diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-03-03 20:47:40 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-03-03 20:47:40 -0800 |
| commit | 4eca886988427d1b28c4a1a49b3234152cd0de4f (patch) | |
| tree | a3121d623a41dde3d0ffeea3ed7ac8c2be12da4f /44042-h | |
| parent | d4dfb30451bc3f0540f12f64bcdb65544213e5b2 (diff) | |
Diffstat (limited to '44042-h')
| -rw-r--r-- | 44042-h/44042-h.htm | 28220 |
1 files changed, 13904 insertions, 14316 deletions
diff --git a/44042-h/44042-h.htm b/44042-h/44042-h.htm index 04664ee..31b68d0 100644 --- a/44042-h/44042-h.htm +++ b/44042-h/44042-h.htm @@ -2,7 +2,7 @@ "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd"> <html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="fi" lang="fi"> <head> - <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=iso-8859-1" /> + <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=UTF-8" /> <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" /> <title> The Project Gutenberg eBook of Runous ja runouden muodot, by B. F. Godenhjelm. @@ -114,44 +114,7 @@ hr.chap {width: 65%} </head> <body> - - -<pre> - -The Project Gutenberg EBook of Runous ja runouden muodot, by B. F. Godenhjelm - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Runous ja runouden muodot - Kirjoitelmia. Runoja. - -Author: B. F. Godenhjelm - -Release Date: October 26, 2013 [EBook #44042] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOUS JA RUNOUDEN MUODOT *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - -</pre> - - - +<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44042 ***</div> <h1>RUNOUS JA RUNOUDEN MUODOT</h1> @@ -168,21 +131,21 @@ Produced by Tapio Riikonen <p class="p4" /> <p> -<b>SISÄLLYS:</b><br /> +<b>SISÄLLYS:</b><br /> <br /> Esipuhe.<br /> -Elämäkerta.<br /> +Elämäkerta.<br /> <br /> Runous ja runouden muodot:<br /> Johdatus.<br /> <br /> -Ensimmäinen kirja:<br /> +Ensimmäinen kirja:<br /> Runous kuvausvoiman ja kansanhengen tuotteena.<br /> <br /> -1. Kuvausvoima yleensä.<br /> +1. Kuvausvoima yleensä.<br /> 2. Kuvausvoima kielen ja taruston muodostajana.<br /> 3. Kansanrunous ja taiderunous.<br /> -4, Kansojen ihanteet: Itämaan kansat.<br /> +4, Kansojen ihanteet: Itämaan kansat.<br /> 5. Kreikkalaisten ihanne.<br /> 6. Roomalainen ihanne ja kristin-uskon alku.<br /> 7. Keskiajan ihanne.<br /> @@ -193,10 +156,10 @@ Runous kuvausvoiman ja kansanhengen tuotteena.<br /> 12. Kansojen vuorovaikutus.<br /> <br /> Toinen kirja:<br /> -Runouden sisällys ja taidetavat.<br /> +Runouden sisällys ja taidetavat.<br /> <br /> -1. Runouden tehtävä ja kauneus.<br /> -2. Ylevä kauneus ylimalkaan.<br /> +1. Runouden tehtävä ja kauneus.<br /> +2. Ylevä kauneus ylimalkaan.<br /> 3. Traagillisuus.<br /> 4. Koomillisuus.<br /> 5. Taidetavat eli styylit.<br /> @@ -212,30 +175,30 @@ Ulkomuoto ja runouden lajit.<br /> 1. Kuvaannollisuus.<br /> 2. Sointuisuus.<br /> 3. Runouden lajit.<br /> -4. Kertomarunous yleensä.<br /> +4. Kertomarunous yleensä.<br /> 5. Kertomarunouden lajit: eepos ja romaani.<br /> 6. Lyyrillinen runous.<br /> -7. Draama eli näytelmärunous.<br /> +7. Draama eli näytelmärunous.<br /> <br /> Kirjoitelmia:<br /> -Mikä on suomalainen sivistys?<br /> +Mikä on suomalainen sivistys?<br /> <br /> Runoja:<br /> <br /> -Suomen herääminen<br /> +Suomen herääminen<br /> Juhlaruno<br /> Gezelius<br /> Rauhan oraita<br /> Syksyinen tarina<br /> Kaupin linna<br /> -Myöhäinen palkinto<br /> -Aleksanterin ja Roksanen häät<br /> +Myöhäinen palkinto<br /> +Aleksanterin ja Roksanen häät<br /> Kuusen alla<br /> -Elämän ehtoona<br /> +Elämän ehtoona<br /> Uskollinen<br /> -Päivänpaistetta<br /> +Päivänpaistetta<br /> Armahan nukkuessa<br /> -Nuoren tytön muistikirjaan<br /> +Nuoren tytön muistikirjaan<br /> Erin<br /> Murheen lapsi<br /> St. Justin pyhiinvaeltaja<br /> @@ -247,605 +210,605 @@ St. Justin pyhiinvaeltaja<br /> <h2>Esipuhe.</h2> -<p>Kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomalainen Tiedeakatemia sekä -B.F. Godenhjelmin omaiset ovat ryhtyneet käsilläolevan teoksen "Runous -ja runouden muodot" julkaisemiseen, olemme otaksuneet täyttävämme -tekijän hiljaisen toiveen.</p> - -<p>B.F. Godenhjelmin elämä oli uhrattu koulu-, oppikirja- ja -sanakirjatyölle. Pieni osa siitä riitti niihin harrastuksiin, jotka -kuitenkin olivat hänen ensimmäisiään ja ehkä sisimpiään — -esteettisiin. Vain kesäloman aikoina tuo ahkera koulumies ja -tunnollinen sanakirjantekijä arveli olevansa oikeutettu vetämään esiin -laatikostaan pienellä, siistillä käsialalla tiheästi kirjoitettuja -arkkeja, lueskelemaan ja korjaelemaan niitä sekä sitten jatkamaan -kirjoittamistaan toisille yhtä tarkasti taitetuille. Se teos, joka näin -hitaasti, vuosikymmenien kuluessa tehtynä, pyrki kohti valmistumistaan, +<p>Kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomalainen Tiedeakatemia sekä +B.F. Godenhjelmin omaiset ovat ryhtyneet käsilläolevan teoksen "Runous +ja runouden muodot" julkaisemiseen, olemme otaksuneet täyttävämme +tekijän hiljaisen toiveen.</p> + +<p>B.F. Godenhjelmin elämä oli uhrattu koulu-, oppikirja- ja +sanakirjatyölle. Pieni osa siitä riitti niihin harrastuksiin, jotka +kuitenkin olivat hänen ensimmäisiään ja ehkä sisimpiään — +esteettisiin. Vain kesäloman aikoina tuo ahkera koulumies ja +tunnollinen sanakirjantekijä arveli olevansa oikeutettu vetämään esiin +laatikostaan pienellä, siistillä käsialalla tiheästi kirjoitettuja +arkkeja, lueskelemaan ja korjaelemaan niitä sekä sitten jatkamaan +kirjoittamistaan toisille yhtä tarkasti taitetuille. Se teos, joka näin +hitaasti, vuosikymmenien kuluessa tehtynä, pyrki kohti valmistumistaan, oli "Runous ja runouden muodot", yleistajuinen esitys runoutta -koskevista kysymyksistä. Ihan valmiiksi se ei ennättänyt edes siksi, -kun kuolema herpautti kirjoittajan käden. Lienee siis paikallaan lyhyt -selonteko siitä, missä suhteessa tekijä oli aikonut sitä täydentää.</p> - -<p>"Ensimmäinen kirja" oli, kuten tunnettua, jo ennestään julkaistu v. -1885. Sitä ja myöhempiä osia lienee Godenhjelmin ollut ainakin aikomus -kielellisesti yhdenmukaistuttaa; ehkä myös oikoa mahdollisesti -vanhentuneita tiedonantoja. "Toisen kirjan" käsikirjoitus oli -tarkastettu ja hyväksytty; ainoastaan muutamiin kohtiin oli tekijä -suunnitellut lisäyksiä: 3:nnessa luvussa (Traagillisuus) hän oli -Antigonen traagillisuudesta puhuessaan ajatellut mainita myös +koskevista kysymyksistä. Ihan valmiiksi se ei ennättänyt edes siksi, +kun kuolema herpautti kirjoittajan käden. Lienee siis paikallaan lyhyt +selonteko siitä, missä suhteessa tekijä oli aikonut sitä täydentää.</p> + +<p>"Ensimmäinen kirja" oli, kuten tunnettua, jo ennestään julkaistu v. +1885. Sitä ja myöhempiä osia lienee Godenhjelmin ollut ainakin aikomus +kielellisesti yhdenmukaistuttaa; ehkä myös oikoa mahdollisesti +vanhentuneita tiedonantoja. "Toisen kirjan" käsikirjoitus oli +tarkastettu ja hyväksytty; ainoastaan muutamiin kohtiin oli tekijä +suunnitellut lisäyksiä: 3:nnessa luvussa (Traagillisuus) hän oli +Antigonen traagillisuudesta puhuessaan ajatellut mainita myös jonkun verran Leonteesta ("Salaminin kuninkaat"); 8:nteen lukuun (Yksityis-ihminen runoudessa) oli aiottu esitys "psykologisesta suunnasta" ja 9:nteen lukuun (Historialliset, yhteiskunnalliset ja -tarun-omaiset aiheet) muutamia mietteitä Ahon "Panusta". — "Kolmas -kirja" sen sijaan jäi lopullisesti viimeistelemättä, jopa sen +tarun-omaiset aiheet) muutamia mietteitä Ahon "Panusta". — "Kolmas +kirja" sen sijaan jäi lopullisesti viimeistelemättä, jopa sen "Loppukatsaus", kolmea ensi kohtaansa ja hajanaisia muistiinpanoja -lukuunottamatta, kokonaan kirjoittamatta. Ensimmäisestä luvusta -(Kuvaannollisuus) ja toisesta luvusta (Sointuisuus) puuttuu pääasiassa -tekijän esityksensä valaisemiseksi aikomia esimerkkejä, muista sitä -paitsi erinäisiä lisäksi ajateltuja kohtia, kuten m.m. esitys "runouden -lisälajeista". Niin ikään olisi tekijä halunnut tarkastaa muutamien -tiedonantojensa paikkansapitävyyttä sekä varsinkin loppulukujen -tyylillistä asua, viimein verraten eri kirjoja toisiinsa samojen asiain -toistamisia välttääkseen. "Loppukatsaus" olisi jälkeenjääneen -suunnitelman mukaan sisältänyt seuraavaa: 1) Nykyajan kirjalliset -suunnat; 2) Runouden oikea ymmärtäminen; 3) Esteettinen arvostelu; 4) +lukuunottamatta, kokonaan kirjoittamatta. Ensimmäisestä luvusta +(Kuvaannollisuus) ja toisesta luvusta (Sointuisuus) puuttuu pääasiassa +tekijän esityksensä valaisemiseksi aikomia esimerkkejä, muista sitä +paitsi erinäisiä lisäksi ajateltuja kohtia, kuten m.m. esitys "runouden +lisälajeista". Niin ikään olisi tekijä halunnut tarkastaa muutamien +tiedonantojensa paikkansapitävyyttä sekä varsinkin loppulukujen +tyylillistä asua, viimein verraten eri kirjoja toisiinsa samojen asiain +toistamisia välttääkseen. "Loppukatsaus" olisi jälkeenjääneen +suunnitelman mukaan sisältänyt seuraavaa: 1) Nykyajan kirjalliset +suunnat; 2) Runouden oikea ymmärtäminen; 3) Esteettinen arvostelu; 4) Runoilijan toimi ja asema; 5) Runouden suhde tieteeseen, uskontoon ja siveellisyyteen (siveelliseen toimintaan); 6) Vapaan mielikuvituksen -merkitys elämässä (ihmishengen vapauttajana, ihanteellisuuden -vireillä-pitäjänä, kansojen ja ihmisten yhdistäjänä y.m.)</p> +merkitys elämässä (ihmishengen vapauttajana, ihanteellisuuden +vireillä-pitäjänä, kansojen ja ihmisten yhdistäjänä y.m.)</p> <p>Muutokset, jotka teokseen on painatusta varten tehty, koskevat -pääasiassa oikeinkirjoitusta, noudattaen tekijän itsensä viimeisintä -kirjoitustapaa. Samoin on erinäisiä sanoja vaihdettu toisiin, syystä -että ne ovat olleet joko vanhentuneita tai saaneet nykykielessä toisen +pääasiassa oikeinkirjoitusta, noudattaen tekijän itsensä viimeisintä +kirjoitustapaa. Samoin on erinäisiä sanoja vaihdettu toisiin, syystä +että ne ovat olleet joko vanhentuneita tai saaneet nykykielessä toisen merkityksen, kuten esim. mukailus = mukaelma; tunto = tunne. Suurin osa -näistä muutoksista on tietysti teoksen ensi osassa. Kieliopillisia ja -tyylillisiä korjauksia on kaiken kaikkiaan varsin harvoja. —</p> - -<p>Pääteoksen "Runous ja runouden muodot" ohella on julkaisuun liitetty -kirjoitelma: "Mikä on suomalainen sivistys?" Se on ollut ennen -painettuna v:n 1906 "Valvojaan". Godenhjelmin kädestä tosin on ollut -kirjoitelmia useampiakin erinäisten aikakauslehtien, kuten Kirjallisen -Kuukauslehden, Virittäjän y.m., palstoilla; mutta kun ne ovat -pääasiassa kirja-arvosteluita, nyt jo toteutuneitten yritysten ja +näistä muutoksista on tietysti teoksen ensi osassa. Kieliopillisia ja +tyylillisiä korjauksia on kaiken kaikkiaan varsin harvoja. —</p> + +<p>Pääteoksen "Runous ja runouden muodot" ohella on julkaisuun liitetty +kirjoitelma: "Mikä on suomalainen sivistys?" Se on ollut ennen +painettuna v:n 1906 "Valvojaan". Godenhjelmin kädestä tosin on ollut +kirjoitelmia useampiakin erinäisten aikakauslehtien, kuten Kirjallisen +Kuukauslehden, Virittäjän y.m., palstoilla; mutta kun ne ovat +pääasiassa kirja-arvosteluita, nyt jo toteutuneitten yritysten ja ajatusten puolustelua y.m.s., olemme katsoneet asianmukaisimmaksi -jättää ne harrastajain varaan, jotka voivat yllämainittujen +jättää ne harrastajain varaan, jotka voivat yllämainittujen aikakauskirjojen vanhoja vuosikertoja selailemalla niihin tutustua.</p> <p>Loppuun on liitetty valikoima runoja. Niiden joukossa on vain -näytteeksi muutamia varsinaisia "laulurunoja", sillä eihän välitön -lyyrillisyys ollut Godenhjelmin tyynen, miettivän luonteen mukaista; -kuuluipa hän sitä paitsi polveen, jonka lauluinnolle kielen silloinen -kehitysaste useimmiten asetti tokeet. Pääosan muodostavat siksi n.s. +näytteeksi muutamia varsinaisia "laulurunoja", sillä eihän välitön +lyyrillisyys ollut Godenhjelmin tyynen, miettivän luonteen mukaista; +kuuluipa hän sitä paitsi polveen, jonka lauluinnolle kielen silloinen +kehitysaste useimmiten asetti tokeet. Pääosan muodostavat siksi n.s. kertovaiset runot, joista useimmat on ennenkin julaistu, parhaat -suomalaisten kertomarunojen kokoelmassa: "Kertovaisia runoelmia", sekä -toiset missä milloinkin, Kansanvalistusseuran- ja Työväenkalentereissa -y.m. Ennen painamattomia ovat näitä vain "Rauhan oraita" ja -"Aleksanterin ja Roksanen häät". Viimeisinä on pari Godenhjelmin -suomennosta. — Kaiken kaikkiaan oli jälkeenjääneissä papereissa noin -40 runon vaiheilla — lukuunottamatta kaikenlaisia muistosäkeitä ja -Pääskysessä ja lasten kuvakirjoissa julkaistuja runoja lapsille — sekä -käännöksiä noin kolmisenkymmentä.</p> +suomalaisten kertomarunojen kokoelmassa: "Kertovaisia runoelmia", sekä +toiset missä milloinkin, Kansanvalistusseuran- ja Työväenkalentereissa +y.m. Ennen painamattomia ovat näitä vain "Rauhan oraita" ja +"Aleksanterin ja Roksanen häät". Viimeisinä on pari Godenhjelmin +suomennosta. — Kaiken kaikkiaan oli jälkeenjääneissä papereissa noin +40 runon vaiheilla — lukuunottamatta kaikenlaisia muistosäkeitä ja +Pääskysessä ja lasten kuvakirjoissa julkaistuja runoja lapsille — sekä +käännöksiä noin kolmisenkymmentä.</p> <p>Teoksen alkuun on painettu lyhyt, professori Kustavi Grotenfeltin -kirjoittama elämäkerta.</p> +kirjoittama elämäkerta.</p> -<p>Toivossa, että olemme tehneet palveluksen ei vain B.F. Godenhjelmin -muistolle, vaan myös hänen lukuisille ystävilleen, rohkenemme täten -jättää hänen monivuotisen työnsä tulokset yleisön käsiin.</p> +<p>Toivossa, että olemme tehneet palveluksen ei vain B.F. Godenhjelmin +muistolle, vaan myös hänen lukuisille ystävilleen, rohkenemme täten +jättää hänen monivuotisen työnsä tulokset yleisön käsiin.</p> <p class="sig">Julkaisijat.</p> <hr class="chap" /> -<h2>Elämäkerta.</h2> +<h2>Elämäkerta.</h2> <p><i>Bernhard Fredrik Godenhjelmin</i> nimi ei ole suomalaisen -kirjallisuuden ensimmäisiä viime vuosisadalla. Vaan ei kerro mikään -suuremmassa määrässä kuin se uupumattomasta ja jalojen ihanteiden -hengessä suoritetusta työstä. Godenhjelmin elämäntyö suomalaisen -sivistyksen vainiolla tapahtui enimmäkseen hiljaisuudessa ja silmään -pistämättä. Mutta varmaa on, että jos voitaisiin mittailla eri -henkilöiden osuutta tuon sivistyksen perustuksien laskemisessa viime +kirjallisuuden ensimmäisiä viime vuosisadalla. Vaan ei kerro mikään +suuremmassa määrässä kuin se uupumattomasta ja jalojen ihanteiden +hengessä suoritetusta työstä. Godenhjelmin elämäntyö suomalaisen +sivistyksen vainiolla tapahtui enimmäkseen hiljaisuudessa ja silmään +pistämättä. Mutta varmaa on, että jos voitaisiin mittailla eri +henkilöiden osuutta tuon sivistyksen perustuksien laskemisessa viime vuosisadan loppupuoliskolla, kirjallisella ja opetuksellisella alalla, -häntä ei suinkaan tulisi viimeisellä sijalla mainita. Kun Suomalaisen -Kirjallisuuden Seura on katsonut tehtäväkseen toimittaa julkisuuteen -vainajan valmiina jälkeensä jättämän suuren kirjallisen teoksen, ja +häntä ei suinkaan tulisi viimeisellä sijalla mainita. Kun Suomalaisen +Kirjallisuuden Seura on katsonut tehtäväkseen toimittaa julkisuuteen +vainajan valmiina jälkeensä jättämän suuren kirjallisen teoksen, ja samalla koota yhteen Godenhjelmin hajallaan olevia runoja ja muutaman -muunkin kirjoitelman, on syytä lyhyesti mieleen johdattaa hänen -elämänjuoksunsa ulkopiirteitä.</p> +muunkin kirjoitelman, on syytä lyhyesti mieleen johdattaa hänen +elämänjuoksunsa ulkopiirteitä.</p> -<p>Bernhard Fredrik Godenhjelm syntyi 7. p:nä maaliskuuta 1840 Pietarissa, -missä hänen isänsä, taidemaalari <i>Berndt Abraham Godenhjelm</i>, -silloin asui taidettansa harjoittamassa. Pietarissa myöskin isä oli +<p>Bernhard Fredrik Godenhjelm syntyi 7. p:nä maaliskuuta 1840 Pietarissa, +missä hänen isänsä, taidemaalari <i>Berndt Abraham Godenhjelm</i>, +silloin asui taidettansa harjoittamassa. Pietarissa myöskin isä oli oppinut tuntemaan vaimonsa, <i>Aleksandra Fredrika Hornborgin</i>, jonka kanssa v. 1832 oli mennyt naimisiin. Molemmat vanhemmat olivat -kuitenkin suomalaisia ja Suomesta kotoisin: äiti lääkärin tytär -Itä-Suomesta, isä syntyisin Mäntyharjulta, mikä pitäjä siihen aikaan -oli Godenhjelm-suvun kotipaikkana. Bernhard Fredrik oli heidän ainoa -lapsensa. On omituinen suomalaisuuden historiassa tehtävä huomio, että -useat sen hartaimmista kannattajista ensi aikoina olivat lähteneet +kuitenkin suomalaisia ja Suomesta kotoisin: äiti lääkärin tytär +Itä-Suomesta, isä syntyisin Mäntyharjulta, mikä pitäjä siihen aikaan +oli Godenhjelm-suvun kotipaikkana. Bernhard Fredrik oli heidän ainoa +lapsensa. On omituinen suomalaisuuden historiassa tehtävä huomio, että +useat sen hartaimmista kannattajista ensi aikoina olivat lähteneet varsinaisen suomenkielisen kansanaineksen niin sanoakseni -rajapiireistä, useinpa olivat syntyneet tai kumminkin kauvemman aikaa -oleskelleet Suomen ulkopuolella, ja niinhän oli B.F. Godenhjelminkin -laita. Luonnollisen selityksensä tämä asianhaara saapi siitä, että +rajapiireistä, useinpa olivat syntyneet tai kumminkin kauvemman aikaa +oleskelleet Suomen ulkopuolella, ja niinhän oli B.F. Godenhjelminkin +laita. Luonnollisen selityksensä tämä asianhaara saapi siitä, että juuri siten he olivat parhaiten tulleet huomaamaan sen luonnottoman -aseman, jossa suomalainen kansallisuus omassa maassansa eli, ja niitä -vaaroja, jotka uhkasivat tämän kansallisuuden koko olemassaoloa, jos ei -siinä pian parannusta aikaan saataisi.</p> - -<p>Godenhjelm-suku on alkuansa länsisuomalainen. Sen ensimmäinen tunnettu -kanta-isä, majuri Hannu Laurinpoika Godhe, on Kristiina kuningattaren -aikana läänitysten omistajana Satakunnassa, ja hänen poikansa Hannu -Godhe Suomen maakirjanpitäjänä ja tilusten inspehtorina Porin -kreivikunnassa. Tämän pojat, kornetti Viipurin ratsuväessä Pietari ja -Turun hovioikeuden assessori Juhana, saivat v. 1691 omista ja isoisänsä -ansioin tähden aatelisarvon nimellä Godenhjelm.</p> - -<p>Bernhard Fredrik Godenhjelmin vanhempain olo Pietarissa oli ohimenevää -laatua. Alussa vuotta 1848 muutti perhe Helsinkiin, jossa isä tuli -opettajaksi äsken perustetun Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun. -Mutta jo sill'aikaa, kuin vanhemmat vielä asuivat Pietarissa, oppi -nuori Fredrik tuntemaan oikeata isänmaatansa. Tavallisesti näet perhe -lähti kesäänsä viettämään Suomeen, Kymin pitäjään, jossa asuttiin erään -tädin omistamassa Alahovin talossa likellä Kymin kirkkoa. Helsinkiin -muuton jälkeenkin oli tämä seutu perheen kesäolopaikkana, ja siellä +aseman, jossa suomalainen kansallisuus omassa maassansa eli, ja niitä +vaaroja, jotka uhkasivat tämän kansallisuuden koko olemassaoloa, jos ei +siinä pian parannusta aikaan saataisi.</p> + +<p>Godenhjelm-suku on alkuansa länsisuomalainen. Sen ensimmäinen tunnettu +kanta-isä, majuri Hannu Laurinpoika Godhe, on Kristiina kuningattaren +aikana läänitysten omistajana Satakunnassa, ja hänen poikansa Hannu +Godhe Suomen maakirjanpitäjänä ja tilusten inspehtorina Porin +kreivikunnassa. Tämän pojat, kornetti Viipurin ratsuväessä Pietari ja +Turun hovioikeuden assessori Juhana, saivat v. 1691 omista ja isoisänsä +ansioin tähden aatelisarvon nimellä Godenhjelm.</p> + +<p>Bernhard Fredrik Godenhjelmin vanhempain olo Pietarissa oli ohimenevää +laatua. Alussa vuotta 1848 muutti perhe Helsinkiin, jossa isä tuli +opettajaksi äsken perustetun Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun. +Mutta jo sill'aikaa, kuin vanhemmat vielä asuivat Pietarissa, oppi +nuori Fredrik tuntemaan oikeata isänmaatansa. Tavallisesti näet perhe +lähti kesäänsä viettämään Suomeen, Kymin pitäjään, jossa asuttiin erään +tädin omistamassa Alahovin talossa likellä Kymin kirkkoa. Helsinkiin +muuton jälkeenkin oli tämä seutu perheen kesäolopaikkana, ja siellä poika siis ensin tutustui itse suomalaiseen rahvaaseen, oppi tuntemaan -sen oloja, sen näkökantaa ja tarpeita. Isä oli hienosti sivistynyt +sen oloja, sen näkökantaa ja tarpeita. Isä oli hienosti sivistynyt mies, jolla on muistettava sijansa taiteellisten harrastusten -herättämisessä maassamme, ja kodissaan Helsingissä Fredrikin oli -tilaisuus joskus nähdä useita sen ajan huomattavia henkilöitä. V. 1850 -hän tuli oppilaaksi ensi luokalle Helsingin ruotsinkieliseen -yksityislyseoon ja menestyksellä suoritettuansa sen antaman oppimäärän -v. 1858 luokkansa ensimmäisenä ylioppilaaksi. Helsingin yksityislyseota -pidettiin siihen aikaan K. Backmanin johdolla jonakin edelläkävijänä +herättämisessä maassamme, ja kodissaan Helsingissä Fredrikin oli +tilaisuus joskus nähdä useita sen ajan huomattavia henkilöitä. V. 1850 +hän tuli oppilaaksi ensi luokalle Helsingin ruotsinkieliseen +yksityislyseoon ja menestyksellä suoritettuansa sen antaman oppimäärän +v. 1858 luokkansa ensimmäisenä ylioppilaaksi. Helsingin yksityislyseota +pidettiin siihen aikaan K. Backmanin johdolla jonakin edelläkävijänä maassamme uudenaikaisten pedagogisten periaatteitten toteuttamisessa -koulun alalla, ja mahdollista on että Godenhjelm jo silloin omisti sen -mieltymyksen kasvatusopillisiin kysymyksiin, joka sitten tulee näkyviin -hänen elämänsä varrella.</p> - -<p>Godenhjelmin nuoruudenaika sattui yhteen kansallisen heräyksemme -kanssa, eikä tämä kenestäkään saavuttanut innokkaampaa, alttiimpaa, -uhrautuvampaa työntekijää, kuin hänestä. Koko ajatteleva sivistynyt -nuoriso oli sen isänmaallisen innostuksen valtaamana, jota Lönnrotin, -Runebergin ja Snellmanin työ oli sytyttänyt. Kaikki olivat -vapaamielisiä ja kansanmielisiä, kaikki pitivät työtä kansan -kohottamiseksi ja suomen kielen hyväksi välttämättömän tarpeellisena ja -lausuivat sen ilmi innokkaissa puheissa. Vasta tehtävään ruvetessa -tulivat vaikeudet ja uhraukset esiin, ja silloin nähtiinkin, että suuri -osa äsken niin innostuneista puheenpitäjistä vetäytyi pois, vieläpä +koulun alalla, ja mahdollista on että Godenhjelm jo silloin omisti sen +mieltymyksen kasvatusopillisiin kysymyksiin, joka sitten tulee näkyviin +hänen elämänsä varrella.</p> + +<p>Godenhjelmin nuoruudenaika sattui yhteen kansallisen heräyksemme +kanssa, eikä tämä kenestäkään saavuttanut innokkaampaa, alttiimpaa, +uhrautuvampaa työntekijää, kuin hänestä. Koko ajatteleva sivistynyt +nuoriso oli sen isänmaallisen innostuksen valtaamana, jota Lönnrotin, +Runebergin ja Snellmanin työ oli sytyttänyt. Kaikki olivat +vapaamielisiä ja kansanmielisiä, kaikki pitivät työtä kansan +kohottamiseksi ja suomen kielen hyväksi välttämättömän tarpeellisena ja +lausuivat sen ilmi innokkaissa puheissa. Vasta tehtävään ruvetessa +tulivat vaikeudet ja uhraukset esiin, ja silloin nähtiinkin, että suuri +osa äsken niin innostuneista puheenpitäjistä vetäytyi pois, vieläpä useista tuli suomalaisuuden liikkeen kiivaita vastustajiakin. Niin ei Godenhjelm, joka aina pysyi nuoruudenihanteillensa uskollisena.</p> -<p>Mitä aatteita väikkyi nuoren Fredrik Godenhjelmin mielessä, sen voi -nähdä hänen omasta myöhemmin antamastansa kuvauksesta suomenmielisessä +<p>Mitä aatteita väikkyi nuoren Fredrik Godenhjelmin mielessä, sen voi +nähdä hänen omasta myöhemmin antamastansa kuvauksesta suomenmielisessä nuorisossa siihen aikaan vallinneesta mielialasta.<a name="FNanchor_1" id="FNanchor_1"></a><a href="#Footnote_1" class="fnanchor">[1]</a> "Jotta Suomen -kansa saisi oikeuden elää, on sen henkisen elämän ilmaisijaksi +kansa saisi oikeuden elää, on sen henkisen elämän ilmaisijaksi perustettava suomenkielinen sivistys, joka, samalla kuin se ammentaa -kansanhengen syvistä hetteistä, sulattaa itseensä parasta, mitä suurten +kansanhengen syvistä hetteistä, sulattaa itseensä parasta, mitä suurten kansojen sivistys on tuottanut. Sivistyneen luokan tuli uudestaan -liittyä kansan enemmistöön ja siltä periä takaisin yhteinen kansallinen -kieli, saadakseen lujan pohjan sivistyspyrinnöilleen." Ja tämän -harrastuksen tarpeellisuutta ja oikeutta hän tarkemmin selittää -seuraavasti. "Tässä harrastuksessa oli kaksi puolta. Sivistyksen -tulokset oli tehtävä koko kansalle hedelmällisiksi; kaikki sen eri -kerrokset oli herätettävä yhteistyöhön ja umpisuomalainen rahvaskin oli +liittyä kansan enemmistöön ja siltä periä takaisin yhteinen kansallinen +kieli, saadakseen lujan pohjan sivistyspyrinnöilleen." Ja tämän +harrastuksen tarpeellisuutta ja oikeutta hän tarkemmin selittää +seuraavasti. "Tässä harrastuksessa oli kaksi puolta. Sivistyksen +tulokset oli tehtävä koko kansalle hedelmällisiksi; kaikki sen eri +kerrokset oli herätettävä yhteistyöhön ja umpisuomalainen rahvaskin oli saatettava ajan kultuurin osallisuuteen. Sivistyksen valo oli, niinkuin -runossa päivä ja kuu, asetettava kultalatva kuusen keskimäisille +runossa päivä ja kuu, asetettava kultalatva kuusen keskimäisille oksille, ett'ei se paistaisi ainoastaan rikkahille, riemuisille, vaan -myös vaivaisille, huoleisille. Mutta toiselta puolen sivistynyt -säätyluokka hartaasti kaipasi yhtymistä kansan pohjakerroksiin, joiden -kanssa se tunsi olevansa yhtä lihaa ja verta; tätä yhteenkuuluvaisuuden -tunnetta ei vieraskielinen sivistys eikä yhteiskunnallisen elämän +myös vaivaisille, huoleisille. Mutta toiselta puolen sivistynyt +säätyluokka hartaasti kaipasi yhtymistä kansan pohjakerroksiin, joiden +kanssa se tunsi olevansa yhtä lihaa ja verta; tätä yhteenkuuluvaisuuden +tunnetta ei vieraskielinen sivistys eikä yhteiskunnallisen elämän horrostila jaksanut tukehuttaa. Suomalaisuuden harrastus siis ei ollut -paljasta kielikiistaa, niinkuin joskus on väitetty, vaan uuden +paljasta kielikiistaa, niinkuin joskus on väitetty, vaan uuden sivistysmuodon luomista, se oli taistelua kansallisuuden puolesta, -mutta ei taistelua kansallisuuksien välillä."</p> +mutta ei taistelua kansallisuuksien välillä."</p> <p>Godenhjelmin yliopistoon tullessa olivat entiset ylioppilasmaakunnat, -joissa nuorison mielipiteet ja riennot luonnollisesti pääsivät -ilmenemään, virallisesti lakkautettuina, ja ainoastaan salaa ja -säännöttömästi kokoontuvina yhdistyksinä ne vielä jatkoivat -toimintaansa. Niinpä Godenhjelmkin ensin kaksi vuotta kuului +joissa nuorison mielipiteet ja riennot luonnollisesti pääsivät +ilmenemään, virallisesti lakkautettuina, ja ainoastaan salaa ja +säännöttömästi kokoontuvina yhdistyksinä ne vielä jatkoivat +toimintaansa. Niinpä Godenhjelmkin ensin kaksi vuotta kuului viipurilaisten kesken perustettuun yhdistykseen, mutta kun sittemmin ryhdyttiin hankkeihin savo-karjalaisen yhdistyksen aikaansaamiseksi, -hän liittyi siihen. Suomen kielen käyttö oli vielä tähän aikaan itse -yliopistonuorisonkin keskuudessa sangen harvinaista. Kouluissa sitä +hän liittyi siihen. Suomen kielen käyttö oli vielä tähän aikaan itse +yliopistonuorisonkin keskuudessa sangen harvinaista. Kouluissa sitä hyvin puutteellisesti opetettiin (esim. Helsingin yksityislyseossa oli se vasta v. 1855 otettu vapaaehtoiseksi opetusaineeksi). Godenhjelm oli -kuitenkin siinä jo saavuttanut hyvät tiedot, m.m. matkoilla, -esimerkiksi Savossa, Mäntyharjulla, perehtyen hyvään kansankieleen; -Kymissä Alahovissa ollessaan hän tutki paikkakunnan kieltä ja pani -muistiin kielinäytteitä. Hänen vakaa päätöksensä oli alusta alkaen ei -ainoastaan vaatia, mutta omasta puolestaan myöskin panna toimeen suomen -kielen saattaminen sivistyskielen arvoon. Muutamat Godenhjelmin näiltä -ajoilta olevat päiväkirja-muistiinpanot ovat siinä suhteessa -valaisevia. V. 1859 on hän päiväkirjaa aloittanut, silloin ruotsiksi, -mutta 1862 kesällä Alahovissa hän muuttaa kielen suomeksi. Samana -syksynä hän Helsingissä rupeaa antamaan tunteja yksityisten -ylläpitämässä suomalaisessa koulussa. Tammikuussa 1863 on päiväkirjaan -merkitty: "Suomalaisuudenkin puolesta on tämä aika ollut minulle hyvin +kuitenkin siinä jo saavuttanut hyvät tiedot, m.m. matkoilla, +esimerkiksi Savossa, Mäntyharjulla, perehtyen hyvään kansankieleen; +Kymissä Alahovissa ollessaan hän tutki paikkakunnan kieltä ja pani +muistiin kielinäytteitä. Hänen vakaa päätöksensä oli alusta alkaen ei +ainoastaan vaatia, mutta omasta puolestaan myöskin panna toimeen suomen +kielen saattaminen sivistyskielen arvoon. Muutamat Godenhjelmin näiltä +ajoilta olevat päiväkirja-muistiinpanot ovat siinä suhteessa +valaisevia. V. 1859 on hän päiväkirjaa aloittanut, silloin ruotsiksi, +mutta 1862 kesällä Alahovissa hän muuttaa kielen suomeksi. Samana +syksynä hän Helsingissä rupeaa antamaan tunteja yksityisten +ylläpitämässä suomalaisessa koulussa. Tammikuussa 1863 on päiväkirjaan +merkitty: "Suomalaisuudenkin puolesta on tämä aika ollut minulle hyvin ilahuttavainen. Minulle on onnistunut voittaa suomen kielelle muutamia -ystäviä lisään ja levittää niin paljon suomalaisuutta ympärilleni, että +ystäviä lisään ja levittää niin paljon suomalaisuutta ympärilleni, että saan puhua suomea melkein kaikkialla. Naisiakin olen saanut listalleni"...<a name="FNanchor_2" id="FNanchor_2"></a><a href="#Footnote_2" class="fnanchor">[2]</a></p> -<p>V. 1862 perustettiin yliopiston nuorison kesken n.s. "Suomen ystävien -liitto", jonka jäsenet lupasivat kaikissa sopivissa tiloissa käyttää -suomen kieltä, ja jossa Godenhjelm oli innokkaimpia. Tätä liittoa +<p>V. 1862 perustettiin yliopiston nuorison kesken n.s. "Suomen ystävien +liitto", jonka jäsenet lupasivat kaikissa sopivissa tiloissa käyttää +suomen kieltä, ja jossa Godenhjelm oli innokkaimpia. Tätä liittoa laajennettiin 1864 (perustava kokous J. Krohnin luona 10 p. helmik.) -varsinaiseksi "suomalaiseksi iltaseuraksi", johon kuului sekä naisia -että herroja ja joka kokoontui yhteisiin illanviettoihin, jolloin +varsinaiseksi "suomalaiseksi iltaseuraksi", johon kuului sekä naisia +että herroja ja joka kokoontui yhteisiin illanviettoihin, jolloin luettiin suomalaista kirjallisuutta ja keskusteltiin seuran -harrastuksiin kuuluvista aineista. Ensimmäiset kokoukset pidettiin -yksityisten luona, mutta kun jäsenten lukumäärä pian oli siksi -karttunut, että se ei hankaluudetta ollut mahdollista, siirryttiin -ensin "Arkadiaan" ja sitten Kleinehn ravintolaan. Godenhjelm siinä +harrastuksiin kuuluvista aineista. Ensimmäiset kokoukset pidettiin +yksityisten luona, mutta kun jäsenten lukumäärä pian oli siksi +karttunut, että se ei hankaluudetta ollut mahdollista, siirryttiin +ensin "Arkadiaan" ja sitten Kleinehn ravintolaan. Godenhjelm siinä toimi taloudenhoitajana.</p> <p>Se aika, jolloin Godenhjelmin vaikutus alkaa, oli suomalaisten -kansallisten harrastusten raskain työaika. Tosin "Saiman" herätyshuuto -oli kajahtanut jo kahtakymmentä vuotta aikaisemmin ja sytyttänyt -mieliä, ja ensimmäinen korkeampi suomenkielinen oppikoulu oli +kansallisten harrastusten raskain työaika. Tosin "Saiman" herätyshuuto +oli kajahtanut jo kahtakymmentä vuotta aikaisemmin ja sytyttänyt +mieliä, ja ensimmäinen korkeampi suomenkielinen oppikoulu oli perustettu 1858, mutta kuitenkin oli varsinaisen suomenkielisen sivistyksen perustukset vasta nyt luotava: koulukirjoja ja kirjallisuutta useimmilla aloilla puuttui, jopa itse se suomenkielinen -sivistynyt luokka, joka oli jatkuvan sivistystyön välttämätön +sivistynyt luokka, joka oli jatkuvan sivistystyön välttämätön edellytys. "Korkeampi suomalainen hengenviljelys", sanoo Godenhjelm -itse, "tosin ei ollut enää paljas kuvitus Kaukomielen, mutta osittain -kuitenkin vielä piili pilvien takana, ja sieltä nuoren innon kaikella -tarmolla oli siirrettävä todellisuuden maailmaan." Godenhjelm oli -niitä, jotka uhrasivat kaikki voimansa ja koko pitkän elämänsä uutteran -työnteon tuon puutteen poistamiseksi.</p> - -<p>Kohta yliopistoon tultuansa Godenhjelm rupesi ottamaan osaa työhön -suomalaisen kirjallisuuden elvyttämiseksi. Jo v. 1861 kohtaamme hänen -nimimerkkinsä "Mansikoita ja mustikoita" nimisen albumin 3:nnessa -vihossa. Sen jälkeen hän ahkerasti avustaa useita kirjallisia -hankkeita: albumeja, lehtiä (esim. kuvalehteä "Maiden ja merien takaa", -"Mielikki" nimistä kaksikielistä lastenlehteä) j.n.e. Kirjallisen -Kuukauslehden avustajiin hän kuului sen ensi vuosikerrasta 1866 asti, -kaksi vuotta myöhemmin tullen sen toimituksen jäseneksi.</p> - -<p>Yliopistossa oli Godenhjelm erittäin antautunut kaunotieteen ja -kirjallisuuden, sekä vanhan klassillisen että nykyaikaisen, -tutkimiseen. Keväällä 1862 hän menestyksellä suoritti historian ja -kielitieteen kandidaattitutkinnon ja seppelöitiin maisterinvihkiäisissä -viimeisenä päivänä toukokuuta 1864 toisella kunniasijalla filosofian -maisteriksi. Pian sen jälkeen ilmaantui yliopistossa tilaisuus hakea +itse, "tosin ei ollut enää paljas kuvitus Kaukomielen, mutta osittain +kuitenkin vielä piili pilvien takana, ja sieltä nuoren innon kaikella +tarmolla oli siirrettävä todellisuuden maailmaan." Godenhjelm oli +niitä, jotka uhrasivat kaikki voimansa ja koko pitkän elämänsä uutteran +työnteon tuon puutteen poistamiseksi.</p> + +<p>Kohta yliopistoon tultuansa Godenhjelm rupesi ottamaan osaa työhön +suomalaisen kirjallisuuden elvyttämiseksi. Jo v. 1861 kohtaamme hänen +nimimerkkinsä "Mansikoita ja mustikoita" nimisen albumin 3:nnessa +vihossa. Sen jälkeen hän ahkerasti avustaa useita kirjallisia +hankkeita: albumeja, lehtiä (esim. kuvalehteä "Maiden ja merien takaa", +"Mielikki" nimistä kaksikielistä lastenlehteä) j.n.e. Kirjallisen +Kuukauslehden avustajiin hän kuului sen ensi vuosikerrasta 1866 asti, +kaksi vuotta myöhemmin tullen sen toimituksen jäseneksi.</p> + +<p>Yliopistossa oli Godenhjelm erittäin antautunut kaunotieteen ja +kirjallisuuden, sekä vanhan klassillisen että nykyaikaisen, +tutkimiseen. Keväällä 1862 hän menestyksellä suoritti historian ja +kielitieteen kandidaattitutkinnon ja seppelöitiin maisterinvihkiäisissä +viimeisenä päivänä toukokuuta 1864 toisella kunniasijalla filosofian +maisteriksi. Pian sen jälkeen ilmaantui yliopistossa tilaisuus hakea virkaa, joka monessa suhteessa tuntui varsin soveltuvalta Godenhjelmin opintoihin. Saksan kielen lehtorinvirka oli tullut avoimeksi ja -Godenhjelm, joka lapsuudestaan asti oli täysin perehtynyt saksan -kieleen, päätti sitä hakea. Tämä viranasettamiskysymys herätti -aikoinaan varsin suurta huomiota. Tunnustettiin kyllä yleisesti, että +Godenhjelm, joka lapsuudestaan asti oli täysin perehtynyt saksan +kieleen, päätti sitä hakea. Tämä viranasettamiskysymys herätti +aikoinaan varsin suurta huomiota. Tunnustettiin kyllä yleisesti, että Godenhjelmilla hakijoista oli tukevin ja laajin tieteellinen pohja ja -että myöskin saksan kieleen ja kirjallisuuteen nähden hänen ansionsa -olivat suurimmat, mutta siitä huolimatta konsistorin enemmistö, 12 -jäsentä, ensi sijalle asetti soittotaiteilija H. Paulin, koska hän oli -syntyperäinen saksalainen. Godenhjelm sai ensi sijalle 10 ääntä, näiden +että myöskin saksan kieleen ja kirjallisuuteen nähden hänen ansionsa +olivat suurimmat, mutta siitä huolimatta konsistorin enemmistö, 12 +jäsentä, ensi sijalle asetti soittotaiteilija H. Paulin, koska hän oli +syntyperäinen saksalainen. Godenhjelm sai ensi sijalle 10 ääntä, näiden joukossa nykyaikaisen kirjallisuuden professorin Fredrik Cygnaeuksen, -Z.J. Cleven, kasvatusopin edustajan, sekä A.E. Arppen, yliopiston -rehtorin, ja tuli 1866 virkaan nimitetyksi. Tässä ulkonaisessa -virka-asemassa hän sitten pysyi koko elinaikansa, siksikuin v. 1901 -täysinpalvelleena otti siitä eron. Tunnustukseksi ansioistaan hänelle +Z.J. Cleven, kasvatusopin edustajan, sekä A.E. Arppen, yliopiston +rehtorin, ja tuli 1866 virkaan nimitetyksi. Tässä ulkonaisessa +virka-asemassa hän sitten pysyi koko elinaikansa, siksikuin v. 1901 +täysinpalvelleena otti siitä eron. Tunnustukseksi ansioistaan hänelle silloin suotiin professorin arvonimi.</p> -<p>Bernhard Fredrik Godenhjelmin päävaikutus tuli kuitenkin -liikkumaan vielä mainitsemattomalla työmaalla — naiskasvatuksen -edistämisessä Suomessa. V. 1867 oli hän mennyt naimisiin <i>Ida -Gustava Lindroosin</i> (s. 1837) kanssa, joka sitä ennen oli ollut -johtajattarena omassa Fröbelin periaatteiden mukaan perustamassaan -lastenkoulussa. Godenhjelm-puolisojen yhteinen harrastus kääntyi nyt -suomenkielisen naiskasvatuksen aikaansaamiseen. Heidän ansiostaan -etupäässä Helsingin "Suomalainen tyttökoulu" v. 1869 yksityisten +<p>Bernhard Fredrik Godenhjelmin päävaikutus tuli kuitenkin +liikkumaan vielä mainitsemattomalla työmaalla — naiskasvatuksen +edistämisessä Suomessa. V. 1867 oli hän mennyt naimisiin <i>Ida +Gustava Lindroosin</i> (s. 1837) kanssa, joka sitä ennen oli ollut +johtajattarena omassa Fröbelin periaatteiden mukaan perustamassaan +lastenkoulussa. Godenhjelm-puolisojen yhteinen harrastus kääntyi nyt +suomenkielisen naiskasvatuksen aikaansaamiseen. Heidän ansiostaan +etupäässä Helsingin "Suomalainen tyttökoulu" v. 1869 yksityisten kustantamana perustettiin, he tulivat molemmat koulun opettajiksi, -ottivat sen hoidon omaksi asiaksensa eivätkä kantaneet mitään palkkaa -työstänsä. Siihen aikaan ei valtio vielä ylläpitänyt ainoatakaan -suomenkielistä tyttökoulua, ja ne pari tällaista koulua, joita -maaseudulla löytyi, olivat pieniä ja vähäluokkaisia. Vasta Helsingin -Suomalaisen tyttökoulun perustamisella sai siis Suomen pääkaupunki -suomenkielisen oppilaitoksen tyttöjen kasvatusta varten, mutta samalla -se myöskin oli ensimmäinen senlaatuinen koulu koko maassa. Sen -oppijakso määrättiin näet seitsenvuotiseksi, niinkuin Helsingin -ruotsinkielisessä tyttökoulussa, ja sen tarkoitus oli "suomen kielellä +ottivat sen hoidon omaksi asiaksensa eivätkä kantaneet mitään palkkaa +työstänsä. Siihen aikaan ei valtio vielä ylläpitänyt ainoatakaan +suomenkielistä tyttökoulua, ja ne pari tällaista koulua, joita +maaseudulla löytyi, olivat pieniä ja vähäluokkaisia. Vasta Helsingin +Suomalaisen tyttökoulun perustamisella sai siis Suomen pääkaupunki +suomenkielisen oppilaitoksen tyttöjen kasvatusta varten, mutta samalla +se myöskin oli ensimmäinen senlaatuinen koulu koko maassa. Sen +oppijakso määrättiin näet seitsenvuotiseksi, niinkuin Helsingin +ruotsinkielisessä tyttökoulussa, ja sen tarkoitus oli "suomen kielellä toimittaa oppilaillensa kaikki ne tiedot, jotka kuuluvat ajanmukaiseen korkeampaan naissivistykseen". Vasta v:sta 1873 sai koulu, aluksi sangen niukan, valtioavun ja 1886 se vihdoinkin otettiin kokonaan valtion haltuun.</p> -<p>Täydellinenkään tyttökoulu ei kuitenkaan vielä tyydyttänyt niitä +<p>Täydellinenkään tyttökoulu ei kuitenkaan vielä tyydyttänyt niitä vaatimuksia, jotka korkeampaan naiskasvatukseen olivat pantavat aikana, -jolloin naisten osanotto yleisiin yhteiskunnallisiin toimiin kävi yhä +jolloin naisten osanotto yleisiin yhteiskunnallisiin toimiin kävi yhä tavallisemmaksi ja tarpeellisemmaksi. Ne nuoret naiset, jotka -päätettyänsä oppijakson tyttökoulussa olisivat tahtoneet jatkaa -opintojaan, joko pyrkiäksensä opettajattariksi suomenkielisiin -kouluihin tai korkeamman yleisen sivistyksen saamiseksi, eivät olleet -siihen tilaisuudessa. Tämän epäkohdan poistamiseksi päättivät -Suomalaisen Tyttökoulun perustajat — sittenkuin parina vuonna oli +päätettyänsä oppijakson tyttökoulussa olisivat tahtoneet jatkaa +opintojaan, joko pyrkiäksensä opettajattariksi suomenkielisiin +kouluihin tai korkeamman yleisen sivistyksen saamiseksi, eivät olleet +siihen tilaisuudessa. Tämän epäkohdan poistamiseksi päättivät +Suomalaisen Tyttökoulun perustajat — sittenkuin parina vuonna oli koetettu puutetta poistaa satunnaisesti naisille toimeenpannuilla -luentokursseilla, jotka muodostivat n.s. nais-akatemian siihen liittää -"Jatko-opiston" "opettajattarien valmistusta ja yleistä naissivistystä +luentokursseilla, jotka muodostivat n.s. nais-akatemian siihen liittää +"Jatko-opiston" "opettajattarien valmistusta ja yleistä naissivistystä varten". Sittenkuin lupa siihen oli saatu ja opistolle kahdeksi -vuodeksi määrätty 1,000 markan suuruinen vuotuinen valtioapu, avattiin +vuodeksi määrätty 1,000 markan suuruinen vuotuinen valtioapu, avattiin se juhlallisesti 5 p. syysk. 1881. Godenhjelm tuli Jatko-opistossa -suomen kielen ynnä ainekirjoituksen ja saksan kielen opettajaksi, -johtokunnan jäseneksi, ja liioittelematta voidaan sanoa hänen tulleen -koko opiston sieluksi. Sillä Godenhjelmin persoonallisuus painoi -leimansa koko tämän uuden opetuslaitoksen niin ulkonaiseen -järjestykseen, joka alusta alkaen oli hänen suunnittelemansa, kuin -sisälliseen henkeen. Se kuvaa siten hyvin Godenhjelmin pedagogista -kantaa ja yleisiä periaatteita.</p> - -<p>Jatko-opistoa järjestettäessä ei ollut mitään varsinaista esikuvaa. -Pohjaksi pantiin oppiaineiden vapaa valinta ja työn keskittyminen -muutamiin pääaineihin. Nuorison itsenäisen toimintakyvyn kehittämistä -pidettiin tärkeimpänä päämääränä. Pakollisia aineita olivat ainoastaan -äidinkieli ja sielutiede ynnä kasvatusoppi opettajiksi aikoville, -muuten oli aineiden valinta täysin vapaa. Nuorten henkiselle -kehitykselle, sanoo Godenhjelm itse, on epäilemättä tällainen -tietomäärän keskitys suuremmaksi hyödyksi kuin monta ainetta käsittävä -lukuohjelma, jonka kaikkiin aineihin ei ehditä tarpeeksi syventyä. +suomen kielen ynnä ainekirjoituksen ja saksan kielen opettajaksi, +johtokunnan jäseneksi, ja liioittelematta voidaan sanoa hänen tulleen +koko opiston sieluksi. Sillä Godenhjelmin persoonallisuus painoi +leimansa koko tämän uuden opetuslaitoksen niin ulkonaiseen +järjestykseen, joka alusta alkaen oli hänen suunnittelemansa, kuin +sisälliseen henkeen. Se kuvaa siten hyvin Godenhjelmin pedagogista +kantaa ja yleisiä periaatteita.</p> + +<p>Jatko-opistoa järjestettäessä ei ollut mitään varsinaista esikuvaa. +Pohjaksi pantiin oppiaineiden vapaa valinta ja työn keskittyminen +muutamiin pääaineihin. Nuorison itsenäisen toimintakyvyn kehittämistä +pidettiin tärkeimpänä päämääränä. Pakollisia aineita olivat ainoastaan +äidinkieli ja sielutiede ynnä kasvatusoppi opettajiksi aikoville, +muuten oli aineiden valinta täysin vapaa. Nuorten henkiselle +kehitykselle, sanoo Godenhjelm itse, on epäilemättä tällainen +tietomäärän keskitys suuremmaksi hyödyksi kuin monta ainetta käsittävä +lukuohjelma, jonka kaikkiin aineihin ei ehditä tarpeeksi syventyä. Tarkoitus siis, samoin kuin yliopistollisissa luvuissa, ei ole -ainoastaan antaa oppilaille vissin tietomäärää, vaan myöskin luoda -heissä halua ja kykyä itsenäisesti jatkaa lukujansa.</p> +ainoastaan antaa oppilaille vissin tietomäärää, vaan myöskin luoda +heissä halua ja kykyä itsenäisesti jatkaa lukujansa.</p> <p>Jatko-opistolle omisti Godenhjelm sitten parhaimmat voimansa 24 vuoden -aikana, siksikuin v. 1905 vanhuksena ja terveytensä heiketessä otti -toimestansa eron. Kodikas, kansallinen ja ihanteihin tähtäävä oli -Jatko-opistossa vallitseva henki. Siinä, syrjässä ja hiljaisuudessa, -tapahtui tärkeä elämäntyö, joka oli kätkettynä useimmilta niiltä, jotka -eivät itse siihen työpiiriin kuuluneet. Mutta se kantoi tulevaisuuteen. -Se oli työ aikakautemme yhden tärkeimmän kysymyksen, naisvapautuksen, -hyväksi, Suomen naisen henkisen ja yhteiskunnallisen aseman -kohottamiseksi. Lehtori Godenhjelm tosin, sanoo eräs naiskirjoittaja, +aikana, siksikuin v. 1905 vanhuksena ja terveytensä heiketessä otti +toimestansa eron. Kodikas, kansallinen ja ihanteihin tähtäävä oli +Jatko-opistossa vallitseva henki. Siinä, syrjässä ja hiljaisuudessa, +tapahtui tärkeä elämäntyö, joka oli kätkettynä useimmilta niiltä, jotka +eivät itse siihen työpiiriin kuuluneet. Mutta se kantoi tulevaisuuteen. +Se oli työ aikakautemme yhden tärkeimmän kysymyksen, naisvapautuksen, +hyväksi, Suomen naisen henkisen ja yhteiskunnallisen aseman +kohottamiseksi. Lehtori Godenhjelm tosin, sanoo eräs naiskirjoittaja, ei koskaan ole kuulunut niiden joukkoon, jotka ovat astuneet julkisuuteen mahtavilla sanoilla vaatimaan vapautta ja oikeutta -naisille; mutta kuitenkin hän on ensimmäisiä ja etummaisia -naisvapautuksen aatteen toteuttajia meidän maassa.</p> - -<p>Harvinaisessa määrässä onnistui Godenhjelmin voittaa oppilasten mielet -ja saada heidät kiintymään "Jatko-opistoon". Se tuli heille rakkaaksi -kodiksi, missä mielellään viihtyivät ja josta kaipauksella erosivat. -Paraana todistuksena siitä ovat ne lukuisat kiitollisuuden ilmaisut, -jotka eri tilaisuuksissa tulivat hänen osaksensa oppilasten puolelta. -Vuosipäiväksensä Jatko-opiston konventti päätti ottaa Godenhjelmin -syntymäpäivän, maaliskuun 7. päivän, joka siten opiston piirissä tuli +naisille; mutta kuitenkin hän on ensimmäisiä ja etummaisia +naisvapautuksen aatteen toteuttajia meidän maassa.</p> + +<p>Harvinaisessa määrässä onnistui Godenhjelmin voittaa oppilasten mielet +ja saada heidät kiintymään "Jatko-opistoon". Se tuli heille rakkaaksi +kodiksi, missä mielellään viihtyivät ja josta kaipauksella erosivat. +Paraana todistuksena siitä ovat ne lukuisat kiitollisuuden ilmaisut, +jotka eri tilaisuuksissa tulivat hänen osaksensa oppilasten puolelta. +Vuosipäiväksensä Jatko-opiston konventti päätti ottaa Godenhjelmin +syntymäpäivän, maaliskuun 7. päivän, joka siten opiston piirissä tuli oikeaksi Godenhjelmin juhlaksi. Oppilasten lausunnoissa huomautetaan -yhä erittäinkin sitä syvää, häviämätöntä persoonallista vaikutusta, -mikä hänellä oli oppilaihinsa, ja mikä heihin istutti rakkautta -isänmaahan ja uskoa jaloihin aatteihin, jotka vievät ihmiskunnan -eteenpäin, valoa ja vapautta kohti. Yksi entisistä oppilaista -Godenhjelmille hänen täyttäessään 60 vuotta omistetussa runopukuisessa -onnentoivotuksessaan sanoo, että hänessä "kuva Kristuksen kauniisti -kajastaa" ja vakuuttaa oppilasten puolesta että sadoista sydämmistä:</p> +yhä erittäinkin sitä syvää, häviämätöntä persoonallista vaikutusta, +mikä hänellä oli oppilaihinsa, ja mikä heihin istutti rakkautta +isänmaahan ja uskoa jaloihin aatteihin, jotka vievät ihmiskunnan +eteenpäin, valoa ja vapautta kohti. Yksi entisistä oppilaista +Godenhjelmille hänen täyttäessään 60 vuotta omistetussa runopukuisessa +onnentoivotuksessaan sanoo, että hänessä "kuva Kristuksen kauniisti +kajastaa" ja vakuuttaa oppilasten puolesta että sadoista sydämmistä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">"jos liki on ne tahi kaukosalla,<br /></span> <span class="i0">ne Sua siunaa valotuntehin,<br /></span> <span class="i0">ja onnen aikana ja surun alla<br /></span> -<span class="i0">ne muistaa Sua mielin lämpimin."<br /></span> +<span class="i0">ne muistaa Sua mielin lämpimin."<br /></span> </div></div> -<p>Maamme julkiseen elämään Godenhjelm tuli ottamaan osaa valtiopäivillä +<p>Maamme julkiseen elämään Godenhjelm tuli ottamaan osaa valtiopäivillä 1867-1885 sukunsa edustajana ritaristossa ja aatelissa, kuuluen sen -pieneen suomenmieliseen vähemmistöön. Ensi kerralla hän pysyy enimmiten -syrjässä, mutta v:sta 1872 alkaen hän verraten usein kansallisten -rientojen puolesta esiintyy säädyssään, vaikka hänen lausuntonsa -tavallisesti kaikuvat kuuroille korville. Näillä valtiopäivillä hän oli -esittänyt anomuksen postinhoitajain palkkion poistamisesta tai +pieneen suomenmieliseen vähemmistöön. Ensi kerralla hän pysyy enimmiten +syrjässä, mutta v:sta 1872 alkaen hän verraten usein kansallisten +rientojen puolesta esiintyy säädyssään, vaikka hänen lausuntonsa +tavallisesti kaikuvat kuuroille korville. Näillä valtiopäivillä hän oli +esittänyt anomuksen postinhoitajain palkkion poistamisesta tai tasoittamisesta sanomalehtien jakamisesta, jotta niiden tilausta -kansalle helpotettaisiin. Keskusteluissa hän esim. puolusti -erityisiin toimiin ryhtymistä kansakouluopettajain valmistamiseksi -kreikanuskoisille karjalaisille, huomauttaen tämän asian suuresta -kansallisesta merkityksestä. Senaikuisesta kouluhallituksesta ja -koulupolitiikasta keskusteltaessa hän antoi sangen ankaran lausunnon, -minkä maamarsalkka keskeytti. Hän lausui m.m., että koulualalla oli +kansalle helpotettaisiin. Keskusteluissa hän esim. puolusti +erityisiin toimiin ryhtymistä kansakouluopettajain valmistamiseksi +kreikanuskoisille karjalaisille, huomauttaen tämän asian suuresta +kansallisesta merkityksestä. Senaikuisesta kouluhallituksesta ja +koulupolitiikasta keskusteltaessa hän antoi sangen ankaran lausunnon, +minkä maamarsalkka keskeytti. Hän lausui m.m., että koulualalla oli toimittu aivan toisin kuin kansa olisi toivonut, oli koetettu luoda -jotain kastilaitosta, perustamalla ruotsinkielisiä kouluja +jotain kastilaitosta, perustamalla ruotsinkielisiä kouluja suomenkielisiin paikkakuntiin, korottamalla lukukausmaksuja y.m.s.; -erittäin olivat muutamat kouluhallituksen jäsenet ilmaisseet -mielipiteitä, joiden vastineita löytääksensä täytyi mennä keskiajan -hämärimpään ajanjaksoon. Seuraavilla valtiopäivillä (1877-78) hän vielä -useammin käytti puhevuoroa: suomalaisten koulujen puolustukseksi; -naisopetuksen kohottamisen puolesta; määrärahan myöntämiseksi +erittäin olivat muutamat kouluhallituksen jäsenet ilmaisseet +mielipiteitä, joiden vastineita löytääksensä täytyi mennä keskiajan +hämärimpään ajanjaksoon. Seuraavilla valtiopäivillä (1877-78) hän vielä +useammin käytti puhevuoroa: suomalaisten koulujen puolustukseksi; +naisopetuksen kohottamisen puolesta; määrärahan myöntämiseksi suomalaiselle kansallisteatterille; kansakouluopettajain palkankorotuksen puolesta; kirjailijain oikeudesta teoksiinsa; -laajennetun uskonnonvapauden hyväksi. Suomen kielen laillisista -oikeuksista keskusteltaessa maamarsalkka taasen häntä keskeytti, kun -oli lausunnossaan käyttänyt sanoja "absurdt" ja "orimligt" ("mieletön" +laajennetun uskonnonvapauden hyväksi. Suomen kielen laillisista +oikeuksista keskusteltaessa maamarsalkka taasen häntä keskeytti, kun +oli lausunnossaan käyttänyt sanoja "absurdt" ja "orimligt" ("mieletön" ja "mahdoton"). Asevelvollisuus-asiassa Godenhjelm, niinkuin kaikki -suomenmieliset, puolusti sen toimeenpanemista. Hän lausui silloin m.m.: -"Jos tahtoo nauttia jotain etua, pitää myös alistua niihin -velvollisuuksiin, jotka siihen liittyvät. Jos tahdomme nauttia -itsenäisen valtiojärjestyksen ja kansallisen olemuksen etuja, emme saa -kammoa niitä taakkoja, joita niiden puolustus tuottaa." Hän oli kyllä -valmis tunnustamaan asevelvollisuuden tuovan mukanaan erinäisiä +suomenmieliset, puolusti sen toimeenpanemista. Hän lausui silloin m.m.: +"Jos tahtoo nauttia jotain etua, pitää myös alistua niihin +velvollisuuksiin, jotka siihen liittyvät. Jos tahdomme nauttia +itsenäisen valtiojärjestyksen ja kansallisen olemuksen etuja, emme saa +kammoa niitä taakkoja, joita niiden puolustus tuottaa." Hän oli kyllä +valmis tunnustamaan asevelvollisuuden tuovan mukanaan erinäisiä vaikeuksiakin, mutta luotti sittenkin kansamme siveelliseen voimaan ja -siihen, että puheenaoleva asia on oleva kansallemme hyödyksi sekä -valtiollisessa että sosiaalisessakin suhteessa.</p> - -<p>Valtiopäivillä 1882 hän samoin ahkerasti lausui mielipiteensä -kansallisista ja pedagogisista kysymyksistä: suomen ja ruotsin kielten -virallisesta asemasta, paikalliskielen käyttämistä puolustaen; -suomalaisen virkakielen edistämisestä; uusien suomenkielisten -tyttökoulujen perustamisesta ja kannattamisesta; kansakouluopettajain -eläkkeistä j.n.e. Kouluopetuksen yleisestä järjestämisestä -keskusteltaessa, hän kannatti klassillista opetusta, muun muassa -lausuen: "Vihdoin voidaan syystä kysyä: onko oikein ja viisasta meidän -maassa järjestää koululaitos aivan toiselle pohjalle, kuin melkein koko -muussa sivistyneessä Euroopassa. On monta kertaa, jolloin ei mitään -syytä ole ollut, sanottu että esim. nykyajan kansalliset riennot -vieroittaisivat meitä niistä sivistysvirtauksista, jotka käyvät muussa -Euroopassa. Tämä ei ole totta. Kansallinen sivistys ei sitä tee, vaan -pikemmin liittää meidän maamme ihmiskunnan yhteiseen sivistykseen. +siihen, että puheenaoleva asia on oleva kansallemme hyödyksi sekä +valtiollisessa että sosiaalisessakin suhteessa.</p> + +<p>Valtiopäivillä 1882 hän samoin ahkerasti lausui mielipiteensä +kansallisista ja pedagogisista kysymyksistä: suomen ja ruotsin kielten +virallisesta asemasta, paikalliskielen käyttämistä puolustaen; +suomalaisen virkakielen edistämisestä; uusien suomenkielisten +tyttökoulujen perustamisesta ja kannattamisesta; kansakouluopettajain +eläkkeistä j.n.e. Kouluopetuksen yleisestä järjestämisestä +keskusteltaessa, hän kannatti klassillista opetusta, muun muassa +lausuen: "Vihdoin voidaan syystä kysyä: onko oikein ja viisasta meidän +maassa järjestää koululaitos aivan toiselle pohjalle, kuin melkein koko +muussa sivistyneessä Euroopassa. On monta kertaa, jolloin ei mitään +syytä ole ollut, sanottu että esim. nykyajan kansalliset riennot +vieroittaisivat meitä niistä sivistysvirtauksista, jotka käyvät muussa +Euroopassa. Tämä ei ole totta. Kansallinen sivistys ei sitä tee, vaan +pikemmin liittää meidän maamme ihmiskunnan yhteiseen sivistykseen. Mutta jos me rakennamme koko oppineen sivistyksemme toiselle pohjalle, -kuin millä se muualla Euroopassa seisoo, tulee sivistyksemme yhä +kuin millä se muualla Euroopassa seisoo, tulee sivistyksemme yhä vieraammaksi muussa Euroopassa liikkuville ajatussuunnille." Th. Reinin -näillä valtiopäivillä tekemää anomusta, että säädyt saisivat oikeuden -joka valtiopäivillä asettaa valiokunnan tarkastamaan senaatinjäsenten -lausuntoja senaatissa ja virantoimitusta, hän lämpimästi puolusti. — -Seuraavilla valtiopäivillä 1885 hän harvemmin esiintyi, yleensä -samantapaisissa kysymyksissä. Erikseen mainittakoon hänen lausuntonsa -naidun vaimon oikeudesta hallita ansaitsemaansa ja pesän yhteistä -omaisuutta, jolloin hän huomautti miten muuttuneet oikeuskäsitykset ja -olot välttämättömästi vaativat entisten, jo vanhentuneiden määräysten +näillä valtiopäivillä tekemää anomusta, että säädyt saisivat oikeuden +joka valtiopäivillä asettaa valiokunnan tarkastamaan senaatinjäsenten +lausuntoja senaatissa ja virantoimitusta, hän lämpimästi puolusti. — +Seuraavilla valtiopäivillä 1885 hän harvemmin esiintyi, yleensä +samantapaisissa kysymyksissä. Erikseen mainittakoon hänen lausuntonsa +naidun vaimon oikeudesta hallita ansaitsemaansa ja pesän yhteistä +omaisuutta, jolloin hän huomautti miten muuttuneet oikeuskäsitykset ja +olot välttämättömästi vaativat entisten, jo vanhentuneiden määräysten oikaisemista.</p> -<p>Bernhard Fredrik Godenhjelmin luonne oli vakaa ja tyyni — siitä kai -hän oli saanut sen liikanimen "Siivo", jolla häntä aikoinaan -toveripiireissä nimitettiin. Mutta tuon rauhallisen kuoren alla hehkui -leimuava sydän, niinkuin hän itse eräässä nuoruudenrunoelmassaan on +<p>Bernhard Fredrik Godenhjelmin luonne oli vakaa ja tyyni — siitä kai +hän oli saanut sen liikanimen "Siivo", jolla häntä aikoinaan +toveripiireissä nimitettiin. Mutta tuon rauhallisen kuoren alla hehkui +leimuava sydän, niinkuin hän itse eräässä nuoruudenrunoelmassaan on laulanut:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassain<br /></span> +<span class="i0">"Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassain<br /></span> <span class="i0">sua kohtaan rakkauden liekki, Suomi armahain?<br /></span> -<span class="i0">Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton,<br /></span> -<span class="i0">saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon?"<br /></span> +<span class="i0">Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton,<br /></span> +<span class="i0">saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon?"<br /></span> </div></div> -<p>Ja tämä rakkauden liekki ei vain leimahtanut ja sammunut, vaan se pysyi -lämmittävänä ja vaikuttavana voimana koko hänen elinikänsä. Horjumatta, -omaa etuaan katsomatta hän seisoi taistelussa kansallisten aatteiden, -nuoruudenrakkautensa, ja kaiken hyvän ja jalon puolesta elämänsä -ehtooseen saakka. Siinä hän ei tinkimistä tai löyhää väistymistä -tiennyt. Toinen pääpiirre Godenhjelmin luonteessa oli hänen -vaatimattomuutensa. Hän ei itsellensä pyytänyt etua eikä kunniaa, kun -hänellä vain omassa mielessään oli se tyydytys, minkä tieto +<p>Ja tämä rakkauden liekki ei vain leimahtanut ja sammunut, vaan se pysyi +lämmittävänä ja vaikuttavana voimana koko hänen elinikänsä. Horjumatta, +omaa etuaan katsomatta hän seisoi taistelussa kansallisten aatteiden, +nuoruudenrakkautensa, ja kaiken hyvän ja jalon puolesta elämänsä +ehtooseen saakka. Siinä hän ei tinkimistä tai löyhää väistymistä +tiennyt. Toinen pääpiirre Godenhjelmin luonteessa oli hänen +vaatimattomuutensa. Hän ei itsellensä pyytänyt etua eikä kunniaa, kun +hänellä vain omassa mielessään oli se tyydytys, minkä tieto suoritetusta velvollisuudesta antaa.</p> <p>Samalla Godenhjelmin katsantokanta oli valistunut ja vapaa kaikesta -ahdasmielisyydestä. Hän ei tuominnut eikä peljännyt uusia aatteita, -päinvastoin hän aina oli valmis niitä omistamaan ja kannattamaan, -milloin hän ne ennakkoluulottoman tarkastuksen jälkeen havaitsi -tosiksi ja jaloiksi. Hän oli periaatteen mies, mutta antoi arvoa -muidenkin vakaumukselle. Hänen suomalainen isänmaanrakkautensakin, -niin lämmin, niin voimakas kun olikin, ei koskaan tullut sokeaksi -kansallisuudenkiihkoksi. Sen esti jo hänen hyvänsuopa ja -ihmisystävällinen mielensä, joka aina ihmisessä ensi sijassa näki sen, -mikä kussakin oli hyvää, ja tahtoi olla jokaiselle avuksi. Mutta sen -ohessa hänen avoin mielensä suosi ja rakasti vapautta ja arveli -ihmiskunnan edistyksen lopulta varmimmin ja pysyväisimmin tapahtuvan -sitä tietä.</p> - -<p>Godenhjelmin lujamielinen ja itsenäinen luonne tuli myös näkyviin -silloin kuin venäläistyttämishankkeiden maassamme alkaessa vuosisadan -vaihteessa suomenmielisten keskuudessa tapahtui hajaannus selvän +ahdasmielisyydestä. Hän ei tuominnut eikä peljännyt uusia aatteita, +päinvastoin hän aina oli valmis niitä omistamaan ja kannattamaan, +milloin hän ne ennakkoluulottoman tarkastuksen jälkeen havaitsi +tosiksi ja jaloiksi. Hän oli periaatteen mies, mutta antoi arvoa +muidenkin vakaumukselle. Hänen suomalainen isänmaanrakkautensakin, +niin lämmin, niin voimakas kun olikin, ei koskaan tullut sokeaksi +kansallisuudenkiihkoksi. Sen esti jo hänen hyvänsuopa ja +ihmisystävällinen mielensä, joka aina ihmisessä ensi sijassa näki sen, +mikä kussakin oli hyvää, ja tahtoi olla jokaiselle avuksi. Mutta sen +ohessa hänen avoin mielensä suosi ja rakasti vapautta ja arveli +ihmiskunnan edistyksen lopulta varmimmin ja pysyväisimmin tapahtuvan +sitä tietä.</p> + +<p>Godenhjelmin lujamielinen ja itsenäinen luonne tuli myös näkyviin +silloin kuin venäläistyttämishankkeiden maassamme alkaessa vuosisadan +vaihteessa suomenmielisten keskuudessa tapahtui hajaannus selvän vastarinnan kannalle asettuvan ja keskusteluihin taipuvan suunnan -välillä. Godenhjelm liittyi silloin hetkeäkään epäilemättä n.s. -perustuslaillisiin, huolimatta siitä että tämä aseman valitseminen -aikaansai häiriötä useihin vanhoihin ja hänelle kallisarvoisiin -ystävyydensuhteihin. Oikeus lopulta voittaa ja "rehellisyys maan -perii", se oli hänen järkkymätön vakaumuksensa ja sen mukaan hän eli. -Siinä hänen elämänkatsomuksensa aina oli optimistinen ja luotti -synkkinä päivinäkin valoisampaan tulevaisuuteen.</p> - -<p>On nyt luotava lyhyt silmäys Godenhjelmin toimintaan suomalaisen +välillä. Godenhjelm liittyi silloin hetkeäkään epäilemättä n.s. +perustuslaillisiin, huolimatta siitä että tämä aseman valitseminen +aikaansai häiriötä useihin vanhoihin ja hänelle kallisarvoisiin +ystävyydensuhteihin. Oikeus lopulta voittaa ja "rehellisyys maan +perii", se oli hänen järkkymätön vakaumuksensa ja sen mukaan hän eli. +Siinä hänen elämänkatsomuksensa aina oli optimistinen ja luotti +synkkinä päivinäkin valoisampaan tulevaisuuteen.</p> + +<p>On nyt luotava lyhyt silmäys Godenhjelmin toimintaan suomalaisen kirjallisuuden vainiolla.</p> -<p>On jo tullut mainituksi hänen ensimmäiset kirjalliset harrastuksensa -sen jälkeen kuin oli yliopistoon tullut. Vuosina 1868-80 hän kuului -"Kirjallisen Kuukauslehden" toimitukseen ja kirjoitti siihen esityksiä -ja arvosteluja erittäinkin kaunokirjallisista ja kieliopillisista -aineista. Siinä julkaistuista kirjoituksista mainittakoon tässä +<p>On jo tullut mainituksi hänen ensimmäiset kirjalliset harrastuksensa +sen jälkeen kuin oli yliopistoon tullut. Vuosina 1868-80 hän kuului +"Kirjallisen Kuukauslehden" toimitukseen ja kirjoitti siihen esityksiä +ja arvosteluja erittäinkin kaunokirjallisista ja kieliopillisista +aineista. Siinä julkaistuista kirjoituksista mainittakoon tässä esimerkiksi <i>Suomen kansalliset olot ulkomaalla kuvattuina</i> -(1870), <i>Kreikkalaisen teaterin synnystä</i> (1873), <i>Suomalaista -kielitutkintoa</i> (1876). Samaan aikaan hän kuului siihen nuorten -kirjailijain piiriin, joka valmisti suomennoksen "Vänrikki Stoolin -tarinoista" (ilmestyi vv. 1867-77). Työ suoritettiin suurella huolella -ja suomen runokielen senaikuiseen kehitykseen nähden varsin etevällä -tavalla. Alkuperäisiä runojansa hän tuollointällöin julkaisi eri -albumeissa ja juhlajulkaisuissa, mutta mitään yhtenäistä kokoelmaa -niistä ei hänen eläessään ilmestynyt.</p> +(1870), <i>Kreikkalaisen teaterin synnystä</i> (1873), <i>Suomalaista +kielitutkintoa</i> (1876). Samaan aikaan hän kuului siihen nuorten +kirjailijain piiriin, joka valmisti suomennoksen "Vänrikki Stoolin +tarinoista" (ilmestyi vv. 1867-77). Työ suoritettiin suurella huolella +ja suomen runokielen senaikuiseen kehitykseen nähden varsin etevällä +tavalla. Alkuperäisiä runojansa hän tuollointällöin julkaisi eri +albumeissa ja juhlajulkaisuissa, mutta mitään yhtenäistä kokoelmaa +niistä ei hänen eläessään ilmestynyt.</p> <p>Jo ennen tultuansa saksan kielen opetuksen edustajaksi korkeakoulussamme oli Godenhjelm ryhtynyt valmistamaan -<i>Saksalais-suomalaista sanakirjaansa</i>, ensimmäistä laajahkoa -sanakirjaa yhdestä suuresta nykyajan sivistyskielestä suomeksi. Tämä -aikaansa nähden erinomainen sanakirja ilmestyi 1873 Suomalaisen -Kirjallisuuden Seuran toimituksien joukossa ja oli pitkät ajat -suomalaisille tärkeimpänä siltana pyrittäessä uudenaikaisen korkeimman -sivistyksen osallisuuteen. Kun teos oli loppuun myyty, ryhtyi hän -uutta, laajennettua ja parannettua laitosta siitä valmistamaan, mutta -työn edistymistä muut toimet vaikeuttivat, joten ainoastaan edellinen -puolisko valmistui hänen eläessään, sekin vasta v. 1906.</p> - -<p>Tämän rinnalla Godenhjelm oli jatkanut esteettisiä ja -kirjallishistoriallisia tutkimuksiaan, sekä yleisen -maailmankirjallisuuden alalta että nimenomaan suomalaisen -kirjallisuuden historiasta. Tuloksena tästä harrastuksesta oli v. 1884 +<i>Saksalais-suomalaista sanakirjaansa</i>, ensimmäistä laajahkoa +sanakirjaa yhdestä suuresta nykyajan sivistyskielestä suomeksi. Tämä +aikaansa nähden erinomainen sanakirja ilmestyi 1873 Suomalaisen +Kirjallisuuden Seuran toimituksien joukossa ja oli pitkät ajat +suomalaisille tärkeimpänä siltana pyrittäessä uudenaikaisen korkeimman +sivistyksen osallisuuteen. Kun teos oli loppuun myyty, ryhtyi hän +uutta, laajennettua ja parannettua laitosta siitä valmistamaan, mutta +työn edistymistä muut toimet vaikeuttivat, joten ainoastaan edellinen +puolisko valmistui hänen eläessään, sekin vasta v. 1906.</p> + +<p>Tämän rinnalla Godenhjelm oli jatkanut esteettisiä ja +kirjallishistoriallisia tutkimuksiaan, sekä yleisen +maailmankirjallisuuden alalta että nimenomaan suomalaisen +kirjallisuuden historiasta. Tuloksena tästä harrastuksesta oli v. 1884 painettu <i>Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa</i>, jota sitten on tullut useita uusia painoksia. Kirja on ilmestynyt englanniksikin, British Museumin kirjastonhoitajan E.D. Butlerin -kääntämänä. Laajasti suunniteltu yleis-esteettinen teos, jossa -Godenhjelm esittää mielenkiintoisella tavalla kantaansa runouden ja +kääntämänä. Laajasti suunniteltu yleis-esteettinen teos, jossa +Godenhjelm esittää mielenkiintoisella tavalla kantaansa runouden ja kirjallisuuden arvostelusta, on <i>Runous ja runouden muodot</i>, jonka -ensimmäinen osa "Runous kuvausvoiman ja kansanhengen tuotteena" -ilmestyi v. 1885 ja jonka loppupuoli, "Runouden sisällyksen ja -taidetavat" sekä "Ulkomuodon ja runouden lajit" käsittävä, melkein -valmiiksi saatettuna, nyt vasta tekijänsä kuoleman jälkeen, -kolmenkymmenen vuoden mentyä, annetaan yleisön käsiin. Tähän -viivytykseen voi kyllä osaksi olla syynä vainajan monet muut työt, -mutta varmaankin myös suureksi osaksi se kylmäkiskoisuus, joka -yleisömme puolelta tulee vakavan tieteellisen kirjallisuuden osaksi ja -siitä johtuva vaikeus saada sentapaiset teokset kustannetuiksi ja -painetuiksi. Tekijän jalo, ihanteellinen katsantotapa kuultaa tässä -teoksessa kaikkialla esityksen läpi. Kirjoittaja valaisee esitystään -lukuisilla esimerkeillä kirjallisuudesta, tehden sen siten -havainnolliseksi ja viehättäväksi ja samalla selventäen esitettyjä -mielipiteitä ja puheena olevia runoteoksia. Mutta teos ei ilmestyessään -saanut osakseen sitä huomiota, minkä kyllä olisi ansainnut. -Lyhyemmin Godenhjelm esitti samoja asioita opetuksessa käytetyissä -oppikirjoissaan <i>Lyhyt runousoppi</i> ja <i>Runous-opin pääkohdat -kouluja varten</i>, joiden molempain ensimmäiset painokset ilmestyivät +ensimmäinen osa "Runous kuvausvoiman ja kansanhengen tuotteena" +ilmestyi v. 1885 ja jonka loppupuoli, "Runouden sisällyksen ja +taidetavat" sekä "Ulkomuodon ja runouden lajit" käsittävä, melkein +valmiiksi saatettuna, nyt vasta tekijänsä kuoleman jälkeen, +kolmenkymmenen vuoden mentyä, annetaan yleisön käsiin. Tähän +viivytykseen voi kyllä osaksi olla syynä vainajan monet muut työt, +mutta varmaankin myös suureksi osaksi se kylmäkiskoisuus, joka +yleisömme puolelta tulee vakavan tieteellisen kirjallisuuden osaksi ja +siitä johtuva vaikeus saada sentapaiset teokset kustannetuiksi ja +painetuiksi. Tekijän jalo, ihanteellinen katsantotapa kuultaa tässä +teoksessa kaikkialla esityksen läpi. Kirjoittaja valaisee esitystään +lukuisilla esimerkeillä kirjallisuudesta, tehden sen siten +havainnolliseksi ja viehättäväksi ja samalla selventäen esitettyjä +mielipiteitä ja puheena olevia runoteoksia. Mutta teos ei ilmestyessään +saanut osakseen sitä huomiota, minkä kyllä olisi ansainnut. +Lyhyemmin Godenhjelm esitti samoja asioita opetuksessa käytetyissä +oppikirjoissaan <i>Lyhyt runousoppi</i> ja <i>Runous-opin pääkohdat +kouluja varten</i>, joiden molempain ensimmäiset painokset ilmestyivät 1891 ja joita sittemmin on useat kerrat uudestaan painettu.</p> -<p>Viimeisinä elinvuosinaan Godenhjelm kirjoitteli seikkaperäistä esitystä -siitä hänelle rakkaaksi käyneestä työstä, joka naissivistyksen hyväksi -hänen johdollaan oli suoritettu Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa -ja jatko-opistossa, ja kirja ennättikin valmistua ja ilmestyä ennen -hänen kuolemaansa vuoden alussa 1912 nimellä <i>Suomalaisen -naissivistyksen työmailta</i>.</p> +<p>Viimeisinä elinvuosinaan Godenhjelm kirjoitteli seikkaperäistä esitystä +siitä hänelle rakkaaksi käyneestä työstä, joka naissivistyksen hyväksi +hänen johdollaan oli suoritettu Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa +ja jatko-opistossa, ja kirja ennättikin valmistua ja ilmestyä ennen +hänen kuolemaansa vuoden alussa 1912 nimellä <i>Suomalaisen +naissivistyksen työmailta</i>.</p> <p>Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puolesta Godenhjelm 1877-78 toimitti -painoon ensimmäisen kokonaispainoksen Aleksis Kiven "Valittuja teoksia". -Kirjoituksia ja kirjallisuusarvosteluja hän yhä silloin tällöin -julkaisi, esim. Jatko-opiston Tellervo-nimisessä albumissa ja -Valvojassa. Edellisessä on painettu <i>Silmäys runouden nais-ihanteisiin</i> +painoon ensimmäisen kokonaispainoksen Aleksis Kiven "Valittuja teoksia". +Kirjoituksia ja kirjallisuusarvosteluja hän yhä silloin tällöin +julkaisi, esim. Jatko-opiston Tellervo-nimisessä albumissa ja +Valvojassa. Edellisessä on painettu <i>Silmäys runouden nais-ihanteisiin</i> (1891), Valvojasta mainittakoon kirjoitukset <i>Naissivistys ja -nais-opistot</i> (1883), <i>Tyttökoulu-kysymyksestä</i> (1884), <i>Mikä on +nais-opistot</i> (1883), <i>Tyttökoulu-kysymyksestä</i> (1884), <i>Mikä on suomalainen sivistys</i> (1906) ja vastaus kysymykseen <i>Kansallisuuden ja ihmisyyden</i> suhteesta toisiinsa (1905).</p> -<p>Viimeksimainitusta kirjoituksesta pantakoon tähän pari otetta, jotka -ovat omansa Godenhjelmin elämänkatsomusta valaisemaan. "Väärin on -asettaa kansallisuutta ja ihmisyyttä vastakohdiksi toisilleen. Eri -aikoina toinen tai toinen näistä aatteista on hallinnut sivistyselämää; -mutta vasta toisiinsa liittyneinä ne täysin voimin edistävät henkistä -kehitystä. Ihmisyys on kuin valo, joka historian särmiössä jakaantuu -kansallisuuksien eri väreihin. Elon lämpimyyttä olisi maailma vailla, -jos kaikki esineet vain ilmaantuisivat valkoisina, yksivärisinä -jakamattoman valovirran heijastuksessa... Mutta huomaa: koko tämä -värikäs loiste johtuu jakaumattoman auringonvalon kirkkaudesta; niin -kansallisuudetkin täyttävät tehtävänsä vain siinä määrässä kuin -itsessään kuvastavat ihmisyyden aatetta." Kirjoittaja tämän jälkeen -esittää miten kumpikin, yksipuolisesti kehitettynä, johtaa väärin; +<p>Viimeksimainitusta kirjoituksesta pantakoon tähän pari otetta, jotka +ovat omansa Godenhjelmin elämänkatsomusta valaisemaan. "Väärin on +asettaa kansallisuutta ja ihmisyyttä vastakohdiksi toisilleen. Eri +aikoina toinen tai toinen näistä aatteista on hallinnut sivistyselämää; +mutta vasta toisiinsa liittyneinä ne täysin voimin edistävät henkistä +kehitystä. Ihmisyys on kuin valo, joka historian särmiössä jakaantuu +kansallisuuksien eri väreihin. Elon lämpimyyttä olisi maailma vailla, +jos kaikki esineet vain ilmaantuisivat valkoisina, yksivärisinä +jakamattoman valovirran heijastuksessa... Mutta huomaa: koko tämä +värikäs loiste johtuu jakaumattoman auringonvalon kirkkaudesta; niin +kansallisuudetkin täyttävät tehtävänsä vain siinä määrässä kuin +itsessään kuvastavat ihmisyyden aatetta." Kirjoittaja tämän jälkeen +esittää miten kumpikin, yksipuolisesti kehitettynä, johtaa väärin; ainoastaan humaanisuuden pohjalla on ristiriidan syntyminen -vältettävissä ja ihmisyyden ja kansallisuuden aatteet vaikuttavat +vältettävissä ja ihmisyyden ja kansallisuuden aatteet vaikuttavat toistensa rinnalla ihmiskunnan onneksi.</p> -<p>Bernhard Fredrik Godenhjelm kuoli Helsingissä 30 p. syysk. 1912 ja -yhdeksän kuukautta myöhemmin 25 p. kesäk. 1913 seurasi häntä hänen -elämäntoverinsa hyvinä ja pahoina päivinä Ida Gustava Godenhjelm. Omia -lapsia heillä ei ollut, mutta suuri osa Suomen sivistyneestä -naisnuorisosta oli monen vuosikymmenen aikana heidän luonansa löytänyt +<p>Bernhard Fredrik Godenhjelm kuoli Helsingissä 30 p. syysk. 1912 ja +yhdeksän kuukautta myöhemmin 25 p. kesäk. 1913 seurasi häntä hänen +elämäntoverinsa hyvinä ja pahoina päivinä Ida Gustava Godenhjelm. Omia +lapsia heillä ei ollut, mutta suuri osa Suomen sivistyneestä +naisnuorisosta oli monen vuosikymmenen aikana heidän luonansa löytänyt uuden kodin.</p> -<p>Testamentissaan vainajat määräsivät suuren osan omaisuudestaan +<p>Testamentissaan vainajat määräsivät suuren osan omaisuudestaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Suomalaisen Tiedeakatemian ja -Helsingin Suomalaisen Jatko-opiston hyväksi.</p> +Helsingin Suomalaisen Jatko-opiston hyväksi.</p> @@ -854,1008 +817,1008 @@ Helsingin Suomalaisen Jatko-opiston hyväksi.</p> Johdatus.</h2> -<p>Keskellä maailman vaihtelevia ilmiöitä on ihmishengellä ainainen halu -niiden takana nähdä jotain pysyväistä, korkeampaa, niissä huomata -jotain järjellistä tarkoitusta, joka ne kokonaisuudeksi yhdistää. -Vieripä ajatusten virta, miten vieri, siinä kohden kaikki ajat, -melkeinpä kaikki eri katsantotavatkin ovat yksimieliset. Ihastuksella -näki Kreikkalainen maailmassa kosmon, ihanan taideteoksen ja -sopusointuisuuden kuvan; kristillinen uskonoppi nimittää tätä ikuista -järjestystä Jumalan hengeksi, Korkeimman kaitsennoksi, ja uuden ajan -filosofiassa se on siveellinen maailmanjärjestys. Nykyaikana kyllä +<p>Keskellä maailman vaihtelevia ilmiöitä on ihmishengellä ainainen halu +niiden takana nähdä jotain pysyväistä, korkeampaa, niissä huomata +jotain järjellistä tarkoitusta, joka ne kokonaisuudeksi yhdistää. +Vieripä ajatusten virta, miten vieri, siinä kohden kaikki ajat, +melkeinpä kaikki eri katsantotavatkin ovat yksimieliset. Ihastuksella +näki Kreikkalainen maailmassa kosmon, ihanan taideteoksen ja +sopusointuisuuden kuvan; kristillinen uskonoppi nimittää tätä ikuista +järjestystä Jumalan hengeksi, Korkeimman kaitsennoksi, ja uuden ajan +filosofiassa se on siveellinen maailmanjärjestys. Nykyaikana kyllä toiselta puolen aineellinen ajatustapa, toiselta puolen hengellinen tai -filosofinen pessimismi koettaa ilmiöin maailmalta riistää sen -aatteellista pohjaa. Mutta tarpeeton on kuitenkin säestää tuota -tavallista virttä ajan turmeluksesta ja aineellisuudesta; sillä -ihmiskunnan edistyminen ei katkea satunnaisten harhausten tähden, eikä -sellaisia mielipiteitä, jos ne jonkun aikaa villitsevätkin ihmisten -mieltä, sovi pitää muuna kuin haihtuvana väliasteena ihmiskunnan -henkisessä edistymisessä. Ne eivät voi menestyä, koska ne hävittäisivät -ihmishengen jaloimpain pyrintöjen juuret, joiden puutteessa koko sen -elämäkin surkastuisi ja peräti riutuisi. Ilman aatteellista +filosofinen pessimismi koettaa ilmiöin maailmalta riistää sen +aatteellista pohjaa. Mutta tarpeeton on kuitenkin säestää tuota +tavallista virttä ajan turmeluksesta ja aineellisuudesta; sillä +ihmiskunnan edistyminen ei katkea satunnaisten harhausten tähden, eikä +sellaisia mielipiteitä, jos ne jonkun aikaa villitsevätkin ihmisten +mieltä, sovi pitää muuna kuin haihtuvana väliasteena ihmiskunnan +henkisessä edistymisessä. Ne eivät voi menestyä, koska ne hävittäisivät +ihmishengen jaloimpain pyrintöjen juuret, joiden puutteessa koko sen +elämäkin surkastuisi ja peräti riutuisi. Ilman aatteellista katsantotapaa olisi siveellinen toiminta mahdoton; tiede, taide, -uskonto eivät täyttäisi oikeata tarkoitustansa.</p> +uskonto eivät täyttäisi oikeata tarkoitustansa.</p> -<p>Sitä mielipidettä vastaan, että tämä maailma muka on tyhjä, kiiltävä +<p>Sitä mielipidettä vastaan, että tämä maailma muka on tyhjä, kiiltävä kuori ilman sisusta, onnistumaton sattumuksen luoma ilman tarkoituksetta, on runouden ja ylimalkain taiteen olemassa-olo -voimallisin vastalause. Sillä kaikkialla, missä taide on pysynyt -terveenä ja luonnollisena, on se pyytänyt toteuttaa jotakin ihannetta, -valiten värejänsä olevaisuudesta ja ottaen sen esikuvaksensa, sekä -niinmuodoin tunnustaen ihanteen ja todellisuuden sisällisen yhteyden. -Se on vielä vakavampi ideaalisuuden kannattaja kuin itse uskonto, joka -usein kyllä on horjahtanut synkimpään pessimismiin. Tiedekkin saattaa -väliin poiketa ihanteellisesta maailmankatsomuksesta, koettaen johonkin -erityiseen suuntaan yksipuolisesti laventaa tietämisen alaa; vaan se -pysyy silloinkin vielä tieteenä. Mutta jos taide joskus eksyy tuohon -surkeuteen, ei se tee mieleen sitä ylentävää ja vapauttavaa vaikutusta, -jota taiteelta vaaditaan, eikä siis olekkaan oikeata taidetta.</p> - -<p>Arvaan kyllä, mitä näitä ajatuksiani vastaan väitetään. Että taide -etsii jotakin ihannetta — niin sanottanee — että se tästä matoisesta -maailmasta pyrkii johonkin parempaan, täydellisempään, sehän juuri -todistaakin olevaisuuden ääretöntä puuttuvaisuutta. Mutta ihanteensa, -sen täydellisyyden kuvan, jota se tavoittaa, luopi taide kaikesta siitä -kauneudesta ja ylevyydestä, minkä se todellisuudessa havaitsee, ja +voimallisin vastalause. Sillä kaikkialla, missä taide on pysynyt +terveenä ja luonnollisena, on se pyytänyt toteuttaa jotakin ihannetta, +valiten värejänsä olevaisuudesta ja ottaen sen esikuvaksensa, sekä +niinmuodoin tunnustaen ihanteen ja todellisuuden sisällisen yhteyden. +Se on vielä vakavampi ideaalisuuden kannattaja kuin itse uskonto, joka +usein kyllä on horjahtanut synkimpään pessimismiin. Tiedekkin saattaa +väliin poiketa ihanteellisesta maailmankatsomuksesta, koettaen johonkin +erityiseen suuntaan yksipuolisesti laventaa tietämisen alaa; vaan se +pysyy silloinkin vielä tieteenä. Mutta jos taide joskus eksyy tuohon +surkeuteen, ei se tee mieleen sitä ylentävää ja vapauttavaa vaikutusta, +jota taiteelta vaaditaan, eikä siis olekkaan oikeata taidetta.</p> + +<p>Arvaan kyllä, mitä näitä ajatuksiani vastaan väitetään. Että taide +etsii jotakin ihannetta — niin sanottanee — että se tästä matoisesta +maailmasta pyrkii johonkin parempaan, täydellisempään, sehän juuri +todistaakin olevaisuuden ääretöntä puuttuvaisuutta. Mutta ihanteensa, +sen täydellisyyden kuvan, jota se tavoittaa, luopi taide kaikesta siitä +kauneudesta ja ylevyydestä, minkä se todellisuudessa havaitsee, ja juuri jaloimmassa runoudessa, niinkuin Homerossa, Kalevalassa, -Shakespeare'ssä, näemme todellisuuden pukeuvan mitä ihanimpaan +Shakespeare'ssä, näemme todellisuuden pukeuvan mitä ihanimpaan aatteellisuuden verhoon. Taide ei voisi olevaisuutta kirkastaa, ellei -olevaisuudessa olisi mitään kirkastettavaa, samaten kuin kaikki tieteen -tutkimus olisi turhaa, ellei mitään järjellisyyttä löytyisi.</p> +olevaisuudessa olisi mitään kirkastettavaa, samaten kuin kaikki tieteen +tutkimus olisi turhaa, ellei mitään järjellisyyttä löytyisi.</p> -<p>Järjellisyys on iäti pysyvä; se on jumaluuden ilmestys maailmassa, -maailman varsinainen todellisuus; sillä Jumalassa on ne ideat eli +<p>Järjellisyys on iäti pysyvä; se on jumaluuden ilmestys maailmassa, +maailman varsinainen todellisuus; sillä Jumalassa on ne ideat eli aatteet, joiden toteutuminen muodostaa olevaisuuden. Oikeastaan <i>idea</i> merkitsee perimuotoa, perikuvaa, ja — kuvaannollisesti -puhuen — olevaisuus on ikäänkuin heijastus tai mukaelma Jumalan -olennosta. Vaan eivätpä ideat ole ulkopuolella ilmiöin maailmaa, -heittäen siihen ainoastaan kajastuksensa; vaan nuo ikuiset perimuodot -ovat vasta ilmiöissä ja ilmiöin kautta olemassa. Ne ovat jumaluuden -ajatuksia ja olomuotoja; sillä jokainen Jumalan ajatus on toimintaa, -luomista; ihmishenki ja koko olevaisuus ovat hänen olentonsa yhä -jatkaantuvaa kehittymistä, jossa hänen henkensä ilmestyy, niinkuin -runoilijan henki elää hänen runomuksissaan, tai käyttääkseni toista -vertausta, ihmisen varsinainen olento on kaikessa, mitä hän tuntee, -ajattelee, tahtoo ja toimittaa. Oivallisesti tähän käsitykseen soveltuu +puhuen — olevaisuus on ikäänkuin heijastus tai mukaelma Jumalan +olennosta. Vaan eivätpä ideat ole ulkopuolella ilmiöin maailmaa, +heittäen siihen ainoastaan kajastuksensa; vaan nuo ikuiset perimuodot +ovat vasta ilmiöissä ja ilmiöin kautta olemassa. Ne ovat jumaluuden +ajatuksia ja olomuotoja; sillä jokainen Jumalan ajatus on toimintaa, +luomista; ihmishenki ja koko olevaisuus ovat hänen olentonsa yhä +jatkaantuvaa kehittymistä, jossa hänen henkensä ilmestyy, niinkuin +runoilijan henki elää hänen runomuksissaan, tai käyttääkseni toista +vertausta, ihmisen varsinainen olento on kaikessa, mitä hän tuntee, +ajattelee, tahtoo ja toimittaa. Oivallisesti tähän käsitykseen soveltuu sana <i>aate</i>, jolla "idea" on suomennettu. Aatteet siis ovat -maailmassa toteutuva, iäti pysyvä järjellisyys. — Mutta koska -ihmishenkikin on jumaluuden ilmausta, asuu ihmisessäkin käsitys tästä -järjellisyydestä; hän tajuaa nuo maailmaa kannattavat aatteet, jotka -ovat hänen siveellisen toimintansa, hänen tuntemisensa ja tietämisensä -järjellinen sisällys. Aate on niinmuodoin jumaluuden ja yksityishengen -välittäjä: aatteessa tämä oivaltaa jumaluuden ja tuntee yhteytensä sen -hengen kanssa, joka täyttää maailman kokonaisuuden.</p> +maailmassa toteutuva, iäti pysyvä järjellisyys. — Mutta koska +ihmishenkikin on jumaluuden ilmausta, asuu ihmisessäkin käsitys tästä +järjellisyydestä; hän tajuaa nuo maailmaa kannattavat aatteet, jotka +ovat hänen siveellisen toimintansa, hänen tuntemisensa ja tietämisensä +järjellinen sisällys. Aate on niinmuodoin jumaluuden ja yksityishengen +välittäjä: aatteessa tämä oivaltaa jumaluuden ja tuntee yhteytensä sen +hengen kanssa, joka täyttää maailman kokonaisuuden.</p> <p>Olevaisuuden eli reaalisen maailman tunnusmerkki on moninaisuus. -Jumaluuden ääretön runsaus ei voi maailmassa ilmaantua muulla tavoin -kuin lukemattomissa erityisissä voimissa ja äärevissä olennoissa, -joiden alinomainen vaihteleminen ja keskinäinen taistelu on -järjellisyyden toteutumisen välttämätön ehto. Tästä syntyy monenlaista -ristiriitaisuutta, niin että aate luonnossa ja ihmiselämässä ei voi -esiintyä täydellisenä, vaan sattumus hämmentää sen puhtautta. Sattumus -on aatteen vastakohta; sillä, mikä ei ole aatteenmukaista, on +Jumaluuden ääretön runsaus ei voi maailmassa ilmaantua muulla tavoin +kuin lukemattomissa erityisissä voimissa ja äärevissä olennoissa, +joiden alinomainen vaihteleminen ja keskinäinen taistelu on +järjellisyyden toteutumisen välttämätön ehto. Tästä syntyy monenlaista +ristiriitaisuutta, niin että aate luonnossa ja ihmiselämässä ei voi +esiintyä täydellisenä, vaan sattumus hämmentää sen puhtautta. Sattumus +on aatteen vastakohta; sillä, mikä ei ole aatteenmukaista, on satunnaista, katoavaista. Mutta kaiken ristiriitaisuuden ohessa aatteen -voima pysyy vireillä; jos emme joka hetki ja jokaisessa kohdassa sitä -selvästi havaitsekkaan, meidän kumminkin täytyy ajatella, että maailman +voima pysyy vireillä; jos emme joka hetki ja jokaisessa kohdassa sitä +selvästi havaitsekkaan, meidän kumminkin täytyy ajatella, että maailman kokonaisuus muodostaa sopusoinnun, johon kaikki nuo hajanaiset -epäsoinnut sulavat yhteen, s.o. että aate yhä on toteumassa ja vihdoin -täydellisesti toteuukin maailman kokonaisuudessa. Se on ikäänkuin -suuren suuri näytelmä, josta saamme nähdä vaan vähäisen osan, tuskin -pari pientä kohtausta, kenties juuri ne, joissa selkkaukset ovat -pahimmallaan; mutta jos se alusta loppuun kehittyisi silmiemme edessä, -huomaisimme kaikkien vastariitojen selviävän mitä jaloimpaan sovintoon -emmekä voisi olla ihastumatta sen verrattomaan kauneuteen ja +epäsoinnut sulavat yhteen, s.o. että aate yhä on toteumassa ja vihdoin +täydellisesti toteuukin maailman kokonaisuudessa. Se on ikäänkuin +suuren suuri näytelmä, josta saamme nähdä vaan vähäisen osan, tuskin +pari pientä kohtausta, kenties juuri ne, joissa selkkaukset ovat +pahimmallaan; mutta jos se alusta loppuun kehittyisi silmiemme edessä, +huomaisimme kaikkien vastariitojen selviävän mitä jaloimpaan sovintoon +emmekä voisi olla ihastumatta sen verrattomaan kauneuteen ja sopusuhtaisuuteen.</p> -<p>Aatteelliset pyrinnöt eli aatteen välittämä yhteys alkuhengen, -jumaluuden, kanssa on ihmiskunnan henkisen elämän tarkoitus. Tätä -yhteyttä pidetään voimassa monella eri tavalla, monessa eri piirissä. -Aate toteutuu käytöllisesti, ihmisen vapaan tahdon kautta, -<i>siveytenä</i> perheessä, yhteiskunnassa ja valtiossa. Tässä piirissä -on aate siveellinen tehtävä ja siveellinen järjestys ilmestyy toiminnan +<p>Aatteelliset pyrinnöt eli aatteen välittämä yhteys alkuhengen, +jumaluuden, kanssa on ihmiskunnan henkisen elämän tarkoitus. Tätä +yhteyttä pidetään voimassa monella eri tavalla, monessa eri piirissä. +Aate toteutuu käytöllisesti, ihmisen vapaan tahdon kautta, +<i>siveytenä</i> perheessä, yhteiskunnassa ja valtiossa. Tässä piirissä +on aate siveellinen tehtävä ja siveellinen järjestys ilmestyy toiminnan ja taistelun tuotteena. Mutta niinkuin yksityisihmisen olento -osoitaikse paitsi tahdossa ja toiminnassa myös tunnossa ja -ajattelemisessa, samoin ihmiskunnankin elämässä käytöllisen piirin +osoitaikse paitsi tahdossa ja toiminnassa myös tunnossa ja +ajattelemisessa, samoin ihmiskunnankin elämässä käytöllisen piirin rinnalla on toinen teoreetinen, puhtaasti henkinen, jossa ihminen -kohoaa välittömään yhteyteen aatteen kanssa <i>uskonnon, taiteen ja -tieteen</i> alalla. Siellä ei ole aate olevaisuuden jylhästä maasta -vasta korjattava hedelmä, vaan tarjoutuu ihmishengelle eheänä, -häiriintymättömänä. Mutta molemmat piirit, käytöllinen ja teoreetinen, -ovat toistensa täytteenä sekä alinomaisessa vaihevaikutuksessa, -niinkuin myös uskonto, taide ja tiede keskenänsä.</p> - -<p>Eroitus viimeksi-mainittujen välillä johtuu siitä eri tavasta, jolla -ihmishenki voi tajuta jumalallista olentoa. Ihminen oppii sitä -tuntemaan joko omassa itsessään tai objektiivisessa maailmassa. -Edellisessä tapauksessa hän aivan välittömästi, ikäänkuin sisällisen -ilmestyksen kautta, havaitsee tunnossansa sitä jumalallista voimaa, -joka maailman täyttää, ja pyrkii erityishenkilönä suoranaiseen -yhteyteen Jumalan kanssa, antautuen luottamuksella hänen turviinsa. -Tämä on <i>uskonnon</i> kanta. Uskonto katsoo pääasiallisesti Jumalaa -ja yksityis-ihmistä sekä näiden keskinäistä suhdetta; kaikki -väli-asteet, indiviidin ulkopuolella ilmaantuvat jumalalliset aatteet ja -se osa ihmisen sielu-elämästä, joka tarkoittaa objektiivista maailmaa, -ovat sille verrattain arvottomia ja otetaan lukuun ainoastaan siinä -määrässä, kuin ne vahvistavat ihmisen uskonnollista vakuutusta. Uskonto -on siis paraasta päästä tunnossa: vaan tunnon hämäryys vaatii sekä -mielikuvituksen että järjen tukea. Edellinen rakentaa sille mytologian -kirjavan taikalinnan ja jälkimäisen avulla koettaa ihminen -ajatuksissaan järjestää tunnon ja mielikuvituksen kutomaa -maailmankatsomusta; vaan mitä enemmin uskonto edistyy, mitä -henkisemmäksi se muuttuu, sitä enemmin se luopuu mytologisesta -verhostaan ja pyytää ajattelemisen johdolla muodostaa sisällystänsä. -Mutta koska tunne on myöskin tahdon ja siveellisen toiminnan +kohoaa välittömään yhteyteen aatteen kanssa <i>uskonnon, taiteen ja +tieteen</i> alalla. Siellä ei ole aate olevaisuuden jylhästä maasta +vasta korjattava hedelmä, vaan tarjoutuu ihmishengelle eheänä, +häiriintymättömänä. Mutta molemmat piirit, käytöllinen ja teoreetinen, +ovat toistensa täytteenä sekä alinomaisessa vaihevaikutuksessa, +niinkuin myös uskonto, taide ja tiede keskenänsä.</p> + +<p>Eroitus viimeksi-mainittujen välillä johtuu siitä eri tavasta, jolla +ihmishenki voi tajuta jumalallista olentoa. Ihminen oppii sitä +tuntemaan joko omassa itsessään tai objektiivisessa maailmassa. +Edellisessä tapauksessa hän aivan välittömästi, ikäänkuin sisällisen +ilmestyksen kautta, havaitsee tunnossansa sitä jumalallista voimaa, +joka maailman täyttää, ja pyrkii erityishenkilönä suoranaiseen +yhteyteen Jumalan kanssa, antautuen luottamuksella hänen turviinsa. +Tämä on <i>uskonnon</i> kanta. Uskonto katsoo pääasiallisesti Jumalaa +ja yksityis-ihmistä sekä näiden keskinäistä suhdetta; kaikki +väli-asteet, indiviidin ulkopuolella ilmaantuvat jumalalliset aatteet ja +se osa ihmisen sielu-elämästä, joka tarkoittaa objektiivista maailmaa, +ovat sille verrattain arvottomia ja otetaan lukuun ainoastaan siinä +määrässä, kuin ne vahvistavat ihmisen uskonnollista vakuutusta. Uskonto +on siis paraasta päästä tunnossa: vaan tunnon hämäryys vaatii sekä +mielikuvituksen että järjen tukea. Edellinen rakentaa sille mytologian +kirjavan taikalinnan ja jälkimäisen avulla koettaa ihminen +ajatuksissaan järjestää tunnon ja mielikuvituksen kutomaa +maailmankatsomusta; vaan mitä enemmin uskonto edistyy, mitä +henkisemmäksi se muuttuu, sitä enemmin se luopuu mytologisesta +verhostaan ja pyytää ajattelemisen johdolla muodostaa sisällystänsä. +Mutta koska tunne on myöskin tahdon ja siveellisen toiminnan perustuksena, voipi uskonto koskea siveydenkin alaan, kun siveellinen -toiminta käsitetään Jumalan tahdon täyttämiseksi, s.o. velvollisuudeksi +toiminta käsitetään Jumalan tahdon täyttämiseksi, s.o. velvollisuudeksi Jumalaa kohtaan.</p> -<p>Mutta ihminen saattaa toisellakin tavalla etsiä yhteyttä jumaluuden -kanssa. Hän näkee jumalallisen hengen ilmaukset kaikkialla luonnossa ja -historiassa sekä tuntee omassa itsessään voimia, jotka — nekin -jumalallista alkuperää — kehoittavat häntä aaltona yhtymään tuohon -kuohuvaan elämän virtaan. Hän pääsee jumalallisen elämänrunsauden -osallisuuteen, kun toiminnallaan edistää aatteiden voittoa maailmassa -— s.o. siveyden alalla, josta jo ylempänä puhuttiin, — taikka jos -ajatuksissaan ja mielteissään asettaa ne ylevinä ja puhtaina henkisen -silmänsä eteen, joko käsittämällä maailmassa vallitsevaa järjellistä -johdonmukaisuutta tai kuvausvoiman avulla esittämällä aatteiden ikuista +<p>Mutta ihminen saattaa toisellakin tavalla etsiä yhteyttä jumaluuden +kanssa. Hän näkee jumalallisen hengen ilmaukset kaikkialla luonnossa ja +historiassa sekä tuntee omassa itsessään voimia, jotka — nekin +jumalallista alkuperää — kehoittavat häntä aaltona yhtymään tuohon +kuohuvaan elämän virtaan. Hän pääsee jumalallisen elämänrunsauden +osallisuuteen, kun toiminnallaan edistää aatteiden voittoa maailmassa +— s.o. siveyden alalla, josta jo ylempänä puhuttiin, — taikka jos +ajatuksissaan ja mielteissään asettaa ne ylevinä ja puhtaina henkisen +silmänsä eteen, joko käsittämällä maailmassa vallitsevaa järjellistä +johdonmukaisuutta tai kuvausvoiman avulla esittämällä aatteiden ikuista valtaa. Aatteiden tajuaminen ajatuksen tai kuvausvoiman kautta perustaa tieteen ja taiteen.</p> -<p><i>Tiede</i> tarkastaa luonnossa ja ihmishengessä ilmestyvää -järjellisyyttä, tutkii kaikkien syyt ja perusteet sekä osoittaa, miksi -ja miten kaikki on järjenmukaista. Se tarkoittaa siis totuutta -ahtaammassa merkityksessä. Tieteessä ihminen järjen avulla käsittää -sekä maailmaa hallitsevat aatteet että olevaisuuden kaikkine -ilmiöineen, semmoisena kuin se meille esiintyy, pyytäen selvästi -ymmärtää kaikkien keskinäisen yhteyden. Tätä varten tieteen täytyy -purkaa se luonnollinen side, joka yhdistää aatteen ja olevaisuuden, ja -omien päätelmiensä nojalle uudestaan rakentaa maailman kokonaisuus. +<p><i>Tiede</i> tarkastaa luonnossa ja ihmishengessä ilmestyvää +järjellisyyttä, tutkii kaikkien syyt ja perusteet sekä osoittaa, miksi +ja miten kaikki on järjenmukaista. Se tarkoittaa siis totuutta +ahtaammassa merkityksessä. Tieteessä ihminen järjen avulla käsittää +sekä maailmaa hallitsevat aatteet että olevaisuuden kaikkine +ilmiöineen, semmoisena kuin se meille esiintyy, pyytäen selvästi +ymmärtää kaikkien keskinäisen yhteyden. Tätä varten tieteen täytyy +purkaa se luonnollinen side, joka yhdistää aatteen ja olevaisuuden, ja +omien päätelmiensä nojalle uudestaan rakentaa maailman kokonaisuus. Selvemmin ja johdonmukaisemmin kuin tunnon tai kuvausvoiman avulla voi -ihmishenki ajatuksellansa tajuta tätä kokonaisuutta: mutta tieteen -esittämät maailmankuvan piirteet täytyy etsiä kokoon laajalta alalta, -pitkistä ajanjaksoista; aatteet pysyvät abstraktisina käsitteinä, -joilta puuttuu aistillista elävyyttä. Tiede voipi kyllä, käyttäen -kuvausvoimaa apulaisenaan, hilpeästi kuvaella niitä esineitä ja oloja, -joissa aatteiden voima on vaikuttamassa; vaan sen täytyy kuitenkin -reaalisen totuuden kunniaksi myöskin tuoda ilmi ne poikkeukset ja +ihmishenki ajatuksellansa tajuta tätä kokonaisuutta: mutta tieteen +esittämät maailmankuvan piirteet täytyy etsiä kokoon laajalta alalta, +pitkistä ajanjaksoista; aatteet pysyvät abstraktisina käsitteinä, +joilta puuttuu aistillista elävyyttä. Tiede voipi kyllä, käyttäen +kuvausvoimaa apulaisenaan, hilpeästi kuvaella niitä esineitä ja oloja, +joissa aatteiden voima on vaikuttamassa; vaan sen täytyy kuitenkin +reaalisen totuuden kunniaksi myöskin tuoda ilmi ne poikkeukset ja ristiriitaisuudet, jotka vastustavat aatteiden toteutumista, ja -niinmuodoin tarkasti eroittaa aatteet ja ilmiöt toisistaan.</p> - -<p>Niitä <i>taide</i> pyytää jälleen yhdistää. Ihmishenki ei tyydy siihen, -että se tieteen pitkällisten todisteiden ja päätelmäin johdolla saapi -käsityksen aatteiden toteutumisesta taikka että se tuntonsa syvyydessä -on varma yhteydestään korkeimman olennon kanssa; vaan se tahtoo myös -kuvausvoiman välityksellä, yht'aikaa henkisesti ja aistillisesti, -selvästi tähystettävänä, havaita tuota ikuista järjellisyyttä, +niinmuodoin tarkasti eroittaa aatteet ja ilmiöt toisistaan.</p> + +<p>Niitä <i>taide</i> pyytää jälleen yhdistää. Ihmishenki ei tyydy siihen, +että se tieteen pitkällisten todisteiden ja päätelmäin johdolla saapi +käsityksen aatteiden toteutumisesta taikka että se tuntonsa syvyydessä +on varma yhteydestään korkeimman olennon kanssa; vaan se tahtoo myös +kuvausvoiman välityksellä, yht'aikaa henkisesti ja aistillisesti, +selvästi tähystettävänä, havaita tuota ikuista järjellisyyttä, jumalallisen hengen toteutumista maailmassa, niin ett'ei sen ilmauksia -tarvitse vaivaloisesti etsiä koko olevaisuuden jaksosta, vaan että -totuus kerrassaan eheänä, täydellisenä on ihmisen ihailtavana. -Tällaisen ideaalisen maailmankuvan asettaa taide silmiemme eteen, -esittäin meille sen ilmiöt semmoisina, kuin ne oikean olonsa puolesta -ovat, jotta niiden varsinainen luonto selvästi tulee näkyviin; se luopi -kuvausvoiman avulla tuotteita, jotka taas puolestansa välittömästi ja +tarvitse vaivaloisesti etsiä koko olevaisuuden jaksosta, vaan että +totuus kerrassaan eheänä, täydellisenä on ihmisen ihailtavana. +Tällaisen ideaalisen maailmankuvan asettaa taide silmiemme eteen, +esittäin meille sen ilmiöt semmoisina, kuin ne oikean olonsa puolesta +ovat, jotta niiden varsinainen luonto selvästi tulee näkyviin; se luopi +kuvausvoiman avulla tuotteita, jotka taas puolestansa välittömästi ja tehokkaasti vaikuttavat kuvausvoimaan.</p> -<p>Totuutta laajemmassa merkityksessä ihmishenki siis saattaa tajuta -kolmella eri tavalla: uskonnossa tunnolla, tieteessä järjellä ja +<p>Totuutta laajemmassa merkityksessä ihmishenki siis saattaa tajuta +kolmella eri tavalla: uskonnossa tunnolla, tieteessä järjellä ja taiteessa kuvausvoimalla; vaan, niinkuin ihmisen olento on yksi ja -jakaumaton, niin tunne, järki ja kuvausvoima niissä kaikissa ovat -johonkin määrin myötävaikuttajina, vaikka yksi niistä aina on ikäänkuin -valtiaana kussakin piirissä.</p> +jakaumaton, niin tunne, järki ja kuvausvoima niissä kaikissa ovat +johonkin määrin myötävaikuttajina, vaikka yksi niistä aina on ikäänkuin +valtiaana kussakin piirissä.</p> -<p>Mutta hengen neljä vaikutusmuotoa: tiede, taide, uskonto ja siveellinen -toiminta, muodostavat yhteensä <i>sivistyksen</i>, joka on näihin -kaikkiin perustuva ja niissä ilmestyvä, sisälliseksi elinvoimaksi +<p>Mutta hengen neljä vaikutusmuotoa: tiede, taide, uskonto ja siveellinen +toiminta, muodostavat yhteensä <i>sivistyksen</i>, joka on näihin +kaikkiin perustuva ja niissä ilmestyvä, sisälliseksi elinvoimaksi muuttunut maailmankatsomus. Sivistys on siis aatteellisuuden kannattaja -ihmiskunnan ja kansojen elämässä, ja sivistyksen yhä täydellisempi -kehitys on pidettävä historian tarkoituksena. Subjektiivisesti, -yksityishenkilön kannalta katsoen se on indiviidin osan-otto yhteiseen -sivistykseen eli ihmiskunnan aatteellisiin pyrintöihin, jonka kautta -hän kohoaa erityisolojensa ahtaista rajoista yhteyteen jumaluuden +ihmiskunnan ja kansojen elämässä, ja sivistyksen yhä täydellisempi +kehitys on pidettävä historian tarkoituksena. Subjektiivisesti, +yksityishenkilön kannalta katsoen se on indiviidin osan-otto yhteiseen +sivistykseen eli ihmiskunnan aatteellisiin pyrintöihin, jonka kautta +hän kohoaa erityisolojensa ahtaista rajoista yhteyteen jumaluuden kanssa. — Sivistyksen korkeimmaksi muodoksi olisi ajateltava kaikkein -noiden aatteellisten piirien täydellinen sopusointu; mutta luonnollista -on, että aina joku tai jotkut niistä eri aikoina ja eri kansoissa -runsaammin kehittyvät ja niinmuodoin saavat suuremman merkityksen. -Siveellinen toiminta tietysti aina ja kaikkialla pysyy ihmis-elämän +noiden aatteellisten piirien täydellinen sopusointu; mutta luonnollista +on, että aina joku tai jotkut niistä eri aikoina ja eri kansoissa +runsaammin kehittyvät ja niinmuodoin saavat suuremman merkityksen. +Siveellinen toiminta tietysti aina ja kaikkialla pysyy ihmis-elämän vankkana pohjana, jolla eri sivistysriennot liikkuvat. Toiminnan kautta -nuo puhtaasti henkisetkin pyrinnöt tieteen, taiteen ja uskonnon alalla -saavuttavat varsinaisen todellisuutensa määrätyn valtion ja -yhteiskunnan rajoissa: uskonnollinen mieliala osoittaa itseänsä -ulkonaisissakin uskonmenoissa sekä hurskaassa elämässä; taide ja tiede -saatetaan työn kautta tarkoitustansa täyttämään ja niiden hoito ja -viljelys on niinmuodoin sekin siveellistä toimintaa. Näin tiede, taide -ja uskonto perheellisen ja yhteiskunnallis-valtiollisen elämän rinnalla -kannattavat siveellistä toimintaa, niinkuin tämä toiselta puolen antaa -niille aihetta ja sisällystä. Mutta muutoin nuo aatteiden kolme +nuo puhtaasti henkisetkin pyrinnöt tieteen, taiteen ja uskonnon alalla +saavuttavat varsinaisen todellisuutensa määrätyn valtion ja +yhteiskunnan rajoissa: uskonnollinen mieliala osoittaa itseänsä +ulkonaisissakin uskonmenoissa sekä hurskaassa elämässä; taide ja tiede +saatetaan työn kautta tarkoitustansa täyttämään ja niiden hoito ja +viljelys on niinmuodoin sekin siveellistä toimintaa. Näin tiede, taide +ja uskonto perheellisen ja yhteiskunnallis-valtiollisen elämän rinnalla +kannattavat siveellistä toimintaa, niinkuin tämä toiselta puolen antaa +niille aihetta ja sisällystä. Mutta muutoin nuo aatteiden kolme tajuamismuotoa vuorotellen hallitsevat ihmisten katsantotapaa; ja -yksityishenkilöissä lienee tuiki harva, jos ketään, jonka mieli -yhtäläisesti hakee virkistystä ja intoa tieteestä, taiteesta ja -uskonnosta, vaan itsekunkin luonne ja sivistyksen suunta määrää siinä -kohden hänen katsantotapansa.</p> - -<p>Yllämainitusta selviää, mikä on taiteen asema ihmiskunnan yleisessä -sivistyksessä. Sen tehtävä on olevaisuuden esittäminen sellaiseksi, -että siinä toteutuvat aatteet tulevat kuvausvoiman tajuttaviksi. Mitä -kuvausvoima on ja mikä tärkeä virka sillä on monessakin ihmishengen -toimessa, on vast'edes selitettävä. Nyt on vaan muistettava, mihin -ylempänä viittasin, että kuvausvoima tarkoittaa olevaisuuden -sekä henkistä että aistillista puolta. Näiden täydellisestä +yksityishenkilöissä lienee tuiki harva, jos ketään, jonka mieli +yhtäläisesti hakee virkistystä ja intoa tieteestä, taiteesta ja +uskonnosta, vaan itsekunkin luonne ja sivistyksen suunta määrää siinä +kohden hänen katsantotapansa.</p> + +<p>Yllämainitusta selviää, mikä on taiteen asema ihmiskunnan yleisessä +sivistyksessä. Sen tehtävä on olevaisuuden esittäminen sellaiseksi, +että siinä toteutuvat aatteet tulevat kuvausvoiman tajuttaviksi. Mitä +kuvausvoima on ja mikä tärkeä virka sillä on monessakin ihmishengen +toimessa, on vast'edes selitettävä. Nyt on vaan muistettava, mihin +ylempänä viittasin, että kuvausvoima tarkoittaa olevaisuuden +sekä henkistä että aistillista puolta. Näiden täydellisestä vastaavaisuudesta syntyy kauneus, joka on maailman kokonaisuudessa -vallitsevan sopusoinnun ja järjellisyyden kuva. Kuvausvoiman avulla -aate siis tajutaan ja esitetään <i>kauneutena</i>, ja taiteen tehtävä +vallitsevan sopusoinnun ja järjellisyyden kuva. Kuvausvoiman avulla +aate siis tajutaan ja esitetään <i>kauneutena</i>, ja taiteen tehtävä on niinmuodoin <i>kauniin</i> tuottaminen.</p> <p><i>Kauneus</i> on <i>aatteen ilmaantuminen aistillisessa muodossa</i>.<a name="FNanchor_3" id="FNanchor_3"></a><a href="#Footnote_3" class="fnanchor">[3]</a> -Siinä on siis kaksi puolta, henkinen ja aistillinen, eli toisin sanoen, -<i>aate</i> (sisällys) ja sen <i>aistillinen muoto</i>. Aate tosin ei voi -kokonaisuudessaan esiintyä äärevän olevaisuuden yksityisissä ilmiöissä; -mutta yksityinen esine saattaa kuitenkin asettaa aatteen täysin -tajuttavaksi sisällisen silmämme eteen. Ilmiöt ovat kyllä yleensä eri +Siinä on siis kaksi puolta, henkinen ja aistillinen, eli toisin sanoen, +<i>aate</i> (sisällys) ja sen <i>aistillinen muoto</i>. Aate tosin ei voi +kokonaisuudessaan esiintyä äärevän olevaisuuden yksityisissä ilmiöissä; +mutta yksityinen esine saattaa kuitenkin asettaa aatteen täysin +tajuttavaksi sisällisen silmämme eteen. Ilmiöt ovat kyllä yleensä eri puolia aatteen toteutumisesta; mutta, katkonaisina renkaina olevaisuuden -sarjassa, ne useimmiten eivät voi antaa eheätä aatteen kuvaa eivätkä -siis ole kauniita. Ainoastaan sellainen ilmiö, joka ikäänkuin johteen -keskukseen kokoaa kaikki aatteen säteet, tuottaa meissä sitä mielihyvää, -joka todistaa sen kauniiksi. Sellaista vaikutusta ei tee mikään, joka on -vaillinaista, epäselvää, muodotonta, hajanaista, tai joka ylenmääräisen -suuruutensa tai pienuutensa tähden on vaikeata käsittää. Missä sitä -vastoin järjestetty yhteys hallitsee moninaisuutta, tunnemme aatteen -voiman ja siinä vallitseva sopusointu tyydyttää kauno-aistimme.</p> - -<p>Sellainen esine (olento, teko, tapaus j.n.e.), joka saattaa meitä -kuvausvoiman avulla aatetta selvästi tajuamaan, on niinmuodoin -<i>kaunis</i>. Me sanomme ihmistä kauniiksi, jos hänen ulkomuodossaan -näkyy se säännöllisyys ja tasasuhtaisuus, joka on ihmisruumiin -perimuoto; sillä se tuopi näkyviin ihmiskunnan aatteen, mitä -ulkonaiseen muotoon tulee. Jos sankari tekee jalon työn, esim. uhraa -henkensä isänmaan hyväksi, niin tämä teko on kaunis; sillä -isänmaanrakkauden aate siinä toteutuu. Aate (ihmisyyden, -isänmaanrakkauden) henkenä täyttää aineellisen muodon, eli toisin -sanoen, ihmisyyden tai isänmaanrakkauden aate ilmaantuu aistin -tajuttavana: ihmisen ulkonäkönä, toimintana. — Samaten valtava meri, -joka tyynenä kesä-iltana lepää rajattomana peilinä, laskevan auringon -valaisemana, kääntää ajatuksemme luonnon ikuiseen järjestykseen ja -esiintyy kauniina, koska se on selvä ilmaus elotonta luontoa +sarjassa, ne useimmiten eivät voi antaa eheätä aatteen kuvaa eivätkä +siis ole kauniita. Ainoastaan sellainen ilmiö, joka ikäänkuin johteen +keskukseen kokoaa kaikki aatteen säteet, tuottaa meissä sitä mielihyvää, +joka todistaa sen kauniiksi. Sellaista vaikutusta ei tee mikään, joka on +vaillinaista, epäselvää, muodotonta, hajanaista, tai joka ylenmääräisen +suuruutensa tai pienuutensa tähden on vaikeata käsittää. Missä sitä +vastoin järjestetty yhteys hallitsee moninaisuutta, tunnemme aatteen +voiman ja siinä vallitseva sopusointu tyydyttää kauno-aistimme.</p> + +<p>Sellainen esine (olento, teko, tapaus j.n.e.), joka saattaa meitä +kuvausvoiman avulla aatetta selvästi tajuamaan, on niinmuodoin +<i>kaunis</i>. Me sanomme ihmistä kauniiksi, jos hänen ulkomuodossaan +näkyy se säännöllisyys ja tasasuhtaisuus, joka on ihmisruumiin +perimuoto; sillä se tuopi näkyviin ihmiskunnan aatteen, mitä +ulkonaiseen muotoon tulee. Jos sankari tekee jalon työn, esim. uhraa +henkensä isänmaan hyväksi, niin tämä teko on kaunis; sillä +isänmaanrakkauden aate siinä toteutuu. Aate (ihmisyyden, +isänmaanrakkauden) henkenä täyttää aineellisen muodon, eli toisin +sanoen, ihmisyyden tai isänmaanrakkauden aate ilmaantuu aistin +tajuttavana: ihmisen ulkonäkönä, toimintana. — Samaten valtava meri, +joka tyynenä kesä-iltana lepää rajattomana peilinä, laskevan auringon +valaisemana, kääntää ajatuksemme luonnon ikuiseen järjestykseen ja +esiintyy kauniina, koska se on selvä ilmaus elotonta luontoa hallitsevasta aatteesta.</p> -<p>Olevaisuudessa, sekä luonnon että hengen maailmassa, saattaa kauneutta -löytyä samassa määrässä, kuin aate niissä saapi ulkonaisesti tajuttavan -muodon. Tätä luonnossa sekä historiassa eli hengen maailmassa +<p>Olevaisuudessa, sekä luonnon että hengen maailmassa, saattaa kauneutta +löytyä samassa määrässä, kuin aate niissä saapi ulkonaisesti tajuttavan +muodon. Tätä luonnossa sekä historiassa eli hengen maailmassa tavattavaa kauneutta sanotaan <i>luonnonkauneudeksi</i>. Se voipi -ilmaantua elottomassa luonnossa, esim. kirkkaan järven, -hopeanhohtavassa pinnassa, korkeain vuorten ylevässä jylhyydessä -j.n.e., taikka kasvi- ja eläinkunnan monissa vaihtelevissa muodoissa: -meitä viehättää hongiston synkkä tyyneys ja vienon kukkasen hento -suloisuus; mielihyvällä katselemme komean ratsun muhkeata kauneutta tai -leikkivän kissanpojan miellyttäviä liikuntoja. Korkeampaa laatua on se -kauneus, jota tavataan ihmisessä ja ihmiselämän eri aloilla; sillä -siellä on aate itsetajuisena henkenä. Kauneus saattaa ensiksi ilmaantua -yksityisen ihmisen paljaassa ulkonäössä; mutta henkisempää laatua on -tämä kauneus, kun ulkomuoto ilmaisee hänen luonteensa, esim. jalon ja -puhtaan hengen, sisällisen voiman j.n.e. Ihmisen henki näytäikse vielä -selvemmin hänen töissään ja toimissaan. Samaten saattaa kauneus -ilmaantua useampien ihmisten, esim. jonkun kansakunnan yhteisenä -tekona; suuret sodat, kansalliset yritykset, löytöretket j.n.e. -tuottavat kauneutta samassa määrässä, kuin joku ylevä aate niitä -hallitsee. Kauneus voipi niinmuodoin ilmestyä kaikilla ihmis-elämän -aloilla, vaan etupäässä historian, vapaan toiminnan, maailmassa.</p> - -<p>Mutta luonnonkauneus on vaan satunnainen ilmiö; sillä luonnon ja +ilmaantua elottomassa luonnossa, esim. kirkkaan järven, +hopeanhohtavassa pinnassa, korkeain vuorten ylevässä jylhyydessä +j.n.e., taikka kasvi- ja eläinkunnan monissa vaihtelevissa muodoissa: +meitä viehättää hongiston synkkä tyyneys ja vienon kukkasen hento +suloisuus; mielihyvällä katselemme komean ratsun muhkeata kauneutta tai +leikkivän kissanpojan miellyttäviä liikuntoja. Korkeampaa laatua on se +kauneus, jota tavataan ihmisessä ja ihmiselämän eri aloilla; sillä +siellä on aate itsetajuisena henkenä. Kauneus saattaa ensiksi ilmaantua +yksityisen ihmisen paljaassa ulkonäössä; mutta henkisempää laatua on +tämä kauneus, kun ulkomuoto ilmaisee hänen luonteensa, esim. jalon ja +puhtaan hengen, sisällisen voiman j.n.e. Ihmisen henki näytäikse vielä +selvemmin hänen töissään ja toimissaan. Samaten saattaa kauneus +ilmaantua useampien ihmisten, esim. jonkun kansakunnan yhteisenä +tekona; suuret sodat, kansalliset yritykset, löytöretket j.n.e. +tuottavat kauneutta samassa määrässä, kuin joku ylevä aate niitä +hallitsee. Kauneus voipi niinmuodoin ilmestyä kaikilla ihmis-elämän +aloilla, vaan etupäässä historian, vapaan toiminnan, maailmassa.</p> + +<p>Mutta luonnonkauneus on vaan satunnainen ilmiö; sillä luonnon ja historian tarkoitus ei ole kauneuden tuottaminen. Ne hiovat vaan -toisinaan, ikäänkuin sivumennen, semmoisia ilmauksia, joissa aate -meille kuvautuu täydellisesti toteutuneena. Kauneuden tuottajana on -sangen usein oma kuvausvoimamme, joka meidän tietämättä käy esineitä +toisinaan, ikäänkuin sivumennen, semmoisia ilmauksia, joissa aate +meille kuvautuu täydellisesti toteutuneena. Kauneuden tuottajana on +sangen usein oma kuvausvoimamme, joka meidän tietämättä käy esineitä kirkastamassa. Me emme huomaa taikka emme tahdo huomata kaikkia -luonnonkauneuden pieniä puutteita, jokaista lahonnutta kantoa tai -kuivaa risua, mikä pilaa ihanata maisemaa, jokaista pientä pilkkua -kaunottaren kasvoissa, jokaista hämmentävää sivukohtaa, mikä estää -jotain tekoa tai ihmisluonnetta kaikin puolin täydellisesti -esiintymästä. Mutta toiselta puolen on myönnettävä, että välisti -suosiollisten olojen yhdysvaikutuksesta se, mitä yksityis-esineessä on -aatteenmukaista, sivuseikkojen häiritsemättä saattaa tulla näkyviin; +luonnonkauneuden pieniä puutteita, jokaista lahonnutta kantoa tai +kuivaa risua, mikä pilaa ihanata maisemaa, jokaista pientä pilkkua +kaunottaren kasvoissa, jokaista hämmentävää sivukohtaa, mikä estää +jotain tekoa tai ihmisluonnetta kaikin puolin täydellisesti +esiintymästä. Mutta toiselta puolen on myönnettävä, että välisti +suosiollisten olojen yhdysvaikutuksesta se, mitä yksityis-esineessä on +aatteenmukaista, sivuseikkojen häiritsemättä saattaa tulla näkyviin; jonkun ihmisen ulkonainen kauneus tai henkinen ylevyys voipi jonakin -hetkenä ilmaantua täydessä puhtaudessaan; suurten toimien ja tapausten +hetkenä ilmaantua täydessä puhtaudessaan; suurten toimien ja tapausten ydin voipi sulkeutua johonkin erityistekoon, jotta niiden aatteellinen -merkitys selkeästi ilmaantuu. Silloin nämä kaikki vaikuttavat -taideteoksen tavalla ja valtaavat katsojan mieltä vielä mahtavammin -kuin kuvin tai sanoin esiteltyinä; sillä luonnonkauneuden suurin etu on -sen elävyys, joka aina vetää meitä puoleensa ja jossa taiteen on -mahdoton sen kanssa kilpailla. Mutta yksi puute siinä kumminkin on; se -on pysymätön, pian haihtuvainen, ja mitä ylemmille olevaisuuden aloille -joudutaan, sitä enemmin sen riittämättömyys pistää silmään, -sitä enemmin taiteilijan, luontoa mukaillessaan, täytyy ammentaa -omasta hengestään. Ulkonaisen luonnon kuvailemisessa, esim. -maisemanmaalauksessa, hänen tehtävänsä oikeastaan rajoittuu niiden -tunteiden herättämiseen, joita itse luonto synnyttää; saatuansa sopivan -aiheen hän valitsee otollisen hetken ja valon sekä poistaa kuvastansa -kaikki, mikä näköalaa häiritsee. Hän tekee siis pääasiallisesti samaa, -mitä oma kuvausvoimamme toimittaa todellista maisemaa katsellessamme. +merkitys selkeästi ilmaantuu. Silloin nämä kaikki vaikuttavat +taideteoksen tavalla ja valtaavat katsojan mieltä vielä mahtavammin +kuin kuvin tai sanoin esiteltyinä; sillä luonnonkauneuden suurin etu on +sen elävyys, joka aina vetää meitä puoleensa ja jossa taiteen on +mahdoton sen kanssa kilpailla. Mutta yksi puute siinä kumminkin on; se +on pysymätön, pian haihtuvainen, ja mitä ylemmille olevaisuuden aloille +joudutaan, sitä enemmin sen riittämättömyys pistää silmään, +sitä enemmin taiteilijan, luontoa mukaillessaan, täytyy ammentaa +omasta hengestään. Ulkonaisen luonnon kuvailemisessa, esim. +maisemanmaalauksessa, hänen tehtävänsä oikeastaan rajoittuu niiden +tunteiden herättämiseen, joita itse luonto synnyttää; saatuansa sopivan +aiheen hän valitsee otollisen hetken ja valon sekä poistaa kuvastansa +kaikki, mikä näköalaa häiritsee. Hän tekee siis pääasiallisesti samaa, +mitä oma kuvausvoimamme toimittaa todellista maisemaa katsellessamme. Mutta jos ylennymme korkeammalle luonnonkauneuden asteelle, ihmiseen ja -henkiseen maailmaan, näemme kuvausvoiman jalostustyön suuressa määrässä +henkiseen maailmaan, näemme kuvausvoiman jalostustyön suuressa määrässä karttuvan. Nuo suuret historialliset taistelut, joissa kansain ja -yksityishenkilöin kunto ja voima paraiten voivat näyttäytyä, +yksityishenkilöin kunto ja voima paraiten voivat näyttäytyä, ilmaantuvat ani harvoin niin puhtaassa, suorastaan kuvausvoimaan -vaikuttavassa muodossa, että niiden aatteellinen sisällys ilman taiteen -avutta olisi selvästi tajuttavana, ja tavallisen elämän aatteellinen -pohja on enimmiten syvälle kätketty jokapäiväisyyden rikkojen alle. Jos -runoilija laulaa mahtavan sodan sankaritöistä, niin taistelun jalo -tarkoitus ja sotijain urhoollisuus meitä innostuttaa ja lämmittää; -mutta sen veristen kauhujen keskellä aatteet pian himmentyvät ja -yksityiset hirmukuvat vaan täyttävät katselijan mielen; samoin taitavan -kirjailijan kynä saattaa meitä mieltymään jokapäiväisten olojen -kuvaukseen, jotka todellisuudessa tuntuisivat meistä kovin ikäviltä. -Muistettakoon sen lisäksi, kuinka runoilijan täytyy keksiä ihan uusia -henkilöitä ja tapauksia, melkeinpä uusia maailmojakin, kuvattavien -aatteiden ilmoittajiksi. Tämä kaikki jo todistaa, että taiteen apu on -välttämätön, kun luonnossa ja ihmiselämässä piilevä kauneus on esiin -tuotava ja aatteet esitettävät aistillisessa muodossa.</p> +vaikuttavassa muodossa, että niiden aatteellinen sisällys ilman taiteen +avutta olisi selvästi tajuttavana, ja tavallisen elämän aatteellinen +pohja on enimmiten syvälle kätketty jokapäiväisyyden rikkojen alle. Jos +runoilija laulaa mahtavan sodan sankaritöistä, niin taistelun jalo +tarkoitus ja sotijain urhoollisuus meitä innostuttaa ja lämmittää; +mutta sen veristen kauhujen keskellä aatteet pian himmentyvät ja +yksityiset hirmukuvat vaan täyttävät katselijan mielen; samoin taitavan +kirjailijan kynä saattaa meitä mieltymään jokapäiväisten olojen +kuvaukseen, jotka todellisuudessa tuntuisivat meistä kovin ikäviltä. +Muistettakoon sen lisäksi, kuinka runoilijan täytyy keksiä ihan uusia +henkilöitä ja tapauksia, melkeinpä uusia maailmojakin, kuvattavien +aatteiden ilmoittajiksi. Tämä kaikki jo todistaa, että taiteen apu on +välttämätön, kun luonnossa ja ihmiselämässä piilevä kauneus on esiin +tuotava ja aatteet esitettävät aistillisessa muodossa.</p> <p>Kuvausvoima eli fantasia kokoilee yhdeksi kuvaksi ne kauneuden -ilmaukset, jotka ovat hajallansa luonnossa ja ihmis-elämässä. Näin -syntyy sellainen maailman kuva, joka selvästi näyttää, miten aatteet -maailmassa toteutuvat. Tämä on <i>ideaali</i> eli <i>ihanne</i>. Ihanne -on samassa esikuva, jota ihminen mahdollisuuden mukaan koettaa siirtää -olevaisuuteen, jonka tähden sopii puhua ideaaleista monella eri alalla; -mutta suurin merkitys sillä on taiteessa. Kullakin ajalla ja kansalla -on oma ihanteensa. Jokainen taiteilija luopi tosin omassa mielessään -itsellensä ihanteen; mutta hänen oma sivistyksensä ja ajatustapansa on -tietysti hänen kansakuntansa ja välillisesti koko ihmiskunnan edellisen -historian tuote, ja sen mukaan hänen ihanteensakin muodostuu. Mitä -enemmin taiteilijan onnistuu omaan ideaaliinsa yhdistää parasta, mitä -hänen kansakuntansa ja aikakautensa tuntee ja ajattelee, sitä -täydellisemmin hän voipi toteuttaa taiteenkin tarkoitusta; sillä kaikki -henkinen toiminta on etupäässä kansanhengen työtä indiviidien kautta. -Toiselta puolen yksityisen taiteilijan omituisuus selvittää kansan +ilmaukset, jotka ovat hajallansa luonnossa ja ihmis-elämässä. Näin +syntyy sellainen maailman kuva, joka selvästi näyttää, miten aatteet +maailmassa toteutuvat. Tämä on <i>ideaali</i> eli <i>ihanne</i>. Ihanne +on samassa esikuva, jota ihminen mahdollisuuden mukaan koettaa siirtää +olevaisuuteen, jonka tähden sopii puhua ideaaleista monella eri alalla; +mutta suurin merkitys sillä on taiteessa. Kullakin ajalla ja kansalla +on oma ihanteensa. Jokainen taiteilija luopi tosin omassa mielessään +itsellensä ihanteen; mutta hänen oma sivistyksensä ja ajatustapansa on +tietysti hänen kansakuntansa ja välillisesti koko ihmiskunnan edellisen +historian tuote, ja sen mukaan hänen ihanteensakin muodostuu. Mitä +enemmin taiteilijan onnistuu omaan ideaaliinsa yhdistää parasta, mitä +hänen kansakuntansa ja aikakautensa tuntee ja ajattelee, sitä +täydellisemmin hän voipi toteuttaa taiteenkin tarkoitusta; sillä kaikki +henkinen toiminta on etupäässä kansanhengen työtä indiviidien kautta. +Toiselta puolen yksityisen taiteilijan omituisuus selvittää kansan taiteelliset perikuvat, antaen niille tarkemmat piirteet ja -moninaisemman värityksen. Tämä viepi meidät tärkeään kohtaan. Taide, -samalla kuin se yleensä kuvailee maailman järjellisyyttä, aatteen -toteutumista, on selvä kansanhengen kuvastin; sillä se ilmaisee, -miten kukin kansa on eri aikoina käsittänyt todellisuuden ja mitkä -ihanteet se on asettanut aatteellisille pyrinnöillensä. Ymmärtääksemme -ideaalien erilaisuutta, meidän ei tarvitse ajatella muuta kuin +moninaisemman värityksen. Tämä viepi meidät tärkeään kohtaan. Taide, +samalla kuin se yleensä kuvailee maailman järjellisyyttä, aatteen +toteutumista, on selvä kansanhengen kuvastin; sillä se ilmaisee, +miten kukin kansa on eri aikoina käsittänyt todellisuuden ja mitkä +ihanteet se on asettanut aatteellisille pyrinnöillensä. Ymmärtääksemme +ideaalien erilaisuutta, meidän ei tarvitse ajatella muuta kuin Muinais-Kreikkalaisten ihannetta ihmiskasvojen kauneudesta, joka ihanne -vaati suurinta säännöllisyyttä; nykyaika sitä vastoin tyytyy vähempään -säännöllisyyteen, vaan vaatii enemmän henkevyyttä.</p> +vaati suurinta säännöllisyyttä; nykyaika sitä vastoin tyytyy vähempään +säännöllisyyteen, vaan vaatii enemmän henkevyyttä.</p> <p>Ihanteensa voipi taide toteuttaa kahdella tavalla. Se saattaa joko -suorastaan esittää ideaalinmukaisia henkilöitä ja oloja taikka -kuvata niitä aivan luonnonmukaisesti, vaan kuitenkin niin, -että aatteen toteutuminen niissä selvästi näkyy. Tästä syntyy -kaksi <i>kuvauslaatua</i> eli <i>taidetapaa</i> (styyliä); edellistä -mainitaan <i>ihanteellisen</i> eli <i>ideaalisen</i>, jälkimäistä -<i>luonnon-omaisen</i> eli <i>reaalisen</i> nimellä. Edellistä on -myös sanottu <i>välittömäksi</i>, jälkimäistä <i>välilliseksi</i> +suorastaan esittää ideaalinmukaisia henkilöitä ja oloja taikka +kuvata niitä aivan luonnonmukaisesti, vaan kuitenkin niin, +että aatteen toteutuminen niissä selvästi näkyy. Tästä syntyy +kaksi <i>kuvauslaatua</i> eli <i>taidetapaa</i> (styyliä); edellistä +mainitaan <i>ihanteellisen</i> eli <i>ideaalisen</i>, jälkimäistä +<i>luonnon-omaisen</i> eli <i>reaalisen</i> nimellä. Edellistä on +myös sanottu <i>välittömäksi</i>, jälkimäistä <i>välilliseksi</i> idealismiksi.</p> <p>Kun Rafael "Sikston Madonnassa" on lumonnut esiin yliluonnollisen sulon ja puhtauden kuvan, kun kreikkalainen veistotaiteilia Athenessa tai -Apollonissa koettaa kuvata koko sitä siveellistä aatetta, jota nämä -jumalat edustavat, taikka Sofokles murhenäytelmissään esittelee jaloja -sankareitansa suurempina ja täydellisempinä kuin tavalliset ihmiset, -niin kaikki nämä teokset ilmoittavat ideaalista taiteen suuntaa, +Apollonissa koettaa kuvata koko sitä siveellistä aatetta, jota nämä +jumalat edustavat, taikka Sofokles murhenäytelmissään esittelee jaloja +sankareitansa suurempina ja täydellisempinä kuin tavalliset ihmiset, +niin kaikki nämä teokset ilmoittavat ideaalista taiteen suuntaa, asettaen eteemme puhtaan metallin, kuonasta puhdistettuna ja taottuna soreaan muotoon. Vaan jos katselemme, miten hollantilaiset maalaajat -kuvailevat kansansa elämää, niinkuin sitä nähtiin kodin piirissä tai -krouveissa ja kylän raiteilla, tahi muistelemme Shakespeare'n -henkilöitä, joissa mahtavien tunteiden ja jaloimpien rientojen ohessa -on kaikki ihmisyyden tavalliset puutteet, mutta joista kuitenkin selvän -selvästi näemme, mimmoinen ihmisen todellinen luonne on, suuruudessaan -ja viheliäisyydessään, hyvyydessään ja pahuudessaan, ja miten -siveellinen maailmanjärjestys, heidän toimintansa kautta tai vastoin -heidän tahtoansa, aina pääsee voitolle, — niin tämä kaikki on +kuvailevat kansansa elämää, niinkuin sitä nähtiin kodin piirissä tai +krouveissa ja kylän raiteilla, tahi muistelemme Shakespeare'n +henkilöitä, joissa mahtavien tunteiden ja jaloimpien rientojen ohessa +on kaikki ihmisyyden tavalliset puutteet, mutta joista kuitenkin selvän +selvästi näemme, mimmoinen ihmisen todellinen luonne on, suuruudessaan +ja viheliäisyydessään, hyvyydessään ja pahuudessaan, ja miten +siveellinen maailmanjärjestys, heidän toimintansa kautta tai vastoin +heidän tahtoansa, aina pääsee voitolle, — niin tämä kaikki on luonnon-omaista kuvailua, reaalista taidetapaa. Silloin — -pysyäkseni äskeisessä vertauksessa — se ideaalisuuden kulta, mikä -olevaisuudessa löytyy, taiteen avulla omien silmiemme edessä puhdistuu -jokapäiväisyyden kuonasta ja kirkastuneena muuttuu aatteiden säiliöksi.</p> - -<p>Kuvausvoiman tuottama taiteellinen kauneus on paljasta ulkonäköä, -puhdasta muotoa; sillä ainoastaan täten voipi mielessämme syntyä se -luulo, että aate jossakin kohdassa on päässyt täydellisesti -ilmaantumaan. Mutta jos se onkin taiteen heikoin puoli, että sen -tuotteet ovat pelkkiä mielikuvaelmia, reaalista todellisuutta vailla, -niin tämä kauneuden puhdas muodollisuus toiselta puolen on sille -suureksi eduksi. Ihmishenki tuntee itsensä ihan vapaaksi taiteen -maailmassa; todellisuuden kahleet eivät häntä ahdista ja hän voipi itse -kokonaan muodostaa ja täyttää kuvaelmansa. Siinä onkin suuri osa -taiteen viehätyksestä. Kuni Jumalan aatteet maailmassa, niin ihmisen -aatteet taiteessa samalla ovat luomista, tositoimintaa, Juuri siitä -syystä, että sen kuvaelmat ovat paljasta muotoa voipi taide, ikäänkuin -taistelun loppua edellyttäin, esittää valmiina ja täydellisenä sen -sopusoinnun, jonka saavuttamista tähtää siveellinen toiminta, uupumatta -eteenpäin pyrkien, vaan jota se ei milloinkaan eikä niissäkään paikassa -voi pysyväisesti toteuttaa.</p> - -<p>Näin taide ylentää ihmisen mieltä, asettaen hänen eteensä, mitä +pysyäkseni äskeisessä vertauksessa — se ideaalisuuden kulta, mikä +olevaisuudessa löytyy, taiteen avulla omien silmiemme edessä puhdistuu +jokapäiväisyyden kuonasta ja kirkastuneena muuttuu aatteiden säiliöksi.</p> + +<p>Kuvausvoiman tuottama taiteellinen kauneus on paljasta ulkonäköä, +puhdasta muotoa; sillä ainoastaan täten voipi mielessämme syntyä se +luulo, että aate jossakin kohdassa on päässyt täydellisesti +ilmaantumaan. Mutta jos se onkin taiteen heikoin puoli, että sen +tuotteet ovat pelkkiä mielikuvaelmia, reaalista todellisuutta vailla, +niin tämä kauneuden puhdas muodollisuus toiselta puolen on sille +suureksi eduksi. Ihmishenki tuntee itsensä ihan vapaaksi taiteen +maailmassa; todellisuuden kahleet eivät häntä ahdista ja hän voipi itse +kokonaan muodostaa ja täyttää kuvaelmansa. Siinä onkin suuri osa +taiteen viehätyksestä. Kuni Jumalan aatteet maailmassa, niin ihmisen +aatteet taiteessa samalla ovat luomista, tositoimintaa, Juuri siitä +syystä, että sen kuvaelmat ovat paljasta muotoa voipi taide, ikäänkuin +taistelun loppua edellyttäin, esittää valmiina ja täydellisenä sen +sopusoinnun, jonka saavuttamista tähtää siveellinen toiminta, uupumatta +eteenpäin pyrkien, vaan jota se ei milloinkaan eikä niissäkään paikassa +voi pysyväisesti toteuttaa.</p> + +<p>Näin taide ylentää ihmisen mieltä, asettaen hänen eteensä, mitä maailmassa on korkeinta ja jalointa; se ihmeellinen lumousvoima, jolla -se vetää häntä puoleensa, tulee erittäinkin siitä, että taide koskee -koko ihmiseen, kaikkiin hänen sielunsa toimintoihin: yht'aikaa -tunteeseen, mieltämiseen, ajatukseen ja tahtoon, jotka kuvausvoimassa -liittyvät yhteen. Taide tuottaa paraan ja jaloimman huvituksen, mutta -on kuitenkin paljoa enemmän kuin viaton virkistyskeino keskellä elämän -ikävää hommaa. Jos taide todellakaan ei olisi muuta kuin paljas -nautinnon välikappale, joksi moni sitä katsonee, eipä silloin +se vetää häntä puoleensa, tulee erittäinkin siitä, että taide koskee +koko ihmiseen, kaikkiin hänen sielunsa toimintoihin: yht'aikaa +tunteeseen, mieltämiseen, ajatukseen ja tahtoon, jotka kuvausvoimassa +liittyvät yhteen. Taide tuottaa paraan ja jaloimman huvituksen, mutta +on kuitenkin paljoa enemmän kuin viaton virkistyskeino keskellä elämän +ikävää hommaa. Jos taide todellakaan ei olisi muuta kuin paljas +nautinnon välikappale, joksi moni sitä katsonee, eipä silloin olisikkaan suurta eroitusta taitavan pariisilaisen kokin ja -Shakespearen välillä! Mutta olipa tuo katsantotapa käytöllisesti kuinka -yleinen tahansa, teoriiassa sillä ei ole ollut paljon puolustusta. -Useammin on arveltu, että taiteen on tarkoitus antaa siveellistä -opetusta taikka olla tieteen, uskonnon tai käytöllisen hyödyn -palvelijana, ja etenkin viime aikoina näkyy se mielipide uudestaan -voittavan alaa, että taiteen tulee olla pelkkää olevaisuuden -mukailemista, tuoden esiin tosielämän vammat ja epäsoinnut, joita -silloin muka oppisimme tuntemaan ja parantelemaan. Näillä perusteilla -voisi johdonmukaisesti tulla siihen päätökseen, että Alexandrialaisten -opetusrunot tai amerikkalaisten rouvien siveyttävät romaanit ovat -korkeinta taidetta tai että kuvausvoiman oivallisimmat tuotteet ovat -vähempi-arvoisia kuin keskinkertainen valokuva. Mutta kaikki nuo -käsitystavat ovat väärät tai, oikeammin sanoen, yksipuoliset; ne vaan +Shakespearen välillä! Mutta olipa tuo katsantotapa käytöllisesti kuinka +yleinen tahansa, teoriiassa sillä ei ole ollut paljon puolustusta. +Useammin on arveltu, että taiteen on tarkoitus antaa siveellistä +opetusta taikka olla tieteen, uskonnon tai käytöllisen hyödyn +palvelijana, ja etenkin viime aikoina näkyy se mielipide uudestaan +voittavan alaa, että taiteen tulee olla pelkkää olevaisuuden +mukailemista, tuoden esiin tosielämän vammat ja epäsoinnut, joita +silloin muka oppisimme tuntemaan ja parantelemaan. Näillä perusteilla +voisi johdonmukaisesti tulla siihen päätökseen, että Alexandrialaisten +opetusrunot tai amerikkalaisten rouvien siveyttävät romaanit ovat +korkeinta taidetta tai että kuvausvoiman oivallisimmat tuotteet ovat +vähempi-arvoisia kuin keskinkertainen valokuva. Mutta kaikki nuo +käsitystavat ovat väärät tai, oikeammin sanoen, yksipuoliset; ne vaan vaillinaisesti osoittavat taiteen varsinaista luontoa ja tarkoitusta.</p> -<p>Taiteen tehtävä on ihan toinen, paljoa laajempi ja ylevämpi. Se on, -niinkuin jo ylempänä sanottiin, yksi niitä toiminnon muotoja, joiden -avulla ihmishenki pääsee ikuisen järjellisyyden tuntemiseen, -jumalallisten aatteiden osallisuuteen. Siveydellä sekä tieteellä ja -uskonnolla on tosin sama perustus ja pääasiallisesti sama sisällyskin -kuin taiteella, jonka tähden niiden välillä ei voi olla mitään +<p>Taiteen tehtävä on ihan toinen, paljoa laajempi ja ylevämpi. Se on, +niinkuin jo ylempänä sanottiin, yksi niitä toiminnon muotoja, joiden +avulla ihmishenki pääsee ikuisen järjellisyyden tuntemiseen, +jumalallisten aatteiden osallisuuteen. Siveydellä sekä tieteellä ja +uskonnolla on tosin sama perustus ja pääasiallisesti sama sisällyskin +kuin taiteella, jonka tähden niiden välillä ei voi olla mitään todellista vastariitaa; mutta taide toimii omalla tavallaan ja -toteuttaa oman luonteensa mukaan niiden yhteisen sisällyksen. Taiteen -ihanat kuvaelmat innostuttavat meitä siihen, mikä on hyvää ja jaloa, -kun hyvyys ja jalous meitä lähestyy kuvaustaiteen tai runouden -kirkastamassa muodossa; musiikin säveleet voivat lempeämmäksi taivuttaa -kovimmankin mielen tai sielussamme sytyttää hartaan innostuksen liekin; -runouden pyhästä virrasta taidamme ammentaa syvimmän elämänviisauden ja -nerokkaimmat, ihmishengen tähdellisimpiä kysymyksiä selvittävät -aatokset. Mutta nämä kaikki ovat vaan eri puolia taiteen päätehtävästä, -niin sanoakseni, lisätuotteita, joita taide hajottaa ympärillensä -pyrkiessään suureen päämääräänsä, joka on mielen ylentäminen -ihanteen esittämisellä. Tämä tehtävä kyllä vaatii sitä elävästi ja +toteuttaa oman luonteensa mukaan niiden yhteisen sisällyksen. Taiteen +ihanat kuvaelmat innostuttavat meitä siihen, mikä on hyvää ja jaloa, +kun hyvyys ja jalous meitä lähestyy kuvaustaiteen tai runouden +kirkastamassa muodossa; musiikin säveleet voivat lempeämmäksi taivuttaa +kovimmankin mielen tai sielussamme sytyttää hartaan innostuksen liekin; +runouden pyhästä virrasta taidamme ammentaa syvimmän elämänviisauden ja +nerokkaimmat, ihmishengen tähdellisimpiä kysymyksiä selvittävät +aatokset. Mutta nämä kaikki ovat vaan eri puolia taiteen päätehtävästä, +niin sanoakseni, lisätuotteita, joita taide hajottaa ympärillensä +pyrkiessään suureen päämääräänsä, joka on mielen ylentäminen +ihanteen esittämisellä. Tämä tehtävä kyllä vaatii sitä elävästi ja todenmukaisesti kuvailemaan olevaisuutta, mutta ei semmoisena, kuin se -hämmentyneenä ja sekavana ilmaantuu meidän silmissämme, täynnä -arvoituksia ja ristiriitaisuutta, vaan korkeamman järjellisyyden, -ihanteen, valaisemana, jotta olevaisuuden arvoitukset selviävät ja me +hämmentyneenä ja sekavana ilmaantuu meidän silmissämme, täynnä +arvoituksia ja ristiriitaisuutta, vaan korkeamman järjellisyyden, +ihanteen, valaisemana, jotta olevaisuuden arvoitukset selviävät ja me havaitsemme maailmassa toteutuvat aatteet.</p> -<p>Ylempänä mainittiin, että kauneudessa on kaksi puolta: sisällys eli -aate ja aistillinen muoto. Sentähden taide, kauneutta tuottaessaan, -tarvitsee jotakin ulkonaista välikappaletta, ainetta, jossa tuo +<p>Ylempänä mainittiin, että kauneudessa on kaksi puolta: sisällys eli +aate ja aistillinen muoto. Sentähden taide, kauneutta tuottaessaan, +tarvitsee jotakin ulkonaista välikappaletta, ainetta, jossa tuo aistillinen muoto voi ilmaantua. Aineen kautta se vaikuttaa ihmisen -kuvausvoimaan, tavallisesti jonkun ulkonaisen aistin välityksellä. Sitä -myöten, mitä ainetta taide käyttää, ihminen sitä tajuaa eri tavalla, +kuvausvoimaan, tavallisesti jonkun ulkonaisen aistin välityksellä. Sitä +myöten, mitä ainetta taide käyttää, ihminen sitä tajuaa eri tavalla, eri aisteilla ja aistimilla; sen vuoksi taide jakaantuu useampiin <i>taiteisin</i>.</p> -<p>Aineellisinta välikappaletta viljelee <i>rakennustaide</i>: suurista -kivimöhkäleistä ja muista karkeista aineista se panee tuotteensa +<p>Aineellisinta välikappaletta viljelee <i>rakennustaide</i>: suurista +kivimöhkäleistä ja muista karkeista aineista se panee tuotteensa kokoon, ottaen esikuvaksensa elottoman luonnon ja kasvikunnan -ilmiöt. Ajankin puolesta on se, runouden rinnalla, ihmiskunnan -ensimmäinen taide, joka syntyy jo kansojen lapsuuden aikana (Egyptin +ilmiöt. Ajankin puolesta on se, runouden rinnalla, ihmiskunnan +ensimmäinen taide, joka syntyy jo kansojen lapsuuden aikana (Egyptin pyramiidit, Kreikan kykloopiset muurit j.n.e.). <i>Kuvanveisto</i> eli -<i>veistotaide</i> käyttää vielä samoja aineita kuin rakennustaidekkin, +<i>veistotaide</i> käyttää vielä samoja aineita kuin rakennustaidekkin, vaikka se jo on voittanut sen raskaan aineellisuuden, joka hallitsee -mainittua taidetta; veistotaide luo kylmään marmoriinkin elävän hengen. +mainittua taidetta; veistotaide luo kylmään marmoriinkin elävän hengen. Elottoman luonnon tai kasvimuotojen sijaan ottaa veistotaide ihmisen -kuvattavaksi. <i>Maalaustaide</i> pyrkii vielä suurempaan henkisyyteen; -vaikka se, niinkuin edellisetkin, liikkuu näkyväisyyden piirissä, -käyttää se vain näkyväisen aineellisuuden vähimmän aineellista ilmiötä, -väriä; sillä ei ole enää, niinkuin veistotaiteella, muoto semmoisenaan -pääasiana: vaan värin avulla saattaa se sisällisen hengenkin paremmin -näkyviin ja voipi siis monipuolisemmin kuin kuvanveisto esitellä -ihmisiä ja ihmisten oloja, — Kaikki nämä taiteet koskevat näköä, -silmää, jolla ihminen tajuaa ulkonaista luontoa, ulkomaailmaa, ja -ulkomaailmasta ne ottavatkin esitettävänsä, jotka kuvina asetetaan -näkyviin: siitäpä niiden nimityskin: <i>kuvaustaiteet</i>.</p> - -<p>Vaan taide menee vielä edemmäksi; se ei tyydy ulkomaailman -kuvailemiseen, se ottaa esittääksensä sisällistäkin maailmaa, ihmisen -tunteita. Tämä tapahtuu <i>musiikissa, säveltaiteessa</i>. Aine on -henkisin, mikä olla voi: ääni, sävel, ja välittäjänä on niin-ikään -henkisin ihmisen ulkonaisista aisteista, kuulo. Näin taiteelle siis on -auennut ihmissielun sisällinen maailma, vaan samassa koko ulkomaailma -on jäänyt syrjälle; mitä taide toiselta puolen on voittanut, sen se +kuvattavaksi. <i>Maalaustaide</i> pyrkii vielä suurempaan henkisyyteen; +vaikka se, niinkuin edellisetkin, liikkuu näkyväisyyden piirissä, +käyttää se vain näkyväisen aineellisuuden vähimmän aineellista ilmiötä, +väriä; sillä ei ole enää, niinkuin veistotaiteella, muoto semmoisenaan +pääasiana: vaan värin avulla saattaa se sisällisen hengenkin paremmin +näkyviin ja voipi siis monipuolisemmin kuin kuvanveisto esitellä +ihmisiä ja ihmisten oloja, — Kaikki nämä taiteet koskevat näköä, +silmää, jolla ihminen tajuaa ulkonaista luontoa, ulkomaailmaa, ja +ulkomaailmasta ne ottavatkin esitettävänsä, jotka kuvina asetetaan +näkyviin: siitäpä niiden nimityskin: <i>kuvaustaiteet</i>.</p> + +<p>Vaan taide menee vielä edemmäksi; se ei tyydy ulkomaailman +kuvailemiseen, se ottaa esittääksensä sisällistäkin maailmaa, ihmisen +tunteita. Tämä tapahtuu <i>musiikissa, säveltaiteessa</i>. Aine on +henkisin, mikä olla voi: ääni, sävel, ja välittäjänä on niin-ikään +henkisin ihmisen ulkonaisista aisteista, kuulo. Näin taiteelle siis on +auennut ihmissielun sisällinen maailma, vaan samassa koko ulkomaailma +on jäänyt syrjälle; mitä taide toiselta puolen on voittanut, sen se toiselta puolen on kadottanut.</p> -<p><i>Runous</i> ne molemmat yhdistää. Se esittelee liikemaailmaa niinkuin -kuvaustaiteet, vaan myös ihmisen tunteita, niinkuin musiikki. +<p><i>Runous</i> ne molemmat yhdistää. Se esittelee liikemaailmaa niinkuin +kuvaustaiteet, vaan myös ihmisen tunteita, niinkuin musiikki. Runoudessa on taide jo muuttunut niin henkiseksi, ett'ei se tarvitse -mitään varsinaista ainetta eli ulkonaista välikappaletta, niinkuin muut -taiteet; sen sijaan runoudella on välittäjänä ajatuksen varsinainen +mitään varsinaista ainetta eli ulkonaista välikappaletta, niinkuin muut +taiteet; sen sijaan runoudella on välittäjänä ajatuksen varsinainen kannattaja, kieli. Kielen kautta se vaikuttaa suorastaan kuvausvoimaan -eikä mihinkään ulkonaiseen aistiin tahi aistimeen. Kieli ei ole aineena -eli välikappaleena samalla tavoin kuin esim. sävel soitannossa; se -käyttää tosin välikappaleenansa ääntä, mutta ääni on silloin vaan -käsitteen ilmaus, ajatuksen ulkonainen muoto; ei kielen sointu -yksistään vaikuta kuvausvoimaan, vaan pääasiallisesti sen sisällys. — -Huomattava on, että runoudenkin alalla kauneus on aatteen ilmaantuminen -<i>aistillisessa</i> muodossa, vaikka ihminen sitä tajuaa ilman minkään -ulkonaisen aistin välityksettä; sillä jokaisen todellisen runoteoksen -tulee asettaa kuvattavansa niin elävästi kuulijan tahi lukijan -sisällisen silmän eteen tai, niin sanoakseni, sisällisen aistin -tajuttavaksi, että hän luulee kaikki omin silmin näkevänsä, omin korvin -kuulevansa. Taiteen päälajeja on siis kolme:</p> - -<p>1) <i>Kuvaustaiteet</i> tarkoittavat näköä, jonka välikappale on silmä;</p> - -<p>2) <i>Musiikki</i> eli <i>Säveltaide</i> tarkoittaa kuuloa, jonka -välikappale on korva;</p> - -<p>3) <i>Runous</i> ei tarkoita mitään ulkonaista aistia, vaan vaikuttaa +eikä mihinkään ulkonaiseen aistiin tahi aistimeen. Kieli ei ole aineena +eli välikappaleena samalla tavoin kuin esim. sävel soitannossa; se +käyttää tosin välikappaleenansa ääntä, mutta ääni on silloin vaan +käsitteen ilmaus, ajatuksen ulkonainen muoto; ei kielen sointu +yksistään vaikuta kuvausvoimaan, vaan pääasiallisesti sen sisällys. — +Huomattava on, että runoudenkin alalla kauneus on aatteen ilmaantuminen +<i>aistillisessa</i> muodossa, vaikka ihminen sitä tajuaa ilman minkään +ulkonaisen aistin välityksettä; sillä jokaisen todellisen runoteoksen +tulee asettaa kuvattavansa niin elävästi kuulijan tahi lukijan +sisällisen silmän eteen tai, niin sanoakseni, sisällisen aistin +tajuttavaksi, että hän luulee kaikki omin silmin näkevänsä, omin korvin +kuulevansa. Taiteen päälajeja on siis kolme:</p> + +<p>1) <i>Kuvaustaiteet</i> tarkoittavat näköä, jonka välikappale on silmä;</p> + +<p>2) <i>Musiikki</i> eli <i>Säveltaide</i> tarkoittaa kuuloa, jonka +välikappale on korva;</p> + +<p>3) <i>Runous</i> ei tarkoita mitään ulkonaista aistia, vaan vaikuttaa suorastaan kuvausvoimaan.</p> <p>Kuvaustaiteita taas on kolme: <i>Rakennustaide</i> (Arkkitehtuuri), joka -aineekseen käyttää kiveä, puuta j.n.e. ja mukailee elottoman luonnon ja +aineekseen käyttää kiveä, puuta j.n.e. ja mukailee elottoman luonnon ja kasvikunnan tuotteita; <i>Kuvanveisto</i> eli <i>Veistotaide</i> (Skulptuuri), -joka käyttää melkein samoja aineita kuin Rakennustaide, vaan etupäässä -kuvailee ihmistä, joskus eläimiäkin, ja <i>Maalaustaide</i>, jonka aineena on -väri.</p> - -<p>Paitsi näitä itsenäisiä taiteita löytyy myös useampia -<i>aputaiteita</i>, jotka liittyvät edellisiin ja täydentävät -jotain erityistä puolta niistä. Niin <i>puutarhuri-taide</i> -on rakennustaiteen lisäyksenä; <i>vaski-, kivi- ja puunpiirto</i> ynnä -muut monistavaiset taiteet levittävät mukaelmia kuvaustaiteen -tuotteista ja voivat väliin olla sen sijaisenakin; <i>tanssitaide -(orchestika)</i>, varsinkin semmoisena, kuin sitä Kreikkalaisilla -harjoitettiin, osoittelee ruumiinliikenteillä musiikin sisällystä. -Runoudellakin on tällainen aputaide; itsenäisemmin kuin edellämainitut -<i>näyttelytaide</i> luo kuvaelmiaan näytelmärunouden pohjalle, ollen -sen täyte ja selvike.</p> - -<p>Runous on siis taiteista henkisin ja niinmuodoin korkein. Kaikki, mitä -ylempänä sanottiin taiteen luonteesta ja tarkoituksesta, soveltuu -nimen-omaan runouteen. Muihin taiteisin verrattuna, sen kyllä täytyy -jättää muutamia aloja niille yksinomaisesti viljeltäväksi: ihmisruumiin -plastillista kauneutta se ei voi niin selvästi, kuin kuvanveisto, -asettaa katseltavaksi; valojen ja varjojen miellyttävää vaihtelua, sitä -viehättävää ihanuutta, joka asuu ihmisen silmäyksessä, ei se -maalaustaiteen tavalla voi tuoda näkyviin; säveleissä vivahtelevia -tunteiden väreitä se ei musiikin lailla taida lumota esiin; mutta -avaraksi avautuu sen sijaan runouden piiri monialle päin, jonne muiden -taiteiden on mahdoton sitä seurata. Niin voipi runous — puhumattakaan -siitä, että se saattaa kuvata muiden taiteiden aineita esittelemällä -niiden tuottamia mielenvaikutuksia, — sanan voimalla selvittää paljon -semmoistakin, joka näkyväisenä on kuvaustaiteen omaa, vaan ei -kuitenkaan ole taltalla tai värillä kuvailtavissa, ja vaikk'ei se -säveltaiteen tavoin voi vaipua sanoiksi puhkeamattomain tunteiden -hämärään syvyyteen, taitaa se monesti tesmällisemmin ja laveammalta -kuin musiikki tuoda esiin tunteiden sisällystä. Runouden ala laajentuu -varsinkin siitä syystä, että se tuopi esiin asiat perättäin, ajan -järjestyksessä; se ei valitse mitään yksityiskohtaa tapausten jaksosta, -vaan esittää tapaukset semmoisinaan; avaruudessa olevan ohessa sille -siis tarjouu kaikki, mitä ajassa on, erittäinkin toiminnan avara piiri -tämän sanan laajimmassa merkityksessä. Ja koska runouden välittäjä on +joka käyttää melkein samoja aineita kuin Rakennustaide, vaan etupäässä +kuvailee ihmistä, joskus eläimiäkin, ja <i>Maalaustaide</i>, jonka aineena on +väri.</p> + +<p>Paitsi näitä itsenäisiä taiteita löytyy myös useampia +<i>aputaiteita</i>, jotka liittyvät edellisiin ja täydentävät +jotain erityistä puolta niistä. Niin <i>puutarhuri-taide</i> +on rakennustaiteen lisäyksenä; <i>vaski-, kivi- ja puunpiirto</i> ynnä +muut monistavaiset taiteet levittävät mukaelmia kuvaustaiteen +tuotteista ja voivat väliin olla sen sijaisenakin; <i>tanssitaide +(orchestika)</i>, varsinkin semmoisena, kuin sitä Kreikkalaisilla +harjoitettiin, osoittelee ruumiinliikenteillä musiikin sisällystä. +Runoudellakin on tällainen aputaide; itsenäisemmin kuin edellämainitut +<i>näyttelytaide</i> luo kuvaelmiaan näytelmärunouden pohjalle, ollen +sen täyte ja selvike.</p> + +<p>Runous on siis taiteista henkisin ja niinmuodoin korkein. Kaikki, mitä +ylempänä sanottiin taiteen luonteesta ja tarkoituksesta, soveltuu +nimen-omaan runouteen. Muihin taiteisin verrattuna, sen kyllä täytyy +jättää muutamia aloja niille yksinomaisesti viljeltäväksi: ihmisruumiin +plastillista kauneutta se ei voi niin selvästi, kuin kuvanveisto, +asettaa katseltavaksi; valojen ja varjojen miellyttävää vaihtelua, sitä +viehättävää ihanuutta, joka asuu ihmisen silmäyksessä, ei se +maalaustaiteen tavalla voi tuoda näkyviin; säveleissä vivahtelevia +tunteiden väreitä se ei musiikin lailla taida lumota esiin; mutta +avaraksi avautuu sen sijaan runouden piiri monialle päin, jonne muiden +taiteiden on mahdoton sitä seurata. Niin voipi runous — puhumattakaan +siitä, että se saattaa kuvata muiden taiteiden aineita esittelemällä +niiden tuottamia mielenvaikutuksia, — sanan voimalla selvittää paljon +semmoistakin, joka näkyväisenä on kuvaustaiteen omaa, vaan ei +kuitenkaan ole taltalla tai värillä kuvailtavissa, ja vaikk'ei se +säveltaiteen tavoin voi vaipua sanoiksi puhkeamattomain tunteiden +hämärään syvyyteen, taitaa se monesti tesmällisemmin ja laveammalta +kuin musiikki tuoda esiin tunteiden sisällystä. Runouden ala laajentuu +varsinkin siitä syystä, että se tuopi esiin asiat perättäin, ajan +järjestyksessä; se ei valitse mitään yksityiskohtaa tapausten jaksosta, +vaan esittää tapaukset semmoisinaan; avaruudessa olevan ohessa sille +siis tarjouu kaikki, mitä ajassa on, erittäinkin toiminnan avara piiri +tämän sanan laajimmassa merkityksessä. Ja koska runouden välittäjä on kieli, jonka avulla kaikki ihmisen mielteet ja ajatukset muotoihinsa -selviävät, niin ulkonaiseen toimintaan liittyy ihmishengen koko -sisäinen elämä; runous ottaa omaksensa teot syinensä, tunteet ja -ajatukset seurauksinensa, ja kykenee siis kuvailemaan tosihenkilöitä, -koko ihmisen personallisuutta. Sentähden runous paremmin, kuin mikään -muu taide, pystyy antamaan täydellistä kuvaa ihmis-elämästä, ja -runouden soihdun kirkastamina aatteet meille näkyvät mitä selvimmässä +selviävät, niin ulkonaiseen toimintaan liittyy ihmishengen koko +sisäinen elämä; runous ottaa omaksensa teot syinensä, tunteet ja +ajatukset seurauksinensa, ja kykenee siis kuvailemaan tosihenkilöitä, +koko ihmisen personallisuutta. Sentähden runous paremmin, kuin mikään +muu taide, pystyy antamaan täydellistä kuvaa ihmis-elämästä, ja +runouden soihdun kirkastamina aatteet meille näkyvät mitä selvimmässä valossa.</p> -<p>Kun runouden kannattaja on kieli ja se voipi piiriinsä sulkea kaikki -ihmishengen aatokset, niin sillä on paljon yhteistä tieteen ja -uskonnon kanssa, jotka niinikään ilmaisevat sisällyksensä kielen ja -ajatusten kautta, ja samoin kuin edellämainitut runouskin etupäässä -säilyy kirjallisuuden avulla, muodostaen mitä tärkeimmän osan -kansalliskirjallisuudesta. Sentähden huomataankin kaikkina aikoma vilkas +<p>Kun runouden kannattaja on kieli ja se voipi piiriinsä sulkea kaikki +ihmishengen aatokset, niin sillä on paljon yhteistä tieteen ja +uskonnon kanssa, jotka niinikään ilmaisevat sisällyksensä kielen ja +ajatusten kautta, ja samoin kuin edellämainitut runouskin etupäässä +säilyy kirjallisuuden avulla, muodostaen mitä tärkeimmän osan +kansalliskirjallisuudesta. Sentähden huomataankin kaikkina aikoma vilkas vuorovaikutus uskonnon, tieteen ja runouden kesken, ja runoutta sopii -pitää edellisten molempain ja muiden taiteiden välittäjänä.</p> +pitää edellisten molempain ja muiden taiteiden välittäjänä.</p> <hr class="chap" /> -<h2>ENSIMMÄINEN KIRJA.<br /> +<h2>ENSIMMÄINEN KIRJA.<br /> RUNOUS KUVAUSVOIMAN JA KANSANHENGEN TUOTTEENA.</h2> <hr class="chap" /> -<h3>ENSIMMÄINEN LUKU.<br /> -Kuvausvoima yleensä.<a name="FNanchor_4" id="FNanchor_4"></a><a href="#Footnote_4" class="fnanchor">[4]</a></h3> +<h3>ENSIMMÄINEN LUKU.<br /> +Kuvausvoima yleensä.<a name="FNanchor_4" id="FNanchor_4"></a><a href="#Footnote_4" class="fnanchor">[4]</a></h3> -<p>Ulkomaailman ilmiöt ihminen ensiksi tajuaa aistillisen huomauksen +<p>Ulkomaailman ilmiöt ihminen ensiksi tajuaa aistillisen huomauksen kautta, jota sanotaan <i>havaitsemiseksi</i>, koska henki silloin -ikäänkuin <i>havaa</i> eli herää umpinaisuudestaan. Vaan tarkkaamalla -henki ne omiksensa omistaa, eroittaen ilmiöin paljoudesta esineen, -jonka se selvästi asettaa sisällisen silmänsä eteen. Tajuava henkilö +ikäänkuin <i>havaa</i> eli herää umpinaisuudestaan. Vaan tarkkaamalla +henki ne omiksensa omistaa, eroittaen ilmiöin paljoudesta esineen, +jonka se selvästi asettaa sisällisen silmänsä eteen. Tajuava henkilö havaitsee esineen ulkonaisen muodon, mutta panee siihen oman -sisällyksensä ja yhdistää sen virkeällä tunteella omaan itseensä. Tämä +sisällyksensä ja yhdistää sen virkeällä tunteella omaan itseensä. Tämä omistaminen — toiselta puolen havainnon ja tarkastuksen, toiselta -puolen tunnon avulla — on <i>näkemys</i>. Näin näkemys tuottaa -sisällisen kuvan, jossa esineen alkuperäinen eloisuus säilyy. Vaikka ne -sanat, joita tässä on viljelty: näkemys, muoto, kuva, koskevat -näkemiseen, eivät ne kuitenkaan tarkoita yksinomaisesti silmin saatuja -havainnoita, vaan kaikkein aistien välittämiä (etupäässä henkisempien: -näön ja kuulon); nuo näön piiristä otetut nimitykset osoittavat vaan -niiden selvyyttä ja elävyyttä. Sen lisäksi on huomattava, että -näkemyksen piiri ei rajoitu siihen, mitä ihminen suorastaan -aistimillaan voi havaita, vaan myös sisältää kaikki, mitä hän muutoin -henkisesti itsellensä omistaa, esim. muiden kertomuksista, lukemisella +puolen tunnon avulla — on <i>näkemys</i>. Näin näkemys tuottaa +sisällisen kuvan, jossa esineen alkuperäinen eloisuus säilyy. Vaikka ne +sanat, joita tässä on viljelty: näkemys, muoto, kuva, koskevat +näkemiseen, eivät ne kuitenkaan tarkoita yksinomaisesti silmin saatuja +havainnoita, vaan kaikkein aistien välittämiä (etupäässä henkisempien: +näön ja kuulon); nuo näön piiristä otetut nimitykset osoittavat vaan +niiden selvyyttä ja elävyyttä. Sen lisäksi on huomattava, että +näkemyksen piiri ei rajoitu siihen, mitä ihminen suorastaan +aistimillaan voi havaita, vaan myös sisältää kaikki, mitä hän muutoin +henkisesti itsellensä omistaa, esim. muiden kertomuksista, lukemisella tai muulla tavalla.</p> -<p>Näin henki tajuaa sisällyksensä yhäti vaihtelevissa kuvissa, jotka -osittain ovat ulkonaisten ilmiöin mukaelmia, osittain <i>mielikuvituksen</i> -tuottamia. Nuo näkemyksestä syntyneet kuvat jäävät unheesen; niiden -tunnusmerkit himmentyvät ja ainoastaan pääpiirteet pysyvät selkeämpinä, -jos ne itsestään palajavat tahi palautetaan mieleen. Monella -monituisella tavalla ne sitten voivat yhdistyä uusiksi kuvaelmiksi, ja -näin henki n.s. <i>uudistavaisen mielikuvituksen</i> avulla luo itsellensä -ikäänkuin toisen maailman, jossa ne kaikki vapaasti väikkyvät kirjavassa -moninaisuudessa. Mielikuvitus on ihmisen uskollinen toveri elämän -utuisilla poluilla, hänen ilojensa sulostuttaja, hänen surujensa -lievittäjä; se loitsii hänen eteensä toiveiden aavoja aloja, +<p>Näin henki tajuaa sisällyksensä yhäti vaihtelevissa kuvissa, jotka +osittain ovat ulkonaisten ilmiöin mukaelmia, osittain <i>mielikuvituksen</i> +tuottamia. Nuo näkemyksestä syntyneet kuvat jäävät unheesen; niiden +tunnusmerkit himmentyvät ja ainoastaan pääpiirteet pysyvät selkeämpinä, +jos ne itsestään palajavat tahi palautetaan mieleen. Monella +monituisella tavalla ne sitten voivat yhdistyä uusiksi kuvaelmiksi, ja +näin henki n.s. <i>uudistavaisen mielikuvituksen</i> avulla luo itsellensä +ikäänkuin toisen maailman, jossa ne kaikki vapaasti väikkyvät kirjavassa +moninaisuudessa. Mielikuvitus on ihmisen uskollinen toveri elämän +utuisilla poluilla, hänen ilojensa sulostuttaja, hänen surujensa +lievittäjä; se loitsii hänen eteensä toiveiden aavoja aloja, sulo-unelmien kangastavia kultakankaita. Mutta sen tenhovoima ei -ainoastaan tuo lohdullisia ja ylentäviä mielikuvaelmia, ei ainoastaan -satujen ihania olentoja; sillä ihminen ei taida aina hallita tätä oman -henkensä taikamaailmaa; toisinaan häneltä unohtuu syntysanat ja nuo -lumottavat haltiat pääsevät valloillensa. Tyhjät luulot, aaveet ja -kummitukset, peikot ja paholaiset ovat nekin hillittömän mielikuvituksen +ainoastaan tuo lohdullisia ja ylentäviä mielikuvaelmia, ei ainoastaan +satujen ihania olentoja; sillä ihminen ei taida aina hallita tätä oman +henkensä taikamaailmaa; toisinaan häneltä unohtuu syntysanat ja nuo +lumottavat haltiat pääsevät valloillensa. Tyhjät luulot, aaveet ja +kummitukset, peikot ja paholaiset ovat nekin hillittömän mielikuvituksen lapsia. Henki on tosin saanut suuren voiton; se on ulkonaisilta -ilmiöiltä riisunut aineellisuuden ja niinmuodoin vapautunut niiden -vallan-alaisuudesta; mutta sen kuvaelmilta puuttuu järjestystä ja -todellisuutta, ja aivan satunnaista on, missä määrässä ne vastaavat -olevaisuuteen. Eikä nämä mielikuvituksen tuotteet vielä voi olla -täydellisesti kauniita; sillä ne ovat niin epämääräisiä ja -sattumusperäisiä sekä sisältävät niin paljon yksityis-ihmisen erityisiä +ilmiöiltä riisunut aineellisuuden ja niinmuodoin vapautunut niiden +vallan-alaisuudesta; mutta sen kuvaelmilta puuttuu järjestystä ja +todellisuutta, ja aivan satunnaista on, missä määrässä ne vastaavat +olevaisuuteen. Eikä nämä mielikuvituksen tuotteet vielä voi olla +täydellisesti kauniita; sillä ne ovat niin epämääräisiä ja +sattumusperäisiä sekä sisältävät niin paljon yksityis-ihmisen erityisiä luuloja ja mielihaluja, ett'ei henki niihin voi panna aatteen ikuista -sisällystä.</p> +sisällystä.</p> -<p>Tämä voi tapahtua vasta <i>kuvausvoiman</i> avulla. Henki muodostelee -mielteitään oman sisällisen perikuvansa mukaan ja tuottaa niinmuodoin +<p>Tämä voi tapahtua vasta <i>kuvausvoiman</i> avulla. Henki muodostelee +mielteitään oman sisällisen perikuvansa mukaan ja tuottaa niinmuodoin kuvan, joka ilmaisee aatteen selvemmin kuin se luontainen esine, joka -siihen antaa aihetta. Sillä luonnonkauneus se ensin herättää -kuvausvoiman. Jos kuvausvoima otollisella hetkellä tapaa kauniin -esineen, niin tämän kuva ensin laskeutuu mielen syvyyteen ikäänkuin +siihen antaa aihetta. Sillä luonnonkauneus se ensin herättää +kuvausvoiman. Jos kuvausvoima otollisella hetkellä tapaa kauniin +esineen, niin tämän kuva ensin laskeutuu mielen syvyyteen ikäänkuin hautaan, josta se sitten uudistuneena kohoaa jalompaan eloon. Se -haihtuu pois, täyttäen subjektin eli tajuavan henkilön, samalla kuin -tämäkin vaipuu kuvahan. Tämä subjektin ja objektin täydellinen -yhdistyminen on <i>runollisen innostuksen</i> ensimmäinen aste: tuo -levottomuuden-sekainen, vaan suloinen, ylentäväinen mieliala, jossa -runoilija vetäytyy omaan itseensä, sumeasta ulkomaailmasta lukua -pitämättä, antautuen kokonaan tunteensa ihanuuden valtaan, ja jonka -hämärässä helmassa, ikäänkuin ahjossa, kuvan aineellisuus sulaa pois, +haihtuu pois, täyttäen subjektin eli tajuavan henkilön, samalla kuin +tämäkin vaipuu kuvahan. Tämä subjektin ja objektin täydellinen +yhdistyminen on <i>runollisen innostuksen</i> ensimmäinen aste: tuo +levottomuuden-sekainen, vaan suloinen, ylentäväinen mieliala, jossa +runoilija vetäytyy omaan itseensä, sumeasta ulkomaailmasta lukua +pitämättä, antautuen kokonaan tunteensa ihanuuden valtaan, ja jonka +hämärässä helmassa, ikäänkuin ahjossa, kuvan aineellisuus sulaa pois, jotta ihanne voisi puhtaana ilmoille nousta. Jo muinaisajan kansat -puhuivat runoilijan "jumalallisesta vimmasta", pitäen sen ajan -käsitystavan mukaan jonkun jumalan ulkopuolisena vaikutuksena, mitä -ihmisen oma henki sisimmäisessä, hämärässä syvyydessään tuottaa. -Samaten sanomme mekin vielä, muinais-aikaiseen loitsimiseen +puhuivat runoilijan "jumalallisesta vimmasta", pitäen sen ajan +käsitystavan mukaan jonkun jumalan ulkopuolisena vaikutuksena, mitä +ihmisen oma henki sisimmäisessä, hämärässä syvyydessään tuottaa. +Samaten sanomme mekin vielä, muinais-aikaiseen loitsimiseen viittaavalla sananparrella, runoilijan olevan <i>haltioissaan</i>. -Mutta nämä lausetavat — runovimma, haltioissa-olo (haltiotila) — -eivät tarkoita yksistään tuota innostuksen ensimmäistä kohtaa, -runollista mielialaa, vaan yleensä kuvausvoiman enemmän vaistomaista -puolta. Sillä mainitun mielialan jatko ja täyte on kuvausvoiman -varsinainen muodostustoimi, joka on eroamattomassa yhteydessä -runollisen innostuksen kanssa. Runollisen mielialan hämäryydessä käy -näkemyskuva epämääräiseksi, utumaiseksi; siihen yhtyy joukko muita, +Mutta nämä lausetavat — runovimma, haltioissa-olo (haltiotila) — +eivät tarkoita yksistään tuota innostuksen ensimmäistä kohtaa, +runollista mielialaa, vaan yleensä kuvausvoiman enemmän vaistomaista +puolta. Sillä mainitun mielialan jatko ja täyte on kuvausvoiman +varsinainen muodostustoimi, joka on eroamattomassa yhteydessä +runollisen innostuksen kanssa. Runollisen mielialan hämäryydessä käy +näkemyskuva epämääräiseksi, utumaiseksi; siihen yhtyy joukko muita, samaan ajatuspiiriin kuuluvia kuvia; paljo satunnaisia omituisuuksia, -joilla sen alku-esine eriää lajinsa yleisestä mallista, haihtuu pois, -ja sen sijaan kuva täydentyy moninaisilla, muualta lainatuilla -piirteillä yleisen lajin edustajaksi. Koko tässä kehkeytymisessä on -innostus, kuvausvoiman vaistomainen, tietymätön toiminta, -päävaikuttajana; mutta kuvausvoiman toinen puoli on verrattain -omatajuisempi järjestämisen ja päättämisen aisti, joka sisältää myös -tahtoa ja ajattelemista. Tämä ei kuitenkaan ole paljaan ymmärryksen -asia, vaan perustuu sekin välittömään tunteeseen, Varsinaisen -ymmärryksen, n.s. refleksionin, tehtävä alkaa vasta, kun +joilla sen alku-esine eriää lajinsa yleisestä mallista, haihtuu pois, +ja sen sijaan kuva täydentyy moninaisilla, muualta lainatuilla +piirteillä yleisen lajin edustajaksi. Koko tässä kehkeytymisessä on +innostus, kuvausvoiman vaistomainen, tietymätön toiminta, +päävaikuttajana; mutta kuvausvoiman toinen puoli on verrattain +omatajuisempi järjestämisen ja päättämisen aisti, joka sisältää myös +tahtoa ja ajattelemista. Tämä ei kuitenkaan ole paljaan ymmärryksen +asia, vaan perustuu sekin välittömään tunteeseen, Varsinaisen +ymmärryksen, n.s. refleksionin, tehtävä alkaa vasta, kun yksityisseikkain asettaminen ja punnitseminen tulee kysymykseen. -Luontoperäinen aisti eli niin sanoakseni sisällinen täytymys johtaa -runoilijaa, kun esim. näytelmän tai kertomuksen toiminta on -rakennettava, määrää siinä kuvattavat henkilöt ja niiden kunkin -luonteen sekä päättää heidän käytöstapansa tähdellisimmissä kohdissa; -mutta milloin missäkin erityisseikassa, varsinkin ulkonaisissa, saattaa -kyllä mietintä ja kylmä järki olla ratkaisijana, esim. eri kohtausten -järjestyksen määräämisessä tai niiden yhteen sovittamisessa -välitapausten avulla. Se kuva, joka yllämainitulla tavalla syntyy -runoilijan (tai yleensä taiteilijan) mielessä, on kyllä saanut alkunsa -luonnonkauneudesta; vaan kuvausvoima on siltä riisunut kaikki -vaillinaisuuden viat ja täyttänyt sen puutteet omista varoistaan. -Sentähden siinä säilyykin luontaisen esineen tuoreus ja aistillinen -elävyys, samalla kuin se kohoaa puhtaan aatteen kannattajaksi. -Tämä näin muodostunut sisällinen kuva on <i>ihanne</i> eli <i>ideaali</i> -(vrt. Johdatusta). Ihanne on täydellinen kauneus, semmoisena kuin se -ilmaantuu ihmisen omassa mielessä. Kun kuvausvoima sitten siirtää +Luontoperäinen aisti eli niin sanoakseni sisällinen täytymys johtaa +runoilijaa, kun esim. näytelmän tai kertomuksen toiminta on +rakennettava, määrää siinä kuvattavat henkilöt ja niiden kunkin +luonteen sekä päättää heidän käytöstapansa tähdellisimmissä kohdissa; +mutta milloin missäkin erityisseikassa, varsinkin ulkonaisissa, saattaa +kyllä mietintä ja kylmä järki olla ratkaisijana, esim. eri kohtausten +järjestyksen määräämisessä tai niiden yhteen sovittamisessa +välitapausten avulla. Se kuva, joka yllämainitulla tavalla syntyy +runoilijan (tai yleensä taiteilijan) mielessä, on kyllä saanut alkunsa +luonnonkauneudesta; vaan kuvausvoima on siltä riisunut kaikki +vaillinaisuuden viat ja täyttänyt sen puutteet omista varoistaan. +Sentähden siinä säilyykin luontaisen esineen tuoreus ja aistillinen +elävyys, samalla kuin se kohoaa puhtaan aatteen kannattajaksi. +Tämä näin muodostunut sisällinen kuva on <i>ihanne</i> eli <i>ideaali</i> +(vrt. Johdatusta). Ihanne on täydellinen kauneus, semmoisena kuin se +ilmaantuu ihmisen omassa mielessä. Kun kuvausvoima sitten siirtää ihanteensa olevaisuuteen, niin taiteen perustus on laskettu. Taiteen syvempi <i>syy</i> on ihmishengen tarve kuvausvoiman avulla, -aistin-omaisessa muodossa, tajuta ilmiöin todellista olemusta eli -nähdä kauneutta todellisesti toteuntuneena.</p> +aistin-omaisessa muodossa, tajuta ilmiöin todellista olemusta eli +nähdä kauneutta todellisesti toteuntuneena.</p> -<p>Sillä ihanne sisällisenä mielen kuvana on puuttuvainen, kunnes saa -semmoisen objektiivisen muodon, että se on muidenkin tajuttava paitsi -sen henkilön, jonka kuvausvoima sen on luonut. Johdatuksessa on jo -selitetty, kuinka taide sentähden tavallisesti tarvitsee jotakin +<p>Sillä ihanne sisällisenä mielen kuvana on puuttuvainen, kunnes saa +semmoisen objektiivisen muodon, että se on muidenkin tajuttava paitsi +sen henkilön, jonka kuvausvoima sen on luonut. Johdatuksessa on jo +selitetty, kuinka taide sentähden tavallisesti tarvitsee jotakin ainetta, jota se voi muodostaa ihanteensa ilmaisijaksi, vaan kuinka -henkisin taide, runous, tämmöisen aineen sijaan ottaa muodostaaksensa -kuulijan tai lukijan omaa kuvausvoimaa. Kielen avulla saatetaan tämä -synnyttämään sisällistä kuvaa, joka on runoilijan mielessä asuvan -ihanteen kaltainen. Kuvausvoima on niinmuodoin sekä <i>tuottavainen</i> -että <i>vastaan-ottavainen</i>: mutta vastaan-ottavainen kuvausvoima on -itsekkin jossain määrin tuottavainen, vaikk'ei se voi omavaraisesti +henkisin taide, runous, tämmöisen aineen sijaan ottaa muodostaaksensa +kuulijan tai lukijan omaa kuvausvoimaa. Kielen avulla saatetaan tämä +synnyttämään sisällistä kuvaa, joka on runoilijan mielessä asuvan +ihanteen kaltainen. Kuvausvoima on niinmuodoin sekä <i>tuottavainen</i> +että <i>vastaan-ottavainen</i>: mutta vastaan-ottavainen kuvausvoima on +itsekkin jossain määrin tuottavainen, vaikk'ei se voi omavaraisesti saada aikaan uutta kauneutta luonnonkauneuden nojassa, vaan tarvitsee -taideteosta tuekseen. Että taiteilijan omakin kuvausvoima toisinaan on -vastaan-ottavainen muiden teosten suhteen, ei tarvinne erittäin +taideteosta tuekseen. Että taiteilijan omakin kuvausvoima toisinaan on +vastaan-ottavainen muiden teosten suhteen, ei tarvinne erittäin muistuttaa.</p> -<p>Laatunsa ja määränsä puolesta on kuvausvoima pääasiallisesti -kahta lajia: <i>yleinen</i> ja <i>erityinen</i>. Yleistä kuvausvoimaa on -enemmin tai vähemmin kaikilla luonnollisesti varttuneilla ihmisillä; +<p>Laatunsa ja määränsä puolesta on kuvausvoima pääasiallisesti +kahta lajia: <i>yleinen</i> ja <i>erityinen</i>. Yleistä kuvausvoimaa on +enemmin tai vähemmin kaikilla luonnollisesti varttuneilla ihmisillä; erityinen on vain muutamille harvoille suotu lahja. Edellinen on -paraasta päästä vastaan-ottavainen; mutta, niinkuin ylempänä sanottiin, -kuvausvoiman vastaan-ottavaisuudessakin on joku määrä tuottavaisuutta. +paraasta päästä vastaan-ottavainen; mutta, niinkuin ylempänä sanottiin, +kuvausvoiman vastaan-ottavaisuudessakin on joku määrä tuottavaisuutta. Vaan yleisen kuvausvoiman tuottavaisuus ilmaantuu monella muullakin -tavalla, erittäin kansanrunoudessa ja mytologiassa, joista edempänä -enemmän. Erityinen kuvausvoima taas on se yksityisessä taiteilijassa -ilmaantuva sielun toimi, jonka kautta äsken kerrotulla tavalla ihanne -muodostuu hänen mielessään ja taideteoksessa saapi yleisesti tajuttavan +tavalla, erittäin kansanrunoudessa ja mytologiassa, joista edempänä +enemmän. Erityinen kuvausvoima taas on se yksityisessä taiteilijassa +ilmaantuva sielun toimi, jonka kautta äsken kerrotulla tavalla ihanne +muodostuu hänen mielessään ja taideteoksessa saapi yleisesti tajuttavan muodon.</p> -<p>Yleinen kuvausvoima, määrätyn kansan ominaisuutena, saapi täytteensä -erityisestä kuvausvoimasta, joka pääasiallisesti välittää kansanhengen -runollista tuotantoa. Jälkimäisellä on siis juurensa kansanhengessä, +<p>Yleinen kuvausvoima, määrätyn kansan ominaisuutena, saapi täytteensä +erityisestä kuvausvoimasta, joka pääasiallisesti välittää kansanhengen +runollista tuotantoa. Jälkimäisellä on siis juurensa kansanhengessä, jonka ihanne sen on toteuttaminen. Niin on varsinkin neron laita. -<i>Nero</i> on erityisen kuvausvoiman ylin määrä; se luopi itsenäisesti +<i>Nero</i> on erityisen kuvausvoiman ylin määrä; se luopi itsenäisesti tuotteitansa, laskien niihin omituisuutensa; mutta sen omituisuus ja -voima perustuu siihen, että sen olennossa asuu kokonaisen kansakunnan +voima perustuu siihen, että sen olennossa asuu kokonaisen kansakunnan tai aikakauden henki, joka kaikin puolin on sulautunut sen omaan -erityisluonteesen. Nero on se lähteen silmä, johon kansan ja ajan -salaiset hetteet yhtyvät ja josta ne kirkkaina uhkuvat päivän valoon. -Siitä tulee se runsaus ja tuotteliaisuus, joka on neron tunnusmerkkejä, -siitä se välttämättömyys ja sisällinen täytymys, joka pakoittaa sitä -tehtäväänsä suorittamaan, siitä myös tuo alkuperäinen luontevuus, jolla +erityisluonteesen. Nero on se lähteen silmä, johon kansan ja ajan +salaiset hetteet yhtyvät ja josta ne kirkkaina uhkuvat päivän valoon. +Siitä tulee se runsaus ja tuotteliaisuus, joka on neron tunnusmerkkejä, +siitä se välttämättömyys ja sisällinen täytymys, joka pakoittaa sitä +tehtäväänsä suorittamaan, siitä myös tuo alkuperäinen luontevuus, jolla se levittelee ihanuuttansa kummastelevan maailman eteen. Olot, joiden -ilmaisijaksi se on määrätty, niinkuin myös sen oma indiviidinen luonto, +ilmaisijaksi se on määrätty, niinkuin myös sen oma indiviidinen luonto, saattavat neroa kuvastelemaan olevaisuutta uudella, omituisella tavalla — tavalla semmoisella, joka on mahdollinen ainoastaan sen -ilmestys-ajalla, yllämainittujen ehtojen yhteisestä vaikutuksesta; -mutta tämän erityisen katsantotapansa valossa se kuvastelee -olevaisuutta kokonaisuudessaan, eheänä, todenmukaisena. Sentähden sen -esityslaatu onkin kaikin puolin luonnollinen ja ainoa käsitykseen -täydellisesti vastaava. Tästäpä neron outo lumousvoima. Sen kuvaelmat -tuntuvat siltä, kuin eivät voisi olla toisin, vaan saattavat meitä +ilmestys-ajalla, yllämainittujen ehtojen yhteisestä vaikutuksesta; +mutta tämän erityisen katsantotapansa valossa se kuvastelee +olevaisuutta kokonaisuudessaan, eheänä, todenmukaisena. Sentähden sen +esityslaatu onkin kaikin puolin luonnollinen ja ainoa käsitykseen +täydellisesti vastaava. Tästäpä neron outo lumousvoima. Sen kuvaelmat +tuntuvat siltä, kuin eivät voisi olla toisin, vaan saattavat meitä samassa ennen tuntemattomalla tavalla katsahtamaan olevaisuuden -perimmäiseen pohjaan. Jokainen sana painuu syvästi mieleen ja lauseet -kulkevat henkisenä vaihtorahana miehestä mieheen. Sentähden nero myös -elähyttää muiden vähempien kykyjen tuotantovoimaa, vetäen niitä myötään -jälkiänsä seuraamaan, itse ollen lainlaatijana taiteen alalla.</p> - -<p>Ylempänä puhuttiin neron tuotteiden luonnollisuudesta. Ne ovat -tosiaankin täyteläisyytensä puolesta itse luonnon kaltaiset; sillä -niiden katseleminen ilmaisee meille yhä uusia puolia, tarjoo yhä uusia +perimmäiseen pohjaan. Jokainen sana painuu syvästi mieleen ja lauseet +kulkevat henkisenä vaihtorahana miehestä mieheen. Sentähden nero myös +elähyttää muiden vähempien kykyjen tuotantovoimaa, vetäen niitä myötään +jälkiänsä seuraamaan, itse ollen lainlaatijana taiteen alalla.</p> + +<p>Ylempänä puhuttiin neron tuotteiden luonnollisuudesta. Ne ovat +tosiaankin täyteläisyytensä puolesta itse luonnon kaltaiset; sillä +niiden katseleminen ilmaisee meille yhä uusia puolia, tarjoo yhä uusia tarkastuskohtia. Muistettakoon vaan, kuinka Shakespearen ja muiden -valtanerojen luonteet ovat monipuolisesti kuvatut, niin että ne, aivan -kuin todelliset ihmiset, saattavat eri lukijoihin tehdä vallan -erilaisen vaikutuksen, vieläpä samaankin lukijaan eri aikoina, sitä -myöten kuin lukija on taipuvainen milloin mitäkin ominaisuutta -huomioonsa ottamaan. Sama runoelma viehättää usein oppinutta ja -oppimatonta, elämän koulussa kypsynyttä ihmistuntijaa ja kokematonta, -haaveksivaa nuorukaista, sitä, joka etsii vastausta elämän vaikeimpiin -arvoituksiin, yhtä hyvin kuin sitäkin, joka vaan hakee tunteillensa -tyydytystä, ja jokainen siitä löytää, mitä halajaa. Tämä täyteläisyys -tulee siitä, että nero, vaikka se on kasvanut ajansuhteiden -vaihtelevalla pohjalla, itsellensä omistaa, mitä niissä on yleistä, -ainiaan pysyvää, esittääksensä sitä niissä muodoissa, joita kunkin -kansan ja ajan omituisuus sen käytettäväksi suopi. Sentähden sen -kuvaelmat, katoovaisuutta halveksien, elävät ajasta aikaan, miellyttäen -kaukaisimpiakin sukupolvia, jotka monesti niistä keksivät uutta -kauneutta, uusia aatteita, mitkä itse tekijältä ja hänen aikalaisiltaan -vielä olivat peitossa.</p> - -<p>Mitä on sanottu, tarkoittaa runollista ja ylipäänsä taiteellista neroa. +valtanerojen luonteet ovat monipuolisesti kuvatut, niin että ne, aivan +kuin todelliset ihmiset, saattavat eri lukijoihin tehdä vallan +erilaisen vaikutuksen, vieläpä samaankin lukijaan eri aikoina, sitä +myöten kuin lukija on taipuvainen milloin mitäkin ominaisuutta +huomioonsa ottamaan. Sama runoelma viehättää usein oppinutta ja +oppimatonta, elämän koulussa kypsynyttä ihmistuntijaa ja kokematonta, +haaveksivaa nuorukaista, sitä, joka etsii vastausta elämän vaikeimpiin +arvoituksiin, yhtä hyvin kuin sitäkin, joka vaan hakee tunteillensa +tyydytystä, ja jokainen siitä löytää, mitä halajaa. Tämä täyteläisyys +tulee siitä, että nero, vaikka se on kasvanut ajansuhteiden +vaihtelevalla pohjalla, itsellensä omistaa, mitä niissä on yleistä, +ainiaan pysyvää, esittääksensä sitä niissä muodoissa, joita kunkin +kansan ja ajan omituisuus sen käytettäväksi suopi. Sentähden sen +kuvaelmat, katoovaisuutta halveksien, elävät ajasta aikaan, miellyttäen +kaukaisimpiakin sukupolvia, jotka monesti niistä keksivät uutta +kauneutta, uusia aatteita, mitkä itse tekijältä ja hänen aikalaisiltaan +vielä olivat peitossa.</p> + +<p>Mitä on sanottu, tarkoittaa runollista ja ylipäänsä taiteellista neroa. Vaan tavataanpa neroa muillakin aloilla, tieteen, uskonnon, -historiallisen toiminnan, vieläpä puhtaasti käytöllisenkin elämän -piireissä; mutta sen varsinainen pohja on silloinkin aina kuvausvoima. -Ajatelkaamme tieteellistä neroa. Aristoteleet, Kopernikot, Cartesiot, -eivät nämä suinkaan ole saavuttaneet merkitystänsä ihmiskunnan -historiassa yksin-omaisesti tietovarojen kokoilemisella tai niillä -päätelmillä, joilla he ovat mietteitänsä todistelleet, — näitä kaikkia +historiallisen toiminnan, vieläpä puhtaasti käytöllisenkin elämän +piireissä; mutta sen varsinainen pohja on silloinkin aina kuvausvoima. +Ajatelkaamme tieteellistä neroa. Aristoteleet, Kopernikot, Cartesiot, +eivät nämä suinkaan ole saavuttaneet merkitystänsä ihmiskunnan +historiassa yksin-omaisesti tietovarojen kokoilemisella tai niillä +päätelmillä, joilla he ovat mietteitänsä todistelleet, — näitä kaikkia halvempikin kyky olisi saanut aikaan, — vaan paljoa enemmin ja -pää-asiallisesti sillä välittömällä, ilmestyksen-tapaisella -ounastuksella, jolla he ovat avanneet uusia näköaloja hengen +pää-asiallisesti sillä välittömällä, ilmestyksen-tapaisella +ounastuksella, jolla he ovat avanneet uusia näköaloja hengen maailmassa, perustaneet uuden maailmankatsomuksen. Taikka, valitakseni -toista esimerkkiä, jos valtiomies neronsa nojalla tarkoin oivaltaa, -mitä tietä hänen kansansa on kulkeminen onnellisuuden ja mahtavuuden -kukkuloille, — joka on toista kuin se käytöllinen äly, mikä häntä -ohjaa hetken erityisseikoissa, — eikö häntä silloin liene johtamassa -samanlainen, hengen perimmäisestä pohjasta leimahtava ounastuksen -liekki? Eikö samaa sovi sanoa keksijän, kasvattajan, sotapäällikön -sisällisistä huomauksista, kun heidän mielessään kajastaa uusi ajatus -konehistosta, joka vakavimmalla ja yksinkertaisimmalla tavalla säästää +toista esimerkkiä, jos valtiomies neronsa nojalla tarkoin oivaltaa, +mitä tietä hänen kansansa on kulkeminen onnellisuuden ja mahtavuuden +kukkuloille, — joka on toista kuin se käytöllinen äly, mikä häntä +ohjaa hetken erityisseikoissa, — eikö häntä silloin liene johtamassa +samanlainen, hengen perimmäisestä pohjasta leimahtava ounastuksen +liekki? Eikö samaa sovi sanoa keksijän, kasvattajan, sotapäällikön +sisällisistä huomauksista, kun heidän mielessään kajastaa uusi ajatus +konehistosta, joka vakavimmalla ja yksinkertaisimmalla tavalla säästää vaivaa monilta tuhansilta, taikka paraimmista keinoista, joilla nuoriso on saatettava tietoon ja siveyteen tai vihollinen pakoitettava -aseitansa heittämään? Mutta että tämä, niin sanoakseni, sisällinen -valo, joka teroittaa tiedemiehen ja valtiomiehen silmää, tarkistuttaa -keksijän, kasvattajan, sotapäällikön huomiota, on varsin likeistä sukua -kuvausvoiman kanssa, tuskin käynee kieltäminen, vaikka se heissä -tietysti on lähemmässä yhteydessä muiden hengenvoimien kanssa, vaan +aseitansa heittämään? Mutta että tämä, niin sanoakseni, sisällinen +valo, joka teroittaa tiedemiehen ja valtiomiehen silmää, tarkistuttaa +keksijän, kasvattajan, sotapäällikön huomiota, on varsin likeistä sukua +kuvausvoiman kanssa, tuskin käynee kieltäminen, vaikka se heissä +tietysti on lähemmässä yhteydessä muiden hengenvoimien kanssa, vaan taiteellista neroa milt'ei kokonaan hallitse varsinainen kuvausvoima.</p> -<p>Nerossa, niinkuin ylempänä sanottiin, elää kansakunnan ja aikakauden -yleinen henki; mutta ei se kuitenkaan ole ajateltava näiden paljaaksi +<p>Nerossa, niinkuin ylempänä sanottiin, elää kansakunnan ja aikakauden +yleinen henki; mutta ei se kuitenkaan ole ajateltava näiden paljaaksi kuvastimeksi, jonkunlaiseksi "camera obscura'ksi", joka kokoo -kansanelämän valosäteet ja semmoisinaan heijastuttaa ne takaisin, ilman -mitään ominaisempaa itsenäisyyttä. Päinvastoin, nero on samassa -yksityisen ihmisen nero, joka nojautuu indiviidisyyden moniperäiselle -pohjalle; kansan-elämän säteet taittuvat erikoisluonteen särmiön läpi -moniväriseksi valovyöksi. Niinkuin jo sanottiin, historialliset olot ja -indiviidisyys yhdessä perustavat neron omituisuuden, ja tämä sen -luontainen omituisuus selviää ja puhdistuu nerokkaan henkilön oman työn -kautta. Vaan henkensä voimalla vaikuttaa nero takaisin kansaansa ja -aikaansa, muodostaen niitä oman luonteensa ja sisällyksensä mukaan; -mutta sen vaikutusvoima riippuu siitä, että sen omituisuus on kansan ja -ajan omaa sisimmäistä henkeä.</p> - -<p>Yksityinen nero edustaa kansansa ja aikansa henkeä määrättyjen rajojen -sisällä. Puhumattakaan siitä, että, jos joku henkilö onkin etevä -useammissa taiteissa, hänen kykynsä ainoastaan yhdessä ilmaantuu +kansanelämän valosäteet ja semmoisinaan heijastuttaa ne takaisin, ilman +mitään ominaisempaa itsenäisyyttä. Päinvastoin, nero on samassa +yksityisen ihmisen nero, joka nojautuu indiviidisyyden moniperäiselle +pohjalle; kansan-elämän säteet taittuvat erikoisluonteen särmiön läpi +moniväriseksi valovyöksi. Niinkuin jo sanottiin, historialliset olot ja +indiviidisyys yhdessä perustavat neron omituisuuden, ja tämä sen +luontainen omituisuus selviää ja puhdistuu nerokkaan henkilön oman työn +kautta. Vaan henkensä voimalla vaikuttaa nero takaisin kansaansa ja +aikaansa, muodostaen niitä oman luonteensa ja sisällyksensä mukaan; +mutta sen vaikutusvoima riippuu siitä, että sen omituisuus on kansan ja +ajan omaa sisimmäistä henkeä.</p> + +<p>Yksityinen nero edustaa kansansa ja aikansa henkeä määrättyjen rajojen +sisällä. Puhumattakaan siitä, että, jos joku henkilö onkin etevä +useammissa taiteissa, hänen kykynsä ainoastaan yhdessä ilmaantuu varsinaisena nerona, niin esim. runollinen nero useimmiten rajautuu johonkin erityiseen runouden lajiin taikka vaan ahtaampaan piiriin sen laajalla alalla. Dante ja Tasso ovat saavuttaneet maineensa -yksin-omaisesti kertomarunoudessa, Shakespeare ja Calderon näytelmiensä +yksin-omaisesti kertomarunoudessa, Shakespeare ja Calderon näytelmiensä kautta. Harva nero on niin monipuolinen kuin Goethe'n tai Runeberg'in. jotka melkein samalla luontevuudella liikkuvat kaikkialla runouden -tanterella. Vaan heistäkin täytyy sanoa, että Goethe'n runoilija-luonne -on etupäässä lyyrillinen ja sitä lähinnä eepillinen, jota huomataan -niissäkin teoksissa, mitkä hän on pukenut näytelmän muotoon, ja samaten -Runeberg on uusia polkuja raivannut pääasiallisesti eepillisellä ja -eepillis-lyyrillisellä alalla. — Mutta laadunkin puolesta havaitaan +tanterella. Vaan heistäkin täytyy sanoa, että Goethe'n runoilija-luonne +on etupäässä lyyrillinen ja sitä lähinnä eepillinen, jota huomataan +niissäkin teoksissa, mitkä hän on pukenut näytelmän muotoon, ja samaten +Runeberg on uusia polkuja raivannut pääasiallisesti eepillisellä ja +eepillis-lyyrillisellä alalla. — Mutta laadunkin puolesta havaitaan tuottavaisessa kuvausvoimassa ja siis nerossakin monenkaltaista -erilaisuutta. Kaikki kauneuden eri muodot, esitettäväksi tarjouvat +erilaisuutta. Kaikki kauneuden eri muodot, esitettäväksi tarjouvat luonnon piirit ja itse tajuamisen tapa perustavat jotain erilaisuutta. -Vaan tämä koskee yhtä paljon tavallista kykyä kuin kuvausvoiman ylintä -määrää, jonka tähden siihen vielä aion palata.</p> - -<p>Nerosta eriää tavallinen <i>taidekyky eli -lahja, talentti</i>, siinä, -että jälkimäiseltä puuttuu tuo alkuperäinen luomisvoima, jolla -edellinen, ammentaen omasta itsestään ja kansanhengen syvimmistä -hetteistä, ihailtavaksemme asettaa uuden maailmankuvan. Taidekyky vaan -muodostellen mukailee neron esiin-lumoamaa sisällystä; se on monestikin -sangen herkkä vaikutuksia vastaan-ottamaan sekä mukauntumaan muiden -tajuamistapaan, jonka tähden se tuota sisällystä helposti omistaa ja -itseensä sulauttaa. Se vetää usein nerolle vertoja tuotteliaisuudessa -ja voittaakin sen välisti toimialan laajuuden puolesta, koska se -samalla helppoudella tekee työtä monella eri alalla: se saattaa usein -ulkonaisessa suhteessa kohota neron tasalle ja sen päävoima onkin -tavallisesti tekniikissä: mutta sen tuotteissa ei ole sitä pontta ja -ydintä, joka tekee, että neron kuvaelma näyttää olevan itse aate +Vaan tämä koskee yhtä paljon tavallista kykyä kuin kuvausvoiman ylintä +määrää, jonka tähden siihen vielä aion palata.</p> + +<p>Nerosta eriää tavallinen <i>taidekyky eli -lahja, talentti</i>, siinä, +että jälkimäiseltä puuttuu tuo alkuperäinen luomisvoima, jolla +edellinen, ammentaen omasta itsestään ja kansanhengen syvimmistä +hetteistä, ihailtavaksemme asettaa uuden maailmankuvan. Taidekyky vaan +muodostellen mukailee neron esiin-lumoamaa sisällystä; se on monestikin +sangen herkkä vaikutuksia vastaan-ottamaan sekä mukauntumaan muiden +tajuamistapaan, jonka tähden se tuota sisällystä helposti omistaa ja +itseensä sulauttaa. Se vetää usein nerolle vertoja tuotteliaisuudessa +ja voittaakin sen välisti toimialan laajuuden puolesta, koska se +samalla helppoudella tekee työtä monella eri alalla: se saattaa usein +ulkonaisessa suhteessa kohota neron tasalle ja sen päävoima onkin +tavallisesti tekniikissä: mutta sen tuotteissa ei ole sitä pontta ja +ydintä, joka tekee, että neron kuvaelma näyttää olevan itse aate aistin-omaisesti toteutuneena.</p> -<p>Muutoin lienee tarpeeton muistuttaa, että taiteessa löytyy ääretön -moninaisuus eri arvon ja runsauden asteita sekä neron että ky'yn +<p>Muutoin lienee tarpeeton muistuttaa, että taiteessa löytyy ääretön +moninaisuus eri arvon ja runsauden asteita sekä neron että ky'yn ilmaantumisessa, rikkaimmasta neron lahjasta alkain halvimpaan tuotantokykyyn asti, joka vain hiukan kohoaa paljaan dilettantismin -tasapinnalta. Raja niiden välillä onkin tosi-maailmassa usein paljoa -vaikeampi määrätä, kuin teoriiassa. Tätä epävakaisuutta enentää se -seikka, että monesti, niinkuin jo ylempänä mainittiin, nero ei nerolle +tasapinnalta. Raja niiden välillä onkin tosi-maailmassa usein paljoa +vaikeampi määrätä, kuin teoriiassa. Tätä epävakaisuutta enentää se +seikka, että monesti, niinkuin jo ylempänä mainittiin, nero ei nerolle tunnu paitsi varsinaisella alallansa; sen ulkopuolella vaikuttaa sama -yksityishenki kenties paljaana kykynä taikka ei pysty ollenkaan -runolliseen tuotantoon. Aleksis Kivessä oli epäilemättä itsenäistä -neroa, kun hän verrattomalla luonnonmukaisuudella ja huumorilla kuvaili -suomalaista rahvaanelämää; vaan ryhtyessään itsellensä oudompiin -aineisin, mukaili hän tarjona olevia esikuvia (esim. Karkureissa -Shakespeare'n "Romeo ja Juliaa"). — Mutta eipä neron ja taideky'yn -käsitteet yksinänsä riitä selittämään kaikkia ilmiöitä runollisen -tuotannon alalla. Tapahtuupa toisinaan, eikä aivan harvoin, että -kuvausvoima epätasaisesti toimii lahjakkaassa henkilössä, milloin -täydellä neron mahtavuudella, milloin heikonpuolisesti tahi vain -pakoituksen johdosta. Tällainen runoilija-luonto on <i>osittainen</i> +yksityishenki kenties paljaana kykynä taikka ei pysty ollenkaan +runolliseen tuotantoon. Aleksis Kivessä oli epäilemättä itsenäistä +neroa, kun hän verrattomalla luonnonmukaisuudella ja huumorilla kuvaili +suomalaista rahvaanelämää; vaan ryhtyessään itsellensä oudompiin +aineisin, mukaili hän tarjona olevia esikuvia (esim. Karkureissa +Shakespeare'n "Romeo ja Juliaa"). — Mutta eipä neron ja taideky'yn +käsitteet yksinänsä riitä selittämään kaikkia ilmiöitä runollisen +tuotannon alalla. Tapahtuupa toisinaan, eikä aivan harvoin, että +kuvausvoima epätasaisesti toimii lahjakkaassa henkilössä, milloin +täydellä neron mahtavuudella, milloin heikonpuolisesti tahi vain +pakoituksen johdosta. Tällainen runoilija-luonto on <i>osittainen</i> ("fragmentaarinen") <i>nero</i>. Sen tuotteissa tavataan ihmeellisimpien, -puhtainta runo-intoa hehkuvain kohtain välillä autioita innottomuuden -taipaleita, jotka tekijä vaivalla on saanut täytetyksi. Tavallisinta on -kuitenkin, että osittainen nero samassa on oivallinen taidelahja, joka -huokeasti kuljettaa meitä noiden lomien poikki. Vaan ne, joilla ei -sellainen lahja runottomuuden hetkinä ole neron korvauksena, tuntevat -itsensä sangen onnettomiksi ja kirjallisuuden historia muistelee monta -tämmöistä polonalaista, jotka Runottarien puolinainen suosio on vienyt -henkiseen kurjuuteen ja häviöön.</p> - -<p>Näin erilainen kuvausvoima siis saattaa olla määränsä puolesta. Vaan -ylempänä, nerosta puhuessa, jo mainittiin, että se laadultansakin voipi +puhtainta runo-intoa hehkuvain kohtain välillä autioita innottomuuden +taipaleita, jotka tekijä vaivalla on saanut täytetyksi. Tavallisinta on +kuitenkin, että osittainen nero samassa on oivallinen taidelahja, joka +huokeasti kuljettaa meitä noiden lomien poikki. Vaan ne, joilla ei +sellainen lahja runottomuuden hetkinä ole neron korvauksena, tuntevat +itsensä sangen onnettomiksi ja kirjallisuuden historia muistelee monta +tämmöistä polonalaista, jotka Runottarien puolinainen suosio on vienyt +henkiseen kurjuuteen ja häviöön.</p> + +<p>Näin erilainen kuvausvoima siis saattaa olla määränsä puolesta. Vaan +ylempänä, nerosta puhuessa, jo mainittiin, että se laadultansakin voipi ilmaantua varsin monenkaltaisena. Ensiksi saattavat kauneuden lajit, -suora, ylevä ja koomillinen kauneus, eri tavalla yhdistyneinä olla +suora, ylevä ja koomillinen kauneus, eri tavalla yhdistyneinä olla yksityisen kuvausvoiman perustuksena. Sofokles, Aischyloon verrattuna, -liikkuu suoran kauneuden pohjalla jälkimäisen suuruus on päinvastoin -ylevyydessä. Samaten Runeberg'kin pää-asiallisesti edustaa -suoran kauneuden puhdasta tyyneyttä: traagillisuuden syvempää -ristiriitaisuutta, tuota syytöntä syyllisyyttä, hän silloinkin karttaa, +liikkuu suoran kauneuden pohjalla jälkimäisen suuruus on päinvastoin +ylevyydessä. Samaten Runeberg'kin pää-asiallisesti edustaa +suoran kauneuden puhdasta tyyneyttä: traagillisuuden syvempää +ristiriitaisuutta, tuota syytöntä syyllisyyttä, hän silloinkin karttaa, kun valitsee luonnoltaan traagillisen aineen, niinkuin "Salamiin -kuninkaat". Sitä vastoin hän on hyvin perehtynyt koomillisuuteen, -vieläpä kohoaa korkeimpaan huumoriinkin, esim. "Sven Tuuvassa". -Shakespeare hallitsee kuninkaan tavalla runollisuuden kolme pää-alaa. -Aristofaneessa ja Molièressä on loistava taipumus koomillisuuteen; vaan -jälkimäisessä se usein syventyy melkein traagillisuuteen asti. -Etupäässä koomillinen on Kivenkin runolahja, vaikka hän sen ohessa -hennoimmalla sulolla osaa kuvailla tyyntä rauhallisuutta (tahdon vaan -viitata veljesten koto-elämään hänen romaaninsa lopussa) ja välisti -myös voimallisesti esittelee intohimojen taistelua. Tätä selitystä -olisi helppo jatkaa, jos vielä tahtoisi osoittaa, miten näiden -päälajien sivulajit kukin saavat edustajansa, miten esim. -koomillisuuden piirissä yksi paremmin pystyy pitelemään sukkeluuden -terävää miekkaa, toinen huumorilla tietää tasoittaa maailman -epätasaisia polkuja j.n.e.; mutta olkoonpa sanotussa jo kylläksi.</p> +kuninkaat". Sitä vastoin hän on hyvin perehtynyt koomillisuuteen, +vieläpä kohoaa korkeimpaan huumoriinkin, esim. "Sven Tuuvassa". +Shakespeare hallitsee kuninkaan tavalla runollisuuden kolme pää-alaa. +Aristofaneessa ja Molièressä on loistava taipumus koomillisuuteen; vaan +jälkimäisessä se usein syventyy melkein traagillisuuteen asti. +Etupäässä koomillinen on Kivenkin runolahja, vaikka hän sen ohessa +hennoimmalla sulolla osaa kuvailla tyyntä rauhallisuutta (tahdon vaan +viitata veljesten koto-elämään hänen romaaninsa lopussa) ja välisti +myös voimallisesti esittelee intohimojen taistelua. Tätä selitystä +olisi helppo jatkaa, jos vielä tahtoisi osoittaa, miten näiden +päälajien sivulajit kukin saavat edustajansa, miten esim. +koomillisuuden piirissä yksi paremmin pystyy pitelemään sukkeluuden +terävää miekkaa, toinen huumorilla tietää tasoittaa maailman +epätasaisia polkuja j.n.e.; mutta olkoonpa sanotussa jo kylläksi.</p> <p>Toista erilaisuutta perustavat luonnonkauneuden eri piirit: maisema, -eläimistö, ihmisten erityis-elämä ja ihmiskunnan historia. Näistä ei -eläimistöllä kuitenkaan ole järin suurta merkitystä runoudessa; -tärkeämpi se on maalaustaiteessa. Muistettakoon kuitenkin semmoisia -kirjallisuuden tuotteita kuin eläinsadut ja eläin-eepokset (esim. -Reineke Fuchs). Vaan nuo luonnonkauneuden piirit, joita ylempänä +eläimistö, ihmisten erityis-elämä ja ihmiskunnan historia. Näistä ei +eläimistöllä kuitenkaan ole järin suurta merkitystä runoudessa; +tärkeämpi se on maalaustaiteessa. Muistettakoon kuitenkin semmoisia +kirjallisuuden tuotteita kuin eläinsadut ja eläin-eepokset (esim. +Reineke Fuchs). Vaan nuo luonnonkauneuden piirit, joita ylempänä mainittiin, jakauntuvat taas lukemattomiin lohkoihin, joista on seurauksena monta eri vivahdusta yksityis-fantasiassa. Muutamat -runoilijat osaavat etupäässä maalailla ulkonaisen luonnon ilmiöitä; -niin esim. Camões mestarin tavalla kuvailee valtamerta: kaikkia -muutoksia sen avaralla pinnalla, sen valon värähdyksiä, sen saaria ja -rantoja asukkaineen päivineen, meren rajuavaa tuimuutta ja sen -ihanuutta, kun "kuutaman sädeloiste kuvautuu Neptunon hopeanhohtaviin -laineihin" ja taivas tähtijoukkoineen kaareutuu sen ylitse "kuin -kenttä, kultakukkia täynnä", — jotka luonnonkuvaukset tekivät +runoilijat osaavat etupäässä maalailla ulkonaisen luonnon ilmiöitä; +niin esim. Camões mestarin tavalla kuvailee valtamerta: kaikkia +muutoksia sen avaralla pinnalla, sen valon värähdyksiä, sen saaria ja +rantoja asukkaineen päivineen, meren rajuavaa tuimuutta ja sen +ihanuutta, kun "kuutaman sädeloiste kuvautuu Neptunon hopeanhohtaviin +laineihin" ja taivas tähtijoukkoineen kaareutuu sen ylitse "kuin +kenttä, kultakukkia täynnä", — jotka luonnonkuvaukset tekivät Aleksanteri v. Humboldt'in Lusiadien ihailijaksi. Mutta huomattava on -olletikkin kuvausvoiman erilaisuus ihmis-elämän esittelemisessä. Yhden +olletikkin kuvausvoiman erilaisuus ihmis-elämän esittelemisessä. Yhden mieli haihattelee vain lemmen-ilojen ja -surujen pikku-maailmassa tai -liikkuu perhe- ja seura-elämän ahtaassa piirissä; toisen silmä laajalta -katsahtelee tunteiden ja aatosten monivaiheista kenttää, liittää ne -yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän suuriin tapauksiin ja -paljastaa intohimojen salaisimmat juuret, tarttuu ihmis-elämän +liikkuu perhe- ja seura-elämän ahtaassa piirissä; toisen silmä laajalta +katsahtelee tunteiden ja aatosten monivaiheista kenttää, liittää ne +yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän suuriin tapauksiin ja +paljastaa intohimojen salaisimmat juuret, tarttuu ihmis-elämän kirjavaan moninaisuuteen ja avaa meille sen ihmeellisen panoraaman valoineen, varjoineen. Kuka kallistuu enemmin yleis-inhimillisten -olojen eli n.s. sivistysmuotojen esittämiseen, kuka varsinaisen -historiallisen elämän puoleen. Goethe on mestari luonteiden ja +olojen eli n.s. sivistysmuotojen esittämiseen, kuka varsinaisen +historiallisen elämän puoleen. Goethe on mestari luonteiden ja tunteiden kuvailemisessa ja asettaa tarkoin piirtehin eteemme aikakautensa olot ja henkiset kysymykset; jokainen puhtaasti -inhimillinen asia herättää kaiun hänen sielussaan; vaan suuret -historialliset aatteet eivät tule yhtä selvästi näkyviin. Tuskinpa voi -paremmin kuvata kuudennen-toista vuosisadan levotonta, kuohuvaa henkeä -kuin Götz v. Berlichingen'issä, ja ilmielävästi näemme Egmont'issa, +inhimillinen asia herättää kaiun hänen sielussaan; vaan suuret +historialliset aatteet eivät tule yhtä selvästi näkyviin. Tuskinpa voi +paremmin kuvata kuudennen-toista vuosisadan levotonta, kuohuvaa henkeä +kuin Götz v. Berlichingen'issä, ja ilmielävästi näemme Egmont'issa, miten ajan uskonnolliset ja valtiolliset liikkeet kajastelevat -Brüssel'in porvarien mielessä; mutta hämäränpuoliseksi jääpi kuitenkin -tuon mahtavan vuosisadan maailmanhistoriallinen merkitys. Sitä vastoin -on Schiller juuri omansa antamaan oikeata väritystä aatteiden -taisteluille ihmiskunnan historiassa, vaikka hänen idealistinen -kantansa toisinaan viettelee häntä liian yleisillä, aatteenmukaisilla -piirteillä kuvaamaan yksityisiä luonteita. Vaan eipä ole toista +Brüssel'in porvarien mielessä; mutta hämäränpuoliseksi jääpi kuitenkin +tuon mahtavan vuosisadan maailmanhistoriallinen merkitys. Sitä vastoin +on Schiller juuri omansa antamaan oikeata väritystä aatteiden +taisteluille ihmiskunnan historiassa, vaikka hänen idealistinen +kantansa toisinaan viettelee häntä liian yleisillä, aatteenmukaisilla +piirteillä kuvaamaan yksityisiä luonteita. Vaan eipä ole toista runoilijaa, joka semmoisella voimalla ja todellisuudella kuin -Shakespeare avaa ihmissydämmen syvimmät syvyydet ja osoittaa ihmisen -vapaan itsemääräyksen ja olevaisuuden vuorovaikutusta, vieläpä kaikilla -siveellisen toiminnan aloilla. Täten tuopi hän esiin historiallisenkin -elämän itse ytimen. Shakespeare'lle omituista on, että hän kuvailee -tätä historiallista elämää enemmin semmoisena, kuin se uhkuu -voimallisten henkilöin mahtavista teoista, kuin seurauksena +Shakespeare avaa ihmissydämmen syvimmät syvyydet ja osoittaa ihmisen +vapaan itsemääräyksen ja olevaisuuden vuorovaikutusta, vieläpä kaikilla +siveellisen toiminnan aloilla. Täten tuopi hän esiin historiallisenkin +elämän itse ytimen. Shakespeare'lle omituista on, että hän kuvailee +tätä historiallista elämää enemmin semmoisena, kuin se uhkuu +voimallisten henkilöin mahtavista teoista, kuin seurauksena historiallisten aatteiden taistelusta.</p> <p>Muitakin eroavaisuuden kohtia sopisi mainita. Kuvausvoimassa on kolme -astetta: näkemys ja mielikuvitus, runollinen mieliala ja varsinainen -kuvausvoima; nämä vastaavat taiteen jakoa kuvaustaiteesen, -säveltaiteesen ja runouteen, joka oikeastaan perustuu noihin kolmeen -eri tajuamismuotoon näön, kuulon ja sisällisen aistin kautta. Näistä +astetta: näkemys ja mielikuvitus, runollinen mieliala ja varsinainen +kuvausvoima; nämä vastaavat taiteen jakoa kuvaustaiteesen, +säveltaiteesen ja runouteen, joka oikeastaan perustuu noihin kolmeen +eri tajuamismuotoon näön, kuulon ja sisällisen aistin kautta. Näistä kuvausvoiman eri puolista saattaa yksityisen runoilijankin tuotannossa -yksi olla muita voimallisempi, niin että se milloin veisto- tai -maalaustaiteen tavoin tuo selvästi näkyviin ulkonaiset muodot, milloin +yksi olla muita voimallisempi, niin että se milloin veisto- tai +maalaustaiteen tavoin tuo selvästi näkyviin ulkonaiset muodot, milloin musiikin lailla ihastuttaa kuulijaa kielen sointuisuudella tai koettaa -sanoihin pukea tunteiden vienot värähdykset, milloin taas henkisimmän -taiteen tavalla laskeutuu syvälle ihmissielun aartehistoon. Varsin -tärkeä on tämä erilaisuus, koska se on perustuksena runouden +sanoihin pukea tunteiden vienot värähdykset, milloin taas henkisimmän +taiteen tavalla laskeutuu syvälle ihmissielun aartehistoon. Varsin +tärkeä on tämä erilaisuus, koska se on perustuksena runouden jakaantumisella eri lajeihin. — Mutta kuvausvoiman yksipuolisuuskin -voipi olla syynä sen omituiseen luontoon. Toisinaan näkemys, +voipi olla syynä sen omituiseen luontoon. Toisinaan näkemys, s.o. havainnollisuus, yksipuolisesti vallitsee, josta seuraa -ihanteellisuuden puute, vaikka tosi-elämää kenties hyvinkin taitavasti +ihanteellisuuden puute, vaikka tosi-elämää kenties hyvinkin taitavasti kuvaillaan. Taikka mielikuvitus saapi voiton kuvausvoimasta ja panee -omat löyhäperäiset kyhäyksensä jälkimäisen aatteen-omaisten -tosi-tuotteiden sijaan. Tätä vikaa tavataan usein sekä uusissa että -vanhoissa romaaneissa, joissa vaan jännittävien tapausten paljous ilman -aatteellista pohjaa pitää lukijan huomion vireillä. Toisinaan muodon -kauneus verhoo verrattain tyhjää sisällystä tai haaveksivainen -hentomielisyys peittää runoteoksen aineen utumaiseen hämärään. Joskus +omat löyhäperäiset kyhäyksensä jälkimäisen aatteen-omaisten +tosi-tuotteiden sijaan. Tätä vikaa tavataan usein sekä uusissa että +vanhoissa romaaneissa, joissa vaan jännittävien tapausten paljous ilman +aatteellista pohjaa pitää lukijan huomion vireillä. Toisinaan muodon +kauneus verhoo verrattain tyhjää sisällystä tai haaveksivainen +hentomielisyys peittää runoteoksen aineen utumaiseen hämärään. Joskus liiallinen tarkoituksenmukaisuus pilaa sen puhdasta runollisuutta tai -ylenmääräinen innostus ilman vastaavaa järjestysvoimaa hajottaa -runoelman taiteellisuuden, taikka päinvastoin ymmärryksen ylivalta +ylenmääräinen innostus ilman vastaavaa järjestysvoimaa hajottaa +runoelman taiteellisuuden, taikka päinvastoin ymmärryksen ylivalta kahlehtii kuvausvoiman vapaata toimintaa.</p> -<p>Vaan kaikista omituisuuksista, joista ylempänä on puhuttu, syntyy -epälukuisia yhdistyksiä, jotka antavat kunkin runoilijan kuvausvoimalle -sen erityisen luonteen. Eikä tämä koske ainoastaan yksityisiin -runoniekkoihin, vaan myös eri kansoihin, jotka niin-ikään, toisiinsa +<p>Vaan kaikista omituisuuksista, joista ylempänä on puhuttu, syntyy +epälukuisia yhdistyksiä, jotka antavat kunkin runoilijan kuvausvoimalle +sen erityisen luonteen. Eikä tämä koske ainoastaan yksityisiin +runoniekkoihin, vaan myös eri kansoihin, jotka niin-ikään, toisiinsa verrattuina, osoittavat monellaista erilaisuutta, kuten vasta saamme -nähdä.</p> +nähdä.</p> @@ -1864,428 +1827,428 @@ nähdä.</p> Kuvausvoima kielen ja taruston muodostajana.<a name="FNanchor_5" id="FNanchor_5"></a><a href="#Footnote_5" class="fnanchor">[5]</a></h3> -<p>Kuvausvoiman varsinainen toimiala on taide; mutta sen myötävaikutus on -sangen tärkeä myös muutamissa muissa kansallisen elämän ilmauksissa. -Ensiksi se on havaittava kielen muodostumisessa. Tässä ei ole sopiva -tilaisuus tutkia, miten aikanaan lienee tapahtunut, että kukin kansa on -oman kielensä saanut: lieneekö alusta eriäväiset perhe- ja sukukuntain +<p>Kuvausvoiman varsinainen toimiala on taide; mutta sen myötävaikutus on +sangen tärkeä myös muutamissa muissa kansallisen elämän ilmauksissa. +Ensiksi se on havaittava kielen muodostumisessa. Tässä ei ole sopiva +tilaisuus tutkia, miten aikanaan lienee tapahtunut, että kukin kansa on +oman kielensä saanut: lieneekö alusta eriäväiset perhe- ja sukukuntain murteet sulaneet yhteen heimokunnan kieleksi ja heimojen puheenparsista -sukeunut yhteinen kansalliskieli, vaiko päinvastoin — niinkuin +sukeunut yhteinen kansalliskieli, vaiko päinvastoin — niinkuin luultavampi on — kansan yhteinen kieli, sen jakaantuessa eri heimoihin -ja levitessä laveammalle alueelle, hajonnut eri murteisin, jotka sitten +ja levitessä laveammalle alueelle, hajonnut eri murteisin, jotka sitten ovat saattaneet eri kieliksi varttua. Nyt puheena olevan asian suhteen -on yhdentekevä, miten tämä kysymys ratkaistaan. Mitä tiedämme ja mistä -meidän sopii kiinni pitää, on seuraavat tosi-asiat: kieli, joka -pääasiallisesti eroittaa ihmisen eläimestä, on koko hänen henkisen -elämänsä ilmoittaja ja välittäjä, jonka avulla hänen huomauksensa, niin -ulkonaiset kuin sisällisetkin, selviävät sekä hänelle itselleen että -muillenkin ihmisille; kielen synnyttämisessä olivat siis vanhimpina +on yhdentekevä, miten tämä kysymys ratkaistaan. Mitä tiedämme ja mistä +meidän sopii kiinni pitää, on seuraavat tosi-asiat: kieli, joka +pääasiallisesti eroittaa ihmisen eläimestä, on koko hänen henkisen +elämänsä ilmoittaja ja välittäjä, jonka avulla hänen huomauksensa, niin +ulkonaiset kuin sisällisetkin, selviävät sekä hänelle itselleen että +muillenkin ihmisille; kielen synnyttämisessä olivat siis vanhimpina aikoina osallisina kaikki ihmisen henkiset avut, vaan ennen muita -kuvausvoima, joka juuri on omansa tätä verrattain epätajuista -sieluntointa kannattamaan. Kieli on kansanhengen ensimmäinen, välitön +kuvausvoima, joka juuri on omansa tätä verrattain epätajuista +sieluntointa kannattamaan. Kieli on kansanhengen ensimmäinen, välitön tuote, jonka muodostamiseen kiintyy koko sen toiminta kansan aikaisimman lapsuuden aikana, eli oikeammin sanoen: yhteinen kieli -syntyy yksin ajoin kansan keralla; kieltänsä luodessaan kansa kansaksi -tulee, sillä ominaisen kielen puutteessa ei sitä voi olevaksi ajatella.</p> +syntyy yksin ajoin kansan keralla; kieltänsä luodessaan kansa kansaksi +tulee, sillä ominaisen kielen puutteessa ei sitä voi olevaksi ajatella.</p> <p>Luonnon-ihminen on kokonaan aistillisten havaintojensa vallassa ja -kieli on tietysti alusta ainoasta näiden ilmi-tuoja; vaan ihmisen -mielessä asuu aavistus jostakin aistin-tajuamattomasta, ja hän pyytää -siis tätäkin sanoilla selittää. Sentähden syntyy jo vanhimpina aikoina -kielen ohessa muutamia uskonnollisia käsityksiä, jotka tämän kautta -saavat määrätyn muotonsa. Sama erilaisuus ajatustavassa, joka tuottaa -kielien moninaisuuden, on siihenkin syynä, että kunkin kansan -uskonnolliset mielipiteet kehkiävät omituisella tavalla, ja yhteiset +kieli on tietysti alusta ainoasta näiden ilmi-tuoja; vaan ihmisen +mielessä asuu aavistus jostakin aistin-tajuamattomasta, ja hän pyytää +siis tätäkin sanoilla selittää. Sentähden syntyy jo vanhimpina aikoina +kielen ohessa muutamia uskonnollisia käsityksiä, jotka tämän kautta +saavat määrätyn muotonsa. Sama erilaisuus ajatustavassa, joka tuottaa +kielien moninaisuuden, on siihenkin syynä, että kunkin kansan +uskonnolliset mielipiteet kehkiävät omituisella tavalla, ja yhteiset uskonmenot ovatkin vanhimmassa muinaisuudessa kenties vahvimmat siteet, -jotka kansat koossa pitävät. Uskonnon pohjalle ovat kaikki vanhan ajan +jotka kansat koossa pitävät. Uskonnon pohjalle ovat kaikki vanhan ajan valtiot rakennetut. Kieli ja uskonto ovat siis ihmiskunnan ensi aikoina -ne molemmat keskukset, jotka ympärillensä kasvattavat kansallista -elämää.</p> +ne molemmat keskukset, jotka ympärillensä kasvattavat kansallista +elämää.</p> -<p>Mutta sangen vaikea meidän nykyjään on elävästi käsittää sitä +<p>Mutta sangen vaikea meidän nykyjään on elävästi käsittää sitä katsomustapaa, joka noina ammoisina aikoina vallitsee. Ihmiskunta on -silloin vielä lapsena; kaikkialla huokuu lapsuuden yksinkertainen ja -raikas henki, kuin vilpoinen aamutuuli; lapsen hilpeä mielikuvitus luo -kaikkiin kirkastavan valonsa; mutta ajatuksen voimat ovat vielä heikot -eikä se voi irtaantua aistien vallan-alaisuudesta. Kieli uhkuu uutta +silloin vielä lapsena; kaikkialla huokuu lapsuuden yksinkertainen ja +raikas henki, kuin vilpoinen aamutuuli; lapsen hilpeä mielikuvitus luo +kaikkiin kirkastavan valonsa; mutta ajatuksen voimat ovat vielä heikot +eikä se voi irtaantua aistien vallan-alaisuudesta. Kieli uhkuu uutta luomisvoimaa; se on aistillisesti kuvailevaa, raitista ja, -mitä luonnollisiin käsitteisin tulee, rikasta, mutta samassa, -aatteellisempiin asioihin sovitettuna, epämääräistä, puuttuvaa ja -hämärää. Ihmishenki pyrkii sanoilla selvittämään uumouksiansa siitä -näkymättömästä voimasta, joka maailmaa hallitsee, vaan ei pysty vielä -niitä eroittamaan aistin-alaisesta olevaisuudesta ja tavoittelee +mitä luonnollisiin käsitteisin tulee, rikasta, mutta samassa, +aatteellisempiin asioihin sovitettuna, epämääräistä, puuttuvaa ja +hämärää. Ihmishenki pyrkii sanoilla selvittämään uumouksiansa siitä +näkymättömästä voimasta, joka maailmaa hallitsee, vaan ei pysty vielä +niitä eroittamaan aistin-alaisesta olevaisuudesta ja tavoittelee ulkonaisesta luonnosta kuvia, joissa luulee aavistuksensa toteutuvan. -Kaikki ne sanat ja lauseparret, jotka osoittavat henkisempiä -käsitteitä, ovat tällä tavalla alkunsa saaneet. Niinkuin <i>henki</i> -meidän kielessämme, samaten vastaava sana monessa muussa, kenties -enimmissäkin kielissä, oikeastaan merkitsee sitä ilmaa, jota -ihminen hengittää.<a name="FNanchor_6" id="FNanchor_6"></a><a href="#Footnote_6" class="fnanchor">[6]</a> Semmoiset sanat kuin <i>jalo, ylevä, synkkä</i> -tarkoittavat alkuansa aineellisia ominaisuuksia; <i>ystävä</i> on se, -joka on syleiltävä ("yskättävä" sanasta "yskä" = rinta). Sitä myöten -kuin katsomustapa edistyy ja muuttuu henkisemmäksi, saavat sanat ja -lausetavat yhä syvemmän ja aatteellisemman sisällyksen, kunnes niiden -alkuperäinen, luonnon-omainen mieli usein kyllä kokonaan unohtuu. Mutta -kansojen lapsuudessa on toisin; kun esim. hengestä puhutaan, ajatellaan -todellakin hengitettyä ilmaa, jota pidetään itse elinvoimana. Tällä +Kaikki ne sanat ja lauseparret, jotka osoittavat henkisempiä +käsitteitä, ovat tällä tavalla alkunsa saaneet. Niinkuin <i>henki</i> +meidän kielessämme, samaten vastaava sana monessa muussa, kenties +enimmissäkin kielissä, oikeastaan merkitsee sitä ilmaa, jota +ihminen hengittää.<a name="FNanchor_6" id="FNanchor_6"></a><a href="#Footnote_6" class="fnanchor">[6]</a> Semmoiset sanat kuin <i>jalo, ylevä, synkkä</i> +tarkoittavat alkuansa aineellisia ominaisuuksia; <i>ystävä</i> on se, +joka on syleiltävä ("yskättävä" sanasta "yskä" = rinta). Sitä myöten +kuin katsomustapa edistyy ja muuttuu henkisemmäksi, saavat sanat ja +lausetavat yhä syvemmän ja aatteellisemman sisällyksen, kunnes niiden +alkuperäinen, luonnon-omainen mieli usein kyllä kokonaan unohtuu. Mutta +kansojen lapsuudessa on toisin; kun esim. hengestä puhutaan, ajatellaan +todellakin hengitettyä ilmaa, jota pidetään itse elinvoimana. Tällä aistin-omaisella pohjalla on kaikkien luonnon-uskontoin tarusto eli -mytologia itänyt ja versonut. Jokainen askel, henkisempää -maailmankäsitystä kohden on vaivalla ja ponnistuksella saavutettu aste -ihmiskunnan edistyksessä, ja arvata sopii, että se enimmissä +mytologia itänyt ja versonut. Jokainen askel, henkisempää +maailmankäsitystä kohden on vaivalla ja ponnistuksella saavutettu aste +ihmiskunnan edistyksessä, ja arvata sopii, että se enimmissä tapauksissa on jonkun nerokkaan hengen voimalla aikaan saatu.</p> -<p>Kun ihminen ensin herää syvempään maailmankatseluun, niin luonnon ylevä -suuruus johdattaa häntä ajattelemaan jotain korkeampaa voimaa, minkä -vallassa hänenkin kohtalonsa on. Hän luulee näkevänsä tuon voiman ilman -avaruudessa, pauhaavassa meressä tai myrskyn raivossa; mutta ennen -kaikkia näyttää hänen mieltänsä valtaavan tuo ääretön, korkea taivas, -joka milloin kirkkaana ja loistavana, milloin pilvien peittämänä tai -öisen verhon alta kimaltelevien tähtien kaunistamana, kaareuupi hänen -ylitsensä, sekä kaikki ne ilmiöt, jotka taivaalta kohtaavat hänen -hämmästyneitä aistejansa: lempeästi hymyilevä, vaan toisinaan helteesti -polttava aurinko, aamuruskon heleä hohde, ukkosen jyrisevä ääni ja -hävitystä uhkaavat leimaukset. Sillä taivaasen ja sen ilmiöihin viittaa -enimmät niistä nimityksistä, jotka kansat ovat jumaluudelle antaneet. -Aloittaakseni omasta kansastamme, on Castrénin mukaan <i>jumala</i> +<p>Kun ihminen ensin herää syvempään maailmankatseluun, niin luonnon ylevä +suuruus johdattaa häntä ajattelemaan jotain korkeampaa voimaa, minkä +vallassa hänenkin kohtalonsa on. Hän luulee näkevänsä tuon voiman ilman +avaruudessa, pauhaavassa meressä tai myrskyn raivossa; mutta ennen +kaikkia näyttää hänen mieltänsä valtaavan tuo ääretön, korkea taivas, +joka milloin kirkkaana ja loistavana, milloin pilvien peittämänä tai +öisen verhon alta kimaltelevien tähtien kaunistamana, kaareuupi hänen +ylitsensä, sekä kaikki ne ilmiöt, jotka taivaalta kohtaavat hänen +hämmästyneitä aistejansa: lempeästi hymyilevä, vaan toisinaan helteesti +polttava aurinko, aamuruskon heleä hohde, ukkosen jyrisevä ääni ja +hävitystä uhkaavat leimaukset. Sillä taivaasen ja sen ilmiöihin viittaa +enimmät niistä nimityksistä, jotka kansat ovat jumaluudelle antaneet. +Aloittaakseni omasta kansastamme, on Castrénin mukaan <i>jumala</i> sanan alkumerkitys "jymyn asunto" s.o. taivas,<a name="FNanchor_7" id="FNanchor_7"></a><a href="#Footnote_7" class="fnanchor">[7]</a> ja muillakin -suomensukuisilla kansoilla on sama ajatustapa jumalakäsitteen -perustuksena. Niin esim. Votjakkein alkuperäinen jumalan-nimitys <i>in</i> -merkitsee taivasta ja siitä johdettu <i>inmar</i> taivaassa-olijaa.<a name="FNanchor_8" id="FNanchor_8"></a><a href="#Footnote_8" class="fnanchor">[8]</a> +suomensukuisilla kansoilla on sama ajatustapa jumalakäsitteen +perustuksena. Niin esim. Votjakkein alkuperäinen jumalan-nimitys <i>in</i> +merkitsee taivasta ja siitä johdettu <i>inmar</i> taivaassa-olijaa.<a name="FNanchor_8" id="FNanchor_8"></a><a href="#Footnote_8" class="fnanchor">[8]</a> Arjalaisessa kielisuvussa melkein kaikki Jumalan nimitykset johtuvat taivaasta, sen kirkkaudesta ja valosta; niiden vanhin muoto on -sanskritinkielen <i>Dyaus</i>, jota vastaa kreikankielessä <i>Zeys</i>, latinassa -<i>Jovis</i>, niinkuin myös molemmissa viimeksi-mainituissa kielissä <i>Erós</i> -ja <i>deus</i>, muinaissaksassa <i>Tiu</i> j.n.e. Kaikkien näiden alkumerkitys on -taivas ja valo. Että henkisempi käsitys jo vanhimpinakin aikoina rupesi -voitolle pääsemään, osoittaa se isää merkitsevä lisäys, joka monessa -kielessä liitettiin tähän nimitykseen: sanskr. <i>Dyaus-pitar</i>, -lat. <i>Jupiter</i>: samoin on kreikassakin <i>Zeu páter</i> tavallinen -sanain-yhdistys, jolla rukoilija kääntyy ylijumalan puoleen, ja näitä +sanskritinkielen <i>Dyaus</i>, jota vastaa kreikankielessä <i>Zeys</i>, latinassa +<i>Jovis</i>, niinkuin myös molemmissa viimeksi-mainituissa kielissä <i>Erós</i> +ja <i>deus</i>, muinaissaksassa <i>Tiu</i> j.n.e. Kaikkien näiden alkumerkitys on +taivas ja valo. Että henkisempi käsitys jo vanhimpinakin aikoina rupesi +voitolle pääsemään, osoittaa se isää merkitsevä lisäys, joka monessa +kielessä liitettiin tähän nimitykseen: sanskr. <i>Dyaus-pitar</i>, +lat. <i>Jupiter</i>: samoin on kreikassakin <i>Zeu páter</i> tavallinen +sanain-yhdistys, jolla rukoilija kääntyy ylijumalan puoleen, ja näitä kaikkia vastaa <i>taatto taivahinen</i> Suomen muinaisrunoissa.</p> -<p>Tämä vie meidät tarkastelemaan uskonnollisten aatosten muuttumista -aikojen kuluessa. Tässä kohden huomataan kaksi eri suuntaa, jotka -vuorotellen voitolle pääsevät. Toiselta puolen käsitykset jumaluudesta -yhä selviävät ja jalostuvat; personattomien luonnonvoimain sijaan tulee -vähittäin personalliset jumalat ja siveelliset voimat, kunnes vihdoin -ajatus yhdestä ainoasta, henkisestä jumalasta pääsee kehkeytymään. Max -Müller'in arvelun mukaan Arjalaisten ja luultavasti muidenkin kansojen -vanhin uskonto ei ollut yksi- eikä monijumalaisuutta, vaan se, mitä -hän nimittää <i>henoteismiksi</i>, jota sopisi kääntää sanalla -<i>yksinäisjumalaisuus</i>: s.o. ikivanhoina aikoina eivät ihmiset -vielä voineet kohota yhden ainoan jumalan käsittämiseen eivätkä +<p>Tämä vie meidät tarkastelemaan uskonnollisten aatosten muuttumista +aikojen kuluessa. Tässä kohden huomataan kaksi eri suuntaa, jotka +vuorotellen voitolle pääsevät. Toiselta puolen käsitykset jumaluudesta +yhä selviävät ja jalostuvat; personattomien luonnonvoimain sijaan tulee +vähittäin personalliset jumalat ja siveelliset voimat, kunnes vihdoin +ajatus yhdestä ainoasta, henkisestä jumalasta pääsee kehkeytymään. Max +Müller'in arvelun mukaan Arjalaisten ja luultavasti muidenkin kansojen +vanhin uskonto ei ollut yksi- eikä monijumalaisuutta, vaan se, mitä +hän nimittää <i>henoteismiksi</i>, jota sopisi kääntää sanalla +<i>yksinäisjumalaisuus</i>: s.o. ikivanhoina aikoina eivät ihmiset +vielä voineet kohota yhden ainoan jumalan käsittämiseen eivätkä kuvausvoimansa avulla luoneet itselleen useampia, rinnakkain toimivia, -jumalallisia olentoja; vaan heidän aavistuksensa tuosta maailmaa -hallitsevasta voimasta oli vasta haperoivana, hämäränä tunteena, -joka milloin mistäkin etsiskeli tyydytystä. He näkivät tämän -voiman milloin taivaan säteilevässä kirkkaudessa, milloin jylisevien +jumalallisia olentoja; vaan heidän aavistuksensa tuosta maailmaa +hallitsevasta voimasta oli vasta haperoivana, hämäränä tunteena, +joka milloin mistäkin etsiskeli tyydytystä. He näkivät tämän +voiman milloin taivaan säteilevässä kirkkaudessa, milloin jylisevien ukkospilvien pauhinassa, milloin taas auringon loistossa tai meren -kaikkia-syleilevässä avaruudessa; mutta ilmaantuipa se heille missä -tahansa, he luulivat aina näkevänsä koko jumaluuden siinä esineessä, -joka kunakin hetkenä oli heidän mielessään; tämä oli silloin yksinään -jumaluuden edustajana. Mutta juuri se seikka, ett'ei yksikään näistä -luonnon-ilmiöistä, vaikkapa itsestään kuinka mahtava, voinut -täydellisesti tyydyttää heidän uskonnollista tarvettansa, ajoi heitä -etsimään yhä uusia jumaluuden kuvia, pani heidän tunteensa ja -ajatuksensa yhä uudestaan muodostamaan ja kehittämään jumaluuden -aatetta. Siitäpä tuo käsityksen moninaisuus, johon ylempänä viitattiin. -Niin esim. Indian vanhassa uskonnossa ylijumalan käsite oli monen -vaiheen alainen: <i>Dyaus</i> jumalan, loistajan (selkeän taivaan), -jälkeen tuli <i>Taruna</i> (= Uranos), verhooja, s.o. kaikki ympäröivä +kaikkia-syleilevässä avaruudessa; mutta ilmaantuipa se heille missä +tahansa, he luulivat aina näkevänsä koko jumaluuden siinä esineessä, +joka kunakin hetkenä oli heidän mielessään; tämä oli silloin yksinään +jumaluuden edustajana. Mutta juuri se seikka, ett'ei yksikään näistä +luonnon-ilmiöistä, vaikkapa itsestään kuinka mahtava, voinut +täydellisesti tyydyttää heidän uskonnollista tarvettansa, ajoi heitä +etsimään yhä uusia jumaluuden kuvia, pani heidän tunteensa ja +ajatuksensa yhä uudestaan muodostamaan ja kehittämään jumaluuden +aatetta. Siitäpä tuo käsityksen moninaisuus, johon ylempänä viitattiin. +Niin esim. Indian vanhassa uskonnossa ylijumalan käsite oli monen +vaiheen alainen: <i>Dyaus</i> jumalan, loistajan (selkeän taivaan), +jälkeen tuli <i>Taruna</i> (= Uranos), verhooja, s.o. kaikki ympäröivä taivas, ja <i>Indra</i>, sateen antaja, ukkosen haltia, kunnes uudemman -indialaisen uskonnon jumaluudet vihdoin kohosivat näiden vanhojen -sijaan. Samaa tarkoittanevat myös eri pää-jumalain hallituskaudet -kreikkalaisessa tarustossa. Että kuvausvoima näissä kaikissa on ihmisen -virein auttaja, on itsestään selvää. Jo ihmiskunnan alku-aikoina -tultiin varmaan siihen päätökseen, ett'ei itse luonnon-ilmiö ole -jumala, vaan se henkinen olento, jonka voima siinä ilmaantuu; mutta -ylipäänsä luonnon-ihmisen varttumaton ymmärrys ei tee aivan tarkkaa -eroitusta elollisten ja elottomien välillä, ja hänen mielestään oli -epäilemättä ensi-alussa aurinko, joka majesteetillisena kulkee rataansa -pitkin taivaan kantta, yhtä hyvin personallinen olento kuin maallinen -sankari, joka uljaana raivaa itselleen tien vihollisjoukon läpi. -Vähittäin irtaantuu jumaluus luonnon-esineestä, joka jää paljaaksi -eduskuvaksi, eikä sitä nyt enään ajatella ainoastaan näkyväisen luonnon -kannattajaksi, vaan myös siveellisen järjestyksen valvojaksi, samalla -kuin se muuttuu personalliseksi olennoksi. Tätä ajatuskantaa todistaa -semmoiset jumaluuden nimitykset kuin tuo ylempänä mainittu "isä" sana, -joka lisättiin Indialaisten, Muinais-Italialaisten ja Kreikkalaisten +indialaisen uskonnon jumaluudet vihdoin kohosivat näiden vanhojen +sijaan. Samaa tarkoittanevat myös eri pää-jumalain hallituskaudet +kreikkalaisessa tarustossa. Että kuvausvoima näissä kaikissa on ihmisen +virein auttaja, on itsestään selvää. Jo ihmiskunnan alku-aikoina +tultiin varmaan siihen päätökseen, ett'ei itse luonnon-ilmiö ole +jumala, vaan se henkinen olento, jonka voima siinä ilmaantuu; mutta +ylipäänsä luonnon-ihmisen varttumaton ymmärrys ei tee aivan tarkkaa +eroitusta elollisten ja elottomien välillä, ja hänen mielestään oli +epäilemättä ensi-alussa aurinko, joka majesteetillisena kulkee rataansa +pitkin taivaan kantta, yhtä hyvin personallinen olento kuin maallinen +sankari, joka uljaana raivaa itselleen tien vihollisjoukon läpi. +Vähittäin irtaantuu jumaluus luonnon-esineestä, joka jää paljaaksi +eduskuvaksi, eikä sitä nyt enään ajatella ainoastaan näkyväisen luonnon +kannattajaksi, vaan myös siveellisen järjestyksen valvojaksi, samalla +kuin se muuttuu personalliseksi olennoksi. Tätä ajatuskantaa todistaa +semmoiset jumaluuden nimitykset kuin tuo ylempänä mainittu "isä" sana, +joka lisättiin Indialaisten, Muinais-Italialaisten ja Kreikkalaisten ylijumalan nimeen.</p> -<p>Mutta jos uskonnolliset käsitteet näin muodostuvatkin yhä -henkisemmiksi, havaitaan toiselta puolen niiden kehkiämisessä toinenkin -suunta, joka näyttää olevan päinvastainen. Vanhimmalla käsityskannalla, +<p>Mutta jos uskonnolliset käsitteet näin muodostuvatkin yhä +henkisemmiksi, havaitaan toiselta puolen niiden kehkiämisessä toinenkin +suunta, joka näyttää olevan päinvastainen. Vanhimmalla käsityskannalla, niinkuin jo sanottiin, ihmishenki tavoittelee kuvia luonnosta, -nähdäksensä niissä jumaluuden toteutuvan, ja näiden riittämättömyys -pakoittaa sitä turvaumaan yhä uusiin kuvihin. Kielen aistin-omainen +nähdäksensä niissä jumaluuden toteutuvan, ja näiden riittämättömyys +pakoittaa sitä turvaumaan yhä uusiin kuvihin. Kielen aistin-omainen runsaus tarjoo kuvausvoimalle tuhansia sanoja ja vertauksia, joilla -luonnossa ilmestyvän jumaluuden olemusta ja toimintaa pyydetään -lausehin selittää. Ottakaamme esimerkki. Ylevimpiä kohtauksia luonnon -elämässä, ilmiö semmoinen, joka herättää ajatusta tylsimmänkin ihmisen -mielessä, on tuo joka aamu uudistuva näky, kun aurinko, päivän +luonnossa ilmestyvän jumaluuden olemusta ja toimintaa pyydetään +lausehin selittää. Ottakaamme esimerkki. Ylevimpiä kohtauksia luonnon +elämässä, ilmiö semmoinen, joka herättää ajatusta tylsimmänkin ihmisen +mielessä, on tuo joka aamu uudistuva näky, kun aurinko, päivän kultainen kuningas, kohoaapi taivaan rannalta, tuoden uutta eloa ja -virkeyttä. Sentähden alkumaailman ihmiset tervehtivätkin sen tuloa -aamuvirrellä taikka hiljaisella rukouksella, vaikkapa vain muutamilla -yksinkertaisilla sanoilla, niinkuin tuo Castrénin mainitsema +virkeyttä. Sentähden alkumaailman ihmiset tervehtivätkin sen tuloa +aamuvirrellä taikka hiljaisella rukouksella, vaikkapa vain muutamilla +yksinkertaisilla sanoilla, niinkuin tuo Castrénin mainitsema Samojedilais-vaimo, jonka oli tapana aamusilla astua ulos teltastansa -ja kumartaa auringolle, lausuen: "kun sinä nouset, minäkin nousen -vuoteeltani; kun sinä lasket, minäkin menen levolle." Mutta kun -sydämmen tunteet pääsivät sanoissa tai laulussa heleämmin sointumaan, -puhuteltiin aurinkoa milloin kaikki-näkeväksi tai ylhäällä-asujaksi. -milloin loistajaksi tai säteilijäksi, ja kuvattiin, kuinka se -kultavaunuillaan ajaa taivaan sinilakea myöten taikka taivaan -sinilainehilla ohjaa kultaista venettään: ja koska luonnon-ihmisen -kuvausvoima yleensä muodostaa kaikki ihmisenkaltaiseksi, ei ole -ihmettelemistä, jos aamuruskoa nimitettiin milloin auringon emoksi, +ja kumartaa auringolle, lausuen: "kun sinä nouset, minäkin nousen +vuoteeltani; kun sinä lasket, minäkin menen levolle." Mutta kun +sydämmen tunteet pääsivät sanoissa tai laulussa heleämmin sointumaan, +puhuteltiin aurinkoa milloin kaikki-näkeväksi tai ylhäällä-asujaksi. +milloin loistajaksi tai säteilijäksi, ja kuvattiin, kuinka se +kultavaunuillaan ajaa taivaan sinilakea myöten taikka taivaan +sinilainehilla ohjaa kultaista venettään: ja koska luonnon-ihmisen +kuvausvoima yleensä muodostaa kaikki ihmisenkaltaiseksi, ei ole +ihmettelemistä, jos aamuruskoa nimitettiin milloin auringon emoksi, milloin sisareksi tai puolisoksi, tahi jos aurinko ja kuu olivat -välisti aviopuolisoina, välisti veli ja sisar. Kaikki nämä nerollisen -kuvausvoiman ilmi-tuomat aatokset eivät olleet muuta kuin runollisia -vertauksia, joita kielen sen-aikuinen kykenemättömyys selittämään -henkisempiä asioita teki välttämättömän tarpeellisiksi, vaan jotka -samassa sanottavalle antoivat määrätyn, helppotajuisen muodon ja -runollisuudellaan innostuttivat kansan mieltä. Vaan väleenpä unohtui -niiden alkuperäinen tarkoitus; mitä runoilija kerran haltioissaan oli -laulanut ja mikä sitten jäi kansalle perinnöksi, suusta suuhun -kulkiessaan, se sai pian ihan toisenlaisen merkityksen; mitä -vertauksena oli esiin-tuotu, ymmärrettiin ihan luonnollisella tavalla. -Aamuruskosta tuli todellakin jumalatar, joka oli auringonjumalan äiti -tai puoliso; kuu muuttui hänen sisarekseen. Noista epiteeteistä, joilla -päivän ominaisuuksia kuvattiin: "ylhäällä-oliia", "säteilevä" j.n.e., -saattoi tulla yhtä monta auringonjumalan nimeä, jotka vähittäin +välisti aviopuolisoina, välisti veli ja sisar. Kaikki nämä nerollisen +kuvausvoiman ilmi-tuomat aatokset eivät olleet muuta kuin runollisia +vertauksia, joita kielen sen-aikuinen kykenemättömyys selittämään +henkisempiä asioita teki välttämättömän tarpeellisiksi, vaan jotka +samassa sanottavalle antoivat määrätyn, helppotajuisen muodon ja +runollisuudellaan innostuttivat kansan mieltä. Vaan väleenpä unohtui +niiden alkuperäinen tarkoitus; mitä runoilija kerran haltioissaan oli +laulanut ja mikä sitten jäi kansalle perinnöksi, suusta suuhun +kulkiessaan, se sai pian ihan toisenlaisen merkityksen; mitä +vertauksena oli esiin-tuotu, ymmärrettiin ihan luonnollisella tavalla. +Aamuruskosta tuli todellakin jumalatar, joka oli auringonjumalan äiti +tai puoliso; kuu muuttui hänen sisarekseen. Noista epiteeteistä, joilla +päivän ominaisuuksia kuvattiin: "ylhäällä-oliia", "säteilevä" j.n.e., +saattoi tulla yhtä monta auringonjumalan nimeä, jotka vähittäin antoivat aihetta eri jumalais-olentoihin. Muistakaamme vaan -Kreikkalaisten Hyperion, Faëton, Foibos y.m. Näitä ihmisenkaltaisia -jumalia ruvettiin sitten yhä tarkemmin kuvaamaan luonteensa ja -ominaisuuksiensa puolesta, ja näin henoteismi muuttui <i>polyteismiksi, +Kreikkalaisten Hyperion, Faëton, Foibos y.m. Näitä ihmisenkaltaisia +jumalia ruvettiin sitten yhä tarkemmin kuvaamaan luonteensa ja +ominaisuuksiensa puolesta, ja näin henoteismi muuttui <i>polyteismiksi, monijumalaisuudeksi</i>.</p> -<p>Polyteismi on melkein yhtä paljon uskonnon pilauntumista kuin -edistystä. Tuo vanha henoteismi, joka näki yhden ainoan, jumalallisen -voiman, jos himmeästikin, haamoittavan kaikissa luonnon ilmiöissä eikä -vielä hajottanut tätä voimaa eri olennoiksi, sulkien sitä ihmisyyden +<p>Polyteismi on melkein yhtä paljon uskonnon pilauntumista kuin +edistystä. Tuo vanha henoteismi, joka näki yhden ainoan, jumalallisen +voiman, jos himmeästikin, haamoittavan kaikissa luonnon ilmiöissä eikä +vielä hajottanut tätä voimaa eri olennoiksi, sulkien sitä ihmisyyden ahtaisin rajoihin, oli uskontona tavallansa puhtaampi kuin polyteismi, joka, kuvaillessaan jumaliansa ihmisten kaltaisiksi, antoi heille -kaikki näiden heikotkin puolet ja toisinaan muodosti noita ikivanhoja -luonnon myyttejä siveellisesti raaoiksi tai loukkaaviksikin taruiksi. -Mutta toiselta puolen polyteismi toi jumaluuden lähemmäksi ihmistä ja -sisälsi ensimmäisen aavistuksen ihmishengen sukulaisuudesta jumaluuden -kanssa; ainoastaan polyteismin kautta tämä saattoikin ylentyä paljaasta -luonnonvoimasta siveelliseksi voimaksi. Se oli siis välttämätön -edistys-aste uskonnon kehkiämisessä, jolta kansat sittemmin taisivat -monoteismissä kohota puhtaampaan jumaluuden käsittämiseen. Vaan paljoa +kaikki näiden heikotkin puolet ja toisinaan muodosti noita ikivanhoja +luonnon myyttejä siveellisesti raaoiksi tai loukkaaviksikin taruiksi. +Mutta toiselta puolen polyteismi toi jumaluuden lähemmäksi ihmistä ja +sisälsi ensimmäisen aavistuksen ihmishengen sukulaisuudesta jumaluuden +kanssa; ainoastaan polyteismin kautta tämä saattoikin ylentyä paljaasta +luonnonvoimasta siveelliseksi voimaksi. Se oli siis välttämätön +edistys-aste uskonnon kehkiämisessä, jolta kansat sittemmin taisivat +monoteismissä kohota puhtaampaan jumaluuden käsittämiseen. Vaan paljoa suurempi arvo, kuin uskonnollisessa suhteessa, on polyteismille -annettava kuvausvoiman historiassa: sillä pakanuuden jumalissa yritti -ihmishenki ensi kerran aistin-tajuttavaksi esitellä yleisiä aatteita, -antaa hengelle näkyväisen muodon, eli sanalla sanoen, itsellensä luoda -ihanteita. Tosin kyllä näitä sen kuvaelmia alkuperäisesti rasittivat -monet jo ymmärtämättömiksi käyneet luonnontarut, jotka semmoisinaan -säilyivät kansojen mielessä, kohoamatta korkeamman kauneuden piiriin, -ja ylipäänsä myytit syntyivät enemmin mielikuvituksen kuin kuvausvoiman -vaikutuksesta; mutta pianpa jälkimäinen anasti vallan ja puki nuo -vanhat tarut runouden ihanimpaan pukuun. Runous ja uskonto tekivät -vakavan liiton, jonka hedelmät olivat kansallis-epopeat ja muut +annettava kuvausvoiman historiassa: sillä pakanuuden jumalissa yritti +ihmishenki ensi kerran aistin-tajuttavaksi esitellä yleisiä aatteita, +antaa hengelle näkyväisen muodon, eli sanalla sanoen, itsellensä luoda +ihanteita. Tosin kyllä näitä sen kuvaelmia alkuperäisesti rasittivat +monet jo ymmärtämättömiksi käyneet luonnontarut, jotka semmoisinaan +säilyivät kansojen mielessä, kohoamatta korkeamman kauneuden piiriin, +ja ylipäänsä myytit syntyivät enemmin mielikuvituksen kuin kuvausvoiman +vaikutuksesta; mutta pianpa jälkimäinen anasti vallan ja puki nuo +vanhat tarut runouden ihanimpaan pukuun. Runous ja uskonto tekivät +vakavan liiton, jonka hedelmät olivat kansallis-epopeat ja muut mytologiset runoelmat, semmoiset kuin Homeron laulut, Kalevala, vanhempi Edda y.m., ja noista samoista taruista sai kuvaustaidekkin -aihetta ensimmäisiin tuotteihinsa.</p> +aihetta ensimmäisiin tuotteihinsa.</p> -<p>Vaan palatkaamme muinais-ajan uskontoon. Näin oli siis alkunsa saanut +<p>Vaan palatkaamme muinais-ajan uskontoon. Näin oli siis alkunsa saanut tuo kuvista rikas, kirjava mielikuvaelmain maailma, jota sanotaan -<i>mytologiaksi, tarustoksi</i>. Siinä havaitaan kaikkialla kielen -vaikutusta, sekä tarun-omaisten olentojen nimissä että itse -kertomustenkin muodostuksessa. Tuo moninimisyys, johon ylempänä -viitattiin, eli se seikka, että samalla jumaluudella saattaa olla -useampia epiteetejä eli lisääntöjä, joilla sitä mainitaan ja joita +<i>mytologiaksi, tarustoksi</i>. Siinä havaitaan kaikkialla kielen +vaikutusta, sekä tarun-omaisten olentojen nimissä että itse +kertomustenkin muodostuksessa. Tuo moninimisyys, johon ylempänä +viitattiin, eli se seikka, että samalla jumaluudella saattaa olla +useampia epiteetejä eli lisääntöjä, joilla sitä mainitaan ja joita sitten ajatellaan eri olennoiksi, niinkuin muutoinkin monellaiset syyt, esim. paikallis-uskontojen yhteen-sulaminen kansallis-uskonnoksi ja tuo kaikessa mytologiassa havaittava taipumus vaihtelevaisuuteen, josta jo -olen puhunut, — nämä kaikki saattavat usein entiset jumalat alentumaan -puolijumaliksi ja sankareiksi, niin että ne jutut, jotka alkuansa +olen puhunut, — nämä kaikki saattavat usein entiset jumalat alentumaan +puolijumaliksi ja sankareiksi, niin että ne jutut, jotka alkuansa tarkoittivat korkeampia olentoja, viimein sovitetaan tavallisiin -ihmisiin. Sen huomaamme Kalevalastakin, jonka päähenkilöt, Väinämöinen, -Ilmarinen ja Lemminkäinen, lienevät entisiä jumalia, joita nyt -esitetään ihmisiksi, vaikka tosin suuremmalla voimalla varustetuiksi, +ihmisiin. Sen huomaamme Kalevalastakin, jonka päähenkilöt, Väinämöinen, +Ilmarinen ja Lemminkäinen, lienevät entisiä jumalia, joita nyt +esitetään ihmisiksi, vaikka tosin suuremmalla voimalla varustetuiksi, kuin muut kuolevaiset. Samoin Sigfried, tuo nuori sankari Saksalaisten -Nibelungenlied'issä, on vanha, arvonsa menettänyt auringonjumala. +Nibelungenlied'issä, on vanha, arvonsa menettänyt auringonjumala. Nykyaikana on tullut tavaksi johtaa kaikki mytologiset kertomukset -luonnon-ilmiöistä. Tässä kohden mennään kenties usein liiallisuuteen; -mutta myöntää täytyy, että tällainen selitystapa monesti tuntuu varsin -luonnolliselta, vaikka taru-aineiden alkuperä ei olisikkaan aivan -selvillä. Tahdonpa mainita seikan, jota käy sovittaminen meidän -omaankin tarustoomme. Enimmillä kansoilla löytyy kertomus siunausta -jakelevasta, lempeästä jumalasta tahi nuoruuden ja kunnian loisteessa -rehoittavasta sankarista, joka voimansa ja maineensa kukkuloilta äkkiä -syöksyy liian aikaiseen kuolemaan, minkä hänelle valmistaa -vihollismielinen valta; mutta enimmiten hän taas pelastuu Tuonelasta, -heräten uuteen eloon, "ehompana entistänsä". Sellaisia jumalia tai +luonnon-ilmiöistä. Tässä kohden mennään kenties usein liiallisuuteen; +mutta myöntää täytyy, että tällainen selitystapa monesti tuntuu varsin +luonnolliselta, vaikka taru-aineiden alkuperä ei olisikkaan aivan +selvillä. Tahdonpa mainita seikan, jota käy sovittaminen meidän +omaankin tarustoomme. Enimmillä kansoilla löytyy kertomus siunausta +jakelevasta, lempeästä jumalasta tahi nuoruuden ja kunnian loisteessa +rehoittavasta sankarista, joka voimansa ja maineensa kukkuloilta äkkiä +syöksyy liian aikaiseen kuolemaan, minkä hänelle valmistaa +vihollismielinen valta; mutta enimmiten hän taas pelastuu Tuonelasta, +heräten uuteen eloon, "ehompana entistänsä". Sellaisia jumalia tai sankareita ovat Dionysos, Adonis, Osiris, Baldur, Sigfried y.m.m., ja -pää-luonteeltaan myös Achilleys. Usein kyllä on lempi syynä sankarin -surmaan sekä uskottomuus entistä rakastettua kohtaan, niinkuin esim. -saksalaisen Sigfried-tarun vanhimmassa muodostuksessa. Kaikki nämä +pää-luonteeltaan myös Achilleys. Usein kyllä on lempi syynä sankarin +surmaan sekä uskottomuus entistä rakastettua kohtaan, niinkuin esim. +saksalaisen Sigfried-tarun vanhimmassa muodostuksessa. Kaikki nämä kertoelmat kuvailevat alkuansa aurinkoa, joka kullanhohtavan Aamuruskon -syleilyksestä nousee taivaan kannelle, vaan jättää ensi lempensä, -rientääkseen ylpeänä voiton sankarina, maailmaa hallitsevana valtiaana, +syleilyksestä nousee taivaan kannelle, vaan jättää ensi lempensä, +rientääkseen ylpeänä voiton sankarina, maailmaa hallitsevana valtiaana, kaukana vartoovaa Iltaruskoa kohden, kunnes autuaallisessa liitossa -yhdistyy armaiseensa ja hänen kanssaan vaipuu lännen lainehisin, mutta -vaellettuansa läpi Manalan manteren uudestaan heräjää, poistaen yön ja -pimeyden varjot. Sama myytti voi myös tarkoittaa luonnon kuolemista -syksyllä ja sen virkistymistä keväällä tai ylipäänsä taistelua valon ja -pimeyden, suven ja talven välillä, ja muuttuu vihdoin vertauskuvaksi +yhdistyy armaiseensa ja hänen kanssaan vaipuu lännen lainehisin, mutta +vaellettuansa läpi Manalan manteren uudestaan heräjää, poistaen yön ja +pimeyden varjot. Sama myytti voi myös tarkoittaa luonnon kuolemista +syksyllä ja sen virkistymistä keväällä tai ylipäänsä taistelua valon ja +pimeyden, suven ja talven välillä, ja muuttuu vihdoin vertauskuvaksi hyvyyden taistelusta pahuutta vastaan ja sen lopullisesta voitosta -taikka ihmissielun kuolemattomuudesta. — Jos tähän vertaamme Kalevalan -kertomuksen Lemminkäisestä, kuinka tuo sokea paimen surmasi hänet ja -syöksi Tuonelan mustahan jokehen sekä verinen Tuonen poika</p> +taikka ihmissielun kuolemattomuudesta. — Jos tähän vertaamme Kalevalan +kertomuksen Lemminkäisestä, kuinka tuo sokea paimen surmasi hänet ja +syöksi Tuonelan mustahan jokehen sekä verinen Tuonen poika</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Iski miestä miekallansa,<br /></span> +<span class="i0">Iski miestä miekallansa,<br /></span> <span class="i0">Kavahutti kalvallansa,<br /></span> -<span class="i0">Löi on kerran leimahutti<br /></span> +<span class="i0">Löi on kerran leimahutti<br /></span> <span class="i0">Miehen viieksi muruksi,<br /></span> <span class="i0">Kaheksaksi kappaleeksi,<br /></span> <span class="i0">Heitti Tuonelan jokehen,<br /></span> <span class="i0">Manalan alusvesille,<br /></span> </div></div> -<p>ja kuinka hänen hellä, uskollinen emonsa haravoitsi palaset Tuonelan +<p>ja kuinka hänen hellä, uskollinen emonsa haravoitsi palaset Tuonelan virrasta, sovitti ne yhteen ja vihdoin sai poikansa "muinaisille muo'oillensa, pikkuista paremmaksiki", — kukapa silloin ei helposti -taipuisi uskomaan, että tämäkin taru on vanha aurinko-myytti, jonka -Suomen kansan kuvausvoima on kaunistanut inhimillisillä piirteillä? Sen -yhtäläisyys Osiris-tarun kanssa on silmäänpistävä ja Osiriin tiedämme -varmaan merkitsevän aurinkoa. Hänenkin tappaa julma Tyfon ja heittää -veteen; hänen puolisonsa Isis harhailee ympäri maailmaa häntä etsimässä -ja, kun hän vihdoin on löytänyt puolisonsa ruumiin, Tyfon sen jälleen -saapi valtaansa ja silpaisee moneen kappaleesen, jotka hajottaa ympäri -maata; vaan Isis niitä suurella vaivalla kokoilee ja löytääkin kaikki, -paitsi yhden ainoan (Kalevalassakin on Lemminkäinen ensin "pikkuista -vajalla, yhtä kättä, puolta päätä, paljo muita muskuloita, siihen -henkeä lisäksi"). Sitten Isis hautaa puolisonsa jäsenet: mutta -Osiriista tulee Manalan hallitsija, ja hänen kohtalonsa on siis -eduskuvana ihmisen kuolemasta ja elämästä tuolla puolella hautaa. -Mutta, vaikka Tuonelan valtiaana, palajaa Osiris vielä maan päälle ja +taipuisi uskomaan, että tämäkin taru on vanha aurinko-myytti, jonka +Suomen kansan kuvausvoima on kaunistanut inhimillisillä piirteillä? Sen +yhtäläisyys Osiris-tarun kanssa on silmäänpistävä ja Osiriin tiedämme +varmaan merkitsevän aurinkoa. Hänenkin tappaa julma Tyfon ja heittää +veteen; hänen puolisonsa Isis harhailee ympäri maailmaa häntä etsimässä +ja, kun hän vihdoin on löytänyt puolisonsa ruumiin, Tyfon sen jälleen +saapi valtaansa ja silpaisee moneen kappaleesen, jotka hajottaa ympäri +maata; vaan Isis niitä suurella vaivalla kokoilee ja löytääkin kaikki, +paitsi yhden ainoan (Kalevalassakin on Lemminkäinen ensin "pikkuista +vajalla, yhtä kättä, puolta päätä, paljo muita muskuloita, siihen +henkeä lisäksi"). Sitten Isis hautaa puolisonsa jäsenet: mutta +Osiriista tulee Manalan hallitsija, ja hänen kohtalonsa on siis +eduskuvana ihmisen kuolemasta ja elämästä tuolla puolella hautaa. +Mutta, vaikka Tuonelan valtiaana, palajaa Osiris vielä maan päälle ja varustaa poikansa Horon (Horoskin on aurinko) taisteluun Tyfon'ia -vastaan, joka vihdoin voitetaan. Samaten myös Dionysos Zagreys revitään -palasiksi, mutta tointuu uuteen eloon. Toisia yhtäläisyyden kohtia -Lemminkäis-tarun kanssa tavataan germanilaisissa myyteissä. Niinkuin +vastaan, joka vihdoin voitetaan. Samaten myös Dionysos Zagreys revitään +palasiksi, mutta tointuu uuteen eloon. Toisia yhtäläisyyden kohtia +Lemminkäis-tarun kanssa tavataan germanilaisissa myyteissä. Niinkuin Sigfried on luopunut Brunhildasta ja uudessa lemmenliitossa saapi -surmansa, samoin tuho tapaa lieto Lemminkäisenkin koetustyössä uuden -morsiamen saavuttamiseksi, sen jälkeen kuin hän on hyljännyt -ensimmäisen puolisonsa, Kyllikin. Baldur'in tarusta taas muistuttaa tuo -sokea paimen, Märkähattu, joka Lemminkäistä vastaan nostaa vesikyyn, -samoin kuin sokea Hödur skandinavilaisessa tarussa ampuu Baldur'in -kuoliaaksi. Arvata sopii siis, että kaikki yllämainitut myytit ovat -muodostuksia samasta ikivanhasta luonnontarusta, joka on levinnyt mitä -erisukuisimmille kansoille, jollei asiaa käy selittäminen sillä tapaa, -että eri kansojen mielikuvitus samalla edistyskannalla tuottaa -yhtäläisiä aatoksia.</p> - -<p>Muutoin aurinko-myytti meidän tarustossamme on muodostunut myöskin -toisella, Suomen kansalle omituisemmalla tavalla, nimittäin -Sampo-runoissa; sillä että Sammolla, tuolla ihmeellisellä, onnea +surmansa, samoin tuho tapaa lieto Lemminkäisenkin koetustyössä uuden +morsiamen saavuttamiseksi, sen jälkeen kuin hän on hyljännyt +ensimmäisen puolisonsa, Kyllikin. Baldur'in tarusta taas muistuttaa tuo +sokea paimen, Märkähattu, joka Lemminkäistä vastaan nostaa vesikyyn, +samoin kuin sokea Hödur skandinavilaisessa tarussa ampuu Baldur'in +kuoliaaksi. Arvata sopii siis, että kaikki yllämainitut myytit ovat +muodostuksia samasta ikivanhasta luonnontarusta, joka on levinnyt mitä +erisukuisimmille kansoille, jollei asiaa käy selittäminen sillä tapaa, +että eri kansojen mielikuvitus samalla edistyskannalla tuottaa +yhtäläisiä aatoksia.</p> + +<p>Muutoin aurinko-myytti meidän tarustossamme on muodostunut myöskin +toisella, Suomen kansalle omituisemmalla tavalla, nimittäin +Sampo-runoissa; sillä että Sammolla, tuolla ihmeellisellä, onnea tuovalla taikakapineella ei tarkoiteta muuta kuin aurinkoa, maailman -elähyttäjää, valon ja hedelmällisyyden lähdettä, pidän jotensakin -taattuna tosi-asiana; ainakin on tämä käsitystapa luontevampi ja +elähyttäjää, valon ja hedelmällisyyden lähdettä, pidän jotensakin +taattuna tosi-asiana; ainakin on tämä käsitystapa luontevampi ja uskottavampi kuin ne monet muut selitykset, joita eri aikoina on tuotu esiin.<a name="FNanchor_9" id="FNanchor_9"></a><a href="#Footnote_9" class="fnanchor">[9]</a></p> -<p>Näistä esimerkeistä näkyy, miten samat alku-aatokset voivat ilmaantua -eri kansoissa ja miten kukin kansa pukee ne eri muotoon. Luonnon-ilmiöt +<p>Näistä esimerkeistä näkyy, miten samat alku-aatokset voivat ilmaantua +eri kansoissa ja miten kukin kansa pukee ne eri muotoon. Luonnon-ilmiöt antavat vaan tarujen alkupiirteet; kun kertomusten loimi niinmuodoin on valmis ja niiden oikea merkitys on unohtunut, silloin kansan kuvausvoima siihen kutoo monenlaisia kaunistuksia, kehitellen vapaasti -henkilöin (jumalain tai sankarein) luonteita ja tapausten sivuseikkoja, -jopa keksien ihan uusiakin tapauksia. Vaan tuleepa siihen lisäksi vielä -toinenkin tärkeä aines. Kansan taruintuotto-voima ei rajoitu -yksistään luonnon-ilmiöin itsiöittämiseen, vaan ottaa myös +henkilöin (jumalain tai sankarein) luonteita ja tapausten sivuseikkoja, +jopa keksien ihan uusiakin tapauksia. Vaan tuleepa siihen lisäksi vielä +toinenkin tärkeä aines. Kansan taruintuotto-voima ei rajoitu +yksistään luonnon-ilmiöin itsiöittämiseen, vaan ottaa myös muodostaaksensa kansan historiallisia muistoja, jotka osittain sulavat yhteen vanhojen luonnonmyyttien kanssa, osittain antavat aihetta uusiin -kuvaelmiin. Niinpä Iliaan perustuksena nähtävästi on muisto jostakin -suuresta taistelusta Euroopan Kreikkalaisten ja Vähä-Aasian -rantalaisten välillä. Aurinkojuttuun Sigfried'istä on Saksalaisten +kuvaelmiin. Niinpä Iliaan perustuksena nähtävästi on muisto jostakin +suuresta taistelusta Euroopan Kreikkalaisten ja Vähä-Aasian +rantalaisten välillä. Aurinkojuttuun Sigfried'istä on Saksalaisten kansallis-epopeassa sekaantunut paljon aineita kansainvaellusten -aikakaudelta ja nämä tarinat ovatkin sille sen varsinaisen värin -antaneet. Vihdoin meidän omaankin epopeaamme, vaikka se pääluonteeltaan +aikakaudelta ja nämä tarinat ovatkin sille sen varsinaisen värin +antaneet. Vihdoin meidän omaankin epopeaamme, vaikka se pääluonteeltaan on tarun-omainen, kenties on yhtynyt joitakuita historiallisiakin aineita.</p> -<p>Kansojen lapsuuden aikoina on ihmishengellä erityinen taipumus -henkilöiksi kuvaamaan kaikkea, mikä sen huomioon koskee. Ylempänä -selitettiin, kuinka kansat tällä lailla luovat jumalansa ja haltiansa -ja näiden ympäri kietovat kirjavan taruverhon. Heidän ominaisuuksiaan, -heidän tekojaan mielikuvitus maalailee yhä heleämmillä väreillä, niitä -sommitellen vaihteleviksi satukuviksi. Samalla tavoin kohtelee se myös -historiallisia muistojansa. Kansat asettavat mielellään elonsa ja -olonsa ihannekuviksi mahtavia sankareita, joissa näkevät henkisen -voimansa ja etevyytensä toteutuvan. Nämä edustavat avaroita aloja, -pitkiä jaksoja heidän entisestä elämästään, ja väsymättömänä -mielikuvitus yhä tarkemmin kuvailee näiden sankarien luonnetta, -koristelee heidän muistoansa erityispiirteillä. Usein nuo sankarit ovat -todellisia henkilöitä, joiden suuremmat tai vähemmät ansiot -kansantarina ylentää monta vertaa merkillisemmiksi, kuin ne ovat -olleetkaan; useinpa kansan mielikuvitus myös asettaa vapaasti -keksittyjä sankarinimiä sen eri edistys-asteiden osoittajiksi. Nämä -historianperäiset tarinat pannaan enimmiten yhteyteen jumalaistarujen -kanssa, joihin ne monenmoisilla säikeillä tuhatkertaisesti kietoutuvat.</p> - -<p>Vaan tämä mielikuvituksen toimi ei tarkoita ainoastaan entis-aikoja. -Taruintuotto-voima on ainiaan vireillä. Historiallisellakin ajalla ovat -kansat kerkeät valaisemaan lempisankariensa elämää mielikuvituksen -loisteella tahi päinvastoin mustilla varjoilla peittämään niitä, jotka -ovat joutuneet heidän vihansa alaisiksi. Vielä tänäkin päivänä voimme -havaita samaa taipumusta niissä lukemattomissa pikkujutuissa, joita -kertoellaan sekä mainioista että maineettomista henkilöistä. Jos -luonnonvoimien ja siveellisten aatteiden itsiöittäminen paraasta päästä -ilmaantuu luonnon-omaisissa uskonnoissa eli niissä, jotka ovat +<p>Kansojen lapsuuden aikoina on ihmishengellä erityinen taipumus +henkilöiksi kuvaamaan kaikkea, mikä sen huomioon koskee. Ylempänä +selitettiin, kuinka kansat tällä lailla luovat jumalansa ja haltiansa +ja näiden ympäri kietovat kirjavan taruverhon. Heidän ominaisuuksiaan, +heidän tekojaan mielikuvitus maalailee yhä heleämmillä väreillä, niitä +sommitellen vaihteleviksi satukuviksi. Samalla tavoin kohtelee se myös +historiallisia muistojansa. Kansat asettavat mielellään elonsa ja +olonsa ihannekuviksi mahtavia sankareita, joissa näkevät henkisen +voimansa ja etevyytensä toteutuvan. Nämä edustavat avaroita aloja, +pitkiä jaksoja heidän entisestä elämästään, ja väsymättömänä +mielikuvitus yhä tarkemmin kuvailee näiden sankarien luonnetta, +koristelee heidän muistoansa erityispiirteillä. Usein nuo sankarit ovat +todellisia henkilöitä, joiden suuremmat tai vähemmät ansiot +kansantarina ylentää monta vertaa merkillisemmiksi, kuin ne ovat +olleetkaan; useinpa kansan mielikuvitus myös asettaa vapaasti +keksittyjä sankarinimiä sen eri edistys-asteiden osoittajiksi. Nämä +historianperäiset tarinat pannaan enimmiten yhteyteen jumalaistarujen +kanssa, joihin ne monenmoisilla säikeillä tuhatkertaisesti kietoutuvat.</p> + +<p>Vaan tämä mielikuvituksen toimi ei tarkoita ainoastaan entis-aikoja. +Taruintuotto-voima on ainiaan vireillä. Historiallisellakin ajalla ovat +kansat kerkeät valaisemaan lempisankariensa elämää mielikuvituksen +loisteella tahi päinvastoin mustilla varjoilla peittämään niitä, jotka +ovat joutuneet heidän vihansa alaisiksi. Vielä tänäkin päivänä voimme +havaita samaa taipumusta niissä lukemattomissa pikkujutuissa, joita +kertoellaan sekä mainioista että maineettomista henkilöistä. Jos +luonnonvoimien ja siveellisten aatteiden itsiöittäminen paraasta päästä +ilmaantuu luonnon-omaisissa uskonnoissa eli niissä, jotka ovat yhtaikaisia itse kansojen keralla ja omituiset kullenkin eri -kansakunnalle, niin tämä historian-omainen taruin-tuotto yhtyy -etupäässä noihin yleismaailmallisiin uskontoihin; jotka syntyvät -edistyneemmissä oloissa, kypsyneemmän hengen viljelyksen hedelminä, -sekä leviävät useampiin kansoihin, tarkoittaen yleis-inhimillistä -maailmankäsitystä. Itse uskonnonperustajaa tai hänen lähimpiä -seuraajiansa ympäröidään yhä laajenevalla taru- ja ihmekehällä ja -näille lisäyksille annetaan aikaa myöten yhä enemmän arvoa uskonnon -itse oppirakennuksessakin. Kaikki uskonnot synnyttävät ympärillensä -jonkunlaisen tarukehän — eipä Muhammedinkaan perin deistinen oppi, -joka muutoin ei suo kuvausvoimalle paljon valtaa, ole voinut tätä -kohtaloa kokonaan välttää —; sillä uskonnolla ylipäänsä näyttää siihen -olevan luontainen taipumus, kenties siitä syystä, että paljas tunne, -joka on uskonnon alkujuuri, välttämättömästi tarvitsee mielikuvituksen -apua, joka voipi antaa sen hämärille liikunnoille määrätyn muodon ja -suunnan. — Mutta samallaista taruin-tuottoa havaitaan myös +kansakunnalle, niin tämä historian-omainen taruin-tuotto yhtyy +etupäässä noihin yleismaailmallisiin uskontoihin; jotka syntyvät +edistyneemmissä oloissa, kypsyneemmän hengen viljelyksen hedelminä, +sekä leviävät useampiin kansoihin, tarkoittaen yleis-inhimillistä +maailmankäsitystä. Itse uskonnonperustajaa tai hänen lähimpiä +seuraajiansa ympäröidään yhä laajenevalla taru- ja ihmekehällä ja +näille lisäyksille annetaan aikaa myöten yhä enemmän arvoa uskonnon +itse oppirakennuksessakin. Kaikki uskonnot synnyttävät ympärillensä +jonkunlaisen tarukehän — eipä Muhammedinkaan perin deistinen oppi, +joka muutoin ei suo kuvausvoimalle paljon valtaa, ole voinut tätä +kohtaloa kokonaan välttää —; sillä uskonnolla ylipäänsä näyttää siihen +olevan luontainen taipumus, kenties siitä syystä, että paljas tunne, +joka on uskonnon alkujuuri, välttämättömästi tarvitsee mielikuvituksen +apua, joka voipi antaa sen hämärille liikunnoille määrätyn muodon ja +suunnan. — Mutta samallaista taruin-tuottoa havaitaan myös ulkopuolella uskonnon alaa. Historiantutkijan on usein vaikea eroittaa -tosi-asiat niistä lisä-aineista, joilla kansan mielikuvitus on ne -höystyttänyt. Tunnettu on esim., kuinka paljon sadun-omaista ainetta -Saksan kansa on koonnut Kaarlo Suuren ympärille ja kuinka -Schweiziläisten muinaistarina on runsailla kuvaelmillaan verhonnut -heidän isänmaansa vapautuksen. Samallaisia esimerkkejä sopii mainita -meidän omasta historiastamme. Tunnetussa Kantelettaren runossa -lauletaan, miten Venäjän hallitsija, "Iivana iso isäntä", valloitti ja -hävitti Viipurin linnan ja ruotsalainen päällikkö, Matti Laurinpoika, -pelasti itsensä pakenemalla. Vaan Viipurin linnaa, kuten tiedetään, ei -ole koskaan hävitetty: tässä kohden kansan mielikuvitus ei ole -lisäyksillänsä koristanut todellisia tapauksia, vaan on suorastaan +tosi-asiat niistä lisä-aineista, joilla kansan mielikuvitus on ne +höystyttänyt. Tunnettu on esim., kuinka paljon sadun-omaista ainetta +Saksan kansa on koonnut Kaarlo Suuren ympärille ja kuinka +Schweiziläisten muinaistarina on runsailla kuvaelmillaan verhonnut +heidän isänmaansa vapautuksen. Samallaisia esimerkkejä sopii mainita +meidän omasta historiastamme. Tunnetussa Kantelettaren runossa +lauletaan, miten Venäjän hallitsija, "Iivana iso isäntä", valloitti ja +hävitti Viipurin linnan ja ruotsalainen päällikkö, Matti Laurinpoika, +pelasti itsensä pakenemalla. Vaan Viipurin linnaa, kuten tiedetään, ei +ole koskaan hävitetty: tässä kohden kansan mielikuvitus ei ole +lisäyksillänsä koristanut todellisia tapauksia, vaan on suorastaan luonut uusia.</p> -<p>Näin kansojen tarut ja tarinat<a name="FNanchor_10" id="FNanchor_10"></a><a href="#Footnote_10" class="fnanchor">[10]</a> paraasta päästä vuotavat kahdesta -lähteestä: luonnon-ilmiöin jumaloitsemisesta ja historiallisista +<p>Näin kansojen tarut ja tarinat<a name="FNanchor_10" id="FNanchor_10"></a><a href="#Footnote_10" class="fnanchor">[10]</a> paraasta päästä vuotavat kahdesta +lähteestä: luonnon-ilmiöin jumaloitsemisesta ja historiallisista muistoista. Toiselta puolen luonnonvoimia kuvataan ihmisenkaltaisiksi olennoiksi, personallisiksi jumaliksi, jotka itsekukin saavat erityisen luonteensa ja toimensa ja niinmuodoin tulevat siveellisten aatteiden -kannattajiksi sekä vihdoin myös saattavat alentua puolijumalien tai +kannattajiksi sekä vihdoin myös saattavat alentua puolijumalien tai tavallisten ihmisten vertaisiksi. Vaan toiselta puolen taruin ja -tarinain alkuperä on siinä, että muutamia kansan mielisankareita, joko -todenperäisiä tai kuvausvoiman tuottamia, asetetaan sen entisyyttä -edustamaan ja heidän ympärillensä kiertyy sen historialliset muistot -tahi että mielikuvitus kietoo tarukiehkuroitansa historiallisen ajan -henkilöin ja tapausten ympäri. Sivumennen mainittakoon vielä, että -taru-aineet muullakin tavalla voivat lisääntyä, niin esim. eduskuvien +tarinain alkuperä on siinä, että muutamia kansan mielisankareita, joko +todenperäisiä tai kuvausvoiman tuottamia, asetetaan sen entisyyttä +edustamaan ja heidän ympärillensä kiertyy sen historialliset muistot +tahi että mielikuvitus kietoo tarukiehkuroitansa historiallisen ajan +henkilöin ja tapausten ympäri. Sivumennen mainittakoon vielä, että +taru-aineet muullakin tavalla voivat lisääntyä, niin esim. eduskuvien eli symbolien kautta, kun taki tahallaan pannaan joku esine -merkitsemään jotain henkistä aatetta, jota muutoin on vaikea sanoin tai -kuvin selittää, ja tämän esineen alkuperäinen merkitys viimein unohtuu. -Eduskuvia tavataan paljon esim. Muinais-Egyptiläisten mytologiassa, -jonka haukan- ja koiranpäiset jumalat enimmiten ovat saaneet muotonsa -tällaisen symbolioimisen johdosta. Taruin-tuottoa on myös abstraktisten -käsitteiden kuvaaminen personallisiksi olennoiksi; tämä tapahtuu vasta -sivistyksen myöhempinä kehitysjaksoina, kun ajatus jo rupeaa saamaan +merkitsemään jotain henkistä aatetta, jota muutoin on vaikea sanoin tai +kuvin selittää, ja tämän esineen alkuperäinen merkitys viimein unohtuu. +Eduskuvia tavataan paljon esim. Muinais-Egyptiläisten mytologiassa, +jonka haukan- ja koiranpäiset jumalat enimmiten ovat saaneet muotonsa +tällaisen symbolioimisen johdosta. Taruin-tuottoa on myös abstraktisten +käsitteiden kuvaaminen personallisiksi olennoiksi; tämä tapahtuu vasta +sivistyksen myöhempinä kehitysjaksoina, kun ajatus jo rupeaa saamaan voiton kuvausvoimasta. Sellaisen aikakauden tuotteita ovat -Kreikkalaisten Nike, Roomalaisten Victoria, niin myös Psyche, +Kreikkalaisten Nike, Roomalaisten Victoria, niin myös Psyche, Plutos y.m.