diff options
Diffstat (limited to 'old')
| -rw-r--r-- | old/44532-8.txt | 5176 | ||||
| -rw-r--r-- | old/44532-8.zip | bin | 0 -> 88703 bytes |
2 files changed, 5176 insertions, 0 deletions
diff --git a/old/44532-8.txt b/old/44532-8.txt new file mode 100644 index 0000000..0eca5a6 --- /dev/null +++ b/old/44532-8.txt @@ -0,0 +1,5176 @@ +The Project Gutenberg EBook of Soittajan tarina, by Holger Drachmann + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + + +Title: Soittajan tarina + Maaseutu-elegia + +Author: Holger Drachmann + +Translator: Eino Palola + +Release Date: December 28, 2013 [EBook #44532] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOITTAJAN TARINA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +SOITTAJAN TARINA + +Maaseutu-elegia + + +Kirj. + +HOLGER DRACHMANN + + +Suomentanut [Kirke og orgel] Eino Palola + + + +Helsingissä +Kustannusosakeyhtiö Kirja. + +Helsinki 1919, +Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag. + + + + + + +ALKUSOITTO + + + TARINA. + + Oli kirkko, mahtava muinoisin, + sen ympäri korpi sankka, + toki nyt on se vanha ja rappeutunut, + mut urkujen ääni on vankka. + + Sen holvit on reikihin haljenneet, + sen kaaret on kallellansa, + tuon tuntee soittaja harmaapää, + kun koskee hän soitintansa. + + Käsi mestarin päästää tohdi ei + 11 sen myrsky-ääniä soimaan, + hänen tyytyä täytyy ja kansan myös + vain hillityn sävelen voimaan. + + Taru kertoo: soittajan harrnaapään + tuon vangitsi naisen valta, + yöstä päivästä silmät sen paistoivat, + enin sävelten aaltojen alta. + + Tuli iltamessuhun nainen tuo, + ne leimusi silmää kaksi, + sopet hämärät haavehin täyttyivät, + kohos kattokin korkeammaksi. + + Ne liekehti, leimusi silmää kaks, + kyti pohjalla murheen hiili, + punahuulilla neitseen hurmaus + ja morsiussuukko piili. + + Tuo hullausi soittaja harmaapää, + se aaltosi naispovi nuori + kuin hälle ois tarjonnut kaiken sen, + mitä verhosi vaatteen kuori. + + Hän tunsi ne aallot, hän huomas sen suun, + hänet valtasi vaikea loihtu, + säde illan ikkunat ruskosi kuin + veripuuntavan sydämen soihtu. + + Sävel urkujen pauhaten, myrskyten soi, + kuin tuomiotorvi suuri. + Kansa kirkaisi. + Taas tuli hiljaisuus: + Oli murtunut kirkon muuri. + + (Suomentanut _Eino Leino_.) + + + + + + +KIRKKO JA URUT + + + + +I. + + +Harmaan kosteana maaliskuun aamuna, juuri ennen päivänkoittoa, kulki +kaksi nuorta naisolentoa edestakaisin sen matalan oven edessä, joka vei +vanhan, rappeutuneen kirkon asehuoneeseen. + +Oven ruostuneessa lukossa riippui avainkimppu. Pitempi ja solakampi +nuorista tytöistä kumartui pelokkaan varovasti ja avasi oven raolleen. + +Hän kuunteli, vetäytyneenä piiloon pitkän huntunsa alle, sumuisen +aamuhämärän kätkössä, niin kuin nuoret tytöt kuuntelevat salaperäisen +lehdon hiljaista suhinaa, kun he luulevat sen keskeltä kuulevansa +armaansa askeleita... + +Mutta hän, tuo nuori nainen ovella, kuunteli vanhan urkurin hillittyä +soittoa. + +Kaukaisen sydämellisiä säveleitä: aivan kuin merta ruumiittomassa +kaihossa, merta, jonka levottomalla rinnalla nuori, raitis auringonsäde +on välähtänyt, ja joka ei koskaan voi unhottaa sitä harmaassa +syvyydessään ja tuutii sen tähden säveltä sävelen jälkeen äärettömyyttä +kohti. + +Säveleitä, jotka hillittyinä antoivat aavistuksen siitä voimasta, mikä +piti niitä kahlittuina. Kaihoisaa tuskaa, ei heikkoutta huokuvia +säveleitä, yhä uudelleen syveneviä rikkaisiin sielunvaltakuntiin, +toistellen kaikkea, mitä siellä voi löytää ja kokea kaunista ja korkeaa +-- työntäen luotaan kaiken hedelmättömän ja halvan -- sulattaen +epäsointujen katkeruuden suureksi, miehekkääksi hymyksi, joka nostaa +katseen kohti kattokaaren halkeamia ja aukkoja ja näkee taivaan +avoimena ja taiteen äärettömänä -- vaikka kirkon katto ja kuorin +holvaus murtuisivatkin ja taittaisivat urkujen pillit kuin lasiputket! + +Hän kuunteli syvään hengittäen kuin olisi hänelle kannettu kutsuja +maailmoista täynnä puhtauden innostusta, aaltoilusta ja kuohunasta, +johon kaiku vastasi hänen omassa, palavassa sielussaan, ja +paljasti tuskallisesti hänen ympäristönsä yksinkertaisuuden ja +ymmärtämättömyyden. + +Näytti siltä kuin olisi hänen elämänsä riippunut siitä, että hän +kuunteli loppuun saakka noita sävelaaltoja, että hän seurasi niitä, +kunnes virran viimeinen loiske hälveni, saadakseen lähettää vapisevan: +"Kiitos, mestari Ollivier!" autioon kirkkoon -- -- -- + +Ja nyt vaikeni soitto. Ja lyhdyn himmeä valo näytti liikkuvan kirkon +sisällä. + +"Grethi!", kuiskasi toinen nuorista tytöistä, tuo pienempi, joka ei +juuri näyttänyt lasta varttuneemmalta. "Kuuletko! Kohta on täysi päivä! +Jos joku tulisi ja näkisi meidät, sanoisin minä, -- niin, minä +sanoisin, että kaikki on sinun syytäsi Grethi! Ethän toki aio ottaa +hänen avaimiaan mukaasi? Tule, minua palelee ja minua pelottaa olla +täällä kirkkomaalla!" + +Ja hän tempoili ystävättärensä pitkää huntua, joka ulottui melkein +maahan saakka. + +Grethi seisoi yhä kumarassa oven edessä ja kosketti lämpimillä, +pehmeillä huulillaan sumusta kosteaa avainkimppua, joka kohta katoaisi +_hänen_ käsiinsä. Ja sitten sanoi hän kääntymättä lapseen päin: + +"Nyt menee hän kotiinsa, köyhään, yksinäiseen majaansa. Ajatteleppa, +kuinka yksin hän on! Eikö sinunkin mielestäsi tule häntä sääli, Babli?" + +Mutta pieni Babli vain nauroi ja sanoi: "Onhan hänellä kottarainen ja +rastaskin ja kaksi kanarialintua ja kissa. Minun täytyy tyytyä +'Bijouhun', ja se koira on niin kiukkuinen ja äkäinen, ettei tuvassa +uskalla mainita _kissan_ nimeäkään... Hys! tuolla on Sidsel, +tuolimuori! -- -- --" + +Grethi peitti ystävättärensä nopeasti pitkällä hunnullaan. Ja kuin +kaksi haukanpoikaa kiisivät molemmat tytöt kirkkomaan poikki, +heittäytyivät matalan kiviaidan yli, juoksivat autiota kirkkomäkeä alas +ja katosivat sumuun kylän puolella. + +Ja silloin alkoi päivä valeta ylempänä, kun kylässä, alhaalla laaksossa +sammutettiin valot ja lamput, kylässä, joka heräsi niinkuin pikkukylät +ainakin unisena, välinpitämättömänä, jokapäiväisine huolineen. + +Vanha rappeutunut kirkko kohotti iästään ja murtuneisuudestaan +huolimatta kattoaan ja torniaan heikosti kellertävää taivasta kohti. + +Että katto ja torni olivat olleet kuparilla peitetyt -- sanottiinpa +osaksi kullatutkin -- mutta nyt vain paanuilla katetut, tuulen ja +sateen puremat ja takkuiset kuin vanha tekotukka; että sammalvihreät +peruskivet olivat alkaneet vajota löysään hiekkaperustukseen; että +tukipylväät olivat alkaneet horjua; että itäisessä kuoriholvissa ja +läntisessä tornissa näkyi ammottavia halkeamia; että repeämät ja aukot +uhkasivat rakennusta häviöllä: sitä ei näkynyt tänä aavistuttavana +aamuhetkenä, jolloin päivä ei vielä ollut asettanut teräviä, arkisia +laseja silmien eteen. + +Mutta kokonaisuuden muodon ja suhteet saattoi nähdä. Ja tuo kokonaisuus +oli jalo yksinkertaisuudessaan, puhdas ja sointuisa, niinkuin se +oppikin, joka varmasti oli kaikunut ja jonka aina pitäisi saada kaikua +harmaiden kaariholvien alla. + + + + +II. + + +Sitten vingahti asehuoneen ovi ruostuneilla saranoillaan. Ja Sidsel +tuolimuori astui ensiksi ulos. + +Hän heitti nopean, terävän uteliaan katseen sille suunnalle, minne +neitoset olivat kadonneet. + +"Niin, niin, Herra nähköön", huokaili hän pudistellen +miettivästi päätään verrattain pahanilkisen katseen tirkistellessä +teräksenharmaista silmistä, jotka uivat kellahtavassa silmänesteessä. +"Nuoret padat nuorine, pienine korvineen -- -- vanhan kirkon luona!" + +Sitten hymyili hän, mutisi ja pudisteli päätään kuin vanha akka, vaikka +hän vasta oli keski-ikäinen. + +Kesät ja talvet kulki hän sama villainen myssy päässään hymyillen ja +mutisten ja katsellen tarkasti ympärilleen, huulillaan aina lauseparsi, +vanha sananlasku tai omatekoinen letkaus, pudistellen tavan takaa +tottumuksen pakosta päätänsä, huoaten: "Niin, niin, Herra nähköön!" + +Hän nosti lyhtyä, jota hän kantoi punotussa villalankakantimessa, +sammutti sen, hymyili ja katseli taas tarkkaan alaspäin. + +Sitten tuli Bengt urkujenpolkija, entinen sotilas, jolla oli ryppyiset, +"suljetut" kasvot, pitkät käsivarret, punakarvaiset paksut kädet ja +suunnattoman suuret jalat. + +Hän kulki kesät, talvet puettuna mustaan lampaannahkalakkiin ja +mustaan, kiiltäväksi kuluneeseen lampaannahkatakkiin. Kainalossaan piti +hän kieroonastuttua tohveliparia ja kädessään nuuskalla täytettyä, +suurta sarvea. Hän puhui hitaasti, -- sysäyksittäin -- syvällä, +käheällä äänellä, niin kuin tuulen suhina kirkon seinien ympärillä. Hän +oli täynnänsä raamatunlauseita siltä ajalta, kun hän oli ollut +palveluksessa vanhan papin luona ja nauttinut alkeisopetusta kasvavien +lasten kanssa. Samoihin aikoihin oli hän myös oppinut latinalaisia +sanoja ja käänteitä, joita hän usein käytti nurinkurisesti, mutta joita +hän säilytti kuin aarretta. + +Aikojen kuluessa oli hänelle lennähtänyt, kuin muruja urkurin pöydältä +-- hiukan tietoja urkujen soitosta ja urkujen rakennustavasta. + +"Seurakunnan neuvostossa" pidettiin häntä arvossa suur'oppisuutensa ja +syvän hurskautensa takia. Hän oli vanhapoika ja huonokuuloinen oli hän +myöskin; hän söi hitaasti ja paljon kerrallaan; oleskeli mieluimmin +kirkossa, jossa hänellä oli eväsvakkansa urkujen takana; joi +säännöllisesti, kolme pientä lasia paloviinaa huonon vatsansa takia ... +vaikkei kukaan ollut koskaan nähnyt häntä juovuksissa, yhtä vähän kuin +kukaan oli kuullut hänen nauravan tai kiroilevan. + +Molempia, sekä häntä että Sidseliä pidettiin taitavina +ilmojenennustajina, tai yleensä "tietäjinä", joilta kysyttiin neuvoa +monissa asioissa. + +Molemmat olivat he luvanneet toisilleen pitää tarkoin salassa mitä he +tiesivät -- ja mitä eivät tienneet, jollei oma etu vaatinut ilmaisemaan +sitä satunnaiseen hintaan. + +He eivät näyttäneet vanhentuvan. Vaieten kokosivat he pennin pennin +lisäksi, aivan kuin he olisivat laskeneet, että paljon saattoi muuttua, +paljon kukistua, mutta että _he_ sadan vuoden kuluttua olisivat +hyvinvoipa pari! + +Viimeksi astui asehuoneen ovesta ulos kirkon vanha urkuri, mestari +Ollivier. + +Samalla kun hän hillitsi kylmän värähdyksen ojensi hän vaieten suuren +hakaraamatun, jota hän kantoi kainalossaan, urkujenpolkijalle. Sitten +nosti hän villatakkinsa kauluksen korvilleen ja kopisti pitkävartisiin +saappaihin pistetyitä jalkojaan kärsimättömästi vastatusten. + +Ei ollut mikään ihme, että häntä paleli. + +Hän oli soittanut ainakin tuntikauden, niin kuin hänellä oli tapana +tehdä läpi vuoden joka aamu kesäisin ja talvisin. + +_Silloin_ luuli hän olevansa huomaamatta. Hän vietti hartaushetkiään +tuolla autiossa, raa'an kosteassa kirkossa. Hän antoi mielikuvituksensa +lentää hakaraamattu avoinna edessään urkujen koskettimilla. + +Maalaiset käsittivät sen siten, että hän osaksi "harjotteli", osaksi +koetteli kuinka paljon kirkko voi kestää. + +Ei ollut mikään salaisuus kirkkoraadille, eikä seurakunnan neuvostolle, +että urkujen ääni oli vankka, ja että niiden olisi tullut olla kylän ja +paikkakunnan ylpeyden aiheena, kun taas kirkko itse oli heikko ja laho +ja korjauksen tarpeessa. + +Mutta on toista mitä neuvosto tietää ja toista mihin seurakunnalla on +varoja. + +Mestari Ollivier piti päässään korkeaa, kolmikulmaista +majavannahkahattua poikittain ja hiukan otsalle painettuna, niin kuin +muoti vallankumouksen aikana vaati. + +Melkein ihmisiän kuluttua siitä ajasta oli hän kai ainoa, joka maalla +piti ja saattoi pitää sellaista päähinettä joutumatta naurunalaiseksi. + +Pitäjän kasvava nuoriso oli tottunut näkemään hänet sellaisena, tai +sitten herätti heissä kunnioitusta tuo alkuaan suora, iän mukana +kumartunut, mutta suljettu ja itsetietoinen olemus, joka meni ja tuli +rauhalliseen tapaansa kulkien säännöllistä rataansa tarkasti +minuutilleen, vieläpä sekunnilleenkin. + +Hän ei koskaan katsahtanut sivuilleen, ei suoraan eteensä, eikä ylös +harmaata tai sinistä, pilvistä, tai pilvetöntä taivasta kohti. + +Vahankalpeita, kapeita kasvoja hienopiirteisine nenineen vallitsi +leveä, selväpiirteinen otsa, jossa yksikään ryppy ei ollut saanut +jalansijaa, vaan jossa paksut, tummat kulmakarvat joskus vetäytyivät +kokoon kuin uhaten, varoittaen... + +Ja sitten välkkyi tuon käskevän "poistieltäilmeen" alla lempeä, +sisäänpäin kääntynyt silmäpari, joka näytti kuin syvä, kirkas lampi +metsäisen rinteen alla kuvastelevan ikuisesti sinertävää taivasta. + +Silmien loiste ei kyllä aina ollut yhtä voimakas ja askeleetkin +saattoivat käydä raskaiksi ja horjuviksi. Etenkin kun kevät läheni, tai +syksy alkoi saapua, näytti katse muuttuvan sumeaksi ja korkea vartalo +kumartuvan väsyneenä tuskan alla. + +Mutta jos joku kulki tervehtien hänen ohitseen, oikeni vartalo tahdon +ponnistuksella melkein sotilaalliseksi. Ja hän nosti valkean, pitkä- ja +hoikkasormisen kätensä kolmikolkkaisen hattunsa reunalle, ja sitten +sirosti kumartaen ylemmäs ilmaan. + +Ja kun taivas oli korkea ja puhdas, kun aurinko paistoi lämpimänä, +muttei painostavana, ja etenkin kun näkymättömät pikkulinnut lauloivat +iloisia, pieniä laulujaan yhä ja yhä uudelleen: silloin loistivat +harmaan urkurin silmät, ja hän heilutti kädessään punottua keppiään, +löi sen voimakkaasti maahan ja saattoi jäädä seisomaan siihen asentoon +katseen kierrellessä etsien loppumattomalla taivaalla, haltioitumisen +vallassa, mikä näytti imevän säveleitä valo- ja ilma-aaltojen +sopusointuisesta kulusta äärettömän avaruuden halki. + + + + +III. + + +Urkujenpolkija pisti yrmeänä suuren hakaraamatun takkinsa alle +odotellen käsi ojennettuna avainnippua, jonka urkuri tavallisesti antoi +hänelle. + +Mutta mestari Ollivier pitelikin yhä avaimia suljettuaan asehuoneen +oven. + +Oli kai sattuma, että hän viivytteli seisoen ja puristellen nyrkillään +avainnippua. Tuskinpa hän aavisti, mitkä pehmeät ja lämpöiset huulet +äsken olivat koskettaneet kylmää rautaa. Hän ajatteli vain: +sattuisikohan jonkun mieleen tuolta alhaalta kylästä juolahtamaan tulla +tänne kirkolle niin aikaiseen ... sitä minä en toivoisi. + +Ja kun hän pudotti avaimet urkujenpolkijan suureen, ruskettuneeseen +käteen, kysyi hän: + +"Ethän liene sattunut näkemään ihmisiä täällä kirkon luona, Bengt?" + +"Mistä minä sen tietäisin?" kuului välttelevä, töksähtävä vastaus. +"Kysykää Sidseliltä!" + +Sidsel aivan maiskautti kieltään kitalakeaan vasten, niin herkulliselta +tuntui ajatus saada antaa pitkä selitys, kun muuten olisi saanut +vaieten astuskella varpaisillaan pitkin tyhjiä tuolirivejä, +edestakaisin kylmällä kirkon permannolla silläaikaa kun mestari soitti: + +"Niin, niin, Herra nähköön! Pitkä on vyyhti kehrättävänä sillä, joka +pyrkii selvittelemään nuorten naisten ajatuksia"... + +Urkuri keskeytti: + +"Ei mitään kiertelyjä, Sidsel muori! Tietäähän hän, että minä annan +hänen vartioida täällä kirkossa, ettei kukaan utelias häiritsisi minua! +Kun minä soitan seurakunnalle, hoidan minä virkaani ja minun täytyy +soittaa niinkuin virka vaatii. Mutta muina aikoina olen minä vapaa ja +tahdon käyttää vapauttani" ... ja hän lisäsi hiljaa: "kuunnellen sitä +Herraa, jota minä palvelen." + +Sidsel pudisteli päätään katsellen häntä sivulta päin: + +"Mutta jos nyt kuitenkin tulee nuoria naisia, jotka ovat uteliaita ja +tirkistelevät sisään ovesta, herra urkuri?" -- -- -- + +Mestari Ollivier'n kalpeiden kasvojen yli kulki pieni omituinen hymy. +_Se_ ajatus tuntui hänestä kovin vieraalta, kovin uudelta. Hän aikoi +kysyä ... mutta hänen kasvonsa saivat kohta tavallisen, ylevän +rauhallisen ilmeensä, niin kuin kaikki olisi ollut yhdentekevää +hänestä. + +Tervehtien kohotti hän kätensä hattunsa reunalle ja ylös ilmaan, +tarttui pahkakeppinsä nuppiin ja loittoni. + +Mutta vain muutaman askelen. + +Hän pysähtyi kääntyen kirkkoon päin, joka seisoi siinä, kaukana +seurakunnasta ja ihmisistä, alastomalla mäellään, niin vanhana, +harmaana ja rappeutuneena, että sen melkein _näki_ horjuvan. + +Tuuli oli noussut ja repinyt riekaleiksi aamusumun, ja valo säteili sen +läpi kirkon katolle ja seinille paljastaen armotta sen halkeamat ja +aukot. + +Tuuli oli kylmä ja valo oli kylmää, ja vanha mestari kääri takin +ympärilleen tuskallisen liikutuksen vallassa, pää painuksissa. + +Niin meni hän takaisin Bengtin ja Sidselin luo ja kysyi heihin +katsomatta: + +"Mitkä nuoret naiset tulevat tänne tähän aikaan päivästä?" + +"Vain täti Birgerin kaunis veljentytär, herra urkuri!" vastasi Sidsel +riemuiten. + +Mestari Ollivier pudisteli päätään, löi keppinsä kovasti jäätyneeseen +maahan ja meni tiehensä suorana, reippaammin askelin kuin tavallisesti. + +Toiset jäivät paikoilleen ja katselivat hänen jälkeensä ja toisiansa. + +Bengt sanoi: + +"Tuossa et sinä oikein onnistunut, Sidsel!" + +"Höö!" sanoi Sidsel oraakelin äänellä. "Parempi olisi parempaa, mutta +hyvää on hyväkin." + +"_Anna hänen olla_", sanoi Bengt töksäyttäen otteensa. + +"Missä se seisoo?" kysyi Sidsel hymyillen teräksenharmaata hymyään, +huutaen kysymyksen hänen korvaansa. + +"Johanneksen kahdestoista luku, seitsemäs värssy!" kajahti lyhyesti +urkujenpolkijan suusta. + +"Min, niin, Herra nähköön!" huokaili Sidsel katsoen kierosti Bengtiin. +"Nyt on hänellä ainakin jotain ajateltavaa, tuolla köyhällä mestari +Suurenmoisella!" + +Bengt sanoi vältellen, ympärilleen katsahtaen: "Tänään on +neljänkymmenen pyhimyksen päivä. Minkälaista ilmaa arvaisimme ennustaa +päivemmällä, pakkasta vai suojaa? Ja minkälainen kuukausihan tulee?..." + +Tästä he eivät voineet päästä täydelliseen yksimielisyyteen. Sitten +sopivat he, että lähtisivät yhdessä kylään, siten nimittäin, että +heidät _nähtäisiin_ yhdessä kulkemassa. + +Sillä Sidsel oli leski, kärsivällinen toivomuksissaan, sitkeä +yrityksissään -- niin kuin lesket ja vanhat piiat joskus kuuluvat +olevan. + + + + +IV. + + +Oli päästy melkein maaliskuun puoliväliin. Vuoden ensimäinen neljännes +eteni taistellen pakkasen ja suojan, auringon ja tuulen läpi +päästäkseen kevääseen. + +Samoin taisteli vuosisatakin, jonka ensimäinen neljännes myöskin oli +loppumassa, kevättä kohti ankaran talven jälkeen. + +Ympäriinsä niissä maissa, jotka lähinnä rajoittuivat Ranskaan, +hieroivat kansat silmiään ja tunnustelivat päätään. + +Heistä tuntui kuin heidän muuttopäivänsä olisi tullut. Jättiläinen, +suuri vallankumous, oli kohottanut punaiselta palavan päänsä maan yli, +nostattaen useat hurjaan intoon, kauhistuttaen ja hämmentäen vielä +useampia. + +Sitten oli jättiläisen oma poika lyönyt sen maahan, asettanut keisarin +kruunun päähänsä, pakottanut miljoonat ihmiset kantamaan sotilaan +otsamerkkiä. Maailma aiottiin valloittaa. Ranskan henki, tavat, puvut +ja kieli hallitseisi kansoja! + +Mutta jättiläinen itse lyötiin _maahan_. Ranska läähätti verissään. +Useiden sen parhaista pojista oli jo kauan sitten täytynyt hakea +elatuksensa -- joskus hyvin vaivaloisestikin -- kierrellen +naapurimaissa, jossa kansat yhä puhuivat heidän vanhaa kieltänsä ja +alkoivat taas hitaasti tointua. Mitä oli tapahtunut? + +Kaupungeissa olivat monet suuret suvut ruvenneet horjumaan, joutuneetpa +häviöönkin. Maalla sai ostaa maatilan, herraskartanonkin jokseenkin +talonpoikaistalon hinnasta rahan entisen arvon mukaan. + +Jos kauppakaupungit olivat köyhtyneet, olivat kauppalat ja kylät +loppuun kidutetut. Kurt, talonpoika oli puinut viljansa ja halusi myydä +jyvänsä, täytyi _hänen_ antaa kauppiaalle maksuaikaa. Ja kauppias +syytti käsityöläisiä, ja käsityöläiset syyttivät toisiaan. + +Mutta sellaisina aikoina on poikkeuksia -- itsestään huolehtivia +luonteita, joille yhteinen haaksirikko tarjoo sopivan tilaisuuden +itsensä pelastamiseen ja kuivalle pääsyyn. + +Heistä tulee hitaasti, mutta varmasti rikkaita miehiä. Ja jos he eivät +alusta alkain olekkaan paatuneita, paatuvat he varmasti ja nopeasti. + +Sellainen oli aika kauppaloissa ja kylissä, ja sellainen tässäkin +kylässä. + +Mielissä oli -- ainaisen epävarmuuden tähden hengestä ja omaisuudesta +-- tapahtunut lamautuminen. Tahto oli kukistettu, sydämien rohkeus oli +muuttunut ummehtuneeksi, pimeäksi itsensätutkistelemiseksi. Miten +olemme me vihastuttaneet Kaikkivaltiaan? Ja millä saisi hänet +leppymään? Olihan kyllä niitäkin, jotka käyttivät kauniita +verkakankaita, pitkäliepeistä takkia, kirjavia, kiiltonappisia +liivejä ... mutta he muodostivat kuitenkin vähemmistön! Ja niin kuin +kaikki tuo olivat he kai Herralle kauhistuksena. + +Jumalahan on -- niinkuin Bengt urkujenpolkija sanoi -- ei ainoastaan +vahva vähäisissä, vaan myöskin vahva _monissa!_ + +Sakset otettiin esille, ja pitkät liepeet putosivat, ja nöyrä arkipuku +verhosi kuin veltto säkki noita monilukuisia selkiä ja kylkiä. + +Seurakunta oli jakaantunut kahtia. Hännystakit ja kiiltävät napit +liittyivät läheisesti yhteen "kirkkoraadissa", kun taas mullankarvaiset +arkitakit -- ei suinkaan ilman _omaa_ itsetuntoaan -- muodostivat +"seurakunnanneuvoston" -- Herran oman neuvoston, nuo pienet ja +lukuisat! -- -- -- -- -- + +Kylässä oli kaksi itsestään huolehtivaa luonnetta, kaksi, joista olisi +riittänyt useammallekin: Klaus Pommerenck ja Peer Pommerenck -- isä ja +poika. + +Isä, jättiläiskokoinen härkä- ja hevoskauppiastyyppi oli syntynyt +täällä, mutta oli useimmiten poissa kylästä kauppamatkoilla puoli, jopa +kolmeneljännesvuottakin kerrallaan. + +Suuren, leveälierisen luuhkahatun alta kiilsi punainen, karkeaviivainen +naama verestävine, vilkkuvine silmineen. Alaleuka oli kuin mustalla +silkkihuivilla köytetty turpapussi. Jos huivin solmu olisi avattu, +olisi luullut pään putoavan. + +Mutta siinä se istui, vahvasti kyllä, kiukkuisen itsepäisenä, kuin +suljettu pääkirja; luettelo suurista ja pienistä konnankoukuista. + +Se aukeni vain hymyilemään, kun se asetettiin kasvoista kasvoihin Peer +pojan kanssa. + +Ukko oli oman onnensa seppä. Hänen poikansa oli hänen ainoa +ylpeytensä. Peer oli saanut kirjallisen kasvatuksensa läheisessä +maakuntakaupungissa, oli suorittanut lainopillisen tutkinnon ja päässyt +oikeusneuvoksen oikeaksi kädeksi, ahkeraksi, pelottavaksi ja pelätyksi +kädeksi, johon rahat ja maallinen hyvyys tarttuivat kuin itsestään, kun +tuo kalpean lihavahko lakimiehen pää, sievine, liikkumattomine +piirteineen, ei millään lailla saattanut taivaallista puolta huonoon +huutoon maallisen työn takia. + +Jo nuorena oli viraston notaario selvillä maailman menosta ja asioitten +vaatimuksista. + +Teologi, joka kiintyy tarkkaamaan tämän maailman puuhia, on mies, joka +pahasti paljastaa itsensä. Mutta lakimies, joka ottaa huomioon omansa +ja muitten tarpeet toinen silmä aina taivasta kohti käännettynä, on +voimakas mies. + +Ainoasta ruumiinviastaankin oli hän aikojen kuluessa osannut muodostaa +osan voimaansa. Hänen syntymänsä oli maksanut hänen äidilleen -- +varakkaan talonpojan ainoalle tyttärelle -- hengen; Peerille oli se +jättänyt pään hiukan vinoon asentoon oikeata olkapäätä kohti. + +Kunnianhimoista isää ja kunnianhimoista poikaa oli molempia suututtanut +tuo vahinko. Mutta ajan kuluessa, kun kylä ja kauppala taipuivat yhä +enemmän _päältä näkyvään_ nöyryyteen, piti Peer vahinkoaan etuna. Hänen +ei tarvinnut, kuten muiden, _panna_ päätään kallelleen. Hän saattoi +ilman erikoista vaivaa hakea toisella silmällään lohdutusta ja tukea +taivaasta, kun toinen silmä taas haki kunniaa ja etua maan päältä. + +Sievää, pyöreää ja kiiltävää, aina mustiin ja siististi puettua +kirjuria pidettiin työteliäänä, kunnollisena, kaunopuheisena ja ennen +kaikkea nöyränä ja siveänä miehenä, johon aina tuon tuostakin kirkon ja +seurakunnan neuvosto sokeasti uskoi, ja jonka johdettavaksi ne sokeasti +jättäytyivät. + +Lopuksi uskoi hän sokeasti itseensä. + +Ja silloin tuli isästä ja pojasta yksi. + + + + +V. + + +Ukko oli ollut poissa koko talven syksyn alusta alkaen. + +Tänään oli hän tullut ratsastaen kotiinsa kylään ja lähettänyt heti +sanan pojalleen läheiseen hallituskaupunkiin. Vain lauantaisin oli Peer +tavattavissa kylässä, hevoskauppiaan kunnianarvoiselta näyttävässä +talossa, joka aikaisemmin oli ollut Birgerin perheen kotitalo. + +Klaus Pommerenck tervehti poikaansa hyvin lyhyesti tapansa mukaan, ja +hiukan sen jälkeen menivät he yhdessä ulos kauniiseen ilmaan. + +Huoneet olivat luultavasti tuntuneet liian ahtailta puhelua varten. + +He kulkivat alaspäin myllärin taloa kohti, menivät sitten joen poikki +sen padon yli, mitä pitkin tie kulkee toiselle rannalle, selännettä +kohti, minkä juurella oli kylän puistopahainen -- pari kolme puuryhmää +hiekkaisen kirkkomäen vierellä, rinteellä, missä vanha kirkko +yksinäisenä ja kolkkona kohoaa. + +Puisto oli hyvin vaatimaton, vaatimattoman Peerin kylän parhaaksi +puuhaama. Tästä pienestä lehdiköstä nuorine istutuksineen, pari penkkiä +vanhan poppelin ympärillä, näkyi vain kirkon ylin osa. + +Mutta kirkon katon ja tornin takaa saattoi silmä seurata maiseman +nousevia aaltoviivoja -- vuoren selännettä yhtäjaksoisina lehti- ja +havumetsineen -- entisajan ritarilinnan valtavia jäännöksiä, jotka nyt +muodostivat nykyaikaisen herrasmiehen vähentyneen ja velkaisen +omaisuuden. + +Ja sinertävän metsän sylistä loistivat maaliskuun kirkkaassa auringossa +herrastalon seinät -- komeina ja ylpeinä tällaisen välimatkan päästä, +vaikka Jumala ja joka mies tiesi, että se _oli_ raunio, sangen tyylikäs +ja maalauksellinen raunio, niinkuin pieni harmaa ja yksinäinen +kirkkokin. + +Tänne puistoon pysähtyi Klaus Pommerenck ja löi kiinni +merenvahapiippunsa kannen, heilutellen vartta kuin ratsupiiskaa. + +Hänen vilkkuvat silmänsä tähystelivät rohkeasti ja terävästi +sinertävää metsää ja herrastalon raunioiden kirkkaita seiniä, kuin +hevosparia. Hänen pitkä, vaaleanruskea takkinsa aukeni ja paljasti +komeat kirjavat liivit, joista kellonvitjat koristeineen riippuivat +vahvalla lantiolla... Hän läimäytteli ratsastuksesta likautuneita +kaulussaappaitaan ja hänen kannuksensa helähtelivät. Isän pienet, +kiivaat silmät -- oravansilmät -- tuijottivat pojan pieniin, mutta +totisiin kärpän silmiin. + +"Penikka, sinähän käyttäydyt kuin elukka!" jyrisi ukko. + +Molemmat silmäparit kohtasivat toisensa kuin ratsupiiskapari. + +Mutta kohta sen jälkeen olivat Peerin kasvot taas sileät ja pyöreät ja +pää lepäsi miettien, asiantuntevana ja välinpitämättömänä toisella +olalla. + +Hän sanoi kuivasti: + +"Minä käyttäydyn aina niin kuin se, mikä olen -- sinun poikasi." + +Vanhus viittasi piipun varrella ylöspäin metsää ja taloa kohti ja +sanoi: + +"Tässä minä raadan ja rimpuilen koko elämäni, että _me_ pääsisimme +_tuonne_, tuonne ylös! Ja sillä aikaa kun minä olen poissa, hajoitat +sinä kaiken maahan!" + +"Sinne minäkin pyrin!" sanoi Peer. + +"Häh!" ärisi Klaus pistellen piipun märällä imukkeella pojan lihavaa, +valkoista kättä -- jonka pyöreässä nimettömässä välkkyi kapea, sileä +kultarengas. + +Peer ei vetänyt kättään pois. Se sormus saisi kyllä jäädä siihen, +missä se oli! Hän otti vain taskustaan puhtaan nenäliinansa, pyyhki +pois isän suun kosteuden ja silmäili omituisella katseella ruskeita +hevoskauppiaan käsiä, joiden pakkasen punertamat sormet muistuttivat +kultasepän näyteikkunaa markkina-aikana sormuksineen täynnä kiviä, +levyjä ja kaiverruksia. + +"Niin", sanoi Peer lyhyesti. "Olen mennyt kihloihin kuten näet." + +"Olisitpa sitten, hitto vie, voinut ottaa _vielä_ köyhemmän tytön, +mokomakin pöllö! Mutta se on vale!" ärjyi ukko. + +"Se ei muutu siitä minnekään!" vastasi poika. Ja taas kohtasivat +molemmat silmäparit toisensa. + +Ukko säpsähti. Hän oli tottunut siihen, että poika toimi omin päin ja +toimi hyvin. + +Piiliköhän tässä jotain? Tai olikohan hänen oma lihansa ja verensä +mennyt piloille? + +Kun isä ja poika joskus tapasivat toisensa maakunnan pääkaupungissa, +missä Peerillä sattumalta oli pieniä lainopillisia tehtäviä, saattoivat +he yhdessä viettää hauskan illan. Silloin oli asianajajalla vähemmän +halua panna päänsä kallelleen; silloin saivat taivaalliset asiat hiukan +levätä, kun taas maalliset tarpeet olivat vallassa. Ja kun isä ja poika +Pommerenck aamupuolella erosivat, pulpahteli yksinkertaisen +hevoskauppiaan kurkku isällisestä naurusta, sillä tiet ja suunta, johon +poika lähti, oli isä nuoruudessaan ja vanhuudessaankin hyvin tuntenut. + +Mutta kumpikaan ei ilmaissut mitään toiselle ja nämähän olivat vain +sivuseikkoja ja syrjähyppyjä asioitten yleisessä kulussa. + +Olikohan tämä sitten jotain muuta? Ja mitä tämä muu sitten +oli? -- -- -- + +"Olisitko hyvä ja selittäisit asian!" sanoi Klaus, ottaen takkinsa +taskusta hollantilaisella tupakalla täytetyn sianrakon ja täyttäen +piippunsa. + +Peer, joka ei polttanut, otti liivintaskustaan pienen hopeisen +nuuskarasian, pisti hyppysensä ruskeaan tomuun hartaana kuin sormiaan +vihkivedessä kasteleva katoolinen, nuuskasi, siivoili huultansa +nenäliinallaan ja sanoi, valiten tarkasti sanansa, liittäen lauseen +lauseeseen, varmana ja varmasti kuin asianajaja oikeuden edessä: + +"Minä olen tarkan mietinnän jälkeen ja perehdyttyäni perinpohjin +kaikkiin asianhaaroihin kihlannut neito Marguerite Birgerin, +neuvosvainaja Herman Birgerin ainoan tyttären, jonka isä on syntynyt +tässä kylässä, ja jonka sisarista toinen, neiti Dorothea Birger, +yleensä tunnettu nimellä 'täti' Birger, vielä elää, kun taas nuorempi +veli Franck..." + +Tässä keskeytti ukko: + +"Enkö minä muka _tiedä_, kuka noista hassuista Birgereistä vietä elää, +tai ei elä? Enkö _minä_ ole ostanut heidän, vanhaa taloaan ja +korjauttanut sen -- suurilla kustannuksilla? -- -- --" + +"Sinä olet", jatkoi Peer häiriytymättä, "maksanut hyvin pienen +kauppasumman arvokkaasta omaisuudesta -- ja _minä_ sain kaupan +syntymään -- ja korjaukset olet sinä antanut _minun_ maksaa -- ja nyt +täytyy sinun kuunnella minua keskeyttämättä!"... + +"Häh", ärisi ukko imien piippuaan, niin että korina kävi +kastanjanruskeassa kopassa. + +"Birgeriläiset", sanoi Peer, "ovat kyllä tavallaan hassuja, ja tuo +vanha hupakko, täti Birger, hiukan enemmänkin, mutta Herman edistyi +kuitenkin nopeasti lakimiehen uralla, meni aikaisin pääkaupunkiin, sai +verrattain suuren tuttavapiirin ja pääsi nimineuvokseksi. Sitten meni +hän naimisiin hupsun naisen kanssa, joka soitti ja lauloi ja +kirjoitteli romaaneja ja sai Hermaninkin pään pyörälle, niin että hän +löi tehtävänsä laimin. -- Sillä hän oli kaunis nainen, ja tytär on +hänen sukuaan", lisäsi Peer miettivästi. + +"Niin mutta...?" kysyi Klaus. + +"Niin -- sitten tulivat kaikki nuo vararikot", jatkoi Peer +virallisesti. "Ja keskellä vaikeuksia kuoli nimineuvoksetar, ja mies +suri sitä kauheasti, löi kaikki laimin ja hullusti kävi ja hullulta +näytti kaikki!" + +"Mitäs se meitä liikuttaa?" kysyi Klaus taas tupakkapilven keskeltä. + +"Sepä sattuu liikuttamaan minua", vastasi Peer ja otti hopearasian +esiin. + +"Minä toivon, ettet sinä...!" ärjäsi hevoskauppias. + +"Niin", sanoi Peer naputtaen kantta. "Minä matkustin pääkaupunkiin +viime syksynä, kun sinä olit poissa. Täti Birger tuli nimittäin +luokseni itkeä ulisten enemmän kuin tavallisesti ja kertoi minulle +joukon asioita ja antoi minulle kasan papereita, joitten joukossa +kirjeitä Franck veljeltä, joka oli tehnyt tyhmyyksiä ja kauan sitten +livistänyt Brasiliaan..." + +"Mitä saakelia se meitä liikuttaa!" huusi Klaus, joka oli alkanut +kadottaa kärsivällisyytensä. Peerin pää oli aivan kallellaan ja hän +heitti isäänsä silmäyksen alhaalta ylöspäin. + +"Pysyppäs nyt nahkoissasi, ukko, tai minä pidän salaisuuteni +itselläni!" + +"Hurrurrr...!" kuului piipun kopasta. + +"Minä huomasin, että tässä oli jotain tehtävää", sanoi Peer. "Ja että +täytyi liikkua nopeasti. Minä matkustin Herman Birgerin luo. Hän oli +aivan suunniltaan, puhui vain vaimonsa kuolemasta, ja että hän kohta +tulisi seuraamaan häntä. Minä pelastin hänet, niin että hän joka +tapauksessa sai kuolla asiat selvillä." + +Tässä kulki jotain taivaallista notaarion kalpeiden, sileiden kasvojen +yli, ja hän jatkoi: + +"Herman Birger kuoli nimittäen minua itsensä ja ainoan lapsensa +pelastajaksi ja uskoi tämän lapsen tulevaisuuden minulle. Ja minusta se +nyt riippuu!" + +"Elukka!" mörisi vanhus. "Miksi olet sijoittanut tuon tytön tänne täti +Birgerin luo? Eikö sinulla ole kylliksi hempukoita pääkaupungissa?" + +Peer nosteli ainoata olkapäätään -- ja sanoi: + +"Aion nyt helluntaina mennä naimisiin neito Marguerite Birgerin kanssa, +koska hän hyvin pian on viidensadantuhannen hopeamarkan arvoinen, +kaikki menot perinnöstä pois luettuina!" + +Piippu erkani äkkiä vanhan hevoskauppiaan suusta ja alaleuka paisui +pussissaan: + +"Mistä ne rahat tulevat?" kysyi hän. "Putoavatko ne kuusta?" + +"Ne kuuluvat minun vaimolleni Franck Birgerin ainoana perillisenä, tuon +sedän, joka meni Brasiliaan ja kuoli jättämättä perhettä jälkeensä!" +sanoi Peer ja pullisti pyöreää rintaansa tiukkojen, mustien liivien +alla. + +"Onko sinulla se kirjallisesti?" kysyi Klaus matalalla äänellä, +hymyilemättä. + +"Kaikki paperit ovat järjestyksessä!" hymyili Peer. "Ei puutu muuta +kuin -- minun hääni!" -- -- + +Nyt oli taivaallinen ilme kokonaan kadonnut lakimiehen kasvoilta. +Pistävä auringonpaiste, raikas tuuli ja sangen vilkas keskustelu olivat +nostaneet kalpean pyöreille poskille heikon punan. Hän näytti mieheltä, +jolla on hyvä omatunto, hyvä ruuansulatus ja koko elämän toiminta +järjestyksessä. + +Hän puheli itsetietoisesti, huolimattomasti: + +"Tuo Franck ei ollut ainoastaan kevytmielinen velikulta, vaan aika +mies. Hän tuli toiselle puolen paraaseen aikaan, erään hampurilaisen +kauppahuoneen palveluksessa, osti kaivoksia, möi metsää, piti +konttooria ja pankkitiliä Riossa, ja oli juuri purjehtimaisillaan +takaisin Bremeniin auttaakseen veljeään, joka aikoinaan oli tukenut +häntä. + +"Silloin vei kuume hänet. Hän on poissa, veli on poissa, veljen vaimo +on poissa. Jälellä on vain Marguerite ja täti Birger. + +"Täti Birgeristä pääsemme me helpolla. Kaikki on selvillä. Kukaan ei +tiedä mitään. Minun tuleva vaimoni kaikkein vähimmän. Asiapaperit ovat +_minulla_. + +"Ja nyt, ukko, saatamme alkaa katsella ympärillemme tässä +kylässä ja pitäjässä! Herrasmies tuolla 'hovissa' -- no, hän on vain +hylky. Me voimme antaa hänen olla paikoillaan sen lyhyen ajan, mikä +hänen kuolemaansa kuluu -- tai saatamme kohta myydä kaikki +pakkohuutokaupalla. 'Kirkkoneuvosto' on hieman arka hänestä -- +vanhastaan. Saimmehan häneltä kirkon, kirkonmäen ja puiston +mitättömästä hinnasta. Mutta seurakunta ei ole voinut koskaan sietää +hänen elosteluaan tuolla ylhäällä, ja hänen juutalaisnaisensa on +tikkuna heidän kaikkien silmissä. + +"Me tulemme mullistamaan aikalailla, ukko! Kirkon me revitämme -- +kaatuuhan se muuten kohta meidän kaikkien niskaan. Bengt urkujenpolkija +on varoittanut meitä. Tuo karannut poropeukalo, joka soittaa urkuja, ei +edes uskalla tarjota meille oikeata soittoa. Kirkon täytyy pois, +urkurin täytyy pois. Me emme voi antaa armoleipää joka vieraalle, +mikä jäytää kuntaa. Bengt ei sitäpaitsi ole tyytyväinen häneen, ja +Bengt on luotettava mies, -- vanha velikulta -- olkoon menneeksi -- +mutta hyvin vaikutusvaltainen. Sekä Bengt että Sidsel muori ovat +tyytymättömiä urkujensoittajaan. He sanovat että 'hän pitää meitä +kaikkia mitättöminä', ja että hänellä on omat mielipiteensä sekä +jumalanpalveluksesta että veisaamisesta. _Hänellä_, tuolla raukalla, +_omia_ mielipiteitä! + +"Sellaista väkeä emme me voi sietää keskuudessamme! Ei, ukko! Sinä ja +minä, me tahdomme saada sekä julkisen että yksityisen mielipiteen +käytettäväksemme, ja se on seuraava Pommerenckin sukua tuonne _ylös_, +missä me kohta olemme kuin kotonamme!..." + +Näin sanoen viittasi Peer Pommerenck ylöspäin, ei aivan taivasta kohti, +mutta puoliväliin sinertävään metsään päin, mikä verhosi tilan ja +kartanon. + +Vanha Klaus Pommerenck pisti sanaakaan sanomatta merenvahapiippunsa +taskuun -- ja käsivartensa pojan kainaloon. + +_Nyt_ hymyili isä. Poika oli kuitenkin ja tuli olemaan hänen +ylpeytensä. + +Ja hymy seurasi häntä, kun hän samana iltana lähti kylästä hehkuvan +punaisena auringonlaskussa tyhjennettyään pari pulloa sodanaikuista, +erinomaista ranskalaista viiniä, jonka molemmat olivat jakaneet +viettäessään hauskan illan. + +Auringonlaskun valaistuksessa ratsasti jättiläismäinen hevoskauppias +pois pitkälle matkalle. Ja vuorijonon ylimmällä harjalla pidätti hän +rotevan westfalilaisen hevosensa ja katseli hymyillen linnanraunioiden +loistavia seiniä ja pientä, harmaata kirkkoa alhaalla: + +"Tuolla", ajatteli ukko, "vihitään siis minun poikani ja +viisisataatuhatta hopeamarkkaa. Jos vain joku voisi sanoa minulle, +_kuinka_ paljon perintöveroon menee?"... + +Ja hän alkoi pelätä, että Pommerenckin sukua petettäisiin. + + + + +VI. + + +Herraskartano -- maatila. + +Talolla ja tilalla oli nimi, jota ei kukaan enää käyttänyt +jokapäiväisessä puheessa. + +Hyvin vanha nimi, josta sadut ja tarinat soivat, nyt peittyneinä +aikojen unhotukseen niinkuin puoleksi kukistunut talo homeeseen ja +sammaliin. + +Herraskartanoa kutsuttiin yksinkertaisesti "kartanoksi", ja +herrasmiestä, joka asui siellä, "mieheksi". + +Päärakennus oli puoleksi sorana, torni kokoonlysähtänyt, vanhoilla +niityillä kasvoi villimetsä, ojat pajupensaiden ja kaislojen peitossa. + +Raunio, joka sijaitsi sellaisella paikalla, että se kohosi korkeammalle +koko vuorenselännettä, jota peninkulmien alalla peitti vanha lehti- ja +havumetsä, paikkakunnan koriste, tilan ylpeys, "miehen" viimeinen +tulolähde. + +Hän olisi ehkä voinut pelastaa itsensä hakkauttamalla. + +Hän ei hakkauttanut. + +Hän istui päivät pitkät viimeisessä nojatuolissaan, jonka kiiltäväksi +kuluneessa selkänojassa oli puoleksi himmentynyt vapaaherran kruunu. + +Tuoli seisoi madonsyömällä tammipuisella korokkeella, aivan ikkunan +ääressä -- yhden niitä harvoja, joista vielä saattoi katsella ulos. + +Siinä istui hän, suvun viimeinen jäsen, leininlyömänä, ravistuneena, +nuoruudestaan kaatuvatautisena, pilkaten elämän turhamaisuutta -- jolle +hän antoi täsmälleen sen arvon, minkä hän oli sille antanut, silloin +kun hän vielä tanssi ja ratsasti, soitti huilua ja pelasi korttia -- +pitkien tiedottomuuskohtausten ja hiukan pitempien "valoisain hetkien" +vaihdellessa. + +Hän istui tähystyspaikallaan ja katseli alas kirkonmäelle päin. + +Hän katseli kirkkoa, joka sai kiittää hänen esi-isiään olemassa +olostaan, ja puhtaasta, ylhäisestä tyylistään samaa rakennusmestaria +kuin vanha vapaaherrallinen linna rakennustapaansa. + +Kirkkoa, joka näytti liukuneen irti linnasta kuin sielukkaampi +ilmestys ja pysähtyneen viimeiselle kukkulalle kylän ja laakson +yläpuolella. -- -- -- -- -- + +"Mies" istui siis siinä valtaistuimellaan ikkunan ääressä, ja kiskoi +esiin kellahtavia pitsikalvosimiaan aamunutun poimujen alta, ja hymyili +pilkallisesti kun hänen vapisevat sormensa vielä rypistelivät +repeytyneitä pitsejä. -- -- -- + +"Rally!'" huusi hän, äänellä, joka kerran oli kaikunut kuin +metsästystorvi ja nyt muistutti pärisevän puupillin ääntä. + +"Rally! Etkö kuule? Rachel -- _nom d'un cochon_ -- Mamsell Pfefferkorn +-- Mammy _Zum Teuffel!_ Minä tukehdun -- Tuo minulle kauralientä. -- +Tai mene isiesi luo, Abrahamin, Iisakin, Jaakobin -- -- -- ho, ho, +ho!..." + +"_So sachte, so sachte, Mand_!" [Hiljempaa, hiljempaa mies!] kuului +viereisestä huoneesta hyväntahtoisen, syvän naurun säestäessä. -- Ja +tämä huone oli vielä vaatimattomammin kalustettu kuin "miehen" kammio; +siellä oli vain yksi ainoa huonekalu suurta uunia vastapäätä, +hienojalkainen klaveeri, jonka koskettimet puolihämärässä loistivat +kuin suvun jäsenten kauan sitten soittamasta lakanneet, kalpeat +luurankosormet. + +Miehen luo tuli keski-ikäinen, lyhyehkö, korkeapovinen nainen puettuna +yksinkertaiseen, mustaan villapukuun. Valkeita, lihavia käsivarsia +peittivät pitkät, neulotut sormettomat hansikkaat, valkean, paisuvan +kaulan ympärillä oli musta kivihelminauha. Leuka kaksinkertainen, +punaisine, hymykuoppaisine poskineen. Tukka riippui noenmustina, siellä +täällä harmahtavina kiharoina. Silmät olivat mustat, sametin pehmeät +kuin itämaiden yö, ja niistä säteili hyvyyden ja terveyden loiste, mikä +vallitsi rauniota nojatuolissa ja paistoi kirkkaana keskellä talon +autiutta ja häviötä. + +"Ei saa kiukutella Rachelille, eikä puhua pahaa Pfefferkornista, ukko +hyvä! Tässä on liemi -- juokaa terveydeksenne!" + +Ja israelitar nauroi kaataen lämpimän liemen korkeaan, hiottuun +kristallilasiin -- viimeiseen juhlalasiin tyhjästä kulmakaapista -- ja +antoi miehelle juoda. + +Sillä hän tahtoi juoda vain pikaristaan -- vaikkapa vain kauralientä. + +Hän irvisteli lopetettuaan, ollen muka välittämättä avusta. Mutta hän +katseli salaa kiitollisena mamseli Pfefferkornia, kun hän loi alas +silmänsä ja kaksoisleukansa, ja loi tyytymättömän katseen ulos +vihreästä akkunaruudusta. + +"Eikö yhtään ihmistä tule tänä iltana? Eikö kultavarpunen, eikö +punatukkainen sotatyttökään tule, eikö _Monseigneur_ tule?" + +Rachel pani lihavan kätensä hänen tuolinsa selustalle, taputti +häntä olalle kuin lasta viihdytellen; nousi varpailleen kuluneissa +kengissään ... katseli ulos ... hymyili: + +"Gut Schabbas! Nyt täyttyy talo!" + +Grethi tuli ja pikku Babli tuli. + + + + +VII. + + +Rachel oli eräänä päivänä tavannut molemmat tytöt metsässä. + +Se oli viimeinen joulupäivä, yksi noista melkein joulu-ilottomista, kun +lumirännän kuihtuneet hiutaleet pyöriskelevät tiedottomina ympäriinsä +sadekuurojen ja tuulenpuuskien välillä. Ilma oli raakaa, puut itkivät +-- ihmiset olivat kivuloisia ja heikkoja, häijyjä tai nyreitä. + +Rachel oli itsekin lähtenyt metsään, hameenliepeet käärittyinä ja +sadehattu päässään, haihduttaakseen lyhyeksi ajaksi taloudellisia +huoliaan, joita hän kotona lujalla tahdollaan koetti hymyillen ja +piilotellen karkoittaa. + +Että talon ja miehen häviö oli lähellä, ja että sitä voisi viivyttää +vain lyhyen hetken, siitä oli rohkea Israelin tytär täydellisesti +selvillä. Ja tuo viivytyskin maksoi rahaa, päänvaivaa, sata pientä, +monta suurta juonta -- Jehovan valitun kansan kekseliäs tytärkin +saattaa hetkisen epäillä Herran apua -- ja tuon kerran kauniin, aina +lämminsydämisen Rachelin mustista silmistä vieri katkeria kyyneleitä +sileille poskille, niinkuin vesipisarat valuivat pitkin puiden sileätä +kaarnaa, puiden, jotka eivät enää voineet torjua häviötä, vaikka ne +_nyt_ kaatuisivatkin kirveen iskuista, sillä nythän ei millään ollut +arvoa, ei tarvepuilla eikä haloilla! + +Hän kulki itkien, nyyhkytti ja valitteli Herralleen ja Jumalalleen. +Jospa hän edes olisi nuori, kaunis ja solakka, kuten silloin kun _hän_, +mies, oli ottanut hänet parhaaksi ystävättärekseen, itse hyljättynä, +hyljättyään monen monta ystävätärtä! Silloin kai auttaisi Herra häntä +pääsemään hyviin naimisiin, niin että hän voisi auttaa _miestäkin!_ + +Ja juuri kun hän ajatteli tällaista, antoi hän itselleen ajatuksissaan +korvapuustin: "Saitkos, saitkos!" mutisi hän. "Sinä ajattelet ilkeästi, +halpamielisesti, Rachel, sillä ethän sinä tahdo jättää häntä päiväksi, +et hetkeksikään, häntä, jota sinä hänen avuttomana ollessaan rakastat +ehkä syvemmin, vaikka toisin kuin hänen voimansa ja kunniansa päivinä!" + +"Taipukaamme ... kunnioittakaamme Jumalaa... Ole kiitetty Herra minun +Jumalani siitä, että annoit tyttärellesi lämpimän ja uskollisen +sydämen!" + +Ja sitten niisti hän huojentuneena ja lohdun saaneena nenäänsä ... ja +samalla huomasi hän molemmat nuoret neidot, jotka _myöskin_ näyttivät +hakevan metsältä apua kodin huolia vastaan. + +Ainakin kulkivat he siellä itkien yhdessä -- pitkä ja solakka hiljaa, +pienempi äänekkäästi ja kuuluvasti nyyhkien. + +Nyt itki joulu-taivas, pilvet, puut ja kaksi pikku tyttöä ... mutta +Rachel hieraisi nenäänsä viimeisen kerran ja meni heitä vastaan. + +Pienemmän tunsi hän nimeltään -- niinkuin kaikki tunsivat toisensa +tällä paikkakunnalla -- tiesi, että tuo lapsi kastanjan punaisine +hiuksineen oli Babette, jota sanottiin Babliksi, että hän oli n.s. +"sotalapsi" vainovuosien ajoilta, kaiketi hedelmä, ja sangen eloisa +hedelmä, erään upseerin asuntoajalta nuoren, helposti syttyvän lesken +luona; että hurskas tohvelintekijä, joka oli lapseton, mutta ei +sydämetön, oli ottanut hänet lapsekseen lesken kuoleman jälkeen, +lukuunottamatta sitä, että hän joka vuosineljännes nosti sopivan +elatusavustuksen kunnan viranomaisilta. + +Toista tyttöä ei Rachel sitävastoin tuntenut. Hän näki hoikan, kauniin +neidon, suurine, ilmeikkäine silmineen, suurine, kiharoine tukkineen, +joka ei oikein tahtonut pysyä vangittuna leveäreunaisen sadepäähineen +alla... + +Käsi, mikä piteli huivia koossa nuoren, hienon, täysin kehittyneen +rinnan yllä, oli paljas, valkea ja kapea, selvin, sinertävin suonin... + +Hän oli kai äsken tullut paikkakunnalle -- oli uutuutena viehättävä +katsella ... ja naisethan huomaavat kaiken terävästi ja nopeasti +ensimäisellä silmäyksellä. Ja neiti Pfefferkorn ajatteli itsekseen: +Nuohan tuottaisivat hupia miehelle ja minullekin raunion +yksitoikkoisessa autiudessa! + +"lapsukaiset!" sanoi hän "tehän olette molemmat kuin läpimärkiä +varpusia, kun minä taas muistutan kastunutta varista. Ettekö tahtoisi +tulla kartanoon kuivaamaan vaatteitanne -- ja silmiänne", lisäsi hän, +hymyillen leveää, hyvää, lihavaa nauruaan. + +Grethi näytti pelästyneeltä, ehkäpä hiukan loukkaantuneeltakin. Bablia +paleli ja hän tahtoi mielellään nähdä kartanon, josta kerrottiin mitä +kummallisimpia juttuja. + +Ja kädenkäänteessä, Grethin voimatta estää sitä, kertoi tyttönen sillä +aikaa kun he kaikki kolme kulkivat herraskartanon tuuheaa puistokujaa +pitkin, että Grethi oli tullut tänne pääkaupungista -- koska hänen +vanhempansa kuolivat muutaman viikon väliajalla; että hän nyt asui täti +Birgerin luona; että notaario Peer Pommerenck kävi siellä joka viikko; +että hän oli "pelastanut" nimineuvos Birgerin, Grethin isän, +vararikosta tai vankeudesta; että hän nyt oli kihloissa Grethin kanssa; +että täti Birger oli niukoissa oloissa elävä vanhapiika; että hän +siunasi varakasta, viisasta ja jumalista Peer herraa; että molemmat +ystävättäret inhosivat notariota, yhtäpaljon kuin he rakastivat +toisiaan; että he olivat yhtä ystävättömiä ja avuttomia ja että he sen +vuoksi kuljeskelivat metsässä itkemässä -- -- -- + +"Kas, kas! Mitä minä kuulenkaan?" huusi Rachel lyöden kätensä yhteen ja +sitten molempien pikkulintuparkojen hartioille. + +"Mennään sisään, lapsikullat! Ehkäpä Jumala auttaa meitä kaikkia!" +-- -- -- -- -- + +Niin syntyi tuttavuus. Ja talvi kului. + +Nuoret neitoset elähyttivät raunion autiuden ja toivat eloa tyhjiin +komeroihin ja rappukäytäviin, soppiin ja huoneisiin, ritarisaleihin ja +juhlahuoneisiin, joista puolet oli niin rappeutuneita, että vain +vanhat, kotiutuneet "aaveet" saattoivat asustaa niissä. + +Ja sen ne tekivätkin sekä tarinoiden että oman oikeutensa mukaan. + +Grethi tunsi nopeasti kotiutuvansa kartanossa, missä hän monta kertaa +viikossa kävi. + +Hänellä oli oma tapansa hiipiä ulos ja sisään -- hiljaisen +veitikkamainen, mietiskelevän "haaveileva" -- lyhytsanainen, kun +Pfefferkorn tahtoi ottaa liian tarkan selon hänen tunteistaan, +lyhyesti taittava, kun isäntä kohteli häntä liiaksi _en garcon_ +[tuttavallisesti]. + +Hän nimitti Grethiä "kultavarpuseksi", tarkoittaen hänen paksujen +kiharoiden hiustensa kiiltoa, mihin arinkin päivänsäde varjojen +täyttämässä linnassa kiintyi, tai lasketellessaan pilaa kauniille +tytölle hänen tulevan sulhasensa takia. + +Se loukkasi ja suututti Grethiä -- ja mies lopetti viimein. + +Hän oli kuitenkin, huolimatta hillittömistä vihanpuuskistaan, +aatelismies. + +Hän oli matkustellut, seurustellut aikansa johtavien miesten ja naisten +kanssa. Hän oli ollut upseeri, oli yritellyt diplomaattisella alalla ja +aina oli hänen ruumiinsa ollut heikompi kuin hänen henkensä voima. + +Hän oli epätoivoissaan väsynyt viettämään elämää, jonka kuluessa hän +tunsi kylmän jäähenkäyksen joka päivä lähenemistään lähenevän. + +Hän eli edelleen juutalaisnaisen ylläpitämänä, ja hän oli kiintynyt +sillä, mitä hän nimitti "möhkäleeksi" vasemmassa kyljessään, tuohon +naiseen, jota hurskaalla ja kunniallisella paikkakunnalla inhottiin +hänen uskontonsa ja hänen suhteensa takia herrasmieheen -- ja samalla +kertaa siedettiin häntä kuitenkin tuolla "ystävällisellä" seudulla, +sillä olihan mies kuitenkin aatelisherra! + +Tämän huomasivat Grethin suuret, vakavat silmät pian, ja hän rupesi +pitämään heistä molemmista, juutalaisnaisesta ja aatelisherrasta. + +Hän kulki hiljaisen kevyttä käyntiään, istui haaveilevan yksinäisenä +sopissa, jättäen Bablin, "sotalapsen", meluten herättämään kaiun +kuolleissa huoneissa ja molempien asukkaiden nuoruuden muistelmissa. +Mies ja Rachel toruivat lasta, -- hymyilivät hänelle ja hänen kanssaan, +ahtoivat häneen makeisia ja kotona leivottuja kakkuja... Ja niin kului +moni surullinen iltapäivä yksitoikkoisina viikkoina. + +Ja sunnuntaisin tuli _Monseigneur_. + + + + +VIII. + + +Herrasmies nimitti vanhaa urkuria sillä nimellä. + +Grethi ei ymmärtänyt tämän nimityksen merkitystä, eikä tottumuksen +vuoksi tiedustellutkaan sitä. Hän tiesi vain, että nimi tarkoitti +mestari Olliviertä, pitäjän rappeutuneen, pienen kirkon hiukan +raihnaista, vanhaan tapaan puettua urkuria. + +Sen kirkon, johon hän heti oli kiintynyt nuoren innostuksensa halulla +ihailemaan kaikkea, mitä tuolla puolen laaksoa uhkasi kato, +vastakohtana sille, mikä alempana kylässä pyrki kohoamaan ilmoille. + +Hänestä tuntui, kun hän muutaman kerran oli nähnyt ukon, että aina kun +_hän_ tuli, muuttui kaikki vanhassa talossa kaksinkerroin +hiljaisemmaksi, ylevämmäksi ja hienommaksi. + +Häntä suututti, että Babli saattoi hyräillä ja juoksennella ympäriinsä, +kun sunnuntaivieras tuli. + +Ja hän oli iloissaan siitä, että Rachel, Babli ja hän itse aterioivat +isossa keittiössä, etteivät herrat häiriytyisi shakkia pelatessaan, +jolloin olisi saattanut kuulla "kuolemankellon" tikutuksen mädänneessä +seinälaudoituksessa. + +Myöhemmin tarjoiltiin vaatimaton illallinen ukon huoneessa ja Rachel ja +Babli palvelivat isäntää ja vierasta vuorotellen. + +Grethi pysyi syrjässä piiloutuneena viereisen huoneen nurkkaan, +ajatellen lapsuutensa valoisia päiviä vanhempiensa kodissa. + +Kun "mies" sattumalta tunsi ruumiilliset kärsimyksensä pienemmiksi, +saattoi hänen omituisesti värisevä naurunsa tunkeutua ulos huoneesta ja +herättää kaiun tyhjässä musiikkihuoneessa, missä hoikkajalkainen +klaveeri seisoi odotellen henkien käsien