diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 44423-0.txt | 1967 | ||||
| -rw-r--r-- | 44423-h/44423-h.htm | 2068 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/44423-8.txt | 2353 | ||||
| -rw-r--r-- | old/44423-8.zip | bin | 0 -> 43977 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/44423-h.zip | bin | 0 -> 45486 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/44423-h/44423-h.htm | 2484 |
9 files changed, 8888 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/44423-0.txt b/44423-0.txt new file mode 100644 index 0000000..130401c --- /dev/null +++ b/44423-0.txt @@ -0,0 +1,1967 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44423 *** + +KERTOMUKSIA + +Mitäs teet, niin eestäs löydät + + +Kirj. + +"Kah" [Kustaa Adolf Henan] + + + +Adolf Allardt, Pori, 1888. + + + + +I. + + +Laurilassa oli joulu niinkuin muuallakin. Tuore pärekerros oli orsilla +ja valkasi somasti avaran pirtin laen, pahnat kahisivat lattiassa; +pitkä honkapöytä oli peitetty lumivalkealla pöytäliinalla, röykkiö +leipiä ja kaakkuja oli pöydän yläpäässä, ja keskellä oli kolmihaarainen +kynttilä, joka tukevasti seisoi raskaassa tinajalassaan ja katseli +korkealta asemaltaan uhkarohkeasti katajaista, suurta ja monivanteista +oluthaarikkaa. Kynttilä ei enää palanut, sillä nyt oli jo päivä, +joulupäivä. Kirkossa oli oltu, paleltu ja yskitty. Kirkon kuulumisina +oli kerrottu muun muassa, että nyt jo se Aijälän maisterikin ensikerran +puusäkissä paukutteli. Aamiainen oli syöty, ruo'at korjattu, paitsi +leivät ja kaakut, sillä viimemainituista oli alimmainen syötävä vasta +suvella ruistoukoa tehtäissä. + +Siinä talon renkipari venyi pahnoilla ja imeskeli piippujansa. +Naispalvelijat, Maiju ja Kaisu, istuivat ovisängyn laidalla ja +supisivat hiljaa keskenänsä. Mutta siellä heidän takanaan oli +pitkällään talontytär, ja vaikka näyttikin kauemma pirtissä olijoista +kuin olisi lapsi nukkunut, niin eipä nukkunutkaan, vaan kuunteli +tarkoin, mitä Maiju ja Kaisu puhuivat, kuunteli tarkkaan, nykäsi väliin +heitä hameen selkämyksestä ja naurahti hiljaa, saipa silloin tällöin +sanan parikin kuiskatuksi. + +Kävihän se nuhina laatuun niin kauan kuin isäntä pöydän päässä +jouluvirsiä veisasi, mutta sen tuiki tau'ota täytyi kun Laurila otti +postillan ja rupesi siitä joulusaarnaa lukemaan. + +Mutta loppui jo saarna pitkäkin, ja väljemmin hengitti naisväki +pirtissä; vieläkin tuntui väljemmältä kun isäntä, tallissa miesten +kanssa käytyään, pujahti vaarin kamariin toiselle puolen pihaa ja laski +sinne rauhassa vaarin sänkyyn nukkumaan. Ja rengitkin ne lähtivät +toiseen taloon, tuonne vaan toiselle puolen tanhuaa. + +Pian se pikku nukkuja, talon pikku Sanna, kepsahti vuoteeltaan ylös, +kun se olo tuvassa, isän mentyä, väljemmältä rupesi tuntumaan. Eikä +tuossa äidin läsnä-olo ollenkaan tukalalta tuntunut; vapaasti sai Sanna +hilpeän luontonsa irralle laskea. Äiti siinä peräsängyssä oli vähän +aikaa lonkallaan ja katseli virsikirjaa, mutta kirjaimet rupesivat niin +hullunkurisesti silmissä tanssimaan ja peittyivät vihdoin ihan +harmaasen hämärään. Kas kun raukaisee, tulleeko vaan pyry kun niin +ramasee, tuumii emäntä ja katoo porstuanperä-kamariin. Meni kai +huokuulle, sillä oli jo kolmesta ollut ylhäällä, keittänyt väelle +joulukahvit, ollut kirkossa ja taas aamiaisen laittanut. + +Ja nyt oli tuvassa niin väljä olla. Maiju ja Kaisu rupesivat laulamaan; +reistasivat ensin "Koko maailmaa", sitten "Kuin kirkkaast' kointähti +koittaa." Mutta laulu meni vaan semmoisella akkain nuotilla, ivaili +Sanna ja lauloi ne niin kuin niitä hänelle kansakoulussa oli opetettu. + +Siinä sitä laulu antoi aihetta toiseen. Jo Maiju lauloi helevällä +äänellään: "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu." Eikä se Kaisukaan ollut +huonompia, hän se veti niinkuin pelillä vaan: "Tuoll' on mun kultani +ain' yhä tuolla." + +Heitä Sanna kuunteli, hyräili vaan hiljaa joukkoon. Mutta kun laulu oli +loppunut, niin alkoi Sanna. Siinä hän ensin oikein nuottiniekan tavalla +puhui aivan kuin itsekseen, mutta niin että toisetkin kuulivat: mistä +se alkaneekaaan se: "Suomi armas synnyinmaamme", kun ei vaan alkaisi +Aasta. + +S:llä se alkaa, tokasi Maiju. Olipa se aika hömppö, aatteli Sanna; +mutta eihän se vaivainen ollut nähnytkään, kuinka alkuääntä annetaan. +Opettaja siellä koulussa painoi harmoonion näppäintä, sitte kuului +semmoinen kimakka ääni, opettaja vilkasi luokkaan, lauloi äänen mukaan +"aaaa", ja koko oppilasjoukko yhtyi viidelläkymmenellä suullaan +laulamaan "aaaa." Ja sitte vasta se laulu aljettiin. Ja nyt se Sanna +lauloi, lauloi monta isänmaallista, niin hirmuisen koreata laulua, +kuten Maiju ja Kaisu arvostelivat. Mutta osasi se toisiakin. "En voi +sua unhottaa poijes, vaikk'en ikänään sua saa; sinä sydämessäni olet +ikuisessa muistossa." Se oli Sannan kuulijain mielestä kovasti koree; +Kaisu melkein itki. + +Olipa sekin vallan tavattoman kaunista, se semmoinen laulu: +"Sydämestäni rakastan sua elinaikani." -- "Se laulu sopii just +minulle", sanoi Maiju. + +Ja sopiihan se, sen myönsivät toisetkin. Äyräsjoen Martti oli häntä +niihin asti priiaillut, mutta nykyään käynyt kylmäksi ja ruvennut +katselemaan Inkilän Miinaa, tuota samaa Miinaa, joka rippikoulussa ei +ollut osannut vastata sanaakaan, vaan jonka vanhemmat olivat +metsäkulman rikkaampia -- ne samat, joiden sanottiin puukattuisella +viinapannulla korvessa kuusen juurella viinaa polttavan. Ja sen +tupsakan takia oli Martti Maijulle kylmäksi käynyt, tuo helasilmäinen +kiharatukka Martti -- toivoi kai kotivävyksi Inkilään. + +No siinä nyt tytöt hiljaa rupesivat pakinoimaan sydämen asioita. Ja +millä sydämellä ei olisi omia asioitansa! Sannakin, vaikka vasta 13:n +vuotias, oli varsin taitava puhumaan sydämen asioista. Hän ei ikinä tee +naimiskauppaa, sanoi hän, niinkuin hevoskauppaa, ei, hän ottaa sen, +jota hän lempii. "Lempii, mitä se on", kysyivät toiset. "Onko se sitä +kun tekee mieli jotakuta?" + +"Hyi, hyi, ei se niin jolsaa ole", tuumi Sanna, "lempiminen on sitä kun +asuu lempi sydämessä." Ja vielä monilla muilla sanoilla yritti Sanna +naistuttavilleen selittää, mitä se lempi on, mutta eihän se noiden +punaposkisten hartevain hämäläistyttöjen tyhmiin päihin tahtonut +mahtua. Ylevämielisesti ne vain Sannan selityksille nauroivat, jotta +valkeat hampaat näkyivät ja posket kuopalle kävivät. Ja voiko +tuollainen tönsikkä lempeä tuntea, tuollainen, jonka kourat +lehmänhauteissa ovat noin pöhistyneet ja punottuneet, joka ei osaa kuin +kaksi rakkauden laulua: "Kukkuu, kukkuu" ja "Tuoll' on mun kultani." -- + +Mutta kuinka olikaan, sydämet, kolmen tytön sydämet, sulivat yhteen, +vaikka olikin erilainen käsitys heillä, sulivat yhteen ja avautuivat +toisillensa. Sannallakin oli sydämen asia; ja sen kertoi hän, kun +toiset lupasivat, ett'eivät sitä puhu yhdellekään ihmiselle ikinä; +vieläpä siinä Sanna luki toisten kuullen koko kirjevaihtonsa entisiltä +koulun ajoilta. Oli niitä kirjeitä jo ainakin tusina ja kaikki ne +alkoivat sanoilla: "ikuisesti lempi Sanna." Ei niissä sitten juuri +muuta ollut kuin tuhansia sydämellisiä terveisiä ja lauseita jostakin +kansanlaulusta. _Arvi_ niiden alla oli, ja hän se vakuutti +lempivänsä Sannaa vielä sittenkin kun ijäisyys on virrannut ajan mereen +ja hän itse lasketaan läpikäytävän edessä paarille. + +"Semmoista se lempi on", sanoi Saima voitonriemulla, "ymmärrättekö nyt +likat?" + +"Kyllä, se on semmoista, että kun jostakin tykkää." + +"Semmoista, että niinkuin meinaa jotakuta ketä vaan omaksensa." + +"On se nyt niinkin", myönsi Sanna, "mutta lempi on taivaasta, se tekee +onnelliseksi, se on semmoista, että -- -- -- lempi on sitä, kun toinen +lempii toista. Lukekaa esimerkiksi kirja: 'Rikas tyttö ruusulaaksossa' +taikka edes Akselin ja Hildan laulu, niin ymmärrätte, että lempi on +enempi ja kalliimpi kuin mikään muu mailmassa." + +"Kyllähän sen ilmankin ymmärtää", vakuutti Maiju. + +"Mutta oikeenko se Arvi sinun, Sanna, aikoo naida", kysäsi Kaisu. + +"Tietysti kai hän sen aikoo tehdä, mutta eihän se lempi oikeastaan +naimiseen kuulu eikä naiminen lempeen." + +Ajattelemaan se kysymys Sannan sentään pani. "Niin, aikooko se Arvi sen +tehdä. Ja mitähän se lempi oikeastaan onkaan? Kuka sen tietää?" + +Kun siitä sitten hämärsi joulupäivän ilta, niin jopa taas Laurila luki +pitkän saarnan kirkkopostillasta, veisasi neljä viis jouluvirttä ja +luki sitte taas virsikirjasta; väki istui totisena ja kuunteli, mutta +mitä kukin ajatteli, sitä ei päältä näkynyt. Arvaamme kuitenkin, että +Sannan ajatukset saarnasta lentelivät entisten koulumuistojen valoisaan +maahan. Kun hän siinä nyt istui jakkaralla peräsängyn pään kohdalla, +kuuli "Könniläisen" seinällä tasaisessa tahdissa naksahuttelevan, näki +läsnäolevain vakavat kasvot, kuuli isän vahvan äänen aaltoilevan, +säännöllisesti nousevan ja laskevan, laskevan ja nousevan, niin +kummallisen suloinen tunne valtasi koko olennon, silmä-laudat olivat +niin raskaat --- -- ja vihdoin jo luki isä viimeisen sanan, sanoi +amenen; mutta Sannan mielessä oli kysymys: mitähän se lempi oikein on, +ja niinköhän se Arvi sittekin aikoi naida minun? + + + + +II. + + +Joulu oli mennyt, Tapanikin oli jo takana ja keskispyhäkin oli käsissä. +Nyt oli joulun vakava puoli jo mennyt menojansa, ja nyt se nuoren +kansan joulu oikeastaan alkoikin. Ei sitä enää tarvinnut niin totisena +istua, vaan sopi jo leikkiäkin laskea ja iloa pitää. Somia päiviä +todellakin ne pikku eli puoli pyhät; eiväthän ne olleet oikeita pyhiä, +joina kirkkoon olisi ollut mentävä, eivätkä myös oikeita arkioin +päiviä, joina työtä olisi tarvinnut tehdä -- Laurilan Jokkumi renki +olisi suonut, sanoi hän, semmoisia päiviä olevan vuoteensa seitsemän, +kahdeksan joka viikko. + +Ei ollut Laurilankaan miehillä muuta työtä kuin että hevoset ruokkivat. +Jokkumi tosin aamupäivällä isäntänsä käskystä vei sepälle talkoohirren +ja tuli sieltä joksikin "saaneena" kotia. Juonas oli samalla +seurauksella vienyt "raatarille" puukuorman, isäntä itse oli +Kuppari-Maijalle "siirtänyt halkosylyksen." Tuommoisia pikkutöitä +pikkupyhinä tavallisesti tehtiin. + +Mutta iltapuoleksi oli Laurilan haltiaväki ja tytär kutsuttu sepälle +talkoosen -- kestiin, näet sen, sillä Laurilasta oli viety paras hirsi, +ja muutenkin oli seppä usein sieltä "asiaa saanut", sillä Laurila oli +hyvin "ihmiskerno ja halkinainen mies." + +"Pitäisiköhän taas sinnekin mennä", tuumaili emäntä, katsoen miestänsä +kysyvästi silmiin. + +"Hm", oli lyhyt vastaus. + +"Taitaisivat ottaa mielensä pahaksi, jos ei kukaan mene, kun kerran +ovat kutsuneet, pane nyt likka yllesi, jos häneen menisimme +pikipäinsä." + +"Menishän sinne tuokioksi", puhui isäntä, piippuansa sytyttäen, "jos ei +siellä taas olisi se Mesopotamian survinriihi." + +"Hm", vastasi vuorostaan emäntä; hän kyllä tiesi, että hänen rakas +miehensä Aatami Laurila käytti kuvakieltä, ja että hän tuolla +muinoisnimityksellä tarkoitti tanssia. + +Sepällä tanssattiin tänä ehtoona; talkooväki sai päälle päätteeksi +"iloo pitkin ihoo." + +"Jos ma vien tuon likan kanssani", sanoi uudestaan emäntä kysyväisesti. + +"Hm, mitäs teet, niin edestäs löydät", vastasi Aatami ja heitti sänkyyn +pitkäkseen. Sitten löyhäytti vielä puolen tusinaa sakeita savuja, +nukkui ja rupesi kuorsaamaan. + +Mutta ilosta loisti Sannan silmät. Nyt pääsi hän kerrankin ihmisten +seuraan niinkuin naapureinkin tytöt. Kun joskus ennen salaa sattumoilta +oli ollut Tuomaalassa tahi Marttilassa tanssissa, niin hauskaa se oli +ollut. Ei häntä juuri kylän pojat tanssiin vieneet, sillä hän oli vielä +pikku likka, eikä hän tanssata juuri osannutkaan muuta kuin vähän +polkkaa. Mutta nyt, nyt oli hän jo valssinkin oppinut Maijulta, eikä +enää seonnut purpurissakaan, kun vaan oli tarkkaavainen ja silmänsä +auki piti. + +"Onpa se Sanna oikein korea, on kuin herras mamselli", lausui +kateettomasti Kaisu, kun Sanna oli pukenut uuden sinipunervan hameen +yllensä, pannut "raakun" kaulaansa ja "mansetit" käteensä sekä sitonut +tuuhean keltatukkaisen palmikkonsa päähän taivaansinisen, leveän ja +pitkän nauhan. Hameen kauluria piti suuri messinkinen rintaneula, ja +edessä oli hänellä lumivalkealta hohtava pitsillä reunustettu esiliina. +Onneksi ei Laurilassa ollut seinäpeiliä; pienessä ympyriäisessä +"plakkaripeilissä" Sanna vaan kurkisteli, oliko jakaus suora ja +"istuiko rossi oikoisessa." + +Soma se tyttö kyllä olikin; posket punottivat, silmä katseli syvänä, +hiukan miettivänä -- -- taisi aatella: mitähän se lempi oikeastaan on. + +Mutta nuo koristeet ja muut prameudet -- ne oli Sanna koulunaikaiselta +tuttavaltansa Neuloja-Emmalta saanut. Ei niiden tekopalkka suuriin +ollut noussut, noin vaivihkaa oli äiti kirkkomatkalla joskus vain +vienyt hänelle milloin villakouran, millon pellavasykyrän, milloin pari +kynttiläsoiroa, voinaulan tahi maitotipan. Ei se Laurilan Eeva emäntä +mieheltään mitään salaa tahtonut tehdä eikä hänen sitä tarvinnutkaan, +hyi semmoista; mutta mitä niille miehille kaikkia puhua tarvitsee, +tuumaili hän, eivät ne kumminkaan vaimoväen tarpeita ymmärrä. Ja +tarvitsihan lapsi parka vähän koreutta, kun oli siellä koulussakin +tottunut, ja kun on nuori ja muutenkin ymmärtäväinen eikä muotoa +vailla. Eihän se isä mitään sallisi, puhuu vaan "salatun +sydämenihmisen" kauneudesta, lakeamielisyydestä ja nöyryydestä; +mutta -- -- niinhän se isä ennen itsekin oli näpsää poikaa, oli reima +ja teiski poika, simisätissä ja sukarohvisaappaissa silloin kun +-- -- -- enkä minäkään -- -- -- Omatunto parka, vaikene! Sinulla on +puhelias vastustaja! + +Nyt lähdettiin sepälle. Ei sille semmoiselle matkalle hevosta tarvittu, +pian sen kävelikin. Lumi nirskui kävelijäin jalkain alla, pohjoinen +puhalsi kylmää viimaansa, kiinteämmin kietoi äiti huivin päähänsä. -- +Tähti tuikki kirkkaasti etelän taivaalta, tuo kaunis sinertävä; +katsoipa Sannaa aivan silmästä silmään, ehkä koetteli kestikö impi +hänen silmäystään. Kaiketi kesti, koska yhä katseli sinne ylöspäin ja +sanoi: + + Sä tähtönen kirkas + Oi sano mi voi, + Tuoll' olla sun virkas, + Miks' Luoja sun loi? + +Niin se Sanna sanoi, mutta sanat vaan peittivät ajatuksia. Ajatus oli +tämä: mitähän se lempi onkaan? + +Mutta jo haihtui ajatus. Tuolla jo vilkkui tuli sepän akkunasta ja +viulun vinkeä ääni kuului tulijain korviin. Se oli purpurin härsyä: + + Kinnari-Kalle se piukia poika, + Halituli tittun taalaa. + +Ei äiti siitä millänsäkään ollut, sitä nuottia hän oli ennen muinoin +kyllältä kuullut. Kellä on lehmät ruokittavina, vasikat juotettavina, +porsaat lihotettavina, kanat munitettavina ja suuri perhe hoidettavana, +neljä lasta vaalittavina, äijä passattavana, ei se enää ole kolmenaan, +vaikka purpurin härsyäkin kuulee; -- mutta ennen! Armas, kun silloin +kommo soi, niin joka jäsen värähti, jalat nousivat maasta aivan +itsestään, ja lentämällä silloin tyttö vilisti tanssipaikkaan; nyt se +on yhtä kuin kuulisi kukon laulavan -- -- -- + +Mutta omituisia väreitä tunsi Sanna koko ruumiissansa. Ne alkoivat +seljästä, kulkivat käsivarsia myöten aina sormenpäihin asti, +aaltoilivat pitkin jalkoja hamaan varpaiden neniin -- -- + +Jo polki pieni jalka tahdissa maata, varpaatkin aivan kuin alkoivat +vikureerata toistensa kanssa; Sannan sisäpuolinen olento tanssi, tanssi +purpuria, ja viulu puhui hänelle niin kummallisia asioita -- kas nyt se +niin kevyesti kuvasi hetken huoletonta elämää, mi hyppelee kuin +kevätpuro iloisesti nurmien ja niittujen kukkia suudellen, -- nyt se +valittaa, mutta sen valitus on niin autuaan suloista; kas taas: +pelmanni-Kusti römpähyttää paasia -- ja nyt kuuluu aivan kuin +huolettomin iva, joka sanoo "soranoo" koko tiiman elämän iloille ja +suruille -- -- taas se kuuluu niin vienolta, niin houkuttelevalta, kuin +tahtoisi se viedä ihmisen kauas, kovin kauas tuonne Saimaan rannalle, +tahi Vienan rannall' koivun alle -- -- -- + +Mutta jo päästiin sepän pihaan. Siinä kävelee miehiä, mikä heittää +heiniä hevoselleen, mikä lointa korjaa, mikä muuten seisoskelee. -- + +Pirtistä kuuluu jalkain poljenta, ja purpurin töminä saa permantopalkit +notkumaan -- -- + +Porstuaan tulvaa avatusta pirtinovesta lämmin löyhkä Laurilan vaimoväen +päiden kohdalta, kynnyksen tienoitse tunkee ulkoa heidän kanssaan +pakkanen harmaana höyrypatsaana. + +Mutta ei anna sepän Anni heidän vielä pirttiin mennä; ensin vie hän +Laurilan emännän tyttärinensä porstuanperä-kamariin kahveeta ja viiniä +saamaan; "vasta sitten saavat he pirttiin mennä katsomaan nuorten iloa. +Ne niin kiusasivat jo pyhäin päivästä asti seppää, että vaan piti +keskispyhänä huone heille annettaman; sanoivat, että kyllä he itse +pelmannin kustantavat. Seppä oli aatellut, että miksikäs se huone siitä +tulee, ja sopihan vähän iloksi panna, kun hänkin on Juhannes, ja +keskispyhänä on Juhanneksen päivä." -- + +Saali hartioilla astui Laurilan emäntä tyttärensä kanssa pirttiin; +siellä juuri oli lopetettu purpuri, pelimanni huokasi ja tanssiväki +huokasi pyhkiellen hikeä otsistansa, sillä "hiki siinä tuli kuin +hyvässäkin työssä." Naisia istui peräpenkillä, miehiä pitkällä penkillä +sivuseinällä; varakas seppä oli pannut oluthaarikan kulkemaan miehestä +mieheen, toisen naisten riviä kiertämään. Päreistä oli tehty muutamia +kynttiläpihtiä, jotka olivat ylhäälle seiniin kiinnitetyt; kaksi +kynttilää oli pöydällä, kolmas muurin päällä; ja tavan takaa niisteli +kynttilöitään seppä, kävellen pitkin seinuksia. + +Mutta tuolla pöydän päässä pelmannin vieressä istuu -- -- -- kuka? +Sanna katsoo, katsoo, kun hän siinä äitinsä kanssa istuu peräpenkillä +ja koettelee "istuuko rossi oikoisessa" -- -- katsoo vieläkin, ken on +se mies sotilaan puvussa, haivenia ylihuulessa, se, joka puhuu +pelmannin kanssa niin tuttavasti -- -- -- nyökkää sille, ja se hänelle. + +Samassa vetää pelmanni pari kertaa karheesti jousellansa, sitte +kimeämmin, ja sitte alkaa tulla sävel säveleen kintuilla -- -- vilkas +valssi -- -- -- + +Sotilaspukuinen nousee istuimeltansa, astuu sorjana ja suorana ihan +peräpenkkiä kohden sanaa sanomatta, astuu ihan Sannan eteen, nostaa +kätensä ohaukselle ja kumartaa Sannalle, kumartaa niin sievästi +kantapäät yhdessä ja karvalakki kallellansa. Olis toisille tytöille +sellaisen tempun tehnyt, taikka vaikkapa itse Laurilan emännällekin, +niin eivätpä totta vieköön olisi tienneet, mitä se merkitsi. Mutta +kyllä Sanna sen tiesi. Kirkonkylässä oli hän nähnyt herrain tekevän +juuri samalla tavoin, kun siellä oli "paalit", joissa koottiin rahaa +urpukassaan; se semmoinen kumarrus oli niin paljo kuin: "tules tanssaan +kanssani!" Mutta eivät ne sepän talkoomiehet semmoisista tempuista +mitään tienneet, ne vaan sylkäsivät kouriinsa niinkuin muuhunkin työhön +ruvetessa, laskivat kätensä tytön vyötäisille ja sanoivat pää kenossa: +"tus tanssaan!" + +Kevyesti nousi nyt Sanna penkiltä istumasta, hymähti, laski kätensä +toisen olkapäälle ja sanoi alkuaskeleita ottaissansa: "kas, Arvi; enpä +luullut sinua täällä näkeväni." + +Ja sitte sitä mentiin ympäri. Hyvän aikaa tarkasteli koko väki tuota +somaa paria; poika oli niin sorja, hän kun siinä päätänsä hiukan +taaksepäin kallistaen, piti oikeata kättänsä Sannan vyötäisillä, +vasemmalla taas hänen kädestänsä piti kiinni. Sanna siinä nojasi hiukan +päätänsä pojan rintaa vasten, vasemman kätensä antoi hänen +käsivarrellaan levätä. Olipa se huimaa menoa. Vähitellen lähti +liikkeelle useampia paria; toisia jo lakkasikin, mutta Sanna vaan +kumppaninsa kanssa yhä pyöri, hyppi keveästi kuin lintu oksallaan; +tuskin jalat näyttivät maahan sattuvan. Ensin ajatteli Sanna, että oli +iloista, kun nyt tapasi vanhan koulutoverin, tapasi Arvin, jolta niin +monta kirjettä oli saanut, mutta sitten ei enää aatellut mitään, tuntui +vaan siltä kuin olisi ollut sisällinen pakko; viulun ääni tunki +korvaan, sieluun, sydämeen, se vaati ja pakotti. Rinta huokui, silmä +säihkyi, poskea poltti, mutta yhä nopeammin pyörähteli pari lakealla +lattialla, kunnes yht'äkkiä kuului Kustaan viulusta karhea, järeä ääni +ja soitto taukosi. Silloin jäi Sanna kumppaninensa keskelle lattiaa +seisomaan. Sanna hiivi ujona äitinsä viereen, ja Arvi meni taaskin +pelmannin viereen istumaan. "Hassu tyttö", torui äiti, "olisit itsesi +kuoliaaksi tanssannut, ellen olisi soittoa lakkauttanut." + +Ja sitte alkoi uusi purpuri. Se on yhteisen kansan keskustelutanssi, +vaikk'ei siinä yleensä paljoa keskustella, mutta saa siinä ainakin +keskustella, jos tahtoo. + +Ja mitä siinä purpurissa Arvi ja Sanna keskustelivat? Kysytkös sitä? +Kaiken iltaa oli Arvi niin paljon kuin suinkin Sannan parissa, seurasi +silmillänsä häntä silloinkin, kun ei hänen likellään ollut. + +"He ovat samaan aikaan käyneet kansakoulua", nuhahti Laurilan emäntä +sepän Annille. + +"Niin kyllä tiedän, hän on orpanani poika", vastasi Anni. + +"Kuinkas se nyt sotamiehen muntieringissä on, ja onko se jo korkeakin +herra?" + +"Aliupsieri, kaks-nauhainen, nähkääs emäntä, se meni vapaaehtoisena +sotaväkeen, ja taitaa pian taas yletä vielä ylemmäksi, sillä pojalla on +pää kuin partaveitsi; -- mutta mitääs vasten se tuota lasta niin +kovasti on tanssittanut?" + +"Lapsi kyllä Sanna on, käy se sentään Mikonpäivästä jo neljättätoista +-- Huh, täällä on lämmin -- tuota, tietääkö Anni, joko tuo Arvi +vanhakin lienee?" + +"Se täytti kai jouluaattona kaksikolmatta." + +Taas soi. Se on polkkaa. Arvi ja Sanna menevät taaskin. Aika +tanssimestari se Arvi, kas noin vaan, väliin toisapäin, väliin taas +toisapäin! + +Tyttö, tyttö! Älä petä itseäsi! Elämä on sotaa ja taistelua; ei se ole +paljasta polkkaa, ei! Tyttö, tyttö! Jo huomaa sinun moni muukin. +Naapurin Kalle tuolta tulee lattian poikki Sannan luokse ja kumartaa, +mutta kumartaa niin kömpelösti, että Sannaa naurattaa. Kalle huomasi +kai itsekin, ett'ei temppu onnistunut; sentähden hän jo kumarruksen +puolitiessä peräytyy entiseen jäykkään asemaansa, tarttuu leveällä +kourallaan Sannan käteen ja sanoo: "eiks pikku Sanna tulisi minunkin +kanssani vähän polkkaa polkemaan?" + +Menihän se Sanna. Tiesi kenen kanssa tanssi, ei ollut menossa entistä +sulavuutta, lakkasi pian, sanoen jo väsyvänsä. + +Hiljainen ja jörömäinen se Kalle oli kovin, pitkä ja kankea kuin +seiväs; siniset silmät tosin näyttivät rehellisiltä ja uskollisilta, +mutta suu oli miesparalla (Sannan mielestä) auttamattoman leveä, nenä +liian köyryinen -- -- -- ja nuo saappaat sitten! ne olivat hirveän +pitkät ja suuret! Ja kädet niin suuret, että olisi saanut kahmaloihinsa +lymytetyksi Sannan koko pään, niin ett'ei nenän huippuakaan olisi +näkynyt! + +Niin se 18 vuotias naapurin Kalle oli Arvin rinnalla kuin on yö päivän +rinnalla -- -- -- + +Hassua se oli, varsin hassua; että äiti edes leikillänsä oli viitsinyt +Sannalle puhua molempain Laurilain yhdistämisestä kun Kalle ja Sanna +yhteen menisivät. -- Olikohan vaan sillä isälläkin sellaisia tuumia? +Ainakin ne toisen talon isännän kanssa olivat ylimmäisiä ystäviä, +istuskelivat usein ja puhuivat. Mutta älä luule lukkari, että pappi +virren alkaa! Ei ikänä! Mitä se lempi oikeastaan lieneekin, tuommoisen +kollon kanssa ei lemmestä puhettakaan! + +Ja kuitenkin se Kalle katseli aina sieltä sivupenkiltä niin +kummallisesti suurilla sinisillä silmillään peräpenkkiä kohden, katseli +varmaan Sannaa. Kun ei edes olisi ollut huomaavinansa; mutta kun +tollikko seurasi silmillään ihan Sannaa ja Arvia, pitkin lattiaa, kun +ne tanssivat! Olisi sille Sanna mielellään hyväkin ollut, mutta mitäs +sen teki? Tuossa oli Arvi, muhkea, solakka ja entinen koulukumppani. + +Hikilöylyä karttui pirttiin, sakeana verhosi tupakansavu joulupäreitä, +ja haukottelemaan rupesi jo Kekkalan muori, joka muurin takana istui ja +tanssia katseli. "Haukka tarttuu suusta suuhun, orava hyppii puusta +puuhun", sanoo sananlasku; ja niin se haukka nytkin tarttui. Emännät jo +rupesivat väsymään, Laurilan emäntäkin. Paha sieltä kuitenkin vielä oli +pois mennä, kun nuorten jalat vielä virkein voimin permantoa +tömisyttivät. Mutta jos menisi yksin, jättäisi Sannan vielä vähäksi +aikaa tanssimaan, koska lapsi tekee sitä niin sanomattoman kauniisti ja +niin halusta. Osasi se Sanna kyllä ne pari kivenheittoa yksinkin kotia +tulla, osasi hyvin ja uskalsikin. + +Ja niin Laurilan emäntä sepältä ja Annilta jäähyväiset otti, varoitti +Sannaa, ettei kovin kaukaa viipyisi, ja meni kotia. + +Siellä isäntä jo makasi ja väki; pieni läkkilamppu tuikutti muurin +otsalla, että emäntä näki pirttiin tulla ja riisua. Raskaasti jyrisi +ruotu-Kiian hengenveto muurinvierusängyssä, renkien sänky oli tyhjä, +samoin piikain, sillä omistajat olivat sepällä hekin, -- vaikka he +siellä olivat seisoneet aahen takana, väkitungossa, ja tanssiessa vaan +keskellä lattiaa olleet. -- Mutta peräsängyssä oli vielä valveilla +isäntä, piippu paloi ja silloin tällöin kuului syvähenkinen huokaus. + +Riisuttuaan siitä, laskihe emäntä isäntänsä viereen makaamaan; mutta +kun kuuli hänen huokaavan, niin luuli kipeäksi ja kysyi: "mikä sinua, +Aatami, vaivaa?" + +Ei Laurila tuokioon mitään vastannut, huokasi vaara. Sanoi sitten +vihdoin viimein: "Eikö tyttö jo tarpeeksi saanut olla turhuuden +markkinoilla, miks'et häntä jo kotia muassasi tuonut?" + +"Olet sinä oikein hassu, eikö nuori ollenkaan iloita saisi; iloitsimme +mekin, kirmasimme hyvinkin, kun nuoria olimme, mutta ei lehmä muista +vasikkana olleensa." + +"Mutta entä kun jos muistaakin, ehkä muistaa liiankin hyvin -- me +uhrasimme nuoruutemme, arvaatko akkaseni, kelle?" + +"Niin, niin ilolle ja riemulle." + +"Taikka pahalle..." + +"Aina sinä semmoinen olet. Ole nyt kerrankin ihmisten lailla. Mitäs +luulet sen pyhyytesi sinua auttavan. Meinaa ne muutkin ihmiset +kuoltuansa hyvään paikkaan päästä, mutta" -- + +"Kuule, Eeva, järkevä sana ennen kuin nukut: siunaa itsesi ja pane +mieleesi, että mitäs teet, niin edestäs löydät." + +Ynseänä käänsi Eeva Aatamille selkänsä, ja seljin se yö nukuttiin, jos +vaan Aatami nukkuikaan, sillä tuon tuostakin hän nousi vuoteelta, otti +valkean, vilkasi akkunasta välin ulos, huokaili ja höpisi itsekseen. + +Parina viime vuotena se Aatami niin oli muuttunut. Nuori pappi oli +tullut seurakuntaan ja saanut tunnot hereille, ja Eevan mielestä tuntui +jo Aatamissakin olevan koko joukko isouskolaisen vikaa. Ehkä olikin. Se +vaan on varmaa, että harvapuheiseksi ja miettiväiseksi peräti oli hän +tullut, lueskeli usein ja katsoi joskus Eevaa ja Sannaa niin terävästi, +että oikein täytyi luoda katseensa ales. -- -- -- + +Mutta sepän pirtissä tanssi Sanna yhä, nojasi yhä useammin ja syvemmin +keltatukkaista päätänsä Arvin rintaa vastaan; yhä pirteämpänä lennätti +Arvi sinihameista kumppaniansa. Mutta tyynen metsälammin tavalla oli +naapurin Kallen sininen silmä totinen, kun se melkein räpähtämättä +seurasi tanssin kaarteita ja pyörteitä. + +Mutta pelmannikin rupesi jo väsymään; lanttuu sitä mies vahvakin kuin +kaiken iltaa soittaa ja soiton välillä aina pitää "paussia", se on +ottaa kylmän ryypyn tahi lämpimän käppyrän (se on: kahviplörön). Ja kun +pelmanni lanttui, niin taukosi tanssi, ja kukin rupesi lähtöä tekemään. + +Lähti siitä Sanna, ei aivan ensimäiseksi, vaan ei varsin +viimeiseksikään, ja häntä lähti saattamaan Arvi. Pakkanen oli +helpottanut ja suojan tuuli kohisi männistössä, jonka ohea kulkivat. + +"Näin sivistyneet tekevät", sanoi Arvi, ja otti Sannan käden +kainaloonsa. Ja Sanna tiesi myös, kuinka sivistyneet tekevät: hän +nojasi väsyneenä, hervotonna aivan, Arvin olkapäähän. + +Ei kuu silloin paistanut, sillä se oli pilven peitossa, mutta kuitenkin +lausui Arvi tunteellisesti: "Oi kuinka kaunis on illan kuu ja loistava +virran kalvo; voi kuinka nyt kuolema kaunis ois, kun kultansa kanssa +kuolla vois!" + +"Niinkös luulet?" + +"Niin armaani, niin kuin jo sanoin siellä pirtissä: + + "Mitäs ois nuoruus rakkaudetta? + Niin ois kuin kevät kukkaisetta!" + +Vielä enemmän nojasi lapsi päätänsä sotilaan olkapäätä vasten ja sanoi +vienosti, jotta tuskin toinen kuuli: "en voi sua unhottaa poijes, +vaikk'en ikänään sua sais." + +Siellä sepän pirtissä oli vanha tuttavuus uudistettu, siellä oli +vaihdettu sanoja, joita ennen muinoin ei 14:llä oleva tyttö ensinkään +ymmärtänyt. + +Arvi siinä vielä käydessä selitti, että "suudelmassa kaksi sielua yhtyy +lemmen sopusointuun." Selitettiinkö tätä opinlausetta käytännöllisillä +kokeilla, ei siinä pimeässä talviyössä niin voinut nähdä; mutta +olivathan keskustelijat realistisen aikamme lapsia. -- + +Vihdoinkin siirtyi kuun päältä kateellinen pilvi; hölmömäisen +hyväntahtoisesti katseli nyt "tolpparin aurinko" tanssista palaajia. +Siinä nyt "kasvoin edessä ijankaikkisen kuun, päällä puhtaan lumen, +tehtiin liitot ijänikuiset, ettei heitä muu eroita kuin kuolon kylmä +kinnas" -- -- -- + +Ja se oli ihan täyttä totta, ainakin Sannalta. Ehkä oli Arviltakin. +Mutta ei nyt Sannan mieleen juolahtanut kysymys: "mitähän se lempi +oikeastaan on?" tahi "niinköhän se Arvi aikoo naida minun?" + +Ei siinä kysymystä tullut mieleen mitään. Siinä oli niin turvallista +olla ja pitää rivakan pulskan Arvin kainalossa kätensä. Kuin se oikein +likisti hänen käsivarttansa. Sanna tunsi olevansa niin pieni, niin +voimaton, niin hento, niin heikko, mutta samalla oli hän muka +turvattuna, kun siinä nojasi kumppaninsa olkaa vasten. -- + +Arvi kumartui. "Armaani, yksi ainoa vaan suudel -- -- --" + +"Piisaisi vähempikin lirputteleminen", kuului aivan takaa tunteesta +värisevä ääni. Se oli naapurin Kalle, kyllä Arvi hänen oitis tunsi, kun +taaksensa katsoi. Varmaan oli se kollo astuskellut kauan aikaa heidän +perässänsä. Ja siinä se nyt seisoi muutaman sylen päässä, totisena, +lammasnahka-lakki päässä ja harmaat sarkavaatteet yllä; seisoi ja +katsoa toljotteli heitä. Semmoisia ne ovat ne tyhmät; eivät he +ymmärrä -- + +Kiukustuneena hellitti Arvi kätensä Sannan kädestä, kääntyi kiivaasti +ympäri, marssi ryhdikkäästi Kallea kohden, ja yks', kaks', lyödä +läjäytti nyrkillään toista vasten suuta. Veri purskahti Kallen +sieramista, samassa kuin Arvi ärjäsi: "Tuommoista polskaa minä annan +kollolle, joka ihmisiä vahtaa ja vakoilee pitkin teitä!" + +Kalle katsoi suurilla siniharmailla silmillänsä vastustajaansa, otti +taskustansa siniraitaisen nenäliinansa, pyhki sillä veren pois +kasvoistansa ja virkkoi: "Liian likelle sinä viettelijä tuppaatkin." +Sitte ojensi molemmat pitkät kätensä, otti Arvin rintoihin kiini, +tukevasti ja miehenkourilla ottikin. Yritteli Arvi vastustaakin, mutta +mitäs niin pitkäkätiselle miehelle mitään voi, kun ei ulottunut muuta +kuin sormen pääkköset sen, Kallen, päällysnutun nappeihin. Ja päälle +päätteeksi oli se "kollo" niin riivatun voimallinen että nosti Arvin +ylös niinkuin minkä vauvan hyvänsä, nosti korkealle, heilutti ilmassa +sinne tänne, ja viskasi miehen pää edellä aitoviereen syvään +lumikinokseen. Arvi kirkui ja kiroili, mutta Kalle tuumaili lähteä +kotia päin -- Sannan seurassa. Mutta heti kun miehet rinnuksista yhteen +menivät, oli Sanna lähtenyt juoksujalassa kipasemaan kotia. -- + +Pieni lamppu paloi vielä, makaajat kuorsasivat vahvasti, kun Sanna +hiipi pirttiin ja meni vuoteellensa, joka oli siinä sivuseinällä, +kulmittain vanhempain vuoteen kanssa. -- + +Sanna sammutti lampun ja koetti nukkua. Siunasi -- tahi koetti siunata, +mutta kesken siunausta muistui aina mieleen sorea, pulskea Arvi ja +pitkä, hoikka naapurin Kalle. Kuinkas niiden siellä viimein kävi? Jospa +hiipisi hiljaa akkunaan katsomaan; ja hän hiipikin varpaillaan ja alkoi +katsella akkunasta ulos talviseen yöhön. Jo näkyy mustaa lunta vasten +siinä aitan kohdalla -- se on hoikka Kalle, joka siinä astua +köntystelee levollisesti polkua pitkin. + +Mutta vähän ajan perästä tulee samaa polkua Arvikin, astui nopeasti, +että harmaa sinelli löyhyy -- menneekö kostamaan Kallelle? Eipä +menekään. Tuosta kääntyy aitan editse menemään Mattilan tanhuan suuhun +päin, menee kai sieltä sitten äitinsä tykö, sinne, missä se siellä +Mattilan maalla asuneekaan. + +"Pian siitä Arvista mies on tullut; pari vuotta ollut upsierikoulussa +ja nyt jo on niin ylentynyt", -- arvelee Sanna akkunasta +katsellessansa; ja kummallisesti hänen sydämensä livahti, kun potra +sotilas katosi varjoon huoneiden taakse. "Tällaistakohan se lempi +oikeastaan on?" + + + + +III. + + +"Mikä sitä meidän tyttöä vaivanneekaan, niin on kuin olisi päiviltä +pois", arveli Laurilan emäntä ja istui rukilleen iltapuhteella tuossa +kynttilänpäivän aikoihin, kun isäntä tuli tallista miesten kanssa. + +"Mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää", vastasi siihen isäntä, +puhalsi lyhdyn sammuksiin ja asetti nahkansa ovipieli-naulaan. + +Mutta porstuanperä-kamarissa elusti siihen aikaan Sanna. Äidin +välityksellä oli hän saanut oikein oman kamarin. Siellä oli kuvia +seinässä monenlaisia; piirongin päällä oli Nikkari-Aaron tekemä peili +ja peiliä koristi virkattu verho, pienellä pöydällä oli pieni +posliinikuppi, jossa näkyi olevan suuri joukko nimi- ja muistokorttia +sekä onnentoivotuksia. Eikä se porstuanperäkamari hullummalta +näyttänytkään, selvästi siinä havaitsi naisen järjestävän käden jälkiä. + +Pesässä paloi valkea, ja sen edessä istui Sanna neito. Jo oli hän +aika-ihmisen koolla ja sievistynyt aikakin lailla siltäiseltä kun hän +viimein sepän talkoossa oli. Niin se nyt kuitenkin oli kuin vähän +nurpeissaan, käsi poskella ja kirja helmassa. Eikä ollut poski enää +niin verevä kuin ennen, mutta palmikko siinä tulen valossa vankkana +kiemurteli rinnan editse. Siinä nyt Sanna istui ja odotteli -- -- -- + +Jo kuului kopinaa ulkoa ja kamariin astui vanha tuttumme Arvi. Olipa +siitäkin jotakin tullut. Pulska, potra poika, aivan kieltämättä, sievät +viikset, tukka somasti kammattu, ja vartalo solakka -- se näytti niin +solakalta alaupsierin kullatussa puvussa. Sepäs oli sievä tervehdys; +käsi ohimoille ja notkea kumarrus -- ja ensin suudelma kädelle ja +sitten oikea "herraslaakanen muisku." -- Jahaa. + +"Enkelini!" + +"Armas Arvi." + +"Lemmitty Susannani!" + +"Kuinka odotin sinua. Arvi armaani!" + +"Oi, kuinka riensin tänne myrskyn siivillä, ja -- -- kukkasia tarjoten, +lemmen iki-ikuisen ma merkiks' sulle tuon." + +"Kukkasia talvella?" + +"Kun sinun luokses riennän, niin kukkasia kasvaa raitio." + +"Armaani!" + +Syleilys. Autuas (?) syleilys. + +Arvilla oli hevonen ulkona, se siellä päristeli pakkasessa. Nyt piti +mentää Kolkkilaan, jossa oli pidettävä seuranäytelmä. Eikä sieltä Sanna +eikä Arvi saanut poissa olla, sillä heillä oli kummallakin oma tärkeä +näytelmä-osansa. Huomenna se vasta oli pidettävä, mutta sinne tuli +mennä jo iltaa ennen, että oli aikaa "repiteerata", kuten Arvi sanoi. + +Nuorten pakinoidessa tuli kamariin jo emäntäkin -- tuli tervehtimään +Arvia, joka jo oli ylentynyt taaskin "pari kraaria." + +"Äiti", sanoi Sanna, "Arvi on tullut minua noutamaan, meidän tarvitsisi +olla viimeistään kello 9 tän'iltana Kolkkilassa; siellä repiteerataan." + +"Niin lapseni, kyllä se niin on; mutta niin -- repiteerataan -- mitä se +taas onkaan?" + +"Koetetaan kuinka se 'Kalatyttö' käy, että sitten huomen-illalla +osataan se oikein yleisölle esittää", selitti Arvi. + +"Kyllä se sitten tarpeen on, mutta isä ei ole sanonut, mitä hän pitää +koko tuumasta." + +"Niin se isä, ei hän ymmärrä nuorten pyrinnöitä eikä valistuksen +henkeä, muuta kuin jarnaa postillojansa -- niin kuinka nyt isä +saataisiin myöntymään?" + +"Jahka ma menen koettamaan parastani", puhui hellä äiti ja meni ulos. + +"Milloin koittaa se ihana aika", laususkeli Arvi, "jolloin sinun +lapsesi, Suomi, eivät enää kulje ahdasmielisiä polkuja, vaan lentävät +kauneuden siivillä vapaamielisyyden merta myöden ihanuuden ilmassa -- +ja sydämet syttyy, sulaa, riemuin raikuu -- -- --" + +"Ei koskaan, toivoakseni", kuului Laurilan vahva ääni ovesta; "mutta +sen sanon teille lapset, mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää. +Meinaatte kai mennä sinne Paalin palvelukseen -- mutta minä en +milloinkaan anna lupaa semmoisiin." + +Ja niin se Laurila paiskasi oven kiini ja meni pirttiin takaisin. + +Sanna se hyrähti itkemään, ja niiskuttaen puhui hän isän +ahdasmielisyydestä. + +Mutta kun äiti sitten lohdutteli, niin kirkastuivat nuorten kasvot; ja +lähdöstä ruvettiin taas puhumaan. + +Äitiä vähän epäilytti laskea nuoria noin kahden kesken iltapuhteella +ajamaan, mutta kun Arvi oli selittänyt, että niin ne herrasväet aina +ajelevat, niin jo haihtui epäilys; ja vastoin isän mieltä lähtivät +nuoret ajamaan Kolkkilaa kohden. + +Kun emäntä sitten meni pirttiin levolle, käänsi Laurila kylkeänsä, +kiskotteli tuskallisesti, raappi korvallistaan ja äyskäsi hänelle: "ja +kumminkin sinä, akka, panit ne menemään!" + +"Mikäs nuoria estää voi; ja olimmehan mekin kerran nuoria, mutta ei +lehmä muistakaan vasikkana olleensa." + +Laurila vaikeni. Sanomattoman tuskallisesti katseli hän kattoon päin; +ei sanaa tullut hänen suustansa, ei muuta kuin pitkäveteinen, tuskaa +ilmaiseva: oih. + +"Mikäs sinun on, kun niin oihkaat", kysyi emäntä. + +Vielä kerran kuului samallainen "oih": ja kun se oli loppunut, sanoi +Laurila: "mitäs teet, niin edestäs löydät." + +Ei näkynyt emäntä tuota juuri miksikään panevan; hän vastasi: "aina +sinä huudat kostoa ja pahaa ennustat Sanna paralle ja Arville, vaikka +poika on niin viini ja taatimies kuin suinkin." + +"Sepä sen juuri on! Voi minuakin!" + +Mutta kuutamoisella iltapuhteella saapui Arvi ja Sanna Kolkkilaan. +Siellä oli nuoria talo täynnä; siellä luettiin näytelmä-osia, +kierreltiin arpalippuja, maalattiin "kulissia", naulattiin näyttämön +laipiota. Kaikilla oli puuhaa ja huhtomista. Oli suuri isänmaallinen +sivistystyö muka tehtävänä. Takamaalainen raakuus oli nyt pikaisesti +poistettava, ura avattava sivistysriennoille pitäjässä -- +asianomaisella luvalla hankittu "puhvetti" oli tietysti yksi vaikuttava +syy kanssa. + +Vuorokauden valmistusten perästä vihdoinkin hämärsi näytelmä-ilta. +Väkeä tulvasi lukuisasti iltahuveihin, arvat kävivät kelten kaupaksi, +"puhvetissa" oli liike jo hyvällä alulla. Monnilan maisteri (sanoi +olevansa regissööri) soitti porokelloa, "Pelmanni-Kusti" veti +viulustansa mitä vienoimpia säveleitä, "kaupungin musikantti" antoi +"klaneetinsa" vaikeroida ja "Kalliomäen kersantti" jyristi mahdottoman +suurta, valkeoilla laudanlaikkeilla paikattua paasiviuluansa. + +"Susetit, olkaa valmiina, orkesteri soittaa jo messusupraania", huusi +Arvi, joka oli asiantuntija, kulissien takana. Hän oli ollut +Helsingissä joskus teaatterissa mykkänä näyttelijänä. + +Mutta jo se soitto loppui. Kello soi vielä kerran, esirippu nousi, ja +Arvi astui esiin ylioppilaslakki päässä, vihreäkauluksinen +metsästystakki yllä, pyssy olalla ja pitkävartiset saappaat jalassa. +Pian sen jälkeen ilmaantui kalatyttökin; ja hyvin sujui heiltä sekä +puhe että laulu. Yleisö oli silmänä ja korvana, seurasi tyystin nuorten +rakkauden kehitystä. Silloin tällöin säesti Äyrään Taavetti -- se +setämies sieltä Huhtoin kulmalta -- rämisevällä äänellään: "voi minun +lintuni, voi minun kultani, laulappas nyt viel'." "Älä sinä jorise", +kuului hänelle tavan takaa, mutt'ei se siitä helpottanut, lauloi vaan +yhdessä Annan ja Yrjön kanssa (Sanna oli Annana, Arvi Yrjönä). Kuului +niitä muistutuksiakin aivan äänekkäitä näyttelijäin liikkeistä ja +puvuista, toisia hyvinkin kiittäviä, mutta toisia moittiviakin. + +"Kas tuota nuppusuuta vaan! -- Kas kun hypyelee noin esiliinaansa, eiks +kelpaa ottaa tuollaista poikaa! Tehkää nyt jo valmis, älkää siinä koko +ehtoota ruikuttako!" -- Niin oli siinä arvostelu ihan tuoreeltaan, ei +tarvinnut näyttelijäin odottaa sydän suussa, mitä seuraavan päivän +sanomalehdillä olisi heistä sanottavaa. + +Jo lähestyi kappale loppuansa. Sivukulissien takana poltti "regissööri" +pellillä penkaalintulta, ja Anna ja Yrjö lauloivat: + + "Jo löysin kultani, jo löysin armaani. + Oma silmäsein, oma silmäsein!" + +Ja kauniilta näytti nuori pari ja vanha Lassi kalastaja punertavan +liekin valossa; kauniilta näytti Sanna siinä "kansallispuvussaan." +Herttaisesti hymyili hän Arville, ja kummallisen tumma oli Arvin +silmäys, kun piti Sannan kädestä ja katsoi häntä silmiin -- -- katsoi +ja lauloi: "oma silmäsein." -- + +Mutta mikä tuolla peräkulissin raosta näyttämölle tirkistää? Mies se +on, korkea hattu kuin nelikko päässä. Jo sen ruumiskin näkyy. Sillä on +suurikaulurinen vapriikinverkainen "kaprokki" yllä, suuri +punasenkirjava vyö "kaprokin" päällä, ja vyössä riippuu nahkatupessa +pitkä vanhanaikainen sapeli. Ei näyttämöllä olevat häntä huomaa, sillä +heidän tuli olla kääntyneinä yleisöön päin. Ei toisetkaan näyttelijät +häntä huomaa, sillä "regissööri" polttaa "penkaalia" ja toiset +tarkastavat näyttämöllä olevia. Sanna lausuu: "Ei koskaan ole minulla +ollut niin hupaista iltaa, kuin tämä on, ja minä toivotan jokaiselle +Suomen neidolle samallaista iloa ja onnea -- ja jos se viipyykin, +niin -- -- --" + +Mutta silloin astui kaprokkimies pitkillä säärillään pari kolme +askelta, oli ihan Sannan sivulla, kuiskasi hänelle korvaan hätämältään, +kävi hänen käteensä kiinni ja viedä sujahutti hänen näyttämöltä. -- + +Ei ennättänyt Arvi muuta kuin kerran häristää pyssyllään sitä; eikä +Sanna ennättänyt sanoa kuin: "mitäs nyt, mitäs nyt, Kal -- -- --?" + +Mutta yleisö rupesi nauramaan, käräjäkirjuri taputti raivokkaasti +käsiään, siltavouti löi jalkojansa lattiaan, ja herra valismanni, joka +niinikään oli kunnioittanut huvia läsnäolollansa, huusi tarmonsa takaa +bravoota. Regissööri astui näyttämölle katsomaan, miksi programmista +poikettiin, "penkaali" loimahti kerran ja sammui. Pari kynttilää vaan +valaisi näyttämöä. Mutta silloin hyökkäsi sieltä peräkulissien välistä +näyttämölle oikea mörkö. Sarvet sillä oli päässä, ja sarvessa tiuku; +silmiä, nenää tahi suuta ei näkynyt muuta kuin lävet vaan, ja oljista +sillä oli housut, mutta takkina ihan karvoja vaan. Se tuli ja sieppasi +Arvin näyttämöltä niinkuin keilan radalta, ja vaikka se pyristeli ja +potki niin että saapasten kiiltävät varrensuut välkkyivät ja lakki +putosi päästä pyssyn viereen permannolle, ja metsästyslaukku remppui ja +roikkui, niin se mörkö vaan otti hänen olallensa ja vei hurjaa vauhtia +näyttämöltä, vaikka mies huusi ja noitui minkä jaksoi. + +"Da kaappo", huusi nimismies. + +"Fint", huusi kersantti paasiviulun äärestä. + +"Pravoo", kertoi siltavouti esimiehensä äskeistä puhetta. + +"Hali tuli tuli tei, joko piru sinun vei?" lauloi Äyrään Taavetti. + +"Skandaali", kirkui regissööri vimmatusti. + +Suutari Beckman luuli maisterin jotakin muuta vaikeroivan, ja lausui +joukkoon: "Veikö se peijakas maisterin sandaalin? Saipa totta vieköön +lurjus semmoisen sandaalin, ettei näin maalla parempia tehdä, ihan +vaahteraisilla piikillä -- --" + +"Infernaalista", raivoili maisteri. + +"Täss' on 'lapis infernaalista'", sanoo herra kanttori tuttavanmoisesti +ja kömpii näyttämölle maisterin luo, "minulla on aina sitä muassani, +onpa hyvä -- -- --" + +"Menkä hiiteen!" + +Ja niin se näytelmä loppui yleiseen sekamelskaan. Tulot olivat sentään +hyvät, erittäin puhvetista, ja rahat oli aikomus käyttää -- urkukassan +hyväksi. + +Joskus kai oli uruilla soitettava: "Ah surutoin, koskas synnistä +lakkaat?" + +Mutta seuraavana päivänä pitivät "toimikunnan" jäsenet kelpo +"rääpiäiset." + + + + +IV. + + +Kaikkialla se Piki-Jermu tunnettiin. Siellä se asui takamaassa pienessä +pirtissään, keitti pikiä ja kuljetti sitten sitä kaupan pitkin pitäjää. +Mies oli runsaasti kolmen kyynärän mittainen ja muutoin hartiakas äijä. +Kun hän suurine tallukoilleen astuskeli kirkkopihassa aina väliin +autellen vasenta tallukkaansa jäljestä nousemaan nuoralla, joka oli sen +kärkeen kiinnitetty, niin veti vakavinkin kirkkomies suutansa +väkisinkin hymyyn, ja pojat puhua ilskaroivat, kuinka Jermu "oli +totinen kuin Lotilan puntari ja puhisi ja tuhisi käydessään kuin +Jutilan naurisläjä." Muuten oli mies naseva sanasuutari, vaikka sanat +tulivatkin suusta räminällä ja litinällä semmoisella kuin pahan veräjän +poru pakkasessa. + +Jermu tänä talvena pikikauppoja tehdessään kertoi hirveitä uutisia. +Pitäjän "herrapojat ja mamsellit" olivat ruvenneet italialaisilta +leipää polttamaan ja ruvenneet komeljanttarin-urakkaan; mutta siellä +Kolkkilassa oli ihmeitä tapahtunut: Yrjö vörsti oli tullut äkkiä kuin +tuulispää huoneesen ja vienyt Laurilan Sannan uhrattavaksi hirmuiselle +lohikäärmeelle, joka oli meressä siellä maailmansyrjässä, missä +Kaski-Jussi vainaa köyhinä vuosina oli käynyt, -- sille piti +vaaleanhiveinen neitsy uhrattaman, ettei se nielisi Espanjan kaupunkia +ja vihdoin koko maata kitaansa. Ja sitten oli tullut sellainen +mulkosilmä, väkkäräsarvi, roikkasääri olento ja vienyt Arvin sen +silkosen sileen. + +Todella kauheita uutisia! + +Ja tiesi Jermu Arvin entisyydestäkin jotakin kertoa. Hän oli ensin +käynyt papinkoulua, sillä vaikka äiti oli köyhä itsellismuija, niin +herrat sitä olivat auttaneet. Hyvin oli poika lävässyt kaksi ensimäistä +luokkaa, mutta kolmas luokka se oli kiperä luokka, niin kiperä että +päät meni yhteen, ja siinä tuli miehelle "tenkkapoo", ja vielä +semmoinen "tenkkapoo", että täytyi ottaa passi kouraansa ja lähteä +toisille markkinoille. Oli ollut sotaväessäkin ensin musikanttina ja +sitte kaksinauhaisena; oli ollut kaikissa muissa paitsi puuron silmässä +ja myllynnavassa. Semmoinen se Arvi oli, se Tanhuansuun Arvi, ainakin +Jermun puheiden mukaan. + +Mutta ei se juttu puheen-aineena kau'aa kestänyt; jo toisena talvena +oli se vain historian oma eikä mikään päivän-uutinen. + +Ei Arvia enää siis suurin muistettukaan muualla paitsi Laurilan +paikkakunnalla. Yksi häntä muisteli kaipauksella. Se oli Sanna. Hän +lueskeli paljon, luki mitä käteen sattui, luki kaikki kertomukset mitä +lainakirjastosta oli