan. Kun hän muun ohessa
-tarjosi Savonarolalle kardinaalinviran, sai hän vastaukseksi: "en
-pyydä muuta punaista hiippaa kuin marttyyrin".
-
-Mutta miten todellista Savonarolan jumalanpelko oli ja miten altis
-hän olikin uhraamaan kaikki Herran tähden, ilmaantui vuosi vuodelta
-yhä selvemmin, että hän ainakin yhdessä suhteessa arveluttavasi
-erehtyikin. Nuo vaikeat olosuhteet, joissa hän eli, kiivas luontonsa
-ja hillitsemätön mielikuvituksensa estivät häntä maltillisesti
-muistamasta, "ettei Jumalan valtakunta tule niin, että sitä nähdä
-voidaan". Uskonnollisen innostuksensa valtaamana, ei hän. tyytynyt
-uskossa odottamaan, niinkuin "Herran kärsivällisyyden sana" vaatii,
-sekä eksyi tarkoituksensa saavuttamiseksi käyttämään semmoisiakin
-apukeinoja, joita sama sana kieltää Herran lähettilästä käyttämästä.
-Jos kukaan, tahtoi Savonarola tarkkaan erottaa, Jumalan valtakuntaa
-ja maailmaa toisistansa, mutta kun hän ryhtyi; taisteluun ajan
-turmelusta vastaan, sortui hän turvaamaan maallisenkin vallan
-miekkaan. Lujasti toivoi hän, että totuuden voitto ennen pitkää
-oli maahan kukistava kaikki pimeyden voimat, jos; kohta hänen
-täytyisikin taistelussa kaatua. Siten takertui, kuten väleen saamme
-kokea, hänen jalo työnsä valtiollisten tuumien verkkoon eikä päässyt
-kristikunnalle tuottamaan uskonpuhdistuksen hedelmiä.
-
-Lorenzo Medicin kuoltua (1492) syntyi Florensissa arveluttavia
-valtiollisia rettelöltä. Epäluotettava kansa sanoi Medicein
-suvun kukistaneen valtion vapauden ja syöksi Lorenzon pojan
-valtaistuimelta. Savonarola oli ennustanut tätä, samoinkuin
-muitakin siihen aikaan sattuvia tapahtumia, ja innostunut kansa,
-joka kunnioitti häntä Jumalan lähettämänä profeetana, uskoi
-hänelle kaupungin hallituksen. Toivoen Herran väellä voivansa
-pyhittää Florensia Jumalan valtakunnan kodiksi, ryhtyi Savonarola
-riemusta tykkivin sydämmin työhön. Eivätkä hänen toiveensa siihen
-rajoittuneet: koko kirkon uudistus oli hänen elämänsä päämääränä. Hän
-oli vakuutettu siitä, että Jumalan hetki oli tullut, ja profeetan
-horjumattomalla luottamuksella ennusti hän perikatoa paavikunnalle ja
-koko keski-ajan turmeltuneelle katsantotavalle. Vaan hän unohti, että
-Herran valtakunta on hengellinen valtakunta, jonka edustajat eivät
-saa turvautua maailmallisiin apukeinoihin. Niinpä hän esim. tervehti
-Franskan kuningasta _Kaarle VIII:tta_, joka sotajoukollaan siihen
-aikaan esiintyi Italiassa, näillä sanoilla: "Jumala tahtoo kirkkonsa
-uudistaa suurten onnettomuuksien kautta. Sinä olet se Jumalan
-rangaistuksen ase, josta ennustaen olen puhunut. Tulosi on täyttänyt
-kaikkien Kristuksen ystäväin sydämmet ilolla. Me toivomme, että Herra
-sinun käsivartesi kautta on kukistava ylpeät ja korottava nöyrät".