kosketusta. -- -- -- + +Ja kun pöytä oli katettu ja isäntä sanonut iroonisen kohteliaan: +"Mahlzeit, Monseigneur!", kun kaksipuoliset ovet olivat narahtaen +auenneet sivuhuoneeseen, työnsivät Rachel ja urkuri miehen +nojatuolineen sinne. Kamiinin nokiseen kitaan sytytettiin tervaksinen +valkea eikä yksikään lamppu tai kynttilä saanut oikeutta häiritä. +-- -- -- -- -- + +Ja nyt painautui Grethi syvälle ikkunakomeroon kyyryyn, kädet leuan +alle -- huolimatta vedosta, joka rikkinäisten ruutujen kautta kulki +hänen ylitseen saaden seinien risaiset tapetit heilumaan kuin +"kummituksen" huokauksesta... + +Hän seurasi silmiensä lämpimällä hehkulla kuin sointuaaltoina +läikehtivää, ruudukkaalla permannolla leikkivää kuvastusta. Hän näki, +kuinka loimo, huokuen värejä, henkien säveleitä, ympäröi urkurin tuolin +klaveerin edessä, nousten kuin pehmeä, ruskon punertama vaahto tuolin +selkää ylös, valaisten mestarin kädet, jotka juoksivat valosta varjoon +ja varjosta valoon, aivan kuin ne olisivat olleet niiden henkien kädet, +joita kone niin kauan oli odottanut. + +Ja hänen vartalonsa, joka ensi silmäyksellä oli näyttänyt Grethistä +heikolta ja kärsivältä, kasvoi, suoreni ja norjentui, kun väriloimun +vaihteleva aaltoilu sai hennon klaveerin vapisemaan... + +Grethi oli kasvanut soiton keskellä kotonaan, missä äiti soitti +spinettiä ja harppua -- tuo haaveileva ja tunteellinen äiti -- aikana, +jolloin koko maailma tunnelmoi ja haaveili, kun ei voinut ajatella eikä +toimia. + +Grethi soitti hiukan itsekin ja hän tunsi suurimman osan siitä musiikin +paljoudesta, joka entisiltä ajoilta uuden vuosisadan mukana tunkeutui +ihmismaailmaan valloittaen ja pitäen hallussaan sydämet, samalla kertaa +kun "suuri valloittaja" ei ollut voinut pitää maita hallussaan. + +Hän seurasi istuessaan siinä pimeässä ikkunakomerossa kohoavaa +hohdetta, joka ajeli varjoja edellään, siksi kunnes se näytti +tarttuvan urkurin koko vartaloon pannen kädet ojentumaan ja pään +sankaripiirteisenä kohoamaan -- -- -- tuon miehen jättiläispään, hänen +tulkitessaan tuntikausia Gluckin, Mozartin, Haydnin, Clementin rikasta, +suurta musiikkia ja lopettaessaan vapauttamalla itse valtameren, +Beethovenin hengen, maininkien jyrinänä näppäimistöstä ... kun se +Grethin mielestä oli päästänyt vain lapsellisen helinän hänen +liikutellessaan koskettimia. + +Hän ei uskaltanut liikahtaakaan nurkassaan ja kuitenkin olivat hänen +jäsenensä melkein lamaantuneet epämukavassa asennossa. -- -- -- +Suorastaan vapautuneena kuuli hän herrasmiehen tuolissaan päästävän +äänekkään huokauksen, jolle hän heti koetti antaa koomillisen +merkityksen taputtamalla käsiään ja änkyttämällä: "Hyvä Monsignore! +Soitelkaapa nyt omia kuvitelmianne!" + +Mutta urkurin ääni kuulosti lempeän leikkisältä samalla kun hän löi +soinnun: + +"Täällä soitan minä _mestarin_ teoksia, siinä määrin kuin muistan ne +ulkoa! Ja minä soitan kaikkea, mitä klaveerille sopii! Jos haluatte +kuulla urkurin soittavan omiaan, niin menkää kirkkoon ... mutta siellä +saan minä soittaa vain _hillitysti_!" + +Herrasmiehen tuolilta kuului rykäisy ja hän sanoi kuivasti, pistävästi: + +"Kestääpä tuskin kauan ennenkuin minua _kannetaan_ kirkon permannolla. +Vahinko, etten silloin voi kuulla teidän soittavan minulle ... sillä +minulle te kai soitatte täydellä äänellä?" + +"Kirkko ei voi kestää täyttä ääntä!" kuului urkurin vastaus. +"Holvikatot saattavat luhistua!" + +"Sittenhän me molemmat saisimme säätymme mukaiset hautajaiset!" +naureskeli aatelismies. + +Ja molemmat herrat olivat vaiti. + +Hiukan sen jälkeen huomasi Grethi tilaisuuden tulleen ja hiipi kuin +varjo seiniä pitkin ulos ovesta, rappukäytävää alas. + +Rautaisessa jalustassa paloi talikynttilä. Häntä paleli ja hän ei +huomannut sitä. Hän painoi kädellään rintaansa ja huomasi, kuinka +levotonta siellä oli. Hänestä tuntui, että levottomuus oli suloista, +että se levisi kaikkialle raunioilla, kiemurteli rappukäytävissä, jotka +huokailivat itsestään -- varjoissa, jotka tulivat ja menivät tulen +hohteessa, kuin tanssien menuetin, gavotin, scherzon, andante con moton +tahdissa. Oi, mitä kummittelua se oli? _Nyt_ tiesi hän, että vanhassa +linnassa kummitteli ... ja kuinka hän rakastikaan sitä! Aina tahtoisi +hän olla kiitollinen sen asujamille -- aina hyvä ja lempeä kaikille -- +vanhalle urkurillekin! + +_Oliko_ hän oikeastaan niin kovin vanha? + +Grethi oli liikutettu kyyneliin saakka ... _hän_ ei koskaan koskisi +sormellaankaan klaveeriin... + +Sen sijaan tahtoi hän kuulla mestari Ollivier'n "soittavan omiaan" +kirkossa. + + + + +IX. + + +Ja talvikuukaudet kuluivat. + +Grethi hiipi joka aamu ennen sarastusta vuodekomerostaan peljäten +herättävänsä täti Birgerin, joka nukkui katossängyssään, sai +nopeasti yllensä vaatteensa ja pitkän huntunsa (äidin pyhäpuvun), sai +pienen Bablin vastahakoisena ja unisena houkutelluksi ulos +neitsytkammiostaan ... ja molemmat haukanpojat kulkivat pimeässä, +lumessa ja pyryssä kylän läpi kirkolle ... Grethin vakuuttaessa +Bablille, että kodista peritty vastustamaton halu kuulla soittoa +saattoi hänet tällaiseen uhkapeliin ja "ettei muuten yksikään sielu +koko kylässä siitä aavistaisi!" + +Olipa kuitenkin eräs sielu, joka aavisti -- Sidsel muori. + + * * * * * + +Täti Birger ei aavistanut mitään. + +Niin itseäänkiusaava vanhapiika kuin hän olikin, nukkui hän vanhurskaan +unta kello kymmenestä illalla kymmeneen aamulla. Mutta aina valitti hän +sentään unettomuutta. + +Hän valitti aina kaikkea. Hänet oli syrjäytetty. Elämä ja onni olivat +kulkeneet hänen ohitseen. + +Ei sentään liian äänekkäästi, sillä Grethi oli pian lakannut +kallistamasta korvaansa hänen suruilleen ja kukaan muu ei niitä +kuunnellut. + +Mutta hän istui tuntikausia paikoillaan, puhellen kiilloitetun +kaakeliuunin kanssa, valkeassa, hiukan sievistelevässä puvussaan, +kauniit, kuihtuneet piirteet liikkumattomina kuin kipsinaamari, +kellastuneiden, hyvin hoidettujen sormien liikkuessa leuan alla +-- -- -- hän ajatteli aina samaa -- itseään, "syrjäytettyä" tilaansa. + +Ei kellään naisella maailmassa ollut sellaista kohtaloa kuin hänellä. +Hänen kohtalonsa oli aivan erikoinen. Hän nautti siitä kohtalosta. + +Hän nautti surustaan. + +Suruaan virkisti hän viljavilla kyyneleillä, aina kun hän vain kuuli +Bablin äänen viereisestä Grethin huoneesta, tai näki pienen Bijoun tai +kuuli sen äänen -- -- -- Suru periytyi sodan ja majoituksen ajoilta, +jolloin vieras upseeri oli syrjäyttänyt hänet herkkätunteisen lesken +takia -- jonka syrjäytyksen tuloksena pikku Babli oli. + +Olihan sitten veli, joka oli mennyt naimisiin ottamatta sisartaan +taloonsa -- veli, joka suri _ainoastaan_ omaa kuollutta vaimoaan -- ja +Franck, joka oli tuottanut surua koko perheelle ja antoi harvoin +tietoja itsestään -- ja ensiksi ja viimeksi Babli. + +Sitten tuli Grethi taloon ja täti Birger ei saattanut erottaa molempia +tyttöjä toisistaan. + +Uusi suru. Ja täti Birgerin täytyi lähteä vanhasta syntymäkodistaan +pieneen, ahtaaseen taloon, jonne ei kukaan tullut häntä katsomaan. +Vanhan neidin päätä pyörrytti. Hän _olisi saattanut_ olla kukoistava +rouva tällä hetkellä, ja hän oli vain jonkunmoinen vanha "lohikäärme", +jonka Peer Pommerenck oli asettanut Grethiä vartioimaan. + +Hän pelkäsi notaariota ja käyttäytyi orjamaisen kunnioittavasti häntä +kohtaan -- ja hän kiitti Jumalaa (sanoi hän), että Birgerit toki olivat +saaneet pelastajan... Ja viipyen vanhojen piikojen tapaan näissä +seikoissa kuvitteli hän, mitä mahdollisuuksia Grethin avioliiton kautta +hänelle itselleen aukenisi ... ei, ne sai vain vanha kaakeliuuni +kuulla. + +Mutta ikkunalla kasvoi vihreässä ruukussa korkeavartinen myrtti, kallis +muisto sodan ajoilta. + +Hän selitti aikansa sanarikkaalla kuvakielellä, että hän "joka päivä +kostutti myrttiä juoksevilla kyynelillään" ... kasteli sitä veljensä +tyttären hääpäivää varten. + +Ja nuo kyyneleet olivat kai hyvin voimakkaita, sillä tuo +tunnusmerkillinen kasvi pienine, aina vihreine, hienoine lehtineen -- +viihtyi hyvin. + + + + +X. + + +Niin kulki mestari Ollivier, hiukan aikaa tuon maaliskuun aamun +jälkeen, suorana, norjemmin askelin kuin tavallisesti, kirkosta +kotiinsa. + +Oliko Sidsel muori kuitenkin osannut oikeaan mainitessaan Grethin +nimen? + +Mitä oli täti Birgerin veljen tytär vanhalle urkurille? + +Hän tunsi tytön hyvin. -- Oli silloin tällöin nähnyt kauniin, nuoren +neidon nopeasti lähtevän huoneesta vanhassa linnassa, kun hän astui +sisään. Hän ei koskaan kysellyt, eikä kuullut uutisia. + +Hänestä oli ehkä hiukan outoa, että hänen ystävänsä raunio-talossa, +mies ja Rachel, näyttivät eloisammilta kuin edellisinä talvina. + +Hän tuli eräänä aamuna kotiin kirkosta, sinne, missä hän asui +vuokralla. Hänen talonsa ei oikeastaan ollut koti. Hän eli vuodesta +vuoteen kuin muuttokannalla. + +Muutamat lintuhäkit, viulu seinällä, muutamat varjokuvat hänen +sukulaisistaan, nuottiteline ja nuottihylly, kaksi miekkaa ristissä, +telttasänky ja pesukaappi haalistuneen verhon takana -- siinä sisustus. + +Toiseen huoneeseen paistoi aurinko -- ja tomujuovan keskellä istui +kehräävä kissa. + +Kissa köyristi selkäänsä -- tuli kiemuroiden urkurin luo ja painautui +hänen kenkänsä kärkeä vasten. + +"Oletko saanut aamiaisesi, pikku Matti? Etkö? No, jakakaamme!" sanoi +mestari Ollivier. + +Hän sytytti tulen uuniin ja valmisti maitokahvit itselleen ja Matille. + +Ja kun molemmat olivat syöneet, istuutui herra matalaselkäiseen +sohvaan, joka oli kova kuin vankilan vuode. + +Sitten pani hän käsivartensa ristiin ja valkean etusormensa rystysen +hienoille, kapeille huulilleen. + +Kissa hyppäsi yhdellä loikkauksella hänen syliinsä -- -- -- + +Mutta lensi hämmästyneen loukkaantuneena nopeasti alas -- -- -- + +Mestari Ollivier ei suvainnut minkäänlaista lähentelyä tänään. + +Hän ajatteli kuinka häiritsemättä hän oli elänyt täällä pitkän sarjan +vuosia. Syöksyisiköhän häiriö nyt sisään? + +Vanha kirkkoherra, jota hän sai kiittää nimityksestään pieneen +virkaansa, oli niin heikko ja elähtänyt, että seuraajaa +välttämättömästi tarvittiin pian. + +Entä sitten? + +Hän tiesi hyvin, että hänelle suotiin elatus vain toistaiseksi. Hän oli +tottunut rauhaan ja säännöllisyyteen, ja hän osasi antaa arvoa +molemmille -- elämän myrskyjen jälkeen. + +Kohta kuusikymmen-vuotias ei mene maantielle riemumielin -- alkaakseen +alusta taas. + +"Mutta mitä se oikeastaan minuun kuuluu?" kysyi hän itseltään. "Jos +sattuma on johtava tahto, ja tahto on johtanut minut tähän -- niin vie +se kai minut poiskin! + +"Minä en kysele, minä palvelen!" -- -- -- + +Sitten hymyili hän omituista, lempeää hymyään: + +"Johtuvatkohan nämä kysymykset mieleeni siksi, että jotkut nuoret +naiset ovat uteliaita, ja Sidsel muori ja isä Bengt tahtovat tuottaa +harmia minulle? Minä tunnen tuon arvoisan parin." + +"Ja minä tunnen itseni", lisäsi hän kavahtaen äkkiä seisaalleen +paksujen kulmakarvojen rypistyessä -- -- -- + +"Minulla on elämä takanani, taide luonani ja edessäni!" + +Hän otti kiireesti laatikon nuottihyllyn alta ja siirsi esiin +paperipakan, jota hän järjesteli nuottitelineellä. + +Se oli partituuri, mutta nuotit olivat niin pieniä ja vaatimattomia, +että tuskin kenenkään muun kuin mestarin silmät olisivat voineet lukea +sitä. + +Hän selaili nostaen ja laskien silmäkulmiaan, piirsi kynnellään +muutaman terävän piirron, heitti pakan takaisin laatikkoon, otti viulun +seinältä, kulki edestakaisin, edestakaisin -- soitti -- mutta ei saanut +soitosta rauhaa. + +Sitten meni hän pienen, koruttoman puupöydän luo, seinän vieressä. + +Pöydällä oli hakaraamattu avoinna: Martti Lutherin saksalainen käännös, +vanha elsassilainen painos. + +Hän istuutui ja luki, hartaasti ja kauan. + +Sitten otti hän laatikosta pari alotettua arkkia, asetti ne paikoilleen +pöydälle, sirosti ja huolellisesti, niinkuin hän teki kaiken. Hän +teroitti hanhensulan... Hänen kasvoillaan vallitsi syvä rauha. + +Hän kirjoitti. + +Arkkien päällyslehdellä seisoi: "Kun maa oli syntymässä!" + +Ja kun hän oli kirjoittanut jonkun aikaa, nousi hän ja meni ulos +sulkien oven jälkeensä. + + * * * * * + +Hän meni metsää kohti. + +Aurinko paistoi. Tuuli kävi kirpeänä mäillä. Mutta kohta saapui hän +puitten suojaan. Hän kiersi herraskartanon lehtokujan, kulkien yhä +syvemmälle lehdettömään tunturimetsään, missä sammal ja ruoho viherti +auringon puolella. + +Kun viettää päivän maaliskuisessa luonnossa, on siinä jotain, mitä ei +ole muissa kuukausissa: jokainen pieni vihreä ruohonkorsi on kuin suuri +tapahtuma, leivon tai kerttusen heikoin, hennoin viserrys kuin ilmestys +-- -- -- ja kun saa kuulla ensimäisten kottaraisten viheltelevän ja +näkee niiden ensikertaa metallinhohtavina kiitävän ohi kuin ihmeen +taikurin sauvan nenästä, on ihmeiden ihme taas tapahtunut: + +Elämä on taas herännyt -- ja suuren sydämen sisäiset lähteet alkavat +taas solista! + +Siellä metsässä tapasi hän Grethi Birgerin. + +Tyttö kulki hitaasti häntä kohden, aivan yksin. + +Tyttö ei voinut kulkea hänen ohitseen, eikä hän tytön ohi: tie oli +liian kaita. Ja molemmilla oli selvästi suuri halu poiketa syrjään. + +On hassua nähdä kahden ihmisen tepastelevan paikallaan pääsemättä +toistensa ohi. + +He hymyilivät, ja urkurin anteeksipyyntöä seurasi Grethin puolelta: "Ei +mitään syytä." + +Jää oli sulanut. He kävelivät hetkisen yhdessä, molemmat hämillään. + +Siitä oli monta vuotta kun mestari Ollivier oli vaihtanut sanan aivan +nuoren neidon kanssa. Hän ajatteli itsekseen: "Mitä noin nuorelle +ihmiselle on tapana sanoa? Eikö hän voisi alottaa?" + +Grethi puolestaan katseli häntä: "Niin, totta tosiaan, hän on vanha! +Mutta hän kulkee kai ajatellen soittoaan ... ja on harmissaan kun +tapasi minut!"... + +Ja hän aikoi poiketa syrjäpolulle kohteliaasti tervehtien. + +Silloin sanoi urkuri: + +"Meillähän on yhteisiä ystäviä linnassa, kaksi erinomaista ihmistä? +_Te_ käytte siellä ehkä myöskin säännöllisesti vieraissa, tai oletteko +täällä vain läpimatkalla?" + +"Läpimatkallako?" toisti tyttö hymyillen. Mutta kohta sen jälkeen +lisäsi hän kevyesti huoaten: "Ei, ei, minä olen kyllä pysyvästi +täällä!" + +"Te ette pidä seudusta?" kysyi hän kohteliaasti, hiukan hajamielisesti. +Hän näytti jo väsyneen kohtaukseen. + +Tyttö huomasi sen ja joutui yhä enemmän hämilleen: Hän on kai +vihoissaan minulle! ajatteli hän. Hän on varmasti saanut tietää, että +me kuuntelemme häntä salaa... Minä sanon sen hänelle mieluummin suoraan +-- ja menen sitte heti tieheni! -- -- -- + +Hän oli päässyt pari askelta edelle, kääntyi nopeasti ja hänen poskensa +punertuivat, ja silmänsä loistivat, kun hän sanoi: + +"Minun täytyy pyytää teiltä anteeksi, mutta minä _rakastan_ musiikkia, +minä olen rakastanut sitä aivan pienestä saakka ja täällä ei saa kuulla +mitään! Ehkäpä te antaisitte anteeksi minulle ja toverilleni, jos te +tietäisitte kuinka me ... kuinka minä ... kuinka ihanalta se kuuluu!" + +Hän sammalsi ja sopersi puhuessaan, painoi silmänsä maahan ja pysähtyi +siihen asentoon. + +"Ai, se on totta", kuului mestarin ääni lempeästi puhuvan, hieman +vieraan korostuksen vähentäessä sanojen ironiiaa. "Minun täytyy siis +kuitenkin uskoa Sidsel muorin sanat, että _kaikki_ kylän nuoret tytöt +piileksivät kirkon oven takana!" -- -- -- + +"Se ei ole totta!" huusi Grethi nopeasti ja välittömästi. "Bablilla ja +minulla ei ole mitään tekemistä kylän tyttöjen kanssa. Me olemme +iloissamme, kun me vain saamme olla rauhassa kaikilta ihmisiltä!" + +Mestari Ollivier katsoi häntä silmiin. + +Ne olivat suuret ja palavat -- nuo silmät; niissä oli täysikasvuisen +naisen syvää, lämmintä hehkua lapsen luonnolliseen, rehelliseen +innostukseen sekaantuneena. + +Neitseellisten kasvojen pehmeihin piirteihin eivät elämän katkerat +surut olleet jättäneet jälkiään, mutta niiden yllä lepäsi kuitenkin +omituinen varjo, varjon varjo, joka näytti himmentävän silmien hehkua +ja tummentavan ihon tuoretta kirkkautta. + +Urkuri näki, että hän oli puettu mustiin. Oliko hän kadottanut jonkun, +jota rakasti? + +Nyt muisti hän, että herrasmies oli eräänä päivänä, kun Grethi oli +mennyt huoneen läpi, virkahtanut päällään nyökäten: Isätön ja ystävätön +-- niinkuin mekin! -- -- -- + +Mestari Ollivier jäi katselemaan häntä ja kysyi hiljaa: + +"Onko täällä kylässä muitakin, jotka mieluimmin tahtoisivat olla +rauhassa ihmisiltä? Uskokaa minua, lapseni: teidän ikäisellänne ei ole +mitään syytä siihen, ja myöhemmin, kun mahdollisesti on syytä, toivoo +aina, että saisi olla nuori, voidakseen oikein rakastaa maailmaa ja +uskoa ihmisiin!" -- -- -- + +Grethi oli taas painanut silmänsä maahan. Hän kuuli hänen verhotun +äänensä soinnun -- ja sanat hän kai myöskin kuuli, mutta ne olivat +hänestä ehkä liian tavallisia; Grethi oli ajatellut, että kun _hän_ +puhuisi, olisi hänen sanoillaan sama voima kuin hänen soitollaan... +Mutta sanoi hän mitä hyvänsä, ei Grethi enää ollut yhtään hämillään, +niin -- ihmeellistä kyllä -- melkein tuttu tuolle vieraalle, jonka +rinnalla hän ensi kertaa käveli. + +Hän sanoi sisäisen liikutuksen tehdessä hänen kirkkaan äänensä +syvemmäksi: + +"Minä en tiedä, mutta jo lapsena tuntui minusta, että esim. kukkaset, +metsä -- linnuista puhumattakaan -- -- -- Ei, minä en osaa selittää +sitä..." + +"Koettakaa", keskeytti urkuri hymyillen. + +"Minusta tuntuu vain", jatkoi Grethi, "että kun kuljen luonnossa, +ymmärrän minä kaiken -- minä kuulun kuin samaan perheeseen kaiken +kanssa ulkona. Mutta ihmiset ovat minulle aina vieraita. Minä en +ymmärrä heitä, eivätkä he minua... Niin, ne ajatukset ovat tietysti +tyhmiä ja yksinkertaisia?"... + +"Sattuupa joskus, että joku toinenkin ajattelee samoin!" sanoi urkuri +lempeästi, häneen katsomatta. "Me emme ehkä ole kyllin nöyriä!" lisäsi +hän. + +"Tiedättekö", sanoi Grethi innokkaasti. "Kun te puhutte noin, ymmärrän +minä, että te tarkoitatte sillä jotain. Mutta muuten se inhottaa minua, +sillä minä en koskaan kuule tällä seudulla muusta kuin tuosta +nöyryydestä -- huh!" -- -- -- + +Urkuri katsahti ylös -- aikoi hymyillä, mutta kohtasi tuon katseen +lämpimän loisteen itseensä suunnattuna ... ja hän käänsi silmänsä pois. + +Grethi jatkoi: + +"Kahta ihmistä kaipaan minä aina. Isääni ja äitiäni. He jumaloivat +minua -- minä tiedän kyllä, ettei se ollut hyväksi minulle. Mutta +koskaan ei kaksi ihmistä ole pitänyt enemmän toisistaan -- ja minä +kuvittelen, että heidän ajatuksensa yhtyivät minussa, ainoassa +olennossa, joka oli heidän välillään. Ja minä kuljin kuin hellyyden ja +hoivan maailmassa. Sattuipa sitte, että äiti sairastui äkkiä ja kuoli +-- niin, _minä_ olin kauan nähnyt, että elämä rasitti häntä. Täytyy kai +olla luotu erikoisesta maalajista, että voisi kestää nuo pitkät päivät +ja vuodet. Ja sitten _täytyi_ isän kuolla, he eivät voineet elää ilman +toisiaan. Kun ihmiset pitävät niin paljon toisistaan, eivät he voi +elää. Niiden, jotka rakastavat, täytyy kuolla! Maan päällä ei voi olla +yksin!" -- -- -- -- -- + +Vanha urkuri katsahti ylös, noihin silmiin, jotka lepäsivät hänen +silmissään. Niiden surullinen, lapsellinen viisaus sai hänet +säpsähtämään, niiden nouseva hehku piti hänet vangittuna. + +Niin seisoivat nuo molemmat metsässä katsellen toisiaan ... ja jokainen +pieni vihreä ruohonkorsi oli kuin suuri tapahtuma, leivon tai kerttusen +heikoin, hennoin viserrys kuin ilmestys, ja metallinhohtoinen +kottarainen lensi heidän ohitseen kuin pieni ihme suuressa ihmeessä: +elämässä, mikä taas heräsi talven jälkeen, kun suuren sydämen sisäiset +lähteet alkavat solista. + +"Käykää luonani", sanoi mestari Ollivier, lempeällä, verhotulla +äänellään. "Käykää luonani kirkossani ja antakaa minun näyttää teille +urkuja ja soittaa teille hiukan, kun teillä on aikaa ja halua!" + +Sitten nosti hän kunnioittavasti kolmikolkkaista hattuaan, ja poistui +nopeasti, notkeana ja suorana. + +Grethi jäi seisomaan yksin -- ja katseli kauan hänen jälkeensä. + + + + +XI. + + +Kului hiukan aikaa, eikä Grethi tullutkaan kirkkoon aamulla. + +Maaliskuu meni, huhtikuu oli melkein lopussa. Grethi vältti käymästä +ystäviensä luona herraskartanossa. + +Niin tapasi hän eräänä päivänä urkurin kylän tiellä. Hän meni +tervehtien hänen ohitseen ja hymyili aivan kuin kysyen. + +Seuraavana aamuna kiiruhti Grethi ulos -- yksin. + +Hän kulki vaipuneena mietteisiinsä ja aivoissa kulkivat ajatukset näin: + +-- -- -- Hän oli kohottanut silmänsä ja katsellut häntä... Grethi oli +tuijottanut häneen ja hän oli huomannut sen. Hän oli kohdannut Grethin +katseen ja painanut silmänsä alas... Grethi oli taas ... hän oli +taas ... he olivat kumpikin... + +Mitä oli sitten tapahtunut? -- -- + +Hän istui metsässä, huntuunsa kääriytyneenä, pää painuksissa, kädet +sylissä. + +Miten oli hän tullut tänne? Jaloillaan -- ei, siivillään! Huntu oli +humissut hänen ympärillään kuin siipipari ... hän oli juossut koko +matkan, herraskartanon ohi, mäkeä ylös ... puh! Hengitys salpautuneena +rintaan -- veri kolkuttaen sydämessä -- sielu hädässä, ei +riemuitsevana... + +Kuinka ihmeellistä oli elää! -- -- -- + +Ja taas alkoi hänen sielussaan virrata joki, jota hän ei saanut +pysähtymään: Hän oli nostanut silmänsä häneen ... hän oli tuijottanut +urkuria ... he olivat kumpikin... + +Hän siirsi päähineen taemmas, työnsi sivulle tukan kiharaiset aallot, +veti syvään henkeä: Minun pieni järkeni on lopussa! -- -- -- + +Ja hän hymyili itsekseen, painoi käden rintaansa vasten ja kuiskasi: + +"Minä olen järjissäni. Mutta mitä mahtanee _hän_ minusta luulla?" + +"Käykää luonani kirkossa, kun teillä on aikaa ja halua!" oli hän +sanonut. + +Aikaa -- halua? + +Hänellä ei ollut hetkenkään rauhaa. Täti Birger oli torunut häntä. Täti +Birger sai hoitaa uuninsa ja myrttinsä. Kaikki saivat hoitaa itse +itsensä -- pikku Babli myöskin. + +Tänään _tahtoi_ Grethi -- niin, hän tahtoi ja toivoi ... hän ei tiennyt +itsekään mitä. + +Mutta hän nousi ylös kilpaa auringon kanssa -- juoksi pois kylästä, +sitten hitaasti kirkonmäkeä ylös -- ja sitten, kuin reippaasti uhmaten +pää pystyssä asehuonetta kohti. + +Mutta ulos ei kuulunutkaan hiljaista huminaa, ovessa ei ollut +avainnippua. _Hän_ ei siis ollutkaan siellä. + +Viime päivien rankkasateen jälkeen oli tullut kirkas, keväinen, tuores +aamu läikkyvine lammikoineen vanhojen hautojen välissä. + +Mitä asiaa olisi hänellä ollut kuolemalle tai kuolleille? Olihan +kevät tullut. Ja se oli lennähtänyt hänen nuoreen sydämeensä -- -- -- +voimalla, josta hän ei tiennyt mitään, jota hän ehkä alkoi +ymmärtää -- -- -- + +Ei, hän ei ymmärtänyt mitään. Ei mitään, + +Hän kuuli lintujen laulua; hän näki vihreitä korsia -- kokonaisia +ruohomättäitä alastomalla, autiolla kirkkomaalla. Hän näki kukkia: +keltaisia, tumman sinisiä, vaalean punertavia -- + +Ja _ne_ puhelivat hänelle. + +Ensi kertaa yhdistyi hänessä alkava aavistus kukkien väriin. Ja siitä +tuli kieli, jota _hän_ ymmärsi. Hänellä ja luonnolla oli yhteinen +salaisuus! Ei hänen ja ihmisten välinen, ei hänen ja pikku Bablin, ei +edes hänen ja urkurin. Kaikkein vähimmän hänen ja urkurin. Miten voisi +hän ajatella sellaista? + +Mutta hänen ja koko suuren luonnon yhteinen, luonnon, joka ei anna +ketään ilmi. + +Ja siksi: ulos ja pois metsään! -- -- -- + +Siellä istuutui hän viime talven myrskyjen kaataman puun rungolle. + +Oli hiljaista. Voimakas huhtikuun aurinko lämmitti kaatunutta puuta. +Oksien ritvat pyrkivät ilmoille ruskeine, kohta puhkeavine nuppuineen. +Puu makasi maassa, runko ei enää saanut ravintoa maasta, mutta oksat +imivät vielä viimeisen ravinnon hiukkasen äidistään, rungosta. Hänen +tuli sitä surku. Puu parka! -- ajatteli hän -- _Tunteekohan_ sekin? + +Hän taittoi muutamia oksia ja pisti ne vyöhönsä. Hän aikoi panna ne +veteen kotona. + +Kimalainen tuli lentäen -- juuri paksua oksaa kohti -- ehkäpä auringon +häikäisemänä tai kevään tuoksuista juopuneena. Se putosi ruohokkoon, +makasi siinä suristen ja alkoi vaivaloisesti kömpiä -- -- -- + +Kimalaisparka! _Tunteekohan_ sekin...? + +Kaikki vaikutti häneen, kaikki koski häneen -- koska kaikki tuntui +hänestä niin hyvältä: riemuitseva maailma hänen sielussaan ja sininen, +keltainen ja vihreä maailma hänen ympärillään. + +Hänestä tuntui, ettei hän minään keväänä ollut nähnyt niin paljon +ruohoa -- niin sinistä taivasta -- niin keltaisia voikukkia -- niin +valkeita vuokkoja joukottain! + +Hän alkoi poimia poimimistaan, kädet täyteen, hameen helmat täyteen ... +Hän aikoi koristaa kirkon, _hänen_ kirkkonsa ja urut... Suuri +seppelkiehkura levittäisi kevättä ja tuoksuvaa auringonvaloa autioon, +kylmään huoneeseen -- minne vain _hänen_ säveleensä toivat viestejä +lämmöstä ja valosta! + +Sepä oli ajatus! + +Hän olisi voinut syleillä koko metsää sen ajatuksen vuoksi ... ja kun +kartanon hassu isäntärenki -- "hullu" -- kulki hoiperrellen ohi, ja suu +ammollaan ja katse tuijottavana sieppasi tervehtien hatun +meloonimaisesta päästään, pisti hän kätensä hameen taskuun, löysi +pienen helmikutoisen kukkaronsa ja pani koko pienen säästönsä +lyypekkiläisiä hopeakillinkejä rengin kuraiseen kouraan -- niin että +hupsu tuli vielä hupsummaksi ihmetyksestä. + +"Ota ne Hans! Ne ovat sinun. Pidä ne -- kuuletko!" huusi neitonen +iloisena. + +Ja mies kompuroi tiehensä käsittämättä, onnellisena aarteestaan +niinkuin ehkä vain vähäjärkinen voi olla. + +Mutta tyttö itse tuli äkkiä surulliseksi. + +Oli kuin ei metsässä enää olisikaan kukkia, kuin ei aurinko enää +paistaisikaan. + +Se oli nimittäin paistanut hänen sormilleen, juuri kun hän taas +piilotti pienen kukkaronsa. + +Ja nuoren tytön sormessa oli kihlasormus -- herra Peer Pommerenckin +sileä kultasormus. + +Nyt huomasi hän sen; ehkäpä huomasi hän vasta _nyt_ sen suuren +merkityksen. Hän oli syksyllä ollut kovin masentunut raskaiden +kuolemantapausten vuoksi, aivan kykenemätön vastustamaan "pelastajan" +ehdotuksia, tarjouksia tai käskyjä. + +Hän oli tullut täysi-ikäiseksi yhdessä päivässä, silmänräpäyksessä. + +Vastenmielisyyden tunne vieri kuin vavistus hänen lämpimän, vahvan +sielunsa läpi. Kuin ilkeä hyönteinen oli inho ryöminyt hänen sormensa +yli. + +Hän tahtoi vapautua -- sekä sormuksesta, että herra Peeristä. Ja hän +kiskoi, hieroi ja kierteli -- repi sormensa veriin. Sormus ei lähtenyt +irti. + +"Saan kyllä viilan kotoa", mutisi hän. + +Hameentaskusta löysi hän pienen rievun, mallitilkun. Sen kietoi hän +sormensa ympäri -- ja lähti nopeasti menemään pitkin herraskartanon +lehtokujaa. + +Kukat oli hän jättänyt maahan. Hän, joka ei koskaan unohtanut mitään, +kaikkein vähimmän kukkasia. + +Kun hän aikoi kulkea kartanon ulkohuoneiden ohi, pysähtyi hän +nähdessään Rachelin. + +Rachel seisoi kanatarhan luona, ankkalammikon vieressä ruokkimassa +siipikarjaa. + +Se narisi, kaakotti ja piipitti juutalaisnaisen ympärillä, aivan kuin +valittaen saavansa liian vähän ruokaa. + +Rachel heitti viimeiset murut ja puuron jätteet joukkoon, kyynelvirran +valuessa hänen poskiaan pitkin. Hän pudisteli esiliinaansa ja kuivaili +sen kulmalla silmiään: + +"Voi Grethi", nyyhkytti hän. "Tämä oli ankara yö, tämä. Luulimme, +ettemme saisi miestä pysymään hengissä aamuun saakka. Ja sitten tuo +myrsky ja rankkasade, koko yön. Se rasitti meitä. Oli kuin Jehova olisi +ottanut kätensä päältämme. Ja nyt perjantaina on minun nimipäiväni! +Miehellä on aina ollut tapana viettää sitä _minun_ kunniakseni, vaikka +hän laskee leikkiä sanoen, että olisi ollut parempi jos Iisakin ja +Jaakopin Jumala olisi pitänyt minut ja kaikki muut Eevan tyttäret +luonaan taivaallisessa Kaanaan maassa! Oi, siitä päivästä iloitsen minä +koko vuoden! Ja nyt minä tuskin tiedän, mistä minä saisin hankituksi +ruokaa pikku elukoille. Ja miehenhän _täytyy_ saada munia joka päivä, +ainoita, mistä hän oikeastaan elää!... Mutta mikä sinun on Grethi? +Sinähän olet sen näköinen kuin ei pussissa olisi ruokaa _sinullekaan_ +enää! Näytäs! Mitä sinä olet tehnyt sormellesi? Haluatko sinäkin +säikyttää vanhaa ystävääsi?" + +Ja juutalaisnaisen mustat, lempeät silmät kuivuivat äkkiä; ja hymy +pisti esiin, kun toinen oli lohdutuksen ja neuvon tarpeessa. + +Hän repi pienen tilkun Grethin sormesta, katseli sormea, katseli +sormusta, katseli syvälle hämillään olevan tytön silmiin. + +Rachel kasteli sormensa ja kiersi sen Grethin sormen ympärille ... ja +juutalaisnainen näki selvään nuoren tytön läpi ja sanoi hiljaa: + +"Ah, äläppäs, pikku raukka! Ei saata noin vaan kiskoa pois sitä, minkä +itse ja muut joka päivä näkevät -- ja jonka mieluimmin heittäisi +viimeiseen nurkkaan!"