saatavissa, lainasi Monnilan maisterilta yhä uusia +kirjoja, kirjoitutti ystäviltään värsyjä muistokirjaansa, lauleli niin +kauniita lauluja, että äidinkin herahti kyynel silmään. Olipa se +äitiraukan mielestä surkeaa, kun Sanna istui kivellä tuolla aitan +takana, katseli metsään päin ja lauloi niin saineesti: "voi kun et tule +jo!" + +Ihmisillä oli paljo tekemistä siitä, missä Arvi oikeastaan oli, sillä +vaikka Jermun kertomus oli Laurilankin seuduille saapunut, ei sitä +oikein uskottu; koska Sannakin oli koreasti kotiin saapunut, niin kai +se Arvikin jossakin oli, olihan vaan missähän oli. + +Ja kun sitä Sannalta kysyttiin, niin hän vaan hyrähti: "mistäs minä sen +tiedän!" + +Tyttöparka! Se kelmeni kelmenemistään, ja silmäys kävi niin +aranluontoiseksi, ja sinervät renkaat silmien alla näkyivät yhä +selvemmin. + +Laurila oli äreä, murahteli itsekseen: "oih" ja "mitäs teet, niin +edestäs löydät." + +Emäntä moitti häntä tyttärensä sanoilla puhuen, yhä +useammin ahdasmielisyydestä, ja omaa ajatussuuntaansa seuraten, +körttiläisyydestä. + +"Tarttuisit joskus edes työhönkin", sanoi kerran tuossa joulun edellä +Laurila Sannalle. + +"Sydämeni on niin kipeä", vastasi Sanna ja laski kätensä rinnalleen. + +"Ota Hokmannin troppia taikka Prinssin troppia tuolta kaapistani." + +"Ei se semmoisista parane, minua ei paranna muu kuin kalman kylmä +kalmisto." + +"Mitä troppia se on?" + +"Se on ikuista univettä." + +"Kosk'emma viitsi -- -- --" + +"Minua vaivaa sielun sairaus." + +"Taikka maarian mun mikä! + +"Isä, minä olen niin onnellinen onneton." + +"Mitä proskaa se on?" + +"Minun on paha olla." + +"Mitäs teet, niin edestäs löydät." + +Käsi poskella istui siinä Sanna hetkisen pirtissä ja meni kamariin. + +Niin se oli huonolla tuulella hyvin usein. Ainoasti silloin kuin äidin +kanssa oli käynyt voinmyynnillä kaupungissa oli hän iloisempi. +Tavallisesti valvoi hän silloin pian puoliyöhön ja lueskeli kirjeitä, +luki, pani pois piironginlootaan, otti ja luki taas. -- -- + +Ja niin kului hiljalleen talvi kolmaskin. Sanna oli kärsimätön ja äreä, +Laurila lueskeli postillojansa, äiti lohdutteli Sannaa ja soimaili +miestänsä "lapsensa onnen turmelemisesta." Naapurin Kalle kävi usein +Laurilassa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat kuolleet, ja hän oli talon +ottanut haltuunsa, olikin saanut sen vallan velattomana. Hän oli usein +sunnuntai-iltasin Laurilassa, kuunteli kuu Laurila luki, kuunteli +miettiväisenä ja luki väliin itsekin. Näytti aivan, että molemmat +miehet, vanha Laurila ja nuori Laurila, olivat kasvamassa +samanmielisiksi; ainakin katseli vanhempi nuorempaa rakkain silmäyksin. + +Yritti Kalle usein puhutella Sannaakin, mutta sai tavallisesti vain +ivallisia vastauksia. Jo se kerran sitä kosikin, mutta Sanna oli +vastannut ensin halveksivalla hymyllä, sitten vääntänyt vähän +niskojansa ja sanoa tuirahuttanut: "ei tällä päällä, jos ei toista +tule!" + +Silloin alkoi Kalle katsella alaspäin, otti puukon tupestansa ja rupesi +kynsiänsä leikkaamaan. Tarkasti sitten tuota työtänsä oikein visusti ja +sanoi ujomaisesti: "on se niinkin, Sanna, että joka kuuseen kurottaa, +se katajaan kapsahtaa." + +"Ja mitäs teet, niin -- -- --", lausui Laurila, mutta ei sanonutkaan +loppuun asti sanottavaansa, sillä Sanna pyörähti kantapäällänsä ja meni +ovesta ulos. + +"Sanna on joutunut silmäin pyyntöön ja rakastaa elämän koreutta", sanoi +Laurila alakuloisesti. + +"Niin näyttää, minä olen hänestä liian huono; joko minun täytynee +lakata häntä aattelemasta, vaikka se raskaaltakin tuntuu. Voi sentään! +Kukas olisi luullut, että sen mieli niin muuttui, me kun lapsina niin +yhdessä olimme ja juoksentelimme! On kuinka onkin, mutta en minä Sannaa +muistamasta lakkaa, en koskaan!" + +"Hm, niinhän sitä luulisi, mutta ajan pitkään voi unhottaa paljo." + +Laurila ei luullut olevan sieluja, jotka eivät voi milloinkaan +unhottaa. On tautia, jotka eivät milloinkaan oikein parane, vaikka +näennäisesti ei kipua olekaan. Sellainen tauti on haavoitettu rakkaus +syvänpuoleisessa sielussa. + +Puuhakkaana tuli emäntä pirttiin ja tarjosi Kallelle kahvia. + +Joihan se sen, katsellen vakavasti kuinka ruskea neste läikkyi +tassissa, jota hän piti sormiensa päässä. + +Ilta jo rupesi hämärtämään, ja Kallelan vähän liikutteli itseään +ikäänkuin pois lähteäksensä. Mutta samassa kuului ratasten rotinaa +ulkoa, lyhykäinen, kimakka "tpruu", ja pari minuuttia sen jälkeen astui +pirttiin Arvi, kiiltävänä, hienosti puettuna kantapäästä kiireesen +asti, otti somasti korkean hattunsa päästään, laski kiiltävän +matkalaukkunsa tuolille ja kävi tervehtämään isäntää ja emäntää, +sanoen: "terve, terve, terveisiä Ameriikasta." -- + +Pitkään sitä katsoivat kaikki pirtissä olijat; Kallen lähtöliikkeet +kohmettuivat, isäntä katsoi pitkään, ja emännän huuli rypistyi +jonkinlaiseen ilon hymyyn. + +Emäntä se sai ensin sanan suustansa ja virkkoi: "No ijän pitkinä +päivinä, Arvihan se onkin, voi nyt kuitenkin, missä sinä Arvi oletkaan +ollut -- -- missä, missä te, -- -- missä Herra Arvi onkaan ollut?" + +"Ameriikassa mammaseni, Ameriikassa, tuolla ihanteiden maassa, missä +joka mies on 'mister' -- en minäkään siellä muuta nimeä kuullut kuin +mister [englantilainen sana, suomeksi herra] Hömpl -- -- jaha, tuossa +nuori mister Laurila -- Saarles mi darling, hou du ju du? [Tarkotti +sanoa: 'Kalle veliseni, mitäs kuuluu?'] Wie steht es, multtofretto +assee emaapel --" + +Näin se puhui Kallen edessä, ja Kalle avasi suuret siniharmaat silmänsä +selki seljälleen, katseli ja kuunteli ihmeissään tuota muukalaista +sanain tulvaa, kuunteli hetkisen, veti sitten suutansa naurun mareesen +ja purskahti viimein makeaan nauruun. + +"Uott? mitä nauraa trenkää? Kaksi vuotta ja 3 kuukautta kuullut +paljasta engliss, forgeted Suomi -- miks sitä naurat? terve nyt vaan, +kyllä tästä tolkkuun tullaan kuin ehditään." + +"Oletpa mies kiertänyt maailmaa, missä nuot höyhenet ovat kasvaneet +sinuun", kysyi Laurila. + +"Ai, Sir, siellä, siellä mies edistyy, siellä minulla on suuri talo, +20 hevosta, 70 lehmää, puolentoista tuhatta lammasta -- -- mutta yksi +puuttui, (tässä laski Arvi kätensä sydämelleen) -- ei ollut elämän +kumppania." + +Emäntä oli tähän asti ollut jokseenkin odottavassa asennossa, mutta nyt +sen kasvot kirkastuivat, nyt hän astui aivan Arvin rinnalle, laski +kätensä hänen kaulalleen ja sanoi itkien: "voi että minun piti vielä +plikkuuden aikaisen ystäväni Leenan pojan näkevän tuommoisena miehenä, +oh hoo, oikeinhan siitä Arvista on tullut viini herra -- ja +puolentoistatuhatta lammasta!" + +Käyttäen hyväkseen näin edulliseksi käynyttä asemaansa, lausui Arvi: +"Mutta oma maa mansikka, muu maa mustikka, olen aikonut antautua +isänmaan ystäväksi ja asettua suloiseen Suomeemme asumaan -- ja nyt +kysyn teiltä, mister ja missis [suomeksi: herra ja rouva] Laurila, +tahdotteko lahjoittaa minulle Sannan käden ja sydämen?" + +"Olen ollut kolmattakymmentä vuotta jo isäntänä", puhui Laurila ja meni +ottamaan kaapin päältä tupakkakukkaronsa, "muttei meitä ole ikänä +kissiksi eikä missiksi haukuttu, ja paras on että saamme pitää omat +inhimilliset nimemme -- Sannan käsi ja sydän taas ovat siellä missä +Sannan muukin ruumis." + +"Etkös ymmärrä", muistutti emäntä, "ei Arvi sitä niin pookstavillisesti +tarkoita." + +"Kyllä minä yskän ymmärrän", sanoi Laurila äreästi, osoitti ovea ja +sanoi Arville: "tuoss' on viis' hirttä poikki." + +"Mutta miksi näin epäkohteliaita, impertinenttiä?" -- -- + +"Siksi, että korjaat luusi ja paikalla", sanoi Laurila ja nousi +vimmastuneena istualtaan. + +Jo rupesi vieras lähenemään ovea ja olisi kai mennyt uloskin, mutta +sieltä tuli uusi tulokas. Kyllä sen heti tunsi, sillä nuoralla +nostettuna hypätä töpsähytti suuri tallukka kynnyksen yli ja tallukassa +oikein aimo jalka, sitten toinen vähää vähempi tallukka jalkoinensa, ja +jalkain muassa Piki-Jermun roteva ruumis. + +Hänen äännin-elimistään kuului räminää, jonka tarkka kuulija huomasi +"hyväksi päiväksi." + +Arvi oli pyörähtää hänen ohitsensa ulos, mutta Jermu hänen siitä esti, +sanoen: "älkää menkö, minulla olisi yksi hullu tarina juteltavana." + +"Istukaa", sanoi emäntä. + +"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Jermu ja istui ovensuussa +olevan sängyn laidalle. + +"Oli kerran", alkoi hän, "nuori poika-kloppi, joka ei olisi työtä +tehnyt, kun teki mieli herraksi. Se meni kouluun, mutta sai apskietin +harmaalle paperille, kun ryyppäsi viinaa ja poltti tupakkia ja luki +jonnin joutavia tarinoita, joita klookit tutäntit aattelevat ja kokoon +panevat. Sitte se meni musikantiksi, mutta puhalsi klasitorveen liian +paljon. Sillä oli pää kuin partaveitsi, mutta sydämen ja tunnon +rustinkien laita oli vähän niin ja näin. Pääsi kun pääsikin aina +ylemmäksi -- -- --" + +Laurila katsoi emäntää silmiin, emäntä häntä. Arvi punehtui ja katseli +oveen. Kalle muutti hiukan istuma-asemaansa, mutta Jermu puhui +edelleen: "mutta maalla se väliaikoina oli olevinaan puolitoista, +narrasi tyttöjä, kylvi pahaa siementä löyhäperäiseen maahan -- -- --" + +"Ja kitki pois, mitä siinä viljan alkua oli", lisäsi isäntä. + +"Hyvästi nyt, on vähän kiiru", sanoi Arvi ja oli pujahtaa ovesta ulos. + +"Kiiru kai", murisi Jermu, ja jatkoi entistä paljoa selvemmällä +äänellä: "Niin, se luuli tekevänsä topoja maan moukkain kanssa, mutta +silloin Yrjänä vei hentun ja sarvipää keikarin." + +Kallea nauratti taas. + +"Ja se vei keikarin Jussilan vanhaan lammasnavettaan, pani oven kiinni, +eikä keikari päässyt pois ennenkuin Jussilan Henna aamulla tuli +lampaita ruokkimaan. Mutta Henna peljästyi niin pahanpäiväisesti, että +juoksi kirkuen, parkuen pirttiin apua hakemaan; ja sill'aikaa pääsi +keikari karsimaan matkoihinsa." + +Kalle: "Se keikari oli Herra misteri Arvi Hömppölä ja se sarvipää oli +Pikimestari Jeremias." + +Arvi: "Mitä Jermun jutut minuun koskevat? Minä olen tän maan kielellä +Arvi Humliin, mutta enkeliskaksi Hömpl, enkä mikään Hömppölä. -- En +jouda enää, hyvästi!" + +Mutta ei päässyt menemään. Jermu oli vahva ovenvartija, kurotti pitkän +kätensä oven poikki, eikä siitä ollut kissaa isomman olennon hyvä ulos +mennä. + +"Vaikkas olisit Hömppölä kuinka nätisti hyvänsä sanottuna, niin tosi se +kumminkin on, että sinä olet lurjus, ja lurjusmainen siksikin. +Tunnetkos näitä kouria, muistatko, kuinka koreesti sinä näillä ilmaan +nousit silloin ennen Kolkkilassa?" + +Arvi puri hammasta ja oli vihoissaan, mutta mikäs siinä auttoi! + +Mutta samassa tuli pirttiin Sanna. Hän oli ollut missä lienee ollut +metsässä mietiskelemässä. Suurin silmin hän ensin katsoi pirtissä +olijoita, tunsi pian Arvin, meni luokse, kävi käteen kiinni ja sanoi, +punastuen: "armaani!" + +Arvi oli hämillään, ei juuri saanut mitään sanotuksi, jonkun +lemmensanan vain kuiskasi Sannan korvaan. + +"Siis olet kotona armaani", puhui Sanna, "olet vihdoinkin saapunut +Ameriikasta, tuolta kaukaisesta maasta, josta minulle kirjoitit." + +"Siis preivit välillänne kulkeneet", sanoi Laurila äreänsekaisella +kummastuksella. + +"Ei se mies ole Ameriikkaa nähnyt ikänä", puhui Jermu, "Helsingissä se +on ollut trahtööreissä, passarina, ja väliaikoina korttia pelaillut." + +"Mitä puhut Jermu sen tulen ruoka!" kiljui Arvi. + +"Puhdasta totuutta", sanoi Jermu ja puhui edelleen: "Jermu on se Jermu, +mutta pitää se siitä vaarin, missä pikiä tarvitaan, ja missä vekkulit +velskaavat; sillä samalla miehellä on ollut seitsemän morsianta sitte +uuden vuoden päivän ja on pettänyt ne kaikki. Etkö luullut minun +tietävän, minne sinä Mikkolan lammasnavetasta jouduit, ja missä sitten +elustit -- kyllä sen tiesin. Ja Laurilan isännät, sekä toisen talon +vainaa että tämän talon isäntä ovat aina olleet miehiä minua kohtaan, +ja sentähden minä vähän niinkuin pidin varalla, mistä tuuli kävi." + +Arvi yritti taas mennä. + +"Mene sipo lintuun, äläkä tällä maalla silmiäsi näytä!" -- -- -- + +Sanna oli vaalea, ei puhunut mitään, istui rahille, katseli alaspäin ja +hypyeli taas esiliinansa kulmia. + +Ja Arvi otti kiiltävän matkalaukkunsa, meni pois, istui rattaille ja +ajoi aika tärinällä valtamaantietä kohden. + +Sanna meni kamariinsa, ja Jermu muisteli vielä Kallen kanssa, kuinka he +Kolkkilassa olivat "komelin" keskeyttäneet. + +"Mailman meno on turhuus ja hengen vaiva", sanoi isäntä, "minä olen +väsynyt ja runneltu." Hän otti virsikirjan ja rupesi veisaamaan. Jermu +ja Kalle ottivat lakit pois päästänsä, emäntä istui vesi silmissä pesän +eteen. + +Mutta kamarissa itki ääneensä Sanna, teki pesään valkean, jonne hän +viskeli koko joukon kirjeitä. Sitten istui hän pesän eteen käsi otsalla +ja sanoi itsekseen: "kyllä kai se niin on, että mitäs teet, niin +edestäs löydät." + +Viikon kuluttua sai Sanna kirjeen. Hän luki sen isälle ja äidille +eräänä iltana kun väet taas olivat takamaassa suokauraa leikkaamassa. +Siinä kirjoitti Arvi: + + "Sanna hyvä! + + Elämäni on ollut täynnä valhetta. Minä en ymmärrä, mikä se päämäärä + oli, jota tahdoin tavoitella. Minä etsein jotakin, mutta en etsinyt + oikein. Minä kaipasin, mutt'en tiennyt mitä kaipasin. Kyllä minä + sinua rakastin ja rakastan vieläkin. Minä olisin niin rakastanut + kuin kirjoissakin rakastetaan, ja luulin että se meidän asiamme oli + sellaista rakkautta. Mutta se Jermun puhe sai mun häpeemään, sillä + mitä minusta on rakastajaksi, kun olen ihan semmoinen lurjus, joksi + hän minun teillä kuvasi. Tiedätkö sinä miten ihminen onnelliseksi + tulee? Minä en tiedä. Onkoos täällä maailmassa niin hullusti, ettei + täällä olekaan onnellista ollenkaan, vaan onko ne vaan niin kaikki + olevinaan. Voi nyt hyvin ja unhota minä, minä koitan itsekin + unhottaa, että Arvi Humliini niminen mies on 'maa' nimisellä + planeetilla. Terveisiä. + + Arvi." + + + + +V. + + +Laurilan tienoilla syntyi puhetta ja juorua jos jonkinlaista. Sanna oli +ollut Arvin lähdön jälkeen yhä kummallisempi; oli usein istunut käsi +poskella, laulellut surullisia lauluja ja lueskellut kirjoja, vastannut +kysymyksiin kovin hajamielisesti ja ollut väliin kuin toisitaiteinen. + +Eräänä aamuna kun Laurila pistäytyi porstuanperä-kamariin, kummastui +hän suuresti, sillä siellä oli kaikki ylösalaisin. Piirongin laatikot +oli ihan auki, pöydältä oli nimikortit ja laatikkokin poissa; pieni +kirjeenlappu siinä vaan oli, jossa oli kirjoitettuna Sannan kädellä: +"Minä en voi täällä olla, minä menen pois. Tyttärenne Sanna Laurila." + +Silloin huokasi Laurila syvään, mutisi itsekseen: "mitäs teet, niin +edestäs löydät." Sitten hän tuskallisen näköisenä laskeutui polvilleen +Sannan sängyn viereen, oli siinä vähän aikaa, ja kun siitä nousi, niin +levollisuus ja entinen maltti taas kuvautui kasvoissa, ja hän puhui +itsekseen: "ei se lapsi sentään hukkaan mene." + +Mutta suurella ryöpyllä tuli kamariin emäntä, vohkasi ja puhui, itki ja +nuuskutti: "sen siitä nyt sait, senkin körttiläinen ja konttirukousten +pitäjä, nyt on lapsi mennyt, mihin lie mennytkin, Arapiiaan taikka +Aamurinmaahan taikka Lemetin lähteesen; voi, voi mua äiti parkaa!" + +Ja niin se vaipui tuolille istumaan, nuuskutti kovasti ja huulet +vempahtelivat tahdissa nenän sikurruksen kanssa. + +"Mitäs teet, niin edestäs löydät", sanoi Laurila ja läksi kamarista. + +"Siihen sanaan minä olen tottunut kuin Vosuuni konttiin", kiljui +emäntä, ja niiskutus muuttui oikein sudenkolloksi. + +Ja niin se syksykausi oli karvas ja katkera aika Laurilan haltijoille; +tuon tuostaki he torailivat, taikka oikeastaan emäntä se se soimaili +isäntää melkein yhtämittaa. + +Mikä isännän mieli oli, siitä eivät edes palvelijat saaneet selkoa; hän +oli aina vaan tuollainen harvapuheinen jörri, joka toimitti asiat +parilla murahduksella. Mitä hän tyttärensä katoomisesta ajatteli, ei +sitä edes emäntä tiennyt. Ainakaan ei hän asiasta niin varma ollut kuin +näytti, kun hän kiukussaan nimitti miestänsä "kivisydämiseksi +opeliskiksi, joka omaa lastansa lastoi." + +Laurilan tavallinen vastaus sellaisiin ja muihin syytöksiin oli vaan se +vanha, tavallinen; ei hän pidempiin selityksiin ruvennut, niin ettei +emäntä aina tiennyt, ketä heistä kolmesta tuo puhe oikeastaan koski. +Kyllä emäntä väliin harmissaan nimitteli Arvia "siksi maailman +klovariksi, jossa ei ollut miestä kolmen kopeekan edestä, kun sillä +lailla meni", mutta toisinaan hän taas päivitteli, "että niin viinin +miehen alun oli toisen tyhmyyden takia täytynyt lemmestänsä luopua." + +Mutta kerran joulun jälkeen, kun emäntä tuli kirkosta, oli hänellä +kirje kädessä. Sitä ei hän itse osannut lukea. Ei isäntäkään juuri +kirjoitusmies ollut, mutta hän oli hyvä lukumies, osasi lukea +"latinaakin"; ja joka kerran latinaakin osaa lukea, hän kyllä +kirjoituksessakin toimeen tulee. + +Kirjeessä Sanna kertoi, että "hän nyt oli päässyt kerrankin sivistyneen +maailman yhteyteen, sillä hän oli nyt Helsingissä. Jos isä ja äiti +näkisivät ja ymmärtäisivät kaiken sen, mitä Sanna siellä näki ja +ymmärsi, niin eivät häntä ankarasti tuomitsisi. Hänellä oli pieni +kamari, vähän tosin kaupungin syrjässä, mutta ei aivan kaukana siitä +paikasta, jossa hän joka päivä kävi neulomassa. 'Sömmerskat' olivat +hauskoja tyttöjä, kävivät yhdessä hänen kanssansa teaatterissa ja +muissa huveissa. Heillä oli monia 'hykliä' nuorukaisia tuttavainsa +joukossa. Oli nähnyt Arvinkin siellä; se oli taas taiteilijan tiellä, +oli soittokunnassa p-kornettia puhaltamassa. -- Sitten oli siinä +terveisiä ja hyvänvoimisen toivotuksia, ja pyyntö, että hänelle joskus +kirjoitettaisiin, hänen 'atressinsa' oli -- katu n:o 00." + +"Onpa hauskaakin, että tyttäreni elää ja voi hyvin", sanoi äiti ja +pyyhkieli silmiänsä. + +"Paljon siinä on ryssää siinä preivissä", sanoi isäntä, "mutta se siinä +oli suomeksi, ett'ei Sanna likimainkaan ole tuhlaajatytär." + +"Älä nyt aina, isä kulta!" + +"Se se on kuin on", sanoi Laurila ja lähti ulos. + +-- Harvakselta naapurin Kalle enää Laurilassa kävi. Mutta kun hän +loppiais-iltana pistäytyi kyläilemässä, niin kirjeen sisällyksen kertoi +hänelle emäntä. + +Kun Kalle siinä penkillä istui ja kuunteli Sannan kirjeessä olleita +asioita, niin suuret siniharmaat silmänsä kävivät niin sameriaisiksi ja +hän otti sinipunasen nenäliinan taskustansa ja niisti sillä -- mitä +lienee sillä tempulla peittää tahtonutkaan, kenties silmään +herahtanutta kyyneleen-aihetta? Kun emäntä sitten puhteella puuhaili +illallisen toimissa pirtissä, niin oli isäntä Kallen kanssa kamarissa +kahden, ja tuon tuokiot he keskustelivatkin. + +Tämän keskustelun tuloksena oli, että Kalle Hiivanuutin päivän aamuna +kotitalonsa pihalla teki "reisukuormaa." Ja kukapa hänellä siinä oli +apumiehenä? Kukas muu kuin itse Piki-Jermu. Oli sillä oikein +"ihmismäiset rievut" yllä sillä kertaa ja saappaatkin jalassa; totta ei +mies tahtonut enää uuspeilinä olla. + +Kalle lähti "matkareisulle" Helsinkiin. Kuormassa oli leipiä, muutamia +voipyttyjä, ryyniä ja lihoja. + +Ja niin ne lähtivät Kalle ja Jermu Helsinkiin. Vielä lähteissä +kuiskailivat Laurila ja Kalle monioita sanoja toisillensa. + +Kyllä silloin jo oli olemassa rautatie Hämeenlinnan ja Helsingin +välillä, mutta kun näin hevosella mentiin, niin säästyihän kahden +miehen piljetinhinta ja tavarain kuljetusmakso. Ja parina kolmena +päivänä oli matka Helsinkiin näilläkin keinoin tehty. + +Onnellisesti tulivat he Suomen pääkaupunkiin, vaikka siellä likellä +Helsinkiä oli vähän vaikea tulla niiden ruotsalaisten kanssa toimeen. +Mutta Jermu osasi sen verran ruotsia, että tiesi sanoa: "Jee mei +varttieriä", joka oli (kuten Jermu Kallelle selitti) suomeksi: +"olisimmeko me saaneet tässä talossa yökorttieria?" Ja saihan sitä +korttieria, vaikka väki olikin vähän niinkuin sanotaan koloa kansaa. + +Kun olivat kauppatorilla myyneet tavaransa kaikella kunnialla, niin +silloin Kalle ja Jermu rupesivat sen Laurilan Sannan korttieriä +kyselemään. Lihavalta kalamatammilta kysyi Jermu ensiksi: "tietääkö +prouva, missääs päin täällä se Laurilan Sanna meidän pitäjästä asuu, se +on täällä sömmeskana?" + +Matammi nauroi ylevästi ja sanoi kumppanilleen: "hva pratar den der +finntuppen?" + +"Ole itte vintuppi, semmoisen näköinenkin sinä olet", ärähti Jermu ja +lähti muuanne päin kävelemään. + +"Ei hätää pahaa", sanoi Kalle, "minun on tiedossani katu ja nummero." + +"Mutta mistäs sen kadun ja nummeron löytää?" + +Kysyttiin möhömahalta herralta, joka siinä käveli pitkin +esplenaatikatua; mutta ei hän vastannut. + +Kysyttiin ajurilta, ja se lupasi heidän viedä 50:llä pennillä. + +Mikäs siinä muu auttoi kuin istua ajurin rekeen ja mennä. + +Tultiin syrjäkadulle. Ei ollut liikettä likimainkaan semmoista kuin +siellä esplenaatinkadulla, ja ihmisetkin olivat paljoa huonommassa +vaatteessa. + +Jo ajuri pysähtyi portille. Siinä oli keltaisia, matalia huoneita, ja +iso portti oli kiinni. Sivuportista menivät, ja Jermu sanoi: tämä nyt +on se "neulansilmä." + +Menivät ensimäisestä kuistista oikealle, raottivat ovea, kysyivät, +asuiko siinä Laurilan Sanna. Ei siellä tietty, asuiko, ei tietty missä +muuallakaan. + +Menivät toiseen. Siinä oli "heveli prouva"; se sanoi siinä kyllä +tyttöjä asuvan, asui yksi sieltä Kallen kotipitäjästäkin; se kai oli +Sanna Laurila, vaikka nimittikin itseään Tyyne Laurell'iksi. Kyllä se +vaan sama oli, jota miehet etsivät, mutta se ei nyt ollut kotona, se +oli siellä neulomusrouvan tykönä neulomassa eikä tulisikaan kotia +ennenkuin illalla. + +Pantiin talo muistoon ja katu, ja lähdettiin kaupungille kävelemään. +Käveltiin katua ylös, katua alas, luettiin kylttien ja osoituksien +kirjotuksia, joista Jermu yhä sai lisiä ruotsalaiseen kielivarastoonsa. +Katseltiin ja ihmeteltiin suuria akkunoita, jotka olivat aivan +yksipuisia -- ei yksiklasisia. + +"Voi tämän maailman prameutta", sanoi Jermu. "Kyllä siitä olen kuullut +puhuttavan, mutt'en sitä näin huikeaksi uskonut. Kun kolmatta kymmentä +vuotta sitten täällä kävin, en semmoista muista nähneeni -- katsos nyt +tuota kivimuuria, yks', kaks', kolme, neljä, viis', kuus', -- hyvät +ihmiset! Kuus' vuovinkia! Kas noita; kuka hullu tuohon on säärensä +pannut akkunaan, eikä muuta ruumista ollenkaan näy. Voi senkin +seitsemän!" + +Kalle hyrähteli, katseli vain, ja käveli. Jo oikein jalkopohjia pakotti +ja polvista vähän huikasi, -- saisi edes johonkin istua; paras kun +menee korttieriin! Mennään! + +Miehet astuskelevat, pian sinne pitäisi päästämän, ihan pian. Mutta ei +se tuossa ole -- juuri tuossa sen pitäisi oleman, juuri tuossa -- ei +vielä siinäkään, mutta tuossa -- ei siinäkään, ei vielä! Mennään hiki +hatussa, jalan anturoita kuulottaa, nälkäkin tulee ja muutenkin on +tuskallista -- kävellään jutustetaan, mutta korttieriä ei kuulu -- ei +kuulu vaikka kävellään kuinka -- juostaan portista pihaan, ei siellä +ole sen näköistä harmaata rakennusta, ei ole toisessakaan talossa, ei +kolmannessakaan, ei neljännessäkään -- -- + +"Nyt on paha merrassa, toinen tokeessa, kolmas vielä ovelta katselee", +tuumii Jermu. + +"Kai se niin on, olemme eksyneet." + +"Kyllä se sitä on." + +Tuossa sitä kulkee väkeä, menee ja tulee, ja kaikilla on niin tulinen +kiire, eivät ne toisiaan ole huomaavinansakaan, pitävät vaan -- sanoi +Jermu -- omaa totuuttansa. Entä jos niiltä kysyisi -- kas tuossa menee +nuori herra, juuri niinkuin siellä kotipitäjässä tuomarin nuori herra, +sangattomat lasit nenällä, keppi kädessä ja päässä hattu, sievä kuin +pääskyisen pesä. + +"Kuulkaa, Herra maisteri, neuvoisitteko meitä korttieriimme?" + +Sen tuomarin nuoren herran näköisen rinnalla käveli toinenkin. Sille se +sanoi: "si pÃ¥ dessa, tschudiska typer." ["Katsopas noita tschudilaisia +muotoja."] + +Mutta ei Jermu pulaan joutunut. Rämeällä äänellään hän sanoi: + +"Herr maister viisaa meit' varttieriin!" + +Herrat naurahtivat ja menivät. + +"Kyllä siinä on kansaa kuin Ekyhtin heinäsirkkoja", päivitteli Jermu, +"mutta ei ole yhtään, joka osaisi selvää Suomen sanaa sanoa." + +Väsymys jo rupesi miehiä valtaamaan. Ei se mennyt siitäkään, että +tupakkisaksalta ostivat Jermun ehdotuksen mukaan viiden pennin +"sikarossit suuhunsa." Ei siitä väsymys mennyt, jos nälkä hiukan +menikin. Väsyneitä kun olivat, niin istuivat kaikkein komeimman akkunan +ääreen, olihan siinä puolta kyynärää leveä sarja akkunan alapuolella, +jossa kyllä istutuksi sai kun vaan käytävänsä kovasti katuun painoi. +Siinä miehet istuivat, ja rotevalla ruumiillaan täytti Jermu ainakin +kolmanneksen jalkakäytävää. Siinä oli mukava istua, katsella väen +aaltoilevaa virtaa ja löyhytellä sikaarinsavuja ilmaan. Siinä sitä oli +"hiippastokkaa" vähän monenlaista, siinä kiiltonappista, siinä +sutipartaa. + +Tuoltakin tulee yksi kiiltonappinen, toisenlainen kuin ne muut, joilla +harmaa takki oli, se tulee aivan likelle miesten luo, tarttuupa Jermun +kauluriin ja sanoo ruotsivoittoisesti: "Mit' hampuusia työ oletten?" + +"Kunniallisia miehiä me olemme, tää on neljänneksen manttaalin isäntä +meidän pitäjästä, nuori, naimaton mies, ja minä taas olen Jeremias +Mettäkorpi, pikivaprikööri samasta pitäjästä." + +Kiiltonappinen hymähti ja sanoi: "tulkaa pois, ei siinä istua saa." + +"He antakaa meitin istua, me olemme väsyksissä", ärisi Jermu. + +Mutta nyt se kiiltonappi suuttui ja sanoi: "oitis miehet kanssan', min' +olen poliissi, mennään poliissikamariin!" + +Mutta Jermu ei sanonut heillä sinne asiaa olevan, vaan pyysi, että hän +neuvoisi heitä korttieriin. Asian kuultuaan, auttoi poliisi miehiä ja +neuvoi heille heidän korttierinsä. Kiitoksia! + +"Nyt tämä talo pannaan mieleen, niin että se vaikka silmät ummessa +löydetään", tuumaili Jermu. Ja kun talon portilta meni suoraan +kirkontornia kohden ja Kalle pani mieleensä kadun nimen ja talon +numeron, niin tottapa sitä takasin osasi. + +Illempana mentiin taas Sannaa hakemaan, mutta ei se nytkään kotona +ollut. Kävelivät siinä miehet pitkin sitä katua, jonka varrella Sannan +korttieri oli, ja aattelivat, tottahan kerran kotia tulee. + +Kului siinä aika joinkuin tarkastellessa ihmisiä. Kuinka ne toiset +olivat hävyttömiä, kävelivät miehet naisten kanssa käsi kädessä ja +tirskuivat ja virskuivat. + +Mikä konkkaronki tuoltakin tulee? Miehiä ja naisia, pari, kolme paria, +kah, oikein hattupäitä! Jo tulevat likemmä. Mitä? Mitä? Kalle katsoo +pitkään, nyhkää Jermua kylkeen ja sanoo: "onko tuo Sanna?" + +On, se se onkin. Jermu jää paikalleen, mutta Kalle menee joukkoa +kohden. He virskuvat keskenään, eivät huomaa ujoa maanpoikaa. Kalle +astuu melkein heidän rinnallensa, yskähtää, rykäisee toisteenkin, +mutt'eivät huomaa vieläkään; Kalle astuu vieläkin likemmä, jo nyt +katsovat häneen. + +"Sanna, minun olisi sinulle vähän asiaa", sanoo hän ja astuu ihan +Sannan eteen. + +Suuri hämmästys. Kaikki, nuot kolme miestä, kaksi naista ja Sanna, +katselevat häntä kuin mitä kummitusta. + +Viimein sanoo Sanna: "Jassoo, kun en tahtonut tunteakaan, se onkin +Laurila; päivää!" Tervehdetään. Ei muuta puhuta. + +Vihdoin sanoo Sanna: "koska Laurila on kaupunkiin tullut?" + +"Eilen jo; olen etsinyt sinua, Sanna." + +"Onko Laurilalla kirjettä kotoani." + +"Ei, vaan terveisiä." + +"Kiitos; nyt on minulla kiire, mutta kenties huomenna kl. 8 +suurustunnilla saisin tavata --?" + +"Nyt on minun puhuminen", sanoo Kalle erinomaisen päättävästi, ja +siniharmaa silmä katsoo niin vakavasti, että Sannan on pakko luoda +katseensa alas. + +"Herrasväki suo anteeksi; menkää edellä pitkälle sillalle päin, olen +siellä viiden minuutin perästä", sanoi Sanna kumppanilleen. He menivät +ja Sanna jäi Kallen kanssa kahdenkesken. + +"Sanna, tule kotia, kaikki muuttuu vielä hyväksi", sanoi Kalle +hellästi, mutta Sanna vastasi pisteliäästi: "Jos ei sinulla muuta +sanomista ole, niin sitä ei tarvitse sanoasi, ei minusta ole moukkain +oloon." + +"Mutta Sanna hyvä", sanoi Kalle rukoilevasti. + +"Hyi, älä ole lapsellinen! Toivoakseni isä ja äiti voivat hyvin, +miks'eivät ole minulle kirjoittaneet mitään?" + +"Ei ne osaa." + +"Niin, ei sitä sanoas tarvitse, mutta sillä tavoin minä sanoin ja +tarkoitin, miks'eivät ole kirjoituttaneet?" + +"Sinä olet murtanut isäsi sydämen." + +"Onko sillä tervaskannolla sydäntä?" + +"Äitisi itkee sinun tähtesi." + +"Se semmoista itkee, jolla ei parempaa itkettävää ole." + +"Sinä saatat vanhempaisi harmaat karvat murheella hautaan." + +"Tääll' on pappia parempiakin, en minä sinun saarnaasi tarvitse." + +"Sinä joudut onnettomuuteen, Sanna." + +"Vanhat profeetat ovat kuolleet, ja kylläs tiedät mitä uusien tehdään." + +"Ei sinua, Sanna, voi enää millään mieltäsi saada muuttamaan?" + +"Oikein vastattu! Morjens nyt ja hyvästi! Eikö Laurila jo ole emäntää +itselleen saanut?" + +"Olishan noita saanut, mutt'en ole huolinut -- -- -- etkö sinä yhtään +muista lapsuutesi ihania aikoja, kun sydämesi oli raitis kuin uusi +oras, kirkas kuin lähteen silmä, puhdas kuin kehdon lapsi; muistatko +kun lapsina leikimme yhdessä -- -- Sanna -- --" + +"Holt piisaa, en tässä jouda lavertelemaan, hyvästi nyt ja terveisiä +paljo!" + +Ja niin se meni. Pitkän valkotukan siniharmaat silmät kävivät taaskin +niin sameriaisiksi. + +Läheisestä porttikäytävästä tuli esiin Jermu, kysyi, kuinka oli käynyt. + +"Ei kuinkaan", vastasi Kalle alakuloisesti. + +Siinä vielä kaasulyhtyin valossa kävelivät Jermu ja Kalle. Ei näyttänyt +viimemainitulla olevan halua lähteä tältä kadulta. Siinä he vaan +kävelivät. Päivällinen poliisimies käveli samalla kadulla ja tunsi +heidän äskeiseltä. Siinä joutui Jermu varsin vilkkaasen puheesen; hän +kyseli kuin mies ja kertoi asioita kuin mies. + +Oli kai kulunut puolen tuntia äskeisestä kohtauksesta, kun kolme +hevosta tulee peräksytin aika vauhtia. Ja ensimäisessä reessä -- näkee +Kalle, -- näkeekö? näkee Sannan. Hyvin hän sen kaasulyhdyn valossa jo +erottikin. Huimaa vauhtia ne menivät ohitse; miehet olivat laskeneet +kätensä naiskumppaninsa kaulalle ja hoilasivat. + +Poliisimies huomasi, että Kalle oli levoton, kun hän meneviä katseli; +"oliko siinä tuttuja", hän kysyi. + +"Oli, siinä oli se, jota tulin etsimään." + +"Taisi olla morsiamenne?" + +"Ei juuri, mutta kuitenkin olisin hänen suonut täältä pois tulevan." + +"Poika parka, se tyttö on huonoilla jäljillä", sanoi poliisi. + +"Mihinkähän sitä nyt oikein leivotettiin", kysyi Jermu. + +"Missä lienee taas jokin 'samlinki'", sanoi poliisi. + +Jermu ja Kalle menivät korttieriinsa. Poliisimiehen neuvolla osasivat +he sangen hyvin tällä kertaa. + +Seuraava päivä oli sunnuntai. Kalle sanoi vielä kerran menevänsä Sannaa +katsomaan. Jermu meni orpanaansa tervehtimään, sillä he olivat hyvät +keskenänsä; orpana oli usein käynyt siellä maalla, tavannut Jermunkin. +Samalta orpanalta oli hän saanut kuulla Arvin historian. Vielä tahtoi +Jermu saada Arvista nytkin tietoja, sillä niitä Laurilan isäntä oli +nimenomaan pyytänyt tuomaan. + +Kalle meni siis Sannan asunnolle. Löysi hyvin pienen kamarin, johon oli +pakarin läpi mentävä. Avain kyllä oli suulta pois, mutta Kalle arveli, +että kai se näin pyhänä sentään kotona oli. + +Koputti siis ovelle. + +"Kuka siellä?" Se oli tuttu ääni, oli Sannan ääni, vaikka kuului niin +väsyneeltä. + +"Minä täällä olen", vastasi Kalle. + +"Kuka minä?" + +"Minä vaan, Laurilan Kalle." + +"Varrotkaa", kuului ääni. + +Ja Kalle vartosi ja kuuli kuinka siellä sisällä Sanna lykkäsi +vuodettansa kiinni ja siivosi kalisevia astioita -- -- -- + +Jo avasi Sanna oven, ja Kalle astui kamariin. + +"Jaa, Laurilahan se onkin, Laurila tekee hyvin ja käy istumaan." + +"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Kalle ja istui tuolille kaapin +viereen. + +Kovin oli Sanna väsynyt, sen näki silmistä ja liikkeistä, tukkakin oli +sekasorrossa ja ääni niin painuksissa. + +Ei siinä juuri mitään asiallista puhetta tahtonut syntyä, molemmin +puolin olivat kuin vähän hämillään. + +Vihdoin sanoi Kalle: "Missä sinä, Sanna parka, eilen olit?" + +"Ei minun sinulle tiliä oloistani tarvitse tehdä, mutta saan sen +sanoakin; olimme ensin ajelemassa, sitte menimme erääsen ravintolaan +iltaa kuluttamaan." + +"Etkö muista kuinka psalttarin ensimäinen salmi kuuluu?" + +"Miks'en sitä muista, mutta mitä se tähän koskee? Laurila on hyvä ja +jättää ne asiat, ei niitä niin jokapaikkaan tarvitse vetää." + +"Mutta eikös sana ole meidän jalkaimme kynttilä ja valo meidän +teillämme?" + +"Niinhän kuuluu, mutta täytyyhän meidän maailmassa olla, emmekä juuri +elämältä paljoa iloa saa, miksi siis sitä ehdollamme karkottaisimme? -- +Eikö Laurila olisi hyvä ja juoksisi hakemaan tuolta puodista, tämän +talon portinpielestä vähän limonaatia ja portteria? -- portteri, on +niin vahvistavaa -- -- --" + +"Emme me nyt tässä portteria tarvitse; me tarvitsemme jotakin muuta, +Sanna parka, sillä sinä et ole onnellinen, sinä et ole hyvällä tiellä." + +"Anna minun kulkea polkuani, se ei ole sinun polkusi." + +"Etkö tule kirkkoon, Sanna, kanssani?" + +"Olen niin väsyksissä." + +"Käytkö muulloin siellä?" + +"Joskus; mutta sitä paitsi on aikomus meillä nuorilla tänään mennä +kello 11:n aikaan Vanhaan kaupunkiin -- -- --" + +"Oletko niin pitkälle jo päässyt?" + +"Kuule, Kalle, sinä olet mielestäni aina ollut ajattelevainen poika, +vaikka ulkopuolisesti et näytä, suo anteeksi, aivan näppärältä, kuule +Kalle, meidän välimme pitää tulla selväksi!" + +"Sitähän juuri minäkin toivoisin, vaikk'ei siinä minun mielestäni +erinomaista sekavuutta ole." + +"Kuule ja ymmärrä! Me emme sovi yhteen!" + +Kalle katsoi kummastuneena Sannaa, Sanna taas ei näyttänyt väsyneeltä; +siinä hän seisoi Kallen edessä ja puhui innokkaasti: + +"Sinä, Kalle, olet vanha aika, minä olen uusi aika." + +"No perhana," keskeytti Kalle. + +"Niin", jatkoi Sanna, "sinun näköalasi ei ulotu paljoa Laurilan +kuoppamäen toiselle puolen, minä olen vapaasti tottunut katselemaan +korkealta vuorelta avaraa maailmaa yli ennakkoluulojen suon." + +"Onko se vienyt sinun korkealle vuorelle ja osoittanut sinulle kaiken +maailman kunnian, Sanna?" + +"Hm, niin en juuri tarkoittanut, mutta te siellä -- -- te olette +tyytyväiset siellä, kun vaan on vatsa täysi ja saatte lukea rukouksenne +aamuin illoin -- -- --" + +"Ja kun on hyvä omatunto", Kalle keskeytti. + +"Mutta minun sieluni", jatkoi Sanna, "janosi jo lapsuudesta asti +ihanuutta, lempeä, onnea tahi miksi sen sanosin. Ehkä oli +onnettomuudekseni, että varhain opin laulamaan kaipaavia +kansanlaulujamme, ja ett'en pitänyt niitä vaan tavallisina rallatuksina +niinkuin muut tytöt, vaan opin tuntemaan niistä semmoista kummallista, +joka tuntui samalla kertaa suloiselta ja tuskalliselta -- oletko, +Kalle, sinä sellaista tuntenut?" + +"Olen joskus, mutta minä olen luullut, että silloin tunto minua ajaa +oikeaa rauhaa ylhäältä etsimään." + +"Niin sinä sanot; mutta minä olen lukenut melkein kaikki lainakirjaston +kirjat, jopa muutamia, joita ei siellä olekaan; ja tiedäthän, ei kaikki +ole totta, mitä präntätty on." + +"Ei, ei, esimerkiksi se kirja, jonka nimi on: 'Viksari eli piru +pullossa', kaukana siitä." + +"Ei, Kalle, kaikki on turhuus ja hengen vaiva. Elämän avain on tää: + + "Nuoruudesta riemuitkaamme, + Riemuita kun vielä saamme. + Nyt kun vielä kukkamaamme + Ruusuisena rehottaa. + Niin, sulo elämälle + Riemuitkaamme vielä tälle!" + +"Ei sillä avaimella lukku aukene", sanoi Kalle surullisesti hymähtäen. + +"Näet siis", puhui Sanna, "meidän välillämme on juopa, sinä olet vanhan +ajan puolella, minä uuden; sinä et ymmärrä minua -- -- --" + +"Kyllä sinun ymmärrän, virsikirjassa sinun tilasi maalataan: 'yks' +lammas eksyi laumasta ja joutui kauas korpeen'." + +"Pidä pääsi, Kalle, kuka meidän väliämme voi ratkaista, minä pidän +minun mieleni." + +"Kyllä ratkaisee omatunto." + +"Hm, yksinkertaisen mielen houreita." + +"Älä pilkkaa!" + +"Älä kiusaa sinäkään!" + +"Etkö tule Sanna kotiosi?" + +"En!" + +"Onko se kerta sanottu?" + +"Se on kerta sanottu eikä viinapäässä!" + +"Et siis tule, vaikka isäsi sitä toivoo ja äitisi tulisi mieli +hyväksi?" + +"En!" + +"Tule, hyvä Sanna, siitä tulee niin moni hyvälle mielelle, tulisin mar +minäkin." + +"En, älä kiusaa minua!" Näin sanoi Sanna tuimalla äänellä, mutta ei se +niin tuimasta sydämestä lähtenyt kuin ääni osoitti. + +"Niinkö eroomme", kysyi sumeasti Kalle. + +"Erotkaamme ystävinä", sanoi Sanna ja tarjosi kätensä Kallelle. + +"Kuinka voimme olla ystäviä, kun suuri juopa meidän eroittaa ja me +kuljemme varsin eri teitä?" + +"Kalle, kerran katoovat vanhat ja kaikki muuttuu uudeksi." + +"Mutta mikäs se on, joka pysyy ijankaikkisesti?" + +"Nyt olisi minun mentävä, 'kolmikantilla' minua toiset odottavat." + +"Et tule siis, Sanna, täältä helvetinpesästä; pois." + +"En tällä päällä kumminkaan." + +"Hyvästi siis, Sanna, et usko kuinka sydämeni kirvelee, mutta jos +joskus apua tarvitset, niin muista minua!" + +"Hyvästi, Kalle, sinä olet sittenkin hyvä poika, vaikka yksinkertainen, +kyllä kirventeleminen lakkaa, kun tuot Laurilaan emännän, jolla +on pari tuhatta markkaa rahaa, aitallinen vaatetta, ja muuten on +toimi-ihminen." + +"Jumalan haltuun, Sanna!" + +"Hyvästi, hyvästi, terveisiä nyt vaan vanhemmilleni!" + +"Mutta miksi noin kavahdat vanhempiasi, Sanna?" + +"Minua kiusaa, vaivaa, piinaa, painaa -- kuuletkos? -- isäni +jumalisuus; -- minua vaivaa sinua läsnä-olosi, minua vaivaa koko +maailma" -- näin se sanoi kiivaasti ja veti ovensa kiinni, ja Kalle +astui pitkin pakarin-lattiaa ulos. + +Kalle meni, katsoi portilla vielä kerran matalaan, keltaseen +rakennukseen päin, huoahti ja lähti tallustelemaan pitkin katua +korttieriansa kohden. + +Mutta tyttö katseli akkunasta. Näytti hetkeksi hyvä ajatus tulleen +vierailemaan, mutta kiusaaja tuli kanssa. Tyttö, tyttö, kenen ääntä +kuulet? Vielä voisit palata, mutta kuinka käynee, menetkö alamäkeä +lasketat? + + + + +VI. Kuuden vuoden perästä. + + +Huhuja oli kulkenut Laurilan kulmalla, huhuja oli syntynyt ja +hälvennyt. Oli kerrottu, että Sannan oli Helsingissä käynyt hullusti ja +että hän oli tuomittu kuudeksi vuotta "pinhuusiin", kehruuhuoneesen, ja +että se Arvikin oli saanut "kaksi vuotta". + +Kun Laurila oli kirkkoherralta asian varmaksi kuullut, oli hänen päänsä +vaipunut rintaa vasten ja hän oli sanonut tuskin kuultavasti: "mitäs +teet, niin edestäs löydät." + +Kirkkoherra, nuori virkaa tekevä, oli yrittänyt häntä lohduttaa, mutta +mitäs sille miehelle teki, "se kuin ei sydäntänsä avannut." + +Siitä sanomasta ruveten kävi Laurilan pää yhä harmaammaksi ja emäntä +yhä äreämmäksi. Totinen, alakuloinen ja naimaton oli naapurin Kalle yhä +edelleen, "vanha emäntäpiika vaan hänen huusholliansa piti." + +Mutta sitten kerran ajoi "vanginvyöräri" pihaan. Hänellä oli kaksi +henkeä rattaillaan, mies ja vaimo. Ne tulivat pirttiin, ja pitkään +katsoi heitä Laurilan väki. + +Mies jäi seisomaan ovensuuhun, mutta se harmaankirjava vaimoihminen +astui hiljakseen Laurilan eteen pöydänpäähän, laskeutui polvilleen ja +huusi surkeasti: "Isä!" + +"Sanna!" + +"Minä olen syntiä tehnyt, antakaa Jumalan rakkauden tähden anteeksi!" + +"Kuinka on asiasi Jumalan kanssa?" + +"Olen paljon rikkonut, mutta minulle on laupeus tapahtunut." + +"Onko varmaan?" + +"On, isäni!" + +"Olethan tyttäreni." + +Ja isä antoi tyttärellensä kättä, nosti hänen ylös, ja tytär piti isän +kädestä kiinni ja itki. + +Äiti istui siinä kanssa penkillä, päivitteli "sitä häpeää, minkä tytär +oli rakkaalle äidilleen tuonut." + +Mutta Laurila nousi seisoalleen, pani kätensä ristiin ja sanoi: +"Kiitetty olkoon Jumala joka päivä; Jumala panee kuorman meidän +päällemme, mutta hän myös auttaa meitä!" + +Kummallisen iloiselta se Laurila näytti. + +"Mutta mikä mies tuolla ovensuussa?" + +"Se on se Arvi, tuolla käveli kankaalla ja pyysi rattaille; mutta +olisitte kuulleet sen saarnan, jonka nainen piti sille, -- kyllä miehen +vesi silmistä valui." Niin kertoi "vanginvyöräri" siinä sivupenkillä. + +Mutta Arvi astui keskelle lattiaa ja sanoi: "minun pitäisi kanssa +jotakin puhua, pyytää anteeksi taikka muuta semmoista, mutta mitä minun +siitä hyötyä on? Jälkikatumus ei maksa mitään, eikä minua usko enää +kukaan -- enkä minä itsekään tiedä, mikä minussa on totta, mikä +valetta." Otti sitten povestansa klarinetin ja rupesi puhaltamaan. +Ensin kuului niin käheää ääntä, sitten se kävi raikkaammaksi, muuttui +sen jälkeen niin surullisen vienoksi -- se klarinetti itki ja sairasti, +se soi valitusvirttä parinkymmenen vuotisista synneistä; se murehti, +katui ja valitti. Laurila peitti kasvonsa käsillään, ja Eeva emäntä +ihan itki. + +"Paras että poistut", sanoi Sanna Arville; "me olemme toinen +toisellemme olleet kiroukseksi." + +Arvi vinkahutti vielä kerran klarinettiansa, pani sen poveensa, lähti +ovesta ulos ja sanoi mennessänsä: "nyt minä olen vasta taivaanvuohi, +saan lennellä taivaan ja helvetin välillä -- ja mököttää." + +Huusi sitä Laurila, mutta mies meni vaan menojansa. + + + + +Kymmenen vuoden perästä. + + +Kummallisia ne Laurilan talon haltijat; toisessa pitää Kalle-isäntä +yksin taloa, toisessa taas on Sanna yksinpuolisena talonhaltijana aina +siitä asti kun isä ja äiti kuolivat. Kaikki tosin tietävät, että Sanna +emäntä oli haaksirikkoon joutunut, mutta kyllä niitä silti oli +kosioita, vaikk'ei Sanna heistä huolinut. + +Pelmanni Arvi kulkee tanssipaikoissa soittamassa, tekee väliin kauniita +lauluja, joita on ollut sanomalehdissäkin nähtävinä, mutta on melkein +aina humalassa. Väliin se laulaa niin kummallisia lauluja, että niistä +itkee hän itse ja muut; käy joskus kirkossa, kuuntelee tarkoin, mutta +-- on iltapäivin humalassa. Se on semmoinen repaleinen kulkupelmanni, +saa Laurilassa, kummassakin, monta yösijaa ja ruok'atriaa, mutta jos +vaan puhuu vähänkin noin lemmenpuhetta, niin oitis on siksi kertaa +korttieriä muutettava, sillä Sanna emäntä ei enää leikkiä kärsi. + +Pyhäiltasin kokoonnutaan milloin toiseen, milloin toiseen Laurilaan +lukemaan ja veisaamaan. Pitäjällä kulkee puhe, että Laurilaiset ovat +nyt ruvenneet jumalisiksi, mutta kyllä he sitä tarvitsivatkin, sillä he +"olivatkin olleet kovin rivoa väkeä". + +Kalle Laurila käyttää usein Aatami Laurila vainaan sanaa: "mitäs teet, +niin edestäs löydät." Mutta sen sanan täyttä merkitystä ei ymmärtänyt +muut kuin Sanna. Hänelle oli isävainaja kuolintaudissansa sanonut, että +häntä oli rankaistu lapsensa kautta synnistä, jonka hän nuoruudessansa +oli tehnyt. Hän oli luullut sen jo meren syvyydessä olevan, mutta +kuitenkin se Sannassa yhä häntä uhkasi ja vihdoin hänen kohtasi. + +"Voiko viettelijä mitenkään rikoksensa suuruutta syvemmin tuntea, kuin +nähdessään oman lapsensa, vieteltynä?" Tuskin vaan. + +"Mitäs teet, niin edestäs löydät". Oi hirveä luonnonlaki vapauden +maailmassa! + +LOPPU. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kertomuksia, by Gustaf Adolf Heman + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44423 *** diff --git a/44423-h/44423-h.htm b/44423-h/44423-h.htm new file mode 100644 index 0000000..64e5234 --- /dev/null +++ b/44423-h/44423-h.htm @@ -0,0 +1,2068 @@ +<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN" + "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd"> +<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="fi" lang="fi"> + <head> + <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=UTF-8" /> + <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" /> + <title> + The Project Gutenberg eBook of Kertomuksia, by Kustaa Adolf Henan, alias Kah. + </title> + <style type="text/css"> + +.subtitle { + text-align: center; + font-size: 135%; +} + +.by { + text-align: center; + font-size: 120%; + padding-top: 2em; +} + +.author { + text-align: center; + font-size: 135%; +} + +.co { + text-align: center; + font-size: 120%; + padding-top: 5em; +} + +.year { + text-align: center; + font-size: 130%; + padding-bottom: 3em; +} + +body { + margin-left: 10%; + margin-right: 10%; +} + + h1,h2 { + text-align: center; /* all headings centered */ + clear: both; +} + +p { + margin-top: .51em; + text-align: left; + margin-bottom: .49em; +} + +hr { + width: 33%; + margin-top: 2em; + margin-bottom: 2em; + margin-left: auto; + margin-right: auto; + clear: both; +} + +hr.chap {width: 65%} + +.sig { + text-align: right; + margin-right: 15%; +} + +.poem { + margin-left:10%; + margin-right:10%; + text-align: left; +} + +.poem .stanza {margin: 1em 0em 1em 0em;} + .poem span.i0 {display: block; margin-left: 0em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;} + + </style> + </head> + +<body> +<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44423 ***</div> + +<h1>KERTOMUKSIA</h1> + +<p class="subtitle"><b>Mitäs teet, niin eestäs löydät</b></p> + +<p class="by">Kirj.</p> + +<p class="author"><b>"Kah"</b> [Kustaa Adolf Henan]</p> + +<p class="co">Adolf Allardt, Pori</p> + +<p class="year"><b>1888.</b></p> + + +<p><b>SISÄLLYS:</b></p> + +<p> +<a href="#I">I.</a><br /> +<a href="#II">II.</a><br /> +<a href="#III">III.</a><br /> +<a href="#IV">IV.</a><br /> +<a href="#V">V.</a><br /> +<a href="#VI_Kuuden_vuoden_perasta">VI. Kuuden vuoden perästä.</a><br /> +<a href="#Kymmenen_vuoden_perasta">Kymmenen vuoden perästä.</a><br /> +</p> + + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="I" id="I">I.</a></h2> + + +<p>Laurilassa oli joulu niinkuin muuallakin. Tuore pärekerros oli orsilla +ja valkasi somasti avaran pirtin laen, pahnat kahisivat lattiassa; +pitkä honkapöytä oli peitetty lumivalkealla pöytäliinalla, röykkiö +leipiä ja kaakkuja oli pöydän yläpäässä, ja keskellä oli kolmihaarainen +kynttilä, joka tukevasti seisoi raskaassa tinajalassaan ja katseli +korkealta asemaltaan uhkarohkeasti katajaista, suurta ja monivanteista +oluthaarikkaa. Kynttilä ei enää palanut, sillä nyt oli jo päivä, +joulupäivä. Kirkossa oli oltu, paleltu ja yskitty. Kirkon kuulumisina +oli kerrottu muun muassa, että nyt jo se Aijälän maisterikin ensikerran +puusäkissä paukutteli. Aamiainen oli syöty, ruo'at korjattu, paitsi +leivät ja kaakut, sillä viimemainituista oli alimmainen syötävä vasta +suvella ruistoukoa tehtäissä.