diff options
Diffstat (limited to '44845-0.txt')
| -rw-r--r-- | 44845-0.txt | 3912 |
1 files changed, 3912 insertions, 0 deletions
diff --git a/44845-0.txt b/44845-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5ddb228 --- /dev/null +++ b/44845-0.txt @@ -0,0 +1,3912 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44845 *** + +MYRSKY + +Kirj. + +William Shakespeare + + + +Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1892. + + + +Näytelmän henkilöt: + +ALONZO, Neapelin kuningas. +SEBASTIAN, hänen veljensä. +PROSPERO, Milanon laillinen herttua. +ANTONIO, hänen veljensä, Milanon herttuavallan anastaja. +FERDINAND, Neapelin kuninkaan poika. +GONZALO, vanha, rehellinen valtaneuvos. +ADRIAN, | hoviherroja. +FRANCISCO, | +CALIBAN, kuvaton metsäläis-orja. +TRINCULO, ilvehtijä. +STEPHANO, juopunut juomanlaskija. +Laivakapteeni, laivamies ja merimiehiä. +MIRANDA, Prosperon tytär. +ARIEL, ilmahenki. +IRIS, | +CERES, | +JUNO, | henkiä. +Luonnottaria, | +Elomiehiä, | +Muita henkiä, Prosperon palveluksessa olevia. + +Tapahtumapaikka: alussa meri, sittemmin asumaton saari. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Laiva merellä. Myrskyinen sää, ukkosen jyrinää ja salamoita. + (Laivan kapteeni ja laivamies tulevat eri tahoilta.) + +KAPTEENI. +Laivamies, -- + +LAIVAMIES. +Tässä, herra kapteeni! Miten on asiat? + +KAPTEENI. +Hyvin. Rohkaise merimiehiä! Liukkaat liikkeet, muuten ajamme karille! +Joutuun, joutuun! + + (Merimiehiä tulee.) + +LAIVAMIES. +Heleijaa, pojat! Ravakat toimet! Liukkaat liikkeet! Prampurje alas! +Ottakaa vaari kapteenin vihellyksestä! -- Hei vaan, myrsky, riehu, +kunnes halkeat, jos tilaa riittää! + + (Alonzo, Sebastian, Antonio, Ferdinand, Gonzalo ja muita tulee.) + +ALONZO. +Pidä varasi, hyvä laivamies! Missä on kapteeni? Kestäkää kuin miehet! + +LAIVAMIES. +Olkaa hyvät, pysykää kannen alla. + +ANTONIO. +Poosmanni, missä on kapteeni? + +LAIVAMIES. +Ettekö häntä kuule? Tiellä olette täällä. Pysykää kopissanne! Te vaan +autatte myrskyä. + +GONZALO. +No, no, ystävä, tyynny. + +LAIVAMIES. +Kyllä, jos merikin tyyntyy. Pois täältä! Mitä nämä mässääjät kuninkaan +nimestä piittaavat? Pois kojuunne! Vaiti! Älkää häiritkö meitä. + +GONZALO. +No, no, muista ketä on laivassasi. + +LAIVAMIES. +Ei ketään, jota enemmän rakastaisin kuin omaa itseäni. Olette +neuvosmies: jos voitte käskeä nämä elementit vaikenemaan ja heti +paikalla rakentaa rauhaa, niin emme me tästä lähtien kättämme köyteen +laske; käyttäkää valtaanne! Jos ette sitä voi, niin kiittäkää Jumalaa, +että olette näin kauan elänyt; ja valmistukaa kojussanne viimeiseen +lähtöönne, jos niiksi tulisi. -- Liukkaat liikkeet, pojat! -- Pois +tieltä, sanon! + + (Poistuu.) + +GONZALO. +Tuosta miehestä saan paljon lohdutusta. Hän ei näytä siltä kuin hän +veteen hukkuisi; hänellä on muoto kuin aito hirtehisen. Hyvä sallimus, +pysy päätöksessäsi, että hän on hirtettävä! Tee hänelle aiottu nuora +laivaköydeksi meille, sillä omamme ei meitä paljoakaan auta. Jos hän ei +ole hirsipuun oma, niin on meidän tilamme surkuteltava. + + (Poistuvat kaikki.) + (Laivamies palajaa.) + +LAIVAMIES. +Pramtanko alas! Liukkaat liikkeet! Alemma, alemma! Koittakaa pingoittaa +emäpurjetta! (Huutoja kannen alta.) Hiiteen senkin ulvonta! Nuohan +huudollansa hämmentävät myrskyn ja meidän askareemme. + + (Sebastian, Antonio ja Gonzalo palajavat.) + +Joko taas? Mitä täällä teette? Jätämmekö kaikki ja hukumme? Onko teillä +halu upota? + +SEBASTIAN. +Rutto suusi syököön, sinä rähisevä, jumalaton armoton koira! + +LAIVAMIES. +No, käykää sitten työhön te. + +ANTONIO. +Hirteen sinä, senkin koira! Äpärä, hävytön suunpieksijä, tiedä, että me +vähemmin pelkäämme hukkumista kuin sinä. + +GONZALO. +Minä vastaan siitä, ettei hän huku, vaikka laiva ei olisi paksumpi +pähkinänkuorta ja niin hatara kuin pohjaton portto. + +LAIVAMIES. +Tuuleen päin, tuuleen päin! Kaksi purjetta ylös! Takaisin ulapalle! +Anna mennä! + + (Merimiehiä tulee läpimärkinä.) + +MERIMIEHET. +Rukoilkaa, rukoilkaa! Nyt perii hukka. + +LAIVAMIES. +Suin päinkö järveen? + +GONZALO. + Kuningas ja prinssi +Jo rukoilevat; tehkäämme me samoin; +Yks meill' on kohtalo. + +SEBASTIAN. + Mult' uupuu maltti. +Nuo juopot peijanneet on meiltä hengen. +Suupaltti konna, -- kymmenesti nielköön +Sun meren tyrsky! + +GONZALO. + Ei, hän kuolee hirteen, +Vaikk' inttäis vastaan joka vesitilkka +Ja kitans' avais hänet nielläkseen. + + (Sekavaa melua kannen alta: "Jumala armahtakoon meitä!" -- + "Ajamme karille! Ajamme karille." -- "Hyvästi, vaimo ja + lapset!" -- "Hyvästi, veli." -- "Ajamme karille! Ajamme + karille!") + +ANTONIO. +Kuninkaan kanssa hukkukaamme kaikki. + + (Poistuu.) + +SEBASTIAN. +Nyt jäähyväiset hälle lausukaamme. + + (Poistuu). + +GONZALO. +Antaisin nyt vaikka tuhat virstaa vettä auran alasta kuivaa maata, +laihaa nummea, ruskeata kanervikkoa tai mitä hyvänsä. Tapahtukoon +taivaan tahto! Mutta hupaista olisi kuitenkin kuivalla kuolla. + + (Poistuu.) + + +Toinen kohtaus. + + Saari. Prosperon majan edusta. + (Prospero ja Miranda tulevat.) + +MIRANDA. +Rakas isä, taitonne jos raivoon saanut +Nuo hurjat aallot on, niin tyyntäkää ne. +Palavan pi'en satanut ois pilvi, +Jos taivaan otsaan ei ois meri vyörryt +Ja sammuttanut lieskaa. Kuinka kärsin, +Kun näin nuo kärsiväiset! Uljas laiva, +Joss' ylväit' oli olennoita varmaan, +Nyt pirstaleina! Hätähuuto aivan +Sydäntä vihloi. Upposivat, raukat. +Jos voiman jumala ma oisin ollut, +Maan sisään meri vajonnut ois ennen, +Kuin saanut niellä moisen kelpo laivan +Väkineen kaikkineen. + +PROSPERO. + Oi, tyynny, tyynny! +Pois pelko! Hellä sydämmesi tietköön: +Ei turmaa tullut. + +MIRANDA. + Tuskaa, voi! + +PROSPERO. + Ei turmaa. +Mit' olen tehnyt, sen ma tein sun tähtes, +Sun, rakkaimpani, sun, mun tyttäreni. +Et tiedä, ken sa olet, etkä tiedä +Mun syntyäni, että suuremp' olen +Kuin Prospero, tään halvan majan herra +Ja yhtä halpa isäsi. + +MIRANDA. + Ei tullut +Enempi tieto mieleeni. + +PROSPERO. + Nyt aika +On ilmi tuoda kaikki. Yltän' auta +Tää taikavaippa. -- Noin! (Laskee maahan vaippansa.) + Nyt tuossa viru, +Mun taitoni! -- Oi, pyyhi silmäs, tyynny! +Tään haaksirikon julman näytelmän, +Mi kaiken sinun säälis saattoi kuohuun, +Niin tarkkaan taidollani järjestin ma, +Niin varovasti, ettei henkeäkään, +Ei, hiustakaan ei hukkaan ole mennyt +Yhdeltäkään tuon laivan olennoista, +Jonk' uppoomisen näit ja huudon kuulit. +Mut istu! Nyt saat lisää tietää. + +MIRANDA. + Usein +Aloitte mulle kertoa ken olen, +Mut kesken jäi se, turhaan utelin ma, +Ja loppu kuului: "viel' ei!" + +PROSPERO. + Nyt on aika; +Nyt itse hetki kuulemaan sua vaatii. +Siis tottele ja kuule! Voitko muistaa +Sit' aikaa, jolloin täss' ei majass' oltu? +Epäilen, voitko: kolmen vanha vielä +Et silloin ollut. + +MIRANDA. + Muistan, isä. + +PROSPERO. + Mitä? +Kodinko toisen, toiset ihmisetkö? +Sanoppa jokin esine, min kuva +On painunut sun mielees. + +MIRANDA. + Loitoll' on se +Ja unta pikemmin kuin todellista +Tuo muistitietoni. Mull' eikö ollut +Noin neljä, viisi piikaneittä muinoin? + +PROSPERO. +Oli, oli enemmänkin. Mutta kuinka +Tuo mielessäsi elää? Mitä muuta +Näet synkäst' ajan hämystä? Jos muistat, +Mit' ennen tapahtui kuin tänne tulit, +Niin tänne tulos muistat myös. + +MIRANDA. + En muista. + +PROSPERO. +Kakstoista, kaksitoista vuotta sitten +Milanon herttuana isäs oli +Ja suurivaltaisena ruhtinaana. + +MIRANDA. +Te ettekö siis ole isäni? + +PROSPERO. +Hyvehen esikuva oli äitis, +Mun tyttärekseni hän sinut sanoi; +Milanon herttua sun isäs oli, +Ja ainoo lapsensa siis ruhtinatar, +Ei mikään halvempi. + +MIRANDA. + Oi, jumalani! +Mik' ilkijuoni meidät sieltä syöksi? +Vai onniko? + +PROSPERO. + Laps hyvä, kumpainenkin: +Niin, ilkeys se meidät sieltä syöksi, +Mut onni tänne auttoi. + +MIRANDA. + Mieltä särkee, +Kun aattelen, kuink' olin vaivaks teille, +Jos koht' en muista. Jatkakaa, ma pyydän. + +PROSPERO. +Antonio, mun veljeni, sun setäs -- +Mua kuule! -- että veli voipi olla +Niin kavala! -- hän, jota sinun jälkees +Rakastin ennen muita, jolle annoin +Ma maani hallinnon, jok' oli valloist' +Etevin silloin, niinkuin Prosperokin +Ol' ruhtinoista, arvoisuuttaan kuulu +Ja taiteiss' ylevissä verraton. +Kun näihin hehkui haluni, niin heitin +Ma veljelleni kaiken hallituksen, +Jäin vieraaks maalleni ja vaivuin aivan +Salaisiin tutkimuksiin. Viekas setäs, -- +Mua kuunteletko? + +MIRANDA. + Mitä tarkimmasti. + +PROSPERO. +Opittuaan kuink' anomusta myöntää +Tai kieltää tulee, ketä auttaa lentoon +Ja keltä siivet taittaa, uusiks aivan +Mun teki omat luomani, ne muutti +Tai muuten muodosti. Virittimiinsä +Kun näin sai viranpitäjät ja virat, +Niin kaikkein sydämmet hän pani soimaan +Mit' ääntä halusi; kuin loisiköynnös +Ruhtinarunkoni hän peitti aivan +Ja mehun minust' imi. -- Sin' et kuule. + +MIRANDA. +Oi, kuulen, isä hyvä. + +PROSPERO. + Tarkoin kuule! +Etuni maalliset kun näin löin laimin, +Erakkon' elellen ja henkeäni +Edistäin töissä, joiden salaisuutt' ei +Yleisö pysty tajumaan, niin heräs +Viekkaassa veljessäni himo häijy. +Mun luottamukseni, kuin hyvä isä, +Hänessä vilpin siitti, vastasuuntaan +Yht' yltävän kuin luottamukseni, +Joll' ei niin määrää ollut. Toden totta, +Rajaton uskomus! Näin mahtaellen, +Ei kaikilla mun tuloillani yksin, +Vaan vallallani lisäks, -- niinkuin mies, +Mi valheen-matkinnallaan muistins' saattaa +Totuutta vastaan moiseen syntivelkaan, +Ett' itse valheens' uskoo -- hän nyt luuli +Herttuaks itsensä, kun hallitsijan +Vaan ulkotointa harjoitti ja mua +Edusti vaan: siit' yltyi vallanhimo, -- +Kuuletko? + +MIRANDA. + Tuonhan kuurokin jo kuulis. + +PROSPERO. +Ja ettei juopaa jäis tuon osan ja +Sen väliin, jolle osaansa hän näytti, +Täysvaltiaaks Milanossa hän pyrki. +Mun mies poloisen, jolle valtakunnaks +Jo kirjastoni riitti, kelvottomaks +Hän ruhtinuuteen katsoi maalliseen +Ja Neapelin kanssa liiton teki -- +Niin janosi hän valtaa -- vuosiveroon +Sitoutuen ja uskollisuusvalaan, +Kuninkaan kruunun alle herttuan kruunun +Alistamaan ja -- oi, Milano parka! -- +Sun, siihen asti nöyrtymättömän, +Syvimpään nöyryytykseen masentamaan. + +MIRANDA. +Oi, taivas! + +PROSPERO. + Ehdot kuule nyt ja päätös, +Ja sano sitten, tuoko oli veli. + +MIRANDA. +Oi, syntist' olis mummostani muuta +Kuin hyvää ajatella: kelpo äidist' +On usein huonot lapset. + +PROSPERO. + Ehdot kuule: +Tuo Neapelin kuningas, mun vanha +Viholliseni, suostui veljen' pyyntöön +Ett' tunnustusta luvattua vastaan +Ja veroa -- en tiedä, kuinka suurta -- +Hän valtakunnast' oiti karkoittaisi +Mun omaisineni, ja veljelleni +Milanon kruunun arvoinensa jättäis. +Nyt joukko pettureita pestattiin +Ja määräyönä Antonio avas +Milanon portit; kalman mustass' yössä +Kätyrit laahasivat sieltä mun +Ja sun, jok' ääneen' paruit. + +MIRANDA. + Surkeata! +En muista, kuinka silloin paruin, mutta +Taas olis syytä parkuun: kertomanne +Pusertaa silmist' itkun. + +PROSPERO. + Lisää kuule; +Sun sitten johdan nykyhetken toimiin, +Jot' ilman olis kertomani turhaa. + +MIRANDA. +Miks meit' ei hengilt' ottaneet he oiti? + +PROSPERO. +Hyvinpä kysyt, lapsi! Kyselmääsi +Syyt' annoinkin. He eivät tohtineet -- +Niin suuress' olin kansan suosiossa -- +Työhönsä moista verileimaa painaa, +Vaan kauniiks kaunistivat aikeens' inhan. +Lyhyesti: purteen paiskasivat meidät, +Merille veivät jonkun peninkulman; +Varalla siell' ol' laho laivarani, +Takluuton, mastoton ja purjeeton; +Rotatkin vaistost' oli hyljänneet sen. +Panivat tuohon meidät; siinä saimme +Merelle huutaa, joka vastaan ärjyi, +Ja tuuleen huoata, mi vastaan huokas, +Lisäten säälillään vaan tuskiamme. + +MIRANDA. +Voi, kuinka silloin huoleks olin teille! + +PROSPERO. +Ei, suojeleva olit enkelini! +Sa taivaallista rohkeutta täynnä +Hymyilit, taakkaani kun vaikeroiden +Ma suolapisaroilla merta juotin: +Näin annoit voimaa mulle kestämään +Kaikk' onnen vaiheet. + +MIRANDA. + Kuinka maalle päästiin? + +PROSPERO. +Jumalan sallimasta. Meillä oli +Raitista vettä sekä ruokaa, jota +Ylimys Gonzalo Neapelista, +Jok' oli hankkeen täyttäjäksi pantu, +Hyvyyttään antoi meille, sekä lisäks +Kalua, liinaa, vaatett' yltäkyllin, +Jost' oli suuri hyöty. Mies tuo jalo, +Kun kirjan ystäväksi minut tiesi, +Kirjastostani