diff options
Diffstat (limited to '44840-0.txt')
| -rw-r--r-- | 44840-0.txt | 5141 |
1 files changed, 5141 insertions, 0 deletions
diff --git a/44840-0.txt b/44840-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ef3a574 --- /dev/null +++ b/44840-0.txt @@ -0,0 +1,5141 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44840 *** + +TALVINEN TARINA + +Kirj. + +William Shakespeare + + + +Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1894. + + + + + + +Näytelmän henkilöt: + +LEONTES, Sisilian kuningas. +MAMILLIUS, hänen poikansa. +CAMILLO, | +ANTIGONUS, | Sisilian ylimyksiä. +CLEOMENES, | +DION, +POLYXENES, Böhmin kuningas. +FLORIZEL, hänen poikansa. +ARCHIDAMUS, böhmiläinen ylimys. +Merimies +Vanginvartija. +Vanha paimen, Perditan isäksi luultu. +Hänen poikansa. +AUTOLYCUS. veijari. +Aika, khoorina. +HERMIONE. Leonteen puoliso. +PERDITA, Leonteen ja Hermionen tytär. +PAULINA, Antigonuksen vaimo. +EMILIA, kuningattaren kamarirouva. +MOPSA, | paimenettaria. +DORCAS, | + +Hoviherroja, hovinaisia, ylimyksiä, oikeuden virkamiehiä +ja palvelijoita, paimenia ja paimenettaria, vartijoita y.m. + +Tapahtuu osittain Sisiliassa, osittain Böhmissä. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Sisilia. Vierashuone Leonteen hovilinnassa. + (Camillo ja Archidamus tulevat.) + +ARCHIDAMUS. +Jos joskus, Camillo, satutte Böhmissä käymään samanlaisessa toimessa, +kuin mikä nyt on minun virkaintoni liikkeelle pannut, niin saattepa, +kuten sanoin, nähdä, että suuri on erotus meidän Böhmin ja teidän +Sisilian välillä. + +CAMILLO. +Luulenpa, että ensi kesänä Sisilian kuningas aikoo Böhmin kuninkaalle +maksaa velkansa ja käydä vuorovierailulla. + +ARCHIDAMUS. +Vaikka vieraanvaramme tuottaakin meille häpeätä, niin on kuitenkin hyvä +tahto puolustuksenamme; sillä tosiaankin -- + +CAMILLO. +Mitä joutavia! + +ARCHIDAMUS. +Toden totta, puhun täydestä sydämmestä: me emme voi sellaisella +loistolla -- niin suurenmoisella -- en tiedä kuinka sanoa. -- +Pitänee antaa teille unijuomaa, että aistinne eivät tajuaisi +puutteellisuuttamme, eivätkä meitä ainakaan moittisi, jos eivät +kehuakaan saattaisi. + +CAMILLO. +Liian kalliisti maksatte vapaaehtoisen tarjon. + +ARCHIDAMUS. +Uskokaa minua, minä puhun niin kuin tietoni käskee ja niin kuin suoruus +vaatii. + +CAMILLO. +Sisilia ei milloinkaan voi Böhmille osoittaa liikaa ystävyyttä. He +kasvoivat yhdessä lapsina, ja silloin heihin juurtui keskinäinen +rakkaus niin suuri, että sen nyt täytyy aluvia työntää. Sitten kuin +kypsynyt arvo ja kuninkaalliset velvollisuudet erottivat heidät +toisistaan, ovat he, vaikk'ei itse kohdastansa, kuitenkin +kuninkaallisten edustajien kautta yhtyneet vaihtamaan lahjoja, kirjeitä +ja ystävällisiä lähetyksiä, niin että erilläänkin ollen ovat näyttäneet +yhdessä olevan, paiskanneet kättä ikäänkuin pohjattoman syvyyden ylitse +ja syleilleet toisiaan ikäänkuin vastakkaisten ilmain ääriltä. -- +Jumala heidän ystävyyttään varjelkoon! + +ARCHIDAMUS. +Luulenpa ettei maailman pahuus eikä mikään voi sitä muuttaa. Teille +tuottaa sanomatonta iloa nuori Mamillius prinssinne; hän on +toivehikkain nuorukainen, minkä ikänäni olen nähnyt. + +CAMILLO. +Minulla on samat hyvät toiveet hänestä kuin teilläkin. Hän on +erinomainen lapsi, hän oikein virvoittaa alamaista ja lohduttaa vanhaa +sydäntä. Ne, jotka sauvain nojassa kulkivat, ennen kuin hän oli +syntynyt, toivovat elävänsä siksi, että näkisivät hänet miehenä. + +ARCHIDAMUS. +Kuolisivatko he muuten mielellään? + +CAMILLO. +Varmaankin, jos ei heillä olisi muuta syytä toivoa pitempää elämää. + +ARCHIDAMUS. +Jos ei kuninkaalla olisi poikaa, mielisivät he sauvain nojassa käydä, +kunnes hän saisi pojan. + + (Poistuvat.) + + + +Toinen kohtaus. + + Seutu sama. Juhlahuone hovilinnassa. + + (Leontes, Polyxenes, Hermione, Mamillius, + Camillo ja seuralaisia tulee.) + +POLYXENES. +Vetisen kuun jo paimen yhdeksästi +On nähnyt vaihtuvan sen jälkeen kuin +Jäi meiltä valtaistuin tyhjillensä; +Ja saman verran aikaa kiitoksetkin +Ne meiltä veis, ja sittenkin me velkaan +Ikuiseen jäisimme. Siis niinkuin nolla, +Jok' oikean saa paikan, samoin minä +Yhdellä "kiitän" kertaan monta tuhatt' +Edellä käypää. + +LEONTES. + Säästäkäätte kiitos +Lähtöönne asti. + +POLYXENES. + Huomenna on lähtö. +Kotona jotain varon tapahtuneen +Poiss' ollessani, varon vinhan tuulen +Siell' yltyvän, jok' ajaa huudahtamaan: +"Niin kävi, paha kyllä". Sitä paitse +Liiaksi teitä vaivaan. + +LEONTES. + Pääni pidän, +Sit' ette käännä. + +POLYXENES. + Lähteä mun täytyy. + +LEONTES. +Vain viikko vielä. + +POLYXENES. + Ei, ei, huomenna. + +LEONTES. +No, aika tasan siis; ja sitä vastaan +Ei inttämistä. + +POLYXENES. + Älkää kiusatko! +Ei toista ketään maailmassa, joka +Mun valtaa niin kuin te; niin kävis nytkin, +Jos vaatis sitä tarve, vaikka kohta +Mun täytyisikin kieltää. Toimet kotiin +Mua käskevät; jos estätte nyt mua, +Niin vitsaust' on mulle rakkautenne, +Ja jäämiseni rasitusta teille; +Sen vältän näin: hyvästi, veliseni! + +LEONTES. +Kuningatarko mykkä? Puhukaa. + +HERMIONE. +Ma aioin vaiti olla, kunnes teille +Hän vannoisi, ett'ei hän jäisi. Liiaks +On pyyntönnekin mieto; sanokaatte: +Böhmiss' on kaikki hyvin, tieto sieltä +Vast' ikään tänne sai; se sanokaa, +Niin aseet hältä riisutte. + +LEONTES. + Niin oikein. + +HERMIONE. +Jos poikaans' ikävöi hän, se syy kelpaa; +Mut sanokoon sen siis ja matkaan menköön. +Jos sen hän vannoo vain, ei saa hän jäädä, +Ajamme hänet täältä värttinöillä. + (Polyxeneelle.) +Kuninkaallista seuraanne vain viikoks +Anoa rohkenen. Kun teille Böhmiin +Mun tulee mieheni, täys häll' on valta +Viivähtää kuukaus yli lähtöpäivän, +Ja kuitenkaan en kellon naksausta +Vähemmin lemmi sinua, Leontes, +Kuin mikään vaimo miestään. -- Jäättehän? + +POLYXENES. +En. + +HERMIONE. + Jäättepä. + +POLYXENES. + En, totta vie, en voi. + +HERMIONE. +Vai "totta vie". Se vala suurt' ei paina. +Mut minä, vaikka valallanne tähdet +Radaltaan syöksisitte, minä sanon: +"Te jäätte, totta vie". Niin, jäättehän? +Vaimonko "totta vie" ei yhtä voipa +Kuin miehen? Jäättehän? Jos teille mieluump' +On olo vankina kuin vierahana, +Niin lähteissänne saatte ruoan maksaa +Ja kiitoksista pääsette. No, vastaus: +Vanki vai vieras? Toinen taikka toinen, +Niin, totta vie! + +POLYXENES. + Siis mieluisemmin vieras. +Vankina olo rikost' olettaa, +Jot' ei niin helppo ole minun tehdä +Kuin teidän kostaa. + +HERMIONE. + Vanginvartijanne +En ole siis, vaan hyvä emäntänne. +Kas niin, nyt urkin poikajuonianne, +Mun mieheni ja teidän; oli teissä +Kai veitikoita? + +POLYXENES. + Kaunis kuningatar, +Kaks velikultaa, joilla muut' ei huolta, +Kuin ett' on taaskin päivä huomispäivä +Ja että poikuutt' ikuisesti kestäis. + +HERMIONE. +Mun mieheni kai teistä oli pahin? + +POLYXENES. +Me niinkuin kaksoisvohlat auringossa +Hypimme, toisillemme määkyen. +Viatont' oli viattoman leikki, +Pahuuden oppi outo oli meille, +Ei moista uneksittukaan. Jos näin me +Elelleet oisimme, ja heikko henki +Verestä kuumast' ei ois yltyyn noussut, +Niin taivahalle uljaast' olisimme +Vastanneet: "syyttömät"; -- niin, ottamatta +Perintävikaa lukuun. + +HERMIONE. + Kompastuitte +Siis myöhemmin? + +POLYXENES. + Oo, hurskas rouva, sitten +Se tuli kiusaus; tähän hullausaikaan +Mun siippan' oli, nähkääs, laps, eik' ollut +Kisakumppaninkaan silmä kauneuttanne +Äkännyt vielä. + +HERMIONE. + Herra varjelkoon! +Siksensä johtopäätös! Perkeleiksi +Sanotte muuten vaimonne ja minut. +Vaan lisää! Synneistä, jotk' aikaan saimme, +Vastaamme me, jos meidän kanssa teitte +Ens' syntinne ja meidän kanssa yksin +Rikosta jatkoitte ja ette muiden +Kuin meidän kanssa hairailleet. + +LEONTES. + Sa voitit? + +HERMIONE. +Hän jää. + +LEONTES. + Ei minun pyynnöstäni jäänyt. +Hermione, puhunut et ole koskaan +Noin hyvin. + +HERMIONE. + Enkö koskaan? + +LEONTES. + Kerran vainen. + +HERMIONE. +Kuin? Kahdesti? No, milloin ensi kerran? +Kehuilla syöttäin, lihoittakaa meitä +Kun aljoelukkaa: yks hyvä teko, +Mi maineetonna kuolee, sikiöitään +Tuhansin tappaa. Palkkamme on kiitos; +Pikemmin hellin muiskuin tuhat virstaa +Meit' ajatte, kuin ruoskall' askeltakaan +Mut asiaan: mun viime hyvä työni +Tää pyyntö oli; mikä ensimmäinen? +Vanhempi sill' on sisar, niinkö totta? +Oi, jospa olisi sen nimi Armo. +Vain kerran ennen hyvin puhuin, -- milloin? +Sanokaa, kuulla halaan. + +LEONTES. + No niin, silloin +Kuin kolme vitkaa kuuta tuskaan hivui, +Ennenkuin valkokätes tarjosit +Ja lempes annoit mulle; sanoit silloin: +"Ijäksi sinun". + +HERMIONE. + Armo todellakin. +Kas vaan, puhunut kahdest' olen hyvin: +Ens kerrall' ijäks jalon miehen voitin, +Toisella vähäks aikaa ystävän. + + (Tarjoo kätensä Polyxeneelle.) + +LEONTES (syrjään). +Tulista, liian tulista! +Likeinen ystävyys likentää verta. +Mun mieltän' ahdistaapi, sydän hyppii, +Mut ei vaan ilosta. Tuo mairittelu +Viatont' olla voi; sen liika vapaus +Voi hyvyytt', auliutt', ystävyyttä olla +Ja siivolt' aivan näyttää, -- niinpä kyllä. +Mut käden kutkutus, ja sormittelu +Tuo tuommoinen, ja kiekaileva hymy, +Kuin peilist' opittu, ja huokaus raskas, +Kuin hirven, joka torven sointiin kuolee! +Ei, lepertely tuo se ei tee hyvää +Ei sydämmen, eik' otsankaan. -- Mamillius, +Oletko poikan'? + +MAMILLIUS. +Olen, isä. + +LEONTES. + Niinkö? +Niin, käpyni, niin! Kah! Noessako nenäs? +Se, sanotaan, on minun malliseni. +Tulehan, pyyhin turpas -- ei, ei, nenäs: +Härillä, vasikoilla, mullikoilla, +Niill' ompi turpa. -- Yhä kopeloi hän +Tuon miehen kättä! -- Kuules, virkku vaska! +Oletko vaskani? + +MAMILLIUS. + Jos tahdot, isä. + +LEONTES. +Jos sulla ryhmy-otsa ois ja sarvet, +Ilmetty poikani sa oisit. Meidän +Sanovat olevan kuin kaksi munaa; +Niin vaimot väittää, kaikkia ne väittää. +Mut vaikka petollista oisi kaikki +Kuin suru silattu, kuin ves' ja tuuli, +Ja petollista kuin sen arpapeli, +Jok' omastaan ei toisen omaa tunne, +Niin tott' on poika näköiseni. -- Tule, +Luo minuun sinisilmäs, sulo lapsi, +Aarteeni, lihani! Voiko äitis? -- Tokko? -- +Hekuma! kohti ydintä sä tähtäät; +Mahdolliseksi mahdottoman teet +Ja unelmissa virut. -- Kuinka vois hän? +Sa yhdess' oleettoman kanssa toimit +Ja tyhjään liityt; luultavaa siis, että +Yht' olet jonkin kanssa; olet varmaan, +Ja luvallista enemmän, -- sen tunnen, +Sen tunnen niin, ett' aivot siitä potee +Ja otsa kuortuu. + +POLYXENES. + Mik' on kuninkaan? + +HERMIONE. +Kovinpa rauhaton. + +POLYXENES. + Kuningas hyvä, +Kuink' ompi laita, veliseni? + +HERMIONE. + Näyttää +Kuin tuskan pilvet peittäis otsanne. +Vihanko merkki? + +LEONTES. + Ei, ei, todestaan. +Useinpa luonto heikkouttaan näyttää +Ja hellyyttään, ja kylmäverisempäin +Pilaksi joutuu. Tuossa kun tuon pojan +Tarkastin kasvoja, niin oli niinkuin +Kakskolmatt' oisin vuotta nuoremp' ollut, +Avoimin säärin, yllä samettinen. +Vihanta tanttu, vyöllä miekka tylppä. +Ett'ei se miestään purisi ja vaaraa +Sais aikaan, niinkuin useinkin nuo hemmut. +Kuink' olin mielestäni nyt tuon vesan, +Tuon kyysän näköinen, tuon herrastyngän! -- +Mies, hyvänäskö pidät korvapuustin? + +MAMILLIUS. +En, minä tappelen. + +LEONTES. + Vai niin! No niin, +Mies elää onnellansa! -- Veliseni, +Noin rakasko on pikku prinssis sulle +Kuin mulle tää? + +POLYXENES. + Hän tuolla kodiss' ompi +Iloni, rattoni ja aatokseni, +Vuorottain ystävä ja vihollinen, +Soturi, norkko, ministeri, kaikki. +Lyhentää talvipäiväks suvipäivän, +Jokeltain poies houreet, jotka muuten +Pilaisi veren. + +LEONTES. + Täällä sama toimi +On tällä myös. Me kahden kävelylle +Nyt käymme; teill' on tärkeämpää tointa. -- +Hermione, lempeäs mua kohtaan näytä +Myös veljellemme; kallein olkoon halpaa. +Sun ja tuon pikku perhon jälkeen hän on +Sydäntäni lähin. + +HERMIONE. + Jos meit' etsitte, +Niin puistoss' ollaan. Varrommeko siellä? + +LEONTES. +Halunne mukaan tehkää; teidät löydän, +Jos ilmoill' olette. -- (Syrjään.) Nyt minä ongin, +Vaikk' ette huomaa, mihin siiman heitin. +Kas niin, kas niin! + (Tarkastelee Polyxenesta ja Hermionea.) + Kas, kuinka nokkaa, suuta +Hän tuolle kurkoittaa, ja vaimon julkeutt' +Aseenaan käyttää hyvää miestään vastaan! + (Polyxenes, Hermione ja seuralaiset poistuvat.) +He ovat poissa! Varpain, kynsin, hampain, +Sormin ja sarvin kannattaa saan aisaa! +Käy, poika, leikkimään; sun äitis leikkii; +Ja minä leikin, mutta hölmön osaa, +Ja leikin loppu vihellys on hautaan, +Ja kuolonkelloina on pilkan nauru. -- +Leikitse, poika! -- Aisaa kannatettu +On ennenkin, sen tiedän; mont' on miestä -- +Nyt tällä haavaakin, kun siitä puhun -- +Jotk' eukkoansa halaa, tietämättään +Ett' tokehessa salaa naapuri +On kalastellut, herra Silivili, +Läheinen naapuri. Se lohduks ompi, +Ett' ovet muillakin noin tahtomatta +On seljällään. Jos toivon heittäis kaikki, +Joilt' eukot kompastuu, niin hirttäjäsi +Mies joka kymmenes. Eik' auta mikään! +Tuhoova kiimatähti vallall' on +Ja pohjat, idät, etelät ja lännet +Se hallitsee; ja loppupäätös ompi: +Ei kohdull' ole salpaa, piru vieköön: +Vihollisen se antaa tulla, mennä +Kiluineen, kaluineen. Tää tauti meissä +On tuhansissa, vaikka salass' on se. -- +No, poika? + +MAMILLIUS. + Teidän näköisenne lienen. + +LEONTES. +Niin, kiitos Herran! -- Kuin? Camillo täällä? + +CAMILLO. +Niin, herrani. + +LEONTES. + Käy leikkimään, Mamillius! +Sin' olet kelpo verta. -- + (Mamillius poistuu.) + No, Camillo, +Tuo armollinen herra jääkin tänne. + +CAMILLO. +Työt' oli saada ankkur' iskemään; +Kun te sen viskasitte, ei se purrut. + +LEONTES. +Sen huomasit? + +CAMILLO. + Hän teidän pyynnöstänne +Ei jäänyt; syyksi sanoi tärkit toimet. + +LEONTES. +Sen huomasit? -- Tilani tunnetaan jo; +Supistaan, kuiskaillaan: "Sisilia on -- +Niin, tiedättehän". Niiks on tullut, että +Mun täytyy moista kuulla. -- Kuinka jäi hän? + +CAMILLO. +Kun hyvä kuningatar häntä pyysi. + +LEONTES. +Kuningatar, niin! Hyvä tässä sopis, +Mut nyt on niin, ett'ei se sovi. Onko +Muut ovelat sen hoksanneet kuin sinä? +Sull' äly on kuin sieni: sisääns' imee +Enemmän kuin muut pölkkypäät. Sen onko +Vaan tarkkapäiset tajunneet, ne, joilla +Kalua kalloss' on? Ei tyhmät kollot +Hämyä jutust' ole saaneet? Niinkö? + +CAMILLO. +Jutusta? Selväähän on, että Böhmi +Ei vielä lähde. + +LEONTES. + Mitä? + +CAMILLO. + Viel' ei lähde. + +LEONTES. +Mut miks'ei? + +CAMILLO. + Tyydyttääkseen teitä, herra, +Ja kuningatarta. + +LEONTES. + Vai tyydyttääkseen! +Kuningatarta tyydyttääkseen! -- Hyvä! +Camillo, sydämmeni ajatukset, +Salaiset neuvonikin sulle uskoin. +Kuin pappi poveni sa perkasit, +Ja parattuna luotasi ma lähdin. +Mut suoruutes -- se, mikä siltä näytti, -- +Petosta oli. + +CAMILLO. + Varjelkohon Luoja! + +LEONTES. +Niin kyllä: sin' et ole rehellinen, +Tai jos sit' oletkin, niin pelkur' olet, +Rehellisyyden rampautat ja siltä +Häkäytät vauhdin; taikka työssäs veltto +Olet palvelija, johon olen pannut +Vakavan turvani; tai hupsu, joka +Menetetyksi pelin näet ja rahat +Ja pilana sen pidät. + +CAMILLO. + Hyvä herra, +Voin olla veltto, pelkuri ja hupsu; +Ken näistä vioist' on niin vapaa, ettei +Sen pelkuruus ja velttous ja hupsuus +Maailman moniss' askareissa joskus +Pujahda ilmi. Teidän toimissanne +Jos milloinkaan ma tieten olin veltto, +Niin hupsuutt' oli se; jos ehdoin tahdoin +Ma hupsuttelin, niin se velttoutt' oli +Kun loppua en aatellut; jos tehdä +Sit' arastelin, josta varoin vaaraa, +Ja jonka seuraus laiminlyömisestä +Mua soimas, niin se pelkuutt' oli, jost' ei +Lie vapaa viisainkaan. Siis luvallista +On moinen heikkous, johon takertuupi +Rehellisyyskin. Mutta suvaitkaatte +Puhua suoraan; rikostani silmiin +Mun suokaa katsella; jos silloin kiellän, +Niin syytön olen. + +LEONTES. + Etkö ole nähnyt, -- +Oletpa niin, jos aisan pontta paksump' +Ei ole silmämunas, -- taikka kuullut -- +Näin päivänselväst' asiast' ei vaiti +Voi huhu olla, ei, -- tai ajatellut, -- +Ken tät' ei aattele, on aatospaitti, -- +Ett' uskoton on vaimoni? Jos myönnät, +Ja julkeast' et kiellä, ett' on sulla +Ajatus, silmät, korvat, -- sano ett' on +Livakka vaimoni, niin, kiimaisempi +Kuin piika-lutus, jonk' on ihat alttiit +Jo ennen vihkivalaa. Vastaa, myönnä! + +CAMILLO. +En voisi kuulla, heti kostamatta, +Kuningatartani noin soimattavan. +Kautt' elämäni, puhett' en noin halpaa +Teilt' odottaisikaan; sen toistaminen +Ois synti yhtä hirveä kuin rikos. +Jos se on tosi. + +LEONTES. + Onko kuiske tyhjää? +Ja posken hierto poskeen? nokan nokkaan? +Lipovat suutelukset? syvä huokaus +Keskellä naurun tyrskää? -- varma merkki +Uskottomuuden, -- jalkain kihnuttelu? +Sopissa hiipiminen? Toivo, että +Kuluisi aika, tunti minuutiksi +Ja päivä yöksi? että umpi-sokot +Kaikk' oisivat pait he, jott' irstaella +Sopisi näkymättä? Sekö tyhjää? +Haa! Silloin mailma kaikkineen on tyhjää. +On taivaslaki tyhjää, Böhmi tyhjää, +Vaimoni tyhjää, itse tyhjyys tyhjää, +Jos tää on tyhjää! + +CAMILLO. + Koittakaatte, herra, +Tuo houruluulo poistaa aikanansa; +Se vaarallist' on. + +LEONTES. + Olkoon, se on tosi. + +CAMILLO. +Ei, herra, ei! + +LEONTES. + Mut on. Sa valheit' ajat, +Niin valheita, sen sanon; sua vihaan. +Älytön orja olet, tyhmä pöllö +Tai liukas liehakko, jok' ihantelet +Hyvää ja pahaa yhtä suopein silmin. +Jos vaimollain niin saastunut ois maksa +Kuin elämä, ei eläis hietalasin +Hän juoksemaa. + +CAMILLO. + Ken hänet saastutti? + +LEONTES. + Hm! +Tuo, jonka kaulassa kuin muistoraha +Hän riippuvi, tuo Böhmi; -- oo, jos taatut +Mull' olis miehet, jotka näkisivät +Mun kunniassan' omaa etuansa, +Ominta hyötyään, he toimisivat +Niin, että tuosta toimest' oisi loppu. +Ja sinä, hänen juomanlaskijansa, +Sa, jonka nostin halpuudesta arvoon +Ja joka häpeäni näet niin selvään, +Kuin taivas näkee maan ja maakin taivaan, +Sä voisit höystää maljan, joka ijäks +Ummistais vihamieheltäni silmät; +Mua virvoittais se rohto. + +CAMILLO. + Voisin kyllä; +Mut ankaraa en rohtoa ma käyttäis, +Vaan vitkaan hivuttavaa, jok' ei tehoo +Niin tuimasti kuin myrkky. Mut en usko +Ett' tahraa moist' on kuningattaressa, +Jot' itse majesteetin maine turvaa. +Rakastin teitä -- + +LEONTES. + Hornaan arveluines! +Mua luuletko niin hupsuksi, niin hulluks, +Ett' etsin huvikseni moista tuskaa, +Ryvetän valkovuoteeni, -- jok' unta +Tuo puhtaana, mut tahrattuna polttaa +Kuin okaat, nokkoset ja ampiaiset, -- +Sokaisen kruununprinssin veren -- jonka +Omaksen' uskon, omanani lemmin -- +Vain syyttä, suotta? Tekisinkö moista? +Ken ois niin pöllö? + +CAMILLO. + No niin, uskon teitä, +Ja Böhmin täältä laitan, ehdoll' että +Kun poiss' on hän, te kuningattarelle +Aseman hälle tulevan taas suotte, +Poikanne tähden etenkin, ja ett'ei +Tutuissa hoveissa ja liittomaissa +Sais kielikellot valtaa. + +LEONTES. + Tien sa neuvoit, +Jonk' itsekin jo valita ma aioin. +Liata hänen kunniaans' en tahdo. + +CAMILLO. +Arvoisa kuningas, +Menkäätte siis, ja -- katse kirkkahana +Kuin vieraspidoiss' aivan -- puhutelkaa +Kuningatartanne ja böhmiläistä. +Min' olen hänen juomanlaskijansa; +Jos terveellistä juomaa saa hän multa, +En tahdo olla miehiänne. + +LEONTES. + Hyvä! +Tee se, niin puolet sydäntäni saat; +Jos et, niin omas halkaiset. + +CAMILLO. + Ma teen sen. + +LEONTES. +Tekeydyn iloiseksi, kuten neuvoit. + + (Menee.) + +CAMILLO. +Oi, kuningatar raukka! -- Mutta kuink' on +Itseni laita? Myrkyttää mun pitää +Tuo hyvä Polyxenes; muut' ei syytä +Kuin kuuliaisuus herralleni, hälle, +Jok' itseänsä vastaan kapinoipi +Ja samaa vaatii seuraltaan. -- Tuo teko +Ylentää voisi; -- vaikka tuhansin +Niit' olis, jotka voideltujen murhast' +On arvoon nousseet, min' en sitä tekis. +Kirotkoon konnakin sen, kosk' ei moista +Lie kiveen, vaskeen, päärmään pantu! Hovi +Mun täytyy jättää: jos sen teen tai en, +Niin menee kaula. Onnen tähti, koita! +Kah, tuoss' on Böhmi! + + (Polyxenes tulee.) + +POLYXENES. + Kummaa! Horjumassa +Jo tääll' on suosioni. Puhumaton! -- +Camillo, terve! + +CAMILLO. + Terve, majesteetti! + +POLYXENES. +Mit' uutta hovista? + +CAMILLO. + Ei erityistä. + +POLYXENES. +Kuningas on sen näköinen, kuin oisi +Maa-alan kadottanut yhtä rakkaan +Kuin oma henki. Kohtasin juur' hänet. +Tervehdin niinkuin tapa on, mut hänpä +Pois käänsi päänsä, muikisteli suutaan +Halveksivasti, riensi pois ja jätti +Mun miettimähän syytä, mikä moisen +Lie muutteen tuonut. + +CAMILLO. + Sit' en tietää tohdi. + +POLYXENES. +Et tohdi? Kuin? Sä tiedät, vaan et tohdi +Sanoa sitä mulle? Niin se on; +Sill' itselles sen sanot, minkä tiedät, +Et sanokaan: "en tohdi". Oi, Camillo, +Sun muotos muuttunut on niinkuin peili, +Joss' itseni ma näen muuttuneena. +Mua koskenee tuo muutos siis, kosk' on se +Minutkin muuttanut. + +CAMILLO. + On jokin tauti, +Jok' iskee muutamiin; en tiedä, mikä +Se tauti on, mut teist' on tarttunut se, +Vaikk' olettekin terve. + +POLYXENES. + Minustako? +Mun silmäni ei ole basiliskin; +Tuhansiin olen katsonut ja katseen' +On tehnyt hyvää, tappanut ei ketään. +Camillo, ylimys sa olet, lisäks +Kokenut tietomies, -- jok' yhtä paljon +Ylimyst' ylentää kuin isän jalo +Perintönimi, -- pyydän, ilmaise, +Jos jotain tiedät, jonka tieto hyödyks +Vois olla mullekin; sit' älä peitä +Vait'olon kätköön. + +CAMILLO. + Vastata en tohdi. + +POLYXENES. +Minusta tarttunut, vaikk' olen terve? +Mun täytyy tietää se. -- Camillo, kuule: +Rukoilen kautta kaiken, mihin miestä +Velvoittaa kunnia -- ja tämä pyyntö +Ei ole mikään halpa -- ettäs sanot, +Mink' arvaat tuhon mua väijyvän, +Se onko lähellä vai etähällä, +Kuink' estää sitä voi, jos voi; jos ei, +Mitenkä sitä kestää. + +CAMILLO. + Sanon sen, +Kun kunniaani vetoo mies, jok' itse +On kunnon mies. Siis kuulkaa neuvoni, +Jot' yhtä joutuun tulee noudattaa, +Kuin sanoa sen ehdin; muuten meillä +Pää vaarass' on ja henki kaupan. + +POLYXENES. + Sano! + +CAMILLO. +Mun määräsi hän teidät murhaamaan. + +POLYXENES. +Ken määräsi? + +CAMILLO. + Kuningas. + +POLYXENES. + Mistä syystä? + +CAMILLO. +Hän luulee, jopa vannookin sen varmaks, +Ikäänkuin nähnyt ois tai itse teillä +Apuna ollut, -- että ilkityötä +Olette tehnyt kuningattarelle. + +POLYXENES. +Myrkkyiseks silloin hyytyköhön visvaks +Sydänvereni, ja nimeni sen nimeen +Nivottakohon, joka petti Parhaan! +Maineeni puhtain tulkoon löyhkäks, jota +Jo kaukaa tylsimmänkin aisti kammoo. +Näköni inhon tuottakoon ja kauhun +Kuin iljettävin rutto, mit' on nähty +Tai koskaan kuultu. + +CAMILLO. + Vannokaatte vaikka +Jok' ainokaisen taivaan tähden kautta +Ja kaiken niiden tenhon, ennen voitte +Te kieltää meren kuulemasta kuuta +Kuin valoin järkyttää tai neuvoin kaataa +Tuot' epäluulon linnaa, jonka perus +On hänen uskonsa ja joka kestää +Niin kauan kuin hän itse. + +POLYXENES. + Mikä syynä? + +CAMILLO. +En tiedä, mutta varmaan vaaraa taatump' +On karttaa kuin sen syytä tiedustella. +Siis, -- jos te luotatte mun kunniaani, +Mi tässä ruhoss' asuu, jonka voitte +Mukaanne pantiks ottaa, -- pois tän' yönä! +Ma tiedon siitä miehillenne kuiskaan +Ja kaksittain heit' eri teitä päästän +Kaupungist' ulos. Teidän turvihinne +Jää oma onneni; se täällä nyt on +Jo menetetty. Älkää epäröikö! +Kautt' isieni kunnian: totta puhun. +Mut sitä tutkimaan jos tänne jäätte. +Niin minä teit' en varro; eikä teillä +Tääll' olo liene taatumpi kuin sillä, +Jonk' itse kuningas on tuominnut ja +Telattavaksi vannonut. + +POLYXENES. + Sua uskon. +Jo hänen kasvoistansa sydän kuulti. +Kätesi mulle; oppaakseni lähde, +Niin paikkas mua lähinnä on aina. +Purjeiss' on laivat; kaksi päivää lähtöön +On väki ollut valmiina. -- Tuo koskee, +Tuo luulevaisuus kallist' olentoa. +Se yhtä suuri on, kuin hän on kaunis, +Ja yhtä hillitön kuin mies on voipa, +Ja kahta karvaammaksi tehnee koston +Se luulo, että häväissyt on häntä +Mies, joka aina hänt' on kunnioinnut. +Mun valtaa pelko. Onneksi tää päätös +Minulle olkohon ja lohduks tuolle +Jalolle olennolle, joka syyttä +Miehensä luuloiss' on. Camillo, tule: +Sua niinkuin isää kunnioitan, jos +Viet hengissä mun täältä. Paetkaamme! + +CAMILLO. +Mun arvoni se mulle aukaiseepi +Kaupungin kaikki portit. Suvaitkaa vaan +Ajasta ottaa vaari. Lähtekäämme. + + (Poistuvat.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Paikka sama. + (Hermione, Mamillius ja hovinaisia tulee.) + +HERMIONE. +Pois poika viekää; mua häiritsee hän, +En sitä nyt voi kestää. + +1 HOVINAINEN. + Tulkaa, prinssi, +Minusta saatte leikkitoverin. + +MAMILLIUS. +Sinust' en huoli. + +1 HOVINAINEN. + Miksi, rakas prinssi? + +MAMILLIUS. +Mua suutelet ja puhut, niinkuin vielä +Olisin lapsi. -- Paremp' olet sinä. + +2 HOVINAINEN. +Ja miks? + +MAMILLIUS. + Ei siksi, että silmäkarvat +On sulla mustemmat; lie joskus kauniit +Mustatkin silmäkarvat, jos vaan eivät +Ole liian paksut, -- sulin tehty juomu, +Kuunkanta hienon hieno vain. + +2 HOVINAINEN. + Ken teille +On moista opettanut? + +MAMILLIUS. + Naisten kasvot. -- +Mut mink' on väriset sun silmäkarvas? + +1 HOVINAINEN. +Siniset. + +MAMILLIUS. + Älä! Rouvan näin, joll' oli +Sininen nenä, vaan ei silmäkarvat. + +2 HOVINAINEN. +Mut kuulkaas! Kuningatar, äitinne, +On pikkusiin; koht' uuden, hienon prinssin +Me saamme; kyllä silloin kisaisitte, +Jos teistä huolisimme. + +1 HOVINAINEN. + Niin, hän vahvast' +On paisunut. Jumala hälle avuks! + +HERMIONE. +Mit' ilveilyä siellä? Tule, lapsi, +Taas seuraas kaipaan. Istu, kerro mulle +Tarina. + +MAMILLIUS. + Hauskako vai surullinen? + +HERMIONE. +Niin hauska kuin vain tahdot. + +MAMILLIUS. + Surullinen +Sopivin talvell' on. Ma yhden tiedän, +Siin' aaveit' on ja noitia. + +HERMIONE. + Se kerro. +No, istuhan ja ala; aaveillasi +Mua oikein säikytä; sit' osaat tehdä. + +MAMILLIUS. +Oli kerran miesi -- + +HERMIONE. + Istuhan; no ala! + +MAMILLIUS. +Jok' asui kirkkomaalla. -- Kerron hiljaa +Nuo sirkat sit' ei kuulla saa. + +HERMIONE. + No, jatka, +Ja korvahan! kuiskaa. + + (Leontes. Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.) + +LEONTES. + Sielläkö +Hän nähtiin? Seuroineen? Camillo myötä? + +1 HOVIHERRA. +Männistöss' yhdyin heihin. Moista kiirett' +En ole nähnyt. Silmin heitä saatoin +Laivastoon asti. + +LEONTES. + Mua miekkoista, +Kun oikein näin ja toden arvasin! -- +Oo, vähempikin riittäisi Lemmon tuskaa +Tää miekkoisuus! -- Voi maljass' uida lukki, +Ja sinä juot ja poistut tietämättä +Myrkystä mitään, sillä oma tietos +Ei ole myrkytetty; vaan jos joku +Tuot' inhaa otust' osoittaa ja näyttää +Mit' olet juonut, silloin kuotus tuima +On sulta poven katkoa ja kyljet. -- +Minäkin join ja lukin näin. Camillo +Hänt' auttoi, teki parittajan virkaa. -- +He hengen multa tahtovat ja kruunun; +Epäilys toteen käy: -- tuo viekas konna, +Mun palkkaamani, palkoiss' oli hällä; +Hän hankkeeni on ilmaissut, ja minä +Nolattu olen narri, joka nulkin +Ivailtava. -- Mut kuinka pääsivätkään +He portist' ulos? + +1 HOVIHERRA. + Hänen arvollansa, +Mi käskystänne suurempaakin aikaan +On saanut. + +LEONTES. + Hyvin tiedän. -- Poika tänne! + (Hermionelle.) +Hyvä, ett'et sinä häntä imettänyt. +Vaikk' on mun näköäni hän, niin liiaks +On häness' äidin verta. + +HERMIONE. + Leikkiäkö? + +LEONTES. +Pois poika viekää! Hän sit' ei saa pitää; +Pois, pois! Sen kanssa nyt hän leikitelköön, +Jota hän kantaa, sillä Polyxenes +Sen hälle tehnyt on. + +HERMIONE. + Ei, sanon, ei, +Ja vannon, että uskotte, min sanon, +Vaikk' yritätte kieltää. + +LEONTES. + Hyvät herrat, +Katselkaa häntä tarkoin; jos on mieli +Sanoa teillä: "hän on kaunis", heti +Vavahtaa tuntonne ja lisää: "sääli, +Ett'ei hän ole siveä ja puhdas!" +Kiitelkää hänen ulkomuotoansa, -- +Jok' ansaitseekin suurta ylistystä, -- +Niin heti olan nykäys, hm! ja haa! +Nuo poltinmerkit, joita parjaus käyttää -- +Ei, mitä? -- sääli käyttää, sillä parjaus +Hyveenkin polttaa; -- niin tuo olan nykäys, +Nuo hm! ja haa! -- sanottuanne juuri +"Hän kaunis on"; -- teit' estää sanomasta: +"Hän ompi siveä". Mut tietyks tulkoon +Sen suusta, jolla suurin syy on harmiin: +Hän portto on. + +HERMIONE. + Jos sanoisi sen konna. +Viheliäisin konna maailmassa. +Hän suuremp' ois vaan konna; mut te, herra. +Te erehdytte. + +LEONTES. + Itse erehdyitte +Te, hyvä rouvani, kun Polyxeneen +Leonteeks luulitte. Oo, sinä eläin, +Jot' en voi oikein nimin nimittääkään, +Ett'ei mua raakuus matkisi ja samaa +Käyttäisi kieltä kaikensäätyisille, +Näin unhottain, mik' erotus on prinssin +Ja kerjäläisen välillä. Ma sanoin, +Ett' on hän portto, sanoin myöskin, kelle. +Lisäksi: kavaltaja, jonka kanssa +Camillo liitoss' on, mies, joka tietää +Mit' itsekin tuon pitäis hävetä +Katalan raiskaajankin nähden tietää, +Ett' on hän portto pahempi, kuin mit' on +Pahimmat tulenlautat; niin, hän tiesi +Tuon paon myös. + +HERMIONE. + En tiennyt, totta Jumal', +En siitä tiennyt! Teitä kaduttaa, +Parempaan tietoon kerran tultuanne, +Nää herjauksenne. Hyvä puoliso, +Mua tuskin hyvitätte sillä, että +Sanotte pettyneenne. + +LEONTES. + Ei, jos petyn +Tään rakenteeni perustusten suhteen, +Ei silloin koulupojan hyrrää jaksa +Maapallo kantaa. -- Tyrmään hänet viekää! +Ken puhuu hänen puolestaan, on syypää +Jo siksi, että puhuu. + +HERMIONE. + Turman tähti +Nyt hallitsee. Mun malttaa täytyy, kunnes +Suopeemmaks kääntyy taivas. -- Hyvät herrat, +Niin hevin kuin muut naiset min' en itke, +Ja tämän hyödyttömän kasteen puutos +Teilt' ehkä säälin kuivaa; mut tääll' asuu +Siveyden syvä suru, ja se palaa +Niin, ett'ei sitä sammuttaa voi itkut. +Mua, hyvät herrat, pyydän, tuomitkaa +Niin leppeesti kuin ihmisrakkaus sallii; -- +Ja täyttyköön nyt tahto kuninkaan. + +LEONTES. +Mua totellaanko? + +HERMIONE. + Seuraako mua kukaan? +Rukoilen, herra, suokaa naisieni +Mukaani tulla; tilani sen vaatii, +Sen näette. Ei, hyvät lapset, itkuun +Ei syytä nyt; mut vankeuteen syypääks +Jos emäntänne kuulette, niin silloin +Valukoot kyyneleet, kun vapaa olen. +Koetus tää tuo ikionnen mulle. -- +Hyvästi, kuningas; en murheisena +Sois koskaan teitä näkeväni; mutta +Niin käynee nyt. -- No, tulkaa, teill' on lupa. + +LEONTES. +Pois, tehkää niinkuin käskimme; pois täältä! + + (Kuningatar ja hovinaiset poistuvat.) + +1 HOVIHERRA. +Rukoilen: palauttakaa kuningatar. + +ANTIGONUS. +Punnitkaa tarkoin, muuten oikeutenne +On väkivaltaa; siitä kolme kärsii: +Te itse, poikanne ja puolisonne. + +1 HOVIHERRA. +Siit' uskallan ma henkeni, jos vaan se +Takeeksi kelpaa, että kuningatar +On puhdas taivaan edessä ja teidän, +Syytteestä -- tarkoitan. + +ANTIGONUS. + Jos toteen saadaan, +Ett' toisin on, niin vaimoani vahdin +Yöt päivät, häneen kytkettynä kiinni, +Ja sen vaan uskon, minkä näen ja tunnen; +On silloin joka tuuma naisen lihaa, +Niin, joka hiuke naista uskoton. +Jos hänkin on. + +LEONTES. + Vait ole! + +1 HOVIHERRA. + Hyvä herra -- + +ANTIGONUS. +Puhumme teidän, eikä omaan puoleen. +On joku viettelijä, lemmon konna +Teit' uskotellut; jos sen tuntisin, +Niin ruhjoisin sen. Hänkö kunniaton! -- +Tytärtä mull' on kolme, yhdentoista +Ja yhdeksän ja viiden ijässä; +Jos tott' on tää, niin, kautta kunniani, +Sen heille kostan, kohdun heiltä leikkaan, +Ennenkuin neljäntoista ovat vanhat +Ja epäsikiöitä siittää saavat. +Mun perivät, mut ennen olen salvio, +Kuin kelvottoman rodun kantaisä. + +LEONTES. +Vait! Täss' on vainu yhtä valju teillä +Kuin kuolleen nenällä; ma tunnen, näen sen +Niinkuin te _tämän_ (kouristaa häntä) tunnette, ja näette, +Mik' elin teihin koskee. + +ANTIGONUS. + Niin jos on, +Ei kunnialle hautaa ole tarvis; +Lemuksiks siit' ei jää maan tunkiolle +Niin hiukkaakaan. + +LEONTES. + Mua ei siis uskota! + +1 HOVIHERRA. +Parempi jos täss' uskottaisi mua, +Kuin teitä, herra! Ennen soisin, että +Hän puhdas olis, kuin te oikeassa, +Vaikk' oiskin moitteeksi se teille. + +LEONTES. + Miksi +Kyselen tuumianne? Paremp' on +Totella vihan puuskaa. Majesteetti +Ei neuvojanne kaipaa. Hyvyyttämme +Sen kerroimme. Jos ette voi tai tahdo -- +Joko luonnon- taikka teko-tyhmyydestä -- +Niin nähdä totuutta kuin me, niin sitä +Paremmin tutkikaatte; neuvojanne +Ei meidän tarvis; asia, sen meno, +Sen voitto, tappio meit' yksin koskee. + +ANTIGONUS. +Parempi olis ollut hiljaisuudess' +Asiaa ensin tutkia kuin siitä +Melua nostaa. + +LEONTES. + Mahdollistako? +Sin' olet joko vanhuudesta tylsä +Tai luotu narriksi. Camillon pako, +Tuo tuttavallisuus -- niin peittämätön. +Niin epäiltävä, että todisteeksi +Vaan näkemistä tarvittiin, ei muuta +Kuin näkemistä, ilmeisethän oli +Muut seikat kaikki -- pakotti mua tähän. +Mut vielä paremmaksi vakuudeksi -- +Näin tärkiss' asioissa hurja toimi +Ois surettava -- olen lähettänyt +Apollon temppelihin, pyhään Delphiin +Cleomeneen ja Dionin, jotk' ovat, +Tiedämmä, taatut miehet. Kaikki riippuu +Oraakelista nyt; sen pyhä neuvo +Mua auttaa taikka kaataa. Teinkö oikein? + +1 HOVIHERRA. +Ihan oikein, kuningas. + +LEONTES. + Vaikk' itse vanna +Asiast' olen enkä muuta kaipaa +Kuin minkä tiedän, tulee oraakelin +Tyventää muiden mielet, moisten, jotka, +Typerän tyhminä kuin tuo, ei jaksa +Yletä totuuteen. Suvaitsin siksi +Tuon naisen poistaa läheisyydestämme, +Ett'ei hän noiden kahden paennehen +Petosta panis täytäntöön. Nyt tulkaa; +Puhua tahdon kansalle; tää tapaus +Kiihottaa meitä kaikkia. + +ANTIGONUS (syrjään). + Niin, nauruun, +Kun selvä totuus tulee päivän valoon. + + (Poistuvat.) + + + +Toinen kohtaus. + + Seutu sama. Etuhuone kuningattaren vankilassa. + (Paulina ja useita palvelijoita tulee.) + +PAULINA. +Hae tänne vanginvartija ja sano +Nimeni hälle. -- + (Yksi palvelijoista menee.) + Jalo rouva, sulle +Ei parhain hovi ole liian hyvä, +Miks siis nyt tyrmäss' istut? + (Palvelija palajaa, mukanaan vanginvartija.) + Ystävä, +Te tiedätte, ken olen? + +VANGINVARTIJA. + Arvonainen, +Ylevä rouva. + +PAULINA. + Päästäkää siis minut +Kuningattaren luo. + +VANGINVARTIJA. + En tohdi, rouva, +Päinvastainen on mulla jyrkkä kielto. + +PAULINA. +Kaunista kieltää ystävien seura +Hyveeltä, kunnialta! Onko lupa +Tavata hänen naisiaan? Vain yhtä? +Emiliaa? + +VANGINVARTIJA. + Jos suvaitsette, rouva, +Lähettää syrjään seuranne, niin saatan +Emilian luoksenne. + +PAULINA. + Se, pyydän, tehkää. -- +Menkäätte syrjään! + + (Seuralaiset poistavat.) + +VANGINVARTIJA. + Minun täytyy olla +Keskustelussa läsnä. + +PAULINA. + Hyvä, hyvä! + (Vanginvartija poistuu.) +Mik' into tahratonta tahrata! +Ihana kaunoaisti! + (Vanginvartija palajaa Emilian kanssa.) + Hyvä rouva, +Mitenkä kuningattaren on laita? + +EMILIA. +Niin hyvin kuin niin ylhäisen voi olla +Noin sorrettuna. Surusta ja kauhusta -- +Kovempaa ei lie koskaan hento nainen +Kokenut -- synnytti hän ennen aikaa. + +PAULINA. +Pojanko? + +EMILIA. + Tyttären, ja kauniin lapsen, +Terveen ja virkun. Äiti iloitseepi +Ja sanoo: "Vanki parka, niinkuin sinä, +Viaton minäkin". + +PAULINA. + Sen minä vannon. +Kirotut kuninkahan hullut houreet! +Tään saa hän tietää, saapa niin! Se toimi +On naiselle kuin luotu; minä teen sen. +Jos mairii kieleni, niin rakkoutukoon, +Niin ett'ei vihaa verisilmäist' enää +Se koskaan torveta! Emilia hyvä, +Mua suositelkaa kuningattarelle; +Jos lapsens' uskoa hän tohtii mulle. +Niin kuninkaan sen nähdä vien ja lupaan +Asiat' ajaa oikein kuuluvasti. +Kenties tuo heltyy, kun hän lapsen näkee; +Viaton, puhdas äänettömyys usein +Enemmän voi kuin puhe. + +EMILIA. + Jalo rouva, +Hyveenne, hyvyytenne on niin taattu, +Ett' altis, suora hankkehenne varmaan +Hyvinkin päättyy. Sopivampaa naista +Ei tähän toimeen löydy. Pyydän, käykää +Lähihuoneeseen, niin kuningattarelle +Ilmoitan heti jalon tarjonne. +Hän tänään hautonut on samaa tuumaa, +Mut ketään arvomiest' ei tohdi pyytää, +Peläten kieltoa. + +PAULINA. + Sanokaa hälle, +Ett'en ma kieltän' aio lainkaan säästää; +Jos se niin liukas on, kuin miel' on uljas, +Niin jotain aikaan saanen. + +EMILIA. + Kost' jumala! +Kuningattaren luo nyt lähden. Käykää +Lähemmä, olkaa hyvä. + +VANGINVARTIJA. + Kuningatar +Jos suvaitsee nyt lapsen luotaan antaa, +Niin kuinka käy mun, jos sen täältä päästän, +Kun mull' ei siihen valtaa? + +PAULINA. + Huolet' olkaa! +Laps vanki äidin kohduss oli vainen. +Ja suuren luonnon lain ja säännön mukaan +Siit' on se vapaa nyt, ei osallinen +Kuninkaan vihaan eikä syypää myöskään +Kuningattaren rikokseen, jos moista +On olemassakaan. + +VANGINVARTIJA. + Sen