</p> + +<p>Siinä talon renkipari venyi pahnoilla ja imeskeli piippujansa. +Naispalvelijat, Maiju ja Kaisu, istuivat ovisängyn laidalla ja +supisivat hiljaa keskenänsä. Mutta siellä heidän takanaan oli +pitkällään talontytär, ja vaikka näyttikin kauemma pirtissä olijoista +kuin olisi lapsi nukkunut, niin eipä nukkunutkaan, vaan kuunteli +tarkoin, mitä Maiju ja Kaisu puhuivat, kuunteli tarkkaan, nykäsi väliin +heitä hameen selkämyksestä ja naurahti hiljaa, saipa silloin tällöin +sanan parikin kuiskatuksi.</p> + +<p>Kävihän se nuhina laatuun niin kauan kuin isäntä pöydän päässä +jouluvirsiä veisasi, mutta sen tuiki tau'ota täytyi kun Laurila otti +postillan ja rupesi siitä joulusaarnaa lukemaan.</p> + +<p>Mutta loppui jo saarna pitkäkin, ja väljemmin hengitti naisväki +pirtissä; vieläkin tuntui väljemmältä kun isäntä, tallissa miesten +kanssa käytyään, pujahti vaarin kamariin toiselle puolen pihaa ja laski +sinne rauhassa vaarin sänkyyn nukkumaan. Ja rengitkin ne lähtivät +toiseen taloon, tuonne vaan toiselle puolen tanhuaa.</p> + +<p>Pian se pikku nukkuja, talon pikku Sanna, kepsahti vuoteeltaan ylös, +kun se olo tuvassa, isän mentyä, väljemmältä rupesi tuntumaan. Eikä +tuossa äidin läsnä-olo ollenkaan tukalalta tuntunut; vapaasti sai Sanna +hilpeän luontonsa irralle laskea. Äiti siinä peräsängyssä oli vähän +aikaa lonkallaan ja katseli virsikirjaa, mutta kirjaimet rupesivat niin +hullunkurisesti silmissä tanssimaan ja peittyivät vihdoin ihan +harmaasen hämärään. Kas kun raukaisee, tulleeko vaan pyry kun niin +ramasee, tuumii emäntä ja katoo porstuanperä-kamariin. Meni kai +huokuulle, sillä oli jo kolmesta ollut ylhäällä, keittänyt väelle +joulukahvit, ollut kirkossa ja taas aamiaisen laittanut.</p> + +<p>Ja nyt oli tuvassa niin väljä olla. Maiju ja Kaisu rupesivat laulamaan; +reistasivat ensin "Koko maailmaa", sitten "Kuin kirkkaast' kointähti +koittaa." Mutta laulu meni vaan semmoisella akkain nuotilla, ivaili +Sanna ja lauloi ne niin kuin niitä hänelle kansakoulussa oli opetettu.</p> + +<p>Siinä sitä laulu antoi aihetta toiseen. Jo Maiju lauloi helevällä +äänellään: "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu." Eikä se Kaisukaan ollut +huonompia, hän se veti niinkuin pelillä vaan: "Tuoll' on mun kultani +ain' yhä tuolla."</p> + +<p>Heitä Sanna kuunteli, hyräili vaan hiljaa joukkoon. Mutta kun laulu oli +loppunut, niin alkoi Sanna. Siinä hän ensin oikein nuottiniekan tavalla +puhui aivan kuin itsekseen, mutta niin että toisetkin kuulivat: mistä +se alkaneekaaan se: "Suomi armas synnyinmaamme", kun ei vaan alkaisi +Aasta.</p> + +<p>S:llä se alkaa, tokasi Maiju. Olipa se aika hömppö, aatteli Sanna; +mutta eihän se vaivainen ollut nähnytkään, kuinka alkuääntä annetaan. +Opettaja siellä koulussa painoi harmoonion näppäintä, sitte kuului +semmoinen kimakka ääni, opettaja vilkasi luokkaan, lauloi äänen mukaan +"aaaa", ja koko oppilasjoukko yhtyi viidelläkymmenellä suullaan +laulamaan "aaaa." Ja sitte vasta se laulu aljettiin. Ja nyt se Sanna +lauloi, lauloi monta isänmaallista, niin hirmuisen koreata laulua, +kuten Maiju ja Kaisu arvostelivat. Mutta osasi se toisiakin. "En voi +sua unhottaa poijes, vaikk'en ikänään sua saa; sinä sydämessäni olet +ikuisessa muistossa." Se oli Sannan kuulijain mielestä kovasti koree; +Kaisu melkein itki.</p> + +<p>Olipa sekin vallan tavattoman kaunista, se semmoinen laulu: +"Sydämestäni rakastan sua elinaikani." — "Se laulu sopii just +minulle", sanoi Maiju.</p> + +<p>Ja sopiihan se, sen myönsivät toisetkin. Äyräsjoen Martti oli häntä +niihin asti priiaillut, mutta nykyään käynyt kylmäksi ja ruvennut +katselemaan Inkilän Miinaa, tuota samaa Miinaa, joka rippikoulussa ei +ollut osannut vastata sanaakaan, vaan jonka vanhemmat olivat +metsäkulman rikkaampia — ne samat, joiden sanottiin puukattuisella +viinapannulla korvessa kuusen juurella viinaa polttavan. Ja sen +tupsakan takia oli Martti Maijulle kylmäksi käynyt, tuo helasilmäinen +kiharatukka Martti — toivoi kai kotivävyksi Inkilään.</p> + +<p>No siinä nyt tytöt hiljaa rupesivat pakinoimaan sydämen asioita. Ja +millä sydämellä ei olisi omia asioitansa! Sannakin, vaikka vasta 13:n +vuotias, oli varsin taitava puhumaan sydämen asioista. Hän ei ikinä tee +naimiskauppaa, sanoi hän, niinkuin hevoskauppaa, ei, hän ottaa sen, +jota hän lempii. "Lempii, mitä se on", kysyivät toiset. "Onko se sitä +kun tekee mieli jotakuta?"</p> + +<p>"Hyi, hyi, ei se niin jolsaa ole", tuumi Sanna, "lempiminen on sitä kun +asuu lempi sydämessä." Ja vielä monilla muilla sanoilla yritti Sanna +naistuttavilleen selittää, mitä se lempi on, mutta eihän se noiden +punaposkisten hartevain hämäläistyttöjen tyhmiin päihin tahtonut +mahtua. Ylevämielisesti ne vain Sannan selityksille nauroivat, jotta +valkeat hampaat näkyivät ja posket kuopalle kävivät. Ja voiko +tuollainen tönsikkä lempeä tuntea, tuollainen, jonka kourat +lehmänhauteissa ovat noin pöhistyneet ja punottuneet, joka ei osaa kuin +kaksi rakkauden laulua: "Kukkuu, kukkuu" ja "Tuoll' on mun kultani." —</p> + +<p>Mutta kuinka olikaan, sydämet, kolmen tytön sydämet, sulivat yhteen, +vaikka olikin erilainen käsitys heillä, sulivat yhteen ja avautuivat +toisillensa. Sannallakin oli sydämen asia; ja sen kertoi hän, kun +toiset lupasivat, ett'eivät sitä puhu yhdellekään ihmiselle ikinä; +vieläpä siinä Sanna luki toisten kuullen koko kirjevaihtonsa entisiltä +koulun ajoilta. Oli niitä kirjeitä jo ainakin tusina ja kaikki ne +alkoivat sanoilla: "ikuisesti lempi Sanna." Ei niissä sitten juuri +muuta ollut kuin tuhansia sydämellisiä terveisiä ja lauseita jostakin +kansanlaulusta. <i>Arvi</i> niiden alla oli, ja hän se vakuutti +lempivänsä Sannaa vielä sittenkin kun ijäisyys on virrannut ajan mereen +ja hän itse lasketaan läpikäytävän edessä paarille.</p> + +<p>"Semmoista se lempi on", sanoi Saima voitonriemulla, "ymmärrättekö nyt +likat?"</p> + +<p>"Kyllä, se on semmoista, että kun jostakin tykkää."</p> + +<p>"Semmoista, että niinkuin meinaa jotakuta ketä vaan omaksensa."</p> + +<p>"On se nyt niinkin", myönsi Sanna, "mutta lempi on taivaasta, se tekee +onnelliseksi, se on semmoista, että — — — lempi on sitä, kun toinen +lempii toista. Lukekaa esimerkiksi kirja: 'Rikas tyttö ruusulaaksossa' +taikka edes Akselin ja Hildan laulu, niin ymmärrätte, että lempi on +enempi ja kalliimpi kuin mikään muu mailmassa."</p> + +<p>"Kyllähän sen ilmankin ymmärtää", vakuutti Maiju.</p> + +<p>"Mutta oikeenko se Arvi sinun, Sanna, aikoo naida", kysäsi Kaisu.</p> + +<p>"Tietysti kai hän sen aikoo tehdä, mutta eihän se lempi oikeastaan +naimiseen kuulu eikä naiminen lempeen."</p> + +<p>Ajattelemaan se kysymys Sannan sentään pani. "Niin, aikooko se Arvi sen +tehdä. Ja mitähän se lempi oikeastaan onkaan? Kuka sen tietää?"</p> + +<p>Kun siitä sitten hämärsi joulupäivän ilta, niin jopa taas Laurila luki +pitkän saarnan kirkkopostillasta, veisasi neljä viis jouluvirttä ja +luki sitte taas virsikirjasta; väki istui totisena ja kuunteli, mutta +mitä kukin ajatteli, sitä ei päältä näkynyt. Arvaamme kuitenkin, että +Sannan ajatukset saarnasta lentelivät entisten koulumuistojen valoisaan +maahan. Kun hän siinä nyt istui jakkaralla peräsängyn pään kohdalla, +kuuli "Könniläisen" seinällä tasaisessa tahdissa naksahuttelevan, näki +läsnäolevain vakavat kasvot, kuuli isän vahvan äänen aaltoilevan, +säännöllisesti nousevan ja laskevan, laskevan ja nousevan, niin +kummallisen suloinen tunne valtasi koko olennon, silmä-laudat olivat +niin raskaat —- — ja vihdoin jo luki isä viimeisen sanan, sanoi +amenen; mutta Sannan mielessä oli kysymys: mitähän se lempi oikein on, +ja niinköhän se Arvi sittekin aikoi naida minun?</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="II" id="II">II.</a></h2> + + +<p>Joulu oli mennyt, Tapanikin oli jo takana ja keskispyhäkin oli käsissä. +Nyt oli joulun vakava puoli jo mennyt menojansa, ja nyt se nuoren +kansan joulu oikeastaan alkoikin. Ei sitä enää tarvinnut niin totisena +istua, vaan sopi jo leikkiäkin laskea ja iloa pitää. Somia päiviä +todellakin ne pikku eli puoli pyhät; eiväthän ne olleet oikeita pyhiä, +joina kirkkoon olisi ollut mentävä, eivätkä myös oikeita arkioin +päiviä, joina työtä olisi tarvinnut tehdä — Laurilan Jokkumi renki +olisi suonut, sanoi hän, semmoisia päiviä olevan vuoteensa seitsemän, +kahdeksan joka viikko.</p> + +<p>Ei ollut Laurilankaan miehillä muuta työtä kuin että hevoset ruokkivat. +Jokkumi tosin aamupäivällä isäntänsä käskystä vei sepälle talkoohirren +ja tuli sieltä joksikin "saaneena" kotia. Juonas oli samalla +seurauksella vienyt "raatarille" puukuorman, isäntä itse oli +Kuppari-Maijalle "siirtänyt halkosylyksen." Tuommoisia pikkutöitä +pikkupyhinä tavallisesti tehtiin.</p> + +<p>Mutta iltapuoleksi oli Laurilan haltiaväki ja tytär kutsuttu sepälle +talkoosen — kestiin, näet sen, sillä Laurilasta oli viety paras hirsi, +ja muutenkin oli seppä usein sieltä "asiaa saanut", sillä Laurila oli +hyvin "ihmiskerno ja halkinainen mies."</p> + +<p>"Pitäisiköhän taas sinnekin mennä", tuumaili emäntä, katsoen miestänsä +kysyvästi silmiin.</p> + +<p>"Hm", oli lyhyt vastaus.</p> + +<p>"Taitaisivat ottaa mielensä pahaksi, jos ei kukaan mene, kun kerran +ovat kutsuneet, pane nyt likka yllesi, jos häneen menisimme +pikipäinsä."</p> + +<p>"Menishän sinne tuokioksi", puhui isäntä, piippuansa sytyttäen, "jos ei +siellä taas olisi se Mesopotamian survinriihi."</p> + +<p>"Hm", vastasi vuorostaan emäntä; hän kyllä tiesi, että hänen rakas +miehensä Aatami Laurila käytti kuvakieltä, ja että hän tuolla +muinoisnimityksellä tarkoitti tanssia.</p> + +<p>Sepällä tanssattiin tänä ehtoona; talkooväki sai päälle päätteeksi +"iloo pitkin ihoo."</p> + +<p>"Jos ma vien tuon likan kanssani", sanoi uudestaan emäntä kysyväisesti.</p> + +<p>"Hm, mitäs teet, niin edestäs löydät", vastasi Aatami ja heitti sänkyyn +pitkäkseen. Sitten löyhäytti vielä puolen tusinaa sakeita savuja, +nukkui ja rupesi kuorsaamaan.</p> + +<p>Mutta ilosta loisti Sannan silmät. Nyt pääsi hän kerrankin ihmisten +seuraan niinkuin naapureinkin tytöt. Kun joskus ennen salaa sattumoilta +oli ollut Tuomaalassa tahi Marttilassa tanssissa, niin hauskaa se oli +ollut. Ei häntä juuri kylän pojat tanssiin vieneet, sillä hän oli vielä +pikku likka, eikä hän tanssata juuri osannutkaan muuta kuin vähän +polkkaa. Mutta nyt, nyt oli hän jo valssinkin oppinut Maijulta, eikä +enää seonnut purpurissakaan, kun vaan oli tarkkaavainen ja silmänsä +auki piti.</p> + +<p>"Onpa se Sanna oikein korea, on kuin herras mamselli", lausui +kateettomasti Kaisu, kun Sanna oli pukenut uuden sinipunervan hameen +yllensä, pannut "raakun" kaulaansa ja "mansetit" käteensä sekä sitonut +tuuhean keltatukkaisen palmikkonsa päähän taivaansinisen, leveän ja +pitkän nauhan. Hameen kauluria piti suuri messinkinen rintaneula, ja +edessä oli hänellä lumivalkealta hohtava pitsillä reunustettu esiliina. +Onneksi ei Laurilassa ollut seinäpeiliä; pienessä ympyriäisessä +"plakkaripeilissä" Sanna vaan kurkisteli, oliko jakaus suora ja +"istuiko rossi oikoisessa."</p> + +<p>Soma se tyttö kyllä olikin; posket punottivat, silmä katseli syvänä, +hiukan miettivänä — — taisi aatella: mitähän se lempi oikeastaan on.</p> + +<p>Mutta nuo koristeet ja muut prameudet — ne oli Sanna koulunaikaiselta +tuttavaltansa Neuloja-Emmalta saanut. Ei niiden tekopalkka suuriin +ollut noussut, noin vaivihkaa oli äiti kirkkomatkalla joskus vain +vienyt hänelle milloin villakouran, millon pellavasykyrän, milloin pari +kynttiläsoiroa, voinaulan tahi maitotipan. Ei se Laurilan Eeva emäntä +mieheltään mitään salaa tahtonut tehdä eikä hänen sitä tarvinnutkaan, +hyi semmoista; mutta mitä niille miehille kaikkia puhua tarvitsee, +tuumaili hän, eivät ne kumminkaan vaimoväen tarpeita ymmärrä. Ja +tarvitsihan lapsi parka vähän koreutta, kun oli siellä koulussakin +tottunut, ja kun on nuori ja muutenkin ymmärtäväinen eikä muotoa +vailla. Eihän se isä mitään sallisi, puhuu vaan "salatun +sydämenihmisen" kauneudesta, lakeamielisyydestä ja nöyryydestä; +mutta — — niinhän se isä ennen itsekin oli näpsää poikaa, oli reima +ja teiski poika, simisätissä ja sukarohvisaappaissa silloin kun +— — — enkä minäkään — — — Omatunto parka, vaikene! Sinulla on +puhelias vastustaja!</p> + +<p>Nyt lähdettiin sepälle. Ei sille semmoiselle matkalle hevosta tarvittu, +pian sen kävelikin. Lumi nirskui kävelijäin jalkain alla, pohjoinen +puhalsi kylmää viimaansa, kiinteämmin kietoi äiti huivin päähänsä. — +Tähti tuikki kirkkaasti etelän taivaalta, tuo kaunis sinertävä; +katsoipa Sannaa aivan silmästä silmään, ehkä koetteli kestikö impi +hänen silmäystään. Kaiketi kesti, koska yhä katseli sinne ylöspäin ja +sanoi:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">Sä tähtönen kirkas<br /></span> +<span class="i0">Oi sano mi voi,<br /></span> +<span class="i0">Tuoll' olla sun virkas,<br /></span> +<span class="i0">Miks' Luoja sun loi?<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se Sanna sanoi, mutta sanat vaan peittivät ajatuksia. Ajatus oli +tämä: mitähän se lempi onkaan?</p> + +<p>Mutta jo haihtui ajatus. Tuolla jo vilkkui tuli sepän akkunasta ja +viulun vinkeä ääni kuului tulijain korviin. Se oli purpurin härsyä:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">Kinnari-Kalle se piukia poika,<br /></span> +<span class="i0">Halituli tittun taalaa.<br /></span> +</div></div> + +<p>Ei äiti siitä millänsäkään ollut, sitä nuottia hän oli ennen muinoin +kyllältä kuullut. Kellä on lehmät ruokittavina, vasikat juotettavina, +porsaat lihotettavina, kanat munitettavina ja suuri perhe hoidettavana, +neljä lasta vaalittavina, äijä passattavana, ei se enää ole kolmenaan, +vaikka purpurin härsyäkin kuulee; — mutta ennen! Armas, kun silloin +kommo soi, niin joka jäsen värähti, jalat nousivat maasta aivan +itsestään, ja lentämällä silloin tyttö vilisti tanssipaikkaan; nyt se +on yhtä kuin kuulisi kukon laulavan — — —</p> + +<p>Mutta omituisia väreitä tunsi Sanna koko ruumiissansa. Ne alkoivat +seljästä, kulkivat käsivarsia myöten aina sormenpäihin asti, +aaltoilivat pitkin jalkoja hamaan varpaiden neniin — —</p> + +<p>Jo polki pieni jalka tahdissa maata, varpaatkin aivan kuin alkoivat +vikureerata toistensa kanssa; Sannan sisäpuolinen olento tanssi, tanssi +purpuria, ja viulu puhui hänelle niin kummallisia asioita — kas nyt se +niin kevyesti kuvasi hetken huoletonta elämää, mi hyppelee kuin +kevätpuro iloisesti nurmien ja niittujen kukkia suudellen, — nyt se +valittaa, mutta sen valitus on niin autuaan suloista; kas taas: +pelmanni-Kusti römpähyttää paasia — ja nyt kuuluu aivan kuin +huolettomin iva, joka sanoo "soranoo" koko tiiman elämän iloille ja +suruille — — taas se kuuluu niin vienolta, niin houkuttelevalta, kuin +tahtoisi se viedä ihmisen kauas, kovin kauas tuonne Saimaan rannalle, +tahi Vienan rannall' koivun alle — — —</p> + +<p>Mutta jo päästiin sepän pihaan. Siinä kävelee miehiä, mikä heittää +heiniä hevoselleen, mikä lointa korjaa, mikä muuten seisoskelee. —</p> + +<p>Pirtistä kuuluu jalkain poljenta, ja purpurin töminä saa permantopalkit +notkumaan — —</p> + +<p>Porstuaan tulvaa avatusta pirtinovesta lämmin löyhkä Laurilan vaimoväen +päiden kohdalta, kynnyksen tienoitse tunkee ulkoa heidän kanssaan +pakkanen harmaana höyrypatsaana.</p> + +<p>Mutta ei anna sepän Anni heidän vielä pirttiin mennä; ensin vie hän +Laurilan emännän tyttärinensä porstuanperä-kamariin kahveeta ja viiniä +saamaan; "vasta sitten saavat he pirttiin mennä katsomaan nuorten iloa. +Ne niin kiusasivat jo pyhäin päivästä asti seppää, että vaan piti +keskispyhänä huone heille annettaman; sanoivat, että kyllä he itse +pelmannin kustantavat. Seppä oli aatellut, että miksikäs se huone siitä +tulee, ja sopihan vähän iloksi panna, kun hänkin on Juhannes, ja +keskispyhänä on Juhanneksen päivä." —</p> + +<p>Saali hartioilla astui Laurilan emäntä tyttärensä kanssa pirttiin; +siellä juuri oli lopetettu purpuri, pelimanni huokasi ja tanssiväki +huokasi pyhkiellen hikeä otsistansa, sillä "hiki siinä tuli kuin +hyvässäkin työssä." Naisia istui peräpenkillä, miehiä pitkällä penkillä +sivuseinällä; varakas seppä oli pannut oluthaarikan kulkemaan miehestä +mieheen, toisen naisten riviä kiertämään. Päreistä oli tehty muutamia +kynttiläpihtiä, jotka olivat ylhäälle seiniin kiinnitetyt; kaksi +kynttilää oli pöydällä, kolmas muurin päällä; ja tavan takaa niisteli +kynttilöitään seppä, kävellen pitkin seinuksia.</p> + +<p>Mutta tuolla pöydän päässä pelmannin vieressä istuu — — — kuka? +Sanna katsoo, katsoo, kun hän siinä äitinsä kanssa istuu peräpenkillä +ja koettelee "istuuko rossi oikoisessa" — — katsoo vieläkin, ken on +se mies sotilaan puvussa, haivenia ylihuulessa, se, joka puhuu +pelmannin kanssa niin tuttavasti — — — nyökkää sille, ja se hänelle.</p> + +<p>Samassa vetää pelmanni pari kertaa karheesti jousellansa, sitte +kimeämmin, ja sitte alkaa tulla sävel säveleen kintuilla — — vilkas +valssi — — —</p> + +<p>Sotilaspukuinen nousee istuimeltansa, astuu sorjana ja suorana ihan +peräpenkkiä kohden sanaa sanomatta, astuu ihan Sannan eteen, nostaa +kätensä ohaukselle ja kumartaa Sannalle, kumartaa niin sievästi +kantapäät yhdessä ja karvalakki kallellansa. Olis toisille tytöille +sellaisen tempun tehnyt, taikka vaikkapa itse Laurilan emännällekin, +niin eivätpä totta vieköön olisi tienneet, mitä se merkitsi. Mutta +kyllä Sanna sen tiesi. Kirkonkylässä oli hän nähnyt herrain tekevän +juuri samalla tavoin, kun siellä oli "paalit", joissa koottiin rahaa +urpukassaan; se semmoinen kumarrus oli niin paljo kuin: "tules tanssaan +kanssani!" Mutta eivät ne sepän talkoomiehet semmoisista tempuista +mitään tienneet, ne vaan sylkäsivät kouriinsa niinkuin muuhunkin työhön +ruvetessa, laskivat kätensä tytön vyötäisille ja sanoivat pää kenossa: +"tus tanssaan!"</p> + +<p>Kevyesti nousi nyt Sanna penkiltä istumasta, hymähti, laski kätensä +toisen olkapäälle ja sanoi alkuaskeleita ottaissansa: "kas, Arvi; enpä +luullut sinua täällä näkeväni."</p> + +<p>Ja sitte sitä mentiin ympäri. Hyvän aikaa tarkasteli koko väki tuota +somaa paria; poika oli niin sorja, hän kun siinä päätänsä hiukan +taaksepäin kallistaen, piti oikeata kättänsä Sannan vyötäisillä, +vasemmalla taas hänen kädestänsä piti kiinni. Sanna siinä nojasi hiukan +päätänsä pojan rintaa vasten, vasemman kätensä antoi hänen +käsivarrellaan levätä. Olipa se huimaa menoa. Vähitellen lähti +liikkeelle useampia paria; toisia jo lakkasikin, mutta Sanna vaan +kumppaninsa kanssa yhä pyöri, hyppi keveästi kuin lintu oksallaan; +tuskin jalat näyttivät maahan sattuvan. Ensin ajatteli Sanna, että oli +iloista, kun nyt tapasi vanhan koulutoverin, tapasi Arvin, jolta niin +monta kirjettä oli saanut, mutta sitten ei enää aatellut mitään, tuntui +vaan siltä kuin olisi ollut sisällinen pakko; viulun ääni tunki +korvaan, sieluun, sydämeen, se vaati ja pakotti. Rinta huokui, silmä +säihkyi, poskea poltti, mutta yhä nopeammin pyörähteli pari lakealla +lattialla, kunnes yht'äkkiä kuului Kustaan viulusta karhea, järeä ääni +ja soitto taukosi. Silloin jäi Sanna kumppaninensa keskelle lattiaa +seisomaan. Sanna hiivi ujona äitinsä viereen, ja Arvi meni taaskin +pelmannin viereen istumaan. "Hassu tyttö", torui äiti, "olisit itsesi +kuoliaaksi tanssannut, ellen olisi soittoa lakkauttanut."</p> + +<p>Ja sitte alkoi uusi purpuri. Se on yhteisen kansan keskustelutanssi, +vaikk'ei siinä yleensä paljoa keskustella, mutta saa siinä ainakin +keskustella, jos tahtoo.</p> + +<p>Ja mitä siinä purpurissa Arvi ja Sanna keskustelivat? Kysytkös sitä? +Kaiken iltaa oli Arvi niin paljon kuin suinkin Sannan parissa, seurasi +silmillänsä häntä silloinkin, kun ei hänen likellään ollut.</p> + +<p>"He ovat samaan aikaan käyneet kansakoulua", nuhahti Laurilan emäntä +sepän Annille.</p> + +<p>"Niin kyllä tiedän, hän on orpanani poika", vastasi Anni.</p> + +<p>"Kuinkas se nyt sotamiehen muntieringissä on, ja onko se jo korkeakin +herra?"</p> + +<p>"Aliupsieri, kaks-nauhainen, nähkääs emäntä, se meni vapaaehtoisena +sotaväkeen, ja taitaa pian taas yletä vielä ylemmäksi, sillä pojalla on +pää kuin partaveitsi; — mutta mitääs vasten se tuota lasta niin +kovasti on tanssittanut?"</p> + +<p>"Lapsi kyllä Sanna on, käy se sentään Mikonpäivästä jo neljättätoista +— Huh, täällä on lämmin — tuota, tietääkö Anni, joko tuo Arvi +vanhakin lienee?"</p> + +<p>"Se täytti kai jouluaattona kaksikolmatta."</p> + +<p>Taas soi. Se on polkkaa. Arvi ja Sanna menevät taaskin. Aika +tanssimestari se Arvi, kas noin vaan, väliin toisapäin, väliin taas +toisapäin!</p> + +<p>Tyttö, tyttö! Älä petä itseäsi! Elämä on sotaa ja taistelua; ei se ole +paljasta polkkaa, ei! Tyttö, tyttö! Jo huomaa sinun moni muukin. +Naapurin Kalle tuolta tulee lattian poikki Sannan luokse ja kumartaa, +mutta kumartaa niin kömpelösti, että Sannaa naurattaa. Kalle huomasi +kai itsekin, ett'ei temppu onnistunut; sentähden hän jo kumarruksen +puolitiessä peräytyy entiseen jäykkään asemaansa, tarttuu leveällä +kourallaan Sannan käteen ja sanoo: "eiks pikku Sanna tulisi minunkin +kanssani vähän polkkaa polkemaan?"</p> + +<p>Menihän se Sanna. Tiesi kenen kanssa tanssi, ei ollut menossa entistä +sulavuutta, lakkasi pian, sanoen jo väsyvänsä.</p> + +<p>Hiljainen ja jörömäinen se Kalle oli kovin, pitkä ja kankea kuin +seiväs; siniset silmät tosin näyttivät rehellisiltä ja uskollisilta, +mutta suu oli miesparalla (Sannan mielestä) auttamattoman leveä, nenä +liian köyryinen — — — ja nuo saappaat sitten! ne olivat hirveän +pitkät ja suuret! Ja kädet niin suuret, että olisi saanut kahmaloihinsa +lymytetyksi Sannan koko pään, niin ett'ei nenän huippuakaan olisi +näkynyt!</p> + +<p>Niin se 18 vuotias naapurin Kalle oli Arvin rinnalla kuin on yö päivän +rinnalla — — —</p> + +<p>Hassua se oli, varsin hassua; että äiti edes leikillänsä oli viitsinyt +Sannalle puhua molempain Laurilain yhdistämisestä kun Kalle ja Sanna +yhteen menisivät. — Olikohan vaan sillä isälläkin sellaisia tuumia? +Ainakin ne toisen talon isännän kanssa olivat ylimmäisiä ystäviä, +istuskelivat usein ja puhuivat. Mutta älä luule lukkari, että pappi +virren alkaa! Ei ikänä! Mitä se lempi oikeastaan lieneekin, tuommoisen +kollon kanssa ei lemmestä puhettakaan!</p> + +<p>Ja kuitenkin se Kalle katseli aina sieltä sivupenkiltä niin +kummallisesti suurilla sinisillä silmillään peräpenkkiä kohden, katseli +varmaan Sannaa. Kun ei edes olisi ollut huomaavinansa; mutta kun +tollikko seurasi silmillään ihan Sannaa ja Arvia, pitkin lattiaa, kun +ne tanssivat! Olisi sille Sanna mielellään hyväkin ollut, mutta mitäs +sen teki? Tuossa oli Arvi, muhkea, solakka ja entinen koulukumppani.</p> + +<p>Hikilöylyä karttui pirttiin, sakeana verhosi tupakansavu joulupäreitä, +ja haukottelemaan rupesi jo Kekkalan muori, joka muurin takana istui ja +tanssia katseli. "Haukka tarttuu suusta suuhun, orava hyppii puusta +puuhun", sanoo sananlasku; ja niin se haukka nytkin tarttui. Emännät jo +rupesivat väsymään, Laurilan emäntäkin. Paha sieltä kuitenkin vielä oli +pois mennä, kun nuorten jalat vielä virkein voimin permantoa +tömisyttivät. Mutta jos menisi yksin, jättäisi Sannan vielä vähäksi +aikaa tanssimaan, koska lapsi tekee sitä niin sanomattoman kauniisti ja +niin halusta. Osasi se Sanna kyllä ne pari kivenheittoa yksinkin kotia +tulla, osasi hyvin ja uskalsikin.</p> + +<p>Ja niin Laurilan emäntä sepältä ja Annilta jäähyväiset otti, varoitti +Sannaa, ettei kovin kaukaa viipyisi, ja meni kotia.</p> + +<p>Siellä isäntä jo makasi ja väki; pieni läkkilamppu tuikutti muurin +otsalla, että emäntä näki pirttiin tulla ja riisua. Raskaasti jyrisi +ruotu-Kiian hengenveto muurinvierusängyssä, renkien sänky oli tyhjä, +samoin piikain, sillä omistajat olivat sepällä hekin, — vaikka he +siellä olivat seisoneet aahen takana, väkitungossa, ja tanssiessa vaan +keskellä lattiaa olleet. — Mutta peräsängyssä oli vielä valveilla +isäntä, piippu paloi ja silloin tällöin kuului syvähenkinen huokaus.</p> + +<p>Riisuttuaan siitä, laskihe emäntä isäntänsä viereen makaamaan; mutta +kun kuuli hänen huokaavan, niin luuli kipeäksi ja kysyi: "mikä sinua, +Aatami, vaivaa?"</p> + +<p>Ei Laurila tuokioon mitään vastannut, huokasi vaara. Sanoi sitten +vihdoin viimein: "Eikö tyttö jo tarpeeksi saanut olla turhuuden +markkinoilla, miks'et häntä jo kotia muassasi tuonut?"</p> + +<p>"Olet sinä oikein hassu, eikö nuori ollenkaan iloita saisi; iloitsimme +mekin, kirmasimme hyvinkin, kun nuoria olimme, mutta ei lehmä muista +vasikkana olleensa."</p> + +<p>"Mutta entä kun jos muistaakin, ehkä muistaa liiankin hyvin — me +uhrasimme nuoruutemme, arvaatko akkaseni, kelle?"</p> + +<p>"Niin, niin ilolle ja riemulle."</p> + +<p>"Taikka pahalle..."</p> + +<p>"Aina sinä semmoinen olet. Ole nyt kerrankin ihmisten lailla. Mitäs +luulet sen pyhyytesi sinua auttavan. Meinaa ne muutkin ihmiset +kuoltuansa hyvään paikkaan päästä, mutta" —</p> + +<p>"Kuule, Eeva, järkevä sana ennen kuin nukut: siunaa itsesi ja pane +mieleesi, että mitäs teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Ynseänä käänsi Eeva Aatamille selkänsä, ja seljin se yö nukuttiin, jos +vaan Aatami nukkuikaan, sillä tuon tuostakin hän nousi vuoteelta, otti +valkean, vilkasi akkunasta välin ulos, huokaili ja höpisi itsekseen.</p> + +<p>Parina viime vuotena se Aatami niin oli muuttunut. Nuori pappi oli +tullut seurakuntaan ja saanut tunnot hereille, ja Eevan mielestä tuntui +jo Aatamissakin olevan koko joukko isouskolaisen vikaa. Ehkä olikin. Se +vaan on varmaa, että harvapuheiseksi ja miettiväiseksi peräti oli hän +tullut, lueskeli usein ja katsoi joskus Eevaa ja Sannaa niin terävästi, +että oikein täytyi luoda katseensa ales. — — —</p> + +<p>Mutta sepän pirtissä tanssi Sanna yhä, nojasi yhä useammin ja syvemmin +keltatukkaista päätänsä Arvin rintaa vastaan; yhä pirteämpänä lennätti +Arvi sinihameista kumppaniansa. Mutta tyynen metsälammin tavalla oli +naapurin Kallen sininen silmä totinen, kun se melkein räpähtämättä +seurasi tanssin kaarteita ja pyörteitä.</p> + +<p>Mutta pelmannikin rupesi jo väsymään; lanttuu sitä mies vahvakin kuin +kaiken iltaa soittaa ja soiton välillä aina pitää "paussia", se on +ottaa kylmän ryypyn tahi lämpimän käppyrän (se on: kahviplörön). Ja kun +pelmanni lanttui, niin taukosi tanssi, ja kukin rupesi lähtöä tekemään.</p> + +<p>Lähti siitä Sanna, ei aivan ensimäiseksi, vaan ei varsin +viimeiseksikään, ja häntä lähti saattamaan Arvi. Pakkanen oli +helpottanut ja suojan tuuli kohisi männistössä, jonka ohea kulkivat.</p> + +<p>"Näin sivistyneet tekevät", sanoi Arvi, ja otti Sannan käden +kainaloonsa. Ja Sanna tiesi myös, kuinka sivistyneet tekevät: hän +nojasi väsyneenä, hervotonna aivan, Arvin olkapäähän.</p> + +<p>Ei kuu silloin paistanut, sillä se oli pilven peitossa, mutta kuitenkin +lausui Arvi tunteellisesti: "Oi kuinka kaunis on illan kuu ja loistava +virran kalvo; voi kuinka nyt kuolema kaunis ois, kun kultansa kanssa +kuolla vois!"</p> + +<p>"Niinkös luulet?"</p> + +<p>"Niin armaani, niin kuin jo sanoin siellä pirtissä:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Mitäs ois nuoruus rakkaudetta?<br /></span> +<span class="i0">Niin ois kuin kevät kukkaisetta!"<br /></span> +</div></div> + +<p>Vielä enemmän nojasi lapsi päätänsä sotilaan olkapäätä vasten ja sanoi +vienosti, jotta tuskin toinen kuuli: "en voi sua unhottaa poijes, +vaikk'en ikänään sua sais."</p> + +<p>Siellä sepän pirtissä oli vanha tuttavuus uudistettu, siellä oli +vaihdettu sanoja, joita ennen muinoin ei 14:llä oleva tyttö ensinkään +ymmärtänyt.</p> + +<p>Arvi siinä vielä käydessä selitti, että "suudelmassa kaksi sielua yhtyy +lemmen sopusointuun." Selitettiinkö tätä opinlausetta käytännöllisillä +kokeilla, ei siinä pimeässä talviyössä niin voinut nähdä; mutta +olivathan keskustelijat realistisen aikamme lapsia. —</p> + +<p>Vihdoinkin siirtyi kuun päältä kateellinen pilvi; hölmömäisen +hyväntahtoisesti katseli nyt "tolpparin aurinko" tanssista palaajia. +Siinä nyt "kasvoin edessä ijankaikkisen kuun, päällä puhtaan lumen, +tehtiin liitot ijänikuiset, ettei heitä muu eroita kuin kuolon kylmä +kinnas" — — —</p> + +<p>Ja se oli ihan täyttä totta, ainakin Sannalta. Ehkä oli Arviltakin. +Mutta ei nyt Sannan mieleen juolahtanut kysymys: "mitähän se lempi +oikeastaan on?" tahi "niinköhän se Arvi aikoo naida minun?"</p> + +<p>Ei siinä kysymystä tullut mieleen mitään. Siinä oli niin turvallista +olla ja pitää rivakan pulskan Arvin kainalossa kätensä. Kuin se oikein +likisti hänen käsivarttansa. Sanna tunsi olevansa niin pieni, niin +voimaton, niin hento, niin heikko, mutta samalla oli hän muka +turvattuna, kun siinä nojasi kumppaninsa olkaa vasten. —</p> + +<p>Arvi kumartui. "Armaani, yksi ainoa vaan suudel — — —"</p> + +<p>"Piisaisi vähempikin lirputteleminen", kuului aivan takaa tunteesta +värisevä ääni. Se oli naapurin Kalle, kyllä Arvi hänen oitis tunsi, kun +taaksensa katsoi. Varmaan oli se kollo astuskellut kauan aikaa heidän +perässänsä. Ja siinä se nyt seisoi muutaman sylen päässä, totisena, +lammasnahka-lakki päässä ja harmaat sarkavaatteet yllä; seisoi ja +katsoa toljotteli heitä. Semmoisia ne ovat ne tyhmät; eivät he +ymmärrä —</p> + +<p>Kiukustuneena hellitti Arvi kätensä Sannan kädestä, kääntyi kiivaasti +ympäri, marssi ryhdikkäästi Kallea kohden, ja yks', kaks', lyödä +läjäytti nyrkillään toista vasten suuta. Veri purskahti Kallen +sieramista, samassa kuin Arvi ärjäsi: "Tuommoista polskaa minä annan +kollolle, joka ihmisiä vahtaa ja vakoilee pitkin teitä!"</p> + +<p>Kalle katsoi suurilla siniharmailla silmillänsä vastustajaansa, otti +taskustansa siniraitaisen nenäliinansa, pyhki sillä veren pois +kasvoistansa ja virkkoi: "Liian likelle sinä viettelijä tuppaatkin." +Sitte ojensi molemmat pitkät kätensä, otti Arvin rintoihin kiini, +tukevasti ja miehenkourilla ottikin. Yritteli Arvi vastustaakin, mutta +mitäs niin pitkäkätiselle miehelle mitään voi, kun ei ulottunut muuta +kuin sormen pääkköset sen, Kallen, päällysnutun nappeihin. Ja päälle +päätteeksi oli se "kollo" niin riivatun voimallinen että nosti Arvin +ylös niinkuin minkä vauvan hyvänsä, nosti korkealle, heilutti ilmassa +sinne tänne, ja viskasi miehen pää edellä aitoviereen syvään +lumikinokseen. Arvi kirkui ja kiroili, mutta Kalle tuumaili lähteä +kotia päin — Sannan seurassa. Mutta heti kun miehet rinnuksista yhteen +menivät, oli Sanna lähtenyt juoksujalassa kipasemaan kotia. —</p> + +<p>Pieni lamppu paloi vielä, makaajat kuorsasivat vahvasti, kun Sanna +hiipi pirttiin ja meni vuoteellensa, joka oli siinä sivuseinällä, +kulmittain vanhempain vuoteen kanssa. —</p> + +<p>Sanna sammutti lampun ja koetti nukkua. Siunasi — tahi koetti siunata, +mutta kesken siunausta muistui aina mieleen sorea, pulskea Arvi ja +pitkä, hoikka naapurin Kalle. Kuinkas niiden siellä viimein kävi? Jospa +hiipisi hiljaa akkunaan katsomaan; ja hän hiipikin varpaillaan ja alkoi +katsella akkunasta ulos talviseen yöhön. Jo näkyy mustaa lunta vasten +siinä aitan kohdalla — se on hoikka Kalle, joka siinä astua +köntystelee levollisesti polkua pitkin.</p> + +<p>Mutta vähän ajan perästä tulee samaa polkua Arvikin, astui nopeasti, +että harmaa sinelli löyhyy — menneekö kostamaan Kallelle? Eipä +menekään. Tuosta kääntyy aitan editse menemään Mattilan tanhuan suuhun +päin, menee kai sieltä sitten äitinsä tykö, sinne, missä se siellä +Mattilan maalla asuneekaan.</p> + +<p>"Pian siitä Arvista mies on tullut; pari vuotta ollut upsierikoulussa +ja nyt jo on niin ylentynyt", — arvelee Sanna akkunasta +katsellessansa; ja kummallisesti hänen sydämensä livahti, kun potra +sotilas katosi varjoon huoneiden taakse. "Tällaistakohan se lempi +oikeastaan on?"</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="III" id="III">III.</a></h2> + + +<p>"Mikä sitä meidän tyttöä vaivanneekaan, niin on kuin olisi päiviltä +pois", arveli Laurilan emäntä ja istui rukilleen iltapuhteella tuossa +kynttilänpäivän aikoihin, kun isäntä tuli tallista miesten kanssa.</p> + +<p>"Mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää", vastasi siihen isäntä, +puhalsi lyhdyn sammuksiin ja asetti nahkansa ovipieli-naulaan.</p> + +<p>Mutta porstuanperä-kamarissa elusti siihen aikaan Sanna. Äidin +välityksellä oli hän saanut oikein oman kamarin. Siellä oli kuvia +seinässä monenlaisia; piirongin päällä oli Nikkari-Aaron tekemä peili +ja peiliä koristi virkattu verho, pienellä pöydällä oli pieni +posliinikuppi, jossa näkyi olevan suuri joukko nimi- ja muistokorttia +sekä onnentoivotuksia. Eikä se porstuanperäkamari hullummalta +näyttänytkään, selvästi siinä havaitsi naisen järjestävän käden jälkiä.</p> + +<p>Pesässä paloi valkea, ja sen edessä istui Sanna neito. Jo oli hän +aika-ihmisen koolla ja sievistynyt aikakin lailla siltäiseltä kun hän +viimein sepän talkoossa oli. Niin se nyt kuitenkin oli kuin vähän +nurpeissaan, käsi poskella ja kirja helmassa. Eikä ollut poski enää +niin verevä kuin ennen, mutta palmikko siinä tulen valossa vankkana +kiemurteli rinnan editse. Siinä nyt Sanna istui ja odotteli — — —</p> + +<p>Jo kuului kopinaa ulkoa ja kamariin astui vanha tuttumme Arvi. Olipa +siitäkin jotakin tullut. Pulska, potra poika, aivan kieltämättä, sievät +viikset, tukka somasti kammattu, ja vartalo solakka — se näytti niin +solakalta alaupsierin kullatussa puvussa. Sepäs oli sievä tervehdys; +käsi ohimoille ja notkea kumarrus — ja ensin suudelma kädelle ja +sitten oikea "herraslaakanen muisku." — Jahaa.</p> + +<p>"Enkelini!"</p> + +<p>"Armas Arvi."</p> + +<p>"Lemmitty Susannani!"</p> + +<p>"Kuinka odotin sinua. Arvi armaani!"</p> + +<p>"Oi, kuinka riensin tänne myrskyn siivillä, ja — — kukkasia tarjoten, +lemmen iki-ikuisen ma merkiks' sulle tuon."</p> + +<p>"Kukkasia talvella?"</p> + +<p>"Kun sinun luokses riennän, niin kukkasia kasvaa raitio."</p> + +<p>"Armaani!"</p> + +<p>Syleilys. Autuas (?) syleilys.</p> + +<p>Arvilla oli hevonen ulkona, se siellä päristeli pakkasessa. Nyt piti +mentää Kolkkilaan, jossa oli pidettävä seuranäytelmä. Eikä sieltä Sanna +eikä Arvi saanut poissa olla, sillä heillä oli kummallakin oma tärkeä +näytelmä-osansa. Huomenna se vasta oli pidettävä, mutta sinne tuli +mennä jo iltaa ennen, että oli aikaa "repiteerata", kuten Arvi sanoi.</p> + +<p>Nuorten pakinoidessa tuli kamariin jo emäntäkin — tuli tervehtimään +Arvia, joka jo oli ylentynyt taaskin "pari kraaria."</p> + +<p>"Äiti", sanoi Sanna, "Arvi on tullut minua noutamaan, meidän tarvitsisi +olla viimeistään kello 9 tän'iltana Kolkkilassa; siellä repiteerataan."</p> + +<p>"Niin lapseni, kyllä se niin on; mutta niin — repiteerataan — mitä se +taas onkaan?"</p> + +<p>"Koetetaan kuinka se 'Kalatyttö' käy, että sitten huomen-illalla +osataan se oikein yleisölle esittää", selitti Arvi.</p> + +<p>"Kyllä se sitten tarpeen on, mutta isä ei ole sanonut, mitä hän pitää +koko tuumasta."</p> + +<p>"Niin se isä, ei hän ymmärrä nuorten pyrinnöitä eikä valistuksen +henkeä, muuta kuin jarnaa postillojansa — niin kuinka nyt isä +saataisiin myöntymään?"</p> + +<p>"Jahka ma menen koettamaan parastani", puhui hellä äiti ja meni ulos.</p> + +<p>"Milloin koittaa se ihana aika", laususkeli Arvi, "jolloin sinun +lapsesi, Suomi, eivät enää kulje ahdasmielisiä polkuja, vaan lentävät +kauneuden siivillä vapaamielisyyden merta myöden ihanuuden ilmassa — +ja sydämet syttyy, sulaa, riemuin raikuu — — —"</p> + +<p>"Ei koskaan, toivoakseni", kuului Laurilan vahva ääni ovesta; "mutta +sen sanon teille lapset, mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää. +Meinaatte kai mennä sinne Paalin palvelukseen — mutta minä en +milloinkaan anna lupaa semmoisiin."</p> + +<p>Ja niin se Laurila paiskasi oven kiini ja meni pirttiin takaisin.</p> + +<p>Sanna se hyrähti itkemään, ja niiskuttaen puhui hän isän +ahdasmielisyydestä.</p> + +<p>Mutta kun äiti sitten lohdutteli, niin kirkastuivat nuorten kasvot; ja +lähdöstä ruvettiin taas puhumaan.</p> + +<p>Äitiä vähän epäilytti laskea nuoria noin kahden kesken iltapuhteella +ajamaan, mutta kun Arvi oli selittänyt, että niin ne herrasväet aina +ajelevat, niin jo haihtui epäilys; ja vastoin isän mieltä lähtivät +nuoret ajamaan Kolkkilaa kohden.</p> + +<p>Kun emäntä sitten meni pirttiin levolle, käänsi Laurila kylkeänsä, +kiskotteli tuskallisesti, raappi korvallistaan ja äyskäsi hänelle: "ja +kumminkin sinä, akka, panit ne menemään!"</p> + +<p>"Mikäs nuoria estää voi; ja olimmehan mekin kerran nuoria, mutta ei +lehmä muistakaan vasikkana olleensa."</p> + +<p>Laurila vaikeni. Sanomattoman tuskallisesti katseli hän kattoon päin; +ei sanaa tullut hänen suustansa, ei muuta kuin pitkäveteinen, tuskaa +ilmaiseva: oih.</p> + +<p>"Mikäs sinun on, kun niin oihkaat", kysyi emäntä.</p> + +<p>Vielä kerran kuului samallainen "oih": ja kun se oli loppunut, sanoi +Laurila: "mitäs teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Ei näkynyt emäntä tuota juuri miksikään panevan; hän vastasi: "aina +sinä huudat kostoa ja pahaa ennustat Sanna paralle ja Arville, vaikka +poika on niin viini ja taatimies kuin suinkin."</p> + +<p>"Sepä sen juuri on! Voi minuakin!"</p> + +<p>Mutta kuutamoisella iltapuhteella saapui Arvi ja Sanna Kolkkilaan. +Siellä oli nuoria talo täynnä; siellä luettiin näytelmä-osia, +kierreltiin arpalippuja, maalattiin "kulissia", naulattiin näyttämön +laipiota. Kaikilla oli puuhaa ja huhtomista. Oli suuri isänmaallinen +sivistystyö muka tehtävänä. Takamaalainen raakuus oli nyt pikaisesti +poistettava, ura avattava sivistysriennoille pitäjässä — +asianomaisella luvalla hankittu "puhvetti" oli tietysti yksi vaikuttava +syy kanssa.</p> + +<p>Vuorokauden valmistusten perästä vihdoinkin hämärsi näytelmä-ilta. +Väkeä tulvasi lukuisasti iltahuveihin, arvat kävivät kelten kaupaksi, +"puhvetissa" oli liike jo hyvällä alulla. Monnilan maisteri (sanoi +olevansa regissööri) soitti porokelloa, "Pelmanni-Kusti" veti +viulustansa mitä vienoimpia säveleitä, "kaupungin musikantti" antoi +"klaneetinsa" vaikeroida ja "Kalliomäen kersantti" jyristi mahdottoman +suurta, valkeoilla laudanlaikkeilla paikattua paasiviuluansa.</p> + +<p>"Susetit, olkaa valmiina, orkesteri soittaa jo messusupraania", huusi +Arvi, joka oli asiantuntija, kulissien takana. Hän oli ollut +Helsingissä joskus teaatterissa mykkänä näyttelijänä.</p> + +<p>Mutta jo se soitto loppui. Kello soi vielä kerran, esirippu nousi, ja +Arvi astui esiin ylioppilaslakki päässä, vihreäkauluksinen +metsästystakki yllä, pyssy olalla ja pitkävartiset saappaat jalassa. +Pian sen jälkeen ilmaantui kalatyttökin; ja hyvin sujui heiltä sekä +puhe että laulu. Yleisö oli silmänä ja korvana, seurasi tyystin nuorten +rakkauden kehitystä. Silloin tällöin säesti Äyrään Taavetti — se +setämies sieltä Huhtoin kulmalta — rämisevällä äänellään: "voi minun +lintuni, voi minun kultani, laulappas nyt viel'." "Älä sinä jorise", +kuului hänelle tavan takaa, mutt'ei se siitä helpottanut, lauloi vaan +yhdessä Annan ja Yrjön kanssa (Sanna oli Annana, Arvi Yrjönä). Kuului +niitä muistutuksiakin aivan äänekkäitä näyttelijäin liikkeistä ja +puvuista, toisia hyvinkin kiittäviä, mutta toisia moittiviakin.</p> + +<p>"Kas tuota nuppusuuta vaan! — Kas kun hypyelee noin esiliinaansa, eiks +kelpaa ottaa tuollaista poikaa! Tehkää nyt jo valmis, älkää siinä koko +ehtoota ruikuttako!" — Niin oli siinä arvostelu ihan tuoreeltaan, ei +tarvinnut näyttelijäin odottaa sydän suussa, mitä seuraavan päivän +sanomalehdillä olisi heistä sanottavaa.</p> + +<p>Jo lähestyi kappale loppuansa. Sivukulissien takana poltti "regissööri" +pellillä penkaalintulta, ja Anna ja Yrjö lauloivat:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Jo löysin kultani, jo löysin armaani.<br /></span> +<span class="i0">Oma silmäsein, oma silmäsein!"<br /></span> +</div></div> + +<p>Ja kauniilta näytti nuori pari ja vanha Lassi kalastaja punertavan +liekin valossa; kauniilta näytti Sanna siinä "kansallispuvussaan." +Herttaisesti hymyili hän Arville, ja kummallisen tumma oli Arvin +silmäys, kun piti Sannan kädestä ja katsoi häntä silmiin — — katsoi +ja lauloi: "oma silmäsein." —</p> + +<p>Mutta mikä tuolla peräkulissin raosta näyttämölle tirkistää? Mies se +on, korkea hattu kuin nelikko päässä. Jo sen ruumiskin näkyy. Sillä on +suurikaulurinen vapriikinverkainen "kaprokki" yllä, suuri +punasenkirjava vyö "kaprokin" päällä, ja vyössä riippuu nahkatupessa +pitkä vanhanaikainen sapeli. Ei näyttämöllä olevat häntä huomaa, sillä +heidän tuli olla kääntyneinä yleisöön päin. Ei toisetkaan näyttelijät +häntä huomaa, sillä "regissööri" polttaa "penkaalia" ja toiset +tarkastavat näyttämöllä olevia. Sanna lausuu: "Ei koskaan ole minulla +ollut niin hupaista iltaa, kuin tämä on, ja minä toivotan jokaiselle +Suomen neidolle samallaista iloa ja onnea — ja jos se viipyykin, +niin — — —"</p> + +<p>Mutta silloin astui kaprokkimies pitkillä säärillään pari kolme +askelta, oli ihan Sannan sivulla, kuiskasi hänelle korvaan hätämältään, +kävi hänen käteensä kiinni ja viedä sujahutti hänen näyttämöltä. —</p> + +<p>Ei ennättänyt Arvi muuta kuin kerran häristää pyssyllään sitä; eikä +Sanna ennättänyt sanoa kuin: "mitäs nyt, mitäs nyt, Kal — — —?"</p> + +<p>Mutta yleisö rupesi nauramaan, käräjäkirjuri taputti raivokkaasti +käsiään, siltavouti löi jalkojansa lattiaan, ja herra valismanni, joka +niinikään oli kunnioittanut huvia läsnäolollansa, huusi tarmonsa takaa +bravoota. Regissööri astui näyttämölle katsomaan, miksi programmista +poikettiin, "penkaali" loimahti kerran ja sammui. Pari kynttilää vaan +valaisi näyttämöä. Mutta silloin hyökkäsi sieltä peräkulissien välistä +näyttämölle oikea mörkö. Sarvet sillä oli päässä, ja sarvessa tiuku; +silmiä, nenää tahi suuta ei näkynyt muuta kuin lävet vaan, ja oljista +sillä oli housut, mutta takkina ihan karvoja vaan. Se tuli ja sieppasi +Arvin näyttämöltä niinkuin keilan radalta, ja vaikka se pyristeli ja +potki niin että saapasten kiiltävät varrensuut välkkyivät ja lakki +putosi päästä pyssyn viereen permannolle, ja metsästyslaukku remppui ja +roikkui, niin se mörkö vaan otti hänen olallensa ja vei hurjaa vauhtia +näyttämöltä, vaikka mies huusi ja noitui minkä jaksoi.</p> + +<p>"Da kaappo", huusi nimismies.</p> + +<p>"Fint", huusi kersantti paasiviulun äärestä.</p> + +<p>"Pravoo", kertoi siltavouti esimiehensä äskeistä puhetta.</p> + +<p>"Hali tuli tuli tei, joko piru sinun vei?" lauloi Äyrään Taavetti.</p> + +<p>"Skandaali", kirkui regissööri vimmatusti.</p> + +<p>Suutari Beckman luuli maisterin jotakin muuta vaikeroivan, ja lausui +joukkoon: "Veikö se peijakas maisterin sandaalin? Saipa totta vieköön +lurjus semmoisen sandaalin, ettei näin maalla parempia tehdä, ihan +vaahteraisilla piikillä — —"</p> + +<p>"Infernaalista", raivoili maisteri.</p> + +<p>"Täss' on 'lapis infernaalista'", sanoo herra kanttori tuttavanmoisesti +ja kömpii näyttämölle maisterin luo, "minulla on aina sitä muassani, +onpa hyvä — — —"</p> + +<p>"Menkä hiiteen!"</p> + +<p>Ja niin se näytelmä loppui yleiseen sekamelskaan. Tulot olivat sentään +hyvät, erittäin puhvetista, ja rahat oli aikomus käyttää — urkukassan +hyväksi.</p> + +<p>Joskus kai oli uruilla soitettava: "Ah surutoin, koskas synnistä +lakkaat?"</p> + +<p>Mutta seuraavana päivänä pitivät "toimikunnan" jäsenet kelpo +"rääpiäiset."</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="IV" id="IV">IV.</a></h2> + + +<p>Kaikkialla se Piki-Jermu tunnettiin. Siellä se asui takamaassa pienessä +pirtissään, keitti pikiä ja kuljetti sitten sitä kaupan pitkin pitäjää. +Mies oli runsaasti kolmen kyynärän mittainen ja muutoin hartiakas äijä. +Kun hän suurine tallukoilleen astuskeli kirkkopihassa aina väliin +autellen vasenta tallukkaansa jäljestä nousemaan nuoralla, joka oli sen +kärkeen kiinnitetty, niin veti vakavinkin kirkkomies suutansa +väkisinkin hymyyn, ja pojat puhua ilskaroivat, kuinka Jermu "oli +totinen kuin Lotilan puntari ja puhisi ja tuhisi käydessään kuin +Jutilan naurisläjä." Muuten oli mies naseva sanasuutari, vaikka sanat +tulivatkin suusta räminällä ja litinällä semmoisella kuin pahan veräjän +poru pakkasessa.</p> + +<p>Jermu tänä talvena pikikauppoja tehdessään kertoi hirveitä uutisia. +Pitäjän "herrapojat ja mamsellit" olivat ruvenneet italialaisilta +leipää polttamaan ja ruvenneet komeljanttarin-urakkaan; mutta siellä +Kolkkilassa oli ihmeitä tapahtunut: Yrjö vörsti oli tullut äkkiä kuin +tuulispää huoneesen ja vienyt Laurilan Sannan uhrattavaksi hirmuiselle +lohikäärmeelle, joka oli meressä siellä maailmansyrjässä, missä +Kaski-Jussi vainaa köyhinä vuosina oli käynyt, — sille piti +vaaleanhiveinen neitsy uhrattaman, ettei se nielisi Espanjan kaupunkia +ja vihdoin koko maata kitaansa. Ja sitten oli tullut sellainen +mulkosilmä, väkkäräsarvi, roikkasääri olento ja vienyt Arvin sen +silkosen sileen.</p> + +<p>Todella kauheita uutisia!</p> + +<p>Ja tiesi Jermu Arvin entisyydestäkin jotakin kertoa. Hän oli ensin +käynyt papinkoulua, sillä vaikka äiti oli köyhä itsellismuija, niin +herrat sitä olivat auttaneet. Hyvin oli poika lävässyt kaksi ensimäistä +luokkaa, mutta kolmas luokka se oli kiperä luokka, niin kiperä että +päät meni yhteen, ja siinä tuli miehelle "tenkkapoo", ja vielä +semmoinen "tenkkapoo", että täytyi ottaa passi kouraansa ja lähteä +toisille markkinoille. Oli ollut sotaväessäkin ensin musikanttina ja +sitte kaksinauhaisena; oli ollut kaikissa muissa paitsi puuron silmässä +ja myllynnavassa. Semmoinen se Arvi oli, se Tanhuansuun Arvi, ainakin +Jermun puheiden mukaan.</p> + +<p>Mutta ei se juttu puheen-aineena kau'aa kestänyt; jo toisena talvena +oli se vain historian oma eikä mikään päivän-uutinen.