Add files from ibiblio as of 2025-03-03 17:32:22HEADmain

1 files changed, 2808 insertions, 0 deletions

diff --git a/44937-0.txt b/44937-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..de0a1f9
--- /dev/null
+++ b/44937-0.txt
@@ -0,0 +1,2808 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44937 ***
+
+JÄLKIPOIMINTOJA II
+
+Omistaan eläjiä
+
+
+Kirj.
+
+P. PÄIVÄRINTA
+
+
+
+Lapualla,
+J. W. Hissan kustannuksella.
+
+Oulussa,
+Oulun Uudessa Kirjapainossa,
+1889.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Omistaan eläjiä:
+
+   I. Kylän laiskin mies
+  II. Kylän vähäväkisin mies
+ III. Kylän toimellisin ihminen
+  Iv. Ylemmillä asteilla
+
+
+
+
+OMISTAAN ELÄJIÄ.
+
+
+"Tekö lähdette minua viemään?" kysyi muudan tutkimusretkellä oleva
+matkustaja eräältä keski-ikäiseltä mieheltä, joka ahkerasti puuhaili
+hevosensa ympärillä muutaman kestikievarin kartanolla.
+
+"Minä", vastasi mies ja katsoa vilkasi matkustajaa silmiin.
+
+"Mutta teidän hevosenne näyttää olevan märkänä; olette kai juuri
+palanneet kyytiä viemästä?"
+
+"Ei ... minä olen päinvastoin tuonut kyytiä, sieltä näin, johon te
+menette. Hevonen on syönyt jo pari tuntia, kyllä se jaksaa, varsinkin
+kun se vielä vähän ... ja ettehän te niin kovasti...?" selitteli mies
+ja tuhrasi käsiseljällänsä nokkaansa.
+
+"Ei suinkaan minulla mitään hengen hätää ole", sanoi matkustaja.
+
+"Senhän minä hetikin näin... Näytätte siivolta mieheltä ... ja minä
+saan kaksi kärpästä yhdellä lyönnillä --. Täytyy ansaita näinä ahtaina
+aikoina, missä vähänkin sopii, ja tuo kestikievarin isäntätäkin tuo..."
+puheli mies elähtyneenä.
+
+Kun matkustaja älysi, että kyytimies halusi vielä vähän syötellä
+hevostansa, meni hän hetkeksi kestikievarihuoneesen.
+
+Siellä oli kestikievarin isäntä häntä vastassa.
+
+"Heh -- heh -- heh! Onpa sitä huolta ja vaivaa kestikievarillakin.
+Laita hevoset kaikille matkustavaisille edes ja takaisin, se ei ole
+juuri helppo asia ... pään päälle se kostaa kun kostaakin. Heh -- heh
+-- heh... Olipa se kahden isännän, jos ma sain teitäkään tästä
+lähtemään, mutta tuo sattui toki tulemaan, heh -- niin on tiukka, heh
+-- ja nyt te pääsette hänen kanssaan menemään, heh -- heh...
+Oivallista, mutta mieltä siinä tarvitaan... Mutta eikö teillä ole
+mitään väke..."
+
+Samassa näkyi kyytimiehen naama ovessa.
+
+"Joko nyt?" kysyi matkustaja.
+
+"Minä olen valmis", sanoi kyytimies.
+
+Matkustaja sieppasi vähäiset matkakapineensa ja kiirehti rattaille.
+
+"Oliko tuo isäntä vähän...?" kysyi matkustaja rattaille päästyään.
+
+"Olipa tuo hyväsestään."
+
+"Onko pitkästi kaupunkiin?"
+
+"Runsaasti kolme peninkulmaa."
+
+"No sitten ajamme."
+
+Kesäkuun alkupuoli oli. Pohjolan aurinko loimotti kaikella
+lumoamis-voimallansa taivaan laelta. Häikäisevä, lämmittävä, elvyttävä
+valo ja lämpö toi kuolleelle luonnolle uutta elonvoimaa ja virkeyttä.
+
+Seutu, jota he nyt kulkivat, ei ollut mikään ihana, eikä viehättävä.
+Tie kulki pitkin korkeanlaisia ja laajoja porohiekkaisia harjanteita,
+jonka vuoksi seudun metsäkin oli vaivaiskasvuista tarringaista.
+Ainoastaan sinne tänne oli joku ihminen koettanut asuntoansa perustaa,
+mutta kovan luonnon tähden olivat ne jääneet autioiksi. Tämän
+yksitoikkoisuuden vuoksi vaipui matkustaja yhtäkaikkiseen, melkeinpä
+puoleksi nukkuvaan tilaan.
+
+Yksitoikkoinen seutu loppui nyt ja eteen aukesi silmäsiintoja laveasti
+hyvästi viljeltyjä maita muhkeine taloineen. Tässä havahtui matkustaja
+täyteen virkeyteensä ja alkoi tehdä havainnoitansa.
+
+
+
+
+I.
+
+Kylän laiskin mies.
+
+
+"Oh -- hoh! Johan täältä kylä näkyy", sanoi matkustaja mäen rinteellä,
+nähdessään laaksossa olevan kylän.
+
+"Johan tuo", sanoi kyytimies haukotellen.
+
+"Onko näillä seuduilla mitään merkillistä?" kysyi matkustaja.
+
+"Eikä ole ... mistäpä täällä semmoisia olisi... Soh, ruuna, myötämäki."
+
+Ruuna juosta hölkytteli aikakyytiä, ja niin tultiin yhä lähemmäksi
+tasankoa ja kylää. Siellä täällä pitkin tienvarsia oli vielä yksinäisiä
+hiekkakumpuja ja töyryjä; oli ikäänkuin nämät olisivat olleet tuon
+pitkän hiekkaselänteen penikoita.
+
+Erään tuommoisen kikkerän hiekkakummun laella näytti, matkustajan
+mielestä, olevan melkein kumossa oleva puinen savutorni.
+
+"Mitä? Ei suinkaan tuossa mahtane mitään asukasta olla?" sanoi
+matkustaja, osoittaen kädellänsä kumpua kohden.
+
+"On ... onhan siinä."
+
+"Kuinka se on mahdollista?"
+
+"Ja kuitenki on se tosi."
+
+"Mikähän kurja siinäkin asuu?"
+
+"Siinä asuu kylän laiskin mies."
+
+"Kylän laiskin mies! Minä tahdon käydä häntä katsomassa", sanoi
+matkustaja kiihkeästi.
+
+"Ettepä siellä taitaisi paljon viisastua; sitä paitsi ei minulla ole
+aikaa odottaa", sanoi kyytimies.
+
+"Oh, älkää siitä huoliko; minä maksan hyvän odotuspalkan", sanoi
+matkustaja.
+
+"No sitten."
+
+Nyt oli tultu tuon oudon asumuksen kohdalle. Minkään muun puolesta ei
+olisi voinut sitä ihmis-asunnoksi huomata kuin tuon kummun korkeammalla
+paikalla kallellaan olevan puutornin vuoksi, ja siitä, että maantien
+puolella olevassa kummun kyljessä oli jotakin sinne tänne väyristynyttä
+akkunantapaista. Siinäkään ei ollut monta lasin sirpaletta, sillä sen
+rikkimenneitä osia oli paikattu tuohilla, päreillä tai likaisilla
+ryysyillä. Muutoin koko asunto näytti vaan tavalliselta hiekkakummulta,
+samanlaiselta kuin muutkin tuon pitkän hiekkaselänteen tienvierissä
+olevat penkat. Ei minkäänlaista muuta huonetta näkynyt läheisyydessä,
+eikä ovia näyttänyt kumpuun menevän mistään.
+
+"Eihän tänne mene minkäänlaista ovia", sanoi matkustaja, kun he olivat
+ajaneet kummun juurelle ja astuneet kärrystä alas.
+
+"Kyllä ovi löytyy, jahka tässä joudutaan", sanoi kyytimies, sidellen
+hevostansa kiinni maahan lyötyyn seipääsen, sillä minkäänlaista muuta
+kiinnipidintä ei löytynyt, mihin olisi voinut hevosen kiinni sitoa.
+
+Kyytimies lähti kiertämään kumpua ja matkustaja jäljessä. Täten tulivat
+he kummun takapuolelle. Ei mitään muuta akkunaa he löytäneet
+kierrosmatkallansa, kuin tuon, mikä oli maantien puolella.
+
+Takapuolella kumpua, melkein sen juurella, oli kauhean iso rikkaläjä.
+Siinä oli olkeja, ruusuja, ryysyjä, vanhoja kenkärajoja, luita, risuja
+ja mitä kaikkea törkyä siinä oli, sen ties hitto. Aivan liki kumpua
+juoksi valtava puro merta kohden ja se teki itse paikan kuivine
+kenturoineen milt'ei miellyttävän näköiseksi.
+
+Kyytimies rupesi rikkaläjän kohdalta tunkeentumaan kummun sisälle.
+Nelinkontin ryömi hän eteenpäin, sanoen: "Tästähän se ovi menee."
+
+Matkustaja meni lähemmin katsomaan tuota näytelmää. Oikein häntä
+kammotti kyytimiehen retki, sillä ei hän ollut vielä koskaan ennen
+senlaista kulkupaikkaa minkäänlaiseen huoneesen nähnyt. Kuitenkin
+päätti hän pyrkiä kyytimiehen jäljessä. Hänkin laskeusi nelinkontin ja
+alkoi ryömiä kyytimiehen perässä. Kuin he olivat kontanneet kappaleen
+aikaa tuota pimeää, likaista ja peloittavaa kanavaa myöten, tulivat he
+jonkunlaisen oventapaisen eteen. Tämä oli kokoon kyhätty vanhoista
+veneen kappaleista, sitelemällä niitä toisiinsa kiinni vitsoilla ja
+muilla rihman palasilla. Tämmöisestä rakennustavasta seurannut hataruus
+oli palkittu siten, että ra'ot olivat tilkityt kaikenlaisilla
+likaisilla ryysyillä. Ovi oli sommellettu kiinni johonkin pitempään
+ymmyrkäiseen puuhun, jonka alanen pää oli kololle hakatun pölkyn
+päällä; ylinen pää oli puunhaarukassa; nämät toimivat saranoiden
+virkaa. Kun sisälle pyrkijät tätä keinotekoista ovea olivat
+rytyyttäneet sen lyhyttä, tämän pitkää, ja soljutelleet sitä ulos ja
+sisään, aukesi se vihdoin, ja he pääsivät ryömimään sisälle.
+
+Kova hämmästys saavutti matkustajan, kun hän tuli huoneesen, sillä hän
+ei ollut koko elämänsä ajalla nähnyt semmoista viheliäisyyttä ja
+kurjuutta kuin hänen silmäinsä edessä nyt oli. Minkäänlaista muuta
+lattiaa ei ollut huoneessa kuin rapakoinen maa. Sekin oli täynnä
+kaikenlaista kamaa ja törkyä: risuja, olkeja, likaisia vaateresuja,
+luita, kenkärajoja ja muuta semmoista tavaraa, aivan samankaltaista
+kuin tuolla oven edessä olevassa rikkaläjässäkin oli. Huone oli niin
+matala, ettei tavallinen mies sopinut siinä suorana seisomaan muualla
+kuin kurkihirren alla, ja semmoinen hämäryys valliisi siellä, ettei
+voinut enemmältä nähdä kaikkia huoneessa olevia esineitä, sillä nuot
+muutamat likaiset lasinpalaset eivät voineet päästää kylläksi valoa
+kurjaan asuntoon. -- Ovinurkassa oli maakivistä tehty kiuas, eikä
+mitään muuta keittotakkaa eikä leivinuunia; kiuas kai sai nekin tarpeet
+täyttää.
+
+Kun matkustajan silmät tottuivat hämärään valoon, rupesi hän vähän
+paremmin näkemään ympärillensä. Huoneen seinät olivat sisäpuolelta
+ladotut turpeista. Periseinään oli maan sisään lyöty pari seivästä;
+niiden päällä oli kaksi höyläämätöntä laudanpalasta ja ne toimittivat
+pöydän virkaa. Tämän edessä oli halaistusta kuusesta tehty jakkara,
+jossa säästetyt ja etempää katkaistut oksat olivat jalkoina. Perällä,
+oikealla, oli myos seinään ja maahan lyötyjä paaluja, joiden päällä oli
+lautoja. Siinä oli oljen-ruusuja ja muutamia likaisia ryysyjä; se oli
+talon ainoa vuode.
+
+Näin tavoin on lueteltu kaikki talon huonekalut, jos ei lukuun oteta
+kiukaan pesän edessä olevaa korvatonta ja jalatonta jalkapannun
+kuoliota, sillä mitään muuta huonekalun tapaista ei huoneessa näkynyt.
+
+Tuolla perässä olevalla lavalla, pehkujen ja ryysyjen seassa makasi
+talon isäntä. Muuta vaatetta ei ollut hänen yllään kuin vanhoista
+lammasnahkaisista turkkirievuista tehdyt housut ja jonkunlaista
+likaista paidansatkaletta päällä; tämä ei kuitenkaan paljon peittänyt
+isännän ruumiin ylipuolta. Pöydän edessä olevalla jakkaralla istui
+talon emäntä, lyhyt ja pullea nainen. Hän oli vielä jotenkin nuoren
+näköinen ja niin lihava, etteipä olisi luullut hänen nähneen
+ikäpäivinänsä ainuttakaan hätäpäivää. Pukineena oli hänellä niin
+monikertaan paikatut ja kursitut vaatteet, että oli aivan mahdoton
+niissä huomata sormenpäänkään vertaa alkuperäistä vaatetta. Niihin oli
+kursittu sukansääryksiä, monen näköisiä vanhan saran kappaleita,
+hamppu- ja liina-palasia ja kaikenlaisia kaksi- ja nelivartisia
+tilkkuja, katsomatta vähääkään sitä, minkä värisiä ja näköisiä mitkin
+olivat, sanalla sanoen: kaikki mitä oli minkin tunkionlaidalta tahi
+muualta rikkaläjästä satuttu löytämään. Väri-eroituksista oli kertynyt
+ja piintynyt lika pitänyt niin oivallista huolta, ettei niiden
+moninaisuuksista silmälle kovin suurta vaivaa ollut. Ainoa seikka, joka
+tästä teki poikkeuksen, oli se, että kun noita uusia lisiä oli kursittu
+karkealla ja valkealla langalla, tuuman pituisilla pistoksilla,
+näyttivät nuo viimeksi uusitut kohdat jonkumoisilta koru-ompeluksilta.
+Puku mahtoi painaa arviolta noin leiviskän verran.
+
+Lattialla telmäsi kuusi lasta. He eivät olleet paljon toinen toistansa
+isompia, mutta selvästi kumminkin huomasi, ettei sarjan välistä ollut
+ainuttakaan poissa. Nuorimmilla oli vaan paitarepale päällä, mutta
+vanhemmilla oli muutakin vaatesatkaletta verhona; huolimatta kuitenkin
+kaikesta tästä, olivat he kuitenkin melkein alasti. Lapset olivat
+hyötyisiä, lihavia ja terveen näköisiä, mutta niin likaisia, ettei
+niistä kaikesti tiennyt, olivatko ne selin vai päin. He hyppelivät ja
+telmivät lattialla; usean paljaista kintuista juoksi veri, sillä
+lattialla olevat risut olivat niitä repineet; siitä välittivät he
+kuitenkin viisi, sillä eiväthän ne osanneet parempaa toivoakaan.
+
+Olemme kertomuksessamme joutuneet vähän edelle; palaamme takaisin.
+
+"Hyvää päivää!" sanoi matkustaja sisälle päästyään.
+
+"Jumal'antakoon! käykää vieraat istumaan!" sanoi emäntä hilpeästi ja
+nousi ylös jakkaralta.
+
+"Minua janottaa, olisiko täällä vettä?" sanoi matkustaja.
+
+"Eipä sattunut olemaan sisällä, mutta pian minä sitä saan", sanoi
+emäntä ja lähti.
+
+Hän sieppasi tuon korvattoman ja jalattoman pannun ja meni sen kanssa
+ulos. Pian palasi hän takaisin, tuoden pannullisen vettä tullessaan.
+Tämän ojensi hän anojalle.
+
+"Eihän se vieras osaa siitä juoda, anna lippi", sanoi toimellinen
+isäntä.
+
+Emäntä laski pannun lattialle ja nouti kiukaan takaa "lipin." Tämä oli
+semmoinen kalu, että halaistun vitsantyven väliin oli pistetty mutkalle
+väännetty tuohenpalanen, joten se oli muodostunut varrelliseksi ja
+rattimoiseksi suippiloksi. Tämän tarjosi emäntä vieraalle ja tällä sai
+hän juoduksi.
+
+"Taitaa siellä ulkona olla kaunis ilma?" sanoi isäntä, käännähtäen
+vähän paremmin vieraisin päin, jotka nyt emännän kehoituksesta olivat
+istuneet jakkaralle.
+
+"Noo -- kyllä kai, mutta ettekö vielä näille päiville ole käyneet
+ulkona, kun ette tiedä minkälainen ilma nykyään on?" kysyi matkustaja.
+
+"Mitä minä siellä olisin käynyt?" utasi isäntä kummastuen ja hänen
+silmänsä remahtivat, pelkästä ihmettelemisestä, suuriksi kuin
+suitsirenkaat.
+
+"Eikö jo jotakin työtä tekemässä?"
+
+"Hullu paljon työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin."
+
+"Mutta työhän on kaiken toimeentulon perustus."
+
+"Mitä meidän toimeentulossa sitten puuttuu?" kysyi isäntä ja katsoi
+niin kiinteästi vierasta silmiin, että likaisesta naamasta
+silmävalkuaiset välähtelivät kuin salaman leimaukset synkkien pilvien
+lomista.
+
+"Minun mielestäni puuttuu tässä paljonkin."
+
+"No, antakaapas kuulla?"
+
+"Täällä vallitsee niin suuri kurjuus ja puutos, että tässä mielestäni
+olisi paljon kohentelemista."
+
+"Missä esimerkiksi?"
+
+"Tuo ainoa akkunakinhan on niin paikattu päreillä, tuohilla ja
+resuilla, etteihän täällä oikein näekään; olisihan siinäkin korjaamisen
+syytä", arveli vieras.
+
+"Kylläpä täällä näkee tehdä sen mitä on tekemistäkin."
+
+"Pitääkö tämän mökin katto vettäkään?"
+
+"No, jos ei pidä, niin tottahan on pitämättä."
+
+"Siltipä lienee tuossa permannollakin hieman rapakkoa."
+
+"Ei se kaikki ole katonvuotamisen tähden tullut; tarvitaan sitä vettä
+muutoinkin taloudessa ja ainahan sitä sattuu lattiallekin pirahtamaan",
+selitteli isäntä puolustelevasti.
+
+"Niin, ja eihän tässä ole lattiaakaan", muistutti matkustaja.
+
+"Lattiaa!... Eikö ole?... Koettakaapa ruveta kaivamaan ja tutkimaan,
+niin näette onko tässä lattiaa... Minä luulen että meillä on vahvempi
+lattia kuin monella muulla, enkä luule ensinkään teillä olevan syytä
+peljätä lattian huonouden vuoksi putoavanne lattian alle kuoppaan",
+arveli isäntä.
+
+"No, mutta eihän tässä ole muuta kuin pelkkä maa", sanoi vieras
+kummissaan.
+
+"Sepä se onkin vahvin kaikista perustuksista, niinpä paras
+lattiaksikin... Se ei vyöry eikä murene, ei myös laho... Kaikki
+muuttuu, kaikki puuttuu, kaikki lahoo, mätänee, vanhenee ja käypi
+kelvottomaksi, mutta maan perustus vaan pysyy ijankaikkisesti",
+selitteli isäntä suurella tyytyväisyydellä ja vahvalla uskon
+luottamuksella.
+
+"Kyllähän te kuulutte omastanne pitävän, mutta kuitenkin minusta
+tuntuu, etteivät lapsetkaan voi tässä terveinä pysyä, kun myötäänsä
+tepastelevat tuolla kostealla maalattialla", väitteli vieras.
+
+"Lapsetko terveinä ... kuinka...? Mutta minäpä tahtoisin tietää,
+kenellä on terveemmät lapset kuin minulla... Montako lasta teillä on?"
+
+"Kolme."
+
+"Ja kuollut?"
+
+"Neljä."
+
+"Siinäpä se on. Luultavasti luulette lastenne olevan paljon
+edullisemmissa oloissa kuin nämät?" sanoi isäntä, viitaten kädellänsä
+lattialla rehmiviä lapsiansa.
+
+"Niinpä toki luulen."
