path: root/48982-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48982 ***

KUN LESKET LEMPIVÄT

Nelinäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

MAIJU LASSILA



Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1911.






HENKILÖT:

 SIMO KÄMÄRÄINEN, 58 1/2-vuotias mökkiläinen.
 ANTTI RONKAINEN, edellisen ikäinen mökkiläinen.
 KUTVONEN, kyläsuutari.
 ILLIKAISEN SUSO, keski-ikäinen leski.
 IIPPOSEN SUSO, keski-ikäinen leski.
 VARIS, ijäkäs mökkiläinen.
 MAIJA, edellisen vaimo.
 VIULU-HEIKKI.
 PIIKA-ANNI y.m. väkeä.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


    Simo Kämäräisen mökki. Liedellä iso vesikattila.

RONKAINEN (Tupakoiden). Ei... ei sitä olisi uskonut, että Joroisten
pitäjästä ei saa sinunlaiselle miehelle muijaa!... Kuutta eri eläjää
kosittiin, mutta eipähän vaan lähtenyt toispuoleista.

KÄMÄRÄINEN (Synkkänä, murahtaen). Ka oma syynsäpähän on (Sylkäsee).
akkojen... Kun eivät älynneet etuaan, niin joutavat katua!

RONKAINEN. Joutavat... Joutavat katua akat...

KÄMÄRÄINEN (Synketen). Hylkykö hänet lie tappanut senkin Kaisan
kesken ikäänsä... terveen ihmisen!... niin jotta saa tässä nyt tehdä
molempien työt!

RONKAINEN. Ka paljonkos sitä tarvitsee kun se jo tämä köyhä kuolee,
kun se on ylhäältä kerran niin sallittu. (Kääntäen puheen). Vaikka
ei se nyt ihme ollut, jos tää Pirhosen tyttö kieltäytyikin... Sillä
tottapa se kahdeksantoistavuotias tyttö katsoi sinut ikämieheksi.
Mutta kun nyt nää vanhat leski-ihmisetkään eivät etuaan älynneet.

KÄMÄRÄINEN (Loukkaantuneena puolustautuen). Olisipa tuota minussa
ollut miestä Pirhosenkin tytölle... Vähä-veroinen mökki on ja kaksi
lehmää... eikä ikääkään ihan täyttä kuuttakymmentä.

RONKAINEN (Myönnytellen). Hy-yvä... hyvä-mainen mökkihän tämä on.

KÄMÄRÄINEN (Kuin itsekseen jatkaen). Pahahenkikö heidät sitte
tuhmentanee nämä Joroiselaiset naiseläjät. (Miettivät).

RONKAINEN (Rutosti). No mitäpäs siinä sitte on muuta kuin että
pistetään ruuna aisoihin ja pyöräytetään siellä Kaavilla sitä entisen
Turus-vainaajan leskeä tiedustamassa.

KÄMÄRÄINEN (Myöntyen). Ka eipähän sen ihmisen ole hyvä yksinäänkään
olla... Tässä kohta lehmätkin poikii... Ja eikä tää niin järin pitkä
matka Kaavillekaan ole.

RONKAINEN. Eihän tämä ruunan juostessa ole matka eikä mikään... Niin
jotta mitäpäs siinä muuta kun tien päästä vain kiinni!

KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs siinä!... Ja jos ei se Turusen leski suostu,
niin onhan siellä muita... niin isossa pitäjässä.

RONKAINEN. Onhan siellä... tätä vaimoa.

KÄMÄRÄINEN (Jatkaa omaansa). Mene tiedä vaikka olisi jo sekin Pekka
Jyrkinen kuollut, niin vaikka ottaa sen nuoren lesken... jos ei tälle
Turusen leskelle sovellu...

RONKAINEN (Alkaen varustella lähtöä). Ka sittepä tässä ei ole enää
muuta kun pannaan eväs konttiin ja ruuna aisoihin.

KÄMÄRÄINEN (Varustellen). Ka mitäpäs siinä on... Pistän tässä vain
tupakkaa kukkaroon... Tottapahan sitte Joroisenkin akat näkevät,
jotta on sitä muuallakin miehelle tulijoita.

KUTVONEN (Saapuu, viskaa lestisäkkinsä penkille ja tervehtii reilusti).
Yhä se vain on tässä tämä Kämäräisen mökki... Kulin tästä ohi niin
arvelin, jotta jos häntä pistäytyisi mökissä vaikka juomassa!

RONKAINEN. Tässähän tää Simon mökki on... Mistä se tää suutari
Kutvonen nyt on tulossa?

KUTVONEN. Juvalta.

RONKAINEN. Vai Juvalta!

KUTVONEN. Juvalta tulee Kutvonen, Juvalta... (Koputtaa piippuansa
pieksunsa kantaan). Ei se tainnut tämän Kämäräisen eilinen naima-asia
lykästääkään... kun ne tuossa Pirhosen mökillä tiesivät siitä semmoista
jo jututa.

RONKAINEN (Puolustellen). Ka eipä tää Simo niistä kaikista tulijoista
välitä... Kuuluuko sitä tälle Kutvoselle muuten mitä?

KUTVONEN. Eipä tässä erikoisia... (Kehuen). Mutta siellä Juvan
puolella sitä olisi oikealle miehelle tulijaa minkä vain ottaa
ilkeää. (Innostuen). Sitä on, kuule Kämäräinen, siinä pitäjässä
vaimoa jotta sitä on kuin Abrahaamin siementä.

RONKAINEN. Kylläpä on sitte... Ja se on tää Kutvonenkin yhäti vaan
poikamiehenä?

KUTVONEN. Poikamiehenä on Kutvonen (Tarjoten tupakkakukkaroaan).
Siin' on kukkaro, Ronkainen... pane niitä juvalaisia siitä palamaan!

RONKAINEN. Vai poikamies on... Ei tainnut siellä Juvallakaan sattua...
niin kuin sopivaa, tarkotan!

KUTVONEN (Ylvästyen). E-hoh!... Elä sinä Antti Ronkainen sano että ei
olisi sattunut... Kun on tarjokkaita, että sen kun valitse vaan, niin
on siinä jo luonnolle käypääkin. Mutta Joroisten Kutvonen ei ole noin
vaan otettava.

RONKAINEN. Eipä tietenkään.

KUTVONEN (Jatkaen kehumistaan). Yhdessä ainoassa kylässäkin kun oli
tarjolla kaksi rikasta mökkiläisen leskeä niin jotta sen kun ota vaan,
mutta Kutvonen vaan sanoi että elä sinä, ämmä, kuuseen kurota!... Ja
niin lähti poika painamaan piippukauppoja tekemään Kajaanin
markkinoille, että kurki vain suolla vihelsi!

RONKAINEN. Mhyy!... Vai vihelsi kurki!

KÄMÄRÄINEN. Ja taisivat olla vielä laatuun käypiä leskiä... ne kaksi?

KUTVONEN. No vaikka Joroisten papille kelpaisi!... Se toinen, sen
Illikaisen leski on hiton pahasisuinen, mutta se Tahvo Iipposen Suso
on... (innostuu) se Suso on niin lauhkealuontoinen leski, jotta sen
luonnon pitää olla lempeä kun vasta lypsetty lämmin lillimaito.

RONKAINEN. Kylläpä on hellä sydämeltään... Iipposen leski.

KÄMÄRÄINEN (Tiedustaa). Eikä taida olla pilalla ijältäänkään... ja
muultakaan varallisuudeltaan?

KUTVONEN (Kehuen). Ihan Illikaisen lesken ikäinen!... Ja hyvälypsyinen
lehmä on eukolla ja siihen vielä puolen tynnörin rukiin kylvö,
niin jotta jos Kämäräinenkin siitä eukon saisit, niin sitä tuota
köyhyyttäkään et saisi enää ostamallakaan!

KÄMÄRÄINEN. Ka mistäpä sitä sitte enää saisi!

RONKAINEN. Eihän sitä mistä!

KÄMÄRÄINEN. Ei...

KUTVONEN. Mutta siihen Illikaisen leskeen elä anna luoja kietoutua,
sillä siinä on eukko... (Korottaa ääntään). Siin' on semmoinen eukko,
kuule Simo, että itsensä pahanhengenkin se muija panisi niin tiukalle,
että se ukko ei uskaltaisi tupakkatultakaan pitää siellä pimeyden
valtakunnassaan, jos eukon verkkoon milloin joutuisi!

RONKAINEN. Kylläpä on tiukka muija!

KÄMÄRÄINEN. On... Hyvä että mies pääsi ijäiseen rauhaan!

KUTVONEN (Varustellen poislähtöä). Onni... onni oli ukolle että kuolema
vapautti Illikais-vainaajan. Se mies sai eläessään rakkaudesta niin
kyllänsä, jotta ei olisi enää silmilläänkään vaimoväkeä katsellut.

RONKAINEN. Eipä tietenkään... Ja tää Kutvonen nyt painaa Kajaaniin
päin?

KUTVONEN (Lähtöä tehden). Kajaanin markkinoille painaa Kutvonen,
Kajaanin... Jos siellä sattuisi hyviä piipun vaihtajia sieltä Paltamon
puolelta, niin tämä poika ei yhtä piippua surisi, vaikka
huikkokaupoiksikin tulisi.

RONKAINEN. Eihän se Kutvonen yhtä piippua itkisi.

KÄMÄRÄINEN (Udellen). Ja taisi jo sekin Iipposen Suso osottaa
taipuvaista mieltä... vaikka niin kuin Joroisilaisellekin
tulemaan?... (kierrellen) tahi niin kuin Kutvoselle, tarkotan?

KUTVONEN. Susoko?... Monet lirutukset jo luritti leski Kutvoselle,
että päästäpä Joroisiin suutarin matamiksi, mutta Kutvonen sanoi vain
että elä lipaise, ennen kun läpäsee. (Viskaten lestisäkin olalleen).
Onkohan tästä suoraan Koposen suon kautta mennessä hyvin kuraista?

RONKAINEN (Piippu ikenissä). Eipä se erikoisen... Lentäväthän siitä
linnutkin yli... kuivana aikana!

KUTVONEN (Mennessään). No tottapa hänestä sitte rivakka mieskin yli
pääsee! (Juo vettä, ovessa). Hyvää vettä siinä Kämäräisen kaivossa on.

KÄMÄRÄINEN (Asiaa miettien). Mhyy!

RONKAINEN (Oivaten asian). Kovastihan se kehuu sitä Iipposen Susoa!

KÄMÄRÄINEN. Kehuuhan tuo Susoa! (Äänettömyys).

RONKAINEN. Ja eikä tää Kutvonenkaan toista ihmistä ihan turhasta
syystä kehu... vaikka se sitä omaa itseään vähä aiheettakin ylistää!

KÄMÄRÄINEN. Eihän se toki toista syyttä kehu... (Miettivät).

RONKAINEN (Kehittäen asiaa, piippuaan täyttäen). Se tässä
avioelämässä on tuokin vaimon helläluontoisuuskin yhtä talon
rikkautta...

KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs se muuta on...

RONKAINEN. On... on se... Eikä tämän Kaavin Turusen leskestä, siksi
toisekseen, ole sen parempaa varmuutta luonteensa, eikä muunkaan
taipumuksensa puolesta... paitsi minkä tää Malisen eukko siitä
juttusi.

KÄMÄRÄINEN (Mietittyään). Kukapa niiden eukkojen puheisiin sitte osaa
uskoa... niin kuin senkin Malisen eukon.

RONKAINEN. Eihän niihin kuka osaa.

KÄMÄRÄINEN. Ei. (Miettivät).