</p> @@ -2295,441 +2258,441 @@ Plutos y.m.</p> Kansanrunous ja taiderunous.</h3> -<p>Näissä kaikissa, joista edellisessä on puhuttu, kielessä, tarustossa, +<p>Näissä kaikissa, joista edellisessä on puhuttu, kielessä, tarustossa, historiallisissa tarinoissa, osoittuu fantasian luomisvoima; mutta ne -eivät ole vielä puhtaita kuvausvoiman tuotteita. Kieli synnyttää ne -aistillisesti tajuttavat äänet, joiden avulla ihminen voipi toiselle -ihmiselle ilmoittaa mielteitänsä, ajatuksiansa, ja on siis kaiken -henkisen edistymisen välttämätön ehto; mutta se saattaa yhtä hyvin -palvella jokapäiväisen ja käytöllisen elämän tarpeita tai pelkän -ymmärryksen tarkoituksia, kuin ihanteita toteuttavaa kuvausvoimaa. +eivät ole vielä puhtaita kuvausvoiman tuotteita. Kieli synnyttää ne +aistillisesti tajuttavat äänet, joiden avulla ihminen voipi toiselle +ihmiselle ilmoittaa mielteitänsä, ajatuksiansa, ja on siis kaiken +henkisen edistymisen välttämätön ehto; mutta se saattaa yhtä hyvin +palvella jokapäiväisen ja käytöllisen elämän tarpeita tai pelkän +ymmärryksen tarkoituksia, kuin ihanteita toteuttavaa kuvausvoimaa. Taruissa ja tarinoissa taas on mielikuvituksen valta suurempi kuin -varsinaisen kuvausvoiman. Aate niissä vaan himmeänä vilahtelee, niiden -kauneus on vaan satunnainen; esiin-tuotavat mielteet eivät ole vielä +varsinaisen kuvausvoiman. Aate niissä vaan himmeänä vilahtelee, niiden +kauneus on vaan satunnainen; esiin-tuotavat mielteet eivät ole vielä ihanteiksi kirkastuneet. Se tapahtuu vasta, kun runous-into kansassa -heräjää. Sisällinen, vaistomainen muodostushalu viepi sitä -säännöllisesti järjestetyillä sanoilla ja laulun avulla esittelemään -jumalaistarujaan ja muistotarinoitansa tai niitä tunteita, jotka eri -tiloissa sen povessa liikkuvat. Nuo tarut ja muistot säilyvät runoina -kansan mielessä; uhrattaissa, voittojuhlina, häissä ja hautajaisissa -kaikuu kutakin tilaisuutta varten sepitettyjä lauluja; toisissa -ylistetään jumalien ja sankarien tekoja.</p> - -<p>Saadaksemme selvää kuvaa runouden alkutilasta,<a name="FNanchor_11" id="FNanchor_11"></a><a href="#Footnote_11" class="fnanchor">[11]</a> täytyy meidän sitä -etsiä niistä harvoista runouden näytteistä, jotka ovat säilyneet +heräjää. Sisällinen, vaistomainen muodostushalu viepi sitä +säännöllisesti järjestetyillä sanoilla ja laulun avulla esittelemään +jumalaistarujaan ja muistotarinoitansa tai niitä tunteita, jotka eri +tiloissa sen povessa liikkuvat. Nuo tarut ja muistot säilyvät runoina +kansan mielessä; uhrattaissa, voittojuhlina, häissä ja hautajaisissa +kaikuu kutakin tilaisuutta varten sepitettyjä lauluja; toisissa +ylistetään jumalien ja sankarien tekoja.</p> + +<p>Saadaksemme selvää kuvaa runouden alkutilasta,<a name="FNanchor_11" id="FNanchor_11"></a><a href="#Footnote_11" class="fnanchor">[11]</a> täytyy meidän sitä +etsiä niistä harvoista runouden näytteistä, jotka ovat säilyneet vanhimmalta muinais-ajalta, tahi nykyajan villien ja puolivillien -kansain keskeltä. Se runouden muoto näkyy olevan vanhin, jossa eri -lajit eivät vielä ole erinneet toisistaan; se kertoilee tapauksia +kansain keskeltä. Se runouden muoto näkyy olevan vanhin, jossa eri +lajit eivät vielä ole erinneet toisistaan; se kertoilee tapauksia epiikan tavalla, esittelee tunteita lyriikan lailla ja on yhdistetty -näytelmällisen toimittelun kanssa. Jumalain kunniaksi laulettiin -hymnejä, joissa kuvailtiin heidän tekojansa, ja niiden sisällystä -osoiteltiin määrätyillä liikenteillä. Samoin useat luonnonkansat nytkin -vielä viettävät juhlansa yhteislaululla ja tanssilla. Tätä laatua ovat -myös vanhimmat Vedan hymnit ja Arabialaisten Hamasa-laulut, joissa -molemmissa runouden päälajit yhtyvät, vaikka ne sisällykseltään ovat -aivan erinkaltaisia. Tavataanpa tästä runouden alkumuodosta vielä -jälkiä Kalevalan häärunoissa sekä Kantelettaren vuorolauluissa -koskimiehen ja kaason välillä, niinkuin myös monen muunkin kansan -häämenoissa.<a name="FNanchor_12" id="FNanchor_12"></a><a href="#Footnote_12" class="fnanchor">[12]</a> — Useimmiten on vanhin runous varsin likeisessä -yhteydessä uskonnon keralla ja semmoisissa kansoissa, joissa vahva -pappisvalta pääsee sivistys-oloja hallitsemaan, voi liitto niiden -välillä kahlehtia runouden vapaata vaurastumista, jotta tämä pysyy vain -hartauden kannattajana tai uskonnollisten käsitysten tulkitsijana. -Sillä huomattava on, että tällaiset kansat ylimalkain eivät ole +näytelmällisen toimittelun kanssa. Jumalain kunniaksi laulettiin +hymnejä, joissa kuvailtiin heidän tekojansa, ja niiden sisällystä +osoiteltiin määrätyillä liikenteillä. Samoin useat luonnonkansat nytkin +vielä viettävät juhlansa yhteislaululla ja tanssilla. Tätä laatua ovat +myös vanhimmat Vedan hymnit ja Arabialaisten Hamasa-laulut, joissa +molemmissa runouden päälajit yhtyvät, vaikka ne sisällykseltään ovat +aivan erinkaltaisia. Tavataanpa tästä runouden alkumuodosta vielä +jälkiä Kalevalan häärunoissa sekä Kantelettaren vuorolauluissa +koskimiehen ja kaason välillä, niinkuin myös monen muunkin kansan +häämenoissa.<a name="FNanchor_12" id="FNanchor_12"></a><a href="#Footnote_12" class="fnanchor">[12]</a> — Useimmiten on vanhin runous varsin likeisessä +yhteydessä uskonnon keralla ja semmoisissa kansoissa, joissa vahva +pappisvalta pääsee sivistys-oloja hallitsemaan, voi liitto niiden +välillä kahlehtia runouden vapaata vaurastumista, jotta tämä pysyy vain +hartauden kannattajana tai uskonnollisten käsitysten tulkitsijana. +Sillä huomattava on, että tällaiset kansat ylimalkain eivät ole tuottaneet kansanrunoutta. Ne osat Indialaisten molemmista epopeoista, -jotka ovat todellista luonnonrunoutta, syntyivät arvattavasti noissa -alkuperäisissä, vapaissa oloissa, jolloin ei tiedetty mitään kasteista +jotka ovat todellista luonnonrunoutta, syntyivät arvattavasti noissa +alkuperäisissä, vapaissa oloissa, jolloin ei tiedetty mitään kasteista ja ankarasta bramaani-vallasta. Mutta Hebrealaisten kesken vanhimmat runouden aiheet saivat kokonaan uskonopillisen tai historiallisen -muodon; egyptiläisestä kansanrunoudesta taas ei ole mitään tietoa ja -Kelteillä oli laulutaito oppineen runoilija-säädyn huostassa. Mutta -missä kuvausvoima kaavojen estämättä pääsee tarustoa muodostelemaan, -siellä puhkee kansanrunouden ihana kukka. Se kohtelee jumalaistaruja -ja muinaistarinoita samalla järkiperäisellä vapaudella kuin -luonnonkauneuttakin, käyttäen niitä aineena ihannekuviansa luodessaan. -Silloin on runous oma tarkoituksensa; ilo olevaisuudesta ja siitä -monivärisestä maailmasta, joka aukeaa luonnonlapsen hämmästyneiden -silmien eteen, on sen elähyttäjä, tämän maailman kuvaileminen ja -kirkastaminen sen päätehtävä. Samassa sen ulkomuotokin pyrkii -kauneuteen, säännöllisyyteen.</p> - -<p>Muinaisrunoutta mainittiin ylempänä <i>kansanrunouden</i> nimellä: -sillä se on koko kansan tuottama, eikä, niinkuin myöhemmin syntyvä -<i>taiderunous</i>, yksityisen runoilijan tekemä. Tämä jälkimäinen -nimitys ei saa meitä vietellä siihen harhaluuloon, ettei kansanrunous -muka ole taidetta; sillä taidettahan se on, koska se toteuttaa -ihannetta aistin-omaisessa muodossa. Vaan taiderunous on saanut nimensä -siitä, että ihanteen toteuttaminen siinä on itsetajuista, täydellä -tarkoituksella tapahtuvaa; kansanrunous sitä vastoin versoo itsestään, -kuin kesämaiden aarniometsäin rehevä kasvullisuus.</p> +muodon; egyptiläisestä kansanrunoudesta taas ei ole mitään tietoa ja +Kelteillä oli laulutaito oppineen runoilija-säädyn huostassa. Mutta +missä kuvausvoima kaavojen estämättä pääsee tarustoa muodostelemaan, +siellä puhkee kansanrunouden ihana kukka. Se kohtelee jumalaistaruja +ja muinaistarinoita samalla järkiperäisellä vapaudella kuin +luonnonkauneuttakin, käyttäen niitä aineena ihannekuviansa luodessaan. +Silloin on runous oma tarkoituksensa; ilo olevaisuudesta ja siitä +monivärisestä maailmasta, joka aukeaa luonnonlapsen hämmästyneiden +silmien eteen, on sen elähyttäjä, tämän maailman kuvaileminen ja +kirkastaminen sen päätehtävä. Samassa sen ulkomuotokin pyrkii +kauneuteen, säännöllisyyteen.</p> + +<p>Muinaisrunoutta mainittiin ylempänä <i>kansanrunouden</i> nimellä: +sillä se on koko kansan tuottama, eikä, niinkuin myöhemmin syntyvä +<i>taiderunous</i>, yksityisen runoilijan tekemä. Tämä jälkimäinen +nimitys ei saa meitä vietellä siihen harhaluuloon, ettei kansanrunous +muka ole taidetta; sillä taidettahan se on, koska se toteuttaa +ihannetta aistin-omaisessa muodossa. Vaan taiderunous on saanut nimensä +siitä, että ihanteen toteuttaminen siinä on itsetajuista, täydellä +tarkoituksella tapahtuvaa; kansanrunous sitä vastoin versoo itsestään, +kuin kesämaiden aarniometsäin rehevä kasvullisuus.</p> <p>Vanhimpina aikoina, kun sivistys vasta on ruvennut oraalle nousemaan -eikä ole vielä niin laveaksi ja monipuoliseksi varttunut, että vaatisi -muutamia yksityisiä korkeimman hengenviljelyksen kannattajiksi, noina -vanhimpina aikoina ovat kaikki tunteet ja käsitykset yhteiset koko -kansakunnalle; sillä vasta karttuvan sivistyksen vaikutuksesta kehkiää +eikä ole vielä niin laveaksi ja monipuoliseksi varttunut, että vaatisi +muutamia yksityisiä korkeimman hengenviljelyksen kannattajiksi, noina +vanhimpina aikoina ovat kaikki tunteet ja käsitykset yhteiset koko +kansakunnalle; sillä vasta karttuvan sivistyksen vaikutuksesta kehkiää yksityisten erikoisuus. Samalla lailla kuin kieli ja myytilliset tarut syntyy silloin kansan keskuudessa runous yhteisen mielen ilmoittajaksi. -Yksityinen tosin on laulun keksijä, vaan siinä elää kuitenkin se henki, -joka kaikissa liikkuu, ja jokainen muodostelee sitä omalla tavallansa, -melkein niinkuin kukin kansalainen vapaasti käyttää yhteistä kieltä. -Runoelmat ovat niinmuodoin kaikkien yhteistä omaisuutta: ne ovat -kansassa asuvien tunteiden elävä ilmaus, taipuen eri lailla kunakin -hetkenä ja kunkin laulajan suussa. Sentähden niitä onkin lukemattomia -toisintoja eivätkä ne jäykisty vakinaiseen muotoon, ennenkuin keräilijä -ne paperille kirjoittaa. Sillä kansanrunous on elävä virta, joka yhä -vaihtelee ja kuitenkin aina on sama, ja jonka vierevät aallot, milloin -hajoten, milloin yhteen turvaten, yhdistyvät suureksi kokonaisuudeksi.</p> +Yksityinen tosin on laulun keksijä, vaan siinä elää kuitenkin se henki, +joka kaikissa liikkuu, ja jokainen muodostelee sitä omalla tavallansa, +melkein niinkuin kukin kansalainen vapaasti käyttää yhteistä kieltä. +Runoelmat ovat niinmuodoin kaikkien yhteistä omaisuutta: ne ovat +kansassa asuvien tunteiden elävä ilmaus, taipuen eri lailla kunakin +hetkenä ja kunkin laulajan suussa. Sentähden niitä onkin lukemattomia +toisintoja eivätkä ne jäykisty vakinaiseen muotoon, ennenkuin keräilijä +ne paperille kirjoittaa. Sillä kansanrunous on elävä virta, joka yhä +vaihtelee ja kuitenkin aina on sama, ja jonka vierevät aallot, milloin +hajoten, milloin yhteen turvaten, yhdistyvät suureksi kokonaisuudeksi.</p> <p>Runouden vaurastuessa sen eri lajit tarkasti rajoittuvat ja saavat -määrätyn muotonsa. Ensiksi vakauntuu kertomarunous, sitten lyriikka eli -laulurunous: niiden ohessa kansa kokoaa käytöllisen viisautensa aarteet -sananlaskuihin, harjoittaa arvoituksissa älynsä sukkeluutta ja koettaa -loitsuluvuilla hallita ulkonaista luontoa. Näytelmärunous sitä vastoin -vaatii niin suurta yksityishenkilön itsenäisyyttä, ettei se näissä -oloissa voi päästä mihinkään varsinaiseen alkuun. Merkillisimmät +määrätyn muotonsa. Ensiksi vakauntuu kertomarunous, sitten lyriikka eli +laulurunous: niiden ohessa kansa kokoaa käytöllisen viisautensa aarteet +sananlaskuihin, harjoittaa arvoituksissa älynsä sukkeluutta ja koettaa +loitsuluvuilla hallita ulkonaista luontoa. Näytelmärunous sitä vastoin +vaatii niin suurta yksityishenkilön itsenäisyyttä, ettei se näissä +oloissa voi päästä mihinkään varsinaiseen alkuun. Merkillisimmät kansanrunouden tuotteet ovat kertomarunot. Se juuri, josta ne kasvavat, -on tuo jokaisessa kansassa tavattava halu lauluissa ylistää niitä -sankareita, jotka, niinkuin jo on mainittu, edustavat sen henkistä -voimaa. Juuri kansanrunoudessa nämä kohoavat koko sen olemisen -ihannekuviksi, joissa kansa näkee oman sisimmäisen luonteensa ja -entisen elämänsä jalostettuna, kirkastuneena. Sellaisia ovat -Suomalaisten muinaisrunoudessa Väinämöinen ja muut Kalevalan -pää-uroot, Kreikkalaisilla Achilleys ja Odysseys, muita mainitsematta, -Muinais-Saksalaisilla Sigfried y.m., Espanjalaisilla Cid j.n.e. Nämä -sankarit esitetään teoissaan ja toimissaan, jolloin heidän kuvainsa -piirteet yhä tarkemmiksi vakaantuvat. — Saksalainen tutkija H. -Steinthal,<a name="FNanchor_13" id="FNanchor_13"></a><a href="#Footnote_13" class="fnanchor">[13]</a> joka viime aikoina suuressa määrässä on selvittänyt -kansanrunouden oikeata luonnetta, otaksuu kolme eri edistyskantaa sitä -myöten, kuinka lujaa yhteyttä kansan kuvausvoima saa aikaan eri -runoelmain välillä. Ensimmäisellä asteella tavataan vaan yksityisiä, -toisistaan ihan erillään olevia kertomarunoja. Tätä laatua ovat esim. -Serbialaisten sankarirunot sekä johonkin määrin Pohjois-Grermanien -Edda-laulut, jotka Steinthal'in mielestä kuitenkin jo ovat +on tuo jokaisessa kansassa tavattava halu lauluissa ylistää niitä +sankareita, jotka, niinkuin jo on mainittu, edustavat sen henkistä +voimaa. Juuri kansanrunoudessa nämä kohoavat koko sen olemisen +ihannekuviksi, joissa kansa näkee oman sisimmäisen luonteensa ja +entisen elämänsä jalostettuna, kirkastuneena. Sellaisia ovat +Suomalaisten muinaisrunoudessa Väinämöinen ja muut Kalevalan +pää-uroot, Kreikkalaisilla Achilleys ja Odysseys, muita mainitsematta, +Muinais-Saksalaisilla Sigfried y.m., Espanjalaisilla Cid j.n.e. Nämä +sankarit esitetään teoissaan ja toimissaan, jolloin heidän kuvainsa +piirteet yhä tarkemmiksi vakaantuvat. — Saksalainen tutkija H. +Steinthal,<a name="FNanchor_13" id="FNanchor_13"></a><a href="#Footnote_13" class="fnanchor">[13]</a> joka viime aikoina suuressa määrässä on selvittänyt +kansanrunouden oikeata luonnetta, otaksuu kolme eri edistyskantaa sitä +myöten, kuinka lujaa yhteyttä kansan kuvausvoima saa aikaan eri +runoelmain välillä. Ensimmäisellä asteella tavataan vaan yksityisiä, +toisistaan ihan erillään olevia kertomarunoja. Tätä laatua ovat esim. +Serbialaisten sankarirunot sekä johonkin määrin Pohjois-Grermanien +Edda-laulut, jotka Steinthal'in mielestä kuitenkin jo ovat kohoamaisillaan seuraavaan luokkaan. Toisella edistyskannalla kokoilee -kansan kuvausvoima useampia runoja yhden päähenkilön tai tapauksen -ympäri, vaikk'ei se vielä järjestä niitä yhden aatteen hallittavaksi. -Näin syntyy erinäisiä runostoja eli runoryhmiä, joiden keskuksena -tavallisesti on joku kansan mielisankari. Esimerkkinä tästä runouden -lajista ovat Espanjalaisten romansit Cid Campeador'ista. Mutta nämä -runostot eivät vielä muodosta täydellisiä kansallis-epopeoita. +kansan kuvausvoima useampia runoja yhden päähenkilön tai tapauksen +ympäri, vaikk'ei se vielä järjestä niitä yhden aatteen hallittavaksi. +Näin syntyy erinäisiä runostoja eli runoryhmiä, joiden keskuksena +tavallisesti on joku kansan mielisankari. Esimerkkinä tästä runouden +lajista ovat Espanjalaisten romansit Cid Campeador'ista. Mutta nämä +runostot eivät vielä muodosta täydellisiä kansallis-epopeoita. Semmoisia ovat aikaan saaneet vaan muutamat harvat kansat, joissa ei -ainoastaan ole runoushenkeä, vaan myös voimallinen, tasainen -ja kestävä runous-into. Nämä luovat sellaisia kertomarunoja, joiden eri -osat ovat välttämättömässä aatteellisessa yhteydessä keskenään. -Steinthal ei myönnä maailmassa löytyvän enemmän kuin neljä varsinaista +ainoastaan ole runoushenkeä, vaan myös voimallinen, tasainen +ja kestävä runous-into. Nämä luovat sellaisia kertomarunoja, joiden eri +osat ovat välttämättömässä aatteellisessa yhteydessä keskenään. +Steinthal ei myönnä maailmassa löytyvän enemmän kuin neljä varsinaista kansan-epopeaa: Kreikkalaisten, Suomalaisten, Saksalaisten ja -Ranskalaisten. Samoin kuin kielitieteessä on puhuttu erittäväisistä -("isolirende"), yhdistäväisistä ("agglutinative") ja organillisista -kielistä, niin hän on antanut näille kertomarunouden eri lajeille -nimitykset: erittäväinen, yhdistäväinen ja organillinen epiikka. — -Hajanaisten laulujen yhdistymisestä ei voi syntyä varsinaista -sankarirunoelmaa; se on yhtä mahdotonta, arvelee Steinthal, kuin että -useat yhteenliitetyt heinäkorret voisivat muodostaa lihaksen. +Ranskalaisten. Samoin kuin kielitieteessä on puhuttu erittäväisistä +("isolirende"), yhdistäväisistä ("agglutinative") ja organillisista +kielistä, niin hän on antanut näille kertomarunouden eri lajeille +nimitykset: erittäväinen, yhdistäväinen ja organillinen epiikka. — +Hajanaisten laulujen yhdistymisestä ei voi syntyä varsinaista +sankarirunoelmaa; se on yhtä mahdotonta, arvelee Steinthal, kuin että +useat yhteenliitetyt heinäkorret voisivat muodostaa lihaksen. Organillinen epiikka on siis alusta aikain ihan toista laatua kuin -erittäväinen ja yhdistävä kertomarunous.</p> +erittäväinen ja yhdistävä kertomarunous.</p> <p>Kansanrunoudessa, niinkuin kaikessa taiteellisessa tuotannossa, on joku -aate kuvailun pohjana. Jos katsomme, missä tuo runoa kannattava aate -ilmaantuu näissä kertomarunouden eri lajeissa, niin näemme eroituksen -Steinthal'in "yhdistäväisen" ja "organillisen" epiikan välillä -oikeastaan olevan siinä, että aate ja aatteen antama yhteys edellisessä -on etsittävä runoryhmän kussakin eri kappaleessa ja ainoastaan yhteinen -aine silloin ulkonaisesti liittää eri runot toisiinsa, vaan että se -organillisessa kertomarunoudessa elähyttävänä voimana virtaa koko -epopean läpi, ollen sen henkenä ja perustuksena. Edempänä osoitetaan, +aate kuvailun pohjana. Jos katsomme, missä tuo runoa kannattava aate +ilmaantuu näissä kertomarunouden eri lajeissa, niin näemme eroituksen +Steinthal'in "yhdistäväisen" ja "organillisen" epiikan välillä +oikeastaan olevan siinä, että aate ja aatteen antama yhteys edellisessä +on etsittävä runoryhmän kussakin eri kappaleessa ja ainoastaan yhteinen +aine silloin ulkonaisesti liittää eri runot toisiinsa, vaan että se +organillisessa kertomarunoudessa elähyttävänä voimana virtaa koko +epopean läpi, ollen sen henkenä ja perustuksena. Edempänä osoitetaan, miten kansan-epopea pyrkii antamaan suurta maailmankuvaa, semmoisena -kuin se koko kansan mielessä heijastelee. Ett'ei yhdistäväinen epiikka -kykene luomaan tällaista avaraa maailmankuvaa, on tärkeä eroitus -sen ja organillisen kertomarunouden välillä. Jälkimäinen on kuin -fresko-maalaus, jossa ääretön joukko yksityiskuvia on järjestetty eri -ryhmiin yhteisen keskuksen ympäri, edellinen kuin pitkä sarja yhteen -kuuluvia kabinettikuvia, joita ei voi yhdellä silmäyksellä tarkastaa. -— Vaan organillisen kertomarunouden alku lienee kuitenkin selitettävä -yksityisrunosta, joka vähittäin laajenee ja kasvaa suureksi -kansan-elämän kuvaksi. Mutta sen menestys riippuu kunkin eri kansan -runollisesta luonteesta: sillä se voi varttua ainoastaan sellaisten -kansakuntain kesken, joilla on erityinen taipumus eepillisyyteen sekä -runsastuotteinen ja lannistumaton kuvausvoima. Muutamissa on kyllä -runollista tuotantokykyä: mutta niiden mieli on kokonaan lyyrillinen, +kuin se koko kansan mielessä heijastelee. Ett'ei yhdistäväinen epiikka +kykene luomaan tällaista avaraa maailmankuvaa, on tärkeä eroitus +sen ja organillisen kertomarunouden välillä. Jälkimäinen on kuin +fresko-maalaus, jossa ääretön joukko yksityiskuvia on järjestetty eri +ryhmiin yhteisen keskuksen ympäri, edellinen kuin pitkä sarja yhteen +kuuluvia kabinettikuvia, joita ei voi yhdellä silmäyksellä tarkastaa. +— Vaan organillisen kertomarunouden alku lienee kuitenkin selitettävä +yksityisrunosta, joka vähittäin laajenee ja kasvaa suureksi +kansan-elämän kuvaksi. Mutta sen menestys riippuu kunkin eri kansan +runollisesta luonteesta: sillä se voi varttua ainoastaan sellaisten +kansakuntain kesken, joilla on erityinen taipumus eepillisyyteen sekä +runsastuotteinen ja lannistumaton kuvausvoima. Muutamissa on kyllä +runollista tuotantokykyä: mutta niiden mieli on kokonaan lyyrillinen, jotta puhdas eepillinen kuvaileminen on niille mahdoton. Niin esim. -Pohjois-Germanit eivät ole koskaan saaneet mitään epopeaa aikaan ja -muutoinkin heidän kertomarunoissaan huomataan enemmän lyyrillinen kuin -eepillinen henki; vaan heidän heimolaisensa, Etelä-Germanit (sekä -Yli- että Ala-Saksalaiset) ovat luoneet kaksi etevää kansan-epopeaa. -Toisinaan ne kertomarunouden aiheet, jotka jossakin kansassa löytyvät, -eivät pääse epopeaksi heristymään. Serbialaisten objektiivinen -esitystapa todistaa suurta eepillistä kuvausvoimaa; vaan syystä -tai toisesta heidän sankarirunonsa eivät ole kehittyneet +Pohjois-Germanit eivät ole koskaan saaneet mitään epopeaa aikaan ja +muutoinkin heidän kertomarunoissaan huomataan enemmän lyyrillinen kuin +eepillinen henki; vaan heidän heimolaisensa, Etelä-Germanit (sekä +Yli- että Ala-Saksalaiset) ovat luoneet kaksi etevää kansan-epopeaa. +Toisinaan ne kertomarunouden aiheet, jotka jossakin kansassa löytyvät, +eivät pääse epopeaksi heristymään. Serbialaisten objektiivinen +esitystapa todistaa suurta eepillistä kuvausvoimaa; vaan syystä +tai toisesta heidän sankarirunonsa eivät ole kehittyneet kansallis-epopeaksi.</p> -<p>Mutta mistä tulee tuo kokonaisuus, tuo yhdistäväinen aate, jonka -hallittavaksi tällaisen suuren runoelman monenkaltaiset aineet -järjestyvät, kun ei se semmoisenaan synny minkään yksityisen runoniekan +<p>Mutta mistä tulee tuo kokonaisuus, tuo yhdistäväinen aate, jonka +hallittavaksi tällaisen suuren runoelman monenkaltaiset aineet +järjestyvät, kun ei se semmoisenaan synny minkään yksityisen runoniekan aivoissa? Sopisi viitata tuohon kansanhengen salaiseen, yksityisille -usein kyllä tietymättömään työhön, jonka aikaan-saamia ovat esim. -kieli, tarusto, valtio ja jonka kaikissa tuotteissa ilmaantuu syvä -järjellisyys. Tätä tietymätöntä, salaperäistä voimaa ei käy -kieltäminen. Mutta nykyaika ei varmaankaan tyydy tähän muka +usein kyllä tietymättömään työhön, jonka aikaan-saamia ovat esim. +kieli, tarusto, valtio ja jonka kaikissa tuotteissa ilmaantuu syvä +järjellisyys. Tätä tietymätöntä, salaperäistä voimaa ei käy +kieltäminen. Mutta nykyaika ei varmaankaan tyydy tähän muka "mystilliseen" selitystapaan, ja toinen, tosiasioita tarkastavalle -ymmärrykselle otollisempi, onkin tarjona. Kansat, niinkuin ylempänä -sanottiin, näkevät mielellään henkisen olemuksensa ja entisyytensä -kuvattuna muutamissa sankareissa, ja näitä ne ylistävät lauluissansa, -kertoellen heidän mainioita tekojaan. Tällaisten ihannekuvien luominen -on jo itsestään runouden tuottamista. Sankarien toimet ilmaisevat -heidän luonteensa; heidän kuvaansa yhä täydennetään uusien mainetöiden -lisäämisellä. Runoelma laajenee laajenemistaan; sen keskuksena pysyy -tuo sankarikuva, joka on kansanhengen edustaja. Näin epopeassa jo -alusta pitäin asuu runollinen aate, joka on eriämättömässä yhteydessä -päähenkilön sisimmäisen luonteen kanssa.</p> +ymmärrykselle otollisempi, onkin tarjona. Kansat, niinkuin ylempänä +sanottiin, näkevät mielellään henkisen olemuksensa ja entisyytensä +kuvattuna muutamissa sankareissa, ja näitä ne ylistävät lauluissansa, +kertoellen heidän mainioita tekojaan. Tällaisten ihannekuvien luominen +on jo itsestään runouden tuottamista. Sankarien toimet ilmaisevat +heidän luonteensa; heidän kuvaansa yhä täydennetään uusien mainetöiden +lisäämisellä. Runoelma laajenee laajenemistaan; sen keskuksena pysyy +tuo sankarikuva, joka on kansanhengen edustaja. Näin epopeassa jo +alusta pitäin asuu runollinen aate, joka on eriämättömässä yhteydessä +päähenkilön sisimmäisen luonteen kanssa.</p> <p>Kreikan kansan sankari-ihanne jakaantui kahtia: Achilleys, tuo uljas, -rajuluontoinen, vaan samassa ylevämielinen nuorukainen, joka +rajuluontoinen, vaan samassa ylevämielinen nuorukainen, joka mieluisemmin valitsee aikaisen kuoleman, kuin maineettoman -pitkä-ikäisyyden, urhoudessa ja kauneudessa verraton, luja -ystävyydessä, kunniastansa arka: ja hänen vastakohtansa "kova-onninen, +pitkä-ikäisyyden, urhoudessa ja kauneudessa verraton, luja +ystävyydessä, kunniastansa arka: ja hänen vastakohtansa "kova-onninen, oiva Odysseys", viisas, maltillinen, neuvokas uros, joka miehuullisesti -kestää kaikki vastukset sekä viisaudellaan ja älyllänsä selviää -vaikeimmastakin pulmasta. Nämä molemmat osoittavat kahta eri puolta +kestää kaikki vastukset sekä viisaudellaan ja älyllänsä selviää +vaikeimmastakin pulmasta. Nämä molemmat osoittavat kahta eri puolta kreikkalaisessa kansallisluonteessa: edellinen on samaa peri-ainetta -kuin Leonidas ja Aleksanteri Suuri; jälkimäistä laatua ovat +kuin Leonidas ja Aleksanteri Suuri; jälkimäistä laatua ovat Themistokles, Perikles, Demosthenes. — Achilleyn ja Odysseyn -luonteista heidän elämänsä vaiheet ja epopeain tapaukset valuvat aivan -luonnollisesti: Achilleys, ylipäällikön väkivaltaisuudesta loukattuna, -vetäytyy pois taistelusta ja nyt voitto kallistuu Troialaisten -puolelle; vaan, kun hänen armahin ystävänsä kaatuu tappotanterelle, -silloin ei mikään enää voi pidättää häntä Patroklon kuolemaa Hektorille -kostamasta, ja tämä saa surmansa hänen kädestään. Nyt tietää hän -omankin loppunsa pian lähestyvän. Kun Achilleys käsitetään kaiken -sankaruuden ylimmäksi perikuvaksi, syntyy ikäänkuin itsestään se -ajatus, että hänen toimettomuutensa tuottaa tappiota Achaialaisille ja -että hän taisteluun palattuansa kaataa jaloimman vastustajansa, +luonteista heidän elämänsä vaiheet ja epopeain tapaukset valuvat aivan +luonnollisesti: Achilleys, ylipäällikön väkivaltaisuudesta loukattuna, +vetäytyy pois taistelusta ja nyt voitto kallistuu Troialaisten +puolelle; vaan, kun hänen armahin ystävänsä kaatuu tappotanterelle, +silloin ei mikään enää voi pidättää häntä Patroklon kuolemaa Hektorille +kostamasta, ja tämä saa surmansa hänen kädestään. Nyt tietää hän +omankin loppunsa pian lähestyvän. Kun Achilleys käsitetään kaiken +sankaruuden ylimmäksi perikuvaksi, syntyy ikäänkuin itsestään se +ajatus, että hänen toimettomuutensa tuottaa tappiota Achaialaisille ja +että hän taisteluun palattuansa kaataa jaloimman vastustajansa, vihollisten vahvimman turvan; mutta toiselta puolen Hektorkin tietysti -on ajateltava mitä aimollisimmaksi sankariksi, milt'ei Achilleyn -vertaiseksi, jotta tämän kunnia ilmaantuisi loistavampana. Niin on myös -Odysseyn laita. Mikä on luonnollisempi, kuin että tämä kestävä ja -kekseliäs sankari harhailee ympäri maailmaa, kaikkia kokien ja -vastuksia tieltänsä poistaen, sekä viimein voittaa takaisin -valtakuntansa ja uskollisen puolisonsa? Sillä hänen sukkela älynsä ja -järkähtämätön lujuutensa voivat näissä seikkailuksissa paraiten tulla -näkyviin. Odysseian aate, että aimo mies horjumattomalla vakavuudella -sekä jumalain avulla saapi kaikki esteet viraltansa raivatuksi ja +on ajateltava mitä aimollisimmaksi sankariksi, milt'ei Achilleyn +vertaiseksi, jotta tämän kunnia ilmaantuisi loistavampana. Niin on myös +Odysseyn laita. Mikä on luonnollisempi, kuin että tämä kestävä ja +kekseliäs sankari harhailee ympäri maailmaa, kaikkia kokien ja +vastuksia tieltänsä poistaen, sekä viimein voittaa takaisin +valtakuntansa ja uskollisen puolisonsa? Sillä hänen sukkela älynsä ja +järkähtämätön lujuutensa voivat näissä seikkailuksissa paraiten tulla +näkyviin. Odysseian aate, että aimo mies horjumattomalla vakavuudella +sekä jumalain avulla saapi kaikki esteet viraltansa raivatuksi ja vihdoin saavuttaa rauhallisen onnen, soveltuu niin luonnollisesti -päähenkilön luonteesen, että olisi ihme, jolleivät Odysseyn sankarikuva -ja kertomus hänen retkistään yht'aikaa olisi syntyneet kansan mielessä.</p> - -<p>Suomalaisten ihanne ja pääsankari on "vaka, vanha Väinämöinen, laulaja -iän-ikuinen". Olkoonpa niinkin, että Suomen runotar sillä ironiian -taipumuksella, jota hänessä usein kyllä tavataan, kohtelee -vanhusta hienolla, hyvänsävyisellä sala-ivalla, kertoellen hänen -onnistumattomista lemmenseikoistaan ja muista vastoinkäymisistään, niin -ei tämä sentään vähimmässäkään määrässä alenna hänen arvoansa; hän se -aina pysyy paraimpana miehenä, missä todellakin kuntoa tarvitaan, -silloinkin, kun kysytään urhollisuutta ja ruumiillista voimaa. Tuossa +päähenkilön luonteesen, että olisi ihme, jolleivät Odysseyn sankarikuva +ja kertomus hänen retkistään yht'aikaa olisi syntyneet kansan mielessä.</p> + +<p>Suomalaisten ihanne ja pääsankari on "vaka, vanha Väinämöinen, laulaja +iän-ikuinen". Olkoonpa niinkin, että Suomen runotar sillä ironiian +taipumuksella, jota hänessä usein kyllä tavataan, kohtelee +vanhusta hienolla, hyvänsävyisellä sala-ivalla, kertoellen hänen +onnistumattomista lemmenseikoistaan ja muista vastoinkäymisistään, niin +ei tämä sentään vähimmässäkään määrässä alenna hänen arvoansa; hän se +aina pysyy paraimpana miehenä, missä todellakin kuntoa tarvitaan, +silloinkin, kun kysytään urhollisuutta ja ruumiillista voimaa. Tuossa suuressa meritaistelussa Louhea vastaan ja ison hauin tappamisessa -taikka miekan-mittelössä Pohjolan urosten kanssa, jolloin hän "listi -kuin naurihin napoja päitä Pohjan poikasien", noissa kaikissa ilmaantuu -Väinämöisen etevyys yhtä selvästi kuin hänen ihmeellisessä -laulutaidossansa tai syvissä syntysanoissaan. Vaan kuitenkin ovat -viisaus ja laulanto hänen luonteensa ydin. Väinämöinen edustaa tuota -lumoavaa, kaikki-vallitsevaa laulumahtia, jolla oli niin tärkeä sija -meidän esivanhempaimme maailmankatsomuksessa. Loitsutaito ja siihen -yhdistetty runous on kaiken onnen lähde, ja Väinämöinen onkin kansansa -hyväntekijä, jonka ansioksi luetaan kaikki viljelyn ja sivistyksen -edut, mitkä Kalevalan kansa on saavuttanut. Sentähden hänen toimensa -alkaa jo maailman ensi ajoista. Hänenpä kehoituksestaan Sampsa -Pellervoinen kylvää puita ja muita kasveja vielä autioon maahan, ja -kaskenpoltto, kansallinen maanviljelys-tapamme, on Väinämöisen -alkuun-panema. Hän se lahjoittaa kanteleen ja laulun ihanan taiteen -Suomelle iki-iloksi. Vaan hänen mainioin tekonsa on Sammon, ikuisen -onnentuojan, hankkiminen Suomen kansalle ja tämän työn tarpeellinen -täyte on niiden pahojen poistaminen, joita Louhen kostonhimo nostaa -Kalevalaa vastaan. Näin Väinämöisen luonteesta kehittyy suomalaisen -kansallis-epopean keskus, jona pitäisin kertomuksen Väinämöisen -toimista Kalevalan kansan hyväksi.</p> - -<p>Mitä olen tahtonut osoittaa, on tämä: Se kuva, minkä kukin kansa luopi -itselleen pääsankareistaan, sisältää jo aiheen eepilliseen -kertomukseen; siihen on epopean pää-aate ikäänkuin siemenenä suljettu. -Sillä tämän kuvan pääpiirteet ovat sankarin teot ja elämänvaiheet, -jotka kansan kuvausvoima, jos sillä on eepillinen periluonne, liittää -yhtenäiseksi kertoelmaksi.</p> - -<p>Mutta kansan-epopeoissa on toinenkin seikka huomattava. Sillä -aatteella, joka runoelmaa hallitsee, on ikäänkuin vetovoima, joka -pyytää siihen yhdistää kaikki, mitä kansa tietää ja tuntee. Tahdotaanpa -ensiksi pääsankarin ohessa ylistää muitakin mielisankareita ja näiden -työt ja toimet sovitetaan yhteen hänen tekojensa kanssa. Luonteensa eri -vivahduksia esittelee kansa mielellään eri henkilöissä; ylempänä jo +taikka miekan-mittelössä Pohjolan urosten kanssa, jolloin hän "listi +kuin naurihin napoja päitä Pohjan poikasien", noissa kaikissa ilmaantuu +Väinämöisen etevyys yhtä selvästi kuin hänen ihmeellisessä +laulutaidossansa tai syvissä syntysanoissaan. Vaan kuitenkin ovat +viisaus ja laulanto hänen luonteensa ydin. Väinämöinen edustaa tuota +lumoavaa, kaikki-vallitsevaa laulumahtia, jolla oli niin tärkeä sija +meidän esivanhempaimme maailmankatsomuksessa. Loitsutaito ja siihen +yhdistetty runous on kaiken onnen lähde, ja Väinämöinen onkin kansansa +hyväntekijä, jonka ansioksi luetaan kaikki viljelyn ja sivistyksen +edut, mitkä Kalevalan kansa on saavuttanut. Sentähden hänen toimensa +alkaa jo maailman ensi ajoista. Hänenpä kehoituksestaan Sampsa +Pellervoinen kylvää puita ja muita kasveja vielä autioon maahan, ja +kaskenpoltto, kansallinen maanviljelys-tapamme, on Väinämöisen +alkuun-panema. Hän se lahjoittaa kanteleen ja laulun ihanan taiteen +Suomelle iki-iloksi. Vaan hänen mainioin tekonsa on Sammon, ikuisen +onnentuojan, hankkiminen Suomen kansalle ja tämän työn tarpeellinen +täyte on niiden pahojen poistaminen, joita Louhen kostonhimo nostaa +Kalevalaa vastaan. Näin Väinämöisen luonteesta kehittyy suomalaisen +kansallis-epopean keskus, jona pitäisin kertomuksen Väinämöisen +toimista Kalevalan kansan hyväksi.</p> + +<p>Mitä olen tahtonut osoittaa, on tämä: Se kuva, minkä kukin kansa luopi +itselleen pääsankareistaan, sisältää jo aiheen eepilliseen +kertomukseen; siihen on epopean pää-aate ikäänkuin siemenenä suljettu. +Sillä tämän kuvan pääpiirteet ovat sankarin teot ja elämänvaiheet, +jotka kansan kuvausvoima, jos sillä on eepillinen periluonne, liittää +yhtenäiseksi kertoelmaksi.</p> + +<p>Mutta kansan-epopeoissa on toinenkin seikka huomattava. Sillä +aatteella, joka runoelmaa hallitsee, on ikäänkuin vetovoima, joka +pyytää siihen yhdistää kaikki, mitä kansa tietää ja tuntee. Tahdotaanpa +ensiksi pääsankarin ohessa ylistää muitakin mielisankareita ja näiden +työt ja toimet sovitetaan yhteen hänen tekojensa kanssa. Luonteensa eri +vivahduksia esittelee kansa mielellään eri henkilöissä; ylempänä jo mainittiin, miten Kreikkalaisten kuvausvoima on luonut kaksi sankari-ihannetta, joista kaksi epopeaa ovat saaneet alkunsa. Samoin -Suomalaisessa kertomarunoudessa Ilmarinen ja Lemminkäinen astuvat -näkyviin Väinämöisen rinnalle. Usein nämä tämmöiset uroot ovat jonkun +Suomalaisessa kertomarunoudessa Ilmarinen ja Lemminkäinen astuvat +näkyviin Väinämöisen rinnalle. Usein nämä tämmöiset uroot ovat jonkun erityisen heimon mielisankareita; jokainen suurempi kansan osasto -toivoo tietysti omankin kunniansa kaikuvan yhteisissä lauluissa. -Tällä tavoin Kreikkalaisten molemmat kansallis-epopeat varmaankin -ovat sulauttaneet itseensä paljon noita n.s. <i>aristeiai</i> ja -<i>nostoi</i>, ylistysrunoja oivallisten sankarien urostöistä ja -kertomuksia heidän seikkailuksistaan. Tätä laatua ovat ainakin useat +toivoo tietysti omankin kunniansa kaikuvan yhteisissä lauluissa. +Tällä tavoin Kreikkalaisten molemmat kansallis-epopeat varmaankin +ovat sulauttaneet itseensä paljon noita n.s. <i>aristeiai</i> ja +<i>nostoi</i>, ylistysrunoja oivallisten sankarien urostöistä ja +kertomuksia heidän seikkailuksistaan. Tätä laatua ovat ainakin useat Iliaan tappelukuvauksista, esim. viides rhapsodia, jonka aineena -on Diomedeen urhollisuus. — Näin keräytyy monelta taholta -kertomarunollista ainetta; eri lähteistä yhtyy ikäänkuin lisäjokia -epopean valtaväylään, joka niistä paisuu yhä komeammaksi, -suuremmanlaatuiseksi. Ainoastaan tällä tavoin voipi syntyä se ääretön +on Diomedeen urhollisuus. — Näin keräytyy monelta taholta +kertomarunollista ainetta; eri lähteistä yhtyy ikäänkuin lisäjokia +epopean valtaväylään, joka niistä paisuu yhä komeammaksi, +suuremmanlaatuiseksi. Ainoastaan tällä tavoin voipi syntyä se ääretön ihmisluonteiden ja tapausten moninaisuus, joka on kansan-epopean -tunnusmerkkejä. Kaikki nämä tarinat mukauntuvat epopean pää-aatteesen -ja niistä kasvaa yhteinen suuri toiminta, niinkuin Ilion sota tai -taistelu Kalevalan ja Pohjolan välillä. Alkuperäinen Achilleis muuttuu -Iliaaksi, kertomus Väinämöisen hyvistä töistä kuvaukseksi Kalevalan -olosta ja kasvannosta maailman alusta Väinämöisen lähtöön asti, jossa -kertomuksessa mainittu taistelu on päätapahtumana.</p> - -<p>Vaan vielä avarammalle ulottuu eepillisen aatteen vetovoima. -Kansan-epopea pyrkii täydellisesti kuvaamaan kansan koko elämää ja -ajatustapaa, eli toisin sanoen: kansa pyytää epopeassaan esittää koko -maailmaa semmoisena, kuin tämä sen mielessä kuvautuu. Senvuoksi -vedetään sen piiriin monellaisia jumalaistaruja ja uskonnollisia -mietteitä, kuvauksia jokapäiväisestä elämästä, kertomuksia maista ja +tunnusmerkkejä. Kaikki nämä tarinat mukauntuvat epopean pää-aatteesen +ja niistä kasvaa yhteinen suuri toiminta, niinkuin Ilion sota tai +taistelu Kalevalan ja Pohjolan välillä. Alkuperäinen Achilleis muuttuu +Iliaaksi, kertomus Väinämöisen hyvistä töistä kuvaukseksi Kalevalan +olosta ja kasvannosta maailman alusta Väinämöisen lähtöön asti, jossa +kertomuksessa mainittu taistelu on päätapahtumana.</p> + +<p>Vaan vielä avarammalle ulottuu eepillisen aatteen vetovoima. +Kansan-epopea pyrkii täydellisesti kuvaamaan kansan koko elämää ja +ajatustapaa, eli toisin sanoen: kansa pyytää epopeassaan esittää koko +maailmaa semmoisena, kuin tämä sen mielessä kuvautuu. Senvuoksi +vedetään sen piiriin monellaisia jumalaistaruja ja uskonnollisia +mietteitä, kuvauksia jokapäiväisestä elämästä, kertomuksia maista ja kansoista, muistelmia vanhimmilta ajoilta y.m. semmoista, ja epopea laajenee suuremmoiseksi maailmankuvaksi.</p> -<p>Mutta kuinka on mahdollista, että se kokonaisuus, joka tällä tavoin on -kasvanut, aina pysyy runonlaulajan tai rhapsoodin mielessä? Koska -kansanrunous, niinkuin jo sanottiin, on elävä virta, joka vaihtelee -kunakin hetkenä, eikö laulaja helposti, pää-aatteesta tietämättä, voi -saattaa kertomusta väärälle uralle? Se toisintojen paljous, jota -tavataan kaikessa kansan-epiikassa, todistaa kyllä, kuinka monella +<p>Mutta kuinka on mahdollista, että se kokonaisuus, joka tällä tavoin on +kasvanut, aina pysyy runonlaulajan tai rhapsoodin mielessä? Koska +kansanrunous, niinkuin jo sanottiin, on elävä virta, joka vaihtelee +kunakin hetkenä, eikö laulaja helposti, pää-aatteesta tietämättä, voi +saattaa kertomusta väärälle uralle? Se toisintojen paljous, jota +tavataan kaikessa kansan-epiikassa, todistaa kyllä, kuinka monella monituisella tavalla sama aine voi muodostua. Sivuseikoissa saattaakin -usein havaita jotain ristiriitaisuutta, joka runojen syntymätavasta saa -riittävän selityksen; mutta runoelman eri osat kuitenkin soveltuvat -toisiinsa yhteisen aatteen hallittavaksi. Tässä kohden on muistettava, -että nuo tarut ja tarinat, jotka ovat epopean perustuksena, ovat +usein havaita jotain ristiriitaisuutta, joka runojen syntymätavasta saa +riittävän selityksen; mutta runoelman eri osat kuitenkin soveltuvat +toisiinsa yhteisen aatteen hallittavaksi. Tässä kohden on muistettava, +että nuo tarut ja tarinat, jotka ovat epopean perustuksena, ovat kansassa yleisesti tunnetut ja suositut, niin kauan kuin runous sen -keskuudessa voimallisesti versoo; etenkin runonlaulajat itse, jolleivät -osaakkaan niitä kaikkia esitellä, tietävät ainakin niiden -pääsisällyksen. Myöhempinä aikoina, kun kansan-epiikka on +keskuudessa voimallisesti versoo; etenkin runonlaulajat itse, jolleivät +osaakkaan niitä kaikkia esitellä, tietävät ainakin niiden +pääsisällyksen. Myöhempinä aikoina, kun kansan-epiikka on riutumaisillaan, varsinkin uusissa uskonnollisissa oloissa, saattaa -kyllä tapahtua, että muinaisen tarumaailman kokonaisuus käy laulajille -epäselväksi, jopa siihenkin määrään, että tarut sovitetaan muihin -henkilöihin, vieläpä viimein itse laulajaankin; mutta sillä +kyllä tapahtua, että muinaisen tarumaailman kokonaisuus käy laulajille +epäselväksi, jopa siihenkin määrään, että tarut sovitetaan muihin +henkilöihin, vieläpä viimein itse laulajaankin; mutta sillä edistyskannalla, joka ensin tuottaa kansanrunouden, ovat nuo vanhat -mytologiset käsitykset niin juurtuneet kansan mieleen, että tekevät -tärkeimmän osan jokaisen yksityisen tietovaroista ja sivistyksestä. -Olletikkin niin väkirikkaassa ja vilkasliikkeisessä maassa, kuin -Vähä-Aasian rannikot, kreikkalaisen epiikan kehto, jossa kaikki -Helleenien pääheimot sattuivat yhteen ja laulujen esittelijät alinomaa -joutuivat eriheimoisten kansalaistensa pariin, nämä epäilemättä -tunsivat tarkoin kansansa kertomarunouden koko aartehiston ja tätä -tietoa rhapsoodit vielä enensivät kulkiessaan paikasta toiseen. Tästä -saattanee osittain selittää kreikkalaisten epopeain suurempaa -taiteellista yhteyttä muiden kansan-eeposten suhteen: toinen syy on -varmaan Kreikkalaisten syntyperäinen taiteilija-luonne ja kolmas se -verrattain korkea sivistys, mihinkä Kreikan kansa jo aikaisin oli -ennättänyt. Tavallisesti arvellaan Iliaan saaneen alkunsa noin v. 1000 -e.Kr., Odysseian noin v. 900; muutamat tutkijat arvelevat niitä vielä +mytologiset käsitykset niin juurtuneet kansan mieleen, että tekevät +tärkeimmän osan jokaisen yksityisen tietovaroista ja sivistyksestä. +Olletikkin niin väkirikkaassa ja vilkasliikkeisessä maassa, kuin +Vähä-Aasian rannikot, kreikkalaisen epiikan kehto, jossa kaikki +Helleenien pääheimot sattuivat yhteen ja laulujen esittelijät alinomaa +joutuivat eriheimoisten kansalaistensa pariin, nämä epäilemättä +tunsivat tarkoin kansansa kertomarunouden koko aartehiston ja tätä +tietoa rhapsoodit vielä enensivät kulkiessaan paikasta toiseen. Tästä +saattanee osittain selittää kreikkalaisten epopeain suurempaa +taiteellista yhteyttä muiden kansan-eeposten suhteen: toinen syy on +varmaan Kreikkalaisten syntyperäinen taiteilija-luonne ja kolmas se +verrattain korkea sivistys, mihinkä Kreikan kansa jo aikaisin oli +ennättänyt. Tavallisesti arvellaan Iliaan saaneen alkunsa noin v. 1000 +e.Kr., Odysseian noin v. 900; muutamat tutkijat arvelevat niitä vielä nuoremmiksi. Vaan — Hesiodoa ja Kyklikoita lukuun ottamatta, joiden -teoksia tavallansa sopii pitää kansanrunouden jatkona, — jo pari -vuosisataa sen jälkeen indiviidin itsenäisyys on niin kypsynyt, jotta +teoksia tavallansa sopii pitää kansanrunouden jatkona, — jo pari +vuosisataa sen jälkeen indiviidin itsenäisyys on niin kypsynyt, jotta ilmaantuu ihan omantakeisia runoilijoita ja soittoniekkoja, ja -valtiollinenkin elämä on silloin niin edistynyt, että jo yhdeksännestä +valtiollinenkin elämä on silloin niin edistynyt, että jo yhdeksännestä vuosisadasta aikain on ruvettu tasavaltaa perustamaan kuninkuuden -raunioille. Arvattava on siis, että kreikkalaisten epopeain laulajat ja -järjestäjät osasivat jotenkin itsenäisellä huomiolla tarkastaa -muinaistarujen sisällystä ja eri kappaleiden yhteen-sovittamisessa -menetellä enemmän omatajuisesti, kuin mikä kansanrunoudessa muutoin on +raunioille. Arvattava on siis, että kreikkalaisten epopeain laulajat ja +järjestäjät osasivat jotenkin itsenäisellä huomiolla tarkastaa +muinaistarujen sisällystä ja eri kappaleiden yhteen-sovittamisessa +menetellä enemmän omatajuisesti, kuin mikä kansanrunoudessa muutoin on tavallista.</p> <p>Puhuessani kansan-epopeoista olen Homeron runojen suhteen yhtynyt -Steinthal'in mielipiteesen, että ne ovat puhdasta kansanrunoutta, samaa -laatua kuin Kalevalakin. Ei sovi kuitenkaan jättää mainitsematta, -ett'ei "Homeron kysymystä" vielä ole ratkaistu ja että tässä asiassa on -tuotu esiin monta eri arvelua. Näiden kertoileminen ja tarkasteleminen -saattaisi minut kuitenkin aineestani liian kauaksi poikkeamaan, tässä -kun on selitettävänä kansanrunouden yleinen luonne ja sen eroitus -taiderunoudesta eikä minkään erityisen runoteoksen synty. Mainittakoon -vaan seuraava arvelu, joka ei sekään ole todennäköisyyttä vailla. Joku +Steinthal'in mielipiteesen, että ne ovat puhdasta kansanrunoutta, samaa +laatua kuin Kalevalakin. Ei sovi kuitenkaan jättää mainitsematta, +ett'ei "Homeron kysymystä" vielä ole ratkaistu ja että tässä asiassa on +tuotu esiin monta eri arvelua. Näiden kertoileminen ja tarkasteleminen +saattaisi minut kuitenkin aineestani liian kauaksi poikkeamaan, tässä +kun on selitettävänä kansanrunouden yleinen luonne ja sen eroitus +taiderunoudesta eikä minkään erityisen runoteoksen synty. Mainittakoon +vaan seuraava arvelu, joka ei sekään ole todennäköisyyttä vailla. Joku yksityinen runoilija on kenties, kansassa kehittyneen laulannon -viimeisenä muodostajana ja päättäjänä, yhdeksi runoelmaksi järjestänyt -tuon monivärisen paljouden, likemmin toisiinsa liittänyt sen eri -osat sekä yksityiskohtien tarkemmalla yhteen-sovittamisella ja +viimeisenä muodostajana ja päättäjänä, yhdeksi runoelmaksi järjestänyt +tuon monivärisen paljouden, likemmin toisiinsa liittänyt sen eri +osat sekä yksityiskohtien tarkemmalla yhteen-sovittamisella ja somentamisella antanut sille taiteellisen muodon. Mutta enimmiten tulee -kuitenkin ajatella noiden vanhojen epopeain saaneen alkunsa siten, että +kuitenkin ajatella noiden vanhojen epopeain saaneen alkunsa siten, että kansanhenki itse vaistomaisella tuotantovoimallaan muinaislauluista kasvattaa sankarirunoelman.</p> -<p>Missä kehittyminen on säännöllinen eivätkä ulkonaiset seikat katkaise -luonnollista edistystä, siellä seuraa kansanepiikan kukoistuksen -jälkeen taiderunouden nousu; sillä yleisen sivistyksen kohoutuessa on -yksityisenkin henki saanut runsaamman sisällyksen, omituisen -katsantotavan, joka eriää muiden ajatustavasta. Tämä tekee -yhteisrunoilun mahdottomaksi ja kehoittaa yksityistä omavaraiseen -tuotantoon. Suuret kansan-epopeat syntyvät juuri näiden aikakausien +<p>Missä kehittyminen on säännöllinen eivätkä ulkonaiset seikat katkaise +luonnollista edistystä, siellä seuraa kansanepiikan kukoistuksen +jälkeen taiderunouden nousu; sillä yleisen sivistyksen kohoutuessa on +yksityisenkin henki saanut runsaamman sisällyksen, omituisen +katsantotavan, joka eriää muiden ajatustavasta. Tämä tekee +yhteisrunoilun mahdottomaksi ja kehoittaa yksityistä omavaraiseen +tuotantoon. Suuret kansan-epopeat syntyvät juuri näiden aikakausien rajalla; ne ovat kansanrunouden ylin aste, joka vaatii suurinta -henkistä voimaa, — semmoista voimaa, joka vapauttaa erikoisuuden ja -viepi taiderunouteen. Monellaiset olot saattavat muutoin olla syynä -siihen, että, samalla kuin joku osa kansasta kohoaa tälle korkeammalle -kannalle, enimmistö pysyy alkuperäisemmässä tilassa, jolloin -kansanrunous voipi rahvaassa tuoreena rehoittaa, vieläpä ottaa uusia -vesojakin, sillä välin kuin ylhäisemmät viljelevät sille vierasta +henkistä voimaa, — semmoista voimaa, joka vapauttaa erikoisuuden ja +viepi taiderunouteen. Monellaiset olot saattavat muutoin olla syynä +siihen, että, samalla kuin joku osa kansasta kohoaa tälle korkeammalle +kannalle, enimmistö pysyy alkuperäisemmässä tilassa, jolloin +kansanrunous voipi rahvaassa tuoreena rehoittaa, vieläpä ottaa uusia +vesojakin, sillä välin kuin ylhäisemmät viljelevät sille vierasta taiderunoutta, jopa usein muukalaisen sivistyksen pohjalla. Tietty on, -ett'ei kansanrunous tällaisissa oloissa kuitenkaan ole täydessä -voimassaan: mitä ennestään elää rahvaan mielessä, säilyy muistossa -polvesta polveen, vaan laimentuu ja unohtuu vähittäin; harvoin syntyy +ett'ei kansanrunous tällaisissa oloissa kuitenkaan ole täydessä +voimassaan: mitä ennestään elää rahvaan mielessä, säilyy muistossa +polvesta polveen, vaan laimentuu ja unohtuu vähittäin; harvoin syntyy uusia runomuodostuksia, tuotanto heikkonee heikkonemistaan. Paraiten -menestyy näissä oloissa lyyrillinen runous; ovatpa tämmöiset ajat -toisinaan kansanlyriikan varsinaiset syntymähetket.</p> - -<p>Sopivimman esimerkin ylempänä kuvatusta kansanrunoden tilasta tarjoo -meidän oma maamme. Paitsi alkuperäistä muinaisrunoutta, jonka -jäännöksiä vielä tavataan Karjalan saloilla, ja sitä uudempaa -kansanrunouden muotoa, minkä tuotteet ovat julkaistuina Kantelettaren -alkulauseessa, on meillä vieläkin vireillä uuden-aikainen +menestyy näissä oloissa lyyrillinen runous; ovatpa tämmöiset ajat +toisinaan kansanlyriikan varsinaiset syntymähetket.</p> + +<p>Sopivimman esimerkin ylempänä kuvatusta kansanrunoden tilasta tarjoo +meidän oma maamme. Paitsi alkuperäistä muinaisrunoutta, jonka +jäännöksiä vielä tavataan Karjalan saloilla, ja sitä uudempaa +kansanrunouden muotoa, minkä tuotteet ovat julkaistuina Kantelettaren +alkulauseessa, on meillä vieläkin vireillä uuden-aikainen talonpoikaisrunous, joka tavallansa on vanhan kansanrunouden jatkona, -vaan luonteeltaan on tämän ja taiderunouden keskivälillä. Käyttäin -osittain vanhoja, osittain uusia runomuotoja, eriää se etenkin -siinä muinais-ajan runoudesta, että se on yksityisten tekemä eikä -yhteisen kansanhengen tuottama, että runoelma siis esittelee vaan -tekijänsä ajatuksia ja tunteita ja käsitetään näiden ilmoittajana. -Muinaisrunouden kanssa yhteistä on sen luonnon-omainen, alkuperäinen -henki, vaikka tuon vanhan mytologisen maailman elävä raittius ja syvä -runollisuus jo on iäksi päiväksi kadonnut. Muutamissa uudemmissa -runoissa, esim. Olli Kymäläisen ihanassa kiitosvirressä hyvästä -vuodentulosta, huokuu kyllä ihana lyyrillinen kauneus, joka vetää -vertoja Kantelettaren suloisimmille lauluille; mutta enimmissä on -jonkunlainen käytöllinen äly ja elämänviisaus saanut voiton +vaan luonteeltaan on tämän ja taiderunouden keskivälillä. Käyttäin +osittain vanhoja, osittain uusia runomuotoja, eriää se etenkin +siinä muinais-ajan runoudesta, että se on yksityisten tekemä eikä +yhteisen kansanhengen tuottama, että runoelma siis esittelee vaan +tekijänsä ajatuksia ja tunteita ja käsitetään näiden ilmoittajana. +Muinaisrunouden kanssa yhteistä on sen luonnon-omainen, alkuperäinen +henki, vaikka tuon vanhan mytologisen maailman elävä raittius ja syvä +runollisuus jo on iäksi päiväksi kadonnut. Muutamissa uudemmissa +runoissa, esim. Olli Kymäläisen ihanassa kiitosvirressä hyvästä +vuodentulosta, huokuu kyllä ihana lyyrillinen kauneus, joka vetää +vertoja Kantelettaren suloisimmille lauluille; mutta enimmissä on +jonkunlainen käytöllinen äly ja elämänviisaus saanut voiton runollisesta innosta; ahtaat paikkakunnalliset olot ovat asettuneet laajan eepillisen katsanto-alan sijaan. Mutta yksi uusi aine on tullut -lisää, joka usein esiintyy suurellakin voimalla. Tämä aine on satiiri. -Mitä terävintä pilkkaa käytetään toisinaan mestarillisella tavalla, +lisää, joka usein esiintyy suurellakin voimalla. Tämä aine on satiiri. +Mitä terävintä pilkkaa käytetään toisinaan mestarillisella tavalla, niinkuin esim. Puhakan "Tuhman Jussin juttureissussa" tai Korhosen ivarunossa nimismies Kokista.</p> -<p>Vaan palatkaamme taiderunouteen. Ylempänä nähtiin sen saavan alkunsa -erikoishenkilön karttuneesta itsenäisyydestä. Se maailmankatsomus, joka +<p>Vaan palatkaamme taiderunouteen. Ylempänä nähtiin sen saavan alkunsa +erikoishenkilön karttuneesta itsenäisyydestä. Se maailmankatsomus, joka kansan-epopean aikakautena hajoamattomana kokonaisuutena asui -jokaisessa kansalaisessa, saapi nyt erilaisen värityksen kunkin -yksityishenkilön omituisen luonteen, kasvatuksen ja olojen mukaan. Näin -kansakunnan yleinen sivistys ja siitä uhkuva runous tulevat -sisällykseltään rikkaammiksi, monipuolisemmiksi; nyt kuvausvoima vetää -esiin runollisesti muodosteltavaksi kaikki subjektiivisen elämän -erityiskohdat, tunteiden hienoimmat väreet, ammentaa aineitansa -ajatuksen salaisimmista lähteistä, tieteen syvimmistä aarnioista, ottaa +jokaisessa kansalaisessa, saapi nyt erilaisen värityksen kunkin +yksityishenkilön omituisen luonteen, kasvatuksen ja olojen mukaan. Näin +kansakunnan yleinen sivistys ja siitä uhkuva runous tulevat +sisällykseltään rikkaammiksi, monipuolisemmiksi; nyt kuvausvoima vetää +esiin runollisesti muodosteltavaksi kaikki subjektiivisen elämän +erityiskohdat, tunteiden hienoimmat väreet, ammentaa aineitansa +ajatuksen salaisimmista lähteistä, tieteen syvimmistä aarnioista, ottaa kuvattaviansa kokemuksen avarimmilta aloilta. Suurempi runsaus -ilmaantuu myös runouslajien puolesta. Kertomarunouden ohessa nousee +ilmaantuu myös runouslajien puolesta. Kertomarunouden ohessa nousee lyriikka ihanaan kukoistukseen ja, kun ihmisten huomio on tarkistunut -niitä mielenliikutuksia havaitsemaan, jotka ovat yhteydessä tekojen -kanssa, silloin näytelmärunouskin kohottaa korkean latvansa. -Sisällyksen ja muotojen runsaus sekä ajatusten ja kuvauksen syvyys, ne -ovat taiderunouden parhaat ominaisuudet; siinä kohden on runollinen +niitä mielenliikutuksia havaitsemaan, jotka ovat yhteydessä tekojen +kanssa, silloin näytelmärunouskin kohottaa korkean latvansa. +Sisällyksen ja muotojen runsaus sekä ajatusten ja kuvauksen syvyys, ne +ovat taiderunouden parhaat ominaisuudet; siinä kohden on runollinen tuotanto suuresti edistynyt. Oikeinpa siis kansan-epopean runotar -lausuu Kalevalamme loppusäkeissä:</p> +lausuu Kalevalamme loppusäkeissä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Vaan kuitenki, kaikitenki<br /></span> <span class="i0">Laun hiihin laulajoille,<br /></span> <span class="i0">Laun hiihin, latvan taitoin,<br /></span> <span class="i0">Oksat karsin, tien osoitin;<br /></span> -<span class="i0">Siitäpä nyt tie menevi,<br /></span> +<span class="i0">Siitäpä nyt tie menevi,<br /></span> <span class="i0">Ura uusi urkenevi<br /></span> <span class="i0"><i>Laajemmille laulajoille</i>,<br /></span> <span class="i0"><i>Runsahammille runoille</i><br /></span> @@ -2739,533 +2702,533 @@ lausuu Kalevalamme loppusäkeissä:</p> <p>Mutta toiselta puolen ei voi taiderunous milloinkaan nousta kansanrunouden verroille kuvailemisen luonnonomaisessa tuoreudessa ja -kertomuksen objektiivisessa todenperäisyydessä; tuota alkumaailman -keväistä tuoksua, joka sen kuvaelmista meitä kohtaan lemahtelee, ei voi -mikään itsetajuinen taiteellisuus mukailla. Mitä runous korkeammalla +kertomuksen objektiivisessa todenperäisyydessä; tuota alkumaailman +keväistä tuoksua, joka sen kuvaelmista meitä kohtaan lemahtelee, ei voi +mikään itsetajuinen taiteellisuus mukailla. Mitä runous korkeammalla edistyskannallansa on voittanut, sen se on kalliilla hinnalla lunastanut. Vaan kansanrunous pysyy aina taiderunoudelle virkistymisen -ja nuorentumisen lähteenä, josta se tuopi uutta voimaa, kun sen oman -aikakauden henkiset varat rupeavat kulumaan. Liian vähän on todellakin -meidän maassa tästä nuoruuden lähteestä ammennettu; tuskinpa voimme -kunnialla tiliä tehdä, kuinka me runollisessa suhteessa olemme -viljelleet sitä kallista leiviskää, joka Kalevalassa ja Kantelettaressa -on meille suotu. Vaan toivokaamme, että tulevaisuus tässäkin kohden tuo +ja nuorentumisen lähteenä, josta se tuopi uutta voimaa, kun sen oman +aikakauden henkiset varat rupeavat kulumaan. Liian vähän on todellakin +meidän maassa tästä nuoruuden lähteestä ammennettu; tuskinpa voimme +kunnialla tiliä tehdä, kuinka me runollisessa suhteessa olemme +viljelleet sitä kallista leiviskää, joka Kalevalassa ja Kantelettaressa +on meille suotu. Vaan toivokaamme, että tulevaisuus tässäkin kohden tuo parannuksen.</p> <hr class="chap" /> -<h3>NELJÄS LUKU.<br /> -Kansojen ihanteet: Itämaan kansat.<a name="FNanchor_14" id="FNanchor_14"></a><a href="#Footnote_14" class="fnanchor">[14]</a></h3> +<h3>NELJÄS LUKU.<br /> +Kansojen ihanteet: Itämaan kansat.<a name="FNanchor_14" id="FNanchor_14"></a><a href="#Footnote_14" class="fnanchor">[14]</a></h3> -<p>Kaikesta, mitä tähän asti on lausuttu, huomattanee minun pitävän -molemmat, sekä kansan- että taiderunouden, kansanhengen tuotteina. -Edellisen syntymähetki on se aika, jolloin kansakunnan yhteinen -maailmankatsomus on kypsynyt ja alkaa hedelmiä kasvaa. Sen vanhat +<p>Kaikesta, mitä tähän asti on lausuttu, huomattanee minun pitävän +molemmat, sekä kansan- että taiderunouden, kansanhengen tuotteina. +Edellisen syntymähetki on se aika, jolloin kansakunnan yhteinen +maailmankatsomus on kypsynyt ja alkaa hedelmiä kasvaa. Sen vanhat tarunomaiset ja historialliset muisto-aarteet ovat vakaantuneet -vankkaan ja pysyväiseen muotoon; ne ihanteet, jotka ennen epämääräisinä -häilyivät ihmisten mielessä, saavat selvät ulkopiirteet ja määrätyn -sisällyksen; uskonnolliset ajatukset ja mielipiteet ovat muodostuneet -semmoisiksi, että vastaavat ihmisten käsitystä jumaluudesta ja -tyydyttävät heidän hengelliset tarpeensa. Ylipäänsä on katsantotapa -eheä, itsessään täydellinen; se ei pyri ulkopuolelle omaa piiriänsä, -vaan on tässä piirissänsä kaikin puolin selvä. Sanalla sanoen, -kansanrunous voimistuu ja vakaantuu siellä, missä joku kansakunta +vankkaan ja pysyväiseen muotoon; ne ihanteet, jotka ennen epämääräisinä +häilyivät ihmisten mielessä, saavat selvät ulkopiirteet ja määrätyn +sisällyksen; uskonnolliset ajatukset ja mielipiteet ovat muodostuneet +semmoisiksi, että vastaavat ihmisten käsitystä jumaluudesta ja +tyydyttävät heidän hengelliset tarpeensa. Ylipäänsä on katsantotapa +eheä, itsessään täydellinen; se ei pyri ulkopuolelle omaa piiriänsä, +vaan on tässä piirissänsä kaikin puolin selvä. Sanalla sanoen, +kansanrunous voimistuu ja vakaantuu siellä, missä joku kansakunta omalla tavallansa on osannut tajuta maailmaa vallitsevat aatteet ja -tämän aatteellisen käsityksensä nojalla luoda itsellensä ihanteen. Että -niin on taiderunoudenkin laita, että se ei ole muuta kuin kansanhengen -jatkettua työtä, vaikka yksityishengen välittämä, selvinnee seuraavasta +tämän aatteellisen käsityksensä nojalla luoda itsellensä ihanteen. Että +niin on taiderunoudenkin laita, että se ei ole muuta kuin kansanhengen +jatkettua työtä, vaikka yksityishengen välittämä, selvinnee seuraavasta katsauksesta, jota aion luoda runouden ihanteiden historiaan.</p> -<p>Itämaan kansat ensimmäisinä ehtivät siihen henkiseen kypsyyteen, joka -kykenee ihanteiden luomiseen; sillä muistettava on, että villien ja -puolivillien kansojen keskeneräiset laulu-yritykset eivät vielä ole -sellaista täysi-arvoista runoutta, jota tässä kävisi lukuun ottaminen. -Hyvinkin erilaatuiset ovat Itämaan kansat, toisiinsa verrattuina: eri -sukua, eri luontoa, eri uskontoa. Kau'impana idässä, lähellä Koittaren -kotoa, mongolinheimoiset Kiinalaiset ykstavuisine kielineen ja heidän +<p>Itämaan kansat ensimmäisinä ehtivät siihen henkiseen kypsyyteen, joka +kykenee ihanteiden luomiseen; sillä muistettava on, että villien ja +puolivillien kansojen keskeneräiset laulu-yritykset eivät vielä ole +sellaista täysi-arvoista runoutta, jota tässä kävisi lukuun ottaminen. +Hyvinkin erilaatuiset ovat Itämaan kansat, toisiinsa verrattuina: eri +sukua, eri luontoa, eri uskontoa. Kau'impana idässä, lähellä Koittaren +kotoa, mongolinheimoiset Kiinalaiset ykstavuisine kielineen ja heidän ikivanha, kaavoihinsa kangistunut kultuurinsa kuivanlaisella, -ykspuolisesti siveellis-käytöllisellä pohjalla; äärimmäisenä etelässä, -valtameren laitehella, Indian miettehikäs, haaveksivainen kansa, jonka -syvä viisaus-oppi ja luonnonrunsaudesta hehkuva maa muiden +ykspuolisesti siveellis-käytöllisellä pohjalla; äärimmäisenä etelässä, +valtameren laitehella, Indian miettehikäs, haaveksivainen kansa, jonka +syvä viisaus-oppi ja luonnonrunsaudesta hehkuva maa muiden muinaiskansojen mielikuvituksessa piiloutui satumaisuuden loistavan -verhon alle; likellä Indialaisia toinen arjalainen kansaryhmä, joka +verhon alle; likellä Indialaisia toinen arjalainen kansaryhmä, joka anastikin vanhan Arjalais-nimen: Baktrialaiset, Medialaiset ja -Persialaiset, läheistä sukua edellisten kanssa, vaan aivan -eriluonteiset, ja näiden rinnalla nuo Turanilaisiksi arvatut -kansakunnat, joiden merkilliset nuolenpää-kirjoitukset todistavat -maailman alku-aikoina syntynyttä, korkealle kohonnutta sivistystä. -Sitten Semiläiset kansat, nekin erilaiset keskenään, vaan yhtäläiset +Persialaiset, läheistä sukua edellisten kanssa, vaan aivan +eriluonteiset, ja näiden rinnalla nuo Turanilaisiksi arvatut +kansakunnat, joiden merkilliset nuolenpää-kirjoitukset todistavat +maailman alku-aikoina syntynyttä, korkealle kohonnutta sivistystä. +Sitten Semiläiset kansat, nekin erilaiset keskenään, vaan yhtäläiset uskonnollisen mielenlaatunsa ja kauppahalunsa puolesta, ja niiden -joukossa vähälukuinen, vaan runsaslahjainen Israelin kansa, jolle -tärkeä tehtävä oli määrätty aatteiden historiassa. Vihdoin ulkopuolella +joukossa vähälukuinen, vaan runsaslahjainen Israelin kansa, jolle +tärkeä tehtävä oli määrätty aatteiden historiassa. Vihdoin ulkopuolella Aasian mantereita, vaan kuitenkin siihen luettava, Egypti, tuo ikivanha ihmeitten maa temppeleineen pyramiideineen, sekin, niinkuin India, muinais-ajan tieto viisauden keskuksia, ja sen umpimielinen, vakava kansa, josta moni aatevirta on tulvannut Euroopan nykyiseen sivistykseen.</p> -<p>Vaan kaiken tämän erilaisuuden ohessa tavataan Itämaan kansoissa paljon -yhtäläisyyttäkin. Heidän sivistyksensä oli syntynyt luonnon kannalla, -vieläpä sen ensi asteella, jolloin ihminen ei ole vapautunut luonnon -vallan-alaisuudesta ja saattanut oloansa sopusointuun sen sääntöjen -kanssa, vaan luonnon orjana on sen hämärän, tajuamattoman herruuden -kahleissa. Uskonto on pääasiallisesti luonnon jumaloimista, vaikka nämä -kansat kuitenkin jo edistyvät erityisten, ihmisenkaltaisten jumalain -muodostamiseen; mutta näitä ei käsitetä itsessään vapaiksi, +<p>Vaan kaiken tämän erilaisuuden ohessa tavataan Itämaan kansoissa paljon +yhtäläisyyttäkin. Heidän sivistyksensä oli syntynyt luonnon kannalla, +vieläpä sen ensi asteella, jolloin ihminen ei ole vapautunut luonnon +vallan-alaisuudesta ja saattanut oloansa sopusointuun sen sääntöjen +kanssa, vaan luonnon orjana on sen hämärän, tajuamattoman herruuden +kahleissa. Uskonto on pääasiallisesti luonnon jumaloimista, vaikka nämä +kansat kuitenkin jo edistyvät erityisten, ihmisenkaltaisten jumalain +muodostamiseen; mutta näitä ei käsitetä itsessään vapaiksi, personallisiksi olennoiksi, vaan pikemmin luonnonvoimain tai -abstraktisten ajatusten edustajiksi. Sentähden niissä onkin jotain -eduskuvallista, symbolista: ihminen ei vielä huomaa oman henkensä -yhteyttä jumaluuden kanssa eikä siis uskalla sulkea jumaluutta -suorastaan inhimilliseen muotoon: se on hänestä vaan outo, -salaperäinen, milt'ei kamoittava voima, jonka esittämiseksi hän turhaan -hapuilee kuvia ja muotoja näkyväisestä maailmasta. Ulkonaisista -esineistä, jotka tarjoovat jotain vertauskohtaa aatteiden kanssa, -tehdään näiden eduskuvat ja tämä symbolisuus pysyy niissäkin -jumalaiskuvissa, joissa aatteet pukeutuvat ihmishaamuun. Sentähden -niillä on monta päätä, kättä ja jalkaa, niinkuin Indian jumalilla, tai -haukan ja koiran päät, kuten Egyptin Osiriilla ja Anubiilla; näin +abstraktisten ajatusten edustajiksi. Sentähden niissä onkin jotain +eduskuvallista, symbolista: ihminen ei vielä huomaa oman henkensä +yhteyttä jumaluuden kanssa eikä siis uskalla sulkea jumaluutta +suorastaan inhimilliseen muotoon: se on hänestä vaan outo, +salaperäinen, milt'ei kamoittava voima, jonka esittämiseksi hän turhaan +hapuilee kuvia ja muotoja näkyväisestä maailmasta. Ulkonaisista +esineistä, jotka tarjoovat jotain vertauskohtaa aatteiden kanssa, +tehdään näiden eduskuvat ja tämä symbolisuus pysyy niissäkin +jumalaiskuvissa, joissa aatteet pukeutuvat ihmishaamuun. Sentähden +niillä on monta päätä, kättä ja jalkaa, niinkuin Indian jumalilla, tai +haukan ja koiran päät, kuten Egyptin Osiriilla ja Anubiilla; näin syntyy Efesolaisten monirintainen Diana ja kaikki nuo eriskummaiset, osittain kauheat ja inhottavatkin jumalain muodot, joita tapaamme -Itämaan kansoilla. Senvuoksi onkin koko tätä kuvausvoiman kantaa +Itämaan kansoilla. Senvuoksi onkin koko tätä kuvausvoiman kantaa sanottu <i>eduskuvalliseksi eli symboliseksi</i>.</p> -<p>Kun jumaluus vieraana, valtaavana voimana on ihmisen ulkopuolella eikä -ilmiöin maailmalla ole mitään oikeutta kaikki-hallitsevan, abstraktisen -alkuvoiman rinnalla, on seuraus se, että yksityis-olennon ylin onni ja -tarkoitusperä on täydellinen itsensä kieltäminen, vaipuminen tuon -alku-olennon, Brahma'n, määräämättömään tyhjyyteen. Tämä käsitystapa -kehkiää erittäin Indialaisissa ja saapi Buddhalaisten Nirvana-opissa -suurimman täydellisyytensä. Mutta toiselta puolen on sellainen -ajatustapa vielä luonnon-uskontoa; alku-olento, korkein jumaluus, ei -ole siveellisessä maailmassa, vaan luonnon-ilmiöissä, ja luonnon voima -on siis itse jumaluuden voima. Luonnon sisällistä elämää koetetaan -esitellä eduskuvallisissa toimissa ja juhlamenoissa; luonnonperäiset -himot muuttuvat nekin jonkin korkeamman vertauskuviksi, ja itsensä -kieltämisen rinnalle asettuu hekumallinen, raju, useinpa julmakin -jumalanpalvelus, joka hellittää kaikki siveyden siteet. Mylitta'n -temppelissä antaa Assyrian nainen itsensä kerran elämässä alttiiksi -vieraalle miehelle, Molok'in tuliseen kitaan Foinikian vaimo säälimättä -uhraa pienokaisensa, irstaisilla menoilla Kybelen papit viettävät -suuren jumalattarensa juhlia. Tämä on sisällinen ristiriitaisuus, joka -vie jonkunlaiseen kaksinaisuuteen, dualismiin, näiden kansojen koko -käsitystavassa. Itse Itämaiden luontokin, jossa jyrkimmät vastakohdat -sattuvat yhteen, näyttää kasvattavan tällaista kaksinaisuutta: autiot, -auringon polttamat erämaat kukoistavain, ikiviheriäin laaksojen ja -hedelmällisten viljamaiden vieressä, epäterveelliset alangot, täynnä -myrkyllisiä höyryjä, ja korkeat lumihuippuiset vuoret, joiden ympäri +<p>Kun jumaluus vieraana, valtaavana voimana on ihmisen ulkopuolella eikä +ilmiöin maailmalla ole mitään oikeutta kaikki-hallitsevan, abstraktisen +alkuvoiman rinnalla, on seuraus se, että yksityis-olennon ylin onni ja +tarkoitusperä on täydellinen itsensä kieltäminen, vaipuminen tuon +alku-olennon, Brahma'n, määräämättömään tyhjyyteen. Tämä käsitystapa +kehkiää erittäin Indialaisissa ja saapi Buddhalaisten Nirvana-opissa +suurimman täydellisyytensä. Mutta toiselta puolen on sellainen +ajatustapa vielä luonnon-uskontoa; alku-olento, korkein jumaluus, ei +ole siveellisessä maailmassa, vaan luonnon-ilmiöissä, ja luonnon voima +on siis itse jumaluuden voima. Luonnon sisällistä elämää koetetaan +esitellä eduskuvallisissa toimissa ja juhlamenoissa; luonnonperäiset +himot muuttuvat nekin jonkin korkeamman vertauskuviksi, ja itsensä +kieltämisen rinnalle asettuu hekumallinen, raju, useinpa julmakin +jumalanpalvelus, joka hellittää kaikki siveyden siteet. Mylitta'n +temppelissä antaa Assyrian nainen itsensä kerran elämässä alttiiksi +vieraalle miehelle, Molok'in tuliseen kitaan Foinikian vaimo säälimättä +uhraa pienokaisensa, irstaisilla menoilla Kybelen papit viettävät +suuren jumalattarensa juhlia. Tämä on sisällinen ristiriitaisuus, joka +vie jonkunlaiseen kaksinaisuuteen, dualismiin, näiden kansojen koko +käsitystavassa. Itse Itämaiden luontokin, jossa jyrkimmät vastakohdat +sattuvat yhteen, näyttää kasvattavan tällaista kaksinaisuutta: autiot, +auringon polttamat erämaat kukoistavain, ikiviheriäin laaksojen ja +hedelmällisten viljamaiden vieressä, epäterveelliset alangot, täynnä +myrkyllisiä höyryjä, ja korkeat lumihuippuiset vuoret, joiden ympäri tuulet raikkaasti puhaltelevat. Onko kumma, jos ihminen tuonlaisissa -maissa pitää jumalaansa milloin siunausta jakelevana, lempeänä -valtiaana, milloin armottomana, hävittäväisenä hirmuhaltiana, jos hän -väliin kurittaa itseänsä ankaralla kieltäymyksellä, väliin -hillittömästi antautuu himojensa valtaan? Hyvien jumalien rinnalle ja +maissa pitää jumalaansa milloin siunausta jakelevana, lempeänä +valtiaana, milloin armottomana, hävittäväisenä hirmuhaltiana, jos hän +väliin kurittaa itseänsä ankaralla kieltäymyksellä, väliin +hillittömästi antautuu himojensa valtaan? Hyvien jumalien rinnalle ja vastakohdaksi asetetaan pahoja haltioita, joiden valtaa ajatellaan -melkein yhtä suureksi, yhtä pysyväiseksi, kuin pääjumalainkin: Osirista -vastaan taistelee Tyfon, Ormuzd'ia vastaan Ahriman; erittäinkin -Persialaisten valo-opissa tämä vastakkaisuus yltyy korkeimmalleen. Tämä +melkein yhtä suureksi, yhtä pysyväiseksi, kuin pääjumalainkin: Osirista +vastaan taistelee Tyfon, Ormuzd'ia vastaan Ahriman; erittäinkin +Persialaisten valo-opissa tämä vastakkaisuus yltyy korkeimmalleen. Tämä kaksinaisuus osoitaikse muutoinkin monella tavalla; niin esim. itsekutakin jumalaisvoimaa edustaa kaksi olentoa, mies- ja -naispuolinen, jota käsitystapaa tavataan varsinkin semiläisissä +naispuolinen, jota käsitystapaa tavataan varsinkin semiläisissä kansoissa.</p> -<p>Yksityisen epävapaus ilmaikse kaikkialla. Uskonnon, valtion, -yhteis-elämän säännöt ovat rikkomattoman luonnonlain kaltaiset; sillä -siveys on tällä edistyskannalla paraasta päästä ulkonaisten ohjeiden -noudattamista eikä sisällinen, vireyttävä voima, joka elää ihmisen -vapaassa tahdossa. Valtiossa on täydellinen yksivalta; hallitsija +<p>Yksityisen epävapaus ilmaikse kaikkialla. Uskonnon, valtion, +yhteis-elämän säännöt ovat rikkomattoman luonnonlain kaltaiset; sillä +siveys on tällä edistyskannalla paraasta päästä ulkonaisten ohjeiden +noudattamista eikä sisällinen, vireyttävä voima, joka elää ihmisen +vapaassa tahdossa. Valtiossa on täydellinen yksivalta; hallitsija hoveineen, sotajoukkoineen on korkeimman jumaluuden kuva. -Yhteiskunnassa ovat säädyt jyrkästi toisistaan eroitetut ja jäykistyvät -monialla umpinaisiksi kasteiksi, joissa poika perii isänsä ammatin. -Uskonnon asiat joutuvat niin-ikään umpeen suljetun pappiskunnan käsiin. -Mahtavat valtakunnat syntyvät ja kukistuvat; ne perivät toisiltaan -alueensa ja alamaisjoukkonsa, vaan maailma ei siitä paljon muutu; sillä -kansojen itsetunto ei ole vielä herännyt. Mutta tämä on yht'aikaa orjan -ja lapsen tila; sillä vanhimpain yhteiskuntain patriarkalliset olot -lievittävät orjuuden taakkaa. Ulkopuolella valtion järjestystä säilyy -vapaa erämaan elämä, ja patriarkallisuus pysyy vielä johonkin määrin -noissa suurissa kuningaskunnissakin; sen jälkiä huomataan kaikissa: -uskonnossa, valtiossa, taiteessa. Luonnonperäiset tunteet ovat virkeät -ja vahvat; perheellistä hellyyttä tavataan paljon, niinkuin moni kaunis -kuvaus näiden kansojen vanhassa runoudessa osoittaa.</p> - -<p>Tällaiset olivat yleensä Itämaan kansakuntain olot ja katsomustapa, -vaikka heissä jokaisessa eri tavalla muodostuneina. Muutamat kohosivat -aikojen kuluessa, mikä missäkin suhteessa, korkeammalle edistyksen -portaalle; vaan luonnonvallan-alaisuus pistää sittenkin aina näkyviin. -Enimmin kaikista Hebrealaiset poikkesivat alkuperäiseltä luonnon -kannalta; mutta heilläkin tuo kaavojen orjuus vielä havaitaan monessa +Yhteiskunnassa ovat säädyt jyrkästi toisistaan eroitetut ja jäykistyvät +monialla umpinaisiksi kasteiksi, joissa poika perii isänsä ammatin. +Uskonnon asiat joutuvat niin-ikään umpeen suljetun pappiskunnan käsiin. +Mahtavat valtakunnat syntyvät ja kukistuvat; ne perivät toisiltaan +alueensa ja alamaisjoukkonsa, vaan maailma ei siitä paljon muutu; sillä +kansojen itsetunto ei ole vielä herännyt. Mutta tämä on yht'aikaa orjan +ja lapsen tila; sillä vanhimpain yhteiskuntain patriarkalliset olot +lievittävät orjuuden taakkaa. Ulkopuolella valtion järjestystä säilyy +vapaa erämaan elämä, ja patriarkallisuus pysyy vielä johonkin määrin +noissa suurissa kuningaskunnissakin; sen jälkiä huomataan kaikissa: +uskonnossa, valtiossa, taiteessa. Luonnonperäiset tunteet ovat virkeät +ja vahvat; perheellistä hellyyttä tavataan paljon, niinkuin moni kaunis +kuvaus näiden kansojen vanhassa runoudessa osoittaa.</p> + +<p>Tällaiset olivat yleensä Itämaan kansakuntain olot ja katsomustapa, +vaikka heissä jokaisessa eri tavalla muodostuneina. Muutamat kohosivat +aikojen kuluessa, mikä missäkin suhteessa, korkeammalle edistyksen +portaalle; vaan luonnonvallan-alaisuus pistää sittenkin aina näkyviin. +Enimmin kaikista Hebrealaiset poikkesivat alkuperäiseltä luonnon +kannalta; mutta heilläkin tuo kaavojen orjuus vielä havaitaan monessa seikassa, esim. Mooseksen la'in tarkan tarkoissa, jopa usein -turhanpäiväisissäkin säännöksissä. Vaan Kiinalaiset eriävät tykkänään -muista yllämainituista kansoista; nuo jyrkät vastakohdat, hurjat -himojen taistelut ja haaveksivainen luonnonpalvelus eivät sovellu tuon -käytöllisen, perin ymmärtäväisen kansan luonteesen. Koska heidän -sivistyksensä on jäänyt kokonaan ulkopuolelle ihmiskunnan yleistä -kehitystä, ei minun tarvitse erityisesti ottaa lukuun heidän runollista +turhanpäiväisissäkin säännöksissä. Vaan Kiinalaiset eriävät tykkänään +muista yllämainituista kansoista; nuo jyrkät vastakohdat, hurjat +himojen taistelut ja haaveksivainen luonnonpalvelus eivät sovellu tuon +käytöllisen, perin ymmärtäväisen kansan luonteesen. Koska heidän +sivistyksensä on jäänyt kokonaan ulkopuolelle ihmiskunnan yleistä +kehitystä, ei minun tarvitse erityisesti ottaa lukuun heidän runollista ihannettansa.</p> -<p>Ennen muita vetävät <i>Indialaiset</i> huomion puoleensa. Jo ammoisina -aikoina he asettuivat tuohon luonnonrunsaudesta hehkuvaan maahan, missä -Ganges aaltojansa vierittää viljavain tasankojen poikki, missä kuumuus -ja kuivuus tahi suuret vedenpaisumukset tuon tuostakin näyttävät -hävittäväistä voimaansa, vaan varjoisat palmistot ja hedelmärikkaat -aarniometsät tarjoovat suojaa auringolta, suloista lepoa ja -huoletonta elämää luonnon rikkailla rinnoilla. Siellä haaveelliseen -miettiväisyyteen enemmin kuin reippaasen työhön taipuva kansa aikaisin +<p>Ennen muita vetävät <i>Indialaiset</i> huomion puoleensa. Jo ammoisina +aikoina he asettuivat tuohon luonnonrunsaudesta hehkuvaan maahan, missä +Ganges aaltojansa vierittää viljavain tasankojen poikki, missä kuumuus +ja kuivuus tahi suuret vedenpaisumukset tuon tuostakin näyttävät +hävittäväistä voimaansa, vaan varjoisat palmistot ja hedelmärikkaat +aarniometsät tarjoovat suojaa auringolta, suloista lepoa ja +huoletonta elämää luonnon rikkailla rinnoilla. Siellä haaveelliseen +miettiväisyyteen enemmin kuin reippaasen työhön taipuva kansa aikaisin joutui velton toimettomuuden haltuun. Tosin Indialaisillakin oli -sankari-aikansa, jonka muisto säilyy heidän suurten epopeainsa, -Mahabharata'n ja Ramayana'n, vanhimmissa osissa, — nähtävästi se aika, -jolloin indialaiset heimokunnat, rohkeain päällikköin johdossa, -pohjasta päin hyökkäsivät siihen maahan, joka heistä on saanut nimensä, +sankari-aikansa, jonka muisto säilyy heidän suurten epopeainsa, +Mahabharata'n ja Ramayana'n, vanhimmissa osissa, — nähtävästi se aika, +jolloin indialaiset heimokunnat, rohkeain päällikköin johdossa, +pohjasta päin hyökkäsivät siihen maahan, joka heistä on saanut nimensä, ja taistellen alku-asukkaita vastaan voittivat sen omakseen. Nuo -vanhimmat kertomarunot huokuvat alkumaailman raikasta henkeä, esitellen +vanhimmat kertomarunot huokuvat alkumaailman raikasta henkeä, esitellen sankarimaailmaa, joka muistuttaa Iliaan kuvaelmista. Vaan taisteluin -tauottua pääsi kansan oikea luonto voitolle. Sen pohjana oli, kuten -ylempänä sanottiin, haaveellinen miettiväisyys, joka halveksien jätti -tosielämän syrjälle, sen pauhusta paeten luonnon hiljaiseen helmaan tai -oman sydämmen rauhallisuuteen; se mielihyvällä viihtyi yliluonnollisten -aatosten piirissä tai heittäytyi innolla hehkuvain tunteiden -pyörteesen. Indian kansan omituista luonnetta kuvailee selvästi se -seikka, ett'ei sillä koskaan ole ollut varsinaista historiaa. Ulospäin -vaikuttamatta se on elänyt itsekseen, ihmeellisenä sadun aineena muille +tauottua pääsi kansan oikea luonto voitolle. Sen pohjana oli, kuten +ylempänä sanottiin, haaveellinen miettiväisyys, joka halveksien jätti +tosielämän syrjälle, sen pauhusta paeten luonnon hiljaiseen helmaan tai +oman sydämmen rauhallisuuteen; se mielihyvällä viihtyi yliluonnollisten +aatosten piirissä tai heittäytyi innolla hehkuvain tunteiden +pyörteesen. Indian kansan omituista luonnetta kuvailee selvästi se +seikka, ett'ei sillä koskaan ole ollut varsinaista historiaa. Ulospäin +vaikuttamatta se on elänyt itsekseen, ihmeellisenä sadun aineena muille kansoille. Sen monet suuret ja pienet valtiot olivat tietysti aikojen kuluessa kaikenlaisten vaiheiden alaiset; vaan niiden kertominen ei -ole milloinkaan johtunut Indialaisten mieleen, vaikka heidän -kirjallisuutensa muutoin on äärettömän rikas tieteellisistä teoksista -ja heidän kuvausvoimansa erinomaisen tuottelias kaikilla runouden -aloilla. Sentähden he myös alttiisti mukauntuivat ankaraan +ole milloinkaan johtunut Indialaisten mieleen, vaikka heidän +kirjallisuutensa muutoin on äärettömän rikas tieteellisistä teoksista +ja heidän kuvausvoimansa erinomaisen tuottelias kaikilla runouden +aloilla. Sentähden he myös alttiisti mukauntuivat ankaraan pappisvaltaan, kovaan kastilaitokseen ja muihin ahdasmielisiin -säännöksiin, jotka kahlehtivat vapaata hengen-elämää. Mutta jos ei tämä -kansakunta teoillansa ole saavuttanut etevää sijaa ihmiskunnan -historiassa, on sen merkitys sitä suurempi tieteen ja runouden -viljelyssä, vaikka sen tuotteet tosin uusimpiin aikoihin asti pysyivät -Euroopan kansoille tuiki tuntemattomina eivätkä siis ole vaikuttaneet +säännöksiin, jotka kahlehtivat vapaata hengen-elämää. Mutta jos ei tämä +kansakunta teoillansa ole saavuttanut etevää sijaa ihmiskunnan +historiassa, on sen merkitys sitä suurempi tieteen ja runouden +viljelyssä, vaikka sen tuotteet tosin uusimpiin aikoihin asti pysyivät +Euroopan kansoille tuiki tuntemattomina eivätkä siis ole vaikuttaneet kirjallisuuden varttumiseen muualla maailmassa.</p> -<p>Indialaisten eepillisistä runoelmista oli jo puhetta; niiden -alkuperäiseen, objektiiviseen kuvailuun on sittemmin sekauntunut paljo -pappisvallan-aikuisia haaveita, jumaluus-opillisia mietteitä, -tieteellisiä selityksiä y.m. Mutta näiden rinnalla tavataan mitä +<p>Indialaisten eepillisistä runoelmista oli jo puhetta; niiden +alkuperäiseen, objektiiviseen kuvailuun on sittemmin sekauntunut paljo +pappisvallan-aikuisia haaveita, jumaluus-opillisia mietteitä, +tieteellisiä selityksiä y.m. Mutta näiden rinnalla tavataan mitä puhtainta, heloittavinta runollisuuden kultaa. Ne luonnolliset -hellyyden tunteet, jotka yhdistävät ihmiset toisiinsa, esitetään -erinomaisella hentoudella; tunnettu episoodi "Nal ja Damajanti" on mitä -kauniimpia kuvauksia uskollisesta rakkaudesta. Erittäinkin naisen -lempeä ja tuntehikas luonne on Indian runouden mieli-aineita. Tässä -kohden se osoittaa paljon yhtäläisyyttä meidän vanhan runoutemme -kanssa; samalla hempeydellä, jolla Kalevalassa kohdellaan Ainoa, +hellyyden tunteet, jotka yhdistävät ihmiset toisiinsa, esitetään +erinomaisella hentoudella; tunnettu episoodi "Nal ja Damajanti" on mitä +kauniimpia kuvauksia uskollisesta rakkaudesta. Erittäinkin naisen +lempeä ja tuntehikas luonne on Indian runouden mieli-aineita. Tässä +kohden se osoittaa paljon yhtäläisyyttä meidän vanhan runoutemme +kanssa; samalla hempeydellä, jolla Kalevalassa kohdellaan Ainoa, kuvailee indialainen runoilija Damajantia ja Sakuntala prinsessaa. -Toinen yhtäläisyys on se syvä rakkaus luontoon, jota havaitaan -sekä Indian että Suomen muinaisrunoissa. Molemmissa ajatellaan -luonnon-esineitä miltei ihmisenkaltaisiksi olennoiksi; niitä pidetään -rakkaina ystävinä, joiden iloihin ja murheisin hartaasti otetaan osaa. -Suomen impi, kotoa poistuessaan, jättää kaikki terveheksi, "maat ja -metsät marjoinensa, kujavieret kukkinensa, järvet saoin saarinensa, -hyvät kummut kuusinensa." Samoin Sakuntala, lähtiessään erakkolehdosta, +Toinen yhtäläisyys on se syvä rakkaus luontoon, jota havaitaan +sekä Indian että Suomen muinaisrunoissa. Molemmissa ajatellaan +luonnon-esineitä miltei ihmisenkaltaisiksi olennoiksi; niitä pidetään +rakkaina ystävinä, joiden iloihin ja murheisin hartaasti otetaan osaa. +Suomen impi, kotoa poistuessaan, jättää kaikki terveheksi, "maat ja +metsät marjoinensa, kujavieret kukkinensa, järvet saoin saarinensa, +hyvät kummut kuusinensa." Samoin Sakuntala, lähtiessään erakkolehdosta, jossa leikkitoverin lailla on ylennyt puiden ja kukkasten parissa, -sisaren hellyydellä jättää lempipuunsa "Metsäkuutamon" hyvästi ja eroaa -kyynelsilmin hoidokkaastaan, nuoresta metsäkauriista.<a name="FNanchor_15" id="FNanchor_15"></a><a href="#Footnote_15" class="fnanchor">[15]</a> — Vielä +sisaren hellyydellä jättää lempipuunsa "Metsäkuutamon" hyvästi ja eroaa +kyynelsilmin hoidokkaastaan, nuoresta metsäkauriista.<a name="FNanchor_15" id="FNanchor_15"></a><a href="#Footnote_15" class="fnanchor">[15]</a> — Vielä suuremmalla halveksimisella, kuin suomalainen muinaisrunous, kohtelee indialainen mielikuvitus ajan ja avaruuden mittoja: -kolmekymmentä-tuhatta ajastaikaa ja kauemminkin hallitsevat +kolmekymmentä-tuhatta ajastaikaa ja kauemminkin hallitsevat tarun-omaiset kuninkaat ja monen vuosituhannen katumusharjoituksilla -pyhimykset pakoittavat taivaan jumalia heidän tahtoonsa mukaantumaan. -Syystä on tässäkin nähty jotain yhtäläisyyttä Indialaisten ja -Suomalaisten välillä; vaan tuntuupa minusta sentään, kuin kumpasenkin -kansan käsitys perustuisi eri pohjalle. Indialainen kuvausvoima -tarkoittaa täyttä totta niitä lukuja, joita mainitaan, ja tahtoo niiden -avulla antaa henkilöille ja asioille enemmän arvoa. Mutta se vapaus, -jolla meidän kansanrunoutemme pitelee lukuja ja mittoja, on usein kyllä -joko välinpitämättömyyttä niiden oikeasta merkityksestä tai pelkkää -runollista kaunistusta, hyperbolan ja ironiian käyttämistä.<a name="FNanchor_16" id="FNanchor_16"></a><a href="#Footnote_16" class="fnanchor">[16]</a></p> - -<p>Indialaiset ovat menestyksellä viljelleet kaikkia runouden aloja, -eepillistä, lyyrillistä ja draamallista, vieläpä opetusrunoakin. Että -heidän herkkä, hehkuva mielikuvituksensa on vilkas tunteiden ilmoittaja -ja siis sovelias lyriikan kannattajaksi, on itsestään selvää. Vaan -Indialaiset ovat myös ainoa itämaan kansa, joka on itsenäisesti -kehittänyt näytelmärunoutta, sekä tragediaa että komediaa. He eivät -kuitenkaan vielä ole kypsyneet käsittämään hengen vapautta: heidän oma -elämänsä on ulkonaisten sääntöjen ja määräysten ahdistama, ja -siveellinen maailmanjärjestys, draaman varsinainen pohja, on heistä -vaan ihmisen ulkopuolella vallitseva laki eikä hänen omissa teoissaan -toteutuva voima. Sentähden Indialaisten näytelmissä niinkuin muussakin -runoudessa yliluonnolliset voimat kaikkialla häiritsevät tapausten -juoksua eikä ihmisen omalle tahdolle ole suotu aivan suurta -liikuntoalaa. Vaan toiselta puolen tämmöinen katsantotapa on omansa -satua synnyttämään, eikä siis ole paljas sattumus, että tämä runouden +pyhimykset pakoittavat taivaan jumalia heidän tahtoonsa mukaantumaan. +Syystä on tässäkin nähty jotain yhtäläisyyttä Indialaisten ja +Suomalaisten välillä; vaan tuntuupa minusta sentään, kuin kumpasenkin +kansan käsitys perustuisi eri pohjalle. Indialainen kuvausvoima +tarkoittaa täyttä totta niitä lukuja, joita mainitaan, ja tahtoo niiden +avulla antaa henkilöille ja asioille enemmän arvoa. Mutta se vapaus, +jolla meidän kansanrunoutemme pitelee lukuja ja mittoja, on usein kyllä +joko välinpitämättömyyttä niiden oikeasta merkityksestä tai pelkkää +runollista kaunistusta, hyperbolan ja ironiian käyttämistä.<a name="FNanchor_16" id="FNanchor_16"></a><a href="#Footnote_16" class="fnanchor">[16]</a></p> + +<p>Indialaiset ovat menestyksellä viljelleet kaikkia runouden aloja, +eepillistä, lyyrillistä ja draamallista, vieläpä opetusrunoakin. Että +heidän herkkä, hehkuva mielikuvituksensa on vilkas tunteiden ilmoittaja +ja siis sovelias lyriikan kannattajaksi, on itsestään selvää. Vaan +Indialaiset ovat myös ainoa itämaan kansa, joka on itsenäisesti +kehittänyt näytelmärunoutta, sekä tragediaa että komediaa. He eivät +kuitenkaan vielä ole kypsyneet käsittämään hengen vapautta: heidän oma +elämänsä on ulkonaisten sääntöjen ja määräysten ahdistama, ja +siveellinen maailmanjärjestys, draaman varsinainen pohja, on heistä +vaan ihmisen ulkopuolella vallitseva laki eikä hänen omissa teoissaan +toteutuva voima. Sentähden Indialaisten näytelmissä niinkuin muussakin +runoudessa yliluonnolliset voimat kaikkialla häiritsevät tapausten +juoksua eikä ihmisen omalle tahdolle ole suotu aivan suurta +liikuntoalaa. Vaan toiselta puolen tämmöinen katsantotapa on omansa +satua synnyttämään, eikä siis ole paljas sattumus, että tämä runouden laji on saanut alkunsa Indialaisten kesken.</p> -<p>Jos Indiasta siirrymme luoteesen päin, kohtaamme ensin varsinaiset -Arjalaiset eli Persialais-sukuiset kansat. Heidän alkuperäisestä -runoudestaan ei meillä ole mitään tietoja; vaan Herodoton ja muiden -kertomuksista voimme kuitenkin päättää heidän eepillisen kuvausvoimansa -jo vanhoina aikoina olleen varsin runsastuottoisen. Sen todistaa vielä -selvemmin heidän tarinainsa myöhempi muodostus Firdusi'n mahtavassa +<p>Jos Indiasta siirrymme luoteesen päin, kohtaamme ensin varsinaiset +Arjalaiset eli Persialais-sukuiset kansat. Heidän alkuperäisestä +runoudestaan ei meillä ole mitään tietoja; vaan Herodoton ja muiden +kertomuksista voimme kuitenkin päättää heidän eepillisen kuvausvoimansa +jo vanhoina aikoina olleen varsin runsastuottoisen. Sen todistaa vielä +selvemmin heidän tarinainsa myöhempi muodostus Firdusi'n mahtavassa mestariteoksessa, Shahnameh-runoelmassa, jonka alku-osa tuopi esiin -tämän kansaheimon ikivanhat tarun-omaiset ja historialliset muistot. -Mutta näiden aineiden taiteellinen suoritus on kokonaan muhammedilaisen -aikakauden oma, jonka tähden se yhtä vähän kuin uusi persialainen -runous ylimalkain selittää itämaalaisten vanhinta ihannetta, — -Egyptiläisten epiikasta ja muusta kirjallisuudesta ovat papyroskääreet -ja piirtokirjoitukset meille säilyttäneet muutamia näytteitä, mutta -kuitenkin niin vähän, että on työläs lausua mitään arvelua -muinais-egyptiläisen runouden yleisestä luonteesta.</p> - -<p>Vaan tärkeämmät kuin äsken mainitut muinaismaailman sivistyskansat ovat -runollisessa suhteessa Semiläiset, erittäinkin Hebrealaiset ja +tämän kansaheimon ikivanhat tarun-omaiset ja historialliset muistot. +Mutta näiden aineiden taiteellinen suoritus on kokonaan muhammedilaisen +aikakauden oma, jonka tähden se yhtä vähän kuin uusi persialainen +runous ylimalkain selittää itämaalaisten vanhinta ihannetta, — +Egyptiläisten epiikasta ja muusta kirjallisuudesta ovat papyroskääreet +ja piirtokirjoitukset meille säilyttäneet muutamia näytteitä, mutta +kuitenkin niin vähän, että on työläs lausua mitään arvelua +muinais-egyptiläisen runouden yleisestä luonteesta.</p> + +<p>Vaan tärkeämmät kuin äsken mainitut muinaismaailman sivistyskansat ovat +runollisessa suhteessa Semiläiset, erittäinkin Hebrealaiset ja vanhimmat Arabialaiset, joiden Hamasa-lauluihin sivumennen olen -viitannut. — Semiläisten luonteessa huomataan järkiään kaksi +viitannut. — Semiläisten luonteessa huomataan järkiään kaksi ominaisuutta: toiselta puolen suuri abstraktisen ajatuksen voima ja -terävä äly käytöllisissä asioissa, toiselta puolen korkealle yltynyt +terävä äly käytöllisissä asioissa, toiselta puolen korkealle yltynyt subjektiivisuuden tunne.</p> -<p>Abstraktioni-voimaansa eli kykyänsä muodostaa yleisiä, epäaistillisia -käsitteitä ovat Semiläiset usein saaneet osoittaa. Huomioon otettava on -esim. se merkillinen tosiasia, että Foinikialaiset ensiksi vanhan -kuva-, tavuu- ja aatoskirjoituksen sijaan keksivät äänenmukaisen +<p>Abstraktioni-voimaansa eli kykyänsä muodostaa yleisiä, epäaistillisia +käsitteitä ovat Semiläiset usein saaneet osoittaa. Huomioon otettava on +esim. se merkillinen tosiasia, että Foinikialaiset ensiksi vanhan +kuva-, tavuu- ja aatoskirjoituksen sijaan keksivät äänenmukaisen kirjaimiston. Vekseli, kauppamaailman abstraktinen raha-arvon edustaja, -lienee niin-ikään semiläistä alkuperää, Juutalaisten keksimä. -Muistettava on myös, miten Arabialaiset keskiajalla edistivät -matematiikan tutkimista ja kehittivät nykyaikana tavallisten numeroin -käytäntöä, jotka alkuperäisesti tulivat Indiasta, vaan joita enimmiten -nimitetään arabialaisiksi. Näissä kaikissa on abstraktioni-voima -yhteydessä käytöllisen ymmärryksen kanssa, joka käsittelee ja hallitsee -aineellisen olevaisuuden ilmiöitä. Mutta välisti se kohouupi +lienee niin-ikään semiläistä alkuperää, Juutalaisten keksimä. +Muistettava on myös, miten Arabialaiset keskiajalla edistivät +matematiikan tutkimista ja kehittivät nykyaikana tavallisten numeroin +käytäntöä, jotka alkuperäisesti tulivat Indiasta, vaan joita enimmiten +nimitetään arabialaisiksi. Näissä kaikissa on abstraktioni-voima +yhteydessä käytöllisen ymmärryksen kanssa, joka käsittelee ja hallitsee +aineellisen olevaisuuden ilmiöitä. Mutta välisti se kohouupi korkeammillenkin aloille; onpa esim. Juutalaisten joukosta -noussut semmoisiakin filosofeja kuin Spinoza. Vieläpä Talmud'in +noussut semmoisiakin filosofeja kuin Spinoza. Vieläpä Talmud'in viisastelemisetkin todistavat spekulatiivista taipumusta, vaikka -harhateille joutunutta. — Semiläisissä sanoin toiselta puolen löytyvän +harhateille joutunutta. — Semiläisissä sanoin toiselta puolen löytyvän vahvan subjektiivisuuden tunnon, s.o. taipumuksen sovittaa kaikki asiat -indiviidin itsekohtaiseen oloon. Tähän perustuu heidän syvä -jumalisuutensa; sillä onhan uskonnollinen katsantotapa ennen kaikkea -siinä, että ihminen <i>yksityishenkilönä</i> pyrkii personalliseen -yhteyteen Jumalan kanssa. Siitäpä syystä näillä kansoilla on etevin -tehtävänsä uskonnon alalla: onpa maailman pää-uskonnoista kolme -syntynyt Semiläisten keskuudessa. Itsekohtainen luonne tuottaa -niin-ikään nuo hellät perheelliset tunteet, jotka Semiläisissä ovat -sangen virkeät. Mutta samasta lähteestä valuu myös heidän huolenpitonsa -omasta yksityisestä edustaan, joka helposti yltyy oman voiton -pyynnöksi, vaan yhteydessä äsken mainitun käytöllisen älyn kanssa tekee -Semiläis-heimot maailman varsinaisiksi kauppakansoiksi. Sen näkee +indiviidin itsekohtaiseen oloon. Tähän perustuu heidän syvä +jumalisuutensa; sillä onhan uskonnollinen katsantotapa ennen kaikkea +siinä, että ihminen <i>yksityishenkilönä</i> pyrkii personalliseen +yhteyteen Jumalan kanssa. Siitäpä syystä näillä kansoilla on etevin +tehtävänsä uskonnon alalla: onpa maailman pää-uskonnoista kolme +syntynyt Semiläisten keskuudessa. Itsekohtainen luonne tuottaa +niin-ikään nuo hellät perheelliset tunteet, jotka Semiläisissä ovat +sangen virkeät. Mutta samasta lähteestä valuu myös heidän huolenpitonsa +omasta yksityisestä edustaan, joka helposti yltyy oman voiton +pyynnöksi, vaan yhteydessä äsken mainitun käytöllisen älyn kanssa tekee +Semiläis-heimot maailman varsinaisiksi kauppakansoiksi. Sen näkee historiassa vanhoista Foinikialaisista nykyajan Juutalaisiin asti, ja -tuskinpa mikään kansa, joka ei ole semiläistä sukuperää, kykenee siinä -kohden heidän kanssaan kilpailemaan.</p> +tuskinpa mikään kansa, joka ei ole semiläistä sukuperää, kykenee siinä +kohden heidän kanssaan kilpailemaan.</p> -<p>Näihin pää-ominaisuuksiin liittyy suuri mielen kiihkeys, jota tavataan -erittäinkin heidän uskonnollisissa käsityksissään, sekä tavaton +<p>Näihin pää-ominaisuuksiin liittyy suuri mielen kiihkeys, jota tavataan +erittäinkin heidän uskonnollisissa käsityksissään, sekä tavaton sitkeys, jolla he puolustavat omaansa ja riippuvat kiinni vanhoissa -tavoissaan; parahimman esimerkin antaa Juutalais-kansa, joka pitkät -vuosisadat umpeensa, vainosta ja vastuksista huolimatta, on säilyttänyt -omituisen luonteensa ja kansallisuutensa. Semiläiset, joiden muutoin — +tavoissaan; parahimman esimerkin antaa Juutalais-kansa, joka pitkät +vuosisadat umpeensa, vainosta ja vastuksista huolimatta, on säilyttänyt +omituisen luonteensa ja kansallisuutensa. Semiläiset, joiden muutoin — jos Assyrialaiset ja Arabialaiset luetaan pois, — ei sovi kehua -sotaisista urostöistä, ovat aina osoittaneet erinomaista kestävyyttä +sotaisista urostöistä, ovat aina osoittaneet erinomaista kestävyyttä taistellessaan ylivoimaa vastaan, vaikkapa pelastumisen toivo jo on -ollut peräti haihtunut. Tyron piiritys, Karthagon kukistuminen, -Jerusalemin hävitys ovat siitä loistavia esimerkkejä.</p> - -<p>Kaikki ylhäällä mainitut ominaisuudet tavataan suurimmassa määrässä -toisiinsa yhdistyneinä Hebrealaisissa, jotka henkisessä edistyksessään -ehtivät kauas muiden heimolaistensa edelle. Se abstraktisen ajattelun -voima, joka tälle kansakunnalle oli suotu, saattoi heitä sulattamaan -yhteen nuo lukuisat luonnonjumalat, jotka ovat enemmän tai vähemmän -ilmiöihin kiintyneet, yhdeksi maailman hallitsijaksi, jonka rinnalla ei -ole muita jumalia, ja heidän harras uskonnollinen mielensä yhä -syvemmäksi syvensi tätä jumaluuden käsitettä. Mutta se abstraktinen -suunta, joka vallitsee Juutalaisten katsomustavassa, tekee myöskin, -että Jehovah kokonaan eroitetaan maailmasta; hän vaan ulkoapäin, ihmeen -kautta, vaikuttaa olevaisuuteen eikä sisällisenä voimana sitä hallitse. -Ei hän kuitenkaan ole vielä puhtaasti henkinen Jumala; sillä vaikk'ei -hänestä ole lupaa tehdä mitään kuvaa, ajatellaan häntä peräti -ihmisenkaltaiseksi: hän suuttuu, vihaa j.n.e., ihan kuin pakanain -jumalat. Vaikka Jehovah on maailman ylimmäinen valtias, on hän -kuitenkin etupäässä Israelin jumala, joka vahvan liiton nojalla -suojelee valittua kansaansa. Luonnolla ja inhimillisillä laitoksilla ei -ole Hebrealaisten maailmankatsomuksessa suurta merkitystä, paitsi jos -ne asetetaan yhteyteen uskonnon kanssa; ne eivät ole muun vuoksi -olemassa kuin Luojan kunniaa ja ylistystä varten. Mutta sellaisen +ollut peräti haihtunut. Tyron piiritys, Karthagon kukistuminen, +Jerusalemin hävitys ovat siitä loistavia esimerkkejä.</p> + +<p>Kaikki ylhäällä mainitut ominaisuudet tavataan suurimmassa määrässä +toisiinsa yhdistyneinä Hebrealaisissa, jotka henkisessä edistyksessään +ehtivät kauas muiden heimolaistensa edelle. Se abstraktisen ajattelun +voima, joka tälle kansakunnalle oli suotu, saattoi heitä sulattamaan +yhteen nuo lukuisat luonnonjumalat, jotka ovat enemmän tai vähemmän +ilmiöihin kiintyneet, yhdeksi maailman hallitsijaksi, jonka rinnalla ei +ole muita jumalia, ja heidän harras uskonnollinen mielensä yhä +syvemmäksi syvensi tätä jumaluuden käsitettä. Mutta se abstraktinen +suunta, joka vallitsee Juutalaisten katsomustavassa, tekee myöskin, +että Jehovah kokonaan eroitetaan maailmasta; hän vaan ulkoapäin, ihmeen +kautta, vaikuttaa olevaisuuteen eikä sisällisenä voimana sitä hallitse. +Ei hän kuitenkaan ole vielä puhtaasti henkinen Jumala; sillä vaikk'ei +hänestä ole lupaa tehdä mitään kuvaa, ajatellaan häntä peräti +ihmisenkaltaiseksi: hän suuttuu, vihaa j.n.e., ihan kuin pakanain +jumalat. Vaikka Jehovah on maailman ylimmäinen valtias, on hän +kuitenkin etupäässä Israelin jumala, joka vahvan liiton nojalla +suojelee valittua kansaansa. Luonnolla ja inhimillisillä laitoksilla ei +ole Hebrealaisten maailmankatsomuksessa suurta merkitystä, paitsi jos +ne asetetaan yhteyteen uskonnon kanssa; ne eivät ole muun vuoksi +olemassa kuin Luojan kunniaa ja ylistystä varten. Mutta sellaisen katsomustavan pohjalla korkeimmalleen yltyy yksityis-ihmisen kaipaus -yhteyteen jumaluuden kanssa; näin koittaa Israelin kansan mahtavissa -profeetoissa aatos toivotusta Messiaasta, joka on sen täydelliseksi -saattava, ja tämä aatos viepi siltana vanhasta hebrealaisuudesta -kristin-uskon syvempään käsitystapaan.</p> - -<p>Nämä ovat hebrealaisen maailmankatsomuksen pääpiirteet. Runous oli -Hebrealaisilla vielä enemmän kuin muilla kansoilla uskonnollisen -käsitystavan kuvastimena; sillä tämä kansakunta asetti kaikki mitä -likimpään yhteyteen uskonnon kanssa. Tuo ymmärtäväisyys, joka heidän +yhteyteen jumaluuden kanssa; näin koittaa Israelin kansan mahtavissa +profeetoissa aatos toivotusta Messiaasta, joka on sen täydelliseksi +saattava, ja tämä aatos viepi siltana vanhasta hebrealaisuudesta +kristin-uskon syvempään käsitystapaan.</p> + +<p>Nämä ovat hebrealaisen maailmankatsomuksen pääpiirteet. Runous oli +Hebrealaisilla vielä enemmän kuin muilla kansoilla uskonnollisen +käsitystavan kuvastimena; sillä tämä kansakunta asetti kaikki mitä +likimpään yhteyteen uskonnon kanssa. Tuo ymmärtäväisyys, joka heidän luonteessaan omituisella tavalla yhtyi hartaasen jumalisuuteen, -johdatti heitä oikein tajuamaan tosielämää, mutta riisui siltä +johdatti heitä oikein tajuamaan tosielämää, mutta riisui siltä sen tarumaisen taikaverhon, joka kaunistaa muiden kansojen -nuoruuden-muistoja. Sentähden ei heillä milloinkaan ollut +nuoruuden-muistoja. Sentähden ei heillä milloinkaan ollut kansallis-epopeaa; vaan muinais-ajan kertomarunolliset aineet -yhdistyivät historiallisiksi tarinoiksi, aivan kuin Roomalaistenkin, +yhdistyivät historiallisiksi tarinoiksi, aivan kuin Roomalaistenkin, mutta siveellis-uskonnollisella tarkoituksella, jommoista -tavataan sellaisilla kansoilla, joiden henkinen pääsuunta on -uskonnollis-käytöllinen.<a name="FNanchor_17" id="FNanchor_17"></a><a href="#Footnote_17" class="fnanchor">[17]</a> Heidän historiansa on kertomus siitä +tavataan sellaisilla kansoilla, joiden henkinen pääsuunta on +uskonnollis-käytöllinen.<a name="FNanchor_17" id="FNanchor_17"></a><a href="#Footnote_17" class="fnanchor">[17]</a> Heidän historiansa on kertomus siitä liitosta, jonka Jumalan valittu kansakunta on tehnyt Herra Zebaot'in -kanssa, kuinka he hänen avullansa ottivat haltuunsa luvatun maan ja +kanssa, kuinka he hänen avullansa ottivat haltuunsa luvatun maan ja voitollisesti taistelivat vihollisiansa vastaan, jotka samassa ovat Herran vihollisia, vaan kuinka Jumala toisinaan kuritti tottelematonta -kansaansa, jättäen heidät vihamiestensä valtaan, kun he tuon-tuostakin -luopuivat oikeasta uskonnosta vanhaan epäjumalain-palvelukseen. Muiden -kansakuntain myytilliset kertoelmat liikkuvat tykkänään ihmeellisessä -maailmassa, jossa jumalain vaelteleminen ihmisten kesken pidetään ihan -luonnollisena asiana eivätkä kummallisimmatkaan tapaukset nosta -erityistä huomiota. Hebrealaisten tarinoissa sitä vastoin kuvataan -reaalista elämää mitä totisimmalla tavalla; vaan ihmeitten on tarkoitus -osoittaa Jehovah'n voimaa ja huolenpitoa kansastansa sekä olla -hurskaille merkkinä hänen armostaan tai varoituksena väärintekijöille. +kansaansa, jättäen heidät vihamiestensä valtaan, kun he tuon-tuostakin +luopuivat oikeasta uskonnosta vanhaan epäjumalain-palvelukseen. Muiden +kansakuntain myytilliset kertoelmat liikkuvat tykkänään ihmeellisessä +maailmassa, jossa jumalain vaelteleminen ihmisten kesken pidetään ihan +luonnollisena asiana eivätkä kummallisimmatkaan tapaukset nosta +erityistä huomiota. Hebrealaisten tarinoissa sitä vastoin kuvataan +reaalista elämää mitä totisimmalla tavalla; vaan ihmeitten on tarkoitus +osoittaa Jehovah'n voimaa ja huolenpitoa kansastansa sekä olla +hurskaille merkkinä hänen armostaan tai varoituksena väärintekijöille. Mutta ihanaa runollisuutta ne kumminkin huokuvat, nuo kuvaukset -ihmiskunnan aamuhetkistä; niissä kunnian-arvoiset patriarkat eteemme -astuvat, tarkoin piirtehin kuvattuina; me näemme tuota vapaata, -luonnonmukaista paimentolais-elämää erämailla ja palmistojen varjossa; -Iisakin kosiminen kaivon ääressä, Jakobin uskollinen palvelus Rakelin -tähden ja moni muu miellyttävä kertoelma ovat ihania idyllejä, jotka -tarjoavat yhä tuoretta aihetta runoniekalle ja kuvaustaiteilijalle; +ihmiskunnan aamuhetkistä; niissä kunnian-arvoiset patriarkat eteemme +astuvat, tarkoin piirtehin kuvattuina; me näemme tuota vapaata, +luonnonmukaista paimentolais-elämää erämailla ja palmistojen varjossa; +Iisakin kosiminen kaivon ääressä, Jakobin uskollinen palvelus Rakelin +tähden ja moni muu miellyttävä kertoelma ovat ihania idyllejä, jotka +tarjoavat yhä tuoretta aihetta runoniekalle ja kuvaustaiteilijalle; Josefin tarina on kaunis saduntapainen jutelma viattomuuden ja -vilpittömyyden lopullisesta voitosta. Ja kuinka selvään ja ytimekkäästi -kuvaillaan noita yleviä henkilöitä historiallisemmalta aikakaudelta: +vilpittömyyden lopullisesta voitosta. Ja kuinka selvään ja ytimekkäästi +kuvaillaan noita yleviä henkilöitä historiallisemmalta aikakaudelta: pappisruhtinas Samuel, kiihkoisa, intohimojen hallitsema Saul, hurskas ja tuntehikas David, viisas ja loistelias Salomo kuningas y.m. Samaa -taitoa tosielämän esittelemisessä huomataan myös niissä pienissä -laatukuvissa, jotka asettavat myöhempien aikojen elämää silmiemme -eteen; muistettakoon ennen muita tuo suloisen viehättävä idylli -Rut'ista; samaa laatua on myös kertomus Tobiaasta ja (käyttääkseni -uudenaikuista nimitystä) historiallinen novelli Ester'istä, muita +taitoa tosielämän esittelemisessä huomataan myös niissä pienissä +laatukuvissa, jotka asettavat myöhempien aikojen elämää silmiemme +eteen; muistettakoon ennen muita tuo suloisen viehättävä idylli +Rut'ista; samaa laatua on myös kertomus Tobiaasta ja (käyttääkseni +uudenaikuista nimitystä) historiallinen novelli Ester'istä, muita mainitsematta.</p> -<p>Mutta näissä kaikissa — paitsi muutamissa harvoissa — on -historiallinen ja uskonnollinen puoli pääasiana; runollisuus on vaan -satunnainen kaunistus, joka pikkupiirteiden lisäämisellä kohottaa -kertomuksen selvyyttä ja merkitystä. Hebrealaiset eivät ole koskaan +<p>Mutta näissä kaikissa — paitsi muutamissa harvoissa — on +historiallinen ja uskonnollinen puoli pääasiana; runollisuus on vaan +satunnainen kaunistus, joka pikkupiirteiden lisäämisellä kohottaa +kertomuksen selvyyttä ja merkitystä. Hebrealaiset eivät ole koskaan tahallaan koettaneet runollisesti muodostaa historiallisia -muistelmiansa. Mutta erityisellä mielihyvällä heidän kuvausvoimansa — -kuten äsken mainitusta näkyy — tarttuu niihin idyllisiin, -jokapäiväistä elämää kuvaileviin aiheisin, joita heidän -muinaistarinansa tarjoavat, ja käyttelee niitä sievällä, herttaisella +muistelmiansa. Mutta erityisellä mielihyvällä heidän kuvausvoimansa — +kuten äsken mainitusta näkyy — tarttuu niihin idyllisiin, +jokapäiväistä elämää kuvaileviin aiheisin, joita heidän +muinaistarinansa tarjoavat, ja käyttelee niitä sievällä, herttaisella tavalla.</p> -<p>Toinen puoli, jonka ymmärtäväisyyden ja abstraktisen ajattelun ohessa -sanoin löytyvän Hebrealaisten luonteessa, — heidän subjektivisuutensa, -— tekee heidät etupäässä kykeneviksi tuottamaan lyyrillistä runoutta, -koska tämä antaa ihmisen tunteille taiteellisen muodon. Sama -maailmankatsomus, kuin Hebrealaisten muistotarinoissa, tulee heidän -laulurunoudessansakin näkyviin. Jehovah'n voiman ja ylevyyden -ihaileminen saattaa ihmistä häntä laulussa ylistämään, ja maailman -ihanuutta kuvataan siinä aikeessa, että ilmestyisi Luojan suuruus. Tämä -antaa aihetta mitä loistavimpiin luonnonkuvauksiin, jommoisia tavataan -useissa David'in psalmeissa, esim. 104:nnessä, — kenties täydellisin +<p>Toinen puoli, jonka ymmärtäväisyyden ja abstraktisen ajattelun ohessa +sanoin löytyvän Hebrealaisten luonteessa, — heidän subjektivisuutensa, +— tekee heidät etupäässä kykeneviksi tuottamaan lyyrillistä runoutta, +koska tämä antaa ihmisen tunteille taiteellisen muodon. Sama +maailmankatsomus, kuin Hebrealaisten muistotarinoissa, tulee heidän +laulurunoudessansakin näkyviin. Jehovah'n voiman ja ylevyyden +ihaileminen saattaa ihmistä häntä laulussa ylistämään, ja maailman +ihanuutta kuvataan siinä aikeessa, että ilmestyisi Luojan suuruus. Tämä +antaa aihetta mitä loistavimpiin luonnonkuvauksiin, jommoisia tavataan +useissa David'in psalmeissa, esim. 104:nnessä, — kenties täydellisin ja suuremmoisin maailman kokonaisuuden kuvaus kaikkein kansain kirjallisuudessa. Ja tuskinpa voidaan komeammalla ja mahtavammalla -tavalla, kuin Job'in kirjassa, ylistää Jumalan voimaa ja viisautta. -Itämaalaisten vertauskuvista hehkuva esityslaatu luo näihin tämmöisiin +tavalla, kuin Job'in kirjassa, ylistää Jumalan voimaa ja viisautta. +Itämaalaisten vertauskuvista hehkuva esityslaatu luo näihin tämmöisiin maalauksiin erinomaisen pontevuuden. Harvoin Hebrealaisten runoudessa -asetetaan yksityisiä esineitä semmoisinaan silmiemme eteen; vaan -suurilla piirteillä saatetaan näkyviin luonnon yleinen järjestys, jota -yksityis-ilmiöt sopivasti valaisevat. Näin etehemme leviää yht'aikaa -maailmanrakennuksen juhlallinen majesteettisuus ja itämaiden uhkea -luonto. Jumala puettaa itsensä niinkuin vaatteella ja levittää taivaat -niinkuin peitteen; hän käy tuulen siipein päällä ja liekitsevä tuli on -hänen palvelijansa. Hän perusti maan perustuksillensa, ett'ei se liiku -iankaikkisesti, ja antoi lähteiden laaksoissa kuohua, että kaikki -eläimet metsässä joisivat ja pedot janonsa sammuttaisivat; hän -kasvattaa ruohon karjalle ja jyvät ihmisten tarpeeksi. Viina ilahuttaa -ihmisen sydämmen ja kasvonsa kaunistuu öljystä, ja leipä vahvistaa -ihmisen sydämmen. Herran puut ovat nestettä täynnä: Libanonin -seteripuut, jotka hän on istuttanut. Siellä linnut pesiä tekevät ja -korkeat vuoret ovat metsävuohten turva. Jumala teki kuun aikoja -jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa. Kun yö joutuu, silloin kaikki -eläimet tulevat liikkeelle; nuoret jalopeurat saalista kiljuvat ja -elatustansa Jumalalta etsivät; mutta auringon koittamalla he -kokoontuvat ja luolissansa makaavat. Merellä epälukuiset eläimet -liikkuvat, pienet sekä suuret; siellä haahdet kuljeskelevat; siinä -valaskalat leikitsevät. Kun Jumala lähettää ulos henkensä, niin he -luodaan; hän ottaa henkensä pois, ja he hukkuvat ja tomuksi tulevat -jälleen.<a name="FNanchor_18" id="FNanchor_18"></a><a href="#Footnote_18" class="fnanchor">[18]</a></p> - -<p>Ne hellät mielenliikunnot, jotka yhdistävät ihmiset toisiinsa, ennen -kaikkia rakkauden keväiset tunteet, ovat alkuperäisintä luonnonrunoutta +asetetaan yksityisiä esineitä semmoisinaan silmiemme eteen; vaan +suurilla piirteillä saatetaan näkyviin luonnon yleinen järjestys, jota +yksityis-ilmiöt sopivasti valaisevat. Näin etehemme leviää yht'aikaa +maailmanrakennuksen juhlallinen majesteettisuus ja itämaiden uhkea +luonto. Jumala puettaa itsensä niinkuin vaatteella ja levittää taivaat +niinkuin peitteen; hän käy tuulen siipein päällä ja liekitsevä tuli on +hänen palvelijansa. Hän perusti maan perustuksillensa, ett'ei se liiku +iankaikkisesti, ja antoi lähteiden laaksoissa kuohua, että kaikki +eläimet metsässä joisivat ja pedot janonsa sammuttaisivat; hän +kasvattaa ruohon karjalle ja jyvät ihmisten tarpeeksi. Viina ilahuttaa +ihmisen sydämmen ja kasvonsa kaunistuu öljystä, ja leipä vahvistaa +ihmisen sydämmen. Herran puut ovat nestettä täynnä: Libanonin +seteripuut, jotka hän on istuttanut. Siellä linnut pesiä tekevät ja +korkeat vuoret ovat metsävuohten turva. Jumala teki kuun aikoja +jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa. Kun yö joutuu, silloin kaikki +eläimet tulevat liikkeelle; nuoret jalopeurat saalista kiljuvat ja +elatustansa Jumalalta etsivät; mutta auringon koittamalla he +kokoontuvat ja luolissansa makaavat. Merellä epälukuiset eläimet +liikkuvat, pienet sekä suuret; siellä haahdet kuljeskelevat; siinä +valaskalat leikitsevät. Kun Jumala lähettää ulos henkensä, niin he +luodaan; hän ottaa henkensä pois, ja he hukkuvat ja tomuksi tulevat +jälleen.<a name="FNanchor_18" id="FNanchor_18"></a><a href="#Footnote_18" class="fnanchor">[18]</a></p> + +<p>Ne hellät mielenliikunnot, jotka yhdistävät ihmiset toisiinsa, ennen +kaikkia rakkauden keväiset tunteet, ovat alkuperäisintä luonnonrunoutta ja puhkeavat lemmenlauluun kaikissa maissa ja kaikissa kansoissa. -Tietysti Hebrealaisillakin oli tällaista runoutta; sillä ettei -uskonnollisuus heilläkään anastanut runouden koko alaa, nähdään jo -sellaisista kertomuksista kuin Rut ja Ester. Eipä Hebrealaisten -tänlaatuisesta lyriikasta kuitenkaan ole säilynyt muuta kuin nuo -itämaan palavinta tunnetta hehkuvat vuorolaulelmat, jotka muodostavat +Tietysti Hebrealaisillakin oli tällaista runoutta; sillä ettei +uskonnollisuus heilläkään anastanut runouden koko alaa, nähdään jo +sellaisista kertomuksista kuin Rut ja Ester. Eipä Hebrealaisten +tänlaatuisesta lyriikasta kuitenkaan ole säilynyt muuta kuin nuo +itämaan palavinta tunnetta hehkuvat vuorolaulelmat, jotka muodostavat ihanan rakkauden idyllin ja ovat tunnetut Salomonin <i>Korkean -Veisun</i> nimellä (oikeastaan "Laulujen laulu"). Tässäkin teoksessa -puhaltelee hebrealaisen runouden omituinen henki; siinä tavataan syvä, +Veisun</i> nimellä (oikeastaan "Laulujen laulu"). Tässäkin teoksessa +puhaltelee hebrealaisen runouden omituinen henki; siinä tavataan syvä, tulinen tunteellisuus, suuri kuvailemisen taito, rohkeat ja kauniit -vertaukset. Nämä viimeksi-mainitut ovat enimmäkseen otetut itämaan -rehevästä luonnosta, niinkuin yrttitarhan granaatti-omenista ja -lähteistä, jotka Libanonista vuotavat.</p> - -<p>Että Hebrealaisten maailmankatsomus oli sangen suosiollinen -opetusrunoudelle, ei tarvitse erittäin mainita. Runous ja opettavainen -kirjallisuus olivat heillä ylipäänsä niin likeisessä yhteydessä, ett'ei -niitä aina voi toisistaan eroittaa. Niinpä profeettain jalohenkiset -kehoitukset sisältävät mitä mahtavinta runollisuutta, vaikk'ei -runollinen tuotanto suinkaan ollut niiden päätarkoitus. Uuden +vertaukset. Nämä viimeksi-mainitut ovat enimmäkseen otetut itämaan +rehevästä luonnosta, niinkuin yrttitarhan granaatti-omenista ja +lähteistä, jotka Libanonista vuotavat.</p> + +<p>Että Hebrealaisten maailmankatsomus oli sangen suosiollinen +opetusrunoudelle, ei tarvitse erittäin mainita. Runous ja opettavainen +kirjallisuus olivat heillä ylipäänsä niin likeisessä yhteydessä, ett'ei +niitä aina voi toisistaan eroittaa. Niinpä profeettain jalohenkiset +kehoitukset sisältävät mitä mahtavinta runollisuutta, vaikk'ei +runollinen tuotanto suinkaan ollut niiden päätarkoitus. Uuden maailmankatsomuksen, etenkin uskonnollisen, ensi kehittyminen tapahtuu -aina sisällisen ilmestyksen kautta, s.o. jonkun yksityishenkilön -mielessä leimahtaa omituinen aatos, semmoinen ihmeellinen ounastus, -josta ennenkin olen puhunut, ja tämän ounastuksen valossa maailma -näyttäytyy ihan kuin uudistuneena. Tällaisia uudistuksen miehiä, +aina sisällisen ilmestyksen kautta, s.o. jonkun yksityishenkilön +mielessä leimahtaa omituinen aatos, semmoinen ihmeellinen ounastus, +josta ennenkin olen puhunut, ja tämän ounastuksen valossa maailma +näyttäytyy ihan kuin uudistuneena. Tällaisia uudistuksen miehiä, uskonnollisen kehitysjakson alkuunpanijoita, olivat Vanhan Testamentin -profeetat, jotka kansalle saarnasivat puhtaampaa ja henkisempää -jumalisuutta, kuin mitä vanha kaava-uskoisuus sisälsi, ja erittäinkin -selvittivät syvämielistä Messias-oppia. Kuinka ylevänä, suuremmoisena +profeetat, jotka kansalle saarnasivat puhtaampaa ja henkisempää +jumalisuutta, kuin mitä vanha kaava-uskoisuus sisälsi, ja erittäinkin +selvittivät syvämielistä Messias-oppia. Kuinka ylevänä, suuremmoisena Hebrealaisten omituinen runollisuus kajahtelee Jesaiaan suusta, kuinka -vienon surullisena Jeremiaan valitusvirsissä! Vaan ovatpa Hebrealaiset +vienon surullisena Jeremiaan valitusvirsissä! Vaan ovatpa Hebrealaiset tuottaneet varsinaisen opetusrunoelmankin. Tuo ikivanha kysymys, -kuinka maailmassa ilmaantuva paha voi soveltua viisaan, hyvän ja -kaikkivaltiaan Jumalan neuvoihin ja huolenpitoon, herätti heissäkin -syvää miettimistä. Kertomus Job'ista on yritys selvittää tätä -ristiriitaisuutta. Minkätähden hurskaan, nuhteettoman miehen, semmoisen -kuin Job'in, tulee kärsiä Jumalan kovaa vitsausta? Mitä jyrkimmällä -tavalla esitetään tämä vastakohtaisuus; mutta Jumalan omasta suusta -julistetaan lopullinen vastaus. Mitä on viheliäinen ihminen Luojansa -rinnalla, että voisi hänen tiensä ja neuvonsa käsittää? Kussa hän +kuinka maailmassa ilmaantuva paha voi soveltua viisaan, hyvän ja +kaikkivaltiaan Jumalan neuvoihin ja huolenpitoon, herätti heissäkin +syvää miettimistä. Kertomus Job'ista on yritys selvittää tätä +ristiriitaisuutta. Minkätähden hurskaan, nuhteettoman miehen, semmoisen +kuin Job'in, tulee kärsiä Jumalan kovaa vitsausta? Mitä jyrkimmällä +tavalla esitetään tämä vastakohtaisuus; mutta Jumalan omasta suusta +julistetaan lopullinen vastaus. Mitä on viheliäinen ihminen Luojansa +rinnalla, että voisi hänen tiensä ja neuvonsa käsittää? Kussa hän silloin oli, kun maa perustettiin ja sen kulmakivet laskettiin, kun -aamutähdet yhdessä luojaansa kiittivät ja Jumalan lapset riemuitsivat? -Taitaako hän sitoa seulaisen siteet tahi johdattaa otavan lastensa +aamutähdet yhdessä luojaansa kiittivät ja Jumalan lapset riemuitsivat? +Taitaako hän sitoa seulaisen siteet tahi johdattaa otavan lastensa kanssa? Arvaamattomalla pontevuudella osoitetaan, miten Jumalan suuruus -ilmaikse koko luonnossa. Hän se meren on ovilla sulkenut ja on -aamuruskolle osoittanut hänen sijansa, hän se asetti taidon sydämmen -salaisuuteen ja antoi ajatukselle toimen. Onnettomuus ja kärsiminen -selitetään koettelemuksen keinoksi, jolla hän ihmistä kasvattaa. Näin -on tämä merkillinen, syvämielinen teos sekin suorastaan lähtenyt -Hebrealaisten ylempänä esitetystä maailmankatsomuksesta.</p> - -<p>Se opettavaisuus, mikä ylipäänsä kuuluu hebrealaisen runouden -luonteesen, on myös synnyttänyt suuren joukon lyhyitä gnoomintapaisia -ajatelmia, semmoisia kuin Salomonin Sananlaskut sekä Syrak'in ja +ilmaikse koko luonnossa. Hän se meren on ovilla sulkenut ja on +aamuruskolle osoittanut hänen sijansa, hän se asetti taidon sydämmen +salaisuuteen ja antoi ajatukselle toimen. Onnettomuus ja kärsiminen +selitetään koettelemuksen keinoksi, jolla hän ihmistä kasvattaa. Näin +on tämä merkillinen, syvämielinen teos sekin suorastaan lähtenyt +Hebrealaisten ylempänä esitetystä maailmankatsomuksesta.</p> + +<p>Se opettavaisuus, mikä ylipäänsä kuuluu hebrealaisen runouden +luonteesen, on myös synnyttänyt suuren joukon lyhyitä gnoomintapaisia +ajatelmia, semmoisia kuin Salomonin Sananlaskut sekä Syrak'in ja Viisauden kirjan mietelauseet. Merkillinen on "Salomonin Saarnaaja". -Job'in kirja jo osoittaa, miten epäilys, joka sai alkunsa Juutalaisten -spekulatiivisesta taipumuksesta, oli tekemäisillään syvän loven heidän -uskonnolliseen käsitystapaansa. Siinä se ei kuitenkaan päässyt -voitolle, vaan päättyi päinvastoin suurenlaatuiseen Jumalan +Job'in kirja jo osoittaa, miten epäilys, joka sai alkunsa Juutalaisten +spekulatiivisesta taipumuksesta, oli tekemäisillään syvän loven heidän +uskonnolliseen käsitystapaansa. Siinä se ei kuitenkaan päässyt +voitolle, vaan päättyi päinvastoin suurenlaatuiseen Jumalan vanhurskauden ja viisauden tunnustamiseen uskon perustuksella, n.s. fysiko-teleologisen todistuksen nojalla. Mutta toisenlainen katsantotapa vallitsee Saarnaajassa, kieltopuolinen, pessimistinen -henki, joka on väsynyt maailman menoon ja katsoo kaikki auringon alla -turhaksi, vaan kuitenkin mahdollisuuden mukaan tahtoo nauttia tätä -turhaa elämää, niin kauan kuin sitä kestää. Tämä on jo ensimmäinen +henki, joka on väsynyt maailman menoon ja katsoo kaikki auringon alla +turhaksi, vaan kuitenkin mahdollisuuden mukaan tahtoo nauttia tätä +turhaa elämää, niin kauan kuin sitä kestää. Tämä on jo ensimmäinen askel siihen negatiiviseen suuntaan, jota nykyajan juutalaisten -kirjailijain usein kyllä nähdään astuvan. Sillä semiläisen luonteen -omituisuuksia on sekin, että, kun uskonnollisuus poistuu, sen toinen -puoli, abstraktinen ymmärtäväisyys, ykspuolisesti pääsee hallitsemaan, +kirjailijain usein kyllä nähdään astuvan. Sillä semiläisen luonteen +omituisuuksia on sekin, että, kun uskonnollisuus poistuu, sen toinen +puoli, abstraktinen ymmärtäväisyys, ykspuolisesti pääsee hallitsemaan, joka helposti vie olevaisten olojen ylenkatseelliseen arvosteluun ja kaiken innostuksen pilkkailemiseen.</p> -<p>Sekä Jobin kirja että Korkea Veisu vivahtavat ulkomuotonsa puolesta -näytelmärunouteen, niissä kun on paljon puheenvaihteloa. Mutta draamoja -ne eivät kuitenkaan ole; sillä siihen kuuluu välttämättömästi -draamallinen toiminta. Hebrealaiset eivät voineet tuottaa tätä runouden -lajia, koska ihmis-elämässä näkivät ainoastaan jumaluuden suoranaisen -vaikutuksen, vaan eivät oivaltaneet sen toista puolta, ihmisen -itsenäistä toimintaa.</p> +<p>Sekä Jobin kirja että Korkea Veisu vivahtavat ulkomuotonsa puolesta +näytelmärunouteen, niissä kun on paljon puheenvaihteloa. Mutta draamoja +ne eivät kuitenkaan ole; sillä siihen kuuluu välttämättömästi +draamallinen toiminta. Hebrealaiset eivät voineet tuottaa tätä runouden +lajia, koska ihmis-elämässä näkivät ainoastaan jumaluuden suoranaisen +vaikutuksen, vaan eivät oivaltaneet sen toista puolta, ihmisen +itsenäistä toimintaa.</p> -<p>Näin on siis hebrealainen runous sen kansakunnan luonteen ja +<p>Näin on siis hebrealainen runous sen kansakunnan luonteen ja katsantotavan tarkka kuvastin, josta se on alkunsa saanut.</p> @@ -3275,536 +3238,536 @@ katsantotavan tarkka kuvastin, josta se on alkunsa saanut.</p> Kreikkalaisten ihanne.</h3> -<p>Itämaan kansoista, joiden ajatustapa vielä on sidottu luonnon +<p>Itämaan kansoista, joiden ajatustapa vielä on sidottu luonnon kahleisin, vie kaksi polkua uudemman ajan maailmankatsomukseen, toinen Hebrealaisten, toinen Kreikkalaisten kautta, edellinen -melkein yksin-omaisesti uskonnollisen kehittymisen, jälkimäinen +melkein yksin-omaisesti uskonnollisen kehittymisen, jälkimäinen ennen kaikkea tieteiden ja taiteiden ura. Hebrealaiset ovat kuitenkin -vielä pääluonteeltaan itämaalaista, vaan Kreikkalaiset kokonaan -eurooppalaista kansaa; sillä Helleeneissä yksityishengen vapaa toiminta -— länsimaan sivistyksen päävoima — ensin kohoaa kansallis-elämän +vielä pääluonteeltaan itämaalaista, vaan Kreikkalaiset kokonaan +eurooppalaista kansaa; sillä Helleeneissä yksityishengen vapaa toiminta +— länsimaan sivistyksen päävoima — ensin kohoaa kansallis-elämän ohjaajaksi. Juutalaisten yhteiskunta pysyi kaikkina aikoina enemmin patriarkallisena hierarkiiana kuin kuningas- tai kansanvaltana, ja -heidän kansallistuntonsakin oli enemmän uskonnollista kuin valtiollista -laatua; Kreikkalaisella sitä vastoin oli omavarainen toimi itsenäisessä -valtiossa ylin tarkoitusperä. Kun yksityishenkilö oli päästetty -muuttumattomien säännösten ahdistavaisista siteistä, silloin vasta -hänen vapaa antaumisensa yhteiskunnan palvelukseen, oikea -isänmaanrakkaus, oli mahdollinen. Nyt oli tie auennut todelliseen +heidän kansallistuntonsakin oli enemmän uskonnollista kuin valtiollista +laatua; Kreikkalaisella sitä vastoin oli omavarainen toimi itsenäisessä +valtiossa ylin tarkoitusperä. Kun yksityishenkilö oli päästetty +muuttumattomien säännösten ahdistavaisista siteistä, silloin vasta +hänen vapaa antaumisensa yhteiskunnan palvelukseen, oikea +isänmaanrakkaus, oli mahdollinen. Nyt oli tie auennut todelliseen edistymiseen; Kreikassa syntyi se hengen vapaus, joka on -tieteellisyyden alku ja joka luo oikeata virkeyttä runouteen ja muuhun -taiteelliseen tuotantoon. Tuntuupa siltä, kuin historiassa nyt olisi -herännyt rohkea myötätuuli, joka ajaa ihmiskunnan laivaa vinhemmästi -eteenpäin.</p> - -<p>Toinen ja suurin eroitus Hebrealaisten ja Helleenien välillä on siinä -tavassa, jolla he käsittävät ilmiöin maailman. Edelliset, kuten jo -nähtiin, asettivat syvän juovan Jumalan ja maailman välille, eikä -heidän katsantotapansa oikeastaan tunne muuta kuin molemmat äärimmäiset +tieteellisyyden alku ja joka luo oikeata virkeyttä runouteen ja muuhun +taiteelliseen tuotantoon. Tuntuupa siltä, kuin historiassa nyt olisi +herännyt rohkea myötätuuli, joka ajaa ihmiskunnan laivaa vinhemmästi +eteenpäin.</p> + +<p>Toinen ja suurin eroitus Hebrealaisten ja Helleenien välillä on siinä +tavassa, jolla he käsittävät ilmiöin maailman. Edelliset, kuten jo +nähtiin, asettivat syvän juovan Jumalan ja maailman välille, eikä +heidän katsantotapansa oikeastaan tunne muuta kuin molemmat äärimmäiset kohdat: Jumalan ja yksityis-ihmisen. Ihan toisin oli Kreikkalaisten -laita. He näkivät jumaluuden milt'ei yksinomaisesti luonnon ja -ihmis-elämän ilmauksissa; näiden havaitseminen ja erittäinkin niissä -ilmaantuvan kauneuden tajuaminen oli heidän katsomustapansa perustus. -Helleenien syntyperäinen taideaisti saattoi heitä kaikkialla pyrkimään -epämääräisistä, hämäristä, muodottomista tarkkapiirteisiin, selkeihin, -kauniisin muotoihin. Heidän kielensäkin todistaa tätä luontoperäistä -taiteellisuutta — tuo ihmeteltävä kieli, runotarten hoitolapsi, yhtä +laita. He näkivät jumaluuden milt'ei yksinomaisesti luonnon ja +ihmis-elämän ilmauksissa; näiden havaitseminen ja erittäinkin niissä +ilmaantuvan kauneuden tajuaminen oli heidän katsomustapansa perustus. +Helleenien syntyperäinen taideaisti saattoi heitä kaikkialla pyrkimään +epämääräisistä, hämäristä, muodottomista tarkkapiirteisiin, selkeihin, +kauniisin muotoihin. Heidän kielensäkin todistaa tätä luontoperäistä +taiteellisuutta — tuo ihmeteltävä kieli, runotarten hoitolapsi, yhtä altis taipumaan vaihteleviin runomittoihin ja kuvausvoiman -vaatimuksiin, kuin tarkka ilmaisemaan filosofisen mietinnän +vaatimuksiin, kuin tarkka ilmaisemaan filosofisen mietinnän hienoimpiakin vivahduksia. Kreikkalaisten taideaisti ja runollinen -mieli näytäikse kaikkialla heidän yksityisessä ja julkisessa -elämässään, ja samaten myös heidän uskonnossansa. He pysyivät -polyteismin kannalla, mutta heidän polyteisminsä muodostui ihan -toisenlaiseksi kuin Itämaalaisten. Helleenien jumalat eivät ole -epävakaisia, henkilöiksi ajateltuja symboleja niistä voimista, jotka -hallitsevat luontoa tai siveellistä elämänpiiriä, vaan itsenäisiä -olentoja, tykkänänsä erillään niistä luonnon-esineistä, joista kenties -ovat aiheltuneet; he vaeltelevat ihmisten kesken ja ottavat vireästi -osaa heidän toimiinsa. Troian edustalla taistelevat kuolemattomat +mieli näytäikse kaikkialla heidän yksityisessä ja julkisessa +elämässään, ja samaten myös heidän uskonnossansa. He pysyivät +polyteismin kannalla, mutta heidän polyteisminsä muodostui ihan +toisenlaiseksi kuin Itämaalaisten. Helleenien jumalat eivät ole +epävakaisia, henkilöiksi ajateltuja symboleja niistä voimista, jotka +hallitsevat luontoa tai siveellistä elämänpiiriä, vaan itsenäisiä +olentoja, tykkänänsä erillään niistä luonnon-esineistä, joista kenties +ovat aiheltuneet; he vaeltelevat ihmisten kesken ja ottavat vireästi +osaa heidän toimiinsa. Troian edustalla taistelevat kuolemattomat jumalat, kuni kuolon-alaiset ihmiset, ja Diomedes haavoittaa itse -Areenkin; Athene seuraa Odysseytä huolellisna suojelijana ja -keskustelee hänen kanssaan ystävän tavoin; halpain matkustajain -muodossa Zeys ja Hermes koettelevat ihmisten vieraanvaraisuutta. Näin +Areenkin; Athene seuraa Odysseytä huolellisna suojelijana ja +keskustelee hänen kanssaan ystävän tavoin; halpain matkustajain +muodossa Zeys ja Hermes koettelevat ihmisten vieraanvaraisuutta. Näin Kreikan jumalat siis ovat irtaantuneet luonnosta ja muodostuneet -personallisiksi olennoiksi, mutta eivät kuitenkaan ole ulkopuolella -maailmaa, vaan välittömässä yhteydessä sen kanssa. — Kauniit ovat -Helleenien jumalat, sitä tämän taiteilija-kansan luontoperäinen tunne -vaati; he antoivat jumalillensa ylevimmän muodon, minkä näkyväinen -maailma tarjoo, kuvaten heitä ihmisten-kaltaisiksi. Niinkuin indiviidin -omituisuus Helleenien yhteis-elämässä pääsi vapaasti vaurastumaan, +personallisiksi olennoiksi, mutta eivät kuitenkaan ole ulkopuolella +maailmaa, vaan välittömässä yhteydessä sen kanssa. — Kauniit ovat +Helleenien jumalat, sitä tämän taiteilija-kansan luontoperäinen tunne +vaati; he antoivat jumalillensa ylevimmän muodon, minkä näkyväinen +maailma tarjoo, kuvaten heitä ihmisten-kaltaisiksi. Niinkuin indiviidin +omituisuus Helleenien yhteis-elämässä pääsi vapaasti vaurastumaan, samoin Olympon jumalatkin saivat jokainen erityisen luonteensa, jota -kuvausvoima yhä runsaammaksi kehitteli. Tarpeeton lienee viitata niihin +kuvausvoima yhä runsaammaksi kehitteli. Tarpeeton lienee viitata niihin lukemattomiin paikkoihin Kreikan runoudessa, varsinkin Homerossa, -joissa hienoimmalla psykologisella kuvaustaidolla esitellään eri -jumalien luonteita — ihan inhimillisiä, vaan kuitenkin mahtavia ja -perin vapaita matalan maailman kurjuudesta. Mitä vanhimmasta -luonnon-uskonnosta vielä oli jäljellä epäkaunista, muodotonta, se jäi -ulkopuolelle tätä ihanaa jumalaiskuntaa ja työnnettiin hämärään -muinaisuuteen tai kaukaisimpiin maailman äärihin; siitä tuli voitettu -jumalaissuku, alku-aikojen haltiat tai satumaailman hirviöt; Titanit, -Gigantit, Kronos, Kyklopit j.n.e. Jumalistoon liittyvät puolijumalat -sekä muinaistarinain sankarit, ja koko tämä monimuotoinen tarujen +joissa hienoimmalla psykologisella kuvaustaidolla esitellään eri +jumalien luonteita — ihan inhimillisiä, vaan kuitenkin mahtavia ja +perin vapaita matalan maailman kurjuudesta. Mitä vanhimmasta +luonnon-uskonnosta vielä oli jäljellä epäkaunista, muodotonta, se jäi +ulkopuolelle tätä ihanaa jumalaiskuntaa ja työnnettiin hämärään +muinaisuuteen tai kaukaisimpiin maailman äärihin; siitä tuli voitettu +jumalaissuku, alku-aikojen haltiat tai satumaailman hirviöt; Titanit, +Gigantit, Kronos, Kyklopit j.n.e. Jumalistoon liittyvät puolijumalat +sekä muinaistarinain sankarit, ja koko tämä monimuotoinen tarujen maailma on oivallinen pohja kertomarunouden kuvauksille, joka runouden -laji Muinais-Kreikkalaisilla ehti verrattomaan täydellisyyteen.</p> - -<p>Tämän ajatustavan nojalla selvisi sitten, filosofian vaikutuksesta, -käsitys maailman järjestetystä kokonaisuudesta ("kosmos"), joka -kreikkalaisen sivistyksen loppupäiviin asti oli ajattelun ja runoilun -elähyttäväinen keskus. Syvästi juurtuneena Helleenien pääasiallisesti -esteetilliseen katsantotapaan, se luo kirkastavan valonsa sekä Platonin -monoteismiin että Stoalaisten panteismiin. Mutta Kreikkalaisissa -vallitseva järjestyksen ja tasasuhtaisuuden tunne vaatii vahvaa -sidettä, joka sopusoinnuksi yhdistää eri jumalais-olentojen halut ja -pyrinnöt. Tämä yhdistäväinen, maailmanjärjestystä kannattava voima on -Moira, tuo hämärä sallimus, jonka määräyksiä eivät jumalat eivätkä -ihmiset voi välttää. Se on ikäänkuin poljento, — sanoo eräs +laji Muinais-Kreikkalaisilla ehti verrattomaan täydellisyyteen.</p> + +<p>Tämän ajatustavan nojalla selvisi sitten, filosofian vaikutuksesta, +käsitys maailman järjestetystä kokonaisuudesta ("kosmos"), joka +kreikkalaisen sivistyksen loppupäiviin asti oli ajattelun ja runoilun +elähyttäväinen keskus. Syvästi juurtuneena Helleenien pääasiallisesti +esteetilliseen katsantotapaan, se luo kirkastavan valonsa sekä Platonin +monoteismiin että Stoalaisten panteismiin. Mutta Kreikkalaisissa +vallitseva järjestyksen ja tasasuhtaisuuden tunne vaatii vahvaa +sidettä, joka sopusoinnuksi yhdistää eri jumalais-olentojen halut ja +pyrinnöt. Tämä yhdistäväinen, maailmanjärjestystä kannattava voima on +Moira, tuo hämärä sallimus, jonka määräyksiä eivät jumalat eivätkä +ihmiset voi välttää. Se on ikäänkuin poljento, — sanoo eräs muinaiskreikkalaisen uskonnon tarkka tuntija,<a name="FNanchor_19" id="FNanchor_19"></a><a href="#Footnote_19" class="fnanchor">[19]</a> — joka, soittimien -eri tavalla kaikuessa, on rauhoittavana vakuutena, että yhteys säilyy -tässä äärettömässä moninaisuudessa. Moira on yht'aikaa luonnonpakko ja -siveellinen välttämättömyys, siis maailman sekä luonnollinen että -siveellinen järjestys, jonka auttajaksi ajatellaan Zeytä, ylijumalaa. -Toisinaan puhutaan useammista Moirista, joiden äiti silloin on Themis, -ikuisen oikeuden jumalatar. Aikojen kuluessa Moiran käsite yhä -syventyi; ylevimmän ja syvimmän merkityksensä se sai Aischylon +eri tavalla kaikuessa, on rauhoittavana vakuutena, että yhteys säilyy +tässä äärettömässä moninaisuudessa. Moira on yht'aikaa luonnonpakko ja +siveellinen välttämättömyys, siis maailman sekä luonnollinen että +siveellinen järjestys, jonka auttajaksi ajatellaan Zeytä, ylijumalaa. +Toisinaan puhutaan useammista Moirista, joiden äiti silloin on Themis, +ikuisen oikeuden jumalatar. Aikojen kuluessa Moiran käsite yhä +syventyi; ylevimmän ja syvimmän merkityksensä se sai Aischylon runoudessa. Tunnettu on, miten ihmisen voimattomuus autuasten jumalain -ja rautaisen sallimuksen suhteen etupäässä on traagillisuuden lähteenä -Kreikan murhenäytelmissä. Sillä tuo sama hengen vapaus, joka Kreikassa +ja rautaisen sallimuksen suhteen etupäässä on traagillisuuden lähteenä +Kreikan murhenäytelmissä. Sillä tuo sama hengen vapaus, joka Kreikassa tuottaa tieteen ja kansalaisvapauden, ei anna ihmisen tahdottomana -taipua sallimuksen alle: hän nousee rohkeana taistelemaan sen kovaa -lakia vastaan, loukkaa siten siveellistä järjestystä ja syöksyy -perikatoon. Näin syntyy kreikkalainen tragedia. Traagillinen -sankari koettaa turhaan kohtaloansa välttää, niinkuin Oidipus, -— tosin syyllisenä, mutta sallimuksen kautta syyn-alaiseksi -joutuneena, — taikka hänen rikoksensa ja perikatonsa ovat seurauksena -pitkästä hairausten jaksosta, niinkuin Pelopidien kova-onnisessa -kuningassuvussa. Mutta molemmissa tapauksissa käy traagillisuus kovin +taipua sallimuksen alle: hän nousee rohkeana taistelemaan sen kovaa +lakia vastaan, loukkaa siten siveellistä järjestystä ja syöksyy +perikatoon. Näin syntyy kreikkalainen tragedia. Traagillinen +sankari koettaa turhaan kohtaloansa välttää, niinkuin Oidipus, +— tosin syyllisenä, mutta sallimuksen kautta syyn-alaiseksi +joutuneena, — taikka hänen rikoksensa ja perikatonsa ovat seurauksena +pitkästä hairausten jaksosta, niinkuin Pelopidien kova-onnisessa +kuningassuvussa. Mutta molemmissa tapauksissa käy traagillisuus kovin karkeaksi sen kautta, ett'ei sankarin oma luonne ja vapaa tahto ole -hänen tekonsa ja siitä johtuvan kohtalon yksinomainen perustus, vaan -että hänen perikatonsa on jo edeltäpäin tietty. Eipä kaikki-hallitseva -Moira kuitenkaan ole umpisilmäinen onnetar, vaan iankaikkisen oikeuden -ja siveellisen järjestyksen oma voima, Themiin tytär, ja hänen -käskyläisensä on rankaiseva Nemesis, joka entiselleen asettaa sen -sopusoinnun, minkä ihmisen ylpeys on häirinnyt. Kreikan tragedia tahtoi -niinmuodoin "pelon ja säälin" avulla herättää kunnioitusta tuota -salaperäistä voimaa kohtaan, joka johdattaa maailman juoksua, ja -teroittaa ihmisen mieleen, että tulee tyytyä kohtaloonsa ja karttaa -sallimuksen vihaa, sen ikuiseen järjestykseen mukaantumalla.</p> - -<p>Tätä järjestystä sopii ajatella siksi määrän ja tasasuhtaisuuden -voimaksi, joka hallitsee kreikkalaista elämää. Oikea suhta kaikissa! — -se on helleeniläisen siveyden pohja ja perustus. Maltti ja -kohtuus inhimillisissä asioissa — mitä Kreikkalainen nimittää -<i>sofrosyné'ksi</i> —, kunnioittavainen häveliäisyys jumalia kohtaan -— kreikkalainen <i>aidas</i> — ovat ne hyvät avut, jotka ennen -kaikkia ihmistä kaunistavat ja kohottavat hänen siveellistä arvoansa. -Niiden vastakohta on "hybris", uhkamielinen röyhkeys, joka näytäikse -kohtuuden ja järjestyksen halveksimisessa ja joka on kaiken -onnettomuuden alku. Tämä "hybris" voi ilmaantua monella monituisella -tavalla: sopimattomassa kerskauksessa, jolla viritetään jumalain -kateutta tai oikeutettua vihaa, tyhmässä ylpeydessä onnea päivinä tai -sokeassa luottamuksessa onnen kukistumattomuuteen, röyhkeässä -käytöksessä kanssa-ihmisiä, yksin orjiakin kohtaan, kiihkojen ja -himojen ylenmääräisessä vallassa ja muussa suhdattomuudessa.</p> +hänen tekonsa ja siitä johtuvan kohtalon yksinomainen perustus, vaan +että hänen perikatonsa on jo edeltäpäin tietty. Eipä kaikki-hallitseva +Moira kuitenkaan ole umpisilmäinen onnetar, vaan iankaikkisen oikeuden +ja siveellisen järjestyksen oma voima, Themiin tytär, ja hänen +käskyläisensä on rankaiseva Nemesis, joka entiselleen asettaa sen +sopusoinnun, minkä ihmisen ylpeys on häirinnyt. Kreikan tragedia tahtoi +niinmuodoin "pelon ja säälin" avulla herättää kunnioitusta tuota +salaperäistä voimaa kohtaan, joka johdattaa maailman juoksua, ja +teroittaa ihmisen mieleen, että tulee tyytyä kohtaloonsa ja karttaa +sallimuksen vihaa, sen ikuiseen järjestykseen mukaantumalla.</p> + +<p>Tätä järjestystä sopii ajatella siksi määrän ja tasasuhtaisuuden +voimaksi, joka hallitsee kreikkalaista elämää. Oikea suhta kaikissa! — +se on helleeniläisen siveyden pohja ja perustus. Maltti ja +kohtuus inhimillisissä asioissa — mitä Kreikkalainen nimittää +<i>sofrosyné'ksi</i> —, kunnioittavainen häveliäisyys jumalia kohtaan +— kreikkalainen <i>aidas</i> — ovat ne hyvät avut, jotka ennen +kaikkia ihmistä kaunistavat ja kohottavat hänen siveellistä arvoansa. +Niiden vastakohta on "hybris", uhkamielinen röyhkeys, joka näytäikse +kohtuuden ja järjestyksen halveksimisessa ja joka on kaiken +onnettomuuden alku. Tämä "hybris" voi ilmaantua monella monituisella +tavalla: sopimattomassa kerskauksessa, jolla viritetään jumalain +kateutta tai oikeutettua vihaa, tyhmässä ylpeydessä onnea päivinä tai +sokeassa luottamuksessa onnen kukistumattomuuteen, röyhkeässä +käytöksessä kanssa-ihmisiä, yksin orjiakin kohtaan, kiihkojen ja +himojen ylenmääräisessä vallassa ja muussa suhdattomuudessa.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Laps' epähurskauden röyhkeys on tosiaan:<br /></span> +<span class="i0">Laps' epähurskauden röyhkeys on tosiaan:<br /></span> <span class="i0">Vaan iki-onnen<br /></span> <span class="i0">Tuo hengen terveys aina<br /></span> <span class="i0">Suotuisan, armahaisen,<br /></span> </div></div> -<p>laulaa Aischylon khoori Eumenideissä,<a name="FNanchor_20" id="FNanchor_20"></a><a href="#Footnote_20" class="fnanchor">[20]</a> ja tällaisia lauselmia -tapaamme yltäkyllin Helleenien runoudessa.</p> +<p>laulaa Aischylon khoori Eumenideissä,<a name="FNanchor_20" id="FNanchor_20"></a><a href="#Footnote_20" class="fnanchor">[20]</a> ja tällaisia lauselmia +tapaamme yltäkyllin Helleenien runoudessa.</p> -<p>Oikea suhta siveellisenä ohjeena on tietysti mitä likeisimmässä -yhteydessä kosmos-käsitteen kanssa. Mutta itse siveys nojautuu enemmin +<p>Oikea suhta siveellisenä ohjeena on tietysti mitä likeisimmässä +yhteydessä kosmos-käsitteen kanssa. Mutta itse siveys nojautuu enemmin vaistomaiselle luonnon-tunteelle kuin uskon tai ajattelun laskemille -perustuksille; sen lähteenä on pikemmin luonnon-omainen mieltymys -jaloon ihmisyyteen kuin siveysla'in pakko tai jyrkkä velvollisuuden -tunto. Kreikkalaiset pysyivät tässä, niinkuin muissakin kohdin, -ratkeamattomassa yhteydessä luonnon kanssa, joka tietysti on suuri etu -esteetisessä suhteessa; sentähden kaikki antiikkisen maailman olot -tuntuvatkin luonnollisemmilta, eheämmiltä, kuin uudempien aikojen, ja -alkuperäinen tuoreus antaa heidän henkensä tuotteille tuon -lumousvoiman, joka ei milloinkaan niiltä katoa. Kreikkalainen sivistys -on ihmiskunnan nuoruuden ikä, jonka muisto ainiaan sitä virkistää.</p> - -<p>Taide ja runous olivat Helleenien henkisen elämän keskuksena. +perustuksille; sen lähteenä on pikemmin luonnon-omainen mieltymys +jaloon ihmisyyteen kuin siveysla'in pakko tai jyrkkä velvollisuuden +tunto. Kreikkalaiset pysyivät tässä, niinkuin muissakin kohdin, +ratkeamattomassa yhteydessä luonnon kanssa, joka tietysti on suuri etu +esteetisessä suhteessa; sentähden kaikki antiikkisen maailman olot +tuntuvatkin luonnollisemmilta, eheämmiltä, kuin uudempien aikojen, ja +alkuperäinen tuoreus antaa heidän henkensä tuotteille tuon +lumousvoiman, joka ei milloinkaan niiltä katoa. Kreikkalainen sivistys +on ihmiskunnan nuoruuden ikä, jonka muisto ainiaan sitä virkistää.</p> + +<p>Taide ja runous olivat Helleenien henkisen elämän keskuksena. Uskontokin sai oikeastaan runoilijain kautta vakinaisen muotonsa; ei -ainoastaan kansanrunous, vaan myöhemmänkin ajan runoniekat yhä -kartuttivat ja täydentelivät jumalaistarustoa. Ja mitä sen +ainoastaan kansanrunous, vaan myöhemmänkin ajan runoniekat yhä +kartuttivat ja täydentelivät jumalaistarustoa. Ja mitä sen uskonnolliseen ja siveelliseen merkitykseen tulee, niin Kreikan -parhaalla ajalla nuo samat runoilijat etupäässä olivat tarujen -tulkitsijoina. Vihdoin kuvanveistäjät loivat jumalais-ihanteet silmin +parhaalla ajalla nuo samat runoilijat etupäässä olivat tarujen +tulkitsijoina. Vihdoin kuvanveistäjät loivat jumalais-ihanteet silmin ihailtaviksi, runoilijain kuvausten mukaan ulkomuodonkin puolesta -vakauttaen niiden eri luonteet. Itämaan kansoilla taide vielä oli +vakauttaen niiden eri luonteet. Itämaan kansoilla taide vielä oli uskonnon palveluksessa; Kreikassa taide ja uskonto olivat toisistaan -vapaat, vaan eivät vielä niin tykkänään erillänsä kuin nykyisempinä -aikoina. Olihan vanha sankarirunous myytillistä alkuperää, ja +vapaat, vaan eivät vielä niin tykkänään erillänsä kuin nykyisempinä +aikoina. Olihan vanha sankarirunous myytillistä alkuperää, ja Attikan draama, kreikkalaisen taiderunouden kukka, iti ja kasvoi uskonnollisista juhlamenoista ja pysyi vast'edeskin uskonnollisena -toimituksena, — muita esimerkkejä mainitsematta. Tieteellinen tutkimus -sitä vastoin, — vaikka muutamat vanhemmat filosofit kyllä esiintyvät -profeetantapaisen pyhyyden loistossa, — asettui yleensä alusta alkain -runoilijain muodostamaa uskonnollista käsitystapaa vastaan. Sen sijaan +toimituksena, — muita esimerkkejä mainitsematta. Tieteellinen tutkimus +sitä vastoin, — vaikka muutamat vanhemmat filosofit kyllä esiintyvät +profeetantapaisen pyhyyden loistossa, — asettui yleensä alusta alkain +runoilijain muodostamaa uskonnollista käsitystapaa vastaan. Sen sijaan tieteen toveruus itse runouden kanssa kauan aikaa pysyi rikkomatonna. Niin vanhimmat filosofit, esim. Empedokles ja Parmenides, pukivat -mietteitänsä runomittaiseen muotoon; mutta Kreikan ajattelijat -muutoinkin mielellään antoivat teoksillensa sellaisen muodostuksen, -joka sopii kuvausvoiman tuotteille, niinpä itse Platonkin, vaikk'ei -tahtonut suvaita runoilijoita ideaali-valtiossaan. Mitä mainiota +mietteitänsä runomittaiseen muotoon; mutta Kreikan ajattelijat +muutoinkin mielellään antoivat teoksillensa sellaisen muodostuksen, +joka sopii kuvausvoiman tuotteille, niinpä itse Platonkin, vaikk'ei +tahtonut suvaita runoilijoita ideaali-valtiossaan. Mitä mainiota draamallista kuvailua tavataan esim. Symposiossa ja monessa -muussa dialogissa! Mutta useissa paikoin, missä ei ole puhetta -spekulatiivisesta tietämyksestä, vaan tekoasioista, saa tosiasiallinen -tarkkuus jäädä syrjälle kuvausvoiman vaatimusten tähden; sillä -runollinen todellisuus pidetään tärkeämpänä kuin tosiasiallinen. Platon +muussa dialogissa! Mutta useissa paikoin, missä ei ole puhetta +spekulatiivisesta tietämyksestä, vaan tekoasioista, saa tosiasiallinen +tarkkuus jäädä syrjälle kuvausvoiman vaatimusten tähden; sillä +runollinen todellisuus pidetään tärkeämpänä kuin tosiasiallinen. Platon ja Xenofon, kuvaillessaan Sokratesta — kumpikin omalla tavallaan —, -yksin Thukydideskin, ensimäinen kriitillinen historiantutkija, -kertoillessaan noita oivallisia puheita, jotka täsmälleen osoittavat -eri henkilöin luonnetta, menettelevät aivan kuin eepillinen tai -draamallinen runoilija ja suorittavat tehtävänsä mestarin lailla, mutta -eivät suinkaan noudata nykyajan "kriitillisen" ja "eksaktisen" tieteen -sääntöjä. Mitä tiede sen kautta lieneekään menettänyt, sen yleinen -kirjallisuus varmaankin on runsain määrin voittanut. Oli, miten oli, -siitä kumminkin näkyy, mikä valtava sija on kuvausvoimalla Kreikan -henkisessä elämässä, ja sopisipa sanoa, että, kun uskonto, taide ja -tiede toisistaan erkanivat, pysyi runous vielä jonkun aikaa niiden -yhdistäjänä. Ihmekkö siis, että sellaisessa kansassa taiteet ehtivät +yksin Thukydideskin, ensimäinen kriitillinen historiantutkija, +kertoillessaan noita oivallisia puheita, jotka täsmälleen osoittavat +eri henkilöin luonnetta, menettelevät aivan kuin eepillinen tai +draamallinen runoilija ja suorittavat tehtävänsä mestarin lailla, mutta +eivät suinkaan noudata nykyajan "kriitillisen" ja "eksaktisen" tieteen +sääntöjä. Mitä tiede sen kautta lieneekään menettänyt, sen yleinen +kirjallisuus varmaankin on runsain määrin voittanut. Oli, miten oli, +siitä kumminkin näkyy, mikä valtava sija on kuvausvoimalla Kreikan +henkisessä elämässä, ja sopisipa sanoa, että, kun uskonto, taide ja +tiede toisistaan erkanivat, pysyi runous vielä jonkun aikaa niiden +yhdistäjänä. Ihmekkö siis, että sellaisessa kansassa taiteet ehtivät ihanimpaan kukoistukseen?</p> <p>Kansalaisvapaudessa, omavaraisessa tutkimuksessa ja kuvausvoiman -itsenäisessä toiminnassa pääsi ihminen niinmuodoin omaa itseänsä täysin -tajuamaan; niissä kaikissa personallisuus tunnustettiin oikeutetuksi. -Vaan tätä erikoisuuden oikeutusta ei saa kuitenkaan ajatella aivan -samanlaiseksi, kuin uudemmalla ajalla syntynyttä subjektiivisuuden -käsitystä. Subjektiivisuus voittaa aikojen vieriessä yhä enemmän alaa: -ihminen, niin sanoakseni, tunkeutuu yhä syvemmälle omaan itseensä, -oppii yhä tyystemmin omaa henkeänsä tuntemaan ja tuopi siitä uuden -mittakaavan ulkomaailman arvostelemiseksi; indiviidin sisällinen elämä -saapi runsaamman sisällyksen ja yhä moninaisemmaksi karttuu hänen -omituisuutensa; yksityishenkilö semmoisenaan, pelkkänä ihmisenä, kohoaa -yhä arvollisemmaksi; hänen erityiset tunteensa ja mielipiteensä sekä -vaativat että saavuttavat yhä suurempaa huomiota. Mutta indiviidisyyden -voitolle pyrkiessä vaara pyörii, että katoo tunne ja tieto eri -henkilöin yhteenkuuluvaisuudesta — tunne ja tieto siitä, että +itsenäisessä toiminnassa pääsi ihminen niinmuodoin omaa itseänsä täysin +tajuamaan; niissä kaikissa personallisuus tunnustettiin oikeutetuksi. +Vaan tätä erikoisuuden oikeutusta ei saa kuitenkaan ajatella aivan +samanlaiseksi, kuin uudemmalla ajalla syntynyttä subjektiivisuuden +käsitystä. Subjektiivisuus voittaa aikojen vieriessä yhä enemmän alaa: +ihminen, niin sanoakseni, tunkeutuu yhä syvemmälle omaan itseensä, +oppii yhä tyystemmin omaa henkeänsä tuntemaan ja tuopi siitä uuden +mittakaavan ulkomaailman arvostelemiseksi; indiviidin sisällinen elämä +saapi runsaamman sisällyksen ja yhä moninaisemmaksi karttuu hänen +omituisuutensa; yksityishenkilö semmoisenaan, pelkkänä ihmisenä, kohoaa +yhä arvollisemmaksi; hänen erityiset tunteensa ja mielipiteensä sekä +vaativat että saavuttavat yhä suurempaa huomiota. Mutta indiviidisyyden +voitolle pyrkiessä vaara pyörii, että katoo tunne ja tieto eri +henkilöin yhteenkuuluvaisuudesta — tunne ja tieto siitä, että indiviidit ainoastaan osana jostakin kokonaisesta voivat tarkoituksensa -täyttää, ja asiain objektiivinen käsitys helposti hukkuu itsekohtaisten -mielipiteiden sekavaan pyörteesen. Tämä pakoittaa ihmiskuntaa jälleen -vahvistamaan niitä siteitä, jotka yhdistävät erityishenkilöt +täyttää, ja asiain objektiivinen käsitys helposti hukkuu itsekohtaisten +mielipiteiden sekavaan pyörteesen. Tämä pakoittaa ihmiskuntaa jälleen +vahvistamaan niitä siteitä, jotka yhdistävät erityishenkilöt kokonaisuudeksi: yhteiskuntaa, kansallisuutta, objektiivisten olojen -valtaa, ja sen pyrkimysten ihanteellinen tarkoitusperä näkyy olevan -sellainen tila, jossa kokonaisuus eheänä säilyy, samalla kuin -yksityishenkilön itsenäisyys ja omituisuus pääsee täyteen voimaansa.</p> +valtaa, ja sen pyrkimysten ihanteellinen tarkoitusperä näkyy olevan +sellainen tila, jossa kokonaisuus eheänä säilyy, samalla kuin +yksityishenkilön itsenäisyys ja omituisuus pääsee täyteen voimaansa.</p> -<p>Kreikkalaiset ovat tämän kehitysjakson alkupäässä. Se tarkkamääräinen -järjestys, joka maailmaa hallitsee, supistaa sekä jumaluuden että +<p>Kreikkalaiset ovat tämän kehitysjakson alkupäässä. Se tarkkamääräinen +järjestys, joka maailmaa hallitsee, supistaa sekä jumaluuden että ihmisen vapautta ahtaampaan piiriin, kuin uudemman-aikuinen -katsantotapa. Raja indiviidin oman tahdon ja Moiran määräysten välillä -tosin ei ole oikein selvä, se antaa sijaa sekä sallimuksen hämärälle -herruudelle että omantakeiselle toiminnalle ja vastuun-alaisuudelle; -mutta tällä alkuperäisen luonnollisuuden kannalla ovat henkiset ilmiöt -kuitenkin enemmän luonnonlain tuotteita kuin ihmisen itsemääräyksestä -lähteneitä. Sentähden ihmisen sisällisen elämän rikkaudella ei voi olla -aivan suurta merkitystä. Indiviidinen omituisuus on oikeutettu siinä -määrässä, kuin se on sopusoinnussa yleisten sääntöjen, yleisten -aatteiden kanssa, ja nämä aatteet käsitetään olletikkin semmoisina, -kuin ne ilmaantuvat aistinalaisessa maailmassa, s.o. hyvää katsotaan -etupäässä kauneuden muodossa. Helleeniläisen sivistyksen ihanne on -<i>kalós kagathós</i>, kaunis ja kunnollinen, s.o. henkilö, jonka -hengen ja ruumiin voimat ovat mitä täydellisimmässä tasasuhdassa. Tämä -tarkoittaa paraasta päästä intoa ja kykyä jaloon isänmaalliseen -toimintaan, järjen ja kaunoaistin kehittymistä sekä ruumiinharjoitusten -muodostamaa ryhtiä ja miellyttävää käytöstä, vaan ei vielä sitä -ääretöntä, syvän syvää yksityishenkilön omituisuutta, jota +katsantotapa. Raja indiviidin oman tahdon ja Moiran määräysten välillä +tosin ei ole oikein selvä, se antaa sijaa sekä sallimuksen hämärälle +herruudelle että omantakeiselle toiminnalle ja vastuun-alaisuudelle; +mutta tällä alkuperäisen luonnollisuuden kannalla ovat henkiset ilmiöt +kuitenkin enemmän luonnonlain tuotteita kuin ihmisen itsemääräyksestä +lähteneitä. Sentähden ihmisen sisällisen elämän rikkaudella ei voi olla +aivan suurta merkitystä. Indiviidinen omituisuus on oikeutettu siinä +määrässä, kuin se on sopusoinnussa yleisten sääntöjen, yleisten +aatteiden kanssa, ja nämä aatteet käsitetään olletikkin semmoisina, +kuin ne ilmaantuvat aistinalaisessa maailmassa, s.o. hyvää katsotaan +etupäässä kauneuden muodossa. Helleeniläisen sivistyksen ihanne on +<i>kalós kagathós</i>, kaunis ja kunnollinen, s.o. henkilö, jonka +hengen ja ruumiin voimat ovat mitä täydellisimmässä tasasuhdassa. Tämä +tarkoittaa paraasta päästä intoa ja kykyä jaloon isänmaalliseen +toimintaan, järjen ja kaunoaistin kehittymistä sekä ruumiinharjoitusten +muodostamaa ryhtiä ja miellyttävää käytöstä, vaan ei vielä sitä +ääretöntä, syvän syvää yksityishenkilön omituisuutta, jota uuden-aikuinen katsantotapa suosii, saatikka tuota rajatonta subjektiivista vapautta, jota nykyajan individualismi tavoittelee. -Yksityishenkilön oikea arvo ei ole siinä, että hän on ihminen, vaan -siinä, että hän on vapaa kansalainen, itsenäisen valtion jäsen, taikka -etevä soturi, taideniekka, filosofi j.n.e., sanalla sanoen, hänen -julkisessa toimessaan ja asemassansa. Sentähden orjuus vielä on -vapaan valtiolaitoksen alustana; koska julkinen elämä on kaiken -toiminnan keskus, jääpi perhe-elämä syrjään. Mutta toiselta puolen -erityishenkilön sopusointu yleisten aatteiden kanssa antaa indiviidille -vahvan ja vakavan täydellisyyden, ja yksityis-ihminenkin on tavallansa -taideteos. Se piiri, jossa ihmisen tulee kehittyä, on verrattain ahdas; -mutta sitä helpompi on täydellisyyden saavuttaminen määrättyjen rajojen -sisällä. Sentähden nuo muinais-ajan suuret miehet nytkin vielä aimo -esikuvina seisovat silmiemme edessä; uroot semmoiset kuin Perikles ja -Epameinondas ovat Feidiaan veistoteosten kaltaiset. Yleisissä +Yksityishenkilön oikea arvo ei ole siinä, että hän on ihminen, vaan +siinä, että hän on vapaa kansalainen, itsenäisen valtion jäsen, taikka +etevä soturi, taideniekka, filosofi j.n.e., sanalla sanoen, hänen +julkisessa toimessaan ja asemassansa. Sentähden orjuus vielä on +vapaan valtiolaitoksen alustana; koska julkinen elämä on kaiken +toiminnan keskus, jääpi perhe-elämä syrjään. Mutta toiselta puolen +erityishenkilön sopusointu yleisten aatteiden kanssa antaa indiviidille +vahvan ja vakavan täydellisyyden, ja yksityis-ihminenkin on tavallansa +taideteos. Se piiri, jossa ihmisen tulee kehittyä, on verrattain ahdas; +mutta sitä helpompi on täydellisyyden saavuttaminen määrättyjen rajojen +sisällä. Sentähden nuo muinais-ajan suuret miehet nytkin vielä aimo +esikuvina seisovat silmiemme edessä; uroot semmoiset kuin Perikles ja +Epameinondas ovat Feidiaan veistoteosten kaltaiset. Yleisissä olomuodoissa pysyminen vapauttaa vanhan ajan tuosta luonnon ja hengen, yleisen ja yksityisen ristiriitaisuudesta, jonka alaiseksi nykyisempi aika on joutunut subjektiivisuuden enentyneen vallan takia. Aate pukeutuu kaikilla aloilla aistin tajuttavaan, kauniisen muotoon; niin -häviää tuo jyrkkä eroitus henkisen ja aistillisen välillä, johon me -olemme tottuneet, ja elämän aineellistakin puolta kirkastaa jalo +häviää tuo jyrkkä eroitus henkisen ja aistillisen välillä, johon me +olemme tottuneet, ja elämän aineellistakin puolta kirkastaa jalo henkisyys.</p> -<p>Kaunis ihmisyys, ilmaantuen objektiivisesti täydellisessä henkilössä, +<p>Kaunis ihmisyys, ilmaantuen objektiivisesti täydellisessä henkilössä, on siis kreikkalaisen maailmankatsomuksen keskus, ja sen aatteellisina edustajina ovat nuo jumalais- ja sankari-ihanteet, jotka kansan kuvausvoima on luonut. Niihin koskevat tarut ja tarinat olivat runouden -ja kuvaustaiteen tärkeimmät ja ensi-aikoina myös ainoat aiheet. Se -antoi kreikkalaiselle kuvausvoimalle jo alusta pitäin ideaalisen -suunnan. Kreikkalainen taide vaatii ennen kaikkea, että jokainen -erityiskuvaama on kaunis; kuvaryhmässä tai runoelmassa eivät ainoastaan -kaikki yhteensä muodosta kaunista kokonaisuutta, vaan myös jokaisen -henkilön tai esineen pitää mahdollisuuden mukaan olla kaunis. Tuo -kauneus on siinä, että sisällys ja ulkomuoto mitä täydellisimmin -vastaavat toisiansa; se on siis etupäässä suoraa kauneutta, tuota -tyyntä, puhdasta kauneuden lajia, jossa aatteen ja muodon sopusointu -pysyy häiritsemättömänä. Tämä laji on lähinnä kauniin alkukäsitettä; -sentähden kreikkalaisen taiteen tuotteet kelpaavat malleiksi kaikkina -aikoina, ovat mallikkaita, <i>klassillisia</i>, ja siitä syystä -muinais-ajan taidetapaa ja koko tätä taiteellista edistyskantaa -nimitetään <i>klassilliseksi</i>, vastakohtana itämaiden "symboliselle" -ja nykyisempien aikojen "romantiselle" suunnalle. Arvokas sisällys ei -piile vähäpätöisen verhon alla eikä sisällinen kauneus ole haettava -esiin sydämmen syvyydestä; vaan kaikki ihanuus tulee ensi silmäykseltä -meitä vastaan raittiina, välittömänä. Runoudessakin on esitystapa siis -peräti objektiivinen; sentähden kreikkalainen ihanne on omansa -tuottamaan kertomarunoutta. Tämä objektiivisuus antaa kaikille -kuvausvoiman tuotteille selvät, tarkkarajaiset piirteet. Olot ja +ja kuvaustaiteen tärkeimmät ja ensi-aikoina myös ainoat aiheet. Se +antoi kreikkalaiselle kuvausvoimalle jo alusta pitäin ideaalisen +suunnan. Kreikkalainen taide vaatii ennen kaikkea, että jokainen +erityiskuvaama on kaunis; kuvaryhmässä tai runoelmassa eivät ainoastaan +kaikki yhteensä muodosta kaunista kokonaisuutta, vaan myös jokaisen +henkilön tai esineen pitää mahdollisuuden mukaan olla kaunis. Tuo +kauneus on siinä, että sisällys ja ulkomuoto mitä täydellisimmin +vastaavat toisiansa; se on siis etupäässä suoraa kauneutta, tuota +tyyntä, puhdasta kauneuden lajia, jossa aatteen ja muodon sopusointu +pysyy häiritsemättömänä. Tämä laji on lähinnä kauniin alkukäsitettä; +sentähden kreikkalaisen taiteen tuotteet kelpaavat malleiksi kaikkina +aikoina, ovat mallikkaita, <i>klassillisia</i>, ja siitä syystä +muinais-ajan taidetapaa ja koko tätä taiteellista edistyskantaa +nimitetään <i>klassilliseksi</i>, vastakohtana itämaiden "symboliselle" +ja nykyisempien aikojen "romantiselle" suunnalle. Arvokas sisällys ei +piile vähäpätöisen verhon alla eikä sisällinen kauneus ole haettava +esiin sydämmen syvyydestä; vaan kaikki ihanuus tulee ensi silmäykseltä +meitä vastaan raittiina, välittömänä. Runoudessakin on esitystapa siis +peräti objektiivinen; sentähden kreikkalainen ihanne on omansa +tuottamaan kertomarunoutta. Tämä objektiivisuus antaa kaikille +kuvausvoiman tuotteille selvät, tarkkarajaiset piirteet. Olot ja tapaukset kuvataan enimmiten ulkokohtaisesti, niinkuin ne ilmaantuvat -katsojan silmissä, eikä runoilijan oman mielialan valaisemina; -henkilöin luonteet esitetään heidän teoissaan ja puheissansa, harvemmin -näytetään heidän mielentilansa. Niin tapahtuu kuitenkin draamassa, -jolla on subjektiivisempi luonne kuin nykyajan näytelmällä, koska se on -saanut alkunsa lyyrillisestä runoudesta; mutta sallimuksen käsite, joka -rajoittaa ihmisen vapaata päätösvaltaa, antaa sillenkin vahvan +katsojan silmissä, eikä runoilijan oman mielialan valaisemina; +henkilöin luonteet esitetään heidän teoissaan ja puheissansa, harvemmin +näytetään heidän mielentilansa. Niin tapahtuu kuitenkin draamassa, +jolla on subjektiivisempi luonne kuin nykyajan näytelmällä, koska se on +saanut alkunsa lyyrillisestä runoudesta; mutta sallimuksen käsite, joka +rajoittaa ihmisen vapaata päätösvaltaa, antaa sillenkin vahvan objektiivisuuden. Vaan sen sijaan lyyrillinen runous — ajateltakoon -esim. Pindaron oodeja — kuvailee paljoa enemmin yleisiä ajatuksia ja +esim. Pindaron oodeja — kuvailee paljoa enemmin yleisiä ajatuksia ja silmin tajuttavia kohtia, kuin yksityisen runoilijan satunnaisia, -hetkellisiä tunteita. Kreikkalaisen runouden periluonne vastaa -niinmuodoin kaikin puolin ylempänä esitettyä maailmankatsomusta.</p> +hetkellisiä tunteita. Kreikkalaisen runouden periluonne vastaa +niinmuodoin kaikin puolin ylempänä esitettyä maailmankatsomusta.</p> -<p>Tämä sen luonne on ylimalkain sama kuin kuvanveiston; sillä veistotaide +<p>Tämä sen luonne on ylimalkain sama kuin kuvanveiston; sillä veistotaide asettaa sekin katseltavaksi kauniita yksityiskuvia, joissa aate -ilmaikse muotojen ja ulkopiirteiden täydellisyydessä ja -sopusuhtaisuudessa. Kreikkalainen ihanne on siis etupäässä -<i>plastillinen</i> ja kuvanveisto se taide, joka sitä paraiten -edustaa. Sentähden ei ole vaikea ymmärtää, miksi kuvanveisto vielä -tänäkin päivänä melkein yksin-omaisesti on Kreikan veistoteosten -mukailemista, vaikka runous, joka sekin oli siellä niin mainioksi -varttunut, sittemmin on kehittynyt yhä uusiin muotoihin ja maalaustaide -sekä musiikki vasta nykyajan kansoissa ovat kohonneet suurimpaan +ilmaikse muotojen ja ulkopiirteiden täydellisyydessä ja +sopusuhtaisuudessa. Kreikkalainen ihanne on siis etupäässä +<i>plastillinen</i> ja kuvanveisto se taide, joka sitä paraiten +edustaa. Sentähden ei ole vaikea ymmärtää, miksi kuvanveisto vielä +tänäkin päivänä melkein yksin-omaisesti on Kreikan veistoteosten +mukailemista, vaikka runous, joka sekin oli siellä niin mainioksi +varttunut, sittemmin on kehittynyt yhä uusiin muotoihin ja maalaustaide +sekä musiikki vasta nykyajan kansoissa ovat kohonneet suurimpaan loistoonsa.</p> -<p>Niinkuin yksityiskuvat veistoteoksessa yhdistyvät kauniisti -järjestetyksi ryhmäksi, niin runoudessa plastillisuus ilmaantuu vielä -siinäkin, että jokainen erityiskohta tai yksityinen kuva on välttämätön -osa kokonaisuudesta. Ei mikään yksityisseikka pääse yhteiskuvaa -hämmentämään; jokaisella erityiskohdalla on tärkeä virkansa: se +<p>Niinkuin yksityiskuvat veistoteoksessa yhdistyvät kauniisti +järjestetyksi ryhmäksi, niin runoudessa plastillisuus ilmaantuu vielä +siinäkin, että jokainen erityiskohta tai yksityinen kuva on välttämätön +osa kokonaisuudesta. Ei mikään yksityisseikka pääse yhteiskuvaa +hämmentämään; jokaisella erityiskohdalla on tärkeä virkansa: se kuvastelee kokonaisuutta, niinkuin kastepisara aurinkoa. Kaikki -runouslajit saavat tarkkamääräisen muodon, jota eri runoilijat kyllä -parantelevat ja toisinaan väljentävät, vaan eivät koskaan -mielivaltaisesti riko. Nämä muodot eivät käy hengettömiksi kaavoiksi; -sillä ne ovat kansanhengen luonnon-omaisia tuotteita: niissä elää +runouslajit saavat tarkkamääräisen muodon, jota eri runoilijat kyllä +parantelevat ja toisinaan väljentävät, vaan eivät koskaan +mielivaltaisesti riko. Nämä muodot eivät käy hengettömiksi kaavoiksi; +sillä ne ovat kansanhengen luonnon-omaisia tuotteita: niissä elää kansanhengen ikuinen tuoreus.</p> -<p>Kreikkalainen sivistys, näet, ei ollut ulkoapäin lainattu, vaan -alkuperäinen, omantakeinen; se muodostui ja varttui kokonaan omalla -kansallisella pohjalla. Siitä syystä runouden, niinkuin koko +<p>Kreikkalainen sivistys, näet, ei ollut ulkoapäin lainattu, vaan +alkuperäinen, omantakeinen; se muodostui ja varttui kokonaan omalla +kansallisella pohjalla. Siitä syystä runouden, niinkuin koko sivistyksenkin kasvanto oli aivan luonnonmukainen, organillinen, ja eri -runouden lajit sukeutuivat toisistaan luonnollisessa järjestyksessä. -Muinais-epiikan runsaat muistovarat ovat ikäänkuin se vahvistavainen -maa-emä, josta runous tuopi yhä uutta voimaa, niinkuin Antaios -jättiläinen koskiessaan synnyttäjäänsä, maaperustaan. Kun Hellaan -"sankarikausi" on hävinnyt Doorilaisten vaellukseen ja uusi järjestys -vähittäin on vakaantunut, silloin taidelyriikka ylenee uuden +runouden lajit sukeutuivat toisistaan luonnollisessa järjestyksessä. +Muinais-epiikan runsaat muistovarat ovat ikäänkuin se vahvistavainen +maa-emä, josta runous tuopi yhä uutta voimaa, niinkuin Antaios +jättiläinen koskiessaan synnyttäjäänsä, maaperustaan. Kun Hellaan +"sankarikausi" on hävinnyt Doorilaisten vaellukseen ja uusi järjestys +vähittäin on vakaantunut, silloin taidelyriikka ylenee uuden katsantotavan ilmoittajaksi. Tulipa sitten Persialais-sota. -Harvalukuisten Helleenien mainehikas voitto idän mahtavasta -valtakunnasta virkisti ennen arvaamattomalla tavalla heidän +Harvalukuisten Helleenien mainehikas voitto idän mahtavasta +valtakunnasta virkisti ennen arvaamattomalla tavalla heidän kansallistuntoansa, ja nyt seurasi ihana runouden ja kuvaustaiteen -kukoistus-aika, jonka vertaista maailma ei ole toistamiseen nähnyt. -Pindaros ja Aischylos seisovat tämän aikakauden kynnyksellä; ajan -valtavat tapaukset täyttävät heidät molemmat hurskaalla innolla: -Pindaros ylistää Athenaa, Hellaan turvaa ja pelastajaa, ja +kukoistus-aika, jonka vertaista maailma ei ole toistamiseen nähnyt. +Pindaros ja Aischylos seisovat tämän aikakauden kynnyksellä; ajan +valtavat tapaukset täyttävät heidät molemmat hurskaalla innolla: +Pindaros ylistää Athenaa, Hellaan turvaa ja pelastajaa, ja Aischylos, itse miehuullisesti taisteltuaan Salamiin luona, julistaa -profeetan-tapaisella ylevyydellä suurkuninkaan vaurion jumalain -rankaisevaksi kostoksi Persialaisten röyhkeästä vallanhimosta; -pohjasävelenä useissa hänen tragedioissaan soi kaiku tästä Euroopan ja -Aasian suuresta ottelusta. Vaan Sofokleen runous on täydellisin ilmaus +profeetan-tapaisella ylevyydellä suurkuninkaan vaurion jumalain +rankaisevaksi kostoksi Persialaisten röyhkeästä vallanhimosta; +pohjasävelenä useissa hänen tragedioissaan soi kaiku tästä Euroopan ja +Aasian suuresta ottelusta. Vaan Sofokleen runous on täydellisin ilmaus Perikleen iki-mainiosta aikakaudesta, jolloin kreikkalainen henki -osoittihe puhtaimmassa, vielä raukeamattomassa kauneudessaan. Se -sopusointu, joka vallitsee hänen näytelmissään, ilmaisee tämän ajan -tarkkaa taideaistia ja maailmankatsomuksen eheyttä; syvä ihmisluonnon -tunteminen sekä ajatusten ja dialogin terävyys todistavat ajan korkeata -filosofillista sivistystä; puhetavan sievyys on osoitteena hienontuneen +osoittihe puhtaimmassa, vielä raukeamattomassa kauneudessaan. Se +sopusointu, joka vallitsee hänen näytelmissään, ilmaisee tämän ajan +tarkkaa taideaistia ja maailmankatsomuksen eheyttä; syvä ihmisluonnon +tunteminen sekä ajatusten ja dialogin terävyys todistavat ajan korkeata +filosofillista sivistystä; puhetavan sievyys on osoitteena hienontuneen seurakielen suloudesta.</p> <p>Vaikka Athenan hegemonia ja se loisto ja mahtavuus, johon Perikles -kohotti syntymäkaupunkinsa, ei voinut pysyväisesti yhdistää Kreikan +kohotti syntymäkaupunkinsa, ei voinut pysyväisesti yhdistää Kreikan kansan hajanaisia voimia, niin tuo suuri valtiomies ainiaan ansaitsee -kiitosta siitä, että Hellas hänen kauttansa on täyttänyt tehtävänsä -maailman sivistyksen historiassa; sillä ainoastaan Perikleen-aikuisessa +kiitosta siitä, että Hellas hänen kauttansa on täyttänyt tehtävänsä +maailman sivistyksen historiassa; sillä ainoastaan Perikleen-aikuisessa Athenassa oli se henkinen vaurastus mahdollinen, joka ihmiskunnalle toi -sen iki-muistettavan nuoruuden-iän. Sen lyhyt-aikaista loistoa on -osaavasti kyllä verrattu Kreikkalaisten mielisankarin väleen +sen iki-muistettavan nuoruuden-iän. Sen lyhyt-aikaista loistoa on +osaavasti kyllä verrattu Kreikkalaisten mielisankarin väleen lakastuvaan, vaan kunniarikkaasen nuoruuteen, ja jos se, niinkuin -Achilleyn maine, oli ainoastaan katoovaisuudella lunastettava, ei sitä -suinkaan ole liian kalliisti ostettu; sillä Hellaasen viittaa runouden +Achilleyn maine, oli ainoastaan katoovaisuudella lunastettava, ei sitä +suinkaan ole liian kalliisti ostettu; sillä Hellaasen viittaa runouden ja muiden taiteiden kehitys kaikkina aikoina takaisin, kuni kaivattuun kotihinsa.</p> -<p>Se seikka tuon ajan niin loistavaksi saatti, että kreikkalaisen +<p>Se seikka tuon ajan niin loistavaksi saatti, että kreikkalaisen sivistyksen molemmat puolet, sen luontainen objektiivisuus ja tuo -henkinen vapaus, joka oli seurauksena indiviidin itsenäisyydestä, +henkinen vapaus, joka oli seurauksena indiviidin itsenäisyydestä, silloin olivat tasapainossa, sulautuen yhteen ihmeelliseksi kokonaisuudeksi. Ainoastaan niiden yhtymisen kautta voi kauniin -ihmisyyden ideaali toteutua. Mutta itsessään ne sisälsivät vastakohdan, -joka oli syynä tämän loisto-ajan lyhyyteen. Henkinen vapaus tuotti -lakkaamattoman edistyksen ja herätti subjektiivisuuden, joka voitti yhä -enemmän alaa; viimein, ylivallan saatuansa, se hajotti kreikkalaisen -ihanteen, joka oli rakennettu yksityishenkilön objektiiviselle -täydellisyydelle. Kreikkalaisissa, kuten jo on nähty, personallisuus -ensin saavutti jotain arvoa; sentähden subjektiivisuus jo alusta alkain +ihmisyyden ideaali toteutua. Mutta itsessään ne sisälsivät vastakohdan, +joka oli syynä tämän loisto-ajan lyhyyteen. Henkinen vapaus tuotti +lakkaamattoman edistyksen ja herätti subjektiivisuuden, joka voitti yhä +enemmän alaa; viimein, ylivallan saatuansa, se hajotti kreikkalaisen +ihanteen, joka oli rakennettu yksityishenkilön objektiiviselle +täydellisyydelle. Kreikkalaisissa, kuten jo on nähty, personallisuus +ensin saavutti jotain arvoa; sentähden subjektiivisuus jo alusta alkain heikompana sivuvirtana kulkee objektiivisuuden rinnalla ja on -runoudessakin selvästi huomattava: Odysseia kajoo jo enemmin sisäisiin -kohtiin, sielu-elämään, kuin Ilias; lyriikassa on subjektiivisuus -anastanut oman alueensa; draaman sisäkohtaisuudesta on jo puhuttu. Vaan -tähän aikaan on alkuperäinen objektiivisuus kuitenkin vielä monta -vertaa valtavampi. Mutta ilmestyvätpä jo uuden katsantotavan enteinä -sofistien opit, jotka eivät myönnä mitään yleistä totuutta löytyvän, -vaan heittävät sen tykkänään indiviidin satunnaisten mielipiteiden -nojalle. Nyt julistaa Sokrates, sofisteja vastustaen, että totuus on -haettava ihmisen omasta hengestä; ihmisen tulee oppia itsensä -tuntemaan, omalla järjellänsä asioita arvostella ja omantuntonsa -johdolla päättää, mikä on oikein ja väärin. Tämä oli arvaamattoman -tärkeä askel ihmiskunnan edistyksen tiellä ja koko seuraavan +runoudessakin selvästi huomattava: Odysseia kajoo jo enemmin sisäisiin +kohtiin, sielu-elämään, kuin Ilias; lyriikassa on subjektiivisuus +anastanut oman alueensa; draaman sisäkohtaisuudesta on jo puhuttu. Vaan +tähän aikaan on alkuperäinen objektiivisuus kuitenkin vielä monta +vertaa valtavampi. Mutta ilmestyvätpä jo uuden katsantotavan enteinä +sofistien opit, jotka eivät myönnä mitään yleistä totuutta löytyvän, +vaan heittävät sen tykkänään indiviidin satunnaisten mielipiteiden +nojalle. Nyt julistaa Sokrates, sofisteja vastustaen, että totuus on +haettava ihmisen omasta hengestä; ihmisen tulee oppia itsensä +tuntemaan, omalla järjellänsä asioita arvostella ja omantuntonsa +johdolla päättää, mikä on oikein ja väärin. Tämä oli arvaamattoman +tärkeä askel ihmiskunnan edistyksen tiellä ja koko seuraavan kehitysjakson alku. Itsekohtainen henki oli koroitettu tuomariksi -kaikissa asioissa; siveys ei ollut enää perustettava ainoastaan +kaikissa asioissa; siveys ei ollut enää perustettava ainoastaan kansallisen tavan ja tottumuksen pohjalle, vaan oli muuttunut ihmisen -oman sielu-elämän tuotteeksi. Tämä uusi peruste, joka samalla oli +oman sielu-elämän tuotteeksi. Tämä uusi peruste, joka samalla oli henkisen vapauden korkein edistysmuoto, antoi Helleenien -katsantotavalle suuremman syvyyden ja runsaamman sisällyksen. Siihen -aikaan pääsi täyteen voimaan se sääntöisyyden ja henkisen vapauden +katsantotavalle suuremman syvyyden ja runsaamman sisällyksen. Siihen +aikaan pääsi täyteen voimaan se sääntöisyyden ja henkisen vapauden tasapaino, joka kirkkaudellansa valaisee Sofokleen runoutta. Vaan jo -Euripideessä näkyy, miten seuraava aika on ristiriidassa vanhojen -ihanteiden kanssa. Hän esittelee vielä noita muinais-ajan -sankaritaruja, vaan ei usko enää omia ihanteitansa; hänen mielensä on -kokonaan kääntynyt tarkkaamaan tavallisia ihmisiä puutteineen, -virheineen, semmoisina kuin he ovat yksityis-oloissansa, ja näiden -tunteet ja intohimot hän kyllä taitavasti tuopi ilmi; mutta -samanlaisiksi hän myös kuvailee tarumaailman sankareita, noita suuria -aatteiden edustajia, joita hän ei enää ymmärrä. Siitä syntyy -ristiriitaisuus aineen ja esitystavan välillä, jota runoilija olisi -voinut välttää ainoastaan siten, että kerrassaan olisi asettunut -nykyajan luonteen-omaisen näytelmän kannalle, etsien aineitansa -yksin-omaisesti tosiolojen piiristä. Vaan se olisi tietysti ollut liian -jyrkkä, siihen aikaan mahdoton poikkeus kreikkalaisesta taidetavasta. -Ajan henkeä osoittaa sekin, että erityisseikat, yksityisten mietteet ja -laulelmat, kaikenlaiset mahtivaikutukset ja jännittävät kohtaukset -saavat suuren tärkeyden Euripideen runoudessa, mutta teoksen aate ja -kokonaisuus niiden rinnalla usein jää varjopuoleen. — Koko sitä +Euripideessä näkyy, miten seuraava aika on ristiriidassa vanhojen +ihanteiden kanssa. Hän esittelee vielä noita muinais-ajan +sankaritaruja, vaan ei usko enää omia ihanteitansa; hänen mielensä on +kokonaan kääntynyt tarkkaamaan tavallisia ihmisiä puutteineen, +virheineen, semmoisina kuin he ovat yksityis-oloissansa, ja näiden +tunteet ja intohimot hän kyllä taitavasti tuopi ilmi; mutta +samanlaisiksi hän myös kuvailee tarumaailman sankareita, noita suuria +aatteiden edustajia, joita hän ei enää ymmärrä. Siitä syntyy +ristiriitaisuus aineen ja esitystavan välillä, jota runoilija olisi +voinut välttää ainoastaan siten, että kerrassaan olisi asettunut +nykyajan luonteen-omaisen näytelmän kannalle, etsien aineitansa +yksin-omaisesti tosiolojen piiristä. Vaan se olisi tietysti ollut liian +jyrkkä, siihen aikaan mahdoton poikkeus kreikkalaisesta taidetavasta. +Ajan henkeä osoittaa sekin, että erityisseikat, yksityisten mietteet ja +laulelmat, kaikenlaiset mahtivaikutukset ja jännittävät kohtaukset +saavat suuren tärkeyden Euripideen runoudessa, mutta teoksen aate ja +kokonaisuus niiden rinnalla usein jää varjopuoleen. — Koko sitä suuntaa vastaan, jota Euripides edustaa, nousi Aristofanes, puolustaen -entistä yksinkertaista vakavuutta ja ampuen ivansa teräviä nuolia -muuttuneen aikakauden löyhyyttä ja pintapuolisuutta vastaan. Itse hän -kuitenkin on uusien olojen kasvattama: sillä tuollaiset muutosten ajat +entistä yksinkertaista vakavuutta ja ampuen ivansa teräviä nuolia +muuttuneen aikakauden löyhyyttä ja pintapuolisuutta vastaan. Itse hän +kuitenkin on uusien olojen kasvattama: sillä tuollaiset muutosten ajat ovat omiansa tuottamaan koomillista ja satiirillista runoutta. Vanhan ja uuden ajan vastakohta synnytti Aristofaneen.</p> -<p>Suuri olikin se muutos, joka nyt oli tapahtunut. Sen sijaan, että -valtio oli ollut se ylin tarkoitusperä, jota kaikkein kansalaisten -pyrinnöt tähtäsivät ja jonka hyväksi jokaisen tuli uhrata varansa ja -voimansa, pääsi penseys isänmaan yhteisten asiain suhteen yhä enemmin -vallalle, kansalaiset vetäytyivät pois valtio-elämästä ja hyörivät vaan -omain etujensa tähden. Vanha peritty tapa menetti voimansa; kunnioitus -jumalia kohtaan lannistui ja siveyden siteet höltyivät, sillä sekä -uskonto että siveys olivat likeisimmässä yhteydessä valtio-elämän -kanssa. Tuo jalo "kauneuden ja kunnollisuuden" ihanne poistui yhä -kauemmaksi tosi-elämän piiristä, ja Aristoteles valittaa haikeasti -"banausian", kehnon ja ahdasjärkisen itsekkäisyyden, voitolle-pääsöä. -Kun eivät vanhat kansalliset ihanteet enää hallinneet helleeniläistä -yhteis-elämää, ei runouskaan voinut lykätä uusia vesoja; niitä runouden -lajeja, jotka tähän asti olivat kehittyneet, viljeltiin yhä edespäin, -vieläpä menestykselläkin; mutta se oli vaan himmeä kajastus edellisen -aikakauden loistosta. Ainoat uudet muodostukset, n.s. keskimäinen ja -uusi komedia, eivät voineet palkita noita vanhoja mestariteoksia. -Taiteista kuvanveisto yksinään jaksoi virota entiselleen ja -tuotteihinsa luoda tämän toisen, subjektiivisen aikakauden henkeä, joka -asianlaita sekin puolestansa osoittaa, kuinka juuri tässä taiteessa oli -kreikkalaisen fantasian päävoima, Ett'ei helleeniläinen henki vielä -ollut peräti haihtunut, siitä ovat todistuksena useat ilmiöt Kreikan +<p>Suuri olikin se muutos, joka nyt oli tapahtunut. Sen sijaan, että +valtio oli ollut se ylin tarkoitusperä, jota kaikkein kansalaisten +pyrinnöt tähtäsivät ja jonka hyväksi jokaisen tuli uhrata varansa ja +voimansa, pääsi penseys isänmaan yhteisten asiain suhteen yhä enemmin +vallalle, kansalaiset vetäytyivät pois valtio-elämästä ja hyörivät vaan +omain etujensa tähden. Vanha peritty tapa menetti voimansa; kunnioitus +jumalia kohtaan lannistui ja siveyden siteet höltyivät, sillä sekä +uskonto että siveys olivat likeisimmässä yhteydessä valtio-elämän +kanssa. Tuo jalo "kauneuden ja kunnollisuuden" ihanne poistui yhä +kauemmaksi tosi-elämän piiristä, ja Aristoteles valittaa haikeasti +"banausian", kehnon ja ahdasjärkisen itsekkäisyyden, voitolle-pääsöä. +Kun eivät vanhat kansalliset ihanteet enää hallinneet helleeniläistä +yhteis-elämää, ei runouskaan voinut lykätä uusia vesoja; niitä runouden +lajeja, jotka tähän asti olivat kehittyneet, viljeltiin yhä edespäin, +vieläpä menestykselläkin; mutta se oli vaan himmeä kajastus edellisen +aikakauden loistosta. Ainoat uudet muodostukset, n.s. keskimäinen ja +uusi komedia, eivät voineet palkita noita vanhoja mestariteoksia. +Taiteista kuvanveisto yksinään jaksoi virota entiselleen ja +tuotteihinsa luoda tämän toisen, subjektiivisen aikakauden henkeä, joka +asianlaita sekin puolestansa osoittaa, kuinka juuri tässä taiteessa oli +kreikkalaisen fantasian päävoima, Ett'ei helleeniläinen henki vielä +ollut peräti haihtunut, siitä ovat todistuksena useat ilmiöt Kreikan suorasanaisessa kirjallisuudessa, niinkuin sen valtiollisessakin -historiassa moni mainio mies, helleeniläisyyden viimeisiin aikoihin +historiassa moni mainio mies, helleeniläisyyden viimeisiin aikoihin asti. Kreikkalaisen neron voima, jonka luomiskyky oli laimistunut -yhteis-olojen ja runouden alalla, vetäytyi sielun syvyyteen +yhteis-olojen ja runouden alalla, vetäytyi sielun syvyyteen perustaaksensa uutta valtakuntaa mietteiden avaraan maailmaan; kun -henki oli vapautunut tottumuksen vallasta, pyrki filosofia elämän -ohjaajaksi. Platon on oikea helleeniläisen ajatustavan edustaja; perin -kreikkalaisia ovat hänen maailmankatsomuksensa pääpiirteet ja se tapa, -jolla hän niitä esittelee: hän peittää aatoksensa runollisella, -aistin-omaisella verholla ja hänen ideansa eivät ole himmeitä, +henki oli vapautunut tottumuksen vallasta, pyrki filosofia elämän +ohjaajaksi. Platon on oikea helleeniläisen ajatustavan edustaja; perin +kreikkalaisia ovat hänen maailmankatsomuksensa pääpiirteet ja se tapa, +jolla hän niitä esittelee: hän peittää aatoksensa runollisella, +aistin-omaisella verholla ja hänen ideansa eivät ole himmeitä, elottomia miettimisen tuotteita, vaan maallisten olojen jaloja -perikuvia; vasta valtiossa ihminen oikean tarkoituksensa täyttää; +perikuvia; vasta valtiossa ihminen oikean tarkoituksensa täyttää; suuri, ainainen arvo annetaan kauneudelle ja tasasuhtaisuudelle, ja -maailma käsitetään järjestetyksi kokonaisuudeksi, jossa kaikkialla on -itsetyinen elämän henki; taivaankappaleetkin ovat yleviä, jumalallisia +maailma käsitetään järjestetyksi kokonaisuudeksi, jossa kaikkialla on +itsetyinen elämän henki; taivaankappaleetkin ovat yleviä, jumalallisia olentoja. Monessa kohden Platon korkeammalle edisti kansansa -katsantotapaa, poiketen sen alkuperäisistä mietteistä. Hän selvitti ja -jalostutti jumaluuden käsitteen ja teki tarkemman eroituksen henkisten -ja aistillisten välillä. Mutta Platon on myöskin ensimmäinen, joka -vaati aistillisen luonnon kieltämistä ja piti elämää puhdistuksena -korkeampaa oloa varten; sillä muutoin tämä ajatustapa oli -Kreikkalaisille peräti outo. — Mitä helleeniläinen henki tähän asti +katsantotapaa, poiketen sen alkuperäisistä mietteistä. Hän selvitti ja +jalostutti jumaluuden käsitteen ja teki tarkemman eroituksen henkisten +ja aistillisten välillä. Mutta Platon on myöskin ensimmäinen, joka +vaati aistillisen luonnon kieltämistä ja piti elämää puhdistuksena +korkeampaa oloa varten; sillä muutoin tämä ajatustapa oli +Kreikkalaisille peräti outo. — Mitä helleeniläinen henki tähän asti oli tuottanut, sen otti Aristoteles tieteellisesti tarkastaaksensa, -järjestääksensä. Aristoteles on siinä kohden kenties enemmän vanhan -kreikkalaisuuden kannalla, kuin Platon, että hän tarkemmin pitää -silmällä olevaisuutta kuin yliluonnollista maailmaa; mutta hänen -huomionsa ulottuu kauas ulkopuolelle kreikkalaisuuden rajoja ja hän -tahtoo piiriinsä sulkea maailman kokonaisuuden. Tieteen ja runouden -keskinäinen liitto on täydellisesti ratkennut; kumpikin käy tästälähin -omaa erinäistä tolaansa; Aristoteleen kautta ovat varsinaiset -tieteet saaneet alkunsa. Niin tämä ajattelija, seisoen puhtaan -helleeniläisyyden viimeisellä kukkulalla, ikäänkuin korjaa edellisen -kehitysjakson hedelmät ja sulkee sen portit, viitaten sitä tietä, joka -viepi rinteeltä alas uuteen edistysjaksoon.</p> - -<p>Sillä kreikkalaisuus joutuu uudelle uralle, saapi toisen tehtävän. Sen -kansallinen aikakausi on päättynyt; se joutuu yleismaailmallisen -sivistyksen välittäjäksi. Kreikan valtiollinen elämä on hajonnut; mutta -eräs siihen asti puoli-barbarinen sukukansa, Makedonialaiset, ryhtyy -asiain johtoon; Aleksanteri Suuren valloitukset levittävät -helleeniläisen sivistyksen Indian rajoille asti ja kreikkalainen -tieteellisyys ottaa asuntonsa Egyptin pääkaupunkiin. Alexandriassa ja -Aasiassa sulautuu kreikkalaisuuteen egyptiläisiä, juutalaisia, -syyrialaisia y.m. aineita. Luulisipa, että näistä olisi syntynyt joku -omituinen runouden muoto, joka olisi yhdistänyt paraat niistä -aatteista, joilla kreikkalainen sivistys nyt oli lisääntynyt, — jotain +järjestääksensä. Aristoteles on siinä kohden kenties enemmän vanhan +kreikkalaisuuden kannalla, kuin Platon, että hän tarkemmin pitää +silmällä olevaisuutta kuin yliluonnollista maailmaa; mutta hänen +huomionsa ulottuu kauas ulkopuolelle kreikkalaisuuden rajoja ja hän +tahtoo piiriinsä sulkea maailman kokonaisuuden. Tieteen ja runouden +keskinäinen liitto on täydellisesti ratkennut; kumpikin käy tästälähin +omaa erinäistä tolaansa; Aristoteleen kautta ovat varsinaiset +tieteet saaneet alkunsa. Niin tämä ajattelija, seisoen puhtaan +helleeniläisyyden viimeisellä kukkulalla, ikäänkuin korjaa edellisen +kehitysjakson hedelmät ja sulkee sen portit, viitaten sitä tietä, joka +viepi rinteeltä alas uuteen edistysjaksoon.</p> + +<p>Sillä kreikkalaisuus joutuu uudelle uralle, saapi toisen tehtävän. Sen +kansallinen aikakausi on päättynyt; se joutuu yleismaailmallisen +sivistyksen välittäjäksi. Kreikan valtiollinen elämä on hajonnut; mutta +eräs siihen asti puoli-barbarinen sukukansa, Makedonialaiset, ryhtyy +asiain johtoon; Aleksanteri Suuren valloitukset levittävät +helleeniläisen sivistyksen Indian rajoille asti ja kreikkalainen +tieteellisyys ottaa asuntonsa Egyptin pääkaupunkiin. Alexandriassa ja +Aasiassa sulautuu kreikkalaisuuteen egyptiläisiä, juutalaisia, +syyrialaisia y.m. aineita. Luulisipa, että näistä olisi syntynyt joku +omituinen runouden muoto, joka olisi yhdistänyt paraat niistä +aatteista, joilla kreikkalainen sivistys nyt oli lisääntynyt, — jotain samankaltaista kuin sittemmin uusi-platonisuus viisaustieteen alalla. -Mutta niin ei tapahtunut; sillä kaikki nämä kirjavat aineet ja -sivistyksen yleismaailmallinen luonne eivät voineet runoudelle -valmistaa mitään kansallista pohjaa. Ihmeteltävä on kuitenkin -kreikkalaisen ihanteen virkeä elinvoima; myöhempiinkin runoteoksiin se -loi tuota viehättävää suloa, joka on omituinen kreikkalaisen hengen -tuotteille. Mutta vaikka runouden kenttä kyllä antoi monta kaunista -jälkiniitosta, ei se enää tuottanut mitään menneen ajan mestariteoksiin -verrattavaa. Siellä, täällä syntyi joku uusi muodostus, niinkuin -sikelialainen idylli; mutta ne ovat verrattain vähäpätöisiä. -Roomalais-vallan ensi aikoina kreikkalainen kirjallisuus nähtävästi +Mutta niin ei tapahtunut; sillä kaikki nämä kirjavat aineet ja +sivistyksen yleismaailmallinen luonne eivät voineet runoudelle +valmistaa mitään kansallista pohjaa. Ihmeteltävä on kuitenkin +kreikkalaisen ihanteen virkeä elinvoima; myöhempiinkin runoteoksiin se +loi tuota viehättävää suloa, joka on omituinen kreikkalaisen hengen +tuotteille. Mutta vaikka runouden kenttä kyllä antoi monta kaunista +jälkiniitosta, ei se enää tuottanut mitään menneen ajan mestariteoksiin +verrattavaa. Siellä, täällä syntyi joku uusi muodostus, niinkuin +sikelialainen idylli; mutta ne ovat verrattain vähäpätöisiä. +Roomalais-vallan ensi aikoina kreikkalainen kirjallisuus nähtävästi riutuu; mutta toisesta vuosisadasta alkaen se tointumistansa tointuu ja -runoudenkin alalle ylenee uusi vesa, romaani, vaikka se aika vielä on +runoudenkin alalle ylenee uusi vesa, romaani, vaikka se aika vielä on kaukana, jolloin se vakaantuu ominaiseen muotoonsa. Kuitenkin se nyt jo -tuottaa niin merkillisiä teoksia, kuin Heliodoron "Aithiopika" ja +tuottaa niin merkillisiä teoksia, kuin Heliodoron "Aithiopika" ja Longon paimenromaani "Dafnis ja Chloe". Syy tuohon virkeyteen on -kenties siinä, että kreikkalaisuus nyt on ehtinyt itseensä sulattaa nuo +kenties siinä, että kreikkalaisuus nyt on ehtinyt itseensä sulattaa nuo moninaiset vieraat aineet, joita se on hallinnut, ja siten tavallansa -on syntynyt uusi helleeniläinen kansallisuus.</p> +on syntynyt uusi helleeniläinen kansallisuus.</p> <p>Toisin kuin runouden oli tieteen laita. Kun Kreikan kansallinen -aikakausi oli mennyt eikä valtiollinen elämä enää herättänyt mitään -toimintohalua, kääntyi mieli sitä suuremmalla hartaudella tieteen +aikakausi oli mennyt eikä valtiollinen elämä enää herättänyt mitään +toimintohalua, kääntyi mieli sitä suuremmalla hartaudella tieteen puoleen. Valtiollisen ja yhteiskunnallisen raukeamisen aikakausi oli varsin merkillinen sivistyshistoriallisessa suhteessa; silloin -edellisen ajan tuottamat aarteet koottiin ja järjestettiin, tutkimus -edistyi ja alaa valmistettiin uudelle käsitystavalle. Yksipuolinen -subjektiivisuus oli saanut täydellisen voiton; yksityis-ihminen oli -anastanut sen sijan, joka ennen oli valtiolla. Hän on nyt siveellisen -maailmankatsomuksen keskus; että indiviidi saavuttaa "korkeimman -hyvän", on elämän tarkoitus. Epikuros näkee tuon korkeimman hyvän +edellisen ajan tuottamat aarteet koottiin ja järjestettiin, tutkimus +edistyi ja alaa valmistettiin uudelle käsitystavalle. Yksipuolinen +subjektiivisuus oli saanut täydellisen voiton; yksityis-ihminen oli +anastanut sen sijan, joka ennen oli valtiolla. Hän on nyt siveellisen +maailmankatsomuksen keskus; että indiviidi saavuttaa "korkeimman +hyvän", on elämän tarkoitus. Epikuros näkee tuon korkeimman hyvän onnellisuudessa, Zenon, Stoalais-oppikunnan perustaja, viisaudessa, samalla kuin Skeptikot, edustaen itsekohtaisen katsantotavan -epävarmuutta, kieltävät kaiken objektiivisen tiedon mahdollisuutta.</p> +epävarmuutta, kieltävät kaiken objektiivisen tiedon mahdollisuutta.</p> @@ -3814,361 +3777,361 @@ Roomalainen ihanne ja kristin-uskon alku.</h3> <p>Kreikkalaiset loivat antiikkisen sivistyksen ja laskivat ikuisiksi -ajoiksi taiteen ja tieteen perustukset; vaan Roomalaisten välityksellä -levisi tämä sivistys koko heidän avaraan valtakuntaansa sekä sieltä +ajoiksi taiteen ja tieteen perustukset; vaan Roomalaisten välityksellä +levisi tämä sivistys koko heidän avaraan valtakuntaansa sekä sieltä Euroopan uudempiin kansoihin. Helleenit ja Muinais-Italialaiset olivat -samaa laajaa kansaryhmää, jonka tähden jo vanhimmista ajoista heissä -tavataan paljon yhtäläisyyttä. Mutta toiselta puolen jälkimäisten +samaa laajaa kansaryhmää, jonka tähden jo vanhimmista ajoista heissä +tavataan paljon yhtäläisyyttä. Mutta toiselta puolen jälkimäisten luonne, varsinkin semmoisena kuin se ilmaantuu Roomalaisissa, osoittaa -ihan toisia alkupiirteitä kuin Kreikkalaisten. Jos Helleenit ennen +ihan toisia alkupiirteitä kuin Kreikkalaisten. Jos Helleenit ennen kaikkea olivat ajattelija- ja runoilija-kansaa, on Roomalaisten suuruus -etupäässä käytöllisten valtiotoimien alalla. Kuvausvoiman viehättävät -kangastukset ja tietoviisauden syvämieliset aprikoimiset eivät voineet -heidän huomiotansa pysyväisesti kiinnittää; Roomalainen ei ollut +etupäässä käytöllisten valtiotoimien alalla. Kuvausvoiman viehättävät +kangastukset ja tietoviisauden syvämieliset aprikoimiset eivät voineet +heidän huomiotansa pysyväisesti kiinnittää; Roomalainen ei ollut luotu olevaisuutta taiteellisesti kuvailemaan tai sen arvoituksia -selittelemään, vaan lujalla kädellä hallitsemaan maailmaa ja -levittämään aikansa viljelystä maanpiirin viimeisiin ääriin. Koko -hänen olentonsa oli yksivakaisempi ja kovempi kuin Kreikkalaisen, -hänen katsantotapansa synkempi ja ankarampi. Olympian hilpeäin +selittelemään, vaan lujalla kädellä hallitsemaan maailmaa ja +levittämään aikansa viljelystä maanpiirin viimeisiin ääriin. Koko +hänen olentonsa oli yksivakaisempi ja kovempi kuin Kreikkalaisen, +hänen katsantotapansa synkempi ja ankarampi. Olympian hilpeäin juhlakilvoitusten sijaan astuivat gladiatorien veriset ottelut ja hurjat petojen taistelut; arvelematta Brutus tuomitsee kapinalliset -poikansa kuolemaan ja nuori Horatius voiton hurmauksessa syöksee -kalpansa sulhoa murehtivan sisarensa rintaan. Tämmöiset puolettoman -lujuuden tai säälimättömyyden työt, joista Rooman muistotarinat +poikansa kuolemaan ja nuori Horatius voiton hurmauksessa syöksee +kalpansa sulhoa murehtivan sisarensa rintaan. Tämmöiset puolettoman +lujuuden tai säälimättömyyden työt, joista Rooman muistotarinat kertoilevat, ovat ihan toista laatua kuin ne jalot uhraukset tai kiihkon ja soaistuksen tuottamat rikokset, joita Kreikan kertomukset mainitsevat. Roomalaisissa ei tavata Helleenien kauniin -sopusuhtaisuuden tunnetta eikä siihen perustuvaa luontaista -siveellisyyttä; sen sijaan on heissä velvollisuuden tunne vahvempi kuin -Kreikkalaisissa. Molemmat katsoivat valtion ihmis-elämän korkeimmaksi -olomuodoksi; mutta Kreikkalaisissa oli tämäkin, niinkuin heidän -siveytensä ylimalkain, luonnonperäinen, tapain ja tottumusten -vahvistama tunne, Roomalaisissa jokaisen yksityisen selvästi tajuttu -velvollisuus. Paitsi sitä on valtio Helleeneistä pääasiallisesti hyvän, -kansallisen tavan ylläpitäjä, tosi-inhimillisen sivistyksen edistäjä, -s.o. etupäässä kultuuri-valtio;<a name="FNanchor_21" id="FNanchor_21"></a><a href="#Footnote_21" class="fnanchor">[21]</a> Roomalaisilla se on oma +sopusuhtaisuuden tunnetta eikä siihen perustuvaa luontaista +siveellisyyttä; sen sijaan on heissä velvollisuuden tunne vahvempi kuin +Kreikkalaisissa. Molemmat katsoivat valtion ihmis-elämän korkeimmaksi +olomuodoksi; mutta Kreikkalaisissa oli tämäkin, niinkuin heidän +siveytensä ylimalkain, luonnonperäinen, tapain ja tottumusten +vahvistama tunne, Roomalaisissa jokaisen yksityisen selvästi tajuttu +velvollisuus. Paitsi sitä on valtio Helleeneistä pääasiallisesti hyvän, +kansallisen tavan ylläpitäjä, tosi-inhimillisen sivistyksen edistäjä, +s.o. etupäässä kultuuri-valtio;<a name="FNanchor_21" id="FNanchor_21"></a><a href="#Footnote_21" class="fnanchor">[21]</a> Roomalaisilla se on oma tarkoituksensa ja ottaa kaikki kansan voimat palvelukseensa, -käyttääkseen niitä etujensa saavuttamiseksi, vieläpä siihen määrään, -että kansallisuuskin joutuu paljaaksi välikappaleeksi. Mutta vaikka -valtiokäsite niinmuodoin on Roomalaisilla paljoa mahtavampi kuin -Kreikkalaisilla, on subjektiivisuus heidän luonteessaan kuitenkin -suurempi. Sillä Kreikkalaisilla oli yksityisen siveys ja toimellisuus -vielä yhteen kasvaneena valtion kanssa; mutta roomalaisessa -yhteiskunnassa valtion piiri ja yksityishenkilön oikeudet eroitettiin -tarkasti toisistaan. Indiviidien keskinäiset suhteet määrättiin tyystin -lainsäädännössä ja perhe-elämäkin sai suuremman merkityksen kuin -kreikkalaisessa yhteiskunnassa. Mutta samalla yksityishenkilö -lujemmilla siteillä kiinnitettiin valtioon. Näistä kaikista oli -seurauksena, että, kun subjektiivisuus katkaisi olevaisten olojen -siteet, se Kreikassa hävitti valtiollisen elämän ja teki lopun sen -itsenäisyydestä; vaan Roomassa valtiorakennus silloinkin pysyi lujana, -vaikka indiviidisyyden valta ei suinkaan ollut vähempi kuin Kreikassa. -Se tarmo ja toimintakyky, mikä saattoi tasavallan sankarit -järkähtämättömällä mielen lujuudella kaikki alttiiksi antamaan, kaikki -kärsimään syntymäkaupunkinsa suuruuden hyväksi, se puhkesi nyt -hillitsemättömään vallanhimoon ja nautintohaluun tai niihin -mielettömyyden tekoihin, jotka saastuttavat Tiberion ja Caligulan -tapaisten keisarein elämää. Roomalainen ei supistanut henkensä voimaa -sopusuhtaisuuden rajoihin, vaan ennätti sekä hyvässä että pahassa joko -ylevimmän sankaruuden tai riihattoman hurjuuden viimeisille perille. -Mutta tarkka la'in järjestelmä ja ankara velvollisuuden tunto piti -itsekkäisyyden kurissa ja siveellisyys perustui niinmuodoin enemmän -indiviidin tottelevaisuuteen yhteiskunnan järjestystä kohtaan, kuin -täysin kehittyneen persoonallisuuden luontaiseen sopusointuun. -Kreikkalaisten ideaali oli paraasta päästä esteetinen, Roomalaisten +käyttääkseen niitä etujensa saavuttamiseksi, vieläpä siihen määrään, +että kansallisuuskin joutuu paljaaksi välikappaleeksi. Mutta vaikka +valtiokäsite niinmuodoin on Roomalaisilla paljoa mahtavampi kuin +Kreikkalaisilla, on subjektiivisuus heidän luonteessaan kuitenkin +suurempi. Sillä Kreikkalaisilla oli yksityisen siveys ja toimellisuus +vielä yhteen kasvaneena valtion kanssa; mutta roomalaisessa +yhteiskunnassa valtion piiri ja yksityishenkilön oikeudet eroitettiin +tarkasti toisistaan. Indiviidien keskinäiset suhteet määrättiin tyystin +lainsäädännössä ja perhe-elämäkin sai suuremman merkityksen kuin +kreikkalaisessa yhteiskunnassa. Mutta samalla yksityishenkilö +lujemmilla siteillä kiinnitettiin valtioon. Näistä kaikista oli +seurauksena, että, kun subjektiivisuus katkaisi olevaisten olojen +siteet, se Kreikassa hävitti valtiollisen elämän ja teki lopun sen +itsenäisyydestä; vaan Roomassa valtiorakennus silloinkin pysyi lujana, +vaikka indiviidisyyden valta ei suinkaan ollut vähempi kuin Kreikassa. +Se tarmo ja toimintakyky, mikä saattoi tasavallan sankarit +järkähtämättömällä mielen lujuudella kaikki alttiiksi antamaan, kaikki +kärsimään syntymäkaupunkinsa suuruuden hyväksi, se puhkesi nyt +hillitsemättömään vallanhimoon ja nautintohaluun tai niihin +mielettömyyden tekoihin, jotka saastuttavat Tiberion ja Caligulan +tapaisten keisarein elämää. Roomalainen ei supistanut henkensä voimaa +sopusuhtaisuuden rajoihin, vaan ennätti sekä hyvässä että pahassa joko +ylevimmän sankaruuden tai riihattoman hurjuuden viimeisille perille. +Mutta tarkka la'in järjestelmä ja ankara velvollisuuden tunto piti +itsekkäisyyden kurissa ja siveellisyys perustui niinmuodoin enemmän +indiviidin tottelevaisuuteen yhteiskunnan järjestystä kohtaan, kuin +täysin kehittyneen persoonallisuuden luontaiseen sopusointuun. +Kreikkalaisten ideaali oli paraasta päästä esteetinen, Roomalaisten siveellis-valtiollinen.</p> -<p>Mutta plastillisena, itsessään valmiina ja täydellisenä, roomalainenkin -personallisuus esiintyy katsojan silmissä. Jos ei Roomalainen ollutkaan -tuottelias taiteen alalla, niin hänen uljas, lainkuuliainen, -järkähtämätön luonteensa sitä vastoin on omansa virittämään +<p>Mutta plastillisena, itsessään valmiina ja täydellisenä, roomalainenkin +personallisuus esiintyy katsojan silmissä. Jos ei Roomalainen ollutkaan +tuottelias taiteen alalla, niin hänen uljas, lainkuuliainen, +järkähtämätön luonteensa sitä vastoin on omansa virittämään kuvausvoimaa, ja runous onkin kaikkina aikoina ammentanut aineita Rooman historiasta ja muinaistarinoista.</p> -<p>Ylempänä jo viitattiin siihen, että valtio-etu Roomassa oli +<p>Ylempänä jo viitattiin siihen, että valtio-etu Roomassa oli kansallisuuttakin voimallisempi. Mukauntuessaan vieraisin kansallisuus-aineisin, Rooman onnistui ne sulattaa omaan valtiorakennukseensa.<a name="FNanchor_22" id="FNanchor_22"></a><a href="#Footnote_22" class="fnanchor">[22]</a> Voitettujen kansain jumalat siirrettiin -Roomaan; heidän tapansa, taitonsa, sivistysmuotonsa pääsivät sinne -leviämään. Mutta varsinkin Kreikkalaisten laitokset ja henkinen elämä -juurtuivat aikaa myöten maailman pääkaupunkiin.</p> +Roomaan; heidän tapansa, taitonsa, sivistysmuotonsa pääsivät sinne +leviämään. Mutta varsinkin Kreikkalaisten laitokset ja henkinen elämä +juurtuivat aikaa myöten maailman pääkaupunkiin.</p> -<p>Roomassa havaitaan ensi kerta historiassa se ilmiö, että kansakunta -toiselta lainaa valmiin sivistyksen sovittaakseen sitä omiin oloihinsa. -Tästälähin kohtaamme samaa ilmiötä kaikissa maissa ja kansoissa; sillä, +<p>Roomassa havaitaan ensi kerta historiassa se ilmiö, että kansakunta +toiselta lainaa valmiin sivistyksen sovittaakseen sitä omiin oloihinsa. +Tästälähin kohtaamme samaa ilmiötä kaikissa maissa ja kansoissa; sillä, kun inhimillisen sivistyksen, niin sanoakseni, peruskaavat ovat -valmiina, alkaa jokaisen eri kansan kehitys sillä, että se omistaa, -mitä ihmiskunnan yhteinen työ on tuottanut, ja suuremmassa tai -vähemmässä määrässä muodostaa sitä oman henkensä mukaan. Enimmät -sivistyskansat ovat tätä perintöä sillä tavoin hoitaneet, että -runoudenkin alalla entisen sivistyksen siemenistä itsenäisesti ovat +valmiina, alkaa jokaisen eri kansan kehitys sillä, että se omistaa, +mitä ihmiskunnan yhteinen työ on tuottanut, ja suuremmassa tai +vähemmässä määrässä muodostaa sitä oman henkensä mukaan. Enimmät +sivistyskansat ovat tätä perintöä sillä tavoin hoitaneet, että +runoudenkin alalla entisen sivistyksen siemenistä itsenäisesti ovat kasvattaneet omat ihanteensa; mutta Roomalaiset vaan semmoisenaan omistivat kreikkalaisen taide-ideaalin, melkein yksinomaisesti -mukaillen heidän teoksiansa. Heidän runoudessaan havaitaankin sentähden -varsin vähän itsenäisyyttä. Siihen oli kaiketi syynä tuo äsken mainittu -kansallisuuden mukaantuvaisuus; sen lisäksi tuli, ett'ei Roomalaisten -alkuluonne ollut taipuvainen runouteen. Heillä ei ollut mitään -varsinaista kansan-epiikkaa; heidän muinaistarunsa säilyivät +mukaillen heidän teoksiansa. Heidän runoudessaan havaitaankin sentähden +varsin vähän itsenäisyyttä. Siihen oli kaiketi syynä tuo äsken mainittu +kansallisuuden mukaantuvaisuus; sen lisäksi tuli, ett'ei Roomalaisten +alkuluonne ollut taipuvainen runouteen. Heillä ei ollut mitään +varsinaista kansan-epiikkaa; heidän muinaistarunsa säilyivät suorasanaisina kertomuksina, kunnes historioitsijat ne muistoon -kirjoittivat. Useat ensimmäisistä runouden viljelijöistä +kirjoittivat. Useat ensimmäisistä runouden viljelijöistä Roomassa olivatkin muukalaisia: Tarentolainen Livius Andronicus, Kreikkalais-Oskilainen Ennius, Afrikalainen Terentius y.m. Vaan tunnettu on, kuinka Roomalaiset, tutustuttuansa kreikkalaiseen -sivistykseen, itse siihen mieltyivät ja kuinka suuren vallan Kreikan -kieli ja kirjallisuus voitti Rooman ylimyksissä. Mutta yhtyipä tähän -mieltymykseen kuitenkin isänmaallinen harrastus: muukalainen sivistys +sivistykseen, itse siihen mieltyivät ja kuinka suuren vallan Kreikan +kieli ja kirjallisuus voitti Rooman ylimyksissä. Mutta yhtyipä tähän +mieltymykseen kuitenkin isänmaallinen harrastus: muukalainen sivistys oli omakieliseksi saatettava. Latinan kielioppi tuli muoti-asiaksi -Rooman aristokraatisissa piireissä. Roomalaisten selvä äly ja se -plastillinen aisti, mikä heille oli yhteinen Kreikkalaisten -kanssa, ilmaantui silloin paitsi valtiolaitoksessa myös pontevan +Rooman aristokraatisissa piireissä. Roomalaisten selvä äly ja se +plastillinen aisti, mikä heille oli yhteinen Kreikkalaisten +kanssa, ilmaantui silloin paitsi valtiolaitoksessa myös pontevan Roomalais-kielen muodostuksessa; se vakaantui lopullisesti Ciceronin ja -Julius Caesar'in kautta, joka jälkimäinen osoitti järjestystaitoaan -kieliopillisissa säännöissä, yhtä hyvin kuin sotajoukkojensa -asettamisessa. Jo sitä ennen oli rahvaan luontainen leikillisyys ja -kokkapuheisuus päässyt puhkeamaan Plauton komedioihin, jotka -aineiltansa kyllä ovat mukaelmia kreikkalaisista teoksista, mutta -esitystavaltaan perin kansallisia. Vähää ennen kirjallisuuden +Julius Caesar'in kautta, joka jälkimäinen osoitti järjestystaitoaan +kieliopillisissa säännöissä, yhtä hyvin kuin sotajoukkojensa +asettamisessa. Jo sitä ennen oli rahvaan luontainen leikillisyys ja +kokkapuheisuus päässyt puhkeamaan Plauton komedioihin, jotka +aineiltansa kyllä ovat mukaelmia kreikkalaisista teoksista, mutta +esitystavaltaan perin kansallisia. Vähää ennen kirjallisuuden varsinaista loisto-aikaa oli Lucretius latinaisissa heksametreissa runollisesti esitellyt Epikuron ja Atomistein oppia. — Mutta vasta Auguston hallitus, joka soi valtakunnalle hoivan tasavallan -rauhattomuudesta, saatti edellisten aikojen pyrinnöt tuleentumaan. -Vergilius, Horatius, Ovidius ovat tuon runsashedelmäisen +rauhattomuudesta, saatti edellisten aikojen pyrinnöt tuleentumaan. +Vergilius, Horatius, Ovidius ovat tuon runsashedelmäisen kulta-aikakauden edustajia. Jos hallitsijan suosio olikin ulkonainen -syy runouden kohoamiseen, niin Rooman mahtavuuden vireyttämä -kansallistunto oli se sisällinen voima, joka sitä kannatti. Se puhaltaa -innollisena kansallishenkenä Vergilion Aeneidissä ja monessa muussa sen +syy runouden kohoamiseen, niin Rooman mahtavuuden vireyttämä +kansallistunto oli se sisällinen voima, joka sitä kannatti. Se puhaltaa +innollisena kansallishenkenä Vergilion Aeneidissä ja monessa muussa sen ajan runotuotteessa. Vaikka yleiset sivistysmuodot noudattivat -kreikkalaista mallia, ei Rooman kansakunta ollut vielä ennättänyt -sanottavassa määrässä itseensä sulattaa muita kuin lähisukuisia -aineksia, nimittäin Italian heimokunnat, ja sen alkuperäistä -roomalaista ydintä oli vielä tarpeeksi jäljellä, jotta sen kansallinen -omituisuus taisi ilmaantua sen ajan tuotteissa. Mitä enemmin -roomalaisuus sitten itsellensä omisti voitettujen kansojen ajatustapaa -ja mukaantui niiden jälkeen, sitä heikommaksi kävi itsenäinen +kreikkalaista mallia, ei Rooman kansakunta ollut vielä ennättänyt +sanottavassa määrässä itseensä sulattaa muita kuin lähisukuisia +aineksia, nimittäin Italian heimokunnat, ja sen alkuperäistä +roomalaista ydintä oli vielä tarpeeksi jäljellä, jotta sen kansallinen +omituisuus taisi ilmaantua sen ajan tuotteissa. Mitä enemmin +roomalaisuus sitten itsellensä omisti voitettujen kansojen ajatustapaa +ja mukaantui niiden jälkeen, sitä heikommaksi kävi itsenäinen runollinen tuotanto, vaikka kirjallisuus sen kautta sai monivaiheisemman luonteen.</p> -<p>Tästä näkyy, ett'ei Roomalaisilta sovi kieltää kaikkea kirjallista -omituisuutta, ja heidän periluonteensa, jota ylempänä kuvattiin, -tuleekin ilmi monella alalla. Heillä oli ylimalkain suurempi taipumus -tosiolojen käsittämiseen kuin kuvausvoiman vapaasen luomistyöhön. -Sentähden on suorasanainen kirjallisuus ylimalkain sopivin -roomalaiselle luonteelle; siinä latinankielen erinomainen selvyys ja -rhetoorinen voima osoitaikse kaikessa komeudessaan. Jokapäiväistäkin -elämää rupesivat Roomalaiset terävällä käytöllisellä aistillaan -taiteellisesti esittelemään, erittäinkin <i>satiirissa</i>, joka -Roomassa oli perin kansallinen hengentuote. Siinä yhtyivät tosiasiain -havaitseminen ja se taipumus koomillisuuteen, joka näkyy olleen +<p>Tästä näkyy, ett'ei Roomalaisilta sovi kieltää kaikkea kirjallista +omituisuutta, ja heidän periluonteensa, jota ylempänä kuvattiin, +tuleekin ilmi monella alalla. Heillä oli ylimalkain suurempi taipumus +tosiolojen käsittämiseen kuin kuvausvoiman vapaasen luomistyöhön. +Sentähden on suorasanainen kirjallisuus ylimalkain sopivin +roomalaiselle luonteelle; siinä latinankielen erinomainen selvyys ja +rhetoorinen voima osoitaikse kaikessa komeudessaan. Jokapäiväistäkin +elämää rupesivat Roomalaiset terävällä käytöllisellä aistillaan +taiteellisesti esittelemään, erittäinkin <i>satiirissa</i>, joka +Roomassa oli perin kansallinen hengentuote. Siinä yhtyivät tosiasiain +havaitseminen ja se taipumus koomillisuuteen, joka näkyy olleen Muinais-Italialaisten luonteessa. <i>Historiankirjoituksessa</i> oli -Roomalaisten valtiollinen äly suureksi hyödyksi, ja se onkin heidän +Roomalaisten valtiollinen äly suureksi hyödyksi, ja se onkin heidän kirjallisuutensa vahvin puoli. Livion eepoksenkaltaiset kertoelmat ja -Taciton draamalliset luonteenkuvaukset sisältävät ainakin yhtä paljon -runollisuutta, kuin koko muu roomalainen kirjallisuus yhteensä.</p> +Taciton draamalliset luonteenkuvaukset sisältävät ainakin yhtä paljon +runollisuutta, kuin koko muu roomalainen kirjallisuus yhteensä.</p> -<p>Kuinka Rooman valtakunnan suuruus elähytti runollista tuotantoa, on -äsken sanottu. Kun keisari edustaa ikuista Roomaa, ylistää runoilija -hänen personaansa isänmaan sijassa, ja näin voipi runotar toisinaan +<p>Kuinka Rooman valtakunnan suuruus elähytti runollista tuotantoa, on +äsken sanottu. Kun keisari edustaa ikuista Roomaa, ylistää runoilija +hänen personaansa isänmaan sijassa, ja näin voipi runotar toisinaan alentua imartelevaksi hoviliehakoksi. Mutta toiselta puolen -keisarihovin ylellisyys ja turmeltuneet tavat sekä pääkaupungin ylen -hempeytynyt sivistys saattoivat ihmiset kyllästymään ajan -sivistysmuotoihin ja heidän mielensä ikävöi luonnon hiljaista elämää ja +keisarihovin ylellisyys ja turmeltuneet tavat sekä pääkaupungin ylen +hempeytynyt sivistys saattoivat ihmiset kyllästymään ajan +sivistysmuotoihin ja heidän mielensä ikävöi luonnon hiljaista elämää ja maaseudun rauhallista yksinkertaisuutta, niinkuin useasti tapahtuu -tällaisten olojen vallitessa. Siitä tuli se mieltymys idylliin, jota -tavataan roomalaisissa runoilijoissa, niinkuin myös Kreikan myöhemmässä +tällaisten olojen vallitessa. Siitä tuli se mieltymys idylliin, jota +tavataan roomalaisissa runoilijoissa, niinkuin myös Kreikan myöhemmässä kirjallisuudessa.</p> <p>Rooman vakava kansa rakasti prameutta ja juhlallisuutta ulkonaisissa -menoissa; se tulee monella tavoin ilmi heidän julkisessa elämässään, ja -niin myös heidän kirjallisuudessaan. Jo kielen luonne houkutteli -enemmän kaunopuheisuuteen kuin runouteen ja runoteoksissakin pääsee -rhetoorisuus enimmiten voitolle. Missä tämä yhdistyy alkuperäiseen -voimaan ja aaterikkaasen sisällykseen, antaa se esitykselle viehättävän -mahtipontisuuden; mutta varsinkin myöhemmän ajan tuotteet, jolloin -runollinen aisti jo oli pilaantunut, osoittavat paljon tyhjää -kaunopuheisuutta, niin esim. Senecan tragediat. Kiitettävänä -vastakohtana tulee mainita erittäinkin muutamia lyriikan tuotteita, +menoissa; se tulee monella tavoin ilmi heidän julkisessa elämässään, ja +niin myös heidän kirjallisuudessaan. Jo kielen luonne houkutteli +enemmän kaunopuheisuuteen kuin runouteen ja runoteoksissakin pääsee +rhetoorisuus enimmiten voitolle. Missä tämä yhdistyy alkuperäiseen +voimaan ja aaterikkaasen sisällykseen, antaa se esitykselle viehättävän +mahtipontisuuden; mutta varsinkin myöhemmän ajan tuotteet, jolloin +runollinen aisti jo oli pilaantunut, osoittavat paljon tyhjää +kaunopuheisuutta, niin esim. Senecan tragediat. Kiitettävänä +vastakohtana tulee mainita erittäinkin muutamia lyriikan tuotteita, niinkuin Catullon ja Tibullon runot, joissa luontainen tunne saa voiton -koreapuheisuudesta. — Roomalaisen runouden rhetoorista väritystä -edistää vielä yksi kohta. Nuo kansan kuvausvoiman synnyttämät -myytilliset olennot, joita kreikkalaiset runoilijat mielellään tuovat -esiin, ovat Roomalaisilla jo menettäneet elävyytensä ja muuttuneet -ajatusperäisiksi mielikuviksi, osittain ajan edistyneemmän -katsantotavan tähden, vaan osittain siitäkin syystä, että ne ovat -toiselta kansalta lainattuja. Roomalaisessa kirjallisuudessa, näet, +koreapuheisuudesta. — Roomalaisen runouden rhetoorista väritystä +edistää vielä yksi kohta. Nuo kansan kuvausvoiman synnyttämät +myytilliset olennot, joita kreikkalaiset runoilijat mielellään tuovat +esiin, ovat Roomalaisilla jo menettäneet elävyytensä ja muuttuneet +ajatusperäisiksi mielikuviksi, osittain ajan edistyneemmän +katsantotavan tähden, vaan osittain siitäkin syystä, että ne ovat +toiselta kansalta lainattuja. Roomalaisessa kirjallisuudessa, näet, alkaa allegorian valta. Ne ominaisuudet, joita ennen kaikkia huomataan -Roomalaisten runoudessa, ovat voimakas isänmaallinen henki ja -käytöllinen mieli, joka runoudenkin kautta pyytää vaikuttaa ihmisten -tahtoon ja tälläkin alalla asettaa itsellensä siveellisen -tarkoitusperän. Jälkimäisestä satiirikin saa alkunsa; vikojen ja -epäkohtien pilkkaamisella ja moittimisella toivoo runoilija -parantavansa aikalaistensa tapoja. Sen kaunopuheisuuden, joka yleensä -on roomalaisen kirjallisuuden tunnusmerkkejä, senkin tuottaa sama halu +Roomalaisten runoudessa, ovat voimakas isänmaallinen henki ja +käytöllinen mieli, joka runoudenkin kautta pyytää vaikuttaa ihmisten +tahtoon ja tälläkin alalla asettaa itsellensä siveellisen +tarkoitusperän. Jälkimäisestä satiirikin saa alkunsa; vikojen ja +epäkohtien pilkkaamisella ja moittimisella toivoo runoilija +parantavansa aikalaistensa tapoja. Sen kaunopuheisuuden, joka yleensä +on roomalaisen kirjallisuuden tunnusmerkkejä, senkin tuottaa sama halu vaikuttaa kuulijan tai lukijan tunteisin.</p> <p>Ulkonaisessa suhteessa ovat roomalaisen esitystavan ansiot lausekeinon -juhlallinen komeus, sen tarkkamääräisyys ja voima, niinkuin myös se -"urbanitas" eli hienotapainen sievyys, mikä enimmiten vallitsee Rooman +juhlallinen komeus, sen tarkkamääräisyys ja voima, niinkuin myös se +"urbanitas" eli hienotapainen sievyys, mikä enimmiten vallitsee Rooman kirjallisuudessa. Jos latinainen runous, kuten Rooman sivistys -ylimalkain, osoittaa vähemmän alkuperäisyyttä kuin kreikkalainen, niin -juuri tämä sen yleismaailmallinen luonne on tehnyt sen sopivaksi -välittäjäksi muinais-ajan ja uudempain kansakuntain kesken.</p> +ylimalkain, osoittaa vähemmän alkuperäisyyttä kuin kreikkalainen, niin +juuri tämä sen yleismaailmallinen luonne on tehnyt sen sopivaksi +välittäjäksi muinais-ajan ja uudempain kansakuntain kesken.</p> <p>Aika oli nyt tullut semmoinen, jolloin melkein koko tunnetussa -maailmassa vallitsi yhteinen sivistys; sen välittäjänä on lännessä -latina, idässä kreikankieli. Sen pohjana on vanha kreikkalainen +maailmassa vallitsi yhteinen sivistys; sen välittäjänä on lännessä +latina, idässä kreikankieli. Sen pohjana on vanha kreikkalainen sivistys; siihen yhtyy roomalaisuus, vaan sen ohessa kaikki ne monenkaltaiset kansalliset aineet, jotka Rooman valtakunnassa melkein ovat kadonneet yhteiseen roomalais-kreikkalaisuuteen. Muutamia -erityisen kansallisuuden muistoja on tosin jäljellä ja paikoin ovat -vanhat kansalliset kieletkin säilyneet, esim. Syyriassa, Egyptissä, -Galliassa. Mutta niillä ylipäänsä ei ole suurta merkitystä; aikakautta -hallitsee yleisihmisyys, humanisuus. Yksinvalta estää yleisempää -osanottoa valtakunnan yhteisiin asioihin eikä ihmisillä ole mitään -kansallista tehtävää; sentähden tulee yksityishenkilön hengellinen tai -aineellinen menestys kaikkein pyrintöjen keskustaksi. Samalla kuin tämä -vie itsekkäisyyteen, tekee se toiselta puolen uskonnollisen tarpeen -tuntuvammaksi, ja siitäpä syystä tämä aika tarjookin oivallisen -maanlaadun kristin-uskon kylvölle; Rooman valtakunnan laveus ja -vilkastunut kanssakäyminen kaukaisimpien seutujen kesken helpoittavat -sen leviämistä. Vanhan kreikkalaisen filosofian perustuksella ja -niiden aatteiden vaikutuksesta, joita sekä kristin-oppi että itämaan +erityisen kansallisuuden muistoja on tosin jäljellä ja paikoin ovat +vanhat kansalliset kieletkin säilyneet, esim. Syyriassa, Egyptissä, +Galliassa. Mutta niillä ylipäänsä ei ole suurta merkitystä; aikakautta +hallitsee yleisihmisyys, humanisuus. Yksinvalta estää yleisempää +osanottoa valtakunnan yhteisiin asioihin eikä ihmisillä ole mitään +kansallista tehtävää; sentähden tulee yksityishenkilön hengellinen tai +aineellinen menestys kaikkein pyrintöjen keskustaksi. Samalla kuin tämä +vie itsekkäisyyteen, tekee se toiselta puolen uskonnollisen tarpeen +tuntuvammaksi, ja siitäpä syystä tämä aika tarjookin oivallisen +maanlaadun kristin-uskon kylvölle; Rooman valtakunnan laveus ja +vilkastunut kanssakäyminen kaukaisimpien seutujen kesken helpoittavat +sen leviämistä. Vanhan kreikkalaisen filosofian perustuksella ja +niiden aatteiden vaikutuksesta, joita sekä kristin-oppi että itämaan kansojen muinais-uskonnot tarjoovat, kasvaa omituinen teosofia, -uusi-platonisuus, joka koettaa yhdistää kaikki, mitä ihmiskunta siihen -asti on miettinyt. Runsas-aineinen kirjallisuus osoittaa virkeätä -henkistä elämää, ja monessa runouden tuotteessa sopii vielä ihaella -kreikkalaisen hengen sievää ihanuutta tai roomalaisen arvokasta -komeutta; mutta kuvausvoima on kuitenkin suuresti laimistunut eikä saa -enää aikaan noita mainioita mestariteoksia, joiden paljas nimi -johdattaa mieleen runouden ylevimmät ihanteet. Yleismaailmallisuus sitä +uusi-platonisuus, joka koettaa yhdistää kaikki, mitä ihmiskunta siihen +asti on miettinyt. Runsas-aineinen kirjallisuus osoittaa virkeätä +henkistä elämää, ja monessa runouden tuotteessa sopii vielä ihaella +kreikkalaisen hengen sievää ihanuutta tai roomalaisen arvokasta +komeutta; mutta kuvausvoima on kuitenkin suuresti laimistunut eikä saa +enää aikaan noita mainioita mestariteoksia, joiden paljas nimi +johdattaa mieleen runouden ylevimmät ihanteet. Yleismaailmallisuus sitä heikontaa ja rasittaa, ja entiset ihanteet sortuvat tuohon suureen kilvoitukseen aistin-omaista kauneutta hehkuvan pakanuuden ja nuoren, -synkkää kieltäymystä saarnaavan kristin-opin välillä. Eikä uusi taide -silloinkaan vielä pääse vahvasti toimimaan, kun kristin-usko vihdoin on -voitolle päässyt; sillä se kaipaa kansallisuuden elähyttävää kastetta. -Paraiten menestyvät ne runouden lajit, jotka ovat ulkopuolella sen -varsinaista alaa, erittäinkin satiiri; Lukianon sukkela-älyisissä -ryntäyksissä vanhaa jumalistoa vastaan kuvauupi ajan kieltoperäinen +synkkää kieltäymystä saarnaavan kristin-opin välillä. Eikä uusi taide +silloinkaan vielä pääse vahvasti toimimaan, kun kristin-usko vihdoin on +voitolle päässyt; sillä se kaipaa kansallisuuden elähyttävää kastetta. +Paraiten menestyvät ne runouden lajit, jotka ovat ulkopuolella sen +varsinaista alaa, erittäinkin satiiri; Lukianon sukkela-älyisissä +ryntäyksissä vanhaa jumalistoa vastaan kuvauupi ajan kieltoperäinen suunta.</p> -<p>Näin vanha aika vaipui hautaansa, jättäen kaksi hedelmää -tulevaisuudelle perinnöksi: kreikkalais-roomalaisen sivistyksen jalot -tiede- ja taide-aarteet sekä Judaean kansassa syntyneen, vaan +<p>Näin vanha aika vaipui hautaansa, jättäen kaksi hedelmää +tulevaisuudelle perinnöksi: kreikkalais-roomalaisen sivistyksen jalot +tiede- ja taide-aarteet sekä Judaean kansassa syntyneen, vaan kreikkalaisen hengen muodostaman, uuden uskonnon.</p> -<p>Antiikkinen ihanne, kuten jo nähtiin, perustuu objektiivisuuteen, -maailman kokonaisuuden kauniisen järjestykseen. Tässä maailman -täydellisessä järjestyksessä on yksityishenkilö tosin itsenäinen osa, -jonka suurin mahdollinen täydellisyys ylentää kokonaisuuden -sopusointua, samaten kuin kreikkalaisessa temppelissä jokainen eri -pylväs tai pintakuva on itsestään kaunis ja kuitenkin pääasiallisesti -on olemassa yleisen tasasuhtaisuuden vuoksi; sillä sen asemaa ja -kauneutta määrää kokonaisuuden järjestys. Antiikki-maailman -edistyskannalla on tämä objektiivisuus — tämä henkilön määrättäväisyys -ulkonaisen järjestyksen kautta — valtavampi kuin henkilön oman sielun -syvyydestä kuohuileva itsemääräys, kuin sen sisällisen maailman -omituisuus, mikä hänen sydämmessään elää. Kun subjektiivisuus herää ja -ihminen asettaa oman mielensä kaikkein asiain ratkaisijaksi, silloin -vanha maailma rupeaa hajoamaan; temppeli raukeaa, kun pylväät eivät -enää sitä kannata, vaan jokainen erikseen pyrkivät edustamaan -kokonaisuutta. Oikein on, että indiviidi saa kehittää kaiken voimansa -ja omituisuutensa; mutta toiselta puolen yksityishenkilön runsaampi -kehitys ei saa häiritä maailman yleistä sopusointua; sen tulee -päinvastoin rikkaudellaan sitä enentää. Tämä voipi tapahtua ainoastaan -sen katsantotavan nojalla, että ihmishenki on jumalallista alkuperää ja -jumaluus siis elää ihmishengessä; silloin indiviidi voi omaksensa -omistaa maailman yleisen järjestyksen, kokonaisuuden; se ei nyt enää -vieraana, ulkonaisena voimana, synkkänä sallimuksena, vastusta -yksityishenkilöä; vaan jumalallinen järjestys on ihmishengen oma -sisällys; sitä toteuttaessaan ihminen vapaana kehittää omaa olentoansa. -Indiviidien toisiansa täydentäessä syntyy yleinen sopusointu; -yksityishenkilöin vapaan toiminnan kautta kokonaisuus varttuu yhä -runsaampiin muotoihin, tuoden näkyviin ennen aavistamattoman +<p>Antiikkinen ihanne, kuten jo nähtiin, perustuu objektiivisuuteen, +maailman kokonaisuuden kauniisen järjestykseen. Tässä maailman +täydellisessä järjestyksessä on yksityishenkilö tosin itsenäinen osa, +jonka suurin mahdollinen täydellisyys ylentää kokonaisuuden +sopusointua, samaten kuin kreikkalaisessa temppelissä jokainen eri +pylväs tai pintakuva on itsestään kaunis ja kuitenkin pääasiallisesti +on olemassa yleisen tasasuhtaisuuden vuoksi; sillä sen asemaa ja +kauneutta määrää kokonaisuuden järjestys. Antiikki-maailman +edistyskannalla on tämä objektiivisuus — tämä henkilön määrättäväisyys +ulkonaisen järjestyksen kautta — valtavampi kuin henkilön oman sielun +syvyydestä kuohuileva itsemääräys, kuin sen sisällisen maailman +omituisuus, mikä hänen sydämmessään elää. Kun subjektiivisuus herää ja +ihminen asettaa oman mielensä kaikkein asiain ratkaisijaksi, silloin +vanha maailma rupeaa hajoamaan; temppeli raukeaa, kun pylväät eivät +enää sitä kannata, vaan jokainen erikseen pyrkivät edustamaan +kokonaisuutta. Oikein on, että indiviidi saa kehittää kaiken voimansa +ja omituisuutensa; mutta toiselta puolen yksityishenkilön runsaampi +kehitys ei saa häiritä maailman yleistä sopusointua; sen tulee +päinvastoin rikkaudellaan sitä enentää. Tämä voipi tapahtua ainoastaan +sen katsantotavan nojalla, että ihmishenki on jumalallista alkuperää ja +jumaluus siis elää ihmishengessä; silloin indiviidi voi omaksensa +omistaa maailman yleisen järjestyksen, kokonaisuuden; se ei nyt enää +vieraana, ulkonaisena voimana, synkkänä sallimuksena, vastusta +yksityishenkilöä; vaan jumalallinen järjestys on ihmishengen oma +sisällys; sitä toteuttaessaan ihminen vapaana kehittää omaa olentoansa. +Indiviidien toisiansa täydentäessä syntyy yleinen sopusointu; +yksityishenkilöin vapaan toiminnan kautta kokonaisuus varttuu yhä +runsaampiin muotoihin, tuoden näkyviin ennen aavistamattoman moninaisuuden.</p> -<p>Tällaisen maailmankatsomuksen nojalla oli muodostuva toinen ihanne kuin -antiikin, — se ihanne, joka yleensä on uudemman ajan oma. Ylempänä -kuvattu katsantotapa koittaa vähitellen ihmiskunnalle; mutta, -ennenkuin se voitolle pääsee, käy sen edistyminen monta mutkatietä. -Objektiivisuuden rauettua saa pelkkä subjektiivisuus vallan. Rooman -keisari-aikana oli yleinen individualismi voitolle päässyt ja -yksityis-ihmisestä oli tullut kaikkein henkisten harrastusten keskus. -Hänen täydellisyytensä — viisaus, niinkuin Stoalaiset sanoivat, — tai +<p>Tällaisen maailmankatsomuksen nojalla oli muodostuva toinen ihanne kuin +antiikin, — se ihanne, joka yleensä on uudemman ajan oma. Ylempänä +kuvattu katsantotapa koittaa vähitellen ihmiskunnalle; mutta, +ennenkuin se voitolle pääsee, käy sen edistyminen monta mutkatietä. +Objektiivisuuden rauettua saa pelkkä subjektiivisuus vallan. Rooman +keisari-aikana oli yleinen individualismi voitolle päässyt ja +yksityis-ihmisestä oli tullut kaikkein henkisten harrastusten keskus. +Hänen täydellisyytensä — viisaus, niinkuin Stoalaiset sanoivat, — tai onnellisuutensa — Epikurolaisten ihanne — asetettiin korkeimmaksi -tarkoitusperäksi, huolimatta yhteis-elämästä tai ihmiskunnan -kokonaisuudesta. Mutta, koska yksityisihminen semmoisenaan, yhtymättä -henkisen elämän kokonaisuuteen, ei voi saavuttaa mitään täydellisyyttä -eikä häiritsemätöntä maallista onnea, ei tämä ajatuskanta voinut ajan -pitkään tyydyttää, vaan sortui omaan tyhjyyteensä, valmistaen alaa -kristin-uskolle. Ihminen heittäytyi Jumalan helmoihin, toivoen -jumalallisen välittäjän kautta löytävänsä haudan toisella puolella, -mitä hän tässä elämässä turhaan oli etsinyt, olentonsa täydellisyyden -ja suurimman autuuden yhteydessä Jumalan kanssa. Mutta samalla -kristin-usko tunkeutuu ihmissielun syvimpään syvyyteen, aukaisten -sydämmen salaisimmat kätköt. Ihmisen sisällinen puhtaus, hänen -yhtymisensä Jumalaan rakkauden kautta on uuden uskonnon pääsisällys. -Jumalaa ajatellaan lempeäksi isäksi, ihmisiä hänen lapsiksensa, ja -rakkauden tulee myös yhdistää ihmiset keskenänsä. Korkeimman edessä -ovat kaikki yhtäläiset, ja kajastus Kristuksen kirkkaudesta valuu myös +tarkoitusperäksi, huolimatta yhteis-elämästä tai ihmiskunnan +kokonaisuudesta. Mutta, koska yksityisihminen semmoisenaan, yhtymättä +henkisen elämän kokonaisuuteen, ei voi saavuttaa mitään täydellisyyttä +eikä häiritsemätöntä maallista onnea, ei tämä ajatuskanta voinut ajan +pitkään tyydyttää, vaan sortui omaan tyhjyyteensä, valmistaen alaa +kristin-uskolle. Ihminen heittäytyi Jumalan helmoihin, toivoen +jumalallisen välittäjän kautta löytävänsä haudan toisella puolella, +mitä hän tässä elämässä turhaan oli etsinyt, olentonsa täydellisyyden +ja suurimman autuuden yhteydessä Jumalan kanssa. Mutta samalla +kristin-usko tunkeutuu ihmissielun syvimpään syvyyteen, aukaisten +sydämmen salaisimmat kätköt. Ihmisen sisällinen puhtaus, hänen +yhtymisensä Jumalaan rakkauden kautta on uuden uskonnon pääsisällys. +Jumalaa ajatellaan lempeäksi isäksi, ihmisiä hänen lapsiksensa, ja +rakkauden tulee myös yhdistää ihmiset keskenänsä. Korkeimman edessä +ovat kaikki yhtäläiset, ja kajastus Kristuksen kirkkaudesta valuu myös alhaisten ja sorrettujen yli. Yleisen ihmis-arvon tunnustamiseen oli -ajan sivistys jo monella tavalla ohjannut yhteistä ajatustapaa; vihdoin -kristin-usko sille antoi pyhityksensä. Uusi uskonto asetti itsellensä -mitä jaloimman esikuvan, puhtaan ihmisyyden ideaalin, koko -ihmiskunnalle kelpaavan; siitäpä sen yleismaailmallinen merkitys.</p> - -<p>Kristillinen maailmankatsomus oli, niin sanoakseni, siirtänyt -elämän painokohdan ihmisen ulkonaisesta olosta hänen mieleensä ja -omaan-tuntoonsa, antaen samalla yksityishenkilölle täyden arvon. -Kristin-usko on niinmuodoin subjektiivisen käsitystavan korkein aste. -Mutta se sisälsi kuitenkin jo ensi aikoina paljon aihetta laajaan +ajan sivistys jo monella tavalla ohjannut yhteistä ajatustapaa; vihdoin +kristin-usko sille antoi pyhityksensä. Uusi uskonto asetti itsellensä +mitä jaloimman esikuvan, puhtaan ihmisyyden ideaalin, koko +ihmiskunnalle kelpaavan; siitäpä sen yleismaailmallinen merkitys.</p> + +<p>Kristillinen maailmankatsomus oli, niin sanoakseni, siirtänyt +elämän painokohdan ihmisen ulkonaisesta olosta hänen mieleensä ja +omaan-tuntoonsa, antaen samalla yksityishenkilölle täyden arvon. +Kristin-usko on niinmuodoin subjektiivisen käsitystavan korkein aste. +Mutta se sisälsi kuitenkin jo ensi aikoina paljon aihetta laajaan kehitysjaksoon objektiiviseenkin suuntaan, joka kehitysjakso ei -vieläkään ole päättynyt. Vanhimmassa kristikunnassa oli elävä tunne -koko ihmiskunnan yhteenkuuluvaisuudesta ja sen varttumisesta yhä -suurempaan täydellisyyteen, ja kirkkaana toiveena sille loisti ajatus +vieläkään ole päättynyt. Vanhimmassa kristikunnassa oli elävä tunne +koko ihmiskunnan yhteenkuuluvaisuudesta ja sen varttumisesta yhä +suurempaan täydellisyyteen, ja kirkkaana toiveena sille loisti ajatus "tuhatvuotisesta valtakunnasta", s.o. ihanteellinen kuva maallisen -elämän korkeimmasta kehittymis-tilasta. Nämä aatokset on kristillisen -kirkon myöhempi käsitystapa melkein kokonaan hämärään peittänyt. -Rakkauden käsky taas voi saada avarammankin sisällyksen, kuin mikä -sille tavallisesti annetaan; saattaahan se kiintyä maailmassa +elämän korkeimmasta kehittymis-tilasta. Nämä aatokset on kristillisen +kirkon myöhempi käsitystapa melkein kokonaan hämärään peittänyt. +Rakkauden käsky taas voi saada avarammankin sisällyksen, kuin mikä +sille tavallisesti annetaan; saattaahan se kiintyä maailmassa toteutuviin aatteisin ja tehokkaasti ilmaantua Jumalan valtakunnan -levittämisessä maan päällä myös yleis-inhimillisen tai kansallisen -elämän eri piireissä. Vihdoin, kun kristin-usko julistaa ihmiset -Jumalan lapsiksi, ei sekään ajatus ole kaukana, että ihmishenki on -jumalallista alkuperää ja että Jumalan henki siis ilmestyy historian -menossa ja kaikessa, mitä ihmishenki tuottaa hyvää ja jaloa. Moni -ajattelija onkin tehnyt tämän johtopäätöksen; vaan ei mikään -kirkkokunta ole rohjennut ottaa sitä uskontunnustukseensa.</p> - -<p>Yleensä on uskonnollisella alalla kristin-opin subjektiivinen puoli -melkein yksin-omaisesti päässyt kehkiämään. Vaan ne objektiivisen +levittämisessä maan päällä myös yleis-inhimillisen tai kansallisen +elämän eri piireissä. Vihdoin, kun kristin-usko julistaa ihmiset +Jumalan lapsiksi, ei sekään ajatus ole kaukana, että ihmishenki on +jumalallista alkuperää ja että Jumalan henki siis ilmestyy historian +menossa ja kaikessa, mitä ihmishenki tuottaa hyvää ja jaloa. Moni +ajattelija onkin tehnyt tämän johtopäätöksen; vaan ei mikään +kirkkokunta ole rohjennut ottaa sitä uskontunnustukseensa.</p> + +<p>Yleensä on uskonnollisella alalla kristin-opin subjektiivinen puoli +melkein yksin-omaisesti päässyt kehkiämään. Vaan ne objektiivisen katsantotavan siemenet, joihin olen viitannut, ovat kuitenkin -muilla aloilla itäneet ja taimelle nousseet; sillä kristin-oppi ei -ole yksistään uskontoa, vaan sisältää sen ohessa siveellisen +muilla aloilla itäneet ja taimelle nousseet; sillä kristin-oppi ei +ole yksistään uskontoa, vaan sisältää sen ohessa siveellisen maailmankatsomuksen. Mutta varsinkin kristin-uskon ensi aikoina oli tuo -subjektiivinen puoli erittäin valtava; siinä kohden, niinkuin monessa +subjektiivinen puoli erittäin valtava; siinä kohden, niinkuin monessa muussakin suhteessa, huomataan silloisten olojen vaikutusta. Vanhat ihanteet olivat kukistumaisillaan; valtiollisen ja yhteiskunnallisen -vapauden puute esti kaikki yhteiset pyrinnöt. Siveellinen turmelus oli -arveluttavassa määrässä voitolle päässyt ja useat filosofit olivat jo +vapauden puute esti kaikki yhteiset pyrinnöt. Siveellinen turmelus oli +arveluttavassa määrässä voitolle päässyt ja useat filosofit olivat jo kallistuneet pessimistiseen ihmisluonnon arvostelemiseen. Zoroasterin -uskonto opetti pimeyden valtakunnan olevan melkein yhtä voimallisen -kuin valon ja hyvyyden, ja sieltä olivat Juutalaisetkin saaneet -käsityksen pahuuden ruhtinaasta ja valtakunnasta. Sen-aikuisessa -tietoviisaudessa oli se ajatus yleinen, että aineellinen maailma on -hengen vangitsija ja että ihmissielu vasta aineellisuuden kahleista -päästyään voi oikean tarkoituksensa täyttää. Nämä kaikki vaikuttivat -uuden opin muodostumiseen. Synkkä itsensä-kieltäminen ja maailman -halveksiminen oli kristityn ensimmäinen velvollisuus. Kaikki ihmisen +uskonto opetti pimeyden valtakunnan olevan melkein yhtä voimallisen +kuin valon ja hyvyyden, ja sieltä olivat Juutalaisetkin saaneet +käsityksen pahuuden ruhtinaasta ja valtakunnasta. Sen-aikuisessa +tietoviisaudessa oli se ajatus yleinen, että aineellinen maailma on +hengen vangitsija ja että ihmissielu vasta aineellisuuden kahleista +päästyään voi oikean tarkoituksensa täyttää. Nämä kaikki vaikuttivat +uuden opin muodostumiseen. Synkkä itsensä-kieltäminen ja maailman +halveksiminen oli kristityn ensimmäinen velvollisuus. Kaikki ihmisen luontaiset taipumukset, kaikki ihmishengen jaloimmat tuotteet, tiede, -taide, valtiollinen elämä, katsottiin semmoisinaan, jos ei aina -suorastaan hyljättäviksi, niin kumminkin epäpyhiksi, halpa-arvoisiksi -kirkon pyhittämien rinnalla; sillä olivathan nuo kaikki saaneet alkunsa -tuosta synnin tahraamasta ihmisluonnosta. Jyrkkä eroitus hengellisen ja -maallisen välillä oli näiden kaikkien seurauksena.</p> - -<p>Ett'ei tuommoinen katsantotapa ollut suosiollinen taiteen pyrinnöille, -on itsestään selvää. Nuori kristinoppi kyllä synnytti vähän hengellistä -runoutta ja muutamia kristillisen kuvaustaiteen alkeita; mutta mitään -itsenäistä kauneuden ihannetta ei se ensi aikoina kyennyt luomaan. +taide, valtiollinen elämä, katsottiin semmoisinaan, jos ei aina +suorastaan hyljättäviksi, niin kumminkin epäpyhiksi, halpa-arvoisiksi +kirkon pyhittämien rinnalla; sillä olivathan nuo kaikki saaneet alkunsa +tuosta synnin tahraamasta ihmisluonnosta. Jyrkkä eroitus hengellisen ja +maallisen välillä oli näiden kaikkien seurauksena.</p> + +<p>Ett'ei tuommoinen katsantotapa ollut suosiollinen taiteen pyrinnöille, +on itsestään selvää. Nuori kristinoppi kyllä synnytti vähän hengellistä +runoutta ja muutamia kristillisen kuvaustaiteen alkeita; mutta mitään +itsenäistä kauneuden ihannetta ei se ensi aikoina kyennyt luomaan. Uudet kansat ottivat sen huostaansa ja vasta niiden keskuudessa, monellaisten aiheiden vaikutuksesta, yleni kristillinen taide ja silloin kristillinen maailmankatsomus sai runollisenkin muodostuksensa.</p> @@ -4176,536 +4139,536 @@ silloin kristillinen maailmankatsomus sai runollisenkin muodostuksensa.</p> <hr class="chap" /> -<h3>SEITSEMÄS LUKU.<br /> +<h3>SEITSEMÄS LUKU.<br /> Keskiajan ihanne.</h3> -<p>Keskiajan omituisuus on vuotanut kahdesta lähteestä: kristin-uskosta -sekä niiden uusien kansojen luonteesta, jotka Roomalais-valtakunnan -hävittyä astuivat historian näkymölle. Katsokaamme nyt niitä +<p>Keskiajan omituisuus on vuotanut kahdesta lähteestä: kristin-uskosta +sekä niiden uusien kansojen luonteesta, jotka Roomalais-valtakunnan +hävittyä astuivat historian näkymölle. Katsokaamme nyt niitä kansakuntia, jotka ovat olleet osallisina sen ihanteen tuottamisessa.</p> -<p><i>Keltiläiset</i> heimokunnat muodostivat väestön pohjakerroksen +<p><i>Keltiläiset</i> heimokunnat muodostivat väestön pohjakerroksen useissa Euroopan maissa, niinkuin Ranskassa, Englannissa, -Etelä-Saksassa ja osittain Espanjassakin. Kansallisesti he kyllä -vähitellen riutuivat ja kuolivat; heidän kielensä väistyi syrjälle, -ensin latinan, sitten germanilais- ja romanilais-kielten edestä, kunnes +Etelä-Saksassa ja osittain Espanjassakin. Kansallisesti he kyllä +vähitellen riutuivat ja kuolivat; heidän kielensä väistyi syrjälle, +ensin latinan, sitten germanilais- ja romanilais-kielten edestä, kunnes se pysyi ainoastaan maarahvaan keskuudessa muutamilla tienoilla -Ranskassa ja Britannian saarilla. Mutta syrjäytyessään Keltiläiset -kuitenkin säilyttivät vanhat tarinansa ja kansallisen runoutensa ja -ennättivät pysyväisesti vaikuttaa muiden kansojen kuvausvoimaan. Heidän -omasta runousmuodostaan ovat esimerkkinä nuo utuiset, haikeamieliset -kertomarunot, joita jälkimaailma muistelee Ossian'in laulujen nimellä. -Ylimalkain näkyy Keltiläisissä olevan joku taipumus synkkään ja -hämärään salaperäisyyteen. Kolkko ja kamala oli heidän uskontonsa. -Sitä todistavat Druidien pyhät tammistot, joiden pimentoihin ei -vihkimättömän silmä koskaan saanut tunkeutua, ja nuo julmat -ihmis-uhrit, joilla pyydettiin lepyttää jumalain vihaa. Ankaran -pappisvallan rinnalla oli yhtä kova ylimysvalta. Vaan toiselta puolen +Ranskassa ja Britannian saarilla. Mutta syrjäytyessään Keltiläiset +kuitenkin säilyttivät vanhat tarinansa ja kansallisen runoutensa ja +ennättivät pysyväisesti vaikuttaa muiden kansojen kuvausvoimaan. Heidän +omasta runousmuodostaan ovat esimerkkinä nuo utuiset, haikeamieliset +kertomarunot, joita jälkimaailma muistelee Ossian'in laulujen nimellä. +Ylimalkain näkyy Keltiläisissä olevan joku taipumus synkkään ja +hämärään salaperäisyyteen. Kolkko ja kamala oli heidän uskontonsa. +Sitä todistavat Druidien pyhät tammistot, joiden pimentoihin ei +vihkimättömän silmä koskaan saanut tunkeutua, ja nuo julmat +ihmis-uhrit, joilla pyydettiin lepyttää jumalain vihaa. Ankaran +pappisvallan rinnalla oli yhtä kova ylimysvalta. Vaan toiselta puolen oli ainakin Gallian heimokunnissa muutamia ominaisuuksia, jotka -näyttävät olevan täysi vastakohta tuolle yksvakaiselle synkeydelle: -hilpeä, huoleton mielenlaatu, hillitön uutisten halu ja vilkas -puheliaisuus. Paitsi uskonnollista mieltä huomattiin Keltiläisissä jo -vanhimpina aikoina erittäin kaksi luonnontaipumusta: he harrastivat -ennen kaikkia sotaista kunniaa ja kaunopuheisuuden mainetta. Nämä -mieliharrastukset niinkuin yleensä keltiläisen alkuluonteen iloisempi -puoli muistuttaa nykyisistä Ranskalaisista; päinvastoin tuo toinen, -pimeämpi puoli kenties ilmaantuu Skotlannin Puritanien totisessa -luonteessa ja siinä kiihkoisessa katolisuuden muodossa, joka on päässyt -valtaan Espanjan kansassa. Mutta näiden ohessa on Keltiläisissä aina +näyttävät olevan täysi vastakohta tuolle yksvakaiselle synkeydelle: +hilpeä, huoleton mielenlaatu, hillitön uutisten halu ja vilkas +puheliaisuus. Paitsi uskonnollista mieltä huomattiin Keltiläisissä jo +vanhimpina aikoina erittäin kaksi luonnontaipumusta: he harrastivat +ennen kaikkia sotaista kunniaa ja kaunopuheisuuden mainetta. Nämä +mieliharrastukset niinkuin yleensä keltiläisen alkuluonteen iloisempi +puoli muistuttaa nykyisistä Ranskalaisista; päinvastoin tuo toinen, +pimeämpi puoli kenties ilmaantuu Skotlannin Puritanien totisessa +luonteessa ja siinä kiihkoisessa katolisuuden muodossa, joka on päässyt +valtaan Espanjan kansassa. Mutta näiden ohessa on Keltiläisissä aina ollut vilkas mielikuvitus, joka tulee ilmi varsinkin runo-aineiden -keksimisessä; melkein kaikki ne tarinat, joita keskiajan taiderunous -otti muodostaaksensa, ovat heistä saaneet alkunsa tai heidän kauttansa -tulleet tutuiksi keskiajan kansoille. Keltiläisten omat taistelut +keksimisessä; melkein kaikki ne tarinat, joita keskiajan taiderunous +otti muodostaaksensa, ovat heistä saaneet alkunsa tai heidän kauttansa +tulleet tutuiksi keskiajan kansoille. Keltiläisten omat taistelut vieraita anastajia vastaan antoivat aihetta tarinoihin Artus -kuninkaasta ja ympyriäisen pöydän ritareista; heidän välityksensä -kautta tuo itämailta tullut, syvätajuinen taru pyhästä Gral'ista levisi -muille Euroopan kansoille. Heistäpä enimmiten juontuvat nuo sadut -lumotuista lähteistä, taikalinnoista ja muista ihmeistä, joita +kuninkaasta ja ympyriäisen pöydän ritareista; heidän välityksensä +kautta tuo itämailta tullut, syvätajuinen taru pyhästä Gral'ista levisi +muille Euroopan kansoille. Heistäpä enimmiten juontuvat nuo sadut +lumotuista lähteistä, taikalinnoista ja muista ihmeistä, joita kohtaamme keskiajan ritarirunoudessa, Arioston "Orlando furioso'ssa" ja -uudemmissakin kertoelmissa. Erittäin nuo sadun-omaiset haltiattaret -(fee't), jotka pitävät huolta ihmisten kohtalosta, ovat keltiläistä -alkuperää. Keltiläisen kuvausvoiman jäljet ulottuvat siis paljoa -loitommaksi, kuin heidän valtiollinen itsenäisyytensä tai heidän +uudemmissakin kertoelmissa. Erittäin nuo sadun-omaiset haltiattaret +(fee't), jotka pitävät huolta ihmisten kohtalosta, ovat keltiläistä +alkuperää. Keltiläisen kuvausvoiman jäljet ulottuvat siis paljoa +loitommaksi, kuin heidän valtiollinen itsenäisyytensä tai heidän kansallisen runoutensa tuotteet.</p> -<p>Niistä monisukuisista heimokunnista, jotka kansainvaellusten aikana +<p>Niistä monisukuisista heimokunnista, jotka kansainvaellusten aikana tulvasivat Rooman valtakuntaan, ovat <i>Germanit</i> ennen muita -vaikuttaneet keskiaikaisten olojen muodostumiseen. Jos käännymme -Germanien alkuluonnetta tarkastamaan, huomaamme kaksi silmään-pistävää -ominaisuutta: korkealle yltyneen personallisuuden-tunnon, joka väliin -ilmaantuu vakaana, miehuullisena itsenäisyytenä, väliin uhka-ylpeytenä -tai omavaltaisena itsepintaisuutena, sekä kiihkeän sotahalun, -joka ei pidä taistelua paljaana välikappaleena vallan, maineen ja -rikkauden saavuttamiseksi, vaan elämän varsinaisena tarkoituksena. +vaikuttaneet keskiaikaisten olojen muodostumiseen. Jos käännymme +Germanien alkuluonnetta tarkastamaan, huomaamme kaksi silmään-pistävää +ominaisuutta: korkealle yltyneen personallisuuden-tunnon, joka väliin +ilmaantuu vakaana, miehuullisena itsenäisyytenä, väliin uhka-ylpeytenä +tai omavaltaisena itsepintaisuutena, sekä kiihkeän sotahalun, +joka ei pidä taistelua paljaana välikappaleena vallan, maineen ja +rikkauden saavuttamiseksi, vaan elämän varsinaisena tarkoituksena. Vastahakoisesti germanilainen mies taipuu yhteiskunnallisen -järjestyksen alle, ihan toisin kuin Kreikkalainen tai Roomalainen, -joiden mielestä valtio on kaikkein pyrintöjen luonnollinen keskus. -Mutta kuitenkin hän vapaaehtoisesti antautuu toisen, arvossa -pidetyn miehen vallan alle, vieläpä palvelee häntä ankarimmalla -uskollisuudella. Tämä näennäinen ristiriitaisuus osoittaa +järjestyksen alle, ihan toisin kuin Kreikkalainen tai Roomalainen, +joiden mielestä valtio on kaikkein pyrintöjen luonnollinen keskus. +Mutta kuitenkin hän vapaaehtoisesti antautuu toisen, arvossa +pidetyn miehen vallan alle, vieläpä palvelee häntä ankarimmalla +uskollisuudella. Tämä näennäinen ristiriitaisuus osoittaa germaanilaisessa luonteessa olevan vahvan indiviidisen suunnan, eli -toisin sanoen: germanilaisilla heimoilla ei ole yhteis-elämä aatteineen -rientoineen ylinnä tarkoitusperänä, vaan eri henkilöin pyrinnöt -semmoisinaan. Isänmaan hyväksi olisi Muinais-Germanin ollut mahdoton -altistua Kodron tai Curtion tavalla, vaan yhtä suuriin urhotöihin ja -itsensä-kieltämisiin voipi häntä saattaa päällikölle vannottu +toisin sanoen: germanilaisilla heimoilla ei ole yhteis-elämä aatteineen +rientoineen ylinnä tarkoitusperänä, vaan eri henkilöin pyrinnöt +semmoisinaan. Isänmaan hyväksi olisi Muinais-Germanin ollut mahdoton +altistua Kodron tai Curtion tavalla, vaan yhtä suuriin urhotöihin ja +itsensä-kieltämisiin voipi häntä saattaa päällikölle vannottu uskollisuus tai sotakunnian himo taikkapa vaan velvollisuudeksi koroitettu mielijohde. Jos vertaa muinais-germanilaiset uroot Homeron -sankareihin, niin jälkimäiset ihmisinä ovat meitä paljoa lähempänä. -Helleeniläinen uros, vaikka kyllä ihailee sotaista mainetta ja riemulla -rientää miekan mittelöhön, ei suosi taistelua itse taistelun tähden; -sota on hänestä vaivaloista työtä eikä hän turhan vuoksi uhraa -henkeänsä; Germani sitä vastoin pitää sotaa iloleikkinä ja syöksyy +sankareihin, niin jälkimäiset ihmisinä ovat meitä paljoa lähempänä. +Helleeniläinen uros, vaikka kyllä ihailee sotaista mainetta ja riemulla +rientää miekan mittelöhön, ei suosi taistelua itse taistelun tähden; +sota on hänestä vaivaloista työtä eikä hän turhan vuoksi uhraa +henkeänsä; Germani sitä vastoin pitää sotaa iloleikkinä ja syöksyy uhkamielisesti surman suuhun. Nuo hellempien tunteiden luonnolliset puhkeamiset, jopa valituksetkin, jotka virtaavat Homeron sankarien suusta, paljastavat meille mielenliikuntoja, jotka ovat yhteiset koko -ihmissuvulle ja siis selvästi ymmärrettäviä; mutta germanilaisen uroon -uhmailevaisuus tuottaa oikullisuuden, josta hänen luonteensa usein -kyllä käypi eriskummaiseksi ja vaikeaksi käsittää. Nibelungenlied'issä -Hagen, vaikka varma ennusmerkki häntä varoittaa ja hän helposti voisi -pelastaa sekä itsensä että toverinsa, töytää tieten taiten kuolemaansa -kohden eikä koeta puolellakaan sanalla pidättää ystäviänsä taattuun -turmioon heittäymästä. Se aatteisuus, joka kuitenkin pilkoittaa esiin -tästä eriskummaisuudesta, on toisenlainen kuin vanhan ajan kansojen. -Kreikkalaisen ideaalisuus on objektiivinen, ulkokohtainen: hän oivaltaa +ihmissuvulle ja siis selvästi ymmärrettäviä; mutta germanilaisen uroon +uhmailevaisuus tuottaa oikullisuuden, josta hänen luonteensa usein +kyllä käypi eriskummaiseksi ja vaikeaksi käsittää. Nibelungenlied'issä +Hagen, vaikka varma ennusmerkki häntä varoittaa ja hän helposti voisi +pelastaa sekä itsensä että toverinsa, töytää tieten taiten kuolemaansa +kohden eikä koeta puolellakaan sanalla pidättää ystäviänsä taattuun +turmioon heittäymästä. Se aatteisuus, joka kuitenkin pilkoittaa esiin +tästä eriskummaisuudesta, on toisenlainen kuin vanhan ajan kansojen. +Kreikkalaisen ideaalisuus on objektiivinen, ulkokohtainen: hän oivaltaa maailman sopusuhtaisuuden ja ottaa sen vaan olonsa ja toimintansa -esikuvaksi. Germanin aatteisuus on päinvastoin luonnoltaan -subjektiivinen, itsekohtainen. Yksityishenkilöä ei tyydytä maailma -semmoisenaan; hän tahtoo katsoa sitä omalta kannaltaan, muodostaa sitä -oman mielensä mukaan. Tämä on jo hiukan alkua siihen, mikä sittemmin -saapi romantisuuden nimen, ja siinä näkyy sama omavaltaisuus, jolla -germanilainen soturi muutoinkin seuraa mielijohteitansa, Hänen +esikuvaksi. Germanin aatteisuus on päinvastoin luonnoltaan +subjektiivinen, itsekohtainen. Yksityishenkilöä ei tyydytä maailma +semmoisenaan; hän tahtoo katsoa sitä omalta kannaltaan, muodostaa sitä +oman mielensä mukaan. Tämä on jo hiukan alkua siihen, mikä sittemmin +saapi romantisuuden nimen, ja siinä näkyy sama omavaltaisuus, jolla +germanilainen soturi muutoinkin seuraa mielijohteitansa, Hänen aatteelliset perus-ohjeensa ovat useinkin hyvin haaveellisia ja yksipuolisia, niin esim. seuralaisen rajaton kiintymys johtajaansa ja -tuo umpisilmäinen kestävyys verikoston velvollisuuden täyttämisessä. +tuo umpisilmäinen kestävyys verikoston velvollisuuden täyttämisessä. Vahvan personallisuudentunnon ja haaveellisuuden yhteys osoittuu ennen -kaikkia tuossa omituisessa yksityiskunnian käsityksessä, joka sai +kaikkia tuossa omituisessa yksityiskunnian käsityksessä, joka sai alkunsa Germanien kesken ja on ihan toista kuin se arvo ja maine, jota -antiikkinen uros tavoitteli. Siitä syntyi sitten ritarisuuden ihanne ja -jälkeenpäin myös se kunnian irvikuva, joka nytkin vielä monessa maassa -kummittelee erityisen säätykunnian ja kahdentaistelun muodossa.</p> +antiikkinen uros tavoitteli. Siitä syntyi sitten ritarisuuden ihanne ja +jälkeenpäin myös se kunnian irvikuva, joka nytkin vielä monessa maassa +kummittelee erityisen säätykunnian ja kahdentaistelun muodossa.</p> <p>Muinais-Germanit olivat luonnon-kansaa, jossa intohimojen rajut myrskyt -eivät paljon vastusta kohdanneet. Helleenien "aidos" ja "sofrosyne" -olivat heille äkki-outoja käsitteitä. Omaan voimaansa luotti -germanilainen sankari eikä jumalienkaan apua suuresti kaivannut; vielä -vähemmin hän pelkäsi ylimielisyydellään itseänsä vastaan kiihoittavansa -sallimuksen salaista voimaa. Jyrkimmät vastakohdat tavataan -rinnatuksin, vieläpä samassakin henkilössä: verinen julmuus ja +eivät paljon vastusta kohdanneet. Helleenien "aidos" ja "sofrosyne" +olivat heille äkki-outoja käsitteitä. Omaan voimaansa luotti +germanilainen sankari eikä jumalienkaan apua suuresti kaivannut; vielä +vähemmin hän pelkäsi ylimielisyydellään itseänsä vastaan kiihoittavansa +sallimuksen salaista voimaa. Jyrkimmät vastakohdat tavataan +rinnatuksin, vieläpä samassakin henkilössä: verinen julmuus ja alttiiksi-antauva rakkaus, kavala petollisuus ja luopumaton -uskollisuus, hurja kostonhimo ja ylevämielinen jalous. Helleenien -sopusointuisella kauneudella tietysti ei ole sijaa näissä oloissa; -ankara ristiriita on päinvastoin hengen ja muodon välillä. Aatteisuus -piilee karhean kuoren alla ja kauneus ilmaantuu enimmiten jylhänä, -ylevänä; ihanteisuus väistyy syrjälle, antaen tilaa erityis-olennon -omituisuudelle, joka nyt saa suurimman tärkeyden.</p> - -<p>Muinais-Germanien runoudessakin nämä heidän luonteensa pääpiirteet -kuvautuvat. Tuo vahva itsekohtaisuus näkee mieluimmin kaikki omain +uskollisuus, hurja kostonhimo ja ylevämielinen jalous. Helleenien +sopusointuisella kauneudella tietysti ei ole sijaa näissä oloissa; +ankara ristiriita on päinvastoin hengen ja muodon välillä. Aatteisuus +piilee karhean kuoren alla ja kauneus ilmaantuu enimmiten jylhänä, +ylevänä; ihanteisuus väistyy syrjälle, antaen tilaa erityis-olennon +omituisuudelle, joka nyt saa suurimman tärkeyden.</p> + +<p>Muinais-Germanien runoudessakin nämä heidän luonteensa pääpiirteet +kuvautuvat. Tuo vahva itsekohtaisuus näkee mieluimmin kaikki omain tunteittensa valossa, lyyrillisen runouden tavalla. Germanien vanhimmissa kertomarunoissa, Edda-lauluissa, onkin lyyrillisyys -voitolla. Ne eivät muodosta yhtenäistä epopeaa eivätkä kertoile -kuvattaviansa eepoksen tavallisella selvyydellä ja laveudella, vaan -poimivat tapausten joukosta muutamia tarkemmin esiteltäväksi, etenkin -sellaisia, joissa henkilöt itse lausuvat ajatuksiansa. Muuttuupa niiden +voitolla. Ne eivät muodosta yhtenäistä epopeaa eivätkä kertoile +kuvattaviansa eepoksen tavallisella selvyydellä ja laveudella, vaan +poimivat tapausten joukosta muutamia tarkemmin esiteltäväksi, etenkin +sellaisia, joissa henkilöt itse lausuvat ajatuksiansa. Muuttuupa niiden muoto monessa paikoin melkein draamalliseksi. Sanalla sanoen, Eddassa -on pääasiallisesti sama esitystapa kuin kansan-ballaadeissa. Sisällys -on hurjaa, veristä, joskus raakaakin. Elävän uroon rinnasta leikataan -vavahteleva sydän ja viedään maljassa hänen veljensä katsottavaksi; -hirmuisena kostossaan, Gudrun syöttää lastensa sydämmet heidän isälleen -ja juottaa hänelle niiden verta. Vaan yhtähyvin näistä kuvaelmista -leimahtaa esiin jylhä ja suurenlaatuinen kauneus, ilmaantuen noiden -sankariluonteiden rajussa rohkeudessa ja alkumaailman ylevässä -suunnattomuudessa. Väliin lauhkeammatkin tunteet puhkeavat ilmi, -särkien tuon jykeän kuoren; mutta hurjan voiman suuruus, se on +on pääasiallisesti sama esitystapa kuin kansan-ballaadeissa. Sisällys +on hurjaa, veristä, joskus raakaakin. Elävän uroon rinnasta leikataan +vavahteleva sydän ja viedään maljassa hänen veljensä katsottavaksi; +hirmuisena kostossaan, Gudrun syöttää lastensa sydämmet heidän isälleen +ja juottaa hänelle niiden verta. Vaan yhtähyvin näistä kuvaelmista +leimahtaa esiin jylhä ja suurenlaatuinen kauneus, ilmaantuen noiden +sankariluonteiden rajussa rohkeudessa ja alkumaailman ylevässä +suunnattomuudessa. Väliin lauhkeammatkin tunteet puhkeavat ilmi, +särkien tuon jykeän kuoren; mutta hurjan voiman suuruus, se on ylimalkain muinais-germanilaisen runouden ihanne. Viittaapa sen ohessa -vanhemman Eddan lyyrillis-draamallinen luonne siihenkin, että etupäässä -sisällisen elämän kuvaileminen on oleva germanilaisten kansain tehtävä +vanhemman Eddan lyyrillis-draamallinen luonne siihenkin, että etupäässä +sisällisen elämän kuvaileminen on oleva germanilaisten kansain tehtävä runouden alalla.