-
-Aluksi onnistuivat Savonarolan toimet. Florensin asukkaat näyttivät
-olevan alttiit ehdottomasti noudattamaan jalon johtajansa opetusta:
-pelikortit, kevytmieliset kirjat, vieläpä runoilijain teoksetkin
-hävitettiin, teaatterit suljettiin, kaikki julkiset huvit
-lakkautettiin, ylellisyys kiellettiin jyrkästi y.m. Veriviholliset
-syleilivät toisiaan, rikokselliset ilmoittivat rikoksensa, ollen
-alttiina jos kuinka luutuvilla uhrauksilla lähimmäisilleen
-tuottamiaan tappioita korvaamaan, tuon vasta niin kevytmielisen
-Florensin kadut kaikuivat ristin Herran ylistystä tahi kuului niillä
-särjettyjen sydänten rukousta: parannusta teki koko kaupunki. Itse
-tuon ankaran parannussaarnaajan, synkkämielisen Savonarolan silmä
-säteili iloa hänen nähdessään, miten kotikaupunkinsa oli muuttunut.
-Mutta ei hän siitä itseään kiittänyt, eikä tahtonut hän valtakunnan
-hallitsijana olla. Herralle ainoalle omisti hän kaiken kunnian, ja
-tuomiokirkon saarnatuolille kirjoitettiin hänen esityksestään: "Jesus
-Kristus on Florensin kuningas".
-
-Suuren maineen ja vallan oli Savonarola saavuttanut, mutta suuret
-olivat myöskin ne vaarat, jotka häntä väijyivät. Solmimalla
-liiton Kaarle VIII:nen kanssa, oli Florens saanut koko Italian
-vihollisekseen, ja kun mainittu kuningas, jolta Savonarola oli
-niin suuria toivonut, palasi kotia osottamatta minkäänlaista
-taipumusta kirkon uudistamiseen, kävi tuon rohkean miehen asema
-yhä arveluttavammaksi. Paavikin liittyi nyt julkisesti hänen
-vastustajiinsa, kieltäen häntä pannan uhalla enää saarnaamasta
-(1496). Savonarola ei säikähtynyt. "Minun täytyy saarnata" todisti
-hän, "sillä Jumala vaatii minua; jos kohta minun täytyisi taistella
-koko maailmaa vastaan, olen kuitenkin lopullisesti voittava". Ei
-aikaakaan, ennenkuin koko maailma todellakin asettui häntä vastaan.
-Kansan suosio alkoi horjua, ja taitavasti käytti Aleksanteri VI
-hyväksensä sen yhä muuttuvaa mielipidettä. Hän uhkasi Florensia
-kirkon rangaistuksella, ellei tuo häiritsevä melske lakkaisi. Samaan
-aikaan hän kuitenkin kiihotti Florensilaisten syvään juurtunutta,
-hetkeksi vain asettunutta vallan- ja saaliinhimoa lupaamalla heille
-rahaa, jotta saisivat Pisan kaupungin haltuunsa. Savonarola ei
-peräytynyt, vaikka hän selvään näki, miten hänen ystäväinsä luku
-päivä päivältä väheni. "Usko" niin lausui hän eräässä saarnassaan
-"voi kaikki, se voittaa kaikki vastustukset ja ylönkatsoo maallista
-elämää, sillä se halajaa taivaallista. Se aika joutuu, josta olen
-teille sanonut: vaaran hetki on käsissä -- se hetki, joka on
-ilmaiseva, ken todellakin on Herran puolesta. Ei yksikään ihminen
-koko maailmassa, eivät ylhäiset eivätkä alhaiset saata kerskata
-siitä, että olisivat voineet minua estää tehtävääni toimittamasta.