RONKAINEN (Tehden päätöksen). Niin... jotta mitähän jos
pyörähdettäisikin tästä Juvalle... eikä Kaaville? (Hetken päästä).
Vai mitä sinä arvelet?

KÄMÄRÄINEN (Myöntyen). Ka yhtä hyvinhän se ruuna juosta lököttelee
Juvalle kuin Kaaviinkin päin.

RONKAINEN. Y-yhtä... Eikä matkakaan ole sen pitempi toiseen kuin
toiseenkaan.

KÄMÄRÄINEN (Omaa puhettaan jatkaa muristen). Ja tiekään ei ole
Juvalle mennessä niin mäkistä kuin tänne Kaaville päin... niin jotta
ruunankin vaivoja säästää.

RONKAINEN (Innostuu). Hyvätkin ruunan vaivat säästää... Ja siksi
toisekseen eivät ne Suson ruiskylvötkään ole järin ylenkatsottavaa
tavaraa näin mökkiläisen edesottamisessa... Jos niin kuin sitäkin
puolta ajattelisit.

KÄMÄRÄINEN. Ka eipähän se ikämies paljaalla rakkaudellakaan elä.
(Lähtöä tehden). Eikä tää enää pitkittämiselläkään ja punnitsemisella
parane... Niin jotta pane sinä niitä eväitä konttiin niin minä mätän
tään lehmän veden korvoon ja nostetaan korvo mennessä punikille.
(Mättää vettä liedellä olevasta kattilasta korvoon). Ja sieltä
Juvaltahan ne nämä Kaisa-vainaankin esivanhemmat kuuluvat tänne
Joroisiin muuttaneen... Niin että siinäkin suhteessa oli tää Kutvosen
käynti onni.

RONKAINEN (Evästä pannen). Oli... Oli se onni, jotta se osui
pistäytymään, niin että ei tullut tietymättömän päälle Kaaville
lähdetyksi... Joko se vesi on mätetty!

KÄMÄRÄINEN. Jo... (Ottaa valjaat naulasta). Ja hyväksi onneksi vielä
tuli maininneeksi siitä Illikaisen lesken pahuudesta... Kukapa sitä
vanhalla ijällään äksyä eukkoa riesakseen huolisi!

RONKAINEN. Eihän se äkäinen eukko ole ilo miehen majassa...

KÄMÄRÄINEN. Ei... Tule nyt niin nostetaan tää korvo mennessä.
(Lähtevät).




TOINEN NÄYTÖS.


    Samanlainen Variksen mökki. Varis itse vuoleksii hankoa, vaimo,
    Maija panee leipiä uuniin.

MAIJA (Itsekseen, uunia tarkastellen). Paistunevatko he hänessä vai
mitä he tehnevät... Kun ei ollut kunnollisia puitakaan, millä
lämmittää.

ILLIKAISEN SUSO (Saapuu, helmojaan alas laskien). On sitä tuota likaa
ja rapaa kaikki paikat täynnä! Kun saa milloinkin Hakulisen kujasilla
kaalaa kurkkuaan myöten ravassa, niin ei siinä enää köyhän mieli tee
kuivuutta itkemään...

MAIJA. Vai niin äijä sitä on sitäkin rapaa!

ILLIKAISEN SUSO. Ei tuota muuta enää taida ollakaan koko Juvalla kun
paljasta rapaa ja kurjuutta. (Istahtaa.). Mistä häntä sitte
riittäneekin. (Kääntäen äkkiä puheen). Sian hankoako se tää ukko Varis
vuolee?

MAIJA (Vastaa miehensä puolesta). Sitähän se siinä tuhertaa... Mitä
hänestä sitte tuleekin!

VARIS (Kuin itsekseen, toistellen katse työssä). Sian... sian hankoa
tuhertaa... Kas kun se rikas Hakulinenkaan ei niitä kujasiaan
hiekoita.

ILLIKAISEN SUSO. Oikeinhan se nyt siihen rikkautensa kaataisi... joka
ennen möisi suolensa, ennen kuin pennistä luopuisi... Ja tään köyhän
kansan sitä vaan täytyy kaikki rikkaiden ravat uida ja kahlata, vaikka
heihin jo elävältä hukkuisi.

MAIJA. Kaikkihan sitä pitää köyhän kestää... Entäs minnekkäs se tämä
Illikaisen Suso on menossa?

ILLIKAISEN SUSO. Eipä tässä ole menemisestä eikä tulemisesta sen
parempaa tolkkua... Se Iipposen leski lupasi tulla pellavasaunaan
auttelemaan, niin pitäisi sille saada sana, jotta ei menisi enää sinne
entiselle mökille. Se isäntä ruoja, en paremmin sano, rupesi siinä
rettelöimään ja riitelemään niin minä sanoin, jotta pidä mökkisi...
on niitä mökin maita muuallakin maailmassa ja niin muutin tähän
entisen Roivaan mökkiin, jotta siinä ei lähtiessä surtu eikä
siekailtu.

MAIJA. Ähää!... Vai Roivaan entiseen mökkiin muutti Suso!... Menisi tuo
siinä oma mieskin sinulla jo apuna!

ILLIKAISEN SUSO. No ikäänkuin niitä nyt sitte ei saisi ristikseen,
näitä Juvan miehen kutaleita... joilla ei enää ole muuta mieheksi
sanottavaa, koko Juvan nykyajan miehillä kuin jotta seisovathan sen
vihkimisajan siinä miehen paikalla ja sanovat, mitä pappi kysyy...
Mutta sitte saa vaan eukko alkaa pitää huolta ja perässään vetää.

MAIJA. Eihän näistä ole Juvan pitäjän miehistä... Vaikka lykästihän tuo
ennen toisia saamaan hyviäkin miehiä toki näistä muista pitäjistä.
Sekin entinen Kuparisen tyttö, se Kaisa, sai sinne Joroisiin
muutettuaan yhden Kämäräisen miehekseen, ja hyvästi vaan kuuluvat
eläneen ihan Kaisan kuolemaan asti. Ja nyt tässä vasta kirkolla
kerrottiin, jotta Kaisa on kuollut ja Kämäräinen siellä
mökillään leskenä elää myllistää... Ja sitä ne hyvin hyväksi
työmieheksi kehuivat.

ILLIKAISEN SUSO. Kyllähän sitä niin monta syrjäiset kehuvat, vaan
kunhan itse joutuisivat niistä huolta pitämään ja niiden kanssa ikänsä
näissä köyhissä oloissa elämään niin eiköhän kehujien suu vaan
kuivuisi.

VARIS (Itsekseen toistellen). Hyvä... hyvä mieshän se Kämäräinen kuuluu
olevan... kuka hänen sitte tunteneekin!... Kuka hänet tuntenee sitte.

MAIJA (Hyväntahtoisesti). No kaikkiko ne sitte pitäisi sinunkin
tuntea... On siinä jo kyllä kun jo toiset tuntevat... Kämäräiset ja
muut Hämäräiset. (Katsoo uuniin).

ILLIKAISEN SUSO. Eikö sitä Iipposen Susoa ole täällä näkynyt?

MAIJA. Iipposenko?... Eihän tuota ole tässä näkynyt?

ILLIKAISEN SUSO (Kuin itsekseen.). Missähän sekin harakka
juoksennellee, kun ei omalla mökilläkään kestä enää... Koko päivän on
saanut sitä etsiä ja juoksennella.

VARIS (Työssään ahertaen). Olisipa tässä Joroisten Kämäräiselle
kaksikin Susoa... tämä Illikaisen ja se Iipposen... (Hankoaan
tarkastellen). Olisi... olisi tässä Susoja...

MAIJA (Hyvän sävyisesti). No tokihan ne nyt on muut Kämäräiset sinun
laisia... jotta eivät malttaisi lesken sänkyä toisetta Susotta maata.

ILLIKAISEN SUSO. Ja mihinhän tuo nyt Iipposenkaan leski sitte miehen
ottaisi. Hapannut mökki siinä vain on ja pahanpäiväinen lehmän
kanttura, niin että siihen nyt vielä miehet ja muut hyvät pitäisi
olla... Hyvä kun jaksaa mokomissa oloissa itsensä hengissä pitää, niin
jotta ei ennen omia hautajaisiaan kuole.

MAIJA. Ja mikäpäs hänellä silläkään Susolla on siinä yksinäänkin
eläessä, kun vaan herra terveenä pitää ja tätä syömisen puolta on,
jotta päivästä toiseen pääsee.

VARIS. Olikohan tuo se Kuparisen entisen tytön mies oikein talollisia,
vai näitä paljaita mökkiläisiä?... Se Kämäräinen?

MAIJA. Eivätpä nuo tuosta tienneet muuta kun jotta Kämäräinen se on
nimeltään ja muuten siivo ja hyvä työmies... Mikä hovilainen hän
sitte lieneekin.

VARIS (Kuin itsekseen, työhönsä katsoen). Olisi... olisi tässä
Kämäräiselle Susoa... Kun vain älyäisi ottamaan tulla...

MAIJA. Ja sinun vain pitää siinä höpistä... Ikäänkuin mitä ymmärtäisit
koko asioista... Vaikka eivät ne sanoneet senkään Kämäräisen olevan
iällä pilatun... Siinä viiden kuuden kymmenen korvilla kuuluu olevan
vasta koko ikää.

ILLIKAISEN SUSO. Mitäpä heidän joroiselaisten iästä ja muusta ajasta on
juvalaisille hyötyä, kun siellä asti elävät... Olipa nää sitte vaikka
miten nuoria ja rikkaita. (Huokaillen). Kotiin kun tästä olisi
lähdettävä mennä rehmämään.

MAIJA. Ähää!... Vai jo kotiin!... Istuisit tuossa nyt vielä... Ei tää
köyhäkään kylässä happane.

VARIS (Itsekseen). Sopiikohan tuo hanko kaulaan. (Lähtee ulos). Pitääpä
käydä aivan koettamassa.

ILLIKAISEN SUSO. Kun se nyt Iipposen leski sattuisi tänne tulemaan niin
sanoisit, jotta ei mene enää sinne vanhalle mökkirähjälle, vaan tulee
sinne Roivaan entiselle mökille... (Lähtien). Saisi nuo pellavat vielä
loukutetuksi niin pääsisihän siitäkin rististä vähäksi aikaa rauhaan,
eikä tarvitseisi tällä tavalla juoksennella.

MAIJA (Menijän jälestä). Ka joko sinä nyt menet, jotta ei tässä ennätä
kahviakaan vieraalle valmistaa...

ILLIKAISEN SUSO (Ulkona). Onpa tuota sen verran vielä itselläkin, jotta
ei tarvitse koko päivää istua sitä muilta vuottamassa ja vornottamassa.

MAIJA. Suuttuikohan tuo nyt vielä, kun ei saanut! (Pannuaan haistellen
ja vieden liedelle). Hyvä toki, että meni niine suineen... Jäi toki tuo
pannun pohja tässä omaan aamutuimaan. (Varikselle, joka palaa). Sopiko
se kaulaan?

VARIS. Sopi... Tuo palikka pitää vain vuolla, niin heittää sitä pahan
teon, hylky. (Ryhtyy työhön. Iipposen Suso saapuu.).

MAIJA. Ka tässähän tää Iipposen Suso on!... Kun jo luultiin, jotta
minnekkähän Suso joutui. Vieläkö sinulle mitä kuuluu?

IIPPOSEN SUSO (Hartaasti). Siinähän tuo Herra vaan auttaa päivästä
toiseen. Kun vaan ihminen sitte jaksaisi häntä kiittää ja olla
otollinen, eikä eksyisi näihin maallisiin viettelyksiin ja
villityksiin.