</p> + +<p>Ei Arvia enää siis suurin muistettukaan muualla paitsi Laurilan +paikkakunnalla. Yksi häntä muisteli kaipauksella. Se oli Sanna. Hän +lueskeli paljon, luki mitä käteen sattui, luki kaikki kertomukset mitä +lainakirjastosta oli saatavissa, lainasi Monnilan maisterilta yhä uusia +kirjoja, kirjoitutti ystäviltään värsyjä muistokirjaansa, lauleli niin +kauniita lauluja, että äidinkin herahti kyynel silmään. Olipa se +äitiraukan mielestä surkeaa, kun Sanna istui kivellä tuolla aitan +takana, katseli metsään päin ja lauloi niin saineesti: "voi kun et tule +jo!"</p> + +<p>Ihmisillä oli paljo tekemistä siitä, missä Arvi oikeastaan oli, sillä +vaikka Jermun kertomus oli Laurilankin seuduille saapunut, ei sitä +oikein uskottu; koska Sannakin oli koreasti kotiin saapunut, niin kai +se Arvikin jossakin oli, olihan vaan missähän oli.</p> + +<p>Ja kun sitä Sannalta kysyttiin, niin hän vaan hyrähti: "mistäs minä sen +tiedän!"</p> + +<p>Tyttöparka! Se kelmeni kelmenemistään, ja silmäys kävi niin +aranluontoiseksi, ja sinervät renkaat silmien alla näkyivät yhä +selvemmin.</p> + +<p>Laurila oli äreä, murahteli itsekseen: "oih" ja "mitäs teet, niin +edestäs löydät."</p> + +<p>Emäntä moitti häntä tyttärensä sanoilla puhuen, yhä +useammin ahdasmielisyydestä, ja omaa ajatussuuntaansa seuraten, +körttiläisyydestä.</p> + +<p>"Tarttuisit joskus edes työhönkin", sanoi kerran tuossa joulun edellä +Laurila Sannalle.</p> + +<p>"Sydämeni on niin kipeä", vastasi Sanna ja laski kätensä rinnalleen.</p> + +<p>"Ota Hokmannin troppia taikka Prinssin troppia tuolta kaapistani."</p> + +<p>"Ei se semmoisista parane, minua ei paranna muu kuin kalman kylmä +kalmisto."</p> + +<p>"Mitä troppia se on?"</p> + +<p>"Se on ikuista univettä."</p> + +<p>"Kosk'emma viitsi — — —"</p> + +<p>"Minua vaivaa sielun sairaus."</p> + +<p>"Taikka maarian mun mikä!</p> + +<p>"Isä, minä olen niin onnellinen onneton."</p> + +<p>"Mitä proskaa se on?"</p> + +<p>"Minun on paha olla."</p> + +<p>"Mitäs teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Käsi poskella istui siinä Sanna hetkisen pirtissä ja meni kamariin.</p> + +<p>Niin se oli huonolla tuulella hyvin usein. Ainoasti silloin kuin äidin +kanssa oli käynyt voinmyynnillä kaupungissa oli hän iloisempi. +Tavallisesti valvoi hän silloin pian puoliyöhön ja lueskeli kirjeitä, +luki, pani pois piironginlootaan, otti ja luki taas. — —</p> + +<p>Ja niin kului hiljalleen talvi kolmaskin. Sanna oli kärsimätön ja äreä, +Laurila lueskeli postillojansa, äiti lohdutteli Sannaa ja soimaili +miestänsä "lapsensa onnen turmelemisesta." Naapurin Kalle kävi usein +Laurilassa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat kuolleet, ja hän oli talon +ottanut haltuunsa, olikin saanut sen vallan velattomana. Hän oli usein +sunnuntai-iltasin Laurilassa, kuunteli kuu Laurila luki, kuunteli +miettiväisenä ja luki väliin itsekin. Näytti aivan, että molemmat +miehet, vanha Laurila ja nuori Laurila, olivat kasvamassa +samanmielisiksi; ainakin katseli vanhempi nuorempaa rakkain silmäyksin.</p> + +<p>Yritti Kalle usein puhutella Sannaakin, mutta sai tavallisesti vain +ivallisia vastauksia. Jo se kerran sitä kosikin, mutta Sanna oli +vastannut ensin halveksivalla hymyllä, sitten vääntänyt vähän +niskojansa ja sanoa tuirahuttanut: "ei tällä päällä, jos ei toista +tule!"</p> + +<p>Silloin alkoi Kalle katsella alaspäin, otti puukon tupestansa ja rupesi +kynsiänsä leikkaamaan. Tarkasti sitten tuota työtänsä oikein visusti ja +sanoi ujomaisesti: "on se niinkin, Sanna, että joka kuuseen kurottaa, +se katajaan kapsahtaa."</p> + +<p>"Ja mitäs teet, niin — — —", lausui Laurila, mutta ei sanonutkaan +loppuun asti sanottavaansa, sillä Sanna pyörähti kantapäällänsä ja meni +ovesta ulos.</p> + +<p>"Sanna on joutunut silmäin pyyntöön ja rakastaa elämän koreutta", sanoi +Laurila alakuloisesti.</p> + +<p>"Niin näyttää, minä olen hänestä liian huono; joko minun täytynee +lakata häntä aattelemasta, vaikka se raskaaltakin tuntuu. Voi sentään! +Kukas olisi luullut, että sen mieli niin muuttui, me kun lapsina niin +yhdessä olimme ja juoksentelimme! On kuinka onkin, mutta en minä Sannaa +muistamasta lakkaa, en koskaan!"</p> + +<p>"Hm, niinhän sitä luulisi, mutta ajan pitkään voi unhottaa paljo."</p> + +<p>Laurila ei luullut olevan sieluja, jotka eivät voi milloinkaan +unhottaa. On tautia, jotka eivät milloinkaan oikein parane, vaikka +näennäisesti ei kipua olekaan. Sellainen tauti on haavoitettu rakkaus +syvänpuoleisessa sielussa.</p> + +<p>Puuhakkaana tuli emäntä pirttiin ja tarjosi Kallelle kahvia.</p> + +<p>Joihan se sen, katsellen vakavasti kuinka ruskea neste läikkyi +tassissa, jota hän piti sormiensa päässä.</p> + +<p>Ilta jo rupesi hämärtämään, ja Kallelan vähän liikutteli itseään +ikäänkuin pois lähteäksensä. Mutta samassa kuului ratasten rotinaa +ulkoa, lyhykäinen, kimakka "tpruu", ja pari minuuttia sen jälkeen astui +pirttiin Arvi, kiiltävänä, hienosti puettuna kantapäästä kiireesen +asti, otti somasti korkean hattunsa päästään, laski kiiltävän +matkalaukkunsa tuolille ja kävi tervehtämään isäntää ja emäntää, +sanoen: "terve, terve, terveisiä Ameriikasta." —</p> + +<p>Pitkään sitä katsoivat kaikki pirtissä olijat; Kallen lähtöliikkeet +kohmettuivat, isäntä katsoi pitkään, ja emännän huuli rypistyi +jonkinlaiseen ilon hymyyn.</p> + +<p>Emäntä se sai ensin sanan suustansa ja virkkoi: "No ijän pitkinä +päivinä, Arvihan se onkin, voi nyt kuitenkin, missä sinä Arvi oletkaan +ollut — — missä, missä te, — — missä Herra Arvi onkaan ollut?"</p> + +<p>"Ameriikassa mammaseni, Ameriikassa, tuolla ihanteiden maassa, missä +joka mies on 'mister' — en minäkään siellä muuta nimeä kuullut kuin +mister [englantilainen sana, suomeksi herra] Hömpl — — jaha, tuossa +nuori mister Laurila — Saarles mi darling, hou du ju du? [Tarkotti +sanoa: 'Kalle veliseni, mitäs kuuluu?'] Wie steht es, multtofretto +assee emaapel —"</p> + +<p>Näin se puhui Kallen edessä, ja Kalle avasi suuret siniharmaat silmänsä +selki seljälleen, katseli ja kuunteli ihmeissään tuota muukalaista +sanain tulvaa, kuunteli hetkisen, veti sitten suutansa naurun mareesen +ja purskahti viimein makeaan nauruun.</p> + +<p>"Uott? mitä nauraa trenkää? Kaksi vuotta ja 3 kuukautta kuullut +paljasta engliss, forgeted Suomi — miks sitä naurat? terve nyt vaan, +kyllä tästä tolkkuun tullaan kuin ehditään."</p> + +<p>"Oletpa mies kiertänyt maailmaa, missä nuot höyhenet ovat kasvaneet +sinuun", kysyi Laurila.</p> + +<p>"Ai, Sir, siellä, siellä mies edistyy, siellä minulla on suuri talo, +20 hevosta, 70 lehmää, puolentoista tuhatta lammasta — — mutta yksi +puuttui, (tässä laski Arvi kätensä sydämelleen) — ei ollut elämän +kumppania."</p> + +<p>Emäntä oli tähän asti ollut jokseenkin odottavassa asennossa, mutta nyt +sen kasvot kirkastuivat, nyt hän astui aivan Arvin rinnalle, laski +kätensä hänen kaulalleen ja sanoi itkien: "voi että minun piti vielä +plikkuuden aikaisen ystäväni Leenan pojan näkevän tuommoisena miehenä, +oh hoo, oikeinhan siitä Arvista on tullut viini herra — ja +puolentoistatuhatta lammasta!"</p> + +<p>Käyttäen hyväkseen näin edulliseksi käynyttä asemaansa, lausui Arvi: +"Mutta oma maa mansikka, muu maa mustikka, olen aikonut antautua +isänmaan ystäväksi ja asettua suloiseen Suomeemme asumaan — ja nyt +kysyn teiltä, mister ja missis [suomeksi: herra ja rouva] Laurila, +tahdotteko lahjoittaa minulle Sannan käden ja sydämen?"</p> + +<p>"Olen ollut kolmattakymmentä vuotta jo isäntänä", puhui Laurila ja meni +ottamaan kaapin päältä tupakkakukkaronsa, "muttei meitä ole ikänä +kissiksi eikä missiksi haukuttu, ja paras on että saamme pitää omat +inhimilliset nimemme — Sannan käsi ja sydän taas ovat siellä missä +Sannan muukin ruumis."</p> + +<p>"Etkös ymmärrä", muistutti emäntä, "ei Arvi sitä niin pookstavillisesti +tarkoita."</p> + +<p>"Kyllä minä yskän ymmärrän", sanoi Laurila äreästi, osoitti ovea ja +sanoi Arville: "tuoss' on viis' hirttä poikki."</p> + +<p>"Mutta miksi näin epäkohteliaita, impertinenttiä?" — —</p> + +<p>"Siksi, että korjaat luusi ja paikalla", sanoi Laurila ja nousi +vimmastuneena istualtaan.</p> + +<p>Jo rupesi vieras lähenemään ovea ja olisi kai mennyt uloskin, mutta +sieltä tuli uusi tulokas. Kyllä sen heti tunsi, sillä nuoralla +nostettuna hypätä töpsähytti suuri tallukka kynnyksen yli ja tallukassa +oikein aimo jalka, sitten toinen vähää vähempi tallukka jalkoinensa, ja +jalkain muassa Piki-Jermun roteva ruumis.</p> + +<p>Hänen äännin-elimistään kuului räminää, jonka tarkka kuulija huomasi +"hyväksi päiväksi."</p> + +<p>Arvi oli pyörähtää hänen ohitsensa ulos, mutta Jermu hänen siitä esti, +sanoen: "älkää menkö, minulla olisi yksi hullu tarina juteltavana."</p> + +<p>"Istukaa", sanoi emäntä.</p> + +<p>"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Jermu ja istui ovensuussa +olevan sängyn laidalle.</p> + +<p>"Oli kerran", alkoi hän, "nuori poika-kloppi, joka ei olisi työtä +tehnyt, kun teki mieli herraksi. Se meni kouluun, mutta sai apskietin +harmaalle paperille, kun ryyppäsi viinaa ja poltti tupakkia ja luki +jonnin joutavia tarinoita, joita klookit tutäntit aattelevat ja kokoon +panevat. Sitte se meni musikantiksi, mutta puhalsi klasitorveen liian +paljon. Sillä oli pää kuin partaveitsi, mutta sydämen ja tunnon +rustinkien laita oli vähän niin ja näin. Pääsi kun pääsikin aina +ylemmäksi — — —"</p> + +<p>Laurila katsoi emäntää silmiin, emäntä häntä. Arvi punehtui ja katseli +oveen. Kalle muutti hiukan istuma-asemaansa, mutta Jermu puhui +edelleen: "mutta maalla se väliaikoina oli olevinaan puolitoista, +narrasi tyttöjä, kylvi pahaa siementä löyhäperäiseen maahan — — —"</p> + +<p>"Ja kitki pois, mitä siinä viljan alkua oli", lisäsi isäntä.</p> + +<p>"Hyvästi nyt, on vähän kiiru", sanoi Arvi ja oli pujahtaa ovesta ulos.</p> + +<p>"Kiiru kai", murisi Jermu, ja jatkoi entistä paljoa selvemmällä +äänellä: "Niin, se luuli tekevänsä topoja maan moukkain kanssa, mutta +silloin Yrjänä vei hentun ja sarvipää keikarin."</p> + +<p>Kallea nauratti taas.</p> + +<p>"Ja se vei keikarin Jussilan vanhaan lammasnavettaan, pani oven kiinni, +eikä keikari päässyt pois ennenkuin Jussilan Henna aamulla tuli +lampaita ruokkimaan. Mutta Henna peljästyi niin pahanpäiväisesti, että +juoksi kirkuen, parkuen pirttiin apua hakemaan; ja sill'aikaa pääsi +keikari karsimaan matkoihinsa."</p> + +<p>Kalle: "Se keikari oli Herra misteri Arvi Hömppölä ja se sarvipää oli +Pikimestari Jeremias."</p> + +<p>Arvi: "Mitä Jermun jutut minuun koskevat? Minä olen tän maan kielellä +Arvi Humliin, mutta enkeliskaksi Hömpl, enkä mikään Hömppölä. — En +jouda enää, hyvästi!"</p> + +<p>Mutta ei päässyt menemään. Jermu oli vahva ovenvartija, kurotti pitkän +kätensä oven poikki, eikä siitä ollut kissaa isomman olennon hyvä ulos +mennä.</p> + +<p>"Vaikkas olisit Hömppölä kuinka nätisti hyvänsä sanottuna, niin tosi se +kumminkin on, että sinä olet lurjus, ja lurjusmainen siksikin. +Tunnetkos näitä kouria, muistatko, kuinka koreesti sinä näillä ilmaan +nousit silloin ennen Kolkkilassa?"</p> + +<p>Arvi puri hammasta ja oli vihoissaan, mutta mikäs siinä auttoi!</p> + +<p>Mutta samassa tuli pirttiin Sanna. Hän oli ollut missä lienee ollut +metsässä mietiskelemässä. Suurin silmin hän ensin katsoi pirtissä +olijoita, tunsi pian Arvin, meni luokse, kävi käteen kiinni ja sanoi, +punastuen: "armaani!"</p> + +<p>Arvi oli hämillään, ei juuri saanut mitään sanotuksi, jonkun +lemmensanan vain kuiskasi Sannan korvaan.</p> + +<p>"Siis olet kotona armaani", puhui Sanna, "olet vihdoinkin saapunut +Ameriikasta, tuolta kaukaisesta maasta, josta minulle kirjoitit."</p> + +<p>"Siis preivit välillänne kulkeneet", sanoi Laurila äreänsekaisella +kummastuksella.</p> + +<p>"Ei se mies ole Ameriikkaa nähnyt ikänä", puhui Jermu, "Helsingissä se +on ollut trahtööreissä, passarina, ja väliaikoina korttia pelaillut."</p> + +<p>"Mitä puhut Jermu sen tulen ruoka!" kiljui Arvi.</p> + +<p>"Puhdasta totuutta", sanoi Jermu ja puhui edelleen: "Jermu on se Jermu, +mutta pitää se siitä vaarin, missä pikiä tarvitaan, ja missä vekkulit +velskaavat; sillä samalla miehellä on ollut seitsemän morsianta sitte +uuden vuoden päivän ja on pettänyt ne kaikki. Etkö luullut minun +tietävän, minne sinä Mikkolan lammasnavetasta jouduit, ja missä sitten +elustit — kyllä sen tiesin. Ja Laurilan isännät, sekä toisen talon +vainaa että tämän talon isäntä ovat aina olleet miehiä minua kohtaan, +ja sentähden minä vähän niinkuin pidin varalla, mistä tuuli kävi."</p> + +<p>Arvi yritti taas mennä.</p> + +<p>"Mene sipo lintuun, äläkä tällä maalla silmiäsi näytä!" — — —</p> + +<p>Sanna oli vaalea, ei puhunut mitään, istui rahille, katseli alaspäin ja +hypyeli taas esiliinansa kulmia.</p> + +<p>Ja Arvi otti kiiltävän matkalaukkunsa, meni pois, istui rattaille ja +ajoi aika tärinällä valtamaantietä kohden.</p> + +<p>Sanna meni kamariinsa, ja Jermu muisteli vielä Kallen kanssa, kuinka he +Kolkkilassa olivat "komelin" keskeyttäneet.</p> + +<p>"Mailman meno on turhuus ja hengen vaiva", sanoi isäntä, "minä olen +väsynyt ja runneltu." Hän otti virsikirjan ja rupesi veisaamaan. Jermu +ja Kalle ottivat lakit pois päästänsä, emäntä istui vesi silmissä pesän +eteen.</p> + +<p>Mutta kamarissa itki ääneensä Sanna, teki pesään valkean, jonne hän +viskeli koko joukon kirjeitä. Sitten istui hän pesän eteen käsi otsalla +ja sanoi itsekseen: "kyllä kai se niin on, että mitäs teet, niin +edestäs löydät."</p> + +<p>Viikon kuluttua sai Sanna kirjeen. Hän luki sen isälle ja äidille +eräänä iltana kun väet taas olivat takamaassa suokauraa leikkaamassa. +Siinä kirjoitti Arvi:</p> + +<blockquote> + +<p>"Sanna hyvä!</p> + +<p>Elämäni on ollut täynnä valhetta. Minä en ymmärrä, mikä se päämäärä +oli, jota tahdoin tavoitella. Minä etsein jotakin, mutta en etsinyt +oikein. Minä kaipasin, mutt'en tiennyt mitä kaipasin. Kyllä minä sinua +rakastin ja rakastan vieläkin. Minä olisin niin rakastanut kuin +kirjoissakin rakastetaan, ja luulin että se meidän asiamme oli +sellaista rakkautta. Mutta se Jermun puhe sai mun häpeemään, sillä mitä +minusta on rakastajaksi, kun olen ihan semmoinen lurjus, joksi hän +minun teillä kuvasi. Tiedätkö sinä miten ihminen onnelliseksi tulee? +Minä en tiedä. Onkoos täällä maailmassa niin hullusti, ettei täällä +olekaan onnellista ollenkaan, vaan onko ne vaan niin kaikki olevinaan. +Voi nyt hyvin ja unhota minä, minä koitan itsekin unhottaa, että Arvi +Humliini niminen mies on 'maa' nimisellä planeetilla. Terveisiä.</p> + +<p class="sig">Arvi."</p></blockquote> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="V" id="V">V.</a></h2> + + +<p>Laurilan tienoilla syntyi puhetta ja juorua jos jonkinlaista. Sanna oli +ollut Arvin lähdön jälkeen yhä kummallisempi; oli usein istunut käsi +poskella, laulellut surullisia lauluja ja lueskellut kirjoja, vastannut +kysymyksiin kovin hajamielisesti ja ollut väliin kuin toisitaiteinen.</p> + +<p>Eräänä aamuna kun Laurila pistäytyi porstuanperä-kamariin, kummastui +hän suuresti, sillä siellä oli kaikki ylösalaisin. Piirongin laatikot +oli ihan auki, pöydältä oli nimikortit ja laatikkokin poissa; pieni +kirjeenlappu siinä vaan oli, jossa oli kirjoitettuna Sannan kädellä: +"Minä en voi täällä olla, minä menen pois. Tyttärenne Sanna Laurila."</p> + +<p>Silloin huokasi Laurila syvään, mutisi itsekseen: "mitäs teet, niin +edestäs löydät." Sitten hän tuskallisen näköisenä laskeutui polvilleen +Sannan sängyn viereen, oli siinä vähän aikaa, ja kun siitä nousi, niin +levollisuus ja entinen maltti taas kuvautui kasvoissa, ja hän puhui +itsekseen: "ei se lapsi sentään hukkaan mene."</p> + +<p>Mutta suurella ryöpyllä tuli kamariin emäntä, vohkasi ja puhui, itki ja +nuuskutti: "sen siitä nyt sait, senkin körttiläinen ja konttirukousten +pitäjä, nyt on lapsi mennyt, mihin lie mennytkin, Arapiiaan taikka +Aamurinmaahan taikka Lemetin lähteesen; voi, voi mua äiti parkaa!"</p> + +<p>Ja niin se vaipui tuolille istumaan, nuuskutti kovasti ja huulet +vempahtelivat tahdissa nenän sikurruksen kanssa.</p> + +<p>"Mitäs teet, niin edestäs löydät", sanoi Laurila ja läksi kamarista.</p> + +<p>"Siihen sanaan minä olen tottunut kuin Vosuuni konttiin", kiljui +emäntä, ja niiskutus muuttui oikein sudenkolloksi.</p> + +<p>Ja niin se syksykausi oli karvas ja katkera aika Laurilan haltijoille; +tuon tuostaki he torailivat, taikka oikeastaan emäntä se se soimaili +isäntää melkein yhtämittaa.</p> + +<p>Mikä isännän mieli oli, siitä eivät edes palvelijat saaneet selkoa; hän +oli aina vaan tuollainen harvapuheinen jörri, joka toimitti asiat +parilla murahduksella. Mitä hän tyttärensä katoomisesta ajatteli, ei +sitä edes emäntä tiennyt. Ainakaan ei hän asiasta niin varma ollut kuin +näytti, kun hän kiukussaan nimitti miestänsä "kivisydämiseksi +opeliskiksi, joka omaa lastansa lastoi."</p> + +<p>Laurilan tavallinen vastaus sellaisiin ja muihin syytöksiin oli vaan se +vanha, tavallinen; ei hän pidempiin selityksiin ruvennut, niin ettei +emäntä aina tiennyt, ketä heistä kolmesta tuo puhe oikeastaan koski. +Kyllä emäntä väliin harmissaan nimitteli Arvia "siksi maailman +klovariksi, jossa ei ollut miestä kolmen kopeekan edestä, kun sillä +lailla meni", mutta toisinaan hän taas päivitteli, "että niin viinin +miehen alun oli toisen tyhmyyden takia täytynyt lemmestänsä luopua."</p> + +<p>Mutta kerran joulun jälkeen, kun emäntä tuli kirkosta, oli hänellä +kirje kädessä. Sitä ei hän itse osannut lukea. Ei isäntäkään juuri +kirjoitusmies ollut, mutta hän oli hyvä lukumies, osasi lukea +"latinaakin"; ja joka kerran latinaakin osaa lukea, hän kyllä +kirjoituksessakin toimeen tulee.</p> + +<p>Kirjeessä Sanna kertoi, että "hän nyt oli päässyt kerrankin sivistyneen +maailman yhteyteen, sillä hän oli nyt Helsingissä. Jos isä ja äiti +näkisivät ja ymmärtäisivät kaiken sen, mitä Sanna siellä näki ja +ymmärsi, niin eivät häntä ankarasti tuomitsisi. Hänellä oli pieni +kamari, vähän tosin kaupungin syrjässä, mutta ei aivan kaukana siitä +paikasta, jossa hän joka päivä kävi neulomassa. 'Sömmerskat' olivat +hauskoja tyttöjä, kävivät yhdessä hänen kanssansa teaatterissa ja +muissa huveissa. Heillä oli monia 'hykliä' nuorukaisia tuttavainsa +joukossa. Oli nähnyt Arvinkin siellä; se oli taas taiteilijan tiellä, +oli soittokunnassa p-kornettia puhaltamassa. — Sitten oli siinä +terveisiä ja hyvänvoimisen toivotuksia, ja pyyntö, että hänelle joskus +kirjoitettaisiin, hänen 'atressinsa' oli — katu n:o 00."</p> + +<p>"Onpa hauskaakin, että tyttäreni elää ja voi hyvin", sanoi äiti ja +pyyhkieli silmiänsä.</p> + +<p>"Paljon siinä on ryssää siinä preivissä", sanoi isäntä, "mutta se siinä +oli suomeksi, ett'ei Sanna likimainkaan ole tuhlaajatytär."</p> + +<p>"Älä nyt aina, isä kulta!"</p> + +<p>"Se se on kuin on", sanoi Laurila ja lähti ulos.</p> + +<p>— Harvakselta naapurin Kalle enää Laurilassa kävi. Mutta kun hän +loppiais-iltana pistäytyi kyläilemässä, niin kirjeen sisällyksen kertoi +hänelle emäntä.</p> + +<p>Kun Kalle siinä penkillä istui ja kuunteli Sannan kirjeessä olleita +asioita, niin suuret siniharmaat silmänsä kävivät niin sameriaisiksi ja +hän otti sinipunasen nenäliinan taskustansa ja niisti sillä — mitä +lienee sillä tempulla peittää tahtonutkaan, kenties silmään +herahtanutta kyyneleen-aihetta? Kun emäntä sitten puhteella puuhaili +illallisen toimissa pirtissä, niin oli isäntä Kallen kanssa kamarissa +kahden, ja tuon tuokiot he keskustelivatkin.</p> + +<p>Tämän keskustelun tuloksena oli, että Kalle Hiivanuutin päivän aamuna +kotitalonsa pihalla teki "reisukuormaa." Ja kukapa hänellä siinä oli +apumiehenä? Kukas muu kuin itse Piki-Jermu. Oli sillä oikein +"ihmismäiset rievut" yllä sillä kertaa ja saappaatkin jalassa; totta ei +mies tahtonut enää uuspeilinä olla.</p> + +<p>Kalle lähti "matkareisulle" Helsinkiin. Kuormassa oli leipiä, muutamia +voipyttyjä, ryyniä ja lihoja.</p> + +<p>Ja niin ne lähtivät Kalle ja Jermu Helsinkiin. Vielä lähteissä +kuiskailivat Laurila ja Kalle monioita sanoja toisillensa.</p> + +<p>Kyllä silloin jo oli olemassa rautatie Hämeenlinnan ja Helsingin +välillä, mutta kun näin hevosella mentiin, niin säästyihän kahden +miehen piljetinhinta ja tavarain kuljetusmakso. Ja parina kolmena +päivänä oli matka Helsinkiin näilläkin keinoin tehty.</p> + +<p>Onnellisesti tulivat he Suomen pääkaupunkiin, vaikka siellä likellä +Helsinkiä oli vähän vaikea tulla niiden ruotsalaisten kanssa toimeen. +Mutta Jermu osasi sen verran ruotsia, että tiesi sanoa: "Jee mei +varttieriä", joka oli (kuten Jermu Kallelle selitti) suomeksi: +"olisimmeko me saaneet tässä talossa yökorttieria?" Ja saihan sitä +korttieria, vaikka väki olikin vähän niinkuin sanotaan koloa kansaa.</p> + +<p>Kun olivat kauppatorilla myyneet tavaransa kaikella kunnialla, niin +silloin Kalle ja Jermu rupesivat sen Laurilan Sannan korttieriä +kyselemään. Lihavalta kalamatammilta kysyi Jermu ensiksi: "tietääkö +prouva, missääs päin täällä se Laurilan Sanna meidän pitäjästä asuu, se +on täällä sömmeskana?"</p> + +<p>Matammi nauroi ylevästi ja sanoi kumppanilleen: "hva pratar den der +finntuppen?"</p> + +<p>"Ole itte vintuppi, semmoisen näköinenkin sinä olet", ärähti Jermu ja +lähti muuanne päin kävelemään.</p> + +<p>"Ei hätää pahaa", sanoi Kalle, "minun on tiedossani katu ja nummero."</p> + +<p>"Mutta mistäs sen kadun ja nummeron löytää?"</p> + +<p>Kysyttiin möhömahalta herralta, joka siinä käveli pitkin +esplenaatikatua; mutta ei hän vastannut.</p> + +<p>Kysyttiin ajurilta, ja se lupasi heidän viedä 50:llä pennillä.</p> + +<p>Mikäs siinä muu auttoi kuin istua ajurin rekeen ja mennä.</p> + +<p>Tultiin syrjäkadulle. Ei ollut liikettä likimainkaan semmoista kuin +siellä esplenaatinkadulla, ja ihmisetkin olivat paljoa huonommassa +vaatteessa.</p> + +<p>Jo ajuri pysähtyi portille. Siinä oli keltaisia, matalia huoneita, ja +iso portti oli kiinni. Sivuportista menivät, ja Jermu sanoi: tämä nyt +on se "neulansilmä."</p> + +<p>Menivät ensimäisestä kuistista oikealle, raottivat ovea, kysyivät, +asuiko siinä Laurilan Sanna. Ei siellä tietty, asuiko, ei tietty missä +muuallakaan.</p> + +<p>Menivät toiseen. Siinä oli "heveli prouva"; se sanoi siinä kyllä +tyttöjä asuvan, asui yksi sieltä Kallen kotipitäjästäkin; se kai oli +Sanna Laurila, vaikka nimittikin itseään Tyyne Laurell'iksi. Kyllä se +vaan sama oli, jota miehet etsivät, mutta se ei nyt ollut kotona, se +oli siellä neulomusrouvan tykönä neulomassa eikä tulisikaan kotia +ennenkuin illalla.</p> + +<p>Pantiin talo muistoon ja katu, ja lähdettiin kaupungille kävelemään. +Käveltiin katua ylös, katua alas, luettiin kylttien ja osoituksien +kirjotuksia, joista Jermu yhä sai lisiä ruotsalaiseen kielivarastoonsa. +Katseltiin ja ihmeteltiin suuria akkunoita, jotka olivat aivan +yksipuisia — ei yksiklasisia.</p> + +<p>"Voi tämän maailman prameutta", sanoi Jermu. "Kyllä siitä olen kuullut +puhuttavan, mutt'en sitä näin huikeaksi uskonut. Kun kolmatta kymmentä +vuotta sitten täällä kävin, en semmoista muista nähneeni — katsos nyt +tuota kivimuuria, yks', kaks', kolme, neljä, viis', kuus', — hyvät +ihmiset! Kuus' vuovinkia! Kas noita; kuka hullu tuohon on säärensä +pannut akkunaan, eikä muuta ruumista ollenkaan näy. Voi senkin +seitsemän!"</p> + +<p>Kalle hyrähteli, katseli vain, ja käveli. Jo oikein jalkopohjia pakotti +ja polvista vähän huikasi, — saisi edes johonkin istua; paras kun +menee korttieriin! Mennään!</p> + +<p>Miehet astuskelevat, pian sinne pitäisi päästämän, ihan pian. Mutta ei +se tuossa ole — juuri tuossa sen pitäisi oleman, juuri tuossa — ei +vielä siinäkään, mutta tuossa — ei siinäkään, ei vielä! Mennään hiki +hatussa, jalan anturoita kuulottaa, nälkäkin tulee ja muutenkin on +tuskallista — kävellään jutustetaan, mutta korttieriä ei kuulu — ei +kuulu vaikka kävellään kuinka — juostaan portista pihaan, ei siellä +ole sen näköistä harmaata rakennusta, ei ole toisessakaan talossa, ei +kolmannessakaan, ei neljännessäkään — —</p> + +<p>"Nyt on paha merrassa, toinen tokeessa, kolmas vielä ovelta katselee", +tuumii Jermu.</p> + +<p>"Kai se niin on, olemme eksyneet."</p> + +<p>"Kyllä se sitä on."</p> + +<p>Tuossa sitä kulkee väkeä, menee ja tulee, ja kaikilla on niin tulinen +kiire, eivät ne toisiaan ole huomaavinansakaan, pitävät vaan — sanoi +Jermu — omaa totuuttansa. Entä jos niiltä kysyisi — kas tuossa menee +nuori herra, juuri niinkuin siellä kotipitäjässä tuomarin nuori herra, +sangattomat lasit nenällä, keppi kädessä ja päässä hattu, sievä kuin +pääskyisen pesä.</p> + +<p>"Kuulkaa, Herra maisteri, neuvoisitteko meitä korttieriimme?"</p> + +<p>Sen tuomarin nuoren herran näköisen rinnalla käveli toinenkin. Sille se +sanoi: "si pÃ¥ dessa, tschudiska typer." ["Katsopas noita tschudilaisia +muotoja."]</p> + +<p>Mutta ei Jermu pulaan joutunut. Rämeällä äänellään hän sanoi:</p> + +<p>"Herr maister viisaa meit' varttieriin!"</p> + +<p>Herrat naurahtivat ja menivät.</p> + +<p>"Kyllä siinä on kansaa kuin Ekyhtin heinäsirkkoja", päivitteli Jermu, +"mutta ei ole yhtään, joka osaisi selvää Suomen sanaa sanoa."</p> + +<p>Väsymys jo rupesi miehiä valtaamaan. Ei se mennyt siitäkään, että +tupakkisaksalta ostivat Jermun ehdotuksen mukaan viiden pennin +"sikarossit suuhunsa." Ei siitä väsymys mennyt, jos nälkä hiukan +menikin. Väsyneitä kun olivat, niin istuivat kaikkein komeimman akkunan +ääreen, olihan siinä puolta kyynärää leveä sarja akkunan alapuolella, +jossa kyllä istutuksi sai kun vaan käytävänsä kovasti katuun painoi. +Siinä miehet istuivat, ja rotevalla ruumiillaan täytti Jermu ainakin +kolmanneksen jalkakäytävää. Siinä oli mukava istua, katsella väen +aaltoilevaa virtaa ja löyhytellä sikaarinsavuja ilmaan. Siinä sitä oli +"hiippastokkaa" vähän monenlaista, siinä kiiltonappista, siinä +sutipartaa.</p> + +<p>Tuoltakin tulee yksi kiiltonappinen, toisenlainen kuin ne muut, joilla +harmaa takki oli, se tulee aivan likelle miesten luo, tarttuupa Jermun +kauluriin ja sanoo ruotsivoittoisesti: "Mit' hampuusia työ oletten?"</p> + +<p>"Kunniallisia miehiä me olemme, tää on neljänneksen manttaalin isäntä +meidän pitäjästä, nuori, naimaton mies, ja minä taas olen Jeremias +Mettäkorpi, pikivaprikööri samasta pitäjästä."</p> + +<p>Kiiltonappinen hymähti ja sanoi: "tulkaa pois, ei siinä istua saa."</p> + +<p>"He antakaa meitin istua, me olemme väsyksissä", ärisi Jermu.</p> + +<p>Mutta nyt se kiiltonappi suuttui ja sanoi: "oitis miehet kanssan', min' +olen poliissi, mennään poliissikamariin!"</p> + +<p>Mutta Jermu ei sanonut heillä sinne asiaa olevan, vaan pyysi, että hän +neuvoisi heitä korttieriin. Asian kuultuaan, auttoi poliisi miehiä ja +neuvoi heille heidän korttierinsä. Kiitoksia!</p> + +<p>"Nyt tämä talo pannaan mieleen, niin että se vaikka silmät ummessa +löydetään", tuumaili Jermu. Ja kun talon portilta meni suoraan +kirkontornia kohden ja Kalle pani mieleensä kadun nimen ja talon +numeron, niin tottapa sitä takasin osasi.</p> + +<p>Illempana mentiin taas Sannaa hakemaan, mutta ei se nytkään kotona +ollut. Kävelivät siinä miehet pitkin sitä katua, jonka varrella Sannan +korttieri oli, ja aattelivat, tottahan kerran kotia tulee.</p> + +<p>Kului siinä aika joinkuin tarkastellessa ihmisiä. Kuinka ne toiset +olivat hävyttömiä, kävelivät miehet naisten kanssa käsi kädessä ja +tirskuivat ja virskuivat.</p> + +<p>Mikä konkkaronki tuoltakin tulee? Miehiä ja naisia, pari, kolme paria, +kah, oikein hattupäitä! Jo tulevat likemmä. Mitä? Mitä? Kalle katsoo +pitkään, nyhkää Jermua kylkeen ja sanoo: "onko tuo Sanna?"</p> + +<p>On, se se onkin. Jermu jää paikalleen, mutta Kalle menee joukkoa +kohden. He virskuvat keskenään, eivät huomaa ujoa maanpoikaa. Kalle +astuu melkein heidän rinnallensa, yskähtää, rykäisee toisteenkin, +mutt'eivät huomaa vieläkään; Kalle astuu vieläkin likemmä, jo nyt +katsovat häneen.</p> + +<p>"Sanna, minun olisi sinulle vähän asiaa", sanoo hän ja astuu ihan +Sannan eteen.</p> + +<p>Suuri hämmästys. Kaikki, nuot kolme miestä, kaksi naista ja Sanna, +katselevat häntä kuin mitä kummitusta.</p> + +<p>Viimein sanoo Sanna: "Jassoo, kun en tahtonut tunteakaan, se onkin +Laurila; päivää!" Tervehdetään. Ei muuta puhuta.</p> + +<p>Vihdoin sanoo Sanna: "koska Laurila on kaupunkiin tullut?"</p> + +<p>"Eilen jo; olen etsinyt sinua, Sanna."</p> + +<p>"Onko Laurilalla kirjettä kotoani."</p> + +<p>"Ei, vaan terveisiä."</p> + +<p>"Kiitos; nyt on minulla kiire, mutta kenties huomenna kl. 8 +suurustunnilla saisin tavata —?"</p> + +<p>"Nyt on minun puhuminen", sanoo Kalle erinomaisen päättävästi, ja +siniharmaa silmä katsoo niin vakavasti, että Sannan on pakko luoda +katseensa alas.</p> + +<p>"Herrasväki suo anteeksi; menkää edellä pitkälle sillalle päin, olen +siellä viiden minuutin perästä", sanoi Sanna kumppanilleen. He menivät +ja Sanna jäi Kallen kanssa kahdenkesken.</p> + +<p>"Sanna, tule kotia, kaikki muuttuu vielä hyväksi", sanoi Kalle +hellästi, mutta Sanna vastasi pisteliäästi: "Jos ei sinulla muuta +sanomista ole, niin sitä ei tarvitse sanoasi, ei minusta ole moukkain +oloon."</p> + +<p>"Mutta Sanna hyvä", sanoi Kalle rukoilevasti.</p> + +<p>"Hyi, älä ole lapsellinen! Toivoakseni isä ja äiti voivat hyvin, +miks'eivät ole minulle kirjoittaneet mitään?"</p> + +<p>"Ei ne osaa."</p> + +<p>"Niin, ei sitä sanoas tarvitse, mutta sillä tavoin minä sanoin ja +tarkoitin, miks'eivät ole kirjoituttaneet?"</p> + +<p>"Sinä olet murtanut isäsi sydämen."</p> + +<p>"Onko sillä tervaskannolla sydäntä?"</p> + +<p>"Äitisi itkee sinun tähtesi."</p> + +<p>"Se semmoista itkee, jolla ei parempaa itkettävää ole."</p> + +<p>"Sinä saatat vanhempaisi harmaat karvat murheella hautaan."</p> + +<p>"Tääll' on pappia parempiakin, en minä sinun saarnaasi tarvitse."</p> + +<p>"Sinä joudut onnettomuuteen, Sanna."</p> + +<p>"Vanhat profeetat ovat kuolleet, ja kylläs tiedät mitä uusien tehdään."</p> + +<p>"Ei sinua, Sanna, voi enää millään mieltäsi saada muuttamaan?"</p> + +<p>"Oikein vastattu! Morjens nyt ja hyvästi! Eikö Laurila jo ole emäntää +itselleen saanut?"</p> + +<p>"Olishan noita saanut, mutt'en ole huolinut — — — etkö sinä yhtään +muista lapsuutesi ihania aikoja, kun sydämesi oli raitis kuin uusi +oras, kirkas kuin lähteen silmä, puhdas kuin kehdon lapsi; muistatko +kun lapsina leikimme yhdessä — — Sanna — —"</p> + +<p>"Holt piisaa, en tässä jouda lavertelemaan, hyvästi nyt ja terveisiä +paljo!"</p> + +<p>Ja niin se meni. Pitkän valkotukan siniharmaat silmät kävivät taaskin +niin sameriaisiksi.</p> + +<p>Läheisestä porttikäytävästä tuli esiin Jermu, kysyi, kuinka oli käynyt.</p> + +<p>"Ei kuinkaan", vastasi Kalle alakuloisesti.</p> + +<p>Siinä vielä kaasulyhtyin valossa kävelivät Jermu ja Kalle. Ei näyttänyt +viimemainitulla olevan halua lähteä tältä kadulta. Siinä he vaan +kävelivät. Päivällinen poliisimies käveli samalla kadulla ja tunsi +heidän äskeiseltä. Siinä joutui Jermu varsin vilkkaasen puheesen; hän +kyseli kuin mies ja kertoi asioita kuin mies.</p> + +<p>Oli kai kulunut puolen tuntia äskeisestä kohtauksesta, kun kolme +hevosta tulee peräksytin aika vauhtia. Ja ensimäisessä reessä — näkee +Kalle, — näkeekö? näkee Sannan. Hyvin hän sen kaasulyhdyn valossa jo +erottikin. Huimaa vauhtia ne menivät ohitse; miehet olivat laskeneet +kätensä naiskumppaninsa kaulalle ja hoilasivat.</p> + +<p>Poliisimies huomasi, että Kalle oli levoton, kun hän meneviä katseli; +"oliko siinä tuttuja", hän kysyi.</p> + +<p>"Oli, siinä oli se, jota tulin etsimään."</p> + +<p>"Taisi olla morsiamenne?"</p> + +<p>"Ei juuri, mutta kuitenkin olisin hänen suonut täältä pois tulevan."</p> + +<p>"Poika parka, se tyttö on huonoilla jäljillä", sanoi poliisi.</p> + +<p>"Mihinkähän sitä nyt oikein leivotettiin", kysyi Jermu.</p> + +<p>"Missä lienee taas jokin 'samlinki'", sanoi poliisi.</p> + +<p>Jermu ja Kalle menivät korttieriinsa. Poliisimiehen neuvolla osasivat +he sangen hyvin tällä kertaa.</p> + +<p>Seuraava päivä oli sunnuntai. Kalle sanoi vielä kerran menevänsä Sannaa +katsomaan. Jermu meni orpanaansa tervehtimään, sillä he olivat hyvät +keskenänsä; orpana oli usein käynyt siellä maalla, tavannut Jermunkin. +Samalta orpanalta oli hän saanut kuulla Arvin historian. Vielä tahtoi +Jermu saada Arvista nytkin tietoja, sillä niitä Laurilan isäntä oli +nimenomaan pyytänyt tuomaan.</p> + +<p>Kalle meni siis Sannan asunnolle. Löysi hyvin pienen kamarin, johon oli +pakarin läpi mentävä. Avain kyllä oli suulta pois, mutta Kalle arveli, +että kai se näin pyhänä sentään kotona oli.</p> + +<p>Koputti siis ovelle.</p> + +<p>"Kuka siellä?" Se oli tuttu ääni, oli Sannan ääni, vaikka kuului niin +väsyneeltä.</p> + +<p>"Minä täällä olen", vastasi Kalle.</p> + +<p>"Kuka minä?"</p> + +<p>"Minä vaan, Laurilan Kalle."</p> + +<p>"Varrotkaa", kuului ääni.</p> + +<p>Ja Kalle vartosi ja kuuli kuinka siellä sisällä Sanna lykkäsi +vuodettansa kiinni ja siivosi kalisevia astioita — — —</p> + +<p>Jo avasi Sanna oven, ja Kalle astui kamariin.</p> + +<p>"Jaa, Laurilahan se onkin, Laurila tekee hyvin ja käy istumaan."</p> + +<p>"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Kalle ja istui tuolille kaapin +viereen.</p> + +<p>Kovin oli Sanna väsynyt, sen näki silmistä ja liikkeistä, tukkakin oli +sekasorrossa ja ääni niin painuksissa.</p> + +<p>Ei siinä juuri mitään asiallista puhetta tahtonut syntyä, molemmin +puolin olivat kuin vähän hämillään.</p> + +<p>Vihdoin sanoi Kalle: "Missä sinä, Sanna parka, eilen olit?"</p> + +<p>"Ei minun sinulle tiliä oloistani tarvitse tehdä, mutta saan sen +sanoakin; olimme ensin ajelemassa, sitte menimme erääsen ravintolaan +iltaa kuluttamaan."</p> + +<p>"Etkö muista kuinka psalttarin ensimäinen salmi kuuluu?"</p> + +<p>"Miks'en sitä muista, mutta mitä se tähän koskee? Laurila on hyvä ja +jättää ne asiat, ei niitä niin jokapaikkaan tarvitse vetää."</p> + +<p>"Mutta eikös sana ole meidän jalkaimme kynttilä ja valo meidän +teillämme?"</p> + +<p>"Niinhän kuuluu, mutta täytyyhän meidän maailmassa olla, emmekä juuri +elämältä paljoa iloa saa, miksi siis sitä ehdollamme karkottaisimme? — +Eikö Laurila olisi hyvä ja juoksisi hakemaan tuolta puodista, tämän +talon portinpielestä vähän limonaatia ja portteria? — portteri, on +niin vahvistavaa — — —"</p> + +<p>"Emme me nyt tässä portteria tarvitse; me tarvitsemme jotakin muuta, +Sanna parka, sillä sinä et ole onnellinen, sinä et ole hyvällä tiellä."</p> + +<p>"Anna minun kulkea polkuani, se ei ole sinun polkusi."</p> + +<p>"Etkö tule kirkkoon, Sanna, kanssani?"</p> + +<p>"Olen niin väsyksissä."</p> + +<p>"Käytkö muulloin siellä?"</p> + +<p>"Joskus; mutta sitä paitsi on aikomus meillä nuorilla tänään mennä +kello 11:n aikaan Vanhaan kaupunkiin — — —"</p> + +<p>"Oletko niin pitkälle jo päässyt?"</p> + +<p>"Kuule, Kalle, sinä olet mielestäni aina ollut ajattelevainen poika, +vaikka ulkopuolisesti et näytä, suo anteeksi, aivan näppärältä, kuule +Kalle, meidän välimme pitää tulla selväksi!"</p> + +<p>"Sitähän juuri minäkin toivoisin, vaikk'ei siinä minun mielestäni +erinomaista sekavuutta ole."</p> + +<p>"Kuule ja ymmärrä! Me emme sovi yhteen!"</p> + +<p>Kalle katsoi kummastuneena Sannaa, Sanna taas ei näyttänyt väsyneeltä; +siinä hän seisoi Kallen edessä ja puhui innokkaasti:</p> + +<p>"Sinä, Kalle, olet vanha aika, minä olen uusi aika."</p> + +<p>"No perhana," keskeytti Kalle.</p> + +<p>"Niin", jatkoi Sanna, "sinun näköalasi ei ulotu paljoa Laurilan +kuoppamäen toiselle puolen, minä olen vapaasti tottunut katselemaan +korkealta vuorelta avaraa maailmaa yli ennakkoluulojen suon."</p> + +<p>"Onko se vienyt sinun korkealle vuorelle ja osoittanut sinulle kaiken +maailman kunnian, Sanna?"</p> + +<p>"Hm, niin en juuri tarkoittanut, mutta te siellä — — te olette +tyytyväiset siellä, kun vaan on vatsa täysi ja saatte lukea rukouksenne +aamuin illoin — — —"</p> + +<p>"Ja kun on hyvä omatunto", Kalle keskeytti.</p> + +<p>"Mutta minun sieluni", jatkoi Sanna, "janosi jo lapsuudesta asti +ihanuutta, lempeä, onnea tahi miksi sen sanosin. Ehkä oli +onnettomuudekseni, että varhain opin laulamaan kaipaavia +kansanlaulujamme, ja ett'en pitänyt niitä vaan tavallisina rallatuksina +niinkuin muut tytöt, vaan opin tuntemaan niistä semmoista kummallista, +joka tuntui samalla kertaa suloiselta ja tuskalliselta — oletko, +Kalle, sinä sellaista tuntenut?"</p> + +<p>"Olen joskus, mutta minä olen luullut, että silloin tunto minua ajaa +oikeaa rauhaa ylhäältä etsimään."</p> + +<p>"Niin sinä sanot; mutta minä olen lukenut melkein kaikki lainakirjaston +kirjat, jopa muutamia, joita ei siellä olekaan; ja tiedäthän, ei kaikki +ole totta, mitä präntätty on."</p> + +<p>"Ei, ei, esimerkiksi se kirja, jonka nimi on: 'Viksari eli piru +pullossa', kaukana siitä."</p> + +<p>"Ei, Kalle, kaikki on turhuus ja hengen vaiva. Elämän avain on tää:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Nuoruudesta riemuitkaamme,<br /></span> +<span class="i0">Riemuita kun vielä saamme.<br /></span> +<span class="i0">Nyt kun vielä kukkamaamme<br /></span> +<span class="i0">Ruusuisena rehottaa.<br /></span> +<span class="i0">Niin, sulo elämälle<br /></span> +<span class="i0">Riemuitkaamme vielä tälle!"<br /></span> +</div></div> + +<p>"Ei sillä avaimella lukku aukene", sanoi Kalle surullisesti hymähtäen.</p> + +<p>"Näet siis", puhui Sanna, "meidän välillämme on juopa, sinä olet vanhan +ajan puolella, minä uuden; sinä et ymmärrä minua — — —"</p> + +<p>"Kyllä sinun ymmärrän, virsikirjassa sinun tilasi maalataan: 'yks' +lammas eksyi laumasta ja joutui kauas korpeen'."</p> + +<p>"Pidä pääsi, Kalle, kuka meidän väliämme voi ratkaista, minä pidän +minun mieleni."</p> + +<p>"Kyllä ratkaisee omatunto."</p> + +<p>"Hm, yksinkertaisen mielen houreita."</p> + +<p>"Älä pilkkaa!"</p> + +<p>"Älä kiusaa sinäkään!"</p> + +<p>"Etkö tule Sanna kotiosi?"</p> + +<p>"En!"</p> + +<p>"Onko se kerta sanottu?"</p> + +<p>"Se on kerta sanottu eikä viinapäässä!"</p> + +<p>"Et siis tule, vaikka isäsi sitä toivoo ja äitisi tulisi mieli +hyväksi?"</p> + +<p>"En!"</p> + +<p>"Tule, hyvä Sanna, siitä tulee niin moni hyvälle mielelle, tulisin mar +minäkin."</p> + +<p>"En, älä kiusaa minua!" Näin sanoi Sanna tuimalla äänellä, mutta ei se +niin tuimasta sydämestä lähtenyt kuin ääni osoitti.</p> + +<p>"Niinkö eroomme", kysyi sumeasti Kalle.</p> + +<p>"Erotkaamme ystävinä", sanoi Sanna ja tarjosi kätensä Kallelle.</p> + +<p>"Kuinka voimme olla ystäviä, kun suuri juopa meidän eroittaa ja me +kuljemme varsin eri teitä?"</p> + +<p>"Kalle, kerran katoovat vanhat ja kaikki muuttuu uudeksi."</p> + +<p>"Mutta mikäs se on, joka pysyy ijankaikkisesti?"</p> + +<p>"Nyt olisi minun mentävä, 'kolmikantilla' minua toiset odottavat."</p> + +<p>"Et tule siis, Sanna, täältä helvetinpesästä; pois."</p> + +<p>"En tällä päällä kumminkaan."</p> + +<p>"Hyvästi siis, Sanna, et usko kuinka sydämeni kirvelee, mutta jos +joskus apua tarvitset, niin muista minua!"</p> + +<p>"Hyvästi, Kalle, sinä olet sittenkin hyvä poika, vaikka yksinkertainen, +kyllä kirventeleminen lakkaa, kun tuot Laurilaan emännän, jolla +on pari tuhatta markkaa rahaa, aitallinen vaatetta, ja muuten on +toimi-ihminen."</p> + +<p>"Jumalan haltuun, Sanna!"</p> + +<p>"Hyvästi, hyvästi, terveisiä nyt vaan vanhemmilleni!"</p> + +<p>"Mutta miksi noin kavahdat vanhempiasi, Sanna?"</p> + +<p>"Minua kiusaa, vaivaa, piinaa, painaa — kuuletkos? — isäni +jumalisuus; — minua vaivaa sinua läsnä-olosi, minua vaivaa koko +maailma" — näin se sanoi kiivaasti ja veti ovensa kiinni, ja Kalle +astui pitkin pakarin-lattiaa ulos.</p> + +<p>Kalle meni, katsoi portilla vielä kerran matalaan, keltaseen +rakennukseen päin, huoahti ja lähti tallustelemaan pitkin katua +korttieriansa kohden.</p> + +<p>Mutta tyttö katseli akkunasta. Näytti hetkeksi hyvä ajatus tulleen +vierailemaan, mutta kiusaaja tuli kanssa. Tyttö, tyttö, kenen ääntä +kuulet? Vielä voisit palata, mutta kuinka käynee, menetkö alamäkeä +lasketat?</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="VI_Kuuden_vuoden_perasta" id="VI_Kuuden_vuoden_perasta">VI. Kuuden vuoden perästä.</a></h2> + + +<p>Huhuja oli kulkenut Laurilan kulmalla, huhuja oli syntynyt ja +hälvennyt. Oli kerrottu, että Sannan oli Helsingissä käynyt hullusti ja +että hän oli tuomittu kuudeksi vuotta "pinhuusiin", kehruuhuoneesen, ja +että se Arvikin oli saanut "kaksi vuotta".</p> + +<p>Kun Laurila oli kirkkoherralta asian varmaksi kuullut, oli hänen päänsä +vaipunut rintaa vasten ja hän oli sanonut tuskin kuultavasti: "mitäs +teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Kirkkoherra, nuori virkaa tekevä, oli yrittänyt häntä lohduttaa, mutta +mitäs sille miehelle teki, "se kuin ei sydäntänsä avannut."</p> + +<p>Siitä sanomasta ruveten kävi Laurilan pää yhä harmaammaksi ja emäntä +yhä äreämmäksi. Totinen, alakuloinen ja naimaton oli naapurin Kalle yhä +edelleen, "vanha emäntäpiika vaan hänen huusholliansa piti."</p> + +<p>Mutta sitten kerran ajoi "vanginvyöräri" pihaan. Hänellä oli kaksi +henkeä rattaillaan, mies ja vaimo. Ne tulivat pirttiin, ja pitkään +katsoi heitä Laurilan väki.</p> + +<p>Mies jäi seisomaan ovensuuhun, mutta se harmaankirjava vaimoihminen +astui hiljakseen Laurilan eteen pöydänpäähän, laskeutui polvilleen ja +huusi surkeasti: "Isä!"</p> + +<p>"Sanna!"</p> + +<p>"Minä olen syntiä tehnyt, antakaa Jumalan rakkauden tähden anteeksi!"</p> + +<p>"Kuinka on asiasi Jumalan kanssa?"</p> + +<p>"Olen paljon rikkonut, mutta minulle on laupeus tapahtunut."</p> + +<p>"Onko varmaan?"</p> + +<p>"On, isäni!"</p> + +<p>"Olethan tyttäreni."</p> + +<p>Ja isä antoi tyttärellensä kättä, nosti hänen ylös, ja tytär piti isän +kädestä kiinni ja itki.</p> + +<p>Äiti istui siinä kanssa penkillä, päivitteli "sitä häpeää, minkä tytär +oli rakkaalle äidilleen tuonut."</p> + +<p>Mutta Laurila nousi seisoalleen, pani kätensä ristiin ja sanoi: +"Kiitetty olkoon Jumala joka päivä; Jumala panee kuorman meidän +päällemme, mutta hän myös auttaa meitä!"</p> + +<p>Kummallisen iloiselta se Laurila näytti.</p> + +<p>"Mutta mikä mies tuolla ovensuussa?"</p> + +<p>"Se on se Arvi, tuolla käveli kankaalla ja pyysi rattaille; mutta +olisitte kuulleet sen saarnan, jonka nainen piti sille, — kyllä miehen +vesi silmistä valui." Niin kertoi "vanginvyöräri" siinä sivupenkillä.</p> + +<p>Mutta Arvi astui keskelle lattiaa ja sanoi: "minun pitäisi kanssa +jotakin puhua, pyytää anteeksi taikka muuta semmoista, mutta mitä minun +siitä hyötyä on? Jälkikatumus ei maksa mitään, eikä minua usko enää +kukaan — enkä minä itsekään tiedä, mikä minussa on totta, mikä +valetta." Otti sitten povestansa klarinetin ja rupesi puhaltamaan. +Ensin kuului niin käheää ääntä, sitten se kävi raikkaammaksi, muuttui +sen jälkeen niin surullisen vienoksi — se klarinetti itki ja sairasti, +se soi valitusvirttä parinkymmenen vuotisista synneistä; se murehti, +katui ja valitti. Laurila peitti kasvonsa käsillään, ja Eeva emäntä +ihan itki.</p> + +<p>"Paras että poistut", sanoi Sanna Arville; "me olemme toinen +toisellemme olleet kiroukseksi."</p> + +<p>Arvi vinkahutti vielä kerran klarinettiansa, pani sen poveensa, lähti +ovesta ulos ja sanoi mennessänsä: "nyt minä olen vasta taivaanvuohi, +saan lennellä taivaan ja helvetin välillä — ja mököttää."</p> + +<p>Huusi sitä Laurila, mutta mies meni vaan menojansa.</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="Kymmenen_vuoden_perasta" id="Kymmenen_vuoden_perasta">Kymmenen vuoden perästä.</a></h2> + + +<p>Kummallisia ne Laurilan talon haltijat; toisessa pitää Kalle-isäntä +yksin taloa, toisessa taas on Sanna yksinpuolisena talonhaltijana aina +siitä asti kun isä ja äiti kuolivat. Kaikki tosin tietävät, että Sanna +emäntä oli haaksirikkoon joutunut, mutta kyllä niitä silti oli +kosioita, vaikk'ei Sanna heistä huolinut.</p> + +<p>Pelmanni Arvi kulkee tanssipaikoissa soittamassa, tekee väliin kauniita +lauluja, joita on ollut sanomalehdissäkin nähtävinä, mutta on melkein +aina humalassa. Väliin se laulaa niin kummallisia lauluja, että niistä +itkee hän itse ja muut; käy joskus kirkossa, kuuntelee tarkoin, mutta +— on iltapäivin humalassa. Se on semmoinen repaleinen kulkupelmanni, +saa Laurilassa, kummassakin, monta yösijaa ja ruok'atriaa, mutta jos +vaan puhuu vähänkin noin lemmenpuhetta, niin oitis on siksi kertaa +korttieriä muutettava, sillä Sanna emäntä ei enää leikkiä kärsi.</p> + +<p>Pyhäiltasin kokoonnutaan milloin toiseen, milloin toiseen Laurilaan +lukemaan ja veisaamaan. Pitäjällä kulkee puhe, että Laurilaiset ovat +nyt ruvenneet jumalisiksi, mutta kyllä he sitä tarvitsivatkin, sillä he +"olivatkin olleet kovin rivoa väkeä".</p> + +<p>Kalle Laurila käyttää usein Aatami Laurila vainaan sanaa: "mitäs teet, +niin edestäs löydät." Mutta sen sanan täyttä merkitystä ei ymmärtänyt +muut kuin Sanna. Hänelle oli isävainaja kuolintaudissansa sanonut, että +häntä oli rankaistu lapsensa kautta synnistä, jonka hän nuoruudessansa +oli tehnyt. Hän oli luullut sen jo meren syvyydessä olevan, mutta +kuitenkin se Sannassa yhä häntä uhkasi ja vihdoin hänen kohtasi.</p> + +<p>"Voiko viettelijä mitenkään rikoksensa suuruutta syvemmin tuntea, kuin +nähdessään oman lapsensa, vieteltynä?" Tuskin vaan.</p> + +<p>"Mitäs teet, niin edestäs löydät". Oi hirveä luonnonlaki vapauden +maailmassa!</p> + +<p>LOPPU.