... + +Grethi vastasi reippaasti: + +"Minä en ajattele sellaista. -- Minä en voi kärsiä että ... että... Nyt +täytyy minun mennä!" keskeytti hän lyhyesti. + +Rachel hymyili, taputti hänen kättään ja sanoi: + +"Tiedätkö, mitä Job sanoi? Hän vastasi ja sanoi Jumalalle: Ja vaikka +sinä kätketkin sen sydämeesi, tiedän minä, että sinä ajattelet sitä." + +Grethi riisti kätensä irti ja lähti juoksemaan. + +Rachel huusi hänen jälkeensä: "Me tapaamme perjantaina -- Jumalan +avulla! Sinä ja Babli ja Monseigneur ja minä saamme syödä +yläkerroksessa, miehen huoneessa" -- -- --! + +Loput vei tuuli, aurinko ja heiluvat, versovat oksat. + +Grethi juoksi. + + + + +XII. + + +Kun hän tuli kirkon luo, pysähtyi hän. Asehuoneen ovi oli yhä +suljettuna; hän tarkasteli lähemmin ja huomasi, että pieni sivuovi +tornin vieressä oli raollaan. + +Hän avasi sen, ja tuli neliskulmaiseen huoneeseen, jossa oli kovaksi +poljettu savipermanto; kuokkia ja lapioita nojallaan karkeaa, +rappaamatonta seinää vasten. Muurissa oli pitkiä, syviä repeämiä, niin +suuria, että käsi mahtui niihin. Hautauskalut koettivat turhaan +peitellä vajavaisuuksia -- elämän haavoja ja arpia. + +Sitten huomasi hän toisen pienen oven, joka myöskin oli raollaan. + +Oli kuin kirkon torni olisi pyytänyt häntä vierailulle. + +Hän epäröi vielä, epävarmana. + +Oven yläpuolelle oli ripustettu taulu, johon oli piirretty jotain +maalatuilla, koukeroisilla, epäselvillä kirjaimilla. + +Hän tavaili kirjoituksen läpi. Se kuului: + + Tän' oven eessä muinen + ol' rappu kaita, puinen. + Mutt' lahona se murtui + ja kohta maahan sortui. + Mutt' Herran armo syvä + soi taaskin nousta jälleen + sen maasta torniin tälleen: + Ja nyt on rappu hyvä. + +Grethi hymyili. Ja hän hymyili vielä enemmän kun hän oli aukaissut oven +kokonaan ja näki edessään melkein kohtisuorat, kapeat, kierot ja +viheliäiset portaat, jotka ylhäällä katosivat puolipimeään. + +-- Jos nämä ovat uudet, hyvät raput -- ajatteli hän -- niin minkälaiset +mahtoivatkaan entiset olla? -- + +Mutta ylös tahtoi hän nousta. Nyt tahtoi hän nähdä koko tuon pienen +kirkon, jossa hän oli ollut pari kertaa joulun aikana täti Dorothean +kanssa Birgereiden vanhassa perhepenkissä. + +Ehkä raput veivät aivan urkujen luo! + +Hän muisteli, että hän alhaalta permannolta oli nähnyt komeat urut -- +aivan liian voimakkaat niin pieneen kirkkoon. Ne olivat sillä kertaa +olleet hänestä kuin tunturi, jonka juuren parvekkeen veistelty reuna +peitti, ja jonka jakaantunut huippu tuntui tavottelevan korkeimpia +kattokaaria; tunturi, uponneena taustan salaperäiseen hämärään -- +himmeästi kimaltelevat urkupillit hopeisina lähdepuroina, joista +sävelet kumpusivat ja kuohuivat hillitysti seurakunnan päiden ja +sydänten yli. + +Sellaisina oli hän nähnyt urut ja sellaisina kuunnellut niitä alhaalta +permannolta. + +Nyt nousi hän ylös tornin portaita pitkin. + +Se oli kuin tunturille kiipeämistä. Hänen täytyi nostaa nuorta +ruumistaan ylöspäin vavistuneiden käsipuiden avulla -- ne natisivat +hänen kevyen painonsa alla. Kanakopin portaat olisivat tuskin voineet +olla jyrkemmät ja viheliäisemmät. + +Saisiko _hän_, tuo vanha mies, joka päivä tehdä saman mestaritempun? + +Ensimäisessä käänteessä pysähtyi hän. Hän ei pelännyt omasta +puolestaan, hän ajatteli _häntä_. + +Yhä enemmän ajatteli Grethi häntä oudon, tukahuttavan hädän vallassa. + +Ravistuneessa, rappaamattomassa muurissa oli kapea, soikea aukko, +niinkuin ampumareikä vanhassa linnassa. + +Siitä pääsi sisään auringon säde ja puhtaan ilman leyhkä. Molempia +tarvittiin täällä. + +Pimeässä komerossa hämärsi joukko rojua: puukuvia, joista väri ja +kultaus oli kulunut pois, nenät olivat taittuneet, jäsenet katkeilleet. +Grethin oli vaikea katsella niitä ... hänestä tuntui, että ne olivat +nukkeja lapselliselta aikakaudelta. Ne olivat luultavasti koristaneet +saarnatuolia tai hautapatsaita kirkon laivassa. + +Siinä lepäsi ikivanha Marian kuva, runneltuna, lapsi yhä sylissään. +Näytti siltä kuin rotat ja hiiret olisivat pitäneet juhla-aterian +nakerrellen pyhiä kuvia. + +Ja Grethiä puistatti. + +Hän nousi seuraavaan käänteeseen. Siellä oli kolmas ja viimeinen ovi, +vain pari ohutta, kapeaa lautaa kuin ruumiskirstun kansi. Ovessa ei +ollut lukkoa eikä hakaa, ja se käännähteli kostean kylmässä vedossa. Ja +sisälläpäin heilahtelivat kellastuneen verhon repaleiset reunat, kuin +olisi se ollut jonkun kirkon "arvoisan" suojelijan hautakääre. + +Raput, muurit, seinät, ovet, puukuvat, verhot: kaikki rappeutuneita, +kaikki tomun peittämiä, kaikki näyttivät kuiskuttelevan tomun +ja tuhkan oppia, tuota oppia, joka on erottamattomasti yhtynyt +kirkkorakennuksiin, niin pian kuin ne kallistuvat häviötä kohti, tai +nousevat uusina ja vahvoina menneisyyden raunioilla. + +Grethi olisi kai kääntynyt takaisin, jollei kirkko olisi ollut juuri +hänen kirkkonsa, ja hän tahtoi katsoa sitä suoraan silmiin, siksi että +siihen sisältyi varotus ja uhka _hänen_ henkeään kohtaan. + +Hänellä ei ollut aavistustakaan, että se oli _niin_ rappeutunut. Nyt +kuiskasivat muurit ja seinät sen hänelle tomun alta, syvistä lovista ja +halkeamista. Hän oli päässyt pienen temppelin salaisuuden taa, niin +kuin päästään verhojen taa näyttämötaiteelle, yhdelle ihmisyyden +jaloimmista taiteista vihityssä temppelissä, taiteelle, joka ei ole +vähimmän jalo silloin, kun se on yhtynyt musiikkiin. + +Hän tunsi hädän, huomasi vaaran, mikä väijyi kirkossa, selvimmin sen +tähden, että hän oli tullut vastakkaisesta maailmasta: nousevan, +tuoreen, voittoisana eteenpäin hyökkäävän kevään keskeltä. + +"Jospa _minusta_ voisi tulla hänen nuori, valoisa keväänsä, jospa +voisin rohkaista ja riemastuttaa häntä, vaikken voisikaan olla hänen +suojanaan ja tukenaan!" -- Niin kuiskuttelivat äänet hänen lämpimässä +sielussaan. + +Grethi ei muistellut kukkia, jotka hän oli unohtanut metsään. Grethi +toi hänelle toisenlaisia kukkia tänne. + +Kaikkein vähimmin ajatteli hän _nyt_ sulhastaan. -- Kaikki mikä koski +häntä itseään, oli mahdollisimman yhdentekevää, kaukaista. + +Reippaasti avasi hän oven ja työnsi lahoneen verhon syrjään. Kaikki oli +hiljaista, kaikki oli tyhjää ... mutta tuo autio sisusta liikutti hänen +mieltään kuin juhlallinen, hillitty tervehdys. Hän asteli pitkin parven +hiljaa narisevaa permantoa -- hän seisattui aivan urkujen viereen. -- +Tuossa oli penkki, missä hän istui soittaessaan, tuossa sormio -- -- ja +tuolla suurien, vakavien, mykkien urkujen takana palkeet, urkujen +kätketyt keuhkot ... ja tuolla, penkillä, pyöreäkaarisen ikkunan +säästävässä valaistuksessa istui olento kyyryssä ruoka-astian ääressä, +niinkuin aarretta vartioiva kirkon henki, ja söi leukojen hitaasti ja +eläimellisesti liikkuessa. Se oli kylän viisain mies, kirkon +suojelijan irvikuva, vanha sotilas -- herra Bengt urkujenpolkija +henkilökohtaisesti. + + * * * * * + +Grethi nyökkäsi hänelle. Hän katsahti ylös asentoaan muuttamatta. Leuat +lakkasivat hetkeksi jauhamasta. -- Hän ojensi suunnattoman kätensä +liikuttaen paksuja sormiaan erikoisella tavalla. Oli kuin mullan +väriseen kämmeneen olisi salakirjoituksella piirretty sana: +juomarahaa. -- + +"Kirkossa käynti muulloin kuin kirkonaikana", mutisi hän katkonaisella +puhetavallaan -- ja sormet liikkuivat odottaen. + +Grethi ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan. + +"Kirkossa käynti muulloin kuin kirkonaikana -- _id est_ 8 shillinkiä!" +kuului murina. + +Grethi oli hämillään -- hänhän oli antanut pois pikkurahansa metsässä. +Hän koetti kierrellä: "Olen unohtanut rahani kotiin -- mutta ensi +kerralla...!" + +Bengt availi silmäluomiaan kuin ikkunaluukkuja -- aivan kuin pöllö, +miettien voisiko antaa tytölle aikaa -- ja alkoi taas liikuttaa +sormiaan. + +"Tunnettehan te minut, Bengt?" sanoi Grethi hymyillen. + +"Peer Pommerenckin heila", töksähti vastaan. + +Grethi puri huultaan, irroitti pienen hopeisen kaulaketjunsa ja pudotti +sen urkujenpolkijan kouraan. + +Koura sulkeutui nopeasti kuin loukku. + +"Minä tahtoisin mielelläni katsella kirkkoa hiukan! Eihän mestari +Ollivier ole täällä tänään?" sanoi Grethi. + +"Raihnas tänään! -- Sairaus on joka miehen herra -- muttei naisten, +niinkuin Sidsel muori sanoo." + +Ja Bengt nousi seisaalleen päästäen kurisevan äänen kuin tornikelloa +vedettäessä. + +"Kirkosta ei ole juuri mihinkään, -- mutta meillä on urut!" + +Hän lausui tuon "meillä" tavalla, joka ei miellyttänyt Grethiä. Mutta +hän tahtoi olla ystävällinen urkujenpolkijalle saadakseen tilaisuuden +puhua hänen isännästään mahdollisimman paljon. Hän korotti äänensä, +mutta hänen ei kuitenkaan aina onnistunut saada kuuroa käsittämään +sanojensa sisältöä. + +"Niin, niin, meillä on urut", jatkoi ukko levittäytyen kahta +leveämmäksi. + +"Te haluaisitte ehkä osata soittaa niinkuin mestari Ollivier?" kysyi +tyttö asettaen suunsa lähelle hänen karvaista korvaansa. + +Bengt möyri nyrkillään tukkaansa, veti taas tornikelloa sisässään ja +päästi ilmoille otteen latinan lauseopin säästöistään: + +"_Vellem quidem posse gloriari_." Hän pysähtyi mietti ja jatkoi "_quod +Cyrum_!" + +Grethi hymyili. Hän oli kodissaan saanut mitä parhaan kasvatuksen, +olipa lukenut latinaakin isänsä johdolla voidakseen auttaa häntä. Hän +kysyi: + +"Kuka on _Cyrum_, Bengt?" + +"_Cyrum_ -- se on _Cyrum_, kuului vastaus varmasti kuin tietäjän +suusta. + +"Onkohan se ehkä kuningas Cyrus?" jatkoi tyttö veitikkamaisesti ja +saattoi tuskin olla nauramatta. + +"On kai yhtä hyvä ottaako sen _nominatiivissa vai ablatiivissa_" sanoi +Bengt suurena ja huolettomana. + +Grethi koetti lepyttää häntä ja kysyi: + +"Jos joku osa uruissa särkyisi, osaisitteko te korjata sen?" + +Taas veti ukko kelloa: + +"Hrrrrr -- -- -- ettäkö korjata? Kyllä minä luulen tuntevani urkuni. +Minä luulen, että vaikka salama iskisi maahan ja löisi pillit +säpäleiksi, osaisin minä panna ne kokoon niin että niistä tulisi +_paremmat_ kuin koskaan ennen!" + +"Mestari Ollivier pitää kai teitä suuressa arvossa?" sanoi Grethi. + +"Kai, kai?" hyrisi hän. "Hänen pitäisi! Mutta kuka aina itsensä +ylentää, sen saattaa Herra kerran alentaa! Minulla on omat luuloni +tästä kirkosta!" + +"Kuinka niin?" kysyi Grethi hiukan hädissään. + +"Minä luulen", sanoi ukko, "että loppu tulee äkkiä, hyvä neiti! Mutta +_minä_ en pelkää mitään -- niinkauan kuin pienet _harmaat_ eivät virka +mitään." + +"Mitä te sanotte Bengt? Pienet harmaat?" + +"Hiiret", tokasi hän kohottaen kätensä näyttäen kirkon laivaa. "Hiiret +ovat täällä sisällä... Rotat ovat ulkona kirkkomaalla. Rotat nakertavat +kuolleitten luita -- hiiret nakertavat kirkkoa. Ajan hammas kuluttaa +muureja ja kiviä ja hiiret auttavat. Ja sinä päivänä, kun viimeiset +hirret, jotka pitävät runkoa koossa, on nakerrettu poikki, menevät +hiiret tiehensä -- ja minä niiden mukana! Niin kauan tahdon minä +palvella taivaallista Herraamme palkeiden ääressä -- en minuuttiakaan +kauemmin. Ja minä tiedän, että Herra varoittaa minua -- Sidsel tietää +myöskin ... niin kuin kirjoitettu on: Sinä olet auttava palvelijaasi +aikanaan ja pitävä häntä valveilla, kun vihollinen häntä uhkaa. Mutta +jumalattomat tulet sinä tappamaan ja tuhoamaan heidän aistinsa +huumauksella ja unella!" + + + + +XIII. + + +Grethiä kammotti yhä enemmän. Hän loi katseensa ylös mahtaviin urkuihin +ja tunsi sielussaan samaa arkuutta ja ahdistusta, mikä tarttui häneen +melkein joka kerta kun hän astui kirkkoon. Tunne, että _pitäisi_ olla +hartauden vallassa nosti hänen voimakkaan, nuoren mielensä uhmaan, +jonka hän taas pyysi korkeampia voimia antamaan anteeksi. + +Hän oli uskonnollinen niinkuin moni terve sielu on iässä, jolloin +mikään ei sido kuvitusvoimaa, eikä kysy neuvoa "kokeneilta" ihmisiltä. + +Hänen isänsä ja äitinsä eivät olleet tahtoneet häiritä tyttärensä +tunne-elämää vastaamalla myöntävästi tai kieltävästi kysymyksiin, joita +hän välittömällä innolla heille teki. Musiikki muodosti yhdyssiteen +vanhempien ja lapsen välillä. Ja kun Grethi tunsi täysikasvuisen +neidon ensimäisen määrittelemättömän kaipuun ja sitten voimakkaan +levottomuuden liikahtelevan sydämessään, avasi hän koko sydämensä +musiikille sallien tietämättään uskonnollisen hartaudenkaipuun pujahtaa +sisälle... + +Äiti oli kerran ottanut hänet leikillään syliinsä ja kysynyt: + +"Minkälaisen miehen tahtoisi minun Grethini, jos saisi valita?" Ja +Grethi oli vastannut ajattelematta: Soittajan! + +Mutta silloin oli rouva Birgerin kaunis otsa hieman värähtänyt, ja hän +oli sanonut: "Sinä lapseni, et aavistakaan mitä musiikki ja taide +yleensä vaativat ihmiseltä. Taiteilija maksaa muiden riemusta omilla +kärsimyksillään, toisen rauhan ostaa hän omilla kärsimyksillään ja hän +liittää toisten surun ja ehkä kadotuksenkin omaansa!" + +Nämä äidin sanat näyttäytyivät Grethille nyt kuin himmeästi loistavana +kirjoituksena, joka kiemuroivana viivana kohosi tummia, mykkiä urkuja +kohti. + +Ja kaikkein ylimpänä leikkausten, kiemuroitten ja tähtien alla, melkein +kuvun huippua kosketellen, kiilsi kullattu, ennusmerkillinen +kolmikulma, joka ympäröi taivaallista isänsilmää. + +Grethi tuijotti ylös silmää kohti ja taivaallinen silmä katseli nuorta +tyttöä alhaalla näyttäen samalla täyttävän ja valtaavan koko kirkon +sisustan suurella, rauhallisella, selittämättömällä hymyllä. + +Hänen rintaansa ahdisti yhä enemmän, vaikka hänellä muuten ei koskaan +ollutkaan tyttöjen "pahoja aavistuksia". -- Miksi siis tänään? Mitä +teki hän täällä? _Katseli_ urkuja! Ikäänkuin päältä katselemalla +pääsisi perille jostain? Mestarin sieluhan oli suljettu tuohon +koristettuun häkkiin, jonka ristikon muodostivat urkupillit, nuo paksut +ja hoikat, jotka näyttivät suoristautuvan kuin laulaja näyttämöllä, ja +ne, jotka vaatimattomasti piiloutuivat hämärään kuin pikku linnut +puiden lehviin. + +Mestarin tahtoi hän kuulla soittavan. Mutta häntähän ei kuulunut. Miksi +hän sitten viipyi täällä? Miksi hän odotti? ... vieraan tuloa! Kuka tuo +vieras oli? Grethi ei sitä aavistanut! Kuullessaan pari ystävällistä +sanaa, kohteliaan kutsun, oli hän juossut tiehensä ... oi, kuinka +tyhmästi! Missä oli hänen ylpeytensä? Köyhä, ystävätön, orpo tyttö, +vieläpä "sidottu" tyttö, joka kohta menisi naimisiin miehen kanssa, +joka oli hänestä täysin yhdentekevä ja jota hän ehkä oppisi vihaamaan, +mutta joka tapauksessa _ylpeä_ tyttö, joka luuli osaavansa kulkea +kohtaloaan kohti, joka, joka ... joka mitä? + +Grethi parkaa pyörrytti. -- Ilma oli kovin tukahduttavaa tässä Herran +huoneessa, joka oli elänyt yli aikansa. + +Ilma täynnä hometta ja ruostetta -- eroitettuna Jumalan kirkkaasta +auringosta ja vapaasta maailmasta. -- Terveitten ajatusten hauta, +vanginvartijana ruma, ahne peikko, tuo herra Bengt epämiellyttävine +säilytetyn ruuan tuoksuineen ja sekavine, latinankielisine +mongerruksineen... + +Grethi tahtoi pois -- -- -- + +Mutta sitten sai hän yht'äkkiä huojennuksekseen kuulla Bengtin +"urkuselityksen": ryöpyn, kurisevan, rämisevän ja töksähtelevän +saarnan, joka oli viedä hengitys- ja ajatuskyvyn sekä häneltä että +kuulijalta, ja joka lopuksi antoi Grethille takaisin hänen +luonnollisen, tyttömäisen iloisuutensa, niin ymmärtäväinen, oppinut, +tarkkaava ja älykäs kuin hän oli. + +Hän ei koskaan ennen ollut kuullut moista. + +Joskus lausui ukko omalla äänellään, omia ajatuksiaan -- joskus näytti +hän lainaavan jostain kirjasta; nyt oli ääni Esaun (Bengtin) ja nyt +Jaakopin (Mestari Ollivier'n). Grethi koetti ottaa selkoa puheesta -- +eksyi -- suuttui -- ja päätyi täydelliseen sekasotkuun kuten -- +urkujenpolkija itsekin -- -- -- "Meillä on täällä urut", kuului hänen +oppinut esitelmänsä, "teos, joka on merkitty nimellä _Esaias C_. -- +kaiketi tuo kuuluisa _Compenius_ -- Anno Domini 1609 -- jonka +prospekti, _id est_ urkujen etusivu, on runsaasti koristettu +kuvapatsailla, enkelinpäillä, maljakoilla, lehtikiehkuroilla ja muilla +koristuksilla, sekä kirjoituksella: _Dei honoris causa Munera +Imperatoris, erant Instrumentum musicum maximum, Organum appellant_ -- +joka merkitsee"... + +"Kiitos, minä osaan latinaa, Bengt", keskeytti Grethi hymyillen: +"Jumalan kunniaksi Keisarin lahja, suuri musikaalinen kone, jota +nimitetään Uruiksi!" -- -- -- + +Bengt heitti Grethiin katseen, johon sisältyi ankara moite hänen +latinansa keskeytyksen takia -- ja nyt syventyi hän palkeihin, joista +hän puhui erikoisella lämmöllä; ilmatiehyeihin, ilmasäiliöön, +ilmasäästäjiin; sitten seurasivat kansselit, rinnastajat, yhdistäjät, +sormiot, jalkiot, pillinkannattimet, -- osaksi järjellisessä +johdonmukaisuudessa, mutta sitten tuli taas yhtenä sekamelskana pillejä +ja ääniä, äänikertoja, mittoja, huulipuhaltimia ja pillisointuja -- +pillistön huuliääniä, "joilla on pehmeä ja synkkä sointu", +torviäänien klarinetti, tai trumpeettiväristystä, joka muistuttaa +puhallussoittimia, pasuunaa, trumpeettia, torvia, fagotteja, +klarinettia, oboeta, käyrätorvia! + +"Niin, niin hyvä neiti Birger, meillä on _vox humana ja vox +angelica_, ihmisääni ja enkeliääni! Niin, niin, katsokaapa tänne ... +rekisterinappi tai manubriumi, latinalaisesta _manubrium_, varsi, +pidin, ... nyt _rekistreerataan_ -- ensi kerta, alabasso, 32 jalan +pilli, 16 jalan pilli -- hoi, hei -- oktaavi, tuba, borduna, hrrrr! +dulciana, fugara, viola di gamba ... prrr! Ymmärrättehän, eikö totta. +Kun urkujentekijä on saanut virityksen valmiiksi, täytyy meidän +antaa uruille oikea _temperatuuti_ -- vaihdellen vapiseva tai +tasaisestivärisevä -- -- --" + +Tässä piti Bengt pienen väliajan ja jatkoi sitten luultavasti oman +päänsä mukaan --: + +"Ymmärrättehän, että tämä _domincerasi_ ennen Joh. Sebastian Bachin +aikoja, kun urut viritettiin puhtaihin kvintteihin. Hrrr! Te +ymmärrätte: Jos lähdemme perusäänestä C ja viritämme _puhtain_ kvintein +c--g--d--a--e--h--fis--gis -- -- -- hm, tapaamme kahdennellatoista +kvintillä c-äänen, joka kvinttinä on 1/9 ääntä korkeampi kuin +perusäänen oktaavi -- ja tämä ääni _indicecraa_ tervettä ja hyvää +korvaa -- hm!" + +Taas tuli pysähdys ja pieni, hiukan epävarma silmäys Grethiin ja sitten +sitä taas jatkui: + +"Ottakaamme esim. 8 jalan pää-äänen dominantti lähtökohtana +yksiviivainen c tai a -- -- --. No, tämä on ehkä hiukan liian vaikeaa, +hiukan epäselvää, hyvä neiti Birger; mutta mikä meidän taivaallisen +Isämme arvoituksellisista laitoksista ei olisi monimutkainen? Me voimme +vain sanoa _näin_ -- tässä kiihoitti Bengt äänensä suureen nousuun +hikipisaroitten valuessa hänen rasittunutta otsaansa pitkin -- +Urkurilla on sormiot ja jalkiot käytettävinään -- ja rekisterinapit +molemmin puolin. _Nyt_ soittaa hän -- Jumalan kunniaksi ja ihmisten +ojennukseksi. Soittaa etu-, keski- ja loppusoitot ei liiaksi +_accelerando_, ei liiaksi _ritardando_. Seurakunnan veisuun tulee olla +tasaista, varmaa ja kouluutettua ... mutta eräs suuri urkutaiteilija on +sanonut: 'Veisatessaan marssii seurakunta taivasta kohti!' Niin, marssi +käy _ylöspäin_. Ja nyt tottelee sormion rekisteri -- 4 1/2 oktaavia -- +pedaalin 2 oktaavin ja 2 ääniasteen rekisteri -- matalimmat -- voimakas +basso ja omituisesti humiseva alibasso -- -- -- ja torviäänten +pasuunat, trumpeetit ja vasket yhtyvät -- ja huuliäänten huilut +valittavat ja laulavat -- ja rekisteri rekisterin jälkeen pääsee +irti ... koko kirkko alkaa täristä, niin, se vapisee, neiti! +ja jos viimeinen rekisteri irroitetaan 'täyteen' ääneen +-- -- -- hrrrr! Mutta sitä ei kirkko _siedä_ -- ei ainakaan _tämä_ +kirkko". + +"Jumalan tähden, älkää!" huusi Grethi ja laski kätensä estellen Bengtin +käsivarrelle. + +"Ei", sanoi ukko, pyyhkien otsaansa ja katsellen "taivaallista silmää" +katossa... "Mutta jos kirkon urkuri hullussa itseluottamuksessa +tahtoisi kiusata Herraa ja koetella hänen temppeliään 'täydellä +äänellä' -- kas! silloin avautuu pieni näkymätön aukko -- tuolla +korkealla kaikkivoivan säteilevän silmän alla -- ja kuolema astuu ulos +viikatteineen ja tuntilaseineen --. Aika on täytetty, soitto lopussa -- +ja kirkon kaaret murtuvat!" -- -- -- -- -- + +Grethi päästi pienen huudon. Sattuma, jota hän häpesi. + +Bengt kääntyi äkeissään ympäri -- ja meni raskain askelin takaisin +palkeenvarsiensa ja ruokakorinsa luo. + +Tornin portaitten aukolla seisoi mestari Ollivier kalpeana ja kumarassa +katsellen omituisen aralla ilmeellä nuorta, hämillään olevaa tyttöä. + + + + +XIV. + + +"Urkuja ei pidä selittää, urkuja täytyy kuunnella!" sanoi mestari +Ollivier istuutuessaan paikalleen penkille koskettimien eteen. + +Hän oli tervehtinyt Grethiä kohteliaasti, hiukan hajamielisesti, +pannessaan hattunsa ja keppinsä pois. Ja hänen vieras murteensa +tuntui selvemmin kuin muuten, hieno ironia pisti tänään tavallista +enemmän esiin, kun hän sanoi nyökätessään merkitsevästi päätään +urkujenpolkijalle: "Kun _hän_ selittää minun urkujani, tiedän minä että +minä pääsen siitä! -- -- --" + +Grethi valitsi hymyn; hän tunsi poskiensa hehkuvan, eikä tiennyt minne +pistäisi itsensä. Vihdoin löysi hän verhon luota horjuvan tuolin, jolle +hän varovasti istuutui odottamaan. + +Bengt "hirviö" ryömi kuin historiantakainen eläin paljekorokkeen +poikimille ja hitaasti vaipui toinen poljin alas, toisen kohotessa. + +Oli kuin suurien urkujen sisustasta olisi kuulunut syvä, hiljainen +huokaus. + +Urkuri veti irti yhden rekisterinapin ja työnsi toisen puoleksi sisään. +Hänen vasen kätensä kosketti kevyesti näppäimiä, oikealla kädellä tuki +hän leukaansa. Pienestä kaari-ikkunasta laskeutui heikko valo hänen +otsalleen ja olkapäilleen... Grethi näki hänet puoleksi sivulta. -- +Hänen kasvojensa ilme oli kärsivä, hänen silmänsä kuin etsien pois +käännetyt... Grethi olisi mieluimmin toivonut, ettei olisi tullutkaan +tänne; ja kaikkein mieluimmin, että hän voisi mennä hänen luokseen +tukeakseen hienolla, pyöreällä olkapäällään tuota kaunista, raskasta +päätä. + +Ja mestari painoi koskettimia melkein tietämättään... + +Täyteläinen, pyöreä ääni soinnahti kuin aallon iltaloiske kaukaista +rantaa vasten, väristen läpi kirkon laivan. + +Oli