-Olen valmis antamaan henkeni sen totuuden edestä, jota olen kutsuttu
-julistamaan. Vasta sitten olen vaikeneva, kun näen saarnani tuottavan
-vahinkoa". Mutta tuskin oli hän saanut nämä sanat lausutuiksi,
-ennenkuin kirkossa syntyi kauhea meteli. Kuului miekkojen kalsketta,
-rummut ja torvet soivat, ovet särjettiin, kuulijat karkotettiin
-paikoiltaan. Töintuskin pääsi Savonarola pakenemaan luostariinsa. Sen
-puutarhassa jatkoi hän keskeytettyä saarnaansa, lausuen muun ohessa
-sinne kokoontuneille munkeille: "jota kauemmin Herran päivä viipyy,
-sitä ankarammin on se ansion mukaan kostava jokaiselle. Jumalattomat
-eivät tahdo uskoa, eivät kuulla, mutta he kaatuvat siihen kuoppaan,
-jonka itse ovat kaivaneet, he uurtavat muurin alustaa, ja muuri on
-kaatuva heidän päällensä, ja silloin minä, ylistäen Herraa, ilolla
-muutan pois tästä elämästä".
-
-Väsymättä levittivät Savonarolan vihamiehet hänestä mitä
-valheellisimpia ja ilkeimpiä huhuja, toimittaen kostonhimoiselle
-paaville uusia syytöksiä, jotta tuo vihattu rauhanhäiritsijä
-vihdoinkin saataisiin poistetuksi. Vaikutus oli väleen nähtävissä:
-Aleksanteri VI julisti Savonarolan pannaan. Vaan ei vaiennut
-parannussaarnaaja vieläkään. Yhtä voimallisena kuin ennen puhui hän
-kirkon turmeluksesta, yhtä horjumaton oli hänen uskonsa totuuden
-voittoon. Kun hän maaliskuun loppupuolella v. 1498 viimmeisen kerran
-seisoi saarnatuolilla, lausui hän: Jos minulta kysytte, miten tämä
-taistelu on päättyvä, niin vastaan: voitolla; vaan jos kysytte, mikä
-meitä lähinnä odottaa, vastaan: kuolema, sillä mestari heittää pois
-vasaran, kun Hän sitä on käyttänyt. -- Rooma ei ole sammuttava tätä
-tulta, ja jos se sammuu, on Jumala sytyttävä toisen; -- niin, toinen
-tuli on jo kaikkialla sytytetty, vaikkeivät sitä tiedä.
-
-Epäluotettava on ihmisten suosio, pettävä heidän ystävyytensä. Sama
-kansa, joka vasta oli ylistänyt Savonarolaa pilviin asti, pitäen
-häntä Jumalan lähettämänä profeetana, koetti nyt kilvan keksiä
-hänelle jos minkälaisia herjausnimiä. Eräänä yönä ryntäsi aseellinen
-joukko Savonarolan luostariin ja otti hänen vangiksi. "Hänen täytyy
-kuolla" oli Aleksanteri VI lausunut "oli hän sitten vaikka Johannes
-Kastaja". "Olen valmis, kun Herrani kutsuu" kuului marttyyrin vastaus.
-
-Vankilassa valmistautui Savonarola rukouksissa tuohon viimmeiseen
-suureen taisteluun. Jesukseen Kristukseen, jota hän vuosi vuodelta
-yhä selvemmin oli oppinut tunnustamaan langenneen ihmisen ainoaksi
-auttajaksi, turvasi hänen kilvoitteleva uskonsa. Turhaan koettivat
-vihamiehensä mitä julmimmilla kidutuksilla saada häntä peruuttamaan
-kirkosta lausumiaan sanoja. Uskonsankarin urhoollisuudella kesti
-hän kaikki tuskat. Kun hän sitten Toukokuun 23 p:nä vietiin
-surmattavaksi, todisti koko hänen käytöksensä, että Herra oli
-hänen "kruunaava armolla ja laupeudella". Florensin torille oli
-pystytetty hirttopuu, jonka juuressa oli rovio. Saapuvilla oleva
-piispa lausui Savonarolalle: "täten erotamme sinun taistelevasta
-seurakunnasta", vaan tyyneesti vastasi marttyyri: "niin, vaan ette
-kunnian seurakunnasta". Korottaen kätensä siunaukseksi, jätti
-Savonarola hirttopuusta hyvästi tuolle jumalattomalle joukolle, siten
-julistaen vielä kuolemassaankin, että hänen myrskyisän elämänsä työ
-alusta loppuun asti oli tarkoittanut lähimmäistensä pelastusta. Kun
-rovio oli palanut maahan, viskattiin tuhka Arno-virtaan, jotta ei
-mikään enää muistuttaisi tuosta kirotusta kerettiläisestä, joka oli
-uskaltanut soimata tuota "ainoata, autuaaksi tekevää kirkkoa".