MAIJA. Ka eihän niistä villityksistä leipää, eikä muuta autuutta
lähde!... Mitä varten heidät sitte nekin lie luotukin tänne maailmaan!

IIPPOSEN SUSO (Kujerrellen). Tottapa se on niin ylhäällä säädetty,
jotta kaikki pitää olla mitä vain sanassa ilmotettu on. Nuhteeksi ja
opetukseksihan ne kaikki vaan on meille annettu ja jotta itse kukin
ottaisi itsestänsä vaarin.

VARIS (Itsekseen). Nuhteeksi... nuhteeksi on annettu... (Työlleen).
Tuokin palikka kun tuossa reistailee!

IIPPOSEN SUSO. Kunpa vaan me ymmärtäisimme hetkemme oikein käyttää,
emmekä erehtyisi poluiltamme. Mutta miten moni meistäkin horjahtaa ja
eksyy viettelyksen ja synnin paulaan.

MAIJA (Lattiaa lakaisten). Ka kukas ne kaikki paulat ja ansat täällä
ennättää nähdä ja kiertää, kun on työtä jo tässä tosissakin, jotta ei
enää hengähtämään jouda.

IIPPOSEN SUSO. Hoh-hoi... hoh-hoi!... Niinhän se on tämä meidän
elämämme... Emme me silmin näe, emmekä korvin kuule...

MAIJA. Entäs näkikö se tää Illikaisen Suso sinua?... Se tästä ihan
vasta-ikään ennätti lähteä. Ja sinua sanoi vielä etsivänsä
pellavasaunaan.

IIPPOSEN SUSO. Vai kävi se Suso toki tässä.

MAIJA. Kävi... Mistäs sitä sinä tulet?

IIPPOSEN SUSO. Tuollahan minä heränneiden seuroissa pistäännyn, niin
arvelin poiketa tässä vaikka noita jalkoja lepuuttamassa.

MAIJA. Vai niitä sinä!... Se asuukin Illikaisen Suso nyt jo siinä
Roivaan entisessä mökissä ja käski sanoa sinullekin, jotta menisit
sinne pellavasaunaan... Eikö tuolla lieneekin jo kahvi siellä valmiina
vuottamassa.

IIPPOSEN SUSO. Vai jo se Illikaisen Suso muutti. Kunpa herra antaisi
hänelle nyt uudessa asunnossa enemmän nöyryyttä ja pehmittäisi hänenkin
kovan sydämensä käsittämään ja ymmärtämään!

VARIS. Kunpa... kunpa pehmittäisi... Sen mies olikin niin kivuloinen ja
huono, jotta eihän siinä ollut pahankurisen akan pehmittäjää... Ei
ollut siinä pehmittäjää...

MAIJA. Niin... Ikäänkuin sitä nyt sitte sinussa olisi pehmittäjää!...
Vielä siinä kehuu!

IIPPOSEN SUSO. Ja eipä se tämä syntinen ihminen taivukaan, eikä
pehmene, jos sitä ei Herra pehmitä ja taivuta ja anna valistusta ja
ymmärrystä että itse itsemme taivuttaisimme ja nöyrtyisimme.

MAIJA. Ka sepä tääkin Varis vain luottaa siihen ajalliseen ja
maalliseen pehmittämiseen, niin kuin nää muutkin Juvan miehet. (Kääntää
puheen). Vaikka menisipä tuo sinullakin vielä siinä ajallinenkin mies
apuna... Niin että olisihan toki talossa sen verran sitäkin tavaraa,
jotta tuppi toki oman miehen vyöllä heiluisi.

VARIS. Menisihän siinä Susolla oma tupen heiluttaja... menisi siinä.

IIPPOSEN SUSO. Ka tottapa se ei ole sallittu silloin, jos ei ole.

MAIJA. No vielä näitä kaikkia sallimisia ajattelet!... Ottaisit vain
miehen itsellesi, niin sillä se on sallittu... koko asia.

VARIS. Ka mitäpäs siinä muuta sallimista... Ja tuolla Joroisissa
kuuluisi olevan rikas ukko... Kämäräinen, vai mikä hän jo
nimeltäänkin... Äsken kuuluu ukko-pahalta eukko kuolleen.

IIPPOSEN SUSO. Niinhän meidät kutsutaan täältä kun aika joutuu.
(Huokaillen). Pitää tästä sitte lähteä sinne Roivaan mökille
ristisisarta auttamaan hänen töissään ja menoissaan. (Nyyttiään
solmielIen). Hakulisen emäntä pani naurishautojaan tuohon nyyttiin...
Herra häntä siunatkoon ja palkitkoon lahjastaan ja hyvyydestään.
(Mennessään). Hyvästi nyt vaan sitte!... Ja kävisitte nyt siellä
mökilläkin istumassa!

MAIJA. Ka saapiihan tuota käydä... Ja vie nyt terveisiä Illikaisen
Susolle. Ei tässä joutanut kahviakaan vieraalle keittämään! (Istahtaa
kehräämään.).

VARIS (Kuin itsekseen). Siitä se vaan taivaan ilostaan höpöttää,
ämmä!... Vieläkö hänet kuka senkin lesken vaivakseen huolinee!

MAIJA (Valittelee itsekseen rukkiaan laitellessa). Onhan tässä sitä jos
jonkinlaista kävijää ja kulkijaa kuin paraassa kestikievarissa!... Yksi
kun lähtee niin toinen jo vetäytyy siihen istumaan ja vahtimaan...
(Kuuluu tulijoiden kolinaa.). Kuka häneen nytkin taas työntäytynee!

    (Kämäräinen ja Ronkainen saapuvat. Kämäräinen juo vettä.
    Ronkainen pyyhkii kenkänsä luudalla.).

RONKAINEN (Istuttuaan, ryhtyen tupakoimaan). Kenenkäs mökki se tämä
on?

MAIJA. Tämän Variksen mökki-röttelöhän tämä on.

RONKAINEN. Vai tämän tää on.

VARIS (Itsekseen). Tämän... tämän on mökki... Onhan siinä puuta istua!

KÄMÄRÄINEN. Onhan tässä tätä... puuta!

MAIJA. Mistäs ne nämä vieraat vielä ovat?

KÄMÄRÄINEN. Joroisistapa sitä ainoastaan ollaan.

MAIJA. Mhyy!... Vai ainoastaan sieltä!

KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Sieltä.

RONKAINEN (Lisäten.). Eihän sen tään köyhän kannata Joroista
kauempaa olla.

VARIS (Toistellen). Ei se kannata... ei kannata.

KÄMÄRÄINEN. Ei. (Äänettömyys.).

VARIS. Onko siellä Joroisissa siat niin pillimuksia, että täytyy pitää
hanko kaulassa, niin kuin näillä Juvan sioilla?

RONKAINEN. Eipä niillä kaikilla... varsinkin jos on hyvät aidat
talossa.

MAIJA. On se sitte hyvä pitäjäs, se Joroinen... kun siatkin ovat niin
kunnollisia.

KÄMÄRÄINEN. On se... Joroinen.

VARIS. Täällä Juvalla on niin pahoja akkojakin, jotta hanko pitäisi
kaulaan panna... niin kuin tämä Illikaisenkin leski.

RONKAINEN. Vai on leski niin äksy luonnoltaan!

VARIS. Äksy... äksy on hyväkäs... Illikais-vainajankin piti semmoisessa
kurissa, jotta miesparka ei uskaltanut hengittääkään muuta kuin
korvillaan.

KÄMÄRÄINEN. Kylläpä on sitte lujakätinen eukko.

MAIJA (Puolustaen). No ikäänkuin ei Illikaisessa itsessään sitte olisi
syytä ollut!... Yritti juoda ja laiskotella, niin jotta sai
kiittää luojaansa kun eukko toki ojenti hänetkin oikeille poluille,
niin jotta ei leipä kesken syönnin loppunut ja itse joutunut tuonne
maailman kujille!

VARIS. Osaavathan ne nämä Juvan akat toisiaan puolustaa!... osaavat ne
ämmät sen oman itsensä värjätä!

KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Osaavat!

MAIJA (Puolustautuen). Niin kun ne miehet eivät sitte osaisi sitä omaa
tyhjäänsä kehua... Vaikka ei koko nykyajan miehistä ole muuta kuin
sian hankoa vuolemaan!

RONKAINEN. Mutta se Iipposen leski se ei taida olla järin
kovasisuisinta sorttia... Suso?

VARIS. Sen luonto taas on pehmyt kuin naurispaistikas... Tokko hän
riidellä osannee senkään vertaa, mikä talossa tarvitaan pahan ilman
ennustukseksi!

KÄMÄRÄINEN. Vai niin on hän toki pehmyt siinä vaimollisessa
olennossaan!

VARIS. Pehmyt on eukko, pehmyt. Ja jumalinen. Niin on jumalinen eukko,
että koko sen elämä on yhtä virren luritusta.

RONKAINEN. Kylläpä on sitte hyvä eukko.

KÄMÄRÄINEN (Murahtaa). Hyvä.

VARIS (Itsekseen piippuaan selvitellen). Piippukin tässä on tukossa...
Hikeäkö lie tuo reikä täynnä!

MAIJA. Milläs asioilla ne nämä vieraat ovat täällä Juvalla?

RONKAINEN. Eipä sitä juuri erikoista asiaa ole.

MAIJA. Vai ei.

KÄMÄRÄINEN. Ei.

RONKAINEN. Arveltiin vain käydä ostamassa vaikka aikaiseen poikiva
lehmä... jos sattuisi saamaan hyvälypsyisen täältä Juvalta.

VARIS (Pannen tupakkaa). Onhan sitä lehmää täällä Juvalla... Ei täällä
muuta paljo olekaan kuin lehmää ja tätä köyhää kansaa... ja tuota
rapaa, jumalan viljaa, on teillä näin lika-aikana tuhottomasti.

RONKAINEN. Mhyy... Minkähänlainen tuo on sen Iipposen Suson lehmä...
Kun ne siitä täällä kylällä juttusivat?

MAIJA. Se on hyvin hyvälypsyinen lehmä... Ja hakematta tulee joka ilta
kotiinkin!

VARIS (Lisäten). Se eukko kun sitä syöttääkin nyt leskenä ollessaan
kuin omaa miestään, niin pitäähän sen pakostakin lypsää...

KÄMÄRÄINEN. Pitää.

VARIS. Pitää... pitää sen lypsää... Vai sitä ne jo neuvoivatkin teille
siellä kylällä!

RONKAINEN. Sitähän ne.

MAIJA. Myöpikös se Suso nyt sitte ainoan lehmänsä?

VARIS. Ka sittepähän tietää kun käy kysymässä?... Eihän tästä pitkä
matka enää ole.

RONKAINEN. Vai ei tästä enää pitkä... Mistähän tuonne tie menee...
sinne Suson mökille?

VARIS. Tästähän se meidän saunan nurkan vieritse menee ja sitte niitä
Matikaisen kujosia myöten... Mutta tässähän se itse eukko on tässä
entisen Roivaan mökillä pellavasaunassa.

KÄMÄRÄINEN. Vai siellä se on Suso!

VARIS. Siellähän se lipsuta lytystelee eukko-paha pellavia.

MAIJA (Korvoon suurusta ripotellen). Tulisit siitä, Varis, nostamaan
apuna tämän vesikorvon lehmille, niin ei tarvitse yksinään sitä kantaa!

VARIS. Jokos siinä on suurusjauhot?

MAIJA. Ripottelinhan minä niitä siihen hyppysellisen...

VARIS (Lähtee, ottaa hangon). Samalla tiellä pistetään tuo hanko sian
kaulaan niin kestää aisoissaan, ruoja!