kuin urkuri olisi herännyt. + +Hänen vasemman kätensä ottaessa soinnun -- tuskin kuuluvassa +pianissimossa -- sanoi hän yhä nojaten päätään oikeaan käteensä samalla +kun hänen sinisten silmiensä katse viivähti Grethissä: + +"Te tulitte siis! Minä olen odottanut teitä. Mutta minä olin sairaana +muutamia päiviä. Minä voin väliin -- ei usein, vain joskus -- hiukan +pahoin! Ja te ette koskaan ole sairas -- luonnollisesti: Te olette niin +siunatun nuori. Nuoruus on Jumalan lahja ihmisille. Ja hänen käskynsä +on, että heidän tulee ystävällisesti muistaa häntä, kun hän vähitellen +laskee iän taakan heidän hartioilleen. + +"Hän ei koskaan kiiruhda -- ei tässä, eikä muussakaan. _Hänellä_ on +suuri aika -- ja niin -- no! Nehän ovat urut! + +"_Nekin_ on hän luonut, että hän ja me voisimme yhdessä iloita hänen +lahjastaan. Ja ne olivat silloin aivan nuoret kun hän ensi kertaa +puhalsi niihin elämän hengen. + +"Ja sitten myöhemmin olemme me, hänen palvelijansa, kehittäneet ne +siihen, mitä me sanomme 'täydellisyydeksi'. + +"Niin -- suurin ja täydellisin soittokone mitä on olemassa, ovat urut. + +"Ne elävät kauemmin kuin kirkko. + +"Niillä on se vika, ettei esityksessä saa sitä sielua yksityisääniin +kuin puhallus- ja jouhisoittimilla. Mutta se on suunnattoman rikas +soinnuista ja yksityistä ääntä voi jatkaa vaikka loppumattomiin. + +"Se on ainoa kone, jossa on nykyaikaisen säveljärjestelmän kaikki +äänet, ainoa, jossa mitä erilaatuisimpien sointuväritysten moninaisuus +yhtyy. + +"Kas! Urkuri istuutuu nöyrän vaatimattomana istuimelleen. Nimittäkää +häntä mestariksi! Hänen _pitäisi_ istua siinä mestarina -- ja edessään +on hänellä orkesteri -- koko orkesteri jouhineen ja puhaltimineen, +rumpuineen torvineen -- ei ihmisiä, joiden tulee soinnuttaa koneensa +yhteen, ei yksilöitä, joita täytyy johtaa, vaan itse säveleet, jotka +tottelevat _häntä_. + +"Hän on orkesterin herra, jokaisen yksityisen soinnun ohjaaja ja +käskijä totellen itse suurta maailman valtiasta. Hän työntää eri +rekistereitä ulos ja sisään, käyttelee yhdistäjiä ja kokoojia, +juoksuttelee käsiään sormiolta toiselle, pakoittaa jaloillaan +jalkioiden henget ulos syvyyksistä... Ja parilla pehmeällä huiluäänellä +kutsuu hän kaiut kaukaisista maailmoista, ne, joille ihmisten korvat ja +sydämet ovat avoinna, mutta jonne ei yksikään katse ole tunkeutunut, +eikä riistänyt verhoa näkemättömän edestä! + +"Tai istuu hän paikoillaan niinkuin se, jolle seurakunta on antanut +toimen, ja jolta kaikki nuo heikot ja vahvat sielut sammunein tai +leimuavin tuntein odottavat säestystä virsiensä rukouksille, suruilleen +ja valituksilleen, tuskanhuudoilleen ja riemulleen. + +"Hän ei tutki heidän uskoaan. Jokaisella on omansa -- tai ei mitään. + +"_Sana_ ei riitä kenellekään! Sävelten henkien täytyy kannattaa sitä +vahvoilla hartioillaan, mistä suhisevat siivet puhkeavat esiin ja +varjoavat maan rumuuden ja kylmyyden, sairauden ja kuoleman... + +"Ja silloin _kuohahtaa_ -- niinkuin vanha opettajani, apotti Joseph +Vogler huudahti -- silloin kuohahtaa koko orkesteri fortissimoon, +silloin tulee uskova sielu vahvemmaksi kuin selvimmät, terävimmät +aivot, silloin vaipuu järki musiikin jalkoihin ja säveleet ovat kuin +tulta, joka polttaa ajatukset -- --. Silloin ovat ne kuin itse David, +veriinkastettu sotilas, nuortunut kuningas, joka nostaa väkevät kätensä +taivasta kohti ja laulaa ilmi sortuneisuutensa epätoivon ja toivonsa +riemun miehekkäässä Hallelujassa: + + "Kiittäkäät herraa pasuunaäänin, + kiittäkäät häntä harpuin ja sitroin! + Kiittäkäät häntä soitoin ja tanssein, + kiittäkäät häntä kielin ja huiluin! + Kiittäkäät häntä raikuvin rummuin, + korkeesti kaikuvin rummuin! + Ah, kaikki, jolla henki on, kiittäköön Herraa + Halleluja!" -- -- -- + + + + +XV. + + +Mestari soitti Grethille. Hän kuvitteli preludiumin. Hän antoi +sävelvirran viedä itseään kuin kuiva lehti antautuu virran vietäväksi, +antoi sävelten hyminän vallata itsensä kuin metsän läpi tuulessa +lentävä lintu. + +Ja Grethi istui paikoillaan liikahtamatta -- jääkylmänä ja tulikuumana; +hän tunsi itsensä yhtä onnelliseksi kuin vain kerran ennen elämässään +-- kun äiti myöhään eräänä iltana oli tullut konsertista, oli soittanut +puoli yötä ainoalle lapselleen ja lopuksi suudellut häntä tulisesti +puhuen elämästä ja kuolemasta ja musiikista, joka on elämä ja kuolema. + +Ah, äiti! -- Grethi huomasi kyynelien valuvan silmistään; kuinka hän +oli yksinäinen! + +Kun mestari soitti, liiteli neidon katse ympäriinsä kirkossa ... hän ei +jaksanut siirtää ajatuksia aivoissaan toisesta nurkasta toiseen +määrätyssä järjestyksessä -- -- -- hänessä kuohui jotain tuskallista ja +riemukasta, välinpitämätöntä ja jännitettyä. + +Hän katseli kuin sumun läpi kirkon laivaa -- pysähtyi kostean vihreihin +koristeihin, jotka kaikkine leikkelyineen, kirjailtuine kankaineen, +vertauskuvineen ja enkeleineen, kasvoineen ja merkkeineen eivät +_ilmaisseet_ kerrassaan mitään ... yhtä vähän kuin leikelty ja kullattu +alttaritaulukaan. -- Vain kaari-ikkuna kuorin holvissa kiilsi +himmeänä ja kaukaisena maalattuine ruutuineen, keltaisena, sinisenä, +vaaleanpunaisena -- ja _jutteli_ hänelle, niinkuin metsän kukkaset ja +taivas olivat puhelleet hänelle hänen omista salaisuuksistaan, siitä +salaisuudesta, jota hän ei voinut uskoa kellekään -- joka oli niin +suloinen ja raskas, mahdoton, kiusallinen -- ja josta hän ei millään +ehdolla olisi tahtonut luopua! -- -- -- Kun ei ollut ketään ihmistä, +jolle hän olisi voinut ... niin, sillä pikku Babli ei ollut _vielä_ +oikea ihminen -- ja Rachelilla oli itselläänkin liiaksi vaikeuksia -- +ja sitäpaitsi oli hän -- ehkä liian "tukeva". + +Entäs täti Birger kotona? Ei, Grethin mieli muuttui oikein +kiukkuiseksi, kun hän ajatteli tuota saamatonta naista -- tuota +luulosairaaloista surun ärsyttämistä ja pistelemistä, mikä esti häntä +millään lailla ymmärtämästä tai ottamasta osaa toisen suruihin -- -- -- +kun taas todellinen syvä _sydänsuru_ tekee naisesta toisten naisten +sielun vaalijan ja armeliaisuussisaren! Ei, hän ei uhrannut muuta kuin +nuo myrttiä kastelevat kyyneleet, myrttiä, jota Grethi ei voinut +suvaita -- koska se jokapäiväisenä muistomerkkinä huomautti hänelle +alituiseen _sen_ hetken lähestymisestä... + +Oi, kuinka yksinäinen ja avuton hän oli! + +Näkihän hän -- aivan elävästi täällä kirkossa -- neiti Marguerite +Birgerin täydessä morsiuspuvussa huntuineen ja seppeleineen, joka on +liikuttavan hieno ja viaton uneksivassa vehreydessään, niinkauan kuin +lehdet, oksat ja runko ovat yhdessä huonetta koristamassa ... mutta +joka on valehdellut, valehtelee ja tulee aina valehtelemaan kaikkialla +maailmassa siitä hetkestä saakka kun lehdet, oksat ja runko sidotaan +"seppeleeksi" -- uhriseppeleeksi! -- -- -- -- -- + +Grethi väänteli hoikkia sormiaan. Siinä sormessa, missä kihlasormus +oli, kiilsi veripisara. -- + + * * * * * + +Hän soitti Grethille. + +Hän oli tarkannut tyttöä, kun hänen katseensa liiteli ympäriinsä, oli +nähnyt hänen innostuksensa -- surun, jonka hän kätki, sen levottomuuden +ja hädän, joka kuvastui hänen kiinteässä katseessaan. -- -- -- Mestari +soitti _hänelle_. + +Ja sillä aikaa kun hän soitti, selin tyttöön, eläytyivät tytön kasvot +ja niiden äänetön puhelu vanhan mestarin silmien edessä -- hiipivätpä +hänen sydämeensäkin, jota hän kauan sitten oli pitänyt panssaroituna, +ainaisesti. + +Mutta panssariin oli hänen huomaamattaan tullut aukko ... pisara nuorta +verta oli tunkeutunut siitä sisälle sekoittuen hänen omaan vereensä, ja +hän huomasi sen nyt nuoremmaksi kuin oli aavistanutkaan -- ja lisäsi: +nuoremmaksi kuin luvallista oli! + +Sillä hän oli _tahtonut_ unohtaa, ja siinä oli hän kauan onnistunutkin. + +Hänen ruumiinsa oli ehkä antanut apua ... hän oli varustautunut lujalla +vakaumuksella vietteleviä mielikuvia vastaan, joita ikä ei kuitenkaan +aina voi torjua. + +Hän oli -- sen hän tunsi -- samalla kertaa tuo rappeutunut kirkko ja +vankka soitin! Etenkin kuin tuo _rappeutunut_ kirkko, joka vaati +vankoilta uruilta kaikenlaista hienotunteisuutta, vieläpä suuren +kieltäymyksenkin: täydestä soitosta pidättäymisen! + +Hän soitteli _itselleen_. + +Ainakin luuli hän tekevänsä niin. Hän oli nyt unohtanut tuon nuoren +naisen takanaan, tyttösen ihastuksineen ja murheineen. + +Hän tarkasteli mennyttä elämäänsä -- -- -- mutta tänään kuulosti se +katkeralta. + +Vuodesta vuoteen -- tässä pimeässä vankilassa -- yksin, aina yksin, +näitten muurien sisällä, jotka _saattoivat_ särkyä -- heikkona +intohimon hetkenä kun sydän tahtoi soida "täysin soinnuin"... Mutta +silloinhan särkyisi kaikki: taide, sielu, urut -- -- -- ja Herra oli +auttanut hänet tälle paikalle -- -- -- suurten urkujen ääreen ... ja +hän oli Herran palvelija! -- -- -- + +Miksi, miksi tulivat nuo nuoret naiset tänne? -- -- -- Miksi juuri tuo +nuori nainen lämpimine, palavine silmineen? -- -- -- + +Hänhän oli lopettanut kaiken -- maksanut suuren velan -- sovittanut +sovitettavansa -- haudannut -- peittänyt mullalla -- tukahuttanut +soinnuilla sieluntuskat ja itsesyytökset, valituksen ja katkeruuden ... +mutta, hyvä Jumala, miksi on _kaikilla, nuorilla, puhtailla, hyvillä +naisilla_ samat lämpimät, syvät, polttavat silmät? -- -- -- + +Siksi että on miljoonia ja taas miljoonia miehiä, jotka sinkoavat +sukukuntien vaihtelun rajutuulessa maan ympäri kuin kirjavat lehdet +-- -- -- tomuna ja tuhkana vielä eläessäänkin -- -- -- ja vain _yksi_ +nainen: Eva -- äiti ja neitsyt, joka yksin seisoo paikoillaan korkein +povin, kädet riippuen -- palavat silmät etsien, kysyvästi katsoen +Jumalaa kasvoista kasvoihin -- -- -- -- -- + + * * * * * + +Hän soitti _Grethille_. + +Ja Grethi kuuli sen -- ja nousi -- ja meni urkurin luo, aivan kuin +hänen paikkansa olisi urkurin rinnalla -- kuin se aina olisi ollut +siellä. + +Hän ei ollut vähääkään hämillään. Urkuri katseli alhaalta ylös häneen, +kun tyttö kumartui katsomaan nuottilehteä, joka oli avoinna. "Orpheus!" +Mestarin surullisissa, sinisissä silmissä oli kostea kiilto -- hän +hyräili -- Grethi hyräili ... hän ei näyttänyt ollenkaan ihmettelevän +sitä, -- -- -- nyökkäsi vain kehottavasti sanoen: "Gluck on kuitenkin +se mestari, joka osaa valittaa ilman katkeruutta ja rikkonaisuutta." + +Hän hyräili: + + J'ai perdu mon Euridice, + Rien n'égale mon mahleur; + -- -- -- + +[Olen kadottanut Eurydiceni ja suruni on vertaa vailla.] + +Grethi jatkoi: + + Sort cruel! quelle rigueur! + Je succombe à ma douleur. + +[Kuinka ankara olet, julma kohtalo! Minä sorrun suruuni.] + +Ja mestari Ollivier: + + Euridice! -- -- -- Euridice! + Réponds -- moi -- -- -- + +[Eurydice, Eurydice! Vastaa minulle!] + +Grethi kumartui hänen otsansa yli. Hän tahtoi kiitollisen ihailun +vallassa painaa huulensa tuota viisasta, tyyntä otsaa vasten -- mutta +mestari nosti päätään ylöspäin ja tytön lämpimät huulet liukuivat hänen +poskeaan pitkin. + +Oli kuin olisivat äsken puhjenneen kukkasen silkin hienot terälehdet +kosketelleet häntä ... ja hän tarttui Grethin molempiin käsiin, ja +hänen silmänsä etsivät hänen silmiään. + +Grethi katsoi hänen silmiinsä ja luki niissä hämmästystä, melkein +pelästystä -- ja syvää iloa -- -- -- + +Grethi ei uskaltanut katsella kauemmin -- käänsi päänsä pois, ja +tuolla oviaukossa, missä haalistunut verho häilyi tuulessa -- huomasi +hän Sidsel muorin veikeät kasvot, jotka tuijottivat, liikkuivat, +hymyilivät ... Sidsel muorin, joka ei ollut näkevinään, ja kuitenkin +paraiksi näki sen, mitä halusikin. + + + + +XVI. + + +-- -- -- "Rachelin kansalle", sanoi mestari Ollivier, nojaten +kyynärpäänsä hohtavan valkoista liinaa vasten viinilasi koholla +kädessään -- "Rachelin kansalle olkoon tämä viinilasi pyhitetty rakkaan +ystävättäremme nimipäivänä! Hänelle itselleen saatamme me tuskin sanoa +muuta kuin ilmaista sen kiitollisuuden, jota meidän isäntämme ja +ystävämme häntä kohtaan tuntee -- useiden hyvien ja huonojen vuosien +sydämellisen alttiuden kaunistamana. + +"Meitä on tänään neljä hänen hohtavan valkean liinansa ympärillä, jonka +kevät on koristanut ensimäisillä lehdillään, ensimäisillä kukkasillaan. +Me tunnemme kaikki neljä olevamme 'vieraita maan päällä', tuskin +tietäen, minne matka huomenna vie: Me vaellamme, niinkuin Rachelin +kansa, lakkaamatta. + +"Omasta puolestani kuulun minä pieneen ryhmään suuressa, pieneen +seurakuntaan kuuluisassa kansakunnassa, joka on tehnyt raskaaksi sukuni +elämän -- ja taistelun sen puolesta rakkaaksi. Minä luulen, että meidän +pienen ryhmämme henki on tunkeutunut suuren, rikkaan kansan sieluun -- +murtaen huomaamatta, mutta varmasti ja sitkeästi sen tavat, syventäen +sen uskon lähteitä, heikontaen sen ylpeyttä. + +"Olisin lukenut historiaa huonosti, jollen olisi huomannut, että nuo +harvat ovat olleet joukon kasvattajia -- niinkuin tuo _ainoa_ eli sen +vuoksi ja kärsi sen painon alla. + +"Sellainen on Rachelinkin kansa! Hapatus maailman leivässä -- suola +maan ravinnossa. + +"Terävässä, kirkkaassa päivän valossa katsottuna on Israelin kansalla +kärsimystä tuottavia vikoja -- jalkineihin erämaan vaelluksen aikana +tarttunutta hietaa. + +"Se Jumala, joka johti joukkoa, oli silloin kuin hietamyrsky. + +"Mutta yöllä -- Itämaiden yössä, joka on syvä, lämmin ja uskollinen +kuin Rachelin silmät -- yöllä kulki Jehova edellä tulipatsaana." +-- -- -- + +Tässä pysähtyi urkuri hiukan. Juhlallisesti katetun pöydän ympärillä +herrasmiehen huoneessa vallitsi harras mieliala. Kaksi ylintä akkunaa +oli auki vanhaan puistoon päin -- ja aivan kuin sinisestä taivaasta +ojensivat korkeat puut vaalealehtisiä oksiaan tervehtien sisään. +Tuoreen vehreyden tuoksu levisi huoneeseen, lintujen liverrys sekaantui +siihen... Grethi nosti iloisena ja onnellisena silmänsä lautasestaan. +Mestari Ollivier katsahti Grethistä Racheliin ja jatkoi: + +"Tuossa ovat nuoret, palavat silmät, joiden syvyydessä elämän kaihot +kirkkaina ja puhtaina kimmeltävät niin kuin se tähti, joka _ei koskaan_ +sammu. Ja on vanhempia silmiä, lämpimiä ja lempeitä, syviä kuin lapsen, +joiden katse liitelee sen kirjavan kuvakirjan lehdillä, mihin itämainen +elämän viisaus on tarinain muodossa kätketty. + +"Rachelin elämä -- samoinkuin jokaisen hänen heimolaisensa elämä, on +kertomus Jumalan valitusta kansasta. + +"Tässä, keskiajan murenevassa linnassa, on hän meistä kuin suuri, +äidillisen sisarellinen lapsi, joka sulkee meidät kaikki sydämeensä!" + +Hän nousi, ojensi lasinsa Rachelia kohti, kumarsi sirosti ja sanoi: + +"A votre santé, Rachel!" [Maljanne, Rachel!] + +Rachel joi vaivaloisesti kulauksen ihanaa, vanhaa viiniä, jota pikku +Babli "sattumalta" oli löytänyt pullollisen kellarista. + +Hän oli liian liikutettu -- hänen rintansa nousi ja laski -- hän haki +herrasmiehen katsetta -- -- -- ja se oli tänään väsynyt -- väsynyt -- +mutta siinä väikkyi himmeä, lempeä hymy, joka näytti pyrkivän kauaksi +-- jonkin ystävällisen ja kirkkaan puoleen ... ja se sai hänen +ystävättärensä vuodattamaan kyyneliä. + +Rachelin käsi vapisi kun hän lähensi lasiaan vanhan herran maljaa kohti +-- kristalli helähti kristallia vasten. -- Herrasmiehen perintömalja +oli hauraampi; se putosi sirpaleina pöydälle ja viini punersi liinan ja +vaaleanvihreät, lautasia seppelöivät lehdet. + +"Se oli kuin _Amen_!" sanoi urkuri. + +"Se ennustaa onnea", sanoi Grethi hiljaa. + +"Se ennustaa loppua!" sanoi herrasmies koettaen nauraa vanhaan +tapaansa. "Abmarschieren, rechts rum! + + "Heute mein Glas in Scherben, + Morgen im Grase sterben!" + + [Lähtekää, oikealle! + Tänään on lasini pirstaleina, + huomena kuolen ruohokkoon!] + +"Ei, ei, Herran tähden!" huusi Rachel nauraen ja itkien yht'aikaa. + +Babli kaatoi suolaa viinitahran päälle, huuhtoi jäljet pois +ruokaliinallaan ja nauroi: + +"Se merkitsee vain sitä, että minä pesen liinan tänään ja kuivaan sen +huomenna!" + +He koettivat kaikki parhaansa pitääkseen raskaita ajatuksia poissa +Rachelin pienestä juhlasta. Hänen itsensä oli kuitenkin vaikea salata +huoliaan. Herrasmiehen huomaamatta tarkkasi hän huolestuneesti ilmettä +hänen kasvoillaan, niissä kuoleman kalpeus poistui äkillisen punan +tieltä -- hän antoi hänen haistella hajuvettä ja mies irvisteli, +hymyili raskaasti ja suuteli hänen valkeaa, pulleaa kättään, jonka +teerenpilkuista hän vaivaloisesti keksi pieniä pilapuheita. + +Kaikki kulki Grethin silmien ohi kuin kaukaisuudessa. Niin usein kuin +hän huomiota herättämättä saattoi tehdä sen, ojensi hän vadin tai +maljan, tai virkkoi sanan mestari Ollivier'lle. + +Urkuri taivutti kiittäen päätään. Hänen kasvojensa ilme ja väri +tuottivat Grethille suurinta riemua. Sellaisena ei hän koskaan ollut +nähnyt häntä -- ei edes ajatellut -- -- -- + +Hän ohjasi puhetta kuin näkymättömällä rihmalla, tehden pilaa +jokapäiväisimmistä seikoista, jotka rupesivat elämään uutta, outoa +elämää, kertoen juttuja, valiten ranskankielisen kärjen kevyesti, kuin +sattumalta -- tarinoiden tapauksista ja henkilöistä soinnulla ja +korostuksella, joka verhosi ne omituisen edesmenneisyyden vaippaan +vanhojen puutarhojen, leikattujen pensasaitojen, kähäräisten +nurmikenttien, joita lavendeli ja satakaunot reunustivat, vienosti +tuoksuessa. + +Ja Grethi tunsi nuoren, yhä karttuvan ilon kuohuvan esiin syvältä +lämpimästä sydämestään ja se nousi ja kohosi hänen poskilleen, hänen +silmiinsä -- -- -- Rachel katseli häntä, pikku Babli katseli häntä. Oli +kuin molemmat olisivat sanoneet: "Voi, kuinka kaunis hän on tänään!" + +Mutta hän itse istui paikoillaan katsellen avonaisia ikkunoita, sinistä +taivasta, joka alkoi tummeta -- vaaleita, hiljaa väriseviä lehtiä, +joita puiston vanhat puut ojentelivat sisään ikkunoista tervehtien ja +siunaten pientä juhlaa, harvinaista, ehkäpä viimeistä vanhassa +linnassa. -- -- -- + +Tarjottiin kahvia. Pikku Babli sai juoda ruokamaljasta. Kuppeja ei +riittänyt. + +Sitten tuli hiljaisuus. + +Grethi rohkaisi itsensä äkkiä, katseli mestari Olliviertä ja sanoi: + +"Soitattehan meille nyt -- eikö niin?" + +"Mahdotonta tänään!" -- -- -- vastasi hän hymyillen ja näytti +rannettaan. "Minä olen kevään uhri. Hyvin vihainen sääski tai paarma on +pistänyt minua yöllä. Tahdotteko nähdä kuinka turvonnut se on." + +"Ai, te olette raapinut sitä. Niin minäkin teen unissani!" huusi Babli. + +Grethi ja Rachel nauroivat. Herrasmies yski. Hän oli petollisella +viekkaudella saanut käsiinsä Rachelin lasin ja tyhjentänyt sen. Rachel +torui. "Hän _ei saisi_ juoda viiniä, siitä saattaisi olla mitä +kauheimmat seuraukset... Kuinkas sanoi mestari Aldubrand, kylän juoppo, +vanha välskäri 'sodan ajoilta', hän, joka kuppasi ja laski suonta +kaikilta paikkakunnalla ja 'teoreettisesti' puolusti kylmää vettä +sisällisesti, ja lämpimiä jalkakylpyjä ulkonaisesti..." + +Herrasmies tuli äreäksi kuin lapsi -- alkoi sitten siristellä silmiään +ja sanoi: "Oltiinpa sitä kerran oikeita ihmisiäkin -- tuollaisia +esihistoriallisia olentoja syntiinlankeemuksen ja raihnaisuuden +päiviltä. -- Muistatko Rachel, meillä oli neljä pulloa vanhaa Baunea +päivälliseksi jokaisena kauniina kesäpäivänä -- ja sitten leikimme me +Aatamia ja Eevaa yhdessä vuoriston metsiköissä!" + +Rachel suuttui, pisti kätensä hänen suunsa eteen ja huusi: + +"Bist du doch verrückt Mann! Die Kinder!" [Oletko mieletön, mies! +Lapset!] Pikku Babli nauroi täyttä kurkkua. Grethi ei ymmärtänyt mistä +oli kysymys; hän kuunteli yleensä vain mestari Ollivier'n puhetta. Hän +katseli häntä lakkaamatta. + +Rachel sanoi: + +"Soittakaa meille jotain, herra Ollivier! Nyt pitää meidän kohta viedä +mies vuoteeseen -- hän nuortuu liiaksi!" Mutta itsekseen kuiskasi hän: +"Tuskin, tuskin, mies parka! Hänhän kuolee minun käsiini!" + +Mestari Ollivier oli hiljaa katsellut Grethiä. Hän nyökkäsi itsekseen +päätään, otti pienen, kiinniköytetyn paperipakan takkinsa taskusta, +levitti laput pöydälle kaataen lasinsa täyteen vesiastiasta. + +Sitten sanoi hän pehmeällä, hitaalla äänellä: + +"Soittaa minä en voi, kuten sanottu! Mutta minä luen jotain. Arvelin +lopettaa pienen, sievän juhlamme tänään pyytämällä seurueen +tarkkaavaisuutta -- hetkeksi vain... En tahdo väsyttää rakasta +ystäväämme -- kehoittaapa hän minua esiintymäänkin leikillisillä +nuoruuden muisteluillaan... Olen jo kauan sitten alottanut sävelrunon, +joka ei pyri pienempään kuin vanhan mestari Haydnin ikinuoren +'Luomisen' uudistukseen. -- Mutta koska minä luultavasti kuolen +paljon ennemmin kuin minun teokseni astuu ulos elämään, olen minä +vapaa-aikoinani _pannut muistiin_ jonkunlaisen selonteon siitä näystä, +joka on väikkynyt silmissäni, ajatukset, jotka puhuvat minun +urkusävellykseni kautta -- -- -- Ja tämän näyn Vanhasta Testamentista +tahdon lukea teille tänään -- -- -- ennenkuin eroamme!" + +Hän joi suullisen vettä, järjesteli papereita sirosti ja siististi +kuten aina. Grethi oli jo edeltäpäin oudon haltioitumisen vallassa: +"Mitähän tuohon kauniiseen otsaan oli sopinut, millä ääriviivoilla +olivat nuo siniset silmät levänneet, mitähän mestari lukisi, hän, joka +Grethin mielikuvituksessa aina esiintyi soittaen?" -- -- -- + +Hän kurkistaikse katsomaan. Päällyslehdelle oli hienoilla, pienillä +kirjaimilla piirretty: "Kun maailma luotiin." + +Mestari käänsi lehteä ja lausui: "_Genesis_." + + + + +XVII. + +GENESIS. + + +1. + +Enkelikuorojen ylistyslaulut mykkenivät. + +Kerubit, serafit, sotajoukkojen sotajoukot vaikenivat äkkiä. + +_Herra Jumala_ oli nostanut kätensä ja vaatinut hiljaisuutta. + +Hän istui taivaallisella istuimellaan; hänen hohtavien, +käsittämättömien kasvojensa ilmeessä kuvastui hymy, niinkuin +auringonläike välähtelee pilvenkorkuisten vuorten päällä. + +Hänen ympärillään olivat enkelien kuorolaulut kaikuneet Luojan +kunniaksi. + +Alhaalla, hänen jalkojensa astinlautana, lepäsi maa, jonka hän juuri +oli luonut. + +Höyryten aamun ensimäisessä kosteudessa, juuri kummunneena suuren +tyhjyyden hämärästä yöstä, lepäsi siinä maailma valmiina, täydellisenä +Luojan katseen alla. + +Se oli niitä hetkiä, jotka eivät koskaan palaa takaisin lukemattomina, +ajatuksen saavuttamattomina vuosisatatuhansina. + +Ja näyn uutuus ja tuoreus oli sellainen, että Herra Jumala katseli +kaikkea mitä hän oli tehnyt: _ja katso, se oli sangen hyvää!