</p> -<p>Sämund'in Edda, germanilaisen runouden vanhin muistomerkki, sai -muodostuksensa Islannissa, ja lieneepä Pohjois-Germanien eli -Skandinavien henkinen omituisuus siihen johonkin määrin vaikuttanut. -Vähän erilainen on jo alusta pitäin Etelä-Germanien eli saksalaisten -heimojen luonne, joilla nähtävästi on suurempi taipumus objektiiviseen, -puhtaasti eepilliseen kuvailemiseen. Heidän kuvausvoimansa viihtyy -tosiolojen piirissä ja esittää niitä historiallisella selvyydellä ja -todennäköisyydellä; skandinavilainen sitä vastoin etsii mielellään -noita tarumaailman ja ihmisluonnon hämäriä kohtia, joiden salaperäinen -kauheus mieltämme kammottaa. Paitsi sitä suurten saksalaisten +<p>Sämund'in Edda, germanilaisen runouden vanhin muistomerkki, sai +muodostuksensa Islannissa, ja lieneepä Pohjois-Germanien eli +Skandinavien henkinen omituisuus siihen johonkin määrin vaikuttanut. +Vähän erilainen on jo alusta pitäin Etelä-Germanien eli saksalaisten +heimojen luonne, joilla nähtävästi on suurempi taipumus objektiiviseen, +puhtaasti eepilliseen kuvailemiseen. Heidän kuvausvoimansa viihtyy +tosiolojen piirissä ja esittää niitä historiallisella selvyydellä ja +todennäköisyydellä; skandinavilainen sitä vastoin etsii mielellään +noita tarumaailman ja ihmisluonnon hämäriä kohtia, joiden salaperäinen +kauheus mieltämme kammottaa. Paitsi sitä suurten saksalaisten kansallis-epopeain, Nibelungenlied'in ja Kudrun'in, viimeinen muodostus tapahtui vasta keskiajalla, jolloin alkuaikojen tuima raakuus jo oli -paljon lieventynyt. Niissä, varsinkin Nibelungenlied'issä, ovat -tapaukset järjestyneet yhtenäiseksi, jännittäväksi toiminnaksi, joka -tosi-eepillisellä tavalla leviää suureksi maailmankuvaksi, haarautuen -sivutoimintoihin ja välikertomuksiin. Siinä ei tavata Eddan lyyrillistä +paljon lieventynyt. Niissä, varsinkin Nibelungenlied'issä, ovat +tapaukset järjestyneet yhtenäiseksi, jännittäväksi toiminnaksi, joka +tosi-eepillisellä tavalla leviää suureksi maailmankuvaksi, haarautuen +sivutoimintoihin ja välikertomuksiin. Siinä ei tavata Eddan lyyrillistä levottomuutta ja puoli-draamallista esitystapaa; mutta perin -draamallisia ovat Nibelungenlied'issä sen sijaan toiminnan -jännittäväisyys ja tuo synkkä traagillinen loppu, joka jo edeltäpäin +draamallisia ovat Nibelungenlied'issä sen sijaan toiminnan +jännittäväisyys ja tuo synkkä traagillinen loppu, joka jo edeltäpäin luopi siihen varjonsa kuni uhkaava ukkosenpilvi. Toinen draamallinen -kohta on tarkka luonteiden kuvaus, joka asettaa näkyviin niin omituisia -henkilöitä, kuin esim. Hagen'in, ja panee asiain ratkaisun heidän omaan -käteensä; vaan toiselta puolen Nibelungien kirouksen-alainen aarre +kohta on tarkka luonteiden kuvaus, joka asettaa näkyviin niin omituisia +henkilöitä, kuin esim. Hagen'in, ja panee asiain ratkaisun heidän omaan +käteensä; vaan toiselta puolen Nibelungien kirouksen-alainen aarre sallimantapaisesti, siis perin eepillisesti, hallitsee Burgundien kohtaloa. Mutta onpa Skandinavien ja Saksalaisten muinaisrunoudessa -paljon yhtäläisyyttäkin: sama uhkarohkeus ja oikullinen omavaltaisuus +paljon yhtäläisyyttäkin: sama uhkarohkeus ja oikullinen omavaltaisuus sankarien luonteissa, samat koston aatteet ja rajut himot tapausten -ohjaajina, sanalla sanoen, sama jylhä voima, joka ylpeydessään +ohjaajina, sanalla sanoen, sama jylhä voima, joka ylpeydessään halveksii kaikkia rajoituksia.</p> <p>Kristin-uskon maailmankatsomus soveltui muutamissa suhteissa hyvin -Germanien luonteesen. Siinäkin oli indiviidin sisäinen tunne olemisen -pääkohta, siinäkin ennen kaikkea katsottiin yksityishenkilöä. -Kristillisten ja germanilaisten alkeiden lisäksi tuli vielä -keltiläisten, arabialaisten y.m. vaikutus, ja näihin kaikkiin -yhtyivät vankkana, vaikka puoleksi unohtuneena pohjana vanhan -roomalais-sivistyksen jäännökset, jotka säilyivät erittäin -romanilaisten kansojen kesken. Näin kirjavista, monenlaatuisista -aineksista muodostuivat yhtä kirjavat, keskenään ristiriitaiset olot ja -käsitykset. Tuo kirjavuus ja vastakohtaisuus onkin keskiajan tärkeimpiä -tunnusmerkkejä. Niinpä jo alusta aikain nuo puolisivistyneet heimot, -jotka Germanian saloilta olivat lähteneet Roomalaismaailmaa +Germanien luonteesen. Siinäkin oli indiviidin sisäinen tunne olemisen +pääkohta, siinäkin ennen kaikkea katsottiin yksityishenkilöä. +Kristillisten ja germanilaisten alkeiden lisäksi tuli vielä +keltiläisten, arabialaisten y.m. vaikutus, ja näihin kaikkiin +yhtyivät vankkana, vaikka puoleksi unohtuneena pohjana vanhan +roomalais-sivistyksen jäännökset, jotka säilyivät erittäin +romanilaisten kansojen kesken. Näin kirjavista, monenlaatuisista +aineksista muodostuivat yhtä kirjavat, keskenään ristiriitaiset olot ja +käsitykset. Tuo kirjavuus ja vastakohtaisuus onkin keskiajan tärkeimpiä +tunnusmerkkejä. Niinpä jo alusta aikain nuo puolisivistyneet heimot, +jotka Germanian saloilta olivat lähteneet Roomalaismaailmaa kukistamaan, saivat nekin vuorostaan taivuttaa niskansa roomalaisen -kirkon ankaran kurin alle, ja jyrkkä vastakohta syntyi sen-aikuisen -synkän kristillisyyden ja heidän raikkaan, jopa rajunkin -luonnollisuutensa välillä. Kirkko vaati aistillisuuden kieltämistä ja +kirkon ankaran kurin alle, ja jyrkkä vastakohta syntyi sen-aikuisen +synkän kristillisyyden ja heidän raikkaan, jopa rajunkin +luonnollisuutensa välillä. Kirkko vaati aistillisuuden kieltämistä ja julisti ihmisluonnon kohtuullisimmatkin oikeudet synniksi; toiselta -puolen ihmisten hillittömät himot ja rajaton itsenäisyyden tunne -pyrkivät yhtenään irtaantumaan siveyden siteistä. Vastakohtain +puolen ihmisten hillittömät himot ja rajaton itsenäisyyden tunne +pyrkivät yhtenään irtaantumaan siveyden siteistä. Vastakohtain sovittaminen ei onnistunut koskaan keskiajalle. Kolkossa kammiossaan -munkki ja nunna paastosivat ja ruoskitsivat itseänsä; vaan ulkopuolella -luostarin muureja vallitsi väkivalta ja riihaton itsenäisyys, mahtava +munkki ja nunna paastosivat ja ruoskitsivat itseänsä; vaan ulkopuolella +luostarin muureja vallitsi väkivalta ja riihaton itsenäisyys, mahtava sorti heikompaansa ja pyhimysten runsas ansio-aarteisto korvasi -yltäkyllin maallikkoin hairaukset, antaen heille oikeuden elää humussa -ja hekumassa. Näin kaikki hajaantuu ja koko elämän läpi käy kummallinen -kaksinaisuus. Hengelliset ja maalliset eroitetaan toisistaan mitä -syvimmällä juovalla, kirkollinen ja maallinen valta taistelevat +yltäkyllin maallikkoin hairaukset, antaen heille oikeuden elää humussa +ja hekumassa. Näin kaikki hajaantuu ja koko elämän läpi käy kummallinen +kaksinaisuus. Hengelliset ja maalliset eroitetaan toisistaan mitä +syvimmällä juovalla, kirkollinen ja maallinen valta taistelevat yliherruudesta ja periaatteellisesti tunnustetaan kaksi maailman hallitsijaa, paavi ja keisari. Vaikka olemisen keskuksena on -yksityishenkilön sisäinen hengellinen elämä, ei hän kuitenkaan vielä -pysty omantakeisesti tehtäväänsä määräämään, vaan on kovan la'in ja -mahtavain valtiasten johdatettavana. Sentähden kaikki toimi, niin -henkinen kuin aineellinenkin, — kirkollinen elämä, tieteet, taiteet ja -käsityöt — on sidottu ahdasmielisiin kaavoihin ja itse rahvas on -vaipunut kolkkoon tilus-orjuuteen. Mutta näiden olojen vastakohtana on -ruhtinaiden ja herrojen omavaltainen itsenäisyys ja kurjimmallenkin -tarjoo erämaan rosvo-elämä tilaisuuden vapautua yhteiskunnan kahleista. -Varsinaista yhteyttä ei ole missään. Kirkko tosin pitää koossa Euroopan -katolisuskoiset kansat ja latinankieli kannattaa yhteistä -hengenviljelystä, samalla kuin se on siteenä vanhan sivistyksen ja -uuden edistysjakson välillä; mutta kansakunnat ovat valtiollisesti -hajanaiset eikä kansallisuudella vielä ole suurta merkitystä. Sillä -oikea kansallis-elämä vaatii yksityisen tehokasta ja altista toimintaa -jonkun objektiivisen, koko yhteiskunnalle tärkeän tarkoitusperän +yksityishenkilön sisäinen hengellinen elämä, ei hän kuitenkaan vielä +pysty omantakeisesti tehtäväänsä määräämään, vaan on kovan la'in ja +mahtavain valtiasten johdatettavana. Sentähden kaikki toimi, niin +henkinen kuin aineellinenkin, — kirkollinen elämä, tieteet, taiteet ja +käsityöt — on sidottu ahdasmielisiin kaavoihin ja itse rahvas on +vaipunut kolkkoon tilus-orjuuteen. Mutta näiden olojen vastakohtana on +ruhtinaiden ja herrojen omavaltainen itsenäisyys ja kurjimmallenkin +tarjoo erämaan rosvo-elämä tilaisuuden vapautua yhteiskunnan kahleista. +Varsinaista yhteyttä ei ole missään. Kirkko tosin pitää koossa Euroopan +katolisuskoiset kansat ja latinankieli kannattaa yhteistä +hengenviljelystä, samalla kuin se on siteenä vanhan sivistyksen ja +uuden edistysjakson välillä; mutta kansakunnat ovat valtiollisesti +hajanaiset eikä kansallisuudella vielä ole suurta merkitystä. Sillä +oikea kansallis-elämä vaatii yksityisen tehokasta ja altista toimintaa +jonkun objektiivisen, koko yhteiskunnalle tärkeän tarkoitusperän toteuttamiseksi; vaan keskiaika piti ulkonaiset olot verrattain -mitättöminä ja katsoi pyrinnöissään melkein yksin-omaisesti ihmisen -omassa mielessä piilevää sisällistä maailmaa. Ainoastaan semmoiset +mitättöminä ja katsoi pyrinnöissään melkein yksin-omaisesti ihmisen +omassa mielessä piilevää sisällistä maailmaa. Ainoastaan semmoiset yritykset, jotka tarkoittivat uskonnollisten ihanteiden toteuttamista, niinkuin ristiretket, saattoivat ohjata ihmisten ponnistukset yhteiseen -objektiiviseen tehtävään. Vasta keskiajan loppupuolella ihmishenki -herää ulkomaailman tarkastamiseen ja vireämpään yhteistoimintaan; tämän -objektiivisen suunnan ilmiöitä on ensin ritarisuus, sitten vapaa -kaupunki-elämä ja sen yhdyskunnat, muutamien pikkukansojen (esim. -Schweiziläisten) taistelut vapautensa puolesta sekä yksinvallan ja +objektiiviseen tehtävään. Vasta keskiajan loppupuolella ihmishenki +herää ulkomaailman tarkastamiseen ja vireämpään yhteistoimintaan; tämän +objektiivisen suunnan ilmiöitä on ensin ritarisuus, sitten vapaa +kaupunki-elämä ja sen yhdyskunnat, muutamien pikkukansojen (esim. +Schweiziläisten) taistelut vapautensa puolesta sekä yksinvallan ja kansallisuuden voimistuminen useissa Euroopan maissa, mutta ennen -kaikkia tieteiden ja taiteiden uudistuminen, tärkeät keksinnöt ja -mainiot löytöretket, jotka valmistavat uutta aikakautta.</p> +kaikkia tieteiden ja taiteiden uudistuminen, tärkeät keksinnöt ja +mainiot löytöretket, jotka valmistavat uutta aikakautta.</p> -<p>Miten keskiaika, piintyneenä yksipuolisesti uskonnolliseen -ajatuskaavaansa kammosi ulkomaailman ihastelemista, osoittaa eräs -tapaus Francesco Petrarca'n elämästä. Tuo kuuluisa mies, itse uuden +<p>Miten keskiaika, piintyneenä yksipuolisesti uskonnolliseen +ajatuskaavaansa kammosi ulkomaailman ihastelemista, osoittaa eräs +tapaus Francesco Petrarca'n elämästä. Tuo kuuluisa mies, itse uuden ajan ennustajia, oli lukenut Livion kertomuksen, miten Makedonian -Filippos kerran nousi Haimos-vuorelle, saadaksensa yht'aikaa nähdä -Adrian ja Ponton meret, ja halusi sentähden itsekkin iloita noin -laveasta näköalasta; sen vuoksi hän veljensä kanssa meni ylös -Mont-Ventoux'ille, eräälle Meri-Alppien kukkulalle. Mitä ihanimmalla -ilmalla he huviksensa silmäilivät avaraa katsanto-alaa, pilvet -leijailivat heidän jalkainsa alla, Alppien kaukainen vuorijakso -muistutti heitä Hannibal'ista, Rhône virtaili syvyydessä ja etäällä -siinsi Välimeren välkkyvä pinta, samalla kuin runoilijan mieleen -utuisena kohosi hänen Lauransa kuva. Silloin hän, etsien +Filippos kerran nousi Haimos-vuorelle, saadaksensa yht'aikaa nähdä +Adrian ja Ponton meret, ja halusi sentähden itsekkin iloita noin +laveasta näköalasta; sen vuoksi hän veljensä kanssa meni ylös +Mont-Ventoux'ille, eräälle Meri-Alppien kukkulalle. Mitä ihanimmalla +ilmalla he huviksensa silmäilivät avaraa katsanto-alaa, pilvet +leijailivat heidän jalkainsa alla, Alppien kaukainen vuorijakso +muistutti heitä Hannibal'ista, Rhône virtaili syvyydessä ja etäällä +siinsi Välimeren välkkyvä pinta, samalla kuin runoilijan mieleen +utuisena kohosi hänen Lauransa kuva. Silloin hän, etsien oraakelilausetta, avaa pienen kirjasen, Augustinon Tunnustukset, jota -aina piti luonansa, ja lukee seuraavat sanat: "Ja ihmiset käyvät -ihmettelemässä vuorien kukkuloita ja meren mahtavia laineita ja -virtojen väljää juoksua ja valtameren piiriä ja tähtien kiertokulkua, -ja unohtavat oman itsensä". Näitä sanoja Augustinus käyttää muistista -puhuessaan, ilman mitään uskonnollista tarkoitusta; mutta Petrarca piti -ne Jumalan suusta lähteneenä varoituksena, koska hän hetken aikaa oli -tähystellyt aistillisen maailman houkuttelevaa ihanuutta. Häpeissään ja -katuvaisena astui hän vuorelta alas ja kirjoitti vielä samana iltana -rippi-isällensä kirjeen, josta tämä kertomus on otettu.<a name="FNanchor_23" id="FNanchor_23"></a><a href="#Footnote_23" class="fnanchor">[23]</a></p> +aina piti luonansa, ja lukee seuraavat sanat: "Ja ihmiset käyvät +ihmettelemässä vuorien kukkuloita ja meren mahtavia laineita ja +virtojen väljää juoksua ja valtameren piiriä ja tähtien kiertokulkua, +ja unohtavat oman itsensä". Näitä sanoja Augustinus käyttää muistista +puhuessaan, ilman mitään uskonnollista tarkoitusta; mutta Petrarca piti +ne Jumalan suusta lähteneenä varoituksena, koska hän hetken aikaa oli +tähystellyt aistillisen maailman houkuttelevaa ihanuutta. Häpeissään ja +katuvaisena astui hän vuorelta alas ja kirjoitti vielä samana iltana +rippi-isällensä kirjeen, josta tämä kertomus on otettu.<a name="FNanchor_23" id="FNanchor_23"></a><a href="#Footnote_23" class="fnanchor">[23]</a></p> <p>Keskiajan ihminen oli kokonaan tunteittensa vallassa; ne milloin hetken -himoina ja mielitekoina hallitsivat hänen toimintaansa, milloin -kaipauksena vetivät häntä korkeampaa, yliluonnollista maailmaa, -taivaallista ihannetta kohden, jota hän palveli sydämmensä puhtaassa -temppelissä. Mutta saman yliluonnollisuuden näki hän myös kaikkialla -ympärillänsä. Salaiset käsittämättömät voimat pitävät kummallista -leikkiänsä luonnon ilmiöissä; ihme katkaisee tuon-tuostakin tämän -maailman ykstoikkoisen jokapäiväisyyden ja magiia eli olioin -salaperäinen vuorovaikutus kutoo taikaverkkonsa kaikkein esineiden -ympäri. Vanha maailma näki kyllä jumalallisia olentoja koko luonnossa +himoina ja mielitekoina hallitsivat hänen toimintaansa, milloin +kaipauksena vetivät häntä korkeampaa, yliluonnollista maailmaa, +taivaallista ihannetta kohden, jota hän palveli sydämmensä puhtaassa +temppelissä. Mutta saman yliluonnollisuuden näki hän myös kaikkialla +ympärillänsä. Salaiset käsittämättömät voimat pitävät kummallista +leikkiänsä luonnon ilmiöissä; ihme katkaisee tuon-tuostakin tämän +maailman ykstoikkoisen jokapäiväisyyden ja magiia eli olioin +salaperäinen vuorovaikutus kutoo taikaverkkonsa kaikkein esineiden +ympäri. Vanha maailma näki kyllä jumalallisia olentoja koko luonnossa ja muutti sen niinmuodoin henkiseksi; vaan se ajatteli jumalien maailmaa tavallisen maailman kaltaiseksi ja sulki sen siis aistillisen -olevaisuuden piiriin. Vaan keskiaika ei tahtonut todenperäiseksi -myöntää mitään muuta kuin tuota yliluonnollista maailmaa; se katsoi +olevaisuuden piiriin. Vaan keskiaika ei tahtonut todenperäiseksi +myöntää mitään muuta kuin tuota yliluonnollista maailmaa; se katsoi aistillisenkin olevaisuuden ainoastaan yliluonnollisuuden valossa.</p> -<p>Näin kaikki kyllä muuttui henkiseksi; vaan eipä keskiaika kuitenkaan -vielä ollut kypsynyt puhdasta henkisyyttä tajuamaan. Keskiajalla -vallitsee vielä tuo alkumaailman lapsellinen katsomustapa, joka ei -käsitä mitään aistien avutta eikä siis tule toimeen ilman +<p>Näin kaikki kyllä muuttui henkiseksi; vaan eipä keskiaika kuitenkaan +vielä ollut kypsynyt puhdasta henkisyyttä tajuamaan. Keskiajalla +vallitsee vielä tuo alkumaailman lapsellinen katsomustapa, joka ei +käsitä mitään aistien avutta eikä siis tule toimeen ilman mielikuvituksen luomaa tarumaailmaa. Samoin kuin muinaiskansojen -kuvausvoima, niin keskiajankin uskonto täyttää koko luonnon haltioilla +kuvausvoima, niin keskiajankin uskonto täyttää koko luonnon haltioilla ja rakentaa oman mytologiansa, osittain pakanallisista, osittain -kristillisistä aineksista. Enkeleitä ja pyhimyksiä, vuoripeikkoja -ja vedenhaltioita, keijukaisia ja perkeleitä vilisee siinä -kirjavassa moninaisuudessa. Tämän tarumaailman kuvaelmat saavat saman +kristillisistä aineksista. Enkeleitä ja pyhimyksiä, vuoripeikkoja +ja vedenhaltioita, keijukaisia ja perkeleitä vilisee siinä +kirjavassa moninaisuudessa. Tämän tarumaailman kuvaelmat saavat saman aistin-tajuttavan objektiivisen ulkomuodon, jota muutoinkin tavataan -luonnon-uskonnon kannalla. Mutta ihminen lämmittää ne omalla -hengellänsä; ne ovat paljoa suuremmassa määrässä ilmauksia hänen oman -sydämmensä liikunnoista, kuin kreikkalaiset jumalais-olennot, jotka -plastillisessa levollisuudessaan pysyvät ihmiselle vieraina, viettäen -omaa erityis-elämäänsä. Siitäpä keskiaikaisten kuvaelmain utuinen, -haaveellinen luonto, joka tekee ne epävakaisten unikuvain kaltaisiksi; -siitä se kamottava synkkyys, mikä ympäröitsee pahoja olentoja, joissa -ihmissydämmen omat pahat taipumukset saavat näkyväisen muodon. Mutta -samasta lähteestä vuotaa myös hellä, mieltä liikuttava, haaveellinen -yhteys ihmisen ja noiden yliluonnollisten olentojen välillä.<a name="FNanchor_24" id="FNanchor_24"></a><a href="#Footnote_24" class="fnanchor">[24]</a></p> - -<p>Tämä keskiajan kykenemättömyys puhtaasti henkiseen käsittämiseen ja -siitä syntyvä ristiriitaisuus epäaistillisen periaatteen ja sen -käytöllisen sovittamisen välillä on erittäin silmään-pistävä kirkon +luonnon-uskonnon kannalla. Mutta ihminen lämmittää ne omalla +hengellänsä; ne ovat paljoa suuremmassa määrässä ilmauksia hänen oman +sydämmensä liikunnoista, kuin kreikkalaiset jumalais-olennot, jotka +plastillisessa levollisuudessaan pysyvät ihmiselle vieraina, viettäen +omaa erityis-elämäänsä. Siitäpä keskiaikaisten kuvaelmain utuinen, +haaveellinen luonto, joka tekee ne epävakaisten unikuvain kaltaisiksi; +siitä se kamottava synkkyys, mikä ympäröitsee pahoja olentoja, joissa +ihmissydämmen omat pahat taipumukset saavat näkyväisen muodon. Mutta +samasta lähteestä vuotaa myös hellä, mieltä liikuttava, haaveellinen +yhteys ihmisen ja noiden yliluonnollisten olentojen välillä.<a name="FNanchor_24" id="FNanchor_24"></a><a href="#Footnote_24" class="fnanchor">[24]</a></p> + +<p>Tämä keskiajan kykenemättömyys puhtaasti henkiseen käsittämiseen ja +siitä syntyvä ristiriitaisuus epäaistillisen periaatteen ja sen +käytöllisen sovittamisen välillä on erittäin silmään-pistävä kirkon opissa ja juhlamenoissa. Paavin hengellinen valta muuttuu ihan vastoin -alkuperäistä tarkoitustansa maalliseksi herruudeksi, sisällinen +alkuperäistä tarkoitustansa maalliseksi herruudeksi, sisällinen parannus ja jumaluuteen yhtyminen on saavutettava ruumiinkurituksilla -ja muilla ulkonaisilla tempuilla, jumalallisen armon lahjat kiintyvät -aineellisiin esineihin, reliikkeihin y.m. Samaten myös kaikki, mikä -liikkuu sielun sisimmäisessä pohjassa, voipi mielikuvituksen -välityksellä muuttua ulkonaiseksi nä'yksi, harhakuvaelmaksi, joka -todenperäisyyden valhemuodolla astuu ihmisen silmien eteen. — Tämä -käsitystavan aistillisuus on suureksi eduksi taiteellisessa suhteessa +ja muilla ulkonaisilla tempuilla, jumalallisen armon lahjat kiintyvät +aineellisiin esineihin, reliikkeihin y.m. Samaten myös kaikki, mikä +liikkuu sielun sisimmäisessä pohjassa, voipi mielikuvituksen +välityksellä muuttua ulkonaiseksi nä'yksi, harhakuvaelmaksi, joka +todenperäisyyden valhemuodolla astuu ihmisen silmien eteen. — Tämä +käsitystavan aistillisuus on suureksi eduksi taiteellisessa suhteessa ja tekee keskiajan muutamissa kohden antiikkisen maailman kaltaiseksi. Mutta toiselta puolen on eroitus sangen suuri. Antiikkinen maailma etsii kaikkialla kauneutta; keskiaika ei kammoo rumuuden -inhottavimpiakaan muotoja, jos sen karkea symbolisuus voi niissä +inhottavimpiakaan muotoja, jos sen karkea symbolisuus voi niissä ilmaantua. Vaikka kiedottuna aistilliseen katsantotapaan, se aina -unohtaa ulkomuodon sen aatteisuuden tähden, johon se pyrkii.</p> +unohtaa ulkomuodon sen aatteisuuden tähden, johon se pyrkii.</p> <p>Tuo aatteisuus nousee korkeimmalleen <i>ritarisuudessa</i>, joka -yhdistää keskiajan jaloimmat riennot. Ritari, joka vakaamielisenä, -pelkäämätönnä taistelee uskonsa, ruhtinaansa ja sydämmensä valtiattaren +yhdistää keskiajan jaloimmat riennot. Ritari, joka vakaamielisenä, +pelkäämätönnä taistelee uskonsa, ruhtinaansa ja sydämmensä valtiattaren eteen ja suojelee heikkoja ja turvattomia, on keskiajan ihanne, -niinkuin "kalokagathos" oli helleeniläisen muinais-ajan. Ja tämän +niinkuin "kalokagathos" oli helleeniläisen muinais-ajan. Ja tämän miehisen ihanteen rinnalle kohoaa nyt nais-ideaalikin, joka Neitsyt -Maariassa ylenee täydellisyyteensä, — todisteeksi, että nyt, kun -yksityishenkilön sisäinen maailma on saanut suuremman merkityksen, +Maariassa ylenee täydellisyyteensä, — todisteeksi, että nyt, kun +yksityishenkilön sisäinen maailma on saanut suuremman merkityksen, naisenkin arvo on enentynyt. Keskiajan kunnioitus naista kohtaan on -kuitenkin enemmin jumaloimista, kuin todellista arvon-antoa; hän +kuitenkin enemmin jumaloimista, kuin todellista arvon-antoa; hän koroitetaan tunteitten hallitsijaksi uneksittuun mielikuvitusten -maailmaan, vaan siirretään samalla korkeampana olentona pois siitä -piiristä, jossa hän ihmisenä voipi saavuttaa yhdenvertaisuuden miehen +maailmaan, vaan siirretään samalla korkeampana olentona pois siitä +piiristä, jossa hän ihmisenä voipi saavuttaa yhdenvertaisuuden miehen kanssa.</p> <p>Ritarisuus, haaveksivainen lempi ja omituinen tunteellisuus luovat -viehättävän hohteensa aikakauden kirjaviin oloihin. Keskiaikaa -valaiseva runollinen loiste ei ole auringonsäteiden heloittava valo, -joka selvän selvästi ilmaisee kaikki muodot ja rajapiirteet, vaan -särmiössä taittunut valovyö, joka kimaltelee tuhansin värivivahduksin -ja saattaa kaikki esineet monivärisiksi, eriskummaisen näköisiksi, -kuni gootilaisen kirkon maalatut ikkunat. Täten syntyy keskiajan -taide-ihanne, jota sanotaan <i>romantiseksi</i>, koska keskiajan elämä +viehättävän hohteensa aikakauden kirjaviin oloihin. Keskiaikaa +valaiseva runollinen loiste ei ole auringonsäteiden heloittava valo, +joka selvän selvästi ilmaisee kaikki muodot ja rajapiirteet, vaan +särmiössä taittunut valovyö, joka kimaltelee tuhansin värivivahduksin +ja saattaa kaikki esineet monivärisiksi, eriskummaisen näköisiksi, +kuni gootilaisen kirkon maalatut ikkunat. Täten syntyy keskiajan +taide-ihanne, jota sanotaan <i>romantiseksi</i>, koska keskiajan elämä ensin vakaantui romanilaisissa kansoissa.</p> -<p>Selvää on, että tällainen aikakausi ei voi ihanteeksensa asettaa -helleeniläisen taiteen plastillista kauneutta. Keskiajan taide-ihanne -panee enemmän arvoa sisälliseen kuin ulkonaiseen; se katsoo etupäässä -tunnetta, sielua, asiain sisällistä merkitystä. Ulkomuoto on olemassa -vaan sisällyksen tähden, sen takana piilevän aatteen vuoksi. Keskiajan -maalauskuvissa ei näy tuota antiikkista tasasuhtaisuutta; vaan uutta on -henkilöin silmistä säteilevä hellä tunteellisuus, milloin suloisen -rauhallinen, milloin vienon haikeamielinen. Samasta syystä keskiajan +<p>Selvää on, että tällainen aikakausi ei voi ihanteeksensa asettaa +helleeniläisen taiteen plastillista kauneutta. Keskiajan taide-ihanne +panee enemmän arvoa sisälliseen kuin ulkonaiseen; se katsoo etupäässä +tunnetta, sielua, asiain sisällistä merkitystä. Ulkomuoto on olemassa +vaan sisällyksen tähden, sen takana piilevän aatteen vuoksi. Keskiajan +maalauskuvissa ei näy tuota antiikkista tasasuhtaisuutta; vaan uutta on +henkilöin silmistä säteilevä hellä tunteellisuus, milloin suloisen +rauhallinen, milloin vienon haikeamielinen. Samasta syystä keskiajan runous ja kuvaustaide suosivat eduskuvallista esitystapaa. Gootilaisen -doomin taivaalle pyrkivät tornit ja korkeuteen kohoavat suippukaaret -kuvailevat sielun ylentymistä Jumalan puoleen, pyhä Gral on kaiken -autuuden vertauskuva ja Parcival'in harharetket merkitsevät myös -ihmissielun eksymistä armon tieltä. Koska keskiaika on taipuvainen -sisällyksen takia heittämään muotoa syrjälle, ei se kammoo rumuutta, ei -tosi-elämässä eikä taiteessakaan; keskiajan taide oikein hekumoitsee -kamalain perkeleen-muotojen ja martyyrein kidutusten esittämisessä. -Sisällyksen ylivalta ulkomuodon suhteen näkyy varsinkin siinä, että +doomin taivaalle pyrkivät tornit ja korkeuteen kohoavat suippukaaret +kuvailevat sielun ylentymistä Jumalan puoleen, pyhä Gral on kaiken +autuuden vertauskuva ja Parcival'in harharetket merkitsevät myös +ihmissielun eksymistä armon tieltä. Koska keskiaika on taipuvainen +sisällyksen takia heittämään muotoa syrjälle, ei se kammoo rumuutta, ei +tosi-elämässä eikä taiteessakaan; keskiajan taide oikein hekumoitsee +kamalain perkeleen-muotojen ja martyyrein kidutusten esittämisessä. +Sisällyksen ylivalta ulkomuodon suhteen näkyy varsinkin siinä, että keskiajan ihanne ei vaadi yksin-omaisesti ideaalisia muotoja, vaan -päinvastoin suosii indiviidistä omituisuutta ja siten perustaa +päinvastoin suosii indiviidistä omituisuutta ja siten perustaa karakteristisen eli luonteen-omaisen taidetavan. Taideteoksen vaikutus kokonaisuudessaan palkitsee erityis-osien puuttuvaisuuden. — Muutoin -aikakauden koko luonne viepi siihen, että mielikuvituksen ohjaton -leikki saapi voiton järjestävästä kuvausvoimasta. Edellisen hehkuva +aikakauden koko luonne viepi siihen, että mielikuvituksen ohjaton +leikki saapi voiton järjestävästä kuvausvoimasta. Edellisen hehkuva runsaus ilmaantuu kaikkialla keskiajan runoudessa; vaan sen heikkoja -puolia ovat muodon vaillinaisuus ja järjestyksen puute, joissa osoittuu +puolia ovat muodon vaillinaisuus ja järjestyksen puute, joissa osoittuu ajan kummallinen ristiriitaisuus.</p> <p>Vasta kun kansojen erikoisuus alkoi vakaantua, rupesi keskiajan runous rehoittelemaan. Se tapahtui aikaisimmin Ranskassa, jossa keskiaikainen -elämä muutoinkin ensin kehittyi, ehkä siitä syystä, että kaikki ne -ainekset, jotka etupäässä muodostivat tämän aikakauden, — keltiläiset, -romanilaiset ja germanilaiset — siellä sulivat yhteen. Etelä-Ranskan -<i>troubadour'it</i> ja Pohjois-Ranskan <i>trouvèret</i> laulelivat taidokkaasti -sovitetuissa säkeissä lemmen iloista ja tuskista sekä ritarien -uljaista sankaritöistä. Ranskasta tämä runous levisi Saksaan; siellä +elämä muutoinkin ensin kehittyi, ehkä siitä syystä, että kaikki ne +ainekset, jotka etupäässä muodostivat tämän aikakauden, — keltiläiset, +romanilaiset ja germanilaiset — siellä sulivat yhteen. Etelä-Ranskan +<i>troubadour'it</i> ja Pohjois-Ranskan <i>trouvèret</i> laulelivat taidokkaasti +sovitetuissa säkeissä lemmen iloista ja tuskista sekä ritarien +uljaista sankaritöistä. Ranskasta tämä runous levisi Saksaan; siellä Hohenstaufien aikakausi, joka valtiollisestikin oli Saksan loisto-aika, -korkeimmalleen saatti sekä ritari-eepoksen että lyyrillisen +korkeimmalleen saatti sekä ritari-eepoksen että lyyrillisen <i>Minnegesang'in</i>: vaan Saksan kansallisen yhteyden hajotessa riutui runollisuudenkin henki. Italiassa oli vanhoilla Roomalais-ajan muistoilla suurempi voima kuin muualla Euroopassa ja sen kansallisen -kirjallisuuden alku olikin likimmässä yhteydessä näiden uudistumisen +kirjallisuuden alku olikin likimmässä yhteydessä näiden uudistumisen kanssa. Dante, jonka valtava nero perusti Italian runouden ja -kirjakielen, oli käynyt Vergilion koulua; Petrarca ja Boccaccio olivat -etevimpiä humanisteja. Tieteiden ja taiteiden uudentuminen, n.s. -renaissance, josta edempänä enemmän, oli Italiassa yht'aikaa kansallinen -ja yleissivistyksellinen liike. — Myöhemmin kuin muissa Euroopan -pääkansoissa pääsi runous Englannissa hedelmöimään, johon oli syynä sen +kirjakielen, oli käynyt Vergilion koulua; Petrarca ja Boccaccio olivat +etevimpiä humanisteja. Tieteiden ja taiteiden uudentuminen, n.s. +renaissance, josta edempänä enemmän, oli Italiassa yht'aikaa kansallinen +ja yleissivistyksellinen liike. — Myöhemmin kuin muissa Euroopan +pääkansoissa pääsi runous Englannissa hedelmöimään, johon oli syynä sen yhteiskuntainen ja kielellinen kahtiajako; vasta kun kansallinen yhteys oli saavutettu, kun Saksilaiset ja Normannit olivat sulaneet kokoon -yhdeksi kansaksi, taisi Chaucer äsken syntyneellä englannin-kielellä -esittää "Pyhäretkeilijäin kertomukset". Mutta Ruusujen sota teki pian -lopun tästä kauniista alusta; Englannin sen-aikuista runoutta onkin -sentähden varsin sopivasti verrattu kevätkukkaseen, joka ennen aikojaan -on puhjennut ja jälkitalven tullessa joutuu pakkasen hävitettäväksi.</p> - -<p>Ylempänä on jo mainittu, miten keskiaikainen kertomarunous ammenteli -aineita Keltiläisten muistovaroista. Itämaistenkin kansojen runsas -sadusto elähytti länsimaalaisten mielikuvitusta, etenkin ristiretkien +yhdeksi kansaksi, taisi Chaucer äsken syntyneellä englannin-kielellä +esittää "Pyhäretkeilijäin kertomukset". Mutta Ruusujen sota teki pian +lopun tästä kauniista alusta; Englannin sen-aikuista runoutta onkin +sentähden varsin sopivasti verrattu kevätkukkaseen, joka ennen aikojaan +on puhjennut ja jälkitalven tullessa joutuu pakkasen hävitettäväksi.</p> + +<p>Ylempänä on jo mainittu, miten keskiaikainen kertomarunous ammenteli +aineita Keltiläisten muistovaroista. Itämaistenkin kansojen runsas +sadusto elähytti länsimaalaisten mielikuvitusta, etenkin ristiretkien ajoista asti. Sen ohessa mainittavia ovat katolisen kirkon legendat eli -pyhimystarut sekä muutamat antiikkiset tarinat. Etenkin ritarien jalo -uljuus, heidän taistelunsa ja seikkailuksensa ovat kertomarunojen -sisällyksenä. Varsinkin kaksi tarinapiiriä ansaitsee erityistä +pyhimystarut sekä muutamat antiikkiset tarinat. Etenkin ritarien jalo +uljuus, heidän taistelunsa ja seikkailuksensa ovat kertomarunojen +sisällyksenä. Varsinkin kaksi tarinapiiriä ansaitsee erityistä huomiota. Maallisen ritarisuuden ihanne kuvataan <i>Artus eli Artur</i> -kuninkaassa ja hänen seuralaisissaan. Kuningasta ja hänen puolisoansa -Ginevraa ympäröi loistava valiojoukko mitä mainioimpia ritareita ja -ihanimpia naisia. Heidän hovissaan tavataan ylevin urhoollisuus ja -hienoin ritarillinen säädyllisyys. Sen keskuksena ovat nuo kaksitoista -kuuluisaa urosta, joiden kunniasija on Artus kuninkaan "ympyriäisen -pöydän" ääressä. Artur'in hovista ritarit lähtevät seikkailuretkille, +kuninkaassa ja hänen seuralaisissaan. Kuningasta ja hänen puolisoansa +Ginevraa ympäröi loistava valiojoukko mitä mainioimpia ritareita ja +ihanimpia naisia. Heidän hovissaan tavataan ylevin urhoollisuus ja +hienoin ritarillinen säädyllisyys. Sen keskuksena ovat nuo kaksitoista +kuuluisaa urosta, joiden kunniasija on Artus kuninkaan "ympyriäisen +pöydän" ääressä. Artur'in hovista ritarit lähtevät seikkailuretkille, kilpaillen toistensa kanssa miehuullisessa uljuudessa, — Toinen -kertomussarja koskee pyhää <i>Gral'ia</i>. Tämä oli kallis-arvoinen -jaspismalja, johon Vapahtaja oli taittanut leivän pyhää ehtoollista -asettaessaan ja Josef Arimathialainen koonnut hänen kyljestänsä -vuotavan veren. Sentähden sillä oli ihmeellinen voima antaa kaikki -jumalallisen armon lahjat. Viimein oli Titurel, eräs kuninkaanpoika +kertomussarja koskee pyhää <i>Gral'ia</i>. Tämä oli kallis-arvoinen +jaspismalja, johon Vapahtaja oli taittanut leivän pyhää ehtoollista +asettaessaan ja Josef Arimathialainen koonnut hänen kyljestänsä +vuotavan veren. Sentähden sillä oli ihmeellinen voima antaa kaikki +jumalallisen armon lahjat. Viimein oli Titurel, eräs kuninkaanpoika Anjou'sta, rakentanut linnan Monsalvage'n vuorelle (= mons salvationis tai mons silvaticus) Espanjaan, jossa erityinen ritarikunta oli sen -vartiana. Näitä ritareita Jumala itse kutsuu mainittuun toimeen; mutta -valitun pitää kutsumusta totella ja innolla taipua tehtäväänsä. -Gral-linnan kuninkaaksi pääseminen on ylin kunnia, minkä ritari voi -saavuttaa. Pyhä Gral on syvämielinen vertauskuva kristin-uskon -tarjoamasta autuudesta, ja Gral'in vartiat edustavat hengellistä -ritaristoa, niinkuin Artus ja hänen hovikuntansa maallista +vartiana. Näitä ritareita Jumala itse kutsuu mainittuun toimeen; mutta +valitun pitää kutsumusta totella ja innolla taipua tehtäväänsä. +Gral-linnan kuninkaaksi pääseminen on ylin kunnia, minkä ritari voi +saavuttaa. Pyhä Gral on syvämielinen vertauskuva kristin-uskon +tarjoamasta autuudesta, ja Gral'in vartiat edustavat hengellistä +ritaristoa, niinkuin Artus ja hänen hovikuntansa maallista ritarisuutta. — Molemmat tarinajaksot, Artur'in ja Gral'in, yhdisti -saksalainen runoilija Wolfram von Eschenbach syvä-aatteiseksi, +saksalainen runoilija Wolfram von Eschenbach syvä-aatteiseksi, "Parzival" nimiseksi runoelmaksi.</p> <p>Antiikkisista tarinoista keskiaika enimmin suosi kertomuksia Troian sodasta ja Aleksanteri Suuresta. Mutta vanhaa aikaa kuvataan samanlaiseksi kuin keskiajan ritari-maailmaa, ja romantinen henki siihen kutoo omia, hentoisen ihania kuvaelmiansa. Aleksanteri tuli -retkillänsä — niin muun muassa kerrotaan — pimeään metsään, jonka -puut muodostivat niin tiheän lehtikaton, ett'ei auringon valo voinut -siihen tunkeutua; linnut siellä laulelivat ja hopealähteitä kuohui -laaksohon; mutta maa oli täynnä lukemattomia ihmeellisen isoja, -pyöreitä kukkaisumpuja, ruusunpunaisia ja lumivalkoisia. Vaan katso, +retkillänsä — niin muun muassa kerrotaan — pimeään metsään, jonka +puut muodostivat niin tiheän lehtikaton, ett'ei auringon valo voinut +siihen tunkeutua; linnut siellä laulelivat ja hopealähteitä kuohui +laaksohon; mutta maa oli täynnä lukemattomia ihmeellisen isoja, +pyöreitä kukkaisumpuja, ruusunpunaisia ja lumivalkoisia. Vaan katso, jopa aukeaa niiden lemuavat kuvut ja ihmekukista nousee tuhansittain -nuoria tyttöjä, verrattoman kauniita, kaksitoista-vuotiaan näköisiä, +nuoria tyttöjä, verrattoman kauniita, kaksitoista-vuotiaan näköisiä, punaisissa ja valkoisissa vaatteissa, niiden kukkien kaltaisissa, joista he ovat syntyneet; naureskellen ja ihanasti laulaen he liehuvat -metsän siimeksessä, niin että uroot unohtavat kaikki vaivansa. Ne ovat -metsän pimentojen lapsia; vaan, jos auringon polttava säde niihin -sattuu, he kuihtuvat ja kuolevat; heille ei ole suotu pitempää elämää -kuin heidän sisarillensa, nurmen kukkasille.<a name="FNanchor_25" id="FNanchor_25"></a><a href="#Footnote_25" class="fnanchor">[25]</a></p> - -<p>Sama kirjavuus ja moninaisuus, joka ylipäänsä on keskiajan luonteessa, -vallitsee myös sen eepillisissä runoelmissa. Suuri osa niistä on -täytetty kertomuksilla ritarien seikkailuksista ja urostöistä, jotka +metsän siimeksessä, niin että uroot unohtavat kaikki vaivansa. Ne ovat +metsän pimentojen lapsia; vaan, jos auringon polttava säde niihin +sattuu, he kuihtuvat ja kuolevat; heille ei ole suotu pitempää elämää +kuin heidän sisarillensa, nurmen kukkasille.<a name="FNanchor_25" id="FNanchor_25"></a><a href="#Footnote_25" class="fnanchor">[25]</a></p> + +<p>Sama kirjavuus ja moninaisuus, joka ylipäänsä on keskiajan luonteessa, +vallitsee myös sen eepillisissä runoelmissa. Suuri osa niistä on +täytetty kertomuksilla ritarien seikkailuksista ja urostöistä, jotka osoittavat runsaasti uhkuavaa mielikuvitusta, vaan nykyajan lukijalle -käyvät yksitoikkoisiksi. Koko tuo tarumaailma, josta ylempänä -puhuttiin, leviää silmiemme eteen: ritarit taistelevat noitia ja -hirviöitä vastaan, ja ihmeelliset taikavoimat hallitsevat luonnon -ilmiöitä.</p> - -<p>Se hempeätuntoisuus, joka asuu aikakauden hengessä, ilmaantuu -erittäinkin sen lyyrillisessä runoudessa, sekä maallisessa että -hengellisessä. Edellisessä trubaduri tai minnesänger ylistelee valittua -lemmittyänsä ja kuvailee rakkautensa riemuja ja huolia; toisinaan, vaan +käyvät yksitoikkoisiksi. Koko tuo tarumaailma, josta ylempänä +puhuttiin, leviää silmiemme eteen: ritarit taistelevat noitia ja +hirviöitä vastaan, ja ihmeelliset taikavoimat hallitsevat luonnon +ilmiöitä.</p> + +<p>Se hempeätuntoisuus, joka asuu aikakauden hengessä, ilmaantuu +erittäinkin sen lyyrillisessä runoudessa, sekä maallisessa että +hengellisessä. Edellisessä trubaduri tai minnesänger ylistelee valittua +lemmittyänsä ja kuvailee rakkautensa riemuja ja huolia; toisinaan, vaan harvemmin otetaan muita, esim. valtiollisia asioita, laulun aineeksi. Trubadurien runoelmissa on palavan rakkauden intoisa kiihkeys laulun perustuksena; saksalaisessa Minnegesang'issa on vallitsevana tunteena -sydämmen hellä kaipaus ja luja uskollisuus. Hengellisessä runoudessa -taas on keskuksena Jumalan emo, neitsyt Maaria, jota ylistetään +sydämmen hellä kaipaus ja luja uskollisuus. Hengellisessä runoudessa +taas on keskuksena Jumalan emo, neitsyt Maaria, jota ylistetään hehkuvalla, lemmentapaisella kunnioituksella. Runopuvun puolesta keskiajan lyriikka synnytti suuren muotojen rikkauden ja noudatti -tarkkaa säännöllisyyttä, joka ilmaantui etenkin laulujen taiteellisessa -stroofi-rakennuksessa. Mutta vaikka indiviidin sisäinen elämä oli -tullut kaiken olemisen keskustaksi ja syvä tunteellisuus on tämän ajan -tärkeimpiä tunnusmerkkejä, ei lyyrillinen runous kuitenkaan voinut -kehittää koko runsauttansa; sillä yksityishenkilö ei ollut vielä -edistynyt siihen itsenäisyyteen ja henkiseen vapauteen, joka voi -täyteen määrään kasvattaa sielu-elämän rikkauden. Sentähden trubadurien -ja minnesängerien runoissa on melkein aina sama sisällys, jota -koetetaan esittää monella eri tavalla. Samasta syystä ei -draamallinenkaan runous pääse oikeaan alkuun, vaikka se jo siemenenä -piilee keskiajan kirkollisissa näytelmissä.</p> +tarkkaa säännöllisyyttä, joka ilmaantui etenkin laulujen taiteellisessa +stroofi-rakennuksessa. Mutta vaikka indiviidin sisäinen elämä oli +tullut kaiken olemisen keskustaksi ja syvä tunteellisuus on tämän ajan +tärkeimpiä tunnusmerkkejä, ei lyyrillinen runous kuitenkaan voinut +kehittää koko runsauttansa; sillä yksityishenkilö ei ollut vielä +edistynyt siihen itsenäisyyteen ja henkiseen vapauteen, joka voi +täyteen määrään kasvattaa sielu-elämän rikkauden. Sentähden trubadurien +ja minnesängerien runoissa on melkein aina sama sisällys, jota +koetetaan esittää monella eri tavalla. Samasta syystä ei +draamallinenkaan runous pääse oikeaan alkuun, vaikka se jo siemenenä +piilee keskiajan kirkollisissa näytelmissä.</p> <p>Keskiajan loppupuolella sen omituinen henki rupesi riutumaan, uuden -ajan tuulen puhaltaessa. Tämän muutoksen välittäjänä oli etenkin -muinaisklassillinen kirjallisuus, jota nyt aljettiin tutkia yhä -suuremmalla innolla ja menestyksellä, varsinkin Italiassa. Mutta +ajan tuulen puhaltaessa. Tämän muutoksen välittäjänä oli etenkin +muinaisklassillinen kirjallisuus, jota nyt aljettiin tutkia yhä +suuremmalla innolla ja menestyksellä, varsinkin Italiassa. Mutta silloinpa juuri keskiajan katsantotapa sai loistavimman runollisen kirkastuksensa. Dante Alighieri sulki mahtavaan teokseensa <i>Divina -Commedia</i> tämän aikakauden koko maailmankatsomuksen, liittäen -viisaustieteellistä syvämielisyyttä mitä selvimpään objektiivisuuteen. -Dante on, niinkuin Aischylos ja Shakespeare, niitä suuria runoilijoita, -jotka kahden tärkeän aikakauden rajalla itsessään yhdistävät kaikki ne -mietteet, mitkä ovat loppupäätöksenä ihmiskunnan edellisestä työstä, ja -samalla viittaavat kauas tulevaisuuteen. Hän oli, niinkuin jo ylempänä +Commedia</i> tämän aikakauden koko maailmankatsomuksen, liittäen +viisaustieteellistä syvämielisyyttä mitä selvimpään objektiivisuuteen. +Dante on, niinkuin Aischylos ja Shakespeare, niitä suuria runoilijoita, +jotka kahden tärkeän aikakauden rajalla itsessään yhdistävät kaikki ne +mietteet, mitkä ovat loppupäätöksenä ihmiskunnan edellisestä työstä, ja +samalla viittaavat kauas tulevaisuuteen. Hän oli, niinkuin jo ylempänä sanottiin, antiikkisen kirjallisuuden kasvattama; mutta uuden -humanistisen aikakauden valossa oli hän syvemmin kuin kukaan muu -käsittänyt oman aikakautensa hengen. Muinais-ajalta perityllä -kauneudenaistilla antoi hän teoksellensa tarkan taiteellisen muodon ja -on siinäkin kohden aikakautensa runouden uudistajana.</p> +humanistisen aikakauden valossa oli hän syvemmin kuin kukaan muu +käsittänyt oman aikakautensa hengen. Muinais-ajalta perityllä +kauneudenaistilla antoi hän teoksellensa tarkan taiteellisen muodon ja +on siinäkin kohden aikakautensa runouden uudistajana.</p> <p>Jos Dante siis oli antanut keskiajan ihanteelle sen aatteellisen -täydellisyyden, niin seuraavat runoilijat sitä yhä enemmin hajottivat, -samalla kuin edistivät ulkomuodon kehkiämistä. Petrarca tosin vielä +täydellisyyden, niin seuraavat runoilijat sitä yhä enemmin hajottivat, +samalla kuin edistivät ulkomuodon kehkiämistä. Petrarca tosin vielä keskiajan hehkuvalla lemmen-innolla laulaa Laurastansa; vaan -Boccacoio'n Decamerone'ssa kauan pidätetty luonnollinen aistillisuus -vihdoin purkaa kahleensa ja kostoksi pilkkaa ulkokultaista pyhyyttä, +Boccacoio'n Decamerone'ssa kauan pidätetty luonnollinen aistillisuus +vihdoin purkaa kahleensa ja kostoksi pilkkaa ulkokultaista pyhyyttä, vallattomana riemuiten vapaudestansa.</p> -<p>Ylempänä viitattiin siihen, että muhammedilaisten kansojen +<p>Ylempänä viitattiin siihen, että muhammedilaisten kansojen kuvausvoimalla oli joku vaikutus Eurooppalaisten runouteen. -Länsimaalaiset tutustuivat heihin osittain Espanjassa, osittain -itämailla ristiretkien aikana, ja saivat runo-aineita itämaiden +Länsimaalaiset tutustuivat heihin osittain Espanjassa, osittain +itämailla ristiretkien aikana, ja saivat runo-aineita itämaiden runsaista satu-aarteista. Arabialaisten ja Persialaisten hengenviljelys -oli noussut sangen korkealle, ja olletikkin jälkimäisten runous oli -ehtinyt mainioon kukoistukseen. Itämaalaisten kuvausvoima on niinkuin -itämaiden luonto: väririkas, runsastuotteinen, täynnä hehkuvaa, +oli noussut sangen korkealle, ja olletikkin jälkimäisten runous oli +ehtinyt mainioon kukoistukseen. Itämaalaisten kuvausvoima on niinkuin +itämaiden luonto: väririkas, runsastuotteinen, täynnä hehkuvaa, hekumallista loistoa; sen ohessa he halulla tuovat esiin viisauttansa -mielevissä vertauksissa ja mietelauseissa. "Tuhannen ja yhden yön +mielevissä vertauksissa ja mietelauseissa. "Tuhannen ja yhden yön saduissa" liikkuu arabialainen mielikuvitus varsinaisella alallaan, kietoen satukuvaelmansa yhteen kirjavaksi ihannemaailmaksi. Vaan etevin kaikista muhammedilaisten kansojen hengentuotteista on Firdusi'n kertomaruno <i>Shahnameh eli Kuningasten kirja</i> -(10:neltä vuosisadalta), jossa hän tosi-eepillisellä tavalla esittää -kansansa muinaistarinat ja jatkoksi liittää Persian historian -Sassanidien vallan häviöön asti. Mainittu runoelma syystä luetaan +(10:neltä vuosisadalta), jossa hän tosi-eepillisellä tavalla esittää +kansansa muinaistarinat ja jatkoksi liittää Persian historian +Sassanidien vallan häviöön asti. Mainittu runoelma syystä luetaan ihmiskunnan ikimuistettavain mestariteosten joukkoon. Panteistisen -maailmankatsomuksen synnyttämässä autuaallisuuden tunnossa persialainen -runoilija Hâfis laulelee elämän iloista ja nautinnoista, ja hänen -maanmiehensä Dshelâl-ed-dîn-Rûmi (13:nella vuosisadalla) lausuu, saman -mystillis-panteistisen katsomustavan perusteella syvämielisiä -ajatelmiansa. Äsken mainitut teokset eivät kuitenkaan ole suorastaan +maailmankatsomuksen synnyttämässä autuaallisuuden tunnossa persialainen +runoilija Hâfis laulelee elämän iloista ja nautinnoista, ja hänen +maanmiehensä Dshelâl-ed-dîn-Rûmi (13:nella vuosisadalla) lausuu, saman +mystillis-panteistisen katsomustavan perusteella syvämielisiä +ajatelmiansa. Äsken mainitut teokset eivät kuitenkaan ole suorastaan vaikuttaneet Euroopan keskiaikaiseen runouteen, koska ne vasta -uudempina aikoina ovat tulleet täällä tunnetuiksi.</p> +uudempina aikoina ovat tulleet täällä tunnetuiksi.</p> @@ -4714,942 +4677,942 @@ uudempina aikoina ovat tulleet täällä tunnetuiksi.</p> Runouden kehitys uudennuksen ja uskonpuhdistuksen aikakaudella.</h3> -<p>Edellisessä luvussa mainittiin, miten keskiajan loppupuolella alkoi -objektiivisempi suunta, joka ilmaantuu vireämmässä yhteis-elämässä ja -kääntää ihmisten mielet ulkomaailmaa tarkastamaan. Ristiretket tempaavat -länsimaan kansat irti keskiajan umpinaisesta sisäkohtaisuudesta; he -oppivat tuntemaan vieraita maita, outoja kansoja, ja siitä niiden huomio -tarkistuu havaitsemaan luonnon ja elämän moninaisuutta. Sitten niille -aukeavat muinaisklassillisen kirjallisuuden aarteet, ja tästä -nuorentumisen lähteestä ne ammentavat uutta elinvoimaa. Muinais-aika -näyttää heille yhteiskunnan, jossa valtion menestys on vapaiden -kansalaisten ylin silmämäärä, jossa omavarainen tutkimus ennakkoluulojen -estämättä ryhtyy ihmishengen korkeimpiin kysymyksiin, jossa runoilijan -laulut ja kuvaustaiteilijan ihannetuotteet kaunistavat elämää eikä -synkkä hengellisyys kuihduta ilon ja nautinnon kukkasia. Nyt vasta -ihmisten silmät avautuvat tosi-elämän arvoa ja ihanuutta oikein -oivaltamaan, ja niinkuin sokea, joka on saanut näkönsä jälleen, he siitä -hämmästyvät, hurmautuvat. Kaikilla aloilla tehdään rynnistyksiä -keskiajan jo itsestäänkin raukeavia mietteitä ja laitoksia vastaan. +<p>Edellisessä luvussa mainittiin, miten keskiajan loppupuolella alkoi +objektiivisempi suunta, joka ilmaantuu vireämmässä yhteis-elämässä ja +kääntää ihmisten mielet ulkomaailmaa tarkastamaan. Ristiretket tempaavat +länsimaan kansat irti keskiajan umpinaisesta sisäkohtaisuudesta; he +oppivat tuntemaan vieraita maita, outoja kansoja, ja siitä niiden huomio +tarkistuu havaitsemaan luonnon ja elämän moninaisuutta. Sitten niille +aukeavat muinaisklassillisen kirjallisuuden aarteet, ja tästä +nuorentumisen lähteestä ne ammentavat uutta elinvoimaa. Muinais-aika +näyttää heille yhteiskunnan, jossa valtion menestys on vapaiden +kansalaisten ylin silmämäärä, jossa omavarainen tutkimus ennakkoluulojen +estämättä ryhtyy ihmishengen korkeimpiin kysymyksiin, jossa runoilijan +laulut ja kuvaustaiteilijan ihannetuotteet kaunistavat elämää eikä +synkkä hengellisyys kuihduta ilon ja nautinnon kukkasia. Nyt vasta +ihmisten silmät avautuvat tosi-elämän arvoa ja ihanuutta oikein +oivaltamaan, ja niinkuin sokea, joka on saanut näkönsä jälleen, he siitä +hämmästyvät, hurmautuvat. Kaikilla aloilla tehdään rynnistyksiä +keskiajan jo itsestäänkin raukeavia mietteitä ja laitoksia vastaan. Muinaiskreikkalaisen filosofian aseilla ruvetaan skolastisuutta ahdistamaan ja Platonin viisaustiede kohoaa Florensissa uuteen -kukoistukseen. Yhä ankarammaksi paisuu vastustus paavin maallista valtaa -ja katoliskirkon oppijärjestelmää vastaan, ja humanistien harrastukset +kukoistukseen. Yhä ankarammaksi paisuu vastustus paavin maallista valtaa +ja katoliskirkon oppijärjestelmää vastaan, ja humanistien harrastukset hankkivat esiin raamatun alkutekstin, joka tulee kirkollisten -uudistusrientojen pohjaksi. Mutta antiikin uudistumisen välittömiä +uudistusrientojen pohjaksi. Mutta antiikin uudistumisen välittömiä seurauksia on taiteiden erinomainen elostuminen. Italian kuvaustaiteilijat antautuvat rohkeaan kilpailuun Muinaiskreikkalaisten -kanssa, ja italialainen maalaustaide ehtii edistyskannalle, joka vetää -vertoja kuvanveiston kehitykselle muinaisessa Athenassa. Tämä on se +kanssa, ja italialainen maalaustaide ehtii edistyskannalle, joka vetää +vertoja kuvanveiston kehitykselle muinaisessa Athenassa. Tämä on se aikakausi, joka taiteen historiassa tunnetaan renaissance'n- eli -uudennusajan nimellä.</p> +uudennusajan nimellä.</p> <p>Jos antiikkisen hengen viljelyksen palauttaminen ensi aikoina olikin -humanismin melkein yksin-omainen tarkoitusperä, niin tämä liike pian -tuotti itsenäisiäkin hedelmiä. Muinais-ajan filosofian järjestelmiä +humanismin melkein yksin-omainen tarkoitusperä, niin tämä liike pian +tuotti itsenäisiäkin hedelmiä. Muinais-ajan filosofian järjestelmiä ruvettiin muodostamaan ja laajentamaan uuden ajan vaatimusten mukaan, -ja ennen pitkää ajattelu alkoi käydä omaa uraansa. Vasta herännyt +ja ennen pitkää ajattelu alkoi käydä omaa uraansa. Vasta herännyt ulko-olojen tarkastamisen halu saattoi uskaliaat uroot mainioille -löytöretkille, jotka melkoisesti väljensivät tunnettua maanpiiriä ja -sivistyskansojen toimialaa; sama tarkastushalu ja sen johdosta yhä -laventuva käsityspiiri kehoittivat luonnon tutkimiseen, joka -voimallisesti raivasi tietä uudelle maailmankatsomukselle. Copernicus -ja sittemmin Kepler selittivät taivaankappalten ihmeteltävän -järjestyksen, ja luonnontieteet edistyivät jättiläis-askeleilla. Kun -ihminen näin vapautui keskiajan henkisestä orjuudesta, paremmin -tutustuen sekä omaan henkeensä että ympärillään olevaan luontoon, -silloin hän tietysti tahtoi ulkomaailmaakin kohtaan koettaa voimiansa -ja vasta muodostuneen käsitystavan nojalla uudistaa kansojen -valtiollista ja uskonnollista elämää. Niinkuin aikakauden alkujakso -saapi värityksensä keksinnöistä ja löytöretkistä, humanismista ja -taiteiden uudentamisesta, niin kirkollinen parannustoimi ja siitä -nousevat taistelut ovat sen keskivaiheen tärkeimmät tunnusmerkit. +löytöretkille, jotka melkoisesti väljensivät tunnettua maanpiiriä ja +sivistyskansojen toimialaa; sama tarkastushalu ja sen johdosta yhä +laventuva käsityspiiri kehoittivat luonnon tutkimiseen, joka +voimallisesti raivasi tietä uudelle maailmankatsomukselle. Copernicus +ja sittemmin Kepler selittivät taivaankappalten ihmeteltävän +järjestyksen, ja luonnontieteet edistyivät jättiläis-askeleilla. Kun +ihminen näin vapautui keskiajan henkisestä orjuudesta, paremmin +tutustuen sekä omaan henkeensä että ympärillään olevaan luontoon, +silloin hän tietysti tahtoi ulkomaailmaakin kohtaan koettaa voimiansa +ja vasta muodostuneen käsitystavan nojalla uudistaa kansojen +valtiollista ja uskonnollista elämää. Niinkuin aikakauden alkujakso +saapi värityksensä keksinnöistä ja löytöretkistä, humanismista ja +taiteiden uudentamisesta, niin kirkollinen parannustoimi ja siitä +nousevat taistelut ovat sen keskivaiheen tärkeimmät tunnusmerkit. Paavinvallan kahleet katkaistaan; uudet vapauden periaatteet ja vanhan -suunnan kaavat joutuvat riehuvaan sotaan keskenänsä. Vihdoin +suunnan kaavat joutuvat riehuvaan sotaan keskenänsä. Vihdoin kuudennentoista vuosisadan loppupuolella taisteluin kuohuvat aallot -vähittäin rupeavat tyyntymään. Aikakauden ristiriitaiset mielipiteet -jäykistyvät toiselta puolen oikea-uskoiseksi protestanttisuudeksi, +vähittäin rupeavat tyyntymään. Aikakauden ristiriitaiset mielipiteet +jäykistyvät toiselta puolen oikea-uskoiseksi protestanttisuudeksi, toiselta puolen uudeksi, taantumis-kiihkoiseksi katolisuuden muodoksi; vaan valtiollisella alalla vahvistuu yksinvalta. Mutta -ilahuttavampiakin reformationi-ajan loppuhedelmiä tulee silloin -näkyviin; mainittakoon vaan Englannin Elisabet'in loistava aikakausi ja -Alankomaiden vilkas tieteellinen ja taiteellinen elämä vasta-voitetun +ilahuttavampiakin reformationi-ajan loppuhedelmiä tulee silloin +näkyviin; mainittakoon vaan Englannin Elisabet'in loistava aikakausi ja +Alankomaiden vilkas tieteellinen ja taiteellinen elämä vasta-voitetun vapauden turvissa, vaikka sen varsinainen vaurastus kuitenkin on luettava seuraavan vuosisadan omaksi.</p> -<p>Nämä ovat tuon ihmeellisen ajan pääpiirteet, — tuon ajan, joka vie -uudemmat kansat ala-ikäisyydestä miehuuden täysivaltaisuuteen. -Kaikkialla tehollisia ponnistuksia elähtyneitä olomuotoja vastaan, -kaikkialla uusia aatteita, uutta, virkeätä elämää! Myöhempi aika ei ole -tuottanut yhtäkään pyrintöä, jonka siemen ei piileskele tämän -aikakauden heräjävissä toiveissa. Mitä erilaisimmat voimat kohisevat +<p>Nämä ovat tuon ihmeellisen ajan pääpiirteet, — tuon ajan, joka vie +uudemmat kansat ala-ikäisyydestä miehuuden täysivaltaisuuteen. +Kaikkialla tehollisia ponnistuksia elähtyneitä olomuotoja vastaan, +kaikkialla uusia aatteita, uutta, virkeätä elämää! Myöhempi aika ei ole +tuottanut yhtäkään pyrintöä, jonka siemen ei piileskele tämän +aikakauden heräjävissä toiveissa. Mitä erilaisimmat voimat kohisevat kirjavimmassa moninaisuudessa. Protestanttisuuden perustajain, varsinaisten uskonpuhdistajain rinnalla ilmaantuu rohkeampi -uskonnollinen suunta, joka ei tahdo panna henkeä puustavin tähden -alttiiksi eikä sitoa vakuutustansa tunnustuskirjain kahleisin; osittain -se yhtyy mystiläisyyteen (Sebastian Frank y.m.), osittain se -ihanteistansa hurmautuneena muuttuu mielettömäksi kumoushaluksi -(Uudestaankastajat ja muut samankaltaiset lahkokunnat); mutta näiden +uskonnollinen suunta, joka ei tahdo panna henkeä puustavin tähden +alttiiksi eikä sitoa vakuutustansa tunnustuskirjain kahleisin; osittain +se yhtyy mystiläisyyteen (Sebastian Frank y.m.), osittain se +ihanteistansa hurmautuneena muuttuu mielettömäksi kumoushaluksi +(Uudestaankastajat ja muut samankaltaiset lahkokunnat); mutta näiden vastakohtana vanhoillaan-olijat, katoliskirkon puolustajat, -jesuiittakunnan avulla pyytävät tukehduttaa ajan henkeä. Tieteessä +jesuiittakunnan avulla pyytävät tukehduttaa ajan henkeä. Tieteessä mahtavat spekulatiiviset aatokset, semmoiset kuin Giordano Bruno'n, omituisten vertauskuvain ja keskiajalta perittyjen kaavojen alle -peitettyinä, ennustavat vastaisten aikojen filosofisia ajatelmia,<a name="FNanchor_26" id="FNanchor_26"></a><a href="#Footnote_26" class="fnanchor">[26]</a> +peitettyinä, ennustavat vastaisten aikojen filosofisia ajatelmia,<a name="FNanchor_26" id="FNanchor_26"></a><a href="#Footnote_26" class="fnanchor">[26]</a> samalla kuin humanistien harrastukset ja nuo luonnontutkimuksen voitot, -joihin jo ylempänä viitattiin, saattavat tietojen alaa selviämistään -selviämään, ja vuosisadan loppupuolella kokemustiede Francis Bacon'in -kautta saapi varsinaisen alkunsa. Ajan ilmiöitä on vilkas liike -aineellisen edistymisen alalla, hillitön rikastumisen himo ja raju -seikkailijahenki, joka yhdessä tietohalun kanssa kehoittaa uskaliaihin -löytöretkiin; yhtä levoton, moni-aatteinen elämä kuohuu valtion ja -yhteiskunnan piirissä: kansallisuusrientojen ensimmäinen itu, liittyen +joihin jo ylempänä viitattiin, saattavat tietojen alaa selviämistään +selviämään, ja vuosisadan loppupuolella kokemustiede Francis Bacon'in +kautta saapi varsinaisen alkunsa. Ajan ilmiöitä on vilkas liike +aineellisen edistymisen alalla, hillitön rikastumisen himo ja raju +seikkailijahenki, joka yhdessä tietohalun kanssa kehoittaa uskaliaihin +löytöretkiin; yhtä levoton, moni-aatteinen elämä kuohuu valtion ja +yhteiskunnan piirissä: kansallisuusrientojen ensimmäinen itu, liittyen uskonpuhdistukseen, julmat talonpoikaiskapinat monessa maassa ja -vihdoin unelmia täydellisestä yhteiskunnasta, kerran joutuvasta yleisen +vihdoin unelmia täydellisestä yhteiskunnasta, kerran joutuvasta yleisen onnellisuuden tilasta, joka kangastaa Campanellan ja Thomas More'n ideaali-valtioissa, muistuttaen nykyajan socialistien toiveita. Kuka -voisi ahtaan kuvaelman kehään pakoittaa kaikkea sitä neron runsautta, -minkä tämä aikakausi sisältää? Mainittakoon vaan nimiä semmoisia kuin +voisi ahtaan kuvaelman kehään pakoittaa kaikkea sitä neron runsautta, +minkä tämä aikakausi sisältää? Mainittakoon vaan nimiä semmoisia kuin Luther, Zwingli, Calvin, Rafael, Mikael Angelo, Leonardo da Vinci, -Ariosto, Tasso, Camões, Cervantes, Shakespeare: näiden paljas sointu jo -kuvailee ajan aatteellista elämää. Sen henkilöt ilmaantuvat mahtavina, -voimallisina; sitä sopisi sanoa suuren personallisuuden aikakaudeksi. -Yksityis-ihmisen sieluelämä oli edellisinä aikoina kehittynyt yhä -syvemmäksi, omituisemmaksi; mutta keskiajan ylenmääräinen -sisäkohtaisuus ja epävapaus olivat sulkeneet sen umpinaiseen piiriinsä. -Nyt indiviidi irtaantui tuon epävapauden siteistä, samalla kuin hän -kääntyi ulkomaailmaa kohden, tahtoen sitä käsittää ja hallita. -Seurauksena on valtava itsenäisyyden tunne, joka pyrkii rajattomaan -indiviidiseen vapauteen ja pyytää mielipiteittensä mukaan muodostaa +Ariosto, Tasso, Camões, Cervantes, Shakespeare: näiden paljas sointu jo +kuvailee ajan aatteellista elämää. Sen henkilöt ilmaantuvat mahtavina, +voimallisina; sitä sopisi sanoa suuren personallisuuden aikakaudeksi. +Yksityis-ihmisen sieluelämä oli edellisinä aikoina kehittynyt yhä +syvemmäksi, omituisemmaksi; mutta keskiajan ylenmääräinen +sisäkohtaisuus ja epävapaus olivat sulkeneet sen umpinaiseen piiriinsä. +Nyt indiviidi irtaantui tuon epävapauden siteistä, samalla kuin hän +kääntyi ulkomaailmaa kohden, tahtoen sitä käsittää ja hallita. +Seurauksena on valtava itsenäisyyden tunne, joka pyrkii rajattomaan +indiviidiseen vapauteen ja pyytää mielipiteittensä mukaan muodostaa olevaisia oloja. Alituinen rauhattomuus ja taukoamattomat taistelut -kasvattavat jäykkiä, omantakeisia, jopa eriskummaisiakin luonteita, -joiden riennot eivät mahdu tavallisiin rajoihin ja joissa elää ääretön -into tai suunnattomat himot, vaan samalla myös voimakas toimintakyky +kasvattavat jäykkiä, omantakeisia, jopa eriskummaisiakin luonteita, +joiden riennot eivät mahdu tavallisiin rajoihin ja joissa elää ääretön +into tai suunnattomat himot, vaan samalla myös voimakas toimintakyky niin hyvien kuin pahojenkin aikeitten toteuttamisessa.</p> <p>Muutosten aikakausina on runollinen tuotanto enimmiten heikonpuolinen, -koska kansojen paraat voimat menevät uusien aatteiden käytölliseen -toimeen-panoon. Sentähden runous ei rehoittanut kuudennentoista -vuosisadan alku- ja keskivaiheilla. Näyttääpä siltä, kuin mielikuvitus -olisi saanut niin viljalta tyydytystä tosimaailman muodostuksesta, +koska kansojen paraat voimat menevät uusien aatteiden käytölliseen +toimeen-panoon. Sentähden runous ei rehoittanut kuudennentoista +vuosisadan alku- ja keskivaiheilla. Näyttääpä siltä, kuin mielikuvitus +olisi saanut niin viljalta tyydytystä tosimaailman muodostuksesta, ett'ei se kaivannut kuvausvoiman luomaa taikamaailmaa. Ainoastaan -Etelä-Euroopassa, jossa ajan uskonnolliset liikkeet eivät kumonneet -olevaisia oloja, syntyi uuden ajan aamukoitteella ensi heräjämisen +Etelä-Euroopassa, jossa ajan uskonnolliset liikkeet eivät kumonneet +olevaisia oloja, syntyi uuden ajan aamukoitteella ensi heräjämisen lumouksesta ihana runollinen kirjallisuus. Mutta Englannissa leimahtaa -aikakauden loppupuolella ilmi vielä kirkkaampi runouden loisto, samalla +aikakauden loppupuolella ilmi vielä kirkkaampi runouden loisto, samalla kuin runollinen tuotanto ehtii uhkeaan kukoistukseen Euroopan lounaiskulmassa, Espanjan kansassa. Mutta Saksassa ja Ranskassa -sisälliset kiistat yhä vielä estivät sen vahvempaa varttumista. +sisälliset kiistat yhä vielä estivät sen vahvempaa varttumista. Katsokaamme jokaista maata erikseen.</p> -<p><i>Italia</i> oli uuden ajan kehto. Siellä syntyi humanismi, siellä +<p><i>Italia</i> oli uuden ajan kehto. Siellä syntyi humanismi, siellä tieteet ja taiteet uudistuivat ja silloin runouskin virkosi uuteen eloon. Dante'sta, Petrarca'sta, Boccaccio'sta olen jo puhunut. Edelliset molemmat antoivat keskiajan ihanteille antiikista saadun, klassillisesti ihanan muodon; viimeksi-mainitusta alkaa -keskiajan ideaalin hajoaminen, samalla kuin hänen helppo, luonteva +keskiajan ideaalin hajoaminen, samalla kuin hänen helppo, luonteva kertomustapansa on mallina seuraavien aikojen novellinkirjoittajille. -Niinkuin Boccaccio'n kevyt pilapuheisuus on maallisen elämännautinnon +Niinkuin Boccaccio'n kevyt pilapuheisuus on maallisen elämännautinnon protesti keskiajan askeetista kirkollisuutta vastaan, samoin Ludovico Ariosto'n hieno ironiia on uuden ajan voittohymy keskiajan romantisesta -ihmeitten-halusta. Mutta samalla hän Raivoavassa Rolandissaan, vielä -kerran yhdistää keskiajan ritarisaduston kimaltelevat helmet -viehättäväksi taikavyöksi. Ihmeellisellä taidolla ja sievyydellä +ihmeitten-halusta. Mutta samalla hän Raivoavassa Rolandissaan, vielä +kerran yhdistää keskiajan ritarisaduston kimaltelevat helmet +viehättäväksi taikavyöksi. Ihmeellisellä taidolla ja sievyydellä runoilija osaa nivoa yhteen nuo lukemattomat tarinat ritarien -hämmästyttävistä urhotöistä ja hehkuvasta lemmestä, esitellen niitä yhä +hämmästyttävistä urhotöistä ja hehkuvasta lemmestä, esitellen niitä yhä uudella tavalla, milloin katkaisten, milloin taas jatkaen kertomuksen -säiettä, ikäänkuin paljaan oikun johdattamana, vaan kuitenkin aina -pitäen lukijan mieltä vireillä. Meistä tuntuu, kuin vaeltelisimme -lumotussa puistossa, jossa haarapolut näyttävät meitä houkuttelevan -oikealta uralta ja läpipääsemättömät tiheiköt meiltä tien sulkevan; -mutta yhtäkkiä avautuu puiden väliltä uusia näköaloja ja loistava -taikalinna huikaisee silmämme. Romantinen haaveellisuus, uuden ajan -sala-iva ja muinaiskansoilta peritty muodon kauneus yhtyvät tuottamaan -miellyttävää, satumaista kokonaisuutta. Sama tarkoin huoliteltu -sointuisuus, joka kaikuu Arioston säkeistä, kohtaa meitä Torquato -Tassonkin taiteellisista värssyistä. Vapautetussa Jerusalemissa näemme -vähemmän omituisuutta ja enemmän antiikin mukailemista kuin -Raivoavassa Roland'issa; Vergilius on ollut sekä yleensä että monessa +säiettä, ikäänkuin paljaan oikun johdattamana, vaan kuitenkin aina +pitäen lukijan mieltä vireillä. Meistä tuntuu, kuin vaeltelisimme +lumotussa puistossa, jossa haarapolut näyttävät meitä houkuttelevan +oikealta uralta ja läpipääsemättömät tiheiköt meiltä tien sulkevan; +mutta yhtäkkiä avautuu puiden väliltä uusia näköaloja ja loistava +taikalinna huikaisee silmämme. Romantinen haaveellisuus, uuden ajan +sala-iva ja muinaiskansoilta peritty muodon kauneus yhtyvät tuottamaan +miellyttävää, satumaista kokonaisuutta. Sama tarkoin huoliteltu +sointuisuus, joka kaikuu Arioston säkeistä, kohtaa meitä Torquato +Tassonkin taiteellisista värssyistä. Vapautetussa Jerusalemissa näemme +vähemmän omituisuutta ja enemmän antiikin mukailemista kuin +Raivoavassa Roland'issa; Vergilius on ollut sekä yleensä että monessa yksityiskohdassakin opastajana ja ulkomuodon harrastukseen on kulunut -paljon runollista voimaa. Mutta ylevä, vakavanlaatuinen aine ja -runoilijan jalo innostus ylentävät lukijan mieltä; loistava esitystapa -ja useat taidokkaasti suoritetut välikertomukset luovat runoelmaan -viehättävän valon.</p> - -<p>Italian läheinen yhteys muinaismaailman kanssa teki sen -antiikkisen sivistyksen luonnolliseksi välittäjäksi, ja sen -johdosta syntyneet uudet ajatussuunnat saivat siellä ensimmäisen +paljon runollista voimaa. Mutta ylevä, vakavanlaatuinen aine ja +runoilijan jalo innostus ylentävät lukijan mieltä; loistava esitystapa +ja useat taidokkaasti suoritetut välikertomukset luovat runoelmaan +viehättävän valon.</p> + +<p>Italian läheinen yhteys muinaismaailman kanssa teki sen +antiikkisen sivistyksen luonnolliseksi välittäjäksi, ja sen +johdosta syntyneet uudet ajatussuunnat saivat siellä ensimmäisen muodostuksensa. Muinaiskansojen plastillinen aisti asuu uudemman ajan -Italialaisissakin, niinkuin yleensä romanilaisissa heimoissa, ja on -tuottanut sen kuvaustaiteiden hehkeän kukoistuksen, johon ylempänä -viitattiin. Antiikkisen hengen itsenäinen uudentaminen taiteen -alalla olikin Italian päätehtävä, joka vaati suurimman osan sen -henkisestä voimasta. Vaan sama huolenpito ulkomuodon soreudesta, +Italialaisissakin, niinkuin yleensä romanilaisissa heimoissa, ja on +tuottanut sen kuvaustaiteiden hehkeän kukoistuksen, johon ylempänä +viitattiin. Antiikkisen hengen itsenäinen uudentaminen taiteen +alalla olikin Italian päätehtävä, joka vaati suurimman osan sen +henkisestä voimasta. Vaan sama huolenpito ulkomuodon soreudesta, sama kristillis-romantisten aiheiden sulauttaminen antiikkiseen katsomus- ja kuvaustapaan, jota tavataan renaissance'n maalauksissa ja -veistokuvissa, kohtaa meitä Italian runoudessakin: niinkuin Rafael +veistokuvissa, kohtaa meitä Italian runoudessakin: niinkuin Rafael kreikkalaisella kauno-aistilla kuvaili Neitsyt Maariaa ja kirkon -pyhimyksiä, luoden niihin kristillisen syvätuntoisuuden, samaten Dante, +pyhimyksiä, luoden niihin kristillisen syvätuntoisuuden, samaten Dante, Ariosto ja Tasso muinais-ajan ihanteiden innostuttamina runoelmissaan, kukin omalla tavallaan, lauloivat ilmi aikakautensa aatteita. Muillakin aloilla oli tuossa ihanassa maassa uusi henki ruvennut puhaltamaan; filosofia ja luonnontieteet kukoistivat ja uskonpuhdistuskin oli -tapahtumaisillaan; mutta nämä riennot eivät olleet työntäneet juuriansa -syvälle rahvaan riveihin, vaan pysyivät korkeasti sivistyneen -valiojoukon omaisuutena eivätkä siis voineet kestää sitä vastavirtaa, -joka seurasi riemuisan heräyshetken jälkeen. Taantuminen upotti sen -aaltoihinsa; kaava-uskoisuus kiihkoineen jesuiittoineen pääsi voitolle. +tapahtumaisillaan; mutta nämä riennot eivät olleet työntäneet juuriansa +syvälle rahvaan riveihin, vaan pysyivät korkeasti sivistyneen +valiojoukon omaisuutena eivätkä siis voineet kestää sitä vastavirtaa, +joka seurasi riemuisan heräyshetken jälkeen. Taantuminen upotti sen +aaltoihinsa; kaava-uskoisuus kiihkoineen jesuiittoineen pääsi voitolle. Tasso'n jalo henki murtui sen painon alle; se pakoitti Galilei'n -huulillaan todistamaan omaa järkeänsä vastaan, heitti Campanellan -monivuotisten kärsimisten alaiseksi ja sytytti rovion Giordano -Bruno'lle. Katolinen taantuminen ja valtio-elämän surkeus hävittivät -kansan voiman, eikä runouskaan enää voinut mitään tuottaa, vaan alentui -tyhjäksi korurunojen sepittelemiseksi.</p> +huulillaan todistamaan omaa järkeänsä vastaan, heitti Campanellan +monivuotisten kärsimisten alaiseksi ja sytytti rovion Giordano +Bruno'lle. Katolinen taantuminen ja valtio-elämän surkeus hävittivät +kansan voiman, eikä runouskaan enää voinut mitään tuottaa, vaan alentui +tyhjäksi korurunojen sepittelemiseksi.</p> -<p>Toisin kävi <i>Saksassa</i>, vaikka sekin sittemmin sairastui +<p>Toisin kävi <i>Saksassa</i>, vaikka sekin sittemmin sairastui toimitettavansa seurauksiin. Kuten taiteen uudennus oli Italian, niin -uskonpuhdistus oli Saksan maailmanhistoriallinen tehtävä; mutta tämä -työ ei jäänyt harvalukuisen henkisen ylimyskunnan asiaksi, se -päinvastoin sai parhaan voimansa ja kannatuksensa itse kansasta ja -pääsi sentähden voitolle. Vaan runouden kehkiämiselle se oli vähemmän +uskonpuhdistus oli Saksan maailmanhistoriallinen tehtävä; mutta tämä +työ ei jäänyt harvalukuisen henkisen ylimyskunnan asiaksi, se +päinvastoin sai parhaan voimansa ja kannatuksensa itse kansasta ja +pääsi sentähden voitolle. Vaan runouden kehkiämiselle se oli vähemmän suosiollinen kuin Italian taiteellinen loiste; ajan uskonnolliset ja valtiolliset kiistat tuottivat vaan opetusrunoutta ja satiiria. Yksi hento runouden kukka on Saksassa kuitenkin ylennyt uskonpuhdistuksen -pohjalla: <i>evankelinen virsi</i>, saman mahtavan henkilön tuottama, +pohjalla: <i>evankelinen virsi</i>, saman mahtavan henkilön tuottama, joka pani kirkollisen parannuksenkin toimeen. Mutta kolmekymmenvuotisen sodan pauhinaan Saksanmaan kirjallinen ja taiteellinen viljelys melkein -tykkänään katosi.</p> +tykkänään katosi.</p> -<p>Vaan palatakseni vielä kerran romanilaisiin kansoihin, -mainitsen pienen <i>Portugalin</i>, joka tähän aikaan oli saavuttanut -maailmanhistoriallisen tärkeyden. Sen pelkäämättömät merisankarit -etenivät maanpallon kaukaisimmille vesille, perustaen siirtokuntia ja +<p>Vaan palatakseni vielä kerran romanilaisiin kansoihin, +mainitsen pienen <i>Portugalin</i>, joka tähän aikaan oli saavuttanut +maailmanhistoriallisen tärkeyden. Sen pelkäämättömät merisankarit +etenivät maanpallon kaukaisimmille vesille, perustaen siirtokuntia ja aukaisten liikkeelle ennen tuntemattomia maita aarteineen ihmeineen. Se -ei voinut olla kuvausvoimaa vireyttämättä, ja ylistäen Portugalin -kunniaa kaikui Camões'in sulosointuinen kertomaruno, Lusiadit. -Camões'in epopea liittyy antiikkiseen runouteen samoin kuin Tassonkin. +ei voinut olla kuvausvoimaa vireyttämättä, ja ylistäen Portugalin +kunniaa kaikui Camões'in sulosointuinen kertomaruno, Lusiadit. +Camões'in epopea liittyy antiikkiseen runouteen samoin kuin Tassonkin. Oudolta tuntuu kreikkalaisen taruston yhtyminen uuden-aikuiseen -aineesen; vaan sisällyksen omituisuus antaa sille itsenäisen luonteen -ja harras isänmaallinen mieli, historiallisten kertoelmain runollinen -todenmukaisuus sekä kesämaiden luonnon ja etenkin mahtavan valtameren +aineesen; vaan sisällyksen omituisuus antaa sille itsenäisen luonteen +ja harras isänmaallinen mieli, historiallisten kertoelmain runollinen +todenmukaisuus sekä kesämaiden luonnon ja etenkin mahtavan valtameren loistava kuvailu kohottavat sen iki-muistettavain runoteosten joukkoon ja perustavat kirjallisuuden historiassa Portugalin maineen, niinkuin Vasco da Gama ja Maghelaens sen ovat perustaneet yleisen kultuurin aikakirjoissa.</p> -<p>Sillä välin kuin kuudennentoista vuosisadan loppuvaiheilla ja seuraavan -alkupuolella enimmissä Euroopan maissa kirkolliset oppikiistat -ehkäisivät tieteellisen ja taiteellisen elämän vaurastumista tai +<p>Sillä välin kuin kuudennentoista vuosisadan loppuvaiheilla ja seuraavan +alkupuolella enimmissä Euroopan maissa kirkolliset oppikiistat +ehkäisivät tieteellisen ja taiteellisen elämän vaurastumista tai vahvistunut paavinvalta piti kaikki vapauden liikkeet kahleissa, oli -kaksi kansakuntaa, joiden henkinen voima päinvastoin oli väkevämmäksi -karaistunut ajan myrskyissä: Englannin ja Alankomaiden kansat. +kaksi kansakuntaa, joiden henkinen voima päinvastoin oli väkevämmäksi +karaistunut ajan myrskyissä: Englannin ja Alankomaiden kansat. Alankomaat olivat saaneet verikasteen, josta ihanaisena yleni kansallinen ja uskonnollinen vapaus. Katolisissakin maakunnissa, jotka -jäivät Espanjan vallan alle, oli suuri henkinen vireys kansallisen -ponnistuksen seurauksena. Sekä Hollannissa että Englannissa oli -protestanttisuus päässyt voitolle, mutta kansan vapaampi mieli esti -sitä kaava-uskoisuudeksi kangistumasta, ja varsinkin edellinen maa -tarjosi tällä ahdasjärkisen uskonnollisuuden aikakaudella hengen -vapaudelle turvapaikan. Kumpasessakin kuvausvoima kypsytti mitä -kauniimpia hedelmiä, Alankomailla maalaustaiteen, Englannissa runouden -alalla, ja niinkuin Shakespeare'n näytelmissä ihmisen todenperäinen +jäivät Espanjan vallan alle, oli suuri henkinen vireys kansallisen +ponnistuksen seurauksena. Sekä Hollannissa että Englannissa oli +protestanttisuus päässyt voitolle, mutta kansan vapaampi mieli esti +sitä kaava-uskoisuudeksi kangistumasta, ja varsinkin edellinen maa +tarjosi tällä ahdasjärkisen uskonnollisuuden aikakaudella hengen +vapaudelle turvapaikan. Kumpasessakin kuvausvoima kypsytti mitä +kauniimpia hedelmiä, Alankomailla maalaustaiteen, Englannissa runouden +alalla, ja niinkuin Shakespeare'n näytelmissä ihmisen todenperäinen luonne paljastuu katselijan tarkastettavaksi, niin hollantilaiset maalaajatkin suurimmalla luonnonmukaisuudella kuvailevat todellista -elämää.</p> - -<p>Uuden-aikuinen draama sai alkunsa keskiajan kirkollisista näytelmistä; -niistä Englannissa monien väliasteiden kautta kehittyi kansallinen -näytelmärunous. Muissa Euroopan maissa, paitsi Englannissa ja -Espanjassa, ei taiteellinen draama kerinnyt täydellisesti muodostua -noista hengellisistä alkeista, ennenkuin muinaisklassillisen -kirjallisuuden yksipuolinen mukaileminen työnsi ne syrjälle, jolloin -kotimainen näytelmä hoidon puutteesta joutui kokonaan rappiolle. Mutta +elämää.</p> + +<p>Uuden-aikuinen draama sai alkunsa keskiajan kirkollisista näytelmistä; +niistä Englannissa monien väliasteiden kautta kehittyi kansallinen +näytelmärunous. Muissa Euroopan maissa, paitsi Englannissa ja +Espanjassa, ei taiteellinen draama kerinnyt täydellisesti muodostua +noista hengellisistä alkeista, ennenkuin muinaisklassillisen +kirjallisuuden yksipuolinen mukaileminen työnsi ne syrjälle, jolloin +kotimainen näytelmä hoidon puutteesta joutui kokonaan rappiolle. Mutta Englannissa, muinaisklassillisen kirjallisuuden tunteminen ei -hävittänyt omahenkisen runouden itua, vaan virkisti päinvastoin +hävittänyt omahenkisen runouden itua, vaan virkisti päinvastoin taimelle nousevaa draamallista runoutta. Se, niin sanoakseni, ylensi -sivistyksen tasapintaa, lisäsi selvyyttä ajatukselle ja somuutta -esitystavalle, antaen teoksille säännöllisen muodon, vaan ei kuitenkaan -kuihduttanut keskiajalta perittyä syvätunteisuutta ja romantisen -mielikuvituksen hilpeyttä eikä turhilla säännöillä estänyt kuvausvoiman +sivistyksen tasapintaa, lisäsi selvyyttä ajatukselle ja somuutta +esitystavalle, antaen teoksille säännöllisen muodon, vaan ei kuitenkaan +kuihduttanut keskiajalta perittyä syvätunteisuutta ja romantisen +mielikuvituksen hilpeyttä eikä turhilla säännöillä estänyt kuvausvoiman vapaata liikuntoa. Kansallisesta pohjasta Englannin draama imi voimaa -ja elävyyttä. Suurimman täydellisyytensä se saavutti Shakespeare'ssä, +ja elävyyttä. Suurimman täydellisyytensä se saavutti Shakespeare'ssä, uudemman ajan valtavimmassa runoilija-nerossa, jonka teokset osoittavat -taiderunouden korkeinta kukkulaa. Onpa siis luonnollista, että +taiderunouden korkeinta kukkulaa. Onpa siis luonnollista, että Shakespeare on englantilaisen draaman varsinainen edustaja, jonka -loistava nimi siirtää kaikki hänen — osittain etevätkin — edeltäjänsä +loistava nimi siirtää kaikki hänen — osittain etevätkin — edeltäjänsä ja aikalaisensa varjopuoleen.</p> <p>Niinkuin melkein kaikki ihmiskunnan valtanerot, esim. runouden alalla -Aischylos ja Dante, seisoo Shakespearekin kahden aikakauden välillä, -yhdistäen kirkkaaksi valoksi edellisen kehitysjakson säteet, mutta +Aischylos ja Dante, seisoo Shakespearekin kahden aikakauden välillä, +yhdistäen kirkkaaksi valoksi edellisen kehitysjakson säteet, mutta samalla viitaten kauas tulevaisuuteen. Shakespeare osoittaa -inhimillisen kehityksen yleistä suuntaa; mutta yht'aikaa hänen +inhimillisen kehityksen yleistä suuntaa; mutta yht'aikaa hänen runoutensa tuopi ilmi ne olot, joissa se on alkunsa saanut. Ainoastaan vapaassa, vanhassa Elisabetin-aikuisessa Englannissa se oli mahdollinen; ainoastaan reformationi-ajan suuri aatteellinen -heräys taisi sen kasvattaa. Yhdistyipä silloin monta runoudelle -suotuisaa ehtoa: Englannin valtiollinen mahtavuus ja siitä yltynyt -kansallistunne, — ankarain taisteluin jälkeen saavutettu rauhallinen -tila, — loistava hovi, jossa suosittiin tieteitä ja taiteita, — -ylhäisemmissä tavallinen klassillinen sivistys ja ennen kaikkea raitis, -iloinen kansan-elämä, jolle keskiajan romantiset muistot ja tavat vielä +heräys taisi sen kasvattaa. Yhdistyipä silloin monta runoudelle +suotuisaa ehtoa: Englannin valtiollinen mahtavuus ja siitä yltynyt +kansallistunne, — ankarain taisteluin jälkeen saavutettu rauhallinen +tila, — loistava hovi, jossa suosittiin tieteitä ja taiteita, — +ylhäisemmissä tavallinen klassillinen sivistys ja ennen kaikkea raitis, +iloinen kansan-elämä, jolle keskiajan romantiset muistot ja tavat vielä antoivat runollisen loisteen ja jonka tuoreus ilmaantui monenlaisissa -juhlissa ja hauskoissa ajanvietteissä. Nuo kaikki eivät voineet olla -kuvausvoimaa virkistämättä ja kehoittivat tehokkaasti runolliseen +juhlissa ja hauskoissa ajanvietteissä. Nuo kaikki eivät voineet olla +kuvausvoimaa virkistämättä ja kehoittivat tehokkaasti runolliseen tuotantoon. Sellaisissa oloissa varttuneena on Shakespeare'n runous -siis peräti kansallinen luonteeltaan, niinkuin usein aineiltansakin. -Kotimaansa historian rikkaasta vara-aitasta hän ottaa aiheita tuohon -suureen näytelmäjaksoon, joka esittelee Englannin vaiheita Juhana -Maattomasta Henrik VIII:nteen asti. Hehkuva isänmaanrakkaus kaikuu -noista tunnetuista säkeistä, joihin usein on viitattu:</p> +siis peräti kansallinen luonteeltaan, niinkuin usein aineiltansakin. +Kotimaansa historian rikkaasta vara-aitasta hän ottaa aiheita tuohon +suureen näytelmäjaksoon, joka esittelee Englannin vaiheita Juhana +Maattomasta Henrik VIII:nteen asti. Hehkuva isänmaanrakkaus kaikuu +noista tunnetuista säkeistä, joihin usein on viitattu:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Tää kuningasten aimo valta-istuin,<br /></span> -<span class="i0">Tää saari, valtikalla kaunistettu,<br /></span> +<span class="i0">"Tää kuningasten aimo valta-istuin,<br /></span> +<span class="i0">Tää saari, valtikalla kaunistettu,<br /></span> <span class="i0">Maa majesteetin, Mars'in asunto,<br /></span> -<span class="i0">Tää toinen Eden, puoli-paratiisi,<br /></span> -<span class="i0">Tää linna, jonka luonto itsellensä<br /></span> +<span class="i0">Tää toinen Eden, puoli-paratiisi,<br /></span> +<span class="i0">Tää linna, jonka luonto itsellensä<br /></span> <span class="i0">Loi turvaks sotaa, saastaisuutta vastaan,<br /></span> -<span class="i0">Tää onnen heimo, pikku maailma,<br /></span> -<span class="i0">Tää jalokivi kallis, asetettu<br /></span> +<span class="i0">Tää onnen heimo, pikku maailma,<br /></span> +<span class="i0">Tää jalokivi kallis, asetettu<br /></span> <span class="i0">Hopeamereen, joka muurina<br /></span> -<span class="i0">Tai kaivantona sitä suojaa maiden<br /></span> -<span class="i0">Vähempi-onnisien kateudelta,<br /></span> +<span class="i0">Tai kaivantona sitä suojaa maiden<br /></span> +<span class="i0">Vähempi-onnisien kateudelta,<br /></span> <span class="i0">Siunattu seutu, valtakunta oiva,<br /></span> -<span class="i0">Englanti, imettäjä valtiasten.<br /></span> +<span class="i0">Englanti, imettäjä valtiasten.<br /></span> <span class="i0">Ja emo kuninkaita kantavainen"...<a name="FNanchor_27" id="FNanchor_27"></a><a href="#Footnote_27" class="fnanchor">[27]</a><br /></span> </div></div> -<p>Mitä syvää kotimaan kaipausta ja äidinkielen rakkautta ilmaantuu +<p>Mitä syvää kotimaan kaipausta ja äidinkielen rakkautta ilmaantuu maanpakoon tuomitun Norfolk'in herttuan, Thomas Mowbray'n, valituksissa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Nyt äidinkieleni, jot' oppinunna<br /></span> -<span class="i0">Ma neljäkymment' olen ajastaikaa,<br /></span> -<span class="i0">Englannin kieli mun on jättäminen:<br /></span> -<span class="i0">Nyt yhtä hyödytön on puheen lahja,<br /></span> -<span class="i0">Kuin viulu taikka kannel kieletön,<br /></span> +<span class="i0">Nyt äidinkieleni, jot' oppinunna<br /></span> +<span class="i0">Ma neljäkymment' olen ajastaikaa,<br /></span> +<span class="i0">Englannin kieli mun on jättäminen:<br /></span> +<span class="i0">Nyt yhtä hyödytön on puheen lahja,<br /></span> +<span class="i0">Kuin viulu taikka kannel kieletön,<br /></span> <span class="i0">Kuin soitin konstillinen, lukkoon pantu,<br /></span> -<span class="i0">Tai avoimena käteen laskettuna,<br /></span> +<span class="i0">Tai avoimena käteen laskettuna,<br /></span> <span class="i0">Jok'ei sit' osaa sormin soinnutella;<br /></span> <span class="i0">Te kielen suuhuni nyt vangitsitte,<br /></span> <span class="i0">Hampaitten, huulten ristikolla sulkein,<br /></span> -<span class="i0">Ja juro, tyly tietämättömyys<br /></span> +<span class="i0">Ja juro, tyly tietämättömyys<br /></span> <span class="i0">On pantu mulle vanginvartiaksi.<br /></span> -<span class="i0">Kiltisti hyväilemään lapsenpiikaa<br /></span> +<span class="i0">Kiltisti hyväilemään lapsenpiikaa<br /></span> <span class="i0">Tai koulupojaks olen liian vanha:<br /></span> -<span class="i0">Siis tuomios on kuolo äänetön,<br /></span> -<span class="i0">Kun kieleltäni koti-ilman kielsit.<a name="FNanchor_28" id="FNanchor_28"></a><a href="#Footnote_28" class="fnanchor">[28]</a><br /></span> +<span class="i0">Siis tuomios on kuolo äänetön,<br /></span> +<span class="i0">Kun kieleltäni koti-ilman kielsit.<a name="FNanchor_28" id="FNanchor_28"></a><a href="#Footnote_28" class="fnanchor">[28]</a><br /></span> </div></div> -<p>Mutta puhumattakaan näistä kansallistunteen suoranaisista -puhkeamisista, jotka kuvailevat esiintyväin henkilöin mieltä, — siitä -puhumattakaan, että Shakespeare'n draamoissa, niinkuin luonnollista on, -ilmaantuu sen-aikuisen Englannin puhe-, käytös- ja ajatustapa, vieläpä +<p>Mutta puhumattakaan näistä kansallistunteen suoranaisista +puhkeamisista, jotka kuvailevat esiintyväin henkilöin mieltä, — siitä +puhumattakaan, että Shakespeare'n draamoissa, niinkuin luonnollista on, +ilmaantuu sen-aikuisen Englannin puhe-, käytös- ja ajatustapa, vieläpä joskus sen kansalliset ennakkoluulotkin, — muistettakoon esim. Jeanne d'Arc Henrik VI:nessa, — niin Shakespeare'n runouden koko henki on -yhtäpitävä englantilaisen luonteen ja Englannin maailmanhistoriallisen -tehtävän kanssa. Englannin kansan parhaat puolet tulevat siinä -näkyviin: tarkka havaintokyky, raitis huumori sekä terve realismi -yhdistettynä tosi-siveelliseen katsantotapaan. Englannin +yhtäpitävä englantilaisen luonteen ja Englannin maailmanhistoriallisen +tehtävän kanssa. Englannin kansan parhaat puolet tulevat siinä +näkyviin: tarkka havaintokyky, raitis huumori sekä terve realismi +yhdistettynä tosi-siveelliseen katsantotapaan. Englannin yhteiskunnassa oli jo vanhimpina aikoina yksityis-ihmisen -itsetoiminnalla tärkeä sija: samaten Shakespeare'n henkilötkin ovat -oman onnensa muodostajat. Mutta niinkuin Englantilainen aina pitää -tosiolot arvossa eikä pane niitä yksityisen mielivallalle alttiiksi, +itsetoiminnalla tärkeä sija: samaten Shakespeare'n henkilötkin ovat +oman onnensa muodostajat. Mutta niinkuin Englantilainen aina pitää +tosiolot arvossa eikä pane niitä yksityisen mielivallalle alttiiksi, niin Shakespearekin tunnustaa historian siveellisten voimain valtaa. -Luonnollista onkin, että historiallinen draama syntyi Englannissa, +Luonnollista onkin, että historiallinen draama syntyi Englannissa, jossa valtiollinen vapaus ensin vakaantui. Ominaisuus, jota havaitaan muissakin Englannin kirjailijoissa, on indiviidisen omituisuuden -perinpohjainen käsittäminen ja tyysti kuvaileminen; ihan englantilaista -on myös se toimivaisuuden henki, joka Shakespeare'ssä kaikkialla -ilmestyy: teko on tosi-draamallisella tavalla näytelmän keskuksena -ja puheet liittyvät siihen tarkkasanaisina selittäjinä. Mutta +perinpohjainen käsittäminen ja tyysti kuvaileminen; ihan englantilaista +on myös se toimivaisuuden henki, joka Shakespeare'ssä kaikkialla +ilmestyy: teko on tosi-draamallisella tavalla näytelmän keskuksena +ja puheet liittyvät siihen tarkkasanaisina selittäjinä. Mutta viimeksi-mainittu ominaisuus on samalla koko aikakauden; sen kuohuva, -toimelias elämä, täynnä uusia pyrintöjä, vei ihan itsestään -draamallisuuteen, jonka tähden runous paraasta päästä pukeutui -näytelmän muotoon, semminkin kun kansojen raikas katsomushalu suuresti -suosi kaikkia silmin ihailtavia näytäntöjä. Ihmisissäkin oli tavallansa +toimelias elämä, täynnä uusia pyrintöjä, vei ihan itsestään +draamallisuuteen, jonka tähden runous paraasta päästä pukeutui +näytelmän muotoon, semminkin kun kansojen raikas katsomushalu suuresti +suosi kaikkia silmin ihailtavia näytäntöjä. Ihmisissäkin oli tavallansa draamallinen luonne: nuo kuudennentoista vuosisadan lujatahtoiset, -kiihkeätunteiset, toimintahaluiset henkilöt ovat oivallisia malleja -näytelmärunoilijalle; jo ensi silmäyksellä huomataan niiden olevan -likeistä sukua noiden mahtavain luonteiden kanssa, joita Shakespeare +kiihkeätunteiset, toimintahaluiset henkilöt ovat oivallisia malleja +näytelmärunoilijalle; jo ensi silmäyksellä huomataan niiden olevan +likeistä sukua noiden mahtavain luonteiden kanssa, joita Shakespeare esittelee tragediossansa.</p> <p>Ajan henki muutoinkin monella tavalla kuvautuu Shakespeare'n -runoudessa. Keskiajan hämärä, vielä itselleen selviämätön -sisäkohtaisuus kohoaa itsetajunnan piiriin; runouden soihtu luo +runoudessa. Keskiajan hämärä, vielä itselleen selviämätön +sisäkohtaisuus kohoaa itsetajunnan piiriin; runouden soihtu luo loisteensa kaikkiin sen syvyyksiin, mutta valaisee samalla uuden ajan -rohkean ajattelun ja yritteliäisyyden kukkuloita. Shakespeare'n runous -ilmaisee jälkimäisen aatteet, puettuina edellisen romantiseen -verhoon. Keskiajan haaveellinen taikamaailma tarjoo tyhjentymättömän -aine-aarteiston runoilijan käytettäväksi; sen kajastus välähtelee +rohkean ajattelun ja yritteliäisyyden kukkuloita. Shakespeare'n runous +ilmaisee jälkimäisen aatteet, puettuina edellisen romantiseen +verhoon. Keskiajan haaveellinen taikamaailma tarjoo tyhjentymättömän +aine-aarteiston runoilijan käytettäväksi; sen kajastus välähtelee kaikkialla Shakespeare'n runoudessa; mutta muutamat teokset, esim. -Juhannus-yön unelma ja Myrsky, ovat kokonaan sen perustukselle -rakennettuja, vaikka jälkimäinen tosin syvemmän merkityksensä puolesta +Juhannus-yön unelma ja Myrsky, ovat kokonaan sen perustukselle +rakennettuja, vaikka jälkimäinen tosin syvemmän merkityksensä puolesta esittelee Shakespeare'n oman ajan rohkeata tutkimushalua, joka koetti laskea luonnonvoimat valtansa alle. Mutta tuo keskiajalta peritty -romantisuus on reformationi-ajankin omituisuutta yhtä hyvin kuin se -aatteellinen ja käytöllinen uudistuminen, jonka se itse tuotti.</p> - -<p>Edellisessä jo mainitsin, että sen-aikuisten rientojen varsinainen -alkulähde, indiviidin itsenäisyyden halu, on Shakespeare'n runouden -oikea elinvoima. Tarmokkaat luonteet, jotka oman sielunsa syvyydestä -ammentavat tiedon siitä, mikä on oikein ja väärin, laativat lakia sekä -itselleen että aikalaisillensa; mutta jouduttuansa ristiriitaan -siveellisen maailmanjärjestyksen kanssa, heidän täytyy taipua sen -ikuisten sääntöjen alle, ja jokaisen kohtalo on hänen oman mielensä ja -tekojensa tuote. Tämä yksityis-ihmisen vastuun-alaisuus, joka on -Shakespeare'n maailmankatsomuksen ydin, oli myös protestanttisuuden -alkuperäinen periaate. Protestanttisuus vaati jokaista raamatun +romantisuus on reformationi-ajankin omituisuutta yhtä hyvin kuin se +aatteellinen ja käytöllinen uudistuminen, jonka se itse tuotti.</p> + +<p>Edellisessä jo mainitsin, että sen-aikuisten rientojen varsinainen +alkulähde, indiviidin itsenäisyyden halu, on Shakespeare'n runouden +oikea elinvoima. Tarmokkaat luonteet, jotka oman sielunsa syvyydestä +ammentavat tiedon siitä, mikä on oikein ja väärin, laativat lakia sekä +itselleen että aikalaisillensa; mutta jouduttuansa ristiriitaan +siveellisen maailmanjärjestyksen kanssa, heidän täytyy taipua sen +ikuisten sääntöjen alle, ja jokaisen kohtalo on hänen oman mielensä ja +tekojensa tuote. Tämä yksityis-ihmisen vastuun-alaisuus, joka on +Shakespeare'n maailmankatsomuksen ydin, oli myös protestanttisuuden +alkuperäinen periaate. Protestanttisuus vaati jokaista raamatun tutkimisella muodostamaan itselleen uskonnollista vakuutusta, vaikka -sitten lisättiin se vaatimus, että tuon vakuutuksen pitää olla -tunnustuskirjain mukainen. Mutta protestanttisuuden alkupäivinä -annettiin päätösvalta kullenkin yksityiselle; paavilta ja +sitten lisättiin se vaatimus, että tuon vakuutuksen pitää olla +tunnustuskirjain mukainen. Mutta protestanttisuuden alkupäivinä +annettiin päätösvalta kullenkin yksityiselle; paavilta ja kirkolliskokouksilta siirrettiin siis uskonnollisten ja siveellisten -asiain ratkaisu ihmisen sydämmeen ja omaan-tuntoon. Niin tottui ihminen -omaa mieltänsä tarkastamaan ja vastuun-alaisuuden tunne saattoi häntä, -oudoksuen vasta voitettua itsenäisyyttänsä, tuskallisella pelolla -karttamaan synnin viettelyksiä. Sentähden vanhempi protestanttisuus -etupäässä piti silmällä ihmisluonnon pahimpia puolia, julistaen sen -perin turmeltuneeksi, itsestään mihinkään hyvään kykenemättömäksi. Sen -johdosta se panikin tuiki vähän arvoa ihmisen tekoihin ja milt'ei -kokonaan kieltänyt tahdon vapautta.</p> - -<p>Shakespeare'ssäkin huomataan tämän katsantotavan seurauksia. Mielellään -hän tuopi esiin ihmisluonnon varjopuolet, ne hillittömät himot, jotka -peikkojen tavalla väijyvät ihmisen sydämmessä ja joille hän helposti -joutuu alttiiksi, jos epäilee maailman siveellistä järjestystä. -Selvimpiä esimerkkejä on Macbeth, jossa runoilija kuvailee himon valtaa -ja turmiollisia seurauksia. Samaten tuo syvä sielun salaisuuksien -tunteminen, jota havaitaan hänen runoudessaan, suureksi osaksi johtunee -uskonpuhdistuksen tuottamasta sisäisten kohtain tarkastamisesta. Mutta -toiselta puolen tahdon vapaus on ikäänkuin sykkivänä sydämmenä -Shakespeare'n näytelmissä, ja kaikki teot, niin hyvät kuin pahatkin, -vuotavat ihmisen omasta tahdosta. Todellisena näytelmärunoilijana -Shakespeare käsittää toiminnan ihmis-elämän ytimeksi; hän osoittaa, +asiain ratkaisu ihmisen sydämmeen ja omaan-tuntoon. Niin tottui ihminen +omaa mieltänsä tarkastamaan ja vastuun-alaisuuden tunne saattoi häntä, +oudoksuen vasta voitettua itsenäisyyttänsä, tuskallisella pelolla +karttamaan synnin viettelyksiä. Sentähden vanhempi protestanttisuus +etupäässä piti silmällä ihmisluonnon pahimpia puolia, julistaen sen +perin turmeltuneeksi, itsestään mihinkään hyvään kykenemättömäksi. Sen +johdosta se panikin tuiki vähän arvoa ihmisen tekoihin ja milt'ei +kokonaan kieltänyt tahdon vapautta.</p> + +<p>Shakespeare'ssäkin huomataan tämän katsantotavan seurauksia. Mielellään +hän tuopi esiin ihmisluonnon varjopuolet, ne hillittömät himot, jotka +peikkojen tavalla väijyvät ihmisen sydämmessä ja joille hän helposti +joutuu alttiiksi, jos epäilee maailman siveellistä järjestystä. +Selvimpiä esimerkkejä on Macbeth, jossa runoilija kuvailee himon valtaa +ja turmiollisia seurauksia. Samaten tuo syvä sielun salaisuuksien +tunteminen, jota havaitaan hänen runoudessaan, suureksi osaksi johtunee +uskonpuhdistuksen tuottamasta sisäisten kohtain tarkastamisesta. Mutta +toiselta puolen tahdon vapaus on ikäänkuin sykkivänä sydämmenä +Shakespeare'n näytelmissä, ja kaikki teot, niin hyvät kuin pahatkin, +vuotavat ihmisen omasta tahdosta. Todellisena näytelmärunoilijana +Shakespeare käsittää toiminnan ihmis-elämän ytimeksi; hän osoittaa, kuinka ihmisen aikeet ja tunteet muuttuvat teoiksi ja semmoisina joko -edistävät tai vastustavat maailman siveellistä järjestystä, mutta -tekojen siveellisyydestä riippuu niiden menestys ja henkilön oma -kohtalo. Tämä aate niin suuressa määrässä hallitsee Shakespeare'n -runoutta, että esim. Hamletissa toiminnan puutekkin antaa aihetta +edistävät tai vastustavat maailman siveellistä järjestystä, mutta +tekojen siveellisyydestä riippuu niiden menestys ja henkilön oma +kohtalo. Tämä aate niin suuressa määrässä hallitsee Shakespeare'n +runoutta, että esim. Hamletissa toiminnan puutekkin antaa aihetta traagilliseen syyn-alaisuuteen. Ihmisen kohtaloa ei ratkaise toimeton -antauminen hyvän tai pahan valtaan; vaan tositoimintaa häneltä -vaaditaan, ja teot lähtevät hänen omasta hengestään, niinkuin -henkensäkin toiselta puolen on hänen edellisten tekojensa tuote. Ja -vaikka Shakespeare, niinkuin ylempänä sanottiin, mielellään kuvailee -himojen aikaan-saamia hävityksiä, niin ihmisluonnon paremmillenkin -puolille tehdään oikeutta, ja iloisella huumorilla hän usein poistaa -elämän synkkyyden. Realistisena runoilijana hän tosin harvoin asettaa -eteemme täysin ideaalisia henkilöitä; kuitenkin tapaamme hänen +antauminen hyvän tai pahan valtaan; vaan tositoimintaa häneltä +vaaditaan, ja teot lähtevät hänen omasta hengestään, niinkuin +henkensäkin toiselta puolen on hänen edellisten tekojensa tuote. Ja +vaikka Shakespeare, niinkuin ylempänä sanottiin, mielellään kuvailee +himojen aikaan-saamia hävityksiä, niin ihmisluonnon paremmillenkin +puolille tehdään oikeutta, ja iloisella huumorilla hän usein poistaa +elämän synkkyyden. Realistisena runoilijana hän tosin harvoin asettaa +eteemme täysin ideaalisia henkilöitä; kuitenkin tapaamme hänen runoelmissaan niin jalon ihania luonteita kuin Cordelian ja Mirandan, -ja pahimpiakin hän valaisee jollakin säteellä, joka luonnollisella, -inhimillisellä tavalla selittää heidän rikoksensa.</p> +ja pahimpiakin hän valaisee jollakin säteellä, joka luonnollisella, +inhimillisellä tavalla selittää heidän rikoksensa.</p> -<p>"Määrä määrästä" (Measure for measure) on se Shakespeare'n kappale, -jossa protestanttisuuden periaatteet selvimmästi ilmaantuvat; se -näyttää, miten hengellinen ylpeys voi houkutella ihmistä synnin +<p>"Määrä määrästä" (Measure for measure) on se Shakespeare'n kappale, +jossa protestanttisuuden periaatteet selvimmästi ilmaantuvat; se +näyttää, miten hengellinen ylpeys voi houkutella ihmistä synnin pauloihin ja kuinka kaikkien ihmisten, ollessaan armon tarpeessa, tulee -kärsivällisyydellä antaa muiden hairaukset anteeksi. Mutta tuon +kärsivällisyydellä antaa muiden hairaukset anteeksi. Mutta tuon evankelisen periaatteen kannattaja on nunnaksi aikova katolinen neito, -ja koko näytelmän aate oikeastaan kääntyy tuota protestanttisuuden -helmassa syntynyttä teeskenneltyä jumalisuutta vastaan, jota tavattiin -erittäinkin Puritaneissa ja jota Shakespeare muutoinkin usein -ruoskitsee. Lisättäköön vielä, ett'emme Shakespeare'ssä kohtaa tuota -synkkää, kaikkia elämän iloja ja kaunistuksia vihaavaa mieltä, joka -hänen aikanaan oli yleinen protestanttisissa lahkokunnissa, yhtä vähän +ja koko näytelmän aate oikeastaan kääntyy tuota protestanttisuuden +helmassa syntynyttä teeskenneltyä jumalisuutta vastaan, jota tavattiin +erittäinkin Puritaneissa ja jota Shakespeare muutoinkin usein +ruoskitsee. Lisättäköön vielä, ett'emme Shakespeare'ssä kohtaa tuota +synkkää, kaikkia elämän iloja ja kaunistuksia vihaavaa mieltä, joka +hänen aikanaan oli yleinen protestanttisissa lahkokunnissa, yhtä vähän kuin tuota uskonnollista suvaitsemattomuutta ja turhaa skolastillista kiistanhalua, joka siihen aikaan oli protestanttisten uskokuntain -tunnusmerkkejä. Mikä olisi sen-aikuiselle kuulijakunnalle ollut +tunnusmerkkejä. Mikä olisi sen-aikuiselle kuulijakunnalle ollut otollisempaa, kuin jos runoilija olisi esitellyt katolisia pappeja -kavaliksi, ulkokullatuiksi veijareiksi, niinkuin heitä nykyisempinä -aikoina usein on kuvattu? Mutta Shakespeare päinvastoin jonkunlaisella -hellyydellä kohtelee katoliskirkon palvelijoita; ajateltakoon esim. +kavaliksi, ulkokullatuiksi veijareiksi, niinkuin heitä nykyisempinä +aikoina usein on kuvattu? Mutta Shakespeare päinvastoin jonkunlaisella +hellyydellä kohtelee katoliskirkon palvelijoita; ajateltakoon esim. pater Lorenzoa Romeo ja Juliassa.</p> -<p>Näiden kaikkien johdosta täytynee tulla siihen päätökseen, -että Shakespeare'n runoudessa tosin havaitaan sen-aikuisen -protestanttisuuden vaikutusta, vaan että hänen näköalansa kuitenkin -ulottuu paljoa avarammalle. Shakespeare näyttää, miten maailmassa -ilmaantuvan sekä hyvän että pahan syyt ovat haettavat ihmisen omasta -povesta ja miten hän vapaan tahtonsa nojalla vaikuttaa olevaisuuteen ja +<p>Näiden kaikkien johdosta täytynee tulla siihen päätökseen, +että Shakespeare'n runoudessa tosin havaitaan sen-aikuisen +protestanttisuuden vaikutusta, vaan että hänen näköalansa kuitenkin +ulottuu paljoa avarammalle. Shakespeare näyttää, miten maailmassa +ilmaantuvan sekä hyvän että pahan syyt ovat haettavat ihmisen omasta +povesta ja miten hän vapaan tahtonsa nojalla vaikuttaa olevaisuuteen ja sen kautta omaan kohtaloonsa. Mutta tekojen seurauksia ja maailman -kokonaisuutta hallitsee korkeampi voima; vaan tämän tarkoitukset -toteutuvat ihmisen toiminnan kautta ikuisen maailman-järjestyksen -mukaan. Vasta tällä kannalla todellinen traagillisuus ja todellinen +kokonaisuutta hallitsee korkeampi voima; vaan tämän tarkoitukset +toteutuvat ihmisen toiminnan kautta ikuisen maailman-järjestyksen +mukaan. Vasta tällä kannalla todellinen traagillisuus ja todellinen koomillisuus ovat mahdolliset, koska molempain ehto on ihmisen siveellinen vapaus. Shakespeare on siis ensiksi antanut runollisen muodostuksen sille maailmankatsomukselle, joka antiikkisen sivistyksen -rauettua oli ylenevä kristin-uskon kylvämistä siemenistä, — sille -maailmankatsomukselle, joka näkee siveellisen maailmanjärjestyksen -toteutuvan ihmishengen toiminnan avulla. Nähtävästi hänen -katsantotapansa johtuu niistä mahtavista liikkeistä, jotka vuosisadan +rauettua oli ylenevä kristin-uskon kylvämistä siemenistä, — sille +maailmankatsomukselle, joka näkee siveellisen maailmanjärjestyksen +toteutuvan ihmishengen toiminnan avulla. Nähtävästi hänen +katsantotapansa johtuu niistä mahtavista liikkeistä, jotka vuosisadan alkupuolella uudistivat kaikki henkiset olot, ennenkuin ne supistettiin erityisten uskonkaavojen ahtaisin rajoihin. Shakespeare'n runous edustaa siis koko tuota valtavaa aatevirtaa, josta uskonpuhdistuskin -sai alkunsa, eikä mitään siitä erkaantunutta sivuhaaraa.</p> +sai alkunsa, eikä mitään siitä erkaantunutta sivuhaaraa.</p> <p>Shakespeare'n runous on niinmuodoin puheena olevan aikakauden -aatteellisen uudistuksen etevin kuvaaja, sen kypsin loppuhedelmä, eli -toisin sanoen: se on vuosisadan vuolaassa virrassa ikäänkuin levollinen -poukama, johon rajuna, rauhattomana ajan koski kuohuen syöksyy; siinä -vielä näkyy kosken pyörteitä ja vaahtoa ja vierivin aalloin vesi siihen -rientää, mutta samalla se tyynenä kuvastelee sinistä taivasta ja -selvästi jo näkyy virran vastainen suunta. Niin ei Shakespeare'n -runouskaan ole ainoastaan hänen aikansa ja kansansa syvimpäin tunteiden -ja ajatusten ilmoittaja; vaan hänen maailmankatsomuksensa on -pääpiirteiltään vielä sama kuin nykyajan ja hänen neronsa tuotteet ovat -runsasten aatevarojensa nojalla paremmin kestäneet aikojen vaihtelevat -mielipiteet kuin moni muu, iältänsä nuorempi runoteos. Racine'n -tragediat ja Pope'n opetusrunoelmat, joita ihaeltiin syvimmän -runollisuuden tai elämänviisauden esikuvina, silloin kun Shakespeare -oli melkein unohduksiin joutunut, eivät enää voi innostuttaa nykyistä +aatteellisen uudistuksen etevin kuvaaja, sen kypsin loppuhedelmä, eli +toisin sanoen: se on vuosisadan vuolaassa virrassa ikäänkuin levollinen +poukama, johon rajuna, rauhattomana ajan koski kuohuen syöksyy; siinä +vielä näkyy kosken pyörteitä ja vaahtoa ja vierivin aalloin vesi siihen +rientää, mutta samalla se tyynenä kuvastelee sinistä taivasta ja +selvästi jo näkyy virran vastainen suunta. Niin ei Shakespeare'n +runouskaan ole ainoastaan hänen aikansa ja kansansa syvimpäin tunteiden +ja ajatusten ilmoittaja; vaan hänen maailmankatsomuksensa on +pääpiirteiltään vielä sama kuin nykyajan ja hänen neronsa tuotteet ovat +runsasten aatevarojensa nojalla paremmin kestäneet aikojen vaihtelevat +mielipiteet kuin moni muu, iältänsä nuorempi runoteos. Racine'n +tragediat ja Pope'n opetusrunoelmat, joita ihaeltiin syvimmän +runollisuuden tai elämänviisauden esikuvina, silloin kun Shakespeare +oli melkein unohduksiin joutunut, eivät enää voi innostuttaa nykyistä lukijakuntaa, saatikka vaikuttaa kirjallisuuden muodostumiseen; vaan -nuo säännöttömyydestään usein soimatut, Globe-teaterin näyttelijän -ihmeelliset teokset yhä vielä elähyttävät draamallista runoutta. Onpa +nuo säännöttömyydestään usein soimatut, Globe-teaterin näyttelijän +ihmeelliset teokset yhä vielä elähyttävät draamallista runoutta. Onpa vasta nykyisempi aika oikein oivaltanut Shakespeare'n runouden -sisimmäisen luonteen.</p> - -<p>Syynä Shakespeare'n runouden ikuiseen nuoruuteen on epäilemättä, paitsi -sen syvää aatteellista pohjaa, hänen esitystapansa erinomainen -luonnollisuus. Me näemme kaikki henkilöt, kaikki tapaukset niin -elävinä, niin monipuolisina edessämme, että meidän täytyy niitä -arvostella aivan kuin todellisuuden ilmiöitä, joita jokainen mielellään -selittelee oman katsantotapansa mukaan. Sentähden Shakespeare'n -kuvaelmat eivät milloinkaan vanhene, vaan pysyvät yhtä tuoreina -kaikkina aikoina. Shakespeare antaa henkilöin itse puhua puolestaan ja -kätkee oman ajatuksensa siihen aatteesen, joka salaisena voimana -hallitsee toiminnan juoksua. Hänen esitystapansa on tosirealistinen, ei -ainoastaan äsken mainitun puhtaan objektiivisuuden tähden, -vaan siinäkin, että luonteet kuvataan täydellisesti, kaikkine -omituisuuksineen; ne puolet, jotka eroittavat yksityishenkilön kaikista -muista henkilöistä, astuvat niinmuodoin etupäässä huomioon. Henkilöt -eivät siis edusta ihmisluonteen yleisiä päämuotoja eli tyyppejä, vaan -ovat eläviä ihmisiä, joilla kullakin on oma erityinen sielu-elämänsä; -sentähden voimme, ikäänkuin kirkkaassa kuvastimessa, katsoa heidän -sydämmensä syvimpään pohjaan. Tätä runouden ihannetta, joka asettaa -eteemme luonteet kokonaisuudessaan, sopii paraiten nimittää +sisimmäisen luonteen.</p> + +<p>Syynä Shakespeare'n runouden ikuiseen nuoruuteen on epäilemättä, paitsi +sen syvää aatteellista pohjaa, hänen esitystapansa erinomainen +luonnollisuus. Me näemme kaikki henkilöt, kaikki tapaukset niin +elävinä, niin monipuolisina edessämme, että meidän täytyy niitä +arvostella aivan kuin todellisuuden ilmiöitä, joita jokainen mielellään +selittelee oman katsantotapansa mukaan. Sentähden Shakespeare'n +kuvaelmat eivät milloinkaan vanhene, vaan pysyvät yhtä tuoreina +kaikkina aikoina. Shakespeare antaa henkilöin itse puhua puolestaan ja +kätkee oman ajatuksensa siihen aatteesen, joka salaisena voimana +hallitsee toiminnan juoksua. Hänen esitystapansa on tosirealistinen, ei +ainoastaan äsken mainitun puhtaan objektiivisuuden tähden, +vaan siinäkin, että luonteet kuvataan täydellisesti, kaikkine +omituisuuksineen; ne puolet, jotka eroittavat yksityishenkilön kaikista +muista henkilöistä, astuvat niinmuodoin etupäässä huomioon. Henkilöt +eivät siis edusta ihmisluonteen yleisiä päämuotoja eli tyyppejä, vaan +ovat eläviä ihmisiä, joilla kullakin on oma erityinen sielu-elämänsä; +sentähden voimme, ikäänkuin kirkkaassa kuvastimessa, katsoa heidän +sydämmensä syvimpään pohjaan. Tätä runouden ihannetta, joka asettaa +eteemme luonteet kokonaisuudessaan, sopii paraiten nimittää <i>karakteristiseksi eli luonteiseksi</i>. Luonteisen taidetavan -piirissä ei kauneus ole yksityiskuvaelmissa, vaan niiden muodostamassa -suuressa yhteiskuvassa; yksityisihmisten tai erinäisten kohtien ei -tarvitse vastata ihanteellisuuden vaatimuksia: välisti ne saattavat +piirissä ei kauneus ole yksityiskuvaelmissa, vaan niiden muodostamassa +suuressa yhteiskuvassa; yksityisihmisten tai erinäisten kohtien ei +tarvitse vastata ihanteellisuuden vaatimuksia: välisti ne saattavat olla rumiakin; mutta kaikkien sopusoinnusta syntyy ideaali.</p> -<p>Shakespeare'n realismiin yhtyy kuitenkin mitä puhtain idealismi; -aatteen valta tulee kaikkialla näkyviin. Eikä aate pysy henkilöin +<p>Shakespeare'n realismiin yhtyy kuitenkin mitä puhtain idealismi; +aatteen valta tulee kaikkialla näkyviin. Eikä aate pysy henkilöin toiminnalle vieraana, paljaana ulkonaisena voimana, vaan toteutuu juuri -heidän kauttansa. Sentähden Shakespeare selvemmin kuin mikään muu -runoilija osoittaa historian todellista henkeä; samalla kuin näemme -yksityis-ihmisen sielu-elämän, astuvat silmiemme eteen ne siveelliset -voimat, jotka ohjaavat ihmiskunnan vaiheita. Siitäpä syystä -Shakespeare'n draamat ovat saavuttaneet yhä enemmän suosiota ja tulleet -yhä syvemmältä ymmärretyiksi, mitä täydellisemmin on ruvettu tajuamaan -historiallisten voimien valtaa, niinkuin myös indiviidisen omituisuuden -merkitystä sekä näiden molempain keskinäistä suhdetta.</p> +heidän kauttansa. Sentähden Shakespeare selvemmin kuin mikään muu +runoilija osoittaa historian todellista henkeä; samalla kuin näemme +yksityis-ihmisen sielu-elämän, astuvat silmiemme eteen ne siveelliset +voimat, jotka ohjaavat ihmiskunnan vaiheita. Siitäpä syystä +Shakespeare'n draamat ovat saavuttaneet yhä enemmän suosiota ja tulleet +yhä syvemmältä ymmärretyiksi, mitä täydellisemmin on ruvettu tajuamaan +historiallisten voimien valtaa, niinkuin myös indiviidisen omituisuuden +merkitystä sekä näiden molempain keskinäistä suhdetta.</p> <p>Shakespeare'n draamat ovat Englannin runouden loistokohta, samalla kuin ne ilmaisevat uuden ajan kuvausvoiman korkeimman edistys-asteen. Vaan -Englannin kansanhengessä oli kyllin runollisuutta, ett'ei sen voima -uupunut tuon jättiläisneron synnyttämiseen. Tosin runouden virta jo -Shakespearen loppu-iällä alkoi kääntyä toiseen suuntaan. Sitten tuli +Englannin kansanhengessä oli kyllin runollisuutta, ett'ei sen voima +uupunut tuon jättiläisneron synnyttämiseen. Tosin runouden virta jo +Shakespearen loppu-iällä alkoi kääntyä toiseen suuntaan. Sitten tuli Puritanien ja Indepedentien aikakausi, joka oli runoudelle, varsinkin -draamalle, tuiki epäsuosiollinen; kuitenkin yksi runoilijan nimi sitä +draamalle, tuiki epäsuosiollinen; kuitenkin yksi runoilijan nimi sitä kaunistaa, John Milton, jonka "Menetetty paratiisi" voi palkita paljon, -mitä hänen aikansa henki on hävittänyt. Siinä runoelmassa (ja sen -jatkossa, "Jälleen löydetyssä paratiisissa") perin protestanttinen +mitä hänen aikansa henki on hävittänyt. Siinä runoelmassa (ja sen +jatkossa, "Jälleen löydetyssä paratiisissa") perin protestanttinen maailmankatsomus sai runollisen kirkastuksensa. Stuartien palattua -pääsi uusi runouden suunta voitolle. Sen-aikuisen kirjallisuuden -pää-ominaisuudet olivat sileäksi sievistetty ulkomuoto ja -kaavanmukainen säännöllisyys, terävä iva ja hieno sukkeluus, vaan sen -ohessa proosallinen opettavaisuus, joka kuitenkin sopi yhteen löyhän +pääsi uusi runouden suunta voitolle. Sen-aikuisen kirjallisuuden +pää-ominaisuudet olivat sileäksi sievistetty ulkomuoto ja +kaavanmukainen säännöllisyys, terävä iva ja hieno sukkeluus, vaan sen +ohessa proosallinen opettavaisuus, joka kuitenkin sopi yhteen löyhän kevytmielisyyden kanssa. Yhtyen silloin yleisesti vallitsevaan -ranskalaiseen taide-aistiin, kesti tämä suunta pääasiallisesti +ranskalaiseen taide-aistiin, kesti tämä suunta pääasiallisesti kahdeksannentoista vuosisadan loppupuoleen asti, jolloin kansanrunouden -elähyttävästä vaikutuksesta raikkaampi ja luonnollisempi runollisuus +elähyttävästä vaikutuksesta raikkaampi ja luonnollisempi runollisuus kohosi kirjallisuutta hallitsemaan. Kuitenkin oli jo aikaa ennen, saman vuosisadan alkupuolella, Englannissa ensiksi ruvettu vastustamaan ranskalaista taideaistia romaanikirjallisuuden alalla (Goldsmith, Fielding y.m.). Kuinka Englannin runous sitten muodostui, Walter -Scott'in, Byron'in ja Dickens'in aikoina, se on yhteydessä Euroopan -kirjallisuuden nykyisempien vaiheitten kanssa eikä siis ole tässä -paikassa puheeksi otettava. Viitattakoon vaan siihen, että useat niistä -ominaisuuksista, joita tapaamme Shakespeare'ssä, meitä kohtaavat +Scott'in, Byron'in ja Dickens'in aikoina, se on yhteydessä Euroopan +kirjallisuuden nykyisempien vaiheitten kanssa eikä siis ole tässä +paikassa puheeksi otettava. Viitattakoon vaan siihen, että useat niistä +ominaisuuksista, joita tapaamme Shakespeare'ssä, meitä kohtaavat Englannin kirjallisuuden uudempinakin ajanjaksoina: tarkka -havaintokyky, ihmisluonteiden ja heidän omituisuuksiensa tyysti +havaintokyky, ihmisluonteiden ja heidän omituisuuksiensa tyysti kuvaileminen, terve realismi ja suuri taipumus humoristiseen -esitystapaan. Nämä kaikki antavat englantilaiselle runoudelle erityisen +esitystapaan. Nämä kaikki antavat englantilaiselle runoudelle erityisen kansallisen luonteen.</p> <hr class="chap" /> -<h3>YHDEKSÄS LUKU.<br /> +<h3>YHDEKSÄS LUKU.<br /> Espanjan runous ja tekoklassiilisuus Ranskassa.</h3> -<p>Kun uusi henki, muinais-ajan tiede- ja runo-aarteiden herättämä, rupesi +<p>Kun uusi henki, muinais-ajan tiede- ja runo-aarteiden herättämä, rupesi puhaltamaan kautta Euroopan, virisi runouden liekki etenkin kolmessa maassa, Italiassa, Englannissa ja Espanjassa. Luonnolliset olot -liittivät Italian runouden muinaisklassilliseen kirjallisuuteen; -Englannin ja Espanjan runotuotteet sitä vastoin eivät ole välittömästi -lähteneet antiikin vaikutuksesta, vaan ovat itsenäisempiä, uuden ajan +liittivät Italian runouden muinaisklassilliseen kirjallisuuteen; +Englannin ja Espanjan runotuotteet sitä vastoin eivät ole välittömästi +lähteneet antiikin vaikutuksesta, vaan ovat itsenäisempiä, uuden ajan oloista alkunsa saaneita. Englannin runous on kaikin puolin ajan voimakkaan, kaikki valtaavan ja uudistavan hengen ilmaisija; Espanjan runotar on renaissance-ajalta vaan lainannut loistavan, klassillisen -pukunsa, mutta edustaa muutoin tuota jyrkkää, umpi-uskoista +pukunsa, mutta edustaa muutoin tuota jyrkkää, umpi-uskoista katolisuuden muotoa, jonka vanha uskonto Tridentin kirkolliskokouksessa -oli itsellensä omistanut. Englannin ja Espanjan ihanteet ovat siis +oli itsellensä omistanut. Englannin ja Espanjan ihanteet ovat siis suorat vastakohdat, niinkuin ne maatkin, jotka ne ovat tuottaneet. Englannissa oli vapaat yhteiskunnalliset laitokset, kansan suosion -kannattama kuningasvalta, itsenäisesti muodostuva hengellinen elämä, -Espanjassa sitä vastoin synkin yksinvalta, indiviidin vapaus -supistettuna mitä ahtaampiin rajoihin, umpisilmäinen uskonkiihko ja -inkvisitioni-oikeustot. Mutta niiden kehittymisessä on kuitenkin paljon -yhtäläisyyttäkin. Molempain kansain, sekä Englannin että Espanjan, -täytyi voittaa takaisin oma maansa vieraitten anastajain alta, vaikka +kannattama kuningasvalta, itsenäisesti muodostuva hengellinen elämä, +Espanjassa sitä vastoin synkin yksinvalta, indiviidin vapaus +supistettuna mitä ahtaampiin rajoihin, umpisilmäinen uskonkiihko ja +inkvisitioni-oikeustot. Mutta niiden kehittymisessä on kuitenkin paljon +yhtäläisyyttäkin. Molempain kansain, sekä Englannin että Espanjan, +täytyi voittaa takaisin oma maansa vieraitten anastajain alta, vaikka eri tavalla: Englannissa valloittajat ja vallan-alaiset rauhallisesti sulautuivat yhdeksi kansaksi; Espanjassa muukalaiset masennettiin tulen ja miekan avulla. Vasta kun taistelu Maureja vastaan oli lakannut, -pääsi Espanjan kansallisuus täyteen voimaansa; mutta samaten -Englanninkin tuli kestää "Ruusujen" verinen taistelu, ennenkuin sen -henkinen elämä nousi täyteen kukoistukseensa. Vaan kummassakin maassa -oli sodan ja levottomuuden hedelmänä vahva, omaperäinen kansallisuus; -kumpasessakin runous orastaa ihan itsenäisesti, yleten kotimaisesta -juuresta, ja etupäässä näytelmärunous kohoaa kansallisen katsomustavan +pääsi Espanjan kansallisuus täyteen voimaansa; mutta samaten +Englanninkin tuli kestää "Ruusujen" verinen taistelu, ennenkuin sen +henkinen elämä nousi täyteen kukoistukseensa. Vaan kummassakin maassa +oli sodan ja levottomuuden hedelmänä vahva, omaperäinen kansallisuus; +kumpasessakin runous orastaa ihan itsenäisesti, yleten kotimaisesta +juuresta, ja etupäässä näytelmärunous kohoaa kansallisen katsomustavan ilmoittajaksi.</p> -<p>Alinomainen sota, jota Espanjalaiset isänmaansa ja uskontonsa puolesta -kävivät muhammedilaisia vastaan, viritti heissä palavan rakkauden -katolis-uskontoon, joka rakkaus sai vielä enemmän sytykettä heidän -luontaisesta kiihkeydestään ja haaveksivaisuudestaan. Näissä -taisteluissa myös varttui Espanjalaisten ritarillinen mieli ja -vilpistelemätön vasalli-uskollisuus, jotka ominaisuudet milt'eivät -eriämättömästi yhdistyneet heidän kansallisluonteesensa, Niinpä tuo -jalo, romantinen ritarisuus, jonka aate oli Ranskasta kotoisin, siellä -tapasi hedelmällisen maan-alan, jossa se uhkeasti versoi, vieläpä +<p>Alinomainen sota, jota Espanjalaiset isänmaansa ja uskontonsa puolesta +kävivät muhammedilaisia vastaan, viritti heissä palavan rakkauden +katolis-uskontoon, joka rakkaus sai vielä enemmän sytykettä heidän +luontaisesta kiihkeydestään ja haaveksivaisuudestaan. Näissä +taisteluissa myös varttui Espanjalaisten ritarillinen mieli ja +vilpistelemätön vasalli-uskollisuus, jotka ominaisuudet milt'eivät +eriämättömästi yhdistyneet heidän kansallisluonteesensa, Niinpä tuo +jalo, romantinen ritarisuus, jonka aate oli Ranskasta kotoisin, siellä +tapasi hedelmällisen maan-alan, jossa se uhkeasti versoi, vieläpä ulommaksikin leviten, Arabialaisten keskeen. Sellainen henki ilmaantuu jo Cid-runoissa, Espanjan kansan vanhoissa romansseissa.</p> -<p>Mutta Espanjassakin aika teki tehtävänsä. Keskiajan ritarisuus muuttui -tyhjäksi kiiltokuoreksi; ritaritarinoista tuli pöyhkeilevät -haaveilemiset, — tyhjät, mahdottomat jutut. Juuri Espanjassa, +<p>Mutta Espanjassakin aika teki tehtävänsä. Keskiajan ritarisuus muuttui +tyhjäksi kiiltokuoreksi; ritaritarinoista tuli pöyhkeilevät +haaveilemiset, — tyhjät, mahdottomat jutut. Juuri Espanjassa, romantisuuden luvatussa maassa, Cervantes'in ivallis-humoristinen kertomus, Don Quixote de la Mancha, hajotti keskiajan ihanteen. Se oli -samalla ensimmäinen varsinainen romaani, tämän sanan nykyaikaisessa -merkityksessä; sillä se asettuu tosiolojen pohjalle ja kuvailee -ihmisluonteen sisällistä kehkiämistä, ollen yht'aikaa syvämielinen -vertauskuva ihmis-elämän pyrinnöistä. Tässä teoksessa puhaltelee vielä -kuudennentoista vuosisadan virkeä tuuli; siinä huokuu raikas henki, -terve, realistinen koomillisuus; sen puolesta se suuresti eriää -seitsemännentoista vuosisadan draamallisista tuotteista, varsinkin -Calderon'in näytelmistä, jotka kaiken sulonsa ja ihanuutensa ohessa -ovat ylen sievistettyjä, hovin ja kirkollisuuden kaavoihin sidottuja. -Sillä jos Cervantes keskiajan ritarisuus-ideaalilta hävittikin pyhyyden -loisteen, niin vanha ajatustapa kuitenkin pysyi, se kun jo oli syvälle -juurtunut kansan luonteesen. Mutta se harras into ja uljas itsenäisyys, -jotka ennen olivat elähyttäneet Kastilian ja Arragonian ritarillisia -ylimyksiä, hävisivät häviämistään, sitä myöten kuin yksinvalta ja +samalla ensimmäinen varsinainen romaani, tämän sanan nykyaikaisessa +merkityksessä; sillä se asettuu tosiolojen pohjalle ja kuvailee +ihmisluonteen sisällistä kehkiämistä, ollen yht'aikaa syvämielinen +vertauskuva ihmis-elämän pyrinnöistä. Tässä teoksessa puhaltelee vielä +kuudennentoista vuosisadan virkeä tuuli; siinä huokuu raikas henki, +terve, realistinen koomillisuus; sen puolesta se suuresti eriää +seitsemännentoista vuosisadan draamallisista tuotteista, varsinkin +Calderon'in näytelmistä, jotka kaiken sulonsa ja ihanuutensa ohessa +ovat ylen sievistettyjä, hovin ja kirkollisuuden kaavoihin sidottuja. +Sillä jos Cervantes keskiajan ritarisuus-ideaalilta hävittikin pyhyyden +loisteen, niin vanha ajatustapa kuitenkin pysyi, se kun jo oli syvälle +juurtunut kansan luonteesen. Mutta se harras into ja uljas itsenäisyys, +jotka ennen olivat elähyttäneet Kastilian ja Arragonian ritarillisia +ylimyksiä, hävisivät häviämistään, sitä myöten kuin yksinvalta ja kirkon mahtavuus korkeammalle kohosivat. Hurskas kirkollinen mieli, ritarin arka kunniantunto ja luja uskollisuus vanhaa hallitsijasukua -kohtaan muuttuivat tuimaksi uskonvimmaksi, turhain kunniansääntöjen +kohtaan muuttuivat tuimaksi uskonvimmaksi, turhain kunniansääntöjen orjuudeksi ja kuninkuuden jumaloitsemiseksi. Aikaisemmissa -näytelmärunouden tuotteissa (esim. Lope de Vega'n draamoissa) on +näytelmärunouden tuotteissa (esim. Lope de Vega'n draamoissa) on kuitenkin paljoa raittiimpi ja vapaampi henki.</p> -<p>Espanjalaisten näytelmät olivat sekä alkuperänsä että koko -järjestyksensä ja henkensä puolesta tosi-kansallisia. Sentähden kaikki -säätyluokat hartain mielin niitä katselivat, ja teateri oli vilkkaassa -vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Se sai täydellisimmän muodostuksensa +<p>Espanjalaisten näytelmät olivat sekä alkuperänsä että koko +järjestyksensä ja henkensä puolesta tosi-kansallisia. Sentähden kaikki +säätyluokat hartain mielin niitä katselivat, ja teateri oli vilkkaassa +vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Se sai täydellisimmän muodostuksensa Lope de Vega'n, Tirso de Molina'n ja olletikkin Calderon'in kautta; -etenkin viimeksi-mainitussa nähdään yllämainitut espanjalaisen -näytelmärunouden ominaisuudet.</p> - -<p>Sitä aatepiiriä, jossa liikkuu Espanjan draama, sopii osoittaa kolmella -sanalla: uskonto, kunnia, vasalli-uskollisuus. Kaikki kolme käsitetään -ihan abstraktisesti, — ei sisällisen henkensä ja tarkoituksensa, vaan -yksin-omaan ulkonaisen muotonsa puolesta. Kaikkialla on pääasiana -merkki, ulkonäkö, säätönäinen tapa. Eräässä Calderon'in näytelmässä -tekee päähenkilö mitä pahimmat rikokset, murhaa, rikkoo luostarin -rauhan, ryöstää sieltä nunnan, y.m.; mutta paljas ulkonainen kunnioitus -kristin-uskon symbolia, ristiä, kohtaan pelastaa hänet ansaitusta -rangaistuksesta, jopa saattaakin hänet vihdoin taivaan iankaikkiseen -iloon. Tavallisimpia ristikohtauksia espanjalaisissa näytelmissä on +etenkin viimeksi-mainitussa nähdään yllämainitut espanjalaisen +näytelmärunouden ominaisuudet.</p> + +<p>Sitä aatepiiriä, jossa liikkuu Espanjan draama, sopii osoittaa kolmella +sanalla: uskonto, kunnia, vasalli-uskollisuus. Kaikki kolme käsitetään +ihan abstraktisesti, — ei sisällisen henkensä ja tarkoituksensa, vaan +yksin-omaan ulkonaisen muotonsa puolesta. Kaikkialla on pääasiana +merkki, ulkonäkö, säätönäinen tapa. Eräässä Calderon'in näytelmässä +tekee päähenkilö mitä pahimmat rikokset, murhaa, rikkoo luostarin +rauhan, ryöstää sieltä nunnan, y.m.; mutta paljas ulkonainen kunnioitus +kristin-uskon symbolia, ristiä, kohtaan pelastaa hänet ansaitusta +rangaistuksesta, jopa saattaakin hänet vihdoin taivaan iankaikkiseen +iloon. Tavallisimpia ristikohtauksia espanjalaisissa näytelmissä on vastariita jonkun luonnollisen tunteen ja ritarillisen kunnian tai -kuninkaalle osoitettavan kuuliaisuuden välillä, taikka myös molempain -viimeksi-mainittujen kesken. Sillä kunnian rinnalla kaikki muu on -halpana pidettävä; vaan kunniankin pitää hallitsijan tahdon edestä -väistymän syrjälle. Clotaldo "Elämä on unelma" nimisessä näytelmässä, -kun epäilee, pitääkö hänen antaa lapsensa kuninkaan vihalle alttiiksi, -lopettaa vihdoin arvelunsa sanoen: "Miksi epäilen? Eikö alamaisen -uskollisuus ole tärkeämpi kuin henki ja kunnia?" Ja vähää edempänä hän +kuninkaalle osoitettavan kuuliaisuuden välillä, taikka myös molempain +viimeksi-mainittujen kesken. Sillä kunnian rinnalla kaikki muu on +halpana pidettävä; vaan kunniankin pitää hallitsijan tahdon edestä +väistymän syrjälle. Clotaldo "Elämä on unelma" nimisessä näytelmässä, +kun epäilee, pitääkö hänen antaa lapsensa kuninkaan vihalle alttiiksi, +lopettaa vihdoin arvelunsa sanoen: "Miksi epäilen? Eikö alamaisen +uskollisuus ole tärkeämpi kuin henki ja kunnia?" Ja vähää edempänä hän vertailee kunniaa eli mainetta heikkoon astiaan,</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Joka koskettaissa särkyy,<br /></span> +<span class="i0">Joka koskettaissa särkyy,<br /></span> <span class="i0">Tuulahduksestakin saastuu,<br /></span> </div></div> -<p>ja lisää: mitä jalo siis voi muuta tehdä kuin uhkamielisesti heittäytyä +<p>ja lisää: mitä jalo siis voi muuta tehdä kuin uhkamielisesti heittäytyä vaaroihin kunniansa takaisin voittaaksensa?<a name="FNanchor_29" id="FNanchor_29"></a><a href="#Footnote_29" class="fnanchor">[29]</a></p> -<p>Pyreneitten niemimaa on vanhastaan ollut mitä erilaisimpien -kansallisten vaikutusten alainen. Iberiläisiin alku-aineksiin on -aikojen kuluessa sekaantunut keltiläisiä, roomalaisia, germanilaisia, +<p>Pyreneitten niemimaa on vanhastaan ollut mitä erilaisimpien +kansallisten vaikutusten alainen. Iberiläisiin alku-aineksiin on +aikojen kuluessa sekaantunut keltiläisiä, roomalaisia, germanilaisia, arabialaisia aineita. Samanlainen moninaisuus ilmaantuu Espanjalaisten koko maailmankatsomuksessa, etenkin kuvaustaiteessa ja runoudessa. -Espanjan maalaustaide koetti Belgialaisten tavalla yhdistää +Espanjan maalaustaide koetti Belgialaisten tavalla yhdistää Alankomaalaisten realismin Italialaisten puhdasmuotoiseen kauneuteen, -itse puolestaan siihen lisäten mystisen haaveksivaisuuden. -Mainitut ominaisuudet ovat niin-ikään Espanjan runouden pääpiirteet. +itse puolestaan siihen lisäten mystisen haaveksivaisuuden. +Mainitut ominaisuudet ovat niin-ikään Espanjan runouden pääpiirteet. Jo Roomalaisvallan aikana olivat Hispanian latinankieliset -kirjailijat tunnetut pöyhkeäpuheisuudestaan, "grandiloquentia", ja -samanlainen uhkea koreapuheisuus kohtaa meitä uudemmankin Espanjan +kirjailijat tunnetut pöyhkeäpuheisuudestaan, "grandiloquentia", ja +samanlainen uhkea koreapuheisuus kohtaa meitä uudemmankin Espanjan kirjallisuudessa. Muinaiskansojen plastillisuuden aisti ja tarkka -säännöllisyys, keskiajan haaveksivainen mielikuvitus ja Itämaan hohtava -värien runsaus ovat yhdessä luoneet tuon ylen sievistyneen, +säännöllisyys, keskiajan haaveksivainen mielikuvitus ja Itämaan hohtava +värien runsaus ovat yhdessä luoneet tuon ylen sievistyneen, vertauksista ja kaunopuheisuuden kukkasista loistavan esitystavan, joka -lukijata lumoo Calderon'in runotuotteissa. Espanjalainen näytelmä -muistuttaa antiikkisesta siinä, että olevaiset olot vallitsevine -mielipiteineen ovat tapausten määrääjinä niinkuin sallimus +lukijata lumoo Calderon'in runotuotteissa. Espanjalainen näytelmä +muistuttaa antiikkisesta siinä, että olevaiset olot vallitsevine +mielipiteineen ovat tapausten määrääjinä niinkuin sallimus kreikkalaisessa draamassa;<a name="FNanchor_30" id="FNanchor_30"></a><a href="#Footnote_30" class="fnanchor">[30]</a> rakkauden, kunnian ja lojaliteetin la'it -semmoisinaan johtavat yksityisen toimintaa, eikä indiviidi ota näitä -toimintansa ohjeita omasta hengestään, vaan noudattaa, milt'ei -vaistomaisesti, säätönäistä ajatustapaa. Yksityishenkilö jääpi syrjälle -yleisten lakien ja olojen tähden. Sentähden indiviidin omituisuutta ei -oteta kuvattavaksi; henkilöt ovat enemmän tyyppejä, yleisten -luonteenlajien edustajia, kuin erityisluonteita. Tällaisessa draamassa -ei ole vapaalla tahdolla paljon sijaa. Sentähden tapaukset — ihan -päinvastoin kuin Shakespeare'llä — eivät ole seurauksina -erityishenkilöin omista tunteista ja teoista, vaan salaisten, -yliluonnollisten voimain vaikuttamia; toiminnan tärkeimmät käänteet -tapahtuvat usein ihmeen kautta. Siihen katoo yksityishenkilön -vastuun-alaisuus, ihminen ei voi muuta kuin umpisilmin heittäytyä -noiden yliluonnollisten voimien valtaan ja niiltä odottaa -pelastustansa. Ihme haihduttaa tosi-elämän tyhjäksi unelmaksi, eikä -unelmalla ja tosi-elämällä ole tarkkaa eroitusta, mitä siveelliseen -vastuun-alaisuuteen tulee. Tämä kaikki on perin keskiaikaista, -katolista; sillä ulkonaisten keinojen ja ihmeiden avulla toivoo hurskas -katolilainen pääsevänsä osalliseksi jumalalliseen autuuteen. Miten -kaikki vaikuttimet ovat yliluonnollisten voimain hallussa, näkyy -selvästi esim. Calderon'in syvä-aatteisessa näytelmässä "Mahtava -manaaja". Paholaisen juonien kautta ajattelija Cyprianus joutuu hänen -ansoihinsa; opittuansa pahalta hengeltä loitsutaidon koettaa hän saada +semmoisinaan johtavat yksityisen toimintaa, eikä indiviidi ota näitä +toimintansa ohjeita omasta hengestään, vaan noudattaa, milt'ei +vaistomaisesti, säätönäistä ajatustapaa. Yksityishenkilö jääpi syrjälle +yleisten lakien ja olojen tähden. Sentähden indiviidin omituisuutta ei +oteta kuvattavaksi; henkilöt ovat enemmän tyyppejä, yleisten +luonteenlajien edustajia, kuin erityisluonteita. Tällaisessa draamassa +ei ole vapaalla tahdolla paljon sijaa. Sentähden tapaukset — ihan +päinvastoin kuin Shakespeare'llä — eivät ole seurauksina +erityishenkilöin omista tunteista ja teoista, vaan salaisten, +yliluonnollisten voimain vaikuttamia; toiminnan tärkeimmät käänteet +tapahtuvat usein ihmeen kautta. Siihen katoo yksityishenkilön +vastuun-alaisuus, ihminen ei voi muuta kuin umpisilmin heittäytyä +noiden yliluonnollisten voimien valtaan ja niiltä odottaa +pelastustansa. Ihme haihduttaa tosi-elämän tyhjäksi unelmaksi, eikä +unelmalla ja tosi-elämällä ole tarkkaa eroitusta, mitä siveelliseen +vastuun-alaisuuteen tulee. Tämä kaikki on perin keskiaikaista, +katolista; sillä ulkonaisten keinojen ja ihmeiden avulla toivoo hurskas +katolilainen pääsevänsä osalliseksi jumalalliseen autuuteen. Miten +kaikki vaikuttimet ovat yliluonnollisten voimain hallussa, näkyy +selvästi esim. Calderon'in syvä-aatteisessa näytelmässä "Mahtava +manaaja". Paholaisen juonien kautta ajattelija Cyprianus joutuu hänen +ansoihinsa; opittuansa pahalta hengeltä loitsutaidon koettaa hän saada hurskaan Justinan valtahansa; mutta varjellaksensa viattoman neidon -mainetta lähettää Jumala valekuvan Cyprianon luoksi. Silloin hän, -toivossansa pettyneenä, pakoittaa paholaisen ilmoittamaan, kuka -valekuvan on lähettänyt, ja saapi hänen suustaan kuulla jumalallisen -totuuden. Havaittuaan, miten Jumala pitää huolen niistä, jotka häneen -turvautuvat, pyrkii hän vapaaksi Saatanan orjuudesta ja pelastuu -kärsittyänsä martyyrikuoleman.</p> +mainetta lähettää Jumala valekuvan Cyprianon luoksi. Silloin hän, +toivossansa pettyneenä, pakoittaa paholaisen ilmoittamaan, kuka +valekuvan on lähettänyt, ja saapi hänen suustaan kuulla jumalallisen +totuuden. Havaittuaan, miten Jumala pitää huolen niistä, jotka häneen +turvautuvat, pyrkii hän vapaaksi Saatanan orjuudesta ja pelastuu +kärsittyänsä martyyrikuoleman.</p> <p>Tuo haaveksivainen mystisyys antaa Espanjan draamalle jotain -satumaista, jonkunlaisen silmiä häikäisevän taikavalon, joka yhdessä +satumaista, jonkunlaisen silmiä häikäisevän taikavalon, joka yhdessä sulosointuisen kielen ja loisteliaan esitystavan kanssa ei voi olla -mielikuvitukseen mahtavasti vaikuttamatta. Jännittävä voima, kuvausten -väririkkaus ja hehkuvat tunteet enentävät vielä tuota vaikutusta.</p> +mielikuvitukseen mahtavasti vaikuttamatta. Jännittävä voima, kuvausten +väririkkaus ja hehkuvat tunteet enentävät vielä tuota vaikutusta.</p> -<p>Mutta tämän komeuden ja haaveksivan romantisuuden rinnalla käy -espanjalaisessa runoudessa toinenkin suunta: jykeä, koristamaton +<p>Mutta tämän komeuden ja haaveksivan romantisuuden rinnalla käy +espanjalaisessa runoudessa toinenkin suunta: jykeä, koristamaton realismi. Realismin varsinainen edustaja on Cervantes, niinkuin jo -ylempänä sanottiin. Mutta muuallakin tapaamme sitä Espanjan +ylempänä sanottiin. Mutta muuallakin tapaamme sitä Espanjan kirjallisuudessa: raikas, karkea leikki- tai pilkkapuhe ei ole suinkaan -vastoin Espanjalaisten luonnetta. Sitä osoittavat muun muassa nuo -koomilliset henkilöt, Clarin'it y.m. jotka vakavanlaatuisissa -näytelmissä ovat toimissaan ja puheissaan ikäänkuin päähenkilöin -parodiiana. Selvä järki ja kuiva, jokapäiväinen ymmärrys purkaa -romantisuuden tuulentuvat, ihan kuin Sancho Pansa on pilviä hapuilevan -isäntänsä, La Mancha'n ritarin, alinomainen seuraaja ja vastakohta. -Mainittuun realistiseen suuntaan kuuluvat myös Espanjassa syntyneet +vastoin Espanjalaisten luonnetta. Sitä osoittavat muun muassa nuo +koomilliset henkilöt, Clarin'it y.m. jotka vakavanlaatuisissa +näytelmissä ovat toimissaan ja puheissaan ikäänkuin päähenkilöin +parodiiana. Selvä järki ja kuiva, jokapäiväinen ymmärrys purkaa +romantisuuden tuulentuvat, ihan kuin Sancho Pansa on pilviä hapuilevan +isäntänsä, La Mancha'n ritarin, alinomainen seuraaja ja vastakohta. +Mainittuun realistiseen suuntaan kuuluvat myös Espanjassa syntyneet seikkailija-romaanit, jotka saivat paljon mukailijoita muualla Euroopassa.</p> -<p>Italian, Englannin ja Espanjan jälkeen Ranska peri kirjallisen +<p>Italian, Englannin ja Espanjan jälkeen Ranska peri kirjallisen hegemonian Euroopassa. Keskiajan lopulla saavutettuansa valtiollisen yhteyden, olisi se varmaan jo ennenkin kohonnut runollisen tuotantonsa -kukkuloille; sillä vilkkaan henkisen elämän merkkejä huomataan jo +kukkuloille; sillä vilkkaan henkisen elämän merkkejä huomataan jo kuudennella-toista vuosisadalla, jolloin Montaigne ja Charron toivat -esiin skeptillisiä mietteitänsä ja Bodin ajatteli yhteiskunnan -uudistamista. Mutta veriset Hugenotti-melskeet eivät suoneet runouden +esiin skeptillisiä mietteitänsä ja Bodin ajatteli yhteiskunnan +uudistamista. Mutta veriset Hugenotti-melskeet eivät suoneet runouden kukoistumiselle tarpeellista lomaa; vasta Henrik IV:nen kautta -palautettiin rauha ja turvallisuus. Seitsemännellä-toista vuosisadalla +palautettiin rauha ja turvallisuus. Seitsemännellä-toista vuosisadalla alkoi vihdoin ranskalaisen runouden loisto-aika. Kardinaali Richelieu, -jonka huolenpito ulottui kaikkialle ja joka harrasti järjestystä ja +jonka huolenpito ulottui kaikkialle ja joka harrasti järjestystä ja keskikaikkisuutta niin valtiotoimissa kuin muillakin aloilla, koetti -ranskalaisen akatemian perustamisella saada aikaan yhtämukaisuutta -kielen ja kirjallisuuden viljelemisessä. Siitä alkain on Ranskan -kirjallisuuden etevimpiä tunnusmerkkejä tuo ulkomuodon säännöllisyys ja -ajatuksen suppea selvyys, joka on saattanut sitä suuresti vaikuttamaan -muidenkin kansojen kirjallisuuteen. Mutta ylenmääräinen säännöllisyys +ranskalaisen akatemian perustamisella saada aikaan yhtämukaisuutta +kielen ja kirjallisuuden viljelemisessä. Siitä alkain on Ranskan +kirjallisuuden etevimpiä tunnusmerkkejä tuo ulkomuodon säännöllisyys ja +ajatuksen suppea selvyys, joka on saattanut sitä suuresti vaikuttamaan +muidenkin kansojen kirjallisuuteen. Mutta ylenmääräinen säännöllisyys oli haitaksi runouden vapaalle varttumiselle; Ludovik XIV:nnen suosio -muutti sen hovirunoudeksi ja se sidottiin hovi-etiketin jäykkiin -kaavoihin. Muinaisroomalainen kirjallisuus, joka paraasta päästä oli -mukaeltu kreikkalaisten esikuvain jälkeen, julistettiin korkeimmaksi +muutti sen hovirunoudeksi ja se sidottiin hovi-etiketin jäykkiin +kaavoihin. Muinaisroomalainen kirjallisuus, joka paraasta päästä oli +mukaeltu kreikkalaisten esikuvain jälkeen, julistettiin korkeimmaksi taideaistin malliksi ja mukaileminen niinmuodoin runoustaiteen -tarkoitusperäksi. Mutta onnellinen sallimus oli siihen aikaan -kasvattanut Ranskassa suuren joukon eteviä miehiä, joissa Ludovik XIV:n -yksinvalta ja hovin hengetön säännöllisyys eivät voineet tukehuttaa -entisten aikain vapaampaa henkeä. Niinkuin Espanjassa Cervantes -ja Lope de Vega käyvät Calderon'in edellä, niin Molière'n tuore ja +tarkoitusperäksi. Mutta onnellinen sallimus oli siihen aikaan +kasvattanut Ranskassa suuren joukon eteviä miehiä, joissa Ludovik XIV:n +yksinvalta ja hovin hengetön säännöllisyys eivät voineet tukehuttaa +entisten aikain vapaampaa henkeä. Niinkuin Espanjassa Cervantes +ja Lope de Vega käyvät Calderon'in edellä, niin Molière'n tuore ja kansan-omainen koomillisuus ja Corneille'n voimallinen runollisuus -tulivat ennen Racine'n ulkomuodoltaan täydellisiä, vaan ylen -sievennettyjä, kuninkuutta ylistäviä näytelmiä.</p> +tulivat ennen Racine'n ulkomuodoltaan täydellisiä, vaan ylen +sievennettyjä, kuninkuutta ylistäviä näytelmiä.</p> <p>Ranskan kirjallisuuden kehitys oli kaikin puolin ajan muuttuneen hengen -mukainen. Se itsenäisen ajattelemisen ja toimimisen suunta, +mukainen. Se itsenäisen ajattelemisen ja toimimisen suunta, joka oli vallinnut kuudennella-toista vuosisadalla, raukesi -seitsemännellä-toista melkein koko Euroopassa, vaihtuen ahdasjärkiseksi +seitsemännellä-toista melkein koko Euroopassa, vaihtuen ahdasjärkiseksi umpi-uskoisuudeksi ja ehdottomaksi kuuliaisuudeksi yksinvaltiasta -kohtaan. Yksinvallalla oli tärkeä tehtävänsä valtio-elämän +kohtaan. Yksinvallalla oli tärkeä tehtävänsä valtio-elämän muodostumisessa; se masensi nuo mahtavat vasallit, jotka eroittavaisena -muurina tunkeutuivat hallitsijan ja kansan välille, ja yhdisti +muurina tunkeutuivat hallitsijan ja kansan välille, ja yhdisti kansakuntain hajalliset osat lujaksi kokonaisuudeksi, siten valmistaen alaa tosi-kansalliselle edistykselle; mutta sen ilmauminen ja -kasvanto on historian kurjimpia lehtiä. Westfahlin rauhan jälkeen, -seitsemännentoista vuosisadan loppu- ja kahdeksannentoista -alkupuolella, ei ole politiikkia määräämässä mikään muu, kuin +kasvanto on historian kurjimpia lehtiä. Westfahlin rauhan jälkeen, +seitsemännentoista vuosisadan loppu- ja kahdeksannentoista +alkupuolella, ei ole politiikkia määräämässä mikään muu, kuin ruhtinaitten yksityiset edut, Euroopan tasapainon varjossa. Aikakirjat -eivät tiedä muuta kertoa kuin hovijuonia ja kavaluutta. Maita ja -kansoja valtiaat vaihtavat keskenään kuin kauppatavaraa. Turha -säännöllisyys vallitsee juhlamenoissa ja seura-elämässä sekä -säätyluokkain keskinäisissä suhteissa; peruukit, puuterit ja -pönkkähameet kuvailevat ulkonaisesti aikakauden luonnetta. Sama -itsenäisyyden puute, sama pikku-seikkoihin kiintyminen, sama tyhjiin -muodon asioihin takertuminen ilmaantuu henkisessäkin elämässä, -tieteessä ja uskonnossa. Se on oikea-uskoisuuden kultainen aikakausi, -jolloin jumaluusoppineet kiivaasti riitelevät vähäpätöisimmistäkin +eivät tiedä muuta kertoa kuin hovijuonia ja kavaluutta. Maita ja +kansoja valtiaat vaihtavat keskenään kuin kauppatavaraa. Turha +säännöllisyys vallitsee juhlamenoissa ja seura-elämässä sekä +säätyluokkain keskinäisissä suhteissa; peruukit, puuterit ja +pönkkähameet kuvailevat ulkonaisesti aikakauden luonnetta. Sama +itsenäisyyden puute, sama pikku-seikkoihin kiintyminen, sama tyhjiin +muodon asioihin takertuminen ilmaantuu henkisessäkin elämässä, +tieteessä ja uskonnossa. Se on oikea-uskoisuuden kultainen aikakausi, +jolloin jumaluusoppineet kiivaasti riitelevät vähäpätöisimmistäkin uskonkappaleista, jolloin teologia karsain silmin vartioitsee jokaista filosofian uutta askelta, jolloin protestanttisissakin maissa -väärä-uskoisia vainotaan ja noitia poltetaan. Ihmekkö siis, jos +väärä-uskoisia vainotaan ja noitia poltetaan. Ihmekkö siis, jos semmoisella aikakaudella antiikin malliteokset, jotka olivat -elähyttäneet Italian, Englannin ja Espanjan kirjallisuutta, kehoittaen -niiden runoilijoita omavaraiseen henkiseen työhön, Ranskassa muuttuivat -jäykäksi kaavaksi, kovaksi kahleeksi, johon kuvausvoiman vapaata -toimintaa pyydettiin pinnistää? Eikä runoustaide ajan katsantotavan -mukaan ollutkaan mikään runollisen innostuksen tuote, vaan opittujen -sääntöjen mukaan laadittu esitysmuoto, jolla kirjailija sievällä ja -miellyttävällä tavalla taisi tuoda esiin ajatuksiansa.</p> - -<p>Vaikka Boileau ja muut Ranskan runouden lainsäätäjät asettivat -muinaisklassillisen, etupäässä roomalaisen, kirjallisuuden ylimmäiseksi -malliksi, eivät he kuitenkaan oikein älynneet antiikin henkeä eivätkä -niitä sääntöjäkään, joita muinais-ajan runoilijat olivat noudattaneet. -Tunnettu on, kuinka he väärin selittivät Aristoteleen opin draaman -rakennuksesta, vaatien noita kolmea, kuuluisaksi tullutta yhteyttä: +elähyttäneet Italian, Englannin ja Espanjan kirjallisuutta, kehoittaen +niiden runoilijoita omavaraiseen henkiseen työhön, Ranskassa muuttuivat +jäykäksi kaavaksi, kovaksi kahleeksi, johon kuvausvoiman vapaata +toimintaa pyydettiin pinnistää? Eikä runoustaide ajan katsantotavan +mukaan ollutkaan mikään runollisen innostuksen tuote, vaan opittujen +sääntöjen mukaan laadittu esitysmuoto, jolla kirjailija sievällä ja +miellyttävällä tavalla taisi tuoda esiin ajatuksiansa.</p> + +<p>Vaikka Boileau ja muut Ranskan runouden lainsäätäjät asettivat +muinaisklassillisen, etupäässä roomalaisen, kirjallisuuden ylimmäiseksi +malliksi, eivät he kuitenkaan oikein älynneet antiikin henkeä eivätkä +niitä sääntöjäkään, joita muinais-ajan runoilijat olivat noudattaneet. +Tunnettu on, kuinka he väärin selittivät Aristoteleen opin draaman +rakennuksesta, vaatien noita kolmea, kuuluisaksi tullutta yhteyttä: ajan, paikan ja toiminnan. Racine'n kreikkalaisissa sankareissa ja -roomalaisissa sotapäälliköissä piilee Versaillesin liukkaat hoviherrat +roomalaisissa sotapäälliköissä piilee Versaillesin liukkaat hoviherrat Ludovik XIV:n ajoilta. Niin kansallinen omituisuus, vaikka vastoin -tarkoitusta ja julki lausuttuja sääntöjä, näissäkin runotuotteissa -valvoi oikeuttansa. Mutta täysin kansallinen ei tämä runous kuitenkaan -ollut; sillä sen näköpiiri ei ulottunut ulkopuolelle hovin -ahdasrajaista alaa. Selvää on, ett'ei se semmoisena voinut -elähyttävästi vaikuttaa kansan kokonaisuuteen; mutta se loisto, minkä +tarkoitusta ja julki lausuttuja sääntöjä, näissäkin runotuotteissa +valvoi oikeuttansa. Mutta täysin kansallinen ei tämä runous kuitenkaan +ollut; sillä sen näköpiiri ei ulottunut ulkopuolelle hovin +ahdasrajaista alaa. Selvää on, ett'ei se semmoisena voinut +elähyttävästi vaikuttaa kansan kokonaisuuteen; mutta se loisto, minkä useat nerokkaat kirjailijat sille antoivat, sen sorea hienous ja tarkka ulkomuoto, jotka kaikin puolin vastasivat sen-aikuista kauno-aistia, -hankkivat sille suosiota sekä Ranskan ylhäisemmissä säätyluokissa että -muidenkin maiden sivistyneissä.</p> - -<p>Ranskan runouden muodostus riippui osittain siitä, että se oli -hovirunoutta, mutta osittain myöskin Ranskalaisten kansallisluonteesta. -Romanilaisilla on ylipäänsä suuressa määrässä muodon aistia, joka antaa -kaikille heidän tuotteillensa miellyttävän somuuden. Sen lisäksi tulee -Ranskalaisissa selvästi huomattava taipumus kaikkeen, mikä on -säännönmukaista; järjestävä äly ja terävä arvostelukyky ovat heidän -luonteessaan paljoa valtavammat, kuin syvä-aatteinen mietiskely tai -harras tunteellisuus. Heidän vilkas mielensä innostuu helposti uusiin -aatteisin ja ryhtyy arvelematta niiden toimeen-panoon; sentähden he -usein ilmaantuvat alkuun-panijoina historian suurissa käännekohdissa. -Mutta aatteet pysyvät enimmiten yleisinä, abstraktisina; niiden -tarkempi muodostus ja erityisoloihin sovittaminen jääpi muiden kansojen -tehtäväksi. Aatteiden abstraktinen ylevyys huomataan runoudessa siinä, -etteivät henkilöin erityiset tunteet ja luonteen-ominaisuudet hallitse +hankkivat sille suosiota sekä Ranskan ylhäisemmissä säätyluokissa että +muidenkin maiden sivistyneissä.</p> + +<p>Ranskan runouden muodostus riippui osittain siitä, että se oli +hovirunoutta, mutta osittain myöskin Ranskalaisten kansallisluonteesta. +Romanilaisilla on ylipäänsä suuressa määrässä muodon aistia, joka antaa +kaikille heidän tuotteillensa miellyttävän somuuden. Sen lisäksi tulee +Ranskalaisissa selvästi huomattava taipumus kaikkeen, mikä on +säännönmukaista; järjestävä äly ja terävä arvostelukyky ovat heidän +luonteessaan paljoa valtavammat, kuin syvä-aatteinen mietiskely tai +harras tunteellisuus. Heidän vilkas mielensä innostuu helposti uusiin +aatteisin ja ryhtyy arvelematta niiden toimeen-panoon; sentähden he +usein ilmaantuvat alkuun-panijoina historian suurissa käännekohdissa. +Mutta aatteet pysyvät enimmiten yleisinä, abstraktisina; niiden +tarkempi muodostus ja erityisoloihin sovittaminen jääpi muiden kansojen +tehtäväksi. Aatteiden abstraktinen ylevyys huomataan runoudessa siinä, +etteivät henkilöin erityiset tunteet ja luonteen-ominaisuudet hallitse toiminnan menoa ranskalaisessa draamassa, vaan nuo ihan muodollisesti -ymmärretyt kunnian, uskollisuuden ja hyvien avujen käsitteet, aivan -niinkuin Espanjalaisillakin. Siinä suhteessa onkin Espanjan runous +ymmärretyt kunnian, uskollisuuden ja hyvien avujen käsitteet, aivan +niinkuin Espanjalaisillakin. Siinä suhteessa onkin Espanjan runous suorastaan vaikuttanut ranskalaiseen kirjallisuuteen. Sama ranskalaisen -hengen ominaisuus näkyy myös luonteiden kuvauksessa. Ranskan n.s. -klassillisissa näytelmissä ei esitetä mitään varsinaisia luonteita, -vaan ainoastaan yleisiä tyyppejä, vieläpä ihan määrättyjä, joiden -ajatus- ja toimintatavan lukija tai katsoja jo edeltäpäin tarkoin +hengen ominaisuus näkyy myös luonteiden kuvauksessa. Ranskan n.s. +klassillisissa näytelmissä ei esitetä mitään varsinaisia luonteita, +vaan ainoastaan yleisiä tyyppejä, vieläpä ihan määrättyjä, joiden +ajatus- ja toimintatavan lukija tai katsoja jo edeltäpäin tarkoin tuntee.</p> -<p>Ranskan kansan yllämainittujen ominaisuuksien ohessa sen sievä -seurustelutaito ja hieno sukkeluus yleensä astuvat näkyviin sen -kirjallisissa tuotteissa. Tietty on, että komedia on niiden varsinainen -ala. Vapaammin kuin tragediankirjoittajat osasi Molière käyttää neronsa -lahjaa, yhdistäen kaikki ranskalaisen kuvausvoiman parhaat puolet, -mutta usein poiketen tekoklassillisuuden ankarista säännöistä. Hän loi +<p>Ranskan kansan yllämainittujen ominaisuuksien ohessa sen sievä +seurustelutaito ja hieno sukkeluus yleensä astuvat näkyviin sen +kirjallisissa tuotteissa. Tietty on, että komedia on niiden varsinainen +ala. Vapaammin kuin tragediankirjoittajat osasi Molière käyttää neronsa +lahjaa, yhdistäen kaikki ranskalaisen kuvausvoiman parhaat puolet, +mutta usein poiketen tekoklassillisuuden ankarista säännöistä. Hän loi Ranskalaisten luonne- eli karakteerikomedian, joka ei kuitenkaan ollut -luonteinen samassa merkityksessä kuin Shakespeare'n näytelmät. Molière -ottaa komedian keskustaksi henkilön, joka edustaa jotain erityistä +luonteinen samassa merkityksessä kuin Shakespeare'n näytelmät. Molière +ottaa komedian keskustaksi henkilön, joka edustaa jotain erityistä ihmisluonnon puolta, esim. saiturin, ulkokullatun, ihmisvihaajan -j.n.e.; sitten hän saattaa häntä erilaisiin olosuhteisin, -näyttääksensä, miten tuo kuvattava ominaisuus ilmantuu kussakin eri -tilassa, ja muodostaa näytelmän muut henkilöt saman tarkoituksen -mukaan. Pääluonnetta valaistaan siis ainoastaan yhdeltä puolelta; me +j.n.e.; sitten hän saattaa häntä erilaisiin olosuhteisin, +näyttääksensä, miten tuo kuvattava ominaisuus ilmantuu kussakin eri +tilassa, ja muodostaa näytelmän muut henkilöt saman tarkoituksen +mukaan. Pääluonnetta valaistaan siis ainoastaan yhdeltä puolelta; me opimme tuntemaan saiturin tai ulkokullatun, vaan emme tutustu -kokonaiseen ihmisluonteesen, sillä henkilön muut ominaisuudet jäävät -meiltä hämärään. Molière'nkin henkilöt, vaikka mestarin kädellä -piirretyt, ovat enemmän tyyppejä kuin varsinaisia luonteita. Mutta -samalla kuin hän mallikkaasti kuvailee yleis-inhimillisiä heikkouksia, -on hän peri-ranskalainen kiireestä kantapäähän ja juuri sen kautta nuo -yleiset tyypit saavat elävän värityksen. Se mainio koomillinen voima, -mikä uhkuu hänen näytelmissään, pysyttää ne iäksi päiväksi +kokonaiseen ihmisluonteesen, sillä henkilön muut ominaisuudet jäävät +meiltä hämärään. Molière'nkin henkilöt, vaikka mestarin kädellä +piirretyt, ovat enemmän tyyppejä kuin varsinaisia luonteita. Mutta +samalla kuin hän mallikkaasti kuvailee yleis-inhimillisiä heikkouksia, +on hän peri-ranskalainen kiireestä kantapäähän ja juuri sen kautta nuo +yleiset tyypit saavat elävän värityksen. Se mainio koomillinen voima, +mikä uhkuu hänen näytelmissään, pysyttää ne iäksi päiväksi maailmankirjallisuuden etevimpien teosten joukossa.</p> -<p>Ranskan kieli pääsi Ludovik XIV:n ajoista asti Euroopan hovien ja -mahtavien yleiseksi puhekieleksi, Ranskan muodit ja käytöstavat -hallitsivat seura-elämää ja kirjallisuuskin kaikkialla taipui sen +<p>Ranskan kieli pääsi Ludovik XIV:n ajoista asti Euroopan hovien ja +mahtavien yleiseksi puhekieleksi, Ranskan muodit ja käytöstavat +hallitsivat seura-elämää ja kirjallisuuskin kaikkialla taipui sen herruuden alle. Silloin Ranskan taideaisti ohjeineen kaavoineen tunnustettiin yksinvaltiaaksi runoudenkin alalla. Vaikka se, -epäkansallisena ja kuvausvoiman vapautta masentavana suuntana, ei -voinut tosi-runoutta kypsyttää, on kuitenkin myönnettävä, että sillä on -ollut tärkeä kasvattajan virka kansojen esteetisessä kehityksessä. Sen -merkitys on siinä, että se Euroopan kirjallisuuteen istutti antiikilta -perityn säännöllisyyden ja muodollisen kauneuden aistin, vaikka tosin -yksipuolisesti käsitettyinä; myöhempi aika on sitten muinais-ajan -alkuperäisistä teoksista osannut tuoda ilmi sen ihanteet eheinä, -väärentämättöminä.</p> +epäkansallisena ja kuvausvoiman vapautta masentavana suuntana, ei +voinut tosi-runoutta kypsyttää, on kuitenkin myönnettävä, että sillä on +ollut tärkeä kasvattajan virka kansojen esteetisessä kehityksessä. Sen +merkitys on siinä, että se Euroopan kirjallisuuteen istutti antiikilta +perityn säännöllisyyden ja muodollisen kauneuden aistin, vaikka tosin +yksipuolisesti käsitettyinä; myöhempi aika on sitten muinais-ajan +alkuperäisistä teoksista osannut tuoda ilmi sen ihanteet eheinä, +väärentämättöminä.</p> <p>Vaan joutuipa kahdeksastoista vuosisata, joka ihmiskunnan -näköpiiriin toi vallan uusia aatteita. Ihmisen luonnolliset oikeudet, +näköpiiriin toi vallan uusia aatteita. Ihmisen luonnolliset oikeudet, yksityis-ihmisen vapaus, historiallisiin ja kansallisiin oloihin -katsomatta, ne olivat ajan tunnussanat. Ranska oli tämän liikkeen -varsinainen kotomaa. Vaan eipä se Ranskassa eikä muualla, missä se -yksin-omaisesti pääsi vallitsemaan, kyennyt luomaan mitään uutta, +katsomatta, ne olivat ajan tunnussanat. Ranska oli tämän liikkeen +varsinainen kotomaa. Vaan eipä se Ranskassa eikä muualla, missä se +yksin-omaisesti pääsi vallitsemaan, kyennyt luomaan mitään uutta, mahtavampaa runoutta; sen yht'aikaa kumouksellinen ja kosmopoliitinen -henki ei sitä myöntänyt. Mutta samaan aikaan ensimmäiset itsetajuisen -kansallistunnon enteet rupesivat ilmaantumaan. Kansojen itsenäisyyden -tunne nousi ranskalaista taideaistia vastustamaan ja loi päältänsä +henki ei sitä myöntänyt. Mutta samaan aikaan ensimmäiset itsetajuisen +kansallistunnon enteet rupesivat ilmaantumaan. Kansojen itsenäisyyden +tunne nousi ranskalaista taideaistia vastustamaan ja loi päältänsä vieraan ikeen, ensin Englannissa, sitten Saksassa ja muissa Euroopan maissa. Uudet, muualla syntyneet ihanteet vaikuttivat sitten -puolestaan Ranskan kirjallisuuteen; sielläkin kukistui "klassicismi", +puolestaan Ranskan kirjallisuuteen; sielläkin kukistui "klassicismi", tekoklassillisuus, ja uusi romantinen runoilu astui sen sijaan. Silloin -tapahtui se omituinen seikka, että sama suunta, joka Saksassa +tapahtui se omituinen seikka, että sama suunta, joka Saksassa "romantisena kouluna" oli liittynyt perin kansallisiin harrastuksiin, -Ranskassa päinvastoin viittasi ulkomaahan, ottaen esikuvansa ja +Ranskassa päinvastoin viittasi ulkomaahan, ottaen esikuvansa ja aineensa muilta mailta ja koettaen todenmukaisesti kuvailla niiden kansallisia ja paikallisia omituisuuksia. Ettei ranskalaisen luonteen -itsenäisyys kuitenkaan siihen sortunut, ei tarvinne mainita. Sen -jälkeen on Ranskan runollinen kirjallisuus ollut monien vaiheitten -alainen, aina tarkasti mukauntuen muuttuvan ajan käsitystapaan ja +itsenäisyys kuitenkaan siihen sortunut, ei tarvinne mainita. Sen +jälkeen on Ranskan runollinen kirjallisuus ollut monien vaiheitten +alainen, aina tarkasti mukauntuen muuttuvan ajan käsitystapaan ja vallitseviin mielipiteisin. Klassillisuuden verho on jo aikaa sitten -heitetty; päinvastoin on Ranskan kirjallisuus milloin lennähtänyt +heitetty; päinvastoin on Ranskan kirjallisuus milloin lennähtänyt romantisuuden sakeimpiin utupilvihin, milloin laskeutunut -jokapäiväisyyden syvimpään lietteesen; hurja, kauneutta hylkäävä +jokapäiväisyyden syvimpään lietteesen; hurja, kauneutta hylkäävä mielikuvitus on tuottanut sellaisia teoksia, kuin Victor Hugo'n "Nauraja-ihmisen" (L'homme qui rit), ja uuden-aikuinen "naturalismi" on -mennyt luonnonmukaisuuden äärimmäisille rajoille asti, vieläpä -kappaleen ulkopuolelle tosi-taiteellisuuden piiriä. Että Ranskalaisten -hilpeä, epävakainen mieli sen ohessa helposti vie pintapuolisuuteen, +mennyt luonnonmukaisuuden äärimmäisille rajoille asti, vieläpä +kappaleen ulkopuolelle tosi-taiteellisuuden piiriä. Että Ranskalaisten +hilpeä, epävakainen mieli sen ohessa helposti vie pintapuolisuuteen, jopa irstaasen kevytmielisyyteenkin kirjallisuuden alalla, on tunnettu asia. Mutta oli, miten oli, Ranskalaisten hieno muodon-aisti ja sorea -esitystapa sekä heidän henkensä terävyys ja älykäs kuvaustaitonsa -ilmaantuvat monessa tämän vuosisadan teoksessa ja takaavat Ranskan -kirjallisuudelle sen vaikutusta Euroopan henkiseen elämään. Nämä -Ranskalaisten hyvät puolet tulevat erittäinkin ilmi suorasanaisessa -kirjallisuudessa; heidän kielensäkin soveltuu paremmin proosallisen -esitystavan tasaiseen poljentoon kuin runomittaiseen muotoon. Sentähden -Ranskan kirjallisuuden etevyys onkin pääasiallisesti nähtävänä sen -mainioin historioitsijain, romaanintekijäin ja muiden suorasanaisten +esitystapa sekä heidän henkensä terävyys ja älykäs kuvaustaitonsa +ilmaantuvat monessa tämän vuosisadan teoksessa ja takaavat Ranskan +kirjallisuudelle sen vaikutusta Euroopan henkiseen elämään. Nämä +Ranskalaisten hyvät puolet tulevat erittäinkin ilmi suorasanaisessa +kirjallisuudessa; heidän kielensäkin soveltuu paremmin proosallisen +esitystavan tasaiseen poljentoon kuin runomittaiseen muotoon. Sentähden +Ranskan kirjallisuuden etevyys onkin pääasiallisesti nähtävänä sen +mainioin historioitsijain, romaanintekijäin ja muiden suorasanaisten kirjoittajain teoksissa, joiden luonteva esitystapa ja loistava tyyli aina on malliksi kelpaava.</p> @@ -5661,520 +5624,520 @@ Saksan runous ja nykyaika.</h3> <p>Nykyajan suurista sivistyskansoista Saksalaiset viimeiseksi perustivat -omantakeisen kirjallisuuden, syystä että heidän oli vaikea tointua +omantakeisen kirjallisuuden, syystä että heidän oli vaikea tointua kolmekymmenvuotisen sodan kovista iskuista. Saksan kirjallinen -edistyminen oli Bodmer'ista ja Klopstock'ista aikain yhä jatkaantuvaa +edistyminen oli Bodmer'ista ja Klopstock'ista aikain yhä jatkaantuvaa vapautumista ranskalaisen taideaistin herruudesta, kunnes Lessing viimein perusti peri-saksalaisen draaman; Goethe'n ja Schiller'in -runous oli vihdoin tämän vapautustyön täysin kypsynyt hedelmä. +runous oli vihdoin tämän vapautustyön täysin kypsynyt hedelmä. Ranskalaisten tekoklassillista suuntaa vastaan asetettiin ensiksi Englantilaisten esimerkki, jotka olivat osanneet suojella kirjallista -itsenäisyyttänsä; erittäinkin Milton'ia silloin ihaeltiin. +itsenäisyyttänsä; erittäinkin Milton'ia silloin ihaeltiin. Sitten Lessing ja Herder viittasivat Shakespeare'n mahtavaan -neroon, kehoittaen Saksan runoilijoita hänen jälkiänsä astumaan. -Uudistustoimeen ryhdyttiin palavalla innolla, joka sai sytykettä ajan -kuohuvasta, muutoksia haluavasta hengestä. Saksan nuoriso tahtoi -kiihtyneenä poistaa kaikki vanhat mädäntyneet olot, vaan etenkin -runouden alalla purkaa entiset säännöt, jotka estivät kuvausvoiman -vapaata lentoa. Tämä n.s. "Sturm- und Drang-periode" ("myrskyn ja -riennon aikakausi") liiallisuuksineen oli väli-asteena yleensä +neroon, kehoittaen Saksan runoilijoita hänen jälkiänsä astumaan. +Uudistustoimeen ryhdyttiin palavalla innolla, joka sai sytykettä ajan +kuohuvasta, muutoksia haluavasta hengestä. Saksan nuoriso tahtoi +kiihtyneenä poistaa kaikki vanhat mädäntyneet olot, vaan etenkin +runouden alalla purkaa entiset säännöt, jotka estivät kuvausvoiman +vapaata lentoa. Tämä n.s. "Sturm- und Drang-periode" ("myrskyn ja +riennon aikakausi") liiallisuuksineen oli väli-asteena yleensä terveellinen, vaikka se ei voinut tuottaa sopusointuisia taideteoksia. Heikommat ky'yt siihen hukkuivat; mutta Goethe't ja Schiller'it loivat silloinkin iki-muistettavia teoksia, sellaisia kuin edellisen "Goetz -von Berlichingen," ja jättivät sitten taaksensa tämän kehitys-asteen -itsenäisempinä ja uusiin toimiin vahvistuneina. Mutta ennenkuin -tarkastamme heidän uusia ihanteitansa, luokaamme vielä silmäys tuohon -tärkeään ajanvaiheesen.</p> +von Berlichingen," ja jättivät sitten taaksensa tämän kehitys-asteen +itsenäisempinä ja uusiin toimiin vahvistuneina. Mutta ennenkuin +tarkastamme heidän uusia ihanteitansa, luokaamme vielä silmäys tuohon +tärkeään ajanvaiheesen.</p> <p>"Myrskyn ja riennon aikakaudessa" oli kaksi puolta: kiivas kumoushalu -ja ankara viha vallitsevia epäkohtia vastaan, sekä haikeatuntoinen +ja ankara viha vallitsevia epäkohtia vastaan, sekä haikeatuntoinen vaipuminen itsekohtaisten tunteiden maailmaan. Kirjallisuudessa edellinen puhkesi ilmi Schiller'in nuoruuden draamoihin ("Rosvot", -"Kavaluus ja rakkaus", "Fiesco"); jälkimäinen sekä sisällyksenä että +"Kavaluus ja rakkaus", "Fiesco"); jälkimäinen sekä sisällyksenä että muodostavana voimana hallitsee Goethe'n romaania "Nuoren Wertherin -kärsimiset". Sen-aikuiset uudistuksen intoilijat, kun eivät saaneet -kiihkeätä vapauden-haluansa tyydytetyksi, joutuivat epätoivoon, -kääntyivät pois todellisista oloista ja vetäytyivät omaan itseensä, -viettäen haaveellista tunteiden elämää. Siitäpä tuo sairaallinen -hempeätuntoisuus, jota Goethe kuvailee äsken mainitussa teoksessa. -Vieno tunteellisuus oli muutoinkin aikakauden tunnusmerkkejä. Se oli +kärsimiset". Sen-aikuiset uudistuksen intoilijat, kun eivät saaneet +kiihkeätä vapauden-haluansa tyydytetyksi, joutuivat epätoivoon, +kääntyivät pois todellisista oloista ja vetäytyivät omaan itseensä, +viettäen haaveellista tunteiden elämää. Siitäpä tuo sairaallinen +hempeätuntoisuus, jota Goethe kuvailee äsken mainitussa teoksessa. +Vieno tunteellisuus oli muutoinkin aikakauden tunnusmerkkejä. Se oli luonnollisena vastakohtana saanut alkunsa edellisen vuosisadan -jäykästä säännöllisyydestä ja oli likeisessä yhteydessä ajan +jäykästä säännöllisyydestä ja oli likeisessä yhteydessä ajan subjektiivisen luonteen kanssa. Saksan pietismi oli kirkon alalla rikkonut oikea-uskoisuuden vallan, ja Rousseau oli Ranskassa julistanut -sodan kaikkea kultuurin tuottamaa teeskentelyä ja luonnottomuutta -vastaan; Richardsonin hempeätuntoiset romaanit, Ossian'in +sodan kaikkea kultuurin tuottamaa teeskentelyä ja luonnottomuutta +vastaan; Richardsonin hempeätuntoiset romaanit, Ossian'in haikeamieliset runoelmat ja muut samankaltaiset teokset lumosivat -lukevaa yleisöä. Ruvettiinpa silloin harrastamaan kaikkea, mikä oli +lukevaa yleisöä. Ruvettiinpa silloin harrastamaan kaikkea, mikä oli luonnollista: luonnon kauneutta, luonnollisia tunteita, vapautta, -yksinkertaisuutta, ja entisen turhanpäiväisen, proosallisen -säännöllisyyden sijaan astui sen jyrkin vastakohta, utuinen -haaveksivaisuus. Herättyänsä luonnollisuuden tuntoon, eivät sen ajan -ihmiset voineet järkiään perehtyä raikkaasen olevaisuuteen, vaan -hapuilivat, ikäänkuin unen hourauksissa, sumeita mielikuvaelmiansa.</p> - -<p>Mutta sumu haihtuu, "myrsky ja riento" tyyntyy, ja pilvistä välkähtää -täysitajuisen taiteen aurinko. Saksan suurimmat runoilijat, Goethe ja -Schiller, näkevät ihanteensa toteutuneina muinaisessa Kreikassa, ja -helleeniläistä esitys- ja katsantotapaa pyydetään sulauttaa yhteen +yksinkertaisuutta, ja entisen turhanpäiväisen, proosallisen +säännöllisyyden sijaan astui sen jyrkin vastakohta, utuinen +haaveksivaisuus. Herättyänsä luonnollisuuden tuntoon, eivät sen ajan +ihmiset voineet järkiään perehtyä raikkaasen olevaisuuteen, vaan +hapuilivat, ikäänkuin unen hourauksissa, sumeita mielikuvaelmiansa.</p> + +<p>Mutta sumu haihtuu, "myrsky ja riento" tyyntyy, ja pilvistä välkähtää +täysitajuisen taiteen aurinko. Saksan suurimmat runoilijat, Goethe ja +Schiller, näkevät ihanteensa toteutuneina muinaisessa Kreikassa, ja +helleeniläistä esitys- ja katsantotapaa pyydetään sulauttaa yhteen uuden-aikuisen maailmankatsomuksen kanssa, mutta vapaammalla tavalla, -kuin millä Ranskalaiset mukailivat antiikkia. Nyt sen henkeä -ymmärrettiinkin paljoa paremmin; Winckelmann oli riisunut verhon +kuin millä Ranskalaiset mukailivat antiikkia. Nyt sen henkeä +ymmärrettiinkin paljoa paremmin; Winckelmann oli riisunut verhon kreikkalaiselta taide-ihanteelta, Lessing ja moni muu olivat jatkaneet -hänen työtänsä. Iphigenie'ssä on Goethe ihmeellisellä tavalla osannut -mitä jaloimpaan uuden-aikuiseen käsitystapaan yhdistää Helleenien -tyynen ja kirkkaan taiteellisuuden. Sekä ajan yleinen kosmopoliitinen -luonne että Saksan valtiollinen tila, joka ei sallinut mitään -osanottoa kansan yhteisiin asioihin, saattivat ennen kaikkia etsimään -yleis-inhimillistä kauneutta, kaunista indiviidisyyttä, ja muinaisessa -Kreikassa tuo kauniin ihmisyyden ideaali tavattiinkin täydellisimpänä. -Mutta sen ohessa on Saksan molemmissa pää-runoilijoissa vahva -uudenaikuinen suunta, ja etenkin draamassa he koettavat yhdistää +hänen työtänsä. Iphigenie'ssä on Goethe ihmeellisellä tavalla osannut +mitä jaloimpaan uuden-aikuiseen käsitystapaan yhdistää Helleenien +tyynen ja kirkkaan taiteellisuuden. Sekä ajan yleinen kosmopoliitinen +luonne että Saksan valtiollinen tila, joka ei sallinut mitään +osanottoa kansan yhteisiin asioihin, saattivat ennen kaikkia etsimään +yleis-inhimillistä kauneutta, kaunista indiviidisyyttä, ja muinaisessa +Kreikassa tuo kauniin ihmisyyden ideaali tavattiinkin täydellisimpänä. +Mutta sen ohessa on Saksan molemmissa pää-runoilijoissa vahva +uudenaikuinen suunta, ja etenkin draamassa he koettavat yhdistää antiikin ja Shakespeare'n kuvauslaadun. Goethe'n lyyrillinen luonne -vie häntä tarkoin kuvailemaan indiviidien sielu-elämää; mutta -yhteiskunnalliset ja valtiolliset ihanteet täyttävät Schiller'in -hehkuvalla innolla. Aineitten objektiivisen suorituksen tähden on -Goethe antiikkia lähempänä; Schiller'in vapauden-innostus ja -siveelliset ideaalit tekevät hänestä ihan uuden-aikuisen runoilijan. -Molemmat ovat aikansa sivistyksen kukkuloilla ja kokoavat henkeensä sen -moninaiset pyrinnöt.</p> - -<p>Erehtyypä kuitenkin, jos luulee, ett'ei Goethe'n ja Schiller'in -yleis-ihmisyyden pohjalla kasvaneessa ihanteessa ole mitään kansallista +vie häntä tarkoin kuvailemaan indiviidien sielu-elämää; mutta +yhteiskunnalliset ja valtiolliset ihanteet täyttävät Schiller'in +hehkuvalla innolla. Aineitten objektiivisen suorituksen tähden on +Goethe antiikkia lähempänä; Schiller'in vapauden-innostus ja +siveelliset ideaalit tekevät hänestä ihan uuden-aikuisen runoilijan. +Molemmat ovat aikansa sivistyksen kukkuloilla ja kokoavat henkeensä sen +moninaiset pyrinnöt.</p> + +<p>Erehtyypä kuitenkin, jos luulee, ett'ei Goethe'n ja Schiller'in +yleis-ihmisyyden pohjalla kasvaneessa ihanteessa ole mitään kansallista ainetta. Olihan koko Saksan runous saanut alkunsa kansallisesta -liikkeestä, ja Goethe'n ja Schiller'in runous oli sen johdosta +liikkeestä, ja Goethe'n ja Schiller'in runous oli sen johdosta syntyneen sivistyksen ja ajatustavan selvin kuvastin, mutta samalla -tärkeimpiä vaikuttimia seuraavain aikojen henkisen elämän -muodostamiseksi. Vaikka Schiller'in kaunotieteellinen teoriia ei tiedä -mitään kansallisuudesta, on hänen oma idealisminsa ja taipumuksensa +tärkeimpiä vaikuttimia seuraavain aikojen henkisen elämän +muodostamiseksi. Vaikka Schiller'in kaunotieteellinen teoriia ei tiedä +mitään kansallisuudesta, on hänen oma idealisminsa ja taipumuksensa filosofiseen miettimiseen ihan saksalaista. Samoin Goethekin -epäilemättä on kansallinen runoilija; erittäinkin hänen lyriikassaan -kaikuu Saksan kansanrunouden vieno syvätuntoisuus, "Hermann ja -Dorothea'ssa" hän on antanut viehättävän ja todenmukaisen kuvan -oman kansansa elämästä, ja "Faust", tuo ajatusrunouden mahtava, -syvä-aatteinen tuote, jonka aine on otettu vanhasta saksalaisesta -tarinasta, sehän etupäässä kuvailee tuota ihmishengen rohkeata lentoa -mietteiden maailmassa, joka on ollut saksalaisen hengen päätehtäviä +epäilemättä on kansallinen runoilija; erittäinkin hänen lyriikassaan +kaikuu Saksan kansanrunouden vieno syvätuntoisuus, "Hermann ja +Dorothea'ssa" hän on antanut viehättävän ja todenmukaisen kuvan +oman kansansa elämästä, ja "Faust", tuo ajatusrunouden mahtava, +syvä-aatteinen tuote, jonka aine on otettu vanhasta saksalaisesta +tarinasta, sehän etupäässä kuvailee tuota ihmishengen rohkeata lentoa +mietteiden maailmassa, joka on ollut saksalaisen hengen päätehtäviä ihmiskunnan historiassa.</p> -<p>Saksan kirjallisuuden kehityksessä havaitaan se merkillinen kohta, että +<p>Saksan kirjallisuuden kehityksessä havaitaan se merkillinen kohta, että ajattelu, teoriia, melkein joka askeleella on ollut runouden -saattajana, milloin edeltäpäin rientäin sen tietä tasoittamassa, -milloin uskollisena seurakumppanina sen tarkoituksia selvittäen. -Schweiziläisten kirjallinen kiista Gottsched'iä vastaan oli kansallisen +saattajana, milloin edeltäpäin rientäin sen tietä tasoittamassa, +milloin uskollisena seurakumppanina sen tarkoituksia selvittäen. +Schweiziläisten kirjallinen kiista Gottsched'iä vastaan oli kansallisen runouden alku; Lessing, tuo monipuolinen ajattelija, joka johdatti saksalaisen draaman oikealle tielle ja osoitti runoudelle uuden -suunnan, on pääasiallisesti nerokkaana arvostelijana ja tiedemiehenä -tehtävänsä toimittanut, vaikka hänen runollinenkin merkityksensä oli -suuri — suurempi, kuin mitä hän itse tahtoi myöntää; Schiller, -runoilija-filosofi, antautui pitkän ajan kestäessä melkein -yksin-omaisesti tieteellisiin tutkimuksiin ja on esteetisellä alalla -itsenäisesti kehittänyt Kantin ajatussuunnan. Goethekin on saavuttanut -maineen tiedemiehenä, vaikka hänen tutkimuksensa eivät olleet -yhteydessä hänen runoilija-toimensa kanssa, jonka tähden tämä ilmaantuu -alkuperäisempänä, teoriian johdannosta vapaampana. Mutta hänen -runoteoksensa eivät suinkaan ole vähemmän aaterikkaita, kuin -edellä-mainittujen: sisältäähän Faust koko aikakauden syvimmät +suunnan, on pääasiallisesti nerokkaana arvostelijana ja tiedemiehenä +tehtävänsä toimittanut, vaikka hänen runollinenkin merkityksensä oli +suuri — suurempi, kuin mitä hän itse tahtoi myöntää; Schiller, +runoilija-filosofi, antautui pitkän ajan kestäessä melkein +yksin-omaisesti tieteellisiin tutkimuksiin ja on esteetisellä alalla +itsenäisesti kehittänyt Kantin ajatussuunnan. Goethekin on saavuttanut +maineen tiedemiehenä, vaikka hänen tutkimuksensa eivät olleet +yhteydessä hänen runoilija-toimensa kanssa, jonka tähden tämä ilmaantuu +alkuperäisempänä, teoriian johdannosta vapaampana. Mutta hänen +runoteoksensa eivät suinkaan ole vähemmän aaterikkaita, kuin +edellä-mainittujen: sisältäähän Faust koko aikakauden syvimmät mietteet. Sanalla sanoen, aatteisuus on huomattavimpia puolia -Saksalaisten luonteessa, ja se tuleekin ilmi heidän etevimpäin -runoilijainsa tuotteissa, ne ovat sisällykseltään syvämietteisiä -ja täynnä mieleviä ajatelmia. Niinkuin Kreikkalaiset ovat +Saksalaisten luonteessa, ja se tuleekin ilmi heidän etevimpäin +runoilijainsa tuotteissa, ne ovat sisällykseltään syvämietteisiä +ja täynnä mieleviä ajatelmia. Niinkuin Kreikkalaiset ovat taiteilijakansaa, jonka uskonto ja tiede samalla on runoutta, niin Saksalaisia sopii sanoa ajattelija-kansaksi, jonka runouden pohjana on -filosofisen mietiskelyn välittämä maailmankatsomus. Ja tarvitseeko -mainita, mitkä voitot Saksan kansa on saavuttanut tieteen, varsinkin -filosofian, alalla Leibnitz'istä alkaen Hegeliin ja muihin viime -aikojen ajattelijoihin asti, ja kuinka Saksan kirjallisuus tällä -vuosisadalla on kohonnut puhtaasti henkisten tieteiden etevimmäksi +filosofisen mietiskelyn välittämä maailmankatsomus. Ja tarvitseeko +mainita, mitkä voitot Saksan kansa on saavuttanut tieteen, varsinkin +filosofian, alalla Leibnitz'istä alkaen Hegeliin ja muihin viime +aikojen ajattelijoihin asti, ja kuinka Saksan kirjallisuus tällä +vuosisadalla on kohonnut puhtaasti henkisten tieteiden etevimmäksi kannattajaksi?</p> -<p>Yhteydessä Saksalaisten sisäänpäin kääntyneen, ajatteluun taipuvan -luonteen kanssa on se herttainen syvätunteisuus, joka vallitsee heidän -runoudessaan. Saksalaisilla on erityinen sana tätä käsitettä varten, -"Gemüth", jota on yhtä mahdoton kääntää millenkään muulle kielelle, -kuin ranskalainen sana "esprit", joka osoittaa Ranskalaisten keveätä ja -sievää älykkäisyyttä. Niinkuin nämä käsitteet, niin ovat mainitut +<p>Yhteydessä Saksalaisten sisäänpäin kääntyneen, ajatteluun taipuvan +luonteen kanssa on se herttainen syvätunteisuus, joka vallitsee heidän +runoudessaan. Saksalaisilla on erityinen sana tätä käsitettä varten, +"Gemüth", jota on yhtä mahdoton kääntää millenkään muulle kielelle, +kuin ranskalainen sana "esprit", joka osoittaa Ranskalaisten keveätä ja +sievää älykkäisyyttä. Niinkuin nämä käsitteet, niin ovat mainitut kansatkin melkein suorat vastakohdat toisilleen. Ranskan kirjallisuuden -etevimmät puolet ovat sen vilkas ja luonteva helppotajuisuus, sen -säännöllinen ulkomuoto ja järkevä selvyys; mutta se saattaa usein kyllä -käydä pintapuoliseksi ja olla tunteen lämpimyyttä vailla. Saksan -runoutta sitä vastoin ei vaivaa milloinkaan liiallinen keveys; sen -sijaan se helposti voi vaipua epämääräisen syvämielisyyden tai -tunteellisuuden utuiseen hämärään, niinkuin ajoittain on tapahtunutkin; +etevimmät puolet ovat sen vilkas ja luonteva helppotajuisuus, sen +säännöllinen ulkomuoto ja järkevä selvyys; mutta se saattaa usein kyllä +käydä pintapuoliseksi ja olla tunteen lämpimyyttä vailla. Saksan +runoutta sitä vastoin ei vaivaa milloinkaan liiallinen keveys; sen +sijaan se helposti voi vaipua epämääräisen syvämielisyyden tai +tunteellisuuden utuiseen hämärään, niinkuin ajoittain on tapahtunutkin; mutta sen paraat avut ovat aina olleet jalo aatteellisuus ja harras, -sydäntä tenhoava hellätuntoisuus.</p> +sydäntä tenhoava hellätuntoisuus.</p> -<p>Kenties seurauksena Saksalaisten spekulatiivisesta luonteesta on heidän -taipumuksensa käsittämään eri kansojen ja aikojen ajatustavat ja -sulauttamaan niitä omaan katsantotapaansa. Tämä on tietysti yhteydessä +<p>Kenties seurauksena Saksalaisten spekulatiivisesta luonteesta on heidän +taipumuksensa käsittämään eri kansojen ja aikojen ajatustavat ja +sulauttamaan niitä omaan katsantotapaansa. Tämä on tietysti yhteydessä sen kansallisen heikkouden kanssa, joka viimeisiin aikoihin saakka esti -Saksan valtiollista yhteyttä; mutta kumminkin on siitä se suuri etu, -että heidän kirjallisuutensa enemmän kuin minkään muun kansan yhdistää -ne säteet, jotka, eri tahoilta lähtien, valaisevat ihmiskunnan nykyistä -elämää.</p> - -<p>Saksan kansan koko henkinen suunta liittää sen likeisesti Shakespeare'n -maailmankatsomukseen. Kuitenkin nähdään suuren englantilaisen -draamantekijän ja Saksan etevimpäin runoilijain välillä muutamissa -kohdin erilaisuuttakin, johon on syynä osittain kansakuntain, osittain -aikojen eri luonteet. Minä jo Shakespeare'stä puhuessa huomautin, miten -hänen vuosisatansa oli suuren personallisuuden aikakausi ja sen -voimalliset henkilöt ovat antaneet hänelle aihetta mahtavain luonteiden -kuvailemiseen. Perin draamallisella tavalla kaikki heidän tahtonsa +Saksan valtiollista yhteyttä; mutta kumminkin on siitä se suuri etu, +että heidän kirjallisuutensa enemmän kuin minkään muun kansan yhdistää +ne säteet, jotka, eri tahoilta lähtien, valaisevat ihmiskunnan nykyistä +elämää.</p> + +<p>Saksan kansan koko henkinen suunta liittää sen likeisesti Shakespeare'n +maailmankatsomukseen. Kuitenkin nähdään suuren englantilaisen +draamantekijän ja Saksan etevimpäin runoilijain välillä muutamissa +kohdin erilaisuuttakin, johon on syynä osittain kansakuntain, osittain +aikojen eri luonteet. Minä jo Shakespeare'stä puhuessa huomautin, miten +hänen vuosisatansa oli suuren personallisuuden aikakausi ja sen +voimalliset henkilöt ovat antaneet hänelle aihetta mahtavain luonteiden +kuvailemiseen. Perin draamallisella tavalla kaikki heidän tahtonsa voima purkautuu teholliseen toimintaan; teot ja kohtalot saavat -selityksensä ainoastaan heidän oman luonteensa syvyydestä. Saksalaiset -sitä vastoin ottavat personallisuuden ohessa enemmän lukuun olevaiset +selityksensä ainoastaan heidän oman luonteensa syvyydestä. Saksalaiset +sitä vastoin ottavat personallisuuden ohessa enemmän lukuun olevaiset olot ja historialliset aatteet, jotka vaikuttavat yksityisen kohtaloon; -harvemmin esitetään henkilöitä, jotka muodostavat maailmaa oman -tahtonsa voimalla ja joiden perikatoon ainoastaan heidän omat tekonsa -ovat syynä. Usein olojen paino heidät maahan masentaa ja he kaatuvat -jaloina, milt'ei viattomina, uhreina aikansa epäkohtien alttarille: -niinpä erittäin Goethellä, esim. Götz ja Egmont. Siinä tietysti -näkyy kahdeksannen-toista vuosisadan individualistinen suunta. -Erityishenkilöön pannaan suuren suuri arvo: mutta indiviidin ajatellaan -etupäässä olevan ristiriidassa olevaisten olojen kanssa, jonka tähden -hän ei voi niitä johtaa, vaan päinvastoin sortuu niiden ylivoiman alle. -Toisinaan olojen pakko vie päähenkilön rikokseen, melkein vastoin hänen -omaa tahtoansa, niinkuin Wallenstein'in, tai hänen syyllisyytensä on -menneen ajan tuoma ja näytelmä osoittaa vaan sen välttämättömiä -seurauksia, hänen siveellistä puhdistustaan, kuten Schiller'in Maria +harvemmin esitetään henkilöitä, jotka muodostavat maailmaa oman +tahtonsa voimalla ja joiden perikatoon ainoastaan heidän omat tekonsa +ovat syynä. Usein olojen paino heidät maahan masentaa ja he kaatuvat +jaloina, milt'ei viattomina, uhreina aikansa epäkohtien alttarille: +niinpä erittäin Goethellä, esim. Götz ja Egmont. Siinä tietysti +näkyy kahdeksannen-toista vuosisadan individualistinen suunta. +Erityishenkilöön pannaan suuren suuri arvo: mutta indiviidin ajatellaan +etupäässä olevan ristiriidassa olevaisten olojen kanssa, jonka tähden +hän ei voi niitä johtaa, vaan päinvastoin sortuu niiden ylivoiman alle. +Toisinaan olojen pakko vie päähenkilön rikokseen, melkein vastoin hänen +omaa tahtoansa, niinkuin Wallenstein'in, tai hänen syyllisyytensä on +menneen ajan tuoma ja näytelmä osoittaa vaan sen välttämättömiä +seurauksia, hänen siveellistä puhdistustaan, kuten Schiller'in Maria Stuart. Mutta toiselta puolen historialliset aatteet ja niiden -vaikutukset esiintyvät kaikessa kirkkaudessaan; toimivat henkilöt ovat -aatteiden itsetajuiset kannattajat ja koko runsaudessaan käsitetään -se elinvoima, mikä sykkii kansojen sydämmessä. Goethe'n Götz v. -Berlichingen on ensimmäinen draama, joka elävästi kuvailee jonkun +vaikutukset esiintyvät kaikessa kirkkaudessaan; toimivat henkilöt ovat +aatteiden itsetajuiset kannattajat ja koko runsaudessaan käsitetään +se elinvoima, mikä sykkii kansojen sydämmessä. Goethe'n Götz v. +Berlichingen on ensimmäinen draama, joka elävästi kuvailee jonkun menneen aikakauden luonnetta, ja etenkin Schiller on mestari -esittelemään niitä vastariitoja, jotka syntyvät suurien historiallisten -aatteiden yhteen-törmäyksestä, Wallenstein — tietysti Max'in ja +esittelemään niitä vastariitoja, jotka syntyvät suurien historiallisten +aatteiden yhteen-törmäyksestä, Wallenstein — tietysti Max'in ja Theklan episoodi pois-luettuna — on mahtava kuvaus kolmikymmenvuotisen sodan hurjasta aikakaudesta ja asettaa silmiemme eteen ne voimat, jotka -liikkuvat valtiollisessa elämässä; mutta Wilhelm Tell'issä on -runoilija, rohkeasti kyllä, draaman päähenkilöksi ottanut kokonaisen +liikkuvat valtiollisessa elämässä; mutta Wilhelm Tell'issä on +runoilija, rohkeasti kyllä, draaman päähenkilöksi ottanut kokonaisen kansan, joka taistelee vapautensa puolesta. Se aatteiden ylevyys, johon Saksan runous oli kohonnut, oli samalla sen heikoin puoli; suurempi -lukijakunta ei voinut täysin tajuta sen viisaustieteellistä syvyyttä ja -korkealle kehinnyttä muotoa, jotka vaativat ylhäistä sivistyskantaa. -Elämä ja runous olivat toisilleen vieraat; ihan luonnollisesti siis -syntyi halu niitä toisiinsa lähestyttää. Sen ohessa oli vielä paljon -jäljellä tuota valistus-aikakauden löyhää ymmärtäväisyyttä ja innotonta -proosaa, mikä oli säilynyt tunteellisuuden rinnalla. Nämä olot -synnyttivät ankaran vastavirran, joka sai <i>romantisuuden</i> nimen. -Mentiinpä edellisen kehityksen jyrkimpään vastakohtaan. Lessing'in, -Goethe'n ja Schiller'in tarkkamuotoisen ja selvä-aatteisen runouden -sijaan tulivat romantikkojen hämärät, usvankaltaiset mielikuvaelmat ja -haaveksimiset. Heidän alkuperäinen tarkoituksensa oli kyllä tunteen ja +lukijakunta ei voinut täysin tajuta sen viisaustieteellistä syvyyttä ja +korkealle kehinnyttä muotoa, jotka vaativat ylhäistä sivistyskantaa. +Elämä ja runous olivat toisilleen vieraat; ihan luonnollisesti siis +syntyi halu niitä toisiinsa lähestyttää. Sen ohessa oli vielä paljon +jäljellä tuota valistus-aikakauden löyhää ymmärtäväisyyttä ja innotonta +proosaa, mikä oli säilynyt tunteellisuuden rinnalla. Nämä olot +synnyttivät ankaran vastavirran, joka sai <i>romantisuuden</i> nimen. +Mentiinpä edellisen kehityksen jyrkimpään vastakohtaan. Lessing'in, +Goethe'n ja Schiller'in tarkkamuotoisen ja selvä-aatteisen runouden +sijaan tulivat romantikkojen hämärät, usvankaltaiset mielikuvaelmat ja +haaveksimiset. Heidän alkuperäinen tarkoituksensa oli kyllä tunteen ja mielikuvituksen avulla saada sovinto aikaan todellisuuden ja -runollisten ihanteiden välillä, jotta jälkimäiset muodostaisivat -tosioloja ja runous ottaisi näitä kirkastaaksensa. Mutta todellisuus -oli mitä surkeinta laatua eikä voinut kuvausvoimaa elähyttää. -Isänmaallista intoa ja kansallista yhteis-elämää ei ollut Saksassa +runollisten ihanteiden välillä, jotta jälkimäiset muodostaisivat +tosioloja ja runous ottaisi näitä kirkastaaksensa. Mutta todellisuus +oli mitä surkeinta laatua eikä voinut kuvausvoimaa elähyttää. +Isänmaallista intoa ja kansallista yhteis-elämää ei ollut Saksassa rahtuakaan; pirstottuna, hajallisena se oli muukalaisen mielivallalle -alttiina. Sentähden nuoret runoilijat, kyllästyneinä oman aikansa -viheliäisyyteen, vetäysivät pois mielikuvituksen utumaille rakentamaan +alttiina. Sentähden nuoret runoilijat, kyllästyneinä oman aikansa +viheliäisyyteen, vetäysivät pois mielikuvituksen utumaille rakentamaan pilvilinnojansa, joista taisivat hallita fantasiansa tuottamaa valtakuntaa. Korkeimmaksi runouden la'iksi julistettiin vihdoin -"romantinen ironiia", s.o. runoilijan oikeus esittää kuvaelmansa -satunnaisen oikun, paljaan mielivallan tuotteina, eikä tosi-aatteiden -iki-ilmaisijoina. Taideteoksen takaa saattoi näyttäytyä tekijän omat -naurahtelevat kasvot, jotka ilmoittivat, että kaikki tyyni oli vaan +"romantinen ironiia", s.o. runoilijan oikeus esittää kuvaelmansa +satunnaisen oikun, paljaan mielivallan tuotteina, eikä tosi-aatteiden +iki-ilmaisijoina. Taideteoksen takaa saattoi näyttäytyä tekijän omat +naurahtelevat kasvot, jotka ilmoittivat, että kaikki tyyni oli vaan runoilijan mielikuvituksesta noussut kimalteleva saippuarakko. Samaten -päättyi myös runollisuuden takaisin saattaminen olevaisuuteen, jota +päättyi myös runollisuuden takaisin saattaminen olevaisuuteen, jota romantikot alkuansa olivat haaveksineet. He sovittivat "romantisen -ironiiansa" tosi-elämäänkin ja haihduttivat sen, niinkuin runoudenkin, -tyhjäksi mielikuvituksen leikiksi.</p> +ironiiansa" tosi-elämäänkin ja haihduttivat sen, niinkuin runoudenkin, +tyhjäksi mielikuvituksen leikiksi.</p> -<p>Sopusoinnun tosiolojen ja runouden välillä romantikot -luulivat havaitsevansa keskiajan urheassa ritarielämässä ja +<p>Sopusoinnun tosiolojen ja runouden välillä romantikot +luulivat havaitsevansa keskiajan urheassa ritarielämässä ja komeassa kirkollisuudessa, sen ihme-uskossa ja haaveksivaisessa -tunteellisuudessa. Tämä saattoi heitä oman kansansa entisiä oloja -tarkastamaan ja yleensä muinais-aikaa tutkimaan, josta tieteelle on -ollut arvaamaton hyöty. Romantisuuden pysyväisimpiä hedelmiä -on se elähyttävä vaikutus, minkä se on tehnyt sivistys- ja +tunteellisuudessa. Tämä saattoi heitä oman kansansa entisiä oloja +tarkastamaan ja yleensä muinais-aikaa tutkimaan, josta tieteelle on +ollut arvaamaton hyöty. Romantisuuden pysyväisimpiä hedelmiä +on se elähyttävä vaikutus, minkä se on tehnyt sivistys- ja kirjallisuushistorian, muinaistieteen ja vertailevan kielentutkimuksen -kehittymiseen sekä välillisesti kansallistunnon ja kansallisuus-aatteen -vahvistumiseen melkein kaikissa Euroopan maissa. Yleensä +kehittymiseen sekä välillisesti kansallistunnon ja kansallisuus-aatteen +vahvistumiseen melkein kaikissa Euroopan maissa. Yleensä ihmiset romantisuuden kautta saatettiin panemaan arvoa noihin -historianperäisiin oloihin, jotka muodostavat yhteis-elämän -luonnonomaisen pohjan, niinkuin yleensä siihen puoleen ihmiselämästä, -joka on välittömien tunteiden ja mielikuvain vallassa; ja siinä +historianperäisiin oloihin, jotka muodostavat yhteis-elämän +luonnonomaisen pohjan, niinkuin yleensä siihen puoleen ihmiselämästä, +joka on välittömien tunteiden ja mielikuvain vallassa; ja siinä suhteessa romantikkoin harrastukset tosiaan olivat oikeutetut ja -ihmiskunnalle hyväksi. Mutta heidän kantansa oli yksipuolinen. Moni -heistä ihaili keskiaikaa siihen määrään, että toivoi sen laitosten -palauttamista sekä valtion että kirkon alalle, ja heidän hämärä -mystillisyytensä oli taantumista siitä itsetajuisuudesta, joka vallitsi +ihmiskunnalle hyväksi. Mutta heidän kantansa oli yksipuolinen. Moni +heistä ihaili keskiaikaa siihen määrään, että toivoi sen laitosten +palauttamista sekä valtion että kirkon alalle, ja heidän hämärä +mystillisyytensä oli taantumista siitä itsetajuisuudesta, joka vallitsi Goethe'n ja Schiller'in humanistisessa runoudessa. Mutta olipa -romantisuudella kuitenkin, niinkuin olemme nähneet, suuret ansionsakin. -Ja sanottakoon romantisuudesta mitä tahansa, jotain viehättävää suloa +romantisuudella kuitenkin, niinkuin olemme nähneet, suuret ansionsakin. +Ja sanottakoon romantisuudesta mitä tahansa, jotain viehättävää suloa on kumminkin tuossa unenkaltaisessa haaveksimisessa, joka luotansa -poistaa todellisuuden raskaan taakan. Romantikot eivät hakeneet -ideaalejansa ainoastaan keskiajasta, vaan menivät muuallenkin -runollisuuden kadonnutta helmeä etsimään; itämaan kansojen kimaltelevat -satulähteet, pohjoismaiden jylhät tarinat, Shakespeare'n miettehikäs -henki ja romanilaisten kansojen viehättävä sulous vireyttivät heidän -kuvausvoimaansa, ja he osoittivat suurta muodollista taitoa näiden +poistaa todellisuuden raskaan taakan. Romantikot eivät hakeneet +ideaalejansa ainoastaan keskiajasta, vaan menivät muuallenkin +runollisuuden kadonnutta helmeä etsimään; itämaan kansojen kimaltelevat +satulähteet, pohjoismaiden jylhät tarinat, Shakespeare'n miettehikäs +henki ja romanilaisten kansojen viehättävä sulous vireyttivät heidän +kuvausvoimaansa, ja he osoittivat suurta muodollista taitoa näiden kaikkien mukailemisessa. Mutta romantikkojen oma runollinen -tuotantovoima hajosi tähän moninaisuuteen; heidän ihanteensa piirteet -kävivät epävakaisiksi, ja vaikka moni erityisteos todistaa tekijänsä -runouslahjan, he eivät voineet raivata kirjallisuuden edistymiselle -uutta, itsenäistä uraa; ainoastaan satu pysyi heidän yksin-omaisena -alueenansa, jota ei kukaan ole uskaltanut heiltä kieltää. Mutta sen he -kuitenkin olivat aikaan saaneet, että runous tästälähin rohkeammin otti -aineitansa ihmistunteiden, mielikuvitusten ja tosiolojen mitä +tuotantovoima hajosi tähän moninaisuuteen; heidän ihanteensa piirteet +kävivät epävakaisiksi, ja vaikka moni erityisteos todistaa tekijänsä +runouslahjan, he eivät voineet raivata kirjallisuuden edistymiselle +uutta, itsenäistä uraa; ainoastaan satu pysyi heidän yksin-omaisena +alueenansa, jota ei kukaan ole uskaltanut heiltä kieltää. Mutta sen he +kuitenkin olivat aikaan saaneet, että runous tästälähin rohkeammin otti +aineitansa ihmistunteiden, mielikuvitusten ja tosiolojen mitä erinkaltaisimmilta aloilta.</p> -<p>Ne olot, jotka olivat synnyttäneet Saksan romantisuuden, olivat -yhteiset melkein koko Euroopalle. Sentähden se herättikin kaikua eri -kansakunnissa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa ynnä muualla, vieläpä -Ranskassakin, niinkuin jo mainittiin. Alkuperäinen romantisuus muuntui +<p>Ne olot, jotka olivat synnyttäneet Saksan romantisuuden, olivat +yhteiset melkein koko Euroopalle. Sentähden se herättikin kaikua eri +kansakunnissa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa ynnä muualla, vieläpä +Ranskassakin, niinkuin jo mainittiin. Alkuperäinen romantisuus muuntui monella tavalla eri ajanvaiheiden ja paikallis-olojen vaikutuksesta. -Kun taantumis-politiikki oli tehnyt lopun kansojen viimeisistä +Kun taantumis-politiikki oli tehnyt lopun kansojen viimeisistä vapauden-toiveista ja ihmiskunta, ponnistuksistaan uupuneena, -heittäytyi epäilyksen ja epätoivon valtaan, silloin nämä tunteet -tulivat kuuluviin Byron'in synkkämielisissä säkeissä ja Heine'n -ivallisissa mielenpurkauksissa, joissa romantinen katsomustapa kääntyi -omaa itseänsä vastaan.</p> - -<p>Olen koettanut esittää niiden ihanteiden pääpiirteet, jotka -tärkeimmissä kansoissa eri aikoina ovat runoutta hallinneet. Jollen jo -ole liiaksi väsyttänyt lukijaa, pyytäisin häntä vielä kääntämään -huomionsa muutamiin kohtiin, jotka erittäin koskevat runouden -kehkiämistä viime aikoina. Romantisuuden utuinen haaveksivaisuus tuotti -päinvastaisen, realistisen suunnan, joka ei tahtonut tietää mitään sen +heittäytyi epäilyksen ja epätoivon valtaan, silloin nämä tunteet +tulivat kuuluviin Byron'in synkkämielisissä säkeissä ja Heine'n +ivallisissa mielenpurkauksissa, joissa romantinen katsomustapa kääntyi +omaa itseänsä vastaan.</p> + +<p>Olen koettanut esittää niiden ihanteiden pääpiirteet, jotka +tärkeimmissä kansoissa eri aikoina ovat runoutta hallinneet. Jollen jo +ole liiaksi väsyttänyt lukijaa, pyytäisin häntä vielä kääntämään +huomionsa muutamiin kohtiin, jotka erittäin koskevat runouden +kehkiämistä viime aikoina. Romantisuuden utuinen haaveksivaisuus tuotti +päinvastaisen, realistisen suunnan, joka ei tahtonut tietää mitään sen rakentamasta mielikuvituksen maailmasta. Kun uusi realismi raikkaalla -luonnonmukaisuudella otti kuvataksensa todellista elämää, etsien -runollisuuden kultamuruja jokapäiväisimmistäkin oloista, silloin -oli se ilahuttava, mieltä virkistävä ilmiö entisen liioittelemisen -perästä; mutta ennen pitkää se joutui monta vertaa pahempaan vikaan. -Tunnettu on, miten runous nykyaikana tyytyy elämän kurjuuden -valokuvan-tapaiseen esittämiseen, jopa mielellään valitsee mitä -rumimpia ja ilkeimpiä aineita. Yhtyypä siihen useimmiten vielä -pessimistinen maailmankatsomus, joka julistaa elämän pahimmat puolet -sen varsinaiseksi ytimeksi. Tämän harhasuunnan voitollepääsö on +luonnonmukaisuudella otti kuvataksensa todellista elämää, etsien +runollisuuden kultamuruja jokapäiväisimmistäkin oloista, silloin +oli se ilahuttava, mieltä virkistävä ilmiö entisen liioittelemisen +perästä; mutta ennen pitkää se joutui monta vertaa pahempaan vikaan. +Tunnettu on, miten runous nykyaikana tyytyy elämän kurjuuden +valokuvan-tapaiseen esittämiseen, jopa mielellään valitsee mitä +rumimpia ja ilkeimpiä aineita. Yhtyypä siihen useimmiten vielä +pessimistinen maailmankatsomus, joka julistaa elämän pahimmat puolet +sen varsinaiseksi ytimeksi. Tämän harhasuunnan voitollepääsö on arveluttava merkki taide-aistin ja runollisen tunteen huonontumisesta nykyaikana.</p> -<p>Näyttääpä muutoinkin siltä, kuin kuvausvoima heikontumistaan -heikontuisi; se ilmaantuu muun muassa siinäkin, että meidän-aikainen +<p>Näyttääpä muutoinkin siltä, kuin kuvausvoima heikontumistaan +heikontuisi; se ilmaantuu muun muassa siinäkin, että meidän-aikainen lukijakunta panee melkein yksin-omaisesti arvoa semmoisiin runoteoksen -ansioihin, jotka enemmän virittävät ymmärryksen tointa kuin -fantasian vapaata kuvailua. Kysytään kyllä, onko runoilija osannut -todenmukaisesti esitellä luonteita ja tekojen vaikuttimia, niin että -jokaisen erityistunteen pienimmätkin vivahdukset selviävät, ovatko -kaikki tapaukset mahdollisia (jolloin usein käytetään mitä +ansioihin, jotka enemmän virittävät ymmärryksen tointa kuin +fantasian vapaata kuvailua. Kysytään kyllä, onko runoilija osannut +todenmukaisesti esitellä luonteita ja tekojen vaikuttimia, niin että +jokaisen erityistunteen pienimmätkin vivahdukset selviävät, ovatko +kaikki tapaukset mahdollisia (jolloin usein käytetään mitä proosallisinta mittakaavaa), onko historiallinen tai paikallinen -väritys kaikin puolin säntillinen; mutta ani harva huolii siitä, -ilahuttaako runoelma hänen mieltänsä ihanilla, tosi-runollisilla -kuvilla, tyydyttääkö se todellakin hänen aatteellista katsantotapaansa, -niin että hän sitä lukiessaan huomaa olevansa ylevämmässä kauneuden -maailmassa ja sen luettuaan tuntee luoneensa silmäyksen sopusoinnun +väritys kaikin puolin säntillinen; mutta ani harva huolii siitä, +ilahuttaako runoelma hänen mieltänsä ihanilla, tosi-runollisilla +kuvilla, tyydyttääkö se todellakin hänen aatteellista katsantotapaansa, +niin että hän sitä lukiessaan huomaa olevansa ylevämmässä kauneuden +maailmassa ja sen luettuaan tuntee luoneensa silmäyksen sopusoinnun ikuiseen valtakuntaan.</p> -<p>Sopisi ajatella, että nykyajan aatokset — positivismi ja determinismi, -socialismi ja nuo epämääräiset vapauden pyrinnöt y.m. — ovat aineksia +<p>Sopisi ajatella, että nykyajan aatokset — positivismi ja determinismi, +socialismi ja nuo epämääräiset vapauden pyrinnöt y.m. — ovat aineksia jonkun vastaisen maailmankatsomuksen rakentamiseksi; mutta mahdoton on -vielä sanoa, mikä osa niistä on säilyvä uutena totuuden lisäyksenä, -mikä tarpeettomana vaahtona hyljättäväksi joutuva. Varmaa on ainakin, -ett'ei niiden nojalla voi syntyä uusi runouden muoto uuden +vielä sanoa, mikä osa niistä on säilyvä uutena totuuden lisäyksenä, +mikä tarpeettomana vaahtona hyljättäväksi joutuva. Varmaa on ainakin, +ett'ei niiden nojalla voi syntyä uusi runouden muoto uuden katsantotavan ilmoittajaksi, ennenkuin tuo maailmankatsomus, -aatteelliseksi vakaantuen, on luonut itsellensä ihanteita, jotka -saattavat runoutta kannattaa. Tätä nykyä ei voi todellista runoutta -rakentaa vastaisten aatteiden häilyvälle pohjalle: sen ainoa -mahdollinen perustus on vielä kauan oleva tuo vanha maailmankatsomus, +aatteelliseksi vakaantuen, on luonut itsellensä ihanteita, jotka +saattavat runoutta kannattaa. Tätä nykyä ei voi todellista runoutta +rakentaa vastaisten aatteiden häilyvälle pohjalle: sen ainoa +mahdollinen perustus on vielä kauan oleva tuo vanha maailmankatsomus, — se, joka kirkkaana loistaa uudemman ajan suurimpain henkien tuotteista.</p> -<p>Yksi puoli on kuitenkin meidän ajan runoudessa ilahuttavampaa laatua -kuin yllämainitut epäkohdat ja onkin siihen tuottanut varsinaisen -uudistuksen. Tämä puoli on sen tosi-kansallinen ja kansanvaltainen -luonne. Kun sanon "kansanvaltainen", en tarkoita niitä valtiollisia tai -yhteiskunnallisia mielipiteitä, joita runoilija kenties itse lausuu -taikka panee henkilöittensä suuhun, vaan sitä asian laitaa, että runous -vetää piiriinsä uusia ihmis-elämän aloja, kiinnittäen huomionsa -sellaisiinkin henkilöihin, joita ennen katsottiin liian ala-arvoisiksi -astumaan runottarien pyhään temppeliin. Totta on kyllä, että jo Homeros -erityisellä hellyydellä kuvailee "jumalallista sikopaimenta" Eumaioa ja -että kreikkalaiset idyllirunoilijat esittelevät maaväestön elämää; onpa -sen ohessa yhteistä kansaa kaikkina aikoina pidetty mahdollisena +<p>Yksi puoli on kuitenkin meidän ajan runoudessa ilahuttavampaa laatua +kuin yllämainitut epäkohdat ja onkin siihen tuottanut varsinaisen +uudistuksen. Tämä puoli on sen tosi-kansallinen ja kansanvaltainen +luonne. Kun sanon "kansanvaltainen", en tarkoita niitä valtiollisia tai +yhteiskunnallisia mielipiteitä, joita runoilija kenties itse lausuu +taikka panee henkilöittensä suuhun, vaan sitä asian laitaa, että runous +vetää piiriinsä uusia ihmis-elämän aloja, kiinnittäen huomionsa +sellaisiinkin henkilöihin, joita ennen katsottiin liian ala-arvoisiksi +astumaan runottarien pyhään temppeliin. Totta on kyllä, että jo Homeros +erityisellä hellyydellä kuvailee "jumalallista sikopaimenta" Eumaioa ja +että kreikkalaiset idyllirunoilijat esittelevät maaväestön elämää; onpa +sen ohessa yhteistä kansaa kaikkina aikoina pidetty mahdollisena edustamaan alhaisempaa koomillisuutta; mutta vasta uudemman-aikuinen -runous on rohjennut juhlallisemmallakin alalla valita pääsankareitansa -kansan syvistä riveistä, tehden halpasäätyiset miehet ja naiset -toiminnan kannattajiksi. Yksin Shakespeare'kin, ihmis-elämän -monipuolinen kuvailija, kohtelee vielä rahvasta jonkunlaisella -aristokraatisella tylyydellä, joka toisinaan (esim. Coriolanossa) -suorastaan loukkaa meidän-aikuista tunnetta. Varsinainen muutos +runous on rohjennut juhlallisemmallakin alalla valita pääsankareitansa +kansan syvistä riveistä, tehden halpasäätyiset miehet ja naiset +toiminnan kannattajiksi. Yksin Shakespeare'kin, ihmis-elämän +monipuolinen kuvailija, kohtelee vielä rahvasta jonkunlaisella +aristokraatisella tylyydellä, joka toisinaan (esim. Coriolanossa) +suorastaan loukkaa meidän-aikuista tunnetta. Varsinainen muutos tapahtui vasta, kun Rousseau rupesi "luonnon-evankeliumiansa" -saarnaamaan: silloin ihmisten mielet kääntyivät luonnon ihanuutta ja -samalla myös maakansan yksinkertaisia tapoja ihailemaan. Silmät -aukenivat kansanrunouden kauneutta näkemään, ja yhä demokraatisemmaksi +saarnaamaan: silloin ihmisten mielet kääntyivät luonnon ihanuutta ja +samalla myös maakansan yksinkertaisia tapoja ihailemaan. Silmät +aukenivat kansanrunouden kauneutta näkemään, ja yhä demokraatisemmaksi laventui taiderunouden piiri. Englannin romaaninkirjoittajain teoksissa -oli keskisääty siihen astunut, Saksan kirjallisuudessa oli Voss'in -Luise antanut kuvan maapappilan runollisuudesta, ja myöskin varsinaisen -maaväestön elämää oli ruvettu todenperäisesti esittelemään, kun vihdoin +oli keskisääty siihen astunut, Saksan kirjallisuudessa oli Voss'in +Luise antanut kuvan maapappilan runollisuudesta, ja myöskin varsinaisen +maaväestön elämää oli ruvettu todenperäisesti esittelemään, kun vihdoin Goethe Hermann ja Dorothea'ssa kohotti tavallisten olojen kuvauksen -sankarirunoelman vertaiseksi. Viimein Schiller, niinkuin jo ylempänä -sanottiin, Wilhelm Tell'issä asetti taistelevan kansakunnan näytelmän -päähenkilöksi. Sama runoilija oli jo ennen Wallenstein'issä, toimivina -henkilöinä tuonut näyttämölle suurten joukkojen edustajat ja Orleans'in -Neitsyessä pannut kokonaisen kansan uudestaan heränneen kansallistunnon -päähenkilön toimintaa kannattamaan. Sopisipa vielä mainita monta -rengasta tässä sarjassa, niin esim. Saksan kirjallisuudesta tuota -mainiota episoodia Immermann'in "Münchhausen'issa", joka kuvailee -"Hofschulze'a", tuota äveriästä Westfahlin talollista ja hänen -perhettänsä. Ranskassakin kirjallisuus kehittyi samaan suuntaan: +sankarirunoelman vertaiseksi. Viimein Schiller, niinkuin jo ylempänä +sanottiin, Wilhelm Tell'issä asetti taistelevan kansakunnan näytelmän +päähenkilöksi. Sama runoilija oli jo ennen Wallenstein'issä, toimivina +henkilöinä tuonut näyttämölle suurten joukkojen edustajat ja Orleans'in +Neitsyessä pannut kokonaisen kansan uudestaan heränneen kansallistunnon +päähenkilön toimintaa kannattamaan. Sopisipa vielä mainita monta +rengasta tässä sarjassa, niin esim. Saksan kirjallisuudesta tuota +mainiota episoodia Immermann'in "Münchhausen'issa", joka kuvailee +"Hofschulze'a", tuota äveriästä Westfahlin talollista ja hänen +perhettänsä. Ranskassakin kirjallisuus kehittyi samaan suuntaan: yhteiskunnalliset parannuspuuhat saattivat esim. Georges Sandin -kuvailemaan työväen tilaa. Vihdoin Berthold Auerbach kyläjutuillansa -perusti uuden kaunokirjallisuuden lajin, tuoden näkyviin Schwarzwald'in -talonpoikien sekä ulkonaista että sisällistä elämää. Auerbach'in +kuvailemaan työväen tilaa. Vihdoin Berthold Auerbach kyläjutuillansa +perusti uuden kaunokirjallisuuden lajin, tuoden näkyviin Schwarzwald'in +talonpoikien sekä ulkonaista että sisällistä elämää. Auerbach'in kertoelmista polveutuvat kaikki samanlaatuiset, rahvaan oloja. -kuvailevat novellit. Mutta luokaamme silmät omaan maaliamme. Jo aikaa -ennen Auerbach'ia syntyi meidän maassamme Runeberg'in iki-muistettava -kertomaruno "Hirvenhiihtäjät", joka kerrassaan on valloittanut -epopean-tapaiselle runoudelle uuden alueen; se onkin tietääkseni ainoa +kuvailevat novellit. Mutta luokaamme silmät omaan maaliamme. Jo aikaa +ennen Auerbach'ia syntyi meidän maassamme Runeberg'in iki-muistettava +kertomaruno "Hirvenhiihtäjät", joka kerrassaan on valloittanut +epopean-tapaiselle runoudelle uuden alueen; se onkin tietääkseni ainoa runoteos, joka oikean eepoksen muotoon on sovittanut varsinaisen -maakansan elämän. Samaan suuntaan on Runeberg mennyt monessa muussakin -runoelmassa. Eikä liene myöskään toista romaania, joka, ammentaen -aineitansa talonpoikais-elämästä, yhdistäisi sen eri puolet yhtä +maakansan elämän. Samaan suuntaan on Runeberg mennyt monessa muussakin +runoelmassa. Eikä liene myöskään toista romaania, joka, ammentaen +aineitansa talonpoikais-elämästä, yhdistäisi sen eri puolet yhtä laajaksi, puolittain koomilliseksi, puolittain vakavanlaatuiseksi -kuvaelmaksi, kuin Kiven "Seitsemän veljestä".</p> +kuvaelmaksi, kuin Kiven "Seitsemän veljestä".</p> <p>Mainittu runouden kansanvaltaisuus liittyy tietysti likeisesti sen -itsetajuisesti kansalliseen luonteesen. Nämä molemmat ominaisuudet -ovatkin olleet mitä tehollisimmat nykyajan kirjallisuudessa ja ovat -osoittaneet voimaansa etenkin niissä kansoissa, jotka viime aikoina -ovat heränneet kansalliseen itsetoimintaan. Niin esim. Unkarilaisten -itsenäisyyden tunne ja vapauden into mahtavana kaikuu Petöfi'n -syvätuntoisessa runoudessa. Innostusta hehkuva mieli ja selväpiirteiset +itsetajuisesti kansalliseen luonteesen. Nämä molemmat ominaisuudet +ovatkin olleet mitä tehollisimmat nykyajan kirjallisuudessa ja ovat +osoittaneet voimaansa etenkin niissä kansoissa, jotka viime aikoina +ovat heränneet kansalliseen itsetoimintaan. Niin esim. Unkarilaisten +itsenäisyyden tunne ja vapauden into mahtavana kaikuu Petöfi'n +syvätuntoisessa runoudessa. Innostusta hehkuva mieli ja selväpiirteiset kuvaukset tavataan magyarilaisen hengen tuotteissa.</p> -<p>Kotimaiset aineet ja omituinen kansallinen käsitystapa ovat Venäjänkin -runoilijoille antaneet heidän merkityksensä. Heissä ilmaantuu +<p>Kotimaiset aineet ja omituinen kansallinen käsitystapa ovat Venäjänkin +runoilijoille antaneet heidän merkityksensä. Heissä ilmaantuu ylimalkain erinomainen havaintokyky ja vilkas realistinen kuvausvoima, -joka asettaa kaikki ilmi-eläväksi silmiemme eteen. Satiirissa on heidän -päävoimansa; muutoin he ovat mestareita ihmisluonteiden ja ulkonaisen -luonnon kuvauksessa. Mutta heidän pessimistinen, epätoivoinen -katsantotapansa on teoksille haitaksi ja harva niistä päättyy -täysin tyydyttävällä tavalla; Pushkin'issa kajastelee Byron'in +joka asettaa kaikki ilmi-eläväksi silmiemme eteen. Satiirissa on heidän +päävoimansa; muutoin he ovat mestareita ihmisluonteiden ja ulkonaisen +luonnon kuvauksessa. Mutta heidän pessimistinen, epätoivoinen +katsantotapansa on teoksille haitaksi ja harva niistä päättyy +täysin tyydyttävällä tavalla; Pushkin'issa kajastelee Byron'in maailman-halveksiminen; toisissa, niinkuin Gogol'issa, asuu katkera -suru ajan surkeista oloista. Vähemmän synkkä on Turgeniev'in -katsantotapa; mutta ei hänkään voi välttää sitä kieltopuolisuutta, jota -venäläisten olojen esitteleminen näyttää tuovan myötänsä.</p> +suru ajan surkeista oloista. Vähemmän synkkä on Turgeniev'in +katsantotapa; mutta ei hänkään voi välttää sitä kieltopuolisuutta, jota +venäläisten olojen esitteleminen näyttää tuovan myötänsä.</p> -<p>Tässä olisi oikea paikka näyttää, miten Euroopan kansakunnat, yksin -pienimmätkin, jokainen ovat luoneet itsellensä omituisen ihanteen; +<p>Tässä olisi oikea paikka näyttää, miten Euroopan kansakunnat, yksin +pienimmätkin, jokainen ovat luoneet itsellensä omituisen ihanteen; mutta luulenpa jo tarkastaessani runouden vaiheita maailman johtavissa kansoissa osoittaneeni, miten runolliset ihanteet vaihtelevat kansojen -ja aikojen mukaan. Sentähden tahdon ainoastaan yhdestä niistä puhua -vähää laveammin, nimittäin Norjan kansasta, koska sen runous -pääasiallisesti edustaa sitä uutta suuntaa, joka, alkuperäisesti samaa -sukua kuin Ranskan "naturalismi", viime aikoina on päässyt valtaan -skandinavilaisissa kansoissa ja meilläkin on herättänyt paljon +ja aikojen mukaan. Sentähden tahdon ainoastaan yhdestä niistä puhua +vähää laveammin, nimittäin Norjan kansasta, koska sen runous +pääasiallisesti edustaa sitä uutta suuntaa, joka, alkuperäisesti samaa +sukua kuin Ranskan "naturalismi", viime aikoina on päässyt valtaan +skandinavilaisissa kansoissa ja meilläkin on herättänyt paljon huomiota.</p> <p>Jos toisiinsa vertaa nuo kolme skandinavilaista kansaa. Tanskalaiset, -Ruotsalaiset ja Norjalaiset, niin huomaa melkoisen eroituksen heidän -luonteessaan. Tanskalaisissa ilmaantuu hellä tunteellisuus ja milt'ei -naisellinen pehmeys: heidän kuvausvoimansa on siis omansa liikkumaan -haaveellisessa satumaailmassa tai somasti esittelemään jokapäiväisen -elämän runollista puolta, varsinkin kun siihen yhtyy sievä, +Ruotsalaiset ja Norjalaiset, niin huomaa melkoisen eroituksen heidän +luonteessaan. Tanskalaisissa ilmaantuu hellä tunteellisuus ja milt'ei +naisellinen pehmeys: heidän kuvausvoimansa on siis omansa liikkumaan +haaveellisessa satumaailmassa tai somasti esittelemään jokapäiväisen +elämän runollista puolta, varsinkin kun siihen yhtyy sievä, helponlaatuinen huumori. Tanskan kirjallisuus kohosikin korkeimmalleen -romantisuuden aikakaudella; erittäinkin Andersenin sadut ovat -perehtyneet kaikkiin maailman äärihin. — Ihan toista luonnetta ovat -Ruotsalaiset. Luonnollinen taipumus viepi heitä siihen, mikä on suurta +romantisuuden aikakaudella; erittäinkin Andersenin sadut ovat +perehtyneet kaikkiin maailman äärihin. — Ihan toista luonnetta ovat +Ruotsalaiset. Luonnollinen taipumus viepi heitä siihen, mikä on suurta ja mahtipontista; he harrastavat etenkin ulkomuodon kauneutta, -koreapuheisuutta. Heidän olentonsa muistuttaa monessa kohden +koreapuheisuutta. Heidän olentonsa muistuttaa monessa kohden Ranskalaisia; samanlainen pintapuolinen, mutta luonteva keveys -vallitsee heidän kirjallisuudessaan. Tegnér on paras esimerkki +vallitsee heidän kirjallisuudessaan. Tegnér on paras esimerkki ruotsalaisen luonteen uhkeasta, mahtipontisesta, Bellman sen -keveämmästä puolesta. — Norjalaiset eroavat suuresti molemmista -naapureistaan. Heissä näkyy — ainakin heidän kirjallisuudestaan -päättäen — alkuperäinen germanilainen luonne säilyneen puhtaampana -kuin missään muussa samanheimoisessa kansassa. Karheat ja jyrkät kuin -Norjan tunturit ovat ihmisten mieletkin; kiihkeät tunteet sulkeutuvat -poveen eivätkä sanan avulla voi siitä irtauntua, kunnes ne vihdoin -lujan päätöksen johdosta purkauntuvat äkki-arvaamattomiin tekoihin. +keveämmästä puolesta. — Norjalaiset eroavat suuresti molemmista +naapureistaan. Heissä näkyy — ainakin heidän kirjallisuudestaan +päättäen — alkuperäinen germanilainen luonne säilyneen puhtaampana +kuin missään muussa samanheimoisessa kansassa. Karheat ja jyrkät kuin +Norjan tunturit ovat ihmisten mieletkin; kiihkeät tunteet sulkeutuvat +poveen eivätkä sanan avulla voi siitä irtauntua, kunnes ne vihdoin +lujan päätöksen johdosta purkauntuvat äkki-arvaamattomiin tekoihin. Norjalaisten umpimielinen ja harvasanainen, vaan samalla reipas ja -uhkarohkea luonne ilmaantuu jo Björnson'in tosi-runollisissa -kansan-elämän kuvauksissa; mutta selvimmin huomataan yhtäläisyys -muinais-germanilaisen luonteen kanssa niissä runoteoksissa, jotka -ottavat aineensa Skandinavian entisyydestä, esim. Ibsen'in näytelmässä +uhkarohkea luonne ilmaantuu jo Björnson'in tosi-runollisissa +kansan-elämän kuvauksissa; mutta selvimmin huomataan yhtäläisyys +muinais-germanilaisen luonteen kanssa niissä runoteoksissa, jotka +ottavat aineensa Skandinavian entisyydestä, esim. Ibsen'in näytelmässä "Helgelannin sankarit".</p> <p>Omituisimman muodostuksensa norjalainen ihanne kuitenkin on saanut -viime aikoina Ibsen'in ja osittain myös Björnson'in uusimmissa -teoksissa. Molemmat ovat oikeastaan samalla kannalla; mutta edellisellä -kaikki piirteet ovat jyrkemmät, jälkimäisellä lievemmät; Björnson -kaikkine kummallisuuksineen vielä pysyttelee sovintoa entisten -ideaalien kanssa, Ibsen on kaikki siteet katkaissut. Paitsi sitä -synkkää pessimismiä, joka vallitsee Norjan uusimmassa runoudessa, voipi -siinä eroittaa kolme periaatetta; yhdessä ne muodostavat sen runollisen -ihanteen, jonka viimeiset tuotteet käsittämättömällä voimalla -viehättävät nykyistä yleisöä. Ensimmäinen periaate on negatiivista -laatua: norjalaiset runoilijat, niinkuin nykyajan ylenmääräiset -realistit ainakin, eivät huoli vähääkään siitä tyydytyksestä, minkä -lukija saa, ja — mikä on vielä kummallisempi — siihen lukija -tyytyykin. He eivät pyydä esittää, mitä on kaunista, vaan tuovat -päinvastoin mielihyvällä näkyviin kaikkein inhottavimmatkin -ihmis-elämän kohdat, tehden esim. fyysillisen sairauden tilat runouden -esineeksi. Sama välinpitämättömyys teoksen vaikutuksesta ilmaantuu -vielä toisellakin tavalla. Runoelman toiminta saattaa kesken katketa, +viime aikoina Ibsen'in ja osittain myös Björnson'in uusimmissa +teoksissa. Molemmat ovat oikeastaan samalla kannalla; mutta edellisellä +kaikki piirteet ovat jyrkemmät, jälkimäisellä lievemmät; Björnson +kaikkine kummallisuuksineen vielä pysyttelee sovintoa entisten +ideaalien kanssa, Ibsen on kaikki siteet katkaissut. Paitsi sitä +synkkää pessimismiä, joka vallitsee Norjan uusimmassa runoudessa, voipi +siinä eroittaa kolme periaatetta; yhdessä ne muodostavat sen runollisen +ihanteen, jonka viimeiset tuotteet käsittämättömällä voimalla +viehättävät nykyistä yleisöä. Ensimmäinen periaate on negatiivista +laatua: norjalaiset runoilijat, niinkuin nykyajan ylenmääräiset +realistit ainakin, eivät huoli vähääkään siitä tyydytyksestä, minkä +lukija saa, ja — mikä on vielä kummallisempi — siihen lukija +tyytyykin. He eivät pyydä esittää, mitä on kaunista, vaan tuovat +päinvastoin mielihyvällä näkyviin kaikkein inhottavimmatkin +ihmis-elämän kohdat, tehden esim. fyysillisen sairauden tilat runouden +esineeksi. Sama välinpitämättömyys teoksen vaikutuksesta ilmaantuu +vielä toisellakin tavalla. Runoelman toiminta saattaa kesken katketa, antaen aihetta uuteen vastariitaan, niinkuin Ibsen'in Noorassa (Et -Dukkehjem), taikka se jättää kehitelmän hämäräksi, kuten Björnson'in -Leonarda, tai päättyy suorastaan räikeään epäsointuun, niinkuin -Ibsen'in Gengangere. Kaikissa näissä tapauksissa teos ei voi -lukijassa vaikuttaa sitä rauhoittavaa, harmonillista mielialaa, jonka -aikaan-saaminen on taiteen korkein tehtävä.</p> +Dukkehjem), taikka se jättää kehitelmän hämäräksi, kuten Björnson'in +Leonarda, tai päättyy suorastaan räikeään epäsointuun, niinkuin +Ibsen'in Gengangere. Kaikissa näissä tapauksissa teos ei voi +lukijassa vaikuttaa sitä rauhoittavaa, harmonillista mielialaa, jonka +aikaan-saaminen on taiteen korkein tehtävä.</p> <p>Toiseksi Norjan runoilijat tunnustavat siveelliseksi ideaalikseen -"totuuden", siten käsitettynä, että ihmisen tulee olla uskollinen -omalle itsellensä, kutsumukselleen, ja pyrkiä personalliseen -täydellisyyteen, vapautuen kaikista luuloista ja olevaisten olojen -houkutuksista, jotka valheellisella loistollaan saattavat sitä häiritä. -Kuinka jaloja tuotteita tällainen katsantotapa voi luoda, todistaa +"totuuden", siten käsitettynä, että ihmisen tulee olla uskollinen +omalle itsellensä, kutsumukselleen, ja pyrkiä personalliseen +täydellisyyteen, vapautuen kaikista luuloista ja olevaisten olojen +houkutuksista, jotka valheellisella loistollaan saattavat sitä häiritä. +Kuinka jaloja tuotteita tällainen katsantotapa voi luoda, todistaa Ibsen'in Kuninkaan-alut, tuo taideteos, joka osoittaa runoilijan suurta -neroa, mutta samassa saattaa meitä surkuttelemaan, että hän sittemmin -on poikennut siltä polulta, jota Kuninkaan-aluissa alkoi astua. -Kuninkaan-aluissa yksityishenkilön täydellisyys on liitetty -yhteiselämään ja niinmuodoin käsitetty oikealta kannalta. Mutta -enimmiten indiviidin kehitystä koetetaan irroittaa olevaisista oloista: -kaikki määrätyt aatteet ja ihanteet, kaikki yleiseen katsantotapaan +neroa, mutta samassa saattaa meitä surkuttelemaan, että hän sittemmin +on poikennut siltä polulta, jota Kuninkaan-aluissa alkoi astua. +Kuninkaan-aluissa yksityishenkilön täydellisyys on liitetty +yhteiselämään ja niinmuodoin käsitetty oikealta kannalta. Mutta +enimmiten indiviidin kehitystä koetetaan irroittaa olevaisista oloista: +kaikki määrätyt aatteet ja ihanteet, kaikki yleiseen katsantotapaan perustetut mielipiteet ovat muka harhakuvaelmia, "haamuja" -("gengangere"), sekä välttämättömässä ristiriidassa hänen sisällisen -totuuden-ihanteensa kanssa. Siltä kannalta katsoen suurin rikos on -olevaisiin oloihin mukaantuminen, koska ne tietysti eivät milloinkaan -voi ihan tarkalleen vastata ideaalia; sillä kaikki, mikä ei ole täysin -eheätä, on purjettava, maahan revittävä, ilman sitä suvaitsevaisuutta, -jonka inhimillisten olojen vaillinaisuus usein kyllä tekee -välttämättömäksi. Sentähden esim. rouva Alving'in syyllisyys ei ole -yksistään siinä, että hän on antanut rikkauden viekoitella itsensä -lemmettömään avioliittoon, vaan vielä enemmin, ett'ei hän ole -uskaltanut sitä rikkoa. Tältä katsomuskannalta ei ymmärretä, että aate -kaikenlaisten epäkohtienkin alta voi levittää kirkasta loistoaan. -Sentähden puuttuukin tältä suunnalta se mielen vapaus, joka on huumorin -ensimmäinen ehto; kaikki semmoisetkin seikat, jotka kehnoutensa tai -vähäpätöisyytensä tähden voisivat joutua pilkan tai hyvänsävyisen -naurun alaisiksi, käsitetään perin toiselta kannalta. Yhtä outo, kuin +("gengangere"), sekä välttämättömässä ristiriidassa hänen sisällisen +totuuden-ihanteensa kanssa. Siltä kannalta katsoen suurin rikos on +olevaisiin oloihin mukaantuminen, koska ne tietysti eivät milloinkaan +voi ihan tarkalleen vastata ideaalia; sillä kaikki, mikä ei ole täysin +eheätä, on purjettava, maahan revittävä, ilman sitä suvaitsevaisuutta, +jonka inhimillisten olojen vaillinaisuus usein kyllä tekee +välttämättömäksi. Sentähden esim. rouva Alving'in syyllisyys ei ole +yksistään siinä, että hän on antanut rikkauden viekoitella itsensä +lemmettömään avioliittoon, vaan vielä enemmin, ett'ei hän ole +uskaltanut sitä rikkoa. Tältä katsomuskannalta ei ymmärretä, että aate +kaikenlaisten epäkohtienkin alta voi levittää kirkasta loistoaan. +Sentähden puuttuukin tältä suunnalta se mielen vapaus, joka on huumorin +ensimmäinen ehto; kaikki semmoisetkin seikat, jotka kehnoutensa tai +vähäpätöisyytensä tähden voisivat joutua pilkan tai hyvänsävyisen +naurun alaisiksi, käsitetään perin toiselta kannalta. Yhtä outo, kuin todellinen huumori, on Norjan runoilijoille se ajatus, ettei ihminen -saa vapautua erehdyksensä seurauksista rikkomalla niitä oloja vastaan, -joihin hän erehdyksensä johdosta on joutunut, vaan että sovinto -ainoastaan siten on mahdollinen, että hän näiden olojen piirissä -koettaa hyväksi kääntää entiset hairauksensa.</p> - -<p>Tämä viepi minut kolmanteen kohtaan. Monessa Ibsenin kappaleessa -ilmaantuu se ajatus, että mitä on rikottu, se ei ole enää -parannettavissa. Se perustuu etupäässä siihen sallimus-uskoon, tai -paremmin sanoen, luonnollisen välttämättömyyden lakiin, jota runoilija -viime teoksissaan pitää elämän arvoitusten selvittäjänä. Osvald'ista -esim. täytyy hänen isänsä hurjan elämän tähden tulla semmoinen -vaivais-raukka, kuin hän on, ilman ruumiillista ja siveellistä voimaa. -Hänen kurjuutensa tosin ei ole ainoastaan aineellisten, vaan vielä +saa vapautua erehdyksensä seurauksista rikkomalla niitä oloja vastaan, +joihin hän erehdyksensä johdosta on joutunut, vaan että sovinto +ainoastaan siten on mahdollinen, että hän näiden olojen piirissä +koettaa hyväksi kääntää entiset hairauksensa.</p> + +<p>Tämä viepi minut kolmanteen kohtaan. Monessa Ibsenin kappaleessa +ilmaantuu se ajatus, että mitä on rikottu, se ei ole enää +parannettavissa. Se perustuu etupäässä siihen sallimus-uskoon, tai +paremmin sanoen, luonnollisen välttämättömyyden lakiin, jota runoilija +viime teoksissaan pitää elämän arvoitusten selvittäjänä. Osvald'ista +esim. täytyy hänen isänsä hurjan elämän tähden tulla semmoinen +vaivais-raukka, kuin hän on, ilman ruumiillista ja siveellistä voimaa. +Hänen kurjuutensa tosin ei ole ainoastaan aineellisten, vaan vielä enemmin henkisten syitten seurauksena; mutta Kreikkalaisten Moiraan -verrattuna, on tämä välttämättömyys siveelliselle tunnolle paljoa +verrattuna, on tämä välttämättömyys siveelliselle tunnolle paljoa loukkaavampi, koska yksityisten viat ja rikokset vaikuttavat -määräämättömään tulevaisuuteen, mutta Kreikkalaisten Moira sitä vastoin -edustaa maailman ikuista järjestystä. Totta on kyllä, että paha pahasta -itää; mutta toiselta puolen on muistettava, että paha on maailmassa -tosioloa vailla ja raukeaa omaan tyhjyyteensä, vaan kaikessa, mikä on -aatteenmukaista on sisällinen voima, joka vihdoin saapi voiton. Tätä +määräämättömään tulevaisuuteen, mutta Kreikkalaisten Moira sitä vastoin +edustaa maailman ikuista järjestystä. Totta on kyllä, että paha pahasta +itää; mutta toiselta puolen on muistettava, että paha on maailmassa +tosioloa vailla ja raukeaa omaan tyhjyyteensä, vaan kaikessa, mikä on +aatteenmukaista on sisällinen voima, joka vihdoin saapi voiton. Tätä asian puolta puheena oleva katsantokanta ei ota huomioon, ja se on sen suurin puute.</p> @@ -6185,233 +6148,233 @@ suurin puute.</p> Kansanhenki ja runous.</h3> -<p>Edellisestä katsauksesta näkyy, miten eri ihanteet kuvastavat kansojen -ja aikojen vaihtelevia aatteita ja kunkin erityistä luonnetta. Jos -kysytään, mitkä ajanjaksot synnyttävät nuo ihmeelliset mestariteokset, -jotka runouden iki-tuotteina pysyvät kaukaisimpienkin polvikuntien -muistissa, niin historia siihen vastaa, että runouden menestys -nähtävästi vaatii kolmea pääehtoa: kansallista henkeä, aatteellista -katsantotapaa ja johonkin määrin eheitä ja rauhallisia oloja. -Ihanteiden kehitys antaa runsaasti esimerkkejä, miten aina silloin, kun +<p>Edellisestä katsauksesta näkyy, miten eri ihanteet kuvastavat kansojen +ja aikojen vaihtelevia aatteita ja kunkin erityistä luonnetta. Jos +kysytään, mitkä ajanjaksot synnyttävät nuo ihmeelliset mestariteokset, +jotka runouden iki-tuotteina pysyvät kaukaisimpienkin polvikuntien +muistissa, niin historia siihen vastaa, että runouden menestys +nähtävästi vaatii kolmea pääehtoa: kansallista henkeä, aatteellista +katsantotapaa ja johonkin määrin eheitä ja rauhallisia oloja. +Ihanteiden kehitys antaa runsaasti esimerkkejä, miten aina silloin, kun jossakin kansassa on vakaantunut omituinen maailmankatsomus, runous -pian nousee sen ilmaisijaksi. Toiselta puolen eivät voi runoutta +pian nousee sen ilmaisijaksi. Toiselta puolen eivät voi runoutta tuottaa semmoiset vuosisadat, jolloin vallitsee yleismaailmallinen -henki tai entiset olomuodot hukkuvat ajan valtaviin aaltoihin eikä sen -pyörtehistä vielä ole ennättänyt uusia kohota; sillä runous ennen -kaikkia vaatii eheyttä sekä kansallisissa että muissa suhteissa. Ja +henki tai entiset olomuodot hukkuvat ajan valtaviin aaltoihin eikä sen +pyörtehistä vielä ole ennättänyt uusia kohota; sillä runous ennen +kaikkia vaatii eheyttä sekä kansallisissa että muissa suhteissa. Ja niinkuin yksityisen ihmisen, niin kansojenkin henkiset voimat -tarvitsevat aikaa kypsyäksensä ja, korkeimmallensa ehdittyään, -vähitellen riutuvat ja menehtyvät.</p> - -<p>Runouden kansallinen luonne ilmaantuu jo ulkonaisestikin siinä, että -kansan kieli on sen luonnollinen välittäjä. Mitä sisällykseen tulee, se -mielellään ottaa aineitansa kotimaan oloista ja historiasta, mutta -saattaa kuitenkin, menettämättä kansallista luonnettaan, valita -esitettäviänsä muiltakin aloilta; vaan paljoa enemmin, kuin aineiden -valitsemisessa, sen kansallinen omituisuus nähdään kuvaustavassa, -perustuksena olevissa aatteissa ja ylimalkain koko siinä hengessä, joka -sitä hallitsee.</p> +tarvitsevat aikaa kypsyäksensä ja, korkeimmallensa ehdittyään, +vähitellen riutuvat ja menehtyvät.</p> + +<p>Runouden kansallinen luonne ilmaantuu jo ulkonaisestikin siinä, että +kansan kieli on sen luonnollinen välittäjä. Mitä sisällykseen tulee, se +mielellään ottaa aineitansa kotimaan oloista ja historiasta, mutta +saattaa kuitenkin, menettämättä kansallista luonnettaan, valita +esitettäviänsä muiltakin aloilta; vaan paljoa enemmin, kuin aineiden +valitsemisessa, sen kansallinen omituisuus nähdään kuvaustavassa, +perustuksena olevissa aatteissa ja ylimalkain koko siinä hengessä, joka +sitä hallitsee.</p> <p>Jos runous olisi vaan yksityis-ihmisen tuottama, niin voisi todellista -runoutta syntyä milloin ja missä hyvänsä, kun vaan yksityisen -kuvausvoima saisi tarpeeksi virikettä. Mutta kun historian ilmiöitä -tarkastaessa on tultu siihen päätökseen, että runouden suurempi tai -vähempi menestys riippuu siitä, missä määrässä kunkin kansan omituinen -luonne pääsee sen henkistä oloa hallitsemaan, niin tämäkin on todistus, -että oikea runous valuu kansanhengen syvimmistä hetteistä, -jotka yksityishengen kautta vuodattavat virkistävää voimaansa -kirjallisuuteen, lisäten kansan yhteisiä sivistysvaroja. Siitä myös -selviää, mitä edellisessä mainittiin, että taiderunous, vaikka -yksityisen tuottama, ei ole ainoastaan hänen omain luonnonlahjainsa, -tunteittensa ja havaintoinsa hedelmä, vaan yhtä hyvin kuin kansanrunous -saapi alkunsa kansanhengestä, joka elää yksityisen kuvausvoimassa ja -sen avulla pääsee näkyviin, kuuluviin.</p> - -<p>Tämä käsitystapa oli vanhempina aikoina jokseenkin hämärissä, mutta on -voittanut alaa samassa määrässä kuin kansallisuus-aate, eli siitä asti, -kun ruvettiin älyämään, että historialliset aatteet toteutuvat -erityisten kansakuntain kautta ja että kullakin kansalla siis on oma -tehtävänsä maailman historiassa. Tehollisena, ihmiskunnan elämässä -vaikuttavana voimana, jota ymmärrettiin milloin selkeämmin, milloin -himmeämmin, on tämä aate yhtä vanha kuin itse kansakunnat. -Mutta selvästi tajuttuna ja lausuttuna se on jotensakin uusi. +runoutta syntyä milloin ja missä hyvänsä, kun vaan yksityisen +kuvausvoima saisi tarpeeksi virikettä. Mutta kun historian ilmiöitä +tarkastaessa on tultu siihen päätökseen, että runouden suurempi tai +vähempi menestys riippuu siitä, missä määrässä kunkin kansan omituinen +luonne pääsee sen henkistä oloa hallitsemaan, niin tämäkin on todistus, +että oikea runous valuu kansanhengen syvimmistä hetteistä, +jotka yksityishengen kautta vuodattavat virkistävää voimaansa +kirjallisuuteen, lisäten kansan yhteisiä sivistysvaroja. Siitä myös +selviää, mitä edellisessä mainittiin, että taiderunous, vaikka +yksityisen tuottama, ei ole ainoastaan hänen omain luonnonlahjainsa, +tunteittensa ja havaintoinsa hedelmä, vaan yhtä hyvin kuin kansanrunous +saapi alkunsa kansanhengestä, joka elää yksityisen kuvausvoimassa ja +sen avulla pääsee näkyviin, kuuluviin.</p> + +<p>Tämä käsitystapa oli vanhempina aikoina jokseenkin hämärissä, mutta on +voittanut alaa samassa määrässä kuin kansallisuus-aate, eli siitä asti, +kun ruvettiin älyämään, että historialliset aatteet toteutuvat +erityisten kansakuntain kautta ja että kullakin kansalla siis on oma +tehtävänsä maailman historiassa. Tehollisena, ihmiskunnan elämässä +vaikuttavana voimana, jota ymmärrettiin milloin selkeämmin, milloin +himmeämmin, on tämä aate yhtä vanha kuin itse kansakunnat. +Mutta selvästi tajuttuna ja lausuttuna se on jotensakin uusi. Menneen vuosisadan kaikki-tasoittava vapaudenharrastus ei -tietänyt tahi ei ollut tietävinään kansallisista erilaisuuksista. -Ylenmääräinen kosmopolitismi ja se väkivaltainen tapa, jolla muutamat +tietänyt tahi ei ollut tietävinään kansallisista erilaisuuksista. +Ylenmääräinen kosmopolitismi ja se väkivaltainen tapa, jolla muutamat valistus-aikakauden hallitsijat panivat parannuksiansa toimeen, -herättivät kansojen itsetunnon. Mutta täyteen itsetajuntaan saattoi -heidät vasta taistelu Napoleonin maailmanherruutta vastaan; siitä -ajasta saakka kansallisuus-aate semmoisenaan tiedetään ja tunnustetaan -tärkeäksi valtiollisen elämän määrääjäksi. Kirjallisella alalla oli -kansallistunto jo ennen ruvennut kypsymään muutamain kansain -taistelussa ranskalaista taide-aistia vastaan. Niinpä kansallistunto -Saksassa oli hyvinkin selväksi kehittynyt Klopstock'in isänmaallisissa +herättivät kansojen itsetunnon. Mutta täyteen itsetajuntaan saattoi +heidät vasta taistelu Napoleonin maailmanherruutta vastaan; siitä +ajasta saakka kansallisuus-aate semmoisenaan tiedetään ja tunnustetaan +tärkeäksi valtiollisen elämän määrääjäksi. Kirjallisella alalla oli +kansallistunto jo ennen ruvennut kypsymään muutamain kansain +taistelussa ranskalaista taide-aistia vastaan. Niinpä kansallistunto +Saksassa oli hyvinkin selväksi kehittynyt Klopstock'in isänmaallisissa oodeissa ja muissa samanaikuisissa runotuotteissa. Siihen aikaan -ilmaantuva kansanrunouden harrastus todistaa sekin puolestaan heräjävää -kansallista mieltä. Tähän runouden lajiin kääntyi huomio etenkin +ilmaantuva kansanrunouden harrastus todistaa sekin puolestaan heräjävää +kansallista mieltä. Tähän runouden lajiin kääntyi huomio etenkin Macpherson'in julkaisemain Ossian'in laulujen kautta, jotka ajanhenkeen mukaantuvalla utumaisella tunteellisuudellaan saavuttivat kaikkein suosion. Seurasipa Percy'n kokoelma muinais-engiantilaisia ballaadeja, -osoittaen, mitä aarteita rahvaan huostassa piili. Sama henki ikäänkuin -ilmaa myöten levisi eri maihin; meilläkin se siihen aikaan johdatti +osoittaen, mitä aarteita rahvaan huostassa piili. Sama henki ikäänkuin +ilmaa myöten levisi eri maihin; meilläkin se siihen aikaan johdatti Porthan'in kokoilemaan ja tarkastelemaan vanhoja kansanrunojamme. -Ossianista ja Percy'n kirjasta sai Herder ensimmäisen aiheen +Ossianista ja Percy'n kirjasta sai Herder ensimmäisen aiheen julkaistakseen kaunista teostaan "Stimmen der Volker in Liedern" -(1778), jossa hän käännöksissä ja mukaelmissa toi esiin näytteitä -kaikkien maiden ja aikojen kansanlauluista. Näiden kirjallisten toimien -hedelmänä pysyi se tunne ja vakuutus, että runous ei ole ainoastaan -muutamille pääkansoille, vaan kaikille sukukunnille suotu lahja, joka -erilaisesti kehittyy kussakin kansassa; ja tästä vakuutuksesta ei ollut -muuta kuin yksi askel siihen vaatimukseen, että jokaisen kansan pitää -itsenäisellä ja omituisella tavalla muodostaa runouttansa. Herder itse -innokkaasti puolusti sitä mielipidettä, että runous on kansanhengen -tuote ja että sen tulee raikkaana uhkua kansakunnan omasta -sisimmäisestä luonteesta; hän vaati siltä etupäässä alkuperäisyyttä, +(1778), jossa hän käännöksissä ja mukaelmissa toi esiin näytteitä +kaikkien maiden ja aikojen kansanlauluista. Näiden kirjallisten toimien +hedelmänä pysyi se tunne ja vakuutus, että runous ei ole ainoastaan +muutamille pääkansoille, vaan kaikille sukukunnille suotu lahja, joka +erilaisesti kehittyy kussakin kansassa; ja tästä vakuutuksesta ei ollut +muuta kuin yksi askel siihen vaatimukseen, että jokaisen kansan pitää +itsenäisellä ja omituisella tavalla muodostaa runouttansa. Herder itse +innokkaasti puolusti sitä mielipidettä, että runous on kansanhengen +tuote ja että sen tulee raikkaana uhkua kansakunnan omasta +sisimmäisestä luonteesta; hän vaati siltä etupäässä alkuperäisyyttä, luonnollista runsautta ja kansallista omituisuutta.</p> -<p>Liian pitkäksi vetäisi, jos luettelisin kaikki ne eri asteet, joita -myöten kansallisuuden arvo yhä selkeämmäksi selkeni. Mainittakoon vaan -muutamia. Suuri ansio on tässä kohden myönnettävä Saksan romantikoille; -heidän haaveellinen maailmankatsomuksensa, tyytymättömänä -olevaisuuteen, hapuili runollisuutta etäisimmistä maista ja ajoista, -tutustutti heidät mitä erilaatuisimpiin sivistysmuotoihin ja -kirjallisuuden tuotteihin sekä vireytti tieteellistä tutkimusta. Näin -totuttiin huomaamaan, mitä kullakin kansalla on omituista, ja antamaan +<p>Liian pitkäksi vetäisi, jos luettelisin kaikki ne eri asteet, joita +myöten kansallisuuden arvo yhä selkeämmäksi selkeni. Mainittakoon vaan +muutamia. Suuri ansio on tässä kohden myönnettävä Saksan romantikoille; +heidän haaveellinen maailmankatsomuksensa, tyytymättömänä +olevaisuuteen, hapuili runollisuutta etäisimmistä maista ja ajoista, +tutustutti heidät mitä erilaatuisimpiin sivistysmuotoihin ja +kirjallisuuden tuotteihin sekä vireytti tieteellistä tutkimusta. Näin +totuttiin huomaamaan, mitä kullakin kansalla on omituista, ja antamaan arvoa jokaisen erityiselle luonteelle. Kansallisessa innossaan -kääntyivät Saksan tiedemiehet erittäinkin omaa muinaisuuttansa -tarkastelemaan; tämän suunnan miehiä ovat Grimm veljekset y.m., ja -heistä viepi suora selkeä ura nykyajan historian-, kielen- ja +kääntyivät Saksan tiedemiehet erittäinkin omaa muinaisuuttansa +tarkastelemaan; tämän suunnan miehiä ovat Grimm veljekset y.m., ja +heistä viepi suora selkeä ura nykyajan historian-, kielen- ja muinaistieteen-tutkimukseen. Saksan suurista filosofeista oli varsinkin -Fichte sekä teoreetisesti että käytöllisesti kansallisuus-aatteen -kannattaja; tunnetut ovat hänen uljaat "puheensa Saksan kansakunnalle", -niinkuin myös hänen hartautensa ja alttiiksi-antauvaisuutensa Saksan -vapautussodan aikana. Hänen kansallisuusteoriiansa tosin tarkoittaa +Fichte sekä teoreetisesti että käytöllisesti kansallisuus-aatteen +kannattaja; tunnetut ovat hänen uljaat "puheensa Saksan kansakunnalle", +niinkuin myös hänen hartautensa ja alttiiksi-antauvaisuutensa Saksan +vapautussodan aikana. Hänen kansallisuusteoriiansa tosin tarkoittaa yksin-omaisesti Saksalaisia, mutta voidaan helposti sovittaa mihin -kansaan hyvänsä. Arvaamattoman paljon on myös Hegel edistänyt -kansallisuus-aatteen leviämistä. Tuo suuri ajattelija on osoittanut, -miten eri kansat ihmiskunnan elämässä muodostavat ne eri asteet, joita -aatteen kehkiäminen vaatii, ollen ikäänkuin renkaina historian -edistysjaksossa. Muutoinkin koko hänen filosofinen järjestelmänsä, joka +kansaan hyvänsä. Arvaamattoman paljon on myös Hegel edistänyt +kansallisuus-aatteen leviämistä. Tuo suuri ajattelija on osoittanut, +miten eri kansat ihmiskunnan elämässä muodostavat ne eri asteet, joita +aatteen kehkiäminen vaatii, ollen ikäänkuin renkaina historian +edistysjaksossa. Muutoinkin koko hänen filosofinen järjestelmänsä, joka antaa kokonaisuudelle monta vertaa suuremman arvon kuin yksityisille ja -katsoo ilmiöitä vaan aatteen katoavaisiksi toteumisen-muodoiksi, on -erittäin suosiollinen sellaiselle ajatustavalle, joka ennen kaikkia -vaatii, että indiviidi, yhteishengen elähyttämänä, antautuu kansakunnan -yhteisiin pyrintöihin. Varmaa on ainakin, että kansallisuuden riennot -meidän maassamme eivät olisi päässeet aivan suureen voimaan ilman -Hegelin oppia, joka täällä niinkuin muuallakin sivistyneessä maailmassa -aikanaan syvästi vaikutti yleiseen käsitystapaan.</p> +katsoo ilmiöitä vaan aatteen katoavaisiksi toteumisen-muodoiksi, on +erittäin suosiollinen sellaiselle ajatustavalle, joka ennen kaikkia +vaatii, että indiviidi, yhteishengen elähyttämänä, antautuu kansakunnan +yhteisiin pyrintöihin. Varmaa on ainakin, että kansallisuuden riennot +meidän maassamme eivät olisi päässeet aivan suureen voimaan ilman +Hegelin oppia, joka täällä niinkuin muuallakin sivistyneessä maailmassa +aikanaan syvästi vaikutti yleiseen käsitystapaan.</p> <p>Kansallisuus-aatteen tieteellinen tuleentuminen tapahtui paraasta -päästä Saksassa. Mutta sieltä tuotu siemen tapasi etenkin pienemmissä -kansoissa hedelmällisen maanlaadun: niiden omituiset olot saattoivat -heitä kansallisuus-aatetta tarkemmin miettimään ja tieteellisesti -valaisemaan, ja sen käytöllinen sovittaminen onkin melkein -yksin-omaisesti ollut heidän työtänsä. Saksan kirjallisuudessa voitolle -päässyt romantisuus levisi muuallenkin ja kehoitti kansoja luomaan -silmänsä omaan muinaisuutensa. Ajan hengen vaikutuksesta semmoisissakin -maissa, joissa ei mitään romantista runoutta syntynyt, virisi into ja -halu tutkia oman kansan entisyyttä ja siihen perustuvaa omituisuutta -sekä niistä hakea aihetta kansalliseen uudistumiseen. Niin tapahtui -meilläkin, Suomessa. Huomattava on, että Arvidssonkin nuorena +päästä Saksassa. Mutta sieltä tuotu siemen tapasi etenkin pienemmissä +kansoissa hedelmällisen maanlaadun: niiden omituiset olot saattoivat +heitä kansallisuus-aatetta tarkemmin miettimään ja tieteellisesti +valaisemaan, ja sen käytöllinen sovittaminen onkin melkein +yksin-omaisesti ollut heidän työtänsä. Saksan kirjallisuudessa voitolle +päässyt romantisuus levisi muuallenkin ja kehoitti kansoja luomaan +silmänsä omaan muinaisuutensa. Ajan hengen vaikutuksesta semmoisissakin +maissa, joissa ei mitään romantista runoutta syntynyt, virisi into ja +halu tutkia oman kansan entisyyttä ja siihen perustuvaa omituisuutta +sekä niistä hakea aihetta kansalliseen uudistumiseen. Niin tapahtui +meilläkin, Suomessa. Huomattava on, että Arvidssonkin nuorena kirjoitteli romantisia runoelmia ruotsalaisten fosforistien tapaan; -mutta muutoin varsinainen romantisuus ei juuri osannut tietä -tänne, — ei siitä syystä, ett'ei muka kansallisluonne olisi siihen -taipuvainen, vaan sentähden, että se meidän vasta eloon havahtuneessa, +mutta muutoin varsinainen romantisuus ei juuri osannut tietä +tänne, — ei siitä syystä, ett'ei muka kansallisluonne olisi siihen +taipuvainen, vaan sentähden, että se meidän vasta eloon havahtuneessa, kansanvaltaisessa maassamme, jolla tuskin on ollut oikeata keskiaikaa, olisi tukehtunut ritarilinnain ja luostarinraunioin puutteesta. Mutta muualla Euroopassa ilmi leimahtanut kansallinen henki, Porthan'ilta -peritty isänmaallinen tieteellisyys ja ennen kaikkia meidän uusi -valtiollinen asemamme, joka pakoitti meitä ajattelemaan kansallista -tulevaisuuttamme, herättivät ja vireyttivät kansallista intoa, joka -sitten on kasvamistaan kasvanut ja ihanana aamuruskona antaa meidän -toivoa omavaraisen, omakielisen sivistyksen armasta päivää.</p> +peritty isänmaallinen tieteellisyys ja ennen kaikkia meidän uusi +valtiollinen asemamme, joka pakoitti meitä ajattelemaan kansallista +tulevaisuuttamme, herättivät ja vireyttivät kansallista intoa, joka +sitten on kasvamistaan kasvanut ja ihanana aamuruskona antaa meidän +toivoa omavaraisen, omakielisen sivistyksen armasta päivää.</p> <p>Mutta palatkaamme runouteen. Milloin kansallinen ajatusmuoto on niin -valmistunut, kuin ylempänä sanottiin, ja runollisen tuotannon aika siis +valmistunut, kuin ylempänä sanottiin, ja runollisen tuotannon aika siis joutuu kullenkin kansalle? Siihen annoin jo viittauksen lausuessani, -että runouden menestys vaatii, paitsi kansallista henkeä, myös -aatteellista katsantotapaa ja johonkin määrin eheitä ja rauhallisia -oloja. Kun molemmat jälkimäiset ehdot ovat olemassa ja kansallinen +että runouden menestys vaatii, paitsi kansallista henkeä, myös +aatteellista katsantotapaa ja johonkin määrin eheitä ja rauhallisia +oloja. Kun molemmat jälkimäiset ehdot ovat olemassa ja kansallinen ihanne on valmiiksi muodostunut, silloin runoilijain kuvausvoima -synnyttää teoksia semmoisia, jotka pysyvät iäti-tuoreina, vastaisten -sukupolvien ihailtavina. Mitkä ajat, valtiollisiin oloihin katsoen -tavallisesti ovat tämmöisiä ei voi ylimalkain säännöillä määrätä. +synnyttää teoksia semmoisia, jotka pysyvät iäti-tuoreina, vastaisten +sukupolvien ihailtavina. Mitkä ajat, valtiollisiin oloihin katsoen +tavallisesti ovat tämmöisiä ei voi ylimalkain säännöillä määrätä. Kreikassa, Roomassa, Englannissa runouden loistoaika sattui yhteen -valtiollisen mahtavuuden kanssa, niiden voittojen perästä, joilla -mahtavuus oli hankittu. Toisinaan se tulee jälkeenpäin, ikäänkuin -palkintona, kun paras valtiollisen elämän jakso on kulunut; niin oli -laita Italiassa ja Espanjassa, kun edellinen jo sisällisen heikkouden -tautta oli hajonnut ja kun despotiia, sekä maallinen että kirkollinen, -rupesi viemään jälkimäistä häviön partaalle. Tapahtuupa niinkin, että -runouden loistoaika käy valtiollisen mahtavuuden edellä, kansanhenkeä +valtiollisen mahtavuuden kanssa, niiden voittojen perästä, joilla +mahtavuus oli hankittu. Toisinaan se tulee jälkeenpäin, ikäänkuin +palkintona, kun paras valtiollisen elämän jakso on kulunut; niin oli +laita Italiassa ja Espanjassa, kun edellinen jo sisällisen heikkouden +tautta oli hajonnut ja kun despotiia, sekä maallinen että kirkollinen, +rupesi viemään jälkimäistä häviön partaalle. Tapahtuupa niinkin, että +runouden loistoaika käy valtiollisen mahtavuuden edellä, kansanhenkeä siihen valmistaen ja kasvattaen, niinkuin esim. Saksassa, ja hyvin -tavallista on, että pienten kansain itsenäisyyden pyrinnöt alkavat -kirjallisella, varsinkin runollisella alalla. Näyttääpä muutoin siltä, -kuin ei runouden kukoistus välttämättömästi rajautuisi yhteen ainoaan -ajanjaksoon kunkin kansan elämässä. Niin näemme Kreikassa epiikan -loistoajan jälkeen, pitkällä välillä siitä eroitettuna, lyyrillisen -runouden ylenevän, johon sitten liittyy draaman elostuminen. Italian -mainiot runoilijat ilmaantuivat melkein yksittäin, edustaen kansallisen +tavallista on, että pienten kansain itsenäisyyden pyrinnöt alkavat +kirjallisella, varsinkin runollisella alalla. Näyttääpä muutoin siltä, +kuin ei runouden kukoistus välttämättömästi rajautuisi yhteen ainoaan +ajanjaksoon kunkin kansan elämässä. Niin näemme Kreikassa epiikan +loistoajan jälkeen, pitkällä välillä siitä eroitettuna, lyyrillisen +runouden ylenevän, johon sitten liittyy draaman elostuminen. Italian +mainiot runoilijat ilmaantuivat melkein yksittäin, edustaen kansallisen ihanteen eri puolia; Englannin kirjallisuudessa huomataan Shakespeare'n -jälkeen vielä useita loistokohtia, jotka ikäänkuin kukkuloina kohoavat +jälkeen vielä useita loistokohtia, jotka ikäänkuin kukkuloina kohoavat sen tasapinnasta, ja Saksan runoudella oli jo keskiajalla merkillinen -kukoistus, ennenkuin se paljoa myöhemmin jälleen elpyi suurimpaan -kauneuteensa. Se laki, joka näissä vaiheissa vallitsee, sopii kenties -lausua näin: Kun ihmiskunnan edistyessä syntyy uusi aate ja se -vireyttää kansan henkistä elämää, niin tämä aate kannattajakseen +kukoistus, ennenkuin se paljoa myöhemmin jälleen elpyi suurimpaan +kauneuteensa. Se laki, joka näissä vaiheissa vallitsee, sopii kenties +lausua näin: Kun ihmiskunnan edistyessä syntyy uusi aate ja se +vireyttää kansan henkistä elämää, niin tämä aate kannattajakseen tuottaa uuden runouden, jos vaan olot muutoin ovat suosiolliset, ja -silloin aina joku erityinen puoli kansanhengestä pääsee ilmestymään. -Mitä kansanhengessä on, sen pitää näin tulla näkyviin: kun kaikki sen +silloin aina joku erityinen puoli kansanhengestä pääsee ilmestymään. +Mitä kansanhengessä on, sen pitää näin tulla näkyviin: kun kaikki sen eri puolet ovat saaneet taiteellisen muodostuksensa, silloin vasta runollinen tuotanto lakastuu.</p> <p>Ulkonainen rauha on suosiollinen runouden menestykselle; sodat ja muut senkaltaiset rasitukset ovat tietysti haitaksi kaikille rauhan -toimille. Mutta vielä tärkeämpi on, etteivät mitkään suuret henkiset -taistelut häiritse sitä ihanteellista maailmankuvaa, jonka kansa on -itsellensä luonut, tai estä sitä semmoista luomasta. Sellaiset -väliajat, jolloin vanhoja ihanteita epäillään ja uudet eivät vielä ole -selvinneet, ovat kykenemättömät runoutta tuottamaan; sillä huomio ja -henkiset voimat kääntyvät melkein yksin-omaisesti ajan tähdellisiin -riitakysymyksiin eikä ole mitään varmaa, yleisesti tunnettua -maailmankatsomusta, jonka palvelukseen runoilija voisi vilpittömästi -antautua astumatta taistelukentälle. Runous saapi väkisinkin -opettavaisen tai satiirillisen luonteen. Kaikki muutosten ajat sitä +toimille. Mutta vielä tärkeämpi on, etteivät mitkään suuret henkiset +taistelut häiritse sitä ihanteellista maailmankuvaa, jonka kansa on +itsellensä luonut, tai estä sitä semmoista luomasta. Sellaiset +väliajat, jolloin vanhoja ihanteita epäillään ja uudet eivät vielä ole +selvinneet, ovat kykenemättömät runoutta tuottamaan; sillä huomio ja +henkiset voimat kääntyvät melkein yksin-omaisesti ajan tähdellisiin +riitakysymyksiin eikä ole mitään varmaa, yleisesti tunnettua +maailmankatsomusta, jonka palvelukseen runoilija voisi vilpittömästi +antautua astumatta taistelukentälle. Runous saapi väkisinkin +opettavaisen tai satiirillisen luonteen. Kaikki muutosten ajat sitä todistavat; muistettakoon esimerkiksi uskonpuhdistuksen aikakautta tai -meidän nykyistä aikaamme.</p> - -<p>Tähän yhtyy, mitä ylempänä sanoin aatteellisesta katsantotavasta, joka -vaatimus oikeastaan ei sisällä muuta kuin mitä jo on puhuttu -vakaantuneesta ihanteesta, koska ihanne edellyttää aatteellista -käsitystapaa. Missä ylevämpi aate ei ole ihmisiä elähyttämässä, -missä maailman tavallisissa ilmiöissä ei nähdä mitään syvempää -järjellisyyttä eikä mieli kohoa jokapäiväisiä etuja ja huolia -ylemmäksi, siellä ei runollisuuskaan voi tavata otollista maata -juurtuaksensa. Sillä siinähän runollisuus ilmautuukin, että esineissä -näemme jotain enempää kuin niiden tavallisen, jokapäiväisen ulkopinnan, -että mielessämme niihin yhdistämme jotain korkeampaa, henkistä, samoin +meidän nykyistä aikaamme.</p> + +<p>Tähän yhtyy, mitä ylempänä sanoin aatteellisesta katsantotavasta, joka +vaatimus oikeastaan ei sisällä muuta kuin mitä jo on puhuttu +vakaantuneesta ihanteesta, koska ihanne edellyttää aatteellista +käsitystapaa. Missä ylevämpi aate ei ole ihmisiä elähyttämässä, +missä maailman tavallisissa ilmiöissä ei nähdä mitään syvempää +järjellisyyttä eikä mieli kohoa jokapäiväisiä etuja ja huolia +ylemmäksi, siellä ei runollisuuskaan voi tavata otollista maata +juurtuaksensa. Sillä siinähän runollisuus ilmautuukin, että esineissä +näemme jotain enempää kuin niiden tavallisen, jokapäiväisen ulkopinnan, +että mielessämme niihin yhdistämme jotain korkeampaa, henkistä, samoin kuin toiselta puolen puhtaasti henkiset aatokset pukeutuvat -mielikuvituksen väririikaasen verhoon, astuen näkyväisyyden ja +mielikuvituksen väririikaasen verhoon, astuen näkyväisyyden ja kuuluvaisuuden piiriin.</p> -<p>Kun kansanhengen siis onnistuu miellyttävään runouden muotoon -saattaa luonteensa omituisuus, silloin sen tuotteet eivät ainoastaan -viehätä sitä polvikuntaa, jonka keskuudessa ne ovat syntyneet, -vaan lisäävät ihmiskunnan yhteisiä hengen varoja, ylentäin ja -virvoittain vastaistenkin sukupolvien mieltä. Sen tehollisuus ei +<p>Kun kansanhengen siis onnistuu miellyttävään runouden muotoon +saattaa luonteensa omituisuus, silloin sen tuotteet eivät ainoastaan +viehätä sitä polvikuntaa, jonka keskuudessa ne ovat syntyneet, +vaan lisäävät ihmiskunnan yhteisiä hengen varoja, ylentäin ja +virvoittain vastaistenkin sukupolvien mieltä. Sen tehollisuus ei supistu kansallisuuden rajoihin, vaan se voipi vaikuttaa niiden -ulkopuolellakin, missä ikinä ihmissydän sykkii, runouden tenhovoimalle -alttiina. Syynä on se, että tosirunous aina on yleis-inhimillinen; -sillä se toteuttaa yleisinhimillisiä ihanteita, vaikk'ei semmoisinaan, -aivan epämääräisinä, vaan siinä erityisessä muodossa, jonka kunkin +ulkopuolellakin, missä ikinä ihmissydän sykkii, runouden tenhovoimalle +alttiina. Syynä on se, että tosirunous aina on yleis-inhimillinen; +sillä se toteuttaa yleisinhimillisiä ihanteita, vaikk'ei semmoisinaan, +aivan epämääräisinä, vaan siinä erityisessä muodossa, jonka kunkin kansakunnan kuvausvoima niille antaa. Jokaisella kansalla on oma -tehtävänsä ihmiskunnan ihanteiden selvittämisessä, ja ideaalit -muodostavat inhimillisen sivistyksen eri kehitysjaksot. Sentähden -kansalliset runousmuodot eivät pysykkään erillään, vaan ovat -vuorovaikutuksessa keskenään, niinkuin kansat eivät muutoinkaan kehity -säännönmukaisesti, jokainen erikseen, vaan monella monituisella tavalla -enemmin tai vähemmin ovat toistensa vaikutuksen alaisia. Tästä kansojen -yhteydestä johtuu muutamia ilmauksia, joita seuraavassa aion ottaa +tehtävänsä ihmiskunnan ihanteiden selvittämisessä, ja ideaalit +muodostavat inhimillisen sivistyksen eri kehitysjaksot. Sentähden +kansalliset runousmuodot eivät pysykkään erillään, vaan ovat +vuorovaikutuksessa keskenään, niinkuin kansat eivät muutoinkaan kehity +säännönmukaisesti, jokainen erikseen, vaan monella monituisella tavalla +enemmin tai vähemmin ovat toistensa vaikutuksen alaisia. Tästä kansojen +yhteydestä johtuu muutamia ilmauksia, joita seuraavassa aion ottaa tarkastettavaksi.</p> @@ -6421,384 +6384,384 @@ tarkastettavaksi.</p> Kansojen vuorovaikutus.</h3> -<p>Kansanhengen toiminto ei voi tosi-maailmassa tapahtua yhtä -säännöllisesti, kuin me teoriiassa sen käsitämme; sillä se riippuu -osittain niistä vapaista yksityishenkilöistä, jotka yhdessä tekevät -kansan, osittain monenlaisista historiallisista oloista, jotka sitä +<p>Kansanhengen toiminto ei voi tosi-maailmassa tapahtua yhtä +säännöllisesti, kuin me teoriiassa sen käsitämme; sillä se riippuu +osittain niistä vapaista yksityishenkilöistä, jotka yhdessä tekevät +kansan, osittain monenlaisista historiallisista oloista, jotka sitä milloin mitenkin muodostelevat.</p> -<p>Ensiksi kohtaamme joskus sitä omituista poikkeusta, josta meidänkin -maamme kirjallisuus antaa selvän esimerkin, että eteviä runoteoksia on -suoritettu kansalle vieraalla kielellä. Kansojen historiassa saattaa -olla aikakausia, jolloin he elävät ulkoapäin lainatun, vieraskielisen -sivistyksen nojalla, joko siitä syystä, ett'ei kansanhenki vielä ole -tarpeeksi kypsynyt omituista sivistystä kannattamaan, tahi sentähden -että kansa, aikansa elettyään, jo on kuolemaisillaan; vieras kieli -silloin oman kielen sijaisena tai perillisenä välittää kansan -korkeampaa henkistä elämää. Semmoisina aikoina runouskin saattaa -pakosta pitää muukalaista pukua; mutta alkuperäinen kansallisuus, joko +<p>Ensiksi kohtaamme joskus sitä omituista poikkeusta, josta meidänkin +maamme kirjallisuus antaa selvän esimerkin, että eteviä runoteoksia on +suoritettu kansalle vieraalla kielellä. Kansojen historiassa saattaa +olla aikakausia, jolloin he elävät ulkoapäin lainatun, vieraskielisen +sivistyksen nojalla, joko siitä syystä, ett'ei kansanhenki vielä ole +tarpeeksi kypsynyt omituista sivistystä kannattamaan, tahi sentähden +että kansa, aikansa elettyään, jo on kuolemaisillaan; vieras kieli +silloin oman kielen sijaisena tai perillisenä välittää kansan +korkeampaa henkistä elämää. Semmoisina aikoina runouskin saattaa +pakosta pitää muukalaista pukua; mutta alkuperäinen kansallisuus, joko tulevaisuuden toivona tai muinaisuuden muistona, on kuitenkin se -keskus, johon se aina viittaa, ja sen suurempi tai vähempi elävyys -riippuu silloinkin siitä, kuinka paljon uutta, kansallista elinvoimaa -muukalainen sivistys on ehtinyt imeä siitä maasta, johon se on -istutettu, tai kuinka virkeä kansallistunne vielä elää riutuneen -kansakunnan viimeisissä jälkeläisissä.</p> - -<p>Vieraskielisen runouden sanoin olevan joko kansan kehkiämättömän -nuoruuden tai raukeavan vanhuuden merkkinä. Katsokaamme ensin -jälkimäistä kohtaa. Kansakuntain kuolinhetkeä ei voi määrätä niinkuin -ihmisten; vielä aikoja sen jälkeen, kuin ne ovat tauonneet eri -kansakuntana toimimasta, niin kauan kuin joku heidän kielensä ääni -vielä soipi, saattaa niiden omituisuus ilmestyä jonakin hämäränä -muistona, yksin niissäkin, jotka jo ovat omistaneet vieraan kielen ja +keskus, johon se aina viittaa, ja sen suurempi tai vähempi elävyys +riippuu silloinkin siitä, kuinka paljon uutta, kansallista elinvoimaa +muukalainen sivistys on ehtinyt imeä siitä maasta, johon se on +istutettu, tai kuinka virkeä kansallistunne vielä elää riutuneen +kansakunnan viimeisissä jälkeläisissä.