</p> + +<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44423 ***</div> +</body> +</html> diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..455d8d7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #44423 (https://www.gutenberg.org/ebooks/44423) diff --git a/old/44423-8.txt b/old/44423-8.txt new file mode 100644 index 0000000..8eaa7ee --- /dev/null +++ b/old/44423-8.txt @@ -0,0 +1,2353 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kertomuksia, by Gustaf Adolf Heman + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + + +Title: Kertomuksia + +Author: Gustaf Adolf Heman + +Release Date: December 14, 2013 [EBook #44423] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KERTOMUKSIA + +Mitäs teet, niin eestäs löydät + + +Kirj. + +"Kah" [Kustaa Adolf Henan] + + + +Adolf Allardt, Pori, 1888. + + + + +I. + + +Laurilassa oli joulu niinkuin muuallakin. Tuore pärekerros oli orsilla +ja valkasi somasti avaran pirtin laen, pahnat kahisivat lattiassa; +pitkä honkapöytä oli peitetty lumivalkealla pöytäliinalla, röykkiö +leipiä ja kaakkuja oli pöydän yläpäässä, ja keskellä oli kolmihaarainen +kynttilä, joka tukevasti seisoi raskaassa tinajalassaan ja katseli +korkealta asemaltaan uhkarohkeasti katajaista, suurta ja monivanteista +oluthaarikkaa. Kynttilä ei enää palanut, sillä nyt oli jo päivä, +joulupäivä. Kirkossa oli oltu, paleltu ja yskitty. Kirkon kuulumisina +oli kerrottu muun muassa, että nyt jo se Aijälän maisterikin ensikerran +puusäkissä paukutteli. Aamiainen oli syöty, ruo'at korjattu, paitsi +leivät ja kaakut, sillä viimemainituista oli alimmainen syötävä vasta +suvella ruistoukoa tehtäissä. + +Siinä talon renkipari venyi pahnoilla ja imeskeli piippujansa. +Naispalvelijat, Maiju ja Kaisu, istuivat ovisängyn laidalla ja +supisivat hiljaa keskenänsä. Mutta siellä heidän takanaan oli +pitkällään talontytär, ja vaikka näyttikin kauemma pirtissä olijoista +kuin olisi lapsi nukkunut, niin eipä nukkunutkaan, vaan kuunteli +tarkoin, mitä Maiju ja Kaisu puhuivat, kuunteli tarkkaan, nykäsi väliin +heitä hameen selkämyksestä ja naurahti hiljaa, saipa silloin tällöin +sanan parikin kuiskatuksi. + +Kävihän se nuhina laatuun niin kauan kuin isäntä pöydän päässä +jouluvirsiä veisasi, mutta sen tuiki tau'ota täytyi kun Laurila otti +postillan ja rupesi siitä joulusaarnaa lukemaan. + +Mutta loppui jo saarna pitkäkin, ja väljemmin hengitti naisväki +pirtissä; vieläkin tuntui väljemmältä kun isäntä, tallissa miesten +kanssa käytyään, pujahti vaarin kamariin toiselle puolen pihaa ja laski +sinne rauhassa vaarin sänkyyn nukkumaan. Ja rengitkin ne lähtivät +toiseen taloon, tuonne vaan toiselle puolen tanhuaa. + +Pian se pikku nukkuja, talon pikku Sanna, kepsahti vuoteeltaan ylös, +kun se olo tuvassa, isän mentyä, väljemmältä rupesi tuntumaan. Eikä +tuossa äidin läsnä-olo ollenkaan tukalalta tuntunut; vapaasti sai Sanna +hilpeän luontonsa irralle laskea. Äiti siinä peräsängyssä oli vähän +aikaa lonkallaan ja katseli virsikirjaa, mutta kirjaimet rupesivat niin +hullunkurisesti silmissä tanssimaan ja peittyivät vihdoin ihan +harmaasen hämärään. Kas kun raukaisee, tulleeko vaan pyry kun niin +ramasee, tuumii emäntä ja katoo porstuanperä-kamariin. Meni kai +huokuulle, sillä oli jo kolmesta ollut ylhäällä, keittänyt väelle +joulukahvit, ollut kirkossa ja taas aamiaisen laittanut. + +Ja nyt oli tuvassa niin väljä olla. Maiju ja Kaisu rupesivat laulamaan; +reistasivat ensin "Koko maailmaa", sitten "Kuin kirkkaast' kointähti +koittaa." Mutta laulu meni vaan semmoisella akkain nuotilla, ivaili +Sanna ja lauloi ne niin kuin niitä hänelle kansakoulussa oli opetettu. + +Siinä sitä laulu antoi aihetta toiseen. Jo Maiju lauloi helevällä +äänellään: "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu." Eikä se Kaisukaan ollut +huonompia, hän se veti niinkuin pelillä vaan: "Tuoll' on mun kultani +ain' yhä tuolla." + +Heitä Sanna kuunteli, hyräili vaan hiljaa joukkoon. Mutta kun laulu oli +loppunut, niin alkoi Sanna. Siinä hän ensin oikein nuottiniekan tavalla +puhui aivan kuin itsekseen, mutta niin että toisetkin kuulivat: mistä +se alkaneekaaan se: "Suomi armas synnyinmaamme", kun ei vaan alkaisi +Aasta. + +S:llä se alkaa, tokasi Maiju. Olipa se aika hömppö, aatteli Sanna; +mutta eihän se vaivainen ollut nähnytkään, kuinka alkuääntä annetaan. +Opettaja siellä koulussa painoi harmoonion näppäintä, sitte kuului +semmoinen kimakka ääni, opettaja vilkasi luokkaan, lauloi äänen mukaan +"aaaa", ja koko oppilasjoukko yhtyi viidelläkymmenellä suullaan +laulamaan "aaaa." Ja sitte vasta se laulu aljettiin. Ja nyt se Sanna +lauloi, lauloi monta isänmaallista, niin hirmuisen koreata laulua, +kuten Maiju ja Kaisu arvostelivat. Mutta osasi se toisiakin. "En voi +sua unhottaa poijes, vaikk'en ikänään sua saa; sinä sydämessäni olet +ikuisessa muistossa." Se oli Sannan kuulijain mielestä kovasti koree; +Kaisu melkein itki. + +Olipa sekin vallan tavattoman kaunista, se semmoinen laulu: +"Sydämestäni rakastan sua elinaikani." -- "Se laulu sopii just +minulle", sanoi Maiju. + +Ja sopiihan se, sen myönsivät toisetkin. Äyräsjoen Martti oli häntä +niihin asti priiaillut, mutta nykyään käynyt kylmäksi ja ruvennut +katselemaan Inkilän Miinaa, tuota samaa Miinaa, joka rippikoulussa ei +ollut osannut vastata sanaakaan, vaan jonka vanhemmat olivat +metsäkulman rikkaampia -- ne samat, joiden sanottiin puukattuisella +viinapannulla korvessa kuusen juurella viinaa polttavan. Ja sen +tupsakan takia oli Martti Maijulle kylmäksi käynyt, tuo helasilmäinen +kiharatukka Martti -- toivoi kai kotivävyksi Inkilään. + +No siinä nyt tytöt hiljaa rupesivat pakinoimaan sydämen asioita. Ja +millä sydämellä ei olisi omia asioitansa! Sannakin, vaikka vasta 13:n +vuotias, oli varsin taitava puhumaan sydämen asioista. Hän ei ikinä tee +naimiskauppaa, sanoi hän, niinkuin hevoskauppaa, ei, hän ottaa sen, +jota hän lempii. "Lempii, mitä se on", kysyivät toiset. "Onko se sitä +kun tekee mieli jotakuta?" + +"Hyi, hyi, ei se niin jolsaa ole", tuumi Sanna, "lempiminen on sitä kun +asuu lempi sydämessä." Ja vielä monilla muilla sanoilla yritti Sanna +naistuttavilleen selittää, mitä se lempi on, mutta eihän se noiden +punaposkisten hartevain hämäläistyttöjen tyhmiin päihin tahtonut +mahtua. Ylevämielisesti ne vain Sannan selityksille nauroivat, jotta +valkeat hampaat näkyivät ja posket kuopalle kävivät. Ja voiko +tuollainen tönsikkä lempeä tuntea, tuollainen, jonka kourat +lehmänhauteissa ovat noin pöhistyneet ja punottuneet, joka ei osaa kuin +kaksi rakkauden laulua: "Kukkuu, kukkuu" ja "Tuoll' on mun kultani." -- + +Mutta kuinka olikaan, sydämet, kolmen tytön sydämet, sulivat yhteen, +vaikka olikin erilainen käsitys heillä, sulivat yhteen ja avautuivat +toisillensa. Sannallakin oli sydämen asia; ja sen kertoi hän, kun +toiset lupasivat, ett'eivät sitä puhu yhdellekään ihmiselle ikinä; +vieläpä siinä Sanna luki toisten kuullen koko kirjevaihtonsa entisiltä +koulun ajoilta. Oli niitä kirjeitä jo ainakin tusina ja kaikki ne +alkoivat sanoilla: "ikuisesti lempi Sanna." Ei niissä sitten juuri +muuta ollut kuin tuhansia sydämellisiä terveisiä ja lauseita jostakin +kansanlaulusta. _Arvi_ niiden alla oli, ja hän se vakuutti +lempivänsä Sannaa vielä sittenkin kun ijäisyys on virrannut ajan mereen +ja hän itse lasketaan läpikäytävän edessä paarille. + +"Semmoista se lempi on", sanoi Saima voitonriemulla, "ymmärrättekö nyt +likat?" + +"Kyllä, se on semmoista, että kun jostakin tykkää." + +"Semmoista, että niinkuin meinaa jotakuta ketä vaan omaksensa." + +"On se nyt niinkin", myönsi Sanna, "mutta lempi on taivaasta, se tekee +onnelliseksi, se on semmoista, että -- -- -- lempi on sitä, kun toinen +lempii toista. Lukekaa esimerkiksi kirja: 'Rikas tyttö ruusulaaksossa' +taikka edes Akselin ja Hildan laulu, niin ymmärrätte, että lempi on +enempi ja kalliimpi kuin mikään muu mailmassa." + +"Kyllähän sen ilmankin ymmärtää", vakuutti Maiju. + +"Mutta oikeenko se Arvi sinun, Sanna, aikoo naida", kysäsi Kaisu. + +"Tietysti kai hän sen aikoo tehdä, mutta eihän se lempi oikeastaan +naimiseen kuulu eikä naiminen lempeen." + +Ajattelemaan se kysymys Sannan sentään pani. "Niin, aikooko se Arvi sen +tehdä. Ja mitähän se lempi oikeastaan onkaan? Kuka sen tietää?" + +Kun siitä sitten hämärsi joulupäivän ilta, niin jopa taas Laurila luki +pitkän saarnan kirkkopostillasta, veisasi neljä viis jouluvirttä ja +luki sitte taas virsikirjasta; väki istui totisena ja kuunteli, mutta +mitä kukin ajatteli, sitä ei päältä näkynyt. Arvaamme kuitenkin, että +Sannan ajatukset saarnasta lentelivät entisten koulumuistojen valoisaan +maahan. Kun hän siinä nyt istui jakkaralla peräsängyn pään kohdalla, +kuuli "Könniläisen" seinällä tasaisessa tahdissa naksahuttelevan, näki +läsnäolevain vakavat kasvot, kuuli isän vahvan äänen aaltoilevan, +säännöllisesti nousevan ja laskevan, laskevan ja nousevan, niin +kummallisen suloinen tunne valtasi koko olennon, silmä-laudat olivat +niin raskaat --- -- ja vihdoin jo luki isä viimeisen sanan, sanoi +amenen; mutta Sannan mielessä oli kysymys: mitähän se lempi oikein on, +ja niinköhän se Arvi sittekin aikoi naida minun? + + + + +II. + + +Joulu oli mennyt, Tapanikin oli jo takana ja keskispyhäkin oli käsissä. +Nyt oli joulun vakava puoli jo mennyt menojansa, ja nyt se nuoren +kansan joulu oikeastaan alkoikin. Ei sitä enää tarvinnut niin totisena +istua, vaan sopi jo leikkiäkin laskea ja iloa pitää. Somia päiviä +todellakin ne pikku eli puoli pyhät; eiväthän ne olleet oikeita pyhiä, +joina kirkkoon olisi ollut mentävä, eivätkä myös oikeita arkioin +päiviä, joina työtä olisi tarvinnut tehdä -- Laurilan Jokkumi renki +olisi suonut, sanoi hän, semmoisia päiviä olevan vuoteensa seitsemän, +kahdeksan joka viikko. + +Ei ollut Laurilankaan miehillä muuta työtä kuin että hevoset ruokkivat. +Jokkumi tosin aamupäivällä isäntänsä käskystä vei sepälle talkoohirren +ja tuli sieltä joksikin "saaneena" kotia. Juonas oli samalla +seurauksella vienyt "raatarille" puukuorman, isäntä itse oli +Kuppari-Maijalle "siirtänyt halkosylyksen." Tuommoisia pikkutöitä +pikkupyhinä tavallisesti tehtiin. + +Mutta iltapuoleksi oli Laurilan haltiaväki ja tytär kutsuttu sepälle +talkoosen -- kestiin, näet sen, sillä Laurilasta oli viety paras hirsi, +ja muutenkin oli seppä usein sieltä "asiaa saanut", sillä Laurila oli +hyvin "ihmiskerno ja halkinainen mies." + +"Pitäisiköhän taas sinnekin mennä", tuumaili emäntä, katsoen miestänsä +kysyvästi silmiin. + +"Hm", oli lyhyt vastaus. + +"Taitaisivat ottaa mielensä pahaksi, jos ei kukaan mene, kun kerran +ovat kutsuneet, pane nyt likka yllesi, jos häneen menisimme +pikipäinsä." + +"Menishän sinne tuokioksi", puhui isäntä, piippuansa sytyttäen, "jos ei +siellä taas olisi se Mesopotamian survinriihi." + +"Hm", vastasi vuorostaan emäntä; hän kyllä tiesi, että hänen rakas +miehensä Aatami Laurila käytti kuvakieltä, ja että hän tuolla +muinoisnimityksellä tarkoitti tanssia. + +Sepällä tanssattiin tänä ehtoona; talkooväki sai päälle päätteeksi +"iloo pitkin ihoo." + +"Jos ma vien tuon likan kanssani", sanoi uudestaan emäntä kysyväisesti. + +"Hm, mitäs teet, niin edestäs löydät", vastasi Aatami ja heitti sänkyyn +pitkäkseen. Sitten löyhäytti vielä puolen tusinaa sakeita savuja, +nukkui ja rupesi kuorsaamaan. + +Mutta ilosta loisti Sannan silmät. Nyt pääsi hän kerrankin ihmisten +seuraan niinkuin naapureinkin tytöt. Kun joskus ennen salaa sattumoilta +oli ollut Tuomaalassa tahi Marttilassa tanssissa, niin hauskaa se oli +ollut. Ei häntä juuri kylän pojat tanssiin vieneet, sillä hän oli vielä +pikku likka, eikä hän tanssata juuri osannutkaan muuta kuin vähän +polkkaa. Mutta nyt, nyt oli hän jo valssinkin oppinut Maijulta, eikä +enää seonnut purpurissakaan, kun vaan oli tarkkaavainen ja silmänsä +auki piti. + +"Onpa se Sanna oikein korea, on kuin herras mamselli", lausui +kateettomasti Kaisu, kun Sanna oli pukenut uuden sinipunervan hameen +yllensä, pannut "raakun" kaulaansa ja "mansetit" käteensä sekä sitonut +tuuhean keltatukkaisen palmikkonsa päähän taivaansinisen, leveän ja +pitkän nauhan. Hameen kauluria piti suuri messinkinen rintaneula, ja +edessä oli hänellä lumivalkealta hohtava pitsillä reunustettu esiliina. +Onneksi ei Laurilassa ollut seinäpeiliä; pienessä ympyriäisessä +"plakkaripeilissä" Sanna vaan kurkisteli, oliko jakaus suora ja +"istuiko rossi oikoisessa." + +Soma se tyttö kyllä olikin; posket punottivat, silmä katseli syvänä, +hiukan miettivänä -- -- taisi aatella: mitähän se lempi oikeastaan on. + +Mutta nuo koristeet ja muut prameudet -- ne oli Sanna koulunaikaiselta +tuttavaltansa Neuloja-Emmalta saanut. Ei niiden tekopalkka suuriin +ollut noussut, noin vaivihkaa oli äiti kirkkomatkalla joskus vain +vienyt hänelle milloin villakouran, millon pellavasykyrän, milloin pari +kynttiläsoiroa, voinaulan tahi maitotipan. Ei se Laurilan Eeva emäntä +mieheltään mitään salaa tahtonut tehdä eikä hänen sitä tarvinnutkaan, +hyi semmoista; mutta mitä niille miehille kaikkia puhua tarvitsee, +tuumaili hän, eivät ne kumminkaan vaimoväen tarpeita ymmärrä. Ja +tarvitsihan lapsi parka vähän koreutta, kun oli siellä koulussakin +tottunut, ja kun on nuori ja muutenkin ymmärtäväinen eikä muotoa +vailla. Eihän se isä mitään sallisi, puhuu vaan "salatun +sydämenihmisen" kauneudesta, lakeamielisyydestä ja nöyryydestä; +mutta -- -- niinhän se isä ennen itsekin oli näpsää poikaa, oli reima +ja teiski poika, simisätissä ja sukarohvisaappaissa silloin kun +-- -- -- enkä minäkään -- -- -- Omatunto parka, vaikene! Sinulla on +puhelias vastustaja! + +Nyt lähdettiin sepälle. Ei sille semmoiselle matkalle hevosta tarvittu, +pian sen kävelikin. Lumi nirskui kävelijäin jalkain alla, pohjoinen +puhalsi kylmää viimaansa, kiinteämmin kietoi äiti huivin päähänsä. -- +Tähti tuikki kirkkaasti etelän taivaalta, tuo kaunis sinertävä; +katsoipa Sannaa aivan silmästä silmään, ehkä koetteli kestikö impi +hänen silmäystään. Kaiketi kesti, koska yhä katseli sinne ylöspäin ja +sanoi: + + Sä tähtönen kirkas + Oi sano mi voi, + Tuoll' olla sun virkas, + Miks' Luoja sun loi? + +Niin se Sanna sanoi, mutta sanat vaan peittivät ajatuksia. Ajatus oli +tämä: mitähän se lempi onkaan? + +Mutta jo haihtui ajatus. Tuolla jo vilkkui tuli sepän akkunasta ja +viulun vinkeä ääni kuului tulijain korviin. Se oli purpurin härsyä: + + Kinnari-Kalle se piukia poika, + Halituli tittun taalaa. + +Ei äiti siitä millänsäkään ollut, sitä nuottia hän oli ennen muinoin +kyllältä kuullut. Kellä on lehmät ruokittavina, vasikat juotettavina, +porsaat lihotettavina, kanat munitettavina ja suuri perhe hoidettavana, +neljä lasta vaalittavina, äijä passattavana, ei se enää ole kolmenaan, +vaikka purpurin härsyäkin kuulee; -- mutta ennen! Armas, kun silloin +kommo soi, niin joka jäsen värähti, jalat nousivat maasta aivan +itsestään, ja lentämällä silloin tyttö vilisti tanssipaikkaan; nyt se +on yhtä kuin kuulisi kukon laulavan -- -- -- + +Mutta omituisia väreitä tunsi Sanna koko ruumiissansa. Ne alkoivat +seljästä, kulkivat käsivarsia myöten aina sormenpäihin asti, +aaltoilivat pitkin jalkoja hamaan varpaiden neniin -- -- + +Jo polki pieni jalka tahdissa maata, varpaatkin aivan kuin alkoivat +vikureerata toistensa kanssa; Sannan sisäpuolinen olento tanssi, tanssi +purpuria, ja viulu puhui hänelle niin kummallisia asioita -- kas nyt se +niin kevyesti kuvasi hetken huoletonta elämää, mi hyppelee kuin +kevätpuro iloisesti nurmien ja niittujen kukkia suudellen, -- nyt se +valittaa, mutta sen valitus on niin autuaan suloista; kas taas: +pelmanni-Kusti römpähyttää paasia -- ja nyt kuuluu aivan kuin +huolettomin iva, joka sanoo "soranoo" koko tiiman elämän iloille ja +suruille -- -- taas se kuuluu niin vienolta, niin houkuttelevalta, kuin +tahtoisi se viedä ihmisen kauas, kovin kauas tuonne Saimaan rannalle, +tahi Vienan rannall' koivun alle -- -- -- + +Mutta jo päästiin sepän pihaan. Siinä kävelee miehiä, mikä heittää +heiniä hevoselleen, mikä lointa korjaa, mikä muuten seisoskelee. -- + +Pirtistä kuuluu jalkain poljenta, ja purpurin töminä saa permantopalkit +notkumaan -- -- + +Porstuaan tulvaa avatusta pirtinovesta lämmin löyhkä Laurilan vaimoväen +päiden kohdalta, kynnyksen tienoitse tunkee ulkoa heidän kanssaan +pakkanen harmaana höyrypatsaana. + +Mutta ei anna sepän Anni heidän vielä pirttiin mennä; ensin vie hän +Laurilan emännän tyttärinensä porstuanperä-kamariin kahveeta ja viiniä +saamaan; "vasta sitten saavat he pirttiin mennä katsomaan nuorten iloa. +Ne niin kiusasivat jo pyhäin päivästä asti seppää, että vaan piti +keskispyhänä huone heille annettaman; sanoivat, että kyllä he itse +pelmannin kustantavat. Seppä oli aatellut, että miksikäs se huone siitä +tulee, ja sopihan vähän iloksi panna, kun hänkin on Juhannes, ja +keskispyhänä on Juhanneksen päivä." -- + +Saali hartioilla astui Laurilan emäntä tyttärensä kanssa pirttiin; +siellä juuri oli lopetettu purpuri, pelimanni huokasi ja tanssiväki +huokasi pyhkiellen hikeä otsistansa, sillä "hiki siinä tuli kuin +hyvässäkin työssä." Naisia istui peräpenkillä, miehiä pitkällä penkillä +sivuseinällä; varakas seppä oli pannut oluthaarikan kulkemaan miehestä +mieheen, toisen naisten riviä kiertämään. Päreistä oli tehty muutamia +kynttiläpihtiä, jotka olivat ylhäälle seiniin kiinnitetyt; kaksi +kynttilää oli pöydällä, kolmas muurin päällä; ja tavan takaa niisteli +kynttilöitään seppä, kävellen pitkin seinuksia. + +Mutta tuolla pöydän päässä pelmannin vieressä istuu -- -- -- kuka? +Sanna katsoo, katsoo, kun hän siinä äitinsä kanssa istuu peräpenkillä +ja koettelee "istuuko rossi oikoisessa" -- -- katsoo vieläkin, ken on +se mies sotilaan puvussa, haivenia ylihuulessa, se, joka puhuu +pelmannin kanssa niin tuttavasti -- -- -- nyökkää sille, ja se hänelle. + +Samassa vetää pelmanni pari kertaa karheesti jousellansa, sitte +kimeämmin, ja sitte alkaa tulla sävel säveleen kintuilla -- -- vilkas +valssi -- -- -- + +Sotilaspukuinen nousee istuimeltansa, astuu sorjana ja suorana ihan +peräpenkkiä kohden sanaa sanomatta, astuu ihan Sannan eteen, nostaa +kätensä ohaukselle ja kumartaa Sannalle, kumartaa niin sievästi +kantapäät yhdessä ja karvalakki kallellansa. Olis toisille tytöille +sellaisen tempun tehnyt, taikka vaikkapa itse Laurilan emännällekin, +niin eivätpä totta vieköön olisi tienneet, mitä se merkitsi. Mutta +kyllä Sanna sen tiesi. Kirkonkylässä oli hän nähnyt herrain tekevän +juuri samalla tavoin, kun siellä oli "paalit", joissa koottiin rahaa +urpukassaan; se semmoinen kumarrus oli niin paljo kuin: "tules tanssaan +kanssani!" Mutta eivät ne sepän talkoomiehet semmoisista tempuista +mitään tienneet, ne vaan sylkäsivät kouriinsa niinkuin muuhunkin työhön +ruvetessa, laskivat kätensä tytön vyötäisille ja sanoivat pää kenossa: +"tus tanssaan!" + +Kevyesti nousi nyt Sanna penkiltä istumasta, hymähti, laski kätensä +toisen olkapäälle ja sanoi alkuaskeleita ottaissansa: "kas, Arvi; enpä +luullut sinua täällä näkeväni." + +Ja sitte sitä mentiin ympäri. Hyvän aikaa tarkasteli koko väki tuota +somaa paria; poika oli niin sorja, hän kun siinä päätänsä hiukan +taaksepäin kallistaen, piti oikeata kättänsä Sannan vyötäisillä, +vasemmalla taas hänen kädestänsä piti kiinni. Sanna siinä nojasi hiukan +päätänsä pojan rintaa vasten, vasemman kätensä antoi hänen +käsivarrellaan levätä. Olipa se huimaa menoa. Vähitellen lähti +liikkeelle useampia paria; toisia jo lakkasikin, mutta Sanna vaan +kumppaninsa kanssa yhä pyöri, hyppi keveästi kuin lintu oksallaan; +tuskin jalat näyttivät maahan sattuvan. Ensin ajatteli Sanna, että oli +iloista, kun nyt tapasi vanhan koulutoverin, tapasi Arvin, jolta niin +monta kirjettä oli saanut, mutta sitten ei enää aatellut mitään, tuntui +vaan siltä kuin olisi ollut sisällinen pakko; viulun ääni tunki +korvaan, sieluun, sydämeen, se vaati ja pakotti. Rinta huokui, silmä +säihkyi, poskea poltti, mutta yhä nopeammin pyörähteli pari lakealla +lattialla, kunnes yht'äkkiä kuului Kustaan viulusta karhea, järeä ääni +ja soitto taukosi. Silloin jäi Sanna kumppaninensa keskelle lattiaa +seisomaan. Sanna hiivi ujona äitinsä viereen, ja Arvi meni taaskin +pelmannin viereen istumaan. "Hassu tyttö", torui äiti, "olisit itsesi +kuoliaaksi tanssannut, ellen olisi soittoa lakkauttanut." + +Ja sitte alkoi uusi purpuri. Se on yhteisen kansan keskustelutanssi, +vaikk'ei siinä yleensä paljoa keskustella, mutta saa siinä ainakin +keskustella, jos tahtoo. + +Ja mitä siinä purpurissa Arvi ja Sanna keskustelivat? Kysytkös sitä? +Kaiken iltaa oli Arvi niin paljon kuin suinkin Sannan parissa, seurasi +silmillänsä häntä silloinkin, kun ei hänen likellään ollut. + +"He ovat samaan aikaan käyneet kansakoulua", nuhahti Laurilan emäntä +sepän Annille. + +"Niin kyllä tiedän, hän on orpanani poika", vastasi Anni. + +"Kuinkas se nyt sotamiehen muntieringissä on, ja onko se jo korkeakin +herra?" + +"Aliupsieri, kaks-nauhainen, nähkääs emäntä, se meni vapaaehtoisena +sotaväkeen, ja taitaa pian taas yletä vielä ylemmäksi, sillä pojalla on +pää kuin partaveitsi; -- mutta mitääs vasten se tuota lasta niin +kovasti on tanssittanut?" + +"Lapsi kyllä Sanna on, käy se sentään Mikonpäivästä jo neljättätoista +-- Huh, täällä on lämmin -- tuota, tietääkö Anni, joko tuo Arvi +vanhakin lienee?" + +"Se täytti kai jouluaattona kaksikolmatta." + +Taas soi. Se on polkkaa. Arvi ja Sanna menevät taaskin. Aika +tanssimestari se Arvi, kas noin vaan, väliin toisapäin, väliin taas +toisapäin! + +Tyttö, tyttö! Älä petä itseäsi! Elämä on sotaa ja taistelua; ei se ole +paljasta polkkaa, ei! Tyttö, tyttö! Jo huomaa sinun moni muukin. +Naapurin Kalle tuolta tulee lattian poikki Sannan luokse ja kumartaa, +mutta kumartaa niin kömpelösti, että Sannaa naurattaa. Kalle huomasi +kai itsekin, ett'ei temppu onnistunut; sentähden hän jo kumarruksen +puolitiessä peräytyy entiseen jäykkään asemaansa, tarttuu leveällä +kourallaan Sannan käteen ja sanoo: "eiks pikku Sanna tulisi minunkin +kanssani vähän polkkaa polkemaan?" + +Menihän se Sanna. Tiesi kenen kanssa tanssi, ei ollut menossa entistä +sulavuutta, lakkasi pian, sanoen jo väsyvänsä. + +Hiljainen ja jörömäinen se Kalle oli kovin, pitkä ja kankea kuin +seiväs; siniset silmät tosin näyttivät rehellisiltä ja uskollisilta, +mutta suu oli miesparalla (Sannan mielestä) auttamattoman leveä, nenä +liian köyryinen -- -- -- ja nuo saappaat sitten! ne olivat hirveän +pitkät ja suuret! Ja kädet niin suuret, että olisi saanut kahmaloihinsa +lymytetyksi Sannan koko pään, niin ett'ei nenän huippuakaan olisi +näkynyt! + +Niin se 18 vuotias naapurin Kalle oli Arvin rinnalla kuin on yö päivän +rinnalla -- -- -- + +Hassua se oli, varsin hassua; että äiti edes leikillänsä oli viitsinyt +Sannalle puhua molempain Laurilain yhdistämisestä kun Kalle ja Sanna +yhteen menisivät. -- Olikohan vaan sillä isälläkin sellaisia tuumia? +Ainakin ne toisen talon isännän kanssa olivat ylimmäisiä ystäviä, +istuskelivat usein ja puhuivat. Mutta älä luule lukkari, että pappi +virren alkaa! Ei ikänä! Mitä se lempi oikeastaan lieneekin, tuommoisen +kollon kanssa ei lemmestä puhettakaan! + +Ja kuitenkin se Kalle katseli aina sieltä sivupenkiltä niin +kummallisesti suurilla sinisillä silmillään peräpenkkiä kohden, katseli +varmaan Sannaa. Kun ei edes olisi ollut huomaavinansa; mutta kun +tollikko seurasi silmillään ihan Sannaa ja Arvia, pitkin lattiaa, kun +ne tanssivat! Olisi sille Sanna mielellään hyväkin ollut, mutta mitäs +sen teki? Tuossa oli Arvi, muhkea, solakka ja entinen koulukumppani. + +Hikilöylyä karttui pirttiin, sakeana verhosi tupakansavu joulupäreitä, +ja haukottelemaan rupesi jo Kekkalan muori, joka muurin takana istui ja +tanssia katseli. "Haukka tarttuu suusta suuhun, orava hyppii puusta +puuhun", sanoo sananlasku; ja niin se haukka nytkin tarttui. Emännät jo +rupesivat väsymään, Laurilan emäntäkin. Paha sieltä kuitenkin vielä oli +pois mennä, kun nuorten jalat vielä virkein voimin permantoa +tömisyttivät. Mutta jos menisi yksin, jättäisi Sannan vielä vähäksi +aikaa tanssimaan, koska lapsi tekee sitä niin sanomattoman kauniisti ja +niin halusta. Osasi se Sanna kyllä ne pari kivenheittoa yksinkin kotia +tulla, osasi hyvin ja uskalsikin. + +Ja niin Laurilan emäntä sepältä ja Annilta jäähyväiset otti, varoitti +Sannaa, ettei kovin kaukaa viipyisi, ja meni kotia. + +Siellä isäntä jo makasi ja väki; pieni läkkilamppu tuikutti muurin +otsalla, että emäntä näki pirttiin tulla ja riisua. Raskaasti jyrisi +ruotu-Kiian hengenveto muurinvierusängyssä, renkien sänky oli tyhjä, +samoin piikain, sillä omistajat olivat sepällä hekin, -- vaikka he +siellä olivat seisoneet aahen takana, väkitungossa, ja tanssiessa vaan +keskellä lattiaa olleet. -- Mutta peräsängyssä oli vielä valveilla +isäntä, piippu paloi ja silloin tällöin kuului syvähenkinen huokaus. + +Riisuttuaan siitä, laskihe emäntä isäntänsä viereen makaamaan; mutta +kun kuuli hänen huokaavan, niin luuli kipeäksi ja kysyi: "mikä sinua, +Aatami, vaivaa?" + +Ei Laurila tuokioon mitään vastannut, huokasi vaara. Sanoi sitten +vihdoin viimein: "Eikö tyttö jo tarpeeksi saanut olla turhuuden +markkinoilla, miks'et häntä jo kotia muassasi tuonut?" + +"Olet sinä oikein hassu, eikö nuori ollenkaan iloita saisi; iloitsimme +mekin, kirmasimme hyvinkin, kun nuoria olimme, mutta ei lehmä muista +vasikkana olleensa." + +"Mutta entä kun jos muistaakin, ehkä muistaa liiankin hyvin -- me +uhrasimme nuoruutemme, arvaatko akkaseni, kelle?" + +"Niin, niin ilolle ja riemulle." + +"Taikka pahalle..." + +"Aina sinä semmoinen olet. Ole nyt kerrankin ihmisten lailla. Mitäs +luulet sen pyhyytesi sinua auttavan. Meinaa ne muutkin ihmiset +kuoltuansa hyvään paikkaan päästä, mutta" -- + +"Kuule, Eeva, järkevä sana ennen kuin nukut: siunaa itsesi ja pane +mieleesi, että mitäs teet, niin edestäs löydät." + +Ynseänä käänsi Eeva Aatamille selkänsä, ja seljin se yö nukuttiin, jos +vaan Aatami nukkuikaan, sillä tuon tuostakin hän nousi vuoteelta, otti +valkean, vilkasi akkunasta välin ulos, huokaili ja höpisi itsekseen. + +Parina viime vuotena se Aatami niin oli muuttunut. Nuori pappi oli +tullut seurakuntaan ja saanut tunnot hereille, ja Eevan mielestä tuntui +jo Aatamissakin olevan koko joukko isouskolaisen vikaa. Ehkä olikin. Se +vaan on varmaa, että harvapuheiseksi ja miettiväiseksi peräti oli hän +tullut, lueskeli usein ja katsoi joskus Eevaa ja Sannaa niin terävästi, +että oikein täytyi luoda katseensa ales. -- -- -- + +Mutta sepän pirtissä tanssi Sanna yhä, nojasi yhä useammin ja syvemmin +keltatukkaista päätänsä Arvin rintaa vastaan; yhä pirteämpänä lennätti +Arvi sinihameista kumppaniansa. Mutta tyynen metsälammin tavalla oli +naapurin Kallen sininen silmä totinen, kun se melkein räpähtämättä +seurasi tanssin kaarteita ja pyörteitä. + +Mutta pelmannikin rupesi jo väsymään; lanttuu sitä mies vahvakin kuin +kaiken iltaa soittaa ja soiton välillä aina pitää "paussia", se on +ottaa kylmän ryypyn tahi lämpimän käppyrän (se on: kahviplörön). Ja kun +pelmanni lanttui, niin taukosi tanssi, ja kukin rupesi lähtöä tekemään. + +Lähti siitä Sanna, ei aivan ensimäiseksi, vaan ei varsin +viimeiseksikään, ja häntä lähti saattamaan Arvi. Pakkanen oli +helpottanut ja suojan tuuli kohisi männistössä, jonka ohea kulkivat. + +"Näin sivistyneet tekevät", sanoi Arvi, ja otti Sannan käden +kainaloonsa. Ja Sanna tiesi myös, kuinka sivistyneet tekevät: hän +nojasi väsyneenä, hervotonna aivan, Arvin olkapäähän. + +Ei kuu silloin paistanut, sillä se oli pilven peitossa, mutta kuitenkin +lausui Arvi tunteellisesti: "Oi kuinka kaunis on illan kuu ja loistava +virran kalvo; voi kuinka nyt kuolema kaunis ois, kun kultansa kanssa +kuolla vois!" + +"Niinkös luulet?" + +"Niin armaani, niin kuin jo sanoin siellä pirtissä: + + "Mitäs ois nuoruus rakkaudetta? + Niin ois kuin kevät kukkaisetta!" + +Vielä enemmän nojasi lapsi päätänsä sotilaan olkapäätä vasten ja sanoi +vienosti, jotta tuskin toinen kuuli: "en voi sua unhottaa poijes, +vaikk'en ikänään sua sais." + +Siellä sepän pirtissä oli vanha tuttavuus uudistettu, siellä oli +vaihdettu sanoja, joita ennen muinoin ei 14:llä oleva tyttö ensinkään +ymmärtänyt. + +Arvi siinä vielä käydessä selitti, että "suudelmassa kaksi sielua yhtyy +lemmen sopusointuun." Selitettiinkö tätä opinlausetta käytännöllisillä +kokeilla, ei siinä pimeässä talviyössä niin voinut nähdä; mutta +olivathan keskustelijat realistisen aikamme lapsia. -- + +Vihdoinkin siirtyi kuun päältä kateellinen pilvi; hölmömäisen +hyväntahtoisesti katseli nyt "tolpparin aurinko" tanssista palaajia. +Siinä nyt "kasvoin edessä ijankaikkisen kuun, päällä puhtaan lumen, +tehtiin liitot ijänikuiset, ettei heitä muu eroita kuin kuolon kylmä +kinnas" -- -- -- + +Ja se oli ihan täyttä totta, ainakin Sannalta. Ehkä oli Arviltakin. +Mutta ei nyt Sannan mieleen juolahtanut kysymys: "mitähän se lempi +oikeastaan on?" tahi "niinköhän se Arvi aikoo naida minun?" + +Ei siinä kysymystä tullut mieleen mitään. Siinä oli niin turvallista +olla ja pitää rivakan pulskan Arvin kainalossa kätensä. Kuin se oikein +likisti hänen käsivarttansa. Sanna tunsi olevansa niin pieni, niin +voimaton, niin hento, niin heikko, mutta samalla oli hän muka +turvattuna, kun siinä nojasi kumppaninsa olkaa vasten. -- + +Arvi kumartui. "Armaani, yksi ainoa vaan suudel -- -- --" + +"Piisaisi vähempikin lirputteleminen", kuului aivan takaa tunteesta +värisevä ääni. Se oli naapurin Kalle, kyllä Arvi hänen oitis tunsi, kun +taaksensa katsoi. Varmaan oli se kollo astuskellut kauan aikaa heidän +perässänsä. Ja siinä se nyt seisoi muutaman sylen päässä, totisena, +lammasnahka-lakki päässä ja harmaat sarkavaatteet yllä; seisoi ja +katsoa toljotteli heitä. Semmoisia ne ovat ne tyhmät; eivät he +ymmärrä -- + +Kiukustuneena hellitti Arvi kätensä Sannan kädestä, kääntyi kiivaasti +ympäri, marssi ryhdikkäästi Kallea kohden, ja yks', kaks', lyödä +läjäytti nyrkillään toista vasten suuta. Veri purskahti Kallen +sieramista, samassa kuin Arvi ärjäsi: "Tuommoista polskaa minä annan +kollolle, joka ihmisiä vahtaa ja vakoilee pitkin teitä!" + +Kalle katsoi suurilla siniharmailla silmillänsä vastustajaansa, otti +taskustansa siniraitaisen nenäliinansa, pyhki sillä veren pois +kasvoistansa ja virkkoi: "Liian likelle sinä viettelijä tuppaatkin." +Sitte ojensi molemmat pitkät kätensä, otti Arvin rintoihin kiini, +tukevasti ja miehenkourilla ottikin. Yritteli Arvi vastustaakin, mutta +mitäs niin pitkäkätiselle miehelle mitään voi, kun ei ulottunut muuta +kuin sormen pääkköset sen, Kallen, päällysnutun nappeihin. Ja päälle +päätteeksi oli se "kollo" niin riivatun voimallinen että nosti Arvin +ylös niinkuin minkä vauvan hyvänsä, nosti korkealle, heilutti ilmassa +sinne tänne, ja viskasi miehen pää edellä aitoviereen syvään +lumikinokseen. Arvi kirkui ja kiroili, mutta Kalle tuumaili lähteä +kotia päin -- Sannan seurassa. Mutta heti kun miehet rinnuksista yhteen +menivät, oli Sanna lähtenyt juoksujalassa kipasemaan kotia. -- + +Pieni lamppu paloi vielä, makaajat kuorsasivat vahvasti, kun Sanna +hiipi pirttiin ja meni vuoteellensa, joka oli siinä sivuseinällä, +kulmittain vanhempain vuoteen kanssa. -- + +Sanna sammutti lampun ja koetti nukkua. Siunasi -- tahi koetti siunata, +mutta kesken siunausta muistui aina mieleen sorea, pulskea Arvi ja +pitkä, hoikka naapurin Kalle. Kuinkas niiden siellä viimein kävi? Jospa +hiipisi hiljaa akkunaan katsomaan; ja hän hiipikin varpaillaan ja alkoi +katsella akkunasta ulos talviseen yöhön. Jo näkyy mustaa lunta vasten +siinä aitan kohdalla -- se on hoikka Kalle, joka siinä astua +köntystelee levollisesti polkua pitkin. + +Mutta vähän ajan perästä tulee samaa polkua Arvikin, astui nopeasti, +että harmaa sinelli löyhyy -- menneekö kostamaan Kallelle? Eipä +menekään. Tuosta kääntyy aitan editse menemään Mattilan tanhuan suuhun +päin, menee kai sieltä sitten äitinsä tykö, sinne, missä se siellä +Mattilan maalla asuneekaan. + +"Pian siitä Arvista mies on tullut; pari vuotta ollut upsierikoulussa +ja nyt jo on niin ylentynyt", -- arvelee Sanna akkunasta +katsellessansa; ja kummallisesti hänen sydämensä livahti, kun potra +sotilas katosi varjoon huoneiden taakse. "Tällaistakohan se lempi +oikeastaan on?" + + + + +III. + + +"Mikä sitä meidän tyttöä vaivanneekaan, niin on kuin olisi päiviltä +pois", arveli Laurilan emäntä ja istui rukilleen iltapuhteella tuossa +kynttilänpäivän aikoihin, kun isäntä tuli tallista miesten kanssa. + +"Mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää", vastasi siihen isäntä, +puhalsi lyhdyn sammuksiin ja asetti nahkansa ovipieli-naulaan. + +Mutta porstuanperä-kamarissa elusti siihen aikaan Sanna. Äidin +välityksellä oli hän saanut oikein oman kamarin. Siellä oli kuvia +seinässä monenlaisia; piirongin päällä oli Nikkari-Aaron tekemä peili +ja peiliä koristi virkattu verho, pienellä pöydällä oli pieni +posliinikuppi, jossa näkyi olevan suuri joukko nimi- ja muistokorttia +sekä onnentoivotuksia. Eikä se porstuanperäkamari hullummalta +näyttänytkään, selvästi siinä havaitsi naisen järjestävän käden jälkiä. + +Pesässä paloi valkea, ja sen edessä istui Sanna neito. Jo oli hän +aika-ihmisen koolla ja sievistynyt aikakin lailla siltäiseltä kun hän +viimein sepän talkoossa oli. Niin se nyt kuitenkin oli kuin vähän +nurpeissaan, käsi poskella ja kirja helmassa. Eikä ollut poski enää +niin verevä kuin ennen, mutta palmikko siinä tulen valossa vankkana +kiemurteli rinnan editse. Siinä nyt Sanna istui ja odotteli -- -- -- + +Jo kuului kopinaa ulkoa ja kamariin astui vanha tuttumme Arvi. Olipa +siitäkin jotakin tullut. Pulska, potra poika, aivan kieltämättä, sievät +viikset, tukka somasti kammattu, ja vartalo solakka -- se näytti niin +solakalta alaupsierin kullatussa puvussa. Sepäs oli sievä tervehdys; +käsi ohimoille ja notkea kumarrus -- ja ensin suudelma kädelle ja +sitten oikea "herraslaakanen muisku." -- Jahaa. + +"Enkelini!" + +"Armas Arvi." + +"Lemmitty Susannani!" + +"Kuinka odotin sinua. Arvi armaani!" + +"Oi, kuinka riensin tänne myrskyn siivillä, ja -- -- kukkasia tarjoten, +lemmen iki-ikuisen ma merkiks' sulle tuon." + +"Kukkasia talvella?" + +"Kun sinun luokses riennän, niin kukkasia kasvaa raitio." + +"Armaani!" + +Syleilys. Autuas (?) syleilys. + +Arvilla oli hevonen ulkona, se siellä päristeli pakkasessa. Nyt piti +mentää Kolkkilaan, jossa oli pidettävä seuranäytelmä. Eikä sieltä Sanna +eikä Arvi saanut poissa olla, sillä heillä oli kummallakin oma tärkeä +näytelmä-osansa. Huomenna se vasta oli pidettävä, mutta sinne tuli +mennä jo iltaa ennen, että oli aikaa "repiteerata", kuten Arvi sanoi. + +Nuorten pakinoidessa tuli kamariin jo emäntäkin -- tuli tervehtimään +Arvia, joka jo oli ylentynyt taaskin "pari kraaria." + +"Äiti", sanoi Sanna, "Arvi on tullut minua noutamaan, meidän tarvitsisi +olla viimeistään kello 9 tän'iltana Kolkkilassa; siellä repiteerataan." + +"Niin lapseni, kyllä se niin on; mutta niin -- repiteerataan -- mitä se +taas onkaan?" + +"Koetetaan kuinka se 'Kalatyttö' käy, että sitten huomen-illalla +osataan se oikein yleisölle esittää", selitti Arvi. + +"Kyllä se sitten tarpeen on, mutta isä ei ole sanonut, mitä hän pitää +koko tuumasta." + +"Niin se isä, ei hän ymmärrä nuorten pyrinnöitä eikä valistuksen +henkeä, muuta kuin jarnaa postillojansa -- niin kuinka nyt isä +saataisiin myöntymään?" + +"Jahka ma menen koettamaan parastani", puhui hellä äiti ja meni ulos. + +"Milloin koittaa se ihana aika", laususkeli Arvi, "jolloin sinun +lapsesi, Suomi, eivät enää kulje ahdasmielisiä polkuja, vaan lentävät +kauneuden siivillä vapaamielisyyden merta myöden ihanuuden ilmassa -- +ja sydämet syttyy, sulaa, riemuin raikuu -- -- --" + +"Ei koskaan, toivoakseni", kuului Laurilan vahva ääni ovesta; "mutta +sen sanon teille lapset, mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää. +Meinaatte kai mennä sinne Paalin palvelukseen -- mutta minä en +milloinkaan anna lupaa semmoisiin." + +Ja niin se Laurila paiskasi oven kiini ja meni pirttiin takaisin. + +Sanna se hyrähti itkemään, ja niiskuttaen puhui hän isän +ahdasmielisyydestä. + +Mutta kun äiti sitten lohdutteli, niin kirkastuivat nuorten kasvot; ja +lähdöstä ruvettiin taas puhumaan. + +Äitiä vähän epäilytti laskea nuoria noin kahden kesken iltapuhteella +ajamaan, mutta kun Arvi oli selittänyt, että niin ne herrasväet aina +ajelevat, niin jo haihtui epäilys; ja vastoin isän mieltä lähtivät +nuoret ajamaan Kolkkilaa kohden. + +Kun emäntä sitten meni pirttiin levolle, käänsi Laurila kylkeänsä, +kiskotteli tuskallisesti, raappi korvallistaan ja äyskäsi hänelle: "ja +kumminkin sinä, akka, panit ne menemään!" + +"Mikäs nuoria estää voi; ja olimmehan mekin kerran nuoria, mutta ei +lehmä muistakaan vasikkana olleensa." + +Laurila vaikeni. Sanomattoman tuskallisesti katseli hän kattoon päin; +ei sanaa tullut hänen suustansa, ei muuta kuin pitkäveteinen, tuskaa +ilmaiseva: oih. + +"Mikäs sinun on, kun niin oihkaat", kysyi emäntä. + +Vielä kerran kuului samallainen "oih": ja kun se oli loppunut, sanoi +Laurila: "mitäs teet, niin edestäs löydät." + +Ei näkynyt emäntä tuota juuri miksikään panevan; hän vastasi: "aina +sinä huudat kostoa ja pahaa ennustat Sanna paralle ja Arville, vaikka +poika on niin viini ja taatimies kuin suinkin." + +"Sepä sen juuri on! Voi minuakin!" + +Mutta kuutamoisella iltapuhteella saapui Arvi ja Sanna Kolkkilaan. +Siellä oli nuoria talo täynnä; siellä luettiin näytelmä-osia, +kierreltiin arpalippuja, maalattiin "kulissia", naulattiin näyttämön +laipiota. Kaikilla oli puuhaa ja huhtomista. Oli suuri isänmaallinen +sivistystyö muka tehtävänä. Takamaalainen raakuus oli nyt pikaisesti +poistettava, ura avattava sivistysriennoille pitäjässä -- +asianomaisella luvalla hankittu "puhvetti" oli tietysti yksi vaikuttava +syy kanssa. + +Vuorokauden valmistusten perästä vihdoinkin hämärsi näytelmä-ilta. +Väkeä tulvasi lukuisasti iltahuveihin, arvat kävivät kelten kaupaksi, +"puhvetissa" oli liike jo hyvällä alulla. Monnilan maisteri (sanoi +olevansa regissööri) soitti porokelloa, "Pelmanni-Kusti" veti +viulustansa mitä vienoimpia säveleitä, "kaupungin musikantti" antoi +"klaneetinsa" vaikeroida ja "Kalliomäen kersantti" jyristi mahdottoman +suurta, valkeoilla laudanlaikkeilla paikattua paasiviuluansa. + +"Susetit, olkaa valmiina, orkesteri soittaa jo messusupraania", huusi +Arvi, joka oli asiantuntija, kulissien takana. Hän oli ollut +Helsingissä joskus teaatterissa mykkänä näyttelijänä. + +Mutta jo se soitto loppui. Kello soi vielä kerran, esirippu nousi, ja +Arvi astui esiin ylioppilaslakki päässä, vihreäkauluksinen +metsästystakki yllä, pyssy olalla ja pitkävartiset saappaat jalassa. +Pian sen jälkeen ilmaantui kalatyttökin; ja hyvin sujui heiltä sekä +puhe että laulu. Yleisö oli silmänä ja korvana, seurasi tyystin nuorten +rakkauden kehitystä. Silloin tällöin säesti Äyrään Taavetti -- se +setämies sieltä Huhtoin kulmalta -- rämisevällä äänellään: "voi minun +lintuni, voi minun kultani, laulappas nyt viel'." "Älä sinä jorise", +kuului hänelle tavan takaa, mutt'ei se siitä helpottanut, lauloi vaan +yhdessä Annan ja Yrjön kanssa (Sanna oli Annana, Arvi Yrjönä). Kuului +niitä muistutuksiakin aivan äänekkäitä näyttelijäin liikkeistä ja +puvuista, toisia hyvinkin kiittäviä, mutta toisia moittiviakin. + +"Kas tuota nuppusuuta vaan! -- Kas kun hypyelee noin esiliinaansa, eiks +kelpaa ottaa tuollaista poikaa! Tehkää nyt jo valmis, älkää siinä koko +ehtoota ruikuttako!" -- Niin oli siinä arvostelu ihan tuoreeltaan, ei +tarvinnut näyttelijäin odottaa sydän suussa, mitä seuraavan päivän +sanomalehdillä olisi heistä sanottavaa. + +Jo lähestyi kappale loppuansa. Sivukulissien takana poltti "regissööri" +pellillä penkaalintulta, ja Anna ja Yrjö lauloivat: + + "Jo löysin kultani, jo löysin armaani. + Oma silmäsein, oma silmäsein!" + +Ja kauniilta näytti nuori pari ja vanha Lassi kalastaja punertavan +liekin valossa; kauniilta näytti Sanna siinä "kansallispuvussaan." +Herttaisesti hymyili hän Arville, ja kummallisen tumma oli Arvin +silmäys, kun piti Sannan kädestä ja katsoi häntä silmiin -- -- katsoi +ja lauloi: "oma silmäsein." -- + +Mutta mikä tuolla peräkulissin raosta näyttämölle tirkistää? Mies se +on, korkea hattu kuin nelikko päässä. Jo sen ruumiskin näkyy. Sillä on +suurikaulurinen vapriikinverkainen "kaprokki" yllä, suuri +punasenkirjava vyö "kaprokin" päällä, ja vyössä riippuu nahkatupessa +pitkä vanhanaikainen sapeli. Ei näyttämöllä olevat häntä huomaa, sillä +heidän tuli olla kääntyneinä yleisöön päin. Ei toisetkaan näyttelijät +häntä huomaa, sillä "regissööri" polttaa "penkaalia" ja toiset +tarkastavat näyttämöllä olevia. Sanna lausuu: "Ei koskaan ole minulla +ollut niin hupaista iltaa, kuin tämä on, ja minä toivotan jokaiselle +Suomen neidolle samallaista iloa ja onnea -- ja jos se viipyykin, +niin -- -- --" + +Mutta silloin astui kaprokkimies pitkillä säärillään pari kolme +askelta, oli ihan Sannan sivulla, kuiskasi hänelle korvaan hätämältään, +kävi hänen käteensä kiinni ja viedä sujahutti hänen näyttämöltä. -- + +Ei ennättänyt Arvi muuta kuin kerran häristää pyssyllään sitä; eikä +Sanna ennättänyt sanoa kuin: "mitäs nyt, mitäs nyt, Kal -- -- --?" + +Mutta yleisö rupesi nauramaan, käräjäkirjuri taputti raivokkaasti +käsiään, siltavouti löi jalkojansa lattiaan, ja herra valismanni, joka +niinikään oli kunnioittanut huvia läsnäolollansa, huusi tarmonsa takaa +bravoota. Regissööri astui näyttämölle katsomaan, miksi programmista +poikettiin, "penkaali" loimahti kerran ja sammui. Pari kynttilää vaan +valaisi näyttämöä. Mutta silloin hyökkäsi sieltä peräkulissien välistä +näyttämölle oikea mörkö. Sarvet sillä oli päässä, ja sarvessa tiuku; +silmiä, nenää tahi suuta ei näkynyt muuta kuin lävet vaan, ja oljista +sillä oli housut, mutta takkina ihan karvoja vaan. Se tuli ja sieppasi +Arvin näyttämöltä niinkuin keilan radalta, ja vaikka se pyristeli ja +potki niin että saapasten kiiltävät varrensuut välkkyivät ja lakki +putosi päästä pyssyn viereen permannolle, ja metsästyslaukku remppui ja +roikkui, niin se mörkö vaan otti hänen olallensa ja vei hurjaa vauhtia +näyttämöltä, vaikka mies huusi ja noitui minkä jaksoi. + +"Da kaappo", huusi nimismies. + +"Fint", huusi kersantti paasiviulun äärestä. + +"Pravoo", kertoi siltavouti esimiehensä äskeistä puhetta. + +"Hali tuli tuli tei, joko piru sinun vei?" lauloi Äyrään Taavetti. + +"Skandaali", kirkui regissööri vimmatusti. + +Suutari Beckman luuli maisterin jotakin muuta vaikeroivan, ja lausui +joukkoon: "Veikö se peijakas maisterin sandaalin? Saipa totta vieköön +lurjus semmoisen sandaalin, ettei näin maalla parempia tehdä, ihan +vaahteraisilla piikillä -- --" + +"Infernaalista", raivoili maisteri. + +"Täss' on 'lapis infernaalista'", sanoo herra kanttori tuttavanmoisesti +ja kömpii näyttämölle maisterin luo, "minulla on aina sitä muassani, +onpa hyvä -- -- --" + +"Menkä hiiteen!" + +Ja niin se näytelmä loppui yleiseen sekamelskaan. Tulot olivat sentään +hyvät, erittäin puhvetista, ja rahat oli aikomus käyttää -- urkukassan +hyväksi. + +Joskus kai oli uruilla soitettava: "Ah surutoin, koskas synnistä +lakkaat?" + +Mutta seuraavana päivänä pitivät "toimikunnan" jäsenet kelpo +"rääpiäiset." + + + + +IV. + + +Kaikkialla se Piki-Jermu tunnettiin. Siellä se asui takamaassa pienessä +pirtissään, keitti pikiä ja kuljetti sitten sitä kaupan pitkin pitäjää. +Mies oli runsaasti kolmen kyynärän mittainen ja muutoin hartiakas äijä. +Kun hän suurine tallukoilleen astuskeli kirkkopihassa aina väliin +autellen vasenta tallukkaansa jäljestä nousemaan nuoralla, joka oli sen +kärkeen kiinnitetty, niin veti vakavinkin kirkkomies suutansa +väkisinkin hymyyn, ja pojat puhua ilskaroivat, kuinka Jermu "oli +totinen kuin Lotilan puntari ja puhisi ja tuhisi käydessään kuin +Jutilan naurisläjä." Muuten oli mies naseva sanasuutari, vaikka sanat +tulivatkin suusta räminällä ja litinällä semmoisella kuin pahan veräjän +poru pakkasessa. + +Jermu tänä talvena pikikauppoja tehdessään kertoi hirveitä uutisia. +Pitäjän "herrapojat ja mamsellit" olivat ruvenneet italialaisilta +leipää polttamaan ja ruvenneet komeljanttarin-urakkaan; mutta siellä +Kolkkilassa oli ihmeitä tapahtunut: Yrjö vörsti oli tullut äkkiä kuin +tuulispää huoneesen ja vienyt Laurilan Sannan uhrattavaksi hirmuiselle +lohikäärmeelle, joka oli meressä siellä maailmansyrjässä, missä +Kaski-Jussi vainaa köyhinä vuosina oli käynyt, -- sille piti +vaaleanhiveinen neitsy uhrattaman, ettei se nielisi Espanjan kaupunkia +ja vihdoin koko maata kitaansa. Ja sitten oli tullut sellainen +mulkosilmä, väkkäräsarvi, roikkasääri olento ja vienyt Arvin sen +silkosen sileen. + +Todella kauheita uutisia! + +Ja tiesi Jermu Arvin entisyydestäkin jotakin kertoa. Hän oli ensin +käynyt papinkoulua, sillä vaikka äiti oli köyhä itsellismuija, niin +herrat sitä olivat auttaneet. Hyvin oli poika lävässyt kaksi ensimäistä +luokkaa, mutta kolmas luokka se oli kiperä luokka, niin kiperä että +päät meni yhteen, ja siinä tuli miehelle "tenkkapoo", ja vielä +semmoinen "tenkkapoo", että täytyi ottaa passi kouraansa ja lähteä +toisille markkinoille. Oli ollut sotaväessäkin ensin musikanttina ja +sitte kaksinauhaisena; oli ollut kaikissa muissa paitsi puuron silmässä +ja myllynnavassa. Semmoinen se Arvi oli, se Tanhuansuun Arvi, ainakin +Jermun puheiden mukaan. + +Mutta ei se juttu puheen-aineena kau'aa kestänyt; jo toisena talvena +oli se vain historian oma eikä mikään päivän-uutinen. + +Ei Arvia enää siis suurin muistettukaan muualla paitsi Laurilan +paikkakunnalla. Yksi häntä muisteli kaipauksella. Se oli Sanna. Hän +lueskeli paljon, luki mitä käteen sattui, luki kaikki kertomukset mitä +lainakirjastosta oli saatavissa, lainasi Monnilan maisterilta yhä uusia +kirjoja, kirjoitutti ystäviltään värsyjä muistokirjaansa, lauleli niin +kauniita lauluja, että äidinkin herahti kyynel silmään. Olipa se +äitiraukan mielestä surkeaa, kun Sanna istui kivellä tuolla aitan +takana, katseli metsään päin ja lauloi niin saineesti: "voi kun et tule +jo!" + +Ihmisillä oli paljo tekemistä siitä, missä Arvi oikeastaan oli, sillä +vaikka Jermun kertomus oli Laurilankin seuduille saapunut, ei sitä +oikein uskottu; koska Sannakin