+
+"Ja kuitenkin on niistä enempi puoli kuollut."
+
+"Se on kyllä totta."
+
+"Mutta meidän kakarat elävät kaikki, ihan jokainen nokka; ei, Jumalan
+kiitos, ole tullut pään vahinkoa... Katsokaapas näitä", sanoi isäntä,
+osoittaen taasenkin lapsiansa.
+
+"Totta kyllä, että he näyttävät erinomaisen terveiltä ja kummallista on
+ettei heistä ole yhtään kuollut. Mutta vaikka niin on, en minä
+kuitenkaan voi hyväksyä teidän elämäntapojanne", sanoi vieras.
+
+"Minkätähden ei, jos saan luvan kysyä?" sanoi tuo turkki-housu isäntä
+melkein loukkaantuneena.
+
+"Sen vuoksi, että teiltä puuttuu kaikkian välttämättömimmätkin elämän
+ehdot", sanoi vieras.
+
+"Mikä laatu parhaiten?"
+
+"Kaikki yleensä, mutta sitä en saa päähäni millä tavalla te voitte
+elää?"
+
+"Tietysti syömällä, niinkuin kaikki muutki ihmiset taikka olkoonpa
+vaikka elukat."
+
+"Mutta minä en huomaa täällä mitään syötävää, enpä edes paikkaa, missä
+sitä säilytettäisiin", sanoi matkustaja.
+
+"Näytämmekö me sitten mielestänne niin kovin syömättömiltä ja
+nälkäisiltä?" kysyi isäntä.
+
+"No, ei juuri niinkään, sillä näyttäähän koko perheenne olevan varsin
+hyvissä voimissa, mutta sitä en voi ymmärtää, kuinka he voivat
+semmoisina pysyä tämmöisissä oloissa", arveli vieras.
+
+"Ette ymmärrä! Sepä kummallista ... katsokaapas tuohon lattialle",
+kehoitti isäntä.
+
+Vieras katsoi.
+
+"No, mitä näitte?"
+
+"Enpä entistä enempää, ruusuja, risuja ja rapakkoa vaan."
+
+"Ettekös myöskin luita?"
+
+"Niitä kyllä."
+
+"Tiedättekös mitä ne merkitsevät?"
+
+"En suinkaan ymmärrä muuta virkaa niillä olevan, kuin että niistä on
+joskus ytimet kaivettu ja pistetty suuhun; olisipa niitä voitu keittää
+käryyttääkin", koki vieras arvoitusta selittää.
+
+"Niinkö halvasti ... todellakinko ajattelette niin halvasti meistä?
+Onko tarkoituksenne suorastaan solvaista ja loukata meitä? Vertaatteko
+meitä koiriin, sillä nehän luita kaluavat...? Luuthan osoittavat vaan
+sitä, että täällä syödään lihaakin", sanoi isäntä tuimasti.
+
+"No, no, älkää nyt pikastuko, sillä enhän minä mitään semmoista
+tarkoittanut. Mutta kun en minä näe mitään astiaakaan, joita ruokaa
+käsitellessä tarvitaan", sanoi matkustaja yhä epäillen.
+
+"Mikä sitte mielestänne oli se, jolla akka mettä nouti?"
+
+"Olipahan vanha pannuresu."
+
+"Entäs se, jolla pannusta joitte?"
+
+"Tuohilippi vaan."
+
+"Ettekö sitten saaneet juuri mitä tahdoitte, nimittäin vettä
+juodaksenne?"
+
+"Sain kyllä, mutta..."
+
+"Ja kuitenkin sanotte, ettei ole astioita; voimmehan mekin niillä
+tarpeemme tyydyttää ja siinähän on kylläksi... Onhan kai ylöllisyys
+teidänkin mielestänne halveksittava, vai?" selitteli isäntä.
+
+"Niin, sehän oli vaan vettä, jota juodakseni sain, mutta entäs
+keittoruoka, missäs sitä pidetään?"
+
+"Kun sitä tarvitsemme, pistämme pannun kiukaan pesään ja keitämme
+ruokaa."
+
+"Mutta eihän näy minkäänlaisia kuppeja eikä lusikoita?"
+
+"Mitäpä niillä tekisimme?"
+
+"Kuinkas sitten syötte?"
+
+"Suuhun on vanha ja tuttu tie, kyllä sinne osaa huonommillakin
+aseilla."
+
+"Millä tavalla?"
+
+"Tikuissa pysyviä paloja pistelemme terävillä tikuilla suuhumme, liemen
+lipitämme tuohilipeillä; sopevissa paikoissa ovat sormetkin apuna. Ja
+kun on nälkä, takaan minä, että ruoka maistuu yhtä makealta kuin jos
+olisimme syöneet hopeisilta lautasilta hopeisilla lusikoilla, veitsillä
+ja kahveleilla", selitti ja vakuutti isäntä.
+
+"Mutta eikö tule savua huoneesen, kun pesään pannaan valkea ja pannu?"
+
+"Kyllä kait, mutta mitä se haittaa, sillä tottahan menee, jos
+tuleekin."
+
+"Kuinkas savun aikana?"
+
+"Silloin laskeumme kaikin niin liki lattiaa kuin pääsemme."
+
+"Eivätkö silmät tule kipeiksi?"
+
+"Eivätpä ne ole tulleet."
+
+"Ei lastenkaan?"
+
+"Kenenkään meidän silmissämme ei ole ikipäivinämme hikirupea ollut."
+
+"Kummallista! Noiden lasten silmätkin näyttävät tosiaankin terveiltä",
+sanoi vieras ikäänkuin itseksensä.
+
+"Kummalliselta se taitaa tuntua, mutta kuitenkin se on tosi", sanoi
+isäntä, niinkuin olisi tahtonut sillä lukita väitöksensä.
+
+"Onko tuossa purossa kaloja, joka aivan tämän mökin ohitse juoksee?"
+kysyi vieras.
+
+"Saavathan ne siitä näin keväisin välistä hyvinkin."
+
+"Onko teillä siinä pyydyksiä?"
+
+"Eikä ole ... kuka niitä viitsisi pyytää ... eikähän niitä ole
+pyydyksiäkään."
+
+"Mutta kun tekisi."
+
+"Mistäpä tässä värkki tulee?"
+
+"Ei se värkki niin paljon maksaisi, koska tuommoiseen puroon riittäisi
+vaikka pajun vesoista tehdyt pyydykset", väitteli vieras.
+
+"Niiden hakemisesta olisi niin paljon vaivaa ... ja muuten minä
+tahtoisin tietää: mitä hyötyä teidän mielestänne meille olisi tuosta
+kalan pyynnistä?" tuumi isäntä melkein loukattuna.
+
+"Olisihan siitä se hyöty, että saisitte verestä ruokaa perheellenne."
+
+"Verestä...! Se on aivan tarpeetonta, koska elämme muutoinkin",
+vakuutti isäntä.
+
+"Onko teillä minkäänlaista maanviljelystä?"
+
+"Ei."
+
+"Ei perunamaatakaan?"
+
+"Ei mitään, ei enempää kuin tässä näkyy."
+
+"No, mutta millä herran tähden te sitten todellakin elätte? Se minulle
+vieläkin on arvoitus."
+
+"Ruoalla tietysti niinkuin muutkin ihmiset."
+
+"Annetaanko teille köyhäin apua?"
+
+"Emme ikänä ole köyhäinhoidolta saaneet ainuttakaan penniä eikä yhtään
+jyvää, emmekä heidän apujansa tarvitsekaan, sillä me tulemme omistamme
+aivan hyvin toimeen."
+
+"Minä en ymmärrä teitä", sanoi matkustaja. "Minä näen suurimman
+puutoksen ja kurjuuden vallitsevan täällä, mitä ikinä olen maailmassa
+nähnyt. Teillä ei ole minkäänlaista maanviljelystä, ette viitsi tehdä
+työtä, ansaitaksenne sillä tavoin elatustanne, ette saa köyhäin apua,
+ja yhtäkaikki ylvästelette tulevanne omistanne toimeen."
+
+"Mikäs on toimeen tullessa, sillä me ostamme enimmän osan ruokaamme
+puhtaalla rahalla", sanoi isäntä varakkaan tavoin.
+
+"Rahalla! Olette siis rikkaita saitoja", sanoi matkustaja
+hämmästyksissään.
+
+"Ei, ei niin; älkää suinkaan minua väärin ymmärtäkö", sanoi isäntä
+hätäisesti.
+
+"Kuinkas sitten?"
+
+"Asiassa on eräs salaisuus, jota te ette näy ymmärtävän."
+
+"No, minkälainen? -- antakaapas kuulla."
+
+"Meidän köyhyytemme on juuri meidän rikkautemme."
+
+"Mitenkä se on ymmärrettävä?"
+
+"Minä selitän. Me olemme laajassa piirissä kuuluisia ihmisiä, ja juuri
+laiskuutemme ja sitä seuranneen köyhyytemme vuoksi. Mökkimme on lähellä
+kaupunkia, ja kaikki kaupunkilaiset tuntevat tarkoin meidän tilamme. Ei
+ketään parempaa ihmistä käy kaupungissa, joka ei saisi tietoonsa kylän
+laiskinta miestä, jonkalaisen nimen he minulle ovat antaneet, sillä
+kaupunkilaiset kertovat meistä heille liiaksikin tarkoin. Tästä
+kaikesta on seurauksena, etteipä monta semmoista matkustajaa tästä sivu
+kulje, joka ei pistäysi meitä katsomassa; tavasta käy niitä
+kaupungistakin suurissa parveissa. Mutta nyt on niin, ettei yksikään
+heistä tule tyhjinkäsin, sillä aina heillä on jotakin tuomista, jos ei
+rahaa niin ruokaa. -- Siinähän se on koko salaisuus", selitti isäntä
+toimessaan.
+
+"Sanoitte liiaksikin selittävän teidän köyhyyttänne, minun mielestäni
+ei sitä voi koskaan kylliksikään selittää", arveli vieras.
+
+"Kyllä... Tuskinpa on koko maailmassa olemassa semmoista asiaa, johon
+ei voi lisiä panna. Liikana minä pidän sen, kun on sanottu akallani
+olevan verkkoresusta kääräistyn hameen päällä ... eihän sitä nyt
+sentään verkkoresusta"... selitti isäntä loukatun tunnolla.
+
+"Mutta eikö tule välistä pitkä aterian väli?"
+
+"Tulee kyllä -- -- noin päivä, kaksi, mutta vähätpä siitä ... kun
+sitten saamme taasenkin ruokaa, niin syömme sitä runsaammin."
+
+"Kuinka niistä pitkistä pulista päästään?"
+
+"Eipä hätää mitään. Kun aika rupeaa kovin pitkäksi käymään, eikä ketään
+satu taloon pistäymään, lähtee akka käväsemään kaupungissa. Kaikki
+hänet tuntevat ja rientävät kilvan hänelle apua antamaan; pian on hän
+kotona, suuri kontti ruokavärkkiä täynnä ja poissa ovat silloin
+puutokset... Kyllä minulta on niin hyvä ja toimellinen emäntä, että..."
+jatkoi isäntä selitystään.
+
+"Kyllä te kuitenkin olette, mielestäni, valinneet hyvin huonon osan
+näyteltäväksenne", sanoi vieras avonaisesti.
+
+"Mahdollista kyllä, että monen mielestä niin on. Mutta tässä maailmassa
+on monenkaltaisia elämän-osia näyteltävinä ja paljon huonompiakin kuin
+tämä meidän. Huonompi on sekin, kuin kourastaan toisen miehen kukkaroa
+ja laaria, luulen ma", arveli isäntä.
+
+"Tosi kyllä."
+
+"Niin, todellapa se taitaa tuntua -- --. Ei meidän papinkirjassamme ole
+mitään pahoja merkkejä", vakuutti isäntä.
+
+"Mutta pitäisi sitä sentään senkään verran toimia, että saisitte
+paremman huoneen, sillä kovinhan tämä on kurja, senhän myöntänette
+itsekin", intteli vieras, huolimatta isännän selityksistä.
+
+"Myönnän kyllä, mutta, jos paremman laittaisimme, emmehän sitten enään
+olisikaan laiskoja ja köyhiä. Kukaan ei meitä kävisi katsomassa, eikä
+tuomassa meille apua, ja niin olisimme elinkeinomme kadottaneet. Mutta
+jos alkaa tarkemmin katsotaan, ei mökkimme ole niinkään huono ja eduton
+kuin outo luulisi. Rakennusaineet eivät maksa mitään ja päälliseksi ne
+eivät laho koskaan. Jos siinä jostakin kohdasta vyöryy seinä liian
+ohkaseksi, on ympärillä määrätön paljous Jumalan luomaa hiekkaa, jota
+saa roskapaikkaan luoda niin paljon kuin haluaa, eikä kukaan tule
+kieltämään, eikä maksua siitä vaatimaan. Ei laho multahirret, ei seinät
+eikä lattia. -- Ei mistään tunge kylmä huoneesen, sillä vahvuutta
+on joka puolella. Kovilla talvipakkasilla ovat vireämmät ja
+toimeliaammatkin mökkyrit paleltua kuoliaaksi, mutta me vaan nauramme
+kylmällä ja makaamme mökissämme palavissa päin, niinkuin karhu
+pesässään. -- Niin, eipä tämä ole niinkään huono", puolusti isäntä
+oikein politikoitsian tavalla.
+
+"Kummallisia ihmisiä! -- Ettekö kertoisi minulle jotakin entisestä
+elämästänne?" sanoi matkustaja.
+
+"Mitäpä siinä lienee kertomista. Ketäpä he huvittanee, jos saa
+tietoonsa, että olemme molemmin köyhäin lapsia ja että kymmenvuotisista
+pitäin olemme saaneet itse hankkia leipämme, kuten parhaiten olemme
+voineet. Vieraan työllä koetin minäkin elatustani hankkia, mutta
+palkkani ei riittänyt siivo vaatteeksikaan päälleni. Mieheksi tultuani
+koin raataa yöt ja päivät kuin orja ja säästää, mutta mitäpä siitä oli
+hyvää, sillä kaikki meni ruokaan ja vaatteesen.
+
+"Vihdoin rupesin tuntemaan, ettei ihmisen ole yksinänsä hyvä olla.
+Silloin tapasin minä tämän vaimoni ja niin solmittiin ikuinen liitto.
+
+"Olimme nuoria, terveitä ja työhön tottuneita ... toivoimme niin
+paljon. Saimme kylän rikkaimmalta mieheltä lupiin maata mökin paikaksi
+ja viljeltäväksi, mutta minkäänlaista kirjallista liittoa ei tehty.
+Muistutin siitä usein isännälle, mutta hän vaan sanoi: 'Ennätetäänhän
+tuo nyt' ja niin ei tullut kirjain teosta mitään. Hyvällä
+luottamuksella ryhdyimme niine kirjoineen innolla työhön. Ja kun ei
+ollut vielä monta lasta, saimme ennen pitkää taloutemme siihen kuntoon,
+että pari lihavaa lehmää mylvi navetassamme ja pellostamme saimme
+vuodeksi ruokaa; huoneet olivat myös aika sievät.
+
+"Eräänä kertana pyysin minä taasenki isäntää kirjain tekoon.
+
+"'En minä vielä tee kirjoja sinun kanssasi,' sanoi hän kylmästi.
+
+"Minä oikein säpsähdin tätä kuullessani, sillä ensimmäisen kerran
+juolahti mieleeni ajatus, ettei hän kenties tee niitä koskaan ja niin
+menee meidän työmme ja vaivamme ehkä ihan polusta. Minä vapisin tätä
+ajatellessani, enkä kyennyt toviin aikaan sanomaan mitään.
+
+"'Mutta mikä teillä oikeastaan on tarkoituksena, kun ette te rupea
+kirjain tekoon?' sain minä vihdoin kysyneeksi ja katsoin häntä silmiin.
+
+"'Ethän sinä ymmärrä; sehän on kaikki sinulle eduksi ... panisivat vaan
+enemmän veroa, kun kirjat olisi... Kyllähän ne vielä keritään --
+olenhan minä mies, tiedäthän ... eikähän ole kirjuriakaan ... kyllähän
+ne vielä...' sanoi hän hajanaisesti.
+
+"Tämä myönteleminen rauhoitti taas minua alussa, mutta ei kauvaksi,
+jonkun ajan kuluttua hankin minä kirjurin ja menin sen kanssa hänen
+kotiinsa.
+
+"'Nyt on kirjuri talossa, tehdään nyt torpan kirjat,' sanoin.
+
+"'Nyt sanon suoraan, etten tee ensinkään sinun kanssasi mitään
+kirjoja,' sanoi hän tuimasti.
+
+"'No, kuinkas sitten?' kysyin minä hämmästyneenä.
+
+"'Minä tarvitsen maani itse ja otan sen sinulta pois,' sanoi hän
+yhtäkaikkisesti.
+
+"'Mutta olettehan luvanneet minun tähän mökkini rakentaa ja maata
+viljelykseen raataa", sanoin minä hätäyksissäni.
+
+"'Kuka sen on kuullut,' sanoi hän pirullisesti nauraa virnistellen.
+
+"'Tottahan edes työvaivat maksatte?' utasin minä kauhulla.
+
+"'En penniäkään.'
+
+"'Minun täytyy koetella lain kautta,' sanoin minä epätoivossani ja
+sydämmeni jyskytti niin kovasti, että koko ruumiini heilui.
+
+"'Koettele vaan,' sanoi hän ja meni tiehensä.
+
+"Muutaman päivän perästä sain minä virallisen käskyn muuttaa pois
+mökistäni.
+
+"Epätoivon vimmassa annoin minä hänelle haasteet työvainioista, toivoen
+siltä suunnalta apua. Kun asia oikeudessa käsiteltiin, väitti isäntä
+kiven kovaan, että minä minkäänlaisetta hänen luvattaan olen ominlupini
+rakentanut mökkini hänen maalleen ja ruvennut väkivaltaisesti hänen
+maataan viljelemään. Tämän johdosta pyysi hän, että mökin tilukset
+tuomittaisiin hänelle takaisin ilman minkäänlaisitta työvaivoitta. Kun
+ei minulla ollut kirjanlappua, eikä vieraitamiehiäkään, joilla olisin
+voinut omistusoikeuteni toteennäyttää, tuomitsi oikeus asian isännän
+eduksi, ja niin olin nyt mökitön mies. Huoneet olivat kyllä vielä omat,
+mutta tuomittuin käräjäkuluin maksuksi myötiin ne huutokaupalla.
+Huutokauppatilaisuudessa antoi hän tietää, että huoneet ovat
+välttämättömästi vietävät heti hänen maaltaan pois. Kukaan ei
+uskaltanut tarjota niistä mitään, mutta vihdoin isäntä tarjosi juuri
+sen verran, mitä hän oli saapa minulta käräjäkuluja ja siihen ne
+menivät.
+
+"Me jouduimme nyt surkeaan epätoivoon. Koimme tehdä työtä niin paljon
+kuin voimme, saadaksemme jotakin kokoon, aloittaaksemme uudestaan.
+Mutta tuli useita katovuosia ja työpalkat olivat niin huonot, että
+saimme nähdä alituisesti nälkää ja kaikenlaista kurjuutta. Meillä ei
+ollut vielä kuin kaksi lasta ja hekin saivat nälkää ja puutetta kärsiä,
+ja tämä kaikki kävi kovin sydämelleni.
+
+"Kun ei mistään näyttänyt apua olevan, heitin minä kaikki hellolleen,
+sillä kuolemakin tuntui paremmalta kuin semmoinen elämä, jonka täytyi
+taistella olemisestaan kurjan vilpin ja petoksen alaisena ja joka oli
+täynnä epätoivoa ja kurjuutta.
+
+"Silloin rakensin tämän kuopan ja tulimme tähän asumaan. Kauan saimme
+kärsiä kauheaa nälkää, ennenkuin ihmisten huomio alkoi kääntyä
+puoleemme. Mitään muuta elatuksen keinoa ei meillä kaukaan aikaan ollut
+kuin se, mitä akka sai kerjäämällä kokoon ja sitä ei ollut paljon.
+Vihdoin riensi meidän Herramme apuun ja rupesi antamaan meille tiheästi
+pienokaisia. Niiden vuoksi täytyi ihmisien kasteelle kuljettanisenkin
+tähden käydä kuopassamme ja joka vaan kerran täällä kävi, eipä hän
+voinut olla meitä säälimättä. Tällä tavalla alkoi kurjuudestamme levitä
+tieto miehestä mieheen, talosta taloon ja kylästä kylään, ja pian alkoi
+apua tulla monelta haaralta.