_ + +Hän viittasi luokseen lähimmän palvelevista hengistään, enkelin, jonka +katse oli niin puhdas, niin voimakas ja niin lahjomaton kuin viisaan +lapsen. + +"Kuuletko ääntä tuolta alhaalta, Rafael?" kysyi Herra, joka oli +tarkkaan kuunnellut hiukan aikaa. + +"Minä kuulen hyönteisten iloisen hyminän, lintujen iloisen liverryksen, +kaikkien, päivän eloon heränneitten eläinten ahkeran hyörinän!" vastasi +arkkienkeli. + +Taas kuunteli Herra; ja oli kuin pilvi olisi kulkenut hänen otsansa +yli. + +"Rafael! Käske enkeleitten laulaa minulle ylistyslauluaan!" + +Enkelikuorot alottivat taas laulunsa. Ja taivaan laaja kaari vapisi. + +"Hiljaa", keskeytti Herra... "Nyt on kai maani jo oppinut sen!" + +Ja Herra kuunteli, kaikki enkelit kuuntelivat ... samaa hyönteisten +hyminää, samaa iloista linnunliverrystä, kaikkien eläinten suurta, +ahkeraa hyörinää niityillä ja metsissä, vuorien välissä ja järvien ja +jokien partailla -- muttei _kaikuakaan_ enkelien Jumalalle virittämästä +ylistyslaulusta, jonka hän nyt kuudentena päivänä oli kuullut raikuvan +taivaan holvien kautta -- kirkkaasti ja ihanasti, vaikka hiukan +yksitoikkoisesti. + +Herra pudisteli päätään ja vaipui ajatuksiin. + +Nuo ajatukset olivat niin voimakkaita, että häntä lähinnä seisovat +palvelijat saattoivat lukea ne -- ja Herra käänsi suuret, kaikkinäkevät +silmänsä Rafaeliin ja sanoi: + +"Olemmekohan tehneet kaiken täydelliseksi? Nuo olennothan ilmaisevat +vain oman maisen ja rajoitetun, elämänsä riemua, mutta kiitos ja kunnia +jota heidän tulisi osoittaa Luojalleen ja yllapitäjälleen, se kuuluu +vain epäselvänä huminana minun korviini, se ei vaikuta mieleeni, eikä +tuota minulle lepopäivänäni ihastusta, jota olen odottanut!" + +Rafael loi silmänsä alas. Kun hän taas nosti ne, oli pitkä aika kulunut +ja Herran katse lepäsi hänessä. + +"Herra", sanoi Rafael. "Sinä et ole luonut noita olentoja meidän, sinun +palvelijoittesi kaltaisiksi ja vielä vähemmän omaksi kuvaksesi!" + +"En kyllä!" sanoi Herra. + +"Niinpä et voikaan odottaa parempaa!" vastasi arkkienkeli +kunnioittavasti. + +Nyt laski Herra kätensä raskaasti palvelijansa käsivarrelle: + +"Mutta minä tahdon, että tuon ihanan maan tulee avata suunsa ja ylistää +minua; minä tahdon, että sen sydämestä nousee riemun virta minua +vastaan -- minun oman sydämeni kuultaviin ja tunnettaviin. -- +Ylistysvirsi, joka on sidottu maahan ja maisiin pyyteihin, ja joka +kuitenkin ilmaiseisi enkelien taivaallisen ilon -- enkelien, jotka ovat +korotetut maan melun yläpuolelle yhtä paljon kuin minä itse olen +enkeleiden sotalaumoja korkeammalla! Sitä tahdon minä -- ja sitä +_ennen_ en minä tahdo levätä!" sanoi Herra. + +Ja Rafael kiinnitti puhtaan, väkevän, viisaan katseensa +kaikkivaltiaaseen -- ja näki, että hänen otsansa oli hien peitossa. + +Rafael vastasi: + +"Kutsukaamme siis musta enkeli -- _hänet_, joka ei saavu kutsumatta!" + +"Antakaa hänen tulla!" sanoi Herra. + +"Taivaista on hänet syösty, oi Herra..." sanoi arkkienkeli hiljaa. + +"Tahdomme tavata hänet maan päällä!" kuului kaikkivaltiaan vastaus. + +Ja Herra ja hänen palvelijansa astuivat yhdessä maan päälle. + + +2. + +Musta enkeli seisoi jättiläispuun varjossa ja katseli tarkkaavasti maan +vilisevää elämää. + +Häntä nimitettiin Luciferiksi ja hän oli kaunis katsoa, suuri ja +säteilevä ja kirkas niinkuin muutkin enkelit. + +Vielä _säteilevämpikin_ -- sillä hänen seisoessaan puun juurella levisi +hehkusta hänen sielussaan niin kirkas loimu, että se antoi +pienimmillekin esineille hänen ympärillään kaksinkertaisen määrän +elämää, säälimättömän, pistävän kirkkauden, jota hänen syvät, tummat +silmänsä vartioivat. + +Näitten silmien pohjattoman värin tähden oli hän saanut _mustan_ +enkelin nimen, valkeiden, autuaitten joukossa. + +Hän kumartui Herran edessä -- kiinnittämättä palvelijaan mitään +huomiota ja sanoi: + +"Olette kutsunut minua, Herra! Minä ihmettelen juuri teidän työtänne!" + +"Se ei ole täydellistä -- ja sinä et ihaile sitä. Minä näen sen sinun +silmistäsi!" sanoi Herra. + +"Te erehdytte, Herra! Minä en olisi koskaan saanut tällaista aikaan!" +sanoi musta enkeli kunnioittavasti. + +"Et", vastasi Herra ankarasti, "sillä sinulta puuttuu luomisen _ilo_. +Sinä saatat huomata vain teoksen viat, kun se on valmis. Mutta työ ei +ole täydellinen -- sillä minä kaipaan luomakunnan kuuluvaa kiitosta +suuresta lahjastani!" + +Mustan enkelin kauniiden piirteiden yli kulki hymy -- joka ei +kaunistanut häntä. + +"Minä olen, -- jos saan puhua suoraan -- luullut kaikkivaltiasta +ylevämmän välinpitämättömäksi", sanoi Lucifer. "Mutta siitä onkin jo +kulunut ääretön aika, kun te loukkaantuneena karkoititte minut +luotanne. Me olemme kai molemmatkin hiukan muuttuneet. _Sen_ minä vain +tiedän, että jos minä olisin tehnyt sellaisen työn ja niin verrattain +lyhyessä ajassa, lepäisin minä rauhassa varjossa -- huolimatta siitä +sisältyykö härän mylvinään, kakadulinnun huutoon, tai kaislan +kuiskailuun kiitosta vai ei! -- -- --" + +Silloin sanoi kaikkivaltias: + +"Sinun silmiesi tummuus on pohjaton, Lucifer! -- Mutta minä näen niiden +läpi. Sinä tiedät aivan hyvin mitä minä kaipaan -- ja ettei sitä voi +hakea mylvinnästä, huudosta tai kuiskauksesta! Minulla on enkeleitä +ympärilläni, ja _sinä_ kuuluit kerran rakkaimpieni joukkoon. Mutta sinä +loittonit minusta -- etkä ole palannut. + +"Minä kaipaan tässä maassa jotain, mikä voisi päästä minun kanssani +lähimpään, rakkaimpaan yhteyteen -- joka ei palvelisi minua sokeasti, +ei kiittäisi minua orjallisesti -- vaan toisi minulle sanoissa ja +töissä takaisin sen ilon, mikä asui minussa, kun minä suunnittelin ja +valmistin työni. + +"Minun palvelevat henkeni kuuluvat minulle -- he palvelevat minua +hengessä, ja heitä minä en voi lähettää maan päälle. _Sinä_ ja sinun +kaltaisesi sitävastoin olette lähempänä maatani. Ja koska minun +toimintani täytyy käydä siihen suuntaan, että sinä pysyisit +mahdollisimman kaukana töistäni, niin tahdon minä nyt kuitenkin käyttää +hyväkseni sinun viisauttasi ja voimaasi saadakseni työn täydelliseksi!" + +Ja kaikkivaltiaan silmissä paloi sellainen tahdon voima ja valtavuus, +että Lucifer peitti katseensa, laski sormen huulilleen ja mietti. + +Sitten sanoi hän: + +"Pitäisi luoda jotain -- eläinten keskelle -- kaitselmuksen johdatuksen +ja voiman alaiseksi -- vieraaksi enkeleille, mutta kuitenkin hiukan +heidän muotonsa jälkeen -- ja hiukan, hiukan minun kaltaisekseni!" +-- -- -- + +"Viimeiseen ehtoon ei suostuta!" kuului Herran sana. + +"Minun ehtoihini täytyy myöntyä, jos Luoja tarvitsee minun apuani!" +vastasi Lucifer lyhyesti. + +"Myönnetty siis! Ja mitä me nyt luomme yhdessä?" kysyi Herra. + +"Ihmisen!" vastasi Lucifer. + + +3. + +"Alkakaa te, Herra!" sanoi Lucifer. "Minä seuraan jälessä ja korjaan +mahdolliset puutteet." + +Ja Herra katsoi korkeaa, solakkaa seetripuuta, joka huojui siinä, +juuret maan sisällä, latva vapaasti kohotettuna raikkaassa tuulessa. Ja +puusta siirtyi Herra katselemaan palvelijaansa, valkoista enkeliä, joka +seisoi kauempana, kauniina, lujana ja kunnioittavana. + +Ja Herra sanoi näystä iloiten: + +"Minä tahdon luoda yhdeksi sen, mikä mielessäni erillisenä kangastelee: +kuvan, joka kumpuaa maan voimasta palvelijani, valkean enkelin +kaltaisena." + +"Älkää unohtako minun osaani, Herra!" lisäsi Lucifer. + +Mutta Herra ei ollut kuulevinaan sitä, ja hän muodosti ja loi kuvan +maan voimasta, ja teki sen miehen kaltaiseksi ja puhalsi hänen +sieraimiinsa elävän hengen. + +Ja enkelit yrittivät alottaa ylistyslauluaan... + +Herra viittasi kiivaasti ja he vaikenivat. + +"Entä nyt?" sanoi kaikkivaltias katsellen Luciferiä. + +"Nyt!" vastasi Lucifer katsellen Herraa ja hänen luomaansa... + +Siinä seisoi ihminen, mies, korkeana ja hoikkana kuin seetripuu, +leveärintaisena, kapeavyötäröisenä, vankkana ja lujana, väkevänä ja +suurena ... mutta jalat olivat kuin kiinni maassa ja pää katseli +syrjään, aina syrjään, aivan kuin silmät olisivat hakeneet jotain... + +"Hän ei katsele meitä!" sanoi kaikkivaltias kuin pettyneenä. + +Lucifer vaikeni. + +Hiukan sen jälkeen sanoi Herra: "Ihminen, mies tuossa, on hyvin kaunis +katsella. Mutta ylistysvirttä minä en kuule ... kuuletko sinä, +Lucifer?" + +"Minä kuulen vain teidän omat ajatuksenne, Herra!" sanoi Lucifer +kunnioittavasti. "Saanko pukea ne sanoiksi?" + +Kaikkivaltias nyökkäsi. + +"Te ajattelette: ei ole miehen hyvä yksinänsä olla; antakaamme hänelle +auttaja, joka olisi hänen luonansa!" sanoi Lucifer. + +Herran suuret, kaikkinäkevät silmät tarkastelivat Luciferiä -- -- -- +Sitten astui hän alas miehen luo, ja laski sormiensa päät hiljaa hänen +olkapäilleen -- ja mies vaipui polvilleen kosketuksesta ja Herra puhui +luomakunnan esikoiselle: + +"Sinut pitää nimitettämän nimellä Adam, se, joka ensimäisenä luotiin +maasta. Ja me annamme sinulle toverin ja hänet pitää nimitettämän +Eevaksi -- se, joka seuraa. Ja teidän tulee olla pari, ja kuitenkin +kumpikin erikseen, ja teidän tulee tehdä maa alamaiseksenne, sen +eläimet ja linnut, sen kalat ja kaikki, mitä sen päällä on. + +"Mutta teidän pitää olla _minun_ lapsiani -- ja teidän tulee ylistää +minua, luojaanne ja Herraanne!" -- -- -- + +Lucifer nyökäytti päätään. + +Silloin näki Herra nuoren, valkean, uteliaan antiloopin, joka juuri oli +pysähtynyt sen paikan luo, missä mies oli polvillaan. + +Ja sillä, tuolla kauniilla, valkealla antiloopilla oli kysyvät silmät, +hienot ja pehmeät liikkeet. + +Ja Herra vangitsi sen katseellaan ja sanoi joutuisasti Luciferille: +"Uuvuta uneen mies tuossa. Tahdon luoda hänelle Eevan hänestä itsestään +-- tuon nuoren antiloopin kuvan mukaan -- ja kuitenkin lihaksi hänen +lihastaan ja luuksi hänen luustaan. Ja hän on rakastava naista kuin +omaansa, ja he tulevat kiittämään ja ylistämään minua!" + +Lucifer nyökkäsi vaieten ja uuvutti miehen uneen. + +Herra tarttui mieheen, taivutti kylkiluun ulos hänen rinnastaan, piteli +sitä tuulessa ja auringossa, puhalsi siitä tippuvaan vereen, kunnes +veri hyytyi... + +Ja Herra muodosti ja loi -- taivaan auringon kuvaa suudellessa ja +maisten tuulien sitä tuudittaessa ja lintujen laulaessa pieniä, +sanattomia ilolaulujaan ympärillä... + +Ja kas: siinä seisoi Eeva -- valkeana ja pehmeänä, täyteläisenä ja +solakkana, loistaen lehvikössä, kapeahartiaisena, korkea rinta +jakaantuneena kahteen keinuvaan laineeseen, kaarevin lantein, +lapsellisin polvin. -- Hänen jalkansa olivat pienet, kuin tanssimista +varten yli kenttien -- kätensä sirot, kuin kukkia tavotellakseen ... ja +kullanruskea hiusvirta laskeutui niskasta ja takaraivolta selkään ja +lanteille. + +Enkelit alkoivat veisata ylistysvirttä -- -- -- + +"Pysähtykää!" viittasi Herra. + +Ja Lucifer katseli, kuinka hän kumartui Eevan puoleen ja, puhaltaessaan +hänen sieraimiinsa elävän hengen, kosketti hänen huuliaan omillaan. + +"Tämä on hyvin kaunis katsella!", sanoi Herra ja hän kääntyi Aatamin +puoleen aikoen sulkea haavan, josta kylkiluu oli otettu -- -- -- + +Silloin ojensi Lucifer kätensä, pysäytti Herran ja sanoi: + +"Älkää sulkeko ... te olette ottanut häneltä paljon -- hänelle täytyy +antaa jotain sijaan. Sylkekää, Herra, sylkekää maahan, ja käskekää +enkeleitä tekemään samoin!" + +"Onko se tarpeellista?" kysyi Herra viivytellen. + +"Kyllä, jos miehen tulee rakastaa naista. -- Ja jos hänen sen vuoksi +tulee kiittää teitä!" vastasi Lucifer peittäen katseensa. + +Niin sylki kaikkivaltias -- ja hänen enkelinsä sylkivät -- ja Lucifer +sylki viimeksi -- ja teki syljestä multakokkareen maahan -- ja tällä +mullalla täytti hän paikan, mistä kylkiluu oli otettu -- -- -- + +Sitten sulkivat Herra ja Lucifer yhdessä suuren haavan -- eikä +jälkeenpäin voinut ollenkaan huomata, mistä Eeva oli otettu. + +Ja he ottivat pois unen miehen silmistä ja hänen aisteistaan. + +Ja hänen silmänsä ja aistinsa aukenivat ... ja hän nousi seisomaan +suoraksi kuin ei hänelle olisi tapahtunut mitään. + +Ensin katseli hän suoraan eteensä -- mutta Aatamin katse ei näyttänyt +kiintyvän Herraan, ei hänen enkeleihinsä, eikä Luciferiin. + +Silloin katsahti hän sivulleen ... ja hänen suuret hirvensilmänsä +suurenivat äkkiä voimakkaasti -- ja hän tempasi jalat puoleensa +nykäyksellä kuin olisi hän tahtonut repiä maan rikki -- ja hän astui +askeleen Eevaa kohti ... ja seisattui paikoilleen, tuijottaen. + +Hän oli liittänyt kätensä lanteilleen -- ei katsellut miestä, eikä +toisia -- ei mitään ... mutta hän hymyili raskaasti kuin unessa. + +"Mies ei näe meitä -- nainen ei näe häntä eikä meitä... Missä viipyy +minun ylistyslauluni?" kysyi Herra Luciferilta. + +Ja kaikkivaltiaan ääni kuului kovalta ja moittivalta: "Täytyykö minun +katua, että minä taas kutsuin sinut luokseni ja pyysin sinun apuasi? +Kas mitä hyötyä sinun avustasi on ollut! Nuo molemmat tuossa ovat kuin +muutkin puhumattomat!" + +"Älä vihastu, Herra, vaan ole kärsivällinen; Eevasta puuttuu vielä yksi +seikka." + +"Tarvitseeko hänkin multaa? Sen olisit voinut heti sanoa!" puhui Herra +ja varjo verhosi hänen otsaansa. + +Enkelit painoivat silmänsä alas. Ja maan yli kävi humina -- ja aurinko +poltti -- ja ukkosilma oli tulossa. Lucifer muisti sen viimekerrasta, +kun salama syöksi hänet taivaasta. + +Mutta hän ojensi rauhallisesti vasemman kätensä; otti oikealla terävän +okaan -- piirsi okaalla naarmun käsivarteensa -- nosti sen Eevan pään +yli ja sanoi: + +"Katso ylös!" -- -- -- + +Eeva kohotti silmänsä, nuo lämpimät, nöyrät silmät ja työnsi pehmeällä +ja sulavalla liikkeellä tukan aaltoavan virran pois päälaelta -- -- -- + +-- -- -- Silloin putosi yksi ainoa pisara Luciferin verta ja sattui +hänen silmäkulmaansa. Ja väristys kävi hänen ruumiinsa läpi; hänen +katseensa tuli suureksi ja loistavaksi -- hymy levisi poskille, +huulille ja leualle -- niin kuin aurinko kohottautuu aivan vähän +merestä ja kiinnittää ensimäiset etsivät säteensä rannan korkeihin +seetripuihin. + +Hän _näki_ heidät kaikki: Herran, Luciferin, enkelit -- mutta hänen +katseensa kiintyi Aatamiin. + +Hän sai hänen ensimäisen hymynsä. + +Ja kun Eeva näki sen vaikutuksen, pakeni hän -- hymyillen ja sentään +peloissaan kuin nuori antilooppi -- hypähtäen korkealle yli kallion -- +kiiruhtaen ja kimmeltäen -- tukan levitessä viittovina siipinä -- pois +metsää kohti. + +Hypähtäen ja huudahtaen syöksyi Aadam kuin hirvi hänen jälkeensä +-- -- -- -- -- + +Ja nyt kuului vierivien kivien jyminää, taittuvien oksien paukkinaa, +jokien ja purojen loiskinaa ... ja puitten pimento sulkeutui heidän +jälkeensä. + +Nyt lauloivat enkelit. Ei, ne riemuitsivat -- tunkeutuivat joukottain +esille -- tahtoivat seurata paenneita -- -- -- + +Herra kutsui heidät takaisin kuninkaallisesti hymyillen. + +Hän kääntyi Luciferin puoleen: + +"Kuulitko -- hän huusi? Ja näitkö -- hän hymyili? Ja tiedätkö mitä se +hymy ilmaisi?" kysyi Herra ja hänen katsantonsa oli taas iloinen; hän +muistutti omaa kesäpäiväänsä. + +Lucifer hymyili, ja hänen hymynsä oli pilkallista: "Sinun +ylistysvirtesi ei vielä kaikunut -- ja me saamme kaikki odottaa sitä +hieman. Mutta ennen kuin se kaikuu, oi Herra -- tahdon minä poistua +ollakseni turvassa!" sanoi Lucifer, ja hänen kauniit huulensa ohenivat, +ja hänen tumma katseensa paloi. + +"Mene!" sanoi kaikkivaltias tyynesti. "Mene rauhassa sinne, mistä olet +tullut! Se olkoon meidän lahjamme avustasi, että sallimme sinun lähteä +rauhassa luotamme. Sillä sinä tarkoitit pahaa -- ja pahuuteen sinä +pyrit niinkauan kuin minun kaunis maani seisoo. Älä luule, että +tarkoituksesi jäi meiltä huomaamatta. Me rakastamme sinua tänä suurena +päivänä -- niinkuin me aikojen alussa sinua rakastimme. Emme tule +koskaan olemaan välinpitämättömiä sinuun nähden -- sinun viisautesi on +liian suuri, sinun voimasi monessa meidän voimamme kaltainen. Mutta me +olemme nähneet sinun lävitsesi -- niin pohjattomalta kuin katseesi +näyttääkin. Meidän katsettamme ja ajatuksiamme et sinä koskaan alusta +alkaen nähnyt -- ja sinä et koskaan saa nähdä niiden loppua." + +Niin puhui Herra. + +Lucifer kumartui -- astui esiin -- ojentautui ja sanoi hillitysti, +uhmaavasti: + +"En kiitä kiitoksestasi! + +"Minä tiedän, että sinun täytyy käyttää hyväksesi minua ja meikäläisiä. +Muuten olisi sinun valtasi aikoja sitten kukistanut minut. + +"Palvelijoillesi tuolla, jotka näyttävät minusta aivan tarpeettomilta, +voit antaa rauhasi. + +"Se on laiha palkkio, mutta se näyttää riittävän heille. + +"Sinä otit minut avuksesi luomisen mestarityössä. Mutta sillä jaoit +sinä maan meidän kesken. Minä osaan suojella omaa osaani. + +"En saavu koskaan kutsumatta. Mutta jos minua kutsutaan, vaadin minä +palkkani. + +"Tämä on rehellistä peliä. Kysy tyhmiltä palvelijoiltasi, jotka +nimittävät minua valehtelijaksi. + +"Hekin ottavat kerran maksun -- niinkuin sinä, oi Herra, otit maksun +ihanasta työstäsi suutelemalla lastasi. + +"Minulta, yhtä vähän kuin sinulta, ei mikään jää huomaamatta. Sinä olet +suurin, mutta minä seuraan kohta jäljissäsi. + +"Ja sinun ja minun välilläni on maa, joka on minusta yhdentekevä -- ja +ihmiset, joille minä uhraan kaikki toimeni ja ajatukseni. + +"_Heissä_ me kohtaamme -- heistä me taistelemme, Herra! + +"Ja nyt tahdon sanoa sinulle tämän: + +"Sinä saat nauttia maan ihmisten ylistyslaulusta! + +"Ja se on kutkuttava korviasi ... niinkuin kevään raitis henkäys +kutkuttaa sinun sieraimiasi, mistä miehen ja naisen elämä tuli esiin -- +tuo onnellinen sattuma. Se tulee ilahuttamaan sinun sieluasi, niinkuin +tämän kesäpäivän loiste, jonka keskellä sinä tunnet itsesi suureksi ja +mahtavaksi, iloiseksi ja oikeamieliseksi -- -- -- + +"Sitten saapuu syksyn karvas maanhaju -- kirjavien lehtien lakastunut +kauneus -- _minun_ tuoksuni, _minun_ kauneuteni! + +"Sekin on ylistyslaulua ... naisen kirkuna synnytystuskissa ... miehen +hätäkarjuna raatelevien petojen ahdistaessa ... miehen raivonhuuto, kun +mies tappaa miehen naisesta taistellessa -- naisten kiljuna, kun naiset +vihaavat ja ahdistavat toisiaan... Lasten huuto vanhempiaan vastaan +-- -- -- vanhempien kiroukset lasten yli -- -- -- koko tuo halpa, +julma, ähkyvä, lepertävä laulu kovasta leivästä, suloisesta +intohimosta, katkerasta puutteesta ja talvesta, autiosta, autiosta, +autiosta talvesta! + +"Sekin on ihmisten ylistysvirttä -- ei _minun_, vaan _sinun_ Luojan, +Ylläpitäjän, Isän, Herran kunniaksi" -- -- -- -- -- + +Ja nyt kuului suhina. Lucifer oli näin sanoen kohottanut suuret, mustat +siipensä, jotka heittivät varjon kauas maan yli -- sinne, missä +karkoitettu enkeli pakeni Herran vihaa peljäten. + +"Ottakaa kiinni hänet, tuo röyhkeä pilkkaaja!" huusivat taivaan +sotajoukot, Rafael etunenässä. + +"Olemme myöntäneet hänelle vapaan lähdön. Antakaa hänen mennä +rauhassa!" -- -- -- sanoi Herra. + +Ja tyynenä, käsittämättömänä suuntautui hänen katseensa metsää kohti, +joka oli sulkeutunut hänen lapsiensa takana. + + + + +XVIII. + + +Lukeminen oli lopussa. + +Kukaan ei sanonut mitään. Saattoi -- niinkuin herrojen shakkia +pelatessa -- kuulla "kuolemankellon" naksahtelevan mädänneessä +seinälaudoituksessa. + +Grethi seisoi ikkunalautaan nojaten; hän katseli ulos kultaiseen +kevätiltaan; hän ajatteli ja ajatteli taas, muisteli, kuinka kartanon +hiljaisuus oli tuntunut hänestä kaksinkerroin ylevämmältä ja +ylhäisemmältä, kun hän ensikerran oli nähnyt urkurin. + +Hän ei voinut kääntyä mestariin päin, vaikka kokonainen tunnemaailma +veti häntä sinne... + +Niin seisoi hän ikkunan luona hiljaisena, kullanhämärtävänä +kevätiltana, itsekin vienon kajastuksen ympäröimänä. Kädessään oli +hänellä punertavalla kultauksella koristettu kirja, pientä +oktaavikokoa; hän oli lainannut sen Rachelille ja saanut sen takaisin +tänään. + +Grethi osasi sen kirjan melkein ulkoa -- samoin kuin hänen äitinsä oli +osannut sen. Sen oli nimineuvos antanut lahjaksi vaimolleen: --_Faust_. +Eine Tragödie von Johann Wolfgang _Goethe_. Erster Teil. + +Grethi selaili lehtiä hajamielisesti siinä seisoessaan ja pysähtyi +Gretchenin sanoihin: + +Ich weiss zu gut, dass solch erfahrnen Mann Mein arm Gespräch nicht +unterhalten kann. [Tiedän liiankin hyvin, ettei yksinkertainen puheluni +voi huvittaa noin kokenutta miestä.] + +Hän kuuli molempien herrojen äänet. Mestari Ollivier oli istuutunut +herrasmiehen tuolin viereen ja laskenut kätensä kevyesti sairaan, +väsyneen miehen käsivarrelle. + +"Kevät on vaikeaa aikaa", kuului urkurin ääni -- "koska se on koko maan +vaikein aika, ja koska me vähitellen vanhenemme niinkuin maakin. Mutta +kun olemme sivuuttaneet vaarallisen tasauspäivän, alkaa meissä +versoaminen -- alkukesää odotellessamme. Ja kauniina päivänä lankee +meidän päällemme kirkastus kuin loistava meteori pilvien pihoilta, ja +me hämmästymme kuin lapsi, kuin nuori ihminen, joka ei ole tottunut +siihen, että taivas ilmaisee salaisuutensa!" + +"Ei, monseigneur", vastasi herrasmies koettaen hymyillä, vaikka ääni +kuulosti sammuneelta -- "Meteorioppi ei enää lohduta minua. Minun +vaivainen taivaallinen ruumiini on heittänyt liian monta kuperkeikkaa, +se on 'törmännyt Jumalaa vasten' ja särkynyt kappaleiksi! Teidän ei +tarvitse soittaa minulle: 'Mä kuljen kohti kuolemaa' -- sillä minä +_tiedän_ sen!" -- + +Grethistä tuntui, että molemmat miehet hyvästelivät toisiaan leikkiä +laskien. + +Nyt seisoi urkuri Grethin takana. + +"Luetteko?" kysyi hän lempeästi. + +Tyttö ei vastannut. + +"Saanko nähdä?" ja mestari otti kirjan. + +"Ah Faust -- pieni tübingiläinen painos -- vuodelta 1808. Harvinainen +kappale!" + +"Se on minun isäni morsiuslahja äidille!" sanoi Grethi. + +Hän kumarsi kirkkaat, siniset silmänsä syvälle yli kirjan, tarkastellen +sitä tuntijan katseella. Grethi piti sitä kädessään. Mestari piti +kättään hänen kätensä ympärillä ja tytön käsi vapisi. + +"Saanko kiittää teitä", kuiskasi hän, "siitä, mitä te luitte meille. Se +oli -- se oli niin uutta!" + +Hän ei kuullut, tai ei ollut kuulevinaan, ja selaili kirjaa. + +"Alkuunhan on kirjoitettu runo", sanoi hän. "Saako sen lukea?" + +Grethi nyökkäsi myöntävästi. "Näettekö?" kysyi hän. Mestari nyökkäsi. + +"Sen runon on isä kirjoittanut", sanoi Grethi. "Äiti kertoi minulle +usein, että hän sai kirjan morsiuskukkiensa joukossa juuri kun hän +pukeutui kirkkoon lähteäkseen. Isä odotteli vaunuissa ikkunan alla -- +kärsimättömänä -- ehkä vastoin tapoja ja sopivaisuutta. Äiti luki +runon, lähetti palvelijat hetkeksi ulos, irroitti kimpun +morsiusseppeleestään, avasi ikkunan raolleen ja heitti pienen, vihreän +oksan isälle. 'Olisin itse voinut heittäytyä ikkunasta hänen luokseen', +kertoi hän minulle. Ja aina hänen sitä kertoessaan säteilivät hänen +silmänsä. Minun sanotaan olevan äitini näköisen", lisäsi Grethi +välittömästi katsomatta mestari Olliviertä. + +Mestari katseli häntä ja noita pieniä kirjaimia, jotka olivat +kömpelöitä, avonaisia, pyöreitä ja hiukan epävarmoja kuin nuorukaisen +liikutuksen vallassa kirjoittama kirje. + +"Nyt luen teille ääneen -- Saanko minä?" kysyi hän hiljaa, pehmeästi. + +Grethi vastasi katsellen odottavin ilmein hänen huuliaan. + +Runo kuului näin: + + _Kuoleva on_ -- -- -- + + Kuoleva on elo varhain, + kuihtuva kauneus parhain! + Suutelot, kyynelet kuivaa tuuli, + nimen, min lausui vapiseva huuli! + Kuoleva on elo varhain: + se on laki saarella harhain. + + Ja sentään lempemme palaa, + kun syli syliä rakkahan halaa! + Tartumme onneen, ootamme uutta! + Toistuu, uhmaten ijankaikkisuutta + Romeon, Julian, Gretchenin satu. + + Huuhtele kasvosi rakkain, + voitele kylkesi öljyllä vakkain, + voitele rintas, mi liekkinä palaa! + Oottele etsikkoaikaa! + Kuunnella soittosi taikaa + lempeä lehto vaieten halaa. + + Tiedäthän: taittuva on elon latu! + + + + +XIX. + + +Grethi tunsi, että mestarin käsi taas tarttui hänen käteensä, ja että +toisen käsi nyt vapisi. + +Hän tuli taas hämilleen ja veti kätensä hiljaa pois. Mestari selaili +kirjaa ja nyt valoi illan rusko hohteensa häneenkin. + +Grethi haki pikku Bablia. Hän huomasi Rachelin käytöksestä, että +herrasmies tarvitsi välttämättömästi lepoa. + +Hän löysi Bablin viereisestä huoneesta, nurkasta, missä Grethi oli +kuunnellut urkurin soittoa. Pikku Babli oli pujahtanut sinne lukemisen +kestäessä. + +Hän nukkui raskaasti. + +Rachel vei urkurin herrasmiehen makuuhuoneeseen... Ukko oli kovin +rasittunut, eikä halunnut toisten apua, vaikka hänen päänsä vaipui +raskaasti Rachelin olalle. + +Rachel kuiskasi Grethille: "Me pidämme Bablin täällä yötä -- hän saa +nukkua minun vuoteessani -- minä jään tänne!" + +Sitten toivottivat Grethi ja mestari Ollivier "hyvää yötä". Heillähän +oli sama matka. + +Vielä kerran kysyi urkuri: "Enköhän jäisi teidän luoksenne Rachel? +Istun tuolilla ikkunan ääressä -- minä olen tottunut valvomaan!" +-- -- -- + +Mutta Rachel vain taputti hänen käsivarttaan, silitti Grethin tukkaa, +räpäytti pitkiä, mustia silmäripsiään ja sanoi nyökäten: "Jumala +siunatkoon teitä kumpaakin! Asiat ovat niin kuin olla pitääkin." + +He lähtivät. + +He kulkivat yhdessä lehtokujan kautta, kumpikin omalla puolellaan tietä +lehmuksien vieritse, joiden juurella kasvoi niin runsaasti vesoja, +keisoja ja villiä hirssiä, että näköala sulkeutui. + +He eivät puhuneet mitään. + +Mutta ilta puhui heille. Ja ilta värisi punertavan kultaisena +uneksivassa hämärässä, mikä tyynnyttää tuulen, hiljentää eläinten äänet +--. Koko luonto aivan kuin aavistaa yliluonnollisen läsnäolon. + +Vain kaukaa -- kylästä alhaalla laaksossa -- kuului vesimyllyn +rattaiden loiske aivan kuin ne olisivat pyytäneet puheenvuoroa +pitääkseen hyödyllisen esitelmän. Ja tuo kaukainen äänikin häipyi +vähitellen hiljaiseksi huminaksi. + +On paikka, missä herraskartanon lehtokuja loppuu, sukeltautuen pieneen +puistikkoon, missä korpi lausuu viimeiset jäähyväisensä sille tai +niille, jotka kulkevat vanhasta linnasta kirkkomäelle päin. Siinä +pysähtyivät Grethi ja urkuri. Auringonlaskun viimeinen loiste tunkeutui +nuorten, läpikuultavien lehtien läpi -- melkein huomattavalla, +värisevällä, intohimoisella voimalla, aivan kuin pieni puistikko ei +olisi tahtonut päästää irti suuren maailman ihmeitä -- eikä antaa omaa +hentoa kauneuttaan alttiiksi yölle, joka hävittää, kätkee ja tummentaa +omaan, arvoitukselliseen syleilyynsä hukkuneen... + +Grethi seisoi kajastuksen ja loisteen keskellä katsellen lännen +värisevää ihanuutta, katsellen itään päin, mistä yön harmaansinervä +varjo nousi ankarana ja kovana kuin muuri. + +Kylä oli idän puolella. + +Silloin vavahti neito ja hän vei käden, missä kirja oli, silmilleen. + +Mestari Ollivier astui hänen luokseen, tarttui hänen vapaaseen käteensä +ja kysyi hiljaa: + +"Oletteko huolissanne ystävä parkamme takia? Niin -- me saamme kohta +kaivata häntä -- ja tuntea itsemme vielä yksinäisemmiksi!" + +Grethi antoi ottaa molemmat kätensä ja kirjankin; hän katsoi mestaria +silmiin ja kysyi: + +"Uskotteko Jumalaan -- ja elämän jatkuvaisuuteen?" + +Hän vastasi -- ja hänen silmänsä katselivat suuren maiseman yli +kevätillan melkein jumalallisessa rauhassa: + +"Se Jumala, jonka kuva joskus väikkyy edessäni, ojentaa kultaisen +kätensä, joka ei koskaan ole vapissut, yli koko maailman, joka ei +koskaan pysy paikoillaan, ja minusta tuntuu kuin se kevyesti +koskettaisi meitä kaikkia, sanoen: Minä tahdon kerran kertoa teille +kaiken -- kuinka se tapahtui -- millaiseksi se tulee... Odottakaa, +olkaa kärsivällisiä!" + +Grethi nojasi häneen. Mestari painoi hänen päänsä olkaansa vasten. + +Niin seisoivat he vaieten. Tytön silmät loistivat kuin soihtu metsän +keskellä -- ja niitten palo häikäisi miehen. Mutta hänen käsivartensa +oli vakava, hänen hengityksensä tasainen -- vain hänen sinisten +silmiensä pohjalla päilyi hellyys, tuo miehekäs hellyys -- niinkuin +sikstiniläisen madonnan ihmettelevässä, kysyvässä katseessa... + +Grethi sanoi kysyen, mutta aivankuin itseensä sulkeutuneena: + +"Onko se mahdotonta?... Olisiko se mahdotonta?" + +"On", kuului lyhyt vastaus ja mestarin käsi muuttui vakavammaksi. + +"Minä tahtoisin vain olla teille kaikki kaikessa" -- sanoi Grethi niin +hiljaa, että mestarin täytyi kumartua. "Te ette enää koskaan olisi +yksin. -- -- -- Minä tahtoisin seurata teitä, minne hyvänsä te +menisitte, tapahtui meille sitte mitä hyvänsä. -- -- -- Minä tahtoisin +hoitaa teitä, jos te sairastuisitte, tehdä työtä teidän puolestanne, +hankkia teille