MAIJA (Korvoa ulosviedessä valitellen). Ovatkin jo jauhotkin lopussa...
mistä heitä uusia taas saanee.

RONKAINEN (Kämäräisen kanssa jäätyä). Nytpä tää asia jo selkiääkin
ihan itsekseen... Mitäpä sillä on väliä vaikka tään asian toimittaa
sielläkin Roivaan mökillä, kun ei ole kotosalla Suso.

KÄMÄRÄINEN. Mitäpäs sillä on väliä missä sitä kosii... Tääkin Varis
sitä kehuu kovasti... Susoa!

RONKAINEN. Kovasti kehuu!... Ei siinä silloin vikoja ole.

KÄMÄRÄINEN. Ja jumalinenkin on vielä luonnoltaan... niin jotta sekin
vielä lisää sitä vaimollista puolta.

RONKAINEN. Lisäähän se... jumaluuskin!

KÄMÄRÄINEN (Mietiksien). Vaikka ei tullut siltä suutari Kutvoselta
tiedustetuksi onko sillä perikuntaa siitä entisestä eläjästä...
Niin jos vaikka tältä Varikselta kysyisit. (Ulkoa alkaa kuulua sian
vinkumista.).

VARIS (Ulkona, sian vinkuessa). Pidä kiinni... pidä kiinni ruoja, jotta
saan hangon kaulaan... Ä-häh!... Vieläkö nyt tunkeennut naurismaahan...
Vieläkö telläännyt, juutas!

KÄMÄRÄINEN (Äskeistä asiaansa jatkaen). Niin jotta jos peräisit tältä
Varikselta sitä lapsiasiaa... niin sittepähän ei tule jälestäpäin
katumista.

VARIS (Palaa). Vai niin ovat Joroisten siat siivoja, jotta ei tarvitse
hankoa kaulassa pitää.

RONKAINEN. Siivoa sikarotuahan se Joroinen on. (Käy pankon luona
sylkäsemässä.).

VARIS (Kuin itsekseen). Tää meidän sika on hyvin pillimusta lajia!...
Mistä hän lie oppinutkin ne pahat ilveet vaikka se on Iipposen
jumalisen lesken sianporsaita.

RONKAINEN. Vai niitä se on. (Imasee savut). Ei taida sillä Iipposen
Susolla olla siitä entisestä miehestään?

VARIS. Eihän sillä niitä kakaroita ole.

MAIJA (Saapuu). Mitä kakaroita... se tää Varis puhuu?

KÄMÄRÄINEN. Lapsia tää Ronkainen vaan kyselee, jotta onko sillä
Susolla?

MAIJA. No mitähän tuo hänkin niillä tekisi siinä syömässä ja
huutamassa!... köyhä leski... Hyvä kun jaksaa itse ruuassa ja
särpimessä pysyä... kun ei ole kun yksi lehmä koko mökissä.

VARIS. Eihän niistä lapsista tälle köyhälle iloa ole.

RONKAINEN. Eihän niistä ole... iloa.

KÄMÄRÄINEN. Ka eipä niistä!

RONKAINEN (Varustellen lähtöä). Jo tästä taitaa saunan nurkan taitse
mennä tie sinnekin Roivaan mökille?

VARIS. Ka siitähän sitä pääsee vaikka minne. (Tarkastellen kirveen
terää)... Pääsee siitä, pääsee... muuanne paitsi taivaan iloon siitä
pääsee saunan nurkan taitse. (Alkaa hioa kirvestään.). Kirveskin tässä
on tylsynyt... jos häntä tuolla sieralla vähä lykkisi.

RONKAINEN (Lähtöpuuhissa). Mhyy!... tylsynnäpähän on... kirves!

VARIS (Kuin itsekseen). Tylsyyhän nuo näkyy kaikki ja kuluu... vanhenee
ja kuluu vaan tää köyhän tavara!

KÄMÄRÄINEN. Ka vaikkapa sitte lähdettäisi... sitä Suson lypsikkiä
katsomaan. Jos hänen hinnoilla sitte sopisi!

RONKAINEN (Lähtee). Ka mitäpäs tässä viivyttelee! (Sytyttää
mennessään lieden luona piippunsa hiilellä.). Vaikka tuossa talon
hiilellä piippunsa sytyttää.

VARIS (Kahden jäätyä). Jokos ne vellijauhotkin ovat lopussa?

MAIJA. Johan nuo ovat... Tulleeko heistä enää yksi velli, kun keittää
vetelän.




KOLMAS NÄYTÖS.


    Illikaisen Suson pellavasauna.

IIPPOSEN SUSO (Hartaana pellavia lipsuten). Tottapa se oli jo alussa
määrätty niin sinun kuin minunkin Tahvovainajalle, jotta sitä pitää
heidänkin erota pois maailmasta.

ILLIKAISEN SUSO. Missähän lieneekin sitte määrätty ja kirjoitettu! Kuka
niitä määräyksiä joutaa tässä tutkimaan ja miettimään, kun on työtä
niin että ei jouda enää rykäisemäänkään muulloin kuin suurina
juhlapäivinä. (Kehumalla). Mutta sinnepä tuo vaan Illikainenkin
lopulta kelpasi, eikä ole siinä enää maailman vaivana ja vastuksena.

IIPPOSEN SUSO (Vaikerrellen). Ka kelpaahan tää köyhäkin toki ijäiseen
iloon... Vaikka saapikin tuota täällä ajassa kovat ja pehmeät kokea
ennen kun sinne asti pääsee... (Pivoa levitellen). Ja vielähän tässä
sinäkin voisit toisen ottaa.

ILLIKAISEN SUSO. No näitähän minä nyt Juvan miehiä tähän ristikseni
ottaisin!... Pty-hui! Onhan niistä vaan sen verran miestä koko Juvan
miehissä, että edes oman nimensä jaksaisivat kunnialla kantaa, mutta
eukko vaan saa aina aisoissa ja valjaissa olla, en häntä jo paremmin
selitä!... Mikä tuo pilanneekin koko Juvan miehet!

IIPPOSEN SUSO. Ka tottapa se koettelee ja rankaisee niillä tätä
Juvankin seurakuntaa... Kun sitä ei otetakaan aikanaan ajasta vaaria ja
ojennusta!

ILLIKAISEN SUSO. No ikäänkuin ne muut pitäjät siitä sen enemmän vaaria
ottaisivat, ja eikä noiden miehet kuitenkaan ole hallan panemia...
Kuparisenkin tyttö kuuluu saaneen tuolta Joroisten puolelta semmoisen
hyvän miehen, jotta on pätinyt elää eikä ole tarvinnut leipäänsä
särpimettä syödä ja on vielä kuoltua jäänyt miehelle eläminen, millä
toinenkin ottaa. (Ryhtyy kahvia kaatamaan.).

IIPPOSEN SUSO. Onnistaahan sitä toista maailmassa siinäkin miehen
saannissa... Tottapa se on kullakin kohtalonsa siinäkin!

ILLIKAISEN SUSO. Vaikka menisihän tuo tässäkin mökillä mies apuna...
Alkaa taas talvi ja saat yksinäsi tuolla hangissa rypeä ja rehmää,
eikä ole vaan miestä kehen silmäsi loisit... Ota tuosta kuppi tuota
törön-löröä ja mene sitte pane tuvassa huttukattila tulelle niin minä
tässä sillä aikaa loukuttelen näitä kuivimpia roivaita.

IIPPOSEN SUSO (Ryhtyen juomaan kahvia). Välttäisipä tää syntinen suu
kahvittakin... Onkin tuo kahvi jo niin kallista jotta ei tään köyhän
kohta kannata sitä ajatellakaan.

ILLIKAISEN SUSO (Kuin itsekseen). Tulikin tässä jo työtä kokoon...
Lopuskaita lupasivatkin tulla talkoolla lipsuamaan, jotta saavat vähä
hyppiä ja tanssia... (Puistelee päistäriä hameestaan). Niillä ovat aina
ne omat vimmansa ja höyhötyksensä. Mutta kun ei toki tarvitse palkkaa
maksaa niin joutavatpa lekkua... Joko sinä nyt joit?

IIPPOSEN SUSO. Jo... Suurkiitosta vaan ja paljon kiitosta.
(Lähtiessään). Siihen isompaan kattilaanko minä panen huttuvettä?

ILLIKAISEN SUSO. Siihen pieneen!... Ja pese sitte pöytä ja käy
lypsämässä lehmät... Ei tästä itse jouda taas kunnolla henkeään
vetämään. (Yksin jäätyään, yskiskelee.). Elämän ja ilmanmuutosko
hänestä tapahtunee, vai pölykö tuo lie mennyt henkeen, kun se
kakistuttaa... (Koettaa kaataa kahvia.). Ja tuokin kahvipannu on ihan
tyhjä... Jaksoikin se sitä sisäänsä imeä etovertasesta työstä. (Sysää
lipsua paikoilleen.). Muutamia pivoja vain lipsusi ja harjasi, koko
akka... en häntä jo paremmin nimitä.

    (Ronkainen ja Kämäräinen työntyy ovesta.).

RONKAINEN (Leikillisesti tervehtien). Onpa täällä oikea
vaimoväellinen lämmin ja pöly.

    (Istuvat, kotiutuvat, Suso rupeaa lipsuamaan.).

KÄMÄRÄINEN. Pellaviako se tämä Suso vain lipsuaa?

ILLIKAISEN SUSO. Ei suinkaan niitä kuka köyhän pellavia lipsuaisi, jos
ei köyhä itse... Ja kun sitä ihminen tarvitsee aina paitarievun
päällensä, niin mikäs siinä muu auttaa kuin loukuta vain ja lipsua,
kunnes et enää ajallista paitaa tarvitse... Mistä nämä vieraat ovat?

RONKAINEN. Se on tämä Simo se Joroisten Kämäräinen. Jos Suso on jo
sattunut kuulemaan...

ILLIKAISEN SUSO. Vai tämä se on se Kämäräinen!

KÄMÄRÄINEN. Kämäräinen... Ja tämä toinen on niitä Antti Ronkaisia.

ILLIKAISEN SUSO. Onhan sitä tässä maailmassa jos minkin nimellistä ja
näköistä miestä maleksimassa!... (Kuin itsekseen.). Mistä he kaikki
vaan lienevät siinneetkin ja nimensä ja näkönsä saaneet! (Miehille,
kovemmalla äänellä). Hyvästikö siellä Joroisissa pellavat kasvoivat?

KÄMÄRÄINEN. Hyvästi.

RONKAINEN. Varsinkin tällä Kämäräisellä on tuhottoman hyvässä muokissa
olevat pellavamaat... niin kun muutkin sen ison mökin viljelykset.

ILLIKAISEN SUSO. Siunaahan sitä toisiin, rikkaisiin pitäjiin kaikkea
hyvyyttä. Ilmankos sitä ei sitte tänne Juvalle ole riittänyt muuta
kun paljasta köyhyyttä ja näitä karuja hiekkamaita.

RONKAINEN. Onhan se rikas ja ylpeä pitäjäs se Joroinen!
(Leikkisemmällä äänellä). Vai yksinään se Suso vain lipsuta
lepsuttelee!

ILLIKAISEN SUSO. Siunaa... siunaa sitä toisiin pitäjäin hyvyyttä!...
Vaikka eläisihän sitä näilläkin Juvan mailla, jos kellä olisi kunnon
mies joka toki olisi apuna elämässä... Mutta toista se on yksinäisen
elämä näillä karuilla viljelysmailla!

RONKAINEN. Toista se on se.