+
+"Semmoinen on lyhykäisesti kerrottuna meidän entinen elämämme ja nyt
+elämme oikein herroiksi, ja annamme meidän Herramme ja rikasten pitää
+huolta toimeentulostamme", kertoili isäntä.
+
+"Entä jos nämät teidän elättäjänne antaisivat joskus tulla niin pitkän
+välin avullensa, että nääntyisitte nälkään", arveli matkustaja.
+
+"Sittepähän nyt toki ... mitähän vaaraa meistä olisi, jos kuolisimmekin
+-- -- sitä en pelkää ensinkään", sanoi isäntä yhtäkaikkisesti.
+
+"Eivätkö ihmiset soimaa teitä laiskoiksi?"
+
+"Mitäpä se sitten haittaa, sillä laiskojahan me olemmekin, ja koemme
+parhaan taitomme mukaan olla oikein laiskoja, että olisimme nimemme
+arvoiset, sillä tuo 'laiska' sana on tullut oikein kunnia-nimeksemme."
+
+"No, minkälaisia ruokavarustuksia teillä nykyään on?" utasi matkustaja.
+
+"Ei minkäänlaisia."
+
+"Kuinkas sitten nyt aiotte toimeen tulla?"
+
+"Kylläpähän Herramme meistä huolen pitää."
+
+"Milloin olette viimeksi syöneet?"
+
+"Eilen."
+
+"Ja ruoan puutteessa olette niin kauan olleet syömättä?
+
+"Mitenkäs sitten?"
+
+Matkustaja rupesi kaivamaan taskujansa. Kaikkien, vaimon, lasten ja
+isännän katse kääntyi nyt vieraasen. Kun vieras sai kukkaron käsiinsä,
+pisti hän isännän kouraan vähän rahaa. Tämä ei noussut nytkään
+makuultansa ylös, piti vaan jo varaselta kättänsä ojennettuna, varmasti
+nähtyään, että vieras ainakin pistää jotakin hänen kouraansa.
+
+"Kas niin! Nythän ymmärrätte täydellisesti millä me elämme ja että
+syömme lihaakin, emmekä paljaita luita. -- Laitapas, Pirjo, itsesi pian
+ruokaa ostamaan ja tuo lihaakin... Niinhän se on: rahallahan me melkein
+aina ruokimme ostamme", puheli isäntä iloissaan oikein verolaiskan
+tavalla.
+
+Lapset lakkasivat telmimästä ja tyytyväisyys loisti heidän
+kasvoistansa. Heillä ei tähän asti näyttänyt olevan mitään vaillinkia,
+eikä huolta syömisestä, mutta nyt kun tämmöinen äkkinäinen käänne tuli
+heidän hetkelliseen elämäänsä, vaikutti se heissä taikavoiman tavalla,
+synnyttäen heihin uutta toivoa ja luottamusta, sillä saatiinhan nyt
+taasenkin jotakin syötävää, Hiljaisina ja tyyneinä istuivat he nyt mikä
+missäkin nurkassa, avosuin katsoa töllöttäen vierasta.
+
+Emäntä rupesi kiireesti toimittamaan itseänsä matkalle. Suuria
+varustuksia ei hänen näyttänyt tarvitsevan sitä varten tehdä.
+
+"Siitä on kuitenki hyvä, kun minulla on niin hyvä akka. Ei vielä
+kertaakaan hän ole sanonut, että hänellä on huono, laiska ja toimeton
+mies. Nöyränä ja nurkumatta tyytyy hän kohtaloonsa ja ottaa vastaan
+niin pahat kuin hyvätkin päivät -- se raukka", puheli isäntä oikein
+hellän aviomiehen tavalla.
+
+Vaimo hymyili ja kiirehti matkaan.
+
+Ennen emännän lähtöä kiirehti vieraskin lähtemään. Hän jätteli hyvästi
+emännän ja lapset kättä puristaen, isäntä ei noussut nytkään ylös,
+pitkäveteisesti ojensi hän vaan makuultaan kätensä vieraalle.
+
+"Vaikken minä hyväksykään teidän elämäntapaanne, on minun kuitenki
+ollut hupainen olla hetkinen teidän parissanne", sanoi vieras
+lähtiessään.
+
+"Paras elämäni tapa, paras... Ottakootpa nyt vääryydellä mitä meillä
+on", kumisi isännän ääni kanavaan, jota myöten vieras kömpi juuri ulos.
+
+
+
+
+II.
+
+Kylän vähäväkisin mies.
+
+
+Vieras ajeli eteenpäin ajatuksiinsa vaipuneena.
+
+"Osaavatko nuot kuopan asukkaat lukea?" kysyi hän yht'äkkiä
+kyytimieheltä, ikäänkuin unesta havahtuen.
+
+"Parhaita lukijoita pitäjäässä."
+
+"Lapsetkin?"
+
+"Vanhimpia lapsia, jotka siinä ijässä ovat, ei voita yksikään... Kirjan
+saavat joka lukukinkeriltä", sanoi mies yhtäkaikkisesti.
+
+"Mikäs tuo tuolla on?" kysyi vieras äkkiä.
+
+"Mikä niin?"
+
+"Tuo, tuo, joka meidän edellämme kaukana menee. Ettekö näe?"
+
+"Niin. Hän näkyy olevan Kättä-Risto", sanoi mies.
+
+"Kättä-Risto! Minkä vuoksi häntä Kättä-Ristoksi sanotaan?" utasi
+matkustaja.
+
+"Hänellä ei ole oikeaa kättä ensinkään."
+
+"Synnymältäkö hän oli jo käsitän?"
+
+"Eikä ollut ... miehenä se on mennyt... Hän on kylän vähäväkisin mies."
+
+"No ihme! Kun ennen kylään tuloamme kysyin teiltä: onko kylässänne
+mitään merkillistä, ette sanoneet mitään semmoista olevan. Kuitenkin on
+jo nähty kylän laiskin mies, ja kenties kohta nähdään kylän vähäväkisin
+mies", sanoi matkustaja ihmeissään.
+
+"Niin, mitäs noista tuommoisista ... kyllähän niitä semmoisia...",
+sanoi kyytimies, ny'äisten samassa hevostansa.
+
+Edellä menevän miehen käynti näytti oudolta ja sepä se juuri olikin
+joka matkustajan huomion häneen käänsi. Hän kallisteli puolelta
+toiselle kävellessään, niin että hänen luuli joka askeleella kaatuvan
+kummalle puolelle tahansa. Oikea puoli oli kolkosti aukea, kun ei siinä
+ollut kättä heilumassa ja käynnille tahtia pitämässä. -- Vasemmassa
+kädessään näytti hän kantavan jotakin raskasta esinettä. Tämmöisenä
+näytti hän semmoiselta kuin myrskyn käsistä päässyt tuntimylly, josta
+myrsky on toiset puolet siipejä pois karsinut ja joka vielä myrskyn
+jälkimainingin vuoksi kovasti heiluu.
+
+"Raukka niin kovasti heiluu kävellessään", sanoi matkustaja.
+
+"Hänellä on jalkakin vialla... Sooh, ruuna."
+
+"Samallako sekin vikaantui kuin käsikin meni?"
+
+"Samalla -- kah nyt siinä!"
+
+"Hän näyttää kantavan vasemmalla kädellänsä jotakin."
+
+"Niin näkyy tekevän."
+
+"Mitähän hänellä mahtaa olla kannettavana?"
+
+"Eiköpä tuo kantane taas lantaa."
+
+"Lantaa! Mitä hän sillä tekee?"
+
+"Peltoa lannoittaa tietysti", sanoi kyytimies, ikäänkuin ärähtämällä,
+katsoa vilauttaen samassa matkustajan silmiin, kenties nähdäkseen,
+etteikö tuokaan vielä sen vertaa tiedä, ettei lantaa muualla tarvita
+kuin pellolla.
+
+"Onko hänellä sitten peltoa?" kysyi matkustaja, eikä ollut
+huomaavinaankaan kyytimiehen tyytymättömyyttä.
+
+"On, ja vieläpä hyväsestäänkin."
+
+"Tietysti hänellä on mökki myös."
+
+"On."
+
+"Onko se kaukana tiestä?"
+
+"Eikä ole ... aivan tien vieressä."
+
+"Käymmekö siellä?"
+
+"Tulee yö ennenkuin ehdimme kaupunkiin ... mitähän tuolla..."
+
+"Minä maksan mitä vaan tahdotte siitä ajasta, minkä siellä viivymme. --
+Piisaako kaksi markkaa?"
+
+"Piisaa hyvinkin... Jos ma häntä... Ilman aikojaanhan minä vaan
+sanoinkin ... kyllä kaiketi minä joudan teidän kanssanne olemaan,
+vaikka koko viikon --; mihinkäpä minulla kiire olisi", sanoi kyytimies
+hilpeästi ja hänen kärtyisyytensä haihtui siihen paikkaan kuin tuhka
+tuuleen.
+
+"Kas tuossahan se Kättä-Risto meneekin jo mökkiinsä", jatkoi kyytimies
+vilkkaasti, osoittaen kädellänsä edellä mennä veivaavaa miestä, joka
+todellakin kääntyi tien ohessa olevaan mökkiin.
+
+Kun matkustajat tulivat mökin kohdalle, käänsivät he hevosensa sinne.
+Maantien ja mökin välissä oli juuri sen verran piha-maata, että hevonen
+hädintuskin sopi siihen ajoneuvoineen.
+
+Asuinhuoneena oli pienen pieni neliseinäinen tupa ja sen edessä parin
+sylen päässä samankokoinen aitta. Molemmat huoneet olivat suin yhteen,
+ja näiden väli oli katettu ja laudoitettu, joten molemmat huoneet,
+välineen, näyttivät yhdeltä ja samalta rakennukselta. Väli oli
+laudoittamalla jaettu vielä kahteen osaan, joista etummainen toimitti
+porstuan virkaa ja perimmäinen lienee ollut ruokien säilytyspaikka.
+Tämän rakennuksen takana oli vielä hyvänkokoinen lato ja siinäpä ne
+sitten Kättä-Riston huoneet olivat.
+
+Ulkopuolella huoneita oli semmoinen puhtaus, ettei oljen kortta eikä
+risun kipenettä olisi löytänyt, vaikka neulan kanssa olisi hakenut,
+tuntui siltä ettei mökissä olisi pariin vuoteen asunut ristisielua,
+niin puhtaat olivat mökin tienoot; olipa matkustajain oikein sääli
+siihen hevostansa ajaa.
+
+Tuvan toinen akkuna oli maantielle päin ja akkunan alla oli pieni,
+sievä kasvitarha, Joka näytti olevan hyvässä voimassa ja
+järjestyksessä, ja oli jo suurimmaksi osaksi kylvetty, Pensaskasvit
+olivat jo suurimmaksi osaksi lehdelle puhjenneet ja ne levittivät
+hyvänhajuista tuoksua kauniisen kevät-ilmaan. Kasvitarhan ympärillä oli
+punaiseksi maalattu sievä pinna-aita ja kaikkineen oli tuo tarha
+eteläpuolella mökkiä, sillä mökki oli pohjapuolella maantietä.
+
+Mökin ympäristöllä oli koko joukko peltoa. Pari sarkaa rehoitti
+rehevässä rukiinlaihossa; pari oli myös pantu perunaan ja ohraa oli
+kylvetty useampia sarkoja. Pellot olivat hyvässä järjestyksessä ja niin
+hyvissä ojissa, että oikein ihmeeksi kävi. Pyörtänöillä ei näkynyt
+ainuttakaan kiven nupulaa, ei yhtään multakokaretta; ne olivat puhtaat
+kuin kerran pyyhkäistyt ja niissä oli jo rehevä heinän alku. -- Useita
+sarkoja näkyi olevan kedossakin.
+
+Sama puro, joka eräästä metsälammesta kierrellen juoksi kylän
+laiskimman miehenkin kurjan maaluolan sivutse, ohjasi suuntansa
+mutkitellen tännekin ja aivan Kättä-Riston mökin tyköä meni se maantien
+poikki, iloisesti solisten juoksi se aivan aitan päitse erästä syvälle
+pistävää merenlahtea kohden. Pikkusen matkaa aitasta oli purossa
+koskipaikka ja siihen oli Risto laittanut tokeita ja piti siinä
+kalanpyydyksiä.
+
+Kun matkustajat tulivat mökille, oli tuo vähäväkinen mies jo ehtinyt
+mennä pyydyksiänsä kokemaan; matkustajatkin menivät uteliaisuudesta
+sinne. Kamalalta näytti, kun toiskätinen ja muutenkin ruhjountunut mies
+seisoi kuohuisessa koskessa yhden ainoan heikon pukin päällä, ja
+toisella kädellään koki kiskoa mertojaan väkevästä virrasta. Välistä
+näytti siltä kuin virta veisi hänet mertoineen päivineen, mutta ei,
+aina pääsi Risto kuitenkin vihdoin voitolle, vetäen merran toisensa
+perästä ylös. Ensimältä tarjosivat matkustajat hänelle apuansa, mutta
+hän ei ottanut sitä vastaan.
+
+"Ei, ei. -- Ei tarvitse ... kyllä minä nämät... Onpa pitänyt ennenkin
+saada ... mistäpä se aina apu tulisi", sanoi hän vaan itseensä
+luottavasti.
+
+Kun hän sai pyydyksen ylös, hinasi hän sen maalle. Ensimmäistä mertaa
+tuodessaan, tervehti hän kyytimiestä, mutta matkustajaa näytti hän
+oudoksuvan ja kummeksuvan. Lieneekö siihen ollut se syynä, kun hän
+tunsi kyytimiehen, mutta matkustaja oli hänelle outo. Salavihkaa katsoa
+vilahutti hän tavasta matkustajaa, nyysäyttäen samassa nokkaansa ja
+pyyhäisten sitä terveen kätensä hihalla.
+
+Niissä kolmessa merrassa, mitkä hänellä oli, oli kussakin hyvä joukko
+kaloja. Enimmäkseen olivat ne särkiä, mutta olipa seassa lahnaa ja
+säynästäkin. Saatuansa kalat pyydyksistä pois ja pyydykset
+puhdistetuksi, pani hän ne taas toisia kaloja pyytämään. Vaivaloiselta
+näytti työ, vaan pannuksi ne kumminkin tulivat.
+
+"Saammeko me tulla teidän huoneesenne?" kysyi matkustaja, kun he olivat
+tulleet mökin eteen.
+
+"Kyllä kaiketi, vain..." sanoi Risto, nyysäten nokkaansa ja pyyhäisten
+takkinsa hihalla, katsoa vilkaisten matkustajaa.
+
+"Mitä vain?"
+
+"Vain onhan se niin huono ... eihän sinne viitsisi vieraita viedä...
+Jos kuitenkin haluatte, niin aika kernaasti", sanoi Risto.
+
+Sitten mentiin tupaan. Pieni oli asunto, mutta siisti kuin puhdas
+astia. Ei rikan kipenettä lattialla ja päälliseksi oli se valkea kuin
+kika. Somasti laitettu kaakelitakka oli ovinurkassa ja siihen oli
+sovitettu yksireikäinen hällä, jossa voi keittää. Perällä oli oikein
+koottava vuode ja se oli koottu niin sievästi kuin sen olisi tehnyt
+siistein nainen. Ikkunan alla oli pieni pöytä ja seinänvierillä neljä
+tuolia. Jos ei oteta lukuun takkanurkassa olevaa pientä hyllyä, jossa
+oli muutamia kuppeja ja muita pieniä astioita sekä samassa nurkassa
+olevaa pienen pientä maalattua pata-arkkua, missä keitto-astioita
+säilytettiin, niin ovat kaikki huonekalut luetellut.
+
+Talon isäntä kehoitti vierasta istumaan, istui itsekin, katsoa
+vilautteli vierasta, nyysäili ja pyyhki nokkaansa.
+
+"Yksinännekö te asutte tässä?" kysyi vieras, ikäänkuin puheen-aluksi.
+
+"Yksinäni... Kukapa tähän tämmöiseen kumppaniksi pyrkisi; eikähän tässä
+olisi useammalle tilaakaan", sanoi Risto.
+
+"Kuinka te voitte näin hyvän siivon pitää?" sanoi matkustaja
+ihmetellen.
+
+"Minun ei haluta liassa asua. -- -- Ja eihän se paljoa maksa, sillä
+onhan tuota kyllä köyhälläkin vettä", vakuutti isäntä.
+
+"Eikö tule vaikeaksi elää ja toimia noin raajarikkoisena?" kysyi
+matkustaja.
+
+"Tietystihän olisi parempi, kun olisi aivan terve. Mutta kun nyt kerran
+olen tämmöinen kuin olen, niin on paras tyytyä kohtaloonsa ja tehdä
+työtä vointinsa mukaan. Monen on huonommastikin asiat, sillä olenhan,
+Jumalan kiitos, muutoin aivan terve", selitti Risto tyytyväisenä.
+
+"Oletteko syntymästä saakka olleet raajarikkoinen?" kysyt matkustaja,
+ikäänkuin ei hän sitä tietäisi.
+
+"Enkä ole ollut... Olin jo kohta kolmenkymmenen, kuin tämmöiseksi
+tulin."
+
+"Kuinka ja missä se tapahtui, senpä haluaisin tietää?"
+
+"Kaupungissa, laivan työssä se onnettomuus tapahtui", sanoi Risto ja
+pyyhkäsi nokkaansa.
+
+"Kuinka se tapahtui? kertokaapa se oikein seikkaperäisesti", kehoitti
+matkustaja.
+
+"Mitäpä erinomaisia seikkoja siinä lienee. Silloin rakennettiin
+kaupungissa joka vuosi useita laivoja. Monta vuotta perätysten olin
+minä melkein myötäänsä laivan työssä. Minua sanottiin hyväksi
+kirvesmieheksi, ja minulle maksettiin hyviä palkkoja.
+
+"Se oli kevät-talvi, kun eräänä kertana nostettiin pitkää ja paksua
+hirttä pystyyn korkealle kohonneen rakennettavan laivan kupeelle
+telinepiitaksi. Hirren latvaan oli kiinnitetty kolme köyttä. Ne
+jaettiin kolmella eri suunnalla, ja väkipyöräin avulla ruvettiin
+kahdella köydellä vetämään hirren päätä ylös ja kolmannella
+holttailtiin sen kulkua. Kun hirsi oli noussut noin puoliväliin,
+katkesi toinen vedettävistä köysistä. Hirsi riepsahtt heti täydellä
+voimallaan ainoan pidettävän köyden nojaan; sekin katkesi ja hirsi
+putosi maahan. Pudotessaan raippasi sen tyvi minua oikealle sivulle.
+Mitä sitten tapahtui en tiedä, sillä minä olin pyörtynyt. Tunnottomana
+olivat he minut kantaneet sairashuoneesen, ja ensimmäisen kerran kuin
+toinnuin, huomasin, ettei minulla ollutkaan oikeaa kättä. -- Siinä
+kaikki seikat", selitteli Risto.
+
+"Se oli surullinen tapahtuma", sanoi matkustaja. "Oli se, sen myönnän
+itsekin. Vaimoni, vaimoni! huudahdin minä tuskissani, kun huomasin
+miten asiani olivat. Niinkuin puukon pistos kävi sydämelleni se ajatus,
+että mitenkä nyt tulisimme toimeen ja mitenkä voin rakkaan vaimoni
+toimeentulon turvata niin, ettei hänen tarvitseisi puutosta kärsiä.
+Tuntui siltä kuin tuo huutoni olisi tullut suljetusta haudasta, joka ei
+enään mitään toivoa jäljelle jätä", sanoi Risto, nyhjäten ja
+pyyhkäisten taasenkin nokkaansa.
+
+"Mitä! Onko teillä vaimokin?" huudahti matkustaja kummastellen.
+
+"Minulla on ollut, mutta ei ole enään, sillä Herra katsoi hyväksi ottaa
+hänet minulta pois. Muutoin ei mielestäni ole yhtään kummempi asia, jos
+minulla silloin oli vaimo, kuin että se olisi kenellä tahansa", sanoi
+Risto, ikäänkuin vähän loukkautuneena.
+
+"No, no. -- Eipä silti ... mutta kun minä luulin, ettei teillä koskaan
+ole vaimoa ollut. -- -- Kuinka kauvan olitte sairashuoneessa?" sanoi
+matkustaja vähän hämillään.
+
+"Neljä kuukautta ... eipä sieltä sen vähemmällä päässyt, sillä
+poisleikatun käteni sia ei pikemmin parannut. Paitsi sitä, oli oikea
+reisiluu myös mennyt poikki samassa kaupassa; sekin tarvitsi aikansa
+kiinni luutuakseen. -- Paljon huonommasti olisi ollut asiani, jos
+jalkani olisi mennyt yhtä murskaksi kuin kätenikin, sillä silloinhan
+olisi sekin ollut poikkileikattava ja nyt olisin aivan avuton -- --;
+onhan se kuitenkin näin paljon parempi", tuumaili Risto.
