diff options
Diffstat (limited to '44945-0.txt')
| -rw-r--r-- | 44945-0.txt | 3674 |
1 files changed, 3674 insertions, 0 deletions
diff --git a/44945-0.txt b/44945-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f014562 --- /dev/null +++ b/44945-0.txt @@ -0,0 +1,3674 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44945 *** + +VALITTUJA NOVELLEJA I + +Kirj. + +Guy de Maupassant + + +Kansan Novellikirjasto 1. + + +Ranskasta suomentanut Kasimir Leino. + + +Helsingissä 1907, +Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa. + +Savonlinnassa 1907, +O.-Y. Savolaisen kirjapainossa. + + + +SISÄLLYS: + +Guy de Maupassant. +Isä. +Kuutamolla. +Vallankumous. +Susi. +Lapsi. +Anteeksianto. +Kuningatar Hortense. +Jalokivet. +Tarina pyhän Mikaelin luostarilinnasta. +Joulukertomus. +Ristiäiset. + + + + +GUY DE MAUPASSANT. + + +Kun yltiöromanttikot, joihin monet ovat tahtoneet lukea myöskin +Victor Hugon, vaikka sen varsinainen ja perikuvallisin edustaja on +Théophile Gautier, olivat oikullisia eriskummallisuuksia, jopa +luonnottomuuksiakin kuvaamalla saattaneet tämän kirjallisen suunnan +huonoon huutoon, syntyi jo v. 1848 vallankumouksen jälkeen uusi +terveempi ja todellisuutta enemmän kunnioittava suunta vastapainoksi +edelliselle. + +Tavallisesti käy tämä realismin nimellä, vaikka sen edustajia +laulurunouden alalla on yleisemmällä yhteisnimellä kutsuttu +parnassolaisiksi, joiden etevimpänä kykynä on pidetty _Catulle +Mendês'ia_. [Ensimäinen suomenkielinen näyte Mendèsia on tämän +sarjan 10. n:ona ("Valittuja novelleja I".)] Alussa esiytyivät realismin +periaatteelliset harrastajat yhtä jyrkillä, vastakkaisilla +mielipiteillä. Jos Gautier on muodostellut taiteellisen oppinsa +muutamiksi kiteytyneiksi tunnuslauseiksi, joiden lähtökohtana oli: +taide on olemassa taiteen vuoksi ja taiteen tehtävä on kuvata +kauneutta, niin opettivat realistisen suunnan filosofiset arvostelijat, +että "rumuus on kaunista" ja koska jokapäiväisessä elämässä on paljo +rumaa, on kirjailijan havaittava ja kuvattava elämän rumuutta. + +Näin jyrkkänä esiytyi uusi suunta "Le Realisme"-nimisessä +aikakauskirjassa, joka alkoi ilmestyä 1856 ja kohdisti hyökkäyksensä +pääasiallisesti Hugohon ja Gautier'iin. Kun ensimäinen kiihkon puuska +oli ohi mennyt, tasausi uusi suunta siedettävämmäksi, esittäen joukon +mielipiteitä tosielämästä tehtyjen havaintojen merkityksestä +kaunokirjallisuudelle. + +Todellinen ihmiselämä ja luonto ovat ensin ymmärrettävät ja havaittu +todellisuus mahdollisimman uskollisesti esitettävä. Ihmiset ovat +kuvattavat sellaisina kuin he ovat taikka millaisiksi perinnöllisyys, +syntyperä, kasvatus, elinkeinot, yhteiskunnalliset olot ja koko +ympäristö heidät muodostaa. Kirjailijan ei tarvitse ruveta heitä +ihannoimaan eikä George Sandin tavalla kuvaamaan ihmisiä sellaisina +kuin heidän hänen mielestään tulisi olla. Eikä hänen myöskään tule +esiytyä maailman parantajana ja mieteperäisenä runoilijana, vaan +esittäköön hän maailman ulkokohtaisesti ja merkitköön havaintonsa +tosiasioiksi. Mentiinpä vielä niinkin pitkälle, että suorastaan +halveksittiin muodon kauneutta. + +Jos näihin ylläesitettyihin mielipiteihin lisäämme ne vaatimukset, +joita jo järkevämmät romanttikot olivat tehneet luonnekuvauksen +suhteellisuudesta y.m., niin onkin meillä uusiaikaisen, todellisemman +kertomarunouden kaunotiede pääpiirteissään määrättynä. Realistisen +suunnan jälkeläiset, n.k. naturalistit, jotka edelleen ovat jatkaneet +ja kehittäneet tätä kuvaustapaa, eivät mielestämme ole voineet esittää +mitään suurempia periaatteellisia lisiä tahi kumoavia muutoksia +edeltäjiensä määritelmille. + +Kaikki kirjallisuushistorioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että Ranskan +uusiaikainen, realistinen novelli eli uutelo alkaa _Prosper +Mériméen_ (1803-1870) mestarillisista kertomuksista, joista parhaat +ovat jo suomeksikin saatavissa, nim. kokoelma nimeltä "Helmiä" (Otavan +kustantama), "Pariisin verihäät" (Otto Andersinin kustantama) ja +etevimpinä pidetyt, laajahkot novellit "Colomba" ja "Carmen" +(ilmestyneet tässä sarjassa 5-6 ja 11 numeroina). Hänen kyvystänsä ja +kertomistavastansa voi siis suomenkielinenkin lukija jo näiden nojalla +saada jokseenkin täydellisen käsityksen. + +Realistisen romaanin suurmestarina on täydellä syyllä pidetty +_Honoré de Balzacia_ (1799-1850), jonka tarkka ja luotettava +havainnollisuus, älykäs sydänten tutkistelu ja oikea, suhteellinen +luonnekuvaus tekevät hänen parhaat romaaninsa tosi-ansiokkaiksi ja +vielä tänäkin päivänä arvoltansa pysyviksi. Läheisessä tulevaisuudessa +saanee suomenkielinenkin kirjallinen yleisö ja nuoriso vihdoin +tilaisuuden omalla kielellänsä tutustua tämänkin maailmankirjailijan +etevimpiin romaaneihin. + +Balzacin lahjakkaampana seuraajana realistisen romaanin alalla pidetään +yleisesti _Gustave Flaubert'ia_ (1821-80), jonka tunnetuimmatkin +ja ehdottomasti maailmankirjallisuuteen luettavat romaanit "Rouva +Bovary" ja "Salambo", sen pahempi, vielä ovat suomeksi kääntämättä. +Historiallisia romaaneja löytyy tosin jo paljo ja näiden joukossa +useita eteviäkin. Myöskin vanhanajan historian alalta on +maailmankirjallisuudessa muutamia tarkkoihin tutkimuksiin perustuvia ja +rikkaalla mielikuvituksella hienotuntoisesti ja älykkäästi +täydennettyjä kuvauksia, kuten esim. Ebersin "Homo sum" ja Rydbergin +"Viimeinen ateenalainen" (molemmat suomeksi saatavissa). Mutta löytyy +meilläkin luettuja kirjallisuushistorioitsijoita, joiden mielestä +Flaubert'in romaani "Salambo" on nerokkain kaikista vanhempaa historiaa +käsittelevistä kertomuksista, olletikin kun se sitä paitsi perustuu +mitä laajaperäisimpiin ja tarkimpiin tutkimuksiin. + +Realistisen suunnan hienontajina ja melkeinpä +naturalistisen Emile Zolan vastakohtana on meidän pidettävä sellaisia +kirjailijoita kuin _Daudet_, veljekset _Goncourt, Bourget_ y.m., +joista ainoastaan Daudet on suomalaiselle yleisölle tuttu teosten kautta, +joita täydellä syyllä voidaan pitää maailmankirjallisuuteen luettavina +nerontuotteina, nim. "Fromont nuorempi ja Risler vanhempi", "Tarasconin +Tartarin", "Kirjeitä myllyltäni", "Kuvaelmia ja kertomuksia" ja +"Seine-virran laivuri". + + * * * * * + +Flaubertin oppilaita oli alkuansa se novellikirjailija, jonka runsaasta +ja kuumeellisesta tuotannosta tässä tarjoamme ensimäisen valikoiman +suomenkielisessä asussa. Flaubert oli näet Maupassantin kummisetänä ja +perheen vanhana tuttavana joutunut läheisimpiin suhteisiin kirjallisia +taipumuksia osoittavan nuorukaisen kanssa, jonka aikaisempia, epäkypsiä +sommitelmia hän arvosteli ja hylkäsi, johtaen kirjailijan alkua +vapaaseen, itsenäiseen luomiseen. + +_H.R. Albert Guy de Maupassant_ syntyi 5 päivänä elokuuta 1850 +Miromesnilin linnakartanossa Normandiassa (Ali-Seinen dep.); hänen +isänsä oli vanhaa lotringilaista aatelissukua. Koulua kävi hän ensin +Yvetot'issa ja tuli ylioppilaaksi Rouenista. Alussa hän aikoi +virkauralle, mutta kun ranskalais-saksalainen sota syttyi 1870, +keskeytti hän opintonsa ja astui vapaaehtoisena sotaväkeen. Sodan +päätyttyä hänen tarkoituksensa oli jatkaa opintojansa, mutta runoilija +Bouilhet ja talonystävä Flaubert saivat hänet taivutetuksi antautumaan +kirjailijaksi. + +Jo v. 1873 ovat eräät tietävinään hänen kyhäilleen kertomuksia ja +runoja, vaikka hän vasta seitsemän vuotta myöhemmin julkaisi ensimäisen +kokoelmansa runoja, joita kehutaan muodoltansa kauneiksi ja +sisällykseltänsä alkuperäisiksi: Runoja ei hän kuitenkaan sen koommin +kirjoittanut, vaan antautui kerrassaan kertomusten alalle sen jälkeen +kuin hän Zolan julkaisemissa, ranskalais-saksalaisen sodan tapahtumia +kuvaavissa "Médanin iltamissa" olleen "Talipallo" nimisen kertomuksen +johdosta oli huudettu nuoren Ranskan etevimmäksi novellikirjailijaksi. + +Maupassantin tavattoman runsas tuotanto tapahtui v. 1881-91; +vuosikymmenen kuluessa julkaisi hän 27 nidosta novelleja, romaaneja ja +näytelmiä, joita viimemainittuja kuitenkin on ainoastaan kaksi. +Novellikokoelmia on häneltä kaikkiansa ilmestynyt parikymmentä; +muutamina vuosina kolmekin nidosta à 300 sivua vuodessa. + +[Nämä kokoelmat ilmestyivät seuraavassa järjestyksessä: Runoelmia +(1880), Tellier'in kahvila (novelleja, 1881), Neiti Fifi (nov.) +Suokurpan tarinoita ja Kuutamolla (nov. 1883), Päivän paisteessa +(matkakuvia Algeriasta ja Saharasta), Sisarukset Rondoli (nov.) ja +Neiti Harriet (nov. 1884); Naisten suosikki (romaani), Yvette (nov.), +Päivän ja yön tarinoita, Kertomuksia ja novelleja (1885); Pikku Roque +(nov.), Herra sukulainen (rom.), Toine (rom.) ja Valittuja kertomuksia +(1886); Mont-Oriol (rom.) ja Horla (nov. 1887); Pierre ja Jean (rom.), +Vetten päällä (tunnelmakuvia merimatkoilta) ja Rva Hussonin ruusupensas +(nov., 1888); Vasen käsi (nov.) ja Kova kuin kuolema (nov., 1889); +Hyödytön kauneus (nov.), Sydän (rom.) ja Vaeltaja-elämää (matkakuvia, +1890); Musotte (3-näyt. näyt, kirjoitettu Jacques Normandin kanssa +yhdessä 1891); Avioliiton rauha (2-näyt. näytelmä, 1893); Isä Milon +(1898); Kolporttööri (1900) ja Erään porvarin sunnuntaipäivä (1900).] + +Tällainen tavattoman kiihkoinen työskentely ei tietystikään voinut olla +vaikuttamatta muuten ruumiiltaan kookkaan ja voimakkaan miehen +terveyteen. Jo 1880-luvun lopulla huomataan hänen romaaneissansa "Kova +kuin kuolema" ja "Sydän" omituinen raskasmielisyyden tunne, joka +tammikuulla 1892 kehittyi aivotulehdukseksi ja teki ainoastaan +40-vuotisen kirjailijaneron mielenvikaiseksi. Tästä onnettomasta +tilasta pelasti hänet kuolema sentään jo heinäkuun 6 p. 1893. +Kirjailijan kuoltua on hänen jälkeenjääneistä papereistansa vielä +julkaistu 2-näytöksinen näytelmä "Avioliiton rauha" (esitetty Théâtre +français'in näyttämöllä s.v.) ja kertomukset "Isä Milon" (1898), +"Kolporttööri" ja "Erään porvarin sunnuntaipäivät" (1900). Maupassantin +koko tuotanto käsittää siis kaikkiansa 31 nidosta. + +Tästä hirvittävän runsaasta tuotteliaisuudestaan huolimatta säilytti +tekijä melkein aina sen mestarillisen selvän, lyhytsanaisen ja loistavan +tyylin, joka on tehnyt hänet maailmankuuluksi ranskalaisimpana, elämän +tuoreimpana ja välittömimpänä kertoilijanerona, mitä Ranskalla koskaan +on ollut keskiaikaisten kertoilijain, Rabelaisin, Lamartinen, Voltairen, +ja Prevost'in tapaisia kirjailijakykyjä. Pieneksi kunnioituksen +osoitteeksi onnettoman lopun saaneen kirjailijan muistolle on isänmaa +pystyttänyt hänelle kuvanveistäjä Verletin muovaaman muistopatsaan +Monceaun puistoon. + + * * * * * + +Jo ensimäisen, Talipallo-nimisen kertomuksensa johdosta oli Maupassant, +kuten jo mainitsimme, huudettu Flaubert'in jälkeläiseksi ja nuoren +Ranskan etevimmäksi novellikirjailijaksi, etupäässä sen terävän ja +purevan ivan ja samalla keveän, hauskan ja luontevan hyväntuulen +johdosta, joka antaa leimansa melkein koko hänen myöhemmällekin +runoudellensa. "Médanin iltamat", kokoelma kuvauksia viimeisestä +ranskalais-saksalaisesta sodasta, sai osaksensa tavattoman huomion, +sillä se käsitettiin uuden kirjallisen koulun taiteelliseksi +julistukseksi. Naturalistisen suunnan johtaja Zola oli tässä koonnut +ympärillensä puolikymmentä nuorta kykyä, joiden otaksuttiin omaksuvan +johtajan kirjalliset näkökannat ja yhteisvoimin rynnistävän +kirjalliselle sotatantereelle. + +Mutta useimmat näistä löysivät kuitenkin piakkoin oman tiensä. +Ulkopuolella maansa rajoja ovat näistä ainoastaan K.J. Huysmans ja +Maupassant saavuttaneet mainetta. Ja jos ranskalaisten selvä, tuores +ja leikkisä kertoilijakyky kerran tunnustetaan realistisen +novellikirjallisuuden perikuvaksi, niin on Maupassant, tämän taiteen +tosi-ranskalaisimpina edustajina, myöskin maineensa ansainnut. + +Maupassant ei ole mikään väitelmöivä kirjailija, kuten Huysmans, eikä +mikään naisellisesti hento sydänten ja sielujen tutkistelija, kuten +Bourget. Hän on miehekäs, ylevän rohkea, välitön ja hyväntuulinen vapaa +kertoilija, joka kuvaa hienosti havaitut, kirjavat kuvansa +ulkomaailmasta voimakkaan ja pettämättömän taiteellisen vaiston +johdolla. Mikään mietiskelijä hän ei ole, mutta taiteellisen +luomisvoiman suoni pulppuaa hänessä niin luonnonraittiina, vapaana ja +valmiina, että se runsaasti korvaa tuon yllämainitun puutteellisuuden. +Mitään yhtenäistä, vakiutunutta maailmankatsomusta käynee sangen +vaikeaksi muodostaa hänen kirjavien, elämäntuoreiden kertomustensa +nojalla, vaikka sellaiset suuret aatteet kuin elämä ja kuolema +vastakkaisina voimina ehkä voidaan katsoa hänen tuotantonsa +yleisimmiksi tunnusmerkeiksi ja pääaineiksi. Näiden sokeain ja +salaperäisten voimain kohtaloleikkiä osaa hän kuvata lukemattomilla, +uusilla tavoilla; pirteä ja tuores tyyli vaikuttaa sen, ett'ei lukija +suinkaan niihin kyllästy, vaan mielihyvällä antautuu seuraamaan tekijän +esittämää värien, tunteiden, tunnelmain ja ilmiöiden milloin vuolaan +keveää, milloin raskaammin joleaa pohjavirtausta. Toisinaan voi hän +kuvauksessansa olla ivallisen raaka ja kyynillinenkin aivan yhtä +tyynesti kuin Mériméekin kuvaa kauheita asioita lyhytsanaisella, +olympolaisella kylmäverisyydellänsä, välittämättä vähääkään siitä +epämiellyttävästä vaikutuksesta, jonka hän voi tehdä tunteellisemman +lukijan herkkään mieleen. Ja tuoreinta, elämäniloisinta kuvausta voi +äkkiä seurata toinen, missä ihmisten jokapäiväinen, toivoton taistelu +mahtavan suurkaupungin pyörteessä salaperäisellä tavalla lannistuu, +tylsistyy ja kehittyy suorastansa elämäntympeydeksi. Omituista kyllä +kuvaa hän nämä vastakkaiset sieluntilat yhtä voimakkaalla, +taiteellisella nautinnolla pysyen sentään aina aineensa yläpuolella, +kuten realististen kertoilijain tapa ylipäänsä on. + +Georg Brandes, pohjoismaiden etevin kirjallisuuden arvostelija, pitää +Maupassantia, tätä kirjavien kuvien vivahdusrikkainta sepittäjää, +synnynnäisenä ja jo ensimäisessä novellissaan selvästi klassillisena +nerona. Kirkkaana kuin auringon paisteessa välkkyvä säilä, virtaa hänen +loistavan selvä kielensä jo alusta alkaen, sanoo hän, terveimmällä +tavalla osaa hän kuvata sairalloisimmatkin sieluntilat muutamin +valikoiduin maalaavin tai ivaavin piirtein. Toisten aikalaisten +monisanaiset, eri sieluntiloja tutkistelevat kuvaukset osaa hän muuttaa +toiminnaksi, päästen täten oikotietä tarkoitusperänsä päähän. Samaa +lyhytsanaista kuvaamistapaa hän käyttää myöskin ympäristöä +esittäessään, minkä vuoksi nämä sivukuvaukset eivät koskaan käy +ikäviksi. + +Jo tuotantonsa alkuaikoina esiytyy hän niinikään sommittelun mestarina, +osaten aina säilyttää yhtenäisyyden niin hyvin novelleissansa kuin +romaaneissansa. Mestarin taito ilmenee juuri tällaisessa kokonaisuuden +ja yhtenäisyyden täydellisessä hallitsemisessa, jota aina on pidetty +ranskalaisten kertoilijain pääominaisuutena. Yhtä aito ranskalainen on +hän tavallisesti myöskin aihevalinnassansa ja jos hän ottaa tutummankin +aiheen käsitelläksensä, suorittaa hän sen useimmiten omalla, +itsenäisellä tavallansa. Syystä onkin sanottu, että Maupassantin +uuteloissa löydämme tuota vanhojen ranskalaisten kertoilijain vapaata +veitikkamaisuutta, vaikkakin tyyliltänsä täydellisempänä, kuten jo +hänen ensimäinen kertomuksensa sodan vaikutuksesta Rouen'in +asujamistoon v. 1870 selvästi todistaa. + +Porvarillisen arvokkaisuuden ivailu ja koomillisuuden keksiminen +kaikessa ovat Maupassantin vahvimpia puolia, sen näemme esim. hänen +perhekuvauksestansa "Eräs poika", jossa tavallinen virkamiesperhe on +joutunut hänen ivansa esineeksi. Toisissa käsittelee hän taas +voimakkaan luonnonvietin purkauksia ja näiden seurauksia, äpärälapsia +(esim. kertomuksissa "Hra Duchoux" ja "Hyljätty") taikka +sukupuolivietin eläimellisyyttä (esim. Rva Baptiste, Pikku Roque, +Salama). Hienontuneena, vaikka yhäti vapaasanaisena esiytyy hän sentään +jo sellaisissa romaaneissansa kuin "Naisten suosikki" ja "Kova kuin +kuolema", joissa hän armotta riistää elämältä sen viehkeyden, millä +n.k. pyhä valhe on elon ehittänyt. "Eräs elämäntarina" (Une vie) taas +on hienon, kelpo naisen taistelua kylmän, raakaluontoisen aviomiehen +kanssa; Mont-Oriol samoin nuoren, hienotunteisen naisen taistelua +nuoresta miehestä, joka kevytmielisenä on häneen kyllästynyt ja etsii +tyydytyksensä mitättömän talonpoikaistytön luona. "Naisten suosikki" on +tarina typerästä, mutta kauniista miehestä, joka juuri kauneutensa ja +naisten avulla nousee yhteiskunnan huipuille, j.n.e. + +Kun kirjailijan terveys jo 1880-luvun lopulla alkoi juonitella, täytyi +hänen jättää suurkaupungin kuluttava elämä ja etsiä parannusta +hermostollensa, alituiselle päänkivistyksellensä ja sisäisille +verenvuodoille luonnonhelmassa; alussa hän liikkui vesillä, sitten +siirtyi hän taas vuoristoon, jonka keveää ilmaa pidettiin +terveellisimpänä hänen keuhkoillensa. Näin sai tämä Normandian luonnon +mestarillinen kuvaaja tilaisuuden laajentaa havaintojensa piiriä ja +näin syntyivät sellaiset kokoelmat kuin novellikokoelma Afrikan +rannoilta "Päivän helteessä", tunnelmakokoelma "Vetten päällä", +novellit "Eräs ilta", "Käynti maalla" j.n.e. Näissä esiytyy +Maupassant aina tarkkana, tuoreena ja väririkkaana luonnonkuvaajana, +joka ehdottomasti vie voiton sellaiseltakin mestarilta kuin +Bourget on. Kuitenkin on tämä draamallisin Ranskan uudemmista +novellikirjailijoista, kuten Brandes hänestä sanoo, toisinaan +vastakohtansa Bourget'in tavalla antautunut sielunelämääkin +tutkistelemaan; siitä on meillä ainaisena todistuksena hänen teoksensa +"Sydän." + +Mutta se mielettömyyden hengetär, joka oli johtanut hänet kirjoittamaan +sellaisia voimakkaita kuvauksia hulluuden hiipivästä kehityksestä +ihmissieluissa kuin esim. "Horla", "Eräs mielipuoli", "Ero" ja "Ken +tietää", kukisti etevän kirjailijan miehuutensa parhaassa ijässä. +Vähitellen enenevää raskasmielisyyttä seurasi sairalloinen mietiskely, +joka milloin ilmeni henkevänä, hellänä haaveiluna, milloin surullisen +raskaana synkkämielisyytenä, kunnes se alussa vuotta 1892 +auttamattomasti pimitti kirjailijan henkisen elämän. + +Maupassantin asema uudemmassa ranskalaisessa kirjallisuudessa käynee +ehkä jo ylläolevasta hahmoilusta selville. Arvostelijat ovat olleet +sitä määrittelevinään monellakin lailla. Hermostuneen sielunelämän +hienoimpana kuvaajana pidetään Edmond de Goncourtia; yhteiskunnallisen +elämän mahtavimpana, vakavimpana esittäjänä naturalististen +jättiromaanien kirjoittajaa Emile Zolata; taiteellisesti hienotunteisen +elämän tosiranskalainen kertoja _par préférence_ on A. Daudet, +tuo kyynelten lävitse hymyilevä runoilija, kuten hänestä kauniisti +on lausuttu; mutta ranskalaisin kaikista Ranskan uudemmista +novellikirjailijoista on Maupassant, jonka rinnalla Bourget on +maailmankansalainen ja Huysmans hollantilainen. + +Suomentaja on parhaampansa mukaan koettanut saada esille tätä +Maupassantin tyyliä, jota ehkä ei ole niinkään helppo jäljitellä. +Ell'eivat ylempänä huomauttamamme ominaisuudet siitä ilmene, täytyy +hänen ottaa siitä syy. Kustantajan tarkoitus on jatkaa tätä +valikoimasarjaa, niin että suomalaisellakin yleisöllä ennen pitkää on +tilaisuus omalla kielellänsä tutustua tämän novellikirjallisuuden +mestarin kaikkiin etevämpiin teoksiin. Suomentaja ei voi muuta kuin +toivoa, että yleisö suosiolla vastaanottaa tämän kiitettävän yrityksen, +joka ehkä vaikuttaa hedelmöittävästi maamme omatakeiseenkin +kertomarunouteen. + + _Suomentaja_. + + + + +ISÄ. + + +Jean de Valnoix on eräs ystävistäni, jota minun toisinaan on tapana +käydä tervehtimässä. Hän asuu pienessä talossansa, joka sijaitsee +keskellä metsää ... siellä joen varrella. Sinne oli hän vetäynyt +elettyänsä viisitoista vuotta hurjaa elämää pääkaupungissa. Äkkiä +kyllästyi hän huvituksiin, illallisiin, miehiin, naisiin, korttipeliin +ja kaikkeen ja muutti syntymäkotiinsa. + +Meitä on pari kolme tuttavaa, jotka silloin tällöin vietämme pari kolme +viikkoa hänen luonansa. Hän ilahtuu aina nähdessänsä meidän saapuvan ja +jää taas mielellänsä yksin, kun me jätämme talon. + +Viime viikolla matkustin minä taas hänen luoksensa ja hän +vastaanottikin minut avosylin. Aikamme vietimme milloin yhdessä, +milloin erikseen. Tavallisesti istui hän lukien jotakin, minulla taas +oli kirjoitustöitä. Illoin istuimme jutellen yhdessä keskiyöhön saakka. + +Tukahduttavan helteisen päivän jälkeen istuimme viime tiistaina noin +klo 9 illalla joen rannalla katsellen, kuinka virta huuhtoi jalkojamme. +Vaihdoimme siinä sangen hämäriä mielipiteitä taivaan tähdistä, jotka +kylpivät tuolla virran välkkyvässä kalvossa ja näyttivät uiskentelevan +edessämme. Vaihdetut mielipiteet olivat tosiaankin sangen hämäriä, +sekavia ja lyhyitä, sillä molemmat olimme me kovin tyhmällä, väsyneellä +ja veltolla tuulella. Minä hellyin miettiessäni aurinkoa, joka -- +tähtitieteilijäin mukaan -- kuolee pois Suuren