hankki kirjoja, +Jotk' ovat mulle valtaa kallihimmat. + +MIRANDA. +Oi, jos sen miehen saisin kerran nähdä! + +PROSPERO. +Nyt minä nousen. Alallas sa istu +Ja kuule, miten merihätä päättyi. +Tulimme tähän saareen; täällä minä +Opettajanas paremmin sua neuvoin +Kuin muut nuo ruhtinaat, joill' enemp' aikaa +On turhuuteen kuin lastens opetukseen. + +MIRANDA. +Palkitkoon taivas teidät! Ja nyt, isä, -- +Tuo mieltän' yhä vaivaa -- mistä syystä +Te myrskyn nostitte? + +PROSPERO. + Saat tietää senkin. +lhala ihme, auli onnetar, +Nykyinen valtiaani, näille maille +Toi vihamieheni. Ma tietäjänä +Älyän, että nyt on korkeimmallaan +Mun onnentähteni; sen tenhovoiman +Jos nyt ma laiminlyön, niin ijäks mennyt +On onneni. Enempää älä kysy. +Sua unettaa: tuo väsymys on hyvää, +Sen valtaan antau. -- Et voikaan muuta. -- + (Miranda nukkuu.) +Hoi, palvelijani! Nyt olen valmis. +Tule, Ariel, tule! + + (Ariel tulee.) + +ARIEL. + Terve, suuri mestar', +Ylevä herra, terve! Toimeen altis +On käskyläises. Lentämäänkö vaadit, +Uimaanko, pilven patsaall' ajamaanko, +Vai tuuleen syöksymäänkö? Käskys Ariel +Tarmonsa takaa täyttää. + +PROSPERO. + Sano, henki, +Panitko myrskyn toimeen niin kuin käskin? + +ARIEL. +Täsmälleen aivan. +Kuninkaan laivaan iskin; kupuun, keulaan, +Kannelle, joka kojuun vuorotellen +Viritin kauhun; joskus jakaannuin ma, +Leimuillen milloin missä: kokkapuussa, +Raa'assa, mastoss' erikseen ma lieksoin, +Siit' yhteen taasen hulmahdin. Zeun tulet, +Kamalan pauantehen ennustajat, +Nopeemmin eivät silmän ohi kiidä; +Salamat, liekit, rikkivaajat näytti +Hätyyttävän suurvaltaa Neptunonkin, +Järkyttäin rohkeit' aaltoja ja pannen +Hirmuisen kolmikärjen huojumaan. + +PROSPERO. +Sa uljas henki! Oliko niin vahvaa +Ja lujaa ketään, ett'ei mieli mennyt? + +ARIEL. +Ei yhtä, jok' ei kuumeen houreiss' ollut +Ja tehnyt hullun töitä. Meren vaahtoon +Syöksyivät kaikki, myöskin merimiehet, +Ja laivan jättivät, jok' ilmituleen +Nyt leimahti. Kuninkaan poika Ferdinand, +Hivukset päässä törröllään kuin kaisla, +Juoks' eellä, huutain: "Helvetti on tyhjä +Ja kaikki pirut irti". + +PROSPERO. + Hyvin tehty. +Lähellä rantaa, niinkö? + +ARIEL. + Rannass' aivan. + +PROSPERO. +Ei ketään hukkunut? + +ARIEL. + Ei hivuskarvaa. +Ei vaatteissa niin tahraa, ehommat vaan +Olivat entistänsä. Pitkin saarta +Hajoitin heidät parvittain, kuin käskit. +Kuninkaan pojan yksin maalle heitin. +Hän huokauksin jäähdyttää nyt ilmaa, +Sopessa kolkoss' istuu suruissansa +Ristissä käsin näin. + +PROSPERO. + Mut kuinka kävi +Kuninkaan laivan merimiesten, kuinka, +Ja muiden laivain? + +ARIEL. + Laiva kuninkaan +Satamass' on sen lahden pohjukassa, +Miss' sydänyönä kerran minun käskit +Bermudan myrskyisiltä saarilta +Kastetta noutaa; siellä turvass' on se. +Kaikk' ajoin merimiehet kannen alle, +Miss' osaks taiast', osaks uuvunnasta +Nyt nukkuvat. Muut laivat vihdoin, jotka +Ma hajoitin, nyt yhtyneet on jälleen, +Ja Välimertä kyntäin Neapeliin +Suruissaan palajavat, luullen, ett' on +Kuninkaan laiva hukkunut ja että +Hän itse meren pohjass' on. + +PROSPERO. + Työs, Ariel, +Sa tarkoin teit; mut viel' on tehtävää. +Mik' aika nyt on? + +ARIEL. + Yli puolipäivän. + +PROSPERO. +Kaks tuntilasin juoksemata vähin. +Täst' yhdeksään on aika meille kallis. + +ARIEL. +Siis lisää työtä? Näin kun mua vaivaat, +Suo että lupauksestas muistutan, +Mi viel' on täyttämättä. + +PROSPERO. + Ynseiletkö? +No, mitä vielä vaadit? + +ARIEL. + Vapautta. + +PROSPERO. +Vaikk' ohi viel' ei aikas? Vaiti siitä! + +ARIEL. +Suvaitse muistaa uskolliset työni: +En valehdellut, hairaust' en tehnyt, +Napissut, nurissut en ole. Vuodeks +Lupasit minut vapaaks. + +PROSPERO. + Unhotitko +Mist' ahdistuksesta sun päästin? + +ARIEL. + En. + +PROSPERO. +Unohditpa. On mielestäsi raskas +Suolaisen meren mutaa kahlata, +Selässä lentää tuiman pohjatuulen, +Maan uumenissa pengastaa, kun kylmäst' +On routaantunut maa. + +ARIEL. + Ei, toden totta. + +PROSPERO. +Valetta, ilkipeto! Unhotitko +Sycorax velhon inhan tuon, jonk' oli +Ikä ja luihuus koukistanut? Mitä? + +ARIEL. +En. + +PROSPERO. + Unhotitpa. Hän mist' oli? sano. + +ARIEL. +Algierista. + +PROSPERO. + Vai niin? Mun kerran kuussa +Sinulle täytyy muistuttaa, mik' olit, +Kosk' unhotat sen. Kirottu tuo velho +Noituudestaan ja monist' ilkitöistään, +Joit' ihmiskorva kuulla kammoo, syöstiin +Maanpakoon Algierista, niinkuin tiedät. +Hält' yhden teon tähden henki säästyi; +Niin, eikö totta? + +ARIEL. + Totta. + +PROSPERO. + Raskahana +Tuon kuoppasilmän toivat merimiehet +Ja tänne jättivät. Sa, orjani, +Sa silloin häntä palvelit, niin kerroit. +Mut koska olit henki liian hento +Tuon velhon iljettäviin törkytöihin +Ja apus kielsit pois, niin hän sun salpas +Kätyriensä voimakkaampain kautta +Ja hillittömän vihan vimmassa +Halaistuun honkaan. Tuossa onkalossa +Sa tuskissasi kytkettynä istuit +Kakstoista vuotta. Hän sill' aikaa kuoli, +Ja tyrmässäs sa voihkit yhtä taajaan +Kuin myllynratas kalkkaa. Tällä saarell' +Ei silloin muuta ihmisluomaa ollut +Kuin velhon poika, täällä penikoittu, +Tuo kailo vaihdokas. + +ARIEL. + Niin, Caliban. + +PROSPERO. +Niin, hölmö! Juuri Caliban, hän, joka +Nyt mua palvelee. Sa tiedät, mistä +Sun löysin kitumasta. Valitukses +Sai suden ulvomaan ja rintaa vihloi +Karhunkin ikijulman. Tuskas oli +Kuin tuskaa helvetin, ja siit' ei päästää +Sycorax voinut. Munpa taitoni -- +Kun tulin ja sun kuulin -- auki hongan +Repäisi ja sun päästi. + +ARIEL. + Kiitos, herra! + +PROSPERO. +Jos vielä nuriset, niin halon tammen +Ja pahkuisiin sen sisuksiin sun suudin, +Siell' ulistakses kaksitoista vuotta. + +ARIEL. +Anteeksi, herra! Käskynne ma täytän +Ja kummittelen kiltisti. + +PROSPERO. + Se tee, +Niin kahden päivän päästä olet vapaa. + +ARIEL. +Oi, kiitos, jalo herra! Mitä tulee, +Sanokaa, mitä tulee minun tehdä? + +PROSPERO. +Pukeu meren neidoks; näkyväinen +Vaan mulle ollos; yksikään muu silmä +Ei saa sua nähdä. Mene, muotos muuta, +Ja tule sitten tänne. Pois, ja joutuun! + (Ariel poistuu.) +Heräjä, sulolapsi! Hyvin nukuit. +Heräjä! + +MIRANDA. + Ihmeellinen tarinanne +Mun uneen uuvutti. + +PROSPERO. + Pois uni viskaa. +Nyt Calibanin luo, tuon orjan, joka +On aina häijy suustaan. + +MIRANDA. + Hän on konna; +En kärsi häntä nähdä. + +PROSPERO. + Tuiki tarpeen +Hän näissä oloiss' on. Hän tulen laittaa, +Puut meille kantaa, hyötytyötä tekee +Jos jotakin. -- Hoi! Orja! Caliban! +Maan möhkö, vastaa! + +CALIBAN (ulkoa). + Kyllin siell' on puita. + +PROSPERO. +Hoi, tänne, sanon! Muutakin on työtä. +No, joutuun, kilpikonna! + (Ariel palajaa vedenneidoksi puettuna.) +Ihana ilme! Soma Ariel, +He, kuules mitä kuiskaan. + +ARIEL. + Kyllä, herra. + + (Poistuvat.) + +PROSPERO. +Ruttoinen ruoja, pirun penikoima +Kirotun äitis kanssa, tule esiin! + + (Caliban tulee.) + +CALIBAN. +Oo, kaste kirotumpi kuin mink' äiti +Siveli korpinsiivin liejusuolta, +Norukoon teihin! Lietsokohon louna +Ja ruumihinne ruvin peittäköön! + +PROSPERO. +Tuost' yöllä jäsenkatkon saat sa varmaan; +Et hengittää voi pistoksilta; peikot, +Jotk' öisin elämöivät, kimppuus käyvät, +Näpistäin kirjavaks kuin mesimöykyn +Sun ruumiisi, ja joka näpinjälki +Se äilehtii kuin mehiläisen pisto. + +CALIBAN. +Nyt tahdon lounastaa. Tää saari mun on, +Sen Sycoraxilt', äidiltäni perin. +Pois ryöstit multa sen. Kun ensin tulit, +Hyväilit, kuihkoit mua, marjavettä +Minulle juotit, nimittämään neuvoit +Tuon pienen valon ja tuon suuren, jotka +öin, päivin palavat. Sua rakastin ma, +Ja näytin sulle saaren kaikki aarteet, +Karumaat, vehmaat, lähteet, suolakaivot. +Voi, että tein sen! -- Äidin rikkeet teihin, +Lepakot, konnat, kuoriaiset kaikki! +Muut' alamaist' ei sinulla kuin minä, +Jok' ennen olin oma kuninkaani; +Nyt tähän kovaan kallioon mun salpaat, +Muun maan kun multa ryöstit. + +PROSPERO. + Valheen henki, +Et tunne hyvyyttä, vaan piiskaa. Pidin +Sua, haaskaa, ihmistavoin; otin sinut +Majaani asumaan, siks kunnes koitit +Häväistä tyttäreni kunnian. + +CALIBAN. +Ho, ho, ho! Paha, ettei tullut tehdyks. +Mua estit; muuten Calibaneill' oisin +Ma kansoittanut saaren. + +PROSPERO. + Inha orja, +Johonka hyve pieninkään ei pysty, +Vaan paheet kaikki! Turviini sun otin, +Puhumaan vaivoin sain sun, joka hetki +Opetin sulle yhtäkin; kun sinä, +Sen villikko, et tiennyt mitä mielit, +Vaan mylvit niinkuin eläin, neuvoin sulle +Sanoja, millä mieles ilmi tuoda. +Mut, siitä huolimatta, halpaan luontoos +Jotakin jäi, jot' inhoo jalo luonne. +Siis ansiosta kallioon sun kytkin, +Vaikk' enemmän kuin vankeutt' ansaitsit. + +CALIBAN. +Opetit puhumaan mun; hyöty siit' on +Ett' opin kiroomaan. Sun rutto syököön +Tuost' opetuksestas! + +PROSPERO. + Pois, velhon pentu! +Tuo puita! Joutuun, muista se! Viel' askart' +On muutakin. Haa, jupisetko, peto? +Jos niskoittelet tai jos laimin lyöt +Mun käskyni, luuvalon sinuun isken, +Jäseniis noidun vetotaudin, panen +Niin mylvimään sun, että ulinaasi +Pedotkin säikkyy. + +CALIBAN. + Älkää, minä pyydän. + (Syrjään.) +Totella täytyy; mahdillaan hän voisi +Pakottaa vasallikseen Seteboonkin, +Emoni jumalan. + +PROSPERO. + No, orja, mene! + + (Caliban poistuu.) + + (Ariel palajaa näkymättömänä, soitellen ja laulaen. + Ferdinand seuraa häntä.) + + Arielin laulu: + + Tänne keltahiekallen + Nyt käsikkäin, + Niiaten ja suudellen + Ja pyörittäin! + Sipsutellen hyppikää, + Henget kaikki säistäkää! + Vait! vait! + (Erinäisiä ääniä.) + Hau! hau! + Se halli kait. + (Erinäisiä ääniä.) + Hau, hau! + Vait! Kuules vaan! + Jo kukko se laulavi lauluaan: + Kukkukiekuu! + +FERDINAND. +Mist' on tuo sointo? Ilmasta? Vai maasta? +Se vaikeni jo: -- saaren jumalata +Varmaankin palvellaan. Kun rannall' istuin +Ja isävainaatani taaskin itkin. +Vesiltä luokseni tuo ääni hiipi, +Sulavin soinnuin lientäin tuskiani +Ja meren hyrskää; sitä seurasin ma +Tai pikemmin se myötänsä mua veti. +Nyt poissa on se. -- Ei, se taasen alkaa. + + Arielin laulu: + + Nyt viittä syltä syvät veet + Sun peittää isäsi; + Koralliks luut on siirtyneet + Ja silmät helmiksi; + Näet meri kaikki helmassaan + Kaluksi kalliiks muuttaa vaan. + Mut aallotar soittaa, -- kuules, oi! -- + Piu, pau, kuolinkello se soi. + + KUORO. + Piu, pau. + +FERDINAND. +Tuo laulu isästän' on hukkuneesta. -- +Ei kuolevainen laula noin; tuo sävel +Ei ole maasta -- ylhäältä se soipi. + +PROSPERO. +Silmäisi ripsillinen verho nosta +Ja sano, mitä tuolla näet. + +MIRANDA. + Kuin? Henki? +Oi, kuinka tähystää se! Tiedä, isä, +Ihana on se; -- mutta se on henki. + +PROSPERO. +Ei, laps! Se syö ja nukkuu, aistit sillä +On niinkuin meillä. Sulho tuo, min näet, +Mukana haahdess' oli. Jos ei suru, +Kauneuden syöpä, häntä rumentaisi, +Hän sinust' olis pulska. Kadonneita +Hän tovereitaan etsii. + +MIRANDA. + Minust' on hän +Olento jumalallinen; maan päällä +Noin ylevää en ole nähnyt koskaan. + +PROSPERO (syrjään). +Nyt, näemmä, käy se niin kuin mielin. -- Ariel, +Sa oiva henki, kahden päivän päästä +Sin' olet vapaa. + +FERDINAND. + Jumalatar varmaan, +Jot' äsken lauluin palveltiin! -- Ma pyydän, +Suvaitkaa, tällä saarell' asuttenko, +Ja tohtisinko tiedustaa, kuin täällä +Mun tulee käyttäidä; mut tärkein pyyntö, +Vaikk' esitän sen viimeks: ihme kaunis, +Oletko tyttö, vaiko et? + +MIRANDA. + En ihme, +Mut tyttö kyllä. + +FERDINAND. + Kieltäni! Oi, taivas! +Sen kielen puhujista suurin olen, +Jos vaan nyt olisin sen kotomaassa. + +PROSPERO. +Kuin? Suurin? Neapelin kuningas +Jos kuulis tuon, mik' oisit? + +FERDINAND. + Mikä nytkin, +Mies halpa vaan, jok' ihmeeks sinun kuulen +Puhuvan Neapelin kuninkaasta. +Hän kuulee mua, ja sen vuoks min' itken; +Kuningas itse olen. Silmistäni +Ei ole tulva laannut siitä, kuin +Isäni, kuninkaan, näin hukkuvan. + +MIRANDA. +Oi, surkeaa! + +FERDINAND. + Niin, kaikin miehinensä. +Milanon herttua ja kunnon poikans' +Olivat mukana. + +PROSPERO. + Milanon herttua +Ja vielä kunnokkaampi tyttärensä +Tuon vääräks näyttää vois, jos olis aika. -- + (Syrjään.) +Ens' yhtymällä iskivät jo silmää. +Tuost', oiva Ariel, sa vapaaks pääset. -- + (Ääneen.) +Sananen, herraseni! Pelkään, että +Olette tehnyt vääryytt' itsellenne. + +MIRANDA. +Miks on noin tyly isä? Tuo mies kolmas +On näkemiäni, ja ensimmäinen, +Mi sai mun huokaamaan. Oi, sääli, käännä +Puoleeni isä! + +FERDINAND. + Impikö