+
+"Lääkäri teitä hoiti?"
+
+"Lääkäri ja vaimoni."
+
+"Oliko vaimonne myös siellä?"
+
+"Kuinkas hän muutoin olisi minua hoitanut, ellei hän siellä olisi
+ollut?" sanoi Risto ja hänen suunsa vetäysi vähän hymyyn.
+
+"Tuota noin -- --. Olen niin kiintynyt asiaan, etten huomaa mitä
+sanonkaan -- --. Suokaa anteeksi ja sallikaa minun kysyä: Oliko
+vaimonne teitä alusta alkain hoitamassa", sanoi matkustaja.
+
+"Ei ollut. Kun hän tuon onnettoman tapauksen sai kuulla, säikähti hän
+niin pahoin, että oli henkensä heittää. Pariksi viikoksi pani se hänen
+vuoteelle, mutta kun hän sen verran toipui, tuli hän heti luokseni,
+eikä lähtenyt vuoteeni vierestä yöllä eikä päivällä, ennenkuin minäkin
+pääsin sairashuoneesta pois. Silloin itkin minä monta säälin ja
+epätoivon itkua, katsoissani hänen uhraavaisuuttansa ja ajatellessani
+hänen tulevaa toimeentuloansa. Hän heltyi myös useasti itkuun, mutta
+hän itki säälitellessään minua. Hän koki lohduttaa minua minkä voi ja
+aikoi tehdä työtä yöt päivät, niin kyllä kaiketi sitten muka eläisimme.
+Ei hän ensinkään huomannut, kuinka heikko ja huono hän itsekin oli --
+se raukka."
+
+"Ja sitten te lähditte pois sairashuoneesta?"
+
+"Niin, sitten me lähdimme molemmat, horjuvina ja kalpeina kuin kuolema,
+sillä vaimonikin oli sairautensa ja paljon valvomisen tähden niin
+heikonnut, että hän oikein horjui."
+
+"Kuinkas sitten voitte elää, annettiinko köyhäin apua?"
+
+"Köyhäin apua! Mitäs sillä olisimme tehneet...? Eihän toki, eihän
+toki... Olihan meillä ahkeralla työllä koottua säästöä niin paljon,
+että voimme hyvän-aikaa tulla toimeen muiden avuttakin... Olisipa
+sekin, kun heti ensimäisen vastuksen tultua turvaantuisi köyhäin
+apuun", sanoi Risto, ikäänkuin ihmetellen, kun heistä niin halvasti
+ajatellaan.
+
+"Milloin sitten vaimonne kuoli?"
+
+"Kohta jälkeen kuin tulimme sairashuoneesta. Hän oli raskaana ja jonkun
+viikon kuluttua sieltä tulomme jälkeen synnytti hän terveen tyttären.
+Tuon minun tapaturmani tähden tullut sairastus oli hänet niin
+heikontanut, ettei hän enään kestänyt tuota hengen vaarallista
+rynnäkköä ja muutaman päivän perästä, lapsen syntymisen jälkeen, heitti
+hän henkensä. Silloin en tiennyt, olinko elävä tahi kuollut. Minä itkin
+niin paljon, että olin vedeksi sulata, enkä voinut moneen vuorokauteen
+ottaa minkäänlaista ruokaa suuhuni. Herra Jumala! -- ajatelkaas -- olla
+käsitönnä ja jalatonna, kivun ja murheen kalvaamisesta heikontuneena ja
+horjuvana kuin haamu, yksinään rakkaan ja osanottavan vaimonsa
+jättämänä -- olla semmoisen vastasyntyneen heikon lapsen tukena ja
+turvana -- ajatelkaas miltä se tuntuu", selitti Risto kiihkeästi ja
+taas pyyhkäsi hän takkinsa hihalla, mutta ei tällä erällä nokkaansa,
+vaan silmiänsä.
+
+"No, onko teillä ollut lapsikin?" kysyi matkustaja ihmetellen.
+
+"On ollut ja on vieläkin", sanoi Risto nokkaansa nyhjäten.
+
+"Vieläkin! Missä hän nyt on?"
+
+"Seminaarissa."
+
+"Seminaarissa -- Niinkö?"
+
+"Niin ... eikä siinä mielestäni ole mitään kummailemisen syytä", sanoi
+Risto.
+
+"Eipä, eipä... Kuka hänet sinne on kustantanut?"
+
+"Kukapa häntä sen likeisempi ja velvollisempi on kustantamaan kuin
+minä", sanoi Risto isän velvollisuudella.
+
+"Eikö kukaan ole teitä auttanut?"
+
+"Ei pennilläkään."
+
+"Ihmeellistä! -- Joko hän kauankin on ollut seminaarissa?"
+
+"Viisi vuotta. Hän pääsee nyt sieltä pois ja joka hetki odotan häntä
+kotiin tulevaksi... Hän on hyvä tyttö ja oikea äitinsä kuva -- -- --.
+Voi jos te näkisitte, kuinka hän rakastaa minua", sanoi Risto ja hänen
+silmänsä oikein loistivat ilosta.
+
+"Kaupungissako olette syntyneet ja mieheksi kasonneet?"
+
+"En ole. Tässä kylässä olen syntynyt ja kaiken ikäni ollut."
+
+"Entä vaimo vainajanne?"
+
+"Täällä hänkin."
+
+"Se jäi äsken kesken: millä tavalla sitten rupesitte henkeänne
+elättämään ja lastanne hoitamaan, kun vaimonne kuoli?" kysyi
+matkustaja, ikäänkuin tarkoin perustellakseen asiaa.
+
+"Meillä oli hyvä torppa. Siitä tuli viljaa vähän myötäväksikin ja
+muitakin varoja oli vähän säästössä. Paitsi näitä oli meillä kolme
+lehmää ja hevonen. Täytyi ottaa renki ja piika, hoitamaan taloutta ja
+tekemään työtä. Itse hoidin lasta minkä voin, sittenkuin piika oli
+tärkeimmät tehtävät tehnyt. Niin sitä mennä retuutettiin eteenpäin,
+vaikkei se hääviä ollut", selitti Risto.
+
+"Tämäkö torppa teillä silloin jo oli?"
+
+"Ei tämä se ole ... mitäs tämä on sen rinnalla, kurja pieni mökki vaan.
+-- Jospa sen olisikin saanut pitää, niin toista se olisi ollut", sanoi
+Risto surumielisesti.
+
+"Teidän kait täytyi myödä torppa pois, kun ette voineet sitä
+menestyksellä hoitaa, saadaksenne varoja eteenpäin elääksenne?" arveli
+matkustaja.
+
+"Ei niinkään... Kyllä olisi voitu hoitaa... Asia ei ole sinne päinkään.
+Minä ostin tuon torpan jo ennen naimistani ja sittemmin paransimme sitä
+paljon. Kaupanteon aikana en minä saanut mitään muita kirjoja kuin
+ainoastaan sen kauppakirjan, jolla minä torpan ostin. Muut torppaan
+kuuluvat kirjat sanoi myöjä olevan maanomistajan hallussa. Useat kerrat
+vaadein minä häneltä noita mielestäni tärkeitä papereita, mutta hän
+vaan naurellen vastasi:
+
+"'Mitäpä sinä niillä teet? Paremmassa tallessahan ne ovat minun
+takanani. Tee sinä vaan työtä ja laita torppa hyvään voimaan, sehän on
+oma hyväsi, ja kyllähän sinä saat torppari pitää.'
+
+"Niin sanoi hän, kun olimme kahden kesken, mutta kun puhuin hänelle
+asiasta muiden kuullen, ei hän ottanut puhuakseen koko kirjoista ja
+torpasta luotuista sanaa: meni vaan muihin asioihin tahi puitsi
+kaikenni sääriinsä.
+
+"Kun hän oli kylän rikkain mies, uskoin..."
+
+"Malttakaapas vähäisen! Onko hän sama mies, joka noilta hiekkakummun
+asukkailtakin otti torpan pois?" kysyi matkustaja.
+
+"Aivan sama. Monelle on hän saman kepposen tehnyt ja saattanut monta
+perhettä onnettomaksi. Usea on koettanut lain kauttakin oikeuksiansa
+valvoa, mutta mitä mutkia hänellä milloinkin lienee, vaan aina hän on
+voittanut. Kuopan Taneli on viimeinen hänen uhrinsa. Mutta mistä te
+tiedätte, että kylän rikkain mies on häneltäkin torpan ilman mitäkkin
+riistänyt?" sanoi Risto.
+
+"Minä kävin hänen mökissään ja hän kertoi minulle koko jutun", sanoi
+matkustaja.
+
+"Tulittekos tietämään, että he ovat tosilaiskaa väkeä?" kysyi Risto ja
+hänen suupielensä vetäysi hieman veitikkamaiseen hymyyn.
+
+"Kyllä minä tulin tuntemaan heidät perinpohjin."
+
+"Hän, tuo Taneli, on kyllästynyt tämän maailman kavaluuksiin, ja tehnyt
+niistä semmoisia kummallisia johtopäätöksiä, joita minä en voi
+hyväksyä. Mitä se nyt on, että ensimäisen vastoinkäymisen kohdatessa
+nuoret ja terveet ihmiset heittääntyvät oikein kruunun laiskoiksi ja
+antavat muiden ihmisien itseänsä elättää. Minä en ainakaan niin voisi
+tehdä, Heidän laiskuutensa vuoksi käypi paljon ihmisiä heitä katsomassa
+ja sentähden en ensinkään pidä kummana sitä, kun tekin olette siellä
+käynyt. Mutta se minua kummastuttaa, kun te minuakin, kaikkein
+viheliäisintä ihmistä, puhuttelette!" tuumaili Risto.
+
+"Älkää nyt toki joutavia puhuko! Te olette kaikessa
+raajarikkoisuudessanne parempi monta muuta terveempää ihmistä. -- Mutta
+kuinka sen entisen torppanne kävikään --? se jäi äskettäin kesken",
+muistutti matkustaja.
+
+"Niin. Kun hän oli kylän rikkain ja arvossapidetyin mies, uskoin minä
+häntä ja tein työtä torpassa minkä voimat ja varat suinkin myöten
+antoivat, saadakseni sen hyvään kuntoon. Tosin olin minä paljon
+kaupungissa työssä laivaveistämöllä, mutta minä sain paljon isompia
+päiväpalkkoja kuin tavalliset työmiehet. Sen vuoksi katsoin minä
+parhaaksi teettää kaikki työt urakalla ja itse ansaita.
+
+"Sitten kuin minä nain, kävi paljon paremmasti, sillä vaikka olinkin
+paljon poissa kotoa, oli kotona talouden hoitaja ja kaiken perään
+katsoja. Vaimoni oli siisti, puhtautta rakastava ja työtelijäs ihminen
+ja hänkin teki työtä minkä voi. Me ennätimme olla yhdessä viisi vuotta
+ja sillä ajalla parani ja vaurastui taloutemme paljon. Voi kuinka hyvä
+oli tulla laivantyöstäkin kotiin, kun lempeä vaimo tuli iloisesti
+vastaan-ottamaan ja kun kodissa valliisi kaikkialla hyvä järjestys ja
+puhtaus. Ne olivat ainoat onnen-ajat minun synkässä elämässäni ja minä
+en voi olla niitä ikävällä muistelematta. -- Ensimäinen lapsemme kuoli
+aivan pienenä ja ainoastaan tämä tytär, mikä minulla on, on ainoa
+muisto ja perintö rakkaalta vaimoltani.
+
+"Kun pari vuotta oli kulunut vaimoni kuolemasta, tuli maanomistaja
+minun luokseni. Tämä oudoksutti minua kovasti, sillä sitä ei ollut
+tapahtunut vielä koskaan minun aikanani. Minä kehoitin häntä istumaan,
+mutta hän ei istunut, käveli vaan paikasta toiseen, molemmat kädet
+seljän takana. Minä aavistin pahaa ja sydämeni pamppaili kovasti.
+
+"'Minä tahdon tämän torpan sinulta pois', sanoi hän äkkiä, pyörähtäen
+minun eteeni.
+
+"'No, herrantähden...! Minkä vuoksi?' sanoin minä hämmästyksissäni.
+
+"'Sen vuoksi, että minä tarvitsen tämän torpan tilukset
+karjanlaitumiksi', sanoi hän poiskääntyen, ja hän nauroi niin kamalaa
+naurua.
+
+"'Onhan torpasta tehty päivätyöt täydellisesti, kuten ennenkin', koin
+sanoa.
+
+"'Vaikka.'
+
+"'Eihän määrä-aika ole vielä lopussa; onhan vielä jälellä useampia
+kymmeniä vuosia', puolustelin yhä.
+
+"'Minä en ole tehnyt sinun kanssasi minkäänlaisia kauppoja ja jos joku
+on sinulle torpan myönyt, ei hänellä ole ollut siihen mitään oikeutta',
+sanoi isäntä perään-antamattomasti.
+
+"'No mutta -- -- hyvä Jumala!... Nythän tarvitsen torppani kaikkein
+parhaiten kuin koskaan ennen... Olenhan raajarikkoinen, työhön
+kykenemätön mies, pieni lapsi hoidettavana, ilman vaimoa, äitiä ja
+mitään muuta turvaa -- -- ajatelkaas', sanoin.
+
+"'Minä olen sen jo aikaa ajatellut. Senpä tähden juuri ... minä en anna
+tuommoisen työhönkykenemättömän vaivaisen asua maallani', sanoi hän
+kylmästi.
+
+"'Mutta olettehan luvanneet minulle aina, että saan asua tässä', sanoin
+taas.
+
+"'Noh, etkö sitten ole saanut asua tähän saakka, mutta tästä eteenpäin
+et saa', sanoi hän vaan päättävästi.
+
+"'Vaikkako aikaa vielä on? Vaikkako päivätyöt ovat kunnollisesti ja
+määrälleen tehdyt, ja vaikkako olette monta kertaa juhlallisesti
+sanoneet torpan kirjat olevan takananne sekä vakuuttaneet minua saavani
+asua ilman niittäkin määrä-aikaan asti?' sanoin minä vähän tuimasti.
+
+"'Vaikka... Nimittele mitä nimittelet, mutta kyllä sen vielä näet',
+sanoi hän uhkaavasti.
+
+"'No, kun maksatte mitä torppa minullekin maksaa, niin samahan se,
+sillä olenhan siihen pannut paljon työtä ja rahaakin', sanoin
+tuskissani.
+
+"'En penniäkään', äyhkäsi hän ja lähti vihoissaan pois.
+
+"Jonkun viikon kuluttua sain minä kirjallisen haasteen käräjiin, jossa
+sanottiin talon isännän, Olli Ponarin, tahtovan takaisin saada hänen
+tilallaan olevaa ja minulta hallittavaa torppaa.
+
+"Käräjäpäivä tuli ja me astuimme esiin. Ponari toi nyt sen syyksi,
+etten minä ole kiinnittänyt torppaa tilaan ja sen vuoksi tahtoi hän
+torpan takaisin. Tuomari kysyi, olenko minä kiinnittänyt torpan
+kantatilaan.
+
+"'En minä ole sitä tiennyt kiinnittää, kun Ponari on aina vakuuttanut,
+että minä saan vapaasti asua torpassa määrä-ajan loppuun asti ja kun
+minulla ei ole muita kirjoja kuin tämä kauppakirja', minä sanoin ja
+vein kirjani esiin.
+
+Kun tuomari oli kauppakirjan lukenut, intti Ponari, ettei hän ole
+koskaan antanut minkäänlaista lupaa, ei suullisesti eikä kirjallisesti,
+että minä saisin torpassa asua; ei myös sanonut piittaavansa koko minun
+kauppakirjastani niin mitään, koska myöjällä ei ole ollut oikeutta
+hänen suostumuksettaan torppaa myödä.
+
+"Oikeus julisti semmoisen päätöksen, että koska minä en ole tolppaa
+kantatilaan kiinnittänyt, enkä tilanomistajan kanssa mitään sopimusta
+tehnyt, niin tuomitaan torppa pois ilman mitään maksutta."
+
+"Ja niin jouduitte puille paljaille?" kysyi matkustaja.
+
+"Niin jouduin", sanoi Risto ja pyyhkäsi nokkaansa.
+
+"Kylläpä tuo Ponari on kovasydäminen mies", arveli matkustaja.
+
+"Kyllä hän on. Sillä tavalla on hän suurimman osan rikkauttaan
+kiskonutkin, nimittäin suurella vääryydellä. Kuinka kauvan Jumala
+sallinee hänen imeä köyhäin verta, hikeä ja väkeä?" sanoi Risto.
+
+"Paniko hän sitten tuon teidän torppanne karjanlaitumeksi?"
+
+"Eikö mitä. Hän möi sen jollekin toiselle isosta hinnasta."
+
+"Ja sinne menivät rahanne ja vaivanne?"
+
+"Sinne menivät, sinne menivät."
+
+"Silloin kait jouduitte pahaan hätään ja avuttomaan tilaan ...
+annettiin kait silloin teille köyhäin apua", edellytti matkustaja.
+
+"Köyhäin apua! Ei, sitä ei annettu ja vaikka olisi annettukin, en
+olisi ottanut sitä kuitenkaan vastaan", sanoi Risto lujasti.
+
+"Minä en voi mitenkään käsittää, kuinka te noin raajarikkona,
+vähäväkisenä ja paljaaksi riistettynä voitte pienen lapsen kanssa
+toimeen tulla muiden avutta", sanoi matkustaja.
+
+"Minä en sittenkään tullut niin tyhjäksi kuin luultiin. Minulla oli
+vielä tallessa pieni säästö vanhoilta hyviltä ajoilta. Paitsi sitä
+olivat huoneet minun omani tuossa minulta riistetyssä torpassa ja ne
+olin laittanut kaikin puolin hyvään kuntoon. Ponari kyllä tiuskui, että
+minun pitää mökkini kiireesti laittaa pois hänen maaltaan. Jos niin
+olisi täytynyt tehdä, olisivat ne menneet aivan polusta. Mutta minun
+onnekseni sai Ponari torpalle varakkaan ja järkevän ostajan. Hän ei
+pannutkaan rahojansa koiran hännän nenään, sillä ei hän tyytynytkään
+koreisiin suullisiin ja yhdenkeskisiin lupauksiin, vaan tahtoi kovat
+kirjat hänen ja Ponarin välille torpasta; vieläpä hän tahtoi takansa
+tilan kiinnekirjankin, hakeakseen kiinnityksen torpalle ensimmäisissä
+käräjissä. Sitten vasta maksoi ostaja rahat. -- Vaikka Ponari torjui
+kovasti vastaan, ettei torpan uusi isäntä saa ostaa minulta huoneita,
+ei hän näin varustettuna ollut koko Ponarista taallaankaan, vaan rupesi
+minun kanssani kauppoja hieromaan, sillä hän älysi, että tulee paljon
+kalliimmaksi, jos rupeaa uudesta huoneita laittamaan. Näin tavoin sain
+minä huoneillani paremman hinnan kuin jos ne olisi pitänyt myödä maalta
+pois vietävänä."
+
+"Entä sitten?"
+
+"Nuot torpan ostajat olivat niin hyviä ihmisiä, että antoivat minun
+vuokratta asua entisissä huoneissani pari vuotta. Sillä välin hankin
+minä eräältä talolta tämän maapalasen, joka minulla nyt on. Sillä
+miehellä ei ollut mitään mutkia ja empimättä antoi hän kiinnittää tämän
+kantatilaan ja niin ei minulla ole mitään pelkäämistä.
+
+"Kun olin kykenemätön mihinkään rakennustyöhön, teetin urakalla nämät
+mökit. Itse rupesin purastamaan peltoa..."
+
+"Itse peltoa! Kuinka herran tähden te toiskätisenä voitte peltoa
+tehdä?" huudahti matkustaja.
+
+"Sitä täytyi tehdä sen mukaan kuin voi; vähä päivässä, paljon viikossa.
+Onhan ollut siitä hyvä, ettei peltomaalla ole ollut kiviä. Täytyi
+teettää semmoinen pikkunen kuokka, jolla voin toisella kädellä kuokkia.
+Sillä sitten nyhdin kipeneen kipeneen perästä maanpinnasta irti.