</p> + +<p>Vieraskielisen runouden sanoin olevan joko kansan kehkiämättömän +nuoruuden tai raukeavan vanhuuden merkkinä. Katsokaamme ensin +jälkimäistä kohtaa. Kansakuntain kuolinhetkeä ei voi määrätä niinkuin +ihmisten; vielä aikoja sen jälkeen, kuin ne ovat tauonneet eri +kansakuntana toimimasta, niin kauan kuin joku heidän kielensä ääni +vielä soipi, saattaa niiden omituisuus ilmestyä jonakin hämäränä +muistona, yksin niissäkin, jotka jo ovat omistaneet vieraan kielen ja sivistyksen, — ellei muutoin, niin vienona vivahduksena sen kansan kirjallisuudessa, jonka henkiseen orjuuteen he ovat taipuneet. Onpa tuossa kaikki-tasoittavassa kreikkalais-roomalaisessakin -hengenviljelyksessä, joka vanhan ajan lopulla peitti kansalliset +hengenviljelyksessä, joka vanhan ajan lopulla peitti kansalliset erilaisuudet, mahdollinen havaita sen eri aineksia, jos tarkemmin -katselee yksityisiä kirjailijoita. Gallialaiset olivat tunnetut -vilkkaasta ja loistavasta puhetaidostaan, joka teki heistä erinomaiset +katselee yksityisiä kirjailijoita. Gallialaiset olivat tunnetut +vilkkaasta ja loistavasta puhetaidostaan, joka teki heistä erinomaiset asian-ajajat; Afrikalaisten voimakasta, jopa toisinaan hurjaakin, -aistillista mielikuvitusta huomataan sekä Tertullianon kolkossa, -aineellisessa kristillisyydessä että Apuleion hekumallisissa pakinoissa -ja kenties, vaikka lievennettynä, Augustinonkin synkässä, vaikka -nerollisessa, opinjärjestelmässä. Syyrialainen Lukianos, syntyänsä -Semiläinen, tuo sukkelapuheinen, terävä-älyinen ivailija, -osoittaa samankaltaisia taipumuksia kuin hänen sukulaisensa ja +aistillista mielikuvitusta huomataan sekä Tertullianon kolkossa, +aineellisessa kristillisyydessä että Apuleion hekumallisissa pakinoissa +ja kenties, vaikka lievennettynä, Augustinonkin synkässä, vaikka +nerollisessa, opinjärjestelmässä. Syyrialainen Lukianos, syntyänsä +Semiläinen, tuo sukkelapuheinen, terävä-älyinen ivailija, +osoittaa samankaltaisia taipumuksia kuin hänen sukulaisensa ja hengenheimolaisensa uudempina aikoina, juutalaiset kirjailijat -semmoiset kuin Börne ja Heine. Mutta edellä-mainitut ovat kaikki -sivistykseltään ja käsitystavaltaan Kreikkalais-Roomalaisia; he -tunsivat itsensä tuon suuren keisarikunnan jäseniksi, ja heidän +semmoiset kuin Börne ja Heine. Mutta edellä-mainitut ovat kaikki +sivistykseltään ja käsitystavaltaan Kreikkalais-Roomalaisia; he +tunsivat itsensä tuon suuren keisarikunnan jäseniksi, ja heidän teoksensa ovat kaikin puolin luettavat ajan yhteiseen kirjallisuuteen.</p> -<p>Mutta selvempiäkin jälkikaikuja on katoavain kansojen omituisuudesta. -Thomas Moore'n "Irlantilaisissa säveleissä" soipi ylpeän sortajan -kielellä Erin'in valitus, — onnettoman Erin'in, joka ei voi elää eikä -taida kuolla. Toinen keltiläinen heimo, Gaeliläiset, on omalla -kielellään säilyttänyt vanhat runolliset muistonsa; mutta vasta -Macpherson'in englanninkielisessä mukaelmassa Ossianin laulut -herättivät mieltymystä Euroopan lukijakunnassa. Omassa kansassa ne -eivät enää voineet sytyttää runousintoa, ja Macpherson'in teosta sopii -siis pitää raukeavan gaeliläisyyden viimeisenä ilmauksena.</p> - -<p>Mutta alkuperäinen kansallisuus ei aina sorru muukalaisen -sivistyksen alle, vaan useimmiten jälkimäinen on opastajana +<p>Mutta selvempiäkin jälkikaikuja on katoavain kansojen omituisuudesta. +Thomas Moore'n "Irlantilaisissa säveleissä" soipi ylpeän sortajan +kielellä Erin'in valitus, — onnettoman Erin'in, joka ei voi elää eikä +taida kuolla. Toinen keltiläinen heimo, Gaeliläiset, on omalla +kielellään säilyttänyt vanhat runolliset muistonsa; mutta vasta +Macpherson'in englanninkielisessä mukaelmassa Ossianin laulut +herättivät mieltymystä Euroopan lukijakunnassa. Omassa kansassa ne +eivät enää voineet sytyttää runousintoa, ja Macpherson'in teosta sopii +siis pitää raukeavan gaeliläisyyden viimeisenä ilmauksena.</p> + +<p>Mutta alkuperäinen kansallisuus ei aina sorru muukalaisen +sivistyksen alle, vaan useimmiten jälkimäinen on opastajana omakieliseen kirjallisuuteen. Semmoinen kasvattajan-virka oli esim. -latinankielisellä sivistyksellä keskiajalla. Muistettava on, että -latina silloin vielä oli elävä kieli, ei ainoastaan Etelä-Euroopan +latinankielisellä sivistyksellä keskiajalla. Muistettava on, että +latina silloin vielä oli elävä kieli, ei ainoastaan Etelä-Euroopan romanilaisissa maissa, joissa se oikeastaan oli rahvaankielten vanhempi -ja vakaantuneempi muoto, vaan kaikkialla, missä se oli korkeamman opin -ja sivistyksen kannattajana. Se luontevuus, jolla latinaa käytetään -keskiajan runoissa, osoittaa, ett'ei se ollut tekijöille outo kieli, -jota vaan opinharjoituksissa viljeltiin, vaan että sitä todellakin -puhuttiin. Keskiajan latinainen runous tosin epäkansallisuutensa tähden -ei tainnut järin vahvaksi varttua; mutta siinä havaitaan kuitenkin -omituinen, antiikkisesta eriävä henki, samoin kuin muotokin tykkänään -poikkeaa muinais-ajan runoudesta.<a name="FNanchor_31" id="FNanchor_31"></a><a href="#Footnote_31" class="fnanchor">[31]</a> Kauneutensa ja syvän -tunteellisuutensa vuoksi on erittäin mainittava se hengellinen +ja vakaantuneempi muoto, vaan kaikkialla, missä se oli korkeamman opin +ja sivistyksen kannattajana. Se luontevuus, jolla latinaa käytetään +keskiajan runoissa, osoittaa, ett'ei se ollut tekijöille outo kieli, +jota vaan opinharjoituksissa viljeltiin, vaan että sitä todellakin +puhuttiin. Keskiajan latinainen runous tosin epäkansallisuutensa tähden +ei tainnut järin vahvaksi varttua; mutta siinä havaitaan kuitenkin +omituinen, antiikkisesta eriävä henki, samoin kuin muotokin tykkänään +poikkeaa muinais-ajan runoudesta.<a name="FNanchor_31" id="FNanchor_31"></a><a href="#Footnote_31" class="fnanchor">[31]</a> Kauneutensa ja syvän +tunteellisuutensa vuoksi on erittäin mainittava se hengellinen lyriikka, joka syntyi Italiassa Francisco Assisilaisen uskonnollisen liikkeen johdosta. Kuka ei tunne Jacopone Todilaisen "Stabat mater dolorosa" tai Thomas Celanolaisen "Dies irae, dies illa", jotka -Pergolese'n ja Mozartin sävelet ovat mainioiksi saattaneet ja Oksasen -onnistuneet suomennokset perehdyttäneet meidänkin kirjallisuuteemme? -Näissä vallitseva yleis-kristillinen uskonnollisuus, vaikk'ei -erityiskansallinen, eroittaa ne selvästi muinaisroomalaisesta +Pergolese'n ja Mozartin sävelet ovat mainioiksi saattaneet ja Oksasen +onnistuneet suomennokset perehdyttäneet meidänkin kirjallisuuteemme? +Näissä vallitseva yleis-kristillinen uskonnollisuus, vaikk'ei +erityiskansallinen, eroittaa ne selvästi muinaisroomalaisesta runoudesta. Mutta varsinkin keskiajan maallisissa lauluissa tavataan -jälkiä kansallisten olojen vaikutuksesta. Ne olivat tavallisesti -kuljeksivain teinien eli "scholarien" tekemiä. Välisti he trubadurien -tavalla laulelivat keväästä ja lemmestä, toisinaan he rohkeasti -ylistivät viiniä ja elämän nautinnoita, mutta ottivat joskus +jälkiä kansallisten olojen vaikutuksesta. Ne olivat tavallisesti +kuljeksivain teinien eli "scholarien" tekemiä. Välisti he trubadurien +tavalla laulelivat keväästä ja lemmestä, toisinaan he rohkeasti +ylistivät viiniä ja elämän nautinnoita, mutta ottivat joskus vakavampiakin asioita puheeksi, vastustaen pappisvaltaa, simoniaa, -kirkon maallistumista. Huomattava on, että missä voimallisempi -runollisuus pääsee valtaan, siellä vieraskielisen pinnan alta -kajahtelee kansallinen sävel. Niinpä saksalaiset arvostelijat +kirkon maallistumista. Huomattava on, että missä voimallisempi +runollisuus pääsee valtaan, siellä vieraskielisen pinnan alta +kajahtelee kansallinen sävel. Niinpä saksalaiset arvostelijat vakuuttavat havaitsevansa saksalaisen hengen Gandersheim'in nunnan -Hroswithan latinankielisissä näytelmissä; mutta ennen kaikkea tulee -tässä muistoon johdattaa, miten Saksan kotimaiset eepilliset aineet -keski-ajalla saivat ensimmäisen muodostuksensa latinaisissa +Hroswithan latinankielisissä näytelmissä; mutta ennen kaikkea tulee +tässä muistoon johdattaa, miten Saksan kotimaiset eepilliset aineet +keski-ajalla saivat ensimmäisen muodostuksensa latinaisissa kertomarunoissa, sellaisissa kuin Ekkehard'in Waltharius runoelmassa, -joka seikka on sitä merkillisempi, kun Saksan keskiaikainen taiderunous -sittemmin saksankielisenä enimmiten suosi vieraita aineita. -Latinankielinen sivistys suojeli keskiajalla ja osittain vielä kauan -jäljestäpäin, ikäänkuin lämmittäväinen lumipeite, kansallisuuksien +joka seikka on sitä merkillisempi, kun Saksan keskiaikainen taiderunous +sittemmin saksankielisenä enimmiten suosi vieraita aineita. +Latinankielinen sivistys suojeli keskiajalla ja osittain vielä kauan +jäljestäpäin, ikäänkuin lämmittäväinen lumipeite, kansallisuuksien hentoja oraita, siksi kuin ne vahvistuneina taisivat rohkeasti ilmoille -kohota; se oli yhdistyssiteenä kansojen välillä, jotka eivät vielä +kohota; se oli yhdistyssiteenä kansojen välillä, jotka eivät vielä olisi jaksaneet kukin erikseen kannattaa omantakeista kirjallisuutta; -mutta missä se puhkesi runolliseen tuotantoon, siellä se imi voimansa -kansallisesta pohjasta ja valmisti omakielisen runouden syntyä.</p> +mutta missä se puhkesi runolliseen tuotantoon, siellä se imi voimansa +kansallisesta pohjasta ja valmisti omakielisen runouden syntyä.</p> <p>Mutta mahtavammaksi runous saattaa vieraankin kielen verhon alla -paisua, kun heräävä kansallistunto sitä kannattaa. Siitä meillä on -hyvin läheinen esimerkki: meidän maan ruotsinkielinen kirjallisuus. -Onhan paljo muitakin maita, joiden kieliolot yleensä ovat taikka ennen -ovat olleet yhtäläiset kuin meidän; mutta vieraskielinen kirjallisuus, -vaikka kyllä sisällykseltään arvollinen, ei ole saavuttanut samaa -merkitystä kuin meillä. En tiedä, tunteneeko Unkarilainen mitään +paisua, kun heräävä kansallistunto sitä kannattaa. Siitä meillä on +hyvin läheinen esimerkki: meidän maan ruotsinkielinen kirjallisuus. +Onhan paljo muitakin maita, joiden kieliolot yleensä ovat taikka ennen +ovat olleet yhtäläiset kuin meidän; mutta vieraskielinen kirjallisuus, +vaikka kyllä sisällykseltään arvollinen, ei ole saavuttanut samaa +merkitystä kuin meillä. En tiedä, tunteneeko Unkarilainen mitään magyarilaista vivahdusta Pyrker'in tai Lenau'n runoelmissa taikka J.L. -Klein'in teoksissa ja huomanneeko Böömiläinen paljon tshekkiläisyyttä -K.E. Ebert'in laulu- ja kertomarunoissa; mutta näiden kirjallinen toimi -lienee ainakin ulkopuolella heidän isänmaansa kansallista elämää ja +Klein'in teoksissa ja huomanneeko Böömiläinen paljon tshekkiläisyyttä +K.E. Ebert'in laulu- ja kertomarunoissa; mutta näiden kirjallinen toimi +lienee ainakin ulkopuolella heidän isänmaansa kansallista elämää ja sopinee kaikin puolin lukea Saksanmaan omaksi, saksalaisen kansanhengen -elähyttämäksi. Sitä vastoin meidän maan ruotsinkielinen runous on saman +elähyttämäksi. Sitä vastoin meidän maan ruotsinkielinen runous on saman hengen tuotteita, joka Suomen kansallistunnon hereille nosti. Se tosin -ei synnyttänyt kansallisuus-pyrintöjä, mutta oli kuitenkin niiden -ensimmäisiä ilmauksia; sillä ei voi olla myöntämättä, että runoilijat +ei synnyttänyt kansallisuus-pyrintöjä, mutta oli kuitenkin niiden +ensimmäisiä ilmauksia; sillä ei voi olla myöntämättä, että runoilijat semmoiset kuin Runeberg, Cygnaeus, Topelius, ovat mahtavasti -vaikuttaneet Suomen kansalliseen kehitykseen ja että heidän teoksissaan -on suomalainen henki, jota havaitaan jo Franzén'inkin lauluissa. Juuri -heidän runollinen omituisuutensa eli se, mikä heidät runoilijoiksi -tekee, onkin mitä likimmin yhdistetty heidän kansalliseen luontoonsa. -Suomenmaan ruotsinkielinen runous nähtävästi ei olisi voinut varttua -niin rikkaaksi ja runollisesti eläväksi, kuin se on ollut, ellei siihen -olisi valunut elinvoimaa siitä maan-alasta, josta se on kasvanut. Ja -näemmehän toiselta puolen, että meidän maassamme se suunta, joka tahtoo -rakentaa olonsa epäkansalliselle pohjalle, kaikilla ponnistuksillaan ei -ole jaksanut tuottaa mitään mainittavaa runoutta. Suomenmaan -ruotsinkielisen runouden olemassa-olo, joka ensi silmäykseltä näyttää -kumoavan väitteeni, että taiderunouskin on kansanhengen ilmaus, -päinvastoin poikkeuksenakin sitä vahvistaa, todistaen, että runous -silloinkin, kun se olojen pakosta ilmaantuu vieraskielisenä, ainoastaan +vaikuttaneet Suomen kansalliseen kehitykseen ja että heidän teoksissaan +on suomalainen henki, jota havaitaan jo Franzén'inkin lauluissa. Juuri +heidän runollinen omituisuutensa eli se, mikä heidät runoilijoiksi +tekee, onkin mitä likimmin yhdistetty heidän kansalliseen luontoonsa. +Suomenmaan ruotsinkielinen runous nähtävästi ei olisi voinut varttua +niin rikkaaksi ja runollisesti eläväksi, kuin se on ollut, ellei siihen +olisi valunut elinvoimaa siitä maan-alasta, josta se on kasvanut. Ja +näemmehän toiselta puolen, että meidän maassamme se suunta, joka tahtoo +rakentaa olonsa epäkansalliselle pohjalle, kaikilla ponnistuksillaan ei +ole jaksanut tuottaa mitään mainittavaa runoutta. Suomenmaan +ruotsinkielisen runouden olemassa-olo, joka ensi silmäykseltä näyttää +kumoavan väitteeni, että taiderunouskin on kansanhengen ilmaus, +päinvastoin poikkeuksenakin sitä vahvistaa, todistaen, että runous +silloinkin, kun se olojen pakosta ilmaantuu vieraskielisenä, ainoastaan kansallisen luonteensa nojalla voi kohota taiteelliseen merkitykseen.</p> -<p>Mutta tuo uhkea ruotsinkielinen runous, joka täällä puhkesi -kukoistukseen kolmenkymmenen- ja neljänkymmenen-luvulla, oli samalla -sen historiallisen yhteistyön viimeinen tuote, jonka Suomen kansa monen -vuosisadan kestäessä oli suorittanut Ruotsin yhteydessä. Samoin kuin -Suomen sotilaitten veri ja urhollisuus lisäsivät Ruotsin kunniata, -samoin Suomen henkinen työ, vaikka lähtien Suomalaisten sisimmäisestä -sydämmestä, etupäässä rikastutti Ruotsin kirjallisuutta. Vaikka -valtiollinen yhteys oli tauonnut ja sisällinenkin vapautus jo oli -tapahtunut, niin Suomen kansa sivistyskielensä kautta kuitenkin vielä -oli ruotsalaisuuden orjuudessa. Se oli kuin köyhä mökkiläinen, joka -tekee työtä pellolla otsansa hi'essä: hän kyntää ja kylvää, mutta -vilja, joka sirpin alle kaatuu, ei ole hänen omansa, vaan kootaan -äveriään tilanhaltian aittoihin. Niin Suomalainen teki työtä -ruotsalaisen kirjallisuuden vainiolla; mutta se oli kuitenkin hänen -työtänsä; se opetti häntä yhä enemmin omia voimiansa tuntemaan ja -innostutti häntä omaa viljelysmaata itsellensä raivaamaan. Yhä -selvemmin se ristiriitaisuus astui näkyviin, että sen-aikuisen -polvikunnan parhaat ajatukset pukeutuivat muukalaiseen muotoon, ja yhä -tehokkaammin ruvettiin työskentelemään tuon epäkohdan poistamiseksi. -Tästä siis näkyy, kuinka sellainen runous, jonka kannattajana on toinen -kieli kuin kansan oma, ei ainoastaan saa elinvoimaansa siitä kansasta, -jonka keskuudessa se on ylennyt, vaan sen lisäksi vielä valmistaa tietä +<p>Mutta tuo uhkea ruotsinkielinen runous, joka täällä puhkesi +kukoistukseen kolmenkymmenen- ja neljänkymmenen-luvulla, oli samalla +sen historiallisen yhteistyön viimeinen tuote, jonka Suomen kansa monen +vuosisadan kestäessä oli suorittanut Ruotsin yhteydessä. Samoin kuin +Suomen sotilaitten veri ja urhollisuus lisäsivät Ruotsin kunniata, +samoin Suomen henkinen työ, vaikka lähtien Suomalaisten sisimmäisestä +sydämmestä, etupäässä rikastutti Ruotsin kirjallisuutta. Vaikka +valtiollinen yhteys oli tauonnut ja sisällinenkin vapautus jo oli +tapahtunut, niin Suomen kansa sivistyskielensä kautta kuitenkin vielä +oli ruotsalaisuuden orjuudessa. Se oli kuin köyhä mökkiläinen, joka +tekee työtä pellolla otsansa hi'essä: hän kyntää ja kylvää, mutta +vilja, joka sirpin alle kaatuu, ei ole hänen omansa, vaan kootaan +äveriään tilanhaltian aittoihin. Niin Suomalainen teki työtä +ruotsalaisen kirjallisuuden vainiolla; mutta se oli kuitenkin hänen +työtänsä; se opetti häntä yhä enemmin omia voimiansa tuntemaan ja +innostutti häntä omaa viljelysmaata itsellensä raivaamaan. Yhä +selvemmin se ristiriitaisuus astui näkyviin, että sen-aikuisen +polvikunnan parhaat ajatukset pukeutuivat muukalaiseen muotoon, ja yhä +tehokkaammin ruvettiin työskentelemään tuon epäkohdan poistamiseksi. +Tästä siis näkyy, kuinka sellainen runous, jonka kannattajana on toinen +kieli kuin kansan oma, ei ainoastaan saa elinvoimaansa siitä kansasta, +jonka keskuudessa se on ylennyt, vaan sen lisäksi vielä valmistaa tietä omakieliselle kirjallisuudelle.</p> -<p>Antaapa äsken selitetty seikka vielä vähän miettimisen aihetta. Se -runsaus ja täydellisyys, johon Suomenmaan ruotsinkielinen runous on -ennättänyt, ilmaisee kansanhengessä elävän runousvoiman, ja näyttääpä -siis olevan mahdollista, että täälläkin kerran, vihdoin saavutetun -kansallisen yhteyden turvissa, on syntyvä perin suomalainen -runous, joka vielä aavistamattomassa kirkkaudessa on esittelevä +<p>Antaapa äsken selitetty seikka vielä vähän miettimisen aihetta. Se +runsaus ja täydellisyys, johon Suomenmaan ruotsinkielinen runous on +ennättänyt, ilmaisee kansanhengessä elävän runousvoiman, ja näyttääpä +siis olevan mahdollista, että täälläkin kerran, vihdoin saavutetun +kansallisen yhteyden turvissa, on syntyvä perin suomalainen +runous, joka vielä aavistamattomassa kirkkaudessa on esittelevä suomalaisen kansanhengen omituisia ihanteita. Mutta toiselta puolen muukalaiskielisen runouden erinomainen vaurastus osoittaa -ruotsalaisuuden voimaa maassamme; sillä suomalainen henki on ainoastaan -yhteydessä syvälle juurtuneen ruotsinkielisyyden kanssa voinut sitä -synnyttää, ja meitä kauhistuttaa ajatellessa, kuinka likellä me olemme +ruotsalaisuuden voimaa maassamme; sillä suomalainen henki on ainoastaan +yhteydessä syvälle juurtuneen ruotsinkielisyyden kanssa voinut sitä +synnyttää, ja meitä kauhistuttaa ajatellessa, kuinka likellä me olemme olleet Irlannin kohtaloa. Ett'ei Runebergin runoudesta ole tullut -Suomen kansan kuolinvirsi, vaan uutta kevättä ennustava leivosen laulu, -siitä saamme kiittää virkistynyttä kansallistuntoa ja Suomen +Suomen kansan kuolinvirsi, vaan uutta kevättä ennustava leivosen laulu, +siitä saamme kiittää virkistynyttä kansallistuntoa ja Suomen muuttunutta valtiollista asemaa.</p> <p>Tulevaisuuden toivo, johon viittasin, perustuu siihen, -että uudet aatteet, niinkuin olemme nähneet, aina tuottavat -uuden runouden ilmoittajakseen, eikä se virkeä elämä, jonka -kansallisuus-aatteen alkava toteutuminen maassamme on herättänyt, voi -olla vastaavaa runollista muotoa itsellensä tuottamatta, ja toiselta -puolen suomalaisen luonteen koko sisällys ei ole vielä päässyt -kirjallisuudessa kaikin puolin ilmestymään. Kansallis-elämä tarjoaa -runsaita, vielä käyttämättömiä aineita, ja moni kansanrunoudessa +että uudet aatteet, niinkuin olemme nähneet, aina tuottavat +uuden runouden ilmoittajakseen, eikä se virkeä elämä, jonka +kansallisuus-aatteen alkava toteutuminen maassamme on herättänyt, voi +olla vastaavaa runollista muotoa itsellensä tuottamatta, ja toiselta +puolen suomalaisen luonteen koko sisällys ei ole vielä päässyt +kirjallisuudessa kaikin puolin ilmestymään. Kansallis-elämä tarjoaa +runsaita, vielä käyttämättömiä aineita, ja moni kansanrunoudessa tavattava ominaisuus, esim. Kalevalassa ilmaantuva omituinen -huumori, on uudemmassa kirjallisuudessa tähän asti vaan osittain ja -vaillinaisesti tullut näkyviin. Mutta emme saa myöskään itseltämme -salata, ett'ei aivan lähimmässä tulevaisuudessa aito suomalaisen -runouden varsinainen kukoistus liene odotettavissa; sillä aika -ei ole runoudelle suosiollinen ja sitä vastustaa etenkin se -yksipuolinen, epä-ideaalinen suunta, johon runous nykyaikana näkyy -kaikkialla maailmassa pyrkivän, eikä ole luultava, että meidänkään -kirjallisuutemme ajan pitkään voi pysyä siitä vapaana. Toivokaamme -kuitenkin, että se aatteisuus, joka on suomalaisen kansanhengen -luonteessa, vihdoin on voitolle pääsevä ja lahjoittava meille sen uuden -sammon, jonka kansallis-eepoksemme niin kauniisti sanoo Väinämöisen +huumori, on uudemmassa kirjallisuudessa tähän asti vaan osittain ja +vaillinaisesti tullut näkyviin. Mutta emme saa myöskään itseltämme +salata, ett'ei aivan lähimmässä tulevaisuudessa aito suomalaisen +runouden varsinainen kukoistus liene odotettavissa; sillä aika +ei ole runoudelle suosiollinen ja sitä vastustaa etenkin se +yksipuolinen, epä-ideaalinen suunta, johon runous nykyaikana näkyy +kaikkialla maailmassa pyrkivän, eikä ole luultava, että meidänkään +kirjallisuutemme ajan pitkään voi pysyä siitä vapaana. Toivokaamme +kuitenkin, että se aatteisuus, joka on suomalaisen kansanhengen +luonteessa, vihdoin on voitolle pääsevä ja lahjoittava meille sen uuden +sammon, jonka kansallis-eepoksemme niin kauniisti sanoo Väinämöisen palatessansa meille tuovan. Silloin on kansallinen ihanteemme -täydellisesti muodostuva.</p> +täydellisesti muodostuva.</p> -<p>Mutta voipiko nyt jo puhua suomalaisesta ideaalista? Voiko nähdä, -miten se tähän asti on muodostunut, ja arvata, mihinkä suuntaan -se vast'edes on kehittyvä? Luullakseni voimme saada siitä -jonkunlaisen kuvan, jos koetamme yhdistää ne piirteet, jotka tapaamme +<p>Mutta voipiko nyt jo puhua suomalaisesta ideaalista? Voiko nähdä, +miten se tähän asti on muodostunut, ja arvata, mihinkä suuntaan +se vast'edes on kehittyvä? Luullakseni voimme saada siitä +jonkunlaisen kuvan, jos koetamme yhdistää ne piirteet, jotka tapaamme muinaisrunoudessamme, Runeberg'issa, Topelius'essa ja muissa -ruotsinkielisissä runoilijoissamme, sekä siinä nuoressa, toiveita -herättävässä suomalaisessa taiderunoudessa, joka viime aikoina on -ruvennut yhä runsaampi-tuotteiseksi varttumaan. Ne pääominaisuudet, -jotka ilmaantuvat melkein kaikessa Suomenmaan runoudessa, ovat virkeä -luonnon tunto, etenkin huomattava kansanlauluissa, mutta myös -Runeberg'issa, Kivessä y.m., sekä harras into, syvä tunteellisuus ja +ruotsinkielisissä runoilijoissamme, sekä siinä nuoressa, toiveita +herättävässä suomalaisessa taiderunoudessa, joka viime aikoina on +ruvennut yhä runsaampi-tuotteiseksi varttumaan. Ne pääominaisuudet, +jotka ilmaantuvat melkein kaikessa Suomenmaan runoudessa, ovat virkeä +luonnon tunto, etenkin huomattava kansanlauluissa, mutta myös +Runeberg'issa, Kivessä y.m., sekä harras into, syvä tunteellisuus ja suora, luonnollinen yksinkertaisuus kuvailemisessa. Samaten on -aatteellinen katsontotapa tähän asti ollut suomalaisen runohengen -paraita tunnusmerkkejä. Samaa huumoria, jota havaitsemme Kalevalassa, -esim. Lemminkäisen kuvauksessa, kohtaamme Runeberg'in Sven Tuuvassa ja -Kiven henkilöissä, muita esimerkkejä mainitsematta; mutta niinkuin jo -ylempänä sanottiin, se voi vielä antaa paljon aihetta uusiin -kuvaelmiin. Kalevalassa, jos sitä vertaa kreikkalaisiin epopeoihin, -on luonteiden kuvaus enemmän karakteristinen; tätä taipumusta +aatteellinen katsontotapa tähän asti ollut suomalaisen runohengen +paraita tunnusmerkkejä. Samaa huumoria, jota havaitsemme Kalevalassa, +esim. Lemminkäisen kuvauksessa, kohtaamme Runeberg'in Sven Tuuvassa ja +Kiven henkilöissä, muita esimerkkejä mainitsematta; mutta niinkuin jo +ylempänä sanottiin, se voi vielä antaa paljon aihetta uusiin +kuvaelmiin. Kalevalassa, jos sitä vertaa kreikkalaisiin epopeoihin, +on luonteiden kuvaus enemmän karakteristinen; tätä taipumusta luonteen-omituisuuksien esittelemiseen, samoin kuin Kalevalassa -ilmi-tulevaa tosi-eepillistä halua ulkomaailman kuvailemiseen, näkyy +ilmi-tulevaa tosi-eepillistä halua ulkomaailman kuvailemiseen, näkyy uudempikin runous todistavan; tahdon vaan viitata Kiven teoksiin. -Selvää on paitsi sitä, että suomalainen maailmankatsomus, joka on -imenyt voimaa kansanrunouden syvistä hetteistä ja on selviämistään -selvinnyt taistelussa yhteiskunnallisten epäkohtain poistamiseksi, ihan -itsestään liittyy siihen demokraatiseen kirjallisuuden suuntaan, josta -jo edellisessä on ollut puhetta ja jota mainitessani käänsin huomion -meidänkin kirjallisuuteemme.</p> - -<p>Mutta palatkaamme, näin luotuamme silmäyksen omiin oloihimme, runouden +Selvää on paitsi sitä, että suomalainen maailmankatsomus, joka on +imenyt voimaa kansanrunouden syvistä hetteistä ja on selviämistään +selvinnyt taistelussa yhteiskunnallisten epäkohtain poistamiseksi, ihan +itsestään liittyy siihen demokraatiseen kirjallisuuden suuntaan, josta +jo edellisessä on ollut puhetta ja jota mainitessani käänsin huomion +meidänkin kirjallisuuteemme.</p> + +<p>Mutta palatkaamme, näin luotuamme silmäyksen omiin oloihimme, runouden yleiseen luontoon. Verrattain harvinaisena, ainoastaan muutamilla -kehitys-asteilla ilmaantuvana poikkeuksena on pidettävä, että jonkun +kehitys-asteilla ilmaantuvana poikkeuksena on pidettävä, että jonkun kansan henkinen voima puhkeaa vieraskieliseen runouteen, rikastuttaen -toisen kansan kirjallisuutta. Missä epäsäännölliset olot eivät häiritse -asiain luonnollista menoa, siellä omakielinen runous kuvastaa kunkin -kansan sivistystä ja maailmankatsomusta. Mutta tämä sivistys on pitkän +toisen kansan kirjallisuutta. Missä epäsäännölliset olot eivät häiritse +asiain luonnollista menoa, siellä omakielinen runous kuvastaa kunkin +kansan sivistystä ja maailmankatsomusta. Mutta tämä sivistys on pitkän historiallisen kehitysjakson tuote, monen kansan ja sivistysmuodon yhteisvaikutuksesta syntynyt, ja niin runouskin saattaa osoittaa monta -jälkeä muiden kansojen henkisestä elämästä. Kansojen vuorovaikutus -yleensä enenee aikojen kuluessa. Vanhimmat kansat ja ennen kaikkia -Kreikkalaiset kasvattivat kirjallisuutensa siemenestä alkain lehteväksi -puuksi ihan itsenäisesti, oman henkensä varalla. Toisin oli +jälkeä muiden kansojen henkisestä elämästä. Kansojen vuorovaikutus +yleensä enenee aikojen kuluessa. Vanhimmat kansat ja ennen kaikkia +Kreikkalaiset kasvattivat kirjallisuutensa siemenestä alkain lehteväksi +puuksi ihan itsenäisesti, oman henkensä varalla. Toisin oli Roomalaisten laita, joiden kirjallinen tuotanto, niinkuin olemme -nähneet, pääasiallisesti oli kreikkalaisten teosten mukailemista. Mutta -omituista on vanhan ajan historiassa, että aina yksi kansakunta -vuorostaan on sivistystä kannattamassa, jonkatähden kyllä sopii puhua -vieraan sivistyksen omistamisesta tai perimisestä, vaan ei mistään -vuorovaikutuksesta kansojen kesken. Uudempina aikoina päinvastoin +nähneet, pääasiallisesti oli kreikkalaisten teosten mukailemista. Mutta +omituista on vanhan ajan historiassa, että aina yksi kansakunta +vuorostaan on sivistystä kannattamassa, jonkatähden kyllä sopii puhua +vieraan sivistyksen omistamisesta tai perimisestä, vaan ei mistään +vuorovaikutuksesta kansojen kesken. Uudempina aikoina päinvastoin useammat kansat rinnatusten ajavat henkisen edistymisen asiaa, ja -pienimmätkin pyytävät itsellensä luoda jotain ominaista sivistyksen +pienimmätkin pyytävät itsellensä luoda jotain ominaista sivistyksen muotoa. Mutta samalla monellaiset yhdistyssiteet kutoutuvat kansasta -kansaan, ne yhteen solmien suureksi kansakuntaperheeksi; mitä mietteitä -leimahtaa ilmi jollakin maanpiirin kohdalla, ne nykyaikana sähkövoiman -nopeudella leviävät sen kaukaisimmille äärille; samoin runoudenkin -tuotteet, joko alkuperäisinä tai käännettyinä, väleen joutuvat muiden -kansojen käsityspiiriin, panevat heidän kuvausvoimansa liikkeelle ja -kehoittavat heitä samanlaatuisia tuottamaan.</p> - -<p>Mutta huomattava on, että tällaisen, useimmiten varsin vireyttävän +kansaan, ne yhteen solmien suureksi kansakuntaperheeksi; mitä mietteitä +leimahtaa ilmi jollakin maanpiirin kohdalla, ne nykyaikana sähkövoiman +nopeudella leviävät sen kaukaisimmille äärille; samoin runoudenkin +tuotteet, joko alkuperäisinä tai käännettyinä, väleen joutuvat muiden +kansojen käsityspiiriin, panevat heidän kuvausvoimansa liikkeelle ja +kehoittavat heitä samanlaatuisia tuottamaan.</p> + +<p>Mutta huomattava on, että tällaisen, useimmiten varsin vireyttävän vaikutuksen johdosta tosi-runous on mahdollinen ainoasti silloin, kun tuo ulkopuolinen vaikutus tapaa jotakin kotimaista, mihin se soveltuu, -mikä sen kanssa on samansukuista. Sillä ainoastaan, kun runoilija -ammentelee oman sielunsa syvyydestä ja kun hänen ja hänen kansansa -tunteet ovat sopusoinnussa keskenään, noita aimo teoksia voipi syntyä, -jotka neron voimalla valtaavat sydämmemme ja mielikuvituksemme. Paljas +mikä sen kanssa on samansukuista. Sillä ainoastaan, kun runoilija +ammentelee oman sielunsa syvyydestä ja kun hänen ja hänen kansansa +tunteet ovat sopusoinnussa keskenään, noita aimo teoksia voipi syntyä, +jotka neron voimalla valtaavat sydämmemme ja mielikuvituksemme. Paljas mukaileminen tai vierasten ajatusten istuttaminen toiseen maahan ei saa semmoisia aikaan; "ei kantovesi kaivossa pysy", sanoo sananlaskukin. -Kirjallisuuden historia tarjoo siihen monta esimerkkiä; muistakaamme -vaan yhtä. Turhaan koettivat Saksalaiset jälitellä Ranskalaisten siroa, -tarkkasääntöistä runoilutapaa; mitä siinä kenties oli ansiokasta, se +Kirjallisuuden historia tarjoo siihen monta esimerkkiä; muistakaamme +vaan yhtä. Turhaan koettivat Saksalaiset jälitellä Ranskalaisten siroa, +tarkkasääntöistä runoilutapaa; mitä siinä kenties oli ansiokasta, se oli ihan vastoin Saksalaisten kansallisluonnetta. Mutta havahtuipa -heidän mielensä ihailemaan englantilaisen runouden jaloa ihanuutta, -etenkin Shakespeare'n, jossa huomasivat yhtäläisyyttä oman -katsantotapansa kanssa, ja se saattoi heidän runoilijansa tuottamaan -sarjan mestariteoksia, jotka tästä yllykkeestä saivat ensimmäiset -aiheensa, mutta kuitenkin ovat ihan itsenäisesti muodostuneet +heidän mielensä ihailemaan englantilaisen runouden jaloa ihanuutta, +etenkin Shakespeare'n, jossa huomasivat yhtäläisyyttä oman +katsantotapansa kanssa, ja se saattoi heidän runoilijansa tuottamaan +sarjan mestariteoksia, jotka tästä yllykkeestä saivat ensimmäiset +aiheensa, mutta kuitenkin ovat ihan itsenäisesti muodostuneet saksalaisen hengen vaatimusten mukaan. Samaa sopii sanoa Goethe'n ja -Schiller'in antiikkisesta suunnasta. Joku ehkä väittänee eroituksen -olevan ainoastaan kirjailijoissa eikä esikuvien soveltumisessa -kansallisluonteesen. Mutta se ei asiaa muuta; runoilija-nero tietää, -sisällisen aistin johtamana, millä ihanteilla ja runousmuodoilla on +Schiller'in antiikkisesta suunnasta. Joku ehkä väittänee eroituksen +olevan ainoastaan kirjailijoissa eikä esikuvien soveltumisessa +kansallisluonteesen. Mutta se ei asiaa muuta; runoilija-nero tietää, +sisällisen aistin johtamana, millä ihanteilla ja runousmuodoilla on luonnistumisen mahdollisuus.</p> -<p>Kansojen vuorovaikutus saattaa koskea runouden ulkomuotoon tahi siinä -ilmi tuotavaan henkeen ja käsitystapaan. Runouden muoto riippuu -kokonaan kielellisistä seikoista eikä tunne muita rajoja, kuin ne, -jotka kielen taipuvaisuus tai taipumattomuus sille asettaa. Mitä -sisällykseen ja katsantotapaan tulee, on ensiksi muistettava, että -löytyy paljon yleis-inhimillistä, kaikille yhteistä, mikä siis haitatta -voipi omistua mille kansalle hyvänsä. Muutamat kansat taas ovat koko -luonteeltaan ja katsantotavaltaan taikka myös jossakin yksityiskohdassa -toistensa hengenheimolaiset; muutamain sitä vastoin on vaikeampi -mukaantua toistensa käsitystapaan. Kansojen keskinäinen sukulaisuus ei -näy aina määräävän näitä suhteita; Ranskalainen taideaisti esim. ei -voinut Saksassa nostaa mitään runollista intoa, mutta soveltui paljoa +<p>Kansojen vuorovaikutus saattaa koskea runouden ulkomuotoon tahi siinä +ilmi tuotavaan henkeen ja käsitystapaan. Runouden muoto riippuu +kokonaan kielellisistä seikoista eikä tunne muita rajoja, kuin ne, +jotka kielen taipuvaisuus tai taipumattomuus sille asettaa. Mitä +sisällykseen ja katsantotapaan tulee, on ensiksi muistettava, että +löytyy paljon yleis-inhimillistä, kaikille yhteistä, mikä siis haitatta +voipi omistua mille kansalle hyvänsä. Muutamat kansat taas ovat koko +luonteeltaan ja katsantotavaltaan taikka myös jossakin yksityiskohdassa +toistensa hengenheimolaiset; muutamain sitä vastoin on vaikeampi +mukaantua toistensa käsitystapaan. Kansojen keskinäinen sukulaisuus ei +näy aina määräävän näitä suhteita; Ranskalainen taideaisti esim. ei +voinut Saksassa nostaa mitään runollista intoa, mutta soveltui paljoa paremmin toisen germanilaisen kansan, Ruotsalaisten, henkiseen omituisuuteen, jota todistaa Kustaa III:nen ajan loistava kirjallisuus.</p> -<p>Yleensä sopii tässä kohden eroittaa kolme eri tapausta. Ensiksi -alkuperäisesti vieras käsitys tai runousmuoto voipi sivistyksen kautta -siihen määrään juurtua yleiseen ajatustapaan, ainakin kansan -sivistyneempiin kerroksiin, että se tavallansa on osa sen omista -tieto- tai aatevaroista. Tätä laatua ovat yleensä ne mahtavat -ajatusvirrat, jotka läpi vuosisatojen käyvät maasta maahan, kansasta +<p>Yleensä sopii tässä kohden eroittaa kolme eri tapausta. Ensiksi +alkuperäisesti vieras käsitys tai runousmuoto voipi sivistyksen kautta +siihen määrään juurtua yleiseen ajatustapaan, ainakin kansan +sivistyneempiin kerroksiin, että se tavallansa on osa sen omista +tieto- tai aatevaroista. Tätä laatua ovat yleensä ne mahtavat +ajatusvirrat, jotka läpi vuosisatojen käyvät maasta maahan, kansasta kansahan, varsinkin vanhan ajan kirjallisuuden aarteet, jotka -yhteisenä henkisenä omaisuutena rikastuttavat Euroopan nykyistä -sivistystä. Uskonto on saattanut yhteisenkin kansan tutustumaan -raamatun erityiseen käsitystapaan ja ajatuskäänteisin; koulun-käyneille +yhteisenä henkisenä omaisuutena rikastuttavat Euroopan nykyistä +sivistystä. Uskonto on saattanut yhteisenkin kansan tutustumaan +raamatun erityiseen käsitystapaan ja ajatuskäänteisin; koulun-käyneille on kreikkalais-roomalainen maailma kuin armas lapsuuden koto tai -kumminkin välillisesti tuttu ja rakas. Sentähden nerokkaat runoilijat, +kumminkin välillisesti tuttu ja rakas. Sentähden nerokkaat runoilijat, niinkuin Goethe ja Runeberg, ovat voineet teoksissa semmoisissa, kuin -"Iphigenie" ja "Salamiin kuninkaat", menestyksellä sulauttaa yhteen +"Iphigenie" ja "Salamiin kuninkaat", menestyksellä sulauttaa yhteen antiikin ja nykyajan taidemuodon ja katsantotavan.</p> -<p>Toiseksi saattaa kahden kansan luonteessa ennestään olla jotain -yhtäläisyyttä. Usein sitä voidaan selittää yhdenkaltaisesta sivistyksen -kehkiämisestä, samanlaisista luonnonsuhteista tai historiallisista -oloista taikka myös niiden alkuperäisestä heimolaisuudesta; mutta -toisinaan meitä hämmästyttää aivan odottamattomat vertauskohdat -sellaistenkin kansojen välillä, jotka muutoin hengenviljelyksensä, -asuinpaikkojensa ja sukuperänsä puolesta ovat jokseenkin erilaiset. -Niin esim. Serbialaisten syvä luonnontunto ja tyyni eepillisyys -elävästi muistuttavat Suomalaisten kansanrunoutta; Runeberg onkin -osannut yhdistää molempain ominaisuudet. Hän on monessa kohden ottanut +<p>Toiseksi saattaa kahden kansan luonteessa ennestään olla jotain +yhtäläisyyttä. Usein sitä voidaan selittää yhdenkaltaisesta sivistyksen +kehkiämisestä, samanlaisista luonnonsuhteista tai historiallisista +oloista taikka myös niiden alkuperäisestä heimolaisuudesta; mutta +toisinaan meitä hämmästyttää aivan odottamattomat vertauskohdat +sellaistenkin kansojen välillä, jotka muutoin hengenviljelyksensä, +asuinpaikkojensa ja sukuperänsä puolesta ovat jokseenkin erilaiset. +Niin esim. Serbialaisten syvä luonnontunto ja tyyni eepillisyys +elävästi muistuttavat Suomalaisten kansanrunoutta; Runeberg onkin +osannut yhdistää molempain ominaisuudet. Hän on monessa kohden ottanut esikuvaksensa serbialaisen kansanlaulun, ei ainoastaan runomitan, vaan -myös lausetavan ja kuvauslaadun puolesta. Kun lukee serbialaisia +myös lausetavan ja kuvauslaadun puolesta. Kun lukee serbialaisia kansanrunoja, johtuu mieleen "Hauta Perhossa" ja varsinkin "idyllit ja -epigrammit." Esimerkkinä olkoon seuraava, umpimähkään valittu -serbialainen laulu, jonka tähän suomennan:</p> +epigrammit." Esimerkkinä olkoon seuraava, umpimähkään valittu +serbialainen laulu, jonka tähän suomennan:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kedon poikki tuulonen vei ruusun,<br /></span> <span class="i0">Vei sen tuonne Jaavon telttasehen.<br /></span> <span class="i0">Teltass' oli Rankko ja Militsa:<br /></span> <span class="i0">Rankko kirjoitti, Militsa neuloi.<br /></span> -<span class="i0">Lehdet oli täyteen kirjoitettu,<br /></span> +<span class="i0">Lehdet oli täyteen kirjoitettu,<br /></span> <span class="i0">Loppuun ommeltuna kaikki kulta;<br /></span> -<span class="i0">Näin Militsalle nyt lausui Rankko:<br /></span> +<span class="i0">Näin Militsalle nyt lausui Rankko:<br /></span> <span class="i0">Sanoppa, Militsa, sieluseni,<br /></span> -<span class="i0">Onko sydämmeni sulle rakas<br /></span> -<span class="i0">Vai tää käsi liian kova sulle?<br /></span> -<span class="i0">Mutta hälle vastasi Militsa:<br /></span> -<span class="i0">Usko mua, sielun', ystäväni,<br /></span> -<span class="i0">Neljää veljeäni kallihimpi<br /></span> -<span class="i0">Sinun sydämmesi onpi mulle,<br /></span> -<span class="i0">Kätes, armas, mulle pehmoisempi<br /></span> -<span class="i0">Neljää patjaa kaikkein pehmoisinta!<br /></span> +<span class="i0">Onko sydämmeni sulle rakas<br /></span> +<span class="i0">Vai tää käsi liian kova sulle?<br /></span> +<span class="i0">Mutta hälle vastasi Militsa:<br /></span> +<span class="i0">Usko mua, sielun', ystäväni,<br /></span> +<span class="i0">Neljää veljeäni kallihimpi<br /></span> +<span class="i0">Sinun sydämmesi onpi mulle,<br /></span> +<span class="i0">Kätes, armas, mulle pehmoisempi<br /></span> +<span class="i0">Neljää patjaa kaikkein pehmoisinta!<br /></span> </div></div> -<p>Tuskin tarvinnee sanoa, että Runeberg, mukaillessansa Serbialaisten +<p>Tuskin tarvinnee sanoa, että Runeberg, mukaillessansa Serbialaisten kertomustapaa, on runoelmiinsa luonut tuiki omituisen, kotimaisen -hengen ja sisällyksen.</p> - -<p>Vihdoin on muistettava, että siinä vilkkaassa keskuudessa, joka -nykyaikana yhdistää kansakunnat, kaikki eri suunnat, jotka runouden -alalla syntynevät, yhtä nopeasti kuin tieteelliset ja yhteiskunnalliset -mietteet tai uudet kuosit ja aineelliset keksinnöt leviävät ympäri -maanpiirin ja lykkäävät vesoja, missä vaan sattuvat soveliaasen -maanlaatuun. Ne ovat yhteydessä niiden aatosvirtojen kanssa, jotka -kunakin aikana muodostavat yleistä katsantotapaa. Niinpä esim. tämän +hengen ja sisällyksen.</p> + +<p>Vihdoin on muistettava, että siinä vilkkaassa keskuudessa, joka +nykyaikana yhdistää kansakunnat, kaikki eri suunnat, jotka runouden +alalla syntynevät, yhtä nopeasti kuin tieteelliset ja yhteiskunnalliset +mietteet tai uudet kuosit ja aineelliset keksinnöt leviävät ympäri +maanpiirin ja lykkäävät vesoja, missä vaan sattuvat soveliaasen +maanlaatuun. Ne ovat yhteydessä niiden aatosvirtojen kanssa, jotka +kunakin aikana muodostavat yleistä katsantotapaa. Niinpä esim. tämän vuosisadan alussa romantisuus tunkeutui useimpiin Euroopan maihin, -sitten Byron'in synkkä, sairasmielinen epäileväisyys pääsi valtaan ja -nykyaikana Ranskassa alkuun päässyt naturalismi yhä enemmän uhkaa -ansoihinsa kietoa sekä runoilijat että lukijakunnat, karkoittaen kaiken -todellisen runollisuuden. Muutoin tällaiset ajan ajatussuunnat ovat -runoudelle eduksi tai haitaksi sitä myöten, minkä hengen tuottamia ne -ovat; mutta ei voi olla myöntämättä, että aatteiden vaihto kansojen -kesken yleensä on kirjallisuudelle hyödyksi, koska se laajentaa kunkin -kansan henkistä piiriä. Vaan samalla kuin se näin rikastuttaa kansojen -aatteellista pääomaa, sen tulee yhä enemmin kehoittaa heitä pitämään -huolta henkisestä itsenäisyydestään, joka on kaiken runollisen +sitten Byron'in synkkä, sairasmielinen epäileväisyys pääsi valtaan ja +nykyaikana Ranskassa alkuun päässyt naturalismi yhä enemmän uhkaa +ansoihinsa kietoa sekä runoilijat että lukijakunnat, karkoittaen kaiken +todellisen runollisuuden. Muutoin tällaiset ajan ajatussuunnat ovat +runoudelle eduksi tai haitaksi sitä myöten, minkä hengen tuottamia ne +ovat; mutta ei voi olla myöntämättä, että aatteiden vaihto kansojen +kesken yleensä on kirjallisuudelle hyödyksi, koska se laajentaa kunkin +kansan henkistä piiriä. Vaan samalla kuin se näin rikastuttaa kansojen +aatteellista pääomaa, sen tulee yhä enemmin kehoittaa heitä pitämään +huolta henkisestä itsenäisyydestään, joka on kaiken runollisen tuotannon tukeva pohja. Nykyajan sivistys perustuu kansojen vuorovaikutukseen; mutta se maailman-kirjallisuus, joka siten saa -alkunsa, ei ole suinkaan kosmopolitismin välikappaleita; se ei pyydä -hävittää kansakuntain omituisuuksia, vaan päinvastoin saattaa jokaista -ansaittuun arvoonsa ja siten moninaisuuden avulla elähyttää +alkunsa, ei ole suinkaan kosmopolitismin välikappaleita; se ei pyydä +hävittää kansakuntain omituisuuksia, vaan päinvastoin saattaa jokaista +ansaittuun arvoonsa ja siten moninaisuuden avulla elähyttää inhimillisen sivistyksen kokonaisuutta.</p> @@ -6807,556 +6770,556 @@ inhimillisen sivistyksen kokonaisuutta.</p> <hr class="chap" /> <h2>TOINEN KIRJA.<br /> -Runouden sisällys ja taidetavat.</h2> +Runouden sisällys ja taidetavat.</h2> <hr class="chap" /> -<h3>ENSIMMÄINEN LUKU.<br /> -Runouden tehtävä ja kauneus.</h3> +<h3>ENSIMMÄINEN LUKU.<br /> +Runouden tehtävä ja kauneus.</h3> -<p>Taiteen tehtävä on aistin-tajuttavalla tavalla esittää ihmiskunnan +<p>Taiteen tehtävä on aistin-tajuttavalla tavalla esittää ihmiskunnan ihanteita, ja runous on se taide, joka kielen avulla, tuottamiensa -mielikuvien kautta, vaikuttaa välittömästi kuvausvoimaan ja sen -johdosta tunne-elämään.</p> +mielikuvien kautta, vaikuttaa välittömästi kuvausvoimaan ja sen +johdosta tunne-elämään.</p> <p>Ne sieluntoiminnot, joiden nimitys on ideaaliset tunteet, takaavat -meille, että ulkopuolella tavallista, havainnollista olevaisuutta on -jotakin, millä on ehdoton, iäti pysyvä arvo. Tämä iki-arvokas on -maailman varsinainen ydin, sen ylevä tarkoitus, ja kun kohtaamme jonkun -ilmiön, jossa huokuu tuon jalomman olevaisuuden henki ja joka siis -saattaa maailman oikean ja ylevän tarkoituksen meille selvästi -tajuttavaksi, niin tunnemme valtaavaa mielihyvää; sillä henkemme -tietämättänsäkin janoo ihannetta. Tämä <i>ihanteellisuuden tarve</i>, -hengen ainainen halu nähdä jotakin täydellistä, on taiteen alkukohta — -se, mikä oikeuttaa taiteen olemassaolon ja tekee sen tarpeelliseksi, -— ja taiteen ylin tehtävä on pitää vireillä ihanteellista -maailmankatsomusta. Näin taide asettuu uskonnon, tieteen ja siveellisen +meille, että ulkopuolella tavallista, havainnollista olevaisuutta on +jotakin, millä on ehdoton, iäti pysyvä arvo. Tämä iki-arvokas on +maailman varsinainen ydin, sen ylevä tarkoitus, ja kun kohtaamme jonkun +ilmiön, jossa huokuu tuon jalomman olevaisuuden henki ja joka siis +saattaa maailman oikean ja ylevän tarkoituksen meille selvästi +tajuttavaksi, niin tunnemme valtaavaa mielihyvää; sillä henkemme +tietämättänsäkin janoo ihannetta. Tämä <i>ihanteellisuuden tarve</i>, +hengen ainainen halu nähdä jotakin täydellistä, on taiteen alkukohta — +se, mikä oikeuttaa taiteen olemassaolon ja tekee sen tarpeelliseksi, +— ja taiteen ylin tehtävä on pitää vireillä ihanteellista +maailmankatsomusta. Näin taide asettuu uskonnon, tieteen ja siveellisen toiminnan rinnalle, jotka kaikki, kukin omalla tavallaan, kannattavat -ideaalista maailmankäsitystä. Tämä on se katsantotapa, joka kaikkialla -näkee ja tunnustaa korkeamman maailmanjärjestyksen toteutuvan ja pyytää -edistää sen tarkoituksia. Mutta suoranaisemmin ja monipuolisemmin kuin -muut taiteet voi runous kuvastaa maailmanjärjestyksen ikuista -sopusointua; sillä se on taiteista henkisin. Se saattaa täydellisesti -esittää ihmisen sisällistä kehitystä ja siitä johtuvaa toimintaa, ja -välittäjänsä, kielen, kautta se on läheisessä yhteydessä ja vilkkaassa +ideaalista maailmankäsitystä. Tämä on se katsantotapa, joka kaikkialla +näkee ja tunnustaa korkeamman maailmanjärjestyksen toteutuvan ja pyytää +edistää sen tarkoituksia. Mutta suoranaisemmin ja monipuolisemmin kuin +muut taiteet voi runous kuvastaa maailmanjärjestyksen ikuista +sopusointua; sillä se on taiteista henkisin. Se saattaa täydellisesti +esittää ihmisen sisällistä kehitystä ja siitä johtuvaa toimintaa, ja +välittäjänsä, kielen, kautta se on läheisessä yhteydessä ja vilkkaassa vuorovaikutuksessa tieteen ja uskonnon kanssa.</p> -<p>Ihanteellisuuden tarvetta ilmiöt voivat tyydyttää, kun niiden -havainnollinen muoto on täydellinen, eli — toisin sanoen — kun se +<p>Ihanteellisuuden tarvetta ilmiöt voivat tyydyttää, kun niiden +havainnollinen muoto on täydellinen, eli — toisin sanoen — kun se ilmeisesti, helposti tajuttavalla tavalla, vastaa niiden tarkoitusta, -ja silloin niitä sanotaan kauniiksi. Kauneus on siis, niinkuin sitä on -määritelty, "havainnollisen muodon täydellisyys", eli "aatteen -ilmaantuminen aistillisessa muodossa"; sillä tuo ilmiöin varsinainen -ydin eli tarkoitus, josta ylempänä puhuttiin, on sama kuin aate, ja -aatteiden maailma on tuo iki-arvokas, joka ilmiöin läpi kuultaa ja jota +ja silloin niitä sanotaan kauniiksi. Kauneus on siis, niinkuin sitä on +määritelty, "havainnollisen muodon täydellisyys", eli "aatteen +ilmaantuminen aistillisessa muodossa"; sillä tuo ilmiöin varsinainen +ydin eli tarkoitus, josta ylempänä puhuttiin, on sama kuin aate, ja +aatteiden maailma on tuo iki-arvokas, joka ilmiöin läpi kuultaa ja jota ihmishenki kauneuden kuvastimessa pyrkii tajuamaan.</p> -<p>Väärinkäsityksen poistamiseksi on heti mainittava, että +<p>Väärinkäsityksen poistamiseksi on heti mainittava, että <i>kauneudella</i> estetiikassa on toinen ja osittain laajempi -merkitys kuin tavallisessa kielenkäytännössä. Kaikki, mikä -tehokkaalla, havainnollisella tavalla mielessämme herättää tunteen -maailmanjärjestyksen sopusoinnusta, on esteetisesti kaunista, vaikka -muodon ja sisällyksen vastaavaisuus ei tulisikaan suorastaan näkyviin. -Sentähden traagillisuus ja koomillisuus kuuluvat kauneuden piiriin, -molemmat kun sallivat meidän syvälle silmätä aatteen ja sen -toteutumisen välisiin suhteisiin. Ei karakteristinenkaan aina ole -tavallisessa merkityksessä kaunista, mutta sekin aatteen ilmaisijana on -tähän luettava. Mutta taiteen täytyy myös maailmankuvan täydentämiseksi -vetää rajojensa sisälle paljon, mikä on epäkaunista; siten monenlaiset -epäkohdat usein joutuvat taiteellisesti käsiteltäviksi, tietysti sillä -ehdolla, että joku sopusoinnun säde tunkeutuu niiden läpi ja kohottaa -katsojan mielen kuvatun surkeuden yli. Sillä sisäinen tunteemme vaatii, -että taide, räikeimpiäkin epäkohtia esitellessään, meille eheänä -säilyttää aatteiden arvon. Sen tulee aina esittää sopusointuisa -maailmankuva, silloinkin, kun yksityiset kuvaelmat ovat synkkiä, -epäsointuisia, toivottomia. — Toiselta puolen kauneuden käsite -jokapäiväisessä puheessa on laajempi kuin estetiikassa, kun sillä -osoitetaan yleensä kaikkea, mikä ulkomuodollansa miellyttää, vaikka -maailmanjärjestyksen ikuiset aatteet eivät siinä kajastaisikaan.</p> - -<p>Taiteellinen toiminta semmoisenaan saa selityksensä siitä, että -ihminen tahtoo pysyttää niitä luonnonkauneuden ilmauksia, jotka -sitä ansaitsevat. Saadaksensa niitä tarkoitukseensa sopiviksi, -mallikelpoisiksi, hän täydentää ilmiöitä sen aikeen mukaan, jonka -luulee niissä toteutuvan, eli toisin sanoen, hän muodostaa itsellensä -mielikuvan siitä, millaiset niiden pitäisi olla tai millaisiksi ne -voisivat varttua, elleivät ulkonaiset esteet rajoittaisi niiden -kehittymistä. Näin syntyy ihanne, joka olevaisuuteen siirtyneenä on -taiteen perustus. Tuo aie, jonka mukaan ihminen täydentää maailman -ilmiöitä, on tietysti sekin sama kuin aate. Aate on, tältä -kannalta katsottuna, yksityishengen asettama korkein järkiperuste, -yhteenkuuluvain ilmiöin tarkastamisella saatu. Mutta aatteessa on -toinenkin puoli. Kun ihmishenki olevaisuuden selvittämiseksi muodostaa -itsellensä ajatuskuvan, niin tämän kuvan tietysti on määrä olla -totuuden mukainen; ellei, niin ei sitä oikeaksi aatteeksi sovi +merkitys kuin tavallisessa kielenkäytännössä. Kaikki, mikä +tehokkaalla, havainnollisella tavalla mielessämme herättää tunteen +maailmanjärjestyksen sopusoinnusta, on esteetisesti kaunista, vaikka +muodon ja sisällyksen vastaavaisuus ei tulisikaan suorastaan näkyviin. +Sentähden traagillisuus ja koomillisuus kuuluvat kauneuden piiriin, +molemmat kun sallivat meidän syvälle silmätä aatteen ja sen +toteutumisen välisiin suhteisiin. Ei karakteristinenkaan aina ole +tavallisessa merkityksessä kaunista, mutta sekin aatteen ilmaisijana on +tähän luettava. Mutta taiteen täytyy myös maailmankuvan täydentämiseksi +vetää rajojensa sisälle paljon, mikä on epäkaunista; siten monenlaiset +epäkohdat usein joutuvat taiteellisesti käsiteltäviksi, tietysti sillä +ehdolla, että joku sopusoinnun säde tunkeutuu niiden läpi ja kohottaa +katsojan mielen kuvatun surkeuden yli. Sillä sisäinen tunteemme vaatii, +että taide, räikeimpiäkin epäkohtia esitellessään, meille eheänä +säilyttää aatteiden arvon. Sen tulee aina esittää sopusointuisa +maailmankuva, silloinkin, kun yksityiset kuvaelmat ovat synkkiä, +epäsointuisia, toivottomia. — Toiselta puolen kauneuden käsite +jokapäiväisessä puheessa on laajempi kuin estetiikassa, kun sillä +osoitetaan yleensä kaikkea, mikä ulkomuodollansa miellyttää, vaikka +maailmanjärjestyksen ikuiset aatteet eivät siinä kajastaisikaan.</p> + +<p>Taiteellinen toiminta semmoisenaan saa selityksensä siitä, että +ihminen tahtoo pysyttää niitä luonnonkauneuden ilmauksia, jotka +sitä ansaitsevat. Saadaksensa niitä tarkoitukseensa sopiviksi, +mallikelpoisiksi, hän täydentää ilmiöitä sen aikeen mukaan, jonka +luulee niissä toteutuvan, eli toisin sanoen, hän muodostaa itsellensä +mielikuvan siitä, millaiset niiden pitäisi olla tai millaisiksi ne +voisivat varttua, elleivät ulkonaiset esteet rajoittaisi niiden +kehittymistä. Näin syntyy ihanne, joka olevaisuuteen siirtyneenä on +taiteen perustus. Tuo aie, jonka mukaan ihminen täydentää maailman +ilmiöitä, on tietysti sekin sama kuin aate. Aate on, tältä +kannalta katsottuna, yksityishengen asettama korkein järkiperuste, +yhteenkuuluvain ilmiöin tarkastamisella saatu. Mutta aatteessa on +toinenkin puoli. Kun ihmishenki olevaisuuden selvittämiseksi muodostaa +itsellensä ajatuskuvan, niin tämän kuvan tietysti on määrä olla +totuuden mukainen; ellei, niin ei sitä oikeaksi aatteeksi sovi tunnustaa. "Aate" siis ei merkitse ainoastaan abstraktista kuvitelmaa, -joka ihmisen omassa mielessä on maailman ilmiöin edustaja, +joka ihmisen omassa mielessä on maailman ilmiöin edustaja, vaan tosi-olevaista, objektiivista perustetta, jumalallisen -maailmanjärjestyksen varsinaista ydinkohtaa.</p> +maailmanjärjestyksen varsinaista ydinkohtaa.</p> -<p>Mutta miten voi yksityishenki näin omassa itsessään ikäänkuin uudestaan -synnyttää maailman ikiperusteita? Sen voimme mahdolliseksi ymmärtää -ainoastaan sen katsantotavan nojalla, että aatteet ovat korkeimman -alkuhengen tarkoituksia, jotka toteutuvat luonnon ja hengen elämässä, -ja että toiselta puolen kaikki muutokset, niin henkiset kuin +<p>Mutta miten voi yksityishenki näin omassa itsessään ikäänkuin uudestaan +synnyttää maailman ikiperusteita? Sen voimme mahdolliseksi ymmärtää +ainoastaan sen katsantotavan nojalla, että aatteet ovat korkeimman +alkuhengen tarkoituksia, jotka toteutuvat luonnon ja hengen elämässä, +ja että toiselta puolen kaikki muutokset, niin henkiset kuin aineellisetkin, tapahtuvat alkuolennon, s.o. Jumalan, voimasta. Joka -myöntää järjellisyyden maailmaa hallitsevan, sen täytyy ajatella -jumaluutta itsetajuiseksi; sillä järjestetty kokonaisuus, joka ei ole -kenenkään tajuttavana, ei ole käsitettävissä. Jumala siis yksinään -näkee kaikkien yhteyden ja hän se meissä ajattelee, tuntee, tahtoo; — -eli toisin sanoen: koska sielun-elämämme on Jumalaan juurtunut, niin -hän vaikuttaa nämä sieluntoiminnot tai tekee ne kumminkin -mahdollisiksi, vaikka ne meissä, kun olemme ääreviä olentoja, joutuvat -ääreväisyyden määräysten alaisiksi. Hän se luonnonlakina saattaa taimen -maasta nousemaan, hiuskarvan ihmisen päästä putoamaan. Näin panteismi -ja teismi sulavat yhteen.<a name="FNanchor_32" id="FNanchor_32"></a><a href="#Footnote_32" class="fnanchor">[32]</a> Mutta yksityisolennoissa, niinkuin äsken -sanottiin, tämä jumalallinen voima on ääreväisyyden rajoihin suljettu; -sillä maailman tarkoitus vaatii moninaisuutta ja eri olennoissa -vähittäin tapahtuvaa kehkiämistä. Tämä tekee hairauksenkin +myöntää järjellisyyden maailmaa hallitsevan, sen täytyy ajatella +jumaluutta itsetajuiseksi; sillä järjestetty kokonaisuus, joka ei ole +kenenkään tajuttavana, ei ole käsitettävissä. Jumala siis yksinään +näkee kaikkien yhteyden ja hän se meissä ajattelee, tuntee, tahtoo; — +eli toisin sanoen: koska sielun-elämämme on Jumalaan juurtunut, niin +hän vaikuttaa nämä sieluntoiminnot tai tekee ne kumminkin +mahdollisiksi, vaikka ne meissä, kun olemme ääreviä olentoja, joutuvat +ääreväisyyden määräysten alaisiksi. Hän se luonnonlakina saattaa taimen +maasta nousemaan, hiuskarvan ihmisen päästä putoamaan. Näin panteismi +ja teismi sulavat yhteen.<a name="FNanchor_32" id="FNanchor_32"></a><a href="#Footnote_32" class="fnanchor">[32]</a> Mutta yksityisolennoissa, niinkuin äsken +sanottiin, tämä jumalallinen voima on ääreväisyyden rajoihin suljettu; +sillä maailman tarkoitus vaatii moninaisuutta ja eri olennoissa +vähittäin tapahtuvaa kehkiämistä. Tämä tekee hairauksenkin mahdolliseksi; mutta kaikkialta kuitenkin leimahtaa esiin aatteiden -ikuinen valo. Jokainen yksityinen ilmaus, ollen välttämätön rengas +ikuinen valo. Jokainen yksityinen ilmaus, ollen välttämätön rengas olevaisuuden sarjassa, kuvastelee aatetta, niinkuin kosken kuohussa -ilmaan lentävä vedenpisara aurinkoa kuvastelee, ja mikä kussakin -sielussa on aatteellista, ikuiseen maailmanjärjestykseen liittyvää, on -pidettävä Jumalan omana toimintana. Näin Jumalan aatteet ikäänkuin -toistamiseen itävät ja kasvavat ihmishengen syvyydessä, tietysti -individisten rajojen sisällä; sillä, pysyäkseni äskeisessä -vertauksessa, ei auringon ihmeellinen sädeloisto voi täydellisesti -näkyä missään yksityisessä vedenpisarassa, vaan jokaisessa kajastelee -osa sitä ympäröivästä valosta.<a name="FNanchor_33" id="FNanchor_33"></a><a href="#Footnote_33" class="fnanchor">[33]</a></p> - -<p>Mutta pitäkäämme kiinni siitä, mitä äsken mainittiin, että runous -tahtoo pysyttää, mikä ihmiselle on arvokasta. Tämän tällaisen pyrinnön -luulisinkin sen ensimmäiseksi iduksi. Mikä valtaavasti vaikuttaa -ihmisen mieleen, saattaa hänet taiteellisesti sovitetuin sanoin +ilmaan lentävä vedenpisara aurinkoa kuvastelee, ja mikä kussakin +sielussa on aatteellista, ikuiseen maailmanjärjestykseen liittyvää, on +pidettävä Jumalan omana toimintana. Näin Jumalan aatteet ikäänkuin +toistamiseen itävät ja kasvavat ihmishengen syvyydessä, tietysti +individisten rajojen sisällä; sillä, pysyäkseni äskeisessä +vertauksessa, ei auringon ihmeellinen sädeloisto voi täydellisesti +näkyä missään yksityisessä vedenpisarassa, vaan jokaisessa kajastelee +osa sitä ympäröivästä valosta.<a name="FNanchor_33" id="FNanchor_33"></a><a href="#Footnote_33" class="fnanchor">[33]</a></p> + +<p>Mutta pitäkäämme kiinni siitä, mitä äsken mainittiin, että runous +tahtoo pysyttää, mikä ihmiselle on arvokasta. Tämän tällaisen pyrinnön +luulisinkin sen ensimmäiseksi iduksi. Mikä valtaavasti vaikuttaa +ihmisen mieleen, saattaa hänet taiteellisesti sovitetuin sanoin ajatuksiansa ilmaisemaan. Runous tarkoittaa niinmuodoin oikean ilon, -sydänjuuriin tunkeuvan mielihyvän aikaansaamista. Kerrotaanhan -Kalevalassakin, miten vanha Väinämöinen laulaessaan "istuiksen -ilokivelle". Väririkkaan ilmiömaailman tuottama ilo synnyttää -kansaneepoksen ja on myöhempinäkin aikoina tärkeä myötävaikuttaja -runouden tuotannossa, olletikin ihmistoimintaa esittävissä runouden -lajeissa. Runoiluun kehoittava mieltymys johtuu etupäässä kauniista ja -ylevistä tosimaailman ilmiöistä taikka semmoisista, jotka viehättävät -erinomaisella voimallaan tai suuruudellaan. Sellaisetkin ilmiöt, jotka -hullunkurisuudellaan herättävät hilpeätä iloa tai houkuttelevat ivaan, -antavat usein runoilemisen aihetta. Mutta toiselta puolen myös -sisäkohtaiset tunteet pyrkivät sanoiksi heristymään; mitä syvemmältä ne -panevat sydämmen kielet väräjämään, sitä suurempi on halu pysyväin -mielikuvain muodostamiseen, joiden vaikutuksesta se voipi täydellisesti +sydänjuuriin tunkeuvan mielihyvän aikaansaamista. Kerrotaanhan +Kalevalassakin, miten vanha Väinämöinen laulaessaan "istuiksen +ilokivelle". Väririkkaan ilmiömaailman tuottama ilo synnyttää +kansaneepoksen ja on myöhempinäkin aikoina tärkeä myötävaikuttaja +runouden tuotannossa, olletikin ihmistoimintaa esittävissä runouden +lajeissa. Runoiluun kehoittava mieltymys johtuu etupäässä kauniista ja +ylevistä tosimaailman ilmiöistä taikka semmoisista, jotka viehättävät +erinomaisella voimallaan tai suuruudellaan. Sellaisetkin ilmiöt, jotka +hullunkurisuudellaan herättävät hilpeätä iloa tai houkuttelevat ivaan, +antavat usein runoilemisen aihetta. Mutta toiselta puolen myös +sisäkohtaiset tunteet pyrkivät sanoiksi heristymään; mitä syvemmältä ne +panevat sydämmen kielet väräjämään, sitä suurempi on halu pysyväin +mielikuvain muodostamiseen, joiden vaikutuksesta se voipi täydellisesti antautua riemunsa tai haikean-suloisen tuskansa valtaan. Niin on -etenkin lyyrillisessä runoudessa. Ilmiömaailman viehätyksen lisäksi -tulee toinen runoilemisen aihe: yksilöllisten tunteiden ilmaiseminen. -Ja silloin erittäin surun ja kaihon tunnelmat pyrkivät purkaantumaan -sanoin ja sävelin; kantele ei ole ainoastaan "iki-ilo", ikiriemun tuote +etenkin lyyrillisessä runoudessa. Ilmiömaailman viehätyksen lisäksi +tulee toinen runoilemisen aihe: yksilöllisten tunteiden ilmaiseminen. +Ja silloin erittäin surun ja kaihon tunnelmat pyrkivät purkaantumaan +sanoin ja sävelin; kantele ei ole ainoastaan "iki-ilo", ikiriemun tuote ja tuottaja, vaan "soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu".</p> -<p>Niin näemme jo alusta alkaen todellisuuden kuvailemisen olevan runouden -pohjan, ja tässä merkityksessä runous onkin mukailua (mimesis), -niinkuin Aristoteles sitä määritteli. Mutta se on siinä mielessä -mukailua, että runoilija valitsee olevaisuudesta viehättävimmät, -enimmän huomiota herättävät kohdat ja täydentää niitä oman -henkensä varoista. Tämäkin tapahtuu ensin ihan itsestään, melkein -vaistomaisesti; tiedetäänhän, kuinka sielumme tavallisissakin oloissa +<p>Niin näemme jo alusta alkaen todellisuuden kuvailemisen olevan runouden +pohjan, ja tässä merkityksessä runous onkin mukailua (mimesis), +niinkuin Aristoteles sitä määritteli. Mutta se on siinä mielessä +mukailua, että runoilija valitsee olevaisuudesta viehättävimmät, +enimmän huomiota herättävät kohdat ja täydentää niitä oman +henkensä varoista. Tämäkin tapahtuu ensin ihan itsestään, melkein +vaistomaisesti; tiedetäänhän, kuinka sielumme tavallisissakin oloissa pyrkii tunteittensa johdolla mielikuviansa muodostelemaan ja -täydentelemään. Sittemmin runoilijan toimi tulee yhä itsetajuisemmaksi, -ja runoustaiteelle koituu suuri tehtävä. Runotar meitä auttaa -jokapäiväisyyden rikkojen alta löytämään niihin kätkeyviä -tosi-aarteita; hän meidän kanssamme sukeltaa syvälle elämän virtaan sen -pohjassa viruvia kalliita helmiä noutamaan; oppaana hän meitä johtaa -ihmis-elämän harhapolkuja tuntemaan ja huomauttaa meille, missä jotain -kaunista tai merkillistä on tarjona. Tämä on runottaren arvolle paljoa -sopivampi kuin se poliisinvirka, johon tendensimäisen realismin aikana -on tahdottu häntä pakottaa. Epäkohtien julki saattaminen ei ole hänen -velvollisuutensa. Minkätähden hän meitä veisi kaikenlaista rumaa ja -vähäpätöistä, kaikenlaista kurjuutta katsomaan? Eihän inhimillisen -viheliäisyyden löytämiseen tarvita runottaren apua. Ainoastaan silloin -se on oikeutettua, kun hän tässä viheliäisyydessäkin näyttää meille -jotakin parempaa: sykkivän ihmissydämmen, jota kohtaan meillä voi olla -myötätuntoisuutta.</p> - -<p>Näin runous luopi mieltä ylentäviä kuvia siitä, mikä todellakin -tarkastamista ansaitsee, ja kun nämä kuvat elävännäköisinä taiteen -tenhovoimalla sielussamme kajastelevat, syntyy lämmin osan-otto ja -mieltymys esitettyihin henkilöihin ja elämän piireihin. Kun katsomme -syvälle ihmisten sydämmeen ja näemme heidän tunteensa ja ajatuksensa, -niin opimme heitä ja heidän olojansa ymmärtämään; me tajuamme, mikä eri -luonteissa ja olosuhteissa on yleis-inhimillistä, ja oikea ymmärtäminen -sytyttää ihmisrakkauden liekin. Tämä on runouden tärkeimpiä tehtäviä, -sen tehokkaimpia. Mutta tätä pyhää tulta runoilija ei saa viriämään, -ellei hän kanna sitä omassa povessaan; vaan jos hän rakkauden silmällä -katselee maailmaa ja hellyydellä kohtelee kuvattaviansa, silloin hän -lukijankin mielessä herättää samanlaisia rakkaudentunteita.</p> - -<p>Mutta ei siinä kyllin. Ihmishenki pyrkii kuvausvoiman avulla elämän -oikeaan tajuamiseen; käsitettyjen olioin järjestäminen suureksi -kokonaisuudeksi, sekin on niitä ihmishengen alkuperäisiä pyrintöjä, -jotka todistavat sen ylevää tarkoitusperää. Runouden tehtäväksi tulee -niinmuodoin olevaisuuden selittäminen ja kirkastaminen. Salaperäisen -ounastuksen ihmesoihdulla se valaisee elämän suuria arvoituksia; se +täydentelemään. Sittemmin runoilijan toimi tulee yhä itsetajuisemmaksi, +ja runoustaiteelle koituu suuri tehtävä. Runotar meitä auttaa +jokapäiväisyyden rikkojen alta löytämään niihin kätkeyviä +tosi-aarteita; hän meidän kanssamme sukeltaa syvälle elämän virtaan sen +pohjassa viruvia kalliita helmiä noutamaan; oppaana hän meitä johtaa +ihmis-elämän harhapolkuja tuntemaan ja huomauttaa meille, missä jotain +kaunista tai merkillistä on tarjona. Tämä on runottaren arvolle paljoa +sopivampi kuin se poliisinvirka, johon tendensimäisen realismin aikana +on tahdottu häntä pakottaa. Epäkohtien julki saattaminen ei ole hänen +velvollisuutensa. Minkätähden hän meitä veisi kaikenlaista rumaa ja +vähäpätöistä, kaikenlaista kurjuutta katsomaan? Eihän inhimillisen +viheliäisyyden löytämiseen tarvita runottaren apua. Ainoastaan silloin +se on oikeutettua, kun hän tässä viheliäisyydessäkin näyttää meille +jotakin parempaa: sykkivän ihmissydämmen, jota kohtaan meillä voi olla +myötätuntoisuutta.</p> + +<p>Näin runous luopi mieltä ylentäviä kuvia siitä, mikä todellakin +tarkastamista ansaitsee, ja kun nämä kuvat elävännäköisinä taiteen +tenhovoimalla sielussamme kajastelevat, syntyy lämmin osan-otto ja +mieltymys esitettyihin henkilöihin ja elämän piireihin. Kun katsomme +syvälle ihmisten sydämmeen ja näemme heidän tunteensa ja ajatuksensa, +niin opimme heitä ja heidän olojansa ymmärtämään; me tajuamme, mikä eri +luonteissa ja olosuhteissa on yleis-inhimillistä, ja oikea ymmärtäminen +sytyttää ihmisrakkauden liekin. Tämä on runouden tärkeimpiä tehtäviä, +sen tehokkaimpia. Mutta tätä pyhää tulta runoilija ei saa viriämään, +ellei hän kanna sitä omassa povessaan; vaan jos hän rakkauden silmällä +katselee maailmaa ja hellyydellä kohtelee kuvattaviansa, silloin hän +lukijankin mielessä herättää samanlaisia rakkaudentunteita.</p> + +<p>Mutta ei siinä kyllin. Ihmishenki pyrkii kuvausvoiman avulla elämän +oikeaan tajuamiseen; käsitettyjen olioin järjestäminen suureksi +kokonaisuudeksi, sekin on niitä ihmishengen alkuperäisiä pyrintöjä, +jotka todistavat sen ylevää tarkoitusperää. Runouden tehtäväksi tulee +niinmuodoin olevaisuuden selittäminen ja kirkastaminen. Salaperäisen +ounastuksen ihmesoihdulla se valaisee elämän suuria arvoituksia; se tulee kansojen ja aikakausien maailmankatsomuksen julistajaksi, ihanteiden ilmaisijaksi. Silloin se ei tyydy paljaan reaalisen todellisuuden mukailuun, vaan kohoaa sen yli fantasian tuottamaa -perikuvallista maailmaa esittelemään, vapaasti valiten aineitansa -olevaisuuden ja mielikuvituksen piiristä. Mutta rohkeammasti kuin ennen -saattaa nyt runoilija, ilmiöin selittäminen silmämääränä, käsitellä -myös epäkauniita, vieläpä rumiakin aiheita, jos vaan syvempi, -ihanteellinen todellisuus ei joudu varjopuoleen jokapäiväisen, -reaalisen todellisuuden rinnalla. Sillä totuudessa on kaksi puolta: nuo -kaikkeuden ikuiset tarkoitukset, jotka elähyttävät ja selittävät -ilmiöin maailmaa, ja reaalinen olevaisuus, jossa ne monenlaisten -ristiriitojen alle usein peittyvät näkymättömiin.</p> - -<p>Jälkimmäistä puolta monesti tarkoitetaan tuolla jokapäiväiseksi -kuluneella lauseella, että runouden pitää esittää totuutta. -Yllämainitusta kuitenkin selviää tämän lauseen oikea merkitys. -Laulakoon runoilija vilpittömästä sydämmestä niitä todenperäisiä kaihon -tai ilon tunteita, joita olevaisuus hänessä synnyttää; valitkoon -ilmiöin monivaiheisesta sarjasta mikä luonnon tai hengen maailmassa -huomiota ansaitsee ja mieltä korkeammalle kohottaa; mutta, ennen -kaikkea, näyttäköön meille olevaisuuden syvemmän merkityksen, miten -näennäisesti epäsointuisetkin elämän puolet sulautuvat yhteen suureksi -sopusoinnuksi. Kaikissa näissä osoitaikse reaalinen todellisuus aatteen -kannattajana; tuotakoon sitä esiin tavalla semmoisella, että se -tyydyttää ihmisen luontaista ihanteellisuuden kaipausta, että hänen -mielensä ylentyy, lohtuu, virkistyy, että hän hengen silmällä näkee sen -täydellisyyden, jota hän turhaan etsii elämän jokapäiväisestä -hyörinästä.</p> - -<p>Tässä mielessä sopii sanoa totuuden olevan runouden korkeimman lain, ja -runouden tulee kuvausvoiman avulla saattaa ihmistä syvempää totuutta, -elämän ydintä, tuntemaan. Mutta erotus on tehtävä tämän ja reaalisen -totuuden välillä. Jälkimmäinenkin on runoudessa tärkeä, mutta toisella -tavalla kuin edellinen. Jotta runoilija voisi toisessa herättää omia -mielteitänsä vastaavia mielikuvia ja tunteita, eivät hänen kuvaelmansa -saa olla ristiriidassa tosiolojen kanssa, vaan niiden pitää tuntua -todenmukaisilta, luonnollisilta. Tämä todennäköisyys on tärkeä, jopa -välttämätönkin, jotta runous saattaisi tehokkaasti vaikuttaa; mutta se -on vaan keino eikä tarkoitus. Runoilija kuvailee elävästi ja -luonnollisesti, ei sen vuoksi, että saisimme oikean käsityksen -kaikenlaisista vähäpätöisistä ulkonaisista seikoista, vaan että niihin -yhdistetty aatteellinen puoli paremmin selviäisi. Eikä todennäköisyyttä -saa ymmärtää niin, että kaikki, mitä kerrotaan, pienimpiä -yksityiskohtia myöten pitää olla todella tapahtunutta tai tavallisissa -oloissa mahdollista. Riittää sekin, että kaikki tuntuu luonnolliselta -siinä yhteydessä, jossa se ilmaantuu. Sillä hyvinkin usein runoteoksen -tarkoitus viepi ulkopuolelle tosiolojen, vieläpä mahdollisuudenkin -rajoja, ja silloin on täysi oikeus vaatia lukijalta sitä kuvausvoiman -pontevuutta, että hän jaksaa seurata runoilijaa mielikuvituksen -ulapalle, vaikkapa tavallista ulommaksikin. Niinhän ne mytologiset -olennot, joilla kansat muinoin esittivät elämän siveellisiä voimia, — +perikuvallista maailmaa esittelemään, vapaasti valiten aineitansa +olevaisuuden ja mielikuvituksen piiristä. Mutta rohkeammasti kuin ennen +saattaa nyt runoilija, ilmiöin selittäminen silmämääränä, käsitellä +myös epäkauniita, vieläpä rumiakin aiheita, jos vaan syvempi, +ihanteellinen todellisuus ei joudu varjopuoleen jokapäiväisen, +reaalisen todellisuuden rinnalla. Sillä totuudessa on kaksi puolta: nuo +kaikkeuden ikuiset tarkoitukset, jotka elähyttävät ja selittävät +ilmiöin maailmaa, ja reaalinen olevaisuus, jossa ne monenlaisten +ristiriitojen alle usein peittyvät näkymättömiin.</p> + +<p>Jälkimmäistä puolta monesti tarkoitetaan tuolla jokapäiväiseksi +kuluneella lauseella, että runouden pitää esittää totuutta. +Yllämainitusta kuitenkin selviää tämän lauseen oikea merkitys. +Laulakoon runoilija vilpittömästä sydämmestä niitä todenperäisiä kaihon +tai ilon tunteita, joita olevaisuus hänessä synnyttää; valitkoon +ilmiöin monivaiheisesta sarjasta mikä luonnon tai hengen maailmassa +huomiota ansaitsee ja mieltä korkeammalle kohottaa; mutta, ennen +kaikkea, näyttäköön meille olevaisuuden syvemmän merkityksen, miten +näennäisesti epäsointuisetkin elämän puolet sulautuvat yhteen suureksi +sopusoinnuksi. Kaikissa näissä osoitaikse reaalinen todellisuus aatteen +kannattajana; tuotakoon sitä esiin tavalla semmoisella, että se +tyydyttää ihmisen luontaista ihanteellisuuden kaipausta, että hänen +mielensä ylentyy, lohtuu, virkistyy, että hän hengen silmällä näkee sen +täydellisyyden, jota hän turhaan etsii elämän jokapäiväisestä +hyörinästä.</p> + +<p>Tässä mielessä sopii sanoa totuuden olevan runouden korkeimman lain, ja +runouden tulee kuvausvoiman avulla saattaa ihmistä syvempää totuutta, +elämän ydintä, tuntemaan. Mutta erotus on tehtävä tämän ja reaalisen +totuuden välillä. Jälkimmäinenkin on runoudessa tärkeä, mutta toisella +tavalla kuin edellinen. Jotta runoilija voisi toisessa herättää omia +mielteitänsä vastaavia mielikuvia ja tunteita, eivät hänen kuvaelmansa +saa olla ristiriidassa tosiolojen kanssa, vaan niiden pitää tuntua +todenmukaisilta, luonnollisilta. Tämä todennäköisyys on tärkeä, jopa +välttämätönkin, jotta runous saattaisi tehokkaasti vaikuttaa; mutta se +on vaan keino eikä tarkoitus. Runoilija kuvailee elävästi ja +luonnollisesti, ei sen vuoksi, että saisimme oikean käsityksen +kaikenlaisista vähäpätöisistä ulkonaisista seikoista, vaan että niihin +yhdistetty aatteellinen puoli paremmin selviäisi. Eikä todennäköisyyttä +saa ymmärtää niin, että kaikki, mitä kerrotaan, pienimpiä +yksityiskohtia myöten pitää olla todella tapahtunutta tai tavallisissa +oloissa mahdollista. Riittää sekin, että kaikki tuntuu luonnolliselta +siinä yhteydessä, jossa se ilmaantuu. Sillä hyvinkin usein runoteoksen +tarkoitus viepi ulkopuolelle tosiolojen, vieläpä mahdollisuudenkin +rajoja, ja silloin on täysi oikeus vaatia lukijalta sitä kuvausvoiman +pontevuutta, että hän jaksaa seurata runoilijaa mielikuvituksen +ulapalle, vaikkapa tavallista ulommaksikin. Niinhän ne mytologiset +olennot, joilla kansat muinoin esittivät elämän siveellisiä voimia, — esim. Zeus, joka, istuen Olympon kukkulalla, punnitsee kuolon-alaisten -kohtaloita, tai Väinämöinen, joka kanteleen soitolla kaikkia -ihastuttaa, — nytkin vielä meitä miellyttävät, kun tajunnassa -uudistamme muinais-ajan katsantotavan, vaikka kyllä tiedämme ne -paljaiksi mielikuvaelmiksi. Ja tunnettua on, että paraat runouden +kohtaloita, tai Väinämöinen, joka kanteleen soitolla kaikkia +ihastuttaa, — nytkin vielä meitä miellyttävät, kun tajunnassa +uudistamme muinais-ajan katsantotavan, vaikka kyllä tiedämme ne +paljaiksi mielikuvaelmiksi. Ja tunnettua on, että paraat runouden aineet ovat kansan kuvausvoiman muodostamat muinaistarinat, paljoa paremmat kuin ne tositapaukset, joista ne ovat aiheutuneet. Mieltymyksemme johtuu siis suureksi osaksi <i>illusioonista</i>, -s.o. siitä, millä värityksen hilpeydellä ja suhteellisella -todennäköisyydellä runoilija osaa valloittaa mielikuvituksemme. -Illusiooni siis on paljoa tärkeämpi kuin reaalinen todellisuus ja -jälkimmäisen jäljittely oikeastaan vaan tarkoittaa edellistä. Selvää on -muutoin, että eri aineet ja eri runouslajit sallivat enemmän tai -vähemmän mielikuvituksen vapautta; enimmän todennäköisyyttä vaatii -jokapäiväisissä oloissa tapahtuva romaani, mutta muinais-ajan hämärässä -liikkuva runoelma tietysti paljoa vähemmän. Väärässä siis oltiin jyrkän -realismin aikana, kun ulkonaiselle todennäköisyydelle yksin-omaan arvoa -annettiin. Ainahan kuitenkin on pääkysymys, onko runoilijan onnistunut -meissä herättää niitä tunteita, joita hän on tarkoittanut, ja onko +s.o. siitä, millä värityksen hilpeydellä ja suhteellisella +todennäköisyydellä runoilija osaa valloittaa mielikuvituksemme. +Illusiooni siis on paljoa tärkeämpi kuin reaalinen todellisuus ja +jälkimmäisen jäljittely oikeastaan vaan tarkoittaa edellistä. Selvää on +muutoin, että eri aineet ja eri runouslajit sallivat enemmän tai +vähemmän mielikuvituksen vapautta; enimmän todennäköisyyttä vaatii +jokapäiväisissä oloissa tapahtuva romaani, mutta muinais-ajan hämärässä +liikkuva runoelma tietysti paljoa vähemmän. Väärässä siis oltiin jyrkän +realismin aikana, kun ulkonaiselle todennäköisyydelle yksin-omaan arvoa +annettiin. Ainahan kuitenkin on pääkysymys, onko runoilijan onnistunut +meissä herättää niitä tunteita, joita hän on tarkoittanut, ja onko lukijan ihanteellisuuden tarve tullut tyydytetyksi. Ellei lukija -teoksesta lämpiä, innostu, on kaikki vaiva ollut turha; ei loistavin -tekniikka eikä yksityisseikkojen todellisuus sitä voi palkita. -Nykyisemmän realistisen romaanin ja näytelmän merkitys runouden -historiassa on luullakseni siinä, että illusioonille on annettu +teoksesta lämpiä, innostu, on kaikki vaiva ollut turha; ei loistavin +tekniikka eikä yksityisseikkojen todellisuus sitä voi palkita. +Nykyisemmän realistisen romaanin ja näytelmän merkitys runouden +historiassa on luullakseni siinä, että illusioonille on annettu suurempi valta kuin vanhemmassa kirjallisuudessa; sen aikaansaamiseksi -käytetään kaikkia keinoja, jotka voivat lukijassa vaikuttaa -luonnollisuuden tunteen, ja sentähden nykyisen kirjallisuuden -kuvaelmat, jos ne ovat lähteneet taitavan kirjailijan kynästä, usein -kyllä vaikuttavat luonnon alkuperäisellä voimalla. Että toisinaan +käytetään kaikkia keinoja, jotka voivat lukijassa vaikuttaa +luonnollisuuden tunteen, ja sentähden nykyisen kirjallisuuden +kuvaelmat, jos ne ovat lähteneet taitavan kirjailijan kynästä, usein +kyllä vaikuttavat luonnon alkuperäisellä voimalla. Että toisinaan erityisseikkojen kuvailemiseen pannaan liiankin paljon huolta, on -kuitenkin kieltämätöntä. Ensimmäinen askel uuteen suuntaan on oleva, -että elävään, tosi-objektiiviseen kuvaukseen yhtyy yleispätevä, -ideaalinen sisällys; silloin tulevaisuuden runous arvokkaasti on -edustava ihmiskunnan jaloimpia pyrintöjä. Myönnettävä on, että kehitys -jo on ruvennut kääntymään tälle uralle, vaikka toiselta puolen -haaveksiva symbolismi uhkaa houkutella sitä uusille harhapoluille.</p> - -<p>Muistettava on, ett'emme todenperästä käsitä ilmiöitä, jos vaan näemme, -miten ne ulkonaisesti johtuvat toinen toisestaan, s.o. ymmärrämme -niiden kausaali-yhteyden; silloin vasta ne meille täydellisesti -selviävät, kun oivallamme niiden järjellisen tarkoituksen eli oikean +kuitenkin kieltämätöntä. Ensimmäinen askel uuteen suuntaan on oleva, +että elävään, tosi-objektiiviseen kuvaukseen yhtyy yleispätevä, +ideaalinen sisällys; silloin tulevaisuuden runous arvokkaasti on +edustava ihmiskunnan jaloimpia pyrintöjä. Myönnettävä on, että kehitys +jo on ruvennut kääntymään tälle uralle, vaikka toiselta puolen +haaveksiva symbolismi uhkaa houkutella sitä uusille harhapoluille.</p> + +<p>Muistettava on, ett'emme todenperästä käsitä ilmiöitä, jos vaan näemme, +miten ne ulkonaisesti johtuvat toinen toisestaan, s.o. ymmärrämme +niiden kausaali-yhteyden; silloin vasta ne meille täydellisesti +selviävät, kun oivallamme niiden järjellisen tarkoituksen eli oikean paikan maailman kokonaisuudessa. Mutta nykyaikana monen kirjailijan -päävoima onkin vaan tuon kausaali-yhteyden esittämisessä; runouden -niinkuin tieteenkin alalla pannaan enemmän arvoa ilmiöin mekaaniseen -yhteyteen kuin maailmanjärjestyksen aatteelliseen puoleen, -ajattelematta, ett'ei tuo mekaaninen järjestys tyydytä ihmishengen -syvimpiä vaatimuksia. Kun uusimman ajan kirjallisuudessa osoitetaan, +päävoima onkin vaan tuon kausaali-yhteyden esittämisessä; runouden +niinkuin tieteenkin alalla pannaan enemmän arvoa ilmiöin mekaaniseen +yhteyteen kuin maailmanjärjestyksen aatteelliseen puoleen, +ajattelematta, ett'ei tuo mekaaninen järjestys tyydytä ihmishengen +syvimpiä vaatimuksia. Kun uusimman ajan kirjallisuudessa osoitetaan, miten ruumiillinen ja henkinen kurjuus johtuu edellisten sukupolvien -siveettömyydestä tai neron vaillinaisuus ja pettynyt kunnianhimo askel -askelelta vievät taidokkaan taiteilijan kamalaan itsemurhaan, niin -näemme kyllä sen aaveentapaisen koneiston, jonka pyörien alle musertuu +siveettömyydestä tai neron vaillinaisuus ja pettynyt kunnianhimo askel +askelelta vievät taidokkaan taiteilijan kamalaan itsemurhaan, niin +näemme kyllä sen aaveentapaisen koneiston, jonka pyörien alle musertuu Ibsenin Osvald tai Zolan Claude Lantier; mutta olemmeko tulleet -askeltakaan lähemmäksi elämän suurten arvoitusten selvittämistä? -Myöntää täytyy, että tällainen esitys muutamissa kohdin paljastaa -olevaisuuden varsinaiset juuret; elämän luonnollinen puoli voi sen -kautta monessa suhteessa selvitä. Mutta tämä on vaan todellisuuden -toinen puoli. Se voi mahdollisesti tyydyttää ymmärrystä, mutta -ihanteellisuuden tarve jää osattomaksi. Emme tyydy ihmis-elämän -luonnollisen puolen selvittämiseen, vaan tahdomme nähdä, mitä ihminen -toimii siveellisen maailmanjärjestyksen hyväksi tai kenties sitä -vastustaaksensa, ja miksi tämä maailmanjärjestys vaatii tahi sallii -juuri tällaista elämää. Jos järjellinen ihminen näkee ennen -tuntemattoman koneen, ei hän tyydy siihen, että älyää, minkänäköinen se -on ja miten se on kokoonpantu; vaan hän kuulustelee, mikä on sen -tarkoitus, mitä hyötyä ihmiskunta siitä toivoo ja missä määrässä se -toiveita täyttää. Silloin vasta hän luulee sen käsittävänsä ja -tietävänsä, mikä se on, vaikk'ei sen rakennus olisikaan hänelle täysin -selvä. Niin on myös elämän kysymysten laita.</p> +askeltakaan lähemmäksi elämän suurten arvoitusten selvittämistä? +Myöntää täytyy, että tällainen esitys muutamissa kohdin paljastaa +olevaisuuden varsinaiset juuret; elämän luonnollinen puoli voi sen +kautta monessa suhteessa selvitä. Mutta tämä on vaan todellisuuden +toinen puoli. Se voi mahdollisesti tyydyttää ymmärrystä, mutta +ihanteellisuuden tarve jää osattomaksi. Emme tyydy ihmis-elämän +luonnollisen puolen selvittämiseen, vaan tahdomme nähdä, mitä ihminen +toimii siveellisen maailmanjärjestyksen hyväksi tai kenties sitä +vastustaaksensa, ja miksi tämä maailmanjärjestys vaatii tahi sallii +juuri tällaista elämää. Jos järjellinen ihminen näkee ennen +tuntemattoman koneen, ei hän tyydy siihen, että älyää, minkänäköinen se +on ja miten se on kokoonpantu; vaan hän kuulustelee, mikä on sen +tarkoitus, mitä hyötyä ihmiskunta siitä toivoo ja missä määrässä se +toiveita täyttää. Silloin vasta hän luulee sen käsittävänsä ja +tietävänsä, mikä se on, vaikk'ei sen rakennus olisikaan hänelle täysin +selvä. Niin on myös elämän kysymysten laita.</p> <p>Nykyajan ulkonaisen todellisuuden vaatimukset ovat oikeastaan -seurauksia siitä yhä korkeammalle paisuneesta vastavirrasta, minkä -synnyttivät entis-aikojen luonnottomuudet. Sillä olihan runollista -totuutta vastaan useasti syntiä tehty, kun vääriä ajatuksia, -epätodellisia tunteita esitettiin. Ranskalaisessa tekoklassillisuudessa -olivat sääntöihin sidottu muoto ja sovinnaiset aatokset astuneet -elävän fantasian sijaan; italialaisessa, muuallekin levinneessä -sonettirunoudessa teeskennelty tunteellisuus pyysi korvata sydämmen -vilpitöntä kieltä; romantikot, vaikka nykyaikaisen realismin -ensimmäisiä tienraivaajia, tahtoivat unikuviksi haihduttaa koko -olevaisuuden. Ihmiskunnan elämässä on aikoja, jolloin se syystä tai -toisesta kyllästyy olevaiseen maailmaan eikä enää luontaisella -mielihyvällä ja ihastelemisella katsele sen ilmiöitä. Silloin ihmiset -tavallisesti pakenevat mielikuvituksen luomaan tekomaailmaan; täten -saapi alkunsa romantisuus sekä idyllinen ja sentimentaalinen runouden +seurauksia siitä yhä korkeammalle paisuneesta vastavirrasta, minkä +synnyttivät entis-aikojen luonnottomuudet. Sillä olihan runollista +totuutta vastaan useasti syntiä tehty, kun vääriä ajatuksia, +epätodellisia tunteita esitettiin. Ranskalaisessa tekoklassillisuudessa +olivat sääntöihin sidottu muoto ja sovinnaiset aatokset astuneet +elävän fantasian sijaan; italialaisessa, muuallekin levinneessä +sonettirunoudessa teeskennelty tunteellisuus pyysi korvata sydämmen +vilpitöntä kieltä; romantikot, vaikka nykyaikaisen realismin +ensimmäisiä tienraivaajia, tahtoivat unikuviksi haihduttaa koko +olevaisuuden. Ihmiskunnan elämässä on aikoja, jolloin se syystä tai +toisesta kyllästyy olevaiseen maailmaan eikä enää luontaisella +mielihyvällä ja ihastelemisella katsele sen ilmiöitä. Silloin ihmiset +tavallisesti pakenevat mielikuvituksen luomaan tekomaailmaan; täten +saapi alkunsa romantisuus sekä idyllinen ja sentimentaalinen runouden suunta. Viimemainitun tuotteita ovat vanhat ja uudet paimen-idyllit, -elegiat y.m. Niiden todellisuus voi olla suurempi tai vähempi, ja -samaten myös niiden runollinen arvo, sen mukaan kuin niissä ilmaantuvat -tunteet ovat luonnollisia ja teeskentelemättömiä; vaan helposti -tällaiset runolajit vaipuvat sairaalloiseen hempeätunteisuuteen. Mutta -tässä kehityssuunnassa esitetään sentään kaikki aatteiden valossa; -ideaalisen maailman kuva joko epämääräisenä toiveena tai kaipauksen -esineenä väikkyy runoilijan silmissä. Nykyajan pessimismi on samaa -perijuurta, vaikka näennäisesti kaiken romantisen ja sentimentaalisen -haaveilun vastakohta; mutta se ei aseta itselleen mitään ihailtavaa tai -ikävöitävää eikä edes koeta mielikuvituksen koristeilla peittää siitä -syntynyttä aukkoa. Itsetyytyväisenä, vaikka maailmaan tyytymättömänä, -se kaikkialla näkee vaan oman samean kuvansa. Romantikko ja pessimisti -eivät kumpikaan huomaa tosi-elämän runollisuutta; mutta edellinen -pakeni täältä mielikuvituksen taikalinnaan, kun nykyajan naturalistin -päinvastoin täytyy varoa, ett'ei hän vajoo olevaisuuden pahimpaan -lokaan. Mutta mitä reaaliseen todellisuuteen tulee, on eräs tärkeä -seikka vielä huomioon otettava. Tarkastaessamme, millä keinoilla runous -pyytää päästä tarkoituksensa perille, huomaamme pian, että sen tehtävä -— ja illusiooninkin aikaansaaminen — usein vaatii sitä rikkomaan -ulkonaisen todellisuuden vaatimuksia. Kaikki runous jo siinä suhteessa -poikkeaa ulkonaisesta todellisuudesta, että se välttämättömästi vaatii -ajassa ja paikallisuudessa erillään olevain ilmiöin kokoilemista ja -yhteensovittamista; eihän tosioloissa tavata kaikkia niitä piirteitä -yhdessä, joita runoilija tarvitsee kuvattavansa valaisemiseksi. Ja -toiseksi, milloin tavallisessa elämässä käytetään sitä vertauksia -uhkuvaa, soinnukasta, runomittaista kieltä, jota runous yleensä vaatii? -Entä nuo pontevat, kohdalleen sattuvat lauseet, joita näytelmissä ja -romaaneissa pannaan henkilöin suuhun ja jotka niin säntilleen -kuvailevat heidän luonteitaan ja mielialojansa? Jokapäiväisissä oloissa -ihmisen sisällinen elämä ani harvoin pukeuu niin täsmälliseen muotoon. +elegiat y.m. Niiden todellisuus voi olla suurempi tai vähempi, ja +samaten myös niiden runollinen arvo, sen mukaan kuin niissä ilmaantuvat +tunteet ovat luonnollisia ja teeskentelemättömiä; vaan helposti +tällaiset runolajit vaipuvat sairaalloiseen hempeätunteisuuteen. Mutta +tässä kehityssuunnassa esitetään sentään kaikki aatteiden valossa; +ideaalisen maailman kuva joko epämääräisenä toiveena tai kaipauksen +esineenä väikkyy runoilijan silmissä. Nykyajan pessimismi on samaa +perijuurta, vaikka näennäisesti kaiken romantisen ja sentimentaalisen +haaveilun vastakohta; mutta se ei aseta itselleen mitään ihailtavaa tai +ikävöitävää eikä edes koeta mielikuvituksen koristeilla peittää siitä +syntynyttä aukkoa. Itsetyytyväisenä, vaikka maailmaan tyytymättömänä, +se kaikkialla näkee vaan oman samean kuvansa. Romantikko ja pessimisti +eivät kumpikaan huomaa tosi-elämän runollisuutta; mutta edellinen +pakeni täältä mielikuvituksen taikalinnaan, kun nykyajan naturalistin +päinvastoin täytyy varoa, ett'ei hän vajoo olevaisuuden pahimpaan +lokaan. Mutta mitä reaaliseen todellisuuteen tulee, on eräs tärkeä +seikka vielä huomioon otettava. Tarkastaessamme, millä keinoilla runous +pyytää päästä tarkoituksensa perille, huomaamme pian, että sen tehtävä +— ja illusiooninkin aikaansaaminen — usein vaatii sitä rikkomaan +ulkonaisen todellisuuden vaatimuksia. Kaikki runous jo siinä suhteessa +poikkeaa ulkonaisesta todellisuudesta, että se välttämättömästi vaatii +ajassa ja paikallisuudessa erillään olevain ilmiöin kokoilemista ja +yhteensovittamista; eihän tosioloissa tavata kaikkia niitä piirteitä +yhdessä, joita runoilija tarvitsee kuvattavansa valaisemiseksi. Ja +toiseksi, milloin tavallisessa elämässä käytetään sitä vertauksia +uhkuvaa, soinnukasta, runomittaista kieltä, jota runous yleensä vaatii? +Entä nuo pontevat, kohdalleen sattuvat lauseet, joita näytelmissä ja +romaaneissa pannaan henkilöin suuhun ja jotka niin säntilleen +kuvailevat heidän luonteitaan ja mielialojansa? Jokapäiväisissä oloissa +ihmisen sisällinen elämä ani harvoin pukeuu niin täsmälliseen muotoon. Ja milloin ylimalkain ihmisen mielentila niin tarkalleen ilmenee sanoin -ja toimin, kuin draamassa aina täytyy tapahtua? Kaikista näistä jo -näkyy, että reaalisen todellisuuden monessa monituisessa suhteessa -täytyy väistyä runouden päävaatimusten tieltä. Mutta sen lisäksi -viitattakoon siihen, mitä ylempänä sanottiin mytologisesta +ja toimin, kuin draamassa aina täytyy tapahtua? Kaikista näistä jo +näkyy, että reaalisen todellisuuden monessa monituisessa suhteessa +täytyy väistyä runouden päävaatimusten tieltä. Mutta sen lisäksi +viitattakoon siihen, mitä ylempänä sanottiin mytologisesta katsantotavasta, ja muistettakoon semmoisia runouden tuotteita kuin -satu taikka romantisella pohjalla liikkuvaa kertomusta ja näytelmää, -esim. Shakespearen Myrskyä ja Kesäyön unelmaa, Wielandin Oberonia y.m. -Joka näistä tahtoisi poistaa kaikki, mikä on ristiriidassa reaalisen +satu taikka romantisella pohjalla liikkuvaa kertomusta ja näytelmää, +esim. Shakespearen Myrskyä ja Kesäyön unelmaa, Wielandin Oberonia y.m. +Joka näistä tahtoisi poistaa kaikki, mikä on ristiriidassa reaalisen todellisuuden kanssa, osoittaisi vaan suurta runollisen aistin -puutetta. Sen ohessa on huomioon otettava, että runoudella, hengen -kehitykseen nähden, on suuri merkitys siinäkin kohden, että se -vapauttaa mielen reaalisen olevaisuuden siteistä ja vie sitä -itsenäisesti luomaan aateperäisen maailman.</p> +puutetta. Sen ohessa on huomioon otettava, että runoudella, hengen +kehitykseen nähden, on suuri merkitys siinäkin kohden, että se +vapauttaa mielen reaalisen olevaisuuden siteistä ja vie sitä +itsenäisesti luomaan aateperäisen maailman.</p> -<p>Olemme siis nähneet, runouden tehtävän olevan kolmea laatua:</p> +<p>Olemme siis nähneet, runouden tehtävän olevan kolmea laatua:</p> -<p>1) se säilyttää sellaisia vaikutelmia, jotka ihmishengelle ovat +<p>1) se säilyttää sellaisia vaikutelmia, jotka ihmishengelle ovat mieluisia ja kallis-arvoisia;</p> -<p>2) se johtaa meitä tuntemaan ihmisiä ja oloja ja opettaa meitä niitä +<p>2) se johtaa meitä tuntemaan ihmisiä ja oloja ja opettaa meitä niitä rakastamaan;</p> -<p>3) se taikapeilissään näyttää meille olevaisuuden varsinaiset -tarkoitukset, maailman ikuisen järjestyksen.</p> - -<p>Näin se herättää ja vahvistaa ideaalista katsantokantaa.</p> - -<p>Mutta — kysyy kenties lukija koko tämän selityksen johdosta — -ajatelkaamme, että joku taidolla kuvailee työväen kurjuutta sen -viheliäisimmässä muodossa saattaaksensa kansalaisiaan sitä säälimään ja -sen johdosta epäkohtia poistamaan, taikka että hän esittelee niitä -aineellisia ja sielullisia syitä, jotka askel askelelta vievät -heikkoluonteista ihmistä rikoksen syvimpään kuiluun, suurimmalla -luonnonmukaisuudella asettaen näkyviin hänen kestämiänsä taisteluita ja -sieluntuskia, jotta oppisimme surkuttelemaan rikoksentekijää ja -inhimillisesti häntä tuomitsemaan; eikö semmoinen kirjallisuus ole -oikeutettu, eikö se täytä tärkeää tehtävää yhteiskunnan palveluksessa? -Siihen vastaan, kun vastaankin: se on kyllä oikeutettu, jos kuvaus -on totuuden mukainen ja sen siveellinen tarkoitus on selvä. -Tämänsuuntainen teos voi olla oivallinen valtiollis-yhteiskunnallinen -kirjoitelma tai viehättävä sielutieteellinen tutkimuskoe, se kenties +<p>3) se taikapeilissään näyttää meille olevaisuuden varsinaiset +tarkoitukset, maailman ikuisen järjestyksen.</p> + +<p>Näin se herättää ja vahvistaa ideaalista katsantokantaa.</p> + +<p>Mutta — kysyy kenties lukija koko tämän selityksen johdosta — +ajatelkaamme, että joku taidolla kuvailee työväen kurjuutta sen +viheliäisimmässä muodossa saattaaksensa kansalaisiaan sitä säälimään ja +sen johdosta epäkohtia poistamaan, taikka että hän esittelee niitä +aineellisia ja sielullisia syitä, jotka askel askelelta vievät +heikkoluonteista ihmistä rikoksen syvimpään kuiluun, suurimmalla +luonnonmukaisuudella asettaen näkyviin hänen kestämiänsä taisteluita ja +sieluntuskia, jotta oppisimme surkuttelemaan rikoksentekijää ja +inhimillisesti häntä tuomitsemaan; eikö semmoinen kirjallisuus ole +oikeutettu, eikö se täytä tärkeää tehtävää yhteiskunnan palveluksessa? +Siihen vastaan, kun vastaankin: se on kyllä oikeutettu, jos kuvaus +on totuuden mukainen ja sen siveellinen tarkoitus on selvä. +Tämänsuuntainen teos voi olla oivallinen valtiollis-yhteiskunnallinen +kirjoitelma tai viehättävä sielutieteellinen tutkimuskoe, se kenties tehokkaasti vaikuttaa aikakauden katsantotapaan ja olojen muodostumiseen ja saattaa siis olla arvokas kansalliskirjallisuuden -lisäys; mutta se on runoutta ainoastaan siinä määrässä, kuin se samalla -saattaa meitä oivaltamaan olevaisuuden jalompaa puolta. Sellainen +lisäys; mutta se on runoutta ainoastaan siinä määrässä, kuin se samalla +saattaa meitä oivaltamaan olevaisuuden jalompaa puolta. Sellainen kirjallisuus helposti rikkoo totuutta vastaan, kun se yksipuolisesti -kuvailee elämän varjopuolia eikä huomaa sen valokohtia; sillä molempain -yhdistys vasta muodostaa todellisen olevaisuuden, ja valokohdat nehän -juuri paremmin ilmaisevat sen syvimmän perustuksen. Onhan kaikki -olemassa hyvien puoliensa tähden eikä mikään puutteidensa ja -virheittensä tähden. Toiselta puolen tarkoitusperäiseltä, epäkohtia -hapuilevalta kirjallisuudelta välisti ei sovi kieltää runollista arvoa, -jos nimittäin maailman aatteellinen puoli sen ohessa jollakin tavalla -tulee näkyviin. Osoitettakoon esim. miten ihmishengen jalous voi säilyä -kurjuuden rinnalla taikka pahuus raukeaa omaan tyhjyyteensä. Mutta -kivulloisuuden merkki se kumminkin on, kun runous etupäässä suosii +kuvailee elämän varjopuolia eikä huomaa sen valokohtia; sillä molempain +yhdistys vasta muodostaa todellisen olevaisuuden, ja valokohdat nehän +juuri paremmin ilmaisevat sen syvimmän perustuksen. Onhan kaikki +olemassa hyvien puoliensa tähden eikä mikään puutteidensa ja +virheittensä tähden. Toiselta puolen tarkoitusperäiseltä, epäkohtia +hapuilevalta kirjallisuudelta välisti ei sovi kieltää runollista arvoa, +jos nimittäin maailman aatteellinen puoli sen ohessa jollakin tavalla +tulee näkyviin. Osoitettakoon esim. miten ihmishengen jalous voi säilyä +kurjuuden rinnalla taikka pahuus raukeaa omaan tyhjyyteensä. Mutta +kivulloisuuden merkki se kumminkin on, kun runous etupäässä suosii synkkyyden ja toivottomuuden kuvia.</p> -<p>Mutta millä oikeudella runouden ala on tällä tavalla rajoitettava? Moni -epäilemättä pitää tätä rajoitusta ihan mielivaltaisena, yksipuolisen +<p>Mutta millä oikeudella runouden ala on tällä tavalla rajoitettava? Moni +epäilemättä pitää tätä rajoitusta ihan mielivaltaisena, yksipuolisen esteetisen teorian tuotteena. Niin ei ole kuitenkaan asian laita. Sen -pohja ja perustus ei ole mikään ajatuksen laatima järjestelmä, vaan +pohja ja perustus ei ole mikään ajatuksen laatima järjestelmä, vaan sielutieteellinen tosiasia, se <i>ihanteellisuuden tarve</i>, joka -piilee syvällä ihmishengessä. Mikä tätä ihanteellisuuden tarvetta -tyydyttää, se on tosirunoutta; kaikki muu on ulkopuolella runouden +piilee syvällä ihmishengessä. Mikä tätä ihanteellisuuden tarvetta +tyydyttää, se on tosirunoutta; kaikki muu on ulkopuolella runouden rajoja.</p> <hr class="tb" /> -<p>Runouden tulee siis esittää sitä, mikä on ihanteellista, +<p>Runouden tulee siis esittää sitä, mikä on ihanteellista, aatteenmukaista, eli, — koska se ilmaantuu aistin-tajuttavana, — -kaunista. Kääntykäämme nyt kauneuden eri lajeja tarkastamaan.</p> +kaunista. Kääntykäämme nyt kauneuden eri lajeja tarkastamaan.</p> -<p>Kauniissa esineessä aate ilmestyy ihan luonnollisesti, s.o. esineen -erityismuoto soveltuu siihen niin täydellisesti, että niiden kesken on -kaikinpuolinen sopusointu. Ihmishenki etsii tätä sopusointua ja esine -vetää sitä puoleensa. Kauneus tällaisena miellytysvoimana on +<p>Kauniissa esineessä aate ilmestyy ihan luonnollisesti, s.o. esineen +erityismuoto soveltuu siihen niin täydellisesti, että niiden kesken on +kaikinpuolinen sopusointu. Ihmishenki etsii tätä sopusointua ja esine +vetää sitä puoleensa. Kauneus tällaisena miellytysvoimana on <i>ihanuus</i>, joka sana merkitsee kauneuden itsekohtaista puolta, sen -vaikutusta tajuavaan henkilöön, mutta samalla kaikessa kauneudessa -tavattavaa sopusointua, josta tämä miellytysvoima lähtee. Saksalainen -sana <i>Anmut</i> osoittaa enemmän edellämainittua itsekohtaista +vaikutusta tajuavaan henkilöön, mutta samalla kaikessa kauneudessa +tavattavaa sopusointua, josta tämä miellytysvoima lähtee. Saksalainen +sana <i>Anmut</i> osoittaa enemmän edellämainittua itsekohtaista puolta, latinainen <i>gratia</i> ja kreikkalainen <i>kharis</i> enemmin muodon sopusuhtaisuutta. — Ihanuudesta tulee erottaa <i>sulo</i>, -joka vielä suuremmassa määrässä kuin ihanuus viittaa kauneuden +joka vielä suuremmassa määrässä kuin ihanuus viittaa kauneuden itsekohtaiseen puoleen. Sulo on "sulaa" sanan sukua ja ilmoittaa tuota -lempeätä viehätystä, joka saattaa esineen ikäänkuin itsestään sulamaan -katsojan tai kuulijan mieleen. Verrattakoon tähän sula ja sulava -adjektiivien merkitystä: sula sovinto, sulimmat kiitokset j.n.e. Sulo -tarkoittaa varsinkin sitä kauneutta, joka on sisällisen sopusoinnun -luonnollinen ilmaus eikä minkään taistelun tai erityisen ponnistuksen -tuottama. Tässä merkityksessä se usein asetetaan <i>arvokkaisuuden</i> -vastakohdaksi. Sävelissä, puheessa, lasten liikenteissä, naisten -käytöksessä voi ilmaantua suloa; vaan uljasta taistelua ei sovi sanoa -suloiseksi, vaikka se saattaa olla kaunista, vieläpä joskus ihanaakin. -Saksalaiset käyttävät molemmista, sekä ihanuudesta että sulosta, samaa -sanaa, Anmut,<a name="FNanchor_34" id="FNanchor_34"></a><a href="#Footnote_34" class="fnanchor">[34]</a> ja niin myös kreikkalaisten Kharitit, "Sulottaret", +lempeätä viehätystä, joka saattaa esineen ikäänkuin itsestään sulamaan +katsojan tai kuulijan mieleen. Verrattakoon tähän sula ja sulava +adjektiivien merkitystä: sula sovinto, sulimmat kiitokset j.n.e. Sulo +tarkoittaa varsinkin sitä kauneutta, joka on sisällisen sopusoinnun +luonnollinen ilmaus eikä minkään taistelun tai erityisen ponnistuksen +tuottama. Tässä merkityksessä se usein asetetaan <i>arvokkaisuuden</i> +vastakohdaksi. Sävelissä, puheessa, lasten liikenteissä, naisten +käytöksessä voi ilmaantua suloa; vaan uljasta taistelua ei sovi sanoa +suloiseksi, vaikka se saattaa olla kaunista, vieläpä joskus ihanaakin. +Saksalaiset käyttävät molemmista, sekä ihanuudesta että sulosta, samaa +sanaa, Anmut,<a name="FNanchor_34" id="FNanchor_34"></a><a href="#Footnote_34" class="fnanchor">[34]</a> ja niin myös kreikkalaisten Kharitit, "Sulottaret", edustavat kumpaakin.</p> -<p>Kun kauneus keveänä ja sulavana näyttäytyy verraten pienessä esineessä, -jonka ko'on tai sisällyksen suhteen muoto on erittäin kehittynyt, niin -sellainen esine on soma. Sirossa muoto vielä suuremmassa määrässä on -voittopuolella. Jos somuudessa on erittäin huomattava se helppous ja -luontevuus, jolla se pääsee ilmestymään, niin sitä sanotaan -<i>sieväksi</i>: jotakin sanotaan sievällä tavalla, jonkun käytös on -sievä j.n.e.<a name="FNanchor_35" id="FNanchor_35"></a><a href="#Footnote_35" class="fnanchor">[35]</a> <i>Koreaa</i> on se, mikä esineeseen liitettynä -tarkoittaa sen miellyttävän vaikutuksen koroittamista, jonka se tekee -varsinkin näköaistiin. <i>Hempeässä</i> miellyttämisen tarkoitus -selvästi tulee ilmi somuuden tai hentouden ohessa. <i>Sorea</i> sitä -vastoin miellyttää muotonsa puhtaudella, joka poistaa siitä -jokapäiväisyyden ja erottaa sorean esineen tavallisten joukosta. — -Näillä viimeksimainituilla käsitteillä on kyllä jokaisella tärkeä -paikkansa taiteessa; mutta ne ovat vain varsinaisen kauneuden lisäyksiä -eivätkä perusta mitään itsenäisiä kauneuden lajeja. Runoudessakin sopii +<p>Kun kauneus keveänä ja sulavana näyttäytyy verraten pienessä esineessä, +jonka ko'on tai sisällyksen suhteen muoto on erittäin kehittynyt, niin +sellainen esine on soma. Sirossa muoto vielä suuremmassa määrässä on +voittopuolella. Jos somuudessa on erittäin huomattava se helppous ja +luontevuus, jolla se pääsee ilmestymään, niin sitä sanotaan +<i>sieväksi</i>: jotakin sanotaan sievällä tavalla, jonkun käytös on +sievä j.n.e.<a name="FNanchor_35" id="FNanchor_35"></a><a href="#Footnote_35" class="fnanchor">[35]</a> <i>Koreaa</i> on se, mikä esineeseen liitettynä +tarkoittaa sen miellyttävän vaikutuksen koroittamista, jonka se tekee +varsinkin näköaistiin. <i>Hempeässä</i> miellyttämisen tarkoitus +selvästi tulee ilmi somuuden tai hentouden ohessa. <i>Sorea</i> sitä +vastoin miellyttää muotonsa puhtaudella, joka poistaa siitä +jokapäiväisyyden ja erottaa sorean esineen tavallisten joukosta. — +Näillä viimeksimainituilla käsitteillä on kyllä jokaisella tärkeä +paikkansa taiteessa; mutta ne ovat vain varsinaisen kauneuden lisäyksiä +eivätkä perusta mitään itsenäisiä kauneuden lajeja. Runoudessakin sopii puhua jonkun lyyrillisen runon somuudesta, sonetin sirosta muodosta, -sievästä kertomistavasta j.n.e.</p> +sievästä kertomistavasta j.n.e.</p> -<p>Mutta varsinaista kauneutta on kolmea lajia: suora, ylevä ja +<p>Mutta varsinaista kauneutta on kolmea lajia: suora, ylevä ja koomillinen kauneus.</p> -<p><i>Suorassa kauneudessa</i> muoto niin täydellisesti vastaa aatetta, -että aate näyttää siinä välittömästi eli suorastaan toteutuvan. -Tätä laatua ovat esim. ihana maisema järvineen ja saarineen, -viljavainioineen ja metsäkumpuineen, Venuksen kuva muinaisajan -taiteessa, Aino Kalevalassa, Miranda Shakespearen "Myrskyssä" y.m. Sulo -on tietysti kokonaan luettava tähän kauneuden lajiin. Tyyni ihanuus on -sen tunnusmerkki, tyyntä mielihyvää se tuottaa. Erityiset runoilijatkin +<p><i>Suorassa kauneudessa</i> muoto niin täydellisesti vastaa aatetta, +että aate näyttää siinä välittömästi eli suorastaan toteutuvan. +Tätä laatua ovat esim. ihana maisema järvineen ja saarineen, +viljavainioineen ja metsäkumpuineen, Venuksen kuva muinaisajan +taiteessa, Aino Kalevalassa, Miranda Shakespearen "Myrskyssä" y.m. Sulo +on tietysti kokonaan luettava tähän kauneuden lajiin. Tyyni ihanuus on +sen tunnusmerkki, tyyntä mielihyvää se tuottaa. Erityiset runoilijatkin saattavat, muihin verrattuina, edustaa suoraa kauneutta; semmoisia ovat -Sofokles, Goethe, Runeberg y.m.; Kantelettarenkin runot yleensä -osoittavat tätä välitöntä kauneuden lajia.</p> - -<p><i>Yleväksi</i> sanotaan sitä kauneutta, jossa osoitaikse suurempi -sisällys eli aate, kuin mitä esine täydellisesti voi ilmaista. Myrsky, -tähtitaivas, Zeus ylijumalan kuva Olympiassa ovat yleviä, koska ne -antavat katsojan aavistaa vielä mahtavampaa voimaa, kuin mitä hän -silmiensä edessä näkee. Ihmis-elämässä sattuviin vastariitoihin -perustuu eräs tärkeä ylevyyden laji, <i>traagillisuus</i>, joka -yleisenä maailman lakina tasoittaa yksityishenkilöin hairauksista -ja olojen yksipuolisuudesta syntyneet epäkohdat ja niinmuodoin -kuvastaa siveellistä maailmanjärjestystä. — Niinkuin kauniin -rinnalla mainittiin soma, sievä j.n.e., niin ylevään liittyvät -<i>komean, majesteetisen ja juhlallisen</i> käsitteet. <i>Komea</i> on -voimallisesti esiintyvä henkilö tai muu olio, jonka mahtavuutta -enentää huomattavasti ilmaantuvat ominaisuudet (esim. värit) tai -kallis-arvoiset luonnonesineet, niin että se tekee samanlaatuisen +Sofokles, Goethe, Runeberg y.m.; Kantelettarenkin runot yleensä +osoittavat tätä välitöntä kauneuden lajia.</p> + +<p><i>Yleväksi</i> sanotaan sitä kauneutta, jossa osoitaikse suurempi +sisällys eli aate, kuin mitä esine täydellisesti voi ilmaista. Myrsky, +tähtitaivas, Zeus ylijumalan kuva Olympiassa ovat yleviä, koska ne +antavat katsojan aavistaa vielä mahtavampaa voimaa, kuin mitä hän +silmiensä edessä näkee. Ihmis-elämässä sattuviin vastariitoihin +perustuu eräs tärkeä ylevyyden laji, <i>traagillisuus</i>, joka +yleisenä maailman lakina tasoittaa yksityishenkilöin hairauksista +ja olojen yksipuolisuudesta syntyneet epäkohdat ja niinmuodoin +kuvastaa siveellistä maailmanjärjestystä. — Niinkuin kauniin +rinnalla mainittiin soma, sievä j.n.e., niin ylevään liittyvät +<i>komean, majesteetisen ja juhlallisen</i> käsitteet. <i>Komea</i> on +voimallisesti esiintyvä henkilö tai muu olio, jonka mahtavuutta +enentää huomattavasti ilmaantuvat ominaisuudet (esim. värit) tai +kallis-arvoiset luonnonesineet, niin että se tekee samanlaatuisen vaikutuksen kuin ylevyys. <i>Majesteetinen</i> on ylevyys, kun se -ilmaikse vakavassa, jalonnäköisessä liikunnassa, ja <i>juhlallinen</i>, -kun jaloin voimain tarkoin järjestetty toiminta tarkoittaa jonkun vielä +ilmaikse vakavassa, jalonnäköisessä liikunnassa, ja <i>juhlallinen</i>, +kun jaloin voimain tarkoin järjestetty toiminta tarkoittaa jonkun vielä suuremman voiman kunnioittamista (ajateltakoon kirkollisia tai -valtiollisia juhlamenoja, merkkipäivien viettämistä y.m.). Liioiteltuna -tahi sopimattomassa tilassa käytettynä komeus muuttuu <i>prameaksi ja -pöyhkeäksi</i>. Runoudessakin voi olla puhetta näistä ylevyyden -lisämuodoista: joku kuvaus saattaa olla komea, runon esitystapa voi -olla juhlallinen taikka pöyhkeä, j.n.e.</p> - -<p><i>Koomillinen</i> kauneus perustuu naurettavuuteen; tämä syntyy siitä, -että äkkiarvaamatta huomaamme jyrkän ristiriidan aatteen ja sen -aistillisen muodon välillä. Koomillisuudessa on kaksi puolta: -ylevänlaatuinen sisällys ja sen satunnainen ilmestyminen, joka on -turhan mitätön. Jos esim. joku astuu esiin juhlallisesti puhumaan ja -yht'äkkiä, kun kaikki odottavat jotain viisasta ja syvämielistä, sanoo -jokapäiväisen tyhmyyden, niin se tuottaa naurua; sillä tuo odotettu -syvämielinen sisällys on puhjennut tuiki mitättömään muotoon. -Koomillisuus on siis ylevyyden suora vastakohta; ylevyydessä aate -täyttää kuvansa niin täsmälleen, että se melkein vuotaa reunojen yli; -koomillisuudessa päinvastoin esine eli aistillinen muoto vastustaa -aatetta eikä tahdo mukaantua sen sisällykseen. Tämän ristiriitaisuuden -tasoittaa nauru; naurulla ikäänkuin sovitetaan ja poistetaan ne -satunnaiset epäkohdat, jotka häiritsevät aatteen kirkkautta, jotta tämä -taas selvästi ilmaantuu ja henki vapaana kohoaa elämän epäsointuisuuden +valtiollisia juhlamenoja, merkkipäivien viettämistä y.m.). Liioiteltuna +tahi sopimattomassa tilassa käytettynä komeus muuttuu <i>prameaksi ja +pöyhkeäksi</i>. Runoudessakin voi olla puhetta näistä ylevyyden +lisämuodoista: joku kuvaus saattaa olla komea, runon esitystapa voi +olla juhlallinen taikka pöyhkeä, j.n.e.</p> + +<p><i>Koomillinen</i> kauneus perustuu naurettavuuteen; tämä syntyy siitä, +että äkkiarvaamatta huomaamme jyrkän ristiriidan aatteen ja sen +aistillisen muodon välillä. Koomillisuudessa on kaksi puolta: +ylevänlaatuinen sisällys ja sen satunnainen ilmestyminen, joka on +turhan mitätön. Jos esim. joku astuu esiin juhlallisesti puhumaan ja +yht'äkkiä, kun kaikki odottavat jotain viisasta ja syvämielistä, sanoo +jokapäiväisen tyhmyyden, niin se tuottaa naurua; sillä tuo odotettu +syvämielinen sisällys on puhjennut tuiki mitättömään muotoon. +Koomillisuus on siis ylevyyden suora vastakohta; ylevyydessä aate +täyttää kuvansa niin täsmälleen, että se melkein vuotaa reunojen yli; +koomillisuudessa päinvastoin esine eli aistillinen muoto vastustaa +aatetta eikä tahdo mukaantua sen sisällykseen. Tämän ristiriitaisuuden +tasoittaa nauru; naurulla ikäänkuin sovitetaan ja poistetaan ne +satunnaiset epäkohdat, jotka häiritsevät aatteen kirkkautta, jotta tämä +taas selvästi ilmaantuu ja henki vapaana kohoaa elämän epäsointuisuuden yli. Etenkin <i>huumori</i>, koomillisuuden korkein laji, tuopi esiin -niitä naurettavia epäkohtia, joita maailmassa niin runsaasti tavataan, -ja osoittaa, kuinka näiden kaikkien ohessa aate kuitenkin toteutuu. -Nummisuutarin Esko saattaa vakavalla yksinkertaisuudellaan meitä -sydämmellisesti nauramaan; mutta hänen vilpitön ja kunnollinen -luonteensa meitä kuitenkin miellyttää. Samaten Runebergin Sven Dufva; -sillä jalo aate, isänmaanrakkaus, esiintyy hänen sankarikuolemassaan.</p> - -<p>Kauneus vaatii yksityis-ilmiön mukaantumista yleiseen sääntöön; mutta -jos päinvastoin yksityis-olion satunnainen omituisuus saa voiton -yleisestä säännöstä, on esine <i>ruma</i>, niin esim. jos nenä, joka -vaan on vähäinen osa elimistöstä, vaurastuu niin mahtavaksi, että se -syrjäyttää semmoisia kasvojen osia, joissa henki paremmin voi tulla -näkyviin, ja niinmuodoin häiritsee aatteenmukaista tasasuhtaisuutta. -Vaikka rumuus on ulkopuolella kauneuden piiriä, niin se joskus voi -tulla taiteessa käytettäväksi, etenkin kun se ilmaantuu peloittavana ja -sen johdosta ylevänä, taikka jos se käy koomilliseksi. Rumaa vastaa -siveyden alalla <i>paha</i>. Pahakin, — järjellisyyden vastustaminen -yksityishenkilön puolelta, — kelpaa taiteelle, jos siinä osoitaikse +niitä naurettavia epäkohtia, joita maailmassa niin runsaasti tavataan, +ja osoittaa, kuinka näiden kaikkien ohessa aate kuitenkin toteutuu. +Nummisuutarin Esko saattaa vakavalla yksinkertaisuudellaan meitä +sydämmellisesti nauramaan; mutta hänen vilpitön ja kunnollinen +luonteensa meitä kuitenkin miellyttää. Samaten Runebergin Sven Dufva; +sillä jalo aate, isänmaanrakkaus, esiintyy hänen sankarikuolemassaan.</p> + +<p>Kauneus vaatii yksityis-ilmiön mukaantumista yleiseen sääntöön; mutta +jos päinvastoin yksityis-olion satunnainen omituisuus saa voiton +yleisestä säännöstä, on esine <i>ruma</i>, niin esim. jos nenä, joka +vaan on vähäinen osa elimistöstä, vaurastuu niin mahtavaksi, että se +syrjäyttää semmoisia kasvojen osia, joissa henki paremmin voi tulla +näkyviin, ja niinmuodoin häiritsee aatteenmukaista tasasuhtaisuutta. +Vaikka rumuus on ulkopuolella kauneuden piiriä, niin se joskus voi +tulla taiteessa käytettäväksi, etenkin kun se ilmaantuu peloittavana ja +sen johdosta ylevänä, taikka jos se käy koomilliseksi. Rumaa vastaa +siveyden alalla <i>paha</i>. Pahakin, — järjellisyyden vastustaminen +yksityishenkilön puolelta, — kelpaa taiteelle, jos siinä osoitaikse erinomainen voima, joka tekee sen peloittavaksi; saattaapa se toisinaan -myös joutua naurun-alaiseksi ja niinmuodoin koomilliseksi. Millä -ehdoilla pahuutta muutoin sopii runoudessa kuvata, on jo edellisessä +myös joutua naurun-alaiseksi ja niinmuodoin koomilliseksi. Millä +ehdoilla pahuutta muutoin sopii runoudessa kuvata, on jo edellisessä tuotu esiin.</p> -<p>Katselkaamme seuraavassa kauneuden päälajeja kutakin erikseen. Suora -kauneus semmoisenaan vastaa kauneuden varsinaista käsitettä, eikä siitä +<p>Katselkaamme seuraavassa kauneuden päälajeja kutakin erikseen. Suora +kauneus semmoisenaan vastaa kauneuden varsinaista käsitettä, eikä siitä tarvitse sen laveammin puhua. Esitykseni on siis rajoittuva ylevyyteen ja koomillisuuteen.</p> @@ -7364,259 +7327,259 @@ ja koomillisuuteen.</p> <hr class="chap" /> <h3>TOINEN LUKU.<br /> -Ylevä kauneus ylimalkain.</h3> +Ylevä kauneus ylimalkain.</h3> -<p>Jos olet matkustanut Italiassa ja käynyt Como-järven ihanilla +<p>Jos olet matkustanut Italiassa ja käynyt Como-järven ihanilla seuduilla, olet varmaan hurmautuneena seisonut magnoliain ja -myrttipuiden keskellä Bellaggion ylipuolella Villa Meloin korkealla -kukkulalla, mielihyvällä silmäillen tuon kaksijakoisen järven -rehoittavia rantoja. Kaikki etelämaan kauneus ja hehkuva runsaus täällä -sulautuu yhteen, ja mielessäsi syntyy ihmeellinen sopusoinnun tunne. -Mutta eihän näitä tällaisia kuvia tarvitse niin loitolta etsiä. -Saatathan armaassa Suomessakin tyynenä kesäiltana ylhäiseltä -Punkaharjulta ihailla Savon hopeahohteisia järvenpintoja tai Ruoveden -selkiä kulkeissasi iloita yhä vaihtelevista näköaloista, ja oman maan -vähemmän loistava, mutta herttainen luonto synnyttää sydämessäsi yhtä -riemuisan sopusoinnun tunteen. Kaikkialla on lempeyttä ja rauhaa. Mutta +myrttipuiden keskellä Bellaggion ylipuolella Villa Meloin korkealla +kukkulalla, mielihyvällä silmäillen tuon kaksijakoisen järven +rehoittavia rantoja. Kaikki etelämaan kauneus ja hehkuva runsaus täällä +sulautuu yhteen, ja mielessäsi syntyy ihmeellinen sopusoinnun tunne. +Mutta eihän näitä tällaisia kuvia tarvitse niin loitolta etsiä. +Saatathan armaassa Suomessakin tyynenä kesäiltana ylhäiseltä +Punkaharjulta ihailla Savon hopeahohteisia järvenpintoja tai Ruoveden +selkiä kulkeissasi iloita yhä vaihtelevista näköaloista, ja oman maan +vähemmän loistava, mutta herttainen luonto synnyttää sydämessäsi yhtä +riemuisan sopusoinnun tunteen. Kaikkialla on lempeyttä ja rauhaa. Mutta toisen mielialan tuottaa sinussa Imatran pauhaava koski, joka -vaahtoisena, ikäänkuin raivosta vaaleten, hurjasti syöksyy eteenpäin, -taikka erämaan syvät hongikot, kun tuuli vinkuen tohisee ikivanhain +vaahtoisena, ikäänkuin raivosta vaaleten, hurjasti syöksyy eteenpäin, +taikka erämaan syvät hongikot, kun tuuli vinkuen tohisee ikivanhain puiden latvoissa; toisenlaiset ovat nekin tunteet, joilla Grimselin -harjalta katsot alas Rhône-laaksoon, — tuohon "maanpiirin salaisimpaan -soppeen", niinkuin eräs muinais-ajan runoilija sanoo, "jossa Rhodanus -ikuisen yön porteista aaltojansa vierittelee". Kaunista se on; mutta -mieli käy vakavaksi, ehkäpä synkäksikin. Näin erilaisesti voipi luonto +harjalta katsot alas Rhône-laaksoon, — tuohon "maanpiirin salaisimpaan +soppeen", niinkuin eräs muinais-ajan runoilija sanoo, "jossa Rhodanus +ikuisen yön porteista aaltojansa vierittelee". Kaunista se on; mutta +mieli käy vakavaksi, ehkäpä synkäksikin. Näin erilaisesti voipi luonto meihin vaikuttaa.</p> -<p>Samanlaista erilaisuutta huomataan henkiselläkin alalla. Katso nuorta -neitosta, ulkomuodoltaan ja hengeltään onnellisesti kehittynyttä, jonka +<p>Samanlaista erilaisuutta huomataan henkiselläkin alalla. Katso nuorta +neitosta, ulkomuodoltaan ja hengeltään onnellisesti kehittynyttä, jonka koko olennossa ilmaantuu sopusointuisa sielu, esim. Augustaa Runebergin -Joulu-illassa, ja sinulla on kuva samanlainen kuin yllämainittu -kotimainen järvimaisema. Herttaisena, elämän myrskyjen koskematonna, -hän on kaikille riemun ja lohdutuksen tuoja; köyhä sotilasvanhus, -sureksiva sisar ja malttamaton isä, kaikki tuntevat hänen lempeän -iloisuutensa vaikutusta. Taikka luo silmiesi eteen kuva menneiltä +Joulu-illassa, ja sinulla on kuva samanlainen kuin yllämainittu +kotimainen järvimaisema. Herttaisena, elämän myrskyjen koskematonna, +hän on kaikille riemun ja lohdutuksen tuoja; köyhä sotilasvanhus, +sureksiva sisar ja malttamaton isä, kaikki tuntevat hänen lempeän +iloisuutensa vaikutusta. Taikka luo silmiesi eteen kuva menneiltä ajoilta; ajattele Athenan loistoaikaa, niinkuin se kuvausvoiman -kaunistamana on muistossamme säilynyt, aikaa semmoista, jolloin taide +kaunistamana on muistossamme säilynyt, aikaa semmoista, jolloin taide jakeli paraita lahjojansa, runoilijat laulelivat ihanimpia laulujaan, -ajattelijat lausuivat syvimpiä mietteitänsä isänmaanrakkauden -innostuttamalle kansalle, jonka elämää sulostuttivat luonnon ja -ihmishengen jaloimmat antimet. Tällaiset mielikuvat tuottavat -meissä tyynen, ihanan mielihyvän tunteen. Mutta toisenlaista, -kunnioituksen-sekaista mielihyvää meissä synnyttävät historian suuret +ajattelijat lausuivat syvimpiä mietteitänsä isänmaanrakkauden +innostuttamalle kansalle, jonka elämää sulostuttivat luonnon ja +ihmishengen jaloimmat antimet. Tällaiset mielikuvat tuottavat +meissä tyynen, ihanan mielihyvän tunteen. Mutta toisenlaista, +kunnioituksen-sekaista mielihyvää meissä synnyttävät historian suuret miehet, niinkuin Englannin Alfred kuningas, joka tehokkaasti vahvisti -aikansa sivistystä, tai uskonvapauden jalo sankari, Kustaa Aadolf. -Heidän valtavat toimensa ylentävät mieltämme tavallisuuden rajoja -korkeammalle. Taikka kuulemme kertomuksen siitä miehuullisesta -kärsivällisyydestä, jolla Suomen kansa muinaisina, synkkinä aikoina +aikansa sivistystä, tai uskonvapauden jalo sankari, Kustaa Aadolf. +Heidän valtavat toimensa ylentävät mieltämme tavallisuuden rajoja +korkeammalle. Taikka kuulemme kertomuksen siitä miehuullisesta +kärsivällisyydestä, jolla Suomen kansa muinaisina, synkkinä aikoina masentumatta, sortumatta kesti vainon ja puutteen rasitukset; -silloinkin tunnemme mielihyvää, joka samassa on kunnioitusta tätä -kansaa kohtaan sen sitkeän kestäväisyyden, sen tahdon lujuuden tähden. -Mutta mielipahaakin siihen sekaantuu; sääliväisyyttä ja jotain sen +silloinkin tunnemme mielihyvää, joka samassa on kunnioitusta tätä +kansaa kohtaan sen sitkeän kestäväisyyden, sen tahdon lujuuden tähden. +Mutta mielipahaakin siihen sekaantuu; sääliväisyyttä ja jotain sen pelon ja ahdistuksen tapaista, jota nuo entiset miespolvet ovat tunteneet.</p> -<p>Näissä esimerkeissä näemme erotuksen suoran ja ylevän kauneuden -välillä, jonka jälkimmäisen käsite nyt on tarkemmin selvitettävä.</p> +<p>Näissä esimerkeissä näemme erotuksen suoran ja ylevän kauneuden +välillä, jonka jälkimmäisen käsite nyt on tarkemmin selvitettävä.</p> -<p>Jumaluuden tarkoitukset toteutuvat äärevissä olioissa; yksityis-ilmiö, -vaikka se on äärevä, sulkee siis itseensä äärettömän sisällyksen. Siinä +<p>Jumaluuden tarkoitukset toteutuvat äärevissä olioissa; yksityis-ilmiö, +vaikka se on äärevä, sulkee siis itseensä äärettömän sisällyksen. Siinä on oikeastaan ristiriita. Aate ja muoto saattavat kuitenkin olla -semmoisessa suhteessa toisiinsa, ett'ei tätä ristiriitaa huomata, +semmoisessa suhteessa toisiinsa, ett'ei tätä ristiriitaa huomata, ja silloin kauneus esiintyy rikkomattomana, s.o. <i>suorana</i> -kauneutena; mutta jos ristiriita tulee selvästi ilmi, on kauneus joko -ylevää tai koomillista laatua. <i>Ylevä</i> se on, jos huomio etupäässä -kääntyy sen äärettömään sisällykseen, <i>koomillinen</i>, jos äärevä -ulkomuoto pääsee voitolle. Ylevän ulkomuoto on kyllä mahtava ja -sisällyksensä arvoinen; mutta tämä ulkonainen jalous kuvastaa suurempaa -voimaa, kuin mitä yksityis-esine voi täydellisesti ilmaista. Sentähden -ylevä kauneus tuottaa toiselta puolen mielihyvää, kun tajuamme jotain -sisäisen perikuvamme kanssa sopusointuista, ja toiselta puolen -kunnioitusta, vieläpä joskus pelonsekaistakin tunnetta, koska -aavistamme voimaa, joka on kaikkea äärevää korkeampi. Ylevässä -kauneudessa on siis ikäänkuin kaksi astetta: suuren ja jalon -sisällyksensä kautta se voittaa ympäristönsä; mutta siinä ilmestyvä +kauneutena; mutta jos ristiriita tulee selvästi ilmi, on kauneus joko +ylevää tai koomillista laatua. <i>Ylevä</i> se on, jos huomio etupäässä +kääntyy sen äärettömään sisällykseen, <i>koomillinen</i>, jos äärevä +ulkomuoto pääsee voitolle. Ylevän ulkomuoto on kyllä mahtava ja +sisällyksensä arvoinen; mutta tämä ulkonainen jalous kuvastaa suurempaa +voimaa, kuin mitä yksityis-esine voi täydellisesti ilmaista. Sentähden +ylevä kauneus tuottaa toiselta puolen mielihyvää, kun tajuamme jotain +sisäisen perikuvamme kanssa sopusointuista, ja toiselta puolen +kunnioitusta, vieläpä joskus pelonsekaistakin tunnetta, koska +aavistamme voimaa, joka on kaikkea äärevää korkeampi. Ylevässä +kauneudessa on siis ikäänkuin kaksi astetta: suuren ja jalon +sisällyksensä kautta se voittaa ympäristönsä; mutta siinä ilmestyvä voima viittaa johonkin korkeampaan, jota sen ulkomuoto ei jaksa -kannattaa. Selvikkeeksi mainittakoon muutamia esimerkkejä. Satakunnassa -on ihanan järven rannalla korkea vuori, jolle kansa on antanut -Pirunvuoren nimen. Ikäänkuin rajussa temmellyksessä sinne tänne -heiteltyinä on vuoren kukkulalla isoja kalliolohkareita, mitkä -hajallaan, mitkä päällekkäin kasautuneina; näyttääpä siltä, kuin pahat -henget siellä olisivat leikkiä pitäneet, josta paikan nimikin johtuu. -Vuori tuntuu ylevältä; se kohoaa korkealle yli ympärillä olevan seudun, -herättäen kummastusta, jopa ihailuakin. Mutta samalla mielemme kääntyy -ihmettelemään sitä ääretöntä luonnon voimaa, joka nuo raskaat +kannattaa. Selvikkeeksi mainittakoon muutamia esimerkkejä. Satakunnassa +on ihanan järven rannalla korkea vuori, jolle kansa on antanut +Pirunvuoren nimen. Ikäänkuin rajussa temmellyksessä sinne tänne +heiteltyinä on vuoren kukkulalla isoja kalliolohkareita, mitkä +hajallaan, mitkä päällekkäin kasautuneina; näyttääpä siltä, kuin pahat +henget siellä olisivat leikkiä pitäneet, josta paikan nimikin johtuu. +Vuori tuntuu ylevältä; se kohoaa korkealle yli ympärillä olevan seudun, +herättäen kummastusta, jopa ihailuakin. Mutta samalla mielemme kääntyy +ihmettelemään sitä ääretöntä luonnon voimaa, joka nuo raskaat kalliovahat kerran on ilmoille nostanut. Tahi uljas sankari -taistelee kansansa vapauden puolesta; hän panee sille kaikki, jopa -henkensäkin, alttiiksi ja me ihailemme hänen urhoollisuuttaan, hänen -isänmaanrakkauttansa, joka on suurempi, kuin mitä tavallisissa -ihmisissä on totuttu näkemään. Mutta samalla silmiimme leimahtaa -isänmaanrakkauden suuri voima, vieläpä aatteiden voima yleensä, joka -saattaa ihmistä pitämään maallista elämää halpana noiden suurten -aatteiden rinnalla, mitkä antavat sille sisällyksen. Näissä -esimerkeissä kuitenkin, pääasiallisesti esiintyy ylevän kauneuden -positiivinen puoli, s.o. ylevän esineen oma suuruus, vaikka tosin -jykeät kalliomöhkäleet tai yksityis-ihmisen jalot työt tuntuvat -vähäpätöisiltä valtavampain luontaisten tai siveellisten voimain -suhteen. Toisin on, jos ajatellaan esim. ukkos-ilman edellä olevaa -hiljaisuutta; ylevyyden tunne syntyy silloin siitä, mitä odotetaan: +taistelee kansansa vapauden puolesta; hän panee sille kaikki, jopa +henkensäkin, alttiiksi ja me ihailemme hänen urhoollisuuttaan, hänen +isänmaanrakkauttansa, joka on suurempi, kuin mitä tavallisissa +ihmisissä on totuttu näkemään. Mutta samalla silmiimme leimahtaa +isänmaanrakkauden suuri voima, vieläpä aatteiden voima yleensä, joka +saattaa ihmistä pitämään maallista elämää halpana noiden suurten +aatteiden rinnalla, mitkä antavat sille sisällyksen. Näissä +esimerkeissä kuitenkin, pääasiallisesti esiintyy ylevän kauneuden +positiivinen puoli, s.o. ylevän esineen oma suuruus, vaikka tosin +jykeät kalliomöhkäleet tai yksityis-ihmisen jalot työt tuntuvat +vähäpätöisiltä valtavampain luontaisten tai siveellisten voimain +suhteen. Toisin on, jos ajatellaan esim. ukkos-ilman edellä olevaa +hiljaisuutta; ylevyyden tunne syntyy silloin siitä, mitä odotetaan: ankarasta luonnonvoimain taistelusta, jota hiljaisuus ennustaa. -Hiljaisuus ei ole itsestään mitään suurta; se vaan viittaa tähän asti -vielä ilmenemättömään, mahtavaan voimaan. Tämä on ylevyyden -negatiivinen puoli: tuon suuremman voiman voitolle-pääsö, jonka -rinnalla esineen ylevyys katoaa. Välillisesti tai välittömästi ylevyys -niinmuodoin aina viittaa korkeimpaan, äärettömään, s.o. kaiken olemisen -hämärään, tutkimattomaan alkuvoimaan. Mikä herättää ylevyyden tunnetta, -se ei mukaannu tavallisiin mittakaavoihin. Yleväksi sopii siis Kantin -mukaan sanoa sitä, "mikä on ehdottoman suurta" eli "yli kaiken -vertailemisen suurta". Se synnyttää meissä äärettömyyden mielteen, ja -sen paljas ajatteleminenkin "todistaa sielunkykyä, joka on jokaista +Hiljaisuus ei ole itsestään mitään suurta; se vaan viittaa tähän asti +vielä ilmenemättömään, mahtavaan voimaan. Tämä on ylevyyden +negatiivinen puoli: tuon suuremman voiman voitolle-pääsö, jonka +rinnalla esineen ylevyys katoaa. Välillisesti tai välittömästi ylevyys +niinmuodoin aina viittaa korkeimpaan, äärettömään, s.o. kaiken olemisen +hämärään, tutkimattomaan alkuvoimaan. Mikä herättää ylevyyden tunnetta, +se ei mukaannu tavallisiin mittakaavoihin. Yleväksi sopii siis Kantin +mukaan sanoa sitä, "mikä on ehdottoman suurta" eli "yli kaiken +vertailemisen suurta". Se synnyttää meissä äärettömyyden mielteen, ja +sen paljas ajatteleminenkin "todistaa sielunkykyä, joka on jokaista aistien mittakaavaa korkeampi".<a name="FNanchor_36" id="FNanchor_36"></a><a href="#Footnote_36" class="fnanchor">[36]</a> — Muutoin esteetikot ovat tarkasti -tutkineet ja määränneet ylevän kauneuden eri ilmestysmuodot. Tässä -minun ei tarvitse niistä laveammalta puhua, vaan ainoastaan muutamin -sanoin kosketella ylevyyden suurta moninaisuutta, pääasiallisesti -runoutta silmällä pitäen.<a name="FNanchor_37" id="FNanchor_37"></a><a href="#Footnote_37" class="fnanchor">[37]</a></p> - -<p>Ensiksikin ylevä kauneus ilmaantuu luonnossa, <i>ulkokohtaisena</i>. -Ihmishenki on luonnon-esineessä näkevinään samanlaisen voiman, kuin -hänessä itsessäkin on, ja ihmettelee sen suuruutta, vaikka se, maailman -alkuvoimaan verrattuna, haihtuu mitättömiin. Jos katselen pilvien yli -kohoavaa tunturia, niin minusta on, kuin se omasta sisällisestä +tutkineet ja määränneet ylevän kauneuden eri ilmestysmuodot. Tässä +minun ei tarvitse niistä laveammalta puhua, vaan ainoastaan muutamin +sanoin kosketella ylevyyden suurta moninaisuutta, pääasiallisesti +runoutta silmällä pitäen.<a name="FNanchor_37" id="FNanchor_37"></a><a href="#Footnote_37" class="fnanchor">[37]</a></p> + +<p>Ensiksikin ylevä kauneus ilmaantuu luonnossa, <i>ulkokohtaisena</i>. +Ihmishenki on luonnon-esineessä näkevinään samanlaisen voiman, kuin +hänessä itsessäkin on, ja ihmettelee sen suuruutta, vaikka se, maailman +alkuvoimaan verrattuna, haihtuu mitättömiin. Jos katselen pilvien yli +kohoavaa tunturia, niin minusta on, kuin se omasta sisällisestä voimastansa ylentyisi taivasta kohti, oma henkeni on lainannut sille -persoonallisuuden. — Tällä ulkokohtaisella alalla avaruus, aika ja -voima perustavat eri ylevyyden muotoja. Jos avaruutta ajatellaan, mistä -äärettömyyden tunne suoranaisemmin viriää kuin tähtitaivaan +persoonallisuuden. — Tällä ulkokohtaisella alalla avaruus, aika ja +voima perustavat eri ylevyyden muotoja. Jos avaruutta ajatellaan, mistä +äärettömyyden tunne suoranaisemmin viriää kuin tähtitaivaan katselemisesta, noiden loistavain kaukomaailmain, joiden takaa -aavistavalle mielikuvitukselle avautuu yhä uusia maailmoja, kunnes -aatos huumautuneena uupuu, rajoja käsittämättä? Saman vaikutuksen tekee -ajan piirissä iankaikkisuuden käsite. Yleviltä tuntuvat Danten -esiinlumoamat henkilöt, pysyen muuttumattomina Manalan yössä. Ylevyyttä -on vielä menneen ajan muistomerkeissä, esim. vanhassa linnassa, -jota turhaan näyttää uhkaavan ajan hävittävä voima, niin myös -luonnon-esineissä, joita ajatellaan monien ajanvaiheiden todistajiksi, +aavistavalle mielikuvitukselle avautuu yhä uusia maailmoja, kunnes +aatos huumautuneena uupuu, rajoja käsittämättä? Saman vaikutuksen tekee +ajan piirissä iankaikkisuuden käsite. Yleviltä tuntuvat Danten +esiinlumoamat henkilöt, pysyen muuttumattomina Manalan yössä. Ylevyyttä +on vielä menneen ajan muistomerkeissä, esim. vanhassa linnassa, +jota turhaan näyttää uhkaavan ajan hävittävä voima, niin myös +luonnon-esineissä, joita ajatellaan monien ajanvaiheiden todistajiksi, niinkuin runoilija laulaa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Jos kielin voisi kertoa<br /></span> -<span class="i0">Näkönsä vanhat puut<br /></span> -<span class="i0">Ja meidän vaarat virkkoa<br /></span> -<span class="i0">Ja meidän laaksot lausua,<br /></span> +<span class="i0">Näkönsä vanhat puut<br /></span> +<span class="i0">Ja meidän vaarat virkkoa<br /></span> +<span class="i0">Ja meidän laaksot lausua,<br /></span> <span class="i0">Sanella salmein suut, j.n.e.<br /></span> </div></div> -<p>Muistakaamme myöskin, mitä ajan-omaiseen ylevyyteen tulee, Daavidin -kuvausta (Ps. 90, 1): "Tuhat ajastaikaa on Sinun edessäs niinkuin -eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin vartia yöllä".<a name="FNanchor_38" id="FNanchor_38"></a><a href="#Footnote_38" class="fnanchor">[38]</a></p> +<p>Muistakaamme myöskin, mitä ajan-omaiseen ylevyyteen tulee, Daavidin +kuvausta (Ps. 90, 1): "Tuhat ajastaikaa on Sinun edessäs niinkuin +eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin vartia yöllä".<a name="FNanchor_38" id="FNanchor_38"></a><a href="#Footnote_38" class="fnanchor">[38]</a></p> -<p>Voiman ylevyydestä olkoot esimerkkeinä mahtava koski ja pauhaava meri -sekä kansain vaellukset, jotka luonnonvoiman tavalla puhkeavat esiin -historiassa. Paljaastaan ulkokohtainen voima käy usein peloittavaksi, -ja kammottavatkin kuvaelmat voivat peloittavaisuutensa tähden olla -yleviä, niin esim. Troian hävitys Aeneidissä, Banquon haamu Macbethissa +<p>Voiman ylevyydestä olkoot esimerkkeinä mahtava koski ja pauhaava meri +sekä kansain vaellukset, jotka luonnonvoiman tavalla puhkeavat esiin +historiassa. Paljaastaan ulkokohtainen voima käy usein peloittavaksi, +ja kammottavatkin kuvaelmat voivat peloittavaisuutensa tähden olla +yleviä, niin esim. Troian hävitys Aeneidissä, Banquon haamu Macbethissa (samalla ilmoittaen Macbethin kauheata mielentilaa) ja kamala, mutta suurenlaatuinen ruton kuvaus Manzoni'n "Kihlatuissa". Rumuus voi -joskus, peloittavana ollessaan, tehdä ylevän vaikutuksen; onpa -fyysillisesti iljettäväkin muutamilla ehdoilla oikeutettu; mutta sen -piiri on hyvin rajoitettu, eikä sille millään muotoa saa suoda niin -laajaa alaa, kuin uusin runous on valmis sille myöntämään. Vischer +joskus, peloittavana ollessaan, tehdä ylevän vaikutuksen; onpa +fyysillisesti iljettäväkin muutamilla ehdoilla oikeutettu; mutta sen +piiri on hyvin rajoitettu, eikä sille millään muotoa saa suoda niin +laajaa alaa, kuin uusin runous on valmis sille myöntämään. Vischer sanoo<a name="FNanchor_39" id="FNanchor_39"></a><a href="#Footnote_39" class="fnanchor">[39]</a> sen olevan kauneuden vaarallisimman vihollisen ja kertoo -Kantin sanat: "ainoastaan yhtä rumuuden lajia ei voi luonnonmukaisesti -esittää, ilman kaikkea esteetistä mielihyvää, siis taiteellista -kauneutta peräti hävittämättä: sitä, joka iljettää. Sillä koska tässä +Kantin sanat: "ainoastaan yhtä rumuuden lajia ei voi luonnonmukaisesti +esittää, ilman kaikkea esteetistä mielihyvää, siis taiteellista +kauneutta peräti hävittämättä: sitä, joka iljettää. Sillä koska tässä kummallisessa, paljaaseen mielikuvitukseen perustuvassa tuntemuksessa -esinettä kuvaillaan ikäänkuin nautintoon tunkeutuvaksi, jota kuitenkin -väkisinkin vastustamme, niin tajunnassamme ei eroteta enää taiteellista -mielikuvaa tämän esineen omasta luonnosta ja silloin edellistä ei -millään muotoa voi pitää kauniina." — Mitä on sanottu iljettävästä, se +esinettä kuvaillaan ikäänkuin nautintoon tunkeutuvaksi, jota kuitenkin +väkisinkin vastustamme, niin tajunnassamme ei eroteta enää taiteellista +mielikuvaa tämän esineen omasta luonnosta ja silloin edellistä ei +millään muotoa voi pitää kauniina." — Mitä on sanottu iljettävästä, se koskee julmuuttakin, esim. menneitten aikojen kidutuksia ja muuta -inhottavaa raakuutta. Jos runoteoksen aine vaatii tällaisten -esittämistä, kajottakoon niihin vaan sen verran, kuin on välttämätöntä.</p> +inhottavaa raakuutta. Jos runoteoksen aine vaatii tällaisten +esittämistä, kajottakoon niihin vaan sen verran, kuin on välttämätöntä.</p> -<p>Mutta ulkokohtaista ylevyyttä korkeampi on hengen voima. -Subjektiivisesti käsitettynä tämä ihmishengen ylevyys lausutaan +<p>Mutta ulkokohtaista ylevyyttä korkeampi on hengen voima. +Subjektiivisesti käsitettynä tämä ihmishengen ylevyys lausutaan Horation sanoissa:<a name="FNanchor_40" id="FNanchor_40"></a><a href="#Footnote_40" class="fnanchor">[40]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Ei aimo miehen, sitkeämielisen,<br /></span> -<span class="i0">Voi järkähyttää tahtoa kiinteää<br /></span> +<span class="i0">Ei aimo miehen, sitkeämielisen,<br /></span> +<span class="i0">Voi järkähyttää tahtoa kiinteää<br /></span> <span class="i0">— — — — —<br /></span> -<span class="i0">Jos maa ja taivas raukeais, hän<br /></span> +<span class="i0">Jos maa ja taivas raukeais, hän<br /></span> <span class="i0">Pelvotta raunioin alle sortuis.<br /></span> </div></div> -<p>Tämä viepi meidät ylevän kauneuden toiseen ilmestysmuotoon, -<i>sisäkohtaiseen, henkiseen ylevyyteen</i>, joka sijaitsee ihmisen -tahdossa. Ulkokohtaista muotoa lähinnä on intohimo,<a name="FNanchor_41" id="FNanchor_41"></a><a href="#Footnote_41" class="fnanchor">[41]</a> joka voi -ilmaantua ylevänä suuren voimansa takia. Hurjasti taistelevat +<p>Tämä viepi meidät ylevän kauneuden toiseen ilmestysmuotoon, +<i>sisäkohtaiseen, henkiseen ylevyyteen</i>, joka sijaitsee ihmisen +tahdossa. Ulkokohtaista muotoa lähinnä on intohimo,<a name="FNanchor_41" id="FNanchor_41"></a><a href="#Footnote_41" class="fnanchor">[41]</a> joka voi +ilmaantua ylevänä suuren voimansa takia. Hurjasti taistelevat sotajoukot, ellei oteta huomioon yksityisten intoa tai taistelun tarkoitusta, muistuttavat luonnonvoimien rajuutta; samaten viha, -umpisilmäinen rakkaus ja muut intohimot. Esimerkkejä ovat: Iliaan -sotavanhukset; Kullervon kosto Untamolle; niin myös Katrin ilmestyminen -Daniel Hjortin ensimmäisen näytöksen loppukohtauksessa, jossa hänen -puheensa kuitenkin saa syvemmän merkityksen, kaikuen tuomitsevana -epätoivon huutona koko kansan sydämmestä.</p> - -<p>Mutta intohimo voi, luonnon pohjalla liikkuessaan, myös kääntyä -maailmanjärjestystä vastustamaan ja muuttua pahuudeksi. Pahuus on -itsekkäisyyden asettaminen toiminnan perusteeksi. Se voipi joskus -esiintyä ylevänä voimallisuutensa kautta, varsinkin silloin, kuin se, -taistellessaan järjellisyyttä vastaan, nojautuu ainoastaan omaan -itseensä; sillä tarmo ja peloittavaisuus ovat sen esteetisen -kelpaavaisuuden ehdot. Esteetisen pahuuden varsinaisena tyyppinä sopii -pitää Shakespearen Richard III:tta, jonka ruumiillinen epämuotoisuus on -hänen henkisen rumuutensa kuvastin ja jossa rajaton vallanhimo yhtyy -lujaan tahtoon, terävään älyyn, tarkoitusta kaunistelevaan viisasteluun -ja jonkunlaiseen itsensä-kieltämisen kykyyn itsekkään tarkoituksen +umpisilmäinen rakkaus ja muut intohimot. Esimerkkejä ovat: Iliaan +sotavanhukset; Kullervon kosto Untamolle; niin myös Katrin ilmestyminen +Daniel Hjortin ensimmäisen näytöksen loppukohtauksessa, jossa hänen +puheensa kuitenkin saa syvemmän merkityksen, kaikuen tuomitsevana +epätoivon huutona koko kansan sydämmestä.</p> + +<p>Mutta intohimo voi, luonnon pohjalla liikkuessaan, myös kääntyä +maailmanjärjestystä vastustamaan ja muuttua pahuudeksi. Pahuus on +itsekkäisyyden asettaminen toiminnan perusteeksi. Se voipi joskus +esiintyä ylevänä voimallisuutensa kautta, varsinkin silloin, kuin se, +taistellessaan järjellisyyttä vastaan, nojautuu ainoastaan omaan +itseensä; sillä tarmo ja peloittavaisuus ovat sen esteetisen +kelpaavaisuuden ehdot. Esteetisen pahuuden varsinaisena tyyppinä sopii +pitää Shakespearen Richard III:tta, jonka ruumiillinen epämuotoisuus on +hänen henkisen rumuutensa kuvastin ja jossa rajaton vallanhimo yhtyy +lujaan tahtoon, terävään älyyn, tarkoitusta kaunistelevaan viisasteluun +ja jonkunlaiseen itsensä-kieltämisen kykyyn itsekkään tarkoituksen saavuttamiseksi. Mutta paha kukistuu toisen pahan kautta tahi joutuu -tappiolle taistellessaan hyvyyttä vastaan; näin se sortuu omaan -tyhjyyteensä. — Paholainen, pahuuden olijoitu ajatuskuva, ei ole -runoudessa esiteltävissä uskonnollisen mielikuvituksen luomassa -muodossa; vaan pimeyden ruhtinas tarvitsee enemmän tai vähemmän -inhimillisiä piirteitä tullaksensa joko traagilliseksi tai +tappiolle taistellessaan hyvyyttä vastaan; näin se sortuu omaan +tyhjyyteensä. — Paholainen, pahuuden olijoitu ajatuskuva, ei ole +runoudessa esiteltävissä uskonnollisen mielikuvituksen luomassa +muodossa; vaan pimeyden ruhtinas tarvitsee enemmän tai vähemmän +inhimillisiä piirteitä tullaksensa joko traagilliseksi tai koomilliseksi. Traagillinen on Miltonin Saatana "Kadotetussa paratiisissa". Hienolla ironialla ja verrattomalla huumorilla on Goethe Faustissaan muodostanut paholaisen kaiken takaperoisuuden edustajaksi; -tuntuupa toisinaan siltä, kuin Mefistofeleen mietteet olisivat -nykyisen, ihanteellisuutta halveksivan pessimismin alkusäveleitä.</p> +tuntuupa toisinaan siltä, kuin Mefistofeleen mietteet olisivat +nykyisen, ihanteellisuutta halveksivan pessimismin alkusäveleitä.</p> <p>Mutta henkinen voima ei esiinny ainoastaan luontaisena intohimona tai -itsekkäänä, aatetta vastustavana pyrintönä, vaan kohoaa useinkin -jaloksi innoksi aatteiden palveluksessa. Yksityishenkilö voipi koko -persoonallisuudellansa kannattaa jotain siveellistä aatetta ja -ilmaantuu silloin ylevänä. Hänen henkinen voimansa näytäikse -taistelussa, ja siihen tarvitaan tosi-intoa, "paatosta". Tällaista -ylevyyttä näemme esim. historian suurissa miehissä, niinkuin +itsekkäänä, aatetta vastustavana pyrintönä, vaan kohoaa useinkin +jaloksi innoksi aatteiden palveluksessa. Yksityishenkilö voipi koko +persoonallisuudellansa kannattaa jotain siveellistä aatetta ja +ilmaantuu silloin ylevänä. Hänen henkinen voimansa näytäikse +taistelussa, ja siihen tarvitaan tosi-intoa, "paatosta". Tällaista +ylevyyttä näemme esim. historian suurissa miehissä, niinkuin Sokrateessa, Epameinondaassa, Kustaa Aadolfissa y.m., ja kaikkien -aikojen runous mielihyvällä kuvailee semmoisia henkilöitä. Sellaisia +aikojen runous mielihyvällä kuvailee semmoisia henkilöitä. Sellaisia varjottomia, tosi-ideaalisia luonteita, — luonnollisesti kuvattuja -eikä väärän idealismin elottomia haaveita, — ovat Antigone, Prospero -Shakespearen Myrskyssä, Goethen Iphigenie y.m. Tähän on myös luettava +eikä väärän idealismin elottomia haaveita, — ovat Antigone, Prospero +Shakespearen Myrskyssä, Goethen Iphigenie y.m. Tähän on myös luettava tarun-omaiset ideaali-olennot, niinkuin kreikkalaiset jumalat, Zeus, Pallas-Athene j.n.e. Onpa kristillinenkin taide joskus -koettanut esittää korkeinta Jumalaa jalon ylevässä, aistillisessa -muodossa (Rafael, Milton.) Muutoin ylevyys tällä asteella voipi -osoittautua monella eri tavalla. Jalo henkilö toimii, taistelee -ulkonaista väkivaltaa vastaan, taikka saamme ihmetellä hänen -järkähtämättömyyttänsä vastoinkäymisissä, hänen kärsivällisyyttänsä -ja itsensä-kieltämistään. Ajateltakoon urhoollista Hektoria, -monineuvoista, kestävää Odysseusta, tyynesti odottavaa Sandelsia. Tähän -kuuluu vielä se esteetinen käsite, jota sanotaan arvokkaisuudeksi. -Myöskin useampain henkilöin yhteistoiminnassa saattaa olla ylevää +koettanut esittää korkeinta Jumalaa jalon ylevässä, aistillisessa +muodossa (Rafael, Milton.) Muutoin ylevyys tällä asteella voipi +osoittautua monella eri tavalla. Jalo henkilö toimii, taistelee +ulkonaista väkivaltaa vastaan, taikka saamme ihmetellä hänen +järkähtämättömyyttänsä vastoinkäymisissä, hänen kärsivällisyyttänsä +ja itsensä-kieltämistään. Ajateltakoon urhoollista Hektoria, +monineuvoista, kestävää Odysseusta, tyynesti odottavaa Sandelsia. Tähän +kuuluu vielä se esteetinen käsite, jota sanotaan arvokkaisuudeksi. +Myöskin useampain henkilöin yhteistoiminnassa saattaa olla ylevää kauneutta, esim. kun kokonainen kansa, jonkun aatteen innostamana, tehokkaasti ryhtyy sen toteuttamiseen.</p> -<p>Ylevällä henkilöllä on kuitenkin vaan määrätty paatoksensa, eli toisin -sanoen: hän edustaa määrättyä siveellistä aatetta. Hänen intonsa ja -toimintansa on siis rajoitettu; aina sopii ajatella jotain vielä -ylevämpää, korkeampaa. Tämän rajoituksen tähden voi syntyä monenlaisia -ristiriitoja eri aatteiden, niinkuin myöskin niiden edustajain, -välillä, ja siitä saapi alkunsa ylevyyden viimeinen ja korkein muoto, -<i>traagillisuus</i>. Se syntyy silloin, kun jalo henkilö, jouduttuansa -elämän taisteluun, osittain tahallisesti, osittain olojen pakosta -toimii niin, että hänen täytyy sortua. Koska traagillisuudella +<p>Ylevällä henkilöllä on kuitenkin vaan määrätty paatoksensa, eli toisin +sanoen: hän edustaa määrättyä siveellistä aatetta. Hänen intonsa ja +toimintansa on siis rajoitettu; aina sopii ajatella jotain vielä +ylevämpää, korkeampaa. Tämän rajoituksen tähden voi syntyä monenlaisia +ristiriitoja eri aatteiden, niinkuin myöskin niiden edustajain, +välillä, ja siitä saapi alkunsa ylevyyden viimeinen ja korkein muoto, +<i>traagillisuus</i>. Se syntyy silloin, kun jalo henkilö, jouduttuansa +elämän taisteluun, osittain tahallisesti, osittain olojen pakosta +toimii niin, että hänen täytyy sortua. Koska traagillisuudella runoudessa, etenkin draamassa, on suuri merkitys, niin se ansaitsee -tarkempaa selitystä kuin muut ylevyyden lajit.</p> +tarkempaa selitystä kuin muut ylevyyden lajit.</p> @@ -7625,1259 +7588,1259 @@ tarkempaa selitystä kuin muut ylevyyden lajit.</p> Traagillisuus.</h3> -<p>Tähän asti mainituissa ylevän kauneuden lajeissa tuo korkein voima, -johon kaikki ylevyys viittaa, ei tule suorastaan näkyviin, vaan piilee -selvemmin tai himmeämmin aavistettuna katselijan omassa mielessä. -Toisin on traagillisuudessa. Siinä tarkkapiirteisin kuvin ilmestyy -siveellisen maailmanjärjestyksen ikuinen valta. Jaloimpienkin täytyy -kukistua, koska ovat puutteellisia; mutta korkeimman järjellisyyden -laki pysyy iäti voimallisena.</p> +<p>Tähän asti mainituissa ylevän kauneuden lajeissa tuo korkein voima, +johon kaikki ylevyys viittaa, ei tule suorastaan näkyviin, vaan piilee +selvemmin tai himmeämmin aavistettuna katselijan omassa mielessä. +Toisin on traagillisuudessa. Siinä tarkkapiirteisin kuvin ilmestyy +siveellisen maailmanjärjestyksen ikuinen valta. Jaloimpienkin täytyy +kukistua, koska ovat puutteellisia; mutta korkeimman järjellisyyden +laki pysyy iäti voimallisena.</p> -<p>Siveellinen maailmanjärjestys muodostaa suuren kokonaisuuden, joka +<p>Siveellinen maailmanjärjestys muodostaa suuren kokonaisuuden, joka rajoihinsa sulkee monenlaiset tarkoitukset ja toiminnan piirit. Onpa -siinä toiselta puolen kaiken henkisen elämän hämärä pohja ja perustus, -luontaiset vietit, toiselta puolen hengen vapaus sekä ihmisen -aatteelliset pyrinnöt ja velvollisuudet. Siveellisen elämän tarkoitus -onkin näiden molempain puolien yhteensulattaminen, viettien +siinä toiselta puolen kaiken henkisen elämän hämärä pohja ja perustus, +luontaiset vietit, toiselta puolen hengen vapaus sekä ihmisen +aatteelliset pyrinnöt ja velvollisuudet. Siveellisen elämän tarkoitus +onkin näiden molempain puolien yhteensulattaminen, viettien jalostuttaminen siveelliseksi tahdoksi, luonnonpakon ottaminen hengen -palvelukseen. Tämä tapahtuu usealla tavalla, monella eri alalla. Sen -kautta syntyy ihmisten kesken lukemattomia eri mielipiteitä, -harrastuksia ja toimia, jotka ryhmittyvät eri aatteiden ympärille, ja -kaikki nämä henkiset pyrinnöt kehittyvät aikojen kuluessa mitä +palvelukseen. Tämä tapahtuu usealla tavalla, monella eri alalla. Sen +kautta syntyy ihmisten kesken lukemattomia eri mielipiteitä, +harrastuksia ja toimia, jotka ryhmittyvät eri aatteiden ympärille, ja +kaikki nämä henkiset pyrinnöt kehittyvät aikojen kuluessa mitä erilaisimpiin muotoihin. Luonnonpakon rinnalle tulee siveellinen pakko -ja olevaisista oloista vakaantuu yksilölle ikäänkuin uusi luontainen -pohja; osittain hän siihen kiintyy, osittain hän siitä pyrkii -ylemmäksi. Tämä kaikki antaa aihetta monenlaisiin <i>vastariitoihin eli -konflikteihin</i>. Aatteet joutuvat taisteluun keskenään, — tietysti -ei nuo puhtaat, maailman ikuisia perusteita sisältävät aatteet -semmoisinaan, vaan aatteet sellaisina, kuin ihmiset ne käsittävät ja -kuin ne vähitellen toteutuvat historiassa. Kaikki siveellinen toiminta -tarkoittaa aatteiden edistämistä, mutta äärellisissä oloissa ja -äärellisten ihmisten kautta; niiden lopullinen voitolle-pääsö riippuu +ja olevaisista oloista vakaantuu yksilölle ikäänkuin uusi luontainen +pohja; osittain hän siihen kiintyy, osittain hän siitä pyrkii +ylemmäksi. Tämä kaikki antaa aihetta monenlaisiin <i>vastariitoihin eli +konflikteihin</i>. Aatteet joutuvat taisteluun keskenään, — tietysti +ei nuo puhtaat, maailman ikuisia perusteita sisältävät aatteet +semmoisinaan, vaan aatteet sellaisina, kuin ihmiset ne käsittävät ja +kuin ne vähitellen toteutuvat historiassa. Kaikki siveellinen toiminta +tarkoittaa aatteiden edistämistä, mutta äärellisissä oloissa ja +äärellisten ihmisten kautta; niiden lopullinen voitolle-pääsö riippuu kuitenkin niiden omasta voimasta eli, oikeammin sanoen, sen korkeimman -voiman johdannasta, jonka tarkoituksia meidän on tapana aatteiksi -nimittää. Jos ihminen voi tehdä ne omikseen ja taistelussa olla -siveellistä maailmanjärjestystä loukkaamatta, eivät vastariidat tuota -hänelle perikatoa, vaan saattavat selvitä sopusointuisella tavalla; -mutta usein kyllä ne kääntyvät hänelle turmioksi, joko hänen omasta -syystään tai olojen sitkeän vastarinnan tähden. Tästä aiheutuu -<i>traagillisuus</i>. Sen varsinaisesta käsitteestä on etenkin viime -aikoina ollut paljon erimielisyyttä. Jos tahdomme tarkoin määrätä, mikä -on traagillista, on huomio kiinnitettävä siihen omituiseen, kaikkiin -traagillisuuden ilmiöihin liittyvään tunteeseen, joka samalla sisältää -alistumista ja mielen ylennystä, sääliä ja ihailua, ristiriitaa ja -sovintoa. Ottakaamme asian selvittämiseksi muutamia esimerkkejä.</p> - -<p>Kun ajattelemme runouden tarjoamaa pitkää sarjaa tositraagillisia -henkilöitä, semmoisia kuin Antigonea, Hamletia, Learia, Orleans'in -Neitsyttä, Wallensteinia, Kullervoa, Hjortia y.m. havaitsemme näiden -viehättävän meitä jaloudellaan ja henkisellä etevyydellään. Sellaisiin -kohdistuu traagillisuuden synnyttämä myötätuntoisuus; sillä onhan -traagillisuuden perustunnelma siinä, että ylevimpienkin täytyy kukistua -kaikkia hallitsevan maailmanjärjestyksen alle. Kurja pahantekijä, joka -joutuu rangaistavaksi, ei ole traagillinen, eikä heikko, horjuva -luonne, jonka sortuminen on häilyväisyyden palkinto. Mutta tuo henkinen -etevyys on ymmärrettävä mitä laajimmassa merkityksessä. Ei traagillisen -henkilön aina tarvitse olla mahtava sankari, joka loistavilla teoillaan -huikaisee aikalaistensa tai jälkimaailman silmät; puhtaat aikeet, syvä -into tai sydämmen hienous riittävät osan-oton herättämiseksi. Ainon +voiman johdannasta, jonka tarkoituksia meidän on tapana aatteiksi +nimittää. Jos ihminen voi tehdä ne omikseen ja taistelussa olla +siveellistä maailmanjärjestystä loukkaamatta, eivät vastariidat tuota +hänelle perikatoa, vaan saattavat selvitä sopusointuisella tavalla; +mutta usein kyllä ne kääntyvät hänelle turmioksi, joko hänen omasta +syystään tai olojen sitkeän vastarinnan tähden. Tästä aiheutuu +<i>traagillisuus</i>. Sen varsinaisesta käsitteestä on etenkin viime +aikoina ollut paljon erimielisyyttä. Jos tahdomme tarkoin määrätä, mikä +on traagillista, on huomio kiinnitettävä siihen omituiseen, kaikkiin +traagillisuuden ilmiöihin liittyvään tunteeseen, joka samalla sisältää +alistumista ja mielen ylennystä, sääliä ja ihailua, ristiriitaa ja +sovintoa. Ottakaamme asian selvittämiseksi muutamia esimerkkejä.</p> + +<p>Kun ajattelemme runouden tarjoamaa pitkää sarjaa tositraagillisia +henkilöitä, semmoisia kuin Antigonea, Hamletia, Learia, Orleans'in +Neitsyttä, Wallensteinia, Kullervoa, Hjortia y.m. havaitsemme näiden +viehättävän meitä jaloudellaan ja henkisellä etevyydellään. Sellaisiin +kohdistuu traagillisuuden synnyttämä myötätuntoisuus; sillä onhan +traagillisuuden perustunnelma siinä, että ylevimpienkin täytyy kukistua +kaikkia hallitsevan maailmanjärjestyksen alle. Kurja pahantekijä, joka +joutuu rangaistavaksi, ei ole traagillinen, eikä heikko, horjuva +luonne, jonka sortuminen on häilyväisyyden palkinto. Mutta tuo henkinen +etevyys on ymmärrettävä mitä laajimmassa merkityksessä. Ei traagillisen +henkilön aina tarvitse olla mahtava sankari, joka loistavilla teoillaan +huikaisee aikalaistensa tai jälkimaailman silmät; puhtaat aikeet, syvä +into tai sydämmen hienous riittävät osan-oton herättämiseksi. Ainon surkea kohtalo tuottaa traagillisen tunnelman, samoin Valpuri -Oehlenschlaegerin murhenäytelmässä tai päähenkilöt Romeo ja Juliassa. -Mutta toiselta puolen erittäin suuri tarmo voi korvata luonteen -jaloutta; siveellinen hirviö, sellainen kuin Richard III, on +Oehlenschlaegerin murhenäytelmässä tai päähenkilöt Romeo ja Juliassa. +Mutta toiselta puolen erittäin suuri tarmo voi korvata luonteen +jaloutta; siveellinen hirviö, sellainen kuin Richard III, on traagillinen henkisen voimansa takia.</p> -<p>Toinen huomio, johon esimerkkimme johtavat, on se, että kaikki -yllämainitut henkilöt oman itsenäisen toimintansa tai kumminkin +<p>Toinen huomio, johon esimerkkimme johtavat, on se, että kaikki +yllämainitut henkilöt oman itsenäisen toimintansa tai kumminkin tunteittensa ristiriidan kautta joutuvat traagilliseen asemaan, -olkoonpa niin, että tulevat syyllisiksi, kuten useimmat heistä, taikka -että syyttöminä sortuvat, esim. vapaaehtoisesti uhrautuen aatteensa -tähden, niinkuin Antigone. Traagillista vaikutusta sitä vastoin ei tee -sattumuksen tai väkivallan tuottama turmio, johon sortuvan henkilön oma -toiminta ei anna mitään aihetta. Siegfridin surma Nibelungenliedissä -tuntuu säälittävältä, vaan ei traagilliselta. Paljasta sääliä synnyttää -myös Homeron sotakuvauksissa monen nuoren urhon kuolema, josta runotar -syvällä myötätuntoisuudella ikäänkuin huokaillen lausuu, että hän -kaatui Troian tantereille kaukana syntymämaasta. Mutta täysin -traagillisena esiintyy Hektor, joka pyhän isänmaanrakkauden innostamana -taistelee kotilietensä puolesta, vaikka kyllä tietää sen päivän -joutuvan, jolloin pyhä Ilios on kukistuva. Erotus on siinä, että -edellisessä tapauksessa tuntuu luonnolliselta, että miekoin-taistelijat -miekkatöihin menehtyvät; itsenäisestä henkisestä toiminnasta ei ole -puhetta eikä ole mitään siveellistä vastariitaa, joka antaisi aihetta -vapaaseen valintaan. Mutta nämä molemmat ehdot täyttyvät Hektorin -suhteen. Huomataan siis — ja tämä on tärkeää — ett'ei kaikki, mikä -nostaa sääliä, ole traagillista ja että traagillisuus alustakseen -vaatii jotain siveellistä vastariitaa, joka pakottaa henkilöä -itsenäisesti määräämään toimintaansa.</p> - -<p>Viimeksimainittu seikka vie meidät kolmanteen kohtaan. Niinkuin -traagillisuus perustuu siveelliseen konfliktiin, niin sen myös tulee -itsessään kuvastaa siveellistä maailmanjärjestystä. Traagillisuuden -tunnelmaa ei synny, ellei aatteiden voima selvästi tule näkyviin. Jos -sokeat luonnonvoimat tuhoavat ihmisten parhaat aikomukset tai henkilöt -toimiessaan syöksyvät turmioon, mutta emme samalla oivalla, miksi niin -täytyy olla, saatamme kyllä surkutella maailman synkkyyttä, mutta -emme näe tuota "suurta jättiläiskohtaloa, joka ihmistä kohottaa, -kun se hänet musertaa". Tosi-traagillisuudessa taas siveellisen -maailmanjärjestyksen ja sen sisältämien aatteiden voima voi näyttäytyä -monella eri tavalla. Se masentaa sekä vääryyden puoltajan että +olkoonpa niin, että tulevat syyllisiksi, kuten useimmat heistä, taikka +että syyttöminä sortuvat, esim. vapaaehtoisesti uhrautuen aatteensa +tähden, niinkuin Antigone. Traagillista vaikutusta sitä vastoin ei tee +sattumuksen tai väkivallan tuottama turmio, johon sortuvan henkilön oma +toiminta ei anna mitään aihetta. Siegfridin surma Nibelungenliedissä +tuntuu säälittävältä, vaan ei traagilliselta. Paljasta sääliä synnyttää +myös Homeron sotakuvauksissa monen nuoren urhon kuolema, josta runotar +syvällä myötätuntoisuudella ikäänkuin huokaillen lausuu, että hän +kaatui Troian tantereille kaukana syntymämaasta. Mutta täysin +traagillisena esiintyy Hektor, joka pyhän isänmaanrakkauden innostamana +taistelee kotilietensä puolesta, vaikka kyllä tietää sen päivän +joutuvan, jolloin pyhä Ilios on kukistuva. Erotus on siinä, että +edellisessä tapauksessa tuntuu luonnolliselta, että miekoin-taistelijat +miekkatöihin menehtyvät; itsenäisestä henkisestä toiminnasta ei ole +puhetta eikä ole mitään siveellistä vastariitaa, joka antaisi aihetta +vapaaseen valintaan. Mutta nämä molemmat ehdot täyttyvät Hektorin +suhteen. Huomataan siis — ja tämä on tärkeää — ett'ei kaikki, mikä +nostaa sääliä, ole traagillista ja että traagillisuus alustakseen +vaatii jotain siveellistä vastariitaa, joka pakottaa henkilöä +itsenäisesti määräämään toimintaansa.</p> + +<p>Viimeksimainittu seikka vie meidät kolmanteen kohtaan. Niinkuin +traagillisuus perustuu siveelliseen konfliktiin, niin sen myös tulee +itsessään kuvastaa siveellistä maailmanjärjestystä. Traagillisuuden +tunnelmaa ei synny, ellei aatteiden voima selvästi tule näkyviin. Jos +sokeat luonnonvoimat tuhoavat ihmisten parhaat aikomukset tai henkilöt +toimiessaan syöksyvät turmioon, mutta emme samalla oivalla, miksi niin +täytyy olla, saatamme kyllä surkutella maailman synkkyyttä, mutta +emme näe tuota "suurta jättiläiskohtaloa, joka ihmistä kohottaa, +kun se hänet musertaa". Tosi-traagillisuudessa taas siveellisen +maailmanjärjestyksen ja sen sisältämien aatteiden voima voi näyttäytyä +monella eri tavalla. Se masentaa sekä vääryyden puoltajan että syylliseksi joutuneen aatteiden kannattajan; mutta muutamissa -tapauksissa se saattaa ilmaantua elähyttävänä voimana, joka vie jalon -henkilön oikeuden puolesta antamaan itsensä alttiiksi.</p> +tapauksissa se saattaa ilmaantua elähyttävänä voimana, joka vie jalon +henkilön oikeuden puolesta antamaan itsensä alttiiksi.</p> <p>Lyhyesti lausuttuina tarkastuksemme tulokset siis ovat seuraavat:</p> -<p>Traagillisuus on se ylevän kauneuden laji, joka osoittaa, miten +<p>Traagillisuus on se ylevän kauneuden laji, joka osoittaa, miten maailmassa ilmaantuvien vastariitojen johdosta jaloimmatkin -sortuvat, mutta samalla ylentää mieltä viittaamalla siveelliseen -maailmanjärjestykseen, joka sen kautta toteutuu.</p> - -<p>Tästä johtuu: 1) että traagillisen henkilön pitää viehättää -jaloudellaan tai henkisellä tarmollaan; 2) että traagillisuuden tulee -perustua siveelliseen vastariitaan, joka joutuu itse henkilön -ratkaistavaksi; 3) että siveellinen maailmanjärjestys selvästi tulee -näkyviin.</p> - -<p>Kun näin on saatu selville traagillisuuden käsite, kääntykäämme -lähemmin katsomaan sen eri ilmestysmuotoja. Ottakaamme lähtökohdaksi se -traagillisuuden laji, jota sopii pitää sen tyypillisenä perusmuotona, +sortuvat, mutta samalla ylentää mieltä viittaamalla siveelliseen +maailmanjärjestykseen, joka sen kautta toteutuu.</p> + +<p>Tästä johtuu: 1) että traagillisen henkilön pitää viehättää +jaloudellaan tai henkisellä tarmollaan; 2) että traagillisuuden tulee +perustua siveelliseen vastariitaan, joka joutuu itse henkilön +ratkaistavaksi; 3) että siveellinen maailmanjärjestys selvästi tulee +näkyviin.</p> + +<p>Kun näin on saatu selville traagillisuuden käsite, kääntykäämme +lähemmin katsomaan sen eri ilmestysmuotoja. Ottakaamme lähtökohdaksi se +traagillisuuden laji, jota sopii pitää sen tyypillisenä perusmuotona, se, jossa sortumiseen vie varsinainen traagillinen syyllisyys.</p> <p>Jouduttuansa keskelle aatteiden ankaraa taistelua ihminen harvoin voi -pysyä puhtaana. Vapaana olentona hänen tulee itse määrätä toimintansa, -mutta äärellisenä ollessaan hän yksipuolisuudessaan, aatetta +pysyä puhtaana. Vapaana olentona hänen tulee itse määrätä toimintansa, +mutta äärellisenä ollessaan hän yksipuolisuudessaan, aatetta puolustaessaan, loukkaa muita oikeutettuja aatteita taikka on uskoton -omalle tehtävälleen. Täten hän tulee syylliseksi, ja syyllisyys -vaatii sovitusta. Maailmanjärjestys on rikottu, ja se tuottaa -vastavaikutuksen, joka kohtaa syyn-alaista henkilöä. Hän itse sortuu; -mutta mitä hyvää hän on puolustanut, se ei mene hukkaan, vaan aate -selviää ja kypsyy ja pääsee vihdoin voitolle. Tämän traagillisen -syyllisyyden selvimpiä esimerkkejä ovat Schillerin "Orleans'in Neitsyt" +omalle tehtävälleen. Täten hän tulee syylliseksi, ja syyllisyys +vaatii sovitusta. Maailmanjärjestys on rikottu, ja se tuottaa +vastavaikutuksen, joka kohtaa syyn-alaista henkilöä. Hän itse sortuu; +mutta mitä hyvää hän on puolustanut, se ei mene hukkaan, vaan aate +selviää ja kypsyy ja pääsee vihdoin voitolle. Tämän traagillisen +syyllisyyden selvimpiä esimerkkejä ovat Schillerin "Orleans'in Neitsyt" ja Wecksellin "Daniel Hjort".</p> -<p>Tällainen traagillinen henkilö on tavallansa syytön, vaikka on -syyn-alainen; sillä syyllisyys on välttämättömässä yhteydessä hänen -luonteensa kanssa. Hänen oma mielenlaatunsa yhdessä ulkonaisen pakon -kanssa vie hänet tekoihin, joita hänen tilassaan olisi vaikea välttää. -Toisinaan hän epäröi; rikoksellinen teko vaan hämäränä väikkyy hänen -mielessään, hän sillä ikäänkuin leikittelee. Mutta huomaamatta -sallimuksen vaanivat voimat vetävät hänet piiriinsä; hänen täytyy -toteuttaa aikomuksensa ja antautua sen seurausten alaiseksi. Niin käy +<p>Tällainen traagillinen henkilö on tavallansa syytön, vaikka on +syyn-alainen; sillä syyllisyys on välttämättömässä yhteydessä hänen +luonteensa kanssa. Hänen oma mielenlaatunsa yhdessä ulkonaisen pakon +kanssa vie hänet tekoihin, joita hänen tilassaan olisi vaikea välttää. +Toisinaan hän epäröi; rikoksellinen teko vaan hämäränä väikkyy hänen +mielessään, hän sillä ikäänkuin leikittelee. Mutta huomaamatta +sallimuksen vaanivat voimat vetävät hänet piiriinsä; hänen täytyy +toteuttaa aikomuksensa ja antautua sen seurausten alaiseksi. Niin käy Schillerin Wallensteinin. — Ihmisen luonto on kuin rahakappale, jossa -kummallakin puolella on eri leimakuva; jokainen hyvä ominaisuus voi -liioiteltuna tai ylenmäärin kiihoittuneena tulla virheeksi, jopa -paheeksikin, taikka suorastaan muuttua vastakohdakseen. Romeo, jos hän, +kummallakin puolella on eri leimakuva; jokainen hyvä ominaisuus voi +liioiteltuna tai ylenmäärin kiihoittuneena tulla virheeksi, jopa +paheeksikin, taikka suorastaan muuttua vastakohdakseen. Romeo, jos hän, saatuansa tiedon Julian kuolemasta, maltillisesti tutkisi kaikki asianhaarat, ei olisi oikea Romeo, hehkuvan nuoruudenlemmen edustaja; -Othello ei kuulisi katalan Jagon kuiskutuksia eikä surmaisi viatonta -Desdemonaa, ellei hänen suora ja rehellinen luontonsa olisi petoksesta -tuiki tietämätön ja ankara oikeudentuntonsa vimmastuisi pienimmästäkin -uskottomuuden varjosta. Mitä enemmän hairaus tällä tavoin on luonteen -ja olojen vaikuttama, sitä syvempi on traagillisuus. Mutta sen lisäksi -se tietysti vaatii, että henkilön oma toiminta tuottaa hänelle tuhoa. -Murhenäytelmissä ja kertomuksissa usein kyllä ilmaantuu henkilöitä, -jotka sortuvat syyttöminä tai hyvin vähän syyllisinä, semmoisia kuin -Cordelia ja Desdemona; heitä on verrattu vienoihin, kosken partaalla -yleneviin kukkasiin, jotka riehuva virta tempaa myötänsä. Mutta nämä -ovat vaan sivuhenkilöitä eikä heitä voi pitää täysin traagillisina. -Niiden kautta päähenkilön syyllisyys vaan selvemmin esiintyy. Useinpa -näiden henkilöin sisällinen jalous heidän sortuessaan mitä -kirkkaammaksi kirkastuu. Siinäkin on jonkunlainen sovinto ja toisinaan -sitä vaatii runoelman aate. Niin on luullakseni Cordelian laita. -Cordelia on kaikin puolin sisariensa vastakohta; niinkuin nämä -edustavat lasten kiittämättömyyttä, niin Cordelia on lapsenrakkauden -kuva. Hänen alttiiksi-antaumisensa ei olisi täydellinen, ellei hän -henkeänsäkin uhraisi. Hän kuolee, mutta hänen kuolemansa päättää +Othello ei kuulisi katalan Jagon kuiskutuksia eikä surmaisi viatonta +Desdemonaa, ellei hänen suora ja rehellinen luontonsa olisi petoksesta +tuiki tietämätön ja ankara oikeudentuntonsa vimmastuisi pienimmästäkin +uskottomuuden varjosta. Mitä enemmän hairaus tällä tavoin on luonteen +ja olojen vaikuttama, sitä syvempi on traagillisuus. Mutta sen lisäksi +se tietysti vaatii, että henkilön oma toiminta tuottaa hänelle tuhoa. +Murhenäytelmissä ja kertomuksissa usein kyllä ilmaantuu henkilöitä, +jotka sortuvat syyttöminä tai hyvin vähän syyllisinä, semmoisia kuin +Cordelia ja Desdemona; heitä on verrattu vienoihin, kosken partaalla +yleneviin kukkasiin, jotka riehuva virta tempaa myötänsä. Mutta nämä +ovat vaan sivuhenkilöitä eikä heitä voi pitää täysin traagillisina. +Niiden kautta päähenkilön syyllisyys vaan selvemmin esiintyy. Useinpa +näiden henkilöin sisällinen jalous heidän sortuessaan mitä +kirkkaammaksi kirkastuu. Siinäkin on jonkunlainen sovinto ja toisinaan +sitä vaatii runoelman aate. Niin on luullakseni Cordelian laita. +Cordelia on kaikin puolin sisariensa vastakohta; niinkuin nämä +edustavat lasten kiittämättömyyttä, niin Cordelia on lapsenrakkauden +kuva. Hänen alttiiksi-antaumisensa ei olisi täydellinen, ellei hän +henkeänsäkin uhraisi. Hän kuolee, mutta hänen kuolemansa päättää Learinkin traagillisen kohtalon. Tarpeetonta on Cordeliasta, -lapsellisen viattomuuden kuvasta, etsimällä etsiä traagillista -syyllisyyttä ja semmoiseksi kuvaella hänen vilpitöntä, imarteluun -taipumatonta mieltään. Cordeliassa ei ole siveellistä vastariitaa ja -hän kuuluu siis kokonaan — niin surullinen kuin hänen kohtalonsa -onkin, — suoran kauneuden piiriin. Jos sitä olisi, pitäisi hänet lukea +lapsellisen viattomuuden kuvasta, etsimällä etsiä traagillista +syyllisyyttä ja semmoiseksi kuvaella hänen vilpitöntä, imarteluun +taipumatonta mieltään. Cordeliassa ei ole siveellistä vastariitaa ja +hän kuuluu siis kokonaan — niin surullinen kuin hänen kohtalonsa +onkin, — suoran kauneuden piiriin. Jos sitä olisi, pitäisi hänet lukea samaan traagillisuuden lajiin kuin Antigone ja Leontes.</p> -<p>Mutta traagillista syyllisyyttä ei saa toiselta puolen punnita +<p>Mutta traagillista syyllisyyttä ei saa toiselta puolen punnita tavallisen moraalin vaa'alla. Paljaan siveellisyyden kannalta katsoen, -ihminen poistaa itsestään kaiken syyllisyyden, kun noudattaa omaa -vakaumustansa, toimien parhaan ymmärryksensä mukaan. Hän ei ole -vastuun-alainen muusta, kuin mitä hän tietää ja tahtoo. Mutta maailman -suurella näyttämöllä on toisin; historia ei katso yksityisten -aikomuksia, eikä yksityisen olo ole erillään kansan ja ihmiskunnan -yhteis-elämästä. Jos hän tarttuu ajan pyörään, niin hän eriämättömästi -yhdistää kohtalonsa asiaan, jota hän puolustaa, ja joutuu erehtyessään -paljoa enemmän vastuun-alaiseksi, kuin mitä hänen hairauksensa muutoin -vaatisi. Hänen ei tule vastata ainoastaan omasta teostaan, vaan sen +ihminen poistaa itsestään kaiken syyllisyyden, kun noudattaa omaa +vakaumustansa, toimien parhaan ymmärryksensä mukaan. Hän ei ole +vastuun-alainen muusta, kuin mitä hän tietää ja tahtoo. Mutta maailman +suurella näyttämöllä on toisin; historia ei katso yksityisten +aikomuksia, eikä yksityisen olo ole erillään kansan ja ihmiskunnan +yhteis-elämästä. Jos hän tarttuu ajan pyörään, niin hän eriämättömästi +yhdistää kohtalonsa asiaan, jota hän puolustaa, ja joutuu erehtyessään +paljoa enemmän vastuun-alaiseksi, kuin mitä hänen hairauksensa muutoin +vaatisi. Hänen ei tule vastata ainoastaan omasta teostaan, vaan sen seurauksistakin. Niinkuin tuntureilla-kulkija huomaamatta jalallaan -työntää lumipaakun ja tämä alas vieriessään kasvaa hävittäväksi -lumivyörykkeeksi, niin jokainen teko seurauksiltaan ulottuu äärettömään -kaukaisuuteen. Eikä toimintakykyinen sankari tätä syyllisyyden vaaraa -pelkääkään; hän tietää, että ainoastaan sen uhalla historian suuret -työt ovat täytettävissä. Rikos saattaa siis, yksityissiveellisyyden -kannalta katsottuna, olla äärettömän lievä; mutta renkaana suuressa -tapausten sarjassa se kääntyy rikkojan turmioksi. Miellyttävimpiä -traagillisia henkilöitä on esim. jalo Brutus Shakespearen Julius -Caesarissa. Puhtain isänmaanrakkaus viepi hänet taisteluun, joka kysyy -ihan toisenlaista mielenlaatua kuin Bruton vilpittömän ihanteellista -luonnetta. Uhkaava itsevalta, jota hän vastustaa, on tosin +työntää lumipaakun ja tämä alas vieriessään kasvaa hävittäväksi +lumivyörykkeeksi, niin jokainen teko seurauksiltaan ulottuu äärettömään +kaukaisuuteen. Eikä toimintakykyinen sankari tätä syyllisyyden vaaraa +pelkääkään; hän tietää, että ainoastaan sen uhalla historian suuret +työt ovat täytettävissä. Rikos saattaa siis, yksityissiveellisyyden +kannalta katsottuna, olla äärettömän lievä; mutta renkaana suuressa +tapausten sarjassa se kääntyy rikkojan turmioksi. Miellyttävimpiä +traagillisia henkilöitä on esim. jalo Brutus Shakespearen Julius +Caesarissa. Puhtain isänmaanrakkaus viepi hänet taisteluun, joka kysyy +ihan toisenlaista mielenlaatua kuin Bruton vilpittömän ihanteellista +luonnetta. Uhkaava itsevalta, jota hän vastustaa, on tosin periaatteellisesti paljoa alhaisempi kehitysmuoto kuin vanha tasavalta -kaikkine puutteineen; mutta historian meno on tämän jo auttamattomasti -tuominnut ja sentähden Bruton täytyy sortua. Vaan ylevänä, varjottomana -hänen muistonsa säilyy yksin vihamiestenkin kesken, ja Antonius hänestä +kaikkine puutteineen; mutta historian meno on tämän jo auttamattomasti +tuominnut ja sentähden Bruton täytyy sortua. Vaan ylevänä, varjottomana +hänen muistonsa säilyy yksin vihamiestenkin kesken, ja Antonius hänestä todistaa:<a name="FNanchor_42" id="FNanchor_42"></a><a href="#Footnote_42" class="fnanchor">[42]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Hän kaikist' oli jaloin roomalainen,<br /></span> -<span class="i0">Muut salaliittolaiset teki työnsä<br /></span> +<span class="i0">Hän kaikist' oli jaloin roomalainen,<br /></span> +<span class="i0">Muut salaliittolaiset teki työnsä<br /></span> <span class="i0">Kateudesta suureen Caesariin.<br /></span> -<span class="i0">Hän yksin vilpittömän' aikehella<br /></span> -<span class="i0">Ja yhteishyvän tähden heihin liittyi.<br /></span> -<span class="i0">Sävykäs oli hänen elämänsä<br /></span> -<span class="i0">Ja alku-aineet hänessä niin sa'atut,<br /></span> -<span class="i0">Ett' esiin luonto nousta voi ja tehdä<br /></span> -<span class="i0">Mailman tiedoks: hän se oli mies!<br /></span> +<span class="i0">Hän yksin vilpittömän' aikehella<br /></span> +<span class="i0">Ja yhteishyvän tähden heihin liittyi.<br /></span> +<span class="i0">Sävykäs oli hänen elämänsä<br /></span> +<span class="i0">Ja alku-aineet hänessä niin sa'atut,<br /></span> +<span class="i0">Ett' esiin luonto nousta voi ja tehdä<br /></span> +<span class="i0">Mailman tiedoks: hän se oli mies!<br /></span> </div></div> -<p>Valaistakoon syyllisyyden käsite vielä parilla esimerkillä. Romeo ja -Juliassa sopii kyllä pitää jonkunmoisena syyllisyytenä sitä -ajattelematonta kiihkoa, jolla rakastajat antautuvat lempensä valtaan, -unohtaen kaikki olojen siteet; mutta järin lievä tämä syyllisyys -kumminkin on. Vaan alusta alkaen heidän liittonsa rakentuu sukuvihan -uurtamalle epävakaiselle perustalle, siis tuiki traagilliselle -pohjalle. Sukuviha ja sen tuottamat olot eivät ole oikeutettuja; mutta +<p>Valaistakoon syyllisyyden käsite vielä parilla esimerkillä. Romeo ja +Juliassa sopii kyllä pitää jonkunmoisena syyllisyytenä sitä +ajattelematonta kiihkoa, jolla rakastajat antautuvat lempensä valtaan, +unohtaen kaikki olojen siteet; mutta järin lievä tämä syyllisyys +kumminkin on. Vaan alusta alkaen heidän liittonsa rakentuu sukuvihan +uurtamalle epävakaiselle perustalle, siis tuiki traagilliselle +pohjalle. Sukuviha ja sen tuottamat olot eivät ole oikeutettuja; mutta niiden kautta syntyy siveellinen vastariita, ja ne ovat kyllin -voimallisia kostamaan halveksijansa. Mutta sortuessansa nämä näyttävät -tosirakkauden olevan voimallisemman kuin vihan ja kuoleman; sillä -heidän ruumistensa vieressä vihamiehet ojentavat sovinnon kättä -toisilleen. — Sopii sanoa, että puoluetaistelun muodostamat olot tässä -vaikuttavat kohtalon määräämän järjestyksen tavalla, joka sekin vaatii -itsellensä jonkinlaista oikeutusta. Konflikti liikkuu niinmuodoin -luontaisten viettien ja intohimojen hämärässä piirissä; mutta puhdas -rakkaus ne voittaa ja nostaa toiminnan korkeampaan, henkisempään -keskuuteen. — "Romeo ja Julia" herättää oikean traagillisuuden -tunnelman; Goethen Egmont sitä vastoin ei tunnu kaikin puolin +voimallisia kostamaan halveksijansa. Mutta sortuessansa nämä näyttävät +tosirakkauden olevan voimallisemman kuin vihan ja kuoleman; sillä +heidän ruumistensa vieressä vihamiehet ojentavat sovinnon kättä +toisilleen. — Sopii sanoa, että puoluetaistelun muodostamat olot tässä +vaikuttavat kohtalon määräämän järjestyksen tavalla, joka sekin vaatii +itsellensä jonkinlaista oikeutusta. Konflikti liikkuu niinmuodoin +luontaisten viettien ja intohimojen hämärässä piirissä; mutta puhdas +rakkaus ne voittaa ja nostaa toiminnan korkeampaan, henkisempään +keskuuteen. — "Romeo ja Julia" herättää oikean traagillisuuden +tunnelman; Goethen Egmont sitä vastoin ei tunnu kaikin puolin traagilliselta, vaikka Egmontin kuva muutoin on niin mestarillisesti -piirretty ja hänen surmansa synnyttää mitä syvintä myötätuntoisuutta. -Hän on jalo, viehättävä henkilö, jonka ainoa vika on kevytmielinen -luottamus vallanpitäjiin, ja tämä hänet kukistaa. Mutta hän kulkee -perikatoansa kohden selvästi tietämättä, mikä vaara häntä uhkaa, ja se -ehkäisee traagillisuuden. Eikä kansan vapautus olekaan suoranaisessa -yhteydessä hänen kuolemansa kanssa.</p> - -<p>Läheistä sukua sille traagillisuudelle, jota kohtaamme Romeo +piirretty ja hänen surmansa synnyttää mitä syvintä myötätuntoisuutta. +Hän on jalo, viehättävä henkilö, jonka ainoa vika on kevytmielinen +luottamus vallanpitäjiin, ja tämä hänet kukistaa. Mutta hän kulkee +perikatoansa kohden selvästi tietämättä, mikä vaara häntä uhkaa, ja se +ehkäisee traagillisuuden. Eikä kansan vapautus olekaan suoranaisessa +yhteydessä hänen kuolemansa kanssa.</p> + +<p>Läheistä sukua sille traagillisuudelle, jota kohtaamme Romeo ja Juliassa, on muinaiskreikkalaisessa runoudessa tavattava -traagillisuuden muoto. Rautainen sallimus määrää ihmisen kohtalon ja -tekee hänet syylliseksi; mutta hänen oma uhkamielisyytensä tai -intohimonsa heittää hänet sallimuksen valtaan. Jo tätä vastaan -taisteleminenkin on rikosta; sillä sallimus edustaa siveellistä -maailmanjärjestystä. Mitä enemmän ihminen pyrkii siitä irtaantumaan, -sitä pahemmin hän kietoutuu sen pauloihin. Niin sortuu onneton Oidipus -kuningas, vieläpä koko Laion sukukin; sillä sallimuksen iskut ja sen -aiheuttama syyllisyys eivät kohtaa ainoastaan yksityistä henkilöä, vaan +traagillisuuden muoto. Rautainen sallimus määrää ihmisen kohtalon ja +tekee hänet syylliseksi; mutta hänen oma uhkamielisyytensä tai +intohimonsa heittää hänet sallimuksen valtaan. Jo tätä vastaan +taisteleminenkin on rikosta; sillä sallimus edustaa siveellistä +maailmanjärjestystä. Mitä enemmän ihminen pyrkii siitä irtaantumaan, +sitä pahemmin hän kietoutuu sen pauloihin. Niin sortuu onneton Oidipus +kuningas, vieläpä koko Laion sukukin; sillä sallimuksen iskut ja sen +aiheuttama syyllisyys eivät kohtaa ainoastaan yksityistä henkilöä, vaan kokonaisia sukuja polvesta polveen.</p> -<p>Mutta peräti toista laatua on traagillisuus Sofokleen Antigonessa. Se -muistuttaa kyllä siinä kohden Romeo ja Juliaa, että tässäkin on -vastariita jäykistyneiden olosuhteiden ja luontaisen tunteen välillä, -mutta omin ehdoin, kova kohtalo silmiensä edessä, Antigone heittäytyy -kuoleman omaksi, rohkeasti puolustaen, mitä hän katsoo oikeaksi. Siinä +<p>Mutta peräti toista laatua on traagillisuus Sofokleen Antigonessa. Se +muistuttaa kyllä siinä kohden Romeo ja Juliaa, että tässäkin on +vastariita jäykistyneiden olosuhteiden ja luontaisen tunteen välillä, +mutta omin ehdoin, kova kohtalo silmiensä edessä, Antigone heittäytyy +kuoleman omaksi, rohkeasti puolustaen, mitä hän katsoo oikeaksi. Siinä on siis siveellinen vastariita ja tahdon vapauteen perustuva konfliktin -ratkaisu. Antigonen syyllisyydeksi on kyllä koetettu selittää hänen -tottelemattomuuttansa valtiaan käskylle; mutta eihän sitä voi -rikoksena pitää, että hän, nojautuen noihin "jumalien vankkoihin, +ratkaisu. Antigonen syyllisyydeksi on kyllä koetettu selittää hänen +tottelemattomuuttansa valtiaan käskylle; mutta eihän sitä voi +rikoksena pitää, että hän, nojautuen noihin "jumalien vankkoihin, kirjoittamattomiin lakeihin", vastustaa tyrannin omavaltaista -säännöstä. Vain sisarenrakkaus ja jalo varomattomuus saattavat hänet -perikatoon. Mutta kunnian kirkastamana hän kuolee; aatteellisesti hän -sittenkin on voittaja, sillä Antigonen alttiiksi-antaumus kukistaa -Kreonin röyhkeän mielivallan, ja tyrannia kohtaa maailmanjärjestyksen -vaatima kosto. — Minun käsitykseni mukaan ilmaantuu Antigonessa ihan +säännöstä. Vain sisarenrakkaus ja jalo varomattomuus saattavat hänet +perikatoon. Mutta kunnian kirkastamana hän kuolee; aatteellisesti hän +sittenkin on voittaja, sillä Antigonen alttiiksi-antaumus kukistaa +Kreonin röyhkeän mielivallan, ja tyrannia kohtaa maailmanjärjestyksen +vaatima kosto. — Minun käsitykseni mukaan ilmaantuu Antigonessa ihan omituinen ja harvinainen traagillisuuden muoto, jota ensiksi mainitun, -tyypillisen lajin rinnalla sopisi pitää sen toisena päämuotona. -Vastariita on niin ankara, että traagillinen henkilö, jos hän toimii -vakaumuksensa mukaan, ei voi olla sortumatta, ja hän antaa itsensä -vapaaehtoisesti alttiiksi, todistaen, että on olemassa korkeampi hyvä +tyypillisen lajin rinnalla sopisi pitää sen toisena päämuotona. +Vastariita on niin ankara, että traagillinen henkilö, jos hän toimii +vakaumuksensa mukaan, ei voi olla sortumatta, ja hän antaa itsensä +vapaaehtoisesti alttiiksi, todistaen, että on olemassa korkeampi hyvä kuin maallinen onni. Samanlainen traagillinen luonne on Leontes -"Salaminin kuninkaissa"; hänkin syyttömänä kukistuu kuolemallansa -kirkastaen oikeuden aatetta. Tällaisissa tapauksissa on kuitenkin -erittäin mieleen pantava, että traagillisen henkilön pitää esiintyä -ylen jalona, ideaalisilla piirteillä kuvattuna. Kun joku Macbeth tai -Richard III syyllisenä kukistuu, niin ihanteellinen tunteemme -tyydytetään sillä, että maailmanjärjestys palajaa entiselleen; mutta -tässä tapauksessa sen täytyy saada tyydytystä henkilön harvinaisesta +"Salaminin kuninkaissa"; hänkin syyttömänä kukistuu kuolemallansa +kirkastaen oikeuden aatetta. Tällaisissa tapauksissa on kuitenkin +erittäin mieleen pantava, että traagillisen henkilön pitää esiintyä +ylen jalona, ideaalisilla piirteillä kuvattuna. Kun joku Macbeth tai +Richard III syyllisenä kukistuu, niin ihanteellinen tunteemme +tyydytetään sillä, että maailmanjärjestys palajaa entiselleen; mutta +tässä tapauksessa sen täytyy saada tyydytystä henkilön harvinaisesta jaloudesta.</p> -<p>Runoudessa esiintyy tietysti paljon semmoisiakin kärsimisten ja -synkkäin kohtaloin kuvia, jotka herättävät syvää myötätuntoisuutta -olematta varsinaisesti traagillisia. Näiden oikeutusta ei käy -epäileminen, sillä onhan sielun tunne-asteikossa suuri joukko -esteetisesti arvokkaita mielenliikutuksia, jotka lähestyvät +<p>Runoudessa esiintyy tietysti paljon semmoisiakin kärsimisten ja +synkkäin kohtaloin kuvia, jotka herättävät syvää myötätuntoisuutta +olematta varsinaisesti traagillisia. Näiden oikeutusta ei käy +epäileminen, sillä onhan sielun tunne-asteikossa suuri joukko +esteetisesti arvokkaita mielenliikutuksia, jotka lähestyvät traagillisuuden tunnetta ja itse traagillisuuskin saattaa olla -vaillinaisempi tai täydellisempi.</p> +vaillinaisempi tai täydellisempi.</p> -<p>Traagillisuudessa huomataan sentähden eri asteita, joissa sen luonne -selvemmin tai hämärämmin ilmaantuu.<a name="FNanchor_43" id="FNanchor_43"></a><a href="#Footnote_43" class="fnanchor">[43]</a> Ulkopuolella sen varsinaista -alaa, vaikka monessa suhteessa sitä muistuttava, on ensiksikin se +<p>Traagillisuudessa huomataan sentähden eri asteita, joissa sen luonne +selvemmin tai hämärämmin ilmaantuu.<a name="FNanchor_43" id="FNanchor_43"></a><a href="#Footnote_43" class="fnanchor">[43]</a> Ulkopuolella sen varsinaista +alaa, vaikka monessa suhteessa sitä muistuttava, on ensiksikin se <i>yleinen katoavaisuuden laki</i>, joka maailmaa hallitsee. Ei niin ihanaa, ei niin jaloa, ett'ei se raukeaisi, kuolisi. Apeaksi mielemme -käy, kun näemme Tuonen käden tempaavan pois toivorikkaan nuorukaisen -elämän kukkaiskentältä, keskeltä iloa ja toimeliaisuutta, tai kun +käy, kun näemme Tuonen käden tempaavan pois toivorikkaan nuorukaisen +elämän kukkaiskentältä, keskeltä iloa ja toimeliaisuutta, tai kun kansojen loistavimmat sivistysmuodot, valtiasten marmoripalatsit ja taiteen tenhokkaat kuvaelmat tomuksi muuttuvat, muistaen runoilijan sanoja:<a name="FNanchor_44" id="FNanchor_44"></a><a href="#Footnote_44" class="fnanchor">[44]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja niinkuin tämä tyhjä lumekuva,<br /></span> -<span class="i0">Niin uljaat linnat, pilviin vievät tornit,<br /></span> -<span class="i0">Ylevät templit, tämä maankin pallo<br /></span> +<span class="i0">Ja niinkuin tämä tyhjä lumekuva,<br /></span> +<span class="i0">Niin uljaat linnat, pilviin vievät tornit,<br /></span> +<span class="i0">Ylevät templit, tämä maankin pallo<br /></span> <span class="i0">Eloineen kaikkinensa kerran raukee<br /></span> -<span class="i0">Ja jäljettömiin katoo niinkuin tääkin<br /></span> +<span class="i0">Ja jäljettömiin katoo niinkuin tääkin<br /></span> <span class="i0">Oleeton harhahurmos. Sama kude<br /></span> -<span class="i0">On meissä, kuin mik' unelmissa on,<br /></span> -<span class="i0">Ja unta vaan on lyhyt elämämme.<br /></span> +<span class="i0">On meissä, kuin mik' unelmissa on,<br /></span> +<span class="i0">Ja unta vaan on lyhyt elämämme.<br /></span> </div></div> -<p>Mutta oikeata traagillisuuden tunnetta ei tämä yleinen katoavaisuus -kuitenkaan meissä synnytä; se on etupäässä luonnon laki, jossa -järjellisyys piilee välttämättömyyden peitossa; jos näemmekin siinä -korkeamman johdon, ei hengen oma elämä kuitenkaan vielä selvin piirtein -eteemme kuvau. Siveellinen maailmanjärjestys on vasta silloin -täydellisesti tajuttavana, kun se toteutuu ihmisten toiminnan kautta ja +<p>Mutta oikeata traagillisuuden tunnetta ei tämä yleinen katoavaisuus +kuitenkaan meissä synnytä; se on etupäässä luonnon laki, jossa +järjellisyys piilee välttämättömyyden peitossa; jos näemmekin siinä +korkeamman johdon, ei hengen oma elämä kuitenkaan vielä selvin piirtein +eteemme kuvau. Siveellinen maailmanjärjestys on vasta silloin +täydellisesti tajuttavana, kun se toteutuu ihmisten toiminnan kautta ja kun kauniin tai jalon raukeaminen ei ole paljaan sattuman nojassa, vaan -siveellisen täytymyksen vaatima. Että nuorukainen kuolee, vanhus menee -hautaan, sitä voimme murehtia; mutt'emme siinä näe mitään -traagillisuutta. Yksityiset katoavat, koska ovat ääreviä ja -puutteellisia ja maailmanjärjestys siis tarvitsee yhä uusia ilmauksia, -ääretöntä yksityis-olioin moninaisuutta. Mutta sovinto on siinä, -että jokainen yksityis-olio kuitenkin on välttämätön maailman -kokonaisuudessa, jossa kullakin on oma paikkansa ja tehtävänsä. Tätä -samaa yleistä katoavaisuuden lakia on kreikkalaisten mainitsema +siveellisen täytymyksen vaatima. Että nuorukainen kuolee, vanhus menee +hautaan, sitä voimme murehtia; mutt'emme siinä näe mitään +traagillisuutta. Yksityiset katoavat, koska ovat ääreviä ja +puutteellisia ja maailmanjärjestys siis tarvitsee yhä uusia ilmauksia, +ääretöntä yksityis-olioin moninaisuutta. Mutta sovinto on siinä, +että jokainen yksityis-olio kuitenkin on välttämätön maailman +kokonaisuudessa, jossa kullakin on oma paikkansa ja tehtävänsä. Tätä +samaa yleistä katoavaisuuden lakia on kreikkalaisten mainitsema "jumalain kateus"; se on osittain onnen puolueellisuutta tasoittava voima, osittain jumalain ankara oikeus, joka rankaisee kuolevaisten -uhkamielisyyttä. Muistettakoon Herodoton kertomus Polykrateen +uhkamielisyyttä. Muistettakoon Herodoton kertomus Polykrateen sormuksesta, josta Schiller on muodostanut kauniin ballaadinsa.</p> -<p>Mutta vasta siveellisen toiminnan piirissä ilmaantuu oikea -traagillisuus. Yleisestä katoavaisuuden laista johtaa monta astetta -varsinaiseen traagillisuuteen; on henkilöitä ja tapauksia, jotka -vaikuttavat sääliä, ilman siveellistä vastariitaa. Edellisessä on jo -viitattu muutamiin semmoisiin. Henkilöt sortuvat ilman omaa syytä tai -hyvin lievän hairauksen johdosta (Duncan Macbethissa, Cordelia, +<p>Mutta vasta siveellisen toiminnan piirissä ilmaantuu oikea +traagillisuus. Yleisestä katoavaisuuden laista johtaa monta astetta +varsinaiseen traagillisuuteen; on henkilöitä ja tapauksia, jotka +vaikuttavat sääliä, ilman siveellistä vastariitaa. Edellisessä on jo +viitattu muutamiin semmoisiin. Henkilöt sortuvat ilman omaa syytä tai +hyvin lievän hairauksen johdosta (Duncan Macbethissa, Cordelia, Desdemona, Siegfrid, Egmont y.m.). Mutta varsinainen traagillisuus -johtuu aina siveellisestä ristiriidasta, joka saattaa turmiota -tuottavaan toimintaan. Silloin voi tapahtua, että lopullinen sortuminen -aiheutuu jostakin traagillisen henkilön hairauksesta, joka on -ainoastaan satunnaisessa yhteydessä häntä hallitsevan innon eli -paatoksen kanssa, taikka että se on seurauksena aatteiden -välttämättömästä vastariidasta. Jälkimmäiseen traagillisuuden lajiin -tahtoisin lukea nekin tapaukset, jolloin jalo henkilö vapaaehtoisesti +johtuu aina siveellisestä ristiriidasta, joka saattaa turmiota +tuottavaan toimintaan. Silloin voi tapahtua, että lopullinen sortuminen +aiheutuu jostakin traagillisen henkilön hairauksesta, joka on +ainoastaan satunnaisessa yhteydessä häntä hallitsevan innon eli +paatoksen kanssa, taikka että se on seurauksena aatteiden +välttämättömästä vastariidasta. Jälkimmäiseen traagillisuuden lajiin +tahtoisin lukea nekin tapaukset, jolloin jalo henkilö vapaaehtoisesti uhrautuu aatteensa puolesta. Edelliselle muodolle antaa Vischer nimen -"das Tragische der einfachen Schuld"; sen nimeksi ehkä sopisi +"das Tragische der einfachen Schuld"; sen nimeksi ehkä sopisi <i>hairauksen</i> traagillisuus, koska se perustuu vaan subjektiiviseen -hairahdukseen. Jälkimmäisen, Vischerin "das Tragische des -sittlichen Conflicts", nimittäisin <i>aatteiden vastariidan</i> +hairahdukseen. Jälkimmäisen, Vischerin "das Tragische des +sittlichen Conflicts", nimittäisin <i>aatteiden vastariidan</i> traagillisuudeksi.<a name="FNanchor_45" id="FNanchor_45"></a><a href="#Footnote_45" class="fnanchor">[45]</a></p> -<p><i>Hairauksen traagillisuus</i> siis ei saa alkuansa mistään aatteiden -välttämättömästä vastakkaisuudesta; erehdys tapahtuu, mutta se on vaan -traagillisen henkilön oman mielenlaadun tai satunnaisten olojen -tuottama. Aias (Sofokleen näytelmässä) riehuu hourumielisyydessään; -että hän lampaiden teloittamisella saastuttaa sankarinmaineensa, ei -tule mistään aatteiden ristiriidasta, ja vaikka sellainen järjetön -vimma onkin hänen kiivaan luontonsa mukainen, olisi hänen raivonsa -muullakin tavalla voinut ilmestyä. Sallimusperäinen sattumus saa aikaan -Oidipun rikokset. Tässä suhteessa otettakoon huomioon, mitä ylempänä -sanottiin ihmisluonteen eri puolista; mitä likempi on yhteys -mielenlaadun ja rikoksen välillä, sitä parempi. Ajatelkaamme Kullervoa. +<p><i>Hairauksen traagillisuus</i> siis ei saa alkuansa mistään aatteiden +välttämättömästä vastakkaisuudesta; erehdys tapahtuu, mutta se on vaan +traagillisen henkilön oman mielenlaadun tai satunnaisten olojen +tuottama. Aias (Sofokleen näytelmässä) riehuu hourumielisyydessään; +että hän lampaiden teloittamisella saastuttaa sankarinmaineensa, ei +tule mistään aatteiden ristiriidasta, ja vaikka sellainen järjetön +vimma onkin hänen kiivaan luontonsa mukainen, olisi hänen raivonsa +muullakin tavalla voinut ilmestyä. Sallimusperäinen sattumus saa aikaan +Oidipun rikokset. Tässä suhteessa otettakoon huomioon, mitä ylempänä +sanottiin ihmisluonteen eri puolista; mitä likempi on yhteys +mielenlaadun ja rikoksen välillä, sitä parempi. Ajatelkaamme Kullervoa. F. Peranderin nerokkaan selityksen mukaan<a name="FNanchor_46" id="FNanchor_46"></a><a href="#Footnote_46" class="fnanchor">[46]</a> Kullervo on kostajaksi -syntynyt ja kosto turmelee itse kostajan. Tuo hänen elämänsä tarkoitus -on tehnyt hänen luontonsa hurjaksi, välinpitämättömäksi, ja hänen -suunnaton rajuutensa puhkeaa monenlaisiin tuhotöihin. Se vie hänet -tappamaan Ilmarisen emännän ja viettelemään oman sisarensa; mutta -kostonsa hän ilman näitäkin olisi voinut täyttää.</p> - -<p>Tätä traagillisuuden muotoa on myös pahuuden raukeaminen omaan -mitättömyyteensä, josta jo edellisessä puhuttiin. Useinpa vääryys -kostetaan vääryydellä, tämä vaatii uutta kostoa, ja niin syntyy pitkä -jakso pahoja tekoja, kunnes vääryyden voima vihdoin kukistuu. Schiller +syntynyt ja kosto turmelee itse kostajan. Tuo hänen elämänsä tarkoitus +on tehnyt hänen luontonsa hurjaksi, välinpitämättömäksi, ja hänen +suunnaton rajuutensa puhkeaa monenlaisiin tuhotöihin. Se vie hänet +tappamaan Ilmarisen emännän ja viettelemään oman sisarensa; mutta +kostonsa hän ilman näitäkin olisi voinut täyttää.</p> + +<p>Tätä traagillisuuden muotoa on myös pahuuden raukeaminen omaan +mitättömyyteensä, josta jo edellisessä puhuttiin. Useinpa vääryys +kostetaan vääryydellä, tämä vaatii uutta kostoa, ja niin syntyy pitkä +jakso pahoja tekoja, kunnes vääryyden voima vihdoin kukistuu. Schiller sanoo:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Das eben ist der Fluch der bösen That,<br /></span> -<span class="i0">Dass sie fortzeugend Böses muss gebären.<br /></span> +<span class="i0">Das eben ist der Fluch der bösen That,<br /></span> +<span class="i0">Dass sie fortzeugend Böses muss gebären.<br /></span> </div></div> -<p>(Se juuri on pahan teon kirous, että sen yhä uudestaan täytyy synnyttää +<p>(Se juuri on pahan teon kirous, että sen yhä uudestaan täytyy synnyttää pahaa.)</p> -<p>Siveellinen maailmanjärjestys on entiselleen asetettava; se vaatii siis -sovitusta. Esteetinen kokonaisuus on sitä täydellisempi, mitä -lähemmässä yhteydessä sovitus on rikoksen kanssa; parasta on, jos -rikkoja saapi niittää, mitä itse on kylvänyt. Niin Richard III:lle ja +<p>Siveellinen maailmanjärjestys on entiselleen asetettava; se vaatii siis +sovitusta. Esteetinen kokonaisuus on sitä täydellisempi, mitä +lähemmässä yhteydessä sovitus on rikoksen kanssa; parasta on, jos +rikkoja saapi niittää, mitä itse on kylvänyt. Niin Richard III:lle ja Macbethille rangaistus tulee suorastaan niiden puolelta, joita he ovat -loukanneet. Yleensä hairauksen ja koston välillä pitää olla joku -sisällinen yhdysside; niiden tulee olla johonkin määrin samaa laatua. -Kullervo, tyly kostaja ja väkivallan mies, näkee itsensä vihdoin -yksinäiseksi, hyljätyksi, ja muisto siitä turmiosta, jonka hän -omaisillensa on tuonut, hänet maahan masentaa ja kääntää miekankärjen -hänen omaa rintaansa vastaan. Lear kuningas on vanhuuden heikkoudesta -liiaksi imarteluun taipuvainen, mutta imartelun hunajan verosta hän saa -maistaa kiittämättömyyden myrkkyä. K. Bergbom huomauttaa,<a name="FNanchor_47" id="FNanchor_47"></a><a href="#Footnote_47" class="fnanchor">[47]</a> miten -Schillerin Maria Stuartin vie perikatoon tuo sama viehkeä tenhovoima, -joka on ollut hänen rikoksensa ensimmäinen kiihoitin ja nyt Marian -tahtomattakin hurmaa Mortimerin. Samoin Vischer muistuttaa, että -hänellä on "lemmen oikkujen ja hairausten saastuttama nuoruus -kaduttavana, ja lemmen-kadehtiva naisen-oikku on päävaikutin, miksi -Elisabet kirjoittaa kuolemantuomion alle". Mutta Marian kärsiminen ja -kuolema eivät ole hänen hairaustensa suoranaisia seurauksia; hänen -omatuntonsa vaan pitää ne vanhan rikoksen sovituksena, ja tämä se -kuolinhetkelläkin vuodattaa rauhan hänen sydämmeensä. Samalla hänen -traagillinen kohtalonsa muodostuu eheäksi kokonaisuudeksi.</p> - -<p>Tällaisella traagillisen henkilön oman syyllisyytensä tuntemisella on +loukanneet. Yleensä hairauksen ja koston välillä pitää olla joku +sisällinen yhdysside; niiden tulee olla johonkin määrin samaa laatua. +Kullervo, tyly kostaja ja väkivallan mies, näkee itsensä vihdoin +yksinäiseksi, hyljätyksi, ja muisto siitä turmiosta, jonka hän +omaisillensa on tuonut, hänet maahan masentaa ja kääntää miekankärjen +hänen omaa rintaansa vastaan. Lear kuningas on vanhuuden heikkoudesta +liiaksi imarteluun taipuvainen, mutta imartelun hunajan verosta hän saa +maistaa kiittämättömyyden myrkkyä. K. Bergbom huomauttaa,<a name="FNanchor_47" id="FNanchor_47"></a><a href="#Footnote_47" class="fnanchor">[47]</a> miten +Schillerin Maria Stuartin vie perikatoon tuo sama viehkeä tenhovoima, +joka on ollut hänen rikoksensa ensimmäinen kiihoitin ja nyt Marian +tahtomattakin hurmaa Mortimerin. Samoin Vischer muistuttaa, että +hänellä on "lemmen oikkujen ja hairausten saastuttama nuoruus +kaduttavana, ja lemmen-kadehtiva naisen-oikku on päävaikutin, miksi +Elisabet kirjoittaa kuolemantuomion alle". Mutta Marian kärsiminen ja +kuolema eivät ole hänen hairaustensa suoranaisia seurauksia; hänen +omatuntonsa vaan pitää ne vanhan rikoksen sovituksena, ja tämä se +kuolinhetkelläkin vuodattaa rauhan hänen sydämmeensä. Samalla hänen +traagillinen kohtalonsa muodostuu eheäksi kokonaisuudeksi.</p> + +<p>Tällaisella traagillisen henkilön oman syyllisyytensä tuntemisella on suuri merkitys. Etenkin nykyajan katsantotapaa se vastaa paremmin kuin -paljas ulkonainen kukistuminen; sillä me olemme yhä enemmin -vieraantuneet tuosta vanhasta käsityksestä, että kärsiminen eli +paljas ulkonainen kukistuminen; sillä me olemme yhä enemmin +vieraantuneet tuosta vanhasta käsityksestä, että kärsiminen eli rangaistus semmoisenaan muka on rikoksen sovitusta. Puhtaampi on siis -traagillisuus, jos syyllinen sisällisesti masentuu, kuin jos hän vaan -ulkonaisesti sortuu. Macbethissa ja Richard III:ssa näemme, kuinka -omantunnon vaivat nostavat heidän mielikuvituksensa kiihkeään raivoon; -Kullervo täydellä syyllisyyden tunnolla puhuttelee miekkaansa; Oidipus, -huomattuansa, kuinka hän näkevin silmin on hairahtunut, ei siedä enää -auringon valoa. Niinkuin esimerkeistä näkyy, tuo sisällinen -masentuminen voipi olla joko vapaaehtoista siveellisen järjestyksen -tunnustamista tai sisällisen pakon tuottamaa, ehdotonta tunnetta. +traagillisuus, jos syyllinen sisällisesti masentuu, kuin jos hän vaan +ulkonaisesti sortuu. Macbethissa ja Richard III:ssa näemme, kuinka +omantunnon vaivat nostavat heidän mielikuvituksensa kiihkeään raivoon; +Kullervo täydellä syyllisyyden tunnolla puhuttelee miekkaansa; Oidipus, +huomattuansa, kuinka hän näkevin silmin on hairahtunut, ei siedä enää +auringon valoa. Niinkuin esimerkeistä näkyy, tuo sisällinen +masentuminen voipi olla joko vapaaehtoista siveellisen järjestyksen +tunnustamista tai sisällisen pakon tuottamaa, ehdotonta tunnetta. Lopullinen sortuminen saattaa sitten tapahtua monella tavalla: rikkoja -omalla kädellään vihkii itsensä sovitus-uhriksi, niinkuin Kullervo, +omalla kädellään vihkii itsensä sovitus-uhriksi, niinkuin Kullervo, Othello ja Don Cesar Schillerin "Messinan morsiamessa", taikka tuho -tulee ulkoapäin milloin milläkin tavalla. — Vieläpä sattumuskin voi +tulee ulkoapäin milloin milläkin tavalla. — Vieläpä sattumuskin voi joskus olla rankaisijana, jos hairaus on ajattelematonta antautumista sattumuksen valtaan.</p> -<p>Jonkunlainen traagillisuuden välimuoto syntyy siiloin, kun henkilön -täytyy toimia omaa luontoansa vastaan ja sortua tähän ristiriitaan. -Tässä tapauksessa kaksi aatetta tai, oikeammin sanoen, kaksi voimaa, -törmää yhteen: siveellinen velvollisuus tai ulkonainen pakko ja -toiselta puolen luonne semmoisena, kuin se elämässä on vakaantunut, -joka sekin on siveellisesti oikeutettu, kun siinä on aatteellinen -sisällys; siitä johtuva sisällinen taistelu on ikäänkuin räjäys-aine, -joka särkee astian, mihin se on suljettu. Niin Hamlet, tuo jalo, +<p>Jonkunlainen traagillisuuden välimuoto syntyy siiloin, kun henkilön +täytyy toimia omaa luontoansa vastaan ja sortua tähän ristiriitaan. +Tässä tapauksessa kaksi aatetta tai, oikeammin sanoen, kaksi voimaa, +törmää yhteen: siveellinen velvollisuus tai ulkonainen pakko ja +toiselta puolen luonne semmoisena, kuin se elämässä on vakaantunut, +joka sekin on siveellisesti oikeutettu, kun siinä on aatteellinen +sisällys; siitä johtuva sisällinen taistelu on ikäänkuin räjäys-aine, +joka särkee astian, mihin se on suljettu. Niin Hamlet, tuo jalo, hienotunteinen kuninkaanpoika, saatuansa koston raskaan velvollisuuden, -joutuu epäilyksiin ja häilyy kauan toimen ja toimettomuuden välillä, -kunnes tämä vastahakoinen, koko hänen olennollensa vieras tehtävä -vihdoin hävittää hänen henkensä tasapainon; hän toimii sopimattomalla -ajalla eikä saa tarkoitustansa täytetyksi ennenkuin viimeisenä -hetkenään. Hänestäkin näkyy, niinkuin Kullervosta, miten kosto turmelee -kostajan. — Kalevalan Ainossakin on omituinen sisällinen ristiriita: -äiti vaatii suostumaan vanhan Väinämöisen kosintaan, vaan neitsyen -kaino vilpittömyys kieltää häntä menemästä miehelle vastoin sydämmen -käskyä. Mutta Ainon hento mieli ei kestä tätä vastariitaa, vaan hän -murtuu, ennenkuin päätös on tehty, ja löytää rauhan "alta aaltojen -syvien". Tässä on täysivoimaista traagillisuutta ilman toimintaa ja -syyllisyyttä.</p> - -<p>Täydellisin muoto on <i>aatteiden vastariidan traagillisuus</i>. Se on -yhtäpitävä sen kanssa, mitä ylempänä esitettiin traagillisuuden +joutuu epäilyksiin ja häilyy kauan toimen ja toimettomuuden välillä, +kunnes tämä vastahakoinen, koko hänen olennollensa vieras tehtävä +vihdoin hävittää hänen henkensä tasapainon; hän toimii sopimattomalla +ajalla eikä saa tarkoitustansa täytetyksi ennenkuin viimeisenä +hetkenään. Hänestäkin näkyy, niinkuin Kullervosta, miten kosto turmelee +kostajan. — Kalevalan Ainossakin on omituinen sisällinen ristiriita: +äiti vaatii suostumaan vanhan Väinämöisen kosintaan, vaan neitsyen +kaino vilpittömyys kieltää häntä menemästä miehelle vastoin sydämmen +käskyä. Mutta Ainon hento mieli ei kestä tätä vastariitaa, vaan hän +murtuu, ennenkuin päätös on tehty, ja löytää rauhan "alta aaltojen +syvien". Tässä on täysivoimaista traagillisuutta ilman toimintaa ja +syyllisyyttä.</p> + +<p>Täydellisin muoto on <i>aatteiden vastariidan traagillisuus</i>. Se on +yhtäpitävä sen kanssa, mitä ylempänä esitettiin traagillisuuden varsinaiseksi ytimeksi. Kaksi aatetta joutuu vastakkain; taistelu on -välttämätön, traagillisen henkilön täytyy rikkoa toista tai toista -aatetta vastaan. Jos hän loukkaa enemmän oikeutettua aatetta, niin hän -syyllisenä sortuu; mutta myös epäoikeutettu ylivoima saattaa hänet -toisinaan musertaa, kun hän vääryyttä vastustaen panee henkensä +välttämätön, traagillisen henkilön täytyy rikkoa toista tai toista +aatetta vastaan. Jos hän loukkaa enemmän oikeutettua aatetta, niin hän +syyllisenä sortuu; mutta myös epäoikeutettu ylivoima saattaa hänet +toisinaan musertaa, kun hän vääryyttä vastustaen panee henkensä alttiiksi.</p> -<p>Tällaisia vastariitoja on ihmis-elämä täynnä. Selvimmin ne havaitaan -historian näyttämöllä, aatteiden suurella taistelutanterella, vaikka ne -eivät suinkaan siihen rajoitu. Vanha aate — ajatelkaamme esim. +<p>Tällaisia vastariitoja on ihmis-elämä täynnä. Selvimmin ne havaitaan +historian näyttämöllä, aatteiden suurella taistelutanterella, vaikka ne +eivät suinkaan siihen rajoitu. Vanha aate — ajatelkaamme esim. keskiaikaista katolisuutta — on aikanansa ollut oikeutettu; mutta uudelle, vapaammalle hengen suunnalle se on haitaksi. Sen on siis pakko -väistyä; mutta siinä on kuitenkin vielä siksi elinvoimaa, ett'ei se -raukea ilman kovaa vastarintaa. Näin syntyy taistelu. Uusi, voittoisa -aate ei ole aina itsestään jalompi, aatteellisesti korkeampi; mutta -historian kehitys sitä tarvitsee, ainakin väliaikaisesti. Niin esim. -uuden ajan alkupuolella enimmissä Euroopan maissa rajaton yksinvalta -hävitti keskiajan suhteellisesti vapaammat valtiolliset ja -yhteiskunnalliset laitokset (vertaa Goethen Götz von Berlichingen); -mutta tämä oli vaan väliaste, josta yleinen kansanvapaus sittemmin -voisi versoa sekä läänityslaitoksen että itsevallan raunioilla. Kun -järjellisemmät olosuhteet näin saavat väistyä vähemmän aatteenmukaisten -tieltä, voipi niiden puolustaja kuitenkin luottamuksella turvautua — +väistyä; mutta siinä on kuitenkin vielä siksi elinvoimaa, ett'ei se +raukea ilman kovaa vastarintaa. Näin syntyy taistelu. Uusi, voittoisa +aate ei ole aina itsestään jalompi, aatteellisesti korkeampi; mutta +historian kehitys sitä tarvitsee, ainakin väliaikaisesti. Niin esim. +uuden ajan alkupuolella enimmissä Euroopan maissa rajaton yksinvalta +hävitti keskiajan suhteellisesti vapaammat valtiolliset ja +yhteiskunnalliset laitokset (vertaa Goethen Götz von Berlichingen); +mutta tämä oli vaan väliaste, josta yleinen kansanvapaus sittemmin +voisi versoa sekä läänityslaitoksen että itsevallan raunioilla. Kun +järjellisemmät olosuhteet näin saavat väistyä vähemmän aatteenmukaisten +tieltä, voipi niiden puolustaja kuitenkin luottamuksella turvautua — vaikkapa kaukaiseenkin — tulevaisuuteen, joka lopullisesti on -tasoittava entis-aikojen epäkohdat ja vääryydet. Näin katsottuna +tasoittava entis-aikojen epäkohdat ja vääryydet. Näin katsottuna ihmiskunnan historia muodostaa suuren taisteluin jakson, joka kokonaisuudessaan tuo ilmi humaanisuuden ja siveellisten voimien -voiton, vaikka sen pyörteisiin hukkuu paljon hyvää ja kaunista. Suuret -ja mahtavat, sekä yksilöt että kansat, syöksyvät suunnattoman -vallanhimonsa takia perikatoon ja vähäväkiset usein kaatuvat heidän -intohimonsa uhreiksi; mutta ihmiskuntaan juurtunut täydellisyyden -kaipuu saattaa sitä pyrkimään yhä uusia ihanteita kohden.</p> - -<p>Tosi-elämässä aatteen voitto niinmuodoin osoitaikse historian koko -menossa, ja missä se ei selvästi tule näkyviin, siellä aavistava -henkemme olettaa meiltä kätketyn tarkoituksen. Mutta runoudessa -näytetään, miten aatteiden vastakohdat yksityistapauksissa selviävät +voiton, vaikka sen pyörteisiin hukkuu paljon hyvää ja kaunista. Suuret +ja mahtavat, sekä yksilöt että kansat, syöksyvät suunnattoman +vallanhimonsa takia perikatoon ja vähäväkiset usein kaatuvat heidän +intohimonsa uhreiksi; mutta ihmiskuntaan juurtunut täydellisyyden +kaipuu saattaa sitä pyrkimään yhä uusia ihanteita kohden.</p> + +<p>Tosi-elämässä aatteen voitto niinmuodoin osoitaikse historian koko +menossa, ja missä se ei selvästi tule näkyviin, siellä aavistava +henkemme olettaa meiltä kätketyn tarkoituksen. Mutta runoudessa +näytetään, miten aatteiden vastakohdat yksityistapauksissa selviävät tavalla semmoisella, joka meille ilmaisee maailmaa hallitsevan -järjellisyyden voiman. Turha olisi kuitenkin koettaa kaavoihin -kahlehtia sitä elämän moninaisuutta, joka silmäämme kohtaa, kun +järjellisyyden voiman. Turha olisi kuitenkin koettaa kaavoihin +kahlehtia sitä elämän moninaisuutta, joka silmäämme kohtaa, kun tarkastamme siveellisen vastariidan traagillisuutta. Toisinaan koko -taistelu tapahtuu henkilön omassa povessa; niin Oresteen sydämmen -anastaa temmellyspaikakseen kaksi velvollisuutta: kosto isän puolesta -ja luontainen rakkaus äitiin, ja samaten Leonteen rinnassa riehuu -taistelu pojan-rakkauden ja oikeudentunnon välillä.<a name="FNanchor_48" id="FNanchor_48"></a><a href="#Footnote_48" class="fnanchor">[48]</a> — Toisinaan -taas noiden vastakkaisten suuntien edustajina on kaksi henkilöä tai -puoluetta, joten eri aatteiden merkitys ja keskinäinen suhde tulee -selvemmästi ja monipuolisemmasti esitetyksi. Niin Daniel Hjortin -täysivertaisina vastustajina ovat Stålarm ja muut Sigismundin +taistelu tapahtuu henkilön omassa povessa; niin Oresteen sydämmen +anastaa temmellyspaikakseen kaksi velvollisuutta: kosto isän puolesta +ja luontainen rakkaus äitiin, ja samaten Leonteen rinnassa riehuu +taistelu pojan-rakkauden ja oikeudentunnon välillä.<a name="FNanchor_48" id="FNanchor_48"></a><a href="#Footnote_48" class="fnanchor">[48]</a> — Toisinaan +taas noiden vastakkaisten suuntien edustajina on kaksi henkilöä tai +puoluetta, joten eri aatteiden merkitys ja keskinäinen suhde tulee +selvemmästi ja monipuolisemmasti esitetyksi. Niin Daniel Hjortin +täysivertaisina vastustajina ovat StÃ¥larm ja muut Sigismundin puoluelaiset; niinkuin Daniel Hjort kannattaa yhteisen kansan asiaa, -niin hänen vastustajansa, uskollisina lailliselle hallitsijalleen, -puolustavat Sigismundia, vaikka samassa myös ylimysvaltaa. +niin hänen vastustajansa, uskollisina lailliselle hallitsijalleen, +puolustavat Sigismundia, vaikka samassa myös ylimysvaltaa. Sigismundilaisillakin siis on oikeutettu asia kannatettavana; mutta -heidän täytyy sortua, sillä kansanvapaus on korkeampi aate kuin +heidän täytyy sortua, sillä kansanvapaus on korkeampi aate kuin lojaliteetti. Shakespearen Julius Caesarissa ovat yksinvaltaisuuden kannattajina Julius Caesar, Antonius, Octavius, ja tasavallan -puolustajina Brutus ja hänen liittolaisensa.</p> +puolustajina Brutus ja hänen liittolaisensa.</p> -<p>Katsokaamme vielä hetkinen viimeksimainittuja esimerkkejä. Me näemme, -kuinka noista yhteentörmänneistä aatteista toinen voittaa, toinen +<p>Katsokaamme vielä hetkinen viimeksimainittuja esimerkkejä. Me näemme, +kuinka noista yhteentörmänneistä aatteista toinen voittaa, toinen alistuu. Mutta Daniel Hjortissa voittoisan aatteen kannattaja sortuu, -koska hän taistelussa on käyttänyt väärää keinoa, petosta; samalla -hänen äitinsäkin syyllisenä murtuu rajattoman kostonhimonsa tähden. +koska hän taistelussa on käyttänyt väärää keinoa, petosta; samalla +hänen äitinsäkin syyllisenä murtuu rajattoman kostonhimonsa tähden. Toiselta puolen vastustajatkin kaatuvat jalosti taisteltuaan ja -jouduttuansa ankaran voittajan käsiin, ylevinä vielä sortuessansakin. -— Kuinka Brutus kukistuu yhdessä sen asian kanssa, jonka puolesta hän -taistelee, on jo ennen mainittu. Mitä vastustajiin tulee, niin Caesar, -valtaan pyrkiessään, saa surmansa, sillä sen verran tasavallassa vielä -on eloisuutta, että se hänet tuhoaa. Muut yksinvallan puolustajat, -vaikka vähemmän jalo-intoiset kuin Brutus ja hänen ystävänsä, jäävät +jouduttuansa ankaran voittajan käsiin, ylevinä vielä sortuessansakin. +— Kuinka Brutus kukistuu yhdessä sen asian kanssa, jonka puolesta hän +taistelee, on jo ennen mainittu. Mitä vastustajiin tulee, niin Caesar, +valtaan pyrkiessään, saa surmansa, sillä sen verran tasavallassa vielä +on eloisuutta, että se hänet tuhoaa. Muut yksinvallan puolustajat, +vaikka vähemmän jalo-intoiset kuin Brutus ja hänen ystävänsä, jäävät voitollisina eloon, mutta kunnioittaen tunnustavat vihollisensa ansiot.<a name="FNanchor_49" id="FNanchor_49"></a><a href="#Footnote_49" class="fnanchor">[49]</a></p> -<p>Näistä esimerkeistä jo näkyy, miten vastariita voi päättyä monella eri -tavalla. Vastakkaisten pyrintöjen kannattajat joutuvat hyvinkin usein -molemmat traagillisen kohtalon alaisiksi; mutta tämä kohtalo voi olla +<p>Näistä esimerkeistä jo näkyy, miten vastariita voi päättyä monella eri +tavalla. Vastakkaisten pyrintöjen kannattajat joutuvat hyvinkin usein +molemmat traagillisen kohtalon alaisiksi; mutta tämä kohtalo voi olla eri laatua. Uuden aatteen uskalias sankari, joka nousee olevaisia oloja -vastaan, tahtoen maailmaa oman mielensä mukaan muodostaa, saa -tavallisesti kuolemalla sovittaa rohkeutensa; säännöllisten olojen -puolustaja, joka kylmällä älyllä vastustaa uudistajain hehkuvaa intoa, -usein jääpi eloon, sisällisesti masennettuna tai menetettyänsä sen, -mikä antoi arvon hänen elämällensä. Verrattakoon esim. Antigone ja +vastaan, tahtoen maailmaa oman mielensä mukaan muodostaa, saa +tavallisesti kuolemalla sovittaa rohkeutensa; säännöllisten olojen +puolustaja, joka kylmällä älyllä vastustaa uudistajain hehkuvaa intoa, +usein jääpi eloon, sisällisesti masennettuna tai menetettyänsä sen, +mikä antoi arvon hänen elämällensä. Verrattakoon esim. Antigone ja Kreon, Wallenstein ja Octavio Piccolomini, Maria Stuart ja Elisabet. — -Ei murhenäytelmän pääsankarinkaan välttämättömästi tarvitse kuolla, -mutta myöntää täytyy, että traagillinen kohtalo sen kautta muodostuu -täydellisemmäksi, — ei siitä syystä, että kuolema olisi ainoa taikka -edes tehokkain hairauksen sovittaja, vaan sentähden, että tiedämme -tapausten jakson silloin täydellisesti päättyneen. Harvoin mikään muu -päätös voi olla niin vakinaisesti muuttumaton, ett'ei se sisältäisi -jotain määrää hapuilevaa epätietoisuutta. Ja toiseksi se häiritsemätön -rauha, joka tulee sortuneen osaksi, tuntuu valuvan meidänkin mieleemme, -tuoden myrskyn jälkeen suloisen tyvennön. — Mutta olipa traagillisesti -syyllisen loppu mimmoinen tahansa, aina on muistettava, mitä jo -mainittiin, että täydellisin sovinto syntyy silloin, kun hän ennen -loppuansa, sisällisesti sortuneena, oivaltaa hairahduksensa ja -tunnustaa siveellisen maailmanjärjestyksen tuomion oikeutetuksi.</p> - -<p>Ylempänä jo viitattiin siihen omituiseen tunteeseen, joka yhtyy +Ei murhenäytelmän pääsankarinkaan välttämättömästi tarvitse kuolla, +mutta myöntää täytyy, että traagillinen kohtalo sen kautta muodostuu +täydellisemmäksi, — ei siitä syystä, että kuolema olisi ainoa taikka +edes tehokkain hairauksen sovittaja, vaan sentähden, että tiedämme +tapausten jakson silloin täydellisesti päättyneen. Harvoin mikään muu +päätös voi olla niin vakinaisesti muuttumaton, ett'ei se sisältäisi +jotain määrää hapuilevaa epätietoisuutta. Ja toiseksi se häiritsemätön +rauha, joka tulee sortuneen osaksi, tuntuu valuvan meidänkin mieleemme, +tuoden myrskyn jälkeen suloisen tyvennön. — Mutta olipa traagillisesti +syyllisen loppu mimmoinen tahansa, aina on muistettava, mitä jo +mainittiin, että täydellisin sovinto syntyy silloin, kun hän ennen +loppuansa, sisällisesti sortuneena, oivaltaa hairahduksensa ja +tunnustaa siveellisen maailmanjärjestyksen tuomion oikeutetuksi.</p> + +<p>Ylempänä jo viitattiin siihen omituiseen tunteeseen, joka yhtyy kaikkeen traagilliseen. Traagillisuus tuottaa ensiksi mielipahan -tunteen, kun näemme senkin, mikä ihanuutensa, suuruutensa, jaloutensa -tähden näyttää ansaitsevan ikuista pysyttämistä, sortuvan +tunteen, kun näemme senkin, mikä ihanuutensa, suuruutensa, jaloutensa +tähden näyttää ansaitsevan ikuista pysyttämistä, sortuvan katoavaisuuden lain alle; mutta toiselta puolen huomaamme sen kukistajaksi tuon korkeimman voiman, joka maailmaa kannattaa, ja -havaitsemme siinä iankaikkisen maailmanjärjestyksen, ja tästä -sydämeemme vuotaa siveellisen mielihyvän ja turvallisuuden tunne. Näin -vastariitojen jälkeen syntyy ihana sovinto. Mielemme ylentyy -korkeampaan aatteelliseen maailmaan; äärevän olevaisuuden vaillinaiset -muodot voivat hävitä, mutta aatteen, järjellisyyden, voitto on taattu; -selvästi tajuamme, ett'ei maallinen perikato semmoisenaan ole pahin +havaitsemme siinä iankaikkisen maailmanjärjestyksen, ja tästä +sydämeemme vuotaa siveellisen mielihyvän ja turvallisuuden tunne. Näin +vastariitojen jälkeen syntyy ihana sovinto. Mielemme ylentyy +korkeampaan aatteelliseen maailmaan; äärevän olevaisuuden vaillinaiset +muodot voivat hävitä, mutta aatteen, järjellisyyden, voitto on taattu; +selvästi tajuamme, ett'ei maallinen perikato semmoisenaan ole pahin onnettomuus, kunhan vaan maailman siveellinen keskusta pysyy, eli, niinkuin Schiller sanoo:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Das Leben ist der Guter höchstes nicht,<br /></span> -<span class="i0">Der Übel grösstes aber ist die Schuld.<br /></span> +<span class="i0">Das Leben ist der Guter höchstes nicht,<br /></span> +<span class="i0">Der Ãœbel grösstes aber ist die Schuld.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">(Ei parhain tavaroista elämä,<br /></span> +<span class="i0">(Ei parhain tavaroista elämä,<br /></span> <span class="i0">Mut pahin pahoista on syyllisyys.)<br /></span> </div></div> -<p>Näin traagillisuuden runollinen kuvailu meidät vapauttaa äärevyyden ja -aineellisuuden siteistä, ja tässäkin mielessä sopii Aristoteleen kanssa -sanoa, että traagillisuus "pelon ja säälin avulla puhdistaa näiden -kaltaisia mielialoja", vaikka hänen sanojensa oikea tarkoitus ei niin +<p>Näin traagillisuuden runollinen kuvailu meidät vapauttaa äärevyyden ja +aineellisuuden siteistä, ja tässäkin mielessä sopii Aristoteleen kanssa +sanoa, että traagillisuus "pelon ja säälin avulla puhdistaa näiden +kaltaisia mielialoja", vaikka hänen sanojensa oikea tarkoitus ei niin laajalle ulottune.</p> <hr class="chap" /> -<h3>NELJÄS LUKU.<br /> +<h3>NELJÄS LUKU.<br /> Koomillisuus.</h3> -<p>Kauneuden kolmas päälaji, koomillisuus, saapi sekin alkunsa siitä, että -äärevät ilmiöt ovat monenlaisten rajoitusten alaisia eivätkä voi -täydellisesti kuvastaa niissä toteutuvaa aatetta. Että koomilliset -esineet juuri puutteellisuudellaan herättävät mielihyvää, saattaa ensi -silmäykseltä vähän oudoksuttaa; mutta selitys on jo edellisessä -annettu. Koomillista kauneutta määriteltäessä mainittiin sen -pääpiirteet: ylevän tai ylevältä näyttävän sisällyksen ja sen tuiki -mitättömän muodon välillä ilmestyy äkkiä vastariita, joka naurulla -tunnustetaan vähäpätöiseksi aatteen ikuisen vallan rinnalla, ja siitä -syntyvä turvallisuuden tunne tuottaa mielihyvää. Koomillisuudessa on -siis kaksi puolta: toteutumaan pyrkivä ylevyys ja sitä vastustava -todellisuus, joka saattaa sen tyhjiin raukeamaan. Näiden puolten -tulee lujasti liittyä yhteen saman aistin-tajuttavan ilmiön -kautta, ja vastakohdan pitää yht'äkkiä joutua meidän havaittavaksemme, -niin että se leimauksen tavalla iskee sieluumme. Vastakohtain -yhteensattuessa syttyy koomillisuuden sähkökipinä. Meitä naurattaa -juttu laivasta, joka vei lähetyssaarnaajia Indiaan, mutta samalla myös -epäjumalankuvia, koska lähetyssaarnaajien juuri oli määrä vastustaa -epäjumalain-palvelusta. Kun nauramme jonkun henkilön itserakkautta, -niin naurumme on sitä virkeämpi, mitä vähemmän syytä huomaamme hänellä -olevan liialliseen itsetuntoon. — Kuinka tärkeätä on, että ristiriita -äkkiä meitä yllättää, nähdään seuraavista esimerkeistä. Joku hilpeästi -lausuttu sukkeluus meitä suuresti huvittaa ja herättää makean naurun; -mutta jos joka päivä kuulemme samaa sukkeluutta mainittavan, niin se -menettää viehätyksensä, jopa viimein käy ikäväksi. Taittuneen oksan -äkkinäinen alas romahtaminen keskelle hellää lemmenkohtausta voi tehdä -koomillisen vaikutuksen; mutta vaikutus katoaa, jos tarkastelemme sitä -edeltäpäin ja näemme sen heiluvan, katkeavan ja vähitellen liukuvan -alas. Toisinaan äkkinäisyyden puute vaan on näennäinen: joku henkilö -esim. on tottunut puheessaan alinomaa käyttämään jotain sanaa ja me -odotamme sitä joka hetki; kun se tulee, niin se meitä naurattaa. -Luulisi odotuksen tässä tapauksessa edistäneen koomillisuutta; mutta -asia ei ole niin. Sana itsestään ei olisi naurettava, ellei sitä -alituisesti käytettäisi, sekä sopivissa että sopimattomissa tiloissa. -Me kyllä odotamme sitä joka hetki; mutta emme koskaan tiedä, milloin se -tulee. Kun se sitten välttyy puhujan huulilta, on se aina jotain -arvaamatonta, ja että lausuttava ajatus saapi ilmaistakseen juuri tämän -sanan, joka jo on saanut erityisen leiman, tuntuu meistä lystilliseltä. -— Muutoin on huomattava, että tuo äkkinäisyyden vaatimus ei koske itse +<p>Kauneuden kolmas päälaji, koomillisuus, saapi sekin alkunsa siitä, että +äärevät ilmiöt ovat monenlaisten rajoitusten alaisia eivätkä voi +täydellisesti kuvastaa niissä toteutuvaa aatetta. Että koomilliset +esineet juuri puutteellisuudellaan herättävät mielihyvää, saattaa ensi +silmäykseltä vähän oudoksuttaa; mutta selitys on jo edellisessä +annettu. Koomillista kauneutta määriteltäessä mainittiin sen +pääpiirteet: ylevän tai ylevältä näyttävän sisällyksen ja sen tuiki +mitättömän muodon välillä ilmestyy äkkiä vastariita, joka naurulla +tunnustetaan vähäpätöiseksi aatteen ikuisen vallan rinnalla, ja siitä +syntyvä turvallisuuden tunne tuottaa mielihyvää. Koomillisuudessa on +siis kaksi puolta: toteutumaan pyrkivä ylevyys ja sitä vastustava +todellisuus, joka saattaa sen tyhjiin raukeamaan. Näiden puolten +tulee lujasti liittyä yhteen saman aistin-tajuttavan ilmiön +kautta, ja vastakohdan pitää yht'äkkiä joutua meidän havaittavaksemme, +niin että se leimauksen tavalla iskee sieluumme. Vastakohtain +yhteensattuessa syttyy koomillisuuden sähkökipinä. Meitä naurattaa +juttu laivasta, joka vei lähetyssaarnaajia Indiaan, mutta samalla myös +epäjumalankuvia, koska lähetyssaarnaajien juuri oli määrä vastustaa +epäjumalain-palvelusta. Kun nauramme jonkun henkilön itserakkautta, +niin naurumme on sitä virkeämpi, mitä vähemmän syytä huomaamme hänellä +olevan liialliseen itsetuntoon. — Kuinka tärkeätä on, että ristiriita +äkkiä meitä yllättää, nähdään seuraavista esimerkeistä. Joku hilpeästi +lausuttu sukkeluus meitä suuresti huvittaa ja herättää makean naurun; +mutta jos joka päivä kuulemme samaa sukkeluutta mainittavan, niin se +menettää viehätyksensä, jopa viimein käy ikäväksi. Taittuneen oksan +äkkinäinen alas romahtaminen keskelle hellää lemmenkohtausta voi tehdä +koomillisen vaikutuksen; mutta vaikutus katoaa, jos tarkastelemme sitä +edeltäpäin ja näemme sen heiluvan, katkeavan ja vähitellen liukuvan +alas. Toisinaan äkkinäisyyden puute vaan on näennäinen: joku henkilö +esim. on tottunut puheessaan alinomaa käyttämään jotain sanaa ja me +odotamme sitä joka hetki; kun se tulee, niin se meitä naurattaa. +Luulisi odotuksen tässä tapauksessa edistäneen koomillisuutta; mutta +asia ei ole niin. Sana itsestään ei olisi naurettava, ellei sitä +alituisesti käytettäisi, sekä sopivissa että sopimattomissa tiloissa. +Me kyllä odotamme sitä joka hetki; mutta emme koskaan tiedä, milloin se +tulee. Kun se sitten välttyy puhujan huulilta, on se aina jotain +arvaamatonta, ja että lausuttava ajatus saapi ilmaistakseen juuri tämän +sanan, joka jo on saanut erityisen leiman, tuntuu meistä lystilliseltä. +— Muutoin on huomattava, että tuo äkkinäisyyden vaatimus ei koske itse asiaa, vaan mielenvaikutusta; hitaasti tapahtuva seikka tai vakinainen -ilmiö voi sekin olla koomillinen, jos se yht'äkkiä meidät valtaa.</p> - -<p>Koomillisuuden toinen puoli sanottiin olevan ylevä tai kumminkin -ylevältä näyttävä sisällys; mutta se on tietysti vaan suhteellisesti -ylevä, vastapuoleen verrattuna. Jos harleikki hyppäyksillänsä naurattaa -yleisöä, niin katselijat tietämättänsä mielessään vertailevat hänen -hullunkurisia temppujaan ihmisten tavalliseen käytökseen, joka silloin -tuntuu ylevältä, vaikka se toisissa tapauksissa, korkeampain ilmiöin -rinnalla, saattaa olla hyvinkin jokapäiväistä. Mutta ylevimpiäkin voi -koomillisuus hyväksensä käyttää. Onhan Goethe Faustissaan leikillisesti -esittänyt Herran ja paholaisen väliä, antaessaan Mefistofeleen, -keskusteltuaan Jumalan kanssa, itsekseen miettiä: "onpa varsin -kaunista, kun korkea herra näin ihmisen tavalla juttelee itse -paholaisen kanssa." Tämä ei ole pilkkaa, vaan vilpitöntä huumoria; -mutta huumorin tekee mahdolliseksi se seikka, että runoilijan oma -käsitys jumaluudesta on paljoa ylevämpi kuin tavallinen +ilmiö voi sekin olla koomillinen, jos se yht'äkkiä meidät valtaa.</p> + +<p>Koomillisuuden toinen puoli sanottiin olevan ylevä tai kumminkin +ylevältä näyttävä sisällys; mutta se on tietysti vaan suhteellisesti +ylevä, vastapuoleen verrattuna. Jos harleikki hyppäyksillänsä naurattaa +yleisöä, niin katselijat tietämättänsä mielessään vertailevat hänen +hullunkurisia temppujaan ihmisten tavalliseen käytökseen, joka silloin +tuntuu ylevältä, vaikka se toisissa tapauksissa, korkeampain ilmiöin +rinnalla, saattaa olla hyvinkin jokapäiväistä. Mutta ylevimpiäkin voi +koomillisuus hyväksensä käyttää. Onhan Goethe Faustissaan leikillisesti +esittänyt Herran ja paholaisen väliä, antaessaan Mefistofeleen, +keskusteltuaan Jumalan kanssa, itsekseen miettiä: "onpa varsin +kaunista, kun korkea herra näin ihmisen tavalla juttelee itse +paholaisen kanssa." Tämä ei ole pilkkaa, vaan vilpitöntä huumoria; +mutta huumorin tekee mahdolliseksi se seikka, että runoilijan oma +käsitys jumaluudesta on paljoa ylevämpi kuin tavallinen antropomorfistinen katsantotapa.</p> -<p>Kaikesta huomataan, että koomillisuus on ylevyyden täysi vastakohta. -Se on nurin kääntynyt ylevyys. Tässähän muoto, huomiota herättävä -ilmiö, vaikka kyllä itsestään arvokas ja mahtava, ei riitä -sisällyksensä koko suuruutta ilmaisemaan; koomillisuudessa päinvastoin -muoto, sisällystä kannattava ilmiö, vaikka se ei mitenkään vastaa -tämän sisällyksen todellista tai luuloteltua arvoa, kaikessa -halpuudessaan ja jokapäiväisyydessään saa loistavan voiton tuosta -pöyhkeilevästä sisällyksestä, osoittaen, että jalo aatekin, kun sen on -määrä esiintyä tässä matoisessa maailmassa, usein saa alentua -ylhäiseltä valtaistuimeltaan ja silloin takertuu tavallisten olojen -vähäpätöisyyteen. Sillä aate ylevyydessään kohoaa korkealle aineellisen -maailman rajoittavien pikkuolojen yli, vaikka sen toteutuessaan täytyy -käyttää niiden alhaista muotoa; mutta halpa olevaisuus tahtoo kostoa -jokapäiväisten ilmiöin halveksimisesta ja väijyy korskeata +<p>Kaikesta huomataan, että koomillisuus on ylevyyden täysi vastakohta. +Se on nurin kääntynyt ylevyys. Tässähän muoto, huomiota herättävä +ilmiö, vaikka kyllä itsestään arvokas ja mahtava, ei riitä +sisällyksensä koko suuruutta ilmaisemaan; koomillisuudessa päinvastoin +muoto, sisällystä kannattava ilmiö, vaikka se ei mitenkään vastaa +tämän sisällyksen todellista tai luuloteltua arvoa, kaikessa +halpuudessaan ja jokapäiväisyydessään saa loistavan voiton tuosta +pöyhkeilevästä sisällyksestä, osoittaen, että jalo aatekin, kun sen on +määrä esiintyä tässä matoisessa maailmassa, usein saa alentua +ylhäiseltä valtaistuimeltaan ja silloin takertuu tavallisten olojen +vähäpätöisyyteen. Sillä aate ylevyydessään kohoaa korkealle aineellisen +maailman rajoittavien pikkuolojen yli, vaikka sen toteutuessaan täytyy +käyttää niiden alhaista muotoa; mutta halpa olevaisuus tahtoo kostoa +jokapäiväisten ilmiöin halveksimisesta ja väijyy korskeata hallitsijaansa, tehden monenlaisia kepposia ja paljastaen kaikki herransa heikkoudet.</p> <p>Mutta koomillisuutta sopii ajatella, ei ainoastaan ylevyyden, vaan erityisesti traagillisuudenkin vastakohdaksi. Traagillisuus, niinkuin -on nähty, perustuu maailmanjärjestyksessä ilmaantuviin vastariitoihin -eli siihen, että siveellistä maailmanjärjestystä loukataan ja syyllisen -henkilön sentähden täytyy sortua. Koomillisuuskin syntyy tällaisesta -ristiriidasta; mutta vastariita on lievempää laatua; se on vaan joku -puute tai yksipuolisuus, joka paljastetaan kaikessa tyhjyydessään ja -huomataan tuiki mitättömäksi. Sentähden se ei vaadi koomillisen -henkilön kukistumista; vaan tämä saatetaan ainoastaan naurun alaiseksi, +on nähty, perustuu maailmanjärjestyksessä ilmaantuviin vastariitoihin +eli siihen, että siveellistä maailmanjärjestystä loukataan ja syyllisen +henkilön sentähden täytyy sortua. Koomillisuuskin syntyy tällaisesta +ristiriidasta; mutta vastariita on lievempää laatua; se on vaan joku +puute tai yksipuolisuus, joka paljastetaan kaikessa tyhjyydessään ja +huomataan tuiki mitättömäksi. Sentähden se ei vaadi koomillisen +henkilön kukistumista; vaan tämä saatetaan ainoastaan naurun alaiseksi, ja nauru on tapahtuneen loukkauksen sovitus. Niin esim. Eskon -yksinkertaisuus semmoisenaan on epäkohta ja niinmuodoin, kuten jokainen -epäkohta, loukkaus maailmanjärjestystä vastaan. Vielä paremmin tämä +yksinkertaisuus semmoisenaan on epäkohta ja niinmuodoin, kuten jokainen +epäkohta, loukkaus maailmanjärjestystä vastaan. Vielä paremmin tämä arvostelu sopii Nummisuutarin perheen ahneuteen. Mutta ei kumpikaan ole sellainen siveellinen rikos, joka uhkaa ihmisen oikeuden perusteita. Molemmat ovat helposti sovitettavissa; ne saavat tuomionsa, kun Eskon -onnistumaton naimaretki antaa meille aihetta sydämmelliseen nauruun. — +onnistumaton naimaretki antaa meille aihetta sydämmelliseen nauruun. — Kuinka likeisesti koomillisuus on traagillisuuden sukua, todistaa -muutoin se tosiasia, että ne välisti voivat tulla hyvinkin lähelle -toisiaan; niin esim. Molièren Saiturissa tuo melkein kauhistava +muutoin se tosiasia, että ne välisti voivat tulla hyvinkin lähelle +toisiaan; niin esim. Molièren Saiturissa tuo melkein kauhistava kohtaus, kun Harpagon, lippaansa kadotettuaan, joutuu mielipuolisuuden rajoille, suuresti vivahtaa traagillisuuteen, ja saman runoilijan -Ihmisvihaajassa ("Le Misanthrope") päähenkilön luonne ja kohtalo ovat -ainakin yhtä paljon traagillista kuin koomillista laatua.</p> +Ihmisvihaajassa ("Le Misanthrope") päähenkilön luonne ja kohtalo ovat +ainakin yhtä paljon traagillista kuin koomillista laatua.</p> -<p>Yllämainitussa jo huomataan, että koomillisuus on varsin läheisessä -yhteydessä maailman siveellisen järjestyksen kanssa. Ei se kuitenkaan +<p>Yllämainitussa jo huomataan, että koomillisuus on varsin läheisessä +yhteydessä maailman siveellisen järjestyksen kanssa. Ei se kuitenkaan kohdistu sen tahalliseen rikkomiseen eli siveellisiin hairahduksiin, -vaan pikemmin niihin tapauksiin, joissa näkyy hengen kykenemättömyys -hallita aineellisia välikappaleitansa. Mutta tämäkin tietysti häiritsee -maailmanjärjestyksen eheyttä. Sentähden koomillisuuden tajuaminen -edellyttääkin selvempää tai himmeämpää maailmanjärjestyksen älyämistä, -sanalla sanoen, jonkunlaista täysitajuisuutta. Ei siis kumma, että -koomillisuuden tunne ja siitä johtuva nauru — samoin kuin ylevyydenkin -tunne — tavataan ainoastaan ihmisessä. Eläin kyllä tuntee surua ja +vaan pikemmin niihin tapauksiin, joissa näkyy hengen kykenemättömyys +hallita aineellisia välikappaleitansa. Mutta tämäkin tietysti häiritsee +maailmanjärjestyksen eheyttä. Sentähden koomillisuuden tajuaminen +edellyttääkin selvempää tai himmeämpää maailmanjärjestyksen älyämistä, +sanalla sanoen, jonkunlaista täysitajuisuutta. Ei siis kumma, että +koomillisuuden tunne ja siitä johtuva nauru — samoin kuin ylevyydenkin +tunne — tavataan ainoastaan ihmisessä. Eläin kyllä tuntee surua ja iloa, ja kuolevan hirvenkin sanotaan kyyneltynein silmin katsovan tappajaansa; mutta itsetajuiselle ihmiselle yksin on naurun lahja -suotu. Hän yksin saattaa keventää mieltänsä naurulla tai varsinaisella -itkulla. Tosin eri henkilöitä naurattavat hyvinkin erilaiset asiat. -Luonnon-ihmisissä, lapsissa tai aivan sivistymättömissä henkilöissä, -kaikki, mikä on outoa, herättää naurua; se on heissä pikemmin -kummastuksen kuin koomillisuuden-tunteen ilmaus. Mitä alhaisemmalla -kehitys-asteella joku on, sitä väkevämpiä, käsintuntuvampia -nauratuskeinoja tarvitaan; mitä enemmin ihminen on henkisesti -varttunut, sitä paremmin hän kykenee korkeampaa koomillisuutta -havaitsemaan. Mutta tämä kaikki juuri osoittaa, että koomillisuuden -tajuaminen etupäässä riippuu olevaisuuden itsetajuisesta -käsittämisestä. Älköön minua väärin ymmärrettäkö! En tarkoita, että -koomillisten seikkojen älyäminen olisi pelkkä ymmärryksen asia, -ajatustoimen välittämä. Päinvastoin: se on välitön, havaintoon -perustuva ja kuvausvoiman kannattama sieluntoiminta; virkeä -mielikuvitus yhdistää hilpeästi nuo molemmat kuvat, joiden -yhteentörmäys tuottaa naurettavaisuuden tunteen. Sen näkee siitäkin, -että on paljon ihmisiä, etevälahjaisiakin ja ymmärrykseltään -kehittyneitä, joiden yksitotiseen mieleen ei pysty koomillisuus; heidän +suotu. Hän yksin saattaa keventää mieltänsä naurulla tai varsinaisella +itkulla. Tosin eri henkilöitä naurattavat hyvinkin erilaiset asiat. +Luonnon-ihmisissä, lapsissa tai aivan sivistymättömissä henkilöissä, +kaikki, mikä on outoa, herättää naurua; se on heissä pikemmin +kummastuksen kuin koomillisuuden-tunteen ilmaus. Mitä alhaisemmalla +kehitys-asteella joku on, sitä väkevämpiä, käsintuntuvampia +nauratuskeinoja tarvitaan; mitä enemmin ihminen on henkisesti +varttunut, sitä paremmin hän kykenee korkeampaa koomillisuutta +havaitsemaan. Mutta tämä kaikki juuri osoittaa, että koomillisuuden +tajuaminen etupäässä riippuu olevaisuuden itsetajuisesta +käsittämisestä. Älköön minua väärin ymmärrettäkö! En tarkoita, että +koomillisten seikkojen älyäminen olisi pelkkä ymmärryksen asia, +ajatustoimen välittämä. Päinvastoin: se on välitön, havaintoon +perustuva ja kuvausvoiman kannattama sieluntoiminta; virkeä +mielikuvitus yhdistää hilpeästi nuo molemmat kuvat, joiden +yhteentörmäys tuottaa naurettavaisuuden tunteen. Sen näkee siitäkin, +että on paljon ihmisiä, etevälahjaisiakin ja ymmärrykseltään +kehittyneitä, joiden yksitotiseen mieleen ei pysty koomillisuus; heidän fantasialtaan arvattavasti puuttuu kyky sovittaa yhteen vastakkaisia -mielikuvia siihen tapaan, kuin koomillisuus sitä vaatii, taikka heidän -yksivakainen katsantotapansa on totuttanut heitä panemaan liian suurta -arvoa pienimpiinkin maailmanjärjestyksen loukkauksiin, jotta heidän on -mahdoton naurulla niistä vapautua.</p> - -<p>Yleensä itsetajuisuudella on tärkeä osa koomillisuudessa. Huomatessamme -jotakin koomillista, ajattelemme ihan ehdottomasti kysymyksessä olevaa -henkilöä tai esinettä täysin itsetajuiseksi; muutoin vastariita olisi -mitätön eikä meitä naurattaisi. Katsojassahan, meissä itsessämme, aina +mielikuvia siihen tapaan, kuin koomillisuus sitä vaatii, taikka heidän +yksivakainen katsantotapansa on totuttanut heitä panemaan liian suurta +arvoa pienimpiinkin maailmanjärjestyksen loukkauksiin, jotta heidän on +mahdoton naurulla niistä vapautua.</p> + +<p>Yleensä itsetajuisuudella on tärkeä osa koomillisuudessa. Huomatessamme +jotakin koomillista, ajattelemme ihan ehdottomasti kysymyksessä olevaa +henkilöä tai esinettä täysin itsetajuiseksi; muutoin vastariita olisi +mitätön eikä meitä naurattaisi. Katsojassahan, meissä itsessämme, aina tapahtuu ristiriitaisuuden tajuaminen, noiden molempain puolten -yhteensovittaminen; mutta meidän täytyy samalla mielessämme kuvailla -koomillisen esineen itse kykenevän sitä käsittämään, vaikka se olisikin -eläin tai hengetön kapine. Helpoimmin se tietysti luonnistuu, kun tämä -olento on ihminen; sentähden koomillisuuden varsinainen ja tärkein ala -on ihmisluonteet ja ihmis-elämän toimet. Valaiskoot sitä muutamat -esimerkit. Kun Sven Dufva, pakoon komennettaessa, ryntää sillalle -vihollista vastaan, niin nauramme tätä taitamatonta temppua, joka -kuitenkin kaikessa epätajuisuudessaan on paljoa asianmukaisempi, kuin -mitä hän itse aavistaa; mutta hymyillessämme meistä tuntuu, kuin tuon -uljaan pojan kyllä pitäisi tietää, mitä sillä hetkellä tarkoitetaan. -Jos eläimet esiintyvät naurettavina, niin lainaamme heille omaa +yhteensovittaminen; mutta meidän täytyy samalla mielessämme kuvailla +koomillisen esineen itse kykenevän sitä käsittämään, vaikka se olisikin +eläin tai hengetön kapine. Helpoimmin se tietysti luonnistuu, kun tämä +olento on ihminen; sentähden koomillisuuden varsinainen ja tärkein ala +on ihmisluonteet ja ihmis-elämän toimet. Valaiskoot sitä muutamat +esimerkit. Kun Sven Dufva, pakoon komennettaessa, ryntää sillalle +vihollista vastaan, niin nauramme tätä taitamatonta temppua, joka +kuitenkin kaikessa epätajuisuudessaan on paljoa asianmukaisempi, kuin +mitä hän itse aavistaa; mutta hymyillessämme meistä tuntuu, kuin tuon +uljaan pojan kyllä pitäisi tietää, mitä sillä hetkellä tarkoitetaan. +Jos eläimet esiintyvät naurettavina, niin lainaamme heille omaa itsetajuntaamme, olettaen niiden toimivan johdonmukaisesti ihmisen -tavalla. Eräs pieni koira oli oppinut istumaan takajaloillaan -saadaksensa jonkun herkkupalan; mutta näin se myös istui suljetun oven -takana pyytämässä, että joku sen toiselta puolelta avaisi. Kun nauramme -tätä koiran naiivisuutta, niin otaksumme tietysti sen täysin käsittävän -menetystapansa hullunkurisuuden; koiran mielikuvituksessa sitä vastoin -halu saada ihmiseltä apua ja tuo rukoilevan asento välittömästi -liittyivät yhteen, josta seuraus oli pystyssä-olo. — Kun kielivirhe -käy naurettavaksi, ajatellaan niin-ikään puhujan mahdollisesti itse -tarkoittaneen sitä, mikä lauseessa tulee esiin. Jossakin sanomalehdessä +tavalla. Eräs pieni koira oli oppinut istumaan takajaloillaan +saadaksensa jonkun herkkupalan; mutta näin se myös istui suljetun oven +takana pyytämässä, että joku sen toiselta puolelta avaisi. Kun nauramme +tätä koiran naiivisuutta, niin otaksumme tietysti sen täysin käsittävän +menetystapansa hullunkurisuuden; koiran mielikuvituksessa sitä vastoin +halu saada ihmiseltä apua ja tuo rukoilevan asento välittömästi +liittyivät yhteen, josta seuraus oli pystyssä-olo. — Kun kielivirhe +käy naurettavaksi, ajatellaan niin-ikään puhujan mahdollisesti itse +tarkoittaneen sitä, mikä lauseessa tulee esiin. Jossakin sanomalehdessä kerrottiin miehen laivasta pudonneen veteen. Sitten jatkettiin: -"<i>häntä</i> saatiin sieltä ylös, mutta oli jo kuollut, ennenkuin -lääkärin-apua saatiin". Oletamme kirjoittajan todellakin tarkoittaneen -hännällistä ihmistä, joka putosi veteen, ja sitten saamme silmiemme -eteen huvittavan kuvan tuosta eläimenruumiin koristuksesta, joka itse -on muuttunut eläväksi olennoksi ja kuolee. Näin mielikuvituksemme asiaa -muodostelee; mutta todellisuudessa tiedämme virheen vahingossa tulleen. -— Elottomat kappaleet voivat niin-ikään tuntua koomillisilta, kun -niitä verrataan elollisiin, täysitajuisiin: vanha hökkeli uhkaa joka -hetki kaatua, mutta lykkää päätöksensä päivästä päivään j.n.e. — -Kaikissa näissä tapauksissa ilmiöissä piilevä epätajuisuus ikäänkuin -pitää leikkiä itsetajunnan kanssa, joka tahtoo sitä hallita, ja -viekoittelee sitä kaikenlaisiin hullutuksiin, joiden syy työnnetään +"<i>häntä</i> saatiin sieltä ylös, mutta oli jo kuollut, ennenkuin +lääkärin-apua saatiin". Oletamme kirjoittajan todellakin tarkoittaneen +hännällistä ihmistä, joka putosi veteen, ja sitten saamme silmiemme +eteen huvittavan kuvan tuosta eläimenruumiin koristuksesta, joka itse +on muuttunut eläväksi olennoksi ja kuolee. Näin mielikuvituksemme asiaa +muodostelee; mutta todellisuudessa tiedämme virheen vahingossa tulleen. +— Elottomat kappaleet voivat niin-ikään tuntua koomillisilta, kun +niitä verrataan elollisiin, täysitajuisiin: vanha hökkeli uhkaa joka +hetki kaatua, mutta lykkää päätöksensä päivästä päivään j.n.e. — +Kaikissa näissä tapauksissa ilmiöissä piilevä epätajuisuus ikäänkuin +pitää leikkiä itsetajunnan kanssa, joka tahtoo sitä hallita, ja +viekoittelee sitä kaikenlaisiin hullutuksiin, joiden syy työnnetään tuon viisaan valtiaan niskoille.</p> -<p>Kauneuden ilmauksissa satunnaisuus sävyisästi mukaantuu -aatteen vaatimuksiin; ylevyydessä, etenkin traagillisuudessa, -maailmanjärjestyksen ankara välttämättömyys sitä lannistaa. Mutta -koomillisuudessa se sitä vastoin anastaa itselleen vapaan -tepastelukentän; sillä onhan koko koomillisuus, niin sanoakseni, -satunnaisten ilmiöin voitollinen kapina maailman säännöllisyyttä -vastaan. Kuinka sattumus tällä alalla ylinnä komeilee, näkyy jokaisesta -koomillisuuden esimerkistä eikä siis tässä kaivanne tarkempaa +<p>Kauneuden ilmauksissa satunnaisuus sävyisästi mukaantuu +aatteen vaatimuksiin; ylevyydessä, etenkin traagillisuudessa, +maailmanjärjestyksen ankara välttämättömyys sitä lannistaa. Mutta +koomillisuudessa se sitä vastoin anastaa itselleen vapaan +tepastelukentän; sillä onhan koko koomillisuus, niin sanoakseni, +satunnaisten ilmiöin voitollinen kapina maailman säännöllisyyttä +vastaan. Kuinka sattumus tällä alalla ylinnä komeilee, näkyy jokaisesta +koomillisuuden esimerkistä eikä siis tässä kaivanne tarkempaa valaistusta.</p> -<p>Edellisestä nähdään myöskin, että koomillisuuden pohjana on epäkohta, -selvästi havaittava poikkeus maailman järjellisyydestä. Sellainen -epäkohta on tietysti itsestään ruma, silloinkin kun se ilmaantuu -muutoin kauniissa esineessä. Rumuudella onkin koomillisuudessa laaja -oikeus ja merkitys, paljoa laajempi kuin ylevyyden piirissä. Ruma voi -esiintyä ylevänä, niinkuin ennen on sanottu, jos se on peloittava. +<p>Edellisestä nähdään myöskin, että koomillisuuden pohjana on epäkohta, +selvästi havaittava poikkeus maailman järjellisyydestä. Sellainen +epäkohta on tietysti itsestään ruma, silloinkin kun se ilmaantuu +muutoin kauniissa esineessä. Rumuudella onkin koomillisuudessa laaja +oikeus ja merkitys, paljoa laajempi kuin ylevyyden piirissä. Ruma voi +esiintyä ylevänä, niinkuin ennen on sanottu, jos se on peloittava. Muissa tapauksissa se voi tulla naurun-alaiseksi ja sen johdosta -koomilliseksi, paitsi jos se on inhottava; sillä inhottava, niinkuin jo -on osoitettu, ei voi tehdä mitään esteetistä vaikutusta. Peloittavan -todellista tai ajateltua vahingollisuutta ei voi naurulla poistaa eikä -sitä siis voi tajuta koomilliseksi; samoin on pahankin laita, kun -pidetään silmällä sen tuottamaa tuhoa. Mutta korkeammalta näkökannalta -katsoen sen turmiollisuus haihtuu tyhjiin, kun tiedetään pahan -kukistuvan ikuisen järjen vallan alle; sentähden Goethe on voinut +koomilliseksi, paitsi jos se on inhottava; sillä inhottava, niinkuin jo +on osoitettu, ei voi tehdä mitään esteetistä vaikutusta. Peloittavan +todellista tai ajateltua vahingollisuutta ei voi naurulla poistaa eikä +sitä siis voi tajuta koomilliseksi; samoin on pahankin laita, kun +pidetään silmällä sen tuottamaa tuhoa. Mutta korkeammalta näkökannalta +katsoen sen turmiollisuus haihtuu tyhjiin, kun tiedetään pahan +kukistuvan ikuisen järjen vallan alle; sentähden Goethe on voinut humoristisesti kuvata Mefistofelesta, ja keskiajan mysterioissa pahat -henget saivat osakseen naurettavien ilvehtijäin tehtävän. Toisin on, -missä ilman tätä yleistä näköalaa pahan yksityisvaikutukset tulevat -kysymykseen, se on: missä paha samalla on peloittava tai vahingollinen. -Joku pahe, esim. juopumus, joka saattaa hävittää perheellisen onnen, ei -näin kokonaisuudessaan katsottuna ja yhteydessä turmiollisten -seuraustensa kanssa anna aihetta koomillisiin tunteisiin; vielä -vähemmin varkautta voi pitää naurettavana. Sitä vastoin juomarin -horjuvat liikkeet ja kompastukset näyttävät naurettavilta, kun ei -ajatella asian siveellistä puolta, ja joku sukkelasti toimitettu -varkaus voi sekin herättää naurua, jos mielestä poistetaan rikoksen -moraalinen inhottavaisuus. Yleensä koomillisuuden tunto hyvin suuressa -määrässä riippuu katsantokannasta: moni asia tuntuu ahtaammassa -piirissä kovinkin vakavalta, mutta huomataan yleisemmältä kannalta -arvosteltuna vähäpätöiseksi ja naurettavaksi; toiset asiat taas voivat -yksityisinä ilmauksina olla koomillisia, vaikka ne yleisemmin -käsitettyinä eivät anna leikille sijaa.</p> - -<p>Yksityis-olento, jonka karakteristinen omituisuus liian jyrkästi -poikkeaa koko lajin yleisluonnosta, on tietysti ruma. Tähän perustuu -rumuuden idealiseeraus irvikuvassa. Taiteilija tahtoo syystä tai -toisesta, tavallisesti ivataksensa, naurettavalla tavalla esittää -jonkun henkilön tai muun esineen omituisuutta ja liioittelee sitä. Hän -yrittää esim. kuvata tyhmää tolvanaa, oikein tomppelimaisuuden -esikuvaa, poimii senvuoksi eri ihmisistä sopivia piirteitä ja sulattaa +henget saivat osakseen naurettavien ilvehtijäin tehtävän. Toisin on, +missä ilman tätä yleistä näköalaa pahan yksityisvaikutukset tulevat +kysymykseen, se on: missä paha samalla on peloittava tai vahingollinen. +Joku pahe, esim. juopumus, joka saattaa hävittää perheellisen onnen, ei +näin kokonaisuudessaan katsottuna ja yhteydessä turmiollisten +seuraustensa kanssa anna aihetta koomillisiin tunteisiin; vielä +vähemmin varkautta voi pitää naurettavana. Sitä vastoin juomarin +horjuvat liikkeet ja kompastukset näyttävät naurettavilta, kun ei +ajatella asian siveellistä puolta, ja joku sukkelasti toimitettu +varkaus voi sekin herättää naurua, jos mielestä poistetaan rikoksen +moraalinen inhottavaisuus. Yleensä koomillisuuden tunto hyvin suuressa +määrässä riippuu katsantokannasta: moni asia tuntuu ahtaammassa +piirissä kovinkin vakavalta, mutta huomataan yleisemmältä kannalta +arvosteltuna vähäpätöiseksi ja naurettavaksi; toiset asiat taas voivat +yksityisinä ilmauksina olla koomillisia, vaikka ne yleisemmin +käsitettyinä eivät anna leikille sijaa.</p> + +<p>Yksityis-olento, jonka karakteristinen omituisuus liian jyrkästi +poikkeaa koko lajin yleisluonnosta, on tietysti ruma. Tähän perustuu +rumuuden idealiseeraus irvikuvassa. Taiteilija tahtoo syystä tai +toisesta, tavallisesti ivataksensa, naurettavalla tavalla esittää +jonkun henkilön tai muun esineen omituisuutta ja liioittelee sitä. Hän +yrittää esim. kuvata tyhmää tolvanaa, oikein tomppelimaisuuden +esikuvaa, poimii senvuoksi eri ihmisistä sopivia piirteitä ja sulattaa ne yhteen. Siten syntyy <i>karrikatyyri eli irvikuva</i>. Se ei kuulu -yksin-omaan kuvaamataiteeseen, vaan kirjallisuudessakin voi täten -esittää luonteita ja oloja; niin tehdään esim. useissa Sigurdin +yksin-omaan kuvaamataiteeseen, vaan kirjallisuudessakin voi täten +esittää luonteita ja oloja; niin tehdään esim. useissa Sigurdin satiireissa.</p> <p>Vaan palatkaamme tuohon itsetajuisuuteen, jonka arveltiin suuremmassa -tai vähemmässä määrässä sisältyvän kaikkeen, mikä on koomillista, ja -verratkaamme keskenään muutamia naurettavia kohtia, joissa ilmaantuu -eri määrä itsetajuisuutta. "Windsorin iloiset naiset" (Shakespearen -samannimisessä komediassa) sullovat irstailevan Fallstaffin, tehtyänsä -hänestä monenlaista pilaa, vihdoin pesuvaatteiden alle koriin, jossa +tai vähemmässä määrässä sisältyvän kaikkeen, mikä on koomillista, ja +verratkaamme keskenään muutamia naurettavia kohtia, joissa ilmaantuu +eri määrä itsetajuisuutta. "Windsorin iloiset naiset" (Shakespearen +samannimisessä komediassa) sullovat irstailevan Fallstaffin, tehtyänsä +hänestä monenlaista pilaa, vihdoin pesuvaatteiden alle koriin, jossa lihava, isovatsainen miesparka saa hikoilla lemmenhurmauksensa pois. -Taikka: Esko ei malta olla kostamatta Teemulle häneltä muka kärsittyä -vääryyttä, vaan rientää hänen kotiinsa, jossa Teemu juuri on saanut -selkäsaunan isältään; mutta siellä isä, "juureva ukko", ja poika äkkiä -tekevät sovinnon ja peittoovat Eskoa aika tavalla, ja siihenpä raukeaa -Eskon urhea yritys. Näissä tapauksissa on kaikki ulkonaista, -aistillisesti havaittavaa, jotenkin järeätä. Toista laatua ovat +Taikka: Esko ei malta olla kostamatta Teemulle häneltä muka kärsittyä +vääryyttä, vaan rientää hänen kotiinsa, jossa Teemu juuri on saanut +selkäsaunan isältään; mutta siellä isä, "juureva ukko", ja poika äkkiä +tekevät sovinnon ja peittoovat Eskoa aika tavalla, ja siihenpä raukeaa +Eskon urhea yritys. Näissä tapauksissa on kaikki ulkonaista, +aistillisesti havaittavaa, jotenkin järeätä. Toista laatua ovat sellaiset kokkapuheet kuin tuo tunnettu: "Pythagoras, kun oli keksinyt -oppilauseensa, uhrasi hekatombin, ja siitä asti jokainen härkä vapisee, -kun uusi totuus tulee ilmi." Ei mikään ulkonainen tapaus tee sitä -naurettavaksi, vaan käsitteiden sukkela yhteensommitteleminen, kun -ensin ajatellaan niitä luonnollisia härkiä, jotka muodostivat -hekatombin, satais-uhrin, ja sitten "härkä" sanan kuvaannollista -merkitystä. Samoin oli asian laita, kun Talleyrand sanoi, että kieli on -keksitty ajatusten peittämiseksi; hauskuutta tuottaa tässä se omituinen -ristiriita, mikä on olemassa kielen oikean tarkoituksen ja sen -väärinkäyttämisen välillä, kun tämä jälkimmäinen ivallisesti pannaan -edellisen sijaan. Viimeksimainituissa esimerkeissä on lystillisyys ihan -ajatuksellista laatua, täysitajuisen älyn synnyttämää. Mutta ei -ensinmainitut eivätkä jälkimmäiset vielä osoita sellaista koomillista -vastariitaa, jonka ohessa selvästi tajuaisimme maailmanjärjestyksen -käyvän ikuista menoansa, epäkohdista huolimatta. Niin tapahtuu esim., +oppilauseensa, uhrasi hekatombin, ja siitä asti jokainen härkä vapisee, +kun uusi totuus tulee ilmi." Ei mikään ulkonainen tapaus tee sitä +naurettavaksi, vaan käsitteiden sukkela yhteensommitteleminen, kun +ensin ajatellaan niitä luonnollisia härkiä, jotka muodostivat +hekatombin, satais-uhrin, ja sitten "härkä" sanan kuvaannollista +merkitystä. Samoin oli asian laita, kun Talleyrand sanoi, että kieli on +keksitty ajatusten peittämiseksi; hauskuutta tuottaa tässä se omituinen +ristiriita, mikä on olemassa kielen oikean tarkoituksen ja sen +väärinkäyttämisen välillä, kun tämä jälkimmäinen ivallisesti pannaan +edellisen sijaan. Viimeksimainituissa esimerkeissä on lystillisyys ihan +ajatuksellista laatua, täysitajuisen älyn synnyttämää. Mutta ei +ensinmainitut eivätkä jälkimmäiset vielä osoita sellaista koomillista +vastariitaa, jonka ohessa selvästi tajuaisimme maailmanjärjestyksen +käyvän ikuista menoansa, epäkohdista huolimatta. Niin tapahtuu esim., kuten jo ennen on huomautettu, jos tarkastamme Sven Dufvan tai Eskon -luonnetta kokonaisuudessaan. Heitä nauraessamme tunnemme, mikä kunto -heissä piilee, ja nauruumme sekaantuu mieltymys ja myötätuntoisuus. -Samoin, kun joku henkilö tekee pilaa omista heikkouksistaan, hän itse -naurullaan ne sovittaa, tunnustaen järjellisyyden valtaa. Niin esim. -kertoja "Vänrikki Stool" nimisessä runossa leikillisesti puhuu omasta +luonnetta kokonaisuudessaan. Heitä nauraessamme tunnemme, mikä kunto +heissä piilee, ja nauruumme sekaantuu mieltymys ja myötätuntoisuus. +Samoin, kun joku henkilö tekee pilaa omista heikkouksistaan, hän itse +naurullaan ne sovittaa, tunnustaen järjellisyyden valtaa. Niin esim. +kertoja "Vänrikki Stool" nimisessä runossa leikillisesti puhuu omasta ajattelemattomuudestaan ja kujeistaan vanhaa soturia kohtaan; mutta -tämä leikinlasku ja hänen muuttunut käytöstapansa runon loppupuolella -sovittaa täydellisesti hänen vallattomuutensa.</p> +tämä leikinlasku ja hänen muuttunut käytöstapansa runon loppupuolella +sovittaa täydellisesti hänen vallattomuutensa.</p> -<p>Näissä esimerkeissä meille tarjoutuu kolme koomillisuuden muotoa: -ensimmäinen on <i>luonnon-omainen koomillisuus eli ilve</i> (jolloin +<p>Näissä esimerkeissä meille tarjoutuu kolme koomillisuuden muotoa: +ensimmäinen on <i>luonnon-omainen koomillisuus eli ilve</i> (jolloin "ilve" sanalla on laajempi merkitys kuin tavallisessa puheessa), toinen <i>sukkeluus</i> ja kolmas <i>huumori</i>.