ihan uskon. + +PAULINA. +Siis huolet' olkaa: minä astun teidän +Ja vaaran väliin, kautta kunniani! + + (Kaikki poistuvat.) + + + +Kolmas kohtaus. + + Seutu sama. Huone hovilinnassa. + (Leontes, Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.) + +LEONTES. +Ei rauhaa öin, ei päivin! Heikkoutt' on +Tää mielentila, pelkkää heikkoutta. +Jos syy vaan olis poissa -- osa syystä -- +Tuo naikko! Kuningasta hylkiötä +Ei yllä käteni; hän turviss' ompi, +Ajuni ampumatkan ulkopuolla. +Mut iskeä voin naikkoon. Hän jos poissa +Ja tulen oma ois, niin pala jäisi +Taas toinen puoli rauhaa. -- Kuka siellä? + +PALVELIJA. +Palvelijanne. + +LEONTES. + Kuink' on pojan laita? + +PALVELIJA. +Makasi hyvin yönsä; luultavasti +On tauti taittunut. + +LEONTES. + Mik' ylväs lapsi! +Kun tajusi hän äidin häväistyksen, +Niin oiti kuihtui, laihtui, tunsi kaihon, +Ikäänkuin tarttunut ois häpy häneen, +Menetti ilon, unen, ruokahalun, +Pelehtyi aivan. -- Yksin tahdon olla; +Pois, käykää poikaa katsomaan. -- + (Seuralaiset lähtevät.) + Hyi, häntä +Älä aattelekaan! Siihen suuntaan käypä +Jo pelkkä koston ajatuskin kimmoo +Takaisin minuun; suuri häll' on valta, +Suvut ja liittolaiset; -- hän siis jääköön +Parempaan aikaan; naikkoa vain kosto +Nyt kohdatkoon. Camillo ja Polyxenes +Mua nauravat, ivaavat suruani; +Jos yltää heidät voisin, eivät naurais, +Ei, eikä tuokaan, jok' on vallassani. + + (Paulina tulee, lapsi sylissä.) + +1 HOVIHERRA. +Täst' ette pääse. + +PAULINA. + Mitä? Hyvät herrat. +Pikemmin tulis teidän mua auttaa. +Pelättävämpi tuonko hurja vimma +Kuin henki kuningattaren, sen raukan, +Mi puhtaamp' on, kuin tuo on luulevainen. + +ANTIGONUS. +Vait, vait! + +1 HOVIHERRA. + Hän yöt' ei maannut, eikä salli +Kenenkään päästä luokseen. + +PAULINA. + Tyynny, veikko! +Juur' unta tulen tuomaan. Teidän moiset, +Jotk' ympärillään luikitte kuin varjot, +Te teidän moiset häntä valvotatte. +Ma tulen vilpittömin, terveellisin, +Vakavin sanoin loihtimaan pois vammaa, +Jok' unen hältä vie. + +LEONTES. + Melua mitä? + +PAULINA. +Ei melua, vaan tuumailua, mistä +Sais ylhäisyydellenne kummin. + +LEONTES. + Mitä? +Pois rietas vaimo tuo! Antigonus, +Sua kielsin päästämästä häntä tänne, +Aikeensa tiesin. + +ANTIGONUS. + Omani ja teidän +Vihanne uhalla ma häntä koitin +Täält' estellä. + +LEONTES. + Hänt' etkö suistaa voi? + +PAULINA. +Pahasta, kyllä; vaan täss' asiassa -- +Jos ei hän tee kuin te, ja tyrmään heitä +Mua siitä, ett'en kunniaani heitä -- +Hän ei mua suista. + +ANTIGONUS. + Nyt sen kuulette! +Jos noin hän kiltoo, juoskoon minkä jaksaa, +Hän kyll' ei kompastu. + +PAULINA. + Kuningas hyvä, +Ma pyydän, mua kuulkaa! Teille tahdon +Ma lääkär' olla, taattu palvelija +Ja nöyrä neuvoja, vaikk' en niin julkee +Tuskanne lieventäjän' esiintyä, +Kuin liehakkonne nuo, -- mun lähetti +Hyvä kuningatar. + +LEONTES. + Hyvä kuningatar! + +PAULINA. +Niin, hyvä, sanon, hyvä kuningatar, +Ja siitä tappelisin, mies jos oisin, +Vaikkapa kehnoin. + +LEONTES. + Aja hänet ulos! + +PAULINA. +Se, jok' ei pelkää silmiään, se ensin +Käsiksi käyköön! Lähden milloin tahdon. +Asia ensin! -- Hyvä. kuningatar -- +Hyvä on hän -- antoi teille tyttären: +Täss' on se, siunaustanne pyytää. + + (Laskee lapsen Leonteen eteen.) + +LEONTES. + Ulos, +Sa, noidan narttu! Hiiteen täältä! Pois, +Lipakka parittaja! + +PAULINA. + Erehdytte: +Tuost' olen yhtä tiedoton kuin te, +Sen nimen antaja, ja yhtä siivo +Kuin te olette hullu; joka kyllin +Jo siivoutt' on tähän mailman aikaan. + +LEONTES. +Kavaltajat! Hänt' ette viskaa ulos? +Kakara hälle viekää! -- + (Antigonukselle.) + Sinä narri, +Sinä ämmälauri, narttusi kun annat +Sun orrelt' ajaa! -- Ota äpärä, +Otahan, sanon; ämmälles se anna! + +PAULINA. +Ijäksi kätes saastukoon, jos kosket +Prinsessaan nyi, kun näin on häneen syyttä +Ajettu lokaa. + +LEONTES. + Eukkoaan hän pelkää. + +PAULINA. +Jos tekin tekisitte sen, niin varmaan +Omistaisitte oman lapsenne. + +LEONTES. +Kavaltajia kaikki! + +ANTIGONUS. + Totta jumal', +En minä. + +PAULINA. +Enkä minä, eikä kukaan; +Yks on, hän itse; kavaltain hän oman +Hyvän maineensa ja kuningattarensa +Ja poikansa ja tyttärensä alttiiks +Näin heittää parjaukselle, joka puree +Miekkaakin kipeämmin, eikä tahdo -- +Kirottua, ett'ei voi häntä siihen +Pakottaakaan! -- pois tyynni temmata +Tuon luulon juurta, jok' on yhtä laho, +Kuin tammi on tai paasi terve. + +LEONTES. + Suulas, +Lipakka lutka, jok' on miestään piessyt +Ja nyt mua hämää! Mun ei ole pentu, +Polyxeneen se peruutt' on. Pois, pois se, +Ja äitineen se tuleen viskatkaa! + +PAULINA. +Se teidän on ja teidän näköisenne +Niin -- käyttääkseni vanhaa sananpartta -- +Ett' oikein hävettääpi. -- Nähkääs, herrat, +On koko pieni, vaan se ihan isän +On jälkipainos: silmät, huulet, otsa, +Nenä ja kulmakarvat, niin, ja posken +Ja leuan sievät kuopanteet, ja hymy +Ja kätten, sormien ja kyntten muoto. -- +Hyvä jumalatar, Luonto, joka lapsen +Näin isän näköön teit, jos luonteen myöskin +Voit muodostaa, niin keltaist' älä käytä +Väriä vain; se muuten, kuten tuokin, +Epäilee, ett'ei lapsens' ole hänen +Miehensä lapsi. + +LEONTES. + Sinä, hiiden velho! -- +Sinäkin, pöllö, hirtettävä oisit, +Kun tuon et kieltä suistaa voi. + +ANTIGONUS. + Jos kaikki +Ne miehet hirtettäisi, jotka moista +Ei aikaan saa, niin tuskin teille yhtään +Jäis alamaista. + +LEONTES. + Vaimo pois, ma sanon! + +PAULINA. +Pahempaa luonnottomin ilkiökään +Ei tehdä voisi. + +LEONTES. + Sinut poltatan. + +PAULINA. +Siit' en ma huoli; tulen virittäjä +Kerettiläinen on, ei tulen uhri. +Tyranniks teit' en sanoa ma tahdo, +Mut tämä julmuus vaimoanne kohtaan -- +Kun muuta teill' ei ole todistusta +Kuin pelkkä luulo -- tyranniuteen hiukan +Se vivahtaa, häväisee teitä, tekee +Maailman silmiss' ilkiöksi. + +LEONTES. + Kautta +Vasallivalanne, pois, pois tuo vaimo! +Jos oisin tyranni, niin hän ei eläis; +Ja noin ei haastaa tohtisi, jos siksi +Mun tuntisi hän. -- Ovest' ulos! + +PAULINA. + Älkää +Mua täältä työntäkö, kyll' itse lähden. +Lastanne hoitakaatte, se on teidän. +Zeus sille suokoon ylevämpää mieltä. -- +Pois kätenne! -- Te, jotka hyväilette +Noin hänen hulluuttaan, te ette koskaan +Hänt' auttaa voi, ei, ainutkaan ei teistä. +Kas niin, hyvästi vaan, nyt minä lähden. + + (Poistuu.) + +LEONTES. +Petturi, tähän yllytit sa vaimos. +Mun lapseniko? Pois, pois! -- Sinä, joka +Niin sitä hellittelet, ota pentu +Ja tulen syötäväks se heitä oiti. +Niin, sinä, juuri sinä! Vie se heti! +Tunnissa tieto tuo, ett' on se tehty, +Ja täysi todistus, tai omasi +Ja omaistesi hengen vien. Jos kiellät, +Vihaani ärrytellen, sano vaan se, +Niin omin käsin äpärän tuon aivot +Murskaksi lyön. -- Vie se ja tuleen paiskaa! +Sa vaimos tähän yllytit. + +ANTIGONUS. + En, herra; +Nää loordit, jalot ystävät, mun puhtaaks +Julistaa voivat. + +1 HOVIHERRA. + Armollinen herra, +Hän syytön vaimonsa on tänne tuloon. + +LEONTES. +Valehtelette kaikki! + +1 HOVIHERRA. + Suvaitkaa +Parempaa meistä luulla; uskollisest' +Olemme teitä palvellehet; siitä +Tunnustus suokaa. Polvin rukoilemme -- +Entisten palvelusten palkinnoksi +Ja tulevaisten -- muuttakaa tuo päätös; +Verinen, kauhea se on ja varmaan +Vie turmioon. Me polvistumme kaikin. + +LEONTES. +Ma höyhen olen joka tuulen viedä. +Nähdäkö täytyy mun, kuink' äpärä +Tuo polvistuu ja isäkseen mua kutsuu? +Ei, parempi nyt polttaa se kuin sitten +Kirota sitä. Mutta -- jääköön eloon! +Ei sittenkään! -- + (Antigonukselle.) + Käy tänne, sinä siellä; +Sa, joka puuhassa niin helläss' olit +Tuon kätilösi, Kaisa-rouvan kanssa +Äpärän pelastukseksi, -- se on hän, +Niin totta kuin on partas harmaa -- mitä +Tuon pennun hengest' uskallat sa? + +ANTIGONUS. + Kaikki, +Min tehdä voin ja kunnia niin vaatii. +Jos muuta en, niin tämän: vähäisetkin +Vereni tähteet turvaks syyttömyyden +Ma uhraan; kaikki, minkä vaan ma voin. + +LEONTES. +Sen kyllä voit. Tuon miekan kautta vanno, +Ett' täytät käskyni. + +ANTIGONUS. + Sen vannon, herra. + +LEONTES. +Siis kuule ja se tee; näet, vähimmässä +Jos vilpistelet, niin et yksin sinä, +Vaan herja vaimoskin on kuolon oma; +Nyt saa hän anteeksi. -- Me käskemme siis +Vasallivalas nimess', että saatat +Pois tämän tyttöäpärän ja viet sen +Syrjäiseen, jylhään metsäseutuun, kauas +Rajoilta näiltä, ja sen sinne jätät, +Armotta aivan, omaan hoiteeseensa +Ja säiden valtaan. Outo sallimus +Sen tänne toi, siis oikein vaadin, että +Sen outoon korpeen viet, miss' sallimus +Sit' imettäköön tai sen tappakoon. + +ANTIGONUS. +Sen totta teen; mut kyllä laupiaampi +Ois äkkisurma. -- Tule, lapsiraukka, +Ylempi valta sääkset pankoon, korpit +Sua imettämään! Moista armon työtä +On tehneet sudetkin ja karhut, raivons' +Unohtaen. -- Te onnellisemp' olkaa, +Kuin mitä sietää tekonne! -- Ja siunaus +Julmuutta vastaan sua puoltakohon, +Hylätty lapsi-raukka! + + (Menee lapsen kanssa.) + +LEONTES. + Min' en vieraan +Kakaraa ruoki. + +PALVELIJA (tulee). + Herrani, vast'ikään +On Delphiin matkaajilta sana tullut: +Cleomenes ja Dion hyväll' onnell' +On kotiin palanneet ja maalle nousseet; +Koht' ovat täällä. + +1 HOVIHERRA. + Tuopa arvaamatont' +On joutuisuutta. + +LEONTES. + Päivää kolmekolmatt' +Olivat poissa; moinen kiire näyttää, +Ett' tahtoo suur' Apollo joutuun tehdä +Totuuden tiedoksi. Siis valmiit olkaa; +Neuvosto kokoon! Tuomionsa saakoon +Tuo valapatto. Yhtä julkinen +Kuin syytöskin, yht' ilmeinen ja vapaa +Myös olkoon tutkinto. Sydäntä vaivaa +Niin kauan kuin hän eloss' ompi. -- Menkää +Ja tehkää, mitä käskin. + + (Lähtevät.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Seutu sama. Erään kaupungin katu. + (Cleomenes ja Dion tulevat.) + +CLEOMENES. +Suloist' on ilmanala, lauhaa sää +Ja saari viljava, ja templi voittaa +Kehutkin kaikki. + +DION. + Ihaninta oli, +Hurmaavaa ihan, taivaiset nuo puvut -- +Niin niitä nimittäisin -- sekä pappein +Vakava arvoisuus. Ja uhritoimi, +Kuink' ylevää se, ylimaallist' oli +Ja pyhää! + +CLEOMENES. + Entä huumaava tuo jyry +Ja oraakelin ääni, joka pauhas +Kuin herranvoima ja niin valtas aistit, +Ett' aivan menehdyin. + +DION. + Jos matkan tulos +Niin suotuinen on kuningattarelle -- +Sen taivas suokoon! -- kuin se oli meille +Suloinen, hauska, joutuisa, niin toivo +On saavutettu. + +CLEOMENES. + Suur' Apollo kaikki +Parhaaksi kääntäköön! Nuo juonet, joilla +Koetaan kuningatar syyhyn saada, +Mua eivät miellytä. + +DION. + Noin kiivaat toimet +Tekevät selvän kaikesta tai lopun. +Kun tietoon tulee ennus, jonk' Apollon +Pääpappi tähän lukitsi, niin varmaan +Jotakin kummaa ilmaantuu. -- Hoi! Tänne +Ravakat ratsut! Kaikki hyvin käyköön! + + (Lähtevät.) + + + +Toinen kohtaus. + + Seutu sama. Oikeushuone. + (Leontes, hoviherroja, virkamiehiä ja oikeudenpalvelijoita tulee.) + +LEONTES. +Tää toimitus, sen surulla ma myönnän, +Mun sydäntäni kalvaa: syytetty on +Kuninkaan tytär, puoliso, ja lisäks +Niin hellitty ja rakas. Älköön meitä +Tyranniks sanottako, kun näin suoraan +Vetoomme lakiin, joll' on täysi valta +Julistaa syyllisyys tai syyttömyys. -- +Esille vanki! + +OIKEUDENPALVELIJA. + Kuninkaan on tahto, +Ett' itse tänne oikeuden eteen +Syytetty saapuu. Hiljaisuutta vaadin. + + (Hermione tulee vartioituna, Paulinan ja muiden + hovinaisien seuraamana.) + +LEONTES. +Lukekaa syytös! + +OIKEUDENPALVELIJA. +"Hermione, suurisukuisen Leonteen, Sisilian kuninkaan puoliso, sinä +olet tänne haastettu, syytettynä valtiopetoksesta, kun olet ryhtynyt +Polyxeneen, Böhmin kuninkaan kanssa salavuoteuteen ja yhtynyt Camillon +kanssa salaliittoon, ottaaksesi hengiltä herrasi ja puolisosi, kaikkein +armollisimman kuninkaamme. Ja kun tämä hanke oli todistuksilla osaksi +julki tuotu, olet sinä, Hermione, vastoin uskollisen alamaisen +velvoitusta ja velvollisuutta, neuvonut ja auttanut heitä yön selkään +pakenemalla turvaa itsellensä etsimään." + +HERMIONE. +Kun se, mit' aion sanoa, on suoraan +Vain syytteen kieltämistä, eikä mulla +Muut' ole todistusta puolellani +Kuin omat sanani, niin tuskin auttaa. +Jos sanon: "syytön". Vilpittömyyttäni +Vilpiksi luullaan, mainitaankin siksi, +Jos siihen turvaan. Mut jos ihmisteot +Jumalten tiedoss' on -- niinkuin ne onkin, -- +Niin varmaan hävetä saa väärä syytös +Viattomuuttani ja hirmuvalta +Vavista tyynyyttäni. Herra, parhain +Te tiedätte -- vaikk' ette tahdo tietää -- +Ett' yhtä onneton, kuin olen nyt, +Yht' uskollinen, siveä ja puhdas +Menoni ain' on ollut, aivan toista +Kuin kertomukset, joilla näyttämöltä +Rahvasta itketellään. Katsokaa mua: +Kuninkaan vierellinen, puolen kruunun +Omaaja, suuren valtakunnan tytär, +Toiveikkaan prinssin äiti, tässä seison, +Rupattain kunnian ja hengen eestä +Jokaisen korvan kuullen. Henki mulle +Vain tuskaks on, sen kernaast' annan pois; +Mut kunnia on omaisteni omaa, +Ja sitä tässä puollan. Sanokaa ja +Tuntoonne menkää: ennenkuin Polyxenes +Hoviinne tuli, lemmittenkö mua +Ja sitä ansaitsinko? Mitä sitten +Tein hänen tultuaan niin väärää, että +Nyt syytteess' olen? Kunnian jos tieltä +Vähääkään siirryin aikeessa tai työssä, +Vain vähääkään, niin joka kuulijani +Kovetkoon sydän, ja mun hautaani +Inhotkoon lähin omaiseni. + +LEONTES. + Kuullut +Ain' olen, että riettauden orja +Tekonsa kieltää yhtä julkeasti. +Kuin hän sen tekeekin. + +HERMIONE. + Se kyllä totta; +Mut, herra, lause tää ei sovi minuun. + +LEONTES. +Et omista siis? + +HERMIONE. + Enempää, kuin mitä +On itsessäni virheen nimellistä, +En saata omistaa. Polyxenesta, +Mun syytetoveriani, sen myönnän, +Rakastin niin, kuin kunnia sen vaati, +Sen verran kuin mun-arvoiseni naisen +Rakastaa sopi; aivan niin, -- ei toisin, -- +Kuin olitte te itse käskenyt; +Jos sit' en olis tehnyt, oisin varmaan +Kovakorvainen ja kiittämätön teille +Ja ystävälle ollut, jonka rakkaus, +Siit' asti kuin voi haastaa, sanoi suoraan +Omistavansa teille. -- Salaliitto, +Vaikk' eteeni se pantais maistimiksi, +En tiedä miltä maistuis. Sen vaan tiedän, +Ett' on Camillo kunnon mies; mut miksi +Hän karkas, sit' ei tiedä jumalatkaan, +Jos eivät tiedä enemmän kuin minä. + +LEONTES. +Pakonsa tiesit, niinkuin myöskin tiesit, +Mik' oli silloin tehtäväsi. + +HERMIONE. + Herra, +Puhutte kieltä, jot' en ymmärrä. +Henkeni houreittenne vallass' on, +Se viekää. + +LEONTES. + Työsi on vain houreitani. +Polyxeneesta sull' on äpärä, +Se hourett' on vain. Niinkuin kielsit hävyn, -- +Se kuuluu virkaan -- kiellät totuudenkin; +Mut kiellä vain, ei se sua suurin auta; +Sikiös syöstiin surmille, ja syystä, +Kosk' oli isätön, -- se tosin oli +Sun vikas eikä lapsen, -- samoin sinä +Saat tuta oikeutta; sen lievin päätös +On kuolemaksi. + +HERMIONE. + Säästäkäätte uhka, +Pelättiänne minä etsin turhaan. +Iloksi ei voi elo mulle olla; +Sen sulon, arvon, teidän rakkautenne, +Ma kadotin; se mennyt on, sen tunnen, +Vaan kuinka, sit' en tiedä. Toinen auvo, +Kohtuni esikko, pois multa viedään +Kuin ruttotautiselta. Kolmas lohtu +Tuo onnen heittolapsi, rinnoiltani, +Viaton maito viattoman suussa. +Surmille syöstään; itseäni portoks +Kaduilla huudetaan; tylysti viedään +Minulta lapsivuoteen rauha, joka +Jos mille suodaan naiselle; mua vihdoin +Raastellaan tänne taivasalle, ennen +Kuin palanneet on voimat. Sanokaatte, +Mik' ilo mull' on elämästä, jotta +Pelkäisin kuolla? Jatkakaa, -- vaan kuulkaa, +Käsittäkää mua oikein: elämäni +Ei maksa korttakaan; mut kunniani +Pelastaa tahdon. Näin jos luulosyillä +Mua tuomitaan, -- kun nukkuu kaikki näytteet, +Pait epäilynne nostamat, -- niin sanon: +Tää väkivaltaa on eik' oikeutta. -- +Vetoan oraakeliin, hyvät herrat, +Apollo minut tuomitkoon. + +1 TUOMARI. + Se pyyntö +On aivan oikeutettu. Julki tulkoon +Apollon nimessä siis ennus vastaus! + + (Muudan virkamies menee ulos.) + +HERMIONE. +Venäjän keisari ol' isäni; +Jos nyt hän eläisi ja tyttärensä +Näkisi syytettynä! Oi, jos vainkin +Hän äärettömän näkis kurjuuteni, +Ei toki koston silmillä, vaan säälin! + + (Virkamies palajaa, mukanaan Cleomenes ja Dion.) + +VIRKAMIES. +Cleomenes ja Dion, vannokaatte +Oikeuden miekan kautta, että Delphiss' +Olette olleet molemmat ja tämän +Lukitun ennustuksen siellä saaneet +Apollon papilta, ja että pyhää +Avanneet ette ole sinettiä +Ja salaisuutta nähneet. + +CLEOMENES ja DION. + Vannomme. + +LEONTES. +Sinetti murtakaa ja lukekaa. + +VIRKAMIES (lukee). +"Hermione on puhdas, Polyxenes nuhteeton, Camillo uskollinen alamainen, +Leontes luulevainen tyranni, hänen viaton lapsensa laillinen aviolapsi, +ja kuningas jää ilman perillisettä, jos se, mikä on kadonnut, ei +löydy." + +KAIKKI. +Siunattu, suur' Apollo! + +HERMIONE. + Ylistetty! + +LEONTES. +Luitko oikein? + +VIRKAMIES. + Luin, herra, aivan +Niinkuin on tässä kirjoitettuna. + +LEONTES. +Totuutta ennustuksessa ei laisin. +Kokousta jatkakaa; tuo petost' on. + + (Palvelija tulee kiirein.) + +PALVELIJA. +Kuningas, hyvä kuningas! + +LEONTES. + No, mitä? + +PALVELIJA. +Oi, vihaa saanen sanomastani: +Tuskasta, säikäyksestä äidin tähden +Poikanne, prinssi, pois on mennyt. + +LEONTES. + Poisko? + +PALVELIJA. +Niin, kuollut. + +LEONTES. + Vihastunut on Apollo; +Tekoni väärän rankaisee nyt taivas. -- + (Hermione pyörtyy.) +No, mikä siellä? + +PAULINA. + Tieto tuo se surmaks +On kuningattarelle. + +LEONTES. + Pois hän viekää! +Vain tunteen kuohua; se ohi menee. -- +Liiaksi omaa luuloani uskoin. -- +Kokekaa kaikin mahdollisin keinoin +Pelastaa henki. -- + (Paulina ja hovinaiset vievät pois Hermionen.) +Anteeks suo, Apollo, +Ett' ennustustas pyhää herjasin! +Sovitan Polyxeneen, vaimoni ma +Lepytän jälleen, palautan Camillon, +Jok' oli hurskas, kunnon mies, sen myönnän; +Kun mun, näet, ajoi epäluulon houreet +Verisiin koston tuumiin, niin Camillon +Valitsin myrkyttämään ystäväni +Polyxeneen; se olis tehty, ellei +Camillon jalo sydän käskyn kiirett' +Ois ehkäissyt; ja vaikka kuolemalla +Hänt' uhkasin ja lahjoill' yllyttelin, +Jos sit' ei tekisi hän tai sen tekis, +Niin kunnon miehenä ja ihmisenä +Hän kuninkaalliselle vieraalleni +Ilm' antoi hankkeen, tänne jätti suuret +Hyvyytensä ja epävarman onnen +Varmaksi antautui saalihiksi, +Vain kunniasta