+Pahimman vastuksen tekivät eteensattuvat kannot ja pehkot. Mutta kun
+minä niitäkin hellittämättä nykin, nytkytin ja kaivelin puolelta ja
+toiselta, heltivät ne viimein kuitenkin, sillä tekeehän ahkera
+vesitippakin vihdoin kolon kiveenkin. Rohki ei tosin tällä tavalla
+peltoa tullut, mutta kun olin koko kesän ahkerasti työni kimpussa, oli
+sitä kuitenkin talventullen näkyviin asti."
+
+"No, mutta ojia ette kyenneet ainakaan kaivamaan", sanoi matkustaja.
+
+"Ja kuitenkaan ei ole pellossani ainuttakaan kyynärää muiden kaivamaa
+ojaa", vakuutti Risto.
+
+"Kuinka se on mahdollista, että toisella kädellään ojaa kaivaa?"
+
+"Hätä neuvon keksii. Minulla on erilainen lapio kuin muilla ihmisillä.
+Sen varrenjuurella on aspilla kiinnilyöty rengas. Kun minä lähden ojaa
+kaivamaan, pujotan minä renkaasen nahkahihnan, jonka päät pistän
+soljella kiinni, niin että sekin on nyt suurena renkaana. Tämän hihnan
+mutkan panen minä oikean olkapääni kautta hartioini yli ja nyt on
+ojamies valmis. Lapionvarsi pitää myös olla niskasta tavallista
+väärempi. Kun minä rupean ojaa kaivamaan, voin vasemmalla kädelläni
+varren ponnesta hoitaa lapion mihin asemaan tahansa. Jalallani poljen
+lapion maahan, kädelläni käännän lapion niin, että maa jääpi lapiolle
+ja siihen siaan kuin muut nostavat sen käsivoimalla ylös, teen minä
+saman tempun hartiovoimalla. Siinä työssä täytyy minun olla tavallista
+köykymmässä, mutta istun levähtämään, kun kovin selkä puuttuu. Totta
+kyllä, ettei ojaa niin rohki tule, mutta sitä tulee kuitenkin",
+selitteli Risto.
+
+"Itsekö olette kaikin tuon pellon tehneet?"
+
+"Joka kapan-alan. Suurimman osan tein sitä niinä kahtena vuotena,
+jolloin vielä asuin entisen torpan huoneissa. Olipa pelto sen ajan
+kuluttua tarpeesen, sillä varat olivat melkoisesti kuluneet mökin
+rakentamisessa ja noitten kahden tulottoman vuoden elämisen tarpeissa.
+
+"Kun lapsen kanssa muutin tähän mökkiin, oli minulla jo perunaa ja
+ohraa kylvössä. Siitä saimme ne vähät tarpeet, mitä elämiseksemme
+tarvitsimmekin. Pahin puute oli maidosta, jota lapsi välttämättömästi
+tarvitsi. Kuitenkin koin vaihdella sitä oljilla, ruumenilla ja
+perunoilla, niin ettei siitäkään kovin pahaa puutteita tullut.
+
+"Peltoa piirastin vointini mukaan lisää ja entisen koetin saada hyvään
+kasvuvoimaan. Se rupesi antamaan yhä parempia satoja ja niin ei ole
+ollut hätäpäivää.
+
+"Kuta enemmän aika kului, sitä paremmaksi kävi elämä. Lapsi kasvoi
+vuosi-vuodelta ja se toi sekä hupia että hyötyä. Hän loi paljon valoa
+minun murrettuun ja synkkään elämääni. Lapsellisella lepertelemisellään
+ja viattomalla iloisuudellansa sai hän ankarimmatkin suruni haihtumaan
+ja samassa oli hän minun oikea käteni."
+
+"Mutta kuinka te voitte saada lantaa noinkin paljolle pellolle, kun
+teillä ei ole eläimiä?"
+
+"Siitäkin olen kokenut pitää huolta. Ruumenet, oljet, pyörtäneistä ja
+kedoista kerääntyneet nurmet annan minä joka vuosi tässä lähellä
+asuville, eläimiä pitäville, mutta pellottomille mökkyreille. Heidän
+kanssaan olen tehnyt semmoiset kaupat, että heistä kahden tulee
+vuoropäivinänsä antaa minulle tuoppi maitoa päivässä ja kaikki lanta,
+mitä heille vuodenpitkään karttuu; heidän on myös vedätettävä se
+valmiiksi pellolle. Itse pidän huolta lisä-ainetten hankkimisesta
+heidän tunkioihinsa ja siitä, ettei heiltä mitään lantavaroja hukkaan
+mene. -- Näin tavoin saan lehmän-antia tarpeekseni ja paljon lantaa.
+Muutoin pidän siitä täällä kotonakin huolta, Tuolla ladossa on minulla
+melkoiset lantavarat. Sinne keräilen karisseita lehtiä, turpeita,
+hakkailen havuja, kantelen muuraispesiä ja muuta semmoista törkyä. --
+Joka päivä kokoilen tieltä parin virstan päästä, ja muilta lähiseudun
+ulkopiirteiltä, kaikki mitä eläimet ovat sinne jättäneet ja vien
+latooni. Kaikki likavedet kannan sinne ja usealta mökkyriltä saan hyviä
+lisiä sitäkin laatua. Kun en milloinkaan lyö laimin sitä tehtävääni,
+kertyy vuoden pitkään melkoinen kasa. Lato on jaettu kahteen osaan.
+Toinen puoli on aina mahimassa yli vuoden ja sitten on se avullista
+lantaa.
+
+"Tällä tavalla saan peltovähäni pidetyksi hyvässä lannassa ja
+kasvuvoimassa, jonka vuoksi saan siitä viljaa maantäydeltä. -- Mitäs,
+eihän se paljokaan pelto auta mitään, ellei se ole hyvässä kunnossa",
+tuumaili Risto.
+
+"Mutta minun mieleeni muistuu jotakin. Tuon Kuoppa-Tanelin kuopan
+edessähän on kelpo läjä kaikenmoista törkyä ja roskaa. Kun se siinä on
+ollut, ties kuinka kauvan, luulisin sen jo tekeyneen avulliseksi pellon
+lannaksi, Kumma kun ette ole tuota joutilasta tunkioa vedättäneet
+pellollenne", arveli matkustaja.
+
+"Asia ei ole aivan niin kuin te luulette. Kyllä minä sen olen aikaakin
+huomannut, mutta sitä ei ole niin helppo saada kuin outo luulisi. Minä
+kävin sitä kerran pyytämässäkin ja olisin siitä hänelle maksanut, mutta
+hän vaan ei sitä antanut. Taneli selitti, että jos hän tunkionsa möisi,
+menettäisi hän elinkeinonsa. Sillä jos niin kävisi, eivät ihmiset
+pitäisi heidän asuntoansa niin viheliäisenä ja omituisena kuin ennen,
+eivätkä tulisi heitä enään katsomaan, eikä tuomaan heille mitään",
+selitteli Risto.
+
+"Ei ole turhaan sepitetty tätä sananlaskua: 'Ahkeruus kovan-onnen
+voittaa' ja mielestäni sopii se aivan hyvin teihin. Mutta onko tuo
+kylän rikkain mies yhtä rikas vielä kuin ennenkin, senpä tahtoisin nyt
+tietää?" kysyi matkustaja.
+
+"Eiköpä se liene ... en ainakaan minä ole kuullut, että hän sen
+köyhtyneempi olisi. Ja mikäpäs hänen olisi rikasna pysyessä, sillä
+onhan hänelle aina vääryys onnistunut. Muuta en tiedä kuin ainoastaan
+sen, että sanotaan hänen ryyppineen ja pelanneen usiampana vuotena",
+sanoi Risto.
+
+"Eikö teille tule kuitenkin ikäväksi ainainen yksinäinen elämä?"
+
+"Totta kyllä. Silloin kuin teen jotakin työtä, tahi askartelen muuta,
+kuluu aika rattosasti. Mutta pyhinä, lepo- ja yönaikoina käy aika
+sangen ikäväksi ja pitkäksi. Silloin koetan lueskelemalla aikaani
+kuluttaa, mutta ei sitäkään jaksa aina tehdä. Voi kuinka hauska oli
+silloin kuin Hanna oli vielä kotona. Vaikea oli minun häntä päästää
+tyköäni pois, mutta hänellä oli niin kova halu päästä opin teille,
+etten voinut häntä vastustaa. Itsekin hän älysi, kuinka suureen
+kaipioon hän minut jättää ja suri sitä, mutta meidän täytyi uhrata
+molemmin toisiemme eduksi, sillä eihän muutoin olisi mitään tullut. Hän
+on niin hyväsydäminen ja rakastaa minua niin paljon -- -- mutta mikä
+sieltä nyt ajaa?" sanoi hän sitten ja katsoi akkunasta maantielle.
+
+Kun tulijat lähenivät mökkiä, hiljensivät he hevosen tultua ja
+katselivat mökkiä kohden. Kohdalle tultua seisottivat he hevosen ja
+kärryistä hyppäsi maahan pitkänsolakka hento nainen.
+
+"Voi taivasten tekijä -- -- Hanna!" huudahti Risto ja syöksähti ylös.
+
+Samassa tuokiossa syöksähti nuori, kaunis impi sisälle huoneesen.
+Hätäisesti ja hieman oudoksuen silmäsi hän huoneessa olevia vieraita.
+Mutta siitä huolimatta ryöpsähti hän isänsä kaulaan.
+
+"Voi, voi kuinka ikävä minulla on ollut teitä, isä. Kyllä kaiketi
+teilläkin on täällä ollut kovin ikävä, isä raukkani. Mutta nytpä
+olenkin päässyt myötyriksi pois seminaarista ja voin nyt jonkun ajan
+olla teidän luonanne. Jos Jumala suopi, niin teidän ei enään tarvitse
+olla yksin, sillä minulla on jo opettajattaren paikka ja minä koetan
+toimia niin, että tekin tulette sinne kanssani asumaan -- --. Voi, voi,
+rakas isäni!" puheli tyttö ja halaili innokkaasti isäänsä.
+
+"Hanna, Hanna, rakas lapseni!" hoki vaan lapsensa tavannut isä. Hän
+kiersi tuon terveen kätensä tyttärensä ympärille niin hyvin kuin taisi
+ja katkenneen käden lyhyt tynkkä nytkähteli ja tärähteli ehtimiseen;
+sekin oli sydämeltä saanut käskyn tarttua kiinni ainoaan lapseen, mutta
+sen voimat eivät sen etemmäksi ylettyneet.
+
+Matkustaja silmäsi kummankin kasvoihin. Kirkkaat kyyneleet kiilsivät
+sekä isän että tyttären silmissä. Matkustaja vinkkasi kyytimiehelle,
+että lähdettäisiin pois; hyvästit sanottuaan menivät he, sillä he
+älysivät, ettei heitä enään tarvita.
+
+
+
+
+III.
+
+Kylän toimellisin ihminen.
+
+
+Kun he olivat hevosensa ajaneet maantielle tuosta pienestä mökin
+pihasta, käänsi Hannan kyytimies heti hevosensa siihen, sillä siinä ei
+ollut tilaa kahdelle hevoselle.
+
+Matkustaja oli niin ajatuksiinsa vaipuneena, ettei hän näyttänyt
+huomaavan mitään. Kyyditsijäkin herkesi hiljaiseksi ja rupesi viimein
+torkkumaan. Tämän tähden sai hevonen kävellä jurpotella mielensä
+mukaan, sillä eipä sillä ollut nyt kiirehtijää. Kauvan aikaa olivat he
+näin mennä lötöstelleet, ennenkuin matkustaja vihdoinkin havahtui.
+
+"Vähäväkinen oli mies, mutta ahkera ja sydäntä täynnä", sanoi
+matkustaja havahduttuaan.
+
+"Älkää muuta sano ... ja säästävä myös", sanoi kyytimies haukotellen.
+
+"Onko hänellä jotakin säästössäkin?"
+
+"Onpa vainen. Hänellä on pankissa monta tuhatta markkaa -- kuinka
+paljon lieneekään", arveli kyytimies.
+
+"Ja hän on tietysti niitä noin vaivaisena koonnut?"
+
+"Aivan niin. Mutta hän onkin niin säästäväinen, että jos hänellä on
+penniäkään liikaa, jota ei hän välttämättömästi tarvitse, toimittaa hän
+heti sen pankkiin", selitti kyytimies.
+
+"Teillähän on täällä ihme ihmeen perästä. Tämä taitaa olla oikein
+onnellinen paikkakunta: onko täällä yhtä ainoata, joka köyhäin apua
+tarvitseisi?" sanoi matkustaja kumppanilleen.
+
+"Eipä niistä puutetta ole. Kyllä niitä on niin paljon, etteivät
+tilalliset ole voida mitenkään kaikkia elättää ja hoitaa... Älkää
+luulko, että niistä puutetta... Mutta kun nyt huomaan, että teistä on
+ihmeitä tuommoiset aivan vähäpätöiset asiat, niin voin minä teille
+vielä erään ihmeen näyttää."
+
+"Missä se on?"
+
+"Täällä edessä päin."
+
+"Mikä se sitten on?"
+
+"Eräs akka vaan, mutta hän on toimellisin ihminen mitä koskaan olen
+nähnyt", vakuutti kyytimies.
+
+"No, mutta toimellinenhan on tuo käsitön mieskin."
+
+"Totta kyllä, mutta hän on kumminkin mies, jos kohtakin raajarikko,
+vaan tämä on vaimo", intteli kyytimies.
+
+"Käymmekö hänen luonaan?"
+
+"Käymmepä tietenkin. Olisihan vääryys mennä hänen ohitsensa, kun te
+kerran senlaisiin haluatte tutustua", tuumaili kyytimies
+kehkaantuneena.
+
+Päivä oli käynyt jo hyvin illalle heidän näin paljon viivytellessään.
+Ilma oli lämmin ja tyyni; ei puunlehtikään liikahtanut. Matkustaja ei
+kiirehtinyt nytkään kulkuansa, sillä koko luonto oli niin kaunis,
+raitis ja virkistävä.
+
+Vastaan rupesi nyt tulemaan paksua savua, joka lähti jostakin kydöstä
+(suopellosta).
+
+"Nyt se kohta tulee", sanoi kyytimies.
+
+"Mikä tulee kohta?"
+
+"Se akka."
+
+"Mutta eihän täällä edessä päin näytä olevan minkäämlaista
+ihmisasuntoa."
+
+"Ei se akka näinä aikoina huoneessa asustelekaan."
+
+Kun he olivat vielä kappaleen matkaa eteenpäin ajelleet, levisi heidän
+eteensä avara ja kaunis peltovainio. Toisella puolella vainioa oli
+ketoja heinän kasvussa; yksi osa kylvetty rukiisen ja rehoitti nyt
+kauniissa laihossa; ohraa ja kauraa oli myös kylvetty iso palsta.
+Kevätkylvöt olivat pölkytyt sileiksi kuin pöytä ja orasnenät tunkivat
+yleensä itseänsä esiin. Peltosarat olivat hyvässä järjestyksessä ja
+ojat olivat sieviä ja suoria kuin jouhia.
+
+Toisella puolen vainioa oli sekä vanhoja että uusia kuokoksia;
+nähtävästi nuot vanhemmat olivat viimekesäisiä ja uudemmat
+tämänkesäisiä.
+
+Noilla vanhemmilla kuokoksilla puuhaili ahkerasti yksinäinen
+vaimo-ihminen. Hän oli kokoillut kuokoksella olevat risut, rydöt ja
+kannot kokoihin ja poltteli niitä nyt parhaallaan. Siitä tuo savu. Mikä
+vähänkin oli polttopuuksi kelpaavaa, ne olivat karsittuina ojien päällä
+läjissä.
+
+"Tuossa se nyt on", sanoi kyytimies, osoittaen vaimoa kädellänsä.
+
+"Kuinka me voimme tuonne vainiolle päästä häntä puhuttelemaan?" kysyi
+matkustaja.
+
+"Kyllä. Täällä tulee veräjä, käännämme hevosen siitä vainioon, panemme
+sen kiinni veräjän pieleen ja menemme sitten vaimon luo", tuumaili
+kyytimies.
+
+Tuumasta toimeen. Kun he olivat saaneet hevosensa kiinni pannuksi ja
+ruokaa eteen, lähtivät he astelemaan vaimoa kohden. Tämä näytti
+oudoksuvan tätä kohtausta, sillä hän hiljensi työtänsä ja silmäili
+tavasta tulijoita, samassa salavihkaa pyyhiskellen esiliinallansa
+hikisiä kasvojansa.
+
+Hän oli näöltään noin neljänkymmenen vuoden ikäinen roteva nainen.
+Pitkänsolakkana seisoi hän siinä, ja vaikka hän oli nokisessa työssään
+jotenkin siintynyt, loisti hänen kasvoissaan kuitenkin täydellinen
+naisellisuus. Hänen kasvonsa ja koko ruumiinsa oli täyteläinen, ja
+hänen olentonsa osoitti terveyttä, hyvinvointia ja mielenmalttia.
+
+"Hyvää iltaa! Suokaa anteeksi, kun tulemme häiritsemään teitä
+työssänne", sanoi matkustaja vaimon luo tultuansa.
+
+"Iltaa, iltaa! Tahtoisitte kait kysyä jotakin?" sanoi vaimo.
+
+"Oikeastaan ei meillä ole teiltä mitään asiallista kysyttävää ja
+kuitenkin voisi semmoista olla paljonkin -- --. Tahtoisin puhutella
+teitä, kun vaan aikanne myöten antaisi", sanoi matkustaja.
+
+"Kyllähän, mutta missä tässä istuisikaan", myönsi vaimo.
+
+"Kyllä tässä..." sanoi matkustaja ja asetteli karsituita puita
+istuimiksi.
+
+Siihen sitä sitten istuttiin kolmikulmaan.
+
+"Mitä puhumista teillä minulle olisi?" kysyi vaimo matkustajalta ja
+katsoi häntä silmiin; hän tunsi kyytimiehen, eikä siis luullut hänellä
+mitään kykyttävää olevan.
+
+"Niin -- tuota. Huomasin että vaimo-ihminen ypö yksinään on
+tämänlaatuisessa työssä ja se herätti uteliaisuuttani. Tottahan teillä
+muulloin <m muitakin työkumppaneita?" sanoi matkustaja vähän hämillään.
+
+"Minullako --? Ei minulla koskaan ole mitään työkumppania", sanoi vaimo
+oudoksuen.
+
+"Ei koskaan! Ainako sitten olette yksinänne työssä?"
+
+"Aina."
+
+"Ja tämmöisessäkin työssä!?"
+
+"Mitäs huonompaa tämä sitten olisi kuin muukaan työ? Eihän mikään
+kunniallinen työ ole arvoa alentavaista", sanoi vaimo, ikäänkuin vähän
+kummastellen.
+
+"No, no, eipä silti. Minun mielestäni tuntuisi vaan tämmöiset työt
+paremmin soveltuvan miehille kuin vaimoille", sanoi matkustaja,
+puolustaen itseään.
+
+"Vaimonpuolikin voisi tehdä mitä työtä tahansa, kun vaan on halua",
+sanoi vaimo.
+
+"Minä en ymmärrä teitä. Te työskentelette yksinänne näin suurella
+työpaikalla: mikä on pakottanut teidät tämmöiseen yksinäiseen työhön?
+-- Se on minulle arvoitus."
+
+"Syy on aivan selvä: minulla ei ole semmoista, jota voisin vaatia
+kanssani työhön", vastasi vaimo.
+
+"Kenen on tämä vaimo ja palkan edestäkö teette tässä työtä?" kysyi
+matkustaja.
+
+"Onhan tämä laillaan oma vainioni ja teen siis omaa työtäni."
+
+"Oletteko nainut?"
+
+"Olen."
+
+"No, miks'ei miehenne sitten ole tässä teidän kanssanne työssä?"
+
+"Hän on kuollut."
+
+"Sitä en huomannut ottaa lukuun. Olette siis leski?" sanoi matkustaja.
+
+"Niin olen."
+
+"Joko miehenne on kauvankin ollut kuollunna?"
+
+"Kymmenen vuotta."
+
+"Jäikö lapsia?"
+
+"Kuusi."
+
+"Eivätkö vanhimmat lapsenne jo voisi auttaa teitä vähän työssä?"
+
+"Eivätpä ne voi. Vanhin lapsistani on poika. Hänestä voisi olla jo
+hyväkin apu, mutta hän on vaivainen, eikä pääse sängystä ylös -- se
+raukka. -- Vanhimmista tyttäristä ei olisi paljon apua tämmöisessä
+työssä ja heillä on kyllä työtä vaivaisen veljensä ja toisien
+nuorempien lapsien hoitamisesta."
+
+"Teillä on siis talo?"