ja vapaa, +Niin Neapelin kuningattareksi +Sun nostan. + +PROSPERO. + Hiljaa, herra! Sana vielä! -- + (Syrjään.) +He toistens' ovat pauloissa; mut täytyy +Tuo huojas kauppa vaikeuttaa, muuten +Voi helppo saanti halvaks tehdä voiton. -- + (Ääneen.) +Sananen vielä! Sua vaadin, seuraa! +Anastit nimen, jok' ei omas ole; +Vakoojana sa tähän saareen tulit, +Pois multa, omistajalt' oikealta, +Sen ryöstääkses. + +FERDINAND. + En, kautta kunniani! + +MIRANDA. +Pahuutt' ei moisess' asu temppelissä. +Jos noin on kaunis pahan hengen maja, +Niin hyville se kelpais asunnoksi. + +PROSPERO (Ferdinandille). +Mua seuraa! -- Sinä häntä älä puolla; +Hän pettur' on. -- No, tule! Yhteen jamon +Sun niskasi ja jalkas; merivettä +Sa juoda saat, ja ruokanasi olkoon +Laho-juuret, ojakuorikot ja törtöt, +Joiss' ovat terhot siinneet. Mua seuraa! + +FERDINAND. +En. Panen vastaan moista kohtelua, +Väellä kunnes vihamies mun voittaa. + + (Paljastaa miekkansa, mutta tenhoutuu niin, ettei voi liikahtaa.) + +MIRANDA. +Isä rakas, älä koittele hänt' ylen; +Hyv' on hän, vaaraa hänest' ei. + +PROSPERO. + Kas vaan! +Munako kanaa neuvoo? -- Tuppeen miekkaa, +Kavaltaja! Sa uhkaat vaan, mut lyödä +Et uskalla, niin syyllinen on tuntos. +Vastusta älä tee! Ma tällä saarell' +Aseettomaks sun tehdä voin, niin että +Kädestäs miekka vaipuu. + +MIRANDA. + Isä hyvä! + +PROSPERO. +Pois! Minuss' älä riipu! + +MIRANDA. + Armahtakaa! +Hänestä takaan. + +PROSPERO. + Vait! Jos sanan sanot, +Niin soimaan, jopa vihaan sua. Mitä! +Vai puollat pettäjää! Hyi! Luulet, ett'ei +Hänt' ole kauniimpaa, kun hänet vaan +Ja Calibanin tunnet. Hupsu tyttö! +Tuon suhteen muut on miehet enkeleitä, +Hän muiden suhteen ihka Caliban. + +MIRANDA. +Siis vähään tyytyy lempeni: en pyydä +Miest' ihanampaa nähdä. + +PROSPERO (Ferdinandille). + Tule! Seuraa! +Nyt jäntees ovat niinkuin lapsen heikot +Ja hervottomat. + +FERDINAND. + Aivan. Elon tarmo +On niinkuin uuvuttama unetarten. +Isäni surma, ystäväini hukka, +Tää kurjuuteni ja tuon miehen uhka, +Mi lannistaa mun, helpot olis kestää, +Jos kerran päivässä vaan tyrmästäni +Näkisin tytön tuon. Maan kaikki sopet +Vapaus vallatkohon! Moinen tyrmä +On mulle kyllin tilava. + +PROSPERO. + Se tepsii. -- +Tule! -- Hyvin, oiva Ariel! -- + (Ferdinandille.) + Mua seuraa! + (Arielille.) +Yks toimi vielä, kuule! + +MIRANDA (Ferdinandille). + Älkää surko! +Isäni luonne paremp' on, kuin mitä +Puheestaan päättää voisi; harvinaista +On hältä moista kuulla. + +PROSPERO (Arielille). + Vapaaks tulet +Kuin tuuli tunturin; mut kaikki toimet +Tee visusti ja tarkkaan. + +ARIEL. + Täsmällensä. + +PROSPERO. +Mua seuratkaa! -- Hänt' älä sinä puolla! + + (Menevät.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus + + Toinen seutu samalla saarella. + + (Alonzo, Sebastian, Antonio, Gonzalo, Adrian, + Francisco ja muita tulee.) + +GONZALO. +Iloitkaa, herra! Teillä niinkuin meillä +On syytä riemuun. Katoamme kalliimp' +On pelastus. Yleist' on turmiomme: +Matruusin vaimoll' on ja laivurilla +Ja kauppamiehelläkin joka päivä +Samainen aihe suruun. Ihmett' oli +Tää pelastus; sen harva tuhannesta +Sanoa vois. Siis surun vastapainoks +Älyllä lohtu pankaa. + +ALONZO. + Vait, ma pyydän! + +SEBASTIAN. +Hänelle lohtu on kuin kylmä liemi. + +ANTONIO. +Hänt' ei niin hevin ripittäjä päästä. + +SEBASTIAN. +Kas, nyt hän paraikaa vetää komppakelloansa; heti kohta se lyö. + +GONZALO. +Herra, -- + +SEBASTIAN. +Yks, -- lukekaa! + +GONZALO. +Jos joka huolta hemmotellaan näin, +Niin saapi hemmottaja -- + +SEBASTIAN. + Huollutusta. + +GONZALO. +Niin, todellakin, hän siitä huoltuu. Puhutte todemmin kuin aioitte. + +SEBASTIAN. +Ja te ymmärsitte sen viisaammin kuin luulinkaan. + +GONZALO. +Siis, armollinen herra -- + +ANTONIO. +Hyi, mikä kielen keittäjä! + +ALONZO. +Ma pyydän, heretkää! + +GONZALO. +Hyvä, minä vaikenen; mutta kuitenkin -- + +SEBASTIAN. +Hän ei voi suistaa kieltään. + +ANTONIO. +Pannaanpa vetoa, kumpi ensin alkaa kiekua, hänkö vai Adrian. + +SEBASTIAN. +Vanha kukko. + +ANTONIO. +Kukonpoika. + +SEBASTIAN. +Hyvä! Mitä pannaan vedoksi? + +ANTONIO. +Naurun hahatus. + +SEBASTIAN. +Olkoon menneeksi. + +ADRIAN. +Vaikka tämä saari on aution näköinen -- + +SEBASTIAN. +Ha, ha, ha! + +ANTONIO. +Kas niin, nyt on veto maksettu. + +ADRIAN. +Asumaton ja miltei luoksepääsemätön -- + +SEBASTIAN. +Niin -- + +ADRIAN. +Niin -- + +ANTONIO. +Paikalle osattu! + +ADRIAN. +Niin lienee ilma täällä hieno ja viehkeä. + +ANTONIO. +Ilma oli hieno luuska. + +SEBASTIAN. +Niin, ja viehkeä, kuten hän oppineesti huomauttaa. + +ADRIAN. +Ilma täällä henkää meihin niin vienon vienosti. + +SEBASTIAN. +Niinkuin sillä olis keuhkot ja nekin mädät. + +ANTONIO. +Tai niinkuin se olisi suo-lemuilla hajustettu. + +GONZALO. +Täällä on kaikkia, mitä elämiseen tarvitaan. + +ANTONIO. +Oikein, paitse elämäntarpeita. + +SEBASTIAN. +Niitä täällä on vähän tai ei ollenkaan. + +GONZALO. +Kuinka ruohokin on mehevän ja tuoreen näköistä! Kuinka vihantaa! + +ANTONIO. +Maa on todellakin ruosteenkarvainen. + +SEBASTIAN. +Ja vivahtaa pikkuruisen viheriään. + +ANTONIO. +Paljoa hän ei erehdy. + +SEBASTIAN. +Ei; hän vaan kokonaan erehtyy totuudesta. + +GONZALO. +Mutta kummallisinta on kaikesta, ja toden totta melkein uskomatonta -- + +SEBASTIAN. +Niinkuin monet muut kummallisuudet, joita valalla vakuutetaan. + +GONZALO. +Että vaatteemme, vaikka vedestä ihan likomärät, kuitenkin ovat +säilyttäneet uutuutensa ja kiiltonsa; ne näyttävät pikemmin painurilta +tulleilta kuin suolaveden kastelemilta. + +ANTONIO. +Jos vaan yksikin hänen lakkareistaan voisi puhtia, eiköhän se sanoisi +häntä valehtelijaksi? + +SEBASTIAN. +Varmaankin, jos ei edessä, niin takana, niinkuin lakkarit tekevät. + +GONZALO. +Minusta vaatteemme ovat nyt yhtä uudet, kuin milloin ne olivat yllämme +ensi kertaa Afrikassa kuninkaan kauniin tyttären Claribellan ja Tunisin +kuninkaan häissä. + +SEBASTIAN. +Ne olivat somat häät, ja meillä on hyvä onni paluumatkalla. + +ADRIAN. +Tunisille ei ole onni koskaan suonut semmoista valiota kuningattareksi. + +GONZALO. +Ei sitten Dido-lesken aikojen. + +ANTONIO. +Lesken? No, hiisi olkoon! Mistä sen lesken saitte? Didoko leski? + +SEBASTIAN. +Mitäpä, jos Aeneaskin leskimies? Hyväinen aika, kuinka tuon otatte +pahaksenne! + +ADRIAN. +Dido-lesken, niinkö? Tuo minua vähän arveluttaa; hän oli Carthagosta, +eikä Tunisista. + +GONZALO. +Tunis, tietäkää, oli muinoin Carthago. + +ADRIAN. +Vai Carthago? + +GONZALO. +Niin, Carthago, uskokaa pois. + +ANTONIO. +Hänen sanansa voivat enemmän kuin tuo ihmeellinen harppu. + +SEBASTIAN. +Hän on rakentanut muurit, vieläpä huoneetkin. + +ANTONIO. +Mitä mahdotonta hän tästälähin saanee aikaan? + +SEBASTIAN. +Varmaankin vie hän taskussaan kotiin tämän saaren ja antaa sen +pojalleen omenana. + +ANTONIO. +Ja kylvää siemenet mereen, saadakseen useampia saaria. + +GGONZALO. +Todellakin? + +ANTONIO. +Onneksi olkoon! + +GONZALO. +Herrani, me puhumme siitä, että vaatteemme nyt näyttävät yhtä uusilta +kuin Tunisissa tyttärenne häissä, joka nyt on kuningatar. + +ANTONIO. +Ja ihanin kuningatar, mikä milloinkaan sinne on viety. + +SEBASTIAN. +Paitse, suokaa anteeksi, Dido-leskeä. + +ANTONIO. +Oo, Dido-leskeä! Niin, Dido-leskeä! + +GONZALO. +Eikö ole, herra, takkini yhtä uusi kuin milloin se ensi päivää oli +ylläni? Tarkoitan: tavallaan. + +ANTONIO. +Tuo "tavallaan" on hyvin tavoiteltua. + +GONZALO. +Milloin se oli ylläni tyttärenne häissä? + +ALONZO. +Korviini ihan tungette nuo sanat, +Joit' en ma kuulla tahdo. Jos en koskaan +Tytärtän' olis sinne naittanut! +Pois sieltä palatessa poikani +Ma kadotin; ja tytärkin on poissa, +Niin Italiast' etähällä, ett'en +Näe häntä koskaan. Oh! Sa Milanon +Ja Neapelin vallanperillinen, +Mik' onkaan meri tursas sinut niellyt? + +FRANCISCO. +Hän kenties elää. Näin kuink' aallot alleen +Hän paiskasi ja niiden harjall' ajoi. +Hän vettä polki, tieltään tyrskyt työnsi +Ja karjaspäitä vastaan rinnoin puski. +Pääns' uljaan kuohuist' ylentäin, hän sousi +Tukevin käsin, reima-ottein rantaan, +Jok' yli aallon syömän perustansa +Ikäänkuin kättä avuks kurkoitti. +Varmaankin hengissä hän maalle pääsi. + +ALONZO. +Ei, hän on mennyt! + +SEBASTIAN. + Itseänne kiittää +Te saatte tästä kadosta, kun ette +Europpaan suonut tyttärenne jäädä, +Vaan myitte hänet afrikkalaiselle; +Maanpaoss' on hän siellä silmistänne, +Joill' aihett' on nyt kaihon kyyneliin. + +ALONZO. +Ma pyydän, vaiti! + +SEBASTIAN. + Kaikin polvistuimme +Ja monin tavoin teitä rukoilimme; +Ja hän, tuo kaunis sielu, itse horjui +Velvollisuuden vaiheella ja inhon, +Kumpaanko puoleen vaa'an kallistaisi. +Poikanne, varon ma, on ijäks mennyt. +Enemmän leskiä tuon seikan tähden +Neapeliss' on nyt ja Milanossa +Kuin heille lohduks meillä miehiä. +Syy teidän on. + +ALONZO. + Ja tappiokin suurin. + +GONZALO. +Sebastian prinssi, lausumanne totuus +On lemmetön ja aikaan sopimaton. +Revitte auki haavat vaan, kun teidän +Ne pitäis kattaa. + +SEBASTIAN. + Hyvin puhuttu. + +ANTONIO. +Haavurin tapaan aivan. + +GONZALO. + Meillä kaikill' +On kurja sää, kun teidän, herra, pilvess' +On otsanne. + +SEBASTIAN. + Sää kurja? + +ANTONIO. + Sangen kurja. + +GONZALO. +Jos tätä saarta viljeleisin, herra -- + +ANTONIO. +Niin kylväisi hän tähän viholaista. + +SEBASTIAN. +Tai katinjuustoa tai suolaheinää. + +GONZALO. +Sen kuninkaana mitä tekisin ma? + +SEBASTIAN. +Rupeisi raittiiks viinin puutteessa. + +GONZALO. +Mun yhteiskunnassani kävis kaikki +Vastaista suuntaa. Kauppaa laisinkaan +En sallisi, en virkaa nimeksikään, +En oppinutta, enkä käskyläistä, +En rikasta, en köyhää. Välikirjat, +Perinnöt, rajat, pellon-, viininhoidon, +Kaikk' kieltäisin ma; viljat, viinit, öljyt, +Metallit, kaikki käytännöstä pois! +Ei ammattia; kaikki miehet jouten, +Ja naiset myös, mut siveät ja puhtaat; +Ei esivaltaa -- + +SEBASTIAN. +Ja kuningas hän sentään tahtois olla. + +ANTONIO. +Hänen yhteiskuntansa loppupää ei muista alkua. + +GONZALO. +Kaikille ilman hikeä ja vaivaa +Maa tarjois antiansa. Petos, vilppi +Ois kielletty, ja veitset, peitset, miekat, +Tykit ja moiset kalut; itsestänsä +Viattomalle kansalleni luonto +Ravinnon kylläisen ja runsaan antais. + +SEBASTIAN. +Ei naimisia alamaisten kesken. + +ANTONIO. +Ei lainkaan; kaikki irtaimina, luuskat ja konnat. + +GONZALO. +Niin verraton mun hallintoni oisi, +Ett' itse kultakaudenkin se voittais. + +SEBASTIAN. +Jumala majesteettia varjelkoon! + +ANTONIO. +Gonzalo kauan eläköön! + +GONZALO. + Mun ymmärrätte, herra -- + +ALONZO. +Ma pyydän, vaiti! Tyhjää vaan sa haastat. + +GONZALO. +Sen hyvin uskon, armollinen korkeus. Teinkin sen vaan noille herroille +mieliksi, sillä heillä on niin herkästi ärtyvät keuhkot, että aina +tapaavat nauraa tyhjää. + +ANTONIO. +Me nauroimme teitä. + +GONZALO. +Minuako, joka tässä hullutuksen lajissa olen vaan tyhjää teidän +rinnallanne. Jatkakaa siis, naurakaa tyhjää. + +ANTONIO. +Sepä vasta letkaus! + +SEBASTIAN. +Joka ei sattunut. + +GONZALO. +Sankareita uljasmielisiä te olette; voisitte nostaa kuun radaltaan, jos +se pysyisi viisi viikkoa muuttumatta paikallaan. + + (Ariel tulee näkymättömänä, juhlallisen soiton soidessa) + +SEBASTIAN. +Sen me tekisimme; ja sitten sen soihdulla linnustamaan. + +ANTONIO. +Älkää suuttuko, hyvä herra! + +GONZALO. +En, siitä voitte olla varma. Minä en niin kevytmielisesti heitä +järkeäni kaupaksi. Naurakaa nyt minut uneen, sillä minua kovin +raukaisee. + +ANTONIO. +Nukkukaa siis ja kuulkaa meitä. + + (Kaikki nukkuvat, paitse Alonzo, Sebastian ja Antonio.) + +ALONZO. +Unessa kaikki? Oi, jos ummistuisi +Minunkin silmäni ja aatos myöskin! +Tuntuvat sitä kaipaavan. + +SEBASTIAN. + Ma pyydän, +Tuot' unen tarjoust' älkää hyljätkö: +Se surun luona harvoin käy, mut silloin +Se lohdun tuo. + +ANTONIO. + Me kahden valvomme +Ja nukkuissanne teitä vartioimme. + +ALONZO. +Ma kiitän. -- Kummallista väsymystä! + + (Alonzo nukkuu. Ariel poistuu.) + +SEBASTIAN. +Mik' ihmeellinen horto valtaa heidät? + +ANTONIO. +Se vaikutust' on ilmanalan. + +SEBASTIAN. + Miks' ei +Se meidän silmäluomiamme sulje? +Minua vähääkään ei nukuta. + +ANTONIO. +Ei minuakaan; vilkas vaan on mieli. +He kaatuivat kuin sopimuksest' aivan +Ja vaipuivat kuin ukonnuolen lyömät. +Kuink' ois, Sebastian