iloa ja rauhaa. Minä _osaan_ tehdä työtä -- minä olen +nuori ja vahva ... ja voisittehan te sanoa, että minä olen teidän +tyttärenne. Ettekö _ikävöi_ tytärtä, pientä tyttöä, joka olisi hyvä +teille? _Minä_ kaipaan -- minä kaipaan pois pääsyä -- ystävää -- +anteeksi, anteeksi -- menkäämme pois täältä -- sillä minä en voi olla +täällä ... ja vähimmän siedän minä sitä ajatusta, ettei yksikään +ihminen välitä teistä, teistä, joka olette viisain, jaloin, kaunein +mies, mitä minä olen nähnyt!" -- + +Ja hän piilotti kasvonsa, innostuksensa ja ujoutensa hänen rintaansa +vasten! + +Mestari kumartui syvälle hänen puoleensa, aivankuin olisi tahtonut +säästää, kätkeä ja rauhoittaa tuota sievää olentoa. Tytön pieni päähine +oli luikunut pois -- mestari suuteli hänen rikasta tukkaansa kuiskaten: +"Se on mahdotonta, rakas, rakas lapsi!" + +"Älkää sanoko, älkää sanoko niin!" pyyteli Grethi. + +"Grethi!" sanoi mestari äänessään sävy, joka vaikutti sen, että hän +veti päänsä pois ja katseli muualle --. "Ettekö tiedä, ettekö tunne, +että _minä_ olen tuo rappeutunut kirkko ja _te_ vahvat urut? Eikä saa +kiusaa Herraa -- -- --" + +He kuulivat nopeita, keveitä askelia, lapsen keuhkojen läähätystä ja +läpi lehdon tuli pieni Babli juosten kujalta, pysähtyi hetkeksi ja sai +sanotuksi: "Minä kiiruhdan kylään -- -- -- hakemaan Aldubrandia -- +Herrasmies kuolee!" + +Sitten juoksi hän eteenpäin. + +Mestari ja Grethi riensivät nopeasti takaisin lehtokujaa pitkin -- +Grethi edellä. + +Kultainen valo sammui vuorten harjanteilla ja metsissä. Harmaan sininen +varjo nousi kylästä -- ja laskeutui linnan raunioille. + + * * * * * + +Sinä yönä kuoli herrasmies uskollisen Rachelin ja viimeisen ystävänsä +syliin. + +Grethi istui autiossa soittohuoneessa nojaten raskasta päätään +käsiinsä. Ja aamun ensimäiset häikäisevät säteet kulkivat kiharan tukan +ohi -- ja piiloutuivat kuin tuska vanhaan, hoikkajalkaiseen klaveeriin. + + + + +XX. + + +Pienessä puistikossa etelänpuolella, kirkkomäen alla, paistoi aurinko +vaaleiden lehvien läpi ja kirjavoi hiedalla peitetyn maan varjo- ja +kultaläikillä. + +Vanhat puut heiluttelivat sinertävien ja kullanhohtavien läikkien +välillä tupsu- ja virpirikasta ylellisyyttään -- -- -- nurmikolla, joka +oli hienoin, kirjavin matto, missä kylän nuoret tytöt saivat tepastella +pienten kenkiensä ja saappaittensa koroilla. + +He olivat kaikki siellä -- puoliympyrässä penkin luona hietaisen +rinteen alla, jota pitkin kirkkopolku kiemurteli ylöspäin. + +Myllärin molemmat tyttäret -- jotka jo olivat panneet päähänsä +leveälieriset aurinkohattunsa sitruunan keltaisine nauhoineen; sepän +pitkä tytär, suuren kauppiaan pikku tytöt, pikku kauppiaan ainoa tytär, +tynnyrintekijän, räätälin, suutarin tyttäret -- kaikilla kirjoitettuja +nuottilehtiä valkeissa ja punertavissa käsissään ... ja lähinnä +penkkiä, pienen matkan päässä toisista, seisoivat Grethi Birger ja +pikku Babli katsellen samasta lehdestä. + +Grethi oli kalpea, eikä nostanut silmiään lehdestä. Babli taas +tavallisuuden mukaan innokas ja punaposkinen tarkaten kaikkea pienillä, +säihkyvillä silmillään. + +"Viimeinen osa vielä kerran!" kuului mestari Ollivier'n ääni -- hiljaa, +mutta kuitenkin varmasti. + +Hän istui penkillä paljain päin, varjossa rinteen alla ja johti laulua. +Hatun oli hän ottanut päästään, asettanut keppinsä syrjään. laulettiin +Joh. Sebastian Bachin "Helluntai-kantaattia", jonka lähetystö nuoria +tyttöjä, juhlallisen salaperäisellä ja hiukan ujolla tavalla, oli +pyytänyt urkuria opettamaan heille. + +Ääniä harjoitettiin yhä uudelleen. Mestari hyräili itse mukana, lyöden +vasemmalla kädellään tahtia. Kun hän luuli, ettei kukaan häntä +tarkannut, hakivat hänen silmänsä Grethin katsetta, mutta kohtasivat +vain Bablin. + +Aurinko paistoi vain hetkittäin. Pilvenmöhkäleitä oli alkanut kokoontua +vanhan poppelin yläpuolelle, joka oli kestänyt monta talvimyrskyä. +Korkealta, puun vielä harvalehtisestä latvasta kuului lintujen +liverrystä, aivankuin nekin olisivat harjoitelleet laulua elämän, valon +ja hengen tulevaa juhlaa varten. + +Sen keskellä kuului kaukaa vesimyllyn pyörien kolina joelta -- -- -- ja +tähän ääneen sekaantui toinen, soinnuttomampi, jonka vain pikku Bablin +sukkelat korvat äkkäsivät: ääni, joka muistutti ihmisjoukon kiireistä +astuntaa myllysillan yli padon luona, tiellä, joka johti puistoon. + +Babli kosketti jalallaan Grethiä. + +Grethi ei nostanut kasvojaan, ei kuullut mitään. + +Urkuri nosti kätensä. Äänet vaikenivat. Tytöt liikahtelivat, katselivat +toisiaan ja Grethiä. + +Nuottilehti vapisi hieman hänen kädessään. + +"Nyt tulee mezzosopraano aaria", sanoi urkuri. "Alkakaapa neiti Birger!" +-- -- -- + +Ja mestari hyräili: + + Mein gläubiges Herze, + frohlocke, sing', scherze + mein gläubiges Herze... + +[Uskova sydämeni, riemuitse, laula, iloitse, uskova sydämeni!] + +Grethin ääni vapisi, kun hän alkoi kaksi ääniaskelta liian alhaalta: + + Mein gläubiges Herze... + +Samalla hetkellä kuului terävä, natiseva ääni, jonka kuullessaan koko +tyttöjoukko väistyi pelästyneenä syrjään... + +"Mitä tämä merkitsee? Mitä täällä puuhataan?" Puhuja oli herra Peer +Pommerenck koko esikuntansa, kirkkoraadin pylväiden: myllärin, sepän ja +molempien kauppiaiden -- ja sitäpaitsi seurakunnan neuvoston +vanhimpien: tohvelintekijän, räätälin ja suutarin seuraamana. + +Peer Pommerenckin pää oli hyvin kallellaan. Hän ohjasi kulkunsa suoraan +penkkiä kohti, missä mestari Ollivier istui rauhallisena, odotellen, +melkein huomaamaton hymy hienoilla, ohuilla huulillaan. Hän oli pannut +nuottivihkon pois; kolmikulmaisen lakkinsa pisti hän päähänsä lujalla +nykäyksellä. + +"Sanokaapa minulle -- te siellä -- mitä peliä tämä on?" kysyi Peer +Pommerenck kiukkuisesti. Ja hän jatkoi: "Täällä, keskellä iltapäivää -- +kirkkoraadin puistossa -- -- -- kunnan julkisessa puistossa", oikaisi +hän osotellen sormellaan ympärilleen piirissä, jonka miehet olivat +muodostaneet. + +"Mitä te sitte haluatte tietää?" kysyi urkuri kohottaen katseensa +tyynesti ja kysyvästi. + +"_Minä_ tässä kysyjä olen! Mitä peliä tämä on?" kuului notarion ääni +vielä tiukempana. + +"Peliä?" toisti urkuri hitaasti. "Me harjoittelemme laulua. Bachin +Helluntaikantaattia, jota kylän nuoret tytöt ovat pyytäneet minulta!" + +"Se on kai 'kaunis' kantaatti?" sanoi notaario pilkallisesti miehiä +katsellen. + +"Kyllä", vastasi Ollivier päätään nyökäyttäen. "Se on raikas ja +iloinen kuin itse kevät! Me lauloimme sen läpi taivasalla, paremmin +kuullaksemme miten se sointuisi. + +"Teidän lallatuksenne on minusta yhdentekevää!" keskeytti Peer +Pommerenck. "Kylän nuorilla, alaikäisillä tytöillä ei ole oikeutta +pyytää teiltä mitään. Se oikeus on vain kirkkoraadilla -- +kirkkoraadilla yhdessä seurakunnanneuvoston kanssa ... ja jos te +unohdatte: kuka teidän esimiehenne on, niin saatte vastata +seurauksista!" + +"Menkää kotiin", sanoi hän ankarasti tytöille korkealla, terävällä +äänellä. "Ja sinä Grethi, sinua haluan puhutella iltapäivällä!" +-- -- -- + +Tytöt lähtivät kasvot punaisina kylää kohti. + +Grethi ja Babli seisoivat käsikädessä painunein päin. + +Grethi oli kalpea kuin palttina; hänen huulensa vapisivat, hänen hienot +sieraimensa laajenivat ja hänen kätensä puristi kouristuksen tapaisesti +Bablin kättä. + +Kun hän kuuli, että häntä puhuteltiin, syöksyi veri hänen poskilleen +ja, aivankuin estääkseen loukkausta tapahtumasta, katseli hän +hätäisenä urkuria, joka yhä istui paikoillaan liikkumattomana ja +välinpitämättömänä; ja harmissaan, melkein vihoissaan katsoi hän +tulevaa miestänsä suoraan silmiin. + +"Mene!" sanoi Peer osottaen sormellaan toisten jälkeen. "Päästä irti +tuo tyttö... Vastaisuudessa tulen _minä_ ja yksin minä valitsemaan +sinun toverisi!" + +Ja hän koetti pitää päätään niin pystyssä kuin mahdollista. + +Grethi vastasi tarttumalla vielä lujemmin pikku ystävättärensä käteen +-- ja lähti menemään hänen kanssaan ei kylää kohti, vaan kirkkopolkua +ylös, poispäin. + +"Odotahan!" sähisi Peer hänen jälkeensä, uhaten nyrkillään. + +Hän oli täydellisesti menettänyt äänensä ja liikkeittensä +hillitsemiskyvyn. + +Miehet hänen ympärillään liikahtelivat hiukan katsellen vuoroin Peeriä +ja urkuria. + +Peer oli tuhkan harmaa. Mestari Ollivier hiukan kalpeampi kuin +tavallisesti, mutta aivan tyyni ja rauhallinen. + +"Tämän saatte te maksaa, te, te -- -- -- siinä!" kirkui Peer lähestyen +penkkiä. "Ei kestä kauan, ennenkuin vanha" -- hän aikoi sanoa mätä, +mutta oikaisi -- "ennenkuin vanha, rappeutunut kirkko revitään -- +ymmärrättekö, katoaa! _Minä_ rakennan uuden -- -- -- rakennutan uuden +Herran huoneen -- seurakunnan parhaaksi" -- -- -- sanoi hän katsahtaen +seurakunnanneuvostoon. "Ja silloin _minä_ -- -- silloin _me_ asetamme +uuden urkurin -- tarkasteltuamme ja löydettyämme oikeauskoisen ja +muuten kunniallisen miehen -- emmekä ensimäistä muukalaista -- jota +ikänsä ja elämänehtojensa vuoksi on kohdeltu liian suvaitsevasti, kun +taas ei ole välitetty -- -- -- välitetty hänen elämäntavoistaan, jotka +nyt näyttävät herättävän pahennusta, niin _vanha_ kuin hän onkin ja +niin välinpitämätön kuin hänen _senvuoksi_ pitäisikin olla nuorisoon +nähden! Kuuletteko! -- minä puhun _teille_ herra urkuri! Mikä teidän +nimenne liekkään! Sillä minähän tuskin tiedän, _kuka_ te oikeastaan +olette ja _mistä_ te olette kotoisin -- yhtävähän kuin mihin te +kykenette, kun te nyt vain panette urkunne murisemaan aivan kuin te +itse ja konekin olisi vilustunut!"... + +Halvat seurakunnanneuvostolaiset alkoivat vetää suutaan nauruun, vaikka +he muuten suhtautuivatkin perin vakavasti kirkollisiin asioihin. Mitä +taas pitkäliepeisiin kirkkoraatilaisiin tuli, nauttivat he sukkelan +puhemiehensä mahtavuudesta. + +Urkuri oli Peer Pommerenckin puhetulvan aikana istunut paikoillaan +katsellen vanhan poppelin valaistua latvaa, aivankuin olisi hän +kuunnellut lintujen laulua mieluummin kuin ihmisten lörpötystä. Hän +hymyili sulkien puoleksi silmänsä, nuo silmät, jotka kuvastelivat +keväisen taivaan ääretöntä sinimerta. + +Askel vielä -- ja Peer Pommerenck seisoi aivan vanhan mestarin -- +"vilustuneen urkurin" -- edessä. + +"Te olette ehkä yhtä huonokuuloinen kuin teidän oma urkujenpolkijanne. +-- Tai ehkä teillä ei ole nimeä lainkaan? -- Sitä helpompi on meidän +pyyhkiä teidät pois kirkkomme kirjoista!" kirkui notaario. + +Urkuri nousi seisaalleen. + +Siinä seisoi hän keppiinsä nojaten luonnollisesti ja vapaasti -- ei, +ylpeänä ilman suuttumuksen ja kaikkein vähimmän "loukkaantumisen" +merkkiäkään -- melkein puolta päätä pitempänä kuin hänen köyryniskainen +vastustajansa -- voittaen monin kerroin kevyellä hymyllään hurskaan, +lainoppineen vastapuolensa: + +"Niinä monina vuosina" -- sanoi hän lempeästi -- "joina olen soittanut +urkuja tämän seurakunnan kirkossa ja kantanut palkkaa siitä -- kaikkina +näinä vuosina, kun en ole tietääkseni herättänyt mitään pahennusta +elämäntavoillani, on minun sukunimeni kai tyydyttänyt kaikkia. + +"Jos minun taiteeni -- sillä minä nimitän soittoani taiteeksi, vaikka +minun on aina täytynyt kiinnittää huomiota paikallisiin epäkohtiin -- +jos _se_ ei tyydytä asiantuntevia ammattimiehiä -- voitte rauhassa +antaa minun mennä. Minä en tunkeile. + +"Jos minulle annetaan erotodistus -- harmaata tai valkeata paperia -- +silloin ilmaisen mielelläni nimeni kokonaisuudessaan -- asiapaperissa +käytettäväksi." + +Hän pysähtyi hetkeksi ja suuntasi katseensa Peer Pommerenckin +vääristyneihin kasvoihin. Sitten jatkoi hän: + +"Minä kuulun vanhaan ranskalaiseen hugenottiperheeseen ja olen +_viimeinen_, joka sen nimeä kantaa. + +"Minun esi-isäni taistelivat ensin uskonsodissa uskonsa, sitten +vallankumouksen aikana syntyperänsä puolesta; nyt taistelen minä -- +yksin -- taiteeni puolesta. Sen mukana kaadun tai seison minä. Minun +nimeni kuuluu: Josef Marcel Ollivier, Rochefièren markiisi!" + +Sen sanoi hän melkein huolimattomasti. Hän oli maininnut nimen, arvon. +Siinä kaikki. + +Hän istuutui taas katsellen nuottilehteä vieressään. + +Peer Pommerenck säpsähti hiukan. Mutta hiukan vain. Hän huomasi, ettei +tuo ylhäisyyden loiste, joka noitten herrojen silmissä oli äkkiä +valahtanut yksinäisen, köyhän muukalaisen yli, ollut tekemättä +vaikutusta kirkkoraatiin, kun seurakunnanneuvosto taas ei ollut +käsittänyt nimeä, eikä loistoa. + +Hän oikoili kaulaansa. Hänen huulensa terottuivat ja hänen +kärpänsilmänsä liian vaaleissa kehyksissään tulivat ilkeiksi, kun hän +sanoi: + +"Minä arvasin kyllä, että te jollain _senkaltaisella_ helinällä +loihditte alaikäisten korvat tässä kylässä. Mutta nyt täytyy siitä +tulla loppu!" -- + +Urkuri sävähti. Hänen tummat kulmakarvansa vetäytyivät kokoon sinisten +silmien yläpuolella, jotka tulivat syviksi niinkuin metsä muuttuu +uhkaavan näköiseksi ukkospilven alla. Hänen valkea kätensä tavoitteli +keppiä, mutta tarttui kuitenkin nuotteihin, käärien ne kokoon ja hänen +otsansa sileni, kun hänen katseensa piti vastustajaa kuin puristimessa. + +"Te olette oikeassa, herra Pommerenck", sanoi hän. "Se _on_ lopussa! +Mutta tietäkää että minä nyt _ensimäisen_ ja samalla _viimeisen_ kerran +tässä kylässä ja pitäjässä mainitsen nimeni ja arvon, johon se minut +oikeuttaa. + +"En tiedä mistä syystä te niin mieslukuisina tulette tänne häiritsemään +aivan viatonta kokousta. Vanha kirkkoherramme hankki minulle kerran +minun sitä hakemattani nimityksen urkuriksi ja kanttoriksi -- siis +oikeuden ja velvollisuuden johtaa laulua. Ja minun ikäisiäni +viettelijöitä ei pidettäne niin vaarallisina, että koko +maanpuolustusväki nostetaan jalkeille heitä vastaan." + +"Me emme pelkää teitä, herra markiisi" -- nauroi Pommerenck +pilkallisesti. "Tahallani otin mukaani tänne nämä kunnon miehet, joille +kirkon hallinto ja kunnan hoito kuuluu. Me olimme kauan sitten kuulleet +Bengt urkujenpolkijalta, joka ei ole teidän, vaan _Herran_ palvelija, +että teidän mielipiteenne jumalallisesta ilmoituksesta ja pyhästä +sanasta ainoastaan osittain soveltui siihen oppiin, jonka puhtaaseen +tunnustamiseen te ainakin paperilla olitte sitoutunut virkaan +astuessanne. Ennenkuin me _in facto_ poistamme teidät virasta, +tahtoisimme kuulla teidän omalla suullanne vastaavan tähän kysymykseen: +Onko Herran sana, onko Raamattu, jota te kuuleman mukaan käytätte, +'harjoitellessanne' vapaa-aikoinanne -- onko se vain apuneuvo, peruste +teidän soitannollisissa hommissanne -- vai onko se teistä kuten se +_meistä_ on, teidän uskonne varsinainen peruskivi, töittenne ja +ajatuksienne alkulähde -- onko se itse Jumaluuden ilmestyminen ihmisen +vaeltaessa pimeästä ikuista valoa kohti?" -- -- -- + +"_Amen_!" kuului kannattaen seurakunnan neuvoston keskuudesta. + +Peer Pommerenck oli nähtävästi syvästi ihastunut omaan +kaunopuheisuuteensa. Hän katseli ympäriinsä kiiltävillä silmillään. + +"Antaa urkurin vastata!" huudettiin. + +"Kuunnellaanpa hänen uskontunnustustaan!" kuului kaikkialta ympäriinsä. + +"Saako tuo karannut ranskalainen olla täällä ja vehkeillä meidän +kunniallisten tyttöjemme kanssa?" kirkui pieni, intoileva +tohvelintekijä, joka oli ottanut Bablin kasvatikseen, ja joka nosti +runsaan palkkion tuntemattomasta lähteestä. + +Pommerenck käski tohvelintekijän vaikenemaan. + +Mestari Ollivier nojasi penkkiin, katseli hetken iltapäivän häipyvää +valaistusta, johon sekaantui outo, alakuloinen loiste ja nyökkäsi +hitaasti: + +"Niin -- minä vastaan, ennenkuin lähden tästä pikkukylästä, joka kauan +on antanut minun rauhassa palvella Jumalaani ja taidettani. + +"Ja kun minä mainitsen 'Jumalan', tunnustan minä, että tunnen itseni +voimattoman nöyräksi, niinkuin vanhat paimenet, kuin meren lapset, kun +he yön tullessa tuijottavat taivaan lukemattomia silmiä. _Mikä_ niistä +on Jumalan silmä? Ovatko ne _kaikki_ hänen silmiään? Ja miten voisi +keksiä sanoja ja ajatuksia ilmaisemaan sen? + +"Kun minä lakkaamatta haen voimaa ja lohdutusta taiteelleni ja +elämälleni siitä kirjasta, joka oli esi-isieni kalleus ja on minun +ainoa aarteeni, löydän minä sieltäkin tähtisilmiä. -- Muutamat ovat +säteilevän kirkkaita, toiset hämäriä, ja kaikkia ympäröi suuri, +juhlallinen yö -- johon koko ilmestys päättyy. + +"Mitä voisin minä, yksinäinen vaeltaja, sanoa siitä kirjasta? Että +minun sukuni on tehnyt _sen_ pyhäksi _minullekin_, että sen veri +ja rukoukset, sen taistelut ja oppi kutsuvat minua! Että se on +opastanut ja eksyttänyt -- niinkuin tähdet! Että se lohduttaa +taivaallisella valollaan, että se polttaa meistä maallisen viisauden +ydinlauselmillaan! Että se on opettanut _minua_, ylpeäksi ja +taistelunhaluiseksi syntynyttä, taipumaan tutkimattoman tahdon alle -- +_palvelemaan!"_ -- -- -- + +Hän kumarsi päänsä -- ja vaikeni. + +"Oletteko lopettanut?" kysyi herra Pommerenck. + +Urkuri ei vastannut. + +"Hyvät ystäväni", sanoi Peer siirtäen voitonriemuisena katseensa +"lyödystä" miehestä aseenkantajiinsa. "Mitäpä me kaipaamme enempiä +todisteita? _Tuota_ sanoo tuo mies uskonsa tunnustamiseksi! Hän on +pintapuolisella puheellaan tunnustanut itsensä arvottomaksi hoitamaan +virkaansa -- ja hän voi nyt pitää itseään erotettuna! Me teemme tilin +hänen kanssaan, ja hän saa lähteä tiehensä. Ei kukaan saa -- siitä +pidän minä huolen -- vuokrata tai antaa hänelle enää asuntoa tässä +kylässä. Me puhdistamme pitäjämme ja seurakuntamme. Jos hän haluaa +seuraa, saa hän ottaa mukaansa naisen, joka jäi palkattomaksi +herrasmies-vainajan kuolemalla poistuttua tilalta, jonka velkojat ja +pantinomistajat nyt tulevat oikeuden kautta haltuunsa ottamaan! Olemme +selvittäneet välimme entisyyden kanssa, herrasmiehen, tuon tunnetun +jumalankieltäjän kanssa, joka oli tuhlannut omaisuutensa perinpohjin +juutalais-syntyisine jalkavaimoineen, joka voimiensa mukaan avusti +häntä -- ja tämän herran kanssa tässä, joka on selittänyt olevansa +aatelismies, ja joka on -- koditon kulkuri!" -- -- -- + +Peer Pommerenck oli yli kaiken tyytyväinen kukikkaaseen lausuntoonsa, +ja siroihin lauselmiinsa, jotka kimposivat hänen suustaan kietoutuen +kuin heittonuora hänen uhrinsa kumartuneen niskan ympäri. + +Hän tunsi jo päässeensä esteestä, mikä äkkiä oli asettunut hänen +voitonvarmojen laskelmiensa tielle. + +Voitto ei aina tee voimakasta jalomieliseksi. Alhaisen luonteen saattaa +se tehdä julmaksi. Nyt vaikutti se sen, että Peer tunsi olevansa +härkätaistelija -- häikäilemättömyyden paljastettu miekka kädessään -- +ja hän pyöräytti kaksiteräistä asetta uhrin haavassa: + +"Saatatte nyt, herra urkuri", sanoi hän sangen myrkyllisesti hymyillen, +"pitää itseänne tästä lähtien _irtisanottuna_! Ylihuomenillasta olette +_erotettu_! Ylihuomenna, keskipäivällä -- sen olen lopullisesti +päättänyt -- vihitään minut ja Grethi Birger! Minä toivon -- ei, minä +tahdon, että te soitatte urkuja tässä juhlallisessa tilaisuudessa... +Täällähän ei ole ketään muuta, jonka voisi panna tekemään sen; ja siitä +tulee viimeinen kerta! Sitten teemme tilin -- ja _välimme ovat selvät_! + +Voittaja tervehti hiukan vinolla kumarruksella, jota hän itse piti +sirona ... kääntyi akselinsa ympäri ja loittoni nopeasti, kaikki +aseenkantajansa kantapäillään. + + + + +XXI. + + +Urkuri istui yhä kumarassa asennossa piirrellen kepillään hiekkaa. + +Kun hän _ei_ vähään aikaan nostanut päätään, käytti eräs naishenkilö +tilaisuutta hyväkseen ja hiipi esiin pensaikosta tähystellen tarkasti +penkkiä, keppiä ja miestä. + +Se oli Sidsel muori. + +Hän oli huomaamatta seurannut joukkoa, olipa ehkä johtanut joukon +esimiehen "jäljille", eikä nytkään näyttänyt haluttomalta nauttimaan +lyhyen hetken häiritsemätöntä riemua, valppaudesta oikeihin henkilöihin +ja suulaudesta oikeaan asialliseen nähden. + +Hän seisoi paikoillaan pari sekuntia tähystellen urkuria, -- mutisten, +heilutellen ruumistaan ja maistellen oman kitalakensa makeutta -- ja +tuntui siltä kuin hänen viekas hymynsä olisi sanonut: Siitä saat -- +juomarahoista, höö! + +Sitten kääntyivät hänen silmänsä nopeasti taivasta kohti. + +Ilma näytti muuttumisen merkkejä. + +Kylässä tarvitsivat toiset kosteutta, toiset kuivuutta. + +Nyt tuli nopeasti tehdä hiukan rahaa ennustuksilla jakamalla lausunnot +parhaan mukaan. + +Hän hymyili vielä kerran näyttäen ikeniään ja katosi. + +Urkuri oli nähnyt hänet ja oli välittänyt hänen tulostaan yhtä vähän +kuin toisten lähdöstä. + +Nyt kohotti hän päänsä katsellen suoraan eteensä niinkuin se, joka ei +halua nähdä _mitään_. + +Kun pää nousee taivasta kohden, tapahtuu se useimmiten odotuksessa, jos +se painuu maata kohden, näyttää maa, joka on juonut vihan paljouden ja +monet kiroukset, vastaavan kirouksella. + +Mutta tällä miehellä ei ollut mitään kirottavaa -- hän tuijotti vain +suoraan eteensä ja hänen ylpeät, kapeat huulensa aukenivat päästäen +kuuluviin yhden ainoan sanan: _Canaille_! [Lurjus!] + +Taas piirteli keppi hiekkaa: viisi yhdensuuntaista viivaa, joitten +välissä nuottimerkit liitelivät, ja joitten päällä ne ratsastivat. + +Sitten pyyhki hän kaiken pois -- jätti kepin ja ajatteli: + +"Sehän on vain hietaan kirjoitettu -- hävitköön se! -- -- -- + +"Mutta, minä tahdon _kirjoittaa_ hänelle. Aukaista elämäni hänen +rehelliselle, nuorelle, ymmärtäväiselle sydämelleen. Saakoon hän +tietää, mitä merkitsee se, että mies tuntee itsensä vanhaksi, eikä +uskalla ottaa vastaan lahjaa, jota puhtain, kokemattomin mielin +tarjotaan -- tuntien mielensä kuitenkin nuoreksi, kyllin nuoreksi +voidakseen antaa lahjalle oikean arvon -- vieläpä hallitakseen sen +omistamista... + +"Minullahan on vielä tämä yö -- ja huominen päivä -- ja seuraava yö. -- +Siinä ehtii kirjoittaa paljon -- hyvin paljon! -- -- -- + +"Ja ylihuomenna _tahdon_ minä soittaa hänelle. -- _Hänelle_, kun hän +astuu alttarin eteen -- ja itselleni, ennen kuin minä lähden. + +"Ei, _hänelle_, hänelle vain... + +"_Kaiken_, mitä elämässä harmenneella miehellä vielä on lakastumatonta, +tervettä, voimakasta -- tahdon minä kääriä kuin aatelisviitan hänen +nuoren, koskemattoman ruumiinsa ympärille -- kun hän käypi kohti -- +kohti... + +"Uhrialttaria! + +"Hyss, hiljaa, te sydämen vahvat urut siellä sisällä! Etkö tiedä, että +asuntosi holvit kaipaavat tarkkaa huolenpitoa... Heikkous on +naurettavaa. -- Naurettavuus on harmaapäisen miehen kuolema keskellä +elämää! Vain nuoruudella on _se_ etuoikeus, ettei sen koskaan tarvitse +nähdä omaa pilakuvaansa! + +"Ja nuo tuhannet nuoret naiset, jotka vuosittain käyvät saman matkan +uhrialttarille!... + +"Joko loukataan heitä kaikkia -- tai ei loukata ketään! + +"Missä ovat ne lapset, jotka punastuvat äitinsä tähden, mainitessaan +hänen häpeäuhrinsa? + +"Maailma vaatii sitä. -- Elämä vaatii sitä!... Naistenkin täytyy +_palvella_! + +"Hyss, hiljaa, te raivokkaat, vihaiset urut! Jos sinä voisit ottaa +päällesi itsellesi ominaisimman muodon, muuttuisivat pillisi käsiksi ja +jaloiksi -- vahvat puhaltimesi keuhkoiksi -- ja kirkon kaikupohjasta +tulisi sinun vapiseva sydämesi -- ja kokonaisuuteen nähden tulisi +sinusta _mies_. + +"Ikävöivä, myrskyisen intohimoinen David, vaikka laulaisitkin Herralle +sulavimmat virtesi -- mies, jonka leveään rintaan sopii vain _Eeva_, +nainen, joka ei tyydy pienempään tilaan kuin maailman kaikkeus. + +"Kuningas David, joka aina petti Herraa, petti hän sitten itseään +kuinka paljon hyvänsä. + +"David, mies, joka, omistaakseen Bathseban, lähetti heetiläisen Uurian +teurastuspenkkiin... + +"Ja kukisti Grethi Birgerin tähden herra Peer Pommerenckin, sen +teeskentelijän -- -- -- + +"Hiljaa! Missä on Herran palvelija? + +"Hän on täällä, tällä hetkellä, Ollivier de Rochefière! -- -- -- Minun +sukuni tuli aina kutsuttaessa. + +"Ja se taisteli itsensä kanssa, siksi kunnes siitä tuli pienten turva, +heikkojen lohduttaja -- pakenevien tien turvaaja -- rohkeiden +pyrinnöiden innostaja. + +"Minä olen valmis: Minä kirjoitan hänelle, neuvon ja lohdutan häntä, +vahvistan hänen rohkeuttaan, valmistan tietä hänelle -- yksin niinkuin +tullessanikin!" -- -- -- -- -- + +Hän istui vielä kauan kädet ristissä polvellaan. + +Hänen yläpuolellaan tummeni taivas. Pilvet olivat korkeudessa yhteen +sullottuina kuin ahtojää. Mutta alempana riippuivat ne matalalla kusin +äärettömän suuret sienet, janoten, ukkosenterinä, purkaa kyyneleensä ja +vihansa. + +Äkillinen kylmä tuuli heittäikse maan yli tempauksella, mikä sai +poppelin latvan vapisemaan ja hiedan hyppelemään raivotanssia. + +Urkuri teki kärsimättömän liikkeen, mutta jäi paikoilleen. + +Ja minne olisi hän mennyt? Kotiinko? -- -- -- Nyt vasta tunsi hän, +ettei hänellä ollut minkäänlaista kotia. + +Olihan hänellä yö, pitkä yö kirjoittamiseen käytettävänä. + +Niin putosivat ensimäiset, raskaat pisarat räiskähdellen hänen +polvilleen, käsilleen, kasvoilleen, ja hän katsahti ylöspäin. + +Miksi kirjoittaa? Kirjoittamalla ei päässyt irti mistään -- upposi vain +syvemmälle aiheeseen! Ei -- nyt _heti_ -- kotiin -- laukku selkään -- +sauva käteen -- pois! + +Niin pois! Myrsky-yönä ei kukaan näkisi hänen pakoaan... + +Ylhäältä putosi jotain ja sattui häneen, jotain, mikä ei ollut +vesipisara. + +Pieni, pienen kiven ympäri kääritty paperipala... + +Hänestä näytti, että joku liikkui pensaikossa ylimmällä harjanteella... +Olikohan tuo vastenmielinen Sidsel taas siellä? + +Odota hiukan! Kyllä minä sinut