-
-Savonarolan teoksista on "Ristin voittoriemu" kuuluisin. Se
-sisältää jaloja todistuksia kristinuskon puolustukseksi epäuskon
-hyökkäyksiä vastaan. Vankilassa ollessaan kirjoitti hän 51:sen salmin
-selityksen. Semminkin se todistaa, että hän katuvaisena syntisenä
-etsi ja löysi armoa sen Herran luona, joka todistaa: "maailmassa
-on teillä tuska, mutta olkaat hyvässä turvassa, sillä minä voitin
-maailman". -- Kernaasti myönnämme, ettei Savonarolan taistelu ollut
-omiaan uudistamaan kirkkoa, mutta jos kohta hän ei kelvannutkaan
-uskonpuhdistajan suurta työtä toimittamaan, niin on hänen
-herätyshuutonsa voimallisesti raivannut tietä uskonpuhdistukselle,
-ja siinä on mainetta kylliksi vaatimaan hänen nimelleen huomattavaa
-sijaa kirkkohistoriassa. Hän kuoli totuuden veritodistajana, ja se
-kunnia on vielä suurempi, mutta sitä "ei ole silmä nähnyt eikä korva
-kuullut".
-
-
-
-
-XVIII.
-
-Katsahdus keski-ajan kolmanteen aikakauteen.
-
-
-    -- -- kaikki profeetain näyt ovat teille niinkuin lukitun kirjan
-    sanat. Jos joku sen antais sille kuin lukea taitaa, ja sanois:
-    lue tätä, niin hän vastaa: en minä taida, sillä se on lukittu.
-
-    Eli jos joku antais sille, joka ei lukea taida, ja sanois: lue
-    tätä, niin hän vastaa: en minä taida ensinkään lukea.
-    Jes. 29: 11-12.
-
-Olemme seuranneet kirkon vaiheita paavikunnan 70 vuotisen vankeuden
-jälkeen, kunnes näimme viidennentoista vuosisadan taisteluineen
-ja kärsimisineen kuluvan umpeen. Nähdessämme totuuden tulisoiton
-tuon tuostakin yhä kirkkaammin valaisevan kristikunnan maita,
-kysyimme monesti: eikö jo sorru pimeyden valtakunta, eikö Herran
-kunnia väleen ilmaannu maan päällä? Ja kuitenkin kun uuden ajan
-kynnykseltä katselemme tuon pitkän taistelun vaivoista uupunutta
-kristikuntaa: mitä näemme? Sammunut on totuuden valo, ja orjana
-huokaelee kristikunnan usko paavikirkon kahleissa. Ne kestävät, nämä
-kahleet, yhä edelleen, eivätkä ihmiset enää näy koettavankaan niitä
-murtaa, vaikka ne ovat haurastuneet marttyyrien rovioiden tulessa ja
-ruostuneet heidän verestään. "Herra, kuinka kauan sinä tätä katselet?"