+
+"Onhan tuota toki kattoa pään päällä."
+
+"Ja maata?"
+
+"Ja maata myös."
+
+"Oikein verotalo?"
+
+"Ei, ei verotalo -- mitäs... Urakkamaata vain."
+
+"Ovatko huoneenne tässä likellä?"
+
+"Eivät ole aivan likellä."
+
+"No, tottahan olette tästä kylästä kotoisin?"
+
+"Enkä ole."
+
+"Mistäs sitten?"
+
+"Kaupungista."
+
+"Kaupungista! Ja täällä kuljette työssä!?"
+
+"Niin teen."
+
+"Kaupungissako talonnekin on?"
+
+"Kaupungissa."
+
+"Kaupungistako miehennekin oli?"
+
+"Niin oli."
+
+"Mitä miehiä hän oli?"
+
+"Merimies vaan."
+
+"Mitäpäs siitä. Kelpo merimies on mies niinkuin kaikki muutkin
+miehet --. Kuoliko hän kotona?"
+
+"Eikä kuollut; hän hukkui."
+
+"Merelle?"
+
+"Niin. Hän otti kotikaupungista höyryn kolmen-vuoden reissulle, mutta
+mennessä jo joutui laiva haaksirikkoon Englannin kanavassa ja siinä
+hukkui koko laivan väki, paitsi yhtä perämiestä, joka onnistui itseänsä
+jonkun puun avulla pysyttelemään niin kauvan veden päällä, että jonkun
+toisen laivan väki ehti hänet pelastaa. Siinä meni minunkin mieheni",
+selitti vaimo ja kyyneleet tippuivat hänen silmistään.
+
+"Kyllä teille sitten tuli kovat ajat", sanoi matkustaja.
+
+"Kyllä ne tulivat", sanoi vaimo nyyhkimisensä seasta.
+
+"Jäikö varoja, että voitte lapsenne hoitaa ja elättää?" kysyi
+matkustaja.
+
+"Naimisiin mennessämme olimme molemmat yhtä tyhjät kuin taivaan linnut.
+Silloin ei ollut mieheni käynyt merellä kuin pari pientä reissua.
+Hänestä tuli pian kunnollinen merimies ja hän alkoi saada hyviä
+palkkoja. Ensimäisinä vuosina asuimme toisen huoneissa, sillä eihän
+meillä mistä omia ollut. Tämä tuntui hyvin hankalalta ja omat huoneet
+pyörivät aina mielessämme. Kun saatiin vähän varoja kokoon, rupesimme
+laittamaan omaa kartanoa. Erkki oli jo pari reissua käynyt timperistä
+merellä, mutta hän päätti nyt jäädä kotiin huonetten rakennuksen
+ajaksi. Hän oli aina käsinä työssä ja itse hän pani lattiat, katot ja
+nikkaroitsi ovet ja akkunat. Paljon oli työtä, huolta ja puuhaa, mutta
+kun oli pari vuotta ponnisteltu, oli meillä pieni, mutta sievä kartano
+valmiina.
+
+"Vaikka itsekin puuhasimme minkä voimme, eivät kuitenkaan vähät varamme
+riittäneet kaikkiin kulutuksiin, mitä huonetten rakennuksissa
+tarvittiin. Seuraus siitä oli se, että täytyi ottaa velkaa enemmän kuin
+olisimme tahtoneetkaan.
+
+"Hyvältä tuntui asua omissa huoneissa, mutta tuo velka huoletti meitä.
+Minä, joka olin hätäisempi luontoinen kuin Erkki, hätäilin paremmin
+kuin hän, ja yöt ja päivät paittosi se minua. Erkki koki minua
+lohduttaa ja sanoa: 'Älä tuota nyt, Heta, noin kovin huolehdi, kyllä me
+vielä siitä pääsemme Jumalan avulla. Pari kolme kunnollista reissua kun
+vaan teen, niin on velka maksettu. Kelpaa meidän sitten elää'."
+
+"Tämä kyllä hetkeksi rauhoitti minua, mutta kaikenni ei se rauhoittanut
+mieltäni; oli niin kuin joku salainen aavistus olisi rasittanut minua.
+
+"Kesä tuli ja laiva lähti. Emme voineet nukkua viime yönä silmän
+täyttä, niin vaikealta tuntui tuo kolmen vuoden ero. Aamulla lähdin
+minä saattamaan häntä rantaan, ja siellä vielä puristimme hellästi
+toisiamme ennen eroamme. Kun siinä kyynelsilmin toisiamme hyvästi
+jättelimme, annettiin lähtömerkki ja Erkin täytyi rientää pois. Laiva
+lähti liikkeelle. Erkki seisoi laivan perässä, huiskutti hattuaan ja
+huusi: 'Hyvästi, Heta!' Minä seisoin rannalla ja katselin niin kauvan
+kuin laivaa vähänkin näkyi. Kaukaa näin minä vielä, kuinka Erkki seisoi
+perällä ja heilutti hattuaan. Vihdoin teki laiva käänteen ja katosi
+näkyvistä jonkun niemen taa.
+
+"Kun minä lähdin kotiin menemään, olin niin voimaton, etten voinutkaan
+kävellä ja joka jäsenessäni tuntui kummallinen vavistus. Minun täytyi
+istua lähellä olevan hirren tyvelle miettimään tilaani. Joku
+käsittämätön kaiho ja surumielisyys vaivasi niin mieltäni, etten voinut
+kaukaan aikaan yrittääkään kotiin lähtemään, vaikka voimanikin olisivat
+jo riittäneet. Ennen oli velka ollut suurimpana surunani ja kuinka sen
+saisimme maksetuksi, mutta nyt haihtui koko velkasuru kuin tuhka
+tuuleen, ja eron ja ikävän kaiho otti nyt vallan sydämessäni.
+
+"Vihdoin lähdin mennä horjumaan kotiin.
+
+"Kotiin päästyäni olivat kaikki kynnelle kykenevät lapseni vastassani.
+'Mihinkä isä meni...? Äiti, kuulitteko! Mihinkä isä meni?' uteli heistä
+yksi ja toinen, riippuen minun vaatteitteni liepeissä.
+
+"'Isä meni kauas noutamaan teille makeisia ja kauniita kaluja", koin
+heille sanoa, tyydyttääkseni heidän utelijaisuuttansa.
+
+Lapset pitivät isästänsä paljon, sillä hän rakasti suuresti heitä. Kun
+hän raskaan päivätyön päätyttyä tuli iltasilta kotiin, olivat lapset
+oitis hänen kintereillään. Vaikka kuinka väsyksissä hän olisi ollut,
+kiikutteli ja hypitteli hän heitä, syötti, riisui ja toimitti maata --.
+Kummako se on, jos lapset rakastivat ja ikävöitsivät isäänsä, sillä
+enpä luule monta niin hyvää ja sydämellistä isää löytyvän.
+
+"Elämän velvollisuudet kutsuivat minut taloudellisiin toimiin ja
+puuhiin. Minä näin lapsiparven ympärilläni, jotka kaipasivat apua ja
+hoitoa, ja minä tunsin itseni velvolliseksi uhraamaan kaikki voimani ja
+tarmoni heidän edukseen. Innolla ryhdyin minä työhön ja toimeen, ja
+tässä jokapäiväisen elämän hyörinässä haihtui enin ikäväni, mutta tuo
+hyvästijättö-hetki ei vaan haihtunut mielestäni. Semmoisena outona
+kajastuksena kuvasteli se mielessäni ja tämä raskautti elämääni.
+
+"Noin kolme kuukautta oli kulunut siitä, kun Erkki lähti. Silloin tuli
+tieto tuosta onnettomasta haaksirikosta ja sen surullisista
+seurauksista. Niinkuin ukkonen olisi pilvettömältä taivaalta
+odottamatta iskenyt ruumiini lävitse, niin ankaran vaikutuksen teki
+tämä sanoma minuun. Minä en itkenyt -- minä huusin niin kauvan kun
+voimani riittivät. Sen perästä tulin niin voimattomaksi, etten
+kättäni voinut liikuttaa. En kyennyt hoitamaan lapsia, enkä mitään
+toimittamaan. Hyvät ihmiset näkivät toivottoman tilani ja he auttoivat
+minua paljon ensiaikoina.
+
+"'Onnettomuus ei tule yksin' sanotaan ja sen tulin todeksi huomaamaan.
+Minä en ollut koko suruni ajalla edes muistanutkaan velkaa, joka nyt
+oli hartioilleni tullut. Mutta tuskin olin kynsilleni toipunut, kun jo
+senkin sain muistooni entisen suruni ja huoleni lisäksi.
+
+"Tuon lainan, minkä olimme tarvinneet huoneita rakentaissamme, olimme
+saaneet tämän kylän rikkaimmalta mieheltä, ja oli se parintuhannen
+markan suuruinen. Heti kun tieto saapui mieheni tapaturmaisesta
+kuolemasta, pani hän saatavansa hakemukseen. Kyllä sen arvaatte, miltä
+tämä tuntui, tullessaan entisen murheeni lisäksi. Tuntui siltä kuin maa
+olisi revennyt altani ja nyt vasta tunsin kaikessa kauheudessaan,
+kuinka turvattomaksi ja onnettomaksi olin joutunut. Minä itkin ja
+rukoilin velkojaa niin paljon, että olisi luullut kivenkin siitä
+heltyvän. Minä pyysin häntä, ettei hän saattaisi minua lapsineni
+mierontielle näin suuren surun ja ahdistuksen aikana ja lupasin tehdä
+työtä yöt ja päivät ja maksaa hänelle velkani. Kuitenkaan ei tämä
+mitäkin auttanut; hän sanoi vaan:
+
+"'Mitenkäpä sinä, kuuden lapsen äiti, voit työlläsi niin paljon
+ansaita, että voisit velkasi maksaa. Pois minun täytyy omani saada,
+silloin kuin sinulla on vielä jotakin ottamista.'
+
+"Jälestäpäin huomasin, että hänen väitöksensä oli oikea, sillä enpä
+itsekään tiennyt, mitenkä olisin voinut ainoankaan pennin työlläni
+ansaita, mutta tarttuuhan hukkuva oljenkorteenkin ja: 'hätäisellä on
+monta ääntä.'
+
+"Minä koetin hädissäni yritellä sinne ja tänne, hain uutta lainaa
+monestakin paikasta, mutta turhaan, sillä kukapa minulle uskalsi lainaa
+antaa.
+
+"Se katkera huutokauppa-päivä tuli, jolloin talo piti myödä. Minä en
+ymmärtänyt paljon mitään, niin huumaantuneena olin tuon ankaran ja
+monipuolisen surun käsissä. Kaiken tuon paksun hämärän lävitse huomasin
+kuitenkin vaistomaisesti, että velkojalla oli tarkoituksena saada talo
+itselleen siitä hinnasta, minkä olin hänelle velkaa, vaikka se maksoi
+meille viisituhatta markkaa, omaa työtämme lukuunottamatta.
+
+"Kun toimituksen piti alkaa, oli minulla kuitenkin sen verran älliä ja
+kykyä, että rupesin pyytelemään, ettei irtainta ensinnä myötäisi, sillä
+toivoin kartanon ainakin siihen määrään nousevan, jotta velka tulisi
+maksetuksi. Velkoja vastusti kovasti tätä pyyntöäni, väittäen, ettei
+muka sitä hullua löytyisi, joka tämmöisestä variksen pesästä maksaisi
+niin paljon kuin hänen saamisensa oli, ja sentähden olisi irtain
+ensinnä myötävä.
+
+"'Voihan irtaimen sittenkin jälestä päin myödä, jos ei kartano nouse
+siihen määrään asti, että se riittäisi velan maksuksi', sanoi joku
+joukosta.
+
+"'Niinpä kylläkin. Myödään talo ensin; sittepähän nähdään', sanoi
+toimitusmies, eikä ollut taallaankaan velkojan vätttelyistä.
+
+"Toimitus alkoi. Kymmenen kymmeneltä, markka markalta nosti velkoja
+hintaa muiden huutojen päälle. Hitaasti nousi hinta, sillä rikkaat
+eivät tarvinneet niin pientä taloa ja jotka sitä olivat tarvinneet,
+niillä ei ollut varoja.
+
+"Näin tavoin oli talon hinta nousta kiikutellut tuhanteen
+yhdeksäänsataan viiteenkymmeneen markkaan, eikä se siitä tuntunut
+nousevan. Erään kaupungin työmiehen huuto oli viimeinen. Velkoja oli
+vihassa että oikein vapisi. Vihasta vapisevalla äänellä tenäsi hän,
+ettei hän nosta enään penniäkään ja antoi tiedoksi, että hänelle pitää
+heti paikalla maksaa huutosumma viimeiseen penniin saakka.
+
+"Toimitusmies ei hätäillyt vasaraansa pudottamaan. Hän kehoitti vielä
+nostamaan hintaa ja sanoi talon kyllä kannattavan enemmänkin maksaa.
+Kun ei mitään kuitenkaan kuulunut, tarenteli hän lyömään vasaransa
+pöytään.
+
+"'Kaksituhatta markkaa ummelleen, nostakoon siitä sitten ken uskaltaa',
+kuului silloin velkojan vihainen ääni.
+
+"Toimitusmies ei kiirehtinyt nytkään lyömään, kehoitti vaan vielä
+hintaa nostamaan. Kukaan ei uskaltanut enään hiiskua mitään ja niin jäi
+velkojan tarjous viimeiseksi. Toimitusmies rupesi päättelemään
+huudatusta, kertoen monikertaan tarjotun hinnan.
+
+"'Ensimäinen, toinen ja kolmas kerta", viimesteli toimitusmies,
+heilutellen vasaraansa, pudottaakseen sen pöytään.
+
+"'Seis! Paljoonko talo on noussut?' kuului silloin väkijoukon takaa.
+
+"Kaikki kääntyivät sinne päin, josta ääni tuli ja silloin huomattiin,
+että tuon äänen päästäjä oli -- Kättä-Risto, eräs käsit..."
+
+"Minä tunnen hänet tarkoin -- jatkakaa!" sanoi matkustaja keskeyttäen,
+
+"Sen parempihan sitten on, ettei minun tarvitse hänestä erikseen
+kertoa. Mutta missä te olette hänet tulleet tuntemaan, koska
+luullakseni ette ole tästä paikkakunnasta kotoisin?" sanoi vaimo.
+
+"Minä olen häntä tänään puhutellut omassa mökissään. Mutta älkäämme nyt
+sekoittako asiaa. -- Kuinka sitten kävi?" sanoi matkustaja.
+
+"'Niin. Kaksituhatta on vasta tarjottu talosta', vastasi toimitusmies
+Riston kysymykseen.
+
+"'Kaksikolmatta sataa', äyhkäsi Risto.
+
+"'Mitä se tuo Kättänenkin...? Ei hänestä tarvitse pitää mitään lukua --
+kerjäläisestä. Päättäkää vain huudatus äsköiselle minun huudolleni",
+sanoi velkoja vihasta kiiluvin silmin.
+
+"'En minä... Kyllä minun täytyy ottaa lukuun kaikki tarjoukset ... ehkä
+hän maksaa', sanoi toimitusmies ja alkoi kertoa Riston tarjousta.
+
+"'Vaikkapa vaan Kättänenkin --. Huono ja kelvoton mies tosin olen,
+mutta kerjännyt en ole toki koskaan', sanoi Risto vähän
+loukkaantuneena.
+
+"'Kyllä se tuo Risto', kuului silloin useampi mutisevan.
+
+"'No, olkoon sitten kaksi tuhatta, sata ja yksi markka, mutta nyt en
+enään nosta', sanoi velkoja kähisten.
+
+"'Viisi tuhatta", sanoi Risto ja minä näin, kuinka hänen katkenneen
+kätensä tynkkä vavahteli.
+
+"'Tuhannen piruako tämä on? Millä luulet, kerjäläinen, maksavasi
+huutosi?' sanoi velkoja ja hypähti pystyyn istualtaan, niinkuin
+käärmeen pistämänä.
+
+"'Rahalla tietysti', sanoi Risto kylmästi. 'Paljoonko hänen
+saamisensa leskeltä nousee?' kysyi hän sitten levollisesti, kääntyen
+toimitusmiehen puoleen, joka oli päättänyt huudattamisen, lyömällä
+talon Ristolle.
+
+"'Kahteentuhanteen, kahteensataan markkaan, kasvujen ja kalujen
+kanssa', selitti toimitusmies.
+
+"Hitaasti asteli Risto pöydän luo ja alkoi kaivaa terveellä kädellänsä
+poveaan. Viimein saatuaan lompakkonsa esille, luki hän siitä pöydälle
+kaksikymmentä kaksi sadan markan seteliä.
+
+"'Voipi se kerjäläinenkin joskus olla tiellä, ettei vähäväkisien hikeä
+aina saada syödä', mutisi Risto rahoja lukiessaan.
+
+"Vihasta hehkuen tuli kylän rikkain mies rahojaan pöydän nurkalta
+kokoilemaan. Hänellä oli ollut hyvä apaja taas heitettynä, ja hän
+iloitsi jo siitä, mutta tällä kerralla oli se ilo lyhyt.
+
+"'Ei se huuto ole näillä rahoilla maksettu", sanoi velkoja Ristolle
+ylvästellen.
+
+"Kunhan olette saaneet mitä teille tulee, niin voitte olla vaiti --.
+Lopputili on minun tehtävä leskelle, eikä teille -- --. Kyllä aina
+muiden ihmisten kanssa sopii', sanoi Risto.
+
+"Huutokauppa loppui siihen ja väki alkoi hajaantua. Risto ei puhunut
+minulle sen enempää, vaan lähti mennä veivaamaan pois. Hän oli
+ehättänyt joutuakseen ajoissa perille mutta huonon kulkunsa tähden oli
+hän vähällä myöhästyä. Hän astui huoneeseen muiden taa juuri siinä
+tuokiossa, jolloin toimitusmies oli talon lyömäisillään velkojalle, ja
+niin kerkesi hän kuitenkin parhaaseen aikaan.
+
+"Minä en tiennyt, oliko se hyvä vai paha, kun tuon huutokaupan noin
+kävi, niin olivat ajatukseni hajallaan. Vihdoin käsitin kuitenkin sen
+verran, että tuo rikas mies sai nyt omansa ja ettei hän voi enään
+mitään vahinkoa minulle tehdä, eikä ajaa minua lapsineni pois
+huoneestani. Sen myös älysin, että irtain jäi myömättä ja se lohdutti
+minua paljon, sillä tiesinhän sen olevan omaani, jota paitsi en voisi
+päivääkään toimeen tulla. Riston suhteista en ymmärtänyt yhtään mitään.
+Olinko hänelle maksamisessa, vaiko häneltä saamisessa, se vaan ei
+mahtunut päähäni; sen vaan tiesin, että hän se talon huusi ja maksoi
+rikkaan miehen saatavan.
+
+"Olin koivin uuvuksissa ja väsynyt sekä sielun että ruumiin puolesta.
+Ankarat mielenliikutukset ja päivän ponnistukset olivat kaiken tämän
+vaikuttaneet. Illan tultua laskeusin polvilleni ja kiitin Jumalaa, että
+Hän oli asiat niin toimittanut, että vielä tämän yötä sain lapsineni
+maata oman katon alla. Minä rukoilin Häneltä voimaa ja apua kantamaan
+raskasta kuormaani ja uskoin kaikki huoleni ja suruni Hänen haltuunsa.
+Tämä kevensi paljon sydäntäni; minä suljin ovet ja panin lasteni kanssa
+maata, enkä ole koskaan levollisempaa yötä nukkunut kuin silloin.
+
+"Parin päivän perästä tuli Risto meille. Istuttuaan alkoi hän puhua.
+
+"'Te olitte huutokauppapäivänä niin kovin rasitettu, etten voinut
+ruveta kanssanne mitään puhelemaan', aloitteli hän.
+
+"'Se on hyvinkin totta', vastasin minä.
+
+"'Sen kyllä huomasin, mutta voisitteko nyt keskustella?'
+
+"'Kyllä', koin sanoa.
+
+"'Minun kävi kovin säälikseni, kun tuon nylkyrin käsiin jouduitte. Minä
+kyllä kokemuksestani tiedän, minkälainen hänen käsissänsä on olla.
+Tämän vuoksi tulin huutokauppaan, ettei hän saisi kaikkea omaisuuttanne
+nylkeä.