Karhun taakse. +Ainoastaan valoisimpina öinä näkyy se jossakin pohjoisemmassa, niin +kalpeaksi se muka muuttuu. Hiukankin pilvisinä iltoina se häviää +kerrassaan vaikuttaen luontoon ihan kuolettavasti. Sitten koetimme +kuvitella mielessämme noiden kaukaisten maailmain asukkaita, näiden +ulkomuotoa, joka tuntui mahdottomalta edes kuvitellakaan, näiden +arvaamattomia luonnonlahjoja, näiden tuntemattomia elimistöjä, siellä +löytyvää eläimistöä ja kasvikuntaa sekä kaikkia lajia, valtakuntia, +olemuksia ja aineita, mitä ihmisen haaveksiva mielikuvitus vain keksiä +voi. Äkkiä kuului kaukainen huuto: + +-- Herra, herra, hoi! + +-- Täällä, Baptiste, vastasi Jean. + +Tultuansa luo selitti palvelija: + +-- Siellä on taas se herran mustilaisnainen. + +Ystäväni ratkesi nauramaan ja nauroi kuin hullu, vaikka hän ei muuten +juuri naurajia ollut. Sitten kysyi hän: + +-- Onko meillä siis tänään heinäkuun 19 päivä? + +-- On, herra. + +-- Hyvä on. Käske hänen odottaa hiukan. Tarjoa hänelle illallinen. +Kymmenen minuutin kuluttua olemme kotona. + +Palvelijan mentyä tarttui hän käsivarteeni sanoen: + +-- Palatkaamme hiljalleen kotiin. Matkalla voin kertoa sinulle tarinan +hänestä. + +Seitsemän vuotta sitten eli toisin sanoen samana vuonna, jolloin +saavuin tänne syntymäkotiini, läksin eräänä iltana kävelemään metsäistä +ajotietä myöten. Ilma oli kaunis niinkuin on ollut tänäänkin. +Verkalleen astuin suurten puiden alla tarkastellen oksien läpi +tuikkivia tähtösiä ja hengitin ahmimalla keuhkoni täyteen illan +rauhallista, metsäisten tuoksujen täyttämää ilmaa. + +Pariisin olin minä juuri jättänyt ainiaaksi. Olin näet väsynyt, +kerrassansa väsynyt ja sanomattomasti kyllästynyt kaikkiin niihin +tuhmuuksiin, alhaisiin ja likaisiin huvituksiin, joita olin siellä +nähnyt ja joihin olin ottanut osaa noin viidentoista vuoden aikana. + +Kävelin kauvas, sangen kauvas synkän metsän läpi viepää, autiota tietä +myöten, joka tulee noin viidentoista kilometrin päässä olevasta +Crouzillen kylästä. + +Äkkiä seisahtui suuri saksalainen koirani Bock, joka aina oli mukanani, +ja alkoi murista. Luulin jonkun ketun, suden tai metsäsian olevan +läheisyydessä ja hiivin hiljaa varpaillani eteenpäin, ett'en +askeleillani säikyttäisi otusta pois. Mutta samassa kuulin huutoja, +valittavia, pidätettyjä, vihlovia ihmishuutoja. + +Varmaankin murhattiin tuolla metsikössä joku ja puristaen lujasti +oikeassa kädessäni olevaa raskasta tammikeppiä, joka oli oikea +pahkasauva, läksin juoksemaan huutoa kohti. + +Kuulin jo voihkeita, jotka kuulustivat yhä selvemmiltä, vaikka +tavattoman kumeilta. Ne tulivat kai jostakin mökistä, ehkä jostakin +miilun-polttajan töllistä. Kolme askelta minun edelläni juoksi koirani +Bock, milloin pysähtyen, milloin peräytyen ja yhäti kiihoittuneena +muristen. Äkkiä salpasi meiltä tien eräs toinen suuri musta koira, +jonka silmät kiiluivat kuin tuliset hiilet pimeässä. Näinpä varsin +hyvin valkeat torahampaatkin, jotka loistivat sen avonaisessa kidassa. + +Sauva ojona ryntäsin minä koiraa vastaan, mutta samassa oli Bock jo +käynyt sen niskaan ja molemmat pyörivät ne nyt äristen maassa kidat +vuorotellen toistensa niskassa. Minä riensin eteenpäin ja olin tölmätä +tiellä makaavaan hevoskaakkiin. Pysähdyin kovin hämmästyneenä tutkimaan +elukkaa ja huomasin edessäni vankkurit eli jonkunlaisen pyörillä +kuljetettavan huoneen, jommoisia ilveilijäseurat ja ulkolaiset +kulkukauppiaat käyttävät maaseudulla matkustaessansa markkinoilta +markkinoille. + +Nuo yhä jatkuvat vihlovat huudot tulivat sieltä vankkurein sisältä. Kun +sisäänkäytävä oli vastakkaisella puolella, kiersin minä tämän katetun +ajopelin ja nousin äkkiä ylös puuportaita myöten, jotka veivät +vankkurin ovelle, mutta olin samassa kompastua pahantekijään. + +Näky vaikutti minuun niin oudosti, ett'en alussa ymmärtänyt mitään. +Eräs polvillaan oleva mies näytti rukoilevan hartaasti. Vankkurein +sisälle tehdyllä vuoteella taas lepäsi kyljellänsä joku puolipaljas +olento, itseänsä väännellen; hänen kasvojansa oli minun mahdoton +erottaa, sillä alinomaa hän liikahteli, vääntelihe ja ulvoi. + +Se oli vaimo lapsivuoteessa. + +Niin pian kuin minulle oli selvennyt tämän tapahtuman laatu, joka nuo +voihkeet aiheutti, huomautin minä läsnäolostani; mies, joku höpertynyt +marseillelainen, kääntyi päin ja rukoili minua pelastamaan hänet ja +tuon poloisen vaimon luvaten lukemattomin sanoin palkita työni vaikka +millä tavoin. Minä, joka en koskaan ollut nähnyt synnytystä enkä ikinä +ollut auttanut ketään naista enkä narttua, en kissaa enkä koiraa +tällaisessa tilaisuudessa, selitin hänelle kykenemättömyyteni asiassa +ja katselin kummastellen tuota olentoa, joka vuoteellansa yhä huusi +niin sydäntä särkevästi. + +Voitettuani jälleen kylmäverisyyteni, kysyin hätäytyneeltä mieheltä, +miks'ei hän ole jatkanut matkaa seuraavaan kylään saakka. Hevonen oli +tiellä kompastunut erääseen maanhalkeamaan ja nyrjäyttänyt jalkansa +niin pahasti, ett'ei se jaksanut enää nousta seisoalleen, selitti mies. + +-- Mitä siitä, sanoin minä, onhan meitä nyt kaksi miestä; vetäkäämme +nainen vankkureineen minun luokseni. + +Koirain rähinä pakotti meidät samassa kömpimään ulos vankkureista ja +minun täytyi erottaa ne niin ankarilla sauvaniskuilla, että pelkäsin +niiden heittävän henkensä. Sitten pälkähti päähäni valjastaa ne +avuksemme, toinen oikealle, toinen vasemmalle puolen vankkureja. +Kymmenen minuutin kuluttua oli kaikki valmiina ja hiljalleen lähti +ajopeli liikkeelle netkahdellen ja tärähdellen syvissä maantiekuopissa +niin tuntuvasti, että vaimoparan olisi toisinaan luullut kylkiluunsa +katkaisevan. + +Voi sitä matkantekoa, ystäväni! Hengästyneinä ja hiessäpäin röhisten, +jopa joskus kompastuenkin livettävällä savitiellä, vedimme me +vankkureita pimeässä, sillä aikaa kuin koirat huohottivat jaloissamme +kuin palkeet. + +Vasta kolmen tunnin kuluttua saavuimme tänne linnakartanoon. Portille +tullessamme lakkasi vaimo vaikeroimasta. Äiti ja lapsi voivat kumpikin +hyvin. + +Pian saivat he hyvän vuoteen ja sitten lähetin rengin noutamaan +lääkäriä, sillä välin kuin marseillelainen, joka taas tunsi itsensä +rauhoittuneeksi, iloiseksi ja lohdulliseksi, söi itsensä melkein +tukehduksiin ja joi itsensä patahumalaan juhliessansa onnellista +synnytystä. + +Vastasyntynyt oli tyttölapsi. + +Viikkokauden saivat he sitten asua talossa. Äiti, neiti Elmire, oli +erittäin tarkka unissa ennustaja ja lupasi minulle sanomattoman paljo +onnea ja loppumattoman pitkää elämää. + +Seuraavana vuonna ja täsmälleen saman päivän illalla tuli sama +palvelija, joka juuri kävi kutsumassa meitä, päivällisen jälkeen +luokseni tupakkahuoneeseen ilmoittaen: + +-- Se viime vuotinen mustalaisnainen on täällä ja tahtoisi kiittää +herraa. + +Käskin hänen tulla sisään ja hämmästyin huomatessani hänen vierellänsä +pitkän, tukevan, valkoverisen nuoren miehen jostakin pohjoisesta +maakunnastamme; tervehtiessään selitti tämä olevansa joukkueen päämies. +Hän oli kuullut hyvyydestäni neiti Elmireä kohtaan eikä tahtonut antaa +tämän vuosipäivän mennä käymättä minua kiittämässä ja osoittamatta +hänkin puolestansa kiitollisuuttansa. + +Käskin palvelijan saattamaan heidät kyökkiin illalliselle ja +valmistamaan heille yösijat. Seuraavana päivänä jatkoivat he matkaansa. + +Sen jälkeen tulee tämä poloinen nainen joka vuosi samana päivänä +luokseni, tosin aina saman lapsen, erittäin sievän tyttösen kanssa, +mutta mukanansa aina joku uusi -- herrasmies. Ainoastaan yksi ainoa, +eräs auvergneläinen mies, joka omalla murteellansa kiitti ja kosteli +minua, tuli kahtena vuonna peräkkäin. Kaikkia näitä kutsuu tyttönen +isä-nimellä aivan samalla tapaa kuin me ranskalaiset annamme kaikille +mieshenkilöille nimityksen "herra". -- -- -- + +Niin olimmekin jo tulleet linnakartanoon ja huomasimme hämärissä kolme +varjoa seisovan rappusten luona odottamassa meitä. + +Ylimmäisellä rapulla seisova olento tuli neljä askelta vastaamme, +tervehti suurellisesti ja sanoi: + +-- Hra kreivi, me olemme tulleet tänne tänä muistopäivänä osoittamaan +teille kiitollisuuttamme... + +Tällä kertaa oli se eräs belgialainen! Hänen jälkeensä koroitti +pienokainen äänensä kiittäen minua opetetulla ja sen vuoksi +teennäiseltä kuuluvalla kohteliaisuudella. + +Tekeytyen viattomaksi pyysin minä neiti Elmiren hiukan sivulle ja +kysyin häneltä: + +-- Onko tuo lapsenne isä? + +-- Ei suinkaan, herra. + +-- Onko hänen isänsä siis kuollut? + +--- Ei suinkaan, herra. Kyllä me joskus vieläkin tapaamme toisemme. Hän +on santarmi. + +-- Mitä sanotte? Tytön isä ei siis ollutkaan se marseillelainen, joka +oli seuralaisenne silloin synnytyksen aikana? + +-- Eihän toki. Se juoppolalli varasti minulta vähät säästönikin. + +-- Entäs santarmi, lapsen oikea isä, tunnustaako hän lapsensa? + +-- Kyllä, herra, vieläpä hän rakastaakin tytärtänsä. Mutta hän ei voi +ottaa tätä luoksensa, sillä hänellä on -- muitakin lapsia ja oma vaimo. + + + + +KUUTAMOLLA. + + +Pastori Marignan oli sotaisa mies. Hän oli pitkä, laiha, kiihkoisa +ja aina intomielinen, mutta rehellinen pappismies. Hänen uskonoppinsa +oli varma ja järkkymätön. Jumalansa kuvitteli hän tuntevansa +perinpohjaisesti ja uskoi pääsevänsä selville hänen suunnitelmistansa, +tahdostansa ja tarkoituksistansa. + +Kävellessänsä pitkin askelin pienen maalaispappilansa puistotietä +liikkui hänen mielessänsä toisinaan kysymys: miksi on Jumala tämän +kaiken tehnyt? Asettuen ajatuksissansa Jumalan sijalle etsi hän +itsepintaisesti vastausta tekemäänsä kysymykseen ja löysikin sen +melkein aina. Hänelle ei johtunut mieleenkään hartaan nöyryyden +puuskauksessa huokaista: oi herra, tutkimattomat ovat sinun tiesi! Hän +mietti vain itseksensä: minä olen Herran palvelija, jonka tulee tuntea +syyt hänen menettelyynsä tai aavistaa ne, ellen niitä järjellä käsitä. + +Kaikki luonnossa näytti hänestä luodulta täydellisen ja ihmeteltävän +johdonmukaisesti. Kysymykset "miksi" ja vastaukset "siksi, että" +olivat aina tasapainossa. Aamurusko oli luotu ilahduttamaan +huomenkoittoa, aurinko kypsyttämään ja sade kostuttamaan viljaa, ilta +valmistautuaksemme uneen ja pimeä yö nukkuaksemme. + +Neljä vuodenaikaa vastasivat täydellisesti maanviljelyksen kaikkia +tarpeita eikä pastorin mieleen ikinä olisi johtunut mitenkään epäillä, +että luonnolta puuttuu tarkoitusperää ja että kaikki elämä päinvastoin +taipuu ajan, ilman-alan ja aineen ankarien lakien alaiseksi. + +Mutta hän vihasi naisia, vihasi tietämättänsä ja halveksi niitä +vaistosta. Usein toisteli hän mielessänsä Kristuksen sanoja: "vaimo, +mitä meillä on yhteistä, sinulla ja minulla?" lisäten siihen, että +"luultavasti oli luoja itsekin tyytymätön tähän luomistyöhönsä." Nainen +oli hänelle kymmenkertaisesti epäpuhdas lapsi, kuten eräs runoilija +sanoo. Hän oli kiusaaja, joka oli vietellyt ensimäisen miespuolen ja +yhä jatkoi kirottua työtänsä ollen muuten heikko, vaarallinen ja +salaperäisesti häiriötä aikaansaapa olento. Ja vielä enemmän kuin +naisen katoovaa ruumista, vihasi hän tämän rakastuvaa sielua. + +Usein oli hän tuntenut heidän hellästi liittyvän itseensä ja vaikka hän +tiesikin olevansa mahdoton hyökkäyksellä valloittaa, katkeroitui hän +tuosta rakkaudentarpeesta, joka heissä kaikissa asui väräjävänä +tunteena. + +Hänen mielestänsä oli luoja luonut naisen ainoastaan miehen +kiusaukseksi ja koetukseksi. Naista ei voinut lähestyä muuten kuin +tarpeelliset puolustus-valmistukset tehtyänsä ja sittenkin oli heidän +paulojansa peljättävä. Ojennettuine käsivarsinensa ja miestä kohti +hymyilevine huulinensa olikin nainen vallan kuin joku viritetty ansa. + +Ainoastaan uskonnollisia naisia kohtaan, joiden antama lupaus Herralle +teki heidät rauhallisiksi, oli hän mielessänsä anteeksi antavainen; +mutta sittenkin kohteli hän näitä kovaluontoisesti, koska hän elävästi +tunsi heidän kahlitun ja nöyryytetyn sydämensä pohjassa ijankaikkisesti +asuvan hellyyden, joka uhosi sieltä häntäkin kohtaan, vaikka hän olikin +pappismies. [Katoolisilla papeilla ei, kuten tunnettu, ole oikeutta +mennä naimisiin. Suoment. muist.] + +Hän näki sen näiden hartaudesta raukeammissa katseissa kuin munkkien +oli, hän huomasi sen heidän kiihkoilustansa, jossa aina ilmeni +sukupuolista intoa ja heidän rakkauden purkauksistansa Kristusta +kohtaan, jotka suorastansa harmittivat häntä ainoastaan sen vuoksi, +että ne todistivat naisen rakkauden lihallisuutta. Samoin näki hän +tämän kirotun tunteenarkuuden ilmenevän yksin heidän taipuisassa +nöyryydessänsä, kuuli sen väräjävän heidän äänensä vienoudessa ja +huomasi sitä heidän maahan luoduissa silmissänsä ja niissä kohtaloonsa +alistuvissa kyynelissä, joita he vuodattivat aina kun hän moitti heitä +ankarammin. + +Viskattuansa pois papillisen kauhtanansa poistui hän luostarikirkon +portista kulkien pitkin askelin ikäänkuin olisi hän paennut jotakin +vaaraa. + +Pastori Marignanilla oli veljentytär, joka asui äitinsä kanssa eräässä +pienessä naapuritalossa. Tästä koetti hän kaikin voimin tehdä laupeuden +sisarta. + +Tyttö oli kaunis, rajuluontoinen ja ivallinen. Pastorin saarnatessa hän +usein naureskeli ja kun pastori harmistui hänen käytökseensä, syleili +hän tätä rajusti puristaen häntä rintaansa vastaan, jolloin hän aina +koetti tahtomattansa vapautua tästä lujasta syleilystä, vaikka hän +silloin tunsikin sitä vienoa iloa, joka hänen sydämensä pohjassa +herätti tuon kaikissa miehissä uinailevan isyyden tunteen. + +Tytön kanssa kyläpolkuja kävellessään puhui hän tälle usein Jumalasta, +siitä nimittäin, millaiseksi hän tämän oli ajatellut. Tyttö tuskin +kuuntelikaan häntä; katseli vain taivasta, heinikkoa ja kukkasia +silmistä säteilevällä elämänilolla. Joskus syöksyi hän tavoittamaan +jotakin lentävää elävää, jonka kiinni saatuansa palasi enon luo +huutaen: "katsos, eno, kuinka kaunis se on; oikein tekisi mieleni +suudella sitä!" Tämä hänen halunsa "suudella hyönteisiä" tahi sireenin +kukkasia harmitti, suututti ja kiihoitti pastoria, sillä tässäkin näki +hän tuon naisten sydämissä aina versovan hellyyden, jota näytti olevan +mahdoton hävittää. + +Eräänä päivänä ilmoitti lukkarin leski, joka hoiti pastori Marignanin +taloutta, kaikella varovaisuudella, että hänen veljensä tyttärellä oli +rakastaja. + +Pastori tunsi kauhistuvansa tästä uutisesta ja pysyi kotvan ikäänkuin +tukehtuneena unhottaen saippuan kasvoillensa, joita hän juuri oli +ajelemassa. + +Saatuaan takaisin ajatus- ja puhekykynsä huudahti hän: "se ei ole +totta! te valehtelette, Mélanie!" + +Mutta lukkarin emäntä laski käden sydämellensä sanoen: "tuomitkoon +minut taivaallinen Jumala, jos valehtelen teille, hra pastori. Minä +vakuutan teille, että hän rientää lemmenkohtaukseen joka ilta niin pian +kuin sisarenne on mennyt levolle. He tapaavat toisensa tuolla joen +rannalla. Teidän tarvitsee vain mennä sinne katsomaan illalla klo 10:n +ja keskiyön välillä." + +Pastori lakkasi raappimasta leukaansa ja alkoi kävellä rajusti +huoneessa, kuten hän aina teki jotakin tärkeää miettiessänsä. Ja kun +hän sitten aikoi ryhtyä uudelleen ajamaan partaansa, leikkasi hän +itseänsä kolme kertaa ... nenästä korvaan saakka. + +Koko päivän pysyi hän mykkänä ja kuohui harmista ja suuttumuksesta. +Hänen papilliseen vihaansa tuota voittamatonta rakkautta kohtaan +liittyi tytön siveellisen isän, suojelijan ja sielunpaimenen suuttumus +siitä, että tuollainen lapsi oli voinut pettää häntä ja tehdä hänelle +moiset kepposet. Se oli tuota itsekkäiden vanhempain suuttumusta sen +johdosta, että tytöt ilmoittavat valinneensa puolison itselleen heiltä +kysymättä ja vastoin heidän tahtoansa. + +Päivällisen jälkeen koetti hän lukea hiukan, mutta ei voinut; kiukustui +vain yhä enemmän. Kun kello löi 10, otti hän keppinsä, peloittavan +tammisen sauvansa, jota hän aina käytti, kun hänen öisin täytyi lähteä +sairaitten luo. Hymähtäen katseli hän tuota hirmuisen suurta +myhkyrisauvaa, jota hän pyöritteli tukevassa maalaiskämmenessänsä +heilautellen sitä sangen uhkaavasti. Sitten nousi hän äkkiä ylös, puri +hammasta ja mätkäsi sillä erästä tuolia niin, että selkänoja +haljenneena lensi lattialle. + +Jo avasi hän oven lähteäksensä ulos, mutta seisahtui kynnykselle +hämmästyneenä kovin harvinaisen kauniista kuutamosta. + +Ollen kiihkosieluja, joita nuo runolliset uneksijat, vanhat +kirkko-isämme, nähtävästi ovat olleet, tunsi hän äkkiä itsensä +hajamieliseksi ja liikutetuksi kalpean yön suuremmoisesta ja kirkkaasta +kauneudesta. + +Hänen pienessä puutarhassansa kylpi kaikki kuun vienossa hohteessa; +siinä seisoivat rivissä hedelmäpuut heittäen puistokäytävälle varjot +pitkistä, kapeista oksistansa, jotka tuskin vielä vihersivät; +jättimäiset kaprifoliot, jotka kiertelivät ylös talon seinämiä, +uhosivat hienoja ja hieman imeliä tuoksujansa täyttäen koko valoisan ja +haalean, ehtoisen ilman jonkunlaisella lemulla. + +Pastori hengitti pitkään ... ahmien ilmaa kuin juopot viiniä ... +ja asteli virkistyneenä ja ihmeissänsä aivan verkkaisin askelin +eteenpäin ... melkein unhottaen veljensä tyttären. + +Kedolle tultuansa pysähtyi hän katselemaan, kuinka koko lakeus välkkyi +tuota viehättävää hohdetta ja näytti ikäänkuin kylpevän selkeän yön +suloisessa ja vienossa viehkeydessä. Sammakkojen lyhyt ja metallimainen +kurnutus kuului alinomaa jonkun matkan päästä ja tähän yhtyi kaukaisten +satakielten keveä ja väräjävä liverrys, joka saattaa meidät +unelmoimaan, pakottaa meitä ajattelemaan elämän kauneutta ja joka +tuntuu ikäänkuin luodulta kuutamon houkutusta ja vaihdettuja suudelmia +varten. + +Miksi kietoo Jumala maailman moiseen puoliharsoon? Miksi nämä sydämen +väristykset, nämä sielun liikutukset ja tämä lihan heikontuva +raukeneminen? + +Miksi kaikki tämä laaja viehätys, josta ihmiset eivät kuitenkaan näe +mitään, kun makaavat vuoteissansa kaikessa rauhassa? Ketä varten oli +siis aiottu tämä yliluonnollinen näytäntö, tämä taivaasta maan päälle +viskattu runouden runsaus? + +Pastori ei sitä ymmärtänyt. + +Mutta silloin näkyi tuolla alhaalla joen rannalla, välkkyvään +valkoiseen usmaan kiedottujen puiden siimeskaaren alla, kahden +rinnakkain astelevan ihmisolennon varjot. + +Mies oli hiukan pitempi naista jonka kaulan ympäri hän oli laskenut +kätensä ja jota hän tuon tuostakin otsalle suuteli. He loivat äkkiä +elon tähän liikkumattomaan luontoon, joka heidät ympäröi kuin heitä +varten luotu jumalallinen kehys. He näyttivät sulautuneen yhdeksi +olennoksi, jota ainoaa varten tämä vilpoisa, hiljainen yö oli aiottu ja +he lähestyivät sieltä kuin elävä luojan lähettämä vastaus pastorin +tekemään kysymykseen. + +Sykkivin sydämin ja hämmästyneenä jäi hän seisomaan luullen näkevänsä +jonkun raamatullisen kuvan, joka muistutti Ruutin ja Boasin rakkauden +historiaa ja toteutti Jumalan tahdon sellaisessa suuressa ihanuudessa, +mistä pyhät kirjat tietävät kertoa. Hänen päässänsä alkoi hymistä +Korkean Veisun runolliset säkeet, kiihkeät huudahdukset, vetoamiset +lihan oikeuteen ja pastori lähti kävelemään sydämen heikommin lyödessä, +Jumala ties, mistä syystä. Hän tunsi äkkiä itsensä heikoksi ja +raukeaksi ja hänen teki mielensä istua, jäädä siihen katselemaan ja +ihailemaan luojaa hänen luomistöissänsä. + +Tuolla alhaalla, missä pieni joki kierteli kimaltelevana, seisoi +mahtava mutkitteleva poppelikujanne. Hieno valkea usva, jonka läpi kuun +hopeiset säteet välkkyvinä paistoivat, leijui rantarinteiden yli +kiehtoen koko joen mutkaisen uoman jonkunlaiseen kevyeen ja kuultavaan +harsoon. + +Pastori pysähtyi vielä kerran tuntien sielunsa syvyydessä asti yhäti +kasvavaa ja vastustamatonta heltymistä. + +Ja hänet valtasi epäilys ja epämääräinen levottomuus: hän tunsi +sydämessänsä syntyvän erään noita kysymyksiä, joita hän toisinaan +asetti itsellensä. + +Miksi on luoja kaiken tämän tehnyt? kysyi hän. Jos yö kerran on +määrätty unta, tiedottomuutta, lepoa ja kaiken unhotusta varten, niin +miksi tehdä se päivää viehättävämmäksi, huomenkoittoa ja iltaa +suloisemmaksi, ja miksi sytyttää tuo hiljainen ja viehkeä tähtöinen +tuolla, joka näyttää aurinkoa runollisemmalta ja suorastaan määrätyltä +vienolla tuikkeellansa päivän sijasta valaisemaan hienoja ja +salaperäisiä asioita? Miksi sytyttää se tuota usvaharsoa noin +läpikuultavaksi tekemään? + +Miksi ei tuo laululinnuista etevin livertelijä voi levätä niin kuin +kaikki muut linnut, vaan koroittaa äänensä tuollaisen samean usman +keskestä? Ja miksi koko tämän tulista tunnetta palavan laulun huumaava +runous? + +Ja hän sanoi itseksensä, että "ehkä on Jumala luonut tällaiset yöt +verhotaksensa ihmisten rakkauden jonkunlaisella ihanteellisuudella." + +Hän väistyi syrjään tuon syleilevän ja häntä yhä lähestyvän pariskunnan +tieltä. Olihan se hänen oman veljensä tytär. Mutta hän kysyi +itseltänsä, eikö tuo sittenkin ollut vastoin Jumalan tahtoa. Vaan +kieltäisikö Hän rakkauden, joka varta vasten ympäröi sen tällaisella +ihanuudella? + +Sangen liikutettuna ja melkeinpä häpeissään pakeni pastori pois +ikäänkuin olisi hän tunkeutunut temppeliin, johon hänellä ei ollut +oikeutta astua sisään. + + + + +VALLANKUMOUS. + + +Pariisiin oli juuri saapunut tieto Sedanin onnettomasta tappiosta. +Vallankumous oli julistettu. Koko Ranska huohotti hengästyneenä tämän +mielettömyyden edessä, jota kesti kommunikauden loppuun saakka. Koko +valtakunnassa leikittiin ajattelemattomasti sotilailla. + +Sukkatehtailijat olivat everstejä ja hoitivat kenraalin tehtäviä; +suuret, rauhalliset vatsat olivat saaneet punaiset vyöt siteiksensä ja +komeilivat revolvereilla ja tikareilla; pikkuporvarit, joista tehtiin +tilapäisiä sotilaita, komensivat räyhääviä, vapaaehtoisia pataljooneja +kiroillen kuin kuorma-ajurit ... muka paremman ryhdin vuoksi. + +Jo lupa saada kantaa aseita ja käsitellä pyssyjä järjestelmällisesti +hullutti näitä ihmisiä, jotka tähän saakka olivat käsitelleet +ainoastaan kauppakirjoja, ja saattoi heidät syyttömästi peloittaviksi +ihmisten silmissä. Sitten mestattiin viattomia ihmisiä näyttääksensä, +että osattiin tappaa, ja ammuskeltiin -- preussilaisten hurmetta vielä +uhoavilla kentillä vaellettaessa -- kulkukoiria, rauhassa märehtiviä +lehmiä ja heinikoissa laitumella käyviä, sairaita ratsuhevosia. + +Jokainen luuli itsensä kutsutuksi näyttelemään suurta sotilasroolia. +Pienempien kaupunkien kahvilat, jotka vilisivät univormuun pukeuneita +kauppiaita, muistuttivat kasarmeja tai sota-ambulansseja. + +Cannevillen kaupunkiin eivät nämä hulluttavat uutiset armeijasta ja +pääkaupungista olleet vielä saapuneet; mutta tavaton kiihotustila oli +vallinnut kaupungissa jo kuukauden päivät ja puolueet seisoivat +ärsytettyinä vastakkain. + +Kaupungin pormestari, kreivi de Varnetot, pieni, laiha ja vanha mies, +oli niitä legitimistejä (laillisuuden puolustajia) jotka äskettäin oman +arvonsa vuoksi olivat palanneet keisarikuntaan; päättäväisen +vastustajan oli hän saanut tohtori Massarelista, joka oli +suuri, kuumaverinen mies ja nykyään piirikunnan tasavaltaisen +puolueen johtaja, paikallisen vapaamuurarilooshin presidentti, +maanviljelysseuran ja paikkakuntalaisten klubin esimies sekä uuden, +maalaissotaväen järjestäjä, jonka määrä oli pelastaa valtakunta. + +Parissa viikossa oli hänen onnistunut saada 63 vapaaehtoista aviomiestä +ja perheenisää, viisasta talonpoikaa ja kauppapalvelijaa ryhtymään +isänmaan puolustusväkeen; joka aamu harjoitti hän joukkoansa kaupungin +torilla. + +Kun pormestari sattumalta tähän aikaan meni torin laidassa olevalle +kunnallishuoneelle, astui komentaja Massarel, revolveri vyöllä ja +miekka kädessä, ylpeänä joukkonsa rintaman ohitse huudattaen +miehistöllänsä "eläköön isänmaa!" Tämä huuto harmitti huomattavasti +pikku kreiviä, joka epäilemättä näki tässä uhkauksen ja yllytyksen +taisteluun samalla kun se vastenmielisesti muistutti häntä suuren +vallankumouksen ajoista. + +Aamulla syyskuun 5 p:nä vastaanotti tohtori univormuun puettuna ja +revolveri pöydällänsä vanhan maalaispariskunnan; aviomies, jota +suonipaisuke oli vaivannut jo seitsemän vuotta, selitti ruvenneensa +pelkäämään, että vaimokin saa saman taudin ja että... + +Mutta samassa toi postiljooni pääkaupungin sanomalehden. + +Herra Massarel avasi lehden, kalpeni, kääntyi äkkiä poispäin, nosti +innostuksen valtaamana käsivarret ylös taivasta kohti ja huusi täyttä +kurkkua noille maalaishöperöille: + +-- Eläköön tasavalta! eläköön tasavalta! eläköön tasavalta! + +Sitten vaipui hän nojatuoliin ihan voipuneena liikutuksesta. + +Ja kun talonpoika yritti jatkaa selitystänsä sanoen: "se alkoi sillä +tavoin, nähkääs, että tuntui kuin olisi kusiaisia juoksennellut sääriä +pitkin..." huusi tohtori hänelle: + +-- Jättäkää minut rauhaan! Minulla ei ole aikaa kuunnella teidän +tuhmuuksianne. Tasavalta on julistettu, keisari otettu vangiksi ja +Ranska on pelastettu. Eläköön tasavalta! + +Sitten juoksi hän ovelle ja mölähti: Céleste, hoi! Joudu, Céleste! + +Säikähtyneenä syöksähti palvelijatar ovelle. Tohtori puhui niin +nopeasti, että se kävi vallan sopotukseksi: -- Kenkäni, miekkani, +patruunavyöni ja espanjalainen tikarini, joka on siellä yöpöydälläni: +joudu, joudu! + +Taas yritti itsepäinen talonpoika, otollisen äänettömyyden tullen, +jatkaa selitystänsä: + +-- Siitä syntyi sitten kuin pieniä pusseja, joihin teki kipeää +kävellessä... + +Kiivastuneena ärjäsi lääkäri hänelle: + +-- Jättäkää minut rauhaan, sanon minä! Jos te olisitte pesseet +jalkanne, ei niitä olisi syntynyt, koira vieköön! + +Tarttuen sitten miestä kurkusta kiinni tiuskaisi hän tälle vasten +naamaa: + +-- Etkö sinä, kolmenkertainen elukka, tiedä, että me elämme jo +tasavallassa! + +Ammattitunne rauhoitti hänet kuitenkin heti kohta ja hän lykkäsi +ällistyneen pariskunnan ulos toistellen: + +-- Tulkaa huomenna, tulkaa huomenna, ystäväni. Tänään minulla ei ole +aikaa. + +Pukeutuessaan kiireestä kantapäähän jakeli hän jälleen sarjan tärkeitä +käskyjä palvelijattarellensa: + +-- Juokse luutnantti Picartin ja aliluutnantti Pommelin luo ja sano +heille, että odotan heitä tänne hetipaikalla. Toimita myöskin +Torchebeuf rumpunsa kanssa tänne heti; heti, kuuletko? + +Célesten mentyä kokosi hän ajatuksiansa valmistautuen hallitsemaan +uuden asiaintilan vaikeuksia. + +Kutsutut saapuivat yht'aikaa tavallisessa työpuvussansa. Päällikkö, +joka odotti heidän tulevan sotilaallisessa asussa, kavahti ylös hieman +kummastuneena. + +-- Perhana, ettekö te siis tiedä mitään? Keisari on vankina ja +tasavalta on julistettu. Nyt on meidän toimittava. Minun asemani on +arveluttava, sanoisinpa melkein vaarallinen. + +Mietittyänsä muutamia sekunteja säikähtyneen alipäällystönsä edessä, +jatkoi hän: + +-- Meidän täytyy toimia ... ja toimia empimättä. Minuutit ovat tuntien +veroisia tällaisissa tapauksissa. Kaikki riippuu nopeista päätöksistä. +Te, Torchebeuf, lyökää rumpua koko kaupungissa aina Gerisaie'n ja +Salmaren ulkokyliin saakka ja hälyttäkää miehistö aseisiin torille. Te, +Pommel, pukekaa nopeasti univormu yllenne, mutta ainoastaan takki ja +keepi. Me valloitamme maistraatin ja vaadimme kreivi de Varnetot'in +jättämään virkansa meille. Ymmärrättekö? + +-- Kyllä. + +-- Mutta toimikaa nopeasti. Minä saatan teitä hra Pommelin luo, sillä +me toimimme yhdessä. + +Viisi minuuttia myöhemmin ilmestyivät komentaja-päällikkö ja hänen +aliluutnanttinsa, hampaihin saakka aseestettuina, torille juuri sillä +hetkellä, jolloin pikku kreivi de Varnetot, säärystimet jalassa ja +pyssy olalla -- ikäänkuin aikoisi hän metsästämään -- marssi nopein +askelin esille eräältä toiselta kadulta, vartioväkenänsä kolme vihreään +takkiin puettua vahtimiestä, lyhyet miekat sivuilla ja kiväärit +riippuen olkahihnoissa. + +Sillä välin kuin tohtori ällistyneenä pysähtyi heitä katsomaan, +hävisivät nuo neljä miestä kaupungin taloon, jonka ovi sulkeutui heidän +jälkeensä. + +-- Hän ehti ennen meitä, murahti tohtori; nyt täytyy meidän odottaa +apuväkeä. Neljännestuntiin emme voi tehdä mitään. + +Luutnantti Picart palasi takaisin. + +-- Pastori kieltäytyi tottelemasta, sanoi hän; kirkonvartijan ja +unilukkarin kanssa sulkeutui hän temppeliin. + +Torin toisella puolen, valkoista kaupungintaloa vastapäätä, seisoi +kirkko mykkänä ja mustana, suuri, raudoitettu tammiovi suljettuna. + +Kun uteliaat asukkaat, nenä akkunan-ruuduissa, tähystelivät torille +tahi tulivat ulos talojensa kynnyksille katsomaan, oliko jotain +tekeillä, kuului äkkiä rummutus ja pian ilmestyi Torchebeuf torille +iskien ihan riivatusti nuo kolme nopeaa hälytyslyöntiä. Joustavin +askelin kulki hän torin poikki ja katosi sitten erääseen etukaupunkiin +vievälle maantielle. + +Päällikkö paljasti miekkansa, astui yksin niiden molempien rakennusten +keskivälille, joihin viholliset olivat sulkeutuneet, huitoi aseellansa +päänsä ylitse ja rönkäsi keuhkojensa koko voimalla: + +-- Eläköön tasavalta! kuolema pettureille! + +Sen tehtyänsä vetäytyi hän upseeriensa luo. + +Teurastaja, leipuri ja apteekkari telkesivät akkunaluukkunsa ja +sulkivat myymälänsä. Ainoastaan ruokatavarakauppa jäi avoimeksi. + +Tällä välin kokoutui porvarisotilasten miehistö vähitellen torille, +mikä missäkin puvussa, mutta kaikilla kuitenkin punaisella nauhalla +varustettu, musta keepihattu, joka muuten oli heidän ainoa univormunsa. +Kaikki tulivat aseestettuina vanhoilla, ruostuneilla kivääreillään, +jotka jo kolmisenkymmentä vuotta olivat riippuneet keittiön +takka-uunien yläpuolella; tässä asussansa muistuttivat he kovin +elävästi talonvartijain osastoa. Kun noin kolmekymmentä miestä oli +kokoontunut hänen ympärillensä, selitti päällikkö heille muutamin +sanoin, mitä pääkaupungissa oli tapahtunut. Sitten kääntyi hän +taapikuntansa puoleen ja sanoi: + +-- Ja nyt me toimimme. + +Asukkaat kokoontuivat ryhmiin, kyselivät toisiltansa ja puhelivat +rähisten. + +Tohtori oli pian tehnyt päätöksensä taistelun suunnitelman suhteen: + +-- Luutnantti Picart! Te marssitte suoraan kaupungintalon akkunain +eteen ja vaaditte tasavallan nimessä kreivi de Varnetot'in jättämään +talon avaimet minun haltuuni. + +Mutta luutnantti Picart, joka oli muurarimestari, kieltäysi tästä +sanoen: + +-- Te olette aika veitikka, te, hra komentaja. Vai menisin minä sinne +saamaan luodin kylkeeni? Paljo kiitoksia! Tiedättehän, että nuo tuolla +sisässä ampuvat hyvin. Tehkää itse toimituksenne. + +Komentaja punastui: + +-- Järjestyksen nimessä käsken minä teitä sinne. + +Mutta luutnantti kieltäysi sittenkin: + +-- Kuinka antaisin minä runnella itseni tietämättä miksikä? + +Kaupungin arvokkaimmat henkilöt, jotka olivat keräytyneet yhteen +ryhmään lähelle sotilastoa, nauroivat. Eräs heistä huudahti: + +-- Oikein, Picart! Tämä ei ole oikea hetki siihen. + +Silloin murahti tohtori: + +-- Te pelkurit! + +Riisuen miekkansa ja revolverinsa, jotka hän jätti eräälle sotilaalle, +lähestyi hän hitain askelin ja silmät akkunoihin luotuina +kaupungintaloa odottaen, että sieltä suunnattaisiin pyssyrämän piippu +häntä kohden. + +Tultuansa muutamien askelten päähän näki hän talon molemmissa päädyissä +sijaitsevain koulujen ovien avautuvan ja joukko lapsia, poikia ja +tyttöjä sekaisin, tulvahti sieltä ulos leikkimään suurella, +avonaisella torilla; huitoen käsillänsä kuin olisivat he leikkineet +"lintusilla-oloa" rähisivät he tohtorin ympärillä niin, ettei tämä +saanut ääntänsä kuuluville. + +Kun viimeiset oppilaat olivat ehtineet ulos torille, sulkeutuivat +molemmat ovetkin. + +Vihdoinkin hajautuivat poikaviikarit sen verran, että tohtori voi +koroittaa voimakkaan äänensä: + +-- Hra de Varnetot? + +Eräs akkuna ensimäisessä kerroksessa avautui ja hra de Varnetot +ilmestyi akkunaan. + +Komentaja jatkoi: + +-- Arvoisa hra pormestari kai tietää, mitkä suuret tapahtumat juuri +ovat mullistaneet hallituksemme. Se hallitus, jota te täällä edustatte, +ei enää ole olemassa. Olojen näin surullisesti, mutta ratkaisevasti +kääntyessä tulen minä uuden tasavallan nimessä vaatimaan teitä +jättämään minun käsiini sen toimivallan merkit, jotka entinen hallitus +on teille uskonut. + +Hra de Varnetot vastasi: + +-- Hra tohtori, minä olen laillisen hallituksen nimittämä Cannevillen +pormestari, ja aion pysyä tässä toimessani, kunnes minut on +virallisesti siitä vapautettu ja esimiesteni määräyksestä uusi +sijalleni nimitetty. Muuten olen minä isäntä täällä virkatalossa ja +aijon jäädä tänne. Turhaan koetatte minua täältä karkoittaa. + +Ja pormestari sulki akkunan. + +Komentaja peräysi joukkonsa luo. Mutta ennen kuin hän tälle teki selkoa +käynnistänsä mittasi hän luutnantti Picartia kiireestä kantapäähän. + +-- Te olette suupaltti, te, ja pelkuri jänis, joka häpäisette koko +armeijan. Minä erotan teidät virastanne. + +-- Vähät minä siitä, vastasi luutnantti ja vetäysi murisevaan +väkijoukkoon. + +Sitten mietti tohtori, mitä oli tehtävä. Uskaltaako hyökkäys? Mutta jos +sotilaat eivät tottele? Ja oliko hänellä siihen oikeuttakaan? + +Eräs ajatus johtui hänen mieleensä. Hän riensi sähkösanomakonttoriin, +joka sattui olemaan aivan maistraattia vastapäätä, torin toisella +puolen. + +Täällä kirjoitti hän kolme sähkösanomaa: ensimäisen tasavaltalaisen +hallituksen jäsenille Pariisissa; toisen Ala-Seinen uudelle, +tasavaltalaiselle prefektille Rouenissa ja kolmannen uudelle, +tasavaltalaiselle aliprefektille Dieppessä. + +Hän selitti asiain tilan, huomautti vaarasta jättää kunnan asiat +edelleen entisen, monarkkisen pormestarin käsiin, tarjosi uskollista +palvelustansa tasavallalle, pyysi määräyksiä ja kirjoitti nimensä alle +kaikki arvonimityksensä. + +Sitten palasi hän joukkonsa luo ja veti 10 frangin kultarahan +taskustaan sanoen: "kas tässä, ystäväni, menkää hiukan syömään ja +juomaan; jättäkää tänne vain 10-miehinen osasto pitämään silmällä, +ettei kukaan pääse ulos maistraatista." + +Tämän sattui virasta erotettu luutnantti Picart kuulemaan, joka juuri +jutteli kellosepän kanssa; hän alkoi naljailla ja sanoi: "Jumalan +tähden, hra komentaja, jos he pääsevät sieltä ulos, niin silloinhan on +teillä tilaisuus päästä sisään. Ell'eivat he sitä tee, niin en ymmärrä, +millä tavoin te sinne pääsette!" + +Tohtori ei vastannut hänelle mitään, vaan meni syömään aamiaista. + +Jälkeen puolen päivän asetti hän sitäpaitse vartijasotilaita ympäri +kaupunkia ikäänkuin hän olisi peljännyt jotakin yllätystä. + +Itse kulki hän useita kertoja kaupungintalon ja kirkon ohitse +huomaamatta mitään epäilyttävää; päinvastoin näyttivät nuo molemmat +rakennukset vallan autioilta. + +Teurastaja, leipuri ja apteekkari avasivat jälleen myymälänsä. + +Kaupungissa liikkui paljo huhuja. Jos keisari oli joutunut vangiksi, +oli se epäilemättä kavalluksen kautta tapahtunut. Varmasti ei tiedetty, +millaiseksi tasavalta oli aiottu. + +Ilta alkoi jo hämärtää. + +Noin klo 9 illalla lähestyi tohtori yksin ja vallan hiljaa +kaupungintalon ovea varmana siitä, että vastapuolue oli mennyt levolle. +Kun hän yritti murtaa ovea auki pienen rautakangen avulla, kuului äkkiä +kova-äänisen vahtisotilaan kysymys sisäpuolelta: + +-- Ken siellä? + +Silloin peräysi tohtori Massarel vihollisen luota, minkä jalat +kantoivat. + +Seuraava päivä koitti ilman että mitään oli muuttunut asiaintilassa. + +Aseestettu sotaväki hallitsi edelleen toria. Kaupungin väestö oli +keräytynyt sotajoukon ympärille odottamaan ratkaisua; myöskin +naapurikylistä oli kansaa tullut katsomaan, mitä täällä oli tekeillä. + +Silloin päätti tohtori, joka jo ymmärsi arvonsa tässä olevan +kysymyksessä, saattaa asiat lopulliseen ratkaisuun tavalla tahi +toisella. Hän mietti juuri, mikä varma ja luja päätös tässä oli +tehtävä, kun sähkölennätinkonttorin ovi avausi ja konttorin juoksutyttö +tuli ulos pari sähkösanomaa kädessä. + +Hän riensi heti suoraan komentajaa kohti ja antoi hänelle toisen +sähkösanomista. Sitten juoksi hän allapäin ja pelonalaisena väkijoukon +katseista, jotka kaikki seurasivat hänen liikkeitänsä, aution torin +poikki ja koputti hiljaa kaupungintalon teljetylle ovelle aivan kuin ei +hän olisi tiennytkään, että aseellisia miehiä oli sinne piiloutunut. + +Vartija raotti ovea ja miehen käsi otti sähkösanoman vastaan, jonka +jälkeen tyttönen palasi takaisin aivan punoittavana ja melkein itku +kurkussa siitä, että koko maailma häneen katsoa tuijotti. + +Sitten huusi tohtori värähtelevällä äänellä: + +-- Hiukan hiljaisuutta, hyvät kansalaiset! + +Ja kun väkijoukko oli vaiennut, lausui hän ylpeästi: + +-- Kas tässä tiedonanto, jonka olen uudelta hallitukselta saanut. + +Sitten näytti hän sähkösanomaa ja luki: + + "Entinen pormestari erotettu. Ilmoittakaa se kansalle mitä + pikimmin. Varrotkaa lisäohjeita. Aliprefektin puolesta + + Sapin, neuvosmies." + +Tohtori riemuitsi. Hänen sydämensä sykki ilosta ja hänen kätensä +vapisivat. Mutta silloin huusi Picart, hänen entinen alaluutnanttinsa, +läheisestä väkijoukosta: + +-- Tuo kaikki on hyvä. Mutta jos nuo toiset eivät tule ulos tuolta, +niin tuottaa tuo paperi teille vain ... huonot jalat, hra tohtori. + +Hra Massarel kalpeni. Jos vastapuolue todellakaan ei aikonut jättää +taloa, niin täytyi hänen nyt marssia eteenpäin. Se ei ollut ainoastaan +hänen oikeutensa, vaan myöskin hänen velvollisuutensa. + +Hän katsahti arasti kaupungintalolle päin toivossa, että näkisi oven +avautuvan ja vastustajan peräytyvän. + +Mutta ovi pysyi suljettuna. Mitä tehdä? Väkijoukko kasvoi ja kertyi +sotaväen ympärille. Kaikki nauroivat. + +Tohtoria harmitti varsinkin eräs ajatus. Jos hän nyt tekisi +hyökkäyksen, täytyisi hänen marssia joukon etunenässä. Ja kun koko +taistelu epäilemättä päättyisi, jos hän kuolisi, niin tähtäisivät hra +de Varnetot ja tämän kolme asemiestä tietysti ainoastaan häntä. Ja ne +olivat hyviä, sangen hyviä ampujia kaikki tyyni. Picart muistutti häntä +siitä vieläkin kerran. Mutta silloin pälkähti eräs ajatus hänen +päähänsä ja hän kääntyi Pommelia kohti sanoen: + +-- Juoskaa pian apteekkarin luo ja pyytäkää häneltä servietti ja +kävelykeppi. + +Luutnantti kiiruhti pois. + +Tohtori aikoi tehdä valkean neuvottelulipun, joka ehkä ilahduttaisi +vanhan pormestarin laillista sydäntä. + +Pommel palasi jo pyydetyn liinan ja erään luudanvarren kanssa. + +Ohkaisella purjenuoralla sidottiin lippu tankoon, johon hra Massarel +kävi molemmin käsin kiinni ja lähestyi nyt uudelleen kaupungintaloa, +pitäen lippua edessänsä. + +Päästyänsä ovelle huusi hän: + +-- Hra de Varnetot! + +Ovi aukesi samassa ja hra de Varnetot ilmestyi kynnykselle kolmen +vartijasotilaansa kanssa. + +Vaistomaisesti peräytyi tohtori askeleen taapäin. Sitten tervehti hän +vihollista kohteliaasti ja sanoi liikutuksesta tukehtumaisillansa: + +-- Hra pormestari, minä tulen antamaan teille tiedon saamistani +määräyksistä. + +Vastaamatta tohtorin tervehdykseen vastasi vanha ylimys: + +-- Minä peräydyn, hra komentaja, mutta tietäkää, ett'en tee sitä +pelvosta enkä tottelevaisuudesta minulle vastenmielistä hallitusta +kohtaan, joka nyt on vallan anastanut. + +Lausuen nämä sanat sangen harvaan lisäsi hän: + +-- Minä en tahdo antaa aiheita luuloon, että haluaisin olla päivääkään +tasavallan palveluksessa. Sillä hyvä. + +Hämmästynyt tri Massarel ei tiennyt vastata tähän mitään. Hra de +Varnetot lähti nopein askelin tiehensä ja hävisi seurueensa kanssa +torin kulman ta'a. + +Ylpeänä palasi tohtori väkijoukon luo. Tultuansa niin lähelle, että hän +otaksui äänensä kuuluvan, huusi hän: + +-- Hurraa! Hurraa! Tasavalta voittaa kaikkialla! + +Mitään liikutusta ei väkijoukossa huomattu. + +Tohtori jatkoi: + +-- Nyt on kansa vapaa, kaikki olette te vapaita ja riippumattomia +kansalaisia. Siitä voitte olla ylpeitä! + +Hitaat kyläläiset katsoa töllöttivät häneen, mutta kenenkään silmissä +ei näkynyt mitään kunniantunnon välkettä. + +Tohtori tarkasti vuorostaan heitä harmistuneena tuollaisesta +välinpitämättömyydestä ja miettien mitä hänen oli heille sanottava, +mitä hän voisi tehdä vilkastuttaaksensa tätä velttoa kansaa yhdellä +ainoalla iskulla ja miten hän parhaiten voisi täyttää kutsumustansa +kansan herättäjänä. + +Silloin valtasi hänet eräs ajatus ja kääntyen Pommeliin päin sanoi hän: + +-- Hra luutnantti, käykääpä noutamassa erotetun keisarin rintakuva +kunnallisneuvosten istuntosalista ... ja ottakaa joku tuoli mukaanne... + +Eikä aikaakaan, niin palasi lähetti takaisin kantaen oikealla olallansa +Bonaparten kipsistä rintakuvaa ja vasemmassa kädessänsä tuolia. + +Hra Massarel riensi häntä vastaan, otti tuolin, asetti sen maahan ja +nosti valkoisen rintakuvan tuolille; sitten peräytyi hän pari askelta +taapäin ja puhutteli kipsikuvaa sointuvalla äänellä tähän tapaan: + +-- Tiranni, tiranni, nyt olet sinä kukistunut, kukistunut ja suistunut +maahan ja katulokaan. Kuoleva isänmaa korisi jo saappaasi alla. Mutta +sallimuksen kosto kohtasi sinut. Tappio ja häpeä liittyvät nimeesi. +Sinä kukistut voitettuna ja preussilaisten vankina... Suistuvan +keisarikuntasi raunioille nousee nuori ja säteilevä tasavalta, joka +jälleen kohottaa sinun katkenneen kalpasi... + +Tohtori odotti suosionosoituksia. Vaan suosionhuutoja ei kuulunut eikä +kättentaputuksia. Peljästyneet talonpojat pysyivät vaiti ... ja +keisari, jonka ohuiksi punotut viikset ulottuivat ulommaksi poskipäitä +ja joka vaikutti hyvin harjatulta kuin joku vahakuva parturin +akkunassa, näytti katselevan hra Massarelia häviämättömällä ja +ivallisella kipsihymyllänsä. + +Näin katselivat he jonkun aikaa toisiansa kasvoihin, Napoleon +tuolillansa ja Massarel seisoalta ... noin kolmen askeleen päässä. +Komentaja Massarel tunsi harmistuvansa. Mitä tehdä? Mitä voi hän tehdä +herättääksensä tämän kansan ja voittaaksensa lopullisesti yleisen +mielipiteen uudelle hallitusmuodolle? + +Sattumalta tuli hän laskeneeksi kätensä