KÄMÄRÄINEN. Toista.

RONKAINEN. Vaikka sopisi tään Susonkin vielä ottaa itselleen se
sovelias apu... näin nuoren ja riskin vaimoihmisen... niin kuin sitä
jo sanassakin sanotaan.

KÄMÄRÄINEN. So-opii!

ILLIKAISEN SUSO (Puoli ujona). Tokihan sitä nyt sopii!... Tässä nyt
vielä kaikkia turhia sopimisia ajatella!

RONKAINEN (Toistellen). Sopii... sopii Suson vielä sitä asiaa
ajatella... Ja siihen käsitykseenpä se on tämäkin Simo Kämäräinen nyt
leskenä ollessaan tullut, jotta ei se ole tämän ihmisen hyvä yksinään
olla.

ILLIKAISEN SUSO (Äkkiä). Onkos tämä se leski Kämäräinen, Sieltä
Joroisista?

RONKAINEN. Ka leskihän tämä on.

ILLIKAISEN SUSO. Vai leski!

KÄMÄRÄINEN. Leski!... Se Kaisa kuolta kupsahti siinä messumaarian
aikana! Se olikin niitä entisen ukko Kuparisen tyttäriä.

ILLIKAISEN SUSO. Ka mikäpäs sillä siivolla ja hyvällä miehellä on
yksinäänkään eläessä. Maksaa veronsa ja viljelee mökkinsä maita niin
siinä sitä elämänsä iltaan pääsee.

KÄMÄRÄINEN. Siinä!

RONKAINEN. Pääseehän siinä... Vaikka eipä tällä Simolla olisi
mitään erikoista vastaan sanottavaa, jos sattuisi olemaan semmoinen
vakavaluontoinen vaimonpuolikin, joka kykenisi rikkaan mökin
rustinkia ja vaurastusta hänen apunaan hallitsemaan... ja siinä
yhdessä iloitsemaan.

KÄMÄRÄINEN. Eipä tuota ole tullut vielä erikoisesti
ajatelleeksi... Kun sitä ei tiedä tokko sitä lykästäisikään saamaan
sopuluontoistakaan... niinkuin tää Suso... Kuka ne naiset edeltäpäin
tuntee.

ILLIKAISEN SUSO. Onhan sitä näissä akoissakin hyvää jos lie
huonoakin... Kun niistäkin toiset juovat viimeiset riepunsakin kahvina
niin jotta ei ole muuta omaa kuin letti päässä... Kaikki he sitte vain
miehiäkin saavat.

KÄMÄRÄINEN (Asiaansa jatkaen). Vaikka mitäpäs tuosta nyt toisekseen
olisi, jos sattuisi sopuihmisen saamaan... Kun tää Ronkainen kerran
sitä on ruvennut niin tahtomaan.

RONKAINEN. Ei... ei tällä Simolla olisi mitään sopuihmistä vastaan.

KÄMÄRÄINEN. Ei.

ILLIKAISEN SUSO (Alkaen jo aavistaa asiaa). Milläs asioilla ne nämä
vieraat oikeastaan ovat?

RONKAINEN (Merkitsevänä). Ka milläpäs se näin leskimies
erikoisemmilla asioilla... Ja minä olen muuten vain hänellä
semmoisena tarpeellisena matkustusmiehenä.

KÄMÄRÄINEN. Ja hyvinhän ne siellä Joroisilla kehuivat tätä Susoa...
luonteen ja muunkin olemisen puolesta.

ILLIKAISEN SUSO. Herra isä siunatkoon! Joko ne nyt siellä asti tietävät
juoruta... (Hamettaan puistellen). Vaikka on tässä semmoisessa
pellavapölyssäkin ihminen ja päälläkään ei ole muuta kuin tuo vanha
hameripsu... Mutta kukas sitä nyt tietää niin etäisiä vieraita tulevan
ja joutaa odottamaan, kun tässä on tuota työtä enemmän kuin luojan
ilmaa... (Kahvipannun kanssa häärien). Istuisitte nyt tässä niin minä
pistäännyn lennättämässä vaikka tuon pannun sinne mökin lieteen niin
kiehuuhan toki kahvit.

RONKAINEN (Suson lähdettyä). Tää on riski ja kaprakka eukko.

KÄMÄRÄINEN (Hyvillään). On se helläluontoinen ja työteliäs ihminen...
niin jotta eivät ne suotta sitä kehuneet. (Tarkastelee kirvestä). Hyvä
kirves siihen on jäänyt Tahvo Iippos-vainaajalta.

RONKAINEN. Varakas, varakas ja hyväluontoinen leski on Iipposeita
jäänyt... Eikä tämä asiaa vastaankaan ole, koskapa jo kahvinkeittoon
lähti.

KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs hän turhaa epäröisi... viisas vaimo!... Kun
nyt ei sitte viime tingassa rupeaisi reistailemaan ja vastaan
hangottelemaan ... Niin jotta olisikin parempi päättää rutosti kauppa.

RONKAINEN. Ka mitäpäs siinä... Vaikka eipä tässä enää mitään
epäröimistä ole kun se jo kohta asian älyttyään rupesi niin järkiään
sinne päin hököttämään.

ILLIKAISEN SUSO (Palaa uusi hame päällä). Vai niin hyvät pellavamaat
tämän Kämäräisen mökillä on.

RONKAINEN. Hyvät... Kun siinä mökissä on kunnollinen vaimoihminen,
joka niitä hoitaa tämän Simon apuna, niin ei siinä tarvitse muuta
kuin kääriä aivinaa torvelle minkä ilkeää... Ja muutenkin tämä Simo
on ahkeruudestaan ja tuostakin sanankuuliaisuudestaan tunnettu mies.

ILLIKAISEN SUSO. Niinhän ne korjautuvat ihmiset siellä missä on hyvät
papit ja muut sanan palvelijat, eikä semmoiset paljaat lailla jyrisijät
kun tässä seurakunnassa... Minkälainen pappi siellä Joroisissa on?

KÄMÄRÄINEN. Siellä on hyvä, uskovainen ja rikas pappi.

RONKAINEN (Vahvistaen). Hyvä ja lempeä pappihan siellä on. Sen saarna
on niin paljasta evankeliumia, jotta se on tälle ihmisen luonnolle
lempeää kuin saunan löyly.

ILLIKAISEN SUSO. No semmoinen se pitää pappi olla, niin siitä se
ihmisen kovakin sisu ja pimeys saa valon. Mutta mitäs kuin tämä
Juvan pappi lukee pelkkää lakia, jotta se on ihan kuin puulla päähän
paukuttaisi. Turtuu siitä lopulla ja paatuu semmoinen ihminen,
joka ei muutenkaan ole vielä synnintuntoon herännyt... Ja eikä se
sitte kumma olekaan jos täällä Juvalla on itsekullakin siitä omasta
syntisestä luonnostaan alituinen vaiva ja vastus, kun ne sillä
tavalla sen turruttavat!

RONKAINEN. Turruttaahan se paha pappi... Vaikka tätä Susoahan ne
tässäkin Variksen mökillä hyvin kehuivat.

ILLIKAISEN SUSO (Ujostellen). Mitäpä tässä köyhässä nyt on kehumista
ja muuta ylistämistä.

RONKAINEN. Ja niinhän se on jumalinen ja hyvä mies tämä Kämäräinenkin.
Kirkkomatkallakin kantoi aina Kaisavainaan kengät, että Kaisan ei
tarvinnut koskaan kantaa muuta taakkaa kuin virsikirjan ja
eväsnyytin...

ILLIKAISEN SUSO (Ujona, kuin itsekseen). Tuo kirveskin näet on jäänyt
ihan siihen vierasten nenän eteen. (Vie kirveen ovensuuhun.).

RONKAINEN. Ja eipä sillä tällä Simolla ole mitään Suson ulkonaistakaan
olemusta vastaan... jos niin kun puheisille ruvettaisi.

ILLIKAISEN SUSO (Kainostellen). Mitä tämä nyt minunlainen enää
puhuttelemisesta paranee!... Onhan niitä nuorempiakin... ja joilla on
omat konnut ja mannut.

KÄMÄRÄINEN. Eivätpä ne kaikki ole luonnolle käypiä.

RONKAINEN. Se ei tämä Simo rikkaudesta välitä... Kunhan vaan muuten on
vaimo hänen luonnolle sopiva! (Äänettömyys. Suso ujostelee.).

KÄMÄRÄINEN (Ronkaiselle). Ka sano vaan loppuun... koko asia!

RONKAINEN. Niin jotta jos tällä Susollakaan ei ole vastaan sanomista,
niin tämä Simo puolestaan lupaa rakastaa ja kunniassa pitää.

ILLIKAISEN SUSO. Herra isä siunatkoon... Mitä tuossa nyt tuommoista
kyytiä pitää!

KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs se pitkittämisellä paranee... (Lähestellen).
Minä tässä vähä lipsuan Suson apuna... (Tarttuu lipsutankoon niin
että Suson käsi jää hänen kätensä alle ja alkaa lipsuta, taputellen
toisella kädellään Suson selkään lipsuamisen tahdissa ja lukee).
Lipsun, lapsun ... lipsun, lapsun!

ILLIKAISEN SUSO (Irrottautuen). No elähän nyt vielä siinä... (Panee
oven säppiin). Turvatonta naista siinä tuolla tavalla ahdistaa,
(Nopeasti). Entäs montako lehmää tällä Kämäräisellä on?

RONKAINEN. Onhan tällä sitä lehmää: Kun on kaksi niin runsaslypsyistä
ja aikaiseen poikivaa lehmää, jotta siinä mökissä on tuo maidonpuute
yhtä kaukana kuin taivaan valtakunta...

ILLIKAISEN SUSO. No niin ne miehellä pitääkin olla kunnossa kaikki
kapistukset, jotta ei paljaille re'en liisteille eukkoa ota, niin kuin
nämä nykyajan miehet joilla ei ole muuta kuin tyhjä tuppi vyöllä.
(Äkkiä). Entäs onko tällä Kämäräisellä oma hevonen?

RONKAINEN. Omahan tällä on... hyväjuoksuinen ruuninkarva ruuna on...

ILLIKAISEN SUSO. Ä-häh!... Ilmankos se jo Variksenkin Maija tiesi tästä
kertoa ja kehua, kun tällä on hevosetkin ja muut elämiset jo omat!

KÄMÄRÄINEN. Omat... Eivätkä ole nekään mökin verot järin suuret.

ILLIKAISEN SUSO (Itsekseen, työssään touhuten). Ilmankos se näet äsken
siinä jo kakistutti... Johan minä arvasin siitä, jotta elämän muutos
siitä on tulossa.

RONKAINEN. Omat... omat on tällä Simolla kaikki kapistukset ja mökki
on semmoinen, että ei siinä kunnon eläjältä työ ja leipä lopu... Ja
kun tällä Susollakaan ei ole enää sen enempää vastaan sanomista, niin
tää Simo pitää nyt asian päättyneenä ja vie tämän Suson Joroisiin.

ILLIKAISEN SUSO (Taipuen, ujona). No kuka tästä nyt olisi luullut
tämmöistä tulevan niin yhtäkkiä, että ei ennätä silmiäänkään pestä eikä
kunnolla itseään siunata.

KÄMÄRÄINEN. Mitäpäs tässä Susossa on siunaamista... hyvässä ihmisessä.

ILLIKAISEN SUSO (Kuin nuhdellen). Nii-in!... Vielä siinä sitte sanoo...
kun ensin saa aikaan semmoisen muutoksen elämässä.

IIPPOSEN SUSO (Ulkona, koettaa ovea avata). Kiinikö se on ovi kun ei
aukea?