+
+"'Mutta asialla on toinenkin puoli. Tämä talo on nyt minun ja minä
+olisin tästä teille vielä maksava liki kolme tuhatta markkaa. Mutta
+sekin on liian vähä, enkä minä tahtoisi teidän vahinkoanne. Minä olen
+huomannut, että te olette työtelijäs ja toimellinen ihminen. Sen vuoksi
+ei olisi mikään mahdoton, että voisitte vähitellen maksella minulle
+velkaanne, sillä kyllä semmoista on tapahtunut. Minä annan teille
+semmoisen ehdon, että saatte sillä tavalla lunastaa talonne takaisin.
+
+"'Mutta minulla on vielä toinenkin ehto, joka on kovempaa laatua.
+Teidän täytyy hankkia itsellenne toinen, halvempi majapaikka, ja minä
+otan tämän talon haltuuni. Rahoja en kuitenkaan teille maksa, sillä
+ahdistuksessanne voisitte kuluttaa niitä. -- Suostutteko näihin
+ehtoihin?' selitteli Risto.
+
+"'Voi kuinka hyvä te olette --. Minä suostun vaikka mihin', koin sanoa.
+
+"'No, sitten on hyvä', sanoi Risto ja lähti pois.
+
+"Heti huomenna lähdin minä hakemaan toista, pienempää ja halvempaa
+majapaikkaa. Semmoisen löysinkin vihdoin ja vuokrasin sen halvasta
+maksusta. Huone oli pieni ja jotenkin rapistunut, mutta lämmin se oli
+ja sen pidin suurena etuna.
+
+"Niin pian kuin suinkin kerkesin, muutin lapsineni tuohon pieneen,
+aivan kaupungin takalaidassa olevaan majaan. Vaikealta tuntui
+erkaneminen omista uusista, siisteistä ja väljistä huoneista ja
+meneminen pieneen lahohökkeliin aivan kaupungin laidassa, mutta mikäpä
+muu keino autti, kun Risto niin tahtoi, ja sen tiesin, että hän
+tarkoitti minun hyvääni, vaikken kaikkia hänen tarkoituksiansa
+ymmärtänyt.
+
+"Heti kun olimme huoneistamme muuttaneet pois, otti Risto niihin kaksi
+perhettä vuokralle asumaan, sillä niissä oli kyllin tilaa molemmille.
+
+"Ei ollut helpot hetket tuossa toisessa asumuksessa elämää
+alotellessakaan. Vanhimman lapsemme selkään oli jo kauvan kasvattanut
+kuppaa ja se paheni pahenemistaan, vaikka se oli myötäänsä lääkärin
+hoidossa. Nyt ilmestyi poikaan toinenkin yhtä paha ja auttamaton tauti,
+rupesi, näette, oikeaa ronkkaa ajamaan ja särkemään. Ainoilla
+penneilläni koin hankkia nytkin lääkärin apua, mutta eipä siitä ollut
+mitään apua, sillä ronkka yhä vaan paheni ja viimein puhkesi se märkiä
+juoksemaan. Yhä vielä nytkin on se auki, ja jalka on kuivettunut
+hienoksi kuin niisivarpa ja on paljon lyhempi toista. Raukka ei pääse
+selkänsä tiestä mihinkään -- -- se raukka.
+
+"Niin. Voi mitä tuskia hän onkaan saanut kärsiä, poika raiska. Voi
+kuinka mielelläni olisin antanut puolen hengestäni, jos vaan olisin
+sillä voinut hänen tuskiansa lievittää, mutta eipä siitä olisi mitään
+apua ollut.
+
+"Tämmöiseen kurjuuteen ja ahdinkoon joutuneena, lisäsi tämä paljon
+ensimältä minun kuormaani. Monasti sain hartaasti ajatella, millä
+tavalla voisin päivän päähän päästä. Entisiä varoja ei ollut ja työni
+ei riittänyt vähäisiinkään tarpeisiimme, vaikka koin ansaita minkä
+voimani vähänkin myöten antoivat. Ei ollut yöllä ei päivällä lepoa,
+sillä päivät koin tehdä työtä ja yöt hoitaa sairasta poikaani ja muita
+lapsiani. Usein olin niin uuvuksissa että päätä huimasi ja korvat
+suhisi niin kummallisesti; semmoisissa tilaisuuksissa en ollut voida
+pystyssä pysyä, vaan menin yhtenä tollona seinästä seinään. -- Olen
+uneuttanut mainita, että olin avukseni ottanut keskenkasvuisen
+tyttösen, päästäkseni paremmin työhön.
+
+"Kummalta tuntui elämä. Usein muistui mieleeni Riston sanat, että
+saisin lunastaa talomme takaisin, jos vaan voisin. Tämä oli ainoa hyvä
+tieto silloisessa elämässäni, mutta kuinka muka voisin? Mistä ja
+mitenkä voisin ansaita ja saada yhdenkään markan, joka liikeneisi
+talomme takaisin lunastamiseen? Siinä olivat kysymykset, mitkä antoivat
+paljon työtä ja usein mietin niitä niin paljon, että päätäni alkoi
+pyörtää. Jospa olisi edes semmoista pysyväistä työtä, josta saisi rahan
+päästyään, voisi silloin jotakin toivoa, mutta sitäkään ei ollut kuin
+silloin tällöin, mietin minä itsekseni.
+
+"Eräänä kertana vaivasin itseäni taasenkin näillä mietteillä ja
+ajatuksilla. Silloin juohtui mieleeni, että meillä oli paljon
+miesvainajani hyviä vaatteita, joita emme koskaan voi hyväksemme
+käyttää muutoin kuin myömällä. Tämä oli mielestäni onnellinen keksintö,
+ja heti rupesin myöskentelemään tuota meille tarpeetonta kalua. Ja kun
+hyviä vaatteita oli runsaasti, sain minä niillä kokoon nätin
+rahasumman.
+
+"Tällä ei vielä pitkälle päästy, mutta yksi keksintö synnyttää toisen.
+Meillä oli paljon hyviä huonekaluja, jotka miesvainajani oli tehnyt. Me
+emme tarvinneet niitä nykyisessä pienessä asunnossamme kuin vähäisen
+osan, ja kaikki liiat kalut olivat entisen kotimme ylisillä joutilaina
+ja mitään hyödyttämättä. Miks'en voisi näitä myödä, niinkuin
+vaatteitakin, sillä ovathan nämät meille nykyään aivan tarpeettomia ja
+jos niitä vielä joskus tarvitseisikin, voimmehan niitä saada, jos varat
+riittävät, ajattelin minä. Oitis rupesin niitäkin kaupittelemaan ja kun
+ne olivat hyviä kaluja, kävivät ne pian kaupaksi.
+
+"Tällä tavalla sain kokoon useampia satoja markkoja ja tämä oli minusta
+paljon. Tarjosin niitä Ristolle talon lunastuksen lyhennykseksi, mutta
+ei hän ottanut niitä vastaan.
+
+"'Pitäkää näitä rahoja pääomananne ja koettakaa kartuttaa niitä. Jos
+nyt nämät antaisitte pois, niin ei teille jäisi mitään mahdollisuutta
+saada varoja, sillä työllänne ansaitsemat rovot tarvitsette kyllä
+elääksenne', sanoi hän.
+
+"'Mitenkäpä minä niitä kartuttaisin?' sanoin minä.
+
+"'Voisittehan ostaa viljaa, käytättää jauhoiksi, leipoa ja myödä;
+sopisi myös tehdä maltaita, panna olutta ja sitäkin myödä', opasti hän.
+
+"Tämä neuvo tuntui mielestäni varsin järkevältä ja paikalla ryhdyin
+minä puuhaan. Minä ostin viljaa, jauhatin, leivoin, tein maltaita,
+panin olutta ja rupesin niitä myömään. Kun ihmiset oppivat saamaan
+hyvää leipää ja sahtia, kävi kauppa hyvin. Taloudellinen tilamme parani
+silminnähtävästi, mutta kun vuoden päästä tein tiliä tuloista ja
+menoista, oli kaikki vuoden vaivat menneet elämiseen ja huoneen
+vuokraan, eikä velan eteen jäänyt penniäkään.
+
+"Tämä keino ei kelpaa, sillä tällä tavalla en koskaan saa omaa kattoa
+päämme päälle, täytyy keksiä joku muu keino lisäksi, mietin minä.
+
+"Minä olin pienuudesta pitäin tottunut maantyöhön. Kun olisi oma pelto,
+josta saisi viljaa, ettei kaikki olisi ostossa, niin ehkä sitten saisin
+jotakin säästöön, mutta mistä ja millä saisin oman pellon, aprikoitsin
+minä yhä edelleen.
+
+"Kulkiessani olin huomannut, että kaupungin maalla on hyvää, lihavaa ja
+kivetöntä peltomaata, ja tähän kiintyi nyt ajatukseni. Minä rupesin
+pyytelemään, että kaupunki antaisi sitä minun viljeltäväkseni. Ensin
+naurettiin ja pilkattiin minun puuhiani. 'Akka rupeaisi maata
+raivaamaan ja viljelemään. -- Kaikkea sitä kuulee!' sanottiin, mutta
+minä en heittänyt toivoani enkä puuhaani. Vihdoin antoi Maistraati
+minulle koetteeksi palasen maata visseillä ehdoilla.
+
+"Nyt tuli toiset tuumat. Koko ensimäisen kesän olin kuokka ja lapio
+kädessä, ja syksyllä oli minulla hyvä palanen kylvettynä rukiisen.
+Vuosi elettiin tuolla pienellä kaupankitkuttamisella, johon minulla oli
+talvella kyllin aikaa. Seuraavan kesän olin taasenkin pellon teossa,
+mutta syksyllä sain pellostani jo kymmenen tynnyriä rukiita kuin
+herneitä. Voi kuinka rikas olin nyt mielestäni. Vilja oli seuraavana
+vuonna hyvissä hinnoissa, niin että ruistynnyri maksoi kaksikymmentä
+viisi markkaa, Kun nyt vuoden päästä tarkastelin, oliko mitään vuoden
+tarpeista säästöön jäänyt, huomasin, että säästöä oli kaksisataa
+viisikymmentä markkaa.
+
+"Tämä havainto loi minuun toivoa ja luottamuksella aloin minä tehdä
+työtä, eikä se ole hukkaan mennyt. Sillä tavalla olen jatkanut aina
+näihin aikoihin saakka", kertoeli vaimo.
+
+"Ja kaikkiko tämä pelto on teidän tekemäänne?" kysyi matkustaja.
+
+"Joka kipene mitä tässä aidan sisälläkin on, mutta minun tekemiäni
+ketoja on paljon tuolla aidan takanakin", sanoi vaimo.
+
+"Tuollako, missä eläimet kävelevät laitumella?"
+
+"Niin."
+
+"Kuinka te ketojanne olette aidan taa heittäneet, eivätkö kasva enään?"
+
+"Kyllä, mutta minä olen vaan saanut viljelläkseni sillä ehdolla, että
+saan ottaa siitä neljä viljaa ja sitten jääpi se kaupungin
+karjanlaitumeksi", selitti vaimo.
+
+"Eikö se ole liian lyhyt viljelys-aika?" kysyi matkustaja.
+
+"Ei se ole. Maa on viljavaa, väkevä muha päällä ja hyvä savi
+ojanpohjissa; kasvaa ilman lannoittamatta viljaa maan täydeltä --;
+eikähän ole mitään muuta menoa", tuumaili vaimo.
+
+"Oletteko kaupungissa syntynytkin?"
+
+"En ole; olen kotoisin K----n pitäjästä Suupohjan maalta."
+
+"Suupohjan maalta! Kuinka sitten olette tänne joutuneet?"
+
+"Niinkuin moni muukin joutuu pois kotipaikoiltansa... Satuin käymään
+tässä kaupungissa, näimme toisemme ja menimme naimisiin. -- Siinä se
+sitten oli."
+
+"Ja niin te yksinäisenä vaimoihmisenä elätätte semmoisen lapsijoukon
+muiden avutta?"
+
+"Niinhän tuota toki."
+
+"Ettekö saaneet silloinkaan köyhäin apua, kun oli kaikkian ahtaimmat
+ajat?" kysyi matkustaja.
+
+"Köyhäin apuako?" sanoi vaimo säikähtäen. "Eihän toki, Jumalan tähden.
+Ennen olisin tehnyt työtä henkeen asti, ennenkuin olisin alennut niin
+kurjaksi, että olisin tahtonut köyhäin apua -- --. Ei toki, ei toki",
+jatkoi hän sitten itseensä luottavasti.
+
+"Ja teillä on oma talo nyt, niinhän muistelen teidän äsken sanoneen?"
+
+"Onhan se ... oma entinen talo."
+
+"Myös Ristolle maksettu, eikö niin?"
+
+"Kyllä se totta on; hän ei enään velo mitään."
+
+"Kuinka se kävi -- miten oli lopputili?"
+
+"Sitätehden kuin sain peltoa raivatuksi, sitätehden karttui
+varallisuuskin vuosi vuodelta. Kun sain kokoon puolitoista tuhatta
+markkaa, vein ne Ristolle. Hän hämmästyi niin, ettei toviin aikaan
+voinut puhua mitään.
+
+"'Minä en olisi voinut uskoa, että te näin pian saisitte näin paljon
+rahoja kokoon. Luottamusta kyllä on minulla teihin ollut, mutta tämä
+menee mahdottomiin. Minun käytökseni teitä kohtaan tuntui mielestänne
+ehkä kovalta, kun ajoin teidät pois omista huoneistanne, mutta teidän
+hyväänne kuitenkin tarkoitin, nyt voin sen tarkemmin selittää. Minä
+olen saanut huoneistanne vuokraa vuosittain kaksisataa markkaa ja minun
+velkani kasvu niiden jälkeen sadalta ei tee enempää kuin sata kymmenen
+markkaa. Pää-oman lyhennykseksi on siis huonetten vuokrasta joka vuosi
+jäänyt yhdeksänkymmentä markkaa. Kun pää-oma on joka vuosi lyhennyt, on
+kasvukin lyhennyt ja nyt ette ole minulle enään näinkään paljon velkaa.
+Te saatte tuomista rahoistanne takaisin neljäkymmentä markkaa ja sitten
+olemme kuitit. Alkujaan olikin tarkoitukseni semmoinen, että tällä
+tavalla kuoletan vähitellen koko velan ja annan sitten talon teille
+takaisin. Kumminkin olisi se keino vetänyt pitkälle, mutta nythän on
+hyvä, kuin asia näin sukkelaan kävi. Nyt ymmärrätte, minkä vuoksi
+teidät kotostanne pois häädin ja toivon että sen minulle anteeksi
+annatte. Talo on nyt teidän ja parin viikon päästä saatte siihen
+muuttaa asumaan, sillä silloin on muutto-aika.'
+
+"Niin puheli Risto.
+
+"Nyt tuli minun vuoroni hämmästyä. Olin otaksunut, että velka oli jo
+vähintään kasonnut kolmeentuhanteen markkaan. Rehellisenä miehenä olin
+kyllä Ristoa aina pitänyt, mutta en osannut aavistaakaan, että hän on
+niin jalosti meidän eduksemme toiminut. Sen kyllä tiesin, että hän
+huoneet vuokrasi, mutta sitä en tiennyt, paljonko hän niistä sai
+vuokraa, ja vaikkapa paljonkin olisi saanut, mitäpä minun siihen tuli,
+sillä olihan hänellä oikeus ne hyväkseen käyttää.
+
+"Kyynel silmissä kiittelin ja kostelin minä häntä ja nyt vasta
+täydellisesti tunsin, kuinka hyvän työn hän meille oli tehnyt.
+
+"'Minun sydämelleni kävi teidän moninkertainen surunne, hätänne ja
+ahdistuksenne. Minä itse kyllitellen olen saanut kokea samanlaista ja
+tiedän miltä se maistaa', sanoi hän värähtelevällä äänellä ja hänen
+katkenneen kätensä tynkkä taasenkin värähteli; niin se tekee aina, kun
+häntä kohtaa joku asia, joka koskee hänen sydämellensä", selitteli
+vaimo.
+
+Näin haastellessa oli aika paljon kulunut. Aurinko oli jo laskenut ja
+vieraat hankkivat lähtemään.
+
+"Ettekö tekin lähde pois, pääsette meidän kyydillämme kaupunkiin?"
+sanoi matkustaja vaimolle.
+
+"En minä vielä lähde -- minä en malta... Nyt on niin tyyni ilma polttaa
+noita kanto- ja risukokoja; maakin on siksi tuore viimeisen sateen ja
+keväimenkin tuoreuden vuoksi, ettei ole pelkoa maan palamisesta", sanoi
+vaimo.
+
+"Ettekö ensinkään polta peltojanne?"
+
+"En vähääkään; sehän olisikin ajattelemattomasti tehty, sillä
+silloinhan polttaisin valmista omaisuuttani", arveli vaimo.
+
+"Antakaa anteeksi, kun olemme kuluttaneet teidän aikaanne! Nyt saatte
+meidän vuoksemme tehdä työtänne koko yön", sanoi matkustaja.
+
+"Ei se tee mitään. Yöllä on parempi polttaa kuin päivällä; lepään
+sitten huomenna -- -- eikäpähän nyt pimeä haittaa. On ollut niin
+hupainen kanssanne keskustella, sillä entinen elämäni aukesi eteeni
+kuin elävä kirja", sanoi vaimo.
+
+Sydämelliset hyvästit sanottuansa lähtivät matkustajat pois.
+
+
+
+
+IV.
+
+Ylemmillä asteilla.
+
+
+"Nyt meillä ei ole yhtään kiireitä, annetaan hevosen vaan kävellä",
+sanoi matkustaja kyytimiehelle, hevosen kävellä jurpotellessa.
+
+"Tulee kovin yö, ennenkuin ehdimme kaupunkiin", vastasi kyytimies.
+
+"Yöhän nytkin on ja yhtähän se meille on, tulemmeko sinne tuntia
+varemmin tai myöhemmin. Minä tahtoisin ihailla näitä Pohjolan valoisia
+öitä", sanoi matkustaja.
+
+"No, samanpa tuo tekee", sanoi kyytimies ja alkoi vihellellä jotakin
+mielilauluaan.
+
+Seurasi tovi äänettömyyttä.
+
+"Mitä te piditte tuosta vaimosta?" kysyi kyytimies äkkiä.
+
+"Ihmeen paljon. Häntä kannattaa siveellinen ja uskonnollinen voima, ja
+tämä voima on kohottanut hänet monta muuta korkeammalle. Hän kelpaisi
+esikuvaksi monelle ihmiselle, sekä miehille että vaimoille", sanoi
+matkustaja.
+
+"Älkää muuta älkääkä toista... Eikö sitten kelpaisi...? Ajatelkaas!
+Vaimo-ihminen elättää kuusi lasta, joista vanhin ei ijässään ole
+vuoteesta päässyt ylös ... ja komiastipa elättääkin. Siihen sitten
+vielä päälliseksi maksaa semmoisen velan --. Se on jo jotakin. Hänellä
+on nyt komea talo, ei kenellekään pennin velkaa; viljaa on säästössä
+moneksi vuodeksi -- mitäs puuttuu, vaikkei ole kuin vaimoinen henki?
+-- -- -- Tiesinhän minä, että te pidätte hänestä", puhkesi kyytimies
+puhumaan; tuntuipa siltä kuin koko vaimon hyvyys olisi ollut hänen
+ansionsa.
+
+"Oikeassa olette", sanoi matkustaja ja vaipui taas mietteisinsä.
+
+Kyytimies rupesi taasenkin viheltelemään, mutta tovin päästä rupesi hän
+nuokkumaan ja nukkui viimein.
+
+Yksinään mietiskeli nyt matkustaja yön hiljaisuudessa. Ei kuulunut
+muuta kun kävellä lötöstelevän hevosen kavioiden kapse ja
+kärrynratasten ritinä hiekoitetulla tiellä, sillä linnutkin pitivät
+yösydäntä ja olivat lakanneet laulamasta; ainoastaan jonkun juoksevan
+puron sorina säesti silloin tällöin noita yksitoikkoisia säveleitä.
+
+"Kaupunki näkyy jo", sanoi matkustaja ja nyhjäsi kyytimiestä.
+
+"Jopahan, näen mä", sanoi kyytimies oikaisten itsensä, kohentaen
+lakkiansa ja pyyhkien takkinsa hihalla kuorsaamisesta vaahtoontuneita
+suupieliään.
+
+"En ole tullut kysyneeksi kotipaikkaanne?" sanoi matkustaja.
+
+"Täältähän tuota olen kaupungista", sanoi kyytimies haukotellen.
+
+"Kestikievarista?"
+
+"Ei kuin pikku talosta."
+
+"Sittehän te tiedätte mihin täällä on paras mennä?"
+
+"Tiedän... Eiköhän sitä kestikievarissa -- --. Haaih."