vatsansa päälle ja tapasi +punaisen vyön alle pistetyn revolverin pään. + +Mitään uutta ajatusta, mitään uusia sanoja ei hän enää keksinyt. Sen +sijaan veti hän revolverin vyöstänsä, peräysi pari askelta ollaksensa +sopivan matkan päässä ja ampui entistä hallitsijaansa. + +Luoti teki Napoleonin otsaan pienen mustan läven, joka näytti tuskin +huomattavalta täplältä. Laukauksella ei siis ollut mitään vaikutusta. +Silloin ampui tohtori toisen laukauksen, joka teki toisen läven, sitten +kolmannen ja lopuksi vallan peräkkäin kolme viimeistä patruunaa. + +Napoleonin otsa pirstausi valkoiseksi tomuksi, mutta hänen silmänsä, +nenänsä ja ohuet, pitkät viiksensä pysyivät koskemattomina. + +Epätoivoisena iski tohtori sitten nyrkillänsä tuolin kumoon ja laski +vihdoin jalkansa rintakuvan jäännösten päälle ja kääntyi tässä +voittajan asennossa seisten ällistyneeseen yleisöön päin huudahtaen: + +-- Noin kukistukoot kaikki kavaltajat! + +Mutta kun mitään innostusta ei sittenkään seurannut ja kun +katselijakunta näytti tyhmistyvän hämmästyksestä, huusi komentaja +sotilaillensa: + +-- Nyt voitte te palata takaisin -- kotiinne! + +Itse harppasi hän pitkin askelin kotiansa kohti ikäänkuin olisi hän +halunnut paeta tiehensä. + +Eteisessä ilmoitti emännöitsijä tohtorille, että eiliset potilaat +olivat varronneet häntä jo neljättä tuntia odotushuoneessa. Tohtori +riensi sinne. + +Ja siellä istui tuo suonipaisuketta sairastava pariskunta, joka oli +saapunut jo päivän koittaessa, ja yhä vartoi lääkäriä itsepintaisella +kärsivällisyydellä. + +Tämän astuttua sisään, ryhtyi ukko jälleen selittämään: + +-- Se alkoi, nähkääs, sillä lailla, että tuntui kuin kusiaisia olisi +juossut alinomaa sääriäni pitkin... + + + + +SUSI. + + +Kas tässä kertomus, jonka vanha markiisi d'Arville jutteli meille erään +päivällisen jälkeen parooni Ravelsin luona Saint-Hubertissa. + +Sinä päivänä olivat herrat olleet hirvenajossa. Pöytäseurasta oli +markiisi ainoa, joka ei ollut ottanut osaa tähän ajoon, sillä hän ei +ylipäänsä koskaan metsästänyt. + +Juhla-atrian kuluessa oli tuskin puhuttukaan mistään muusta kuin +metsänriistan kaadannasta. Myöskin naisia huvittivat nämä julmat ja +usein melkein uskomattomat kertomukset; puhujat ikäänkuin esittivät +heille nämä ihmisten hyökkäykset ja taistelut elukoita vastaan, +huitoivat käsillänsä ja käyttivät kovaa ääntä selittäessään. + +Hra d'Arville kertoi hyvin, jopa runollisesti, ja vaikka hän toisinaan +olikin hieman liian korkealentoinen, vaikutti hänen kuvauksensa aina. +Luultavasti oli hän kertonut tämän juttunsa usein ennenkin, koskapa hän +teki sen niin luontevasti ja tarvitsematta etsiä sanoja, jotka hän aina +valitsi taitavasti antaaksensa kuulijoille selvemmän kuvan. + +-- Hyvät herrat! Minä puolestani en ole koskaan metsästänyt, eikä sitä +tehnyt isäni, ei isoisäni eikä myöskään iso-isäni isä. Viime mainitun +isä taas oli mies, joka eläessänsä metsästi enemmän kuin te kaikki +yhteensä. Hän kuoli v. 1764. Tahdonpa kertoa teille, kuinka tämä +tapahtui. + +Hänen nimensä oli Jean, naimisissa oli hän myös ja, kuten sanottu, oli +hänellä jo poika. Hän asui yhdessä nuoremman veljensä François +d'Arvillen kanssa sukulinnassamme Lotringissa, suurten metsien +keskellä. + +François d'Arville oli pysynyt naimatonna metsästysintonsa vuoksi. + +Molemmat metsästivät he vuodet alusta loppuun, levähtämättä, +lakkaamatta ja väsymättä. He eivät rakastaneet muuta, eivät ymmärtäneet +muuta, eivät puhuneet muusta eivätkä eläneet muuta varten. + +Tämä hirveä ja lannistamaton intohimo oli heillä verissä. Se poltti +heidän suonissansa ja valloitti heidät niin täydellisesti, ett'ei +heidän sielussansa ollut sijaa muille tunteille. + +He olivat kieltäneet kaikkia millään syyllä häiritsemästä heitä +metsästysasioissa. Isoisäni isä syntyi, kun isäni oli ketunpyynnissä +eikä Jean d'Arville ensinkään keskeyttänyt ajoansa, vaan kirosi: "Sen +ja sen nimessä, olisi penikka voinut odottaa, kunnes päätöshuuto 'alles +tot!' olisi kuulunut!" + +Hänen veljensä François osottausi vieläkin kiukkuisemmaksi. Aamun +koittaessa meni hän jo katsomaan koiria, sitten hevosia ja ampui sen +jälkeen lintuja linnan läheisyydessä, kunnes lähdettiin ahdistamaan +jotakin suurempaa eläintä. + +Maakunnassa kutsuttiin heitä "hra markiisiksi" ja "hra nuoremmaksi" +eivätkä senaikuiset ylimykset olleet nykyajan sattumalta aateloitujen +miesten kaltaisia, jotka arvonimiin perustavat polveutuvan +arvojärjestyksensä. Markiisin poika ei enää ole kreivi eikä vikomtin +poika parooni eikä kenraalin poika ole synnynnäinen eversti. Vaan +nykyajan joutava turhamielisyys hyötyy tästä järjestyksestä. + +Mutta minä palaan takaisin äskeisiin esi-isiini. He näyttävät olleen +tavattoman pitkiä, luisevia, karvaisia, rajuja ja voimakkaita miehiä. +Nuorempi veljeksistä, joka oli vanhempaa vieläkin pitempi, oli niin +kova-ääninen mies, että kun hän päästi huudon, niin lepattivat kaikki +lehdet metsässä, kertoo eräs tarina, josta hän oli ylpeä. + +Veljesten satulaan nousu ja metsälle lähtö mahtoi olla erinomainen +näytös. Kaksi mokomaa jättiläistä kahareisin suurten ratsuhevostensa +seljässä! + +Keskitalvella vuonna 1764 olivat pakkaset harvinaisen kovia, jonka +vuoksi sudetkin kävivät ihan julmiksi. + +Ne ahdistivat myöhästyneitä talonpoikia, kiertelivät yöllä +ihmisasuntoja, ulvoivat auringon laskusta aamuun saakka ja tunkeutuivat +navettoihin tappotöitänsä tekemään. + +Pian syntyi kylässä hälinä. + +Kerrottiin, että eräs hirmuisen suuri, harmaja tai melkein valkoinen +susi oli syönyt kaksi lasta, repinyt erään naisen käsivarren, tappanut +kaikki seudun vahtikoirat ja tunkeutunut talojen aituuksiin +nuuskiaksensa heidän ovillansa. + +Koko kylä vakuutti tunteneensa sen hengityksen, joka saattoi kynttiläin +valot värisemään. Ja pian levisi tämä kauhistus yli koko maakunnan. +Kukaan ei pimeän tultua uskaltanut enää mennä ulos talostansa. Pimeässä +oli tämä petoeläin näet jo useille näyttäynyt. + +Veljekset d'Arville päättivät yhdessä etsiä sen ja tehdä siitä lopun; +he kutsuivat koko seudun aatelismiehet ottamaan osaa suureen +metsästysretkeen. + +Mutta tämä metsästys-talkoo oli turha. + +Turhaan samottiin metsät ja nuuskittiin pensastot: jättihukkaa ei +koskaan tavattu. Tavallisia susia kyllä kaadettiin, mutta tuota +hirviötä ei tavoitettu. Ja jokaisen ajometsästysretken jälkeisenä yönä +hyökkäsi jättihukka, ikäänkuin kostaaksensa, jonkun matkustajan +kimppuun tahi repi jonkun naudan, mutta aina kaukana niiltä tienoilta, +mistä sitä oli etsitty. + +Eräänä yönä tunkeusi se Arvillen linnakartanon sikolättiin ja söi +suuhunsa pari kauneinta syöttösikaa. + +Molemmat veljekset kiukustuivat vihasta tämän kuultuansa ja pitivät +tätä hyökkäystä hirviön uhmailuna, suoranaisena ilkityönä ja +taistelumanauksena. He ottivat kaikki vahvat ajokoiransa, jotka olivat +harjoitetut suurempien elävien ajoon, ja lähtivät vimmastunein sydämin +metsästysretkelle. + +Aamukoitosta aina siihen saakka, kunnes päivä purppuraisena laskeusi +suurten, alastomain puiden taa, samosivat he läpi kaikki metsät ja +pensastot löytämättä mitään. + +Vihdoinkin palasivat molemmat veljekset äreinä ja +epätoivoisina takaisin ratsujensa tuonoisia jälkiä myöten ja ajoivat +orjantappuraruusuilla istutettua harjannetta noloina siitä, että tämä +susi oli saattanut häpeälle heidän taitonsa; jonkunlainen salaperäinen +pelko yllätti heidät. + +-- Se ei ole mikään tavallinen eläin, sanoi vanhempi veli. Sanoisinpa +sen paremminkin ajattelevan kuin ihmisen. + +-- Ehkä pitäisi meidän antaa orpanamme piispan siunata joku kiväärin +luoti, vastasi nuorempi, tahi on meidän pyydettävä jotakin pappia +lukemaan tarpeelliset luvut tätä varten. + +Sen jälkeen eivät he kotvaan puhuneet mitään. + +--- Katsohan, kuinka aurinko on punainen, sanoi Jean vihdoin. Tänä yönä +tekee suuri hukka taas jonkun ilkityön. + +Hän ei ehtinyt vielä lopettaa lausettansa, kun hänen ratsunsa karkasi +pystyyn ja François'in hepo hypähti sivulle. Laaja ja villi pensasto, +täynnä kellastuneita lehtiä, avautui heidän eteensä ja tämän helmasta +ilmestyi mahdottoman suuri, harmaa susi, joka loikki tien poikki +metsään. + +Molemmat veljekset karjasivat ilosta, kumartuivat raskaiden ratsujensa +kaulalle, heittivät ne ruumiidensa painolla eteenpäin kiihoittaen, +innostaen ja hoputtaen niitä huutamalla, huitomalla ja kannustamalla +sellaiseen menoon, että voimakkaat ratsumiehet näyttivät suorastansa +kantavan nuo raskaat hevoset sääriensä välissä ja kiitävän niiden +kanssa eteenpäin kuin lentämällä. + +Näin lensivät ratsut edelleen, vatsat melkein maata viiltäen, samosivat +halki pensastojen, loikkasivat yli vesikuoppain, kapaisivat ylös +vaaranrinteitä, syöksivät alas laaksoihin, jotka raikuivat metsämiesten +täysin keuhkoin torviin puhaltaessa ja ajoväkeä sekä koiria kutsuessa. + +Silloin sattui -- tämän mielettömän menon kestäessä -- että Jean äkkiä +löi otsansa suunnattoman suurta oksaa vastaan, niin että hänen päänsä +halkesi ja mies lensi kuolleena maahan, sillä välin kuin hullautunut +ratsu laukkasi edelleen ja hävisi metsän varjoisaan helmaan. + +Nuorempi d'Arville seisautti kohta ratsunsa, hyppäsi alas, nosti veljen +syliinsä ja huomasi aivojen valuvan ulos veritulvan mukana. + +Hän istahti ruumiin ääreen, laski tämän revityn ja verestävän pään +polvillensa ja katseli mietteissänsä vanhemman veljensä jäykistyneitä +piirteitä. Vähitellen valtasi hänet pelko, omituinen pelko, jota hän ei +ollut ennen tuntenut, pimeän, yksinäisyyden ja aution sydänmaan pelko, +ja hän tunsi pelkäävänsä myöskin tuota haaveellista hukkaa, joka näin +tappoi hänen veljensä kostaaksensa ahdistajillensa. + +Illan varjot tummenivat ja kova pakkanen paukkui puissa. François nousi +ylös väristen, hän ei voinut viipyä tässä kauvempaa, sillä hän tunsi +voimiensa melkein uupuvan. Metsässä ei enää kuulunut mitään: ei koirien +haukuntaa eikä torvien toitotuksia. Kaikki taivaan rantaan saakka oli +äänetöntä. Tässä kylmän illan kolkossa hiljaisuudessa oli jotakin outoa +ja kauhistuttavaa. + +Hän tarttui jättiläiskäsillään Jeanin ruumiiseen, nosti sen ylös ja +asetti sen poikkipuolin satulaan viedäkseen sen linnakartanoon +takaisin. Sitten lähti hän hiljalleen liikkeelle, hämmennyksissä kuin +olisi hän ollut juovuksissa ja hirmuisten, kummien kuvien ahdistamana. + +Äkkiä näki hän suuren otuksen varjon yön peittämällä polulla. + +Se oli äskeinen susi. + +Hirmuinen väristys puistatti metsämiestä. Jotakin kylmää ... joku +vesipisara ... juoksi hänen selkäpiitänsä myöten, ... jolloin hän, +pirun houkutteleman munkin lailla, teki suuren ristinmerkin +peljästyneenä tuon kulkuhirviön äkillisestä ilmestymisestä. Mutta +samassa sattuivat hänen silmänsä vieressä lepäävään kuolleeseen +ruumiiseen ... ja silloin vaihtui hänen pelkonsa vihaksi ja hän vapisi +hillitsemättömästä raivosta. + +Sitten kannusti hän ratsunsa ja syöksähti hukan jälkeen. + +Hän seurasi sitä karsikkometsien läpi, vesikuoppien poikki ja +hongistojen halki ... samoten uppo-outojen erämaiden läpi ... tähystäen +alinomaa valkoista pilkkua, joka paeten hälveni maitten yli laskeutuvan +yön peittoon. + +Myöskin hänen ratsunsa näytti saaneen oudon voiman innon. Se laukkasi +kaula ojona suoraan eteenpäin, hiipaisten puita, raapaisten kallioita +ohi kiitäessään... Ja yhäti laahasi hän veljensä ruumista poikkipäin +satulassansa... Oksat repivät hänen tukkaansa, otsa kolahteli +aarniopuiden runkoja vastaan ja pirskoitti verta ympärillensä ... ja +kannukset raappivat puista kaarnan pirstaleita. + +Äkkiä pääsivät hukka ja ratsumies ulos metsästä ja viskautuivat alas +laaksoon juuri kuin kuu pistäysi esille vuoriston takaa. Laakso oli +kivinen, suunnattomien kallioiden sulkema ja ilman mitään ulospääsyä. + +Ahdistettu susi seisahtui ja kääntyi päin ajajaansa. + +François ei voinut pidättää ilon mylvähdystä, jonka kaiku toisti kuin +ukkosen jyrinän, ja hyppäsi jahtipuukko kädessä alas satulasta. + +Tuo pitkäkarvainen, pyöreäselkäinen otus vartoi häntä ja sen silmät +tuikkivat pimeässä kuin kaksi tähtöistä. Mutta ennenkuin tuima +metsämies kävi ratkaisevaan taisteluun, tarttui hän veljeensä, laski +tämän eräälle kalliolle, pönkitti kivillä vainajan verisen pään ja +huusi hänelle kuin mykälle: + +-- Katsos, Jean, katsos tuota! + +Sitten syöksyi hän pedon kimppuun. Hän tunsikin itsensä kyllin +voimakkaaksi vierittämään vuoria tai murtamaan paasia kämmentensä +välissä. Otus aikoi purra häntä koettaen tonkaista hänen vatsaansa +kohti. Mutta asetta käyttämättä tarttui hän tätä kurkusta kiinni ja +kuristi sen hitaasti, kuunnellen kuinka sen hengitys seisahtui +henkitorvessa ja lakkasi sydämen lyönti. Mielettömän nautinnon vallassa +nauroi hän tiukaten hirmuista kuristusta yhä enemmän ja enemmän, kunnes +hän hulluna ilosta huudahti: + +-- Katsos tänne, Jean, katsos! + +Otus ei vastustellut enää. Susi oli menettänyt kaiken voimansa. Se oli +kuollut. + +Silloin otti François sen suureen syliinsä ja heitti sen vanhemman +veljen jalkoihin toistaen heltyneellä äänellä: + +-- Katsos, katsos, katsos rakas pikku veljeni Jean! Tuossa se nyt on! + +Sitten asetti hän ratsun selkään molemmat ruumiit päällekkäin ja lähti +kotimatkalle. + +Itkien ja nauraen palasi hän linnaan kuin Gargantua Pantagruelin +syntyessä huudahdellen voitonriemusta ja hyppien ilosta kertoessansa +otuksen taposta; veljensä kuolemaa kuvatessa hän taas vaikeroi +partaansa repien. + +Usein myöhemminkin, kun hän jälleen puhui tästä päivästä, lausui hän +kyyneleet silmissä: + +-- Jos Jean raukka vain olisi voinut nähdä minun kuristavan sen toisen, +niin olisi hän kuollut tyytyväisenä, siitä olen varma. + +Isoisäni isän leski juurrutti orpopoikaansa kauhun kaikkea metsästystä +kohtaan, joka sitten on periytynyt isästä poikaan aina minuun saakka. + +Markiisi d'Arville vaikeni. + +-- Tuo juttu on tietysti tarina, eikö totta? kysyi joku. + +Kertoja vastasi: + +-- Minä vannon teille sen olevan totta alusta loppuun. + +Silloin arveli eräs nainen heikolla, vienolla äänellänsä: + +-- Samapa se, mutta tuollaiset intohimot ovat ihania. + + + + +LAPSI. + + +Jo kotvan aikaa oli Jacques Bourdillèren kuultu vannovan, ettei hän +ikinä mene naimisiin, mutta sitten muutti hän nopeasti mielipiteensä. +Se tapahtui vallan äkkiä eräänä suvena ... merikylpylaitoksessa. + +Maatessansa muutamana aamuna rantahietikolla ja katsellessansa +kylpemästä tulevia naisia, säpsähti hän nähdessänsä pienen, sievän ja +erittäin siron jalan. Ja kun hän sitten kohotti silmänsä ylemmäs, +viehätti häntä koko henkilö. Tosin ei hän tästä saanut nähdä muuta kuin +jalat ja huolella kiinnitetyn, valkoisen flanellilakanan sisästä esille +pistävän pään. Mutta hän näytti aistilliselta ja elämänhaluiselta. +Alussa viehtyi hän siis ainoastaan naisen muotojen sirouteen; +mutta sitten miellytti häntä nuoren tytön vieno, henkinen sulo, +yksinkertaisuus ja hyvyys, olletikin kun neitonen oli sielultansa yhtä +tuores kuin hänen poskensa ja huulensa olivat raikkaat. Tultuansa +esitetyksi perheelle huomasi hän miellyttävänsä tätä ja oli pian ihan +hullu rakkaudesta. Nähdessänsä Bertta Lannis'in tulevan kaukana pitkää, +keltaista rantahietikkoa värisi hän ihan hiusmartoon saakka. Tämän +vierellä kävi hän mykäksi eikä voinut saada sanaa suustansa eikä +ajatella mitään, sillä sydämessä tuntui kiehuvan, korvissa suhisevan ja +mielen valtasi kumma pelko. Oliko tämä sitten rakkautta, tämä? + +Hän ei tiennyt sitä eikä ymmärtänyt sitä, mutta pysyi kaikissa +tapauksissa varmana päätöksessänsä tehdä tämä lapsi vaimoksensa. +Vanhemmat empivät kauvan aikaa, sillä nuoren miehen maine oli heistä +arveluttava. Hänellä kerrottiin näet olevan rakastajattaren, vanhan ja +lujan suhteen, jollaiset kestävät yhäti, vaikka asialliset luulevatkin +jo katkaisseensa kaikki siteet. + +Sitä paitse rakasti hän lyhempien tai pitempien aikojen kuluessa +kaikkia naisia, jotka vain sattuivat niin lähelle, että hän huulillansa +heihin ylettyi. + +Nyt valmistihe hän avioliittoon suostumatta tapaamaan ainoatakaan +kertaa sitä naista, jonka kanssa hän oli kauvan aikaa elänyt. Eräs +ystävä järjesti entisen rakastajattaren eläkkeen ja turvasi hänen +toimeentulonsa. Jacques maksoi, mutta ei tahtonut kuulla hänestä +puhuttavankaan ja vaati, että hänen nimensäkin jäisi tuntemattomaksi. +Tyttö kirjoitti hänelle kirjeitä, mutta Jacques ei niitä avannut. Joka +viikko saapui niitä ja kaikissa tunsi hän hyljätyn rakastajattarensa +kömpelön käsialan. Viikko viikolta kasvoi hänessä suuttumus tätä naista +kohtaan ja hän repi kirjeet heti paikalla koteloa avaamatta ja +riviäkään lukematta, koska hän hyvin kyllä tiesi ennakolta niiden +sisältävän moitteita ja valituksia. + +Kun vanhemmat eivät tahtoneet uskoa hänen kestävyyteensä, jatkoivat he +koetusaikaa koko talven ja hyväksyivät hänen kosintansa vasta keväällä. + +Häät vietettiin Pariisissa toukokuun ensi päivinä. + +Jo aikoja ennen olivat he päättäneet etteivät tekisikään tavanmukaista +häämatkaa. Pienten tanssijaisten jälkeen, joihin molempain nuoret +sukulaiset kutsuttaisiin, mutta jotka eivät saisi jatkua yli klo 11:n, +ettei tämän pitkän juhlapäivän rasitus kävisi liian väsyttäväksi, piti +nuorten aviopuolisojen viettää ensimäinen yhteisyönsä vanhempain luona. +Seuraavana aamuna oli heidän aikeensa kahden kesken matkustaa meren +rannalle, missä he olivat tutustuneet ja rakastuneet ja joka sen vuoksi +oli käynyt heille rakkaaksi. Ilta oli jo kulunut ja nuoriso tanssi +suuressa salissa. Nuori aviopari oli vetäytynyt pieneen, japanilaiseen +budoariin, jonka kalusto oli välkkyvällä silkillä päällystetty ja joka +tänä iltana oli vain heikosti valaistu; vieno valo tuli suuresta +värilyhdystä, joka riippui katossa kuin jättiläismuna. Ra'ollaan +olevasta akkunasta tuli toisinaan vilpoisia tuulahduksia ja kasvoja +hyväileviä hengähdyksiä, sillä ilta oli vilpas ja tyyni ja ilma kevään +tuoksuja täynnä. + +He eivät puhuneet mitään, pitivät vain toisiansa kädestä puristaen sitä +joskus lujasti. Nuori nainen oli hieman hajamielinen ja liikutettu +tästä suuresta käänteestä hänen elämässänsä, mutta hän hymyili +tunteittensa vallassa, ollen milloin itkemäisillänsä, milloin taas +menehtymäisillänsä ilosta; hänestä tuntui kuin koko maailma olisi +muuttunut sen johdosta, mitä hänelle tapahtui, hän tunsi itsensä +levottomaksi, tietämättä syytä siihen, ja koko hänen ruumiinsa ja +sielunsa valtasi selittämätön ja suloinen raukeus. + +Jacques katseli häntä itsepäisesti hymyillen yhtämittaa. Hän aikoi +puhua, vaan ei löytänyt sanoja ja pysyi siksi vaiti koettaen +kädenpuristuksissa osoittaa rakkautensa tulta. Silloin tällöin kuiskasi +hän: "Bertta!" ja joka kerta loi tämä silmänsä häneen hellän suloisella +katseella. Hetkisen katsoivat he toisiansa silmiin, kunnes tunteen +syttäminä ja tenhomina taas vaipuivat entisiin asemiinsa. + +Mutta mitään toisillensa ilmaistavaa ajatusta eivät he keksineet. +Heidän annettiin olla kahden kesken; ainoastaan joskus ilmestyi joku +tanssipari ohimennen budoarin ovelle ja heitti heihin salaisen +silmäyksen ikäänkuin olisivat he tahtoneet olla jonkun salaperäisyyden +hienotunteisia ja luotettavia todistajia. + +Sivuovi avautui, palvelijatar tuli sisään kantaen tarjottimella +kiireellistä kirjettä, jonka postiljooni juuri oli tuonut. Epämääräisen +ja pikaisen pelon, äkkionnettomuuden salaperäisen pelon valtaamana +tempasi Jacques kirjeen käteensä. + +Kauvan katseli hän kirjekuorta tuntematta ensinkään käsialaa ja +uskaltamatta sitä avata; päinvastoin toivoi hän kuin hullu, ettei hänen +tarvitsisi lukea sitä nyt eikä olla siitä tietävinään, vaan pistäisi +hän sen taskuun sanoen: "huomiseksi tämä, sillä huomenna olen minä +kaukana eikä tämä voi minua liikuttaa." Mutta kotelon nurkassa oleva, +suurilla alleviivatuilla kirjaimilla kyhätty kirjoitus: _sangen +kiireellinen_ pelotti ja pidätti häntä siitä. + +-- Kai sinä sallit, rakas ystäväni? kysyi hän Berttaan kääntyen, +repäisi auki liimatun paperiliuskan ja luki. Lukiessansa kalpeni hän +hirmuisesti, silmäsi kirjeen nopeasti läpi ja näytti hitaasti +tavailevan jotakin. + +Kun hän taas kohotti päänsä ylös, olivat hänen kasvonsa aivan +hämmennyksissä. + +-- Rakkahin pikku Berttani, sopersi hän, tämä on ... tämä on +parhaimmalta ystävältäni, jolle on tapahtunut suuri, sangen suuri +onnettomuus. Hän tarvitsee minua hetipaikalla ... niin, aivan tällä +hetkellä; ... kysymys on elämästä ja kuolemasta. Sallit kai minun +poistua pariksi kymmeneksi minuutiksi? Minä palaan tuossa tuokiossa +takaisin. + +Vavisten ja peljästyen sopersi Bertta: + +-- Poistuako, ystäväni? + +Muuta ei hän uskaltanut udella eikä miestä kysymyksillä vaivata, kun +hän ei vielä ollut hänen vaimonsakaan. + +Jacques riensi pois. Bertta jäi yksin kuullen läheisessä salongissa yhä +tanssittavan. + +Jacques