</p> -<p>Luonnon-omaisen koomillisuuden tunnusmerkki on naurettavan ilmiön -ulkonainen havainnollisuus, ilman selvää tietoa epäkohdan suhteesta -siveelliseen maailmanjärjestykseen. Mutta kun nauramme tällaista -ilmiötä, niin meissä kuitenkin aina on vaistomainen tunne sen -ristiriitaisuudesta maailmanjärjestyksen kanssa, ja tässäkin -tapauksessa pysyy yllämainittu koomillisuuden perussääntö, että -lievänlainen, aatteen epätäydellisestä toteutumisesta syntyvä -epäkohta tunnustetaan vähäpätöiseksi ja sovitetaan naurulla. Tähän +<p>Luonnon-omaisen koomillisuuden tunnusmerkki on naurettavan ilmiön +ulkonainen havainnollisuus, ilman selvää tietoa epäkohdan suhteesta +siveelliseen maailmanjärjestykseen. Mutta kun nauramme tällaista +ilmiötä, niin meissä kuitenkin aina on vaistomainen tunne sen +ristiriitaisuudesta maailmanjärjestyksen kanssa, ja tässäkin +tapauksessa pysyy yllämainittu koomillisuuden perussääntö, että +lievänlainen, aatteen epätäydellisestä toteutumisesta syntyvä +epäkohta tunnustetaan vähäpätöiseksi ja sovitetaan naurulla. Tähän koomillisuuden piiriin kuuluvat kaikki nuo usein hyvinkin karkeat -jokapäiväiset sattumukset, jotka naurattavat äkkinäisyytensä ja -epäsoveliaisuutensa takia: kompastumiset, änkytykset ja aivastamiset -keskellä juhlallista puhetta, omenan putoaminen puusta sen varjossa -lepäävän nenälle j.n.e.; samaten myös eläinten, esim. vohlien tai -apinain hyppäykset, clownien keikaukset ja kömpelöt sukkeluudet, +jokapäiväiset sattumukset, jotka naurattavat äkkinäisyytensä ja +epäsoveliaisuutensa takia: kompastumiset, änkytykset ja aivastamiset +keskellä juhlallista puhetta, omenan putoaminen puusta sen varjossa +lepäävän nenälle j.n.e.; samaten myös eläinten, esim. vohlien tai +apinain hyppäykset, clownien keikaukset ja kömpelöt sukkeluudet, sanalla sanoen, kaikenlaiset hullunkuriset liikkeet ja temput (kaikki -ilveet sanan varsinaisessa merkityksessä). Tältä alalta on ottanut +ilveet sanan varsinaisessa merkityksessä). Tältä alalta on ottanut aineensa italialaisten "Commedia dell' arte", jossa esiintyy joukko -vakinaisia ilveilijä-henkilöitä, niinkuin Arlecquino (Harlekiini), -Pulcinella, Colombina y.m.; samaten myös vanhat saksalaiset -Hanswurstiaadit j.n.e. Italialaisilla on senkaltaisia ilmiöitä varten -nimitykset "burlesco" ja "buffo"; burleski-sana on meilläkin tunnettu. -— Että koomillisuus tähän suuntaan rohkenee mennä hyvinkin kauas, -säädyllisyyden käskyistä huolimatta, ei tarvitse kummeksia; sillä se on -koomillisuuden alkuperäisin aste, joka vaistomaisesti pyrkii +vakinaisia ilveilijä-henkilöitä, niinkuin Arlecquino (Harlekiini), +Pulcinella, Colombina y.m.; samaten myös vanhat saksalaiset +Hanswurstiaadit j.n.e. Italialaisilla on senkaltaisia ilmiöitä varten +nimitykset "burlesco" ja "buffo"; burleski-sana on meilläkin tunnettu. +— Että koomillisuus tähän suuntaan rohkenee mennä hyvinkin kauas, +säädyllisyyden käskyistä huolimatta, ei tarvitse kummeksia; sillä se on +koomillisuuden alkuperäisin aste, joka vaistomaisesti pyrkii osoittamaan, kuinka onteloita paljaat ulkonaiset muodot useinkin ovat -ja kuinka teeskenteleväisyys ei voi peittelemällä syrjäyttää +ja kuinka teeskenteleväisyys ei voi peittelemällä syrjäyttää aistillisuuden luonnollisia vaatimuksia. Tuskin tarvitsee mainita, -ett'ei ulkonainen säädyllisyys ole sama kuin siveellisyys. Muutoin on -muistettava, että mitä enemmän sivistys poikkeaa luonnollisuudesta, -mitä hempeämmäksi se tulee, sitä enemmän se antaa aihetta -säädyllisyyden tunnon loukkaamiseen ja vastavaikutuksen kautta siihen -houkuttelee. Tämä tietysti koskee kaikkia koomillisuuden lajeja. Mutta -luonnon-omaiseen koomillisuuteen ei ole luettava ainoastaan tällaisia -aineellisia, mekaanisia, naurun aiheita, vaan myöskin ajattelemisen ja -mielikuvituksen välittämiä kohtauksia, joiden koomillisuus on aivan -alkuperäistä, naiivia laatua. Niin esim. Esko, kun hänen isänsä -kertoilee Topiaksesta ja tulee maininneeksi suurta kalaa, yht'äkkiä -katkaisee hänen puheensa kysymyksellä: "Panikos mamma silakoita myös -eväspussiini?" — Muistettakoon niin-ikään tuota hauskaa kohtausta -Seitsemästä veljeksestä, kun veljekset näkevät vanhan Valkonsa yhden -silmän pimeässä kiiltävän ja luulevat hevostansa aaveeksi, jota +ett'ei ulkonainen säädyllisyys ole sama kuin siveellisyys. Muutoin on +muistettava, että mitä enemmän sivistys poikkeaa luonnollisuudesta, +mitä hempeämmäksi se tulee, sitä enemmän se antaa aihetta +säädyllisyyden tunnon loukkaamiseen ja vastavaikutuksen kautta siihen +houkuttelee. Tämä tietysti koskee kaikkia koomillisuuden lajeja. Mutta +luonnon-omaiseen koomillisuuteen ei ole luettava ainoastaan tällaisia +aineellisia, mekaanisia, naurun aiheita, vaan myöskin ajattelemisen ja +mielikuvituksen välittämiä kohtauksia, joiden koomillisuus on aivan +alkuperäistä, naiivia laatua. Niin esim. Esko, kun hänen isänsä +kertoilee Topiaksesta ja tulee maininneeksi suurta kalaa, yht'äkkiä +katkaisee hänen puheensa kysymyksellä: "Panikos mamma silakoita myös +eväspussiini?" — Muistettakoon niin-ikään tuota hauskaa kohtausta +Seitsemästä veljeksestä, kun veljekset näkevät vanhan Valkonsa yhden +silmän pimeässä kiiltävän ja luulevat hevostansa aaveeksi, jota koettavat manauksilla karkoittaa.</p> -<p>Päinvastoin kuin luonnon-omaisessa koomillisuudessa, jossa kaikki on +<p>Päinvastoin kuin luonnon-omaisessa koomillisuudessa, jossa kaikki on ulkonaista ilmaumaa, on koomillisuuden toinen muoto, <i>sukkeluus</i>, -kauttaaltaan sisällistä laatua. Nuo naurettavan ilmiön molemmat puolet -ovat tässä vaan mielikuvia, fantasian toimella yhdistettäviä -käsitteitä. Välittäjänä on sentähden pääasiallisesti kieli tai joskus +kauttaaltaan sisällistä laatua. Nuo naurettavan ilmiön molemmat puolet +ovat tässä vaan mielikuvia, fantasian toimella yhdistettäviä +käsitteitä. Välittäjänä on sentähden pääasiallisesti kieli tai joskus kielen sijassa kuvat ja merkit. Koomillinen vaikutus, vastakohtain -yhteensattuminen, syntyy siitä, että kaukaisia toisilleen ventovieraita -käsitteitä yht'äkkiä saatetaan toistensa yhteyteen ja siten asetetaan -uuteen, odottamattomaan valoon. Niinpä yllämainituissa esimerkeissä nuo -erilaiset härkä-sanan merkitykset ja kieli-käsite ynnä sille ihan -vastakkainen ajatusten peittämisen tarkoitus. Sattuvasti kyllä on -sanottu sukkeluuden olevan valhepapin, joka on valmis vihkimään yhteen -mitkä pariskunnat hyvänsä, mutta ainoastaan sellaisia, joiden yhtymistä -holhojat ja sukulaiset (s.o. asiain todellinen yhteys) eivät suvaitse. -Laajan laaja on se ala, jolta sukkeluus vaanii naurun aiheita; sillä -mihinkä sen naljakas silmä ei voisi tunkeutua? Koetanpa muutamilla -esimerkeillä antaa jonkunlaista käsitystä sen monenlaisista muodoista.</p> +yhteensattuminen, syntyy siitä, että kaukaisia toisilleen ventovieraita +käsitteitä yht'äkkiä saatetaan toistensa yhteyteen ja siten asetetaan +uuteen, odottamattomaan valoon. Niinpä yllämainituissa esimerkeissä nuo +erilaiset härkä-sanan merkitykset ja kieli-käsite ynnä sille ihan +vastakkainen ajatusten peittämisen tarkoitus. Sattuvasti kyllä on +sanottu sukkeluuden olevan valhepapin, joka on valmis vihkimään yhteen +mitkä pariskunnat hyvänsä, mutta ainoastaan sellaisia, joiden yhtymistä +holhojat ja sukulaiset (s.o. asiain todellinen yhteys) eivät suvaitse. +Laajan laaja on se ala, jolta sukkeluus vaanii naurun aiheita; sillä +mihinkä sen naljakas silmä ei voisi tunkeutua? Koetanpa muutamilla +esimerkeillä antaa jonkunlaista käsitystä sen monenlaisista muodoista.</p> <p>Kun kieli on sukkeluuden kannattaja, niin ensiksi itse kieli -semmoisenaan voi olla sen esineenä, vieläpä kahdella tavalla, joko -sointunsa tai sanojensa merkityksen puolesta. Edellisessä tapauksessa -syntyy n.s. <i>sointusukkeluuksia</i>, jälkimmäisessä varsinainen +semmoisenaan voi olla sen esineenä, vieläpä kahdella tavalla, joko +sointunsa tai sanojensa merkityksen puolesta. Edellisessä tapauksessa +syntyy n.s. <i>sointusukkeluuksia</i>, jälkimmäisessä varsinainen <i>sanaleikki eli sanasutkaus</i> (jotka nimitykset laajemmassa -merkityksessä käsittävät sointusukkeluudetkin). — Sointusukkeluuksia +merkityksessä käsittävät sointusukkeluudetkin). — Sointusukkeluuksia tavataan runsaasti Shakespearen draamoissa; muistutan vaan Poloniuksen puhetta Hamletissa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Syyn harkitsemme tähän muutokseen,<br /></span> -<span class="i0">Tai oikeammin: puutokseen; näät, tuolla<br /></span> -<span class="i0">Puutteellisella muutoksell' on syynsä.<br /></span> +<span class="i0">Syyn harkitsemme tähän muutokseen,<br /></span> +<span class="i0">Tai oikeammin: puutokseen; näät, tuolla<br /></span> +<span class="i0">Puutteellisella muutoksell' on syynsä.<br /></span> </div></div> -<p>Samanlaisia sanasutkauksia täynnä on Abraham a Santa Claran tapaan -mukaeltu kapusiinilaisen saarna Schillerin Wallensteinissä. Vanhassa -suomalaisessa sanaseppäisyydessä on niinikään paljon tällaisia +<p>Samanlaisia sanasutkauksia täynnä on Abraham a Santa Claran tapaan +mukaeltu kapusiinilaisen saarna Schillerin Wallensteinissä. Vanhassa +suomalaisessa sanaseppäisyydessä on niinikään paljon tällaisia sointusukkeluuksia; samaa laatua ovat semmoiset Kalevalan ja -kansankielen käänteet kuin "ihveniä, ahvenia", tai "Inkerelle, -Penkerelle", y.m. — Varsinainen sanaleikki sitä vastoin perustuu -sanojen erilaiseen käytäntöön, niiden alkuperäiseen ja kuvaannolliseen -merkitykseen. Tällaisiakin sanansolmuja tapaamme kosolta -Shakespearessä, varsinkin hänen komedioissaan; muistettava on, että -kaikenlaisten sanasutkausten käyttäminen oli kuudennellatoista -vuosisadalla sivistyneen seurakielen vaatimuksia. Esimerkkinä -varsinaisesta sanaleikistä olkoon eräs saksalaisen epigrammatikon -Logaun mieteruno, joka suomeksi mukailtuna kuuluisi näin:</p> +kansankielen käänteet kuin "ihveniä, ahvenia", tai "Inkerelle, +Penkerelle", y.m. — Varsinainen sanaleikki sitä vastoin perustuu +sanojen erilaiseen käytäntöön, niiden alkuperäiseen ja kuvaannolliseen +merkitykseen. Tällaisiakin sanansolmuja tapaamme kosolta +Shakespearessä, varsinkin hänen komedioissaan; muistettava on, että +kaikenlaisten sanasutkausten käyttäminen oli kuudennellatoista +vuosisadalla sivistyneen seurakielen vaatimuksia. Esimerkkinä +varsinaisesta sanaleikistä olkoon eräs saksalaisen epigrammatikon +Logaun mieteruno, joka suomeksi mukailtuna kuuluisi näin:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Puustavi se kuolettaa:<br /></span> <span class="i0">Joka kammoo kuolemaa,<br /></span> <span class="i0">Karttakoon sit' ainiaan.<br /></span> <span class="i0">Siksi moni tosiaan<br /></span> -<span class="i0">Tarkoin pysyy nykyään<br /></span> -<span class="i0">Kirjan-opist' erillään.<br /></span> +<span class="i0">Tarkoin pysyy nykyään<br /></span> +<span class="i0">Kirjan-opist' erillään.<br /></span> </div></div> -<p>— Tähän kielelliseen koomillisuuteen kuuluvat myös naurettavat +<p>— Tähän kielelliseen koomillisuuteen kuuluvat myös naurettavat kielivirheet, joita ennen on huomautettu, ja kaikenlaiset sanojen -vääntämiset taitamattomuudesta taikka leikillisessä tarkoituksessa. -Samaan luokkaan sopii lukea n.s. kansanetymologiat, esim. kun "viemäri" -sanan analogian mukaan vettä tuovaa torvea sanotaan "tuomariksi".</p> - -<p>Mutta niinkuin mielikuvitus näin huviksensa leikkii kielellä, -käsitteiden ilmoituskeinolla, niin se myös saattaa tehdä itse käsitteet -leikkinsä esineeksi, yhdistäen mitä ristiriitaisimpia toisiinsa. -Lisättäköön pari esimerkkiä. Sanotaan jonkun sitovan solmun -nenäliinaansa, että paremmin unohtaisi jotakin. — Saksalainen -humoristi Lichtenberg on (englannin kielestä mukailemalla) kirjoittanut -erään huutokauppaluettelon, jossa muun muassa mainitaan: terätön veitsi -ilman päätä, hiirenlaukko hiirineen, rillit vanhoja, likinäköisiksi -käyneitä metsäkoiria varten, vaskinen avaimenreikä ynnä muita -yhtä ihmeellisiä kapineita. Sama kirjailija kertoo Gibraltarin -vedenpäällisistä pattereista, että niissä oli joka ampumareiässä toinen -reikä, joka oli melkein suurempi kuin edellinen. Näiden leikkipuheiden -hullunkurisuus tulee erittäinkin siitä, että turhaan koetamme -mielessämme kuvitella tällaisia esineitä.</p> - -<p>Erityisen kokkapuhe-ryhmän muodostaa <i>kuvaannollinen eli -vertaileva</i> sukkeluus. Kahden esineen, vertauksella selitettävän ja -vertauskuvana käytetyn, ilmeinen vastakkaisuus panee nauruhermot -liikkeelle. Kun Karri Nummisuutareissa käskee häävieraita syömään -sanoen: "ravitkaat itsenne, että seisoo vatsanne kuin papin säkki, -viisto ja pullea edessänne", niin siitä syntyvä mielikuva tuntuu -naurettavalta, ajatellessamme tuota elimistön tärkeätä osaa tuiki -mekaaniseksi, pulleaksi esineeksi, joka seisoo ihmisen edessä, -muistuttaen linnun kupua. Enimmiten henkisempi olento näin asetetaan -aineellisen kappaleen verroille, esim. huikentelevaa ihmistä kuvataan -tuuliviiriksi. Toisinaan tapahtuu päinvastoin: aineelliselle esineelle -annetaan henkinen itsenäisyys, esim. kun vierasmies oikeuden edessä -todisti tunteneensa varastetun pyssyn siitä asti, kun se oli pieni -pistooli. Faustissa Brockenin pitkiä kallionkieliä verrataan neniin, -jotka kuorsaavat ja puhaltelevat; silloin tietysti vuorta täytyy -ajatella ihmisen kaltaiseksi. Tässä tapauksessa mielikuvituksemme heti -pyörähdyttää vertauksen perinvastaiseen suuntaan, näyttäen tuon -aineellisen kappaleen henkisen vähäpätöisyyden, joka joutuu -naurettavaksi, kun ristiriita täten vielä selvemmin tuikahtaa esiin. — -Usein tällainen vertaus laajenee kertoelmaksi, taikka leikinlaskija +vääntämiset taitamattomuudesta taikka leikillisessä tarkoituksessa. +Samaan luokkaan sopii lukea n.s. kansanetymologiat, esim. kun "viemäri" +sanan analogian mukaan vettä tuovaa torvea sanotaan "tuomariksi".</p> + +<p>Mutta niinkuin mielikuvitus näin huviksensa leikkii kielellä, +käsitteiden ilmoituskeinolla, niin se myös saattaa tehdä itse käsitteet +leikkinsä esineeksi, yhdistäen mitä ristiriitaisimpia toisiinsa. +Lisättäköön pari esimerkkiä. Sanotaan jonkun sitovan solmun +nenäliinaansa, että paremmin unohtaisi jotakin. — Saksalainen +humoristi Lichtenberg on (englannin kielestä mukailemalla) kirjoittanut +erään huutokauppaluettelon, jossa muun muassa mainitaan: terätön veitsi +ilman päätä, hiirenlaukko hiirineen, rillit vanhoja, likinäköisiksi +käyneitä metsäkoiria varten, vaskinen avaimenreikä ynnä muita +yhtä ihmeellisiä kapineita. Sama kirjailija kertoo Gibraltarin +vedenpäällisistä pattereista, että niissä oli joka ampumareiässä toinen +reikä, joka oli melkein suurempi kuin edellinen. Näiden leikkipuheiden +hullunkurisuus tulee erittäinkin siitä, että turhaan koetamme +mielessämme kuvitella tällaisia esineitä.</p> + +<p>Erityisen kokkapuhe-ryhmän muodostaa <i>kuvaannollinen eli +vertaileva</i> sukkeluus. Kahden esineen, vertauksella selitettävän ja +vertauskuvana käytetyn, ilmeinen vastakkaisuus panee nauruhermot +liikkeelle. Kun Karri Nummisuutareissa käskee häävieraita syömään +sanoen: "ravitkaat itsenne, että seisoo vatsanne kuin papin säkki, +viisto ja pullea edessänne", niin siitä syntyvä mielikuva tuntuu +naurettavalta, ajatellessamme tuota elimistön tärkeätä osaa tuiki +mekaaniseksi, pulleaksi esineeksi, joka seisoo ihmisen edessä, +muistuttaen linnun kupua. Enimmiten henkisempi olento näin asetetaan +aineellisen kappaleen verroille, esim. huikentelevaa ihmistä kuvataan +tuuliviiriksi. Toisinaan tapahtuu päinvastoin: aineelliselle esineelle +annetaan henkinen itsenäisyys, esim. kun vierasmies oikeuden edessä +todisti tunteneensa varastetun pyssyn siitä asti, kun se oli pieni +pistooli. Faustissa Brockenin pitkiä kallionkieliä verrataan neniin, +jotka kuorsaavat ja puhaltelevat; silloin tietysti vuorta täytyy +ajatella ihmisen kaltaiseksi. Tässä tapauksessa mielikuvituksemme heti +pyörähdyttää vertauksen perinvastaiseen suuntaan, näyttäen tuon +aineellisen kappaleen henkisen vähäpätöisyyden, joka joutuu +naurettavaksi, kun ristiriita täten vielä selvemmin tuikahtaa esiin. — +Usein tällainen vertaus laajenee kertoelmaksi, taikka leikinlaskija antaa useampain kokkapuheiden seurata toisiansa, jotta ne muodostavat -kokonaisen sarjan, koettaen siten valaista esinettä eri taholta ja -korvata vertausten luontaista riittämättömyyttä. Muistettakoon vaan, -kuinka Shakespearen näytelmissä monenkertaisilla kokkapuheilla -pommitetaan Fallstaffin vatsaa ja Bardolfin nenää.</p> +kokonaisen sarjan, koettaen siten valaista esinettä eri taholta ja +korvata vertausten luontaista riittämättömyyttä. Muistettakoon vaan, +kuinka Shakespearen näytelmissä monenkertaisilla kokkapuheilla +pommitetaan Fallstaffin vatsaa ja Bardolfin nenää.</p> -<p>Vihdoin on vielä mainittava <i>ironia eli sala-iva</i>. Se iskee +<p>Vihdoin on vielä mainittava <i>ironia eli sala-iva</i>. Se iskee suoranaisemmin kuin edelliset sukkeluuden lajit naurettavaan -epäkohtaan; sillä se ei hae ristiriidan valaisemiseksi kaukaisia -vertauskohtia, vaan pysyy naurettavassa esineessä. Jotta sen heikot -puolet selvemmin ilmaantuisivat, kiitetään sitä näön vuoksi, mutta -tavalla semmoisella, että kiitos oikeastaan on moitetta. Tämä voi -tapahtua kahdella tavalla: joko ylistetään niitä kohtia, joita -tahdotaan heikkouksina esittää, ja samalla niitä kaunistellaan jos +epäkohtaan; sillä se ei hae ristiriidan valaisemiseksi kaukaisia +vertauskohtia, vaan pysyy naurettavassa esineessä. Jotta sen heikot +puolet selvemmin ilmaantuisivat, kiitetään sitä näön vuoksi, mutta +tavalla semmoisella, että kiitos oikeastaan on moitetta. Tämä voi +tapahtua kahdella tavalla: joko ylistetään niitä kohtia, joita +tahdotaan heikkouksina esittää, ja samalla niitä kaunistellaan jos joillakin perusteilla, taikka omistetaan esineelle sellaisia olemattomia ominaisuuksia, jotka ovat sen todelliselle olemukselle -vastakkaisia. Edellistä laatua on se ironia, joka piilee Runebergin -Kuninkaassa; juhlallisesti, ikäänkuin hyväksymällä, esitetään Kustaa IV -Aadolfin lapsellista ja mieletöntä korskeutta, kun hän pukeutuu Kaarle -XII:n sota-asuun ja sillä luulee pelastavansa valtakuntansa. -Jälkimmäistä laatua on sala-iva, jos esim. tyhmää ihmistä ylistetään -Sokrateeksi, tieteen valoksi j.n.e. Tällainen iva on katkeraa ja voi -yltyä vallan säälimättömäksi, musertavaksi, jolloin sitä sanotaan -<i>sarkasmiksi</i>. Edellisessä tapauksessa ironia on lievempää, -ainakin muodoltansa, vaikka se tosin itse asiassa on pisteliäämpi, -koska se tunkeutuu syvemmälle. Yleensä ironia voi olla hienompaa ja -kömpelömpää laatua. Se on hienompaa, jos ei leikinlaskija alusta alkain -päästä ylistyspuhettaan liian vapaasti virtaamaan, vaan pidättää ja -rajoittaa sitä, pysyen näennäisesti vakaana ja yksitotisena, kunnes iva +vastakkaisia. Edellistä laatua on se ironia, joka piilee Runebergin +Kuninkaassa; juhlallisesti, ikäänkuin hyväksymällä, esitetään Kustaa IV +Aadolfin lapsellista ja mieletöntä korskeutta, kun hän pukeutuu Kaarle +XII:n sota-asuun ja sillä luulee pelastavansa valtakuntansa. +Jälkimmäistä laatua on sala-iva, jos esim. tyhmää ihmistä ylistetään +Sokrateeksi, tieteen valoksi j.n.e. Tällainen iva on katkeraa ja voi +yltyä vallan säälimättömäksi, musertavaksi, jolloin sitä sanotaan +<i>sarkasmiksi</i>. Edellisessä tapauksessa ironia on lievempää, +ainakin muodoltansa, vaikka se tosin itse asiassa on pisteliäämpi, +koska se tunkeutuu syvemmälle. Yleensä ironia voi olla hienompaa ja +kömpelömpää laatua. Se on hienompaa, jos ei leikinlaskija alusta alkain +päästä ylistyspuhettaan liian vapaasti virtaamaan, vaan pidättää ja +rajoittaa sitä, pysyen näennäisesti vakaana ja yksitotisena, kunnes iva on noussut korkeimmilleen ja tulvaa reunojen yli. Kuulija ei saa heti -huomata puheen tarkoitusta; sitä suurempi sitten on hauskuus. Tärkeä on -totisuuden varjo: niin esim. Ariosto näennäisesti täydellä innolla ja -luottamuksella kertoilee sankariensa mahdottomista urostöistä, tehden +huomata puheen tarkoitusta; sitä suurempi sitten on hauskuus. Tärkeä on +totisuuden varjo: niin esim. Ariosto näennäisesti täydellä innolla ja +luottamuksella kertoilee sankariensa mahdottomista urostöistä, tehden pilkkaa keskiajan ritarijutuista.</p> -<p>Niinkuin monestakin esimerkistä havaitaan, sukkeluus sangen usein +<p>Niinkuin monestakin esimerkistä havaitaan, sukkeluus sangen usein ulottuu puhtaan koomillisuuden rajojen yli satiirin piiriin. — -Sukkeluus on älyn leikki, joka kaukaisimmatkin yhdistää ja siten -näyttää, miten kaikki kuitenkin on yhtä; sillä liittäähän maailman -kokonaisuus erinkaltaisimmatkin toisiinsa. Näin sekin puolestaan on +Sukkeluus on älyn leikki, joka kaukaisimmatkin yhdistää ja siten +näyttää, miten kaikki kuitenkin on yhtä; sillä liittäähän maailman +kokonaisuus erinkaltaisimmatkin toisiinsa. Näin sekin puolestaan on hengen vapauden todiste, osoittaen ihmishengen valtaa olioita mielin -määrin yhteensovittaa. Tämä voi tietysti tapahtua ainoastaan -sisällisesti mielikuvituksessa; sentähden sukkeluus pysyy esineiden -varsinaiselle olemukselle vieraana eikä kajoo niiden sisimpään -luontoon. Maailmanjärjestys semmoisenaan jää siltä syrjälle; se -ryntäilee vaan yksityiskohtia vastaan. Jean Paul lausuukin siitä: +määrin yhteensovittaa. Tämä voi tietysti tapahtua ainoastaan +sisällisesti mielikuvituksessa; sentähden sukkeluus pysyy esineiden +varsinaiselle olemukselle vieraana eikä kajoo niiden sisimpään +luontoon. Maailmanjärjestys semmoisenaan jää siltä syrjälle; se +ryntäilee vaan yksityiskohtia vastaan. Jean Paul lausuukin siitä: "Sukkeluus, luonnon anagrammi, on luonnoltaan henkien ja jumalien -kieltäjä; <i>se ei ota osaa mihinkään olentoon, vaan ainoastaan sen -suhteisiin</i>; se ei kunnioita eikä halveksi mitään; kaikki asiat -ovat sille yhdentekeviä, jos ne vaan tulevat yhtäläisiksi ja -yhdennäköisiksi; se ei tahdo muuta kuin itseänsä ja leikkii leikin -tähden; se on atomistinen ilman todellista yhteyttä; jään tavalla se -satunnaisesti lämmittää, jos sen nostaa polttolasin viereen, ja antaa -satunnaisesti valoa tai jäänkiiltoa, jos sen tasaiseksi litistää, mutta -yhtä usein se asettuu valon ja lämpimän eteen, eikä kuitenkaan -kimaltele vähemmin."</p> - -<p>Mikä sukkeluudelta jää tekemättä, tulee huumorin täytettäväksi. Huumori -on koomillisuuden korkein laji. Sentähden se useasti käyttääkin -välikappaleina sen alhaisempia lajeja, ilvettä ja sukkeluutta. Mitä -koomillisuudesta yleensä on sanottu, — että se tuo näkyviin, miten -maailmanjärjestys voitollisena kestää kaikki turhanpäiväiset, -naurettavat epäkohdat, — se koskee erittäin huumoria; sillä siinähän -koomillisuuden luonne täydellisesti ilmenee. Huumori syntyy, kun -ylevyyden ja vähäpätöisyyden vastakohta selvästi älytään samassa -henkilössä ja tajunnassa sovitetaan yhteen. Niin näemme Runebergin -Kuormarengissä laiskuuden ja välinpitämättömyyden muuttuvan -reippaudeksi ja innoksi, kun pakoretki päättyy, ja silloin huomaamme -isänmaallisen tunteen piilleen tuon näennäisen huolimattomuuden alla. +kieltäjä; <i>se ei ota osaa mihinkään olentoon, vaan ainoastaan sen +suhteisiin</i>; se ei kunnioita eikä halveksi mitään; kaikki asiat +ovat sille yhdentekeviä, jos ne vaan tulevat yhtäläisiksi ja +yhdennäköisiksi; se ei tahdo muuta kuin itseänsä ja leikkii leikin +tähden; se on atomistinen ilman todellista yhteyttä; jään tavalla se +satunnaisesti lämmittää, jos sen nostaa polttolasin viereen, ja antaa +satunnaisesti valoa tai jäänkiiltoa, jos sen tasaiseksi litistää, mutta +yhtä usein se asettuu valon ja lämpimän eteen, eikä kuitenkaan +kimaltele vähemmin."</p> + +<p>Mikä sukkeluudelta jää tekemättä, tulee huumorin täytettäväksi. Huumori +on koomillisuuden korkein laji. Sentähden se useasti käyttääkin +välikappaleina sen alhaisempia lajeja, ilvettä ja sukkeluutta. Mitä +koomillisuudesta yleensä on sanottu, — että se tuo näkyviin, miten +maailmanjärjestys voitollisena kestää kaikki turhanpäiväiset, +naurettavat epäkohdat, — se koskee erittäin huumoria; sillä siinähän +koomillisuuden luonne täydellisesti ilmenee. Huumori syntyy, kun +ylevyyden ja vähäpätöisyyden vastakohta selvästi älytään samassa +henkilössä ja tajunnassa sovitetaan yhteen. Niin näemme Runebergin +Kuormarengissä laiskuuden ja välinpitämättömyyden muuttuvan +reippaudeksi ja innoksi, kun pakoretki päättyy, ja silloin huomaamme +isänmaallisen tunteen piilleen tuon näennäisen huolimattomuuden alla. Samaten Sven Dufvan urhoollisuus esiintyy suurimman yksinkertaisuuden -verhoamana ja molemmat kiertäytyvät erottamattomasti yhteen. Kun -Hoppulainen Minna Canthin Murtovarkaudessa lystillisellä tavallaan, -puolittain leikillä, puolittain todella, Helenalle kertoo, kuinka -Tampereen kirkon kellot sanovat: "kuka köyhän nai?" ja Kyrön kellot -siihen vastaavat: "toinen köyhä toisen köyhän", niin tämä on -leikillinen viittaus heidän varattomuuteensa, mutta samassa -lämpöisempien tunteiden ilmaus. Kaikissa näissä tapauksissa nuo -ulkonaiset, naurettavina esiintyvät seikat ovat yhteydessä korkeamman, -aatteellisen sisällyksen kanssa ja ikäänkuin sen kannattajina. -Huomataan, että nuo maailman mitättömät pikkuseikat, semmoisetkin, -jotka tuntuvat kovin joutavilta ja naurettavilta, ovat välttämättömiä -keinoja ylevimpäin ilmaantumiselle. Tämä tunto laajenee vihdoin kaiken -maailmassa tavattavan vastakohtaisuuden tajuamiseksi, ja siten selviää, -niinkuin sattuvasti on sanottu, että, "jos suurimmassa on pienin, niin -pienimmässäkin on suurin".<a name="FNanchor_50" id="FNanchor_50"></a><a href="#Footnote_50" class="fnanchor">[50]</a> Sillä toiselta puolen nuo vähäpätöiset -ilmiöt eivät ole mitään ilman niiden takaa pilkoittelevaa ylevää -sisällystä, ja niin aatteen valta ja suuruus taas on päässyt voitolle.</p> +verhoamana ja molemmat kiertäytyvät erottamattomasti yhteen. Kun +Hoppulainen Minna Canthin Murtovarkaudessa lystillisellä tavallaan, +puolittain leikillä, puolittain todella, Helenalle kertoo, kuinka +Tampereen kirkon kellot sanovat: "kuka köyhän nai?" ja Kyrön kellot +siihen vastaavat: "toinen köyhä toisen köyhän", niin tämä on +leikillinen viittaus heidän varattomuuteensa, mutta samassa +lämpöisempien tunteiden ilmaus. Kaikissa näissä tapauksissa nuo +ulkonaiset, naurettavina esiintyvät seikat ovat yhteydessä korkeamman, +aatteellisen sisällyksen kanssa ja ikäänkuin sen kannattajina. +Huomataan, että nuo maailman mitättömät pikkuseikat, semmoisetkin, +jotka tuntuvat kovin joutavilta ja naurettavilta, ovat välttämättömiä +keinoja ylevimpäin ilmaantumiselle. Tämä tunto laajenee vihdoin kaiken +maailmassa tavattavan vastakohtaisuuden tajuamiseksi, ja siten selviää, +niinkuin sattuvasti on sanottu, että, "jos suurimmassa on pienin, niin +pienimmässäkin on suurin".<a name="FNanchor_50" id="FNanchor_50"></a><a href="#Footnote_50" class="fnanchor">[50]</a> Sillä toiselta puolen nuo vähäpätöiset +ilmiöt eivät ole mitään ilman niiden takaa pilkoittelevaa ylevää +sisällystä, ja niin aatteen valta ja suuruus taas on päässyt voitolle.</p> <p>Kun huumorin syvin pohja on maailman vastakohtaisuuden tunne, niin -humoristi omassa itsessään saineesti tuntee ristiriidan tuskallisuutta, -vaikka hän sen voittaa hengenvapauden voimalla. Siitä syystä moni etevä +humoristi omassa itsessään saineesti tuntee ristiriidan tuskallisuutta, +vaikka hän sen voittaa hengenvapauden voimalla. Siitä syystä moni etevä humoristi kallistuu melankooliseen katsantotapaan. Mutta samalla -huumori lempeästi, — sopisi sanoa: hellällä rakkaudella, — kohtelee -elämän heikkoja puolia; sillä niillekin on myönnetty sija maailman -kokonaisuudessa, ja kun on oivallettu, miten suurikin sisällys saapi -vähäpätöisen ja naurettavan ulkomuodon, niin nauraja itsekin nöyrästi +huumori lempeästi, — sopisi sanoa: hellällä rakkaudella, — kohtelee +elämän heikkoja puolia; sillä niillekin on myönnetty sija maailman +kokonaisuudessa, ja kun on oivallettu, miten suurikin sisällys saapi +vähäpätöisen ja naurettavan ulkomuodon, niin nauraja itsekin nöyrästi antautuu naurun alaiseksi ja vapautuu siten heikkoudestansa. Niin -nähdään, kuinka kaikkialla maailmassa on puutteellisuutta; mutta -hyvänsävyisessä naurussa on samalla sen sovitus. Näin ihmishenki -lopullisesti, täydellisesti tuntien vapautensa, voitollisesti ylentyy -maailman kaiken surkeuden, kaikkien vähäpätöisyyksien yli. Huumori -näyttää, kuinka nuo pienet epäkohdat ja hairaukset eivät kuitenkaan voi -rikkoa maailman ikuista järjestystä, joka aina lujana pysyy, ja viittaa -niinmuodoin riemullisena ylimpään johtoon, joka kaikki puutteet -sovittaa, epätasaisuudet tasoittaa.</p> - -<p>Mutta huumorikin voi esiintyä monella eri tavalla, enemmän tai vähemmän -itsetajuisesti. Jos ajattelemme ennen mainitsemiani esimerkkejä, Sven -Dufvaa, Eskoa ja Hoppulaista, niin ensinmainitulla ei ole juuri mitään +nähdään, kuinka kaikkialla maailmassa on puutteellisuutta; mutta +hyvänsävyisessä naurussa on samalla sen sovitus. Näin ihmishenki +lopullisesti, täydellisesti tuntien vapautensa, voitollisesti ylentyy +maailman kaiken surkeuden, kaikkien vähäpätöisyyksien yli. Huumori +näyttää, kuinka nuo pienet epäkohdat ja hairaukset eivät kuitenkaan voi +rikkoa maailman ikuista järjestystä, joka aina lujana pysyy, ja viittaa +niinmuodoin riemullisena ylimpään johtoon, joka kaikki puutteet +sovittaa, epätasaisuudet tasoittaa.</p> + +<p>Mutta huumorikin voi esiintyä monella eri tavalla, enemmän tai vähemmän +itsetajuisesti. Jos ajattelemme ennen mainitsemiani esimerkkejä, Sven +Dufvaa, Eskoa ja Hoppulaista, niin ensinmainitulla ei ole juuri mitään tietoisuutta omasta naurettavaisuudestaan:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Mut vakaana hän astui vaan ja tyytyi kaikkihin.<br /></span> +<span class="i0">Mut vakaana hän astui vaan ja tyytyi kaikkihin.<br /></span> </div></div> -<p>Ei Eskollakaan ole paljon tietoa koomillisuudestaan; mutta väliin -kuitenkin välkähtää esiin tunne maailman vastakohtaisuuksista, kun hän -esim. laskee jonkun kokkapuheen, josta kuulija ei tiedä, onko se tyhmää -vai sukkelaa: "jos ei olis saappaita, niin eipä taitais olla -jalkojakaan", j.n.e. Etupäässä hän kuitenkin pysyy vakaana ja -yksitotisena, ollen vaan katsojalle naurun esineenä. Ihan toisin on -hänen kumppaninsa Mikko Vilkastuksen laita; hän täydellä tajunnalla -laskee kompasanansa. Niin tekee myös kolmas yllämainituista -henkilöistä, Hoppulainen. Maailman ristiriitaisuus on kyllä hänelle -selvinnyt: se on "niin kiperä ja kapera kuin pukin sarvi".</p> - -<p>On siis syytä erottaa ulkokohtaisesti ja sisäkohtaisesti humoristiset -henkilöt toisistaan. Edelliset antavat vaan tarkastajalle (ja jos +<p>Ei Eskollakaan ole paljon tietoa koomillisuudestaan; mutta väliin +kuitenkin välkähtää esiin tunne maailman vastakohtaisuuksista, kun hän +esim. laskee jonkun kokkapuheen, josta kuulija ei tiedä, onko se tyhmää +vai sukkelaa: "jos ei olis saappaita, niin eipä taitais olla +jalkojakaan", j.n.e. Etupäässä hän kuitenkin pysyy vakaana ja +yksitotisena, ollen vaan katsojalle naurun esineenä. Ihan toisin on +hänen kumppaninsa Mikko Vilkastuksen laita; hän täydellä tajunnalla +laskee kompasanansa. Niin tekee myös kolmas yllämainituista +henkilöistä, Hoppulainen. Maailman ristiriitaisuus on kyllä hänelle +selvinnyt: se on "niin kiperä ja kapera kuin pukin sarvi".</p> + +<p>On siis syytä erottaa ulkokohtaisesti ja sisäkohtaisesti humoristiset +henkilöt toisistaan. Edelliset antavat vaan tarkastajalle (ja jos runoteoksessa ilmaantuvat: tietysti runoilijallekin) aihetta -humoristiseen käsitykseen, niinkuin Sven Dufva ja pääasiallisesti -Eskokin; jälkimmäiset ovat täysin itsetietoiset huumoristansa, kuten +humoristiseen käsitykseen, niinkuin Sven Dufva ja pääasiallisesti +Eskokin; jälkimmäiset ovat täysin itsetietoiset huumoristansa, kuten Hoppulainen ja Mikko Vilkastus.</p> -<p>Toisella tavalla suurempi tai vähempi selvätajuisuus -ilmaikse seuraavissa esimerkeissä, jotka osoittavat huumorin eri -kehitys-asteita. Ensimmäinen aste on luontainen iloisuus, joka maailman -vastariitoja syvemmältä tuntematta, puhkeaa hilpeihin leikkipuheisiin, +<p>Toisella tavalla suurempi tai vähempi selvätajuisuus +ilmaikse seuraavissa esimerkeissä, jotka osoittavat huumorin eri +kehitys-asteita. Ensimmäinen aste on luontainen iloisuus, joka maailman +vastariitoja syvemmältä tuntematta, puhkeaa hilpeihin leikkipuheisiin, tarttuen tarjona oleviin naurun aineihin. Etenkin nuorissa tavataan -tällaista alkuperäistä kokkapuheisuutta. Toisinaan se ilmaantuu +tällaista alkuperäistä kokkapuheisuutta. Toisinaan se ilmaantuu luonnon-omaisen koomillisuuden ohessa, niinkuin hovinarrien -jutteluissa, jollei näissä piile syvempää maailman kokemusta, niinkuin -narrin puheissa Kuningas Learissa. Tältä kannalta on jo poikettu, kun -syyllisyyden tunne ja tarkempi tutustuminen hyvän ja pahan puun -hedelmiin haikeuttaa viatonta elämän iloa; niin juomari tai muu -hulivili nauraa omaa kevytmielisyyttänsä ja kaunistelee sitä -monenmoisilla sukkeluuksilla. Semmoisia ovat Fallstaff sekä Bellmanin -sankarit. Kokkapuheet todistavat, että leikinlaskijalla on käsitys -asemansa ristiriitaisuudesta ja ett'ei hän siis ole kokonaan hukkunut -hairahdukseensa. Tähän vivahtaa myös Lemminkäisen lystikäs luonto, hän +jutteluissa, jollei näissä piile syvempää maailman kokemusta, niinkuin +narrin puheissa Kuningas Learissa. Tältä kannalta on jo poikettu, kun +syyllisyyden tunne ja tarkempi tutustuminen hyvän ja pahan puun +hedelmiin haikeuttaa viatonta elämän iloa; niin juomari tai muu +hulivili nauraa omaa kevytmielisyyttänsä ja kaunistelee sitä +monenmoisilla sukkeluuksilla. Semmoisia ovat Fallstaff sekä Bellmanin +sankarit. Kokkapuheet todistavat, että leikinlaskijalla on käsitys +asemansa ristiriitaisuudesta ja ett'ei hän siis ole kokonaan hukkunut +hairahdukseensa. Tähän vivahtaa myös Lemminkäisen lystikäs luonto, hän kun laskee pilaa omasta huikentelevaisuudestaan, esim. kertoessansa -äidilleen:</p> +äidilleen:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Siitä oli paha elämä,<br /></span> -<span class="i0">Siitä outo ollakseni:<br /></span> -<span class="i0">Pelkäsivät piikojansa,<br /></span> +<span class="i0">"Siitä oli paha elämä,<br /></span> +<span class="i0">Siitä outo ollakseni:<br /></span> +<span class="i0">Pelkäsivät piikojansa,<br /></span> <span class="i0">Luulivat lutuksiansa<br /></span> <span class="i0">— — — — —<br /></span> -<span class="i0">Pahasti piteleväni,<br /></span> +<span class="i0">Pahasti piteleväni,<br /></span> <span class="i0">— — — — —<br /></span> -<span class="i0">Minä piilin piikasia,<br /></span> -<span class="i0">Varoin vaimon tyttäriä,<br /></span> +<span class="i0">Minä piilin piikasia,<br /></span> +<span class="i0">Varoin vaimon tyttäriä,<br /></span> <span class="i0">Kuin susi sikoja piili,<br /></span> -<span class="i0">Havukat kylän kanoja."<br /></span> +<span class="i0">Havukat kylän kanoja."<br /></span> </div></div> -<p>Muistettava on kuitenkin, että kansanlaulussa kaikki tällaiset kohdat -ovat niin ylen naiiveja, ett'ei minkäänlaisista tunnonvaivoista, ei +<p>Muistettava on kuitenkin, että kansanlaulussa kaikki tällaiset kohdat +ovat niin ylen naiiveja, ett'ei minkäänlaisista tunnonvaivoista, ei tiedottomimmistakaan, voi olla puhetta.</p> -<p>Mutta kokemus on voinut viedä tietoon maailman hairauksista ja -ristiriidoista ilman humoristisen henkilön omaa syyllisyyttä; hänen -jalo persoonallisuutensa pysyy koskemattomana, ja hän poistaa ne +<p>Mutta kokemus on voinut viedä tietoon maailman hairauksista ja +ristiriidoista ilman humoristisen henkilön omaa syyllisyyttä; hänen +jalo persoonallisuutensa pysyy koskemattomana, ja hän poistaa ne luotaan runsaalla huumorilla ilmaisten vastakohtaisuuden-tunteensa. -Muistettakoon esim. Shakespearen yleviä naisluonteita, Rosalindaa ja -Portiaa. Usein ristiriidat kuitenkin ovat liian ankarat; yksilön on -mahdoton niitä voittaa, hänen jalo-aikeinen luonteensa katkeroittuu ja -murtuu elämän koulussa, ja siitä syntynyttä mielenkarvautta hänen -huumorinsakin kuvastelee. Tällainen "murtunut huumori" asuu Hamletissa, -tehtävänsä vastahakoisuudesta masentuneessa kuninkaanpojassa; sitä -uhkuvat Heinen sulokuvaiset, haikeatunteiset laulelmat. Tähän kuuluu -myös luonnoltaan synkkämielisten — hypokondristien — huumori, jolla -pyytävät vapautua apeista mielialoistaan. He ovat ylen arkatuntoisia -luonteita, jotka ilman varsinaista syytä kiusailevat itseänsä; -sellainen on esim. Jacques Shakespearen näytelmässä "Miten mielenne -tekee" ("As you like it"). — Mutta ristiriita on voitettava, särkynyt -mieli jälleen eheäksi saatettava. Siihen on ensimmäinen askel, -että sureksija itse mieltyy suruunsa ja hekkumoiden antautuu -sumeamielisyyden valtaan. Murheellisuus menettää katkeruutensa ja -tulee viehättäväksi; mielihyvissään huumori sillä leikittelee. Näin -huumoriin yhtyy hentomielisyys; kyynel silmässä runoilija laskee -leikkipuheitansa. Senlaatuinen hnumoristi on Jean Paul; meidän -Kivessäkin tavataan leikillisyyttä yhdessä hempeämielisyyden kanssa. -Niinhän hyväntahtoinen Eenokki Kihlauksessa jyrkeäpiirteisellä -kuvauksellaan taivaan ilosta koettaa lohduttaa kaihoonsa menehtyvää -Aapelia. Muuten Kivi mielellään karkeapiirteisten miesluonteiden -rinnalle asettaa hempeitä, vienonsuruisia naisia, niinkuin Seunalan -Annan Seitsemässä veljeksessä. Tämä hentomielinen huumori luo lempeän -iloisuuden valon jokapäiväisiin oloihin. Mutta sen suora vastakohta on -tuo rohkea huumori, joka pelkäämättä paljastelee yhteis-elämän virheitä +Muistettakoon esim. Shakespearen yleviä naisluonteita, Rosalindaa ja +Portiaa. Usein ristiriidat kuitenkin ovat liian ankarat; yksilön on +mahdoton niitä voittaa, hänen jalo-aikeinen luonteensa katkeroittuu ja +murtuu elämän koulussa, ja siitä syntynyttä mielenkarvautta hänen +huumorinsakin kuvastelee. Tällainen "murtunut huumori" asuu Hamletissa, +tehtävänsä vastahakoisuudesta masentuneessa kuninkaanpojassa; sitä +uhkuvat Heinen sulokuvaiset, haikeatunteiset laulelmat. Tähän kuuluu +myös luonnoltaan synkkämielisten — hypokondristien — huumori, jolla +pyytävät vapautua apeista mielialoistaan. He ovat ylen arkatuntoisia +luonteita, jotka ilman varsinaista syytä kiusailevat itseänsä; +sellainen on esim. Jacques Shakespearen näytelmässä "Miten mielenne +tekee" ("As you like it"). — Mutta ristiriita on voitettava, särkynyt +mieli jälleen eheäksi saatettava. Siihen on ensimmäinen askel, +että sureksija itse mieltyy suruunsa ja hekkumoiden antautuu +sumeamielisyyden valtaan. Murheellisuus menettää katkeruutensa ja +tulee viehättäväksi; mielihyvissään huumori sillä leikittelee. Näin +huumoriin yhtyy hentomielisyys; kyynel silmässä runoilija laskee +leikkipuheitansa. Senlaatuinen hnumoristi on Jean Paul; meidän +Kivessäkin tavataan leikillisyyttä yhdessä hempeämielisyyden kanssa. +Niinhän hyväntahtoinen Eenokki Kihlauksessa jyrkeäpiirteisellä +kuvauksellaan taivaan ilosta koettaa lohduttaa kaihoonsa menehtyvää +Aapelia. Muuten Kivi mielellään karkeapiirteisten miesluonteiden +rinnalle asettaa hempeitä, vienonsuruisia naisia, niinkuin Seunalan +Annan Seitsemässä veljeksessä. Tämä hentomielinen huumori luo lempeän +iloisuuden valon jokapäiväisiin oloihin. Mutta sen suora vastakohta on +tuo rohkea huumori, joka pelkäämättä paljastelee yhteis-elämän virheitä ja vammoja, saattaen ne vallattoman naurun alaisiksi. Niin Aristofanes uhkealla mielikuvituksen voimalla ankarasti vitsoo aikansa turmelusta -ynnä Athenan valtiollisten ja kirjallisten olojen heikkoja puolia. -Innoissaan hän ei aina huomaakaan uuden suunnan hyviä puolia, esim. kun -hän ampuu pilkkansa nuolet Sokratesta vastaan. Mutta tämänlaatuisen -huumorin puute onkin siinä, ett'ei se aina tee eikä voikaan tehdä -oikeutta tulevaisuuden tuumille, jotka eivät vielä ole saavuttaneet -täysin eheätä muotoa ja sentähden ovat naurulle alttiit.</p> - -<p>Täydellisimmän muodon saa huumori, kun aatteellisesti arvokas sisällys -hullunkurisella ilmestymisellään kehoittaa iloiseen nauruun, mutta +ynnä Athenan valtiollisten ja kirjallisten olojen heikkoja puolia. +Innoissaan hän ei aina huomaakaan uuden suunnan hyviä puolia, esim. kun +hän ampuu pilkkansa nuolet Sokratesta vastaan. Mutta tämänlaatuisen +huumorin puute onkin siinä, ett'ei se aina tee eikä voikaan tehdä +oikeutta tulevaisuuden tuumille, jotka eivät vielä ole saavuttaneet +täysin eheätä muotoa ja sentähden ovat naurulle alttiit.</p> + +<p>Täydellisimmän muodon saa huumori, kun aatteellisesti arvokas sisällys +hullunkurisella ilmestymisellään kehoittaa iloiseen nauruun, mutta ristiriita kuitenkin lopullisesti voitetaan. Niin jo kansanrunoissa -Väinämöinen, kaiken viisauden esikuva, laulun ja soiton mahtava -ruhtinas, pikku heikkouksiensa tähden usein on naurun esineenä; mutta -voitokkaana hän ylentyy tästä alennuksen tilasta, puhdistuneena ja -vapaana kaikista yksityis-onnen pyrinnöistä. Etenkin Runebergilla on -paljon tämän eheimmän huumorin esikuvia: Sven Dufva, Kuormarenki, -Fieandt, Törne, Munter, Lotta Svärd y.m. — Erittäin mieluisan -vaikutuksen tekee täysi, eheäluontoinen huumori, kun tosi-koomillisen +Väinämöinen, kaiken viisauden esikuva, laulun ja soiton mahtava +ruhtinas, pikku heikkouksiensa tähden usein on naurun esineenä; mutta +voitokkaana hän ylentyy tästä alennuksen tilasta, puhdistuneena ja +vapaana kaikista yksityis-onnen pyrinnöistä. Etenkin Runebergilla on +paljon tämän eheimmän huumorin esikuvia: Sven Dufva, Kuormarenki, +Fieandt, Törne, Munter, Lotta Svärd y.m. — Erittäin mieluisan +vaikutuksen tekee täysi, eheäluontoinen huumori, kun tosi-koomillisen esityksen eri piirteet sulavat yhteen kirkkaaksi kokonaiskuvaksi, jossa -niiden syvä, ihanteellinen pohja selvästi tulee näkyviin. Sellainen on -tuo kaunis loppukuvaus Seitsemässä Veljeksessä, hauskan kertomuksen -oivallinen täydennys, jossa kaikki naurettavat ristiriidat ja muut -vastukset viimein ovat vieneet täydelliseen rauhaan ja sovintoon ja -niistä vaan siellä täällä väreilee muutamia vienoja, leikillisiä -jälkimaininkeja. Fritz Reuterin mainiossa kertomuksessa "Ut mine +niiden syvä, ihanteellinen pohja selvästi tulee näkyviin. Sellainen on +tuo kaunis loppukuvaus Seitsemässä Veljeksessä, hauskan kertomuksen +oivallinen täydennys, jossa kaikki naurettavat ristiriidat ja muut +vastukset viimein ovat vieneet täydelliseen rauhaan ja sovintoon ja +niistä vaan siellä täällä väreilee muutamia vienoja, leikillisiä +jälkimaininkeja. Fritz Reuterin mainiossa kertomuksessa "Ut mine Stromtid" ("Maamies-ajoiltani"), jossa tosi-koomillisuus ja vakava -elämänkäsitys mitä onnistuneimmalla tavalla liittyvät yhteen, rakentuu -niin-ikään kaikista vastariidoista ja naurettavista pikkuseikoista -kuva, jota keskuksena kannattaa Setä Bräsigin verraton persoona.</p> +elämänkäsitys mitä onnistuneimmalla tavalla liittyvät yhteen, rakentuu +niin-ikään kaikista vastariidoista ja naurettavista pikkuseikoista +kuva, jota keskuksena kannattaa Setä Bräsigin verraton persoona.</p> <p>Niinkuin traagillisuuden tuottamassa mielentilassa on kaksi puolta, -mielipaha ja mielihyvä, jotka omituisella tavalla sulavat yhteen, niin -on myös koomillisuuden tunteessa. Meissä syntyy ensin vastenmielinen -tunne, kun ylevänä ilmaantuvassa esineessä on jotakin järjetöntä, -nurinpuolista; mutta se haihtuu samassa tuokiossa ja epäkohdan -mitättömyys huomataan niin selvästi, että miellyttävä turvallisuuden -tunne pääsee valtaan ja puhkeaa kaikki-sovittavaan nauruun. Ilmiön -sisällyksessä oleva ristiriita on paljastunut; jos sen ylevyys vaan on -näennäinen, niin selvenee sen tyhjyys; mutta jos sisällys on arvokas, +mielipaha ja mielihyvä, jotka omituisella tavalla sulavat yhteen, niin +on myös koomillisuuden tunteessa. Meissä syntyy ensin vastenmielinen +tunne, kun ylevänä ilmaantuvassa esineessä on jotakin järjetöntä, +nurinpuolista; mutta se haihtuu samassa tuokiossa ja epäkohdan +mitättömyys huomataan niin selvästi, että miellyttävä turvallisuuden +tunne pääsee valtaan ja puhkeaa kaikki-sovittavaan nauruun. Ilmiön +sisällyksessä oleva ristiriita on paljastunut; jos sen ylevyys vaan on +näennäinen, niin selvenee sen tyhjyys; mutta jos sisällys on arvokas, saapi se arvonsa takaisin, kun ristiriita naurulla on poistettu.</p> -<p>Vielä on huomattava, että koomillisuutta ei saa sekoittaa satiiriin eli -pilkkaan. Ylempänä viitattiin siihen, kuinka muutamat koomillisuuden -lajit, esim. sala-iva, tulevat lähelle satiirin alaa. Mutta sen suora -vastakohta on huumori, niinkuin ylläoleva selitys osoittanee. Huumori -— ja puhdas koomillisuus ylimalkain — lempeästi kohtelee elämän -heikkoja puolia ja sovittaa epäkohdat hyvänsävyisellä naurulla; siten -se vapauttaa ihmismielen. Pilkan eli ivan tuottama nauru on päinvastoin -katkeraa; se ei vapauta, vaan kietoo ihmistä kaikenlaisten tuskallisten -epäkohtain surkeuteen. Se tahtoo täten näyttää olevaisuuden nurjaa +<p>Vielä on huomattava, että koomillisuutta ei saa sekoittaa satiiriin eli +pilkkaan. Ylempänä viitattiin siihen, kuinka muutamat koomillisuuden +lajit, esim. sala-iva, tulevat lähelle satiirin alaa. Mutta sen suora +vastakohta on huumori, niinkuin ylläoleva selitys osoittanee. Huumori +— ja puhdas koomillisuus ylimalkain — lempeästi kohtelee elämän +heikkoja puolia ja sovittaa epäkohdat hyvänsävyisellä naurulla; siten +se vapauttaa ihmismielen. Pilkan eli ivan tuottama nauru on päinvastoin +katkeraa; se ei vapauta, vaan kietoo ihmistä kaikenlaisten tuskallisten +epäkohtain surkeuteen. Se tahtoo täten näyttää olevaisuuden nurjaa puolta, jotta ihanteiden vastakohdasta havaitsisimme, miten maailmassa -pitäisi olla, ja kenties ryhtyisimme epäkohtia parantamaan. Sanalla -sanoen: pilkka tuopi sekin esiin elämän naurettavat kohdat, mutta ei -osoita niiden vähäpätöisyyttä maailman järjellisten perusteiden +pitäisi olla, ja kenties ryhtyisimme epäkohtia parantamaan. Sanalla +sanoen: pilkka tuopi sekin esiin elämän naurettavat kohdat, mutta ei +osoita niiden vähäpätöisyyttä maailman järjellisten perusteiden rinnalla.</p> @@ -8887,134 +8850,134 @@ rinnalla.</p> Taidetavat eli styylit.</h3> -<p>Ihanteet, jotka monipuolisesti kehittyneinä ilmaantuvat ihmiskunnan -elämässä,<a name="FNanchor_51" id="FNanchor_51"></a><a href="#Footnote_51" class="fnanchor">[51]</a> eivät ainoastaan sisällykseltään ole monta laatua, vaan +<p>Ihanteet, jotka monipuolisesti kehittyneinä ilmaantuvat ihmiskunnan +elämässä,<a name="FNanchor_51" id="FNanchor_51"></a><a href="#Footnote_51" class="fnanchor">[51]</a> eivät ainoastaan sisällykseltään ole monta laatua, vaan toteutuvat muodollisestikin eri lailla, eri taidetapojen eli styylien kautta. Huomiota ansaitsevia ovat varsinkin nuo mahtavat, ajoittain -palautuvat taidesuunnat, jotka pysyväisinä perimuotoina määräävät +palautuvat taidesuunnat, jotka pysyväisinä perimuotoina määräävät runollista tuotantoa.</p> -<p>Ihanne, vaikka jo tarkkaan muotoon selvinneenä, on ensin vaan -sisällinen kuva, objektiivista oloa vailla. Tämä sen puuttuvaisuus -pakoittaa taiteilijan tai runoilijan antamaan sille itsenäisyyttä, -ulkonaista todellisuutta. Kuvausvoima pyytää yleensä antaa tuotteilleen -niin itsenäistä eloa, kuin suinkin on mahdollista, lisätäksensä niiden -todenmukaisuutta, ja kun ihanne on saanut määrätyn muodon jonkun -henkilön mielikuvituksessa, syntyy halu saattaa sitä muidenkin -ihailtavaksi. Toiselta puolen kauneuden välttämätön ehto on sen -tajuttavaisuus; sielun syvyydessä piilevänä, sisäkohtaisena kuvana se +<p>Ihanne, vaikka jo tarkkaan muotoon selvinneenä, on ensin vaan +sisällinen kuva, objektiivista oloa vailla. Tämä sen puuttuvaisuus +pakoittaa taiteilijan tai runoilijan antamaan sille itsenäisyyttä, +ulkonaista todellisuutta. Kuvausvoima pyytää yleensä antaa tuotteilleen +niin itsenäistä eloa, kuin suinkin on mahdollista, lisätäksensä niiden +todenmukaisuutta, ja kun ihanne on saanut määrätyn muodon jonkun +henkilön mielikuvituksessa, syntyy halu saattaa sitä muidenkin +ihailtavaksi. Toiselta puolen kauneuden välttämätön ehto on sen +tajuttavaisuus; sielun syvyydessä piilevänä, sisäkohtaisena kuvana se ei voi olla aatteen ilmaisijana muille kuin itse runoilijalle; vasta aistillisesti havaittavana kauneus tosi-kauneutena esiintyy. Vasta objektiivisen muodon saatuansa, — taideteoksena, runoelmana, — ihanne -kaikin puolin voi olla tosi-elämän täydentäjänä, nostaen olevaisuutta +kaikin puolin voi olla tosi-elämän täydentäjänä, nostaen olevaisuutta aatteiden piiriin.</p> -<p>Kun ihannetta siirretään tosioloihin, niin ensimmäinen tehtävä on -aineen valloittaminen; se on, niin sanoakseni, kesytettävä taiteilijan -nöyräksi välikappaleeksi. Tämä on tekniikan asia. Runoudella tosin ei -ole mitään ainetta; mutta henkisen välittäjänsä, kielen, avulla sen -tulee kuulijassa tai lukijassa herättää sellaisia mielikuvia, jotka -vastaavat runoilijan omia mielteitä. Runoilijan oma kuvausvoima taas on -monta eri lajia. Luonnollista on siis, että nämä erilaisuudet -runoteoksessakin tulevat ilmi. Runoilija tietämättänsäkin kuvailee -niitä esineiden puolia, joita hän paraiten tajuaa. Siten kullekin -runoilijalle, niinkuin yleensä jokaiselle taiteilijalle, helposti -muodostuu erityistapa. Tämä ei ole moitittavaa niin kauan kuin se, -perustuen itsenäiseen toimintaan, rajoittuu sille soveliaaseen piiriin. +<p>Kun ihannetta siirretään tosioloihin, niin ensimmäinen tehtävä on +aineen valloittaminen; se on, niin sanoakseni, kesytettävä taiteilijan +nöyräksi välikappaleeksi. Tämä on tekniikan asia. Runoudella tosin ei +ole mitään ainetta; mutta henkisen välittäjänsä, kielen, avulla sen +tulee kuulijassa tai lukijassa herättää sellaisia mielikuvia, jotka +vastaavat runoilijan omia mielteitä. Runoilijan oma kuvausvoima taas on +monta eri lajia. Luonnollista on siis, että nämä erilaisuudet +runoteoksessakin tulevat ilmi. Runoilija tietämättänsäkin kuvailee +niitä esineiden puolia, joita hän paraiten tajuaa. Siten kullekin +runoilijalle, niinkuin yleensä jokaiselle taiteilijalle, helposti +muodostuu erityistapa. Tämä ei ole moitittavaa niin kauan kuin se, +perustuen itsenäiseen toimintaan, rajoittuu sille soveliaaseen piiriin. Mutta jos erityistapa muuttuu mekaaniseksi kaavamaisuudeksi, joka ei -pysy tekijän hallittavana, vaan päinvastoin häntä hallitsee, taikka jos +pysy tekijän hallittavana, vaan päinvastoin häntä hallitsee, taikka jos se ulotetaan aineihin, jotka vaatisivat toisenlaista kuvaustapaa, silloin se on ristiriidassa sen kanssa, joka taiteelle antaa tarmoa, ja erityistavasta tulee maneeri. Niin esim. se haaveksiva puhetapa ja -juhlallinen, runokieltä tavoitteleva proosa, jota Kivi mielellään -käyttää vakavanlaatuisissa esityksissään, hyvin soveltuu Lean, tuon -"hehkuvan itämaan idyllin", korkeaan aatteellisuuteen; mutta +juhlallinen, runokieltä tavoitteleva proosa, jota Kivi mielellään +käyttää vakavanlaatuisissa esityksissään, hyvin soveltuu Lean, tuon +"hehkuvan itämaan idyllin", korkeaan aatteellisuuteen; mutta Margaretassa, jonka onneton runoilija kirjoitti riutunein hengenvoimin, -se on muuttunut tottumuksen kahleeksi eikä ole yhtäpitävä toiminnan -realistisen pohjan kanssa. Siinä se siis on maneerina; Leassa se on -runoilijan erityistapa sanan paraimmassa merkityksessä. — Erityistapa -voi myös olla yhteinen useammille taiteilijoille tai kokonaisille +se on muuttunut tottumuksen kahleeksi eikä ole yhtäpitävä toiminnan +realistisen pohjan kanssa. Siinä se siis on maneerina; Leassa se on +runoilijan erityistapa sanan paraimmassa merkityksessä. — Erityistapa +voi myös olla yhteinen useammille taiteilijoille tai kokonaisille ajanjaksoille.</p> -<p>Mutta kun taiteilija on kohonnut niin korkealle, että hän -täydellä mestaruudella hallitsee tekniikkaa, s.o. että hän saa -ihanteensa taideteoksessa täydellisesti ilmestymään, silloin syntyy +<p>Mutta kun taiteilija on kohonnut niin korkealle, että hän +täydellä mestaruudella hallitsee tekniikkaa, s.o. että hän saa +ihanteensa taideteoksessa täydellisesti ilmestymään, silloin syntyy varsinainen <i>taidetapa</i> (kuvauslaatu) eli <i>styyli</i> (stiili). -Nerokas taiteilija saattaa styylillänsä pitkäksi aikaa muodostaa kansansa -kuvauslaadun. Taidetapa kyllä valuu yksityis-fantasiasta ja on siis -nerokkaan persoonallisuuden luoma; mutta samassa määrässä kuin -taiteilijan on onnistunut löytää aatteelle täysin vastaava muoto, on se -vapautunut satunnaisuudesta ja saanut yleispätevän luonnon. Taiteilija -tai runoilija pyrkii esitettävän aatteen itse ytimeen ja voi siihen -päästä monta tietä, usealta taholta. Nämä eri tiet ovat taidetavat. -Taidetapa eli styyli on siis se määrätty tapa, jolla ihanteen -varsinaista pääkohtaa saatetaan aistin tajuttavaksi. Sentähden styyli -vaatii yhdenmukaisuutta, pyytäen levittää yhtäläistä valoa koko -kuvaukseen, ja samalla hylkää kaikki satunnaiset joutavat lisät, jotka -eivät tee aatetta selvemmäksi, vaan päinvastoin sitä himmentävät. Se -kuvaa siis suurin, voimallisin piirtein aattehikasta sisällystä. -Sentähden sanotaan esim. kuvaamataiteen tai runouden tuotteessa olevan -<i>styyliä</i>, jos jalo aatteisuus on päässyt muodostamaan sen -jokaista kohtaa, niinkuin se toiselta puolen on styyliä vailla, jos -halpa, määräluonnetta puuttuva jokapäiväisyys tai koreileva pöyhkeys -siinä rajoittaa aatteen yksin-omaista valtaa.<a name="FNanchor_52" id="FNanchor_52"></a><a href="#Footnote_52" class="fnanchor">[52]</a></p> - -<p>Tiettyä on, että nuo suuret kansakuntien ja aikakausien elämää -hallitsevat ihanteet synnyttävät itselleen vastaavat taidetavatkin. Ja -samaten myös kullakin taiteella on oma taidetapansa, ja jokainen -runoudenlajikin kehittää oman styylinsä. Niin kuvausvoiman eri laadutkin -— suurempi tai vähempi taipumus suoraan kauneuteen, ylevyyteen tai +Nerokas taiteilija saattaa styylillänsä pitkäksi aikaa muodostaa kansansa +kuvauslaadun. Taidetapa kyllä valuu yksityis-fantasiasta ja on siis +nerokkaan persoonallisuuden luoma; mutta samassa määrässä kuin +taiteilijan on onnistunut löytää aatteelle täysin vastaava muoto, on se +vapautunut satunnaisuudesta ja saanut yleispätevän luonnon. Taiteilija +tai runoilija pyrkii esitettävän aatteen itse ytimeen ja voi siihen +päästä monta tietä, usealta taholta. Nämä eri tiet ovat taidetavat. +Taidetapa eli styyli on siis se määrätty tapa, jolla ihanteen +varsinaista pääkohtaa saatetaan aistin tajuttavaksi. Sentähden styyli +vaatii yhdenmukaisuutta, pyytäen levittää yhtäläistä valoa koko +kuvaukseen, ja samalla hylkää kaikki satunnaiset joutavat lisät, jotka +eivät tee aatetta selvemmäksi, vaan päinvastoin sitä himmentävät. Se +kuvaa siis suurin, voimallisin piirtein aattehikasta sisällystä. +Sentähden sanotaan esim. kuvaamataiteen tai runouden tuotteessa olevan +<i>styyliä</i>, jos jalo aatteisuus on päässyt muodostamaan sen +jokaista kohtaa, niinkuin se toiselta puolen on styyliä vailla, jos +halpa, määräluonnetta puuttuva jokapäiväisyys tai koreileva pöyhkeys +siinä rajoittaa aatteen yksin-omaista valtaa.<a name="FNanchor_52" id="FNanchor_52"></a><a href="#Footnote_52" class="fnanchor">[52]</a></p> + +<p>Tiettyä on, että nuo suuret kansakuntien ja aikakausien elämää +hallitsevat ihanteet synnyttävät itselleen vastaavat taidetavatkin. Ja +samaten myös kullakin taiteella on oma taidetapansa, ja jokainen +runoudenlajikin kehittää oman styylinsä. Niin kuvausvoiman eri laadutkin +— suurempi tai vähempi taipumus suoraan kauneuteen, ylevyyteen tai koomillisuuteen — saattavat olla eri taidetapojen perustuksena. Mutta -ennen kaikkea otettakoon lukuun muutamia suuria runouden kehitessä -selvästi muodostuvia eriäväisyyksiä. Muualla taiteen alalla, etenkin -kuvaamataiteissa, näkyy kolme edistys-astetta, jotka vähittäin toisiinsa -vaihtuvat. Kun taide on vapautunut niistä kaavoista ja tyypillisistä -muodoista, jotka vanhimpina aikoina sitä kahlehtivat ja sen verran -saanut tekniikan valtaansa, että aine mukaantuu sen tarkoituksiin, -ilmaikse siinä vielä jonkunlainen jäykkyys sekä käsitys- että -suoritustavassa; silloin syntyy n.s. <i>ankara ja jyrkkä taidetapa</i>. Mutta -tältä kannalta taide kohoaa toiselle kehitys-asteelle; taiteilija, -aatteen innostamana, luo teokseensa oman lämpimän henkensä, ja aate -pääsee jaloudessaan sitä täydellisesti hallitsemaan. Tämä on <i>ylevä -taidetapa</i>. Vaan vähittäin subjektiivinen tunne saapi yhä enemmän -valtaa. Ulkomuotoon tulee enemmän sievyyttä ja suloa, koko esitystapa -muuttuu pehmeämmäksi; taideteokseen pannaan runsaammin sisäistä elämää, -enemmän tunteellisuutta; aiheita otetaan laveammalta alalta; mutta -aatteen ylivalta yhä enemmän syrjäytyy. Askel askelelta taide sitten -etenee tähän suuntaan, se asettaa viehätyksen semmoisenaan -päämääräkseen, tavoittelee mahtivaikutuksia tai mukailee luontoa -epä-ideaalisella tavalla. Styyli on niinmuodoin tällä kolmannella -asteella ensin <i>viehkeä, hempeä</i>, sitten <i>ylen tunteellinen</i> tai -<i>kiihoittava</i>, kunnes se vähitellen poistuu puhtaan esteetisyyden -piiristä. Näitä eri asteita voipi huomata esim. kreikkalaisen +ennen kaikkea otettakoon lukuun muutamia suuria runouden kehitessä +selvästi muodostuvia eriäväisyyksiä. Muualla taiteen alalla, etenkin +kuvaamataiteissa, näkyy kolme edistys-astetta, jotka vähittäin toisiinsa +vaihtuvat. Kun taide on vapautunut niistä kaavoista ja tyypillisistä +muodoista, jotka vanhimpina aikoina sitä kahlehtivat ja sen verran +saanut tekniikan valtaansa, että aine mukaantuu sen tarkoituksiin, +ilmaikse siinä vielä jonkunlainen jäykkyys sekä käsitys- että +suoritustavassa; silloin syntyy n.s. <i>ankara ja jyrkkä taidetapa</i>. Mutta +tältä kannalta taide kohoaa toiselle kehitys-asteelle; taiteilija, +aatteen innostamana, luo teokseensa oman lämpimän henkensä, ja aate +pääsee jaloudessaan sitä täydellisesti hallitsemaan. Tämä on <i>ylevä +taidetapa</i>. Vaan vähittäin subjektiivinen tunne saapi yhä enemmän +valtaa. Ulkomuotoon tulee enemmän sievyyttä ja suloa, koko esitystapa +muuttuu pehmeämmäksi; taideteokseen pannaan runsaammin sisäistä elämää, +enemmän tunteellisuutta; aiheita otetaan laveammalta alalta; mutta +aatteen ylivalta yhä enemmän syrjäytyy. Askel askelelta taide sitten +etenee tähän suuntaan, se asettaa viehätyksen semmoisenaan +päämääräkseen, tavoittelee mahtivaikutuksia tai mukailee luontoa +epä-ideaalisella tavalla. Styyli on niinmuodoin tällä kolmannella +asteella ensin <i>viehkeä, hempeä</i>, sitten <i>ylen tunteellinen</i> tai +<i>kiihoittava</i>, kunnes se vähitellen poistuu puhtaan esteetisyyden +piiristä. Näitä eri asteita voipi huomata esim. kreikkalaisen kuvanveiston tai italialaisen maalaustaiteen historiassa.<a name="FNanchor_53" id="FNanchor_53"></a><a href="#Footnote_53" class="fnanchor">[53]</a> Ne -johtuvat pääasiallisesti suuremmasta tai vähemmästä subjektiivisuuden -määrästä. Runoudenkin historiassa nähdään tähän vivahtavia vaiheita; +johtuvat pääasiallisesti suuremmasta tai vähemmästä subjektiivisuuden +määrästä. Runoudenkin historiassa nähdään tähän vivahtavia vaiheita; mutta ylimalkain objektiivisuuden ja subjektiivisuuden -vuorovaikutuksesta syntyvä kehitys saapi runouden alalla hiukan -toisenlaisen muodon, josta seuraavassa aion tehdä selkoa.</p> - -<p>Ensiksi pyydän lukijaa tässäkin taas muistamaan tuota ihmiskunnan -elämässä vallitsevaa lakia, että vanhimmilla kehitys-asteilla kaikessa -ilmaantuu ankara objektiivisuus, s.o. yleiskäsitteen, sovinnaisen -tavan, kokonaisuuden ylivalta, mutta että aikojen kuluessa individisyys -anastaa yhä enemmän alaa, työntäen kokonaisuutta syrjään, kunnes -molemmat suunnat ehkä liittyvät yhteen, jolloin yleis-aate eheänä -säilyy, samalla kuin yksityis-aloille tehdään oikeutta. Runoudessa tämä +vuorovaikutuksesta syntyvä kehitys saapi runouden alalla hiukan +toisenlaisen muodon, josta seuraavassa aion tehdä selkoa.</p> + +<p>Ensiksi pyydän lukijaa tässäkin taas muistamaan tuota ihmiskunnan +elämässä vallitsevaa lakia, että vanhimmilla kehitys-asteilla kaikessa +ilmaantuu ankara objektiivisuus, s.o. yleiskäsitteen, sovinnaisen +tavan, kokonaisuuden ylivalta, mutta että aikojen kuluessa individisyys +anastaa yhä enemmän alaa, työntäen kokonaisuutta syrjään, kunnes +molemmat suunnat ehkä liittyvät yhteen, jolloin yleis-aate eheänä +säilyy, samalla kuin yksityis-aloille tehdään oikeutta. Runoudessa tämä katsantotavan vaihtelu osoitaikse kolmella tavalla: <i>runoilijan -suhteessa esitettävään aineeseen, aineen laadussa sekä aatteen ja -ulkomuodon keskinäisessä välissä</i>. Tarkastakaamme kutakin kohtaa +suhteessa esitettävään aineeseen, aineen laadussa sekä aatteen ja +ulkomuodon keskinäisessä välissä</i>. Tarkastakaamme kutakin kohtaa erikseen.</p> -<p>Mitä ensimmäiseen kohtaan tulee, tahdon puheen aluksi mainita pari -esimerkkiä. Eepokselle omituisella objektiivisuudella kertoilee -Kalevala kovaosaisen Kullervon kuolemasta. Lämmintä tunnetta siinä +<p>Mitä ensimmäiseen kohtaan tulee, tahdon puheen aluksi mainita pari +esimerkkiä. Eepokselle omituisella objektiivisuudella kertoilee +Kalevala kovaosaisen Kullervon kuolemasta. Lämmintä tunnetta siinä ilmenee, havainnollisiksi kuviksi kirkastuneena. Kuulemme nuoren nurmen -itkevän, kanervan tuhotyötä kuikuttavan; näemme ruohottomana paikan, -kussa Kullervon teko on tapahtunut; kolkosti miekka julistaa syövänsä -syyllistä lihaa, juovansa viallista verta, kun on syytöntäkin lihaa -syönyt, viatonta verta juonut; mutta laulaja ei siihen omasta -puolestaan lisää muuta kuin:</p> +itkevän, kanervan tuhotyötä kuikuttavan; näemme ruohottomana paikan, +kussa Kullervon teko on tapahtunut; kolkosti miekka julistaa syövänsä +syyllistä lihaa, juovansa viallista verta, kun on syytöntäkin lihaa +syönyt, viatonta verta juonut; mutta laulaja ei siihen omasta +puolestaan lisää muuta kuin:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Se oli surma nuoren miehen,<br /></span> @@ -9023,259 +8986,259 @@ puolestaan lisää muuta kuin:</p> <span class="i0">Kuolema kova-osaista.<br /></span> </div></div> -<p>Väinämöisen loppu-arvelu tietysti ei kuulu kuvaukseen ja on sekin -objektiivinen kuva. Samanlaatuisia esimerkkejä voisi saada Homeron -runoelmista. — Verratkaamme tähän sitä kohtaa Tasson Vapautetussa +<p>Väinämöisen loppu-arvelu tietysti ei kuulu kuvaukseen ja on sekin +objektiivinen kuva. Samanlaatuisia esimerkkejä voisi saada Homeron +runoelmista. — Verratkaamme tähän sitä kohtaa Tasson Vapautetussa Jerusalemissa, jossa Tancred, vihollistansa tuntematta, tuimasti -taistelee sydämmensä lemmittyä, Clorindaa, vastaan ja vihdoin hänet -surmaa. Jo ennen taistelun päättymistä, kun Tancred voiton toivosta -riemuitsee, puhkeavat runoilijan sydämmestä sanat:<a name="FNanchor_54" id="FNanchor_54"></a><a href="#Footnote_54" class="fnanchor">[54]</a></p> +taistelee sydämmensä lemmittyä, Clorindaa, vastaan ja vihdoin hänet +surmaa. Jo ennen taistelun päättymistä, kun Tancred voiton toivosta +riemuitsee, puhkeavat runoilijan sydämmestä sanat:<a name="FNanchor_54" id="FNanchor_54"></a><a href="#Footnote_54" class="fnanchor">[54]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Iloitset, hullu! Kohtahan tää veri<br /></span> +<span class="i0">Iloitset, hullu! Kohtahan tää veri<br /></span> <span class="i0">On voitonriemus murheeks muuttava!<br /></span> <span class="i0">Sen joka pisarasta kyynelmeri<br /></span> -<span class="i0">Sun silmääs tulvaa, tuima, katkera!<br /></span> +<span class="i0">Sun silmääs tulvaa, tuima, katkera!<br /></span> </div></div> -<p>Ja kun hän sitten on vastustajansa maahan lyönyt ja kauhea totuus -hänelle selviää, silloin runoilija ei ainoastaan Tancredin sanoilla ja -käytöksellä kuvaile onnettoman sankarin tuskaa, vaan sen lisäksi -suorastaan, tahi tahallaan, esittelee hänen mielentilaansa. — Näistä -esimerkeistä näemme selvästi, miten naiivinen kansanrunous -puolueettoman katselijan tavalla silmäilee henkilöitä ja tapauksia, kun -sitä vastoin uudennus-ajan tutkisteleva kirjailija ei voi olla -arvosteluansa julki lausumatta. Siinäpä runolliselle esitystavalle +<p>Ja kun hän sitten on vastustajansa maahan lyönyt ja kauhea totuus +hänelle selviää, silloin runoilija ei ainoastaan Tancredin sanoilla ja +käytöksellä kuvaile onnettoman sankarin tuskaa, vaan sen lisäksi +suorastaan, tahi tahallaan, esittelee hänen mielentilaansa. — Näistä +esimerkeistä näemme selvästi, miten naiivinen kansanrunous +puolueettoman katselijan tavalla silmäilee henkilöitä ja tapauksia, kun +sitä vastoin uudennus-ajan tutkisteleva kirjailija ei voi olla +arvosteluansa julki lausumatta. Siinäpä runolliselle esitystavalle kaksi ihan erilaista uraa urkenevi: toinen ankarasti objektiivinen, -ainoastaan kuvattavia oloja silmällä pitävä, toinen subjektiivinen, -runoilijan omille tunteille vapaan puhevallan suova. Että moni -sivupolku näitä molempia yhdistää, on itsestään arvattavaa.</p> - -<p>Runoilijan syrjäytyminen asioita kertoillessa tahi vilkkaampi -persoonallinen osan-otto esitettävään sisällykseen antaa aihetta -eepillisen ja lyyrillisen runouden tärkeään erotukseen. Edellisen -periluonne on objektiivinen, jälkimmäisen subjektiivinen. Vanhoissa -kansan-eepoksissa kerrotaan kansan yhteisiä tarinoita semmoisina, kuin -niitä ajatellaan muinais-aikoina tapahtuneiksi, ja laulajan oma -persoonallisuus jääpi siihen määrään merkitystä vaille, että runoelma -kokonaisuudessaan on yhteistyötä. Siihen soveltuvat kansanlaulun sanat:</p> +ainoastaan kuvattavia oloja silmällä pitävä, toinen subjektiivinen, +runoilijan omille tunteille vapaan puhevallan suova. Että moni +sivupolku näitä molempia yhdistää, on itsestään arvattavaa.</p> + +<p>Runoilijan syrjäytyminen asioita kertoillessa tahi vilkkaampi +persoonallinen osan-otto esitettävään sisällykseen antaa aihetta +eepillisen ja lyyrillisen runouden tärkeään erotukseen. Edellisen +periluonne on objektiivinen, jälkimmäisen subjektiivinen. Vanhoissa +kansan-eepoksissa kerrotaan kansan yhteisiä tarinoita semmoisina, kuin +niitä ajatellaan muinais-aikoina tapahtuneiksi, ja laulajan oma +persoonallisuus jääpi siihen määrään merkitystä vaille, että runoelma +kokonaisuudessaan on yhteistyötä. Siihen soveltuvat kansanlaulun sanat:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">En tieä tekijätäni,<br /></span> -<span class="i0">Enkä tunne tuojoani,<br /></span> -<span class="i0">Liekö telkkä tielle tehnyt,<br /></span> +<span class="i0">En tieä tekijätäni,<br /></span> +<span class="i0">Enkä tunne tuojoani,<br /></span> +<span class="i0">Liekö telkkä tielle tehnyt,<br /></span> <span class="i0">Sorsa suolle suorittanut,<br /></span> <span class="i0">Tavi rannalle takonut,<br /></span> <span class="i0">Koskelo kiven kolohon.<br /></span> </div></div> -<p>Sentähden kertoilijan omia mietteitä ei siihen sekoiteta; korkeintaan -tuodaan esiin sellaisia epämääräisiä arveluita kuin Homeron huokaus, -ett'ei hän ilman Runottarien apua voi luetella kreikkalaisten -päälliköitä (Il. II, 484-493):</p> +<p>Sentähden kertoilijan omia mietteitä ei siihen sekoiteta; korkeintaan +tuodaan esiin sellaisia epämääräisiä arveluita kuin Homeron huokaus, +ett'ei hän ilman Runottarien apua voi luetella kreikkalaisten +päälliköitä (Il. II, 484-493):</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Vaikkapa kymmenen mull' ois kieltä ja kymmenen suuta,<br /></span> -<span class="i0">Ääni ois murtumatoin, sydän vaskinen rinnassa sykkis",<br /></span> +<span class="i0">"Vaikkapa kymmenen mull' ois kieltä ja kymmenen suuta,<br /></span> +<span class="i0">Ääni ois murtumatoin, sydän vaskinen rinnassa sykkis",<br /></span> </div></div> <p>taikka semmoisia yleisluontoisia lausuntoja kuin laulajan alkusanat Kalevalassa. Mutta sittenkin huomaa, tarkemmin katsoessa, erilaisuutta -eeposten välillä. Kalevala on tässä, niinkuin monessa muussakin +eeposten välillä. Kalevala on tässä, niinkuin monessa muussakin suhteessa itsekohtaisempi, lyyrillisempi kuin helleenien epopea. -Muistakaamme vaan sitä hienoa sala-ivaa, jolla sen sankareita +Muistakaamme vaan sitä hienoa sala-ivaa, jolla sen sankareita kohdellaan ja joka, vaikk'ei Homerollekaan ihan tuntematonta, kuitenkin -paljoa suuremmassa määrässä on suomalaisen kertomarunon omituisuuksia.</p> +paljoa suuremmassa määrässä on suomalaisen kertomarunon omituisuuksia.</p> -<p>Kreikassa näemme sitten eepillisen runouden jälkeen lyriikan versovan, +<p>Kreikassa näemme sitten eepillisen runouden jälkeen lyriikan versovan, joka tietysti luonteensa mukaan vaatii runoilijaa omia tunteitansa -laulamaan. Draama ulkonaisen rakennuksensa kautta ei salli tekijän -esiintyä samalla tavoin, kuin eepillisessä ja lyyrillisessä runoudessa; -mutta kuitenkin Euripides, toisin kuin edeltäjänsä Aiskhylos ja -Sofokles, tavan takaa sekä köörilauluissa että myös esiintyvien -henkilöin suusta julistaa omia aprikoimisiaan ja elämänhavaintojansa. -Kääntyessämme myöhempiin aikoihin näemme samanlaisia ilmiöitä. +laulamaan. Draama ulkonaisen rakennuksensa kautta ei salli tekijän +esiintyä samalla tavoin, kuin eepillisessä ja lyyrillisessä runoudessa; +mutta kuitenkin Euripides, toisin kuin edeltäjänsä Aiskhylos ja +Sofokles, tavan takaa sekä köörilauluissa että myös esiintyvien +henkilöin suusta julistaa omia aprikoimisiaan ja elämänhavaintojansa. +Kääntyessämme myöhempiin aikoihin näemme samanlaisia ilmiöitä. Keskiaika, ollen yht'aikaa naiivinen ja erikoistunteiden vallassa, -tarjoo monta esimerkkiä, miten runoilija, hilpeän mielenliikutuksen -viehättämänä, kesken kertomustansa päästää tunteitansa vapaasti +tarjoo monta esimerkkiä, miten runoilija, hilpeän mielenliikutuksen +viehättämänä, kesken kertomustansa päästää tunteitansa vapaasti esillevirtaamaan. Tassoa jo mainittiin. Mutta samanlaisia, kertomuksen -juoksua katkaisevia mietelmiä kuin hänellä tavataan muillakin -kuudennentoista vuosisadan eepikoilla, esim. Ariostolla ja Camõesilla.</p> - -<p>Shakespearessä sitä vastoin näemme valtavan, tosi-draamallisen -objektiivisuuden; perin asiallisesti hänen henkilönsä haastelevat ja -toimiskelevat, kukin tilansa ja luonteensa mukaan. Näin puheena oleva -erilaisuus jatkuu läpi runouden historian. Saksan kirjallisuudessa -tästä lähteestä pääasiallisesti valuu runoilija-ystävysten Goethen ja -Schillerin vastakkaisuus. Goethe on koko käsitystavaltaan ja tosiolojen -varmassa tajuamisessa täysin objektiivinen, vaikka hän henkilöissään -kuvailee omaa sielun-elämäänsä, sovittaen tunteitaan ja kokemuksiaan -heidän erityistiloihinsa. Schiller päinvastoin mielellään tekee -draamojensa henkilöt oman persoonallisen ajatustapansa kannattajiksi. -Yleensä tällainen kirjoittajan näkyvissä-olo nykyisempinä aikoina on +juoksua katkaisevia mietelmiä kuin hänellä tavataan muillakin +kuudennentoista vuosisadan eepikoilla, esim. Ariostolla ja Camõesilla.</p> + +<p>Shakespearessä sitä vastoin näemme valtavan, tosi-draamallisen +objektiivisuuden; perin asiallisesti hänen henkilönsä haastelevat ja +toimiskelevat, kukin tilansa ja luonteensa mukaan. Näin puheena oleva +erilaisuus jatkuu läpi runouden historian. Saksan kirjallisuudessa +tästä lähteestä pääasiallisesti valuu runoilija-ystävysten Goethen ja +Schillerin vastakkaisuus. Goethe on koko käsitystavaltaan ja tosiolojen +varmassa tajuamisessa täysin objektiivinen, vaikka hän henkilöissään +kuvailee omaa sielun-elämäänsä, sovittaen tunteitaan ja kokemuksiaan +heidän erityistiloihinsa. Schiller päinvastoin mielellään tekee +draamojensa henkilöt oman persoonallisen ajatustapansa kannattajiksi. +Yleensä tällainen kirjoittajan näkyvissä-olo nykyisempinä aikoina on paljoa tavallisempi kuin ennen muinoin. Varsinkin romantisuuden esteetinen katsantotapa oli sille suosiollinen, jopa periaatteellisesti -sitä vaatikin. Tunnettua on, mihin liiallisuuksiin lopullisesti -jouduttiin. Useinpa humoristinen esitystapa on syynä runoilijan +sitä vaatikin. Tunnettua on, mihin liiallisuuksiin lopullisesti +jouduttiin. Useinpa humoristinen esitystapa on syynä runoilijan persoonalliseen esiintymiseen; se huomataan esim. Jean Paulista, joka -liiaksikin höystelee kertoelmiaan kaikenlaisilla järin itsekohtaisilla -mutkilla ja keikahduksilla. Päinvastainen esimerkki uusimmalta ajalta -on meidän Runeberg, jonka sekä vakavissa että leikillisissä runoissa -sädehtii kirkas objektiivisuus.</p> - -<p>Runoilijan sekaantuminen ei ole aina niin silmäänpistävä kuin esim. -Jean Paulissa; monesti se verhoutuu runoelman henkilöin lausumiin -ajatuksiin taikka leimahtelee esiin siinä valossa, jota tekijä -levittelee kuvattuihin esineihin. Mainitsin äsken Schilleriä. Hänen -näytelmiensä sointuvissa säkeissä viehättävät meitä usein paljoa -enemmän runoilija-filosofin omat jalot aatokset kuin puhujain mietelmät +liiaksikin höystelee kertoelmiaan kaikenlaisilla järin itsekohtaisilla +mutkilla ja keikahduksilla. Päinvastainen esimerkki uusimmalta ajalta +on meidän Runeberg, jonka sekä vakavissa että leikillisissä runoissa +sädehtii kirkas objektiivisuus.</p> + +<p>Runoilijan sekaantuminen ei ole aina niin silmäänpistävä kuin esim. +Jean Paulissa; monesti se verhoutuu runoelman henkilöin lausumiin +ajatuksiin taikka leimahtelee esiin siinä valossa, jota tekijä +levittelee kuvattuihin esineihin. Mainitsin äsken Schilleriä. Hänen +näytelmiensä sointuvissa säkeissä viehättävät meitä usein paljoa +enemmän runoilija-filosofin omat jalot aatokset kuin puhujain mietelmät semmoisinaan. Dickens taas, joka suurimmalla luonnonmukaisuudella -esittelee henkilöitänsä, ilmaisee oman katsantokantansa noilla -leikillisillä vertauksilla, joilla hän eteemme maalailee sekä ihmisiä -että hengettömiä esineitä, antaen koko kuvaelmalle erikoisluonteensa -värityksen.</p> - -<p>Olemme nähneet, että vaikka uudempi aika osoittaa jonkunlaista -taipumusta itsekohtaisuuteen, ei päinvastaiseltakaan suunnalta puutu -edustajia. Erittäin on mainittava, että meidänaikainen realismi tässä -suhteessa näytti pyrkivän takaisin mitä ankarimpaan objektiivisuuteen; +esittelee henkilöitänsä, ilmaisee oman katsantokantansa noilla +leikillisillä vertauksilla, joilla hän eteemme maalailee sekä ihmisiä +että hengettömiä esineitä, antaen koko kuvaelmalle erikoisluonteensa +värityksen.</p> + +<p>Olemme nähneet, että vaikka uudempi aika osoittaa jonkunlaista +taipumusta itsekohtaisuuteen, ei päinvastaiseltakaan suunnalta puutu +edustajia. Erittäin on mainittava, että meidänaikainen realismi tässä +suhteessa näytti pyrkivän takaisin mitä ankarimpaan objektiivisuuteen; sen suunnan draama- ja romaaninkirjoittajat koettavat ainakin -muodollisesti, mitä ulkonaisiin oloihin ja kuvattavain ihmisten +muodollisesti, mitä ulkonaisiin oloihin ja kuvattavain ihmisten katsantotapaan tulee, noudattaa puhtaasti asiallista esitystapaa, -vaikka sen ohessa kyllä saattaa tapahtua, että pohjana oleva -ajatussuunta on järin subjektiivinen.</p> +vaikka sen ohessa kyllä saattaa tapahtua, että pohjana oleva +ajatussuunta on järin subjektiivinen.</p> <p>Nouseepa kysymys: onko puheena-oleva itsekohtaisuus kirjallisuudelle -hyödyksi vai haitaksi ja mihin määrään se on oikeutettu? Vastaus on, -että se riippuu runouden laadusta, jopa osittain runoilijan omasta -luonteestakin. Niissä runouden lajeissa, jotka, niinkuin puhdas -kertomaruno, pyytävät kuvata ulkonaista olevaisuutta, taikka, niinkuin -draama, selvittävät ihmishengen ja ulkomaailman vuorovaikutusta, -semmoisena kuin se on, todella ei ole suotavaa, että runoilijan -yksilöisyys aivan paljon tunkeuu näkyviin; mutta sitä myöten kuin koko -runoilutapa on lyyrillisempi, enemmän runoilijan tunteista lähtenyttä, -se sallii tekijän yksityisluonteen viljemmältä purkautua hänen -teokseensa. Sitä laatua on tietysti ennen kaikkea lyyrillinen runous, -mutta sen ohessa myös ne kertomarunouden lajit, joissa maailmaa yleensä +hyödyksi vai haitaksi ja mihin määrään se on oikeutettu? Vastaus on, +että se riippuu runouden laadusta, jopa osittain runoilijan omasta +luonteestakin. Niissä runouden lajeissa, jotka, niinkuin puhdas +kertomaruno, pyytävät kuvata ulkonaista olevaisuutta, taikka, niinkuin +draama, selvittävät ihmishengen ja ulkomaailman vuorovaikutusta, +semmoisena kuin se on, todella ei ole suotavaa, että runoilijan +yksilöisyys aivan paljon tunkeuu näkyviin; mutta sitä myöten kuin koko +runoilutapa on lyyrillisempi, enemmän runoilijan tunteista lähtenyttä, +se sallii tekijän yksityisluonteen viljemmältä purkautua hänen +teokseensa. Sitä laatua on tietysti ennen kaikkea lyyrillinen runous, +mutta sen ohessa myös ne kertomarunouden lajit, joissa maailmaa yleensä katsotaan yksityis-ihmisen kannalta: lyriikkaan vivahtava eepos, -romaani y.m. Mitä viimeksimainittuun tulee, sopisi kenties kysyä, -minkätähden erotus on tehtävä draaman ja romaanin välillä, kun molemmat -kuitenkin käsittelevät yksityis-ihmisen suhdetta oleviin oloihin; vaan +romaani y.m. Mitä viimeksimainittuun tulee, sopisi kenties kysyä, +minkätähden erotus on tehtävä draaman ja romaanin välillä, kun molemmat +kuitenkin käsittelevät yksityis-ihmisen suhdetta oleviin oloihin; vaan draama on jo ulkonaiselta rakennukseltaan objektiivisempi kuin romaani; -nuo runoilijan yksityisinä mietteinä ilmaantuvat älyn tai sukkeluuden +nuo runoilijan yksityisinä mietteinä ilmaantuvat älyn tai sukkeluuden leimahdukset, jotka kertoilijalle ovat mahdolliset, jopa toisinaan -luonnollisetkin, eivät draamassa voi tulla kysymykseen. Mutta onpa -niillä romaanissakin rajansa. Hylkäämistä ansaitsee ainakin se tapa, -jota joskus tavataan vanhoissa romaaneissa, että kirjoittaja tekee +luonnollisetkin, eivät draamassa voi tulla kysymykseen. Mutta onpa +niillä romaanissakin rajansa. Hylkäämistä ansaitsee ainakin se tapa, +jota joskus tavataan vanhoissa romaaneissa, että kirjoittaja tekee selkoa kirjansa aiheista ja suunnittelusta tai puolustelee kertomuksensa uskottavaisuutta, sanalla sanoen rupeaa oman teoksensa -tarkastajaksi; sellainen menetystapa tietysti kokonaan hävittää sen +tarkastajaksi; sellainen menetystapa tietysti kokonaan hävittää sen mielikuvituksen hohteen, joka asettaa taideteoksen ulkopuolelle -jokapäiväisten ilmiöin piiriä.</p> +jokapäiväisten ilmiöin piiriä.</p> <p>Sanottiin asian osittain riippuvan runoilijan omasta luonteestakin. Muutamien taiteellinen omituisuus vie objektiivisempaan esitystapaan, toisten itsekohtaisempaan, ja parastansa luo jokainen, kun seuraa oman -luontonsa viittausta, karttaen suuntansa liiallisuuksia. Tiettyä on -myös, että mahtava runoilijanero voi itselleen muodostaa erityiset +luontonsa viittausta, karttaen suuntansa liiallisuuksia. Tiettyä on +myös, että mahtava runoilijanero voi itselleen muodostaa erityiset esityskeinot, jotka rikastuttavat runouden aartehistoa, vaikka ne -poikkeaisivatkin tavan-omaisista eivätkä taipuisi muiden käytettäviksi. +poikkeaisivatkin tavan-omaisista eivätkä taipuisi muiden käytettäviksi. Kun sellaisella nerolla on suuri, tosi-runollinen maailmankatsomus, -joka voimakkaasti puhkeaa esiin hänen henkensä tuotteissa, antaumme +joka voimakkaasti puhkeaa esiin hänen henkensä tuotteissa, antaumme mieluisesti sen lumouksen valtaan silloinkin, kun puhdas objektiivisuus -saa väistyä sen tieltä varsinaisen eepoksen tai draaman alalla. Mutta -päinvastoin on asian laita, jos kirjailijan mietteet enemmän -keinotekoisesti kuin luonnollisesti tunkeutuvat näkyviin, etenkin jos -huomaamme jotain tendensimäistä pyrintöä levittää erityistä -katsantotapaa. — Luonnollista on niin-ikään, että huumori erittäin -kosolta tuopi näkyviin kirjailijan yksityisiä mietelmiä ja tunteita.</p> +saa väistyä sen tieltä varsinaisen eepoksen tai draaman alalla. Mutta +päinvastoin on asian laita, jos kirjailijan mietteet enemmän +keinotekoisesti kuin luonnollisesti tunkeutuvat näkyviin, etenkin jos +huomaamme jotain tendensimäistä pyrintöä levittää erityistä +katsantotapaa. — Luonnollista on niin-ikään, että huumori erittäin +kosolta tuopi näkyviin kirjailijan yksityisiä mietelmiä ja tunteita.</p> <p>Muutoin objektiivisempi esityslaatu tavallisesti viepi suurempaan kuvailevistavan selvyyteen ja kirkkauteen, jommoista havaitaan esim. muinaiskreikkalaisessa kirjallisuudessa, Homerossa, Sofokleessa y.m. -Kaikki esiintyy tarkoin piirtein, ikäänkuin marmorista veistettynä. +Kaikki esiintyy tarkoin piirtein, ikäänkuin marmorista veistettynä. Toiselta puolen subjektiivinen kuvaustapa helposti saattaa utuisen -hämäriksi haihduttaa olioin piirteet; mutta, oikein sovitettuna, se -vuodattaa teokseen yksityishengen lämpöisyyttä.</p> - -<p>Toiseksi sanottiin itsekohtaisen suunnan ilmestyvän <i>aineen -laadussa</i>, s.o. siinä, että runous aikojen kuluessa yhä enemmän -ottaa kuvataksensa sielun-elämää ja tavallista todellisuutta. Runouden -piiri, näet, laajenee kahdella tavalla; samalla kuin runotar enenevällä -mieltymyksellä kiintyy sisäisen elämän ilmauksiin ja yhä hartaammin -yrittelee ihmissielun aarnihaudasta nostaa puhdasta kultaa, samalla hän -hellyydellä luo silmänsä koko ympäristöönsä, väljentää näköpiiriänsä ja -havaitsee yhä useampia aineita kuvausta ansaitseviksi. Nämä molemmat -puolet kuuluvat yhteen, sillä kumpaisenkin juuri on yksityishenkilön ja -hänen olojensa tarkastaminen. Tällaisen kehityksen näemme jo -kreikkalaisessa maailmassa. Odysseiassa päähenkilön heltiämätön -pyrkiminen kotia kohti ja Penelopeian uskollisuus koskevat sisäistä -elämää enemmän kuin Iliaan veriset taistelut; sen ohessa kertomus usein +hämäriksi haihduttaa olioin piirteet; mutta, oikein sovitettuna, se +vuodattaa teokseen yksityishengen lämpöisyyttä.</p> + +<p>Toiseksi sanottiin itsekohtaisen suunnan ilmestyvän <i>aineen +laadussa</i>, s.o. siinä, että runous aikojen kuluessa yhä enemmän +ottaa kuvataksensa sielun-elämää ja tavallista todellisuutta. Runouden +piiri, näet, laajenee kahdella tavalla; samalla kuin runotar enenevällä +mieltymyksellä kiintyy sisäisen elämän ilmauksiin ja yhä hartaammin +yrittelee ihmissielun aarnihaudasta nostaa puhdasta kultaa, samalla hän +hellyydellä luo silmänsä koko ympäristöönsä, väljentää näköpiiriänsä ja +havaitsee yhä useampia aineita kuvausta ansaitseviksi. Nämä molemmat +puolet kuuluvat yhteen, sillä kumpaisenkin juuri on yksityishenkilön ja +hänen olojensa tarkastaminen. Tällaisen kehityksen näemme jo +kreikkalaisessa maailmassa. Odysseiassa päähenkilön heltiämätön +pyrkiminen kotia kohti ja Penelopeian uskollisuus koskevat sisäistä +elämää enemmän kuin Iliaan veriset taistelut; sen ohessa kertomus usein lavenee tavallisten olojen kuvaelmaksi. Jo Hesiodos ottaa puhuaksensa -maanviljelijän jokapäiväisistä toimista, ja Euripides, kreikkalaisen -näytelmäkirjallisuuden realisti, vaikka pysyykin vanhoissa, -tarun-omaisissa aineissa, tuopi näyttämölle tavallisia ihmisiä, joiden -luonteet eivät ole taiteen jalostamia eivätkä vastaa heidän juhlallisia -sankarinimiään. Samaa yht'aikaa sisäkohtaista ja realistista suuntaa +maanviljelijän jokapäiväisistä toimista, ja Euripides, kreikkalaisen +näytelmäkirjallisuuden realisti, vaikka pysyykin vanhoissa, +tarun-omaisissa aineissa, tuopi näyttämölle tavallisia ihmisiä, joiden +luonteet eivät ole taiteen jalostamia eivätkä vastaa heidän juhlallisia +sankarinimiään. Samaa yht'aikaa sisäkohtaista ja realistista suuntaa edustavat Sikelian idyllirunoilijat, uudempi Attikan komedia ja -myöhemmin syntynyt romaani. Ei tarvinne muistuttaa, että kreikkalaisten +myöhemmin syntynyt romaani. Ei tarvinne muistuttaa, että kreikkalaisten runous kuitenkin, uudemman ajan tuotteihin verrattuna, on ulkokohtaista -laatua ja enimmiten esittelee yleisiä, aatteen-omaisia aineita. -Muinaistaruston ideaalinen kaunomaailma pysyi aina heidän runoutensa -alustana, ja individisen sielun-elämän salaisimmat pohjukat -paljastuivat vasta uudempina aikoina. Mutta käänne tapahtui, kun -henkisen elämän keskus kristin-uskon kautta siirtyi ihmisen sydämmeen; -tärkeimmäksi yleni silloin sielunelämän kuvaus. Jo niiden kansojen +laatua ja enimmiten esittelee yleisiä, aatteen-omaisia aineita. +Muinaistaruston ideaalinen kaunomaailma pysyi aina heidän runoutensa +alustana, ja individisen sielun-elämän salaisimmat pohjukat +paljastuivat vasta uudempina aikoina. Mutta käänne tapahtui, kun +henkisen elämän keskus kristin-uskon kautta siirtyi ihmisen sydämmeen; +tärkeimmäksi yleni silloin sielunelämän kuvaus. Jo niiden kansojen muinaisrunoudessa, jotka uudella ajalla astuvat maailman -toimintatanterelle, tavataan siihen viittaavia enteitä, esim. -Nibelungenliedissä ja Kalevalassa. Suomalainen kansallis-epopea ei -ainoastaan myönnä lyyrilliselle puolelle, tunteille ja mietteille, -avaraa ilmestysalaa, vaan koko sen värityskin on realistisempi kuin -Homeron runojen. Kertomus liikkuu paljoa enemmän koti-oloissa, -rauhallisen elämän piirissä kuin urosten tappotanterilla, ja sankarien +toimintatanterelle, tavataan siihen viittaavia enteitä, esim. +Nibelungenliedissä ja Kalevalassa. Suomalainen kansallis-epopea ei +ainoastaan myönnä lyyrilliselle puolelle, tunteille ja mietteille, +avaraa ilmestysalaa, vaan koko sen värityskin on realistisempi kuin +Homeron runojen. Kertomus liikkuu paljoa enemmän koti-oloissa, +rauhallisen elämän piirissä kuin urosten tappotanterilla, ja sankarien pienet puutteet ja heikkoudet joutuvat nekin runottaren huulille. Ja -kuinka yksityishenkilön mielenvaiheet sitten yhä enemmän ovat tulleet -runouden esineeksi ja sen rajojen sisälle on vedetty yhä laajempia +kuinka yksityishenkilön mielenvaiheet sitten yhä enemmän ovat tulleet +runouden esineeksi ja sen rajojen sisälle on vedetty yhä laajempia aloja, sen huomaa helposti eri aikakausien ihanteita tarkastettaessa. -Syvää psykologista kuvailua sisältävät esim. Shakespearen, Cervantesin -ja Goethen teokset, muita mainitsematta. Mutta samalla kuin runous näin -pyrkii syvyyteen päin, mieltyy se sellaisiinkin aineisiin, joita ennen -ei katsottu täysiarvoisiksi, ruhtinaitten saleista ja sankarien -miekanmittelöistä se meitä vähittäin viepi loitommaksi, mataliin -majoihin ja vaatimattomien ihmisten työvainioille.</p> - -<p>Vaikka sielun-elämän tarkastelu ja suurempi realismi aineitten -valitsemisessa ovat saman kehityssuunnan tuottamia, niin ne eivät +Syvää psykologista kuvailua sisältävät esim. Shakespearen, Cervantesin +ja Goethen teokset, muita mainitsematta. Mutta samalla kuin runous näin +pyrkii syvyyteen päin, mieltyy se sellaisiinkin aineisiin, joita ennen +ei katsottu täysiarvoisiksi, ruhtinaitten saleista ja sankarien +miekanmittelöistä se meitä vähittäin viepi loitommaksi, mataliin +majoihin ja vaatimattomien ihmisten työvainioille.</p> + +<p>Vaikka sielun-elämän tarkastelu ja suurempi realismi aineitten +valitsemisessa ovat saman kehityssuunnan tuottamia, niin ne eivät kuitenkaan aina ole samoissa teoksissa tavattavina. Voihan aivan -ulkokohtaisilla yleispiirteillä kuvata jokapäiväistä oloa ja -päinvastoin ihmiskunnan tärkeimpien kysymysten yhteydessä käsitellä -yksityis-ihmisen sielun-elämää. Mutta niiden yhtä-aikaista -ilmaantumista ei ole vaikea selittää; siihen jo ylempänä viitattiin. -Alkuperäisesti tahdotaan runoudessa asettaa näkyviin yleisiä, -aatteenmukaisia oloja, elämän varsinaisia perimuotoja. Jumalais-olennot -edustavat siveellisiä voimia; sankarit ja muut inhimilliset henkilöt -ovat tyypillisiä kuvia ihmisten tai kansakuntien luonteesta; -kertoelmatkin ovat tyypillisiä: suuriin, koko kansalle tähdellisiin -tapauksiin sulkeutuu pitkät historialliset kehitysjaksot, taikka ne -osoittavat ihmiselämän yleistä, säännöllistä menoa. Mutta kun -sielun-elämän vaihtelevat tilat alkavat herättää huomiota, niin -yksityishenkilö semmoisenaan saa suuremman merkityksen, ja silloin on -yhdentekevää, mikä ulkonainen asema sillä on, jonka tunteita ja -ajatuksia runoilija meille esittelee; ovathan sisälliset asiat nyt +ulkokohtaisilla yleispiirteillä kuvata jokapäiväistä oloa ja +päinvastoin ihmiskunnan tärkeimpien kysymysten yhteydessä käsitellä +yksityis-ihmisen sielun-elämää. Mutta niiden yhtä-aikaista +ilmaantumista ei ole vaikea selittää; siihen jo ylempänä viitattiin. +Alkuperäisesti tahdotaan runoudessa asettaa näkyviin yleisiä, +aatteenmukaisia oloja, elämän varsinaisia perimuotoja. Jumalais-olennot +edustavat siveellisiä voimia; sankarit ja muut inhimilliset henkilöt +ovat tyypillisiä kuvia ihmisten tai kansakuntien luonteesta; +kertoelmatkin ovat tyypillisiä: suuriin, koko kansalle tähdellisiin +tapauksiin sulkeutuu pitkät historialliset kehitysjaksot, taikka ne +osoittavat ihmiselämän yleistä, säännöllistä menoa. Mutta kun +sielun-elämän vaihtelevat tilat alkavat herättää huomiota, niin +yksityishenkilö semmoisenaan saa suuremman merkityksen, ja silloin on +yhdentekevää, mikä ulkonainen asema sillä on, jonka tunteita ja +ajatuksia runoilija meille esittelee; ovathan sisälliset asiat nyt tulleet ulkonaisia monta vertaa arvollisemmiksi. Ihmisyyden -yksin-omaisina edustajina eivät nyt enää ole maan mainiot sankarit ja -heidän vertaisensa, vaan jokainen ihmis-olento kantaa sielussaan +yksin-omaisina edustajina eivät nyt enää ole maan mainiot sankarit ja +heidän vertaisensa, vaan jokainen ihmis-olento kantaa sielussaan sukukuntamme yhteisen luonnon kuvaa. Ja avarammaksi aukenee runouden -temppeli heitä kaikkia vastaanottamaan.</p> +temppeli heitä kaikkia vastaanottamaan.</p> -<p>Mutta joudummepa kolmanteen kohtaan, — styyliin katsoen tärkeimpään, — -<i>aatteen ja ulkomuodon keskinäiseen suhteeseen</i>. Tällä perustuksella +<p>Mutta joudummepa kolmanteen kohtaan, — styyliin katsoen tärkeimpään, — +<i>aatteen ja ulkomuodon keskinäiseen suhteeseen</i>. Tällä perustuksella muodostuu varsinkin kaksi taidetapaa, <i>ihanteellinen eli idealistinen</i> -ja <i>luonteinen eli karakteristinen</i> (n.s. <i>välitön ja välillinen -idealismi</i>). Tällä runous-opin kohdalla monet eri nimet ja käsitykset -törmäävät yhteen, osittain liittyen toisiinsa, osittain ristiriitaisina -ponnistellen toisiansa vastaan. Näiden eri suuntien selvitys vaatii -erityistä lukua.</p> +ja <i>luonteinen eli karakteristinen</i> (n.s. <i>välitön ja välillinen +idealismi</i>). Tällä runous-opin kohdalla monet eri nimet ja käsitykset +törmäävät yhteen, osittain liittyen toisiinsa, osittain ristiriitaisina +ponnistellen toisiansa vastaan. Näiden eri suuntien selvitys vaatii +erityistä lukua.</p> @@ -9284,945 +9247,945 @@ erityistä lukua.</p> Idealistinen ja karakteristinen taidetapa.</h3> -<p>Ajatelkaamme, että kaksi runoilijaa ottaa esittääksensä samaa -historiallista henkilöä. Silloin ehkä toinen suurin, yleisin piirtein -kuvailee niitä tekoja ja ominaisuuksia, jotka perustavat hänen -varsinaisen merkityksensä, liittäen siihen semmoisia erityiskohtia, -jotka valaisevat tätä hänen luonteensa, niin sanoakseni, ideaalista -puolta; toinen kenties kiinnittää vähemmän huomiota henkilön -ideaaliseen luonteeseen ja koettaa pikemmin antaa kokonaiskuvan hänen +<p>Ajatelkaamme, että kaksi runoilijaa ottaa esittääksensä samaa +historiallista henkilöä. Silloin ehkä toinen suurin, yleisin piirtein +kuvailee niitä tekoja ja ominaisuuksia, jotka perustavat hänen +varsinaisen merkityksensä, liittäen siihen semmoisia erityiskohtia, +jotka valaisevat tätä hänen luonteensa, niin sanoakseni, ideaalista +puolta; toinen kenties kiinnittää vähemmän huomiota henkilön +ideaaliseen luonteeseen ja koettaa pikemmin antaa kokonaiskuvan hänen olennostaan semmoisena, kuin se todellisuudessa oli, kaikkine -pikkupiirteineen, vaikkapa ne olisivatkin yhdentekeviä hänen -historialliseen tehtäväänsä katsoen. Edellinen saattaa antaa selvemmän -yleiskuvan, joka viehättää kirkkaalla ihanuudellaan ja jossa -esitettävän henkilön aatteellinen merkitys himmentymättömänä tulee -näkyviin; jälkimmäinen ehkä vetää puoleensa yksityisseikkojen -tuoreella elävyydellä ja voipi paremmin selvittää, missä yhteydessä -jokapäiväiset, vähäpätöisiltä tai epäkauniilta tuntuvat satunnaisuudet -ovat henkilön pääluonteen ja toiminnan kanssa.</p> - -<p>Tämä esimerkki sisältää noiden molempain viimeksimainittujen +pikkupiirteineen, vaikkapa ne olisivatkin yhdentekeviä hänen +historialliseen tehtäväänsä katsoen. Edellinen saattaa antaa selvemmän +yleiskuvan, joka viehättää kirkkaalla ihanuudellaan ja jossa +esitettävän henkilön aatteellinen merkitys himmentymättömänä tulee +näkyviin; jälkimmäinen ehkä vetää puoleensa yksityisseikkojen +tuoreella elävyydellä ja voipi paremmin selvittää, missä yhteydessä +jokapäiväiset, vähäpätöisiltä tai epäkauniilta tuntuvat satunnaisuudet +ovat henkilön pääluonteen ja toiminnan kanssa.</p> + +<p>Tämä esimerkki sisältää noiden molempain viimeksimainittujen taidetapojen, <i>idealistisen ja karakteristisen</i>, varsinaisen -ytimen. Ihanteiden historiassa kohtaamme niitä monesti; mutta -erittäin tyypillisiä tässä suhteessa ovat kreikkalaisten ja +ytimen. Ihanteiden historiassa kohtaamme niitä monesti; mutta +erittäin tyypillisiä tässä suhteessa ovat kreikkalaisten ja Shakespearen kuvauslaatu, joista edellinen edustaa ihanteellista, -jälkimmäinen luonteista styyliä. Kreikan taidetapaa on nimitetty -<i>klassilliseksi</i> ja on sanottu sen pääasiallisesti vaativan, "että +jälkimmäinen luonteista styyliä. Kreikan taidetapaa on nimitetty +<i>klassilliseksi</i> ja on sanottu sen pääasiallisesti vaativan, "että jokainen erityiskuvaama on kaunis", s.o. ett'ei ainoastaan taideteos -kokonaisuudessaan ole kaunis, vaan myös joka erityinen kohta. Tämän -kauneuden sanotaan olevan siinä, että sisällys ja ulkomuoto mitä -täydellisimmin vastaavat toisiansa, siis etupäässä suoraa kauneutta, -jossa aatteen ja muodon sopusointu pysyy häiritsemättömänä. -Se on niinmuodoin lähinnä kauneuden alkukäsitettä ja muodostuu -mallikelpoiseksi; siitäpä koko taidesuunnan nimi: "klassillinen".<a name="FNanchor_55" id="FNanchor_55"></a><a href="#Footnote_55" class="fnanchor">[55]</a> -— Kaikki nämä kreikkalaisen kuvauslaadun tunnusmerkit sopivat -ihanteelliseen styyliin ylimalkain; mutta muinais-ajan helleeniläisellä -taiteella on tietysti silläkin erityisluonteensa, jonka tähden -klassillisuuden käsite ei kaikin puolin yhdy idealistisen taidetavan -käsitteeseen. Kreikkalaisen runouden puhtaasti objektiivinen ja -plastillinen luonne ei ole välttämättömässä yhteydessä idealistisen +kokonaisuudessaan ole kaunis, vaan myös joka erityinen kohta. Tämän +kauneuden sanotaan olevan siinä, että sisällys ja ulkomuoto mitä +täydellisimmin vastaavat toisiansa, siis etupäässä suoraa kauneutta, +jossa aatteen ja muodon sopusointu pysyy häiritsemättömänä. +Se on niinmuodoin lähinnä kauneuden alkukäsitettä ja muodostuu +mallikelpoiseksi; siitäpä koko taidesuunnan nimi: "klassillinen".<a name="FNanchor_55" id="FNanchor_55"></a><a href="#Footnote_55" class="fnanchor">[55]</a> +— Kaikki nämä kreikkalaisen kuvauslaadun tunnusmerkit sopivat +ihanteelliseen styyliin ylimalkain; mutta muinais-ajan helleeniläisellä +taiteella on tietysti silläkin erityisluonteensa, jonka tähden +klassillisuuden käsite ei kaikin puolin yhdy idealistisen taidetavan +käsitteeseen. Kreikkalaisen runouden puhtaasti objektiivinen ja +plastillinen luonne ei ole välttämättömässä yhteydessä idealistisen esitystavan kanssa; onhan sellainenkin idealistinen suunta, jossa -ihanteellisen taidetavan pääominaisuuksiin liittyy syvä sielun-elämän -kuvaileminen ja sisäkohtaiset seikat ovat asettuneet runoilun +ihanteellisen taidetavan pääominaisuuksiin liittyy syvä sielun-elämän +kuvaileminen ja sisäkohtaiset seikat ovat asettuneet runoilun keskustaksi, tai jolle runoilijan oma persoonallisuus antaa -subjektiivisen värityksen. Klassillinen taidemuoto on siis -ihanteellisen taidetavan, välittömän idealismin, tyypillisin -edustaja, mutta ei ole kuitenkaan sama. Tätä nimitystä on sitten -laajemmassa merkityksessä sovitettu semmoiseen uudempina aikoina -ilmestyvään suuntaan, joka mukailee antiikista runoutta tai suosii +subjektiivisen värityksen. Klassillinen taidemuoto on siis +ihanteellisen taidetavan, välittömän idealismin, tyypillisin +edustaja, mutta ei ole kuitenkaan sama. Tätä nimitystä on sitten +laajemmassa merkityksessä sovitettu semmoiseen uudempina aikoina +ilmestyvään suuntaan, joka mukailee antiikista runoutta tai suosii muinaiskreikkalaisia ihanteita; niin puhutaan Ranskan, Ludvig XVI:nen aikuisesta klassillisesta (= tekoklassillisesta) kirjallisuudesta, Goethen ja Schillerin runoutta sanotaan klassilliseksi j.n.e.<a name="FNanchor_56" id="FNanchor_56"></a><a href="#Footnote_56" class="fnanchor">[56]</a></p> -<p>Idealistisen styylin vastakohta on se, jota nimitetään -karakteristiseksi eli luonteiseksi.<a name="FNanchor_57" id="FNanchor_57"></a><a href="#Footnote_57" class="fnanchor">[57]</a> Pyytäisin saada johdattaa -lukijan mieleen, mitä siitä sanottiin. Luonteet kuvataan täydellisesti, -kaikkine omituisuuksineen, niin että ne puolet, jotka erottavat -yksityishenkilön kaikista muista, etupäässä astuvat huomioon. Henkilöt -eivät siis edusta ihmisluonteen yleisiä päämuotoja eli tyyppejä, vaan -niillä on kullakin ihan omavarainen, erityisellä tavalla kehittynyt -sielun-elämä. — "Luonteisen taidetavan piirissä ei kauneus ole +<p>Idealistisen styylin vastakohta on se, jota nimitetään +karakteristiseksi eli luonteiseksi.<a name="FNanchor_57" id="FNanchor_57"></a><a href="#Footnote_57" class="fnanchor">[57]</a> Pyytäisin saada johdattaa +lukijan mieleen, mitä siitä sanottiin. Luonteet kuvataan täydellisesti, +kaikkine omituisuuksineen, niin että ne puolet, jotka erottavat +yksityishenkilön kaikista muista, etupäässä astuvat huomioon. Henkilöt +eivät siis edusta ihmisluonteen yleisiä päämuotoja eli tyyppejä, vaan +niillä on kullakin ihan omavarainen, erityisellä tavalla kehittynyt +sielun-elämä. — "Luonteisen taidetavan piirissä ei kauneus ole yksityiskuvaelmissa, vaan niiden muodostamassa suuressa yhteiskuvassa; -yksityisihmisten tai erinäisten kohtien ei tarvitse vastata -ihanteellisuuden vaatimuksia; välisti ne saattavat olla rumiakin; mutta +yksityisihmisten tai erinäisten kohtien ei tarvitse vastata +ihanteellisuuden vaatimuksia; välisti ne saattavat olla rumiakin; mutta kaikkien sopusoinnusta syntyy ideaali."</p> <p>Ennen aikoina asetettiin klassillisen styylin vastakohdaksi <i>romantinen</i> taidemuoto, jolla tarkoitettiin uudempina aikoina -syntynyttä, tunne-elämään perustuvaa ja sielun-elämän syvyyksiin -tunkeuvaa suuntaa. Sen ohessa puhuttiin itämaan kansojen -<i>symbolisesta</i> taidetavasta.<a name="FNanchor_58" id="FNanchor_58"></a><a href="#Footnote_58" class="fnanchor">[58]</a> Tällä symbolisella esitystavalla -ei ole kuitenkaan runoudessa erityisenä taidemuotona mitään merkitystä. -Sana "romantinen" taas voi antaa aihetta väärinkäsitykseen, koska se -oikeastaan tarkoittaa keskiajan taideaistia ja sitä suuntaa, joka -uudempina aikoina tavoittelee keskiajan ihanteita. Tähän sen käytäntö +syntynyttä, tunne-elämään perustuvaa ja sielun-elämän syvyyksiin +tunkeuvaa suuntaa. Sen ohessa puhuttiin itämaan kansojen +<i>symbolisesta</i> taidetavasta.<a name="FNanchor_58" id="FNanchor_58"></a><a href="#Footnote_58" class="fnanchor">[58]</a> Tällä symbolisella esitystavalla +ei ole kuitenkaan runoudessa erityisenä taidemuotona mitään merkitystä. +Sana "romantinen" taas voi antaa aihetta väärinkäsitykseen, koska se +oikeastaan tarkoittaa keskiajan taideaistia ja sitä suuntaa, joka +uudempina aikoina tavoittelee keskiajan ihanteita. Tähän sen käytäntö nykyaikana rajoittuukin.</p> -<p>Karakteristista taidetapaa nimitetään myös <i>realistiseksi</i>, koska -sen pääohjeena on reaalisuuden eli tosiolojen kuvaileminen. Mutta +<p>Karakteristista taidetapaa nimitetään myös <i>realistiseksi</i>, koska +sen pääohjeena on reaalisuuden eli tosiolojen kuvaileminen. Mutta sanoja "realistinen" ja "realismi" on viime aikoina usein, vaikka -väärin, käytetty naturalismista eli semmoisesta taidesuunnasta, joka ei -huoli ilmiöin aatteellisesta puolesta, vaan ainoastaan kuvailee -olevaisuutta sellaisena, kuin se on. Väärinymmärtämisen välttämiseksi -on parasta sanoa oikeaa realismia (välillistä idealismia) +väärin, käytetty naturalismista eli semmoisesta taidesuunnasta, joka ei +huoli ilmiöin aatteellisesta puolesta, vaan ainoastaan kuvailee +olevaisuutta sellaisena, kuin se on. Väärinymmärtämisen välttämiseksi +on parasta sanoa oikeaa realismia (välillistä idealismia) <i>karakteristiseksi</i> taidetavaksi.</p> -<p>Niinmuodoin saadaan nuo ylempänä mainitut kaksi päästyyliä: +<p>Niinmuodoin saadaan nuo ylempänä mainitut kaksi päästyyliä: <i>idealistinen eli ihanteinen</i> ja <i>karakteristinen eli luonteinen</i>.</p> -<p>Edellinen lähtee aatteesta, ihanteesta; se tahkoo kuvattavistansa -kaikki jyrkät kulmat ja epätasaiset mukurat, jotta ihanne -kuvastuisi niiden sileään pintaan; se täydentää niiden puutteita ja -aatteenmukaiset ominaisuudet se vielä jalommiksi jalostaa. Mikä on vaan -erityisluontoon kuuluvaa, jätetään pois tai sysätään syrjälle. Jos -luonteita kuvattaessa täytyy kajota oudonpuolisiin erikoispiirteihin, -niin näitä lievennetään mahdollisuuden mukaan ja ainoastaan hieno -viittaus huomauttaa niitä älykkäälle tarkastelijalle. Tämä ei -kuitenkaan estä runoilijaa voimallisesti esittelemästä niitä -ominaisuuksia, jotka jollakin tavoin ovat tyypillisiä: tyrannin korskea -ja väkivaltainen mieli ilmenee selvästi Kreonissa (Sofokleen +<p>Edellinen lähtee aatteesta, ihanteesta; se tahkoo kuvattavistansa +kaikki jyrkät kulmat ja epätasaiset mukurat, jotta ihanne +kuvastuisi niiden sileään pintaan; se täydentää niiden puutteita ja +aatteenmukaiset ominaisuudet se vielä jalommiksi jalostaa. Mikä on vaan +erityisluontoon kuuluvaa, jätetään pois tai sysätään syrjälle. Jos +luonteita kuvattaessa täytyy kajota oudonpuolisiin erikoispiirteihin, +niin näitä lievennetään mahdollisuuden mukaan ja ainoastaan hieno +viittaus huomauttaa niitä älykkäälle tarkastelijalle. Tämä ei +kuitenkaan estä runoilijaa voimallisesti esittelemästä niitä +ominaisuuksia, jotka jollakin tavoin ovat tyypillisiä: tyrannin korskea +ja väkivaltainen mieli ilmenee selvästi Kreonissa (Sofokleen Antigonessa); Mortimer (Schillerin Maria Stuartissa) edustaa oivallisesti intohimoista, tekojensa seurauksia ajattelematonta -nuorukaista. Mieluimmin tuodaan kuitenkin esiin ylevän ihanteellisia -henkilöitä: sankareita ja puolijumalia, niinkuin Prometheus, Agamemnon, +nuorukaista. Mieluimmin tuodaan kuitenkin esiin ylevän ihanteellisia +henkilöitä: sankareita ja puolijumalia, niinkuin Prometheus, Agamemnon, Aias, tai jaloja ihmisyyden esikuvia, niinkuin Antigone, Goethen -Iphigenie y.m. Aina perikuvissa pysyen tämä taidetapa asettaa näkyviin -säännöllisiä, yleis-inhimillisiä oloja, — eheän, kirkkaan -maailmankuvan, — ja suosii suuria, itsestään arvokkaita aineita. -Elämän varjopuolistakin se valitsee etupäässä sellaisia, jotka johtuvat -ihmisluonnon pysyväisistä epäsuunnista tai joilla on suuruuden leima, -niinkuin kiihkeät intohimot, ylimielisyys j.n.e.; mutta huolellisesti -se poistaa kaikki, mikä on halpaa, hurjaa, liiallista tai rumaa. Sekä -runoelman kokoonpanossa että kielipuvussa se harrastaa kauneutta, -säännöllisyyttä ja sopusointua. Siten se meitä kohottaa korkeampaan +Iphigenie y.m. Aina perikuvissa pysyen tämä taidetapa asettaa näkyviin +säännöllisiä, yleis-inhimillisiä oloja, — eheän, kirkkaan +maailmankuvan, — ja suosii suuria, itsestään arvokkaita aineita. +Elämän varjopuolistakin se valitsee etupäässä sellaisia, jotka johtuvat +ihmisluonnon pysyväisistä epäsuunnista tai joilla on suuruuden leima, +niinkuin kiihkeät intohimot, ylimielisyys j.n.e.; mutta huolellisesti +se poistaa kaikki, mikä on halpaa, hurjaa, liiallista tai rumaa. Sekä +runoelman kokoonpanossa että kielipuvussa se harrastaa kauneutta, +säännöllisyyttä ja sopusointua. Siten se meitä kohottaa korkeampaan maailmaan, puhtaan kauneuden ikuiseen valtakuntaan.</p> -<p>Samoin kuin äsken kuvattu suunta panee enimmän arvoa aatteen yhteyteen, -niin toinen eli karakteristinen etupäässä suosii sitä moninaisuutta, +<p>Samoin kuin äsken kuvattu suunta panee enimmän arvoa aatteen yhteyteen, +niin toinen eli karakteristinen etupäässä suosii sitä moninaisuutta, johon aatteen yhteys tosimaailmassa hajoaa. Se tahtoo tuoda julki -ilmiöin kirjavan runsauden ja siten luoda mahdollisuuden mukaan elävän -tosimaailman kuvan. Mikä selvästi ja pontevasti ilmaisee tämän +ilmiöin kirjavan runsauden ja siten luoda mahdollisuuden mukaan elävän +tosimaailman kuvan. Mikä selvästi ja pontevasti ilmaisee tämän omituisuuden, on karakteristista eli luonteista. Samanniminen taidetapa -esittelee maailman ilmiöitä etenkin niiden luonteisten ominaisuuksien -puolesta. Ei sekään siis valikoimatta tuo näkyviin mitä piirteitä -hyvänsä, vaan ainoastaan sellaisia, jotka ovat karakteristisia. — -Koska se vaan välillisesti tavoittelee ihannetta ja asettaa sen -ikäänkuin eri kuvaustensa lopputuotteeksi, ei sen tarvitse vaatia +esittelee maailman ilmiöitä etenkin niiden luonteisten ominaisuuksien +puolesta. Ei sekään siis valikoimatta tuo näkyviin mitä piirteitä +hyvänsä, vaan ainoastaan sellaisia, jotka ovat karakteristisia. — +Koska se vaan välillisesti tavoittelee ihannetta ja asettaa sen +ikäänkuin eri kuvaustensa lopputuotteeksi, ei sen tarvitse vaatia erityiskuvaelmain kauneutta; sen sijaan se harrastaa niiden -luonnonmukaisuutta ja omituisuutta. Siten se voi syvemmältä ja +luonnonmukaisuutta ja omituisuutta. Siten se voi syvemmältä ja runsaammasti kuin ihanteellinen taidetapa ammentaa aineita -elämän virrasta, monta vertaa rohkeammin tarttua kaikenlaisiin -poikkeaviin olosuhteisiin, sekä traagillisiin että koomillisiin. -Väririkkaudellaan ja enimmiten subjektiivisella luonteellaan se -muistuttaa maalaustaidetta, jonka tuotteet ovat katsottavat määrätyltä -paikalta määrätyssä valossa. Mutta jos karakteristinen taide täten -avaakin laajat näköalat mitä erilaisimpiin elämän piireihin, ei -yksityis-ilmiöin yhteys pääaatteiden kanssa kuitenkaan katkea. Se -päinvastoin sopusoinnuksi yhdistää nuo säännöttömät, jopa usein -eriskummaisetkin ilmaukset ja näyttää, miten aatteen voima maailman -ristiriidoissakin pysyy kumoamattomana, kaikkea elähyttävänä. -Mutta tämä ei estä sitä käsittelemästä semmoistakin, mikä on pahaa -tai rumaa; päinvastoin juuri ideaalinen kanta tekee sen sille -mahdolliseksi. Richard III:n tai Jagon kaltaiset henkilöt voivat +elämän virrasta, monta vertaa rohkeammin tarttua kaikenlaisiin +poikkeaviin olosuhteisiin, sekä traagillisiin että koomillisiin. +Väririkkaudellaan ja enimmiten subjektiivisella luonteellaan se +muistuttaa maalaustaidetta, jonka tuotteet ovat katsottavat määrätyltä +paikalta määrätyssä valossa. Mutta jos karakteristinen taide täten +avaakin laajat näköalat mitä erilaisimpiin elämän piireihin, ei +yksityis-ilmiöin yhteys pääaatteiden kanssa kuitenkaan katkea. Se +päinvastoin sopusoinnuksi yhdistää nuo säännöttömät, jopa usein +eriskummaisetkin ilmaukset ja näyttää, miten aatteen voima maailman +ristiriidoissakin pysyy kumoamattomana, kaikkea elähyttävänä. +Mutta tämä ei estä sitä käsittelemästä semmoistakin, mikä on pahaa +tai rumaa; päinvastoin juuri ideaalinen kanta tekee sen sille +mahdolliseksi. Richard III:n tai Jagon kaltaiset henkilöt voivat ainoastaan Shakespearen aatteellisen katsantokannan turvissa vaatia kansalais-oikeutta runouden valtakunnassa. — Ihannetta siis -karakteristinenkin taidetapa kuvailee, kohottaen mieltä sopusointuun, -joka yhdistää maailman ristiriitaiset ilmiöt.</p> +karakteristinenkin taidetapa kuvailee, kohottaen mieltä sopusointuun, +joka yhdistää maailman ristiriitaiset ilmiöt.</p> -<p>Styylien erilaisuus ilmaantuu selvästi teosten ulkonaisessa +<p>Styylien erilaisuus ilmaantuu selvästi teosten ulkonaisessa muodossakin. Idealistinen kuvauslaatu suosii ylimalkain runomittaista, -karakteristinen suorasanaista esitystapaa. Kuitenkin on siitä hyvinkin -paljon poikkeuksia, eikä runomittaisuus tai proosa yksinään kelpaa -styylien tunnusmerkiksi. Mutta muutoinkin tämä erilaisuus monella -tavalla tulee näkyviin; esityslaatu voi olla enemmän tai vähemmän +karakteristinen suorasanaista esitystapaa. Kuitenkin on siitä hyvinkin +paljon poikkeuksia, eikä runomittaisuus tai proosa yksinään kelpaa +styylien tunnusmerkiksi. Mutta muutoinkin tämä erilaisuus monella +tavalla tulee näkyviin; esityslaatu voi olla enemmän tai vähemmän realistinen tai idealistinen. Verrattakoon toisiinsa esim. Schillerin -jalon ihanteellista, Shakespearen pontevaa ja vertauksia uhkuvaa sekä -norjalaisten dramaatikkoin jokapäiväistä puhetta kuvailevaa, +jalon ihanteellista, Shakespearen pontevaa ja vertauksia uhkuvaa sekä +norjalaisten dramaatikkoin jokapäiväistä puhetta kuvailevaa, runollisesti melkein laihaa dialogia.</p> <p>Niinkuin idealistinen taidetapa kallistuu objektiivisuuteen, vaikk'ei se aina siihen yhdisty, niin karakteristinen styyli on sukua -subjektiivisuuden kanssa. Ylempänä jo siihen viitattiin. Noita -reaalisia aineita itse runoilijakin käsittelee suuremmalla +subjektiivisuuden kanssa. Ylempänä jo siihen viitattiin. Noita +reaalisia aineita itse runoilijakin käsittelee suuremmalla uskaliaisuudella oman individisen katsantotapansa kannalta, ja koko -kuvauslaadun mukaista on, että henkilöin erityisluonteet ja -sielun-elämä ovat runoilun keskuksena. Esitys tulee niinmuodoin -itsekohtaista, sisällisiä oloja koskevaa. Koko tämä subjektiivisempi -suunta on tietysti yhteydessä sen katsantotavan kanssa, joka aikojen -kuluessa on voitolle päässyt, ett'eivät ihmisten kohtalot ole -ainoastaan ulkonaisten voimien vaikuttamia, vaan heidän oman +kuvauslaadun mukaista on, että henkilöin erityisluonteet ja +sielun-elämä ovat runoilun keskuksena. Esitys tulee niinmuodoin +itsekohtaista, sisällisiä oloja koskevaa. Koko tämä subjektiivisempi +suunta on tietysti yhteydessä sen katsantotavan kanssa, joka aikojen +kuluessa on voitolle päässyt, ett'eivät ihmisten kohtalot ole +ainoastaan ulkonaisten voimien vaikuttamia, vaan heidän oman toimintansa seurauksia. — Mutta niinkuin idealistinen taidetapa -monesti voi yhtyä itsekohtaisuuteen, niin karakteristinen styyli sangen -usein saattaa olla puhtaasti objektiivisen käsitystavan kannattajana. +monesti voi yhtyä itsekohtaisuuteen, niin karakteristinen styyli sangen +usein saattaa olla puhtaasti objektiivisen käsitystavan kannattajana. Esityslaadun objektiivisuus tai subjektiivisuus on siis ihan -riippumaton runoteoksen yleisestä styylistä. Shakespeare, vaikka suurin +riippumaton runoteoksen yleisestä styylistä. Shakespeare, vaikka suurin luonteisen taidetavan edustaja, on kaikin puolin objektiivinen; samaten Goethe nuoruutensa teoksissa ja Kivi. Toiselta puolen Schiller, vaikka -idealisti, on subjektiivinen; niin-ikään Vergilius ja Tasso.</p> - -<p>Muutoin molemmat pää-styylit sekaantuvat toisiinsa monella monituisella -tavalla. Antaakseni jonkunlaisen käsityksen eri styylimuotojen -yhtymisestä, olkoon tässä muutamia esimerkkejä. Kuinka antiikin -runoilijat, pysyen välittömän idealismin piirissä, vähitellen -lähestyivät välillistä idealismia, on jo edellisessä monesti esitetty. -Keskiajalla on yleensä taipumus luonteiseen esitystapaan; mutta -individin henkinen elämä ei ole vielä vapaa eikä sitä siis voida -menestyksellä kuvata. Vasta Shakespearessä yksityishengen vapaus -viettää voittojuhlaansa ja siitä asti styylien vastakohta saa +idealisti, on subjektiivinen; niin-ikään Vergilius ja Tasso.</p> + +<p>Muutoin molemmat pää-styylit sekaantuvat toisiinsa monella monituisella +tavalla. Antaakseni jonkunlaisen käsityksen eri styylimuotojen +yhtymisestä, olkoon tässä muutamia esimerkkejä. Kuinka antiikin +runoilijat, pysyen välittömän idealismin piirissä, vähitellen +lähestyivät välillistä idealismia, on jo edellisessä monesti esitetty. +Keskiajalla on yleensä taipumus luonteiseen esitystapaan; mutta +individin henkinen elämä ei ole vielä vapaa eikä sitä siis voida +menestyksellä kuvata. Vasta Shakespearessä yksityishengen vapaus +viettää voittojuhlaansa ja siitä asti styylien vastakohta saa kirjallishistoriallisen merkityksen. Erotus "klassillisen" ja -"romantisen" runoilun välillä on kauan aikaa kaikkein kirjallisten -kiistain vaikuttimena. Antiikiset ihanteet pääsevät jälleen -kirjallisuutta johtamaan, milloin herättäen puhtaan kauneuden pyhää -innostusta ja elähyttävästi vaikuttaen sen edistymiseen, milloin väärin -käsitettyinä, liiallisella kaavamaisuudella sitä estäen; niitä vastaan -asetetaan luonnollisuus, subjektiivinen vapaus, tunteellisuus ja elämän -runsauden kuvailu. Pääasiallisesti klassillisuuden puolella seisovat -Espanjan dramaatikot, Calderon etupäässä, Ranskan kirjailijat Ludvig -XIV:n ajoilta, Goethe ja Schiller enimmissä myöhemmän aikakautensa -tuotteissa, Ruotsin runoilijat menneellä vuosisadalla y.m.; -romantisuutta edustavat, Shakespeareä lukuun ottamatta, Cervantes, -Goethe ja Schiller nuoruutensa aikana, Goethen Faust sekä varsinaiset -romantikot niin ahtaammassa kuin laajemmassakin merkityksessä (Saksan -runoilijat tämän vuosisadan alkupuolella, Walter Scott, Manzoni, Byron, +"romantisen" runoilun välillä on kauan aikaa kaikkein kirjallisten +kiistain vaikuttimena. Antiikiset ihanteet pääsevät jälleen +kirjallisuutta johtamaan, milloin herättäen puhtaan kauneuden pyhää +innostusta ja elähyttävästi vaikuttaen sen edistymiseen, milloin väärin +käsitettyinä, liiallisella kaavamaisuudella sitä estäen; niitä vastaan +asetetaan luonnollisuus, subjektiivinen vapaus, tunteellisuus ja elämän +runsauden kuvailu. Pääasiallisesti klassillisuuden puolella seisovat +Espanjan dramaatikot, Calderon etupäässä, Ranskan kirjailijat Ludvig +XIV:n ajoilta, Goethe ja Schiller enimmissä myöhemmän aikakautensa +tuotteissa, Ruotsin runoilijat menneellä vuosisadalla y.m.; +romantisuutta edustavat, Shakespeareä lukuun ottamatta, Cervantes, +Goethe ja Schiller nuoruutensa aikana, Goethen Faust sekä varsinaiset +romantikot niin ahtaammassa kuin laajemmassakin merkityksessä (Saksan +runoilijat tämän vuosisadan alkupuolella, Walter Scott, Manzoni, Byron, Ruotsin fosforistit y.m.). Romantisuuden pohjalla on sittemmin kasvanut -nykyaikuinen realistinen runous. Mutta moni säie näitä suuntia yhteen +nykyaikuinen realistinen runous. Mutta moni säie näitä suuntia yhteen kietoo. Niin esim. Goethen Egmont on molempain styyli-virtojen, -ihanteellisen ja luonteisen, yhteinen tuote; Wallensteinissä Schiller +ihanteellisen ja luonteisen, yhteinen tuote; Wallensteinissä Schiller on irtautunut (paitsi Maxin ja Theklan episodissa) tavallisesta -subjektiivisuudestaan ja piirtää henkilönsä objektiivisesti -tajuttaviksi, antaen niille realistisen kuvauksen kaiken väririkkauden, -samalla kuin runomittainen muoto ja ylevä kieli pidättävät runoelman +subjektiivisuudestaan ja piirtää henkilönsä objektiivisesti +tajuttaviksi, antaen niille realistisen kuvauksen kaiken väririkkauden, +samalla kuin runomittainen muoto ja ylevä kieli pidättävät runoelman aatteellisuuden rajoissa. Goethe on kaikkialla, pohjaltaan -lyyrillisen luonteensa mukaan, sielun-elämän kuvailija; hänen perin -idealistisissakin näytelmissään, Iphigeniessä ja Tassossa, on -psykologinen kuvaus pääasia, vaikka individit aatoksineen, tunteineen +lyyrillisen luonteensa mukaan, sielun-elämän kuvailija; hänen perin +idealistisissakin näytelmissään, Iphigeniessä ja Tassossa, on +psykologinen kuvaus pääasia, vaikka individit aatoksineen, tunteineen on tavallisista oloista nostettu jalon ihanteellisuuden piiriin. -"Hermann und Dorothea" yhdistää ihanalla tavalla molemmat taidetavat; -tapaus on otettu jokapäiväisestä elämästä, mutta Ranskan vallankumous +"Hermann und Dorothea" yhdistää ihanalla tavalla molemmat taidetavat; +tapaus on otettu jokapäiväisestä elämästä, mutta Ranskan vallankumous antaa sille suuremmoisen alustan; luonteita kuvataan tarkasti kaikkine -omituisuuksineen, ja runoilija sallii meidän luoda silmäyksen heidän -sydämmensä maailmaan; mutta tosi-eepillinen objektiivisuus ja -helleeniläinen kauneus vallitsevat kaikkialla. Samaa on sanottava -Runebergin Hirvenhiihtäjistä, Hannasta ja Joulu-illasta. Niiltä puuttuu +omituisuuksineen, ja runoilija sallii meidän luoda silmäyksen heidän +sydämmensä maailmaan; mutta tosi-eepillinen objektiivisuus ja +helleeniläinen kauneus vallitsevat kaikkialla. Samaa on sanottava +Runebergin Hirvenhiihtäjistä, Hannasta ja Joulu-illasta. Niiltä puuttuu tosin tuo suuri maailmanhistoriallinen pohja, mutta Joulu-illassa -ulkomaailman mahtavat taistelut tuntuvasti vaikuttavat perhe-elämän -rauhaan, ja Hirvenhiihtäjissä vanha pyssy jälleen virittää -historiallisia muistoja. Sen sijaan Hirvenhiihtäjät vielä syvemmälle -kuin Goethen runoelma tunkeuu kansan-elämän ytimeen, siinä kun kuvataan -maakansan elämää. Mutta samalla aineen luonnon-omaisuus tekee, että +ulkomaailman mahtavat taistelut tuntuvasti vaikuttavat perhe-elämän +rauhaan, ja Hirvenhiihtäjissä vanha pyssy jälleen virittää +historiallisia muistoja. Sen sijaan Hirvenhiihtäjät vielä syvemmälle +kuin Goethen runoelma tunkeuu kansan-elämän ytimeen, siinä kun kuvataan +maakansan elämää. Mutta samalla aineen luonnon-omaisuus tekee, että esitys tuntuu ulkokohtaisemmalta, antiikisesti objektiivisemmalta kuin -"Hermann ja Dorotheassa", jossa päähenkilöin mielialoilla on enemmän -sijaa. Vänrikki Stoolin Tarinoista muutamat ilmeisesti lähestyvät -ihanteellista, toiset yhtä selvästi luonteista kuvaustapaa; edellisistä -mainittakoon Pilven Veikko, Torpantyttö ja Döbeln, jälkimmäisistä Sven -Dufva, Törne ja Kuormarenki.</p> - -<p>Näistä jo näkyy, ett'ei taidetapojen välillä ole aivan jyrkkää rajaa ja -että erotus vaan on siinä, missä määrässä toisen tai toisen styylin +"Hermann ja Dorotheassa", jossa päähenkilöin mielialoilla on enemmän +sijaa. Vänrikki Stoolin Tarinoista muutamat ilmeisesti lähestyvät +ihanteellista, toiset yhtä selvästi luonteista kuvaustapaa; edellisistä +mainittakoon Pilven Veikko, Torpantyttö ja Döbeln, jälkimmäisistä Sven +Dufva, Törne ja Kuormarenki.</p> + +<p>Näistä jo näkyy, ett'ei taidetapojen välillä ole aivan jyrkkää rajaa ja +että erotus vaan on siinä, missä määrässä toisen tai toisen styylin omituisuudet tulevat ilmi. Toisinaan ihanteellisuus ja luonteisuus -hyvinkin likeisesti koskevat toisiinsa, kun on kuvattava ilmiöitä, -jotka itsestään ovat kauniita ja todellisuudessa lähestyvät +hyvinkin likeisesti koskevat toisiinsa, kun on kuvattava ilmiöitä, +jotka itsestään ovat kauniita ja todellisuudessa lähestyvät ihannetta. Niin esim. Homeron kuvaelmat ovat ihan luonnon-omaisia, realistisia, ja vastaavat samalla idealistisen taiteen vaatimuksia. — -Ideaali-styyliksi sopisi tietysti katsoa sitä, joka yhdistää molempain -taidetapojen parhaat puolet. Muutoin ne molemmat ovat yhtä oikeutetut, -vieläpä runouden kaikenpuoliselle kehitykselle välttämättömän -tarpeelliset. Sillä toiselta puolen ihmishenki haluaa jokapäiväisen -pyörinän tomusta nostaa katseensa puhtaaseen kauneuteen, nähdä aatteet -täydellisesti toteutuneina, ja tämän halun tyydyttää ihanteellinen -kuvauslaatu. Mutta toiselta puolen ihmishenki tahtoo elämän -tavallisissakin ilmiöissä nähdä niissä piilevää aatteellisuutta ja -tulla siihen lohdulliseen vakaumukseen, että aatteen voima on -kukistamaton ja että se maailman ristiriidoissa, vieläpä niiden -kauttakin, pääsee toteutumaan, ja tätä se voi havaita karakteristisen +Ideaali-styyliksi sopisi tietysti katsoa sitä, joka yhdistää molempain +taidetapojen parhaat puolet. Muutoin ne molemmat ovat yhtä oikeutetut, +vieläpä runouden kaikenpuoliselle kehitykselle välttämättömän +tarpeelliset. Sillä toiselta puolen ihmishenki haluaa jokapäiväisen +pyörinän tomusta nostaa katseensa puhtaaseen kauneuteen, nähdä aatteet +täydellisesti toteutuneina, ja tämän halun tyydyttää ihanteellinen +kuvauslaatu. Mutta toiselta puolen ihmishenki tahtoo elämän +tavallisissakin ilmiöissä nähdä niissä piilevää aatteellisuutta ja +tulla siihen lohdulliseen vakaumukseen, että aatteen voima on +kukistamaton ja että se maailman ristiriidoissa, vieläpä niiden +kauttakin, pääsee toteutumaan, ja tätä se voi havaita karakteristisen taidetavan avulla.</p> -<p>Kun kummallakin styylillä näin on oma tehtävänsä, niin nousee -käytännöllisessä suhteessa kysymys, kuinka pitkälle kumpikin -saa mennä omituiseen suuntaansa. Raja tässä niinkuin muissakin +<p>Kun kummallakin styylillä näin on oma tehtävänsä, niin nousee +käytännöllisessä suhteessa kysymys, kuinka pitkälle kumpikin +saa mennä omituiseen suuntaansa. Raja tässä niinkuin muissakin kohdin on tietysti runoilijan oman aistin asetettava. Mutta -molemmat taidetavat voivat liioiteltuina viedä arveluttaviin -erehdyksiin. Ihanteellinen saattaa syrjäyttää luonnollisuuden -vaatimukset ja tuottaa värittömiä, ytimettömiä kuvaelmia, joilta -puuttuu erikoisluonnetta; luonteiselta styyliltä sitä vastoin -aatteellinen puoli helposti jää varteenottamatta, niin että se tyytyy -olevaisuuden valokuvauksentapaiseen esittelemiseen, vieläpä joskus +molemmat taidetavat voivat liioiteltuina viedä arveluttaviin +erehdyksiin. Ihanteellinen saattaa syrjäyttää luonnollisuuden +vaatimukset ja tuottaa värittömiä, ytimettömiä kuvaelmia, joilta +puuttuu erikoisluonnetta; luonteiselta styyliltä sitä vastoin +aatteellinen puoli helposti jää varteenottamatta, niin että se tyytyy +olevaisuuden valokuvauksentapaiseen esittelemiseen, vieläpä joskus valitsee rumia ja inhottaviakin aineita, unohtaen velvollisuutensa kokonaiskuvan kauneudella palkita erityiskuvaelmain vaillinaisuutta. -Ensinmainittuun hairaukseen voipi saada paljon esimerkkejä vanhemmasta +Ensinmainittuun hairaukseen voipi saada paljon esimerkkejä vanhemmasta romaanikirjallisuudesta tai Ranskan tekoklassillisen aikakauden -draamoista; jälkimmäiseen nykyajan kirjallisuus antaa runsaasti -esimerkkejä.</p> +draamoista; jälkimmäiseen nykyajan kirjallisuus antaa runsaasti +esimerkkejä.</p> <p>Tavallisesti sanotaan luonteisen, "realistisen" taidetavan kuvailevan -todellisuutta. Tämä ei ole aivan oikein. Molemmat styylit, sekä -ihanteellinen että karakteristinen, esittelevät todellisuutta; -Sofokleen Aias tai Goethen Iphigenie ovat omalla alallansa yhtä -todenperäisiä ihmisyyden kuvia kuin Cervantesin Don Quijote tai -Runebergin Lotta Svärd. Usein idealistisen esityksen kirkkaus tuopi +todellisuutta. Tämä ei ole aivan oikein. Molemmat styylit, sekä +ihanteellinen että karakteristinen, esittelevät todellisuutta; +Sofokleen Aias tai Goethen Iphigenie ovat omalla alallansa yhtä +todenperäisiä ihmisyyden kuvia kuin Cervantesin Don Quijote tai +Runebergin Lotta Svärd. Usein idealistisen esityksen kirkkaus tuopi kokonaiskuvaelman suuret piirteet selvemmin silmiemme eteen kuin yksityisseikkoihin helpommin takertuva karakteristinen styyli, ja toiselta puolen juuri viimeksimainittu rohkeammin tarttuu semmoisiinkin -aineisiin, jotka ovat ulkopuolella tavallisen kokemuksen piiriä; -esimerkkeinä olkoot Faust ja Don Quijote. Onhan todenmukaisuus taiteen -päävaatimuksia. Mutta todellisuudeksi ei saa ajatella ainoastaan tuota +aineisiin, jotka ovat ulkopuolella tavallisen kokemuksen piiriä; +esimerkkeinä olkoot Faust ja Don Quijote. Onhan todenmukaisuus taiteen +päävaatimuksia. Mutta todellisuudeksi ei saa ajatella ainoastaan tuota ulkonaista luonnon mukailemista, joka ilmaantuu yksityispiirteiden -tarkassa jäljittelemisessä, vaan olevaisuuden varsinaista ydintä, joka -tietysti kuultaa läpi ilmiöin erityiskohdissakin. Idealismi kun menee -liiallisuuteen, ei pidä silmällä tämän ytimen esiintymistä -erityispiirteissä, ja silloin sen tuotteet ovat abstraktisia, -värittömiä; yksipuolinen "realismi" poikkeaa samaten todellisuudesta, +tarkassa jäljittelemisessä, vaan olevaisuuden varsinaista ydintä, joka +tietysti kuultaa läpi ilmiöin erityiskohdissakin. Idealismi kun menee +liiallisuuteen, ei pidä silmällä tämän ytimen esiintymistä +erityispiirteissä, ja silloin sen tuotteet ovat abstraktisia, +värittömiä; yksipuolinen "realismi" poikkeaa samaten todellisuudesta, kun haihduttaa esineiden varsinaisen olemuksen erityisseikkojen -paljouteen taikka jättää sen tykkänään syrjälle satunnaisten -yksityis-ilmiöin tähden. Erityispiirteet kyllä suuressa määrässä -lisäävät kuvaukselle elävyyttä, jotta sen varsinainen aate -monipuolisemmin tulee näkyviin; mutta ne saavat merkityksensä +paljouteen taikka jättää sen tykkänään syrjälle satunnaisten +yksityis-ilmiöin tähden. Erityispiirteet kyllä suuressa määrässä +lisäävät kuvaukselle elävyyttä, jotta sen varsinainen aate +monipuolisemmin tulee näkyviin; mutta ne saavat merkityksensä ainoastaan esiintuotavasta aatteesta.</p> -<p>Sillä, sanottakoon mitä tahansa, jotakin yleistä runous aina kuvailee, +<p>Sillä, sanottakoon mitä tahansa, jotakin yleistä runous aina kuvailee, olipa sen esitystapa ihanteellinen tai luonnon-omainen. Idealistinen -runous kyllä esittelee luonteita ja oloja etupäässä säännöllisten -perimuotojen eli n.s. tyyppien mukaan; jälkimmäinen koettaa rohkeammin +runous kyllä esittelee luonteita ja oloja etupäässä säännöllisten +perimuotojen eli n.s. tyyppien mukaan; jälkimmäinen koettaa rohkeammin ammentaa olevaisuudesta ja ottaa huomioon luonteiden ja olojen eri -puolia, vieläpä satunnaisiakin kohtia ja poikkeuksia.<a name="FNanchor_59" id="FNanchor_59"></a><a href="#Footnote_59" class="fnanchor">[59]</a> Mutta +puolia, vieläpä satunnaisiakin kohtia ja poikkeuksia.<a name="FNanchor_59" id="FNanchor_59"></a><a href="#Footnote_59" class="fnanchor">[59]</a> Mutta sittenkin runoelma kummassakin tapauksessa on yleisen totuuden -edustajana, eikä karakteristisenkaan runouden laita ole toisin. +edustajana, eikä karakteristisenkaan runouden laita ole toisin. Jokainen taideteos on itsekseen pieni maailmankuva, ainakin -välillisesti; sillä se näyttää jonkun osan maailman kokonaisuudesta. -Mikä kerran on sijoittunut runouden juhlakartanoon, se on, niin -sanoakseni, koroitettu tyypilliseen arvoon; sitä ei sovi pitää paljaana -yksityis-ilmauksena, vaan yleisempien suhteiden osoittajana. Väärässä -ollaan siis, kun runoudessa ilmaantuvaa epäsointua puolustetaan sillä, -että on kuvattu todellisia oloja. Tosimaailmassa epäsoinnut johtuvat -meille tuntemattomista alkusyistä ja sulauvat yhteen korkeampaan, -aavistamaamme sopusointuun; mutta runoteos, ollaksensa ylevämmän -totuuden mukainen, vaatii sovintoa oman kehyksensä rajoissa. Tämän -voisi toisin sanoen lausua näin: kaikki tosi-runous pyytää -"idealiseerata" kuvaelmiansa, muodostaa niitä ihanteen johdolla. Että -ihanteellinen taidetapa niin tekee, sitä ei kukaan kiellä; mutta -suuresti erehtyy, jos luulee luonteisen styylin menettelevän toisin. En -tarkoita ainoastaan sitä, että karakteristisetkin runoilijat aina ovat -omaksuneet taiteilijan peruuttamattoman oikeuden käyttää hyväksensä -kaikkea, mitä olevaisuudessa on kaunista, vaan tahtoisin erittäin -huomauttaa, että realistisinkin runous muodostelee tosioloja omain -tarkoitustensa mukaan. Sen päämäärä on välillisesti ihanteen, mutta -välittömästi luonteisen eli karakteristisen esiintuominen. Saadaksensa -sitä selvästi ilmaantumaan, se "idealiseeraa" toisella tavalla kuin -välitön idealismi. Jälkimmäinen jättää ilmiöistä, miten mahdollista, -pois sellaisia piirteitä, jotka eivät ole ihanteen mukaisia, ja -vahvistaa niitä, jotka edustavat yleistä perikuvaa; edellinen sitä -vastoin jättää pois kaikki, mikä ei ole luonteen-omaista, ja lisää -semmoisia erityisseikkoja, jotka selvästi kuvailevat esitettävää -luonnetta tai olosuhdetta. Nummisuutarein ja "seitsemän veljeksen" -puheet ovat kauttaaltansa omituisia ja täynnä koomillisia sananparsia, -— kaikki elävän todellisuuden mukaisia; mutta tosielämässä niitä -tietysti harvoin tahi ei milloinkaan saa niin yhtä päätä kuulla samojen -henkilöin suusta, vieläpä juuri sellaisia, jotka niin sattuvasti -kuvailevat kunkin erityistä luonnetta. Tunnettu on myöskin, kuinka +välillisesti; sillä se näyttää jonkun osan maailman kokonaisuudesta. +Mikä kerran on sijoittunut runouden juhlakartanoon, se on, niin +sanoakseni, koroitettu tyypilliseen arvoon; sitä ei sovi pitää paljaana +yksityis-ilmauksena, vaan yleisempien suhteiden osoittajana. Väärässä +ollaan siis, kun runoudessa ilmaantuvaa epäsointua puolustetaan sillä, +että on kuvattu todellisia oloja. Tosimaailmassa epäsoinnut johtuvat +meille tuntemattomista alkusyistä ja sulauvat yhteen korkeampaan, +aavistamaamme sopusointuun; mutta runoteos, ollaksensa ylevämmän +totuuden mukainen, vaatii sovintoa oman kehyksensä rajoissa. Tämän +voisi toisin sanoen lausua näin: kaikki tosi-runous pyytää +"idealiseerata" kuvaelmiansa, muodostaa niitä ihanteen johdolla. Että +ihanteellinen taidetapa niin tekee, sitä ei kukaan kiellä; mutta +suuresti erehtyy, jos luulee luonteisen styylin menettelevän toisin. En +tarkoita ainoastaan sitä, että karakteristisetkin runoilijat aina ovat +omaksuneet taiteilijan peruuttamattoman oikeuden käyttää hyväksensä +kaikkea, mitä olevaisuudessa on kaunista, vaan tahtoisin erittäin +huomauttaa, että realistisinkin runous muodostelee tosioloja omain +tarkoitustensa mukaan. Sen päämäärä on välillisesti ihanteen, mutta +välittömästi luonteisen eli karakteristisen esiintuominen. Saadaksensa +sitä selvästi ilmaantumaan, se "idealiseeraa" toisella tavalla kuin +välitön idealismi. Jälkimmäinen jättää ilmiöistä, miten mahdollista, +pois sellaisia piirteitä, jotka eivät ole ihanteen mukaisia, ja +vahvistaa niitä, jotka edustavat yleistä perikuvaa; edellinen sitä +vastoin jättää pois kaikki, mikä ei ole luonteen-omaista, ja lisää +semmoisia erityisseikkoja, jotka selvästi kuvailevat esitettävää +luonnetta tai olosuhdetta. Nummisuutarein ja "seitsemän veljeksen" +puheet ovat kauttaaltansa omituisia ja täynnä koomillisia sananparsia, +— kaikki elävän todellisuuden mukaisia; mutta tosielämässä niitä +tietysti harvoin tahi ei milloinkaan saa niin yhtä päätä kuulla samojen +henkilöin suusta, vieläpä juuri sellaisia, jotka niin sattuvasti +kuvailevat kunkin erityistä luonnetta. Tunnettu on myöskin, kuinka jokainen runoilija, esim. draaman- tai romaaninkirjoittaja, toimintaa -esittäessään, valitsee ne kohdat, jotka paraiten sopivat hänen +esittäessään, valitsee ne kohdat, jotka paraiten sopivat hänen tarkoitukseensa, ja teoksensa vaatimusten mukaan sovittaa ja supistaa -ajan ja paikallisuuden suhteet, jättäen pois, mikä on tarpeetonta, ja -yhdistäen, mikä merkityksensä puolesta kuuluu yhteen. Ja kuvaileehan -luonteinen styyli noita omituisuuksia, joita se mielihyvällä tuopi -esiin, juuri näyttääksensä ne kirjavat säteet, joiksi aatteen puhdas, -valkoinen valo taittuu ilmiöin särmiössä.</p> - -<p>Syystäpä siis näitä molempia taidetapoja on sanottu -<i>idealismiksi</i>, välittömäksi ja välilliseksi. Eikä tosirunoutta +ajan ja paikallisuuden suhteet, jättäen pois, mikä on tarpeetonta, ja +yhdistäen, mikä merkityksensä puolesta kuuluu yhteen. Ja kuvaileehan +luonteinen styyli noita omituisuuksia, joita se mielihyvällä tuopi +esiin, juuri näyttääksensä ne kirjavat säteet, joiksi aatteen puhdas, +valkoinen valo taittuu ilmiöin särmiössä.</p> + +<p>Syystäpä siis näitä molempia taidetapoja on sanottu +<i>idealismiksi</i>, välittömäksi ja välilliseksi. Eikä tosirunoutta sovi muuksi ajatellakaan kuin aatteen, ihanteen, ilmaisijaksi. Sen -tehtävänä on aina ollut ja onkin aina pysyvä ihmishengen vapauttaminen -hetken vallasta, yksityis-olojen pakosta, osoittamalla sitä ikuista -sisällystä, mikä erityis-ilmiöissä piilee, ja ainoa vapauttaja on -aistin-omaisessa piirissä kauneus, joka toimittaa tehtävänsä eri -tavalla kolmessa eri ilmestysmuodossaan: suorana kauneutena, ylevyytenä -ja koomillisuutena. Tosiaatteellinen sisällys ja muoto, joka sen -elävästi tuopi esiin, nehän yhdessä runouden tekevät; suoritustavalla -ja aineella ei ole väliä, jos ne vaan siihen mukaantuvat. Ja laaja ala -onkin kuvausvoimalle alttiina. Pannaan julistettuna tästä pyhästä -piiristä on vaan sellainen runouden haamua tavoitteleva kirjoittelu, -joka ei onnistu lausumaan julki aatteitansa tai vapaaehtoisesti hylkää -kaikki ihanteet. Jälkimmäistä laatua on se nykyaikana leviävä +tehtävänä on aina ollut ja onkin aina pysyvä ihmishengen vapauttaminen +hetken vallasta, yksityis-olojen pakosta, osoittamalla sitä ikuista +sisällystä, mikä erityis-ilmiöissä piilee, ja ainoa vapauttaja on +aistin-omaisessa piirissä kauneus, joka toimittaa tehtävänsä eri +tavalla kolmessa eri ilmestysmuodossaan: suorana kauneutena, ylevyytenä +ja koomillisuutena. Tosiaatteellinen sisällys ja muoto, joka sen +elävästi tuopi esiin, nehän yhdessä runouden tekevät; suoritustavalla +ja aineella ei ole väliä, jos ne vaan siihen mukaantuvat. Ja laaja ala +onkin kuvausvoimalle alttiina. Pannaan julistettuna tästä pyhästä +piiristä on vaan sellainen runouden haamua tavoitteleva kirjoittelu, +joka ei onnistu lausumaan julki aatteitansa tai vapaaehtoisesti hylkää +kaikki ihanteet. Jälkimmäistä laatua on se nykyaikana leviävä ihanteeton runoilu, joka rikkaruohon tavalla rehoittelee pessimismin -höystämällä pellolla ja jolle on annettu <i>naturalismin</i> nimi. +höystämällä pellolla ja jolle on annettu <i>naturalismin</i> nimi. Mutta ovathan sen edustajat (esim. Zola) jo oman teoriansakin nojalla asettuneet ulkopuolelle runouden rajoja, he kun tunnustavat tahtovansa -romaaneissaan pääasiallisesti tehdä psykologisia kokeita ja tarjota +romaaneissaan pääasiallisesti tehdä psykologisia kokeita ja tarjota aineita yhteiskunnan parantajalle.</p> -<p>Mitä viimeiseksi lausuin, ei perustu abstraktiseen mietiskelyyn, -niinkuin moni ehkä arvelee. Helppohan olisikin keksiä teoria, joka -laventaisi runouden piiriä ja vetäisi siihen koko naturalistisen -kirjallisuuden. Ei, ratkaisijana on tässä kohden runollinen tunto ja +<p>Mitä viimeiseksi lausuin, ei perustu abstraktiseen mietiskelyyn, +niinkuin moni ehkä arvelee. Helppohan olisikin keksiä teoria, joka +laventaisi runouden piiriä ja vetäisi siihen koko naturalistisen +kirjallisuuden. Ei, ratkaisijana on tässä kohden runollinen tunto ja aisti, tuo ihanteellisuuden tarve, josta ennen on puhuttu, eli toisin -sanoen, runouden oma vaikutus. Se mielihyvä, jonka runoteosten -kuuleminen tai lukeminen tuottaa ja joka vastustamattomasti vetää meitä -puoleensa, on siinä, että itsessämme syntyy saman harmonian tunne, -jonka huomaamme runouden esittämässä kuvaelmassa. Mutta mistä tulee -sellainen sopusointu, ellei sitä ole runoilijan omassa sielussa ja se -hänen teoksensa kautta valu meidän mieleemme? — Naturalismi ei ole -välttämättömästi pessimistinen; voisihan se olla raikas ja elokas kuin +sanoen, runouden oma vaikutus. Se mielihyvä, jonka runoteosten +kuuleminen tai lukeminen tuottaa ja joka vastustamattomasti vetää meitä +puoleensa, on siinä, että itsessämme syntyy saman harmonian tunne, +jonka huomaamme runouden esittämässä kuvaelmassa. Mutta mistä tulee +sellainen sopusointu, ellei sitä ole runoilijan omassa sielussa ja se +hänen teoksensa kautta valu meidän mieleemme? — Naturalismi ei ole +välttämättömästi pessimistinen; voisihan se olla raikas ja elokas kuin luonto itse. Mutta nykyajan naturalismi melkein aina yhdistyy pessimismiin. Sellainen on ajan suunta; se ei riipu taidetavasta, vaan -runoilijan maailmankatsomuksesta. Sen huomaa siitäkin, että +runoilijan maailmankatsomuksesta. Sen huomaa siitäkin, että pessimistinen katsantotapa voi soveltua muihinkin taidemuotoihin kuin -naturalismiin. Mistä tämä synkkä maailmankäsitys on tullut nykyajan -henkiseen elämään, on vaikea selvittää; mutta salaisen luonnonvoiman +naturalismiin. Mistä tämä synkkä maailmankäsitys on tullut nykyajan +henkiseen elämään, on vaikea selvittää; mutta salaisen luonnonvoiman tavalla se on valloittanut laajoja aloja, ilmaantuen milloin uskonnollisen ankaruuden ja suvaitsemattomuuden puvussa, milloin -yhteiskunnallisena epätoivona ja epäluottamuksena ihmiskunnan +yhteiskunnallisena epätoivona ja epäluottamuksena ihmiskunnan siveellisiin ihanteisiin. Onpa se runoudenkin kukkaisvainiot laskenut -valtansa alle. Joudutaanpa vihdoin niinkin pitkälle, että runouden -kentältä täytyy paeta tosimaailmaan etsimään sitä mielen tyydytystä, -jota turhaan saa hakea mielikuvituksen aloilta. Siis ihan päinvastoin -kuin olla pitäisi!</p> - -<p>Usein tämä pessimismi on yhteydessä sen tarkoitusperäisen suunnan -kanssa, josta jo edellisessä (II kirjan alkuluvussa) on puhuttu. Kumma -kyllä, maailman parantamista tarkoittavaan tendensiin monesti liittyy -naturalismi, joka on sen suora vastakohta. Naturalisti ei tahdo tietää -aatteesta mitään; tendensikirjailija antaa taiteellisuuden ja -runollisen tyydytyksen käytännöllisesti toteutettavan aatteen tähden +valtansa alle. Joudutaanpa vihdoin niinkin pitkälle, että runouden +kentältä täytyy paeta tosimaailmaan etsimään sitä mielen tyydytystä, +jota turhaan saa hakea mielikuvituksen aloilta. Siis ihan päinvastoin +kuin olla pitäisi!</p> + +<p>Usein tämä pessimismi on yhteydessä sen tarkoitusperäisen suunnan +kanssa, josta jo edellisessä (II kirjan alkuluvussa) on puhuttu. Kumma +kyllä, maailman parantamista tarkoittavaan tendensiin monesti liittyy +naturalismi, joka on sen suora vastakohta. Naturalisti ei tahdo tietää +aatteesta mitään; tendensikirjailija antaa taiteellisuuden ja +runollisen tyydytyksen käytännöllisesti toteutettavan aatteen tähden alttiiksi.</p> -<p>En tahdo kuitenkaan kieltää, ett'ei tosi-runouskin toisinaan voi ottaa -esittääksensä jotain sellaista erityiskohtaa, jossa elämän valoisampi -puoli hyvin himmeästi pilkoittaa esiin tahi on mustain pilvien -peittämä. Niin saattaa tapahtua lyyrillisessä runoudessa, joka kuvailee +<p>En tahdo kuitenkaan kieltää, ett'ei tosi-runouskin toisinaan voi ottaa +esittääksensä jotain sellaista erityiskohtaa, jossa elämän valoisampi +puoli hyvin himmeästi pilkoittaa esiin tahi on mustain pilvien +peittämä. Niin saattaa tapahtua lyyrillisessä runoudessa, joka kuvailee hetken tunteita. Runoilija, murheen valtaamana, lausuu ilmi apeata -mielialaansa. Siinä se on ihan luonnollista: yksityinen runo ei pyydä -antaa mitään kokonaiskuvaa, ja lyriikassa runoilijan oma tunne-elämä on -pääasia ja herättää aina myötätuntoisuutta, jos se on jaloa ja -puhdasta. Samaten joku kauhea, synkkä tapaus ilman sovitusta joskus +mielialaansa. Siinä se on ihan luonnollista: yksityinen runo ei pyydä +antaa mitään kokonaiskuvaa, ja lyriikassa runoilijan oma tunne-elämä on +pääasia ja herättää aina myötätuntoisuutta, jos se on jaloa ja +puhdasta. Samaten joku kauhea, synkkä tapaus ilman sovitusta joskus saattaa olla novellin aineena, koska novelli vaan esittelee otteita -elämän suuresta kirjasta; mutta pitkässä romaanissa on toisin, niin -myös draamassa. Ylimalkain, mitä laajempaa elämänkuvaa runoteos tahtoo -antaa, sitä enemmän se on sovinnon tarpeessa.</p> +elämän suuresta kirjasta; mutta pitkässä romaanissa on toisin, niin +myös draamassa. Ylimalkain, mitä laajempaa elämänkuvaa runoteos tahtoo +antaa, sitä enemmän se on sovinnon tarpeessa.</p> <hr class="chap" /> -<h3>SEITSEMÄS LUKU.<br /> +<h3>SEITSEMÄS LUKU.<br /> Luonto runouden aineena.</h3> -<p>Tuo sisällinen kuva, joka runoteoksen kautta tulee yleisesti +<p>Tuo sisällinen kuva, joka runoteoksen kautta tulee yleisesti tajuttavaksi, on saanut alkunsa ulkonaisen olevaisuuden vaikutuksesta ja esittelee siis olevaisuutta runollisen fantasian valaisemana ja kirkastamana. Runoilija ottaa aineensa, s.o. runoilunsa aiheet, ulkonaisesta olevaisuudesta, puhaltaa niihin oman persoonallisuutensa -lämmintä henkeä ja antaa ne näin uudistuneena olevaisuudelle takaisin. +lämmintä henkeä ja antaa ne näin uudistuneena olevaisuudelle takaisin. Niin tapahtuu silloinkin, kun runoilija esittelee omia tunteitansa; -sillä nämä tunteetkin ovat ulkonaisten olojen herättämiä.</p> +sillä nämä tunteetkin ovat ulkonaisten olojen herättämiä.</p> -<p>Runoteoksessa näin ilmaiseikse kolme vaikuttajaa: ulkoapäin saatu, +<p>Runoteoksessa näin ilmaiseikse kolme vaikuttajaa: ulkoapäin saatu, taiteellisesti jalostettava aine, runoilijan oma katsanto- ja -tuntemistapa sekä näistä molemmista valuva ulkonainen muoto. -Katsottuamme, miten kuvausvoima eri tavalla hakee ja löytää vastineita -sisällisille kuvillensa, kääntäkäämme nyt huomiomme sille tarjoutuviin +tuntemistapa sekä näistä molemmista valuva ulkonainen muoto. +Katsottuamme, miten kuvausvoima eri tavalla hakee ja löytää vastineita +sisällisille kuvillensa, kääntäkäämme nyt huomiomme sille tarjoutuviin aineisiin eli luonnonkauneuden eri piireihin.</p> -<p>Edellisessä arveltiin taiteen saaneen ensimmäiset aiheensa siitä, että -tahdottiin pysyttää mikä kauneutensa tai merkityksensä tähden oli -viehättävää. Kokemuksesta tiedämme, että ilmiöillä on jokaisella oma -henkinen värityksensä; niihin liittyy kuhunkin erilainen tunnesävy, ja -kun vertaamme tätä esteetistä mielihyvää aistillisempiin mielihyvän -tunteisiin, huomaamme niissä ihmisen ja ulkonaisen esineen olevan ihan -eri suhteissa toisiinsa. Aistillisuuden hallitsemassa sielun-elämässä -ihminen kohdistaa ilmiöin vaikutelmat vaan omaan erityisolentoonsa, -sulkien ne kaikki yksilönsä ahtaaseen piiriin; esteetisessä samoin kuin -siveellisessäkin mielihyvän tunteessa hänen olentonsa laajentuu -tajuamaan muiden olentojen sisintä elämää, myötätuntoisuudella siihen -yhdistyen. Jo aistillisuudenkin alalla tavataan tällaisia -myötätuntoisuuden tunteita, jotka ovat ikäänkuin askeleita tähän -suuntaan, — luonnollisia tunteita, jotka ylevämmällä kehityskannalla, +<p>Edellisessä arveltiin taiteen saaneen ensimmäiset aiheensa siitä, että +tahdottiin pysyttää mikä kauneutensa tai merkityksensä tähden oli +viehättävää. Kokemuksesta tiedämme, että ilmiöillä on jokaisella oma +henkinen värityksensä; niihin liittyy kuhunkin erilainen tunnesävy, ja +kun vertaamme tätä esteetistä mielihyvää aistillisempiin mielihyvän +tunteisiin, huomaamme niissä ihmisen ja ulkonaisen esineen olevan ihan +eri suhteissa toisiinsa. Aistillisuuden hallitsemassa sielun-elämässä +ihminen kohdistaa ilmiöin vaikutelmat vaan omaan erityisolentoonsa, +sulkien ne kaikki yksilönsä ahtaaseen piiriin; esteetisessä samoin kuin +siveellisessäkin mielihyvän tunteessa hänen olentonsa laajentuu +tajuamaan muiden olentojen sisintä elämää, myötätuntoisuudella siihen +yhdistyen. Jo aistillisuudenkin alalla tavataan tällaisia +myötätuntoisuuden tunteita, jotka ovat ikäänkuin askeleita tähän +suuntaan, — luonnollisia tunteita, jotka ylevämmällä kehityskannalla, itsetajuisen maailmankatsomuksen koroittamina, ovat siveellisen -järjestyksen kulmakiviä, esim. äidinrakkaus tai rakkaus omaan maahan ja -kansaan. Nämä eivät ole vielä esteetisiä tunteita: äiti rakastaa -lastansa, koska se on hänen omansa; isänmaanrakkauden alkujuuret ovat -muistoissa ja elämäntottumuksessa. Mutta ne yhtyvät monella +järjestyksen kulmakiviä, esim. äidinrakkaus tai rakkaus omaan maahan ja +kansaan. Nämä eivät ole vielä esteetisiä tunteita: äiti rakastaa +lastansa, koska se on hänen omansa; isänmaanrakkauden alkujuuret ovat +muistoissa ja elämäntottumuksessa. Mutta ne yhtyvät monella monituisella tavalla puhtaasti esteetisiin tunteisiin ja muodostavat -niitä. Me kykenemme paremmin kuin muukalaiset havaitsemaan ja -arvostelemaan sitä omituista kauneutta, joka ilmaantuu meidän -kansanrunoudessa, ja kuvauksesta, joka esittää meille persoonallisesti -rakasta ainetta, ehkä löydämme monta tosi-runollista piirrettä, jotka -muilta jäävät huomaamatta. Tietysti voi päinvastoinkin tapahtua, että -yksityiset sympatiamme tai antipatiamme vievät arvostelumme harhaan.</p> - -<p>Esteetinen mielihyvä, niinkuin jo sanottiin, riippuu -myötätuntoisuudesta sitä ilmiötä kohtaan, joka meitä viehättää. -Havaitsemme siinä jotain, joka vastaa henkemme syvimpiä vaatimuksia. -Mutta myötätuntoisuus sisältää sen, että mielessämme asetumme toisen -tilaan, että ikäänkuin elämme toisen olennon omaa elämää. Sentähden -myötätuntoisuutemme enenee tai vähenee sen mukaan, kuin tämä on -mahdollista. Täysin määrin meissä voi olla myötätuntoisuutta vaan -meidän kaltaisia olentoja, siis ihmisiä kohtaan; mutta koska -muuallakin, esim. eläimissä, vieläpä kasveissakin, voimme nähdä -ihmis-elämää muistuttavia piirteitä, niin tämä tunne saattaa ulottua -edemmäksikin. Ihminen onkin esteetisten tunteiden ja niinmuodoin +niitä. Me kykenemme paremmin kuin muukalaiset havaitsemaan ja +arvostelemaan sitä omituista kauneutta, joka ilmaantuu meidän +kansanrunoudessa, ja kuvauksesta, joka esittää meille persoonallisesti +rakasta ainetta, ehkä löydämme monta tosi-runollista piirrettä, jotka +muilta jäävät huomaamatta. Tietysti voi päinvastoinkin tapahtua, että +yksityiset sympatiamme tai antipatiamme vievät arvostelumme harhaan.</p> + +<p>Esteetinen mielihyvä, niinkuin jo sanottiin, riippuu +myötätuntoisuudesta sitä ilmiötä kohtaan, joka meitä viehättää. +Havaitsemme siinä jotain, joka vastaa henkemme syvimpiä vaatimuksia. +Mutta myötätuntoisuus sisältää sen, että mielessämme asetumme toisen +tilaan, että ikäänkuin elämme toisen olennon omaa elämää. Sentähden +myötätuntoisuutemme enenee tai vähenee sen mukaan, kuin tämä on +mahdollista. Täysin määrin meissä voi olla myötätuntoisuutta vaan +meidän kaltaisia olentoja, siis ihmisiä kohtaan; mutta koska +muuallakin, esim. eläimissä, vieläpä kasveissakin, voimme nähdä +ihmis-elämää muistuttavia piirteitä, niin tämä tunne saattaa ulottua +edemmäksikin. Ihminen onkin esteetisten tunteiden ja niinmuodoin taiteen ja runouden varsinainen esine. Kun esteetisesti nautimme -jostakin muusta, esim. maiseman kauneudesta, asetamme sen tietämättämme +jostakin muusta, esim. maiseman kauneudesta, asetamme sen tietämättämme — enimmiten aivan vaistomaisesti — johonkin yhteyteen ihmis-olojen kanssa.</p> -<p>Tämä on ihan selvää, jos ajattelemme sitä vaikutusta, jonka lyyrillinen -runoelma tai murhenäytelmä meihin tekee. Edellisessä tapauksessa -siirrymme runoilijan sieluun, iloitsemme tai suremme hänen kanssansa, -ja jälkimmäisessä tunnemme esiintyvien henkilöiden tunteita, asettaen -mielikuvituksessamme oman itsemme heidän sijaansa; sillä piileehän +<p>Tämä on ihan selvää, jos ajattelemme sitä vaikutusta, jonka lyyrillinen +runoelma tai murhenäytelmä meihin tekee. Edellisessä tapauksessa +siirrymme runoilijan sieluun, iloitsemme tai suremme hänen kanssansa, +ja jälkimmäisessä tunnemme esiintyvien henkilöiden tunteita, asettaen +mielikuvituksessamme oman itsemme heidän sijaansa; sillä piileehän samojen mielentilojen, pyrkimysten ja intohimojen siemenet jokaisen ihmisen povessa. Mutta samoin on asian laita muissakin tapauksissa. Kun -näemme hennon impyen sievästi liikkuvan taikka voimakkaan atleetin -helppoudella käyttävän ruumiinsa jäntereitä, niin meillä on -jonkunlainen sisällinen tunne siitä keveydestä tai jäntevyydestä, jota -luulemme heidänkin tuntevan. Yksin tajuttomaankin luontoon tämä +näemme hennon impyen sievästi liikkuvan taikka voimakkaan atleetin +helppoudella käyttävän ruumiinsa jäntereitä, niin meillä on +jonkunlainen sisällinen tunne siitä keveydestä tai jäntevyydestä, jota +luulemme heidänkin tuntevan. Yksin tajuttomaankin luontoon tämä soveltuu. Katsellessamme nuorta taimea tai tuuhealatvaista puuta emme voi olla ajatuksissamme vaipumatta niiden omituiseen eloon ja oloon, -kuvaillen mielessämme rauhallista luonnon-omaista varttumista, ja -nähdessämme kauniin rehevän koivun kaskipuuksi kaadettuna, on -surkuttelumme sukua sille säälille, jolla murehdimme ihmislapsen -sortumista nuoruuden kukoistus-ajalla. Tässä on jonkunlaista +kuvaillen mielessämme rauhallista luonnon-omaista varttumista, ja +nähdessämme kauniin rehevän koivun kaskipuuksi kaadettuna, on +surkuttelumme sukua sille säälille, jolla murehdimme ihmislapsen +sortumista nuoruuden kukoistus-ajalla. Tässä on jonkunlaista olijoitsemista, personioimista, samanlaista kuin vanhimmassa -kansanrunoudessa; nykyajan älyllisyyden täyttämässä ilman-alassakin -ihminen tällä lailla ehdottomasti, häviämättömän alkuluontonsa -johtamana, yhä palajaa tuohon ikivanhaan katsantotapaan, joka käsittää +kansanrunoudessa; nykyajan älyllisyyden täyttämässä ilman-alassakin +ihminen tällä lailla ehdottomasti, häviämättömän alkuluontonsa +johtamana, yhä palajaa tuohon ikivanhaan katsantotapaan, joka käsittää ihmisen ja luonnon yhdeksi kokonaisuudeksi. — Toisella tavalla ilmaantuu ihmisolojen sovittaminen luontoon esim. silloin, kun -mielihyvällä katsellaan metsän pimentoja ja siihen liittyy tunne, -kuinka hauska olisi levätä tuolla viileässä siimeksessä, taikka kun -luontoa pidetään ihmis-elämän kuvana tai käytetään taustana -inhimillisiä oloja kuvailtaessa.</p> - -<p>Tuo myötätuntoisuus, esteetisten tunteiden varsinainen maaperä, -selittää myöskin, miksi muutamat aineet meitä enemmän viehättävät, -toiset vähemmän, vaikka niiden taiteellinen muodostelu olisikin -yhtäläinen. Mutta sittenkin asia monesti riippuu niiden käsittelystä; -sillä siinähän juuri ilmaantuu runoilijan nero, että hän kustakin -aineesta, kuinka vähäpätöinen se muutoin lieneekin, löytää sen kohdan, -joka on omansa suurimmassa määrässä herättämään yleis-inhimillistä -myötätuntoisuutta. Että runoteoksen pitäisi antaa ihmisille aivan uusia -käsityksiä, ennen tuntemattomia aatteita, ei ole oikeutettu vaatimus, -eikä se olisi edes mahdollistakaan; mutta se voi ja sen tuleekin -herättää parasta, mikä ihmismielessä hämäränä uinailee, jotta se, -täyteen kirkkauteen selvinneenä, itsenäisesti kasvaisi ja vaurastuisi. -Sillä ainoastaan sellaiset mietteet ja tunteiden kuvaukset, jotka ovat -hänen oman katsantotapansa mukaisia, voivat ihmistä täysin määrin -miellyttää ja painua hänen sydämmensä syvyyteen; runoelmasta vastaa -heleä kaiku hänen pimeihin tunteisiinsa, mutta kaiku, joka on niitä -sointuisampi ja joka niitä vahvistaa ja selvittää. Mutta oudot -ajatukset, jotka eivät luonteeseemme tajounnu tai eivät vielä ole -ehtineet sulautua meidän maailmankäsitykseemme, jättävät meidät -kylmiksi; ne antavat meille vaan miettimisen ainetta, mutta eivät -lämmitä tunnettamme. Siitäkin syystä niin moni nykyaikainen teos ei voi -taiteen täydellä lumousvoimalla lukijaa innostaa. Kaunokirjallisuudessa -on hyvä ottaa varteen tuo opetuksessa noudatettava sääntö, että -esityksen pitää liittyä toisen "vallitseviin mielikuvasarjoihin".</p> - -<p>Mutta olipa runollista fantasiaa herättävä ilmiö mikä tahansa, se etu -sillä ainakin on, että se on elokas, todellisuuden virkeää -vaikutusvoimaa täynnä. Koska taiteessa voi ilmaantua ainoastaan himmeä -kajastus tästä eloisuudesta, joka tekee luontaiset ilmiöt niin -viehättäviksi, niin sen sijaan täytyy vahvistaa esineiden aatteellista -puolta ja siten korvata luonnon tuoretta elinvoimaa. Tämäkin siis viepi +mielihyvällä katsellaan metsän pimentoja ja siihen liittyy tunne, +kuinka hauska olisi levätä tuolla viileässä siimeksessä, taikka kun +luontoa pidetään ihmis-elämän kuvana tai käytetään taustana +inhimillisiä oloja kuvailtaessa.</p> + +<p>Tuo myötätuntoisuus, esteetisten tunteiden varsinainen maaperä, +selittää myöskin, miksi muutamat aineet meitä enemmän viehättävät, +toiset vähemmän, vaikka niiden taiteellinen muodostelu olisikin +yhtäläinen. Mutta sittenkin asia monesti riippuu niiden käsittelystä; +sillä siinähän juuri ilmaantuu runoilijan nero, että hän kustakin +aineesta, kuinka vähäpätöinen se muutoin lieneekin, löytää sen kohdan, +joka on omansa suurimmassa määrässä herättämään yleis-inhimillistä +myötätuntoisuutta. Että runoteoksen pitäisi antaa ihmisille aivan uusia +käsityksiä, ennen tuntemattomia aatteita, ei ole oikeutettu vaatimus, +eikä se olisi edes mahdollistakaan; mutta se voi ja sen tuleekin +herättää parasta, mikä ihmismielessä hämäränä uinailee, jotta se, +täyteen kirkkauteen selvinneenä, itsenäisesti kasvaisi ja vaurastuisi. +Sillä ainoastaan sellaiset mietteet ja tunteiden kuvaukset, jotka ovat +hänen oman katsantotapansa mukaisia, voivat ihmistä täysin määrin +miellyttää ja painua hänen sydämmensä syvyyteen; runoelmasta vastaa +heleä kaiku hänen pimeihin tunteisiinsa, mutta kaiku, joka on niitä +sointuisampi ja joka niitä vahvistaa ja selvittää. Mutta oudot +ajatukset, jotka eivät luonteeseemme tajounnu tai eivät vielä ole +ehtineet sulautua meidän maailmankäsitykseemme, jättävät meidät +kylmiksi; ne antavat meille vaan miettimisen ainetta, mutta eivät +lämmitä tunnettamme. Siitäkin syystä niin moni nykyaikainen teos ei voi +taiteen täydellä lumousvoimalla lukijaa innostaa. Kaunokirjallisuudessa +on hyvä ottaa varteen tuo opetuksessa noudatettava sääntö, että +esityksen pitää liittyä toisen "vallitseviin mielikuvasarjoihin".</p> + +<p>Mutta olipa runollista fantasiaa herättävä ilmiö mikä tahansa, se etu +sillä ainakin on, että se on elokas, todellisuuden virkeää +vaikutusvoimaa täynnä. Koska taiteessa voi ilmaantua ainoastaan himmeä +kajastus tästä eloisuudesta, joka tekee luontaiset ilmiöt niin +viehättäviksi, niin sen sijaan täytyy vahvistaa esineiden aatteellista +puolta ja siten korvata luonnon tuoretta elinvoimaa. Tämäkin siis viepi ihannoitsemisen (idealiseerauksen) tarpeellisuuteen, vaikka taide muutoin asettuisikin realistiselle pohjalle.</p> -<p>Kun silmällemme niitä aloja, joilta runous aineitansa keräilee, kohtaa -meitä ensiksi ulkonainen luonto: ilma ja taivas valoineen, pilvineen, -maan perusta muodostuksineen, sen pinta vaihtelevine ilmiöineen, -kivikunta ja vesien moninaisuus, niinkuin meret, järvet ja joet, ja -näiden kaikkien yhteisenä tuotteena monenlaiset maisemat, joille +<p>Kun silmällemme niitä aloja, joilta runous aineitansa keräilee, kohtaa +meitä ensiksi ulkonainen luonto: ilma ja taivas valoineen, pilvineen, +maan perusta muodostuksineen, sen pinta vaihtelevine ilmiöineen, +kivikunta ja vesien moninaisuus, niinkuin meret, järvet ja joet, ja +näiden kaikkien yhteisenä tuotteena monenlaiset maisemat, joille etenkin kasvikunta antaa erityisen luonteen. Seuraapa sitten -runsasmuotoisena tämä kasvimaailma, ilahuttaen silmää lehtien -vihannuudella ja kukkien heleällä loistolla. Liittyypä siihen vielä -eläinten moniheimoiset parvet, tuoden eloa ja liikettä luonnon laveaan +runsasmuotoisena tämä kasvimaailma, ilahuttaen silmää lehtien +vihannuudella ja kukkien heleällä loistolla. Liittyypä siihen vielä +eläinten moniheimoiset parvet, tuoden eloa ja liikettä luonnon laveaan valtakuntaan.</p> -<p>Varsinainen luonnonkuvailu on vasta aikoja myöten kehittynyt, runouden -itsekohtaisemman suunnan tuotteena. Vanhempina aikoina se vähemmän -itsenäisenä yhdistyy muunlaatuiseen sisällykseen.<a name="FNanchor_60" id="FNanchor_60"></a><a href="#Footnote_60" class="fnanchor">[60]</a> Kuitenkin -jo itämaan kansojen vanhimmat runoteokset uhkuvat komeita +<p>Varsinainen luonnonkuvailu on vasta aikoja myöten kehittynyt, runouden +itsekohtaisemman suunnan tuotteena. Vanhempina aikoina se vähemmän +itsenäisenä yhdistyy muunlaatuiseen sisällykseen.<a name="FNanchor_60" id="FNanchor_60"></a><a href="#Footnote_60" class="fnanchor">[60]</a> Kuitenkin +jo itämaan kansojen vanhimmat runoteokset uhkuvat komeita luonnonkuvauksia, esim. indialaisten suuret eepokset, joissa ne -liittyvät kertomuksen juoksuun, ja hebrealaisten pyhät kirjat, joissa -ne tarkoittavat Jumalan suuruuden ylistämistä. Edellisten virkeästä -luonnontunteesta olen jo puhunut, etenkin siitä, miten indialainen, -samoin kuin suomalainenkin, katsoi luontoa ystävän silmin.<a name="FNanchor_61" id="FNanchor_61"></a><a href="#Footnote_61" class="fnanchor">[61]</a> Indian +liittyvät kertomuksen juoksuun, ja hebrealaisten pyhät kirjat, joissa +ne tarkoittavat Jumalan suuruuden ylistämistä. Edellisten virkeästä +luonnontunteesta olen jo puhunut, etenkin siitä, miten indialainen, +samoin kuin suomalainenkin, katsoi luontoa ystävän silmin.<a name="FNanchor_61" id="FNanchor_61"></a><a href="#Footnote_61" class="fnanchor">[61]</a> Indian rikas, hehkuva luonto saattoi ihmisen hartaalla innolla ja rakkaudella -vaipumaan ja milt'ei katoamaan sen salaperäiseen elämään; hebrealaisten -luonnonkäsitys sitä vastoin on ihan toista laatua. Luonto on heille -Jumalan majesteetin ja iki-viisauden verho, jonka järjestys ja ylevä -kauneus julistavat hänen kunniaansa. Tarkasti kuvataan Palestiinan ja +vaipumaan ja milt'ei katoamaan sen salaperäiseen elämään; hebrealaisten +luonnonkäsitys sitä vastoin on ihan toista laatua. Luonto on heille +Jumalan majesteetin ja iki-viisauden verho, jonka järjestys ja ylevä +kauneus julistavat hänen kunniaansa. Tarkasti kuvataan Palestiinan ja sen naapurimaiden luontoa, ja ennen kaikkea asetetaan eteemme suuren suuria maailmankuvia, joissa ulkonainen luonto ja ihmisten toimet muodostavat mahtavan kokonaisuuden.<a name="FNanchor_62" id="FNanchor_62"></a><a href="#Footnote_62" class="fnanchor">[62]</a></p> -<p>Kun itämailta siirrymme Eurooppaan, kohtaamme ensin Kreikan kansan. -Helleenin mieli oli ihan toisapäin suunnitettu kuin itämaalaisen. -Ihmisyys oli hänen ihanteensa; puhtaaseen, kauniiseen ihmisyyteen hänen -harrastuksensa tähtäsi; ihmisten kaltaisiksi hän jumalansakin muodosti. -Eipä hänen luonnontunteensa siltä ollut vähemmän virkeä; mutta +<p>Kun itämailta siirrymme Eurooppaan, kohtaamme ensin Kreikan kansan. +Helleenin mieli oli ihan toisapäin suunnitettu kuin itämaalaisen. +Ihmisyys oli hänen ihanteensa; puhtaaseen, kauniiseen ihmisyyteen hänen +harrastuksensa tähtäsi; ihmisten kaltaisiksi hän jumalansakin muodosti. +Eipä hänen luonnontunteensa siltä ollut vähemmän virkeä; mutta sekin sai inhimillisen muodon. Kreikkalainen loi hengen koko -luonnonmaailmaan; luonnon-ilmiöitä ei ainoastaan semmoisinaan ajateltu -omatajuisiksi olennoiksi, joita ihminen saattoi myötätuntoisuudella -lähetä; vaan hänen kuvausvoimansa teki niistä suorastaan henkilöitä, -sekä ulkomuodoltaan että sielun-elämänsä puolesta ihmisten kaltaisia, -ja kehitteli yhä näiden persoonallisuutta. Kun kreikkalainen tahtoo -kuvata luonnon suloa ja ihanuutta, niin hän puhelee metsäin ja vesien -soreista nymfoista; ne ovat tuon salaperäisen, luonnon povessa -liikkuvan, ihmiselle puolittain tutun, puolittain oudon elämän -edustajia. Heidän piirihyppynsä lehtojen siimeksessä johdatti -kreikkalaisen mieleen puistojen suojassa vallitsevaa, viehättävää -hiljaisuutta; tuntureilla kuljeskelevat Oreadit toivat hänen -eteensä vuoriston karkeamman-luontoista kauneutta, ja Naiadeja -mainittaessa muistuivat hänen mieleensä jokien ja lähteiden raikkaat, -hopean-kirkkahat vedet, niinkuin Nereidien lukuisa parvi saattoi häntä -ajattelemaan meren aaltojen mahtavaa loiskinaa. Erittäin miellyttävät +luonnonmaailmaan; luonnon-ilmiöitä ei ainoastaan semmoisinaan ajateltu +omatajuisiksi olennoiksi, joita ihminen saattoi myötätuntoisuudella +lähetä; vaan hänen kuvausvoimansa teki niistä suorastaan henkilöitä, +sekä ulkomuodoltaan että sielun-elämänsä puolesta ihmisten kaltaisia, +ja kehitteli yhä näiden persoonallisuutta. Kun kreikkalainen tahtoo +kuvata luonnon suloa ja ihanuutta, niin hän puhelee metsäin ja vesien +soreista nymfoista; ne ovat tuon salaperäisen, luonnon povessa +liikkuvan, ihmiselle puolittain tutun, puolittain oudon elämän +edustajia. Heidän piirihyppynsä lehtojen siimeksessä johdatti +kreikkalaisen mieleen puistojen suojassa vallitsevaa, viehättävää +hiljaisuutta; tuntureilla kuljeskelevat Oreadit toivat hänen +eteensä vuoriston karkeamman-luontoista kauneutta, ja Naiadeja +mainittaessa muistuivat hänen mieleensä jokien ja lähteiden raikkaat, +hopean-kirkkahat vedet, niinkuin Nereidien lukuisa parvi saattoi häntä +ajattelemaan meren aaltojen mahtavaa loiskinaa. Erittäin miellyttävät ja herttaiset paikat pidettiin nymfain varsinaisena asuntona, ja ne olivat heille pyhitetyt niinkuin tuo luola, josta Odysseiassa kerrotaan.<a name="FNanchor_63" id="FNanchor_63"></a><a href="#Footnote_63" class="fnanchor">[63]</a> Forkyn, meren vanhuksen, oma on rauhaisa lahti Ithakan kaupungin kohdalla, turvallinen satama, jossa laivat ovat -rajumyrskyiltä suojeltuna; lahden päässä ylenee pitkälehtinen öljypuu -ja lähellä sitä on luola, mieluisan hämärä, "nymfoille pyhitetty, joita -Naiadeiksi nimitetään". Siellä on kivestä sekoitusmaljoja ja -kaksikorvaisia ruukkuja, joissa mehiläiset oloa pitävät. Luolassa on -myös pitkän pitkät kiviset kangaspuut "ja siellä nymfat kutoa -helskyttelevät meripurpuraisia vaatteita, ihmeellisiä nähdä. Ja sisällä -yhä virtailee vettä; mutta kaksi on luolassa aukkoa, toinen pohjoiseen -päin, josta ihmiset astuvat alas, toinen etelää kohden, jumalien oma, -eivätkä ihmiset koskaan sen kautta kulje, vaan se on kuolemattomain -käytävä". Luonnon jylhempää ja kolkompaa puolta osoittavat Pan ja -Satyrit, nuo sarvikkaat, pukinjalkaiset metsäjumalat, joiden -ulkomuotokin lähestyy eläin-maailmaa. Kun Aiskhylos Persialaisissa +rajumyrskyiltä suojeltuna; lahden päässä ylenee pitkälehtinen öljypuu +ja lähellä sitä on luola, mieluisan hämärä, "nymfoille pyhitetty, joita +Naiadeiksi nimitetään". Siellä on kivestä sekoitusmaljoja ja +kaksikorvaisia ruukkuja, joissa mehiläiset oloa pitävät. Luolassa on +myös pitkän pitkät kiviset kangaspuut "ja siellä nymfat kutoa +helskyttelevät meripurpuraisia vaatteita, ihmeellisiä nähdä. Ja sisällä +yhä virtailee vettä; mutta kaksi on luolassa aukkoa, toinen pohjoiseen +päin, josta ihmiset astuvat alas, toinen etelää kohden, jumalien oma, +eivätkä ihmiset koskaan sen kautta kulje, vaan se on kuolemattomain +käytävä". Luonnon jylhempää ja kolkompaa puolta osoittavat Pan ja +Satyrit, nuo sarvikkaat, pukinjalkaiset metsäjumalat, joiden +ulkomuotokin lähestyy eläin-maailmaa. Kun Aiskhylos Persialaisissa sanoo:<a name="FNanchor_64" id="FNanchor_64"></a><a href="#Footnote_64" class="fnanchor">[64]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Edessä Salamiin on saari pienoinen<br /></span> -<span class="i0">Ja huonovalkamainen; ranta-törmällä<br /></span> -<span class="i0">Paan siellä kulkee, karkeloihin mieltynyt,<br /></span> +<span class="i0">Edessä Salamiin on saari pienoinen<br /></span> +<span class="i0">Ja huonovalkamainen; ranta-törmällä<br /></span> +<span class="i0">Paan siellä kulkee, karkeloihin mieltynyt,<br /></span> </div></div> -<p>niin on mainitun saaren ryhmyinen ulkonäkö näillä lauseilla -selvästi kuvattu.<a name="FNanchor_65" id="FNanchor_65"></a><a href="#Footnote_65" class="fnanchor">[65]</a> Samoin vaahtopäisten hyökylaineitten vähittäin -tapahtuva tyyntyminen myrskyn jälkeen muodostuu Poseidoniksi, joka +<p>niin on mainitun saaren ryhmyinen ulkonäkö näillä lauseilla +selvästi kuvattu.<a name="FNanchor_65" id="FNanchor_65"></a><a href="#Footnote_65" class="fnanchor">[65]</a> Samoin vaahtopäisten hyökylaineitten vähittäin +tapahtuva tyyntyminen myrskyn jälkeen muodostuu Poseidoniksi, joka liehuva-harjaisilla hevosillaan ajelee yli meren pinnan, aaltoja asetellen.</p> -<p>Näin jokaisesta, ulkonaisen luonnon ilmauksesta kreikkalaisen mielessä -tuli persoonallinen olento, joka elävänä ihmiskuvana esitteli sen -omituisuutta. Läheisessä yhteydessä tämän kanssa on vielä toinenkin -käsitystapa. Luonnon-esineiden, niinkuin kallioin, kasvien, eläinten, -ajatellaan usein ihmisistä sellaisiksi muuttuneen. Ne tunteet ja -mielialat, joita runoilija niissä on oivaltavinaan, kuuluvat -niinmuodoin niiden alkuperäiseen olentoon. Satakielen laulussa -kajahtelee Filomelan mielihaikea, ja jylhän vuoriston synnyttämä -kaihoisa tunnelma, kun lumet sulaessaan puroina syöksyvät alas pitkin -erämaan kallioseiniä, kuvautuu surun sortaman, kivettyneen Nioben +<p>Näin jokaisesta, ulkonaisen luonnon ilmauksesta kreikkalaisen mielessä +tuli persoonallinen olento, joka elävänä ihmiskuvana esitteli sen +omituisuutta. Läheisessä yhteydessä tämän kanssa on vielä toinenkin +käsitystapa. Luonnon-esineiden, niinkuin kallioin, kasvien, eläinten, +ajatellaan usein ihmisistä sellaisiksi muuttuneen. Ne tunteet ja +mielialat, joita runoilija niissä on oivaltavinaan, kuuluvat +niinmuodoin niiden alkuperäiseen olentoon. Satakielen laulussa +kajahtelee Filomelan mielihaikea, ja jylhän vuoriston synnyttämä +kaihoisa tunnelma, kun lumet sulaessaan puroina syöksyvät alas pitkin +erämaan kallioseiniä, kuvautuu surun sortaman, kivettyneen Nioben kyyneltulvissa.</p> <p>Mutta tavataanpa kreikkalaisessa runoudessa oikeita luonnonkuvauksiakin. Homeron lauluissa on monessa paikoin kertomukseen -sovitettu viittauksia tapahtumapaikkojen luontoon. Näin saamme Iliaassa -selvän kuvan Troian ympäristöstä, jopa kaikista yksityiskohdistakin, -niinkuin Ilon muistopatsaasta, tuosta vanhasta pyökkipuusta j.n.e., +sovitettu viittauksia tapahtumapaikkojen luontoon. Näin saamme Iliaassa +selvän kuvan Troian ympäristöstä, jopa kaikista yksityiskohdistakin, +niinkuin Ilon muistopatsaasta, tuosta vanhasta pyökkipuusta j.n.e., samaten Odysseiassa Faiakien kaupungista, Ithakan saaresta y.m. Harvoin kuitenkin ilmaantuu laveampia maisemankuvauksia. Mutta onpa -sellaisiakin, niinkuin esim. kuvaus Kalypson asunnosta<a name="FNanchor_66" id="FNanchor_66"></a><a href="#Footnote_66" class="fnanchor">[66]</a> tai ylempänä -mainittu kertomus Nymfain luolasta. Muistettava on myöskin, että -ympärillä olevan luonnon henki ikäänkuin puhaltelee kaikkien kuvaelmain -läpi; tahdon vaan kääntää huomion Iliaan kymmenennen rhapsodian alkuun, -jossa Agamemnon, unen hylkäämänä, yön pimeässä ihmetellen näkee -troialaisten yövalkeat, kuulee Troian edustalta huutojen huminaa ja -sitten levotonna lähtee akhaialaisten ruhtinaita herättämään. Yön kuva -tässä ikäänkuin väikkyy koko toiminnan ympäri. Useammin sentään -vertaukset sisältävät komeita luonnonkuvauksia; ne laajentuvat -ikäänkuin itsenäisiksi maalaelmiksi, joissa runotar mielihyvällä -viivyskelee. Sankareita vertaillaan väliin jalopeuroihin, väliin -metsäkarjuihin, joita esitellään milloin missäkin tilassa; uros kaatuu -kuin vuoriston petäjä, jonka tapparan terä armottomasti laivapuiksi -kukistaa. Pieniä laatukuvia, tuoreita, heloittavia, piirtelee meille -Kreikan runotar kertoillessaan Akhilleun kilven taonnasta. Me näemme -maalaiset kyntämässä ja eloa niittämässä, näemme jalopeurain laitumella -ahdistavan karjaa, näemme viininkorjuujuhlan ja iloiset piiritanssit. -Tämä vie meidät jo ulkopuolelle varsinaisen luonnon piiriä viattomaan, -yksinkertaiseen ihmiselämään luonnon yhteydessä.</p> - -<p>Myöhemmiltäkin ajoilta on semmoisia itsenäisiä luonnonkuvauksia, kuin -ylempänä mainittiin. Tunnettu on Sofokleen ylväs ylistyslaulelma -Attikasta ja Kolonosta, näin alkava:<a name="FNanchor_67" id="FNanchor_67"></a><a href="#Footnote_67" class="fnanchor">[67]</a></p> +sellaisiakin, niinkuin esim. kuvaus Kalypson asunnosta<a name="FNanchor_66" id="FNanchor_66"></a><a href="#Footnote_66" class="fnanchor">[66]</a> tai ylempänä +mainittu kertomus Nymfain luolasta. Muistettava on myöskin, että +ympärillä olevan luonnon henki ikäänkuin puhaltelee kaikkien kuvaelmain +läpi; tahdon vaan kääntää huomion Iliaan kymmenennen rhapsodian alkuun, +jossa Agamemnon, unen hylkäämänä, yön pimeässä ihmetellen näkee +troialaisten yövalkeat, kuulee Troian edustalta huutojen huminaa ja +sitten levotonna lähtee akhaialaisten ruhtinaita herättämään. Yön kuva +tässä ikäänkuin väikkyy koko toiminnan ympäri. Useammin sentään +vertaukset sisältävät komeita luonnonkuvauksia; ne laajentuvat +ikäänkuin itsenäisiksi maalaelmiksi, joissa runotar mielihyvällä +viivyskelee. Sankareita vertaillaan väliin jalopeuroihin, väliin +metsäkarjuihin, joita esitellään milloin missäkin tilassa; uros kaatuu +kuin vuoriston petäjä, jonka tapparan terä armottomasti laivapuiksi +kukistaa. Pieniä laatukuvia, tuoreita, heloittavia, piirtelee meille +Kreikan runotar kertoillessaan Akhilleun kilven taonnasta. Me näemme +maalaiset kyntämässä ja eloa niittämässä, näemme jalopeurain laitumella +ahdistavan karjaa, näemme viininkorjuujuhlan ja iloiset piiritanssit. +Tämä vie meidät jo ulkopuolelle varsinaisen luonnon piiriä viattomaan, +yksinkertaiseen ihmiselämään luonnon yhteydessä.</p> + +<p>Myöhemmiltäkin ajoilta on semmoisia itsenäisiä luonnonkuvauksia, kuin +ylempänä mainittiin. Tunnettu on Sofokleen ylväs ylistyslaulelma +Attikasta ja Kolonosta, näin alkava:<a name="FNanchor_67" id="FNanchor_67"></a><a href="#Footnote_67" class="fnanchor">[67]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Heporikkahan maan, oi vieras,<br /></span> <span class="i0">Saavuit seutuhun oivimpaan,<br /></span> <span class="i0">Kolonoon valokiiltoiseen;<br /></span> -<span class="i0">Jossa mielellään satakielinen viipyy,<br /></span> -<span class="i0">Vaikeroi heloäänin notkojen varjossa.<br /></span> +<span class="i0">Jossa mielellään satakielinen viipyy,<br /></span> +<span class="i0">Vaikeroi heloäänin notkojen varjossa.<br /></span> </div></div> -<p>Saman näytelmän alussa Antigone kuvailee Kolonon seutua näillä +<p>Saman näytelmän alussa Antigone kuvailee Kolonon seutua näillä sanoilla:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i25">On loittona, —<br /></span> -<span class="i0">Niin näyttää, — tornit kaupunkia suojaavat;<br /></span> -<span class="i0">Pyhä paikka tää on: viini, laaker', öljypuu<br /></span> -<span class="i0">Tääll' uhkeasti kasvaa; taajasulkaisten<br /></span> -<span class="i0">Satakielten laulu lehdon siimeksestä soi.<br /></span> +<span class="i0">Niin näyttää, — tornit kaupunkia suojaavat;<br /></span> +<span class="i0">Pyhä paikka tää on: viini, laaker', öljypuu<br /></span> +<span class="i0">Tääll' uhkeasti kasvaa; taajasulkaisten<br /></span> +<span class="i0">Satakielten laulu lehdon siimeksestä soi.<br /></span> </div></div> -<p>Vielä runsaammin on tällaisia kuvauksia Euripideellä. Mutta outoa on -ylimalkain vanhemman ajan kreikkalaisille se hellä, romantinen +<p>Vielä runsaammin on tällaisia kuvauksia Euripideellä. Mutta outoa on +ylimalkain vanhemman ajan kreikkalaisille se hellä, romantinen tunteellisuus, jolla nykyisempi aika katselee luontoa, paeten sen -turviin yhteis-elämän proosallisuudesta. Tällainen katsantotapa tulee -kuitenkin yhä enemmin näkyviin, sitä mukaa kuin sisäkohtaisuus pääsee -suurempaan valtaan. Myöhemmän ajan kaunopuhujat ottivat usein luonnon +turviin yhteis-elämän proosallisuudesta. Tällainen katsantotapa tulee +kuitenkin yhä enemmin näkyviin, sitä mukaa kuin sisäkohtaisuus pääsee +suurempaan valtaan. Myöhemmän ajan kaunopuhujat ottivat usein luonnon kuvailemisen harjoitelmainsa aineeksi; idyllirunoilijatkin tietysti -ihan itsestään siihen johtuivat, ja varsinkin antiikisen kirjallisuuden -loppuajoilta on monta teosta, joissa näyttäytyy virkeä luonnontunne. -Esimerkkinä voisi olla Aelianon, luultavasti Dikaiarkhon mukaan tehty +ihan itsestään siihen johtuivat, ja varsinkin antiikisen kirjallisuuden +loppuajoilta on monta teosta, joissa näyttäytyy virkeä luonnontunne. +Esimerkkinä voisi olla Aelianon, luultavasti Dikaiarkhon mukaan tehty kertomus Tempen laaksosta<a name="FNanchor_68" id="FNanchor_68"></a><a href="#Footnote_68" class="fnanchor">[68]</a> ja monta paikkaa Longon paimenromaanissa. -Mitä on sanottu kreikkalaisista, sopii yleensä roomalaisiinkin; +Mitä on sanottu kreikkalaisista, sopii yleensä roomalaisiinkin; kauniita luonnonkuvauksia tavataan Lucretion luonnonfilosofisessa runoelmassa, Vergilion Georgicassa, Horation lauluissa<a name="FNanchor_69" id="FNanchor_69"></a><a href="#Footnote_69" class="fnanchor">[69]</a> y.m.</p> -<p>Mutta vasta kristin-uskon tuottama maailmankatsomus vireytti täysin -määrin uuden ajan kirjallisuudessa huomattavaa syvätunteista -luonnonkauneuden harrastusta. Samalla kuin yksilön tunne-elämä -koroitettiin henkisen olon keskustaksi, näki ihminen ulkonaisessakin -luonnossa oman sielunsa kajastuksen, tajusi sen ilmiöitä oman -sydämmensä kuvaksi tai oivalsi niissä Luojan hyvyyden ja voiman, jonka -ihailemiseen antautui innokkaalla hartaudella. Sitä havaitaan jo -kirkkoisissä; niin esim. Basilios "Suuri" eräässä kirjeessä Gregorios -Nazianzenolle lämpimästi kuvailee sitä jylhää, tiheämetsäistä vuorta -ryöpeän kosken partaalla, jonne hän oli vetäytynyt pois hiljaista -eräkäs-elämää viettämään.<a name="FNanchor_70" id="FNanchor_70"></a><a href="#Footnote_70" class="fnanchor">[70]</a></p> - -<p>Liian pitkäksi vetäisi, jos askel askelelta seuraisin luonnontunteen -kehittymistä eri aikakausina. Sopisihan muutoin puhua siitä, miten -Minnesängerit mielellään pakisevat kevään tulosta, vertaillen toisiinsa +<p>Mutta vasta kristin-uskon tuottama maailmankatsomus vireytti täysin +määrin uuden ajan kirjallisuudessa huomattavaa syvätunteista +luonnonkauneuden harrastusta. Samalla kuin yksilön tunne-elämä +koroitettiin henkisen olon keskustaksi, näki ihminen ulkonaisessakin +luonnossa oman sielunsa kajastuksen, tajusi sen ilmiöitä oman +sydämmensä kuvaksi tai oivalsi niissä Luojan hyvyyden ja voiman, jonka +ihailemiseen antautui innokkaalla hartaudella. Sitä havaitaan jo +kirkkoisissä; niin esim. Basilios "Suuri" eräässä kirjeessä Gregorios +Nazianzenolle lämpimästi kuvailee sitä jylhää, tiheämetsäistä vuorta +ryöpeän kosken partaalla, jonne hän oli vetäytynyt pois hiljaista +eräkäs-elämää viettämään.<a name="FNanchor_70" id="FNanchor_70"></a><a href="#Footnote_70" class="fnanchor">[70]</a></p> + +<p>Liian pitkäksi vetäisi, jos askel askelelta seuraisin luonnontunteen +kehittymistä eri aikakausina. Sopisihan muutoin puhua siitä, miten +Minnesängerit mielellään pakisevat kevään tulosta, vertaillen toisiinsa naisten ja kukkien suloisuutta, tai kuinka tavataan monta onnistunutta -luonnonkuvausta Danten ja Tasson teoksissa sekä Camõesilla, valtameren -taidokkaalla maalailijalla. Shakespeare, jonka näytelmissä -tosi-draamallisella tavalla kaikki liittyy toimintaan, osaa henkilöin -puheluun mestarillisesti luoda heitä ympäröivän luonnon omituista +luonnonkuvausta Danten ja Tasson teoksissa sekä Camõesilla, valtameren +taidokkaalla maalailijalla. Shakespeare, jonka näytelmissä +tosi-draamallisella tavalla kaikki liittyy toimintaan, osaa henkilöin +puheluun mestarillisesti luoda heitä ympäröivän luonnon omituista mielialaa. Todisteeksi on useinkin mainittu "Venetian kauppiaan" -loppukohtaus, joka tuo silmiemme eteen Italian ihanan kuutamo-yön, tahi -metsässä tapahtuva toiminta "Kesäyön unelmassa". Sopisipa lisätä monta -muutakin kohtaa, esim. rajuilman Learissa ja erämaan jylhän luonnon -kuvan Cymbelinessä. Huomattava on, kuinka nämä Shakespearen -luonnonkuvat samalla esittävät ihmishengen tunteita ja toimintaa. -Venetian kuutamo-yö hyvin kuvastelee näytelmän sopusointuisaa -lopputunnelmaa, Learissa myrsky raivoaa yhtä paljon kuningasvanhuksen -rinnassa kuin ulkona kankaalla ja Macbethissa huuhkajan-äänet ja suden -surkea ulvonta ovat ihmisten ilkitöiden kamalia enteitä.</p> - -<p>Melkein kaikissa tähän asti mainituissa kuvauksissa luonto esiintyy -jonkun ihmis-elämästä otetun aiheen lisäyksenä tai pohjana. Mutta -kahdeksannellatoista vuosisadalla harrastus kääntyy itse luonnon +loppukohtaus, joka tuo silmiemme eteen Italian ihanan kuutamo-yön, tahi +metsässä tapahtuva toiminta "Kesäyön unelmassa". Sopisipa lisätä monta +muutakin kohtaa, esim. rajuilman Learissa ja erämaan jylhän luonnon +kuvan Cymbelinessä. Huomattava on, kuinka nämä Shakespearen +luonnonkuvat samalla esittävät ihmishengen tunteita ja toimintaa. +Venetian kuutamo-yö hyvin kuvastelee näytelmän sopusointuisaa +lopputunnelmaa, Learissa myrsky raivoaa yhtä paljon kuningasvanhuksen +rinnassa kuin ulkona kankaalla ja Macbethissa huuhkajan-äänet ja suden +surkea ulvonta ovat ihmisten ilkitöiden kamalia enteitä.</p> + +<p>Melkein kaikissa tähän asti mainituissa kuvauksissa luonto esiintyy +jonkun ihmis-elämästä otetun aiheen lisäyksenä tai pohjana. Mutta +kahdeksannellatoista vuosisadalla harrastus kääntyy itse luonnon puoleen; sen ilmaukset semmoisinaan, kuten vuoden-aikojen vaiheet, -maisemain kauneus y.m., valitaan runouden aineiksi. Tämän kanssa on -lähimmässä yhteydessä tuo palajaminen luonnollisuuteen, josta ennen on +maisemain kauneus y.m., valitaan runouden aineiksi. Tämän kanssa on +lähimmässä yhteydessä tuo palajaminen luonnollisuuteen, josta ennen on ollut puhetta, maakansan yksinkertaisten tapojen ihaileminen ja -kyllästys ajan ylenmääräiseen sivistykseen. Ihminen etsi luonnosta sitä -täydellisyyttä, jota hän kaipasi yhteis-elämässä ja luuli saavuttavansa -rauhan sen hiljaisessa, muuttumatonten lakien alaisessa elämässä. -Vaikka siihen sekaantuikin paljon sumeata hentomielisyyttä, niin se -kuitenkin opetti ihmisiä luonnon todellista kauneutta oivaltamaan ja -sen povesta imemään tuoretta elinvoimaa. Tämän suunnan varsinaisina -alkulähteinä sopii pitää Rousseaun teoksia ja Macphersonin toimittamia +kyllästys ajan ylenmääräiseen sivistykseen. Ihminen etsi luonnosta sitä +täydellisyyttä, jota hän kaipasi yhteis-elämässä ja luuli saavuttavansa +rauhan sen hiljaisessa, muuttumatonten lakien alaisessa elämässä. +Vaikka siihen sekaantuikin paljon sumeata hentomielisyyttä, niin se +kuitenkin opetti ihmisiä luonnon todellista kauneutta oivaltamaan ja +sen povesta imemään tuoretta elinvoimaa. Tämän suunnan varsinaisina +alkulähteinä sopii pitää Rousseaun teoksia ja Macphersonin toimittamia Ossianin lauluja, jotka melkein yht'aikaa valloittivat Euroopan lukijakunnan. Huomataanpa jo aikaisemminkin muutamia samansuuntaisia ilmauksia; mainittakoon vaan englantilainen Thomson ja saksalainen -Haller. Deskriptiivistä esitystapaa suosittiin; tämä tosin helposti vie -tyhjään rhetoorisuuteen ja ulkonaisten seikkojen pitkäveteiseen -luettelemiseen, mutta siitäkin yleisestä säännöstä on kiitettäviä -poikkeuksia. Sitä paremmin luonnonkuvailu menestyi, missä se yhtyi +Haller. Deskriptiivistä esitystapaa suosittiin; tämä tosin helposti vie +tyhjään rhetoorisuuteen ja ulkonaisten seikkojen pitkäveteiseen +luettelemiseen, mutta siitäkin yleisestä säännöstä on kiitettäviä +poikkeuksia. Sitä paremmin luonnonkuvailu menestyi, missä se yhtyi kertomuksen toimintaan tai lyyrillisten tunteiden ilmaisuun.</p> -<p>Edellisessä suhteessa ovat merkillisiä Bernardin de St. Pierren -tunnettu kertoelma "Paul et Virginie" sekä Chateaubriand'in teokset. -"Paul ja Virginiassa" on troopillisen luonnon kuvaileminen pääasia; sen -ympäröiminä kasvavat nuoret päähenkilöt luonnollisessa viattomuudessa -yksinäisessä saaressa keskellä Atlantin merta. Humboldt siitä lausuu -Kosmos kirjassaan,<a name="FNanchor_71" id="FNanchor_71"></a><a href="#Footnote_71" class="fnanchor">[71]</a> kerrottuaan, kuinka hän sitä luki -tutkimusretkillään matkatoverinsa kanssa: "Kun etelän taivas hiljaa +<p>Edellisessä suhteessa ovat merkillisiä Bernardin de St. Pierren +tunnettu kertoelma "Paul et Virginie" sekä Chateaubriand'in teokset. +"Paul ja Virginiassa" on troopillisen luonnon kuvaileminen pääasia; sen +ympäröiminä kasvavat nuoret päähenkilöt luonnollisessa viattomuudessa +yksinäisessä saaressa keskellä Atlantin merta. Humboldt siitä lausuu +Kosmos kirjassaan,<a name="FNanchor_71" id="FNanchor_71"></a><a href="#Footnote_71" class="fnanchor">[71]</a> kerrottuaan, kuinka hän sitä luki +tutkimusretkillään matkatoverinsa kanssa: "Kun etelän taivas hiljaa loisteli tai sateiden aikakautena salama, ukkosen pauhatessa, valaisi -metsää Orinocon rannoilla, valtasi mielemme se ihmeellinen -todenmukaisuus, jolla tuossa kirjasessa kuvataan kesämaiden mahtavaa -luontoa kaikessa omituisuudessaan." — Toisessa pienemmässä -kertomuksessa "Indialainen maja" (La chaumière indienne) on Bernardin -de St. Pierre kuvaillut Indian hehkuvaa luontoa ja sitä onnea, jota -ihmisten hylkäämä paria raukkakin voi löytää sen äidinsylissä. — -Ihmeteltävällä havainnollisuudella Chateaubriand lukijoillensa -esittelee milloin Amerikan synkeitä aarniometsiä, joihin pakenee -kultuuriin väsynyt eurooppalainen, milloin Kreikan maisemia, +metsää Orinocon rannoilla, valtasi mielemme se ihmeellinen +todenmukaisuus, jolla tuossa kirjasessa kuvataan kesämaiden mahtavaa +luontoa kaikessa omituisuudessaan." — Toisessa pienemmässä +kertomuksessa "Indialainen maja" (La chaumière indienne) on Bernardin +de St. Pierre kuvaillut Indian hehkuvaa luontoa ja sitä onnea, jota +ihmisten hylkäämä paria raukkakin voi löytää sen äidinsylissä. — +Ihmeteltävällä havainnollisuudella Chateaubriand lukijoillensa +esittelee milloin Amerikan synkeitä aarniometsiä, joihin pakenee +kultuuriin väsynyt eurooppalainen, milloin Kreikan maisemia, entis-aikain sivistyksen kirkastamia, tai kristin-uskon muistojen -pyhittämiä Palestiinan maita.</p> +pyhittämiä Palestiinan maita.</p> <p>Uudemman ajan lyriikassa luonto ja tunteet usein sulauvat yhteen; -runoilija aavistaa oman olentonsa salaista yhteyttä luonnon-elämän +runoilija aavistaa oman olentonsa salaista yhteyttä luonnon-elämän kanssa, eri mielialat luovat siihen valonsa tai varjonsa, ja luonnon -vaiheissa hän näkee oman sielunsa värähdykset. Niin ulkomaan -runoilijoista erittäin Goethe. Muistakaamme esim. "Harz-matkaa -talvella", tuota pientä runoa, täynnä nuoruuden haaveksivaa intoa, +vaiheissa hän näkee oman sielunsa värähdykset. Niin ulkomaan +runoilijoista erittäin Goethe. Muistakaamme esim. "Harz-matkaa +talvella", tuota pientä runoa, täynnä nuoruuden haaveksivaa intoa, jossa aatokset, luonnonkuviin kietoutuneina, vapaan rytmin kannattamina, kulkevat vaihtelevana sarjana silmiemme ohitse, taikka -runoa "Henkien laulu vetten päällä", jossa taivaasta valuneet, -rajusti pauhaavat tai tyyneesti vierivät ja sitten taas taivaaseen -palajavat vedet ovat ihmishengen vertauskuvana. Toisinaan pienessä -luonnonkuvassa, muutamissa harvoissa piirteissä, puhkeaa esiin -runoilijan syvimmät tunteet, niinkuin tunnetussa laulelmassa: "Über -allen Gipfeln ist Ruh". — Ballaadeissaan Goethe usein, käyttäen -hyväksensä vanhaa kansan-uskoa, joka luonnonvoimissa näkee haltiain -maailman, kuvailee niiden salaperäistä vaikutusta ihmismieleen; ne -houkuttelevat luokseen ihmistä, joka vapautensa menetettyään -tahdottomana, vaistomaisesti, heittäytyy niiden omaksi. Vedenneito -viehättää vastustamattomalla tenhovoimalla kalastajan meren viileään -syvyyteen, jossa kalan on armas aikaella, jonka aalloissa kylpevät +runoa "Henkien laulu vetten päällä", jossa taivaasta valuneet, +rajusti pauhaavat tai tyyneesti vierivät ja sitten taas taivaaseen +palajavat vedet ovat ihmishengen vertauskuvana. Toisinaan pienessä +luonnonkuvassa, muutamissa harvoissa piirteissä, puhkeaa esiin +runoilijan syvimmät tunteet, niinkuin tunnetussa laulelmassa: "Ãœber +allen Gipfeln ist Ruh". — Ballaadeissaan Goethe usein, käyttäen +hyväksensä vanhaa kansan-uskoa, joka luonnonvoimissa näkee haltiain +maailman, kuvailee niiden salaperäistä vaikutusta ihmismieleen; ne +houkuttelevat luokseen ihmistä, joka vapautensa menetettyään +tahdottomana, vaistomaisesti, heittäytyy niiden omaksi. Vedenneito +viehättää vastustamattomalla tenhovoimalla kalastajan meren viileään +syvyyteen, jossa kalan on armas aikaella, jonka aalloissa kylpevät aurinko ja kuu ja johon taivas kuvastuu, kosteudesta kirkastuneena. -Pelokkaana poika kätkeytyy vasten isänsä povea, varoen joutuvansa -peikkojen valtaan, kammoen hän katselee keijukaiskuningasta ja hänen -tyttäriänsä, jotka häntä houkuttelevat hämärään valtakuntaansa, mutta -isän silmissä eivät ole muuta kuin utua ja harmaita pajupensaita, ja -tuskissaan lapsi parka vihdoin heittää henkensä. Tällaiset kuvaukset -eivät ole yksistään ulkonaisen luonnon, vaan sisimmäisen tunne-elämän -esitystä.</p> - -<p>Saksan lyyrillisestä runoudesta voisi saada paljon muitakin kauniita -esimerkkejä luonnon käyttämisestä tunteiden tulkitsijana. Ajatelkaamme -vaan, miten Heine osaa koko luontoon vuodattaa elävän ihmissielun +Pelokkaana poika kätkeytyy vasten isänsä povea, varoen joutuvansa +peikkojen valtaan, kammoen hän katselee keijukaiskuningasta ja hänen +tyttäriänsä, jotka häntä houkuttelevat hämärään valtakuntaansa, mutta +isän silmissä eivät ole muuta kuin utua ja harmaita pajupensaita, ja +tuskissaan lapsi parka vihdoin heittää henkensä. Tällaiset kuvaukset +eivät ole yksistään ulkonaisen luonnon, vaan sisimmäisen tunne-elämän +esitystä.</p> + +<p>Saksan lyyrillisestä runoudesta voisi saada paljon muitakin kauniita +esimerkkejä luonnon käyttämisestä tunteiden tulkitsijana. Ajatelkaamme +vaan, miten Heine osaa koko luontoon vuodattaa elävän ihmissielun tunteita.</p> -<p>Samoin kuin Goethe, niin Byronkin syvästi tuntee ihmishengen yhteyttä -luonnon kanssa. Hänen kertomarunoissaan, joiden jokaisen säkeen läpi -tunkeuu mitä sainein lyyrillinen tunteellisuus, maisemakuvat aina -ihmeellisesti tajountuvat vallitsevaan mielialaan, ilmestyipä silmiemme -eteen Attikan kalliorannat ja niitä vastaan tyrskyävä meri synkän -tarinan kehyksenä tai hymyilevä luonto Konstantinopolin salmen -rannoilla tahi kaukainen saari Etelämerellä, rakkauden syrjäinen -turvapaikka. "Childe Harold's Pilgrimage" nimisessä runoelmassa eri -maiden kuvat omituisella tavalla yhtyvät menneiden aikojen muotoihin ja -hetken herättämiin aatoksiin ja tunteihin. Ja niinkuin Byronin -teoksissa, niin on tällä tunteenomaisella luonnonkuvailulla muutenkin -tärkeä sija Englannin runoudessa.</p> - -<p>Vähän toisemmalla tavalla luonto ilmaantuu Ranskan uudemmassa -romaanikirjallisuudessa; se muodostaa tapausten ympäristön ja ihmeen -selvillä väreillä sitä semmoisena esitetäänkin. Daudet'in kertoelmista +<p>Samoin kuin Goethe, niin Byronkin syvästi tuntee ihmishengen yhteyttä +luonnon kanssa. Hänen kertomarunoissaan, joiden jokaisen säkeen läpi +tunkeuu mitä sainein lyyrillinen tunteellisuus, maisemakuvat aina +ihmeellisesti tajountuvat vallitsevaan mielialaan, ilmestyipä silmiemme +eteen Attikan kalliorannat ja niitä vastaan tyrskyävä meri synkän +tarinan kehyksenä tai hymyilevä luonto Konstantinopolin salmen +rannoilla tahi kaukainen saari Etelämerellä, rakkauden syrjäinen +turvapaikka. "Childe Harold's Pilgrimage" nimisessä runoelmassa eri +maiden kuvat omituisella tavalla yhtyvät menneiden aikojen muotoihin ja +hetken herättämiin aatoksiin ja tunteihin. Ja niinkuin Byronin +teoksissa, niin on tällä tunteenomaisella luonnonkuvailulla muutenkin +tärkeä sija Englannin runoudessa.</p> + +<p>Vähän toisemmalla tavalla luonto ilmaantuu Ranskan uudemmassa +romaanikirjallisuudessa; se muodostaa tapausten ympäristön ja ihmeen +selvillä väreillä sitä semmoisena esitetäänkin. Daudet'in kertoelmista sopisi mainita monta kaunista Pariisin kaupungin kuvausta, Loti'n "Islannin kalastajista" noita surunvoittoisia luonnonkuvia Bretagnen -rannikolta ja Jäämeren aavoilta ulapoilta.</p> - -<p>Mitä meidän maan runouteen tulee, niin virkeä osanotto luonnon elämään -jo vanhastaan on ollut sen tähdellisimpiä tunnusmerkkejä. Sen -todistavat jo Kalevalan ja Kantelettaren runot, jotka esittävät luonnon -ja ihmisen välin mitä lähimmäksi, herttaisimmaksi. Ihminen sitä -katselee ystävän silmin, uskoo sille sydämmensä tunteet ja toivoo -saavansa luonnonkin puolelta kokea samanlaista ystävällistä -myötätuntoisuutta. Emon ja sulhon murhe Ainon kuolemasta puhkeaa ilmi -käkien kukunnassa, jotka itse ovat sukeuneet surevan äidin -kyyneltulvasta. Koivu valkeavyöhyt itkee kolkkoa kohtaloansa; mutta -Väinämöinen lupaa sille elon uuden armahamman, jolloin se on ilosta -itkevä, riemusta remahutteleva, ja veistää siitä kanteleen, joka -ilmoittelee ihmis-elämän vaihtelevia mielialoja. Näin ilmaantuu +rannikolta ja Jäämeren aavoilta ulapoilta.</p> + +<p>Mitä meidän maan runouteen tulee, niin virkeä osanotto luonnon elämään +jo vanhastaan on ollut sen tähdellisimpiä tunnusmerkkejä. Sen +todistavat jo Kalevalan ja Kantelettaren runot, jotka esittävät luonnon +ja ihmisen välin mitä lähimmäksi, herttaisimmaksi. Ihminen sitä +katselee ystävän silmin, uskoo sille sydämmensä tunteet ja toivoo +saavansa luonnonkin puolelta kokea samanlaista ystävällistä +myötätuntoisuutta. Emon ja sulhon murhe Ainon kuolemasta puhkeaa ilmi +käkien kukunnassa, jotka itse ovat sukeuneet surevan äidin +kyyneltulvasta. Koivu valkeavyöhyt itkee kolkkoa kohtaloansa; mutta +Väinämöinen lupaa sille elon uuden armahamman, jolloin se on ilosta +itkevä, riemusta remahutteleva, ja veistää siitä kanteleen, joka +ilmoittelee ihmis-elämän vaihtelevia mielialoja. Näin ilmaantuu kaikkialla muinaislauluissamme vuorovaikutus ihmisen ja ulkonaisen -luonnon välillä. Raikasta luonnontunnetta osoittavat niin-ikään -Kalevalan maisemakuvaukset, jotka eivät kuitenkaan ole samaa laatua -kuin Homeron, määrättyjä paikkoja esittäviä, mutta sen sijaan luovat -eteemme mitä selvimmän ylimalkaisen kuvan pohjoismaiden luonnosta -ja näköaloista. Helleenien luonnon-jumalistoa muistuttavat -muinaisrunojemme monilukuiset haltiat: Suvettaret ja Terhenettäret, -Vellamon neidot ja Aallottaret, niinkuin myös Tapio ja Mielikki ynnä -heitä ympäröivä Tapiolan kansa, sekä Luonnottaret, kaiken elon ja olon -hämärät alkuolennot.</p> - -<p>Uudemmassakin kirjallisuudessa havaitaan tätä luonnontunnetta, joka -niin syvälle on juurtunut suomalaiseen katsantotapaan. Rakkaus luontoon -— etenkin Suomenmaan luontoon — kaikuu myötäänsä Runebergin -unohtumattomista runoelmista; sen ihanuutta hän ylistelee ja -tarkasti hän sitä kuvailee erityiskohtia myöden. Niin varsinkin -Hirvenhiihtäjissä ja Hannassa sekä monessa lyyrillisessä runossa. -Tahdon tässä vaan johdattaa lukijan mieleen, kuinka elävästi Suomen -sisämaan luonto leviää silmiemme eteen Hannan kolmannessa runossa:</p> +luonnon välillä. Raikasta luonnontunnetta osoittavat niin-ikään +Kalevalan maisemakuvaukset, jotka eivät kuitenkaan ole samaa laatua +kuin Homeron, määrättyjä paikkoja esittäviä, mutta sen sijaan luovat +eteemme mitä selvimmän ylimalkaisen kuvan pohjoismaiden luonnosta +ja näköaloista. Helleenien luonnon-jumalistoa muistuttavat +muinaisrunojemme monilukuiset haltiat: Suvettaret ja Terhenettäret, +Vellamon neidot ja Aallottaret, niinkuin myös Tapio ja Mielikki ynnä +heitä ympäröivä Tapiolan kansa, sekä Luonnottaret, kaiken elon ja olon +hämärät alkuolennot.</p> + +<p>Uudemmassakin kirjallisuudessa havaitaan tätä luonnontunnetta, joka +niin syvälle on juurtunut suomalaiseen katsantotapaan. Rakkaus luontoon +— etenkin Suomenmaan luontoon — kaikuu myötäänsä Runebergin +unohtumattomista runoelmista; sen ihanuutta hän ylistelee ja +tarkasti hän sitä kuvailee erityiskohtia myöden. Niin varsinkin +Hirvenhiihtäjissä ja Hannassa sekä monessa lyyrillisessä runossa. +Tahdon tässä vaan johdattaa lukijan mieleen, kuinka elävästi Suomen +sisämaan luonto leviää silmiemme eteen Hannan kolmannessa runossa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Päivä jo mailleen käy, pois länteen vuorien taakse;<br /></span> -<span class="i0">Lauha kuin morsian ilta tok' on. Rusopilviä ilmass'<br /></span> -<span class="i0">Ui sekä maahan luo valoansa, ja penseät tuulet,<br /></span> -<span class="i0">Niityilt' yhtyen, leikkiä lyö kukan-tuoksujen kanssa.<br /></span> +<span class="i0">Päivä jo mailleen käy, pois länteen vuorien taakse;<br /></span> +<span class="i0">Lauha kuin morsian ilta tok' on. Rusopilviä ilmass'<br /></span> +<span class="i0">Ui sekä maahan luo valoansa, ja penseät tuulet,<br /></span> +<span class="i0">Niityilt' yhtyen, leikkiä lyö kukan-tuoksujen kanssa.<br /></span> <span class="i0">— — — — —<br /></span> -<span class="i0">Täällä on vihreytt', on heleyttä ja henkeä. Laineist'<br /></span> -<span class="i0">Ääretön paljous saaria nousevi, kaikista viittaa<br /></span> -<span class="i0">Liehuen lehtevät puut väsyneen vene-soutajan luokseen.<br /></span> -<span class="i0">Niemehen käy, joka maahan tuolla nyt yhtyvän näyttää,<br /></span> -<span class="i0">Niin edessäs ulapan näät aukeemman, kylät hauskat<br /></span> -<span class="i0">Rannoilta haamoittaa, sekä kirkkokin loistavi kaukaa.<br /></span> -<span class="i0">Toisella puolen taas, mitk' uhkeat vainiot siellä,<br /></span> -<span class="i0">Viljavat, laihokkaat, ylt'ympäri metsäset vaarat!<a name="FNanchor_72" id="FNanchor_72"></a><a href="#Footnote_72" class="fnanchor">[72]</a><br /></span> +<span class="i0">Täällä on vihreytt', on heleyttä ja henkeä. Laineist'<br /></span> +<span class="i0">Ääretön paljous saaria nousevi, kaikista viittaa<br /></span> +<span class="i0">Liehuen lehtevät puut väsyneen vene-soutajan luokseen.<br /></span> +<span class="i0">Niemehen käy, joka maahan tuolla nyt yhtyvän näyttää,<br /></span> +<span class="i0">Niin edessäs ulapan näät aukeemman, kylät hauskat<br /></span> +<span class="i0">Rannoilta haamoittaa, sekä kirkkokin loistavi kaukaa.<br /></span> +<span class="i0">Toisella puolen taas, mitk' uhkeat vainiot siellä,<br /></span> +<span class="i0">Viljavat, laihokkaat, ylt'ympäri metsäset vaarat!<a name="FNanchor_72" id="FNanchor_72"></a><a href="#Footnote_72" class="fnanchor">[72]</a><br /></span> </div></div> -<p>Ja edempänä kauniisti kuvataan "tuli-kumpua" ja laajaa näköalaa sen -kukkulalta. — Runebergin runoudessa yleensä luonnon kirkas kuva luo -säteitänsä ihmismieleen, joka siitä kirkastuu ja lämpiää ja -innostuksella ihailee luonnon kauneutta, semmoisena kuin se itsestään -on. Runebergin käsittelytavassa on melkein aina jotain eepillistä. -Topeliuksella sitä vastoin luonto ja tunteet perin lyyrillisellä -tavalla sulavat yhteen. Luonto on hänelle enimmiten henkisen olemuksen, -sisällisen maailman, eduskuvana ja ilmaisijana. Sylvian lauluissa -luonnon äänet lausuvat ilmi isänmaanrakkauden vienoimpia tunteita. -Suomen kansan surut ja toiveet useinkin verhoutuvat hilpeäin +<p>Ja edempänä kauniisti kuvataan "tuli-kumpua" ja laajaa näköalaa sen +kukkulalta. — Runebergin runoudessa yleensä luonnon kirkas kuva luo +säteitänsä ihmismieleen, joka siitä kirkastuu ja lämpiää ja +innostuksella ihailee luonnon kauneutta, semmoisena kuin se itsestään +on. Runebergin käsittelytavassa on melkein aina jotain eepillistä. +Topeliuksella sitä vastoin luonto ja tunteet perin lyyrillisellä +tavalla sulavat yhteen. Luonto on hänelle enimmiten henkisen olemuksen, +sisällisen maailman, eduskuvana ja ilmaisijana. Sylvian lauluissa +luonnon äänet lausuvat ilmi isänmaanrakkauden vienoimpia tunteita. +Suomen kansan surut ja toiveet useinkin verhoutuvat hilpeäin luonnonkuvien taa. Kauniisti kuvailee kotimaan rakkauden ja -luonnontajunnan yhteyttä tuo ihana satu "koivusta ja tähdestä", jotka +luonnontajunnan yhteyttä tuo ihana satu "koivusta ja tähdestä", jotka ainoana kodin muistona johtivat lapset vieraalta maalta omain vanhempain sylihin.</p> -<p>Tiettyä on, että tämän luonnontunteen on täytynyt ilmestyä -suomenkielisessäkin taiderunoudessa. Niin tapaamme esim. Kiven -"Seitsemässä veljeksessä" mestarillisia, tosi-eepillisiä -luonnonkuvauksia; lähtemättömänä pysynee jokaisen lukijan mielessä tuo -juhlallinen näköala Impivaaran harjalta, — monta muuta samanlaista +<p>Tiettyä on, että tämän luonnontunteen on täytynyt ilmestyä +suomenkielisessäkin taiderunoudessa. Niin tapaamme esim. Kiven +"Seitsemässä veljeksessä" mestarillisia, tosi-eepillisiä +luonnonkuvauksia; lähtemättömänä pysynee jokaisen lukijan mielessä tuo +juhlallinen näköala Impivaaran harjalta, — monta muuta samanlaista kohtaa mainitsematta. — Kuinka haikeansuloisesti talvisen luonnon kolkkous yhtyy valittavan immen kyyneliin Paavo Cajanderin runossa ("Saaren impi"):</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Täss' istun nyt ja itken, kun päivä umpeen käy,<br /></span> -<span class="i0">Ja itken taas, kun alkaa päivä uusi,<br /></span> -<span class="i0">Mun entist' ystävääni ei kuuluvissa näy,<br /></span> -<span class="i0">Täss' yksin olen niinkuin kasken kuusi;<br /></span> -<span class="i0">Ja ympärilläin tuisku se puita tuivertaa;<br /></span> +<span class="i0">Täss' istun nyt ja itken, kun päivä umpeen käy,<br /></span> +<span class="i0">Ja itken taas, kun alkaa päivä uusi,<br /></span> +<span class="i0">Mun entist' ystävääni ei kuuluvissa näy,<br /></span> +<span class="i0">Täss' yksin olen niinkuin kasken kuusi;<br /></span> +<span class="i0">Ja ympärilläin tuisku se puita tuivertaa;<br /></span> <span class="i0">Ja hankipeitteen alla on kaunis kukkain maa,<br /></span> <span class="i0">On kaikki, kaikki muistot hangen alla.<br /></span> </div></div> -<p>Ja riehuva kevättunne, yht'aikaa elinvoimaa ja kaihoa täynnä, käy -kaikuvana pohjasävelenä Erkon Ainon läpi; luonnon kevät, ihmis-elämän -ja kansan kevät sointuvat yhteen mahtavaksi tunnevirraksi:</p> +<p>Ja riehuva kevättunne, yht'aikaa elinvoimaa ja kaihoa täynnä, käy +kaikuvana pohjasävelenä Erkon Ainon läpi; luonnon kevät, ihmis-elämän +ja kansan kevät sointuvat yhteen mahtavaksi tunnevirraksi:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Nyt on kevät polvellani,<br /></span> -<span class="i0">Kevät tässä rinnassani,<br /></span> -<span class="i0">Kevät puussa, kevät maassa,<br /></span> -<span class="i0">Kevät kansani povessa."<br /></span> +<span class="i0">"Nyt on kevät polvellani,<br /></span> +<span class="i0">Kevät tässä rinnassani,<br /></span> +<span class="i0">Kevät puussa, kevät maassa,<br /></span> +<span class="i0">Kevät kansani povessa."<br /></span> </div></div> -<p>Ja kaikkialla tässä ihanassa runoelmassa luonnon elämä muodostuu -ihmis-elämän kuvastimeksi, niinkuin esim. Ainon kauniissa mietelmissä, -kun hän vertailee oloansa milloin allin tai pääskysen, milloin ulpukan +<p>Ja kaikkialla tässä ihanassa runoelmassa luonnon elämä muodostuu +ihmis-elämän kuvastimeksi, niinkuin esim. Ainon kauniissa mietelmissä, +kun hän vertailee oloansa milloin allin tai pääskysen, milloin ulpukan kohtaloon.</p> -<p>Luonnon tuntehikas kuvaileminen on varsinkin kehittynyt nykyisessä -"tunnelmakirjallisuudessa". Siinä ilmaantuva kuvailutapa lienee -ensimmältään saanut alkunsa tuosta ylempänä mainitusta, uudemmassa +<p>Luonnon tuntehikas kuvaileminen on varsinkin kehittynyt nykyisessä +"tunnelmakirjallisuudessa". Siinä ilmaantuva kuvailutapa lienee +ensimmältään saanut alkunsa tuosta ylempänä mainitusta, uudemmassa ranskalaisessa kirjallisuudessa tavattavasta luonnonkuvailusta; -muutamissa J. Ahon teoksissa se onkin ihan sama. Mutta myöhemmissä, -niinkuin "Lastuissa", suomalainen luonnontajunta pääsee voitolle: +muutamissa J. Ahon teoksissa se onkin ihan sama. Mutta myöhemmissä, +niinkuin "Lastuissa", suomalainen luonnontajunta pääsee voitolle: ihmissielu, apeitten mielialojen valtaamana, antautuu luonnon -salaperäisen vaikutuksen alaiseksi, etsii siitä lievennystä, -lohdutusta, virkistystä, tai näkee sen ilmiöissä oman ja kansansa +salaperäisen vaikutuksen alaiseksi, etsii siitä lievennystä, +lohdutusta, virkistystä, tai näkee sen ilmiöissä oman ja kansansa kohtalon; toisinaan taas, niinkuin "Papin rouvassa", luonnonkuvaus -säestää ihmisten sielun-elämää; se ei esittele vertauskuvia -vaihtelevista mielentiloista, vaan muodostaa kehyksen niiden ympärille, -ja sen ilmiöitä katsellaan eri tunteiden valossa.</p> +säestää ihmisten sielun-elämää; se ei esittele vertauskuvia +vaihtelevista mielentiloista, vaan muodostaa kehyksen niiden ympärille, +ja sen ilmiöitä katsellaan eri tunteiden valossa.</p> @@ -10231,690 +10194,690 @@ ja sen ilmiöitä katsellaan eri tunteiden valossa.</p> Yksityis-ihminen runoudessa.</h3> -<p>Ihmis-elämän piiriin astuessamme aukenee meidän eteemme moninaisuutta -uhkuva, sisältörikas maailma, käsittäen yksityishenkilöt ja kaikki -niiden erilaisuudet, mutta samalla myöskin koko sen avaran alan, jonka -ihmisten yhteistoiminta tai heidän ajatus- ja kuvausvoimansa on -ilmoille saattanut. Jälkimmäisessäkin tapauksessa pysyy kuitenkin -yksilö runollisen esityksen keskuksena; sillä runous, niinkuin taide -yleensä, pyytää tehdä kaikki aistin havaittavaksi, kammoten -abstraktisten käsitteiden väritöntä kylmyyttä. Tuodessaan esiin +<p>Ihmis-elämän piiriin astuessamme aukenee meidän eteemme moninaisuutta +uhkuva, sisältörikas maailma, käsittäen yksityishenkilöt ja kaikki +niiden erilaisuudet, mutta samalla myöskin koko sen avaran alan, jonka +ihmisten yhteistoiminta tai heidän ajatus- ja kuvausvoimansa on +ilmoille saattanut. Jälkimmäisessäkin tapauksessa pysyy kuitenkin +yksilö runollisen esityksen keskuksena; sillä runous, niinkuin taide +yleensä, pyytää tehdä kaikki aistin havaittavaksi, kammoten +abstraktisten käsitteiden väritöntä kylmyyttä. Tuodessaan esiin valtiollisia tai yhteiskunnallisia taisteluita tahi koko ihmiskuntaa -koskevia, syvämielisiä kysymyksiä, se antaa näiden kaikkien -värähtelevin sätehin kajastella muutamien erityishenkilöin kohtaloissa -tai sielun-elämässä.</p> +koskevia, syvämielisiä kysymyksiä, se antaa näiden kaikkien +värähtelevin sätehin kajastella muutamien erityishenkilöin kohtaloissa +tai sielun-elämässä.</p> -<p>Aloittakaamme siis individistä. Monenlaisista säikeistä se pohja on -kudottu, joka persoonallisuutta kannattaa. Alustana ovat syntyperä, +<p>Aloittakaamme siis individistä. Monenlaisista säikeistä se pohja on +kudottu, joka persoonallisuutta kannattaa. Alustana ovat syntyperä, temperamentti ja muut ominaisuudet, jotka johtavat alkunsa luonnon -salaperäisestä työpajasta, kansalliset olot, jotka painavat leimansa -sekä alkuperäiseen luontoon että sen kehkiämiseen, ja kaikki ne -monituiset vaikutelmat, joiden alainen on ensimmäinen lapsuuden aika. -Mutta paljoa tärkeämpi on varsinainen luonteen varttumus, jossa ihmisen -vapaa tahto on myötävaikuttajana. Runoudessa tahdomme etupäässä -tutustua ihmisiin, semmoisina kuin ovat; me tahdomme nähdä, miten -olot ja heidän oma toimintansa heitä kehittävät tai millaisiksi he +salaperäisestä työpajasta, kansalliset olot, jotka painavat leimansa +sekä alkuperäiseen luontoon että sen kehkiämiseen, ja kaikki ne +monituiset vaikutelmat, joiden alainen on ensimmäinen lapsuuden aika. +Mutta paljoa tärkeämpi on varsinainen luonteen varttumus, jossa ihmisen +vapaa tahto on myötävaikuttajana. Runoudessa tahdomme etupäässä +tutustua ihmisiin, semmoisina kuin ovat; me tahdomme nähdä, miten +olot ja heidän oma toimintansa heitä kehittävät tai millaisiksi he niiden vaikutuksesta ovat tulleet. Uudenaikuiset romaanin- ja -näytelmänkirjoittajat tahtoivat meille useinkin antaa jonkunlaista +näytelmänkirjoittajat tahtoivat meille useinkin antaa jonkunlaista ihmissuvun luonnonhistoriaa osoittamalla, miten kunkin ihmisen -omituisuus siemenenä piilee edellisissä miespolvissa ja hänen oma -peritty luontonsa yhdessä ulkonaisten olojen kanssa tekee hänet siksi, -mikä hän on. Mutta täten epäilemättä pannaan liian yksipuolisesti arvoa -individin hämärään luonnonpohjaan ja syrjäytetään sen henkinen, -vapauteen pyrkivä puoli, eikä tällainen menettely muutoinkaan ole -runouden luonnon mukaista. Se on yhtä vähän taiteellista, kuin jos -joku, aikoessaan kuvailla kaunista maisemaa, rupeaisi selittelemään, -minkä luonnonlakien mukaan valot ja varjot siinä jakaantuvat, ruoho -kasvaa ja lintujen laulu pääsee korvamme tärykalvoa koskettelemaan.</p> - -<p>Tämä ei suinkaan tarkoita, ett'ei luonnonpuolta saisi ollenkaan -esittää. Luontoperäisten taipumusten taistelu olevia oloja vastaan ja -intohimojen raivo ovat päinvastoin aina olleet runouden otollisimpia -aineita. Mutta niiden syntyä ei tarvitse esittää, jos se on haettava -ulkopuolelta yksilön omaa elämänpiiriä. Luonnon-omituisuus on olemassa, -siinä kyllin. Joku pieni viittaus entisyyteen jo riittää. Othellon -tulista, intohimoista lemmen- ja oikeudenkiihkoa selittää tarpeeksi -hänen maurilainen syntyperänsä. Richard III on kyllä pitkän -hurjuuden-aikakauden viimeinen hedelmä; että olot olivat kypsyneet -tuottamaan sellaista siveellistä epäluomaa, sen näkee edellisistä -"kuningas-draamoista"; mutta Richard itse, näyttämölle astuessaan, on -jo aivan valmis, ja mitä luontaiseen perustaan tulee, antaa hänen -epämuotoisuutensa täysin tyydyttävän selityksen. — Sen sijaan haluamme -nähdä, kuinka kuvailtava henkilö käytäikse eri tiloissa, mitä hän -tuntee ja ajattelee ja miten ulkonaiset tapahtumat häneen vaikuttavat. -Hamletissa erotamme selvästi kaikki hänen mielenlaatunsa piirteet: hän -on melankoolinen, mietiskelevä, epäröivä, vastahakoinen ratkaisevaan -toimintaan, liian jalo koston kamalaan työhön; me näemme, kuinka -sellainen henkilö menettelee, kun elämän vaatimukset joutuvat -ristiriitaan hänen sisimmän luonteensa kanssa, ja kuinka hän sortuu -tähän vastariitaan. Siten näytelmän aate meille selviää, kirkkaassa -valossa esiintyy yksityisihmisen ja siveellisen maailmanjärjestyksen -väli. Jos runoilija vielä ottaisi vaivakseen kuvata, miten Hamlet on -tullut semmoiseksi, kuin hän on, niin se pikemmin olisi näytelmälle -häiriöksi kuin hyödyksi, koska se ei olisi missään yhteydessä -pääaatteen kanssa.</p> - -<p>Näin on etenkin draaman laita; vähän toisin on romaanissa. Se voi -etäämpääkin urkkia tapausten alkuperusteita; mutta senkin on paras -pysyä psykologisessa piirissä, pyrkimättä antropologiselle alalle, -niinkuin Björnson suositussa ja muutoin taidokkaasti kirjoitetussa +omituisuus siemenenä piilee edellisissä miespolvissa ja hänen oma +peritty luontonsa yhdessä ulkonaisten olojen kanssa tekee hänet siksi, +mikä hän on. Mutta täten epäilemättä pannaan liian yksipuolisesti arvoa +individin hämärään luonnonpohjaan ja syrjäytetään sen henkinen, +vapauteen pyrkivä puoli, eikä tällainen menettely muutoinkaan ole +runouden luonnon mukaista. Se on yhtä vähän taiteellista, kuin jos +joku, aikoessaan kuvailla kaunista maisemaa, rupeaisi selittelemään, +minkä luonnonlakien mukaan valot ja varjot siinä jakaantuvat, ruoho +kasvaa ja lintujen laulu pääsee korvamme tärykalvoa koskettelemaan.</p> + +<p>Tämä ei suinkaan tarkoita, ett'ei luonnonpuolta saisi ollenkaan +esittää. Luontoperäisten taipumusten taistelu olevia oloja vastaan ja +intohimojen raivo ovat päinvastoin aina olleet runouden otollisimpia +aineita. Mutta niiden syntyä ei tarvitse esittää, jos se on haettava +ulkopuolelta yksilön omaa elämänpiiriä. Luonnon-omituisuus on olemassa, +siinä kyllin. Joku pieni viittaus entisyyteen jo riittää. Othellon +tulista, intohimoista lemmen- ja oikeudenkiihkoa selittää tarpeeksi +hänen maurilainen syntyperänsä. Richard III on kyllä pitkän +hurjuuden-aikakauden viimeinen hedelmä; että olot olivat kypsyneet +tuottamaan sellaista siveellistä epäluomaa, sen näkee edellisistä +"kuningas-draamoista"; mutta Richard itse, näyttämölle astuessaan, on +jo aivan valmis, ja mitä luontaiseen perustaan tulee, antaa hänen +epämuotoisuutensa täysin tyydyttävän selityksen. — Sen sijaan haluamme +nähdä, kuinka kuvailtava henkilö käytäikse eri tiloissa, mitä hän +tuntee ja ajattelee ja miten ulkonaiset tapahtumat häneen vaikuttavat. +Hamletissa erotamme selvästi kaikki hänen mielenlaatunsa piirteet: hän +on melankoolinen, mietiskelevä, epäröivä, vastahakoinen ratkaisevaan +toimintaan, liian jalo koston kamalaan työhön; me näemme, kuinka +sellainen henkilö menettelee, kun elämän vaatimukset joutuvat +ristiriitaan hänen sisimmän luonteensa kanssa, ja kuinka hän sortuu +tähän vastariitaan. Siten näytelmän aate meille selviää, kirkkaassa +valossa esiintyy yksityisihmisen ja siveellisen maailmanjärjestyksen +väli. Jos runoilija vielä ottaisi vaivakseen kuvata, miten Hamlet on +tullut semmoiseksi, kuin hän on, niin se pikemmin olisi näytelmälle +häiriöksi kuin hyödyksi, koska se ei olisi missään yhteydessä +pääaatteen kanssa.</p> + +<p>Näin on etenkin draaman laita; vähän toisin on romaanissa. Se voi +etäämpääkin urkkia tapausten alkuperusteita; mutta senkin on paras +pysyä psykologisessa piirissä, pyrkimättä antropologiselle alalle, +niinkuin Björnson suositussa ja muutoin taidokkaasti kirjoitetussa kertomuksessaan "Liput liehumassa" (Det flager i byen og paa havnen), -jossa päähenkilön luonteenkuvausta edeltäpäin valmistellaan pitkällä +jossa päähenkilön luonteenkuvausta edeltäpäin valmistellaan pitkällä rosvojuttujen sarjalla.</p> -<p>Ihmiset semmoisina, kuin he ovat, elämän kynnykselle astuttuaan, ja +<p>Ihmiset semmoisina, kuin he ovat, elämän kynnykselle astuttuaan, ja kuin he sitten luonteeltaan muuttuvat ja varttuvat, ovat siis runouden -etevimpiä kuvattavia. Ja siinäpä runoilijalle tarjoutuu tyhjentymätön, -iäti vuotava lähde, jos hänen silmänsä vaan tarkistuu heidän -omituisuuksiansa tajuamaan, hänen älynsä osaa arvostella kunkin asemaa -ja merkitystä. Kenen mieli ei täyttyisi ihmettelystä, silmäillessään -tätä ääretöntä moninaisuutta? Kuin puiden lehdet vuosittain +etevimpiä kuvattavia. Ja siinäpä runoilijalle tarjoutuu tyhjentymätön, +iäti vuotava lähde, jos hänen silmänsä vaan tarkistuu heidän +omituisuuksiansa tajuamaan, hänen älynsä osaa arvostella kunkin asemaa +ja merkitystä. Kenen mieli ei täyttyisi ihmettelystä, silmäillessään +tätä ääretöntä moninaisuutta? Kuin puiden lehdet vuosittain vaihtelevat, — niin lauloi jo Homeros, — samoin ihmispolvetkin -väistyvät toinen toisensa tieltä, ja jokainen ihmiskesä tuottaa -lukemattomia lehtiä, eikä niissä ole kahtakaan ihan yhtäläistä! Mutta -kaikissa kimaltelee, milloin himmentyneenä, milloin jalommalla -loisteella, se jumalallinen kipinä, joka, ollen ihmishengen oikea -olemus, ei voi ikänään sammua, vaikka vastukselliset olot usein estävät -sitä korkeammalle kohoamasta tai pakoittavat milt'ei näkymättömiin -riutumaan. Ne todellakin ovat sokeat, jotka ahdasmielisessä kiihkossaan -tahtoisivat kaikki ihmiset yhden kaavan mukaan valetuiksi, tylyllä -ylenkatseella hyljäten tai ivaten, mikä heidän mallistansa poikkeaa. -Kuinka yksitoikkoiselta, perin ikävältä maailma tuntuisikaan, jos -kaikki ihmiset olisivat yhtäläiset, vaikkapa vastaisivatkin korkeinta -siveellistä ideaalia! Moninaisuus, ihmishenkien vapaa vaihtelevaisuus, -on juuri täydellisyyden vaatima; sillä yhdessä erilaiset ihmisluonteet, -vaikka kukin itsekseen puuttuvainen, muodostavat täydellisen -kokonaisuuden. Näin joka erityinen ihmishenki on välttämätön osa -maailmassa ilmestyvästä Jumalan hengestä, joka kuvasteleikse kussakin -erityishengessä kuni aurinko kasteenpisarassa. Kaikilla on -tarkoituksensa. Halvin työntekijä täyttää paikkansa yhtä hyvin kuin -älykäs hallitsija tai voittoisa sankari, jotka kansojen kohtaloita -määräilevät; yksinkertainen jokapäiväisissä toimissa askartelija +väistyvät toinen toisensa tieltä, ja jokainen ihmiskesä tuottaa +lukemattomia lehtiä, eikä niissä ole kahtakaan ihan yhtäläistä! Mutta +kaikissa kimaltelee, milloin himmentyneenä, milloin jalommalla +loisteella, se jumalallinen kipinä, joka, ollen ihmishengen oikea +olemus, ei voi ikänään sammua, vaikka vastukselliset olot usein estävät +sitä korkeammalle kohoamasta tai pakoittavat milt'ei näkymättömiin +riutumaan. Ne todellakin ovat sokeat, jotka ahdasmielisessä kiihkossaan +tahtoisivat kaikki ihmiset yhden kaavan mukaan valetuiksi, tylyllä +ylenkatseella hyljäten tai ivaten, mikä heidän mallistansa poikkeaa. +Kuinka yksitoikkoiselta, perin ikävältä maailma tuntuisikaan, jos +kaikki ihmiset olisivat yhtäläiset, vaikkapa vastaisivatkin korkeinta +siveellistä ideaalia! Moninaisuus, ihmishenkien vapaa vaihtelevaisuus, +on juuri täydellisyyden vaatima; sillä yhdessä erilaiset ihmisluonteet, +vaikka kukin itsekseen puuttuvainen, muodostavat täydellisen +kokonaisuuden. Näin joka erityinen ihmishenki on välttämätön osa +maailmassa ilmestyvästä Jumalan hengestä, joka kuvasteleikse kussakin +erityishengessä kuni aurinko kasteenpisarassa. Kaikilla on +tarkoituksensa. Halvin työntekijä täyttää paikkansa yhtä hyvin kuin +älykäs hallitsija tai voittoisa sankari, jotka kansojen kohtaloita +määräilevät; yksinkertainen jokapäiväisissä toimissa askartelija niinkuin suurin nerokin, jonka ajatus mittailee taivasten avaruutta tai tunkeuu henkisen maailman syvimpiin syvyyksiin. Eri katsantotavat, eri -uskonnot, kansojen ja aikojen omituisuudet, eri pyrinnöt ja -elämänpiirit — tahtoisinpa melkein sanoa: erilaiset heikkoudet ja -hairauksetkin — antavat ihmisyydelle runsaamman sisällyksen. Ansiot ja +uskonnot, kansojen ja aikojen omituisuudet, eri pyrinnöt ja +elämänpiirit — tahtoisinpa melkein sanoa: erilaiset heikkoudet ja +hairauksetkin — antavat ihmisyydelle runsaamman sisällyksen. Ansiot ja viat vastaavat toisiinsa; useimmiten ne ovatkin samojen ominaisuuksien eri puolia. — Kuin ihmisten, niin on olosuhteidenkin laita; -vastakohdat täydentävät toisiansa. Ylevä sivistys ja alkuperäiset -luonnonolot, henkiset harrastukset ja käytöllinen toiminta, -sievistyneen ylhäisön hieno komeus ja maaseutujen koruttomat, -yksinkertaiset tavat, suuren, valtiollisen elämän levottomat -pyörähdykset ja hiljaisen perhe-elämän ahkera työnteko, koko maailmaa -tarkoittavat, laveat yritykset ja yksityis-ihmistä koskevat sydämen -asiat, — nämä kaikki lisäävät viehätystä silmiemme eteen asettuvalle -ihmis-elämän kuvalle, antaen sille väriä ja vaihtelevaisuutta.</p> - -<p>Kun tällä tavoin katselemme elämää, niin mielemme valtaa rakkaus -ihmiskuntaan ja kuhunkin yksityis-ihmiseen. Tätä rakkautta runoilijan -tulee vuodattaa kuvaukseensa. Sen osoite on myötätuntoisuus, jolla hän -seuraa henkilöitänsä heidän elämänsä vaiheissa, tuntien heidän -tunteitansa, heidän ilojansa iloiten, murehtien heidän murheitansa. -Tällainen hellyys ei häiritse esityksen objektiivisuutta. Eepillisessä -runoudessa, esim. Homerossa, se näyttäypi siinä tyynessä mielihyvässä, +vastakohdat täydentävät toisiansa. Ylevä sivistys ja alkuperäiset +luonnonolot, henkiset harrastukset ja käytöllinen toiminta, +sievistyneen ylhäisön hieno komeus ja maaseutujen koruttomat, +yksinkertaiset tavat, suuren, valtiollisen elämän levottomat +pyörähdykset ja hiljaisen perhe-elämän ahkera työnteko, koko maailmaa +tarkoittavat, laveat yritykset ja yksityis-ihmistä koskevat sydämen +asiat, — nämä kaikki lisäävät viehätystä silmiemme eteen asettuvalle +ihmis-elämän kuvalle, antaen sille väriä ja vaihtelevaisuutta.</p> + +<p>Kun tällä tavoin katselemme elämää, niin mielemme valtaa rakkaus +ihmiskuntaan ja kuhunkin yksityis-ihmiseen. Tätä rakkautta runoilijan +tulee vuodattaa kuvaukseensa. Sen osoite on myötätuntoisuus, jolla hän +seuraa henkilöitänsä heidän elämänsä vaiheissa, tuntien heidän +tunteitansa, heidän ilojansa iloiten, murehtien heidän murheitansa. +Tällainen hellyys ei häiritse esityksen objektiivisuutta. Eepillisessä +runoudessa, esim. Homerossa, se näyttäypi siinä tyynessä mielihyvässä, jolla kertoilija pakisee sankariensa seikkailuista, tuomatta esiin omia -mietteitänsä, luottaen vaan tarinansa tenhovoimaan. Kuka on -objektiivisempi kuin Shakespeare? Omimpiahan ajatuksiansa hänen -henkilönsä aina lausuvat eikä runoilija itse heidän takaansa tule -näkyviin. Mutta siinäpä juuri hänen hellyytensä ilmaantuukin, että he -itse saavat ajaa asiaansa, että saamme, niin sanoakseni, siirtyä heidän -omaan sukuunsa. Vielä helpommin runoilijan myötätuntoisuus voi päästä -ilmoille itsekohtaisemmissa esityslaaduissa, vaikka vaara pyörii, että -hänen subjektiiviset mielipiteensä joskus vievät voiton. Muistakaamme -Dickensiä, suurta ihmisluonteiden kuvailijaa! Millä herttaisuudella hän -tuo henkilönsä näkyviin! Ja kuitenkin hänkin toisinaan, pääsankariensa +mietteitänsä, luottaen vaan tarinansa tenhovoimaan. Kuka on +objektiivisempi kuin Shakespeare? Omimpiahan ajatuksiansa hänen +henkilönsä aina lausuvat eikä runoilija itse heidän takaansa tule +näkyviin. Mutta siinäpä juuri hänen hellyytensä ilmaantuukin, että he +itse saavat ajaa asiaansa, että saamme, niin sanoakseni, siirtyä heidän +omaan sukuunsa. Vielä helpommin runoilijan myötätuntoisuus voi päästä +ilmoille itsekohtaisemmissa esityslaaduissa, vaikka vaara pyörii, että +hänen subjektiiviset mielipiteensä joskus vievät voiton. Muistakaamme +Dickensiä, suurta ihmisluonteiden kuvailijaa! Millä herttaisuudella hän +tuo henkilönsä näkyviin! Ja kuitenkin hänkin toisinaan, pääsankariensa kannalta asioita arvostellen, kokoilee vihansa nuolet muutamia -erityishenkilöitä vastaan, jotka jätetään mustaan varjoon, lukijan -ylenkatseelle alttiiksi. Mutta yleensä Dickensissä, niinkuin muissakin -luonteenkuvauksen mestareissa, osoittuu hellä rakkaus kuvattavia -ihmisiä kohtaan. Tahdonpa meidän kirjallisuudesta vaan mainita -Runebergiä ja Kiveä. Jollei taitamattomuus taikka satiirinen tarkoitus -saata kirjailijoita toisin menettelemään, on heidän tylyytensä syynä -tavallisesti puuttuva käsitys ihmisluonnon alkuperäisestä +erityishenkilöitä vastaan, jotka jätetään mustaan varjoon, lukijan +ylenkatseelle alttiiksi. Mutta yleensä Dickensissä, niinkuin muissakin +luonteenkuvauksen mestareissa, osoittuu hellä rakkaus kuvattavia +ihmisiä kohtaan. Tahdonpa meidän kirjallisuudesta vaan mainita +Runebergiä ja Kiveä. Jollei taitamattomuus taikka satiirinen tarkoitus +saata kirjailijoita toisin menettelemään, on heidän tylyytensä syynä +tavallisesti puuttuva käsitys ihmisluonnon alkuperäisestä ideaalisuudesta.</p> <p>Eri runoudenlajeissa luonteenkuvaus saa hiukan eri muodon. Epiikka -yleensä tyytyy ulkokohtaiseen kuvailuun; ihmisten omituisuudet -ilmaantuvat vaan heidän puheissaan ja teoissaan. Romaanissa ja -draamassa sitä vastoin runoilija avaa henkilöinsä sydämmen ja suopi -meidän silmätä sen pyhimpiin kammioihin. Mutta kummassakin tapauksessa -hän voi esittää henkilöitänsä suurin piirtein, mahtavilla pensselin +yleensä tyytyy ulkokohtaiseen kuvailuun; ihmisten omituisuudet +ilmaantuvat vaan heidän puheissaan ja teoissaan. Romaanissa ja +draamassa sitä vastoin runoilija avaa henkilöinsä sydämmen ja suopi +meidän silmätä sen pyhimpiin kammioihin. Mutta kummassakin tapauksessa +hän voi esittää henkilöitänsä suurin piirtein, mahtavilla pensselin sivauksilla, niinkuin Aiskhylos ja Shakespeare, taikka useain pienten, hienoin erityispiirteiden avulla, niinkuin Dickens ja nykyaikaiset -romaaninkirjoittajat. Että uusi "psykologinen suunta" sielunelämän -analyseerauksessa toisinaan menee liiankin pitkälle, ei liene -kiellettävissä. — Saattaapa tässä suhteessa vielä olla eriäväisyyttä -siinäkin, että joku runoilija, perin draamallisesti, kuvailee henkilöin -mieltä yhteydessä toiminnan kanssa, toinen, enemmän lyyrillisesti, -esittelee tunteiden vaihtelua sielussa. Edellisessä suhteessa sopii -Shakespeare malliksi, jälkimmäisessä on Goethe mestari. Psykologisessa -kuvailussa on ennen kaikkea tärkeätä, että luontevalla, selvästi -tajuttavalla tavalla selitetään tunteiden ja mielikuvain syntyä ja -niiden yhteyttä toiminnan kanssa. Täydellisimmäksi varttuu -luonteenkuvaus, kun henkilön koko katsantotapa siitä selviää, niin -ett'ei hänen omituisuutensa ilmaannu ainoastaan muutamissa -satunnaisissa yksityiskohdissa, vaan että älyämme hänen sielun-elämänsä +romaaninkirjoittajat. Että uusi "psykologinen suunta" sielunelämän +analyseerauksessa toisinaan menee liiankin pitkälle, ei liene +kiellettävissä. — Saattaapa tässä suhteessa vielä olla eriäväisyyttä +siinäkin, että joku runoilija, perin draamallisesti, kuvailee henkilöin +mieltä yhteydessä toiminnan kanssa, toinen, enemmän lyyrillisesti, +esittelee tunteiden vaihtelua sielussa. Edellisessä suhteessa sopii +Shakespeare malliksi, jälkimmäisessä on Goethe mestari. Psykologisessa +kuvailussa on ennen kaikkea tärkeätä, että luontevalla, selvästi +tajuttavalla tavalla selitetään tunteiden ja mielikuvain syntyä ja +niiden yhteyttä toiminnan kanssa. Täydellisimmäksi varttuu +luonteenkuvaus, kun henkilön koko katsantotapa siitä selviää, niin +ett'ei hänen omituisuutensa ilmaannu ainoastaan muutamissa +satunnaisissa yksityiskohdissa, vaan että älyämme hänen sielun-elämänsä varsinaisen pohjan ja perustuksen.</p> <hr class="tb" /> -<p>Turha olisi tämän esityksen ahtaissa rajoissa ottaa puheeksi kaikki ne +<p>Turha olisi tämän esityksen ahtaissa rajoissa ottaa puheeksi kaikki ne olot, mielentilat ja ominaisuudet, jotka saattavat antaa aihetta -runouden kuvauksiin. Kiintyköön huomiomme siis ainoastaan muutamiin -yleisimpiin ihmis-elämän muotoihin. — Fyysillisten suhteiden -määrääminä havaitsemme tällä alalla ensinnäkin <i>elämän-iät</i>.</p> - -<p>Mielellään runotar luo silmänsä hymyilevään lapseen, joka keväisen -urvun lailla meissä herättää tulevaisuuden sumussa piileviä toiveita; -mutta useammin hän saattaa vanhusta hänen loppumatkallaan, tukien hänen -horjuvia askeleitansa ja kuunnellen hänen huuliltaan pitkän elämän -ilon- ja murheensekaisia muistelmia. Useimmasti hän kuitenkin seuraa -nuorta miestä tai kainoa impeä heidän ensimmäisellä retkellään ulos -avaraan maailmaan, lempeästi tarkastellen niitä tunteita, jotka -heräyvät heidän povessaan, kun oudot olot kehittävät heidän -itsetietoaan tai heidän täytyy taistella ihanteittensa puolesta tylyä -olevaisuutta vastaan; taikka hän seisoo vakavana varttuneen miehen tai -kypsyneen naisen rinnalla tosi-elämän vaikeissa vastariidoissa, heidän -koettaessaan toteuttaa, mitä oikeaksi katsovat, tai voimallisesti -pyrkiessään kaukaista päämäärää kohti. Lapsuuden-ajan runollisuutta ei -yksikään kirjailija osaa niin herttaisesti tuoda ilmi kuin Z. Topelius, -vieläpä tavalla semmoisella, joka ei ainoastaan viehätä nuorisoa, vaan -vanhemmissakin lukijoissa uudistaa noiden kultaisten päivien muistoja. -Eepillisessä ja draamallisessa runoudessa lapsen vilpitön mieli joskus -voi olla hyvä vastakohta ympäristön rajuudelle, — muistakaamme esim. -Iliaasta Hektorin poikaa, pientä Astyanaxia, taikka Macbethista -Macduffin poikaa, joka kaatuu säälittävänä julmuuden uhrina. Mutta -yleensä lapsuus epämääräisyytensä tähden tarjoo runoilijalle verrattain -vähän ainetta. Paraiten voi romaaninkirjoittaja sitä hyväksensä -käyttää, kun hän pienuudesta saakka seuraa päähenkilöänsä, osoittaen, -miten hänen luonteensa alusta alkaen on kehittynyt. Sellaisia kuvauksia -onkin monta varsin luontevaa ja miellyttävää.</p> - -<p>Laajempaa alaa tarjoo vanhuuden ikä. Säilyttäähän vanhuksen henki -pitkän kokemuksen hedelmät. Voimien riutuminen ja siitä seuraava -erillään-olo nykyhetken pyörinästä antavat hänelle jonkunlaisen tyynen -rauhallisuuden. Sellaisena esiintyy ukko Laertes, Odysseun isä, joka +runouden kuvauksiin. Kiintyköön huomiomme siis ainoastaan muutamiin +yleisimpiin ihmis-elämän muotoihin. — Fyysillisten suhteiden +määrääminä havaitsemme tällä alalla ensinnäkin <i>elämän-iät</i>.</p> + +<p>Mielellään runotar luo silmänsä hymyilevään lapseen, joka keväisen +urvun lailla meissä herättää tulevaisuuden sumussa piileviä toiveita; +mutta useammin hän saattaa vanhusta hänen loppumatkallaan, tukien hänen +horjuvia askeleitansa ja kuunnellen hänen huuliltaan pitkän elämän +ilon- ja murheensekaisia muistelmia. Useimmasti hän kuitenkin seuraa +nuorta miestä tai kainoa impeä heidän ensimmäisellä retkellään ulos +avaraan maailmaan, lempeästi tarkastellen niitä tunteita, jotka +heräyvät heidän povessaan, kun oudot olot kehittävät heidän +itsetietoaan tai heidän täytyy taistella ihanteittensa puolesta tylyä +olevaisuutta vastaan; taikka hän seisoo vakavana varttuneen miehen tai +kypsyneen naisen rinnalla tosi-elämän vaikeissa vastariidoissa, heidän +koettaessaan toteuttaa, mitä oikeaksi katsovat, tai voimallisesti +pyrkiessään kaukaista päämäärää kohti. Lapsuuden-ajan runollisuutta ei +yksikään kirjailija osaa niin herttaisesti tuoda ilmi kuin Z. Topelius, +vieläpä tavalla semmoisella, joka ei ainoastaan viehätä nuorisoa, vaan +vanhemmissakin lukijoissa uudistaa noiden kultaisten päivien muistoja. +Eepillisessä ja draamallisessa runoudessa lapsen vilpitön mieli joskus +voi olla hyvä vastakohta ympäristön rajuudelle, — muistakaamme esim. +Iliaasta Hektorin poikaa, pientä Astyanaxia, taikka Macbethista +Macduffin poikaa, joka kaatuu säälittävänä julmuuden uhrina. Mutta +yleensä lapsuus epämääräisyytensä tähden tarjoo runoilijalle verrattain +vähän ainetta. Paraiten voi romaaninkirjoittaja sitä hyväksensä +käyttää, kun hän pienuudesta saakka seuraa päähenkilöänsä, osoittaen, +miten hänen luonteensa alusta alkaen on kehittynyt. Sellaisia kuvauksia +onkin monta varsin luontevaa ja miellyttävää.</p> + +<p>Laajempaa alaa tarjoo vanhuuden ikä. Säilyttäähän vanhuksen henki +pitkän kokemuksen hedelmät. Voimien riutuminen ja siitä seuraava +erillään-olo nykyhetken pyörinästä antavat hänelle jonkunlaisen tyynen +rauhallisuuden. Sellaisena esiintyy ukko Laertes, Odysseun isä, joka ulkopuolella kaupunkia hiljaisuudessa hoitelee puutarhaansa. Ihanaa -sovintoa täynnä on Sofokleen kuvaus Oidipus vanhuksesta, joka vihdoin -elämän ärjyn tyynnyttyä, löytää kauan ikävöidyn rauhan Eumenidien -pyhässä lehdossa. Toista laatua on Lear kuningas. Hänessä vanhuuden -heikkous on traagillista sen soaistuksen tähden, jonka alaisena hän -koko ikänsä on ollut, mitä tyttärien rakkauteen tulee; sillä, niinkuin -narri ankaran leikillisesti muistuttaa, Learin "ei olisi pitänyt -vanhentua, ennenkuin oli viisastunut". Yhtäläisen sokeuden uhriksi -joutuu Glosterkin, jonka sisäinen tila kuvautuu hänen kamalassa +sovintoa täynnä on Sofokleen kuvaus Oidipus vanhuksesta, joka vihdoin +elämän ärjyn tyynnyttyä, löytää kauan ikävöidyn rauhan Eumenidien +pyhässä lehdossa. Toista laatua on Lear kuningas. Hänessä vanhuuden +heikkous on traagillista sen soaistuksen tähden, jonka alaisena hän +koko ikänsä on ollut, mitä tyttärien rakkauteen tulee; sillä, niinkuin +narri ankaran leikillisesti muistuttaa, Learin "ei olisi pitänyt +vanhentua, ennenkuin oli viisastunut". Yhtäläisen sokeuden uhriksi +joutuu Glosterkin, jonka sisäinen tila kuvautuu hänen kamalassa ulkonaisessa kohtalossaan. — Semmoiset sankarit taas kuin vaka, vanha -Väinämöinen ja pylolainen Nestor, jotka iäkkäinäkin pysyvät toiminnan -keskuksena, edustavat vanhuuden kypsynyttä älyä, mutta samalla -miehuuden tarmoa. Syystäpä runoilija antaa Väinön lausua itsestään:<a name="FNanchor_73" id="FNanchor_73"></a><a href="#Footnote_73" class="fnanchor">[73]</a></p> +Väinämöinen ja pylolainen Nestor, jotka iäkkäinäkin pysyvät toiminnan +keskuksena, edustavat vanhuuden kypsynyttä älyä, mutta samalla +miehuuden tarmoa. Syystäpä runoilija antaa Väinön lausua itsestään:<a name="FNanchor_73" id="FNanchor_73"></a><a href="#Footnote_73" class="fnanchor">[73]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kaikki on ajat minussa,<br /></span> <span class="i0">Koko vuosi vaiheinensa:<br /></span> -<span class="i0">Kevätmieli herkkä, hellä,<br /></span> -<span class="i0">Nuorukaisen kevät-into,<br /></span> -<span class="i0">Kesän täysimiehen voima,<br /></span> +<span class="i0">Kevätmieli herkkä, hellä,<br /></span> +<span class="i0">Nuorukaisen kevät-into,<br /></span> +<span class="i0">Kesän täysimiehen voima,<br /></span> <span class="i0">Rohkeus, roteva toimi,<br /></span> <span class="i0">Syksyn kypsi neuvonhenki,<br /></span> <span class="i0">Myrskytkin ja uupumukset, —<br /></span> <span class="i0">Toisinansa tuntuu talvi,<br /></span> -<span class="i0">Lunt' on mieli, toimet jäätä.<br /></span> +<span class="i0">Lunt' on mieli, toimet jäätä.<br /></span> </div></div> -<p>Että runous hakee enimmät henkilönsä nuorten ja keski-ikäisten -joukosta, tuskin vaatinee mitään esimerkkejä. Kumpaisetkin voivat sille -antaa enimmän ainetta, nuori — elämään pyrkiväinen — etenkin -kehittymisensä, keski-ikäinen toimintansa vuoksi. Sentähden romaani, -joka pääasiallisesti esittelee luonteen varttumista, tavallisesti ottaa -päähenkilökseen nuorukaisen tai neitsyen ja draama, jonka pää-aineena -on toiminta seurauksineen, useimmiten kypsyneemmän miehen tai naisen.</p> +<p>Että runous hakee enimmät henkilönsä nuorten ja keski-ikäisten +joukosta, tuskin vaatinee mitään esimerkkejä. Kumpaisetkin voivat sille +antaa enimmän ainetta, nuori — elämään pyrkiväinen — etenkin +kehittymisensä, keski-ikäinen toimintansa vuoksi. Sentähden romaani, +joka pääasiallisesti esittelee luonteen varttumista, tavallisesti ottaa +päähenkilökseen nuorukaisen tai neitsyen ja draama, jonka pää-aineena +on toiminta seurauksineen, useimmiten kypsyneemmän miehen tai naisen.</p> -<p>Ennenkuin jätän ihmisen iät, suotakoon minun johdattaa lukijan mieleen, -kuinka Schiller "Laulussa kellosta" on yhdistänyt ihmisen elämänvaiheet +<p>Ennenkuin jätän ihmisen iät, suotakoon minun johdattaa lukijan mieleen, +kuinka Schiller "Laulussa kellosta" on yhdistänyt ihmisen elämänvaiheet kauniiksi kuvasarjaksi.</p> <p>Toinen fyysillisiin ominaisuuksiin perustuva erilaisuus ihmisten kesken -on se, jonka <i>sukupuolet</i> tuottavat. Sentähden yleinen ihmisyyden -ihanne jakaantuu kahtia, mies- ja naisihanteeseen. Mitä edelliseen -tulee, on se niin likeisessä yhteydessä aikojen vaihtelevain +on se, jonka <i>sukupuolet</i> tuottavat. Sentähden yleinen ihmisyyden +ihanne jakaantuu kahtia, mies- ja naisihanteeseen. Mitä edelliseen +tulee, on se niin likeisessä yhteydessä aikojen vaihtelevain katsantotapojen kanssa, mies kun aina on toiminut valtion ja -yhteiskunnan alalla, — että se jo lienee selvinnyt edellä olleesta -silmäyksestä ideaalien historiaan. Naisten itsenäisyys ja merkitys -yhteiskunnassa on sitä vastoin vaan askel askelelta saavuttanut -tunnustusta, sen mukaan kuin on tultu havaitsemaan, että molemmat -sukupuolet henkisellä alalla ovat yhdenvertaiset ja että naisen -luontaiset hyvät ominaisuudet monella tavalla saattavat rikastuttaa -korkeampiakin elämän piirejä. Ehkä lukija siis mielellään luo huomionsa -siihen, miten naisen tilaa ja tehtävää on käsitelty eri kansojen +yhteiskunnan alalla, — että se jo lienee selvinnyt edellä olleesta +silmäyksestä ideaalien historiaan. Naisten itsenäisyys ja merkitys +yhteiskunnassa on sitä vastoin vaan askel askelelta saavuttanut +tunnustusta, sen mukaan kuin on tultu havaitsemaan, että molemmat +sukupuolet henkisellä alalla ovat yhdenvertaiset ja että naisen +luontaiset hyvät ominaisuudet monella tavalla saattavat rikastuttaa +korkeampiakin elämän piirejä. Ehkä lukija siis mielellään luo huomionsa +siihen, miten naisen tilaa ja tehtävää on käsitelty eri kansojen runoudessa.</p> -<p>On kyllä semmoisia nais-olemuksen puolia, joita aina on suosittu ja -jotka varmaan tulevaisuudessakin pysyvät mieluisina runouden aiheina. -Naisen hentous ja ulkonainen viehättäväisyys, hänen uskollisuutensa ja -rakkautensa äitinä, lemmittynä ja puolisona ovat aineita, joita +<p>On kyllä semmoisia nais-olemuksen puolia, joita aina on suosittu ja +jotka varmaan tulevaisuudessakin pysyvät mieluisina runouden aiheina. +Naisen hentous ja ulkonainen viehättäväisyys, hänen uskollisuutensa ja +rakkautensa äitinä, lemmittynä ja puolisona ovat aineita, joita tavataan kaikkien kansojen runoudessa ja jotka aina tenhoavat -kuvausvoimaa. Mutta suuresti erehtyy, jos siitä syystä luulee -nais-ihanteiden aikojen läpi pysyneen yhtäläisinä. Vaikka ulkonaisesti -kenties yhdenkaltaisemmat, ne toden perästä ovat vielä enemmän -toisistaan eriäväiset kuin mies-ideaalit. Ja onhan se ihan +kuvausvoimaa. Mutta suuresti erehtyy, jos siitä syystä luulee +nais-ihanteiden aikojen läpi pysyneen yhtäläisinä. Vaikka ulkonaisesti +kenties yhdenkaltaisemmat, ne toden perästä ovat vielä enemmän +toisistaan eriäväiset kuin mies-ideaalit. Ja onhan se ihan luonnollista, kun ajattelee naisen muuttunutta asemaa ja -sivistyskantaa. Itämaan sortovaltiaan haaremista hänen oli kulkeminen -kreikkalaisen naishuoneiston läpi keskiajan linnakamareihin -trubaduurien ylistettäväksi ja siitä nykyaikaisen yhteiskunnan -monenlaatuiseen toimintaan, yhä suurempaan itsenäisyyteen.</p> - -<p>Huomattava on kuitenkin, että alkuperäisissä luonnonoloissa naisen arvo -ja asema melkein kaikkialla pysyy jotenkin yhtäläisenä, semmoisena, -miksi hänen tärkeä tehtävänsä perhe-elämän keskuksessa sen ihan -itsestään muodostaa. Kultuuri vasta saattaa eri aikojen ja kansojen -katsantotapaa tässä suhteessa jyrkemmin esiintymään. Ilmaantuuhan jo -Homeron runoissa naisen arvo ja puolisoin keskinäinen rakkaus tavalla -semmoisella, joka meidänkin tunteitamme tyydyttää, — paljoa -pontevammin kuin myöhemmässä kreikkalaisessa kirjallisuudessa. Lempeä, -rakastavainen Andromakhe ja uskollinen Penelopeia ovat mitä kauniimpia -kotielämän onnea suojelevain naisten esikuvia. Ihanan perhe-idyllin -kannattajana muistettakoon myös Nausikaa, jolle Odysseus toivottaa -avio-onnea lausuen, ett'ei suurempaa autuutta ole maan päällä kuin -aviopuolisoin keskinäinen sopu ja lempi:</p> +sivistyskantaa. Itämaan sortovaltiaan haaremista hänen oli kulkeminen +kreikkalaisen naishuoneiston läpi keskiajan linnakamareihin +trubaduurien ylistettäväksi ja siitä nykyaikaisen yhteiskunnan +monenlaatuiseen toimintaan, yhä suurempaan itsenäisyyteen.</p> + +<p>Huomattava on kuitenkin, että alkuperäisissä luonnonoloissa naisen arvo +ja asema melkein kaikkialla pysyy jotenkin yhtäläisenä, semmoisena, +miksi hänen tärkeä tehtävänsä perhe-elämän keskuksessa sen ihan +itsestään muodostaa. Kultuuri vasta saattaa eri aikojen ja kansojen +katsantotapaa tässä suhteessa jyrkemmin esiintymään. Ilmaantuuhan jo +Homeron runoissa naisen arvo ja puolisoin keskinäinen rakkaus tavalla +semmoisella, joka meidänkin tunteitamme tyydyttää, — paljoa +pontevammin kuin myöhemmässä kreikkalaisessa kirjallisuudessa. Lempeä, +rakastavainen Andromakhe ja uskollinen Penelopeia ovat mitä kauniimpia +kotielämän onnea suojelevain naisten esikuvia. Ihanan perhe-idyllin +kannattajana muistettakoon myös Nausikaa, jolle Odysseus toivottaa +avio-onnea lausuen, ett'ei suurempaa autuutta ole maan päällä kuin +aviopuolisoin keskinäinen sopu ja lempi:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">— — Sill' ei ole onnea oivallisempaa,<br /></span> <span class="i0">Kuin jos hoitelevat kotoansa miesi ja vaimo<br /></span> -<span class="i0">Yksin mielin, näin katehille kaihoa tuoden,<br /></span> +<span class="i0">Yksin mielin, näin katehille kaihoa tuoden,<br /></span> <span class="i0">Riemuks suopeillen ja itselleen yli muiden.<br /></span> </div></div> -<p>Näitä helleeniläisen muinais-ajan alkuperäisiä oloja silmäillessä -älkäämme unohtako mielikuvituksen luomaa tarumaailmaa. Jokainen kansa -kuvailee jumaliaan ja heidän elämäänsä omien olojensa mukaan, asettaen -tuohon yliluonnolliseen maailmaan parasta, mitä se voipi ajatella. -Tapiolassa eletään niinkuin vankassa suomalaisessa talossa ainakin; -Metsolan metinen muori hoitelee karjaansa kunnon emännän lailla; -Kuuttaret ja Päivättäret uuraasti kutoa helskyttelevät, niinkuin -Kalevalan kansan herttaiset tyttäret, vaikka tosin kulta- ja -hopeakankaita. Samoin helleenien jumalaismaailma on selvä kuva -kreikkalaisten vanhimmasta elämästä ja katsantotavasta. Siinäkin on +<p>Näitä helleeniläisen muinais-ajan alkuperäisiä oloja silmäillessä +älkäämme unohtako mielikuvituksen luomaa tarumaailmaa. Jokainen kansa +kuvailee jumaliaan ja heidän elämäänsä omien olojensa mukaan, asettaen +tuohon yliluonnolliseen maailmaan parasta, mitä se voipi ajatella. +Tapiolassa eletään niinkuin vankassa suomalaisessa talossa ainakin; +Metsolan metinen muori hoitelee karjaansa kunnon emännän lailla; +Kuuttaret ja Päivättäret uuraasti kutoa helskyttelevät, niinkuin +Kalevalan kansan herttaiset tyttäret, vaikka tosin kulta- ja +hopeakankaita. Samoin helleenien jumalaismaailma on selvä kuva +kreikkalaisten vanhimmasta elämästä ja katsantotavasta. Siinäkin on naissuvun edustajilla huomattava asema. Niinkuin kreikkalaisia jumalia -yleensä, niin heitäkin kuvaillaan kaikin puolin ihmisiksi, joilla +yleensä, niin heitäkin kuvaillaan kaikin puolin ihmisiksi, joilla itsekullakin on omituisuutensa, jopa heikkoutensakin. Zeun puoliso, -"isosilmäinen, arvokas" Hera, on ylpeä ja luulevainen vaimo, joka +"isosilmäinen, arvokas" Hera, on ylpeä ja luulevainen vaimo, joka useinkin pikku juonillaan johtaa maailman mahtavaa hallitsijaa. -Afrodite on hempeä kaunotar, joka, Diomedeen keihään haavoittamana, -itkien pakenee äitinsä turviin, valittaen tuon kreikkalaisen uroon -röyhkeyttä. Puhtaassa Artemiissa, miehen lempeä kammoavassa -metsästäjäimmessä, jo luulisi piilevän nykyajan "emansipatsioonin" -oireita; joutsineen, nuolineen hän harhailee vuoriharjanteiden ja -notkojen poikki; mutta nukkuvan Endymionin viaton kauneus hänen -mieltänsä kuitenkin hellyttää, ja alas laskeutuen pilventakaisilta -aloiltaan, hän painaa suutelon nukkujan huulille. Jos monessa -kuvauksessa tuodaankin esiin, mitä pidetään naissuvun heikkoina -puolina, niin sen vastakohtana on muistettava, että kansan kuvausvoima, -tahtoessaan henkilöinä esittää ylevimpiä aatteita, tavallisesti asettaa +Afrodite on hempeä kaunotar, joka, Diomedeen keihään haavoittamana, +itkien pakenee äitinsä turviin, valittaen tuon kreikkalaisen uroon +röyhkeyttä. Puhtaassa Artemiissa, miehen lempeä kammoavassa +metsästäjäimmessä, jo luulisi piilevän nykyajan "emansipatsioonin" +oireita; joutsineen, nuolineen hän harhailee vuoriharjanteiden ja +notkojen poikki; mutta nukkuvan Endymionin viaton kauneus hänen +mieltänsä kuitenkin hellyttää, ja alas laskeutuen pilventakaisilta +aloiltaan, hän painaa suutelon nukkujan huulille. Jos monessa +kuvauksessa tuodaankin esiin, mitä pidetään naissuvun heikkoina +puolina, niin sen vastakohtana on muistettava, että kansan kuvausvoima, +tahtoessaan henkilöinä esittää ylevimpiä aatteita, tavallisesti asettaa nais-olentoja niiden kannattajiksi. Niin Pallas Athene on kaiken jalon -henkisen toimen haltiatar; Muusat ovat taiteiden ja tieteiden hellät +henkisen toimen haltiatar; Muusat ovat taiteiden ja tieteiden hellät hoitajat; Kharitit eli Sulottaret edustavat kauneuden ihanaa -viehätystä; Demeter, maanviljelyksen perustaja, totuttaa ihmiskuntaa -lempeämpiin tapoihin ja kylvää yhteiskunnan ja sivistyksen ensimmäiset +viehätystä; Demeter, maanviljelyksen perustaja, totuttaa ihmiskuntaa +lempeämpiin tapoihin ja kylvää yhteiskunnan ja sivistyksen ensimmäiset siemenet.</p> -<p>Alkuperäisissä luonnon-oloissa tehtävät niin ihan itsestään jakaantuvat +<p>Alkuperäisissä luonnon-oloissa tehtävät niin ihan itsestään jakaantuvat sukupuolien kesken, ett'ei voi olla puhetta naisen vaikutuspiirin -suuremmasta tai vähemmästä laajuudesta. Mies on perheen suojelija, -väkivallan torjuja, siis pääasiallisesti soturi, sen ohessa ehkä -metsästäjä tai kalastaja; vaimo hoitaa kotilieden pyhää tulta, — -vieläpä vanhimpina aikoina näiden sanojen varsinaisessa merkityksessä, -— äitinä ja puolisona pitäen huolta perheen moninaisista tarpeista. +suuremmasta tai vähemmästä laajuudesta. Mies on perheen suojelija, +väkivallan torjuja, siis pääasiallisesti soturi, sen ohessa ehkä +metsästäjä tai kalastaja; vaimo hoitaa kotilieden pyhää tulta, — +vieläpä vanhimpina aikoina näiden sanojen varsinaisessa merkityksessä, +— äitinä ja puolisona pitäen huolta perheen moninaisista tarpeista. Luonnonkansoissa nainen usein toimittaa kaikki talon raskaimmatkin -työt. Tämä on alkuansa kovaa orjuutta; mutta mitä enemmän kansan mieli -kääntyy rauhallisiin toimiin, sitä enemmän arvoa annetaan kodin hyvälle +työt. Tämä on alkuansa kovaa orjuutta; mutta mitä enemmän kansan mieli +kääntyy rauhallisiin toimiin, sitä enemmän arvoa annetaan kodin hyvälle haltiattarelle. Kun runous alkaa taimelle nousta, niin naisen hiljainen -työskentely, hänen äidinrakkautensa ja uskollisuutensa tarjoutuvat -sille mieliaineeksi. Se onkin ensimmäinen, runoudessa havaittava askel -naisen kunnioitukseen, että hänen suuri, kaikkina aikoina pysyvä -merkityksensä kodin rakkaudentoimissa saapi runollisen kirkastuksen. -Tässä omimmassa piirissään nainen ensin käsitetään itsenäiseksi -henkilöksi; ennen sitä hän ei saa mitään erityiskuvausta osakseen. -Mainittava on kuitenkin että itämaillakin, joissa naisen vapaus aina on -ollut supistettu mitä ahtaimpiin rajoihin, ne kansat, joilla on +työskentely, hänen äidinrakkautensa ja uskollisuutensa tarjoutuvat +sille mieliaineeksi. Se onkin ensimmäinen, runoudessa havaittava askel +naisen kunnioitukseen, että hänen suuri, kaikkina aikoina pysyvä +merkityksensä kodin rakkaudentoimissa saapi runollisen kirkastuksen. +Tässä omimmassa piirissään nainen ensin käsitetään itsenäiseksi +henkilöksi; ennen sitä hän ei saa mitään erityiskuvausta osakseen. +Mainittava on kuitenkin että itämaillakin, joissa naisen vapaus aina on +ollut supistettu mitä ahtaimpiin rajoihin, ne kansat, joilla on luontainen viettymys perheellisiin tunteisiin ja vienoon idyllisyyteen, -ovat miellyttävästi kuvailleet naisen alttiiksiantauvaa rakkautta ja +ovat miellyttävästi kuvailleet naisen alttiiksiantauvaa rakkautta ja luopumatonta uskollisuutta; kauniita senlaatuisia kuvauksia on etenkin indialaisilla ja hebrealaisilla.</p> -<p>Mieltymyksellä ja hellyydellä siis muinais-aikojen runotar katselee -naisen oloa. Mutta yhteiskunnan kehittyessä useinkin muuttuu -asianlaita. Sen näemme kreikkalaisissa. Vapaan kansalaisen julkinen -toiminta koko kansan silmien edessä oli historiallisena aikakautena -kreikkalaisen mielestä monta vertaa tähdellisempi kuin yksityisen -hiljainen työ kodin piirissä tai jollakin muulla, vähemmän huomatulla -toimialalla. Sentähden naisen merkitys helleenien hengenviljelyksessä -jäi verraten vähäiseksi. Mutta väärin arvostelisimme kreikkalaista -naisihannetta, ellemme sen ohessa ottaisi lukuun niitä jalon-ihania +<p>Mieltymyksellä ja hellyydellä siis muinais-aikojen runotar katselee +naisen oloa. Mutta yhteiskunnan kehittyessä useinkin muuttuu +asianlaita. Sen näemme kreikkalaisissa. Vapaan kansalaisen julkinen +toiminta koko kansan silmien edessä oli historiallisena aikakautena +kreikkalaisen mielestä monta vertaa tähdellisempi kuin yksityisen +hiljainen työ kodin piirissä tai jollakin muulla, vähemmän huomatulla +toimialalla. Sentähden naisen merkitys helleenien hengenviljelyksessä +jäi verraten vähäiseksi. Mutta väärin arvostelisimme kreikkalaista +naisihannetta, ellemme sen ohessa ottaisi lukuun niitä jalon-ihania kuvia, joita tapaamme esim. Sofokleen tragedioissa ja jotka nostavat -naisen paljoa korkeammalle, kuin mihin hänen yhteiskunnallinen -asemansa näyttää antavan aihetta. Antigone on "jumalien vankkojen, -kirjoittamattomien lakien" pelkäämätön puolustaja tyrannin -mielivaltaisia säännöksiä vastaan, ja Elektra, Agamemnonin tytär, -johtaa järkähtämättömällä ankaruudella kostontyötä äitiänsä kohtaan. -Molemmat osoittavat miehuullista lujuutta, jälkimmäinen enemmänkin, -kuin mitä nykyaikainen tunne voi oikeaksi myöntää; mutta Antigonessa -samalla ilmaantuu naisellista lempeyttä. Sulasta sisarenrakkaudesta hän -vastoin valtiaan käskyä vihkii kaatuneen veljensä ruumiin Tuonelan -omaksi, ja itse hän sanoo:</p> +naisen paljoa korkeammalle, kuin mihin hänen yhteiskunnallinen +asemansa näyttää antavan aihetta. Antigone on "jumalien vankkojen, +kirjoittamattomien lakien" pelkäämätön puolustaja tyrannin +mielivaltaisia säännöksiä vastaan, ja Elektra, Agamemnonin tytär, +johtaa järkähtämättömällä ankaruudella kostontyötä äitiänsä kohtaan. +Molemmat osoittavat miehuullista lujuutta, jälkimmäinen enemmänkin, +kuin mitä nykyaikainen tunne voi oikeaksi myöntää; mutta Antigonessa +samalla ilmaantuu naisellista lempeyttä. Sulasta sisarenrakkaudesta hän +vastoin valtiaan käskyä vihkii kaatuneen veljensä ruumiin Tuonelan +omaksi, ja itse hän sanoo:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">En vihaamaan ma luotu oo, vaan lempimään.