rikkaana. Oh, kuinka +Mun ruosteheni rinnalla hän loistaa! +Ja hurskaudellaan yhä mustemmaksi +Mun ilkityöni saattaa! + + (Paulina palajaa.) + +PAULINA. + Ah! Voi! Auki, +Kurehet auki, muuten sydämmeni, +Ne katkaistessaan, itse kätkee! + +1 HOVIHERRA. + Mik' on? + +PAULINA. +Tyranni, mikä piina nyt mua vartoo? +Rovio, teili, ruhjonta vai raipat? +Vai lyijyssä ja piessä kiehuminen? +Mit' uutta tuskaa keksitkään ja vanhaa, +Kun joka sanani sun kiukkus nostaa? +Julmuutesi ja tuo sun epäluulos, -- +Jota tyhmempää ei keksis poikanulkit +Ja tyttöletukatkaan, -- aatteleppa, +Mit' ovat tehneet nuo, ja tule hulluks, +Rutihulluks aivan; entiset sun hourees +Ne esimakua vain oli tälle. +Polyxeneen sa petit, se ei mitään; +Se narrin löyhyytt' osoitti ja kurjaa +Vain kiittämättömyyttä; eikä mitään, +Ett' yritit Camillon maineen tappaa +Kuninkaan vereen; -- pikku rikoksia, +Kun suurempia tiedoss' on! ja niistä +Tuo lapsen heittäminen korpin ruoaks +On joutavaa, vaikk' ennen pirukin se +Tulessa itkisi kuin moista tekis; +Ei syysi suoraan sekään, että kuoli +Tuo nuori prinssi, jolta mielen jalous -- +Niin nuoress' outo -- mursi sydämmen, +Kun huomas törkeän ja hupsun isän +Emoa hellää rääkkäävän; ei, tuot' ei +Sun panna syyksesi, -- vaan viime työsi -- +Kirousta huutakaa, kun tuon sen julki! -- +Kuningatar, niin, loordit, kuningatar +Suloisin, lempein kuollut on! Ja vielä +Ei iske kosto! + +1 HOVIHERRA. + Varjelkohon Luoja! + +PAULINA. +Niin, totta, kuollut; jos ei sana riitä +Ja vala, menkää katsomaan. Jos voitte +Eloa, verta silmiin, huuliin luoda, +Hipiään lämpöä ja keuhkoon ilmaa, +Niin jumalina teitä palvelen. -- +Mut sinä, julmus, älä kadu työtäs, +Se raskaamp' on, kuin kaikki tuskan huudot, +Siis muut' ei sulle jää kuin epätoivo. +Tuhannen polvea vaikk' yhtämittaa +Viistuhatt' vuotta paastois alastonna +Kaljulla vuorell', alituisen myrskyn +Ja ikitalven keskellä, niin sinuun +Jumalat sittenkään ei leppyis. + +LEONTES. + Jatka! +Torua et voi kyllin; katkerinta +Kiroust' ansaitsenkin. + +1 HOVIHERRA. + Vaiti, vaiti! +Kuink' onkaan asia, niin rikollist' on +Puheesi julkeus. + +PAULINA. + Mua surettaa se. +Mit' olen rikkonut, sen kadun, kunhan +Sen huomaan vaan. Ah, naisen kiivautt' olen +Liiaksi ilmaissut! Sydämmeen häntä +Syvimpään osasin. -- Miss' apu turhaa, +On turhaa parku. Älkää tuskastuko +Sanoistani. Mua ennen rangaiskaa, +Kun mieleen toin, mik' unheeseen on jääpä. +Kuningas hyvä, armost' anteeks suokaa +Tää teko houkan naisen. Rakkauteni +Kuningattareen -- taaskin houkka! -- Hänest' +En enää puhu, enkä lapsistanne, +En, enkä miehestänikään, mi mennyt +On hänkin. Mieltänne nyt malttakaa, +Min' olen vaiti. + +LEONTES. + Hyvin sinä puhut +Ja suoraa totuutta, jot' ennen kuulen +Kuin surkuasi. Pyydän, saata minut +Kuningattaren ruumiin luo ja prinssin. +He yhden saakoot leposijan. Siihen +Syyn kuolemaansa piirrän, ikuiseksi +Minulle häpeäksi. Päivittäisin +Käyn heidän haudallaan, ja lohtunani +On siellä kyyneleet. Niin kauan kuin +Vain luonto sitä kestää, joka päivä +Ma lupaan tämän pyhän toimen täyttää. +Vie minut tuohon murheen majaan. Tule. + + (Lähtevät.) + + + +Kolmas kohtaus. + + Böhmi. Autio seutu meren rannalla. + (Antigonus, sylissä lapsi, ja merimies tulevat.) + +ANTIGONUS. +Varmaanko Böhmiin autiaan on laiva +Nyt rantaunut? + +MERIMIES. + Varmaan, mutta, pelkään, +Poloiseen aikaan; taivas synkistyypi, +Tuloss' on hirmumyrsky. Totta puhein, +Vihoissaan taivas on ja hankkeellemme +Rypistää otsaansa. + +ANTIGONUS. +Sen pyhä tahto täyttyköön! -- Käy laivaan, +Ja venheest' ota vaari: ennen pitkää +Ma sua huudan. + +MERIMIES. +Pitäkää kiirettä, ja kauas maihin +Vain älkää menkö; kurja syntyy ilma; +Lisäksi petoeläimistään paikka +Pahassa maineess' ompi. + +ANTIGONUS. + Mene; minä +Pian tulen myös. + +MERIMIES. + Sydämmest' iloitsen. +Kun tuosta pääsin. + + (Menee.) + +ANTIGONUS. + Tule, lapsi raukka! -- +Sanotaan, että kummittelee kuolleet; +Sit' uskonut en ole; vaan jos totta, +Niin viime yönä äitis näin ma, sillä +Niin valvoksen ei kaltaist' ole uni. +Mua haamu lähestyi, se päätään käänsi +Välistä puolehen ja toiseen; koskaan +En ole nähnyt surun astiata +Niin täyttä ja niin somaa. Niinkuin pyhyys, +Puhtaissa valkovaatteissa hän luotuu +Kojua, missä makaan, kolmasti +Mua kumartaa, suuns' aukoo puhuakseen, +Mut silmät on kuin kaksi lähteensilmää. +Kun antoi tuska, puhumaan hän puhkes: +"Antigonus, kosk' ompi sallimus, +Parempaa tahtoasi vastaan, sinut +Määrännyt, valaas myöten, heittehelle +Panemaan lapsi-parkani, niin Böhmiss' +On erämaita kyllin, itke siellä +Ja parkumaan se jätä; ja kosk' ijäks +Se luullaan hukkuneen, niin anna sille +Nimeksi _Perdita_; mut tämän julman +Tekosi vuoks et enää näe koskaan +Paulinaa, vaimoas". -- Näin, vaikeroiden, +Hän ilmaan haihtui. Säikähdyin, mut pian +Ma toinnuin taas, ja mietin: todellista +Tää on eik' unta. Tyhjää ovat unet; +Mut tällä kertaa taikauskoisesti +Nyt tuota noudatan ma. Luulen, ett' on +Hermione saanut surmansa ja ett' on +Apollon tahto, -- koska lapsi varmaan +Polyxeneen on, -- että tänne jää se +Elämään taikka kuolemahan omall' +Isänsä maalla. -- Hyvin viihdy, kukka! + (Laskee lapsen maahan.) +Jää tuohon; tuoss' on nimes, tuossa tuokin; + (Laskee mytyn lapsen viereen.) +Se sinun on, ja kasvattaa se voi sun, +Jos onni suopi. -- Myrsky alkaa. -- Raukka, +Kun äitis virheen tähden näin sä joudut +Tuhoon ja vaaraan. -- Itkeä en taida, +Mut sydän verta vuotaa. Mua kurjaa, +Kun moisen vannoin valan! -- Hyvästi! +Sää yhä kiihtyy; julman kehtolaulun +Nyt varmaan saat; en taivast' ole päivin +Noin synkkää nähnyt. Mikä hirmuhuuto? -- +Pois laivaan joutuun! -- Haa! Kas, tuossa otus! +Hukassa olen, voi mua! + + (Pakenee, karhun ahdistamana.) + (Vanha paimen tulee.) + +VANHA PAIMEN. +Soisin, ett'ei olisi ikää laisinkaan kymmenen ja kolmenkolmatta vuoden +välillä, tai että nuoriso koko sen ajan nukkuisi; sillä se ei sillä +välin tee muuta kuin piioille lapsia, vanhoille harmia, varastelee ja +tappelee. -- Kuulehan vaan! -- Ketkäpä muut, kuin tuollaiset +yhdeksäntoista- ja kahdenkolmatta-vuotiaat huimapäät tällaisessa +ilmassa metsällä kävisivät? Ovat säikäyttäneet kaksi parasta +lammastani, ja varonpa, että susi ne ennen löytää kuin niiden omistaja. +Jos niissäkään, niin ovat ne varmaan tuolla rannemmalla murattia +mutustamassa. Auta, onni, jos se on tahtosi! -- Mitä tämä? (Ottaa +maasta lapsen.) Hyväinen aika, kakara, oikein kaunis kakarat Poikako +lienee vai likka? Kaunis kappale, oikein kaunis! En ole mikään +painotaituri, mutta präntti on kamarineitsyen, sen kyllä näen. Jotakin +patustyötä, jota sopissa, luhdissa ja lehdoissa tehdään. Kuumempi oli +sen tekijöillä, kuin mitä nyt on tuolla raukalla tuossa. Turviini otan +sen armeliaisuudesta; odotan kuitenkin, kunnes poikani tulee. Hän +luikkasi vast'ikään. Hoi, hojoi! + +NUORI PAIMEN (alkaa). +Hoi, hojoi! + +VANHA PAIMEN. +Mitä? Niinkö lähellä! Tuleppa tänne, jos tahdot nähdä jotakin, josta +kannattaa puhua vielä silloin, kuin olet kuollut ja mädännyt. + + (Nuori paimen tulee.) + +Mikä sinun on, poika? + +NUORI PAIMEN. +Olen nähnyt kaksi semmoista näkyä maalla ja merellä, -- ei, en voi +sanoa merellä, sillä nyt se on kaikki yhtä pilveä. Sen ja taivaan +väliin ette saisi naskalin kärkeäkään mahtumaan. + +VANHA PAIMEN. +Mitä, poika? Sanohan. + +NUORI PAIMEN. +Jospa vaan näkisitte, kuinka se kiehuu ja kuohuu ja kuinka se +rantoja pieksee. Mutta tämä ei ole vielä kaikki. Oi, kuinka surkeasti +ne parkuvat, nuo ihmisraukat! Väliin ovat näkyvissä, väliin +näkymättömissä; milloin laiva on puhkaista kuun isomastollaan, milloin +se taas hukkuu kuohuun ja vaahtoon, niinkuin tulppa härkätynnyriin +heitettäessä. Ja se maajuttu sitten, -- nähdä, kuinka karhu repi +häneltä lavat irti, kuinka hän huusi minua avukseen ja sanoi, että +hänen nimensä on Antigonus ja että hän on ylimysmies. Mutta saadakseni +nyt laivajutun loppuun -- nähdä kuinka sen meri kuumaltaan kulautti, -- +ei, mutta ensin kuinka ne ihmisparat mylvivät ja meri niitä ilkkui, -- +ja kuinka se herra parka mylvi ja karhu häntä ilkkui, ja molemmat +mylvivät kovemmin kuin meri ja myrsky. + +VANHA PAIMEN. +Jumal' armahtakoon! Milloinka se oli? + +NUORI PAIMEN. +Nyt ihan; en ole silmiäni räpäyttänyt siitä kuin nämät näyt näin. +Miehet eivät ole vielä vedessä jäähtyneet, eikä karhu vielä +puoleksikaan herrasta täyttynyt; se jatkaa vielä syöntiään. + +VANHA PAIMEN. +Voi, jos olisin siellä ollut tuota vanhusta auttamassa! + +NUORI PAIMEN. +Jospa olisitte ollut laivan luona niitä auttamassa; siellä ei olisi +armeliaisuutenne pohjaa saanut. + +VANHA PAIMEN. +Huono juttu, huono juttu! Mutta katsos tätä, poikaseni. Risti nyt +kätesi! Sinä kohtaat kuolevia, minä kohtaan vastasyntyneitä. Tämä on +näky, jota kelpaa katsellasi; katsos, oikein ylimyslapsen ristimäpuku! +Kas, mikä tuo! Ota se, poika, ota ja avaa se. Kas niin, annas nähdä. +Minulle on ennustettu, että tulen rikkaaksi keijukaisten avulla. Tämä +on vaihdokas. -- Avaa se: mitä on siinä, poika? + +NUORI PAIMEN. +Nyt olette varakas mies, ukkoseni. Jos nuoruutenne synnit olette +anteeksi saanut, niin on teillä nyt hyvät päivät. Kultaa, ihka kultaa! + +VANHA PAIMEN. +Se on noidan kultaa, poika; sen saamme kohta nähdä. Ota joutuun, pidä +kiinni! Kotiin, kotiin suorinta tietä! Poika, me olemme onnenmyyriä, ja +ollaksemme sitä alati, ei tarvis muuta kuin vaitioloa. -- Lampaat +menkööt! -- Tule, poikani, suorinta tietä kotiin! + +NUORI PAIMEN. +Menkää te löytöinenne suorinta tietä, minä menen katsomaan, joko se +karhu on jättänyt sen herran ja onko se paljonkin hänestä syönyt. +Karhut ovat pahoja vain silloin, kuin ovat nälissään. Jos hänestä on +mitään jäljellä, niin hautaan sen. + +VANHA PAIMEN. +Se on hyvä työ. Jos siitä, mitä hänestä on jäljellä, voit nähdä, mikä +mies hän on ollut, niin laita niin, että minäkin saan hänet nähdä. + +NUORI PAIMEN. +Kyllä, kyllä; ja tiedän pitää minua auttaa saamaan hänet hautaan. + +VANHA PAIMEN. +Tämä on onnenpäivä, poikaseni, ja semmoisena päivänä tulee meidän tehdä +hyvää. + + (Menevät.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + + (Aika esiintyy khoorina.) + +AIKA. +Ma -- joka kaikki tutkin, hyvää säästän, +Rankaisen pahaa, erheet luon ja päästän, -- +Nyt Ajan nimell' esiinnyn, ja liidän +Nopeaan lentoon. Ohitse ma kiidän +Kuustoista vuotta; syvän juovan tuon +Iloineen, murheinensa umpeen luon. +Lait hävittää on mulla valta vapaa, +Kukistaa, muuttaa perittyä tapaa. +Min' olin ennen synkkää muinaisuutta, +Oloa näin ma vanhaa sekä uutta, +Näin kaiken synnyn, tiedän mistä niill' on +Alkunsa milläin. Nykyisyyden kiillon +Pimentää voin ma; koht' on hämärässä +Satuni alku; tiimalasin tässä +Kun käännän, näyttämö on muuttunut, +Ja kaikki vaan ol' unta. Luopunut +Houreistaan on Leontes, murheeseen +Ja suruun vaipuneena. Kauniiseen +Nyt Böhmiin siirtykää, ja muistakaatte. +Ett' oli kuninkaalla poika; saatte +Nimeksi hälle panna Florizelin. +Ma Perditasta teille kertoelin, +Hänest' on tullut ihmeen kaunis nainen; +Muun jätän kertomatta; kohta vainen +Sen nähdä saatte. -- Tytär lampurin, +Ja mikä häntä koskee likemmin, +Aineeni nyt on. Tarkat olkaa vaankin; +Lie käytettynä aikaa huonompaankin; +Jos niin on, kuulkaa sana vakaa silloin: +Ma soisin, ettei mointa sattuis milloin. + + (Poistuu.) + + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Böhmi. Huone Polyxeneen hovilinnassa. + (Polyxenes ja Camillo tulevat.) + +POLYXENES. +Camillo hyvä, älä kiusaa minua kauemmin. Kipeäksi tulisin, jos täytyisi +minun jotakin sinulta kieltää, mutta tämän myöntäminen toisi minulle +kuoleman. + +CAMILLO. +Kuusitoista vuotta on nyt siitä kuin isänmaani näin; vaikka olenkin +suurimman osan elämääni vieraassa ilmassa elänyt, tahtoisin kuitenkin +siellä laskea luuni lepoon. Sitä paitse on katuvainen kuningas, minun +herrani, haettanut minua; voisin häntä hänen syvässä surussaan +lohduttaa, ainakin niin luulisin; ja siinä toinen syy, joka kehoittaa +minua lähtemään. + +POLYXENES. +Jos mua rakastat, Camillo, niin älä tee kaikkia hyviä töitäsi tyhjäksi +sillä, että nyt minut jätät. En voi olla sinua ilman, olet siksi kelpo +mies; parempi ett'en koskaan olisi sinua omistanut, kuin että näin +sinut kadotan. Koska olet johdattanut minua yrityksiin, joita ilman +sinua en voi loppuun saattaa, niin täytyy sinun jäädä tänne itse ne +perille ajamaan, taikka ottaa mukaasi ne palvelukset, jotka olet +minulle tehnyt. Jos en ole näitä tarpeeksi palkinnut -- liiaksi +en sitä koskaan voisi --, niin koetan osoittaa sinulle suurempaa +kiitollisuutta, josta hyödyn sen, että ystävyytemme lisääntyy. Älä puhu +enää tuosta onnettomasta maasta, tuosta Sisiliasta, jonka pelkkä +nimikin jo vaivaa minua, johtaen muistiini tuon katuvaisen, joksi häntä +sanoit, ja leppyneen kuninkaan, minun veljeni, jonka tappio, +kadottaessaan verrattoman kuningattarensa ja lapsensa, on vieläkin yhtä +surkuteltava, kuin jos se olisi äsken tapahtunut asia. Sano, milloin +näit poikani, Florizel prinssin? Kuninkaat, joilla on pahankuriset +lapset, eivät ole vähemmän onnettomat kuin ne, jotka kadottavat +lapsensa, kun nämä jo ovat hyviä tapoja osoittaneet. + +CAMILLO. +Herra, siitä on kolme päivää, kuin prinssin näin. Mitä hauskanpuolista +toimitettavaa hänellä lienee, sitä en tiedä; mutta ikävyydekseni olen +huomannut, että hän viime aikoina on ruvennut vieraantumaan hovista ja +laiminlyömään ruhtinaallisia harjoituksiaan enemmän kuin ennen. + +POLYXENES. +Olen sen minäkin huomannut, Camillo, ja olen siitä huolissani siihen +määrään, että olen palkannut silmiä urkkimaan, mitä hän poissa +ollessaan toimittaa; niiltä olen saanut tiedokseni, että hän +enimmäkseen oleksii alhaisen lampurin talossa, miehen, joka, kuten +kerrotaan, aivan tyhjästä ja naapureillekin käsittämättömällä tavalla +on tullut upporikkaaksi. + +CAMILLO. +Olen kuullut puhuttavan semmoisesta miehestä ja että hänellä on +erinomaisen kaunis tytär, jonka maine on niin laajalle levinnyt, että +tuskin voi käsittää sitä niin halvasta majasta lähteneeksi. + +POLYXENES. +Osaksi sentapaista olen minäkin tietooni saanut. Varon, että se on se +syötti, joka poikaani sinne vetää. Sinun pitää seurata minua sinne; +siellä me, ilmaisematta keitä olemme, rupeamme keskusteluun lampurin +kanssa, joka, luulemma, on niin yksinkertainen, ett'ei käyne vaikeaksi +heruttaa hänestä syytä poikani tiheään siellä käyntiin. Pyydän, että +minua heti autat tässä toimessa ja herkeät nyt Sisiliaa ajattelemasta. + +CAMILLO. +Mielelläni käskyänne noudatan. + +POLYXENES. +Camillo, ystävä! -- Mutta meidän täytyy pukeutua tuntemattomiksi. + + (Menevät.) + + + +Toinen kohtaus. + + Seutu sama. Maantie lampurin majan läheisyydessä. + (Autolycus tulee laulaen.) + +AUTOLYCUS. + + Kun kukkima-aika on kielokin, -- + Hei, helttuni vaan, ulos maailmaan! -- + On vuoden aikakin herttaisin, + Veren tuopi se talvehen kalpeaan. + + Kun valkenemassa ma paidan nään, -- + Hei vaan, miten linnut ne laulaa vaan, -- + Niin syyhyvän tunnen ma sormenpään: + Olutves' se on herkkua ruhtinaan. + + Ja naakkain laulu ja rastasten + Ja liirutus leivonkin, -- hei vaan! -- + Se on soittona mulle ja heltullen', + Kun heinikossa me kiemaillaan. + +Minä olen palvellut Florizel prinssiä ja herrastellut aikoinani +hienossa sametissa; mutta nyt olen virkaheitto. + + Mut tuotako, kultani, huolehdin? + Nyt kirkas on kuudanyö; + Minä maat sekä mannut kuljeksin, + Se mulla on mielityö. + + Saa reppuri kulkea laukkuineen, + Ja saa sitä moni muukin; + Minäkin siis kulkurin virkaa teen, + Peri vaikkapa jalkapuukin. + +Minun erityisyyteni on paitakauppa; kun haukka pesii, varokaa silloin +pikku pesojanne. Isäni antoi minulle nimen Autolycus; hän oli, niinkuin +minäkin, Mercuriuksen alla penikoittu, ja hänkin se tuollaisia +turhanturhia pikkukaluja näpisteli. Arpapelistä ja porttoloista olen +nämä hetaleet saanut; ja ainoa tulolähteeni on viaton taskuvarkaus. +Hirsipuut ja kuoliniskut ovat valtateillä liiaksi mahdissa; selkäsauna +ja hirttämys ovat minulle kauhistuksena; mitä tulevaan elämään tulee, +niin niistä ajatuksista pääsen nukkumalla. -- Saalis, saalis! + + (Nuori paimen tulee.) + +NUORI PAIMEN. +Annas kun lasken: -- joka yhdestoista jäärä -- kahdeksankolmatta +naulaa; kahdeksankolmatta naulaa -- punta ja muutamia killinkejä; tuhat +viisisataa kerittyä -- mitä tekee niiden villat? + +AUTOLYCUS (syrjään). +Jos ansa pitää, niin on kurppa minun. + +NUORI PAIMEN. +Tästä en saa selkoa ilman laskulautaa. -- Annahan olla: mitä pitikään +minun ostaa keritsijäisjuhlaamme? "Kolme naulaa sokeria, viisi naulaa +korintteja, riisiryynejä", -- mitä se tuo sisareni riisiryyneillä +tekee? Mutta isäni on hänet pannut juhlan emännäksi, ja hän osaa +käskeä, hän. Hän on sitonut neljäkolmatta kukkavihkoa keritsijöitä +varten; he ovat kolmiäänen laulajia kaikki, ja hyviä laulajia, vaikka +useimmat ovat tinuria ja paasia, yksi vain puritaani, joka laulaa +virsiä säkkipillin säestyksellä. Sitten: "sahramia omenatorttujen +keltaamiseksi, muskottikukkaa, taatelia" -- ei, sitä ei ole listassani +-- "muskottipähkinöitä seitsemän, yksi tai kaksi pötköä inkivääriä" -- +mutta ne minä varaan itselleni -- "neljä naulaa väskynöitä ja sama +määrä rusinoita". + +AUTOLYCUS. +Voi mua, ett'en olisi syntynytkään! + + (Kiertelee maassa.) + +NUORI PAIMEN. +Mitä, mitä, Herran nimessä? + +AUTOLYCUS. +Apua, apua! Riistäkää vain yltäni nämä ryysyt; ja sitten kuolema, +kuolema. + +NUORI PAIMEN. +Voi, ihmisparka! Parempi, että saisit enemmän ryysyjä verhoksesi, kuin +että nuokin vähät menettäisit. + +AUTOLYCUS. +Ah, herraseni, niiden ryöttäisyys vaivaa minua enemmän kuin ne lyönnit, +joita sain, ja niitä tuli jämeitä ja miljoonittain. + +NUORI PAIMEN. +Mies parka! Miljoona lyöntejä, se lienee jo hyvinkin paljon? + +AUTOLYCUS. +Minut ovat ryöstäneet ja piesseet; rahani ja vaatteeni ovat vieneet ja +jättäneet nämä ruokottomat ryysyt sijaan. + +NUORI PAIMEN. +Ketkä? Hevosmiehetkö vai