saavutan -- rankaisen... Hän tunsi +myrskyn ja ukkosen sielussaan... Oli vihoissaan ihmisille... +Grethillekin! + +Hän avasi lapun ja luki sen illan viimeisessä, arkana pakenevassa +valossa: + + "Tulen aikaiseen ylihuomenna luoksenne kirkkoon. Tahdotteko + soittaa minulle hiukan -- viimeisen kerran? + + Grethi." + +Hän vei lapun huulilleen. Kaikki tyyntyi hänen rinnassaan. + +Maiseman läpi kiemuroi kaukainen salama. + +Sen valossa näki hän pikku Bablin kiitävän pois, ylimmällä +harjanteella, helmat hartioilla. + +Hän kulki hitaasti kotiinpäin välittämättä sateesta ja tuulesta ... +katsellen syvälle palavaan silmäpariin ja mutisten: "Jumala sinua +siunatkoon; minä soitan ... soitan viimeisen kerran". + + + + +XXII. + + +Jokaisella pienellä kylällä, joka pitäjällä on omat tarinansa. + +Nuo tekijättömät, jotka piirtävät muistiin tapauksen, onnettomuuden, +tapaturman, vaikka kukaan ei tunnekaan _sitä_ miestä tai naista, joka +"ei muistaisi nähneensä surullisempaa, tai ilahuttavampaa sitte +iso-isän päivien." + +Miesmuistiin ei kukaan paikkakunnalla ollut nähnyt tällaista +kaksipäiväistä rankkasadetta ja raju-ilmaa -- juuri ennen pyhää +Helluntaijuhlaa. + +Kaikki juuri puhjenneet hennot, nuoret lehdet, kaikki valkeat +kirsikka- ja omenapuun kukkaset, kaikki oli sade piessyt pois, kaikki +oli säälimätön myrsky temmannut mukaansa pyörryttävässä tanssissa. + +Kuinka monta puuta oli kaatunut isännättömän herraskartanon metsissä ei +kukaan tiennyt, mutta paljon niitä kai oli. + +Sinä yönä ja päivänä ja taas seuraavana yönä uskalsivat ani harvat +mennä ulos. + +Läpi raskaan, harmaan päivän riehui ja raivosi sade vedenpaisumuksen +voimalla, vain ukkosenjyrinän keskeyttämänä, jyrinän, joka jätti +jälkeensä tulikiven hajun kuin märkä ruuti, pannen ruudut tärisemään ja +seinät vapisemaan. Kahlekoirat ulvoivat -- syöksyivät ulos ja ryömivät +taas märkiin komeroihinsa. -- Ihmiset olivat pelon vallassa -- -- -- +Sanomia tuli. Ei kukaan tuonut niitä, mutta kaikki uskoivat niihin: +"Nyt on tuli irti kaupungissa, nyt iski salama myllyyn ... nyt palaa +kirkko yhtenä roihuna! -- --" + +Kun vähitellen uskallettiin mennä ulos, kävi selville, ettei mylly eikä +kirkkokaan ollut tuhkana. + +Mutta joki oli paisunut virraksi ja kiehui keltaisena ja savisena padon +yli vieden portaat mukanaan, kuljettaen aitoja, lautoja, ja +pajupensaita vihaisissa pyörteissään. + +Kylän puistossa oli vanha poppeli kaatunut. Se oli kaatuessaan särkenyt +penkin, jolla moni rakastava pari oli hiljaisina, tummina syysiltoina +vannonut ikuista rakkautta ja missä viimeksi vanha urkuri oli tehnyt +tiliä itsensä kanssa. + +Hiekkaisen mäen olivat vesijoukot uurrelleet rikki -- ylin harja oli +kuin tykin kuulien kyntämä ... mutta kamalin oli hävitys itse +kirkkomäellä. + +Nuolipajut olivat painuneet kumaraan hautakiviä vasten, muistokivet ja +ristit kaatuneet, aivan kuin yön aaveet olisivat pitäneet juominkeja +hiljaisten asukkaiden päitten päällä. Matala muuri, joka ympäröi +kirkkomaata, oli tuulen puolella luhistunut maahan... + +Näytti siltä kuin kronikka tosiaan olisi oikeassa sanoessaan: "Täällä +on kolmenkymmenvuotisen ja seitsenvuotisen sodan, vallankumouksen ja +Napoleonin sodat taisteltu." -- -- -- -- -- + +Kirkko pysyi pystyssä. + +Ainakin _näennäisesti_. + +Mutta täälläkin näkyi tuulen puolella todisteita myrskyn kiukusta ja +ukkossateen voimasta. + +Katosta oli osia poissa ja kattoparrut paljaina. Seiniä ja tukipylväitä +pitkin juoksi alituinen märkyys. Myrskyn käsi oli temmannut mukaansa +tornin huipputangon tuuliviireineen kuin voittosaaliin... "Paha enne" +oli Bengt urkujenpolkija sanonut. + +Ja tornin juurta ja kuorin pyörylää ja keskilaivan sammaleisia +peruskiviä huuhteli oikea järvi, jonka mutaista peiliä vielä toisena +myrkkyaamuna tuulen ja sateen vihurit uurtelivat. + +Arviolautakunta olisi ehkä olosuhteihin nähden lausunut "että kirkkoa +kaikesta päättäen uhkasi häviö." + + * * * * * + +Mutta tänään ei sinne lähetetty mitään lautakuntaa. + +Sen toiminnan oli Peer Pommerenck raju-ilman kestäessä määrännyt +alkavaksi Helluntain jälkeisenä päivänä. + +Tänään, perjantaina Helluntain edellä, pidettäisiin hänen häänsä. + +"Ei kukaan vietä häitä perjantaina!" mutisi Bengt ... mutta sillä +kertaa ei kukaan kuunnellut häntä. + + * * * * * + +Aurinko ei kirkastanut aamun koittoa. + +Harmaana ja raskaana saapui se, niinkuin syylliseksi havaittu ja +tuomionsa saanut vanki unettomien öiden jälkeen. + +Sade lotisi, tuuli humisi sysäyksittäin kuin urkujenpolkijan puhe. +Silloin tällöin kaikui kaukainen ukkosenjyrinä, niin kuin Bengt olisi +vetänyt tornikelloa raskaiden lauselmiensa välissä. + +Molemmat kirkon irvihenget olivat paikoillaan, sekä Bengt että Sidsel +muori. + +Jos ilma oli kylmää ja raakaa ulkona, oli se jäätävän kosteaa kirkon +sisällä. + +Vain hämärtävä valaistus lankesi sisään pienistä, sumeista ruuduista, +joista useita oli särkynyt. + +Ja kirkon autiudessa tuntui kosteita tuulahduksia ja kuului valittavaa +vinkunaa. + +Bengt istui kumarassa leukapielet jauhaen ruokavakkansa edessä. + +Hän oli tuonut mukaansa lisäpullon "miestäväkevämpää" pahan ilman +takia. + +Sidsel muori seisoi hänen edessään, ainainen, keltainen hymy +huulillaan, puettuna vanhaan, villavuoriseen viittaansa, katsellen +ukkoa ja pulloa. + +Sitten teroitti hän korviaan: + +"Minusta tuntuu kuin harmaat vikisisivät, Bengt!" + +"Lörpötät. -- Minä en kuule mitään!" mutisi ukko. + +Sidsel kuiskasi itsekseen: "Mokomakin kuuro aasi!" Mutta ääneensä sanoi +hän ystävällisesti: "Kirkkohiiret, mies hyvä! Äsken kun minä tein +kierrokseni laivan kautta, kuulin minä, että ne alkoivat liikkua, höö! +Häät ehkä häiriytyvät ... ja ilma on vaarallinen... Niin, niin, Herra +nähköön!" -- -- -- + +Hänen lörpötyksensä ei näyttänyt loppuvan ja Bengt sulki hänen suunsa +raamatunlauseella: "Ja he astuivat laivaan, ja katso! myrsky taukosi!" + +"Mistä sinä sen löysit, Bengt rukka?" kysyi Sidsel hyvin +ystävällisesti. + +"Matheuksen neljästoista luku, toinenkolmatta värssy", kurisi ukko. + +"Niin, niin -- Herra tuntee kyllä omansa! Kun rikkaat viettävät häitä +kirkossa, saavat pienet harmaat mukautua siihen", huokasi hän pulloa +katsellen: "Voisitpa tänä aamuna tarjota minullekin lasin tai pari. +Täällä seistessään voi saada vilutaudin, niin kuin vanha sananlasku +sanoo: Sairaus tulee juosten ja lähtee ryömien." + +Bengt ei vastannut. + +Hän otti tapansa mukaan pikarin eväsvakastaan, täytti pyöreän, +ympyräisen lasin kolme kertaa viinalekkeristä, tyhjensi sen kolmesti +samalla kun hän juhlallisesti venyttäen sanoi: "_Aperiens_ -- kluk! +_Intermedium_ -- kluk, kluk! Ja _Clauditur_, kluk, kluk, kluk!" + +Nuo urkujen etu- ja jälkisoittojen vanhat nimitykset tuntuivat +loitsuilta ja halutun miehen oppineisuus synnytti Sidselissä hartautta +herättävää kunnioitusta. + +Ukon ryppyiset kasvot saivat väriä -- hän _hymyili_ nyt, ensi kertaa +elämässään. Ja hän uskalsi laskea hiukan leikkiä. + +Hän otti lasin ja pullon, silitteli hellästi kumpaakin ja sanoi +kaataessaan: + +"Mitä on kirjoitettuna Esaiaksen viidennenneljättä luvun +toisessakolmatta värsyssä? 'Käänny minun puoleeni, sillä minä olen +lunastanut sinut.'" -- + +Sitten ojensi hän lasin Sidselille. Sen sisältö katosi hänen ikeniensä +taa, hän nuoleskeli huuliaan -- ja hymyili. + +"Sinä Bengt olet suuri velikulta! _Sinä_ tiedät kai mitä tarkoitetaan +vanhalla sananlaskulla: Mihin käärme on saanut päänsä sopimaan, sinne +vetää se kohta pyrstönsäkin!" + +Bengt kurottautui ottamaan lasin, kuivasi "käärmeen" sormillaan, +asettautui istumaan selkä urunreunustaa vasten, hyrisi ja sanoi: + +"Päästäppä jo kuuluville, mitä sinä siinä mietit. Sillä sinulla on +jotain sanomista minulle eilisestä!" + +Sidsel asettautui hänen eteensä, niin lähelle, että hän helposti kuuli. +Hän hymyili koko leuoillaan: "Höö, höö, enkös minä _sanonut_, että +notaario löisi häntä? Herra hallitkoon! Minä en _sano_ mitään, mutta +hän oli unohtanut oven auki, tai oli tuuli temmaissut sen irti lukosta. +Ja niinä tirkistin tupaan. Ja siellä oli _hän_, kirjuri, polvillaan +tytön edessä, mokomankin nuken, ja pyysi ja rukoili häntä antamaan +anteeksi ja lupasi hänelle kuun kullat ja päivän hopeat, sillä tyttö +oli saanut hänet pois suunniltaan ja hän oli lyönyt. -- -- -- Mutta hän +rakasti tyttöä ja _tahtoi_ saada hänet vaimokseen! + +"Ja _hän_ seisoi seinää vasten, valkeana kuin seinä, ilkeä, punainen +läikkä poskillaan ja tuijotti tyhjään ilmaan kuin mielipuoli! + +"Sitten näki kirjuri minut. Minä luulin, että hän löisi minuakin, mutta +hän vei minut vain syrjemmäksi ja haukkui minua ensin suut ja silmät +täyteen ja lopuksi antoi hän minulle kolmekymmentä hopeataalaria suun +tukkeeksi!" -- -- -- + +"Judaksen kolmekymmentä hopeapenninkiä!" narisi Bengt ja veti +tornikelloa. + +"Niin, niin, Herra nähköön! Raharaukat ovat syynä kaikkeen, ja +kuitenkin ovat ne yhtä pyöreitä, sileitä ja tyytyväisiä", naureskeli +Sidsel. + +"Onko sinulla ne mukanasi Sidsel?" kysyi Bengt varovasti. + +Vastauksen asemasta nosti Sidsel hamettaan ja osoitti villatöppösiään: + +"Tuolla!" -- -- -- + +Nyt _hymyili_ Bengt, toisen kerran, eikä vetänytkään kelloa, vaan +pienen nahkakukkaron ruokavakastaan ja puristeli sitä paksuilla +sormillaan: + +"Tässä on juuri yhtä monta, jotka hän antoi minulle muutamista pienistä +ilmoituksista, ja että pitäisin tyttöä hyvästi silmällä, ettei hän +saisi puhella urkurin kanssa -- ja karata!" + +"Hm, Hm! Tuolla hän on!" varoitti Sidsel. + + + + +XXVIII. + + +Mestari Ollivier tuli sisään katsahtamatta pariskuntaan, istuutui +urkupenkille, aukaisi sormion kannen ja pyyhki koskettimet tarkasti +nenäliinallaan. + +Kosteaa ja kylmää oli kirkossa sinä aamuna. + +Aivan kuin tuona maaliskuun aamuna, jonka hän nyt muisti tavallista +kirkkaammin ja selvemmin. -- Kirkon ilma ei ollut hyvää päälle eikä +sydämelle. + +Tuuli suhisi ulkona, puristautui sisään myrskyn rikkomista ja vinkui +oudosti pitkin kirkonlattiaa ja tyhjien tuolirivien välissä. + +Silloin tällöin kuului kaukainen ukkosenjyrähdys. Myrskyn voima ei +vielä ollut nuutunut. Urkurilla oli ollut se luulo, kun hän lähti +kotoaan. Pikku Babli oli seisonut tohvelintekijän ovella muitten +nuorten tyttöjen kanssa, kun hän tervehtien kulki ohi. He aikoivat +"koristaa kirkon", kuuli hän, mutta he eivät oikein tainneet uskaltaa +ulos... Sotatyttökin näytti tänään kadottaneen rohkeutensa. + +Entä hän itse? Oliko hän iloinen? Ei! Rauhallinen? Tuskin! Hän oli +täällä siksi, että Grethi oli pyytänyt häntä. Eilen illalla oli neito +kai saanut hänen kirjeensä. Pikku Babli oli tekosyyn nojalla tullut +hänen luokseen -- läpimärkänä ... ja oli luvannut viedä kirjeen +perille. + +Jo silloin oli sotatyttö ollut vakavan näköinen, kun hän istui +lattialla silittäen kissan "vastakarvaa." + +Hän oli varma siitä, että Grethi tulisi. Oliko hän lukenut kirjeen -- +mistä he keskenänsä puhelisivat -- osaisiko hän soittaa -- ja kuinka +saisivat he sanotuksi jäähyväiset toisilleen? Ei -- hän pudisteli +harmaata päätään -- kumarsi sen käteensä ja nojasi kyynärpäänsä +koskettimiin. Ulkona kohisi myrsky -- kirkon sisällä vinkui tuuli +raoissa ja halkeamissa. Joka hetki loi hän silmäyksen mustaan +tornioveen, joka muistutti huonosti liitettyä ruumiskirstun kantta, ja +aavemainen verho liehui ulos ja sisään. + +Miksei hän jo tullut? + +Etsikö joku ehkä häntä? + +Urkurin siniset silmät paistoivat mustina täällä puolipimeässä ... hän +kiinnitti ne vihaisesti kysyen kumpaankin ilkeään "kirkkohaltiaan" +tuolla nurkassa palkeitten ääressä. + +Bengt mutusti, Sidsel muori mutisi... + +Hän ei viitsinyt kysyä heiltä. -- Häntä harmitti, että hekin ehkä +tiesivät jotain... Hänen silmäkulmansa vetäytyivät tuimempiin +ryppyihin ... käsi poskella puristui nyrkkiin... + +Missä oli "nöyrä" urkuri? Miksei neito tullut? Miksi, Jumalan tähden! +pidätettiin lasta, kun hän tahtoi vain hänen parastaan!... + +Ulkona kohisi myrsky syvänä ja mahtavana. Joskus korotti ukkonenkin +äänensä -- ja taas hiljeni tuuli valittavan huilun pehmeäksi +huokaukseksi. + +Olivatko hänen urkunsa, kirkon urut, Jumalan urut, siirretyt tänä +kauhistuksen yönä ulos luonnon keskelle ... ja soivatko ne sieltä +principalin, bordunan ja fugaran mahdilla "erotetulle" mestarille?... + +Ei! Hän ei ollut erotettu, ei ainakaan vielä. + +Pienellä kylällä ei ollut voimia siihen -- ihmiset eivät tahtoneet +sitä. + +Hän soittaisi tuolle suloiselle lapselle -- tuolle sielukkaalle +olennolle, joka oli tullut hänelle sangen rakkaaksi... + +Ja sitten lähtisi hän, _itsestään_! Mutta hänen työnsä säilyisi +_neidon_ sielussa! -- -- + +Hänen katseensa liiteli pitkin urkuja kuin hyvästellen. + +Yhtä kiinteäksi valettuna kuin nuo nerokkaasti yhteen sovitetut +pilliryhmät -- yhtä majesteetillisen ylväänä pyrkisi hänen soittonsa +ylöspäin -- -- -- läpi raa'an, kostean ilman, puhki pelottavien pilvien +-- kantaen heidän yhtyneitä ajatuksiaan _Isän silmän_ eteen, tuon aina +avoimen, kaikkinäkevän, anteeksiantavan, armeliaan katseen luo, +-- -- -- tuolla kaikkein korkeimmalla... + +Ja jos hartauden tuli silloin tarttuisi vanhaan mestariin, jos hän +neidon katseen alla unohtaisi muurit, holvit ... unohtaisi oman, +raihnaisen olemuksensa ... ja jos hän näkisi pienen, tumman aukon -- +aivan Isän silmän alapuolella -- aukenevan ... ja näkisi kuoleman +ilmestyvän viikatteineen ja tuntilaseineen -- kun kirkko vapisisi? +-- -- -- + +Mitä sitten? -- -- -- + +Hän toisti kuiskaten itsekseen kun hikipisara putosi hänen kädelleen: +"Mitä sitten?" -- -- -- + + * * * * * + +Tornin ovi aukeni. Verho temmattiin syrjään. + +Pitkään viittaan pukeutuneena, verhottuna päästä kantapäihin saakka, +näkyvissä vain pienet kalpeat kasvot, ja nekin melkein vain silminä, +jotka loistivat harmaassa valossa, seisoi Grethi Birger siinä... + +Hän piti jotain toisessa, nyrkkiin puristetussa kädessään ... tervehti +mestaria urkupenkillä nyökäten, puhumatta -- astui lyhyin, tarmokkain +askelin parven rappeutuneen lattian valittaessa suoraan Bengtiä ja +Sidseliä kohti... Hän pisti jotain heidän käsiinsä, kaksi kiiltävää +esinettä ... ja mestari kuuli ihmetellen äänen, jota hän tuskin tunsi, +sanovan: + +"Minä tiedän, että te vartioitte minua, että te pidätte minua silmällä, +että te kauan olette tehneet niin -- tiedän kaikki -- ja annan teille +nyt isäni kultakellon ja äitini kaulakoristeen! Molemmat ovat ne paljon +arvokkaampia kuin ... kuin se mitä te olette saaneet! Minä _pyydän_ +vain, että saisin puolisen tuntia häiritsemättä puhutella ja kuunnella +mestari Olliviertä tässä urkujen luona! Muuten saatte tehdä mitä +haluatte!" -- -- + +Mestari Ollivier tahtoi asettua väliin. Grethi vastasi lyhyesti ja +kunnioittavasti, mutta määräävästi, ettei sitä voinut peruuttaa. Hän ei +kuitenkaan koskaan käyttäisi noita muistoja onnellisilta vuosilta. + +Urkuri kumarsi vaieten. Sidsel muori kurotti kaulaansa kuin kurki ja +meni saaliineen hymyillen alas... Bengt oli kiivennyt ylöspäin kuin +hietakivestä veistetty lohikäärme ja nojasi poljinparven reunaa +vasten... + +Autiossa kirkossa kuului heikkoa piipitystä -- ulkopuolella kohisi +tuulen virsi. Grethi sanoi urkurille: + +"Minä kiitän teitä!" + +"Oletteko saanut kirjeen?" kysyi hän hiljaa. + +"Olen lukenut kirjeenne, ja kiitän teitä", kuului vastaus. + +Grethi otti tuolin ja istuutui urkurin viereen. Bengt kuului +työskentelevän hiljaa palkeiden luona; urkujen sisältä kuului hiljaista +ääntä kuin sarja heikkoja huokauksia. Mestari Ollivier odotti että +Grethi alkaisi puhella kirjeestä -- kahden yön työstä. Grethi oli +vaiti. Mestari Ollivier muisti rivin riviltä ... ja vihdoin, ikäänkuin +kooten pääsisällön yhteen lauseeseen, kuiskasi hän: + +"Minä olen vanha, Grethi!" + +Hän ei ollenkaan tuntenut sitä leimahdusta, mikä hulmahti häntä vastaan +tytön silmistä. Oliko hän tullut vuosia vanhemmaksi näinä päivinä, +puhuiko nyt täysi nainen eikä lapsi? + +"Olenko pyytänyt teitä olemaan nuori?" kysyi Grethi ja hänen +suupielensä värisivät: "Herra Pommerenck on nuori" -- häntä puistatti +-- "ja se riittää!" -- -- -- + +"Grethi!" kuiskasi urkuri. + +"Minä pyydän teiltä", jatkoi neito, "vain yhtä: ottakaa minut mukaanne +lähtiessänne, kaikkialle minne menette! Kuuletteko, Herran tähden! -- +Älkää toki luulko, että minä olen lapsi, minä pyydän, minä rukoilen +teitä!" + +"Mutta -- -- -- minä lähden -- -- -- minä lähden _heti_ -- juuri nyt!" +huusi mestari. + +"Ja minä seuraan teitä -- jään teidän luoksenne -- kunnes te ajatte +minut pois!" + +Tyttö painautui urkuria vasten, aivan kuin ei koskaan aikoisi päästää +häntä. + +Mestari tarttui hänen käsivarsiinsa -- -- -- tyttö kumartui +vastustellen saadakseen pitää sen paikan _hänen_ rinnallaan, jonka hän +oli valinnut, ja jonka hänen silmiensä selvästi puhuva kieli ilmaisi +hänen haluavan pitää henkensä uhallakin. + +"Minä en ole ensimäinen, paras pikku tyttö", kuiskasi hän punnitsematta +ajatuksiaan tai sanojaan: "Ehkäpä on moni tullut luoksenne, ehkäpä ei +kukaan! Minä en tunne tekojanne, en ikäänne, en suunnitelmianne +itseenne tai muihin nähden -- minä tunnen koko teidän _elämänne_ +sellaisena kuin se puhuu minulle teidän silmistänne, sanoistanne, +soitostanne! Minä luulen, että minä olen samanlainen kuin äitinikin. +Muistatteko, mitä minä kerroin teille... 'Minä heittäydyn ikkunasta +hänen syliinsä!' Muistatteko sitä? Minä en _tahdo_ olla täällä, en +tahdo mennä naimisiin, minä tahdon mennä sinne, minne te menette ... +tai minä heittäydyn parven reunan yli kirkon permannolle! Sen vannon +minä elävän Jumalan nimessä, johon te uskotte niinkuin minäkin". -- -- + +Hän tunsi norjan, täysin kehittyneen, pehmeän tytönvartalon värisevän +sylissään... Vielä kerran sai hän itsensä hillityksi, pakotti hänet +irroittamaan kätensä ja sanoi: + +"Minä _olen_ vanha, Grethi. Ja te etsitte nuoruutta ja voimaa +tietämättänne. Te olette voimakas kuin elämä. Vain kuolema kykenee +voittamaan teidät. Minä _näen_ sen ja pelkään! Sillä otaksukaapa, +että me lähtisimme pois yhdessä, silloin tulisi päivä, hetki, jolloin +te --" + +"Ei, ei!" keskeytti Grethi kiihkeästi. + +"Te ette usko sitä nyt, ja ette ehkä pettäisikään minua. Mutta te +rupeisitte kerran miettimään, ja se on intohimon surma. _Minä_ tiedän, +mitä elämä saattaa antaa meille molemmille: kerran olen minä pettänyt +ja kerran on minut petetty. Ja se on yhtä kauheaa. Minä en voi uskoa +ihmeeseen. Meidän täytyy erota -- -- -- ja teidän täytyy _antaa +elinvoimanne_ minulle mukaan matkalle vannomalla minulle, että te +säilytätte elämänne itseänne varten ja -- lapsianne varten!" + +"En koskaan!" huusi Grethi. Ja hän repäisi kiihkeästi yltään pitkän +viittansa, niin että se lensi kauas parven reunan yli kirkon +permannolle. + +Hän oli kokonaan valkeihin puettu -- hän oli morsian. Ja aaltoilevalta, +neitseelliseltä poveltaan otti hän myrttiseppeleen ja pani sen mestarin +käsiin. + +Hänen äänensä oli murtunut kun hän seppelettä katsellen kuiskasi: + +"Ottakaa se! Se ei enää kuulu minulle. Minä en kuulu itselleni -- minä +olen teidän. Kahtena viime päivänä olen ollut teidän. Oi, älkää antako +minun sanoa enempää kuin mistä voin vastata. Mutta älkää myöskään +antako minun salata teiltä, ettei minulla enää ole minkäänlaista hävyn +tunnetta. Te olette saanut sen. Te olette saanut kaiken sen, mitä minä +itselleni kätkin, kun minä vielä olin viaton! Te olette minun herrani, +minun Jumalani!" + +Hän oli vaipunut polvilleen tarttuen mestarin käsiin ja jalkoihin, +peittäen ne suudelmilla ja kyynelillä. + +Silloin kävi leimaus hänen silmissään, hän veti tytön luokseen ja +heidän huulensa yhtyivät. Ja maailma pimeni hänen silmissään, mutta hän +piteli ... piteli tyttöä sylissään. + +Ja täti Birgerin seppele oli permannon tomussa, ja he tallasivat sitä +jalkoineen, eivätkä tienneet sitä. + +Hän päästi tytön, joka taas vaipui alas. Hänen päänsä lepäsi mestarin +polvilla. + +Mestari levitti kätensä koskettimille, katseli kattokaarta seuraten +urkupillien suoraa pylvästöä kuin olisi hän katsellut hopeakieliä +-- -- -- ja hän näki taivaan avoinna. + +"_Nyt_ soitan minä", kuului hänen äänensä. + +Ja kädet vaipuivat koskettimille -- eivät _vaipuneet_, vaan painuivat +voimakkaasti kuin käskyllä, missä hänen tahtonsa tuli moninkertaiseksi. + +Urut tottelivat mestariaan. + +Kirkko valmistautui kuuntelemaan ja kuului ääni, mikä sai Grethin +pelkäämään. + +Vain sekunniksi pelkäämään. + +Niin olivat nuo kaksi löytäneet toisensa katseet innostuksessa ja +tuskassa ja samassa rohkeudessa ja lopuksi korkeimmassa antaumuksessa +välttämättömyyteen. + +He tiesivät kumpikin minkä tien he olivat valinneet. + +Hänen soittonsa ilmaisi vain matkan suunnan. + +Ja se kaikui: + +"Kuin salaperäisen lehdon hiljainen suhina, jota nuori neito kuuntelee, +kun hän sen keskeltä luulee kuulevansa armaansa askeleita..." + +"Ja ääni muuttui kaukaiseksi hellyydeksi, kuin meri ruumiittomassa +kaihossaan: meri, jonka aaltoilevalla rinnalla nuori, kirkas +auringonsäde on välähdellyt, ja joka ei koskaan voi unohtaa sitä +harmaassa syvyydessään -- ja joka tuutii säveltä säveleen jälkeen +äärettömyyttä kohti." + +"Ja laajuus suurenee -- voima nousee. Kaihoisan katkerana kohoo rikkaan +sielun maailma sulattaen epäsointujen katkeruuden miehekkääksi hymyksi +-- -- --" + +"Meri nousee kuohuen ja aaltoillen, puhtauden tulipalona, joka herättää +kaiun nuoren naisen palavassa sydämessä, kun taas ihmisten +ymmärtämättömyys ja tyhmyys on vain häilyvää vaahtoa, mikä +merkityksetönnä hajautuu rantaäyräille!" + +"Niin on myrsky tulossa. Se huutaa merelle ja meri vastaa. Mutta +vastaaja ei olekaan villi, väkivaltainen meri, joka ei tunne oman +raivonsa rajoja. Se on suuri kuin ihmissydän kiihkossaan ja +pyrkimyksessään autuutta kohti." + +"Autuutta, joka ostetaan vain tuskalla -- häviöllä!" + +"Ja silloin se riemuitsee ja laulaa. Silloin kumisevat kaikki +orkesterin äänet kuin istuisi itse kuningas David, sävelten mestari, +pilvien yläpuolella, ja ojentaisi kätensä paljaina ja loistavina sen +maan yli, joka huusi: Hosianna, Halleluja -- -- -- minä sorrun, taas +noustakseni!" -- -- -- + +Ja kun Grethille nyt selvenee, _minne_ pyrkimys käy, tarttuu hän itse +innoissaan manubrioihin, urkujen rekisterinappeihin. + +Itse aukaisee hän rekisterin toisensa jälkeen, Silläaikaa kun hänen +rakas mestarinsa soittaa, aivankuin haluaisi voittaa ukkosen jyrinän +ulkona. + +Sillä rajuilma on taas alkanut ja kohta ei kumpikaan voi erottaa +taivaan ukkosta urkujen pauhusta. + +Urut vapisevat, kirkko vapisee -- on kuin parven permanto kuohuisi ja +pyörisi. On kuin valtameri tulisi raivoten kaukaisimmasta etäisyydestä, +tahtoen nostaa! -- -- -- + +Ja Grethi katselee ylöspäin -- Isän Jumalan silmä lepää hänessä -- +suurena -- tutkimattomana, rauhallisena ja lempeänä meren kuohussa. + +Ja kas: luukku silmän alla aukenee. Ensin tempauksella -- sitten +hitaasti -- -- -- ja hän näkee kuoleman viikatteineen ja +aikamittareineen -- ensin jalan ja sitten ojennetun käsivarren. +-- -- -- + +Mutta alhaalta kirkosta kuuluu Sidsel muorin kimeä ääni: "_Harmaat_, +Bengt! _Hiiret_ pakenevat kirkosta, Bengt!" + +Ukko ei kuule mitään. + +Grethi lepää mestarin rinnoilla -- käsi hänen sydämellään: "Rakastatko +minua?" kysyy hän. + +"Minä rakastan sinua ja siksi me kuolemme!" kuuluu hänen vastauksensa. + +Ja he huusivat intohimoisia sanoja toistensa korvaan, kun heidän +sydämensä syleilivät toisiaan. -- -- -- + +Kuin tuomiopäivä tuli se heidän ylitsensä. Katto, torni, kaaret, +muurit, urut ja parvekkeet; kaikki kiertyi ja kietoutui kuin helvetin +puuskassa ympäriinsä ja molempien yli. + +Ja kuului kuin ukkosen jyräys ja valkoinen patsas kalkintomua nousi +maasta ja kietoutui kuin rakkauden viitta pelon ympäri. -- -- -- + +Sitten tuli hiljaisuus. + +Tomupilvi häilyi yhä ilmassa tuulen repimänä ja pirstomana -- -- -- +Kuului vain yksinäinen kirkaisu. + +Sen päästi Sidsel muori, joka pakeni kirkonmäkeä alas, ja jonka tapasi +tornin kaatuessa hänen jälkeensä singonnut kivi. + +Kirkon kostava henki kaatoi viimeisen kirkon kummituksista. + +Tomupilvi oli haihtunut. Mykän hautakummun, sekaannuksen ja hävityksen +suunnattoman kasan alla ei mikään elämä sykkinyt. Ei kuulunut +valitusta, ei huokaustakaan. + +Mutta sekaantuneiden, käyristyneiden, taittuneiden ja murtuneiden osien +keskeltä kohosi himmeänvalkea, hopeinen kaksoispatsas: kaksi suoraa +urkupilliä -- toinen miehekkään vahva, toinen naisellisen hoikka, ylös +ilmeikkäässä yhteydessä -- kohti vaaleansinistä aukkoa kiitävissä +myrskypilvissä. + +Ja tuntui siltä kuin olisivat kuolleen kirkon urut laulanneet vanhan +kirkonmestarin iloista kevätkantaattia: + + "Nyt riemuitse mielen, + ja laula mun kielen -- + mun uskovan mielen!" + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Soittajan tarina, by Holger Drachmann + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOITTAJAN TARINA *** + +***** This file should be named 44532-8.txt or 44532-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/4/4/5/3/44532/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/44532-8.zip b/old/44532-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..ea954a4 --- /dev/null +++ b/old/44532-8.zip |