oli koreasti kotiin saapunut, niin kai +se Arvikin jossakin oli, olihan vaan missähän oli. + +Ja kun sitä Sannalta kysyttiin, niin hän vaan hyrähti: "mistäs minä sen +tiedän!" + +Tyttöparka! Se kelmeni kelmenemistään, ja silmäys kävi niin +aranluontoiseksi, ja sinervät renkaat silmien alla näkyivät yhä +selvemmin. + +Laurila oli äreä, murahteli itsekseen: "oih" ja "mitäs teet, niin +edestäs löydät." + +Emäntä moitti häntä tyttärensä sanoilla puhuen, yhä +useammin ahdasmielisyydestä, ja omaa ajatussuuntaansa seuraten, +körttiläisyydestä. + +"Tarttuisit joskus edes työhönkin", sanoi kerran tuossa joulun edellä +Laurila Sannalle. + +"Sydämeni on niin kipeä", vastasi Sanna ja laski kätensä rinnalleen. + +"Ota Hokmannin troppia taikka Prinssin troppia tuolta kaapistani." + +"Ei se semmoisista parane, minua ei paranna muu kuin kalman kylmä +kalmisto." + +"Mitä troppia se on?" + +"Se on ikuista univettä." + +"Kosk'emma viitsi -- -- --" + +"Minua vaivaa sielun sairaus." + +"Taikka maarian mun mikä! + +"Isä, minä olen niin onnellinen onneton." + +"Mitä proskaa se on?" + +"Minun on paha olla." + +"Mitäs teet, niin edestäs löydät." + +Käsi poskella istui siinä Sanna hetkisen pirtissä ja meni kamariin. + +Niin se oli huonolla tuulella hyvin usein. Ainoasti silloin kuin äidin +kanssa oli käynyt voinmyynnillä kaupungissa oli hän iloisempi. +Tavallisesti valvoi hän silloin pian puoliyöhön ja lueskeli kirjeitä, +luki, pani pois piironginlootaan, otti ja luki taas. -- -- + +Ja niin kului hiljalleen talvi kolmaskin. Sanna oli kärsimätön ja äreä, +Laurila lueskeli postillojansa, äiti lohdutteli Sannaa ja soimaili +miestänsä "lapsensa onnen turmelemisesta." Naapurin Kalle kävi usein +Laurilassa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat kuolleet, ja hän oli talon +ottanut haltuunsa, olikin saanut sen vallan velattomana. Hän oli usein +sunnuntai-iltasin Laurilassa, kuunteli kuu Laurila luki, kuunteli +miettiväisenä ja luki väliin itsekin. Näytti aivan, että molemmat +miehet, vanha Laurila ja nuori Laurila, olivat kasvamassa +samanmielisiksi; ainakin katseli vanhempi nuorempaa rakkain silmäyksin. + +Yritti Kalle usein puhutella Sannaakin, mutta sai tavallisesti vain +ivallisia vastauksia. Jo se kerran sitä kosikin, mutta Sanna oli +vastannut ensin halveksivalla hymyllä, sitten vääntänyt vähän +niskojansa ja sanoa tuirahuttanut: "ei tällä päällä, jos ei toista +tule!" + +Silloin alkoi Kalle katsella alaspäin, otti puukon tupestansa ja rupesi +kynsiänsä leikkaamaan. Tarkasti sitten tuota työtänsä oikein visusti ja +sanoi ujomaisesti: "on se niinkin, Sanna, että joka kuuseen kurottaa, +se katajaan kapsahtaa." + +"Ja mitäs teet, niin -- -- --", lausui Laurila, mutta ei sanonutkaan +loppuun asti sanottavaansa, sillä Sanna pyörähti kantapäällänsä ja meni +ovesta ulos. + +"Sanna on joutunut silmäin pyyntöön ja rakastaa elämän koreutta", sanoi +Laurila alakuloisesti. + +"Niin näyttää, minä olen hänestä liian huono; joko minun täytynee +lakata häntä aattelemasta, vaikka se raskaaltakin tuntuu. Voi sentään! +Kukas olisi luullut, että sen mieli niin muuttui, me kun lapsina niin +yhdessä olimme ja juoksentelimme! On kuinka onkin, mutta en minä Sannaa +muistamasta lakkaa, en koskaan!" + +"Hm, niinhän sitä luulisi, mutta ajan pitkään voi unhottaa paljo." + +Laurila ei luullut olevan sieluja, jotka eivät voi milloinkaan +unhottaa. On tautia, jotka eivät milloinkaan oikein parane, vaikka +näennäisesti ei kipua olekaan. Sellainen tauti on haavoitettu rakkaus +syvänpuoleisessa sielussa. + +Puuhakkaana tuli emäntä pirttiin ja tarjosi Kallelle kahvia. + +Joihan se sen, katsellen vakavasti kuinka ruskea neste läikkyi +tassissa, jota hän piti sormiensa päässä. + +Ilta jo rupesi hämärtämään, ja Kallelan vähän liikutteli itseään +ikäänkuin pois lähteäksensä. Mutta samassa kuului ratasten rotinaa +ulkoa, lyhykäinen, kimakka "tpruu", ja pari minuuttia sen jälkeen astui +pirttiin Arvi, kiiltävänä, hienosti puettuna kantapäästä kiireesen +asti, otti somasti korkean hattunsa päästään, laski kiiltävän +matkalaukkunsa tuolille ja kävi tervehtämään isäntää ja emäntää, +sanoen: "terve, terve, terveisiä Ameriikasta." -- + +Pitkään sitä katsoivat kaikki pirtissä olijat; Kallen lähtöliikkeet +kohmettuivat, isäntä katsoi pitkään, ja emännän huuli rypistyi +jonkinlaiseen ilon hymyyn. + +Emäntä se sai ensin sanan suustansa ja virkkoi: "No ijän pitkinä +päivinä, Arvihan se onkin, voi nyt kuitenkin, missä sinä Arvi oletkaan +ollut -- -- missä, missä te, -- -- missä Herra Arvi onkaan ollut?" + +"Ameriikassa mammaseni, Ameriikassa, tuolla ihanteiden maassa, missä +joka mies on 'mister' -- en minäkään siellä muuta nimeä kuullut kuin +mister [englantilainen sana, suomeksi herra] Hömpl -- -- jaha, tuossa +nuori mister Laurila -- Saarles mi darling, hou du ju du? [Tarkotti +sanoa: 'Kalle veliseni, mitäs kuuluu?'] Wie steht es, multtofretto +assee emaapel --" + +Näin se puhui Kallen edessä, ja Kalle avasi suuret siniharmaat silmänsä +selki seljälleen, katseli ja kuunteli ihmeissään tuota muukalaista +sanain tulvaa, kuunteli hetkisen, veti sitten suutansa naurun mareesen +ja purskahti viimein makeaan nauruun. + +"Uott? mitä nauraa trenkää? Kaksi vuotta ja 3 kuukautta kuullut +paljasta engliss, forgeted Suomi -- miks sitä naurat? terve nyt vaan, +kyllä tästä tolkkuun tullaan kuin ehditään." + +"Oletpa mies kiertänyt maailmaa, missä nuot höyhenet ovat kasvaneet +sinuun", kysyi Laurila. + +"Ai, Sir, siellä, siellä mies edistyy, siellä minulla on suuri talo, +20 hevosta, 70 lehmää, puolentoista tuhatta lammasta -- -- mutta yksi +puuttui, (tässä laski Arvi kätensä sydämelleen) -- ei ollut elämän +kumppania." + +Emäntä oli tähän asti ollut jokseenkin odottavassa asennossa, mutta nyt +sen kasvot kirkastuivat, nyt hän astui aivan Arvin rinnalle, laski +kätensä hänen kaulalleen ja sanoi itkien: "voi että minun piti vielä +plikkuuden aikaisen ystäväni Leenan pojan näkevän tuommoisena miehenä, +oh hoo, oikeinhan siitä Arvista on tullut viini herra -- ja +puolentoistatuhatta lammasta!" + +Käyttäen hyväkseen näin edulliseksi käynyttä asemaansa, lausui Arvi: +"Mutta oma maa mansikka, muu maa mustikka, olen aikonut antautua +isänmaan ystäväksi ja asettua suloiseen Suomeemme asumaan -- ja nyt +kysyn teiltä, mister ja missis [suomeksi: herra ja rouva] Laurila, +tahdotteko lahjoittaa minulle Sannan käden ja sydämen?" + +"Olen ollut kolmattakymmentä vuotta jo isäntänä", puhui Laurila ja meni +ottamaan kaapin päältä tupakkakukkaronsa, "muttei meitä ole ikänä +kissiksi eikä missiksi haukuttu, ja paras on että saamme pitää omat +inhimilliset nimemme -- Sannan käsi ja sydän taas ovat siellä missä +Sannan muukin ruumis." + +"Etkös ymmärrä", muistutti emäntä, "ei Arvi sitä niin pookstavillisesti +tarkoita." + +"Kyllä minä yskän ymmärrän", sanoi Laurila äreästi, osoitti ovea ja +sanoi Arville: "tuoss' on viis' hirttä poikki." + +"Mutta miksi näin epäkohteliaita, impertinenttiä?" -- -- + +"Siksi, että korjaat luusi ja paikalla", sanoi Laurila ja nousi +vimmastuneena istualtaan. + +Jo rupesi vieras lähenemään ovea ja olisi kai mennyt uloskin, mutta +sieltä tuli uusi tulokas. Kyllä sen heti tunsi, sillä nuoralla +nostettuna hypätä töpsähytti suuri tallukka kynnyksen yli ja tallukassa +oikein aimo jalka, sitten toinen vähää vähempi tallukka jalkoinensa, ja +jalkain muassa Piki-Jermun roteva ruumis. + +Hänen äännin-elimistään kuului räminää, jonka tarkka kuulija huomasi +"hyväksi päiväksi." + +Arvi oli pyörähtää hänen ohitsensa ulos, mutta Jermu hänen siitä esti, +sanoen: "älkää menkö, minulla olisi yksi hullu tarina juteltavana." + +"Istukaa", sanoi emäntä. + +"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Jermu ja istui ovensuussa +olevan sängyn laidalle. + +"Oli kerran", alkoi hän, "nuori poika-kloppi, joka ei olisi työtä +tehnyt, kun teki mieli herraksi. Se meni kouluun, mutta sai apskietin +harmaalle paperille, kun ryyppäsi viinaa ja poltti tupakkia ja luki +jonnin joutavia tarinoita, joita klookit tutäntit aattelevat ja kokoon +panevat. Sitte se meni musikantiksi, mutta puhalsi klasitorveen liian +paljon. Sillä oli pää kuin partaveitsi, mutta sydämen ja tunnon +rustinkien laita oli vähän niin ja näin. Pääsi kun pääsikin aina +ylemmäksi -- -- --" + +Laurila katsoi emäntää silmiin, emäntä häntä. Arvi punehtui ja katseli +oveen. Kalle muutti hiukan istuma-asemaansa, mutta Jermu puhui +edelleen: "mutta maalla se väliaikoina oli olevinaan puolitoista, +narrasi tyttöjä, kylvi pahaa siementä löyhäperäiseen maahan -- -- --" + +"Ja kitki pois, mitä siinä viljan alkua oli", lisäsi isäntä. + +"Hyvästi nyt, on vähän kiiru", sanoi Arvi ja oli pujahtaa ovesta ulos. + +"Kiiru kai", murisi Jermu, ja jatkoi entistä paljoa selvemmällä +äänellä: "Niin, se luuli tekevänsä topoja maan moukkain kanssa, mutta +silloin Yrjänä vei hentun ja sarvipää keikarin." + +Kallea nauratti taas. + +"Ja se vei keikarin Jussilan vanhaan lammasnavettaan, pani oven kiinni, +eikä keikari päässyt pois ennenkuin Jussilan Henna aamulla tuli +lampaita ruokkimaan. Mutta Henna peljästyi niin pahanpäiväisesti, että +juoksi kirkuen, parkuen pirttiin apua hakemaan; ja sill'aikaa pääsi +keikari karsimaan matkoihinsa." + +Kalle: "Se keikari oli Herra misteri Arvi Hömppölä ja se sarvipää oli +Pikimestari Jeremias." + +Arvi: "Mitä Jermun jutut minuun koskevat? Minä olen tän maan kielellä +Arvi Humliin, mutta enkeliskaksi Hömpl, enkä mikään Hömppölä. -- En +jouda enää, hyvästi!" + +Mutta ei päässyt menemään. Jermu oli vahva ovenvartija, kurotti pitkän +kätensä oven poikki, eikä siitä ollut kissaa isomman olennon hyvä ulos +mennä. + +"Vaikkas olisit Hömppölä kuinka nätisti hyvänsä sanottuna, niin tosi se +kumminkin on, että sinä olet lurjus, ja lurjusmainen siksikin. +Tunnetkos näitä kouria, muistatko, kuinka koreesti sinä näillä ilmaan +nousit silloin ennen Kolkkilassa?" + +Arvi puri hammasta ja oli vihoissaan, mutta mikäs siinä auttoi! + +Mutta samassa tuli pirttiin Sanna. Hän oli ollut missä lienee ollut +metsässä mietiskelemässä. Suurin silmin hän ensin katsoi pirtissä +olijoita, tunsi pian Arvin, meni luokse, kävi käteen kiinni ja sanoi, +punastuen: "armaani!" + +Arvi oli hämillään, ei juuri saanut mitään sanotuksi, jonkun +lemmensanan vain kuiskasi Sannan korvaan. + +"Siis olet kotona armaani", puhui Sanna, "olet vihdoinkin saapunut +Ameriikasta, tuolta kaukaisesta maasta, josta minulle kirjoitit." + +"Siis preivit välillänne kulkeneet", sanoi Laurila äreänsekaisella +kummastuksella. + +"Ei se mies ole Ameriikkaa nähnyt ikänä", puhui Jermu, "Helsingissä se +on ollut trahtööreissä, passarina, ja väliaikoina korttia pelaillut." + +"Mitä puhut Jermu sen tulen ruoka!" kiljui Arvi. + +"Puhdasta totuutta", sanoi Jermu ja puhui edelleen: "Jermu on se Jermu, +mutta pitää se siitä vaarin, missä pikiä tarvitaan, ja missä vekkulit +velskaavat; sillä samalla miehellä on ollut seitsemän morsianta sitte +uuden vuoden päivän ja on pettänyt ne kaikki. Etkö luullut minun +tietävän, minne sinä Mikkolan lammasnavetasta jouduit, ja missä sitten +elustit -- kyllä sen tiesin. Ja Laurilan isännät, sekä toisen talon +vainaa että tämän talon isäntä ovat aina olleet miehiä minua kohtaan, +ja sentähden minä vähän niinkuin pidin varalla, mistä tuuli kävi." + +Arvi yritti taas mennä. + +"Mene sipo lintuun, äläkä tällä maalla silmiäsi näytä!" -- -- -- + +Sanna oli vaalea, ei puhunut mitään, istui rahille, katseli alaspäin ja +hypyeli taas esiliinansa kulmia. + +Ja Arvi otti kiiltävän matkalaukkunsa, meni pois, istui rattaille ja +ajoi aika tärinällä valtamaantietä kohden. + +Sanna meni kamariinsa, ja Jermu muisteli vielä Kallen kanssa, kuinka he +Kolkkilassa olivat "komelin" keskeyttäneet. + +"Mailman meno on turhuus ja hengen vaiva", sanoi isäntä, "minä olen +väsynyt ja runneltu." Hän otti virsikirjan ja rupesi veisaamaan. Jermu +ja Kalle ottivat lakit pois päästänsä, emäntä istui vesi silmissä pesän +eteen. + +Mutta kamarissa itki ääneensä Sanna, teki pesään valkean, jonne hän +viskeli koko joukon kirjeitä. Sitten istui hän pesän eteen käsi otsalla +ja sanoi itsekseen: "kyllä kai se niin on, että mitäs teet, niin +edestäs löydät." + +Viikon kuluttua sai Sanna kirjeen. Hän luki sen isälle ja äidille +eräänä iltana kun väet taas olivat takamaassa suokauraa leikkaamassa. +Siinä kirjoitti Arvi: + + "Sanna hyvä! + + Elämäni on ollut täynnä valhetta. Minä en ymmärrä, mikä se päämäärä + oli, jota tahdoin tavoitella. Minä etsein jotakin, mutta en etsinyt + oikein. Minä kaipasin, mutt'en tiennyt mitä kaipasin. Kyllä minä + sinua rakastin ja rakastan vieläkin. Minä olisin niin rakastanut + kuin kirjoissakin rakastetaan, ja luulin että se meidän asiamme oli + sellaista rakkautta. Mutta se Jermun puhe sai mun häpeemään, sillä + mitä minusta on rakastajaksi, kun olen ihan semmoinen lurjus, joksi + hän minun teillä kuvasi. Tiedätkö sinä miten ihminen onnelliseksi + tulee? Minä en tiedä. Onkoos täällä maailmassa niin hullusti, ettei + täällä olekaan onnellista ollenkaan, vaan onko ne vaan niin kaikki + olevinaan. Voi nyt hyvin ja unhota minä, minä koitan itsekin + unhottaa, että Arvi Humliini niminen mies on 'maa' nimisellä + planeetilla. Terveisiä. + + Arvi." + + + + +V. + + +Laurilan tienoilla syntyi puhetta ja juorua jos jonkinlaista. Sanna oli +ollut Arvin lähdön jälkeen yhä kummallisempi; oli usein istunut käsi +poskella, laulellut surullisia lauluja ja lueskellut kirjoja, vastannut +kysymyksiin kovin hajamielisesti ja ollut väliin kuin toisitaiteinen. + +Eräänä aamuna kun Laurila pistäytyi porstuanperä-kamariin, kummastui +hän suuresti, sillä siellä oli kaikki ylösalaisin. Piirongin laatikot +oli ihan auki, pöydältä oli nimikortit ja laatikkokin poissa; pieni +kirjeenlappu siinä vaan oli, jossa oli kirjoitettuna Sannan kädellä: +"Minä en voi täällä olla, minä menen pois. Tyttärenne Sanna Laurila." + +Silloin huokasi Laurila syvään, mutisi itsekseen: "mitäs teet, niin +edestäs löydät." Sitten hän tuskallisen näköisenä laskeutui polvilleen +Sannan sängyn viereen, oli siinä vähän aikaa, ja kun siitä nousi, niin +levollisuus ja entinen maltti taas kuvautui kasvoissa, ja hän puhui +itsekseen: "ei se lapsi sentään hukkaan mene." + +Mutta suurella ryöpyllä tuli kamariin emäntä, vohkasi ja puhui, itki ja +nuuskutti: "sen siitä nyt sait, senkin körttiläinen ja konttirukousten +pitäjä, nyt on lapsi mennyt, mihin lie mennytkin, Arapiiaan taikka +Aamurinmaahan taikka Lemetin lähteesen; voi, voi mua äiti parkaa!" + +Ja niin se vaipui tuolille istumaan, nuuskutti kovasti ja huulet +vempahtelivat tahdissa nenän sikurruksen kanssa. + +"Mitäs teet, niin edestäs löydät", sanoi Laurila ja läksi kamarista. + +"Siihen sanaan minä olen tottunut kuin Vosuuni konttiin", kiljui +emäntä, ja niiskutus muuttui oikein sudenkolloksi. + +Ja niin se syksykausi oli karvas ja katkera aika Laurilan haltijoille; +tuon tuostaki he torailivat, taikka oikeastaan emäntä se se soimaili +isäntää melkein yhtämittaa. + +Mikä isännän mieli oli, siitä eivät edes palvelijat saaneet selkoa; hän +oli aina vaan tuollainen harvapuheinen jörri, joka toimitti asiat +parilla murahduksella. Mitä hän tyttärensä katoomisesta ajatteli, ei +sitä edes emäntä tiennyt. Ainakaan ei hän asiasta niin varma ollut kuin +näytti, kun hän kiukussaan nimitti miestänsä "kivisydämiseksi +opeliskiksi, joka omaa lastansa lastoi." + +Laurilan tavallinen vastaus sellaisiin ja muihin syytöksiin oli vaan se +vanha, tavallinen; ei hän pidempiin selityksiin ruvennut, niin ettei +emäntä aina tiennyt, ketä heistä kolmesta tuo puhe oikeastaan koski. +Kyllä emäntä väliin harmissaan nimitteli Arvia "siksi maailman +klovariksi, jossa ei ollut miestä kolmen kopeekan edestä, kun sillä +lailla meni", mutta toisinaan hän taas päivitteli, "että niin viinin +miehen alun oli toisen tyhmyyden takia täytynyt lemmestänsä luopua." + +Mutta kerran joulun jälkeen, kun emäntä tuli kirkosta, oli hänellä +kirje kädessä. Sitä ei hän itse osannut lukea. Ei isäntäkään juuri +kirjoitusmies ollut, mutta hän oli hyvä lukumies, osasi lukea +"latinaakin"; ja joka kerran latinaakin osaa lukea, hän kyllä +kirjoituksessakin toimeen tulee. + +Kirjeessä Sanna kertoi, että "hän nyt oli päässyt kerrankin sivistyneen +maailman yhteyteen, sillä hän oli nyt Helsingissä. Jos isä ja äiti +näkisivät ja ymmärtäisivät kaiken sen, mitä Sanna siellä näki ja +ymmärsi, niin eivät häntä ankarasti tuomitsisi. Hänellä oli pieni +kamari, vähän tosin kaupungin syrjässä, mutta ei aivan kaukana siitä +paikasta, jossa hän joka päivä kävi neulomassa. 'Sömmerskat' olivat +hauskoja tyttöjä, kävivät yhdessä hänen kanssansa teaatterissa ja +muissa huveissa. Heillä oli monia 'hykliä' nuorukaisia tuttavainsa +joukossa. Oli nähnyt Arvinkin siellä; se oli taas taiteilijan tiellä, +oli soittokunnassa p-kornettia puhaltamassa. -- Sitten oli siinä +terveisiä ja hyvänvoimisen toivotuksia, ja pyyntö, että hänelle joskus +kirjoitettaisiin, hänen 'atressinsa' oli -- katu n:o 00." + +"Onpa hauskaakin, että tyttäreni elää ja voi hyvin", sanoi äiti ja +pyyhkieli silmiänsä. + +"Paljon siinä on ryssää siinä preivissä", sanoi isäntä, "mutta se siinä +oli suomeksi, ett'ei Sanna likimainkaan ole tuhlaajatytär." + +"Älä nyt aina, isä kulta!" + +"Se se on kuin on", sanoi Laurila ja lähti ulos. + +-- Harvakselta naapurin Kalle enää Laurilassa kävi. Mutta kun hän +loppiais-iltana pistäytyi kyläilemässä, niin kirjeen sisällyksen kertoi +hänelle emäntä. + +Kun Kalle siinä penkillä istui ja kuunteli Sannan kirjeessä olleita +asioita, niin suuret siniharmaat silmänsä kävivät niin sameriaisiksi ja +hän otti sinipunasen nenäliinan taskustansa ja niisti sillä -- mitä +lienee sillä tempulla peittää tahtonutkaan, kenties silmään +herahtanutta kyyneleen-aihetta? Kun emäntä sitten puhteella puuhaili +illallisen toimissa pirtissä, niin oli isäntä Kallen kanssa kamarissa +kahden, ja tuon tuokiot he keskustelivatkin. + +Tämän keskustelun tuloksena oli, että Kalle Hiivanuutin päivän aamuna +kotitalonsa pihalla teki "reisukuormaa." Ja kukapa hänellä siinä oli +apumiehenä? Kukas muu kuin itse Piki-Jermu. Oli sillä oikein +"ihmismäiset rievut" yllä sillä kertaa ja saappaatkin jalassa; totta ei +mies tahtonut enää uuspeilinä olla. + +Kalle lähti "matkareisulle" Helsinkiin. Kuormassa oli leipiä, muutamia +voipyttyjä, ryyniä ja lihoja. + +Ja niin ne lähtivät Kalle ja Jermu Helsinkiin. Vielä lähteissä +kuiskailivat Laurila ja Kalle monioita sanoja toisillensa. + +Kyllä silloin jo oli olemassa rautatie Hämeenlinnan ja Helsingin +välillä, mutta kun näin hevosella mentiin, niin säästyihän kahden +miehen piljetinhinta ja tavarain kuljetusmakso. Ja parina kolmena +päivänä oli matka Helsinkiin näilläkin keinoin tehty. + +Onnellisesti tulivat he Suomen pääkaupunkiin, vaikka siellä likellä +Helsinkiä oli vähän vaikea tulla niiden ruotsalaisten kanssa toimeen. +Mutta Jermu osasi sen verran ruotsia, että tiesi sanoa: "Jee mei +varttieriä", joka oli (kuten Jermu Kallelle selitti) suomeksi: +"olisimmeko me saaneet tässä talossa yökorttieria?" Ja saihan sitä +korttieria, vaikka väki olikin vähän niinkuin sanotaan koloa kansaa. + +Kun olivat kauppatorilla myyneet tavaransa kaikella kunnialla, niin +silloin Kalle ja Jermu rupesivat sen Laurilan Sannan korttieriä +kyselemään. Lihavalta kalamatammilta kysyi Jermu ensiksi: "tietääkö +prouva, missääs päin täällä se Laurilan Sanna meidän pitäjästä asuu, se +on täällä sömmeskana?" + +Matammi nauroi ylevästi ja sanoi kumppanilleen: "hva pratar den der +finntuppen?" + +"Ole itte vintuppi, semmoisen näköinenkin sinä olet", ärähti Jermu ja +lähti muuanne päin kävelemään. + +"Ei hätää pahaa", sanoi Kalle, "minun on tiedossani katu ja nummero." + +"Mutta mistäs sen kadun ja nummeron löytää?" + +Kysyttiin möhömahalta herralta, joka siinä käveli pitkin +esplenaatikatua; mutta ei hän vastannut. + +Kysyttiin ajurilta, ja se lupasi heidän viedä 50:llä pennillä. + +Mikäs siinä muu auttoi kuin istua ajurin rekeen ja mennä. + +Tultiin syrjäkadulle. Ei ollut liikettä likimainkaan semmoista kuin +siellä esplenaatinkadulla, ja ihmisetkin olivat paljoa huonommassa +vaatteessa. + +Jo ajuri pysähtyi portille. Siinä oli keltaisia, matalia huoneita, ja +iso portti oli kiinni. Sivuportista menivät, ja Jermu sanoi: tämä nyt +on se "neulansilmä." + +Menivät ensimäisestä kuistista oikealle, raottivat ovea, kysyivät, +asuiko siinä Laurilan Sanna. Ei siellä tietty, asuiko, ei tietty missä +muuallakaan. + +Menivät toiseen. Siinä oli "heveli prouva"; se sanoi siinä kyllä +tyttöjä asuvan, asui yksi sieltä Kallen kotipitäjästäkin; se kai oli +Sanna Laurila, vaikka nimittikin itseään Tyyne Laurell'iksi. Kyllä se +vaan sama oli, jota miehet etsivät, mutta se ei nyt ollut kotona, se +oli siellä neulomusrouvan tykönä neulomassa eikä tulisikaan kotia +ennenkuin illalla. + +Pantiin talo muistoon ja katu, ja lähdettiin kaupungille kävelemään. +Käveltiin katua ylös, katua alas, luettiin kylttien ja osoituksien +kirjotuksia, joista Jermu yhä sai lisiä ruotsalaiseen kielivarastoonsa. +Katseltiin ja ihmeteltiin suuria akkunoita, jotka olivat aivan +yksipuisia -- ei yksiklasisia. + +"Voi tämän maailman prameutta", sanoi Jermu. "Kyllä siitä olen kuullut +puhuttavan, mutt'en sitä näin huikeaksi uskonut. Kun kolmatta kymmentä +vuotta sitten täällä kävin, en semmoista muista nähneeni -- katsos nyt +tuota kivimuuria, yks', kaks', kolme, neljä, viis', kuus', -- hyvät +ihmiset! Kuus' vuovinkia! Kas noita; kuka hullu tuohon on säärensä +pannut akkunaan, eikä muuta ruumista ollenkaan näy. Voi senkin +seitsemän!" + +Kalle hyrähteli, katseli vain, ja käveli. Jo oikein jalkopohjia pakotti +ja polvista vähän huikasi, -- saisi edes johonkin istua; paras kun +menee korttieriin! Mennään! + +Miehet astuskelevat, pian sinne pitäisi päästämän, ihan pian. Mutta ei +se tuossa ole -- juuri tuossa sen pitäisi oleman, juuri tuossa -- ei +vielä siinäkään, mutta tuossa -- ei siinäkään, ei vielä! Mennään hiki +hatussa, jalan anturoita kuulottaa, nälkäkin tulee ja muutenkin on +tuskallista -- kävellään jutustetaan, mutta korttieriä ei kuulu -- ei +kuulu vaikka kävellään kuinka -- juostaan portista pihaan, ei siellä +ole sen näköistä harmaata rakennusta, ei ole toisessakaan talossa, ei +kolmannessakaan, ei neljännessäkään -- -- + +"Nyt on paha merrassa, toinen tokeessa, kolmas vielä ovelta katselee", +tuumii Jermu. + +"Kai se niin on, olemme eksyneet." + +"Kyllä se sitä on." + +Tuossa sitä kulkee väkeä, menee ja tulee, ja kaikilla on niin tulinen +kiire, eivät ne toisiaan ole huomaavinansakaan, pitävät vaan -- sanoi +Jermu -- omaa totuuttansa. Entä jos niiltä kysyisi -- kas tuossa menee +nuori herra, juuri niinkuin siellä kotipitäjässä tuomarin nuori herra, +sangattomat lasit nenällä, keppi kädessä ja päässä hattu, sievä kuin +pääskyisen pesä. + +"Kuulkaa, Herra maisteri, neuvoisitteko meitä korttieriimme?" + +Sen tuomarin nuoren herran näköisen rinnalla käveli toinenkin. Sille se +sanoi: "si på dessa, tschudiska typer." ["Katsopas noita tschudilaisia +muotoja."] + +Mutta ei Jermu pulaan joutunut. Rämeällä äänellään hän sanoi: + +"Herr maister viisaa meit' varttieriin!" + +Herrat naurahtivat ja menivät. + +"Kyllä siinä on kansaa kuin Ekyhtin heinäsirkkoja", päivitteli Jermu, +"mutta ei ole yhtään, joka osaisi selvää Suomen sanaa sanoa." + +Väsymys jo rupesi miehiä valtaamaan. Ei se mennyt siitäkään, että +tupakkisaksalta ostivat Jermun ehdotuksen mukaan viiden pennin +"sikarossit suuhunsa." Ei siitä väsymys mennyt, jos nälkä hiukan +menikin. Väsyneitä kun olivat, niin istuivat kaikkein komeimman akkunan +ääreen, olihan siinä puolta kyynärää leveä sarja akkunan alapuolella, +jossa kyllä istutuksi sai kun vaan käytävänsä kovasti katuun painoi. +Siinä miehet istuivat, ja rotevalla ruumiillaan täytti Jermu ainakin +kolmanneksen jalkakäytävää. Siinä oli mukava istua, katsella väen +aaltoilevaa virtaa ja löyhytellä sikaarinsavuja ilmaan. Siinä sitä oli +"hiippastokkaa" vähän monenlaista, siinä kiiltonappista, siinä +sutipartaa. + +Tuoltakin tulee yksi kiiltonappinen, toisenlainen kuin ne muut, joilla +harmaa takki oli, se tulee aivan likelle miesten luo, tarttuupa Jermun +kauluriin ja sanoo ruotsivoittoisesti: "Mit' hampuusia työ oletten?" + +"Kunniallisia miehiä me olemme, tää on neljänneksen manttaalin isäntä +meidän pitäjästä, nuori, naimaton mies, ja minä taas olen Jeremias +Mettäkorpi, pikivaprikööri samasta pitäjästä." + +Kiiltonappinen hymähti ja sanoi: "tulkaa pois, ei siinä istua saa." + +"He antakaa meitin istua, me olemme väsyksissä", ärisi Jermu. + +Mutta nyt se kiiltonappi suuttui ja sanoi: "oitis miehet kanssan', min' +olen poliissi, mennään poliissikamariin!" + +Mutta Jermu ei sanonut heillä sinne asiaa olevan, vaan pyysi, että hän +neuvoisi heitä korttieriin. Asian kuultuaan, auttoi poliisi miehiä ja +neuvoi heille heidän korttierinsä. Kiitoksia! + +"Nyt tämä talo pannaan mieleen, niin että se vaikka silmät ummessa +löydetään", tuumaili Jermu. Ja kun talon portilta meni suoraan +kirkontornia kohden ja Kalle pani mieleensä kadun nimen ja talon +numeron, niin tottapa sitä takasin osasi. + +Illempana mentiin taas Sannaa hakemaan, mutta ei se nytkään kotona +ollut. Kävelivät siinä miehet pitkin sitä katua, jonka varrella Sannan +korttieri oli, ja aattelivat, tottahan kerran kotia tulee. + +Kului siinä aika joinkuin tarkastellessa ihmisiä. Kuinka ne toiset +olivat hävyttömiä, kävelivät miehet naisten kanssa käsi kädessä ja +tirskuivat ja virskuivat. + +Mikä konkkaronki tuoltakin tulee? Miehiä ja naisia, pari, kolme paria, +kah, oikein hattupäitä! Jo tulevat likemmä. Mitä? Mitä? Kalle katsoo +pitkään, nyhkää Jermua kylkeen ja sanoo: "onko tuo Sanna?" + +On, se se onkin. Jermu jää paikalleen, mutta Kalle menee joukkoa +kohden. He virskuvat keskenään, eivät huomaa ujoa maanpoikaa. Kalle +astuu melkein heidän rinnallensa, yskähtää, rykäisee toisteenkin, +mutt'eivät huomaa vieläkään; Kalle astuu vieläkin likemmä, jo nyt +katsovat häneen. + +"Sanna, minun olisi sinulle vähän asiaa", sanoo hän ja astuu ihan +Sannan eteen. + +Suuri hämmästys. Kaikki, nuot kolme miestä, kaksi naista ja Sanna, +katselevat häntä kuin mitä kummitusta. + +Viimein sanoo Sanna: "Jassoo, kun en tahtonut tunteakaan, se onkin +Laurila; päivää!" Tervehdetään. Ei muuta puhuta. + +Vihdoin sanoo Sanna: "koska Laurila on kaupunkiin tullut?" + +"Eilen jo; olen etsinyt sinua, Sanna." + +"Onko Laurilalla kirjettä kotoani." + +"Ei, vaan terveisiä." + +"Kiitos; nyt on minulla kiire, mutta kenties huomenna kl. 8 +suurustunnilla saisin tavata --?" + +"Nyt on minun puhuminen", sanoo Kalle erinomaisen päättävästi, ja +siniharmaa silmä katsoo niin vakavasti, että Sannan on pakko luoda +katseensa alas. + +"Herrasväki suo anteeksi; menkää edellä pitkälle sillalle päin, olen +siellä viiden minuutin perästä", sanoi Sanna kumppanilleen. He menivät +ja Sanna jäi Kallen kanssa kahdenkesken. + +"Sanna, tule kotia, kaikki muuttuu vielä hyväksi", sanoi Kalle +hellästi, mutta Sanna vastasi pisteliäästi: "Jos ei sinulla muuta +sanomista ole, niin sitä ei tarvitse sanoasi, ei minusta ole moukkain +oloon." + +"Mutta Sanna hyvä", sanoi Kalle rukoilevasti. + +"Hyi, älä ole lapsellinen! Toivoakseni isä ja äiti voivat hyvin, +miks'eivät ole minulle kirjoittaneet mitään?" + +"Ei ne osaa." + +"Niin, ei sitä sanoas tarvitse, mutta sillä tavoin minä sanoin ja +tarkoitin, miks'eivät ole kirjoituttaneet?" + +"Sinä olet murtanut isäsi sydämen." + +"Onko sillä tervaskannolla sydäntä?" + +"Äitisi itkee sinun tähtesi." + +"Se semmoista itkee, jolla ei parempaa itkettävää ole." + +"Sinä saatat vanhempaisi harmaat karvat murheella hautaan." + +"Tääll' on pappia parempiakin, en minä sinun saarnaasi tarvitse." + +"Sinä joudut onnettomuuteen, Sanna." + +"Vanhat profeetat ovat kuolleet, ja kylläs tiedät mitä uusien tehdään." + +"Ei sinua, Sanna, voi enää millään mieltäsi saada muuttamaan?" + +"Oikein vastattu! Morjens nyt ja hyvästi! Eikö Laurila jo ole emäntää +itselleen saanut?" + +"Olishan noita saanut, mutt'en ole huolinut -- -- -- etkö sinä yhtään +muista lapsuutesi ihania aikoja, kun sydämesi oli raitis kuin uusi +oras, kirkas kuin lähteen silmä, puhdas kuin kehdon lapsi; muistatko +kun lapsina leikimme yhdessä -- -- Sanna -- --" + +"Holt piisaa, en tässä jouda lavertelemaan, hyvästi nyt ja terveisiä +paljo!" + +Ja niin se meni. Pitkän valkotukan siniharmaat silmät kävivät taaskin +niin sameriaisiksi. + +Läheisestä porttikäytävästä tuli esiin Jermu, kysyi, kuinka oli käynyt. + +"Ei kuinkaan", vastasi Kalle alakuloisesti. + +Siinä vielä kaasulyhtyin valossa kävelivät Jermu ja Kalle. Ei näyttänyt +viimemainitulla olevan halua lähteä tältä kadulta. Siinä he vaan +kävelivät. Päivällinen poliisimies käveli samalla kadulla ja tunsi +heidän äskeiseltä. Siinä joutui Jermu varsin vilkkaasen puheesen; hän +kyseli kuin mies ja kertoi asioita kuin mies. + +Oli kai kulunut puolen tuntia äskeisestä kohtauksesta, kun kolme +hevosta tulee peräksytin aika vauhtia. Ja ensimäisessä reessä -- näkee +Kalle, -- näkeekö? näkee Sannan. Hyvin hän sen kaasulyhdyn valossa jo +erottikin. Huimaa vauhtia ne menivät ohitse; miehet olivat laskeneet +kätensä naiskumppaninsa kaulalle ja hoilasivat. + +Poliisimies huomasi, että Kalle oli levoton, kun hän meneviä katseli; +"oliko siinä tuttuja", hän kysyi. + +"Oli, siinä oli se, jota tulin etsimään." + +"Taisi olla morsiamenne?" + +"Ei juuri, mutta kuitenkin olisin hänen suonut täältä pois tulevan." + +"Poika parka, se tyttö on huonoilla jäljillä", sanoi poliisi. + +"Mihinkähän sitä nyt oikein leivotettiin", kysyi Jermu. + +"Missä lienee taas jokin 'samlinki'", sanoi poliisi. + +Jermu ja Kalle menivät korttieriinsa. Poliisimiehen neuvolla osasivat +he sangen hyvin tällä kertaa. + +Seuraava päivä oli sunnuntai. Kalle sanoi vielä kerran menevänsä Sannaa +katsomaan. Jermu meni orpanaansa tervehtimään, sillä he olivat hyvät +keskenänsä; orpana oli usein käynyt siellä maalla, tavannut Jermunkin. +Samalta orpanalta oli hän saanut kuulla Arvin historian. Vielä tahtoi +Jermu saada Arvista nytkin tietoja, sillä niitä Laurilan isäntä oli +nimenomaan pyytänyt tuomaan. + +Kalle meni siis Sannan asunnolle. Löysi hyvin pienen kamarin, johon oli +pakarin läpi mentävä. Avain kyllä oli suulta pois, mutta Kalle arveli, +että kai se näin pyhänä sentään kotona oli. + +Koputti siis ovelle. + +"Kuka siellä?" Se oli tuttu ääni, oli Sannan ääni, vaikka kuului niin +väsyneeltä. + +"Minä täällä olen", vastasi Kalle. + +"Kuka minä?" + +"Minä vaan, Laurilan Kalle." + +"Varrotkaa", kuului ääni. + +Ja Kalle vartosi ja kuuli kuinka siellä sisällä Sanna lykkäsi +vuodettansa kiinni ja siivosi kalisevia astioita -- -- -- + +Jo avasi Sanna oven, ja Kalle astui kamariin. + +"Jaa, Laurilahan se onkin, Laurila tekee hyvin ja käy istumaan." + +"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Kalle ja istui tuolille kaapin +viereen. + +Kovin oli Sanna väsynyt, sen näki silmistä ja liikkeistä, tukkakin oli +sekasorrossa ja ääni niin painuksissa. + +Ei siinä juuri mitään asiallista puhetta tahtonut syntyä, molemmin +puolin olivat kuin vähän hämillään. + +Vihdoin sanoi Kalle: "Missä sinä, Sanna parka, eilen olit?" + +"Ei minun sinulle tiliä oloistani tarvitse tehdä, mutta saan sen +sanoakin; olimme ensin ajelemassa, sitte menimme erääsen ravintolaan +iltaa kuluttamaan." + +"Etkö muista kuinka psalttarin ensimäinen salmi kuuluu?" + +"Miks'en sitä muista, mutta mitä se tähän koskee? Laurila on hyvä ja +jättää ne asiat, ei niitä niin jokapaikkaan tarvitse vetää." + +"Mutta eikös sana ole meidän jalkaimme kynttilä ja valo meidän +teillämme?" + +"Niinhän kuuluu, mutta täytyyhän meidän maailmassa olla, emmekä juuri +elämältä paljoa iloa saa, miksi siis sitä ehdollamme karkottaisimme? -- +Eikö Laurila olisi hyvä ja juoksisi hakemaan tuolta puodista, tämän +talon portinpielestä vähän limonaatia ja portteria? -- portteri, on +niin vahvistavaa -- -- --" + +"Emme me nyt tässä portteria tarvitse; me tarvitsemme jotakin muuta, +Sanna parka, sillä sinä et ole onnellinen, sinä et ole hyvällä tiellä." + +"Anna minun kulkea polkuani, se ei ole sinun polkusi." + +"Etkö tule kirkkoon, Sanna, kanssani?" + +"Olen niin väsyksissä." + +"Käytkö muulloin siellä?" + +"Joskus; mutta sitä paitsi on aikomus meillä nuorilla tänään mennä +kello 11:n aikaan Vanhaan kaupunkiin -- -- --" + +"Oletko niin pitkälle jo päässyt?" + +"Kuule, Kalle, sinä olet mielestäni aina ollut ajattelevainen poika, +vaikka ulkopuolisesti et näytä, suo anteeksi, aivan näppärältä, kuule +Kalle, meidän välimme pitää tulla selväksi!" + +"Sitähän juuri minäkin toivoisin, vaikk'ei siinä minun mielestäni +erinomaista sekavuutta ole." + +"Kuule ja ymmärrä! Me emme sovi yhteen!" + +Kalle katsoi kummastuneena Sannaa, Sanna taas ei näyttänyt väsyneeltä; +siinä hän seisoi Kallen edessä ja puhui innokkaasti: + +"Sinä, Kalle, olet vanha aika, minä olen uusi aika." + +"No perhana," keskeytti Kalle. + +"Niin", jatkoi Sanna, "sinun näköalasi ei ulotu paljoa Laurilan +kuoppamäen toiselle puolen, minä olen vapaasti tottunut katselemaan +korkealta vuorelta avaraa maailmaa yli ennakkoluulojen suon." + +"Onko se vienyt sinun korkealle vuorelle ja osoittanut sinulle kaiken +maailman kunnian, Sanna?" + +"Hm, niin en juuri tarkoittanut, mutta te siellä -- -- te olette +tyytyväiset siellä, kun vaan on vatsa täysi ja saatte lukea rukouksenne +aamuin illoin -- -- --" + +"Ja kun on hyvä omatunto", Kalle keskeytti. + +"Mutta minun sieluni", jatkoi Sanna, "janosi jo lapsuudesta asti +ihanuutta, lempeä, onnea tahi miksi sen sanosin. Ehkä oli +onnettomuudekseni, että varhain opin laulamaan kaipaavia +kansanlaulujamme, ja ett'en pitänyt niitä vaan tavallisina rallatuksina +niinkuin muut tytöt, vaan opin tuntemaan niistä semmoista kummallista, +joka tuntui samalla kertaa suloiselta ja tuskalliselta -- oletko, +Kalle, sinä sellaista tuntenut?" + +"Olen joskus, mutta minä olen luullut, että silloin tunto minua ajaa +oikeaa rauhaa ylhäältä etsimään." + +"Niin sinä sanot; mutta minä olen lukenut melkein kaikki lainakirjaston +kirjat, jopa muutamia, joita ei siellä olekaan; ja tiedäthän, ei kaikki +ole totta, mitä präntätty on." + +"Ei, ei, esimerkiksi se kirja, jonka nimi on: 'Viksari eli piru +pullossa', kaukana siitä." + +"Ei, Kalle, kaikki on turhuus ja hengen vaiva. Elämän avain on tää: + + "Nuoruudesta riemuitkaamme, + Riemuita kun vielä saamme. + Nyt kun vielä kukkamaamme + Ruusuisena rehottaa. + Niin, sulo elämälle + Riemuitkaamme vielä tälle!" + +"Ei sillä avaimella lukku aukene", sanoi Kalle surullisesti hymähtäen. + +"Näet siis", puhui Sanna, "meidän välillämme on juopa, sinä olet vanhan +ajan puolella, minä uuden; sinä et ymmärrä minua -- -- --" + +"Kyllä sinun ymmärrän, virsikirjassa sinun tilasi maalataan: 'yks' +lammas eksyi laumasta ja joutui kauas korpeen'." + +"Pidä pääsi, Kalle, kuka meidän väliämme voi ratkaista, minä pidän +minun mieleni." + +"Kyllä ratkaisee omatunto." + +"Hm, yksinkertaisen mielen houreita." + +"Älä pilkkaa!" + +"Älä kiusaa sinäkään!" + +"Etkö tule Sanna kotiosi?" + +"En!" + +"Onko se kerta sanottu?" + +"Se on kerta sanottu eikä viinapäässä!" + +"Et siis tule, vaikka isäsi sitä toivoo ja äitisi tulisi mieli +hyväksi?" + +"En!" + +"Tule, hyvä Sanna, siitä tulee niin moni hyvälle mielelle, tulisin mar +minäkin." + +"En, älä kiusaa minua!" Näin sanoi Sanna tuimalla äänellä, mutta ei se +niin tuimasta sydämestä lähtenyt kuin ääni osoitti. + +"Niinkö eroomme", kysyi sumeasti Kalle. + +"Erotkaamme ystävinä", sanoi Sanna ja tarjosi kätensä Kallelle. + +"Kuinka voimme olla ystäviä, kun suuri juopa meidän eroittaa ja me +kuljemme varsin eri teitä?" + +"Kalle, kerran katoovat vanhat ja kaikki muuttuu uudeksi." + +"Mutta mikäs se on, joka pysyy ijankaikkisesti?" + +"Nyt olisi minun mentävä, 'kolmikantilla' minua toiset odottavat." + +"Et tule siis, Sanna, täältä helvetinpesästä; pois." + +"En tällä päällä kumminkaan." + +"Hyvästi siis, Sanna, et usko kuinka sydämeni kirvelee, mutta jos +joskus apua tarvitset, niin muista minua!" + +"Hyvästi, Kalle, sinä olet sittenkin hyvä poika, vaikka yksinkertainen, +kyllä kirventeleminen lakkaa, kun tuot Laurilaan emännän, jolla +on pari tuhatta markkaa rahaa, aitallinen vaatetta, ja muuten on +toimi-ihminen." + +"Jumalan haltuun, Sanna!" + +"Hyvästi, hyvästi, terveisiä nyt vaan vanhemmilleni!" + +"Mutta miksi noin kavahdat vanhempiasi, Sanna?" + +"Minua kiusaa, vaivaa, piinaa, painaa -- kuuletkos? -- isäni +jumalisuus; -- minua vaivaa sinua läsnä-olosi, minua vaivaa koko +maailma" -- näin se sanoi kiivaasti ja veti ovensa kiinni, ja Kalle +astui pitkin pakarin-lattiaa ulos. + +Kalle meni, katsoi portilla vielä kerran matalaan, keltaseen +rakennukseen päin, huoahti ja lähti tallustelemaan pitkin katua +korttieriansa kohden. + +Mutta tyttö katseli akkunasta. Näytti hetkeksi hyvä ajatus tulleen +vierailemaan, mutta kiusaaja tuli kanssa. Tyttö, tyttö, kenen ääntä +kuulet? Vielä voisit palata, mutta kuinka käynee, menetkö alamäkeä +lasketat? + + + + +VI. Kuuden vuoden perästä. + + +Huhuja oli kulkenut Laurilan kulmalla, huhuja oli syntynyt ja +hälvennyt. Oli kerrottu, että Sannan oli Helsingissä käynyt hullusti ja +että hän oli tuomittu kuudeksi vuotta "pinhuusiin", kehruuhuoneesen, ja +että se Arvikin oli saanut "kaksi vuotta". + +Kun Laurila oli kirkkoherralta asian varmaksi kuullut, oli hänen päänsä +vaipunut rintaa vasten ja hän oli sanonut tuskin kuultavasti: "mitäs +teet, niin edestäs löydät." + +Kirkkoherra, nuori virkaa tekevä, oli yrittänyt häntä lohduttaa, mutta +mitäs sille miehelle teki, "se kuin ei sydäntänsä avannut." + +Siitä sanomasta ruveten kävi Laurilan pää yhä harmaammaksi ja emäntä +yhä äreämmäksi. Totinen, alakuloinen ja naimaton oli naapurin Kalle yhä +edelleen, "vanha emäntäpiika vaan hänen huusholliansa piti." + +Mutta sitten kerran ajoi "vanginvyöräri" pihaan. Hänellä oli kaksi +henkeä rattaillaan, mies ja vaimo. Ne tulivat pirttiin, ja pitkään +katsoi heitä Laurilan väki. + +Mies jäi seisomaan ovensuuhun, mutta se harmaankirjava vaimoihminen +astui hiljakseen Laurilan eteen pöydänpäähän, laskeutui polvilleen ja +huusi surkeasti: "Isä!" + +"Sanna!" + +"Minä olen syntiä tehnyt, antakaa Jumalan rakkauden tähden anteeksi!" + +"Kuinka on asiasi Jumalan kanssa?" + +"Olen paljon rikkonut, mutta minulle on laupeus tapahtunut." + +"Onko varmaan?" + +"On, isäni!" + +"Olethan tyttäreni." + +Ja isä antoi tyttärellensä kättä, nosti hänen ylös, ja tytär piti isän +kädestä kiinni ja itki. + +Äiti istui siinä kanssa penkillä, päivitteli "sitä häpeää, minkä tytär +oli rakkaalle äidilleen tuonut." + +Mutta Laurila nousi seisoalleen, pani kätensä ristiin ja sanoi: +"Kiitetty olkoon Jumala joka päivä; Jumala panee kuorman meidän +päällemme, mutta hän myös auttaa meitä!" + +Kummallisen iloiselta se Laurila näytti. + +"Mutta mikä mies tuolla ovensuussa?" + +"Se on se Arvi, tuolla käveli kankaalla ja pyysi rattaille; mutta +olisitte kuulleet sen saarnan, jonka nainen piti sille, -- kyllä miehen +vesi silmistä valui." Niin kertoi "vanginvyöräri" siinä sivupenkillä. + +Mutta Arvi astui keskelle lattiaa ja sanoi: "minun pitäisi kanssa +jotakin puhua, pyytää anteeksi taikka muuta semmoista, mutta mitä minun +siitä hyötyä on? Jälkikatumus ei maksa mitään, eikä minua usko enää +kukaan -- enkä minä itsekään tiedä, mikä minussa on totta, mikä +valetta." Otti sitten povestansa klarinetin ja rupesi puhaltamaan. +Ensin kuului niin käheää ääntä, sitten se kävi raikkaammaksi, muuttui +sen jälkeen niin surullisen vienoksi -- se klarinetti itki ja sairasti, +se soi valitusvirttä parinkymmenen vuotisista synneistä; se murehti, +katui ja valitti. Laurila peitti kasvonsa käsillään, ja Eeva emäntä +ihan itki. + +"Paras että poistut", sanoi Sanna Arville; "me olemme toinen +toisellemme olleet kiroukseksi." + +Arvi vinkahutti vielä kerran klarinettiansa, pani sen poveensa, lähti +ovesta ulos ja sanoi mennessänsä: "nyt minä olen vasta taivaanvuohi, +saan lennellä taivaan ja helvetin välillä -- ja mököttää." + +Huusi sitä Laurila, mutta mies meni vaan menojansa. + + + + +Kymmenen vuoden perästä. + + +Kummallisia ne Laurilan talon haltijat; toisessa pitää Kalle-isäntä +yksin taloa, toisessa taas on Sanna yksinpuolisena talonhaltijana aina +siitä asti kun isä ja äiti kuolivat. Kaikki tosin tietävät, että Sanna +emäntä oli haaksirikkoon joutunut, mutta kyllä niitä silti oli +kosioita, vaikk'ei Sanna heistä huolinut. + +Pelmanni Arvi kulkee tanssipaikoissa soittamassa, tekee väliin kauniita +lauluja, joita on ollut sanomalehdissäkin nähtävinä, mutta on melkein +aina humalassa. Väliin se laulaa niin kummallisia lauluja, että niistä +itkee hän itse ja muut; käy joskus kirkossa, kuuntelee tarkoin, mutta +-- on iltapäivin humalassa. Se on semmoinen repaleinen kulkupelmanni, +saa Laurilassa, kummassakin, monta yösijaa ja ruok'atriaa, mutta jos +vaan puhuu vähänkin noin lemmenpuhetta, niin oitis on siksi kertaa +korttieriä muutettava, sillä Sanna emäntä ei enää leikkiä kärsi. + +Pyhäiltasin kokoonnutaan milloin toiseen, milloin toiseen Laurilaan +lukemaan ja veisaamaan. Pitäjällä kulkee puhe, että Laurilaiset ovat +nyt ruvenneet jumalisiksi, mutta kyllä he sitä tarvitsivatkin, sillä he +"olivatkin olleet kovin rivoa väkeä". + +Kalle Laurila käyttää usein Aatami Laurila vainaan sanaa: "mitäs teet, +niin edestäs löydät." Mutta sen sanan täyttä merkitystä ei ymmärtänyt +muut kuin Sanna. Hänelle oli isävainaja kuolintaudissansa sanonut, että +häntä oli rankaistu lapsensa kautta synnistä, jonka hän nuoruudessansa +oli tehnyt. Hän oli luullut sen jo meren syvyydessä olevan, mutta +kuitenkin se Sannassa yhä häntä uhkasi ja vihdoin hänen kohtasi. + +"Voiko viettelijä mitenkään rikoksensa suuruutta syvemmin tuntea, kuin +nähdessään oman lapsensa, vieteltynä?" Tuskin vaan. + +"Mitäs teet, niin edestäs löydät". Oi hirveä luonnonlaki vapauden +maailmassa! + +LOPPU. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kertomuksia, by Gustaf Adolf Heman + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA *** + +***** This file should be named 44423-8.txt or 44423-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/4/4/4/2/44423/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/44423-8.zip b/old/44423-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..2df23d7 --- /dev/null +++ b/old/44423-8.zip diff --git a/old/44423-h.zip b/old/44423-h.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..748cf1b --- /dev/null +++ b/old/44423-h.zip diff --git a/old/44423-h/44423-h.htm b/old/44423-h/44423-h.htm new file mode 100644 index 0000000..a380ae1 --- /dev/null +++ b/old/44423-h/44423-h.htm @@ -0,0 +1,2484 @@ +<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN" + "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd"> +<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="fi" lang="fi"> + <head> + <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=iso-8859-1" /> + <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" /> + <title> + The Project Gutenberg eBook of Kertomuksia, by Kustaa Adolf Henan, alias Kah. + </title> + <style type="text/css"> + +.subtitle { + text-align: center; + font-size: 135%; +} + +.by { + text-align: center; + font-size: 120%; + padding-top: 2em; +} + +.author { + text-align: center; + font-size: 135%; +} + +.co { + text-align: center; + font-size: 120%; + padding-top: 5em; +} + +.year { + text-align: center; + font-size: 130%; + padding-bottom: 3em; +} + +body { + margin-left: 10%; + margin-right: 10%; +} + + h1,h2 { + text-align: center; /* all headings centered */ + clear: both; +} + +p { + margin-top: .51em; + text-align: left; + margin-bottom: .49em; +} + +hr { + width: 33%; + margin-top: 2em; + margin-bottom: 2em; + margin-left: auto; + margin-right: auto; + clear: both; +} + +hr.chap {width: 65%} + +.sig { + text-align: right; + margin-right: 15%; +} + +.poem { + margin-left:10%; + margin-right:10%; + text-align: left; +} + +.poem .stanza {margin: 1em 0em 1em 0em;} + .poem span.i0 {display: block; margin-left: 0em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;} + + </style> + </head> + +<body> + + +<pre> + +The Project Gutenberg EBook of Kertomuksia, by Gustaf Adolf Heman + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + + +Title: Kertomuksia + +Author: Gustaf Adolf Heman + +Release Date: December 14, 2013 [EBook #44423] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +</pre> + + + + + +<h1>KERTOMUKSIA</h1> + +<p class="subtitle"><b>Mitäs teet, niin eestäs löydät</b></p> + +<p class="by">Kirj.</p> + +<p class="author"><b>"Kah"</b> [Kustaa Adolf Henan]</p> + +<p class="co">Adolf Allardt, Pori</p> + +<p class="year"><b>1888.</b></p> + + +<p><b>SISÄLLYS:</b></p> + +<p> +<a href="#I">I.</a><br /> +<a href="#II">II.</a><br /> +<a href="#III">III.</a><br /> +<a href="#IV">IV.</a><br /> +<a href="#V">V.</a><br /> +<a href="#VI_Kuuden_vuoden_perasta">VI. Kuuden vuoden perästä.</a><br /> +<a href="#Kymmenen_vuoden_perasta">Kymmenen vuoden perästä.</a><br /> +</p> + + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="I" id="I">I.</a></h2> + + +<p>Laurilassa oli joulu niinkuin muuallakin. Tuore pärekerros oli orsilla +ja valkasi somasti avaran pirtin laen, pahnat kahisivat lattiassa; +pitkä honkapöytä oli peitetty lumivalkealla pöytäliinalla, röykkiö +leipiä ja kaakkuja oli pöydän yläpäässä, ja keskellä oli kolmihaarainen +kynttilä, joka tukevasti seisoi raskaassa tinajalassaan ja katseli +korkealta asemaltaan uhkarohkeasti katajaista, suurta ja monivanteista +oluthaarikkaa. Kynttilä ei enää palanut, sillä nyt oli jo päivä, +joulupäivä. Kirkossa oli oltu, paleltu ja yskitty. Kirkon kuulumisina +oli kerrottu muun muassa, että nyt jo se Aijälän maisterikin ensikerran +puusäkissä paukutteli. Aamiainen oli syöty, ruo'at korjattu, paitsi +leivät ja kaakut, sillä viimemainituista oli alimmainen syötävä vasta +suvella ruistoukoa tehtäissä.