-
-Kuten monesti olemme koettaneet osottaa, eksyi kirkko keskiajan
-pimeässä eksymistään pitämään koko kristittyä maailmaa näkyvänä
-Jumalan valtakuntana, vaatien itselleen yhä suurempaa valtaa
-kaikkialla. Hengellinen leima on painettuna kaikkiin ilmiöihin,
-turnaajapeleihin, niinkuin luostarielämään, valtion toimiin, kuten
-jumalanpalveluksen menoihin. Tieteet ja taiteet, trubadurien
-lemmenlaulut ja virrensepittäjäin säveleet, koulut, yliopistot,
-ammattikunnat, sanalla sanoen kaikki mahtui ja sopi tuohon maalliseen
-Kristus-valtakuntaan, jonka johtajana "Pietarin jälkeinen" oli.
-Monessa suhteessa jalo oli kyllä tuo keski-ajan rohkea ajatus saada
-koko maailmaa edustamaan Jumalan valtakuntaa, vaan kuolemaan oli se
-tuomittu, sillä Herra todistaa: "ei minun valtakuntani ole tästä
-maailmasta". Vähällä ei kristikunta kuitenkaan tästä aatteesta
-luopunut. Innostuneen nuorukaisen tavoin taisteli se sen puolesta,
-kunnes tappiot alkoivat käydä siksi julkisiksi, että sen toivotonna
-täytyi heittää aseensa maahan. Kirkko oli toivonut voittavansa
-maailman, vaan maailma olikin sen voittanut.
-
-Niin -- toivottomalta näyttää kirkon tila, jos katselemme ainoastaan
-tuon pitkän taistelun kaikille näkyvää tulosta, mikäli tämä tulos
-keski-ajan lopussa ilmenee, vaan jos asiaa likemmin tarkastamme,
-emme saata olla huomaamatta, että Kaikkivaltiaan viisas neuvo kaiken
-tuon nimettömän onnettomuuden uhallakin on pelastava Hänen kirkkonsa
-perikadosta ja luova kristikunnalle uuden, valoisamman tulevaisuuden.
-Vikleff on tuomittu kerettiläiseksi, Husin äänen ovat liekit
-tukehuttaneet ja tuo pieni joukko, joka hänen isänmaassaan jatkoi
-totuuden taistelua, on pakotettu peräytymään taistelutantereelta,
-mystikkojen leirissä sammuvat kynttilät, pimeyden ruhtinas riemuitsee
-Savonarolan rovion ääressä -- mutta ajan suunta on kokonaan
-muuttunut, ja taivaan reuna ruskottaa. Varttunut sivistystyö uurtaa
-paavikunnan perustuksia, _Kolumbuksen_ laivat laskeuvat ankkuriin
-Amerikan rannalla ja _Guttenbergin_ suuri keksintö levittää tiedon
-aarteita kaikkialle, vaatien jokaista omatakeiseen miettimiseen,
-itsetajuntaan, vapauteen. Ja vaikka suurin osa ihmisiä ei vielä
-ensinkään osaa lukea, vaikka kirjojen kirja on "suljettu" niiltäkin,
-jotka ovat kutsutut muita neuvomaan, niin ovat kuitenkin ne ehdot
-jo olemassa, jotka kristikunta tarvitsee, voidaksensa ryhtyä
-uskonpuhdistuksen suureen työhön. Eikä ole Herran seurakunta niin
-turmeltunut, ettei se enää tahtoisi jatkaa totuuden suurta taistelua,
-eikä kirkko niin syvään lokaan uupunut, että tuo kauan aiottu
-uudistustyö, johon niin monesti turhaan oli ryhdytty, siitä syystä
-olisi mahdotonta. Herran armosta on säilynyt pieni joukko, jonka
-Hän vielä tuntee omaksensa. Jesuksen Kristuksen valtakunta ei ole
-kukistunut tuossa kovassa taistelussa, jonka alaisena se keski-ajan
-pitkien vuosisatojen vaiheissa on ollut. Sen voitto on ennen pitkää
-maailmaa hämmästyttävä, kun Herran hetki on tullut.