ILLIKAISEN SUSO (Hätäillen). No joko se nyt ennätti sen huttuveden
keittää... (Kovasti, Iipposen Susolle). Jopa täällä lipsuamisetkin
loppuvat... niin että mene nyt välillä ruokkimaan lehmäsi... ja
tottapahan sitte iltasella tulet lopettamaan.

RONKAINEN. Se tää Kämäräinen aikookin tällä samalla tiellä sitte viedä
tämän Suson myötämöisin, jotta ei tule monenkertaisia pitkiä matkoja.

ILLIKAISEN SUSO. Hyvä isä siunatkoon, minkälaisella kiireellä se nyt
viedä höyryyttää... Ikäänkuin tässä ei nyt olisi välttänyt ilman
miestäkin... yksinäinen leski.

KÄMÄRÄINEN. Siinä menomatkallapa kun sopii pappilassakin käydä, niin
mitäpäs se pitkittäen paranee! (Viulun soittoa.).

ILLIKAISEN SUSO (Hätäillen). No se siunatkoon, en paremmin sano... Nyt
ne vimmatut tulevat jo pellavatalkoihin ja... (Avaa oven säpin.
Kämäräiselle). Istu nyt siivolla tuohon ja elä ole olevinasikaan koko
asiasta.

KÄMÄRÄINEN (Tyytymättömänä murahtaa). Hittokos niitä nyt tänne ajaa.
(Talkoojoukko työntyy saunaan.).

ILLIKAISEN SUSO (Lipsuten). Hyvä isä sitä kiirettä!... Mikä teidät nyt
jo tänne ajoi... Ei tuo päivä vielä, puolessakaan liene!

VIULU-HEIKKI. Näihin pellavatalkoisiinpa tässä vaan... Ja ne nää tytöt
tahtovat työn päälle sitä tanssimista. (Kämäräiselle). Entäs kukas se
tää vieras on?

KÄMÄRÄINEN (Tyytymättömänä). Ka Kämäräinen!

VIULU-HEIKKI. Mhyy!... Vai se!

RONKAINEN. Se... Eikä tää niin erin vieras enää olekaan... tässä
talossa nimittäin.

VIULU-HEIKKI. Ei tietenkään!... Ja milläs matkoilla tää sitte on?

KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Onpahan vain!

VIULU-HEIKKI (Piippuaan varaten). Ka voihan sitä viisas asiattakin
kulkea... Entäs onko sinulla tupakkaa tarjota... tahi tällä toisella
vieraalla?

RONKAINEN (Kukkaronsa viskaten). Onhan tässä näitä tupakoita.

    (Tytöt ovat häärineet pellavien kanssa. Yksi pojista on juonut
    saunakipasta, toinen on noussut lauteille ja suinailee vanhaa
    vastaa, istuen lauteiden penkillä. Piika-Anni tarkastelee Susoa.).

LAUTEILLA ISTUVA POIKA (Viskaa vastan toiselle pojalle). Junnu! Ota
tuosta vastasta varpa, niin saat piipun rassin!

ILLIKAISEN SUSO (Kuin itsekseen, hamettaan kohentaen). Tuokin hameen
hakanen... kun ei tahdo kiinni kestää!

PIIKA-ANNI. Siunaa ja varjele!... Kirkkohameko sillä Susolla on
pölyisessä pellavasaunassa!

KÄMÄRÄINEN (Lattiaan katsoen, murahtamalla). Eipä tää mikä
pellavasauna enää olekaan.

TYTÖT (Hoksaten asian; suhahtaen). Mitä?

ILLIKAISEN SUSO. No mitä siinä nyt kaikkea urkkii ja kyselee!... Oma
kohtalonsa se on kullakin.

TYTÖT (Iloisesti huudahtaen). Suso!

ILLIKAISEN SUSO. No vieläkö siinä nyt suosotatte ja sosotatte!...
Ikäänkuin ei vielä omakin vuoronne kerran tulisi!

VIULU-HEIKKI (Viuluaan varaten). Ka mitäpäs siinä sitte muuta kun
pannaan tää Heikin viulu voisottelemaan, niin saavat tytöt tanssissa
noita lantioitaan heilautella... Kumpiko näistä vieraista on oikeastaan
se sulhanen?

KÄMÄRÄINEN (Hyvillään murahtaen). Minäpä se vain.

ILLIKAISEN SUSO (Leikillä toruen). Mhyy!... Vielä siinä kehuu!... Tulee
Joroisista asti ja ottaa omin lupinsa kesken pellavasaunan.

JOUKKO (Hälisten). Tupaan!... Nyt tanssimaan!... Työntäkää Susoa...

    (Viulu-Heikki soittaa. Joukko vie Susoa aivan työntämällä,
    hokien). Suso... Suso... Suso.




NELJÄS NÄYTÖS.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

    Illikaisen mökki. Orren päässä vanhat pieksut.

SUSO (Tupaan tultua). Tämmöiseenkö se nyt tääkin leskeys lopulta
ihmisen johtaa!... Kuka sitä nyt olisi osannut uskoa tästä tämmöistä
lopulta tulevan.

RONKAINEN. Semmoistahan se on. Leskeydestä perheellisyyteen kulkua se
on koko tämä lesken elämä.

KÄMÄRÄINEN (Tyytyväisenä, polviin nojaten, lattiaa pieksun pohjilla
iloisesti taputellen). Semmoista... ja semmoista sen pitää ollakin.

SUSO (Alkaen kokoilla tavaroitaan). No tokihan sen nyt pitää olla
semmoista!... Ikäänkuin nyt ei muullainen välttäisi, tälle köyhälle
ihmiselle!

VIULU-HEIKKI. Nytpä sitä ei tämän Suson leskeydestä puutukaan muuta
kuin että nämä tytöt saisivat näitä viulun makeisia sitä tanssisuonta
kutkuttamaan.

SUSO (Häärien). Vielähän sitä nyt sitäkin pitänee olla... vanhan
ihmisen läksiäisissä! Ei niistä leipää lähde, joutavista.

KÄMÄRÄINEN (Tyytyväisenä). Ka sepä kuuluu tähän rakkauden asiaan
sekin tanssi ja peli.

SUSO (Touhuten). No vaikka tuossa nyt sitte vähä lekkusitte... jos
sitte vaan käytte saunassa työntämässä ne pellavat kuliin... Kun tässä
nyt kerran tämmöinen kiire lähtö piti tulla!

YKSI MIEHISTÄ (Viulu-Heikille). Soita tolppaa!

TYTÖT (Hälisten). Ei tolppaa... Juntturia!... Soita juntturia!

    (Heikki soittaa, väki tanssii ja Suso kokoilee tavaroitaan.
    Kämäräinenkin lapsuttelee lapikkaillaan tahtia, onnellisen
    näköisenä ja lausuu tanssin loputtua.).

KÄMÄRÄINEN. Nythän tässä on vain paljas ihanuus ja peli ja tyttöjen
heiluvat lanteet.

SUSO (Hellästi toruen). Niitäkö sinä nyt siinä vielä katselet,
kenenkään lanteita... Kun olet kerran omasi saanut, niin tyytyisit vain
osaasi ja siunaisit itsesi... ijäkäs mies! (Joukolle). Jo nyt
siinä jo välttääkin hyppiminen. Minä tässä käyn kuoria sipasemassa
maitopytyt niin kirnuan lähtiessä vielä voit ja... no alkakaa siitä
nyt lappautua pellavia kuliin panemaan! (Työntelee joukkoa ovesta.
Poistuu niiden mukana.).

KÄMÄRÄINEN (Kahden jäätyä). On se toimelias ja työteliäs ihminen!

RONKAINEN. On... Hyvästi se sinua lykästi tässä asiassa!

KÄMÄRÄINEN. Kunpa hänelle nyt siunaisi viisautta ja pitkää ikää, eikä
erikoisempia sairauksia sattuisi! (Tarkastelee sahaa). Hyvä saha
siihen on Iipposen Tahvolta jäänyt.

VARIS (Saapuu kirves olalla). No pianpa se tämäkin Illikaisen leski sai
miehen.

RONKAINEN. Mhyy!... Vai jo on sekin saanut miehen... Kukahan oli niin
paksunahkainen, jotta uskalsi eukon tupaansa ottaa?

VARIS (Hämillään). Ka eivätkös ne nämä vieraat ole semmoisilla
lehmänostomarkkinoilla... kun ne sitä juttusivat?

RONKAINEN. Tulihan sitä vähä semmoistakin puheeksi,.. Se tämä
Kämäräinen kun sattui mieltymään tähän Iipposen leskeen, niin arveli,
jotta tarpeenhan se on talossa omituinen lehmän lypsäjä.

VARIS. Vai sen se ottikin , .. sen Iipposen Suson!

KÄMÄRÄINEN. Sen.

VARIS. Tuota Hytösen pahennusta kun taas sotki asian!... Mutta se onkin
semmoista hotosuuta koko tää Juva ja varsinkin se Hytönen, jotta se kun
ottaa vaikka kärpäsen maksan niin kyllä se saa siitä karttumaan
särvinainetta vuoden ajaksi koko Juvalle...

RONKAINEN. Vai niin on hotosuu... Hytönen!

VARIS. Hotohan se on... Semmonen on... Nytkin sai ruoja uskomaan, jotta
se tää Illikaisen äkäinen leski sai miehen... Mutta sitähän minä jo
arvelin, jotta eiköhän tuo Hytönen nyt taas liika paksua päästänyt...
Ja päästihän tuo hyväkäs... päästi tuo pakana taas paksua...

KÄMÄRÄINEN (Sylkäisten). Päästi!

VARIS. Päästihän tuo pahennus... Kuuluuko sitä muuten mitä?

RONKAINEN. Eipä sitä erikoista...

VARIS (Piippuaan kopistellen). Eihän sitä näin huonolla ilmalla kuulu.
(Lähtöä tehden). Siellä Iipposen Suson omalla mökilläkin tästä
pitäisi lähteä käymään... kun tässä ei näy sitä Illikaisenkaan Susoa
itseään kotosalla olevan... Vaikka se Illikaisen Suso sanoi sen
Iipposen Suson olevan tässä pellavasaunoilla. (Lähtee.).

    (Pitempi vaitiolo. Miehet miettivät piippu ikenissä.
    Kämäräinen sylkäsee vihaisesti.).

RONKAINEN. Jokohan nuo vaihtuivat lesket...

OHI AJAJAN ÄÄNI ULKOA. Trtuu!... Pirinen hoi!

PIRISEN ÄÄNI. No.

OHI AJAJAN ÄÄNI. Ojan kaivuunko sinä menet?

PIRISEN ÄÄNI. Ojan.

OHI AJAJAN ÄÄNI. No tää Illikaisen leski se kuuluu saaneen miehen ihan
Joroisista asti.

PIRISEN ÄÄNI. Niinhän ne akat sitä valehtelevat, jotta se on saanut
vanhan ukon!... Rahtijauhojako sinä ajat?

OHI AJAJAN ÄÄNI. Rahtihan nämä on... Prpah, ruuna... (Kauempaa). Vai
sai toki Illikaisen leski vielä ukon.

PIRISEN ÄÄNI. Sai.

    (Äänettömyys. Istuvat kumarassa.).

RONKAINEN (Koettaa rauhottaa). Vaikka eipä tässä vielä mitään varmaa
epäluuloa synnyttävää ole.

VIULU-HEIKKI (Saapuu). Joko sitä tällä Illikaisen lesken uudella
miehellä on miten paljon tuota ikäkultaa?

KÄMÄRÄINEN (Vihaisena murahtaen). Mitä se sinua liikuttaa!