</p> + +<p>Siinä talon renkipari venyi pahnoilla ja imeskeli piippujansa. +Naispalvelijat, Maiju ja Kaisu, istuivat ovisängyn laidalla ja +supisivat hiljaa keskenänsä. Mutta siellä heidän takanaan oli +pitkällään talontytär, ja vaikka näyttikin kauemma pirtissä olijoista +kuin olisi lapsi nukkunut, niin eipä nukkunutkaan, vaan kuunteli +tarkoin, mitä Maiju ja Kaisu puhuivat, kuunteli tarkkaan, nykäsi väliin +heitä hameen selkämyksestä ja naurahti hiljaa, saipa silloin tällöin +sanan parikin kuiskatuksi.</p> + +<p>Kävihän se nuhina laatuun niin kauan kuin isäntä pöydän päässä +jouluvirsiä veisasi, mutta sen tuiki tau'ota täytyi kun Laurila otti +postillan ja rupesi siitä joulusaarnaa lukemaan.</p> + +<p>Mutta loppui jo saarna pitkäkin, ja väljemmin hengitti naisväki +pirtissä; vieläkin tuntui väljemmältä kun isäntä, tallissa miesten +kanssa käytyään, pujahti vaarin kamariin toiselle puolen pihaa ja laski +sinne rauhassa vaarin sänkyyn nukkumaan. Ja rengitkin ne lähtivät +toiseen taloon, tuonne vaan toiselle puolen tanhuaa.</p> + +<p>Pian se pikku nukkuja, talon pikku Sanna, kepsahti vuoteeltaan ylös, +kun se olo tuvassa, isän mentyä, väljemmältä rupesi tuntumaan. Eikä +tuossa äidin läsnä-olo ollenkaan tukalalta tuntunut; vapaasti sai Sanna +hilpeän luontonsa irralle laskea. Äiti siinä peräsängyssä oli vähän +aikaa lonkallaan ja katseli virsikirjaa, mutta kirjaimet rupesivat niin +hullunkurisesti silmissä tanssimaan ja peittyivät vihdoin ihan +harmaasen hämärään. Kas kun raukaisee, tulleeko vaan pyry kun niin +ramasee, tuumii emäntä ja katoo porstuanperä-kamariin. Meni kai +huokuulle, sillä oli jo kolmesta ollut ylhäällä, keittänyt väelle +joulukahvit, ollut kirkossa ja taas aamiaisen laittanut.</p> + +<p>Ja nyt oli tuvassa niin väljä olla. Maiju ja Kaisu rupesivat laulamaan; +reistasivat ensin "Koko maailmaa", sitten "Kuin kirkkaast' kointähti +koittaa." Mutta laulu meni vaan semmoisella akkain nuotilla, ivaili +Sanna ja lauloi ne niin kuin niitä hänelle kansakoulussa oli opetettu.</p> + +<p>Siinä sitä laulu antoi aihetta toiseen. Jo Maiju lauloi helevällä +äänellään: "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu." Eikä se Kaisukaan ollut +huonompia, hän se veti niinkuin pelillä vaan: "Tuoll' on mun kultani +ain' yhä tuolla."</p> + +<p>Heitä Sanna kuunteli, hyräili vaan hiljaa joukkoon. Mutta kun laulu oli +loppunut, niin alkoi Sanna. Siinä hän ensin oikein nuottiniekan tavalla +puhui aivan kuin itsekseen, mutta niin että toisetkin kuulivat: mistä +se alkaneekaaan se: "Suomi armas synnyinmaamme", kun ei vaan alkaisi +Aasta.</p> + +<p>S:llä se alkaa, tokasi Maiju. Olipa se aika hömppö, aatteli Sanna; +mutta eihän se vaivainen ollut nähnytkään, kuinka alkuääntä annetaan. +Opettaja siellä koulussa painoi harmoonion näppäintä, sitte kuului +semmoinen kimakka ääni, opettaja vilkasi luokkaan, lauloi äänen mukaan +"aaaa", ja koko oppilasjoukko yhtyi viidelläkymmenellä suullaan +laulamaan "aaaa." Ja sitte vasta se laulu aljettiin. Ja nyt se Sanna +lauloi, lauloi monta isänmaallista, niin hirmuisen koreata laulua, +kuten Maiju ja Kaisu arvostelivat. Mutta osasi se toisiakin. "En voi +sua unhottaa poijes, vaikk'en ikänään sua saa; sinä sydämessäni olet +ikuisessa muistossa." Se oli Sannan kuulijain mielestä kovasti koree; +Kaisu melkein itki.</p> + +<p>Olipa sekin vallan tavattoman kaunista, se semmoinen laulu: +"Sydämestäni rakastan sua elinaikani." — "Se laulu sopii just +minulle", sanoi Maiju.</p> + +<p>Ja sopiihan se, sen myönsivät toisetkin. Äyräsjoen Martti oli häntä +niihin asti priiaillut, mutta nykyään käynyt kylmäksi ja ruvennut +katselemaan Inkilän Miinaa, tuota samaa Miinaa, joka rippikoulussa ei +ollut osannut vastata sanaakaan, vaan jonka vanhemmat olivat +metsäkulman rikkaampia — ne samat, joiden sanottiin puukattuisella +viinapannulla korvessa kuusen juurella viinaa polttavan. Ja sen +tupsakan takia oli Martti Maijulle kylmäksi käynyt, tuo helasilmäinen +kiharatukka Martti — toivoi kai kotivävyksi Inkilään.</p> + +<p>No siinä nyt tytöt hiljaa rupesivat pakinoimaan sydämen asioita. Ja +millä sydämellä ei olisi omia asioitansa! Sannakin, vaikka vasta 13:n +vuotias, oli varsin taitava puhumaan sydämen asioista. Hän ei ikinä tee +naimiskauppaa, sanoi hän, niinkuin hevoskauppaa, ei, hän ottaa sen, +jota hän lempii. "Lempii, mitä se on", kysyivät toiset. "Onko se sitä +kun tekee mieli jotakuta?"</p> + +<p>"Hyi, hyi, ei se niin jolsaa ole", tuumi Sanna, "lempiminen on sitä kun +asuu lempi sydämessä." Ja vielä monilla muilla sanoilla yritti Sanna +naistuttavilleen selittää, mitä se lempi on, mutta eihän se noiden +punaposkisten hartevain hämäläistyttöjen tyhmiin päihin tahtonut +mahtua. Ylevämielisesti ne vain Sannan selityksille nauroivat, jotta +valkeat hampaat näkyivät ja posket kuopalle kävivät. Ja voiko +tuollainen tönsikkä lempeä tuntea, tuollainen, jonka kourat +lehmänhauteissa ovat noin pöhistyneet ja punottuneet, joka ei osaa kuin +kaksi rakkauden laulua: "Kukkuu, kukkuu" ja "Tuoll' on mun kultani." —</p> + +<p>Mutta kuinka olikaan, sydämet, kolmen tytön sydämet, sulivat yhteen, +vaikka olikin erilainen käsitys heillä, sulivat yhteen ja avautuivat +toisillensa. Sannallakin oli sydämen asia; ja sen kertoi hän, kun +toiset lupasivat, ett'eivät sitä puhu yhdellekään ihmiselle ikinä; +vieläpä siinä Sanna luki toisten kuullen koko kirjevaihtonsa entisiltä +koulun ajoilta. Oli niitä kirjeitä jo ainakin tusina ja kaikki ne +alkoivat sanoilla: "ikuisesti lempi Sanna." Ei niissä sitten juuri +muuta ollut kuin tuhansia sydämellisiä terveisiä ja lauseita jostakin +kansanlaulusta. <i>Arvi</i> niiden alla oli, ja hän se vakuutti +lempivänsä Sannaa vielä sittenkin kun ijäisyys on virrannut ajan mereen +ja hän itse lasketaan läpikäytävän edessä paarille.</p> + +<p>"Semmoista se lempi on", sanoi Saima voitonriemulla, "ymmärrättekö nyt +likat?"</p> + +<p>"Kyllä, se on semmoista, että kun jostakin tykkää."</p> + +<p>"Semmoista, että niinkuin meinaa jotakuta ketä vaan omaksensa."</p> + +<p>"On se nyt niinkin", myönsi Sanna, "mutta lempi on taivaasta, se tekee +onnelliseksi, se on semmoista, että — — — lempi on sitä, kun toinen +lempii toista. Lukekaa esimerkiksi kirja: 'Rikas tyttö ruusulaaksossa' +taikka edes Akselin ja Hildan laulu, niin ymmärrätte, että lempi on +enempi ja kalliimpi kuin mikään muu mailmassa."</p> + +<p>"Kyllähän sen ilmankin ymmärtää", vakuutti Maiju.</p> + +<p>"Mutta oikeenko se Arvi sinun, Sanna, aikoo naida", kysäsi Kaisu.</p> + +<p>"Tietysti kai hän sen aikoo tehdä, mutta eihän se lempi oikeastaan +naimiseen kuulu eikä naiminen lempeen."</p> + +<p>Ajattelemaan se kysymys Sannan sentään pani. "Niin, aikooko se Arvi sen +tehdä. Ja mitähän se lempi oikeastaan onkaan? Kuka sen tietää?"</p> + +<p>Kun siitä sitten hämärsi joulupäivän ilta, niin jopa taas Laurila luki +pitkän saarnan kirkkopostillasta, veisasi neljä viis jouluvirttä ja +luki sitte taas virsikirjasta; väki istui totisena ja kuunteli, mutta +mitä kukin ajatteli, sitä ei päältä näkynyt. Arvaamme kuitenkin, että +Sannan ajatukset saarnasta lentelivät entisten koulumuistojen valoisaan +maahan. Kun hän siinä nyt istui jakkaralla peräsängyn pään kohdalla, +kuuli "Könniläisen" seinällä tasaisessa tahdissa naksahuttelevan, näki +läsnäolevain vakavat kasvot, kuuli isän vahvan äänen aaltoilevan, +säännöllisesti nousevan ja laskevan, laskevan ja nousevan, niin +kummallisen suloinen tunne valtasi koko olennon, silmä-laudat olivat +niin raskaat —- — ja vihdoin jo luki isä viimeisen sanan, sanoi +amenen; mutta Sannan mielessä oli kysymys: mitähän se lempi oikein on, +ja niinköhän se Arvi sittekin aikoi naida minun?</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="II" id="II">II.</a></h2> + + +<p>Joulu oli mennyt, Tapanikin oli jo takana ja keskispyhäkin oli käsissä. +Nyt oli joulun vakava puoli jo mennyt menojansa, ja nyt se nuoren +kansan joulu oikeastaan alkoikin. Ei sitä enää tarvinnut niin totisena +istua, vaan sopi jo leikkiäkin laskea ja iloa pitää. Somia päiviä +todellakin ne pikku eli puoli pyhät; eiväthän ne olleet oikeita pyhiä, +joina kirkkoon olisi ollut mentävä, eivätkä myös oikeita arkioin +päiviä, joina työtä olisi tarvinnut tehdä — Laurilan Jokkumi renki +olisi suonut, sanoi hän, semmoisia päiviä olevan vuoteensa seitsemän, +kahdeksan joka viikko.</p> + +<p>Ei ollut Laurilankaan miehillä muuta työtä kuin että hevoset ruokkivat. +Jokkumi tosin aamupäivällä isäntänsä käskystä vei sepälle talkoohirren +ja tuli sieltä joksikin "saaneena" kotia. Juonas oli samalla +seurauksella vienyt "raatarille" puukuorman, isäntä itse oli +Kuppari-Maijalle "siirtänyt halkosylyksen." Tuommoisia pikkutöitä +pikkupyhinä tavallisesti tehtiin.</p> + +<p>Mutta iltapuoleksi oli Laurilan haltiaväki ja tytär kutsuttu sepälle +talkoosen — kestiin, näet sen, sillä Laurilasta oli viety paras hirsi, +ja muutenkin oli seppä usein sieltä "asiaa saanut", sillä Laurila oli +hyvin "ihmiskerno ja halkinainen mies."</p> + +<p>"Pitäisiköhän taas sinnekin mennä", tuumaili emäntä, katsoen miestänsä +kysyvästi silmiin.</p> + +<p>"Hm", oli lyhyt vastaus.</p> + +<p>"Taitaisivat ottaa mielensä pahaksi, jos ei kukaan mene, kun kerran +ovat kutsuneet, pane nyt likka yllesi, jos häneen menisimme +pikipäinsä."</p> + +<p>"Menishän sinne tuokioksi", puhui isäntä, piippuansa sytyttäen, "jos ei +siellä taas olisi se Mesopotamian survinriihi."</p> + +<p>"Hm", vastasi vuorostaan emäntä; hän kyllä tiesi, että hänen rakas +miehensä Aatami Laurila käytti kuvakieltä, ja että hän tuolla +muinoisnimityksellä tarkoitti tanssia.</p> + +<p>Sepällä tanssattiin tänä ehtoona; talkooväki sai päälle päätteeksi +"iloo pitkin ihoo."</p> + +<p>"Jos ma vien tuon likan kanssani", sanoi uudestaan emäntä kysyväisesti.</p> + +<p>"Hm, mitäs teet, niin edestäs löydät", vastasi Aatami ja heitti sänkyyn +pitkäkseen. Sitten löyhäytti vielä puolen tusinaa sakeita savuja, +nukkui ja rupesi kuorsaamaan.</p> + +<p>Mutta ilosta loisti Sannan silmät. Nyt pääsi hän kerrankin ihmisten +seuraan niinkuin naapureinkin tytöt. Kun joskus ennen salaa sattumoilta +oli ollut Tuomaalassa tahi Marttilassa tanssissa, niin hauskaa se oli +ollut. Ei häntä juuri kylän pojat tanssiin vieneet, sillä hän oli vielä +pikku likka, eikä hän tanssata juuri osannutkaan muuta kuin vähän +polkkaa. Mutta nyt, nyt oli hän jo valssinkin oppinut Maijulta, eikä +enää seonnut purpurissakaan, kun vaan oli tarkkaavainen ja silmänsä +auki piti.</p> + +<p>"Onpa se Sanna oikein korea, on kuin herras mamselli", lausui +kateettomasti Kaisu, kun Sanna oli pukenut uuden sinipunervan hameen +yllensä, pannut "raakun" kaulaansa ja "mansetit" käteensä sekä sitonut +tuuhean keltatukkaisen palmikkonsa päähän taivaansinisen, leveän ja +pitkän nauhan. Hameen kauluria piti suuri messinkinen rintaneula, ja +edessä oli hänellä lumivalkealta hohtava pitsillä reunustettu esiliina. +Onneksi ei Laurilassa ollut seinäpeiliä; pienessä ympyriäisessä +"plakkaripeilissä" Sanna vaan kurkisteli, oliko jakaus suora ja +"istuiko rossi oikoisessa."</p> + +<p>Soma se tyttö kyllä olikin; posket punottivat, silmä katseli syvänä, +hiukan miettivänä — — taisi aatella: mitähän se lempi oikeastaan on.</p> + +<p>Mutta nuo koristeet ja muut prameudet — ne oli Sanna koulunaikaiselta +tuttavaltansa Neuloja-Emmalta saanut. Ei niiden tekopalkka suuriin +ollut noussut, noin vaivihkaa oli äiti kirkkomatkalla joskus vain +vienyt hänelle milloin villakouran, millon pellavasykyrän, milloin pari +kynttiläsoiroa, voinaulan tahi maitotipan. Ei se Laurilan Eeva emäntä +mieheltään mitään salaa tahtonut tehdä eikä hänen sitä tarvinnutkaan, +hyi semmoista; mutta mitä niille miehille kaikkia puhua tarvitsee, +tuumaili hän, eivät ne kumminkaan vaimoväen tarpeita ymmärrä. Ja +tarvitsihan lapsi parka vähän koreutta, kun oli siellä koulussakin +tottunut, ja kun on nuori ja muutenkin ymmärtäväinen eikä muotoa +vailla. Eihän se isä mitään sallisi, puhuu vaan "salatun +sydämenihmisen" kauneudesta, lakeamielisyydestä ja nöyryydestä; +mutta — — niinhän se isä ennen itsekin oli näpsää poikaa, oli reima +ja teiski poika, simisätissä ja sukarohvisaappaissa silloin kun +— — — enkä minäkään — — — Omatunto parka, vaikene! Sinulla on +puhelias vastustaja!</p> + +<p>Nyt lähdettiin sepälle. Ei sille semmoiselle matkalle hevosta tarvittu, +pian sen kävelikin. Lumi nirskui kävelijäin jalkain alla, pohjoinen +puhalsi kylmää viimaansa, kiinteämmin kietoi äiti huivin päähänsä. — +Tähti tuikki kirkkaasti etelän taivaalta, tuo kaunis sinertävä; +katsoipa Sannaa aivan silmästä silmään, ehkä koetteli kestikö impi +hänen silmäystään. Kaiketi kesti, koska yhä katseli sinne ylöspäin ja +sanoi:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">Sä tähtönen kirkas<br /></span> +<span class="i0">Oi sano mi voi,<br /></span> +<span class="i0">Tuoll' olla sun virkas,<br /></span> +<span class="i0">Miks' Luoja sun loi?<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se Sanna sanoi, mutta sanat vaan peittivät ajatuksia. Ajatus oli +tämä: mitähän se lempi onkaan?</p> + +<p>Mutta jo haihtui ajatus. Tuolla jo vilkkui tuli sepän akkunasta ja +viulun vinkeä ääni kuului tulijain korviin. Se oli purpurin härsyä:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">Kinnari-Kalle se piukia poika,<br /></span> +<span class="i0">Halituli tittun taalaa.<br /></span> +</div></div> + +<p>Ei äiti siitä millänsäkään ollut, sitä nuottia hän oli ennen muinoin +kyllältä kuullut. Kellä on lehmät ruokittavina, vasikat juotettavina, +porsaat lihotettavina, kanat munitettavina ja suuri perhe hoidettavana, +neljä lasta vaalittavina, äijä passattavana, ei se enää ole kolmenaan, +vaikka purpurin härsyäkin kuulee; — mutta ennen! Armas, kun silloin +kommo soi, niin joka jäsen värähti, jalat nousivat maasta aivan +itsestään, ja lentämällä silloin tyttö vilisti tanssipaikkaan; nyt se +on yhtä kuin kuulisi kukon laulavan — — —</p> + +<p>Mutta omituisia väreitä tunsi Sanna koko ruumiissansa. Ne alkoivat +seljästä, kulkivat käsivarsia myöten aina sormenpäihin asti, +aaltoilivat pitkin jalkoja hamaan varpaiden neniin — —</p> + +<p>Jo polki pieni jalka tahdissa maata, varpaatkin aivan kuin alkoivat +vikureerata toistensa kanssa; Sannan sisäpuolinen olento tanssi, tanssi +purpuria, ja viulu puhui hänelle niin kummallisia asioita — kas nyt se +niin kevyesti kuvasi hetken huoletonta elämää, mi hyppelee kuin +kevätpuro iloisesti nurmien ja niittujen kukkia suudellen, — nyt se +valittaa, mutta sen valitus on niin autuaan suloista; kas taas: +pelmanni-Kusti römpähyttää paasia — ja nyt kuuluu aivan kuin +huolettomin iva, joka sanoo "soranoo" koko tiiman elämän iloille ja +suruille — — taas se kuuluu niin vienolta, niin houkuttelevalta, kuin +tahtoisi se viedä ihmisen kauas, kovin kauas tuonne Saimaan rannalle, +tahi Vienan rannall' koivun alle — — —</p> + +<p>Mutta jo päästiin sepän pihaan. Siinä kävelee miehiä, mikä heittää +heiniä hevoselleen, mikä lointa korjaa, mikä muuten seisoskelee. —</p> + +<p>Pirtistä kuuluu jalkain poljenta, ja purpurin töminä saa permantopalkit +notkumaan — —</p> + +<p>Porstuaan tulvaa avatusta pirtinovesta lämmin löyhkä Laurilan vaimoväen +päiden kohdalta, kynnyksen tienoitse tunkee ulkoa heidän kanssaan +pakkanen harmaana höyrypatsaana.</p> + +<p>Mutta ei anna sepän Anni heidän vielä pirttiin mennä; ensin vie hän +Laurilan emännän tyttärinensä porstuanperä-kamariin kahveeta ja viiniä +saamaan; "vasta sitten saavat he pirttiin mennä katsomaan nuorten iloa. +Ne niin kiusasivat jo pyhäin päivästä asti seppää, että vaan piti +keskispyhänä huone heille annettaman; sanoivat, että kyllä he itse +pelmannin kustantavat. Seppä oli aatellut, että miksikäs se huone siitä +tulee, ja sopihan vähän iloksi panna, kun hänkin on Juhannes, ja +keskispyhänä on Juhanneksen päivä." —</p> + +<p>Saali hartioilla astui Laurilan emäntä tyttärensä kanssa pirttiin; +siellä juuri oli lopetettu purpuri, pelimanni huokasi ja tanssiväki +huokasi pyhkiellen hikeä otsistansa, sillä "hiki siinä tuli kuin +hyvässäkin työssä." Naisia istui peräpenkillä, miehiä pitkällä penkillä +sivuseinällä; varakas seppä oli pannut oluthaarikan kulkemaan miehestä +mieheen, toisen naisten riviä kiertämään. Päreistä oli tehty muutamia +kynttiläpihtiä, jotka olivat ylhäälle seiniin kiinnitetyt; kaksi +kynttilää oli pöydällä, kolmas muurin päällä; ja tavan takaa niisteli +kynttilöitään seppä, kävellen pitkin seinuksia.</p> + +<p>Mutta tuolla pöydän päässä pelmannin vieressä istuu — — — kuka? +Sanna katsoo, katsoo, kun hän siinä äitinsä kanssa istuu peräpenkillä +ja koettelee "istuuko rossi oikoisessa" — — katsoo vieläkin, ken on +se mies sotilaan puvussa, haivenia ylihuulessa, se, joka puhuu +pelmannin kanssa niin tuttavasti — — — nyökkää sille, ja se hänelle.</p> + +<p>Samassa vetää pelmanni pari kertaa karheesti jousellansa, sitte +kimeämmin, ja sitte alkaa tulla sävel säveleen kintuilla — — vilkas +valssi — — —</p> + +<p>Sotilaspukuinen nousee istuimeltansa, astuu sorjana ja suorana ihan +peräpenkkiä kohden sanaa sanomatta, astuu ihan Sannan eteen, nostaa +kätensä ohaukselle ja kumartaa Sannalle, kumartaa niin sievästi +kantapäät yhdessä ja karvalakki kallellansa. Olis toisille tytöille +sellaisen tempun tehnyt, taikka vaikkapa itse Laurilan emännällekin, +niin eivätpä totta vieköön olisi tienneet, mitä se merkitsi. Mutta +kyllä Sanna sen tiesi. Kirkonkylässä oli hän nähnyt herrain tekevän +juuri samalla tavoin, kun siellä oli "paalit", joissa koottiin rahaa +urpukassaan; se semmoinen kumarrus oli niin paljo kuin: "tules tanssaan +kanssani!" Mutta eivät ne sepän talkoomiehet semmoisista tempuista +mitään tienneet, ne vaan sylkäsivät kouriinsa niinkuin muuhunkin työhön +ruvetessa, laskivat kätensä tytön vyötäisille ja sanoivat pää kenossa: +"tus tanssaan!"</p> + +<p>Kevyesti nousi nyt Sanna penkiltä istumasta, hymähti, laski kätensä +toisen olkapäälle ja sanoi alkuaskeleita ottaissansa: "kas, Arvi; enpä +luullut sinua täällä näkeväni."</p> + +<p>Ja sitte sitä mentiin ympäri. Hyvän aikaa tarkasteli koko väki tuota +somaa paria; poika oli niin sorja, hän kun siinä päätänsä hiukan +taaksepäin kallistaen, piti oikeata kättänsä Sannan vyötäisillä, +vasemmalla taas hänen kädestänsä piti kiinni. Sanna siinä nojasi hiukan +päätänsä pojan rintaa vasten, vasemman kätensä antoi hänen +käsivarrellaan levätä. Olipa se huimaa menoa. Vähitellen lähti +liikkeelle useampia paria; toisia jo lakkasikin, mutta Sanna vaan +kumppaninsa kanssa yhä pyöri, hyppi keveästi kuin lintu oksallaan; +tuskin jalat näyttivät maahan sattuvan. Ensin ajatteli Sanna, että oli +iloista, kun nyt tapasi vanhan koulutoverin, tapasi Arvin, jolta niin +monta kirjettä oli saanut, mutta sitten ei enää aatellut mitään, tuntui +vaan siltä kuin olisi ollut sisällinen pakko; viulun ääni tunki +korvaan, sieluun, sydämeen, se vaati ja pakotti. Rinta huokui, silmä +säihkyi, poskea poltti, mutta yhä nopeammin pyörähteli pari lakealla +lattialla, kunnes yht'äkkiä kuului Kustaan viulusta karhea, järeä ääni +ja soitto taukosi. Silloin jäi Sanna kumppaninensa keskelle lattiaa +seisomaan. Sanna hiivi ujona äitinsä viereen, ja Arvi meni taaskin +pelmannin viereen istumaan. "Hassu tyttö", torui äiti, "olisit itsesi +kuoliaaksi tanssannut, ellen olisi soittoa lakkauttanut."</p> + +<p>Ja sitte alkoi uusi purpuri. Se on yhteisen kansan keskustelutanssi, +vaikk'ei siinä yleensä paljoa keskustella, mutta saa siinä ainakin +keskustella, jos tahtoo.</p> + +<p>Ja mitä siinä purpurissa Arvi ja Sanna keskustelivat? Kysytkös sitä? +Kaiken iltaa oli Arvi niin paljon kuin suinkin Sannan parissa, seurasi +silmillänsä häntä silloinkin, kun ei hänen likellään ollut.</p> + +<p>"He ovat samaan aikaan käyneet kansakoulua", nuhahti Laurilan emäntä +sepän Annille.</p> + +<p>"Niin kyllä tiedän, hän on orpanani poika", vastasi Anni.</p> + +<p>"Kuinkas se nyt sotamiehen muntieringissä on, ja onko se jo korkeakin +herra?"</p> + +<p>"Aliupsieri, kaks-nauhainen, nähkääs emäntä, se meni vapaaehtoisena +sotaväkeen, ja taitaa pian taas yletä vielä ylemmäksi, sillä pojalla on +pää kuin partaveitsi; — mutta mitääs vasten se tuota lasta niin +kovasti on tanssittanut?"</p> + +<p>"Lapsi kyllä Sanna on, käy se sentään Mikonpäivästä jo neljättätoista +— Huh, täällä on lämmin — tuota, tietääkö Anni, joko tuo Arvi +vanhakin lienee?"</p> + +<p>"Se täytti kai jouluaattona kaksikolmatta."</p> + +<p>Taas soi. Se on polkkaa. Arvi ja Sanna menevät taaskin. Aika +tanssimestari se Arvi, kas noin vaan, väliin toisapäin, väliin taas +toisapäin!</p> + +<p>Tyttö, tyttö! Älä petä itseäsi! Elämä on sotaa ja taistelua; ei se ole +paljasta polkkaa, ei! Tyttö, tyttö! Jo huomaa sinun moni muukin. +Naapurin Kalle tuolta tulee lattian poikki Sannan luokse ja kumartaa, +mutta kumartaa niin kömpelösti, että Sannaa naurattaa. Kalle huomasi +kai itsekin, ett'ei temppu onnistunut; sentähden hän jo kumarruksen +puolitiessä peräytyy entiseen jäykkään asemaansa, tarttuu leveällä +kourallaan Sannan käteen ja sanoo: "eiks pikku Sanna tulisi minunkin +kanssani vähän polkkaa polkemaan?"</p> + +<p>Menihän se Sanna. Tiesi kenen kanssa tanssi, ei ollut menossa entistä +sulavuutta, lakkasi pian, sanoen jo väsyvänsä.</p> + +<p>Hiljainen ja jörömäinen se Kalle oli kovin, pitkä ja kankea kuin +seiväs; siniset silmät tosin näyttivät rehellisiltä ja uskollisilta, +mutta suu oli miesparalla (Sannan mielestä) auttamattoman leveä, nenä +liian köyryinen — — — ja nuo saappaat sitten! ne olivat hirveän +pitkät ja suuret! Ja kädet niin suuret, että olisi saanut kahmaloihinsa +lymytetyksi Sannan koko pään, niin ett'ei nenän huippuakaan olisi +näkynyt!</p> + +<p>Niin se 18 vuotias naapurin Kalle oli Arvin rinnalla kuin on yö päivän +rinnalla — — —</p> + +<p>Hassua se oli, varsin hassua; että äiti edes leikillänsä oli viitsinyt +Sannalle puhua molempain Laurilain yhdistämisestä kun Kalle ja Sanna +yhteen menisivät. — Olikohan vaan sillä isälläkin sellaisia tuumia? +Ainakin ne toisen talon isännän kanssa olivat ylimmäisiä ystäviä, +istuskelivat usein ja puhuivat. Mutta älä luule lukkari, että pappi +virren alkaa! Ei ikänä! Mitä se lempi oikeastaan lieneekin, tuommoisen +kollon kanssa ei lemmestä puhettakaan!</p> + +<p>Ja kuitenkin se Kalle katseli aina sieltä sivupenkiltä niin +kummallisesti suurilla sinisillä silmillään peräpenkkiä kohden, katseli +varmaan Sannaa. Kun ei edes olisi ollut huomaavinansa; mutta kun +tollikko seurasi silmillään ihan Sannaa ja Arvia, pitkin lattiaa, kun +ne tanssivat! Olisi sille Sanna mielellään hyväkin ollut, mutta mitäs +sen teki? Tuossa oli Arvi, muhkea, solakka ja entinen koulukumppani.</p> + +<p>Hikilöylyä karttui pirttiin, sakeana verhosi tupakansavu joulupäreitä, +ja haukottelemaan rupesi jo Kekkalan muori, joka muurin takana istui ja +tanssia katseli. "Haukka tarttuu suusta suuhun, orava hyppii puusta +puuhun", sanoo sananlasku; ja niin se haukka nytkin tarttui. Emännät jo +rupesivat väsymään, Laurilan emäntäkin. Paha sieltä kuitenkin vielä oli +pois mennä, kun nuorten jalat vielä virkein voimin permantoa +tömisyttivät. Mutta jos menisi yksin, jättäisi Sannan vielä vähäksi +aikaa tanssimaan, koska lapsi tekee sitä niin sanomattoman kauniisti ja +niin halusta. Osasi se Sanna kyllä ne pari kivenheittoa yksinkin kotia +tulla, osasi hyvin ja uskalsikin.</p> + +<p>Ja niin Laurilan emäntä sepältä ja Annilta jäähyväiset otti, varoitti +Sannaa, ettei kovin kaukaa viipyisi, ja meni kotia.</p> + +<p>Siellä isäntä jo makasi ja väki; pieni läkkilamppu tuikutti muurin +otsalla, että emäntä näki pirttiin tulla ja riisua. Raskaasti jyrisi +ruotu-Kiian hengenveto muurinvierusängyssä, renkien sänky oli tyhjä, +samoin piikain, sillä omistajat olivat sepällä hekin, — vaikka he +siellä olivat seisoneet aahen takana, väkitungossa, ja tanssiessa vaan +keskellä lattiaa olleet. — Mutta peräsängyssä oli vielä valveilla +isäntä, piippu paloi ja silloin tällöin kuului syvähenkinen huokaus.</p> + +<p>Riisuttuaan siitä, laskihe emäntä isäntänsä viereen makaamaan; mutta +kun kuuli hänen huokaavan, niin luuli kipeäksi ja kysyi: "mikä sinua, +Aatami, vaivaa?"</p> + +<p>Ei Laurila tuokioon mitään vastannut, huokasi vaara. Sanoi sitten +vihdoin viimein: "Eikö tyttö jo tarpeeksi saanut olla turhuuden +markkinoilla, miks'et häntä jo kotia muassasi tuonut?"</p> + +<p>"Olet sinä oikein hassu, eikö nuori ollenkaan iloita saisi; iloitsimme +mekin, kirmasimme hyvinkin, kun nuoria olimme, mutta ei lehmä muista +vasikkana olleensa."</p> + +<p>"Mutta entä kun jos muistaakin, ehkä muistaa liiankin hyvin — me +uhrasimme nuoruutemme, arvaatko akkaseni, kelle?"</p> + +<p>"Niin, niin ilolle ja riemulle."</p> + +<p>"Taikka pahalle..."</p> + +<p>"Aina sinä semmoinen olet. Ole nyt kerrankin ihmisten lailla. Mitäs +luulet sen pyhyytesi sinua auttavan. Meinaa ne muutkin ihmiset +kuoltuansa hyvään paikkaan päästä, mutta" —</p> + +<p>"Kuule, Eeva, järkevä sana ennen kuin nukut: siunaa itsesi ja pane +mieleesi, että mitäs teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Ynseänä käänsi Eeva Aatamille selkänsä, ja seljin se yö nukuttiin, jos +vaan Aatami nukkuikaan, sillä tuon tuostakin hän nousi vuoteelta, otti +valkean, vilkasi akkunasta välin ulos, huokaili ja höpisi itsekseen.</p> + +<p>Parina viime vuotena se Aatami niin oli muuttunut. Nuori pappi oli +tullut seurakuntaan ja saanut tunnot hereille, ja Eevan mielestä tuntui +jo Aatamissakin olevan koko joukko isouskolaisen vikaa. Ehkä olikin. Se +vaan on varmaa, että harvapuheiseksi ja miettiväiseksi peräti oli hän +tullut, lueskeli usein ja katsoi joskus Eevaa ja Sannaa niin terävästi, +että oikein täytyi luoda katseensa ales. — — —</p> + +<p>Mutta sepän pirtissä tanssi Sanna yhä, nojasi yhä useammin ja syvemmin +keltatukkaista päätänsä Arvin rintaa vastaan; yhä pirteämpänä lennätti +Arvi sinihameista kumppaniansa. Mutta tyynen metsälammin tavalla oli +naapurin Kallen sininen silmä totinen, kun se melkein räpähtämättä +seurasi tanssin kaarteita ja pyörteitä.</p> + +<p>Mutta pelmannikin rupesi jo väsymään; lanttuu sitä mies vahvakin kuin +kaiken iltaa soittaa ja soiton välillä aina pitää "paussia", se on +ottaa kylmän ryypyn tahi lämpimän käppyrän (se on: kahviplörön). Ja kun +pelmanni lanttui, niin taukosi tanssi, ja kukin rupesi lähtöä tekemään.</p> + +<p>Lähti siitä Sanna, ei aivan ensimäiseksi, vaan ei varsin +viimeiseksikään, ja häntä lähti saattamaan Arvi. Pakkanen oli +helpottanut ja suojan tuuli kohisi männistössä, jonka ohea kulkivat.</p> + +<p>"Näin sivistyneet tekevät", sanoi Arvi, ja otti Sannan käden +kainaloonsa. Ja Sanna tiesi myös, kuinka sivistyneet tekevät: hän +nojasi väsyneenä, hervotonna aivan, Arvin olkapäähän.</p> + +<p>Ei kuu silloin paistanut, sillä se oli pilven peitossa, mutta kuitenkin +lausui Arvi tunteellisesti: "Oi kuinka kaunis on illan kuu ja loistava +virran kalvo; voi kuinka nyt kuolema kaunis ois, kun kultansa kanssa +kuolla vois!"</p> + +<p>"Niinkös luulet?"</p> + +<p>"Niin armaani, niin kuin jo sanoin siellä pirtissä:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Mitäs ois nuoruus rakkaudetta?<br /></span> +<span class="i0">Niin ois kuin kevät kukkaisetta!"<br /></span> +</div></div> + +<p>Vielä enemmän nojasi lapsi päätänsä sotilaan olkapäätä vasten ja sanoi +vienosti, jotta tuskin toinen kuuli: "en voi sua unhottaa poijes, +vaikk'en ikänään sua sais."</p> + +<p>Siellä sepän pirtissä oli vanha tuttavuus uudistettu, siellä oli +vaihdettu sanoja, joita ennen muinoin ei 14:llä oleva tyttö ensinkään +ymmärtänyt.</p> + +<p>Arvi siinä vielä käydessä selitti, että "suudelmassa kaksi sielua yhtyy +lemmen sopusointuun." Selitettiinkö tätä opinlausetta käytännöllisillä +kokeilla, ei siinä pimeässä talviyössä niin voinut nähdä; mutta +olivathan keskustelijat realistisen aikamme lapsia. —</p> + +<p>Vihdoinkin siirtyi kuun päältä kateellinen pilvi; hölmömäisen +hyväntahtoisesti katseli nyt "tolpparin aurinko" tanssista palaajia. +Siinä nyt "kasvoin edessä ijankaikkisen kuun, päällä puhtaan lumen, +tehtiin liitot ijänikuiset, ettei heitä muu eroita kuin kuolon kylmä +kinnas" — — —</p> + +<p>Ja se oli ihan täyttä totta, ainakin Sannalta. Ehkä oli Arviltakin. +Mutta ei nyt Sannan mieleen juolahtanut kysymys: "mitähän se lempi +oikeastaan on?" tahi "niinköhän se Arvi aikoo naida minun?"</p> + +<p>Ei siinä kysymystä tullut mieleen mitään. Siinä oli niin turvallista +olla ja pitää rivakan pulskan Arvin kainalossa kätensä. Kuin se oikein +likisti hänen käsivarttansa. Sanna tunsi olevansa niin pieni, niin +voimaton, niin hento, niin heikko, mutta samalla oli hän muka +turvattuna, kun siinä nojasi kumppaninsa olkaa vasten. —</p> + +<p>Arvi kumartui. "Armaani, yksi ainoa vaan suudel — — —"</p> + +<p>"Piisaisi vähempikin lirputteleminen", kuului aivan takaa tunteesta +värisevä ääni. Se oli naapurin Kalle, kyllä Arvi hänen oitis tunsi, kun +taaksensa katsoi. Varmaan oli se kollo astuskellut kauan aikaa heidän +perässänsä. Ja siinä se nyt seisoi muutaman sylen päässä, totisena, +lammasnahka-lakki päässä ja harmaat sarkavaatteet yllä; seisoi ja +katsoa toljotteli heitä. Semmoisia ne ovat ne tyhmät; eivät he +ymmärrä —</p> + +<p>Kiukustuneena hellitti Arvi kätensä Sannan kädestä, kääntyi kiivaasti +ympäri, marssi ryhdikkäästi Kallea kohden, ja yks', kaks', lyödä +läjäytti nyrkillään toista vasten suuta. Veri purskahti Kallen +sieramista, samassa kuin Arvi ärjäsi: "Tuommoista polskaa minä annan +kollolle, joka ihmisiä vahtaa ja vakoilee pitkin teitä!"</p> + +<p>Kalle katsoi suurilla siniharmailla silmillänsä vastustajaansa, otti +taskustansa siniraitaisen nenäliinansa, pyhki sillä veren pois +kasvoistansa ja virkkoi: "Liian likelle sinä viettelijä tuppaatkin." +Sitte ojensi molemmat pitkät kätensä, otti Arvin rintoihin kiini, +tukevasti ja miehenkourilla ottikin. Yritteli Arvi vastustaakin, mutta +mitäs niin pitkäkätiselle miehelle mitään voi, kun ei ulottunut muuta +kuin sormen pääkköset sen, Kallen, päällysnutun nappeihin. Ja päälle +päätteeksi oli se "kollo" niin riivatun voimallinen että nosti Arvin +ylös niinkuin minkä vauvan hyvänsä, nosti korkealle, heilutti ilmassa +sinne tänne, ja viskasi miehen pää edellä aitoviereen syvään +lumikinokseen. Arvi kirkui ja kiroili, mutta Kalle tuumaili lähteä +kotia päin — Sannan seurassa. Mutta heti kun miehet rinnuksista yhteen +menivät, oli Sanna lähtenyt juoksujalassa kipasemaan kotia. —</p> + +<p>Pieni lamppu paloi vielä, makaajat kuorsasivat vahvasti, kun Sanna +hiipi pirttiin ja meni vuoteellensa, joka oli siinä sivuseinällä, +kulmittain vanhempain vuoteen kanssa. —</p> + +<p>Sanna sammutti lampun ja koetti nukkua. Siunasi — tahi koetti siunata, +mutta kesken siunausta muistui aina mieleen sorea, pulskea Arvi ja +pitkä, hoikka naapurin Kalle. Kuinkas niiden siellä viimein kävi? Jospa +hiipisi hiljaa akkunaan katsomaan; ja hän hiipikin varpaillaan ja alkoi +katsella akkunasta ulos talviseen yöhön. Jo näkyy mustaa lunta vasten +siinä aitan kohdalla — se on hoikka Kalle, joka siinä astua +köntystelee levollisesti polkua pitkin.</p> + +<p>Mutta vähän ajan perästä tulee samaa polkua Arvikin, astui nopeasti, +että harmaa sinelli löyhyy — menneekö kostamaan Kallelle? Eipä +menekään. Tuosta kääntyy aitan editse menemään Mattilan tanhuan suuhun +päin, menee kai sieltä sitten äitinsä tykö, sinne, missä se siellä +Mattilan maalla asuneekaan.</p> + +<p>"Pian siitä Arvista mies on tullut; pari vuotta ollut upsierikoulussa +ja nyt jo on niin ylentynyt", — arvelee Sanna akkunasta +katsellessansa; ja kummallisesti hänen sydämensä livahti, kun potra +sotilas katosi varjoon huoneiden taakse. "Tällaistakohan se lempi +oikeastaan on?"</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="III" id="III">III.</a></h2> + + +<p>"Mikä sitä meidän tyttöä vaivanneekaan, niin on kuin olisi päiviltä +pois", arveli Laurilan emäntä ja istui rukilleen iltapuhteella tuossa +kynttilänpäivän aikoihin, kun isäntä tuli tallista miesten kanssa.</p> + +<p>"Mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää", vastasi siihen isäntä, +puhalsi lyhdyn sammuksiin ja asetti nahkansa ovipieli-naulaan.</p> + +<p>Mutta porstuanperä-kamarissa elusti siihen aikaan Sanna. Äidin +välityksellä oli hän saanut oikein oman kamarin. Siellä oli kuvia +seinässä monenlaisia; piirongin päällä oli Nikkari-Aaron tekemä peili +ja peiliä koristi virkattu verho, pienellä pöydällä oli pieni +posliinikuppi, jossa näkyi olevan suuri joukko nimi- ja muistokorttia +sekä onnentoivotuksia. Eikä se porstuanperäkamari hullummalta +näyttänytkään, selvästi siinä havaitsi naisen järjestävän käden jälkiä.</p> + +<p>Pesässä paloi valkea, ja sen edessä istui Sanna neito. Jo oli hän +aika-ihmisen koolla ja sievistynyt aikakin lailla siltäiseltä kun hän +viimein sepän talkoossa oli. Niin se nyt kuitenkin oli kuin vähän +nurpeissaan, käsi poskella ja kirja helmassa. Eikä ollut poski enää +niin verevä kuin ennen, mutta palmikko siinä tulen valossa vankkana +kiemurteli rinnan editse. Siinä nyt Sanna istui ja odotteli — — —</p> + +<p>Jo kuului kopinaa ulkoa ja kamariin astui vanha tuttumme Arvi. Olipa +siitäkin jotakin tullut. Pulska, potra poika, aivan kieltämättä, sievät +viikset, tukka somasti kammattu, ja vartalo solakka — se näytti niin +solakalta alaupsierin kullatussa puvussa. Sepäs oli sievä tervehdys; +käsi ohimoille ja notkea kumarrus — ja ensin suudelma kädelle ja +sitten oikea "herraslaakanen muisku." — Jahaa.</p> + +<p>"Enkelini!"</p> + +<p>"Armas Arvi."</p> + +<p>"Lemmitty Susannani!"</p> + +<p>"Kuinka odotin sinua. Arvi armaani!"</p> + +<p>"Oi, kuinka riensin tänne myrskyn siivillä, ja — — kukkasia tarjoten, +lemmen iki-ikuisen ma merkiks' sulle tuon."</p> + +<p>"Kukkasia talvella?"</p> + +<p>"Kun sinun luokses riennän, niin kukkasia kasvaa raitio."</p> + +<p>"Armaani!"</p> + +<p>Syleilys. Autuas (?) syleilys.</p> + +<p>Arvilla oli hevonen ulkona, se siellä päristeli pakkasessa. Nyt piti +mentää Kolkkilaan, jossa oli pidettävä seuranäytelmä. Eikä sieltä Sanna +eikä Arvi saanut poissa olla, sillä heillä oli kummallakin oma tärkeä +näytelmä-osansa. Huomenna se vasta oli pidettävä, mutta sinne tuli +mennä jo iltaa ennen, että oli aikaa "repiteerata", kuten Arvi sanoi.</p> + +<p>Nuorten pakinoidessa tuli kamariin jo emäntäkin — tuli tervehtimään +Arvia, joka jo oli ylentynyt taaskin "pari kraaria."</p> + +<p>"Äiti", sanoi Sanna, "Arvi on tullut minua noutamaan, meidän tarvitsisi +olla viimeistään kello 9 tän'iltana Kolkkilassa; siellä repiteerataan."</p> + +<p>"Niin lapseni, kyllä se niin on; mutta niin — repiteerataan — mitä se +taas onkaan?"</p> + +<p>"Koetetaan kuinka se 'Kalatyttö' käy, että sitten huomen-illalla +osataan se oikein yleisölle esittää", selitti Arvi.</p> + +<p>"Kyllä se sitten tarpeen on, mutta isä ei ole sanonut, mitä hän pitää +koko tuumasta."</p> + +<p>"Niin se isä, ei hän ymmärrä nuorten pyrinnöitä eikä valistuksen +henkeä, muuta kuin jarnaa postillojansa — niin kuinka nyt isä +saataisiin myöntymään?"</p> + +<p>"Jahka ma menen koettamaan parastani", puhui hellä äiti ja meni ulos.</p> + +<p>"Milloin koittaa se ihana aika", laususkeli Arvi, "jolloin sinun +lapsesi, Suomi, eivät enää kulje ahdasmielisiä polkuja, vaan lentävät +kauneuden siivillä vapaamielisyyden merta myöden ihanuuden ilmassa — +ja sydämet syttyy, sulaa, riemuin raikuu — — —"</p> + +<p>"Ei koskaan, toivoakseni", kuului Laurilan vahva ääni ovesta; "mutta +sen sanon teille lapset, mitä ihminen tekee, sen edestänsä löytää. +Meinaatte kai mennä sinne Paalin palvelukseen — mutta minä en +milloinkaan anna lupaa semmoisiin."</p> + +<p>Ja niin se Laurila paiskasi oven kiini ja meni pirttiin takaisin.</p> + +<p>Sanna se hyrähti itkemään, ja niiskuttaen puhui hän isän +ahdasmielisyydestä.</p> + +<p>Mutta kun äiti sitten lohdutteli, niin kirkastuivat nuorten kasvot; ja +lähdöstä ruvettiin taas puhumaan.</p> + +<p>Äitiä vähän epäilytti laskea nuoria noin kahden kesken iltapuhteella +ajamaan, mutta kun Arvi oli selittänyt, että niin ne herrasväet aina +ajelevat, niin jo haihtui epäilys; ja vastoin isän mieltä lähtivät +nuoret ajamaan Kolkkilaa kohden.</p> + +<p>Kun emäntä sitten meni pirttiin levolle, käänsi Laurila kylkeänsä, +kiskotteli tuskallisesti, raappi korvallistaan ja äyskäsi hänelle: "ja +kumminkin sinä, akka, panit ne menemään!"</p> + +<p>"Mikäs nuoria estää voi; ja olimmehan mekin kerran nuoria, mutta ei +lehmä muistakaan vasikkana olleensa."</p> + +<p>Laurila vaikeni. Sanomattoman tuskallisesti katseli hän kattoon päin; +ei sanaa tullut hänen suustansa, ei muuta kuin pitkäveteinen, tuskaa +ilmaiseva: oih.</p> + +<p>"Mikäs sinun on, kun niin oihkaat", kysyi emäntä.</p> + +<p>Vielä kerran kuului samallainen "oih": ja kun se oli loppunut, sanoi +Laurila: "mitäs teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Ei näkynyt emäntä tuota juuri miksikään panevan; hän vastasi: "aina +sinä huudat kostoa ja pahaa ennustat Sanna paralle ja Arville, vaikka +poika on niin viini ja taatimies kuin suinkin."</p> + +<p>"Sepä sen juuri on! Voi minuakin!"</p> + +<p>Mutta kuutamoisella iltapuhteella saapui Arvi ja Sanna Kolkkilaan. +Siellä oli nuoria talo täynnä; siellä luettiin näytelmä-osia, +kierreltiin arpalippuja, maalattiin "kulissia", naulattiin näyttämön +laipiota. Kaikilla oli puuhaa ja huhtomista. Oli suuri isänmaallinen +sivistystyö muka tehtävänä. Takamaalainen raakuus oli nyt pikaisesti +poistettava, ura avattava sivistysriennoille pitäjässä — +asianomaisella luvalla hankittu "puhvetti" oli tietysti yksi vaikuttava +syy kanssa.</p> + +<p>Vuorokauden valmistusten perästä vihdoinkin hämärsi näytelmä-ilta. +Väkeä tulvasi lukuisasti iltahuveihin, arvat kävivät kelten kaupaksi, +"puhvetissa" oli liike jo hyvällä alulla. Monnilan maisteri (sanoi +olevansa regissööri) soitti porokelloa, "Pelmanni-Kusti" veti +viulustansa mitä vienoimpia säveleitä, "kaupungin musikantti" antoi +"klaneetinsa" vaikeroida ja "Kalliomäen kersantti" jyristi mahdottoman +suurta, valkeoilla laudanlaikkeilla paikattua paasiviuluansa.</p> + +<p>"Susetit, olkaa valmiina, orkesteri soittaa jo messusupraania", huusi +Arvi, joka oli asiantuntija, kulissien takana. Hän oli ollut +Helsingissä joskus teaatterissa mykkänä näyttelijänä.</p> + +<p>Mutta jo se soitto loppui. Kello soi vielä kerran, esirippu nousi, ja +Arvi astui esiin ylioppilaslakki päässä, vihreäkauluksinen +metsästystakki yllä, pyssy olalla ja pitkävartiset saappaat jalassa. +Pian sen jälkeen ilmaantui kalatyttökin; ja hyvin sujui heiltä sekä +puhe että laulu. Yleisö oli silmänä ja korvana, seurasi tyystin nuorten +rakkauden kehitystä. Silloin tällöin säesti Äyrään Taavetti — se +setämies sieltä Huhtoin kulmalta — rämisevällä äänellään: "voi minun +lintuni, voi minun kultani, laulappas nyt viel'." "Älä sinä jorise", +kuului hänelle tavan takaa, mutt'ei se siitä helpottanut, lauloi vaan +yhdessä Annan ja Yrjön kanssa (Sanna oli Annana, Arvi Yrjönä). Kuului +niitä muistutuksiakin aivan äänekkäitä näyttelijäin liikkeistä ja +puvuista, toisia hyvinkin kiittäviä, mutta toisia moittiviakin.</p> + +<p>"Kas tuota nuppusuuta vaan! — Kas kun hypyelee noin esiliinaansa, eiks +kelpaa ottaa tuollaista poikaa! Tehkää nyt jo valmis, älkää siinä koko +ehtoota ruikuttako!" — Niin oli siinä arvostelu ihan tuoreeltaan, ei +tarvinnut näyttelijäin odottaa sydän suussa, mitä seuraavan päivän +sanomalehdillä olisi heistä sanottavaa.</p> + +<p>Jo lähestyi kappale loppuansa. Sivukulissien takana poltti "regissööri" +pellillä penkaalintulta, ja Anna ja Yrjö lauloivat:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Jo löysin kultani, jo löysin armaani.<br /></span> +<span class="i0">Oma silmäsein, oma silmäsein!"<br /></span> +</div></div> + +<p>Ja kauniilta näytti nuori pari ja vanha Lassi kalastaja punertavan +liekin valossa; kauniilta näytti Sanna siinä "kansallispuvussaan." +Herttaisesti hymyili hän Arville, ja kummallisen tumma oli Arvin +silmäys, kun piti Sannan kädestä ja katsoi häntä silmiin — — katsoi +ja lauloi: "oma silmäsein." —</p> + +<p>Mutta mikä tuolla peräkulissin raosta näyttämölle tirkistää? Mies se +on, korkea hattu kuin nelikko päässä. Jo sen ruumiskin näkyy. Sillä on +suurikaulurinen vapriikinverkainen "kaprokki" yllä, suuri +punasenkirjava vyö "kaprokin" päällä, ja vyössä riippuu nahkatupessa +pitkä vanhanaikainen sapeli. Ei näyttämöllä olevat häntä huomaa, sillä +heidän tuli olla kääntyneinä yleisöön päin. Ei toisetkaan näyttelijät +häntä huomaa, sillä "regissööri" polttaa "penkaalia" ja toiset +tarkastavat näyttämöllä olevia. Sanna lausuu: "Ei koskaan ole minulla +ollut niin hupaista iltaa, kuin tämä on, ja minä toivotan jokaiselle +Suomen neidolle samallaista iloa ja onnea — ja jos se viipyykin, +niin — — —"</p> + +<p>Mutta silloin astui kaprokkimies pitkillä säärillään pari kolme +askelta, oli ihan Sannan sivulla, kuiskasi hänelle korvaan hätämältään, +kävi hänen käteensä kiinni ja viedä sujahutti hänen näyttämöltä. —</p> + +<p>Ei ennättänyt Arvi muuta kuin kerran häristää pyssyllään sitä; eikä +Sanna ennättänyt sanoa kuin: "mitäs nyt, mitäs nyt, Kal — — —?"</p> + +<p>Mutta yleisö rupesi nauramaan, käräjäkirjuri taputti raivokkaasti +käsiään, siltavouti löi jalkojansa lattiaan, ja herra valismanni, joka +niinikään oli kunnioittanut huvia läsnäolollansa, huusi tarmonsa takaa +bravoota. Regissööri astui näyttämölle katsomaan, miksi programmista +poikettiin, "penkaali" loimahti kerran ja sammui. Pari kynttilää vaan +valaisi näyttämöä. Mutta silloin hyökkäsi sieltä peräkulissien välistä +näyttämölle oikea mörkö. Sarvet sillä oli päässä, ja sarvessa tiuku; +silmiä, nenää tahi suuta ei näkynyt muuta kuin lävet vaan, ja oljista +sillä oli housut, mutta takkina ihan karvoja vaan. Se tuli ja sieppasi +Arvin näyttämöltä niinkuin keilan radalta, ja vaikka se pyristeli ja +potki niin että saapasten kiiltävät varrensuut välkkyivät ja lakki +putosi päästä pyssyn viereen permannolle, ja metsästyslaukku remppui ja +roikkui, niin se mörkö vaan otti hänen olallensa ja vei hurjaa vauhtia +näyttämöltä, vaikka mies huusi ja noitui minkä jaksoi.</p> + +<p>"Da kaappo", huusi nimismies.</p> + +<p>"Fint", huusi kersantti paasiviulun äärestä.</p> + +<p>"Pravoo", kertoi siltavouti esimiehensä äskeistä puhetta.</p> + +<p>"Hali tuli tuli tei, joko piru sinun vei?" lauloi Äyrään Taavetti.</p> + +<p>"Skandaali", kirkui regissööri vimmatusti.</p> + +<p>Suutari Beckman luuli maisterin jotakin muuta vaikeroivan, ja lausui +joukkoon: "Veikö se peijakas maisterin sandaalin? Saipa totta vieköön +lurjus semmoisen sandaalin, ettei näin maalla parempia tehdä, ihan +vaahteraisilla piikillä — —"</p> + +<p>"Infernaalista", raivoili maisteri.</p> + +<p>"Täss' on 'lapis infernaalista'", sanoo herra kanttori tuttavanmoisesti +ja kömpii näyttämölle maisterin luo, "minulla on aina sitä muassani, +onpa hyvä — — —"</p> + +<p>"Menkä hiiteen!"</p> + +<p>Ja niin se näytelmä loppui yleiseen sekamelskaan. Tulot olivat sentään +hyvät, erittäin puhvetista, ja rahat oli aikomus käyttää — urkukassan +hyväksi.</p> + +<p>Joskus kai oli uruilla soitettava: "Ah surutoin, koskas synnistä +lakkaat?"</p> + +<p>Mutta seuraavana päivänä pitivät "toimikunnan" jäsenet kelpo +"rääpiäiset."</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="IV" id="IV">IV.</a></h2> + + +<p>Kaikkialla se Piki-Jermu tunnettiin. Siellä se asui takamaassa pienessä +pirtissään, keitti pikiä ja kuljetti sitten sitä kaupan pitkin pitäjää. +Mies oli runsaasti kolmen kyynärän mittainen ja muutoin hartiakas äijä. +Kun hän suurine tallukoilleen astuskeli kirkkopihassa aina väliin +autellen vasenta tallukkaansa jäljestä nousemaan nuoralla, joka oli sen +kärkeen kiinnitetty, niin veti vakavinkin kirkkomies suutansa +väkisinkin hymyyn, ja pojat puhua ilskaroivat, kuinka Jermu "oli +totinen kuin Lotilan puntari ja puhisi ja tuhisi käydessään kuin +Jutilan naurisläjä." Muuten oli mies naseva sanasuutari, vaikka sanat +tulivatkin suusta räminällä ja litinällä semmoisella kuin pahan veräjän +poru pakkasessa.</p> + +<p>Jermu tänä talvena pikikauppoja tehdessään kertoi hirveitä uutisia. +Pitäjän "herrapojat ja mamsellit" olivat ruvenneet italialaisilta +leipää polttamaan ja ruvenneet komeljanttarin-urakkaan; mutta siellä +Kolkkilassa oli ihmeitä tapahtunut: Yrjö vörsti oli tullut äkkiä kuin +tuulispää huoneesen ja vienyt Laurilan Sannan uhrattavaksi hirmuiselle +lohikäärmeelle, joka oli meressä siellä maailmansyrjässä, missä +Kaski-Jussi vainaa köyhinä vuosina oli käynyt, — sille piti +vaaleanhiveinen neitsy uhrattaman, ettei se nielisi Espanjan kaupunkia +ja vihdoin koko maata kitaansa. Ja sitten oli tullut sellainen +mulkosilmä, väkkäräsarvi, roikkasääri olento ja vienyt Arvin sen +silkosen sileen.</p> + +<p>Todella kauheita uutisia!</p> + +<p>Ja tiesi Jermu Arvin entisyydestäkin jotakin kertoa. Hän oli ensin +käynyt papinkoulua, sillä vaikka äiti oli köyhä itsellismuija, niin +herrat sitä olivat auttaneet. Hyvin oli poika lävässyt kaksi ensimäistä +luokkaa, mutta kolmas luokka se oli kiperä luokka, niin kiperä että +päät meni yhteen, ja siinä tuli miehelle "tenkkapoo", ja vielä +semmoinen "tenkkapoo", että täytyi ottaa passi kouraansa ja lähteä +toisille markkinoille. Oli ollut sotaväessäkin ensin musikanttina ja +sitte kaksinauhaisena; oli ollut kaikissa muissa paitsi puuron silmässä +ja myllynnavassa. Semmoinen se Arvi oli, se Tanhuansuun Arvi, ainakin +Jermun puheiden mukaan.