jalkamiehet? + +AUTOLYCUS. +Jalkamiehet, herra hyvä, jalkamiehet. + +NUORI PAIMEN. +Niin kylläkin, jalkamiehet; sen näen vaatteista, jotka ovat sinulle +jättäneet; jos tuo on hevosmiehen nuttu, niin on se monta kuumaa +nähnyt. Annahan kätesi, niin autan sinua jaloillesi; kas niin, kätesi +tänne! + + (Auttaa häntä nousemaan.) + +AUTOLYCUS. +Varovasti, herra, varovasti! + +NUORI PAIMEN. +Voi ihmisparkaa! + +AUTOLYCUS. +Varovasti, herra, varovasti; pelkään että lapaluuni on sijoiltaan. + +NUORI PAIMEN. +No, kuinka on nyt laitasi? Voitko seisoa? + +AUTOLYCUS. +Varovasti, herraseni! (Varastaa rahakukkaron hänen taskustaan.) +Varovasti! Olette minulle tehnyt oikein rakkauden työn. + +NUORI PAIMEN. +Tarvitsetko rahaa? Voisin antaa sinulle hiukkasen. + +AUTOLYCUS. +Älkää, hyvä, rakas herra, älkää; minulla on sukulainen parin kolmen +virstan päässä tästä; olin juuri menossa hänen luokseen; häneltä saan +rahaa ja kaikki, mitä tarvitsen. Älkää, älkää tarjotko minulle rahaa, +se pahoittaisi mieltäni. + +NUORI PAIMEN. +Minkä sorttinen mies se oli, joka sinut ryösti? + +AUTOLYCUS. +Mies, joka hyvin tuntee neljän kuninkaan lakikirjat. Tiedän, että hän +kerran on ollut prinssinkin palveluksessa. En voi sanoa, mistä +hyveestä, mutta varma on, että hänet piestiin ulos hovista. + +NUORI PAIMEN. +Paheesta, tarkoititte kai; hyveitä ei hovista piestä ulos; niitä päin +vastoin hyväillään, että sinne jäisivät, ja kuitenkin ne siellä vaan +ohimennen pistäytyvät. + +AUTOLYCUS. +Niin, paheesta, tarkoitin. Tunnen sen miehen hyvin; hänestä tuli sitten +marakatin kuljettaja ja sitten oikeudenpalvelija ja vihdoin maapoliisi; +sitten hän pani ylös nukketeatterin, joka kuvaili tuhlaajapoikaa, ja +nai kattilanpaikkurin lesken peninkulman päästä minun kodistani ja +kartanostani; ja koeteltuaan kaikenmoiset rakkarinammatit rupesi hän +vihdoin yksinomaan veijariksi. Olen kuullut häntä puhuteltavan nimellä +Autolycus. + +NUORI PAIMEN. +Lempo hänet periköön! Taskuvaras, jumalauta, taskuvaras! Kulkee kaikki +kirkkojuhlat, markkinat ja karhun tanssiaiset. + +AUTOLYCUS. +Aivan niin, herra, sama, sama mies. Se konna se mullekin nämä repaleet +laittoi. + +NUORI PAIMEN. +Niin pelkuria konnaa ei ole toista koko Böhmissä. Jos vaan olisit +tuikeasti häneen katsonut ja sylkenyt häntä silmiin, niin olisi hän +juossut tiehensä. + +AUTOLYCUS. +Totta puhuen, en ole mikään tappelija; siinä kohden olen heikko, ja sen +hän, piru olkoon, tiesi. + +NUORI PAIMEN. +Kuinka nyt on laitasi? + +AUTOLYCUS. +Paljon parempi kuin äsken, hyvä herra; voin seisoa ja käydä. Nyt jätän +teidät hyvästi ja kävelen tästä hiljalleen sukulaiseni tykö. + +NUORI PAIMEN. +Saatanko sinua tielle? + +AUTOLYCUS. +Älkää, soma herra! Älkää, hyvä herra, älkää! + +NUORI PAIMEN. +Hyvästi siis. Minun pitää mennä ostamaan maustimia keritsijäisiimme. + +AUTOLYCUS. +Onnea vaan, rakas herra! (Nuori paimen poistua.) -- Kukkarosi ei liene +kyllin vari maustimien ostoon. Tulenpa kyllä minäkin sinne teidän +keritsijäisiinne. Jos en tästä kepposesta haudo vielä toista +samanlaista ja muuta keritsijöitä lampaiksi, niin pyyhittäköön minut +kirjoista ja pantakoon nimeni hyveiden rekisteriin. + + Hei, lakkaamatta nyt eteenpäin, + Yli vetten ja maan kuin haukka! + Mies reipas se kulkevi tietään näin, + Mut jälkehen jääpi raukka. + + (Menee.) + + + +Kolmas kohtaus. + + Seutu sama. Aukea paikka lampurin majan edustalla. + (Florizel ja Perdita tulevat.) + +FLORIZEL. +Tuo outo puku suloas vain lisää. +Et ole paimentyttö, et, vaan Flora, +Esikko kevään. Keritsijäisenne +On lemmenjumalien juhla, jossa +Sin' olet kuningatar. + +PERDITA. + Ruhtinaani, +Mun moittia ei sovi ilvettänne, -- +Anteeksi sanani! -- ett' oman arvon +Ja maanne loiston himmennätte tuolla +Maakansan puvulla ja halvan tytön +Naisjumalaksi laitatte. Jos tyhmyytt' +Ei olis juhlissamme paljon, jota +Tavasta sallitaan, niin punastuisin +Puvussa teidät nähdä, jossa oman +Kuvani tunnen. + +FLORIZEL. + Onnen hetki tuo, +Kun havukkani lentotiensä suuntas +Isäsi maalle. + +PERDITA. + Zeus meit' auttakoon! +Erotus tää mua huolettaa; te, prinssi, +Pelosta ette tiedä. Vapisen jo, +Kun aattelen, ett' isännekin tänne +Vois tuoda sattumus. Kuink' äimistyisi, +Kun kansissa noin halvoiss' oivan näkis +Hän teoksensa? Mitä sanoisikaan? +Ja minä näissä lainahepaleissa +Kuin kestää voisin katseens' ankaruutta? + +FLORIZEL. +Iloa nyt vaan muista. Jumalatkin +Ne, Lemmen nöyrtäminä, pukeuivat +Eläinten muotoisiksi. Härkänä +Jupiter mylvi, vehreä Neptunus +Määkötti oinaana, ja panun herra, +Kultainen Phoibos, oli halpa paimen, +Niin kuin nyt minä. Heidän muunnokseensa +Ei syynä kauniimp' ollut kaunotar, +Eik' aie puhtaampi; ei mun myös ole +Haluni juljeton, ei himon hehku +Uskollisuutta palavampi. + +PERDITA. + Prinssi, +Ei rohkeus suurta voi, jos -- kuten pelkään -- +Kuninkaan valta sitä vastustaa. +Yks kahdesta on välttämätön silloin: +Joko teidän tulee jättää hankkeenne, +Tai minun elämä. + +FLORIZEL. + Oi, kallis impi, +Noill' oudoill' aatoksilla älä häiri +Nyt juhlaamme. Sun omas olen, taikka +Isäni oma en; en kenenkään, +En itsenikään oma voi ma olla, +Jos sun en ole; siinä pysyn, vaikka +Epäisi kohtalo. Iloitse, impi; +Nuo mietteet karkoita ja tositoimiin +Nyt mieles käännä. Tuloss' ovat vieraat; +Iloinen katsees' olkoon, niinkuin oisi +Hääpäiväs tämä, jonka tulevaksi +Olemme vannoneet. + +PERDITA. + Oi, onnetar, +Sa meitä suosi! + +FLORIZEL. + Vieraat tulevat. +Iloiseen vastaanottoon valmistaudu, +Ja laita, että riemu punaa posket. + + (Paimenia tulee, niiden seurassa Polyxenes + ja Camillo valepuvussa, vanha ja nuori paimen, + Mopsa, Dorcas ynnä muita.) + +VANHA PAIMEN. +Hyi, tytär! Eukko vainaani kun eli, +Niin tänäpäivänä hän passar' oli, +Emäntä, piika, edeskäypä, kokki; +Tervehti, palvel', auttoi kaikkia; +Lauluksi pisti, tanssiks; milloin yli- +Ja milloin alipäässä pöytää kieppui, +Hyväillen kuta kulloin; posket hehkui +Niin puuhista kuin myöskin virvokkeista; +Kutakin saastoi, näet. Sin' olet ujo, +Kuin oisit vieras etkä tämän juhlan +Emäntä itse. Tervetulleiks sano +Nää oudot ystävämme; siten tullaan +Paremmiks ystäviksi. No, kas niin, +Punasi heitä, näytä mikä olet: +Juhlamme kuningatar; kas niin, meidät +Keritsijäisiin tervetulleiks sano, +Jott' onnistuisi karjas! + +PERDITA (Pokyxeneelle.) + Tervetullut! +Isäni tahto on, ett' olen minä +Tääll' emäntänä tänään. -- + (Camillolle.) + Tervetullut! +Nuo kukat anna, Dorcas. -- Arvo-herrat, +Ruutua täss' on, rosmariinia, +Väri ja tuoksu niiss' on koko talven; +Osanne olkoon armo sekä muisti. +Juhlaamme tervetulleet! + +POLYXENES. + Paimenetar. +Sulotar; arvaat, että vanhan koreit' +On talvikukat. + +PERDITA. + Vuoden vanhetessa, +Kun kesä viel' ei ole kuollut eikä +Viluinen talvi syntynyt, -- kas, silloin +Leukoijat kirjavat on kauneimmillaan; +Sanovat niitä luonnon äpäriksi: +Ei niitä meidän tarhass' ole, enkä +Niist' istukkaiksi liioin huoli. + +POLYXENES. + Miksi, +Ihana impi, niitä halveksit? + +PERDITA. +Min' olen kuullut sanottavan, että, +Pait suuren luonnon luontivoimaa, taito +Ne myöskin kirjavoittaa. + +POLYXENES. + Olkoon niinkin; +Mut luontoa ei muu voi keino muuttaa +Kuin luonnon luoma keino; ja se taito, +Mik' auttaa muka luontoa, se luonnon +On oma taito. Jylhään metsäpuuhun, +Näet, impi, jalon oksan yhdistämme, +Näin hedelmöittäen sen halvan kuoren +Jalolla siemenellä. Se, se taito +Luontoa auttaa, -- oikeammin muuttaa -- +Mut itse se on luontoa. + +PERDITA. + Niin kyllä. + +POLYXENES. +Leukoijia siis kasvitarhaas hanki, +Äläkä niitä äpäriksi moiti. + +PERDITA. +En niitä varten lastaa maahan pistä, +Enempää kuin, jos maalattu ma oisin, +Tuon pojan soisin kiittävän mua siitä +Ja siksi kosivan. -- Kas, tässä teille +Meiramit, lavendelit, myrrhat, mintut +Ja päivikki, mi päivän kanssa nukkuu +Ja sen kanss' itkein herää; sydänkesän +Ne kukkia on, jotka miehille +Kesk'ikäisille sopii. Tervetulleet! + +CAMILLO. +Jos laumaas oisin, jättäisin maan herkut +Ja silmän herkust' eläisin. + +PERDITA. + Oi, silloin +Niin laihtuisitte, että lävitsenne +Kävisi talvimyrsky. -- Armas sisko, +Ollappa kevätkukkia: ne sopis +Sun ikäkaudelles, ja sun, ja sun, +Te, joiden impi-oksill' yhä nuokkuu +Neitsyyden ruusu. -- Oi, Proserpina! +Ollappa kukat, jotka säikäyksissäs +Pudotit Pluton vaunuista: narsissit, +Jotk' ennen pääskyst' ilmestyen, kevään +Lumovat tuulta; orvonkukat tummat, +Mut vienommat kuin henkäys Venuksen +Tai Junon silmäluomet; kalvaat vuokot, +Jotk' ennen kuin on Phoibos kirkkaimmallaan, +Kuihtuvat naimatonna, jok' on usein +Immenkin osa; uljaat orhinpäät, +Ja liljat kaikenlaiset, kruunulilja +Ja kurjenmiekka myös, -- jos ne mull' oisi, +Sitoisin seppeleitä, joilla, armas, +Sun aivan peittäisin! + +FLORIZEL. + Kuin ruumiin? + +PERDITA. + Enkä; +Kuin nurmen, missä lemmettäret leikkii! +Vai ruumiin! -- kyllä, jos sa elävänä +Syliini hautaannut. -- He, tuossa kukat! +Mut näyttelenhän tässä niinkuin tapa +On helkajuhlissa. Tää pulska puku +Mun muuntanut on varmaan. + +FLORIZEL. + Mitä teetkin, +Sen ihanasti teet. Kun puhut, armas, +Sun soisin aina puhuvan; kun laulat, +Sun soisin laulain ostavan ja myyvän, +Kodissas askaroivan, rukoilevan +Ja almuj' antavan. Ja kun sa tanssit, +Niin soisin, että oisit meren laine, +Joka ei muuta tee kuin liikkuu, läikkyy, +Alati liikkuu, läikkyy. Kaikki toimes +On pikku kohdissaan niin oivaa, että, +Jos mitä teetkin, kuningatar-leiman +Saa kaikki työsi. + +PERDITA. + Oi, Doricles, nyt sa +Liiaksi kehut; jos ei siitä nuoruus +Ja lämmin veri kaunihina kuultais, +Todistain, että olet rehti paimen, +Niin viisast' olis pelko, ett' on pyytees +Vain petosta. + +FLORIZEL. + Sull' yhtä vähän, luulen, +On pelko mielessä, kuin mulla mieli +Herättää sitä. Pyydän, tule tanssiin; +Kätesi, armas! Täss' on kyyhkyspari, +Jok' erota ei aio. + +PERDITA. + Toden totta! + +POLYXENES. +Somempaa mökinlasta ei lie koskaan +Hypellyt nurmikolla; puheet, toimet +Jalommat ovat, kuin mit' on hän itse. +Hän liian ylevä on moiseen paikkaan. + +CAMILLO. +Tytölle jotakin hän kertoo, joka +Sen poskiin veren ajaa; toden totta, +Maidosta, kermast' on se kuningatar. + +NUORI PAIMEN. +Hei, soitto soimaan! + +DORCAS. + Mopsa sun on tyttös; +Sen muisku höystä sipulilla! + +MOPSA. + Kas vaan! + +NUORI PAIMEN. +Vait siellä! Tapoja nyt tulee noutaa. +Hei, soitto soimaan! + + (Paimenet, miehet ja naiset, tanssivat.) + +POLYXENES. + Sano, lampuri, +Ken on tuo kaunis paimen, joka tanssii +Sun tyttäresi kanssa? + +VANHA PAIMEN. + Doricleeksi +Sanovat häntä; kehuu, ett' on hyvä +Hänellä laidun; itse hän sen sanoo, +Mut uskon sen; hän on kuin ilmi-totuus. +Hän sanoo tytärtäni lempivänsä. +Sen uskon myös: niin kuu ei veteen päily, +Kuin hän se tytön silmiin katsoo, katsoo, +Ikäänkuin kirjaa lukis. Totta puhein +Väliä heidän lemmellään ei puolen +Lie muiskun vertaa. + +POLYXENES. + Sieväst' impi tanssii. + +VANHA PAIMEN. +Niin tekee kaikki hän, vaikk'ei mun siitä +Sopisi kerskata. Jos vain Doricles +Saa hänet omakseen, niin kapioiksi +Se tyttö tuo, mit' aavistaa ei saata. + + (Palvelija tulee.) + +PALVELIJA. +Isäntä, isäntä! Jos vaan kuulisitte tuota tuppisaksaa tuolla ulkona, +niin ettepä koskaan enää tanssisi rummun ja pillin mukaan, eipä edes +säkkipillikään teitä enää hypittäisi. Hän laskettelee lauluja pikemmin, +kuin te voisitte laskea rahoja; ne pulppuavat hänen suustaan, ikäänkuin +hän olisi arkkiviisuista vatsapakolla, ja kaikki kuuntelevat, korvat +höröllään, hänen lauluansa. + +NUORI PAIMEN. +Hän ei olisi voinut sopivampaan aikaan tulla; tuokaa sisään se mies. +Minä pidän hiivatin paljon arkkiviisuista, olkoonpa sitten surullinen +tarina, joka käy iloisella nuotilla, tai oikein lystikäs pätkä +itkunuotilla. + +PALVELIJA. +Hänellä on viisuja miehille ja naisille, kaikensorttisia; ei ole +muotisaksalla niin paljon hansikoita varastossaan. Hänellä on mitä +sievimpiä lemmenlauluja tytöille, ei ollenkaan ruokottomia, joka on +harvinaista, ja niissä on somat loppukerrat, semmoiset kuin: "hilsula, +hilsula, hilsumpila, pila", "tuulan, tuulan, tuulan tee", "järvi on +klaari ja keskellä on saari"; ja missä joku suupaltti riiviö ajattelisi +rivoja ja hölmäisi suustaan aika tyhmyyden, siinä antaa hän tytön +vastata: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!" Ja niin työntää +hän pois hänet ja tiuskaisee: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain +pitää!" + +POLYXENES. +Sepä kelpo mies. + +NUORI PAIMEN. +Tosiaankin, se mahtaa olla vallan älykäs mies. Onko hänellä käypää +tavaraa? + +PALVELIJA. +Hänellä on rihmoja, kaikkia taivaankaaren värisiä; pauloja enemmän, +kuin mitä yksikään juttuherra Böhmissä voisi ammatissaan käyttää, +vaikkapa niitä tukuittaisinkin ostettaisi; kertolankaa, villalankaa, +kamaripalttinaa, liinakangasta, joita kaikkia hän laululla ylistelee, +ikäänkuin ne olisivat jumalia ja jumalattaria. Voisi tulla siihen +luuloon, että naisen paita on enkeli; niin kauniisti hän kuvailee sen +hulpioita ja röyhelöitä. + +NUORI PAIMEN. +No, käskeppä hänet sisään, ja pyydä, että hän laulaa tullessaan. + +PERDITA. +Ja varoita, ettei hän mitään sopimattomia laula. + + (Palvelija menee.) + +NUORI PAIMEN. +Noilla tuppisaksoilla on enemmän kalua kuin voit luulla, sisko. + +PERDITA. +Niin, veikkoseni, tai luulotella. + + (Autolycus tulee laulaen.) + +AUTOLYCUS. + + Liinaa lumivalkoista, + Sysimustaa harsoa, + Hienon hienoja hansikoita, + Koko- ja puoli-naamioita, + Kalvoisnauhaa, sepaletta, + Parasta naisten suitsuketta, + Tanuja, vöitä ja rihkamaa + Lemmenlahjaks sopivaa, + Neulaa, nappia, käherrintä, + Naisten kalua parahinta. + Ostakaa, pojat, ostakaa, + Ett'ei tyttöset suuttua saa. + Ostakaa! + +NUORI PAIMEN. +Jos en olisi pihkaantunut tuohon Mopsaan, niin eipä tältä pojalta +ropoakaan heltiäisi. Mutta kun nyt häntä niin hellin, niin täytynee +tuosta hellitä jokunen rihmanpätkänen ja hansikkapari. + +MOPSA. +Tuota on minulle luvattu jo ennen juhlaa, vaan ei se nytkään liian +myöhään tule. + +DORCAS. +Hän on muutakin sinulle luvannut, jos eivät ihmiset valehtele. + +MOPSA. +Sinulle hän on kaikki maksanut, minkä on luvannutkin: ehkäpä lisäksi +vielä muutakin, jota sinun pitäisi hävetä antaa hänelle takaisin. + +NUORI PAIMEN. +Eikö nyt enää ole tytöillä säällisiä tapoja? Aikovatko alushameensa +panna siihen, missä kasvojen pitäisi olla? Eikö nyt enää lypsäessä, +maata pannessa ja leivinuunin ääressä ole aikaa kuiskailla mokomia +salaisuuksia! Vai täytyykö tuollaista lorunlorua kaikkien vierasten +kuuluville tuoda? Hyväpä kuitenkin, että vaan kuiskuttelevat. -- Vaiti, +kielikellot, ei enää sanaakaan. + +MOPSA. +Minä olen valmis. Kuules, sinä lupasit minulle kiiltävän kaulanauhan ja +hyvänhajuiset hansikat. + +NUORI PAIMEN. +Olenhan sanonut sinulle, että tiellä minut peijasivat ja veivät kaikki +rahani. + +AUTOLYCUS. +Niin, herra, täällä liikkuu veijareita; pitää olla varuillaan. + +NUORI PAIMEN. +Älä pelkää, mies, täällä ei sinulta mitään viedä. + +AUTOLYCUS. +Olenkin siinä toivossa, sillä minulla on paljon muiden tavaraa. + +NUORI PAIMEN. +Mitä sinulla on? Arkkiviisujako? + +MOPSA. +Osta niitä, hyvä poika, joitakuita; painetuista viisuista minä pidän +niin paljon, sillä niistähän tietää varmaan, että ne ovat tosia. + +AUTOLYCUS. +Tässä olisi yksi, joka käy sangen surullisella nuotilla: "kuinka +koronkiskurin vaimo synnytti kaksikymmentä pussillista rahaa, ja kuinka +sitten rupesi himoamaan käärmeenpäitä ja sammakkohakkelusta." + +MOPSA. +Onko se myöskin tosi? Mitä luulette? + +AUTOLYCUS. +Ihan tosi juttu, eikä kuukautta vanhempi. + +DORCAS. +Jumala minua varjelkoon joutumasta koronkiskurin vaimoksi! + +AUTOLYCUS. +Tässä on mainittuna kätilökin, eräs rouva Juoninen, ja viisi tai kuusi +kunniallista vaimoa, jotka olivat läsnä. Miksi minä valheita +kantelisin? + +MOPSA. +Hyvä poika, osta se viisu. + +NUORI PAIMEN. +No, niin, pane ne erikseen ja näytä meille ensin toisiakin viisuja; +noita muita tavaroitasi ostamme sitten. + +AUTOLYCUS. +Tässä on toinen viisu "kalasta, joka nähtiin rannikolla keskiviikkona +kahdeksantenakymmenentenä päivänä Huhtikuuta neljäkymmentä jalkaa +vedenpinnasta ja joka lauloi tämän laulun tyttöjen kovasta sydämmestä": +luullaan että se oli nainen, joka oli muutettu kylmäksi kalaksi, kun ei +tahtonut rakastajansa lihanhimoa noudattaa. Se viisu on sangen +surullinen, ja samaten tosi. + +DORCAS. +Luuletteko, että se varmaan on tosi? + +AUTOLYCUS. +Siitä on viiden oikeuden jäsenen allekirjoitus ja todistajia enemmän +kuin reppuuni mahtuisi. + +NUORI PAIMEN. +Pane sekin erikseen; vieläkö muuta? + +AUTOLYCUS. +Tässä on hauska viisu, mutta varsin sävykäs. + +MOPSA. +Joitakuita hauskojakin pitää meillä olla. + +AUTOLYCUS. +Katsokaas, tämä tässä on erittäin hauska ja se käy samalla nuotilla +kuin: "kaks tyttöä priiasi yhtä poikaa". Tuskin on tuolla +lännenpuolella yhtäkään tyttöä, joka ei tätä laulaisi; se on varsin +mielukas, sen voin taata. + +MOPSA. +Me osaamme molemmat sen laulaa; jos sinä laulat yhtä ääntä, niin saat +kuulla; se on kolmiääninen. + +DORCAS. +Olemme jo kuukauden päivät sen tunteneet. + +AUTOLYCUS. +Kyllä minä ääneni laulan; sehän kuuluu ammattiini, tiedämmä. No, +pitäkää varanne. + + Laulu. + +AUTOLYCUS. +Pois mun täytyy matkustaa, +Minne, sit' et tietää saa. + +DORCAS. +Niin vain? + +MOPSA. + Niinkö vain? + +DORCAS. + Niin vain? + +MOPSA. +Valan mulle vannoit sie, +Minut mukanasi vie. + +DORCAS. +Ethän mua jätä vain? + +MOPSA. +Aittaanko vai myllyynkö? + +DORCAS. +Jos sen teet, olet heittiö. + +AUTOLYCUS. +En vain. + +DORCAS. + Etkö vain? + +AUTOLYCUS. + En vain. + +DORCAS. +Mulle vannoit rakkauden. + +MOPSA. +Minullekin vannoit sen. +Minne menet? sano vain. + +NUORI PAIMEN. +Tämän laulun laulamme loppuun, kun jäämme yksin. Isäni ja herrat +puhelevat oikein tosissansa, emmekä nyt tahdo heitä häiritä. Tule +perässäni reppuinesi. Tytöt, minä ostan teille kummallekin jotakin. +Kauppamies, ensin pitää meidän saada valikoida. -- Tulkaa, tytöt! + +AUTOLYCUS (syrjään). +Mutta kuristaa saat kukkaroasi, saat kuin saatkin. + +(Laulaa.) + + Nyöriä ja hihnaa, + Pitsiä ja rihmaa, + Tytöt sirot, ostakaa. + Vannetta ja vyötä, + Somaa ripsut yötä, + Kaikki uutta, komeaa. + Muistakaatte saksaa; + Kell' on rahaa maksaa, + Saapi mitä haluttaa. + + (Nuori paimen, Autolycus, Dorcas ja Mopsa poistuvat.) + (Palvelija palajaa.) + +PALVELIJA. +Isäntä, tuolla on kolme ajuria, kolme lampuria, kolme karjanpaimenta ja +kolme sikopaimenta, jotka ovat kiireestä kantapäähän ihkasten +karvaiset. Sanovat olevansa "saturia" ja hyppivät hyppyä, josta tytöt +sanovat, että se vaan on sekasotkuista koikkimista, kun eivät saa olla +mukana. Mutta itse he luulevat -- jos se ei vaan käy liian kiivaasti +muutamilta heistä, jotka eivät muuta ymmärrä kuin jyrään jyrrytystä, +että se tulee näyttämään sangen sievältä. + +VANHA PAIMEN. +Tiehensä menkööt! Me emme huoli tuommoisesta. Täällä on jo nähty +typerää hassutusta tarpeeksi. -- Varmaankin, hyvä herra, me pahoitamme +mielenne. + +POLYXENES. +Noiden mielen pahoitatte, jotka mieltä hyvittävät. Pyydän, sallikaa +meidän nähdä nuo neljä paimenkolmikkoa. + +PALVELIJA. +Yksi kolmikko heistä on, oman puheensa mukaan, tanssinut kuninkaankin +edessä, ja huonoinkin heistä tekee kahdentoista ja puolen jalan +syrjäloikkauksia. + +VANHA PAIMEN. +Älä siinä jaarittele. Koska nämä kunnon vieraat sitä tahtovat, niin +tulkoot sitten sisään, mutta heti. + +PALVELIJA. +He ovat jo tässä ovella. + + (Palvelija menee.) + + (Kaksitoista satyyriksi puettua talonpoikaa tulee. + He tanssivat ja poistuvat.) + +POLYXENES. +Niin, isä, toiste lisää. -- (Syrjään.) Liikaan lienee +Jo suhde mennyt. -- Ero pitää tulla. -- +Hän kielii tyhmyyttään. -- (Ääneen.) No, kaunis paimen, +Sydämmelläs on jotain, joka mielen +Juhlasta vie. Kun minä nuori olin +Ja lemmissä, niin tyttönipä aivan +Helyihin käärin; kaupin silkkivarat +Ma kaikki tyhjensin ja kullan eteen +Ne karistin. Sin' annat miehen mennä +Etk' osta mitään. Jos nyt tyttös suuttuis +Ja rakkauden ja lemmen puutteheksi +Tuon selittäisi, niin et tietäis, mitä +Pulassas vastata, jos sydämmelles +Hän muuten rakas on. + +FLORIZEL. + Oi, tiedän, että +Hän moist' ei kysy joutavaa. Ne lahjat, +Mitk' on hän multa saapa, sydämmeni +On kätkössä, jonk' olen luvannut jo, +Mut viel' en hälle antanut. -- + (Perditalle.) + Oi, tässä +Sieluni puran tuolle vanhukselle, +Jok' on, sen arvaan, lemmiss' ollut hänkin. +Käteesi tartun, kätöseen, jok' ompi +Kuin kyyhkyn höyhen pehmyt, valkeampi +Norsunkin luuta taikka uutta lunta, +Mi kahdesti on pohjan seulass' ollut. + +POLYXENES. +Mitäpä tuosta tullee? Hellästipä +Pesevän näyttää nuori paimen kättä, +Jok' ilmankin on puhdas. -- Häiritsenkö? +Vakuutteitanne jatkakaa; mun suokaa +Valanne kuulla. + +FLORIZEL. + Vierasmiesnä olkaa. + +POLYXENES. +Tää naapuriko myös? + +FLORIZEL. + Hän myös ja muutkin +Kuin ihmiset, maat, taivaat, kaikki: että -- +Vaikk' oisin mailman kruunupäistä suurin +Ja arvoisin, tai kaunein nuorukainen, +Mi hurmannut on mailmaa, tai voimass, +Älyssä ihmist' ylempi, niin turhaa +Tuo kaikk' ois ilman hänen rakkauttaan. +Kaikk' uhraan, hälle pyhitän, tai kaikki +Se tyhjiin rauetkohon! + +POLYXENES. + Kaunis tarjo. + +CAMILLO. +Ja suuren lemmen merkki. + +VANHA PAIMEN. + Sinä, tyttö, +Sanotko samaa? + +PERDITA. + Min' en voi noin hyvin +Läheskään haastaa, parempaa en suoda. +Mut hänen sydämmensä puhtauden +Omastain arvaan. + +VANHA PAIMEN. + No niin! Käsi käteen! +Te, vieraat, olkaa todistajina: +Hän tyttäreni saa, ja sen kanss' osuutt' +Omansa verran. + +FLORIZEL. + Tyttärenne kunto +Se osuus lie; näet, muudan mies jos kuolee, +Enemmän mull' on, kuin mit' uneksitte +Tai aavistatte. Vierasmiesten nähden +Nyt meidät kihlatkaa. + +VANHA PAIMEN. + No, kätes anna, -- +Ja, sinä, tytär. + +POLYXENES. + Malta, paimen, hiukan; +Sull' onko isää? + +FLORIZEL. + On; no, mitä siitä? + +POLYXENES. +Hän täst' ei tiedä kai? + +FLORIZEL. + Ei, eikä saakaan + +POLYXENES. +Minusta isä poikansa on häissä +Etevin pöytävieras. Sano: onko +Isäsi järkitoimiin saamaton. +Typerä vanhuuttaan, vai leinin lyömä? +Puhua voiko, kuulla? Miehen miehest +Erottaa voiko? Omaisuuttaan hoitaa? +Vuoteenko oma? Lapsi uudestaanko? + +FLORIZEL. +Ei, hyvä herra, hän on aivan terve +Ja monta ikäistänsä voimakkaampi. + +POLYXENES. +Mut, kautta valkopartani, jos niin on, +Teet hälle väärin; työs ei ole lapsen. +Mun poikani, se tietty on, saa itse +Valita vaimonsa; mut tietty myöskin, +Ett' isä, jonka ainoa on ilo +Ihana jälkipolvi, sananvaltaa +Moisessa tahtoo hankkeessa. + +FLORIZEL. + Sen myönnän. +Mut kiivas herra, toisestapa syystä, +Jot' ette tietää saa, tät' isälleni +En ole ilmaissut. + +POLYXENES. + Mut ilmaiskaa se. + +FLORIZEL. +En, sit' en tee. + +POLYXENES. + Ma pyydän. + +FLORIZEL. + En, en voi. +Nyt kihlaus! + +POLYXENES. + Nyt ero, hyvä herra; + (Ilmoittaa itsensä.) +En pojaksi sua sanokaan, siks olet +Sa liian halpa. Valtikanko vaihdat +Pois paimensauvaan! -- Vanha petturi, +Ikävä, että hirsipuu vain viikon +Elämääs lyhentää! -- Ja sinä, velho +Soma ja sieväsuinen, varmaan tunsit +Tuon narrin ruhtinaaksi, jonka kiedoit. -- + +VANHA PAIMEN. +Voi, sydäntäni! + +POLYXENES. + Orjantappuroilla +Suloutes pieksen, teen sun riettaammaksi +Kuin säätys onkaan. -- Sinä, poika hölmö, +Jos kuulen vaan, ett' ilvenettä tuota +Huokailet nähdäksesi, -- jota, luulen, +Et koskaan näe, -- niin perinnötön olet, +Et omaa vertani, vaan vierahampi +Kuin itse Deucalion. Sanani kuule! +Pois hoviin käy. -- Sä, moukka, vaikka olet +Vihamme alainen, niin kuolon iskun +Täll' erää vältät. -- Sinä, viettelys, +Mi paimon ansainnetkin, jopa tuonkin, -- +Jok' ei, vaikk' arvomme sen sallisikin, +Sua ansaitse, -- jos tästälähin koskaan +Tään majan salvan hälle avaat taikka +Syliisi hänen ruumihinsa suljet, +Niin sulle keksin surman yhtä julman, +Kuin itse olet hento. + +PERDITA. + Kaikki mennyt! +En suurin säikkynyt ma; kerran pari +Sanoa olin hälle suoraan, että +Se sama aurinko, mi hoviin paistaa, +Mökiltäkään ei peitä kasvojansa, +Vaan molempia hellii. -- Menkää, prinssi! +Sanoinhan, mitä tästä tulee; omaa +Aatelkaa tilaanne; näin unta minä; +Nyt valveill' ollen, kuninkuuden heitän +Ja lampaitani lypsän vain ja itken. + + (Menee.) + +CAMILLO. +Kuink', ukko, voit? Oi, vastaa, johan kuolet. + +VANHA PAIMEN. +En puhua ma voi, en ajatella. +En tohdi tietää, mitä tiedän. -- + (Florenzelille.) + Herra, +Kolm'yhdeksättä-vuotiaan tapoitte, +Jonk' oli toivo saada rauhaan kuolla, +Nukahtaa samaan vuoteeseen kuin isä +Ja maata päästä hurskaan luiden viereen. +Mut mestaaja nyt liinoihin mun käärii +Ja viskaa pois, ja tomuani pappi +Ei siunaa kirkonmultaan. -- Lemmon hylky, +Kun tiesit hänet prinssiksi ja sentään +Voit hälle kihlautua! -- Kaikki mennyt! +Jos nyt ma kuolisin, niin nähnyt oisin +Sen hetken, milloin mielelläni kuolen. + +FLORIZEL. +Miks noin mua tarkkaatte? Mun valtaa murhe, +Vaan eipä pelko; hillitä mua voidaan, +Mut muuttaa ei; mik' olin, se ma olen, +Pidätyksestä yllyn vain, mut lempi +Mua helpost' ohjaa. + +CAMILLO. + Armollinen prinssi, +Isänne luonteen tunnette; nyt häntä +Ei hyvä puhutella, -- jota, arvaan, +Te ette aikonekaan --; pelkäänpä, että +Nyt teitä tuskin nähdäkään hän sietää. +Siis, kunnes majesteetin viha lauhtuu, +Hänt' älkää lähetkö. + +FLORIZEL. + En aiokaan. +Camilloko? + +CAMILLO. + Niin, armollinen prinssi. + +PERDITA. +Olenhan usein ennustanut moista, +Sanonut usein: "Arvoni se menee, +Kun tietyks tulee se". + +FLORIZEL. + Ei muuten kuin +Jos minä petän sanani; mut silloin +Maan kohdun luonto ruhjokoon ja siitä +Kaikk' idut kadottakoon! -- Nosta silmäsi -- +Pois pyyhi, isä, perintöni; minä +Perijä olen lempeni. + +CAMILLO. + Oi, kuulkaa! + +FLORIZEL. +Kyll', lempeäni; sitä järkeni +Jos noudattaa, niin järjilläni olen; +Jos ei, niin tervetullut silloin hulluus; +Se paremp' on. + +CAMILLO. + Tuo toivottomuutt' ompi. + +FLORIZEL. +Sit' olkoon; valanihan pidän silloin, +Ja se on kunniallista. Camillo, +En, vaikka Böhmin koko loiston saisin +Ja kaikki, minkä päivän silmä näkee +Tai kätkee kohtu maan tai meren syvyys +Poveensa salaa, valaani en riko, +Jonk' armaalleni vannoin. Siis sua pyydän, +Isäni kunnon ystävätä, että, +Kun hän mua kaipaa, -- sillä koskaan häntä +En enää nähne, -- hyvin puhein hänen +Vihansa lepytät. Ma onnen kanssa +Tulevaisuudest' ottelen. Tää kuule +Ja hälle kerro: merille ma lähden +Sen kanssa, jot' en omistaa saa maalla. +Paraiksi tässä lähellä on laiva, +Vaikk' ei juur' tätä varten varustettu. +Mihinkä tieni otan, siit' en huoli +Nyt kertoa ja sit' ei tarvis tietää. + +CAMILLO. +Oi, armas prinssi, soisin, että teissä +Neuvoille mieli herkemp' oisi taikka +Hädässä karaistumpi. + +FLORIZEL. + Perdita, -- (Vie hänet syrjään.) + (CamilloIle.) +Heti teitä kuulen. + +CAMILLO. + Luja hällä päätös +On paeta. Ma miekkoinen, jos voisin +Etua tuosta niittää, kaita häntä, +Palvella, hyödyttää ja siten päästä +Näkemään rakasta Sisiliata +Ja onnetonta kuningastani, +Jot' ikävöin niin suuresti. + +FLORIZEL. + Camillo, +Niin raskaat mua toimet painaa, että +Unohdan käytöstavat. + + (Aikoo lähteä.) + +CAMILLO. + Tuntenette +Ne halvat rakkauden työt, jotk' olen +Ma isällenne tehnyt? + +FLORIZEL. + Ansionne +On suuret. Soittoa on isälleni +Kehua teitä, eikä vähin huoli +Niin teitä palkita, kuin mielis. + +CAMILLO. + Hyvä. +Jos todell' uskotte mun kuningasta +Rakastavan, ja hänen tähtens' sitä, +Ken hänt' on lähin, teidän korkeuttanne, +Niin kuulkaa neuvoni: jos hankkehenne, +Mietitty, vakaa, muuttamista sietää, +Niin, kautta kunniani, teille näytän, +Miss' osaksenne kohtelun te saatte +Arvonne mukaisen, miss' armahanne +Omistaa voitte, -- josta, kuten huomaan, +Ei muu kuin -- taivas varjelkohon! -- surma +Erottaa teitä voi, -- ja naida hänet, +Ja -- poissa ollessanne niin ma laitan -- +Isänne vihan lepyttää ja häntä +Taivuttaa suostumukseen. + +FLORIZEL. + Mitä sanot? +Jos sula ihme tuo on mahdollista, +Niin enemp' oot kuin ihminen, ja sinuun +Ijäti luotan. + +CAMILLO. + Onko teillä paikka, +Mihinkä mennä, tiedossa? + +FLORIZEL. + Ei vielä; +Mut koska äkkisattumus on syynä +Tekoomme hurjaan, niin nyt antaumme +Orjiksi sallimalle, kärpäsiksi +Jokaisen tuulen lennättää. + +CAMILLO. + Mua kuulkaa: +Jos ette tahdo aiettanne muuttaa, +Vaan pakoon turvata, niin menkää silloin +Sisiliaan ja siellä itsenne +Ja prinsessanne -- siksi kai hän tullee -- +Esittäkää Leonteelle; mut puku +Aviollenne sopiva häll' olkoon. +Jo näen, kuink' avaa sylinsä Leontes +Ja itkee teille tulotervehdystään, +Pojalta anteeks anoo niinkuin oisi +Se isä itse, nuoren prinsessanne +Käsiä suutelee, ja vuoroin puhuu +Vihastaan, lemmestänsä, toisen kiroo +Syvimpään hornaan, toisen käskee kasvaa +Aatosta sekä aikaa ripeämmin. + +FLORIZEL. +Camillo hyvä, millä puolustaisin +Ma käyntiäni. + +CAMILLO. + Isän, kuninkahan, +Nimessä tulette te tervehtimään +Ja lohduttamaan häntä. Tavan, miten +Käyttäidä teidän tulee, mitä hälle +Isänne puolest' ilmoittaa, -- ja josta +Ei neljäs tiedä, -- kirjoitan ma teille. +Te siitä näette, mitä joka eräll' +Esittää teidän tulee; näin hän luulee. +Ett' isän mielen lausutte ja tämän +Sydämmen paljastatte. + +FLORIZEL. + Kiitos sulle! +Tuo tepsii, tuo. + +CAMILLO. + Se taatumpata kuin +Vesille tiettömille heittäytyä +Ja tietymättömille rannikoille: +Ei tiedoss' apua, vaan kurjuus varma; +Kun yhden pahan vältät, uhkaa toinen; +Ei mikään taatumpi kuin ankkurinne: +Se tekee parhaansa, kun pitää teitä, +Miss' ette itse tahtoiskaan. Pait sitä +On onni rakkauden taatuin side; +Sen puhtaan hipiän ja sydämmenkin +Voi murhe muuttaa. + +PERDITA. + Puolet tuost' on totta: +Voi murhe posken muuttaa, sen ma luulen, +Mut mielt' ei koskaan. + +CAMILLO. + Uskotteko sen? +Isänne taloss' seitsemähän vuoteen +Ei toista synny moista. + +FLORIZEL. + Oi, Camillo, +Hän jaloudess' on edellä sen verran, +Kuin synnyltänsä jäljessä. + +CAMILLO. + Ei puutu +Hän tietoa, sen takaan: voittaa voisi +Hän monen opettajan. + +PERDITA. + Anteeks, herra; +Punastun kiitokseksi. + +FLORIZEL. + Sulo impi! -- +Mut okailla nyt seisomme! -- Camillo, +Isäni suojelija, ja nyt minun, +Kotimme lääkäri! Kuin tehdä? Mulla +Kuninkaan pojan varusteit' ei ole; +Sisilia ei usko -- + +CAMILLO. + Huolet' olkaa! +Te tiedätte, ett' omaisuuteni +On kaikki siellä. Huolenani olkoon +Niin teitä ruhtinaiksi huolitella, +Kuin omaa osaani te näyttäisitte. +Todisteeks, ett'ei mitään puutu -- kuulkaa! + + (Puhelevat hiljaa keskenään.) + (Autolycus tulee.) + +AUTOLYCUS. +Ha, haa! Se rehellisyys, mikä narri se on! ja luottamus, sen +syliystävä, mikä typerä tolvana! Olen myynyt kaikki kamani: tekokivet, +rihmat, peilit, hajupallot, soljet, muistitaulut, arkkiviisut, veitset, +lankavyhdet, hansikat, kengänpaulat, rannerenkaat, sarvisormukset; +kaikki mun reppuni lihavuus on mennyt. He kiistelevät, kuka ensin saisi +ostaa, ikäänkuin romuni olisi ollut pyhää ja tuottanut ostajalle +siunausta; tällä keinoin tulin näkemään, kenen kukkaro paraiten piti +karvansa, ja minkä näin, sen panin muistiini vastaisuutta varten. Tuo +nuori narri, joka vain on hiukkaista vajaa ollakseen järkevä mies, +rakastui niin noihin piikarenkutuksiin, ett'ei tahtonut sorkkaansa +liikahuttaa, ennenkuin oli saanut sekä nuotit että sanat; ja tämä veti +muunkin karjan niin minun luokseni, että kaikki heidän muut aistinsa +istuivat kiinni korviin; olisin voinut alushameen nipistää, tai +housunlämsästä leikata kukkaron, kenenkään sitä tuntematta, tai viilata +irti avaimia, joita vitjoissa kantoivat; ei mitään muuta kuultu, ei +älytty kuin tuon tolvanan laulua ja hänen ihastustaan sen tyhjyydestä, +niin että tämän huumauksen aikana minä nipistin useimmilta heidän +kemukukkaronsa; ja jos ei vanhus olisi tullut ja melua nostanut +tyttärestään ja kuninkaan pojasta ja pelottanut variksiani pois +akanoista, niin en olisi jättänyt henkiin yhtäkään kukkaroa koko +armeijassa. + + (Camilla, Florizel ja Perdita tulevat esiin.) + +CAMILLO. +Ei, mutta kirjeeni, mi matkassanne +Perille menee, epäilyksen poistaa. + +FLORIZEL. +Ja kirje, jonka Leonteelta saatte, -- + +CAMILLO. +Lepyttää isän. + +PERDITA. + Olkaa siunattu! +Puheenne sulotunteen tuo. + +CAMILLO (hommaa Autolycuksen). + Ken tuossa? +Hän meille tulkoon välikappaleeksi; +Ei päästää saa mist' apua voi olla. + +AUTOLYCUS (syrjään). +Jos vain ovat kuulleet puheeni, niin ei muuta, kuin oiti hirteen! + +CAMILLO. +Mit', ystävä? Noin miksi vapiset? +Älä pelkää, mies, ei sulle pahaa tehdä. + +AUTOLYCUS. +Minä olen köyhä vaivainen, hyvä herra. + +CAMILLO. +No niin, olehan vaan; täällä ei sitä kukaan sinulta viene. Mutta mitä +köyhyytesi ulkokuoreen tulee, täytyy meidän tehdä pieni vaihdos. Siis, +riisu heti vaatteesi -- se on välttämätöntä, tiedä se -- ja vaihda +pukua tämän herran kanssa. Vaikka tosin hän siitä tappiolle joutuu, +niin saat kuitenkin väliä; kas tuossa! + +AUTOLYCUS. +Olen köyhä vaivainen, hyvä herra. -- (Syrjään.) Kyllä minä teidät hyvin +tunnen. + +CAMILLO. +No, tee joutua! Herra tässä on jo puoliksi kuorittu. + +AUTOLYCUS. +Täyttäkö totta, herra? -- (Syrjään.) Hoksaanpa juonen. + +FLORIZEL. +Joutuun, kuuletko! + +AUTOLYCUS. +Täyttä totta tämä väliraha lienee, mutta minä en voi sitä ottaa vastaan +hyvällä omallatunnolla. + +CAMILLO. +Riisu, riisu! + (Florizel ja Autolycus vaihtavat pukua.) +Hallitsijatar onnellinen, -- toteen +Sanani käyköön tää! -- nyt piiloutukaa +Pensaaseen tuohon; kullan hattu päähän; +Syvälle painakaa se; kasvot peittoon; +Pukua muuttakaa ja muotoanne +Mikäli voitte, jotta tuntematta +Tulette laivaan, -- vakoojia pelkään. + +PERDITA. +Niin näytelmästä näkyy, että osa +Siin' olla pitää mullakin. + +CAMILLO. + Ei auta. -- +No, valmisko? + +FLORIZEL. + Jos nyt mun näkis isä, +Pojakseen ei mua sanoisi. + +CAMILLO. + Pois hattu! -- +No, tulkaa, neiti. -- Hyväst', ystävä! + +AUTOLYCUS. +Hyvästi, herra. + +FLORIZEL. +Oh, Perdita, mik' unohtuikaan meiltä! +Sananen kuule. + + (Keskustelevat syrjässä.) + +CAMILLO. +Ens' työni ilmoittaa on kuninkaalle. +Ett' ovat paenneet ja minne menneet; +Pakottavani tällä häntä toivon +Jälestä lähtemään. Näin seurassansa +Sisilian nähdä saan, jot' ikävöitsen +Kuin sairas vaimo. + +FLORIZEL. + Onni, meitä johda! +Nyt rantahan, Camillo, kiiruhdamme. + +CAMILLO. +Jot' ennemmin, sen parempi. + + (Florizel, Perdita ja Camillo poistuvat.) + +AUTOLYCUS. +Kyllä ymmärrän juonen; minä kuulen sen. Avoin korva, valpas silmä, +nopsa käsi ovat taskuvarkaalle välttämättömät; tarkka nenä on hyvä +sekin valmistamaan työtä muille aisteille. Hyvä on, näemmä, tähän +aikaan jumalattoman elää. Mikä vaihto tämä olisi jo ilman välirahaakin! +Ja minkä välirahan olen tästä vaihdosta saanut! Toden totta, tänä +vuonna jumalat meitä päästävät läpi käden ja me voimme nyt tehdä +tekojamme oikein mielihavilla. Itse prinssilläkin on hiukan koiruus +mielessä, kun pujahtaa varkain pois isänsä luota, venkale kintuissa. +Jos pitäisin kunniallisena tekona puhua tästä kuninkaalle, niin en sitä +tekisi; pidän lurjusmaisempana olla asiasta vaiti, ja siinä kohden olen +uskollinen ammatissani. Piiloon, piiloon! Uutta työtä kuumille +aivoille! Joka kadunkulmassa, myymälässä, kirkossa, keräjissä ja +teloituksissa on toimimiehellä jotakin tekemistä. + + (Vanha ja nuori paimen tulevat.) + +NUORI PAIMEN. +Kas nyt vain, mikä te olette mieheksi! Muuta ei ole tässä keinoa kuin +sanoa kuninkaalle, että tyttö on vaihdokas eikä teidän lihaanne ja +vertanne. + +VANHA PAIMEN. +No, mutta kuulehan. + +NUORI PAIMEN. +No, mutta kuulkaahan. + +VANHA PAIMEN. +No, puhu sitten! + +NUORI PAIMEN. +Hän ei ole lihaanne ja vertanne; lihanne ja verenne ei siis ole +kuningasta loukannut, siis hän ei voi lihaanne ja vertanne +rangaistakaan. Näyttäkää ne kalut, jotka hänellä oli löydettäissä, +kaikki piilokalut, paitse mitä hänellä itsellään on mukana. Kun tämä on +tehty, niin laki saa pitkän nenän, sen ma takaan. + +VANHA PAIMEN. +Minä kuninkaalle kerron kaikki tyynni, joka