<a name="FNanchor_74" id="FNanchor_74"></a><a href="#Footnote_74" class="fnanchor">[74]</a><br /></span> +<span class="i0">En vihaamaan ma luotu oo, vaan lempimään.<a name="FNanchor_74" id="FNanchor_74"></a><a href="#Footnote_74" class="fnanchor">[74]</a><br /></span> </div></div> -<p>Ja yhtä jalona, uhrauvaisena hän uskollisesti johtaa sokeata isäänsä, -kunnes tämä Eumenidien pyhässä lehdossa saavuttaa ikuisen rauhan. -Euripidestä, joka Sofokleen jälkeen hallitsi Athenan näyttämöä ja -tavallansa on kreikkalaisen draaman realisti, pidettiin leppymättömänä -naisten vihaajana; näytelmissään hän tarkoin piirtein esittelee -heidänkin sielun-elämäänsä, vaan pysyy pääasiallisesti luontaisten +<p>Ja yhtä jalona, uhrauvaisena hän uskollisesti johtaa sokeata isäänsä, +kunnes tämä Eumenidien pyhässä lehdossa saavuttaa ikuisen rauhan. +Euripidestä, joka Sofokleen jälkeen hallitsi Athenan näyttämöä ja +tavallansa on kreikkalaisen draaman realisti, pidettiin leppymättömänä +naisten vihaajana; näytelmissään hän tarkoin piirtein esittelee +heidänkin sielun-elämäänsä, vaan pysyy pääasiallisesti luontaisten tunteiden ja intohimojen kuvailemisessa, korkeampiin kohoamatta. Mutta -Sofokleen äskenmainitut jalot henkilöt silmiemme edessä ja muistaen -niitä helleeniläisiä naisia, jotka — niinkuin Sapfo, Korinna, Diotima, -— saavuttivat maineen runouden tai filosofian alalla, ymmärrämme -mahdolliseksi, että Platon, naiskysymyksen ensimmäinen virittäjä, +Sofokleen äskenmainitut jalot henkilöt silmiemme edessä ja muistaen +niitä helleeniläisiä naisia, jotka — niinkuin Sapfo, Korinna, Diotima, +— saavuttivat maineen runouden tai filosofian alalla, ymmärrämme +mahdolliseksi, että Platon, naiskysymyksen ensimmäinen virittäjä, ideaali-valtiossaan vaati naiselle samaa kasvatusta ja toimialaa kuin -miehelle, vaikka ylen haaveksivalla tavalla, panemalla perhe-elämän +miehelle, vaikka ylen haaveksivalla tavalla, panemalla perhe-elämän alttiiksi.</p> -<p>Roomalaisten kesken oli perheen-emännän tila arvokkaampi kuin -Kreikassa; mutta heidän runoutensa, ollen kreikkalaisen mukaelmana, ei -aseta mitään uutta nais-ihannetta silmiemme eteen. Muistakaamme -kuitenkin, kuinka yleviä naiskuvia Rooman historia meille esittelee: -Coriolanon äiti, Cornelia, Julia Mamaea y.m. Sanalla sanoen, +<p>Roomalaisten kesken oli perheen-emännän tila arvokkaampi kuin +Kreikassa; mutta heidän runoutensa, ollen kreikkalaisen mukaelmana, ei +aseta mitään uutta nais-ihannetta silmiemme eteen. Muistakaamme +kuitenkin, kuinka yleviä naiskuvia Rooman historia meille esittelee: +Coriolanon äiti, Cornelia, Julia Mamaea y.m. Sanalla sanoen, roomalainen nais-ideaali on toinen kuin kreikkalainen: ei -hehkuvatunteinen Sapfo, ei viisas Diotima eikä sulopuheinen Aspasia, -vaan perhettänsä hallitseva, talon arvoa kannattava, uskollinen puoliso -ja äiti. Kun roomalainen kirjallisuus rupesi itsenäisesti kehkiämään ja -uusia kirjallisia kysymyksiä keskusteltiin ylimysten saleissa, niin -naisetkin tehokkaasti ottivat osaa näihin isänmaallisiin pyrintöihin. +hehkuvatunteinen Sapfo, ei viisas Diotima eikä sulopuheinen Aspasia, +vaan perhettänsä hallitseva, talon arvoa kannattava, uskollinen puoliso +ja äiti. Kun roomalainen kirjallisuus rupesi itsenäisesti kehkiämään ja +uusia kirjallisia kysymyksiä keskusteltiin ylimysten saleissa, niin +naisetkin tehokkaasti ottivat osaa näihin isänmaallisiin pyrintöihin. Mutta Rooman kirjallisuuden loistoaikana, kun pintapuolinen -nautinnonhimo oli voitolle päässyt, ylistettiin naista vaan +nautinnonhimo oli voitolle päässyt, ylistettiin naista vaan lemmenlauluissa ja lemmentarinoissa ja Horation Lydiat ja Glycerat -edustavat häntä runoudessa.</p> - -<p>Lemmenlauluihin viitattuani sopii tässä erittäin puhua lyyrillisestä -runoudesta. Tietty on, että rakkauden ilot ja tuskat ovat sen -otollisimpia aineita ja että lemmityn kuva siinä vaihtelee monella -tavalla eri tiloja myöten. Mutta koska rakkaus on ihmisluonnon -alkuperäisimpiä tunteita, niin muutamat piirteet kaikkina aikoina -pysyvät muuttumattomina; rakastetun naisen kauneus ja sulous, hänen -lempeytensä ja miellyttävä olentonsa vireyttävät aina runoilijan intoa, -saattaen häntä ylistämään sydämmensä valittua. Ajan luonne antaa -kuitenkin runoille erityisen värityksen. Vanhempina aikoina lempi -ilmaantuu aistillisempana, sitten rakkauden henkinen puoli pääsee -yhä suurempaan valtaan. Lisääpä kukin aikakausi vielä koko joukon -omituisia piirteitä, milloin realistista, milloin ideaalista +edustavat häntä runoudessa.</p> + +<p>Lemmenlauluihin viitattuani sopii tässä erittäin puhua lyyrillisestä +runoudesta. Tietty on, että rakkauden ilot ja tuskat ovat sen +otollisimpia aineita ja että lemmityn kuva siinä vaihtelee monella +tavalla eri tiloja myöten. Mutta koska rakkaus on ihmisluonnon +alkuperäisimpiä tunteita, niin muutamat piirteet kaikkina aikoina +pysyvät muuttumattomina; rakastetun naisen kauneus ja sulous, hänen +lempeytensä ja miellyttävä olentonsa vireyttävät aina runoilijan intoa, +saattaen häntä ylistämään sydämmensä valittua. Ajan luonne antaa +kuitenkin runoille erityisen värityksen. Vanhempina aikoina lempi +ilmaantuu aistillisempana, sitten rakkauden henkinen puoli pääsee +yhä suurempaan valtaan. Lisääpä kukin aikakausi vielä koko joukon +omituisia piirteitä, milloin realistista, milloin ideaalista laatua. Yliaistillisella ihailulla ja haaveksimisella Petrarca laulaa Laurastansa; uudemman ajan alkupuolella, teeskenneltyjen -paimen-idyllien kukoistaessa, kuultaa kaikkialla läpi suloisen Arkadian -mielikuva, jossa ihmisellä ei ole muuta huolta kuin lemmen tuottama -kaiho, ja kun korkeammat aatteet, syvemmät henkiset virtaukset +paimen-idyllien kukoistaessa, kuultaa kaikkialla läpi suloisen Arkadian +mielikuva, jossa ihmisellä ei ole muuta huolta kuin lemmen tuottama +kaiho, ja kun korkeammat aatteet, syvemmät henkiset virtaukset hallitsevat aikakautta, silloin niidenkin vaikutukset huomataan lyyrillisen runouden naisihanteissa.</p> <p>Mutta palatkaamme aikakausien tarkastamiseen. Antiikisen maailman raunioille rakentui uusi maailma, uuden katsantotavan nojalle. -Kristin-usko julisti kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi Jumalan edessä, ja -tämä koski tietysti yhtä hyvin eri sukupuolia kuin muitakin suhteita. -Tosin tasa-arvon aate ei heti ottanut orastaaksensa. Päinvastoin -näyttää jonkunlainen taantuminenkin tapahtuneen. Kirkko-isät puhuvat +Kristin-usko julisti kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi Jumalan edessä, ja +tämä koski tietysti yhtä hyvin eri sukupuolia kuin muitakin suhteita. +Tosin tasa-arvon aate ei heti ottanut orastaaksensa. Päinvastoin +näyttää jonkunlainen taantuminenkin tapahtuneen. Kirkko-isät puhuvat usein kovinkin halveksivaisesti naisesta. Mutta naisen tunteellisessa -sydämmessä tapasi uusi oppi hedelmällisen maan-alan, johon se pian -juurtui, ja martyyrein joukossa oli yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. -Kristin-uskon ensi ajoilta ovat legendain pyhät immet, nöyrän +sydämmessä tapasi uusi oppi hedelmällisen maan-alan, johon se pian +juurtui, ja martyyrein joukossa oli yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. +Kristin-uskon ensi ajoilta ovat legendain pyhät immet, nöyrän jumalisuuden ja hurskauden esikuvat. Keskiajan uskonto pystytti itselleen Neitsyt Maariassa erityisen nais-ihanteenkin, joka sittemmin maalaustaiteessa, kuudennentoista vuosisadan madonnan-kuvissa, sai -ihanimman kirkastuksensa. Ritarisuuden aikakautena sydämmen -valtiattarelle osoitettava säädyllinen kohteliaisuus, Neitsyt Maariaa +ihanimman kirkastuksensa. Ritarisuuden aikakautena sydämmen +valtiattarelle osoitettava säädyllinen kohteliaisuus, Neitsyt Maariaa palveltaessa, sulautui yhteen uskonnollisen innostuksen kanssa, -niinkuin toiselta puolen Jumalan emolle tuleva kunnioitus loi pyhän -loisteen lauluin ja miekoin ylisteltäviin rouviin ja neitosiin. Tämä se -antaakin romantiselle nais-ihanteelle omituisen värin, joka -kirjallisuudessa näytäikse vielä hyvinkin laajalti ulkopuolella -keskiajan runoutta. Nainen on yli-inhimillinen olento, muita tämän -matoisen maailman lapsia paljoa ylevämpi ja puhtaampi, ja on sentähden -pidettävä erillään kaikesta halvempain olojen tahrauksesta. Hän siis ei +niinkuin toiselta puolen Jumalan emolle tuleva kunnioitus loi pyhän +loisteen lauluin ja miekoin ylisteltäviin rouviin ja neitosiin. Tämä se +antaakin romantiselle nais-ihanteelle omituisen värin, joka +kirjallisuudessa näytäikse vielä hyvinkin laajalti ulkopuolella +keskiajan runoutta. Nainen on yli-inhimillinen olento, muita tämän +matoisen maailman lapsia paljoa ylevämpi ja puhtaampi, ja on sentähden +pidettävä erillään kaikesta halvempain olojen tahrauksesta. Hän siis ei ollut kohonnut miehen vertaiseksi, vaan paljoa korkeammalle, jopa -niinkin korkealle, että kadotti vakavan jalansijan maan päällä. Sillä -hänen yhteiskunnallinen tilansa ei suinkaan vastannut hänen asemaansa -mielikuvituksen piirissä. Keskiajan nais-ideaaleja ei ole ainoastaan +niinkin korkealle, että kadotti vakavan jalansijan maan päällä. Sillä +hänen yhteiskunnallinen tilansa ei suinkaan vastannut hänen asemaansa +mielikuvituksen piirissä. Keskiajan nais-ideaaleja ei ole ainoastaan ruhtinaallinen Ginevra, joka komeana hallitsijattarena loistaa Arthurin -hovissa, vaan myöskin nöyrä Griseldis, joka tuhansissa koettelemuksissa -todistaa kuuliaisuuttaan miestänsä kohtaan.</p> - -<p>Mutta nainen vähittäin valloittaa luonnollisen asemansa maan päällä. -Yhä enemmän tunnustetaan hänen arvoansa ja yhdenvertaisuuttansa miehen -rinnalla. Huomattava on kuitenkin erotus Euroopan eteläisten ja -pohjoisten kansojen välillä. Etelässä pysyivät naiset vanhan perityn -tavan mukaan paljoa kauemmin erillään yhteis-elämästä kuin pohjoisessa. -Ei siitä liene pitkää aikaa, kun ylhäisempäin säätyjen nuoret tytöt -Espanjassa ja Italiassa, seura-elämään osaaottamatta, viettivät -aikaansa vaan omissa huoneissaan, vieraitten silmiltä pois suljettuina. -Tämä naisen tila usein kyllä antaa aihetta espanjalaisissa draamoissa, -esim. Calderonin huvinäytelmissä, esitettyihin kohtiin ja vaikuttimiin. -Siitä se luulevaisuus, jolla veljet, holhojat ja puolisot vartioitsevat -suojeltaviansa; siitä myöskin se salaisuuden verho, joka tavallisesti -peittää rakkaussuhteita. Naisen itsenäisyyttä ei pidetä missään -arvossa; se sovinnainen kunnian-käsite, joka on valtavimpia voimia -espanjalaisessa draamassa, tekee hänen maineensa suojelijan omaksi, -olkoonpa tämä isä, veli tai aviomies, ja vaatii naista viattomanakin -sortumaan, jos se maailman silmissä on tahraantunut. Niin tapahtuu -esim. Calderonin näytelmässä "Kunniansa parantaja". Usein nuori neito, -suuttuneena siihen vankeuteen, jossa häntä pidetään, rakastajansa -avulla pettää vartiansa valppautta. Ja lukemattomista novelleista ja -näytelmistä tunnetaan tuo vanha juttu, että vilkastunteinen nuorukainen -vilahdukselta näkee kauniin immen seisovan korkealla balkongilla tai -rukoilevan hiljaisessa, puolihämärässä kirkossa, ja etelämaan lasten -tavallisella kiihkeydellä syntyy tulinen rakkaus hänen povessaan; -salaisella kirjeellä tai suloisella yösoitannolla hän saattaa tunteensa -neitosen tietoon, ja pian immessä leimahtaa ilmi yhtäläinen lemmen -liekki; monet vastukset heitä kohtaavat, mutta vihdoin rakkaus voittaa -tai kuolema heidät yhdistää. Tietty on, että nais-ideaali tähän -mukaantuu: ensi silmäykseltä hurmaava aistillinen kauneus ja tulinen, -koko sielun valtaava, enemmän omaan mielikuvitukseen kuin rakastetun -tuntemiseen perustuva rakkauden into, jonka lisäksi tulee erinomaisen -siveyden maine ja muutamia muita, vähemmän olennaisia ominaisuuksia. -Kansalliset omituisuudet tulevat tässä kuitenkin näkyviin: -espanjalaisissa suurempi oman arvon tunto sekä juurtuneen tavan ja -kunnian-käsitteen jumaloiminen, italialaisissa hehkuvampi tunteellisuus +hovissa, vaan myöskin nöyrä Griseldis, joka tuhansissa koettelemuksissa +todistaa kuuliaisuuttaan miestänsä kohtaan.</p> + +<p>Mutta nainen vähittäin valloittaa luonnollisen asemansa maan päällä. +Yhä enemmän tunnustetaan hänen arvoansa ja yhdenvertaisuuttansa miehen +rinnalla. Huomattava on kuitenkin erotus Euroopan eteläisten ja +pohjoisten kansojen välillä. Etelässä pysyivät naiset vanhan perityn +tavan mukaan paljoa kauemmin erillään yhteis-elämästä kuin pohjoisessa. +Ei siitä liene pitkää aikaa, kun ylhäisempäin säätyjen nuoret tytöt +Espanjassa ja Italiassa, seura-elämään osaaottamatta, viettivät +aikaansa vaan omissa huoneissaan, vieraitten silmiltä pois suljettuina. +Tämä naisen tila usein kyllä antaa aihetta espanjalaisissa draamoissa, +esim. Calderonin huvinäytelmissä, esitettyihin kohtiin ja vaikuttimiin. +Siitä se luulevaisuus, jolla veljet, holhojat ja puolisot vartioitsevat +suojeltaviansa; siitä myöskin se salaisuuden verho, joka tavallisesti +peittää rakkaussuhteita. Naisen itsenäisyyttä ei pidetä missään +arvossa; se sovinnainen kunnian-käsite, joka on valtavimpia voimia +espanjalaisessa draamassa, tekee hänen maineensa suojelijan omaksi, +olkoonpa tämä isä, veli tai aviomies, ja vaatii naista viattomanakin +sortumaan, jos se maailman silmissä on tahraantunut. Niin tapahtuu +esim. Calderonin näytelmässä "Kunniansa parantaja". Usein nuori neito, +suuttuneena siihen vankeuteen, jossa häntä pidetään, rakastajansa +avulla pettää vartiansa valppautta. Ja lukemattomista novelleista ja +näytelmistä tunnetaan tuo vanha juttu, että vilkastunteinen nuorukainen +vilahdukselta näkee kauniin immen seisovan korkealla balkongilla tai +rukoilevan hiljaisessa, puolihämärässä kirkossa, ja etelämaan lasten +tavallisella kiihkeydellä syntyy tulinen rakkaus hänen povessaan; +salaisella kirjeellä tai suloisella yösoitannolla hän saattaa tunteensa +neitosen tietoon, ja pian immessä leimahtaa ilmi yhtäläinen lemmen +liekki; monet vastukset heitä kohtaavat, mutta vihdoin rakkaus voittaa +tai kuolema heidät yhdistää. Tietty on, että nais-ideaali tähän +mukaantuu: ensi silmäykseltä hurmaava aistillinen kauneus ja tulinen, +koko sielun valtaava, enemmän omaan mielikuvitukseen kuin rakastetun +tuntemiseen perustuva rakkauden into, jonka lisäksi tulee erinomaisen +siveyden maine ja muutamia muita, vähemmän olennaisia ominaisuuksia. +Kansalliset omituisuudet tulevat tässä kuitenkin näkyviin: +espanjalaisissa suurempi oman arvon tunto sekä juurtuneen tavan ja +kunnian-käsitteen jumaloiminen, italialaisissa hehkuvampi tunteellisuus ja vapaampi antautuminen mielenliikutusten valtaan.</p> -<p>Ranskalaisessakin runoudessa nähdään vielä paljon tämän käsityskannan -jälkiä. Mutta ensimmäinen, joka siellä komedian aseilla puolustaa -naisen itsenäisyyttä, on Molière. Kahdessa näytelmässä, "L'école des -maris" ja "L'école des femmes", hän osoittaa, miten miehen epäluulo ja -ankaruus holhottavaa tyttöä kohtaan kasvattaa häntä teeskenteleväksi ja +<p>Ranskalaisessakin runoudessa nähdään vielä paljon tämän käsityskannan +jälkiä. Mutta ensimmäinen, joka siellä komedian aseilla puolustaa +naisen itsenäisyyttä, on Molière. Kahdessa näytelmässä, "L'école des +maris" ja "L'école des femmes", hän osoittaa, miten miehen epäluulo ja +ankaruus holhottavaa tyttöä kohtaan kasvattaa häntä teeskenteleväksi ja juonikkaaksi, teroittaen naisen luontaista sukkeluutta, jota mies ei -kykene vastustamaan, kun sitä vastoin suurempi vapaus naisessakin -kehittää kaikki ihmisluonnon jalommat puolet. Samalla kuin nämä -Molière'n näytelmät jo ilmoittavat melkoista edistymistä, niiden -pääaate kuitenkin selvästi näyttää, mitä epäkohtia vastaan silloin oli +kykene vastustamaan, kun sitä vastoin suurempi vapaus naisessakin +kehittää kaikki ihmisluonnon jalommat puolet. Samalla kuin nämä +Molière'n näytelmät jo ilmoittavat melkoista edistymistä, niiden +pääaate kuitenkin selvästi näyttää, mitä epäkohtia vastaan silloin oli taisteleminen.</p> -<p>Että romanilaisten kansojen kirjallisuudessa vielä uuden ajan -alkupuolellakin naisluonteen paraat ominaisuudet niin vähän -pääsevät ilmaantumaan, siihen saattavat olla syynä antiikiselta -maailmalta perityt tavat, jotka pitivät naista holhonalaisena yksin -perhe-elämänkin piirissä, ja mitä Espanjaan erittäin tulee, myöskin -arabialaisen kultuurin vaikutus. Mutta oudostuttaapa sentään, että, -kumminkin runouden alalla näyttää tapahtuneen jonkunlainen taantuminen, -kun ei runotar enää esittele Antigonen tapaisia kuvia. Tämä on sitä -oudompi, kun tiedetään uudennuksen aikakaudella Italiassa olleen monta -hienosti sivistynyttä naista, jotka edustivat aikansa korkeinta -hengenviljelystä.</p> +<p>Että romanilaisten kansojen kirjallisuudessa vielä uuden ajan +alkupuolellakin naisluonteen paraat ominaisuudet niin vähän +pääsevät ilmaantumaan, siihen saattavat olla syynä antiikiselta +maailmalta perityt tavat, jotka pitivät naista holhonalaisena yksin +perhe-elämänkin piirissä, ja mitä Espanjaan erittäin tulee, myöskin +arabialaisen kultuurin vaikutus. Mutta oudostuttaapa sentään, että, +kumminkin runouden alalla näyttää tapahtuneen jonkunlainen taantuminen, +kun ei runotar enää esittele Antigonen tapaisia kuvia. Tämä on sitä +oudompi, kun tiedetään uudennuksen aikakaudella Italiassa olleen monta +hienosti sivistynyttä naista, jotka edustivat aikansa korkeinta +hengenviljelystä.</p> <p>Toisin on Pohjois-Euroopan kansoissa. Niiden muinaisrunoissakin, -sekä germanien että suomalaisten, on naisella sangen etevä sija. -Saksalaisten molemmissa kansallis-eepoksissa, Nibelungenliedissä ja -Gudrunissa, on nainen päähenkilönä. Kriemhildin syvä, hiljainen rakkaus -puolisoonsa, loistavaan Sigfried sankariin, muuttuu hänen petollisen -murhansa jälkeen hurjaksi kostonhimoksi, joka hävittää koko -burgundilaisheimon, ja lempeä Gudrun kestää kaikki vaivat ja -koettelemukset vihollisten kolkolla rannikolla, kunnes hänelle koittaa -vapauden päivä. Näiden naisten luonteet ovat erilaiset; mutta yhteinen -piirre niissä on järkähtämätön lujuus ja luopumaton uskollisuus. Gudrun -on hellätunteinen, kärsivällinen, alttiiksi antauvainen; armoa -rukoillen koettaa hän pelastaa kiusaajansa Gerlinden, jonka -raivokas Wate kuitenkin surmaa. Kriemhildissä sitä vastoin näemme -muinaisgermanien rajun luonnon ja voimalliset intohimot, joita vielä -suuremmassa määrässä kohtaamme Kriemhildin alkukuvassa, Eddan +sekä germanien että suomalaisten, on naisella sangen etevä sija. +Saksalaisten molemmissa kansallis-eepoksissa, Nibelungenliedissä ja +Gudrunissa, on nainen päähenkilönä. Kriemhildin syvä, hiljainen rakkaus +puolisoonsa, loistavaan Sigfried sankariin, muuttuu hänen petollisen +murhansa jälkeen hurjaksi kostonhimoksi, joka hävittää koko +burgundilaisheimon, ja lempeä Gudrun kestää kaikki vaivat ja +koettelemukset vihollisten kolkolla rannikolla, kunnes hänelle koittaa +vapauden päivä. Näiden naisten luonteet ovat erilaiset; mutta yhteinen +piirre niissä on järkähtämätön lujuus ja luopumaton uskollisuus. Gudrun +on hellätunteinen, kärsivällinen, alttiiksi antauvainen; armoa +rukoillen koettaa hän pelastaa kiusaajansa Gerlinden, jonka +raivokas Wate kuitenkin surmaa. Kriemhildissä sitä vastoin näemme +muinaisgermanien rajun luonnon ja voimalliset intohimot, joita vielä +suuremmassa määrässä kohtaamme Kriemhildin alkukuvassa, Eddan Gudrunissa. Samaa laatua on Nibelungenliedin Brunhild, joka kaksintaistelussa koettelee kosijainsa miehuullisuutta, — -jälkikajastus muinais-uskonnon sota-immistä, Valkyrioista. Näin +jälkikajastus muinais-uskonnon sota-immistä, Valkyrioista. Näin karkealuontoisena esiintyy muinaisgermanien nais-ihanne.</p> <p>Ihan toisenlainen on naisen luonne omassa kansalliseepoksessamme. -Lempeämpänä, tunnokkaampana hän siinä ilmaantuu kuin Eddassa ja -Nibelungenliedissä. Minun ei tarvitse laveammalta puhua niistä -miellyttävistä naiskuvista, joita Suomen runotar asettaa silmiemme -eteen; asuvathan ne selväpiirteisinä meidän jokaisen mielessä: ihana, -vaikka vähän keikaileva Pohjan neiti, "maan kuulu, veen valio", joka — -päinvastoin kuin kreikkalainen Helena — rauhan siteillä yhdistää +Lempeämpänä, tunnokkaampana hän siinä ilmaantuu kuin Eddassa ja +Nibelungenliedissä. Minun ei tarvitse laveammalta puhua niistä +miellyttävistä naiskuvista, joita Suomen runotar asettaa silmiemme +eteen; asuvathan ne selväpiirteisinä meidän jokaisen mielessä: ihana, +vaikka vähän keikaileva Pohjan neiti, "maan kuulu, veen valio", joka — +päinvastoin kuin kreikkalainen Helena — rauhan siteillä yhdistää vihollismieliset heimot; kainotunteinen Aino, jonka puhdas, -neitsyellinen sydän kammoo lemmen pakkoa ja jonka onnetonta kohtaloa -niin hienosti kuvataan; vihdoin nuo mainion kauniit äidinrakkauden -kuvat, joilla ei ole vertaa muiden kansojen runoudessa. Lisättäköön -vielä — ei viehättäväisyyden, vaan arvon tähden — Louhi, Pohjolan +neitsyellinen sydän kammoo lemmen pakkoa ja jonka onnetonta kohtaloa +niin hienosti kuvataan; vihdoin nuo mainion kauniit äidinrakkauden +kuvat, joilla ei ole vertaa muiden kansojen runoudessa. Lisättäköön +vielä — ei viehättäväisyyden, vaan arvon tähden — Louhi, Pohjolan ankara valtias, joka sekin puolestansa todistaa muinais-ajan kunnioitusta naista kohtaan.</p> -<p>Naisen suuri merkitys sekä suomalaisten että germanien kesken saattaa -perustua näiden kansojen alkuperäiseen katsantotapaan; mutta -epäilemättä siihen myöskin on vaikuttanut vanhimpain olojen omituinen -laatu, josta ylempänä oli puhe, ja ennen kaikkea perhe-elämän tärkeys -pohjoismailla. Täällähän luonnon ankaruus pakoittaa kaikki keskittymään -kotilieden ympärille, ja se tietysti on kohottanut perhe-elämän +<p>Naisen suuri merkitys sekä suomalaisten että germanien kesken saattaa +perustua näiden kansojen alkuperäiseen katsantotapaan; mutta +epäilemättä siihen myöskin on vaikuttanut vanhimpain olojen omituinen +laatu, josta ylempänä oli puhe, ja ennen kaikkea perhe-elämän tärkeys +pohjoismailla. Täällähän luonnon ankaruus pakoittaa kaikki keskittymään +kotilieden ympärille, ja se tietysti on kohottanut perhe-elämän haltiattaren arvoa.</p> -<p>Kun käännymme pohjoisten kansain uudempaan runouteen, kohtaamme ensiksi -englantilaiset, etupäässä Shakespearen edustamina.</p> +<p>Kun käännymme pohjoisten kansain uudempaan runouteen, kohtaamme ensiksi +englantilaiset, etupäässä Shakespearen edustamina.</p> -<p>Ainiaan ihmeteltävä on Shakespearessä se nerokas taito, jolla hän avaa -ihmisten sydämmet, antaen meidän katsahtaa heidän tunteittensa ja -ajatustensa salaisimpiin lymypaikkoihin. Hänen henkilönsä ovat joka -sävyltään uusia aatteita uhkuvan kuudennentoista vuosisadan -kasvattamia. Intohimoisia, rajutunteisia, toimintakykyisiä he ovat; -mikä heidän mielessänsä hehkuu, se saattaa heitä ulkonaiseenkin +<p>Ainiaan ihmeteltävä on Shakespearessä se nerokas taito, jolla hän avaa +ihmisten sydämmet, antaen meidän katsahtaa heidän tunteittensa ja +ajatustensa salaisimpiin lymypaikkoihin. Hänen henkilönsä ovat joka +sävyltään uusia aatteita uhkuvan kuudennentoista vuosisadan +kasvattamia. Intohimoisia, rajutunteisia, toimintakykyisiä he ovat; +mikä heidän mielessänsä hehkuu, se saattaa heitä ulkonaiseenkin toimintaan, ja lannistumattomalla voimalla he toteuttavat aikeensa. -Shakespearen naisissakin havaitaan näitä ominaisuuksia. Espanjalaisissa -näytelmissä kuvataan ainoastaan vähäinen osa vaimonpuolisten henkilöin -sielun-elämästä; Shakespearellä sitä vastoin saamme heissä samoin kuin -miehissäkin tutustua kaikkiin ihmisluonnon eri puoliin.</p> - -<p>Tietysti Shakespeare, — hän kun koskettelee mielenlaatujen koko -sävelikköä, — joskus käsittelee hentoja, viattomuudessaan turvattomia -olentoja, jotka murtuvat elämän myrskyissä, niinkuin Cordelia, -Desdemona, Ofelia, taikka lapsellisen puhtaita, joiden elämän -aamuhetkeä ei mikään ukkosen pilvi vielä ole pimentänyt; ajatelkaamme +Shakespearen naisissakin havaitaan näitä ominaisuuksia. Espanjalaisissa +näytelmissä kuvataan ainoastaan vähäinen osa vaimonpuolisten henkilöin +sielun-elämästä; Shakespearellä sitä vastoin saamme heissä samoin kuin +miehissäkin tutustua kaikkiin ihmisluonnon eri puoliin.</p> + +<p>Tietysti Shakespeare, — hän kun koskettelee mielenlaatujen koko +sävelikköä, — joskus käsittelee hentoja, viattomuudessaan turvattomia +olentoja, jotka murtuvat elämän myrskyissä, niinkuin Cordelia, +Desdemona, Ofelia, taikka lapsellisen puhtaita, joiden elämän +aamuhetkeä ei mikään ukkosen pilvi vielä ole pimentänyt; ajatelkaamme vaan verrattoman hienosti kuvattua Mirandaa. Mutta paljoa tavallisempia -ovat nuo tarmokkaat luonteet, jotka rohkealla itsenäisyydellä ottavat -onnensa ohjat omiin käsiinsä, ja monta tällaista kuvaa meille tarjoo -runoilijan uhkea luomisvoima. Näemme intohimonsa valtaan antautuneita, +ovat nuo tarmokkaat luonteet, jotka rohkealla itsenäisyydellä ottavat +onnensa ohjat omiin käsiinsä, ja monta tällaista kuvaa meille tarjoo +runoilijan uhkea luomisvoima. Näemme intohimonsa valtaan antautuneita, tulisten tunteitten hallitsemia naisia; semmoinen on nuori Julia, -Romeon morsian, joka, elämän vaaroihin perehtymätönnä, joutuu -rakkautensa uhriksi; semmoinen myös, vaikka toisenlaatuinen, Egyptin -lumoava kuningatar, hekumallisuuden koulun käynyt Kleopatra. Miehensä +Romeon morsian, joka, elämän vaaroihin perehtymätönnä, joutuu +rakkautensa uhriksi; semmoinen myös, vaikka toisenlaatuinen, Egyptin +lumoava kuningatar, hekumallisuuden koulun käynyt Kleopatra. Miehensä pahana haltiana, rikoksiin kehoittajana esiintyy kunnianhimoinen Lady -Macbeth, jonka säälimätöntä sydäntä omatunto masentaa unen rauhattomina -hetkinä. Näiden vastakohtana ovat nuo hienosti sivistyneet, järkevät, -sukkelapuheiset naiset, jotka älyllään ohjaavat tapausten juoksua. -Jalo, leikkipuheinen Portia (Venetian kauppiaassa) rientää puolisonsa -ystävää pelastamaan ja ajaa taitavasti hänen asiaansa oikeuden edessä, -— kaunis esimerkki naisen kyvystä semmoisella alalla, jota on pidetty -miehen yksin-omaisena toimipiirinä. Rosalinda "Miten mielenne tekee" -(As you like it) nimisessä komediassa pakenee Celian kanssa salomaille -isäänsä, vanhaa herttuaa, etsimään; taitavin hyppysin hän solmiskelee -ja johtaa sekä omansa että muiden lemmentarinain säikeitä. -Omantakeisesti pirteä Beatricekin (näytelmässä "Paljo melua tyhjästä") -ryhtyy asioihin, kehoittaessaan Benediktiä puolustamaan Heron kunniaa. -Hän, tuo terävä-älyinen tyttö, rohkenee yksin uskoa serkkunsa -viattomuutta, kun kaikki muut sitä epäilevät, ja hänen sukkelan ivansa -takana piilee kultainen sydän.</p> - -<p>Näiden rinnalle asettuvat nuo ylevät naiset, joiden luonne on -jalostunut elämän koulussa, niinkuin lempeästi anteeksiantava Hermione +Macbeth, jonka säälimätöntä sydäntä omatunto masentaa unen rauhattomina +hetkinä. Näiden vastakohtana ovat nuo hienosti sivistyneet, järkevät, +sukkelapuheiset naiset, jotka älyllään ohjaavat tapausten juoksua. +Jalo, leikkipuheinen Portia (Venetian kauppiaassa) rientää puolisonsa +ystävää pelastamaan ja ajaa taitavasti hänen asiaansa oikeuden edessä, +— kaunis esimerkki naisen kyvystä semmoisella alalla, jota on pidetty +miehen yksin-omaisena toimipiirinä. Rosalinda "Miten mielenne tekee" +(As you like it) nimisessä komediassa pakenee Celian kanssa salomaille +isäänsä, vanhaa herttuaa, etsimään; taitavin hyppysin hän solmiskelee +ja johtaa sekä omansa että muiden lemmentarinain säikeitä. +Omantakeisesti pirteä Beatricekin (näytelmässä "Paljo melua tyhjästä") +ryhtyy asioihin, kehoittaessaan Benediktiä puolustamaan Heron kunniaa. +Hän, tuo terävä-älyinen tyttö, rohkenee yksin uskoa serkkunsa +viattomuutta, kun kaikki muut sitä epäilevät, ja hänen sukkelan ivansa +takana piilee kultainen sydän.</p> + +<p>Näiden rinnalle asettuvat nuo ylevät naiset, joiden luonne on +jalostunut elämän koulussa, niinkuin lempeästi anteeksiantava Hermione "Talvisessa tarinassa". Aimollinen, plastillisen ihana aviovaimon kuva on Portia Julius Caesarissa, esim. tuossa kauniissa kohtauksessa Bruton -puutarhassa salaliittolaisten kokouksen jälkeen.</p> +puutarhassa salaliittolaisten kokouksen jälkeen.</p> -<p>Nämä kuvaukset todistavat arvon-antoa naiselle ja osoittavat ihan +<p>Nämä kuvaukset todistavat arvon-antoa naiselle ja osoittavat ihan toisenlaista katsantotapaa kuin romanilaisten kansojen. Ei sovi -kuitenkaan kieltää, että muutamat kohdat selvästi ilmaisevat, kuinka -suuresti naisen asema nykyään on muuttunut Shakespearen päivistä. Mutta -usein kyllä näytelmän muualta lainattu aine on vaatinut sellaista -käsittelytapaa. Puhumattakaan "Äkäpussista", joka tässä asiassa ei -paljoa todistane (sillä näytelmän pääajatus on nähtävästi aivan -yksinkertaisesti: kova kovaa vastaan), muistettakoon vaan sitä tapaa, -jolla Cymbelinessä aviovaimon uskollisuudesta lyödään vetoa niinkuin +kuitenkaan kieltää, että muutamat kohdat selvästi ilmaisevat, kuinka +suuresti naisen asema nykyään on muuttunut Shakespearen päivistä. Mutta +usein kyllä näytelmän muualta lainattu aine on vaatinut sellaista +käsittelytapaa. Puhumattakaan "Äkäpussista", joka tässä asiassa ei +paljoa todistane (sillä näytelmän pääajatus on nähtävästi aivan +yksinkertaisesti: kova kovaa vastaan), muistettakoon vaan sitä tapaa, +jolla Cymbelinessä aviovaimon uskollisuudesta lyödään vetoa niinkuin juoksuhevosen nopeudesta kilpa-ajoissa; mutta se tapa, jolla Imogenin -jaloa, viatonta luonnetta esitetään, saattaa kuitenkin vaakaa +jaloa, viatonta luonnetta esitetään, saattaa kuitenkin vaakaa kallistumaan naisen arvollisuuden eduksi.</p> -<p>Yleviä naishenkilöltä esittelevät Saksan suuret runoilijat. Käsitys -naisen olennosta on kirkastunut kauniiksi ihannekuvaksi; hänen -merkityksensä aatteellisesti yhä selviää. Että naisella tunnustetaan -olevan erityinen tehtävä ihmiskunnan henkisessä elämässä, sisältää -suuren edistys-askeleen hänen varsinaisen olentonsa tajuamisessa. -Monipuolisemmin kuin ennen kuvataan hänen sielun-elämäänsä, ja +<p>Yleviä naishenkilöltä esittelevät Saksan suuret runoilijat. Käsitys +naisen olennosta on kirkastunut kauniiksi ihannekuvaksi; hänen +merkityksensä aatteellisesti yhä selviää. Että naisella tunnustetaan +olevan erityinen tehtävä ihmiskunnan henkisessä elämässä, sisältää +suuren edistys-askeleen hänen varsinaisen olentonsa tajuamisessa. +Monipuolisemmin kuin ennen kuvataan hänen sielun-elämäänsä, ja draamoissa naisten katsantotapa tehokkaasti vaikuttaa toimintaan. -Korkeimman ideaalisuuden nimityksenä tavataan Goethen Faustissa ensi -kerta "das Ewig-Weibliche". Sama runoilija on Iphigeniessä asettanut -naisen korkeimman ja puhtaimman ihmisyyden edustajaksi; hänen jalo, -vilpitön totuuden-rakkautensa voittaa kaikki halvat juonet, murtaa +Korkeimman ideaalisuuden nimityksenä tavataan Goethen Faustissa ensi +kerta "das Ewig-Weibliche". Sama runoilija on Iphigeniessä asettanut +naisen korkeimman ja puhtaimman ihmisyyden edustajaksi; hänen jalo, +vilpitön totuuden-rakkautensa voittaa kaikki halvat juonet, murtaa raa'an barbarisuuden tavat ja palauttaa rauhan ja sovinnon omantunnon -raatelemaan sydämmeen. En tiedä maailmankirjallisuudessa toista kuvaa, -joka niin täydellisesti kuin Goethen Iphigenie vastaisi sitä -tarkoitusperää, minkä nykyaika naiselle asettaa. Samalla kuin hänessä -tavataan naisen paraat ominaisuudet: lempeä hellätunteisuus, -ihanteellinen innostus kaikkeen hyvään, tarkka velvollisuudentunto ja -terävä äly huomaamaan, mikä kulloinkin on oikein ja soveliasta, ja hän -näiden avulla estää omaistensa perikadon, on hänen suotu Dianan pyhässä -temppelissä toimia avarammallakin, yleis-inhimillisellä alalla ja -työnsä hedelmänä nähdä ihana ihmisyyden voitto, julmien ihmis-uhrien -poistaminen. Ja juuri tässä hänen julkisessa toimessaan naisen lempeä, -tapojen raakuutta lieventävä vaikutus mitä kirkkaimpana esiintyy. +raatelemaan sydämmeen. En tiedä maailmankirjallisuudessa toista kuvaa, +joka niin täydellisesti kuin Goethen Iphigenie vastaisi sitä +tarkoitusperää, minkä nykyaika naiselle asettaa. Samalla kuin hänessä +tavataan naisen paraat ominaisuudet: lempeä hellätunteisuus, +ihanteellinen innostus kaikkeen hyvään, tarkka velvollisuudentunto ja +terävä äly huomaamaan, mikä kulloinkin on oikein ja soveliasta, ja hän +näiden avulla estää omaistensa perikadon, on hänen suotu Dianan pyhässä +temppelissä toimia avarammallakin, yleis-inhimillisellä alalla ja +työnsä hedelmänä nähdä ihana ihmisyyden voitto, julmien ihmis-uhrien +poistaminen. Ja juuri tässä hänen julkisessa toimessaan naisen lempeä, +tapojen raakuutta lieventävä vaikutus mitä kirkkaimpana esiintyy. Iphigenie on tietysti ideaalikuva, runollisen innostuksen tuottama; -se ei todista, että Goethe teoreetisesti olisi käsittänyt naisen -tehtävän nykyajan kannalta. Mimmoiseksi Goethe ajattelee tosioloissa -toimivaa ihanteellista naista, osoittaa hänen Dorotheansa. Hän on -hienotunteinen, vireä ja älykäs; hellästi hän pakolaisten retkellä -hoitelee sairasta vaimoa, ja hänen kauneuden-aistinsa antaa elämälle -ulkonaistakin suloa. Niinmuodoin hänessä yhtyy kolme naisluonteen -piirrettä: hellyys, kaunoaisti ja käytännöllinen äly. Mutta sen ohessa -hänessä on luontainen uljuus ja neuvokkaisuus; miehuullisesti hän -rosvoja vastaan puolustaa hänen huostaansa uskottuja tyttösiä. -Dorothean miellyttävä kuva viehättää kaikkina aikoina; mutta epäiltävä -on, missä määrässä nykyaika hyväksynee Dorothean sanoja, kun hän naisen -velvollisuuksien etupäähän panee "palvelemisen hänen tarkoituksensa +se ei todista, että Goethe teoreetisesti olisi käsittänyt naisen +tehtävän nykyajan kannalta. Mimmoiseksi Goethe ajattelee tosioloissa +toimivaa ihanteellista naista, osoittaa hänen Dorotheansa. Hän on +hienotunteinen, vireä ja älykäs; hellästi hän pakolaisten retkellä +hoitelee sairasta vaimoa, ja hänen kauneuden-aistinsa antaa elämälle +ulkonaistakin suloa. Niinmuodoin hänessä yhtyy kolme naisluonteen +piirrettä: hellyys, kaunoaisti ja käytännöllinen äly. Mutta sen ohessa +hänessä on luontainen uljuus ja neuvokkaisuus; miehuullisesti hän +rosvoja vastaan puolustaa hänen huostaansa uskottuja tyttösiä. +Dorothean miellyttävä kuva viehättää kaikkina aikoina; mutta epäiltävä +on, missä määrässä nykyaika hyväksynee Dorothean sanoja, kun hän naisen +velvollisuuksien etupäähän panee "palvelemisen hänen tarkoituksensa mukaan":</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Dienen lerne bei Zeiten das Weib nach ihrer Bestimmung;<br /></span> <span class="i0">Denn durch Dienen allein gelangt sie endlich zum Herrschen,<br /></span> -<span class="i0">Zu der verdienten Gewalt, die doch ihr im Hause gehöret.<br /></span> -<span class="i0">Dienet die Schwester dem Bruder doch früh, sie dienet den Eltern,<br /></span> +<span class="i0">Zu der verdienten Gewalt, die doch ihr im Hause gehöret.<br /></span> +<span class="i0">Dienet die Schwester dem Bruder doch früh, sie dienet den Eltern,<br /></span> <span class="i0">und ihr Leben ist immer ein ewiges Gehen und Kommen,<br /></span> -<span class="i0">Oder ein Heben und Tragen, Bereiten und Schaffen für andre.<br /></span> +<span class="i0">Oder ein Heben und Tragen, Bereiten und Schaffen für andre.<br /></span> </div></div> -<p>Goethe on kuuluisa naisluonteiden kuvailija. Hänen etevimmissä -teoksissaan tapaammekin kaikkialla oivallisesti piirrettyjä -naishenkilöitä. Johdettakoon mieleen uskollinen Klärchen, molemmat -Leonorat Torquato Tassossa, äiti Hermann ja Dorotheassa ja ennen +<p>Goethe on kuuluisa naisluonteiden kuvailija. Hänen etevimmissä +teoksissaan tapaammekin kaikkialla oivallisesti piirrettyjä +naishenkilöitä. Johdettakoon mieleen uskollinen Klärchen, molemmat +Leonorat Torquato Tassossa, äiti Hermann ja Dorotheassa ja ennen kaikkia Gretchen Faustissa. Viimeksimainitussa on runoilija -erinomaisella hienoudella kuvaillut sitä traagillisuuden muotoa, joka -valitettavasti usein kyllä joutuu puhdas- ja syvätunteisen neidon +erinomaisella hienoudella kuvaillut sitä traagillisuuden muotoa, joka +valitettavasti usein kyllä joutuu puhdas- ja syvätunteisen neidon osaksi.</p> -<p>Goethe pitää naista, niinkuin jo äsken mainituista kuvauksista näkyy, -etupäässä hyvän tavan ja siveellisyyden, kauneuden ja kaiken +<p>Goethe pitää naista, niinkuin jo äsken mainituista kuvauksista näkyy, +etupäässä hyvän tavan ja siveellisyyden, kauneuden ja kaiken ideaalisuuden valvojana. Sanotaanhan Torquato Tassossa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> @@ -10928,768 +10891,768 @@ ideaalisuuden valvojana. Sanotaanhan Torquato Tassossa:</p> </div></div> <p>Sama ajatus ilmestyy Schillerinkin runoelmissa: naiset "valppaina -hoitavat pyhin käsin kaunisten tunteiden ikuista tulta"; he "pitävät -hyvien tapojen valtikkaa" ja yhdistävät rakkaudella voimia, jotka -muutoin iäti vastustavat toisiansa.</p> +hoitavat pyhin käsin kaunisten tunteiden ikuista tulta"; he "pitävät +hyvien tapojen valtikkaa" ja yhdistävät rakkaudella voimia, jotka +muutoin iäti vastustavat toisiansa.</p> <p>Schillerin eetillinen katsantotapa asettaa ihmisen siveelliseksi -päämääräksi sisällisen sopusoinnun, joka saattaa häntä mielihyvällä, -ilman pakkoa, täyttämään siveyden-lain vaatimukset, ja tärkeimpänä -kasvattajana tähän luonteen eheyteen hän pitää kauneutta ja taidetta. -Naisen tehtävä on tavan hoitajana, elämän kauneuden kannattajana, -omassa olennossaan edustaa tätä henkistä harmoniaa, puhdasta -ihmisyyttä:</p> +päämääräksi sisällisen sopusoinnun, joka saattaa häntä mielihyvällä, +ilman pakkoa, täyttämään siveyden-lain vaatimukset, ja tärkeimpänä +kasvattajana tähän luonteen eheyteen hän pitää kauneutta ja taidetta. +Naisen tehtävä on tavan hoitajana, elämän kauneuden kannattajana, +omassa olennossaan edustaa tätä henkistä harmoniaa, puhdasta +ihmisyyttä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Eine Tugend genüget dem Weib, sie ist da, sie erscheinet,<br /></span> +<span class="i0">Eine Tugend genüget dem Weib, sie ist da, sie erscheinet,<br /></span> <span class="i0">Lieblich dem Herzen, dem Aug' lieblich erscheine sie stets.<br /></span> </div></div> -<p>Samaten Schiller "Macht des Weibes" nimisessä runossa panee enimmän -arvoa naisen persoonalliseen lumousvoimaan: "sulollansa yksistään +<p>Samaten Schiller "Macht des Weibes" nimisessä runossa panee enimmän +arvoa naisen persoonalliseen lumousvoimaan: "sulollansa yksistään hallitkoon vaimo!"</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i2">Manche zwar haben geherrscht durch des Geistes Macht und der Thaten;<br /></span> -<span class="i2">Aber dann haben sie dich, höchste der Kronen entbehrt.<br /></span> -<span class="i2">Wahre Königin ist nur des Weibes weibliche Schönheit;<br /></span> +<span class="i2">Aber dann haben sie dich, höchste der Kronen entbehrt.<br /></span> +<span class="i2">Wahre Königin ist nur des Weibes weibliche Schönheit;<br /></span> <span class="i2">Wo sie sich zeige, sie herrscht; herrschet bloss, weil sie sich eigt.<br /></span> </div></div> -<p>Varsin ahtaat rajat runoilija, tästä päättäen, määrää naisen -vaikutuspiirille, — niinkin ahtaat, että luulisi monen puhtaasti -ihanteellisenkin toiminnan jäävän niiden ulkopuolelle. Mutta, vaikka -Schiller teoreetisesti näin rajoittaa naisen liikuntoalaa, on hänen -draamoissansa moni vaimonpuolinen henkilö, jonka silmä kantaa paljoa +<p>Varsin ahtaat rajat runoilija, tästä päättäen, määrää naisen +vaikutuspiirille, — niinkin ahtaat, että luulisi monen puhtaasti +ihanteellisenkin toiminnan jäävän niiden ulkopuolelle. Mutta, vaikka +Schiller teoreetisesti näin rajoittaa naisen liikuntoalaa, on hänen +draamoissansa moni vaimonpuolinen henkilö, jonka silmä kantaa paljoa avarammalle. Gertrud, Stauffacherin vaimo, vaatii, niinkuin Bruton -Portia, itselleen osaa miehensä huolista ja kehoittaa urhoolliseen -taisteluun väkivaltaa vastaan; Bertha von Bruneck on harras kansallisen -vapauden puolustaja. Yleensä Schillerin naiset ovat jaloaatteisia, -syvätunteisia, usein haaveksivaisiakin, niinkuin Luise ja Thekla, -Plastillisen viehättävä on Isabella, kovaonninen äiti "Messinan -morsiamessa". Kahdessa näytelmässä on nainen toiminnan kannattajana, -Maria Stuartissa ja Orleans'in Neitsyessä. Suurella myötätuntoisuudella -on runoilija piirtänyt Skotlannin onnettoman kuningattaren kuvan; -edessämme on tunteellinen naisen sydän, katumuksen jalostama, -murheineen, kärsimyksineen, Elisabetia sitä vastoin on käsitelty -jonkunlaisella katkeruudella; hänen kovempi, miehekäs luontonsa oli -nähtävästi runoilijalle vastenmielinen. Orleans'in Neitsyessä +Portia, itselleen osaa miehensä huolista ja kehoittaa urhoolliseen +taisteluun väkivaltaa vastaan; Bertha von Bruneck on harras kansallisen +vapauden puolustaja. Yleensä Schillerin naiset ovat jaloaatteisia, +syvätunteisia, usein haaveksivaisiakin, niinkuin Luise ja Thekla, +Plastillisen viehättävä on Isabella, kovaonninen äiti "Messinan +morsiamessa". Kahdessa näytelmässä on nainen toiminnan kannattajana, +Maria Stuartissa ja Orleans'in Neitsyessä. Suurella myötätuntoisuudella +on runoilija piirtänyt Skotlannin onnettoman kuningattaren kuvan; +edessämme on tunteellinen naisen sydän, katumuksen jalostama, +murheineen, kärsimyksineen, Elisabetia sitä vastoin on käsitelty +jonkunlaisella katkeruudella; hänen kovempi, miehekäs luontonsa oli +nähtävästi runoilijalle vastenmielinen. Orleans'in Neitsyessä osoitetaan, kuinka Korkeimman kutsumuksesta nainenkin saapi -maailmanhistoriallisen tehtävän; mutta tämä hänen tehtävänsä joutuu +maailmanhistoriallisen tehtävän; mutta tämä hänen tehtävänsä joutuu ristiriitaan naisen hennon, rakkautta haluavan luonnon kanssa, ja -siihen hän sortuu.</p> +siihen hän sortuu.</p> <p>Samoin kuin saksalaiset asettivat naisen alttiiksi-antauvan rakkauden -ja ideaalisen katsantotavan kannattajaksi, samoin myös kotimaisen +ja ideaalisen katsantotavan kannattajaksi, samoin myös kotimaisen kirjallisuutemme vanhemmat runoilijat, niinkuin Runeberg ja Topelius, -häntä kuvailevat, — muistuttaahan Runebergin Hanna monessa kohden sekä -Vossin Luisea että Goethen Dorotheaa; mutta lisäksi tulevat -suomalaisten naisten kansalliset omituisuudet, ennen kaikkea syvä, -innokas rakkaus kansaan ja isänmaahan. Runebergin ylevät naishenkilöt, -jotka kotimaansa tähden antavat rakkautensakin alttiiksi, niinkuin -Pilven veikon morsian ja Torpan tyttö, viittaavat jo nykyajan -ihanteeseen, yleisten pyrintöjen elähyttämään naiseen. Ja kuinka -kauniisti reipas Augusta neiti auringonsäteen lailla karkoittaa -omaisiltansa kaikki murheen sumut ja iloisella ystävällisyydellään -vetää vanhan Pistolinkin vaikutuksensa piiriin, tasoittaen -säätyerotuksen turhat rajat! Ja mitä runoilijavanhukseemme Z. -Topeliukseen tulee, kuinka monesti hän kauniissa säkeissä on lausunut -mieltymystänsä naisen pyrkimykseen valoon ja itsenäisyyteen. Tämä vie -meitä nykyisiin aikoihin; luokaamme niihin vielä pikainen silmäys!</p> - -<p>Se jalo tehtävä, jonka Goethe ja Schiller määräsivät naiselle, siveyden -ja ihanteellisuuden säilyttäminen maailmassa, on epäilemättä tärkeä -puoli hänen tarkoituksestaan ja on aina semmoisena pysyvä. Mutta uusin -aika tahtoo antaa hänen elämällensä vielä monipuolisemman sisällyksen; -sillä mitä hartaammalla innolla nainen ottaa osaa yleis-inhimillisiin -ja kansallisiin rientoihin, mitä enemmän hän itsellensä omistaa aikansa -kirjallista ja tieteellistä sivistystä, mitä väljemmäksi hän laajentaa -toimialaansa, sitä paremmin hän voi olla ylevän aatteellisuuden -kannattajana keskellä ajan käytöllisiä pyrintöjä. Sen ohessa nainen -vaatii itsellensä liikuntoalaa näissä käytöllisissäkin toimissa sekä -yhteiskunnallista itsenäisyyttä. Sen johdosta muodostuu uusi -nais-ihanne, jonka tietysti tulee yhdistää edellisten parhaat piirteet +häntä kuvailevat, — muistuttaahan Runebergin Hanna monessa kohden sekä +Vossin Luisea että Goethen Dorotheaa; mutta lisäksi tulevat +suomalaisten naisten kansalliset omituisuudet, ennen kaikkea syvä, +innokas rakkaus kansaan ja isänmaahan. Runebergin ylevät naishenkilöt, +jotka kotimaansa tähden antavat rakkautensakin alttiiksi, niinkuin +Pilven veikon morsian ja Torpan tyttö, viittaavat jo nykyajan +ihanteeseen, yleisten pyrintöjen elähyttämään naiseen. Ja kuinka +kauniisti reipas Augusta neiti auringonsäteen lailla karkoittaa +omaisiltansa kaikki murheen sumut ja iloisella ystävällisyydellään +vetää vanhan Pistolinkin vaikutuksensa piiriin, tasoittaen +säätyerotuksen turhat rajat! Ja mitä runoilijavanhukseemme Z. +Topeliukseen tulee, kuinka monesti hän kauniissa säkeissä on lausunut +mieltymystänsä naisen pyrkimykseen valoon ja itsenäisyyteen. Tämä vie +meitä nykyisiin aikoihin; luokaamme niihin vielä pikainen silmäys!</p> + +<p>Se jalo tehtävä, jonka Goethe ja Schiller määräsivät naiselle, siveyden +ja ihanteellisuuden säilyttäminen maailmassa, on epäilemättä tärkeä +puoli hänen tarkoituksestaan ja on aina semmoisena pysyvä. Mutta uusin +aika tahtoo antaa hänen elämällensä vielä monipuolisemman sisällyksen; +sillä mitä hartaammalla innolla nainen ottaa osaa yleis-inhimillisiin +ja kansallisiin rientoihin, mitä enemmän hän itsellensä omistaa aikansa +kirjallista ja tieteellistä sivistystä, mitä väljemmäksi hän laajentaa +toimialaansa, sitä paremmin hän voi olla ylevän aatteellisuuden +kannattajana keskellä ajan käytöllisiä pyrintöjä. Sen ohessa nainen +vaatii itsellensä liikuntoalaa näissä käytöllisissäkin toimissa sekä +yhteiskunnallista itsenäisyyttä. Sen johdosta muodostuu uusi +nais-ihanne, jonka tietysti tulee yhdistää edellisten parhaat piirteet uusien olojen vaatimuksiin. Askel askeleelta se selvenee. Nykyisempi -näytelmä- ja romaanikirjallisuus on rikas taitavasti piirretyistä -naiskuvista; näiden kuvaelmien päätarkoitus on osittain edistää -naiskysymyksen ratkaisemista, osittain ne täysin taiteellisella tavalla -esittelevät naisen luonnetta ja elämää. Mutta kirjallisuuden nykyinen -suunta tekee, että nämä kuvaukset useammin näyttävät niitä epäkohtia, -joita vastaan hänen on taisteleminen tai jotka häiritsevät hänen -luonteensa eheyttä, kuin oikein sopusointuisaa naisluonnetta, jossa -kajasteleisi nykyajan ihanne. Kuitenkin esim. Ibsen ja Björnson -mielellänsä ilmaisevat naisen kautta teostensa periaatteet; +näytelmä- ja romaanikirjallisuus on rikas taitavasti piirretyistä +naiskuvista; näiden kuvaelmien päätarkoitus on osittain edistää +naiskysymyksen ratkaisemista, osittain ne täysin taiteellisella tavalla +esittelevät naisen luonnetta ja elämää. Mutta kirjallisuuden nykyinen +suunta tekee, että nämä kuvaukset useammin näyttävät niitä epäkohtia, +joita vastaan hänen on taisteleminen tai jotka häiritsevät hänen +luonteensa eheyttä, kuin oikein sopusointuisaa naisluonnetta, jossa +kajasteleisi nykyajan ihanne. Kuitenkin esim. Ibsen ja Björnson +mielellänsä ilmaisevat naisen kautta teostensa periaatteet; mainittakoon vaan Sigrid "Kuninkaan aluissa" ja Valborg "Konkurssissa". -Nuo molemmat norjalaiset runoilijat suosivat erittäin tarmokkaita, +Nuo molemmat norjalaiset runoilijat suosivat erittäin tarmokkaita, karhealuontoisia naisia, jotka jollakin tavalla ovat sukua -edellämainituille muinaisgermanilaisille naistyypeille. Paras esimerkki -on Hjördis "Helgelannin sankareissa"; mutta hän onkin oikeastaan +edellämainituille muinaisgermanilaisille naistyypeille. Paras esimerkki +on Hjördis "Helgelannin sankareissa"; mutta hän onkin oikeastaan tarun-omainen olento.</p> -<p>Yleensä nainen semmoisena, kuin hän ilmaantuu nykyisessä runoudessa, ei -pysy erillään ajan kysymyksistä, viattomana hoitaen elämän kukkasia, -tietämättömänä maailman myrskyistä, kunnes ne tempaavat hänet myötänsä; -vaan hänen luonteensa niissä varttuu ja voimistuu niinkuin miehenkin, -ja päämääränsä selvästi tietäen hän pyrkii sitä saavuttamaan. Tämän -pyrinnön eri puolia esittelee kauniilla ja onnistuneella tavalla moni -kirjallisuuden tuote. Mutta oli, miten oli, minun tietääkseni ei ole -vielä semmoista taideteosta, joka suurin piirtein osoittaisi, kuinka -meidän ajan nainen tosiolojen perustuksella, arvokkaana ja miehen -vertaisena, toimii isänmaansa ja ihmiskunnan hyväksi, korkean aatteen -innostamana. Jos kuitenkin nykyajan hajanaisista ilmiöistä aavistaen -muodostamme syntymäisillään olevan ihanteen, niin se on nainen, joka, -yhä vielä edustaen kauneutta ja siveyttä eli yleensä elämän hennompaa, -lempeämpää puolta, on kehittänyt kaikki luonnon antamat lahjansa ja -täydellä itsetajunnalla toimittaa sitä tehtävää, joka hänen osakseen on -tullut joko kodin pyhässä piirissä tai jollakin muulla elämän alalla.</p> +<p>Yleensä nainen semmoisena, kuin hän ilmaantuu nykyisessä runoudessa, ei +pysy erillään ajan kysymyksistä, viattomana hoitaen elämän kukkasia, +tietämättömänä maailman myrskyistä, kunnes ne tempaavat hänet myötänsä; +vaan hänen luonteensa niissä varttuu ja voimistuu niinkuin miehenkin, +ja päämääränsä selvästi tietäen hän pyrkii sitä saavuttamaan. Tämän +pyrinnön eri puolia esittelee kauniilla ja onnistuneella tavalla moni +kirjallisuuden tuote. Mutta oli, miten oli, minun tietääkseni ei ole +vielä semmoista taideteosta, joka suurin piirtein osoittaisi, kuinka +meidän ajan nainen tosiolojen perustuksella, arvokkaana ja miehen +vertaisena, toimii isänmaansa ja ihmiskunnan hyväksi, korkean aatteen +innostamana. Jos kuitenkin nykyajan hajanaisista ilmiöistä aavistaen +muodostamme syntymäisillään olevan ihanteen, niin se on nainen, joka, +yhä vielä edustaen kauneutta ja siveyttä eli yleensä elämän hennompaa, +lempeämpää puolta, on kehittänyt kaikki luonnon antamat lahjansa ja +täydellä itsetajunnalla toimittaa sitä tehtävää, joka hänen osakseen on +tullut joko kodin pyhässä piirissä tai jollakin muulla elämän alalla.</p> <hr class="tb" /> -<p>Sukupuolista joudumme helposti niiden yhtymiseen lemmensiteillä. +<p>Sukupuolista joudumme helposti niiden yhtymiseen lemmensiteillä. <i>Rakkaus</i>, vaikka kasvaa aistillisella pohjalla, perustaa, oikein -kehittyneenä, täydellisimmän henkisen yhteyden ihmisten välillä, ja -avioliitossa tämä yhteys vakaantuu pysyväisimpään muotoonsa. Eri -sukupuolet, itsestään vaillinaisia, tarvitsevat täydennystä: siitä se -haikea, haaveellinen ikävöiminen, joka nuoruudessa heräjää ihmisen -sielussa, hänelle itsellensä selittämättömänä, kunnes hän löytää -ikävöitynsä, olentonsa toisen puoliskon, jonka kanssa hän siveellisesti -muodostaa yhden henkisen persoonan. Siitä se milt'ei yliluonnollinen -voima, jolla lempi valtaa koko ihmisen, vieläpä silloinkin, kun se ei -ole kehittynyt jaloimpaan henkiseen muotoonsa, vaan on pysähtynyt -paljaastaan aistilliselle asteelle. Tosi rakkaus perustuu siihen, että -toinen tapaa toisessa ne ominaisuudet, joihin hän panee enimmän arvoa -ja jotka samalla täydentävät hänen omaa olentoansa, jotta hänestä +kehittyneenä, täydellisimmän henkisen yhteyden ihmisten välillä, ja +avioliitossa tämä yhteys vakaantuu pysyväisimpään muotoonsa. Eri +sukupuolet, itsestään vaillinaisia, tarvitsevat täydennystä: siitä se +haikea, haaveellinen ikävöiminen, joka nuoruudessa heräjää ihmisen +sielussa, hänelle itsellensä selittämättömänä, kunnes hän löytää +ikävöitynsä, olentonsa toisen puoliskon, jonka kanssa hän siveellisesti +muodostaa yhden henkisen persoonan. Siitä se milt'ei yliluonnollinen +voima, jolla lempi valtaa koko ihmisen, vieläpä silloinkin, kun se ei +ole kehittynyt jaloimpaan henkiseen muotoonsa, vaan on pysähtynyt +paljaastaan aistilliselle asteelle. Tosi rakkaus perustuu siihen, että +toinen tapaa toisessa ne ominaisuudet, joihin hän panee enimmän arvoa +ja jotka samalla täydentävät hänen omaa olentoansa, jotta hänestä tuntuu, kuin toisen sukupuolen ihanne olisi rakastetussa toteutunut. Avioliitto sitten saattaa puolisot yhteiseen toimintaan; alituinen -ajatusten vaihto ja tuhannet sekä aineelliset että henkiset siteet -liittävät ne yhä likemmin toisiinsa. Metsässä näemme kaksi puuta, jotka -kutovat oksansa yhteen, niin että niiden kumpaisenkin lehtiä on +ajatusten vaihto ja tuhannet sekä aineelliset että henkiset siteet +liittävät ne yhä likemmin toisiinsa. Metsässä näemme kaksi puuta, jotka +kutovat oksansa yhteen, niin että niiden kumpaisenkin lehtiä on mahdoton erottaa. Niin puolisoinkin tunteet ja ajatukset sulavat -toisiinsa, ja näin syntyy yhteinen henkinen elämä, jonka nojalla he -täyttävät siveellisen tehtävänsä.</p> +toisiinsa, ja näin syntyy yhteinen henkinen elämä, jonka nojalla he +täyttävät siveellisen tehtävänsä.</p> -<p>Kun ottaa huomioon, mikä merkitys rakkaudella on ihmis-elämässä, ei ole -ihmettelemistä, että se pitkin maailman aikoja on ollut runoilijain -mieliaineita. Sen näkee indialaisten Gitagovindassa ja hebrealaisten -Korkeassa veisussa yhtä hyvin kuin keskiajan ritarirunoudessa tai +<p>Kun ottaa huomioon, mikä merkitys rakkaudella on ihmis-elämässä, ei ole +ihmettelemistä, että se pitkin maailman aikoja on ollut runoilijain +mieliaineita. Sen näkee indialaisten Gitagovindassa ja hebrealaisten +Korkeassa veisussa yhtä hyvin kuin keskiajan ritarirunoudessa tai uudemman ajan romaaneissa. Mutta eri aikojen kirjallisuudessa se on -saanut eri värityksen, varsinkin naisen arvon ja aseman mukaan. -Vanhempina aikoina tulee pääasiallisesti rakkauden aistillinen puoli -näkyviin; sen syvempi, henkinen ydin piilee vielä intohimon peitossa; -mutta vilpitön antautuminen luontaisten tunteiden valtaan ja luopumaton -uskollisuus tekevät tällaisenkin lemmen jaloarvoiseksi. Itämaisen ja +saanut eri värityksen, varsinkin naisen arvon ja aseman mukaan. +Vanhempina aikoina tulee pääasiallisesti rakkauden aistillinen puoli +näkyviin; sen syvempi, henkinen ydin piilee vielä intohimon peitossa; +mutta vilpitön antautuminen luontaisten tunteiden valtaan ja luopumaton +uskollisuus tekevät tällaisenkin lemmen jaloarvoiseksi. Itämaisen ja antiikisen fantasian tuotteissa tavataan toisinaan vallan romantisia -piirteitä (esim. Kreikan kirjallisuuden myöhempinä aikoina syntyneessä +piirteitä (esim. Kreikan kirjallisuuden myöhempinä aikoina syntyneessä tarinassa Herosta ja Leanderista); kuvataanpa joskus puolisoin -väliä ihan nykyajan ideaaliselta kannalta, niinkuin Orfeun ja +väliä ihan nykyajan ideaaliselta kannalta, niinkuin Orfeun ja Eurydiken tarussa tai tuossa ihanassa kertomuksessa Adonetosta ja -Alkestiista. Muinais-indialaisessa runoudessa meitä usein ihmetyttää -rakkaudentunteiden hieno, henkinen väritys, niinkuin esim. Cudrakan -vanhassa draamassa, joka meillä on tunnettu Vasantasenan nimellä. +Alkestiista. Muinais-indialaisessa runoudessa meitä usein ihmetyttää +rakkaudentunteiden hieno, henkinen väritys, niinkuin esim. Cudrakan +vanhassa draamassa, joka meillä on tunnettu Vasantasenan nimellä. Mutta rakkauden ja avioliiton syvempi olemus, sielujen heimolaisuus ja -siitä johtuva henkinen yhteys, sai vasta myöhemmin, keskiajan -haaveksivaisen tunteellisuuden avulla, vakinaisen jalansijan yleisessä -katsantotavassa, ja uudempina aikoina tämä käsitys on yhä puhdistunut +siitä johtuva henkinen yhteys, sai vasta myöhemmin, keskiajan +haaveksivaisen tunteellisuuden avulla, vakinaisen jalansijan yleisessä +katsantotavassa, ja uudempina aikoina tämä käsitys on yhä puhdistunut ja syventynyt.</p> <p>Lemmentunteiden esittely runoudessa on niin ylen tuttua, ett'ei minun -tarvitse erittäin huomauttaa, missä ja miten sitä on käsitelty. Yleensä -alkavan rakkauden tuottama epävarmuus ja levottomuus, nuorten toisiansa -lähestyminen ja lemmen-aikeita vastustavat vaikeudet sekä niiden -voittaminen näyttävät tällä alalla tarjoavan runoudelle kiitollisimmat -aineet. Vakaantuneen rakkauden tasainen kulku avioliiton valtatiellä on +tarvitse erittäin huomauttaa, missä ja miten sitä on käsitelty. Yleensä +alkavan rakkauden tuottama epävarmuus ja levottomuus, nuorten toisiansa +lähestyminen ja lemmen-aikeita vastustavat vaikeudet sekä niiden +voittaminen näyttävät tällä alalla tarjoavan runoudelle kiitollisimmat +aineet. Vakaantuneen rakkauden tasainen kulku avioliiton valtatiellä on enimmiten silloin tullut laajemman kuvauksen esineeksi, kun -epäsuotuisat ulkonaiset olot häiritsevät sen rauhallisuutta tahi -sisällinen epäsointu rikkoo puolisoin hyvää väliä. Että onnettomat +epäsuotuisat ulkonaiset olot häiritsevät sen rauhallisuutta tahi +sisällinen epäsointu rikkoo puolisoin hyvää väliä. Että onnettomat avioliitot ja aviorikokset nykyaikana ovat saaneet valtaavan sijan -etenkin ranskalaisessa, mutta myöskin pohjoismaiden kirjallisuudessa, -ei ole suinkaan mikään ilahduttava todistus tän-aikaisen yhteiskunnan -siveellisestä katsantotavasta.</p> - -<p>Rakkauden tärkeys uudemmassa runoudessa tulee siitä, että se niin -suuressa määrässä on luonteen muodostaja. Siitäpä sen suuri merkitys -romaanissa, joka ennen kaikkea esittelee luonteen kehkiämistä. Olipa se -ennen saanut niinkin suuren vallan, että romaanin sisällys tavallisesti -pyöri sen kysymyksen nojassa, miten rakastavaiset saisivat toinen -toisensa. Tämä on luonnollista, mutta ei välttämätöntä. Nykyisempinä -aikoina on romaani vähittäin vapautunut tästä yksitoikkoisuudesta ja -ruvennut kertoelman keskustana käyttämään muitakin sielun-elämän -ilmauksia. Näytelmärunoudessakin on rakkaus usein esiintyvä aihe, +etenkin ranskalaisessa, mutta myöskin pohjoismaiden kirjallisuudessa, +ei ole suinkaan mikään ilahduttava todistus tän-aikaisen yhteiskunnan +siveellisestä katsantotavasta.</p> + +<p>Rakkauden tärkeys uudemmassa runoudessa tulee siitä, että se niin +suuressa määrässä on luonteen muodostaja. Siitäpä sen suuri merkitys +romaanissa, joka ennen kaikkea esittelee luonteen kehkiämistä. Olipa se +ennen saanut niinkin suuren vallan, että romaanin sisällys tavallisesti +pyöri sen kysymyksen nojassa, miten rakastavaiset saisivat toinen +toisensa. Tämä on luonnollista, mutta ei välttämätöntä. Nykyisempinä +aikoina on romaani vähittäin vapautunut tästä yksitoikkoisuudesta ja +ruvennut kertoelman keskustana käyttämään muitakin sielun-elämän +ilmauksia. Näytelmärunoudessakin on rakkaus usein esiintyvä aihe, varsinkin komediassa. Tragediassa se tavallisesti on muiden vaikutusten -kanssa tasa-arvoinen; mutta suuren tärkeytensä vuoksi sisälliseen -elämään nähden sillä kuitenkin on huomattava sija. Kuinka avara ala -lemmentunteilla on lyyrillisessä runoudessa, on sanomattakin selvää.</p> - -<p>Mutta rakkaus ei ole ainoastaan sitä puolittain aistillista, puolittain -henkistä laatua, joka ilmaantuu lemmentunteissa ja avioliitossa; -laajemmassa merkityksessä se sisältää kaikki ne mieltymyksen ja -hyväntahtoisuuden muodot, jotka sitovat ihmisiä toisiinsa. Avioliitto -muodostaa kodin ja perheen, ja kodin pyhässä piirissä versovat nuo -perheenjäseniä yhdistävät tunteet, joilla on niin suuri luontainen -voima: vanhempain ja lasten, veljesten ja sisarusten keskinäinen -rakkaus, hyväntahtoisuus muita omaisia ja lähellä-olevia kohtaan j.n.e. -Erittäin mainittava on ystävyys. Se syntyy ihmisten kesken, -joilla on samat tunteet ja pyrinnöt ja jotka toimivat saman -maailmankäsityksen pohjalla. Eri luonteet tarvitsevat täydennystä; -sentähden ystävyydessä, samoin kuin tosi-rakkaudessakin, ne henkilöt -paraiten liittyvät toisiinsa, joilla on paljon sekä yhteisiä että -erilaisia hengen-ominaisuuksia. Ystävyys onkin tärkeä aines -tosi-rakkaudessa. — Kaikista näistä yksilöitä yhdistävistä tunteista -kasvaa rakkaus kotiseutuun ja isänmaahan, ja varttuvatpa ne vihdoin +kanssa tasa-arvoinen; mutta suuren tärkeytensä vuoksi sisälliseen +elämään nähden sillä kuitenkin on huomattava sija. Kuinka avara ala +lemmentunteilla on lyyrillisessä runoudessa, on sanomattakin selvää.</p> + +<p>Mutta rakkaus ei ole ainoastaan sitä puolittain aistillista, puolittain +henkistä laatua, joka ilmaantuu lemmentunteissa ja avioliitossa; +laajemmassa merkityksessä se sisältää kaikki ne mieltymyksen ja +hyväntahtoisuuden muodot, jotka sitovat ihmisiä toisiinsa. Avioliitto +muodostaa kodin ja perheen, ja kodin pyhässä piirissä versovat nuo +perheenjäseniä yhdistävät tunteet, joilla on niin suuri luontainen +voima: vanhempain ja lasten, veljesten ja sisarusten keskinäinen +rakkaus, hyväntahtoisuus muita omaisia ja lähellä-olevia kohtaan j.n.e. +Erittäin mainittava on ystävyys. Se syntyy ihmisten kesken, +joilla on samat tunteet ja pyrinnöt ja jotka toimivat saman +maailmankäsityksen pohjalla. Eri luonteet tarvitsevat täydennystä; +sentähden ystävyydessä, samoin kuin tosi-rakkaudessakin, ne henkilöt +paraiten liittyvät toisiinsa, joilla on paljon sekä yhteisiä että +erilaisia hengen-ominaisuuksia. Ystävyys onkin tärkeä aines +tosi-rakkaudessa. — Kaikista näistä yksilöitä yhdistävistä tunteista +kasvaa rakkaus kotiseutuun ja isänmaahan, ja varttuvatpa ne vihdoin yleiseksi ihmisrakkaudeksi.</p> -<p>Näihin tunteisiin perustuu monenlaisia siveellisiä suhteita. -Liian pitkäksi vetäisi, jos ottaisin tarkastaakseni, miten ne eri +<p>Näihin tunteisiin perustuu monenlaisia siveellisiä suhteita. +Liian pitkäksi vetäisi, jos ottaisin tarkastaakseni, miten ne eri aikoina ja eri kansoissa ovat antaneet aihetta runoudelle, vaikka -semmoinen katsaus ei suinkaan olisi viehätystä vailla. Viittaan -vaan äidinrakkauteen Kalevalassa ja asekumppanien veljyyteen -muinaisgermaneilla sekä läänitysherran ja läänitysmiehen väliin -keskiajalla. Ja niinkuin luonnollista onkin, eivät nämä tunteet ja +semmoinen katsaus ei suinkaan olisi viehätystä vailla. Viittaan +vaan äidinrakkauteen Kalevalassa ja asekumppanien veljyyteen +muinaisgermaneilla sekä läänitysherran ja läänitysmiehen väliin +keskiajalla. Ja niinkuin luonnollista onkin, eivät nämä tunteet ja olosuhteet ainoastaan puhtaassa ideaalisessa muodossaan anna aihetta -fantasian kuvauksille; vaan huomioon on sen lisäksi otettava kaikki -niiden eri muodostukset, vieläpä niiden vastakohdatkin: viha, kateus, -luulevaisuus, kostonhimo j.n.e., sekä nuo monenlaiset, koko tästä +fantasian kuvauksille; vaan huomioon on sen lisäksi otettava kaikki +niiden eri muodostukset, vieläpä niiden vastakohdatkin: viha, kateus, +luulevaisuus, kostonhimo j.n.e., sekä nuo monenlaiset, koko tästä kirjavasta paljoudesta johtuvat vastariidat.</p> <hr class="chap" /> -<h3>YHDEKSÄS LUKU.<br /> +<h3>YHDEKSÄS LUKU.<br /> Yhteiskunta, historia ja tarumaailma runouden aineena.</h3> -<p>Ihmisen tarkoitus ei ole rajoitettu hänen omaan itseensä, vaan hänen on -määrä elää yhteiskunnassa ja toimia muiden ihmisten rinnalla. +<p>Ihmisen tarkoitus ei ole rajoitettu hänen omaan itseensä, vaan hänen on +määrä elää yhteiskunnassa ja toimia muiden ihmisten rinnalla. Ulkopuolella yhteiskuntaa on ihmisen siveellisyys mahdoton, ja -ainoastaan siinä hän voi tyydyttää henkensä korkeimmat vaatimukset. Kun -edelläpäin on puhuttu ihmisestä semmoisenaan, on siis aina muistettava, -että yksityishenkilön luonne ja kaikki hänen mielihalunsa, tunteensa ja -tekonsa voivat tulla ilmi vaan yhteis-elämässä hänen suhteissaan -kanssa-ihmisiin. Perhe on yhteis-elämän alku, ja siitä se, järjestyen +ainoastaan siinä hän voi tyydyttää henkensä korkeimmat vaatimukset. Kun +edelläpäin on puhuttu ihmisestä semmoisenaan, on siis aina muistettava, +että yksityishenkilön luonne ja kaikki hänen mielihalunsa, tunteensa ja +tekonsa voivat tulla ilmi vaan yhteis-elämässä hänen suhteissaan +kanssa-ihmisiin. Perhe on yhteis-elämän alku, ja siitä se, järjestyen monenlaisiin muotoihin, vihdoin valtioksi lavenee. Yhteiskunnassa -tavataan monta elämänpiiriä, joilla itsekullakin on omat olonsa ja oma -luonteensa. Näin tarjoutuu runoudelle runsaan runsaasti aiheita. -Edellisessäkin luvussa on jo muutamia näistä tullut kosketelluksi; -sillä yksityishenkilön kuvaus aina enemmän tai vähemmän kietoutuu -yleisten olojen kuvaukseen. Niin-ikään on ennen huomautettu, kuinka -runous, aluettansa laajentaen, on vetänyt rajojensa sisälle yhä -useampia elämänpiirejä. Tällä alustalla liikkuu siveellisen elämän +tavataan monta elämänpiiriä, joilla itsekullakin on omat olonsa ja oma +luonteensa. Näin tarjoutuu runoudelle runsaan runsaasti aiheita. +Edellisessäkin luvussa on jo muutamia näistä tullut kosketelluksi; +sillä yksityishenkilön kuvaus aina enemmän tai vähemmän kietoutuu +yleisten olojen kuvaukseen. Niin-ikään on ennen huomautettu, kuinka +runous, aluettansa laajentaen, on vetänyt rajojensa sisälle yhä +useampia elämänpiirejä. Tällä alustalla liikkuu siveellisen elämän esittely.</p> -<p>Ennenkuin mennään edemmäksi, on mainittava ulkonaisten olojen kuvailu +<p>Ennenkuin mennään edemmäksi, on mainittava ulkonaisten olojen kuvailu eli n.s. <i>sivistysmuodot (kultuurimuodot)</i>. Eri kansakuntain ja -aikakausien koko elämäntapa, semmoisena kuin se näytäikse asunnoissa, +aikakausien koko elämäntapa, semmoisena kuin se näytäikse asunnoissa, vaatteissa, aseissa, ulkonaisissa tavoissa j.n.e., on todenmukaisesti -esilletuotava, niin että kuulija tai lukija paremmin saattaa asettautua -kuvattaviin oloihin. Selvä on, että se etenkin kertovaisissa runouden -lajeissa on tärkeätä, niinkuin varsinaisessa eepoksessa ja romaanissa; -mutta niin on osittain draamassakin asian laita. Kysymykseen, missä -määrässä pitää noudattaa kansatieteellistä ja historiallista -tarkkuutta, on edempänä vastattava.</p> - -<p>Ylempänä lausuttiin, että yksityisluonteen tarkempi kuvailu aina -jollakin tavalla liittyy yhteis-elämän esittelemiseen. Mutta selvimpään -valoon tulevat siveellisen elämän ilmaukset, kun ne esitetään -yhteiskunnan yleisen tilan syynä ja seurauksena, eli toisin sanoen, kun -yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus otetaan selvitettäväksi. -Ottakaamme Shakespearen päädraamat esimerkiksi. Niissä on jokaisessa -keskuksena joku ihmisen vakavimmista pyrkimyksistä tai tärkeimmistä -siveellisistä suhteista; milloin osoitetaan luvallisestakin +esilletuotava, niin että kuulija tai lukija paremmin saattaa asettautua +kuvattaviin oloihin. Selvä on, että se etenkin kertovaisissa runouden +lajeissa on tärkeätä, niinkuin varsinaisessa eepoksessa ja romaanissa; +mutta niin on osittain draamassakin asian laita. Kysymykseen, missä +määrässä pitää noudattaa kansatieteellistä ja historiallista +tarkkuutta, on edempänä vastattava.</p> + +<p>Ylempänä lausuttiin, että yksityisluonteen tarkempi kuvailu aina +jollakin tavalla liittyy yhteis-elämän esittelemiseen. Mutta selvimpään +valoon tulevat siveellisen elämän ilmaukset, kun ne esitetään +yhteiskunnan yleisen tilan syynä ja seurauksena, eli toisin sanoen, kun +yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus otetaan selvitettäväksi. +Ottakaamme Shakespearen päädraamat esimerkiksi. Niissä on jokaisessa +keskuksena joku ihmisen vakavimmista pyrkimyksistä tai tärkeimmistä +siveellisistä suhteista; milloin osoitetaan luvallisestakin alkujuuresta puhjenneen yksipuolisen kiihkon tai sokean intohimon -laajalle leviävät turmiolliset vaikutukset; milloin hairaukset vaan -paljastetaan ja niiden seuraukset tulevat estetyiksi. Aina nähdään -avarampain olojen ympäröivän toimintaa. Niin on vallan- ja kunnianhimo -pääaineena Macbethissa, rakkaus Romeo ja Juliassa, tehtävän ja -mielenlaadun ristiriitaisuus ja siitä seuraava epäröiminen Hamletissa, -perhesiteiden höltyminen ja siitä johtuva yhteiskunnan häviötila -Kuningas Learissa, muodollisen oikeuden syrjäytyminen tosi-oikeuden -edestä ("summum jus summa injuria") Venetian kauppiaassa, j.n.e. -Yksityisen intohimojen ja yleis-olojen yhteenliittämistä helpottavat +laajalle leviävät turmiolliset vaikutukset; milloin hairaukset vaan +paljastetaan ja niiden seuraukset tulevat estetyiksi. Aina nähdään +avarampain olojen ympäröivän toimintaa. Niin on vallan- ja kunnianhimo +pääaineena Macbethissa, rakkaus Romeo ja Juliassa, tehtävän ja +mielenlaadun ristiriitaisuus ja siitä seuraava epäröiminen Hamletissa, +perhesiteiden höltyminen ja siitä johtuva yhteiskunnan häviötila +Kuningas Learissa, muodollisen oikeuden syrjäytyminen tosi-oikeuden +edestä ("summum jus summa injuria") Venetian kauppiaassa, j.n.e. +Yksityisen intohimojen ja yleis-olojen yhteenliittämistä helpottavat nuo Shakespearen voimalliset, omavaraiset ihmisluonteet, joiden ulkonainen toimivalta on melkein rajaton. Suurin piirtein voidaan kuvata vaikuttimet ja tekojen seuraukset. Erinomaiseksi eduksi onkin -Shakespearen runoudelle, että hänen näytelmiensä pohjana on +Shakespearen runoudelle, että hänen näytelmiensä pohjana on yleis-inhimilliset luonteenpiirteet, koko ihmiskunnalle yhteiset -tunteet ja pyrkimykset, eikä vaan nuo satunnaisten olojen tuottamat -mielentilat ja ristiriidat, joita nykyajan kirjailijat niin mielellään -esittelevät. Tämäkin seikka on hänen teostensa ikuisen tuoreuden +tunteet ja pyrkimykset, eikä vaan nuo satunnaisten olojen tuottamat +mielentilat ja ristiriidat, joita nykyajan kirjailijat niin mielellään +esittelevät. Tämäkin seikka on hänen teostensa ikuisen tuoreuden takeena.</p> -<p>Näin voipi yksityisluonteiden kuvailemiseen yhtyä yleisolojen esitys. -Mutta kun puhutaan <i>yhteiskunnallisten</i> aineiden käyttämisestä -runoudessa, tarkoitetaan oikeastaan semmoista sisältöä, joka koskee -kirjoittajan oman ajan yleisiä kysymyksiä.</p> +<p>Näin voipi yksityisluonteiden kuvailemiseen yhtyä yleisolojen esitys. +Mutta kun puhutaan <i>yhteiskunnallisten</i> aineiden käyttämisestä +runoudessa, tarkoitetaan oikeastaan semmoista sisältöä, joka koskee +kirjoittajan oman ajan yleisiä kysymyksiä.</p> <p>Yhteiskunnallinen kuvaelma kohdistuu siis nykyaikaan; menneitten aikojen yhteiskunnalliset olot joutuvat tietysti historian piiriin. -Valtiolliset tapahtumat, kun ovat pääaineena kertoelmassa, ovat -ylimalkain entisyyteen kuuluvia, siis historiallisia; ihan yksinäisenä -poikkeuksena on pidettävä, jos nykyajan valtioseikat otetaan romaanin +Valtiolliset tapahtumat, kun ovat pääaineena kertoelmassa, ovat +ylimalkain entisyyteen kuuluvia, siis historiallisia; ihan yksinäisenä +poikkeuksena on pidettävä, jos nykyajan valtioseikat otetaan romaanin (tai jonkun muun kertoilevan teoksen) aiheeksi ja tunnetut nykyajan -henkilöt tuodaan näkyviin, niinkuin "Georg Samarowin" romaaneissa. +henkilöt tuodaan näkyviin, niinkuin "Georg Samarowin" romaaneissa. Mutta sellaisia ilmauksia tuskin tavattaneen kirjallisuuden historiassa, paitsi koomillis-satiirisella alalla, tahi jos nykyajan valtiolliset tapahtumat muodostavat kertomuksen taustan. -Tavallansa niihin kuitenkin sopisi verrata Frynikhon näytelmiä +Tavallansa niihin kuitenkin sopisi verrata Frynikhon näytelmiä "Foinikialaisnaisia" ja "Mileton valloitus" ja Aiskhylon "Persialaiset". "Mileton valloituksessa" runoilija tahtoi laskea -athenalaisten sydämmelle liittolaiskaupungin onnettoman kohtalon, joka -heidän syystään oli kukistunut; "Persialaisissa" Aiskhylos toi -näyttämölle voitetun Xerxes kuninkaan, isänmaallisessa innostuksessa -ylistäen jumalallista Nemesistä, joka oli kohdannut ylpeää -valtiasta. Mutta erotus heti pistää silmään. "Persialaiset" oli osa -näytelmäsarjasta, jossa helleenien lopullinen voitto esitettiin heidän -ja barbaarien välillä kauan kestäneen taistelun viimeiseksi +athenalaisten sydämmelle liittolaiskaupungin onnettoman kohtalon, joka +heidän syystään oli kukistunut; "Persialaisissa" Aiskhylos toi +näyttämölle voitetun Xerxes kuninkaan, isänmaallisessa innostuksessa +ylistäen jumalallista Nemesistä, joka oli kohdannut ylpeää +valtiasta. Mutta erotus heti pistää silmään. "Persialaiset" oli osa +näytelmäsarjasta, jossa helleenien lopullinen voitto esitettiin heidän +ja barbaarien välillä kauan kestäneen taistelun viimeiseksi kohtaukseksi, ja "Mileton valloitus" oli tendensikappale, jonka oli -määrä puhua athenalaisten omalletunnolle. Mutta mitä athenalaiset -vastasivat tähän kehoitukseen? Athenan taitehikas kansa, joka +määrä puhua athenalaisten omalletunnolle. Mutta mitä athenalaiset +vastasivat tähän kehoitukseen? Athenan taitehikas kansa, joka suurimmalla mielenmaltilla alistui komedian ivallisten ruoskimisten -alle, sakoitti runoilijaa, koska se ei tahtonut nähdä omia -kärsimyksiänsä näyttämöllä esitettävän. Mikä vastakohta meidän aikamme -yleisölle, joka hekkumoiden ihailee yhteiskunnan vammojen +alle, sakoitti runoilijaa, koska se ei tahtonut nähdä omia +kärsimyksiänsä näyttämöllä esitettävän. Mikä vastakohta meidän aikamme +yleisölle, joka hekkumoiden ihailee yhteiskunnan vammojen paljastamista!</p> -<p>Mutta palatkaamme yhteiskunnallisiin aineisiin. Väärän ja liiallisen -tarkoittelevaisuuden puolelta suurin vaara uhkaa näiden aineitten -runollista käyttelyä. Mutta se ei vähennä niiden sopivaisuutta; sillä -oikein ja tarpeellistakin on, että yhteiskunnalliset olot otetaan +<p>Mutta palatkaamme yhteiskunnallisiin aineisiin. Väärän ja liiallisen +tarkoittelevaisuuden puolelta suurin vaara uhkaa näiden aineitten +runollista käyttelyä. Mutta se ei vähennä niiden sopivaisuutta; sillä +oikein ja tarpeellistakin on, että yhteiskunnalliset olot otetaan runoudessa kuvattaviksi, kunhan vaan varotaan, ett'ei saarnaavainen -opettavaisuus tai pessimistinen maailmankäsitys häiritse runollisuutta. -Kuinka hedelmikäs tämä ala saattaa olla sekä romaani- että -näytelmäkirjallisuudessa, osoittavat sellaiset arvokkaat teokset kuin -Mrs Beecher-Stowen "Tuomas sedän tupa" (vaikka tendensi siinä on -selvästi huomattava), G. Freytagin "Die Journalisten", Ibsenin +opettavaisuus tai pessimistinen maailmankäsitys häiritse runollisuutta. +Kuinka hedelmikäs tämä ala saattaa olla sekä romaani- että +näytelmäkirjallisuudessa, osoittavat sellaiset arvokkaat teokset kuin +Mrs Beecher-Stowen "Tuomas sedän tupa" (vaikka tendensi siinä on +selvästi huomattava), G. Freytagin "Die Journalisten", Ibsenin "Yhteiskunnan tukeet" y.m.m.</p> -<p>Edellä-olevat mietteet tarkoittavat kertomarunoutta ja draamaa. Mutta -tiettyä on, että lyyrillinenkin runous voipi ammentaa aineita -yhteiskunnallisista pyrinnöistä ja taisteluista, vieläpä rohkeammalla -kädellä kuin edelliset, koska tunteen ilmauksille yleensä täytyy -aineeseenkin katsoen myöntää mitä suurinta vapautta; samoin nykyhetken +<p>Edellä-olevat mietteet tarkoittavat kertomarunoutta ja draamaa. Mutta +tiettyä on, että lyyrillinenkin runous voipi ammentaa aineita +yhteiskunnallisista pyrinnöistä ja taisteluista, vieläpä rohkeammalla +kädellä kuin edelliset, koska tunteen ilmauksille yleensä täytyy +aineeseenkin katsoen myöntää mitä suurinta vapautta; samoin nykyhetken valtiolliset asiat voivat lyriikalle tarjota otollisia aiheita. -Läheisessä yhteydessä valtiollisten ja yhteiskunnallisten -aineiden kanssa on <i>isänmaanrakkauden</i> ja <i>kansallistunteen</i> -ilmituominen runoudessa. Tuskinpa tarvitsee mieleen johdattaa sitä -isänmaallisten tunteiden runsautta, joka kansallisen herätyksen hetkinä -tavallisesti valuu lyyrillisen runouden tuotteisiin. Onhan meilläkin -"Maamme" laulu; onhan meillä "Suomen valta", "Savolaisen laulu", -"Herää, Suomi", monta muuta mainitsematta. Että meidän lyriikka viime -aikoina on ruvennut palajamaan tällaisiin aineisiin, on ilolla -tervehdittävä ilmiö.</p> - -<p>Mutta siirtykäämme <i>historiallisiin</i> aineisiin. Historia on vapaan +Läheisessä yhteydessä valtiollisten ja yhteiskunnallisten +aineiden kanssa on <i>isänmaanrakkauden</i> ja <i>kansallistunteen</i> +ilmituominen runoudessa. Tuskinpa tarvitsee mieleen johdattaa sitä +isänmaallisten tunteiden runsautta, joka kansallisen herätyksen hetkinä +tavallisesti valuu lyyrillisen runouden tuotteisiin. Onhan meilläkin +"Maamme" laulu; onhan meillä "Suomen valta", "Savolaisen laulu", +"Herää, Suomi", monta muuta mainitsematta. Että meidän lyriikka viime +aikoina on ruvennut palajamaan tällaisiin aineisiin, on ilolla +tervehdittävä ilmiö.</p> + +<p>Mutta siirtykäämme <i>historiallisiin</i> aineisiin. Historia on vapaan tahdon varsinainen toimi-ala ja sen ilmaukset ovat runouden paraimpia -aineita. Kahdella tavalla sopii historiaa käyttää runoudessa. Runoilija +aineita. Kahdella tavalla sopii historiaa käyttää runoudessa. Runoilija saattaa suorastaan valita kuvattavaksensa historiallisia tapauksia ja -henkilöitä taikka laskea historialliset olot kertoelmansa pohjaksi, -tehden niinmuodoin teoksestaan entis-aikaisen elämän ja ajatuslaadun +henkilöitä taikka laskea historialliset olot kertoelmansa pohjaksi, +tehden niinmuodoin teoksestaan entis-aikaisen elämän ja ajatuslaadun kuvauksen.</p> -<p>Edellinen käyttämistapa perustuu siihen ihmishengen vaatimukseen, että -historian johtavat aatteet ja niitä toteuttavat henkilöt runoudenkin -kirkastamina ovat asetettavat silmiemme eteen. Jälkimmäistä -menetystapaa oikeuttaa se seikka, että laaja historiallinen tausta -antaa yksityis-elämänkin pienille tapauksille syvemmän merkityksen, -koska sen riippuvaisuus maailman yleisestä menosta selvästi tulee -näkyviin; silloin myöskin ilmenee, miten historiallisten aatteiden -taistelu muodostuu ahtaammissakin piireissä, samalla kuin nähdään +<p>Edellinen käyttämistapa perustuu siihen ihmishengen vaatimukseen, että +historian johtavat aatteet ja niitä toteuttavat henkilöt runoudenkin +kirkastamina ovat asetettavat silmiemme eteen. Jälkimmäistä +menetystapaa oikeuttaa se seikka, että laaja historiallinen tausta +antaa yksityis-elämänkin pienille tapauksille syvemmän merkityksen, +koska sen riippuvaisuus maailman yleisestä menosta selvästi tulee +näkyviin; silloin myöskin ilmenee, miten historiallisten aatteiden +taistelu muodostuu ahtaammissakin piireissä, samalla kuin nähdään eri aikojen luonne. Molemmat esitystavat voivat tietysti tulla -käytäntöön missä runouden lajissa hyvänsä; mutta historiallisten -henkilöin ja heidän toimintansa kuvailua tavataan erittäinkin -näytelmärunoudessa (esim. Shakespearen ja Schillerin mestariteoksissa), -historiallisten tapain kuvausta olletikin nykyisemmässä romaani- ja +käytäntöön missä runouden lajissa hyvänsä; mutta historiallisten +henkilöin ja heidän toimintansa kuvailua tavataan erittäinkin +näytelmärunoudessa (esim. Shakespearen ja Schillerin mestariteoksissa), +historiallisten tapain kuvausta olletikin nykyisemmässä romaani- ja novellikirjallisuudessa.</p> -<p>Yleensä historialliset aineet viime aikoina näyttävät joutuneen -epäsuosioon. Tämän ilmiön syyksi voisi kenties arvata meidän aikamme +<p>Yleensä historialliset aineet viime aikoina näyttävät joutuneen +epäsuosioon. Tämän ilmiön syyksi voisi kenties arvata meidän aikamme luonnetta, joka mieluisemmin tarkastelee erityisseikkoja kuin -yleisiä asioita; mutta luulisinpä sen pikemmin tulevan niistä -väärin-ymmärretyistä vaatimuksista, joita nykyajan lukijat usein kyllä -asettavat kuvauksen todellisuudelle. Ei siis liene liikaa, jos tässä -otan punnitakseni, missä määrässä runoilijan on velvollisuus noudattaa -historiallista totuutta tai lupa siitä vapautua.</p> - -<p>Ensiksikin on selvä, että historianperäinen runollinen kuvaus ei ole -mikään muinaistieteellinen tutkimus, jonka päätehtävä on saattaa niitä -näitä tieteellisiä yksityiskohtia yleisön tietoon. Sen tarkoitus on -päinvastoin ihan toinen kuin historian tai muinaistieteen. Jo +yleisiä asioita; mutta luulisinpä sen pikemmin tulevan niistä +väärin-ymmärretyistä vaatimuksista, joita nykyajan lukijat usein kyllä +asettavat kuvauksen todellisuudelle. Ei siis liene liikaa, jos tässä +otan punnitakseni, missä määrässä runoilijan on velvollisuus noudattaa +historiallista totuutta tai lupa siitä vapautua.</p> + +<p>Ensiksikin on selvä, että historianperäinen runollinen kuvaus ei ole +mikään muinaistieteellinen tutkimus, jonka päätehtävä on saattaa niitä +näitä tieteellisiä yksityiskohtia yleisön tietoon. Sen tarkoitus on +päinvastoin ihan toinen kuin historian tai muinaistieteen. Jo Aristoteles sanoi runouden olevan "filosofisemman" kuin historia. Se -on: runous näyttää selvemmin kuin historia ne aatteet, jotka ovat -tapausten alku ja perustus, puhtaina kaikista häiritsevistä -sivuseikoista. Historian täytyy tietysti totuuden kunniaksi esittää -olevaisuutta kaikkine erityispiirteineen, siis semmoistakin, mikä vaan -himmentää olevaisuudessa piilevää varsinaista todellisuutta; aate -siinäkin vallitsee, mutta ikäänkuin paloiteltuna, vähemmän olennaisten -piirteiden rasittamana, ja historioitsijan tehtävä on johdattaa lukijaa -sen oikeaan käsittämiseen. Runous sitä vastoin yhdistää aatteen +on: runous näyttää selvemmin kuin historia ne aatteet, jotka ovat +tapausten alku ja perustus, puhtaina kaikista häiritsevistä +sivuseikoista. Historian täytyy tietysti totuuden kunniaksi esittää +olevaisuutta kaikkine erityispiirteineen, siis semmoistakin, mikä vaan +himmentää olevaisuudessa piilevää varsinaista todellisuutta; aate +siinäkin vallitsee, mutta ikäänkuin paloiteltuna, vähemmän olennaisten +piirteiden rasittamana, ja historioitsijan tehtävä on johdattaa lukijaa +sen oikeaan käsittämiseen. Runous sitä vastoin yhdistää aatteen hajalliset ilmaukset ja puhdistaa sen kaikista hairahduttavista -lisäyksistä; sanalla sanoen, runoilijan kuvausvoima kohtelee +lisäyksistä; sanalla sanoen, runoilijan kuvausvoima kohtelee historiaa ja tositapauksia ylimalkain samalla tavoin kuin muutakin -luonnonkauneutta, taideteoksia luodessaan. Pääasia on siis, että -historiallisten olojen ja tapahtumien ydin, niissä toteutuva aate, -oikein esiintyy ja että henkilöin ja tapausten keskinäinen väli -selviää.</p> - -<p>Mutta tapaukset riippuvat ennen kaikkea henkilöin luonteesta. Kahta -kohtaa on siis tärkeinnä pitäminen: historiallista aatetta ja henkilöin -luonteita. Vähemmän tähdellisissä suhteissa olkoon runoilijalla valta +luonnonkauneutta, taideteoksia luodessaan. Pääasia on siis, että +historiallisten olojen ja tapahtumien ydin, niissä toteutuva aate, +oikein esiintyy ja että henkilöin ja tapausten keskinäinen väli +selviää.</p> + +<p>Mutta tapaukset riippuvat ennen kaikkea henkilöin luonteesta. Kahta +kohtaa on siis tärkeinnä pitäminen: historiallista aatetta ja henkilöin +luonteita. Vähemmän tähdellisissä suhteissa olkoon runoilijalla valta muodostaa historiallista todellisuutta runouden ja runoilulaatunsa -vaatimusten mukaan. Älköön asiaa kuitenkaan ymmärrettäkö niin, kuin -hänellä silloinkaan olisi täysi vapaus muutella tosiasioita jos jonkin -satunnaisen oikun mukaan. Hänen on etenkin noudattaminen, mitä kuulijan -tai lukijan vastaan-ottava kuvausvoima sallii. Tämä vaihtelee aikojen -ja kansallisten olojen mukaan ja riippuu etupäässä yleisön tiedoista. -Kaikille tunnettuja ja yleiseen käsitystapaan juurtuneita asioita ei -saa mielinmäärin muodostella; kansallissankareita ja muita historian -mainioita henkilöitä ei saa esittää toisenlaisiksi, kuin miksi heitä -yleensä on totuttu ajattelemaan. Täydellisesti runoilijan mielivallassa -sitä vastoin ovat vähemmän tärkeät tapaukset tai sellaiset, jotka eivät -ole välttämättömässä yhteydessä esitettäväin aatteiden kanssa, samaten -sivuhenkilöt, joista aivan vähän tiedetään tai joita eivät tunne muut -kuin historiantutkijat. Myös päähenkilön luonteen ja elämänvaiheet -saattaa runoilija väliin sovittaa omain tarkoitustensa mukaan, jos -yleisön käsitys tästä henkilöstä on hämäränpuolinen; niin on tehty -esim. Wecksellin Daniel Hjortissa. Mutta uusia henkilöitä ja -erityiskohtia, jotka kuvausta täydentävät, saa runoilija ihan vapaasti -keksiä, jos ne vaan ovat sopusoinnussa pääaatteen kanssa. Jos toiselta -puolen syntyy ristiriita esitettävän aatteen ja ulkonaisen totuuden -välillä, niin jälkimmäisen ehdottomasti täytyy väistyä syrjälle (aivan -jyrkkä ristiriita kuitenkin osoittaa itse aineen sopimattomuutta); -samoin täytyy tapahtua, jos tarkka tosiasioissa pysyminen saattaisi -päähenkilön luonteen himmeäksi tai väärin ymmärrettäväksi. Samoin kuin -historiallisten tosiasiain on myöskin historiallisen värityksen laita, -s.o. kultuurimuotojen sekä niiden erityiskohtain, joissa ilmaantuu -aikakauden omituinen ajatustapa. Näidenkin esitteleminen täytyy monessa -kohden sovittaa niiden tietojen ja käsitysten mukaan, jotka runoilijan -oman ajan sivistys on istuttanut lukijain mieleen. Itsestään on selvä, -että sivistysmuotojen tarkka esiintuominen on tärkeämpi, jos +vaatimusten mukaan. Älköön asiaa kuitenkaan ymmärrettäkö niin, kuin +hänellä silloinkaan olisi täysi vapaus muutella tosiasioita jos jonkin +satunnaisen oikun mukaan. Hänen on etenkin noudattaminen, mitä kuulijan +tai lukijan vastaan-ottava kuvausvoima sallii. Tämä vaihtelee aikojen +ja kansallisten olojen mukaan ja riippuu etupäässä yleisön tiedoista. +Kaikille tunnettuja ja yleiseen käsitystapaan juurtuneita asioita ei +saa mielinmäärin muodostella; kansallissankareita ja muita historian +mainioita henkilöitä ei saa esittää toisenlaisiksi, kuin miksi heitä +yleensä on totuttu ajattelemaan. Täydellisesti runoilijan mielivallassa +sitä vastoin ovat vähemmän tärkeät tapaukset tai sellaiset, jotka eivät +ole välttämättömässä yhteydessä esitettäväin aatteiden kanssa, samaten +sivuhenkilöt, joista aivan vähän tiedetään tai joita eivät tunne muut +kuin historiantutkijat. Myös päähenkilön luonteen ja elämänvaiheet +saattaa runoilija väliin sovittaa omain tarkoitustensa mukaan, jos +yleisön käsitys tästä henkilöstä on hämäränpuolinen; niin on tehty +esim. Wecksellin Daniel Hjortissa. Mutta uusia henkilöitä ja +erityiskohtia, jotka kuvausta täydentävät, saa runoilija ihan vapaasti +keksiä, jos ne vaan ovat sopusoinnussa pääaatteen kanssa. Jos toiselta +puolen syntyy ristiriita esitettävän aatteen ja ulkonaisen totuuden +välillä, niin jälkimmäisen ehdottomasti täytyy väistyä syrjälle (aivan +jyrkkä ristiriita kuitenkin osoittaa itse aineen sopimattomuutta); +samoin täytyy tapahtua, jos tarkka tosiasioissa pysyminen saattaisi +päähenkilön luonteen himmeäksi tai väärin ymmärrettäväksi. Samoin kuin +historiallisten tosiasiain on myöskin historiallisen värityksen laita, +s.o. kultuurimuotojen sekä niiden erityiskohtain, joissa ilmaantuu +aikakauden omituinen ajatustapa. Näidenkin esitteleminen täytyy monessa +kohden sovittaa niiden tietojen ja käsitysten mukaan, jotka runoilijan +oman ajan sivistys on istuttanut lukijain mieleen. Itsestään on selvä, +että sivistysmuotojen tarkka esiintuominen on tärkeämpi, jos tapainkuvaus kuuluu teoksen yleiseen luontoon, kuin jos historialliset -tapaukset ovat sen pohjana, siis yleensä tärkeämpi romaanissa kuin -draamassa. Mitä kultuurimuodoista ja historiallisesta värityksestä -ylimalkain on sanottu, koskee niinikään vierasten maiden ja kansojen -kuvailua eli n.s. paikallisväriä.</p> +tapaukset ovat sen pohjana, siis yleensä tärkeämpi romaanissa kuin +draamassa. Mitä kultuurimuodoista ja historiallisesta värityksestä +ylimalkain on sanottu, koskee niinikään vierasten maiden ja kansojen +kuvailua eli n.s. paikallisväriä.</p> -<p>Ei sovi kieltää, että entis-ajan runoilijoilla tässä kohden oli monta +<p>Ei sovi kieltää, että entis-ajan runoilijoilla tässä kohden oli monta etua nykyajan kirjoittajain rinnalla. Shakespeare esim. sai -historiallisissa draamoissaan liikkua mitä suurimmalla vapaudella; -Britannian pakanuuden-ajan hoveissa eletään niinkuin kuningatar -Elisabetin aikana, roomalaisten senaattorien ja sotapäällikköjen puhe +historiallisissa draamoissaan liikkua mitä suurimmalla vapaudella; +Britannian pakanuuden-ajan hoveissa eletään niinkuin kuningatar +Elisabetin aikana, roomalaisten senaattorien ja sotapäällikköjen puhe ei eroa sen-aikuisten Englannin ylimysten keskustelutavasta; kaikki -hänen henkilönsä — sopii Goethen kanssa sanoa — ovat sielunsa -pohjalta englantilaisia; ja kuitenkin, mikä selvä erotus noiden +hänen henkilönsä — sopii Goethen kanssa sanoa — ovat sielunsa +pohjalta englantilaisia; ja kuitenkin, mikä selvä erotus noiden muinais-englantilaisten kuninkaiden, roomalaisten sankarien ja -italialaisten aatelismiesten välillä! Kuinka oikein suuri runoilija on -älynnyt eri maiden ja kansojen luonteenpiirteet! Ne tahalliset tai +italialaisten aatelismiesten välillä! Kuinka oikein suuri runoilija on +älynnyt eri maiden ja kansojen luonteenpiirteet! Ne tahalliset tai tahattomat poikkeukset historiallisesta totuudesta, joita nykyajan -lukija huomaa, hän helposti antaa anteeksi siinä huokuvan elävän hengen -tähden, ja ne ovatkin siihen verrattuina tuiki mitättömiä. — Mutta sen -jälkeen kuin Goethe Götz v. Berlichingenissä oli astunut varsinaisen -ajankuvauksen kentälle ja Walter Scott sen johdosta kirjoitti -historialliset romaaninsa, on draama ja erittäinkin romaanikirjallisuus -yhä enemmin koettanut uudistaa menneitten aikojen kuvat kaikkine -erityispiirteinensä. Uusi hedelmällinen ala on siten auennut runouden -viljeltäväksi, ja lukijan tieto kaukaisista ajoista ja kansoista on -samassa määrässä edistynyt. Mutta tukalampaan tilaan on runoilija sen -kautta joutunut. Voidaksensa kaikin puolin täyttää aikalaistensa usein -turhatkin vaatimukset, pitäisi hänen, jos hän ryhtyy historialliseen -aineeseen, olla yhtä paljon historioitsija ja arkeologi kuin -runoilijakin. Moni on antautunut tämän vaivalloisen työn alaiseksi ja -on saanut hyviäkin aikaan; toisilta se on vähemmin onnistunut, tullen +lukija huomaa, hän helposti antaa anteeksi siinä huokuvan elävän hengen +tähden, ja ne ovatkin siihen verrattuina tuiki mitättömiä. — Mutta sen +jälkeen kuin Goethe Götz v. Berlichingenissä oli astunut varsinaisen +ajankuvauksen kentälle ja Walter Scott sen johdosta kirjoitti +historialliset romaaninsa, on draama ja erittäinkin romaanikirjallisuus +yhä enemmin koettanut uudistaa menneitten aikojen kuvat kaikkine +erityispiirteinensä. Uusi hedelmällinen ala on siten auennut runouden +viljeltäväksi, ja lukijan tieto kaukaisista ajoista ja kansoista on +samassa määrässä edistynyt. Mutta tukalampaan tilaan on runoilija sen +kautta joutunut. Voidaksensa kaikin puolin täyttää aikalaistensa usein +turhatkin vaatimukset, pitäisi hänen, jos hän ryhtyy historialliseen +aineeseen, olla yhtä paljon historioitsija ja arkeologi kuin +runoilijakin. Moni on antautunut tämän vaivalloisen työn alaiseksi ja +on saanut hyviäkin aikaan; toisilta se on vähemmin onnistunut, tullen puutteelliseksi joko runollisuuden tai muinaistiedon puolesta. Saattaapa liiallinen muinaistieteellinen selittely joskus olla -runollisuudelle haitaksikin. Oli, miten oli, nykyajan yleisön -laveaoppisuus on suuresti vaikeuttanut runoilijan tehtävää. Toiselta -puolen täytyy tunnustaa, että muinaisten aikakausien tarkempi -tunteminen ja elävä kuvailu hankkii nykyiselle sukupolvelle paljon -runollista nautintoa, josta entiset miespolvet eivät tietäneet mitään.</p> - -<p>Historiallisia aineita siis ei suinkaan saa hyljätä sillä -perustuksella, että runoilija muka ei voi täyttää noita liiallisia +runollisuudelle haitaksikin. Oli, miten oli, nykyajan yleisön +laveaoppisuus on suuresti vaikeuttanut runoilijan tehtävää. Toiselta +puolen täytyy tunnustaa, että muinaisten aikakausien tarkempi +tunteminen ja elävä kuvailu hankkii nykyiselle sukupolvelle paljon +runollista nautintoa, josta entiset miespolvet eivät tietäneet mitään.</p> + +<p>Historiallisia aineita siis ei suinkaan saa hyljätä sillä +perustuksella, että runoilija muka ei voi täyttää noita liiallisia todenmukaisuuden vaatimuksia; asetettakoon kohtuulliset vaatimukset, ja -historia on vast'edeskin oleva tyhjentymätön runollisten aiheiden -aartehisto. Älköön sanottako, että runoilija ei voi kuvata muuta kuin -omaa aikaansa ja sen katsantotapaa. Tämä on tavallansa oikein; mutta -sitä ei saa väärin ymmärtää. Runoilija aina ilmaisee oman aikansa -katsantotavan; mutta historiallisia oloja kuvaillessaan hän tuo niitä -esiin semmoisina, kuin hänen aikansa ne käsittää. Sentähden hänellä -onkin oikeus tarkoituksensa mukaan käyttää ainettansa sekä lieventää ne -kohdat, joissa kuvailtava aika liian jyrkästi erosi hänen omastaan, -esim. poistaa, mikä loukkaa hänen aikalaistensa siveellistä tunnetta, -mikä raakuutensa tähden käy heille inhottavaksi taikka muuten on heille -ihan käsittämätöntä j.n.e. Runollisuuden vaatimusten pitää aina olla -ylinnä. Sen ohessa täytyy sentään lukijaltakin vaatia jonkunlaista -kykyä siirtyä entisaikojen katsantotapaan. Samaten runoilijan -täysi toimivalta on pysytettävä mitä historiallisten henkilöin +historia on vast'edeskin oleva tyhjentymätön runollisten aiheiden +aartehisto. Älköön sanottako, että runoilija ei voi kuvata muuta kuin +omaa aikaansa ja sen katsantotapaa. Tämä on tavallansa oikein; mutta +sitä ei saa väärin ymmärtää. Runoilija aina ilmaisee oman aikansa +katsantotavan; mutta historiallisia oloja kuvaillessaan hän tuo niitä +esiin semmoisina, kuin hänen aikansa ne käsittää. Sentähden hänellä +onkin oikeus tarkoituksensa mukaan käyttää ainettansa sekä lieventää ne +kohdat, joissa kuvailtava aika liian jyrkästi erosi hänen omastaan, +esim. poistaa, mikä loukkaa hänen aikalaistensa siveellistä tunnetta, +mikä raakuutensa tähden käy heille inhottavaksi taikka muuten on heille +ihan käsittämätöntä j.n.e. Runollisuuden vaatimusten pitää aina olla +ylinnä. Sen ohessa täytyy sentään lukijaltakin vaatia jonkunlaista +kykyä siirtyä entisaikojen katsantotapaan. Samaten runoilijan +täysi toimivalta on pysytettävä mitä historiallisten henkilöin ihannoitsemiseen eli idealiseeraamiseen tulee. Teoksensa tarkoituksen -mukaan hänen on käännettävä näkyviin milloin mikin osa henkilön -luonteesta. Joutavat mielenlaadun piirteet tai todenperäiset tapaukset, -joilla kokonaiskuvassa ei ole mitään merkitystä, on poistettava ja -niiden sijaan keksittävä uusia, jotka paremmin vastaavat sisällistä -totuutta. Niin esim. Schiller Maria Stuartissa kuvailee tätä onnetonta -kuningatarta jalommaksi, syväluontoisemmaksi, kuin mitä hän -arvattavasti oli, mutta kumminkin semmoiseksi, kuin hän saattoi olla, -käytyänsä kovan onnen koettelemusten läpi; päinvastoin hän vahvisti +mukaan hänen on käännettävä näkyviin milloin mikin osa henkilön +luonteesta. Joutavat mielenlaadun piirteet tai todenperäiset tapaukset, +joilla kokonaiskuvassa ei ole mitään merkitystä, on poistettava ja +niiden sijaan keksittävä uusia, jotka paremmin vastaavat sisällistä +totuutta. Niin esim. Schiller Maria Stuartissa kuvailee tätä onnetonta +kuningatarta jalommaksi, syväluontoisemmaksi, kuin mitä hän +arvattavasti oli, mutta kumminkin semmoiseksi, kuin hän saattoi olla, +käytyänsä kovan onnen koettelemusten läpi; päinvastoin hän vahvisti Elisabetin huononpuolisia ominaisuuksia: kateutta, vallanhimoa, -turhamaisuutta, koska hän huomasi tällaisen luonteenkuvauksen paraiten +turhamaisuutta, koska hän huomasi tällaisen luonteenkuvauksen paraiten soveltuvan runoelman tarkoitukseen.</p> -<p>Runsaat ovat historian ja muun yhteis-elämän ainevarastot. Kukapa voisi -edes viittaamallakaan luetella noita vaihtelevia muotoja ja värejä, -joissa olojen kirjava moninaisuus kimaltelee? Tätä alaa silmäillessämme -näemme toisiinsa kietoutuneina pitkät jaksot kiihkeitä taisteluita ja -rauhallista työntekoa, mitä erilaisimpia katsantotapoja ja pyrintöjä, -ja näiden kaikkien tuhansin säikein koskevan ihmisten sydämmenjuuriin, -imien niistä elinvoimansa, samalla kuin ne tehokkaasti vaikuttavat -takaisin sisälliseen elämään ja tuhannen tuhansille tuottavat onnea tai -onnettomuutta. Mutta onpa toisinaan sitäkin valitusta kuultu, että -aineet jo ovat loppumaisillaan; mitä historia tarjoo jaloa, kuvauksen -arvoista, se on muka kaikki jo kulutettu, ja nykyaikainen elämä on -muotoihinsa kangistunut eikä anna enää mielikuvitukselle uutta aihetta. +<p>Runsaat ovat historian ja muun yhteis-elämän ainevarastot. Kukapa voisi +edes viittaamallakaan luetella noita vaihtelevia muotoja ja värejä, +joissa olojen kirjava moninaisuus kimaltelee? Tätä alaa silmäillessämme +näemme toisiinsa kietoutuneina pitkät jaksot kiihkeitä taisteluita ja +rauhallista työntekoa, mitä erilaisimpia katsantotapoja ja pyrintöjä, +ja näiden kaikkien tuhansin säikein koskevan ihmisten sydämmenjuuriin, +imien niistä elinvoimansa, samalla kuin ne tehokkaasti vaikuttavat +takaisin sisälliseen elämään ja tuhannen tuhansille tuottavat onnea tai +onnettomuutta. Mutta onpa toisinaan sitäkin valitusta kuultu, että +aineet jo ovat loppumaisillaan; mitä historia tarjoo jaloa, kuvauksen +arvoista, se on muka kaikki jo kulutettu, ja nykyaikainen elämä on +muotoihinsa kangistunut eikä anna enää mielikuvitukselle uutta aihetta. Yliaistillinenkin maailma on tyhjentynyt; ne kuvat, joilla ihmisen -fantasia varustelee taivasta ja hornan syvyyttä, nekin jo ovat -tuoreutensa menettäneet. Runous muka ei voi tehdä muuta kuin kokonaan -luopua niistä aineista, jotka vaativat sitä rikkain värein ja +fantasia varustelee taivasta ja hornan syvyyttä, nekin jo ovat +tuoreutensa menettäneet. Runous muka ei voi tehdä muuta kuin kokonaan +luopua niistä aineista, jotka vaativat sitä rikkain värein ja plastillisin piirtein kuvailemaan ihmiskunnan suuria vaiheita ja -kilvoituksia, ja sen sijaan urkkia jokapäiväisen elämän mitättömän -kuoren alle kätkeyviä sisällisiä taisteluita tai etsiä niitä harvoja -runollisuuden päiviä, jotka ovat jääneet uuden-aikuisen proosallisen -elämän keskelle. Tuiki turhat ovat kuitenkin nämä toivottomuuden -valitukset. Kyllä runouden kenttä on melkoisesti laajentunut, kun sen -säteet ovat tunkeutuneet halvimpiakin oloja ja sydämmen salaisimpiakin -soppia valaisemaan; mutta ei sen siltä tarvitse jättää ennen -valloittamiansa aloja. Ihmiskunnan yhteis-elämän moninaisuus ja -historiallisen toiminnan viehättävät kuvat voivat vastakin olla -runottaren mieliaineita. Saattaa niin olla, että julkinen elämä -vanhoissa sivistysmaissa on jäykistynyt sovinnaisiin, abstraktisiin -muotoihin, jotka semmoisinaan eivät anna paljon aihetta hilpeihin, -runollisiin kuvauksiin, ja että olot ulkopuolella eurooppalaisen -sivistyksen piiriä ainoastaan poikkeustiloissa voivat meitä -varsinaisesti miellyttää; huomattava on kuitenkin, että jokaisen -uuden aatteen ilmestyminen ihmiskunnan ohjaajaksi, niinkuin myös -yleis-inhimillisen sivistyksen leviäminen uusiin kansoihin, tuottaa -runoudelle tuoreita aineita, vielä tyhjentymättömiä mielikuvituksen -aarteita. Jokainen uusi katsantokanta kehoittaa meitä jälleen -silmäilemään ihmiskunnan entistä elämää vasta syntyneen aatteen -valossa, ja näin vanhat aineet uudistuvat ja niiden lisäksi keksitään -muinais-ajan varoista paljon kohtia ja piirteitä, joihin huomio silloin -vasta kääntyy, uuden ajatustavan nojalla. Mutta vielä enemmän -virkistystä tuopi uusien kansakuntain ilmaantuminen historian -tanterelle. Ne rikastuttavat jokainen runouden maailmaa erityisillä -henkisillä varoilla ja omituisilla kultuurimuodoillaan, samalla kuin -omistavat itselleen osansa ihmiskunnan yhteisestä sivistyksestä.</p> - -<p>Kun katselemme omaa aikaamme, näemme historian näyttämön laajenemistaan -laajenevan. Siitä puhumattakaan, että Euroopan pienimmätkin kansat -ovat heränneet itsenäisyyden tuntoon ja pyrkivät kansalliseen -sivistykseen, leviää nykyään yleis-eurooppalainen sivistys maanpiirin -syrjäisimpiinkin ääriin, yhä useampiin kansoihin, jotka se saattaa -vanhan kultuurikehityksen yhteyteen. Länsi-Afrikan palmustoissa ja -Transvaalin avaroilla kentillä, Tyynen meren rannoilla ja Austraalian +kilvoituksia, ja sen sijaan urkkia jokapäiväisen elämän mitättömän +kuoren alle kätkeyviä sisällisiä taisteluita tai etsiä niitä harvoja +runollisuuden päiviä, jotka ovat jääneet uuden-aikuisen proosallisen +elämän keskelle. Tuiki turhat ovat kuitenkin nämä toivottomuuden +valitukset. Kyllä runouden kenttä on melkoisesti laajentunut, kun sen +säteet ovat tunkeutuneet halvimpiakin oloja ja sydämmen salaisimpiakin +soppia valaisemaan; mutta ei sen siltä tarvitse jättää ennen +valloittamiansa aloja. Ihmiskunnan yhteis-elämän moninaisuus ja +historiallisen toiminnan viehättävät kuvat voivat vastakin olla +runottaren mieliaineita. Saattaa niin olla, että julkinen elämä +vanhoissa sivistysmaissa on jäykistynyt sovinnaisiin, abstraktisiin +muotoihin, jotka semmoisinaan eivät anna paljon aihetta hilpeihin, +runollisiin kuvauksiin, ja että olot ulkopuolella eurooppalaisen +sivistyksen piiriä ainoastaan poikkeustiloissa voivat meitä +varsinaisesti miellyttää; huomattava on kuitenkin, että jokaisen +uuden aatteen ilmestyminen ihmiskunnan ohjaajaksi, niinkuin myös +yleis-inhimillisen sivistyksen leviäminen uusiin kansoihin, tuottaa +runoudelle tuoreita aineita, vielä tyhjentymättömiä mielikuvituksen +aarteita. Jokainen uusi katsantokanta kehoittaa meitä jälleen +silmäilemään ihmiskunnan entistä elämää vasta syntyneen aatteen +valossa, ja näin vanhat aineet uudistuvat ja niiden lisäksi keksitään +muinais-ajan varoista paljon kohtia ja piirteitä, joihin huomio silloin +vasta kääntyy, uuden ajatustavan nojalla. Mutta vielä enemmän +virkistystä tuopi uusien kansakuntain ilmaantuminen historian +tanterelle. Ne rikastuttavat jokainen runouden maailmaa erityisillä +henkisillä varoilla ja omituisilla kultuurimuodoillaan, samalla kuin +omistavat itselleen osansa ihmiskunnan yhteisestä sivistyksestä.</p> + +<p>Kun katselemme omaa aikaamme, näemme historian näyttämön laajenemistaan +laajenevan. Siitä puhumattakaan, että Euroopan pienimmätkin kansat +ovat heränneet itsenäisyyden tuntoon ja pyrkivät kansalliseen +sivistykseen, leviää nykyään yleis-eurooppalainen sivistys maanpiirin +syrjäisimpiinkin ääriin, yhä useampiin kansoihin, jotka se saattaa +vanhan kultuurikehityksen yhteyteen. Länsi-Afrikan palmustoissa ja +Transvaalin avaroilla kentillä, Tyynen meren rannoilla ja Austraalian luonnon-siunaamilla saarilla alkaa Euroopan sivistys saada jalansijaa; -kaukana idässä, Japanissa, vieläpä Kiinassakin, sekä hengenviljelyksen -emämaassa, Indiassa, ikivanha kultuuri elpyy uudestaan eurooppalaisen -sivistyksen virkistävästä voimasta. Etenkin Japan vetää huomiota -puoleensa; me näemme omituisen henkisen kehityksen, ihan itsenäisesti -tapahtuneen, aivan erillään meidän sivistyksemme varttumisesta, mutta -havaitsemme sen kuitenkin pääpiirteiltään pyrkineen samaan suuntaan. -Etelä-Amerikassa eurooppalaiset elämänmuodot, ainakin ulkonaisesti, jo -kauan ovat olleet vakaantuneina, vaikka yhä taistelevat alkutilan -hurjia intohimoja vastaan; verrattain vähän on runous tähän asti -osannut sen-puolisia ilmiöitä hyväksensä käyttää. Kaikilla näillä -aloilla on uusia oloja syntymässä; vanha luonnontila ja uusi kultuuri -yhtyvät toisiinsa, usein hyvinkin oudolla tavalla; elämässä on vielä -paljon luonnonperäistä vapautta ja vaistomaisuutta, joka antaa toimille +kaukana idässä, Japanissa, vieläpä Kiinassakin, sekä hengenviljelyksen +emämaassa, Indiassa, ikivanha kultuuri elpyy uudestaan eurooppalaisen +sivistyksen virkistävästä voimasta. Etenkin Japan vetää huomiota +puoleensa; me näemme omituisen henkisen kehityksen, ihan itsenäisesti +tapahtuneen, aivan erillään meidän sivistyksemme varttumisesta, mutta +havaitsemme sen kuitenkin pääpiirteiltään pyrkineen samaan suuntaan. +Etelä-Amerikassa eurooppalaiset elämänmuodot, ainakin ulkonaisesti, jo +kauan ovat olleet vakaantuneina, vaikka yhä taistelevat alkutilan +hurjia intohimoja vastaan; verrattain vähän on runous tähän asti +osannut sen-puolisia ilmiöitä hyväksensä käyttää. Kaikilla näillä +aloilla on uusia oloja syntymässä; vanha luonnontila ja uusi kultuuri +yhtyvät toisiinsa, usein hyvinkin oudolla tavalla; elämässä on vielä +paljon luonnonperäistä vapautta ja vaistomaisuutta, joka antaa toimille ja yrityksille helppotajuisen, havainnollisen muodon, ja rajuissa voitteloissa uudistuu Euroopan kansojen jo ammoin poistunut -sankari-aika. Näistä kaikista sopii ennustaa uusia runouden hetteitä, -jotka eivät aivan pian kurehdu, vaan jälleen voivat kostuttaa nykyisen +sankari-aika. Näistä kaikista sopii ennustaa uusia runouden hetteitä, +jotka eivät aivan pian kurehdu, vaan jälleen voivat kostuttaa nykyisen tuotannon auhtoja aroja. Ja nykyaika muuttuu entis-ajaksi, historiaksi. -Moni tapaus, monet olosuhteet, jotka tällä hetkellä uutuutensa tähden -eivät sovellu käsiteltäviksi, tulevat muiston kirkastamina runottarelle +Moni tapaus, monet olosuhteet, jotka tällä hetkellä uutuutensa tähden +eivät sovellu käsiteltäviksi, tulevat muiston kirkastamina runottarelle otollisiksi. Ett'ei nykyisin aika suinkaan ole oivallisia aineita vailla, todistavat semmoiset esimerkit kuin Garibaldi ja Battenbergin -prinssi tai Gordon ja Emin pasha, joilta ei suinkaan puutu ylevyyttä ja -eepillistä plastillisuutta.</p> +prinssi tai Gordon ja Emin pasha, joilta ei suinkaan puutu ylevyyttä ja +eepillistä plastillisuutta.</p> <p>Paraat historialliset aineet ovat ne, joita kansan yhteinen kuvausvoima jo on tarinoiksi muodostellut. Tarinassa, poikkesipa todellisuudesta -kuinka paljon tahansa, on aina syvä sisällinen totuus, koska se -osoittaa, millaiseksi kansat itse ajattelevat muinais-aikaansa, ja tämä -tekee sen runoudelle suuriarvoiseksi. Ajateltakoon vaan, mitä +kuinka paljon tahansa, on aina syvä sisällinen totuus, koska se +osoittaa, millaiseksi kansat itse ajattelevat muinais-aikaansa, ja tämä +tekee sen runoudelle suuriarvoiseksi. Ajateltakoon vaan, mitä erinomaisia aineita kreikkalaiset runoilijat ja Shakespeare tarinoista ovat ammentaneet. Tarinassa kansan kuvausvoima jo karsii -todellisuudesta pois sen karkeimmat kasvannaiset ja ikäänkuin tihentää -sen yleisaatteelliset ainekset. Runoilija saapi sen välityksellä -jalompia, taipuvaisempia aiheita, kuin mitä tosi-elämä suorastaan voisi -tarjota; kun koko kansakunta tai useat sukupolvet ovat olleet niitä -muodostamassa, ne jo siitäkin saavat yleisemmän merkityksen; monesti -runoilijan ei tarvitse muuta kuin syventää niissä ilmaantuvia aatteita. -Tarinan suhteen runoilijaa eivät sido mitkään tosiasiat; hänen +todellisuudesta pois sen karkeimmat kasvannaiset ja ikäänkuin tihentää +sen yleisaatteelliset ainekset. Runoilija saapi sen välityksellä +jalompia, taipuvaisempia aiheita, kuin mitä tosi-elämä suorastaan voisi +tarjota; kun koko kansakunta tai useat sukupolvet ovat olleet niitä +muodostamassa, ne jo siitäkin saavat yleisemmän merkityksen; monesti +runoilijan ei tarvitse muuta kuin syventää niissä ilmaantuvia aatteita. +Tarinan suhteen runoilijaa eivät sido mitkään tosiasiat; hänen kuvausvoimansa on vapaa, mutta on kuitenkin saanut vakavan jalansijan. -Tarina muodostaa ikäänkuin sillan runoudelle kelpaavain historiallisten -ilmausten ja pian puheeksi otettavain taruaineiden välillä. -Kansantarinain luontoisia ovat myöskin kaikenlaiset muistotiedot, joita -hyvällä menestyksellä sopii käyttää runoudessa.</p> +Tarina muodostaa ikäänkuin sillan runoudelle kelpaavain historiallisten +ilmausten ja pian puheeksi otettavain taruaineiden välillä. +Kansantarinain luontoisia ovat myöskin kaikenlaiset muistotiedot, joita +hyvällä menestyksellä sopii käyttää runoudessa.</p> -<p>Tässä paikassa, ennenkuin tosioloista siirrymme myytillisiä ja +<p>Tässä paikassa, ennenkuin tosioloista siirrymme myytillisiä ja ajatuksellisia aineita tarkastamaan, sopinee ottaa keskusteltavaksi, -tuleeko runoilijan valita aiheitansa vaan kotimaisesta ajatuspiiristä, -vai sopiiko hänen, avaralle katsahdellen, vierastenkin kansojen -keskuudesta poimia kuvattaviansa. Kansallisen hengen tärkeydestä ja +tuleeko runoilijan valita aiheitansa vaan kotimaisesta ajatuspiiristä, +vai sopiiko hänen, avaralle katsahdellen, vierastenkin kansojen +keskuudesta poimia kuvattaviansa. Kansallisen hengen tärkeydestä ja kansojen vuorovaikutuksesta runollisessa suhteessa olen jo ennen lausunut mielipiteeni (vertaa I kirjaa.) Mutta alkuansa vieraissakin -aineissa on jotain yleis-inhimillistä, kaikille kansoille otollista; -saattavatpa ne välisti tavallista paremminkin soveltua sen kansakunnan -ajatustapaan, jonka kirjallisuudessa niitä on käytettävä. Kaikkien -aikojen kokemus todistaa, kuinka hyvin tällaisten aineiden viljeleminen -voi menestyä, eikä niiden hylkäämiseen siis ole mitään syytä; -päinvastoin ne monipuolisuudellaan rikastuttavat runouden sisällystä. -Mutta myöntäminen on kuitenkin, että kotimaiset aineet yksinään voivat +aineissa on jotain yleis-inhimillistä, kaikille kansoille otollista; +saattavatpa ne välisti tavallista paremminkin soveltua sen kansakunnan +ajatustapaan, jonka kirjallisuudessa niitä on käytettävä. Kaikkien +aikojen kokemus todistaa, kuinka hyvin tällaisten aineiden viljeleminen +voi menestyä, eikä niiden hylkäämiseen siis ole mitään syytä; +päinvastoin ne monipuolisuudellaan rikastuttavat runouden sisällystä. +Mutta myöntäminen on kuitenkin, että kotimaiset aineet yksinään voivat ilmi tuoda kansanhengen kaikki omituisuudet ja sen ohessa, liittyen -moniin monituisiin lukijoissa ennestään oleviin mielikuviin, ihan -toisella tavalla vetävät yleisöä puoleensa kuin yleis-inhimilliset tai +moniin monituisiin lukijoissa ennestään oleviin mielikuviin, ihan +toisella tavalla vetävät yleisöä puoleensa kuin yleis-inhimilliset tai vierailta kansoilta lainatut aiheet.</p> <p>Tosiolojen rinnalle muodostaa kansojen mielikuvitus erityisen -tarumaailman, siirtäen korkeimmat ihanteensa yliluonnolliseen, mutta -aistillisesti tajuttavaan piiriin. Luonnon salaista elämää pidetään -alkuperäisemmällä kehityskannalla erityisten haltiain aikaansaamana, ja -yleisemmät, laajemmasti vaikuttavat luonnonvoimat ovat mahtavampain -jumalain ilmauksia. Verrattain myöhään selviää ihmiselle, että hänen -omassa hengessänsäkin elää maailmaa ohjaava, jumalallinen voima, jonka -tarkoitukset toteutuvat hänen toimintansa kautta; sentähden hän -vanhempina aikoina etsii kaikkien, vieläpä sisällistenkin, tapausten -syytä ulkopuolelta omaa itseänsä. Niin luonnonvoimia edustavat +tarumaailman, siirtäen korkeimmat ihanteensa yliluonnolliseen, mutta +aistillisesti tajuttavaan piiriin. Luonnon salaista elämää pidetään +alkuperäisemmällä kehityskannalla erityisten haltiain aikaansaamana, ja +yleisemmät, laajemmasti vaikuttavat luonnonvoimat ovat mahtavampain +jumalain ilmauksia. Verrattain myöhään selviää ihmiselle, että hänen +omassa hengessänsäkin elää maailmaa ohjaava, jumalallinen voima, jonka +tarkoitukset toteutuvat hänen toimintansa kautta; sentähden hän +vanhempina aikoina etsii kaikkien, vieläpä sisällistenkin, tapausten +syytä ulkopuolelta omaa itseänsä. Niin luonnonvoimia edustavat jumalais-olennot lopullisesti muuttuvat siveellisten aatteiden -kannattajiksi; jumaluuden käsite täten puhdistuu ja jalostuu, -mutta jumalat itse pysyvät aistinomaisina, enemmän tai vähemmän -ihmisenkaltaisina olentoina. Sittemmin kaikenlaiset yleiskäsitteetkin -jumalina tai haltioina saavat konkreetisen muodon. Näin kutouu kirjava +kannattajiksi; jumaluuden käsite täten puhdistuu ja jalostuu, +mutta jumalat itse pysyvät aistinomaisina, enemmän tai vähemmän +ihmisenkaltaisina olentoina. Sittemmin kaikenlaiset yleiskäsitteetkin +jumalina tai haltioina saavat konkreetisen muodon. Näin kutouu kirjava taruverho, joka ihanana, kuvarikkaana kaunistaa muinais-aikojen runoutta. Mutta kaikkien noiden vaihtelevien kuvien perustuksena on, -että yleiset aatteet ja abstraktiset käsitteet, jotka nykyajan -kirjallisuudessa kylminä järjen tuotteina jäähdyttävät kuvausvoiman -hehkua, ilmestyvät aistin-tajuttavina, persoonallisina olentoina, jotka -saattavat herättää mieltymystä ja myötätuntoisuutta.</p> +että yleiset aatteet ja abstraktiset käsitteet, jotka nykyajan +kirjallisuudessa kylminä järjen tuotteina jäähdyttävät kuvausvoiman +hehkua, ilmestyvät aistin-tajuttavina, persoonallisina olentoina, jotka +saattavat herättää mieltymystä ja myötätuntoisuutta.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"An der Liebe Busen sie zu drücken,<br /></span> -<span class="i0">Gab man höhern Adel der Natur;<br /></span> +<span class="i0">"An der Liebe Busen sie zu drücken,<br /></span> +<span class="i0">Gab man höhern Adel der Natur;<br /></span> <span class="i0">Alles wies den eingeweihten Blicken,<br /></span> <span class="i0">Alles eines Gottes Spur —"<a name="FNanchor_75" id="FNanchor_75"></a><a href="#Footnote_75" class="fnanchor">[75]</a><br /></span> </div></div> -<p>sanoo Schiller kauniissa runoelmassaan "Die Götter Griechenlands".</p> +<p>sanoo Schiller kauniissa runoelmassaan "Die Götter Griechenlands".</p> <p>Mutta tarumaailmasta puhuttaessa ei tarvitse ajatella ainoastaan -vanhoja luonnon-uskontoja; jokainen uskonnonmuoto, vieläpä -henkisimmätkin, luo ympärillensä tarupiirin: olentoja ja tapauksia, +vanhoja luonnon-uskontoja; jokainen uskonnonmuoto, vieläpä +henkisimmätkin, luo ympärillensä tarupiirin: olentoja ja tapauksia, joiden havainnollisuus tehokkaammin vaikuttaa mielikuvitukseen ja tunteisiin kuin aatokset ankarassa alastomuudessaan. Niin syntyy paljon traditsiooneja; sellaisia ovat esim. vanhimman kristikunnan ja keskiajan pyhimystarut. Kauniimpia kristillisen fantasian muodostelmia -ovat enkelit; näiden miellyttävien kuvien vastakohtana ovat käsitykset -pahuuden ruhtinaasta ja hänen valtakunnastansa, jotka aikojen kuluessa +ovat enkelit; näiden miellyttävien kuvien vastakohtana ovat käsitykset +pahuuden ruhtinaasta ja hänen valtakunnastansa, jotka aikojen kuluessa ovat niin paljon turmiota tuottaneet ja, joita ainoastaan suuret nerot, -niinkuin Dante ja Goethe, menestyksellä saattavat käyttää runolliseen -tarkoitukseen. Osittain tällaiset mielikuvat ovat perintöä -alkuperäisemmistä uskonnoista. Pakanuuden muistoja ovat tavallisesti ne -tarunomaiset olennot, jotka myöhempäin aikain taika-usko tuottaa, -niinkuin tontut ja keijukaiset sekä keskiaikaiset sylfit, undinat y.m. -Näistä kaikista voi useasti muodostua kertoelmantapaisia kuvauksia; -usein niillä myös saattaa olla ajatuksellinen tai eduskuvallinen +niinkuin Dante ja Goethe, menestyksellä saattavat käyttää runolliseen +tarkoitukseen. Osittain tällaiset mielikuvat ovat perintöä +alkuperäisemmistä uskonnoista. Pakanuuden muistoja ovat tavallisesti ne +tarunomaiset olennot, jotka myöhempäin aikain taika-usko tuottaa, +niinkuin tontut ja keijukaiset sekä keskiaikaiset sylfit, undinat y.m. +Näistä kaikista voi useasti muodostua kertoelmantapaisia kuvauksia; +usein niillä myös saattaa olla ajatuksellinen tai eduskuvallinen merkitys.</p> -<p>Vanhoissa kansan-eepoksissa tarumaailma ilmaantuu alkuperäisessä -tuoreudessaan. Toisinaan jumalisto itse on kertomuksen pääaineena; +<p>Vanhoissa kansan-eepoksissa tarumaailma ilmaantuu alkuperäisessä +tuoreudessaan. Toisinaan jumalisto itse on kertomuksen pääaineena; tavallisesti se, maailmankaikkion huippuna, ohjaa tapausten menoa. -Tunnettu on, minkä elävyyden ja väririkkauden se antaa muinaisrunouden +Tunnettu on, minkä elävyyden ja väririkkauden se antaa muinaisrunouden maailmankuvalle. Zeus, istuen Olympon kukkulalla punnitsemassa akhaialaisten ja troialaisten kohtaloa, — Athene, tarttuen Akhilleun -ruskeihin hiuksiin pidättääksensä häntä taistelusta Agamemnonia +ruskeihin hiuksiin pidättääksensä häntä taistelusta Agamemnonia vastaan, tai Afrodite, pelastaen Aineiaan uhkaavan kuoleman vaarasta, -— Apollon, suuttuneena astuen alas Olympon kiireeltä ampuaksensa -helkähtäviä nuoliansa kreikkalaisten leiriin, — nämä ovat -selväpiirteisiä kuvia, jotka viehättävät meitä plastillisuudellaan. -Muistettakoon myös noita hauskoja erityispiirteitä, joilla etenkin -helleeniläisessä tarustossa kunkin jumalan luonnetta esitetään. -Vähemmän plastillisia, mutta yhtä paljon kuvausvoimaa vireyttäviä ovat -Suomen runottaren myytilliset kuvat; hänen mielessään elää, niinkuin +— Apollon, suuttuneena astuen alas Olympon kiireeltä ampuaksensa +helkähtäviä nuoliansa kreikkalaisten leiriin, — nämä ovat +selväpiirteisiä kuvia, jotka viehättävät meitä plastillisuudellaan. +Muistettakoon myös noita hauskoja erityispiirteitä, joilla etenkin +helleeniläisessä tarustossa kunkin jumalan luonnetta esitetään. +Vähemmän plastillisia, mutta yhtä paljon kuvausvoimaa vireyttäviä ovat +Suomen runottaren myytilliset kuvat; hänen mielessään elää, niinkuin kansamme taruston hieno-aistinen tarkastelija, Fritiof Perander vainaja kerran huomautti, jonkunlainen kaukomielisyys, haaveksivainen pyrkimys -tosiolojen piiristä mielikuvituksen vapaihin yläilmoihin. Kalevalassa -metsän ja veden jumalat, vaikka mielikuvituksen usvaan käärittyinä, -tarjoovat meille miellyttävän ja monesti huumoria uhkuvan näytelmän. -Suomalaisten jumalaisolentoin individisyys on vähemmän kehinnyt kuin -kreikkalaisten, sillä ne ovat vanhemman käsityskannan tuottamia. Ne -eivät vielä edusta siveellisiä voimia, vaan liittyvät yksin-omaisesti -luontoon, antaen sille virkeän hilpeyden. Mikä paikka jumalilla ja -haltioilla on muinaisrunouden luonnonkuvauksessa, siitä on jo ennen +tosiolojen piiristä mielikuvituksen vapaihin yläilmoihin. Kalevalassa +metsän ja veden jumalat, vaikka mielikuvituksen usvaan käärittyinä, +tarjoovat meille miellyttävän ja monesti huumoria uhkuvan näytelmän. +Suomalaisten jumalaisolentoin individisyys on vähemmän kehinnyt kuin +kreikkalaisten, sillä ne ovat vanhemman käsityskannan tuottamia. Ne +eivät vielä edusta siveellisiä voimia, vaan liittyvät yksin-omaisesti +luontoon, antaen sille virkeän hilpeyden. Mikä paikka jumalilla ja +haltioilla on muinaisrunouden luonnonkuvauksessa, siitä on jo ennen puhuttu.</p> -<p>Antiikisessa kirjallisuudessa taruaineilla yleensä oli suuri merkitys, -ei ainoastaan kertomarunoudessa, vaan myös lyriikassa ja draamassa. +<p>Antiikisessa kirjallisuudessa taruaineilla yleensä oli suuri merkitys, +ei ainoastaan kertomarunoudessa, vaan myös lyriikassa ja draamassa. Muistettakoon, kuinka paljon aiherikasta ainetta mytologia on antanut -helleenien näytelmärunoudelle, — mainittakoon vaan syvämietteinen +helleenien näytelmärunoudelle, — mainittakoon vaan syvämietteinen Prometheus-taru, — puhumattakaan noista puoli-historiallisista -sankaritarinoista, jotka enimmiten ovat draamojen sisältönä. Mutta -toiseksi huomattakoon taruston satunnainen käytäntö vertauksissa, -lauseparsissa j.n.e., eli toisin sanoen tarusto, niinkuin se elävänä -asuu runoilijan omassa mielessä ja hallitsee hänen kuvausvoimaansa. -Ilossa ja murheessa hän noista vanhoista taruaarteista löytää tuhansia -kuvia ja vertauskohtia, joiden avulla hän saa sydämmensä tunteet -lausutuiksi. Eikä niitä ajatella paljaiksi utukuvaelmiksi, vaan niillä -on sekä runoilijan että yleisön mielestä täysi todenperäisyys. Ja -vaikka epäilys vähittäin rupeaa sitä haihduttamaan, niin ne kuitenkin -ovat niin vahvasti juurtuneet yleiseen käsitystapaan, että niiden -luontainen tuoreus vielä kauan säilyy. Vasta roomalaisessa +sankaritarinoista, jotka enimmiten ovat draamojen sisältönä. Mutta +toiseksi huomattakoon taruston satunnainen käytäntö vertauksissa, +lauseparsissa j.n.e., eli toisin sanoen tarusto, niinkuin se elävänä +asuu runoilijan omassa mielessä ja hallitsee hänen kuvausvoimaansa. +Ilossa ja murheessa hän noista vanhoista taruaarteista löytää tuhansia +kuvia ja vertauskohtia, joiden avulla hän saa sydämmensä tunteet +lausutuiksi. Eikä niitä ajatella paljaiksi utukuvaelmiksi, vaan niillä +on sekä runoilijan että yleisön mielestä täysi todenperäisyys. Ja +vaikka epäilys vähittäin rupeaa sitä haihduttamaan, niin ne kuitenkin +ovat niin vahvasti juurtuneet yleiseen käsitystapaan, että niiden +luontainen tuoreus vielä kauan säilyy. Vasta roomalaisessa kirjallisuudessa huomataan niiden muuttuvan tyhjiksi koristeiksi, -arvattavasti sentähden, että ne pääasiallisesti ovat lainatavaraa.</p> +arvattavasti sentähden, että ne pääasiallisesti ovat lainatavaraa.</p> -<p>Suuri etu oli tosiaankin kreikkalaisella runoudella tästä -tarumaailmasta, joka teki mahdolliseksi tuoda ideaaliset käsitteet +<p>Suuri etu oli tosiaankin kreikkalaisella runoudella tästä +tarumaailmasta, joka teki mahdolliseksi tuoda ideaaliset käsitteet esiin aistintajuttavina olentoina. Siihen suureksi osaksi perustuu se havainnollisuus ja ulkopiirteiden rikkaus, jota tavataan helleenien -lyyrillisissäkin hengentuotteissa. Uudempi runous semmoisissa +lyyrillisissäkin hengentuotteissa. Uudempi runous semmoisissa tapauksissa helposti joutuu absraktisten ajatelmien esittelemiseen. -Roomalaiset taisivat vielä, vanhan kultuurin voimassa pysyessä, -hyväksensä käyttää tuota muinaisaikaista jumalistoa; mutta kun +Roomalaiset taisivat vielä, vanhan kultuurin voimassa pysyessä, +hyväksensä käyttää tuota muinaisaikaista jumalistoa; mutta kun uudennus-ajan kertomarunoissa, roomalaista kirjallisuutta mukailemalla, -yhä vaan pannaan tuota samaa vanhaa jumalaiskuntaa kansojen kohtaloita -johtamaan, niin tämä tuntuu luonnottomalta teeskentelemiseltä.</p> +yhä vaan pannaan tuota samaa vanhaa jumalaiskuntaa kansojen kohtaloita +johtamaan, niin tämä tuntuu luonnottomalta teeskentelemiseltä.</p> -<p>Nykyisemmässä runoudessa on taruaineita pääasiallisesti käytetty joko -suorastaan kertoelmien aineina taikka kuvaannollisesti, pääsisällystä +<p>Nykyisemmässä runoudessa on taruaineita pääasiallisesti käytetty joko +suorastaan kertoelmien aineina taikka kuvaannollisesti, pääsisällystä kaunistavina yleisten aatteiden symbolisina kannattajina. Varsinkin -jumalaistaruston yhteydessä olevat sankarimyytit kelpaavat kaikkina -aikoina runouden esitettäviksi; suuri Goethe on Iphigeniessa +jumalaistaruston yhteydessä olevat sankarimyytit kelpaavat kaikkina +aikoina runouden esitettäviksi; suuri Goethe on Iphigeniessa osoittanut, kuinka muinaiskreikkalaisiin taruihin voipi luoda -jalo-aatteisen, uudenaikaisen sisällyksen, niinkuin Runebergkin -"Salaminin kuninkaissa" menestyksellä on käsitellyt helleeniläistä +jalo-aatteisen, uudenaikaisen sisällyksen, niinkuin Runebergkin +"Salaminin kuninkaissa" menestyksellä on käsitellyt helleeniläistä sankaritarinaa. Samaten Schiller kreikkalaisesta tarustosta on saanut monta kaunista kuvaa, jotka luontevasti mukautuvat syvien mietteitten verhoksi. Mytologiset edus- ja vertauskuvat saattoivat antaa -esitykselle erinomaisen elävyyden semmoisena aikakautena, jolloin -muinais-ajan tarkka tunteminen vielä oli tärkein osa sivistyksestä. -Toiselta puolen ne, vähemmällä taidolla käytettyinä, helposti voivat -muuttua tyhjiksi koristeiksi tai paljaiksi opinnäytteiksi.</p> +esitykselle erinomaisen elävyyden semmoisena aikakautena, jolloin +muinais-ajan tarkka tunteminen vielä oli tärkein osa sivistyksestä. +Toiselta puolen ne, vähemmällä taidolla käytettyinä, helposti voivat +muuttua tyhjiksi koristeiksi tai paljaiksi opinnäytteiksi.</p> <p>Nykyaikana, kun runoudelta ennen kaikkea vaaditaan kansantajuisuutta ja -antiikinen maailma korkeammasti sivistyneillekin on käynyt yhä -vieraammaksi, ei muinaiskreikkalaisen taruston käytäntö voi tulla -kysymykseen paitsi hyvin rajoitetussa määrässä. Mutta sen sijaan omat +antiikinen maailma korkeammasti sivistyneillekin on käynyt yhä +vieraammaksi, ei muinaiskreikkalaisen taruston käytäntö voi tulla +kysymykseen paitsi hyvin rajoitetussa määrässä. Mutta sen sijaan omat kansalliset taruaineet oivallisesti soveltuvat runollisesti -käsiteltäviksi. Ja onhan siihen meidän kirjallisuudessamme jo alku -tehty. Jo pian neljäkymmentä vuotta sitten Z. Topelius nerokkaalla +käsiteltäviksi. Ja onhan siihen meidän kirjallisuudessamme jo alku +tehty. Jo pian neljäkymmentä vuotta sitten Z. Topelius nerokkaalla tavalla Kypron prinsessassa sovitti yhteen kreikkalaisen ja -suomalaisen tarumaailman, mahtava Kullervo-taru on ollut kahden etevän +suomalaisen tarumaailman, mahtava Kullervo-taru on ollut kahden etevän runoilijan muodosteltavana ja Aino-runoston hienon lyyrillisyyden on -Erkko menestyksellä siirtänyt näytelmän alalle. Että kaikenlaatuisilla -taruaineilla, etenkin kansallisilla, on erittäin sopiva sija -varsinaisessa sadussa ja saduntapaisissa kertoelmissa, niinkuin myös -ballaadeissa ja yleensä kertovaisessa lyriikassa, sanalla sanoen, -kaikkialla, missä romantinen tunnemaailma on perustuksena, se jo -selvästi johtuu näiden runoudenlajien luonnosta.</p> +Erkko menestyksellä siirtänyt näytelmän alalle. Että kaikenlaatuisilla +taruaineilla, etenkin kansallisilla, on erittäin sopiva sija +varsinaisessa sadussa ja saduntapaisissa kertoelmissa, niinkuin myös +ballaadeissa ja yleensä kertovaisessa lyriikassa, sanalla sanoen, +kaikkialla, missä romantinen tunnemaailma on perustuksena, se jo +selvästi johtuu näiden runoudenlajien luonnosta.</p> @@ -11698,323 +11661,323 @@ selvästi johtuu näiden runoudenlajien luonnosta.</p> Ajatusrunous. Oikea tunnnelma.</h3> -<p>Vielä on yksi laji aineita jäänyt koskettelematta, — ne, jotka -perustavat <i>ajatusrunouden</i>. Kaikki runous kyllä tavallansa on -ajatusrunoutta, koska sen pohjana on aate, joka on yhtähyvin ajatuksen +<p>Vielä on yksi laji aineita jäänyt koskettelematta, — ne, jotka +perustavat <i>ajatusrunouden</i>. Kaikki runous kyllä tavallansa on +ajatusrunoutta, koska sen pohjana on aate, joka on yhtähyvin ajatuksen kuin tunteen ja mielikuvituksen tajuttavana. Mutta erotetaanhan kuitenkin varsinainen ajatusrunous, joka on sopivampi nimitys kuin -"aaterunous",<a name="FNanchor_76" id="FNanchor_76"></a><a href="#Footnote_76" class="fnanchor">[76]</a> muusta runoudesta, ja näiden rinnalle asettuu vielä -kolmantena <i>tendensi- eli tarkoitus-runous</i>. Erotus niiden välillä +"aaterunous",<a name="FNanchor_76" id="FNanchor_76"></a><a href="#Footnote_76" class="fnanchor">[76]</a> muusta runoudesta, ja näiden rinnalle asettuu vielä +kolmantena <i>tendensi- eli tarkoitus-runous</i>. Erotus niiden välillä on helppo oivaltaa. Sofokleen Antigonea ja Shakespearen Hamletia, -vaikka ne kyllä ovat ajatusrikkaita kuvausvoiman tuotteita, ei kukaan -pitäne ajatusrunoelmina, saatikka tendensikappaleina; Aiskhylon -Prometheun ja Goethen Faustin sitä vastoin jokainen huomaa -ajatusrunouden piiriin kuuluviksi eikä kukaan niistä tendensiä etsi; -mutta Minna Canthin "Työmiehen vaimon" ja "Köyhää kansaa" jokainen -lukee tendensikirjallisuuteen. Missähän raja lienee? Koetetaanpa -seuraavassa saada siitä selkoa.</p> - -<p>Kaikessa runoudessa yksityiskuvien avulla selvitetään jotain aatetta. -Sentähden, niinkuin jo ennen on mainittu, nuo yksityiskuvat saavat -yleisen, tyypillisen merkityksen. Jokainen runoteos on ikäänkuin pieni +vaikka ne kyllä ovat ajatusrikkaita kuvausvoiman tuotteita, ei kukaan +pitäne ajatusrunoelmina, saatikka tendensikappaleina; Aiskhylon +Prometheun ja Goethen Faustin sitä vastoin jokainen huomaa +ajatusrunouden piiriin kuuluviksi eikä kukaan niistä tendensiä etsi; +mutta Minna Canthin "Työmiehen vaimon" ja "Köyhää kansaa" jokainen +lukee tendensikirjallisuuteen. Missähän raja lienee? Koetetaanpa +seuraavassa saada siitä selkoa.</p> + +<p>Kaikessa runoudessa yksityiskuvien avulla selvitetään jotain aatetta. +Sentähden, niinkuin jo ennen on mainittu, nuo yksityiskuvat saavat +yleisen, tyypillisen merkityksen. Jokainen runoteos on ikäänkuin pieni erityismaailma, mikrokosmos, jossa maailmankaikkiossa vallitseva -sopusointu on esiintuotava; sentähden ristiriitaisuudet siinä -loukkaavat paljoa enemmän kuin todellisuudessa, jossa tiedämme -erityisten ilmiöin olevan ainoastaan vähäisen osan kokonaisuudesta. -Mitä yleisempää laatua kuvatut ilmiöt ovat, sitä pysyväisempi arvo ja -suurempi merkitys on runoteoksella; siinä suhteessa vanhemmalla -runoudella onkin suuri etu uuden-aikuisen rinnalla. Mikä on syynä -siihen, että Homeron ihanat kuvaelmat yhä vielä, pian kolmentuhannen -vuoden kuluttua, vähenemättömällä voimalla lumoavat lukijan mieltä? -Etupäässä se, että ne esittelevät yleis-inhimillisiä asioita, -luonnollisia ja alkuperäisiä oloja, jotka aina ovat yhtä todenperäisiä. -Samoin on Kalevalan ja yleensä kaiken kansanrunouden laita. Sofokleen +sopusointu on esiintuotava; sentähden ristiriitaisuudet siinä +loukkaavat paljoa enemmän kuin todellisuudessa, jossa tiedämme +erityisten ilmiöin olevan ainoastaan vähäisen osan kokonaisuudesta. +Mitä yleisempää laatua kuvatut ilmiöt ovat, sitä pysyväisempi arvo ja +suurempi merkitys on runoteoksella; siinä suhteessa vanhemmalla +runoudella onkin suuri etu uuden-aikuisen rinnalla. Mikä on syynä +siihen, että Homeron ihanat kuvaelmat yhä vielä, pian kolmentuhannen +vuoden kuluttua, vähenemättömällä voimalla lumoavat lukijan mieltä? +Etupäässä se, että ne esittelevät yleis-inhimillisiä asioita, +luonnollisia ja alkuperäisiä oloja, jotka aina ovat yhtä todenperäisiä. +Samoin on Kalevalan ja yleensä kaiken kansanrunouden laita. Sofokleen ja Shakespearen, Goethen ja Schillerin hengentuotteet, nekin kuvailevat -noita ihmis-elämässä aina uudistuvia pyrintöjä ja taisteluita, iloja ja -kärsimisiä, jotka vaan pukeutuvat aikoja myöten vaihtelevaan verhoon, -mutta syvemmältä tutkien pysyvät muuttumattomina. Heidänkin teostensa -nuoruus on ainaiseksi taattu. Mutta kun runoelman sisällyksenä vaan +noita ihmis-elämässä aina uudistuvia pyrintöjä ja taisteluita, iloja ja +kärsimisiä, jotka vaan pukeutuvat aikoja myöten vaihtelevaan verhoon, +mutta syvemmältä tutkien pysyvät muuttumattomina. Heidänkin teostensa +nuoruus on ainaiseksi taattu. Mutta kun runoelman sisällyksenä vaan ovat paikalliset tai hetkelliset olot, niin runoelmalla ei voi -olla yleisempää merkitystä; samaten myös, jos sen aineena ovat +olla yleisempää merkitystä; samaten myös, jos sen aineena ovat eriskummaiset, ihmisen tavallisesta luonnosta poikkeavat mielentilat, -jotka ainoastaan joskus tulevat näkyviin omituisten olosuhteiden -vaikutuksesta ja peräti omituisissa ihmis-olennoissa, — siis +jotka ainoastaan joskus tulevat näkyviin omituisten olosuhteiden +vaikutuksesta ja peräti omituisissa ihmis-olennoissa, — siis kaikenlaiset sairauden tilat, idiosynkrasiat y.m., joita nykyajan -runous mielellänsä kuvailee. Jos runoilija verrattomalla taidolla -esittelee onnettoman Ofelian mielenhäiriötä tai Lady Macbethin -unissa-käyntiä, niin se on ihan toista; me näemme, kuinka hento -ihmiskukka, suloinen ja miellyttävä, elämän myrskyissä katkeaa ja +runous mielellänsä kuvailee. Jos runoilija verrattomalla taidolla +esittelee onnettoman Ofelian mielenhäiriötä tai Lady Macbethin +unissa-käyntiä, niin se on ihan toista; me näemme, kuinka hento +ihmiskukka, suloinen ja miellyttävä, elämän myrskyissä katkeaa ja kuihtuu, ja kuinka tarmokas luonne, kova ja intohimoinen, vihdoin -murtuu omain rikostensa taakan alle. Tämä kaikki on elämän yleisten -lakien mukaista, ja vavisten meidän täytyy tunnustaa, että ihmisen -povessa piilee näidenkin onnettomuuksien siemeniä. Mutta kun meidän +murtuu omain rikostensa taakan alle. Tämä kaikki on elämän yleisten +lakien mukaista, ja vavisten meidän täytyy tunnustaa, että ihmisen +povessa piilee näidenkin onnettomuuksien siemeniä. Mutta kun meidän ajan naturalisti, semmoinen kuin Zola, tuo esiin nuoren miehen, joka kituu ja masentuu luonnottomasta kuolemanpelosta, niin semmoinen -todellisuudessa herättäisi korkeintaan sääliä, mutta kirjassa -esiintyvänä meitä naurattaa ja inhottaa nykyajan pessimismin tuotteena, -ja tällaisen ilmiön ymmärtämisen mahdollisuus on haihtuva pois itse +todellisuudessa herättäisi korkeintaan sääliä, mutta kirjassa +esiintyvänä meitä naurattaa ja inhottaa nykyajan pessimismin tuotteena, +ja tällaisen ilmiön ymmärtämisen mahdollisuus on haihtuva pois itse pessimismin kanssa.</p> -<p>Mutta jos tosirunous perustuukin siihen, mikä elämässä on pysyväistä ja -kaikille yhteistä, eivät kuvattavat ilmiöt esiinny runoudessa vaan -aatteiden puhtaassa, värittömässä valossa. Päinvastoin, runous vaatii -mitä tarkinta individualiseerausta, mitä suurinta erityismuotojen -runsautta, ja mieltymys näihin erityis-ilmiöihin, sehän juuri -viehättääkin runoilijaa niitä esittelemään. Mutta hän saattaa myös -suorastaan ottaa aatteita runoilunsa esineiksi, niin että hänen -kuvaelmansa symboleina niitä edustavat. Faust esim. ei ole yksityinen -ihminen, vaan ihmiskunnan eduskuva, ja Goethen runoelma pyytää -Faust-tarinan verhossa tuoda ilmi ihmiskunnan yhteisen pyrinnön -korkeinta päämäärää kohti. Tässäkin tapauksessa teoksen aihe on saatu -yksityis-ilmiöstä; tuo vanha tarina veti mystisellä ylevyydellään -runoilijan puoleensa; mutta ainoastaan, kun päähenkilöstä tehtiin +<p>Mutta jos tosirunous perustuukin siihen, mikä elämässä on pysyväistä ja +kaikille yhteistä, eivät kuvattavat ilmiöt esiinny runoudessa vaan +aatteiden puhtaassa, värittömässä valossa. Päinvastoin, runous vaatii +mitä tarkinta individualiseerausta, mitä suurinta erityismuotojen +runsautta, ja mieltymys näihin erityis-ilmiöihin, sehän juuri +viehättääkin runoilijaa niitä esittelemään. Mutta hän saattaa myös +suorastaan ottaa aatteita runoilunsa esineiksi, niin että hänen +kuvaelmansa symboleina niitä edustavat. Faust esim. ei ole yksityinen +ihminen, vaan ihmiskunnan eduskuva, ja Goethen runoelma pyytää +Faust-tarinan verhossa tuoda ilmi ihmiskunnan yhteisen pyrinnön +korkeinta päämäärää kohti. Tässäkin tapauksessa teoksen aihe on saatu +yksityis-ilmiöstä; tuo vanha tarina veti mystisellä ylevyydellään +runoilijan puoleensa; mutta ainoastaan, kun päähenkilöstä tehtiin ihmiskunnan edustaja, taisi tuosta omituisesta aineesta, joka -muutoin, yksityis-ilmiönä käsitettynä, taikauskoisella värityksellään -tuskin olisi viehättänyt nykymaailmaa, muodostua tuo iki-mainio, -syvä-aatteinen teos. Alkutarinakin vaatii, ainakin nykyaikana, -ajatusrunollista käsittelyä, siinä kun itse pahuuden peruste on -henkilönä esiintuotava. Prometheus-tarukin itsestään ajatusrunoelmaksi -sukeuu, kun se koskee jumalain ja ihmisten keskinäistä suhdetta; samoin -Divina Commedia, kun runoilija siinä tahtoo suureksi yhteiskuvaksi -sovittaa oman ja koko aikakautensa maailmankatsomuksen. Pääsisällyksenä -ovat näissä kaikissa itse aatteet, ei yksityis-ilmiöihin kuvastuneina, -maailmassa toteutuneina, vaan — niin sanoakseni — alkuperäisessä, -yli-aistillisessa mahtavuudessaan. Mutta niitä esitetään kuitenkin +muutoin, yksityis-ilmiönä käsitettynä, taikauskoisella värityksellään +tuskin olisi viehättänyt nykymaailmaa, muodostua tuo iki-mainio, +syvä-aatteinen teos. Alkutarinakin vaatii, ainakin nykyaikana, +ajatusrunollista käsittelyä, siinä kun itse pahuuden peruste on +henkilönä esiintuotava. Prometheus-tarukin itsestään ajatusrunoelmaksi +sukeuu, kun se koskee jumalain ja ihmisten keskinäistä suhdetta; samoin +Divina Commedia, kun runoilija siinä tahtoo suureksi yhteiskuvaksi +sovittaa oman ja koko aikakautensa maailmankatsomuksen. Pääsisällyksenä +ovat näissä kaikissa itse aatteet, ei yksityis-ilmiöihin kuvastuneina, +maailmassa toteutuneina, vaan — niin sanoakseni — alkuperäisessä, +yli-aistillisessa mahtavuudessaan. Mutta niitä esitetään kuitenkin aistintajuisten kuvien avulla. Danten rohkea fantasia loitsii esiin -haudan tuonpuolisia maailmoja, jotka hän täyttää selvin piirtein -esiintyvillä muinais-ajan henkilöillä; Faustissa etenkin ensimmäinen +haudan tuonpuolisia maailmoja, jotka hän täyttää selvin piirtein +esiintyvillä muinais-ajan henkilöillä; Faustissa etenkin ensimmäinen osa muodostuu taiteellisesti yhteensovitetuksi kuvasarjaksi. Kaikki -ajatusrunoelman osat eivät olekaan ajatuskuvallista laatua; niin esim. -Margareta ja koko Margaretan episodi Faustissa eivät ole symbolisia, -vaan esimerkkejä siinä mielessä, jossa tätä sanaa ylempänä käytettiin. -Näin ajatusrunouskin vastaa kaikkia tosirunouden vaatimuksia; se -näyttää kuvausvoiman tuottamassa ja sen avulla tajuttavassa muodossa, -miten jumalalliset aatteet olevaisuutta hallitsevat, ja ylentää siten -kuulijan tai lukijan mieltä. Helposti tosin nuo aatteen kuvat voivat -muuttua värittömiksi allegorioiksi, niinkuin usein kyllä on +ajatusrunoelman osat eivät olekaan ajatuskuvallista laatua; niin esim. +Margareta ja koko Margaretan episodi Faustissa eivät ole symbolisia, +vaan esimerkkejä siinä mielessä, jossa tätä sanaa ylempänä käytettiin. +Näin ajatusrunouskin vastaa kaikkia tosirunouden vaatimuksia; se +näyttää kuvausvoiman tuottamassa ja sen avulla tajuttavassa muodossa, +miten jumalalliset aatteet olevaisuutta hallitsevat, ja ylentää siten +kuulijan tai lukijan mieltä. Helposti tosin nuo aatteen kuvat voivat +muuttua värittömiksi allegorioiksi, niinkuin usein kyllä on tapahtunutkin; muistettakoon monta kohtaa Faustin toisesta osasta, joissa paljas ajatus on saanut voiton kuvausvoiman luomasta -verhostansa; mutta yllämainitut esimerkit ynnä moni muu ajatusrunoelma -todistavat, ett'ei se ole välttämätöntä. Tosirunouden piiriin siis -ajatusrunouskin on luettava täysin oikeutettuna erityismuodostelmana.</p> - -<p>Vähän toisin kuin ajatusrunouden laita on kaikenlaisten -ajatus-aineiden, joita esitellään kertomuksissa ja muissa runoelmissa. -Yleisen totuuden sisältävä mietelmä, oikeaan paikkaan sovitettuna, -tekee yleensä hyvän vaikutuksen; se on, ikäänkuin kuvattavana olevan +verhostansa; mutta yllämainitut esimerkit ynnä moni muu ajatusrunoelma +todistavat, ett'ei se ole välttämätöntä. Tosirunouden piiriin siis +ajatusrunouskin on luettava täysin oikeutettuna erityismuodostelmana.</p> + +<p>Vähän toisin kuin ajatusrunouden laita on kaikenlaisten +ajatus-aineiden, joita esitellään kertomuksissa ja muissa runoelmissa. +Yleisen totuuden sisältävä mietelmä, oikeaan paikkaan sovitettuna, +tekee yleensä hyvän vaikutuksen; se on, ikäänkuin kuvattavana olevan situatsioonin tai mielentilan ydin olisi kiteytynyt puhdasmuotoiseksi, loistavaksi helmeksi. Suurten runoilijain teokset tarjoavat viljalta -esimerkkejä, ennen muita helleeniläiset ja saksalaiset (kreikkalaiset -traagikot ja Pindaros, Goethe, Schiller). Tällaiset mietelmät ovat -runoteoksen kaunistuksena ja viittaavat sen piiristä elämän laajemmille +esimerkkejä, ennen muita helleeniläiset ja saksalaiset (kreikkalaiset +traagikot ja Pindaros, Goethe, Schiller). Tällaiset mietelmät ovat +runoteoksen kaunistuksena ja viittaavat sen piiristä elämän laajemmille aloille, yleisten totuuksien maahan. Mutta toinen asia on, jos esim. -kertomuksessa otetaan puheeksi tieteellisiä, yhteiskunnallisia, -siveellisiä tai uskonnollisia kysymyksiä ja annetaan henkilöin niistä -keskustella, sen sijaan, että niitä pitäisi toiminnan avulla selvittää. -Tällaisia teoksia, olletikin romaaneja, on pitkin maailman sivua -kirjoitettu sangen paljon; mutta selvä on, että niiden päätarkoitus -on toinen kuin runouden ja että ne siis ovat arvosteltavat joko +kertomuksessa otetaan puheeksi tieteellisiä, yhteiskunnallisia, +siveellisiä tai uskonnollisia kysymyksiä ja annetaan henkilöin niistä +keskustella, sen sijaan, että niitä pitäisi toiminnan avulla selvittää. +Tällaisia teoksia, olletikin romaaneja, on pitkin maailman sivua +kirjoitettu sangen paljon; mutta selvä on, että niiden päätarkoitus +on toinen kuin runouden ja että ne siis ovat arvosteltavat joko opetus- tahi tendensikirjallisuuden kannalta. Varsinaisessa -runoteoksessa sellaiset selitykset, lausuttakoon niitä kirjan henkilöin -tai tekijäin omasta puolesta, aina häiritsevät pääsisällystä. -Niin esim. Tourgee'n kirjassa "Hullun yritys", jossa pääaine — -Clux-Clux'ien nostamat riidat entisissä orjavaltioissa (lemmenjuttu on +runoteoksessa sellaiset selitykset, lausuttakoon niitä kirjan henkilöin +tai tekijäin omasta puolesta, aina häiritsevät pääsisällystä. +Niin esim. Tourgee'n kirjassa "Hullun yritys", jossa pääaine — +Clux-Clux'ien nostamat riidat entisissä orjavaltioissa (lemmenjuttu on vaan sivuasiana) — varsin hyvin soveltuu romaanin toiminnaksi, nuo -pitkäveteiset, sanomalehtiartikkelien tapaiset selitykset ja mietelmät +pitkäveteiset, sanomalehtiartikkelien tapaiset selitykset ja mietelmät kirjan loppupuolella ovat pysyneet jotensakin raskaana, sulamattomana -teoksen osana. Muita esimerkkejä ei tarvitse mainita; niitä on -itsekunkin helppo löytää. Sitä vastoin lyhyt keskustelma tai lausunto, -joka muutamilla piirteillä kuvailee jonkun henkilön ajatustapaa, ei ole -vikana pidettävä, vaan päinvastoin ansiona, jos se antaa selvän -käsityksen hänen luonteestansa tai ylimalkain olosuhteista.</p> +teoksen osana. Muita esimerkkejä ei tarvitse mainita; niitä on +itsekunkin helppo löytää. Sitä vastoin lyhyt keskustelma tai lausunto, +joka muutamilla piirteillä kuvailee jonkun henkilön ajatustapaa, ei ole +vikana pidettävä, vaan päinvastoin ansiona, jos se antaa selvän +käsityksen hänen luonteestansa tai ylimalkain olosuhteista.</p> -<p>Mutta palatkaamme ajatusrunouteen. Tämä on vaan sisällyksensä +<p>Mutta palatkaamme ajatusrunouteen. Tämä on vaan sisällyksensä laadulta erityinen runouden laji; muodostuksensa puolesta se voipi -kuulua mihinkä runouden päälajiin hyvänsä. Divina Commedia on +kuulua mihinkä runouden päälajiin hyvänsä. Divina Commedia on epopeankaltainen; Prometheus, Calderonin "Mahtava manaaja" ja Faust -ovat draamoja, Schillerin "Laulu kellosta" ja "Taiteilijat" lyyrillisiä +ovat draamoja, Schillerin "Laulu kellosta" ja "Taiteilijat" lyyrillisiä runoelmia. Varsinkin lyyrilliseen runouteen ajatusrunous yhtyy monella monituisella tavalla, jolloin muodostuu n.s. mietelyriikka. Samoin -opetusrunoudenkin eri lajit usein kyllä voivat olla ajatusrunoutta. -Siitä enemmän, kun seuraavassa otan tarkastaakseni mainittua runouden -lajia yhdessä tendensikirjallisuuden kanssa. — Ihan omituinen +opetusrunoudenkin eri lajit usein kyllä voivat olla ajatusrunoutta. +Siitä enemmän, kun seuraavassa otan tarkastaakseni mainittua runouden +lajia yhdessä tendensikirjallisuuden kanssa. — Ihan omituinen muotonsakin puolesta on Jobin kirja. Se on puolittain eepoksen, puolittain draaman kaltainen ja samalla opetusrunoelma.</p> -<p>Opetusrunous kuuluu erityisenä lajina siihen välialaan, joka, käyttäen -runouden ulkonaisia keinoja, on ikäänkuin siltana runouden ja muun -kirjallisuuden vaiheella. Se ei tarkoita mielen ylennystä ihanteen -esittämisellä, vaan suorastaan opetusta. Kun sen sisällyksenä ovat +<p>Opetusrunous kuuluu erityisenä lajina siihen välialaan, joka, käyttäen +runouden ulkonaisia keinoja, on ikäänkuin siltana runouden ja muun +kirjallisuuden vaiheella. Se ei tarkoita mielen ylennystä ihanteen +esittämisellä, vaan suorastaan opetusta. Kun sen sisällyksenä ovat maailmaa hallitsevat aatteet — filosofiset, uskonnolliset j.n.e. —, niin se tietysti on ajatusrunoutta. Semmoisia teoksia ovat esim. -Hesiodon Theogonia ja indialaisten Vedat; sellainen oli myöskin -Parmenideen suuri filosofinen runoelma. Toiset opetusrunoelmat sitä -vastoin koskevat käytännöllisiä toimia, elämänviisautta y.m. eivätkä -siis joudu ajatusrunouden piiriin, esim. Hesiodon "Työt ja päivät", -Vergilion Georgica j.n.e. Erittäin huomattavat ovat tällä alalla nuo +Hesiodon Theogonia ja indialaisten Vedat; sellainen oli myöskin +Parmenideen suuri filosofinen runoelma. Toiset opetusrunoelmat sitä +vastoin koskevat käytännöllisiä toimia, elämänviisautta y.m. eivätkä +siis joudu ajatusrunouden piiriin, esim. Hesiodon "Työt ja päivät", +Vergilion Georgica j.n.e. Erittäin huomattavat ovat tällä alalla nuo pienet mieterunot, joiden eri muodostuksia ovat kreikkalaisten gnoomit, persialaisten ghaselit (joka nimi kuitenkin oikeastaan tarkoittaa -erityistä runomuotoa) y.m.m., sananlaskut, vertauspuheet, jos näihin on -pantu aatteellinen sisällys. Näistä kaikista tulee vast'edes sopivassa +erityistä runomuotoa) y.m.m., sananlaskut, vertauspuheet, jos näihin on +pantu aatteellinen sisällys. Näistä kaikista tulee vast'edes sopivassa paikassa tarkemmin puhuttavaksi.</p> -<p>Toisin on tendensirunouden laita. Se ei muodosta mitään erityistä -lajia, vaan voipi, samoin kuin ajatusrunouskin, olla melkein mitä lajia -hyvänsä, etenkin kertovaista runoutta ja draamaa. Näytelmässä tai +<p>Toisin on tendensirunouden laita. Se ei muodosta mitään erityistä +lajia, vaan voipi, samoin kuin ajatusrunouskin, olla melkein mitä lajia +hyvänsä, etenkin kertovaista runoutta ja draamaa. Näytelmässä tai kertomuksessa (enimmiten romaanissa tai novellissa) sanotaan -olevan <i>tendensiä</i>, jos selvästi huomataan jonkun käytöllisen +olevan <i>tendensiä</i>, jos selvästi huomataan jonkun käytöllisen tarkoituksen teosta hallitsevan. Tendensirunous niinmuodoin ei tyydy -siihen ylentävään vaikutukseen, minkä tosirunous aina saapi aikaan, -vaan pyytää sen ohessa ohjata lukijan mieltä jotain käytöllistä -tarkoitusperää kohti. Niin esim. "Köyhää kansaa" lukiessa jokainen -väleen havaitsee, ett'ei tekijä ole tahtonut antaa ainoastaan -ihmiselämän kuvausta, vaan ennen kaikkea tuoda esiin työkansan kärsimää -kurjuutta kääntääksensä siihen yleisön huomion ja siten valmistaaksensa +siihen ylentävään vaikutukseen, minkä tosirunous aina saapi aikaan, +vaan pyytää sen ohessa ohjata lukijan mieltä jotain käytöllistä +tarkoitusperää kohti. Niin esim. "Köyhää kansaa" lukiessa jokainen +väleen havaitsee, ett'ei tekijä ole tahtonut antaa ainoastaan +ihmiselämän kuvausta, vaan ennen kaikkea tuoda esiin työkansan kärsimää +kurjuutta kääntääksensä siihen yleisön huomion ja siten valmistaaksensa parannuksia. Tendensi semmoisenaan on tietysti oikeutettu, jos se -muutoin vaan on suunnitettu hyvää tarkoitusperää kohti, ja -tendensirunoudella siis on kyllä paikkansa kirjallisuudessa. -Yksityistapauksissa moni tendensiteos onkin hyvää tuottanut; onhan +muutoin vaan on suunnitettu hyvää tarkoitusperää kohti, ja +tendensirunoudella siis on kyllä paikkansa kirjallisuudessa. +Yksityistapauksissa moni tendensiteos onkin hyvää tuottanut; onhan esim. tunnettu, miten Beaumarchais'in "Sevillan parturi" aikanaan edisti ylimysvallan kukistumista. Sellaisten teosten arvo onkin oikeastaan punnittava siveellisyyden ja yhteiskunnallisen edistyksen -eikä taiteellisuuden vaa'alla. Mutta runollisuuden kannalta katsoen on -tendensi virhe; sillä se ylevä aatteellisuus, johon tosirunous pyytää -mieltä kohottaa, alenee sen kautta jälleen yksityistoimien pyörinään. -Tendensirunous monessa kohdin lähenee opetusrunoutta ja muita -yllämainitun välialan lajeja, mutta on ylimalkain päinvastaisessa +eikä taiteellisuuden vaa'alla. Mutta runollisuuden kannalta katsoen on +tendensi virhe; sillä se ylevä aatteellisuus, johon tosirunous pyytää +mieltä kohottaa, alenee sen kautta jälleen yksityistoimien pyörinään. +Tendensirunous monessa kohdin lähenee opetusrunoutta ja muita +yllämainitun välialan lajeja, mutta on ylimalkain päinvastaisessa suhteessa tavalliseen runouteen kuin ajatusrunous. Ajatusrunous -laajentaa kuvaelmain merkityksen aivan yleiseksi, maailman syvimpiä -juuria käsittäväksi, ja pyrkii siten runouden äärimmäisille rajoille -asti; tendensirunous supistaa sen päivän kysymysten ahtaaseen piiriin +laajentaa kuvaelmain merkityksen aivan yleiseksi, maailman syvimpiä +juuria käsittäväksi, ja pyrkii siten runouden äärimmäisille rajoille +asti; tendensirunous supistaa sen päivän kysymysten ahtaaseen piiriin ja suistuu niinmuodoin korkeudestaan alas proosan karkealle tanterelle. -Opetusrunoudesta taas tendensikirjallisuus eroaa siinä, että edellinen -pyytää ohjata ymmärrystä, vaan jälkimmäinen tunnetta ja tahtoa.</p> - -<p>Onpa tässä toinenkin, psykologinen kohta huomioon otettava. Tosirunous, -samalla kuin se ylentää mieltä iki-aatteiden esittämisellä, vaikuttaa -sen kautta myös lukijan ajatustapaan ja tahtoon, ja saattaahan -runoilija toisinaan pitää tätä vaikutusta sivutarkoituksenakin. -Kaikissa tapauksissa hänen oma innostuksensa synnyttää lukijassa -samanlaista intoa. Mieli lämpiää runoelman sisällyksestä ja -käytännöllisessäkin elämässä tosirunouden hedelmät eivät suinkaan ole -vähäiseksi arvattavat. Kieltämätöntä on, että esim. Runebergin -isänmaallinen mieli on virkistänyt suomalaisten kansallistunnetta; -mutta hänen teoksissaan ei ole tendensiä; niiden tuottamat tunteet ovat -vaan kuvaelmain luonnollisia seurauksia, eivätkä ajan satunnaiset -vaatimukset häiritse runollista mielialaa. Tendensirunous sitä vastoin -kääntää huomion pois ideaali-maailmasta hetken käytännöllisiin -kysymyksiin. Mutta esteetinen nautinto vaatii, että mieli on vapaa -kaikista omaa itseämme tai omaa toimintaamme tarkoittavista -mielenvaikutuksista. Kun selvästi tunnemme, että jotain mielipidettä -meille tyrkytetään tai tahtoamme pyydetään ohjata määrättyyn suuntaan, -niin teoksen aikaansaama mielihyvä pian haihtuu tahi saapi toisen, -vähemmän esteetisen muodon. Erotus todellisen ja tendensin-omaisen -runouden välillä on siis usein esitystavassa, eikä rajaa olekaan aina -helppo määrätä. Joskus tarkoittelevaisuus on yhteydessä aivan -itsekohtaisten seikkojen kanssa. Toisen mielestä joku teos -sisältää tendensiä; mutta toisen mielestä se on vapaa kaikesta -tarkoittelevaisuudesta, sentähden että sen mietteet ja tunteet hänestä +Opetusrunoudesta taas tendensikirjallisuus eroaa siinä, että edellinen +pyytää ohjata ymmärrystä, vaan jälkimmäinen tunnetta ja tahtoa.</p> + +<p>Onpa tässä toinenkin, psykologinen kohta huomioon otettava. Tosirunous, +samalla kuin se ylentää mieltä iki-aatteiden esittämisellä, vaikuttaa +sen kautta myös lukijan ajatustapaan ja tahtoon, ja saattaahan +runoilija toisinaan pitää tätä vaikutusta sivutarkoituksenakin. +Kaikissa tapauksissa hänen oma innostuksensa synnyttää lukijassa +samanlaista intoa. Mieli lämpiää runoelman sisällyksestä ja +käytännöllisessäkin elämässä tosirunouden hedelmät eivät suinkaan ole +vähäiseksi arvattavat. Kieltämätöntä on, että esim. Runebergin +isänmaallinen mieli on virkistänyt suomalaisten kansallistunnetta; +mutta hänen teoksissaan ei ole tendensiä; niiden tuottamat tunteet ovat +vaan kuvaelmain luonnollisia seurauksia, eivätkä ajan satunnaiset +vaatimukset häiritse runollista mielialaa. Tendensirunous sitä vastoin +kääntää huomion pois ideaali-maailmasta hetken käytännöllisiin +kysymyksiin. Mutta esteetinen nautinto vaatii, että mieli on vapaa +kaikista omaa itseämme tai omaa toimintaamme tarkoittavista +mielenvaikutuksista. Kun selvästi tunnemme, että jotain mielipidettä +meille tyrkytetään tai tahtoamme pyydetään ohjata määrättyyn suuntaan, +niin teoksen aikaansaama mielihyvä pian haihtuu tahi saapi toisen, +vähemmän esteetisen muodon. Erotus todellisen ja tendensin-omaisen +runouden välillä on siis usein esitystavassa, eikä rajaa olekaan aina +helppo määrätä. Joskus tarkoittelevaisuus on yhteydessä aivan +itsekohtaisten seikkojen kanssa. Toisen mielestä joku teos +sisältää tendensiä; mutta toisen mielestä se on vapaa kaikesta +tarkoittelevaisuudesta, sentähden että sen mietteet ja tunteet hänestä ovat ihan luonnollisia. Niin saattaa usein olla valtiollisten -mielipiteiden laita, etenkin kun kansallistunne tai puoluekäsitykset -ovat suuresti kiihtyneet. Saksan keisarikunnan perustamisen jälkeen on -esim. Saksan kirjallisuudessa syntynyt monta teosta, joissa ylistetään -keisarinvaltaa ja Hohenstaufien sukua ja jotka meistä tuntuvat -tendensimäisiltä, mutta saksalaisista varmaan eivät ole muuta kuin -syvän kansallisen innon ilmauksia.</p> +mielipiteiden laita, etenkin kun kansallistunne tai puoluekäsitykset +ovat suuresti kiihtyneet. Saksan keisarikunnan perustamisen jälkeen on +esim. Saksan kirjallisuudessa syntynyt monta teosta, joissa ylistetään +keisarinvaltaa ja Hohenstaufien sukua ja jotka meistä tuntuvat +tendensimäisiltä, mutta saksalaisista varmaan eivät ole muuta kuin +syvän kansallisen innon ilmauksia.</p> <hr class="tb" /> -<p>Yhteydessä runouden aineiden kanssa sallittakoon minun vielä -tuoda esiin muutamia mietteitä. Tärkeä on runoelman <i>oikea -väritys eli tunnelma</i>. Tällä en tarkoita sitä historiallista tai -paikallis-olojen väritystä, jota aikakauden tai olojen kuvaileminen -vaatii, (että esitys tuntuisi elävältä ja luonnolliselta,) ja josta jo -edellisessä on puhuttu, vaan sitä, niin sanoakseni, henkistä ilmakehää, -johon lukija on saatettava, heti kun astuu runoelman aukaisemaan pyhään +<p>Yhteydessä runouden aineiden kanssa sallittakoon minun vielä +tuoda esiin muutamia mietteitä. Tärkeä on runoelman <i>oikea +väritys eli tunnelma</i>. Tällä en tarkoita sitä historiallista tai +paikallis-olojen väritystä, jota aikakauden tai olojen kuvaileminen +vaatii, (että esitys tuntuisi elävältä ja luonnolliselta,) ja josta jo +edellisessä on puhuttu, vaan sitä, niin sanoakseni, henkistä ilmakehää, +johon lukija on saatettava, heti kun astuu runoelman aukaisemaan pyhään piiriin. Taitava runoilija osaa teokseensa luoda omituisen hengen, joka -siinä kaikkialla ilmaantuu ja tekee, että lukijan fantasia heijastaa -sen kuvat siinä valossa, jossa hän tahtoo niitä esittää.</p> - -<p>Ensiksikin ilman, jota hengitämme runouden maailmassa, tulee olla ihan -toisenlaista, kuin se, mikä meitä ympäröi tosielämän sumuisessa ja -helteisessä ilmapiirissä. Meidän pitää tuntea, että olemme vapautuneet -jokapäiväisyyden raskaasta taakasta, että vapaina leijumme hengen -korkeammilla aloilla. Tätä nykyajan kirjailijat useinkaan eivät muista, -vaan sitovat jalkoihimme arkipäiväisten huolten ja murheitten raskaat -painot, tahtoen itsepintaisesti meitä vetää maata kohden, kun -kuvausvoiman siivillä pyrimme mielikuvituksen maailmaan ja +siinä kaikkialla ilmaantuu ja tekee, että lukijan fantasia heijastaa +sen kuvat siinä valossa, jossa hän tahtoo niitä esittää.</p> + +<p>Ensiksikin ilman, jota hengitämme runouden maailmassa, tulee olla ihan +toisenlaista, kuin se, mikä meitä ympäröi tosielämän sumuisessa ja +helteisessä ilmapiirissä. Meidän pitää tuntea, että olemme vapautuneet +jokapäiväisyyden raskaasta taakasta, että vapaina leijumme hengen +korkeammilla aloilla. Tätä nykyajan kirjailijat useinkaan eivät muista, +vaan sitovat jalkoihimme arkipäiväisten huolten ja murheitten raskaat +painot, tahtoen itsepintaisesti meitä vetää maata kohden, kun +kuvausvoiman siivillä pyrimme mielikuvituksen maailmaan ja runoilijoilta toivomme siipien kannatusta. Ulkomuodollakin, etenkin -runokielellä, on tässä suhteessa suuri merkityksensä.</p> +runokielellä, on tässä suhteessa suuri merkityksensä.</p> -<p>Mutta runoilijan tuottama tunnelma ei ilmaannu ainoastaan siinä, että -teoksissa yleensä vallitsee korkeampi lento ja runollinen mieliala, -vaan siinäkin, että hän kullekin teokselle antaa sille sopivan -värityksen. Toinen henki huokuu tietysti runoelmassa, jossa esitetään +<p>Mutta runoilijan tuottama tunnelma ei ilmaannu ainoastaan siinä, että +teoksissa yleensä vallitsee korkeampi lento ja runollinen mieliala, +vaan siinäkin, että hän kullekin teokselle antaa sille sopivan +värityksen. Toinen henki huokuu tietysti runoelmassa, jossa esitetään historiallisia tosiasioita, maailman suuria tapahtumia, toinen -semmoisessa, jossa kuvataan tavallisia oloja, jokapäiväistä elämää, ja -väritys sen lisäksi vielä vaihtelee sisällyksen erityislaadun mukaan. +semmoisessa, jossa kuvataan tavallisia oloja, jokapäiväistä elämää, ja +väritys sen lisäksi vielä vaihtelee sisällyksen erityislaadun mukaan. Ihan toisenlaiseen mielialaan taas on lukija saatettava, kun -hänet viedään mielikuvituksen luomaan satumaailmaan. Erilaista +hänet viedään mielikuvituksen luomaan satumaailmaan. Erilaista kokonaisvaikutusta vaativat vakavanlaatuinen, jaloa juhlallisuutta -tavoitteleva esitys ja koomillinen, kevyttä leikillisyyttä tarkoittava -kuvaus. Tämä koskee sekä sisällystä että myöskin kielen käytäntöä. -Kaikki kohdat pitää saada runoelman perisävelen mukaisiksi. Katsokaamme -esim. Shakespearen satunäytelmiä, niinkuin Kesäyön unelmaa tai -Myrskyä, niin huomaamme, kuinka sadun-omainen mieliala niissä -kaikkialla ilmenee. "Kesäyön unelmassa" esiintyy ihmisen sielun-elämä -taikamaisessa valossa, salaperäisten luonnonvoimien hallitsemana; -siihen soveltuvat äkkinäiset mielenmuutokset ja koko tuo haaveellinen +tavoitteleva esitys ja koomillinen, kevyttä leikillisyyttä tarkoittava +kuvaus. Tämä koskee sekä sisällystä että myöskin kielen käytäntöä. +Kaikki kohdat pitää saada runoelman perisävelen mukaisiksi. Katsokaamme +esim. Shakespearen satunäytelmiä, niinkuin Kesäyön unelmaa tai +Myrskyä, niin huomaamme, kuinka sadun-omainen mieliala niissä +kaikkialla ilmenee. "Kesäyön unelmassa" esiintyy ihmisen sielun-elämä +taikamaisessa valossa, salaperäisten luonnonvoimien hallitsemana; +siihen soveltuvat äkkinäiset mielenmuutokset ja koko tuo haaveellinen keijukaismaailma. Samaa laatua on "Myrsky"; mutta kaikki on -juhlallisempaa, syvempää. Meitä viedään kerrassaan ulkopuolelle +juhlallisempaa, syvempää. Meitä viedään kerrassaan ulkopuolelle tunnetun maanpiirin rajoja. Luonteetkin ovat puhtain piirtein -esiintyviä, ideaalisia kuvaelmia tai satumaailman henkiä ja hirviöitä. -Tarkkapiirteiset, yksityisseikkoihin menevät tavallisten esineitten -kuvailut eivät sopisi tällaisiin runoelmiin. Mutta mielikuvituksen -vallaton leikki, joka saduntapaisissa esityksissä miellyttää lukijaa, -ei olisi paikallaan historiallisessa romaanissa tai näytelmässä, -saatikka nykyaikaisen elämän kuvauksissa. Nämä päinvastoin vaativat -mitä tarkinta todenmukaisuutta.</p> - -<p>Erityisseikkoja ja esimerkkejä voisi mainita melkein loppumattomiin +esiintyviä, ideaalisia kuvaelmia tai satumaailman henkiä ja hirviöitä. +Tarkkapiirteiset, yksityisseikkoihin menevät tavallisten esineitten +kuvailut eivät sopisi tällaisiin runoelmiin. Mutta mielikuvituksen +vallaton leikki, joka saduntapaisissa esityksissä miellyttää lukijaa, +ei olisi paikallaan historiallisessa romaanissa tai näytelmässä, +saatikka nykyaikaisen elämän kuvauksissa. Nämä päinvastoin vaativat +mitä tarkinta todenmukaisuutta.</p> + +<p>Erityisseikkoja ja esimerkkejä voisi mainita melkein loppumattomiin asti. Muistakaamme, miten Goethe heti Tassonsa alkukohtauksessa asettaa silmiemme eteen Italian ihanan luonnon ja Ferraran hovissa -vallitsevan hienon sivistyksen, siten siirtäen meidät keskelle Italian -renessansin aaterikasta elämää. Samoin Schiller Wallensteinin -alkuosassa, "Wallensteinin leirissä", antaa meille eloisan kuvan -kolmikymmenvuotisen sodan melskeisestä ajasta.</p> - -<p>Osittain nämä huomautukset koskevat siveellisyydenkin alaa. Eri tavalla -arvostellaan tekoja tarumaailman piirissä ja etäisessä muinaisuudessa -kuin nykyajan tarkoin säännöitetyssä yhteiskunnassa. Ken rupeaa Homeron -jumalia moraalin kannalta arvostelemaan tai tutkimaan, mitä oikeutta +vallitsevan hienon sivistyksen, siten siirtäen meidät keskelle Italian +renessansin aaterikasta elämää. Samoin Schiller Wallensteinin +alkuosassa, "Wallensteinin leirissä", antaa meille eloisan kuvan +kolmikymmenvuotisen sodan melskeisestä ajasta.</p> + +<p>Osittain nämä huomautukset koskevat siveellisyydenkin alaa. Eri tavalla +arvostellaan tekoja tarumaailman piirissä ja etäisessä muinaisuudessa +kuin nykyajan tarkoin säännöitetyssä yhteiskunnassa. Ken rupeaa Homeron +jumalia moraalin kannalta arvostelemaan tai tutkimaan, mitä oikeutta Kalevalan sankareilla oli Sammon anastamiseen? Kunkin aikakauden tuotteita on tietysti katsottava ajan omalta kannalta; mutta hyvin -paljon perustuu myös eri teosten laatuun ja siihen henkiseen -ilman-alaan, joka niissä vallitsee. Mitä todellisempia oloja kuvataan, -sitä ankarammat ovat siveellisyyden vaatimukset; mitä satumaisempiin, -oudompiin tai luonnon-omaisempiin oloihin meitä viedään, sitä -sukoilevampi on runotar jokapäiväisen moraalin suhteen. Samoin -koomillisessa esityksessä paljon käy laatuun, jota ei voisi suvaita +paljon perustuu myös eri teosten laatuun ja siihen henkiseen +ilman-alaan, joka niissä vallitsee. Mitä todellisempia oloja kuvataan, +sitä ankarammat ovat siveellisyyden vaatimukset; mitä satumaisempiin, +oudompiin tai luonnon-omaisempiin oloihin meitä viedään, sitä +sukoilevampi on runotar jokapäiväisen moraalin suhteen. Samoin +koomillisessa esityksessä paljon käy laatuun, jota ei voisi suvaita totisemmassa kirjallisuudessa. Loukkaavien kohtien karttaminen, kun -kuvaus liittyy vakaviin tosioloihin, tietysti ei merkitse sitä, ett'ei -saisi mitään pahaa esittää, vaan että se on asetettava oikeaan valoon. -— Mutta äskenmainitulla säännöllä on kuitenkin rajansa. On paljon +kuvaus liittyy vakaviin tosioloihin, tietysti ei merkitse sitä, ett'ei +saisi mitään pahaa esittää, vaan että se on asetettava oikeaan valoon. +— Mutta äskenmainitulla säännöllä on kuitenkin rajansa. On paljon semmoista, joka aina loukkaa lukijaa ja jota siis ei milloinkaan voi -hyväksyä. Ne ovat sellaiset asiat, jotka liian suuressa määrässä -nykyajan ihmisessä herättävät mielipahaa ja sen kautta ehkäisevät -esteetistä nautintoa, esim. kertomukset kaikenlaisista julmuuksista, -jotka eivät ainoastaan tuota siveellistä paheksimista, vaan suorastaan -inhottavat. Fyysillisesti iljettävää tulee tietysti mahdollisuuden -mukaan karttaa, niinkuin jo ennen on sanottu; jos se välttämättömästi -on tuotava esiin, niin riittää lyhyt viittaus. Vaikka kyllä -klassillinen esimerkki Sofokleen Filokteteessä näyttää antavan tukea -tällaisille kuvauksille, ei tätä esimerkkiä tulisi noudattaa, niinkuin -uusimmat kirjailijat mielellänsä ovat tehneet.</p> - -<p>Muutoin on tehtävä selvä erotus siveellisyyden ja paljaan ulkonaisen -säädyllisyyden välillä. Jälkimmäisellä ei voi runoudessa olla yhtä -suuri valta kuin sivistyneessä seuraelämässä. Etenkin karakteristiselle -ja koomilliselle esitystavalle täytyy myöntää oikeus tässä suhteessa +hyväksyä. Ne ovat sellaiset asiat, jotka liian suuressa määrässä +nykyajan ihmisessä herättävät mielipahaa ja sen kautta ehkäisevät +esteetistä nautintoa, esim. kertomukset kaikenlaisista julmuuksista, +jotka eivät ainoastaan tuota siveellistä paheksimista, vaan suorastaan +inhottavat. Fyysillisesti iljettävää tulee tietysti mahdollisuuden +mukaan karttaa, niinkuin jo ennen on sanottu; jos se välttämättömästi +on tuotava esiin, niin riittää lyhyt viittaus. Vaikka kyllä +klassillinen esimerkki Sofokleen Filokteteessä näyttää antavan tukea +tällaisille kuvauksille, ei tätä esimerkkiä tulisi noudattaa, niinkuin +uusimmat kirjailijat mielellänsä ovat tehneet.</p> + +<p>Muutoin on tehtävä selvä erotus siveellisyyden ja paljaan ulkonaisen +säädyllisyyden välillä. Jälkimmäisellä ei voi runoudessa olla yhtä +suuri valta kuin sivistyneessä seuraelämässä. Etenkin karakteristiselle +ja koomilliselle esitystavalle täytyy myöntää oikeus tässä suhteessa vapautua liiallisesta pedanttisuudesta.</p> @@ -12028,342 +11991,342 @@ Ulkomuoto ja runouden lajit.</h2> <hr class="chap" /> -<h3>ENSIMMÄINEN LUKU.<br /> +<h3>ENSIMMÄINEN LUKU.<br /> Kuvaannollisuus.</h3> -<p>Ihanteellisuuden tarve, vaatien tyydytystä, vie taiteeseen ja -runouteen. Tunne pyrkii selviämään ja pakoittaa runoilijan fantasiaa +<p>Ihanteellisuuden tarve, vaatien tyydytystä, vie taiteeseen ja +runouteen. Tunne pyrkii selviämään ja pakoittaa runoilijan fantasiaa luomaan kuvia sen ulkonaiseksi verhoksi ja tueksi; mutta samalla on -ihmisessä luontainen halu muille ilmoittaa tunteitansa ja mielteitänsä, -niinkuin hän toiselta puolen herkästi ottaa vastaan sellaisia -mielikuvia, jotka ovat sopusoinnussa hänen tunnemaailmansa kanssa. -Runouden tehtäväksi tulee niinmuodoin semmoisten kuvien luominen, jotka -kuulijan tai lukijan mielessä voivat herättää samanlaisia tunteita ja -mielteitä, kuin on runoilijan omassa mielessä. Näin tapahtuu kaikissa +ihmisessä luontainen halu muille ilmoittaa tunteitansa ja mielteitänsä, +niinkuin hän toiselta puolen herkästi ottaa vastaan sellaisia +mielikuvia, jotka ovat sopusoinnussa hänen tunnemaailmansa kanssa. +Runouden tehtäväksi tulee niinmuodoin semmoisten kuvien luominen, jotka +kuulijan tai lukijan mielessä voivat herättää samanlaisia tunteita ja +mielteitä, kuin on runoilijan omassa mielessä. Näin tapahtuu kaikissa taiteissa, kussakin eri tavalla, eri aineiden ja aistimien kautta; -mutta runous ei käytä mitään ainetta, vaan vaikuttaa kielen -välityksellä suorastaan kuvausvoimaan. Toisin sanoen: runoudessa +mutta runous ei käytä mitään ainetta, vaan vaikuttaa kielen +välityksellä suorastaan kuvausvoimaan. Toisin sanoen: runoudessa koetetaan sanojen avulla saattaa toisen mielikuvitusta luomaan -määrättyjä kuvia, joihin liittyy ne tunteet, joita tahdotaan herättää. -Tämä koskee tietysti etupäässä runouden sisällystä, — sitä, mitä -esitetään, — mutta riippuu suureksi osaksi myös <i>ulkomuodosta</i> -eli siitä tavasta, jolla kieltä käytetään sisällyksen ilmaisemiseksi.</p> - -<p>Siliä yhdentekevää ei ole suinkaan, miten asiaa esitetään; sen jokainen -tietää. Vaikutus tulee ihan toisenlainen, jos jotain vaan kuivasti -kerrotaan tai jos valitaan sanoja ja lauseita, jotka asettavat selvästi +määrättyjä kuvia, joihin liittyy ne tunteet, joita tahdotaan herättää. +Tämä koskee tietysti etupäässä runouden sisällystä, — sitä, mitä +esitetään, — mutta riippuu suureksi osaksi myös <i>ulkomuodosta</i> +eli siitä tavasta, jolla kieltä käytetään sisällyksen ilmaisemiseksi.</p> + +<p>Siliä yhdentekevää ei ole suinkaan, miten asiaa esitetään; sen jokainen +tietää. Vaikutus tulee ihan toisenlainen, jos jotain vaan kuivasti +kerrotaan tai jos valitaan sanoja ja lauseita, jotka asettavat selvästi tajuttavan, havainnollisen kuvan sielumme eteen, varsinkin sellaisen, -johon yhtyy elävä tunne. Tällainen painuu syvälle mieleen ja synnyttää -hilpeää osanottoa, ja tietokin asiasta tulee elävän esityksen -kautta elävämmäksi, koska mielikuvitus ja tunne sitä kannattavat. -Tämä kaikki tuottaa sielulle mielihyvää, koska se saattaa sitä +johon yhtyy elävä tunne. Tällainen painuu syvälle mieleen ja synnyttää +hilpeää osanottoa, ja tietokin asiasta tulee elävän esityksen +kautta elävämmäksi, koska mielikuvitus ja tunne sitä kannattavat. +Tämä kaikki tuottaa sielulle mielihyvää, koska se saattaa sitä helppoon, luonnonmukaiseen toimintaan. Samoin kuin sopivain kuvain -valinta vaikuttaa myös kielen sointu; sekin puolestaan helpottaa -mielikuvituksen tointa ja välittää tunteiden vilkasta syntyä ja +valinta vaikuttaa myös kielen sointu; sekin puolestaan helpottaa +mielikuvituksen tointa ja välittää tunteiden vilkasta syntyä ja vaihtelua.</p> <p>Ajatelkaamme esim. Kallion kaunista runoa: "Milloin muistelet minua?" -Ilman kuvia, runomittaa ja alkusointua lausuttuna se sisältää -ajatuksen: Kaikissa ajan vaiheissa muistelen sinua; milloin sinä -muistelet minua? Mutta näin yksinkertaisesti esitettynä se ei tee -mitään vaikutusta, paitsi johonkin yksityishenkilöön armahan suusta -lähteneenä. Kallion muodostuksessa tämä ajatus sitä vastoin ihan -toisella tavalla panee tunteet väräjämään; vuoden-aikojen vaihteleviin -luonnonkuviin sulaa runoelman pääsävel, joka sitten kajahtaa yhä +Ilman kuvia, runomittaa ja alkusointua lausuttuna se sisältää +ajatuksen: Kaikissa ajan vaiheissa muistelen sinua; milloin sinä +muistelet minua? Mutta näin yksinkertaisesti esitettynä se ei tee +mitään vaikutusta, paitsi johonkin yksityishenkilöön armahan suusta +lähteneenä. Kallion muodostuksessa tämä ajatus sitä vastoin ihan +toisella tavalla panee tunteet väräjämään; vuoden-aikojen vaihteleviin +luonnonkuviin sulaa runoelman pääsävel, joka sitten kajahtaa yhä palajavissa loppusanoissa: "milloin muistelet minua, milloin?" ja -sointuva runomuoto antaa sille vielä enemmän väritystä.</p> +sointuva runomuoto antaa sille vielä enemmän väritystä.</p> -<p>Edellisestä jo huomataan, että ulkomuotoa koskevat seikat ovat kahta +<p>Edellisestä jo huomataan, että ulkomuotoa koskevat seikat ovat kahta laatua: kuvaannollisuutta ja sointuisuutta. <i>Kuvaannollisuus</i> osoittaa runouden sukulaisuutta kuvaamataiteiden, <i>sointuisuus</i> -sen yhtäläisyyttä säveltaiteen kanssa. Katsokaamme ensin edellistä +sen yhtäläisyyttä säveltaiteen kanssa. Katsokaamme ensin edellistä ulkomuodon puolta.</p> <hr class="tb" /> -<p>Runouden tulee yleensä menetellä niin, että kaikki, mitä esitetään, -muodostuu vilkkaasti esiintyviksi, eläviksi kuvasarjoiksi. Kuulijan tai -lukijan fantasia on ikäänkuin kuvastin, joka ottaa vastaan runoilijan -esiinlumoamat kuvat ja asettaa ne hengen silmän eteen. Siinä mielessä +<p>Runouden tulee yleensä menetellä niin, että kaikki, mitä esitetään, +muodostuu vilkkaasti esiintyviksi, eläviksi kuvasarjoiksi. Kuulijan tai +lukijan fantasia on ikäänkuin kuvastin, joka ottaa vastaan runoilijan +esiinlumoamat kuvat ja asettaa ne hengen silmän eteen. Siinä mielessä sopisi sanoa kaiken runollisen esityksen olevan kuvaannollisuutta. -Mutta tässä kohden on tehtävä tarkempi erotus. Kuvaannollisuus -varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa vaan runouden muotoa, — sitä +Mutta tässä kohden on tehtävä tarkempi erotus. Kuvaannollisuus +varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa vaan runouden muotoa, — sitä muotoa, jonka vilkas tunne ja mielikuvitus antaa esitykselle. -Eloisammat, virkeät mielentilat pyytävät ilmestyä vähemmän tavallisissa -sanoissa ja lausetavoissa. Näin tapahtuu tavallisessakin puheessa; -mutta kun tällaiset mielentilat ovat runouden ehto, on luonnollista, -että niiden tuottamat esityskeinot etenkin runoudessa tulevat +Eloisammat, virkeät mielentilat pyytävät ilmestyä vähemmän tavallisissa +sanoissa ja lausetavoissa. Näin tapahtuu tavallisessakin puheessa; +mutta kun tällaiset mielentilat ovat runouden ehto, on luonnollista, +että niiden tuottamat esityskeinot etenkin runoudessa tulevat kysymykseen.</p> <p>Kuvaannollisia lausetapoja ja muita kuvaannollisuuden keinoja -niinmuodoin ei saa pitää paljaina koristuksina, vaan erityisten -mielentilojen luonnollisina ilmauksina. Sentähden niitä ei saa -tavoittelemalla tavoitella. Pöyhkeäsanaisuus on hyljättävä; tyhjät -korulauseet eivät edistä tarkoitettua vaikutusta, vaan pikemmin sitä -ehkäisevät. Mutta oikealla paikallaan käytettyinä kuvaannolliset -lausetavat antavat esitykselle väriä ja lämpimyyttä.</p> +niinmuodoin ei saa pitää paljaina koristuksina, vaan erityisten +mielentilojen luonnollisina ilmauksina. Sentähden niitä ei saa +tavoittelemalla tavoitella. Pöyhkeäsanaisuus on hyljättävä; tyhjät +korulauseet eivät edistä tarkoitettua vaikutusta, vaan pikemmin sitä +ehkäisevät. Mutta oikealla paikallaan käytettyinä kuvaannolliset +lausetavat antavat esitykselle väriä ja lämpimyyttä.</p> <p>Kuvaannollisuuden tarkoitus on, lyhyesti sanoen, <i>antaa esitykselle -aistin-omaista elävyyttä</i>. Rhetoriikan ja stylistiikan esittäjät +aistin-omaista elävyyttä</i>. Rhetoriikan ja stylistiikan esittäjät ovat — liiankin tarkasti — toisistaan erottaneet monta "troopien ja figuurain" lajia, ja eri kirjoittajat jakavat ne eri tavalla; mutta -niiden erottaminen ja määritteleminen kuuluu stylistiikkaan, jonka -tähden niistä tässä ei tarvitse tehdä selkoa.<a name="FNanchor_77" id="FNanchor_77"></a><a href="#Footnote_77" class="fnanchor">[77]</a> Riittäköön siis -silmäys kuvaannollisten esityskeinojen yleiseen luonteeseen ja -käytäntöön.</p> +niiden erottaminen ja määritteleminen kuuluu stylistiikkaan, jonka +tähden niistä tässä ei tarvitse tehdä selkoa.<a name="FNanchor_77" id="FNanchor_77"></a><a href="#Footnote_77" class="fnanchor">[77]</a> Riittäköön siis +silmäys kuvaannollisten esityskeinojen yleiseen luonteeseen ja +käytäntöön.</p> -<p>Kuvaannollisuutta ei saa pitää erityisenä runouden taidekeinona, +<p>Kuvaannollisuutta ei saa pitää erityisenä runouden taidekeinona, senlaatuisena kuin esim. runomittaa; vaan se ilmaantuu, niinkuin jo -ylempänä viitattiin, tavallisessakin puheessa innostuneen tai -kiihtyneen mielialan merkkinä, vaikka etenkin runoudessa, niinkuin -luonnollista on, mielle- ja tunne-elämän lämmin hilpeys painaa leimansa -esitystapaan. Onhan kielikin, semmoisena kuin se nykyään on, -muodostunut yhä himmenevien kuvalauseiden, varsinkin metaforain, -kautta; kun nykyaikana mainitsemme henkisiä käsitteitä, sellaisia kuin -"oikeus", "vääryys", "keksiä", "valistus" y.m., emme enää ajattele -näiden sanojen alkuperäistä merkitystä: sitä, mikä on luonnollisella -tavalla suoraa tai väärää, keksillä tavoittamista, valaisemista j.n.e.; -ja kun puhumme "henkisistä käsitteistä", ei mieleemme johdu -hengittäminen, puhaltaminen eikä käsin tarttuminen johonkin. Kaikki -tällaiset sanat on jo kielen kehityksen virta huuhtonut sileiksi -ajatustemme välikappaleiksi, niinkuin meren aallot huuhtovat pikkukivet -saarien rannoilla. Että meidän kielessä sanojen alkumerkitykset vielä -kuultavat läpi niiden nykyisen käytäntötavan takaa, on sille +ylempänä viitattiin, tavallisessakin puheessa innostuneen tai +kiihtyneen mielialan merkkinä, vaikka etenkin runoudessa, niinkuin +luonnollista on, mielle- ja tunne-elämän lämmin hilpeys painaa leimansa +esitystapaan. Onhan kielikin, semmoisena kuin se nykyään on, +muodostunut yhä himmenevien kuvalauseiden, varsinkin metaforain, +kautta; kun nykyaikana mainitsemme henkisiä käsitteitä, sellaisia kuin +"oikeus", "vääryys", "keksiä", "valistus" y.m., emme enää ajattele +näiden sanojen alkuperäistä merkitystä: sitä, mikä on luonnollisella +tavalla suoraa tai väärää, keksillä tavoittamista, valaisemista j.n.e.; +ja kun puhumme "henkisistä käsitteistä", ei mieleemme johdu +hengittäminen, puhaltaminen eikä käsin tarttuminen johonkin. Kaikki +tällaiset sanat on jo kielen kehityksen virta huuhtonut sileiksi +ajatustemme välikappaleiksi, niinkuin meren aallot huuhtovat pikkukivet +saarien rannoilla. Että meidän kielessä sanojen alkumerkitykset vielä +kuultavat läpi niiden nykyisen käytäntötavan takaa, on sille runollisessa suhteessa suureksi eduksi; monessa uuden ajan -kultuurikielessä, niinkuin ranskassa ja englannin kielessä, ne jo ovat +kultuurikielessä, niinkuin ranskassa ja englannin kielessä, ne jo ovat kokonaan unhoon peittyneet. Ja koska omakielisten sanojen luonnollinen -merkitys tavallisesti on enemmän tai vähemmän tajuttavissa, mutta -vieraat sanat eivät johdata mieleen mitään aistin-omaisia kuvia, niin -edelliset paljoa suuremmassa määrässä edistävät mielikuvituksen -toimintaa ja ovat siis runollisemmat kuin jälkimmäiset. Vieraita sanoja -pitäisi runoudessa karttaa, paitsi tietysti semmoisissa kohdin, missä -ne ovat hyvin kuvailevia, muistuttaen mielteitä ja olosuhteita, jotka -esitettävään luovat erityisen valon. Varsinkin koomillisessa -esitystavassa tällaiset vieraskieliset sanat usein ovat hyvin +merkitys tavallisesti on enemmän tai vähemmän tajuttavissa, mutta +vieraat sanat eivät johdata mieleen mitään aistin-omaisia kuvia, niin +edelliset paljoa suuremmassa määrässä edistävät mielikuvituksen +toimintaa ja ovat siis runollisemmat kuin jälkimmäiset. Vieraita sanoja +pitäisi runoudessa karttaa, paitsi tietysti semmoisissa kohdin, missä +ne ovat hyvin kuvailevia, muistuttaen mielteitä ja olosuhteita, jotka +esitettävään luovat erityisen valon. Varsinkin koomillisessa +esitystavassa tällaiset vieraskieliset sanat usein ovat hyvin tehokkaita.</p> -<p>Sanojen ja lauseparsien alkuperäinen luonne on ajanoloon verhoutunut ja -himmennyt; mutta kielessä on kuitenkin paljon lausetapoja, joiden -eloisuus vielä on säilynyt. Muutamat ovat jo saaneet toisen, -epäkuvallisen merkityksen; mutta kuvaannollisuus on niissä vielä hyvin -tuntuva; semmoisia ovat: lähteen <i>silmä</i>, sillan <i>korvalle</i>, -niemen <i>nenä</i>, oikeuden <i>nojalla</i> y.m. Erästä tunnettua valkoista -kukkaa (Achillea millefolium) sanotaan eri murteissa mäntäpääksi tai +<p>Sanojen ja lauseparsien alkuperäinen luonne on ajanoloon verhoutunut ja +himmennyt; mutta kielessä on kuitenkin paljon lausetapoja, joiden +eloisuus vielä on säilynyt. Muutamat ovat jo saaneet toisen, +epäkuvallisen merkityksen; mutta kuvaannollisuus on niissä vielä hyvin +tuntuva; semmoisia ovat: lähteen <i>silmä</i>, sillan <i>korvalle</i>, +niemen <i>nenä</i>, oikeuden <i>nojalla</i> y.m. Erästä tunnettua valkoista +kukkaa (Achillea millefolium) sanotaan eri murteissa mäntäpääksi tai pellonvanhaseksi; molemmat nimitykset ovat kuvailevia: muistuttaahan se -muodoltaan kirnun mäntää tai toiselta puolen pellolla värjöttelevää -harmaapää-ukkoa. Toiset ovat merkitykseltään kuvaannollisia lausetapoja, -vaikka ne käytännössä ovat tulleet niin tavallisiksi, ett'ei niissä -piilevää kuvaa enää juuri muistetakaan. Kun "arvostellaan jotakin -<i>korkeammalta kannalta</i>", "tuodaan esiin uusia <i>näkökohtia</i>" tai -"<i>korjataan</i> työnsä <i>hedelmiä</i>", taikka jos "<i>toivo pettää"</i>, jos +muodoltaan kirnun mäntää tai toiselta puolen pellolla värjöttelevää +harmaapää-ukkoa. Toiset ovat merkitykseltään kuvaannollisia lausetapoja, +vaikka ne käytännössä ovat tulleet niin tavallisiksi, ett'ei niissä +piilevää kuvaa enää juuri muistetakaan. Kun "arvostellaan jotakin +<i>korkeammalta kannalta</i>", "tuodaan esiin uusia <i>näkökohtia</i>" tai +"<i>korjataan</i> työnsä <i>hedelmiä</i>", taikka jos "<i>toivo pettää"</i>, jos "hallitsija <i>nousee valtaistuimelle</i>" tai "<i>kynsin hampain</i> puolustamme -oikeuttamme", niin sanojen merkitykset eivät ole muuttuneet ja -aistin-omaisten kuvien avulla tahdotaan vaan lisätä pontta ajatukselle; -mutta nämä lausetavat ovat kuitenkin jo käyneet pysyväisiksi käänteiksi, -joilla on määrätty merkityksensä. Niinkuin kieletär muutamissa -tapauksissa on toiseksi muodostanut sanojen merkityksen (lähteen silmä -y.m.), niin näissä kohdin muutamat sanain-yhtymät tahallisen käytännön -kautta ovat tulleet erityisten käsitteiden varsinaisiksi ilmoittimiksi. +oikeuttamme", niin sanojen merkitykset eivät ole muuttuneet ja +aistin-omaisten kuvien avulla tahdotaan vaan lisätä pontta ajatukselle; +mutta nämä lausetavat ovat kuitenkin jo käyneet pysyväisiksi käänteiksi, +joilla on määrätty merkityksensä. Niinkuin kieletär muutamissa +tapauksissa on toiseksi muodostanut sanojen merkityksen (lähteen silmä +y.m.), niin näissä kohdin muutamat sanain-yhtymät tahallisen käytännön +kautta ovat tulleet erityisten käsitteiden varsinaisiksi ilmoittimiksi. Ne ovat siis itse kieleen kuuluvia, kielen vakinaisia varoja, samoin -kuin ensiksimainitut. Mutta sen lisäksi jokaisen kielenkäyttäjän, ennen +kuin ensiksimainitut. Mutta sen lisäksi jokaisen kielenkäyttäjän, ennen muita tietysti kaunopuhujan ja runoilijan, sopii omalla ehdollansa -viljellä kuvaannollisia lausetapoja ja tarpeen vaatiessa keksiä uusia, +viljellä kuvaannollisia lausetapoja ja tarpeen vaatiessa keksiä uusia, satunnaisia, antaaksensa ajatukselleen aistin-omaista tuoreutta.</p> -<p>Tällaista puolittain kieleen kuuluvaa, puolittain satunnaista, puhujan -itse keksimää, luontaista kuvaannollisuutta uhkuilee kauttaaltaan -Suomen kansankieli, etenkin meidän maan itä-osissa. Ihmeteltävä on se -mielikuvituksen runsaus, mikä siinä ilmenee. Paraiten se tietysti -huomataan kansanrunoissa, mutta puhekielikin on täynnä somia, luontevia -kuvalauseita. "Tuommoinen pääskysen pesä!" sanoo rahvaan mies -puhuessaan pienestä vaatimattomasta asunnostaan, ja itsekseen jäänyt -valittaa olevansa yksin "kuin käkönen metsässä". Tuuli "on -aatoksissaan", se "lyö arpaa", minnepäin se kääntyy. — Lisäksi tulee -sieväkäänteisten sananlaskujen ja arvoitusten paljous. Suotava olisi, -että kansan-omaisten sanojen ja lauselmien raikas salomaan tuoksu -pääsisi yhä enemmin kaunokirjallisuuttamme hilpeyttämään.</p> - -<p>Mutta usein käytetyt puheenparret, olkootpa kansankielen tai -kirjallisuuden vainiolla versoneita, menettävät aikaa myöten -tuoreutensa ja muuttuvat enemmän tai vähemmän ylempänä mainittuin +<p>Tällaista puolittain kieleen kuuluvaa, puolittain satunnaista, puhujan +itse keksimää, luontaista kuvaannollisuutta uhkuilee kauttaaltaan +Suomen kansankieli, etenkin meidän maan itä-osissa. Ihmeteltävä on se +mielikuvituksen runsaus, mikä siinä ilmenee. Paraiten se tietysti +huomataan kansanrunoissa, mutta puhekielikin on täynnä somia, luontevia +kuvalauseita. "Tuommoinen pääskysen pesä!" sanoo rahvaan mies +puhuessaan pienestä vaatimattomasta asunnostaan, ja itsekseen jäänyt +valittaa olevansa yksin "kuin käkönen metsässä". Tuuli "on +aatoksissaan", se "lyö arpaa", minnepäin se kääntyy. — Lisäksi tulee +sieväkäänteisten sananlaskujen ja arvoitusten paljous. Suotava olisi, +että kansan-omaisten sanojen ja lauselmien raikas salomaan tuoksu +pääsisi yhä enemmin kaunokirjallisuuttamme hilpeyttämään.</p> + +<p>Mutta usein käytetyt puheenparret, olkootpa kansankielen tai +kirjallisuuden vainiolla versoneita, menettävät aikaa myöten +tuoreutensa ja muuttuvat enemmän tai vähemmän ylempänä mainittuin vakinaisten lausetapain kaltaisiksi. Niin on moni vertaus, joka noin -kymmenen tai toistakymmentä vuotta sitten vielä oli kaunis ja -uutuutensa tähden viehättävä, nyt jo on ruvennut tuntumaan kuluneelta -ja jokapäiväiseltä. Esimerkkinä olkoon kuvaus peltotyöstä, kylvöstä ja -kynnöstä, oraista ja hedelmäin korjaamisesta, jota aikojen kuluessa +kymmenen tai toistakymmentä vuotta sitten vielä oli kaunis ja +uutuutensa tähden viehättävä, nyt jo on ruvennut tuntumaan kuluneelta +ja jokapäiväiseltä. Esimerkkinä olkoon kuvaus peltotyöstä, kylvöstä ja +kynnöstä, oraista ja hedelmäin korjaamisesta, jota aikojen kuluessa niin monesti on sovitettu henkiseen toimintaan ja sen menestykseen.</p> -<p>Esityksen aistin-omaista elävyyttä, jota kuvaannollisuus tarkoittaa, +<p>Esityksen aistin-omaista elävyyttä, jota kuvaannollisuus tarkoittaa, voi saada aikaan monella eri tavalla. Suorin ja yksinkertaisin keino on -tietysti se, että esitettäväksi valitaan semmoisia kohtia, jotka jo -itsestään antavat asiasta selvän kuvan ja sentähden herättävät vilkasta -mielihyvää. Samalla niiden ilmaisemiseksi käytetään juuri niitä sanoja, -jotka varsinaisen merkityksensä puolesta ovat omiansa näitä kohtia -osoittamaan; kun sanojen alkuperäinen voima ja eloisuus silloin pääsee +tietysti se, että esitettäväksi valitaan semmoisia kohtia, jotka jo +itsestään antavat asiasta selvän kuvan ja sentähden herättävät vilkasta +mielihyvää. Samalla niiden ilmaisemiseksi käytetään juuri niitä sanoja, +jotka varsinaisen merkityksensä puolesta ovat omiansa näitä kohtia +osoittamaan; kun sanojen alkuperäinen voima ja eloisuus silloin pääsee oikeaan arvoonsa, niin esitystapa saa erityisen mehun ja tuoreuden. -Esimerkkinä lyhyen ja yksinkertaisen kuvauksen elävyydestä on usein -mainittu Kalevalan mestarillista selitystä karhun ulkomuodosta:</p> +Esimerkkinä lyhyen ja yksinkertaisen kuvauksen elävyydestä on usein +mainittu Kalevalan mestarillista selitystä karhun ulkomuodosta:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Lyhyt jalka, lysmä polvi,<br /></span> -<span class="i0">Tasakärsä talleroinen,<br /></span> -<span class="i0">Pää levyt, nenä nykerä,<br /></span> -<span class="i0">Karva kaunis röyhetyinen.<br /></span> +<span class="i0">Lyhyt jalka, lysmä polvi,<br /></span> +<span class="i0">Tasakärsä talleroinen,<br /></span> +<span class="i0">Pää levyt, nenä nykerä,<br /></span> +<span class="i0">Karva kaunis röyhetyinen.<br /></span> </div></div> -<p>Tällaisissa tapauksissa ei esitys mene ulkopuolelle kuvattavaa ilmiötä, -vaan on juuri sen rajaviivain tarkassa piirtämisessä. Kuvaannollisuus -sulkeutuu kokonaan itse kuvattavaan eikä siis ole vielä varsinaista -kuvaannollisuutta. Semmoista se on vasta, kun joku käsite laajennetaan -siihen liittyvän toisen ajatuksen avulla tahi ajatukselle annetaan -erityinen väritys muodollisten keinojen kautta.</p> - -<p>Viimeksimainittu jo viittaa siihen, että varsinaisen kuvaannollisuuden -keinot eli <i>kuvaannolliset lausetavat</i>, joita yhteisellä nimellä -sopisi sanoa <i>kuvaimiksi</i> ("figuurat" laajemmassa merkityksessä), -ovat kahta laatua: <i>sisällyksen kuvaimet eli kuvalauseet</i>, +<p>Tällaisissa tapauksissa ei esitys mene ulkopuolelle kuvattavaa ilmiötä, +vaan on juuri sen rajaviivain tarkassa piirtämisessä. Kuvaannollisuus +sulkeutuu kokonaan itse kuvattavaan eikä siis ole vielä varsinaista +kuvaannollisuutta. Semmoista se on vasta, kun joku käsite laajennetaan +siihen liittyvän toisen ajatuksen avulla tahi ajatukselle annetaan +erityinen väritys muodollisten keinojen kautta.</p> + +<p>Viimeksimainittu jo viittaa siihen, että varsinaisen kuvaannollisuuden +keinot eli <i>kuvaannolliset lausetavat</i>, joita yhteisellä nimellä +sopisi sanoa <i>kuvaimiksi</i> ("figuurat" laajemmassa merkityksessä), +ovat kahta laatua: <i>sisällyksen kuvaimet eli kuvalauseet</i>, joihin etenkin luetaan n.s. <i>troopit eli vaihdokset</i>, ja <i>muodon -kuvaimet eli lausemuodot</i> (figuurat soukemmassa merkityksessä), -jotka osoittavat, mitä arvoa ajatuksen tai tunteen kannalta pannaan -johonkin käsitteeseen. Selvä on kuitenkin, että molemmat oikeastaan -perustuvat tunteen ja mielikuvituksen pohjalle. — Tämä jako, jota -useimmin noudatetaan, vastaa johonkin määrin Vischerin jakoa +kuvaimet eli lausemuodot</i> (figuurat soukemmassa merkityksessä), +jotka osoittavat, mitä arvoa ajatuksen tai tunteen kannalta pannaan +johonkin käsitteeseen. Selvä on kuitenkin, että molemmat oikeastaan +perustuvat tunteen ja mielikuvituksen pohjalle. — Tämä jako, jota +useimmin noudatetaan, vastaa johonkin määrin Vischerin jakoa "havainnollisuuden" ja "vilkkauden" keinoihin ("Mittel der Veranschaulichung" ja "Mittel der Belebung l. Lebhaftigkeit"). Muutoin -eri tutkijat ovat jakaneet ja järjestäneet kuvaannollisuuden lajit +eri tutkijat ovat jakaneet ja järjestäneet kuvaannollisuuden lajit monella eri tavalla.</p> -<p>Vischer huomauttaa myöskin, kuinka tässä on kysymys eräästä runouden -pääsäännöstä, individualiseerauksen laista.<a name="FNanchor_78" id="FNanchor_78"></a><a href="#Footnote_78" class="fnanchor">[78]</a> Tätä mielipidettä -muutkin ovat kannattaneet.<a name="FNanchor_79" id="FNanchor_79"></a><a href="#Footnote_79" class="fnanchor">[79]</a> Totta onkin, että kuvaannollisuudessa, -selventävien yksityiskuvien käyttämisessä, ilmaantuu samankaltainen -kuvausvoiman toiminta kuin yleensä mielteiden ja aistin-omaisten -erikoiskuvaelmain luomisessa aatteiden vastineeksi. Pyrkiihän runous -yleensä poistamaan tuota jyrkkää vastakohtaa henkisten ja aistillisten -välillä tekemällä edelliset aistin-tajuttaviksi ja jälkimmäiset -henkisiksi, joka juuri tapahtuu antamalla ilmiöille tuttavan -individisen muodon, ja sama menetystäpä on huomattava kuvaintenkin -viljelemisessä, kuten pian saamme nähdä.</p> +<p>Vischer huomauttaa myöskin, kuinka tässä on kysymys eräästä runouden +pääsäännöstä, individualiseerauksen laista.<a name="FNanchor_78" id="FNanchor_78"></a><a href="#Footnote_78" class="fnanchor">[78]</a> Tätä mielipidettä +muutkin ovat kannattaneet.<a name="FNanchor_79" id="FNanchor_79"></a><a href="#Footnote_79" class="fnanchor">[79]</a> Totta onkin, että kuvaannollisuudessa, +selventävien yksityiskuvien käyttämisessä, ilmaantuu samankaltainen +kuvausvoiman toiminta kuin yleensä mielteiden ja aistin-omaisten +erikoiskuvaelmain luomisessa aatteiden vastineeksi. Pyrkiihän runous +yleensä poistamaan tuota jyrkkää vastakohtaa henkisten ja aistillisten +välillä tekemällä edelliset aistin-tajuttaviksi ja jälkimmäiset +henkisiksi, joka juuri tapahtuu antamalla ilmiöille tuttavan +individisen muodon, ja sama menetystäpä on huomattava kuvaintenkin +viljelemisessä, kuten pian saamme nähdä.</p> <hr class="tb" /> -<p>Katsokaamme nyt erikseen noita äskenmainittuja kuvaannollisuuden kahta -päälajia ja niiden kumpaisenkin tärkeimpiä esityskeinoja. Ottakaamme -ensiksi <i>sisällyksen kuvaimet</i>.</p> - -<p>Kun mielikuvitus voimallisen tunteen vaikutuksesta pyrkii elävämmin -esittämään jotakin, niin se tämän sijaan asettaa jotain, mikä helpottaa -mielteiden luomista, eli toisin sanoen, mikä itse esittäjälle saattaa -hänen mielikuvansa kirkkaampaan valoon ja samassa ihan välittömästi -vaikuttaa toisen mielikuvitukseen, jotta se herkästi ne mukailee ja -itsellensä omistaa. Tässä sieluntoiminnassa sopii erottaa kaksi -suuntaa. — Käsitteet saavat ensiksi enemmän elävyyttä, kun yleiset, +<p>Katsokaamme nyt erikseen noita äskenmainittuja kuvaannollisuuden kahta +päälajia ja niiden kumpaisenkin tärkeimpiä esityskeinoja. Ottakaamme +ensiksi <i>sisällyksen kuvaimet</i>.</p> + +<p>Kun mielikuvitus voimallisen tunteen vaikutuksesta pyrkii elävämmin +esittämään jotakin, niin se tämän sijaan asettaa jotain, mikä helpottaa +mielteiden luomista, eli toisin sanoen, mikä itse esittäjälle saattaa +hänen mielikuvansa kirkkaampaan valoon ja samassa ihan välittömästi +vaikuttaa toisen mielikuvitukseen, jotta se herkästi ne mukailee ja +itsellensä omistaa. Tässä sieluntoiminnassa sopii erottaa kaksi +suuntaa. — Käsitteet saavat ensiksi enemmän elävyyttä, kun yleiset, ajatukselliset, muutetaan erityisiksi, aistillisiksi, tai kun -aistin-omaisissa ilmiöissä huomio kiintyy johonkin erityiseen kohtaan, -jolloin ilmiö tulee havainnollisemmaksi. Kun kerrotaan äkkiä kohdanneen -valtaavan surun vaikutuksesta, niin syntyy paljoa virkeämpi mielikuva, -jos sanotaan: "hänen silmänsä kyyneltyi ja pää vaipui käsien nojalle", -kuin jos vaan mainitaan, että "hän tuli kovin murheelliseksi". Jos -joku, kotipaikkaansa muistellessaan, ajattelee erittäin rannalla -nuokkuvia koivuja tai mäenrinnettä, jossa hän lapsena on marjoja -noukkinut, niin nämä yksityiskohdat herttaisemmin mieltä lämmittävät -kuin erityisväriä puuttuva kokonaiskuva. Näissä tapauksissa yleisemmät -ja siis tavallansa henkisemmät käsitteet muuttuvat aistillisemmiksi -ja havainnollisemmiksi ja elävyyttävät semmoisina mielteiden -muodostumista. — Mutta toinen tässä suhteessa huomattava suunta -on pyrkimys henkisyyteen. Käsitteet tulevat elävämmiksi, kun -saavat henkilöllisen olemuksen, persoonallisuuden muodon. Siitä -johtuu erittäinkin tuo kansojen vanhimmassa katsantotavassa ja +aistin-omaisissa ilmiöissä huomio kiintyy johonkin erityiseen kohtaan, +jolloin ilmiö tulee havainnollisemmaksi. Kun kerrotaan äkkiä kohdanneen +valtaavan surun vaikutuksesta, niin syntyy paljoa virkeämpi mielikuva, +jos sanotaan: "hänen silmänsä kyyneltyi ja pää vaipui käsien nojalle", +kuin jos vaan mainitaan, että "hän tuli kovin murheelliseksi". Jos +joku, kotipaikkaansa muistellessaan, ajattelee erittäin rannalla +nuokkuvia koivuja tai mäenrinnettä, jossa hän lapsena on marjoja +noukkinut, niin nämä yksityiskohdat herttaisemmin mieltä lämmittävät +kuin erityisväriä puuttuva kokonaiskuva. Näissä tapauksissa yleisemmät +ja siis tavallansa henkisemmät käsitteet muuttuvat aistillisemmiksi +ja havainnollisemmiksi ja elävyyttävät semmoisina mielteiden +muodostumista. — Mutta toinen tässä suhteessa huomattava suunta +on pyrkimys henkisyyteen. Käsitteet tulevat elävämmiksi, kun +saavat henkilöllisen olemuksen, persoonallisuuden muodon. Siitä +johtuu erittäinkin tuo kansojen vanhimmassa katsantotavassa ja kansanrunoudessa tavallinen luonnon-esineiden kuvaileminen -ihmisenkaltaisiksi, johon nykyisinäkin aikoina vilkas kuvausvoima -mielellänsä antautuu. "Järvi lepää tyynenä" sanotaan, tai "ihana onni -houkuttelee sinua luoksensa", jolloin järveä ja onnea ajatellaan -eläviksi olennoiksi, henkilöiksi. Samaten runoilija puhuttelee +ihmisenkaltaisiksi, johon nykyisinäkin aikoina vilkas kuvausvoima +mielellänsä antautuu. "Järvi lepää tyynenä" sanotaan, tai "ihana onni +houkuttelee sinua luoksensa", jolloin järveä ja onnea ajatellaan +eläviksi olennoiksi, henkilöiksi. Samaten runoilija puhuttelee synnyinmaatansa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Suomeni, miksikä niin suret ain', mitä silmäsi aina<br /></span> +<span class="i0">Suomeni, miksikä niin suret ain', mitä silmäsi aina<br /></span> <span class="i0">Kylpevi kyynellen, virtana vuotavi vaan?<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i35">(Oksanen.)<br /></span> </div></div> -<p>Pintapuolisesti katsoen luulisi tällaisen henkisemmäksi muuttamisen -olevan ristiriidassa kuvaannollisuuden ydinvaatimuksen kanssa, että -esityksen tulee olla niin aistin-omaisesti elävää kuin mahdollista. -Mutta asian laita on perin vastainen. Tunne ja mielikuvitus eivät tajua -ilmiöitä samalla tavoin kuin punnitseva järki, joka tyystin erottelee -aineellista ja henkistä toisistaan; välittömän sieluntajunnan kannalta -persoonallisuus päinvastoin on konkreetisin, helpoimmin käsitettävä. -Itsenäisesti tajuava henkilö on meitä lähin ja on sekin havaittava -aistien välityksellä. Siitäpä tuo ikivanha taipumus luonnon -olijoitsemiseen. Tämän kanssa on yhteydessä, että käsitteet usein -jonkun tunteellisen suhteen kautta tulevat elävämmiksi; täten -henkisempi käsite voi astua konkreetisemman sijaan, esim. -"iki-ilo" = kantele. Se siirtyy meitä likemmäksi, kun mainitaan sen -vaikutusta omaan tunne-elämäämme.</p> - -<p>Edellämainitut menetystavat perustuvat molemmat individualiseeraukseen. -Erityismielteiden ja yksityispiirteiden käyttäminen yleisten -mielikuvain verosta on tietysti yksilöisyyden esiintuomista; mutta +<p>Pintapuolisesti katsoen luulisi tällaisen henkisemmäksi muuttamisen +olevan ristiriidassa kuvaannollisuuden ydinvaatimuksen kanssa, että +esityksen tulee olla niin aistin-omaisesti elävää kuin mahdollista. +Mutta asian laita on perin vastainen. Tunne ja mielikuvitus eivät tajua +ilmiöitä samalla tavoin kuin punnitseva järki, joka tyystin erottelee +aineellista ja henkistä toisistaan; välittömän sieluntajunnan kannalta +persoonallisuus päinvastoin on konkreetisin, helpoimmin käsitettävä. +Itsenäisesti tajuava henkilö on meitä lähin ja on sekin havaittava +aistien välityksellä. Siitäpä tuo ikivanha taipumus luonnon +olijoitsemiseen. Tämän kanssa on yhteydessä, että käsitteet usein +jonkun tunteellisen suhteen kautta tulevat elävämmiksi; täten +henkisempi käsite voi astua konkreetisemman sijaan, esim. +"iki-ilo" = kantele. Se siirtyy meitä likemmäksi, kun mainitaan sen +vaikutusta omaan tunne-elämäämme.</p> + +<p>Edellämainitut menetystavat perustuvat molemmat individualiseeraukseen. +Erityismielteiden ja yksityispiirteiden käyttäminen yleisten +mielikuvain verosta on tietysti yksilöisyyden esiintuomista; mutta individualiseerauksen huippu on esineiden muuttaminen elollisiksi olennoiksi. Ensinmainittua suuntaa havaitaan usein esim. metaforassa, -metonymiassa, synekdokessa y.m., jälkimmäistä erittäinkin -personifikatsioonissa, mutta monessa muussakin kuvaimessa. Edempänä +metonymiassa, synekdokessa y.m., jälkimmäistä erittäinkin +personifikatsioonissa, mutta monessa muussakin kuvaimessa. Edempänä huomautetaan kumpaisenkin suunnan ilmaantumisesta erityistapauksissa.</p> -<p>Kuvalauseihin eli sisällyksen kuvaimiin luetaan etenkin <i>troopit eli -vaihdokset</i>: ne lausetavat, joissa jotakin käsitettä elävämmin -esitetään toisen käsitteen avulla. Mutta samaan piiriin täytyy myös -viedä muutamia muita kuvaannollisuuden keinoja, jotka niin-ikään -tarkoittavat sisältöä, ennen kaikkea <i>epiteetti eli lisääntö</i>. -Epiteetti on suorin sisältöä koskeva kuvain ja on hyvin lähellä -ylempänä mainittua kuvailevain sanain käytäntöä. Se liittyy henkilöin +<p>Kuvalauseihin eli sisällyksen kuvaimiin luetaan etenkin <i>troopit eli +vaihdokset</i>: ne lausetavat, joissa jotakin käsitettä elävämmin +esitetään toisen käsitteen avulla. Mutta samaan piiriin täytyy myös +viedä muutamia muita kuvaannollisuuden keinoja, jotka niin-ikään +tarkoittavat sisältöä, ennen kaikkea <i>epiteetti eli lisääntö</i>. +Epiteetti on suorin sisältöä koskeva kuvain ja on hyvin lähellä +ylempänä mainittua kuvailevain sanain käytäntöä. Se liittyy henkilöin ja elollisten ja elottomien esineiden nimityksiin ja osoittaa jotain -niiden pääominaisuutta. Etenkin eepillisen esitystavan kaunistajana on -lisääntöjen käytäntö, vaikka sopivain epiteettien valinta tietysti on -tärkeä muillakin runouden aloilla. Tunnetut ovat Kalevalan kuvailevat, -luonnon-tuoreet lisäännöt, niinkuin Ukko ylijumalan: "jymypilvien -pitäjä", tai "puhki pilvien puhuja, halki ilman haastelija"; -Lemminkäisen nimitykset "Kaukomieli", "veitikka verevä" y.m.; samoin: -pimeä Pohjola, summa Sariola; lakkapäät petäjät; utuinen niemi, saari +niiden pääominaisuutta. Etenkin eepillisen esitystavan kaunistajana on +lisääntöjen käytäntö, vaikka sopivain epiteettien valinta tietysti on +tärkeä muillakin runouden aloilla. Tunnetut ovat Kalevalan kuvailevat, +luonnon-tuoreet lisäännöt, niinkuin Ukko ylijumalan: "jymypilvien +pitäjä", tai "puhki pilvien puhuja, halki ilman haastelija"; +Lemminkäisen nimitykset "Kaukomieli", "veitikka verevä" y.m.; samoin: +pimeä Pohjola, summa Sariola; lakkapäät petäjät; utuinen niemi, saari terheninen; Pohjan akka harvahammas j.n.e. Komeat ovat Homeron -selväpiirteiset epiteetit: ruususorminen Eos, pilvien kokoilija Zeus, -pitkälle ojentuva surma, siivekäs sana, korkeakuohuinen meri y.m. -Yleensä kertomarunous suosii pysyväisiä, yhä palaavia lisääntöjä, jotka -painavat käsitteisiin vakinaisen leiman. Sellaisia myöhemmän ajan -taiderunoilijatkin ovat ottaneet käyttääksensä, niinkuin Goethe +selväpiirteiset epiteetit: ruususorminen Eos, pilvien kokoilija Zeus, +pitkälle ojentuva surma, siivekäs sana, korkeakuohuinen meri y.m. +Yleensä kertomarunous suosii pysyväisiä, yhä palaavia lisääntöjä, jotka +painavat käsitteisiin vakinaisen leiman. Sellaisia myöhemmän ajan +taiderunoilijatkin ovat ottaneet käyttääksensä, niinkuin Goethe "Hermann und Dorotheassa" ja Runeberg kertomarunoissansa; mainittakoon -vaan Hirvenhiihtäjistä: ruskeapartainen Ontrus, Anna taitavasuu, arvosa -kirjuri Aaro. — Tuskin tarvinnee sanoa, ett'ei lisääntö tarkoita -tiedonantoa, vaan kuvattavan asettamista ilmi elävänä kuulijan tai -lukijan eteen. Sentähden tyhjät epiteetit, jotka vaan ovat poljennon -täytteinä, pikemmin ehkäisevät kuin elvyttävät runollista tunnetta. -Mutta sattuvilla, hyvin valituilla lisäännöillä on runoudessa -erinomaisen suuri elähyttävä voima. Esim.</p> +vaan Hirvenhiihtäjistä: ruskeapartainen Ontrus, Anna taitavasuu, arvosa +kirjuri Aaro. — Tuskin tarvinnee sanoa, ett'ei lisääntö tarkoita +tiedonantoa, vaan kuvattavan asettamista ilmi elävänä kuulijan tai +lukijan eteen. Sentähden tyhjät epiteetit, jotka vaan ovat poljennon +täytteinä, pikemmin ehkäisevät kuin elvyttävät runollista tunnetta. +Mutta sattuvilla, hyvin valituilla lisäännöillä on runoudessa +erinomaisen suuri elähyttävä voima. Esim.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">On allamme viherjä maa<br /></span> -<span class="i0">ja päällämme sininen taivas.<br /></span> +<span class="i0">On allamme viherjä maa<br /></span> +<span class="i0">ja päällämme sininen taivas.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i19">(Kivi.)<br /></span> </div></div> -<p>Lisäännössä voivat ilmetä nuo molemmat, ylempänä huomauttamani suunnat. +<p>Lisäännössä voivat ilmetä nuo molemmat, ylempänä huomauttamani suunnat. Muutamat ovat vaan jotain erityisominaisuutta osoittavia, niinkuin -"metsän ukko <i>halliparta</i>", "noilla <i>väljillä</i> vesillä", "<i>lieto</i> -Lemminkäinen"; toiset muuttavat käsitteet henkisemmiksi ja sisältävät -samalla olijoitsemisen, usein myös metaforan. Kun Aleksis Kivi puhuu -unisesta koivusta, niin siitä tulee elävä erikois-olento, samalla -kuin edessämme näemme riippakoivun maahan päin laskeuvan asennon. +"metsän ukko <i>halliparta</i>", "noilla <i>väljillä</i> vesillä", "<i>lieto</i> +Lemminkäinen"; toiset muuttavat käsitteet henkisemmiksi ja sisältävät +samalla olijoitsemisen, usein myös metaforan. Kun Aleksis Kivi puhuu +unisesta koivusta, niin siitä tulee elävä erikois-olento, samalla +kuin edessämme näemme riippakoivun maahan päin laskeuvan asennon. Shakespearen Macbethissa unta kuvaillaan monen epiteetin avulla; se on -päivittäinen kuolo, työn raitis peso, sielunhaavan voide, luonnon toinen -atria ja paras elämän juhlaruoka.<a name="FNanchor_80" id="FNanchor_80"></a><a href="#Footnote_80" class="fnanchor">[80]</a> Nämä kaikki ovat yht'aikaa -lisääntöjä ja metaforia. — Usein abstraktinen käsite olijoitsevan -lisäännön kautta kerrassaan kohotetaan havainnolliseen, runollisempaan -piiriin, muuttuen tunnokkaaksi, tajulliseksi. Niin käytetään -äskenmainitussa Macbethin paikassa unesta vielä nuo epiteettiä vastaavat +päivittäinen kuolo, työn raitis peso, sielunhaavan voide, luonnon toinen +atria ja paras elämän juhlaruoka.<a name="FNanchor_80" id="FNanchor_80"></a><a href="#Footnote_80" class="fnanchor">[80]</a> Nämä kaikki ovat yht'aikaa +lisääntöjä ja metaforia. — Usein abstraktinen käsite olijoitsevan +lisäännön kautta kerrassaan kohotetaan havainnolliseen, runollisempaan +piiriin, muuttuen tunnokkaaksi, tajulliseksi. Niin käytetään +äskenmainitussa Macbethin paikassa unesta vielä nuo epiteettiä vastaavat sanat:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> @@ -12371,629 +12334,629 @@ sanat:</p> <span class="i0">Sekavat suorii — — —<a name="FNanchor_81" id="FNanchor_81"></a><a href="#Footnote_81" class="fnanchor">[81]</a><br /></span> </div></div> -<p>ja Erkko laulaa: "Tule syyskin, keltahiuksinen", jonka jälkeen +<p>ja Erkko laulaa: "Tule syyskin, keltahiuksinen", jonka jälkeen olijoitsemista jatketaan: "haudalleni hapses hajoita" j.n.e. Sofokles -sanoo apua riemusilmäiseksi, Shakespearen Othellossa on luulevaisuus -vihreäsilmäinen hirviö, Kivi puhuu valkeavaahtoisesta pihlajasta j.n.e. -— Kaunissointuiset yhdistetyt lisäännöt, jommoisia tavataan etenkin -kertomarunoudessa, tekevät hyvän vaikutuksen; esimerkkeinä olkoot useat -ylempänä mainituista. Monesti runoilija liittämällä tavalliseen sanaan -jonkun kuvailevan lisäyksen saa tällaisen uljaammalta soivan epiteetin, -niinkuin esim. Kivellä "rautarohkea" y.m.</p> - -<p>Lisäännössä fantasia yhä vielä pysyy kuvattavassa ilmiössä, vaikka sitä -monella tavalla laajentaa ja elähyttää, vetäen siihen olijoitsemisen ja -metaforan. Mutta askelen edemmäksi astuu kuvausvoima, kun <i>vertauksessa</i> -(eli <i>vertauslauseessa</i>) selitettävän käsitteen rinnalle asettaa toisen, -jossakin suhteessa yhtäläisen käsitteen. Vertaukset voivat olla monta -lajia sekä laveutensa puolesta että muutenkin. Kalevalan vertaukset ovat -yleensä lyhyet, ainoastaan vertauskohtaa valaisevia, kuvat enimmiten -luonnosta otetut. Homeron sitä vastoin laajenevat usein itsenäisiksi -pikkukuvaelmiksi, milloin mitäkin luonnon tai ihmiselämän alaa -esittäviksi. Uudemmassa runoudessa kohtaamme kumpaakin lajia. Komea, -laveanpuolinen vertaus, muistuttaen muinais-ajan eepillisyyttä, on -Oksasen tunnettu, kaunis kuvaus suomalaisuuden leviämisestä, jota -verrataan kulovalkeaan: "Niinkuin säen, pilvistä pudonnut" j.n.e. — -Muutoin vertaus saattaa olla kahta päälajia: selittävä tai kaunistava. -Edellinen, joka vaan tekee käsitteen havainnollisesti ymmärrettäväksi, -on proosallisempi, esim.: järven pinta on sileä kuin peili. Jälkimmäinen +sanoo apua riemusilmäiseksi, Shakespearen Othellossa on luulevaisuus +vihreäsilmäinen hirviö, Kivi puhuu valkeavaahtoisesta pihlajasta j.n.e. +— Kaunissointuiset yhdistetyt lisäännöt, jommoisia tavataan etenkin +kertomarunoudessa, tekevät hyvän vaikutuksen; esimerkkeinä olkoot useat +ylempänä mainituista. Monesti runoilija liittämällä tavalliseen sanaan +jonkun kuvailevan lisäyksen saa tällaisen uljaammalta soivan epiteetin, +niinkuin esim. Kivellä "rautarohkea" y.m.</p> + +<p>Lisäännössä fantasia yhä vielä pysyy kuvattavassa ilmiössä, vaikka sitä +monella tavalla laajentaa ja elähyttää, vetäen siihen olijoitsemisen ja +metaforan. Mutta askelen edemmäksi astuu kuvausvoima, kun <i>vertauksessa</i> +(eli <i>vertauslauseessa</i>) selitettävän käsitteen rinnalle asettaa toisen, +jossakin suhteessa yhtäläisen käsitteen. Vertaukset voivat olla monta +lajia sekä laveutensa puolesta että muutenkin. Kalevalan vertaukset ovat +yleensä lyhyet, ainoastaan vertauskohtaa valaisevia, kuvat enimmiten +luonnosta otetut. Homeron sitä vastoin laajenevat usein itsenäisiksi +pikkukuvaelmiksi, milloin mitäkin luonnon tai ihmiselämän alaa +esittäviksi. Uudemmassa runoudessa kohtaamme kumpaakin lajia. Komea, +laveanpuolinen vertaus, muistuttaen muinais-ajan eepillisyyttä, on +Oksasen tunnettu, kaunis kuvaus suomalaisuuden leviämisestä, jota +verrataan kulovalkeaan: "Niinkuin säen, pilvistä pudonnut" j.n.e. — +Muutoin vertaus saattaa olla kahta päälajia: selittävä tai kaunistava. +Edellinen, joka vaan tekee käsitteen havainnollisesti ymmärrettäväksi, +on proosallisempi, esim.: järven pinta on sileä kuin peili. Jälkimmäinen ei tarkoita ainoastaan havainnollisuutta, vaan tekee kuvan kautta -epä-aistillisen käsitteen aistillisesti tajuttavaksi tai aistillisen -käsitteen elävämmäksi, tehoisasti vaikuttaen tunteeseen ja +epä-aistillisen käsitteen aistillisesti tajuttavaksi tai aistillisen +käsitteen elävämmäksi, tehoisasti vaikuttaen tunteeseen ja mielikuvitukseen. Niin esim., kun Lady Macbeth sanoo (Macbeth I, 5):</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">— — — Kasvos, armas,<br /></span> <span class="i0">On niinkuin kirja, josta kummia<br /></span> -<span class="i0">Lukea saattaa. Pettääksesi aikaa,<br /></span> +<span class="i0">Lukea saattaa. Pettääksesi aikaa,<br /></span> <span class="i0">Mukaannu aikaan — — —<br /></span> <span class="i0">— — — ole niinkuin kukka,<br /></span> -<span class="i0">Viaton päältä, mutta käärme alla.<br /></span> +<span class="i0">Viaton päältä, mutta käärme alla.<br /></span> </div></div> -<p>Tänlaatuiset kaunistavat vertaukset, ne juuri voivat useasti kasvaa -laajoiksi vertaelmiksi niinkuin yllämainittu Oksasen kuvaus.</p> +<p>Tänlaatuiset kaunistavat vertaukset, ne juuri voivat useasti kasvaa +laajoiksi vertaelmiksi niinkuin yllämainittu Oksasen kuvaus.</p> <p>Paitsi vertauksen tavallista muotoa on monta harvinaisempaakin. Sellainen on "komparatiivinen vertaus", josta O. Relander puhuu -väitöskirjassaan<a name="FNanchor_82" id="FNanchor_82"></a><a href="#Footnote_82" class="fnanchor">[82]</a> ja joka usein ilmaantuu suomalaisessa +väitöskirjassaan<a name="FNanchor_82" id="FNanchor_82"></a><a href="#Footnote_82" class="fnanchor">[82]</a> ja joka usein ilmaantuu suomalaisessa kansanrunoudessa, vaan jota joskus tavataan taiderunoudenkin alalla. -Esim. "soria meressä sorsa, soriampi suojassani", tai: "enemp' on -minulla huolta, kuin on käpyjä kuusessa". Tällaisia käänteitä tavataan +Esim. "soria meressä sorsa, soriampi suojassani", tai: "enemp' on +minulla huolta, kuin on käpyjä kuusessa". Tällaisia käänteitä tavataan muutoin taiderunoudessakin, semmoisessakin, joka ei ole ollut -suomalaisen kansanrunouden vaikutuksen alaisena. Niin esim. eräässä -saksalaisen runoilijan Möriken laulussa:</p> +suomalaisen kansanrunouden vaikutuksen alaisena. Niin esim. eräässä +saksalaisen runoilijan Möriken laulussa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Zierlich ist des Vogels Tritt im Schnee,<br /></span> -<span class="i0">Wenn er wandelt auf des Berges Höh':<br /></span> +<span class="i0">Wenn er wandelt auf des Berges Höh':<br /></span> <span class="i0">Zierlicher schreibt Liebchens liebe Hand,<br /></span> <span class="i0">Schreibt ein Brieflein mir in ferne Land.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">In die Lüfte hoch ein Reiher steigt,<br /></span> +<span class="i0">In die Lüfte hoch ein Reiher steigt,<br /></span> <span class="i0">Dahin weder Pfeil noch Kugel fleugt:<br /></span> <span class="i0">Tausendmal so hoch und so geschwind<br /></span> <span class="i0">Die Gedanken treuer Liebe sind.<br /></span> </div></div> -<p>Vertauksen monista muodoista huomautettakoon vielä sitä, jossa ensin on -kielteinen kuva ja sitten seuraa selitettävä ajatus, niinkuin esim. -siinä Iliaan paikassa, jossa mainitaan, ett'ei aalto niin hurjasti +<p>Vertauksen monista muodoista huomautettakoon vielä sitä, jossa ensin on +kielteinen kuva ja sitten seuraa selitettävä ajatus, niinkuin esim. +siinä Iliaan paikassa, jossa mainitaan, ett'ei aalto niin hurjasti pauhaa kalliota vastaan, ei kulovalkea vuorenlaaksossa niin kovasti -sähise eikä rajutuuli niin valtavasti kohise korkealatvaisissa -tammissa, kuin troialaisten ja danaolaisten ääni kaikui heidän -toisiansa vastaan rynnätessään.</p> +sähise eikä rajutuuli niin valtavasti kohise korkealatvaisissa +tammissa, kuin troialaisten ja danaolaisten ääni kaikui heidän +toisiansa vastaan rynnätessään.</p> <p>Lyhennetty vertaus on <i>metafora</i> (s.o. <i>siirtopuhe</i>), joka -selitettävän käsitteen sijaan asettaa samankaltaisen käsitteen. Siinä -kuva ja kuvattava sulavat likemmin yhteen kuin täydellisessä -vertauksessa, ja sentähden metafora suoranaisemmin koskee välitöntä +selitettävän käsitteen sijaan asettaa samankaltaisen käsitteen. Siinä +kuva ja kuvattava sulavat likemmin yhteen kuin täydellisessä +vertauksessa, ja sentähden metafora suoranaisemmin koskee välitöntä runollista tunnetta; se on rohkeampi, tulisempi. Se tuottaa senkin -kautta vielä erityistä mielihyvää, että kuvassa kätkeyvän näennäisen -ristiriidan selvittäminen kehoittaa mieluisaan ajatustyöhön.</p> +kautta vielä erityistä mielihyvää, että kuvassa kätkeyvän näennäisen +ristiriidan selvittäminen kehoittaa mieluisaan ajatustyöhön.</p> -<p>Jos tarkastetaan pääkäsitteiden ja vertauskuvan keskinäistä suhdetta, -sekä metaforassa että täydellisessä vertauksessa, havaitaan taas nuo -kuvaannollisuuden molemmat pääsuunnat, joita edellisessä huomautettiin. -Valaiskaamme asiaa muutamilla esimerkeillä. Lady Macbeth lausuu +<p>Jos tarkastetaan pääkäsitteiden ja vertauskuvan keskinäistä suhdetta, +sekä metaforassa että täydellisessä vertauksessa, havaitaan taas nuo +kuvaannollisuuden molemmat pääsuunnat, joita edellisessä huomautettiin. +Valaiskaamme asiaa muutamilla esimerkeillä. Lady Macbeth lausuu puolisollensa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">— — — Mut luontoas ma pelkään:<br /></span> +<span class="i0">— — — Mut luontoas ma pelkään:<br /></span> <span class="i0">Siin' ihmistunnon <i>maitoa</i> on liiaks,<br /></span> -<span class="i0">Ett' <i>oikotien se löytäis</i>. Suureks mielit,<br /></span> +<span class="i0">Ett' <i>oikotien se löytäis</i>. Suureks mielit,<br /></span> <span class="i0">Himoa sull' on kunniaan, mut pahuus,<br /></span> -<span class="i0">Sen <i>kätyri</i>, sulta puuttuu.<br /></span> +<span class="i0">Sen <i>kätyri</i>, sulta puuttuu.<br /></span> </div></div> -<p>Tunteen pehmeyttä verrataan maitoon ja rohkeata, arvelematonta -toimintaa oikotien löytämiseen; abstraktiset käsitteet ovat siis -muuttuneet aistillisiksi. Epiteetti "kätyri" sisältää sekin metaforan, -mutta samassa personifikatsioonin; epäaistillinen käsite on yht'aikaa -tullut havainnolliseksi ja henkilönkaltaiseksi. Toisinaan ihmistäkin -verrataan vähemmän henkiseen olentoon, jotta hänen olonsa tulisi +<p>Tunteen pehmeyttä verrataan maitoon ja rohkeata, arvelematonta +toimintaa oikotien löytämiseen; abstraktiset käsitteet ovat siis +muuttuneet aistillisiksi. Epiteetti "kätyri" sisältää sekin metaforan, +mutta samassa personifikatsioonin; epäaistillinen käsite on yht'aikaa +tullut havainnolliseksi ja henkilönkaltaiseksi. Toisinaan ihmistäkin +verrataan vähemmän henkiseen olentoon, jotta hänen olonsa tulisi aistin-tajuttavammaksi; niin esim. Paulinan sanoissa "Talvisessa tarinassa":</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Minä, vanha kyyhky,<br /></span> -<span class="i0">Oksalle lennän kuivalle ja siinä<br /></span> +<span class="i0">Minä, vanha kyyhky,<br /></span> +<span class="i0">Oksalle lennän kuivalle ja siinä<br /></span> <span class="i0">Eloni loppuun itken puolisota<br /></span> -<span class="i0">Ijäksi kadonnutta.<br /></span> +<span class="i0">Ijäksi kadonnutta.<br /></span> </div></div> <p>— Kivi puhuu koirasmetsosta, joka istui "kuusen partaisella oksalla"; -siinäkin on lisääntö, joka samalla on metafora; mutta tässä erityinen -aistillisen käsitteen puoli, eräs sen pääominaisuuksia, vertauksen -kautta saatetaan havainnollisemmaksi. Toisessa paikassa "Seitsemässä -Veljeksessä" kerrotaan, miten "Impivaaran pellolla laine lainetta -liepeästi ajeli;" siinäkin metafora kuvailee aistin-omaista ilmiötä, -johon vertauksen avulla kiinnitetään huomiota, vaikka noita aaltoja -tosin samalla ajatellaan eläviksi, toisiansa ajeleviksi. Kuvasta -selvästi puhuu kertoilijan oma mielihyvä aaltoilevan vainion +siinäkin on lisääntö, joka samalla on metafora; mutta tässä erityinen +aistillisen käsitteen puoli, eräs sen pääominaisuuksia, vertauksen +kautta saatetaan havainnollisemmaksi. Toisessa paikassa "Seitsemässä +Veljeksessä" kerrotaan, miten "Impivaaran pellolla laine lainetta +liepeästi ajeli;" siinäkin metafora kuvailee aistin-omaista ilmiötä, +johon vertauksen avulla kiinnitetään huomiota, vaikka noita aaltoja +tosin samalla ajatellaan eläviksi, toisiansa ajeleviksi. Kuvasta +selvästi puhuu kertoilijan oma mielihyvä aaltoilevan vainion viljavuudesta, joka juuri todistaa, miten suurempi mielenkiinto viepi -kuvan käyttämiseen. — Mutta toiselta puolen menee runoilija -vertailemisessa elottomasta elävään, aineellisemmasta henkisempään -päin. Niin antaa esim. Shakespeare Kleopatran, kun hän on päättänyt -kuolla ja asettanut käärmeen povellensa, lausua:<a name="FNanchor_83" id="FNanchor_83"></a><a href="#Footnote_83" class="fnanchor">[83]</a></p> +kuvan käyttämiseen. — Mutta toiselta puolen menee runoilija +vertailemisessa elottomasta elävään, aineellisemmasta henkisempään +päin. Niin antaa esim. Shakespeare Kleopatran, kun hän on päättänyt +kuolla ja asettanut käärmeen povellensa, lausua:<a name="FNanchor_83" id="FNanchor_83"></a><a href="#Footnote_83" class="fnanchor">[83]</a></p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">— — — Vaiti!<br /></span> -<span class="i0">Näetkö rinnoillani lapsukaista,<br /></span> -<span class="i0">Jok' uneen imee imettäjänsä?<br /></span> +<span class="i0">Näetkö rinnoillani lapsukaista,<br /></span> +<span class="i0">Jok' uneen imee imettäjänsä?<br /></span> </div></div> -<p>Syystä on huomautettu, miten vertauksen käytäntö tässä tilassa osoittaa +<p>Syystä on huomautettu, miten vertauksen käytäntö tässä tilassa osoittaa kuolemaan antautuneen kuningattaren rauhoittunutta mielialaa. -Tyyntyneenä hänen mielikuvituksensa muodostaa tuon kauniin kuvan, jossa -surman tuoja, käärme, on hellästi vaalittavana lapsena. Vertailun -etenemisessä henkisyyttä kohden on monta astetta; mutta viimein se -viepi olijoitsemiseen, jolloin metafora ja personifikatsiooni yhtyvät. -Näin syntyy erittäin kauniita metaforia. Niin kerrotaan esim. Goethen -Torquato Tassossa, kevättä kuvailtaessa:</p> +Tyyntyneenä hänen mielikuvituksensa muodostaa tuon kauniin kuvan, jossa +surman tuoja, käärme, on hellästi vaalittavana lapsena. Vertailun +etenemisessä henkisyyttä kohden on monta astetta; mutta viimein se +viepi olijoitsemiseen, jolloin metafora ja personifikatsiooni yhtyvät. +Näin syntyy erittäin kauniita metaforia. Niin kerrotaan esim. Goethen +Torquato Tassossa, kevättä kuvailtaessa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Lavoiltaan kukat lapsensilmillään<br /></span> -<span class="i0">Meit' ystävällisesti katselee.<br /></span> +<span class="i0">Lavoiltaan kukat lapsensilmillään<br /></span> +<span class="i0">Meit' ystävällisesti katselee.<br /></span> </div></div> -<p>Suomenkielessä on paljon tällaisia yleisesti käytettäviä lausetapoja, -joista muutamia edellisessä jo on mainittu, esim. lähteen silmä. -Lisättäköön vielä: kosken niska, puut ovat hiirenkorvalla, tie nousee -pystyyn. Lähde, koski, lehdet y.m. siirretään näissä lauseparsissa -elävien olentojen joukkoon. Tämä suuressa määrässä enentää esityksen -hilpeyttä.</p> +<p>Suomenkielessä on paljon tällaisia yleisesti käytettäviä lausetapoja, +joista muutamia edellisessä jo on mainittu, esim. lähteen silmä. +Lisättäköön vielä: kosken niska, puut ovat hiirenkorvalla, tie nousee +pystyyn. Lähde, koski, lehdet y.m. siirretään näissä lauseparsissa +elävien olentojen joukkoon. Tämä suuressa määrässä enentää esityksen +hilpeyttä.</p> <p>Tavallisemmat ovat kuitenkin metaforat ja vertauslauseet, jotka -kuvailevat epäaistillista aistillisen avulla. Huomattava on, että -tämmöisetkin metaforat voivat viedä olijoitsemiseen, josta meillä jo -edellisessäkin on ollut joku esimerkki ja josta vastakin vielä on -puhuttava. Kun aistillisia esitetään henkisillä, on varovaisesti -meneteltävä; sillä yleensä aistin-tajuttava käsite on eloisampi ja -saattaa helposti tuon eloisuutensa menettää, jos vaihtuu puhtaasti -ajatukselliseen. Abstraktisuus on kuitenkin tällöin, niinkuin Vischer -on huomauttanut, usein vaan näennäinen. Kun Leontes Shakespearen -Talvisessa tarinassa sanoo Hermionesta, että hän on hellä "kuin taivaan -armo", niin armo väikkyy runoilijan mielikuvituksessa jonkunlaisena -haltijattarena, ja tähän persoonalliseen olentoon Hermionea verrataan. -Näin saattaa monessakin tapauksessa tällaisen vertailun pohjana olla +kuvailevat epäaistillista aistillisen avulla. Huomattava on, että +tämmöisetkin metaforat voivat viedä olijoitsemiseen, josta meillä jo +edellisessäkin on ollut joku esimerkki ja josta vastakin vielä on +puhuttava. Kun aistillisia esitetään henkisillä, on varovaisesti +meneteltävä; sillä yleensä aistin-tajuttava käsite on eloisampi ja +saattaa helposti tuon eloisuutensa menettää, jos vaihtuu puhtaasti +ajatukselliseen. Abstraktisuus on kuitenkin tällöin, niinkuin Vischer +on huomauttanut, usein vaan näennäinen. Kun Leontes Shakespearen +Talvisessa tarinassa sanoo Hermionesta, että hän on hellä "kuin taivaan +armo", niin armo väikkyy runoilijan mielikuvituksessa jonkunlaisena +haltijattarena, ja tähän persoonalliseen olentoon Hermionea verrataan. +Näin saattaa monessakin tapauksessa tällaisen vertailun pohjana olla personioiminen tai muutoin eloisaksi ajateltu havainnollinen kuva. Koomillisessakin esityslaadussa abstraktinen vertauskuva voi olla hyvin -tepsivä: hän oli katumussaarnan näköinen, koko mies on kuin -trigonometrinen probleemi y.m. — Mutta väärin sovitettuna -ajatuksellinen kuva jää ihan värittömäksi, tehottomaksi.<a name="FNanchor_84" id="FNanchor_84"></a><a href="#Footnote_84" class="fnanchor">[84]</a></p> - -<p>Stylistiikassa esitettäviä sääntöjä vertauskuvien oikeasta -käyttämisestä ei sovi tässä ottaa selvitettäväksi. Kosketeltakoon vaan -yhtä niistä, kuvassa pysymistä. Tietysti kaikenlaiset sopimattomat -käsitteiden yhdistykset, semmoiset, joita sanotaan katakhreeseiksi, -kuvain väärin-käyttämiseksi, ovat hyljättävät, (esim. asettaa jotakin -mustimpaan valoon, ammentaa tietoja mitä kuivimmista lähteistä). Mutta -runoilija ei voi eikä saa sidottaa itseänsä tuolla säännöllä niin, että -hän yhä vaan venyttelisi ja kääntelisi samaa kuvasarjaa eikä uskaltaisi -luontevasti siirtäitä kuvasta toiseen. Vertauskuvain runsaus -ja vaihtelevaisuus, niiden rohkea lento, ilmaisee syvempää -mielenliikutusta ja sopii siis erittäin, kun kiihtyneitä tunteita -esitetään. Usein on mainittu, milloin kiittämällä, milloin moittimalla, +tepsivä: hän oli katumussaarnan näköinen, koko mies on kuin +trigonometrinen probleemi y.m. — Mutta väärin sovitettuna +ajatuksellinen kuva jää ihan värittömäksi, tehottomaksi.<a name="FNanchor_84" id="FNanchor_84"></a><a href="#Footnote_84" class="fnanchor">[84]</a></p> + +<p>Stylistiikassa esitettäviä sääntöjä vertauskuvien oikeasta +käyttämisestä ei sovi tässä ottaa selvitettäväksi. Kosketeltakoon vaan +yhtä niistä, kuvassa pysymistä. Tietysti kaikenlaiset sopimattomat +käsitteiden yhdistykset, semmoiset, joita sanotaan katakhreeseiksi, +kuvain väärin-käyttämiseksi, ovat hyljättävät, (esim. asettaa jotakin +mustimpaan valoon, ammentaa tietoja mitä kuivimmista lähteistä). Mutta +runoilija ei voi eikä saa sidottaa itseänsä tuolla säännöllä niin, että +hän yhä vaan venyttelisi ja kääntelisi samaa kuvasarjaa eikä uskaltaisi +luontevasti siirtäitä kuvasta toiseen. Vertauskuvain runsaus +ja vaihtelevaisuus, niiden rohkea lento, ilmaisee syvempää +mielenliikutusta ja sopii siis erittäin, kun kiihtyneitä tunteita +esitetään. Usein on mainittu, milloin kiittämällä, milloin moittimalla, tuota tunnettua, mestarillista paikkaa, jossa Macbeth, kauhistuen -aikomaansa murhatyötä, on näkevinään sen seurauksia:</p> +aikomaansa murhatyötä, on näkevinään sen seurauksia:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Lisäks Duncan<br /></span> -<span class="i0">Niin hellä haltija on, valtatöissään<br /></span> -<span class="i0">Niin puhdas, että hänen ansionsa<br /></span> +<span class="i0">Lisäks Duncan<br /></span> +<span class="i0">Niin hellä haltija on, valtatöissään<br /></span> +<span class="i0">Niin puhdas, että hänen ansionsa<br /></span> <span class="i0">Pasuunakielill' enkelitten huutais<br /></span> -<span class="i0">Julminta kirousta murhatyölle.<br /></span> -<span class="i0">Ja sääli, niinkuin vastasyntynyt<br /></span> +<span class="i0">Julminta kirousta murhatyölle.<br /></span> +<span class="i0">Ja sääli, niinkuin vastasyntynyt<br /></span> <span class="i0">Alaston lapsi, myrskyn siivill' ajain<br /></span> <span class="i0">Tai taivaan keruubina ratsastain<br /></span> -<span class="i0">Oroilla ilman näkymättömillä,<br /></span> -<span class="i0">Tuon hirmutyön lietsois joka silmään,<br /></span> +<span class="i0">Oroilla ilman näkymättömillä,<br /></span> +<span class="i0">Tuon hirmutyön lietsois joka silmään,<br /></span> <span class="i0">Ett' itkuvirtaan myrsky hukkuis.<br /></span> </div></div> -<p>Macbethin ylenmäärin jännittynyt mieli etsii yhä uusia kuvia, -purkaaksensa niihin kuohuvia tunteitansa; vertauskuvain pääjuoni on se -valtava voima ja nopeus, jolla tieto ilkityöstä on kaikissa nostava -sääliä, inhoa, kostonhalua.<a name="FNanchor_85" id="FNanchor_85"></a><a href="#Footnote_85" class="fnanchor">[85]</a> — Rauhallisemmassakin esittelyssä -runoilija mielellänsä vaihtelevilla kuvilla valaisee ainettansa. Mutta +<p>Macbethin ylenmäärin jännittynyt mieli etsii yhä uusia kuvia, +purkaaksensa niihin kuohuvia tunteitansa; vertauskuvain pääjuoni on se +valtava voima ja nopeus, jolla tieto ilkityöstä on kaikissa nostava +sääliä, inhoa, kostonhalua.<a name="FNanchor_85" id="FNanchor_85"></a><a href="#Footnote_85" class="fnanchor">[85]</a> — Rauhallisemmassakin esittelyssä +runoilija mielellänsä vaihtelevilla kuvilla valaisee ainettansa. Mutta toiselta puolen sama vertauskuva saattaa tarjota monta kohtaa, jotka -eri tavalla selvittävät pääkäsitettä. Silloin muodostuu sieviä +eri tavalla selvittävät pääkäsitettä. Silloin muodostuu sieviä ajatusjaksoja, joissa kuvat aiheutuvat toinen toisestansa; niin esim. Erkon Ainossa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Pukeite kevätvalohon,<br /></span> +<span class="i0">Pukeite kevätvalohon,<br /></span> <span class="i0">Niin valaiset vanhempasi, j.n.e.<br /></span> </div></div> <p>Samoin Oksanen laulelee:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Jopa lammin lämmin laine<br /></span> -<span class="i0">Likistävi rantoansa,<br /></span> -<span class="i0">Iltavirttä veisoavi,<br /></span> +<span class="i0">Jopa lammin lämmin laine<br /></span> +<span class="i0">Likistävi rantoansa,<br /></span> +<span class="i0">Iltavirttä veisoavi,<br /></span> <span class="i0">Kullallensa kuiskuttavi,<br /></span> <span class="i0">Kunne kulta nukkunevi,<br /></span> <span class="i0">Kaunis maa makaelevi,<br /></span> <span class="i0">Kunne itsekin ihana<br /></span> <span class="i0">Armas aaltonen nukahti,<br /></span> -<span class="i0">Kullan vierehen väsähti.<br /></span> +<span class="i0">Kullan vierehen väsähti.<br /></span> </div></div> -<p>Kun metaforaa näin jatketaan, syntyy <i>allegoria eli kuvauspuhe</i>. -Esimerkkinä olkoon vielä Kiven kaunis vertaussarja Leassa: "Nyt -ilomyrskyn aalto korkealle käyköön" j.n.e., jossa useat luonnonkuvat +<p>Kun metaforaa näin jatketaan, syntyy <i>allegoria eli kuvauspuhe</i>. +Esimerkkinä olkoon vielä Kiven kaunis vertaussarja Leassa: "Nyt +ilomyrskyn aalto korkealle käyköön" j.n.e., jossa useat luonnonkuvat seuraavat toisiansa: ensin ilomyrskyn nostamat laineet, sitten -kultainen pilvi ja vihdoin rauhan tyyni meri, jossa taivas itseänsä -kuvailee. — Enimmät sananlaskut ovat niin-ikään allegorioita. Ja +kultainen pilvi ja vihdoin rauhan tyyni meri, jossa taivas itseänsä +kuvailee. — Enimmät sananlaskut ovat niin-ikään allegorioita. Ja kokonainen runokin saattaa olla allegoria, niinkuin esim. Cajanderin "Vapautettu kuningatar".</p> -<p>Mutta myös toisenlaista vertausten jaksoa, vaihtelevain kuvien sarjaa, -sopii pitkittää, ja siten syntyvät kerron vaikutuksesta nuo +<p>Mutta myös toisenlaista vertausten jaksoa, vaihtelevain kuvien sarjaa, +sopii pitkittää, ja siten syntyvät kerron vaikutuksesta nuo kansanrunoudessamme tavalliset <i>parallelikuvat</i>: "astuin allin -askelilla, taputin tavin jaloilla"; "niin tyttö ison kotona, kuin +askelilla, taputin tavin jaloilla"; "niin tyttö ison kotona, kuin kuningas linnassaan, pappi seurakunnassaan".<a name="FNanchor_86" id="FNanchor_86"></a><a href="#Footnote_86" class="fnanchor">[86]</a></p> -<p>Vertaus ja metafora ottavat vertauskohtia ulkoapäin, eivätkä elähytä -kuvattavaa esinettä semmoisenaan niinkuin olijoitseminen; mutta ne ovat -kuvaannollisuuden väririkkaimmat muodot, joissa fantasia pääsee -kokonaan valtoihinsa, vapaana irtautuen esineestänsä ja asettaen sitä -yhä uusiin valosuhteisiin, samalla halliten ilmiöin maailmaa ja vetäen -siitä mitä milloinkin piiriinsä.</p> +<p>Vertaus ja metafora ottavat vertauskohtia ulkoapäin, eivätkä elähytä +kuvattavaa esinettä semmoisenaan niinkuin olijoitseminen; mutta ne ovat +kuvaannollisuuden väririkkaimmat muodot, joissa fantasia pääsee +kokonaan valtoihinsa, vapaana irtautuen esineestänsä ja asettaen sitä +yhä uusiin valosuhteisiin, samalla halliten ilmiöin maailmaa ja vetäen +siitä mitä milloinkin piiriinsä.</p> <p>Metafora ottaa vertauskohtansa rohkeasti kuinka loitolta tahansa. -Metonymia ja synekdoke sitä vastoin pysyvät yhteenkuuluvain käsitteiden -ahtaammassa piirissä. Nämä kuvaimet muodostavat erityisryhmän ja ovat -hyvin likellä toisiansa, jonka tähden muutamat lausetavat luetaan -väliin metonymiaan, väliin synekdokeen.</p> - -<p><i>Metonymia</i> ("nimivaihto") ilmaisee käsitteen toisella -käsitteellä, joka on välittömässä yhteydessä sen kanssa; se vaihtaa -yleensä saman asian olemismuodot toisiinsa, ja monenlaiset eri suhteet -voivat antaa siihen aihetta.<a name="FNanchor_87" id="FNanchor_87"></a><a href="#Footnote_87" class="fnanchor">[87]</a> Ylimalkain se pyytää aistillisentaa -käsitettä, tehdä sitä havainnollisemmaksi; niin esim., kun välikappale -asetetaan teon tai merkki asian sijaan: levittää uskoa tulella ja -miekalla; "äsken huntu huolta tuopi, palttina pahoa mieltä", joissa -Kalevalan sanoissa "huntu" ja "palttina" ovat avioliiton merkkinä. -Jälkimmäinen sana sen ohessa osoittaa ainetta, mikä tässä on siitä +Metonymia ja synekdoke sitä vastoin pysyvät yhteenkuuluvain käsitteiden +ahtaammassa piirissä. Nämä kuvaimet muodostavat erityisryhmän ja ovat +hyvin likellä toisiansa, jonka tähden muutamat lausetavat luetaan +väliin metonymiaan, väliin synekdokeen.</p> + +<p><i>Metonymia</i> ("nimivaihto") ilmaisee käsitteen toisella +käsitteellä, joka on välittömässä yhteydessä sen kanssa; se vaihtaa +yleensä saman asian olemismuodot toisiinsa, ja monenlaiset eri suhteet +voivat antaa siihen aihetta.<a name="FNanchor_87" id="FNanchor_87"></a><a href="#Footnote_87" class="fnanchor">[87]</a> Ylimalkain se pyytää aistillisentaa +käsitettä, tehdä sitä havainnollisemmaksi; niin esim., kun välikappale +asetetaan teon tai merkki asian sijaan: levittää uskoa tulella ja +miekalla; "äsken huntu huolta tuopi, palttina pahoa mieltä", joissa +Kalevalan sanoissa "huntu" ja "palttina" ovat avioliiton merkkinä. +Jälkimmäinen sana sen ohessa osoittaa ainetta, mikä tässä on siitä valmistetun kappaleen sijassa. Havainnollisemmaksi tulee esitys -niin-ikään, kun osa pannaan kokonaisen sijaan, joka lausetapa oikeimmin -on luettava metonymiaan: "näillä ouoilla ovilla, veräjillä vierahilla", +niin-ikään, kun osa pannaan kokonaisen sijaan, joka lausetapa oikeimmin +on luettava metonymiaan: "näillä ouoilla ovilla, veräjillä vierahilla", kuten kansanrunoissa usein sanotaan (s.o. vieraalla seudulla); "niin -monta mieltä kuin päätä" (kuin ihmistä). — Näissä tapauksissa keinon, -välikappaleen, sekä osan merkitykset toisinaan sattuvat yhteen; kun -esim. Erkon Ainossa vanha Jouko sanoo Väinämöisestä:</p> +monta mieltä kuin päätä" (kuin ihmistä). — Näissä tapauksissa keinon, +välikappaleen, sekä osan merkitykset toisinaan sattuvat yhteen; kun +esim. Erkon Ainossa vanha Jouko sanoo Väinämöisestä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Mies oisit parempi vielä,<br /></span> +<span class="i0">Mies oisit parempi vielä,<br /></span> <span class="i0">Jollet uusia ajaisi,<br /></span> -<span class="i0">Etkä kääntäisi ketoja,<br /></span> -<span class="i0">Vaan kävisit jousen tiellä,<br /></span> +<span class="i0">Etkä kääntäisi ketoja,<br /></span> +<span class="i0">Vaan kävisit jousen tiellä,<br /></span> </div></div> -<p>niin maanviljelystä ja metsästäjän elämää osoittavat sanat, "ketojen -kääntäminen" ja "jousi", "jousen tiellä käyminen", yht'aikaa -ilmoittavat niissä käytettyjä keinoja ja erityistä puolta eli osaa -näistä toimista. — Aistillista havainnollisuutta tarkoitetaan +<p>niin maanviljelystä ja metsästäjän elämää osoittavat sanat, "ketojen +kääntäminen" ja "jousi", "jousen tiellä käyminen", yht'aikaa +ilmoittavat niissä käytettyjä keinoja ja erityistä puolta eli osaa +näistä toimista. — Aistillista havainnollisuutta tarkoitetaan enimmiten silloinkin, kun vaikutus asetetaan syyn sijaan, esim. jos "veri" ilmaisee murhaa tai sotaa, "kyynelet" surua j.n.e. Joskus on -toisin, niinkuin jo ylempänä mainittu esimerkki, iki-ilo kanteleen -nimityksenä, todistaa, jossa vaikutusta merkitsevä kuva on henkisempi -kuin pääkäsite, mutta tunteenomaisuutensa tähden elävämpi.</p> - -<p>Sillä metonymiassa yleensä saattaa myös tapahtua vaihto -aistillisemmasta henkisempään; syynä on etenkin, että käsitteen -suhdetta tunteisiin tahdotaan tuoda näkyviin, usein myöskin siihen -yhdistyvä olijoitseminen. Siihen on sovitettava, mitä alumpana tätä +toisin, niinkuin jo ylempänä mainittu esimerkki, iki-ilo kanteleen +nimityksenä, todistaa, jossa vaikutusta merkitsevä kuva on henkisempi +kuin pääkäsite, mutta tunteenomaisuutensa tähden elävämpi.</p> + +<p>Sillä metonymiassa yleensä saattaa myös tapahtua vaihto +aistillisemmasta henkisempään; syynä on etenkin, että käsitteen +suhdetta tunteisiin tahdotaan tuoda näkyviin, usein myöskin siihen +yhdistyvä olijoitseminen. Siihen on sovitettava, mitä alumpana tätä lukua sanottiin.<a name="FNanchor_88" id="FNanchor_88"></a><a href="#Footnote_88" class="fnanchor">[88]</a> Senlaatuisia kuvia syntyy useasti, kun syy tulee vaikutuksen sijaan, esim.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Kun meidän vaivan, viljehen<br /></span> -<span class="i0">Kumohon löi vihollinen<br /></span> +<span class="i0">Kun meidän vaivan, viljehen<br /></span> +<span class="i0">Kumohon löi vihollinen<br /></span> <span class="i0">Ja poltti tuhkaksi,<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i14">(Oksanen.)<br /></span> </div></div> -<p>jossa vaiva on sama kuin vaivan tuote. Näin käy erittäinkin, kun paikka +<p>jossa vaiva on sama kuin vaivan tuote. Näin käy erittäinkin, kun paikka tai aika edustaa paikassa tai ajassa olevaa (esim. "mahtava Roomakin -vapisi", — "koko hänen aikakautensa ihaili tuota suurta hallitsijaa"), +vapisi", — "koko hänen aikakautensa ihaili tuota suurta hallitsijaa"), ja ennen kaikkea tietysti silloin, kun joku ominaisuus, sieluntoiminta -tai muu puhtaasti henkinen käsite asetetaan aistillisen esineen sijaan. -Näillä tämmöisillä lausetavoilla saattaa kyllä usein olla enemmän +tai muu puhtaasti henkinen käsite asetetaan aistillisen esineen sijaan. +Näillä tämmöisillä lausetavoilla saattaa kyllä usein olla enemmän ajatuksellinen kuin kuvaannollinen luonto; mutta monessakin tapauksessa -metonymia tällöin lähestyy olijoitsemista tai suorastaan siksi muuttuu +metonymia tällöin lähestyy olijoitsemista tai suorastaan siksi muuttuu ja antaa erinomaisen eloisan kuvan. Kuningas Learissa puhutaan lepoa -tuottavasta tehoisasta yrtistä, "jonka voima sulkee tuskankin silmät"; -silloin tuska tietysti tarkoittaa tuskaa tuntevaa henkilöä, mutta +tuottavasta tehoisasta yrtistä, "jonka voima sulkee tuskankin silmät"; +silloin tuska tietysti tarkoittaa tuskaa tuntevaa henkilöä, mutta samalla se olioidaan joksikin myytilliseksi olennoksi, jolla on oma -itsenäinen persoonallisuutensa. Niin on myöskin niissä tapauksissa, -jolloin aika tai paikka asettuu pääkäsitteen sijaan; nekin ovat silloin -ikäänkuin henkilöllisiä yleis-olentoja. Tällaisen personioimisen -vaikuttaa usein lisääntö; siinä suhteessa pyydän lukijaa muistamaan, -mitä ennen on sanottu abstraktisten käsitteiden olijoitsemisesta -epiteetin avulla. Mutta muillakin elähyttävillä keinoilla se saadaan +itsenäinen persoonallisuutensa. Niin on myöskin niissä tapauksissa, +jolloin aika tai paikka asettuu pääkäsitteen sijaan; nekin ovat silloin +ikäänkuin henkilöllisiä yleis-olentoja. Tällaisen personioimisen +vaikuttaa usein lisääntö; siinä suhteessa pyydän lukijaa muistamaan, +mitä ennen on sanottu abstraktisten käsitteiden olijoitsemisesta +epiteetin avulla. Mutta muillakin elähyttävillä keinoilla se saadaan aikaan. Macbethissa kuvataan, kuinka "laiha murha, vartijansa, -suden, kehoitus-ulvonnasta säikkyneenä — — määränpäähän salaisin -rosvoaskelin hiipii". Murha murhaajan asemesta käytettynä on tietysti -metonymia; mutta siitä on kasvanut laaja kokonaiskuva, allegoria, jossa -murhaa esitetään eläväksi henkilöksi.</p> - -<p><i>Synekdoke</i> ei pane metonymian tavalla välittömästi yhteenkuuluvia -käsitteitä toistensa sijaan, vaan vaihtaa itse käsitepiirit toisiinsa, -niinkuin koko lajin ja yksityisen esineen tai erityislajin. Sentähden -se myös asettaa määrätyn luvun epämääräisen ja yksikön monikon sijaan. +suden, kehoitus-ulvonnasta säikkyneenä — — määränpäähän salaisin +rosvoaskelin hiipii". Murha murhaajan asemesta käytettynä on tietysti +metonymia; mutta siitä on kasvanut laaja kokonaiskuva, allegoria, jossa +murhaa esitetään eläväksi henkilöksi.</p> + +<p><i>Synekdoke</i> ei pane metonymian tavalla välittömästi yhteenkuuluvia +käsitteitä toistensa sijaan, vaan vaihtaa itse käsitepiirit toisiinsa, +niinkuin koko lajin ja yksityisen esineen tai erityislajin. Sentähden +se myös asettaa määrätyn luvun epämääräisen ja yksikön monikon sijaan. Puhutaan leivon tai rastaan laulusta, kun tarkoitetaan lintujen laulua ylimalkain, Demostheneesta tai Cicerosta, kun ajatellaan suurta -puhujaa, tuhannesta vastuksesta, kun niitä on paljon; "rannan aalto +puhujaa, tuhannesta vastuksesta, kun niitä on paljon; "rannan aalto vastaa kuusten huminaan", sanoo Oksanen, jolloin "aalto" tietysti -edustaa useampia. Onko myös lajin asettaminen yksityisen sijaan (esim. -kuolevainen = ihminen) luettava synekdokeen, siitä on eri mieli; mutta -sitä sopii puolustaa sillä perustuksella, että tällaisissa -lausetavoissa pannaan painoa erityiseen ominaisuuteen ja siten tehdään -käsite joko havainnollisemmaksi tai tunteellisessa suhteessa -vilkkaammin tajuttavaksi. Synekdoke kyllä enimmiten johtuu siitä, että -yksityinen on havainnollisempi kuin yleiskäsite; mutta usein se -perustuu siihenkin, että erityismielle on lähempänä tunnettamme, ja +edustaa useampia. Onko myös lajin asettaminen yksityisen sijaan (esim. +kuolevainen = ihminen) luettava synekdokeen, siitä on eri mieli; mutta +sitä sopii puolustaa sillä perustuksella, että tällaisissa +lausetavoissa pannaan painoa erityiseen ominaisuuteen ja siten tehdään +käsite joko havainnollisemmaksi tai tunteellisessa suhteessa +vilkkaammin tajuttavaksi. Synekdoke kyllä enimmiten johtuu siitä, että +yksityinen on havainnollisempi kuin yleiskäsite; mutta usein se +perustuu siihenkin, että erityismielle on lähempänä tunnettamme, ja niin saattaa useasti olla asian laita, kun laji pannaan yksityisen -sijaan. Jos yksityistä henkilöä nimitetään pelastajaksi tai +sijaan. Jos yksityistä henkilöä nimitetään pelastajaksi tai hirmuvaltiaaksi, niin viitataan juuri siihen ominaisuuteen, joka tekee -hänet meille rakkaaksi tai inhottavaksi, ja se tuottaa siis elävämpää -tunnetta kuin hänen paljas nimensä. Että synekdokessakin voi olla tuo -useinmainittu personifikatsioonin suunta, näyttävät esim. kansojen -lisänimet, semmoiset kuin John Bull, suomalainen Matti y.m.</p> +hänet meille rakkaaksi tai inhottavaksi, ja se tuottaa siis elävämpää +tunnetta kuin hänen paljas nimensä. Että synekdokessakin voi olla tuo +useinmainittu personifikatsioonin suunta, näyttävät esim. kansojen +lisänimet, semmoiset kuin John Bull, suomalainen Matti y.m.</p> -<p>Kaikki edellä selitetyt kuvaimet, niinkuin olemme nähneet, vievät +<p>Kaikki edellä selitetyt kuvaimet, niinkuin olemme nähneet, vievät lopullisesti olijoitsemiseen. <i>Personifikatsiooni (personioiminen, -prosopopoia) eli olijoitseminen</i> on kuvaannollisuuden kukkula; sillä -se tekee samalla käsitteet havainnollisiksi ja sanan varsinaisessa -merkityksessä eläviksi. Mutta se ei ainoastaan tuota selvyyttä ja -elävyyttä, vaan asettaa myös kaikki likempään yhteyteen tunteiden -kanssa, koska se tuo esineet lähemmäksi ihmistä. Siihen on jo ennen -viitattu, kuinka personioiminen on eräs ihmisen alkuluonnon piirre ja -kuinka se ilmaantuu etenkin vanhan kansanrunouden luontoa elähyttävässä -maailmankatsomuksessa, mutta johonkin määrin pysyy kaikkina aikoina, +prosopopoia) eli olijoitseminen</i> on kuvaannollisuuden kukkula; sillä +se tekee samalla käsitteet havainnollisiksi ja sanan varsinaisessa +merkityksessä eläviksi. Mutta se ei ainoastaan tuota selvyyttä ja +elävyyttä, vaan asettaa myös kaikki likempään yhteyteen tunteiden +kanssa, koska se tuo esineet lähemmäksi ihmistä. Siihen on jo ennen +viitattu, kuinka personioiminen on eräs ihmisen alkuluonnon piirre ja +kuinka se ilmaantuu etenkin vanhan kansanrunouden luontoa elähyttävässä +maailmankatsomuksessa, mutta johonkin määrin pysyy kaikkina aikoina, kun tunne ja mielikuvitus saavat vapaasti vallita. Olijoitseminen onkin -runouden voimallisimpia virkistäjiä. Usein se laajenee laveaksi +runouden voimallisimpia virkistäjiä. Usein se laajenee laveaksi kokonaiskuvaksi; sellaisia allegoriantapaisia personifikatsiooneja ovat -esim. Oksasen kaunis runo "Äitillä on nälkä!" ja Makkosen sievä +esim. Oksasen kaunis runo "Äitillä on nälkä!" ja Makkosen sievä "Ilolaulu Suomen kielen kasvannasta".