oli tempaissut hatun, joka sattui hänelle käteen, heittänyt +läheisimmän päällystakin yllensä ja laskeunut juosten alas rappusia. +Ennenkuin hän tuli ulos kadulle pysähtyi hän vielä pylvästön +kaasuliekin alle ja luki kirjeen uudelleen. + +Kirje kuului näin: + + Arvoisa herra! + + Eräs tyttö, nimeltä Rovet, joka näyttää olevan teidän entinen + rakastajattarenne, on juuri synnyttänyt lapsen, jonka isäksi hän + väittää teidät. Äiti on kuolemaisillaan ja rukoilee saada tavata + teitä. Minä rohkenen sen vuoksi kirjoittaa teille asiasta ja pyytää + voitteko myöntää tämän viimeisen yhtymyksen naiselle, joka näyttää + olevan kovin onneton ja ansaitsevan sääliä. + + Palvelijanne + Tri Bonnard. + +Kun Jacques astui sairaan huoneeseen, kamppaili tämä jo kuoleman +kanssa. Alussa ei nainen tuntenut häntä. Lääkäri ja kaksi hoitajatarta +huolestivat häntä, permanto oli täynnä jäällä täytettyjä astioita ja +tahrittuja liinavaatteita. + +Pirskoitettu vesi tulvehti lattialla; pari kynttilää paloi pöydällä, +sängyn takana olevassa pienessä pajukorissa lepäsi kirkuva pienokainen. +Joka kerran kun tämä parkasi, koetti kärsivä, jäisten siteidensä +sisässä värisevä äiti liikahtaa. + +Hän vuosi verta, kuolettavasti haavoitettuna vuosi hän verta, sillä +tämä synnytys oli ollut hänelle kuolemaksi. Koko elämänsä vuodatti hän +verensä kanssa ja jäähaute sekä huolenpidosta huolimatta jatkui +ehkäisemätön vuoto kiirehtien hänen viimeistä tuntiansa. + +Nyt tunsi hän Jacques'in ja aikoi kohottaa kätensä, vaan ei voinutkaan; +niin heikoiksi olivat ne käyneet, Mutta hänen sinertäville poskillensa +alkoivat kyyneleet vuotaa. + +Jacques heittäysi polvilleen hänen eteensä, tarttui hänen toiseen +käteensä ja suuteli sitä intohimoisesti. Vähitellen kumartui hän sitten +aivan lähelle kuolevaista, aivan lähelle noita laihoja kasvoja, jotka +värähtivät hänen kosketuksestansa. Toinen hoitajattarista seisoi +kynttilä kädessä valaisten heitä ja syrjään vetäytynyt lääkäri katseli +kohtausta kamarin perältä. + +Nainen kuiskasi kaukaisella ja huohottavalla äänellä: + +-- Minä kuolen kohta, rakkaani; lupaa siis jäädä tänne loppuuni saakka. +Oi, elä jätä minua nyt, elä jätä minua viimeisellä hetkelläni. + +Itkien suuteli Jacques häntä otsalle ja kiharoille sopertaen: + +-- Ole huoletta, minä jään tänne. + +Kesti muutamia minuutteja ennenkuin kuolevainen voi mitään puhua, niin +oli hän heikontunut ja rasittunut. Sitten jatkoi hän: + +-- Pienokaisen isä olet sinä. Jumalan edessä vannon minä sen, sieluni +autuuden nimessä minä sen vannon tällä kuolemani hetkellä. Minä en ole +rakastanut muita kuin sinua... Lupaa siis minulle, ett'et sitä +hylkää... + +Jacques yritti vielä kerran sulkea syliinsä tuon raihnaisen ja verestä +tyhjentyneen olennon. Omantunnon tuskien ja huolten valtaamana sopersi +hän: + +-- Minäkin vannon sinulle, että kasvatan hänet ja rakastan häntä +lapsenani. Hänestä en ai'o luopua. + +Kuolevainen yritti silloin suudella häntä. Jaksamatta kohottaa raukeaa +päätänsä tarjosi hän vaalenneet huulensa suudeltaviksi. Jacques lähensi +omansa poimiaksensa tämän surkuteltavan ja rukoilevan hyväilyn. + +Hiukan tyyntyneenä kuiskasi tyttö: + +-- Tuo se tänne, että saan nähdä rakastatko sinä sitä. + +Jacques meni noutamaan lasta. Hän laski sen hellästi heidän välillensä +vuoteelle; pienokainen lakkasi itkemästä. + +-- Ole hiljaa, lapseni, sanoi äiti. Eikä lapsonen sen koommin ääntä +päästänyt. + +Jacques jäi siihen pitäen omassaan kuolevaisen tulista kättä, jota +kuolon ahdistuksen väristykset puistattivat, pitäen sitä samalla tapaa +kuin hän äsken oli pitänyt toista rakkauden väristysten puristamaa +kättä. Silloin tällöin katseli hän kelloa salasilmäyksellä seuraten +viisaria, joka jo näytti puoliyötä, sitten yhtä ja vihdoin kahta. + +Tohtori oli vetäytynyt syrjään; molemmat hoitajattaret kuljeksivat +jonkun aikaa kevein askelin ympäri huonetta, mutta nukkuivat nyt jo +tuoleillansa. Lapsi nukkui niinikään ja äiti näytti myöskin lepäävän +silmät ummessa. + +Kun päivän heikot säteet alkoivat tunkeutua ristiakuttimien lävitse +liikautti äiti äkkiä käsivarttansa niin rajusti ja lujasti, että lapsi +oli putoamaisillansa lattialle. Jonkunlainen korina kuului hänen +kurkussansa; sitten jäi hän liikkumattomana ja kuolleena makaamaan +seljällensä. + +Hoitajattaret olivat havahtuneet, kiirehtivät luo ja selittivät: + +-- Nyt se on lopussa. + +Viimeisen kerran katsoi hän tätä naista, jota hän oli rakastanut, ja +vilkaisi sitten kelloon, se näytti jo neljää. Lapsi sylissä pakeni +Jacques pois ainoastaan juhlapuvussa, sillä hän oli unhottanut pukea +ylleen päällystakkinsa. + +Yksin jäätyänsä oli hänen nuori vaimonsa odottanut häntä alussa sangen +rauhallisesti pienessä japanilaisessa budoarissa. Mutta kun häntä ei +alkanut kuulua palaavaksi, palasi tämä salonkiin näennäisesti +välinpitämättömänä ja rauhallisena, vaikka sisällisesti tavattoman +levottomana. + +Nähdessänsä hänet yksinänsä oli äiti kysynyt: + +-- Missä puolisosi on? + +Tähän oli Bertta vastannut: + +-- Huoneessansa, mutta kyllä hän pian palaa. + +Kun kaikki vieraat tunnin kuluttua kysyivät nuorta aviomiestä, kertoi +hän kirjeestä, Jacques'in hämmästyneestä ulkomuodosta ja hänen +pelvostansa, että joku onnettomuus uhkasi. + +Vielä varrottiin häntä palaavaksi. Mutta sitten poistuivat vieraat ja +jäljelle jäivät ainoastaan lähimmät omaiset. Puoliyön aikana käytiin +levolle, nuori aviovaimo itkevänä ja nyyhkyttäen. Hänen äitinsä ja +kaksi tätiä istuivat äänettöminä ja lohduttomina hänen vuoteensa +ympärillä kuullen hänen yhäti itkevän. Isä oli mennyt poliisikonttoriin +kysymään, tiedettiinkö siellä mitään asiasta. + +Klo 5 aamulla kuului hiljaista ääntä rappukäytävästä. Ovi avautui ja +sulkeusi hiljaa. Sitten kuului äkkiä muuten hiljaisessa talossa pientä +ääntä, joka muistutti kissan naukumista. + +Naiset hypähtivät kerralla seisoallensa ja äidistänsä ja tädeistänsä +huolimatta syöksi Bertta aamupuvussansa ensimäisenä ulos. + +Kylmästä sinertävänä ja hengästyneenä seisoi Jacques keskellä lattiaa +pitäen pienokaista käsivarsillansa. + +Hämmästyneinä katsoivat häneen nuo neljä naista; pelonalaisena ja +ahdistunein sydämin juoksi Bertta hänen luoksensa: + +-- Mitä nyt? Mitä tämä merkitsee, sano! + +Hän näytti vallan mielipuolelta vastatessaan änkyttäen: + +-- Se merkitsee, että ... että ... minulla on lapsi, jonka äiti on +juuri kuollut... + +Samassa antoi hän parkuvan pienokaisen Bertan tottumattomiin käsiin. + +Sanaakaan virkkamatta otti tämä lapsen syliinsä, suuteli sitä ja painoi +sitä rintaansa vastaan. Sen jälkeen loi hän kyyneleiset silmänsä +puolisoonsa sanoen: + +-- Sanoitko, että tämän äiti on kuollut? + +Jacques vastasi: + +-- Äsken juuri ... minun syliini hän kuoli... Minä tein eron hänestä +viime kesänä .. tästä en minä tiennyt mitään. Lääkäri kutsui minut +hänen luoksensa... + +-- Mutta tämän pienokaisen me kasvatamme yhdessä, kuiskasi Bertta. + + + + +ANTEEKSIANTO. + + +Hän oli kasvanut perheessä, joka eli erillänsä sulkeutuneena ja näytti +aina pysyttelevän loitolla kaikesta touhusta. Valtiollisista +tapahtumista tällaiset perheet eivät siis paljoa tiedä, vaikkakin +niistä ruokapöydässä keskustellaan; mutta kaikki hallitus-muutokset +y.m. tapahtuvat niin kaukana, niin kaukana, että niistä puhutaan kuin +historiallisista tapauksista, kuin Ludvig XVI:n kuolemasta tahi +Napoleonin maihin astumisesta. + +Tavat muuttuvat, muodit seuraavat toisiansa. Mutta rauhallisessa +perheessä, jossa aina noudatetaan samoja juurtuneita tapoja, tuota +tuskin huomaatkaan. Ja jos ympäristössä tapahtuu joku epäilyttävän rivo +tapaus, kuolee häväistystarina jo tällaisen talon kynnykselle. Isä ja +äiti juttelivat eräänä iltana tuollaisista asioista puoli-ääneen, koska +seinilläkin voi olla kuuntelevat korvat. + +-- Oletko kuullut siitä ikävästä tapauksesta Rivoil'in perheessä? kysyi +isä varovasti. + +-- Niin, kuka olisi uskonut sellaista? vastasi äiti. Sehän on kauheaa. + +Lapset eivät tavallisesti epäile mitään ja kasvavat täysi-ikäisiksi +ikäänkuin side silmillä, aavistamatta elämän nureaa puolta ja +tietämättä, ett'eivät ihmiset puhu niinkuin ajattelevat, eivätkä +ajattele niinkuin he toimivat. Yhtävähän tietävät he, että maailman +kanssa täytyy elää sotakannalla taikka ainakin aseellista rauhantilaa; +eivätkä he myöskään aavista, että luonnonihminen pettyy alin-omaa, että +avosydämiselle ihmiselle tavallisesti ilveillään ja että hyvää juuri +pahoin pidellään. + +Toiset elävät kuolemaansa saakka tällaisessa hurskauden, laillisuuden +ja kunnian sokeudessa -- ja pysyvät niin koskemattomina, ett'ei mikään +avaa heidän silmiänsä. + +Toiset taas, jotka maailmaa vieläkään oikein ymmärtämättä huomaavat +erehtyneensä, hoipertelevat epätoivoisina ja vimmoissansa eteenpäin +kuollen siinä uskossa, että he ovat joutuneet tavattoman kovan kohtalon +leikkikaluiksi tai surullisten tapahtumain ja erityisesti +rikoksellisten ihmisten uhreiksi. + +Savignolin perhe naitti tyttärensä Bertan jo 18-vuotiaana. Hän solmi +avioliiton erään nuoren pariisilaisen pörssimiehen kanssa nimeltä +Georges Baron. Tämä oli kaunis poika, jutteli hyvin ja omasi kaikki +tarpeellisen ulkonaisen hurskauden hyveet; mutta sydämessänsä teki hän +hieman pilkkaa ajastansa jäljelle jääneistä appelan vanhuksista kutsuen +heitä nimellä: "rakkaat muinaismuistoni". + +Muuten oli hän hyvästä perheestä; nuori tyttö taas oli rikas +asettuessaan puolisonsa kanssa elämään Pariisissa. + +Hän lisäsi siis puolestansa pääkaupungissa eläväin maaseutulaisten +lukua, joka muutenkaan ei enää ole vähäinen. Mutta suurkaupungin +elämästä, sen loisteliaasta seurapiiristä, huvituksista ja +puku-urheilusta pysyi hän yhtä tietämätönnä kuin muistakin elämän +petollisuuksista ja salaisuuksista. + +Suljettuna kotipiiriinsä, tunsi hän pääkaupungista tuskin muuta kuin +oman katunsa ja jos hän joskus uskalsi toiseen kaupunginosaan, tuntui +hänestä kuin olisi hän tehnyt pitkän matkan johonkin etäiseen, +tuntemattomaan ja outoon kaupunkiin. + +-- Tänään olen minä tehnyt matkan aina bulevardeille saakka, sanoi hän, +joskus tällaisen retken jälkeen. + +Pari kolme kertaa vuodessa vei puoliso hänet teaatteriin. Nämä illat +olivat hänestä juhlahetkiä, joita hän ei unhottanut ja joista hän aina +uudelleen jutteli. + +Joskus tapahtui, että hän vielä kolme kuukautta jälkeen tällaisen illan +huudahti aterialle ruvettaessa: + +-- Muistat kai sinä sen kenraalia esittävän näyttelijän, joka matki +kukon kiekumista? + +Koko hänen tuttavapiirinsä supistui kahteen sukulaisperheeseen, jotka +hänelle edustivat ihmiskuntaa. Näitä nimitteli hän aina maalaisten +tavalla liittäen heidän nimiinsä päätteen -läiset, nim. Martinetiläiset +ja Micheliniläiset. + +Hänen puolisonsa taas eli kuin itse tahtoi tullen joskus kotiin +kaupungilta vasta aamun sarastaessa ja syyttäen silloin liikeasioita. +Varmana siitä, ettei mikään epäilyksen taimi päässyt versomaan tässä +vilpittömässä sielussa, ei hän näet katsonut tarvitsevansa mitenkään +kahlita itseänsä. Mutta eräänä aamuna sai hän nimettömän kirjeen. + +Hän ihan vimmastui, sillä hän oli liian vilpitön sielu ymmärtääksensä +panettelijain hävyttömyyksiä ja halveksiaksensa tällaista kirjettä, +vaikka kirjoittaja sanoikin toimivansa osanotosta hänen, Bertan, +avio-onneansa ja vihasta kaikkea vilppiä kohtaan sekä rakkaudesta +totuuteen. Kirjoittaja ilmoitti siinä, että hänen miehellänsä oli ollut +rakastajatar jo kaksi vuotta ja että tämä oli eräs nuori leski, rva +Rosset, jonka luona hänen puolisonsa vietti kaikki illat. + +Hän ei osannut teeskennellä, ei salata, ei viekastella eikä vakoilla. +Kun puoliso palasi kaupungilta aamiaiselle, viskasi hän itkien kirjeen +tämän eteen ja pakeni huoneeseensa. + +Näin jäi syytetylle aikaa harkita asiaa ja valmistaa vastausta, ennen +kuin hän meni naputtamaan vaimonsa ovelle. Se avattiinkin heti, mutta +Bertta ei uskaltanut katsoakaan mieheensä. Hymyillen istuutui tämä alas +ja otti Bertan syliinsä alkaen hellällä, hiukan ivallisella äänellä: + +-- Rakkahin pikku vaimoni! Minulla on tosiaankin eräs ystävätär nimeltä +rva Rosset, jonka olen tuntenut jo 10 vuotta ja josta paljon pidän. +Voinpa lisätä tuntevani parikymmentä muutakin perhettä, joista en ole +sinulle koskaan puhunut, koska tiedän, ettet sinä rakasta suurta +seuraa, et juhlailtamia etkä uusia tuttavuuksia. Mutta tehdäkseni +kerralla lopun näistä hävyttömistä panetteluista, pyydän sinua +pukeutumaan aamiaisen jälkeen, niin voimme mennä vieraskäynnille tuon +nuoren naisen luo. Teistä tulee epäilemättä hyvät ystävykset. + +Bertta syleili innolla puolisoansa. Ja koska tuollainen naisellinen +uteliaisuus, kerran herättyänsä, ei niin hevillä ole tyydytetty, +suostui hän lähtemään tuntemattoman lesken luo, joka hänestä sittenkin +tuntui hieman epäiltävältä. Vaistomaisesti tunsi hän, että ken vaaran +tietää, hän on sen jo puoleksi välttänyt. + +Georges saattoi hänet pieneen, sievään huoneistoon, joka sijaitsi erään +kauniin talon neljännessä kerroksessa ja muuten oli täynnä +kirjallisuutta ja taideteoksia. + +Viisi minuuttia kestäneen odotuksen jälkeen tässä tummilla tapeteilla, +oviverhoilla ja sirosti laskeutuvilla akuttimilla sumennetussa +salongissa avautui ovi ja sisään astui tummanruskea, pienikasvuinen, +mutta hiukan lihava nuori nainen hymyilevänä ja vähän hämmästyksissänsä. + +Georges ehätti esittelemään. + +-- Vaimoni ... rouva Julie Rosset. + +Nuori leski huudahti hieman hämmästyksestä ja ilosta ja riensi avosylin +häntä vastaan. Hän ei ollut uskaltanut toivoakaan onnea saada tutustua +rva Baroniin, kun tiesi tämän välttävän seuraa; vaan hän oli niin +onnellinen, niin kovin onnellinen! Ja hän piti niin paljo Georgesista, +kuten hän vallan lyhyesti sisarellisella tuttavuudella Bertan miestä +nimitti, että hän jo kauvan oli tuntenut kovaa halua tutustua hänen +nuoreen vaimoonsa, josta hän tulisi paljo pitämään, vakuutti hän. + +Kuukauden kuluttua olivat nämä uudet ystävättäret jo ihan +erottamattomia. He tapasivat toisensa joka päivä, usein parikin kertaa +päivässä ja söivät aina päivällistä yhdessä, milloin toisen, milloin +toisen luona. Georges ei mennyt enää illoin ulos juuri koskaan eikä +syyttänyt liikeasioita, vaan jumaloi kotiliettänsä, kuten hän sanoi. + +Kun sitten eräs asuinhuoneisto sattui vapaaksi siinä talossa, jossa rva +Rosset asui, kiiruhti rva Baron ottamaan sen haltuunsa ollakseen +ystävätärtänsä lähempänä ja voidaksensa tavata tätä sitä paremmin. + +Kaksi kokonaista vuotta kesti tämä täydellisesti hellä, pilvetön, +uskollinen ja suloinen sydänten ja sielujen ystävyys. Bertta ei voinut +enää puhua mitään sekoittamatta siihen Julieta, joka hänen mielestänsä +oli itse täydellisyys. + +Ja Bertta oli onnellinen, täydellisesti onnellinen, rauhallinen ja +lempeä. + +Mutta sitten sairastui rva Rosset. Bertta oli erottamaton ystävätär. +Hän istui yötkin sairaan luona lohdutellen häntä; myöskin Georges oli +sen johdosta sangen suruissansa. + +Tullessansa eräänä aamuna sairaan luota pyysi lääkäri Georgesia ja +hänen vaimoansa erilleen, ilmoittaen että heidän ystävättärensä tila +oli kovin arveluttava. + +Lääkärin mentyä istuivat nuoret masentuneina vastakkain; sitten +ratkesivat he äkkiä itkemään. Yön valvoivat he yhdessä rva Rossetin +sängyn vieressä ja alinomaa syleili Bertta hellästi sairasta, sillä +välin kuin Georges seisoen hänen sänkynsä jalkapuolessa katseli häntä +äänetönnä ihan vimmatulla hartaudella. + +Seuraavana aamuna oli sairas yhä huonompi. + +Mutta illemmalla selitti hän taas voivansa paremmin ja pakotti +ystävänsä menemään kotiinsa päivälliselle. + +Murheellisina istuivat nämä aamiaiselle voimatta syödä paljo mitään, +kun palvelustyttö toi Georgesille kirjeen. Tämä avasi sen, luki sen +läpi, kalpeni, hypähti ylös ja sanoi vaimollensa omituisen näköisenä: + +-- Odota minua täällä, minun täytyy pistäytyä hetkeksi pois. Mutta +kymmenen minuutin kuluttua olen täällä taas. Elä missään tapauksessa +poistu kotoa. + +Hän riensi kamariinsa noutamaan hattunsa. + +Bertta odotti häntä uuden levottomuuden vallassa. Mutta taipuisana +kaikessa ei hän tahtonut mennä ystävättärensä luo, ennen kuin Georges +oli palannut. + +Vaan kun häntä ei alkanut kuulua takaisin, pälkähti hänen päähänsä +mennä katsomaan, oliko hän ottanut hansikkaansa, sillä siinä +tapauksessa hän nähtävästi meni johonkin perheeseen. + +Ensi silmäyksellä huomasi hän niiden olevan paikoillaan hänen +kamarissansa. Niiden viereen oli hän viskannut rutistetun paperilipun, +jonka Bertta heti tunsi: se oli äskeinen kirje Georgesille. + +Ensi kerran elämässänsä valtasi hänet voimakas houkutus lukea toisen +kirje ja saada tieto sen sisällyksestä. Omatunto kamppaili tosin +vastaan, mutta piiskattu, surkuteltava uteliaisuus johti hänen +kättänsä, hän otti paperin ja avasi sen. Hetipaikalla tunsi hän Julien +käsialan... Vapisevalla kädellä oli siihen kirjoitettu lyijykynällä: + +-- "Tule yksin syleilemään minua viime kerran, poloinen ystäväni. Minä +olen kuolemaisillani." + +Alussa ei hän ymmärtänyt mitään, vaan seisoi siinä tuhmana ajatellen +ystävättärensä kuoleman ilmoitusta. Sitten äkkäsi hän sinuttelemisen; +se vaikutti kuin suuri, koko hänen elämänsä valaiseva salama, joka +näytti hänelle koko katalan totuuden: heidän kavaluutensa ja +petollisuutensa. Nyt ymmärsi hän heidän pitkällisen kavaluutensa, +keskinäiset silmäyksensä, oman pilkatun vilpittömyytensä ja petetyn +luottamuksensa. Hän muisti nyt, kuinka he olivat istuneet vastakkain +iltaisin ... lampun varjostimen alla ... lukien samaa kirjaa ja +vaihtaen sivujen lopussa silmäyksiä. Ja hänen suuttumuksesta +kiihoittunut, kärsivä sydämensä joutui ihan rajattoman epätoivon +valtaan. + +Samassa kuului askelia. Hän pakeni pois ja sulkeutui huoneeseensa. + +Pian sen jälkeen kutsui Georges häntä. + +-- Pian, pian, Bertta, rva Rosset on kuolemaisillansa. + +Bertta tuli ovelle ja sanoi väräjävin huulin: + +-- Menkää yksin hänen luoksensa... Minua ei hän kaipaa. + +Georges katsoi häneen kuin surun murtama mielipuoli sanoessaan: + +-- Pian, pian, hän -- kuolee. + +Bertta vastasi vain: + +-- Näkisitte kai mieluummin minun kuolevan? + +Silloin hän vasta alkoi ymmärtää ja riensi takaisin kuolevaisen luo. + +Hän suri rva Rossetia teeskentelemättä, häpeämättä ja välittämättä +siitä, että hän täten aikaansai kärsimyksiä vaimollensa, joka sen +jälkeen ei enää puhutellut häntä eikä katsonutkaan häneen, vaan eli +yksin harmiinsa sulkeutuneena ja ankaran pahastumisensa vallassa +rukoillen Jumalaa aamuin illoin. + +Kuitenkin asuivat he yhdessä ja aterioitsivat vastakkain istuen +äänettöminä ja lohduttomina. + +Georges olisi vähitellen leppynyt, mutta Bertta ei hänelle antanut +anteeksi. + +Ja tätä molemmille kiusallista elämää jatkui yhä. + +Kokonaisen vuoden pysyivät he toisillensa niin vieraina kuin eivät +olisi toisiansa koskaan tunteneet. Paljo ei puuttunut, ettei Bertta +menettänyt järkeänsä. + +Eräänä päivänä oli hän mennyt ulos jo varhain aamulla ja palasi kotiin +klo 8 kantaen käsissänsä jättikimpun ruusuja, valkoisia ja punaisia +ruusuja. + +Sitten lähetti hän sanan Georgesille, että hän halusi puhutella tätä. + +Tämä saapuikin levotonna ja hätäytyneenä. + +-- Tulkaa kanssani, sanoi Bertta, ja ottakaa nämä kukkaset +kantaaksenne; minulle ovat ne liian raskaat kantaa. + +Georges otti kukat ja seurasi vaimoansa. Ulkona odotti heitä ajopelit, +joihin he nousivat. Vaunut pysähtyivät kirkkomaan portille. + +Bertta, jonka silmät täyttyivät kyynelillä, sanoi puolisollensa: + +-- Saattakaa minut hänen haudallensa. + +Georges tunsi vapisevansa tietämättä syytä siihen ... ja lähti astumaan +eteenpäin kantaen ruusukimppua. Vihdoin pysähtyi hän erään valkoisen +marmoripatsaan eteen ja viittasi siihen mitään virkkamatta. + +Bertta otti jättikimpun, polvistui ja laski ruusut hautapatsaan +juurelle. Sitten vaipui hän nöyränä rukoukseen, jonka sisällystä emme +tunne. + +Hänen takanansa seisoi hänen puolisonsa muistelmien vallassa ... ja +itki. + +Bertta nousi ylös ja ojensi hänelle kätensä: + +-- Jos niin tahdotte, voimme jälleen olla ystäviä, sanoi hän. + + + + +KUNINGATAR HORTENSE. + + +Argenteuilissa kutsuttiin häntä kuningatar Hortenseksi. + +Mutta kukaan ei saanut koskaan tietää, miten hän oli tämän nimen +saanut. Ehkä sen vuoksi, että hän puhui kovasti kuin komentava upseeri? +Taikka siksi, että hän hallitsi pientä kotieläinten valtakuntaa, johon +kuului kanoja, koiria, kissoja, kanarialintuja ja vanhoille piioille +aina rakkaita papukaijoja? + +Mutta näille eläimille ei hänellä koskaan riittänyt hemmottelevia +hyväilysanoja eikä noita lapsellisia hellittelyjä, jotka useimmiten +tulevat naisten huulilta, kun on kysymys esim. hyrräävän kissan +pehmeästä karvaturkista. + +Kuningatar Hortense ohjasi eläinvaltakuntaansa