sanan, vieläpä hänen +poikansa koiruudetkin, joka, sen ma sanon, ei kunniallisen miehen +tavalla kohtele isäänsä ja minua, kun noin vain tahtoo minusta tehdä +kuninkaan langon. + +NUORI PAIMEN. +Niinpä kyllä, vähintäinkin langoksi hänelle olisitte voinut tulla; ja +silloin olisi verennekin tullut kalliimmaksi, -- sanonko, kuinka monta +luotia. + +AUTOLYCUS (syrjään). +Viisaasti puhuttu, tyhmyrit! + +VANHA PAIMEN. +Kas niin, nyt kuninkaan luo! Tässä on jotakin tässä mytyssä, joka panee +hänet korvantaustaansa kynsimään. + +AUTOLYCUS (syrjään). +En tiedä, mitä haittaa nämä valitukset saattavat tehdä herrani paolle. + +NUORI PAIMEN. +Jumala suokoon, että hän olisi linnassa. + +AUTOLYCUS (syrjään). +Vaikka en luonnostani ole rehellinen, olen sitä kuitenkin joskus +sattumuksesta: -- nyt taskuun tuppisaksan parta! (Ottaa pois +valepartansa.) -- No, maaukot, minne matka? + +NUORI PAIMEN. +Linnaan, teidän ylhäisyytenne luvalla. + +AUTOLYCUS. +Asianne? Mikä? Kelle? Tuon mytyn laatu? Olinpaikkanne? Nimenne, ikänne, +varanne, sukunne ja kaikki mikä asiaan kuuluu? Suu puhtaaksi, puhukaa! + +NUORI PAIMEN. +Olemme vain halpaa, yksinkertaista väkeä. + +AUTOLYCUS. +Valhetta! Olette karvaista villi-sukua. Minä en salli valheita. Ne +eivät sovi muille kuin kauppasaksoille, ja nämäpä usein niitä +valheitaan meihin sotamiehiin ajavatkin; mutta me maksamme sen heille +kolikkomitalla, eikä selkämitalla; siis ei maksa vaivaa valheen +kengillä juosta. + +NUORI PAIMEN. +Teidän armonne, te olitte itse juuri juoksemaisillanne, mutta +huomasitte kai, että kenkä ahdisti. + +VANHA PAIMEN. +Oletteko hovista, luvalla kysyen? + +AUTOLYCUS. +Luvalla tai luvatta, hovista olen. Eikö jo vaatteuksenikin ole hovin +tapainen? Eikö käyntini hovin sipsutusta? Eikö minusta hovin lemut +nenääsi lemahda? Eikö sinun halpuutesi säteile minusta hovin +ylenkatsetta? Sen tähdenkö, että sinua hyvittelen ja kierrän sinusta +asiasi, senkötähden en olisi hovista? Minä olen hovimies kiireestä +kantapäähän, mies, joka voin joko edistää tai vastustaa asiaasi +hovissa; jonka vuoksi vaadin, et£ä minulle asiasi ilmoitat. + +VANHA PAIMEN. +Kuninkaalle minulla on asiaa. + +AUTOLYCUS. +Entä advokaattia, onko sinulla semmoista? + +VANHA PAIMEN. +Luvalla sanoen, en tiedä. + +NUORI PAIMEN. +Advokaatiksi sanotaan hovikielellä fasaania; sanokaa, ettei teillä +semmoista ole. + +VANHA PAIMEN. +Ei, herra, ei ole minulla fasaania, ei kukkoa eikä kanaa. + +AUTOLYCUS. +Me, miekot, me noin tyhmät emme ole. Mut noidenlainen voisin sentään +olla; Sentähden min' en halveksia tahdo. + +NUORI PAIMEN. +Tuo lienee varmaankin ylhäinen hovimies. + +VANHA PAIMEN. +Hänen vaatteuksensa on komea; mutta hän ei sitä sievästi kanna. + +NUORI PAIMEN. +Jota eriskummaisempi, sitä vihaisempi; hän on suuri mies, siitä lyön +vetoa; senhän näkee jo tuosta hampaiden kaivelemisesta. + +AUTOLYCUS. +Tuo mytty tuossa? Mitä on siinä mytyssä? Ja mitä tuo rasia toimittaa? + +VANHA PAIMEN. +Tässä mytyssä ja tässä rasiassa, niissä on semmoisia salaisuuksia, +joita ei saa tietää kukaan muu kuin kuningas, ja hän ne saa tietää +vielä tällä hetkellä, jos vaan pääsen hänen puheillensa. + +AUTOLYCUS. +Ukkoseni, hukkaan on mennyt vaivasi. + +VANHA PAIMEN. +Kuinka niin, herra? + +AUTOLYCUS. +Kuningas ei ole linnassa; hän on mennyt uuteen laivaansa +vilvoittelemaan ja purkamaan pahaa tuultaan; sillä, jos sinulla on +kykyä käsittää vakavia asioita, niin tiedä, että kuningas on täynnä +huolia. + +VANHA PAIMEN. +Niinhän sanotaan; poikansa takia kai, joka tahtoi naida lampurin +tyttären. + +AUTOLYCUS. +Jos ei lampuria jo ole putkaan pistetty, niin laittaukoon pakoon; +kiroukset, jotka hän saa kantaa, ja kidutukset, jotka hän saa kärsiä, +voisivat murtaa mieheltä selän ja hirviöltäkin sydämmen. + +NUORI PAIMEN. +Niinkö luulette, herra? + +AUTOLYCUS. +Eikä yksin hän tule kärsimään kaikkea, mitä äly voi keksiä haikeata ja +kosto karvasta; vaan kaikki, jotka ovat hänelle sukua, vaikkapa vain +viidennessäkymmenennessä polvessa, annetaan pyövelin uhriksi; se on +tosin hyvin surkeata, mutta välttämätöntä. Rutivanha lammasten +laamanni, mokomakin oinasten kaitsija koettaa saada tyttärensä +majesteetiksi! Toiset sanovat, että hän tulee kivitetyksi; mutta +minusta tämä kuolema on hänelle liian lievä. Laahata valtaistuimemme +lammaskarsinaan! Kaikki kuolintavat yhteensä ovat liian lieviä, +kovimmatkin liian helppoja. + +NUORI PAIMEN. +Lieneekö tuolla vanhuksella poikaa? Oletteko siitä mitään kuullut? +Rohkenen kysyä. + +AUTOLYCUS. +On, on hänellä poika, joka elävältä nyljetään; sitten hunajalla +rasvataan ja ripustetaan ampiaispesän kohdalle, jossa saa riippua, +kunnes on henkeä kolmeneljännestä tai kahdeksannes jäljellä; sitten +herätellään taas henkiin paloviinalla tai muulla väkevällä, jonka +jälkeen hän, ihan veriseltään ja almanakan kuumimpana päivänä, +asetetaan kiviseinää vastaan, jossa aurinko häntä katselee suvisella +silmällään ja jossa hän saa sitä katsella, kunnes kärpäset ovat hänet +kuiviin syöneet. Mutta mitäpä noista puhelemme, noista kavalista +konnista, joiden surkeutta vain saattaa nauraa, kun niiden rikos on +niin kauhea. Sanokaa, -- sillä te näytte olevan suoria, rehellisiä +miehiä, -- sanokaa, mitä teillä on kuninkaalle asiaa? Jos saan jotenkin +sopivat hyväntekijäiset, niin saatan teidät hänen luoksensa laivaan, +esitän teidän persoonanne hänen armollensa ja kuiskaan hänen korvaansa +hyvän sanan teidän puolestanne. Jos kukaan, paitse kuningasta, on mies +täyttämään teidän pyyntönne, niin on tässä siihen mies. + +NUORI PAIMEN. +Hänellä näyttää olevan suuri valta; pitäkää miehestä kiinni, antakaa +hänelle rahaa. Vaikka valta on itsepäinen karhu, voi sitä kuitenkin +kullalla nenästä vetää. Näyttäkää kukkaronne sisäpuolta hänen kätensä +ulkopuolelle, ja sillä hyvä. Aatelkaa, jos tullaan kivitetyiksi ja +elävältä nyljetyiksi! + +VANHA PAIMEN. +Jos suvaitsette, herra, ottaa haltuunne asiamme, niin on tässä kaikki +kulta, mitä minulla on. Annan saman verran lisää, ja jätän tämän nuoren +miehen pantiksi, siksi kuin sen teille tuon. + +AUTOLYCUS. +Sittekö, kun olen lupaukseni täyttänyt? + +VANHA PAIMEN. +Niin, herra. + +AUTOLYCUS. +Hyvä! Anna tänne toinen puoli. -- Oletko sinäkin toimessa osallinen? + +NUORI PAIMEN. +Tavallani, herra; mutta vaikka se koskisikin nahkaani, niin toivon +kuitenkin, ett'ei sitä kokonaan nyljetä. + +AUTOLYCUS. +Ei, se koskee vain lampurin pojan nahkaa. Hirteen se mies! Hänestä on +tehtävä varoittava esimerkki. + +NUORI PAIMEN. +Lohduttavaa, sangen lohduttavaa! Mutta nyt kuninkaan luo, näyttämään +näitä ihmeellisiä nähtäviä; hänen tulee saada tietää, että se ei ole +teidän tyttärenne eikä minun sisareni; muuten olemme hukassa. Minäkin +annan teille saman verran kuin tämä vanhus, ja jään, niinkuin hän +sanoo, teille pantiksi, siksi kuin hän sen teille tuo. + +AUTOLYCUS. +Tahdon uskoa teitä. Käykää edeltäpäin rantaan; pitäkää oikealle; minä +vain hiukan pistäydyn tänne pensastoon, tulen kohta jäljestä. + +NUORI PAIMEN. +Sepä vasta siunattu ihminen, totta tosiaankin, siunattu! + +VANHA PAIMEN. +Menkäämme edeltäpäin, niinkuin hän käski. Hän on vartavasten meille +hyväntekijäksi valittu. + + (Vanha ja nuori paimen menevät.) + +AUTOLYCUS. +Vaikka halusta tahtoisinkin olla rehellinen, niin huomaan, että onnetar +sitä ei salli; se tuo saaliin ihan suuhuni. Minua nyt mielistelee kaksi +hyvää: kulta, ja keino tehdä herralleni, prinssille, pieni palvelus; +kuka tietää, miksi tässä kerran vielä ylenen. Nuo molemmat sokeat +myyrät saatan hänen luokseen laivaan. Jos hän sopivaksi näkee heittää +ne takaisin maalle, ja jos valitukset, joita he aikovat kuninkaalle +esittää, eivät häntä liikuta, niin sanokoon hän minua tästä +liiallisesta avuliaisuudestani vaikka konnaksi; sellaiseen arvonimeen +ja siitä mahdollisesti tulevaan häpeään minä olen tottunut. Tahdon +heidät hänelle esittää; saatanhan siitä jotakin kostua. + + (Menee.) + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + + +Ensimmäinen kohtaus. + + Sisilia. Huone hovilinnassa. + (Leontes, Cleomenes, Dion, Paulina y.m. tulee.) + +CLEOMENES. +Olette kyllän tehnyt, katunut +Kuin pyhimys. Jo täll' on sovitettu +Jos mitkä synnit; liiaksikin korvaa +Katumus rikoksen. Siis niinkuin taivas +Te tehkää: itsellenne anteeks suokaa +Ja unhottakaa tekin. + +LEONTES. + Kun ma häntä +Hyveineen muistelen, niin muistan aina, +Mit' olen rikkonut ja itselleni +Vääryyttä tehnyt, -- vääryytt' ankaraa, +Kun perillisen vallaltani ryöstin +Ja surmaan syöksin parhaan puolison, +Mik' ilona on miehell' ollut. + +PAULINA. + Totta, +Liiankin totta! Vaikka immest' impeen. +Maailman piirin hakisitte halki +Ja kaikkein hyveist' yhteen tekisitte +Ehoimman vaimon, vertaans' sittenkään +Ei surmaamanne sais. + +LEONTES. + Niin, surmaamani! +Mun surmaamani! Kipeästi koskee +Sanasi tuo; sun kielelläs se yhtä +On katkera kuin minun mielessäni. +Sit' älä usein sano. + +CLEOMENES. + Älkää koskaan. +Tuhannet muuthan asiat nyt oisi +Paremmin paikallaan ja sydäntänne +Paremmin kunnostaisi. + +PAULINA. + Liette niitä, +Jotk' uuteen soisitte hänt' avioon? + +DION. +Jos te sit' ette suo, niin maanne teille +Ei rakas eikä kuninkaanne nimen +Elossa säilyminen; unhotatte, +Mi vaara, jos hän lapsetonna kuolee, +Uhata valtakuntaa vois ja niellä +Pelokkaan joutoväen. Hurskast' ompi +Autuutta kiittää kuningatar vainaan; +Mut hurskaampaa on -- nuorennukseks suvun, +Nykyisten iloks, turvaks tulevaisten -- +Kuninkaan vuode jälleen siunata +Somalla puolisolla. + +PAULINA. + Vainaan jälkeen +Ei siihen arvokasta. Taivas tahtoo +Salaiset aikehensa täytetyiksi. +Sanoihan jumalallinen Apollo, +Ja se on myöskin ennuslauseen mieli, +Ett' ennen ei saa perijää Leontes, +Kuin laps on löydetty; ja ihmisjärjest' +On yhtä mahdotonta se, kuin että +Mun puolisoni hautans' auki murtais +Ja tänne palajaisi; sillä varmaan +Hän lapsen kanss' on kuollut. Herraammeko +Neuvotte vastustamaan jumalia +Ja heidän tahtoansa? Perijästä +Ei huolta; kyllä kruunu miehen löytää. +Arvokkaimmalle suuri Aleksander +Sen antoi ja näin jälkeläisekseen +Parhaimman varmaan sai. + +LEONTES. + Paulina hyvä, +Ma tiedän, että Hermionen muiston +Pyhänä pidät. Oi, jos oisin aina +Totellut neuvoas, niin nytkin voisin +Katsella puolisoni avosilmiin +Ja aarteen ottaa huuliltaan! + +PAULINA. + Jok' aarre +Vaan annist' enentyisi. + +LEONTES. + Totta haastat. +Ei moista vaimoa; siis toista ei. +Huonompi, vaikka tosin hemmitympi, +Manata voisi vainaan hengen eloon +Ja tälle näyttämölle, missä seison +Nyt rikollisna, ääneen vaikeroimaan: +"Miks tämän mulle teit?" + +PAULINA. + Jos sen hän voisi, +Ei puuttuis syytä. + +LEONTES. + Eikä; varmaan saisi +Mun murhaamaan sen toisen. + +PAULINA. + Oikein. Minä, +Aaveena tuona, teitä pyytäisin +Sen silmiin katsomaan ja sanomaan, +Miks ontto katse tuo loi lemmen teissä. +Ja sitten kirahtaisin niin, ett' teiltä +Halkeisi korvat, päätökseksi huutain: +"Mua muista!" + +LEONTES. + Tähtösiä! Tähtösiä! +Muut silmät mustaa hiiltä! -- En, Paulina, +En vaimosta ma huoli; pois se aatos! + +PAULINA. +Siis, vannokaa, ett'ette koskaan nai, +Jos min' en lupaa anna. + +LEONTES. + En, en koskaan! +Kautt' autuuteni vannon sen, Paulina. + +PAULINA. +Te, hyvät herrat, valan todistatte. + +CLEOMENES. +Liiaksi koittelette. + +PAULINA. + Jos ei toista, +Hermionen oman kuvan näköist' ihan, +Silmänsä kohtaa. + +CLEOMENES. + Niin, -- + +PAULINA. + En sano muuta. +Mut, jos te naida tahdotte, jos varmaan +Ja välttämättä tahdotte, niin minun +Valita suokaa kuningatar teille. +Se ei niin nuori tule olemaan +Kuin entinen; mut semmoinen se tulee, +Ett' yksin ensi puolisonne haamu +Ilolla hänet näkis sylissänne. + +LEONTES. +En nai, Paulina, kunnes luvan annat. + +PAULINA. +Sen saatte, entinen kun kuningatar +Taas tulee elohon, mut ennen ette. + + (Hovimies tulee.) + +HOVIMIES. +Florizel prinssi, Polyxeneen poika, -- +Siks itsensä hän sanoo -- puolisoineen -- +En nähnyt ole ihanampaa -- pyytää +Kuninkaan eteen päästä. + +LEONTES. + Mitä kuulen? +Tää tulenta ei sovi isän arvoon; +Se outous, äkkinäisyys näyttää, ett'ei +Tahallist' ole se, vaan pakollista +Ja satunnaista. Entä seurue? + +HOVIMIES. +Vähäinen, halpamainen. + +LEONTES. + Prinsessa +Mukana, niinkö? + +HOVIMIES. + Ah. niin, kaunein luoma +Auringon alla. + +PAULINA. + Oi, Hermione! +Nykyisyys aina itseänsä kerskaa +Paremmaks entisyyttä; nyt sun hautas +Saa väistää toisen tieltä. -- + (Hovimiehelle.) + Tehän itse +Sanoitte, kirjoititte -- vaan nyt kylmemp' +On kirjoituksenne sen esinettä --: +"Ei hänen vertaans' ole eikä tule". +Näin runo silloin hälle kiitost' uhkui; +Sen tulva laskee nyt, kun ihanampaa +Jo ylistätte. + +HOVIMIES. + Anteeks suokaa, rouva! +Tuon toisen melkein unhotin jo; -- anteeks! -- +Tää toinen, -- silmänne jos hänet yltäis, +Hän kielennekin veisi. Hänpä lahkon +Jos laittaisi, niin muiden uskon-innon +Tukehuttaisi hän ja luopioiksi +Tekisi kaikki. + +PAULINA. + Naiset myöskin? + +HOVIMIES. + Naiset +Siks häntä lempivät, ett' on hän nainen +Ja kalliimpi kuin mikään mies; ja miehet +Siks, ett' on naisist' ihanin. + +LEONTES. + Cleomenes, +Käy ystävines, nouda heidät tänne; +Tuo heidät syliini. + + (Cleomenes y.m. menevät.) + +PAULINA. + Jos meidän prinssi, +Se kultalaps, nyt eläisi, niin hyvin +Tuon prinssin seuraks sopisi; ei oisi +Ijässä kuukautt' eroa. + +LEONTES. + Vait, vaiti! +Hän uudestaan, sen tiedät, multa kuolee, +Jos häntä mainitaan. Kun näen tuon prinssin. +Puheesi varmaan mieleen mietteit' ajaa, +Jotk' ehkä järjen vievät. -- Tuossa ovat. -- + (Cleomenes, Florizel, Perdita ja seuralaisia tulee.) +Äitinne, prinssi, oli puhdas vaimo: +Isänne, kuninkahan, ilmi-kuvan +Hän teissä loi. Jos kaksikolmatt' oisin, -- +Niin ilmetty on teissä isän muoto, +Olento, kaikki, että teitä veljeks +Sanoisin, niin kuin häntäkin, ja monta +Kujetta kertoisin, joit' ennen teimme. +Sydämmest' olkaa tervetullut te +Ja kaunis prinsessanne -- jumalatar! -- +Ah, parin kadotin ma, joka tässä +Nyt maan ja taivaan välill' oisi voinut +Ihailtavana seistä niinkuin sinä, +Ihana pari! Silloin kadotin -- +Kaikk' oma syyni -- uljaan isänne +Niin seuran kuin myös ystävyyden, hänen, +Jot' onnenheittonakin vielä kerran +Halaisin nähdä. + +FLORIZEL. + Hänen käskystänsä +Ma tulin tuomaan parhaat tervehdykset, +Mitk' ystävällinen voi kuningas +Lähettää veljellensä. Jos ei heikkous, +Jok' ikää seuraa, oisi hiukan hältä +Ramua vähentänyt, niin hän itse +Mitannut oisi maat ja meret, jotka +Erottaa valtionne toisistansa, +Nähdäkseen teitä, jota rakastaa -- +Niin sanoa hän käskee -- hartahimmin +Kaikista kruunupäistä valtiaista. + +LEONTES. +Oi, veljeni, sa kunnon ystävä! +Tuo vääryys, jonka sulle tein, se taaskin +Mua kouristaa, ja nämä tervehdykset, +Niin erin hartaat, omasta mua soimaa +Hitaudestani. -- Tervetullut meille +Kuin kevät nurmikolle! Lisäks onko +Pelottavan Neptunin julmuudelle -- +Ei, epäkohtelulle -- alttiiks pannut +Noin kalliin aarteen, tervehtääkseen miestä. +Mi moisen vaivankaan ei väärtti, saati +Tuollaisen hengen kaupan? + +FLORIZEL. + Arvoherra, +Hän Libyast' on. + +LEONTES. + Missä Smalus uros +Hallitsee pelvolla ja rakkaudella. + +FLORIZEL. +Niin, sieltä, arvoherra, hänen luotaan, +Jok' eronhetkell' itkusilmin tämän +Julisti tyttärekseen. Sieltä meidät +Suotuinen lounatuuli saattoi tänne +Isäni käskyn täyttämään ja teitä +Näin tervehtämään. Parhaan seurueeni +Sisiliasta lähetin ma pois; +Se matkall' on nyt Böhmiin ilmoittamaan +Menestystäni Libyassa sekä +Minun ja puolisoni onnellista +Tuloa tänne. + +LEONTES. + Ruttoaineist' ilman +Peratkoot armon jumalat sen ajan, +Mink' ootte täällä! Hurskas teill' ol' isä, +Armosta rikas, jonka korkeutta, +Vaikk' on se pyhä, loukannut ma olen; +Vihainen taivas lapsettomaks siitä +Mun tehnyt on; isänne teiss' on saanut +Ansaitun armolahjan jumalilta, +Hyveessä vertaisensa. Mikä onni, +Jos minäkin nyt tyttären ja pojan +Noin autuaina nähdä voisin! + + (Hovimies tulee.) + +HOVIMIES. + Herra, +Sanani uskomatont' ois, jos eivät +Todisteet lähell' oisi. Teitä, herra, +Mun kauttan' itse Böhmi tervehtääpi +Ja vaatii vangitsemaan poikansa, +Jok', arvons' unhottain ja tehtävänsä, +Isänsä, toiveittensa luota karkas +Ja paimentytön kanssa. + +LEONTES. + Miss' on Böhmi? + +HOVIMIES. +Kaupungissa; ma tulen hänen luotaan. +Puhelen sekavaa, mut sitä vaatii +Tää kumma sanomani. Hoviinne +Kun riensi hän, -- tuot' ihmeparikuntaa +Vainoovan näytti -- niin hän tiellä kohtas +Tuon valhedaamin isän sekä veljen, +Jotk' olivat tään nuoren prinssin kanssa +Matkanneet maastaan. + +FLORIZEL. + Mun Camillo petti, +Min kunnia ja kunto näihin asti +Säät kaikki kesti. + +HOVIMIES. + Häntä nuhdelkaa, +Hän kuninkaan on seurassa. + +LEONTES. + Camillo? + +HOVIMIES. +Camillo, niin; hänt' äsken puhuttelin. +Nyt kuulustaa hän noita poloisia. +Niin raukkainkaan ei vapisevan luulis: +He polvistuvat, maata suutelevat, +Kiroovat itseänsä joka sanaan. +Korvansa tukkein Böhmi heille uhkaa +Tuhannen surman surmaa. + +PERDITA. + Isä parka! -- +Vakoilee meitä taivas; liittoamme +Ei pyhittää se tahdo. + +LEONTES. + Naimisissa? + +FLORIZEL. +Ei, herra, vielä, eikä kenties koskaan; +Kyll' ennen tähdet maata suutelevat, +Kuin liittyy alhainen ja ylhäinen. + +LEONTES. +Sanokaa, kuninkaanko tytär on hän? + +FLORIZEL. +On, kun hän tulee vaimokseni kerta. + +LEONTES. +Isänne kiireen tautta sangen myöhään +Tuo kerta tullee. Surku mun on, surku, +Kun menetitte hänen suosionsa, +Johonka teidät velvollisuus sitoi; +Myös sääli, ett'ei ole valittunne +Niin rikas arvosta kuin kauneudesta, +Ollakseen syyllä teidän. + +FLORIZEL. + Rohkeutt', annas! +Vaikk' onnetarkin, vihamieltä näyttäin, +Meit' isän kanssa vainoisi, ei vois se +Vähääkään muuttaa lempeämme. -- Pyydän, +Muistelkaa aikaa, jolloin te olitte +Mun ikäiseni; niillä tuntein mua +Nyt puolustakaa; pyynnöstänne isä +Pois kalliimmankin heittää niinkuin lelun. + +LEONTES. +Siis pyydän hältä kallist' armastanne, +Kun hänest' on se