</p> <p>Samanlaiseen olijoitsemiseen perustuu muinais-aikojen mytologinen -katsantotapa, joka luonnon-ilmiöistä ja maailman siveellisistä voimista -luo jumalia ja haltioita. Taruoppinsa nojalla saattoivat myöhemmätkin +katsantotapa, joka luonnon-ilmiöistä ja maailman siveellisistä voimista +luo jumalia ja haltioita. Taruoppinsa nojalla saattoivat myöhemmätkin antiikiset runoilijat hyvin vapaasti muodostaa kaikenlaisista -abstraktisista käsitteistä persoonallisten olentojen kuvia; Horatius -esim. antaa huolen istua ratsastajan takana hevosen selässä. -Muinaissuomalaisessakin runoudessa on tällaisia olijoitsemisia, esim. -"Hiihtäjä surma" nimisessä Kantelettaren runossa, — puhumattakaan -siitä, että Suomen kansan kuvausvoima yleensä esittelee elottomia -esineitä ihmisenkaltaisiksi, mielellisiksi ja kielellisiksi, niin että +abstraktisista käsitteistä persoonallisten olentojen kuvia; Horatius +esim. antaa huolen istua ratsastajan takana hevosen selässä. +Muinaissuomalaisessakin runoudessa on tällaisia olijoitsemisia, esim. +"Hiihtäjä surma" nimisessä Kantelettaren runossa, — puhumattakaan +siitä, että Suomen kansan kuvausvoima yleensä esittelee elottomia +esineitä ihmisenkaltaisiksi, mielellisiksi ja kielellisiksi, niin että monessa kohden on vaikea ratkaista, onko se vilkastuneen tunteen ja mielikuvituksen tuottamaa runollisuutta vai ajatellaanko todellakin -noita esineitä sellaisiksi alkuperäisen naiivin katsantotavan +noita esineitä sellaisiksi alkuperäisen naiivin katsantotavan mukaan. — Uudemmassakin runoudessa, samoin kuin kaikkien aikojen -fantasian-tuotteissa, tavataan runsaasti olijoitsemisen kuvia, sekä -sellaisia, joissa henkilöiksi kuvataan abstraktisia käsitteitä, että -semmoisiakin, joissa elottomia esineitä tehdään elollisiksi tai -elollisia koroitetaan korkeampaan elollisuuden piiriin. Edellisistä on -jo ollut puhetta lisäännön, metaforan ja metonymian yhteydessä; mutta -tietysti eivät tämänlaatuiset olijoitsemiset kaikki liity näihin -kuvaimiin, vaan yleiskäsitteen saattaa semmoisenaan tuoda esiin -personioituna. Niin esim. Schillerin murhenäytelmässä "Die Braut von -Messinä", jossa Don Cesar lausuu: "Voimallinen sovittaja on kuolema. — -Viha leppyy, ja ihana sääli kumartuu itkevänä sisarenkuvana uurnan yli, -lempeällä syleilyllä lähestyen." Kuolema, viha ja sääli muuttuvat -olioimisen kautta eläviksi henkilöiksi, ja viimeksimainittu saapi Don -Cesarin syvästi liikutetussa mielessä hänen armaan sisarensa muodon; -siitä sitten kehittyy kaunis, plastillinen kuvaelma, ikäänkuin -veistoteos. — Jälkimmäistäkin lajia, tavallisinta, joka luo henkeä -elottomiin tai lisää elollisuutta, mainittakoon muutamia esimerkkejä. -Kiven raikas luonnonkäsitys ilmaantuu siinäkin, että hänen onnistuu -herättää eloa jokapäiväisimmissäkin luonnon ilmiöissä. Ottakaamme -muutamia niistä runsaista esimerkeistä, joita "Seitsemässä Veljeksessä" -on tarjona. Hallaa kuvataan näin: "Kuin hauta oli äänetön ja kylmä tämä -yö, ja pellon povella makasi harmaa halla kuin tukehuttava painajainen +fantasian-tuotteissa, tavataan runsaasti olijoitsemisen kuvia, sekä +sellaisia, joissa henkilöiksi kuvataan abstraktisia käsitteitä, että +semmoisiakin, joissa elottomia esineitä tehdään elollisiksi tai +elollisia koroitetaan korkeampaan elollisuuden piiriin. Edellisistä on +jo ollut puhetta lisäännön, metaforan ja metonymian yhteydessä; mutta +tietysti eivät tämänlaatuiset olijoitsemiset kaikki liity näihin +kuvaimiin, vaan yleiskäsitteen saattaa semmoisenaan tuoda esiin +personioituna. Niin esim. Schillerin murhenäytelmässä "Die Braut von +Messinä", jossa Don Cesar lausuu: "Voimallinen sovittaja on kuolema. — +Viha leppyy, ja ihana sääli kumartuu itkevänä sisarenkuvana uurnan yli, +lempeällä syleilyllä lähestyen." Kuolema, viha ja sääli muuttuvat +olioimisen kautta eläviksi henkilöiksi, ja viimeksimainittu saapi Don +Cesarin syvästi liikutetussa mielessä hänen armaan sisarensa muodon; +siitä sitten kehittyy kaunis, plastillinen kuvaelma, ikäänkuin +veistoteos. — Jälkimmäistäkin lajia, tavallisinta, joka luo henkeä +elottomiin tai lisää elollisuutta, mainittakoon muutamia esimerkkejä. +Kiven raikas luonnonkäsitys ilmaantuu siinäkin, että hänen onnistuu +herättää eloa jokapäiväisimmissäkin luonnon ilmiöissä. Ottakaamme +muutamia niistä runsaista esimerkeistä, joita "Seitsemässä Veljeksessä" +on tarjona. Hallaa kuvataan näin: "Kuin hauta oli äänetön ja kylmä tämä +yö, ja pellon povella makasi harmaa halla kuin tukehuttava painajainen nuoren immen kukoistavalla povella. Ja seuraavana aamuna katseli -aurinko murheisella silmällä yön tekoja, hyyrteistä, jäätynyttä -laihopeltoa." Lukija helposti huomaa sitä vaihtelevain kuvalauseiden -rikkautta, jota tämä paikka uhkuilee, mutta erittäin, miten halla sekä -aurinko ja yö esiintyvät elävästi olijoituina. Toisessa paikassa -kerrotaan: "sen (huoneen) poutaisella katolla hyppeli päivän -hopeakimmeltävä lämmin". Samalla kuin lämmin tässä tulee elolliseksi, -liikkuvaksi olennoksi, saadaan sekä siihen liittyvän epiteetin että -predikaattiverbin kautta selvä kuva helteisen päivänpaisteen -välkkeestä. — Joulupuuta Oksanen puhuttelee samannimisessä runossaan -ja nimittää kuusen pojaksi, joka antaa sille erityisen individisyyden. -Usein on olijoitseminen, niinkuin tässäkin, pantu yhteen puhuttelun -kanssa, niin Runebergin "Kehtolaulussa sydämmelleni" ja "Muuttolinnut" -nimisessä runossa, Oksasen runoissa "Lähteelle kadussa" ja "Etelälle", -muita esimerkkejä mainitsematta.</p> +aurinko murheisella silmällä yön tekoja, hyyrteistä, jäätynyttä +laihopeltoa." Lukija helposti huomaa sitä vaihtelevain kuvalauseiden +rikkautta, jota tämä paikka uhkuilee, mutta erittäin, miten halla sekä +aurinko ja yö esiintyvät elävästi olijoituina. Toisessa paikassa +kerrotaan: "sen (huoneen) poutaisella katolla hyppeli päivän +hopeakimmeltävä lämmin". Samalla kuin lämmin tässä tulee elolliseksi, +liikkuvaksi olennoksi, saadaan sekä siihen liittyvän epiteetin että +predikaattiverbin kautta selvä kuva helteisen päivänpaisteen +välkkeestä. — Joulupuuta Oksanen puhuttelee samannimisessä runossaan +ja nimittää kuusen pojaksi, joka antaa sille erityisen individisyyden. +Usein on olijoitseminen, niinkuin tässäkin, pantu yhteen puhuttelun +kanssa, niin Runebergin "Kehtolaulussa sydämmelleni" ja "Muuttolinnut" +nimisessä runossa, Oksasen runoissa "Lähteelle kadussa" ja "Etelälle", +muita esimerkkejä mainitsematta.</p> <p>Hyvin usein olijoitseminen ja metafora sulavat yhteen tai kietoutuvat -toisiinsa. Kaunis esimerkki siitä, kuinka kiihtynyt mieliala +toisiinsa. Kaunis esimerkki siitä, kuinka kiihtynyt mieliala luonnosta etsii vertauskuvia omille tunteilleen ja samalla olijoitsee -luonnon-ilmiöt, on se kohta Erkon Ainon neljännessä näytöksessä, jossa -Aino vastaukseksi äidin kehoituksille lausuu: "Ei kuki revitty ruoho" -(joka sisältää metaforan), mutta sitten äkkiä asettaa ulpukan sijaansa +luonnon-ilmiöt, on se kohta Erkon Ainon neljännessä näytöksessä, jossa +Aino vastaukseksi äidin kehoituksille lausuu: "Ei kuki revitty ruoho" +(joka sisältää metaforan), mutta sitten äkkiä asettaa ulpukan sijaansa ja kuvailee sen mielentilaa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Tuossa ulppu umpinainen,<br /></span> -<span class="i0">Jonka on sydän salassa.<br /></span> +<span class="i0">Jonka on sydän salassa.<br /></span> <span class="i0">Kainostellen, verhon alla<br /></span> -<span class="i0">Näki se suloista unta<br /></span> +<span class="i0">Näki se suloista unta<br /></span> <span class="i0">Aamusta, joka avaisi<br /></span> -<span class="i0">Sen sydämmen auringolle. —<br /></span> +<span class="i0">Sen sydämmen auringolle. —<br /></span> <span class="i0">Valhettelevat unoset! —<br /></span> -<span class="i0">Sen väkisti aukaisenkos?<br /></span> -<span class="i0">Armotonta! lausuit äiti.<br /></span> -<span class="i0">Tok' aukaisen säälimättä!<br /></span> +<span class="i0">Sen väkisti aukaisenkos?<br /></span> +<span class="i0">Armotonta! lausuit äiti.<br /></span> +<span class="i0">Tok' aukaisen säälimättä!<br /></span> </div></div> -<p>Silloin ajatukset taas kääntyvät hänen omaan itseensä: "kuka on -säälinyt minua?" — mutta sitten hän taas jatkaa tuota olijoitsevaa -vertaelmaa, joka vihdoin muuttuu draamalliseksi toiminnaksi, kun hän -repii ulpukan lehdet ja heittää ne luotansa. Kukan ja hänen omat -kärsimyksensä vuorotellen täyttävät hänen mielensä ja sekaantuvat +<p>Silloin ajatukset taas kääntyvät hänen omaan itseensä: "kuka on +säälinyt minua?" — mutta sitten hän taas jatkaa tuota olijoitsevaa +vertaelmaa, joka vihdoin muuttuu draamalliseksi toiminnaksi, kun hän +repii ulpukan lehdet ja heittää ne luotansa. Kukan ja hänen omat +kärsimyksensä vuorotellen täyttävät hänen mielensä ja sekaantuvat toisiinsa.</p> -<p>Olijoitsemisessa ei aina kuvata esineitä henkilöiksi, vaan esitetään -muutoinkin eläviksi olennoiksi, liikkuviksi, lentäviksi j.n.e. -Mutta suomalaisessa kansanrunoudessa tavataan vielä erityinen -individualiseerauksen muoto: abstraktiset käsitteet esiintyvät -elottomina esineinä, esim. huolet y.m.; runot kääritään kerälle, -sovitetaan sommelolle, vedetään kelkalla kotihin j.n.e. O. Relander -lukee nämä kuvaimet yhdessä personioimisen kanssa "olennoimiseen".<a name="FNanchor_89" id="FNanchor_89"></a><a href="#Footnote_89" class="fnanchor">[89]</a> -Kun olijoitsemisessa eli personifikatsioonissa on pääasia eläväksi -kuvaileminen, ihmisen luo lähestyttäminen (siis suunta aistillisemmasta -henkisempään), vaan tässä päinvastoin on kysymys abstraktisen käsitteen -saattamisesta aistilliseksi, niin tämä olennoimisen laji pikemmin on +<p>Olijoitsemisessa ei aina kuvata esineitä henkilöiksi, vaan esitetään +muutoinkin eläviksi olennoiksi, liikkuviksi, lentäviksi j.n.e. +Mutta suomalaisessa kansanrunoudessa tavataan vielä erityinen +individualiseerauksen muoto: abstraktiset käsitteet esiintyvät +elottomina esineinä, esim. huolet y.m.; runot kääritään kerälle, +sovitetaan sommelolle, vedetään kelkalla kotihin j.n.e. O. Relander +lukee nämä kuvaimet yhdessä personioimisen kanssa "olennoimiseen".<a name="FNanchor_89" id="FNanchor_89"></a><a href="#Footnote_89" class="fnanchor">[89]</a> +Kun olijoitsemisessa eli personifikatsioonissa on pääasia eläväksi +kuvaileminen, ihmisen luo lähestyttäminen (siis suunta aistillisemmasta +henkisempään), vaan tässä päinvastoin on kysymys abstraktisen käsitteen +saattamisesta aistilliseksi, niin tämä olennoimisen laji pikemmin on luettava metaforaan kuin personioimiseen. — Sama kirjoittaja -huomauttaa vielä eräästä toisesta olennoimisen lajista, kun nimittäin -sisälliselle, henkiselle tosiasialle pannaan ulkonainen syy. Tätäkin -kuvaannollisuuden muotoa ehkä sopisi paraiten katsoa metaforaksi. Sama -tutkija mainitsee vielä tunteen levenemistä,<a name="FNanchor_90" id="FNanchor_90"></a><a href="#Footnote_90" class="fnanchor">[90]</a> jolloin ympäröivää +huomauttaa vielä eräästä toisesta olennoimisen lajista, kun nimittäin +sisälliselle, henkiselle tosiasialle pannaan ulkonainen syy. Tätäkin +kuvaannollisuuden muotoa ehkä sopisi paraiten katsoa metaforaksi. Sama +tutkija mainitsee vielä tunteen levenemistä,<a name="FNanchor_90" id="FNanchor_90"></a><a href="#Footnote_90" class="fnanchor">[90]</a> jolloin ympäröivää luontoa kuvataan osalliseksi runoilijan omiin tunteisiin. Niin sanotaan -esim. eräässä kansanlaulussa:</p> +esim. eräässä kansanlaulussa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kun mie istuin, maa iloitsi,<br /></span> <span class="i0">Kun makasin, maa riemuitsi,<br /></span> -<span class="i0">Kussa seisoin, seinä paistoi,<br /></span> +<span class="i0">Kussa seisoin, seinä paistoi,<br /></span> <span class="i0">Kun mie tanssin, tanner keikkui,<br /></span> -<span class="i0">Kun kävin, käki kukahti.<br /></span> +<span class="i0">Kun kävin, käki kukahti.<br /></span> </div></div> -<p>Samaten myös tunnetussa Kantelettaren runossa "Armahan kulku". Enimmät -näistä kuvaimista ovat selvää olijoitsemista, mutt'ei kaikki. O. -Relander lukee tunteen levenemisen pääasiallisesti olennoimiseen, mutta -huomauttaa aivan oikein, ett'eivät kaikki sen muodot siihen kuulu.</p> +<p>Samaten myös tunnetussa Kantelettaren runossa "Armahan kulku". Enimmät +näistä kuvaimista ovat selvää olijoitsemista, mutt'ei kaikki. O. +Relander lukee tunteen levenemisen pääasiallisesti olennoimiseen, mutta +huomauttaa aivan oikein, ett'eivät kaikki sen muodot siihen kuulu.</p> <hr class="tb" /> -<p>Äsken puheena olleet kuvaannollisuuden keinot, metafora ja täydellinen -vertaus, metonymia ja synekdoke, olijoitseminen sekä lisääntö ovat -kuvalauseiden päämuodot; kaikki muut ovat vaan näiden muodostuksia. -Allegoria, niinkuin jo sanottiin, on pitkittyvä metafora, <i>kuvaus</i> -perustuu havainnollisten erityiskohtien yhteenliittämiseen -kokonaiskuvaksi ja esittämiseen sattuvain sanojen avulla, ja +<p>Äsken puheena olleet kuvaannollisuuden keinot, metafora ja täydellinen +vertaus, metonymia ja synekdoke, olijoitseminen sekä lisääntö ovat +kuvalauseiden päämuodot; kaikki muut ovat vaan näiden muodostuksia. +Allegoria, niinkuin jo sanottiin, on pitkittyvä metafora, <i>kuvaus</i> +perustuu havainnollisten erityiskohtien yhteenliittämiseen +kokonaiskuvaksi ja esittämiseen sattuvain sanojen avulla, ja <i>kiertolause</i> (paraphrasis), joka esineen sijaan asettaa yhden tai -useampia sen ominaisuuksista, on likeistä sukua kuvaukselle, samalla -kuin se muistuttaa epiteettiä. Samoin muutkin sisällyksen kuvaimet -liittyvät enemmän tai vähemmän yllämainittuihin päämuotoihin. -Ottakaamme niistä vaan <i>allusiooni eli viittaus</i> tarkempaan -huomioon. Se on lähellä metaforaa ja vertausta ja tekee jonkun -käsitteen elävämmäksi osoittamalla tunnettuun esineeseen tai +useampia sen ominaisuuksista, on likeistä sukua kuvaukselle, samalla +kuin se muistuttaa epiteettiä. Samoin muutkin sisällyksen kuvaimet +liittyvät enemmän tai vähemmän yllämainittuihin päämuotoihin. +Ottakaamme niistä vaan <i>allusiooni eli viittaus</i> tarkempaan +huomioon. Se on lähellä metaforaa ja vertausta ja tekee jonkun +käsitteen elävämmäksi osoittamalla tunnettuun esineeseen tai tapahtumaan. Allusiooni saattaa toisinaan olla hyvinkin vaikuttavainen, -kun se sielussa herättää viehättäviä mielikuvasarjoja. Sen pohja ja +kun se sielussa herättää viehättäviä mielikuvasarjoja. Sen pohja ja perustus ovat mielteiden assosiatsiooni-lait, ja sen merkitys riippuu -siitä tunnetusta sielun-elämän säännöstä, että esteetinen mielihyvä -sangen usein on välillistä laatua ja muodostuu niiden tunteiden ja -muistiinjohdelmien mukaan, jotka yhtyvät johonkin mielikuvaan. Tärkeätä -on tietysti, että viittaus tarkoittaa tunnettua asiaa. Sentähden +siitä tunnetusta sielun-elämän säännöstä, että esteetinen mielihyvä +sangen usein on välillistä laatua ja muodostuu niiden tunteiden ja +muistiinjohdelmien mukaan, jotka yhtyvät johonkin mielikuvaan. Tärkeätä +on tietysti, että viittaus tarkoittaa tunnettua asiaa. Sentähden allusioonien laatu suuresti vaihtelee eri kansoissa ja eri aikoina. -Niin saattaa meillä pieni viittaus johonkin Kalevalan kohtaan täyttää +Niin saattaa meillä pieni viittaus johonkin Kalevalan kohtaan täyttää lukijan mielen kauniilla kuvilla; kansallis-eepoksemme ihanuudet -nostetaan hereille ja yhtyvät esitettävään aineeseen, vahvistaen sen -miellyttävää vaikutusta. Muukalainen tietysti ei voi tästä tuntea -mitään. Usein on moittimalla puhuttu siitä, kuinka entisinä aikoina -kreikkalais-roomalaista mytologiaa käytettiin runouden koristuksena. -Siinä epäilemättä mentiinkin liikoihin: mutta toiselta puolen on -muistettava, että klassillisesti sivistyneen lukijan eteen tämmöiset +nostetaan hereille ja yhtyvät esitettävään aineeseen, vahvistaen sen +miellyttävää vaikutusta. Muukalainen tietysti ei voi tästä tuntea +mitään. Usein on moittimalla puhuttu siitä, kuinka entisinä aikoina +kreikkalais-roomalaista mytologiaa käytettiin runouden koristuksena. +Siinä epäilemättä mentiinkin liikoihin: mutta toiselta puolen on +muistettava, että klassillisesti sivistyneen lukijan eteen tämmöiset viittaukset monesti asettivat antiikisen tarumaailman koko kauneuden ja -siten elähyttävästi vaikuttivat mielikuvitukseen ja tunteeseen. -Olivathan nämä runolliset kuvat silloin kaikkien sivistyneiden yhteistä +siten elähyttävästi vaikuttivat mielikuvitukseen ja tunteeseen. +Olivathan nämä runolliset kuvat silloin kaikkien sivistyneiden yhteistä omaisuutta. Toisin on tietysti nykyaikana, kun ei muinais-ajan runoutta -ja mytologiaa juuri paljon tunneta. Kuinka sellaiset kuvat, hyvällä -aistilla käytettyinä, voivat tehdä tosi-runollisen vaikutuksen, +ja mytologiaa juuri paljon tunneta. Kuinka sellaiset kuvat, hyvällä +aistilla käytettyinä, voivat tehdä tosi-runollisen vaikutuksen, todistavat useat Goethen ja Schillerin runoelmat; mainittakoon vaan -jälkimmäisen "Die Götter Griechenlands" ja "Das Eleusische Fest".</p> +jälkimmäisen "Die Götter Griechenlands" ja "Das Eleusische Fest".</p> -<p>Edellisessä on jo ollut runsaasti esimerkkejä siitä, kuinka samaa kuvaa -käy monella eri tavalla selittäminen ja kuinka kuvalauseet muutoinkin -monella monituisella tavalla liittyvät ja vaihtuvat toisiinsa. +<p>Edellisessä on jo ollut runsaasti esimerkkejä siitä, kuinka samaa kuvaa +käy monella eri tavalla selittäminen ja kuinka kuvalauseet muutoinkin +monella monituisella tavalla liittyvät ja vaihtuvat toisiinsa. Ajateltakoon vaan, miten personifikatsiooni voi olla milloin minkin -kuvalauseen yhteydessä.</p> +kuvalauseen yhteydessä.</p> <p>On paljon semmoisiakin kuvaannollisuuden keinoja, jotka muutamat -lukevat sisällyksen kuvaimiin, toiset lausemuotoihin. Sellainen on -<i>hyperbola eli liiennys</i>. Sisältäähän se usein selvän metaforan, +lukevat sisällyksen kuvaimiin, toiset lausemuotoihin. Sellainen on +<i>hyperbola eli liiennys</i>. Sisältäähän se usein selvän metaforan, metonymian tai synekdoken; mutta toiselta puolen se on kiihtyneen -tunteen ilmaus, joka erittäin pontevasti tahtoo tuoda esiin jotain -ajatusta. Kun esim. Väinämöinen kehuu hevosistaan, että on "vesi selvä -selkäluilla, rasvalampi lautasilla", niin tämä sisältää sekä -liiennyksen että metaforan. Samoin, kun sanotaan, että jossakin -taistelussa veri vuotaa virtanaan. Kun Julia pyytää yötä antamaan -hänelle Romeon tahi jakamaan hänet tähtiin, jotka kaunistaisivat +tunteen ilmaus, joka erittäin pontevasti tahtoo tuoda esiin jotain +ajatusta. Kun esim. Väinämöinen kehuu hevosistaan, että on "vesi selvä +selkäluilla, rasvalampi lautasilla", niin tämä sisältää sekä +liiennyksen että metaforan. Samoin, kun sanotaan, että jossakin +taistelussa veri vuotaa virtanaan. Kun Julia pyytää yötä antamaan +hänelle Romeon tahi jakamaan hänet tähtiin, jotka kaunistaisivat taivaan kannen, niin hyperbolinen metafora muuttuu allegoriaksi. Schillerin Maria Stuartissa sanotaan:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Hän aseellist' ei pelkää maailmaa,<br /></span> -<span class="i0">Keralla kansansa kun häll' on rauha.<br /></span> +<span class="i0">Hän aseellist' ei pelkää maailmaa,<br /></span> +<span class="i0">Keralla kansansa kun häll' on rauha.<br /></span> </div></div> -<p>Siinä hyperbola ja metonymia yhtyvät, samoin kuin hyperbola ja -synekdoke lauseessa: tuhat kertaa sen olen nähnyt.</p> +<p>Siinä hyperbola ja metonymia yhtyvät, samoin kuin hyperbola ja +synekdoke lauseessa: tuhat kertaa sen olen nähnyt.</p> <hr class="tb" /> -<p>Toinen kuvainten päälaji on muodolliset kuvaannollisuuden +<p>Toinen kuvainten päälaji on muodolliset kuvaannollisuuden keinot eli <i>lausemuodot</i> (varsinaiset <i>figuurat</i>). Olen jo -sanonut niiden osoittavan sitä erityistä arvoa, jota pannaan -yksityiskäsitteeseen tai kokonaiseen ajatukseen; niissä ovat siis -vaikuttajina pääasiallisesti tunne ja arvostelutoimi. Tuota arvonpanoa -ilmaistaan usein puhtaasti kielellisillä keinoilla, ennen kaikkea -lausekorolla ja sanojen järjestyksellä; sellaisia ovat myöskin -<i>inversiooni eli sanojen siirto, asyndesis (siteettömyys) ja -polysyndesis (monisiteisyys), ellipsi eli poisheitto</i> y.m. Nämä -kuuluvat yhtä hyvin kieliopin kuin runous-opin ja stylistiikan alalle. -Mainittakoon vaan, että luonnollinen lausekorko ja sanainjärjestys -runoudessakin on varteen-otettava, niin että niiden vaatimuksia -noudatetaan runomittaa rakennettaissa ja ett'ei käytetä sopimattomia -inversiooneja. — Muutamat lausemuodot lähestyvät sisällyksen kuvaimia, +sanonut niiden osoittavan sitä erityistä arvoa, jota pannaan +yksityiskäsitteeseen tai kokonaiseen ajatukseen; niissä ovat siis +vaikuttajina pääasiallisesti tunne ja arvostelutoimi. Tuota arvonpanoa +ilmaistaan usein puhtaasti kielellisillä keinoilla, ennen kaikkea +lausekorolla ja sanojen järjestyksellä; sellaisia ovat myöskin +<i>inversiooni eli sanojen siirto, asyndesis (siteettömyys) ja +polysyndesis (monisiteisyys), ellipsi eli poisheitto</i> y.m. Nämä +kuuluvat yhtä hyvin kieliopin kuin runous-opin ja stylistiikan alalle. +Mainittakoon vaan, että luonnollinen lausekorko ja sanainjärjestys +runoudessakin on varteen-otettava, niin että niiden vaatimuksia +noudatetaan runomittaa rakennettaissa ja ett'ei käytetä sopimattomia +inversiooneja. — Muutamat lausemuodot lähestyvät sisällyksen kuvaimia, ollen havainnollisia, kuvailevia, niinkuin esim. <i>kokoaminen</i>, -joka kuitenkin pääasiallisesti on tunteen ilmaus. Toisilla on +joka kuitenkin pääasiallisesti on tunteen ilmaus. Toisilla on draamallinen luonne; semmoisia ovat <i>huudahdus, kysymys ja vastaus, puhuttelu</i> (joka muuten yhtyy olijoitsemiseen). Toiset taas -ilmoittavat erityistä tunteen vilkkautta, varsinkin tunteen enenemistä -tai vähenemistä: <i>kiihtymys eli yltyminen (climax), vaikeneminen +ilmoittavat erityistä tunteen vilkkautta, varsinkin tunteen enenemistä +tai vähenemistä: <i>kiihtymys eli yltyminen (climax), vaikeneminen (aposiopesis), pleonasmi, kertoominen</i> j.n.e. Muutamat lausemuodot -panevat painoa johonkin erityiskohtaan; niillä on etupäässä loogillinen -luonne. Tätä laatua ovat <i>vastakohta</i> muunnoksineen (<i>antithesis, -oksymoron ja kontrasti</i>), <i>paradoksi, kieltämys</i>, samoin myös itse -puhujan lausuma <i>epäilys tai vastaväite</i> j.n.e. Kieltopuolisesti, -vastakohdan esittämisellä, ilmoittaa ajatuksen myös <i>ironia eli -sala-iva</i>, josta jo on puhuttu koomillisuuden yhteydessä. Mutta se sopii -lukea siihenkin figuura-ryhmään, joka osoittaa tunteen suurempaa tai -vähempää vilkkautta, koska se sisältää jonkunlaista luonnollisen -lausumis-innon pidättämistä.</p> - -<p>Usein kuvalauseetkin tekevät saman vaikutuksen kuin lausemuodot, -varsinkin metafora, vertaus ja epiteetti; sillä ne käsitteet, joita ne -tarkoittavat, ilmaistaan samalla arvokkaiksi, lämpimän tunteen +panevat painoa johonkin erityiskohtaan; niillä on etupäässä loogillinen +luonne. Tätä laatua ovat <i>vastakohta</i> muunnoksineen (<i>antithesis, +oksymoron ja kontrasti</i>), <i>paradoksi, kieltämys</i>, samoin myös itse +puhujan lausuma <i>epäilys tai vastaväite</i> j.n.e. Kieltopuolisesti, +vastakohdan esittämisellä, ilmoittaa ajatuksen myös <i>ironia eli +sala-iva</i>, josta jo on puhuttu koomillisuuden yhteydessä. Mutta se sopii +lukea siihenkin figuura-ryhmään, joka osoittaa tunteen suurempaa tai +vähempää vilkkautta, koska se sisältää jonkunlaista luonnollisen +lausumis-innon pidättämistä.</p> + +<p>Usein kuvalauseetkin tekevät saman vaikutuksen kuin lausemuodot, +varsinkin metafora, vertaus ja epiteetti; sillä ne käsitteet, joita ne +tarkoittavat, ilmaistaan samalla arvokkaiksi, lämpimän tunteen kannattamiksi.</p> -<p>Lausemuotoja on ääretön paljous, eikä niiden luetteleminen ja -selittäminen tässä voi tulla kysymykseen. Niinkuin auringon valo, eri -esineitä kohdatessaan, välkkyelee lukemattomissa eri värivivahduksissa, -niin myös henkisen elämän ilmaisija, kieli, taipuu moniin monituisiin -muotoihin eri ajatuksia tulkitessaan, sen mukaan, missä suhteessa julki -lausuttavat asiat ovat ihmisen sielun-elämään, ja siitä syntyvä +<p>Lausemuotoja on ääretön paljous, eikä niiden luetteleminen ja +selittäminen tässä voi tulla kysymykseen. Niinkuin auringon valo, eri +esineitä kohdatessaan, välkkyelee lukemattomissa eri värivivahduksissa, +niin myös henkisen elämän ilmaisija, kieli, taipuu moniin monituisiin +muotoihin eri ajatuksia tulkitessaan, sen mukaan, missä suhteessa julki +lausuttavat asiat ovat ihmisen sielun-elämään, ja siitä syntyvä vilkkaus, voima ja vaihtelevaisuus antaa esitykselle erinomaisen -viehätyksen.</p> +viehätyksen.</p> <hr class="tb" /> -<p>Ennenkuin jätän kuvaannollisuuden, tulee vielä parilla sanalla muistaa -erästä ilmiötä, joka on kuvaannollisuuden ja sointuisuuden rajalla, -nimittäin äänillä kuvailemista.. <i>Äänenmukailu (onomatopoieesis)</i> -on oikeastaan kielellinen ilmiö, joka esiintyy tavallisessa puheessa -yhtä hyvin kuin runoudessakin, mutta jolla samasta syystä kuin -kuvaannollisuudella yleensä on erityinen tehtävänsä tällä alalla. -Varsinkin luonnonrunoudessa se tulee laajalti käytäntöön; Kalevalan ja -muun kansanrunoutemme sattuvat äänenkuvaukset ovat kaikille tunnetut. -Mutta taiderunoudessakin Suomen runotar mielellään käyttää -äänenmukailua. Muistakaamme vaan, kuinka taitavasti Oksanen Schillerin +<p>Ennenkuin jätän kuvaannollisuuden, tulee vielä parilla sanalla muistaa +erästä ilmiötä, joka on kuvaannollisuuden ja sointuisuuden rajalla, +nimittäin äänillä kuvailemista.. <i>Äänenmukailu (onomatopoieesis)</i> +on oikeastaan kielellinen ilmiö, joka esiintyy tavallisessa puheessa +yhtä hyvin kuin runoudessakin, mutta jolla samasta syystä kuin +kuvaannollisuudella yleensä on erityinen tehtävänsä tällä alalla. +Varsinkin luonnonrunoudessa se tulee laajalti käytäntöön; Kalevalan ja +muun kansanrunoutemme sattuvat äänenkuvaukset ovat kaikille tunnetut. +Mutta taiderunoudessakin Suomen runotar mielellään käyttää +äänenmukailua. Muistakaamme vaan, kuinka taitavasti Oksanen Schillerin Kellolaulun suomennoksessa sovittaa yhteen onomatopoieetisia sanoja:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Piiput horjuu, hirret jyskää,<br /></span> -<span class="i0">Maahan sortuin pylväät ryskää,<br /></span> -<span class="i0">Pylväät ryskää, räystäät särkyy,<br /></span> -<span class="i0">äitit tyskää, lapset parkuu;<br /></span> +<span class="i0">Piiput horjuu, hirret jyskää,<br /></span> +<span class="i0">Maahan sortuin pylväät ryskää,<br /></span> +<span class="i0">Pylväät ryskää, räystäät särkyy,<br /></span> +<span class="i0">äitit tyskää, lapset parkuu;<br /></span> </div></div> <p>ja Erkko antaa Ainonsa lausua:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Nyt sohina, nyt tohina<br /></span> -<span class="i0">Yllä, alla ankarasti;<br /></span> -<span class="i0">Ves' sihinä, ves' sähinä,<br /></span> +<span class="i0">Yllä, alla ankarasti;<br /></span> +<span class="i0">Ves' sihinä, ves' sähinä,<br /></span> <span class="i0">Aaltojen vihainen virta.<br /></span> </div></div> @@ -13004,480 +12967,480 @@ Kellolaulun suomennoksessa sovittaa yhteen onomatopoieetisia sanoja:</p> Sointuisuus.</h3> -<p>Runous on ihanteellisten mielikuvain esittämistä ja vaatii sentähden, -(niinkuin jo on huomautettu,) että sen välittäjäkin, kieli, ilmaisee -sisällyksen kauneutta; mitä tarkemmin kieli vastaa sisällystä, ei -ainoastaan sanojen valintaan ja yhteensovittamiseen nähden, vaan -soinnunkin puolesta, sitä täydellisemmin runous täyttää tehtävänsä. -Sisällyksen sopusuhtaisuus ilmaantuu ulkonaisestikin määrätyssä -poljennossa eli rytmissä. Niin on runous luonut itsellensä oman +<p>Runous on ihanteellisten mielikuvain esittämistä ja vaatii sentähden, +(niinkuin jo on huomautettu,) että sen välittäjäkin, kieli, ilmaisee +sisällyksen kauneutta; mitä tarkemmin kieli vastaa sisällystä, ei +ainoastaan sanojen valintaan ja yhteensovittamiseen nähden, vaan +soinnunkin puolesta, sitä täydellisemmin runous täyttää tehtävänsä. +Sisällyksen sopusuhtaisuus ilmaantuu ulkonaisestikin määrätyssä +poljennossa eli rytmissä. Niin on runous luonut itsellensä oman kannattajan, <i>runomittaisen kielen eli runokielen</i>, joka on sen -varsinainen ilmoituskeino. Tämä ikäänkuin nostaa esityksen korkeampaan -aatteelliseen piiriin; kielen sointukin herättää meissä sen tunnelman, -että jokapäiväisen elämän alangolta olemme kohonneet ihanteiden -kukkuloille. Muutamat runouden lajit, etupäässä ne, jotka liikkuvat -tosiolojen pohjalla, käyttävät kyllä suorasanaista muotoa; niin on -romaanin ja novellin laita, joiden esityskeino aina on proosa; myös -idylli, satu ja muut eepillisen runouden pienemmät lajit ovat usein +varsinainen ilmoituskeino. Tämä ikäänkuin nostaa esityksen korkeampaan +aatteelliseen piiriin; kielen sointukin herättää meissä sen tunnelman, +että jokapäiväisen elämän alangolta olemme kohonneet ihanteiden +kukkuloille. Muutamat runouden lajit, etupäässä ne, jotka liikkuvat +tosiolojen pohjalla, käyttävät kyllä suorasanaista muotoa; niin on +romaanin ja novellin laita, joiden esityskeino aina on proosa; myös +idylli, satu ja muut eepillisen runouden pienemmät lajit ovat usein suorasanaisia, samoin kuin monesti karakteristisesti kuvaileva -näytelmäkin. Yleensä karakteristinen taidetapa sekä koomillisuus -suosivat proosallista muotoa; idealistinen esityslaatu sitä vastoin -enimmiten turvautuu runomittaiseen kieleen. Mutta niissäkin +näytelmäkin. Yleensä karakteristinen taidetapa sekä koomillisuus +suosivat proosallista muotoa; idealistinen esityslaatu sitä vastoin +enimmiten turvautuu runomittaiseen kieleen. Mutta niissäkin tapauksissa, jolloin runous tyytyy suorasanaiseen kieleen, muodostaa se -sitä omien tarkoitustensa mukaan, sekä valitsemalla erikoisempia sanoja -ja lausetapoja että myös käyttämällä sointuisampaa rytmiä, kuin mitä -havaitaan tavallisessa proosassa. Ajateltakoon vaan sitä kaunista, -korvaa kuihkovaa sointua, joka meitä viehättää Ahon kertomuksissa. Jos -nykyisempi realismi joskus tästä poikkeaakin, ei se voi yleistä sääntöä -kumota. Kaikkialla runoudessa ja muussakin kirjallisuudessa yhtä hyvin -kuin suullisessakin esityksessä, kun käsitellään korkeampia asioita tai -lausutaan syvempiä tunteita, noudatetaan jonkunlaista poljentoa; mutta -säännöllisenä, ihan tarkkamääräisenä rytmi esiintyy runokielessä.</p> - -<p>Poljento syntyy siitä, että ne tavuut, jotka koron tai laajuuden -vaikutuksesta tulevat erittäin kuuluviin, sopusointuisessa -järjestyksessä vaihtelevat vähemmän huomattavien kanssa, eli +sitä omien tarkoitustensa mukaan, sekä valitsemalla erikoisempia sanoja +ja lausetapoja että myös käyttämällä sointuisampaa rytmiä, kuin mitä +havaitaan tavallisessa proosassa. Ajateltakoon vaan sitä kaunista, +korvaa kuihkovaa sointua, joka meitä viehättää Ahon kertomuksissa. Jos +nykyisempi realismi joskus tästä poikkeaakin, ei se voi yleistä sääntöä +kumota. Kaikkialla runoudessa ja muussakin kirjallisuudessa yhtä hyvin +kuin suullisessakin esityksessä, kun käsitellään korkeampia asioita tai +lausutaan syvempiä tunteita, noudatetaan jonkunlaista poljentoa; mutta +säännöllisenä, ihan tarkkamääräisenä rytmi esiintyy runokielessä.</p> + +<p>Poljento syntyy siitä, että ne tavuut, jotka koron tai laajuuden +vaikutuksesta tulevat erittäin kuuluviin, sopusointuisessa +järjestyksessä vaihtelevat vähemmän huomattavien kanssa, eli toisin sanoen: <i>poljento eli rytmi</i> on <i>nousujen ja laskujen</i> harmoonillinen vaihtelu. Mutta kun nousut ja laskut aivan -säännöllisesti seuraavat toisiansa, syntyy <i>runomitta</i>, joka on +säännöllisesti seuraavat toisiansa, syntyy <i>runomitta</i>, joka on runokielen perustus.</p> <p>Runomitta-opin eli metriikan alkuperusteet ovat yleisesti tuttuja, -jonka tähden tässä vaan kajoan sen pääpiirteihin.<a name="FNanchor_91" id="FNanchor_91"></a><a href="#Footnote_91" class="fnanchor">[91]</a> Noususta ja -yhdestä tai kahdesta laskusta<a name="FNanchor_92" id="FNanchor_92"></a><a href="#Footnote_92" class="fnanchor">[92]</a> muodostuu <i>runopolvi eli -runojalka</i>, ja kahden tai useamman runopolven yhdistyksestä -syntyy <i>säe (eli värsy)</i>. Säkeet eli "rytmilliset tahdit" sopii -suorastaan liittää yhteen runoelmaksi; mutta usein määrätty -luku säkeitä, joko yhtäläisiä tai erinkaltaisia, järjestetään -<i>säkeistöihin eli stroofeihin</i>. — Nousun merkkinä on nykyajan -runous-opissa —, joka alkuansa osoitti pitkää tavuuta, laskun -merkkinä v, entinen lyhyen tavuun ilmoitin.</p> +jonka tähden tässä vaan kajoan sen pääpiirteihin.<a name="FNanchor_91" id="FNanchor_91"></a><a href="#Footnote_91" class="fnanchor">[91]</a> Noususta ja +yhdestä tai kahdesta laskusta<a name="FNanchor_92" id="FNanchor_92"></a><a href="#Footnote_92" class="fnanchor">[92]</a> muodostuu <i>runopolvi eli +runojalka</i>, ja kahden tai useamman runopolven yhdistyksestä +syntyy <i>säe (eli värsy)</i>. Säkeet eli "rytmilliset tahdit" sopii +suorastaan liittää yhteen runoelmaksi; mutta usein määrätty +luku säkeitä, joko yhtäläisiä tai erinkaltaisia, järjestetään +<i>säkeistöihin eli stroofeihin</i>. — Nousun merkkinä on nykyajan +runous-opissa —, joka alkuansa osoitti pitkää tavuuta, laskun +merkkinä v, entinen lyhyen tavuun ilmoitin.</p> <p>Erilaisilla runopolvilla on kullakin oma luonteensa. Ylimalkain -kaksitavuiset osoittavat tyynempää, enemmän hillittyä tunnetta, -kolmitavuiset enemmän vilkkautta. Noususta alkavat, alenevat polvet -sisältävät jotakin vakavaa, ikäänkuin edeltäpäin harkittua ja varmaa, -ylenevät eli laskusta alkavat sitävastoin jotakin pyrkimystä, eteenpäin -tunkeutumista. Tämä antaa noille neljälle, nykyään käytännössä olevalla -runopolvelle, trokaiolle, jambille, daktylille ja anapestille, sekä +kaksitavuiset osoittavat tyynempää, enemmän hillittyä tunnetta, +kolmitavuiset enemmän vilkkautta. Noususta alkavat, alenevat polvet +sisältävät jotakin vakavaa, ikäänkuin edeltäpäin harkittua ja varmaa, +ylenevät eli laskusta alkavat sitävastoin jotakin pyrkimystä, eteenpäin +tunkeutumista. Tämä antaa noille neljälle, nykyään käytännössä olevalla +runopolvelle, trokaiolle, jambille, daktylille ja anapestille, sekä niiden monenlaisille yhdistyksille erityisen, miten milloinkin -vaihtelevan värityksen. Trokaio sopii sentähden kaikenlaisten -mielialojen ja kuvausten ilmituojaksi, joissa ei ilo eikä suru ylly -suurempaan kiihkoon tai levottomuuteen; daktylillä on sama vakava -luonto, mutta enemmän vilkkautta ja juhlallisuutta, joka jo vanhastaan -on tehnyt siitä nimen-omaan epopean kannattajan. Jambia on suosittu -varsinkin näytelmärunoudessa, johon sen etenevä poljento tekee sen -erittäin sopivaksi, samalla kuin siinä kuitenkin on sen verran -rauhallisuutta, että se kelpaa levollisempiakin kohtia kuvailemaan. -Enimmän vilkkautta on anapestissä; se onkin siitä syystä omansa -esittelemään iloista mielentilaa, nopeasti vaihtelevia kuvia tai -levottomasti värähteleviä tunteita. Jos daktylit tai anapestit -paikoittain vaihdetaan spondeioihin, niin nämä antavat esitykselle +vaihtelevan värityksen. Trokaio sopii sentähden kaikenlaisten +mielialojen ja kuvausten ilmituojaksi, joissa ei ilo eikä suru ylly +suurempaan kiihkoon tai levottomuuteen; daktylillä on sama vakava +luonto, mutta enemmän vilkkautta ja juhlallisuutta, joka jo vanhastaan +on tehnyt siitä nimen-omaan epopean kannattajan. Jambia on suosittu +varsinkin näytelmärunoudessa, johon sen etenevä poljento tekee sen +erittäin sopivaksi, samalla kuin siinä kuitenkin on sen verran +rauhallisuutta, että se kelpaa levollisempiakin kohtia kuvailemaan. +Enimmän vilkkautta on anapestissä; se onkin siitä syystä omansa +esittelemään iloista mielentilaa, nopeasti vaihtelevia kuvia tai +levottomasti värähteleviä tunteita. Jos daktylit tai anapestit +paikoittain vaihdetaan spondeioihin, niin nämä antavat esitykselle raskaan tai surumielisen vivahduksen.</p> <p>Nousussa olevalla tavuulla on <i>runokorko</i>; mutta kaikilla -nousuilla ei ole kuitenkaan yhtä suuri paino. Muutamilla on vahvempi -korko kuin muilla, ja näitä painavampia nousuja runokoron nimitys -oikeastaan tarkoittaa. Niinhän trokaio- ja jambisäkeissä voimallisempi +nousuilla ei ole kuitenkaan yhtä suuri paino. Muutamilla on vahvempi +korko kuin muilla, ja näitä painavampia nousuja runokoron nimitys +oikeastaan tarkoittaa. Niinhän trokaio- ja jambisäkeissä voimallisempi paino tavallisesti on joka toisella nousulla, joten runopolvet -liittyvät kaksittain yhteen, muodostaen <i>kaksoispolvia eli -dipodioita</i>. Kolmitavuiset runojalat eivät yhdisty dipodioiksi, vaan -niissä saa jokainen nousu runokoron. Tärkeätä on, että runokorko, jos -mahdollista, yhdistetään lausekorkoon, s.o. runokorolliseen kohtaan on -asetettava semmoinen tavuu, joka muutoinkin, lauseen sisällyksen -johdosta, on pontevammin äännettävä. Tämä on tehokkaimpia keinoja -värsyn sujuvuuden ja tenhoovaisuuden aikaansaamiseksi. Kuinka -miellyttävä sointu on esim. seuraavissa säkeissä:</p> +liittyvät kaksittain yhteen, muodostaen <i>kaksoispolvia eli +dipodioita</i>. Kolmitavuiset runojalat eivät yhdisty dipodioiksi, vaan +niissä saa jokainen nousu runokoron. Tärkeätä on, että runokorko, jos +mahdollista, yhdistetään lausekorkoon, s.o. runokorolliseen kohtaan on +asetettava semmoinen tavuu, joka muutoinkin, lauseen sisällyksen +johdosta, on pontevammin äännettävä. Tämä on tehokkaimpia keinoja +värsyn sujuvuuden ja tenhoovaisuuden aikaansaamiseksi. Kuinka +miellyttävä sointu on esim. seuraavissa säkeissä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Silloin soimaan alkaa kumma kannel,<br /></span> <span class="i0">Luonnon laajan suuri lauluharppu,<br /></span> -<span class="i0">Soittavi myrskyä maailmaan,<br /></span> +<span class="i0">Soittavi myrskyä maailmaan,<br /></span> <span class="i0">Soittavi untelot toimintaan;<br /></span> -<span class="i0">Luoden vinhoja tuulispäitä<br /></span> -<span class="i0">Velloo vyöryjä laineiden,<br /></span> -<span class="i0">Reutoo, murskavi merten jäitä,<br /></span> -<span class="i0">Laulaa laulua keväimen.<br /></span> +<span class="i0">Luoden vinhoja tuulispäitä<br /></span> +<span class="i0">Velloo vyöryjä laineiden,<br /></span> +<span class="i0">Reutoo, murskavi merten jäitä,<br /></span> +<span class="i0">Laulaa laulua keväimen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i17">(K. Leino.)<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Sitte laskisin tähtirihman<br /></span> -<span class="i0">Aallon helmahan helkkymään,<br /></span> -<span class="i0">Tähtirihman ja sädevihman<br /></span> -<span class="i0">Toisin aaltohon välkkymään.<br /></span> +<span class="i0">Sitte laskisin tähtirihman<br /></span> +<span class="i0">Aallon helmahan helkkymään,<br /></span> +<span class="i0">Tähtirihman ja sädevihman<br /></span> +<span class="i0">Toisin aaltohon välkkymään.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i14">(P. Cajander.)<br /></span> </div></div> -<p>Kuinka laimeilta sitävastoin tuntuvat sellaiset säkeet, joissa -runokorkoa poljetaan, siitä tarjoavat esimerkkejä monet vanhemman ajan +<p>Kuinka laimeilta sitävastoin tuntuvat sellaiset säkeet, joissa +runokorkoa poljetaan, siitä tarjoavat esimerkkejä monet vanhemman ajan runot.</p> -<p>Mutta joskus runokoron ja lausekoron ristiriita, taitavasti käytettynä, -tekee erittäin hyvänkin vaikutuksen, kun runokorottamaan paikkaan -joutunut lausekorollinen tavuu ja sen edustama käsite sen kautta saa -enemmän merkitystä. Niin esim.</p> +<p>Mutta joskus runokoron ja lausekoron ristiriita, taitavasti käytettynä, +tekee erittäin hyvänkin vaikutuksen, kun runokorottamaan paikkaan +joutunut lausekorollinen tavuu ja sen edustama käsite sen kautta saa +enemmän merkitystä. Niin esim.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0"><i>Iha</i>nainen hän oli, kaunoinen,<br /></span> +<span class="i0"><i>Iha</i>nainen hän oli, kaunoinen,<br /></span> <span class="i0">Oli puhtoinen kuni pulmonen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i15">(P. Cajander.)<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mitä vielä, kun läks' <i>veri</i> vaan!<br /></span> +<span class="i0">Mitä vielä, kun läks' <i>veri</i> vaan!<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i27">(Oksanen.)<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Suomeni suur', <i>jalo</i>peuran.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i21">(A. Jännes.)<br /></span> +<span class="i21">(A. Jännes.)<br /></span> </div></div> -<p>Toinen seikka, joka ansaitsee erityistä huomiota, on runosäkeiden ja -lauseiden keskinäinen suhde. Hyvä on, jos suinkin on mahdollista, että -jokainen säe muodostaa täydellisen ajatuksen, joko kokonaisen lauseen -tai kumminkin itsenäisen osan lauseesta. Ajatusten paloittelemista eri -säkeisiin, jota ranskalaiset osoittavat sanalla enjambement, tulee siis -mahdollisuuden mukaan karttaa. Hajanaiselta tuntuu rytmi tällaisissa -värsyissä:</p> +<p>Toinen seikka, joka ansaitsee erityistä huomiota, on runosäkeiden ja +lauseiden keskinäinen suhde. Hyvä on, jos suinkin on mahdollista, että +jokainen säe muodostaa täydellisen ajatuksen, joko kokonaisen lauseen +tai kumminkin itsenäisen osan lauseesta. Ajatusten paloittelemista eri +säkeisiin, jota ranskalaiset osoittavat sanalla enjambement, tulee siis +mahdollisuuden mukaan karttaa. Hajanaiselta tuntuu rytmi tällaisissa +värsyissä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Voimat murti petäjäinen, karttui<br /></span> -<span class="i0">Yhä kurjuus, tauti viimein tarttui...<br /></span> -<span class="i0">Isän, äidin, veikan, siskon vei se<br /></span> +<span class="i0">Voimat murti petäjäinen, karttui<br /></span> +<span class="i0">Yhä kurjuus, tauti viimein tarttui...<br /></span> +<span class="i0">Isän, äidin, veikan, siskon vei se<br /></span> <span class="i0">Armotonna mullan poveen, — ei se<br /></span> -<span class="i0">Sääliskellyt. — Yksin jäin mä; mutta<br /></span> -<span class="i0">Kärsimähän mieron surkeutta.<br /></span> +<span class="i0">Sääliskellyt. — Yksin jäin mä; mutta<br /></span> +<span class="i0">Kärsimähän mieron surkeutta.<br /></span> </div></div> -<p>Kaikki runoudenlajit eivät ole kuitenkaan tässä suhteessa yhtä arkoja. -Haitallisin tämä säkeiden yhteenkiertyminen on lyyrillisessä +<p>Kaikki runoudenlajit eivät ole kuitenkaan tässä suhteessa yhtä arkoja. +Haitallisin tämä säkeiden yhteenkiertyminen on lyyrillisessä runoudessa, varsinkin laulettavaksi aiotussa; useimmin se ilmaantuu -draamallisessa, jossa puhekielen mukailu helposti voi sitä aiheuttaa. -Toisinaan, kun rajua kiihkoa tai intohimoa esitetään, saattaa se olla +draamallisessa, jossa puhekielen mukailu helposti voi sitä aiheuttaa. +Toisinaan, kun rajua kiihkoa tai intohimoa esitetään, saattaa se olla hyvin kuvailevaakin ja siis oikeutettua, esim.:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Suo anteeks, rakkahani, — min' en tohdi;<br /></span> <span class="i0">Tapaavat mun. Tuo onnirikas Caesar<br /></span> <span class="i0">Ei voittosaatollensa koristusta<br /></span> -<span class="i0">Minusta saa. Jos terää, voimaa, pistint'<br /></span> -<span class="i0">On kyyssä, myrkyssä ja veitsess' yhä,<br /></span> +<span class="i0">Minusta saa. Jos terää, voimaa, pistint'<br /></span> +<span class="i0">On kyyssä, myrkyssä ja veitsess' yhä,<br /></span> <span class="i0">Niin turvass' olen. Vaimosi Octavia,<br /></span> -<span class="i0">Tuo salamiettijä ja kainosilmä,<br /></span> +<span class="i0">Tuo salamiettijä ja kainosilmä,<br /></span> <span class="i0">Ei kunniata voittaakseen saa mua<br /></span> -<span class="i0">Mitellä katseillaan. — Antonius, tule!<br /></span> +<span class="i0">Mitellä katseillaan. — Antonius, tule!<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">(Shakespeare, Antonius ja Cleopatra).<a name="FNanchor_93" id="FNanchor_93"></a><a href="#Footnote_93" class="fnanchor">[93]</a><br /></span> </div></div> -<p>Huomattava on vielä jaon tärkeys, — ei ainoastaan säännöllisen -tahtilevon, vaan tavallisenkin leikkauksen, — jota säkeen kauneus -välttämättömästi vaatii. Etenkin trokaiot ja jambit voivat jaon -puutteessa helposti käydä yksitoikkoisiksi, jos käytetään +<p>Huomattava on vielä jaon tärkeys, — ei ainoastaan säännöllisen +tahtilevon, vaan tavallisenkin leikkauksen, — jota säkeen kauneus +välttämättömästi vaatii. Etenkin trokaiot ja jambit voivat jaon +puutteessa helposti käydä yksitoikkoisiksi, jos käytetään yksin-omaisesti kaksi- tai nelitavuisia sanoja.</p> <p>Runomitta laskee runokielelle vakavan pohjan; <i>kaunistuskeinot</i>, -sointu ja kerto, lisäävät sille suloa ja somuutta. Sopivasti kyllä on -edellistä verrattu kuvapatsaan muotoon veistotaiteessa tai kuvan -piirustukseen maalaustaiteessa, jälkimmäistä taas väriin, joka -taideteokselle antaa elävyyttä ja luonnollisuutta. Runomitta on +sointu ja kerto, lisäävät sille suloa ja somuutta. Sopivasti kyllä on +edellistä verrattu kuvapatsaan muotoon veistotaiteessa tai kuvan +piirustukseen maalaustaiteessa, jälkimmäistä taas väriin, joka +taideteokselle antaa elävyyttä ja luonnollisuutta. Runomitta on runouden plastillinen puoli; kaunistuskeinot edustavat sen -sisäkohtaista puolta, tajuntaa ja tunnetta. Sentähden kreikkalaiset, -jotka taiteessa pääasiallisesti harrastavat plastillisuutta, eivät -runoudessakaan käyttäneet mitään kaunistuskeinoja; uudempi runous -sitävastoin ennen kaikkea vuotaa itsekohtaisen sielun-elämän +sisäkohtaista puolta, tajuntaa ja tunnetta. Sentähden kreikkalaiset, +jotka taiteessa pääasiallisesti harrastavat plastillisuutta, eivät +runoudessakaan käyttäneet mitään kaunistuskeinoja; uudempi runous +sitävastoin ennen kaikkea vuotaa itsekohtaisen sielun-elämän rikkaudesta, ja niin loppusoinnullakin, joka nimen-omaan on -tunteellisuuden osoitus, tässä on tärkeä sija. Eri kaunistuskeinojen -käytäntö tai käyttämättömyys riippuu kuitenkin suureksi osaksi eri +tunteellisuuden osoitus, tässä on tärkeä sija. Eri kaunistuskeinojen +käytäntö tai käyttämättömyys riippuu kuitenkin suureksi osaksi eri kielten luonnosta. Niin esim. suomen kielen vokaalirikkaus ja -suhteellinen köyhyys konsonanttiäänteistä ihan luonnollisesti vie +suhteellinen köyhyys konsonanttiäänteistä ihan luonnollisesti vie alkusointuun; sellaiset kielet, joissa on paljon konsonantteja ja -verrattain vähän vokaaleja, kehoittavat päinvastoin loppusoinnun -viljelemiseen. Näistä seikoista puhutaan edempänä enemmän.</p> +verrattain vähän vokaaleja, kehoittavat päinvastoin loppusoinnun +viljelemiseen. Näistä seikoista puhutaan edempänä enemmän.</p> -<p><i>Sointu</i> on, niinkuin tiedetään, kolmea laatua: <i>alkusointu +<p><i>Sointu</i> on, niinkuin tiedetään, kolmea laatua: <i>alkusointu (allitteratsiooni), loppusointu (riimi) ja puolisointu (assonansi). -Alkusointu</i> eli kahden tai useamman sanan alkuäänteiden yhtäläisyys -ilmaantuu jo muinais-ajoista asti runollisena kaunistuksena sekä -germanilaisilla että suomensukuisilla kansoilla. Muinaisgermanilaisessa -runoudessa se noudattaa tarkkoja sääntöjä; niin esim. vanhimman -saksalaisen runouden kahdeksannousuisessa kokonaissäkeessä yleensä -kaksi alkusointua edellisessä puolisäkeessä vastaa yhtä jälkimmäisessä. +Alkusointu</i> eli kahden tai useamman sanan alkuäänteiden yhtäläisyys +ilmaantuu jo muinais-ajoista asti runollisena kaunistuksena sekä +germanilaisilla että suomensukuisilla kansoilla. Muinaisgermanilaisessa +runoudessa se noudattaa tarkkoja sääntöjä; niin esim. vanhimman +saksalaisen runouden kahdeksannousuisessa kokonaissäkeessä yleensä +kaksi alkusointua edellisessä puolisäkeessä vastaa yhtä jälkimmäisessä. Paitsi muinaissuomalaisissa runoissa tavataan alkusointua -myös mordvalaisilla y.m. suomalais-ugrilaisilla kansoilla. -Alkusoinnun erinomainen sopivaisuus meidän kieleen tekee, ett'ei se +myös mordvalaisilla y.m. suomalais-ugrilaisilla kansoilla. +Alkusoinnun erinomainen sopivaisuus meidän kieleen tekee, ett'ei se ainoastaan esiinny kaikenlaisissa vanhoissa lauseenparsissa ja -sanain-yhdistyksissä, sananlaskuissa j.n.e., vaan että sitä -usein käytetään nykyisemmässäkin runoudessa, vieläpä joskus -suorasanaisessakin kirjallisuudessa. Se tekeekin hyvän vaikutuksen, -sillä ehdolla, ett'ei se ole tavoiteltua. Niin esim. seuraavissa -värsyissä:</p> +sanain-yhdistyksissä, sananlaskuissa j.n.e., vaan että sitä +usein käytetään nykyisemmässäkin runoudessa, vieläpä joskus +suorasanaisessakin kirjallisuudessa. Se tekeekin hyvän vaikutuksen, +sillä ehdolla, ett'ei se ole tavoiteltua. Niin esim. seuraavissa +värsyissä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kuusten alla seisoo suojus,<br /></span> -<span class="i0">Sepä katto-torvestaan<br /></span> +<span class="i0">Sepä katto-torvestaan<br /></span> <span class="i0">Sukkelasti suitsuttavi<br /></span> -<span class="i0">Säkeniä ilmahan.<br /></span> +<span class="i0">Säkeniä ilmahan.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Säkenet ne säihkyellen<br /></span> +<span class="i0">Säkenet ne säihkyellen<br /></span> <span class="i0">Tuulen kanssa tanssivat,<br /></span> <span class="i0">Heloittavat hetken aian,<br /></span> <span class="i0">Tuikahtavat, — sammuvat.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Lämmintä ei niistä lähde,<br /></span> -<span class="i0">Valkene ei valju yö,<br /></span> -<span class="i0">Mut ne kertoo, kuinka siellä<br /></span> -<span class="i0">Ahkera on alla työ.<br /></span> +<span class="i0">Lämmintä ei niistä lähde,<br /></span> +<span class="i0">Valkene ei valju yö,<br /></span> +<span class="i0">Mut ne kertoo, kuinka siellä<br /></span> +<span class="i0">Ahkera on alla työ.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i18">(Oksanen.)<br /></span> </div></div> -<p><i>Loppusointu</i>, s.o. kahden tai useamman sanan loppuäänteiden -täydellinen yhtäläisyys, asetetaan, niinkuin nimikin osoittaa, -enimmiten säkeiden loppuun; harvinaiset ovat säkeensisäiset soinnut, -kuten esim. "Suomen valta" nimisessä runossa: "Suomen kieli, Suomen +<p><i>Loppusointu</i>, s.o. kahden tai useamman sanan loppuäänteiden +täydellinen yhtäläisyys, asetetaan, niinkuin nimikin osoittaa, +enimmiten säkeiden loppuun; harvinaiset ovat säkeensisäiset soinnut, +kuten esim. "Suomen valta" nimisessä runossa: "Suomen kieli, Suomen mieli", ja "Yksi mieli, yksi kieli". Loppusointuna saattaa olla yksi -tai kaksi, joskus myös kolme tai neljä tavuuta. Yksitavuisia riimejä on +tai kaksi, joskus myös kolme tai neljä tavuuta. Yksitavuisia riimejä on vanhastaan sanottu "miespuolisiksi" niiden muka vahvemman soinnun vuoksi (suo: luo, sain: vain), kaksitavuisia "naispuolisiksi", koska ne -antavat säkeille hellemmän luonteen (hieno: vieno, laine: maine). +antavat säkeille hellemmän luonteen (hieno: vieno, laine: maine). Kolmi- ja nelitavuiset loppusoinnut ovat oikeastaan yksi- ja -kaksitavuisia, joiden molemmat edelliset tavuut niin-ikään sointuvat +kaksitavuisia, joiden molemmat edelliset tavuut niin-ikään sointuvat yhteen (sulkevat: kulkevat, koreasti: soreasti). — Jo vanhimpina aikoina tavataan loppusointua useilla kansoilla: kiinalaisilla, -arabialaisilla ja kelteillä; keltiläisestä runoudesta se luultavasti on +arabialaisilla ja kelteillä; keltiläisestä runoudesta se luultavasti on tullut yleis-eurooppalaiseen runouteen; sana "riimi" ("rhim") onkin -keltiläistä alkuperää. Vanhan ajan loppupuolella esiintyy loppusointu -ensiksi kristillisen seurakunnan varhaisimmissa virsissä, ja niistä se +keltiläistä alkuperää. Vanhan ajan loppupuolella esiintyy loppusointu +ensiksi kristillisen seurakunnan varhaisimmissa virsissä, ja niistä se sitten siirtyy germanilaisten ja romanilaisten kansojen hengelliseen -runouteen. Edellisten keskuudessa se syrjäytti alkusoinnun ja -jälkimmäisten runotuotteissa se astui latinankielen prosodisen +runouteen. Edellisten keskuudessa se syrjäytti alkusoinnun ja +jälkimmäisten runotuotteissa se astui latinankielen prosodisen runorakennuksen sijaan.</p> <p><i>Puolisointu</i> on vaillinainen loppusointu, jossa ainoastaan -vokaalit ovat soinnussa keskenään, esim. turva: hurja, soit: tois. Sitä -käytetään toisinaan loppusoinnun sijaisena; mutta muutamat kansat, -etenkin espanjalaiset viljelevät sitä säännöllisesti loppusoinnun +vokaalit ovat soinnussa keskenään, esim. turva: hurja, soit: tois. Sitä +käytetään toisinaan loppusoinnun sijaisena; mutta muutamat kansat, +etenkin espanjalaiset viljelevät sitä säännöllisesti loppusoinnun asemesta.</p> <p><i>Kerto eli parallelismi</i>, s.o. saman ajatuksen kertaus -kahdessa (joskus useammassakin) säkeessä, on meille hyvin tuttu -muinaisrunoudestamme. Mutta itämaalaistenkin kirjallisuudessa, esim. -Raamatun runollisissa kirjoissa sitä tapaamme, niinkuin seuraavassa +kahdessa (joskus useammassakin) säkeessä, on meille hyvin tuttu +muinaisrunoudestamme. Mutta itämaalaistenkin kirjallisuudessa, esim. +Raamatun runollisissa kirjoissa sitä tapaamme, niinkuin seuraavassa Psaltarin kuvauksessa:</p> <blockquote> -<p>Herran puut ovat nestettä täynnä: Libanonin cedripuut, jotka hän on +<p>Herran puut ovat nestettä täynnä: Libanonin cedripuut, jotka hän on istuttanut.</p> -<p>Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.</p> +<p>Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.</p> -<p>Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot jänisten.</p> +<p>Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot jänisten.</p> <p>(Ingmanin suomennos.)</p></blockquote> -<p>Kauniisti on esim. Juhani Aho osannut mukailla tätä raamatullista +<p>Kauniisti on esim. Juhani Aho osannut mukailla tätä raamatullista kertoa tunnelmakuvassaan "Juhannus-aatto".</p> -<p>Kerto muutoin niin läheisesti liittyy muinaissuomalaiseen runomuotoon, -että tarkempi selonteko siitä paraiten annetaan sen yhteydessä. Se -sopiikin erittäin hyvin vanhan kansanrunoutemme tyyneen esitystapaan; +<p>Kerto muutoin niin läheisesti liittyy muinaissuomalaiseen runomuotoon, +että tarkempi selonteko siitä paraiten annetaan sen yhteydessä. Se +sopiikin erittäin hyvin vanhan kansanrunoutemme tyyneen esitystapaan; mutta uuden-aikaisen runouden vilkkaampi ajatusjuoksu on saattanut sen -käytännöstä syrjäytymään.</p> +käytännöstä syrjäytymään.</p> <hr class="tb" /> <p>Runokielen perusteet vaihtelevat eri kielien mukaan. Muinaiskansat, kreikkalaiset ja roomalaiset, rakensivat runomittansa laajuudelle -eivätkä käyttäneet erityisiä kaunistuskeinoja, vaan palkitsivat ne -moninaisilla väririkkailla runomitoilla. Siihen antoi aihetta kreikan +eivätkä käyttäneet erityisiä kaunistuskeinoja, vaan palkitsivat ne +moninaisilla väririkkailla runomitoilla. Siihen antoi aihetta kreikan ja latinan omituinen luonto; varsinkin laajuuden ylivalta perustui -antiikisissa kielissä tavattaviin rytmillisiin suhteisiin, niissä kun +antiikisissa kielissä tavattaviin rytmillisiin suhteisiin, niissä kun tavuitten pituus ja lyhyys oli paljoa huomattavampi kuin korko. Ihan -päinvastoin germanilaiset kielet antavat melkein yksin-omaisesti -korolle arvoa; laajuudella on niiden nykyisellä kehityskannalla hyvin -vähän merkitystä eikä se sanottavasti vaikuta runomuotoon. Korolliset +päinvastoin germanilaiset kielet antavat melkein yksin-omaisesti +korolle arvoa; laajuudella on niiden nykyisellä kehityskannalla hyvin +vähän merkitystä eikä se sanottavasti vaikuta runomuotoon. Korolliset tavuut siis pannaan nousuun, korottomat laskuun. Kaunistuskeinoista ne -erittäin suosivat loppusointua, samoin kuin romanilaisetkin kielet. -Edellisessä jo viitattiin siihen, että uudemmassa runoudessa vallitseva -tunteellisuus on edistänyt loppusoinnun käyttämistä; mutta epäilemättä -se alkuansa on germanilaisten ja romanilaisten kielten äännesuhteiden +erittäin suosivat loppusointua, samoin kuin romanilaisetkin kielet. +Edellisessä jo viitattiin siihen, että uudemmassa runoudessa vallitseva +tunteellisuus on edistänyt loppusoinnun käyttämistä; mutta epäilemättä +se alkuansa on germanilaisten ja romanilaisten kielten äännesuhteiden aiheuttama. Romanilaisilla kansoilla on loppusointu kaiken runouden -välttämätön tunnusmerkki. Ranskan kielessä ei ole laajuutta eikä juuri -korkoakaan; sentähden ranskalaisessa runoudessa ei tavuitten laatua -oteta huomioon, vaan ainoastaan niiden luku sekä lausekorko. — Unkarin -kieli on, mitä koron ja laajuuden keskinäiseen suhteeseen tulee, -yleensä samalla kannalla kuin suomen kieli; mutta alkuperäinen -unkarilainen runomuoto perustunee pääasiallisesti runo- ja -lausekorkoon, joka yhdistää useampia tavuita määräpituisiksi ryhmiksi. -— Kaikesta tästä erilaisuudesta tullaan siihen päätökseen, että -runokielen säännöt ovat johdettavat kunkin kielen omasta luonnosta.</p> - -<p>Suomen kielessä sekä korko että laajuus tulevat selvästi kuuluviin, -mutta korko on valtavampi. Niiden kummankin tärkeys ilmenee -muinaissuomalaisesta runomuodostakin, jossa molemmat ovat määrääjinä. +välttämätön tunnusmerkki. Ranskan kielessä ei ole laajuutta eikä juuri +korkoakaan; sentähden ranskalaisessa runoudessa ei tavuitten laatua +oteta huomioon, vaan ainoastaan niiden luku sekä lausekorko. — Unkarin +kieli on, mitä koron ja laajuuden keskinäiseen suhteeseen tulee, +yleensä samalla kannalla kuin suomen kieli; mutta alkuperäinen +unkarilainen runomuoto perustunee pääasiallisesti runo- ja +lausekorkoon, joka yhdistää useampia tavuita määräpituisiksi ryhmiksi. +— Kaikesta tästä erilaisuudesta tullaan siihen päätökseen, että +runokielen säännöt ovat johdettavat kunkin kielen omasta luonnosta.</p> + +<p>Suomen kielessä sekä korko että laajuus tulevat selvästi kuuluviin, +mutta korko on valtavampi. Niiden kummankin tärkeys ilmenee +muinaissuomalaisesta runomuodostakin, jossa molemmat ovat määrääjinä. Koron vaikutuksesta kielen poljento on trokaillinen; sanan -ensimmäisellä tavuulla on pääkorko, joka sitten sattuu joka toiselle -tavuulle. Tämä kielen rytmillinen luonto on ikäänkuin kuva -suomalaisesta kansallisluonteesta; vahva pääkorko sanan ensimmäisellä -tavuulla hallitsee koko äänneryhmää ja määrää alusta alkaen suunnan, -josta ei sitten enää poiketa; ajatusjuoksu on edeltäpäin vakaantunut, +ensimmäisellä tavuulla on pääkorko, joka sitten sattuu joka toiselle +tavuulle. Tämä kielen rytmillinen luonto on ikäänkuin kuva +suomalaisesta kansallisluonteesta; vahva pääkorko sanan ensimmäisellä +tavuulla hallitsee koko äänneryhmää ja määrää alusta alkaen suunnan, +josta ei sitten enää poiketa; ajatusjuoksu on edeltäpäin vakaantunut, valmiiksi harkittu, suorana vastakohtana vilkasluontoisten -etelämaalaisten usein jambin-luontoiselle rytmille, jossa puheen korko -siirtyy edemmäksi, sanojen ja lauseiden loppupuoleen, ilmaisten -epävarmaa, satunnaisten mielenvaikutusten johtamaa pyrkimystä. Sama on +etelämaalaisten usein jambin-luontoiselle rytmille, jossa puheen korko +siirtyy edemmäksi, sanojen ja lauseiden loppupuoleen, ilmaisten +epävarmaa, satunnaisten mielenvaikutusten johtamaa pyrkimystä. Sama on huomattavissa suomen kielen lauseopillisessakin rakennuksessa; -painavimmat käsitteet asetetaan yleensä lauseen alkupuoleen. Mutta -koron ohessa laajuudellakin on paljoa suurempi tärkeys kuin esim. -germanilaisissa kielissä. Meidän kielellä on siis yhtäläisyyttä sekä -antiikisten että germanilaisten kielten kanssa: edellisten kanssa -siinä, että korko ja laajuus ovat riippumattomat toisistaan ja -korotontenkin tavuitten pituus saa täyden arvonsa, ja jälkimmäisten +painavimmat käsitteet asetetaan yleensä lauseen alkupuoleen. Mutta +koron ohessa laajuudellakin on paljoa suurempi tärkeys kuin esim. +germanilaisissa kielissä. Meidän kielellä on siis yhtäläisyyttä sekä +antiikisten että germanilaisten kielten kanssa: edellisten kanssa +siinä, että korko ja laajuus ovat riippumattomat toisistaan ja +korotontenkin tavuitten pituus saa täyden arvonsa, ja jälkimmäisten kanssa, koska korko kuitenkin hallitsee lausumistapaa. Aikojen kuluessa onkin koron ylivalta huomattavasti enennyt ja vakaantunut. Runomitta on -siis nykyaikana pääasiallisesti rakennettava samalle perustukselle kuin -viimeksimainituissa kielissä. Huomiota ansaitsee sekin puheen-alaisten -kielten yhtäläisyys, että pääkorko suomessa, samoin kuin saksassa ja +siis nykyaikana pääasiallisesti rakennettava samalle perustukselle kuin +viimeksimainituissa kielissä. Huomiota ansaitsee sekin puheen-alaisten +kielten yhtäläisyys, että pääkorko suomessa, samoin kuin saksassa ja ruotsissa, aina on kantatavuulla. Mutta kahdessa suhteessa on olemassa -tärkeä erilaisuus. Ensiksi, niinkuin jo mainittiin, laajuudella -suomessa on monta vertaa suurempi arvo kuin germanilaisissa kielissä, -joka muun muassa tekee oikeat spondeiot mahdollisiksi ja erittäin +tärkeä erilaisuus. Ensiksi, niinkuin jo mainittiin, laajuudella +suomessa on monta vertaa suurempi arvo kuin germanilaisissa kielissä, +joka muun muassa tekee oikeat spondeiot mahdollisiksi ja erittäin vaikuttaa daktylien ja anapestien muodostukseen. Toiseksi suomessa on -säännöllinen sivukorko, jommoista ei ole yllämainituissa kielissä,<a name="FNanchor_94" id="FNanchor_94"></a><a href="#Footnote_94" class="fnanchor">[94]</a> -ja sentähden suomen kielen sivukorollisilla tavuilla on peräti toinen -rytmillinen arvo kuin niillä korottomilla tavuilla, jotka saksassa ja -ruotsissa asemansa johdosta satunnaisesti kelpaavat nousuun.<a name="FNanchor_95" id="FNanchor_95"></a><a href="#Footnote_95" class="fnanchor">[95]</a> Nämä -meidän kielen omituisuudet ovat runous-opissa pidettävät silmällä. +säännöllinen sivukorko, jommoista ei ole yllämainituissa kielissä,<a name="FNanchor_94" id="FNanchor_94"></a><a href="#Footnote_94" class="fnanchor">[94]</a> +ja sentähden suomen kielen sivukorollisilla tavuilla on peräti toinen +rytmillinen arvo kuin niillä korottomilla tavuilla, jotka saksassa ja +ruotsissa asemansa johdosta satunnaisesti kelpaavat nousuun.<a name="FNanchor_95" id="FNanchor_95"></a><a href="#Footnote_95" class="fnanchor">[95]</a> Nämä +meidän kielen omituisuudet ovat runous-opissa pidettävät silmällä. Koron rinnalla tulee laajuudellekin antaa arvoa, ja sivukoronkin merkitys on otettava varteen.</p> -<p>Suomen kielen rytmillisen luonteen tähden on trokaio sen luonnollisin -runopolvi, niinkuin se on alkuperäisinkin. Mutta kolmi- ja nelitavuiset -sanat yhtyvät aivan luonnollisesti kaksoispolviksi, ja samanlaisia -dipodioita syntyy siitäkin, että pitkissä sanoissa joka toinen +<p>Suomen kielen rytmillisen luonteen tähden on trokaio sen luonnollisin +runopolvi, niinkuin se on alkuperäisinkin. Mutta kolmi- ja nelitavuiset +sanat yhtyvät aivan luonnollisesti kaksoispolviksi, ja samanlaisia +dipodioita syntyy siitäkin, että pitkissä sanoissa joka toinen sivukorko on hiukan vahvempi; kaksitavuisistakin sanoista voi rakentua -kaksoispolvia, kun ne sovitetaan yhteen. Näin muodostuu ihan itsestään -rytmi: esim. leikkimään ja laulamahan; kultaisilla kunnahilla; -kaunistelemattomana;<a name="FNanchor_96" id="FNanchor_96"></a><a href="#Footnote_96" class="fnanchor">[96]</a> sitä itken, äiti rukka. Yhtä helposti -muodostuu korkosuhteiden muuttuessa muitakin trokaio-ryhmiä, niinkuin: -syksyn kolkko, synkkä ilta; raskahasti rannan aalto j.n.e. Mutta kun -koroton alkutavuu työntäytyy trokaiojen eteen, syntyy jambirytmi, -järjestyen toisiansa seuraaviksi jambi-ryhmiksi: sen kansa kaikki -kärsinyt; ja lahjat parhaat luonto suo y.m. Jos jambit eivät sukeukaan -yhtä luonnollisesti kielen tahdista kuin trokaiot, niin suomen kieli -sittenkin ilman vaikeutta mukaantuu jambimittaan, niinkuin jo nämä +kaksoispolvia, kun ne sovitetaan yhteen. Näin muodostuu ihan itsestään +rytmi: esim. leikkimään ja laulamahan; kultaisilla kunnahilla; +kaunistelemattomana;<a name="FNanchor_96" id="FNanchor_96"></a><a href="#Footnote_96" class="fnanchor">[96]</a> sitä itken, äiti rukka. Yhtä helposti +muodostuu korkosuhteiden muuttuessa muitakin trokaio-ryhmiä, niinkuin: +syksyn kolkko, synkkä ilta; raskahasti rannan aalto j.n.e. Mutta kun +koroton alkutavuu työntäytyy trokaiojen eteen, syntyy jambirytmi, +järjestyen toisiansa seuraaviksi jambi-ryhmiksi: sen kansa kaikki +kärsinyt; ja lahjat parhaat luonto suo y.m. Jos jambit eivät sukeukaan +yhtä luonnollisesti kielen tahdista kuin trokaiot, niin suomen kieli +sittenkin ilman vaikeutta mukaantuu jambimittaan, niinkuin jo nämä esimerkit osoittavat. Mutta useat sanat ja sanain-yhdistykset -aiheuttavat myöskin daktylien ja anapestien käytännön, esim. loistava, -saitko jo; ja se soi. Anapestejä ovat niin-ikään: joko sait, varo vaan, -koska edellisen sanan pääkorko on verrattain heikko laajuuden +aiheuttavat myöskin daktylien ja anapestien käytännön, esim. loistava, +saitko jo; ja se soi. Anapestejä ovat niin-ikään: joko sait, varo vaan, +koska edellisen sanan pääkorko on verrattain heikko laajuuden vahvistaman lausekoron rinnalla. Sekoittamattomat daktyli- ja anapestimitat ovat kuitenkin hankalat ja ilmaantuvat harvoin -suomenkielisessä runoudessa, jonka tähden daktyleja ja anapesteja -tavallisesti käytetään trokaiojen ja jambien yhteydessä.</p> +suomenkielisessä runoudessa, jonka tähden daktyleja ja anapesteja +tavallisesti käytetään trokaiojen ja jambien yhteydessä.</p> -<p>Huomattava, että tavuun asema vaikuttaa sen rytmilliseen arvoon. Niin -lyhyt koroton tavuu, jos se on samanlaisten tavuitten välillä, kelpaa -nousuun. Tämä tulee myös kysymykseen 3-tavuisissa runojaloissa.</p> +<p>Huomattava, että tavuun asema vaikuttaa sen rytmilliseen arvoon. Niin +lyhyt koroton tavuu, jos se on samanlaisten tavuitten välillä, kelpaa +nousuun. Tämä tulee myös kysymykseen 3-tavuisissa runojaloissa.</p> <p>Tunnettua on, kuinka suomalaista runomittaa eri aikoina on koetettu rakentaa eri perusteille, osittain sen mukaan, miten selitettiin vanhaa -kansallista runomittaa. Kun tämän vuosisadan alkupuolella ruvettiin -harrastamaan uuden-aikuisten runomuotojen käyttämistä, laskettiin +kansallista runomittaa. Kun tämän vuosisadan alkupuolella ruvettiin +harrastamaan uuden-aikuisten runomuotojen käyttämistä, laskettiin niiden pohjaksi yksinomaisesti korko, niinkuin huomataan Kallion -runosta "Oma maa". Kun sitten syntyi teoria, että muinaissuomalainen -runomitta oli perustettu laajuudelle, jolloin "pitkäksi luettava tavuu" -saattoi olla semmoinenkin, jossa ei ollut "pitkää eikä kaksoisääntiötä -eikä pääkorkoa",<a name="FNanchor_97" id="FNanchor_97"></a><a href="#Footnote_97" class="fnanchor">[97]</a> niin noita samoja sääntöjä sovitettiin nuoreen +runosta "Oma maa". Kun sitten syntyi teoria, että muinaissuomalainen +runomitta oli perustettu laajuudelle, jolloin "pitkäksi luettava tavuu" +saattoi olla semmoinenkin, jossa ei ollut "pitkää eikä kaksoisääntiötä +eikä pääkorkoa",<a name="FNanchor_97" id="FNanchor_97"></a><a href="#Footnote_97" class="fnanchor">[97]</a> niin noita samoja sääntöjä sovitettiin nuoreen taiderunouteenkin, jonka alustaksi siis tuli laajuus, mutta laajuus -yllämainitun teorian mukaan käsitettynä. E.A. Ingman oli sen innokkain -puolustaja; mutta myös Lönnrot ja Ahlqvist kannattivat tätä teoriaa, -vaikka myöhemmin siitä yhä enemmän vapautuivat. Jälkimmäinen esim. -kirjoitti tähän tapaan kauniin runonsa "Etelälle", jossa muun muassa on -säkeet:</p> +yllämainitun teorian mukaan käsitettynä. E.A. Ingman oli sen innokkain +puolustaja; mutta myös Lönnrot ja Ahlqvist kannattivat tätä teoriaa, +vaikka myöhemmin siitä yhä enemmän vapautuivat. Jälkimmäinen esim. +kirjoitti tähän tapaan kauniin runonsa "Etelälle", jossa muun muassa on +säkeet:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kosken kunna | hall' o | mani<br /></span> <span class="i0">Astuis aske | lin a | roin,<br /></span> -<span class="i0">Varo siinä vienoistani,<br /></span> -<span class="i0">Varo kuin mi | nä va | roin.<br /></span> +<span class="i0">Varo siinä vienoistani,<br /></span> +<span class="i0">Varo kuin mi | nä va | roin.<br /></span> </div></div> -<p>Ja "Savolaisen laulussa" säkeet:</p> +<p>Ja "Savolaisen laulussa" säkeet:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Johonka taivas loistehen<br /></span> <span class="i0">Ja sinens' yhdisti<br /></span> </div></div> -<p>alkuperäisesti kuuluivat:</p> +<p>alkuperäisesti kuuluivat:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Sekä sini suli.<br /></span> +<span class="i0">Sekä sini suli.<br /></span> </div></div> -<p>Mutta sittemmin on korko yhä enemmän päässyt voitolle suomalaisessa -runoudessa, osittain kenties siitä syystä, että antiikisten esikuvain -vaikutus on vähentynyt, mutta osittain ehkä myös jonkun yleisessä -puhekielessä tapahtuneen kehityksen johdosta. Nuorimmat runoilijamme -käsittelevät nykyään daktylia melkein samalla tavalla kuin Kallio -ylempänä mainitussa runossaan.</p> +<p>Mutta sittemmin on korko yhä enemmän päässyt voitolle suomalaisessa +runoudessa, osittain kenties siitä syystä, että antiikisten esikuvain +vaikutus on vähentynyt, mutta osittain ehkä myös jonkun yleisessä +puhekielessä tapahtuneen kehityksen johdosta. Nuorimmat runoilijamme +käsittelevät nykyään daktylia melkein samalla tavalla kuin Kallio +ylempänä mainitussa runossaan.</p> -<p>Pitäen silmällä eri runomuotojen käytäntöä suomenkielisessä runoudessa -sopii niitä tarkastaa kolmessa ryhmässä: 1) muinaissuomalainen +<p>Pitäen silmällä eri runomuotojen käytäntöä suomenkielisessä runoudessa +sopii niitä tarkastaa kolmessa ryhmässä: 1) muinaissuomalainen runomuoto, 2) antiikiset runomuodot ja 3) uudet runomuodot.</p> <hr class="tb" /> -<p>Sen jälkeen kun monella eri tavalla oli koetettu teoreetisesti selittää -muinaissuomalaisen runomitan sääntöjä, asetettiin ne vihdoin seuraavaan -selvään ja lyhyeen muotoon:<a name="FNanchor_98" id="FNanchor_98"></a><a href="#Footnote_98" class="fnanchor">[98]</a> <i>Pitkä korollinen (pää- tai -sivukorollinen) tavuu on aina nousussa, lyhyt pääkorollinen laskussa; -muut tavuut voivat olla missä tahansa</i>. Eli toisin sanoen: nousussa -saa olla millainen tavuu tahansa, paitsi lyhyt pääkorollinen, laskussa -mimmoinen hyvänsä, paitsi pitkä korollinen. Vielä on huomattava, että -ensimmäisessä runopolvessa saa käyttää millaisia tavuita hyvänsä ja -että niitä toisinaan saattaa olla enemmän kuin kaksi (kolme, jopa -joskus neljäkin). Yksitavuista sanaa ei panna koskaan säkeen -viimeiseksi. — Kalevalan runomitta noudattaa siis sekä korkoa että -laajuutta; sillä ainoastaan korolliset tavuut otetaan huomioon, mutta -laajuus määrää niiden aseman säkeessä.</p> +<p>Sen jälkeen kun monella eri tavalla oli koetettu teoreetisesti selittää +muinaissuomalaisen runomitan sääntöjä, asetettiin ne vihdoin seuraavaan +selvään ja lyhyeen muotoon:<a name="FNanchor_98" id="FNanchor_98"></a><a href="#Footnote_98" class="fnanchor">[98]</a> <i>Pitkä korollinen (pää- tai +sivukorollinen) tavuu on aina nousussa, lyhyt pääkorollinen laskussa; +muut tavuut voivat olla missä tahansa</i>. Eli toisin sanoen: nousussa +saa olla millainen tavuu tahansa, paitsi lyhyt pääkorollinen, laskussa +mimmoinen hyvänsä, paitsi pitkä korollinen. Vielä on huomattava, että +ensimmäisessä runopolvessa saa käyttää millaisia tavuita hyvänsä ja +että niitä toisinaan saattaa olla enemmän kuin kaksi (kolme, jopa +joskus neljäkin). Yksitavuista sanaa ei panna koskaan säkeen +viimeiseksi. — Kalevalan runomitta noudattaa siis sekä korkoa että +laajuutta; sillä ainoastaan korolliset tavuut otetaan huomioon, mutta +laajuus määrää niiden aseman säkeessä.</p> <p>Nousujen ja laskujen trokaio-tahti tulee oikeastaan vaan laulussa -selvästi kuuluviin; lausuttaessa pääsee sana- ja lausekorko voitolle. -Mutta tällöinkin Kalevalan runomitan omituinen säännöllisyys on +selvästi kuuluviin; lausuttaessa pääsee sana- ja lausekorko voitolle. +Mutta tällöinkin Kalevalan runomitan omituinen säännöllisyys on tajuttavana, ja vanhojen runojen muotoon tottunut korva helposti -loukkaantuu jokaisesta poikkeuksesta runomitan säännöistä. Koron +loukkaantuu jokaisesta poikkeuksesta runomitan säännöistä. Koron kannalta arvioituna se tuntuu jaksolta kaksi- ja kolmitavuisia tahteja, joille erilaiset laajuudensuhteet antavat monin tavoin vaihtelevan -soinnun ja värityksen. Kalevalan säkeen alkumuoto on nelipolvinen -trokaiosäe, jonka tahdit muodostuvat pitkällä tavuulla alkavista -kaksi- tai nelitavuisista sanoista; säännöllisimmät värsyt ovat siis +soinnun ja värityksen. Kalevalan säkeen alkumuoto on nelipolvinen +trokaiosäe, jonka tahdit muodostuvat pitkällä tavuulla alkavista +kaksi- tai nelitavuisista sanoista; säännöllisimmät värsyt ovat siis semmoiset kuin:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Nuorisossa nousevassa;<br /></span> -<span class="i0">Vyöltä vanhan Väinämöisen;<br /></span> -<span class="i0">Vilu mulle virttä virkkoi;<br /></span> +<span class="i0">Vyöltä vanhan Väinämöisen;<br /></span> +<span class="i0">Vilu mulle virttä virkkoi;<br /></span> </div></div> -<p>taikka myös, koska ensimmäisessä polvessa vallitsee täysi vapaus</p> +<p>taikka myös, koska ensimmäisessä polvessa vallitsee täysi vapaus</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Lajivirttä laulamahan,<br /></span> +<span class="i0">Lajivirttä laulamahan,<br /></span> </div></div> -<p>jossa säkeen alkutavuu on lyhyt.<a name="FNanchor_99" id="FNanchor_99"></a><a href="#Footnote_99" class="fnanchor">[99]</a> Mutta nämä trokaio-jaksot sopii +<p>jossa säkeen alkutavuu on lyhyt.<a name="FNanchor_99" id="FNanchor_99"></a><a href="#Footnote_99" class="fnanchor">[99]</a> Mutta nämä trokaio-jaksot sopii hajottaa monenlaisiksi tavuuryhmiksi, joten korkoon katsoen trokaiojen -rinnalle syntyy daktyleja. Niissä kohdin, missä säännöllinen -trokaio-tahti näin on rikottu, ei saa kuitenkaan olla pitkiä -pääkorollisia sanojen alkutavuita; sillä niiden kautta päärytmi liian -jyrkästi häiriintyisi. Näin syntyy, samalla kuin pysytään -alkuperäisessä poljennossa, viehättävä vaihtelevaisuus, ikäänkuin vieno -koron ja laajuuden kannattama runosäkeen aaltoileminen. Kuinka +rinnalle syntyy daktyleja. Niissä kohdin, missä säännöllinen +trokaio-tahti näin on rikottu, ei saa kuitenkaan olla pitkiä +pääkorollisia sanojen alkutavuita; sillä niiden kautta päärytmi liian +jyrkästi häiriintyisi. Näin syntyy, samalla kuin pysytään +alkuperäisessä poljennossa, viehättävä vaihtelevaisuus, ikäänkuin vieno +koron ja laajuuden kannattama runosäkeen aaltoileminen. Kuinka monenlaatuisia vivahduksia voi ilmaantua Kalevalan runomitassa, -havaitsee helposti, kun vertaa vain seuraavia säkeitä toisiinsa:</p> +havaitsee helposti, kun vertaa vain seuraavia säkeitä toisiinsa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Mieleni minun tekevi.<br /></span> @@ -13485,34 +13448,34 @@ havaitsee helposti, kun vertaa vain seuraavia säkeitä toisiinsa:</p> <span class="i0">Sanat suussani sulavat,<br /></span> <span class="i0">Hampahilleni hajoovat.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Nenässä utuisen niemen.<br /></span> +<span class="i0">Nenässä utuisen niemen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Puun sorean sortajata.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Kuuhuen kumottamatta.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Tieltä kuun kumottavaisen.<br /></span> +<span class="i0">Tieltä kuun kumottavaisen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Se leikkoi ikuisen lemmen.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Venosina veen selällä.<br /></span> +<span class="i0">Venosina veen selällä.<br /></span> </div></div> -<p>Muinaissuomalaisen runomuodon välttämättöminä kaunistuksina ovat -<i>alkusointu</i> ja <i>kerto</i>. Ahlqvist on ensin väitöskirjassaan -ja sitten "Suomen kielen rakennukseen" liitetyssä "runo-opissa" -laveasti tarkastellut näitä suomalaisen runouden ilmiöitä. Näihin -teoksiin pyydän saada viitata, mitä yksityisseikkoihin tulee.</p> +<p>Muinaissuomalaisen runomuodon välttämättöminä kaunistuksina ovat +<i>alkusointu</i> ja <i>kerto</i>. Ahlqvist on ensin väitöskirjassaan +ja sitten "Suomen kielen rakennukseen" liitetyssä "runo-opissa" +laveasti tarkastellut näitä suomalaisen runouden ilmiöitä. Näihin +teoksiin pyydän saada viitata, mitä yksityisseikkoihin tulee.</p> -<p>Täydellisen alkusoinnun muodostavat sellaiset sanat, joissa sekä -alkukonsonantit että niitä seuraavat vokaalit ovat samat tai jotka -alkavat samalla ääntiöllä: Suvun suuren surmasivat — aivoni +<p>Täydellisen alkusoinnun muodostavat sellaiset sanat, joissa sekä +alkukonsonantit että niitä seuraavat vokaalit ovat samat tai jotka +alkavat samalla ääntiöllä: Suvun suuren surmasivat — aivoni ajattelevi. Harvemmin ovat ainoastaan sointusanojen alkukonsonantit -yhdet, josta syntyvät "alkumyötäiset" säkeet, niinkuin Ahlqvist niitä -nimittää, ja joskus vokaalit ylimalkain, etenkin lähiheimoiset, -vastaavat toisiansa: Saarelle selälliselle — Otsoseni, ainoiseni. -Alkusointuja on säkeessä vähintäin kaksi, toisinaan kolme, harvoin -neljä. Välisti on samassa säkeessä kahtalainen alkusointu, esim. +yhdet, josta syntyvät "alkumyötäiset" säkeet, niinkuin Ahlqvist niitä +nimittää, ja joskus vokaalit ylimalkain, etenkin lähiheimoiset, +vastaavat toisiansa: Saarelle selälliselle — Otsoseni, ainoiseni. +Alkusointuja on säkeessä vähintäin kaksi, toisinaan kolme, harvoin +neljä. Välisti on samassa säkeessä kahtalainen alkusointu, esim. <i>Norot nousi, vaarat vaipui</i>. Alkusoinnun ohessa ilmaantuu vanhoissa runoissa monesti loppusointukin, vaikka vaan satunnaisena kaunistuksena, esim.</p> @@ -13525,299 +13488,299 @@ kaunistuksena, esim.</p> <span class="i0">Mustakulmaisen, <i>korian</i>.<br /></span> </div></div> -<p>Joskus se ilmaantuu sisäriiminäkin:</p> +<p>Joskus se ilmaantuu sisäriiminäkin:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Missä <i>mettä</i>, kussa <i>vettä</i>.<br /></span> -<span class="i0"><i>Äreällä</i> äänellänsä, <i>käreällä</i> kulkullansa.<br /></span> +<span class="i0">Missä <i>mettä</i>, kussa <i>vettä</i>.<br /></span> +<span class="i0"><i>Äreällä</i> äänellänsä, <i>käreällä</i> kulkullansa.<br /></span> </div></div> -<p>Mitä taas kertoon tulee, niin se tietysti enimmissä tapauksissa -uudestaan tuo esiin, mitä edellisessä säkeessä on lausuttu, esim.</p> +<p>Mitä taas kertoon tulee, niin se tietysti enimmissä tapauksissa +uudestaan tuo esiin, mitä edellisessä säkeessä on lausuttu, esim.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Lähe nyt kanssa laulamahan,<br /></span> +<span class="i0">Lähe nyt kanssa laulamahan,<br /></span> <span class="i0">Saa kera sanelemahan,<br /></span> </div></div> -<p>mutta ei jälkimmäinen säe ("laskusäe", "kertosäe") kuitenkaan aina -toista edellisen sisällystä, vaan säkeet saattavat muutenkin monella -monituisella tavalla olla yhteydessä keskenään. Usein laskusäe on -vastaus "noususäkeessä" esitettyyn kysymykseen, esim.:</p> +<p>mutta ei jälkimmäinen säe ("laskusäe", "kertosäe") kuitenkaan aina +toista edellisen sisällystä, vaan säkeet saattavat muutenkin monella +monituisella tavalla olla yhteydessä keskenään. Usein laskusäe on +vastaus "noususäkeessä" esitettyyn kysymykseen, esim.:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Kenen tyttöä ikävä?<br /></span> +<span class="i0">Kenen tyttöä ikävä?<br /></span> <span class="i0">Kenen muun kuin ei emonsa.<br /></span> </div></div> -<p>Taikka se on siihen selityksenä:</p> +<p>Taikka se on siihen selityksenä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Ei susi sanoa saata,<br /></span> <span class="i0">Lammaskarjahan katosi.<br /></span> </div></div> -<p>Monesti kerron säkeet ovat alistavan ja alistetun lauseen suhteessa +<p>Monesti kerron säkeet ovat alistavan ja alistetun lauseen suhteessa toisiinsa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kiitti puoli Pohjan maata,<br /></span> <span class="i0">Kun onpi kovin korea.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Kenpä lehvän leikkaeli,<br /></span> +<span class="i0">Kenpä lehvän leikkaeli,<br /></span> <span class="i0">Se leikkoi ikuisen lemmen.<br /></span> </div></div> -<p>Samoin kertosäe voi osoittaa jotain enennystä, lisätä uuden mielikuvan +<p>Samoin kertosäe voi osoittaa jotain enennystä, lisätä uuden mielikuvan taikka lausua vastakohdan, rajoituksen j.n.e. Esim.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Vieri soita, vieri maita,<br /></span> -<span class="i0">Vieri synkkiä saloja.<br /></span> +<span class="i0">Vieri synkkiä saloja.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Emo kutsui kukkaseksi,<br /></span> <span class="i0">vieras vennon joutioksi.<br /></span> </div></div> -<p>Näistä viittauksista jo näkyy, kuinka monipuolinen kerron käytäntö on -muinaisessa runoudessa. Mainittakoon vielä, että kerto usein laajenee -monisäkeiseksi tai kertopari muodostuu kaksoissäkeistä ja että kerron -molemmat osat toisinaan täyttävät vaan puolisäkeen kumpikin, järjestyen -monella eri tavalla ("puolisäkeisiä kertoja" ja "puolisäkeisiä +<p>Näistä viittauksista jo näkyy, kuinka monipuolinen kerron käytäntö on +muinaisessa runoudessa. Mainittakoon vielä, että kerto usein laajenee +monisäkeiseksi tai kertopari muodostuu kaksoissäkeistä ja että kerron +molemmat osat toisinaan täyttävät vaan puolisäkeen kumpikin, järjestyen +monella eri tavalla ("puolisäkeisiä kertoja" ja "puolisäkeisiä kaksoiskertoja"). Viimeksimainittuja tapauksia valaiskoot esimerkit:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i4">Sanan virkkoi, noin nimesi.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i4">Kunne käsken ja kehoitan.<br /></span> +<span class="i4">Kunne käsken ja kehoitan.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i4">Virkku juoksi, matka joutui,<br /></span> <span class="i4">Reki vieri, tie lyheni.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i4">Vieri soita, vieri maita,<br /></span> -<span class="i4">Vieri synkkiä saloja.<br /></span> +<span class="i4">Vieri synkkiä saloja.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Sopivasti kyllä on kertoa verrattu kaikuun, joka miellyttää, koska se<br /></span> -<span class="i0">vakauttaa ja vahvistaa, mitä on lausuttu. Sointukin on kaikua, joka<br /></span> -<span class="i0">liittää mielikuvat yhteen ja siten lisää esitykselle lämpimyyttä. Mutta<br /></span> -<span class="i0">sekä alku- että loppusointu on äänteiden kaikua, kerto sitä vastoin<br /></span> -<span class="i0">ajatusten, jonka tähden sitä onkin nimitetty ajatussoinnuksi. Se on<br /></span> -<span class="i0">omansa syvemmälle mieleen painamaan runouden esiintuomat kuvat ja<br /></span> -<span class="i0">mietteet, eikä ole ihmettelemistä, että se juuri Suomen kansan<br /></span> -<span class="i0">alkuperäisessä runoudessa on saanut jalansijaa; sillä tunnemmehan me<br /></span> -<span class="i0">suomalaiset kaikki itsessämme taipumuksen hartaalla mielihalulla yhä<br /></span> -<span class="i0">uudestaan punnita ja katsella aatoksiamme ja tunnelmiamme. Syystä on<br /></span> -<span class="i0">myös huomautettu, kuinka kerto erittäin sopii loitsurunouteen; se<br /></span> -<span class="i0">ikäänkuin kumoamattomaksi vahvistaa tietäjän vaatimuksen ja on<br /></span> -<span class="i0">vertauskuva edellisessä säkeessä lausutun loitsusanan toteuttamisesta.<br /></span> +<span class="i0">Sopivasti kyllä on kertoa verrattu kaikuun, joka miellyttää, koska se<br /></span> +<span class="i0">vakauttaa ja vahvistaa, mitä on lausuttu. Sointukin on kaikua, joka<br /></span> +<span class="i0">liittää mielikuvat yhteen ja siten lisää esitykselle lämpimyyttä. Mutta<br /></span> +<span class="i0">sekä alku- että loppusointu on äänteiden kaikua, kerto sitä vastoin<br /></span> +<span class="i0">ajatusten, jonka tähden sitä onkin nimitetty ajatussoinnuksi. Se on<br /></span> +<span class="i0">omansa syvemmälle mieleen painamaan runouden esiintuomat kuvat ja<br /></span> +<span class="i0">mietteet, eikä ole ihmettelemistä, että se juuri Suomen kansan<br /></span> +<span class="i0">alkuperäisessä runoudessa on saanut jalansijaa; sillä tunnemmehan me<br /></span> +<span class="i0">suomalaiset kaikki itsessämme taipumuksen hartaalla mielihalulla yhä<br /></span> +<span class="i0">uudestaan punnita ja katsella aatoksiamme ja tunnelmiamme. Syystä on<br /></span> +<span class="i0">myös huomautettu, kuinka kerto erittäin sopii loitsurunouteen; se<br /></span> +<span class="i0">ikäänkuin kumoamattomaksi vahvistaa tietäjän vaatimuksen ja on<br /></span> +<span class="i0">vertauskuva edellisessä säkeessä lausutun loitsusanan toteuttamisesta.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Suomalaisessa taiderunoudessakin on useasti käytetty Kalevalan<br /></span> -<span class="i0">runomittaa; mainittakoon vaan Oksasen kaunis ja syvätunteinen runo<br /></span> +<span class="i0">Suomalaisessa taiderunoudessakin on useasti käytetty Kalevalan<br /></span> +<span class="i0">runomittaa; mainittakoon vaan Oksasen kaunis ja syvätunteinen runo<br /></span> <span class="i0">"Tuopa tuopi tuiman tunnon". Monesti runoilija silloin ainakin osittain<br /></span> -<span class="i0">vapautuu kerron säännöllisyydestä tai muutoin omin ehdoin muodostelee<br /></span> +<span class="i0">vapautuu kerron säännöllisyydestä tai muutoin omin ehdoin muodostelee<br /></span> <span class="i0">vanhaa runomuotoa. Sellainen muodostelma on Kallion tunnettu runo<br /></span> -<span class="i0">"Milloin muistelet minua?" Alkusointu on säilynyt; mutta säkeet<br /></span> -<span class="i0">liittyvät ilman kertoa toisiinsa ja yhdistyvät säkeistöiksi, jotka<br /></span> -<span class="i0">päättyvät pitemmällä viisipolvisella kertausvärsyllä: "milloin<br /></span> -<span class="i0">muistelet minua, milloin?" Tämä yhä uudistuva palaussäe sekä koko runon<br /></span> -<span class="i0">läpi käyvät samanlaatuiset, toisiansa vastaavat mielikuvat palkitsevat<br /></span> -<span class="i0">kertoa ja tekevät erittäin hyvän vaikutuksen, samoin kuin nuo<br /></span> +<span class="i0">"Milloin muistelet minua?" Alkusointu on säilynyt; mutta säkeet<br /></span> +<span class="i0">liittyvät ilman kertoa toisiinsa ja yhdistyvät säkeistöiksi, jotka<br /></span> +<span class="i0">päättyvät pitemmällä viisipolvisella kertausvärsyllä: "milloin<br /></span> +<span class="i0">muistelet minua, milloin?" Tämä yhä uudistuva palaussäe sekä koko runon<br /></span> +<span class="i0">läpi käyvät samanlaatuiset, toisiansa vastaavat mielikuvat palkitsevat<br /></span> +<span class="i0">kertoa ja tekevät erittäin hyvän vaikutuksen, samoin kuin nuo<br /></span> <span class="i0">muutamissa paikoin poikkeuksena ilmaantuvat kertoparitkin (esim.<br /></span> -<span class="i0">"rajutuulten raivotessa, lehtein puista lentäessä; muistan tähtein<br /></span> -<span class="i0">tuikkiessa, revontulten tuprutessa"). — Näytelmärunoudessa on Erkko<br /></span> -<span class="i0">hyvällä menestyksellä käyttänyt vanhaa runomuotoa "Ainossa" ja<br /></span> -<span class="i0">"Kullervossa". Draaman eteenpäin rientävän luonteen takia on kerto<br /></span> -<span class="i0">syrjäytetty, paitsi niissä kohdin, joissa puheen juhlallisuus tai<br /></span> -<span class="i0">hellemmän tunteen puhkeaminen sitä aiheuttaa. Muissakin suhteissa on<br /></span> -<span class="i0">Kalevalan runomuotoa vapaasti käsitelty. Kertoa ei käytetä aivan<br /></span> -<span class="i0">säännöllisesti, säkeitä toisinaan lyhennetään ja nousussa on väliin<br /></span> -<span class="i0">lyhyt pääkorollinen tavuu; näihin kaikkiin, samoin kuin kerronkin<br /></span> -<span class="i0">poistamiseen, on syynä näytelmärunouden luonne, joka suo runoilijalle<br /></span> -<span class="i0">enemmän vapautta runomitan puolesta kuin eepillinen tai lyyrillinen<br /></span> +<span class="i0">"rajutuulten raivotessa, lehtein puista lentäessä; muistan tähtein<br /></span> +<span class="i0">tuikkiessa, revontulten tuprutessa"). — Näytelmärunoudessa on Erkko<br /></span> +<span class="i0">hyvällä menestyksellä käyttänyt vanhaa runomuotoa "Ainossa" ja<br /></span> +<span class="i0">"Kullervossa". Draaman eteenpäin rientävän luonteen takia on kerto<br /></span> +<span class="i0">syrjäytetty, paitsi niissä kohdin, joissa puheen juhlallisuus tai<br /></span> +<span class="i0">hellemmän tunteen puhkeaminen sitä aiheuttaa. Muissakin suhteissa on<br /></span> +<span class="i0">Kalevalan runomuotoa vapaasti käsitelty. Kertoa ei käytetä aivan<br /></span> +<span class="i0">säännöllisesti, säkeitä toisinaan lyhennetään ja nousussa on väliin<br /></span> +<span class="i0">lyhyt pääkorollinen tavuu; näihin kaikkiin, samoin kuin kerronkin<br /></span> +<span class="i0">poistamiseen, on syynä näytelmärunouden luonne, joka suo runoilijalle<br /></span> +<span class="i0">enemmän vapautta runomitan puolesta kuin eepillinen tai lyyrillinen<br /></span> <span class="i0">runous.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Vanhasta runomuodosta johtunut on vielä se runomitta, jota Oksanen<br /></span> -<span class="i0">käyttää juhlarunossaan Porthanin muistopatsaan paljastajaisissa. Se on<br /></span> +<span class="i0">Vanhasta runomuodosta johtunut on vielä se runomitta, jota Oksanen<br /></span> +<span class="i0">käyttää juhlarunossaan Porthanin muistopatsaan paljastajaisissa. Se on<br /></span> <span class="i0">korolle perustettu viisipolvinen trokaiomitta; mutta paikoittain on<br /></span> <span class="i0">muutamia runopolvia rakennettu Kalevalan tapaan, korkoa polkemalla,<br /></span> <span class="i0">joten syntyy vaihtelevaisuutta, esim.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">/p<br /></span> -<span class="i4">Sävyä ja kieltä Suomalaisen<br /></span> +<span class="i4">Sävyä ja kieltä Suomalaisen<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i4">Ei niit' oppihuoneissa osattu<br /></span> -<span class="i4">Eikä koskaan kouluissa kysytty.<br /></span> +<span class="i4">Eikä koskaan kouluissa kysytty.<br /></span> </div></div> -<p>Epäilemätöntä on, että muinaissuomalaista runomuotoa muodostamalla ja -kehittämällä ja uuden-aikaisia aiheita siihen yhdistämällä voisi -rakentaa vielä paljon vaihtelevia ja soinnukkaita runomuotoja.</p> +<p>Epäilemätöntä on, että muinaissuomalaista runomuotoa muodostamalla ja +kehittämällä ja uuden-aikaisia aiheita siihen yhdistämällä voisi +rakentaa vielä paljon vaihtelevia ja soinnukkaita runomuotoja.</p> <hr class="tb" /> <p>Kreikan- ja latinankielen luonto, niinkuin jo on mainittu, vaikutti, -että antiikisen runouden pohjaksi laskettiin yksinomaisesti laajuus; -kaunistuskeinoja, alku- ja loppusointuja, käytettiin vaan +että antiikisen runouden pohjaksi laskettiin yksinomaisesti laajuus; +kaunistuskeinoja, alku- ja loppusointuja, käytettiin vaan satunnaisesti. Sen sijaan rytmiikka kehittyi erinomaisen -runsasmuotoiseksi, synnyttäen suuren joukon mitä moninaisimpia -runomittoja. Näitä, etenkin yksinkertaisempia, ovat uudemmat kansat -koettaneet jäljitellä. Seuraavassa tahdomme vaan silmäillä tärkeimpiä -niistä, samalla kiinnittäen huomiomme niiden mukailemiseen +runsasmuotoiseksi, synnyttäen suuren joukon mitä moninaisimpia +runomittoja. Näitä, etenkin yksinkertaisempia, ovat uudemmat kansat +koettaneet jäljitellä. Seuraavassa tahdomme vaan silmäillä tärkeimpiä +niistä, samalla kiinnittäen huomiomme niiden mukailemiseen suomalaisessa runoudessa.</p> -<p>Kun antiikisia runomuotoja on istutettu suomalaiseen maaperään ja sitä -varten on asetettu sääntöjä, on melkein yksinomaisesti ajateltu -heksametriä ja pentametriä, jotka käännettäessä ja mukailtaessa -pääasiallisesti tulevat kysymykseen. Mitä edellä sanottiin laajuuden +<p>Kun antiikisia runomuotoja on istutettu suomalaiseen maaperään ja sitä +varten on asetettu sääntöjä, on melkein yksinomaisesti ajateltu +heksametriä ja pentametriä, jotka käännettäessä ja mukailtaessa +pääasiallisesti tulevat kysymykseen. Mitä edellä sanottiin laajuuden sovittamisesta suomalaiseen runomuotoon, koskee etenkin kuusimittaisen -värsyn käsittelemistä. Kallion "Oma maa" noudattaa vielä korkoa; mutta -Lönnrotin suomennos Odysseian VI:sta runosta ja Ingmanin "Elias ja -Anna" ovat mitä jyrkimmällä laajuuden kannalla. Iliadinkäännöksissään -Lönnrot jo teki korolle enemmän myönnytyksiä, samoin Oksanen kauniissa -runossaan "Miksikä aina suret?" ja lopullisesti A. Genetz ehdotti -sääntöjä heksametrin ja elegisen runomitan käyttämiselle, joita kaikki +värsyn käsittelemistä. Kallion "Oma maa" noudattaa vielä korkoa; mutta +Lönnrotin suomennos Odysseian VI:sta runosta ja Ingmanin "Elias ja +Anna" ovat mitä jyrkimmällä laajuuden kannalla. Iliadinkäännöksissään +Lönnrot jo teki korolle enemmän myönnytyksiä, samoin Oksanen kauniissa +runossaan "Miksikä aina suret?" ja lopullisesti A. Genetz ehdotti +sääntöjä heksametrin ja elegisen runomitan käyttämiselle, joita kaikki seuraavat kirjoittajat ovat ottaneet noudattaaksensa. Mutta Genetz itse -veti sitten Hirvenhiihtäjäin suomennoksessa sääntöjensä siteet vielä -tiukemmalle, määrätessään tavuitten laajuutta muinaisklassillisten -kielten tavalla, niin että kaikki konsonanttiin päättyvät tavuut olivat -katsottavat pitkiksi. Täten saadaan kyllä sointuisat heksametri-säkeet, -mutta runoilijan liikuntoalaa ehkä tarpeettomasti rajoitetaan. — -Nykyaikana kuusimittaista ja elegistä runomuotoa tavallisesti +veti sitten Hirvenhiihtäjäin suomennoksessa sääntöjensä siteet vielä +tiukemmalle, määrätessään tavuitten laajuutta muinaisklassillisten +kielten tavalla, niin että kaikki konsonanttiin päättyvät tavuut olivat +katsottavat pitkiksi. Täten saadaan kyllä sointuisat heksametri-säkeet, +mutta runoilijan liikuntoalaa ehkä tarpeettomasti rajoitetaan. — +Nykyaikana kuusimittaista ja elegistä runomuotoa tavallisesti perustetaan laajuudelle, mutta niin, ett'ei korkoa loukata; sen vuoksi -on sääntönä, ett'ei sanan pääkorollinen alkutavuu saa olla runopolven -viimeisenä tavuuna (poikkeuksen tekevät vaan vieraskieliset sanat ja +on sääntönä, ett'ei sanan pääkorollinen alkutavuu saa olla runopolven +viimeisenä tavuuna (poikkeuksen tekevät vaan vieraskieliset sanat ja semmoiset yhdyssanat, joiden alkuosa on yksitavuinen sana: O- dysseus, -pää- miehenä). Toiselta puolen keski-arvoisia tavuita ei saa olla +pää- miehenä). Toiselta puolen keski-arvoisia tavuita ei saa olla laskussa muuta kuin yksi, ett'ei daktyli tulisi liian raskaaksi. -Itsestään on selvä, ett'ei suomenkielisessä runoudessa voi olla -puhettakaan spondeion korvaamisesta trokaiolla, koska meillä on -spondeioita yltäkyllin. Näin rakennetut heksametrit ja pentametrit -kuvailevat hyvin antiikisten säkeiden komeata ja juhlallista juoksua. -Mutta äskenmainittujen sääntöjen tarkalla vaariin-otolla ei vielä saa -aikaan hyviä kuusimitta-säkeitä; runoilijan tulee sen lisäksi katsoa, -että lausekorko saa oikeutensa ja ett'ei pääkorkoa liian tuntuvasti +Itsestään on selvä, ett'ei suomenkielisessä runoudessa voi olla +puhettakaan spondeion korvaamisesta trokaiolla, koska meillä on +spondeioita yltäkyllin. Näin rakennetut heksametrit ja pentametrit +kuvailevat hyvin antiikisten säkeiden komeata ja juhlallista juoksua. +Mutta äskenmainittujen sääntöjen tarkalla vaariin-otolla ei vielä saa +aikaan hyviä kuusimitta-säkeitä; runoilijan tulee sen lisäksi katsoa, +että lausekorko saa oikeutensa ja ett'ei pääkorkoa liian tuntuvasti poljeta. Niin esimerkiksi heksametrit:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Nään sinut ennellään, näen taas tutut, lempeät kasvot<br /></span> +<span class="i0">Nään sinut ennellään, näen taas tutut, lempeät kasvot<br /></span> <span class="i0">— — — — —<br /></span> -<span class="i0">Kaikki ma taasen nään: lukemattomat armahat muistot,<br /></span> +<span class="i0">Kaikki ma taasen nään: lukemattomat armahat muistot,<br /></span> </div></div> -<p>kuuluvat kauniilta, koska niillä sanoilla (sinut, näen, tutut, -lukemattomat), joiden pääkorollinen tavuu on joutunut laskuun, ei -ole lausekorkoa sekä laskujen edellä ja enimpien jäljessäkin on -vahvakorkoiset tavuut, joiden rinnalla mainitut pääkorolliset tavuut -tuntuvat heikommilta ("<i>Nään</i> sinut <i>en</i>nel<i>lään</i>, näen <i>taas</i> tutut -<i>lem</i>peät..." j.n.e.). Toisin on säkeessä:</p> +<p>kuuluvat kauniilta, koska niillä sanoilla (sinut, näen, tutut, +lukemattomat), joiden pääkorollinen tavuu on joutunut laskuun, ei +ole lausekorkoa sekä laskujen edellä ja enimpien jäljessäkin on +vahvakorkoiset tavuut, joiden rinnalla mainitut pääkorolliset tavuut +tuntuvat heikommilta ("<i>Nään</i> sinut <i>en</i>nel<i>lään</i>, näen <i>taas</i> tutut +<i>lem</i>peät..." j.n.e.). Toisin on säkeessä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Mies polonen minäkin, jopa varmaan saattavi silloin,<br /></span> +<span class="i0">Mies polonen minäkin, jopa varmaan saattavi silloin,<br /></span> </div></div> -<p>jossa pääkoron polkemista sanassa ei tue nousussa oleva korollinen +<p>jossa pääkoron polkemista sanassa ei tue nousussa oleva korollinen tavuu ja lausekorollinen tavuu kokonaan joutuu sorrettavaksi. -Kartettava on niin-ikään, että itsestään koroton tavuu joutuu sillä -tavoin nousuun, että rytmi häiriintyy.</p> +Kartettava on niin-ikään, että itsestään koroton tavuu joutuu sillä +tavoin nousuun, että rytmi häiriintyy.</p> <p>Daktylisten ja anapestisten runomittojen rakentamisessa sopii noudattaa -yllämainittuja määräyksiä; mitä muihin antiikisiin runomuotoihin, -trokaio- ja jambiperäisiin, tulee, on yleensä seurattu uuden-aikaisessa -runoudessa tavallisia sääntöjä.</p> +yllämainittuja määräyksiä; mitä muihin antiikisiin runomuotoihin, +trokaio- ja jambiperäisiin, tulee, on yleensä seurattu uuden-aikaisessa +runoudessa tavallisia sääntöjä.</p> -<p>Kreikkalaisten alkuperäisin kansallinen runomitta ja antiikisen +<p>Kreikkalaisten alkuperäisin kansallinen runomitta ja antiikisen kirjallisuuden yleisin runomuoto on <i>heksametri eli kuusimitta</i>. Tyynesti aaltoilevana, valtavana virtana se juoksee muinais-ajan -eepillisissä runoelmissa, ja tuskinpa mikään muu runosäe kykenee niin +eepillisissä runoelmissa, ja tuskinpa mikään muu runosäe kykenee niin hyvin kuin heksametri kuvailemaan eepoksen samalla tyynesti havaitsevaa -ja voimallista luonnetta. Sentähden uudemmatkin kansat ovat omistaneet +ja voimallista luonnetta. Sentähden uudemmatkin kansat ovat omistaneet sen kertomarunouden kannattajaksi (Goethen "Hermann und Dorothea", -Runebergin "Hirvenhiihtäjät", "Joulu-ilta", "Hanna" y.m.). Niinkuin -tiedetään, se on kuusipolvinen daktyli-säe, jonka viimeinen polvi on +Runebergin "Hirvenhiihtäjät", "Joulu-ilta", "Hanna" y.m.). Niinkuin +tiedetään, se on kuusipolvinen daktyli-säe, jonka viimeinen polvi on lyhentynyt kaksitavuiseksi. Joka paikassa saa spondeio olla daktylin -sijassa; viidennessä polvessa on spondeio kuitenkin harvinainen. Jako -on säännöllisesti kolmannessa polvessa nousun jäljessä (harvoin laskun -ensimmäisen lyhyen tavuun jäljessä). Säännöllinen heksametri jakaantuu -siis kahteen puoliskoon, joista edellinen on rytmiltään aleneva, -jälkimmäinen ylenevä; tämä tuottaa miellyttävää vaihtelevaisuutta. -Kuitenkin tavataan joskus myös kaksi jakoa, ensin toisen polven -ensimmäisen laskun ja sitten neljännen polven ensimmäisen lyhyen tavuun -jäljessä.</p> - -<p>Yhteydessä heksametrin kanssa käytetään usein <i>pentametriä +sijassa; viidennessä polvessa on spondeio kuitenkin harvinainen. Jako +on säännöllisesti kolmannessa polvessa nousun jäljessä (harvoin laskun +ensimmäisen lyhyen tavuun jäljessä). Säännöllinen heksametri jakaantuu +siis kahteen puoliskoon, joista edellinen on rytmiltään aleneva, +jälkimmäinen ylenevä; tämä tuottaa miellyttävää vaihtelevaisuutta. +Kuitenkin tavataan joskus myös kaksi jakoa, ensin toisen polven +ensimmäisen laskun ja sitten neljännen polven ensimmäisen lyhyen tavuun +jäljessä.</p> + +<p>Yhteydessä heksametrin kanssa käytetään usein <i>pentametriä eli viisimittaa</i>; siten muodostuu <i>eleginen runomitta</i>. -Heksametristä ja pentametristä yhdistetty säepari on <i>distikon -(kaksoissäe)</i>. Pentametri on oikeastaan lyhennetty heksametri, jonka -kolmannesta ja kuudennesta polvesta ei ole muuta kuin nousu jäljellä. +Heksametristä ja pentametristä yhdistetty säepari on <i>distikon +(kaksoissäe)</i>. Pentametri on oikeastaan lyhennetty heksametri, jonka +kolmannesta ja kuudennesta polvesta ei ole muuta kuin nousu jäljellä. Se jakaantuu kahteen puoliskoon, joissa kummassakin on puolikolmatta -polvea. Säkeen puoliskot erottaa jako.</p> +polvea. Säkeen puoliskot erottaa jako.</p> <p>Varsin sopivasti vertailee Schiller tunnetussa epigrammissa distikonin -kuusimittaa suihkukaivosta nousevaan vesipylvääseen, joka sitten -viisimitassa sulosointuisesti laskeutuu alas. Hilpeästi etenevän -heksametrin jälkeen pentametri ikäänkuin pidättää ja kääntää sisäänpäin +kuusimittaa suihkukaivosta nousevaan vesipylvääseen, joka sitten +viisimitassa sulosointuisesti laskeutuu alas. Hilpeästi etenevän +heksametrin jälkeen pentametri ikäänkuin pidättää ja kääntää sisäänpäin ajatusten juoksun, niinmuodoin ilmaisten jonkunlaista kaipausta tai -miettivää tunteiden vaipumista. Tämä tekee kuusi- ja viisimitan -vuoroittelun erittäin sopivaksi elegioihin ja mieterunoihin.</p> +miettivää tunteiden vaipumista. Tämä tekee kuusi- ja viisimitan +vuoroittelun erittäin sopivaksi elegioihin ja mieterunoihin.</p> -<p>Kreikkalaisten draamallinen runomitta oli kuusipolvinen jambisäe eli +<p>Kreikkalaisten draamallinen runomitta oli kuusipolvinen jambisäe eli <i>jambinen trimetri (jambinen kolmimitta)</i>, jonka nimi johtuu -siitä, että se muodostuu kolmesta jambi-dipodiasta. Jako on kolmannessa -polvessa; värsy jakaantuu siis kahteen eriluontoiseen puoliskoon: -edellisessä on ylenevä poljento, jälkimmäisessä aleneva. Uudempina -aikoina on Runeberg taitavasti käyttänyt tätä runomittaa "Salaminin -kuninkaissa"; mainitun teoksen suomennoksissa sekä K. Forsmanin -Antigonen ja Agamemnonin käännöksissä on sitä suomeksikin viljelty. -Viimemainituissa suomennoksissa on käytetty tavallista jambimittaa, -joten kreikkalaisten värsyjen notkeutta ja vaihtelevaisuutta on vaikea -saada ilmenemään. Niissä on nimittäin lupa määräpaikoissa hajottaa -nousujen pitkät tavuut kahdeksi lyhyeksi. Saman vaikutuksen voisi ehkä -saavuttaa, jos suomalaisessa säkeessä välisti jambien rinnalla -käyttäisi anapesteja, etenkin niin, että nousussa olisi lyhyt tavuu.</p> - -<p>Kreikkalaisten lyyrilliset runomuodot olivat erittäin runsasvärisiä ja -vaihtelevaisia, niinkuin näkyy Pindaron oodeista ja traagikkoin -köörilauluista. Tällaisia monivaiheisia rytmejä tavataan etenkin +siitä, että se muodostuu kolmesta jambi-dipodiasta. Jako on kolmannessa +polvessa; värsy jakaantuu siis kahteen eriluontoiseen puoliskoon: +edellisessä on ylenevä poljento, jälkimmäisessä aleneva. Uudempina +aikoina on Runeberg taitavasti käyttänyt tätä runomittaa "Salaminin +kuninkaissa"; mainitun teoksen suomennoksissa sekä K. Forsmanin +Antigonen ja Agamemnonin käännöksissä on sitä suomeksikin viljelty. +Viimemainituissa suomennoksissa on käytetty tavallista jambimittaa, +joten kreikkalaisten värsyjen notkeutta ja vaihtelevaisuutta on vaikea +saada ilmenemään. Niissä on nimittäin lupa määräpaikoissa hajottaa +nousujen pitkät tavuut kahdeksi lyhyeksi. Saman vaikutuksen voisi ehkä +saavuttaa, jos suomalaisessa säkeessä välisti jambien rinnalla +käyttäisi anapesteja, etenkin niin, että nousussa olisi lyhyt tavuu.</p> + +<p>Kreikkalaisten lyyrilliset runomuodot olivat erittäin runsasvärisiä ja +vaihtelevaisia, niinkuin näkyy Pindaron oodeista ja traagikkoin +köörilauluista. Tällaisia monivaiheisia rytmejä tavataan etenkin hymnintapaisessa lyriikassa; yksityisten tunteita ilmaisevissa runoissa -esiintyy yksinkertaisempia muotoja. Kaunis ja sujuva, meidänkin -kielellä helposti käytettävä runomitta on <i>Sapfon säkeistö</i>, jota -yleensä nykyisempinä aikoina on paljon viljelty muidenkin kansojen -kirjallisuudessa. Se on kokoonpantu kolmesta Sapfon ja yhdestä -adonisesta säkeestä seuraavan kaavan mukaan:</p> +esiintyy yksinkertaisempia muotoja. Kaunis ja sujuva, meidänkin +kielellä helposti käytettävä runomitta on <i>Sapfon säkeistö</i>, jota +yleensä nykyisempinä aikoina on paljon viljelty muidenkin kansojen +kirjallisuudessa. Se on kokoonpantu kolmesta Sapfon ja yhdestä +adonisesta säkeestä seuraavan kaavan mukaan:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Veljet! pois on johtaja meiltä mennyt,<br /></span> +<span class="i0">Veljet! pois on johtaja meiltä mennyt,<br /></span> <span class="i0">Pois, jok' oksat karsi ja tiemme neuvoi,<br /></span> <span class="i0">Jonk' ois turvin rientomme riemu ollut,<br /></span> <span class="i0">Voittomme varma.<br /></span> </div></div> -<p>Paitsi Oksasen runoa "M.A. Castrén'in haudalla", josta yllämainittu +<p>Paitsi Oksasen runoa "M.A. Castrén'in haudalla", josta yllämainittu stroofi on otettu, on suomalaisessa kirjallisuudessa muitakin -esimerkkejä Sapfon runomitan käyttämisestä.</p> +esimerkkejä Sapfon runomitan käyttämisestä.</p> -<p>Muista muinaiskreikkalaisista stroofeista mainittakoon vielä -<i>Asklepiadeen säkeistö ja Alkaion säkeistö</i>. Asklepiadeen -säkeistöä ei ole minun tietääkseni suomalaisessa runoudessa käytetty -muissa runoissa kuin käännöksissä, kuten esim. seuraavassa K. -Suomalaisen tekemässä Horation ooden mukaelmassa:</p> +<p>Muista muinaiskreikkalaisista stroofeista mainittakoon vielä +<i>Asklepiadeen säkeistö ja Alkaion säkeistö</i>. Asklepiadeen +säkeistöä ei ole minun tietääkseni suomalaisessa runoudessa käytetty +muissa runoissa kuin käännöksissä, kuten esim. seuraavassa K. +Suomalaisen tekemässä Horation ooden mukaelmassa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Lounastuuli jo on mastosi murtanut,<br /></span> -<span class="i0">Raakas' huokuvi myös; köysittä kauankaan<br /></span> -<span class="i0">Kestää laiva ei voine<br /></span> +<span class="i0">Raakas' huokuvi myös; köysittä kauankaan<br /></span> +<span class="i0">Kestää laiva ei voine<br /></span> <span class="i0">Voimaa aaltojen ankarain.<br /></span> </div></div> -<p>Alkaion säkeistöä on, paitsi suomennoksissa, mukailtu Irene Mendelinin -kauniissa luonnontunnelmassa "Aamusella", josta seuraavat säkeistöt -pantakoon tähän näytteeksi:</p> +<p>Alkaion säkeistöä on, paitsi suomennoksissa, mukailtu Irene Mendelinin +kauniissa luonnontunnelmassa "Aamusella", josta seuraavat säkeistöt +pantakoon tähän näytteeksi:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja sydän sykkii lämpöisnä povessain<br /></span> -<span class="i0">Ja siinä herää sointuja vähittäin,<br /></span> -<span class="i0">Ne soinnut synnyttävi siellä<br /></span> -<span class="i0">Kaunoinen syntymämaani Suomi.<br /></span> +<span class="i0">Ja sydän sykkii lämpöisnä povessain<br /></span> +<span class="i0">Ja siinä herää sointuja vähittäin,<br /></span> +<span class="i0">Ne soinnut synnyttävi siellä<br /></span> +<span class="i0">Kaunoinen syntymämaani Suomi.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Se seisoo niinkuin morsian ihana<br /></span> <span class="i0">Ja guoleks' hymyy, puoleksi vakaa on;<br /></span> @@ -13832,44 +13795,44 @@ pantakoon tähän näytteeksi:</p> <hr class="tb" /> -<p>Uuden-aikuiset runomuodot perustuvat nykyisessä suomalaisessa +<p>Uuden-aikuiset runomuodot perustuvat nykyisessä suomalaisessa kirjallisuudessa korolle ja osoittavat monenlaisia runopolvien ja -säkeiden yhdistyksiä, joiden lukua tietysti kullakin runoilijalla on -valta lisätä. Säkeet joko liittyvät välittömästi toisiinsa, ilman +säkeiden yhdistyksiä, joiden lukua tietysti kullakin runoilijalla on +valta lisätä. Säkeet joko liittyvät välittömästi toisiinsa, ilman stroofi-rakennusta, varsinkin kertovaisissa runoissa ja draamassa, taikka muodostavat yksinkertaisemmin tai taidokkaammin rakennettuja -säkeistöjä, ollen paitsi sitä joko loppusointuisia tai soinnuttomia. +säkeistöjä, ollen paitsi sitä joko loppusointuisia tai soinnuttomia. Helpoimmin suomeksi sukeutuvat <i>trokaiot</i>, jotka ovat itse kielen -luonnon synnyttämiä, ja senjälkeen <i>jambit</i>. Hyvin tavallisia -ovatkin kolmi-, neli- ja viisipolviset trokaio- ja jambisäkeistöt. -Eivätkä kuusipolviset trokaio- ja jambivärsyt sekä seitsenjalkaiset -jambi- ja kahdeksanjaikaiset trokaiosäkeet, molemmat viimeksimainitut -nousulla päättyvät, ole nekään harvinaisia. Muutoin täysipolviset ja -vaillinaiset trokaiosäkeet vaihtelevat monella tavoin, niin myös -nousupäätteiset ja ylimääräisellä tavuulla varustetut jambisäkeet.</p> - -<p>Trokaio- ja jambisäkeissä ei laajuus tule paljon kysymykseen. Ihan -yhdentekevä ei se kuitenkaan ole. Jos samassa säkeessä liian monessa -paikassa rikotaan laajuutta vastaan, ei värsy kuulu kauniilta, esim. -jos liian monta lyhyttä tavuuta pannaan nousuun, niinkuin seuraavassa:</p> +luonnon synnyttämiä, ja senjälkeen <i>jambit</i>. Hyvin tavallisia +ovatkin kolmi-, neli- ja viisipolviset trokaio- ja jambisäkeistöt. +Eivätkä kuusipolviset trokaio- ja jambivärsyt sekä seitsenjalkaiset +jambi- ja kahdeksanjaikaiset trokaiosäkeet, molemmat viimeksimainitut +nousulla päättyvät, ole nekään harvinaisia. Muutoin täysipolviset ja +vaillinaiset trokaiosäkeet vaihtelevat monella tavoin, niin myös +nousupäätteiset ja ylimääräisellä tavuulla varustetut jambisäkeet.</p> + +<p>Trokaio- ja jambisäkeissä ei laajuus tule paljon kysymykseen. Ihan +yhdentekevä ei se kuitenkaan ole. Jos samassa säkeessä liian monessa +paikassa rikotaan laajuutta vastaan, ei värsy kuulu kauniilta, esim. +jos liian monta lyhyttä tavuuta pannaan nousuun, niinkuin seuraavassa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Tuli lumi, rekikeli;<br /></span> <span class="i0">Heti menikin jo veli.<br /></span> </div></div> -<p>Samoin jos laskuissa on vaan pitkiä tavuita:</p> +<p>Samoin jos laskuissa on vaan pitkiä tavuita:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Sisään käyköön isoon saliin.<br /></span> +<span class="i0">Sisään käyköön isoon saliin.<br /></span> </div></div> -<p>Jambisäkeiden rakennus tekee muutamia vaikeuksia. Niiden alkuun pitäisi -oikeastaan panna vaan yksitavuisia sanoja; mutta koska näitä on -verrattain vähän ja värsyt niiden kautta helposti voisivat käydä -yksitoikkoisiksi, on ruvettu noudattamaan sitä sääntöä, että -jambisäkeen alkuun kelpaa semmoinen kolmitavuinen sana, jonka -keskitavuu on pitkä tai jonka kaikki tavuut ovat lyhyet, esim.:</p> +<p>Jambisäkeiden rakennus tekee muutamia vaikeuksia. Niiden alkuun pitäisi +oikeastaan panna vaan yksitavuisia sanoja; mutta koska näitä on +verrattain vähän ja värsyt niiden kautta helposti voisivat käydä +yksitoikkoisiksi, on ruvettu noudattamaan sitä sääntöä, että +jambisäkeen alkuun kelpaa semmoinen kolmitavuinen sana, jonka +keskitavuu on pitkä tai jonka kaikki tavuut ovat lyhyet, esim.:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Ja Midianein heimoruhtinaat<br /></span> @@ -13878,232 +13841,232 @@ keskitavuu on pitkä tai jonka kaikki tavuut ovat lyhyet, esim.:</p> <span class="i0">— — — Miks' en voita nyt<br /></span> <span class="i0"><i>Totuuden</i> vallan alle maailmaa?<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i20">(Erkko, Tietäjä.)<br /></span> +<span class="i20">(Erkko, Tietäjä.)<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Macbeth, jot' urhoks' syystä mainitaan,<br /></span> -<span class="i0"><i>Miehuuden</i> sankarina raivas tiensä<br /></span> +<span class="i0">Macbeth, jot' urhoks' syystä mainitaan,<br /></span> +<span class="i0"><i>Miehuuden</i> sankarina raivas tiensä<br /></span> <span class="i0">— — — — —<br /></span> <span class="i0">Tuon orjan luokse suoraan.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i2">(Shakespeare, Macbeth, suom. Cajander.)<br /></span> </div></div> -<p>Nykyisempinä aikoina on tällainen kolmitavuisten sanojen käytäntö -säkeen alussa kuitenkin vähenemistään vähennyt, ja parasta onkin vaan -varovaisesti siihen turvautua. Mutta mielestäni ei ole syytä tätä tapaa -kokonaan hyljätä; päinvastoin kolmitavuiset sanat, säästäväisesti ja -hyvällä aistilla käytettyinä eivät loukkaa, vaan tuottavat päinvastoin -miellyttävän vaihtelevaisuuden. Varsinkin draamallisessa runoudessa, -jossa muutoinkin runomuodon käsittely on vapaampi, on niiden käytäntö +<p>Nykyisempinä aikoina on tällainen kolmitavuisten sanojen käytäntö +säkeen alussa kuitenkin vähenemistään vähennyt, ja parasta onkin vaan +varovaisesti siihen turvautua. Mutta mielestäni ei ole syytä tätä tapaa +kokonaan hyljätä; päinvastoin kolmitavuiset sanat, säästäväisesti ja +hyvällä aistilla käytettyinä eivät loukkaa, vaan tuottavat päinvastoin +miellyttävän vaihtelevaisuuden. Varsinkin draamallisessa runoudessa, +jossa muutoinkin runomuodon käsittely on vapaampi, on niiden käytäntö runoilijalle sallittava.</p> -<p>Jambeista puhuessa on erittäin mainittava, että <i>viisipolvinen -jambimitta</i> nykykansojen kirjallisuudessa on yleisimmin käytetty +<p>Jambeista puhuessa on erittäin mainittava, että <i>viisipolvinen +jambimitta</i> nykykansojen kirjallisuudessa on yleisimmin käytetty draamallinen runomitta. Semmoisena se ensin esiintyi kuudennentoista -vuosisadan englantilaisissa näytelmissä ("blanc verse"); Shakespearen +vuosisadan englantilaisissa näytelmissä ("blanc verse"); Shakespearen kautta se sitten tuli muuallakin tunnetuksi, ja Lessing otti sen -käytettäväksi "Nathan Viisaassa"; Saksasta, jonka näytelmärunoudessa se -vakaantui Goethen ja Schillerin kautta, se senjälkeen levisi muille -kansoille. — Espanjalaisten draamallisena runomittana oli heidän -näytelmäkirjallisuutensa loistoaikana nelipolvinen trokaiomitta, -runsaitten puolisointujen kaunistamana. Ranskalaiset ovat näytelmissään -viljelleet aleksandriinia, joka edempänä otetaan selitettäväksi.</p> +käytettäväksi "Nathan Viisaassa"; Saksasta, jonka näytelmärunoudessa se +vakaantui Goethen ja Schillerin kautta, se senjälkeen levisi muille +kansoille. — Espanjalaisten draamallisena runomittana oli heidän +näytelmäkirjallisuutensa loistoaikana nelipolvinen trokaiomitta, +runsaitten puolisointujen kaunistamana. Ranskalaiset ovat näytelmissään +viljelleet aleksandriinia, joka edempänä otetaan selitettäväksi.</p> <p>Jambiin perustuvat muutamat maailmankirjallisuudessa kuuluisiksi tulleet, romanilaisten kansojen keskuudessa syntyneet runomuodot, joita -nykyäänkin monesti mukaillaan. Sellaisia ovat terzina, ottave-säkeistö, -sonetti ja aleksandriini. Ensimmäiset molemmat ovat italialaisten -runoilijain mielisäkeistöjä, sonetti on sekä italialaisten että +nykyäänkin monesti mukaillaan. Sellaisia ovat terzina, ottave-säkeistö, +sonetti ja aleksandriini. Ensimmäiset molemmat ovat italialaisten +runoilijain mielisäkeistöjä, sonetti on sekä italialaisten että provencelaisten suosituimpia runomuotoja ja aleksandriini sai -kehityksensä Ranskassa tekoklassillisuuden aikakautena.</p> +kehityksensä Ranskassa tekoklassillisuuden aikakautena.</p> <p><i>Terzina</i>, Divina Commedian uljaasti soiva runomuoto, on -yhdistetty kolmesta viisipolvisesta jambisäkeestä. Loppusoinnut -liittävät säkeistöt yhteen, niin että kussakin stroofissa ensimmäinen -ja kolmas säe sointuvat yhteen ja keskimmäinen saapi vastineensa -seuraavan säkeistön ensimmäisestä ja kolmannesta värsystä. Terzinoissa +yhdistetty kolmesta viisipolvisesta jambisäkeestä. Loppusoinnut +liittävät säkeistöt yhteen, niin että kussakin stroofissa ensimmäinen +ja kolmas säe sointuvat yhteen ja keskimmäinen saapi vastineensa +seuraavan säkeistön ensimmäisestä ja kolmannesta värsystä. Terzinoissa on siis kolmenkertaiset loppusoinnut seuraavan kaavan mukaan: -aba-bcb-cdc j.n.e. Esimerkkinä olkoot seuraavat O. Uotilan kääntämät -säkeistöt Danten suuresta runoelmasta:</p> +aba-bcb-cdc j.n.e. Esimerkkinä olkoot seuraavat O. Uotilan kääntämät +säkeistöt Danten suuresta runoelmasta:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Ma johdan kaupunkihin valituksen,<br /></span> <span class="i0">Ma johdan vaivaan ijankaikkiseen,<br /></span> <span class="i0">Ma johdan kohti kansaa kadotuksen.<br /></span> -<span class="i0">Ken minut loi, hän luotti oikeuteen:<br /></span> +<span class="i0">Ken minut loi, hän luotti oikeuteen:<br /></span> <span class="i0">Mun teki taivahinen kaikkivalta<br /></span> <span class="i0">Ja korkein viisaus ensilempineen.<br /></span> -<span class="i0">Ei ollut mitään mua varhemmalta,<br /></span> -<span class="i0">Pait mikä ijäist' on, kuin minäkin.<br /></span> -<span class="i0">Kaikk' kado toivo tänne tulijalta!<br /></span> +<span class="i0">Ei ollut mitään mua varhemmalta,<br /></span> +<span class="i0">Pait mikä ijäist' on, kuin minäkin.<br /></span> +<span class="i0">Kaikk' kado toivo tänne tulijalta!<br /></span> </div></div> -<p><i>Ottave</i>-säkeistö eli "stanza" ilmaantuu erittäinkin +<p><i>Ottave</i>-säkeistö eli "stanza" ilmaantuu erittäinkin kertomarunoissa, niinkuin Arioston "Orlando furiosossa", Tasson -"Vapautetussa Jerusalemissa" ja Camõesin "Lusiadeissa". Se muodostuu -kahdeksasta viisipolvisesta jambisäkeestä, joiden loppusoinnut +"Vapautetussa Jerusalemissa" ja Camõesin "Lusiadeissa". Se muodostuu +kahdeksasta viisipolvisesta jambisäkeestä, joiden loppusoinnut noudattavat kaavaa: abababcc. Viimeiset molemmat loppusoinnut ovat -tavallisesti kaksitavuisia; a-riimit ovat niin-ikään kaksitavuisia ja +tavallisesti kaksitavuisia; a-riimit ovat niin-ikään kaksitavuisia ja b-riimit enimmiten yksitavuisia, mutta toisinaan nekin, esim. -Lusiadeissa, kaksitavuisia. Esimerkkinä olkoon seuraava säkeistö:</p> +Lusiadeissa, kaksitavuisia. Esimerkkinä olkoon seuraava säkeistö:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Ma uneksuin. Sun näkeväni luulin,<br /></span> -<span class="i0">Sä koti armas, unohtumaton;<br /></span> -<span class="i0">Ma kotimetsän kuiskehia kuulin,<br /></span> -<span class="i0">Näin järven kirkkaan, jylhän hongiston,<br /></span> -<span class="i0">Ja mua tervehtivät hymyhuulin<br /></span> +<span class="i0">Ma uneksuin. Sun näkeväni luulin,<br /></span> +<span class="i0">Sä koti armas, unohtumaton;<br /></span> +<span class="i0">Ma kotimetsän kuiskehia kuulin,<br /></span> +<span class="i0">Näin järven kirkkaan, jylhän hongiston,<br /></span> +<span class="i0">Ja mua tervehtivät hymyhuulin<br /></span> <span class="i0">Kaikk' ahot, aallot, kukat nurmikon.<br /></span> -<span class="i0">Tää kuva sydämmeni kaihon poisti,<br /></span> -<span class="i0">Ja rinnassani riemu jälleen loisti.<br /></span> +<span class="i0">Tää kuva sydämmeni kaihon poisti,<br /></span> +<span class="i0">Ja rinnassani riemu jälleen loisti.<br /></span> </div></div> -<p><i>Sonetti</i> on kokoonpantu neljästätoista säkeestä (enimmiten -viisipolvisista jambeista) ja jakaantuu neljään säkeistöön, joista -edelliset molemmat sisältävät neljä ja jälkimmäiset kumpikin kolme -säettä. Siinä on kaksi puoliskoa; edellisessä on kaksi yhteistä -loppusointua, niin että neljä säettä sointuu yhteen (abba — abba), ja -loppustroofeissa on riimejä tavallisesti kolmittain, joskus kaksittain. -— Sonetti-muotoa on uusimmassa suomalaisessakin runoudessa käytetty -enemmän kuin muita nyt puheena olevia romanilaisia runomuotoja; -ensimmäinen tämänsuuntainen yritys on Oksasen tunnettu "Suomalainen -sonetti", jossa runoilija uskalsi "soveltua sonettien siteillä -runontekoon Kalevalaisten kuulla", toivoen, että näiden laulukahleitten -kautta suomen kieli "voisi siteistä muista päästä irrallensa".</p> - -<p><i>Aleksandriini</i> on kuusipolvinen, loppusointuinen jambisäe, jonka -keskikohdalla on jako; loppusointu liittää säkeet kaksittain yhteen. +<p><i>Sonetti</i> on kokoonpantu neljästätoista säkeestä (enimmiten +viisipolvisista jambeista) ja jakaantuu neljään säkeistöön, joista +edelliset molemmat sisältävät neljä ja jälkimmäiset kumpikin kolme +säettä. Siinä on kaksi puoliskoa; edellisessä on kaksi yhteistä +loppusointua, niin että neljä säettä sointuu yhteen (abba — abba), ja +loppustroofeissa on riimejä tavallisesti kolmittain, joskus kaksittain. +— Sonetti-muotoa on uusimmassa suomalaisessakin runoudessa käytetty +enemmän kuin muita nyt puheena olevia romanilaisia runomuotoja; +ensimmäinen tämänsuuntainen yritys on Oksasen tunnettu "Suomalainen +sonetti", jossa runoilija uskalsi "soveltua sonettien siteillä +runontekoon Kalevalaisten kuulla", toivoen, että näiden laulukahleitten +kautta suomen kieli "voisi siteistä muista päästä irrallensa".</p> + +<p><i>Aleksandriini</i> on kuusipolvinen, loppusointuinen jambisäe, jonka +keskikohdalla on jako; loppusointu liittää säkeet kaksittain yhteen. Esim.:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Syys synkkä tullut on, jo kuihtui kukkanen,<br /></span> +<span class="i0">Syys synkkä tullut on, jo kuihtui kukkanen,<br /></span> <span class="i0">Lehdossa vaikeni jo laulu lintujen.<br /></span> <span class="i0">Mut tulkoon pimeys, syys-illan kolkkous,<br /></span> -<span class="i0">Kun sydämmessä vaan on rauha, rakkaus.<br /></span> +<span class="i0">Kun sydämmessä vaan on rauha, rakkaus.<br /></span> </div></div> <p>Aleksandriinia kohtaamme ranskalaisessa kirjallisuudessa Corneillen ja -Racinen murhenäytelmissä sekä Molièren runomittaisissa komedioissa, -niinkuin myöhempienkin aikojen "klassillisissa" draamoissa. +Racinen murhenäytelmissä sekä Molièren runomittaisissa komedioissa, +niinkuin myöhempienkin aikojen "klassillisissa" draamoissa. Ranskankieliseen runouteen, joka perustuu yksin-omaan tavuitten lukuun ja lausekorkoon, se olikin hyvin sopiva, mutta ranskalaisen taideaistin -mukana se levisi ympäri Eurooppaa, jolloin se vasta muodostui -varsinaiseksi jambisäkeeksi ja samalla kävi kovin yksitoikkoiseksi, -koska se ei ollut vahvakorkoisten kielten luonnon mukainen. Sentähden +mukana se levisi ympäri Eurooppaa, jolloin se vasta muodostui +varsinaiseksi jambisäkeeksi ja samalla kävi kovin yksitoikkoiseksi, +koska se ei ollut vahvakorkoisten kielten luonnon mukainen. Sentähden se nykyajan kirjallisuudessa on hyvin harvinainen; mutta taitavan -runoilijan käsissä aleksandriinikin voi saada suloa ja eloisuutta, -josta Z. Topeliuksen mainio näytelmä "Regina von Emmeritz" on +runoilijan käsissä aleksandriinikin voi saada suloa ja eloisuutta, +josta Z. Topeliuksen mainio näytelmä "Regina von Emmeritz" on todistuksena.</p> -<p>Kääntyessämme kolmitavuisia runopolvia, <i>daktylejä</i> ja -<i>anapesteja</i>, tarkastamaan, on heti huomattava, että laajuuden -oikeutta niitä käsiteltäessä on paljoa huolellisemmin suojeltava kuin -kaksitavuisiin nähden. Eipä niitä kuitenkaan nykyaikaisissa -runomuodoissa tarvitse niin suuressa määrässä rakentaa laajuuden -suhteisiin kuin heksametriä ja pentametriä; sillä näiden antiikisten +<p>Kääntyessämme kolmitavuisia runopolvia, <i>daktylejä</i> ja +<i>anapesteja</i>, tarkastamaan, on heti huomattava, että laajuuden +oikeutta niitä käsiteltäessä on paljoa huolellisemmin suojeltava kuin +kaksitavuisiin nähden. Eipä niitä kuitenkaan nykyaikaisissa +runomuodoissa tarvitse niin suuressa määrässä rakentaa laajuuden +suhteisiin kuin heksametriä ja pentametriä; sillä näiden antiikisten runomittojen koko olemus, niin sanoakseni, on mahdoton ilman kvantitatiivisten suhteiden tarkkaa vaariinottamista. — Muutoin on -harvoin daktylejä ja anapesteja säkeessä yksinään; tavallisesti -ilmaantuvat edelliset trokaiojen ja jälkimmäiset jambien seurassa. -Mieluimmin tässä tapauksessa käytetään semmoisia daktylejä ja -anapesteja, jotka laajuuden puolesta ovat spondeioita; se edistää -säkeen tasasuhtaisuutta, mutta ei ole välttämätöntä. Sekoitettuja -trokaio-daktylisiä ja jambi-anapestisia säkeitä ja säkeistöjä laaditaan -joko siten, että kolmitavuisilla polvilla on määräpaikkansa värsyissä, -tai tavallisemmin niin, että niiden paikka on epämääräinen, vieläpä -niinkin, että niitä saattaa olla enemmän tai vähemmän eri säkeissä. -Tällä viimeksimainitulla keinolla voi saada erinomaisen paljon -vaihtelevaisuutta aikaan ja antaa säkeille monenlaisia eri vivahduksia, -enemmän hilpeyttä tai vakavuutta, kaihoa tai iloisuutta. Liitettäköön -tähän muutamia esimerkkejä.</p> +harvoin daktylejä ja anapesteja säkeessä yksinään; tavallisesti +ilmaantuvat edelliset trokaiojen ja jälkimmäiset jambien seurassa. +Mieluimmin tässä tapauksessa käytetään semmoisia daktylejä ja +anapesteja, jotka laajuuden puolesta ovat spondeioita; se edistää +säkeen tasasuhtaisuutta, mutta ei ole välttämätöntä. Sekoitettuja +trokaio-daktylisiä ja jambi-anapestisia säkeitä ja säkeistöjä laaditaan +joko siten, että kolmitavuisilla polvilla on määräpaikkansa värsyissä, +tai tavallisemmin niin, että niiden paikka on epämääräinen, vieläpä +niinkin, että niitä saattaa olla enemmän tai vähemmän eri säkeissä. +Tällä viimeksimainitulla keinolla voi saada erinomaisen paljon +vaihtelevaisuutta aikaan ja antaa säkeille monenlaisia eri vivahduksia, +enemmän hilpeyttä tai vakavuutta, kaihoa tai iloisuutta. Liitettäköön +tähän muutamia esimerkkejä.</p> <p>Oksasen "Koskenlaskijan morsiamissa" ovat kaksitavuiset laskut kussakin -säkeistössä säännöllisesti samassa paikassa, paitsi kahdessa kohdassa, -jossa vilkkaampi tunne tuottaa poikkeuksen. Runebergin Lotta Svärdissä -sitä vastoin ja samoin Arvi Jänneksen Hakkapeliitassa jambit ja -anapestit monenlaisissa eri värähdyksissä vaihtelevat keskenään. +säkeistössä säännöllisesti samassa paikassa, paitsi kahdessa kohdassa, +jossa vilkkaampi tunne tuottaa poikkeuksen. Runebergin Lotta Svärdissä +sitä vastoin ja samoin Arvi Jänneksen Hakkapeliitassa jambit ja +anapestit monenlaisissa eri värähdyksissä vaihtelevat keskenään. Daktylien ja spondeion-luontoisten trokaiojen vaihtelusta antaa -esimerkin Arvi Jänneksen mahtava "Herää, Suomi!" —</p> +esimerkin Arvi Jänneksen mahtava "Herää, Suomi!" —</p> -<p>Ylempänä mainittiin, että kolmitavuisten runopolvien -yhteen-sovittelussa laajuudenkin suhteet ovat erittäin huomioon -otettavat. Yleensä ei laskuihin kelpaa muita tavuita kuin lyhyitä ja -keski-arvoisia, ja jälkimmäisiäkin on mieluimmin käytettävä niin, että +<p>Ylempänä mainittiin, että kolmitavuisten runopolvien +yhteen-sovittelussa laajuudenkin suhteet ovat erittäin huomioon +otettavat. Yleensä ei laskuihin kelpaa muita tavuita kuin lyhyitä ja +keski-arvoisia, ja jälkimmäisiäkin on mieluimmin käytettävä niin, että on vaan yksi keskiarvoinen laskussa. Kolmitavuisiin runojalkoihin -sopivia sanoja ja sanain-yhdistyksiä ovat siis: vainio, anna jo, +sopivia sanoja ja sanain-yhdistyksiä ovat siis: vainio, anna jo, laaksossa, muistelen j.n.e.; mutta semmoisetkin kuin: hallitsen; jos -sen saan ovat hyviä. Laskussa saa myös olla kaksitavuinen sana -(yhdistämätön tai yhdistetyn sanan alkuosa), jonka pääkorollinen tavuu -on lausekoroton. Niin esim. Oksasen runossa "Eräs nälkätalven kuvia":</p> +sen saan ovat hyviä. Laskussa saa myös olla kaksitavuinen sana +(yhdistämätön tai yhdistetyn sanan alkuosa), jonka pääkorollinen tavuu +on lausekoroton. Niin esim. Oksasen runossa "Eräs nälkätalven kuvia":</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">— — — — —<br /></span> <span class="i0"><i>Kuka</i> tuo, <i>joka</i> hoippuvi tuolla<br /></span> -<span class="i0">Maantietä mun eelläni päin?<br /></span> -<span class="i0"><i>Koto</i> kaukana lienevi sillä,<br /></span> -<span class="i0"><i>joka</i> matkall' on tuiskussa näin!<br /></span> +<span class="i0">Maantietä mun eelläni päin?<br /></span> +<span class="i0"><i>Koto</i> kaukana lienevi sillä,<br /></span> +<span class="i0"><i>joka</i> matkall' on tuiskussa näin!<br /></span> </div></div> -<p>Säkeen alkuun sopii tällainen kaksitavuinen sana silloinkin, kun sillä -sattuu olemaan enemmän painoa, niinkuin edempänä samassa runossa:</p> +<p>Säkeen alkuun sopii tällainen kaksitavuinen sana silloinkin, kun sillä +sattuu olemaan enemmän painoa, niinkuin edempänä samassa runossa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0"><i>Hepo</i> joutuen juoksi sen kiinni.<br /></span> -<span class="i0"><i>Mitä?</i> Vaimo? Ja lapsonen myös!<br /></span> +<span class="i0"><i>Mitä?</i> Vaimo? Ja lapsonen myös!<br /></span> <span class="i0">— — — — —<br /></span> <span class="i0"><i>Hyvin</i> joudanki kuolla ma kurja,<br /></span> <span class="i0"><i>Koto</i> kuoltuan' mullakin ois'.<br /></span> </div></div> -<p>Näitä viimeisiä säkeitä seuraava värsy:</p> +<p>Näitä viimeisiä säkeitä seuraava värsy:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Liki hiipasikin <i>Manan</i> siipi,<br /></span> </div></div> -<p>päinvastoin tuntuu kankealta, koska "Manan" sanalla täytyy olla +<p>päinvastoin tuntuu kankealta, koska "Manan" sanalla täytyy olla lausekorko ja edellinen tavuukin on liian heikko kannattamaan koron -polkemista. Tämä johdattaa mieleemme, mitä edellisessä sanottiin +polkemista. Tämä johdattaa mieleemme, mitä edellisessä sanottiin tavuiden aseman vaikutuksesta niiden rytmilliseen arvoon. Se on -varsinkin huomattava kolmitavuisissa runojaloissa. Ensiksikin siinä, -että pitkä pääkorollinen tavuu niin voimallisesti polkee seuraavaa -pitkää korotonta tavuuta, ett'ei sen laskussa käyttäminen loukkaa -daktylistä tai anapestista tahtia. Samassa Oksasen runossa, josta -edelliset esimerkit ovat otetut, on säe:</p> +varsinkin huomattava kolmitavuisissa runojaloissa. Ensiksikin siinä, +että pitkä pääkorollinen tavuu niin voimallisesti polkee seuraavaa +pitkää korotonta tavuuta, ett'ei sen laskussa käyttäminen loukkaa +daktylistä tai anapestista tahtia. Samassa Oksasen runossa, josta +edelliset esimerkit ovat otetut, on säe:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Se jo pääsi! Nyt hankeen sen hautaan,<br /></span> +<span class="i0">Se jo pääsi! Nyt hankeen sen hautaan,<br /></span> </div></div> -<p>joka sujuu varsin hyvin, vaikka laskuun joutunut pitkä tavuu tässä on -lyhyenä käytetyn keskiarvoisen tavuun edellä. Semmoisia runopolvia -onkin hyvin paljon sekä vanhemmilla että nuoremmilla suomalaisilla -runoilijoilla. Olkoon esimerkkinä vaan seuraavat P. Cajanderin säkeet:</p> +<p>joka sujuu varsin hyvin, vaikka laskuun joutunut pitkä tavuu tässä on +lyhyenä käytetyn keskiarvoisen tavuun edellä. Semmoisia runopolvia +onkin hyvin paljon sekä vanhemmilla että nuoremmilla suomalaisilla +runoilijoilla. Olkoon esimerkkinä vaan seuraavat P. Cajanderin säkeet:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Niin valtaa se mieliä yhä,<br /></span> +<span class="i0">Niin valtaa se mieliä yhä,<br /></span> </div></div> -<p>sekä</p> +<p>sekä</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Vaan ääneti, niinkuin aaveet, sen tornissa vartiat käy.<br /></span> +<span class="i0">Vaan ääneti, niinkuin aaveet, sen tornissa vartiat käy.<br /></span> </div></div> <p>Toiseksi tavuu-aseman merkitys ilmaantuu silloin, kun laskuun asetetaan -kolmi- tai useampitavuisen sanan molemmat lyhyet alkutavuut. Tätä -tapaa, jota vanhemmassa runoudessamme käytettiin rohkeammin kuin -uudemmassa, tulee yleensä varovaisesti viljellä. Minun mielestäni se -olisi sallittava ainoastaan, kun säkeen rytmi muutoin on aivan varma ja -etenkin kun laskun sekä edellä että jäljessä on hyvin painavat tavuut:</p> +kolmi- tai useampitavuisen sanan molemmat lyhyet alkutavuut. Tätä +tapaa, jota vanhemmassa runoudessamme käytettiin rohkeammin kuin +uudemmassa, tulee yleensä varovaisesti viljellä. Minun mielestäni se +olisi sallittava ainoastaan, kun säkeen rytmi muutoin on aivan varma ja +etenkin kun laskun sekä edellä että jäljessä on hyvin painavat tavuut:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Raivasit maan ihanimman.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i12">(A. Jännes.)<br /></span> +<span class="i12">(A. Jännes.)<br /></span> </div></div> -<p>Samoin säkeen alussa:</p> +<p>Samoin säkeen alussa:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Salamoina se tuntehet saa palamaan.<br /></span> @@ -14112,14 +14075,14 @@ etenkin kun laskun sekä edellä että jäljessä on hyvin painavat tavuut:</p> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Maidon, jonk' utaristas joi.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i15">(A. Jännes.)<br /></span> +<span class="i15">(A. Jännes.)<br /></span> </div></div> -<p>Äskenmainitsemani tapaukset osoittavat, että laajuuden merkitys joskus -saattaa kohota niinkin suureksi, että korko sille alistuu. Toisinaan -sivukorkokin tällä lailla sortuu laajuuden alle, jos sivukorollinen -tavuu on lyhyt. Tämä on ainakin hyväksyttävää, jos seuraava tavuu on -pitkä, niinkuin Eino Leinon "Tuonelan Joutsenessa" palaussäe:</p> +<p>Äskenmainitsemani tapaukset osoittavat, että laajuuden merkitys joskus +saattaa kohota niinkin suureksi, että korko sille alistuu. Toisinaan +sivukorkokin tällä lailla sortuu laajuuden alle, jos sivukorollinen +tavuu on lyhyt. Tämä on ainakin hyväksyttävää, jos seuraava tavuu on +pitkä, niinkuin Eino Leinon "Tuonelan Joutsenessa" palaussäe:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kultasiipiset karkelemaan,<br /></span> @@ -14133,167 +14096,167 @@ pitkä, niinkuin Eino Leinon "Tuonelan Joutsenessa" palaussäe:</p> <span class="i15">(P. Cajander.)<br /></span> </div></div> -<p>Lyhyen tavuun edellä tällainen koron polkeminen tuskin käy laatuun.</p> +<p>Lyhyen tavuun edellä tällainen koron polkeminen tuskin käy laatuun.</p> <p>Mutta toiselta puolen korko kolmitavuisissakin polvissa on niin -valtava, että nousussa kyllä saa olla lyhyt pää- tai sivukorollinen +valtava, että nousussa kyllä saa olla lyhyt pää- tai sivukorollinen tavuu, jos seuraavat molemmat vaan ovat lyhyet, esim.:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Voi, että salokin viedä voisi<br /></span> -<span class="i0">Mult' ystävän, sit' en luullut oisi.<br /></span> +<span class="i0">Voi, että salokin viedä voisi<br /></span> +<span class="i0">Mult' ystävän, sit' en luullut oisi.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i21">(P. Cajander.)<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Haaveilua ja unelmoita<br /></span> -<span class="i0">Elämäni on kokonaan.<br /></span> +<span class="i0">Elämäni on kokonaan.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i14">(Irene.)<br /></span> </div></div> <p>Arveluttavaa on kuitenkin, jos sanan toinen tavuu on keskiarvoinen, niinkuin sanoissa "salolla", "vihasta", "pimennon"; jos sellaiset ovat -daktyleinä käytettävät, pantakoon ne mieluimmin säkeiden alkuun. Ei -niitä kuitenkaan tarvitse ehdottomasti hyljätä. Esim. Eino Leino: +daktyleinä käytettävät, pantakoon ne mieluimmin säkeiden alkuun. Ei +niitä kuitenkaan tarvitse ehdottomasti hyljätä. Esim. Eino Leino: Marjatan laulu:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Kas, mikä <i>kajastus</i> päälläni päilyy?<br /></span> -<span class="i0">Kas, mikä <i>kajastus</i> seinällä häilyy?<br /></span> +<span class="i0">Kas, mikä <i>kajastus</i> päälläni päilyy?<br /></span> +<span class="i0">Kas, mikä <i>kajastus</i> seinällä häilyy?<br /></span> </div></div> <p>Semmoiset sanat taas kuin: arvaamaan, laulelee, veneeseen, parantaa, -kotonaan, uroona, ja niitä vastaavat sanain-yhdistykset tietysti eivät -voi muodostaa daktylejä eikä niiden loppuosa kelpaa anapestien laskuun.</p> +kotonaan, uroona, ja niitä vastaavat sanain-yhdistykset tietysti eivät +voi muodostaa daktylejä eikä niiden loppuosa kelpaa anapestien laskuun.</p> -<p>Kolmitavuisten runopolvien käytäntö on monessa kohden vielä -epävakainen; edellisessä olen vaan tahtonut viitata, mihinkä suuntaan +<p>Kolmitavuisten runopolvien käytäntö on monessa kohden vielä +epävakainen; edellisessä olen vaan tahtonut viitata, mihinkä suuntaan se on vakaantumaisillaan ja samalla omastakin puolestani tuoda esiin -muutamia näkökohtia. Paljon on tietysti siinäkin, mitä vaikutusta -runoilija kulloinkin tarkoittaa ja missä yhteydessä runopolvet +muutamia näkökohtia. Paljon on tietysti siinäkin, mitä vaikutusta +runoilija kulloinkin tarkoittaa ja missä yhteydessä runopolvet ilmaantuvat.</p> <hr class="tb" /> -<p>Nykyisten runomuotojen pääasiallisena kaunistuksena on loppusointu; -mutta alkusointuakin sopii meidän runoudessa erittäin hyvin käyttää +<p>Nykyisten runomuotojen pääasiallisena kaunistuksena on loppusointu; +mutta alkusointuakin sopii meidän runoudessa erittäin hyvin käyttää niiden somistamiseksi, se kun on suomen kielelle niin luonnollinen, -että se ikäänkuin itsestään siitä sukeutuu. Varsinkin loppusoinnuttomat -runot melkein vaativat, ellei säännöllisesti, niin kumminkin -paikoittain, tällaista koristusta. Ennen on jo huomautettu, että meidän -kielen suhteellinen konsonanttiköyhyys ja vokaalirikkaus on aiheuttanut -alkusoinnun runoudessa; sillä sen johdosta on kielessä paljon sanoja, -jotka alkavat samoilla kerakkeilla, eikä samoilla ääntiöillä alkavien -luku kuitenkaan paljon vähenny. Niissä kielissä taas, joissa on paljon -konsonantteja ja verrattain vähän vokaaleja, niinkuin germanilaisissa -ja romanilaisissa kielissä, täytyy aina olla kosolta sanoja, joiden -lopputavuissa on samat vokaalit eri konsonanttien rinnalla. Näin syntyy +että se ikäänkuin itsestään siitä sukeutuu. Varsinkin loppusoinnuttomat +runot melkein vaativat, ellei säännöllisesti, niin kumminkin +paikoittain, tällaista koristusta. Ennen on jo huomautettu, että meidän +kielen suhteellinen konsonanttiköyhyys ja vokaalirikkaus on aiheuttanut +alkusoinnun runoudessa; sillä sen johdosta on kielessä paljon sanoja, +jotka alkavat samoilla kerakkeilla, eikä samoilla ääntiöillä alkavien +luku kuitenkaan paljon vähenny. Niissä kielissä taas, joissa on paljon +konsonantteja ja verrattain vähän vokaaleja, niinkuin germanilaisissa +ja romanilaisissa kielissä, täytyy aina olla kosolta sanoja, joiden +lopputavuissa on samat vokaalit eri konsonanttien rinnalla. Näin syntyy runsaasti loppusointuja. Sama seikka, joka tuottaa suomen kielelle viljalta alkusointuja, vaikeuttaa tietysti loppusointujen -muodostumisen; mutta runoutemme nykyisempi kehitys on näyttänyt, että -loppusointukin hyvin sopii suomalaiseen runouteen. Meidän kielellä -tosin ei ole sitä etua, joka on erittäin germanilaisilla kielillä, -että loppusointuina useimmiten sopii käyttää sanojen pääkorollista +muodostumisen; mutta runoutemme nykyisempi kehitys on näyttänyt, että +loppusointukin hyvin sopii suomalaiseen runouteen. Meidän kielellä +tosin ei ole sitä etua, joka on erittäin germanilaisilla kielillä, +että loppusointuina useimmiten sopii käyttää sanojen pääkorollista perus-osaa, joka suomalaisessa runoudessa tapahtuu paljoa harvemmin; -mutta vaihtelevat vokaalit tekevät riimit sointuisiksi, ja toiseksi, +mutta vaihtelevat vokaalit tekevät riimit sointuisiksi, ja toiseksi, niinkuin jo ennen olen muistuttanut, sivukorollisissa tavuissa, jotka -meillä suureksi osaksi ovat loppusoinnun kannattajina, on paljoa -enemmän pontta kuin muiden kielten pääkorottomilla tavuilla. Kielemme -rytmillinen luonto jo vie siihen, että sivukorolliset tavuut kelpaavat +meillä suureksi osaksi ovat loppusoinnun kannattajina, on paljoa +enemmän pontta kuin muiden kielten pääkorottomilla tavuilla. Kielemme +rytmillinen luonto jo vie siihen, että sivukorolliset tavuut kelpaavat riimeihin. Mutta oli, miten oli, varsinaisten kantatavuitten -esiintyminen niissä antaa loppusoinnulle erityisen täyteläisyyden ja -sisältörikkauden; sillä niiden edustamat mielikuvat siten saavat -enemmän painoa. Niin esim. seuraavissa säkeissä:</p> +esiintyminen niissä antaa loppusoinnulle erityisen täyteläisyyden ja +sisältörikkauden; sillä niiden edustamat mielikuvat siten saavat +enemmän painoa. Niin esim. seuraavissa säkeissä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Siell' elää kansa niin sitkeä<br /></span> +<span class="i0">Siell' elää kansa niin sitkeä<br /></span> <span class="i0">Kuin vaahteran latva nuori;<br /></span> -<span class="i0">Se kyllin saanut on itkeä,<br /></span> +<span class="i0">Se kyllin saanut on itkeä,<br /></span> <span class="i0">Mut vankkana on kuin vuori.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i15">(A. Jännes.)<br /></span> +<span class="i15">(A. Jännes.)<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Kun kotilahden laineita ma ennen lasna sousin<br /></span> -<span class="i0">Tai kotikummun harjulle kun kevät-illoin nousin,<br /></span> -<span class="i0">Niin näin mä kaidan salmen suun ja siitä mertä, mertä,<br /></span> -<span class="i0">Mi silmiäni viehätti ja kiihoitutti vertä.<br /></span> +<span class="i0">Tai kotikummun harjulle kun kevät-illoin nousin,<br /></span> +<span class="i0">Niin näin mä kaidan salmen suun ja siitä mertä, mertä,<br /></span> +<span class="i0">Mi silmiäni viehätti ja kiihoitutti vertä.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i31">(K. Leino.)<br /></span> </div></div> -<p>Loppusointu aina alkaa noususta. Korottomat tavuut eivät oikeastaan voi -muodostaa loppusointua; sentähden sellaiset riimit kuin: talvella: +<p>Loppusointu aina alkaa noususta. Korottomat tavuut eivät oikeastaan voi +muodostaa loppusointua; sentähden sellaiset riimit kuin: talvella: taivaalla, armaampi: yhdisti, otsalta: tippua, jotka ennen olivat -jokseenkin tavallisia ja joita nytkin välisti käytetään, ovat -pidettävät vaan hätävarana. Paremmin ne kuitenkin kelpaavat, jos -edellisissä tavuissa on samat vokaalit, niin että muodostuu -kolmitavuinen puolisointu, esim. avara: salama. Mutta pitkävokaalinen -lopputavuu varsinkin korottoman tavuun jäljessä, saa kuitenkin puhuessa -niin paljon painoa, että se siitä syystä kelpaa nousuun ja siis +jokseenkin tavallisia ja joita nytkin välisti käytetään, ovat +pidettävät vaan hätävarana. Paremmin ne kuitenkin kelpaavat, jos +edellisissä tavuissa on samat vokaalit, niin että muodostuu +kolmitavuinen puolisointu, esim. avara: salama. Mutta pitkävokaalinen +lopputavuu varsinkin korottoman tavuun jäljessä, saa kuitenkin puhuessa +niin paljon painoa, että se siitä syystä kelpaa nousuun ja siis riimitavuuksikin, esim.:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja äiti istuvi, kehräjää,<br /></span> -<span class="i0">Ja kyynel silmähän vierähtää.<br /></span> +<span class="i0">Ja äiti istuvi, kehräjää,<br /></span> +<span class="i0">Ja kyynel silmähän vierähtää.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i15">(P. Cajander.)<br /></span> </div></div> -<p>Niin on keskiarvoistenkin lopputavuiden laita, vaikka niistä -muodostuvat riimit tosin ovat vähemmän täyteläisiä:</p> +<p>Niin on keskiarvoistenkin lopputavuiden laita, vaikka niistä +muodostuvat riimit tosin ovat vähemmän täyteläisiä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja mieleensä nyt johtui vuossatain unelmat,<br /></span> -<span class="i0">Nuo vertä uhkuvaiset, nuo kuolon kamalat.<br /></span> +<span class="i0">Ja mieleensä nyt johtui vuossatain unelmat,<br /></span> +<span class="i0">Nuo vertä uhkuvaiset, nuo kuolon kamalat.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i29">(K. Kramsu.)<br /></span> </div></div> <p>Aivan puhtaiden loppusointujen rinnalla tavataan toisinaan -vaillinaisiakin, vaikka näiden luku runoutemme kehittyessä yhä on -vähentynyt. Yleensä on muistettava, että suomalainen runokieli tässä -niinkuin monessa muussakin suhteessa on pyrkinyt ja vieläkin pyrkii yhä -suurempaan täydellisyyteen, vaikka uusien runomuotojen vapauttaminen -tietysti ei ole voinut tapahtua yht'äkkiä. Luonnollista on siis, että -nykyisemmässäkin runoudessa usein on pakko turvautua vaillinaisempiin -muotoihin, jotka kuitenkin käytännön kautta ovat saaneet jonkunlaisen +vaillinaisiakin, vaikka näiden luku runoutemme kehittyessä yhä on +vähentynyt. Yleensä on muistettava, että suomalainen runokieli tässä +niinkuin monessa muussakin suhteessa on pyrkinyt ja vieläkin pyrkii yhä +suurempaan täydellisyyteen, vaikka uusien runomuotojen vapauttaminen +tietysti ei ole voinut tapahtua yht'äkkiä. Luonnollista on siis, että +nykyisemmässäkin runoudessa usein on pakko turvautua vaillinaisempiin +muotoihin, jotka kuitenkin käytännön kautta ovat saaneet jonkunlaisen arvon ja vallan. Mutta vaillinaiset loppusoinnut ovat arvoltaan hyvin -erilaiset; muutamat ehkä nytkin vielä kelpaavat hätävarana -käytettäviksi, toiset ovat kokonaan hyljättävät. Toiselta puolen -paremmat puolisoinnut ja epätäydelliset loppusoinnut tulevat toisiansa -hyvinkin likelle; niin esim. "laine" ja "nainen" sopisi yhtä hyvin -pitää vaillinaisena riiminä kuin puolisointuna, ja vokaalien -yhtäläisyyden vuoksi ne ovatkin parempia loppuvasteita kuin esim. -"suotta" ja "luottaa", "aivan" ja "taivaan", joita ei voi pitää -puolisointuina. Yleensä on vokaali-äänne tässä suhteessa tärkeämpi kuin +erilaiset; muutamat ehkä nytkin vielä kelpaavat hätävarana +käytettäviksi, toiset ovat kokonaan hyljättävät. Toiselta puolen +paremmat puolisoinnut ja epätäydelliset loppusoinnut tulevat toisiansa +hyvinkin likelle; niin esim. "laine" ja "nainen" sopisi yhtä hyvin +pitää vaillinaisena riiminä kuin puolisointuna, ja vokaalien +yhtäläisyyden vuoksi ne ovatkin parempia loppuvasteita kuin esim. +"suotta" ja "luottaa", "aivan" ja "taivaan", joita ei voi pitää +puolisointuina. Yleensä on vokaali-äänne tässä suhteessa tärkeämpi kuin konsonantti; sellaiset loppusoinnut, kuin "saanut" ja "maannut", -"luota" ja "suolla", käyvät varsin hyvin laatuun, ehkäpä semmoisetkin -kuin "nuotta" ja "luota". Kartettavia sitä vastoin ovat nykyaikana +"luota" ja "suolla", käyvät varsin hyvin laatuun, ehkäpä semmoisetkin +kuin "nuotta" ja "luota". Kartettavia sitä vastoin ovat nykyaikana senlaatuiset riimit kuin: vaippansa: paimentaa, toivoton: hallitkoon, -joita ennen joskus käytettiin. Mutta ihan kelvottomia ovat kaikkina +joita ennen joskus käytettiin. Mutta ihan kelvottomia ovat kaikkina aikoina olleet semmoiset riimit kuin: kala: avaralla, paras: harras; -sillä niissä ei ole ainoastaan erilaisuutta konsonanttien -kvantiteetissä, vaan nousutavuut ovat koko rytmilliseltä arvoltaan +sillä niissä ei ole ainoastaan erilaisuutta konsonanttien +kvantiteetissä, vaan nousutavuut ovat koko rytmilliseltä arvoltaan erilaatuiset. — Joskus saattaa kaksikin sanaa muodostaa loppusoinnun, esim. "loi sen" ja "toisen".</p> -<p>Tässä paikassa sopii myös mainita n.s. <i>palaussäettä</i> (ranskaksi -"refrain"). Yksi tai pari säettä uudistuu määräkohdissa, niin esim. -"Suomen valta" nimisessä runossa sanat: "Nouse, riennä, Suomen kieli, -korkealle kaikumaan!" (vaikka eri stroofeissa vähän vaihdellen: "nouse -siis, sä Suomen kieli!" ja "nouse, nouse, Suomen kieli!").</p> +<p>Tässä paikassa sopii myös mainita n.s. <i>palaussäettä</i> (ranskaksi +"refrain"). Yksi tai pari säettä uudistuu määräkohdissa, niin esim. +"Suomen valta" nimisessä runossa sanat: "Nouse, riennä, Suomen kieli, +korkealle kaikumaan!" (vaikka eri stroofeissa vähän vaihdellen: "nouse +siis, sä Suomen kieli!" ja "nouse, nouse, Suomen kieli!").</p> -<p>Tunnettua on, kuinka loppusoinnut sopii järjestää monen monituisella +<p>Tunnettua on, kuinka loppusoinnut sopii järjestää monen monituisella eri tavalla; siten syntyy lukematon joukko riimiasemia ja runoelmat -voivat saada äärettömän paljon vaihtelevaisuutta.</p> +voivat saada äärettömän paljon vaihtelevaisuutta.</p> <p>Kaunistuskeinot ylimalkain, niinkuin jo sanottiin, edustavat -runoelmassa tunteellisuutta, ja tämä koskee etenkin loppusointua. -Samojen äänteiden uudistuminen säkeiden lopussa ikäänkuin kuvailee -sydämmen kaipausta ja tunteiden palajamista samaan esineeseen. -Sentähden varsinkin lyyrillinen runous on omistanut itsellensä -loppusoinnun; muissa runoudenlajeissa sitä käytetään silloin, kun -tunteet suuremmassa määrässä pääsevät esitystä hallitsemaan.</p> +runoelmassa tunteellisuutta, ja tämä koskee etenkin loppusointua. +Samojen äänteiden uudistuminen säkeiden lopussa ikäänkuin kuvailee +sydämmen kaipausta ja tunteiden palajamista samaan esineeseen. +Sentähden varsinkin lyyrillinen runous on omistanut itsellensä +loppusoinnun; muissa runoudenlajeissa sitä käytetään silloin, kun +tunteet suuremmassa määrässä pääsevät esitystä hallitsemaan.</p> @@ -14302,591 +14265,591 @@ tunteet suuremmassa määrässä pääsevät esitystä hallitsemaan.</p> Runouden lajit.</h3> -<p>Runouden tehtävä, niinkuin ennen on selitetty, on ideaalisen -maailmankatsomuksen vireillä pitäminen sisällisten kuvien avulla, jotka -tyydyttävät ihmisen ihanteellisuuden tarvetta. Se on pääasiallisesti -fantasian työtä, mutta juuri semmoisena hyvin monipuolista, eri -sielunkykyjä kysyvää, paljoa suuremmassa määrässä kuin enimmät muut -sieluntoimet. Sillä kuvausvoima, tunteiden johtamana, valloittaa koko -havainnollisen maailman ja saattaa ne vihdoin purkaumaan järjen +<p>Runouden tehtävä, niinkuin ennen on selitetty, on ideaalisen +maailmankatsomuksen vireillä pitäminen sisällisten kuvien avulla, jotka +tyydyttävät ihmisen ihanteellisuuden tarvetta. Se on pääasiallisesti +fantasian työtä, mutta juuri semmoisena hyvin monipuolista, eri +sielunkykyjä kysyvää, paljoa suuremmassa määrässä kuin enimmät muut +sieluntoimet. Sillä kuvausvoima, tunteiden johtamana, valloittaa koko +havainnollisen maailman ja saattaa ne vihdoin purkaumaan järjen kirkastamiin aatekuviin, jotka taas puolestansa, vaatien toteuttamista, -vaikuttavat tunteeseen ja tahtoon. Kaikki nämä sielunelämän eri muodot -voivat mikä milloinkin enemmän tai vähemmän hallita runoteosta; esitys -saattaa etupäässä tarkoittaa havaitun, ulkonaisen olevaisuuden -kuvailemista taikka tunteiden sisällistä maailmaa tahi, yhdistäen -molemmat, osoittaa, kuinka nämä piirit toiminnan — siis tahdon — -kautta ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Näin syntyy kolme runouden -päälajia, <i>eepillinen, lyyrillinen ja draamallinen</i> runous. -Ajatuskin semmoisenaan voipi, niinkuin jo on nähty, joskus olla teoksen -keskusta; mutta ideaalinen tunne ja järjen-omainen aate ovat joka +vaikuttavat tunteeseen ja tahtoon. Kaikki nämä sielunelämän eri muodot +voivat mikä milloinkin enemmän tai vähemmän hallita runoteosta; esitys +saattaa etupäässä tarkoittaa havaitun, ulkonaisen olevaisuuden +kuvailemista taikka tunteiden sisällistä maailmaa tahi, yhdistäen +molemmat, osoittaa, kuinka nämä piirit toiminnan — siis tahdon — +kautta ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Näin syntyy kolme runouden +päälajia, <i>eepillinen, lyyrillinen ja draamallinen</i> runous. +Ajatuskin semmoisenaan voipi, niinkuin jo on nähty, joskus olla teoksen +keskusta; mutta ideaalinen tunne ja järjen-omainen aate ovat joka tapauksessa runouden perustukset.</p> -<p>Vanhimpina aikoina runouden päälajit eivät vielä ole erillään -toisistaan, mutta vähittäin ne jokainen saavuttavat vakinaisen muotonsa -(vrt. I kirjaa). Ensimmäinen on <i>eepos eli kertomarunous</i>. -Lapsenkin mieli, kun herää maailmaa tarkastamaan, kiintyy ensin niihin -ulkonaisiin ilmiöihin, jotka sitä ympäröivät; niitä lapsi ihastelee, -niitä se leikkiessäänkin koettaa mukailla. Samaten kansakunnatkin -lapsuutensa iällä lauluissa kuvailevat niitä oloja, joissa elävät, -kertoen muinaisuutensa merkillisistä tapauksista. Sen ohessa ne -vilkkaan mielikuvituksensa avulla koettavat selittää luonnon ja -ihmiselämän salaisuutta, luoden monenlaisia mytologisia kertomuksia. -Näin syntyy runsaasti tarun-omaisia ja historiallisia aineita, joita -esitetään enemmän tai vähemmän laajoissa eepillisissä runoissa. Tässä -runouden lajissa on pääasia tieto — ulkonainen näkemys eli -havainto<a name="FNanchor_100" id="FNanchor_100"></a><a href="#Footnote_100" class="fnanchor">[100]</a> ja siitä alkunsa saanut mielikuvain tuottaminen.</p> - -<p>Mutta ihminen ei voi välinpitämättömänä syrjältä katsella vaihtelevia -ilmiöitä; monella monituisella tavalla ne koskevat hänen omiin -oloihinsa ja herättävät hänessä virkeätä tunne-elämää. Tietysti ihmiset -jo vanhimpina aikoina laulun sävelissä toivat esiin sydämmensä -tunteita; mutta sen mukaan kuin tunteet selvenivät ja saivat runsaamman -sisällyksen, tämä laulurunouskin sai suuremman merkityksen ja vakaantui -erityiseksi runouden lajiksi. Näin muodostui <i>lyriikka</i>, joka -täysin kehittyneenä tunne-elämän tulkitsijana kaikkialla näyttää olevan +<p>Vanhimpina aikoina runouden päälajit eivät vielä ole erillään +toisistaan, mutta vähittäin ne jokainen saavuttavat vakinaisen muotonsa +(vrt. I kirjaa). Ensimmäinen on <i>eepos eli kertomarunous</i>. +Lapsenkin mieli, kun herää maailmaa tarkastamaan, kiintyy ensin niihin +ulkonaisiin ilmiöihin, jotka sitä ympäröivät; niitä lapsi ihastelee, +niitä se leikkiessäänkin koettaa mukailla. Samaten kansakunnatkin +lapsuutensa iällä lauluissa kuvailevat niitä oloja, joissa elävät, +kertoen muinaisuutensa merkillisistä tapauksista. Sen ohessa ne +vilkkaan mielikuvituksensa avulla koettavat selittää luonnon ja +ihmiselämän salaisuutta, luoden monenlaisia mytologisia kertomuksia. +Näin syntyy runsaasti tarun-omaisia ja historiallisia aineita, joita +esitetään enemmän tai vähemmän laajoissa eepillisissä runoissa. Tässä +runouden lajissa on pääasia tieto — ulkonainen näkemys eli +havainto<a name="FNanchor_100" id="FNanchor_100"></a><a href="#Footnote_100" class="fnanchor">[100]</a> ja siitä alkunsa saanut mielikuvain tuottaminen.</p> + +<p>Mutta ihminen ei voi välinpitämättömänä syrjältä katsella vaihtelevia +ilmiöitä; monella monituisella tavalla ne koskevat hänen omiin +oloihinsa ja herättävät hänessä virkeätä tunne-elämää. Tietysti ihmiset +jo vanhimpina aikoina laulun sävelissä toivat esiin sydämmensä +tunteita; mutta sen mukaan kuin tunteet selvenivät ja saivat runsaamman +sisällyksen, tämä laulurunouskin sai suuremman merkityksen ja vakaantui +erityiseksi runouden lajiksi. Näin muodostui <i>lyriikka</i>, joka +täysin kehittyneenä tunne-elämän tulkitsijana kaikkialla näyttää olevan nuorempi kuin epiikka. Runouden historia osoittaakin, kuten ennen -olemme nähneet, läpi aikojen jatkuvaa kehitystä ulkokohtaisuudesta -sisäkohtaisuuteen päin.</p> - -<p>Yhä monipuolisemmaksi, sisältörikkaammaksi tulee elämänkokemus. Ihminen -ei toimi enää vaan luontaisen halun tai kansallisen tavan johdattamana, -vaan tottuu itsellensä asettamaan siveellisen tarkoitusperän; hän -toimii itsetajuisesti, vapaan tahdon nojalla. Samalla hän tarkastaa ja -arvostelee muidenkin tekoja; hän huomaa, mitkä vaikuttimet vievät -ihmisiä toimintaan ja mitkä sisällisessäkin suhteessa ovat toiminnan -seuraukset. Tätä kaikkea hän esittelee kolmannessa runouden lajissa, -jonka varsinainen sisällys on tahto ja siveellinen toiminta. Tämä on -<i>draama eli näytelmärunous</i>. Se kuvailee ulkonaisia tapahtumia -samoin kuin eepillinen runous ja sielun sisällistä elämää niinkuin -lyriikka, mutta asettaa ne läheiseen keskinäiseen yhteyteen, osoittaen, +olemme nähneet, läpi aikojen jatkuvaa kehitystä ulkokohtaisuudesta +sisäkohtaisuuteen päin.</p> + +<p>Yhä monipuolisemmaksi, sisältörikkaammaksi tulee elämänkokemus. Ihminen +ei toimi enää vaan luontaisen halun tai kansallisen tavan johdattamana, +vaan tottuu itsellensä asettamaan siveellisen tarkoitusperän; hän +toimii itsetajuisesti, vapaan tahdon nojalla. Samalla hän tarkastaa ja +arvostelee muidenkin tekoja; hän huomaa, mitkä vaikuttimet vievät +ihmisiä toimintaan ja mitkä sisällisessäkin suhteessa ovat toiminnan +seuraukset. Tätä kaikkea hän esittelee kolmannessa runouden lajissa, +jonka varsinainen sisällys on tahto ja siveellinen toiminta. Tämä on +<i>draama eli näytelmärunous</i>. Se kuvailee ulkonaisia tapahtumia +samoin kuin eepillinen runous ja sielun sisällistä elämää niinkuin +lyriikka, mutta asettaa ne läheiseen keskinäiseen yhteyteen, osoittaen, miten objektiivinen ja subjektiivinen maailma vaikuttavat toisiinsa.</p> -<p>Runouden piirissä uudistuu niinmuodoin samanlainen kolmijako kuin -taiteessa yleensä. Kertomarunoudella on paljon yhtäläisyyttä +<p>Runouden piirissä uudistuu niinmuodoin samanlainen kolmijako kuin +taiteessa yleensä. Kertomarunoudella on paljon yhtäläisyyttä kuvaamataiteen kanssa; molempain ala on esineiden ja tapahtumain ulkomuoto, molempain esitystapa puhtaasti objektiivinen. Loistavilla -kuvaelmilla, muotojen plastillisuudella tai värien rikkaudella ne -viehättävät, toinen ulkonaista, toinen sisällistä silmää. Lyyrillinen -runous muistuttaa säveltaidetta; kumpaisessakin meille avautuu -näkymätön sisällinen maailma; kumpaisessakin antaa ihminen sydämmensä -kyllyydestä tunteiden puhjeta esiin, ja vanhimpina aikoina runo ja -sävel vaelsivatkin aina yhdessä sisarusten tavoin. Draama vastaa itse -runoutta; se on yht'aikaa ulkokohtainen ja sisäkohtainen, niinkuin -runouskin yhdistää kuvaamataiteen objektiivisen ja musiikin -subjektiivisen luonteen. Runous esittelee näkyviä ulkonaisia ilmiöitä -ja tekee ne henkisiksi, luoden niihin korkeamman maailmanjärjestyksen +kuvaelmilla, muotojen plastillisuudella tai värien rikkaudella ne +viehättävät, toinen ulkonaista, toinen sisällistä silmää. Lyyrillinen +runous muistuttaa säveltaidetta; kumpaisessakin meille avautuu +näkymätön sisällinen maailma; kumpaisessakin antaa ihminen sydämmensä +kyllyydestä tunteiden puhjeta esiin, ja vanhimpina aikoina runo ja +sävel vaelsivatkin aina yhdessä sisarusten tavoin. Draama vastaa itse +runoutta; se on yht'aikaa ulkokohtainen ja sisäkohtainen, niinkuin +runouskin yhdistää kuvaamataiteen objektiivisen ja musiikin +subjektiivisen luonteen. Runous esittelee näkyviä ulkonaisia ilmiöitä +ja tekee ne henkisiksi, luoden niihin korkeamman maailmanjärjestyksen valon; toiselta puolen se antaa aistillisuutta puuttuville, utuisille -tunteille tukevamman havainnollisen muodon. Ja draamassa tämä runouden -omituinen luonne vielä selvemmin esiintyy.</p> - -<p>Ihminen ja ihmis-elämä on kaiken runouden pääaine; mutta runouden -kolmessa päälajissa se esiintyy ikäänkuin eri valaistuksessa: -eepoksessa havainnollisen tiedon selvän päivänvalon kirkastamana, -lyriikassa tunteiden lämpimässä ruusuhohteessa ja draamassa tahdon ja -toiminnan vilkkaassa, liekehtivässä valossa. Kertomarunouskin puhuu -tunteista ja toiminnasta; mutta ne ovat molemmat havainnon esineitä, -ulkonaisia tapahtumia. Lyyrillinen runous taas ottaa kyllä toisinaan -aineeksensa sekä tapauksia että sielun pyrkimyksiä, mutta esittelee -kuitenkin pääasiallisesti näihin liittyviä tunteita. Ja jos -näytelmärunous kuvaileekin sekä tapahtumia että tunteen ilmauksia, niin -se ei käsittele niitä semmoisinaan, vaan kääntää huomion niiden -keskinäiseen yhteyteen.</p> - -<p>Mutta tietty on, että runouden vapaalla alalla rajat eivät voi olla -aivan jyrkät. Kun nämä päälajit yhtyvät tai lähenevät toisiansa, syntyy -lukematon joukko välimuotoja. Niin esim. lyyrillisyys voi päästä -voitolle eepoksessa tai draamassa, eepillisyys lyyrillisessä runoudessa -j.n.e. Erittäin huomattava on, että kertomarunouden alalla muodostuu -erityinen kuvauslaji, <i>romaani</i> ja <i>novelli</i>, joka päätarkoitukseltaan -suuresti muistuttaa draamaa. Sillä niinkuin näytelmärunoudessa ulko- ja -sisäkohtaisuus sulavat yhteen, kun esitetään sielun-elämän ja -ulkonaisten olojen vaikutusta toisiinsa, niin romaanissakin näytetään, -miten ihmisen luonne kehittyy niissä oloissa, joissa hän elää ja toimii. -Mutta erotuskin on selvä. Draaman keskus on tahto ja siitä valuva vapaa -toiminta, romaanissa sitä vastoin kuvataan luonteen varttumista -määrättyjen olojen vaikutuksesta. Draamassa ihmisen luonne muodostaa -olot, romaanissa olot muodostavat luonteen. Sentähden romaani ja novelli -kuuluvatkin kertomarunouteen; sillä ihmisen toimintaa siinä ei katsota -itsenäiseksi, vaan pidetään yleisen tapausten sarjan renkaana.</p> - -<p>Edellisessä kirjassa puhuttiin siitäkin, miten yleinen aate, joka on -läheisessä yhteydessä tunteiden kanssa, voi lämmittää mielikuvitusta ja +tunteille tukevamman havainnollisen muodon. Ja draamassa tämä runouden +omituinen luonne vielä selvemmin esiintyy.</p> + +<p>Ihminen ja ihmis-elämä on kaiken runouden pääaine; mutta runouden +kolmessa päälajissa se esiintyy ikäänkuin eri valaistuksessa: +eepoksessa havainnollisen tiedon selvän päivänvalon kirkastamana, +lyriikassa tunteiden lämpimässä ruusuhohteessa ja draamassa tahdon ja +toiminnan vilkkaassa, liekehtivässä valossa. Kertomarunouskin puhuu +tunteista ja toiminnasta; mutta ne ovat molemmat havainnon esineitä, +ulkonaisia tapahtumia. Lyyrillinen runous taas ottaa kyllä toisinaan +aineeksensa sekä tapauksia että sielun pyrkimyksiä, mutta esittelee +kuitenkin pääasiallisesti näihin liittyviä tunteita. Ja jos +näytelmärunous kuvaileekin sekä tapahtumia että tunteen ilmauksia, niin +se ei käsittele niitä semmoisinaan, vaan kääntää huomion niiden +keskinäiseen yhteyteen.</p> + +<p>Mutta tietty on, että runouden vapaalla alalla rajat eivät voi olla +aivan jyrkät. Kun nämä päälajit yhtyvät tai lähenevät toisiansa, syntyy +lukematon joukko välimuotoja. Niin esim. lyyrillisyys voi päästä +voitolle eepoksessa tai draamassa, eepillisyys lyyrillisessä runoudessa +j.n.e. Erittäin huomattava on, että kertomarunouden alalla muodostuu +erityinen kuvauslaji, <i>romaani</i> ja <i>novelli</i>, joka päätarkoitukseltaan +suuresti muistuttaa draamaa. Sillä niinkuin näytelmärunoudessa ulko- ja +sisäkohtaisuus sulavat yhteen, kun esitetään sielun-elämän ja +ulkonaisten olojen vaikutusta toisiinsa, niin romaanissakin näytetään, +miten ihmisen luonne kehittyy niissä oloissa, joissa hän elää ja toimii. +Mutta erotuskin on selvä. Draaman keskus on tahto ja siitä valuva vapaa +toiminta, romaanissa sitä vastoin kuvataan luonteen varttumista +määrättyjen olojen vaikutuksesta. Draamassa ihmisen luonne muodostaa +olot, romaanissa olot muodostavat luonteen. Sentähden romaani ja novelli +kuuluvatkin kertomarunouteen; sillä ihmisen toimintaa siinä ei katsota +itsenäiseksi, vaan pidetään yleisen tapausten sarjan renkaana.</p> + +<p>Edellisessä kirjassa puhuttiin siitäkin, miten yleinen aate, joka on +läheisessä yhteydessä tunteiden kanssa, voi lämmittää mielikuvitusta ja saada runollisen muodostuksen. <i>Ajatusrunoelma</i> liittyy kuitenkin -aina muotonsa puolesta johonkin runouden päälajiin ja on koko -luonteensa tähden vietävä varsinaisen runouden piiriin. Mutta -viimeksimainitun ja muun kirjallisuuden välillä on useita -kaunokirjallisuuden lajeja, jotka tarkoitukseensa nähden eroavat -oikeasta runoudesta, ne kun päämääräkseen asettavat opettamisen tai -jonkun muun käytännöllisen tehtävän. Näihin on luettava <i>satiiri eli +aina muotonsa puolesta johonkin runouden päälajiin ja on koko +luonteensa tähden vietävä varsinaisen runouden piiriin. Mutta +viimeksimainitun ja muun kirjallisuuden välillä on useita +kaunokirjallisuuden lajeja, jotka tarkoitukseensa nähden eroavat +oikeasta runoudesta, ne kun päämääräkseen asettavat opettamisen tai +jonkun muun käytännöllisen tehtävän. Näihin on luettava <i>satiiri eli pilkkarunous, opetusrunous (didaktinen runous) ja loitsurunous</i>, -niin myös <i>tendensikirjallisuus</i>, mikäli se saattaa muodostaa -erityisen lajin. Yleensä nämä kaikki käyttävät runouden esityskeinoja, -ja niillä on milloin minkin runoudenlajin ulkonainen muoto.</p> +niin myös <i>tendensikirjallisuus</i>, mikäli se saattaa muodostaa +erityisen lajin. Yleensä nämä kaikki käyttävät runouden esityskeinoja, +ja niillä on milloin minkin runoudenlajin ulkonainen muoto.</p> <hr class="tb" /> -<p>Ennenkuin ruvetaan runouden päälajeja toisiinsa vertaamaan, -kiinnittäkäämme huomiomme <i>kansan- ja taiderunouden</i> erotukseen. -Tämän teoksen alussa tehtiin siitä jo selkoa, samoin kuin -kansanrunouden suuresta merkityksestä; noihin selityksiin pyydän tässä +<p>Ennenkuin ruvetaan runouden päälajeja toisiinsa vertaamaan, +kiinnittäkäämme huomiomme <i>kansan- ja taiderunouden</i> erotukseen. +Tämän teoksen alussa tehtiin siitä jo selkoa, samoin kuin +kansanrunouden suuresta merkityksestä; noihin selityksiin pyydän tässä saada viitata. Kansanrunoudessahan kuvastuu kansanhengen varsinainen -alkumuoto, siinä huokuu luonnon-olojen aamuraikas tuulahdus ja siitä -luonnollisuuden tieltä enemmän tai vähemmän poikennut sivistys aina -löytää puhtaan runollisuuden aiheita. Mutta niin helposti havaittava +alkumuoto, siinä huokuu luonnon-olojen aamuraikas tuulahdus ja siitä +luonnollisuuden tieltä enemmän tai vähemmän poikennut sivistys aina +löytää puhtaan runollisuuden aiheita. Mutta niin helposti havaittava kuin onkin erotus sellaisen taiderunoelman kuin Danten Divina Commedian -ja yksinkertaisen kansanlaulun välillä, niin vaikeasti määrättävissä on -muutamissa tapauksissa taide- ja kansanrunouden välinen raja. Ei -tässäkään suhteessa mikään syvä juopa erota lajeja toisistaan. Ennen jo +ja yksinkertaisen kansanlaulun välillä, niin vaikeasti määrättävissä on +muutamissa tapauksissa taide- ja kansanrunouden välinen raja. Ei +tässäkään suhteessa mikään syvä juopa erota lajeja toisistaan. Ennen jo mainittiin, kuinka kansaneepokset usein joutuvat rhapsodien tai muiden -kansanlaulajain muodosteltaviksi ja yhteensovitettaviksi; ehkä -enimmissä kohdin sopii ajatella monessa asteessa vähitellen tapahtuvaa -sisällyksen ja runomuodon kehittämistä. Suuret sankarirunoelmat tulevat -vihdoin, ennenkuin kirjallisuuden kautta pääsevät julkisuuteen, -varsinaisten järjestäjäin eli n.s. diaskeuastien käsiin. Harvoin nämä, -niinkuin meidän Lönnrot, tyytyvät kansan suusta keräiltyjen säkeiden ja -runojen yhteenliittämiseen; useimmiten he itsenäisen runoniekan tavalla -antavat kansanlaulujen solua heidän oman kuvausvoimansa seulan lävitse, +kansanlaulajain muodosteltaviksi ja yhteensovitettaviksi; ehkä +enimmissä kohdin sopii ajatella monessa asteessa vähitellen tapahtuvaa +sisällyksen ja runomuodon kehittämistä. Suuret sankarirunoelmat tulevat +vihdoin, ennenkuin kirjallisuuden kautta pääsevät julkisuuteen, +varsinaisten järjestäjäin eli n.s. diaskeuastien käsiin. Harvoin nämä, +niinkuin meidän Lönnrot, tyytyvät kansan suusta keräiltyjen säkeiden ja +runojen yhteenliittämiseen; useimmiten he itsenäisen runoniekan tavalla +antavat kansanlaulujen solua heidän oman kuvausvoimansa seulan lävitse, joskus muuttaen niiden ulkonaisen muodonkin. Niin on varmaankin saksalaisten molempain suurten kansan-eeposten laita; Nibelungen- ja -Gudrun-säkeistön suhteellisesti vaikea värsyrakennus mielestäni -todistaa, että niiden nykyinen muoto ei ole syntynyt paljaan -kansanrunouden pohjalla. Mutta kaikissa tällaisissa runouden tuotteissa -kuitenkin huokuu kansanrunouden alkuperäinen tuore metsän tuoksu, ja ne -ovat ehdottomasti siihen luettavat; sillä niiden esitystapa yhtä hyvin +Gudrun-säkeistön suhteellisesti vaikea värsyrakennus mielestäni +todistaa, että niiden nykyinen muoto ei ole syntynyt paljaan +kansanrunouden pohjalla. Mutta kaikissa tällaisissa runouden tuotteissa +kuitenkin huokuu kansanrunouden alkuperäinen tuore metsän tuoksu, ja ne +ovat ehdottomasti siihen luettavat; sillä niiden esitystapa yhtä hyvin kuin ne kuvatkin, joita ne luovat, ovat suorastaan kansan -mielikuvituksesta lähteneitä. Mutta toiselta puolen on taiderunoudenkin -alalla monta teosta, jotka ovat itseensä yhdistäneet vanhan +mielikuvituksesta lähteneitä. Mutta toiselta puolen on taiderunoudenkin +alalla monta teosta, jotka ovat itseensä yhdistäneet vanhan kansanrunouden aineita, niinkuin jo Herder aikoinaan huomautti.<a name="FNanchor_101" id="FNanchor_101"></a><a href="#Footnote_101" class="fnanchor">[101]</a> -Semmoisia ovat esim. Hesiodon "Työt ja päivät", Firdusin Shahnameh, +Semmoisia ovat esim. Hesiodon "Työt ja päivät", Firdusin Shahnameh, jonka alku-osa kokonaan perustuu persialaisten muinaistaruihin, y.m. -Juuri sellaiset runoudenaineet, joita useain polvikuntain henkinen työ -tällä tavalla on muovaellut ja jotka yksityisen runoilijan kuvausvoima +Juuri sellaiset runoudenaineet, joita useain polvikuntain henkinen työ +tällä tavalla on muovaellut ja jotka yksityisen runoilijan kuvausvoima lopullisesti on valmistanut, saavatkin sen kautta jonkunlaisen -yleispätevyyden ja erityisen elonvoiman.</p> - -<p>Kun puhutaan kansanrunouden etevämmyydestä luonnonomaisessa tuoreudessa -ja etenkin alkuperäisten olojen objektiivisessa kuvailemisessa, niin -vertaus paraasta päästä koskee eepillistä runoutta ja myöskin sellaisia -pienempiä didaktisen runouden tuotteita kuin sananlaskuja, arvoituksia, -eläinsatuja y.m. Näytelmärunoudesta tietysti ei voi olla puhetta, se -kun ei varsinaisesti kehkiä kansanrunoudessa.<a name="FNanchor_102" id="FNanchor_102"></a><a href="#Footnote_102" class="fnanchor">[102]</a> ja ne ominaisuudet, -joita siltä vaaditaan, muutenkin ovat ihan toista laatua kuin -kansan-omaisen runoilun ansiot. Mitä lyyrilliseen runouteen tulee, niin -kansanlyriikan raikas ja välitön tunteellisuus kaikkina aikoina antaa -sille erityisen viehätysvoiman; mutta juuri lyyrillisellä alalla -saattaa taiderunoilijakin suotuisimpina hetkinään kanteleestansa -kajahutella säveleitä, jotka ovat yhtä vilpittömän tuoreita kuin +yleispätevyyden ja erityisen elonvoiman.</p> + +<p>Kun puhutaan kansanrunouden etevämmyydestä luonnonomaisessa tuoreudessa +ja etenkin alkuperäisten olojen objektiivisessa kuvailemisessa, niin +vertaus paraasta päästä koskee eepillistä runoutta ja myöskin sellaisia +pienempiä didaktisen runouden tuotteita kuin sananlaskuja, arvoituksia, +eläinsatuja y.m. Näytelmärunoudesta tietysti ei voi olla puhetta, se +kun ei varsinaisesti kehkiä kansanrunoudessa.<a name="FNanchor_102" id="FNanchor_102"></a><a href="#Footnote_102" class="fnanchor">[102]</a> ja ne ominaisuudet, +joita siltä vaaditaan, muutenkin ovat ihan toista laatua kuin +kansan-omaisen runoilun ansiot. Mitä lyyrilliseen runouteen tulee, niin +kansanlyriikan raikas ja välitön tunteellisuus kaikkina aikoina antaa +sille erityisen viehätysvoiman; mutta juuri lyyrillisellä alalla +saattaa taiderunoilijakin suotuisimpina hetkinään kanteleestansa +kajahutella säveleitä, jotka ovat yhtä vilpittömän tuoreita kuin varsinaisen luonnonrunouden tuottamat. Muistakaamme useita -Goethen, Runebergin, Burnsin runoja. Sentähden moni lyyrillinen -runoelma onkin tullut kansanlauluksi. Romaani voi oikeastaan tässä -yhtä vähän tulla kysymykseen kuin draama; sillä sen tehtävä on -luonteenkehityksen kuvaileminen, joka vaatii enemmän arvioimista, kuin -mitä kansanrunous sietää. Huomattakoon kuitenkin, että nykyaikana useat -kansankirjailijat, jotka yleensä esittelevät oloja yhteisen kansan -katsantotavan mukaan, ovat tätä alaa viljelleet. Heidän kertomuksensa -kyllä todistavat meidän kansassa yhä elävää runoilemisen intoa ja ovat -sentähden jonkunlaista kansanrunouden jatkoa samassa mielessä kuin -yksityisten kansanrunoilijain teokset; mutta ei niitä kuitenkaan sovi -pitää varsinaisena kansanrunoutena, koska ne ovat erityishenkilöin -tekemiä. Yleensä ne ovat arvokkaita lisäyksiä kansan-elämän ja kansassa -vallitsevan katsantotavan tuntemiseen; mutta useat niistä ovat -taiteellisessa suhteessa vaillinaisia, etenkin siinä, ettei niillä ole -mitään aatteellista pohjaa ja ett'ei luonteiden kehkiämistä pidetä -silmällä. Ne taas, jotka täyttävät puheenalaisen runoudenlajin -vaatimukset (niinkuin Alkion uusimmat teokset, useat Päivärinnan -pikkukertomuksista y.m.) ovat epäilemättä luettavat taiderunouden +Goethen, Runebergin, Burnsin runoja. Sentähden moni lyyrillinen +runoelma onkin tullut kansanlauluksi. Romaani voi oikeastaan tässä +yhtä vähän tulla kysymykseen kuin draama; sillä sen tehtävä on +luonteenkehityksen kuvaileminen, joka vaatii enemmän arvioimista, kuin +mitä kansanrunous sietää. Huomattakoon kuitenkin, että nykyaikana useat +kansankirjailijat, jotka yleensä esittelevät oloja yhteisen kansan +katsantotavan mukaan, ovat tätä alaa viljelleet. Heidän kertomuksensa +kyllä todistavat meidän kansassa yhä elävää runoilemisen intoa ja ovat +sentähden jonkunlaista kansanrunouden jatkoa samassa mielessä kuin +yksityisten kansanrunoilijain teokset; mutta ei niitä kuitenkaan sovi +pitää varsinaisena kansanrunoutena, koska ne ovat erityishenkilöin +tekemiä. Yleensä ne ovat arvokkaita lisäyksiä kansan-elämän ja kansassa +vallitsevan katsantotavan tuntemiseen; mutta useat niistä ovat +taiteellisessa suhteessa vaillinaisia, etenkin siinä, ettei niillä ole +mitään aatteellista pohjaa ja ett'ei luonteiden kehkiämistä pidetä +silmällä. Ne taas, jotka täyttävät puheenalaisen runoudenlajin +vaatimukset (niinkuin Alkion uusimmat teokset, useat Päivärinnan +pikkukertomuksista y.m.) ovat epäilemättä luettavat taiderunouden piiriin.</p> <hr class="chap" /> -<h3>NELJÄS LUKU.<br /> -Kertomarunous yleensä.</h3> +<h3>NELJÄS LUKU.<br /> +Kertomarunous yleensä.</h3> <p>Kertomarunouden varsinainen luonne tulee selvimmin esiin kansan-epopeoissa eli noissa suurissa sankarirunoelmissa, jotka -muodostuvat kansojen ensimmäisen nuoruuden aikoina. Niistä on jo tämän -teoksen alkuosassa lavealta puhuttu. Ne pyytävät esittää laajaa -maailmankuvaa, yhdistäen kaikki, mitä kansat ovat miettineet maailmasta -ja jumaluudesta, niiden siveelliset käsitykset ja historialliset -muistot. Eepillinen runous on yleensä kertomusta menneiltä ajoilta ja -kuvailee henkilöitä ja tapauksia sellaisina, kuin ne ulkonaisesti -ilmaantuvat. Toiminta ei tapahdu silmiemme edessä, niinkuin draamassa; -ei meidän siis tarvitse kokea odotuksen levottomuutta ratkaisevan -hetken lähestyessä eikä tuskan katkeruutta kärsimysten kestäissä. -Tekojen sisälliset syyt ja sydämmen taistelut niinikään jäävät meiltä -näkemättä; sillä nämä kaikki ovat jo olleet ja menneet; ne ovat jo +muodostuvat kansojen ensimmäisen nuoruuden aikoina. Niistä on jo tämän +teoksen alkuosassa lavealta puhuttu. Ne pyytävät esittää laajaa +maailmankuvaa, yhdistäen kaikki, mitä kansat ovat miettineet maailmasta +ja jumaluudesta, niiden siveelliset käsitykset ja historialliset +muistot. Eepillinen runous on yleensä kertomusta menneiltä ajoilta ja +kuvailee henkilöitä ja tapauksia sellaisina, kuin ne ulkonaisesti +ilmaantuvat. Toiminta ei tapahdu silmiemme edessä, niinkuin draamassa; +ei meidän siis tarvitse kokea odotuksen levottomuutta ratkaisevan +hetken lähestyessä eikä tuskan katkeruutta kärsimysten kestäissä. +Tekojen sisälliset syyt ja sydämmen taistelut niinikään jäävät meiltä +näkemättä; sillä nämä kaikki ovat jo olleet ja menneet; ne ovat jo muuttuneet tosiasioiksi, ja runoilija nostaa vaan sen varjoavan verhon, -jolla entisyys ne on peittänyt. Tästä johtuu eepillisen runouden tuiki +jolla entisyys ne on peittänyt. Tästä johtuu eepillisen runouden tuiki tyyni esitystapa. Kullervon rajut taistelut ja omantunnonvaivat ovat jo aikaa sitten loppuneet; Runotar saattaakin siis levollisesti, vaikka -murheellisella mielellä, kertoa, kuinka hän palasi lapsuutensa kotiin -ja tapasi sen tyhjänä, autiona, sekä sitten, jouduttuansa siihen -paikkaan, jossa rikos oli tapahtunut, "kysyi mieltä miekaltansa", -käänsi kärjen rintahansa ja "itse iskihe kärelle". Hektor, Troian -innokas puolustaja, tietää jo ennalta, että "päivä se joutuva on, jona +murheellisella mielellä, kertoa, kuinka hän palasi lapsuutensa kotiin +ja tapasi sen tyhjänä, autiona, sekä sitten, jouduttuansa siihen +paikkaan, jossa rikos oli tapahtunut, "kysyi mieltä miekaltansa", +käänsi kärjen rintahansa ja "itse iskihe kärelle". Hektor, Troian +innokas puolustaja, tietää jo ennalta, että "päivä se joutuva on, jona vaipuu Ilio armas", ja Iliaassa siihen viitataan monessa paikoin. -Kertoja sen tietää yhtä hyvin kuin Hektor; mutta sentähden hän -saattaakin mielin määrin, rauhallisella mielellä, kuvaella sodan +Kertoja sen tietää yhtä hyvin kuin Hektor; mutta sentähden hän +saattaakin mielin määrin, rauhallisella mielellä, kuvaella sodan yksityiskohtia.</p> -<p>Koska eepillinen kertomistapa on näin <i>tyyni ja objektiivinen</i>, -niin se myöskin on <i>tasainen</i>, s.o. eepillinen runotar kohtelee -samalla hellyydellä sekä suuria että pieniä asioita, siitä huolimatta, -kuinka voimallisesti ne vaikuttavat tunteisiin. Väinämöisen ihmeellinen -laulu ja valmistukset Pohjolan häihin, Lemminkäisen seikkailut ja -Joukahaisen joutsen koristukset, kaikki ne saavat Kalevalassa yhtä -innokkaan, mielenkiintoisen kuvailun osaksensa. Samasta syystä -runomittakin epopeoissa pysyy yhtäläisenä kautta koko runoelman. Sen +<p>Koska eepillinen kertomistapa on näin <i>tyyni ja objektiivinen</i>, +niin se myöskin on <i>tasainen</i>, s.o. eepillinen runotar kohtelee +samalla hellyydellä sekä suuria että pieniä asioita, siitä huolimatta, +kuinka voimallisesti ne vaikuttavat tunteisiin. Väinämöisen ihmeellinen +laulu ja valmistukset Pohjolan häihin, Lemminkäisen seikkailut ja +Joukahaisen joutsen koristukset, kaikki ne saavat Kalevalassa yhtä +innokkaan, mielenkiintoisen kuvailun osaksensa. Samasta syystä +runomittakin epopeoissa pysyy yhtäläisenä kautta koko runoelman. Sen ohessa on eepillinen esitystapa <i>tarkka</i>, s.o. kuvattavaksi -otetaan pienimmätkin erityiskohdat, jotta ulkonainen olevaisuus niin -elävästi kuin suinkin asettuisi henkisen silmämme eteen. Sentähden -"kultuurimuodoilla" on tärkeä sija suurissa kansan-epopeoissa ja -ylimalkain eepillisessä runoudessa.</p> +otetaan pienimmätkin erityiskohdat, jotta ulkonainen olevaisuus niin +elävästi kuin suinkin asettuisi henkisen silmämme eteen. Sentähden +"kultuurimuodoilla" on tärkeä sija suurissa kansan-epopeoissa ja +ylimalkain eepillisessä runoudessa.</p> -<p>Varsinainen eepillinen runous ei tuo esiin tapausten vaikuttimia eikä -toimivien henkilöin ajatuksia ja mielialoja semmoisinaan, vaan +<p>Varsinainen eepillinen runous ei tuo esiin tapausten vaikuttimia eikä +toimivien henkilöin ajatuksia ja mielialoja semmoisinaan, vaan ainoastaan sen verran, kuin ne ulkonaisesti ilmaantuvat puheissa ja teoissa. Niinkuin veisto- tai maalaustaide, se asettaa eteemme jakson -kuvia, joiden merkityksen saamme itse arvata. Runoilija viepi meitä -kuvasta kuvaan ja ikäänkuin osoittelee niitä sauvallansa, pysyen itse -kertomuksen ulkopuolella. Tähän kertomarunouden luonteeseen soveltuu -hyvin se tarullinen maailmankäsitys, joka vallitsee vanhimmassa +kuvia, joiden merkityksen saamme itse arvata. Runoilija viepi meitä +kuvasta kuvaan ja ikäänkuin osoittelee niitä sauvallansa, pysyen itse +kertomuksen ulkopuolella. Tähän kertomarunouden luonteeseen soveltuu +hyvin se tarullinen maailmankäsitys, joka vallitsee vanhimmassa kansanrunoudessa. Ihmisen rinnassa asuvat siveelliset voimat muuttuvat -jumalallisiksi olennoiksi, jotka ulkoapäin vaikuttavat henkilöihin. -Tapausten juoksua eivät määrää ihmisen vapaan toiminnan seuraukset, -vaan Olympon jumalat tai järkähtämätön sallimus, jonka alle jumalainkin -täytyy taipua. Troian edustalla eivät ainoastaan sodi ihmiset, vaan -itse kuolemattomat jumalatkin; mutta Moira, jonka päätöstä ei Zeuskaan -voi muuttaa, on määrännyt, että pyhä Ilios on kukistuva ja Akhilleus +jumalallisiksi olennoiksi, jotka ulkoapäin vaikuttavat henkilöihin. +Tapausten juoksua eivät määrää ihmisen vapaan toiminnan seuraukset, +vaan Olympon jumalat tai järkähtämätön sallimus, jonka alle jumalainkin +täytyy taipua. Troian edustalla eivät ainoastaan sodi ihmiset, vaan +itse kuolemattomat jumalatkin; mutta Moira, jonka päätöstä ei Zeuskaan +voi muuttaa, on määrännyt, että pyhä Ilios on kukistuva ja Akhilleus kaatuva nuoruutensa ihanimmalla ajalla. Kalevalassa on ihmisen vapaalla -tahdolla tavallansa avarampi toimiala; meidän esivanhemmissa heräsi se -jalo aatos, että ihmisen henki hallitsee koko luontoa; sanallansa, -laulullansa hän taisi pakoittaa sitä itsellensä kuuliaiseksi. Ja +tahdolla tavallansa avarampi toimiala; meidän esivanhemmissa heräsi se +jalo aatos, että ihmisen henki hallitsee koko luontoa; sanallansa, +laulullansa hän taisi pakoittaa sitä itsellensä kuuliaiseksi. Ja toiselta puolen jumalain valta on Kalevalassa jokseenkin rajoitettu. He -eivät ole vielä täydellisesti irtauntuneet niistä luonnon-esineistä, -joita hallitsevat, ja heidän erikoisluonteensa on yleensä vallan vähän -kehittynyt; sentähden he eivät vaikuta tapausten juoksuun ja tietäjän +eivät ole vielä täydellisesti irtauntuneet niistä luonnon-esineistä, +joita hallitsevat, ja heidän erikoisluonteensa on yleensä vallan vähän +kehittynyt; sentähden he eivät vaikuta tapausten juoksuun ja tietäjän loitsutaito se oikeastaan maailmaa ohjaa.<a name="FNanchor_103" id="FNanchor_103"></a><a href="#Footnote_103" class="fnanchor">[103]</a> Mutta taikavoima sekin muuttuu ulkonaiseksi vaikuttimeksi. Loitsutaidon tuottama taikakappale, Sampo, kohottaa Pohjolan onnen ja mahtavuuden kukkuloille; sen rannalle -ajautuneet murut ovat Kalevalan onnen alku. Taika on yhtä hyvin kuin +ajautuneet murut ovat Kalevalan onnen alku. Taika on yhtä hyvin kuin kreikkalaisen eepoksen jumalat ihmisen toiminnan suhteen ulkonainen, -yliluonnollinen voima; tapaukset eivät kehkiä toinen toisestaan ihmisen -tekojen luonnollisena seurauksena, vaan ovat hämärän, meille -käsittämättömän maailmanlain määräämiä, samoin kuin muissakin +yliluonnollinen voima; tapaukset eivät kehkiä toinen toisestaan ihmisen +tekojen luonnollisena seurauksena, vaan ovat hämärän, meille +käsittämättömän maailmanlain määräämiä, samoin kuin muissakin epopeoissa.</p> <p>Ylimalkain havaitaan Kalevalassa samaa ajatustapaa kuin Homerolla. -Kullervon luonne on tosin siinä suhteessa enemmän draamallinen kuin -eepillinen, että ainoastaan sisälliset, siveydelliset syyt saattavat -hänet perikatoon; mutta hänen kamala kohtalonsa on kuitenkin vaan -osaksi hänen oman rajun luonteensa seurauksena; pääasiallisesti se on -synkän sallimuksen vaikuttama, hän kun on kostajaksi syntynyt ja kosto -hänet turmelee. Tämä on tosi-eepillistä.</p> - -<p>Yleensä eepillisessä kertomuksessa tunteet ja sisälliset vaikuttimet -muodostuvat ulkonaisiksi olennoiksi. Tiainen puusta neuvoo Väinämöistä -kaatamaan kaskea, että nousisi Osmon ohra, kasvaisi Kalevan kaura. +Kullervon luonne on tosin siinä suhteessa enemmän draamallinen kuin +eepillinen, että ainoastaan sisälliset, siveydelliset syyt saattavat +hänet perikatoon; mutta hänen kamala kohtalonsa on kuitenkin vaan +osaksi hänen oman rajun luonteensa seurauksena; pääasiallisesti se on +synkän sallimuksen vaikuttama, hän kun on kostajaksi syntynyt ja kosto +hänet turmelee. Tämä on tosi-eepillistä.</p> + +<p>Yleensä eepillisessä kertomuksessa tunteet ja sisälliset vaikuttimet +muodostuvat ulkonaisiksi olennoiksi. Tiainen puusta neuvoo Väinämöistä +kaatamaan kaskea, että nousisi Osmon ohra, kasvaisi Kalevan kaura. Ainon halua upottaa murheensa meren aaltoihin kuvataan kauniisti noilla -kolmella neidolla, jotka kiven kyljellä ovat kylpemässä. Samaten Athene -jumalatar, tarttuen Akhilleun kultakiharoihin, estää häntä vetämästä +kolmella neidolla, jotka kiven kyljellä ovat kylpemässä. Samaten Athene +jumalatar, tarttuen Akhilleun kultakiharoihin, estää häntä vetämästä miekkaansa Agamemnonia vastaan.</p> -<p>Mutta ei ainoastaan ihmisen tunteita ja ajatuksia, vaan myöskin -ulkonaisen luonnon ilmiöt eepillinen runotar mielellään muuttaa -persoonallisiksi olennoiksi. Hän tahtoo yleensä lähentää ihmistä ja -luontoa toisiinsa; samalla kuin sisälliset käsitetään konkreetisiksi, +<p>Mutta ei ainoastaan ihmisen tunteita ja ajatuksia, vaan myöskin +ulkonaisen luonnon ilmiöt eepillinen runotar mielellään muuttaa +persoonallisiksi olennoiksi. Hän tahtoo yleensä lähentää ihmistä ja +luontoa toisiinsa; samalla kuin sisälliset käsitetään konkreetisiksi, ulkonaisiksi, samalla ulkonaiset luonnon voimat ja yksityiset -esineetkin saavat henkisen olennon. Näin syntyy tuo ihana mytologinen -maailmankatsomus, joka elähyttää koko luonnon. Jokaisessa puussa elää -haltia tai dryadi, vedessä asuvat Vellamon neitoset, Melattaret ja -Sotkottaret tahi merinymfat ja naiadit, metsät ovat täynnä Tapiolan -väkeä tai oreadeja ja pukinjalkaisia satyreja. Tämä se on tuo -viehättävä jumalais-olentojen maailma, jonka edistyneempi -hengenviljelys hävittää, mutta joka runoudessa pysyy iäti nuorena ja -miellyttävänä, niinkuin Schiller sitä kuvailee kauniissa runoelmassaan -"Die Götter Griechenlands". Se sisältää aavistuksen siitä elävästä -hengestä, joka maailman täyttää, ja tämän hengen moninaisuudesta. — -Mutta kansojen eepillinen kuvausvoima ei luo ainoastaan tällaisia -luontoa edustavia persoonallisia olentoja, vaan suopi myös eläimille ja -kaikenlaisille hengettömille luonnon-esineille elävän hengen, järjen ja -kielen. Homerossakin tapaamme muutamia tällaisia esimerkkejä. Mutta -erittäinkin suomalainen epopea on niistä rikas. Väinämöisen pursi itkee -"viejäistä vesille, laskiaista lainehille", haluten sotaretkille, ja -koivu valittaa pahoja päiviänsä, kun varoo kuorensa kesällä -kolottavaksi, lehtivarvat vietäväksi. Kokko, ilman lintu, suorittaa -kauniilla tavalla kiitollisuudenvelkansa Väinämöiselle, kun pelastaa -hänet hukkumasta ja turvallisesti viepi Pohjolaan. Mutta ennen kaikkea -muistettakoon tässä kohden Kalevalan verrattoman ihana kertomus -Väinämöisen laulusta, jota koko luonto ihaellen kuuntelee.</p> - -<p>Näissä kaikissa huomaamme eepoksen ulkokohtaisen luonteen. Se esittää -aineensa selvinä kuvina menneiltä ajoilta ja antaa kaikille, yksin -sisällisillekin, objektiivisen muodon. Samalla epopea pyytää antaa -kokonaiskuvan entis-aikojen elämästä ja kansakunnan kaikista oloista, -avaten eteemme mitä avarimpia näköaloja. Kalevala viepi meidät -alkurunoissaan maan ja taivaan syntymäaikoihin, Odysseiassa -katseltavaksemme leviää maanpiiri kaikkine ihmeinensä, jopa Tuonenkin -valtakunta näissä molemmissa asettuu silmiemme eteen. Ja toiselta -puolen eepillisestä runoelmasta tulee tapauksia ympäröivän luonnon -tarkka kuvailija. Ajateltakoon vaan, kuinka tuoreilla väreillä -kansallis-epopeamme esittelee "noita Väinölän ahoja, Kalevalan -kankahia", kuinka siinä näemme edessämme Suomenmaan saaret ja salmet, -yksinäisen koivun, joka erämaalla itkee kohtaloansa, sekä salon kuuset -kukkalatvat, pitkät, lakkapäät petäjät, ja tämän luonnon elähyttäjinä +esineetkin saavat henkisen olennon. Näin syntyy tuo ihana mytologinen +maailmankatsomus, joka elähyttää koko luonnon. Jokaisessa puussa elää +haltia tai dryadi, vedessä asuvat Vellamon neitoset, Melattaret ja +Sotkottaret tahi merinymfat ja naiadit, metsät ovat täynnä Tapiolan +väkeä tai oreadeja ja pukinjalkaisia satyreja. Tämä se on tuo +viehättävä jumalais-olentojen maailma, jonka edistyneempi +hengenviljelys hävittää, mutta joka runoudessa pysyy iäti nuorena ja +miellyttävänä, niinkuin Schiller sitä kuvailee kauniissa runoelmassaan +"Die Götter Griechenlands". Se sisältää aavistuksen siitä elävästä +hengestä, joka maailman täyttää, ja tämän hengen moninaisuudesta. — +Mutta kansojen eepillinen kuvausvoima ei luo ainoastaan tällaisia +luontoa edustavia persoonallisia olentoja, vaan suopi myös eläimille ja +kaikenlaisille hengettömille luonnon-esineille elävän hengen, järjen ja +kielen. Homerossakin tapaamme muutamia tällaisia esimerkkejä. Mutta +erittäinkin suomalainen epopea on niistä rikas. Väinämöisen pursi itkee +"viejäistä vesille, laskiaista lainehille", haluten sotaretkille, ja +koivu valittaa pahoja päiviänsä, kun varoo kuorensa kesällä +kolottavaksi, lehtivarvat vietäväksi. Kokko, ilman lintu, suorittaa +kauniilla tavalla kiitollisuudenvelkansa Väinämöiselle, kun pelastaa +hänet hukkumasta ja turvallisesti viepi Pohjolaan. Mutta ennen kaikkea +muistettakoon tässä kohden Kalevalan verrattoman ihana kertomus +Väinämöisen laulusta, jota koko luonto ihaellen kuuntelee.</p> + +<p>Näissä kaikissa huomaamme eepoksen ulkokohtaisen luonteen. Se esittää +aineensa selvinä kuvina menneiltä ajoilta ja antaa kaikille, yksin +sisällisillekin, objektiivisen muodon. Samalla epopea pyytää antaa +kokonaiskuvan entis-aikojen elämästä ja kansakunnan kaikista oloista, +avaten eteemme mitä avarimpia näköaloja. Kalevala viepi meidät +alkurunoissaan maan ja taivaan syntymäaikoihin, Odysseiassa +katseltavaksemme leviää maanpiiri kaikkine ihmeinensä, jopa Tuonenkin +valtakunta näissä molemmissa asettuu silmiemme eteen. Ja toiselta +puolen eepillisestä runoelmasta tulee tapauksia ympäröivän luonnon +tarkka kuvailija. Ajateltakoon vaan, kuinka tuoreilla väreillä +kansallis-epopeamme esittelee "noita Väinölän ahoja, Kalevalan +kankahia", kuinka siinä näemme edessämme Suomenmaan saaret ja salmet, +yksinäisen koivun, joka erämaalla itkee kohtaloansa, sekä salon kuuset +kukkalatvat, pitkät, lakkapäät petäjät, ja tämän luonnon elähyttäjinä karhut, ketut ja muut korpien elustajat.</p> -<p>Eepillinen esitystapa vaatii, niinkuin jo ylempänä sanottiin, että -kaikki seikat kerrotaan tyystin ja laveasti sekä asetetaan niin -elävästi kuin mahdollista henkisen silmämme eteen. Tämä sääntö koskee -myös jokapäiväisen elämän tavallisimpia toimia ja esineitä. Puvut ja -sota-aseet, rakennukset ja huonekalut, juhlamenot ja jokapäiväiset työt -ja toimet, kaikki kuvataan suurimmalla huolella ja tarkkuudella. Näin -tulee eepillisestä runoelmasta tapain kuvaelma. Ylipäänsä osoitaikse -kertomarunoudessa hilpeä osan-otto kaikkiin ulkonaisiin seikkoihin. -"Jolle on yhdentekevää, minkänäköiset esineet ovat, joka ei pidä lukua +<p>Eepillinen esitystapa vaatii, niinkuin jo ylempänä sanottiin, että +kaikki seikat kerrotaan tyystin ja laveasti sekä asetetaan niin +elävästi kuin mahdollista henkisen silmämme eteen. Tämä sääntö koskee +myös jokapäiväisen elämän tavallisimpia toimia ja esineitä. Puvut ja +sota-aseet, rakennukset ja huonekalut, juhlamenot ja jokapäiväiset työt +ja toimet, kaikki kuvataan suurimmalla huolella ja tarkkuudella. Näin +tulee eepillisestä runoelmasta tapain kuvaelma. Ylipäänsä osoitaikse +kertomarunoudessa hilpeä osan-otto kaikkiin ulkonaisiin seikkoihin. +"Jolle on yhdentekevää, minkänäköiset esineet ovat, joka ei pidä lukua ruumiinmuodoista, vaatteista, aseista, aistillisen liikunnan laadusta -kaikessa toiminnassa, hänestä ei tule ikinä eepillistä runoilijaa", +kaikessa toiminnassa, hänestä ei tule ikinä eepillistä runoilijaa", sanoo Vischer. Eepillinen runoilija iloitsee ulkomaailman vaihtelevista -muodoista; hän antaa olevaisuuden ihan välittömästi vaikuttaa itseensä -ja koettaa sitä semmoisenaan ymmärtää ja kuvailemalla pysyttää. -Tällainen runoilijaluonne oli esim. Goethellä ja Runebergilla. Me +muodoista; hän antaa olevaisuuden ihan välittömästi vaikuttaa itseensä +ja koettaa sitä semmoisenaan ymmärtää ja kuvailemalla pysyttää. +Tällainen runoilijaluonne oli esim. Goethellä ja Runebergilla. Me olemme ennen viitanneet kertomarunouden ja kuvaamataiteiden -yhtäläisyyteen; tämä yhtäläisyys ilmaantuu siinäkin, että eepillinen -runous etupäässä esittelee, mitä silmin voipi havaita, ja niinmuodoin -tarkoittaa näköä niinkuin kuvaamataiteetkin.</p> +yhtäläisyyteen; tämä yhtäläisyys ilmaantuu siinäkin, että eepillinen +runous etupäässä esittelee, mitä silmin voipi havaita, ja niinmuodoin +tarkoittaa näköä niinkuin kuvaamataiteetkin.</p> -<p>Kun kertomarunous pyytää niin laajalta kuin mahdollista kuvailla -ihmis-elämää, niin se tuopi esiin suuren paljouden henkilöitä, jotka -edustavat mikä mitäkin puolta kuvattavista oloista. Näiden joukosta +<p>Kun kertomarunous pyytää niin laajalta kuin mahdollista kuvailla +ihmis-elämää, niin se tuopi esiin suuren paljouden henkilöitä, jotka +edustavat mikä mitäkin puolta kuvattavista oloista. Näiden joukosta astuvat muutamat toiminnan kannattajina kertomuksen keskustaan, ja yksi -niistä on varsinainen päähenkilö. Muinais-ajan epopeoissa nämä -päähenkilöt ovat kansojen sankari-ihanteet. Yleensä eepilliset sankarit -eivät ole semmoisia, jotka uuden aatteen innostuttamina tahi jonkun -ulkonaisen tai sisällisen epäkohdan pakoittamina nousevat sotaan koko +niistä on varsinainen päähenkilö. Muinais-ajan epopeoissa nämä +päähenkilöt ovat kansojen sankari-ihanteet. Yleensä eepilliset sankarit +eivät ole semmoisia, jotka uuden aatteen innostuttamina tahi jonkun +ulkonaisen tai sisällisen epäkohdan pakoittamina nousevat sotaan koko maailmaa vastaan ja omalla voimallaan luovat uusia oloja; vaan he ovat -jonkun <i>yhteisen</i> aatteen kannattajia, joka jo ennestään heidän -kansassaan elää, sekä niinmuodoin olevaisuuden puolustajia ja -kansakuntansa johtajia. Kuinka läheisessä yhteydessä ne ovat epopeojen -koko sisällyksen kanssa ja kuinka pääsankarin kuvan ympärille kokoontuu -muiden sankarien mainetyöt, on jo ennen osoitettu (vrt. I kirja). -Odysseiassa "kovaonninen, oiva" Odysseus siinä määrässä hallitsee -runoelmaa, että kaikki tapaukset suorastaan liittyvät hänen +jonkun <i>yhteisen</i> aatteen kannattajia, joka jo ennestään heidän +kansassaan elää, sekä niinmuodoin olevaisuuden puolustajia ja +kansakuntansa johtajia. Kuinka läheisessä yhteydessä ne ovat epopeojen +koko sisällyksen kanssa ja kuinka pääsankarin kuvan ympärille kokoontuu +muiden sankarien mainetyöt, on jo ennen osoitettu (vrt. I kirja). +Odysseiassa "kovaonninen, oiva" Odysseus siinä määrässä hallitsee +runoelmaa, että kaikki tapaukset suorastaan liittyvät hänen persoonalliseen kohtaloonsa. Kuitenkin huomiomme kiintyy muihinkin -henkilöihin: Penelopeiaan, Telemakhoon, kosijoihin j.n.e. Akhilleun -"sukkelasäären" turmiokas suuttumus, sen onnettomat seuraukset ja hänen -loistavat urostyönsä, kun hän palajaa taisteluun, ovat Iliaan -pääaineena. Mutta hänen rinnallansa on muillakin etevimmillä -sotasankareilla, sekä kreikkalaisilla että troialaisilla, tärkeä sija -kuvauksessa. Näitä ympäröivät sitten laveampana piirinä kreikkalaisten +henkilöihin: Penelopeiaan, Telemakhoon, kosijoihin j.n.e. Akhilleun +"sukkelasäären" turmiokas suuttumus, sen onnettomat seuraukset ja hänen +loistavat urostyönsä, kun hän palajaa taisteluun, ovat Iliaan +pääaineena. Mutta hänen rinnallansa on muillakin etevimmillä +sotasankareilla, sekä kreikkalaisilla että troialaisilla, tärkeä sija +kuvauksessa. Näitä ympäröivät sitten laveampana piirinä kreikkalaisten lukuisat sotajoukot, Troian kansa ja liittolaiset y.m. Kalevalan ytimen -muodostavat Väinämöisen hyvät työt Kalevalan kansaa kohtaan, ja tämän -tietäjävanhuksen kuva pitää sen eri kertoelmat koossa. Häntä lähinnä -näemme taidokkaan seppo Ilmarisen ja lieto Lemminkäisen; erityisen -runojakson sankarina, muista erillään, esiintyy Kullervo, mies -synkkäkohtaloinen, luonteeltaan toisenlainen kuin tavalliset epopean -sankarit. Näiden vierellä näemme suuren joukon sivuhenkilöitä; +muodostavat Väinämöisen hyvät työt Kalevalan kansaa kohtaan, ja tämän +tietäjävanhuksen kuva pitää sen eri kertoelmat koossa. Häntä lähinnä +näemme taidokkaan seppo Ilmarisen ja lieto Lemminkäisen; erityisen +runojakson sankarina, muista erillään, esiintyy Kullervo, mies +synkkäkohtaloinen, luonteeltaan toisenlainen kuin tavalliset epopean +sankarit. Näiden vierellä näemme suuren joukon sivuhenkilöitä; mainittakoon vaan Pohjan neito, "maan mainio, veen valio", -ja hänen äitinsä Louhi, "Pohjan akka harvahammas", Joukahainen, -"laiha poika lappalainen", ja hänen sisarensa, hento ja suloinen -Aino, sekä Lemminkäisen rakastavainen äiti — kauniin kuva emon -alttiiksi-antavaisuudesta, minkä runous ikinä on luonut.</p> - -<p>Epopean pyrkimys mitä suurimpaan laajuuteen ei ilmaannu yksistään -siinä, että se niin avaralta kuin mahdollista kuvailee luontoa ja -ihmis-elämää sekä tuo suuren paljouden henkilöitä näkyviin; vaan +ja hänen äitinsä Louhi, "Pohjan akka harvahammas", Joukahainen, +"laiha poika lappalainen", ja hänen sisarensa, hento ja suloinen +Aino, sekä Lemminkäisen rakastavainen äiti — kauniin kuva emon +alttiiksi-antavaisuudesta, minkä runous ikinä on luonut.</p> + +<p>Epopean pyrkimys mitä suurimpaan laajuuteen ei ilmaannu yksistään +siinä, että se niin avaralta kuin mahdollista kuvailee luontoa ja +ihmis-elämää sekä tuo suuren paljouden henkilöitä näkyviin; vaan toiminnankin suhteen kertomarunous suosii moninaisuutta. Sen ohessa se -kuitenkin vaatii, että tapausten juoksua hallitsee yksi ainoa -päätoiminta, johon syrjätoiminnat yhtyvät. Toimintaa ja toimivia -henkilöitä järjestää runoilija eri ryhmiin, joista hän asettaa muutamia -kirkkaampaan valoon silmiemme eteen ja muutamat jäävät syrjemmälle. -Lähempäin kuvaelmain takaa siintää suurenmoinen pohja, jonka +kuitenkin vaatii, että tapausten juoksua hallitsee yksi ainoa +päätoiminta, johon syrjätoiminnat yhtyvät. Toimintaa ja toimivia +henkilöitä järjestää runoilija eri ryhmiin, joista hän asettaa muutamia +kirkkaampaan valoon silmiemme eteen ja muutamat jäävät syrjemmälle. +Lähempäin kuvaelmain takaa siintää suurenmoinen pohja, jonka perustuksella tapaukset liikkuvat. Semmoisena pohjana on esim. Homeron sankarirunoelmissa Troian sota ja koko sen-aikuinen kreikkalainen -elämä. Odysseiassa toiminta alusta aikain jakaantuu kahtia; Odysseun -retkiin, jotka ovat pääaineena, liittyy kertomus Ithakan oloista ja -kosijain hankkeista sekä Telemakhon lähdöstä isänsä etsintään; mutta -lopulta kaikki nämä toiminnat yhtyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, kun -Odysseus palajaa kotiin sekä voittaa takaisin maansa ja puolisonsa. -Iliaassa on päätoimintana Akhilleun sankarityöt ja lopullinen voitto -Hektorista; mutta hänen pitkällinen suuttumuksensa ja erilläänolonsa -antaa tilaisuuden saattaa näkyviin muidenkin urostyöt, kunnes vihdoin -kaikki nämä taistelukuvat sulauvat yhteen. Samoin Kalevalassakin -päätoiminnan rinnalla on monta sivutoimintaa: kertomukset maailman -luomisesta, Lemminkäisestä, Kullervosta y.m. — Muutoin eepillinen -runous, joka esittelee menneitä tapauksia ja sentähden hätäilemättä, -tuskastumatta silmäilee asiain juoksua, jouduttamatta niiden -kehkiämistä, juuri tästä syystä usein katkaisee esityksensä säikeen ja -"laskee laulun toisa'alle, työntää uuelle uralle", vieden meitä -Ithakasta Kalypson saareen, Lemminkäisen sotaretkiltä Untamon ja -Kalervon heimokuntariitoihin; sillä Runotar tietää kyllä saavansa lomaa -sen kiinni solmiamiseen. Taikkapa meitä viedään ajassa taaksepäin, kun -pääsankarin suusta tahi muuten saamme kuulla edellisiä tapauksia; niin -Odysseus kertoilee faiakilaisten luona, mitä seikkailuksia hän siihen +elämä. Odysseiassa toiminta alusta aikain jakaantuu kahtia; Odysseun +retkiin, jotka ovat pääaineena, liittyy kertomus Ithakan oloista ja +kosijain hankkeista sekä Telemakhon lähdöstä isänsä etsintään; mutta +lopulta kaikki nämä toiminnat yhtyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, kun +Odysseus palajaa kotiin sekä voittaa takaisin maansa ja puolisonsa. +Iliaassa on päätoimintana Akhilleun sankarityöt ja lopullinen voitto +Hektorista; mutta hänen pitkällinen suuttumuksensa ja erilläänolonsa +antaa tilaisuuden saattaa näkyviin muidenkin urostyöt, kunnes vihdoin +kaikki nämä taistelukuvat sulauvat yhteen. Samoin Kalevalassakin +päätoiminnan rinnalla on monta sivutoimintaa: kertomukset maailman +luomisesta, Lemminkäisestä, Kullervosta y.m. — Muutoin eepillinen +runous, joka esittelee menneitä tapauksia ja sentähden hätäilemättä, +tuskastumatta silmäilee asiain juoksua, jouduttamatta niiden +kehkiämistä, juuri tästä syystä usein katkaisee esityksensä säikeen ja +"laskee laulun toisa'alle, työntää uuelle uralle", vieden meitä +Ithakasta Kalypson saareen, Lemminkäisen sotaretkiltä Untamon ja +Kalervon heimokuntariitoihin; sillä Runotar tietää kyllä saavansa lomaa +sen kiinni solmiamiseen. Taikkapa meitä viedään ajassa taaksepäin, kun +pääsankarin suusta tahi muuten saamme kuulla edellisiä tapauksia; niin +Odysseus kertoilee faiakilaisten luona, mitä seikkailuksia hän siihen asti on kokenut, ja samaten Aeneas Didolle.</p> -<p>Tämä epopean tyyni luonto, joka samalla hellyydellä kohtelee kaikkia -henkilöitä ja toiminnan kohtia, vaikuttaa senkin, että eepillinen -kertomus mielellään viipyy kaikissa erityisseikoissa. Siinä suhteessa +<p>Tämä epopean tyyni luonto, joka samalla hellyydellä kohtelee kaikkia +henkilöitä ja toiminnan kohtia, vaikuttaa senkin, että eepillinen +kertomus mielellään viipyy kaikissa erityisseikoissa. Siinä suhteessa on eepillinen runous draaman suora vastakohta. "Draamallinen runoilija -käy jäntevästi suoraan eteenpäin ja heittää ravakasti kaikki esteet -kumoon; eepillinen runoilija on niinkuin se, joka huviksensa kävelee ja -viipyy joka paikassa" (Vischer). Sentähden antaa kertomarunous -vertauksillekin paljon tilaa ja kehittelee niitä mielihyvällä, niin -että vertauksesta usein tulee pieni itsenäinen kuvaus. Samasta syystä -saavat myös välikertomukset eepoksessa suuremman merkityksen kuin -muussa runoudessa. <i>Välikertomus eli episodi</i> on semmoinen +käy jäntevästi suoraan eteenpäin ja heittää ravakasti kaikki esteet +kumoon; eepillinen runoilija on niinkuin se, joka huviksensa kävelee ja +viipyy joka paikassa" (Vischer). Sentähden antaa kertomarunous +vertauksillekin paljon tilaa ja kehittelee niitä mielihyvällä, niin +että vertauksesta usein tulee pieni itsenäinen kuvaus. Samasta syystä +saavat myös välikertomukset eepoksessa suuremman merkityksen kuin +muussa runoudessa. <i>Välikertomus eli episodi</i> on semmoinen suhteellisesti lyhyt kuvaus eli kertomuksen osa, joka ei ole -välttämättömässä yhteydessä pääkertomuksen kanssa. Vaikka se vaan -ulkonaisesti siihen liittyy, on sillä kuitenkin tärkeä tehtävä. Ensiksi -siten, että se keskellä tapausten levottomuutta voi olla rauhallinen -pysäyskohta, jossa mieli tointuu myrskyjen jälkeen ja kokoilee voimia -kestääksensä uutta jännitystä. Toiseksi episodin kautta laajentuu se -elämän kuva, minkä runoilija eteemme asettaa; sentähden voipi -kertomarunous juuri episodin avulla täydellisemmin täyttää +välttämättömässä yhteydessä pääkertomuksen kanssa. Vaikka se vaan +ulkonaisesti siihen liittyy, on sillä kuitenkin tärkeä tehtävä. Ensiksi +siten, että se keskellä tapausten levottomuutta voi olla rauhallinen +pysäyskohta, jossa mieli tointuu myrskyjen jälkeen ja kokoilee voimia +kestääksensä uutta jännitystä. Toiseksi episodin kautta laajentuu se +elämän kuva, minkä runoilija eteemme asettaa; sentähden voipi +kertomarunous juuri episodin avulla täydellisemmin täyttää tarkoituksensa olla kokonaiskuvaus jonkun kansan tai aikakauden -elämästä. Niin esim. välikertomus Akhilleun kilvestä Iliaassa antaa -tilaisuuden huoahtaa noiden rajujen taistelujen perästä; vaan samassa -se esittää meille sarjan ihania kuvaelmia muinaiskreikkalaisesta -elämästä. Samaten Kalevalassakin: sen jälkeen kun surkea surma on -saavuttanut Lemminkäisen, vaan hänen hellä äitinsä, monta vaivaa ja -vastusta kestettyään, on saanut hänet pelastetuksi, ja niin myös -Pohjolan neidon kohtalo, viikon valvattelemisen perästä, vihdoin on -ratkaistu ja kosioretket niinmuodoin ovat päättyneet, silloin ovat -Pohjolan häät meille virvoittava näyte elämän iloisemmasta puolesta, -ennenkuin alkaa tuo tuima taistelu Kalevalan ja Pohjolan välillä. -Kansan-epopeoissa on sekin vielä yksi välikertomusten syy, että ne -pyrkivät vetämään piiriinsä kaikki kansan muinaistarut, niinkuin jo -ennen on selitetty. Usein välikertomus tulee siitä, että tahdotaan -laveammalta kuvata jonkun henkilön luonnetta tai toimia, esim. -Kullervon tai Diomedeen. Vaikka episodeilla vaan on höllä yhteys -päätoiminnan kanssa, niin ne kuitenkin jollakin tavalla siihen yhtyvät. -Joukahaisen kilpailu Väinämöisen kanssa antaa aihetta Aino-runoihin, -Ainon kuolema saattaa Väinämöisen kosioretkelle Pohjolaan; siitä sitten -on seurauksena Sammon takominen, mikä jo kuuluu päätoimintaan.<a name="FNanchor_104" id="FNanchor_104"></a><a href="#Footnote_104" class="fnanchor">[104]</a></p> - -<p>Epopeassa vallitseva katsantotapa, joka aina pitää silmällä maailman -kokonaisuutta, lieventää johonkin määrin siinä ilmaantuvia surun -aiheita ja synnyttää raikkaan ja tyynen iloisuuden, joka mielihyvällä -ihailee elämän valoisampia puolia ja siten lohtuu sen synkemmistä +elämästä. Niin esim. välikertomus Akhilleun kilvestä Iliaassa antaa +tilaisuuden huoahtaa noiden rajujen taistelujen perästä; vaan samassa +se esittää meille sarjan ihania kuvaelmia muinaiskreikkalaisesta +elämästä. Samaten Kalevalassakin: sen jälkeen kun surkea surma on +saavuttanut Lemminkäisen, vaan hänen hellä äitinsä, monta vaivaa ja +vastusta kestettyään, on saanut hänet pelastetuksi, ja niin myös +Pohjolan neidon kohtalo, viikon valvattelemisen perästä, vihdoin on +ratkaistu ja kosioretket niinmuodoin ovat päättyneet, silloin ovat +Pohjolan häät meille virvoittava näyte elämän iloisemmasta puolesta, +ennenkuin alkaa tuo tuima taistelu Kalevalan ja Pohjolan välillä. +Kansan-epopeoissa on sekin vielä yksi välikertomusten syy, että ne +pyrkivät vetämään piiriinsä kaikki kansan muinaistarut, niinkuin jo +ennen on selitetty. Usein välikertomus tulee siitä, että tahdotaan +laveammalta kuvata jonkun henkilön luonnetta tai toimia, esim. +Kullervon tai Diomedeen. Vaikka episodeilla vaan on höllä yhteys +päätoiminnan kanssa, niin ne kuitenkin jollakin tavalla siihen yhtyvät. +Joukahaisen kilpailu Väinämöisen kanssa antaa aihetta Aino-runoihin, +Ainon kuolema saattaa Väinämöisen kosioretkelle Pohjolaan; siitä sitten +on seurauksena Sammon takominen, mikä jo kuuluu päätoimintaan.<a name="FNanchor_104" id="FNanchor_104"></a><a href="#Footnote_104" class="fnanchor">[104]</a></p> + +<p>Epopeassa vallitseva katsantotapa, joka aina pitää silmällä maailman +kokonaisuutta, lieventää johonkin määrin siinä ilmaantuvia surun +aiheita ja synnyttää raikkaan ja tyynen iloisuuden, joka mielihyvällä +ihailee elämän valoisampia puolia ja siten lohtuu sen synkemmistä kohdista. Eepillinen runous suosii ylimalkain olevaisuutta, katsoo -maailmaa hyväksi semmoisena kuin se on. Sentähden kertomaruno viekin -tavallisesti onnelliseen loppuun; harvoin se päättyy synkkään -murheeseen, vaikka siitäkin on poikkeuksia, esim. Nibelungenliedissä ja -Kullervo-runoissa, jos katsomme niitä eri runoelmaksi. Epopean raitis -henki ei ole kuitenkaan esteenä, ett'ei toisinaan utuinen +maailmaa hyväksi semmoisena kuin se on. Sentähden kertomaruno viekin +tavallisesti onnelliseen loppuun; harvoin se päättyy synkkään +murheeseen, vaikka siitäkin on poikkeuksia, esim. Nibelungenliedissä ja +Kullervo-runoissa, jos katsomme niitä eri runoelmaksi. Epopean raitis +henki ei ole kuitenkaan esteenä, ett'ei toisinaan utuinen surumielisyys, kaiken katoovaisuuden tuottama, puhkea ilmi; sekin saapi -alkunsa siitä maailman kokonaisuuden tarkastamisesta, jonka sanoin -olevan eepillisen katsantotavan alkupiirteitä. Sellaisia kohtia, jotka -kääntävät mielen haikeaan murheellisuuteen, ovat Iliaassa Troian -kukistuminen ja Hektorin kuolema. Ja niin myös kreikkalaisten aimo -sankari, nuoruuden ja voiman perikuva, Akhilleus, kyllä tietää Tuonelan -oven hänelle aukeavan, niin pian kuin hän on voittanut Hektorin, ja -siitä hänen sydämmensä heltyy, kun voittoriemun ensimmäinen rajuus on +alkunsa siitä maailman kokonaisuuden tarkastamisesta, jonka sanoin +olevan eepillisen katsantotavan alkupiirteitä. Sellaisia kohtia, jotka +kääntävät mielen haikeaan murheellisuuteen, ovat Iliaassa Troian +kukistuminen ja Hektorin kuolema. Ja niin myös kreikkalaisten aimo +sankari, nuoruuden ja voiman perikuva, Akhilleus, kyllä tietää Tuonelan +oven hänelle aukeavan, niin pian kuin hän on voittanut Hektorin, ja +siitä hänen sydämmensä heltyy, kun voittoriemun ensimmäinen rajuus on tyyntynyt. Laulaapa Homeros muutoinkin ihmisten kurjuudesta. -Kalevalassa tapaamme paljon tällaisia valituksia heikkoin ja -turvattomain (Ainon, koivun y.m.) huokauksina elämän apeudesta, -vaikka Kalevalassa muutoin huokuu raikas henki, vapaa siitä -vienonsuruisuudesta, jota moni pitänee suomalaisen kansanrunouden -pääominaisuutena. Viimeisessäkin runossa, kun kerrotaan Väinämöisen -poislähdöstä, lisätään samassa se lohdullinen sanoma, että hän</p> +Kalevalassa tapaamme paljon tällaisia valituksia heikkoin ja +turvattomain (Ainon, koivun y.m.) huokauksina elämän apeudesta, +vaikka Kalevalassa muutoin huokuu raikas henki, vapaa siitä +vienonsuruisuudesta, jota moni pitänee suomalaisen kansanrunouden +pääominaisuutena. Viimeisessäkin runossa, kun kerrotaan Väinämöisen +poislähdöstä, lisätään samassa se lohdullinen sanoma, että hän</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Jätti kantelon jälille,<br /></span> +<span class="i0">"Jätti kantelon jälille,<br /></span> <span class="i0">Soiton Suomelle sorean,<br /></span> <span class="i0">Kansalle ilon ikuisen,<br /></span> <span class="i0">Laulut suuret lapsillensa".<br /></span> </div></div> -<p>ja että hän itsekin kerran on palajava "uuen sammon saattajaksi, uuen -soiton suoriaksi"; niinmuodoin epopea päättyy lohdullisella toivolla +<p>ja että hän itsekin kerran on palajava "uuen sammon saattajaksi, uuen +soiton suoriaksi"; niinmuodoin epopea päättyy lohdullisella toivolla kansamme onnellisesta tulevaisuudesta.</p> -<p>Kertomarunon kokoonpano lienee jo edellämainitusta osaksi selvä. Kuten +<p>Kertomarunon kokoonpano lienee jo edellämainitusta osaksi selvä. Kuten jokaisessa kertomuksessa, niin epopeassakin vallitsee kolmijaon laki; -siinä sopii erottaa <i>alku</i>, jossa valmistetaan <i>keskikohta</i>, -joka päättyy ratkaisevaan tapaukseen, katastrofiin, ja <i>loppu</i>, -jossa asiat selviävät. Niin esim. Iliaassa alku ulottuu siihen asti, -kun Akhilleus taas ottaa osaa sotaan, keskikohta siitä ratkaisevaan +siinä sopii erottaa <i>alku</i>, jossa valmistetaan <i>keskikohta</i>, +joka päättyy ratkaisevaan tapaukseen, katastrofiin, ja <i>loppu</i>, +jossa asiat selviävät. Niin esim. Iliaassa alku ulottuu siihen asti, +kun Akhilleus taas ottaa osaa sotaan, keskikohta siitä ratkaisevaan taisteluun Hektorin kanssa; katastrofi, loppu-osan alku, on Hektorin kuolema ja loppu kertomus Hektorin ruumiin takaisin-annosta ja -Patroklon hautajaisista. Kalevalassa sopii pitää alkuna kaikki, -mikä tapahtuu Sampo-retkien edellä, siis kolmekymmentäkahdeksan -ensimmäistä runoa;<a name="FNanchor_105" id="FNanchor_105"></a><a href="#Footnote_105" class="fnanchor">[105]</a> keskikohtana olisi kuvaus Sampo-retkistä ynnä +Patroklon hautajaisista. Kalevalassa sopii pitää alkuna kaikki, +mikä tapahtuu Sampo-retkien edellä, siis kolmekymmentäkahdeksan +ensimmäistä runoa;<a name="FNanchor_105" id="FNanchor_105"></a><a href="#Footnote_105" class="fnanchor">[105]</a> keskikohtana olisi kuvaus Sampo-retkistä ynnä lopputaisteluista Pohjolaa vastaan ja loppuna viimeinen runo. Taikka -kenties vielä sopivammin voisi pitää ensimmäisen runon kertomusta -maailman luomisesta ja Väinämöisen synnystä jonkunlaisena johdatuksena; +kenties vielä sopivammin voisi pitää ensimmäisen runon kertomusta +maailman luomisesta ja Väinämöisen synnystä jonkunlaisena johdatuksena; sitten seuraa varsinainen alku (runot II—XXXVIII); keskikohdan muodostavat Sampo-retket, kunnes Sammon murut tulevat Suomen kansan omiksi (r. XXXIX-XLIII), lopun uuden kanteleen synty ja viimeiset -taistelut Louhen lähettämiä pahoja vastaan (XLIV-XLIX), ja -viideskymmenes runo on samalla tavalla liitetty runoelman päätteeksi -kuin ensimmäinen sen alkeheksi. Epopean pääosat saattavat sisältää +taistelut Louhen lähettämiä pahoja vastaan (XLIV-XLIX), ja +viideskymmenes runo on samalla tavalla liitetty runoelman päätteeksi +kuin ensimmäinen sen alkeheksi. Epopean pääosat saattavat sisältää monta eri kertomusta, joissa jokaisessa sopii erottaa alku, keskikohta ja loppu.</p> <p>Kertomarunon tapaukset johtuvat luonnollisesti toinen toisestaan, -vaikka runoelman eri osien yhteys ei ole aivan kiinteä ja sattumuksella +vaikka runoelman eri osien yhteys ei ole aivan kiinteä ja sattumuksella on suurempi valta kuin esim. draamassa. Viimeksimainittu asianlaita -tulee siitä, että eepoksessa katsotaan maailmaa välttämättömyyden -kannalta eikä oteta lukuun ihmisen vapaata tahtoa; sillä tähän -katsantotapaan usein kyllä soveltuu sattumus, s.o. tapaus, jonka -yhteyttä toiminnan kanssa emme voi ymmärtää, mutta joka kuitenkin -saattaa olla maailman menoon järjellisesti perustuva. — Ja näin -kertomus siis kulkee hiljaa eteenpäin, kuvaillen kaikkea tyynellä -hellyydellä ja usein laajeten episodeiksi. Tällaista kertomusta -tietysti ei ole rakentaminen uteliaisuutta kiihoittavan jännityksen -eikä hämmästyttäväin, äkkiarvaamattomien tapausten nojalle; vaan ei -jännittäväisyys sentähden ole kokonaan poistettava. Iliasta tai -Odysseiaa lukiessamme odotamme päinvastoin koko ajan ratkaisevia -kohtia, ja etenkin Nibelungenlied on perustettu synkkäin aavistusten -kiihoittavalle pohjalle. Mitä jännittävimpiä runoelmia on myös -Kullervon episodi, joka sisällyksensä puolesta on melkein enemmän +tulee siitä, että eepoksessa katsotaan maailmaa välttämättömyyden +kannalta eikä oteta lukuun ihmisen vapaata tahtoa; sillä tähän +katsantotapaan usein kyllä soveltuu sattumus, s.o. tapaus, jonka +yhteyttä toiminnan kanssa emme voi ymmärtää, mutta joka kuitenkin +saattaa olla maailman menoon järjellisesti perustuva. — Ja näin +kertomus siis kulkee hiljaa eteenpäin, kuvaillen kaikkea tyynellä +hellyydellä ja usein laajeten episodeiksi. Tällaista kertomusta +tietysti ei ole rakentaminen uteliaisuutta kiihoittavan jännityksen +eikä hämmästyttäväin, äkkiarvaamattomien tapausten nojalle; vaan ei +jännittäväisyys sentähden ole kokonaan poistettava. Iliasta tai +Odysseiaa lukiessamme odotamme päinvastoin koko ajan ratkaisevia +kohtia, ja etenkin Nibelungenlied on perustettu synkkäin aavistusten +kiihoittavalle pohjalle. Mitä jännittävimpiä runoelmia on myös +Kullervon episodi, joka sisällyksensä puolesta on melkein enemmän draamallinen kuin eepillinen. Mutta kaikki tarpeeton uteliaisuuden -yllyttäminen on eepokselle vierasta; sentähden tärkeimpiä tapauksia -valmistetaan ennakolta; ne eivät leimahda esiin pimeydestä, äkkinäisen +yllyttäminen on eepokselle vierasta; sentähden tärkeimpiä tapauksia +valmistetaan ennakolta; ne eivät leimahda esiin pimeydestä, äkkinäisen salaman valaisemina, vaan nousevat vitkalleen taivaanrannalta, kuni -ukkosenpilvi, tai näyttävät meitä lähenevän, kuin etäiset saaret ja -niemet avaraa järvenselkää soutaessamme. — Ulkonaisen muodonkin +ukkosenpilvi, tai näyttävät meitä lähenevän, kuin etäiset saaret ja +niemet avaraa järvenselkää soutaessamme. — Ulkonaisen muodonkin puolesta noudatetaan epopeassa vakavaa juhlallisuutta; kreikkalaisessa kertomarunoudessa vakaantui epopean varsinaiseksi runomitaksi -heksametri, jonka tyynesti eteenpäin vierivät säkeet ovat siihen -erittäin soveliaat, ja samanluontoinen on myös saksalaisten -"Nibelungen-stroofi". Kalevalan nelipolviset säkeet, joille korko -tuottaa vaihtelevaisuutta ja joiden muutoin ehkä liian nopea riento on -saanut pidäkkeen parallelismissa, vastaavat nekin kaikin puolin -eepillisen esitystavan vaatimuksia. Eepillinen runous, joka etupäässä -tarkoittaa sisällistä näköaistia, suosii erittäin epiteettien käytäntöä -sekä muitakin pysyväisiä lausetapoja, jotka useasti palajavat ja -runoelman vakavina tunnettuina kannatuspylväinä viehättävät kuulijan -mieltä, semmoisia kuin Kalevalassa: "Sanan virkkoi, noin nimesi", -taikka Homerolla: "Ilmestyipä jo varhainen ruususorminen Eos". +heksametri, jonka tyynesti eteenpäin vierivät säkeet ovat siihen +erittäin soveliaat, ja samanluontoinen on myös saksalaisten +"Nibelungen-stroofi". Kalevalan nelipolviset säkeet, joille korko +tuottaa vaihtelevaisuutta ja joiden muutoin ehkä liian nopea riento on +saanut pidäkkeen parallelismissa, vastaavat nekin kaikin puolin +eepillisen esitystavan vaatimuksia. Eepillinen runous, joka etupäässä +tarkoittaa sisällistä näköaistia, suosii erittäin epiteettien käytäntöä +sekä muitakin pysyväisiä lausetapoja, jotka useasti palajavat ja +runoelman vakavina tunnettuina kannatuspylväinä viehättävät kuulijan +mieltä, semmoisia kuin Kalevalassa: "Sanan virkkoi, noin nimesi", +taikka Homerolla: "Ilmestyipä jo varhainen ruususorminen Eos". Varsinkin epiteetit ovat huomioon otettavat, niinkuin: <i>seppo</i> -Ilmarinen, <i>takoja iän-ikuinen</i>; Ukko ylijumala, hattarojen +Ilmarinen, <i>takoja iän-ikuinen</i>; Ukko ylijumala, hattarojen hallitsija, puhki pilvien puhuja, halki ilman haastelija; pilvien -kokoilija Zeus; pitkävarjoinen peitsi j.n.e. Samoin uudemmissakin -kertomarunoissa, esim. Runebergilla. Tähän kuuluu myös se epopean -omituisuus, että kokonaisia kappaleita, esim. puheita, sanasta sanaan +kokoilija Zeus; pitkävarjoinen peitsi j.n.e. Samoin uudemmissakin +kertomarunoissa, esim. Runebergilla. Tähän kuuluu myös se epopean +omituisuus, että kokonaisia kappaleita, esim. puheita, sanasta sanaan kerrotaan. Eepillinen runoilija ei kiirehdi asiasta toiseen, ennenkuin -hän säntilleen on lausunut lausuttavansa.</p> +hän säntilleen on lausunut lausuttavansa.</p> <p>Lyhyesti sanoen olemme siis sankarirunoelmasta saaneet seuraavan kuvan kertomarunoudesta.</p> -<p>Eepoksessa asettuu runoilija ulkopuolelle ainettansa ja esittää sitä -kertomuksena menneiltä ajoilta, kuvaillen tapauksia ja henkilöitä -etupäässä sellaisina, kuin ne ulkonaisesti ilmaantuvat. Se pyytää antaa -niin laajaa kuvaa kuin mahdollista niistä oloista, joissa toiminta -tapahtuu, ja vetää sentähden mielellään piiriinsä suuren paljouden -henkilöitä ja asioita, asettaen ne yhteyteen pääaineensa kanssa; näin +<p>Eepoksessa asettuu runoilija ulkopuolelle ainettansa ja esittää sitä +kertomuksena menneiltä ajoilta, kuvaillen tapauksia ja henkilöitä +etupäässä sellaisina, kuin ne ulkonaisesti ilmaantuvat. Se pyytää antaa +niin laajaa kuvaa kuin mahdollista niistä oloista, joissa toiminta +tapahtuu, ja vetää sentähden mielellään piiriinsä suuren paljouden +henkilöitä ja asioita, asettaen ne yhteyteen pääaineensa kanssa; näin muodostuu se usein ajan ja tapain kuvaelmaksi. Eepillisen runouden -esitystapa on objektiivinen, tyyni ja tasainen; se ei riennä eteenpäin -kohisevana koskena, vaan juoksee hiljaa ja juhlallisesti leveänä, -valtavana virtana. Siitä seuraa, että eepillinen Runotar mielihyvällä -viipyy erityiskohdissa ja useasti ottaa kuvataksensa milloin mitäkin -syrjäseikkaa, joten syntyy n.s. välikertomuksia eli episodeja.</p> +esitystapa on objektiivinen, tyyni ja tasainen; se ei riennä eteenpäin +kohisevana koskena, vaan juoksee hiljaa ja juhlallisesti leveänä, +valtavana virtana. Siitä seuraa, että eepillinen Runotar mielihyvällä +viipyy erityiskohdissa ja useasti ottaa kuvataksensa milloin mitäkin +syrjäseikkaa, joten syntyy n.s. välikertomuksia eli episodeja.</p> @@ -14895,899 +14858,899 @@ syrjäseikkaa, joten syntyy n.s. välikertomuksia eli episodeja.</p> Kertomarunouden lajit: eepos ja romaani.</h3> -<p>Edellisessä luvussa on tehty selkoa kertomarunouden luonteesta -kansan-epopean pohjalla. Onpa ennen ollut puhe siitäkin, kuinka -eepillinen kansanrunous on kolmea laatua: erottavainen, yhdistäväinen -ja orgaaninen, eli erinäis-, liitännäis- ja yhtenäis-eepos, -niinkuin niitä nykyisemmin on nimitetty. Näissä kaikissa tavataan -sankarirunouden pääominaisuudet, vaikka pienemmät lajit tietysti eivät -voi esittää niin suuren suurta maailmankuvaa eikä samaa henkilöin ja +<p>Edellisessä luvussa on tehty selkoa kertomarunouden luonteesta +kansan-epopean pohjalla. Onpa ennen ollut puhe siitäkin, kuinka +eepillinen kansanrunous on kolmea laatua: erottavainen, yhdistäväinen +ja orgaaninen, eli erinäis-, liitännäis- ja yhtenäis-eepos, +niinkuin niitä nykyisemmin on nimitetty. Näissä kaikissa tavataan +sankarirunouden pääominaisuudet, vaikka pienemmät lajit tietysti eivät +voi esittää niin suuren suurta maailmankuvaa eikä samaa henkilöin ja tapausten moninaisuutta kuin laajat epopeat. Mutta sama eepillisen -runouden luonne ilmaantuu myös taiderunouden alalla, niissä mahtavissa +runouden luonne ilmaantuu myös taiderunouden alalla, niissä mahtavissa teoksissa, joissa runoilijat laveissa kertomajaksoissa ovat tuoneet esiin aikansa ihanteita, kuvaillen arvokkaita aineita ja noudattaen kansanomaisten sankarirunoelmain esitystapaa. <i>Taide-epopea</i> onkin ensin mukailemalla kehittynyt kansan-epopeasta. Homeron runot -olivat sekä kreikkalaisten taide-eeposten että etenkin Vergilion +olivat sekä kreikkalaisten taide-eeposten että etenkin Vergilion Aeneidin, roomalaisten suurenlaatuisen kansallis-eepoksen, esikuvina, ja Vergilius oli sitten keskiajan ja renessansin -kertomarunoilijain tunnustettu opas runoustaiteen tiellä. Dante, -Ludovico Ariosto, Torquato Tasso, Luiz de Camões, John Milton y.m. ovat -runoilijaseppeleensä laakereihin kietoneet monta kukkasta, jotka +kertomarunoilijain tunnustettu opas runoustaiteen tiellä. Dante, +Ludovico Ariosto, Torquato Tasso, Luiz de Camões, John Milton y.m. ovat +runoilijaseppeleensä laakereihin kietoneet monta kukkasta, jotka Homeron rehoittavista laululaaksoista on istutettu Vergilion -runopuistoon ja sieltä poimittu heidän taidettansa kaunistamaan. Heidän -teostensa säännöllisyys, tarinain yhteensommittelu ja taiteellinen -aisti ovat muinaisklassillista perintöä. Mutta antiikista pohjaa verhoo -romantisuuden monivärinen, kimalteleva vaippa ja kunkin runoilijan -erityinen intoisuus antaa hänen teokselleen omituisen luonteen: -Arioston irooninen ritarijuttujen käsittely, Camõesin isänmaanrakkaus, +runopuistoon ja sieltä poimittu heidän taidettansa kaunistamaan. Heidän +teostensa säännöllisyys, tarinain yhteensommittelu ja taiteellinen +aisti ovat muinaisklassillista perintöä. Mutta antiikista pohjaa verhoo +romantisuuden monivärinen, kimalteleva vaippa ja kunkin runoilijan +erityinen intoisuus antaa hänen teokselleen omituisen luonteen: +Arioston irooninen ritarijuttujen käsittely, Camõesin isänmaanrakkaus, Miltonin uskonnollinen harrastus j.n.e.</p> -<p>Taide-epopeain joukkoon sopii myös lukea Dante Alighieri'n -ajatusrunoelma "Divina Commedia". Sankarirunoelmaksi sitä ei sovi +<p>Taide-epopeain joukkoon sopii myös lukea Dante Alighieri'n +ajatusrunoelma "Divina Commedia". Sankarirunoelmaksi sitä ei sovi sanoa, ja muutamat esteetikot (esim. Rosenkranz) ovatkin sen asettaneet -"incommensurabelien", s.o. määräämättömien runojen joukkoon, jotka -eivät saa sijaa runouden lajien tavallisessa jaossa. Se skolastinen +"incommensurabelien", s.o. määräämättömien runojen joukkoon, jotka +eivät saa sijaa runouden lajien tavallisessa jaossa. Se skolastinen mietiskely, jonka nojalle se on perustettu, ei ole tosin eepillisen -käsitystavan mukaista; mutta se maailmankuva, minkä se asettaa -silmiemme eteen, on vielä avarampi kuin tavallisten epopeain, ulottuen -Manalan syvimmästä kuljusta taivaallisen autuuden asuntoihin, maailman -alkuajoista runoilijan omiin päiviin asti, ja kuvaukset todellisesta -elämästä, kertomukset Italian puoluekiistoista ja niihin osaaottaneista -henkilöistä, ovat niin luonnonmukaisia ja perin eepillisiä, että Divina +käsitystavan mukaista; mutta se maailmankuva, minkä se asettaa +silmiemme eteen, on vielä avarampi kuin tavallisten epopeain, ulottuen +Manalan syvimmästä kuljusta taivaallisen autuuden asuntoihin, maailman +alkuajoista runoilijan omiin päiviin asti, ja kuvaukset todellisesta +elämästä, kertomukset Italian puoluekiistoista ja niihin osaaottaneista +henkilöistä, ovat niin luonnonmukaisia ja perin eepillisiä, että Divina Commedian kokonaisluonne sittenkin on sama kuin varsinaisen epopean. -Että siinä kuvattuja henkilöitä esitetään tuomittuina — niin +Että siinä kuvattuja henkilöitä esitetään tuomittuina — niin muistuttaa Hegel — antaa niille jonkunlaisen plastillisuuden; -iäisyyden lain pysyttäminä he seisovat kuin vaskesta valettuina -silmiemme edessä.</p> +iäisyyden lain pysyttäminä he seisovat kuin vaskesta valettuina +silmiemme edessä.</p> -<p>Ihan toista kehitysjaksoa kuin yllämainitut eepokset ja niistä johtuvat +<p>Ihan toista kehitysjaksoa kuin yllämainitut eepokset ja niistä johtuvat kertomarunot on Firdusi'n (oikeastaan Abul Kasim Mansurin) Shahnameh eli "Kuningasten kirja", persialaisten laajan laaja sankarirunoelma, joka on kuin aaltoileva runouden meri ja rajattomana tulvana viepi -meitä pitkien vuosisatojen läpi. Mutta tämän teoksen alkuosa, johon sen +meitä pitkien vuosisatojen läpi. Mutta tämän teoksen alkuosa, johon sen suuri maine perustuu, on muodostunut iranilaisten ikivanhoista taruista ja tarinoista ja on siis sekin kasvanut kansan yhteisen, eepillisesti luovan kuvausvoiman pohjalla.</p> -<p>Keskiajalla syntyi niissä Euroopan kansoissa, jotka silloin olivat -sivistyksen kannattajina, kertomarunous, jolla oli aikansa väritys. +<p>Keskiajalla syntyi niissä Euroopan kansoissa, jotka silloin olivat +sivistyksen kannattajina, kertomarunous, jolla oli aikansa väritys. Etenkin romanilaisissa maissa kehkisi se hartaasta tunteellisuudesta ja -ihmeitä suosivasta mielikuvituksesta vuotanut maailmankäsitys, joka on -keskiajalle omituinen ja jota tämän teoksen ensimmäisessä kirjassa olen -koettanut kuvailla. Siitä se sai <i>romantisuuden</i> nimen, joka -sittemmin meni perinnöksi myöhemmälle, "uusromantiselle" runouden +ihmeitä suosivasta mielikuvituksesta vuotanut maailmankäsitys, joka on +keskiajalle omituinen ja jota tämän teoksen ensimmäisessä kirjassa olen +koettanut kuvailla. Siitä se sai <i>romantisuuden</i> nimen, joka +sittemmin meni perinnöksi myöhemmälle, "uusromantiselle" runouden suunnalle, joka pyrki uudistamaan keskiajan ihanteita. Huomattava on, -että romantinen henki keskiajalla kuitenkin hallitsi yhtä hyvin -germanilaisia kuin romanilaisiakin kansoja ja että germanien -kansallisluonne ehkä pääasiallisesti vaikutti romantisen katsantotavan -syntymiseen, vaikka sen hedelmät ensin kypsyivät romanilaisissa maissa. -— Länsimaan kansojen omat sankarimuistelmat, itämailta tulleet sadut, -kirkon legendat ja mystillisen fantasian luomat ihmetarinat sekä +että romantinen henki keskiajalla kuitenkin hallitsi yhtä hyvin +germanilaisia kuin romanilaisiakin kansoja ja että germanien +kansallisluonne ehkä pääasiallisesti vaikutti romantisen katsantotavan +syntymiseen, vaikka sen hedelmät ensin kypsyivät romanilaisissa maissa. +— Länsimaan kansojen omat sankarimuistelmat, itämailta tulleet sadut, +kirkon legendat ja mystillisen fantasian luomat ihmetarinat sekä muinaisklassillisesta kirjallisuudesta ammennetut kertomukset antoivat Ranskan, Saksan ja Italian keskiaikaiselle eepokselle runsasta -sisällystä. Romantisen väririkkauden jälkiloiste havaitaan vielä -ylempänä mainituissa uudennus-ajan runoilijoissa, etenkin Ariostossa ja -Torquato Tassossa, jotka molemmat, tosin eri tavalla, vielä -käsittelivät keskiajan aineita.</p> - -<p>Tästä näkyy, että sankarirunoelman luonne aikojen kuluessa on -vähitellen muuttunut: puhtaaseen objektiivisuuteen sekaantuu yhä -enemmän tunteellisuutta; sisäkohtaiset seikat tulevat yhä enemmän +sisällystä. Romantisen väririkkauden jälkiloiste havaitaan vielä +ylempänä mainituissa uudennus-ajan runoilijoissa, etenkin Ariostossa ja +Torquato Tassossa, jotka molemmat, tosin eri tavalla, vielä +käsittelivät keskiajan aineita.</p> + +<p>Tästä näkyy, että sankarirunoelman luonne aikojen kuluessa on +vähitellen muuttunut: puhtaaseen objektiivisuuteen sekaantuu yhä +enemmän tunteellisuutta; sisäkohtaiset seikat tulevat yhä enemmän kuvailun esineeksi tai tapausten vaikuttimiksi; puhtaaseen -eepillisyyteen sekaantuu siis lyyrillisyyttä (tai draamallisuutta). -Tämä onkin uuden-aikuisen kertomarunouden tunnusmerkkejä, samalla kuin -se sisällyksenkin puolesta menee ulkopuolelle sankarirunouden rajoja. -Myöhempinä aikoina on kyllä, milloin suuremmalla, milloin vähemmällä -menestyksellä yritetty sankarirunoelman muodossa esitellä -historiallisia tai tarun-omaisia aineita. Mutta nykyaika on yhä -loitommalle poikennut alkuperäisestä luonnontilasta ja muinais-ajan -katsantotavasta; se ei voi enää pitää ihmisten kohtaloita umpisilmäisen -sallimuksen tai hänen ulkopuolellaan olevain voimain määrääminä; -vaan kaikessa on hänen oma tahtonsakin lukuun otettava. Suuret -historialliset tapaukset ovat saaneet toisen, vähemmän yksinkertaisen +eepillisyyteen sekaantuu siis lyyrillisyyttä (tai draamallisuutta). +Tämä onkin uuden-aikuisen kertomarunouden tunnusmerkkejä, samalla kuin +se sisällyksenkin puolesta menee ulkopuolelle sankarirunouden rajoja. +Myöhempinä aikoina on kyllä, milloin suuremmalla, milloin vähemmällä +menestyksellä yritetty sankarirunoelman muodossa esitellä +historiallisia tai tarun-omaisia aineita. Mutta nykyaika on yhä +loitommalle poikennut alkuperäisestä luonnontilasta ja muinais-ajan +katsantotavasta; se ei voi enää pitää ihmisten kohtaloita umpisilmäisen +sallimuksen tai hänen ulkopuolellaan olevain voimain määrääminä; +vaan kaikessa on hänen oma tahtonsakin lukuun otettava. Suuret +historialliset tapaukset ovat saaneet toisen, vähemmän yksinkertaisen muodon, joka sopii paremmin muiden runouslajien kuin varsinaisen epopean kuvattavaksi, ja tarun-omaiset aineet, semmoisinaan -esitettyinä, ovat nykyään käyneet melkein mahdottomiksi. Kaikki viittaa -siihen, että meidän-aikaisen kertomarunouden tulee etupäässä valita -aineeksensa yksityis-elämän tapauksia, antaen niille kuitenkin -mahdollisuuden mukaan yleisemmän historiallisen tai kansallisen +esitettyinä, ovat nykyään käyneet melkein mahdottomiksi. Kaikki viittaa +siihen, että meidän-aikaisen kertomarunouden tulee etupäässä valita +aineeksensa yksityis-elämän tapauksia, antaen niille kuitenkin +mahdollisuuden mukaan yleisemmän historiallisen tai kansallisen merkityksen, taikka, jos otetaan aiheita sankarirunouden vanhalta -alueelta, niitä syventää sisäkohtaisen kuvauksen avulla.</p> +alueelta, niitä syventää sisäkohtaisen kuvauksen avulla.</p> -<p>Eepillinen runotar onkin astunut tätä ajan viittomaa tietä. Miten +<p>Eepillinen runotar onkin astunut tätä ajan viittomaa tietä. Miten puhtaasti herooinen, muistotarinasta saatu aine oivallisesti muodostuu -kertomarunoelmaksi, kun sen keskustaksi tehdään luonteenkehitys ja +kertomarunoelmaksi, kun sen keskustaksi tehdään luonteenkehitys ja traagillinen taistelu jumalia vastaan, todistaa Runebergin "Fjalar kuningas", jossa aate oikeastaan on draamallista laatua; mutta -sallimuksen jättiläishaamu, joka edustaa jumalien valtaa ja -maailmanjärjestystä, antaa runoelmalle kaiken draamallisuuden ohessa -selvästi eepillisen luonteen. Eepillisenä sankarina, jonka siveellisen -maailmanjärjestyksen rikkojana täytyy kukistua, on muutoin Kullervo -Fjalarin edelläkävijä. Mutta koston kamala tehtävä määrää jo edeltäpäin -Kullervon kohtalon; Fjalar kuningas on itsetietoisempi: hän toimii -vapaasti, välttääkseen sallimaa, niinkuin kreikkalaiset sankarit. -Kullervo on siis eepillisempi, muinaisaikojen maailmankäsityksen +sallimuksen jättiläishaamu, joka edustaa jumalien valtaa ja +maailmanjärjestystä, antaa runoelmalle kaiken draamallisuuden ohessa +selvästi eepillisen luonteen. Eepillisenä sankarina, jonka siveellisen +maailmanjärjestyksen rikkojana täytyy kukistua, on muutoin Kullervo +Fjalarin edelläkävijä. Mutta koston kamala tehtävä määrää jo edeltäpäin +Kullervon kohtalon; Fjalar kuningas on itsetietoisempi: hän toimii +vapaasti, välttääkseen sallimaa, niinkuin kreikkalaiset sankarit. +Kullervo on siis eepillisempi, muinaisaikojen maailmankäsityksen pohjalla kasvanut; Fjalar on uudenaikaisen, laajentuneen eepillisyyden tuote.</p> -<p>Toisekseen nykyajan kertomarunous paraasta päästä kuvailee -yksityishenkilöin kohtaloita, liittäen ne yleisiin maailmantapauksiin -tai supistaen alansa elämän jokapäiväisiin oloihin. Tämä ei ole -kuitenkaan mitään nykyajalle omituista; vaan jo vanhoista ajoista -saakka viljeltiin epopean ohessa erästä pienempää epiikan lajia, joka -esitteli lyhyitä kuvauksia jokapäiväisestä elämästä. Kreikkalaiset -nimittivät sitä <i>idylliksi eli eidylliksi</i> (eidyllon, kuvanen, -pieni kuva), joka nimi sille on jäänytkin. Varsinaista toimintaa siinä +<p>Toisekseen nykyajan kertomarunous paraasta päästä kuvailee +yksityishenkilöin kohtaloita, liittäen ne yleisiin maailmantapauksiin +tai supistaen alansa elämän jokapäiväisiin oloihin. Tämä ei ole +kuitenkaan mitään nykyajalle omituista; vaan jo vanhoista ajoista +saakka viljeltiin epopean ohessa erästä pienempää epiikan lajia, joka +esitteli lyhyitä kuvauksia jokapäiväisestä elämästä. Kreikkalaiset +nimittivät sitä <i>idylliksi eli eidylliksi</i> (eidyllon, kuvanen, +pieni kuva), joka nimi sille on jäänytkin. Varsinaista toimintaa siinä ei ole; se on paljasta tapain ja luonnon kuvausta. Theokritos, Moskhos -ja Bion kertoilevat kohtauksia Sikelian maaseudun elämästä; heidän -idylleissänsä esiintyy varsinkin paimenia ja kalastajia, mutta muitakin -maalaisia. Tätä laatua ovat myös Vergilion Eklogit. Samassa määrässä -kuin sivistys aikojen kuluessa hienontui ja veti ylhäisemmät säädyt -pois luonnon välittömästä yhteydestä, kasvoi mieltymys maaseudun -elämään ja alkuperäisiin, luonnollisiin oloihin; sivistyneissä syntyi -haikea halu palata luonnon äidinhelmaan, ja silloin idylli muodostui -tämän kaipauksen ilmoittajaksi. Idyllissä koetettiin lukijaa saattaa -pois tavallisen elämän ikävästä yksitoikkoisuudesta ja sivistyksen +ja Bion kertoilevat kohtauksia Sikelian maaseudun elämästä; heidän +idylleissänsä esiintyy varsinkin paimenia ja kalastajia, mutta muitakin +maalaisia. Tätä laatua ovat myös Vergilion Eklogit. Samassa määrässä +kuin sivistys aikojen kuluessa hienontui ja veti ylhäisemmät säädyt +pois luonnon välittömästä yhteydestä, kasvoi mieltymys maaseudun +elämään ja alkuperäisiin, luonnollisiin oloihin; sivistyneissä syntyi +haikea halu palata luonnon äidinhelmaan, ja silloin idylli muodostui +tämän kaipauksen ilmoittajaksi. Idyllissä koetettiin lukijaa saattaa +pois tavallisen elämän ikävästä yksitoikkoisuudesta ja sivistyksen tuottamasta turmeluksesta semmoiseen rauhalliseen luonnontilaan, jonka -sopusointua eivät mitkään epäkohdat häiritsisi. Näin syntyivät sitten, -uudemman ajan alkupuolella, etenkin seitsemännellätoista vuosisadalla, -nuo hempeätunteiset paimen-idyllit, joiden henkilöt oikeastaan vaan +sopusointua eivät mitkään epäkohdat häiritsisi. Näin syntyivät sitten, +uudemman ajan alkupuolella, etenkin seitsemännellätoista vuosisadalla, +nuo hempeätunteiset paimen-idyllit, joiden henkilöt oikeastaan vaan ovat sen ajan haaveksivaiset kavaljeerit ja sirot hovineitoset Arkadian paimenten valepuvussa. Pyrittiin takaisin luonnollisuuteen, mutt'ei -luonnollisuutta oikein ymmärretty. Väärä suunta oli päässyt valtaan; -sillä oikea idylli ei tarkoita pakenemista todellisuudesta eikä koeta -hentomielisyyden verholla peittää olevaisuutta, vaan kuvailee -jokapäiväistä elämää semmoisena, kuin se on, ilman muuta kaunistusta, -kuin mitä runollinen ihannoiminen sallii ja vaatii. Tällaisia -todenperäisiä idyllejä ovat, paitsi yllämainittuja kreikkalaisia ja +luonnollisuutta oikein ymmärretty. Väärä suunta oli päässyt valtaan; +sillä oikea idylli ei tarkoita pakenemista todellisuudesta eikä koeta +hentomielisyyden verholla peittää olevaisuutta, vaan kuvailee +jokapäiväistä elämää semmoisena, kuin se on, ilman muuta kaunistusta, +kuin mitä runollinen ihannoiminen sallii ja vaatii. Tällaisia +todenperäisiä idyllejä ovat, paitsi yllämainittuja kreikkalaisia ja roomalaisia kertoelmia, useat kappaleet Runebergin "Idyllein ja epigrammein" sarjassa ja muutamat Suonion "Kuun tarinoista", esim. -neljäs ilta, tuo kaunis kuvaus Höytiäisen rannoilta; samoin Ahon +neljäs ilta, tuo kaunis kuvaus Höytiäisen rannoilta; samoin Ahon Lastujenkin joukossa on monta tunnelmakuvaa, joita sopisi sanoa idylleiksi.</p> -<p>Rajaa idyllin ja novellin välillä on usein vaikea määrätä, sillä -edellisen ala on nykyisempinä aikoina laajentunut siten, että -toiminnalle on suotu enemmän sijaa, ja tällä tavalla paljaasta +<p>Rajaa idyllin ja novellin välillä on usein vaikea määrätä, sillä +edellisen ala on nykyisempinä aikoina laajentunut siten, että +toiminnalle on suotu enemmän sijaa, ja tällä tavalla paljaasta luonnon- ja tapainkuvaelmasta on kasvanut pieni kertomus. Toiselta puolen novelli juuri nykyaikana vallitsevan tunnelmasuunnan kautta, -joka kertomuksessa suosii situatsiooni-maalausta, on yhä lähestynyt -idylliä. Mutta idyllin tunnusmerkkinä pysyy aina, paitsi sen -suhteellisesti vähempää laveutta, se ala, mikä alusta alkain on ollut -sen oma: yksinkertaiset tai ahtaammat olot, maaseutu, kansan-elämä, -perhekunta. Sentähden sopii tavallansa sanoa idylleiksi nykyajan -kertomuksia kansan-elämästä. Ihanoita idyllejä olisivat niin-ikään -Runebergin Hanna ja Joulu-ilta, elleivät pituutensa vuoksi paremmin +joka kertomuksessa suosii situatsiooni-maalausta, on yhä lähestynyt +idylliä. Mutta idyllin tunnusmerkkinä pysyy aina, paitsi sen +suhteellisesti vähempää laveutta, se ala, mikä alusta alkain on ollut +sen oma: yksinkertaiset tai ahtaammat olot, maaseutu, kansan-elämä, +perhekunta. Sentähden sopii tavallansa sanoa idylleiksi nykyajan +kertomuksia kansan-elämästä. Ihanoita idyllejä olisivat niin-ikään +Runebergin Hanna ja Joulu-ilta, elleivät pituutensa vuoksi paremmin olisi luettavat siihen kertomarunouden lajiin, joka nyt joutuu tarkastettavaksi.</p> -<p>Idyllin juuresta on versonut vesa, joka varttui vahvaksi puuksi, mitä -jaloimmaksi nykyisen kertomarunouden kentällä. Nimeksi sille pantiin +<p>Idyllin juuresta on versonut vesa, joka varttui vahvaksi puuksi, mitä +jaloimmaksi nykyisen kertomarunouden kentällä. Nimeksi sille pantiin <i>idyllinen eepos</i>. Tien osoittajana oli saksalainen Voss; -pohjoissaksalaisen pappilan hiljaisesta kotielämästä hän sai aineen -heksametrillä kirjoitettuun runoelmaansa "Luise". Tämä johdatti Goethen +pohjoissaksalaisen pappilan hiljaisesta kotielämästä hän sai aineen +heksametrillä kirjoitettuun runoelmaansa "Luise". Tämä johdatti Goethen samankaltaisen runoelman tekoon. Niin syntyi yleisesti tunnettu, oiva kertoelma "Hermann und Dorothea". Teoksellensa, jonka toiminta -liikkuu pienessä kaupungissa likellä Rhein-virran vartta Ranskan +liikkuu pienessä kaupungissa likellä Rhein-virran vartta Ranskan vallankumouksen aikana, on runoilija osannut antaa suuren -historiallisen ja kansallisen taustan. Näin saavutettiin se -uuden-aikaisen kertomarunouden tarkoitusperä, johon ylempänä +historiallisen ja kansallisen taustan. Näin saavutettiin se +uuden-aikaisen kertomarunouden tarkoitusperä, johon ylempänä viitattiin; "idyllinen eepos" sai muodostuksensa. Runoelman -sisällyksenä ovat nykyajan tunteet ja riennot; yksityisihmisten ilot ja -surut, heidän luonteensa kehkiäminen rakkauden kautta on kertomuksen -keskus; mutta eteemme aukeneva avara maailmanhistoriallinen näköala +sisällyksenä ovat nykyajan tunteet ja riennot; yksityisihmisten ilot ja +surut, heidän luonteensa kehkiäminen rakkauden kautta on kertomuksen +keskus; mutta eteemme aukeneva avara maailmanhistoriallinen näköala takaa sille varsinaisen epopean vakavuuden ja arvokkaisuuden. Homeron sankarirunouden esitystapaa on tarkoin noudatettu. Sanalla sanoen, -idyllinen eepos on sisällykseltään idyllin tapainen, mutta +idyllinen eepos on sisällykseltään idyllin tapainen, mutta ulkomuodoltaan epopean kaltainen.