hyvä. -- Kuinka ois? -- +Ei mitään! -- Mut on niinkuin kutsumukses +Näkisin kasvoissas. Sua kutsuu onni: +Mun vilkas haaveiluni näkee kruunun +Jo laskeuvan päähäs. + +SEBASTIAN. + Valvotko sa? + +ANTONIO. +Kuulethan puhuvani. + +SEBASTIAN. + Kuulen; varmaan +Se unikielt' on; unissasi puhut. +No, mitä sanoitkaan sa? Kummaa unta, +Kun nukkua voi ihan avosilmin; +Puhua, seistä, kävellä, ja sentään +Sikeesti maata! + +ANTONIO. + Ylevä Sebastian, +Sa sallit onnes maata, jopa kuolla; +Sa torkut valveillasi. + +SEBASTIAN. + Selvään kuorsaat; +Mut kuorsauksessas on tarkoitusta. + +ANTONIO. +Min? olen tavallista totisempi; +Niin täytyy sunkin olla, jos mua kuulet; +Ja jos sen teet, niin kolmin kerroin nouset. + +SEBASTIAN. +No, tyyni vesi olen. + +ANTONIO. + Minä nousun +Saan sinuss' aikaan. + +SEBASTIAN. + Tee se, pakovesi +Hitaudelleni luontaist' ompi. + +ANTONIO. + Oi! +Jos tietäisit, kuink' aiettani suosit, +Vaikk' ivaat sitä, kuinka paljastaissas +Vaan sitä kaunistelet! Pakovedess' +On vaara lähell', ettet pohjaan tartu +Hitaudesta tai pelkuudesta. + +SEBASTIAN. + Jatka! +Jotakin ilmaisee tuo katsantosi +Ja poskes hehku; synnytys se varmaan +On kovin tuskainen. + +ANTONIO. + Siis kuule! Vaikka +Tuo muistamaton herra, josta tuskin +Jää muistoa, kun hän on maahan pantu, +On kuninkaalle tässä juoruellut -- +Hän juoruhenki on, ei muuta osaa +Kuin juoruilla, -- ett' elää tämän poika, +On hänen hukkumisens' yhtä varma, +Kuin että tuo ei ui, ken tuossa nukkuu. + +SEBASTIAN. +Ei toivoakaan; hän on hukkunut. + +ANTONIO. +Tuo toivottomuus minkä suuren toivon +Se sulle tuopi! Toivottomuus täss' on +Niin vahva toivo muissa kohdin, että +Se kunniankin-himon silmät häikää, +Jott' omaa näköään tuo epäilee. +Siis myönnät Ferdinandin hukkuneen? + +SEBASTIAN. +Sen myönnän. + +ANTONIO. + Sano siis, ken Neapelin +On lähin perillinen? + +SEBASTIAN. + Claribella. + +ANTONIO. +Tunisin kuningatar, joka mailman +Perillä elää, jonne Neapelist' +Ei ehdi sana, jos sit' ei vie päivyt -- +On ukko kuussa näet liian hidas -- +Ennenkuin rintalapset parran saavat; +Hän, jonka luota tulless' aalto meidät +Kaikk' ahmi, jotkut sentään maalle syytäin +Näytelmää näyttämään, jonk' alkajaiset +On menneisyydessä, mut jonka jatko +On meidän tehtävämme. + +SEBASTIAN. + Mitä tuo? +Sa mitä hoet? Veljenihän tytär +Tunisin kuningatar on ja samoin +Neapelinkin perijä; ja lyhyt +On näiden maiden väli. + +ANTONIO. + Väli, josta +Joka vaaksa näyttää huutavan: "Kuin voisi +Takaisin Neapeliin Claribella +Mitata meitä? Tunisiin hän jääköön, +Sebastian valveill' olkoon!" -- Mitä, jos +Tuo noiden uni olis kuolon unta; +Ei silloin heidän huonomp' ois kuin nyt. +On niitä, jotka Neapelin voivat +Niin hallita kuin tuokin, joka nukkuu, +Ja herroja, jotk' osaa lörpötellä +Niin laajalta ja ilman aikojaan +Kuin Gonzalokin. Moinen lörppänaakka +Minäkin voisin olla. Oo, jos sulla +Mun olis älyni, mink' ylennyksen +Tuo uni sulle tois! Mua ymmärrätkö? + +SEBASTIAN. +Ma luulen sen. + +ANTONIO. + Mink' annat tunnustuksen, +Ett' onnees suostut? + +SEBASTIAN. + Muistan nyt: sa veljes +Kukistit, Prosperon. + +ANTONIO. + Niin tein, ja katsos +Kuink' istuu hyvin pukuni, somemmin +Kuin koskaan ennen! Veljen käskyläiset +Tovereit' ennen olivat, nyt ovat +He miehiäni. + +SEBASTIAN. + Entä omatunto? + +ANTONIO. +Haa! Missä se on? Jos se olis känsä, +Pitäisin kottasia; mut en tunne +Ma povessani tuota jumalaa. +Sadatkin omattunnot, jotka minut +Milanost' estäis, kovettua saisi +Ja sulaa, siit' en piittais. Tuoss' on veljes; +Ei paremp' ois hän maata, missä makaa, +Jos oisi, miltä nyt hän näyttää, kuollut. +Tuot' oiva säilää kolme tuumaa voisi +Ijäksi hänet nukuttaa. Sa samoin +Tuon lörpän, herra Rikkiviisaan voisit +Asettaa ikilepoon saarnoinensa. +Nuo muut, jos mitä heille syötämme, +Sen särpävät he niin kuin kissa kerman. +Tekevät työnsä säntilleen, jos mihin +Ja milloin heitä käsket. + +SEBASTIAN. + Ystäväni, +Tien mulle näytit: Neapelin otan +Kuin sinä Milanon. Nyt vedä miekkasi +Yks isku verostas sun vapauttaa, +Ja minä, kuninkaas, sua rakastan. + +ANTONIO. +Yht' aikaa vetäkäämme: käteni +Kun minä nostan, sinä samoin tee, +Ja iske Gonzaloon. + +SEBASTIAN. + Seis, sana ensin! + + (Kuiskuttelevat keskenään.) + (Soittoa. Ariel palajaa näkymättömänä.) + +ARIEL. +Mahdillaan mestarini vaaran keksi, +Joss' ystävänsä on, ja heille avuks +Lähetti mun, ett' aikeensa ei raukeis. + + (Laulaa Gonzalon korvaan.) + + Tässä kun te kuorsaatten, + Vilppi valpassilmäinen + Jo väijyää. + Henkeänne varjelkaa, + Varuill' olkaa, valvokaa! + Nyt herätkää! + +ANTONIO. +Nyt toimeen joutuun! + +GONZALO. + Hyvät enkelit, +Varjelkaa kuningasta! + + (Kaikki heräävät.) + +ALONZO. +Haa! Mitä? Nouskaa! Miksi miekat maalla? +Miks tuijotatte? + +GONZALO. + Mikä hätänä? + +SEBASTIAN. +Kun tässä vartioitsimme, vast'ikään +Kuulimme julmaa karjuntaa kuin härkäin +Tai jalopeurain pikemmin. Teit' eikö +Se herättänyt? Korvia se viilsi. + +ALONZO. +En mitään kuullut. + +ANTONIO. + Oo, se melu oli +Omansa säikyttämään hirviönkin +Ja maata järkähyttämään! Pahemmin +Ei kilju koko jalopeura-liuta. + +ALONZO. +Kuulitteko te mitään, Gonzalo? + +GONZALO. +Huminan kuulin, kautta kunniani, +Ja kummanlaisen; heräsin ja huusin +Ja puistin teitä. Kun loin silmän' auki, +Näin paljastetut miekat. Toden totta, +Melua kuulin. Paras varuill' olla +Tai jättää tämä paikka. Miekat esiin! + +ALONZO. +Pois täältä, pois, ja poika parkaani +Taas etsikäämme. + +GONZALO. + Suojelkohon taivas +Pedoilta häntä! Saarell' on hän varmaan. + +ALONZO. +Pois! + + (Poistuvat.) + +ARIEL. + Herralleni kerron tekoni. +Kuningas, rauhass' etsi poikaasi! + + (Poistuu.) + + +Toinen kohtaus. + + Toinen saaren seutu. + (Caliban tulee, halkotaakkaa kantaen. Ukkonen kuuluu etäältä.) + +CALIBAN. +Kaikk' inha myrkky, jota päivä soista +Ja rämeist' imee, syösköön Prosperoon +Ja hänet saastuttakoon päästä jalkaan. +Henkensä kuulevat mua, kuitenkin mun +Kirota täytyy. Eivät pisteleisi, +Mörköinä säikyttäisi, lokaan paiskais +Tai virvatulten lailla pimeässä +Mua eksyttäisi, jos hän heit' ei käskis. +Mut turhist' usuttaa hän heitä minuun. +He milloin, ilkkuvat ja virnakoivat +Kuin apinat ja sitten purevat; +Tai jos käyn avojaloin, kierivät he +Kuin piikkisiat, nostain okaitansa +Jos minne astun. Milloin ympärilläin +Kyyt kihisevät halkopäisin kielin, +Ett' olen hulluks tulla. -- Kas, kas! Tuossa +Yks niistä tulee taas mua rääkkäämään, +Kun olen hidas puiden hankinnassa. +Paneudun maahan, ehk' ei hän mua huomaa. + + (Trinculo tulee.) + +TRINCULO. +Ei ole täällä viitaa, ei pensasta, joka vähääkään suojaisi rajuilmalta, +ja taasen on uusi herran voima tulossa: kuulen sen jo ilmassa vinkuvan. +Tuo musta pilvi, tuo suuri tuolla on niinkuin vanha viinileili, josta +neste on maahan tipahtamaisillaan. Jos taaskin jylähtää, niinkuin äsken +jylähti, niin en tiedä, mihin pääni piilotan; tuo pilvi tuossa se +varmaankin kaataa vettä korvoittain. -- Mikä se tuo on? Ihminenkö vai +kala? Eläväkö vai kuollut? Kala: kalan on haju; oikein vanhan, +eltaantuneen kalan hajua; jotakin kapaturskan tapaista, eikä juuri +tuoreinta lajia. Ihmekala! Jos nyt olisin Englannissa, jossa kerran +olen ollut, ja mulla olisi tämä kala kuvattuna vaan, niin hopeakolikon +siitä joka pyhäpäivä-narri maksaisi. Siellä tämä epäluoma tekisi +minusta varakkaan miehen; siellä jokainen ihme-elukka miehensä ruokkii. +Eivät tahdo ropoakaan antaa köyhälle kerjäläiselle, mutta panevat +kymmeniä likoon nähdäkseen kuolleen indiaanin. Luut ovat kuin ihmisen, +ja evät näöltään kuin käsivarret. Lämmin totta tosiaan! En pidä enää +kiinni äskeisestä mielipiteestäni, luovun siitä. Tämä ei ole kala, vaan +joku saarelainen, johon on ukonvaaja vast'ikään iskenyt. (Ukkosen +jylinää.) Ai, ai, rajuilma alkaa taas. Paras on nyt kömpiä hänen +vaippansa alle; ei ole likimailla muuta suojaa. Tähän minä kääriydyn +siksi, kunnes rajuilma on pohjasakkansakin tyhjentänyt. + + (Stephano tulee laulaen, pullo kädessä.) + + STEPHANO. + + En enää lähde merille, + Ma tahdon maalla kuolla; -- + +Iljettävä nuotti, ikävä kuin hautausvirsi. Mutta tämä se huolet +huuhtoo. + + (Juo.) + + Kapteeni ja minä ja purjemies, + Me tyttöjä hyväilemme, + Susannaa ja Annaa ja ken ne kaikki ties, + Mut emme huoli Kaisast', emme. + Häll' on kuni neuloja kielell' ois; + Merimiehille huutaa vaan: "hyi! pois!" + Pi'en, tervan löyhkiä kammoaa, + Mut antaapa räätälin kutkuttaa. + Merillen, pojat! Hiitehen moinen lois! + +Iljettävä sekin nuotti. Mutta tämä se huolet huuhtoo. + +CALIBAN. +Älä rääkkää minua! Oo! + +STEPHANO. +Mitä? Häh? Onko täällä piruja? Pitävätkö meitä pilkkanaan villit ja +indiaanit? Haa! Senkö vuoksi hukkumasta pelastuin, että nyt pelästyisin +sinun neljää koipeasi? Sillä sanottu on: ei ole sitä neljän jalan +juoksevata, joka saisi hänet maasta pakenemaan. Ja se olkoon vieläkin +sanottu, niin kauan kuin Stephanon nokassa on henkeä. + +CALIBAN. +Henki rääkkää minua. Oo! + +STEPHANO. +Varmaankin joku nelijalkainen saaren hirviö, joka on saanut +kuumetaudin, niinkuin luulen. Missä pirussa hän on meidän kielemme +oppinut? Saakoon hän tästä virvoketta, jos ei muun niin sen vuoksi. Jos +voin saada hänet terveeksi ja kesyttää hänet, ja sitten viedä hänet +täältä kanssani Neapeliin, niin olisipa siinä lahja vaikka kelle +keisarille, mikä ikänään on naudan nahkaa polkenut. + +CALIBAN. +Minä rukoilen, älä rääkkää minua! Vast'edes vien nopeammin halot +kotiin. + +STEPHANO. +Hänellä on par'aikaa kuumeenkohtaus, eikä ole puhe oikein +täysijärkistä. Saakoon hän kulauksen pullostani! Jos ei hän ole ennen +viiniä maistanut, niin tuo ehkä hänestä kuumeen poistaa. Jos voin saada +hänet terveeksi ja kesyttää hänet, niin en koskaan saata liikoja +hänestä pyytää. Maksaa se saa, ken hänet saa, vieläpä kelpo lailla. + +CALIBAN. +Et vielä mulle suurta tuhoa tee, mutta kyllä kohta, huomaan sen +väreistäsi. Nyt Prospero sinua riivaa. + +STEPHANO. +Kas niin! Suusi auki! Tässä on jotakin, joka kirvoittaa kielesi, sinä +kissa. Suusi auki! Tämä puistaa sinusta puistutuksesi ja oikein +perinpohjin, sen takaan. Et tunne, raukka, hyväntekijääsi. Turpas auki, +sanon minä! + +TRINCULO. +Tuo ääni tuntuu niinkuin tutulta; luulenpa että se on -- ei, +hukkunuthan hän on, ja nämä ovat piruja. Jesta varjele! -- + +STEPHANO. +Neljä säärtä ja kaksi ääntä! Sehän on mitä harvinaisin hirviö! +Etupuolen ääni puhuu hyvää ystävästään, ja takapuolen ääni laskee +rivoja ja panettelee. Jos kaikki viini, mitä on lekkerissäni, riittää +häntä parantamaan, niin tahdon kuin tahdonkin päästää hänet kuumeesta. +Kas niin! -- Amen! Tuossa vähän toiseenkin suuhusi! + +TRINCULO. +Stephano, -- + +STEPHANO. +Mitä! Toinenko suusi huutaa minun nimeäni! Varjele! Jestakoon! Piru se +on, eikä mikään hirviö. En tahdo hänen kanssaan syödä, minulla ei ole +pitkää lusikkaa. + +TRINCULO. +Stephano! Jos olet Stephano, niin koske minuun ja puhuttele minua, +sillä minä olen Trinculo, -- älä pelästy! -- hyvä ystäväsi Trinculo. + +STEPHANO. +Jos olet Trinculo, niin tule esiin. Annas, kun vedän noista hoikemmista +koivista! Jos mitkään, niin nämä ovat Trinculon koivet. Olet todellakin +ilmetty Trinculo! Kuinka tuo kuuntuoma tuli sinut purkaneeksi? Voiko +hän päästellä Trinculoita? + +TRINCULO. +Luulin hänet ukkosen lyömäksi. -- Mutta etkö sinä olekaan hukkunut, +Stephano? Toivonpa, ett'et ole hukkunut. Onko rajuilma jo loppuun +rajunnut? Minä näet pelkäsin rajuilmaa ja menin piiloon tämän kuolleen +epäsikiön vaipan alle. Oletko todellakin elossa, Stephano? Oi, +Stephano, kaksi neapelilaista on siis pelastunut! + +STEPHANO. +Älä, hyvä ystävä, minua noin vääntele ja kääntele: vatsani ei ole +varsin luotettava. + +CALIBAN. +Väkeä somaa, henkiä jos vaan ei. +Tuo kelpo jumala on, taivaallista +On hällä juomaa. Häntä kumarran. + +STEPHANO. +Kuinka sinä pelastuit? Ja kuinka tänne tulit? Tuon lekkerin kautta +vanno, kuinka tulit tänne. Minä pelastuin viinitynnyrin avulla, jonka +merimiehet heittivät laivasta mereen; sen vannon tämän lekkerin kautta, +jonka itse omin käsin puunkuoresta tein, kun aallot mun rantaan +viskasivat. + +CALIBAN. +Minä tuon lekkerin kautta vannon olevani uskollinen alamaisesi, sillä +se juoma ei ole maallista