lelu. + +PAULINA. + Liiaks nuoruutt' +On katseessanne; kuningattarenne +Ois vielä kuukautt' ennen kuolemaansa +Paremmin moisen katseen ansainnut +Kuin tuo, mit' ihailette nyt. + +LEONTES. + Juur' häntä +Ma tällä katseell' aattelin. -- + (Florizelille.) + Mut viel' en +Pyyntöönne ole vastannut: nyt lähden +Isänne luo; jos pyyteenne ei ole +Liannut kunniaanne, olen niiden +Ja teidän ystävä. Sen vuoks nyt lähden +Tapaamaan häntä; seuratkaa, niin näette, +Mitenkä onnistuu se. Tulkaa, prinssi. + + (Lähtevät.) + + + +Toinen kohtaus. + + Hovilinnan edustalla. + (Autolycus ja muudan ylimys tulevat.) + +AUTOLYCUS. +Sanokaa, hyvä herra, olitteko saapuvilla, kun siitä kerrottiin. + +1 YLIMYS. +Olin saapuvilla, kun mytty avattiin, ja kuulin paimenvanhuksen +kertomuksen, miten hän oli sen löytänyt. Sitten, lyhytaikaisen +hämmästyksen jälkeen, käski hän meidän kaikkien lähteä huoneesta. +Ainoastaan sen olin kuulevinani hänen sanovan, että hän oli lapsen +löytänyt. + +AUTOLYCUS. +Minua ilahuttaisi tietää asian päätös. + +1 YLIMYS. +Minä vain vaillinaisesti voin tehdä asiasta selkoa; mutta ne muutokset, +joita huomasin kuninkaassa ja Camillossa, olivat todellisia ihmetyksen +ilmeitä; niin he toisiinsa tuijottivat, että minusta olivat +silmäluomensa revähtää; heidän äänettömyytensä puhui, kaikki heidän +liikkeensä puhuivat; he näyttivät siltä, kuin olisivat kuulleet +maailman hukkuneen tai maailman pelastuneen. Valtaava heissä näkyi +hämmästys; vaan tarkinkaan katselija, joka ei tiennyt muuta kuin mitä +näki, ei olisi voinut sanoa, oliko siihen syynä ilo vai murhe, mutta +toista tai toista se oli ylenmäärin. + + (Toinen ylimys tulee.) + +Tässä tulee mies, joka kenties tietää enemmän. Mitä uutta, Rogero? + +2 YLIMYS. +Ei muuta kuin ilotulituksia. Ennustus on käynyt toteen; kuninkaan tytär +on löytynyt; sellainen joukko ihmeitä on tunnin kuluessa tullut ilmi, +että arkkiviisujen tekijäkin joutuisi niistä ymmälle. Tuossa tulee +Paulina rouvan hovimestari; hän voi kertoa teille lisää. -- + + (Kolmas ylimys tulee.) + +Mitä nyt kuuluu, herra? Tuo uutinen, jota todeksi vakuutetaan, on niin +vanhan tarinan kaltainen, että täytyy suuresti epäillä sen +todenperäisyyttä. Onko kuningas löytänyt perillisensä? + +3 YLIMYS. +On varmaan, jos milloinkaan totuus on asianhaarain kautta selväksi +tullut. Sen, minkä kuulette, vannoisitte nähneenne, niin yhtäpitävät +ovat todistukset. Kuningattaren, Hermionen, vaippa -- hänen +helmikorunsa lapsen kaulassa -- Antigonuksen kirjeet, paikalta löydetyt +ja hänen tutulla käsialallaan kirjoitetut, -- tytön majesteettisuus ja +äidinnäköisyys -- hänen ylevä olentonsa, joka on enemmän syntyperän +kuin kasvatuksen hedelmä, -- ja monet muut seikat todistavat ylen +varmaksi, että hän on kuninkaan tytär. Näittekö molempien kuningasten +yhtymisen? + +2 YLIMYS. +En. + +3 YLIMYS. +Olette siis jäänyt osattomaksi näystä, joka pitää nähdä ja jota ei voi +kertoa. Siinä olisitte nähnyt toisen ilon toista kaunistavan; niin ja +siten, että suru näytti itkevän sitä, että täytyi jättää heidät +hyvästi, sillä heidän ilonsa kahlasi kyyneleissä. Siinä silmin +taivasteltiin, siinä käsin hosuttiin ja kasvoja väänneltiin, jotta +heidät saattoi vain tuntea vaatteista eikä muodosta. Kuninkaamme, joka +oli ilon-innoissaan löydettyään tyttärensä, huusi, ikäänkuin ilo +yht'äkkiä olisi tappioksi muuttunut: "Ah, sun äitisi, sun äitisi!" +Sitten hän pyytää Böhmiltä anteeksi, sitten halailee vävypoikaansa, +sitten melkein kuoliaaksi kuristaa tyttärensä syleilyksillään; sitten +kiittää paimen vanhusta, joka siinä seisoo niinkuin vanha, lahistunut +kaivonvipu ennenmuistoisilta ajoilta. En ole ikänäni kuullut puhuttavan +senkaltaisesta yhtymisestä; se hervaisee kertomuksen sitä seuraamasta +ja tekee kaiken kuvailun mahdottomaksi. + +2 YLIMYS. +Mutta miten kävi Antigonuksen, joka lapsen täältä saattoi pois? + +3 YLIMYS. +Sekin tuntuu vanhalta tarinalta, jolla aina riittää kertomista, vaikka +nukkuisikin usko ja kaikki korvat olisivat lummessa. Hänet karhu repi +palasiksi; sen todistaa lampurin poika, jonka sanan taas oikeaksi +vahvistaa ei ainoastaan hänen yksinkertaisuutensa, -- joka näyttää +olevan suuri, -- vaan myöskin niistinliina ja sormukset, jotka Paulina +tuntee Antigonuksen omiksi. + +1 YLIMYS. +Mihin sitten laiva joutui ja hänen seuralaisensa? + +3 YLIMYS. +Haaksirikkoon, samassa tuokiossa kuin heidän herransa kuoli, ja +lampurin pojan silmäin edessä; niin että kaikki välikappaleet lapsen +surmille panossa ihan silloin katosivat, kuin se löydettiin. Mutta oi, +mikä jalo taistelu ilon ja surun välillä Paulinan mielessä! Toinen +silmä maahan laskeuneena, että oli kadottanut puolisonsa, toinen +taivaaseen kohouneena, että ennustus oli toteen käynyt. Hän nosti +prinsessan maasta ja sulki hänet syliinsä niin lujasti, kuin olisi +aikonut sydämmeensä hänet kiinnittää, jottei vain uudestaan häntä +kadottaisi. + +1 YLIMYS. +Tämä suurenmoinen kohtaus ansaitsi kyllä kuningasten ja ruhtinasten +katsomista, sillä sellaisethan sitä näyttelivät. + +3 YLIMYS. +Mutta liikuttavinta kaikesta, ja joka yritti saada minunkin silmäni +onkeensa -- veden se niistä sai, vaan ei kalaa -- liikuttavinta oli +nähdä, kerrottaessa kuningattaren kuolemasta ja tavasta, miten hän +sortui -- kuningas kauniisti sen tunnusti ja sitä valitteli -- kuinka +sen kuuleminen syvästi koski tyttäreen, kunnes, toisesta tuskan +ilmauksesta toiseen, hän vihdoin, voikahtaen, itki, niin sanoakseni, +verta, sillä totta on, että minun silmäni itkusta veristyivät. +Kivenkovuisinkin sydän siinä muutti karvaa; toiset pyörtyivät, kaikki +olivat syvästi murheelliset. Jos koko maailma olisi voinut sen nähdä, +niin olisi voihkina ollut yltä yleinen. + +1 YLIMYS. +Ovatko he palanneet hoviin? + +3 YLIMYS. +Eivät. Kun prinsessa kuuli puhuttavan äitinsä vartalokuvasta, joka on +Paulinan tallessa, -- jota teosta on monta vuotta tehty ja jonka vasta +äskettäin suuri italialainen maalari, Julio Romano, on valmiiksi +saanut, mies, joka, jos hän itse olisi ikuinen ja voisi puhaltaa henkeä +teoksiinsa, riistäisi luonnolta kaikki kannattajat, niin täydellisesti +hän sitä jäljittelee; hän on Hermionen tehnyt niin Hermionen +näköiseksi, että -- niin sanotaan -- voisi häntä puhutella ja jäädä +odottamaan vastausta; sinne he nyt, rakkautta ahnaillen, kaikki ovat +menneet, ja aikovat siellä illastaakin. + +2 YLIMYS. +Arvelin kyllä, että hänellä siellä oli jotakin tärkeätä tekeillä, sillä +Hermionen kuoleman jälkeen hän on salaa kahdesti tai kolmasti päivässä +käynyt tuossa syrjäisessä asuinmajassa. Mennäänkö mekin sinne ottamaan +osaa muiden iloon? + +1 YLIMYS. +Kenpä sieltä jäisi pois, jolla on lupa päästä sinne? Jokainen +silmänräpäys voi synnyttää jonkun uuden ilon; me olemme omasta +tiedostamme välinpitämättömät, jos jäämme pois. Menkäämme siis! + + (Kaikki kolme ylimystä menevät.) + +AUTOLYCUS. +Jos minussa nyt ei olisi tahran tähdettä entisestä elämästäni, niin +tulvimalla niitä ylennyksiä sataisi päälleni. Minähän tuon vanhuksen ja +hänen poikansa saatoin prinssin tykö laivaan; kerroin hälle, mitä olin +kuullut heidän puhuvan mytystä, enkä tiedäkään, mitä kaikkea; mutta hän +oli silloin niin suunnattomasti ihastunut lampurin tyttäreen, -- sillä +siksi hän häntä yhä luuli, -- joka alkoi tulla kovin merikipeäksi; ja +kun hänen omakaan tilansa ei ollut paljoa parempi, ja tuota kauheata +ilmaa yhä kesti, niin jäi koko salaisuus selvittämättä. Mutta se on +minulle yhdentekevää; sillä vaikkapa olisinkin tämän asian päivän +valoon saattanut, niin ei se olisi minun huonoja asioitani paljonkaan +parantanut. -- Tuossahan nuo tulevat, joille olen hyvää tehnyt vastoin +tahtoani, ja esiintyvätpä jo onnensa kukoistuksessa. + + (Vanha ja nuori paimen tulevat.) + +VANHA PAIMEN. +Niin, poikani, minä en enää saa lapsia, mutta sinun poikasi ja +tyttäresi syntyvät kaikki aatelismiehinä. + +NUORI PAIMEN (Autolycukselle). +Kah, hyvää päivää, herra' Te taannoin epäsitte taistella kanssani +siksi, ett'en ollut synnynnäinen aatelismies. Näettekö nämä vaatteet? +Sanokaa, ett'ette näe, ja pysykää luulossanne, ett'en ole synnynnäinen +aatelismies; mutta yhtä hyvä olisi sanoa, että nämä vaatteet ei ole +synnynnäisiä aatelismiehiä. Sanokaa minua valehtelijaksi; tehkää se, +niin saatte nähdä, olenko synnynnäinen aatelismies. + +AUTOLYCUS. +Minä tiedän, herra, että nyt olette synnynnäinen aatelismies. + +NUORI PAIMEN. +Niin, ja olen se ollut joka aika jo neljä tuntia sitten. + +VANHA PAIMEN. +Niin myös minä, poikaseni. + +NUORI PAIMEN. +Niin myös te. Mutta minä olin synnynnäinen aatelismies ennen isääni, +sillä kuninkaan poika paiskasi minulle kättä ja sanoi minua veljeksi; +ja sitten ne molemmat kuninkaat sanoivat isääni veljeksi; ja sitten +prinssi, veljeni, ja prinsessa, sisareni, sanoivat isääni isäksi; ja +sitten me itkettiin; ja ne olivat ensimmäiset aateliskyyneleet, joita +ikänä olemme vuodattaneet. + +VANHA PAIMEN. +Jos elää saamme, poikaseni, vuodatamme niitä paljon enemmän. + +NUORI PAIMEN. +Niin kyllä; olisipa muuten sula onnettomuus, kun nyt olemme tulleet +niin rankilliseen asemaan. + +AUTOLYCUS. +Pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikki, mitä olen rikkonut teidän +ylhäisyyttänne vastaan, ja pyydän myöskin, että puhuisitte hyvää minun +puolestani prinssille, minun herralleni. + +VANHA PAIMEN. +Tee se, poikani; meidän pitää olla jaloja nyt, kun olemme jalosukuisia. + +NUORI PAIMEN. +Lupaatko elämäsi parantaa? + +AUTOLYCUS. +Lupaan, teidän armonne luvalla. + +NUORI PAIMEN. +Kättä sen päälle! Minä vannon prinssille, että sinä olet yhtä +rehellinen ja kelpo mies kuin mikään böhmiläinen suinkin. + +VANHA PAIMEN. +Sano se vaan, mut älä vanno. + +NUORI PAIMEN. +Mitä? Enkö vannoisi nyt, kun olen aatelismies? Moukat ja poroporvarit +sanokoot, minäpä vannon. + +VANHA PAIMEN. +Mutta jos se on väärää. + +NUORI PAIMEN. +Olkoon vaikka kuinka väärää, kelpo aatelismies voi sen vannoa ystävänsä +tähden: -- ja minä vannon prinssille, että sinä olet rohkea ja näppeä +mies ja ett'et juo itseäsi humalaan, vaikka hyvin tiedän, ett'et ole +mikään rohkea ja näppeä mies ja että juotkin itsesi humalaan; kuitenkin +sen vannon, ja toivoisin, että tulisit rohkeaksi ja näppeäksi mieheksi. + +AUTOLYCUS. +Tahdon koettaa, voimieni mukaan. + +NUORI PAIMEN. +Kaikin mokomin koeta tulla rohkeaksi mieheksi. Jos en ihmettele, kuinka +sinä uskallat juoda itsesi humalaan, vaikk'et olekaan rohkea mies, niin +älä koskaan minua usko. -- Kuulkaa! Kuningas ja prinssit, koko meidän +sukumme, menevät nyt katsomaan kuningattaren kuvaa. Tule kanssamme, me +tahdomme sinua suosia. + + (Menevät.) + + + +Kolmas kohtaus. + + Sali Paulinan asunnossa. + + (Leontes, Polyxenes, Florizel, Perdita, Camillo, + Paulina, hoviherroja ja seuralaisia tulee.) + +LEONTES. +Paulina, jalo nainen, minkä lohdun +Sult' olen saanut! + +PAULINA. + Armollinen herra, +Hyv' oli aikeeni, jos erehdyinkin. +On täysin palkittu mun hyvät työni. +Mut että te, kuninkaat kruunupäät. +Ja vallanperijänne, nämä nuoret, +Suvaitsette mun majahani tulla, +On liikaa armoa, jot' eläissäni +En ehdi koskaan maksaa. + +LEONTES. + Oh, Paulina, +Sua kunnioitus häirii. Tulimme nyt +Kuningattaren kuvaa katsomaan. +Mont' esinettä hauskaa, harvinaista +Salissas ihailimme; mut ei nähty, +Mit' innoin halaa tyttäreni nähdä, +Äitinsä kuvaa. + +PAULINA. + Niinkuin eläissänsä +Hän oli verraton, niin, luulen, voittaa +Kuvansa kuollut kaikki, mit' on nähty +Tai ihmiskäsin tehty; siksi pidän +Sit' erillään. Täss' on se: siinä elo +Niin eläväks on mukailtu, kuin koskaan +Voi uni mukaella kuolemaa. +Katselkaa vain, ja ihmetelkää! -- + + (Paulina vetää syrjään esiripun, niin että + Hermionen vartalokuva tulee näkyviin.) + +Vait'olonne ma ymmärrän: se paras +On ihmetyksen ilme. Sanokaahan: -- +Kuningas, ensin te: se eikö ole +Näköinen, mitä? + +LEONTES. + Hänen ryhtins' aivan! +Mua toru, kallis kivi; silloin sanon: +Hermione olet; ei, ei, hän sä olet, +Jos et sa toru: niin hän oli hellä +Kuin laps ja taivaan armo. -- Mut, Paulina, +Hermione noin kurttuinen ei ollut, +Noin vanha ei kuin tuo. + +POLYXENES. + Ei likimainkaan. + +PAULINA. +Sit' ihmeempi on taiteilijan taito. +Eteenpäin siirtyin kuusitoista vuotta, +Hän kuvaa hänet niin, kuin nyt hän eläis. + +LEONTES. +Ja voisikin nyt elää, yhtä paljon +Lohduksi mulle, kuin nyt sydäntäni +Tuo näkö kaivelee. Oi, noin hän seisoi +Elävän ylevänä -- lämmin elo +Nyt tuoss' on kylmä -- kun hänt' ensin kosin. +Hyi, häpeän; mua kivi eikö soimaa, +Ett' olen minä kovempi kuin se? +Kuninkaallinen patsas, tenhovoimaa +On suuruudessasi; taas esiin loihdit +Mun syntini ja elinnesteet imet +Sä tyttärestäsi, jok' ihmetyksest' +On kivettynyt hänkin. + +PERDITA. + Sallikaatte -- +Sit' älkää taiaks luulko -- että tässä +Nyt polvistun ja siunausta anon. -- +Oi, äiti, kallis kuningatar, joka +Elosi päätit, kun sen aloin minä, +Ojenna kätesi mun suudellani. + +PAULINA. +Anteeksi! Patsas vast' on pystytetty, +Ei värit vielä kuivat. + +CAMILLO. + Syvään, herra, +On suru teissä juurtunut, kun sit' ei +Kuustoista ole talvea ja kesää +Pois voinut puhaltaa tai kuivata. +Niin kauan tuskin mikään ilo elää, +Ja suru surmannut ois itsens' aikaa. + +POLYXENES. +Veli hyvä, se jok' oli tähän syypää, +Häll' olkoon valta ottaa murheest' osaa +Niin runsaasti kuin tahtoo. + +PAULINA. + Jospa oisin +Tuon arvannut, ett' tämä kuva parka +Noin teihin koskis -- sillä mun on kivi -- +En sit' ois näyttänyt. + +LEONTES. + Sit' älä peitä. + +PAULINA. +Sit' ette katsella saa enää; vihdoin +Te luulette sen liikkuvan. + +LEONTES. + Seis! Älä! +Kas, surma olkoon, minust' eikö se jo -- +Ken on sen tehnyt? -- Veli, katsokaa, +Se eikö hengitä, ja lämmin veri +Sen suoniss' eikö virtaa? + +POLYXENES. + Taitoteos! +Sen huulillahan elo lämmin läikkyy. + +LEONTES. +Ja silmäin loistossa on välähdystä. +Noin voiko taide eksyttää? + +PAULINA. + Sen peitän; +Kuningas on jo suunniltaan; hän vihdoin +Sen luulee elävän. + +LEONTES. + Paulina, näin +Mun kaksikymment' anna vuotta luulla. +Ei kaiken mailman äly voita tätä +Hulluuden suloisuutta. Älä peitä. + +PAULINA. +Mua surettaa, ett' teitä näin ma kiusaan; +Kiduttaa voisin vieläkin. + +LEONTES. + Oi, tee se; +Kidutus tuo on maultaan niin maire +Kuin makein lemmen juoma. -- Yhä tuntuu +Kuin henki tuosta huokuis. Hieno taltta, +Kun kiveen veistää hengen! Ilkuttenko, +Jos häntä suutelen? + +PAULINA. + Ei, herran tähden; +Huulillaan kostea on puna vielä; +Sen tärväis suutelu, ja maaliin itse +Te tulisitte. Peitänkö ma kuvan? + +LEONTES. +Ei vuoteen kahteenkymmeneen. + +PERDITA. + Sen ajan +Minäkin tässä katselisin tuota. + +PAULINA. +Nyt joko huone jättäkäätte, taikka +Varokaa vielä suurempata kummaa. +Jos voitte sietää sen, niin laitan, että +Tuo kuva liikkuu, astuu päin ja teitä +Kätehen tarttuu; mutta silloin luullaan -- +Min kiellän minä -- että paholaisen +Liitossa olen. + +LEONTES. + Anna hänen tehdä +Jos mitä, tyynnä katson; puhua +Jos mitä, tyynnä kuulen; yhtä helppo +On antaa hänen puhua kuin käydä. + +PAULINA. +Mut siihen vaaditahan valpas usko. -- +Nyt hiljaa, kaikki; se, ken luulee, että +Tää luvatont' on taikaa, poistukoon. + +LEONTES. +No, jatka; täält' ei kukaan liikahdakaan. + +PAULINA. +Herätä hänet, soitto! -- + (Soitantoa.) + Nyt on aika; +Nyt heitä kivetykses; astu alas; +Näkijät kaikki hämmästykseen saata. +Ma hautas umpeen luon; no, tule, riennä; +Tuonelle jätä jäykkyytes, sun sieltä +Elämän ilo pelasti. -- Te näette. +Hän liikkuu. + (Hermione astuu alas jalustalta.) + Älkää peljästykö: tämä +On yhtä hurskasta, kuin taikanikin +On luvallista. Pois hänt' älkää syöskö, +Ennenkuin taas hän kuolee; muuten hänet +Tapatte kahdesti. No, kättä hälle! +Kositte häntä, kun hän oli nuori. +Nyt vanhana hän kosii. + +LEONTES (syleillen häntä). + Hän on lämmin! +Jos taikaa tää, se yht' on luvallista +Kuin syöntikin. + +POLYXENES. + Hän miestään syleilee. + +CAMILLO. +Kapuvi kaulaan. Elossa jos on hän, +Niin puhukoon hän myös. + +POLYXENES. + Niin, ilmi tuokoon, +Miss' elänyt hän on ja miten päässyt +On kuolon kourista. + +PAULINA. + Jos kerrottaisi, +Ett' elää hän, niin sitä nauraisitte +Kuin vanhaa tarinaa; mut nyt sen näette, +Vaikk' ei hän vielä puhu. Malttakaa. -- +Välittäjäksi, neiti! Polvistukaa +Ja siunaust' äidiltänne anokaa. -- +Huomatkaa, rouva: Perdita on löytty. + + (Perdita polvistuu Hermionen eteen.) + +HERMIONE. +Jumalat, alas meihin katsokaa, +Ja armon pyhät maljat vuodattakaa +Mun tyttäreni päähän! -- Kerro, lapsi. +Mitenkä pelastuit? Miss' olet ollut? +Kuink' isäs hoviin löysit? Tiedä, että, +Kun kertoi Paulina, ett' oraakeli +Sun elämisestäsi toiveit' antoi, +Sua odottelin täällä. + +PAULINA. + Tuosta toiste; +Ilonne muuten häiriintyy, kun muutkin +Kysellä tahtoisivat. -- Yhteen menkää +Te, miekot voiton saajat. Hurmauksenne +Levitköön kaikkiin. Minä, vanha kyyhky, +Oksalle lennän kuivalle, ja siinä +Eloni loppuun itken puolisota +Ijaksi kadonnutta. + +LEONTES. + Ei, Paulina; +Sa minult' olet miehen saapa, niinkuin +Sinulta minä vaimon sain; niin oli +Valalla sovittu. Sin' olet löynnyt +Mun omani, vaan kuinka, sit' en tiedä; +Näin hänet kuollehena, niinkuin luulin, +Ja monet rukoukset suotta luin +Ma hänen haudallansa. Kaukaa en +Sinulle etsi kelpo puolisota -- +Ma tunnen hänen mielensä -- Camillo, +Tuo ota käsi; kunnias ja kuntos +On täysin taattu, ja sen vahvistamme +Me, kaksi kuningasta. -- Lähtekäämme. + (Hermionelle.) +Kuin? -- Katso veljeämme! -- Anteeks suokaa, +Ett' epäluuloin pyhät katsehenne +Ma myrkytin! -- Kas, tuossa vävysi, +Kuninkaan poika, joka taivaan tahdost' +On tyttäresi ylkämies. -- Paulina, +Vie meidät jonnekin, miss' ystävyksin +Kysellä saamme, kertoilla, mit' osaa +On kukin näytellyt sen pitkän ajan, +Mink' eross' olimme. Niin, rientäkäämme. + + (Poistuvat.) + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Talvinen tarina, by William Shakespeare + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44840 *** |