VIULU-HEIKKI. Eipä se mitään... Muutenhan tämä sattui saman kokoinen
kun sekin Illikais-vainaja... paitsi että se oli kivuloinen ja heikko
voimiltaan, niin jotta tämä eukko sai sitä pitää vaimovallan alla.
Mutta se Illikainen olikin nuorena ollessaan kovasti juonut ja
tapellessa rikkonut sisuksensa, niin että täytyi olla eukon armoilla.
(Joukko palaa.).

MIES. Soita nyt, Heikki tolppaa!

VIULU-HEIKKI (Viuluaan viritellen). Ka sopiihan tuota soittaa... Ei se
tää viulu soittaen köyhdy. (Kämäräiselle). Entäs onko tämä Illikaisen
sulhanen ryyppymies niin kun Illikais-vainaja oli?

KÄMÄRÄINEN (Suuttuneena). Pidä suusi kiinni, eläkä kituuta sitä sian
ällästäsi, taikka kun minä suutun.

PIIKA-ANNI (Hämmästyen). Mikä peto se on kun tuolla tavalla äyhkii!

KÄMÄRÄINEN (Ärtyen, Annille). Eläkä sinäkään siinä hänklätä, tahi
näet!

MIES. Tämäpä vasta syöttiläs on, kun ärjyy!

KÄMÄRÄINEN (Ärjästen). Häh!

MIES (Uhitellen). Elä ärjy!

KÄMÄRÄINEN (Julmistuen, nousee). Kun kerran suutun ja polen jalkaa,
niin koko siltapalkin pitää lentää poikki jotta rusahtaa! (Uhkaavana).
Hiiteen siitä koko joukko tahi minä ajan!

MIES (Vastaan uhaten). Ajappas, tokko uskallat!

KÄMÄRÄINEN (Lähestyen). Ajan kyllä!

PIIKA-ANNI (Uuniluudalla puolustautuen). Tuleppas, niin tuosta saat
luutaa, jotta mätkähtää!

KÄMÄRÄINEN (Tarraa mieheen kiinni). Pellolle siitä kutale. (Miestä
työntäessään). Aja, Ronkainen niitä akkoja ja toisia...

MIES (Vastaan rimpuillen). Elä revi nutun kaulusta, pahennus... tahi
kun potkaisen!

KÄMÄRÄINEN (Työnnäisten miehen ulos). Revin uhallakin. (Tarttuu
toiseen mieheen.).

MIES. Elä tartu!

KÄMÄRÄINEN. Tartun vaikka mikä olisi. (Miestä ulos työntäen).
Teillä piruilla on kaikki akatkin sekalutta jotta pää sotkeutuu...
(naisille). Pellolle siitä!

PIIKA-ANNI (Hätäytyen, paeten). Herra isä niitä heittiöitä... Tulkaa
pakoon... Ne tappavat, hylyt!

KÄMÄRÄINEN (Viulu-Heikille). Mäne sinäkin matkaasi!... Vingutat sitä
viulurämääsi kuin nälkäistä sikaa!

    (Heikki luikkii toisten jälestä ulos. Pitempi, synkkä vaitiolo.
    Miehet istuvat kumaraisena. Viimein paiskaa Kämäräinen vieressään
    penkillä olevan lakkinsa eteensä lattialle.).

RONKAINEN (Puolustautuen). Ka kukapa sitä osasi arvata jotta se on
Illikaisen leski!

SUSO (Lennättää kirnun Kämäräisen eteen). Katso nyt, Kämäräinen, jotta
ei kissa pääse kirnuun hyppäämään! Minä vaan pistäännyn hakemassa sen
Iipposen lesken sitä kirnuamaan... (Touhuten). Se olikin tässä
pellavasaunoilla, vaan siinä vähä ennen vieraiden tultua ennätti
lähteä mökillään pistäytymään. (Kaataa veden kattilasta korvoon).
Ja siellä entisellä mökilläkin on vielä kampsuja ja kimpsuja ja
hevonenkin on siellä vielä äpärikössä ruokaansa koluamassa, (Lähtee).
Katso nyt vaan Kämäräinen sitä kirnua jotta ei se kissa pahuus pääse
siihen hyppäämään! {Äänettömyys).

RONKAINEN (Kuin itsekseen). No otappa ja sokaisekin ihminen!

KÄMÄRÄINEN. Perhana vie kun sylkäsen tuohon kirnuun niin siitä ei pidä
tulla voita, vaikka häntä ijankaikkisesti kirnuaisi!

    (Esirippu laskeutuu.).


TOINEN KOHTAUS.

RONKAINEN (Jatkaa puolustautumistaan). Mutta mistäpäs tää tuhma ja
koulunkäymätön ihminen osaa erottaa nää Juvan mökit... äkkinäisessä
pitäjäässä!

KÄMÄRÄINEN. Paholaisen Varis!... Sehän se sotki mökit ja neuvoi tähän
väärään mökkiin tulemaan.

RONKAINEN. Ka ei suinkaan tähän muuten olisi arvannutkaan tulla.

KÄMÄRÄINEN (Itsekseen kiroten). En paremmin sano!

RONKAINEN (Jatkaa omaa puhettaan). Ja sitte vielä tuo yhteinen
Suso-nimisyys sotki sen lopun.

KÄMÄRÄINEN (Synkkänä). Kehnoltako heillä lie riittänytkin kaikille
akoille samaa nimeä! (Äänettömyys.).

RONKAINEN (Puolustautuen). Ka erehtyypä se hevonenkin neljältä
jalalta... Niin jotta se ei ole kumma jos nyt tää tuhma, koulun
käymätön ihminen, jolla ei ole kuin kaksi jalkaa.

KÄMÄRÄINEN (Jatkaa harmitteluaan.). Kun olisi menty Kaaville niinkuin
jo sovittiin, niin ei olisi sotkeutunut... Mutta se Kutvosen
ketalehan se sai käännytetyksi tänne!... Mikä hänet lie siihen
viskannutkin... en paremmin sano!

RONKAINEN. Ka sinne markkinoillehan se siitä oli menossa... Vaikka ei
tässä nyt enää perääntyminenkään auta... Alkavat siitä turhaa juoruta
ja virnistystä pitää!

KÄMÄRÄINEN. Pahan hengen Kutvonen!

VARIKSEN MAIJA (Saapuu). Eikös sitä Illikaisen Susoa itseään olekaan
tässä?... Kun nämä vieraat ovat yksinään...

RONKAINEN. Eipä sitä...

MAIJA. Tulin tuomaan sitä kesällistä leipävelkaa Susolle... Kun se nyt
kuuluu näiden vieraiden kanssa naimisiin menevän, niin tulin
maksamaan jotta ei unehdu... (Kääntäen puheen). Sitäkös se
Iipposen Susoa alkuaan aikoi tää vieras... Kun se Viulu-Heikki sitä
niin puhui, jotta tälle tuli erehdys?

RONKAINEN (Asiaa peitellen). Eipä tässä tullut ketään erikoista
ajatelleeksi.

MAIJA. Vai ei tämä toki ajatellut ketää erikoista... Ja mikäpä näillä
sitte onkaan eukoilla väli... Eukko kuin eukko, niin jotta ottipa
näistä sitte kenen hyvänsä, niin saman asian ne ajavat.

RONKAINEN. Ka samanhan ne ajavat... eukot.

MAIJA. Ei tää meidänkään ukko Varis liikoja valinnut kun naimisiin
meni. Otti vain minut ja siinäpä tuota on vain eletty ja leivissä
pysytty eikä ole kumpikaan kauppojaan katunut... Ja riski työmieshän
tämä Suso on ja hyvä kehrääjä... Eikä sitte mökin varoja turhiin
menetä. Eikä anna miehensäkään viimeisiä pennejään joutavaan panna.

RONKAINEN. Eihän tämä... Suso.

SUSO (Pyörittää isoa pellavasäkkiä ovesta tupaan.). On siinä toki vielä
noita viimevuotisia pellavia, jotta saa toki paitarievun päällensä
kun kehrää ja kutoo... Viime vuotena arvelin ne jo kehrätä, mutta
sitte arvelin jotta olkootpa he sinänsä, ei sitä tiedä mikä muutos se
vielä elämässä tapahtuu. (Maijalle) Entäs muistatko sinä sen kesällisen
leipävelan?

MAIJA (Purkaa nyyttiään). Ka sitähän minä läksin tässä tuomaan, kun
sattuikin siinä olemaan lämpimiä. (Panee leivät pöydälle.) Siinä he
nyt sitte ovat... Lienevätkö he hyvästi kohonneetkaan ja paistuneet.

SUSO. No leipä kun leipä!... Ikäänkuin sitä nyt pitäisi tämän syntisen
ihmisen kaikkea niin valita, jotta pitäisi ihan suusta mitta ottaa,
että saisi leivänkin jo sen mukaan sopimaan... Ikäänkuin se nyt ei
sitte syödessä suu mukaantuisi leivän mukaiseksi... Otin tuon tässä
minä miehenkin, niin jotta ei siinä otettu suusta mittoja, eikä muita
ryplötyksiä ja siinäpä häntä vain aijotaan riitelemättä elämänsä
iltaan mennä... Entäs kuuluuko sinulle, Maija, vielä mitä?

MAIJA. No mitäpäs tässä nyt kuulumia tarvittaisi... Näille
joroiselaisille tässä vain sanoin, jotta saivatkin ne sinusta hyvän
ja rikkaan eukon... Ja sinuahan nää kuuluvat jo alun pitäen
ajatelleenkin... eikä sitä Iipposen köyhää leskeä.

SUSO. No kukahan tuo nyt hänetkin, herran riesan viitsisi Joroisiin
asti ristikseen vetää... köyhän lesken jolla ei nytkään ole sen vertaa,
että saisi kengät talveksi jalkaansa niin tässä kajerteli sitä
jumalisuuttaan ja toivoi taivaan apua, niin minä annoin lopulta
Illikais-vainaajan vanhat kengät ja sanoin jotta: ota vain tuosta
kengät ja anna paikata, ei taivaastakaan sinulle sen parempia
viskata... Niin jotta hänestäkö se nyt olisi Kämäräinen huolinut,
köyhästä kirkon rotasta (Miehille). Tokko tää Kämäräinen on
kuullutkaan koko Iipposen eukosta?

RONKAINEN. Eipä tämä erikoisesti...

MAIJA. Ja mitäpä hänelle siitä kuulemisesta hyötyä olisikaan... Kun on
jo miehellä omakin eukko, jotta sen kun vie vain Joroisiin niin että
vielä tässä sitte muita tuntea... köyhiä leskiä... On tässä Susossa
yhdelle miehelle kylliksi eukkoa... Hyvä ja rikas ihminen...

RONKAINEN. O-onhan tässä eukkoa... Susossa...

SUSO (Kuin itsekseen). Tuo Illikaisen tervapyttykin on tuohon jäänyt
niine täysinensä... Kaataa hänestä tervan puolikkoon, niin vie pytyn
mennessään Joroisiin... Jäikin sitä tervaakin puoli tynnyrillistä.
(Mennessään Maijalle). Tulehan Maija vähän tänne ulos minulla on
sinulle pikkuisen supattamista.

MAIJA. Ka joutaahan tästä tulemaan. (Poistuessaan kuin jäähyväisiksi).
Olkoon nyt sitte vain onneksi ja lykyksi tälle vieraalle tämä Suso!
(Äänettömyys. Kämäräinen punnitsee asiaa synkkänä.).

RONKAINEN (Illikaisen turkkia suinaillen). On tässä toki hyvä turkki!