</p> + +<p>Mutta ei se juttu puheen-aineena kau'aa kestänyt; jo toisena talvena +oli se vain historian oma eikä mikään päivän-uutinen.</p> + +<p>Ei Arvia enää siis suurin muistettukaan muualla paitsi Laurilan +paikkakunnalla. Yksi häntä muisteli kaipauksella. Se oli Sanna. Hän +lueskeli paljon, luki mitä käteen sattui, luki kaikki kertomukset mitä +lainakirjastosta oli saatavissa, lainasi Monnilan maisterilta yhä uusia +kirjoja, kirjoitutti ystäviltään värsyjä muistokirjaansa, lauleli niin +kauniita lauluja, että äidinkin herahti kyynel silmään. Olipa se +äitiraukan mielestä surkeaa, kun Sanna istui kivellä tuolla aitan +takana, katseli metsään päin ja lauloi niin saineesti: "voi kun et tule +jo!"</p> + +<p>Ihmisillä oli paljo tekemistä siitä, missä Arvi oikeastaan oli, sillä +vaikka Jermun kertomus oli Laurilankin seuduille saapunut, ei sitä +oikein uskottu; koska Sannakin oli koreasti kotiin saapunut, niin kai +se Arvikin jossakin oli, olihan vaan missähän oli.</p> + +<p>Ja kun sitä Sannalta kysyttiin, niin hän vaan hyrähti: "mistäs minä sen +tiedän!"</p> + +<p>Tyttöparka! Se kelmeni kelmenemistään, ja silmäys kävi niin +aranluontoiseksi, ja sinervät renkaat silmien alla näkyivät yhä +selvemmin.</p> + +<p>Laurila oli äreä, murahteli itsekseen: "oih" ja "mitäs teet, niin +edestäs löydät."</p> + +<p>Emäntä moitti häntä tyttärensä sanoilla puhuen, yhä +useammin ahdasmielisyydestä, ja omaa ajatussuuntaansa seuraten, +körttiläisyydestä.</p> + +<p>"Tarttuisit joskus edes työhönkin", sanoi kerran tuossa joulun edellä +Laurila Sannalle.</p> + +<p>"Sydämeni on niin kipeä", vastasi Sanna ja laski kätensä rinnalleen.</p> + +<p>"Ota Hokmannin troppia taikka Prinssin troppia tuolta kaapistani."</p> + +<p>"Ei se semmoisista parane, minua ei paranna muu kuin kalman kylmä +kalmisto."</p> + +<p>"Mitä troppia se on?"</p> + +<p>"Se on ikuista univettä."</p> + +<p>"Kosk'emma viitsi — — —"</p> + +<p>"Minua vaivaa sielun sairaus."</p> + +<p>"Taikka maarian mun mikä!</p> + +<p>"Isä, minä olen niin onnellinen onneton."</p> + +<p>"Mitä proskaa se on?"</p> + +<p>"Minun on paha olla."</p> + +<p>"Mitäs teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Käsi poskella istui siinä Sanna hetkisen pirtissä ja meni kamariin.</p> + +<p>Niin se oli huonolla tuulella hyvin usein. Ainoasti silloin kuin äidin +kanssa oli käynyt voinmyynnillä kaupungissa oli hän iloisempi. +Tavallisesti valvoi hän silloin pian puoliyöhön ja lueskeli kirjeitä, +luki, pani pois piironginlootaan, otti ja luki taas. — —</p> + +<p>Ja niin kului hiljalleen talvi kolmaskin. Sanna oli kärsimätön ja äreä, +Laurila lueskeli postillojansa, äiti lohdutteli Sannaa ja soimaili +miestänsä "lapsensa onnen turmelemisesta." Naapurin Kalle kävi usein +Laurilassa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat kuolleet, ja hän oli talon +ottanut haltuunsa, olikin saanut sen vallan velattomana. Hän oli usein +sunnuntai-iltasin Laurilassa, kuunteli kuu Laurila luki, kuunteli +miettiväisenä ja luki väliin itsekin. Näytti aivan, että molemmat +miehet, vanha Laurila ja nuori Laurila, olivat kasvamassa +samanmielisiksi; ainakin katseli vanhempi nuorempaa rakkain silmäyksin.</p> + +<p>Yritti Kalle usein puhutella Sannaakin, mutta sai tavallisesti vain +ivallisia vastauksia. Jo se kerran sitä kosikin, mutta Sanna oli +vastannut ensin halveksivalla hymyllä, sitten vääntänyt vähän +niskojansa ja sanoa tuirahuttanut: "ei tällä päällä, jos ei toista +tule!"</p> + +<p>Silloin alkoi Kalle katsella alaspäin, otti puukon tupestansa ja rupesi +kynsiänsä leikkaamaan. Tarkasti sitten tuota työtänsä oikein visusti ja +sanoi ujomaisesti: "on se niinkin, Sanna, että joka kuuseen kurottaa, +se katajaan kapsahtaa."</p> + +<p>"Ja mitäs teet, niin — — —", lausui Laurila, mutta ei sanonutkaan +loppuun asti sanottavaansa, sillä Sanna pyörähti kantapäällänsä ja meni +ovesta ulos.</p> + +<p>"Sanna on joutunut silmäin pyyntöön ja rakastaa elämän koreutta", sanoi +Laurila alakuloisesti.</p> + +<p>"Niin näyttää, minä olen hänestä liian huono; joko minun täytynee +lakata häntä aattelemasta, vaikka se raskaaltakin tuntuu. Voi sentään! +Kukas olisi luullut, että sen mieli niin muuttui, me kun lapsina niin +yhdessä olimme ja juoksentelimme! On kuinka onkin, mutta en minä Sannaa +muistamasta lakkaa, en koskaan!"</p> + +<p>"Hm, niinhän sitä luulisi, mutta ajan pitkään voi unhottaa paljo."</p> + +<p>Laurila ei luullut olevan sieluja, jotka eivät voi milloinkaan +unhottaa. On tautia, jotka eivät milloinkaan oikein parane, vaikka +näennäisesti ei kipua olekaan. Sellainen tauti on haavoitettu rakkaus +syvänpuoleisessa sielussa.</p> + +<p>Puuhakkaana tuli emäntä pirttiin ja tarjosi Kallelle kahvia.</p> + +<p>Joihan se sen, katsellen vakavasti kuinka ruskea neste läikkyi +tassissa, jota hän piti sormiensa päässä.</p> + +<p>Ilta jo rupesi hämärtämään, ja Kallelan vähän liikutteli itseään +ikäänkuin pois lähteäksensä. Mutta samassa kuului ratasten rotinaa +ulkoa, lyhykäinen, kimakka "tpruu", ja pari minuuttia sen jälkeen astui +pirttiin Arvi, kiiltävänä, hienosti puettuna kantapäästä kiireesen +asti, otti somasti korkean hattunsa päästään, laski kiiltävän +matkalaukkunsa tuolille ja kävi tervehtämään isäntää ja emäntää, +sanoen: "terve, terve, terveisiä Ameriikasta." —</p> + +<p>Pitkään sitä katsoivat kaikki pirtissä olijat; Kallen lähtöliikkeet +kohmettuivat, isäntä katsoi pitkään, ja emännän huuli rypistyi +jonkinlaiseen ilon hymyyn.</p> + +<p>Emäntä se sai ensin sanan suustansa ja virkkoi: "No ijän pitkinä +päivinä, Arvihan se onkin, voi nyt kuitenkin, missä sinä Arvi oletkaan +ollut — — missä, missä te, — — missä Herra Arvi onkaan ollut?"</p> + +<p>"Ameriikassa mammaseni, Ameriikassa, tuolla ihanteiden maassa, missä +joka mies on 'mister' — en minäkään siellä muuta nimeä kuullut kuin +mister [englantilainen sana, suomeksi herra] Hömpl — — jaha, tuossa +nuori mister Laurila — Saarles mi darling, hou du ju du? [Tarkotti +sanoa: 'Kalle veliseni, mitäs kuuluu?'] Wie steht es, multtofretto +assee emaapel —"</p> + +<p>Näin se puhui Kallen edessä, ja Kalle avasi suuret siniharmaat silmänsä +selki seljälleen, katseli ja kuunteli ihmeissään tuota muukalaista +sanain tulvaa, kuunteli hetkisen, veti sitten suutansa naurun mareesen +ja purskahti viimein makeaan nauruun.</p> + +<p>"Uott? mitä nauraa trenkää? Kaksi vuotta ja 3 kuukautta kuullut +paljasta engliss, forgeted Suomi — miks sitä naurat? terve nyt vaan, +kyllä tästä tolkkuun tullaan kuin ehditään."</p> + +<p>"Oletpa mies kiertänyt maailmaa, missä nuot höyhenet ovat kasvaneet +sinuun", kysyi Laurila.</p> + +<p>"Ai, Sir, siellä, siellä mies edistyy, siellä minulla on suuri talo, +20 hevosta, 70 lehmää, puolentoista tuhatta lammasta — — mutta yksi +puuttui, (tässä laski Arvi kätensä sydämelleen) — ei ollut elämän +kumppania."</p> + +<p>Emäntä oli tähän asti ollut jokseenkin odottavassa asennossa, mutta nyt +sen kasvot kirkastuivat, nyt hän astui aivan Arvin rinnalle, laski +kätensä hänen kaulalleen ja sanoi itkien: "voi että minun piti vielä +plikkuuden aikaisen ystäväni Leenan pojan näkevän tuommoisena miehenä, +oh hoo, oikeinhan siitä Arvista on tullut viini herra — ja +puolentoistatuhatta lammasta!"</p> + +<p>Käyttäen hyväkseen näin edulliseksi käynyttä asemaansa, lausui Arvi: +"Mutta oma maa mansikka, muu maa mustikka, olen aikonut antautua +isänmaan ystäväksi ja asettua suloiseen Suomeemme asumaan — ja nyt +kysyn teiltä, mister ja missis [suomeksi: herra ja rouva] Laurila, +tahdotteko lahjoittaa minulle Sannan käden ja sydämen?"</p> + +<p>"Olen ollut kolmattakymmentä vuotta jo isäntänä", puhui Laurila ja meni +ottamaan kaapin päältä tupakkakukkaronsa, "muttei meitä ole ikänä +kissiksi eikä missiksi haukuttu, ja paras on että saamme pitää omat +inhimilliset nimemme — Sannan käsi ja sydän taas ovat siellä missä +Sannan muukin ruumis."</p> + +<p>"Etkös ymmärrä", muistutti emäntä, "ei Arvi sitä niin pookstavillisesti +tarkoita."</p> + +<p>"Kyllä minä yskän ymmärrän", sanoi Laurila äreästi, osoitti ovea ja +sanoi Arville: "tuoss' on viis' hirttä poikki."</p> + +<p>"Mutta miksi näin epäkohteliaita, impertinenttiä?" — —</p> + +<p>"Siksi, että korjaat luusi ja paikalla", sanoi Laurila ja nousi +vimmastuneena istualtaan.</p> + +<p>Jo rupesi vieras lähenemään ovea ja olisi kai mennyt uloskin, mutta +sieltä tuli uusi tulokas. Kyllä sen heti tunsi, sillä nuoralla +nostettuna hypätä töpsähytti suuri tallukka kynnyksen yli ja tallukassa +oikein aimo jalka, sitten toinen vähää vähempi tallukka jalkoinensa, ja +jalkain muassa Piki-Jermun roteva ruumis.</p> + +<p>Hänen äännin-elimistään kuului räminää, jonka tarkka kuulija huomasi +"hyväksi päiväksi."</p> + +<p>Arvi oli pyörähtää hänen ohitsensa ulos, mutta Jermu hänen siitä esti, +sanoen: "älkää menkö, minulla olisi yksi hullu tarina juteltavana."</p> + +<p>"Istukaa", sanoi emäntä.</p> + +<p>"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Jermu ja istui ovensuussa +olevan sängyn laidalle.</p> + +<p>"Oli kerran", alkoi hän, "nuori poika-kloppi, joka ei olisi työtä +tehnyt, kun teki mieli herraksi. Se meni kouluun, mutta sai apskietin +harmaalle paperille, kun ryyppäsi viinaa ja poltti tupakkia ja luki +jonnin joutavia tarinoita, joita klookit tutäntit aattelevat ja kokoon +panevat. Sitte se meni musikantiksi, mutta puhalsi klasitorveen liian +paljon. Sillä oli pää kuin partaveitsi, mutta sydämen ja tunnon +rustinkien laita oli vähän niin ja näin. Pääsi kun pääsikin aina +ylemmäksi — — —"</p> + +<p>Laurila katsoi emäntää silmiin, emäntä häntä. Arvi punehtui ja katseli +oveen. Kalle muutti hiukan istuma-asemaansa, mutta Jermu puhui +edelleen: "mutta maalla se väliaikoina oli olevinaan puolitoista, +narrasi tyttöjä, kylvi pahaa siementä löyhäperäiseen maahan — — —"</p> + +<p>"Ja kitki pois, mitä siinä viljan alkua oli", lisäsi isäntä.</p> + +<p>"Hyvästi nyt, on vähän kiiru", sanoi Arvi ja oli pujahtaa ovesta ulos.</p> + +<p>"Kiiru kai", murisi Jermu, ja jatkoi entistä paljoa selvemmällä +äänellä: "Niin, se luuli tekevänsä topoja maan moukkain kanssa, mutta +silloin Yrjänä vei hentun ja sarvipää keikarin."</p> + +<p>Kallea nauratti taas.</p> + +<p>"Ja se vei keikarin Jussilan vanhaan lammasnavettaan, pani oven kiinni, +eikä keikari päässyt pois ennenkuin Jussilan Henna aamulla tuli +lampaita ruokkimaan. Mutta Henna peljästyi niin pahanpäiväisesti, että +juoksi kirkuen, parkuen pirttiin apua hakemaan; ja sill'aikaa pääsi +keikari karsimaan matkoihinsa."</p> + +<p>Kalle: "Se keikari oli Herra misteri Arvi Hömppölä ja se sarvipää oli +Pikimestari Jeremias."</p> + +<p>Arvi: "Mitä Jermun jutut minuun koskevat? Minä olen tän maan kielellä +Arvi Humliin, mutta enkeliskaksi Hömpl, enkä mikään Hömppölä. — En +jouda enää, hyvästi!"</p> + +<p>Mutta ei päässyt menemään. Jermu oli vahva ovenvartija, kurotti pitkän +kätensä oven poikki, eikä siitä ollut kissaa isomman olennon hyvä ulos +mennä.</p> + +<p>"Vaikkas olisit Hömppölä kuinka nätisti hyvänsä sanottuna, niin tosi se +kumminkin on, että sinä olet lurjus, ja lurjusmainen siksikin. +Tunnetkos näitä kouria, muistatko, kuinka koreesti sinä näillä ilmaan +nousit silloin ennen Kolkkilassa?"</p> + +<p>Arvi puri hammasta ja oli vihoissaan, mutta mikäs siinä auttoi!</p> + +<p>Mutta samassa tuli pirttiin Sanna. Hän oli ollut missä lienee ollut +metsässä mietiskelemässä. Suurin silmin hän ensin katsoi pirtissä +olijoita, tunsi pian Arvin, meni luokse, kävi käteen kiinni ja sanoi, +punastuen: "armaani!"</p> + +<p>Arvi oli hämillään, ei juuri saanut mitään sanotuksi, jonkun +lemmensanan vain kuiskasi Sannan korvaan.</p> + +<p>"Siis olet kotona armaani", puhui Sanna, "olet vihdoinkin saapunut +Ameriikasta, tuolta kaukaisesta maasta, josta minulle kirjoitit."</p> + +<p>"Siis preivit välillänne kulkeneet", sanoi Laurila äreänsekaisella +kummastuksella.</p> + +<p>"Ei se mies ole Ameriikkaa nähnyt ikänä", puhui Jermu, "Helsingissä se +on ollut trahtööreissä, passarina, ja väliaikoina korttia pelaillut."</p> + +<p>"Mitä puhut Jermu sen tulen ruoka!" kiljui Arvi.</p> + +<p>"Puhdasta totuutta", sanoi Jermu ja puhui edelleen: "Jermu on se Jermu, +mutta pitää se siitä vaarin, missä pikiä tarvitaan, ja missä vekkulit +velskaavat; sillä samalla miehellä on ollut seitsemän morsianta sitte +uuden vuoden päivän ja on pettänyt ne kaikki. Etkö luullut minun +tietävän, minne sinä Mikkolan lammasnavetasta jouduit, ja missä sitten +elustit — kyllä sen tiesin. Ja Laurilan isännät, sekä toisen talon +vainaa että tämän talon isäntä ovat aina olleet miehiä minua kohtaan, +ja sentähden minä vähän niinkuin pidin varalla, mistä tuuli kävi."</p> + +<p>Arvi yritti taas mennä.</p> + +<p>"Mene sipo lintuun, äläkä tällä maalla silmiäsi näytä!" — — —</p> + +<p>Sanna oli vaalea, ei puhunut mitään, istui rahille, katseli alaspäin ja +hypyeli taas esiliinansa kulmia.</p> + +<p>Ja Arvi otti kiiltävän matkalaukkunsa, meni pois, istui rattaille ja +ajoi aika tärinällä valtamaantietä kohden.</p> + +<p>Sanna meni kamariinsa, ja Jermu muisteli vielä Kallen kanssa, kuinka he +Kolkkilassa olivat "komelin" keskeyttäneet.</p> + +<p>"Mailman meno on turhuus ja hengen vaiva", sanoi isäntä, "minä olen +väsynyt ja runneltu." Hän otti virsikirjan ja rupesi veisaamaan. Jermu +ja Kalle ottivat lakit pois päästänsä, emäntä istui vesi silmissä pesän +eteen.</p> + +<p>Mutta kamarissa itki ääneensä Sanna, teki pesään valkean, jonne hän +viskeli koko joukon kirjeitä. Sitten istui hän pesän eteen käsi otsalla +ja sanoi itsekseen: "kyllä kai se niin on, että mitäs teet, niin +edestäs löydät."</p> + +<p>Viikon kuluttua sai Sanna kirjeen. Hän luki sen isälle ja äidille +eräänä iltana kun väet taas olivat takamaassa suokauraa leikkaamassa. +Siinä kirjoitti Arvi:</p> + +<blockquote> + +<p>"Sanna hyvä!</p> + +<p>Elämäni on ollut täynnä valhetta. Minä en ymmärrä, mikä se päämäärä +oli, jota tahdoin tavoitella. Minä etsein jotakin, mutta en etsinyt +oikein. Minä kaipasin, mutt'en tiennyt mitä kaipasin. Kyllä minä sinua +rakastin ja rakastan vieläkin. Minä olisin niin rakastanut kuin +kirjoissakin rakastetaan, ja luulin että se meidän asiamme oli +sellaista rakkautta. Mutta se Jermun puhe sai mun häpeemään, sillä mitä +minusta on rakastajaksi, kun olen ihan semmoinen lurjus, joksi hän +minun teillä kuvasi. Tiedätkö sinä miten ihminen onnelliseksi tulee? +Minä en tiedä. Onkoos täällä maailmassa niin hullusti, ettei täällä +olekaan onnellista ollenkaan, vaan onko ne vaan niin kaikki olevinaan. +Voi nyt hyvin ja unhota minä, minä koitan itsekin unhottaa, että Arvi +Humliini niminen mies on 'maa' nimisellä planeetilla. Terveisiä.</p> + +<p class="sig">Arvi."</p></blockquote> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="V" id="V">V.</a></h2> + + +<p>Laurilan tienoilla syntyi puhetta ja juorua jos jonkinlaista. Sanna oli +ollut Arvin lähdön jälkeen yhä kummallisempi; oli usein istunut käsi +poskella, laulellut surullisia lauluja ja lueskellut kirjoja, vastannut +kysymyksiin kovin hajamielisesti ja ollut väliin kuin toisitaiteinen.</p> + +<p>Eräänä aamuna kun Laurila pistäytyi porstuanperä-kamariin, kummastui +hän suuresti, sillä siellä oli kaikki ylösalaisin. Piirongin laatikot +oli ihan auki, pöydältä oli nimikortit ja laatikkokin poissa; pieni +kirjeenlappu siinä vaan oli, jossa oli kirjoitettuna Sannan kädellä: +"Minä en voi täällä olla, minä menen pois. Tyttärenne Sanna Laurila."</p> + +<p>Silloin huokasi Laurila syvään, mutisi itsekseen: "mitäs teet, niin +edestäs löydät." Sitten hän tuskallisen näköisenä laskeutui polvilleen +Sannan sängyn viereen, oli siinä vähän aikaa, ja kun siitä nousi, niin +levollisuus ja entinen maltti taas kuvautui kasvoissa, ja hän puhui +itsekseen: "ei se lapsi sentään hukkaan mene."</p> + +<p>Mutta suurella ryöpyllä tuli kamariin emäntä, vohkasi ja puhui, itki ja +nuuskutti: "sen siitä nyt sait, senkin körttiläinen ja konttirukousten +pitäjä, nyt on lapsi mennyt, mihin lie mennytkin, Arapiiaan taikka +Aamurinmaahan taikka Lemetin lähteesen; voi, voi mua äiti parkaa!"</p> + +<p>Ja niin se vaipui tuolille istumaan, nuuskutti kovasti ja huulet +vempahtelivat tahdissa nenän sikurruksen kanssa.</p> + +<p>"Mitäs teet, niin edestäs löydät", sanoi Laurila ja läksi kamarista.</p> + +<p>"Siihen sanaan minä olen tottunut kuin Vosuuni konttiin", kiljui +emäntä, ja niiskutus muuttui oikein sudenkolloksi.</p> + +<p>Ja niin se syksykausi oli karvas ja katkera aika Laurilan haltijoille; +tuon tuostaki he torailivat, taikka oikeastaan emäntä se se soimaili +isäntää melkein yhtämittaa.</p> + +<p>Mikä isännän mieli oli, siitä eivät edes palvelijat saaneet selkoa; hän +oli aina vaan tuollainen harvapuheinen jörri, joka toimitti asiat +parilla murahduksella. Mitä hän tyttärensä katoomisesta ajatteli, ei +sitä edes emäntä tiennyt. Ainakaan ei hän asiasta niin varma ollut kuin +näytti, kun hän kiukussaan nimitti miestänsä "kivisydämiseksi +opeliskiksi, joka omaa lastansa lastoi."</p> + +<p>Laurilan tavallinen vastaus sellaisiin ja muihin syytöksiin oli vaan se +vanha, tavallinen; ei hän pidempiin selityksiin ruvennut, niin ettei +emäntä aina tiennyt, ketä heistä kolmesta tuo puhe oikeastaan koski. +Kyllä emäntä väliin harmissaan nimitteli Arvia "siksi maailman +klovariksi, jossa ei ollut miestä kolmen kopeekan edestä, kun sillä +lailla meni", mutta toisinaan hän taas päivitteli, "että niin viinin +miehen alun oli toisen tyhmyyden takia täytynyt lemmestänsä luopua."</p> + +<p>Mutta kerran joulun jälkeen, kun emäntä tuli kirkosta, oli hänellä +kirje kädessä. Sitä ei hän itse osannut lukea. Ei isäntäkään juuri +kirjoitusmies ollut, mutta hän oli hyvä lukumies, osasi lukea +"latinaakin"; ja joka kerran latinaakin osaa lukea, hän kyllä +kirjoituksessakin toimeen tulee.</p> + +<p>Kirjeessä Sanna kertoi, että "hän nyt oli päässyt kerrankin sivistyneen +maailman yhteyteen, sillä hän oli nyt Helsingissä. Jos isä ja äiti +näkisivät ja ymmärtäisivät kaiken sen, mitä Sanna siellä näki ja +ymmärsi, niin eivät häntä ankarasti tuomitsisi. Hänellä oli pieni +kamari, vähän tosin kaupungin syrjässä, mutta ei aivan kaukana siitä +paikasta, jossa hän joka päivä kävi neulomassa. 'Sömmerskat' olivat +hauskoja tyttöjä, kävivät yhdessä hänen kanssansa teaatterissa ja +muissa huveissa. Heillä oli monia 'hykliä' nuorukaisia tuttavainsa +joukossa. Oli nähnyt Arvinkin siellä; se oli taas taiteilijan tiellä, +oli soittokunnassa p-kornettia puhaltamassa. — Sitten oli siinä +terveisiä ja hyvänvoimisen toivotuksia, ja pyyntö, että hänelle joskus +kirjoitettaisiin, hänen 'atressinsa' oli — katu n:o 00."</p> + +<p>"Onpa hauskaakin, että tyttäreni elää ja voi hyvin", sanoi äiti ja +pyyhkieli silmiänsä.</p> + +<p>"Paljon siinä on ryssää siinä preivissä", sanoi isäntä, "mutta se siinä +oli suomeksi, ett'ei Sanna likimainkaan ole tuhlaajatytär."</p> + +<p>"Älä nyt aina, isä kulta!"</p> + +<p>"Se se on kuin on", sanoi Laurila ja lähti ulos.</p> + +<p>— Harvakselta naapurin Kalle enää Laurilassa kävi. Mutta kun hän +loppiais-iltana pistäytyi kyläilemässä, niin kirjeen sisällyksen kertoi +hänelle emäntä.</p> + +<p>Kun Kalle siinä penkillä istui ja kuunteli Sannan kirjeessä olleita +asioita, niin suuret siniharmaat silmänsä kävivät niin sameriaisiksi ja +hän otti sinipunasen nenäliinan taskustansa ja niisti sillä — mitä +lienee sillä tempulla peittää tahtonutkaan, kenties silmään +herahtanutta kyyneleen-aihetta? Kun emäntä sitten puhteella puuhaili +illallisen toimissa pirtissä, niin oli isäntä Kallen kanssa kamarissa +kahden, ja tuon tuokiot he keskustelivatkin.</p> + +<p>Tämän keskustelun tuloksena oli, että Kalle Hiivanuutin päivän aamuna +kotitalonsa pihalla teki "reisukuormaa." Ja kukapa hänellä siinä oli +apumiehenä? Kukas muu kuin itse Piki-Jermu. Oli sillä oikein +"ihmismäiset rievut" yllä sillä kertaa ja saappaatkin jalassa; totta ei +mies tahtonut enää uuspeilinä olla.</p> + +<p>Kalle lähti "matkareisulle" Helsinkiin. Kuormassa oli leipiä, muutamia +voipyttyjä, ryyniä ja lihoja.</p> + +<p>Ja niin ne lähtivät Kalle ja Jermu Helsinkiin. Vielä lähteissä +kuiskailivat Laurila ja Kalle monioita sanoja toisillensa.</p> + +<p>Kyllä silloin jo oli olemassa rautatie Hämeenlinnan ja Helsingin +välillä, mutta kun näin hevosella mentiin, niin säästyihän kahden +miehen piljetinhinta ja tavarain kuljetusmakso. Ja parina kolmena +päivänä oli matka Helsinkiin näilläkin keinoin tehty.</p> + +<p>Onnellisesti tulivat he Suomen pääkaupunkiin, vaikka siellä likellä +Helsinkiä oli vähän vaikea tulla niiden ruotsalaisten kanssa toimeen. +Mutta Jermu osasi sen verran ruotsia, että tiesi sanoa: "Jee mei +varttieriä", joka oli (kuten Jermu Kallelle selitti) suomeksi: +"olisimmeko me saaneet tässä talossa yökorttieria?" Ja saihan sitä +korttieria, vaikka väki olikin vähän niinkuin sanotaan koloa kansaa.</p> + +<p>Kun olivat kauppatorilla myyneet tavaransa kaikella kunnialla, niin +silloin Kalle ja Jermu rupesivat sen Laurilan Sannan korttieriä +kyselemään. Lihavalta kalamatammilta kysyi Jermu ensiksi: "tietääkö +prouva, missääs päin täällä se Laurilan Sanna meidän pitäjästä asuu, se +on täällä sömmeskana?"</p> + +<p>Matammi nauroi ylevästi ja sanoi kumppanilleen: "hva pratar den der +finntuppen?"</p> + +<p>"Ole itte vintuppi, semmoisen näköinenkin sinä olet", ärähti Jermu ja +lähti muuanne päin kävelemään.</p> + +<p>"Ei hätää pahaa", sanoi Kalle, "minun on tiedossani katu ja nummero."</p> + +<p>"Mutta mistäs sen kadun ja nummeron löytää?"</p> + +<p>Kysyttiin möhömahalta herralta, joka siinä käveli pitkin +esplenaatikatua; mutta ei hän vastannut.</p> + +<p>Kysyttiin ajurilta, ja se lupasi heidän viedä 50:llä pennillä.</p> + +<p>Mikäs siinä muu auttoi kuin istua ajurin rekeen ja mennä.</p> + +<p>Tultiin syrjäkadulle. Ei ollut liikettä likimainkaan semmoista kuin +siellä esplenaatinkadulla, ja ihmisetkin olivat paljoa huonommassa +vaatteessa.</p> + +<p>Jo ajuri pysähtyi portille. Siinä oli keltaisia, matalia huoneita, ja +iso portti oli kiinni. Sivuportista menivät, ja Jermu sanoi: tämä nyt +on se "neulansilmä."</p> + +<p>Menivät ensimäisestä kuistista oikealle, raottivat ovea, kysyivät, +asuiko siinä Laurilan Sanna. Ei siellä tietty, asuiko, ei tietty missä +muuallakaan.</p> + +<p>Menivät toiseen. Siinä oli "heveli prouva"; se sanoi siinä kyllä +tyttöjä asuvan, asui yksi sieltä Kallen kotipitäjästäkin; se kai oli +Sanna Laurila, vaikka nimittikin itseään Tyyne Laurell'iksi. Kyllä se +vaan sama oli, jota miehet etsivät, mutta se ei nyt ollut kotona, se +oli siellä neulomusrouvan tykönä neulomassa eikä tulisikaan kotia +ennenkuin illalla.</p> + +<p>Pantiin talo muistoon ja katu, ja lähdettiin kaupungille kävelemään. +Käveltiin katua ylös, katua alas, luettiin kylttien ja osoituksien +kirjotuksia, joista Jermu yhä sai lisiä ruotsalaiseen kielivarastoonsa. +Katseltiin ja ihmeteltiin suuria akkunoita, jotka olivat aivan +yksipuisia — ei yksiklasisia.</p> + +<p>"Voi tämän maailman prameutta", sanoi Jermu. "Kyllä siitä olen kuullut +puhuttavan, mutt'en sitä näin huikeaksi uskonut. Kun kolmatta kymmentä +vuotta sitten täällä kävin, en semmoista muista nähneeni — katsos nyt +tuota kivimuuria, yks', kaks', kolme, neljä, viis', kuus', — hyvät +ihmiset! Kuus' vuovinkia! Kas noita; kuka hullu tuohon on säärensä +pannut akkunaan, eikä muuta ruumista ollenkaan näy. Voi senkin +seitsemän!"</p> + +<p>Kalle hyrähteli, katseli vain, ja käveli. Jo oikein jalkopohjia pakotti +ja polvista vähän huikasi, — saisi edes johonkin istua; paras kun +menee korttieriin! Mennään!</p> + +<p>Miehet astuskelevat, pian sinne pitäisi päästämän, ihan pian. Mutta ei +se tuossa ole — juuri tuossa sen pitäisi oleman, juuri tuossa — ei +vielä siinäkään, mutta tuossa — ei siinäkään, ei vielä! Mennään hiki +hatussa, jalan anturoita kuulottaa, nälkäkin tulee ja muutenkin on +tuskallista — kävellään jutustetaan, mutta korttieriä ei kuulu — ei +kuulu vaikka kävellään kuinka — juostaan portista pihaan, ei siellä +ole sen näköistä harmaata rakennusta, ei ole toisessakaan talossa, ei +kolmannessakaan, ei neljännessäkään — —</p> + +<p>"Nyt on paha merrassa, toinen tokeessa, kolmas vielä ovelta katselee", +tuumii Jermu.</p> + +<p>"Kai se niin on, olemme eksyneet."</p> + +<p>"Kyllä se sitä on."</p> + +<p>Tuossa sitä kulkee väkeä, menee ja tulee, ja kaikilla on niin tulinen +kiire, eivät ne toisiaan ole huomaavinansakaan, pitävät vaan — sanoi +Jermu — omaa totuuttansa. Entä jos niiltä kysyisi — kas tuossa menee +nuori herra, juuri niinkuin siellä kotipitäjässä tuomarin nuori herra, +sangattomat lasit nenällä, keppi kädessä ja päässä hattu, sievä kuin +pääskyisen pesä.</p> + +<p>"Kuulkaa, Herra maisteri, neuvoisitteko meitä korttieriimme?"</p> + +<p>Sen tuomarin nuoren herran näköisen rinnalla käveli toinenkin. Sille se +sanoi: "si på dessa, tschudiska typer." ["Katsopas noita tschudilaisia +muotoja."]</p> + +<p>Mutta ei Jermu pulaan joutunut. Rämeällä äänellään hän sanoi:</p> + +<p>"Herr maister viisaa meit' varttieriin!"</p> + +<p>Herrat naurahtivat ja menivät.</p> + +<p>"Kyllä siinä on kansaa kuin Ekyhtin heinäsirkkoja", päivitteli Jermu, +"mutta ei ole yhtään, joka osaisi selvää Suomen sanaa sanoa."</p> + +<p>Väsymys jo rupesi miehiä valtaamaan. Ei se mennyt siitäkään, että +tupakkisaksalta ostivat Jermun ehdotuksen mukaan viiden pennin +"sikarossit suuhunsa." Ei siitä väsymys mennyt, jos nälkä hiukan +menikin. Väsyneitä kun olivat, niin istuivat kaikkein komeimman akkunan +ääreen, olihan siinä puolta kyynärää leveä sarja akkunan alapuolella, +jossa kyllä istutuksi sai kun vaan käytävänsä kovasti katuun painoi. +Siinä miehet istuivat, ja rotevalla ruumiillaan täytti Jermu ainakin +kolmanneksen jalkakäytävää. Siinä oli mukava istua, katsella väen +aaltoilevaa virtaa ja löyhytellä sikaarinsavuja ilmaan. Siinä sitä oli +"hiippastokkaa" vähän monenlaista, siinä kiiltonappista, siinä +sutipartaa.</p> + +<p>Tuoltakin tulee yksi kiiltonappinen, toisenlainen kuin ne muut, joilla +harmaa takki oli, se tulee aivan likelle miesten luo, tarttuupa Jermun +kauluriin ja sanoo ruotsivoittoisesti: "Mit' hampuusia työ oletten?"</p> + +<p>"Kunniallisia miehiä me olemme, tää on neljänneksen manttaalin isäntä +meidän pitäjästä, nuori, naimaton mies, ja minä taas olen Jeremias +Mettäkorpi, pikivaprikööri samasta pitäjästä."</p> + +<p>Kiiltonappinen hymähti ja sanoi: "tulkaa pois, ei siinä istua saa."</p> + +<p>"He antakaa meitin istua, me olemme väsyksissä", ärisi Jermu.</p> + +<p>Mutta nyt se kiiltonappi suuttui ja sanoi: "oitis miehet kanssan', min' +olen poliissi, mennään poliissikamariin!"</p> + +<p>Mutta Jermu ei sanonut heillä sinne asiaa olevan, vaan pyysi, että hän +neuvoisi heitä korttieriin. Asian kuultuaan, auttoi poliisi miehiä ja +neuvoi heille heidän korttierinsä. Kiitoksia!</p> + +<p>"Nyt tämä talo pannaan mieleen, niin että se vaikka silmät ummessa +löydetään", tuumaili Jermu. Ja kun talon portilta meni suoraan +kirkontornia kohden ja Kalle pani mieleensä kadun nimen ja talon +numeron, niin tottapa sitä takasin osasi.</p> + +<p>Illempana mentiin taas Sannaa hakemaan, mutta ei se nytkään kotona +ollut. Kävelivät siinä miehet pitkin sitä katua, jonka varrella Sannan +korttieri oli, ja aattelivat, tottahan kerran kotia tulee.</p> + +<p>Kului siinä aika joinkuin tarkastellessa ihmisiä. Kuinka ne toiset +olivat hävyttömiä, kävelivät miehet naisten kanssa käsi kädessä ja +tirskuivat ja virskuivat.</p> + +<p>Mikä konkkaronki tuoltakin tulee? Miehiä ja naisia, pari, kolme paria, +kah, oikein hattupäitä! Jo tulevat likemmä. Mitä? Mitä? Kalle katsoo +pitkään, nyhkää Jermua kylkeen ja sanoo: "onko tuo Sanna?"</p> + +<p>On, se se onkin. Jermu jää paikalleen, mutta Kalle menee joukkoa +kohden. He virskuvat keskenään, eivät huomaa ujoa maanpoikaa. Kalle +astuu melkein heidän rinnallensa, yskähtää, rykäisee toisteenkin, +mutt'eivät huomaa vieläkään; Kalle astuu vieläkin likemmä, jo nyt +katsovat häneen.</p> + +<p>"Sanna, minun olisi sinulle vähän asiaa", sanoo hän ja astuu ihan +Sannan eteen.</p> + +<p>Suuri hämmästys. Kaikki, nuot kolme miestä, kaksi naista ja Sanna, +katselevat häntä kuin mitä kummitusta.</p> + +<p>Viimein sanoo Sanna: "Jassoo, kun en tahtonut tunteakaan, se onkin +Laurila; päivää!" Tervehdetään. Ei muuta puhuta.</p> + +<p>Vihdoin sanoo Sanna: "koska Laurila on kaupunkiin tullut?"</p> + +<p>"Eilen jo; olen etsinyt sinua, Sanna."</p> + +<p>"Onko Laurilalla kirjettä kotoani."</p> + +<p>"Ei, vaan terveisiä."</p> + +<p>"Kiitos; nyt on minulla kiire, mutta kenties huomenna kl. 8 +suurustunnilla saisin tavata —?"</p> + +<p>"Nyt on minun puhuminen", sanoo Kalle erinomaisen päättävästi, ja +siniharmaa silmä katsoo niin vakavasti, että Sannan on pakko luoda +katseensa alas.</p> + +<p>"Herrasväki suo anteeksi; menkää edellä pitkälle sillalle päin, olen +siellä viiden minuutin perästä", sanoi Sanna kumppanilleen. He menivät +ja Sanna jäi Kallen kanssa kahdenkesken.</p> + +<p>"Sanna, tule kotia, kaikki muuttuu vielä hyväksi", sanoi Kalle +hellästi, mutta Sanna vastasi pisteliäästi: "Jos ei sinulla muuta +sanomista ole, niin sitä ei tarvitse sanoasi, ei minusta ole moukkain +oloon."</p> + +<p>"Mutta Sanna hyvä", sanoi Kalle rukoilevasti.</p> + +<p>"Hyi, älä ole lapsellinen! Toivoakseni isä ja äiti voivat hyvin, +miks'eivät ole minulle kirjoittaneet mitään?"</p> + +<p>"Ei ne osaa."</p> + +<p>"Niin, ei sitä sanoas tarvitse, mutta sillä tavoin minä sanoin ja +tarkoitin, miks'eivät ole kirjoituttaneet?"</p> + +<p>"Sinä olet murtanut isäsi sydämen."</p> + +<p>"Onko sillä tervaskannolla sydäntä?"</p> + +<p>"Äitisi itkee sinun tähtesi."</p> + +<p>"Se semmoista itkee, jolla ei parempaa itkettävää ole."</p> + +<p>"Sinä saatat vanhempaisi harmaat karvat murheella hautaan."</p> + +<p>"Tääll' on pappia parempiakin, en minä sinun saarnaasi tarvitse."</p> + +<p>"Sinä joudut onnettomuuteen, Sanna."</p> + +<p>"Vanhat profeetat ovat kuolleet, ja kylläs tiedät mitä uusien tehdään."</p> + +<p>"Ei sinua, Sanna, voi enää millään mieltäsi saada muuttamaan?"</p> + +<p>"Oikein vastattu! Morjens nyt ja hyvästi! Eikö Laurila jo ole emäntää +itselleen saanut?"</p> + +<p>"Olishan noita saanut, mutt'en ole huolinut — — — etkö sinä yhtään +muista lapsuutesi ihania aikoja, kun sydämesi oli raitis kuin uusi +oras, kirkas kuin lähteen silmä, puhdas kuin kehdon lapsi; muistatko +kun lapsina leikimme yhdessä — — Sanna — —"</p> + +<p>"Holt piisaa, en tässä jouda lavertelemaan, hyvästi nyt ja terveisiä +paljo!"</p> + +<p>Ja niin se meni. Pitkän valkotukan siniharmaat silmät kävivät taaskin +niin sameriaisiksi.</p> + +<p>Läheisestä porttikäytävästä tuli esiin Jermu, kysyi, kuinka oli käynyt.</p> + +<p>"Ei kuinkaan", vastasi Kalle alakuloisesti.</p> + +<p>Siinä vielä kaasulyhtyin valossa kävelivät Jermu ja Kalle. Ei näyttänyt +viimemainitulla olevan halua lähteä tältä kadulta. Siinä he vaan +kävelivät. Päivällinen poliisimies käveli samalla kadulla ja tunsi +heidän äskeiseltä. Siinä joutui Jermu varsin vilkkaasen puheesen; hän +kyseli kuin mies ja kertoi asioita kuin mies.</p> + +<p>Oli kai kulunut puolen tuntia äskeisestä kohtauksesta, kun kolme +hevosta tulee peräksytin aika vauhtia. Ja ensimäisessä reessä — näkee +Kalle, — näkeekö? näkee Sannan. Hyvin hän sen kaasulyhdyn valossa jo +erottikin. Huimaa vauhtia ne menivät ohitse; miehet olivat laskeneet +kätensä naiskumppaninsa kaulalle ja hoilasivat.</p> + +<p>Poliisimies huomasi, että Kalle oli levoton, kun hän meneviä katseli; +"oliko siinä tuttuja", hän kysyi.</p> + +<p>"Oli, siinä oli se, jota tulin etsimään."</p> + +<p>"Taisi olla morsiamenne?"</p> + +<p>"Ei juuri, mutta kuitenkin olisin hänen suonut täältä pois tulevan."</p> + +<p>"Poika parka, se tyttö on huonoilla jäljillä", sanoi poliisi.</p> + +<p>"Mihinkähän sitä nyt oikein leivotettiin", kysyi Jermu.</p> + +<p>"Missä lienee taas jokin 'samlinki'", sanoi poliisi.</p> + +<p>Jermu ja Kalle menivät korttieriinsa. Poliisimiehen neuvolla osasivat +he sangen hyvin tällä kertaa.</p> + +<p>Seuraava päivä oli sunnuntai. Kalle sanoi vielä kerran menevänsä Sannaa +katsomaan. Jermu meni orpanaansa tervehtimään, sillä he olivat hyvät +keskenänsä; orpana oli usein käynyt siellä maalla, tavannut Jermunkin. +Samalta orpanalta oli hän saanut kuulla Arvin historian. Vielä tahtoi +Jermu saada Arvista nytkin tietoja, sillä niitä Laurilan isäntä oli +nimenomaan pyytänyt tuomaan.</p> + +<p>Kalle meni siis Sannan asunnolle. Löysi hyvin pienen kamarin, johon oli +pakarin läpi mentävä. Avain kyllä oli suulta pois, mutta Kalle arveli, +että kai se näin pyhänä sentään kotona oli.</p> + +<p>Koputti siis ovelle.</p> + +<p>"Kuka siellä?" Se oli tuttu ääni, oli Sannan ääni, vaikka kuului niin +väsyneeltä.</p> + +<p>"Minä täällä olen", vastasi Kalle.</p> + +<p>"Kuka minä?"</p> + +<p>"Minä vaan, Laurilan Kalle."</p> + +<p>"Varrotkaa", kuului ääni.</p> + +<p>Ja Kalle vartosi ja kuuli kuinka siellä sisällä Sanna lykkäsi +vuodettansa kiinni ja siivosi kalisevia astioita — — —</p> + +<p>Jo avasi Sanna oven, ja Kalle astui kamariin.</p> + +<p>"Jaa, Laurilahan se onkin, Laurila tekee hyvin ja käy istumaan."</p> + +<p>"Kyllä sit' on tullut istuttua", vastasi Kalle ja istui tuolille kaapin +viereen.</p> + +<p>Kovin oli Sanna väsynyt, sen näki silmistä ja liikkeistä, tukkakin oli +sekasorrossa ja ääni niin painuksissa.</p> + +<p>Ei siinä juuri mitään asiallista puhetta tahtonut syntyä, molemmin +puolin olivat kuin vähän hämillään.</p> + +<p>Vihdoin sanoi Kalle: "Missä sinä, Sanna parka, eilen olit?"</p> + +<p>"Ei minun sinulle tiliä oloistani tarvitse tehdä, mutta saan sen +sanoakin; olimme ensin ajelemassa, sitte menimme erääsen ravintolaan +iltaa kuluttamaan."</p> + +<p>"Etkö muista kuinka psalttarin ensimäinen salmi kuuluu?"</p> + +<p>"Miks'en sitä muista, mutta mitä se tähän koskee? Laurila on hyvä ja +jättää ne asiat, ei niitä niin jokapaikkaan tarvitse vetää."</p> + +<p>"Mutta eikös sana ole meidän jalkaimme kynttilä ja valo meidän +teillämme?"</p> + +<p>"Niinhän kuuluu, mutta täytyyhän meidän maailmassa olla, emmekä juuri +elämältä paljoa iloa saa, miksi siis sitä ehdollamme karkottaisimme? — +Eikö Laurila olisi hyvä ja juoksisi hakemaan tuolta puodista, tämän +talon portinpielestä vähän limonaatia ja portteria? — portteri, on +niin vahvistavaa — — —"</p> + +<p>"Emme me nyt tässä portteria tarvitse; me tarvitsemme jotakin muuta, +Sanna parka, sillä sinä et ole onnellinen, sinä et ole hyvällä tiellä."</p> + +<p>"Anna minun kulkea polkuani, se ei ole sinun polkusi."</p> + +<p>"Etkö tule kirkkoon, Sanna, kanssani?"</p> + +<p>"Olen niin väsyksissä."</p> + +<p>"Käytkö muulloin siellä?"</p> + +<p>"Joskus; mutta sitä paitsi on aikomus meillä nuorilla tänään mennä +kello 11:n aikaan Vanhaan kaupunkiin — — —"</p> + +<p>"Oletko niin pitkälle jo päässyt?"</p> + +<p>"Kuule, Kalle, sinä olet mielestäni aina ollut ajattelevainen poika, +vaikka ulkopuolisesti et näytä, suo anteeksi, aivan näppärältä, kuule +Kalle, meidän välimme pitää tulla selväksi!"</p> + +<p>"Sitähän juuri minäkin toivoisin, vaikk'ei siinä minun mielestäni +erinomaista sekavuutta ole."</p> + +<p>"Kuule ja ymmärrä! Me emme sovi yhteen!"</p> + +<p>Kalle katsoi kummastuneena Sannaa, Sanna taas ei näyttänyt väsyneeltä; +siinä hän seisoi Kallen edessä ja puhui innokkaasti:</p> + +<p>"Sinä, Kalle, olet vanha aika, minä olen uusi aika."</p> + +<p>"No perhana," keskeytti Kalle.</p> + +<p>"Niin", jatkoi Sanna, "sinun näköalasi ei ulotu paljoa Laurilan +kuoppamäen toiselle puolen, minä olen vapaasti tottunut katselemaan +korkealta vuorelta avaraa maailmaa yli ennakkoluulojen suon."</p> + +<p>"Onko se vienyt sinun korkealle vuorelle ja osoittanut sinulle kaiken +maailman kunnian, Sanna?"</p> + +<p>"Hm, niin en juuri tarkoittanut, mutta te siellä — — te olette +tyytyväiset siellä, kun vaan on vatsa täysi ja saatte lukea rukouksenne +aamuin illoin — — —"</p> + +<p>"Ja kun on hyvä omatunto", Kalle keskeytti.</p> + +<p>"Mutta minun sieluni", jatkoi Sanna, "janosi jo lapsuudesta asti +ihanuutta, lempeä, onnea tahi miksi sen sanosin. Ehkä oli +onnettomuudekseni, että varhain opin laulamaan kaipaavia +kansanlaulujamme, ja ett'en pitänyt niitä vaan tavallisina rallatuksina +niinkuin muut tytöt, vaan opin tuntemaan niistä semmoista kummallista, +joka tuntui samalla kertaa suloiselta ja tuskalliselta — oletko, +Kalle, sinä sellaista tuntenut?"</p> + +<p>"Olen joskus, mutta minä olen luullut, että silloin tunto minua ajaa +oikeaa rauhaa ylhäältä etsimään."</p> + +<p>"Niin sinä sanot; mutta minä olen lukenut melkein kaikki lainakirjaston +kirjat, jopa muutamia, joita ei siellä olekaan; ja tiedäthän, ei kaikki +ole totta, mitä präntätty on."</p> + +<p>"Ei, ei, esimerkiksi se kirja, jonka nimi on: 'Viksari eli piru +pullossa', kaukana siitä."</p> + +<p>"Ei, Kalle, kaikki on turhuus ja hengen vaiva. Elämän avain on tää:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Nuoruudesta riemuitkaamme,<br /></span> +<span class="i0">Riemuita kun vielä saamme.<br /></span> +<span class="i0">Nyt kun vielä kukkamaamme<br /></span> +<span class="i0">Ruusuisena rehottaa.<br /></span> +<span class="i0">Niin, sulo elämälle<br /></span> +<span class="i0">Riemuitkaamme vielä tälle!"<br /></span> +</div></div> + +<p>"Ei sillä avaimella lukku aukene", sanoi Kalle surullisesti hymähtäen.</p> + +<p>"Näet siis", puhui Sanna, "meidän välillämme on juopa, sinä olet vanhan +ajan puolella, minä uuden; sinä et ymmärrä minua — — —"</p> + +<p>"Kyllä sinun ymmärrän, virsikirjassa sinun tilasi maalataan: 'yks' +lammas eksyi laumasta ja joutui kauas korpeen'."</p> + +<p>"Pidä pääsi, Kalle, kuka meidän väliämme voi ratkaista, minä pidän +minun mieleni."</p> + +<p>"Kyllä ratkaisee omatunto."</p> + +<p>"Hm, yksinkertaisen mielen houreita."</p> + +<p>"Älä pilkkaa!"</p> + +<p>"Älä kiusaa sinäkään!"</p> + +<p>"Etkö tule Sanna kotiosi?"</p> + +<p>"En!"</p> + +<p>"Onko se kerta sanottu?"</p> + +<p>"Se on kerta sanottu eikä viinapäässä!"</p> + +<p>"Et siis tule, vaikka isäsi sitä toivoo ja äitisi tulisi mieli +hyväksi?"</p> + +<p>"En!"</p> + +<p>"Tule, hyvä Sanna, siitä tulee niin moni hyvälle mielelle, tulisin mar +minäkin."</p> + +<p>"En, älä kiusaa minua!" Näin sanoi Sanna tuimalla äänellä, mutta ei se +niin tuimasta sydämestä lähtenyt kuin ääni osoitti.</p> + +<p>"Niinkö eroomme", kysyi sumeasti Kalle.</p> + +<p>"Erotkaamme ystävinä", sanoi Sanna ja tarjosi kätensä Kallelle.</p> + +<p>"Kuinka voimme olla ystäviä, kun suuri juopa meidän eroittaa ja me +kuljemme varsin eri teitä?"</p> + +<p>"Kalle, kerran katoovat vanhat ja kaikki muuttuu uudeksi."</p> + +<p>"Mutta mikäs se on, joka pysyy ijankaikkisesti?"</p> + +<p>"Nyt olisi minun mentävä, 'kolmikantilla' minua toiset odottavat."</p> + +<p>"Et tule siis, Sanna, täältä helvetinpesästä; pois."</p> + +<p>"En tällä päällä kumminkaan."</p> + +<p>"Hyvästi siis, Sanna, et usko kuinka sydämeni kirvelee, mutta jos +joskus apua tarvitset, niin muista minua!"</p> + +<p>"Hyvästi, Kalle, sinä olet sittenkin hyvä poika, vaikka yksinkertainen, +kyllä kirventeleminen lakkaa, kun tuot Laurilaan emännän, jolla +on pari tuhatta markkaa rahaa, aitallinen vaatetta, ja muuten on +toimi-ihminen."</p> + +<p>"Jumalan haltuun, Sanna!"</p> + +<p>"Hyvästi, hyvästi, terveisiä nyt vaan vanhemmilleni!"</p> + +<p>"Mutta miksi noin kavahdat vanhempiasi, Sanna?"</p> + +<p>"Minua kiusaa, vaivaa, piinaa, painaa — kuuletkos? — isäni +jumalisuus; — minua vaivaa sinua läsnä-olosi, minua vaivaa koko +maailma" — näin se sanoi kiivaasti ja veti ovensa kiinni, ja Kalle +astui pitkin pakarin-lattiaa ulos.</p> + +<p>Kalle meni, katsoi portilla vielä kerran matalaan, keltaseen +rakennukseen päin, huoahti ja lähti tallustelemaan pitkin katua +korttieriansa kohden.</p> + +<p>Mutta tyttö katseli akkunasta. Näytti hetkeksi hyvä ajatus tulleen +vierailemaan, mutta kiusaaja tuli kanssa. Tyttö, tyttö, kenen ääntä +kuulet? Vielä voisit palata, mutta kuinka käynee, menetkö alamäkeä +lasketat?</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="VI_Kuuden_vuoden_perasta" id="VI_Kuuden_vuoden_perasta">VI. Kuuden vuoden perästä.</a></h2> + + +<p>Huhuja oli kulkenut Laurilan kulmalla, huhuja oli syntynyt ja +hälvennyt. Oli kerrottu, että Sannan oli Helsingissä käynyt hullusti ja +että hän oli tuomittu kuudeksi vuotta "pinhuusiin", kehruuhuoneesen, ja +että se Arvikin oli saanut "kaksi vuotta".</p> + +<p>Kun Laurila oli kirkkoherralta asian varmaksi kuullut, oli hänen päänsä +vaipunut rintaa vasten ja hän oli sanonut tuskin kuultavasti: "mitäs +teet, niin edestäs löydät."</p> + +<p>Kirkkoherra, nuori virkaa tekevä, oli yrittänyt häntä lohduttaa, mutta +mitäs sille miehelle teki, "se kuin ei sydäntänsä avannut."</p> + +<p>Siitä sanomasta ruveten kävi Laurilan pää yhä harmaammaksi ja emäntä +yhä äreämmäksi. Totinen, alakuloinen ja naimaton oli naapurin Kalle yhä +edelleen, "vanha emäntäpiika vaan hänen huusholliansa piti."</p> + +<p>Mutta sitten kerran ajoi "vanginvyöräri" pihaan. Hänellä oli kaksi +henkeä rattaillaan, mies ja vaimo. Ne tulivat pirttiin, ja pitkään +katsoi heitä Laurilan väki.</p> + +<p>Mies jäi seisomaan ovensuuhun, mutta se harmaankirjava vaimoihminen +astui hiljakseen Laurilan eteen pöydänpäähän, laskeutui polvilleen ja +huusi surkeasti: "Isä!"</p> + +<p>"Sanna!"</p> + +<p>"Minä olen syntiä tehnyt, antakaa Jumalan rakkauden tähden anteeksi!"</p> + +<p>"Kuinka on asiasi Jumalan kanssa?"</p> + +<p>"Olen paljon rikkonut, mutta minulle on laupeus tapahtunut."</p> + +<p>"Onko varmaan?"</p> + +<p>"On, isäni!"</p> + +<p>"Olethan tyttäreni."</p> + +<p>Ja isä antoi tyttärellensä kättä, nosti hänen ylös, ja tytär piti isän +kädestä kiinni ja itki.</p> + +<p>Äiti istui siinä kanssa penkillä, päivitteli "sitä häpeää, minkä tytär +oli rakkaalle äidilleen tuonut."</p> + +<p>Mutta Laurila nousi seisoalleen, pani kätensä ristiin ja sanoi: +"Kiitetty olkoon Jumala joka päivä; Jumala panee kuorman meidän +päällemme, mutta hän myös auttaa meitä!"</p> + +<p>Kummallisen iloiselta se Laurila näytti.</p> + +<p>"Mutta mikä mies tuolla ovensuussa?"</p> + +<p>"Se on se Arvi, tuolla käveli kankaalla ja pyysi rattaille; mutta +olisitte kuulleet sen saarnan, jonka nainen piti sille, — kyllä miehen +vesi silmistä valui." Niin kertoi "vanginvyöräri" siinä sivupenkillä.</p> + +<p>Mutta Arvi astui keskelle lattiaa ja sanoi: "minun pitäisi kanssa +jotakin puhua, pyytää anteeksi taikka muuta semmoista, mutta mitä minun +siitä hyötyä on? Jälkikatumus ei maksa mitään, eikä minua usko enää +kukaan — enkä minä itsekään tiedä, mikä minussa on totta, mikä +valetta." Otti sitten povestansa klarinetin ja rupesi puhaltamaan. +Ensin kuului niin käheää ääntä, sitten se kävi raikkaammaksi, muuttui +sen jälkeen niin surullisen vienoksi — se klarinetti itki ja sairasti, +se soi valitusvirttä parinkymmenen vuotisista synneistä; se murehti, +katui ja valitti. Laurila peitti kasvonsa käsillään, ja Eeva emäntä +ihan itki.</p> + +<p>"Paras että poistut", sanoi Sanna Arville; "me olemme toinen +toisellemme olleet kiroukseksi."</p> + +<p>Arvi vinkahutti vielä kerran klarinettiansa, pani sen poveensa, lähti +ovesta ulos ja sanoi mennessänsä: "nyt minä olen vasta taivaanvuohi, +saan lennellä taivaan ja helvetin välillä — ja mököttää."</p> + +<p>Huusi sitä Laurila, mutta mies meni vaan menojansa.</p> + + + +<hr class="chap" /> +<h2><a name="Kymmenen_vuoden_perasta" id="Kymmenen_vuoden_perasta">Kymmenen vuoden perästä.</a></h2> + + +<p>Kummallisia ne Laurilan talon haltijat; toisessa pitää Kalle-isäntä +yksin taloa, toisessa taas on Sanna yksinpuolisena talonhaltijana aina +siitä asti kun isä ja äiti kuolivat. Kaikki tosin tietävät, että Sanna +emäntä oli haaksirikkoon joutunut, mutta kyllä niitä silti oli +kosioita, vaikk'ei Sanna heistä huolinut.</p> + +<p>Pelmanni Arvi kulkee tanssipaikoissa soittamassa, tekee väliin kauniita +lauluja, joita on ollut sanomalehdissäkin nähtävinä, mutta on melkein +aina humalassa. Väliin se laulaa niin kummallisia lauluja, että niistä +itkee hän itse ja muut; käy joskus kirkossa, kuuntelee tarkoin, mutta +— on iltapäivin humalassa. Se on semmoinen repaleinen kulkupelmanni, +saa Laurilassa, kummassakin, monta yösijaa ja ruok'atriaa, mutta jos +vaan puhuu vähänkin noin lemmenpuhetta, niin oitis on siksi kertaa +korttieriä muutettava, sillä Sanna emäntä ei enää leikkiä kärsi.</p> + +<p>Pyhäiltasin kokoonnutaan milloin toiseen, milloin toiseen Laurilaan +lukemaan ja veisaamaan. Pitäjällä kulkee puhe, että Laurilaiset ovat +nyt ruvenneet jumalisiksi, mutta kyllä he sitä tarvitsivatkin, sillä he +"olivatkin olleet kovin rivoa väkeä".</p> + +<p>Kalle Laurila käyttää usein Aatami Laurila vainaan sanaa: "mitäs teet, +niin edestäs löydät." Mutta sen sanan täyttä merkitystä ei ymmärtänyt +muut kuin Sanna. Hänelle oli isävainaja kuolintaudissansa sanonut, että +häntä oli rankaistu lapsensa kautta synnistä, jonka hän nuoruudessansa +oli tehnyt. Hän oli luullut sen jo meren syvyydessä olevan, mutta +kuitenkin se Sannassa yhä häntä uhkasi ja vihdoin hänen kohtasi.</p> + +<p>"Voiko viettelijä mitenkään rikoksensa suuruutta syvemmin tuntea, kuin +nähdessään oman lapsensa, vieteltynä?" Tuskin vaan.</p> + +<p>"Mitäs teet, niin edestäs löydät". Oi hirveä luonnonlaki vapauden +maailmassa!</p> + +<p>LOPPU.</p> + + + + + + + + + + +<pre> + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kertomuksia, by Gustaf Adolf Heman + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOMUKSIA *** + +***** This file should be named 44423-h.htm or 44423-h.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/4/4/4/2/44423/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + + +</pre> + +</body> +</html> |