-
-Vaikka kaikki ponnistukset kirkon uudistamiseksi näihin asti
-olivatkin olleet turhat, ei onnellisemman ajan toivo kuitenkaan
-vielä viidennentoista vuosisadan lopussakaan ollut kokonaan
-masentunut. Siellä täällä kuuluu ennustavia ääniä, jotka todistavat
-pian tapahtuvasta uskonpuhdistuksesta. Hus, Savonarola y.m. suuret
-uskonsankarit, joista ennen olemme kertoneet, eivät suinkaan olleet
-tuon keski-ajan onnellisimman toivon ainoat edustajat: lukemattomat
-muutkin ajattelivat samaan tapaan, ennustaen parempaa aikaa Herran
-taistelevalle seurakunnalle. Niinpä lausui esim. viidennentoista
-vuosisadan lopulla Fransiskani-munkki _Juhana Hilten_, joka moittien
-oli puhunut luostarinsa turmeluksesta ja siitä syystä suljettiin
-vankilaan: "kernaasti kärsin kaikki Kristuksen tähden, koska en ole
-vastustanut itse munkkilaitosta, vaan ainoastaan siinä ilmaantuneita
-paheita. Mutta v. 1516 on toinen tuleva; häntä ette voi masentaa,
-vaan hän on kukistava teidät". Eräs toinen munkki, _Andreas Proles_
-(k. 1503), joka oli _Himmelpforte_ nimisen luostarin priiori,
-puhui niinikään monta huomattavaa sanaa ennen pitkää tapahtuvasta
-uskonpuhdistuksesta, todistaen, että "paavin valta on sortuva,
-sillä se on kohonnut liika korkeaksi". Usein sanoi hän munkeilleen:
-"olette kuulleet raamatun todistuksen, että Jumalan armo olkoon ainoa
-kerskauksemme. Veljet, kristinusko kaipaa perinpohjaista uudistusta".
-Kun häneltä kysyttiin, miksi ei hän ryhtynyt kirkkoa uudistamaan,
-vastasi hän: "olen jo vanha ja sitä paitse semmoiseen työhön aivan
-kykenemätön. Mutta Jumala on herättävä nuoruuden voimalla ja hengellä
-varustetun sankarin, joka on alottava uskonpuhdistuksen ja vastustava
-erehdyksiä; te opitte käsittämään hänen siunausta tuottavaa
-virkaansa". -- Tuommoiset ajatukset ovat koittavan aamun enteitä,
-miten pimeä vielä onkin. Hän, joka on "maailman valkeus", on nytkin
-virittämässä toivon valoa kristikunnassa, jotta Hänen omansa eivät
-uupuisi epätoivoon, kun keski-ajan kolkko ilta joutuu. Jesus Kristus
-ei ole kirkkoansa vieläkään hyljännyt, vaikka sen syntivelka onkin
-kauhean suuri. Hän on väleen kirkastava itsensä opetuslapsilleen ja
-opettava heitä käsittämään, miten uskollisesti Hän paavikirkonkin
-aikana, kaiken inhimillisen heikkouden, valheen ja turmeluksen
-uhallakin, valvoi valtakuntansa parasta vanhurskaudessa, totuudessa
-ja armossa.
-
-    Unohtaako vaimo lapsukaisensa, niin ettei hän
-      armahda kohtunsa poikaa? ja vaikka hän
-         unohtaisi, niin en minä kuitenkaan
-          sinua unohda. Katso käsiini olen
-           minä sinun kirjoittanut, sinun
-            muuris ovat alati minun
-               silmäini edessä.
-
-               Jes. 49: 15-16.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA KIRKKOHISTORIAN ALALTA
-II***
-
-
-******* This file should be named 50067-8.txt or 50067-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/0/6/50067
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50067-8.zip b/old/50067-8.zip
deleted file mode 100644
index 6490866..0000000
--- a/old/50067-8.zip
+++ /dev/null