arvokkaasti. Hän +hallitsi. + +Muuten oli hän täydellinen vanha piika, yksi noita naimattomiksi +jääneitä, ijäkkäitä neitoja, joiden, ääni on särkynyt, joiden liikkeet +ovat särmikkäät ja joiden sielukin näyttää kovettuneen. Mitään +hangoittelua, vastaväitteitä, empimistä, leväperäisyyttä, laiskuutta +tai väsymystä ei hän kärsinyt. Koskaan ei hänen oltu kuultu valittavan, +ei katuvan mitään eikä kadehtivan ketään. "Kullekin osansa" oli hänen +tapana sanoa kohtalouskoisen vakaumuksella. Kirkossa ei hän käynyt, ei +suosinut pappeja eikä uskonut paljo Jumalaakaan, vaan olivat hänestä +kaikki uskon-asiat "kauppatavaraa itkijöitä varten". + +Niinä kolmenakymmenenä vuonna, jotka hän oli asunut nykyisessä +talossansa, mihin kuului myöskin pieni puutarha kadun puolella, ei hän +koskaan ollut muuttanut tapojansa, vaikka hän armotta vaihtoikin +palvelustyttöjä niinpian kuin nämä olivat 21 vuotta täyttäneet. + +Itkemättä ja surematta hankki hän uudet koirat, kissat ja linnut, kun +entiset kuolivat vanhuudesta taikka jostakin tapaturmasta, ja hautasi +pienen lapion avulla eläinvainajat erääseen puutarhapenkereeseen, jonka +hän taas tasaili entisellensä muutamilla välinpitämättömillä potkuilla. + +Kaupungissa oli hänellä muutamia tuttavia virkamiesperheitä, joiden +isät joka päivä kävivät virkatunneillansa Pariisissa. Silloin tällöin +kutsuttiin hän näiden luo iltaisin teevedelle. Näissä iltaseuroissa hän +aina nukahti auttamattomasti, niin että isäntäväen täytyi herättää +hänet kotiinlähdön aikana. Koskaan ei hän sallinut kenenkään saattaa +itseänsä, sillä hän ei peljännyt mitään yöllä eikä päivällä. + +Lapsia ei hän näyttänyt rakastavan. Aikansa kulutti hän tuhansilla +miesväen toimilla nikkaroiden, hoitaen puutarhaa, sahaten puita tahi +karsien niitä kassarilla, korjaillen milloin mitäkin ja tehden +muurarinkin työt, kun tarvis vaati. + +Kahdesti vuodessa saapuivat häntä tervehtimään omaiset, nim. hänen +sisarensa rva Cimme ja rva Colombel puolisoinensa, joista toinen oli +kukkaislääkeyrttien kauppias, toinen koroistaan eläjä. Hra ja rva +Cimmellä ei ollut perillisiä, mutta Colombeleilla oli kolme: Henri, +Pauline ja Josef. Henri oli jo 20 ja Pauline 17, mutta Josef ainoastaan +3 vuotias; viime mainittu oli siis syntynyt toisia niin paljo +myöhemmin, ett'ei kukaan enää olisi uskonut heillä olevan saman äidin. + +Näihin omaisiin ei vanhaa piikaa mikään hellyys sitonut. + +Keväällä 1882 sairastui kuningatar Hortense vallan äkkiä. Naapurit +kiiruhtivat noutamaan lääkäriä, mutta tämän ajoi sairas tiehensä. Kun +pappi sitten yritti taloon, nousi sairas puolialastomana sängystänsä ja +ajoi tämän tuokiossa ulos. Haikeasti itkevä tyttönen sai valmistaa +hänelle lääkejuoman. + +Kolme päivää maattuansa kävi sairaan tila niin arveluttavaksi, että +lähellä asuva tynnyriseppä tunkeusi lääkärin neuvosta arvokkaana +ilmoittamaan, että hän oli kutsuttanut tänne nuo kaksi sukulaisperhettä. + +Nämä saapuivatkin samalla junalla klo 10 aamulla. Pikku Josefin oli +Colombel ottanut mukaansa. + +Puutarhan portille tultuansa huomasivat he ensiksi palvelustyttösen, +joka istui tuolilla muuria vastaan ja itki. + +Olkimatolla portin luona nukkui vahtikoira kuumassa auringon helteessä. +Kahden ikkunan reunalaudalla makasivat talon kissat, silmät kiinni, +käpälät ojoina, häntä suorana ja ikäänkuin kuolleina. + +Suuri kaakottava kana kuljetti kellertävällä pumpuli-untuvalla olevia +poikasiansa pienen puutarhan poikki; muurilla, puoleksi murattien +peitossa, riippui suuri häkki, jossa kokonainen parvi lintusia +viserteli tämän helteisen kevätpäivän paisteessa. Toisessa, +sweitsiläisen vuoristomökin näköisessä häkissä istui pari papukaijaa +nuokkuen rauhallisina istuin-paikoillansa. + +Hra Cimme oli sangen turpea, puuskuttava mies, joka kaikkialle tunkeusi +ensimäisenä sivuuttaen tarvittaessa kaikki muut, olivatpa ne sitten +miehiä tai naisia: ensimäisenä hän nytkin tuli kysyen heti: + +-- No, Céleste, täällä ovat asiat siis huonosti? + +Tyttönen huoahti itkusilmin: + +-- Hän ei tunne minua enää. Lääkäri sanoo lopun olevan lähellä. + +Kaikki katsoivat pitkään toisiansa. + +Rva Cimme ja rva Colombel syleilivät sitten toisiansa sanaa sanomatta. +He olivat kovin toistensa näköiset, molemmat kun aina kävivät sileissä +otsanauhoissa, soljissa ja punaisissa shaaleissa eli ranskalaisissa +kashmirhuiveissa, jotka hohtivat kuin palava hiiloshehku. + +Hra Cimme kääntyi lankomieheensä, joka taas oli kalpean kellertävä, +laiha, vatsataudin vaivaama ja pahasti ontuva mies, ja sanoi vakavasti: + +-- Saakeli! olipa siis jo aika tulla tänne. + +Mutta kukaan ei uskaltanut tunkeutua kuolevaisen kamariin, joka +sijaitsi alakerrassa. Ei edes hra Cimmekään näyttänyt halukkaalta. +Vihdoin teki Colombel päätöksensä ja astui sisään häilyen kahtaalle +kuin laivan masto ja kalistaen pihakivitystä raudoitetulla kepillänsä. + +Hänen jälkeensä uskalsivat molemmat naiset lähteä ja vasta viimeisenä +tuli hra Cimme. Pikku Josef jäi pihalle leikkimään koiran kanssa. + +Auringon säde jakoi sängyn kahtia ja valaisi juuri hermostuneesti +kokoon puristuvat kädet, joita sairas vuoroin aukoi, vuoroin puristi +nyrkiksi. Sormet liikkuivat kuin olisi niitä ajatus liikuttanut tai +niinkuin olisi potilas tarkoittanut ilmaista niillä joitakin ajatuksia +tai niinkuin olisivat ne totelleet älyn käskyjä. Mutta vartalo pysyi +hievahtamattomana peiton alla. Kulmikkailla kasvoilla ei näkynyt +värähdystäkään. Silmät olivat ummessa. + +Sukulaiset asettuivat puoliympyrään ja katselivat häntä äänettöminä, +ahdistunein rinnoin ja ikäänkuin lyhyesti hengittäen. Pieni +palvelustyttö oli seurannut heitä ja itkeä nyyhkytti yhäti. + +-- Mitkä olivat siis lääkärin sanat? + +Palvelustyttö sopersi: + +-- Hän sanoi, että on viisainta jättää neiti rauhaan, sillä häntä eivät +muut voi enää auttaa. + +Äkkiä alkoivat vanhan piian huulet liikkua. Hän näytti lausuvan +joitakin hiljaisia sanoja, jotka kätkeytyivät kuolevaisen päähän, ja +sormet tempoivat taas omituisella kiihkoisella tavallaan. + +Nyt sanoi hän jotakin heikolla, ohuella ja hänelle ihan vieraalla +äänellä, joka kuulusti tulevan kaukaa, ehkä ainaiseksi suljetun sydämen +pohjasta. + +Hra Cimme poistui hänen sänkynsä jalkapuoleen, sillä hänestä kävi tämä +näytös kiusalliseksi. Colombel, jonka raajarikkoista jalkaa väsytti, +istuutui. + +Naiset jäivät seisomaan. + +Kuningatar Hortense puhua sopotti nyt sangen nopeasti, mutta hänen +puheestansa ei voinut saada selkoa. Hän mainitsi nimiä ja puhutteli +hellästi vallan kuviteltuja henkilöitä. + +"Tule tänne, pikku Filip, ja syleile äitiäsi. Sanopas, lapseni, +rakastatkos sinä äitiäsi? Sinä, Rosa, saat katsoa pikku siskoa sillä +aikaa, kun äiti on poissa. Mutta elä jätä häntä yksin, ymmärrätkö? Ja +tulitikkuihin minä kiellän sinua koskemasta." + +Oltuansa vaiti muutamia sekunteja huudahti hän kovemmin: Henriette! +Hetken perästä jatkoi hän: -- Käskepäs isäsi tulla luokseni ennenkuin +hän menee toimistoon. + +Ja sitten äkkiä: + +-- Minä en ole oikein terve tänään, rakkaani. Lupaa minulle, ett'et +viivy kovin myöhään. Sano herralle, että minä olen kipeä. +Ymmärrättehän, että on vaarallista jättää lapset yksikseen, kun minun +täytyy maata vuoteessa. Minä laitan sinulle päivälliseksi riisipuuroa +sokerin kanssa. Lapsetkin pitävät siitä kovasti. Claire tulee +tyytyväiseksi, sen saat uskoa! + +Sitten nauroi hän niin nuorta, äänekästä naurua, ett'ei hän koskaan +ennen ollut sillä tavoin nauranut: + +-- Katsos, Jean, mikä käytännöllinen pää hänellä on! Hän on tuhrinut +kasvonsa sokurileivoksilla, tuo pikku siivoton! katsohan toki, +rakkaani, kuinka hassua! + +Hra Colombel vaihtoi alinomaa matkasta väsynyttä jalkaansa ja kuiskasi: + +-- Hän uneksii, että hänellä on puoliso ja lapsia. Kuolonkamppailu on +siis alkanut. + +Molemmat siskot seisoivat hämmästyneinä ja tuhmina hievahtamatta +paikaltansa. + +-- Eikö herrasväki tahdo riisua pois shaalejansa ja hattujansa ja käydä +saliin? kysyi palvelustyttö. + +Äänettöminä poistuivat kaikki. Hra Colombel seurasi heitä ontuen ja +niin jäi sairas yksin. + +Riisuttuansa matkapuvut kävivät naiset vihdoinkin istumaan. +Akkunalaudalla nukkuva kissa heräsi, venyttelihe, hyppäsi saliin ja +kapusi rva Cimmen syliin, joka alkoi sitä hyväillä. + +Sivuhuoneesta kuului kuolevaisen ääni, sillä viime hetkellänsä oli tämä +vironnut elämään nähtävästi jo odotettua, uutta elämää ja uneksi +unelmansa loppuun hetkellä, jolloin kaikki alkoi olla lopussa. + +Hra Cimme leikitteli puutarhassa pikku Josefin ja koiran kanssa; hän +näytti huvittelevan kuin mikäkin kunnon maaiais-ukko muistamatta +ensinkään kuolevaa. + +Mutta äkkiä tuli hän sisään ja kysyi palvelustytöltä: + +-- Etkös sinä, tyttöseni, puuhaisi meille aamiaista? Mitä te haluatte, +hyvät rouvat? + +Sovittiin ruokalajeista: kasvis-omelettia, filet-paistia uusien +perunain kanssa, juustoa ja kahvia. + +Ja kun rva Colombel alkoi haparoida taskustansa rahakukkaroa, pidätti +hra Cimme hänet ja kääntyi palvelustyttöön kysyen: + +-- Tarvitsetko sinä rahaa? + +-- Tarvitsen, vastasi tämä. + +-- Paljoko? + +-- 15 frangia. + +-- Kas tuossa. Joudu, tyttöseni, sillä minulla alkaa olla nälkä. + +Rva Cimme huomasi katsahtaessaan ulos nuo auringon paisteessa +kylpeväiset kukkaset ja pari kuhertelevaa kyyhkystä vastapäätä olevalla +katolla ja sanoi suruisesti: + +-- On surullista, että niin ikävissä oloissa tänne tulimme, sillä +muuten olisi tänään todellakin ihana olla täällä maalla. + +Sisar huokasi vastaamatta ja hra Colombel murahti ehkä mahdollista +kävelyretkeä ajatellen: + +-- Jalkaani pakottaa niin vietävästi. + +Ulkona piti pikku Josef hirmuista meteliä koiran kanssa, joka haukkui +ankarasti pojan ilosta huudahdellessa. + +Nyt leikkivät he piilosilla juosten kuin hullut kolmen laakapalkin +ympärillä. + +Kuoleva jatkoi yhä keskusteluansa lasten kanssa kutsuen heitä ja +tarinoiden itsekunkin kanssa; milloin kuvitteli hän pukevansa heidän +yllensä, milloin hyväilevänsä niitä, milloin opettavansa niitä +lukemaan: + +-- Kas niin, Simon, sano nyt uudelleen A, B, C ... niin, ja sitten +D ... ymmärrätkö? Vielä kerran... + +-- Omituista hourausta viime hetkellä! sanoi hra Cimme. + +-- Ehkä pitäisi meidän palata hänen luoksensa? arveli rva Colombel. + +Mutta hra Cimme oli toista mieltä: + +-- Miksi niin, kun emme kuitenkaan voi tehdä mitään hänen hyväksensä? +Yhtähyvin voimme olla täällä. + +Kukaan ei pannut vastaan. Rva Cimme katseli noita molempia vihreitä +lintusia (papukaijoja), joita kutsuttiin "eroamattomiksi". Muutamin +kaunein sanoin kiitteli hän tuota harvinaista uskollisuutta ja +päivitteli ihmisiä, jotka eivät ota esimerkkiä noista eläimistä. Hra +Cimmeä alkoi naurattaa, hän katsoi vaimoonsa ja lauloi rivosti: +"tra- la laa, tra-la-laa" ikäänkuin olisi hän lintuna liverrellyt +uskollisuuttansa. + +Hra Colombel taas, jota vatsanväänteet jälleen lienevät vaivanneet, löi +kepillänsä permantoon. + +Sisään hiipi toinen kissa häntäänsä lierutellen. Vasta klo 1 voitiin +istuutua aamiaispöytään. Niin pian kuin Colombel, jolle oli suositeltu +ainoastaan valikoitua Bordeaux-viiniä, oli ehtinyt maistaa sitä, kutsui +hän palvelustytön: + +-- Sanopas, tyttöseni, eikö teillä ole kellarissa mitään parempaa lajia +kuin tämä? + +-- On, herra, sitä samaa hienoa, valkeata viiniä, jota te heti +tultuanne joitte. + +--- No niin! Tuopas kolme pulloa sitä. + +Se olikin erinomaista. Ei tosin mistään huomattavasta viinitarhasta, +mutta jo 15 vuotta vanhaa. + +-- Tämähän on oikeaa sairaan juomaa, sanoi hra Cimme. + +Hra Colombel tunsi tulisen halun päästä tämän Bordeaux-viinin +omistajaksi ja kysyi tyttöseltä: + +-- Paljoko teillä on tätä vielä? + +-- Melkein koko lähetys. Neiti sitä tuskin koskaan maistoi. + +Sitten kääntyi hra Colombel lankoonsa: + +-- Jos tahdotte, Cimme, vaihdan tämän viinin jotakin muuta +perintötavaraa vastaan. Tämä soveltuu näet hyvin vatsalleni. + +Samassa tuli kana poikaparvensa kanssa katselemaan seuraa; naiset +huvittelivat itseänsä heittämällä niille leivänmurusia. + +Niinpian kuin Josef ja hänen leikkitoverinsa olivat saaneet ruokaa +saivat he mennä takaisin puutarhaan. + +Kuningatar Hortense puheli yhä houreissansa, mutta niin matalalla +äänellä, ett'ei voitu erottaa sanoja. + +Kun kahvi oli juotu, mentiin miehissä katsomaan, kuinka sairas voi. Hän +näytti rauhalliselta. Sen vuoksi vetäytyivät sukulaiset kohta pois ja +istahtivat puutarhaan puoliympyrään levähtämään. Äkkiä alkoi koira, +joku esine suussansa, laukata heidän tuoliensa ympärillä, minkä ikinä +käpälistä lähti, ja koiran jäljessä juosta läähätti poikanen; molemmat +hävisivät sisälle. + +Hra Cimme nukahti vatsa aurinkoon päin. Kuoleva alkoi taas puhua +kovalla äänellä ja päästi parahduksen. + +Naiset ja hra Colombel riensivät katsomaan, kuinka hänen laitansa oli. +Hra Cimme heräsi tosin, mutta ei viitsinyt hievahtaa paikaltansa, sillä +tuollaiset asiat olivat hänestä ikäviä. + +Kuoleva oli noussut istualleen sängyssä ja hänen katseensa näytti +vauhkolta. Pikku Josefin ahdistaessa oli koira hypähtänyt sänkyyn ... +kuolevan päälle, päänalustyynyn ta'a suojaan; sieltä katseli se +leikkitoveriansa kiiluvin silmin ja valmiina hyppäämään uudelleen +lattialle leikkiä jatkamaan. Suussansa oli sillä toinen emäntänsä +tohveleista, jolla se puoli tuntia oli leikitellyt ja jonka se oli +repinyt hampaillansa. + +Säikähtyen äkkiä istuallensa noussutta potilasta oli lapsi jäänyt +liikkumattomana seisomaan sängyn luo ... hänen eteensä. Kana, joka +väliajalla oli pujahtanut sisään, oli melusta peljästyneenä hypähtänyt +tuolille ja kutsui epätoivoisesti luksuttaen poikasiansa, jotka +kauheasti piipittäen juoksivat tuolin neljän jalan ympärillä. + +Tämän melun keskellä huusi kuningatar Hortense sydäntä vihlaisevasti: + +-- Ei, ei, minä en tahdo kuolla, minä en tahdo, minä ... en tahdo! +Kukas minun lapseni kasvattaisi? Ja kuka pitäisi niistä huolta? Ja +rakastaisi niitä? En, minä en tahdo ... minä en... + +Hän kaatui seljällensä. Kaikki oli lopussa. + +Kovin kiihoittuneena hyppäsi koira ympäri sairashuonetta, hra Colombel +juoksi avonaiseen akkunaan ja huusi langollensa: + +-- Joutukaa pian, joutukaa pian. Luullakseni on hän juuri kuollut. + +Hra Cimme nousi ylös päättävästi ja kompuroi sisään sammaltaen: + +-- Se loppui siis pikemmin kuin luulinkaan. + + + + +JALOKIVET. + + +Tavattuansa tuon nuoren tytön eräässä iltamassa toimiston alapäällikön +luona joutui hra Lantin rakkauden pauloihin kuin kala verkkoon. + +Hän oli monta vuotta sitten kuolleen veronkantajan (= kruunuvoudin) +tytär maalta. Isänsä kuoltua oli hän saapunut Parisiin äitinsä mukana, +joka seurusteli eräiden porvariperheiden kanssa samassa kaupunginosassa +toivoen saavansa nuoren tyttönsä naitetuksi. Muuten olivat he köyhää, +kunniallista, rauhallista ja lempeää väkeä. Nuori tyttö näytti olevan +siveän naisen perikuva, jolle nuori, älykäs mies mielellään unelmoi +omistavansa elämänsä. Hänen kainon kauneilla kasvoillansa lepäsi +enkelimäisen ujouden viehkeys. Tuo alituinen hieno hymy hänen +huulillansa näytti olevan heijastus hänen sydämestänsä. + +Kaikki ylistivät häntä ja kaikki hänen tuttavansa toistelivat alinomaa: +onnellinen se, joka hänet saa, sillä parempaa vaimoa ei voi löytää. + +Hra Lantin, joka palveli ensimäisenä toimistosihteerinä sisäasiain +ministeristössä 3,500 frangin vuosipalkalla, pyysi häntä vaimoksensa ja +nai hänet. + +Hra Lantin olikin hänen kanssansa uskomattoman onnellinen. Hän hoiti +taloutta niin taitavasti ja säästäväisesti, että he näyttivät elävän +loistavasti. Puolisoansa kohtaan oli hän aina huomaavainen, +hienotunteinen ja hyväilevä. Ja niin tasaisen viehättävä oli hän +ihmisenä, että hra Lantin kuusi vuotta kestäneen avioliiton jälkeen +rakasti häntä enemmän kuin ensi aikoina. + +Kaksi moitittavaa vikaa oli hänessä puolison mielestä kuitenkin, nim. +halu käydä teaatterissa ja omistaa vääriä jalokivikoristeita. + +Rva Lantin oli tuttava eräiden pienempien virkamiesten rouvien kanssa +ja nämä ystävättäret hankkivat hänelle alinomaa aitiopaikkoja +huomattujen näytelmien esityksiin, vieläpä ensi-iltoihinkin. Puolisonsa +vastustelusta huolimatta raahasi hän tämän näihin huvituksiin, jotka +väsyttivät häntä hirmuisesti päivän työn jälkeen. Ennen pitkää pyysi +aviomies häntä menemään teaatteriin jonkun tuttavan naisen kanssa, joka +aina tulisi noutamaan häntä kotoa. Tähän ei hän tahtonut hevillä +suostua, koska tämä menettely ei hänen mielestänsä ollut oikein +säädyllinen. Myöntyväisyydestä hän vihdoin suostui tähän ja aviomies +olikin hänelle tästä sanomattoman kiitollinen. + +Mutta tämä teaatteri-into herätti hänessä pian halun esiytyä +loistavasti. Puvussansa pysyi hän tosin edelleen vaatimattomana, +aistikkaana ja häveliäänä. Hänen lempeä, vastustamattoman luonnollinen +ja hymyilevä hempeytensä näyttivät nuo yksinkertaiset puvut tekevän +yhä suloisemmaksi; mutta kuitenkin oli hänen tapansa ripustaa +korviinsa pari suurta, reiniläistä kuutilokiveä, jotka näyttivät +jalokiviltä, ja sitä paitse käytti hän kaulakoristetta tekohelmistä, +simili-rannerengasta ja pääkampoja, jotka olivat koristettuja +erilaisilla, jalokiviä jäljittelevillä lasihelmillä. Usein sanoi hänen +puolisonsa, johon tällainen mieltymys kiiltokaluihin vaikutti +vastenmielisesti: + +-- Rakkaani, jos ei ole varaa maksaa oikeita jalokiviä, niin on parasta +tyytyä omaan luonnonkauneuteensa ja suloonsa, jotka aina ovat +kalleimmat jalokivet. + +Mutta hän hymyili vain vienosti vastatessansa: + +-- Mitä sille voi? Minä pidän näistä. Se on vika luonteessani. Tiedän +kyllä, että olet oikeassa, mutta minä en voi sille mitään. Oikeita +jalokiviä minä jumaloin, näetkös! + +Pyöritellen sormiensa välissä helmikoristeita ja välkytellen niiden +hiottuja kristallisärmiä lisäsi hän: + +-- Mutta katsohan, kuinka hyvin jäljitettyjä ne ovat. Melkein vannoisi +niiden olevan oikeita. + +Hän hymyili vain sanoen: + +- Sinulla on mustalaisnaisten mielihaluja. + +Kun he iltaisin istuivat kahden kotilieden luona, toi rva Lantin joskus +teepöydälle erään sahviaani-kotelon, joka hra Lantinin sanojen mukaan +sisälsi "laivatavarat." Sitten ryhtyi hän tutkimaan noita jäljitettyjä +jalokiviä niin intohimoisen tarkkaavana kuin olisi se tuottanut hänelle +syvän, suloisen nautinnon. Saipa hän vihdoin puolisonsakin taivutetuksi +panemaan erään helmikoristeen kaulaansa ja nauroi sille täydestä +sydämestänsä huudahtaen: voi, kuinka hassulta sinä näytät! Sitten +heittäysi hän tämän kaulaan ja syleili häntä kuin hurja. + +Käytyänsä eräänä talvi-iltana operassa palasi hän sieltä myöhällä +viluisena ja värisevänä. Seuraavan päivän ryki hän ja viikkoa myöhemmin +kuoli hän keuhkotulehdukseen. + +Lantinin surullinen velvollisuus oli saattaa hänet hautaan. + +Niin epätoivoisesti suri hän vaimoansa, että hänen tukkansa kävi +valkeaksi yhden ainoan kuukauden kuluessa. Aamusta iltaan vuodatti hän +kaipauksen kyyneliä ja hänen sydämensä oli pakahtua tuskallisista +kärsimyksistä, joihin yhtyi muisto vainajan hymyistä, äänestä ja +hempeästä olennosta. + +Murhe ei ottanut hälvetäksensä ajan mukana. Kun toverit virkatunneilla +poistuivat hetkeksi virkahuoneesta juttelemaan hiukan päivän +tapahtumista, tapahtui usein, että hänen poskensa äkkiä paisuivat, +hänen nenänsä poimuili ja hänen silmänsä täyttyivät vedellä, niin että +"koko hänen kasvonsa vääntyivät hirveästi ja mies ratkesi itkeä +nyyhkyttämään." + +Vainajan kamarin säilytti hän koskemattomana sulkeutuen sinne joka +päivä muistelemaan häntä, jonka kaikki puvut ja huonekalut saivat olla +niin kuin ne vainajan eläessä olivat olleet. + +Mutta elämä kävi hänelle kalliiksi. Samat tulot, jotka vaimon käsissä +olivat riittäneet molempien kaikkiin tarpeisiin, eivät enää riittäneet +hänelle itsellensäkään. Hän ihan hämmästyi, kuinka hänen vaimonsa oli +voinut hoitaa taloutta niin, että hänellä aina oli pöydällänsä mainiota +viiniä ja parhaimpia ruokalajeja, joihin hänen vähäiset tulonsa eivät +enää riittäneet. + +Hän teki velkaa juosten rahaa hankkimassa niin kuin neuvokkaat ihmiset +tekevät, jotka koettavat pelastua tilapäisestä ahdingosta. Kun hän +eräänä päivänä, noin viikkoa ennen kuukauden loppua, huomasi olevansa +aivan pennitönnä, arveli hän myydä jotakin. Ja samassa pälkähti hänen +päähänsä kaupata pois vaimovainajansa "laivatavarat." Sydämensä +sisimmässä sopukassa tunsi hän näet yhä jonkunlaista kaunaa tuollaisia +valhekaluja kohtaan, jotka ennenkin olivat häntä harmittaneet. Jo +niiden jokapäiväinen näkeminen häiritsi häntä hieman, kun hän antautui +muistelemaan rakastettua vainajaa. + +Hän valikoi kotvan, minkä esineen hän tuosta jälkeen jääneestä +korukalu-joukosta ottaisi, jota vainaja viimeisiin päiviinsä saakka oli +itsepintaisesti lisännyt melkein jokailtaisilla uusilla "ostoilla." Hän +päätti myydä sen suuren kaulakoristeen, jota vainaja enimmän oli +käyttänyt ja joka hänen mielestänsä voi olla ainakin 2:n tai 3:n +frangin arvoinen, sillä se oli kovin huolellista työtä ollakseen +jäljiteltyä työtä. + +Hän pisti sen taskuunsa ja riensi boulevardeja pitkin ministeristöön +päin etsien luotettavaa jalokivikauppiasta. + +Vihdoin oli hän löytävinään sellaisen ja astui sisään hieman häveten +näyttää köyhyyttänsä näin vähäarvoista esinettä kaupitsemalla. + +-- Haluaisin mielelläni tietää, minkä arvoiseksi te tämän koristeen +arvostelette, kysyi hän jalokivisepältä. + +Tämä otti koristeen, tutki ja käänteli sitä, punnitsi sen, tarkasti +sitä suurennuslasillansa, kutsui apulaisensa, kuiskasi hänelle jotakin +ja laski sen sitten tiskille, voidakseen katsella sitä kauvempaa ja +päättää sen vaikutuksesta. + +Tuntien itsensä hieman vaivatuksi tästä kultasepän menettelystä, +koroitti hra Lantin äänensä selittäen: + +-- Tiedän varsin hyvin, ett'ei se ole paljo minkään arvoinen, niin +että... + +Mutta jalokivikauppias keskeytti hänet sanoen: + +-- Se on 12:n-15:n tuhannen frangin arvoinen; mutta minä en voi ostaa +sitä, ell'ette ilmoita minulle tarkalleen, mistä se on ostettu. + +Leskimiehen silmät kävivät kovin suuriksi ja jäivät pyöreiksi: nyt ei +hän ymmärtänyt mitään. Vihdoin sopersi hän: + +-- Mitä sanotte?... Oletteko varma asiasta? + +Jalokivikauppias erehtyi hänen hämmästyksestänsä ja lisäsi kuivasti: + +-- Voitte kysyä muilta kauppiailta, maksavatko he siitä enemmän. Minun +mielestäni se on korkeintaan 15,000:n frangin arvoinen. Tuokaa se +tänne, ell'ette enempää muualta saa. + +Aivan typertyneenä otti hra Lantin koristuksensa ja poistui tuntien +hämmentyneen halun olla yksinänsä ja miettiä asiaa. + +Mutta kadulle tultuansa alkoi häntä naurattaa: + +-- Tyhmä-Jussi, voi mikä tyhmä-Jussi! ajatteli hän. Jos minä heti +olisin ottanut hänet sanoistansa tiukalle ja -- myynyt sen. Ainakaan ei +tuo jalokivikauppias osaa erottaa vääriä helmiä oikeista! + +Niin meni hän erään toisen kauppiaan luo la Paix (= Rauhan) -kadun +suussa. Heti koristuksen nähtyänsä huudahti tämä: + +-- Hiisi vie! Tämän kaulakoristeen minä tunnen. Se on minulta ostettu. + +Kovin hämmästyneenä kysyi hra Lantin: + +-- Paljonko arvoinen se on? + +-- Minä möin sen 25,000 frangista ja olen valmis ostamaan sen takaisin +18,000 frangista, kunhan vain laillisten määräysten mukaisesti +ilmoitatte, miten te olette sen saanut. + +Tällä kertaa täytyi hra Lantinin istahtaa herpoutuneena kummastuksesta. +Sitten vasta voi hän puhua. + +-- Mutta .... mutta, tutkikaahan sitä tarkkaan, hra kauppias; minä olen +näet tähän saakka pitänyt sitä vääränä korukaluna. + +-- Tahdotteko olla hyvä ja ilmoittaa minulle nimenne, arvoisa herra? +kysyi jalokivikauppias. + +-- Mielelläni. Nimeni on Lantin, virkamies sisäasiain ministeristössä, +ja osoitteeni on katu Martyrs n:o 16. + +Kauppias avasi kirjansa, etsi niistä jonkun aikaa ja sanoi. + +-- Kaulakoriste on todellakin lähetetty rva Lantinin osoitteella +Martyrs-katu n:o 16 heinäkuun 20 p. 1876. + +Sitten katsoivat miehet toisiansa silmiin, virkamies aivan ällistyneenä +ja kultaseppä vainuten varkautta. + +-- Tahdotteko uskoa koristeen minulle ainoastaan 24:ksi tunniksi, sanoi +kauppias; minä annan teille siitä todistuksen. + +-- Tietysti; miksi en, sopersi hra Lantin. + +Pian meni hän tiehensä mukana paperilippu, jonka hän pisti taskuunsa. + +Sitten astui hän kadun yli ja riensi eteenpäin, kunnes huomasi +erehtyneensä suunnasta, palasi Tuileries'in luo, kulki Seinen yli, +huomasi jälleen menevänsä väärään ja palasi Champs Elyséesiin päin +ilman ainoatakaan järkevää ajatusta päässänsä. Hän koetti ajatella +järkevästi ja käsittää tätä pulmaa. Hänen vaimonsa ei ole voinut ostaa +niin kallista esinettä. Ei, ihan varmaan ei. Se oli siis lahjakalu. +Lahja! Mutta keneltä? Ja mistä hyvästä? + +Hän pysähtyi ja jäi seisomaan keskelle puistokatua. Kauhea epäilys +kiusasi häntä. Hän olisi siis...? Mutta silloinhan olisivat kaikki nuo +muutkin jalokivikoristeet lahjoja! Hän oli tuntevinansa maan järisevän +allansa ja puun edessänsä kaatuvan. Hän kohotti kätensä ja vaipui +tajutonna maahan. + +Tuntoihinsa tuli hän vasta eräässä apteekissa, jonne ohikulkijat olivat +saattaneet hänet. Hän antoi saattaa itsensä kotia ja sulkeutui +kamariinsa. + +Iltaan asti itki hän, yhäti purren nenäliinaansa, ettei huutaisi. +Sitten heittäysi hän vuoteelle väsymyksen ja surun valtaamana ja +nukahti raskaaseen uneen. + +Auringon säde herätti hänet ja hiljalleen nousi hän ylös mennäksensä +ministeristöön. Mutta vaikeaa oli istua työssä tuollaisten liikutusten +jälkeen. Harkittuansa, että hän voi ilmoittaa toimiston päällikölle +olevansa pahoinvoipa, kirjoitti hän tälle kirjelipun. Sitten muisti +hän, että hänen oli mentävä jalokivikauppiaan luo. Mutta häntä hävetti. +Kotvan aikaa mietti hän. Vaan eihän hän voinut jättää kaulakoristetta +kauppiaallekaan. Hän puki päällystakin yllensä ja meni. + +Ilma oli kaunis ja sinertävänä kaartui taivas yli hymyilevän kaupungin. +Joutilaita käyskeli hänen edessänsä kädet taskuissa. + +Silmillänsä näitä ohikulkijoita seuraten arveli Lantin: + +-- Onnelliset ne, joilla on omaisuutta! Rahalla voi karkoittaa +huolensa, mennä minne haluttaa, matkustella ja huvitella itseänsä! Oi, +jospa minä olisinkin rikas! + +Hän tunsi, että hänellä oli nälkä eikä hän ollutkaan syönyt sitten kuin +toissa päivänä. Mutta rahaa hänellä ei ollut ja niin muisti hän +kaulakoristeen. 18,000 frangia! 18,000 frangia! Se ei ollut vähäinen +summa, hiisi vie! + +Hän saapui la Paix-kadulle ja alkoi kävellä edestakaisin vastapäätä +kultasepän myymälää. 18,000 frangia! Parikymmentä kertaa aikoi hän +poiketa myymälään, vaan aina esti häpeän tunne hänet siitä. + +Mutta nälkä, oikea suurnälkä ahdisti eikä penniäkään rahaa. Vihdoin +teki hän äkkipäätöksen, astui juosten kadun poikki, ettei ehtisi mitään +miettiä ja syöksi kultasepän luo. + +Heti hänet nähtyänsä tuli tämä häntä kohti tarjoten tuolin kohteliaana +ja hymyilevänä. Muutkin apulaiset tulivat esille, katselivat hra +Lantinia syrjästä ... nalja silmissä ja hymy huulilla. + +-- Minä olen ottanut tarpeellisen selon asiasta, hra Lantin, ja jos te +pysytte tarjouksessanne, olen valmis maksamaan teille ehdottamani +summan. + +-- Tietysti ... tietysti pysyn minä tarjouksessani, sopersi virkamies. + +Kultaseppä otti eräästä laatikosta 18 suurta paperirahaa, laski ne ja +ojensi ne hra Lantinille, joka kuitin annettuansa pisti rahat vapisevin +käsin taskuunsa. + +Mennessänsä kääntyi hän vielä kerran yhä hymyilevän kauppiaan puoleen +ja sanoi silmät maahan luotuina: + +-- Niin, minulla .... minulla on ... muitakin jalokiviä, jotka +niinikään olen saanut ... perintönä. Voisitteko ehkä ostaa minulta +nekin? + +-- Miksi en, sanoi kultaseppä kumartaen. + +Eräs kauppapalvelijoista poistui myymälästä nauru kurkussa, toinen taas +niisti nenäänsä tahallisen äänekkäästi. + +Punaisena, vakavana ja järkähtämättömänä sanoi Lantin: + +-- Minä tuon nekin teille hetipaikalla. + +Ja hän otti ajurin käydäksensä noutamassa ne. + +Aamiaista ei hän ollut syönyt vielä sittenkään, kun hän tuntia +myöhemmin palasi takaisin kultasepän luo. Esine esineeltä he sitten +yhdessä tutkivat niitä arvostellen kunkin erikseen. Melkein kaikki +olivat ostetutkin häneltä. + +Nyttemmin alkoi Lantin jo kinastella arvioimisista, kiukustui, vaati +saada nähdä kirjat ja puhui sitä kovemmin, mitä suuremmaksi summa +kohosi. + +Suuret korvarenkaat jalokiviensä kanssa arvioitiin 20,000, rannerenkaat +35,000, rintaneulat, sormukset ja medaljongit 16,000, eräs koristus +viheriäin smaragdien ja safiirein kanssa 14,000 frangiksi; eräs +yksinäinen jalokivi, joka kultakäädystä voitiin ripustaa kaulaan, nousi +40,000 frangiin. Kaikki koristukset yhteensä arvioitiin 196,000 +frangiin. + +Lopuksi selitti kultaseppä leikillisen hyväntahtoisesti: + +-- Ne ovat erään henkilön lahjoittamia, joka käytti kaiken omaisuutensa +jalokiviin. + +-- Onhan se yhtä hyvä tapa käyttää rahansa kuin muutkin, arveli Lantin. + +Ennen poislähtöänsä sopi hän ostajan kanssa, että hän saisi toisen +kultasepän kanssa toimittaa vasta-arvioimisen samoista koristeistansa. + +Kadulle tultuansa katseli hän Vendome-kolonnia tuntien halua kiivetä +tuonne ylös ikäänkuin se olisi ollut joku kilpatanko. Hän tunsi itsensä +niin keveäksi, että hän olisi voinut suorittaa kilpahyppyjä Napoleonin +patsaan yli, joka kohosi tuolla taivasta kohti. + +Hän meni syömään aamiaista Voisin'in ravintolaan ja joi viiniä, joka +maksoi 20 frangia pullo. + +Sitten otti hän ajurin ja teki retken Boulognen metsän ympäri. Hän +katseli vaunuja jonkunlaisella ylenkatseella ja tunsi halun huutaa +ohiajajille: nyt olen minäkin rikas! Minulla on 200,000 frangia +omaisuutta! + +Vihdoin muisti hän ministeristönsä, ajoi sinne ja meni suoraan +päällikkönsä luo ilmoittaen, että hän pyysi eron virastansa, sillä hän +oli perinyt -- 300,000 frangia. Sitten meni hän hyvästelemään entisiä +virkatoveriansa ja kertoi heille, kuinka hän aikoi täst'edes järjestää +elämänsä. + +Päivällistä söi hän Café Anglaisissa. Istuessansa erään pöytäkumppanin +vieressä, joka näytti verrattain hienolta herrasmieheltä, ei hän voinut +olla kertomatta tälle hieman mielistelevästi, että hän juuri oli +perinyt 400,000 frangia. + +Ensi kerran elämässänsä oli hänellä sinä iltana hauska teaatterissa. +Yönsä vietti hän "sulotarten" seurassa. + +Mutta jo kuusi kuukautta myöhemmin meni hän uusiin naimisiin. + + + + +TARINA PYHÄN MIKAELIN LUOSTARILINNASTA. + + +Tuon ikäänkuin mereen heitetyn keijukaislinnan näin minä ensi kerran +Cancalesta käsin. Mutta silloin näin sen epäselvästi, sillä harmaa usva +aaltoili pilveilevällä taivaalla. + +Seuraavan kerran näin sen Avranchesista auringon mailleen mennessä. +Tavattoman laajat hietasärkät punersivat, taivaan ranta punersi ja koko +suunnattoman suuri lahdelma välkkyi punertavana. Ainoastaan tuo +jyrkänteellä, kaukana mantereesta sijaitseva luostari, joka kohosi +vetten päällä kuin mikäkin tarulinna, niin uskomattoman ihmeellisenä ja +ihanana kuin mielikuvitustamme tenhoava unelmien palatsi, häämöitti +melkein mustana riutuvan auringon purppurahohteessa. + +Huomenen koitteessa astelin minä seuraavana päivänä sinne päin +hietikkoa myöten tarkastellen koko ajan tuota meren ihmeellistä +jalokiveä, joka nousi merten pinnalta korkeana kuin vuori, tahkottuna +kuin veistelty kamee ja tumman utuisena kuin musliinikangas. Mitä +lähemmäs tulin, sitä enemmän valtasi minut ihailu, sillä mikään +maailmassa ei voi olla täydellisempää ja ihmeteltävämpää. + +Ja minä harhailin eteenpäin hämmästellen kuin olisin löytänyt jonkun +jumalaisen asunnon, vaelsin läpi noiden keveillä tai raskailla +pilareilla lepääväin salien ja päivän valaisemain holvikäytäväin, +kohottaen ihailevat katseeni noihin pieniin kelloihin tuolla ylhäällä, +jotka välähtivät kuin tuli taivasta vastaan; minä ihailin tuota +uskomattoman kaunista, rakennustaiteellista sekaryhmää, jonka +muodostivat pienet tornit, eläinten päiden muotoiset kattokourut, +keveät ja sirot koristukset, kivestä veistetyt valolyhdyt ja +graniittihuiput, kaikki monumenttaalisen ja hienostuneen +rakennustaiteen mestariteoksia. + +Seisoessani siinä ihmettelyn vallassa lähestyi eräs alanormannilainen +talonpoika minua ja jutteli minulle tarinan pyhän Mikaelin suuresta +sodasta perkeleen kanssa. + +Eräs nerokas epäilijä on sanonut: "Jumala teki ihmisen kuvaksensa, +mutta sen on ihminen hänelle hyvin palkinnut." + +Tämä on ikuinen totuus ja olisipa sangen hauskaa, jos voitaisiin +kirjoittaa paikallisjumalain historia kaikissa maissa ja saada selville +kaikkien maakuntiemme pyhimysten historialliset muistot. Neekereillä +on omat julmat epäjumalansa: ihmissyöjänsä; muhamettilaisilla, +moni-avioisilla kansakunnilla, on naisparatiisinsa ja käytännölliset +kreikkalaiset taas kohottivat kaikki intohimot jumalallisiksi. + +Jokainen kylä Ranskassa on ollut pyhitettynä jollekulle +suojeluspyhälle, joka parhaiten vastasi sen asukkaiden mielikuvaa. + +Niinpä suojelee ala-Normandiaa pyhä Mikael, tuo säteilevän voitollinen +miekkamies, taivaan riemuitseva sankari ja saatanan kukistaja. +Ollaksensa turvattuna naapurinsa saatanan ilkitöiltä rakensi pyhä +Mikael itse tämän arkkienkelin arvoa vastaavan asumuksen melkeinpä +valtamereen. Eikä muut kuin moinen pyhimys olisi voinutkaan luoda +tällaista ruhtinaallista linnaa. + +Mutta kun hän yhä pelkäsi paholaisen hyökkäyksiä, ympäröi hän alueensa +hyllyvällä hiekkatasangolla, joka oli mertakin vaarallisempi. + +Perkele asui eräässä vaatimattomassa, olkikatolla peitetyssä +rantamökissä. Mutta hän omisti mutaveden huuhtomat arot, kauniit, +hedelmälliset tasangot, jotka kasvoivat raskaita tähkäpäitä, vehmaat +laaksot ja koko maan viljavat vaaranrinteet. Pyhimys taas hallitsi +ainoastaan hiekkasärkillä. Näin ollen oli saatana rikas ja pyhä Mikael +köyhä kuin kerjäläinen. + +Paastottuansa muutamia vuosia tunsi pyhimys ikävystyvänsä tähän +asiaintilaan ja alkoi miettiä sopimuksen aikaansaamista saatanan +kanssa. Mutta se ei ollut niinkään helppo tehtävä, sillä saatana aikoi +pitää viljasatonsa. + +Pyhä Mikael mietti asiaa kuusi kuukautta. Sitten lähti hän eräänä +aamupäivänä vaeltamaan manteretta kohti. Paholainen oli juuri syömässä +velliänsä asuntonsa ovella, kun äkkäsi pyhimyksen. Heti paikalla riensi +hän tätä vastaan, suuteli hänen hihansuutansa, pyysi häntä sisään ja +tarjosi hänelle virvoituksia. + +Juotuansa pienen kulhon maitoa sanoi pyhä Mikael: + +-- Minä tulin tänne esittääkseni sinulle edullisen ehdotuksen. + +Vilpittömästi ja mitään kavaluutta epäilemättä vastasi piru: + +-- Käy laatuun, kunhan... + +-- Sinä luovuttaisit minulle kaikki viljamaasi. + +Levotonna alotti piru: + +-- Mutta.... + +Pyhimys keskeytti hänet: + +-- Kuulehan loppuun. Sinä luovuttaisit minulle viljamaasi. Minä taas +ottaisin huolekseni elatuksen, ulkotyöt, maanviljelyksen, kylvön ja +puimisen ja kaiken muun. Vuotuisen sadon jakaisimme me kahtia. +Suostutko siihen? + +Piru, joka on luonnostansa laiska, suostui tähän. + +Hän pyysi vain kaupanpäälliseksi muutamia herkullisia punakaloja, joita +pyydetään tuon yksinäisen merikallion ympäriltä. Pyhä Mikael lupasi +punakalat. + +Sitten löivät he kättä ja sylkäsivät sivulle merkiksi siitä, että +kauppa oli sovittu, jonka jälkeen pyhimys jatkoi: + +-- Kuules, minä en tahdo, että sinulla olisi mitään valittamista minua +vastaan. Valitse siis, mitä parempana pidät: maan päällä vaiko maan +alla kypsyvät hedelmät. + +-- Minä tahdon maanpäälliset hedelmät, minä, huudahti saatana. + +-- Olkoon sovittu, sanoi pyhimys. + +Ja niin meni hän tiehensä. + +Kuusi kuukautta myöhemmin ei pirun laajoilla maa-aloilla nähty muuta +kuin porkkanoita, nauriita, sipulia, pukin-partaa ja muita kasveja, +joiden paksut juuret ovat hyviä ja maukkaita ja joiden hyödyttömiä +lehtiä käytetään vain elukkain rehuna. + +Piru ei saanut mitään ja tahtoi purkaa välikirjan moittien pyhää +Mikaelia kujeista. + +Mutta pyhimys oli ehtinyt mieltyä maanviljelykseen. Hän tuli pirun +puheille. + +-- Minä vakuutan, ett'en lainkaan ole sitä tahallani tehnyt. Se sattui +vain niin. Syytön minä olen. Ja sen vuoksi tahdon korvata tappiosi +tarjoomalla sinulle tänä vuonna koko maan-alisen sadon. + +-- Olkoon menneeksi, sanoi piru. + +Seuraavana keväänä olivat kaikki pirun maat kylvetyt täyteen nisuja +ja rukiita, jättikauraa, pellavaa, erinomaista rapsati-naurista, +puna-apilasta, hernettä, kaalia, artisokkaa ja kaikkia vilja- ja +hedelmälajia, jotka kypsyvät maan päällä päivän paisteessa. + +Piru ei siis nytkään saanut mitään ja suuttui ankarasti. + +Hän otti takaisin maansa ja viljelyksensä eikä kallistanut +korvaansakaan naapurin uusille ehdotuksille. + +Kului kokonainen vuosi. Erillään olevan linnansa tornista katseli pyhä +Mikael noita etäisiä, hedelmällisiä maita, missä piru parast'aikaa teki +töitänsä, korjaten satonsa ja puiden viljansa. Pyhimys ihan raivostui +ja katkeroitui, kun ei voinut tälle mitään. Huomattuansa, ett'ei hän +enää voinut vetää pirua nenästä, päätti hän kostaa tälle ja lähti +kutsumaan häntä päivällisille ensi maanantaiksi. + +-- Minä tiedän, että sinulla on ollut huono onni ollessasi asioissa +kanssani, sanoi pyhimys; mutta minä en tahdo, että välillemme jää +mitään vihan kaunaa. Toivoakseni tulet sinä syömään päivällistä +kanssani. Minä tarjoon sinulle herkkuruokia. + +Pirua, joka on yhtä suuri herkkusuu kuin laiskuri, ei tarvinnut kutsua +kahta kertaa. Määrättynä päivänä pukeusi hän kauneimpaan pukuunsa ja +lähti tallustelemaan pyhimyksen vuorilinnaan. + +Pyhä Mikael istutti hänet mainion aterian ääreen. Ensiksi tarjottiin +"linnunlentoa" (vol-auvent'ia) kukonhelttojen ja munuaisten kanssa; +sitten lihanilkkoja ja makkaraa, sitten pari suurta punakalaa à la +crème, sitten valkoista, viinissä keitettyä kalkkunakukkoa sokeroitujen +kastanjain kanssa, sitten suolattua lampaan reittä, pehmeää kuin +sokurileivos; vihdoin kasviksia, jotka sulivat suussa ja lopuksi lämmin +pannukakku, joka pöytään tuotaessa höyrysi levittäen voin käryä +ympärillensä. + +Ruoan kanssa juotiin puhdasta, vahtoavaa, sokeroitua omenaviiniä, +sitten punaista ja juovuttavaa viiniä ja kunkin ruokalajin välillä +otettiin ryyppy vanhaa paloviinaa. + +Piru söi ja joi kuin syöjätär, kunnes hän vihdoin tunsi itsensä +rasittuneeksi. + +Silloin nousi pyhä Mikael hirvittävänä ylös ja huusi jylisevällä +äänellä: + +-- Tuohon eteeni! tuohon eteeni, sinä roisto! Vai uskallat sinä! ... +tuohon eteeni, sinä... + +Peljästyneenä lähti saatana pakoon juoksemaan ja sauvansa kaapaten +karkasi pyhimys hänen jälkeensä. + +Niin juoksivat he alisalissa kierrellen pylväiden ympärillä, kapasivat +ylös rappusia, laukkasivat kornisseja pitkin ja hyppivät kattokourulta +toiselle j.n.e. Piru raukka, jonka vatsa oli vääntehistä haljeta, +pakeni ahdistajan edessä ja tahrasi pyhimyksen koko asunnon. Vihdoin +oli hän paetessansa joutunut korkeimmalle altaanille, mistä suuri +lahdelma näkyy kaukaisine kylinensä, hietatasankoinensa ja +laidunmainensa. Hän ei voinut enää paeta edemmäs. Yhdellä ainoalla +vimmatulla potkulla pirun takapuolelle lennätti pyhimys hänet alas +alttaanilta kuin minkäkin kumipallon. + +Tehden kaaren kuin heittokeihäs lensi poloinen piru ilmassa, kunnes +pudota möksähti alas Mortainin kaupungin edustalle. Sarvet hänen +otsassansa ja kynnet hänen sormissansa upposivat syvälle sen vuoren +sisään, jossa näkyy ikuiset jäljet tästä saatanan tuimasta putouksesta. + +Ontuvana kömpi hän ylös jääden ijankaikkisesti rammaksi. +Tarkastaessansa kaukaa tuota onnettomuuden vuorta, joka suippokärkisenä +kohosi mailleen painuvan auringon paisteessa, ymmärsi hän tulevansa +aina voitetuksi moisessa epätasaisessa taistelussa. Sen vuoksi lähti +hän nilkuttaen astumaan ohjaten kulkunsa kaukaisemmille maille ja +jättäen vastustajalle vainionsa, vaaranrinteensä, laaksonsa ja +niittynsä. + +Näin voitti pääenkeli Mikael, normannein suojeluspyhä, saatanan. + +Joku muu kansa olisi runoillut toi sellaisen tarinan tästä kamppailusta. + + + + +JOULUKERTOMUS. + + +Tohtori Bonenfant etsi muistostansa toistellen puoliääneen: +"Joulumuistelmako?... Joulumuistelmako?..." + +Äkkiä huudahti hän: + +-- Kyllä, yksi joulumuistelma minulla on ... vieläpä sangen omituinen. +Se on eräs kummallinen juttu. Minä näin kerran ihmeen! Niin, hyvät +naiset, ihmeen ... ja jouluyönä. + +Teitä kummastuttaa kuulla minun näin puhuvan, minun, joka juuri en +usko mitään. Ja kuitenkin ... minä olen kerran nähnyt ihmeen! Minä näin +sen ... näin sen omin silmin... + +Hämmästyinkö siitä kovin? En. Sillä vaikka en uskokaan teidän +uskonkappaleitanne, niin uskon sentään uskon voimaan, joka siirtää +vuoriakin. Esimerkkejä voisin luetella useampia. Mutta te ehkä +harmistuisitte minuun ja minä taas lieventäisin ehkä tarinani +vaikutusta. + +Minä tunnustan heti, että joll'en tullutkaan näkemästäni ihmeestä kovin +vakuutetuksi enkä käännytetyksi, niin tulin siitä ainakin liikutetuksi +ja tahdon koettaa kertoa asian naivisti niinkuin olisi minulla +Auvergnat'in uskonlahjat. + +Minä olin silloin lääkärinä maaseudulla ja asuin Rollevillen +kaupungissa keskellä Normandiaa. + +Sinä vuonna oli talvi hirmuinen. Marraskuun lopusta alkoivat tuiskut, +kun sitä ennen oli kylmänyt viikon ajan. Kaukaa pohjoisesta nähtiin +nousevan paksuja pilviä ja pian alkoi valkoisia lumihiutaleita sataa +maahan. + +Yhdessä yössä oli koko tasanko lumen peitossa. + +Neliönmuotoisten aitauksiensa sisässä erillään olevat talot, suurista, +kuurottuneista puista muodostuneiden esiriippujensa takana näyttivät +vaipuvan uneen tuon keveän valkopeitteen kasvaessa yhä paksummaksi. + +Mitään hälinää ei enää kuulunut hiljaisessa seudussa. Ainoastaan +parvissa lentelevät korpit nousivat pitkinä kiehkuroina ylös taivaalle +ja laskeutui koko parvi taas, etsiessään turhaan muualta elantoansa, +noille vielä äsken mustille pelloille, joiden lumisen peiton ne +pitkillä nokillansa lävistivät. + +Muuta ääntä ei juonnossa kuulunut kuin keveän ja ilmavan lumiharson +yhtämittainen tulo. + +Tätä kesti kokonainen viikko, jonka jälkeen tuisku vihdoinkin lakkasi. +Maa oli saanut viisi jalkaa paksun nutun yllensä. + +Ja kolmen viikon aikana peräkkäin loisti taivas sitten päivällä +kirkkaana kuin sininen kristalli ja yöllä niin hienosti tähitettynä +kuin olisi se ollut kuurassa; muuten oli laaja avaruus kolean kylmä ja +levisi kovana ja lumihiutaleista välkkyvänä yli koko lakeuden. + +Tasanko, aitaukset ja jalava-haat, kaikki näyttivät kuolleilta ja +kylmän murhaamilta. Ulkona ei enää näkynyt ihmisiä eikä elukoita: +ainoastaan noiden valkopaitaan pukeuneiden olkitöllien savupiiput +juorusivat kätkeytyvästä elämästä ohuilla savupilvillä, jotka nousivat +suoraan kolkon kirkasta korkeutta kohti. + +Silloin tällöin kuultiin puiden rasahtelevan aivan kuin olisivat niiden +oksat murtuneet kuoren alla; joskus irtausi joku vankka oksa rungosta +ja putosi maahan. + +Sinne tänne lakeudelle kylvetyt ihmisasunnot näyttivät olevan sata +lieutä toisistansa. Tultiin toimeen niin hyvin kuin voitiin. Ainoastaan +minä koetin sentään käydä katsomassa läheisimpiä potilaitani, vaikka +alinomaa olinkin vaarassa hautautua johonkin lumenpeittämään kuoppaan. + +Pian huomasin salaperäisen kauhun lannistavan koko seutua. Tällainen +vitsaus ei ole luonnollista, sanottiin. Öisin oli oltu kuulevinansa +ääniä, kimakoita vihellyksiä ja satunnaisia huutoja. + +Näiden huutojen ja vihellysten aikaansaajat olivat epäilemättä eräät +muuttolinnut, jotka lentelivät hämärissä ja pakenivat joukossa etelään +päin. Mutta koettakaapa puhua järkeä mielettömille. Kauhu valtasi +ihmisten mielet ja yleisesti odotettiin jotakin tavatonta. + +Isä Vatinelin paja sijaitsi Epiventin kylän päässä ... valtamaantien +varrella, joka nyt on jäänyt käyttämättä ja kasvanut umpeen. Sattuipa, +että sepän väeltä puuttui leipää ja seppä tarjousi päättävästi +lähteäkseen noutamaan sitä kaupungista. Muutamia tunteja viipyi hän +tarinoidessansa ihmisten kanssa niissä kuudessa talossa, jotka +muodostivat kylän keskustan, ja otti sitten mukaansa leivät, +kyläuutiset ja hiukkasen tuota yli koko seudun levinnyttä pelkoa. + +Kulkiessansa erään aitauksen ohitse oli hän äkkiä näkevinänsä lumella +-- munan, niin, oikean munan, joka lepäsi siinä yhtä valkeana kuin koko +maakin oli. Hän kumartui katsomaan: se oli todellakin muna. Mistä se +oli tähän tullut? Mikä kana olisi tällä ilmalla voinut päästä +kanahäkistä munimaan tällaiseen paikkaan? Seppä kummastui eikä voinut +tätä ihmettä selittää. Munan otti hän mukaansa ja toi sen vaimollensa. + +-- Katsos eukkoseni, tuossa on muna, jonka löysin tiellä! + +Emäntä pudisti päätänsä. + +-- Munako ... tiellä? Tällaisessa ilmassa! Varmaankin olet sinä +juovuksissa? + +-- Enkä ole, eukkoseni, se oli aitovieressä ... ja vielä lämmin ... ei +edes jäähtynytkään. Tuossa se on ... minä pidin sitä tullessa vatsaani +vastaan, ett'ei se jäähtyisi. Sinä saat syödä sen päivälliseksi, eukko! + +Muna pantiin kattilaan, jossa velli juuri kiehui, ja seppä alkoi kertoa +kyläuutisia. Eukko kuunteli häntä vallan kalpeana. + +-- Ihan varmaan kuulin minä jotakin vinkumista viime yönä ... se +kuulusti tulevan tuolta uunin takaa. + +Istuttiin sitten pöytään ja syötiin aluksi velliä; sitten otti eukko -- +sepän levitellessä voita leivälle -- munan esille ja tutki sitä +epäilevin silmin. + +-- Onkohan tämän munan sisässä jotakin? + +-- Mitäs siinä pitäisi olla? + +-- Eipä mitään, mutta...? + +-- No, syö pois se eläkä joutavoi! + +Eukko naksautti munan rikki. Se oli sisästäkin kaikkein muiden munien +kaltainen ... ja vielä sangen tuores. + +Empien alkoi hän syödä sitä, maisteli, hylkäsi sen ja haukkasi taas +uudelleen. + +-- No, kysyi seppä, miltäs muna maistuu? + +Eukko ei vastannut, vaan söi sen loppuun. + +Sitten tuijotti hän seppää terävin, kamalin ja hurjin katsein, nosti +ylös kätensä, väänteli niitä, heittäysi lattialle ja kieri siinä +hirmuisesti parkuen ja suonenvetoisesti päästä jalkoihin asti hytkyen. + +Koko yön taisteli hän ankarimman suonenvedon kanssa, hirveiden +väristysten puistattamana ja kauheiden vääntelyjen alaisena. Kun seppä +ei enää voinut hallita häntä, täytyi hänen sitoa eukko nuorilla kiinni. + +Mutta tämä ulvoi vain lakkaamatta sortumattomalla äänellä: + +-- Minulla on se sisässäni! Minulla on se ruumiissani! + +Seuraavana päivänä nouti seppä minut eukon luo. Minä määräsin kaikki +tunnetut rauhoittavat lääkkeet, mutta turhaan. Eukko oli tullut +hulluksi. + +Tavattoman nopeasti ja korkeiden nietosten asettamista kulkuesteistä +huolimatta levisi tämä outo uutinen talosta taloon: + +-- Sepän vaimo on tullut hulluksi! + +Ihmisiä keräytyi kaikkialta, mutta kukaan ei uskaltanut mennä sisään; +jo etäälle kuuluivat eukon kauheat, kova-ääniset huudot, joita tuskin +voi pitää ihmisen huutoina. + +Asia ilmoitettiin myöskin kylän pastorille. Tämä oli vanha, naivi +kirkonmies. Hän saapui messupaidassa ikäänkuin olisi kysymys ollut +ehtoollisen jakamisesta kuolevalle ja luki, kädet ojoina, manaussanat +pahaa henkeä vastaan, sillä välin kuin neljä miestä piti vahtosuisena +väänteleivää vaimoa vuoteellansa. + +Mutta paholaista ei saatu karkoitetuksi. + +Ja joulu lähestyi pyryilmain yhä jatkuessa. + +Aattopäivän aamuna tuli pastori minua tapaamaan. + +-- Minä tahtoisin, sanoi hän, noudattaa sen onnettoman vaimon +tämän-iltaiseen jumalanpalvelukseen. Ehkä tekee Jumala vielä ihmeen +hänen hyväksensä ja juuri sillä hetkellä, jolloin Vapahtaja vaimosta +syntyi. + +-- Aikeenne hyväksyn täydellisesti, hra pastori, sanoin minä. Jos +juhlamenot vaikuttavat häneen (eikä mikään saa häntä paremmin +liikutetuksi), niin voi hän ehkä pelastua ilman muita lääkkeitä. + +Vanha pastori murahti vain: + +-- Te ette ole uskovaisia, tohtori, mutta autattehan minua, eikö totta? +Te lupaatte tuoda hänet? + +Minä lupasin auttaa häntä. + +Ilta tuli ja kului yöksi. Kirkonkello alkoi soida ja sen valittava ääni +kuului kauas halki kolkon avaruuden, yli valkoisen, lumipeitteisen +seudun. + +Mustiin puettuja olentoja matkasi hiljaisissa ryhmissä kirkolle +nöyrästi totellen vaskikellon kutsua. Täysikuu valaisi kirkkaalla +hopeisella hohteella koko taivaanrannan niin että seudun kalpea suru +selvemmin huomattiin. + +Neljän vankan miehen kanssa menin minä sepän taloon. + +Mieletön ulvoi yhä vuoteeseensa kiinni sidottuna. Ankarasta +vastustelemisesta huolimatta puettiin hän siististi ja vietiin +kirkkoon. + +Temppeli oli jo täynnä väkeä ja valaistu, mutta kylmä; kuoripojat +lauloivat yksitoikkoisia virsiänsä; pasuuna pauhasi ja pienellä +lastenkuoro-kellolla läpättiin, jotta uskovaiset tiesivät käyttäytyä +sen mukaan. + +Minä suljin vaimon ja hänen neljä vartijaansa pappilan keittiöön ja +vartosin otollista hetkeä. + +Ripillä-käynnin jälkeen oli mielestäni hetki tullut. Koko kansa, sekä +miehet että naiset, olivat nauttineet ehtoollista Jumalan ankaruutta +lepyttääksensä. Vielä olivat kaikki polvillaan ja syvä hiljaisuus +vallitsi pastorin lukiessa tämän jumalallisen salaisuuden +päättäjäissanoja. + +Käskystäni avattiin samassa kirkon ovi ja neljä apumiestäni toivat +mielipuolen sisään. + +Niin pian kuin vaimo näki valot, polvistuvan väkijoukon, loistavan +kuoron ja kullatun liitonarkin, ryhtyi hän tekemään niin ankaraa +vastarintaa, että hän oli päästä irti vartijain käsistä ja kirkasi niin +kimeästi, että koko kirkkoväki kauhistui. Kaikki nostivat päänsä ja +pakenivat pois alttarin edestä. + +Mielipuoli ei enää näyttänyt naiseltakaan, vääntelihe ja kiemurtelihe +vain käsissämme, kasvot vinossa ja silmät mielettöminä kuin +kummituksella. + +Miehet veivät hänet kuorin portaalle saakka ja pakottivat hänet sitten +kyyristymään maahan. + +Pastori oli noussut ylös ja odotti. Nähtyänsä että vaimo oli sidottu +tähän asentoon, otti hän kultasäteillä koristetun, hopeisen, pyhän +astian, jonka keskessä valkoiset ehtoollisleivät säilytetään, astui +pari askelta eteenpäin, kohotti molemmat kätensä naisen pään ylitse ja +näytti sitä pirun riivaamalle ja kauhein silmin mulkoilevalle +mielipuolelle. + +Yhä ulvoen tuijotti tämä tuota säteilevää astiaa. + +Pastori pysyi samassa asennossa hievahtamatta kuin mikäkin patsas. + +Tätä kesti kauvan, kauvan aikaa. + +Vaimo näytti peljästyneeltä ja lumotulta; lakkaamatta tuijotti hän +pyhää ehtoollisastiaa hirmuisten, mutta enää vain ajoittaisten +väristysten puistelemana ja kirkui yhä, vaikka ei enää niin sydäntä +vihlovasti kuin äsken. + +Tätä kesti vielä kotvan. + +Näytti siltä kuin ei hän enää olisi voinut luoda maahan katsettansa, +joka oli kuin naulittu ehtoollisastiaan. Nyt hän ainoastaan värisi enää +ja hänen pingoitettu ruumiinsa pehmeni ja veltostui. + +Koko kansajoukko oli polvistunut kumartaen otsansa permantoon asti. + +Pirun riivaama vaimo loi äkkiä silmänsä alas, vaan katsahti heti taas +ylös osoittaen, ett'ei hän voinut kestää jumalansa ilmestymistä. Hän +oli kuollut. Sitten huomasin hänen sulkeneen silmänsä. Hän nukkui +unissakävijäin hypnotiseerattua unta tahi anteeksi -- kauvan tuota +kullalla säteilevää ehtoollisastiaa tuijotettuansa -- oli hän +lannistunut: voitollinen Kristus oli hänet masentanut. + +Vartijat kantoivat hervonneen vaimon ulos kirkosta ja pastori palasi +kotiinsa. + +Liikutettuna aloitti läsnäollut väkijoukko Herran armotöitä ylistävän +Te Deum-virren. + +Sepän vaimo nukkui sitten 40 tuntia yhtämittaa ja nousi vihdoin ylös +muistamatta ollenkaan mitään koko mielettömyydestään ja +pelastuksestansa. + +Kas sellainen, hyvät naiset, oli näkemäni ihme. + +Tohtori Bonenfant vaikeni, vaan lisäsi lopuksi: + +-- Minä en voinut kieltäytyä antamasta siitä kirjallista todistustani. + + + + +RISTIÄISET. + + +Maatalon porstuan ulkopuolella seisoivat miehet juhlapuvuissa ja +vartosivat. Toukokuun aurinko valoi kirkkaan paisteensa kukkiville +omenapuille, jotka suurten, valkoisten, punertavien ja tuoksuvien +jättikimppusten näköisinä levittivät yhteiskatoksen yli koko pihamaan. +Puiden lehväisiltä oksilta varisi alinomaa pieniä kukkasia ilmassa +leijuen ja pyryten, kuin lunta olisi satanut, kunnes ne vihdoin +laskeusivat levolle pitkään ruohistoon, jonka keskessä voikukat +loistivat kuin tulenliekit ja valmut paistoivat kuin veritäplät. + +Tunkion reunalla röhötti emäsika raukeana, suuri maha paisuvine +nisinensä päivään päin käännettynä ja välittämättä kokonaisesta +porsasparvesta, jotka kupperehtivat hänen ympärillänsä, saparot +kiertyneinä kuin nuoranpätkät. + +Äkkiä alkoi kirkonkello soida tuolla loitompana, metsikön takana. +Heikosti ja kaukaisena kaikui sen kutsun rauta-ääni keveän ilman halki, +jota pyökkipuiden tiheät, liikkumattomat latvat hiukan rajoittivat +alempaa. Silloin tällöin tuntui karvas tallinhaju omenapuiden suloisten +ja hieman imeläin tuoksujen rinnalla. + +Eräs miehistä kääntyi taloon päin ja huudahti: + +-- Joudu, joudu, Melina, kello soi! + +Hän oli noin 30-vuotias, kookas, jykevätekoinen isäntämies, jonka +ruumis ei vielä ollut voipunut eikä pitkällisessä maatyössä menehtynyt. +Hänen isänsä, vanha ukko, joka oli pahkainen kuin rautatammi ja jonka +kädet olivat syyläiset ja sääret väärät, huomautti kuivasti: + +-- Akkaväki se ei koskaan tahdo valmistua, se on vanha totuus. + +Ukon molemmat toiset pojat nauroivat ja toinen heistä kääntyi +vanhimpaan veljeen, joka oli Melinaa kiiruhtanut: + +-- Mene noutamaan akkaväkeä, Polyte. Muuten eivät he joudu ennen +päivällistä. Nuori mies hävisi sisälle. + +Ankkaparvi, joka oli pysähtynyt miesten läheisyyteen, alkoi kaakottaa +siipiänsä lyöden; hiljaisesti keinuen leveillä räpyläjaloillansa +suuntasi se sitten kulkunsa likalätäkköön päin. + +Samassa tuli suuri ja paksu vaimo-ihminen avonaiselle ovelle kantaen +kahden kuukauden vanhaa pienokaista sylissänsä. Pari pitkää, valkeaa +nauhaa viipyi hänen myssystänsä pitkin selkää ... yli punaisen saalin, +joka loisti kuin tulipalo; valkosilla vöillä kapaloitu poikalapsi +nukkui lämmitellen itseänsä kätilön pulleaa vatsaa vasten. + +Sitten ilmestyi tuvasta miehensä käsikynkässä lapsen äiti, kookkaana ja +voimakkaana, vasta 18-vuotisena, terveenä ja hymyilevänä. Näiden +jäljessä köpittivät isän-äiti ja äidin-äiti kurttuisina kuin kuivatut +hedelmät, väsyneinä, köyristyneinä ja jäseniltänsä heikontuneina +pitkien vuosien raskaista töistä ja ahkeroimisista. Toinen heistä oli +jo leskivaimo. Tarttuen oven luona seisoskelevaa iso-isää käsivarresta +asettui hän kulkueen ensimäiseksi pariksi pienokaista kantavan kätilön +jälkeen. Muu perhe seurasi perässä. Nuorimmilla oli makeisilla täytetyt +paperipussit mukana. + +Pieni kirkonkello soi väsymättä kutsuen koko voimallansa varrottua +pienokaista Herran temppeliin. Kylän poikaset olivat kavunneet +maantieojain penkereille; talojen veräjille ilmestyi kansaa ja +karjapiiat laskivat maahan täydet maitohinkkinsä seisahtuen +töllistelemään ohimenevää kulkuetta. + +Riemuiten kulki kätilömuori saattueen etunenässä kantaen pientä, elävää +taakkaansa ja kierrellen alaville paikoille syntyneitä vesilätäköitä +metsittyneillä rinteillä. Vanhukset käsittivät asian juhlallisesti ja +kävelivät lyhyin, maltillisin askelin, jotka joskus mielivät ijän ja +luuvalon vuoksi horjuskelemaan. Iloinen, nuori väki olisi mieluummin +tullut karkeloiden, mutta siitä esti heitä lapsen vanhempain vakava +katsanto, jolla he seurasivat pienokaisensa ristiäisretkeä, tuon +poloisen poikasen, joka kerran astuisi heidän sijallensa elämässä ja +ylläpitäisi paikkakunnalla heidän hyvintunnettua sukunimeänsä. + +Kulkue saapui aukealle tasangolle ja suuntasi tiensä vainioiden poikki +päästäksensä tekemästä pitkää maantien mutkaa. + +Nyt näkyi jo kirkkokin suippokärkisine kellotorninensa. Aivan +liuskakivisen katon alla oli se varustettu kaarevalla aukolla, jossa +jotakin häilähteli edes takaisin, milloin näkyen vilahdukselta, milloin +kerrassaan häviten. Se oli yhäti kaikuva kirkonkello, joka kutsui +pienokaista käymään ensi kerran Herran huoneeseen. + +Kulkueeseen oli liittynyt koirakin. Nuoret viskelivät sille namusia ja +iloisena hyppi se ja kieppasi näiden jaloissa. + +Kirkon portti oli avoinna. Alttarin edessä vartosi pappi, aivan nuori, +punatukkainen, pitkä ja töykeätekoinen mies. Hänenkin nimensä oli +Dentu; hän oli näet pienokaisen setä ja neljäs veljeksistä. +Ristiäiskaavan mukaan kasti hän veljensä lapsen Prosper Cesariksi; kun +poikaselle piti annettaman kuvannollista suolaa hitunen, alkoi se +parkua. + +Juhlallisuuden jälkeen vartosivat perheen jäsenet portilla, kunnes +pappi oli riisunut messukaapun yltänsä. Sitten lähdettiin taivaltamaan +kotiin takaisin ja nyt kuljettiin hieman nopeammin kuin tulomatkalla, +sillä kotona odotti valmis päivällinen. Koko kylän lapsijoukko juoksi +saattueen kintereillä nostaen hirmuisen metelin joka kerran, kun heille +viskattiin kourallinen namusia. Siinäkös silloin painiskeltiin, +tapeltiin ja tukisteltiin, että hiustukot ilmassa lentelivät; ja samaan +nujakkaan yhtyi äskeinen koirakin päästäksensä sekin osalle eikä +välittänyt vähääkään siitä, että nulikat raastoivat sitä hännästä, +korvista ja käpälistä, vaan pelmusi mukana vielä innostuneempana kuin +poikaset. + +Tuntien itsensä hieman väsyneeksi sanoi kätilö vierellänsä astuvalle +pastorille: + +-- Kuulkaas, hra pastori, ettekös tahtoisi kantaa veljenne lasta +hetkisen aikaa, että saisin hiukan huokaista? + +Pastori otti lapsen, joka valkeassa kapalossansa loisti kuin suuri +valotäplä hänen mustaa kaapuansa vastaan; sitten hän suuteli +pienokaista, vaikka tuo keveä kantamus häntä aikalailla häiritsi, hän +kun ei oikein tiennyt, kuinka sitä oli pideltävä. Hänen puuhansa +herätti yleistä naurua, jonka keskestä kuului iso-äidin ääni: + +-- Kuules, pastori, sinua kai harmittaa, ett'et ikinä saa tuollaista +pikku lelua, häh? + +Pastori ei vastannut. Astui vaan eteenpäin, pitkin askelin, ja katsoi +lakkaamatta sinisilmäistä pienokaista, jonka pyöreitä poskia hänen teki +mielensä suudella toistamiseen. Lopulta hän ei voinut hillitä itseänsä, +vaan nosti sen lähemmäs ja suuteli häntä pitkään poskelle. + +-- Elä hätäile, pastori, sanoi lapsen isä; saat sinä meiltä yhden, jos +lasta halunnet! + +Muutkin alkoivat laskea samansuuntaista leikkiä niinkuin maalaisten +tapa on. + +Niin pian kuin oli istuttu ruokapöytään pääsi tuo raskas, meluava +talonpoikaisen väen ilo valloillensa kuin myrsky. Molemmat toisetkin +pojat olivat naimahankkeissa ja vaikka heidän morsiamensa eivät +olleetkaan läsnä ristiäisissä, tulivat veljet sentään näille +juhlapäivällisille. Vieraat olivat väsymättömiä tekemään kaikellaisia +viittauksia niistä lukuisista nuorista vesoista, jotka syntyisivät +veljesten aiottujen avioliittojen hedelminä. + +Kokkapuheet olivat jotenkin törkeää leikkiä, niin että tytöt tirskuivat +punastuen ja miehet väänteleivät naurusta. Toisinaan iskivät he +nyrkillä pöytään ja oikein ulvoivat. Varsinkin olivat lapsen isä ja +isoisä ehtymättömät laskettelemaan kirpeitä sukkeluuksia. Äiti vain +hymyili. Muorit sitä vastoin nauroivat niinkuin kaikki muutkin keksien +hekin puolestansa jonkun hauskan jutun silloin tällöin. + +Pastori, joka näytti tottuneen tällaisiin maalaisjuhliin, istui +rauhallisena ja välinpitämättömänä kätilön vieressä kutkutellen +veljenpoikaa suupielistä houkutellaksensa sen nauramaan. Pienokaisen +näky näytti kummastuttavan häntä aivan kuin näkisi hän ensi kerran +moisen ilmiön. Hän tarkasteli lasta miettiväisenä, tarkkaavana, +vakavana ja omituisella heräävällä hellyydellä, jota hän ei ollut +tuntenut ennen, vaan joka nyt havahtui hänessä niin lämmittävänä ja +samalla hieman alakuloisena tuota pienoista, hentoa olentoa kohtaan, +joka siis oli hänen veljensä poika. + +Hän ei viitsinyt kuunnella ja katsella ympärillensä, vaan vaipui +tarkkaamaan vasta kastettua. Povessansa oli hän vielä tuntevinansa ylen +mieluista lämpöä sillä paikalla, missä lapsi oli levännyt; hänen teki +suorastansa mieli ottaa se jälleen syliinsä. Hän tunsi tulevansa hiukan +kummalliselle tuulelle tuon vähäisen, heikon ihmisen alun edessä, joka +hänen ajatuksissaan edusti ihmeellistä salaisuutta, jota hän ei ollut +ennen tullut harkinneeksi, jotakin korkeaa ja pyhää salaisuutta, sielun +muuttumista ihmiseksi, alkavan elämän, heräävän rakkauden, jatkuvan +rodun, yhäti elävän ihmiskunnan salaisuutta. + +Kätilöä taas joka söi, että naama punoitti ja silmät kiilui, häiritsi +pienokainen estämällä häntä ruokahalunsa täydellisessä tyydyttämisessä. + +-- Antakaa se minulle, sanoi pastori; minulla ei ole nälkä. + +Hän otti lapsen jälleen syliinsä. Siitä alkaen ei hän välittänyt enää +vähintäkään muusta pöytäseurasta ja tuntui kuin olisi hän menettänyt +muistinsakin. Hän ei voinut irroittaa katsettansa tuosta pienestä, +pulleasta punaposkisesta palleroisesta ja vähitellen tunki lapsen +ruumiin lämpö kapalovöiden ja papintakin läpi, niin että se tuntui +hänessä kuin pienokaisen keveä, kaino ja suloinen hyväily. Kyynel +herahti pastorin silmiin. + +Melu pöydän ympärillä oli vähitellen kohonnut hirmuisen äänekkääksi, +että lapsi jo säikähti ja alkoi parkua. + +-- Anna tissiä sille, pastori! huusi joku joukosta. + +Tätä huutoa seurasi sellainen naurun rähähdys, että koko huone tärisi. +Mutta silloin nousi äiti ylös, otti lapsen syliinsä ja vei sen +vierushuoneeseen. Hetkisen kuluttua palasi hän takaisin selittäen, että +nyt se taas nukkui kehdossansa. + +Päivällistä jatkui yhä. Silloin tällöin poistui joku ulos, palasi pian +takaisin ja istui jälleen ruokapöytään. Lihaa, kasviksia, omenanestettä +ja viiniä ahmittiin vuorottain; vatsat paisuivat, silmät loistivat ja +aivot sumenivat. + +Hämärä oli käsissä, kun kahvia tarjottiin. Pastori oli jo aikoja +hävinnyt eikä hänen poistumisensa mitään kummastumista herättänyt. + +Vihdoin nousi nuori äiti ylös katsoakseen nukkuiko lapsi yhäti. +Vierushuoneessa oli jo hämärä. Varpaillansa meni hän kamariin, +haparoiden käsillänsä, ettei huonekaluihin kompastuisi. Äkkiä pysähtyi +hän kuullessaan varsin omituista ääntä. Joku liikkui nähtävästi +huoneessa. Säikähtyen riensi hän tupaan jälleen kertoen tästä muille +kalpeana ja vavisten. + +Miehet hypähtivät ylös sikin sokin, guolipäihtyneinä ja uhkaavina. Isä +kiiruhti ensimäisenä vierussuojaan palavan lampun kanssa. + +Polvillansa kehdon ääressä oli pastori nyyhkyttäen ja painaen otsansa +päänalustaa vastaan, jolla lapsen pää lepäsi. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Valittuja novelleja I, by Guy de Maupassant + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44945 *** |