+
+Kello oli kaksi yöllä, kun he tulivat kaupunkiin. Niinkuin
+pikkukaupungeissa tavallisesti on, ei laitakaupungissa näkynyt
+hengenhuokua, sillä ihmiset nukkuivat parhaaltansa makeinta
+aamu-untansa. Mutta keskemmällä kaupunkia tulla teppasi rannasta päin
+heitä vastaan jalkasin melkoinen parvi herrasmiehiä. Useat heistä
+käveli käsikädessä ja heidän astuntonsa oli jotensakin varma. He
+menivät matkustajain ohi mitään sanomatta, katsoa vilkasivat vaan
+heihin.
+
+Tuskin olivat nämät näkymättömiin menneet, poiketen toiselle kadulle,
+kun matkustajia vastaan alkoi tulla toista maata. Heitä kohden ajaa
+viiletti nyt täyttä vauhtia hevosella tulijoita. Hevonen hyppäsi niin
+rajusti, että oikein hirvitti, semminkin näin yösenä aikana, jolloin
+kuitenkin on jonkunmoista hämärää, vaikka yöt ovatkin valoisat. Tuli
+kipinöitsi hevosen kavioista, lyödessään kengitettyjä jalkojaan
+katukiviä vastaan ja kiessien rattaistakin tuiskahteli silloin tällöin
+säkeniä. Kiessien taka-istuimella istui ajaja, ohjaten virmaa hevosta.
+Kaksi herrasmiestä istui rinnan kiesseissä, retkahdellen, milloin
+toisiansa vastaan, kulloin taas päinvastoin. Tavasta rötkähtivät he
+niin syvälle eteenpäin, että luuli heidät putoavan nurin-niskoin
+kiessien keulan ylitse hevosen jalkoihin. Väliin taas saivat he taapäin
+semmoisen suonenvedon tapaisen ponnahduksen, että pelkäsi heidät,
+sääret virveliä huutaen, takaperoista häränpyllyä heittäen lentävän
+kyytimiehen ylitse päälleen kivikatuun. Oli miehissä notkeutta, ja
+jospa lienee ollut lämpöäkin.
+
+Matkustajat kokivat väistää heitä ja niin päästiin onnellisesti
+toistensa ohitse.
+
+Samassa tuli vastaan jalkamies-pari. He kävelivät niin tarkkaan koko
+tuon leveän kadun, että tuskin siihen jäi ainuttakaan neliöjalkaa, jota
+he eivät olisi tallustelleet. Eipä kadun leveyskään kenties olisi
+heidän kulkeakseen riittänyt, jolleivät rakennukset katuvierellä olisi
+heitä estäneet laveampaa alaa tieksensä ottamasta. Tähän arveluun tuli
+siitä, kun ystävykset yhtenään törmäsivät rakennusten seiniin kopiksi,
+milloin yhdellä, kulloin toisella puolella katua. Tuossa rynnäkössä
+kävi välistä niin nolosti, että seinä potkasi heitä niin lujasti
+vastaan, jotta he kimmahtivat seljällensä kuin torakat, niin että
+tallukat viuhahtivat taivasta kohden. -- Toinen heistä oli pitkä ja
+hienosäärinen, hännystakissa oleva herra. Hän lienee pitänyt
+katukivistä parempaa huolta kuin tukevampi kumppaninsa, koska hän
+yht'äkkiä rupesi niitä suutelemaan. Tämä kävi niin kiireesti ja
+suurella vauhdilla, että hän huilasi sen voimasta hyvän matkan
+vatsastaan eteen päin. Siitä ylösnoustuansa oli hyvä palanen poissa
+hänen -- nenänsä päästä. Tämä ei tainnut olla mikään surettava vahinko,
+sillä sitä ennen oli hänen nokkansa tavattoman pystö ja terävä, mutta
+nyt oli se tasaantunut jotenkin suhteelliseksi. Kuitenkaan ei hän
+tainnut pitää koko nokan lyhennyksestä, sillä hän kiroili julmasti ja
+tapaili nokkaa kouraansa, mutta se riivattu heilui niin hirmuisesti,
+ettei hän saanut sitä kiinni.
+
+Kyytimies ei voinut olla seisauttamatta hevosta katsoakseen noiden
+herrojen vaivaloisia matkaa.
+
+"Mi-mitä te mou-mou-kat si-siinä ka-ka-katselette ihmisiä?" sommerteli
+tuo nenänsä tasannut.
+
+"Aja pois!" sanoi matkustaja kärsimättömästi.
+
+He lähtivät.
+
+"Kaikki ihmisetkö tässä kaupungissa ovat suomuksissa?" kysyi
+matkustaja.
+
+"Ei toki kaikki. Eiväthän nuot ensimmäisetkään kovin pahasti... Eilen
+tuli ensimäinen höyrylaiva tänä kesänä kaupunkiin ja herrat ovat olleet
+siellä juomassa; sieltä ne vaarit nyt palailevat -- kas taas tuolla!"
+sanoi kyytimies, osoittaen erästä katua kohden.
+
+Sieltä tuli toinen pari jalkamiehiä. He olivat lihavia ja parrakkaita
+miehiä, niin toinen kuin kumpainenkin. Käsikaulassa tulla lötöstelivät
+he ja kummallakin oli keppi kädessä. Tavasta heistä toinen lotkahti
+pitkällensä kadulle ja välistä he taasen molemmin lytkähtivät yhteen
+nippuun; olipa siinä silloin kokonainen läjä. Kun kaaduttiin yhdessä
+nipussa, möngittiin miestuumasta ylös, mutta sortuiko heistä vaan
+toinen, oli aina pystöön jäänyt valmis kovaonnista auttamaan. --
+Selvästi näki, että he työssä ja totuudessa kokivat toinen toisensa
+kuormaa kantaa.
+
+Nyt tuli juuri kadunristeys, johon heidän piti kääntyä. Siinä oli
+pytinki korkealla kivijalalla ja kivijalka oli vasta rapattu hyvin
+karkeaksi, niinkuin kaupungeissa on usein tapana tehdä. Tämän sivua
+lähtivät ystävykset astelemaan. Nyt sattui niin, että toiselta putosi
+keppi kivijalan viereen. Mikäpä muu siinä oli neuvona kuin täytyi
+ruveta sitä ylös vuovaamaan. Mutta sepä ei ollutkaan niin helppo
+tehtävä kuin puustakatsoja luulisi. Sillä kun hän suuren vatsansa
+päälle koetti sujuttaa itseänsä, niinkuin paininpuulle, teki vatsa
+pahaa vastusta ja pääkin lienee ollut liian raskas. Siinä hän kiikkui
+kuin puntarin nenässä ja käsi ei vaan ylöttynyt keppiin, vaikka
+kuinkakin olisi kurkoittanut. Vihdoin teki hän väkiponnistuksen, mutta
+sillä paljolla seurauksella, että päänpuoli voitti, jalat kirposivat
+maasta ja samassa pukkasi hän paljaan päälakensa kivijalkaan
+semmoisella voimalla, että luuli kivijalan puhkeuvan sisään.
+
+Voi kova-onni sentään! Tuon munkkimoisen päälaen repi karkea rappinki
+niin ristirastiin, että se oli melkein yhtä monessa kairassa kuin
+nahkiaismerta ja veri kähisi siitä joka paikasta kuin siivilästä.
+Kuitenkaan ei sitä kovin paljon verta tullut, mutta yleensä sitä vaan
+valui. Koetettiin hakea haavaa, mutta sitä ei löytynyt missään ja
+kuitenkin oli se kaikkialla, sillä päälaki oli yhtenä mömmönä.
+
+Keppi se makasi rauhallisesti kivijalan vierustalla ja ikäänkuin
+ilkkuen oli se olevinaan aivan tietämätön koko omistajansa ja muiden
+hädästä. Ja sen omistaja se laskeutui tyyneesti kepin viereen
+rauhallisesti lepäämään. Oli niinkuin hän olisi halunnut kepin luo, kun
+keppi ei tullut hänen luoksensa, ja niin he olivat taasenkin hyvät
+ystävät, kuten ennenkin.
+
+Ystävä koetti toveriaan ylös auttaa, mutta se oli mahdoton. Hän koetti
+häntä nostaa, venyttää ja vanuttaa, mutta siinä pysyi toveri,
+ruikuttaen surkeasti. Matkustajat eivät voineet olla säälimättä tuota
+kovan onnen saanutta. He astuivat kärryistä alas ja sitten koetettiin
+miehissä vääntää ylös pulman kohtaamaa, mutta kaikki oli turhaa, sillä
+hän pysyi kun pysyikin siinä; eipä mikään ihmisvoima näkynyt voivan
+häntä auttaa, sillä hän ei vaan ottanut jalvoillensa.
+
+"Kylle teiden teyty auttan teme herran. Ottan hevonen ja viiän kotia;
+mine maksa teile hyvä juomaraha", sanoi sortuneen armelias ystävä
+matkustajille.
+
+Vaikka tämä olikin vastenmielistä, täytyi matkustajain kuitenkin,
+samaritanuksen kannalta katsoen, tämä pyyntö täyttää, vaikkeivät he
+sitä herran sanojen mukaan ymmärtäneet.
+
+Matkustajat noutivat hevosen ja sitten he kolmikannassa väänsivät
+kova-onnisen sauvoinensa kärryihin.
+
+Kun tuo seinään päänsä pukannut herra oli kotiin saatettu ja "sisälle"
+viety, aukaisi hänen jalomielinen ystävänsä pörssinsä, tirkisteli
+kauvan sen sisälle, valikoitsi ja haeskeli sieltä. Vihdoin löysi hän
+etsittävänsä.
+
+"Tuossa sine saa", sanoi hän sitten ja ojensi kyytimiehelle
+kymmenenpennin lantin.
+
+Kyytimies ei ottanut sitä.
+
+"Mite? Tahtoko sine hevyttömempi vielä enempi? Se on liikapaljo sekin;
+viisi pennin olisivat rekkenyt, siliä eipe matkat oltu pitemmet", sanoi
+tuo lähimmäisensä eduksi uhraavainen herra.
+
+"Eipä taida vielä konkurssi aivan lähellä olla, koska on noin
+kitsas -- -- --. Senkin hävyttömät", mutisi kyytimies.
+
+Kun he tästä lähtivät, tulla kopitti satamasta päin eräs herra, jolla
+oli puujalka. Hänen jalkansa oli aikoinaan reidestä poikki leikattu,
+jonka vuoksi tuo paksu reiden tynkkä oli pistetty puujalan yläpäässä
+olevaan kiulumoiseen torveen; muutoin oli se hihnoilla kiinnitetty
+miehen runkoon, jonka vuoksi ei sitä tarvinnut käsin kiinni pidellä.
+
+Hän oli ehkä paras kävelijä kaikista noista edellisistä höyrylaivalta
+tulijoista. Hän tulla kapitti aika kyytiä, mutta oli kuitenkin sen
+verran vinossa, että tarvitsi koko käytävän (trotoaarin) leveyden
+kävellessään.
+
+Nyt oli sattunut niin, että saman kadun varrella oli eräs katulyhdyn
+tolppa lahonut ja kaatunut kumoon. Eilisenä päivänä oli tolppa korjattu
+pois ja maahan jäänyt tyvi nostettu maasta ylös. Täten jäi siihen syvä
+ja kaitainen reikä. Tämä oli yöksi jäänyt peittämättä, siinä uskossa
+kai, ettei suinkaan kukaan siihen yöllä astuisi, semminkään kuin
+tavallinen jalka ei siihen mahtuisikaan.
+
+"Hän on kauppamies Korppeliini, joka tuolta tulee", sanoi kyytimies.
+
+Samassa tuokiossa kaatua mäksästi puujalka herra ylönkuppuraisiansa ja
+ilkeä rusahdus kuului. Hän oli astua pötkännyt puujalkansa tuohon
+tolpan reikään ja siitä tuo kuperkeikka. Siinä rymäkössä meni hänen
+puujalkansa poikki ja hän ei päässyt paikalta pölähtämään.
+
+Matkustajat, jotka eivät tienneet koko tolpan reiästä niin mitään,
+hämmästyivät kovin ja riensivät apuun.
+
+"Kuule sinä Melkkele (Mälkkälä)! Mene sinä minun rouvani tykö ja keske
+hene anta minulle toine jalka, ette mine pesse teste pois", sanoi
+Korppeliini kyytimiehelle, sillä hän tunsi hänet.
+
+"Minä olen kyytissä, niinkuin näette; sitä paitsi on minun hankala
+mennä sinne yöllä kolistelemaan", sanoi kyytimies.
+
+"No otta sine sitte minu kärry ja vie koti", pyyteli hän vielä.
+
+"Taitaisitte antaa kymmenen penniä, niinkuin Härkänterikin kun hänetkin
+kotiinsa raijasin, ja mihinkäs sitten kyyti joutuu?" sanoi kyytimies,
+nähtävästi tuskaantuneena äsköisestä huonosta tienestistään.
+
+"No mine anta markka sinulle, kun sine vie minun", sanoi Korppeliini.
+
+"Mitä tuo toinen herra sanonee?" sanoi kyytimies ja katsoi kysyvästi
+matkustajaa silmiin.
+
+"Minä odotan tässä niin kauvan", sanoi matkustaja.
+
+Kyytimies lähti viemään.
+
+Kestikievarin pihalla oli tyhjät kiessit. Niissä oli istumassa eräs
+herra. Hänellä ei ollut lakkia päässä ja toisessa kädessä vaan oli
+hansikka.
+
+Kun matkustajat ajoivat kartanoon, istui hän pää riipuksissa, eikä
+näyttänyt tietävän mistään; matkustajain liikkeestä tulleesta kolinasta
+havahtui hän ja rupesi töllistelemään ympärillensä.
+
+"Hevonen aisoihin! Kuuletteko te senkin kuhnurit", äyhkyi herra
+matkustajat huomattuaan.
+
+"Mitä herra sanoo?" kysyi kyytimies.
+
+"Mitäkö sanoo? -- Vai niin! Hevonen aisoihin sanon minä, ja heti -- --.
+Kuinka kauvan minun täytyy tässä huutaa ja odottaa? -- -- taikka
+mi-minä va-litan ... kyllä, kyllä minä näytän -- --. No tämähän ny-nyt
+kestikievari on!" höpisi ja tiuskui herra.
+
+"Mihin herra sitten matkustaa?" kysyi kyytimies.
+
+"Mihinkäkö? -- Häh? Ko-kotia minä menen ... o-omaan kaupunkiin
+-- --; e-en rupea olemaan tu-tuntiakaan tässä vi-viheliäisessä
+kaupunki- rähjässä. Ni-niin teen -- --. Kuulitko -- hevonen ja
+sukkelaan!" toimitti herra.
+
+"No mutta kotikaupungissahan te nyt olette, kestikievarin kartanolla ja
+kotinne on aivan lähellä, kolmas portti tästä", sanoi kyytimies, joka
+tunsi tuon kyytiä haluavaisen herran.
+
+"Mi-minä, minä, minä e-en tietäisi, minä. Tä-tämä ei o-ole ko-koti
+kaupunki, eikä tämä ole ni-niin päinkään, ja-ja kuinka hiton la-lailla
+minä tänne o-olen joutunutkin, -- si-sitä en saa pä-päähäni -- --.
+Hevosta, he-hevosta", höpisi tuo mielestään toisesta kaupungista oleva
+herra.
+
+Viimeiseltä sai hän vaan heikolla äänellä sanansa sanotuksi, sillä
+silmin-nähtävästi uni ja uupumus saivat hänessä yhä suurempaa valtaa.
+Viimeiset sanat änkytettyänsä, nojaantui hän istumen selkämystä vasten
+ja alkoi, viimeinen sana suussa, kuorsaamaan.
+
+Samassa sattui kestikievarin renki tulemaan pihalle.
+
+"Viedään tuo Rysänder kotiinsa", ehdoitteli kyytimies.
+
+"Se akka saakeli", sanoi renki ja raapi korvallisiaan.
+
+"Mitäpä me hänestä ... ilkeähän tuota tuossakin ... sopikoot
+keskenänsä", arveli kyytimies.
+
+"Kuinka se kävisi päinsä?"
+
+"Tämäpä nyt toki asia ... otamme kärryn aisoista kiinni ja vedämme
+herran kotiinsa. Siinä kaikki", sanoi kyytimies.
+
+"No."
+
+Miehet alkoivat vetää kärryjä pitkin kivillä laskettua pihaa.
+
+"Noo, noo -- jo-joko vihdoinkin! -- A-ajaka, ajakaa, että et-et..."
+örisi herra, joka rytinästä oli sen verran tointunut, että luuli nyt
+hevosen olevan edessänsä ja ajettavan luultua kotikaupunkia kohden.
+
+Porrasten eteen päästyänsä alkoivat he kantaa herraa huoneesen ja
+silloin ei hän tiennyt mitään tästä maailmasta.
+
+Porstuaan päästyänsä rupesi kyytimies kolkuttamaan salin ovea.
+
+"Mitä sinä siellä...? Pysy nyt siellä, missä yönkin olet viettänyt",
+kuului vihdoin sisältä vaimonpuolen äreä ääni.
+
+Kyytimies kolkutti sitä kovemmasti, hiiskumatta mitään.
+
+"Kyllä minä sinun..." kuului silloin ja samassa aukesi ovi.
+
+Kyytimies tarttui oven laitaan ja vetäsi sen seljälleen.
+
+"Hyi! Mitä roistoja te olette, jotka tunkeennutte ihmisten asunnoihin",
+sanoi rouva säikähtyen ja vetäysi takaisin.
+
+"Ei hätää, rouva ... on täällä talon herrakin", sanoi kyytimies ja
+samassa vanuivat he ohjattavaansa, kantaaksensa hänet huoneesen.
+
+Kestikievarin renki otti vähän varomattomasti päänpuolesta kiinni, niin
+että se kirposi hänen käsistään ja pää kolahti jotenkin kovasti
+lattiaan.
+
+"Noo, noo, ma-mamma! Mi-mitä sinä sii-siinä nyt ta-taas", ärisi herra.
+
+"Eikö se vielä taas tuo sika ... mutta kyllä minä... Mitä sitä nyt
+makuu-aikana tänne veditte, mahdoitte antaa hänen aamuun asti olla
+siellä, missä hän on tuommoiseksi tullutkin?" äystäsi rouva.
+
+"Meidän syytämme ei siihen ole, että hänen laitansa on nyt tuommoinen,
+ja luulenpa hänen olevan yhtä oikeutetun täällä olemaan kuin
+muuallakin", sanoi kyytimies ja he kantoivat herran sohvalle.
+
+Sitten lähtivät herran kyyditsiät pois.
+
+Sen ajan kuin he siellä viipyivät, odotti matkustaja heitä
+kestikievarin kartanolla.
+
+"Omistaan eläjiä kait nuot höyrylaivasta palaajatkin lienevät, jotka me
+satuimme näkemään, sillä tuskinpa hekään tarvitsevat köyhäin apua --.
+Monenlaista on tässä maailmassa", sanoi matkustaja heidän tultuaan.
+
+Sitten suoritti hän kyytimiehensä tämän suureksi tyytyväisyydeksi, ja
+lähti muutamaksi tunniksi etsimään leposiaa kestikievarista.
+
+Kun matkustaja aamulla heräsi, oli kello jo yhdeksän. Kiiruusti puki
+hän päällensä ja lähti kaupungille. Kun hän oli jonkun tunnin kävellyt,
+tuli hän muutaman huoneen edustalle, jossa oli tavallista enemmän
+väkeä. Utelijaisuudesta seisahtui hän muiden joukkoon.
+
+"Kuka siellä nyt on raastuvan päällä?" kysyi eräs vasta tullut.
+
+"Eihän tuolla näy mitään", sanoi eräs koiran silmä ja alkoi töllistellä
+katolle.
+
+Samassa huomasi matkustaja Kättä-Riston väkijoukossa ja meni häntä
+tervehtimään.
+
+"Nythän se jo alkaa ruveta vetelemään", sanoi Risto hymyillen.
+
+"Mikä alkaa ruveta vetelemään?" kysyi matkustaja.
+
+"Kylän rikkaimman miehen asiat."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Hän on parhaaltaan tutkittavana raastuvassa."
+
+"No mistä asiasta?" kysyi matkustaja hämmästyneenä.
+
+"Vekselin väärennyksestä."
+
+"Niinkö lyhyeen loppuikin oikein ja väärin kokoonkääritty rikkaus?"
+sanoi matkustaja kummastellen.
+
+"Niin; vääryys ei menesty", sanoi Risto ja hänen kätensä tynkkä
+taasenkin värähteli.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Jälkipoimintoja II, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44937 ***