KÄMÄRÄINEN. Vai on toki se!

RONKAINEN. On... Villapäällys turkki. (Tarkastaa sängyn). Ja
sänkypeittonakin on hyvä välly.

KÄMÄRÄINEN (Kumarassa). Mhyy!

SUSO (Tulee, kiirehtii). Hevosen pala ja suitsetkin näet jäivät
ottamatta... Ei tullut sitä tammaa tässä jo myödyksi... Mutta kukapa
sitä semmoista hevostaan ilmaiseksi antaa ja se tämä Karvonen ei
näet olisi siitä antanut kun puoli neljättä sataa markkaa. (Kääntää
äkkiä puheen). Entäs onko tällä Kämäräisellä omat ajokärrit, vai
työkärritkö tällä vain on?

RONKAINEN. Työkärrit tällä vain on.

SUSO. No sittepä nuo tarvitaankin ne Illikais-vainajan ajokärrit, jotta
voi toki kirkossa höyräyttää. Niin että olipa tuo onni kun ei jo tullut
niitä myödyksi... Ja jäihän tähän yhtä ja toista muutakin kavetta...
niin kuin neljän vuoden lehmän nahat ja toistakymmentä parkittuakin
lammasnahkaa... Niin että mikäpä tässä on elämää alkaessakin, kun
vaan luoja hyvä isä terveyttä ja sopua antaa.

KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Paljonko tarjosi... Karvonen?

SUSO (Touhuten). Ka puolta neljättä sataahan se vaan siitä tarjosi,
semmoisesta lihavasta tammasta, jotta ei ole koko Juvalla semmoista
tammaa... Mutta se on se Karvonen semmoinen toisen nylkijä, jotta
kaikki sen pitäisi vaan ilman saada.

RONKAINEN. Vai puolta neljättä sataa tarjosi... tammasta.

SUSO (Ottaa uunilta saappaat). Puolta... Nuokin Illikaisen uudet
saappaat toki säilyivät pitämättä. (Viskaa saappaat Kämäräiselle).
Siinäpähän on nyt Kämäräiselle kengät, jotta ei tarvitse ensi hätään
suutaria ottaa ja alkaa sille maksaa... Ja tuossa orren päässä ovat
vielä nuo vanhat pieksut. (Ottaa pieksut orren päästä). Nämäkin kun
vielä pohjuuttaa ja voitaa hyvällä rasvalla, niin hyvät työkengät saa
Kämäräinen. Siinä on sinulle toinen kenkäpari!

RONKAINEN (Saappaita suinaillen). Hyvät kengät on jäänyt Illikaiselta.

KÄMÄRÄINEN (Kenkiin katsahtaen). Mutta sen minä vaan sanon että kun
oikea joroiselainen suuttuu niin se ei anna tiukassa paikassa perää
vaikka naukuisi.

SUSO. Häh?

RONKAINEN (Sovitellen). Se tämä Kämäräinen on semmonen laatusa
mies, jotta se ei siinä talossaan rakasta turhaa riitaa ja
torapuhetta.

SUSO (Kuin innostuen). No semmoinen se toki mies pitää ollakin jos
kerran olla, sillä mitäpä se joutava riiteleminen maksaa. Kun
sekin Illikais-vainaja vain rupesi riitaa alottamaan, niin kohta
minä siltä suun tukkesin, niin jotta talossa oli niin hiljaista ja
rauhallista, että usein ei kuulunut halaistua sanaa päiväkausiin.
(Kirstua keskemmä tupaa vetäen). Nuo kirstun avaimetkin ovat näet
saunaan jääneet... täytyy pyörähtää ne hakemassa! (Poistuu. Vaitiolo.
Kämäräinen tarkastaa kengät.).

RONKAINEN. Vaikka onhan tällä Susolla toisella puolen etujakin sen
Iipposen lesken rinnalla... niin jotta se hyvyys korvaa minkä siinä
vaimollisessa helläluontoisuudessa puuttuu... Niin kuin nyt kallis
hevonenkin ja iso nahkavarasto. (Löytää sarkatorven). Kokonainen
torvi on hyvää sarkaakin.

KÄMÄRÄINEN (Katsahtaen). Onko se uutta?

RONKAINEN. Uutta, tampattua sarkaa... Ja, toisekseen, eiväthän ne
entisen miehen kohtalot sinuun koske... Ainahan se leski on lempeämpi
uusissa naimisissa.

SUSO (Tuo ruokaa). Ottaisitte nyt siitä niitä ruuan jäännöksiä ja
sitte vaikka vähä levähtäisitte siinä penkillä... (Menee arkkua
avaamaan). Ja jäihän niitä vielä vähä rahojakin, kun jaksoi hallita
sen Illikaisen heikkouksia. Se alkoi siinäkin asiassa rakentaa
riitaisuutta ja tahtoi että rahat pitää olla hänen taskussaan, niin
minä heti vain suostuin ja rahat pantiin hänen verkanutun taskuun
ja minä sitte sanoin jotta: siellä ne nyt ovat, nutun taskussa,
mutta nuttu pannaan kirstuun ja kirstun avain on minun taskussa ja
sinne ei ole nenääsi pistämistä... Ja sillä laillapahan säilyivät...
(Tuo kukkaron pöydälle). Tuossa ovat... Lue paljonko heitä siinä
lienee. Ja syö sitte ja katso sitä kirnua ja kun Iipposen leski tulee
kirnuamaan, niin rupea kylellesi tuohon penkille. (Ottaa kattilan).
Minä pyörähdän tuon kattilan pesemässä. (Poistuu. Vaitiolo.
Kämäräinen katsahtaa muljauttaa rahoihin.).

RONKAINEN (Katsahtaen pöydälle). On siinä rahaa!

KÄMÄRÄINEN. Ka lue heidät... niin sittepähän näkee.

RONKAINEN (Lukee). Kuusisataa seitsemän kymmentä markkaa ja
yhdeksäntoista penniä!

KÄMÄRÄINEN (Murahtaa). Paljonko?... penniä tarkotan?

RONKAINEN. Yhdeksäntoista penniä pientä rahaa ja liki seitsemänsataa
tätä suurta. (Hetken päästä Kämäräiseen katsahtaa muljauttaen). Se
on jo iso raha tuo seitsemän sataa... näin mökkiläisen rahoissa... Ja
varsinkin nyt kun on nämäkin rahtilaisen tienestit huonot, niin ei
sitä rahaakaan kannata ylenkatsoa. (Odottaa). Ja eikä sen Iipposen
lesken suostumisestakaan, toisekseen, ollut vielä varsinaista
varmuutta olemassa.

KÄMÄRÄINEN (Mietittyään ottaa puukkoa tupestaan). Ka minkäpäs sille
ihminen kohtalolleen taitaa, kun se kerran on ylhäällä niin päätetty.
(Työntyy pöydän taa syömään). Tule pois sinäkin syömään.

RONKAINEN (Totellen). Ka minkäpäs sille... Niin kuin nyt sinäkin vielä
ikämies, niin mistäpä sitä ihan enkeleitä ottaa!

VARIS (Palaa, sytyttää lieden luona piippunsa). Juohtui mieleen, jotta
tässä on näitä hiiliä, niin käännyin sytyttämään tuon piipun jotta
ei... pah... pah... pah... jotta ei tarvitse tikkuja kuluttaa.
(Miehille). Vaikka niinpä se se Iipposenkin leski jutusti, jotta se
on tämä Illikaisen Suso sen miehen saanut... Niin se ämmä juttusi...
Ja rikas leskihän tämä Illikatar onkin...

RONKAINEN. Onhan tää...

VARIS. O-on... Ja julma työmies on pakana... Höyryää siinä miehen
hartiat jos mielii sen rinnalla niittämisessäkin pysyä... Ja mitäpäs
tää meikäläinen mies muuta sen parempaa rakkautta tarvitsekaan...

KÄMÄRÄINEN. Mitäpä sitä...

VARIS (Lähtöä tehden). Mitäpä... mitäpä siitä turhuutta tarvitsee... Ja
se Iiipposen leski taas onkin hyvin köyhä... ja huono työmies...
Hätä-hätää saa omat luunsa kannetuksi. (Jäähyväisiksi). Kalakukkoako
se Suso syöttää?

RONKAINEN. Ka kala-...

KÄMÄRÄINEN (Kahden jäätyä). Ja kehuupa tää Varis tätäkin Susoa.

RONKAINEN. Mikäs tätä tämmöistä riskiä ihmistä on kehuessa! Suutkainen
summa on tuotakin valmista rahaa...

KÄMÄRÄINEN. Onhan siinä penniä, jos lie markkaakin... seitsemässäkin
sadassa. (Lopettaa syöntiä). Ja eikä tää leskimiehen rakkaus
yleensäkään ole enää niin järin ronkelista kuin varsinaisen
poikamiehen.

RONKAINEN. Eikä se lesken rakkaus erin lämmintä ja nirppuista ole.
(Juo). Ja siihen kun vielä myöt tämän Suson hevosen niin kykenet
käteisellä ostamaan mökin maat ja elät isäntänä omissa lämpimissäsi.

KÄMÄRÄINEN. Ka tuhannestahan se isäntä sitä tarjoo... Jo tuota onkin
saanut ikänsä siinä toisen mökkiläisenä kitua kuin syntinen tulevassa
ilossa... (Katselee lepopaikkaa). Ja hyvän kalakukonkinhan tää näkyy
osaavan paistaa!

RONKAINEN. Hyvän... Ja mene tiedä miten tapuisa tästä Susosta tulee
siinäkin aviollisessa lempeydessään, kun kerran Joroisiin pääsee.

KÄMÄRÄINEN (Tekee Illikaisen nutusta päänalusen). Ka voihan se leski
Joroisissa lempeytyä... Pahasisuinenhan se oli sekin Kaavilta tuotu
Särkisen Lotta Joroisiin tullessaan, vaan koojautuipa tuo sekin, niin
jotta kuollessaan jo oli jumalinen ja hyväsopuisen... Niin jotta voi
se tääkin Suso Joroisissa parata.

RONKAINEN (Lepopaikkaa katsellen). Voi se...

KÄMÄRÄINEN. Voi... Käyttää vielä ahkerasti rippikirkossa, niin kuka
sen tietää miten sävyluontoinen hänestä sukeutuu. (Vetäytyy penkille
mahalleen). Vaikka ruokalepo-untapa tässä tuntuu luonto vaativan!
Rupea sinäkin vähä lojumaan.

RONKAINEN (Totellen). Ka painostaapa tää ruoka. (Vetäytyy
pitkäkseen). Ja kun se Joroisten pappi vielä sillä lempeällä
saarnallaan lohduttaa, niin lauhtuuhan se jo siitäkin luonto.

KÄMÄRÄINEN. Lauhtuuhan se. (Unisena). Lempeästihän se saarnaa
Joroistenpappi. (Kuorsaa hiljaa.).

RONKAINEN. Lempeästi (Unisena). Kyllä se pehmittää... luonnon.
(Kuorsaa.).

KÄMÄRÄINEN (Unen seasta). Pehmittää se... luonnon. (Kuorsaa
kovemmin.).

RONKAINEN (Torkahtaen). Pehmittää se... pappi...

KÄMÄRÄINEN. Pehmittää. (Yhä kovenevaa kuorsausta). Kroho! Kro-ho!...
Kro-hoo!

    (Nukkuvat rauhallisesti kuorsaten. Iipposen Suso ilmestyy
    nöyrän näköisenä ja ryhtyy kirnuta hölkyttelemään.).








End of the Project Gutenberg EBook of Kun lesket lempivät, by Maiju Lassila

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48982 ***