juomaa. + +STEPHANO. +Kas tuossa, vanno nyt: kuinka pelastuit? + +TRINCULO. +Uin rantaan niinkuin ankka; osaan näet uida niinkuin ankka, sen vannon. + +STEPHANO. +Kas tuossa, suutele kirjaa! Jos kohta osaatkin uida niinkuin ankka, +niin olet kuitenkin hanheksi luotu. + +TRINCULO. +Oi, Stephano, onko sulla vielä tätä tämmöistä? + +STEPHANO. +On, kokonainen tynnyrillinen! Kellarini on tuolla merenrannalla +kalliossa, siellä minä talletan viinini. -- No, sinä kuuntuoma, miten +on kuumeesi laita? + +CALIBAN. +Etkö sinä olekaan taivaasta pudonnut? + +STEPHANO. +En, vaan kuusta, usko pois. Minä olin mies kuussa aikoinani. + +CALIBAN. +Sun olen nähnyt siellä, ja sinua jumaloin. Hallitsijattareni näytti +sinut minulle ja koirasi myöskin ja pensaasi. + +STEPHANO. +Tule ja vanno! Suutele kirjaa! Kohta siihen lisään uutta sisällystä. +Vanno! + +TRINCULO. +Kautta taivaan valkeuden, sepä vasta typerä hirviö! -- Häntäkö minä +pelkäisin? -- Oikein surkuteltava hirviö! -- Mies kuussa! -- Perin +vaivainen, herkkäuskoinen hirviö! -- Sepä kelpo kulaus, hirviö, totta +tosiaankin! + +CALIBAN. +Jokaisen vehmaan paikan tällä saarell' +Osoitan sulle; suutelen sun jalkaas +Ja pyydän: ole minun jumalani! + +TRINCULO. +Tuon valkeuden kautta, vallan kavala ja juopokas hirviö! Jumalansa +nukkuessa varastaisi häneltä lekkerin. + +CALIBAN. +Suudellen jalkaas, alaisuutta vannon. + +TRINCULO. +Nauraa voin ihan kuollakseni tuota paksupäistä hirviötä. Sangen +iljettävä hirviö! Mieleni oikein tekisi piestä häntä, -- + +STEPHANO. +Tule ja suutele! + +TRINCULO. +-- Jos ei se peto parka olisi päissään. Inhottava hirviö! + +CALIBAN. +Parahat lähteet näytän, kalat ongin, +Ja marjat noukin, puita kyllin hankin. +Kirottu mies tuo, jota palvelen! +En halkoakaan hälle enää kanna. +Sua seuraan, sinä ihmeellinen mies. + +TRINCULO. +Naurettava hirviö, kun tekee viheliäisestä juopporentusta ihmemiehen! + +CALIBAN. +Ma metsä-omenia tuon, jos tahdot, +Ja kaivan kynsin maasta multasienet, +Osoitan sulle kuikan pesän, neuvon, +Kuin kerkeit' apinoita pyydystellään; +Rypäissä pähkinöitä sulle näytän +Ja lokin poikasia luodoilt' etsin. +Mua tahdotko sa seurata? + +STEPHANO. +Minä nyt pyydän, että pitemmittä puheitta näytät mulle tietä. -- +Trinculo, kun kuningas ja koko hänen seurueensa on hukkunut, niin +rupeamme me täällä hallitsemaan. -- Tuossa, kanna lekkeriä! -- Trinculo +veikkoseni, kohta me sen täytämme taas. + +CALIBAN (laulaa humalapäissään). +Hyvästi, herra; hyvästi, hyvästi! + +TRINCULO. +Vonkuva hirviö! Päihtynyt hirviö! + +CALIBAN. +Kaloille en laita lammikoita, +Enkä tulta tee, +Jos ken vaatinee, +Enkä enää pese astioita. +'Ban, 'Ban, Ca-Caliban +On saanut uuden haltijan. + +Vapaus! Hih, hei! Heleijaa! Vapaus! Vapaus! Heleijaa! Vapaus! + +STEPHANO. +Oo, sinä uljas hirviö, näytä tietä. + + (Menevät.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Prosperon majan edusta. + (Ferdinand tulee kantaen pölkkyä.) + +FERDINAND. +On raskait' urheilujakin, mut niissä +On vaiva hauskuutta; mont' inhaa tointa +Jalosti hoitaa voi, ja halvin työkin +Voi onneen viedä. Tämä orjan askar +Yht' inhottavaa ois kuin vaivaloista; +Mut emäntäni, haltijattareni, +Kuolleenkin henkiin saa ja vaivannäön +Huviksi muuttaa. Kymmenkertaisesti +Hän hellemp' on kuin isänsä on tuima, +Ja hän on itse tuimuus. Tuhatmäärin +Mun raastaa täytyy näitä pölkkyjä +Ja pinota ne: niin on tuima käsky. +Tuo armas haltijattareni itkein +Mun näkee raatavan ja sanoo, että +Noin halpa työ ei ole moisen miehen. +Unohdan tuon; mut työtän' innostuttaa +Nuo hellät ajatukset, ja se sujuu +Kuin itsestänsä. + + (Miranda tulee. Prospero etäällä.) + +MIRANDA. + Minä pyydän, älkää +Noin ponnistelko! Oi, ett' oisi leimaus +Pinottavanne pölkyt polttanut! +Levätkää! Maahan taakkanne nyt pankaa: +Se palaessaan itkee vaivojanne. +On isä kiinni kirjoissaan; ma pyydän, +Levähtäkää! Hän kolmeen tiimaan teitä +Ei häiri. + +FERDINAND. + Armas haltijatar, ennen +On päivä maillaan, kuin ma määrätyöni +Lopettaa ehdin. + +MIRANDA. + Istukaa, niin minä +Sill' aikaa pölkyt kannan. Antakaahan, +Tuon pinoon vien. + +FERDINAND. + Ei, kallis luoma! Ennen +Minulta selkä katketkoon ja jänteet, +Kuin tässä jouten istun, jättäin teille +Näin halvan orjantyön. + +MIRANDA. + Mult' yhtä hyvin +Se käy kuin teiltä, paljon helpomminkin: +Vapaasta tahdosta sen minä teen, +Te vasten tahtoanne. + +PROSPERO. + Mato parka! +Nyt koukuss' olet! Tämä etsikkosi +Sen todistaa. + +MIRANDA. + Te näytte väsyneeltä. + +FERDINAND. +Ei, jalo haltijatar; raitis mulla +On aamu, kun te illoin ilmestytte. +Sanokaa, mikä nimenne, sen että +Rukouksiini sulkisin. + +MIRANDA. + Miranda. -- +Nyt, isä, käskys rikoin, tuon kun sanoin. + +FERDINAND. +Ihailtava Miranda! Ylin kaikist' +Ihailtavista! Luomakunnan kallein, +Ihanin helmi! Monta olen naista +Ma tyynni tarkannut, ja monet kerrat +Heleä naisen ään' on valloittanut +Vireän korvanikin; eri naisiss' +Ol' eri sulot, mut ei yhdessäkään +Niin hurmaavaa, ett' ei ois joku virhe +Soaissut jalointakin suloutta +Ja halvaks tehnyt sitä. Mutta te, +Niin verraton, niin täydellinen! Teissä +Kaikk' yhtyy, mitä luonnoss' ihaninta. + +MIRANDA. +En sukupuoltani ma ketään tunne; +Naismuotoa en muuta minä muista +Kuin peilist' omat kasvoni; en miehiks +Sanottavia muita ole nähnyt +Kuin sinut, ystävä, ja isän' armaan; +Millainen muill' on muoto, sit' en tiedä. +Mut kautta siveyteni, kallihimman +Mun myötäjäiseni! en toista tahtois +Kuin teitä elämäni kumppaniksi. +Toist' olentoa teidän kaltaistanne +Ei kuvitus voi luoda. Haastelenpa +Nyt liian hurjia ja isän kiellon +Näin unhotan. + +FERDINAND. + Miranda, säädylt' olen +Ma prinssi, luulisinpa kuningaskin; -- +Oi, jos en oisi! -- tätä puista orjuutt' +En enempää vois kärsiä, kuin sietää +Voin huulillani likakärpästä. -- +Mut kuulkaa, -- sieluni nyt puhuu! Heti +Kun teidät näin, niin palvelijaksenne +Sydämmen' antautui; tääll' asuu nyt se +Ja orjaks minut sitoo; teidän tähden +Tät' inhaa työtä teen. + +MIRANDA. + Mua lemmittenkö? + +FERDINAND. +Oi, maa ja taivas todistajiks tulkoot! +Valani vahvistakoon kirkas onni, +Jos totta vannon; vaan jos vilpistelen, +Tuhoksi parhaat toiveet kääntykööt! +Ylitse kaiken luodun teitä lemmin, +Ylistän, kunnioitan! + +MIRANDA. + Itken, houkka, +Vaikk' ilo minut valtaa. + +PROSPERO. + Ihanaa, +Kun kaksi uskollista sydänt' yhtyy! +Oi, taivaast' armon sade kastelkoon +Oraita näitä! + +FERDINAND. + Mitä itkette? + +MIRANDA. +Halpuuttani, kun tarjota en tohdi +Mit' antaa soisin, vielä vähemmin +Sit' ottaa, jonka puutteessa ma kuolen. +Mut turhuutta on tuo; jot' enemmän +Se piillä koitttaa, sitä suuremmalta +Se näyttää vaan. Pois siis, sa arka kainous! +Mua ohjaa, pyhä, puhdas viattomuus! +Ma vaimos olen, jos mun naida tahdot; +Jos et, niin palkkapiikanasi kuolen. +Voit olla vaimokses mua ottamatta, +Mut tahtomattasikin orjas olen. + +FERDINAND. +Ei, valtiaani olet sä, ja minä +Ikuinen alamaises. + +MIRANDA. + Mieheni siis? + +FERDINAND. +Niin, sydämmestän' aivan, niinkuin halaa +Vapauttaan orja. Tuossa käteni! + +MIRANDA. +Ja tuossa mun, ja sydän mukana. +Ja hyvästi nyt hetken ajaksi! + +FERDINAND. +Hyvästi, tuhat kertaa hyvästi! + + (Ferdinand ja Miranda poistuvat.) + +PROSPERO. +Min' en voi riemuella niinkuin nuo, +Jotk' aivan hurmos valtaa; mut en mistään +Niin toki iloitse. Nyt kirjan ääreen; +Mull' ennen illallista vielä paljon +On tärkeätä toimitettavaa. + + (Menee.) + + +Toinen kohtaus. + + Toinen saaren seutu. + + (Stephano ja Trinculo tulevat; heidän + jäljissään Caliban, pullo kädessä.) + +STEPHANO. +Joutavia! -- Kun tynnyri on tyhjä, silloin juomme vettä, mutta sitä +ennen ei pisaraakaan! Luovi siis ja iske kiinni! -- Palvelija-hirviö, +juo muistokseni! + +TRINCULO. +Palvelija-hirviö! Tämäkös hullumainen saari! Kuuluu olevan vaan viisi +henkeä tällä saarella; tässä meitä on kolme; jos ne kaksi muuta ovat +yhtä nokkavoitossa kuin me, niin horjuu koko valtakunta. + +STEPHANO. +Juo, palvelija-hirviö, juo, kun käsken! Aivanhan silmät ovat tiirollaan +päässäsi. + +TRINCULO. +Missä sitten, jos ei päässä? Olisipa se todellakin oivallinen hirviö, +jos sillä olisi silmät perässä. + +STEPHANO. +Renki-hirviöni on upottanut kielensä makeaan viinaan; mitä minuun +tulee, niin ei merikään voi minua upottaa. Ennenkuin rantaan pääsin, +uin minä viisineljättä peninkulmaa edestakaisin, kautta tuon valkeuden! +-- Sinä, hirviö, saat olla luutnanttini, tai väntrikkini. + +TRINCULO. +Luutnanttinne mieluummin; väntrikiksi hän on liian vänttyrä. + +STEPHANO. +Me emme juokse, me, herra hirviö. + +TRINCULO. +Ettekä liioin kävele; makaatte kuin koirat tuppisuina. + +STEPHANO. +Epäsikiö sinä, puhu nyt kerran sinäkin, jos olet kunnon epäsikiö. + +CALIBAN. +Kuink' armo voi? Mun antia kenkääs nuolla. +Tuot' en ma palvele, hän pelkur' on. + +TRINCULO. +Valehtelet, senkin taidoton hirviö! Minä voin tapella vaikka poliisin +kanssa. Vai niin, sinä ruokoton kala, voiko semmoinen mies milloinkaan +olla pelkuri, joka on juonut niin paljon makeata viinaa kuin minä +tänään? Niinkö hirveästi sinä valehtelet, vaikka vaan olet puoleksi +kala ja puoleksi hirviö? + +CALIBAN. +Haa! Kuules, kuinka minua hän pilkkaa! +Sallitko tuota, prinssi? + +TRINCULO. +Hän sanoo: prinssi! -- Ettäkö hirviö voi olla niin pöllö! + +CALIBAN. +Kas, kas taas! Pure hänet kuoliaaksi! + +STEPHANO. +Trinculo, luki kielesi hampaittesi taa! Jos rupeat kapinalliseksi, niin +lähin puu tuossa -- Tämä hirviö-raukka on minun alamaiseni, ja häntä +tulee pitää arvossa. + +CALIBAN. +Kiitos, jalo herra! Tahtoisitko vielä kerran kuulla pyyntöä, jonka +äsken sulle tein? + +STEPHANO. +Tahdon tietysti. Polvistu ja kerro se! Minä seison, minä, ja samaten +myöskin Trinculo. + + (Ariel tulee näkymättömänä.) + +CALIBAN. +Ma, niinkuin äsken sulle kerroin, olen +Tyrannin alamainen, poppamiehen, +Mi taioillaan tään saaren multa peijas. + +ARIEL. +Sen valehtelet. + +CALIBAN. + Itse valehtelet, +Sa senkin narri, marakatti! Voi, +Jos uljas herrani sun tekis rammaks! +En valehtele minä. + +STEPHANO. +Trinculo, jos vielä kerran häiritset hänen kertomustaan, niin, kautta +tämän nyrkin, lyön sinua, niin että hampaat suussasi helisevät. + +TRINCULO. +Mut enhän minä sanonut mitään. + +STEPHANO. +Suusi kiinni siis, äläkä jupise! -- (Calibanille.) Jatka! + +CALIBAN. +Ma sanon, taioillaan hän vei tään saaren +Ja multa vei sen. Jos nyt, prinssi, tahdot +Tuon hälle kostaa, -- tiedän, ettäs tohdit; +Mut tuopa tuoss' ei tohtis. + +STEPHANO. + Aivan totta. + +CALIBAN. +Tään saaren saat ja mieheksesi minut. + +STEPHANO. +Mutta kuinka tuo pannaan toimeen? Voitko saattaa minut sen miehen +pariin? + +CALIBAN. +Voin, herra! Petän hänet kesken untaan. + +ARIEL. +Sen valehtelit; sitä sin' et voi. + +CALIBAN. +Tuo kailo pöllö! Kurja ryysymekko! +Rukoilen, prinssi, anna hälle selkään +Ja pullo hältä vie. Kun se on poissa, +Hän juokoon suolavettä; minä hälle +En näytä, missä tääll' on raikkaat lähteet. + +STEPHANO. +Trinculo, varo, ettet syökse turmioosi! Älä enää sanallakaan hirviötä +keskeytä, muuten, kautta tämän nyrkin, ajan saalini pellolle ja +naputtelen sinua niinkuin kapaturskaa. + +TRINCULO. +Mitä? Mitä olen tehnyt? En niin mitään. Menen tästä etäämmäksi. + +STEPHANO. +Etkö sanonut häntä valehtelijaksi? + +ARIEL. +Sinä valehtelet. + +STEPHANO. +Minäkö? Tuossa saat! (Lyö häntä.) Jos tämä maistuu, niin sano vielä +toiste minua valehtelijaksi. + +TRINCULO. +Enhän minä sinua valehtelijaksi sanonut. -- Onko järkesi poissa ja +korvasi lummessa? -- Hiiteen koko pullosi! Sitä se viina ja juominen +matkaan saattaa! -- Rutto syököön hirviösi ja piru periköön sormesi! + +CALIBAN. +Ha, ha, ha! + +STEPHANO. +No, jatka kertomustasi! -- Tee hyvin, mene vähän loitommaksi. + +CALIBAN. +Hänt' aika lailla piekse! Kohta häntä +Minäkin hutkin. + +STEPHANO. + Loitommaksi! -- Jatka! + +CALIBAN. +Niin, kuten kerroin, iltapuolin häll' on +Tapana maata: silloin hänet surmaa! +Mut ensin kirjat pois! Voit kallon hältä +Halolla murskata tai sisälmykset +Puhkaista seipäällä tai veitsin viiltää +Häneltä kurkun poikki. Mutta muista: +Pois ensin kirjat! Ilman niitä on hän +Mua pöllömpi, hän yhdestäkään hengest' +Ei silloin valtaa saa; he kaikin häntä +Vihaavat, niinkuin minä, perinpohjin. +Tulehen kirjat! Hyvät häll' on kamssut -- +Niin niitä nimittää hän -- talon koreiks, +Hän jahka talon saa. Mut kallein aarre +On kaunis tyttärensä; itse sanoo +Hän tuota valioksi. Muut' en naista +Min' olen nähnyt kuin Sycoraxin +Ja hänet; mut hän yhtä paljon voittaa +Sycoraxin kuin suurin pienimmän. + +STEPHANO. +Vai on se niin kaunis luuska! + +CALIBAN. +On, herra; vuoteesees hän hyvin sopii +Ja siittää kelpo pentuja, sen takaan. + +STEPHANO. +Hirviö, minä tapan sen miehen. Hänen tyttärestään ja minusta tulee +kuningas ja kuningatar -- Jumala varjelkoon meidän majesteettiamme! -- +ja Trinculo ja sinä tulette varakuninkaiksi. -- Onko tuuma hyvä, +Trinculo? + +TRINCULO. +Erinomainen. + +STEPHANO. +Tuohon käteen! Mieltäni pahoittaa, että löin sinua; mutta, jos elää +tahdot, niin luki kielesi hampaittesi taa! + +CALIBAN. +Hän tunnin pääst' on nukuksissa; silloin +Tapatko hänet? + +STEPHANO. + Kautta kunniani! + +ARIEL. +Tuon minä heti herralleni kerron. + +CALIBAN. +Iloiseks saat mun; riemust' aivan riehun! +Hei lystäilkäämme! Rallatappas mulle +Tuo laulu, jonka taannoin mulle lauloit. + +STEPHANO. +Tapahtukoon tahtosi, hirviö; minä koitan, parastani koitan. -- Kas +niin, Trinculo, pannaanpa lauluksi. + + (Laulaa.) + + "Hutki ja sutki, ja sutki ja hutki, + Ajatus on vapaa". + +CALIBAN. +Se ei ollut oikea nuotti. + + (Ariel soittaa sävelen rummulla ja torvella.) + +TRINCULO. +Oman laulumme nuotti, jota soittaa herra Nimetön! + +STEPHANO. +Jos ihminen olet, niin näytä oikea hahmosi; jos piru olet, niin tee +miten tahdot. + +TRINCULO. +Oi, anna minulle minun velkani anteeksi! + +STEPHANO. +Se, joka kuolee, maksaa kaikki velkansa. Minä vaadin sinut miekkasille! +-- Jumala armahtakoon meitä! + +CALIBAN. +Pelkäätkö? + +STEPHANO. + En, hirviö, en pelkää. + +CALIBAN. + Älä pelkää! +Helyä, virttä, sointaa täynn' on saari; +Ei haittaa niistä, ne vaan hauskuttavat. +Tuhannen helysoitint' ajoin helkkyy +Mun korvissani, ajoin kuulen ääntä, +Jok' uinuttaa mun, vaikka kyllält' oisin +Jo nukkunut; ja unissani silloin +On niinkuin aukeis taivas ja sen aarteet +Valuisi ylitseni; näin kun herään, +Ulisten kaipaan jälleen samaa unta. + +STEPHANO. +Tästäpä tulee oivallinen kuningaskunta, soitantoakin saan täällä +ilmaiseksi. + +CALIBAN. +Kun ensin Prospero on surmansa saanut. + +STEPHANO. +Se tapahtuu heti kohta; kyllä minä sen jutun muistan. + +TRINCULO. +Sointo etääntyy; seuratkaamme jäljissä, ja sitten toimeemme. + +STEPHANO. +Näytä tietä, hirviö; me seuraamme. -- Olisipa hauska nähdä tuota +rumpalia, hän tekee asiansa hyvin. + +TRINCULO. +No, tuletko? -- Minä seuraan, Stephano. + + (Menevät.) + + +Kolmas kohtaus. + + Toinen saaren seutu. + + (Alonzo, Sebastian, Antonio, Gonzalo, + Adrian, Francisco ja muita tulee.) + +GONZALO. +En, totta vieköön, enää käydä jaksa; +Jo vihloo vanhan luita. Tääkös vasta +On sokkelota, suoraa, väärää vuoroin! +Anteeksi suokaa, levähtää mun täytyy. + +ALONZO. +En sua, vanhus, moiti; minuakin +Niin uuvuttaa, ett' aivan mieli turtuu. +Istuhan, lepää! Tähän heitän toivon, +Sen mairituksista en enää huoli. +Hän, jota etsimme, on hukkunut, +Ja meri meitä ilkkuu, kun näin turhaan +Haemme häntä maalta. Rauhaan jääköön! + +ANTONIO (syrjään Sebastianille). +Iloitsen, ett' on noin hän toivoton. +Yks kommellus teit' älköön aikeestanne +Vaan vieroitelko. + +SEBASTIAN (syrjään Antoniolle). + Ensi tilaisuudest' +Otamme vaarin. + +ANTONIO (syrjään Sebastianille). + Tänä yönä toimeen; +He matkast' uupuneina eivät ole +Eivätkä olla voi niin varuillaan +Kuin valppahat. + +SEBASTIAN (syrjään Antoniolle). +Ens' yönä siis! -- Nyt vaiti! + + (Juhlallista, eriskummaista soitantoa. + Prospero korkeudessa, näkymättömänä.) + +ALONZO. +Oi, mikä sointo! Kuulkaa, ystäväiset! + +GONZALO. +Oi, ihmeen ihanata soitantoa! + + (Kummallisia olentoja ilmestyy, kantaen valmiiksi + katettua pöytää, jonka ympärillä he tanssivat, tehden + sulavilla eleillä tervehdyksensä. Pyydettyään + kuningasta ja kaikkia muita atrioimaan, he katoavat.) + +ALONZO. +Avuksi, armon vallat! Mit' on tämä? + +SEBASTIAN. +Elävä nukkepeli! Nyt min' uskon, +Ett' yksisarvisia on ja että +Arabiass' on puu, joss' istuu Phoenix +Ja kuninkaana siell' on tällä haavaa. + +ANTONIO. +Min' uskon kummankin; ja kaikki muutkin +Mit' uskomattomimmat todeks vannon. +Ei valehtele matkalaiset, vaikka +Kotoiset tollot siitä sättii heitä. + +GONZALO. +Jos tämän kertoisin Neapelissa, +Mua uskottaisiko, jos sanoisin +Ett' olen nähnyt saarelaisia -- +Varmaankin nämä ovat saaren kansaa -- +Joill' epäluoman muoto on, mut, huomaa, +Niin hienon sievät tavat, että moista +Lie ihmisissä tuskin yhtäkään? + +PROSPERO (syrjään). +Mies oiva, hyvin sanoit: moni näistä +On ilkeämpi itse perkelettä! + +ALONZO. +Kummeksin aina vaan noit' olennoita +Ja tuota elettä, tuot' ääntä, jolla, +Vaikk' ovat kielettömät, mykkää puhett' +Oivasti pitävät. + +PROSPERO (syrjään). + Lopussa kiitos! + +FRANCISCO. +Kummasti katosivat. + +SEBASTIAN. + Huoli siitä, +Kun vaan jäi ruoat meille, joill' on vatsa. -- +Suvaitsetteko maistaa? + +ALONZO. + Minä en. + +GONZALO. +Ei pelkoa! Ken meidän poikuudessa +Ois luullut, ett' on vuorikansaa, jolla +On häppäät niinkuin härjillä ja kaulass' +Isohkot lihalaukut, ett' on kansaa, +Joll' aivan pää on rintaan kasvanut? +Nyt päänsä pantiks panneet matkustajat +Todeksi vannovat sen. + +ALONZO. + Rohkeutta, +Ja ruokaan kiinni, vaikka menis henki. +Mut olkoon! Paras mennyt on, sen tunnen. -- +No, veli, herra herttua, käy seuraan! + + (Ukkosen jylinää ja leimauksia. Ariel tulee, + harpyian muodossa, ja iskee siipensä pöytään, + josta sievän tempun kautta ruoat katoavat.) + +ARIEL. +Te kolme syntist' olette, ja teidät +Käskystä sallimuksen -- joka tätä +Alempaa mailmaa aseenansa käyttää -- +Kyllääntymätön meri oksentanut +On tähän ihmisettömähän saareen, +Kosk' ihmisiss' ei elää teidän sovi. +Vein teiltä järjen. + (Alonzo, Sebastian ja muut paljastavat miekkansa.) + Noin ne hullaantuvat +Itsensä hirttäjät ja hukuttajat. +Te houkat! Minä veljineni olen +Palvelja kohtalon; ne aineet, joiss' on +Karaistu kalpanne, vois vinhaa tuulta +Pikemmin haavoittaa tai turhaan lyödä +Het' ummistuvaan aaltoon kuolin-iskun +Kuin untuvaakaan siivestäni viedä. +Haavoittumattomat on veljenikin. +Vioittaa vaikka voisittekin meitä, +On miekat voimiin nähden liian raskaat, +Niit' ette nostaa voi nyt. Muistakaa, +Se muistakaa te kolme: Milanosta +Tuon kunnon Prosperon te karkoititte +Ja hänet syyttömine lapsineen +Surmille mereen heititte, -- jok' on sen +Nyt kostanut. -- Tuost' ilkityöst' on vallat, +Jotk' eivät unhota, vaikk' aikailevat, +Rauhaanne vastaan yllyttäneet meret +Ja rannikot, niin, jopa eläimetkin. +Sult' on he poikas riistäneet, Alonzo, +Ja minun kauttan' ilmoittavat, että +Vitkainen turma, pahemp' äkkisurmaa, +Sua askel askelelta teilläs seuraa. +Vihasta tuosta, joka muuten teitä +Täss' autiossa saarimaassa uhkaa, +Ei auta muu kuin syvä katumus +Ja puhdas vastaisuuden elämä. + + (Katoaa ukkosen jyrinään; sitten palajavat vienon + soiton soidessa nuo kummalliset olennot, tanssivat + ivaillen ja irvistellen ja vievät pöydän pois.) + +PROSPERO (syrjään). +Harpyian osaas hyvin näytit, Ariel; +Somasti ruoan ahmit. Määräyksist' +Et mitään laimin lyönyt, kaikki täytit. +Samalla huolell', innoll', alttiudella +Alemmat käskyläisenikin kaikki +On työnsä tehneet. Taikani jo tepsii: +Nuo vihamieheni jo hulluus valtaa; +Käsissäni nyt ovat. Hourutilaan +He jääkööt. Ja nyt nuoren Ferdinandin -- +Jonk' uponneeksi nämä luulevat -- +Ja mun ja hänen lemmikkinsä luokse! + + (Katoaa.) + +GONZALO. +Pyhyyden nimessä, miks tuijotatte +Noin kamalasti? + +ALONZO. + Hirveätä, hirveätä! +On niinkuin tuuli ulvoisi sen mulle +Ja laine laulaisi ja ukkonenkin, +Tuo kauhistavan jylhä urkutorvi, +Korvaani huutais nimen Prospero, +Rikostain jyry-äänin jylistellen. +Siis mudassa nyt makaa poikani; +Ja sieltä, miss' ei laskinluoti pohjaa, +Hänt' etsin nyt ja samaan hautaan vaivun. + + (Poistuu.) + +SEBASTIAN. +Jos yksitellen tulis perkeleet, +Niin joukoittain ma niitä maahan löisin. + +ANTONIO. +Ja minä apurina. + + (Sebastian ja Antonio menevät.) + +GONZALO. + Kaikki kolme +He toivottomat ovat. Suuri synti +Kuin vitkallensa vaikuttava myrkky +Heit' alkaa kalvaa nyt. -- Te, jolla jalat +On nopeammat, heitä seuratkaa +Ja estäkäätte töistä, joihin heidät +Vois mielenvimma viedä. + +ADRIAN. + Tulkaa mukaan! + + (Lähtevät.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Prosperon majan edusta. + (Prospero, Ferdinand ja Miranda tulevat.) + +PROSPERO. +Jos kohtelin sua liian ankarasti, +Niin palkintos sen korvaa: sulle annoin +Omasta elostani kuidun, jopa +Eloni ehdon aivan. Vielä kerran +Minulta hänet ota. Kaikki vaivas +Ol' lempes koetusta vaan; sen kestit +Ihmeellisesti. Tässä, taivaan nähden +Tuon kalliin lahjan vahvistan. Oi, älä +Mua naura, Ferdinand, jos häntä kehun; +Hän, saat sen nähdä, kaikki kerskat voittaa, +Ne ontuvat vaan hänen jäljissänsä. + +FERDINAND. +Sen uskon, vaikk' oraakelit sen kieltäis. + +PROSPERO. +Siis jalost' ansaituksi palkinnoksi +Ja multa lahjaks ota tyttäreni. +Mut impivyön jos irroitat hält' ennen, +Kuin vanhaan kunnioitettuhun tapaan +On pyhät vihkimenot suoritettu, +Ei tähän liiton taimeen taivas vihmo +Siunaavaa kastettaan; vaan kylmä viha, +Kina ja karsas ylenkatse kylvää +Aviovuoteeseenne inhaa ruhkaa, +Ett' iljettää se teitä kumpaakin. +Siis varuill' olkaa, kunnes Hymen teille +Sytyttää soihtunsa. + +FERDINAND. + Niin totta kuin ma +Eloa tyyntä, somaa lapsisarjaa +Ja ikilemmess' ikää pitkää toivon, +Ei kolkoin luola, yksinäisin paikka, +Ei pahan hengettären viehkein viete +Niin polta himoks kunniaani, että +Hääjuhlan hemmen menetän, sen haaveen, +Ett' ovat Phoibon ratsut rampautuneet +Tai Manan kahleiss' yö. + +PROSPERO. + Hyv' on. Nyt istu +Ja häntä puhuttele; hän on sun. -- +Ariel, uuras käskylääni, Ariel! + + (Ariel tulee.) + +ARIEL. +Täss' olen; mik' on valtiaani tahto? + +PROSPERO. +Alempain veljiesi kanssa hyvin +Teit viime työs. Nyt seikkaan samanlaiseen +Taas teitä tarvitsen ma. Koko liuta +Tuo tänne joutuun; heidät haltuus annan; +Mut laita, ett' on liikkeissään he liukkaat. +Tuon nuoren parikunnan silmät minun +Lumota taikataidollani täytyy. +Sen lupasin, he sitä odottavat. + +ARIEL. +Hetikö nyt? + +PROSPERO. + Niin, tuokiossa aivan! + +ARIEL. +Ennenkuin huokaisetkaan vaan +Ja "hoi!" ja "tänne!" huudatkaan, +Täss' ovat kaikki varpaillaan, +Ja tekemässä temppujaan. -- +Rakastathan mua? Tosiaan? + +PROSPERO. +Sydämmestäni, oiva Ariel. +Mut poistu, kunnes kutsun. + +ARIEL. +Ymmärrän. + + (Poistui.) + +PROSPERO. +Sanassas pysy; liiaks älä valtaa +Himolles anna! Kallihinkin vala +On veren hehkussa kuin oljen korsi. +Enemmän hillitse siis vertas, muuten +Hyvästi, vala! + +FERDINAND. + Uskokaa: tää kylmä, +Valkoinen impi-lumi povellani +Vereni kuuman jäähdyttääpi. + +PROSPERO. + Hyvä! -- +Nyt joudu, Ariel! Ennen henki lisää +Kuin yksi vaille. Sievästi nyt toimeen! -- +Suu kiinni, silmät auki! Vaiti! Hiljaa! + + (Vienoa soittoa.) + (Iris tulee.) + +IRIS. +Ceres, sa anti-emo, mieluhikkaat +Ruis-, ohra-, vehnä-, riista-peltos rikkaat, +Ketosi laajoin lammaslaumoillensa, +Ja niittys kaislakatto-majoinensa, +Purosi, joille Vappu kylvää sorjat +Liljat ja orvokit, joist' immet korjat +Saa kainot seppeleensä, lehtos, jossa +Hylätty rakastaja pimennossa +Huokailee huoltaan, viinitarhas somat +Ja rannikkosi jylhät, ruohottomat, +Miss' istut vilvoitellen: kaiken tään +Sua ilmain kuningatar jättämään +Mun, viestins', ukonkaaren, kautta anoo; +Nurmelle kisaan tullos, niin hän sanoo; +Jo riikinkukot ovat lennossaan, +Upea Ceres, tule joutuisaan! + + (Ceres tulee.) + +CERES. +Oi, terve, kirjokaari välkkyväinen, +Sa Junon uskollinen käskyläinen, +Mi kultasiivin pisaroitset mettä +Ja kukilleni vihmot virvoketta +Ja sinikaares yli vainioiden +Levittelet ja vuorten korkeoiden; +Maan ylvään korja vyöhyt, sanoppas, +Miks tänne mua kutsuu haltijas? + +IRIS. +Menestyst' ikilemmen liittoon luomaan +Ja myötäjäisiks auliit lahjat tuomaan +Parille tälle. + +CERES. + Sano, ilman jänne, +Tuleeko Venus poikinensa tänne? +Näet, heidän juonillaan tuo synkkä Dis +Mun tyttäreni sai; ja, tiedä, siis +Ma tahdon äidin seurast' olla vapaa +Ja pikku sokon myös. + +IRIS. + Heit' ette tapaa. +Juur äsken kyyhkyvaljakossaan näin +Ma lemmen jumalan, hän Paphoon päin +Halk' ilmain kiiti poikasensa kanssa. +Nuo nuoret hekumalla tenhovansa +He luulivat ja vietelleensä heitä, +Siveyslupauksen vannoneita, +Valansa rikkomaan; mut turhaa vainen: +Palata sai tuo Marsin hauras nainen, +Ja poika hurja taittoi vasamansa +Ja vannoi vast' ei enää ampuvansa; +Nyt tahtoo poikain lailla leikitellä +Ja varpusia yksin hyvitellä. + +CERES. +Ylhäinen Juno tulee tai vahastaan; +Ma hänet tunnen uljaast' astunnastaan. + + (Juno tulee.) + +JUNO. +Kuin voipi siskoni? Nää nuoret tässä +Nyt siunatkaamme, että elämässä +Heill' onni ois ja ilo lapsistaan. + + (Laulu.) + + JUNO. + + Rikkautta, rakkautta, + Onnea ja suopeutta, + Pitkää ikää, kunniaa + Juno teille toivottaa. + + CERES. + + Viljamaat ja runsaat sadot, + Aitat ahdetut ja ladot, + Viinitarhat täyteläät, + Nuokkuvaiset tähkäpäät, + Syksyn mennen kevätt' uutta, + Ijän kaiken ihanuutta, + Yltäkyllin tavaraa + Ceres teille toivottaa. + +FERDINAND. +Oi, näky majesteetillinen! Mikä +Lumoova sopusointu! Rohkenenko +Hengiksi noita luulla? + +PROSPERO. + Hengiks aivan, +Jotk' ilmi taitoni on loihtinut +Mun mielijohteitani täyttämään. + +FERDINAND. +Oi, ijäti ma täällä elää soisin! +Isä ja puoliso noin ihmetöiset +Tään saaren luovat ilotarhaks. + + (Juno ja Ceres kuiskuttelevat ja lähettävät Iriksen toimille.) + +PROSPERO. + Hiljaa! +Juno ja Ceres kuiskuttelevat; +Lopussa viel' ei kaikki. Hiljaa! Vaiti! +Lumous muuten haihtuu. + +IRIS. +Te vedenneidot virran viereiset, +Te ruokorinnat, sulosilmäiset, +Lainetten läikky jättäkää ja tulkaa +Kedolle tänne; Junon käsky kuulkaa! +Impyiset kainot, rientäkää, nyt täällä +On uskollisen lemmen juhla päällä. + (Vedenneitoja tulee.) +Päivettynehet elomiehet tänne +Iloitsemahan tulkaa kynteiltänne! +Työt syrjään! Elkää ujostelko, elkää! +Pääss' olkihattu vaan, ja pyöritelkää +Näit' immikoita tanssiss' iloisessa. + + (Somasti puettuja elomiehiä tulee, jotka yhtyvät tyttöjen + kanssa viehättävään tanssiin. Sen lopulla Prospero äkkiä + hypähtää ylös ja puhuu, jolloin ne kaikki kummallisella, + sekavalla ja kumealla kuminalla katoavat.) + +PROSPERO (syrjään). +Olinpa unhottaa nuo konnan juonet, +Joill' apurineen Caliban, tuo hylky, +Mun henkeäni väijyy. Toimeenpanon +Lähestyy hetki. -- + (Hengille.) + Hyvin. -- Pois! -- Jo riittää. + +FERDINAND. +On kummaa tää. Tulisen kiihkon vallass' +On isäsi. + +MIRANDA. + En ole tähän päivään +Noin vihan valtaamana nähnyt häntä. + +PROSPERO. +Niin huumatulta, poikani, sa näytät, +Kuin säikäyksiss' oisit. Älä pelkää; +Huvimme lopuss' on nyt. Näyttelijät +Olivat kaikki henkiä, sen kuulit, +Nyt ovat ne vaan ilmaa, ohutt' ilmaa. +Ja niinkuin tämä tyhjä lumekuva, +Niin uljaat linnat, pilviin vievät tornit, +Ylevät templit, tämä maankin pallo +Eloineen kaikkinensa kerran raukee +Ja jäljettömiin katoo niinkuin tääkin +Oleeton harhahurmos. Sama kude +On meissä kuin mik' unelmissa on, +Ja unta vaan on lyhyt elämämme. -- +Min' olen ärtynyt; mut kärsiväinen +Mua kohtaan ole; ukon päätä huimaa; +Mun heikkouttan' älä säikähdä. +Lepäämään mene majaani, jos tahdot. +Ma hetken aikaa täällä käyskelen +Ja koitan mieltän' tyyntää. + +FERDINAND ja MIRANDA. +Rauha teille! + + (Poistuvat.) + +PROSPERO. +Kuin aatos joudu! -- Kiitos! -- Tule, Ariel! + + (Ariel tulee.) + +ARIEL. +Kun viittaat, olen valmis. Mik' on tahtos? + +PROSPERO. +Torjuttavat on Calibanin juonet. + +ARIEL. +Niin, herrani, siit' aioin huomauttaa +Cerestä näytellessäni, mut varoin +Pahastuvasi. + +PROSPERO. + Vielä kerran sano, +Mihinkä jätit konnat? + +ARIEL. + Kuten kerroin, +Punakat aivan viinist' olivat he +Ja uljaat, niin ett' ilmaa pieksivät, +Kun tuulla tohti heitä vasten naamaa, +Ja maata löivät, suudella kun tohti +Se heidän jalkojaan; mut juoni mieless' +Ain' oli heillä. Nyt löin rummutinta; +Kuin villivarsat, korvat katollansa, +He tuijottivat, nokka ilmassa, +Kuin olis soitantoa haistaneet. +Lumosin heiltä korvat, niin ett' aivan +Kuin hiehot mylvintääni seurasivat +Kautt' orjantappurain ja ohdakkeiden, +Jotk' ihan repi sääret. Vihdoin heidät +Majasi taakse limakuljuun jätin +Rypemään kaulaa myöten, jotta lieju +Pahemmin löyhkää heistä nyt kuin jalat. + +PROSPERO. +Oivasti, lintuseni! Pidä vielä +Tuo näkymätön muotos; mene, nouda +Mun majastani tänne koristeeni +Syötiksi noille varkaille. + +ARIEL. + Kyll' oiti. + + (Menee.) + +PROSPERO. +Piru on hän, ilmi piru; hänen luontoons' +Ei kuri pysty; hänest' ihmistä +Ma koitin, mutta kaikki turhaa, turhaa! +Ja niinkuin ruumis hältä rumentuupi, +Niin mielikin se ikää myöten paatuu. +Mut kiusaanpa ja ulvotanpa heitä. -- + (Ariel palajaa, tuoden mukanaan loistavia vaatteita y.m.) +Tuo tänne köydelle ne riippumaan! + + (Prospero ja Ariel jäävät näkymättöminä näyttämölle. + Caliban, Stephano ja Trinculo tulevat esiin läpimärkinä.) + +CALIBAN. +St! Hiljaa, ettei astumaamme kuule +Tuo sokko myyrä! Pesän lähell' ollaan. + +STEPHANO. +Hirviö, tuo keijosi, jota sanoit hyväksi keijoksi, ei ole meitä +pidellyt narria paremmin. + +TRINCULO. +Hirviö, minä haisen ihan hevosen virtsalle, ja se minun nenääni +suuresti vaivaa. + +STEPHANO. +Ja minun myös. Kuuletko, hirviö? Jos alkaisin suuttua sinuun, +näetkös -- + +TRINCULO. +Niin olisit sinä mennyttä hirviötä. + +CALIBAN. +Suo, ruhtinaani, suosiosi mulle; +Rauhoitu; palkka, minkä sulle hankin, +Sun vauriosi korvaa. Hiljaa vaan! +Kaikk' äänetöntä on kuin keskiyöllä. + +TRINCULO. +Niin, mutta kun pullomme hukkasit tuonne liejuun, -- + +STEPHANO. +Se ei ole ainoastaan synti ja häpeä, sinä hirviö, vaan ijankaikkinen +vahinko. + +TRINCULO. +Se on vieläkin pahempaa kuin tämä kastuminen. Ja sekö se on sinun hyvä +keijosi, hirviö? + +STEPHANO. +Pulloni minä noudan, vaikka menisin sinne korviani myöten. + +CALIBAN. +Rauhoitu, kuninkaani. Katsos, tässä +On majan ovi; hiljaa vaan, ja sisään, +Ja kelpo iskus lyö, niin iki-omaks +Tään saaren saat, ja minä, Caliban, +Sinulle tulen jalkain nuolijaksi. + +STEPHANO. +Tuohon käteen! Minussa alkaa syntyä verisiä ajatuksia. + +TRINCULO. +Oi, kuningas Stephano! Oi, herra! Oi, arvokas Stephano! Katsos, mikä +vaatteus tässä on sinua varten! + +CALIBAN. +Pois kätes, hölmö! Se on pelkkää roskaa. + +TRINCULO. +Ho, hoo, hirviö! Kylläpä me tiedämme, mikä on romukalua. + +STEPHANO. +Trinculo, ota alas tuo levätti; kautta tämän nyrkin, minä tahdon sen +levätin! + +TRINCULO. +Sinun armosi saapi sen. + +CALIBAN. +Tuon hölmön syököön vesitauti! Mitä? +Romua moista ihailette? Pois se, +Ja tehkää ensin murha! Jos hän herää, +Nipistää nahkamme hän päästä jalkaan +Ja tekee meistä vatkulia. + +STEPHANO. +Rauhoitu, hirviö! -- Neiti Nuoranen, eikö tuo ole minun nuttuni, joka +tuossa kupeellanne kuppelehtii? Oi, kuinka oletkin kuppaan mennyt, ja +nyt sinä, nuttuseni, varmaankin menetät karvasi ja sinusta tulee kalju +nuttu. + +TRINCULO. +Jatka, jatka! Me varastamme nuoran ja mittapuun jälkeen, teidän +ylhäisyytenne luvalla. + +STEPHANO. +Kiitoksia kompasanasta! Tuossa sulle nuttu siitä hyvästä. Äly ei jää +palkattomaksi, niin kauan kuin minä olen kuningas tässä maassa. +"Varastaa nuoran ja mittapuun jälkeen!" verraton kokkalause! Tuossa +sulle vielä toinenkin nuttu. + +TRINCULO. +Hirviö sinä, voitele näppisi ja vedä maahan loputkin. + +CALIBAN. +En huoli niistä. Aika meiltä kuluu; +Pian hanhiks muutumme tai iljettäviks, +Matala-otsaisiksi apinoiksi. + +STEPHANO. +Hirviö, näppisi tänne! Auta minua, että saan nämä tuonne viinitynnyrini +tykö; muuten ajan sinut kuningaskunnastani. Kas niin, kanna tuota! + +TRINCULO. +Ja tuota. + +STEPHANO. +Niin, ja tuota. + + (Metsästysmelua kuuluu. Henkiä tulee koirien hahmossa heitä + ajamaan. Prospero ja Ariel usuttavat niitä.) + +PROSPERO. +Hei, Jalo, hei! + +ARIEL. +Ota kiinni, Musti! + +PROSPERO. +Tuossa, Vahti, tuossa! Käy kiinni! Käy kiinni! + (Caliban, Stephano ja Trinculo ajetaan käpälämäkeen.) +Nyt käske peikkojeni raajat noilta +Rujota säryll' aivan, joka jänne +Jumovan jäykäks pingoittaa ja ruumis +Nipistää kirjavammaks tiikeriä +Tai villikissaa. + +ARIEL. + Kuules ulvontaa! + +PROSPERO. +Hätyytä hyvin heitä! Tällä hetkell' +On vallassani kaikki vihamiehet. +Lopussa koht' on vaivani, ja sinä +Saat vapaast' ilmaa hengittää. Mut seuraa +Ja palvele mua vielä hetkinen. + + (Poistuvat.) + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Prosperon majan edusta. + (Prospero loitsijanpuvussa ja Ariel tulevat.) + +PROSPERO. +Jo tuumani on täyttymäisillään: +Ei petä loitsu, henget tottelevat, +Pää pystyss' aika kulkee taakkoinensa. +Mik' on nyt hetki? + +ARIEL. + Kuudes hetki, jolloin +Sanoitte työnne päättyvän. + +PROSPERO. + Niin sanoin, +Kun myrskyn nostin. Sano, henki, kuinka +On kuninkaan ja seurueensa laita? + +ARIEL. +Lumotut ovat kaikki siihen tapaan +Kuin käskitte ja niin kuin itse näitte: +Vankeina kaikki lehmustossa, joka +Majaanne suojaa; eivät liikahtaakaan +Voi teidän päästämättä. Kuningas +Ja hänen veljensä, ja teidän, kaikki +Mielt' ovat vailla; toiset heidän tähden +Peloissaan, tuskissaan; mut erittäinkin +Tuo teidän "hyvä vanhus Gonzalo"; +Niin tippuu ukon partaan kyyneleitä +Kuin talvell' olkiräystähästä vettä. +Tehonnut niin on heihin taika, että +Jos näkisitte heidät nyt, niin varmaan +Mielenne heltyis. + +PROSPERO. + Niinkö luulet, henki? + +ARIEL. +Mun heltyisi, jos ihminen ma oisin. + +PROSPERO. +Mun heltyy myös. Sin' olet pelkkää ilmaa +Ja sentään heidän tuskiansa säälit; +Min' olen heidän sukuaan ja tunnen +Ja kärsin heidän lailla; mulla siiskö +Ei yhtä hellä sydän ois kuin sulla? +Vaikk' ovat syvästi mua loukanneetkin, +Niin jalouden puolta toki pidän +Vihaani vastaan. Kauniimpaa kuin kosto +On hyvä työ. Jos katuvat, niin raukee +Hankkeeni ainoo tarkoitus ja jäljill' +Ei otsan rypistystä. Mene, Ariel, +Vapauta heidät! Loitsuni nyt päästän, +Palautan heihin järjen taas, niin että +Tulevat tuntoihinsa. + +ARIEL. + Noudan heidät. + + (Menee.) + +PROSPERO. +Te metsäin, vuorten, vetten keijukaiset, +Te, jotka hiekall' utujäljin takaa +Ajatte pakenevaa Neptunoa +Ja, kun hän palaa, itse pakenette; +Te menninkäiset, jotka kuutamalla +Hypitte ruohoon noita pyörylöitä, +Joit' eivät lampaat syö; te, jotka huviks +Yön aikaan luotte sieniä, ja joita +Hohtaa iltakellon juhlasoitto; +Te, joiden kautta -- vaikka heikkojenkin -- +Pimitin sydänpäivän auringon, +Kapinaan tuulet nostin, vihan raivoon +Vihannan meren sain ja sinitaivaan, +Isäisen julman käteen tulen hankin, +Ja omalla Zeun vaajall' itse särjin +Zeun uljaan tammen, vankat kalliotkin +Järkyttelin, ja setripuut ja hongat +Pois nytkin juurineen; mun käskystäni +Herättäin kuolleens' aukenivat haudat +Ja ruumiit ylös nousivat; ja tämän +Sai aikaan mahtini. Mut loitsut julmat +Nyt vannon pois, ja kun vaan taivaallista +Saan soitantoa aikaan, jonka hurma +Nuo saattaa järkiin, sauvani ma taitan, +Sen maahan hautaan monta syltä syvään, +Ja kirjanikin mereen upotan +Syvemmälle kuin laskinluoti pohjaa. + + (Juhlallista soitantoa. Ariel palajaa; hänen jäljissään Alonzo, + mielipuolena raivoten, Gonzalon seuraamana; samaten Sebastian ja + Antonio, Adrianin ja Franciscon seuraamina; he kaikki astuvat + Prosperon tekemään tenhopiiriin ja jäävät lumottuina siihen + seisomaan. Prospero huomaa sen ja puhuu:) + +Sävele juhlallinen, hourun mielen +Parahin lohtu, parantakoon aivos, +Jok' aivan tehotonna päässäs kiehuu! +Tuoss' seiskaa! Olette nyt tenhotut. -- +Ylevä Gonzalo, sa kunnon mies, +Mun silmän' sopuisin sun silmäis kanssa +Veljellisiä kyyneleitä tiukkuu. -- +Nopeesti laukee tenho; niinkuin aamu +Yön yllättää ja pimeyden poistaa, +Niin virkoo taju heissäkin ja alkaa +Tuot' usmaa sankkaa hajoittaa, mi kirkkaan +Pimitti järjen. -- Hyvä Gonzalo, +Mun pelastajani ja uskollinen +Isäntäs palvelija, töin ja sanoin +Tekosi hyvät palkitsen. -- Alonzo, +Julm' olit mulle ja mun lapselleni; +Sua työssä veljes auttoi; -- tuo, Sebastian, +Nyt sinun mieltäs kalvaa; -- veli, sinä, +Lihaani, vertani, pois luonnon kielsit +Ja omantunnon, himotessas valtaa, +Ja tuon Sebastianin kanssa -- jolla +Kovimmat siit' on sielun tuskat -- väijyit +Kuninkaas henkeä; työs anteeks annan, +Vaikk' onkin luonnoton se. -- Äly heissä +Jo alkaa paisua, ja kohta huuhtoo +Lähentelevä tulva järjen rannat, +Jotk' ovat tuossa likaiset ja mustat. +Mua heist' ei näe, ei huomaa yksikään. -- +Tuo, Ariel, miekkani ja päähineeni. + (Ariel poistuu.) +Pukua muutan nyt ja esiynnyn +Milanon herttuana niinkuin muinoin. -- +Hei, joudu, henki, kohta olet vapaa. + + (Ariel palajaa, laulaen, ja auttaa Prosperoa pukeumisessa.) + + ARIEL. + + Mettä kukist' imaisen ma, + Kielon kuvuss' asustan, + Kuullen ääntä huuhkajan, + Siivill' yökön liitelen ma + Kesän jäljiss' ihanan; + Hei lystiä, lystiä on elostaa, + Kun kukkien keskellä liehua saa. + +PROSPERO. +Mun ikävä sua tulee, armas Ariel, +Mut vapaaks sinä pääset. -- Niin, kas niin. -- +Asussa tuossa näkymättömässä +Kuninkaan laivaan käy nyt; kannen alla +Sa tapaat merimiehet nukkumasta; +Kun herää kapteeni ja laivamies, +Tuo heti heidät tänne; joudu, joudu! + +ARIEL. +Ma lennoss' ilmaa juon ja palaan ennen +Kuin kahdesti on suones tykkinyt. + + (Ariel menee.) + +GONZALO. +Tääll' on vaan tuskaa, hirmua ja taikaa; +Pois tästä kauhun maasta taivaan vallat +Meit' ohjatkoot! + +PROSPERO. + Kuningas, tässä näet +Prosperon, solvatun Milanon herttuan. +Vakuudeks, että ilmi elävänä +Hän haastaa sulle, syliini sun suljen +Ja sun ja kumppanisi tervetuileiks +Sydämmestäni lausun. + +ALONZO. + Hänkö olet, +Vai etkö hän, vai pettäväkö ilve, +Lumottu niinkuin minä, sit' en tiedä; +Mut suones tykkinä on lihaa, verta; +Kun näin sun, haihtui heti sieluntuska, +Jok' oirett' oli hulluuden, ma pelkään. +Jos todellist' on tää, niin outo siitä +Tarina syntyy. Kuninkuutes sulle +Ma luovutan, ja pyydän: anteeks anna +Mun rikokseni. -- Mutta kuinka eloss' +On Prospero ja täällä? + +PROSPERO. + Ensin sua +Syleilen, jalo vanhus; kunniallas +Ei rajaa, määrää ole. + +GONZALO. + Onko niin +Vai eikö, sit' en mene vannomaan. + +PROSPERO. +Teit' yhä kietoo saaren tenhopiiri +Ja estää uskomasta päivänselvää. -- +Mun ystäväni, kaikki tervetulleet! + (Syrjään Sebastianille ja Antoniolle.) +Te, somat herrat, jos mua haluttaisi, +Niin kuninkaanne vihaan joutuisitte, +Kuin konsaan petturit; mut kielitellä +En tahdo. + +SEBASTIAN (syrjään). + Perkele nyt haastaa. + +PROSPERO. + Eikä. +Mies kehno, jota veljesteleminen +Likaisi kieleni, suon anteeks sulle +Rumimmat työs, ja kaikkikin, ja vaadin +Vaan kuninkuuteni, jok' oiti mulle +Sun jättää täytyy. + +ALONZO. + Prospero jos olet, +Niin kerro, miten pelastuit ja kuinka +Tapasit meidät täällä, jossa hukkui +Kolmatta tiimaa sitten meiltä haaksi, +Ja jossa minä kadotin -- kuink' onkaan +Se muisto mulle karvas! -- Ferdinandin, +Mun poikan' armaan. + +PROSPERO. + Teitä surkuttelen. + +ALONZO. +Vahinko korvaamaton; kärsimyskin +Apunsa kieltää. + +PROSPERO. + Luultavampi, että +Sit' ette avuks ole pyytänytkään. +Sen hellän, armorikkaan voiman kautta +Vahingon yhtäläisen minä kestin +Ja rauhoituin. + +ALONZO. + Vahingon yhtäläisen? + +PROSPERO. +Niin, yhtä vereksen ja yhtä suuren. +Suruni lievikkeeksi mulla keinot +On heikommat kuin teillä lohtunanne. +Kadotin tyttäreni. + +ALONZO. + Tyttärenne? +Oi, jos nyt Neapeliss' eläisivät +Kuninkaana ja kuningattarena! +Haluisin silloin haudan saada tuossa +Mudassa, jossa poikani nyt viruu! +Mut milloin kadotitte tyttärenne? + +PROSPERO. +Myrskyssä äsken. Herrat nuo, ma huomaan, +Tät' yhdyntää niin kummeksivat, että +Älynsä hukkaavat ja epäilevät +Näkönsä varmuutta ja puheensakin +Omaksi hengeksensä. Mut jos kuinkin +Tajuilta lienette, tok' uskokaatte, +Ett' olen minä sama Prospero, +Jok' ajettiin maanpakoon Milanosta +Ja ihmeen kautta tähän saareen jouduin, +Jok' otti teidät turviinsa ja jonka +Min' olen herra. Enempää ei siitä: +Se monipäiväinen on muistotieto, +Ei mikään suurus-juttu; sopimaton +Ens' yhdyntäämme lisäks. Tervetullut! +Tää maja täss' on hovini; ja pieni +On mulla seurue, ja alamaista +Ei yhtäkään; sisähän katsokaa! +Kun valtakunnan mulle luovutitte, +Samalla mitalla ma teille kostan +Ja ihmeen ilmi luon, jok' yhtä rakas +On teille, kuin on valtakunta mulle. + + (Majan ovi aukenee; Ferdinand ja Miranda nähdään + siellä sakkia pelaamassa.) + +MIRANDA. +Pelaatte väärin, prinssi. + +FERDINAND. + Armas impi, +En koko maailmasta. + +MIRANDA. + Riittäisipä +Jo kyllä kymmenenkin valtakuntaa, +Ja suoraa peliä se sentään oisi. + +ALONZO. +Jos saaren harhanäköjä on tääkin, +Kadotan toistamiseen rakkaan pojan. + +SEBASTIAN. +Ihmetten ihmettä! + +FERDINAND. + Vaikk' uhkaa meri, +Se tok' on laupias: sit' ilman syytä +Ma sadattelin. + + (Polvistuu Alonzon eteen.) + +ALONZO. + Syleilköön sua runsaat +Iloisen isän siunaukset! Nouse +Ja tänne-tulos kerro! + +MIRANDA. + Ihme, kumma! +Kuink' ihania olennoita täällä +Nyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis! +Suloinen, uusi maailma, joss' ompi +Tuollaista kansaa! + +PROSPERO. + Tää on uutta sulle. + +ALONZO. +Mik' impi tuo, jon kanssa pelasit? +Olette tuskin kolmen tunnin tutut +Hänkö se jumalatar, joka meidät +Erotti ensin ja nyt yhdisti? + +FERDINAND. +Hän kuolevainen on; mut kuolematon +Kaitselmus määrännyt on hänet mulle. +Valitsin hänet, kun en isää voinut +Kysyä neuvoksi enk' enää luullut +Mull' isää olevankaan. Tytär on hän +Tään kuulun herttuan, jost' usein kuulin +Puhuttavan, mut jonka näin nyt vasta. +Hält' olen saanut toisen elämän, +Ja toiseks isäksen' on hänet tehnyt +Tää impi. + +ALONZO. + Minä siis tään immen isä. +Mut voi kuink' outoa, kun lapseltani +Mun täytyy anteeks pyytää! + +PROSPERO. + Pois se aatos! +Ei menneet mielipahat muistojamme +Saa raskauttaa. + +GONZALO. + Sydämmeni itki; +Puhunut muuten olisin jo ennen. +Jumalat, tähän pariin katsahtakaa, +Ja vuodattakaa heihin siunauksenne! +Te, te sen uran viitoititte, joka +Toi meidät tänne. + +ALONZO. + Aamen sanon! + +GONZALO. + Sikskö +Milano syöstiin Milanosta, että +Sukunsa Neapelin kruunun saisi? +Ilosta harvinaisest' iloitkaatte, +Ja ikimuistoks uurtakaa se kultaan! +Samalla tiellä Claribella miehen +Sai Tunisissa, Ferdinand sai vaimon, +Miss' itse hukass' oli; valtakuntans' +Sai saarell' autiolla Prospero; +Me kaikki saimme järkemme, miss' oltiin +Jo järjilt' aivan. + +ALONZO. + Mulle kätenne! +Se sydän, jok' ei teille hyvää toivo, +Suruhun syöpyköön ja tuskaan! + +GONZALO. + Amen! + + (Ariel palajaa, ja häntä seuraavat huumautuneina + kapteeni ja laivamies.) + +Kah! Nähkääs! Lisää meikäläisiä! +Sanoinhan, ettei tuo mies veteen huku, +Jos maall' on hirsipuuta. -- Herja sinä, +Pois laivalt' armon noiduit; noidu nytkin! +Sull' eikö maalla suuta? Mitä uutta? + +LAIVAMIES. +Ensinkin, että kuninkaamme turvass' +On seuroineen; sen jälkeen, että laiva, +Mi hylkyn' oli kolme tiimaa sitten, +Eheä, tiivis nyt on, kunnoss' aivan +Kuin matkaan lähteissämme. + +ARIEL (syrjään Prosperolle). + Sen tein minä, +Täält' ollessani poissa. + +PROSPERO. + Kiltti henki! + +ALONZO. +Tää kaikk' ei ole luonnollista: ihme +Ihmettä ajaa. -- Kuinka tänne saitte? + +LAIVAMIES. +Jos tietäisin, ett' olen valveill' aivan, +Kokisin selvää tehdä. Kalmamaisess' +Unessa olimme ja -- kuink', en tiedä -- +Kaikk' yhteen sullottuina laivan ruumaan. +Vast'ikään kaikenlainen outo melu, +Ulina, huuto, parku, kahleenkalske +Ja moninaiset julman julmat äänet +Herätti meidät; oiti vapauteen; +Ja katso, ehjänä ja kiillossansa +Komean, uljaan laivamme nyt näimme; +Ja kapteeni se laivaa tarkastellen +Sen hyöri kannella. Mut äkin meidät, +Kuin uness' aivan, sieltä temmattiin; +Nyt tässä ällistellään. + +ARIEL (syrjään Prosperolle). + Teinkö hyvin? + +PROSPERO. +Teit hyvin, virkku henki. Vapaaks pääset. + +ALONZO. +Tään ihmeellisempähän kierrospesään +Ei ihminen lie jalkaans' astunut. +Tää kaikk' ei ole enää luonnollista. +Täss' oraakelin selvityst' on tarvis. + +PROSPERO. +Kuningas hyvä, älkää mietiskelkö +Näit' outoj' asioita; jahka sopii, +Ja toivon piankin, nää seikat teille +Selitän kohta kohdalt', että kaikki +Todelta näyttää. Siksi olkaa tyyni; +Hyväksi luulkaa kaikki -- + (Syrjään Arielille.) + Henki, tänne! +Caliban kumppaneineen vapauta; +Kirvoita loitsu. -- + (Ariel menee.) + Kuinka voitte, herra? +Paria velikultaa vielä vailla +On seuranne; ne unhotitte aivan. + + (Ariel palajaa, ajaen edellään Calibania, Stephanoa + ja Trinculoa, joilla on varastamansa vaatteet yllä.) + +STEPHANO. +Pitäköön jokainen murhetta kaikista muista, ja huolikoon vähät +itsestään, sillä kaikki on pelkkää onnenkauppaa. Kuraasia, sinä +nolo-hirviö, kuraasia! + +TRINCULO. +Jos nämä vakoojat minun päässäni totta puhuvat, niin saammepa vielä +nähdä hyvinkin kaunista. + +CALIBAN. +Oi, Setebos; mit' uljait' olennoita! +Kuin herrani on kaunis! Pelkään, että +Hän mua kurittaa. + +SEBASTIAN. + Ha, ha! Antonio, +Mit' elukoita nuo on? Saako niitä +Rahalla ostaa? + +ARIEL. + Luultavasti! Onhan +Niist' yksi ilmi-kala, ja siis kaupan. + +PROSPERO. +Katselkaa noiden vaatteusta, herrat, +Ja sanokaa, heiss' onko rehtimiestä. +Tuon luodenlennon äiti oli noita, +Niin voimakas, ett' itse kuun hän suisti, +Ja luoteet, vuokset määräs, halliten +Kuun nimessä, sen vallast' ollen vapaa. +Mun ryöstivät nuo kolme; noiden kanssa +Tuo sekasikiö, tuo puoliperkel', +On henkeäni vastaan liiton tehnyt. +Kaks noista omaksenne tuntenette; +Tuo pimeyden sikiö on mun. + +CALIBAN. +Nyt nipistellään minut kuoliaaksi. + +ALONZO. +Stephanoko, mun juoppo viinurini? + +SEBASTIAN. +Ja päihtyneenä! Mist' on viinaa saanut? + +ALONZO. +Ja Trinculonkin jalat vintturoivat. +Mist' ovat löynneetkään tuon ihmenesteen, +Jok' on noin heidät kullannut? Mist' olet +Noin liemeen tullut? + +TRINCULO. +Olenhan minä, sitten kun viimeksi tavattiin, semmoisessa liemessä +ollut, että pelkäänpä ettei se ikänä luistani lähde. Kyllä nyt saan +olla likakärpäsiltä rauhassa. + +SEBASTIAN. +No, Stephano, kuinka on laita? + +STEPHANO. +Älkää koskeko minuun! Minä en ole Stephano, vaan värviäistä kokonaan. + +PROSPERO. +Sinä pyrit tämän saaren kuninkaaksi, konna. + +STEPHANO. +Vaivainen kuningas minusta olisi tullut. + +ALONZO (osoittaen Calibania). +Noin kummaa otusta en ole nähnyt. + +PROSPERO. +Hän yhtä törkeä on tavoiltansa +Kuin muodoltaan. -- Majaani mene, konna! +Vie myötä seurasi! Se puhtaaks siisti, +Jos anteeksiantamusta multa toivot. + +CALIBAN. +Käskynne täytän; tästälähin tahdon +Anoa armoa ja viisastua. +Mua senkin hölmöä, kun jumalaksi +Tuon juopon luulin ja tuot' aasinpäätä +Kun kumartelin. + +PROSPERO. + Matkaan! + +ALONZO. + Pois! Ja viekää +Tuo romu sinne, mistä saitte sen. + +SEBASTIAN. +Tai oikeammin: mistä varastitte. + + (Caliban, Stephano ja Trinculo poistuvat.) + +PROSPERO. +Kuningas, pyydän teitä seuroinenne +Majaani halpaan, siellä lepäämään +Tään yhden yön; siit' osan aion viettää +Puheilla moisill', että aika teiltä +Piankin kuluu; elämäni tarun, +Sen vaiheet kaikki tänne tultuani +Ma teille kerron. Huomenelta teitä +Laivaanne seuraan; siitä Neapeliin, +Joss' aion näiden rakastettujemme +Hääjuhlan vieton nähdä; sieltä sitten +Palajan Milanooni, jossa hauta +On joka kolmas ajatukseni. + +ALONZO. +Haluan elämänne tarun kuulla; +Se korvaan eriskummaisena soinee. + +PROSPERO. +Kaikk' ilmi tuon; ja tyyntä matkaa teille, +Myötäistä tuulta lupaan, täydet purjeet, +Ett' uljaan laivastonne saavutatte. -- + (Syrjään.) +Ariel, kyyhkyni, se sun jää työkses. +Sitt' alkutilaas palaa; ole vapaa! +Hyvästi jää! -- Ma pyydän, käykää majaan! + + (Menevät.) + + +Epiloogi. + +Prosperon lausuma. + + Mahtini nyt mennyt on; + Taas min' olen voimaton. + Teidän riippuu lemmestänne, + Täytyykö mun jäädä tänne. + Nyt kun sain ma maani jällen, + Anteeks annoin pettäjällen', + Älkää te mun suoko tähän + Saareen jäädä nääntymähän, + Vaan irrotelkaa kahlettain + Käsin hellin taputtain. + Jos en hyvää suosi-tuulta + Purjeisiini saa, niin multa + Kaikk' on ollut joutavaa. + Mahtian' en enää saa, + Henkiäkään mull' ei laisin, + Joilla teidät lumoaisin. + Epätoivoon joudun aivan, + Jos ei rukous mulle taivaan + Voita armoa ja tästä + Mua päästä pälkähästä. + Siis, jos teill' on armon toivo vakaa, + Hellyyttä nyt mulle osottakaa! + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Myrsky, by William Shakespeare + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44845 *** |