</p> -<p>Meidän maassa on tämä runoudenlaji tuottanut kelpo hedelmiä. Mainio -Runebergimme on täällä luonut ikimuistettavat kertomarunonsa, -"Hirvenhiihtäjät", "Joulu-ilta" ja "Hanna", jotka yhtä selvästi kuin -edellämainitut saksalaiset teokset osoittavat idyllisen eepoksen -luonnetta. "Hirvenhiihtäjillä" tosin ei ole sitä maailmanhistoriallista -pohjaa, joka Hermann ja Dorothealle antaa omituisen viehätyksen; mutta -sen sijaan varsinainen kansan-elämä on laajemmalta kuvattu kuin Goethen -teoksessa. Semmoiset välikertomukset kuin Aaron episodi kääntävät -lukijan huomion päätoiminnan rajoista väljemmille aloille. Eikä Suomen -sydänmaalaisten elämä olekaan niin peräti erillään suuren maailman -tapauksista, kuin moni ehkä luulisi; niihin viittaavat entisyydestä -pilkottelevat sodan muistot kertomuksessa vanhasta pyssystä. Se erotus -lienee kuitenkin huomattava näiden runoelmain välillä, että Goethe -enemmän kuvailee tunteita ja mielialoja eli ylimalkain päähenkilöin -sisällisen luonteen kehkiämistä kuin Runeberg, jonka puhdas eepillinen -objektiivisuus sitä vastoin enemmän muistuttaa muinaiskreikkalaista -kertomistapaa. — "Hanna" ei tarjoo niin laveata näköalaa kuin -"Hirvenhiihtäjät" tai "Hermann ja Dorothea", vaikka se monessa -suhteessa muistuttaa jälkimmäistä; mutta runollisen innon ja värityksen +<p>Meidän maassa on tämä runoudenlaji tuottanut kelpo hedelmiä. Mainio +Runebergimme on täällä luonut ikimuistettavat kertomarunonsa, +"Hirvenhiihtäjät", "Joulu-ilta" ja "Hanna", jotka yhtä selvästi kuin +edellämainitut saksalaiset teokset osoittavat idyllisen eepoksen +luonnetta. "Hirvenhiihtäjillä" tosin ei ole sitä maailmanhistoriallista +pohjaa, joka Hermann ja Dorothealle antaa omituisen viehätyksen; mutta +sen sijaan varsinainen kansan-elämä on laajemmalta kuvattu kuin Goethen +teoksessa. Semmoiset välikertomukset kuin Aaron episodi kääntävät +lukijan huomion päätoiminnan rajoista väljemmille aloille. Eikä Suomen +sydänmaalaisten elämä olekaan niin peräti erillään suuren maailman +tapauksista, kuin moni ehkä luulisi; niihin viittaavat entisyydestä +pilkottelevat sodan muistot kertomuksessa vanhasta pyssystä. Se erotus +lienee kuitenkin huomattava näiden runoelmain välillä, että Goethe +enemmän kuvailee tunteita ja mielialoja eli ylimalkain päähenkilöin +sisällisen luonteen kehkiämistä kuin Runeberg, jonka puhdas eepillinen +objektiivisuus sitä vastoin enemmän muistuttaa muinaiskreikkalaista +kertomistapaa. — "Hanna" ei tarjoo niin laveata näköalaa kuin +"Hirvenhiihtäjät" tai "Hermann ja Dorothea", vaikka se monessa +suhteessa muistuttaa jälkimmäistä; mutta runollisen innon ja värityksen puolesta se on niiden vertainen. Jos se taas asetetaan Vossin Luisen -rinnalle, niin suomalainen runoilija epäilemättä on voittajaksi +rinnalle, niin suomalainen runoilija epäilemättä on voittajaksi tunnustettava. Hannassa ovat luonteet tarkemmin piirretyt ja -katsantoala on avarampi, eikä niin lumoavaa luonnonkuvausta usein saa -ihaella kuin ne taulut, joita siinä esitetään meidän soreista -saloistamme ja monisaarisista järvistämme. — "Joulu-illassa" kaukaa -haamoittaa kansain veriset taistelut, jotka tylysti häiritsevät -rauhallisia perhe-oloja, vieläpä vanhalta Pistolilta vievät hänen +katsantoala on avarampi, eikä niin lumoavaa luonnonkuvausta usein saa +ihaella kuin ne taulut, joita siinä esitetään meidän soreista +saloistamme ja monisaarisista järvistämme. — "Joulu-illassa" kaukaa +haamoittaa kansain veriset taistelut, jotka tylysti häiritsevät +rauhallisia perhe-oloja, vieläpä vanhalta Pistolilta vievät hänen vanhuutensa ilon ja turvan; mutta runoelma kokonaisuudessaan, tarkkoine -ja miellyttävine luonteenkuvauksineen, esittää kauniin kuvan -maalaisherrasväkemme elämästä ja eri säätyluokkain läheisestä -yhteydestä ja ystävällisestä välistä. — <i>Nadeshdakin</i>, vaikka -tämä viehättävä runoelma ei ole aivan samaa laatua kuin äskenmainitut -teokset, kuuluu tähän sarjaan. Tuntehikkaampi mieli-ala tuottaa sille -lyyrillisen vivahduksen; mutta ne silmäykset, joita luodaan valtion -kukkuloille, antavat orjatytön kauniille lemmentarinalle laajemman +ja miellyttävine luonteenkuvauksineen, esittää kauniin kuvan +maalaisherrasväkemme elämästä ja eri säätyluokkain läheisestä +yhteydestä ja ystävällisestä välistä. — <i>Nadeshdakin</i>, vaikka +tämä viehättävä runoelma ei ole aivan samaa laatua kuin äskenmainitut +teokset, kuuluu tähän sarjaan. Tuntehikkaampi mieli-ala tuottaa sille +lyyrillisen vivahduksen; mutta ne silmäykset, joita luodaan valtion +kukkuloille, antavat orjatytön kauniille lemmentarinalle laajemman merkityksen.</p> -<p>Suomenkieliset runoilijat eivät ole tällä alalla liikkuneet. Näyttääpä -siltä, kuin se eepillinen kuvausvoima, joka muinoin loi Kalevalan, -olisi nykyisestä polvikunnasta peräti hävinnyt. Vai sekö lienee syynä, +<p>Suomenkieliset runoilijat eivät ole tällä alalla liikkuneet. Näyttääpä +siltä, kuin se eepillinen kuvausvoima, joka muinoin loi Kalevalan, +olisi nykyisestä polvikunnasta peräti hävinnyt. Vai sekö lienee syynä, ett'ei kukaan uskalla kilpailla "pohjoismaiden runoilija-kuninkaan" -kanssa, joka jo on anastanut nuo piirit, — maaseudun elämän -talonpoikien ja säätyläisten keskuudessa, — joissa on tarpeeksi -luonnon-omaista tuoreutta, että niistä voi valua tämänkaltaista, -kotimaan oloja esittävää kertomarunoutta? Vaan pitäisihän toki Suomen -kansan monivaiheisissa ja monenmuotoisissa elämänsuhteissa vielä olla +kanssa, joka jo on anastanut nuo piirit, — maaseudun elämän +talonpoikien ja säätyläisten keskuudessa, — joissa on tarpeeksi +luonnon-omaista tuoreutta, että niistä voi valua tämänkaltaista, +kotimaan oloja esittävää kertomarunoutta? Vaan pitäisihän toki Suomen +kansan monivaiheisissa ja monenmuotoisissa elämänsuhteissa vielä olla paljon aiheita tarjona. Ja jos ei noita suuria epopean-kaltaisia -runoelmia hevillä synnykään, miksi ei noita keveämpiä, vaatimattomampia -eepoksia ole ilmaantunut, joiden sopii käsitellä mitä kertoma-aineita +runoelmia hevillä synnykään, miksi ei noita keveämpiä, vaatimattomampia +eepoksia ole ilmaantunut, joiden sopii käsitellä mitä kertoma-aineita tahansa? — Vaan palatkaamme puheenaolevan runouden-lajin -selittämiseen.</p> +selittämiseen.</p> <p>Niinkuin taide-epopea ja idyllinen eepos vastaavat kansan-epopeaa, -niin on semmoisiakin taiderunoelmia, jotka ovat erinäis- ja -liitännäis-eeposten kaltaisia. Lyhyt sankariruno on esim. Runebergin -"Hauta Perhossa". — Mutta löytyypä vielä koko joukko kertomarunoja, -joita ei sovi lukea sankarirunoelmiin eikä idylleihin tai idyllisiin -eepoksiin. Ne ovat sisällykseltään hyvin vaihtelevia ja saattavat -pukeutua mitä erilaisimpiin runomuotoihin. Toisissa huokuu lyyrillinen -henki ja nämä rakentavat epiikan puolelta sillan lyyrilliseen -runouteen. Jos esimerkkeinä mainitaan Runebergin "Mustalainen", Byronin -syvätunteiset kertoelmat, niinkuin "Abydon morsian", "Saari" y.m. ja -Franzénin "Julie de St. Julien eli Vapauden kuva", niin näistäkin jo -huomaa, mikä sisällyksen ja käsittelytavan moninaisuus voi ilmaantua -tällä laajalla alalla. Kaikille näille kirjallisuuden tuotteille -yhteisesti sopii <i>runollisten kertoelmain</i> epämääräinen nimi. -Helposti nähdään, kuinka rajat tässä kohden ovat epävakaiset. -Runollinen kertoelma lähestyy toiselta puolen uuden-aikuista -taide-epopeaa sekä idylliä ja idyllistä eeposta, niinkuin myös -pian mainittavia kertomarunouden pienempiä lajeja; toiselta -puolen se koskettelee ballaadin alaa, ja kun se saattaa esiintyä -suorasanaisessakin muodossa, on sillä monta yhtymäkohtaa novellinkin +niin on semmoisiakin taiderunoelmia, jotka ovat erinäis- ja +liitännäis-eeposten kaltaisia. Lyhyt sankariruno on esim. Runebergin +"Hauta Perhossa". — Mutta löytyypä vielä koko joukko kertomarunoja, +joita ei sovi lukea sankarirunoelmiin eikä idylleihin tai idyllisiin +eepoksiin. Ne ovat sisällykseltään hyvin vaihtelevia ja saattavat +pukeutua mitä erilaisimpiin runomuotoihin. Toisissa huokuu lyyrillinen +henki ja nämä rakentavat epiikan puolelta sillan lyyrilliseen +runouteen. Jos esimerkkeinä mainitaan Runebergin "Mustalainen", Byronin +syvätunteiset kertoelmat, niinkuin "Abydon morsian", "Saari" y.m. ja +Franzénin "Julie de St. Julien eli Vapauden kuva", niin näistäkin jo +huomaa, mikä sisällyksen ja käsittelytavan moninaisuus voi ilmaantua +tällä laajalla alalla. Kaikille näille kirjallisuuden tuotteille +yhteisesti sopii <i>runollisten kertoelmain</i> epämääräinen nimi. +Helposti nähdään, kuinka rajat tässä kohden ovat epävakaiset. +Runollinen kertoelma lähestyy toiselta puolen uuden-aikuista +taide-epopeaa sekä idylliä ja idyllistä eeposta, niinkuin myös +pian mainittavia kertomarunouden pienempiä lajeja; toiselta +puolen se koskettelee ballaadin alaa, ja kun se saattaa esiintyä +suorasanaisessakin muodossa, on sillä monta yhtymäkohtaa novellinkin kanssa.</p> -<p>Mutta ennenkuin jätämme eepoksen, meidän vielä tulee silmäillä muutamia +<p>Mutta ennenkuin jätämme eepoksen, meidän vielä tulee silmäillä muutamia kertomarunouden lajeja, jotka luonteeltaan ovat aivan omituisia; ne -ovat nuo pienemmät lajit, joihin äsken viitattiin: taru, tarina, satu +ovat nuo pienemmät lajit, joihin äsken viitattiin: taru, tarina, satu ja legenda.</p> <p><i>Taru</i> (jumalaistaru) eli <i>myytti</i> on se alkuaines, josta kansojen tarustot eli mytologiat ja niinmuodoin suureksi osaksi epopeatkin ovat rakentuneet. Se on kertoelma jumalista tai jumalallisista olennoista -(haltioista, puolijumalista y.m.) taikka ihmeellisistä esineistä ja -tapauksista, joiden avulla luonnonuskonnoissa koetetaan selittää -maailman-arvoitusta. Tarut sulautuvat sitten sekä toistensa että -monenlaisten muiden kertomusten kanssa yhteen eepillisessä +(haltioista, puolijumalista y.m.) taikka ihmeellisistä esineistä ja +tapauksista, joiden avulla luonnonuskonnoissa koetetaan selittää +maailman-arvoitusta. Tarut sulautuvat sitten sekä toistensa että +monenlaisten muiden kertomusten kanssa yhteen eepillisessä kansanrunoudessa. Kalevalassa esim. ovat sellaisia taruaineita -kertomukset Sammosta, isosta tammesta, auringon ja kuun kätkemisestä, -muita mainitsematta. — Eepillisten kansanrunojen toisen pääosan -muodostavat <i>tarinat</i>, jotka liittyvät historiallisiin muistoihin; ne -henkilöt ja tapaukset, jotka tehokkaasti ovat vaikuttaneet kansan -mieleen, elävät siinä kauan aikaa, mutta joutuvat samalla kansan -kuvausvoiman muodostettaviksi. Kuinka vapaasti se siinä kohden -menettelee, näkyy Kantelettaren runoista "Viipurin linnan hävitys" ja +kertomukset Sammosta, isosta tammesta, auringon ja kuun kätkemisestä, +muita mainitsematta. — Eepillisten kansanrunojen toisen pääosan +muodostavat <i>tarinat</i>, jotka liittyvät historiallisiin muistoihin; ne +henkilöt ja tapaukset, jotka tehokkaasti ovat vaikuttaneet kansan +mieleen, elävät siinä kauan aikaa, mutta joutuvat samalla kansan +kuvausvoiman muodostettaviksi. Kuinka vapaasti se siinä kohden +menettelee, näkyy Kantelettaren runoista "Viipurin linnan hävitys" ja "Kaarlen sota". Kuinka erinomaisen kiitollisia aiheita runoilija saattaa -ammentaa tästä kansanomaisen mielikuvituksen lähteestä, sekä taruista -että tarinoista, on ennen huomautettu. Tunnettuja tarinoita, joita -runoudessa on käytetty, on esim. kertomus Wilhelm Tellistä, samoin Lear -kuninkaan vaiheet ja Faust, johon jälkimmäiseen tietysti on sekaantunut +ammentaa tästä kansanomaisen mielikuvituksen lähteestä, sekä taruista +että tarinoista, on ennen huomautettu. Tunnettuja tarinoita, joita +runoudessa on käytetty, on esim. kertomus Wilhelm Tellistä, samoin Lear +kuninkaan vaiheet ja Faust, johon jälkimmäiseen tietysti on sekaantunut paljon keski- ja uudennus-ajan magian-uskoa.</p> <p>Ihan toista laatua kuin tarina on tuo kuvausvoiman esikko, jota -vakahinen lapsenmieli kuitenkin pysyttää iäti nuorena, <i>satu</i>. Se -on syntynyt noina kansojen alkuaikoina, jolloin luonnonjärjestys vielä -oli ihmiselle tuntematon ja hän kaikkialla näki ihmeitä, mutta samalla -piti niitä ihan luonnollisina. Tämä alkuperäinen käsitystapa on sadussa -säilynyt. Se on kuvausvoiman vapaata leikkiä, jonka valtaan ihminen -täydellisesti antautuu, unohtaen hetkiseksi, että elämä on taistelua -välttämättömyyttä vastaan. Hän siinä luo itsellensä maailman, jossa +vakahinen lapsenmieli kuitenkin pysyttää iäti nuorena, <i>satu</i>. Se +on syntynyt noina kansojen alkuaikoina, jolloin luonnonjärjestys vielä +oli ihmiselle tuntematon ja hän kaikkialla näki ihmeitä, mutta samalla +piti niitä ihan luonnollisina. Tämä alkuperäinen käsitystapa on sadussa +säilynyt. Se on kuvausvoiman vapaata leikkiä, jonka valtaan ihminen +täydellisesti antautuu, unohtaen hetkiseksi, että elämä on taistelua +välttämättömyyttä vastaan. Hän siinä luo itsellensä maailman, jossa tavalliset luonnonlait kadottavat voimansa ja kaikki siis on -mahdollista. Mutta siinä piilee samalla hämärä aavistus, että ihminen -sittenkin on vapaa olevaisuuden kahleista ja että hän henkensä voimalla -saattaa tehdä luonnon palvelijakseen, vaikka se aika, joka sadun -synnyttää, ei voi sitä vielä täysin ymmärtää, vaan tulevaisuus sen saa -selvittää ja toteuttaa. Tuntuuhan siltä, kuin nuo jutut ilman läpi -kantavista siipihevosista, itsestään kulkevista laivoista ja monesta -muusta ihmekapineesta viittaisivat ihmisneron myöhempiin keksintöihin. -Mutta onpa sadussa joku aavistus siitäkin, että iäisten luonnonlakien -mielivaltainen rikkominen oikeastaan on pahaa; siitäpä nuo ilkeät -noidat, jotka taikaneuvoillaan vainoovat viattomia ihmisiä. Siinä -kuitenkin ilmaantuu sadun naiivi kanta, että heidät voitetaan -samanlaisilla taikakeinoilla. Huomattava on, että meidänkin -kansansaduissa tietäjän suurihenkinen, syntysanoihin perustuva -loitsuvoima, jolla muutoin saadaan aikaan mitä jaloimmat toimet, -harvemmin tulee kysymykseen; ne ihmetyöt, joista niissä kerrotaan, ovat -paljoa alhaisempaa laatua. Satujen tavallisen sisällyksen tuntee -jokainen: kuninkaanpojat ja kuninkaantyttäret pelastuvat ihmeellisellä -tavalla kaikista kadehtijain virittämistä pauloista; yksinkertainen +mahdollista. Mutta siinä piilee samalla hämärä aavistus, että ihminen +sittenkin on vapaa olevaisuuden kahleista ja että hän henkensä voimalla +saattaa tehdä luonnon palvelijakseen, vaikka se aika, joka sadun +synnyttää, ei voi sitä vielä täysin ymmärtää, vaan tulevaisuus sen saa +selvittää ja toteuttaa. Tuntuuhan siltä, kuin nuo jutut ilman läpi +kantavista siipihevosista, itsestään kulkevista laivoista ja monesta +muusta ihmekapineesta viittaisivat ihmisneron myöhempiin keksintöihin. +Mutta onpa sadussa joku aavistus siitäkin, että iäisten luonnonlakien +mielivaltainen rikkominen oikeastaan on pahaa; siitäpä nuo ilkeät +noidat, jotka taikaneuvoillaan vainoovat viattomia ihmisiä. Siinä +kuitenkin ilmaantuu sadun naiivi kanta, että heidät voitetaan +samanlaisilla taikakeinoilla. Huomattava on, että meidänkin +kansansaduissa tietäjän suurihenkinen, syntysanoihin perustuva +loitsuvoima, jolla muutoin saadaan aikaan mitä jaloimmat toimet, +harvemmin tulee kysymykseen; ne ihmetyöt, joista niissä kerrotaan, ovat +paljoa alhaisempaa laatua. Satujen tavallisen sisällyksen tuntee +jokainen: kuninkaanpojat ja kuninkaantyttäret pelastuvat ihmeellisellä +tavalla kaikista kadehtijain virittämistä pauloista; yksinkertainen nuorukainen tai huoleton hulivili saatetaan onnen ohjauksella pelastamaan joku prinsessa ja tulee viimein rikkaaksi ja mahtavaksi, -j.n.e. Näin ihminen pääsee onnensa perille, ja tämä onni on +j.n.e. Näin ihminen pääsee onnensa perille, ja tämä onni on luonnonomaisen katsantotavan mukaan enimmiten ihan ulkonaista laatua, loisto ja mahtavuus ja etenkin "hyvyyksien" saavuttaminen. Mutta se -tulee harvemmin niiden osaksi, jotka miehuullisesti taistellen sitä -etsivät, kuin niille, jotka arvioimatta heittäyvät sallimuksen -huostaan; sillä ihmisen paras turva on viaton vilpittömyys ja +tulee harvemmin niiden osaksi, jotka miehuullisesti taistellen sitä +etsivät, kuin niille, jotka arvioimatta heittäyvät sallimuksen +huostaan; sillä ihmisen paras turva on viaton vilpittömyys ja antautuminen sattumuksen ohjaukselle, jossa kuitenkin ilmaantuu -salainen, kaikki hyväksi saattava johto.</p> - -<p>Että huumori, keveä leikillisyys, mielellään liittyy Saduttarelle -kumppaniksi, on ihan luonnollista, ja yhtä luonnollista on, että satu -ihmiskunnan lapsuuden tuotteena erittäin sopii lasten mieluisaksi -huvittajaksi. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa se sisältää -totuuden ytimen, joka edistyneemmällekin antaa miettimisen aihetta. -Syvän ajatuksen kannattajaksi on se usein tullut taiderunouden alalla; +salainen, kaikki hyväksi saattava johto.</p> + +<p>Että huumori, keveä leikillisyys, mielellään liittyy Saduttarelle +kumppaniksi, on ihan luonnollista, ja yhtä luonnollista on, että satu +ihmiskunnan lapsuuden tuotteena erittäin sopii lasten mieluisaksi +huvittajaksi. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa se sisältää +totuuden ytimen, joka edistyneemmällekin antaa miettimisen aihetta. +Syvän ajatuksen kannattajaksi on se usein tullut taiderunouden alalla; sellainen on jo antiikisessa kirjallisuudessa Apulejon tarumainen -kertomus Amorista ja Psykhestä, ja moni Andersenin ja Topeliuksen satu, -vaikka lapsille kirjoitettu, kätkee helppotajuisten kuviensa alle syvän -elämänviisauden. — Toisinaan satu kasvaa pitkäksi kertoelmaksi tai -sisältyy tärkeänä aineksena suurempaan runotuotteeseen, esim. -eepokseen, niinkuin näkyy Arioston "Orlando furiososta" ja Wielandin +kertomus Amorista ja Psykhestä, ja moni Andersenin ja Topeliuksen satu, +vaikka lapsille kirjoitettu, kätkee helppotajuisten kuviensa alle syvän +elämänviisauden. — Toisinaan satu kasvaa pitkäksi kertoelmaksi tai +sisältyy tärkeänä aineksena suurempaan runotuotteeseen, esim. +eepokseen, niinkuin näkyy Arioston "Orlando furiososta" ja Wielandin Oberonista.</p> -<p>Tuskinpa on sitä kansaa, jolla ei olisi vanhastaan suusta suuhun -kulkevia satuja. Tunnettua on, kuinka meillä on runsas kansansatujen +<p>Tuskinpa on sitä kansaa, jolla ei olisi vanhastaan suusta suuhun +kulkevia satuja. Tunnettua on, kuinka meillä on runsas kansansatujen aarteisto, samoin kuin heimokansallamme virolaisillakin, niinkuin muun muassa Kreutzwaldin kokoelma "Eesti rahva ennemuistesed jutud" -todistaa. Suomalaisessa sadustossa tulee ylempänä mainittujen aineiden -lisäksi vielä Hiidet ja Pirut, jotka nähtävästi tarkoittavat samoja -olentoja, ehkä Suomenmaan alkuasukkaita. — Muiden kansojen tuotteista -muistettakoon vielä arabialaisten tunnetut "Tuhannen ja yhden yön" -sadut, joissa itämaan upeasti uhkuva mielikuvitus on saanut kohota +todistaa. Suomalaisessa sadustossa tulee ylempänä mainittujen aineiden +lisäksi vielä Hiidet ja Pirut, jotka nähtävästi tarkoittavat samoja +olentoja, ehkä Suomenmaan alkuasukkaita. — Muiden kansojen tuotteista +muistettakoon vielä arabialaisten tunnetut "Tuhannen ja yhden yön" +sadut, joissa itämaan upeasti uhkuva mielikuvitus on saanut kohota luontonsa mukaiseen lentoon, ja saksalaisten kansansadut, jotka J. -Grimm on toimittanut julkisuuteen. Yleensä kansansatujen piirissä on -vilkas vuorovaikutus kansojen välillä, koska ne suorasanaisen muotonsa -tähden helposti leviävät maasta maahan, kielirajoista huolimatta. -Useilla on yhteisenä lähteenä vanha indialainen satukokoelma +Grimm on toimittanut julkisuuteen. Yleensä kansansatujen piirissä on +vilkas vuorovaikutus kansojen välillä, koska ne suorasanaisen muotonsa +tähden helposti leviävät maasta maahan, kielirajoista huolimatta. +Useilla on yhteisenä lähteenä vanha indialainen satukokoelma Hitopadesa. — Mutta vaikka satu oikeastaan taimii ja versoo kansanrunouden tuoreessa maassa, ovat taiderunoilijatkin — -johon jo ylempänä viitattiin — mielellänsä vaeltaneet sen -taikamaailman viehättäviä polkuja. Erityisenä sadun muunnoksena on -vielä muistettava <i>eläinsatu</i>, niinkuin se tarkoittelusta vapaana -ylenee kansanrunouden maaperästä, jolloin se saattaa laajentua -<i>eläin-eepoksenkin</i> muotoon, niinkuin "Satujen ja tarinain" -kolmannessa osassa. Luonnollista onkin, että ihminen alkuperäisellä -sivistyskannallaan, kun eläimet esiintyvät hänen täysivertaisina -tovereinansa, asettaa ne päähenkilöiksi kertomuksiin, joissa ne +johon jo ylempänä viitattiin — mielellänsä vaeltaneet sen +taikamaailman viehättäviä polkuja. Erityisenä sadun muunnoksena on +vielä muistettava <i>eläinsatu</i>, niinkuin se tarkoittelusta vapaana +ylenee kansanrunouden maaperästä, jolloin se saattaa laajentua +<i>eläin-eepoksenkin</i> muotoon, niinkuin "Satujen ja tarinain" +kolmannessa osassa. Luonnollista onkin, että ihminen alkuperäisellä +sivistyskannallaan, kun eläimet esiintyvät hänen täysivertaisina +tovereinansa, asettaa ne päähenkilöiksi kertomuksiin, joissa ne ihmisenkaltaisina saavat toimia kukin oman luonteensa mukaan.</p> -<p>Neljäs nyt puheena-olevista eepillisen runouden pienistä lajeista +<p>Neljäs nyt puheena-olevista eepillisen runouden pienistä lajeista on <i>legenda eli pyhimystaru</i>. Se on uskonnollisen innon ja -mielikuvituksen tuottama kertomus ihmeellisestä tapauksesta, jonka -merkitys on hengellistä laatua, etenkin pyhimyksistä ja heidän +mielikuvituksen tuottama kertomus ihmeellisestä tapauksesta, jonka +merkitys on hengellistä laatua, etenkin pyhimyksistä ja heidän toimistaan. Sellaisia syntyi varsinkin kristinuskon alkuaikoina, kun -kirkon pyhimykset ja heidän elämänsä vaiheet anastivat ihmisten -mielissä entisten jumalaistarujen sijan. Semminkin keskiajalla ne -tulivat tärkeiksi ja silloinkin karttui uusia pyhimystaruja. Moni -tällainen kertomus sisältää paljon vienoa runollisuutta. Papit olivat -alkuansa kirjoittaneet ne muistiin kansan luettavaksi, ja siitä niiden +kirkon pyhimykset ja heidän elämänsä vaiheet anastivat ihmisten +mielissä entisten jumalaistarujen sijan. Semminkin keskiajalla ne +tulivat tärkeiksi ja silloinkin karttui uusia pyhimystaruja. Moni +tällainen kertomus sisältää paljon vienoa runollisuutta. Papit olivat +alkuansa kirjoittaneet ne muistiin kansan luettavaksi, ja siitä niiden nimikin johtuu (legenda = luettava). Mutta pian kansojen oma -kuvausvoima valloitti tämän alan, esitellen kirkon tarjoamat -kertomukset oman luonteensa mukaan, usein käyttäen vanhan -kansanrunouden muotoja. Esimerkkeinä mainittakoon meidän +kuvausvoima valloitti tämän alan, esitellen kirkon tarjoamat +kertomukset oman luonteensa mukaan, usein käyttäen vanhan +kansanrunouden muotoja. Esimerkkeinä mainittakoon meidän kansanrunoudestamme "Mataleenan vesimatka" ja "Pispa Heinrikin surma" -sekä taiderunouden alalta Runebergin kaunis legenda "Jouluaatto".</p> +sekä taiderunouden alalta Runebergin kaunis legenda "Jouluaatto".</p> -<p>Ennen jo mainittiin, ett'ei runomittainen ulkomuoto ole välttämätön -jokaiselle runouden tuotteelle, vaan että muoto myös saattaa olla +<p>Ennen jo mainittiin, ett'ei runomittainen ulkomuoto ole välttämätön +jokaiselle runouden tuotteelle, vaan että muoto myös saattaa olla suorasanainen. Sankarirunous ja idyllinen eepos, joka ulkonaisesti -kaikin puolin noudattaa sen sääntöjä, ynnä ne eepoksen lajit, jotka -niihin liittyvät, eivät koskaan päältänsä riisu runomittaista pukua; -sitä vastoin idylli ja muut lyhyenpuoliset kertomarunouden lajit usein -kyllä suosivat suorasanaista esitystapaa, vieläpä niin, että satu ja -tarina harvoin suvaitsevat runomitan siteitä.</p> +kaikin puolin noudattaa sen sääntöjä, ynnä ne eepoksen lajit, jotka +niihin liittyvät, eivät koskaan päältänsä riisu runomittaista pukua; +sitä vastoin idylli ja muut lyhyenpuoliset kertomarunouden lajit usein +kyllä suosivat suorasanaista esitystapaa, vieläpä niin, että satu ja +tarina harvoin suvaitsevat runomitan siteitä.</p> -<p>Edellisessä jo nähtiin, kuinka kertomarunous yhä enemmin luopui noista +<p>Edellisessä jo nähtiin, kuinka kertomarunous yhä enemmin luopui noista taruaineista, jotka ovat sille omimmat, ja etsi uusia aineita -todenperäisen elämän piiristä; se muodostui sankarirunoudesta yhä -enemmin idyllisen kertomarunon kaltaiseksi. Syynä oli, niinkuin jo -osoitettiin, niiden alkuperäisten, luonnon-omaisten olojen muuttuminen, -joissa epopea oli syntynyt. Mutta runotar on, varsinkin nykyisempinä -aikoina, astunut askeleen edemmäksi ja valloittanut kertomarunoudelle -koko reaalisen elämän karkean alan. Hän ottaa kuvataksensa sitä +todenperäisen elämän piiristä; se muodostui sankarirunoudesta yhä +enemmin idyllisen kertomarunon kaltaiseksi. Syynä oli, niinkuin jo +osoitettiin, niiden alkuperäisten, luonnon-omaisten olojen muuttuminen, +joissa epopea oli syntynyt. Mutta runotar on, varsinkin nykyisempinä +aikoina, astunut askeleen edemmäksi ja valloittanut kertomarunoudelle +koko reaalisen elämän karkean alan. Hän ottaa kuvataksensa sitä semmoisena, kuin sen kokemuksesta tunnemme, sellaisena, kuin se on -nykyajan proosallisen, havaintoperäisen katsantotavan mukaan -käsitettynä, ilman haltioita, ilman yliluonnollisia vaikutuksia, ja -samalla myös ilman sitä jalostavaa, ihanteellista valoa, jonka -idyllinen taide-eepos vielä luopi tuotteihinsa. Näin syntyy -<i>romaani</i>, joka monessa suhteessa eroaa varsinaisesta eepillisestä +nykyajan proosallisen, havaintoperäisen katsantotavan mukaan +käsitettynä, ilman haltioita, ilman yliluonnollisia vaikutuksia, ja +samalla myös ilman sitä jalostavaa, ihanteellista valoa, jonka +idyllinen taide-eepos vielä luopi tuotteihinsa. Näin syntyy +<i>romaani</i>, joka monessa suhteessa eroaa varsinaisesta eepillisestä runoudesta. Sen omituinen, perin realistinen luonne ilmenee jo ulkonaisesti sen suorasanaisessa muodossa. Kertomarunous jakaantuu siis -kahteen päälajiin; toinen on <i>eepos</i>, toinen <i>romaani</i>, johon +kahteen päälajiin; toinen on <i>eepos</i>, toinen <i>romaani</i>, johon novellikin on luettava.</p> -<p>Irtautuessaan eepillisestä alkujuurestaan romaani tietysti ensin etsi -lähinnä olevia aloja: niitä kohtia tässä proosallisessa maailmassa, -joissa rahtunen muinais-olojen luontoperäistä vapautta vielä oli -säilynyt, kaikenlaisia kummallisia tapauksia, seikkailijain ja -kiertolaisten vaiheita y.m., taikka niiden säätyjen elämää, joiden -asema sallii heidän vapautua tavallisten olojen ja tarpeiden siteistä. -Samasta syystä aiheet sittemmin otetaan luonnon yhteydessä elävän +<p>Irtautuessaan eepillisestä alkujuurestaan romaani tietysti ensin etsi +lähinnä olevia aloja: niitä kohtia tässä proosallisessa maailmassa, +joissa rahtunen muinais-olojen luontoperäistä vapautta vielä oli +säilynyt, kaikenlaisia kummallisia tapauksia, seikkailijain ja +kiertolaisten vaiheita y.m., taikka niiden säätyjen elämää, joiden +asema sallii heidän vapautua tavallisten olojen ja tarpeiden siteistä. +Samasta syystä aiheet sittemmin otetaan luonnon yhteydessä elävän maakansan keskuudesta, taikka Runotar pakenee entis-aikaan tai -semmoisiin maihin, joissa alkuperäiset olot johonkin määrin ovat -pysyneet tahi oudot sivistysmuodot viehättävät katsojan silmää. Nämä -seikat kiinnittävät mielikuvitusta ja antavat kertomukselle runollisen -vivahduksen. Mutta nykyajan romaani koettaa ennen kaikkea tyydyttää -runollisuuden vaatimuksia kuvailemalla ihmisten sisällistä elämää, +semmoisiin maihin, joissa alkuperäiset olot johonkin määrin ovat +pysyneet tahi oudot sivistysmuodot viehättävät katsojan silmää. Nämä +seikat kiinnittävät mielikuvitusta ja antavat kertomukselle runollisen +vivahduksen. Mutta nykyajan romaani koettaa ennen kaikkea tyydyttää +runollisuuden vaatimuksia kuvailemalla ihmisten sisällistä elämää, jonka heijastukset voivat proosallisimpiakin oloja kirkastaa. Useinkin -se osoittaa, miten arkielämän sakeimmankin kuonan seasta saattaa löytyä -ihanteellisuuden puhtaita kultamuruja, toisinaan halvannäköisen, jopa -naurettavankin kuoren alta. Sentähden <i>luonteenkuvaus</i> on hyvin -tärkeä tällä alalla ja tekojen sisäiset vaikuttimet ovat tarkasti -esiintuotavat. Romaani joutuu niinmuodoin esittelemään ihmismielessä -asuvan ihanteellisuuden taistelua jokapäiväistä ympäristöä vastaan sekä -tosiolojen vastavaikutusta ja siitä johtuvaa sisällistä kehitystä. -Päähenkilön kanta on yksipuolinen; hänen täytyy mukaantua olojen -oikeutettuihin vaatimuksiin, mutta kuitenkin säilyttää aatteelliset -pyrintönsä; näin olot häntä kasvattavat ja hän löytää sovinnon. Mutta -hän saattaa myöskin joutua tappiolle; epäsuotuisat olosuhteet voivat -hänet murtaa. Näin romaani osoittaa <i>yksityishenkilön luonteen +se osoittaa, miten arkielämän sakeimmankin kuonan seasta saattaa löytyä +ihanteellisuuden puhtaita kultamuruja, toisinaan halvannäköisen, jopa +naurettavankin kuoren alta. Sentähden <i>luonteenkuvaus</i> on hyvin +tärkeä tällä alalla ja tekojen sisäiset vaikuttimet ovat tarkasti +esiintuotavat. Romaani joutuu niinmuodoin esittelemään ihmismielessä +asuvan ihanteellisuuden taistelua jokapäiväistä ympäristöä vastaan sekä +tosiolojen vastavaikutusta ja siitä johtuvaa sisällistä kehitystä. +Päähenkilön kanta on yksipuolinen; hänen täytyy mukaantua olojen +oikeutettuihin vaatimuksiin, mutta kuitenkin säilyttää aatteelliset +pyrintönsä; näin olot häntä kasvattavat ja hän löytää sovinnon. Mutta +hän saattaa myöskin joutua tappiolle; epäsuotuisat olosuhteet voivat +hänet murtaa. Näin romaani osoittaa <i>yksityishenkilön luonteen varttumista ulkonaisten olojen vaikutuksesta</i>.</p> -<p>Erittäin huomattavaa on, että romaani aina käsittelee yksityis-elämää -eikä, niinkuin epopea, ihmiskunnan suuria tapauksia ja kansakuntien -yleisiä oloja. Kertomuksen keskuksena ovat yksityisten onnenvaiheet, +<p>Erittäin huomattavaa on, että romaani aina käsittelee yksityis-elämää +eikä, niinkuin epopea, ihmiskunnan suuria tapauksia ja kansakuntien +yleisiä oloja. Kertomuksen keskuksena ovat yksityisten onnenvaiheet, yksityisten ilot ja murheet; silloinkin, kun se ryhtyy noita suuria -tapauksia kuvailemaan, se käyttää niitä vaan toiminnan pohjana tai -välikappaleena; pääasiana on aina niiden vaikutus yksityishenkilöin -kohtaloihin ja luonteenkehitykseen. Se näkyy selvästi historiallisista +tapauksia kuvailemaan, se käyttää niitä vaan toiminnan pohjana tai +välikappaleena; pääasiana on aina niiden vaikutus yksityishenkilöin +kohtaloihin ja luonteenkehitykseen. Se näkyy selvästi historiallisista romaaneista. Walter Scottin Ivanhoessa esim. ei lukijan huomiota -kiinnitetä etupäässä Rikhard Leijonamielen ja Juhanan valtiollisiin -kiistoihin; vaan Wilfred, Rovena ja Rebekka, joiden elämänvaiheet -punoutuvat yhteen noiden historiallisten seikkojen kanssa, pitävät -pääasiallisesti osan-ottoa vireillä.</p> - -<p>Tämä vie meidät itse henkilöihin. Samoin kuin epopeassa, niin on -romaanissakin suuri henkilöin paljous, joilla toiminnassa on jokseenkin -itsenäinen asema; mutta näiden joukossa on kuitenkin yksi, jonka -sisällinen varttuminen on kertomuksen varsinainen aine. Yleensä -romaanin päähenkilö on toisenlainen kuin draaman pääsankari, joka -tehokkaasti vaikuttaa ulkonaisiin oloihin; hän on päinvastoin niiden +kiinnitetä etupäässä Rikhard Leijonamielen ja Juhanan valtiollisiin +kiistoihin; vaan Wilfred, Rovena ja Rebekka, joiden elämänvaiheet +punoutuvat yhteen noiden historiallisten seikkojen kanssa, pitävät +pääasiallisesti osan-ottoa vireillä.</p> + +<p>Tämä vie meidät itse henkilöihin. Samoin kuin epopeassa, niin on +romaanissakin suuri henkilöin paljous, joilla toiminnassa on jokseenkin +itsenäinen asema; mutta näiden joukossa on kuitenkin yksi, jonka +sisällinen varttuminen on kertomuksen varsinainen aine. Yleensä +romaanin päähenkilö on toisenlainen kuin draaman pääsankari, joka +tehokkaasti vaikuttaa ulkonaisiin oloihin; hän on päinvastoin niiden vaikutuksen alainen.</p> <p>Romaani siis, samoin kuin varsinainen eepos, esittelee ihmisen kohtaloa -enemmin välttämättömyyden kuin vapaan tahdon kannalta. Mutta toiselta +enemmin välttämättömyyden kuin vapaan tahdon kannalta. Mutta toiselta puolen epopeankin sankari on toisenlainen kuin romaanin. Eepillinen sankari on kansansa tai aikakautensa rientojen kannattaja ja kaikin -puolin sopusoinnussa ympäristönsä kanssa; kansansa edustajana hän -taistelee ulkonaisia vihollisia vastaan, mutta sisällistä taistelua -hänessä ei ole. Romaanin päähenkilöllä on siinä suhteessa eepillinen -luonne, ett'ei hän ponnistele maailman ankaraa maininkia vastaan, vaan -antaa, myötävirtaa kulkien, olevaisuuden aaltojen itseänsä kannattaa. -Mutta vaikka hän niinmuodoin ei pyydä johtaa tapausten kulkua, on hän -ristiriidassa tosiolojen kanssa, jotka vastustavat tai edistävät hänen -luontaista kehitystänsä ja samalla kuitenkin häntä sisällisesti -muodostavat ja kypsyttävät. Näin hän vähitellen etenee sopusointuun -niiden kanssa tai sortuu niitä vastaan taistellessaan. Tämä on tuo -yllämainittu alkuperäisen ihanteellisuuden taistelu olevaisia oloja -vastaan. Sentähden saattaakin lyhyesti kertoa monen romaanin -sisällyksen seuraavalla tavalla: kokemattomana, mieli täynnä korkeita +puolin sopusoinnussa ympäristönsä kanssa; kansansa edustajana hän +taistelee ulkonaisia vihollisia vastaan, mutta sisällistä taistelua +hänessä ei ole. Romaanin päähenkilöllä on siinä suhteessa eepillinen +luonne, ett'ei hän ponnistele maailman ankaraa maininkia vastaan, vaan +antaa, myötävirtaa kulkien, olevaisuuden aaltojen itseänsä kannattaa. +Mutta vaikka hän niinmuodoin ei pyydä johtaa tapausten kulkua, on hän +ristiriidassa tosiolojen kanssa, jotka vastustavat tai edistävät hänen +luontaista kehitystänsä ja samalla kuitenkin häntä sisällisesti +muodostavat ja kypsyttävät. Näin hän vähitellen etenee sopusointuun +niiden kanssa tai sortuu niitä vastaan taistellessaan. Tämä on tuo +yllämainittu alkuperäisen ihanteellisuuden taistelu olevaisia oloja +vastaan. Sentähden saattaakin lyhyesti kertoa monen romaanin +sisällyksen seuraavalla tavalla: kokemattomana, mieli täynnä korkeita ihanteita tai kumminkin maailman petollisuutta aavistamatta, astuu -nuorukainen sen mutkallisille poluille; hänen tuulentupansa haihtuvat -toinen toisensa perästä; mutta noiden ihanteiden oikea ydin vaan -vahvemmaksi vahvistuu elämän myrskyissä ja viimein hän löytää -todellisen elämänviisauden aarteen. Saattaapa välisti toisinkin +nuorukainen sen mutkallisille poluille; hänen tuulentupansa haihtuvat +toinen toisensa perästä; mutta noiden ihanteiden oikea ydin vaan +vahvemmaksi vahvistuu elämän myrskyissä ja viimein hän löytää +todellisen elämänviisauden aarteen. Saattaapa välisti toisinkin tapahtua; semmoiset luonteet, jotka kovat kohtalot tai omituiset olot -ovat väärin taivuttaneet, voivat vasta kokemuksen kautta johtua -siveellisiä ihanteita tunnustamaan. Näin Jukolan veljekset, koettuansa -metsäläis-elämän hankaluutta, tulevat älyämään sivistyksen arvon. -Taikka on sellaisiakin oloja, joissa ei kestä alkuperäinen -ihanteellisuus tai jotka eivät ole omiansa luonnetta kasvattamaan, ja -silloin yksilön henkinen ja aineellinen olento murtuu. Nämä +ovat väärin taivuttaneet, voivat vasta kokemuksen kautta johtua +siveellisiä ihanteita tunnustamaan. Näin Jukolan veljekset, koettuansa +metsäläis-elämän hankaluutta, tulevat älyämään sivistyksen arvon. +Taikka on sellaisiakin oloja, joissa ei kestä alkuperäinen +ihanteellisuus tai jotka eivät ole omiansa luonnetta kasvattamaan, ja +silloin yksilön henkinen ja aineellinen olento murtuu. Nämä huomautukset ovat vaan muutamia viittauksia romaanin yleiseen luontoon; -ett'eivät ne tyhjennä sen koko ainevarastoa, oivaltanee jokainen.</p> - -<p>Yllämainitusta näkyy, että romaanin "sankari", niinkuin joskus on -muistutettukin, saa tämän nimityksen pikemmin pilalla kuin toden -perästä; sillä hän on yleensä enemmän vastaan-ottava kuin toimivainen. -Tästä koituu muutamia vaikeuksia päähenkilöä valitessa ja kuvaillessa. -Hänen luonteensa joutuu helposti liian miedoksi, värittömäksi. -Entisaikoina moni kirjailija luuli sankarinsa erittäin miellyttävän -hienotunteista lukijaa, jos hänestä tehtiin kaikkien hyvien avujen -esikuva; vähän jalomielisyyttä, hiukan uljuutta, pikkuisen -viatonta vilpittömyyttä ja joku määrä typerää hentomielisyyttä, ja -sankari-ihanne oli valmis! Mutta tämä oiva resepti on nyt jo -vanhettunut. Uudempi realistinen ja psykologinen suunta on siinä -kohden tehnyt paljon hyvää. Nykyaikana sopii pikemmin varoittaa -romaaninkirjoittajia luomasta päähenkilöitä, jotka eivät voi täysin -määrin saavuttaa lukijan myötätuntoisuutta. Usein esitetään -siveellisesti heikkoja tai sairasmielisiä ihmisiä, vieläpä semmoisia, -joiden sielun-elämä on mielipuolisuuden rajalla; niin esim. -Tavaststjernan romaanissa "Barndomsvännerna". Mutta ylimalkain ei ole -helppo päähenkilön kuvauksessa yhdistää piirteitä, jotka ilmaisevat -lujaa ja omintakeista sekä yht'aikaa miellyttävää luonnetta, ja samalla -osoittaa kehittymistä yhä suurempaan selvyyteen ja itsenäisyyteen. +ett'eivät ne tyhjennä sen koko ainevarastoa, oivaltanee jokainen.</p> + +<p>Yllämainitusta näkyy, että romaanin "sankari", niinkuin joskus on +muistutettukin, saa tämän nimityksen pikemmin pilalla kuin toden +perästä; sillä hän on yleensä enemmän vastaan-ottava kuin toimivainen. +Tästä koituu muutamia vaikeuksia päähenkilöä valitessa ja kuvaillessa. +Hänen luonteensa joutuu helposti liian miedoksi, värittömäksi. +Entisaikoina moni kirjailija luuli sankarinsa erittäin miellyttävän +hienotunteista lukijaa, jos hänestä tehtiin kaikkien hyvien avujen +esikuva; vähän jalomielisyyttä, hiukan uljuutta, pikkuisen +viatonta vilpittömyyttä ja joku määrä typerää hentomielisyyttä, ja +sankari-ihanne oli valmis! Mutta tämä oiva resepti on nyt jo +vanhettunut. Uudempi realistinen ja psykologinen suunta on siinä +kohden tehnyt paljon hyvää. Nykyaikana sopii pikemmin varoittaa +romaaninkirjoittajia luomasta päähenkilöitä, jotka eivät voi täysin +määrin saavuttaa lukijan myötätuntoisuutta. Usein esitetään +siveellisesti heikkoja tai sairasmielisiä ihmisiä, vieläpä semmoisia, +joiden sielun-elämä on mielipuolisuuden rajalla; niin esim. +Tavaststjernan romaanissa "Barndomsvännerna". Mutta ylimalkain ei ole +helppo päähenkilön kuvauksessa yhdistää piirteitä, jotka ilmaisevat +lujaa ja omintakeista sekä yht'aikaa miellyttävää luonnetta, ja samalla +osoittaa kehittymistä yhä suurempaan selvyyteen ja itsenäisyyteen. Romaanisankarille omituiseen passiivisuuteen tulee sekoittaa sopiva -määrä aktiivisuutta. Sentähden tapahtuukin sangen usein, että joku vaan -harvoilla piirteillä esitetty sivuhenkilö onnistuu paremmin ja vetää -enemmän huomiota puoleensa kuin itse pääsankari, joka vaatii runsaampaa +määrä aktiivisuutta. Sentähden tapahtuukin sangen usein, että joku vaan +harvoilla piirteillä esitetty sivuhenkilö onnistuu paremmin ja vetää +enemmän huomiota puoleensa kuin itse pääsankari, joka vaatii runsaampaa kuvailua. Ett'ei romaanikirjallisuudessa kuitenkaan ole puutetta hyvin -luonnistuneista päähenkilöistä, ei tarvitse mainita. Esimerkkeinä +luonnistuneista päähenkilöistä, ei tarvitse mainita. Esimerkkeinä olkoot Norjan uudemmasta kirjallisuudesta Kiellandin laivuri Worse ja -molemmat päähenkilöt Lien tunnetussa kertomuksessa "Luotsi ja hänen -vaimonsa" sekä koomilliselta alalta meidän omasta kirjallisuudestamme +molemmat päähenkilöt Lien tunnetussa kertomuksessa "Luotsi ja hänen +vaimonsa" sekä koomilliselta alalta meidän omasta kirjallisuudestamme Jukolan veljekset Kiven suuresta romaanista, joista jokainen, kaiken -yhtäläisyyden ohessa, on ihan omituisella tavalla ja verrattomalla -taidolla kuvattu. Tahtoisinpa vielä novellikirjallisuudestamme -huomauttaa sitä eheää luonteenkuvausta, joka on Kauppis-Heikin -Aliinassa. Tuntuupa melkein siltä, kuin naisen luonne ja olot useassa +yhtäläisyyden ohessa, on ihan omituisella tavalla ja verrattomalla +taidolla kuvattu. Tahtoisinpa vielä novellikirjallisuudestamme +huomauttaa sitä eheää luonteenkuvausta, joka on Kauppis-Heikin +Aliinassa. Tuntuupa melkein siltä, kuin naisen luonne ja olot useassa suhteessa melkein paremmin kuin miehen soveltuisivat romaanin -yllämainittuihin vaatimuksiin.</p> - -<p>Sitä tarkkaa luonteenkuvausta, jolla päähenkilö on tuotava näkyviin, -vaatii romaani muidenkin henkilöin esittämisessä, vaikka se tietysti -voi tapahtua aivan lyhyesti, muutamilla hyvin osatuilla piirteillä. -Joskus on useampiakin päähenkilöitä, etenkin kaksi rakkauden siteillä -yhdistettyä. Mutta toisinaan, varsinkin uudemmissa romaaneissa ja -novelleissa, toiminnan ala niin laajenee, ett'ei voi puhua mistään -varsinaisesta päähenkilöstä; tapaukset kehkiävät ja solmeutuvat yhteen +yllämainittuihin vaatimuksiin.</p> + +<p>Sitä tarkkaa luonteenkuvausta, jolla päähenkilö on tuotava näkyviin, +vaatii romaani muidenkin henkilöin esittämisessä, vaikka se tietysti +voi tapahtua aivan lyhyesti, muutamilla hyvin osatuilla piirteillä. +Joskus on useampiakin päähenkilöitä, etenkin kaksi rakkauden siteillä +yhdistettyä. Mutta toisinaan, varsinkin uudemmissa romaaneissa ja +novelleissa, toiminnan ala niin laajenee, ett'ei voi puhua mistään +varsinaisesta päähenkilöstä; tapaukset kehkiävät ja solmeutuvat yhteen useitten rinnakkaisvaikutuksesta. Niin on esim. Fritz Reuterin tosikoomillisessa kertoelmassa "Maamies-ajoiltani" ("Ut mine -Stromtid"); Bräsigin persoona siinä kyllä aina ylinnä kohoaa näkyviin, -mutta hänen kohtalonsa ei ole kuitenkaan kertomuksen pääaineena. Tekijä -tahtoo antaa yleiskuvan pohjois-Saksan maalais-elämästä ja eri -henkilöillä on siinä kullakin määrätty paikkansa. Tämä on oikeastaan -epäsäännöllisyyttä, mutta saa selityksensä siitä, että romaani, -niinkuin epopeakin, pyytää antaa suurta maailmankuvaa, ja koska se -etupäässä kääntää huomionsa yksityis-elämään, muodostuu siitä <i>tapain -kuvaus</i>. Sellainen on jokainen varsinainen romaani siinäkin -tapauksessa, että yhden henkilön sielun-elämä on sen kannattajana; jo -siihen, että ympäristön vaikutus hänen sisälliseen kehitykseensä on -tuotava esiin, sisältyy se vaatimus, että tämä ympäristö on tarkasti +Stromtid"); Bräsigin persoona siinä kyllä aina ylinnä kohoaa näkyviin, +mutta hänen kohtalonsa ei ole kuitenkaan kertomuksen pääaineena. Tekijä +tahtoo antaa yleiskuvan pohjois-Saksan maalais-elämästä ja eri +henkilöillä on siinä kullakin määrätty paikkansa. Tämä on oikeastaan +epäsäännöllisyyttä, mutta saa selityksensä siitä, että romaani, +niinkuin epopeakin, pyytää antaa suurta maailmankuvaa, ja koska se +etupäässä kääntää huomionsa yksityis-elämään, muodostuu siitä <i>tapain +kuvaus</i>. Sellainen on jokainen varsinainen romaani siinäkin +tapauksessa, että yhden henkilön sielun-elämä on sen kannattajana; jo +siihen, että ympäristön vaikutus hänen sisälliseen kehitykseensä on +tuotava esiin, sisältyy se vaatimus, että tämä ympäristö on tarkasti kuvattava.</p> <p>Muuten romaani ylimalkain esitystavassaan ja suunnittelussaan noudattaa samoja lakeja kuin epopeakin. Se kertoilee tarkkaan, tyynesti ja -tasaisesti sekä viipyy mielellään yksityiskohdissa, joten syntyy paljon -välikertomuksia. Se suosii moninaisuutta sekä henkilöin että toiminnan -puolesta. Pääerotus sen ja epopean välillä on vaan siinä, että -romaanissa kaikki on sisällisempää, itsekohtaisempaa, niinkuin myös -siinä, että se on realistisempi ja siis esityksessään rohkeammin kuin -juhlallinen eepos kajoo jokapäiväisimpiinkin erityisseikkoihin. — Aimo +tasaisesti sekä viipyy mielellään yksityiskohdissa, joten syntyy paljon +välikertomuksia. Se suosii moninaisuutta sekä henkilöin että toiminnan +puolesta. Pääerotus sen ja epopean välillä on vaan siinä, että +romaanissa kaikki on sisällisempää, itsekohtaisempaa, niinkuin myös +siinä, että se on realistisempi ja siis esityksessään rohkeammin kuin +juhlallinen eepos kajoo jokapäiväisimpiinkin erityisseikkoihin. — Aimo esimerkin tuosta moninaisuudesta tarjoo Dickensin tunnettu "David -Copperfield"; siinä näkyy monilukuinen, kirjava sarja mainiosti -esitettyjä henkilöitä (joku on laskenut niitä olevan noin kolmesataa). -Toisia on laajemmin kuvattu, toisia vaan muutamilla kynänpiirteillä; -mutta kaikki astuvat ilmielävinä silmiemme eteen.</p> - -<p>Tärkeimpiä luonteen muodostajia on rakkaus, se kun, yht'aikaa -aistillisesta ja henkisestä juuresta kasvaneena, valtaa koko ihmisen -ja voimallisimmin hallitsee nuoruuden tunne-elämää, jolloin -maailmankatsanto juuri saa määrätyn suuntansa. Sentähden sillä kaikkina -aikoina on ollut tärkeä sija romaanikirjallisuudessa, vieläpä siihen -määrään, että vanhemmat romaanit melkein yksin-omaisesti ovat +Copperfield"; siinä näkyy monilukuinen, kirjava sarja mainiosti +esitettyjä henkilöitä (joku on laskenut niitä olevan noin kolmesataa). +Toisia on laajemmin kuvattu, toisia vaan muutamilla kynänpiirteillä; +mutta kaikki astuvat ilmielävinä silmiemme eteen.</p> + +<p>Tärkeimpiä luonteen muodostajia on rakkaus, se kun, yht'aikaa +aistillisesta ja henkisestä juuresta kasvaneena, valtaa koko ihmisen +ja voimallisimmin hallitsee nuoruuden tunne-elämää, jolloin +maailmankatsanto juuri saa määrätyn suuntansa. Sentähden sillä kaikkina +aikoina on ollut tärkeä sija romaanikirjallisuudessa, vieläpä siihen +määrään, että vanhemmat romaanit melkein yksin-omaisesti ovat lemmenjuttuja. Uudempina aikoina ovat kuitenkin useat muut motiivit yhdenvertaisina astuneet rakkauden rinnalle.</p> -<p>Olemme havainneet suuren yhtäläisyyden eepoksen ja romaanin -esitystavassa; moni ehkä luulisi erilaisuuden kumminkin ilmaantuvan -siinä, että jälkimmäinen paljoa enemmän kuin edellinen pyytää jännittää +<p>Olemme havainneet suuren yhtäläisyyden eepoksen ja romaanin +esitystavassa; moni ehkä luulisi erilaisuuden kumminkin ilmaantuvan +siinä, että jälkimmäinen paljoa enemmän kuin edellinen pyytää jännittää lukijan mielenkiintoa. Niin ei ole kuitenkaan asian laita. Tuo -ylenmääräinen jännittäväisyys, jota tavataan monessa nykyajan -romaanissa, on vaan ihmisten luontaisen uteliaisuuden väärinkäyttämistä -eikä suinkaan välttämätöntä. Hyvän romaanin, niinkuin yleensä jokaisen -hyvän runoteoksen, paras tunnusmerkki on päinvastoin, että se uudestaan -luettuna miellyttää yhtä paljon tai vielä enemmän kuin ensi kerralla. -Todellisen huvituksen tällaista teosta lukiessa saa vasta, kun +ylenmääräinen jännittäväisyys, jota tavataan monessa nykyajan +romaanissa, on vaan ihmisten luontaisen uteliaisuuden väärinkäyttämistä +eikä suinkaan välttämätöntä. Hyvän romaanin, niinkuin yleensä jokaisen +hyvän runoteoksen, paras tunnusmerkki on päinvastoin, että se uudestaan +luettuna miellyttää yhtä paljon tai vielä enemmän kuin ensi kerralla. +Todellisen huvituksen tällaista teosta lukiessa saa vasta, kun tarkastaa, miten kutakin eri kohtaa on kuvattu ja kaikki sitten -muodostaa kokonaisuuden; jos vaan malttamattomasti rientää eteenpäin -nähdäksensä, "kuinka käy", tai tyydyttää uteliaisuutensa lukemalla -lopun ennakolta, niinkuin lyseolaisten ja koulutyttöjen on tapana, niin -se osoittaa vielä puuttuvaa käsitystä ja kehkiämätöntä runouden-aistia.</p> +muodostaa kokonaisuuden; jos vaan malttamattomasti rientää eteenpäin +nähdäksensä, "kuinka käy", tai tyydyttää uteliaisuutensa lukemalla +lopun ennakolta, niinkuin lyseolaisten ja koulutyttöjen on tapana, niin +se osoittaa vielä puuttuvaa käsitystä ja kehkiämätöntä runouden-aistia.</p> <p>Tavallisessa puheessa erotetaan runous ja romaani toisistaan, -muistamatta, että romaanikin on runoutta. Vaikka tällainen erottaminen -kaunotieteen kannalta ei ole oikeutettu, niin siinä piilee vaistomainen -tunne siitä, että romaani on lähempänä proosaa kuin muut runouden -lajit. Vanhemmat esteetikot eivät tahtoneetkaan myöntää romaanille -täyttä runollista arvoa, pitäen sitä pilaantuneena eepoksena. Tämä oli -kuitenkin väärin. Sillä on oma, selvästi huomattava tehtävänsä: sen -tulee pakoittaa jokapäiväisen elämän nummet ja louhikot runouden viljaa -kasvattamaan. Mutta tästä taistelusta jylhää luontoa vastaan koituu +muistamatta, että romaanikin on runoutta. Vaikka tällainen erottaminen +kaunotieteen kannalta ei ole oikeutettu, niin siinä piilee vaistomainen +tunne siitä, että romaani on lähempänä proosaa kuin muut runouden +lajit. Vanhemmat esteetikot eivät tahtoneetkaan myöntää romaanille +täyttä runollista arvoa, pitäen sitä pilaantuneena eepoksena. Tämä oli +kuitenkin väärin. Sillä on oma, selvästi huomattava tehtävänsä: sen +tulee pakoittaa jokapäiväisen elämän nummet ja louhikot runouden viljaa +kasvattamaan. Mutta tästä taistelusta jylhää luontoa vastaan koituu sille itsellekin vaaroja; voitettu proosallisuus nousee kapinaan -voittajaa vastaan. Kahdella tavalla romaanintekijä voi joutua -kiusaukseen. Hän saattaa asettaa uteliaisuuden kiihoittamisen -päämääräkseen ja siten tehdä romaanin paljaaksi huvituskeinoksi taikka -käyttää kertomusta välikappaleena kaikenlaisten tarkoitusten -edistämiseksi, joilla ei ole mitään tekemistä tosi-runouden kanssa. -Kummassakin tapauksessa proosallisuus pääsee voitolle. Edellistä laatua -on suuri osa vanhemmasta romaanikirjallisuudesta; keksittiin mitä -kummallisimpia seikkoja, joiden oli määrä tyydyttää lukijain -uteliaisuutta ja kiihoittaa heidän mieltänsä, eikä aatteellisesta -tarkoitusperästä ollut puhettakaan. Jälkimmäisessä tapauksessa romaani -ottaa selvittääksensä kaikenlaisia tieteellisiä, uskonnollisia tai -yhteiskunnallisia asioita, antaa siveellisiä neuvoja j.n.e.; nykyään -varsinkin "ajan kysymykset" ovat romaanin sisällyksenä. Täten se joutuu +voittajaa vastaan. Kahdella tavalla romaanintekijä voi joutua +kiusaukseen. Hän saattaa asettaa uteliaisuuden kiihoittamisen +päämääräkseen ja siten tehdä romaanin paljaaksi huvituskeinoksi taikka +käyttää kertomusta välikappaleena kaikenlaisten tarkoitusten +edistämiseksi, joilla ei ole mitään tekemistä tosi-runouden kanssa. +Kummassakin tapauksessa proosallisuus pääsee voitolle. Edellistä laatua +on suuri osa vanhemmasta romaanikirjallisuudesta; keksittiin mitä +kummallisimpia seikkoja, joiden oli määrä tyydyttää lukijain +uteliaisuutta ja kiihoittaa heidän mieltänsä, eikä aatteellisesta +tarkoitusperästä ollut puhettakaan. Jälkimmäisessä tapauksessa romaani +ottaa selvittääksensä kaikenlaisia tieteellisiä, uskonnollisia tai +yhteiskunnallisia asioita, antaa siveellisiä neuvoja j.n.e.; nykyään +varsinkin "ajan kysymykset" ovat romaanin sisällyksenä. Täten se joutuu tendensikirjallisuudeksi, josta toisessa paikassa on puhuttu. Sama virhe ilmaantuu silloinkin, kun kirjailija tahtoo naturalistisella -tavalla muka tutustuttaa lukijaa tosi-elämään ja, viittaamatta sen -syvempään merkitykseen, tuopi esiin sen varjopuolia. Esitys vaipuu -silloin proosallisuuteen, koska paljas epäkohtien tunteminen ja siitä -johtuva negatiivinen elämänviisaus asetetaan tarkoitusperäksi.</p> - -<p>Näiden proosan puolelta uhkaavain vaarojen pitäisi olla varoituksena -romaaninkirjoittajille, että vaan hartaammin koettaisivat säilyttää -sitä runollisuutta, jota ihanteellinen katsantotapa, lämpimät tunteet -ja arkipäiväisyydestä vapautunut mielikuvitus antavat halvimmillekin -aineille. Mutta toiselta puolen on myönnettävä, että, vaikka hyvä -romaani voi sisältää yhtä paljon runollisuutta kuin mikä muu -kaunokirjallinen teos hyvänsä, paljoa vähempi määrä runollisuutta -riittää romaanin viehättäväisyyteen kuin niiden kirjallisuuden lajien, -jotka pääasiallisesti perustuvat ideaalisuuteen; sillä useasti -miellyttävä ja älykäs olojen ja luonteiden kuvailu voipi sitä tällä +tavalla muka tutustuttaa lukijaa tosi-elämään ja, viittaamatta sen +syvempään merkitykseen, tuopi esiin sen varjopuolia. Esitys vaipuu +silloin proosallisuuteen, koska paljas epäkohtien tunteminen ja siitä +johtuva negatiivinen elämänviisaus asetetaan tarkoitusperäksi.</p> + +<p>Näiden proosan puolelta uhkaavain vaarojen pitäisi olla varoituksena +romaaninkirjoittajille, että vaan hartaammin koettaisivat säilyttää +sitä runollisuutta, jota ihanteellinen katsantotapa, lämpimät tunteet +ja arkipäiväisyydestä vapautunut mielikuvitus antavat halvimmillekin +aineille. Mutta toiselta puolen on myönnettävä, että, vaikka hyvä +romaani voi sisältää yhtä paljon runollisuutta kuin mikä muu +kaunokirjallinen teos hyvänsä, paljoa vähempi määrä runollisuutta +riittää romaanin viehättäväisyyteen kuin niiden kirjallisuuden lajien, +jotka pääasiallisesti perustuvat ideaalisuuteen; sillä useasti +miellyttävä ja älykäs olojen ja luonteiden kuvailu voipi sitä tällä alalla korvata.</p> -<p>Ylempänä mainittiin, että romaani yleensä rohkeammin kuin eepos kajoo -jokapäiväisen elämän erityisseikkoihin. Siitä on seurauksena, että -koomillisuudella romaanissa on paljoa laveampi ala. Sitä tavataan tosin +<p>Ylempänä mainittiin, että romaani yleensä rohkeammin kuin eepos kajoo +jokapäiväisen elämän erityisseikkoihin. Siitä on seurauksena, että +koomillisuudella romaanissa on paljoa laveampi ala. Sitä tavataan tosin epopeassakin (esim. Iliaassa Thersiten ja Hefaiston esiintyminen, -runsaammin Kalevalassa, jossa se vienona ironiana värähtelee -pääsankarienkin luonteenkuvauksessa); mutta se ei muodosta mitään -erityistä eepoksen lajia. Mitä toisinaan on sanottu koomilliseksi -epopeaksi, kuuluu ihan toiselle alalle, nimittäin satiiriin ja -parodiaan. Koomillisia romaaneja sitä vastoin on paljon, Cervantesin -Don Quijotesta alkaen Kiven Seitsemään Veljekseen saakka. Ja muissakin +runsaammin Kalevalassa, jossa se vienona ironiana värähtelee +pääsankarienkin luonteenkuvauksessa); mutta se ei muodosta mitään +erityistä eepoksen lajia. Mitä toisinaan on sanottu koomilliseksi +epopeaksi, kuuluu ihan toiselle alalle, nimittäin satiiriin ja +parodiaan. Koomillisia romaaneja sitä vastoin on paljon, Cervantesin +Don Quijotesta alkaen Kiven Seitsemään Veljekseen saakka. Ja muissakin romaanikirjallisuuden tuotteissa, joissa ei koomillisuus ole -pohjasävelenä, on sille tavallisesti suotu enemmän tai vähemmän sijaa.</p> +pohjasävelenä, on sille tavallisesti suotu enemmän tai vähemmän sijaa.</p> -<p>Näiden selitysten jälkeen luokaamme vielä silmäys romaanin eri lajeihin +<p>Näiden selitysten jälkeen luokaamme vielä silmäys romaanin eri lajeihin ja niiden muodostumiseen aikojen kuluessa.</p> <p>Jo muinais-ajan kansoilla, kreikkalaisilla ja roomalaisilla, oli -kirjallisuutensa myöhempinä aikoina romaanintapaisia kertomuksia -(muistettakoon esim. Heliodoros ja Longos); mutta vasta nykyisempinä -aikoina on tämä runouden laji saanut varsinaisen muotonsa ja -merkityksensä. Uudemman ajan romaani sai alkunsa niistä suorasanaisista +kirjallisuutensa myöhempinä aikoina romaanintapaisia kertomuksia +(muistettakoon esim. Heliodoros ja Longos); mutta vasta nykyisempinä +aikoina on tämä runouden laji saanut varsinaisen muotonsa ja +merkityksensä. Uudemman ajan romaani sai alkunsa niistä suorasanaisista jutuista, jotka olivat keskiajan ritari-eeposten jatkona; nimi tuli -siitä, että se syntyi romanilaisissa kansoissa. Kuudennella- ja -seitsemännellätoista vuosisadalla ilmestyi paljon ritari-romaaneja, -jotka sisälsivät mitä mahdottomimpia kuvauksia ritarien urostöistä ja -lemmenseikoista. Nämä antoivat aihetta Miguel Cervantesin kuuluisaan +siitä, että se syntyi romanilaisissa kansoissa. Kuudennella- ja +seitsemännellätoista vuosisadalla ilmestyi paljon ritari-romaaneja, +jotka sisälsivät mitä mahdottomimpia kuvauksia ritarien urostöistä ja +lemmenseikoista. Nämä antoivat aihetta Miguel Cervantesin kuuluisaan Don Quijote nimiseen teokseen, joka oikeastaan tarkoitti noiden -liiallisuuksien ivailemista; mutta siitä tulikin ensimmäinen romaani -tämän sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Ankarasti siinä pilkataan -ritari-romaanien haaveita, joita pääsankarin kummalliset houreet mitä -hullunkurisimmalla tavalla jäljittelevät; mutta kun La Manchan ritari -näkee kaikki oman mielikuvituksensa valossa, luulee ravintolat upeiksi -linnoiksi ja passaajatytöt hienoiksi linnanneideiksi, taistelee -tuulimyllyjä vastaan j.n.e., niin kuvataan samalla tosimaailmaa, joka -asetetaan vastakohdaksi tälle mielikuvituksen luomalle olevaisuudelle. -Sen ohella päähenkilö kuitenkin osoittaa älyä ja herättää -myötätuntoisuutta; sillä tekijä on nerokkaalla huumorilla osannut -hänessä esittää ihmishengen ihanteellista pyrintöä käsittää maailmaa -oman itsekohtaisen katsantotapansa mukaan ja siitä syntyvää +liiallisuuksien ivailemista; mutta siitä tulikin ensimmäinen romaani +tämän sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Ankarasti siinä pilkataan +ritari-romaanien haaveita, joita pääsankarin kummalliset houreet mitä +hullunkurisimmalla tavalla jäljittelevät; mutta kun La Manchan ritari +näkee kaikki oman mielikuvituksensa valossa, luulee ravintolat upeiksi +linnoiksi ja passaajatytöt hienoiksi linnanneideiksi, taistelee +tuulimyllyjä vastaan j.n.e., niin kuvataan samalla tosimaailmaa, joka +asetetaan vastakohdaksi tälle mielikuvituksen luomalle olevaisuudelle. +Sen ohella päähenkilö kuitenkin osoittaa älyä ja herättää +myötätuntoisuutta; sillä tekijä on nerokkaalla huumorilla osannut +hänessä esittää ihmishengen ihanteellista pyrintöä käsittää maailmaa +oman itsekohtaisen katsantotapansa mukaan ja siitä syntyvää traagillisuutta, kun tosiolot huomataan olevan sen kanssa -ristiriidassa. Näin Don Quijotessa selvästi esiintyy sekä reaalinen -todellisuus että ihmisen sisällinen kehitys, niinkuin myös näiden -molempain vastakkaisuus, jotka puolet — niinkuin olemme nähneet — +ristiriidassa. Näin Don Quijotessa selvästi esiintyy sekä reaalinen +todellisuus että ihmisen sisällinen kehitys, niinkuin myös näiden +molempain vastakkaisuus, jotka puolet — niinkuin olemme nähneet — ovat romaanin luonteelle omituiset.</p> -<p>Don Quijote jäi yksinäiseksi, verrattomaksi taidetuotteeksi, ilman -kilpailijaa; mutta se oli hedelmällinen itu, josta kasvoi koko +<p>Don Quijote jäi yksinäiseksi, verrattomaksi taidetuotteeksi, ilman +kilpailijaa; mutta se oli hedelmällinen itu, josta kasvoi koko uuden-aikuinen romaanikirjallisuus. Melkein samaan aikaan kuin Cervantesin teos syntyi Espanjassa <i>seikkailijaromaani</i> (Quevedon -kautta), joka sittemmin levisi muillekin maille; hyvän käsityksen tästä +kautta), joka sittemmin levisi muillekin maille; hyvän käsityksen tästä kertomuslajista antaa Le Sagen tunnettu romaani "Gil Blas" viime -vuosisadalta. Seikkailijaromaanin rungosta on myös versonut Daniel De -Foen kuuluisa teos "Robinson Crusoe", niinkuin myös kaikki nuo -lukemattomat "Robinsonadit", jotka saivat siitä alkunsa, ynnä muut -kertomukset, jotka vievät lukijansa ulkopuolelle sivistyneen maailman -piiriä asumattomiin saariin tai aarniometsien helmaan. Tämän +vuosisadalta. Seikkailijaromaanin rungosta on myös versonut Daniel De +Foen kuuluisa teos "Robinson Crusoe", niinkuin myös kaikki nuo +lukemattomat "Robinsonadit", jotka saivat siitä alkunsa, ynnä muut +kertomukset, jotka vievät lukijansa ulkopuolelle sivistyneen maailman +piiriä asumattomiin saariin tai aarniometsien helmaan. Tämän kirjallisuuden lajin uudempia vesoja mainittakoon B. St. Pierren "Paul -ja Virginia", Chateaubriand'in "Atala" ja "René" ynnä Cooperin -kertomukset Amerikan uutis-asukkaista sekä <i>matkustus- ja +ja Virginia", Chateaubriand'in "Atala" ja "René" ynnä Cooperin +kertomukset Amerikan uutis-asukkaista sekä <i>matkustus- ja meri-romaanit</i>, joita aikanaan suuresti suosittiin.</p> <p>Mutta palatkaamme romaanin vanhempaan kehitykseen. Se -voipi tietysti ottaa aiheensa eri elämänpiireistä. Vanhoista +voipi tietysti ottaa aiheensa eri elämänpiireistä. Vanhoista ritari-romaaneista jouduttiin aivan luonnollisesti ruhtinaiden hoveissa -ja ylimysten seuroissa liikkuviin kertomuksiin, ja näin syntyi -<i>ylimys-romaani</i>. Edellisessä jo viitattiin siihen, miten romaani +ja ylimysten seuroissa liikkuviin kertomuksiin, ja näin syntyi +<i>ylimys-romaani</i>. Edellisessä jo viitattiin siihen, miten romaani monesti suosii sellaisia oloja, joissa ihminen saattaa vapauttaa -itsensä jokapäiväisten tarpeiden pakosta eikä elämän proosa siis -aivan ankarasti paina yksityisen itsenäisyyttä; tällaisia oloja -tavataan kansan ylhäisimmissä kerroksissa ja se ryhtyy siis niiden -kuvailemiseen. Samaa laatua ovat yleensä kaikki ne piirit, jotka -pysyvät erillään tavallisen elämän karkeudesta ja joissa ihminen -esteettömästi voi kehitä puhtaaseen inhimillisyyteen ja antautua +itsensä jokapäiväisten tarpeiden pakosta eikä elämän proosa siis +aivan ankarasti paina yksityisen itsenäisyyttä; tällaisia oloja +tavataan kansan ylhäisimmissä kerroksissa ja se ryhtyy siis niiden +kuvailemiseen. Samaa laatua ovat yleensä kaikki ne piirit, jotka +pysyvät erillään tavallisen elämän karkeudesta ja joissa ihminen +esteettömästi voi kehitä puhtaaseen inhimillisyyteen ja antautua hienomman, sievistyneen sivistyksen nautintoon. Niin ylimys-romaanin -rinnalle asettuu esim. <i>taiteilija-romaani</i>. Erittäin onnistuneena -esikuvana tästä romaaninlajista sopii mainita Goethen "Wilhelm -Meister", jossa juuri kuvataan äsken mainittua yleis-inhimillistä -varttumista ja joka samalla antaa kuvan Saksan henkisestä elämästä -kahdeksannellatoista vuosisadalla. Mutta jos tällaiset alat ovatkin -paraiten suojeltuina tosi-elämän kalseilta tuulilta, ei ylimyssäädyn -sivistys kuitenkaan aina ole syvin ja puhtain, eikä hienoin -sivistyskään semmoisenaan tuo esiin ihmisluonteen ydintä; paitsi sitä -nämä suljetut piirit eivät voi antaa täydellistä kuvaa kokonaisen -kansan tai aikakauden hengestä ja oloista. Sentähden romaani -mielellänsä siirtyy niihin keskuuksiin, joissa ihmisluonteiden +rinnalle asettuu esim. <i>taiteilija-romaani</i>. Erittäin onnistuneena +esikuvana tästä romaaninlajista sopii mainita Goethen "Wilhelm +Meister", jossa juuri kuvataan äsken mainittua yleis-inhimillistä +varttumista ja joka samalla antaa kuvan Saksan henkisestä elämästä +kahdeksannellatoista vuosisadalla. Mutta jos tällaiset alat ovatkin +paraiten suojeltuina tosi-elämän kalseilta tuulilta, ei ylimyssäädyn +sivistys kuitenkaan aina ole syvin ja puhtain, eikä hienoin +sivistyskään semmoisenaan tuo esiin ihmisluonteen ydintä; paitsi sitä +nämä suljetut piirit eivät voi antaa täydellistä kuvaa kokonaisen +kansan tai aikakauden hengestä ja oloista. Sentähden romaani +mielellänsä siirtyy niihin keskuuksiin, joissa ihmisluonteiden omituisimmat puolet tavallisesti uhkeimmasti versovat, yhteiskunnan -keskisäätyyn, joka pysyy varsinaisen kansan-elämän yhteydessä, vaan -samassa ottaa osaa korkeampaan sivistyselämään. Tämä on tavallinen -<i>perhe-romaani</i>, jonka piiriin kenties enimmät romaaniteokset ovat +keskisäätyyn, joka pysyy varsinaisen kansan-elämän yhteydessä, vaan +samassa ottaa osaa korkeampaan sivistyselämään. Tämä on tavallinen +<i>perhe-romaani</i>, jonka piiriin kenties enimmät romaaniteokset ovat luettavat. Se syntyi viime vuosisadan alkupuolella Englannissa -Richardsonin, Fieldingin, Goldsmithin y.m. kautta, sai sitten erittäin -huomattavan muodostuksen Charles Dickensin teoksissa ja elää nykyaikana +Richardsonin, Fieldingin, Goldsmithin y.m. kautta, sai sitten erittäin +huomattavan muodostuksen Charles Dickensin teoksissa ja elää nykyaikana kaikkien sivistyskansojen kirjallisuudessa monella eri tavalla -kehittyneenä. Mutta tämä runouslaji laajentuu vielä; se pyrkii yhä -täydellisemmin kuvailemaan kaikkia kansakunnan oloja ja kääntyy -sentähden esittelemään varsinaista kansan-elämää, jossa alkuperäiset, -luonnon-omaiset olot paraiten ovat säilyneet. Näin muodostuu -<i>kansan-romaani</i>. Semmoinen teos on Kiven "Seitsemän Veljestä", -joka erittäin hyvin osoittaa tämän romaanilajin luonnetta. -Kansan-romaani ja siihen liittyvä kansan-novelli ovat nykyisempinä -aikoina kaikkialla voittaneet alaa ja ovat meidänkin maassa viljalta -edustettuina, erittäinkin sen johdosta, että kansan syvistä riveistä -moni lahjakas kirjailija on esittänyt kokemuksiansa ja tutun -ympäristönsä elämäntaisteluita. — Sekä ylimys- että kansan-romaani voi +kehittyneenä. Mutta tämä runouslaji laajentuu vielä; se pyrkii yhä +täydellisemmin kuvailemaan kaikkia kansakunnan oloja ja kääntyy +sentähden esittelemään varsinaista kansan-elämää, jossa alkuperäiset, +luonnon-omaiset olot paraiten ovat säilyneet. Näin muodostuu +<i>kansan-romaani</i>. Semmoinen teos on Kiven "Seitsemän Veljestä", +joka erittäin hyvin osoittaa tämän romaanilajin luonnetta. +Kansan-romaani ja siihen liittyvä kansan-novelli ovat nykyisempinä +aikoina kaikkialla voittaneet alaa ja ovat meidänkin maassa viljalta +edustettuina, erittäinkin sen johdosta, että kansan syvistä riveistä +moni lahjakas kirjailija on esittänyt kokemuksiansa ja tutun +ympäristönsä elämäntaisteluita. — Sekä ylimys- että kansan-romaani voi tietysti samalla olla perhe-romaani; mutta kaikki viimeksimainitut -lajit saattavat myös ulottaa kuvauksensa paljoa laajemmalle.</p> +lajit saattavat myös ulottaa kuvauksensa paljoa laajemmalle.</p> -<p>Tähän suuntaan käy muutoinkin romaanin kehitys. Se ottaa suuret -valtiolliset tapaukset ja yhteiskunnalliset olot kuvailtaviksi. Näin -syntyy vielä kaksi lajia, <i>historiallinen</i> ja <i>yhteiskunnallinen +<p>Tähän suuntaan käy muutoinkin romaanin kehitys. Se ottaa suuret +valtiolliset tapaukset ja yhteiskunnalliset olot kuvailtaviksi. Näin +syntyy vielä kaksi lajia, <i>historiallinen</i> ja <i>yhteiskunnallinen romaani</i>. Aineensa suuruuden puolesta ne vivahtavat epopeaan. Mutta -huomattava on, mitä jo olen muistuttanut, ett'eivät historialliset -tapaukset ja vielä vähemmin yhteiskunnalliset seikat ole samalla +huomattava on, mitä jo olen muistuttanut, ett'eivät historialliset +tapaukset ja vielä vähemmin yhteiskunnalliset seikat ole samalla tavalla aineena romaanissa kuin suuret kansalliset yritykset ja -sankarityöt epopeassa; huomio kiintyy etupäässä yksityisten henkilöin +sankarityöt epopeassa; huomio kiintyy etupäässä yksityisten henkilöin kohtaloihin. Historiallisessa romaanissa syntyy tosin jonkunlainen -ristiriitaisuus siitä, että suuret ja merkilliset tapaukset syrjäytyvät -niiden kysymysten rinnalla, jotka koskevat yksityisten elämänvaiheita; -mutta toiselta puolen nuo tähdellisemmät olot, joissa henkilöt -toimivat, antavat luonteille syvemmän sisällyksen ja saattavat heidät -semmoisiin tiloihin, joissa heidän sisälliset avunsa paremmin tulevat -näkyviin. Historiallisen romaanin tehtävä onkin osoittaa, miten -tärkeät maailmantapaukset ja kansakunnan yleinen tila vaikuttavat -yksityis-elämään, ja tämä ennen kaikkea oikeuttaa sen olemassaolon. +ristiriitaisuus siitä, että suuret ja merkilliset tapaukset syrjäytyvät +niiden kysymysten rinnalla, jotka koskevat yksityisten elämänvaiheita; +mutta toiselta puolen nuo tähdellisemmät olot, joissa henkilöt +toimivat, antavat luonteille syvemmän sisällyksen ja saattavat heidät +semmoisiin tiloihin, joissa heidän sisälliset avunsa paremmin tulevat +näkyviin. Historiallisen romaanin tehtävä onkin osoittaa, miten +tärkeät maailmantapaukset ja kansakunnan yleinen tila vaikuttavat +yksityis-elämään, ja tämä ennen kaikkea oikeuttaa sen olemassaolon. Samaa sopii sanoa yhteiskunnallisesta romaanista, joka tuopi -ilmi yhteiskunta-elämän syvemmät ristikohdat; runoilijan tulee vaan -varoa, ett'ei yhteiskunnallisten epäkohtien kuvaaminen muutu +ilmi yhteiskunta-elämän syvemmät ristikohdat; runoilijan tulee vaan +varoa, ett'ei yhteiskunnallisten epäkohtien kuvaaminen muutu tarkoituksen-omaiseksi, niinkuin usein tapahtuu paraidenkin -kirjailijain teoksissa. Tunnettua on, kuinka tärkeä asema tällä +kirjailijain teoksissa. Tunnettua on, kuinka tärkeä asema tällä romaanin lajilla on nykyajan kirjallisuudessa. Se onkin oikeastaan -kehittynyt vasta viime aikoina, tämän vuosisadan keski- ja +kehittynyt vasta viime aikoina, tämän vuosisadan keski- ja loppuvaiheilla.</p> <p>Historiallisen romaanin perustaja taas, niinkuin yleisesti tunnetaan, oli Walter Scott. Sittemmin se on juurtunut kaikkien kansojen -kirjallisuuteen; meilläkin se on ruvennut orastamaan, vaikka vähemmin +kirjallisuuteen; meilläkin se on ruvennut orastamaan, vaikka vähemmin runsaasti kuin toivottava olisi.</p> -<p>Edellisessä olen koettanut esittää pääasiallisimmat romaanin lajit; -mutta sanomattakin selviää, että se näiden ohessa vielä voi pukeutua +<p>Edellisessä olen koettanut esittää pääasiallisimmat romaanin lajit; +mutta sanomattakin selviää, että se näiden ohessa vielä voi pukeutua useihin eri muotoihin, joiden perustuksella saisi monta muutakin jakoa. -Huomattava on myöskin, että romaani — ihan toisin kuin epopea, joka -aina pysyy juhlallisena, — voi olla sekä vakavaluontoinen että -koomillinen. Paitsi sitä on vielä muistettava, että kaikki nuo -yllämainitut lajit milloin milläkin tavalla toisiinsa yhtyvät, joten -puheena oleva kirjallisuuden laji siis voi esiintyä hyvinkin +Huomattava on myöskin, että romaani — ihan toisin kuin epopea, joka +aina pysyy juhlallisena, — voi olla sekä vakavaluontoinen että +koomillinen. Paitsi sitä on vielä muistettava, että kaikki nuo +yllämainitut lajit milloin milläkin tavalla toisiinsa yhtyvät, joten +puheena oleva kirjallisuuden laji siis voi esiintyä hyvinkin monenlaatuisena. Suuret romaanit, varsinkin historialliset ja -yhteiskunnalliset, laajenevat usein epopean tavalla mitä erilaisimpia -suhteita valaiseviksi yleiskuviksi, rajoittumatta mihinkään erityiseen -elämänpiiriin, niin esim. Manzoni'n mainio historiallinen romaani +yhteiskunnalliset, laajenevat usein epopean tavalla mitä erilaisimpia +suhteita valaiseviksi yleiskuviksi, rajoittumatta mihinkään erityiseen +elämänpiiriin, niin esim. Manzoni'n mainio historiallinen romaani "Kihlatut", joka lavein piirtein asettaa silmiemme eteen Italian kansan -olot seitsemännellätoista vuosisadalla.</p> +olot seitsemännellätoista vuosisadalla.</p> <hr class="tb" /> <p>Niinkuin epopean ja idyllisen eepoksen rinnalla on monta kertomarunon lajia, asettuu romaanin viereen <i>novelli</i> ("uutelo"), joka -kuitenkin liittyy siihen kiinteämmin kuin edellämainitut epopeaan. -Ulkonaisesti eroaa novelli romaanista lyhyytensä kautta; vaan -sisällinen erotus on siinä, että romaani pyytää antaa niin laveaa -maailmankuvaa kuin mahdollista ja täydellisesti esittää päähenkilön -luonteen kehkiämistä, mutta novelli kertoo vaan jonkun ratkaisevan -käänteen hänen elämästänsä. Romaanissa ilmaantuu olevaisten olojen koko -runsaus, siinä on pitkä jakso vaihtelevia olokuvia; novellissa on vaan -yksi situatsiooni, yksi olokuva, ja se viittaa vaan välillisesti -ihmiselämän kokonaisuuteen. Toisinaan voipi yhden situatsioonin -kuvaileminen väljetä laveammaksi kertoelmaksi, jolloin syntyy -jonkunlainen välilaji romaanin ja novellin vaiheella.</p> - -<p>Luonteet ovat silloin jo verrattain valmiit ja yhtä ainoaa vaihetta -henkilön elämässä kuvataan romaanin tavallisella laveudella. Semmoisia +kuitenkin liittyy siihen kiinteämmin kuin edellämainitut epopeaan. +Ulkonaisesti eroaa novelli romaanista lyhyytensä kautta; vaan +sisällinen erotus on siinä, että romaani pyytää antaa niin laveaa +maailmankuvaa kuin mahdollista ja täydellisesti esittää päähenkilön +luonteen kehkiämistä, mutta novelli kertoo vaan jonkun ratkaisevan +käänteen hänen elämästänsä. Romaanissa ilmaantuu olevaisten olojen koko +runsaus, siinä on pitkä jakso vaihtelevia olokuvia; novellissa on vaan +yksi situatsiooni, yksi olokuva, ja se viittaa vaan välillisesti +ihmiselämän kokonaisuuteen. Toisinaan voipi yhden situatsioonin +kuvaileminen väljetä laveammaksi kertoelmaksi, jolloin syntyy +jonkunlainen välilaji romaanin ja novellin vaiheella.</p> + +<p>Luonteet ovat silloin jo verrattain valmiit ja yhtä ainoaa vaihetta +henkilön elämässä kuvataan romaanin tavallisella laveudella. Semmoisia teoksia ovat esim. Goethen "Wahlverwandtschaften" ja Ahon "Papin -rouva". Muutoin on yleensä vaikea määrätä rajaa romaanin ja novellin -välillä; laveanpuoliset, luonteeltaan romaaninkaltaiset novellit ovat -varsinkin nykyään hyvin tavallisia. Sellaisia ovat enimmät meidän maan +rouva". Muutoin on yleensä vaikea määrätä rajaa romaanin ja novellin +välillä; laveanpuoliset, luonteeltaan romaaninkaltaiset novellit ovat +varsinkin nykyään hyvin tavallisia. Sellaisia ovat enimmät meidän maan uusista kaunokirjallisuuden tuotteista, esim. Teuvo Pakkalan "Lapsuuteni muistoja" ja "Elsa", Alkion "Eeva", Kauppis-Heikin "Aliina" -y.m.m. Mitä muutoin Pakkalan "Elsaan" tulee, niin se oikeastaan +y.m.m. Mitä muutoin Pakkalan "Elsaan" tulee, niin se oikeastaan "Vaaralla" nimisen kertoelman kanssa muodostaa varsinaisen -romaanin, joka on rikas oivallisista luonteenkuvauksista. Näissä +romaanin, joka on rikas oivallisista luonteenkuvauksista. Näissä romaaninkaltaisissa novelleissa saattaa usein ahtaankin kehyksen -sisällä esittää luonteen vähittäin tapahtuvaa varttumista, niinkuin -viimeksimainituista esimerkeistä näkyy. Varsinaisessa novellissa sitä -vastoin kerrotaan joku tärkeä tapaus, joka muutamilla piirteillä -ilmaisee henkilöiden luonteen-omituisuudet ja ikäänkuin sisältää heidän -elämänsä ytimen. Tällaisia novelleja ovat, muita mainitsematta, Ahon -verrattoman hauskat kuvaelmat "Siihen aikaan, kun isä lampun osti", ja +sisällä esittää luonteen vähittäin tapahtuvaa varttumista, niinkuin +viimeksimainituista esimerkeistä näkyy. Varsinaisessa novellissa sitä +vastoin kerrotaan joku tärkeä tapaus, joka muutamilla piirteillä +ilmaisee henkilöiden luonteen-omituisuudet ja ikäänkuin sisältää heidän +elämänsä ytimen. Tällaisia novelleja ovat, muita mainitsematta, Ahon +verrattoman hauskat kuvaelmat "Siihen aikaan, kun isä lampun osti", ja "Rautatie", jotka samalla avaavat avarampiakin, sivistyshistoriallisia -näköaloja.</p> - -<p>Mitä on puhuttu romaanin luonteesta, tehtävästä ja kuvaustavasta, sopii -kaikki novelliin; ainoastaan siinä suhteessa ne eroavat toisistaan, -että novellin esitys on suppeampi ja suuremmalla nopeudella rientää -loppua kohti. — Sisällyksensä puolesta novelli jakaantuu niinkuin -romaanikin: löytyypä siis perhe-novelleja, kansan-novelleja -("kyläjuttuja", niinkuin Auerbachin, — muutoin paljon meidän +näköaloja.</p> + +<p>Mitä on puhuttu romaanin luonteesta, tehtävästä ja kuvaustavasta, sopii +kaikki novelliin; ainoastaan siinä suhteessa ne eroavat toisistaan, +että novellin esitys on suppeampi ja suuremmalla nopeudella rientää +loppua kohti. — Sisällyksensä puolesta novelli jakaantuu niinkuin +romaanikin: löytyypä siis perhe-novelleja, kansan-novelleja +("kyläjuttuja", niinkuin Auerbachin, — muutoin paljon meidän kirjallisuudessa), historiallisia ja yhteiskunnallisia novelleja j.n.e.</p> -<p>Romaanin ja novellin piiriin sopii vielä lukea lyhyet <i>pilajutut</i>, +<p>Romaanin ja novellin piiriin sopii vielä lukea lyhyet <i>pilajutut</i>, jommoisia esim. kuudennellatoista vuosisadalla suosittiin Saksassa -nimellä "Schwänke", (toisinaan nämä tosin olivat myös runopukuisia), ja -tavallisesti vielä lyhyemmät <i>anekdootit</i>, jotka, jos ne ovat -lystillisiä, nekin ovat pilajuttuja. Anekdootti kertoo vaan +nimellä "Schwänke", (toisinaan nämä tosin olivat myös runopukuisia), ja +tavallisesti vielä lyhyemmät <i>anekdootit</i>, jotka, jos ne ovat +lystillisiä, nekin ovat pilajuttuja. Anekdootti kertoo vaan yksityistapauksen, joka omituisella tavalla valaisee jotain luonnetta -tai erityisiä oloja. Useimmiten nämä kertomuslajit kuitenkin +tai erityisiä oloja. Useimmiten nämä kertomuslajit kuitenkin tarkoitukseltaan ovat ulkopuolella runouden alaa.</p> -<p>Runouteen sitä vastoin kuuluvat viime aikoina yhä tavallisemmiksi +<p>Runouteen sitä vastoin kuuluvat viime aikoina yhä tavallisemmiksi tulleet <i>tunnelmakuvat</i>, joihin jo ennen on viitattu, ja jotka -liikkuvat idyllin, novellin ja lyriikan välimailla. Tunteiden -esiintuominen on niissä pääasia, mutta kuvauksen tai kertomuksen -muodossa. Runomittaisina ne tietysti ovat lyyrillisiä runoja; mutta -suorasanaisina ne ovat luettavat erityiseksi välilajiksi, joka -sopivimmin on mainittava tässä paikassa. Virkeän tunteellisuuden -elähyttämä luonnonkuvailu voi niille antaa suurenkin runollisen -viehätyksen; varottava on vaan, ett'ei tunteellisuus vaihdu -hempeätunteisuudeksi. Kuinka onnistuneesti saattaa tätä kuvauslajia -viljellä, osoittavat erittäinkin Ahon "Lastut", joista useimmat ovat -tällaisia tunnelmakuvia.</p> - -<p>Kun romaani ja novelli ovat saaneet tehtäväkseen tosiolojen -esittämisen, niin ajan vaihtelevat suunnat niissä ilmaantuvat selvemmin -kuin muissa runouden lajeissa, jotka ovat niistä suhteellisesti +liikkuvat idyllin, novellin ja lyriikan välimailla. Tunteiden +esiintuominen on niissä pääasia, mutta kuvauksen tai kertomuksen +muodossa. Runomittaisina ne tietysti ovat lyyrillisiä runoja; mutta +suorasanaisina ne ovat luettavat erityiseksi välilajiksi, joka +sopivimmin on mainittava tässä paikassa. Virkeän tunteellisuuden +elähyttämä luonnonkuvailu voi niille antaa suurenkin runollisen +viehätyksen; varottava on vaan, ett'ei tunteellisuus vaihdu +hempeätunteisuudeksi. Kuinka onnistuneesti saattaa tätä kuvauslajia +viljellä, osoittavat erittäinkin Ahon "Lastut", joista useimmat ovat +tällaisia tunnelmakuvia.</p> + +<p>Kun romaani ja novelli ovat saaneet tehtäväkseen tosiolojen +esittämisen, niin ajan vaihtelevat suunnat niissä ilmaantuvat selvemmin +kuin muissa runouden lajeissa, jotka ovat niistä suhteellisesti riippumattomammat. Nykyaikana romaanista on tullut yleisimmin suosittu -kirjallisuuden laji, joka lausuu ilmi ja suuressa määrässä muodostaa +kirjallisuuden laji, joka lausuu ilmi ja suuressa määrässä muodostaa lukijakunnan katsantotapaa. Uusien aatteiden ilmaisijana se kilpailee -näytelmärunouden kanssa, mutta helppolukuisena ja yleistajuisena se -leviää laajempiin yleisön piireihin. Syy siihen, että romaani on -saavuttanut tällaisen aseman, on nykyajan omituisessa luonteessa, joka -yht'aikaa — perin realistisena — kääntyy ulkonaisen olevaisuuden, -etenkin yksityisseikkojen, tarkastamiseen ja samalla mielellänsä vaipuu -sielun-elämän ilmiöin seikkaperäiseen tutkistelemiseen, niinkuin muun -muassa viime aikoina vahvistuneet ja laajalle leviävät uskonnolliset -harrastukset todistavat. Nämä puolet ovat romaanissa yhdistyneinä. -Sehän kuvailee havainnollisesti luontoa ja ihmis-elämän ulkonaista -puolta, mutta paljastaa myös sielun-elämän sisimpiä tiloja ja muutoksia -yksityiskohtia myöten; eepos ja draama sitä vastoin kuvailevat -yleisemmillä piirteillä, vaikka kuvaus saattaa olla yhtä ponteva.</p> - -<p>Kaikki nykyajan vaihtelevat aatesuunnat esiintyvätkin jyrkimmässä +näytelmärunouden kanssa, mutta helppolukuisena ja yleistajuisena se +leviää laajempiin yleisön piireihin. Syy siihen, että romaani on +saavuttanut tällaisen aseman, on nykyajan omituisessa luonteessa, joka +yht'aikaa — perin realistisena — kääntyy ulkonaisen olevaisuuden, +etenkin yksityisseikkojen, tarkastamiseen ja samalla mielellänsä vaipuu +sielun-elämän ilmiöin seikkaperäiseen tutkistelemiseen, niinkuin muun +muassa viime aikoina vahvistuneet ja laajalle leviävät uskonnolliset +harrastukset todistavat. Nämä puolet ovat romaanissa yhdistyneinä. +Sehän kuvailee havainnollisesti luontoa ja ihmis-elämän ulkonaista +puolta, mutta paljastaa myös sielun-elämän sisimpiä tiloja ja muutoksia +yksityiskohtia myöten; eepos ja draama sitä vastoin kuvailevat +yleisemmillä piirteillä, vaikka kuvaus saattaa olla yhtä ponteva.</p> + +<p>Kaikki nykyajan vaihtelevat aatesuunnat esiintyvätkin jyrkimmässä omituisuudessaan uudemmissa romaaneissa. Se aika on jo ollut ja mennyt, -jolloin romaanimaisuuden käsite sisälsi jotain epätodellista ja -haaveilevaa ja jolloin se, joka romaaneista oli oppinut elämän -tuntemaan, luuli kaikkialla näkevänsä valepukuisia prinssejä ja +jolloin romaanimaisuuden käsite sisälsi jotain epätodellista ja +haaveilevaa ja jolloin se, joka romaaneista oli oppinut elämän +tuntemaan, luuli kaikkialla näkevänsä valepukuisia prinssejä ja prinsessoja ja joka hetki odotti outoja, eriskummaisia tapauksia. -Epätodellisuus nykyaikana päinvastoin useimmin ilmaantuu tosiolevaisten -liioittelemisessa, epäkohtien liian mustiksi maalaamisessa. Puhtaasti -ideaalisen suunnan jälkeen ovat vuorottain valtaan päässeet ylenmäärin -realistinen suunta tai selvä naturalismi, tendensi-suunta (joka, -merkillistä kyllä, monessa teoksessa on tehnyt liiton suoran +Epätodellisuus nykyaikana päinvastoin useimmin ilmaantuu tosiolevaisten +liioittelemisessa, epäkohtien liian mustiksi maalaamisessa. Puhtaasti +ideaalisen suunnan jälkeen ovat vuorottain valtaan päässeet ylenmäärin +realistinen suunta tai selvä naturalismi, tendensi-suunta (joka, +merkillistä kyllä, monessa teoksessa on tehnyt liiton suoran vastakohtansa, naturalismin, kanssa), sitten psykologinen romaani, -jonka sielun-elämän selitykset monesti, esim. Dostojewskijn tunnetussa +jonka sielun-elämän selitykset monesti, esim. Dostojewskijn tunnetussa kertomuksessa "Rikos ja rangaistus", kaiken mestarillisen kuvauksen -ohessa tekevät tuskastuttavan vaikutuksen ja niinmuodoin poikkeavat +ohessa tekevät tuskastuttavan vaikutuksen ja niinmuodoin poikkeavat runouden varsinaisesta tarkoituksesta, ja vihdoin jonkunlainen tunnelmasuunta eli uuden-aikuinen romantisuus. Muutamissa -kirjailijoissa, niinkuin Minna Canthissa ja Juhani Ahossa, näemme -useitten tai kaikkien näiden suuntien omituisella tavalla yhtyvän. -Miten romaani täst'edes on muodostuva? Antaako sivistyksen vastainen +kirjailijoissa, niinkuin Minna Canthissa ja Juhani Ahossa, näemme +useitten tai kaikkien näiden suuntien omituisella tavalla yhtyvän. +Miten romaani täst'edes on muodostuva? Antaako sivistyksen vastainen kehitys jollekin muulle kirjallisuuden lajille sen aseman, joka nyt on -romaanilla? Nämä kysymykset jäävät toistaiseksi vastausta vaille.</p> +romaanilla? Nämä kysymykset jäävät toistaiseksi vastausta vaille.</p> @@ -15796,1721 +15759,1721 @@ romaanilla? Nämä kysymykset jäävät toistaiseksi vastausta vaille.</p> Lyyrillinen runous.</h3> -<p>Kaikessa olevaisuudessa on kaksi puolta: uhkeana versoo elämä -kirjavassa moninaisuudessaan, mutta samalla sen ilmiöt kajastelevat -ihmismielen kuvastimessa niinkuin vankat hongat ja lehtevät koivut -metsälammin tyynessä pinnassa. Selvempi, kirkaspiirteisempi on +<p>Kaikessa olevaisuudessa on kaksi puolta: uhkeana versoo elämä +kirjavassa moninaisuudessaan, mutta samalla sen ilmiöt kajastelevat +ihmismielen kuvastimessa niinkuin vankat hongat ja lehtevät koivut +metsälammin tyynessä pinnassa. Selvempi, kirkaspiirteisempi on rannoilla rehoitteleva luonto; mutta noilla vedenkalvossa -värähtelevillä kuvilla on omituinen, salaperäinen viehkeys. Edellistä -sopii verrata eepilliseen maailmankuvaan, jälkimmäisiä lyyrillisen +värähtelevillä kuvilla on omituinen, salaperäinen viehkeys. Edellistä +sopii verrata eepilliseen maailmankuvaan, jälkimmäisiä lyyrillisen runouden tuotteisiin. Lyriikka on niiden tunteiden ilmaisija, jotka -ulkonaisten vaikutelmien synnyttäminä liikkuvat ihmisen sydämmessä, ja +ulkonaisten vaikutelmien synnyttäminä liikkuvat ihmisen sydämmessä, ja antaa siis sekin maailmankuvan, vaikka toisenlaisen kuin epiikka. Niinkuin eepillinen runous viittaa entisyyteen ja esittelee -kertoelmiansa muistoina menneiltä päiviltä, niin on lyriikka kokonaan -nykyhetken kannattama. Sitä muodostavat — jatkaakseni ylempänä -käytettyä vertausta — kaikki satunnaiset väreet veden pinnassa; vaan -seuraavana hetkenä samat vesihelmet valon ja tuulen vaihdellessa -kuvastavat maisemaa ihan toisella tavalla, toisin värivivahduksin, +kertoelmiansa muistoina menneiltä päiviltä, niin on lyriikka kokonaan +nykyhetken kannattama. Sitä muodostavat — jatkaakseni ylempänä +käytettyä vertausta — kaikki satunnaiset väreet veden pinnassa; vaan +seuraavana hetkenä samat vesihelmet valon ja tuulen vaihdellessa +kuvastavat maisemaa ihan toisella tavalla, toisin värivivahduksin, toisin ulkopiirtehin.</p> -<p>Lyyrillinen runous niinmuodoin kuvailee ihmisen sisällistä elämää ja -erityistä maailmantajuntaa; sen oikeuttaa tuo vanha, jo Kreikan -viisaitten lausuma totuus, että ihmishenki on kaiken mitta.</p> +<p>Lyyrillinen runous niinmuodoin kuvailee ihmisen sisällistä elämää ja +erityistä maailmantajuntaa; sen oikeuttaa tuo vanha, jo Kreikan +viisaitten lausuma totuus, että ihmishenki on kaiken mitta.</p> -<p>Kun lyyrillinen runous siis tuopi ilmi, mitä tunteita kunakin hetkenä -sydämmessä asuu, ja niinmuodoin on vaihtelevien mielialojen välittömin -osoitus, voisi helposti luulla, että se ajankin puolesta olisi -kuvausvoiman ensimmäinen tuote. Niin ei ole kuitenkaan asian laita. -Oman mielensä, omien tunteittensa tarkasteleminen on vasta silloin +<p>Kun lyyrillinen runous siis tuopi ilmi, mitä tunteita kunakin hetkenä +sydämmessä asuu, ja niinmuodoin on vaihtelevien mielialojen välittömin +osoitus, voisi helposti luulla, että se ajankin puolesta olisi +kuvausvoiman ensimmäinen tuote. Niin ei ole kuitenkaan asian laita. +Oman mielensä, omien tunteittensa tarkasteleminen on vasta silloin mahdollinen, kun huomio monenlaisten kokemusten ja havaintojen kautta -on ulkomaailmasta kääntynyt sielun-elämän syvyyteen. Niin pian kuin +on ulkomaailmasta kääntynyt sielun-elämän syvyyteen. Niin pian kuin kansojen vanhimpina aikoina runouden lajit rupeavat toisistansa -eroamaan, anastaa kertomarunous niin valtavan aseman, että lyriikka -kokonaan jääpi syrjälle; vasta yksilöisyyden kehitessä se sitten pääsee -yhä rikkaammaksi varttumaan. Mutta tunteiden sisältö on ensi aikoina -sittenkin kaikille yhteinen. Tällä asteella syntyvät nuo vienon +eroamaan, anastaa kertomarunous niin valtavan aseman, että lyriikka +kokonaan jääpi syrjälle; vasta yksilöisyyden kehitessä se sitten pääsee +yhä rikkaammaksi varttumaan. Mutta tunteiden sisältö on ensi aikoina +sittenkin kaikille yhteinen. Tällä asteella syntyvät nuo vienon suloiset, luonnonraikkaat kansanlaulut, joita kaikki kansat ovat -tuottaneet ja joiden kauniimpia kokoelmia on meidän Kanteletar. Niiden -aiheet eivät suuresti vaihtele: rakkauden riemut ja huolet, kodin -kaipaus, yksinäisyyden sumeat mielialat ja yleensä valojen ja varjojen -alituinen vaihtelu ihmissydämmessä. Ihmishenki, herättyänsä sisäisen -elämänsä tuntemiseen, aavistaa rajatonta tehtäväänsä, sen kokonaisuuden -äärettömyyttä, josta yksityishenki ei ole muuta kuin vähäinen -murto-osa, mutta ei voi vielä muodostaa itsellensä selvää miellettä -lähimmästä tarkoituksestansa: siitä tuo haikea halu, syvä ikävöiminen -johonkin tietymättömään päämäärään, tuo apea utuisuus, jota tavataan -vanhimmassa lyyrillisessä kansanrunoudessa. "Soitto on suruista tehty, -murehista muovaeltu." Näin on kaikessa kansanrunoudessa, ja etenkin -meidän suomalaisten lauluissa, joissa vieno surunvoittoisuus sekä -kansallisluonteen että erityisten olojen vaikutuksesta on erittäin -huomattava. Mutta surumielisten laulujen ohessa elämän iloisemmatkin -puolet vähittäin voittavat alaa. Suomen kansalle omituinen huumori -onkin luonut paljoa enemmän hilpeitä, leikillisiä lauluja, kuin mitä +tuottaneet ja joiden kauniimpia kokoelmia on meidän Kanteletar. Niiden +aiheet eivät suuresti vaihtele: rakkauden riemut ja huolet, kodin +kaipaus, yksinäisyyden sumeat mielialat ja yleensä valojen ja varjojen +alituinen vaihtelu ihmissydämmessä. Ihmishenki, herättyänsä sisäisen +elämänsä tuntemiseen, aavistaa rajatonta tehtäväänsä, sen kokonaisuuden +äärettömyyttä, josta yksityishenki ei ole muuta kuin vähäinen +murto-osa, mutta ei voi vielä muodostaa itsellensä selvää miellettä +lähimmästä tarkoituksestansa: siitä tuo haikea halu, syvä ikävöiminen +johonkin tietymättömään päämäärään, tuo apea utuisuus, jota tavataan +vanhimmassa lyyrillisessä kansanrunoudessa. "Soitto on suruista tehty, +murehista muovaeltu." Näin on kaikessa kansanrunoudessa, ja etenkin +meidän suomalaisten lauluissa, joissa vieno surunvoittoisuus sekä +kansallisluonteen että erityisten olojen vaikutuksesta on erittäin +huomattava. Mutta surumielisten laulujen ohessa elämän iloisemmatkin +puolet vähittäin voittavat alaa. Suomen kansalle omituinen huumori +onkin luonut paljoa enemmän hilpeitä, leikillisiä lauluja, kuin mitä tavallisesti otaksutaan, kun puhutaan lyyrillisen kansanrunoutemme -suruisuudesta. Muistakaamme esim. Kantelettaresta lauluja "Mitä me -tytöt suremme!" tai "Kaks' on kaunista kesällä". Että taas etelämaan -kansat (esim. romanilaiset), oman keveän ja vilkkaan luonteensa mukaan -erittäin kehittävät kansanrunouden iloisempaa puolta, on ihan +suruisuudesta. Muistakaamme esim. Kantelettaresta lauluja "Mitä me +tytöt suremme!" tai "Kaks' on kaunista kesällä". Että taas etelämaan +kansat (esim. romanilaiset), oman keveän ja vilkkaan luonteensa mukaan +erittäin kehittävät kansanrunouden iloisempaa puolta, on ihan luonnollista.</p> <p>Aikojen kuluessa laajentuu kansan-omaisen lyriikan piiri; suuret -tapaukset, tärkeät muutokset kansojen elämässä saattavat uusia tunteita -ja ajatuksia herumaan kansan sielusta; syvälle painuneet muistot -muodostuvat tarinoiksi ja säilyvät semmoisina tuleville polvikunnille. -Täten lyriikka taas lähestyy eepillistä runoutta; mutta se käyttää -näitä tarinoita toisella tavalla kuin kertomarunous, se vuodattaa -niihin omat lämpimät tunteensa. Näin syntyy englantilaisten ja +tapaukset, tärkeät muutokset kansojen elämässä saattavat uusia tunteita +ja ajatuksia herumaan kansan sielusta; syvälle painuneet muistot +muodostuvat tarinoiksi ja säilyvät semmoisina tuleville polvikunnille. +Täten lyriikka taas lähestyy eepillistä runoutta; mutta se käyttää +näitä tarinoita toisella tavalla kuin kertomarunous, se vuodattaa +niihin omat lämpimät tunteensa. Näin syntyy englantilaisten ja skotlantilaisten ballaadit, tanskalaisten sankarilaulut ("Kaempeviser") -y.m. Meilläkin on tällaisia lyyrillisiä kertoelmia, esim. "Eliinan +y.m. Meilläkin on tällaisia lyyrillisiä kertoelmia, esim. "Eliinan surma" ja "Kaloniemen neiti".</p> -<p>Mutta tällä edistys-asteella on lyriikka jo ehtinyt taiderunouden -rajalle. Samat olot, jotka kansanrunoudelle ovat antaneet näin runsaat -aineet, ovat siihen määrin edistäneet yksityishenkilöin itsenäisyyttä, -että heidän tunne-elämänsä pyrkii omavaraisesti ilmenemään; siitäpä -sitten kasvaa lyyrillinen taiderunous. Kaikkialla, missä tämä -itsenäisesti on ylennyt kansallisella pohjalla, ovat suuret aatteet tai +<p>Mutta tällä edistys-asteella on lyriikka jo ehtinyt taiderunouden +rajalle. Samat olot, jotka kansanrunoudelle ovat antaneet näin runsaat +aineet, ovat siihen määrin edistäneet yksityishenkilöin itsenäisyyttä, +että heidän tunne-elämänsä pyrkii omavaraisesti ilmenemään; siitäpä +sitten kasvaa lyyrillinen taiderunous. Kaikkialla, missä tämä +itsenäisesti on ylennyt kansallisella pohjalla, ovat suuret aatteet tai mahtavat taistelut sille maa-alaa valmistaneet. Kreikassa syntyi -lyriikka vasta noiden suurten muutosten perästä, jotka kukistivat -kuningasvallan ja monien kiistojen jälkeen laskivat päätäntövallan -kansan omiin käsiin; keskiajalla antoivat ristiretket yksityishengelle -sitä omantakeisuutta, joka tuotti trubaduurien ja minnesängerien -laulelmat. — Sitten lyyrillinen runous kehittyy yhä monipuolisemmaksi, -sitä myöten kuin uudet aatteet ja olosuhteet saattavat yksityishenkilön -sisäisen elämän moninaisempain vaikutusten alaiseksi. Sentähden -lyriikka, vaikka välittömän tunteen tuote, vasta korkeimmalla -sivistyskannalla ehtii täydellisimpään kukoistukseensa.</p> - -<p>Eri tunteet ja mielialat puhkeavat itsestään lauluksi. Laulu onkin +lyriikka vasta noiden suurten muutosten perästä, jotka kukistivat +kuningasvallan ja monien kiistojen jälkeen laskivat päätäntövallan +kansan omiin käsiin; keskiajalla antoivat ristiretket yksityishengelle +sitä omantakeisuutta, joka tuotti trubaduurien ja minnesängerien +laulelmat. — Sitten lyyrillinen runous kehittyy yhä monipuolisemmaksi, +sitä myöten kuin uudet aatteet ja olosuhteet saattavat yksityishenkilön +sisäisen elämän moninaisempain vaikutusten alaiseksi. Sentähden +lyriikka, vaikka välittömän tunteen tuote, vasta korkeimmalla +sivistyskannalla ehtii täydellisimpään kukoistukseensa.</p> + +<p>Eri tunteet ja mielialat puhkeavat itsestään lauluksi. Laulu onkin lyyrillisen runouden luonnollinen kannattaja, ja lyriikka on siis nimen-omaan <i>laulurunoutta</i>. Vanhimpina aikoina tosin kaikki -runous on laulannon yhteydessä; suuret epopeatkin ovat kauan kaikuneet -rhapsodien ja runonlaulajain huulilta, ennenkuin niitä ruvettiin +runous on laulannon yhteydessä; suuret epopeatkin ovat kauan kaikuneet +rhapsodien ja runonlaulajain huulilta, ennenkuin niitä ruvettiin muistoon kirjoittamaan. Mutta laulu ja soitto olivat silloin vaan -satunnainen verho, jonka epopea, itsenäisemmäksi varttuneena, heitti +satunnainen verho, jonka epopea, itsenäisemmäksi varttuneena, heitti hartioiltansa. Toisin on lyyrillisen runouden laita. Laulu on sen -sisimmäistä luontoa, sillä molempain lähde on sama: tunteet, -vaihtelevat mielialat. Mutta aikojen kuluessa on lyriikan alkuperäinen -luonto tässä kohden muuttunut; se on vetänyt piiriinsä monenlaisia -aineita, jotka eivät ole suorastaan tunteiden ilmauksia, ja niinmuodoin -irtaantunut laulannon toveruudesta. Sillä lyyrillisen runouden on määrä -antaa kuva ihmisen sisällisestä elämästä kokonaisuudessaan. Mutta jos -ei laulettavuus siis olekaan mikään välttämätön ehto kaikessa -lyyrillisessä runoudessa, niin se kumminkin pysyy tärkeänä -ominaisuutena siinä lajissa, jossa sen alkuluonto on puhtaimpana -säilynyt. Vaikka nykyaikana suurin osa varsinaisestakin lyriikasta on -sävelten apua vailla, niin jokainen tosi-lyyrillinen runoelma sekä -muotonsa että mielialansa puolesta kelpaisi laulettavaksi, jos -säveltäjä siihen keksisi nuotin. Mutta koska lyyrillinen runous -esittelee sitäkin sielunelämän puolta, jossa tunteiden ohessa muillakin -sieluntoiminnoilla on tärkeä sija, syntyy myöhempinä aikoina -semmoistakin lyyrillistä runoutta, joka ei sovi laulettavaksi.</p> - -<p>Lyyrillisen runouden tehtävä on tunne-elämän esittäminen. Mutta +sisimmäistä luontoa, sillä molempain lähde on sama: tunteet, +vaihtelevat mielialat. Mutta aikojen kuluessa on lyriikan alkuperäinen +luonto tässä kohden muuttunut; se on vetänyt piiriinsä monenlaisia +aineita, jotka eivät ole suorastaan tunteiden ilmauksia, ja niinmuodoin +irtaantunut laulannon toveruudesta. Sillä lyyrillisen runouden on määrä +antaa kuva ihmisen sisällisestä elämästä kokonaisuudessaan. Mutta jos +ei laulettavuus siis olekaan mikään välttämätön ehto kaikessa +lyyrillisessä runoudessa, niin se kumminkin pysyy tärkeänä +ominaisuutena siinä lajissa, jossa sen alkuluonto on puhtaimpana +säilynyt. Vaikka nykyaikana suurin osa varsinaisestakin lyriikasta on +sävelten apua vailla, niin jokainen tosi-lyyrillinen runoelma sekä +muotonsa että mielialansa puolesta kelpaisi laulettavaksi, jos +säveltäjä siihen keksisi nuotin. Mutta koska lyyrillinen runous +esittelee sitäkin sielunelämän puolta, jossa tunteiden ohessa muillakin +sieluntoiminnoilla on tärkeä sija, syntyy myöhempinä aikoina +semmoistakin lyyrillistä runoutta, joka ei sovi laulettavaksi.</p> + +<p>Lyyrillisen runouden tehtävä on tunne-elämän esittäminen. Mutta tunteita, noita vienoja hetken lapsia, ei voi semmoisinaan tuoda -kuuluviin. Himmeinä, epämääräisesti värähtelevinä ne liittyvät -mielteisiin; ne muodostavat tuon sielunelämän hämärän pohjan, josta -ajatukset ja pyrinnöt nousevat päivän valkeuteen; mutta itse puolestaan -ne piilevät sydämmen syvyydessä sanoin selittämättöminä, kaikilta -kätkettyinä. Niitä ei voi muulla tavoin ilmaista kuin niiden -mielikuvain avulla, joihin ne yhtyvät, ja näiden kautta itse tunteetkin -selviävät. Kuvausvoima rupeaa niiden apulaiseksi ja tulkiksi, ja yhtä -monilukuiset kuin mielteiden tahalliset ja tahattomat liittäytymiset -ovat runoudessa tunteiden ilmaisukeinot. Kuka voisi kaavoihin järjestää -fantasian vapaata leikkiä, sen tuottamia tuhatvärisiä kuvia? Toisinaan -runoilija murheissansa laulaa pettyneistä toiveistaan ja kuvailee -riemua, jonka niiden toteutuminen olisi tuottanut; toisinaan hän -esittelee uneksimaansa onnea, josta hänen fantasiansa luopi mitä -ihanimpia kuvia. Niin P. Cajander kauniissa runossansa "Tähdet" toivoo -voivansa tähtisarjasta vuodattaa siunausta yli köyhän isänmaamme, ja -samaten Runeberg, kuvataksensa uskollista rakkauttamme sitä kohtaan, -viittaa elämään loistossa ja kultapilvissä, "miss' itkien ei huoattais, -vaan tähtein riemun sielu sais", josta kuitenkin aina olisi halu "tähän -kurjaan kotihin". Ihanteellisuutta etsiessään runoilijan kuvausvoima -mielellään rakentelee vaikka kokonaisia maailmoja kaihonsa tai -luomishalunsa tyydyttämiseksi. Niin H. Heine vie lukijaa ihmemaahan, +kuuluviin. Himmeinä, epämääräisesti värähtelevinä ne liittyvät +mielteisiin; ne muodostavat tuon sielunelämän hämärän pohjan, josta +ajatukset ja pyrinnöt nousevat päivän valkeuteen; mutta itse puolestaan +ne piilevät sydämmen syvyydessä sanoin selittämättöminä, kaikilta +kätkettyinä. Niitä ei voi muulla tavoin ilmaista kuin niiden +mielikuvain avulla, joihin ne yhtyvät, ja näiden kautta itse tunteetkin +selviävät. Kuvausvoima rupeaa niiden apulaiseksi ja tulkiksi, ja yhtä +monilukuiset kuin mielteiden tahalliset ja tahattomat liittäytymiset +ovat runoudessa tunteiden ilmaisukeinot. Kuka voisi kaavoihin järjestää +fantasian vapaata leikkiä, sen tuottamia tuhatvärisiä kuvia? Toisinaan +runoilija murheissansa laulaa pettyneistä toiveistaan ja kuvailee +riemua, jonka niiden toteutuminen olisi tuottanut; toisinaan hän +esittelee uneksimaansa onnea, josta hänen fantasiansa luopi mitä +ihanimpia kuvia. Niin P. Cajander kauniissa runossansa "Tähdet" toivoo +voivansa tähtisarjasta vuodattaa siunausta yli köyhän isänmaamme, ja +samaten Runeberg, kuvataksensa uskollista rakkauttamme sitä kohtaan, +viittaa elämään loistossa ja kultapilvissä, "miss' itkien ei huoattais, +vaan tähtein riemun sielu sais", josta kuitenkin aina olisi halu "tähän +kurjaan kotihin". Ihanteellisuutta etsiessään runoilijan kuvausvoima +mielellään rakentelee vaikka kokonaisia maailmoja kaihonsa tai +luomishalunsa tyydyttämiseksi. Niin H. Heine vie lukijaa ihmemaahan, jossa lootoskukat loistavat ja kaikki on sopusointuisaa kauneutta. -Usein ilmiöt antavat aihetta jonkun kuvauksen tai tapaussarjan +Usein ilmiöt antavat aihetta jonkun kuvauksen tai tapaussarjan keksimiseen, johon tunteet saavat purkautua. Esim. Oksasen runossa -"Pikku Annan kuoltua" poismennyttä lasta kuvataan enkeliksi, joka vaan -hetkeksi oli laskeunut maan päälle ja yhäti pysyy isän suojelushenkenä. -Erkon pienessä runokappaleessa "Armaani syntyaika" rakastajan vilkas -tunne koko luonnosta hakee värejä mielitietyn armauden selittämiseksi. +"Pikku Annan kuoltua" poismennyttä lasta kuvataan enkeliksi, joka vaan +hetkeksi oli laskeunut maan päälle ja yhäti pysyy isän suojelushenkenä. +Erkon pienessä runokappaleessa "Armaani syntyaika" rakastajan vilkas +tunne koko luonnosta hakee värejä mielitietyn armauden selittämiseksi. — Runebergin runoelmassa "Lapsuudenmuistoja" ("Barndomsminnen") kaipauksen tunne palauttaa monenlaisia entisyyden muistoja, joihin verrataan aavistuksen luomia tulevaisuuden kuvia. Mutta nuo menneen -ajan muistot ovat tunteiden tuottajat, ja usein tunteita tällä tavalla -esitetään niiden mielikuvien kautta, joista ne johtuvat. Niin on -Oksasen "Savolaisen laulussa" ja saman tekijän pienissä runoissa -"Lapsuuteni paikoilta" ja "Kynälampi". Näin tapahtuu etenkin kaikissa -niissä lyriikan tuotteissa, joiden aineena on luonnon tai ihmis-elämän -— muun muassa tapaustenkin — kuvaileminen. Nämä muodostavat tärkeän -osan lyyrillisestä runoudesta ja otetaan edempänä erittäin puheeksi.</p> - -<p>Tällaiset kuvat ovat itsenäiset; ne ovat lyyrillisen tunteen välittömät -ilmaukset, joita tuodaan esiin, koska se, mitä runoilija tahtoo lausua, -ainoastaan niiden kautta voi tulla ilmi. Niistä tulee erottaa +ajan muistot ovat tunteiden tuottajat, ja usein tunteita tällä tavalla +esitetään niiden mielikuvien kautta, joista ne johtuvat. Niin on +Oksasen "Savolaisen laulussa" ja saman tekijän pienissä runoissa +"Lapsuuteni paikoilta" ja "Kynälampi". Näin tapahtuu etenkin kaikissa +niissä lyriikan tuotteissa, joiden aineena on luonnon tai ihmis-elämän +— muun muassa tapaustenkin — kuvaileminen. Nämä muodostavat tärkeän +osan lyyrillisestä runoudesta ja otetaan edempänä erittäin puheeksi.</p> + +<p>Tällaiset kuvat ovat itsenäiset; ne ovat lyyrillisen tunteen välittömät +ilmaukset, joita tuodaan esiin, koska se, mitä runoilija tahtoo lausua, +ainoastaan niiden kautta voi tulla ilmi. Niistä tulee erottaa kuvaannolliset lausetavat, jotka vaan tarkoittavat esitysmuotoa. Varsinaista kuvaannollisuuttakin lyriikka omituisen luonteensa mukaan -suuresti suosii. Mutta useasti nämä kuvien lajit tulevat hyvinkin +suuresti suosii. Mutta useasti nämä kuvien lajit tulevat hyvinkin likelle toisiansa. Niin olemme kuvalauseista puhuessamme huomanneet, -kuinka kokonaisen runon sisällys monesti pukeutuu vertauskuvan (etenkin +kuinka kokonaisen runon sisällys monesti pukeutuu vertauskuvan (etenkin allegorian) tai olijoitsemisen muotoon, ja varsinkin vertaukseen -lyyrillinen tunne mielellään purkauu silloinkin, kun se ei muodosta -runon varsinaista sisällystä. Schillerin kauniissa runoelmassa "Das -Mädchen aus der Fremde" kuvaillaan fantasiaa ihanaksi immeksi, joka -ihmisille jakelee lahjojansa; se on sekä personifikatsiooni että -allegoria. Siinä esitetty kuva on semmoisenaan runoilijan tunteiden ja -ajatusten ilmoittaja, ja lukijan arvattavaksi jääpi, ken tuo vieras +lyyrillinen tunne mielellään purkauu silloinkin, kun se ei muodosta +runon varsinaista sisällystä. Schillerin kauniissa runoelmassa "Das +Mädchen aus der Fremde" kuvaillaan fantasiaa ihanaksi immeksi, joka +ihmisille jakelee lahjojansa; se on sekä personifikatsiooni että +allegoria. Siinä esitetty kuva on semmoisenaan runoilijan tunteiden ja +ajatusten ilmoittaja, ja lukijan arvattavaksi jääpi, ken tuo vieras immyt on. Samanlaatuinen on Oksasen "Palannut runotar", vaikka -runottaren mainitseminen selvittää allegorian merkityksen. Toisissa -runoissa taas yksi vertauskuva hallitsee koko sisällystä, vaikka siihen -selityksenä liittyy se tunnemaailman tai ihmis-elämän kohta, jota -vertaus tarkoittaa. Tavallisesti joku luonnon ilmiö herättää tunteita -ja antaa runoilijalle aihetta mietteisiin. Hän istuu lähteen reunalla, +runottaren mainitseminen selvittää allegorian merkityksen. Toisissa +runoissa taas yksi vertauskuva hallitsee koko sisällystä, vaikka siihen +selityksenä liittyy se tunnemaailman tai ihmis-elämän kohta, jota +vertaus tarkoittaa. Tavallisesti joku luonnon ilmiö herättää tunteita +ja antaa runoilijalle aihetta mietteisiin. Hän istuu lähteen reunalla, katsellen, miten pilvet, valoisat, ruusunhohtavat ja tummat, raskaat, -kuvastuvat sen pintaan, ja siitä johtuu runoilijan mieleen, miten ilot -ja surut vaihtelevat hänen sielussaan (Runebergin "Lähteellä"). Taikka -hän antaa henkien laulaa veden synnystä, kuinka se tulee taivaasta ja -sinne palajaa, ja vertaa siihen ihmisen elämää (Goethen "Gesang der -Geister über den Wassern"). — Yhden vertauskuvan sijassa saattaa myös -olla yhtenäinen vertausten sarja; tätä muotoa tavataan erittäin Erkon -lyhyissä, mietelmäin-tapaisissa runoissa, esim.:</p> +kuvastuvat sen pintaan, ja siitä johtuu runoilijan mieleen, miten ilot +ja surut vaihtelevat hänen sielussaan (Runebergin "Lähteellä"). Taikka +hän antaa henkien laulaa veden synnystä, kuinka se tulee taivaasta ja +sinne palajaa, ja vertaa siihen ihmisen elämää (Goethen "Gesang der +Geister über den Wassern"). — Yhden vertauskuvan sijassa saattaa myös +olla yhtenäinen vertausten sarja; tätä muotoa tavataan erittäin Erkon +lyhyissä, mietelmäin-tapaisissa runoissa, esim.:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Puhjetessa kukka puhtahin,<br /></span> <span class="i0">Lehti tuorein hiirenkorvallisna.<br /></span> -<span class="i0">Kevähästä kesä kaunihin,<br /></span> +<span class="i0">Kevähästä kesä kaunihin,<br /></span> <span class="i0">Lintuin laulu silloin suloisinta.<br /></span> -<span class="i0">Aamusella päivä armahin,<br /></span> +<span class="i0">Aamusella päivä armahin,<br /></span> <span class="i0">Kastehelmen kukkaa suudellessa.<br /></span> <span class="i0">Lemmen kukan ensin puhjetessa<br /></span> -<span class="i0">Sydän sulin ompi neitosella.<br /></span> +<span class="i0">Sydän sulin ompi neitosella.<br /></span> </div></div> -<p>Vertausta muistuttaa semmoinen mielessä häilyvä, symbolin tapainen -kuva, joka, olematta vertailua, on jossakin yhteydessä lausuttavien -tunteiden kanssa, ja hämärästi niitä kuvailee; sillä molemmat ovat +<p>Vertausta muistuttaa semmoinen mielessä häilyvä, symbolin tapainen +kuva, joka, olematta vertailua, on jossakin yhteydessä lausuttavien +tunteiden kanssa, ja hämärästi niitä kuvailee; sillä molemmat ovat samanlaisten mielle-assosiatsioonien tuottamia. Sellaisia tavataan -usein kansanlaulujen alkusanoissa ja palaussäkeissä, niin esim. -Desdemonan laulussa,<a name="FNanchor_106" id="FNanchor_106"></a><a href="#Footnote_106" class="fnanchor">[106]</a> jossa harmahtavan viheriä paju on laulajan +usein kansanlaulujen alkusanoissa ja palaussäkeissä, niin esim. +Desdemonan laulussa,<a name="FNanchor_106" id="FNanchor_106"></a><a href="#Footnote_106" class="fnanchor">[106]</a> jossa harmahtavan viheriä paju on laulajan haikean mielialan eduskuva. Samaa laatua ovat nuo luonnonkuvat, jotka esim. serbialaisten runoissa ovat kertoelman valmistajina; toisinaan ne -suorastaan siihen johtavat, toisinaan ovat erinänsä. Niin alkaa tuo +suorastaan siihen johtavat, toisinaan ovat erinänsä. Niin alkaa tuo tunnettu "valitusruno Hassan Agan jalosta puolisosta", jonka Goethe on -kääntänyt saksaksi ja Runeberg ruotsiksi:</p> +kääntänyt saksaksi ja Runeberg ruotsiksi:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Säg, hvad hvitt syns där i djupa skogen?<br /></span> -<span class="i0">Ser man snö där eller ser man svanor?<br /></span> +<span class="i0">Säg, hvad hvitt syns där i djupa skogen?<br /></span> +<span class="i0">Ser man snö där eller ser man svanor?<br /></span> </div></div> -<p>Tällainen symbolinen tunnelmakuva voi myös ilmaantua ihan itsenäisenä, -josta lyyrillisessä runoudessa on paljon esimerkkejä; muistettakoon -vaan Goethen syvätunteista laulelmaa "Über allen Gipfeln ist Ruh".</p> - -<p>On vielä monta muuta keinoa, joilla lyyrillinen tunne pääsee -ilmenemään. Henkilön ulkonainen asento ja käytös osoittavat hänen -mielentilaansa: "Yksin istun ja lauleskelen, aikani on niin ikävä!" -Samoin paimen Goethen runoelmassa "Schäfers Klagelied" kertoilee, miten -hän vuorelta sauvansa nojassa katselee laaksoon, jossa hänen armaansa -ennen on asunut, ja kuinka hän sitten seuraa laumaansa tuonne alas ja -poimii kukkasia niityllä, tietämättä, kelle ne antaisi. Näin tunteita -kuvataan merkeillä, joista ne tunnetaan. Näitä merkkejä on sekin, kun -runoilija joskus ilmoittaa, ett'ei hän voi lausua ilmi, mitä hänen -sydämmessään liikkuu. — Vihdoin tunteet vielä saattavat yhtyä -monenlaisiin ajatuksiin ja tahdon ilmauksiin ja näiden kautta puhjeta +<p>Tällainen symbolinen tunnelmakuva voi myös ilmaantua ihan itsenäisenä, +josta lyyrillisessä runoudessa on paljon esimerkkejä; muistettakoon +vaan Goethen syvätunteista laulelmaa "Ãœber allen Gipfeln ist Ruh".</p> + +<p>On vielä monta muuta keinoa, joilla lyyrillinen tunne pääsee +ilmenemään. Henkilön ulkonainen asento ja käytös osoittavat hänen +mielentilaansa: "Yksin istun ja lauleskelen, aikani on niin ikävä!" +Samoin paimen Goethen runoelmassa "Schäfers Klagelied" kertoilee, miten +hän vuorelta sauvansa nojassa katselee laaksoon, jossa hänen armaansa +ennen on asunut, ja kuinka hän sitten seuraa laumaansa tuonne alas ja +poimii kukkasia niityllä, tietämättä, kelle ne antaisi. Näin tunteita +kuvataan merkeillä, joista ne tunnetaan. Näitä merkkejä on sekin, kun +runoilija joskus ilmoittaa, ett'ei hän voi lausua ilmi, mitä hänen +sydämmessään liikkuu. — Vihdoin tunteet vielä saattavat yhtyä +monenlaisiin ajatuksiin ja tahdon ilmauksiin ja näiden kautta puhjeta ilmoille. Runouden kielellinen muoto vie tietysti aina ajatusten -esittelemiseen; mutta yleisiä ajatelmia tuodaan etenkin mietelyriikassa -esiin. Lämpimän innon vaikuttamia tahdon ilmauksia, niinkuin -kehoituksia y.m., tavataan lyyrillisessä runoudessa, esim. Suonion -reippaassa "Suksimiesten laulussa": "Ylös, Suomen pojat nuoret" j.n.e.</p> +esittelemiseen; mutta yleisiä ajatelmia tuodaan etenkin mietelyriikassa +esiin. Lämpimän innon vaikuttamia tahdon ilmauksia, niinkuin +kehoituksia y.m., tavataan lyyrillisessä runoudessa, esim. Suonion +reippaassa "Suksimiesten laulussa": "Ylös, Suomen pojat nuoret" j.n.e.</p> -<p>Mutta, niinkuin jo ylempänä sanottiin, turhaan koettelisi +<p>Mutta, niinkuin jo ylempänä sanottiin, turhaan koettelisi luetella kaikkia eri muotoja, joissa tunteet saattavat tulla ilmi havainnollisten mielikuvien kautta. Olkoot sen sijaan muutamat -esimerkit osoituksena siitä, kuinka tunteiden ilmaisukeinot voivat -tulla käytäntöön.</p> +esimerkit osoituksena siitä, kuinka tunteiden ilmaisukeinot voivat +tulla käytäntöön.</p> <p>Ennen olen huomauttanut, kuinka P. Cajanderin runossa "Saaren impi" -talvisen luonnon kuva yhtyy tytön tunteisiin; mutta samassa runossa -neito niitä kuvailee oman tilansakin esittämisellä:</p> +talvisen luonnon kuva yhtyy tytön tunteisiin; mutta samassa runossa +neito niitä kuvailee oman tilansakin esittämisellä:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Täss' istun nyt ja itken, kun päivä umpeen käy,<br /></span> -<span class="i0">Ja itken taas, kun alkaa päivä uusi, j.n.e.<br /></span> +<span class="i0">Täss' istun nyt ja itken, kun päivä umpeen käy,<br /></span> +<span class="i0">Ja itken taas, kun alkaa päivä uusi, j.n.e.<br /></span> </div></div> -<p>Sievällä tavalla yhtyy runoilijan oman tilan ja ulkonaisen tapahtuman -kuvaileminen vertaukseen Irenen pienessä runossa "Hiiloksella":</p> +<p>Sievällä tavalla yhtyy runoilijan oman tilan ja ulkonaisen tapahtuman +kuvaileminen vertaukseen Irenen pienessä runossa "Hiiloksella":</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Täss' istun suojassani<br /></span> +<span class="i0">Täss' istun suojassani<br /></span> <span class="i0">Ja katson hiilokseen,<br /></span> <span class="i0">Se leimuaa, se hehkuu<br /></span> <span class="i0">Ja hiipuu hiljalleen.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Noin sydämmessä mulla<br /></span> -<span class="i0">Myös tunteet vaihtelee,<br /></span> +<span class="i0">Noin sydämmessä mulla<br /></span> +<span class="i0">Myös tunteet vaihtelee,<br /></span> <span class="i0">Ne leimuaa, ne hehkuu<br /></span> <span class="i0">Ja hiipuu hiljalleen.<br /></span> </div></div> -<p>Mutta kääntykäämme muita lyyrillisen runouden puolia tarkastamaan. -Koska lyyrillinen runous ilmoittaa, mitä yksityishenkilö tuntee jonakin -erityisenä hetkenä, niin koko sen luonne viittaa nykyaikaan samoin kuin +<p>Mutta kääntykäämme muita lyyrillisen runouden puolia tarkastamaan. +Koska lyyrillinen runous ilmoittaa, mitä yksityishenkilö tuntee jonakin +erityisenä hetkenä, niin koko sen luonne viittaa nykyaikaan samoin kuin kertomarunous entisyyteen. Vaihtelevat tunteet ovat hetken lapsia, ja -sentähden kaikki lyyrillisyys, tarkkaan katseltuna, on tilapäärunoutta -— tietysti ei, niinkuin tätä sanaa usein ymmärretään: jostain -ulkonaisesta, enemmän tai vähemmän epärunollisesta syystä, ilman -sisällistä pakkoa, syntynyttä runoutta, vaan korkeammassa, paremmassa -merkityksessä. Mutta nykyhetkeen sulkeutuu sekä entisyys että -tulevaisuus, ja näiden ympärille valuu sen lyyrillinen tunnelma. -Useinpa runotar tämän valtaamana utumielin katsahtelee muinaisiin -päiviin tai silmäilee pelon ja toivon vaiheella tuntematonta +sentähden kaikki lyyrillisyys, tarkkaan katseltuna, on tilapäärunoutta +— tietysti ei, niinkuin tätä sanaa usein ymmärretään: jostain +ulkonaisesta, enemmän tai vähemmän epärunollisesta syystä, ilman +sisällistä pakkoa, syntynyttä runoutta, vaan korkeammassa, paremmassa +merkityksessä. Mutta nykyhetkeen sulkeutuu sekä entisyys että +tulevaisuus, ja näiden ympärille valuu sen lyyrillinen tunnelma. +Useinpa runotar tämän valtaamana utumielin katsahtelee muinaisiin +päiviin tai silmäilee pelon ja toivon vaiheella tuntematonta tulevaisuutta kohti, ja vienonhaikea tunne kaiken katoovaisuudesta -saattaa laulun sanat hänen huulilleen.</p> +saattaa laulun sanat hänen huulilleen.</p> <p>Toiseksi lyriikan hetken-omainen luonne supistaa sen tuotteiden -laajuuden, eikä yksityinen runo siis anna laveata ja täydellistä -maailmankuvaa; mutta useammat runot yhdessä, esim. jonkun runoilijan -kaikki tärkeimmät tuotteet tai erityisen aikakauden koko lyriikka, -saattavat kyllä selvästi ilmaista jonkun runoilijan tai aikakauden -yleisen katsantotavan. Jollei yksityinen laulurunoelma voikaan elämää +laajuuden, eikä yksityinen runo siis anna laveata ja täydellistä +maailmankuvaa; mutta useammat runot yhdessä, esim. jonkun runoilijan +kaikki tärkeimmät tuotteet tai erityisen aikakauden koko lyriikka, +saattavat kyllä selvästi ilmaista jonkun runoilijan tai aikakauden +yleisen katsantotavan. Jollei yksityinen laulurunoelma voikaan elämää laajemmalti kuvata, niin se kumminkin huokuu sen kansakunnan ja muun -ympäristön henkeä ja tuntemistapaa, jonka keskuudessa se on syntynyt. -Syystäpä tätä lyriikan henkeä on verrattu vienoon, sen tuotteista -lehahtelevaan lemuun, joka muistuttaa niiden syntymämaata ja kotoista -ilmastoa ja ikäänkuin siirtää meidät näiden keskelle. Jos eepillinen -runous mahtavalla siveltimellä maalailee eteemme loistavavärisen +ympäristön henkeä ja tuntemistapaa, jonka keskuudessa se on syntynyt. +Syystäpä tätä lyriikan henkeä on verrattu vienoon, sen tuotteista +lehahtelevaan lemuun, joka muistuttaa niiden syntymämaata ja kotoista +ilmastoa ja ikäänkuin siirtää meidät näiden keskelle. Jos eepillinen +runous mahtavalla siveltimellä maalailee eteemme loistavavärisen puutarhan, niin laulurunouden lauhkea tuulonen puhaltelee luoksemme sen kukkasien ihanaa tuoksua. Mutta kun kaikkien kansojen ja aikojen -lyyrilliset runoelmat yhdistetään, silloin näyttäytyy maailma -semmoisena, kuin se sisäkohtaisesti kuvasteleikse ihmismielen -syvyydessä. Oikeinpa sen oivalsi Herder kootessansa "kansojen äänet" +lyyrilliset runoelmat yhdistetään, silloin näyttäytyy maailma +semmoisena, kuin se sisäkohtaisesti kuvasteleikse ihmismielen +syvyydessä. Oikeinpa sen oivalsi Herder kootessansa "kansojen äänet" jaloksi yhteislaulannoksi ihmiskunnan mielialoja ilmoittamaan.</p> -<p>Nykyhetkessä — niin äsken sanottiin — lyyrillinen tunne tajuaa +<p>Nykyhetkessä — niin äsken sanottiin — lyyrillinen tunne tajuaa entisyyden ja tulevaisuuden. Entisyys on nykyisen mielialan emo, niinkuin vastaiset tunteet ovat sen lapsia. Lyyrillinen mielentila ja -siitä puhkeava runoilu on yksityisessä ihmisessä, samoin kuin -kansojenkin elämässä, runsaan kokemuksen hedelmä. Usein kyllä tämä +siitä puhkeava runoilu on yksityisessä ihmisessä, samoin kuin +kansojenkin elämässä, runsaan kokemuksen hedelmä. Usein kyllä tämä kokemus saattaa olla haikeata, surusta sukeunutta ja kaiho antaakin -enimmiten mielelle sen apean sumeuden ja hellän hentouden, joka +enimmiten mielelle sen apean sumeuden ja hellän hentouden, joka utuharsollaan verhoilee niin monta lyriikan tuotetta. "Mene korpeen, -elä siellä yksinäsi, ikävissäsi, ja sinä olet oppiva runoilemisen -taidon", oli vanhan eukon neuvo Castrénille, joka häneltä runoja -tiedusteli. Ja jos tarkastaa lyriikan kenttää, huomaa pian +elä siellä yksinäsi, ikävissäsi, ja sinä olet oppiva runoilemisen +taidon", oli vanhan eukon neuvo Castrénille, joka häneltä runoja +tiedusteli. Ja jos tarkastaa lyriikan kenttää, huomaa pian surunvoittoisten runojen luvun suuremmaksi kuin ilomielisten. Se tulee -kaiketi siitä, että kaihoisa mieliala etupäässä vie ihmistä omiin -tunteisiinsa syventymään ja niitä runoissa ilmi lausumaan; iloisena -ollessaan hän harvemmin tuntee tällaista tarvetta, koska hänen -huomionsa pääasiallisesti kääntyy ulkonaisiin oloihin. Mutta siitä ei -saa päättää, ett'eivät iloinen mieli ja elämän valopuolet kykene -lyyrillistä runoutta tuottamaan; päinvastoin mielihyvän tunteet aina +kaiketi siitä, että kaihoisa mieliala etupäässä vie ihmistä omiin +tunteisiinsa syventymään ja niitä runoissa ilmi lausumaan; iloisena +ollessaan hän harvemmin tuntee tällaista tarvetta, koska hänen +huomionsa pääasiallisesti kääntyy ulkonaisiin oloihin. Mutta siitä ei +saa päättää, ett'eivät iloinen mieli ja elämän valopuolet kykene +lyyrillistä runoutta tuottamaan; päinvastoin mielihyvän tunteet aina ovat osoittauneet voimallisiksi vaikuttimiksi: saavutettu onni, -rakkauden riemu, hehkuva innostus ovat aiheuttaneet monta lyyrillistä -runoa. Ja onhan lyyrillisen runouden sisältö sangen usein suorastaan -leikillistä, koomillista laatua. Lahjat ovat monenlaiset ja kullakin on +rakkauden riemu, hehkuva innostus ovat aiheuttaneet monta lyyrillistä +runoa. Ja onhan lyyrillisen runouden sisältö sangen usein suorastaan +leikillistä, koomillista laatua. Lahjat ovat monenlaiset ja kullakin on omansa, — sanoo runoilija Jatgeir Ibsenin "Kuninkaan-aluissa", ja -vaikka hänellä on "murheen lahja", saattaa toisella olla runoilemisen -aiheena leikin tai tyytyväisyyden tunteet. Tai ehkä Suomen runotar -oikeimmin on osannut kuvata sitä tyyntä, ilon ja kaihon sekaista -mielialaa, josta laulun virta enimmiten kumpuilee, kun immestä kertoo:</p> +vaikka hänellä on "murheen lahja", saattaa toisella olla runoilemisen +aiheena leikin tai tyytyväisyyden tunteet. Tai ehkä Suomen runotar +oikeimmin on osannut kuvata sitä tyyntä, ilon ja kaihon sekaista +mielialaa, josta laulun virta enimmiten kumpuilee, kun immestä kertoo:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Ei se impi itkenynnä,<br /></span> +<span class="i0">Ei se impi itkenynnä,<br /></span> <span class="i0">Ei varsin ilonnutkana,<br /></span> -<span class="i0">Ilman lauloi itseksensä,<br /></span> +<span class="i0">Ilman lauloi itseksensä,<br /></span> <span class="i0">Lauloi iltansa kuluksi,<br /></span> <span class="i0">Sulhon toivossa tulevan,<br /></span> <span class="i0">Armahansa aikehessa.<br /></span> </div></div> -<p>Sillä vaikka laulurunouden vaikuttavimmat sävelet tunkeuvatkin sielun -syvimmästä pohjasta, katkeran surun tai valtaavan innostuksen -synnyttäminä, niin taiteen pyhyys kuitenkin vaatii rauhallisempaa -mielentilaa. Älköön runoilija tuskiensa pyörteessä tai intohimonsa -vallassa laskeko tunteensa ääntä kajahtamaan; tyyntyköön ensin mielen +<p>Sillä vaikka laulurunouden vaikuttavimmat sävelet tunkeuvatkin sielun +syvimmästä pohjasta, katkeran surun tai valtaavan innostuksen +synnyttäminä, niin taiteen pyhyys kuitenkin vaatii rauhallisempaa +mielentilaa. Älköön runoilija tuskiensa pyörteessä tai intohimonsa +vallassa laskeko tunteensa ääntä kajahtamaan; tyyntyköön ensin mielen myrsky, puhdistukoot tunteet aineellisuuden tomusta, ennenkuin ne kohoavat runouden pyhille kukkuloille. Onhan monesti kuultu lauluja -semmoisia, joita vielä painaa kaikki tämän matoisen maailman tuska ja +semmoisia, joita vielä painaa kaikki tämän matoisen maailman tuska ja huoli, joissa viha ja kosto riehuvat tai onneton intohimo "kuumeesta -vapisevalla kädellä" kuvailee omaa kurjuuttansa. Vasta kun ankarin -kiihtymys on lauhtunut, on otollinen hetki sitä taiteellisesti -esittää. Silloin katoo sen paljas persoonallinen luonne ja se saa +vapisevalla kädellä" kuvailee omaa kurjuuttansa. Vasta kun ankarin +kiihtymys on lauhtunut, on otollinen hetki sitä taiteellisesti +esittää. Silloin katoo sen paljas persoonallinen luonne ja se saa yleis-inhimillisen merkityksen; runoilijalle itselleenkin se samalla on vapautuksen keino.</p> -<p>Näistä viittauksista selvinnee lyyrillisen runouden alkuluonne; -katsokaamme, millaiseksi sen esitystapa ja sen ulkomuoto tämän johdosta -muodostuu. Ylempänä jo sanottiin lyyrillisen runoelman olevan lyhyen, -laveudeltaan ahtaisiin rajoihin supistetun. Sen esityslaatu on yleensä -eepillisen suora vastakohta; se ei aseta sisältöänsä tyystin -maalattuna, avarana maailmankuvana silmiemme eteen, vaan jättää +<p>Näistä viittauksista selvinnee lyyrillisen runouden alkuluonne; +katsokaamme, millaiseksi sen esitystapa ja sen ulkomuoto tämän johdosta +muodostuu. Ylempänä jo sanottiin lyyrillisen runoelman olevan lyhyen, +laveudeltaan ahtaisiin rajoihin supistetun. Sen esityslaatu on yleensä +eepillisen suora vastakohta; se ei aseta sisältöänsä tyystin +maalattuna, avarana maailmankuvana silmiemme eteen, vaan jättää pikemmin tarkoituksensa kuulijan arvattavaksi, aina vaan viitaten -tunteeseen, jota sanat vaan vaillinaisesti selittävät. Se katkaisee +tunteeseen, jota sanat vaan vaillinaisesti selittävät. Se katkaisee usein ajatusten juoksun ohjatakseen ne uudelle uralle ja menee nopeasti asiasta toiseen. Kuvalauseista se mieluummin valitsee rohkean ja -pontevan metaforan kuin tarkasti selittelevän vertauksen. Suunnittelu -on, eepilliseen runouteen verrattuna, höllempi, tarkkaa sääntöä -noudattamaton. Mielikuvat seuraavat toisiansa siinä järjestyksessä, -kuin ne sukeltavat esiin runoilijan mielessä, eikä minkään -objektiivisen säännön mukaan. Lyyrillistä runoa tarkastettaessa -huomataan kuitenkin kolme pääosaa eli tunne-astetta: tunnelman -puhkeaminen ja yltyminen, sen täyteen voimaansa pääseminen ja -lopullinen rauhoittuminen; mutta eri tapauksissa nämä yhtyvät toisiinsa +pontevan metaforan kuin tarkasti selittelevän vertauksen. Suunnittelu +on, eepilliseen runouteen verrattuna, höllempi, tarkkaa sääntöä +noudattamaton. Mielikuvat seuraavat toisiansa siinä järjestyksessä, +kuin ne sukeltavat esiin runoilijan mielessä, eikä minkään +objektiivisen säännön mukaan. Lyyrillistä runoa tarkastettaessa +huomataan kuitenkin kolme pääosaa eli tunne-astetta: tunnelman +puhkeaminen ja yltyminen, sen täyteen voimaansa pääseminen ja +lopullinen rauhoittuminen; mutta eri tapauksissa nämä yhtyvät toisiinsa monella monituisella tavalla.</p> -<p>Lyyrillistä runoutta on verrattu säveltaiteeseen. Molemmat perustuvat -tunteeseen ja koettavat saada ilmi, mitä sisimmässä sydämmessä liikkuu. -Tämä niiden sukulaisuus tulee monella tavalla näkyviin. Lyyrillisen -runouden ja laulannon keskinäisestä suhteesta on jo ylempänä puhuttu. -Mutta se ilmaantuu etenkin siinä, että lyriikka ulkonaisestikin, -runomitassa ja soinnussa, pyytää kuvailla erilaisia tunteita ja +<p>Lyyrillistä runoutta on verrattu säveltaiteeseen. Molemmat perustuvat +tunteeseen ja koettavat saada ilmi, mitä sisimmässä sydämmessä liikkuu. +Tämä niiden sukulaisuus tulee monella tavalla näkyviin. Lyyrillisen +runouden ja laulannon keskinäisestä suhteesta on jo ylempänä puhuttu. +Mutta se ilmaantuu etenkin siinä, että lyriikka ulkonaisestikin, +runomitassa ja soinnussa, pyytää kuvailla erilaisia tunteita ja mielialoja. Sen takia se suosiikin vaihtelevia runomittoja ja taipuu -yhdistämään säkeet säkeistöiksi, vieläpä toisinaan, niinkuin -muinaiskreikkalainen lyriikka, säkeistöt stroofiryhmiksi. Uudemmassa -runoudessa säkeiden moninaisuutta korvaa loppusointu, joka +yhdistämään säkeet säkeistöiksi, vieläpä toisinaan, niinkuin +muinaiskreikkalainen lyriikka, säkeistöt stroofiryhmiksi. Uudemmassa +runoudessa säkeiden moninaisuutta korvaa loppusointu, joka varsinaisesti kuuluu lyyrillisen runouden luontoon. Soinnulla onkin lyriikassa monta vertaa suurempi merkitys kuin muilla runouden aloilla; -mutta senvuoksi ei olekaan missään muualla niin lähellä se vaara, johon -ennen olemme viitanneet, että nimittäin runollisuuden sijaan tulee +mutta senvuoksi ei olekaan missään muualla niin lähellä se vaara, johon +ennen olemme viitanneet, että nimittäin runollisuuden sijaan tulee paljas ulkonainen sointuisuus. Toisellakin tavalla lyyrillinen runous -helposti voipi eksyä säveltaiteen yksin-omaiselle alueelle: siten, että -se ottaa esitelläksensä vaan utuisia, epäselviä tunteita ilman -varsinaista sisällystä.</p> +helposti voipi eksyä säveltaiteen yksin-omaiselle alueelle: siten, että +se ottaa esitelläksensä vaan utuisia, epäselviä tunteita ilman +varsinaista sisällystä.</p> -<p>Näiden yleisten mietelmien jälkeen meidän tulee katsoa lyyrillisen +<p>Näiden yleisten mietelmien jälkeen meidän tulee katsoa lyyrillisen runouden eri lajeja.</p> <hr class="tb" /> -<p>Eri runoudenlajeissa syntyy monenlaisia vivahduksia siitä, että kunkin -lajin luonto täydellisesti hallitsee muutamia sen tuotteita, mutta -toiset muistuttavat jotain muuta runouden päälajia tai muutoin +<p>Eri runoudenlajeissa syntyy monenlaisia vivahduksia siitä, että kunkin +lajin luonto täydellisesti hallitsee muutamia sen tuotteita, mutta +toiset muistuttavat jotain muuta runouden päälajia tai muutoin viittaavat ulkopuolelle sen rajoja. Niin tapahtuu lyriikankin alalla. -Lyyrillinen runous vaatii mielen täydellistä syventymistä julki -lausuttavaan tunteeseen, ja tällaista tavataankin useimmissa sen +Lyyrillinen runous vaatii mielen täydellistä syventymistä julki +lausuttavaan tunteeseen, ja tällaista tavataankin useimmissa sen tuotteissa. Mutta etenkin vanhimpina aikoina, kun lyriikka ensin rupee -muodostumaan ja ihmisen sisäinen elämä vielä pääasiallisesti on -ulkonaisen havainnon kannalla, saattaa tapahtua, että ylevä esine siinä -määrässä herättää ihmettelyä ja ihailua runoilijan mielessä, että hänen -tunteensa sitä kohtaan ilmaikse vaan sen jalouden esittämisessä. -Ulkokohtaisuus vielä kokonaan hallitsee mielikuvitusta, niin ettei hän -voi sitä täydellisesti omaksensa omistaa; hän vaan kaukaa sitä -katselee, rohkenematta sitä lähestyä. Tätä laatua ovat varsinkin -muinais-aikojen hymnit eli ylistysvirret jumaluuden kunniaksi, ja tämä +muodostumaan ja ihmisen sisäinen elämä vielä pääasiallisesti on +ulkonaisen havainnon kannalla, saattaa tapahtua, että ylevä esine siinä +määrässä herättää ihmettelyä ja ihailua runoilijan mielessä, että hänen +tunteensa sitä kohtaan ilmaikse vaan sen jalouden esittämisessä. +Ulkokohtaisuus vielä kokonaan hallitsee mielikuvitusta, niin ettei hän +voi sitä täydellisesti omaksensa omistaa; hän vaan kaukaa sitä +katselee, rohkenematta sitä lähestyä. Tätä laatua ovat varsinkin +muinais-aikojen hymnit eli ylistysvirret jumaluuden kunniaksi, ja tämä laulurunouden laji on <i>ylistyslyriikka (hymnillinen lyriikka)</i>. — Toisen lajin muodostaa <i>varsinainen lyriikka</i>, jossa itsekohtainen tunne on voitolla ja joka siis paraiten vastaa lyyrillisen runouden -periluontoa. Mutta tunteita kuvatessaan runouden täytyy turvata -kaikenlaisiin kuviin, niinkuin ennen on mainittu, ja nämä kuvat -saattavat siinäkin määrässä syrjäyttää runoilijan oman persoonan, että -hän suorastaan kertomuksen muodossa esittelee tunteitansa. Täten -varsinaisesta lyriikasta vielä sukeaa erityinen objektiivinen laji, +periluontoa. Mutta tunteita kuvatessaan runouden täytyy turvata +kaikenlaisiin kuviin, niinkuin ennen on mainittu, ja nämä kuvat +saattavat siinäkin määrässä syrjäyttää runoilijan oman persoonan, että +hän suorastaan kertomuksen muodossa esittelee tunteitansa. Täten +varsinaisesta lyriikasta vielä sukeaa erityinen objektiivinen laji, <i>kertovainen lyriikka</i>, joka viittaa eepilliseen runouteen. — -Mutta tunteita tuodaan vielä julki yhdistämällä ne ajatuksiin tai +Mutta tunteita tuodaan vielä julki yhdistämällä ne ajatuksiin tai pyrkimyksiin; jos ajatuksellinen puoli silloin saa ylivallan, syntyy <i>miete- eli ajatuslyriikka</i>.</p> -<p>Asiaa sopii ajatella näin. Lähinnä eepillisen runouden objektiivisuutta +<p>Asiaa sopii ajatella näin. Lähinnä eepillisen runouden objektiivisuutta on ylistyslyriikka. Mahtavan aatteen valtaamana runoilija pysyy -kunnioittavassa kaukaisuudessa erillään tunteensa esineestä; hän ei voi -muulla keinoin lausua tunteitaan kuin sitä kuvailemalla; runoelman -aihe ei ilmaannu vielä hänen sydämmessään vaikuttavana voimana. -Sellaisena se esiintyy vasta varsinaisessa lyriikassa. Siinä +kunnioittavassa kaukaisuudessa erillään tunteensa esineestä; hän ei voi +muulla keinoin lausua tunteitaan kuin sitä kuvailemalla; runoelman +aihe ei ilmaannu vielä hänen sydämmessään vaikuttavana voimana. +Sellaisena se esiintyy vasta varsinaisessa lyriikassa. Siinä itsekohtainen tunteellisuus on puhkaissut kuorensa, ja runoilija ottaa -ympärillä olevan maailman omaan sieluunsa ja esittelee sitä oman -erikoisluonteensa heijastamana kuvana. Tavallisesti hän tekee omat -tunteensa runojen pääaineeksi; mutta usein hän ne ilmaisee kuvailemalla -syitä, jotka niihin antavat aihetta. — Viimein runoilija kääntyy omia -tunteitansa mietiskelemään ja irroittaa niinmuodoin taas niiden -sisällyksen omasta itsestään, asettaen ne ajatuksina henkisen silmänsä -eteen. Tämä on kolmas aste mietelyriikka.</p> - -<p>Näin saadaan nuo kolme lajia, joihin vanhastaan on ollut tapana jakaa -lyyrillistä runoutta; muutamat järjestävät ne toisella tavalla, esim. -yhdistämällä ylistys- ja mietelyriikan ja asettamalla kertovaisen -lyriikan eri lajiksi, kuitenkin pysyen tuossa säännöllisessä +ympärillä olevan maailman omaan sieluunsa ja esittelee sitä oman +erikoisluonteensa heijastamana kuvana. Tavallisesti hän tekee omat +tunteensa runojen pääaineeksi; mutta usein hän ne ilmaisee kuvailemalla +syitä, jotka niihin antavat aihetta. — Viimein runoilija kääntyy omia +tunteitansa mietiskelemään ja irroittaa niinmuodoin taas niiden +sisällyksen omasta itsestään, asettaen ne ajatuksina henkisen silmänsä +eteen. Tämä on kolmas aste mietelyriikka.</p> + +<p>Näin saadaan nuo kolme lajia, joihin vanhastaan on ollut tapana jakaa +lyyrillistä runoutta; muutamat järjestävät ne toisella tavalla, esim. +yhdistämällä ylistys- ja mietelyriikan ja asettamalla kertovaisen +lyriikan eri lajiksi, kuitenkin pysyen tuossa säännöllisessä kolmijaossa. Kaikissa tapauksissa kertovaisessa lyriikassa on niin -paljon erikoisluonnetta, että se olisi erittäin tarkastettava. Jos siis -luopuu tuosta tavanmukaisesta kolmiluvusta, sopii otaksua neljä +paljon erikoisluonnetta, että se olisi erittäin tarkastettava. Jos siis +luopuu tuosta tavanmukaisesta kolmiluvusta, sopii otaksua neljä lyyrillisen runouden lajia: <i>ylistyslyriikka, varsinainen lyriikka, kertovainen lyriikka ja mietelyriikka</i>.</p> -<p>Ylempänä jo mainittiin, että <i>ylistyslyriikan</i> tärkeimmät tuotteet +<p>Ylempänä jo mainittiin, että <i>ylistyslyriikan</i> tärkeimmät tuotteet ovat muinaiskansojen <i>hymnit</i> jumaluuden kunniaksi. Vanhimmat -tunnetut ovat indialaisten Veda-kirjoissa. Ne vievät meidät siihen -aikakauteen, jolloin eepillisyys ja lyyrillisyys eivät vielä olleet -toisistaan eronneet. Muistomerkkejä samalta ajalta, vaikka paljoa -myöhemmin syntyneitä, ovat n.s. Homeron hymnit; ne olivat oikeastaan +tunnetut ovat indialaisten Veda-kirjoissa. Ne vievät meidät siihen +aikakauteen, jolloin eepillisyys ja lyyrillisyys eivät vielä olleet +toisistaan eronneet. Muistomerkkejä samalta ajalta, vaikka paljoa +myöhemmin syntyneitä, ovat n.s. Homeron hymnit; ne olivat oikeastaan "prooimioita", alkurunoja, joilla rhapsodien oli tapana aloittaa -esityksiänsä; suuremmat niistä ylistävät sitä jumalaa, jonka juhlina +esityksiänsä; suuremmat niistä ylistävät sitä jumalaa, jonka juhlina kilpalaulajaiset pidettiin, ja ovat luonteeltaan milt'ei aivan -eepillisiä. Ne alkavat muutamilla sanoilla ylistettävän jumalan -kunniaksi, jonka jälkeen kertoillaan hänen töistään ja toimistaan. -Kauniita kuvauksia sisältää esim. hymni Afroditelle; siinä ensin +eepillisiä. Ne alkavat muutamilla sanoilla ylistettävän jumalan +kunniaksi, jonka jälkeen kertoillaan hänen töistään ja toimistaan. +Kauniita kuvauksia sisältää esim. hymni Afroditelle; siinä ensin mainitaan, miten kaikki olennot, niin jumalat ja kuolon-alaiset ihmiset -kuin myös linnut ja muut eläimet, ovat hänelle kuuliaiset, vaan kolme -ei taivu hänen valtansa alle: ei sinisilmä Athene, ei kultanuoli -Artemis eikä Histia, ikuinen impi; näitä hän ei saa voitetuksi, mutta -muuten häntä miellyttää lemmensiteillä yhdistää jumalat ja kuolevaiset. -Sentähden Zeus päätti kostoksi kiinnittää hänetkin kuolon-alaiseen -urooseen ja loi hänen mieleensä sulorakkauden Troian kuninkaan poikaa +kuin myös linnut ja muut eläimet, ovat hänelle kuuliaiset, vaan kolme +ei taivu hänen valtansa alle: ei sinisilmä Athene, ei kultanuoli +Artemis eikä Histia, ikuinen impi; näitä hän ei saa voitetuksi, mutta +muuten häntä miellyttää lemmensiteillä yhdistää jumalat ja kuolevaiset. +Sentähden Zeus päätti kostoksi kiinnittää hänetkin kuolon-alaiseen +urooseen ja loi hänen mieleensä sulorakkauden Troian kuninkaan poikaa Ankhisesta kohtaan, joka — kauneudeltaan jumalain vertaisena — -karjaansa kaitsi monihetteisen Idavuoren rinteillä. Ja lemmen jumalatar -riensi Kyproon hyvätuoksuiseen temppeliinsä, jossa Sulottaret häntä +karjaansa kaitsi monihetteisen Idavuoren rinteillä. Ja lemmen jumalatar +riensi Kyproon hyvätuoksuiseen temppeliinsä, jossa Sulottaret häntä kaunistelivat, ja loistavissa vaatteissa, kullalla koristettuna, -Afrodite kiirehtii Troiaa kohden. Sitten seuraa hento, viehättävän +Afrodite kiirehtii Troiaa kohden. Sitten seuraa hento, viehättävän idyllin tapainen tarina Afroditen ja Ankhiseen lemmen seikoista, ihan -eepillisesti esitettynä. Sen raittiissa luonnollisuudessa ja +eepillisesti esitettynä. Sen raittiissa luonnollisuudessa ja yksinkertaisessa, vaan samalla vienossa runollisuudessa huokuu -tosi-homerolainen henki. Hymni päättyy muutamilla tervehdys- eli -oikeammin jäähyväissanoilla Afroditelle.</p> +tosi-homerolainen henki. Hymni päättyy muutamilla tervehdys- eli +oikeammin jäähyväissanoilla Afroditelle.</p> -<p>Tämän runoelman sisältö on laajemmin kerrottu, jotta lukija saisi -selvän käsityksen näiden hymnien luonteesta. Mutta puhdas -lyyrillisyyskin pääsi voitolle helleeniläisessä ylistyslyriikassa. -Siihen kuuluu erittäin doorilaisten kehittämä "khoorinen lyriikka". +<p>Tämän runoelman sisältö on laajemmin kerrottu, jotta lukija saisi +selvän käsityksen näiden hymnien luonteesta. Mutta puhdas +lyyrillisyyskin pääsi voitolle helleeniläisessä ylistyslyriikassa. +Siihen kuuluu erittäin doorilaisten kehittämä "khoorinen lyriikka". Korkeimmalleen kohosi kreikkalaisten hymnillinen runous Pindaron komean juhlallisissa lauluissa. Pindaron maine muinais- ja nykyaikana perustuu -etenkin hänen ylistysrunoihinsa julkisissa kilpaleikeissä voittaneiden +etenkin hänen ylistysrunoihinsa julkisissa kilpaleikeissä voittaneiden kunniaksi. Omituinen on niiden suunnittelu. Runollisen innostuksen -lentimillä hän kohotakse korkealle mielikuvituksen maille, -rohkeasti pyörähdellen kuvasta kuvaan, joita hän monivärisessä -vaihtelevaisuudessa asettelee kuulijan eteen; hän ei ylistele itse -voittajaa, vaan etupäässä hänen syntymäkaupunkiansa ja sen +lentimillä hän kohotakse korkealle mielikuvituksen maille, +rohkeasti pyörähdellen kuvasta kuvaan, joita hän monivärisessä +vaihtelevaisuudessa asettelee kuulijan eteen; hän ei ylistele itse +voittajaa, vaan etupäässä hänen syntymäkaupunkiansa ja sen suojelusjumalia tai muinais-ajan sankareita, jotka ovat jossakin -yhteydessä voittajan suvun tai kotiseudun kanssa. Tähän taruloimeen -kudotaan monta syvän elämänkokemuksen tuottamaa viisauden neuvoa. -Pindaron ylistysrunoissa on yleensä säilynyt hymnin alkuluonne, niissä -kun ainetta käsitellään uskonnollisen tunteen pohjalla ja laulellaan -jumalien kunniaa. Mutta oikeastaan ne ovat oodeja, jolla nimityksellä -niitä varsinaisesti mainitaankin.</p> - -<p>Että henkiseltä ominaislaadultaan niin uskonnollinen kansa kuin -hebrealaiset oli omiansa kehittämään hymnin muotoa, on sanomattakin -selvää (vrt. I kirja). Vanha Testamentti sisältääkin runsaasti -hymninluontoisia kappaleita; oikeita hymnejä ovat useat Daavidin -psalmeista, joissa erinomaisella voimalla ja kuvarikkaudella esitetään +yhteydessä voittajan suvun tai kotiseudun kanssa. Tähän taruloimeen +kudotaan monta syvän elämänkokemuksen tuottamaa viisauden neuvoa. +Pindaron ylistysrunoissa on yleensä säilynyt hymnin alkuluonne, niissä +kun ainetta käsitellään uskonnollisen tunteen pohjalla ja laulellaan +jumalien kunniaa. Mutta oikeastaan ne ovat oodeja, jolla nimityksellä +niitä varsinaisesti mainitaankin.</p> + +<p>Että henkiseltä ominaislaadultaan niin uskonnollinen kansa kuin +hebrealaiset oli omiansa kehittämään hymnin muotoa, on sanomattakin +selvää (vrt. I kirja). Vanha Testamentti sisältääkin runsaasti +hymninluontoisia kappaleita; oikeita hymnejä ovat useat Daavidin +psalmeista, joissa erinomaisella voimalla ja kuvarikkaudella esitetään Jumalan suuruutta.</p> -<p>Kristilliselläkin aikakaudella on uskonnollinen tunne niitä paljon -tuottanut. Kristittyjen kansojen hengellisistä lauluista, virsistä, on +<p>Kristilliselläkin aikakaudella on uskonnollinen tunne niitä paljon +tuottanut. Kristittyjen kansojen hengellisistä lauluista, virsistä, on suuri osa hymnintapaista runoutta. Muutoin virret semmoisinaan -eivät kuulu mihinkään lyriikan lajiin. Enimmät kenties, kun ovat -suorastaan sydämmestä lähteneitä tunteiden ilmauksia, ovat luettavat -varsinaiseen lyriikkaan; toiset — niinkuin äsken mainittiin — ovat -ylistyslyriikkaa, useat myös mietelyriikkaa. Onpa niitä semmoisiakin, +eivät kuulu mihinkään lyriikan lajiin. Enimmät kenties, kun ovat +suorastaan sydämmestä lähteneitä tunteiden ilmauksia, ovat luettavat +varsinaiseen lyriikkaan; toiset — niinkuin äsken mainittiin — ovat +ylistyslyriikkaa, useat myös mietelyriikkaa. Onpa niitä semmoisiakin, joita ei hallitse lyyrillinen tunne, vaan opettavaisuus; niiden sija on -tietysti opetusrunouden piirissä.</p> +tietysti opetusrunouden piirissä.</p> -<p>Vaikka hymni etupäässä tarkoittaa jumaluuden ylistämistä, niin sen -pohjana oleva hartaus ja kunnioitus saattaa kääntyä muitakin yleviä -esineitä kohtaan. Sen näimme jo Pindaron ylistysrunoista. Sellainen +<p>Vaikka hymni etupäässä tarkoittaa jumaluuden ylistämistä, niin sen +pohjana oleva hartaus ja kunnioitus saattaa kääntyä muitakin yleviä +esineitä kohtaan. Sen näimme jo Pindaron ylistysrunoista. Sellainen hymni on esim. uudemmassa kirjallisuudessa Schillerin laulu "Riemulle" -("An die Freude"). Näin muodostuu se muinais-ajan ylistyslyriikan laji, -jonka nimitys on <i>oode</i>. Sen tunnusmerkit ovat ylevälaatuinen -sisällys, taidehikas stroofirakenne ja rohkeilla hyppäyksillä kuvasta +("An die Freude"). Näin muodostuu se muinais-ajan ylistyslyriikan laji, +jonka nimitys on <i>oode</i>. Sen tunnusmerkit ovat ylevälaatuinen +sisällys, taidehikas stroofirakenne ja rohkeilla hyppäyksillä kuvasta kuvaan liihoitteleva yhteensommittelu. Mutta kreikkalainen "oode" -sana merkitsee oikeastaan laulua; sentähden sillä antiikisessa -kirjallisuudessa on laajempikin käytäntö, jolloin sillä yleensä -tarkoitetaan jokaista lyyrillistä runoa, sellaistakin kuin Sapfon ja -Anakreonin laulelmat. Siitä syystä Horatiuskin nimitti runonsa -oodeiksi, vaikka ne eivät kaikki ole oodeja sanan varsinaisessa -ymmärteessä. Uudempina aikoina on oodeksi sanottu antiikiseen -malliin suoritettua ylistysrunoa korkeasta esineestä tai -ylevästä aatteesta; sen käsitteeseen kuuluu ennen kaikkea paitsi -yllämainittuja ominaisuuksia, että noudatetaan muinaiskreikkalaista -stroofijärjestystä.</p> - -<p>Dionysos-juhlien ylimmilleen yltyvä innostus synnytti vanhassa -Kreikassa <i>dityrambin</i>, runouden siteistä vapaan riemulaulun. -Sitäkin on nykyisempinä aikoina mukailtu. Sellaiset mielentilat, -jolloin korkeimmat aatokset, vielä hämärinä, selviämättöminä, -sanomattomalla riemastuksella mieltä täyttävät, ovat jotain -yleis-inhimillistä, mikä palautuu kaikkina aikoina. Sentähden +sana merkitsee oikeastaan laulua; sentähden sillä antiikisessa +kirjallisuudessa on laajempikin käytäntö, jolloin sillä yleensä +tarkoitetaan jokaista lyyrillistä runoa, sellaistakin kuin Sapfon ja +Anakreonin laulelmat. Siitä syystä Horatiuskin nimitti runonsa +oodeiksi, vaikka ne eivät kaikki ole oodeja sanan varsinaisessa +ymmärteessä. Uudempina aikoina on oodeksi sanottu antiikiseen +malliin suoritettua ylistysrunoa korkeasta esineestä tai +ylevästä aatteesta; sen käsitteeseen kuuluu ennen kaikkea paitsi +yllämainittuja ominaisuuksia, että noudatetaan muinaiskreikkalaista +stroofijärjestystä.</p> + +<p>Dionysos-juhlien ylimmilleen yltyvä innostus synnytti vanhassa +Kreikassa <i>dityrambin</i>, runouden siteistä vapaan riemulaulun. +Sitäkin on nykyisempinä aikoina mukailtu. Sellaiset mielentilat, +jolloin korkeimmat aatokset, vielä hämärinä, selviämättöminä, +sanomattomalla riemastuksella mieltä täyttävät, ovat jotain +yleis-inhimillistä, mikä palautuu kaikkina aikoina. Sentähden dityrambinen innostus saattaa uudemmassakin runoudessa puhjeta -näkyviin, pukien hapuilevia, korkealle tähtääviä tunteitansa vapaisiin, +näkyviin, pukien hapuilevia, korkealle tähtääviä tunteitansa vapaisiin, vaihteleviin runomuotoihin. Mainittakoon esimerkiksi Goethen nuoruudenrunoelmat "Wanderers Sturmlied" ja "Harzreise im Winter".</p> -<p>Mutta siirtykäämme <i>varsinaiseen lyriikkaan</i>. Mitä alumpana tätä +<p>Mutta siirtykäämme <i>varsinaiseen lyriikkaan</i>. Mitä alumpana tätä lukua sanottiin laulurunouden luonteesta ylimalkain, soveltuu etenkin -tähän sen päälajiin. Sydämmen syvimmistä hetteistä tunteet pyrkivät -ilmoille, käyttäen ylempänä mainittuja ilmaisukeinoja, ja lukemattomat -ovatkin ne mielentilat, jotka siihen antavat aihetta. Mitä -monipuolisemmaksi varttuu henkinen kehitys, sitä enemmän se sisäistä -elämää rikastuttaa ja tunteita syventää, josta lyyrillisen runouden -piiri yhä laajemmaksi laajenee. Ja mitä välittömämmin tunteet -ilmenevät, mitä enemmän erikoissielun lämpimyyttä runoissa huokuu, sitä -enemmän niissä on varsinaisen lyriikan henkeä.</p> +tähän sen päälajiin. Sydämmen syvimmistä hetteistä tunteet pyrkivät +ilmoille, käyttäen ylempänä mainittuja ilmaisukeinoja, ja lukemattomat +ovatkin ne mielentilat, jotka siihen antavat aihetta. Mitä +monipuolisemmaksi varttuu henkinen kehitys, sitä enemmän se sisäistä +elämää rikastuttaa ja tunteita syventää, josta lyyrillisen runouden +piiri yhä laajemmaksi laajenee. Ja mitä välittömämmin tunteet +ilmenevät, mitä enemmän erikoissielun lämpimyyttä runoissa huokuu, sitä +enemmän niissä on varsinaisen lyriikan henkeä.</p> <p>Kun sanotaan runoilijan lyriikassa tuovan esiin omia tunteitansa, niin -tätä tietysti ei saa ymmärtää aivan sananmukaisesti. Sisälliset -elämänkokemukset ja itsekohtaiset mielentilat aiheuttavat kyllä suuren -osan laulurunouden tuotteista; mutta havainnon ja mielikuvituksen sekä -lämpimän myötätuntoisuuden avulla hän omaksensa omistaa muidenkin -tunne-elämän ja esittelee sitä runoissansa. Tällainen objektiivisuus -tietysti ei ollenkaan vähennä lyyrillisen runoelman itsekohtaista, +tätä tietysti ei saa ymmärtää aivan sananmukaisesti. Sisälliset +elämänkokemukset ja itsekohtaiset mielentilat aiheuttavat kyllä suuren +osan laulurunouden tuotteista; mutta havainnon ja mielikuvituksen sekä +lämpimän myötätuntoisuuden avulla hän omaksensa omistaa muidenkin +tunne-elämän ja esittelee sitä runoissansa. Tällainen objektiivisuus +tietysti ei ollenkaan vähennä lyyrillisen runoelman itsekohtaista, tunteen-omaista luonnetta. Toisenlaatuinen objektiivisuus, joka ei -sekään ole haitaksi puhtaalle lyyrillisyydelle, tulee siitä, että — -kuten jo on osoitettu — tunteita kuvataan ulkonaisten ilmiöin avulla. -Kesäisen luonnon ihanuus täyttää runoilijan sydämmen virkeällä -elämänhalulla, syksyn synkeys painaa hänen mieltänsä ja palauttaa -entisten onnenpäivien muistoja, synnyinmaan kauneus elvyttää -isänmaanrakkautta ja kehoittaa tehokkaaseen työhön ja toimeen, ja -kaikkia näitä erilaisia tunteita hän tahtoo lausua ilmi ja muissakin -herättää synnyttämällä heidän sielussaan noita samoja mielikuvia, jotka -luonnon erilaiset ilmiöt hänessä itsessään ovat tuottaneet. Kaikkien -kansojen lyyrillisestä runoudesta voisi saada lukemattomia tällaisia -luonnonkuvia. Mainittakoon vaan meidän kirjallisuudesta Rahkosen -"Imatralla" ja Cajanderin "Salomaa". Eikä ainoastaan luonnonkuvia -tuoda esiin tällä tavalla, vaan myös kohtauksia ihmis-elämästä, -niinkuin Erkon runossa "Hevospaimenet yömajalla" tai Schroven -"Mierolais-äijässä". Tämä vie lopullisesti kertovaiseen lyriikkaan.</p> - -<p>Vaikka <i>kertovainen lyriikka</i> muistuttaa eepillistä runoutta, niin +sekään ole haitaksi puhtaalle lyyrillisyydelle, tulee siitä, että — +kuten jo on osoitettu — tunteita kuvataan ulkonaisten ilmiöin avulla. +Kesäisen luonnon ihanuus täyttää runoilijan sydämmen virkeällä +elämänhalulla, syksyn synkeys painaa hänen mieltänsä ja palauttaa +entisten onnenpäivien muistoja, synnyinmaan kauneus elvyttää +isänmaanrakkautta ja kehoittaa tehokkaaseen työhön ja toimeen, ja +kaikkia näitä erilaisia tunteita hän tahtoo lausua ilmi ja muissakin +herättää synnyttämällä heidän sielussaan noita samoja mielikuvia, jotka +luonnon erilaiset ilmiöt hänessä itsessään ovat tuottaneet. Kaikkien +kansojen lyyrillisestä runoudesta voisi saada lukemattomia tällaisia +luonnonkuvia. Mainittakoon vaan meidän kirjallisuudesta Rahkosen +"Imatralla" ja Cajanderin "Salomaa". Eikä ainoastaan luonnonkuvia +tuoda esiin tällä tavalla, vaan myös kohtauksia ihmis-elämästä, +niinkuin Erkon runossa "Hevospaimenet yömajalla" tai Schroven +"Mierolais-äijässä". Tämä vie lopullisesti kertovaiseen lyriikkaan.</p> + +<p>Vaikka <i>kertovainen lyriikka</i> muistuttaa eepillistä runoutta, niin sen koko luonto ja esitystapa on ihan toinen. Onhan mielialan kuvailu -siinä pääasia; runoilija tahtoo ilmaista mieltä liikuttavan tapauksen -aiheuttamia tunteita ja tuottaa niille vastakaikua kuulijan sydämmessä. -Tunteellisiin kohtiin pannaankin siitä syystä enimmän painoa, kaikkiin, -mitkä ovat valtavasti vaikuttaneet kertoilijan mieleen ja voivat -muihinkin tehdä samanlaisen vaikutuksen. Runoilijan oma mielentila -antaa koko esitykselle omituisen värityksensä. Erityisseikkoja ei -kerrota niin tyystin kuin eepillisessä runoudessa, ja esitys on +siinä pääasia; runoilija tahtoo ilmaista mieltä liikuttavan tapauksen +aiheuttamia tunteita ja tuottaa niille vastakaikua kuulijan sydämmessä. +Tunteellisiin kohtiin pannaankin siitä syystä enimmän painoa, kaikkiin, +mitkä ovat valtavasti vaikuttaneet kertoilijan mieleen ja voivat +muihinkin tehdä samanlaisen vaikutuksen. Runoilijan oma mielentila +antaa koko esitykselle omituisen värityksensä. Erityisseikkoja ei +kerrota niin tyystin kuin eepillisessä runoudessa, ja esitys on lyhyempi, vilkkaampi, vapaampi; runoilijan omat tunteet toisinaan -suoranaisestikin siihen sekaantuvat. Kaikki nämä ominaisuudet +suoranaisestikin siihen sekaantuvat. Kaikki nämä ominaisuudet havaitaan selvimmin <i>ballaadissa</i>, pohjoismaiden kansanrunouden -surunvoittoisessa kasvatissa; sen omituisesti värjyilevässä -kertomistavassa yhtyy utuiseen synkkyyteen herkkä tunteellisuus; -runoilija menee nopeasti asiasta toiseen ja jättää paljon kuulijain -arvattavaksi; hän poimii kertomuksesta esiin ne kohdat, jotka +surunvoittoisessa kasvatissa; sen omituisesti värjyilevässä +kertomistavassa yhtyy utuiseen synkkyyteen herkkä tunteellisuus; +runoilija menee nopeasti asiasta toiseen ja jättää paljon kuulijain +arvattavaksi; hän poimii kertomuksesta esiin ne kohdat, jotka tehokkaimmin vaikuttavat tunteisiin, ja niin esitystapa muuttuu melkein draamalliseksi, paljaaksi puheenvaihteluksi. Kansanballaadeja -on erittäin runsaasti skotlantilaisilla, englantilaisilla ja -tanskalaisilla. Meilläkin niitä on useita Kantelettaren III:ssa osassa; +on erittäin runsaasti skotlantilaisilla, englantilaisilla ja +tanskalaisilla. Meilläkin niitä on useita Kantelettaren III:ssa osassa; erinomaisen esimerkin ballaadin oikeasta luonteesta antaa "Elinan surma". Kansanrunoudesta ballaadi on siirtynyt taidelyriikkaan. Saksan -kirjallisuudesta mainittakoon sen omituisuutta osoittavina esimerkkeinä -Bürgerin kammottavan kolkko ja samalla havainnollisesti kuvaileva -"Lenora", niin myös Goethen, Uhlandin ja Heinen mitä syvimmän -runollisuuden elähyttämät ballaadit. Suomenkielisessä runoudessa -ballaadin kaikessa lyhyydessään syvästi liikuttava ja vienon tunteen -kannattama esitystapa huomataan Cajanderin runossa "Kehrääjä-äiti"; sen -synkkä, toivottomuuden partaalle vievä luonne yhdessä suppean ja sen -kautta voimallisen kertomistavan kanssa nähdään K. Krohnin "Ferencz -Renyissä". Ballaadin koko luonteesta johtuu, että se tavallisesti on -sisällykseltään kolkko ja päättyy surullisesti; mutta tämä ei ole -välttämätöntä. Sen omituinen kertomistapa sopii valoisempienkin -aiheitten kanssa yhteen; tunnettuja esimerkkejä meidän omasta +kirjallisuudesta mainittakoon sen omituisuutta osoittavina esimerkkeinä +Bürgerin kammottavan kolkko ja samalla havainnollisesti kuvaileva +"Lenora", niin myös Goethen, Uhlandin ja Heinen mitä syvimmän +runollisuuden elähyttämät ballaadit. Suomenkielisessä runoudessa +ballaadin kaikessa lyhyydessään syvästi liikuttava ja vienon tunteen +kannattama esitystapa huomataan Cajanderin runossa "Kehrääjä-äiti"; sen +synkkä, toivottomuuden partaalle vievä luonne yhdessä suppean ja sen +kautta voimallisen kertomistavan kanssa nähdään K. Krohnin "Ferencz +Renyissä". Ballaadin koko luonteesta johtuu, että se tavallisesti on +sisällykseltään kolkko ja päättyy surullisesti; mutta tämä ei ole +välttämätöntä. Sen omituinen kertomistapa sopii valoisempienkin +aiheitten kanssa yhteen; tunnettuja esimerkkejä meidän omasta kirjallisuudesta ovat Cajanderin "Vapautettu kuningatar" ja "Runolaulaja".</p> <p>Ihan toista laatua on <i>romansi</i>, sekin kansanrunouden maasta -versonut taimi, mutta etelämaan tuote, Espanjasta syntyisin. Se ei ole -hämärä ja synkkä niinkuin ballaadi, vaan kirkas ja tyyni kuin -Etelä-Euroopan tummansininen taivas, ja päättyy usein onnellisesti, -vaikka sekin saattaa käsitellä surullisia aineita. Pääerotus on -esitystavassa; romansi kertoilee yhtenäisemmin, selvemmin, -rauhallisemmin, siis eepillisemmällä tavalla kuin ballaadi. Romansikin +versonut taimi, mutta etelämaan tuote, Espanjasta syntyisin. Se ei ole +hämärä ja synkkä niinkuin ballaadi, vaan kirkas ja tyyni kuin +Etelä-Euroopan tummansininen taivas, ja päättyy usein onnellisesti, +vaikka sekin saattaa käsitellä surullisia aineita. Pääerotus on +esitystavassa; romansi kertoilee yhtenäisemmin, selvemmin, +rauhallisemmin, siis eepillisemmällä tavalla kuin ballaadi. Romansikin on tullut taidelyriikan omaksi.</p> -<p>Mutta kaikki kertovaiset lyyrilliset runoelmat eivät ole ballaadeja +<p>Mutta kaikki kertovaiset lyyrilliset runoelmat eivät ole ballaadeja tai romanseja, jotka vaan ovat helposti huomattavia lajeja sen -monivaiheisten tuotteiden piirissä. Päinvastoin on hyvinkin paljon — -ehkä suurin osa — sellaisia, joihin nämä nimitykset eivät sovi. Sitä -laatua ovat esim. "Vänrikki Stoolin tarinat"; samoin myös Schillerin -n.s. ballaadit, jotka pikemmin ovat romanseja, mutta oikeastaan eivät -kuulu näihin kumpaankaan erityislajiin. "Vänrikki Stoolin tarinat" ovat -hyvin erilaiset keskenään; muutamat, niinkuin "Pilven veikko" ja "Sven -Dufva", ovat melkein puhdasta eepillistä runoutta, vaikka vieno +monivaiheisten tuotteiden piirissä. Päinvastoin on hyvinkin paljon — +ehkä suurin osa — sellaisia, joihin nämä nimitykset eivät sovi. Sitä +laatua ovat esim. "Vänrikki Stoolin tarinat"; samoin myös Schillerin +n.s. ballaadit, jotka pikemmin ovat romanseja, mutta oikeastaan eivät +kuulu näihin kumpaankaan erityislajiin. "Vänrikki Stoolin tarinat" ovat +hyvin erilaiset keskenään; muutamat, niinkuin "Pilven veikko" ja "Sven +Dufva", ovat melkein puhdasta eepillistä runoutta, vaikka vieno tuntehikkaisuuden tuoksu antaa niille lyyrillisen luonteen. Toiset taas -ovat aito lyyrillisiä; kertoja puhuu ja arvostelee omassa nimessään, -niinkuin "Heinäkuun viidennessä päivässä" ja "Lotta Svärdissä", tai -hänen käsitystapansa kumminkin levittää omaa valoansa kuvauksiin. -Tällöin ei ole otettu huomioon semmoisia runoja kuin "Maamme" ja -"Porilaisten marssi", jotka eivät ole kertovaista, vaan varsinaista +ovat aito lyyrillisiä; kertoja puhuu ja arvostelee omassa nimessään, +niinkuin "Heinäkuun viidennessä päivässä" ja "Lotta Svärdissä", tai +hänen käsitystapansa kumminkin levittää omaa valoansa kuvauksiin. +Tällöin ei ole otettu huomioon semmoisia runoja kuin "Maamme" ja +"Porilaisten marssi", jotka eivät ole kertovaista, vaan varsinaista lyriikkaa.</p> -<p>Se erotus, johon äsken viitattiin, onkin yleensä havaittava -kertovaisessa lyyrillisessä runoudessa. Toisinaan se objektiivisella -esitystavallaan lähestyy eepillistä runoutta, niin että on vaikea -määrätä rajaa sen ja n.s. runollisen kertoelman välillä; toisinaan -siinä värähtelee enemmän subjektiivista tunteellisuutta, jotta se koko +<p>Se erotus, johon äsken viitattiin, onkin yleensä havaittava +kertovaisessa lyyrillisessä runoudessa. Toisinaan se objektiivisella +esitystavallaan lähestyy eepillistä runoutta, niin että on vaikea +määrätä rajaa sen ja n.s. runollisen kertoelman välillä; toisinaan +siinä värähtelee enemmän subjektiivista tunteellisuutta, jotta se koko luonteeltaan on puhtaasti lyyrillinen, ballaadin tapainen. Asetettakoon rinnan esim. Schillerin "Takaus" tai "Polykrateen sormus" ja Goethen -"Erlkönig" tai Oksasen "Koskenlaskijan morsiamet". Nämä lajit voivat -tietysti monella monituisella tavalla yhtyä toisiinsa ja saada monta -erityistä vivahdusta sen mukaan, miten muutoin kerrotaan, onko -runoilija itse vai tapauksissa osallinen esittäjänä, ovatko tapaukset +"Erlkönig" tai Oksasen "Koskenlaskijan morsiamet". Nämä lajit voivat +tietysti monella monituisella tavalla yhtyä toisiinsa ja saada monta +erityistä vivahdusta sen mukaan, miten muutoin kerrotaan, onko +runoilija itse vai tapauksissa osallinen esittäjänä, ovatko tapaukset iloista vai surullista laatua, j.n.e.</p> -<p>Tarkastettavana on vielä <i>miete- eli ajatuslyriikka</i>. -Niinkuin lyriikan alalla rajat yleensä ovat epämääräisiä, niin -mietelyriikallakin on monta yhtymäkohtaa muiden lajien kanssa, joista -sitä ei ole helppo aina tarkasti erottaa. Samoin se toiselta puolen -usein lähentelee opetusrunoutta. Sen tunnusmerkkinä on tietysti, että -mietteitä lausutaan lyyrillisen runouden muodossa, mutta mietteitä, -jotka ovat mitä virkeimmän tunteen ja innon lämmittämiä ja luovan -mielikuvituksen välittämiä; sillä tämähän sen tekee runoudeksi ja -erittäin lyyrilliseksi runoudeksi ja varjelee sitä vajoamasta -abstraktiseen tuumailuun ja proosallisuuteen. Sopivasti kyllä Geibel +<p>Tarkastettavana on vielä <i>miete- eli ajatuslyriikka</i>. +Niinkuin lyriikan alalla rajat yleensä ovat epämääräisiä, niin +mietelyriikallakin on monta yhtymäkohtaa muiden lajien kanssa, joista +sitä ei ole helppo aina tarkasti erottaa. Samoin se toiselta puolen +usein lähentelee opetusrunoutta. Sen tunnusmerkkinä on tietysti, että +mietteitä lausutaan lyyrillisen runouden muodossa, mutta mietteitä, +jotka ovat mitä virkeimmän tunteen ja innon lämmittämiä ja luovan +mielikuvituksen välittämiä; sillä tämähän sen tekee runoudeksi ja +erittäin lyyrilliseksi runoudeksi ja varjelee sitä vajoamasta +abstraktiseen tuumailuun ja proosallisuuteen. Sopivasti kyllä Geibel sanoo:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Nicht die Empfindung allein: auch was in ernster Erfahrung<br /></span> <span class="i0">Ihn das Leben gelehrt, spreche der Lyriker aus,<br /></span> <span class="i0">Aber am Herzen gereift zum Herzen rede die Weisheit,<br /></span> -<span class="i0">Aber im Ström des Gefühls sei der Gedanke gelöst.<br /></span> +<span class="i0">Aber im Ström des Gefühls sei der Gedanke gelöst.<br /></span> </div></div> -<p>Kun se tällaisena, tunteen ja kuvausvoiman lentimillä, ylentyy -korkealle aatosten maailmaan ja tuopi esiin jalointa ja parasta mitä +<p>Kun se tällaisena, tunteen ja kuvausvoiman lentimillä, ylentyy +korkealle aatosten maailmaan ja tuopi esiin jalointa ja parasta mitä ihmismieli mietiskelee, voi se saavuttaa hyvinkin suuren runollisen -täydellisyyden. Muistakaamme vaan useita Schillerin tämänlaatuisia -runoelmia, esim. "Laulu kellosta", tuo kaunis, syvämietteinen kuvailu -ihmis-elämän vaiheista, ja "Kävely" ("Der Spaziergang"), jossa -ihmiskunnan kehitysjuoksu suurin piirtein asetetaan näkyviin, taikka -Oksasen voimallisen innon elähyttämä "Porthanin kuvapatsaan -paljastettua", niin voimme kyllä ymmärtää, mihin suureen runolliseen +täydellisyyden. Muistakaamme vaan useita Schillerin tämänlaatuisia +runoelmia, esim. "Laulu kellosta", tuo kaunis, syvämietteinen kuvailu +ihmis-elämän vaiheista, ja "Kävely" ("Der Spaziergang"), jossa +ihmiskunnan kehitysjuoksu suurin piirtein asetetaan näkyviin, taikka +Oksasen voimallisen innon elähyttämä "Porthanin kuvapatsaan +paljastettua", niin voimme kyllä ymmärtää, mihin suureen runolliseen arvoon mietelyriikka voi kohota.</p> -<p>Ajatuslyriikassa esitelty mietiskely ja siitä johtuvat tunteet voivat -olla hyvin erilaatuisia, ja tämä antaa aihetta monenlaisiin -mietelyriikan muotoihin. Muutamat erottuvat koko luonteeltaan selvästi -muiden joukosta ja ovat sentähden saaneet omat nimityksensä. Usein -mietiskelyn pohjana on syvä kaipauksen tunne; runoilijan mielessä -väikkyy muinaisten aikain ikipäiviksi kadonnut onni tai joku muu -ihanteellinen kuva, joka ei ole saavutettavissa. Täten syntyy -<i>elegia</i> tämän sanan nykyisessä merkityksessä. Kreikkalaiset +<p>Ajatuslyriikassa esitelty mietiskely ja siitä johtuvat tunteet voivat +olla hyvin erilaatuisia, ja tämä antaa aihetta monenlaisiin +mietelyriikan muotoihin. Muutamat erottuvat koko luonteeltaan selvästi +muiden joukosta ja ovat sentähden saaneet omat nimityksensä. Usein +mietiskelyn pohjana on syvä kaipauksen tunne; runoilijan mielessä +väikkyy muinaisten aikain ikipäiviksi kadonnut onni tai joku muu +ihanteellinen kuva, joka ei ole saavutettavissa. Täten syntyy +<i>elegia</i> tämän sanan nykyisessä merkityksessä. Kreikkalaiset tarkoittivat "elegia" sanalla alkuansa valitusrunoa, mutta sittemmin -jokaista eleegisellä runomitalla suoritettua runoelmaa; seitsemännellä -vuosisadalla e.Kr. heillä oli paljon tällaisia elegioita: valtiollisia -runoja, sotalauluja y.m. Myöhemmin niissä enimmiten tavataan -opettavainen, elämänviisautta neuvova sisällys. Nykyaikana elegia on +jokaista eleegisellä runomitalla suoritettua runoelmaa; seitsemännellä +vuosisadalla e.Kr. heillä oli paljon tällaisia elegioita: valtiollisia +runoja, sotalauluja y.m. Myöhemmin niissä enimmiten tavataan +opettavainen, elämänviisautta neuvova sisällys. Nykyaikana elegia on lyyrillinen runoelma, jossa kaipauksen-sekainen tunne yhtyy hiljaiseen -mietiskelyyn: esim. Kallion "Oma maa", Oksasen "Miksikä aina suret?" -j.n.e. Usein käytetään siinä nytkin vielä eleegistä runomittaa, -niinkuin molemmissa äskenmainituissa, mutta se ei ole välttämätöntä. +mietiskelyyn: esim. Kallion "Oma maa", Oksasen "Miksikä aina suret?" +j.n.e. Usein käytetään siinä nytkin vielä eleegistä runomittaa, +niinkuin molemmissa äskenmainituissa, mutta se ei ole välttämätöntä. Niin esim. Kantelettaren laulu "Muinaiset ajat paremmat" ja Runebergin -"Barndomsminnen" sekä Oksasen runo "Tuopa tuopi tuiman tunnon" ovat -sisällykseltään ja väriltään elegioita, vaikka runomitta ei ole vanha -eleeginen. — Muuten koko tämä erityislaji perustuu eleegiseen -tunnelmaan, joka on siinä, että ihminen tajuaa, selvemmin tai -hämärämmin, syvän ristiriidan olevan hänen nykyisen olonsa ja ihanteen -välillä ja kaiholla kuvailee mielessään jälkimmäistä vastakohdaksi -tylylle todellisuudelle. Ihanteen kaipaus on siinä pääpiirteenä eikä -ilo ihanteen toteutumisesta, niinkuin runoudessa enimmiten. Näin +"Barndomsminnen" sekä Oksasen runo "Tuopa tuopi tuiman tunnon" ovat +sisällykseltään ja väriltään elegioita, vaikka runomitta ei ole vanha +eleeginen. — Muuten koko tämä erityislaji perustuu eleegiseen +tunnelmaan, joka on siinä, että ihminen tajuaa, selvemmin tai +hämärämmin, syvän ristiriidan olevan hänen nykyisen olonsa ja ihanteen +välillä ja kaiholla kuvailee mielessään jälkimmäistä vastakohdaksi +tylylle todellisuudelle. Ihanteen kaipaus on siinä pääpiirteenä eikä +ilo ihanteen toteutumisesta, niinkuin runoudessa enimmiten. Näin eleegisyys mielialana voi ilmaantua muuallakin kuin varsinaisessa elegiassa; saattaahan se olla vaikka kokonaisen maailmankatsannonkin -perustana. Tällainen mielentila syntyy silloin, kun elämänkokemus ja -pettymykset ovat saattaneet ihmishengen etsimään tyydytystä -ulkopuolelta tosiolojen piiriä, ja sentähden tämmöinen eleegisyyden -piirre onkin yleensä havaittava nykyisemmässä runoudessa. Aivan oikein +perustana. Tällainen mielentila syntyy silloin, kun elämänkokemus ja +pettymykset ovat saattaneet ihmishengen etsimään tyydytystä +ulkopuolelta tosiolojen piiriä, ja sentähden tämmöinen eleegisyyden +piirre onkin yleensä havaittava nykyisemmässä runoudessa. Aivan oikein elegia on sovitettu yhteen idyllin kanssa, joka sekin on saanut alkunsa -kultuurikehitykseen kyllästyneen ihmiskunnan pyrkimyksestä -alkuperäisiin, luonnollisiin oloihin.</p> +kultuurikehitykseen kyllästyneen ihmiskunnan pyrkimyksestä +alkuperäisiin, luonnollisiin oloihin.</p> <p>Toinen mietelyriikan laji on <i>epigrammi</i>, joka alkuansa merkitsee -päälle- tai allekirjoitusta, jommoisia kreikkalaiset panivat esim. -kuvapatsaihin tai temppeleihin annettuihin uhrilahjoihin. Siitä on sen -yleinen merkitys kehittynyt; se on lyhyt, mielekäs, jotakin erityistä -esinettä tai asiaa tarkoittava runo, jonka "ponsi" eli "kärki" on -lopussa. Usein se on sisällykseltään pilkallinen, mutt'ei aina; -päinvastoin ivalliset epigrammit oikeastaan eivät kuulu mietelyriikan -piiriin, vaan ovat luettavat satiiriin. Monta kaunista, syvämietteistä -tai teräväkärkistä epigrammia ovat Goethe ja Schiller yhdessä -kirjoittaneet. Suomenkielisenä esimerkkinä mainittakoon Oksasen -(kreikasta mukailtu) "Elämä". Epigrammeissakin käytetään usein -muinaishelleeniläisten esikuvien mukaan eleegistä runomittaa; mutta -muut runomuodot ovat yhtä sopivia, niinkuin näkyy esim. Erkon pienestä +päälle- tai allekirjoitusta, jommoisia kreikkalaiset panivat esim. +kuvapatsaihin tai temppeleihin annettuihin uhrilahjoihin. Siitä on sen +yleinen merkitys kehittynyt; se on lyhyt, mielekäs, jotakin erityistä +esinettä tai asiaa tarkoittava runo, jonka "ponsi" eli "kärki" on +lopussa. Usein se on sisällykseltään pilkallinen, mutt'ei aina; +päinvastoin ivalliset epigrammit oikeastaan eivät kuulu mietelyriikan +piiriin, vaan ovat luettavat satiiriin. Monta kaunista, syvämietteistä +tai teräväkärkistä epigrammia ovat Goethe ja Schiller yhdessä +kirjoittaneet. Suomenkielisenä esimerkkinä mainittakoon Oksasen +(kreikasta mukailtu) "Elämä". Epigrammeissakin käytetään usein +muinaishelleeniläisten esikuvien mukaan eleegistä runomittaa; mutta +muut runomuodot ovat yhtä sopivia, niinkuin näkyy esim. Erkon pienestä runosta:</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Missä kukka,<br /></span> -<span class="i0">Siellä kesä;<br /></span> -<span class="i0">Missä tähti,<br /></span> -<span class="i0">Siellä taivas;<br /></span> -<span class="i0">Missä lempi,<br /></span> -<span class="i0">Siellä autuus.<br /></span> +<span class="i0">Missä kukka,<br /></span> +<span class="i0">Siellä kesä;<br /></span> +<span class="i0">Missä tähti,<br /></span> +<span class="i0">Siellä taivas;<br /></span> +<span class="i0">Missä lempi,<br /></span> +<span class="i0">Siellä autuus.<br /></span> </div></div> -<p>Epigrammin luonteesta on seurauksena, että se monesti koskettelee sekä -pilkkarunouden että opetusrunouden rajoja; sillä on varsinkin n.s. -mieterunon kanssa paljon yhtäläisyyttä.</p> +<p>Epigrammin luonteesta on seurauksena, että se monesti koskettelee sekä +pilkkarunouden että opetusrunouden rajoja; sillä on varsinkin n.s. +mieterunon kanssa paljon yhtäläisyyttä.</p> -<p>Sangen usein mietelyriikan sisällys on mitä lähimmässä yhteydessä +<p>Sangen usein mietelyriikan sisällys on mitä lähimmässä yhteydessä runomuodon kanssa. Niin <i>sonetin</i> omituinen stroofirakenne, joka -jakaa runoelman kahteen osaan, ikäänkuin premisseihin ja -päätöslauseeseen, melkein itsestään vie ajatuslyriikkaan ja tekee -sonetin-muotoiset runot, olipa niissä mikä sisällys tahansa, enemmän -tai vähemmän tämän erityislajin luontoisiksi. Samaa sopii ylimalkain -sanoa monesta muustakin etelä-eurooppalaisesta runomuodosta: +jakaa runoelman kahteen osaan, ikäänkuin premisseihin ja +päätöslauseeseen, melkein itsestään vie ajatuslyriikkaan ja tekee +sonetin-muotoiset runot, olipa niissä mikä sisällys tahansa, enemmän +tai vähemmän tämän erityislajin luontoisiksi. Samaa sopii ylimalkain +sanoa monesta muustakin etelä-eurooppalaisesta runomuodosta: canzonista, madrigalista, ritornellista y.m., joiden tarkempi -selittäminen veisi minut liian pitkälle. Tällaisia runomuotoja on -itämaisillakin kansoilla, esim. ghaselit. Yleensä itämaiden runous, -Indian ja Persian, on rikas syväaatteisesta mietelyriikasta, joka -kirjavalla moninaisuudellaan viehättää lukijaa ja jota muutamat -saksalaiset runoilijat, esim. Rückert, menestyksellä ovat mukailleet.</p> +selittäminen veisi minut liian pitkälle. Tällaisia runomuotoja on +itämaisillakin kansoilla, esim. ghaselit. Yleensä itämaiden runous, +Indian ja Persian, on rikas syväaatteisesta mietelyriikasta, joka +kirjavalla moninaisuudellaan viehättää lukijaa ja jota muutamat +saksalaiset runoilijat, esim. Rückert, menestyksellä ovat mukailleet.</p> <hr class="chap" /> -<h3>SEITSEMÄS LUKU.<br /> -Draama eli näytelmärunous.</h3> +<h3>SEITSEMÄS LUKU.<br /> +Draama eli näytelmärunous.</h3> -<p>Runouden lajeista puhuessa sanottiin, että näytelmärunouden varsinainen +<p>Runouden lajeista puhuessa sanottiin, että näytelmärunouden varsinainen pohja on tahto ja siveellinen toiminta; se kuvailee ulkonaisen ja -sisällisen maailman keskinäistä suhdetta osoittamalla, miten tunteet ja +sisällisen maailman keskinäistä suhdetta osoittamalla, miten tunteet ja ajatukset muuttuvat teoiksi ja tekojen seuraukset vaikuttavat takaisin -ihmisen kohtaloon ja mielentilaan. Draaman pääluonne on niinmuodoin -siinä, että se koettaa mitä selvimmin esittää sitä yhteyttä, joka on -kaikkien elämää muodostavain voimain, ulkonaisten ja sisällisten, -välillä, ja siitä johtuvatkin ne ominaisuudet, jotka ovat erittäin -näytelmärunoudelle omituiset. Draamallista siis ei ole jokaisen +ihmisen kohtaloon ja mielentilaan. Draaman pääluonne on niinmuodoin +siinä, että se koettaa mitä selvimmin esittää sitä yhteyttä, joka on +kaikkien elämää muodostavain voimain, ulkonaisten ja sisällisten, +välillä, ja siitä johtuvatkin ne ominaisuudet, jotka ovat erittäin +näytelmärunoudelle omituiset. Draamallista siis ei ole jokaisen tapahtuman tai toimen esittely, vaan ainoastaan sellaisen, joka valuu -sielun syvimmistä hetteistä ja tarkoittaa sisällisten ajatuskuvien -toteuttamista; yhtä vähän into tai pyrkimys ilman varsinaista tekoa on -draamallista, vaan ainoastaan into, joka päättyy vapaaseen toimintaan.</p> - -<p>Tästä jo huomataan, että näytelmärunous asettuu ihan toiselle -katsantokannalle kuin epopea. Eepillinen runotar mieluimmin silmäilee -ilmiöin kokonaisuutta, tapausten valtavaa virtaa, johon yksityisten -aikeet ja ponnistukset yhtyvät ja katoavat; vapaan tahdon merkityksestä -siis ei ole paljon puhetta. Draamallinen runoilija päinvastoin näyttää, -miten maailman meno muodostuu olevaisten olojen ja yksilön toiminnan -vuorovaikutuksesta, ja antaa siis vapaalle tahdolle täyden arvon, — -tietysti lukuun ottamatta niitä poikkeuksia, joihin eri aikojen -vaihteleva maailmankäsitys välisti antaa aihetta. Ja kun draama -näin esittelee ihmisen pyrkimysten ja ulkonaisten tapausten keskinäistä +sielun syvimmistä hetteistä ja tarkoittaa sisällisten ajatuskuvien +toteuttamista; yhtä vähän into tai pyrkimys ilman varsinaista tekoa on +draamallista, vaan ainoastaan into, joka päättyy vapaaseen toimintaan.</p> + +<p>Tästä jo huomataan, että näytelmärunous asettuu ihan toiselle +katsantokannalle kuin epopea. Eepillinen runotar mieluimmin silmäilee +ilmiöin kokonaisuutta, tapausten valtavaa virtaa, johon yksityisten +aikeet ja ponnistukset yhtyvät ja katoavat; vapaan tahdon merkityksestä +siis ei ole paljon puhetta. Draamallinen runoilija päinvastoin näyttää, +miten maailman meno muodostuu olevaisten olojen ja yksilön toiminnan +vuorovaikutuksesta, ja antaa siis vapaalle tahdolle täyden arvon, — +tietysti lukuun ottamatta niitä poikkeuksia, joihin eri aikojen +vaihteleva maailmankäsitys välisti antaa aihetta. Ja kun draama +näin esittelee ihmisen pyrkimysten ja ulkonaisten tapausten keskinäistä suhdetta, voipi se paremmin kuin muut runouden lajit kuvailla -siveellistä maailmanjärjestystä. Eepoksen esittämä kuva on -kyllä ulkonaisesti laajempi, monivaiheisempi, mutta draaman on -sisällisesti runsaampi, täydellisempi. Se osoittaa, kuinka ihminen on -vastuun-alainen teoistaan ja niittää, mitä hän on kylvänyt, mutta -viittaa samassa siihen ikuiseen voimaan, joka maailmanjärjestystä ohjaa -ja kannattaa. Tästä jo selviää, mikä tärkeä tehtävä draamalla on -inhimillisen sivistyksen kehityksessä ja miksi juuri näytelmärunouden -historiassa paraiten ilmenee, minkä vaiheitten alaisina ihmiskunnan +siveellistä maailmanjärjestystä. Eepoksen esittämä kuva on +kyllä ulkonaisesti laajempi, monivaiheisempi, mutta draaman on +sisällisesti runsaampi, täydellisempi. Se osoittaa, kuinka ihminen on +vastuun-alainen teoistaan ja niittää, mitä hän on kylvänyt, mutta +viittaa samassa siihen ikuiseen voimaan, joka maailmanjärjestystä ohjaa +ja kannattaa. Tästä jo selviää, mikä tärkeä tehtävä draamalla on +inhimillisen sivistyksen kehityksessä ja miksi juuri näytelmärunouden +historiassa paraiten ilmenee, minkä vaiheitten alaisina ihmiskunnan ihanteet ovat olleet.</p> <p>Draama, niinkuin jo ennen on sanottu, on luonteensa ja tarkoituksensa -puolesta eepillisen ja lyyrillisen runouden yhdistäjä, ja sentähden -siinä onkin kaksi osaa näitä molempia edustamassa: <i>toiminta</i>, sen +puolesta eepillisen ja lyyrillisen runouden yhdistäjä, ja sentähden +siinä onkin kaksi osaa näitä molempia edustamassa: <i>toiminta</i>, sen ulkonainen, eepillinen puoli, ja <i>puhelu eli puheenvaihtelu -(dialogi)</i>, joka on lyyrillistä laatua, tuoden esiin henkilöin -tunteet ja ajatukset. Jälkimmäiseen on myös luettava monologi eli -yksinpuhe. Mutta nämä puolet eivät ole vaan vierekkäin, erillään -toisistaan, vaan punoutuvat kiinteästi yhteen, edistyen rinnakkain +(dialogi)</i>, joka on lyyrillistä laatua, tuoden esiin henkilöin +tunteet ja ajatukset. Jälkimmäiseen on myös luettava monologi eli +yksinpuhe. Mutta nämä puolet eivät ole vaan vierekkäin, erillään +toisistaan, vaan punoutuvat kiinteästi yhteen, edistyen rinnakkain toinen toisensa avulla. Toiminta tapahtuu suurimmaksi osaksi puhelun -kautta, saa siitä alkunsa ja viepi siihen; samoin myös dialogin -esittämät mielentilat purkaantuvat toimintaan tai ovat sen seurauksia. -Elämän molemmat puolet, sisäkohtainen ja ulkonainen, — henkilöin -katsantotapa, luonteet ja mielentilat sekä maailman olot ja vaihtelevat +kautta, saa siitä alkunsa ja viepi siihen; samoin myös dialogin +esittämät mielentilat purkaantuvat toimintaan tai ovat sen seurauksia. +Elämän molemmat puolet, sisäkohtainen ja ulkonainen, — henkilöin +katsantotapa, luonteet ja mielentilat sekä maailman olot ja vaihtelevat kohtalot, — ilmaantuvat niinmuodoin kaikkialla draamallisessa -runoelmassa. Ja muutenkin näytelmärunouden antama kuva on samalla -sisäkohtainen ja puhtaasti objektiivinen. Runoilija on kokonaan -kätkeytynyt teokseensa ja lausuu ajatuksensa ainoastaan esitettävien -henkilöin kautta; hän ei edes tule kertojana näkyviin niinkuin -eepillisessä runoudessa, ja tämä on perin objektiivista. Mutta toiselta -puolen avautuu meille koko sisällisen olevaisuuden rikkaus; saamme -runoilijan kanssa sukeltaa henkilöin sielun-elämän syvimpään syvyyteen -ja nähdä tunteiden ja mielenliikutusten alkukipinät, tarkastaa maailmaa -muodostavain tekojen salaisimman työpajan.</p> - -<p>Tämä henkilöin sisäisen elämän paljastaminen, <i>luonteenkuvaus</i>, -onkin se, mikä draamassa enimmin viehättää. Sen kautta tutustumme -mitä erilaisimpiin ihmisiin, joiden omituista ajatus- ja -tuntemistapaa opimme ymmärtämään ja jotka sentähden meissä herättävät -myötätuntoisuutta, ja kun virkeällä osan-otolla seuraamme heidän -kohtaloitansa, syventyy katseemme huomaamaan ihmis-elämää hallitsevia +runoelmassa. Ja muutenkin näytelmärunouden antama kuva on samalla +sisäkohtainen ja puhtaasti objektiivinen. Runoilija on kokonaan +kätkeytynyt teokseensa ja lausuu ajatuksensa ainoastaan esitettävien +henkilöin kautta; hän ei edes tule kertojana näkyviin niinkuin +eepillisessä runoudessa, ja tämä on perin objektiivista. Mutta toiselta +puolen avautuu meille koko sisällisen olevaisuuden rikkaus; saamme +runoilijan kanssa sukeltaa henkilöin sielun-elämän syvimpään syvyyteen +ja nähdä tunteiden ja mielenliikutusten alkukipinät, tarkastaa maailmaa +muodostavain tekojen salaisimman työpajan.</p> + +<p>Tämä henkilöin sisäisen elämän paljastaminen, <i>luonteenkuvaus</i>, +onkin se, mikä draamassa enimmin viehättää. Sen kautta tutustumme +mitä erilaisimpiin ihmisiin, joiden omituista ajatus- ja +tuntemistapaa opimme ymmärtämään ja jotka sentähden meissä herättävät +myötätuntoisuutta, ja kun virkeällä osan-otolla seuraamme heidän +kohtaloitansa, syventyy katseemme huomaamaan ihmis-elämää hallitsevia lakeja. Luonteiden moninaisuudesta olen ennen puhunut ja niiden -merkityksestä runoudessa ylimalkain (vrt. II kirja); edelläolevasta -selviää, kuinka tärkeän tärkeitä ne ovat etenkin näytelmärunoudessa. +merkityksestä runoudessa ylimalkain (vrt. II kirja); edelläolevasta +selviää, kuinka tärkeän tärkeitä ne ovat etenkin näytelmärunoudessa. Se olijoitsemisen halu, joka vie runollisen mielikuvituksen -muodostamaan luonnonvoimia ja yksityisiä luonnonesineitä itsenäisiksi, -ihmisenkaltaisiksi olennoiksi, sisältää oikeastaan vaistomaisen -pyrinnön käsittää ilmiöitä meille ymmärrettävän henkisen perusteen -nojalla, ja niin ihmisiäkin tarkastaessa tahdomme selvittää sitä -pysyvää henkistä keskusta, josta heidän olemisensa ja toimimisensa -aiheutuu. Henkilöin sanoista ja teoista päätämme — otaksuen niissä -olevan johdonmukaisuutta —, millaiset heidän luonteensa ovat. Tätä -yleis-inhimillistä ominaisuutta runoilija käyttää hyväksensä; hän antaa -meille vaan muutamia piirteitä — useampia tärkeämmistä, harvempia -syrjäisemmistä henkilöistä — mutta semmoisia, joiden johdosta oma -fantasiamme luo selvän kuvan esitettävistä luonteista. Tällaista -luonteenkuvausta on tietysti kaikkialla, missä persoonallisuuden yhteys -himmentymättömänä asettuu meidän eteemme. Mutta muutoin runoilija -tässä kohden voi menetellä monella eri tavalla; hän saattaa tuoda -esiin henkilöitänsä yleisemmillä piirteillä tai tarkemmilla -värivivahduksilla, noudattaen enemmän idealistista tai karakteristista -taidetapaa; hän voi koota kirkkaimman valon päähenkilöön, jättäen -sivuhenkilöt varjopuoleen, tai melkein samalla hellyydellä huolehtia -kaikkia teoksessa esiintyviä, j.n.e.</p> - -<p>Hellin huolenpito tulee sittenkin aina päähenkilön osaksi, joka -draamassa on paljoa suuremmassa määrässä keskuksena kuin eepoksessa. -Muut henkilöt ovat oikeastaan vaan hänen tähtensä olemassa, vaikka -heillä osittain saattaa olla hyvinkin tärkeä tehtävä. Ennen on jo -viitattu siihen, kuinka epopean, romaanin ja draaman pääsankarit ovat -peräti erilaiset. Näytelmärunoudessa päähenkilö aina on jyrkässä -vastariidassa ympäristönsä kanssa; hän ei edusta kansallista +muodostamaan luonnonvoimia ja yksityisiä luonnonesineitä itsenäisiksi, +ihmisenkaltaisiksi olennoiksi, sisältää oikeastaan vaistomaisen +pyrinnön käsittää ilmiöitä meille ymmärrettävän henkisen perusteen +nojalla, ja niin ihmisiäkin tarkastaessa tahdomme selvittää sitä +pysyvää henkistä keskusta, josta heidän olemisensa ja toimimisensa +aiheutuu. Henkilöin sanoista ja teoista päätämme — otaksuen niissä +olevan johdonmukaisuutta —, millaiset heidän luonteensa ovat. Tätä +yleis-inhimillistä ominaisuutta runoilija käyttää hyväksensä; hän antaa +meille vaan muutamia piirteitä — useampia tärkeämmistä, harvempia +syrjäisemmistä henkilöistä — mutta semmoisia, joiden johdosta oma +fantasiamme luo selvän kuvan esitettävistä luonteista. Tällaista +luonteenkuvausta on tietysti kaikkialla, missä persoonallisuuden yhteys +himmentymättömänä asettuu meidän eteemme. Mutta muutoin runoilija +tässä kohden voi menetellä monella eri tavalla; hän saattaa tuoda +esiin henkilöitänsä yleisemmillä piirteillä tai tarkemmilla +värivivahduksilla, noudattaen enemmän idealistista tai karakteristista +taidetapaa; hän voi koota kirkkaimman valon päähenkilöön, jättäen +sivuhenkilöt varjopuoleen, tai melkein samalla hellyydellä huolehtia +kaikkia teoksessa esiintyviä, j.n.e.</p> + +<p>Hellin huolenpito tulee sittenkin aina päähenkilön osaksi, joka +draamassa on paljoa suuremmassa määrässä keskuksena kuin eepoksessa. +Muut henkilöt ovat oikeastaan vaan hänen tähtensä olemassa, vaikka +heillä osittain saattaa olla hyvinkin tärkeä tehtävä. Ennen on jo +viitattu siihen, kuinka epopean, romaanin ja draaman pääsankarit ovat +peräti erilaiset. Näytelmärunoudessa päähenkilö aina on jyrkässä +vastariidassa ympäristönsä kanssa; hän ei edusta kansallista sankari-ihannetta, niinkuin epopeassa, esikuvana loistaen -heimolaistensa keskellä, eikä ole olojen muodostettavana ja -kasvatettavana, niinkuin romaanissa; vaan rohkeasti hän astuu omaa -tietänsä, taistellen olevaisia oloja vastaan ja koettaen kääntää ajan -ratasta itseviittomalleen uralle. Jotain tällaista pontevaa taistelua +heimolaistensa keskellä, eikä ole olojen muodostettavana ja +kasvatettavana, niinkuin romaanissa; vaan rohkeasti hän astuu omaa +tietänsä, taistellen olevaisia oloja vastaan ja koettaen kääntää ajan +ratasta itseviittomalleen uralle. Jotain tällaista pontevaa taistelua ja vastustushalua tavataan kaikissa tosi-draamallisissa luonteissa, -silloinkin, kun ne joutuvat olosuhteiden johdettaviksi. Sentähden -näytelmän pääsankareiksi sopivat varsinkin tarmokkaat historialliset -henkilöt, tienraivaajat ja uusien aatteiden kannattajat, mutta muutkin +silloinkin, kun ne joutuvat olosuhteiden johdettaviksi. Sentähden +näytelmän pääsankareiksi sopivat varsinkin tarmokkaat historialliset +henkilöt, tienraivaajat ja uusien aatteiden kannattajat, mutta muutkin sellaiset individit, jotka ovat ristiriidassa olevaisten olojen kanssa -ja toimiessaan niitä rikkovat, noudattaen oman luonteensa sisällistä -pakkoa. Tämä koskee tietysti näytelmärunouden vakavanpuolisia lajeja, +ja toimiessaan niitä rikkovat, noudattaen oman luonteensa sisällistä +pakkoa. Tämä koskee tietysti näytelmärunouden vakavanpuolisia lajeja, tragediaa ja sovintodraamaa; komediassakin tapahtuu jonkunlainen -olevaisten olojen rikkominen päähenkilön puolelta ja on jonkinlaista -taistelua, jos niin tahtoo sanoa; mutta tämä kaikki on koomillista -laatua eikä ole taistelua sanan varsinaisessa merkityksessä. Jotain -yhtäläisyyttä siinä kumminkin on huomattavana.</p> - -<p>Hyvän luonteenkuvauksen ensimmäinen ehto on johdonmukaisuus. Aivan -epäjohdonmukaiset ihmiset eivät oikeastaan sovi draamallisesti -kuvattaviksi; jos semmoiset välttämättömästi ovat esiintuotavat, niin -niiden kuvailu vaatii erinomaista taitoa, jotta heidän toimintatapansa -tulisi käsitettäväksi. Pääasia on tietysti aina, että luonteen ydin, -josta teot kasvavat, tulee selvästi tajuttavaksi. Ihminen voi olla -horjuvainen ja näennäisesti menetellä epäjohdonmukaisesti, ja sittenkin -saattavat hänen tekonsa ihan luonnollisesti johtua niistä tunteista ja -mielikuvista, jotka hallitsevat hänen sisintä olentoansa. Niin esim. -Hamlet; ensi silmäyksellä hän tuntuu häilyväiseltä, vaan satunnaisten -mielialojen johtamalta; mutta tarkemmin katsoessa hänet huomaa vaan -mieleltään epätasaiseksi, herkkätunteiseksi, vaikutuksille alttiiksi, -mutt'ei epäjohdonmukaiseksi. Yhä hän hautoo mustaa murhettansa, -vastahakoista tehtäväänsä; hän epäilee eikä ryhdy toimeen, sitten -ponnistaa voimansa ja toimii, mutta epäsuotuisena hetkenä; hän salaa -tunteensa, sitten ne puhkeavat esiin melkein mielettömyyden voimalla, -niinkuin Ofelian haudalla. Kaikki nämä jyrkät käännähdykset ja -vastakohdat ovat luonnolliset epäröivässä ja itseensä sulkeutuvassa +olevaisten olojen rikkominen päähenkilön puolelta ja on jonkinlaista +taistelua, jos niin tahtoo sanoa; mutta tämä kaikki on koomillista +laatua eikä ole taistelua sanan varsinaisessa merkityksessä. Jotain +yhtäläisyyttä siinä kumminkin on huomattavana.</p> + +<p>Hyvän luonteenkuvauksen ensimmäinen ehto on johdonmukaisuus. Aivan +epäjohdonmukaiset ihmiset eivät oikeastaan sovi draamallisesti +kuvattaviksi; jos semmoiset välttämättömästi ovat esiintuotavat, niin +niiden kuvailu vaatii erinomaista taitoa, jotta heidän toimintatapansa +tulisi käsitettäväksi. Pääasia on tietysti aina, että luonteen ydin, +josta teot kasvavat, tulee selvästi tajuttavaksi. Ihminen voi olla +horjuvainen ja näennäisesti menetellä epäjohdonmukaisesti, ja sittenkin +saattavat hänen tekonsa ihan luonnollisesti johtua niistä tunteista ja +mielikuvista, jotka hallitsevat hänen sisintä olentoansa. Niin esim. +Hamlet; ensi silmäyksellä hän tuntuu häilyväiseltä, vaan satunnaisten +mielialojen johtamalta; mutta tarkemmin katsoessa hänet huomaa vaan +mieleltään epätasaiseksi, herkkätunteiseksi, vaikutuksille alttiiksi, +mutt'ei epäjohdonmukaiseksi. Yhä hän hautoo mustaa murhettansa, +vastahakoista tehtäväänsä; hän epäilee eikä ryhdy toimeen, sitten +ponnistaa voimansa ja toimii, mutta epäsuotuisena hetkenä; hän salaa +tunteensa, sitten ne puhkeavat esiin melkein mielettömyyden voimalla, +niinkuin Ofelian haudalla. Kaikki nämä jyrkät käännähdykset ja +vastakohdat ovat luonnolliset epäröivässä ja itseensä sulkeutuvassa luonteessa semmoisessa kuin Hamletin.</p> -<p>Luonteessa tapahtuu kehitys, joka on erittäin huomattava päähenkilössä. -Mutta kuitenkin on paljon luonteita, jotka jo näytelmän alkaessa ovat -valmiita, draamalliseen intoonsa kypsyneitä, ja joiden teot suorastaan -puhkeavat esiin heidän omituisuudestaan ja innostaan. Heidän sisällinen -elämänsä on kumminkin niin valtavain muutosten alainen, että se -muistuttaa jonkunlaista kehitystä. Sellainen on esim. Wallensteinin; -hänen alkuperäinen kunnianhimonsa tekee hänet kavaltajaksi. -Syrjähenkilöt, joita lyhyesti kuvataan, esiintyvät useimmin ihan -valmiina. Näiden vastakohtana ovat semmoiset luonteet, jotka joutuvat +<p>Luonteessa tapahtuu kehitys, joka on erittäin huomattava päähenkilössä. +Mutta kuitenkin on paljon luonteita, jotka jo näytelmän alkaessa ovat +valmiita, draamalliseen intoonsa kypsyneitä, ja joiden teot suorastaan +puhkeavat esiin heidän omituisuudestaan ja innostaan. Heidän sisällinen +elämänsä on kumminkin niin valtavain muutosten alainen, että se +muistuttaa jonkunlaista kehitystä. Sellainen on esim. Wallensteinin; +hänen alkuperäinen kunnianhimonsa tekee hänet kavaltajaksi. +Syrjähenkilöt, joita lyhyesti kuvataan, esiintyvät useimmin ihan +valmiina. Näiden vastakohtana ovat semmoiset luonteet, jotka joutuvat heille alkuansa vieraan intohimon valtaan, niinkuin Othello, jonka -hellä, luottavainen mielenlaatu luulevaisuuden kautta kokonaan muuttuu. -Välimuotoja on useita. Tunne tai intohimo, jonka juuret on henkilön -alkuperäisessä luonnossa, kasvaa kasvamistaan ja valtaa hänet kokonaan, +hellä, luottavainen mielenlaatu luulevaisuuden kautta kokonaan muuttuu. +Välimuotoja on useita. Tunne tai intohimo, jonka juuret on henkilön +alkuperäisessä luonnossa, kasvaa kasvamistaan ja valtaa hänet kokonaan, esim. rakkaus monen monessa tapauksessa, niinkuin Romeo ja Juliassa. Samoin Macbethin rajaton kunnian- ja vallanhimo ilmenee jo alusta alkaen, vaikk'ei sen tuhoavaa voimaa havaita, ennenkuin Lady Macbethin -kehoitukset sen täyteen liekkiin puhaltavat. Tai kohtalon iskut -muuttavat tykkänään jonkun henkilön mielentilan, vaikka hänen -luonteensa pysyy entisellään; niin on Lear kuninkaan laita.<a name="FNanchor_107" id="FNanchor_107"></a><a href="#Footnote_107" class="fnanchor">[107]</a></p> - -<p>Kuinka tärkeätä draamassa on luonteenkuvaus ja sisäisen elämän kuvailu, -huomaa siitäkin, että on näytelmiä, joissa toiminta on heikkoa tai -höllästi yhdistettyä, mutta joilla kuitenkin on erinomainen -viehätysvoima ja suuri runollinen arvo, sentähden että henkilöin -sielun-elämää esitetään mainiolla tavalla. Ajatelkaamme vaan Goethen -Tassoa, jossa ei ole sanottavasti toimintaa, mutta jossa meitä lumoo -mestarillinen luonteiden ja mielentilojen kuvailu. Goethe on syvimmältä -sielultaan lyyrillinen runoilija ja siitä syystä tällä puolella aina on -etusija hänen teoksissaan. Yhteydessä sen kanssa on olosuhteiden +kehoitukset sen täyteen liekkiin puhaltavat. Tai kohtalon iskut +muuttavat tykkänään jonkun henkilön mielentilan, vaikka hänen +luonteensa pysyy entisellään; niin on Lear kuninkaan laita.<a name="FNanchor_107" id="FNanchor_107"></a><a href="#Footnote_107" class="fnanchor">[107]</a></p> + +<p>Kuinka tärkeätä draamassa on luonteenkuvaus ja sisäisen elämän kuvailu, +huomaa siitäkin, että on näytelmiä, joissa toiminta on heikkoa tai +höllästi yhdistettyä, mutta joilla kuitenkin on erinomainen +viehätysvoima ja suuri runollinen arvo, sentähden että henkilöin +sielun-elämää esitetään mainiolla tavalla. Ajatelkaamme vaan Goethen +Tassoa, jossa ei ole sanottavasti toimintaa, mutta jossa meitä lumoo +mestarillinen luonteiden ja mielentilojen kuvailu. Goethe on syvimmältä +sielultaan lyyrillinen runoilija ja siitä syystä tällä puolella aina on +etusija hänen teoksissaan. Yhteydessä sen kanssa on olosuhteiden kuvailu; niin on Egmont sarja vaihtelevia kuvaelmia, jotka eepoksen -tavalla on aseteltu vierekkäin ilman varsinaista yhdistävää sidettä; -mutta näissä viehättää lukijaa henkilöin sisäisen elämän esittely ja -ajan tapausten heijastus ihmisten mielessä. Shakespeare taas, -jonka ominaisluonne on täysin draamallinen, luo aina vilkkaan -toiminnan; mutta monessa teoksessaan hän ei välitä sen ankarasta -johdonmukaisuudesta, vaan panee näytelmän yhteyden etupäässä -läpikäyvään tunnelmaan ja sielunhistoriaan, laskien pääpainon -luonteiden ja sisällisten olojen kuvaukseen. Niin hän menettelee +tavalla on aseteltu vierekkäin ilman varsinaista yhdistävää sidettä; +mutta näissä viehättää lukijaa henkilöin sisäisen elämän esittely ja +ajan tapausten heijastus ihmisten mielessä. Shakespeare taas, +jonka ominaisluonne on täysin draamallinen, luo aina vilkkaan +toiminnan; mutta monessa teoksessaan hän ei välitä sen ankarasta +johdonmukaisuudesta, vaan panee näytelmän yhteyden etupäässä +läpikäyvään tunnelmaan ja sielunhistoriaan, laskien pääpainon +luonteiden ja sisällisten olojen kuvaukseen. Niin hän menettelee varsinkin, kun aine on satumainen tai aiheet ja tapaukset semmoisinaan -otetaan jostakin vanhemmasta kertomuksesta. Näin on esim. Talvisessa -tarinassa ja Cymbelinessa, muita mainitsematta, ja kuitenkin nämä -teokset ovat Shakespearen runouden helmiä. — Mutta jos draamalliselta -teokselta päinvastoin puuttuu luonteiden kuvailu ja sisäisen elämän +otetaan jostakin vanhemmasta kertomuksesta. Näin on esim. Talvisessa +tarinassa ja Cymbelinessa, muita mainitsematta, ja kuitenkin nämä +teokset ovat Shakespearen runouden helmiä. — Mutta jos draamalliselta +teokselta päinvastoin puuttuu luonteiden kuvailu ja sisäisen elämän runsaus, ei vaiherikas kantatarina ja johdonmukaisesti perille viety -toiminta voi sitä korvata; näyttämöllä esitettynä se kenties kelpaa -pitämään kuulijain huomiota pari tuntia vireillä, mutta runouden -syvempiä vaatimuksia se ei täytä. Tätä laatua ovat useat ranskalaiset -näytelmäkappaleet, joiden pääansio on niiden virkeästi kehkiävässä +toiminta voi sitä korvata; näyttämöllä esitettynä se kenties kelpaa +pitämään kuulijain huomiota pari tuntia vireillä, mutta runouden +syvempiä vaatimuksia se ei täytä. Tätä laatua ovat useat ranskalaiset +näytelmäkappaleet, joiden pääansio on niiden virkeästi kehkiävässä juonessa.</p> -<p>Tästä ei saa kuitenkaan tehdä sitä johtopäätöstä, että paljas -luonteenkuvaus ilman virkeätä toimintaa olisi draamallisessa suhteessa -pätevä. Päinvastoin. Toiminta on näytelmärunoudessa ensimmäinen.<a name="FNanchor_108" id="FNanchor_108"></a><a href="#Footnote_108" class="fnanchor">[108]</a> -Mutta draamat ovat erilaisia; muutamissa on pantu enemmän painoa -luonteisiin ja sisällisen elämän kuvailuun, toisissa tapauksiin.</p> - -<p>Päähenkilön tärkeästä asemasta on jo puhuttu. Romaanissa saattaa joskus -olla epätietoista, mikä henkilö on kertoelman varsinainen kannattaja; -draama vaatii aina selvää henkistä keskustaa, josta toiminta lähtee. -Mutta tästä on näennäisiä poikkeuksia. Niin on useastikin kaksi -päähenkilöä, joita rakkaus yhdistää yhdeksi persoonaksi ja joiden -yhteiset kohtalot ovat draaman sisällyksenä: esim. Romeo ja Julia -y.m.m. Joskus suurempikin kokonaisuus vastaa yksityistä pääsankaria. -Schillerin Wilhelm Tellissä astuu koko Schweizin kansa toimivana -päähenkilönä näyttämölle; näemme, kuinka sen vapaudentaistelu alkaa ja -kehittyy kansan eri piireissä, kunnes se Tellin teon kautta -ratkaistaan. Tämä näytelmän laaja pohja antaa sille suuressa määrässä -eepillisen värin.</p> - -<p>Päähenkilön luonteesta valuu toiminta, joka muodostaa näytelmän -varsinaisen perustuksen ja josta draama on nimensäkin saanut (kreikaksi +<p>Tästä ei saa kuitenkaan tehdä sitä johtopäätöstä, että paljas +luonteenkuvaus ilman virkeätä toimintaa olisi draamallisessa suhteessa +pätevä. Päinvastoin. Toiminta on näytelmärunoudessa ensimmäinen.<a name="FNanchor_108" id="FNanchor_108"></a><a href="#Footnote_108" class="fnanchor">[108]</a> +Mutta draamat ovat erilaisia; muutamissa on pantu enemmän painoa +luonteisiin ja sisällisen elämän kuvailuun, toisissa tapauksiin.</p> + +<p>Päähenkilön tärkeästä asemasta on jo puhuttu. Romaanissa saattaa joskus +olla epätietoista, mikä henkilö on kertoelman varsinainen kannattaja; +draama vaatii aina selvää henkistä keskustaa, josta toiminta lähtee. +Mutta tästä on näennäisiä poikkeuksia. Niin on useastikin kaksi +päähenkilöä, joita rakkaus yhdistää yhdeksi persoonaksi ja joiden +yhteiset kohtalot ovat draaman sisällyksenä: esim. Romeo ja Julia +y.m.m. Joskus suurempikin kokonaisuus vastaa yksityistä pääsankaria. +Schillerin Wilhelm Tellissä astuu koko Schweizin kansa toimivana +päähenkilönä näyttämölle; näemme, kuinka sen vapaudentaistelu alkaa ja +kehittyy kansan eri piireissä, kunnes se Tellin teon kautta +ratkaistaan. Tämä näytelmän laaja pohja antaa sille suuressa määrässä +eepillisen värin.</p> + +<p>Päähenkilön luonteesta valuu toiminta, joka muodostaa näytelmän +varsinaisen perustuksen ja josta draama on nimensäkin saanut (kreikaksi <i>drama</i>, toiminta). Ainoastaan Aiaan kaltainen sankari voi joutua sen kohtalon alaiseksi, jota Sofokleen tragediassa kuvataan; Johanna -d'Arcin uskonnolliseen haaveiluun taipuva mielenlaatu tekee hänet +d'Arcin uskonnolliseen haaveiluun taipuva mielenlaatu tekee hänet sopivaksi innostuttamaan Ranskan kansaa vapaudentaisteluun. Daniel -Hjortin luonne, niinkuin hänen asemansa Flemingin talossa, hänen -vastoinkäymisensä lemmen-asiassa ja vasta saatu tieto hänen -syntyperästään sen ovat muodostaneet, saattaa hänet liittymään kansaan -ja Kaarle herttuaan ja salaisilla vehkeillä edistämään heidän asiaansa. -Mikä sisimmässä sydämmessä elää, se pyrkii toiminnassa purkaumaan ja -olevaisia oloja uudistamaan; päähenkilöä elähyttää <i>paatos eli -into</i>, joka vaatii häntä toteuttamaan, mitä hän sielunsa -syvyydessä oikeaksi tuntee tai luulee onnellisuutensa välttämättömäksi +Hjortin luonne, niinkuin hänen asemansa Flemingin talossa, hänen +vastoinkäymisensä lemmen-asiassa ja vasta saatu tieto hänen +syntyperästään sen ovat muodostaneet, saattaa hänet liittymään kansaan +ja Kaarle herttuaan ja salaisilla vehkeillä edistämään heidän asiaansa. +Mikä sisimmässä sydämmessä elää, se pyrkii toiminnassa purkaumaan ja +olevaisia oloja uudistamaan; päähenkilöä elähyttää <i>paatos eli +into</i>, joka vaatii häntä toteuttamaan, mitä hän sielunsa +syvyydessä oikeaksi tuntee tai luulee onnellisuutensa välttämättömäksi ehdoksi. Semmoinen into on Antigonessa sisarenrakkaus, Marcus Brutossa (Shakespearen Julius Caesarissa) Rooman tasavallan ihailu, -Wallensteinissä pyrintö itsenäisen aseman saavuttamiseen. — Mutta jos -päähenkilön luonne onkin se lähde, josta toiminta kumpuaa, niin -toiminta toiselta puolen määrää, mitkä luonteen ominaisuudet runoilija -kuvauksessaan tuopi esiin. Yksilön sielunelämä on runsaan runsas -aartehisto, jonka sisällys antaa aihetta mitä erilaisimpiin esityksiin, +Wallensteinissä pyrintö itsenäisen aseman saavuttamiseen. — Mutta jos +päähenkilön luonne onkin se lähde, josta toiminta kumpuaa, niin +toiminta toiselta puolen määrää, mitkä luonteen ominaisuudet runoilija +kuvauksessaan tuopi esiin. Yksilön sielunelämä on runsaan runsas +aartehisto, jonka sisällys antaa aihetta mitä erilaisimpiin esityksiin, ja suuret runoilijat, niinkuin Shakespeare, jotka samalla ovat suuria -ihmistuntijoita, valaisevatkin sitä monelta eri puolelta; mutta -silloinkin annetaan meille pääasiallisesti sellaisia piirteitä, jotka -selittävät luonnetta esitettävään toimintaan nähden. Sillä toiminta on -sittenkin draaman alku ja juuri eli, toisin sanoen, tapausten pääjuoni, -kantatarina, on se siemen, josta näytelmä luonteineen, erityiskohtineen -kasvaa ilmi. Luonteet siis kuvattakoon monipuolisesti, että ymmärrämme +ihmistuntijoita, valaisevatkin sitä monelta eri puolelta; mutta +silloinkin annetaan meille pääasiallisesti sellaisia piirteitä, jotka +selittävät luonnetta esitettävään toimintaan nähden. Sillä toiminta on +sittenkin draaman alku ja juuri eli, toisin sanoen, tapausten pääjuoni, +kantatarina, on se siemen, josta näytelmä luonteineen, erityiskohtineen +kasvaa ilmi. Luonteet siis kuvattakoon monipuolisesti, että ymmärrämme sen kokonaisuuden, jonka ilmauksia yksityispiirteet ovat; mutta -karsittakoon pois semmoiset erityiskohdat, jotka eivät selvennä -kokonaisluonnetta eivätkä sen suhdetta siitä sukeuvaan toimintaan.</p> - -<p>Kun draama osoittaa ulkonaisen ja sisäisen olevaisuuden yhteyttä ja -vuorovaikutusta, niin on selvästi näytettävä, mitkä <i>vaikuttimet -(motiivit)</i> kussakin tapauksessa saattavat henkilöitä toimimaan. -Kaikki on tyydyttävästi valmistettava, sekä sisäisesti että -ulkonaisesti, jotta katsoja älyää, miksi niin täytyy tapahtua, kuin -näytelmässä esitetään. Etenkin sisäiset vaikuttimet ovat tärkeät. -Draamallinen into mitä lähimmin liittyy henkilön luonteeseen, ja -luonteesta erityiset teot säkenöitsevät esiin, ulkonaisten seikkain +karsittakoon pois semmoiset erityiskohdat, jotka eivät selvennä +kokonaisluonnetta eivätkä sen suhdetta siitä sukeuvaan toimintaan.</p> + +<p>Kun draama osoittaa ulkonaisen ja sisäisen olevaisuuden yhteyttä ja +vuorovaikutusta, niin on selvästi näytettävä, mitkä <i>vaikuttimet +(motiivit)</i> kussakin tapauksessa saattavat henkilöitä toimimaan. +Kaikki on tyydyttävästi valmistettava, sekä sisäisesti että +ulkonaisesti, jotta katsoja älyää, miksi niin täytyy tapahtua, kuin +näytelmässä esitetään. Etenkin sisäiset vaikuttimet ovat tärkeät. +Draamallinen into mitä lähimmin liittyy henkilön luonteeseen, ja +luonteesta erityiset teot säkenöitsevät esiin, ulkonaisten seikkain siihen sattuessa. Enimmiten paatoksensa johtamana luonne niihin tarttuu -ja tekee niistä toimintansa vaikuttimia. Hyvä on, että jokainen teko +ja tekee niistä toimintansa vaikuttimia. Hyvä on, että jokainen teko ulkonaisestikin on mahdollisuuden mukaan aiheutettu; mutta vaikea on -määrätä, kuinka pitkälle saa ulottaa ulkonaisen motiveerauksen -vaatimukset; pääasia on sittenkin — (niinkuin ennen on huomautettu) — -sisäinen todenmukaisuus. — Muinais-ajan draamoissa esiintyi usein n.s. -deus ex machina, joku jumala, joka selvitti näytelmän liian sotkuiseksi -käyneen vyhden. Tällä apukeinolla oli jonkunlaista tukea antiikisessa -käsitystavassa; jumalistossa olioitu siveellinen voima ryhtyi +määrätä, kuinka pitkälle saa ulottaa ulkonaisen motiveerauksen +vaatimukset; pääasia on sittenkin — (niinkuin ennen on huomautettu) — +sisäinen todenmukaisuus. — Muinais-ajan draamoissa esiintyi usein n.s. +deus ex machina, joku jumala, joka selvitti näytelmän liian sotkuiseksi +käyneen vyhden. Tällä apukeinolla oli jonkunlaista tukea antiikisessa +käsitystavassa; jumalistossa olioitu siveellinen voima ryhtyi suoranaisesti maailman ohjaukseen. Jumalan tai haltian mahtisana -ei sovi enää nykyajan draamaan; sen sijaan ovat myöhemmässä -näytelmäkirjallisuudessa tulleet ruhtinaiden käskyt, monenlaiset -sattumukset y.m. Kaikki tällaiset ratkaisukeinot, jotka ehkäisevät -henkilöin vapaata päätäntövaltaa, josta näytelmän loppukin on -kehitettävä, ovat tietysti ristiriidassa draaman luonteen kanssa ja -siis hylättävät.<a name="FNanchor_109" id="FNanchor_109"></a><a href="#Footnote_109" class="fnanchor">[109]</a></p> - -<p>Freytag on huomauttanut, kuinka päähenkilön ja toiminnan keskinäisestä -suhteesta voi johtua kaksi suunnittelun laatua: päähenkilö alusta +ei sovi enää nykyajan draamaan; sen sijaan ovat myöhemmässä +näytelmäkirjallisuudessa tulleet ruhtinaiden käskyt, monenlaiset +sattumukset y.m. Kaikki tällaiset ratkaisukeinot, jotka ehkäisevät +henkilöin vapaata päätäntövaltaa, josta näytelmän loppukin on +kehitettävä, ovat tietysti ristiriidassa draaman luonteen kanssa ja +siis hylättävät.<a name="FNanchor_109" id="FNanchor_109"></a><a href="#Footnote_109" class="fnanchor">[109]</a></p> + +<p>Freytag on huomauttanut, kuinka päähenkilön ja toiminnan keskinäisestä +suhteesta voi johtua kaksi suunnittelun laatua: päähenkilö alusta alkaen itsetoimivana johtaa tapausten menoa ja teoillaan nostaa -ehkäiseviä voimia itseänsä vastaan sekä loppupuolella joutuu näiden -vaikutuksen alaiseksi, tai toiselta puolen hän päinvastoin toiminnan -alkaessa on levollinen, mutta vastustajain vehkeistä draaman -loppuosassa herää vahvaan vastarintaan ja ottaa asiain johdon käsiinsä. -Edellistä lajia ovat esim. Antigone, Shakespearen suurten tragediain -päähenkilöt paitsi Lear ja Othello, Johanna d'Arc, Wallenstein, -jälkimmäistä Lear ja Othello, Oidipus kuningas, Ferdinand ja Luise -"Kavaluudessa ja Rakkaudessa" y.m.m. Täten syntyy kaksi suunnittelun -päälajia, ja ensimmäisiä kysymyksiä, joihin draamallisen runoilijan +ehkäiseviä voimia itseänsä vastaan sekä loppupuolella joutuu näiden +vaikutuksen alaiseksi, tai toiselta puolen hän päinvastoin toiminnan +alkaessa on levollinen, mutta vastustajain vehkeistä draaman +loppuosassa herää vahvaan vastarintaan ja ottaa asiain johdon käsiinsä. +Edellistä lajia ovat esim. Antigone, Shakespearen suurten tragediain +päähenkilöt paitsi Lear ja Othello, Johanna d'Arc, Wallenstein, +jälkimmäistä Lear ja Othello, Oidipus kuningas, Ferdinand ja Luise +"Kavaluudessa ja Rakkaudessa" y.m.m. Täten syntyy kaksi suunnittelun +päälajia, ja ensimmäisiä kysymyksiä, joihin draamallisen runoilijan tulee vastata, on, kumpaako menetystapaa tarjona oleva aine vaatii. -Kummallakin on omat etunsa, vaikka edellinen — se, jossa päähenkilö -alusta pitäen on ohjaajana, — tosin on enemmän draaman hengen -mukaista. Päähenkilö, joka rohkeasti ja voimallisesti itse altansa -ryhtyy pontevaan toimintaan, on omansa kuulijaa viehättämään, ja +Kummallakin on omat etunsa, vaikka edellinen — se, jossa päähenkilö +alusta pitäen on ohjaajana, — tosin on enemmän draaman hengen +mukaista. Päähenkilö, joka rohkeasti ja voimallisesti itse altansa +ryhtyy pontevaan toimintaan, on omansa kuulijaa viehättämään, ja selvimmin silloin huomataan, miten ihminen teoillaan valmistaa oman -kohtalonsa. Toisen suunnittelun mukaan taas pääsankarin tarmokas ja -omavarainen toiminta sattuu siihen näytelmän osaan, joka vaatii -suurinta jännitystä, ja loppuosan muodostus, joka yleensä kysyy paljon -runollista kykyä ja aistia, tulee helpommaksi. Se sopii varsinkin +kohtalonsa. Toisen suunnittelun mukaan taas pääsankarin tarmokas ja +omavarainen toiminta sattuu siihen näytelmän osaan, joka vaatii +suurinta jännitystä, ja loppuosan muodostus, joka yleensä kysyy paljon +runollista kykyä ja aistia, tulee helpommaksi. Se sopii varsinkin silloin, kun intohimon valtava voima on kuvattava, ja voi tuottaa suuria mahtivaikutuksia; mutta edellinen tapa tarjoo sittenkin -taidokkaalle runoilijalle vielä enemmän tilaisuutta menestyksellä -käyttää draamallista kykyänsä.<a name="FNanchor_110" id="FNanchor_110"></a><a href="#Footnote_110" class="fnanchor">[110]</a></p> - -<p>Ylempänä sanottiin päähenkilön olevan siinä määrässä draaman keskuksen, -että sivuhenkilöt oikeastaan ovat hänen tähtensä olemassa; toisin -sanoen: sivuhenkilöt ovat keksittävät ja kuvattavat niin, että ne -asettuvat eri suhteisiin päähenkilöön ja sen mukaan, kuin toiminta -vaatii, kukin omalla tavallaan edistävät tai vastustavat hänen -pyrintöjänsä. Sillä jokainen draamallinen toiminta esittää päähenkilön -taistelua hänen tarkoituksiansa ehkäisevää voimaa vastaan. Muutamat -liittyvät päähenkilöön ja ryhmittyvät hänen ympärillensä; toiset -yhtyvät vastustavaan puolueeseen, jonka kannattajana saattaa olla yksi -tai useampi henkilö. Erittäin tärkeä on useimmiten päähenkilön +taidokkaalle runoilijalle vielä enemmän tilaisuutta menestyksellä +käyttää draamallista kykyänsä.<a name="FNanchor_110" id="FNanchor_110"></a><a href="#Footnote_110" class="fnanchor">[110]</a></p> + +<p>Ylempänä sanottiin päähenkilön olevan siinä määrässä draaman keskuksen, +että sivuhenkilöt oikeastaan ovat hänen tähtensä olemassa; toisin +sanoen: sivuhenkilöt ovat keksittävät ja kuvattavat niin, että ne +asettuvat eri suhteisiin päähenkilöön ja sen mukaan, kuin toiminta +vaatii, kukin omalla tavallaan edistävät tai vastustavat hänen +pyrintöjänsä. Sillä jokainen draamallinen toiminta esittää päähenkilön +taistelua hänen tarkoituksiansa ehkäisevää voimaa vastaan. Muutamat +liittyvät päähenkilöön ja ryhmittyvät hänen ympärillensä; toiset +yhtyvät vastustavaan puolueeseen, jonka kannattajana saattaa olla yksi +tai useampi henkilö. Erittäin tärkeä on useimmiten päähenkilön varsinainen vastustaja, jolla monessa draamassa on sangen huomattava -tehtävä; sellainen on esim. Elisabet Schillerin Maria Stuartissa, -vaikka se myötätuntoisuus, jolla runoilija kuvailee Maria Stuartia, ei -anna epäilykselle sijaa, kumpi heistä on näytelmän päähenkilö. Samoin -Hakon Ibsenin Kuninkaan-aluissa niin suuressa määrässä kiinnittää -katsojan mieltä, jotta vasta ratkaisun lähestyessä huomataan, että -Skule jaarlin traagillinen kohtalo on näytelmän aineena. Toisinaan ei -ole vastustajana mikään erityinen henkilö, vaan kokonaiset ihmisryhmät; -niin esim. Orleans'in Neitsyessä englantilaiset ja burgundilaiset, -vieläpä lopulta Johannan oma isäkin. Mainittakoon vielä muutamia -esimerkkejä tästä ryhmityksestä. Torquato Tassossa on Antonio Tasson -täysi vastakohta ja tämä vastakkaisuus tuottaa konfliktin, vaikka -onneton runoilija lopulla, kun kaikki muut kääntyvät hänestä pois, -tästä vastustajastaan saa ainoan lohtunsa ja turvansa. Wallensteinissä -molemmat puolueet selvästi erottuvat toisistaan. Päävastustaja, +tehtävä; sellainen on esim. Elisabet Schillerin Maria Stuartissa, +vaikka se myötätuntoisuus, jolla runoilija kuvailee Maria Stuartia, ei +anna epäilykselle sijaa, kumpi heistä on näytelmän päähenkilö. Samoin +Hakon Ibsenin Kuninkaan-aluissa niin suuressa määrässä kiinnittää +katsojan mieltä, jotta vasta ratkaisun lähestyessä huomataan, että +Skule jaarlin traagillinen kohtalo on näytelmän aineena. Toisinaan ei +ole vastustajana mikään erityinen henkilö, vaan kokonaiset ihmisryhmät; +niin esim. Orleans'in Neitsyessä englantilaiset ja burgundilaiset, +vieläpä lopulta Johannan oma isäkin. Mainittakoon vielä muutamia +esimerkkejä tästä ryhmityksestä. Torquato Tassossa on Antonio Tasson +täysi vastakohta ja tämä vastakkaisuus tuottaa konfliktin, vaikka +onneton runoilija lopulla, kun kaikki muut kääntyvät hänestä pois, +tästä vastustajastaan saa ainoan lohtunsa ja turvansa. Wallensteinissä +molemmat puolueet selvästi erottuvat toisistaan. Päävastustaja, hovipuolueen edustaja, on Octavio Piccolomini; Wallensteinin puoltajia -ovat Max Piccolomini, Illo, kreivi ja kreivitär Terzky, Buttler y.m. ja -hänen rinnallansa esiintyy hänen puolisonsa ja tyttärensä; mutta -toiminnan edistyessä useat siirtyvät vastustajain puolelle. Daniel -Hjortissa päähenkilöä vastustaa koko Sigismundin puolue, jonka toimilla -ja kohtalolla on hyvin huomattava osa näytelmässä; päähenkilön -kannattajia ovat Katri sekä Kaarlo herttua ja hänen puolueensa; Sigrid -Stålarm, lemmen ahdistamana, liikkuu molempain ryhmäin välillä. +ovat Max Piccolomini, Illo, kreivi ja kreivitär Terzky, Buttler y.m. ja +hänen rinnallansa esiintyy hänen puolisonsa ja tyttärensä; mutta +toiminnan edistyessä useat siirtyvät vastustajain puolelle. Daniel +Hjortissa päähenkilöä vastustaa koko Sigismundin puolue, jonka toimilla +ja kohtalolla on hyvin huomattava osa näytelmässä; päähenkilön +kannattajia ovat Katri sekä Kaarlo herttua ja hänen puolueensa; Sigrid +StÃ¥larm, lemmen ahdistamana, liikkuu molempain ryhmäin välillä. Samanlainen ryhmitys havaitaan komediassakin. Nummisuutareissa on Esko -päähenkilö ja hänen ympärillään ovat Topias, Martta, Sepeteus, Mikko -Vilkastus y.m.; vastustajina esiintyvät Jaana ja Kristo, sitten Karri, -Kreeta ja Jaakko, tilapäisesti myös Teemu; heihin liittyy vielä Niko. -Sivutoiminnan henkilöt, Iivari ja Sakeri, kuuluvat Eskon ympäristöön.</p> +päähenkilö ja hänen ympärillään ovat Topias, Martta, Sepeteus, Mikko +Vilkastus y.m.; vastustajina esiintyvät Jaana ja Kristo, sitten Karri, +Kreeta ja Jaakko, tilapäisesti myös Teemu; heihin liittyy vielä Niko. +Sivutoiminnan henkilöt, Iivari ja Sakeri, kuuluvat Eskon ympäristöön.</p> -<p>Edellisessä olemme nähneet, kuinka nuo draaman molemmat puolet, -sielun-elämän kuvaus ja ulkonainen toiminta, sulavat yhteen ja mitä +<p>Edellisessä olemme nähneet, kuinka nuo draaman molemmat puolet, +sielun-elämän kuvaus ja ulkonainen toiminta, sulavat yhteen ja mitä tehokkaimmin vaikuttavat toisiinsa. Draaman tulee voimallisin, mieleen -painuvin piirtein näyttää, mikä yhteys on olemassa ihmisen tunne- ja -ajatusmaailman sekä ulkonaisten ilmiöin välillä, missä suhteessa -yksityis-ihmisen toiminta on maailman siveelliseen järjestykseen. -Saadaksensa tätä selväksi, se mahdollisuuden mukaan kokoaa yhteen +painuvin piirtein näyttää, mikä yhteys on olemassa ihmisen tunne- ja +ajatusmaailman sekä ulkonaisten ilmiöin välillä, missä suhteessa +yksityis-ihmisen toiminta on maailman siveelliseen järjestykseen. +Saadaksensa tätä selväksi, se mahdollisuuden mukaan kokoaa yhteen kuvattavansa, ja draaman esitys sen johdosta on suppea, lyhyt, nopeasti -eteenpäin rientävä; sanalla sanoen, kokoonpanonsa puolesta se on -eepoksen suora vastakohta. Näytelmän eri osat liitetään kiinteästi -yhteen; jokainen kohta, jokainen tapahtuma on seuraus edellisistä tai -kumminkin itsestään selvistä tosiasioista ja likeisessä yhteydessä -kokonaisuuden kanssa. Episodeja eli välikertomuksia (draamassa -oikeammin välikuvauksia) saattaa kyllä olla; ne tulevat siitä, että -jotain erityiskohtaa laajennetaan enemmän, kuin välttämättömästi +eteenpäin rientävä; sanalla sanoen, kokoonpanonsa puolesta se on +eepoksen suora vastakohta. Näytelmän eri osat liitetään kiinteästi +yhteen; jokainen kohta, jokainen tapahtuma on seuraus edellisistä tai +kumminkin itsestään selvistä tosiasioista ja likeisessä yhteydessä +kokonaisuuden kanssa. Episodeja eli välikertomuksia (draamassa +oikeammin välikuvauksia) saattaa kyllä olla; ne tulevat siitä, että +jotain erityiskohtaa laajennetaan enemmän, kuin välttämättömästi tarvitaan, ja tarkoittavat tavallisesti olojen tai jonkun luonteen -tarkempaa kuvailemista; välisti ne samalla ovat lepokohtia tapausten -kiivaassa juoksussa. Mutta ne eivät ole läheskään niin itsenäisiä -eivätkä niin huomattavia runoelman osia kuin eeposten episodit. -Esimerkkinä, kuinka draamassa täytyy supistaa tapauksia, jotka -tosielämässä ovat hajallaan, vähittäin tapahtuvia, on m.m. Minna -Canthin "Papin perhe". Mikä todellisuudessa kehkiää vähittäin — -eripuraisuus isän ja pojan välillä, — valmistuu äkkinäisen tapauksen -kautta; Maiju heti koenäytännöllä saavuttaa menestystä y.m. Mutta tämä +tarkempaa kuvailemista; välisti ne samalla ovat lepokohtia tapausten +kiivaassa juoksussa. Mutta ne eivät ole läheskään niin itsenäisiä +eivätkä niin huomattavia runoelman osia kuin eeposten episodit. +Esimerkkinä, kuinka draamassa täytyy supistaa tapauksia, jotka +tosielämässä ovat hajallaan, vähittäin tapahtuvia, on m.m. Minna +Canthin "Papin perhe". Mikä todellisuudessa kehkiää vähittäin — +eripuraisuus isän ja pojan välillä, — valmistuu äkkinäisen tapauksen +kautta; Maiju heti koenäytännöllä saavuttaa menestystä y.m. Mutta tämä on draaman luonteeseen katsoen oikein. Kun draamassa kaikki ulkonaiset -ja sisälliset tapaukset suuntauvat loppua kohti ja viivytykset -koetetaan niin pian kuin suinkin tieltä poistaa, niin sen -suunnittelussa pääpiirteenä vallitsee pysähtymätön eteenpäin pyrkimys. -Sopisi siis sanoa, että, niinkuin eepillinen runous katselee -menneisyyttä ja lyriikka kuvailee nykyhetkeä, niin draamallinen runotar -yhäti kääntää katseensa tulevaisuuteen.</p> - -<p>Koko näytelmän sisällys järjestyy, samoin kuin kertomarunoudessakin, -niin, että muutamat henkilöt, muutamat olot ovat ikäänkuin etualalla, -etupäässä kuvattavina, toiset muodostavat taustan, osoittaen sitä -ympäristöä, niitä yleisiä olosuhteita, joissa toiminta esiintyy. -Tällaisena taustana on esim. Daniel Hjortissa tuo suuri taistelu -Sigismundin ja Kaarlo herttuan välillä. Mutta näytelmärunoudessa sitä -ei esitetä niin leveältä kuin eepoksessa, vaan lyhyemmin, himmeämmin, +ja sisälliset tapaukset suuntauvat loppua kohti ja viivytykset +koetetaan niin pian kuin suinkin tieltä poistaa, niin sen +suunnittelussa pääpiirteenä vallitsee pysähtymätön eteenpäin pyrkimys. +Sopisi siis sanoa, että, niinkuin eepillinen runous katselee +menneisyyttä ja lyriikka kuvailee nykyhetkeä, niin draamallinen runotar +yhäti kääntää katseensa tulevaisuuteen.</p> + +<p>Koko näytelmän sisällys järjestyy, samoin kuin kertomarunoudessakin, +niin, että muutamat henkilöt, muutamat olot ovat ikäänkuin etualalla, +etupäässä kuvattavina, toiset muodostavat taustan, osoittaen sitä +ympäristöä, niitä yleisiä olosuhteita, joissa toiminta esiintyy. +Tällaisena taustana on esim. Daniel Hjortissa tuo suuri taistelu +Sigismundin ja Kaarlo herttuan välillä. Mutta näytelmärunoudessa sitä +ei esitetä niin leveältä kuin eepoksessa, vaan lyhyemmin, himmeämmin, ainoastaan muutamilla harvoilla siveltimen vedoilla, jotta kuva saa oikean valonsa ja tunnelmansa.</p> -<p>Draaman toiminta on yhdistys useista pienemmistä toiminnoista, jotka -sitten lisäjokien tavalla purkauvat päävirtaan; päätoiminnan ohessa on -niinmuodoin siihen liittyviä sivutoimintoja. Toiminnan yhteys on -draaman tärkeimpiä sääntöjä, ja hyvin sovitettuina, päätoiminnan -hallitsemina, ne eivät sitä häiritsekään. Mutta liian itsenäisiksi -paisuneina ne helposti saattavat olla näytelmän eheydelle haitaksi, ja -runoilijalta vaaditaan yleensä paljon taitoa, jos hän tahtoo rinnakkain -kehittää useampia tarinan-aiheita. Don Carlosissa esim. Schiller ei ole -osannut välttää tätä vaaraa. Hyvällä aistilla suoritettuina voivat -rinnakkaistoiminnat kuitenkin suurten runoilijain käsissä monesti tulla -runsaan kauneuden lähteiksi; niin esim. Kuningas Learissa Glosteria -koskeva sivutoiminta vahvistaa näytelmän aatetta, valaisten sitä -toisilla samanlaisilla tapauksilla kuin päätoimintakin. Schillerin -Wilhelm Tellissä on kolmekin toimintaa punottu; mutta tämän draaman -omituinen, eepoksenkaltainen luonne tekee sen tarpeelliseksi, että -tässä tapauksessa pääsankarina esiintyvän kansan toimintaa -monipuolisesti kuvataan sen eri piireissä. Ne yhtyvät kaikki suureen +<p>Draaman toiminta on yhdistys useista pienemmistä toiminnoista, jotka +sitten lisäjokien tavalla purkauvat päävirtaan; päätoiminnan ohessa on +niinmuodoin siihen liittyviä sivutoimintoja. Toiminnan yhteys on +draaman tärkeimpiä sääntöjä, ja hyvin sovitettuina, päätoiminnan +hallitsemina, ne eivät sitä häiritsekään. Mutta liian itsenäisiksi +paisuneina ne helposti saattavat olla näytelmän eheydelle haitaksi, ja +runoilijalta vaaditaan yleensä paljon taitoa, jos hän tahtoo rinnakkain +kehittää useampia tarinan-aiheita. Don Carlosissa esim. Schiller ei ole +osannut välttää tätä vaaraa. Hyvällä aistilla suoritettuina voivat +rinnakkaistoiminnat kuitenkin suurten runoilijain käsissä monesti tulla +runsaan kauneuden lähteiksi; niin esim. Kuningas Learissa Glosteria +koskeva sivutoiminta vahvistaa näytelmän aatetta, valaisten sitä +toisilla samanlaisilla tapauksilla kuin päätoimintakin. Schillerin +Wilhelm Tellissä on kolmekin toimintaa punottu; mutta tämän draaman +omituinen, eepoksenkaltainen luonne tekee sen tarpeelliseksi, että +tässä tapauksessa pääsankarina esiintyvän kansan toimintaa +monipuolisesti kuvataan sen eri piireissä. Ne yhtyvät kaikki suureen vapaudentaisteluun ja Schweizin vapautukseen.</p> -<p>Moninaisuutta ja tarpeellista värivaihtelua antavat esitykselle myös +<p>Moninaisuutta ja tarpeellista värivaihtelua antavat esitykselle myös vastakohdat (kontrastit): Sofokleen Antigonessa on noiden taipumattomien luonteiden, Kreonin ja Antigonen, rinnalla -pehmeäluontoisemmat Haimon ja Ismene; Macbethissa idyllinen rauha -linnassa, josta pääskysen pesiminen on eduskuvana, ja sittemmin +pehmeäluontoisemmat Haimon ja Ismene; Macbethissa idyllinen rauha +linnassa, josta pääskysen pesiminen on eduskuvana, ja sittemmin portinvartijan hullunkurinen yksinpuhe ovat vastakohtana sille -hirmutyölle, joka siellä toimitetaan; Wallensteinissä koko Maxin ja -Theklan kuvaus on tällainen vastakohta vakavan-synkälle päätoiminnalle. -Kontrasteihin sopii niin-ikään lukea ne lepokohdat, joita tragedian -ponteva, eteenpäin syöksyvä toiminta vaatii, jotta katsoja saisi hetken -tointua voidaksensa virkeällä mielellä jälleen seurata murhenäytelmän -jännittäviä tapauksia. Semmoinen lepokohta on esim. yllämainittu +hirmutyölle, joka siellä toimitetaan; Wallensteinissä koko Maxin ja +Theklan kuvaus on tällainen vastakohta vakavan-synkälle päätoiminnalle. +Kontrasteihin sopii niin-ikään lukea ne lepokohdat, joita tragedian +ponteva, eteenpäin syöksyvä toiminta vaatii, jotta katsoja saisi hetken +tointua voidaksensa virkeällä mielellä jälleen seurata murhenäytelmän +jännittäviä tapauksia. Semmoinen lepokohta on esim. yllämainittu portinvartijan monologi ja tuo valtaavan kaunis kohtaus, jossa vanhus -myrskyjen jälkeen ja ennen uusien myrskyjen tuloa nauttii virkistävää -unta ja herättyänsä tuntee mielensä tyyntyneeksi.</p> - -<p>Niinkuin jokaisessa kertomuksessa, niin voi näytelmässäkin erottaa -kolme pääosaa, joille jo Aristoteles antoi nimitykset <i>alku, -solmiskelma ja kehitelmä</i>. Esitettävä "kantatarina" alkaa muutamien -olojen ja tapausten kuvaamisella; uusia tapauksia tulee lisää, jotka -liittyvät edellisiin ja monella monituisella tavalla kietoutuvat eli -ikäänkuin solmeutuvat yhteen, ja vihdoin tämä toiminnan "solmiskelma" -kehkiää ("kehitelmä"). Mutta kun tarkemmin seuraa draaman juoksua, -huomaa, että solmiskelmassa on monta — pääasiallisesti kolme — eri -astetta. Siitä aiheutuu koko toiminnan jako viiteen pääosaan.</p> - -<p>Ylempänä jo kuvattiin draamallista toimintaa päähenkilön taisteluksi -hänen tarkoituksiansa ehkäisevää voimaa vastaan. Näytelmän eri -kohtaukset esittävät vuorottain pääsankarin ja vastustajain toimia. -Mutta olivatpa tuon taistelun vaiheet mitkä tahansa, niin on näytelmän +myrskyjen jälkeen ja ennen uusien myrskyjen tuloa nauttii virkistävää +unta ja herättyänsä tuntee mielensä tyyntyneeksi.</p> + +<p>Niinkuin jokaisessa kertomuksessa, niin voi näytelmässäkin erottaa +kolme pääosaa, joille jo Aristoteles antoi nimitykset <i>alku, +solmiskelma ja kehitelmä</i>. Esitettävä "kantatarina" alkaa muutamien +olojen ja tapausten kuvaamisella; uusia tapauksia tulee lisää, jotka +liittyvät edellisiin ja monella monituisella tavalla kietoutuvat eli +ikäänkuin solmeutuvat yhteen, ja vihdoin tämä toiminnan "solmiskelma" +kehkiää ("kehitelmä"). Mutta kun tarkemmin seuraa draaman juoksua, +huomaa, että solmiskelmassa on monta — pääasiallisesti kolme — eri +astetta. Siitä aiheutuu koko toiminnan jako viiteen pääosaan.</p> + +<p>Ylempänä jo kuvattiin draamallista toimintaa päähenkilön taisteluksi +hänen tarkoituksiansa ehkäisevää voimaa vastaan. Näytelmän eri +kohtaukset esittävät vuorottain pääsankarin ja vastustajain toimia. +Mutta olivatpa tuon taistelun vaiheet mitkä tahansa, niin on näytelmän kehitys ylimalkain sama. Ensin toiminta monen tapauksen kautta etenee -johonkin suuntaan; mutta kun se on ehtinyt korkeimmilleen, ikäänkuin -huippuunsa, tulee yht'äkkiä käänne, joka saattaa ihan odottamattomaan -loppuun. Murhenäytelmässä esim. itsenäisesti toimivalle päähenkilölle -kaikki yritykset onnistuvat, kunnes hänen tekojensa seuraukset -äkki-arvaamatta kääntyvät häntä itseänsä vastaan, ja lopullisesti hän -niihin sortuu. Taikka päähenkilö, joka ensin on pysynyt rauhallisena, -pakoitetaan muiden vaikutuksesta toimimaan; siten syntyy käännekohta, -joka antaa tapauksille uuden suunnan. Näin toiminnan keskikohta eli, -niin sanoakseni, kukkula jakaa näytelmän kahteen pääosaan. Tätä +johonkin suuntaan; mutta kun se on ehtinyt korkeimmilleen, ikäänkuin +huippuunsa, tulee yht'äkkiä käänne, joka saattaa ihan odottamattomaan +loppuun. Murhenäytelmässä esim. itsenäisesti toimivalle päähenkilölle +kaikki yritykset onnistuvat, kunnes hänen tekojensa seuraukset +äkki-arvaamatta kääntyvät häntä itseänsä vastaan, ja lopullisesti hän +niihin sortuu. Taikka päähenkilö, joka ensin on pysynyt rauhallisena, +pakoitetaan muiden vaikutuksesta toimimaan; siten syntyy käännekohta, +joka antaa tapauksille uuden suunnan. Näin toiminnan keskikohta eli, +niin sanoakseni, kukkula jakaa näytelmän kahteen pääosaan. Tätä toiminnan kahtia-jakoa sopii verrata pyramidiin; toiminta, yhteen -suuntaan kehittyessään, nousee huipulle, jonka jälkeen se kääntyy -toiseen suuntaan eli ikäänkuin alenee. Lisäksi tulee alku ja loppu. -Solmiskelma sisältää niinmuodoin kolme osaa, joista keskimmäinen vastaa -pyramidin huippua, ja siten syntyy viisi toiminnan osaa. Näin muodostuu -toiminta kaikissa näytelmissä; mutta säännöllisessä murhenäytelmässä -sen eri osat selvimmin astuvat näkyviin. Ottakaamme seuraavassa -tarkemmin huomioon, miten se järjestyy.<a name="FNanchor_111" id="FNanchor_111"></a><a href="#Footnote_111" class="fnanchor">[111]</a></p> - -<p>Ensiksi <i>alku eli johdanto, n.s. ekspositsiooni</i>, näyttää, missä -oloissa toiminta alkaa. Suurta taitoa osoittaa runoilija, jos hän heti -alkukohtauksessa osaa herättää oikean tunnelman, joka edeltäpäin -viittaa näytelmän luontoon ja sisällykseen. Sellaisen vaikutuksen tekee -Hamletissa yö, vartiain kulku ja haamun ensimmäinen ilmestyminen, +suuntaan kehittyessään, nousee huipulle, jonka jälkeen se kääntyy +toiseen suuntaan eli ikäänkuin alenee. Lisäksi tulee alku ja loppu. +Solmiskelma sisältää niinmuodoin kolme osaa, joista keskimmäinen vastaa +pyramidin huippua, ja siten syntyy viisi toiminnan osaa. Näin muodostuu +toiminta kaikissa näytelmissä; mutta säännöllisessä murhenäytelmässä +sen eri osat selvimmin astuvat näkyviin. Ottakaamme seuraavassa +tarkemmin huomioon, miten se järjestyy.<a name="FNanchor_111" id="FNanchor_111"></a><a href="#Footnote_111" class="fnanchor">[111]</a></p> + +<p>Ensiksi <i>alku eli johdanto, n.s. ekspositsiooni</i>, näyttää, missä +oloissa toiminta alkaa. Suurta taitoa osoittaa runoilija, jos hän heti +alkukohtauksessa osaa herättää oikean tunnelman, joka edeltäpäin +viittaa näytelmän luontoon ja sisällykseen. Sellaisen vaikutuksen tekee +Hamletissa yö, vartiain kulku ja haamun ensimmäinen ilmestyminen, Macbethissa myrsky, ukkonen ja noitien esiintyminen autiolla -kankaalla. Maria Stuartissa olosuhteet selvästi kuvautuvat kaappien -auki-murtamisessa sekä Pauletin ja Kennedyn sanakiistassa; +kankaalla. Maria Stuartissa olosuhteet selvästi kuvautuvat kaappien +auki-murtamisessa sekä Pauletin ja Kennedyn sanakiistassa; ruhtinaallinen puutarha, siropukuisten naisten rauhallinen keskustelu -ja rintakuvain seppelöiminen Torquato Tassossa taas hyvin edustaa tämän -draaman säädyllistä menoa ja sopusointuisaa väritystä. Alkukohtaus vie +ja rintakuvain seppelöiminen Torquato Tassossa taas hyvin edustaa tämän +draaman säädyllistä menoa ja sopusointuisaa väritystä. Alkukohtaus vie sitten varsinaiseen ekspositsiooniin, jossa asemaa laajemmin -selvitetään. Niin Hamletissa seuraa hovikohtaus ja Maria Stuartissa -Marian ja Kennedyn puhelu. Mutta ekspositsioonin jälkeen tulee +selvitetään. Niin Hamletissa seuraa hovikohtaus ja Maria Stuartissa +Marian ja Kennedyn puhelu. Mutta ekspositsioonin jälkeen tulee varsinaista toimintaa aloittava tapaus eli <i>kiihoittava kohta</i>. Sellainen on Hamletissa haamun toinen ilmestyminen ja Hamletin neuvottelu uskottujensa kanssa, Maria Stuartissa taas Mortimerin -Marialle lausuma tunnustus. — Kiihoittava kohta vie <i>ylenevään -toimintaan</i>. Ylenevä toiminta edistyy tavallisesti monella asteella +Marialle lausuma tunnustus. — Kiihoittava kohta vie <i>ylenevään +toimintaan</i>. Ylenevä toiminta edistyy tavallisesti monella asteella huippua kohden, kunnes se joutuu korkeimmilleen. Sen eri asteita ovat -esim. Hamletissa seuraavat neljä kohtaa: 1) Polonius väittää Hamletin -tulleen hulluksi rakkaudesta Ofeliaan; 2) Hamlet valmistaa näytelmää +esim. Hamletissa seuraavat neljä kohtaa: 1) Polonius väittää Hamletin +tulleen hulluksi rakkaudesta Ofeliaan; 2) Hamlet valmistaa näytelmää koetellaksensa kuningasta; 3) vastustajat koettelevat Hamletia (johon liittyy Hamletin kuuluisa monologi) ja kuningas rupeaa Hamletia -epäilemään; 4) Hamletin toimeenpanema näytelmä, josta hänen epäluulonsa -kuningasta kohtaan vahvistuu. Samalla kuin ylenevän toiminnan -kohtaukset saattavat tapausten juoksua eteenpäin, on niiden tarkoitus -herättää yhä voimallisempaa mielenkiintoa näytelmän aineeseen. — +epäilemään; 4) Hamletin toimeenpanema näytelmä, josta hänen epäluulonsa +kuningasta kohtaan vahvistuu. Samalla kuin ylenevän toiminnan +kohtaukset saattavat tapausten juoksua eteenpäin, on niiden tarkoitus +herättää yhä voimallisempaa mielenkiintoa näytelmän aineeseen. — Vihdoin toiminta nousee korkeimmilleen, <i>huippuun eli kukkulalle</i>. -Koko siihen-astinen taistelu on tuottanut tuloksen, joka selvästi -leimahtaa näkyviin ja josta päähenkilön olo joutuu uudelle uralle. Tätä -näytelmän keskustaa runoilija tavallisesti kaunistaa kaikella runouden -loistolla, mitä suurimmalla draamallisella voimalla. Komeita -huippukohtia ovat esim. salaliittolaisten kokous Rutlissä ja omenan -ampuminen Wilhelm Tellissä (kaksi kukkulaa, toinen vapaudentaistelua, -toinen Telliä koskevaa toimintaa varten), samoin Kuningas Learissa tuo -mahtipontinen kohtaus mökissä nummella, jossa Learin järki sekaantuu. -Maria Stuartissa muodostaa kukkulan kaksi toisiinsa liittyvää -kohtausta: Marian riemu päästyänsä linnasta vapaaseen puistoon sekä -kuningatarten yhteentulo ja keskustelu, jälkimmäinen loistavin piirtein -esitettynä. Hamletissa on huippuna se kohta, jolloin Hamlet tapaa -kuninkaan rukoilemassa, mutta ei käytä tilaisuutta häntä surmatakseen, -vaan säästää hänen henkensä. — Mutta kukkulalta toiminta heti luistaa -alaspäin; huipun jälkeen tulee <i>käänne</i>, usein jo samassa -kohtauksessa, läheisesti siihen liittyen, taikka pian sen jälkeen. +Koko siihen-astinen taistelu on tuottanut tuloksen, joka selvästi +leimahtaa näkyviin ja josta päähenkilön olo joutuu uudelle uralle. Tätä +näytelmän keskustaa runoilija tavallisesti kaunistaa kaikella runouden +loistolla, mitä suurimmalla draamallisella voimalla. Komeita +huippukohtia ovat esim. salaliittolaisten kokous Rutlissä ja omenan +ampuminen Wilhelm Tellissä (kaksi kukkulaa, toinen vapaudentaistelua, +toinen Telliä koskevaa toimintaa varten), samoin Kuningas Learissa tuo +mahtipontinen kohtaus mökissä nummella, jossa Learin järki sekaantuu. +Maria Stuartissa muodostaa kukkulan kaksi toisiinsa liittyvää +kohtausta: Marian riemu päästyänsä linnasta vapaaseen puistoon sekä +kuningatarten yhteentulo ja keskustelu, jälkimmäinen loistavin piirtein +esitettynä. Hamletissa on huippuna se kohta, jolloin Hamlet tapaa +kuninkaan rukoilemassa, mutta ei käytä tilaisuutta häntä surmatakseen, +vaan säästää hänen henkensä. — Mutta kukkulalta toiminta heti luistaa +alaspäin; huipun jälkeen tulee <i>käänne</i>, usein jo samassa +kohtauksessa, läheisesti siihen liittyen, taikka pian sen jälkeen. Niin Maria Stuartin saavuttama henkinen voitto saa Elisabetin -raivostumaan ja samalla Marian kohtalo on ratkaistu; väleen hänen -sortumisensa oireet ilmenevätkin Mortimerin intohimoisessa, turmiota +raivostumaan ja samalla Marian kohtalo on ratkaistu; väleen hänen +sortumisensa oireet ilmenevätkin Mortimerin intohimoisessa, turmiota ennustavassa rakkaudentunnustuksessa ja tuhoa tuottavan salaliiton -epäonnistumisessa. Hamletissa seuraa kukkulaa välittömästi käännekohta, -päähenkilön erehdys, kun hän tappaa Poloniuksen kuninkaan asemesta, -jonka johdosta kuningas päättää lähettää hänet pois.</p> - -<p>Nyt alkaa <i>aleneva toiminta</i>: käänteessä sukeutunut toiminnan -suunta johtaa näytelmän päätökseen. Siinäkin tavallisesti on monta -astetta; varsinaisessa tragediassa jokainen niistä saattaa päähenkilön -lähemmäksi perikatoa; muissa näytelmissä ne muulla tavalla valmistavat +epäonnistumisessa. Hamletissa seuraa kukkulaa välittömästi käännekohta, +päähenkilön erehdys, kun hän tappaa Poloniuksen kuninkaan asemesta, +jonka johdosta kuningas päättää lähettää hänet pois.</p> + +<p>Nyt alkaa <i>aleneva toiminta</i>: käänteessä sukeutunut toiminnan +suunta johtaa näytelmän päätökseen. Siinäkin tavallisesti on monta +astetta; varsinaisessa tragediassa jokainen niistä saattaa päähenkilön +lähemmäksi perikatoa; muissa näytelmissä ne muulla tavalla valmistavat lopputulosta. Hamletin alenevassa toiminnassa on kolme astetta: 1) Ofelia mielipuolena, Laertes vaatii kostoa; 2) Laertes ja kuningas -päättävät Hamletin kuoleman, johon liittyy kertomus Ofelian kuolemasta; -3) Ofelian hautajaiset ynnä siihen liittyvät kohtaukset. Usein on ennen -ratkaisua joku suuri, tehokas kohtaus, joka näyttää vastustavain -voimien vaikutusta tai sallii meidän katsahtaa syvälle hänen -sydämmeensä. Esimerkkejä ovat toiselta puolen Coriolanuksessa -pääsankarin keskustelu äitinsä kanssa, toiselta puolen Julian yksinpuhe -ennen unijuoman ottamista ja Lady Macbethin unissa-käynti. — Yleensä -on hyvä vähittäin edeltäpäin valmistaa lopullista ratkaisua, ett'ei se -tule aivan odottamatta. Mutta väliin joku pieni kohta, joka näyttää -toisaannepäin ohjaavan tapaukset, tekee hyvän vaikutuksen, esim. joku -toivon välähdys ennen päähenkilön sortumista. Tämä on n.s. "viimeinen -jännitys". Niinhän Edmund kuollessaan peruuttaa Learin murhaamista -tarkoittavan käskynsä ja Macbeth vielä viimeisenä hetkenä luulee -olevansa voittamaton, kun ei kukaan vaimon synnyttämä voi häntä +päättävät Hamletin kuoleman, johon liittyy kertomus Ofelian kuolemasta; +3) Ofelian hautajaiset ynnä siihen liittyvät kohtaukset. Usein on ennen +ratkaisua joku suuri, tehokas kohtaus, joka näyttää vastustavain +voimien vaikutusta tai sallii meidän katsahtaa syvälle hänen +sydämmeensä. Esimerkkejä ovat toiselta puolen Coriolanuksessa +pääsankarin keskustelu äitinsä kanssa, toiselta puolen Julian yksinpuhe +ennen unijuoman ottamista ja Lady Macbethin unissa-käynti. — Yleensä +on hyvä vähittäin edeltäpäin valmistaa lopullista ratkaisua, ett'ei se +tule aivan odottamatta. Mutta väliin joku pieni kohta, joka näyttää +toisaannepäin ohjaavan tapaukset, tekee hyvän vaikutuksen, esim. joku +toivon välähdys ennen päähenkilön sortumista. Tämä on n.s. "viimeinen +jännitys". Niinhän Edmund kuollessaan peruuttaa Learin murhaamista +tarkoittavan käskynsä ja Macbeth vielä viimeisenä hetkenä luulee +olevansa voittamaton, kun ei kukaan vaimon synnyttämä voi häntä surmata.</p> -<p>Näin toiminta yhä aleten viimein syöksyy <i>ratkaisun eli +<p>Näin toiminta yhä aleten viimein syöksyy <i>ratkaisun eli katastrofin</i> kautta <i>loppuun</i>. Ratkaisu on voimallisesti -esitettävä, ilman tarpeetonta laveapuheisuutta, ja katsottava on, että -se luonnollisesti johtuu edellisestä toiminnasta ja että ristiriidat +esitettävä, ilman tarpeetonta laveapuheisuutta, ja katsottava on, että +se luonnollisesti johtuu edellisestä toiminnasta ja että ristiriidat sen kautta todellakin tulevat sovitetuiksi. Katastrofiin liittyy useinkin lyhyt loppu, joskus erityinen loppukohtauskin, joka esitetyn -toiminnan piiristä viittaa laajempaan tulevaisuuteen. Varsinkin -murhenäytelmän mieltä järkyttävien tapausten jälkeen on lohdullinen +toiminnan piiristä viittaa laajempaan tulevaisuuteen. Varsinkin +murhenäytelmän mieltä järkyttävien tapausten jälkeen on lohdullinen katsaus uusiin, parempiin oloihin tarpeellinen. Niin esim. Hamletissa -alenevasta toiminnasta muutamain lyhyitten kohtausten jälkeen joudutaan -katastrofiin, joka on Hamletin ja Laerteen kaksintaistelu sekä Hamletin +alenevasta toiminnasta muutamain lyhyitten kohtausten jälkeen joudutaan +katastrofiin, joka on Hamletin ja Laerteen kaksintaistelu sekä Hamletin ja muiden kuolema; mutta loppuna on Fortinbras'in tulo, joka ennustaa uutta ajanvaihetta.</p> -<p>Yleensä näytelmän loppuosa, aleneva toiminta ja ratkaisu tuottaa +<p>Yleensä näytelmän loppuosa, aleneva toiminta ja ratkaisu tuottaa runoilijalle monta vaikeutta; mahtavasti, voimallisin piirtein -hänen on toimintaa ohjaaminen, ett'ei mielenkiinto laimene ja että -näytelmän ydinkohta selviämistään selviää. Ratkaisu taas osoittaa -tekijän siveellisen maailmankäsityksen laatua. Ainoastaan eheän +hänen on toimintaa ohjaaminen, ett'ei mielenkiinto laimene ja että +näytelmän ydinkohta selviämistään selviää. Ratkaisu taas osoittaa +tekijän siveellisen maailmankäsityksen laatua. Ainoastaan eheän maailmankatsomuksen nojalla voi katastrofin muodostaminen onnistua. Jos -sovinnollisen loppumuodostuksen ehdot puuttuvat, voi tapahtua, että -toiminnan päätyttyä jäämme seisomaan suuren kysymysmerkin eteen.</p> - -<p>Draamallisen toiminnan pääosat ovat siis, vielä kerran lyhyesti -mainitakseni mitä ylempänä sanottiin, seuraavat viisi: alku eli -ekspositsiooni, ylenevä toiminta, huippu eli kukkula, aleneva toiminta -sekä katastrofi ja siihen liittyvä loppu. Alun ja ylenevän toiminnan -välillä on kiihoittava kohta ja kukkulalta käänne vie alenevaan +sovinnollisen loppumuodostuksen ehdot puuttuvat, voi tapahtua, että +toiminnan päätyttyä jäämme seisomaan suuren kysymysmerkin eteen.</p> + +<p>Draamallisen toiminnan pääosat ovat siis, vielä kerran lyhyesti +mainitakseni mitä ylempänä sanottiin, seuraavat viisi: alku eli +ekspositsiooni, ylenevä toiminta, huippu eli kukkula, aleneva toiminta +sekä katastrofi ja siihen liittyvä loppu. Alun ja ylenevän toiminnan +välillä on kiihoittava kohta ja kukkulalta käänne vie alenevaan toimintaan.</p> -<p>Toiminnan eri asteita saattaa monella tavalla taitehikkaasti yhdistää, -etenkin kun näytelmässä on useampia toisiinsa kiedottuja toimintoja. +<p>Toiminnan eri asteita saattaa monella tavalla taitehikkaasti yhdistää, +etenkin kun näytelmässä on useampia toisiinsa kiedottuja toimintoja. Suurella taidolla sommiteltu kokonaisuus, jossa kaksi toimintaa on -järjestetty kolmiosaiseen näytelmäjaksoon, on esim. Schillerin +järjestetty kolmiosaiseen näytelmäjaksoon, on esim. Schillerin Wallenstein.</p> -<p>Näytelmän rakennus on ollut eri aikoina erilainen, useimmiten sen -mukaan, mimmoinen teaatterin rakennus ja näytelmälaitokset ovat olleet. -Muinaiskreikkalaisessa draamassa toiminta, näytöksiin jakaantumatta ja -ilman paikanmuutosta, yhtämittaisena jatkui loppuun asti; ainoastaan -toimintaa keskeyttäväin köörilaulujen kautta muodostui näytelmässä eri -jaksoja. Uudemmissa draamoissa sitä vastoin on tavallisesti useampia -näytöksiä ja toiminta enimmiten siirtyy paikasta toiseen. Näytökset -jaetaan kohtauksiin. Nykyajan painetuissa näytelmissä ovat kohtaukset -tavallisesti järjestetyt sen mukaan, kuin näyttämöllä esiintyy eri -henkilöitä; mutta tämä on vaan ulkonainen jakoperuste. Oikeastaan on -kohtaus semmoinen näytelmän osa, joka tapausten juoksussa muodostaa -erityisen asteen. Näin kohtaukset jakaantuvat esim. Shakespearen -näytelmissä. Silloin saman kohtauksen aikana kyllä saattaa mennä -henkilöitä pois taikka tulla uusia lisää. — Näytösten luku vaihtelee -nykyään yhdestä viiteen, vaikka "kuvaelmat" usein kyllä todellisuudessa -sitä enentävät. Viisi on hyvin luonnollinen luku: ensimmäinen näytös -vastaa tavallisesti ekspositsioonia ja ylenevän toiminnan alkua, toinen -oikeastaan ylenevää toimintaa, kolmas kukkulaa, samalla kuin myös -ylenevän toiminnan loppuosa ja alenevan alkuaste usein siihen -sisältyvät, neljäs alenevaa toimintaa, joka monesti vielä ulottuu -viimeiseenkin näytökseen, ja viides ratkaisua ja loppua. Sentähden -säännöllisesti rakennetuissa uudemman ajan suurissa näytelmissä onkin -enimmiten viisi näytöstä, niin esim. kaikissa Shakespearen, Lessingin, +<p>Näytelmän rakennus on ollut eri aikoina erilainen, useimmiten sen +mukaan, mimmoinen teaatterin rakennus ja näytelmälaitokset ovat olleet. +Muinaiskreikkalaisessa draamassa toiminta, näytöksiin jakaantumatta ja +ilman paikanmuutosta, yhtämittaisena jatkui loppuun asti; ainoastaan +toimintaa keskeyttäväin köörilaulujen kautta muodostui näytelmässä eri +jaksoja. Uudemmissa draamoissa sitä vastoin on tavallisesti useampia +näytöksiä ja toiminta enimmiten siirtyy paikasta toiseen. Näytökset +jaetaan kohtauksiin. Nykyajan painetuissa näytelmissä ovat kohtaukset +tavallisesti järjestetyt sen mukaan, kuin näyttämöllä esiintyy eri +henkilöitä; mutta tämä on vaan ulkonainen jakoperuste. Oikeastaan on +kohtaus semmoinen näytelmän osa, joka tapausten juoksussa muodostaa +erityisen asteen. Näin kohtaukset jakaantuvat esim. Shakespearen +näytelmissä. Silloin saman kohtauksen aikana kyllä saattaa mennä +henkilöitä pois taikka tulla uusia lisää. — Näytösten luku vaihtelee +nykyään yhdestä viiteen, vaikka "kuvaelmat" usein kyllä todellisuudessa +sitä enentävät. Viisi on hyvin luonnollinen luku: ensimmäinen näytös +vastaa tavallisesti ekspositsioonia ja ylenevän toiminnan alkua, toinen +oikeastaan ylenevää toimintaa, kolmas kukkulaa, samalla kuin myös +ylenevän toiminnan loppuosa ja alenevan alkuaste usein siihen +sisältyvät, neljäs alenevaa toimintaa, joka monesti vielä ulottuu +viimeiseenkin näytökseen, ja viides ratkaisua ja loppua. Sentähden +säännöllisesti rakennetuissa uudemman ajan suurissa näytelmissä onkin +enimmiten viisi näytöstä, niin esim. kaikissa Shakespearen, Lessingin, Goethen ja Schillerin draamoissa. Samoin Ranskan klassillisen -aikakauden traagikoillakin viisijako on tavallinen; mutta Molièrella on -useimmiten kolme näytöstä ja niin myös Calderonilla ja muilla Espanjan -vanhemmilla näytelmärunoilijoilla. Kolmiluku on sekin luonnollinen; -esitettävän taistelun alku, keskikohta ja loppu silloin erotetaan +aikakauden traagikoillakin viisijako on tavallinen; mutta Molièrella on +useimmiten kolme näytöstä ja niin myös Calderonilla ja muilla Espanjan +vanhemmilla näytelmärunoilijoilla. Kolmiluku on sekin luonnollinen; +esitettävän taistelun alku, keskikohta ja loppu silloin erotetaan toisistaan. Kun toiminta on aivan lyhyt, voidaan kaikki supistaa yhteen -ainoaan näytökseen. Mutta usein näytelmän sisällys vaatii toista -järjestystä, jonka tähden — varsinkin nykyaikana — myöskin on paljon -kaksi- ja nelinäytöksisiä draamoja. Että ylempänä esitetyistä -säännöistä ja päämuodoista on paljon poikkeuksiakin, tuskin tarvitsee -muistuttaa. — Huomautettakoon vielä, että joskus useampia näytelmiä -yhdistetään näytelmäjaksoksi, jota kannattaa yhteinen toiminta. Näin -syntyy kaksoisnäytelmiä, niinkuin Shakespearen Henrik IV ja Henrik VI, +ainoaan näytökseen. Mutta usein näytelmän sisällys vaatii toista +järjestystä, jonka tähden — varsinkin nykyaikana — myöskin on paljon +kaksi- ja nelinäytöksisiä draamoja. Että ylempänä esitetyistä +säännöistä ja päämuodoista on paljon poikkeuksiakin, tuskin tarvitsee +muistuttaa. — Huomautettakoon vielä, että joskus useampia näytelmiä +yhdistetään näytelmäjaksoksi, jota kannattaa yhteinen toiminta. Näin +syntyy kaksoisnäytelmiä, niinkuin Shakespearen Henrik IV ja Henrik VI, joita kumpaakin on kaksi osaa, ja trilogioita, kuten Wallenstein, johon -edellisessä viitattiin, sekä Aiskhylon ja muiden vanhimpain -kreikkalaisten tragediantekijäin näytelmäsarjat.</p> - -<p>Draamallinen runous on omituinen siinä, että se, täydellisimmin -vaikuttaaksensa, vaatii näyttämöllä esittämistä ja siis näyttelytaiteen -apua. Draaman ulkonainen tunnusmerkki onkin se, että kuvattavat -henkilöt itse toimittavat sen sisällyksen. Näyttelytaide kohoaa siinä -kohden paljoa suurempaan itsenäisyyteen kuin aputaiteet yleensä, että -taitava näyttelijä monella tavalla, sen mukaan kuin hän käsittää -esitettävänsä henkilön, voi selvittää draaman luonteita ja siten -välillisesti näytelmän aatetta. — Mutta onpa sellaisiakin draamoja, +edellisessä viitattiin, sekä Aiskhylon ja muiden vanhimpain +kreikkalaisten tragediantekijäin näytelmäsarjat.</p> + +<p>Draamallinen runous on omituinen siinä, että se, täydellisimmin +vaikuttaaksensa, vaatii näyttämöllä esittämistä ja siis näyttelytaiteen +apua. Draaman ulkonainen tunnusmerkki onkin se, että kuvattavat +henkilöt itse toimittavat sen sisällyksen. Näyttelytaide kohoaa siinä +kohden paljoa suurempaan itsenäisyyteen kuin aputaiteet yleensä, että +taitava näyttelijä monella tavalla, sen mukaan kuin hän käsittää +esitettävänsä henkilön, voi selvittää draaman luonteita ja siten +välillisesti näytelmän aatetta. — Mutta onpa sellaisiakin draamoja, joita ei ole kirjoitettu teaatteria, vaan ainoastaan lukemista varten. -Nämä, vaikka kyllä monesti saattavat olla suuriarvoisia runoteoksia, -ovat kuitenkin poikkeuksia näytelmärunouden varsinaisesta luonteesta.</p> - -<p>Kun draama, esittäen ihmisten toimintaa, antaa yleiskuvan henkilöin -sekä ulkonaisista että sisällisistä taisteluista, niin se tietysti saa -värityksensä niiden vastariitojen laadusta, jotka ovat kunkin näytelmän -pohjana. Elämän ristiriidat, niinkuin jo ennen olemme nähneet, -saattavat murtaa henkilön onnen ja maallisen olemuksen, taikka, ollen -kokonaisuuteen nähden vähäpätöisiä, panna ihmisten heikkoudet -sovittavalle naurulle alttiiksi. Näin joko <i>traagillisuus</i> tai -<i>koomillisuus</i> hallitsee näytelmää, ja siten syntyy kaksi -draaman päälajia, <i>tragedia eli murhenäytelmä</i> ja <i>komedia eli -huvinäytelmä</i>. Traagillisuudesta ja koomillisuudesta on ennen -puhuttu, ja näiden kauneuden lajien esityksestä selviää myös tragedian +Nämä, vaikka kyllä monesti saattavat olla suuriarvoisia runoteoksia, +ovat kuitenkin poikkeuksia näytelmärunouden varsinaisesta luonteesta.</p> + +<p>Kun draama, esittäen ihmisten toimintaa, antaa yleiskuvan henkilöin +sekä ulkonaisista että sisällisistä taisteluista, niin se tietysti saa +värityksensä niiden vastariitojen laadusta, jotka ovat kunkin näytelmän +pohjana. Elämän ristiriidat, niinkuin jo ennen olemme nähneet, +saattavat murtaa henkilön onnen ja maallisen olemuksen, taikka, ollen +kokonaisuuteen nähden vähäpätöisiä, panna ihmisten heikkoudet +sovittavalle naurulle alttiiksi. Näin joko <i>traagillisuus</i> tai +<i>koomillisuus</i> hallitsee näytelmää, ja siten syntyy kaksi +draaman päälajia, <i>tragedia eli murhenäytelmä</i> ja <i>komedia eli +huvinäytelmä</i>. Traagillisuudesta ja koomillisuudesta on ennen +puhuttu, ja näiden kauneuden lajien esityksestä selviää myös tragedian ja komedian erikoisluonne.</p> -<p>Mutta kaikki vastariidat eivät ole puhtaasti traagillista tai -koomillista laatua. Toiminta esim. kallistuu traagillisuuteen päin; -mutta vastakkain sattuvain voimain yhteentörmäys ei ole niin -epätoivoisen ankara, että päähenkilön tarvitsisi kukistua, taikka hänen +<p>Mutta kaikki vastariidat eivät ole puhtaasti traagillista tai +koomillista laatua. Toiminta esim. kallistuu traagillisuuteen päin; +mutta vastakkain sattuvain voimain yhteentörmäys ei ole niin +epätoivoisen ankara, että päähenkilön tarvitsisi kukistua, taikka hänen oma puhtautensa ja jalo persoonallisuutensa saa ristiriidat poistumaan, -joten syntyy täydellinen sovinto. Sellaisia näytelmiä ovat Goethen -"Iphigenie", Calderonin "Elämä on unelma" ja vanha indialainen näytelmä -"Savivaunut" ("Vasantasena"). Schillerin "Wilhelm Tellissä" on oikeus -niin selvästi Schweizin kansan puolella, ett'ei aatteelliselta kannalta +joten syntyy täydellinen sovinto. Sellaisia näytelmiä ovat Goethen +"Iphigenie", Calderonin "Elämä on unelma" ja vanha indialainen näytelmä +"Savivaunut" ("Vasantasena"). Schillerin "Wilhelm Tellissä" on oikeus +niin selvästi Schweizin kansan puolella, ett'ei aatteelliselta kannalta voisi ajatellakaan muuta kuin onnellista ratkaisua. Vakavanlaatuisen -sisältönsä tähden on Kiven Leakin luettava tähän sarjaan. Toisen sarjan -muodostavat sellaiset näytelmät, joiden pääjuoni on keveämpää, +sisältönsä tähden on Kiven Leakin luettava tähän sarjaan. Toisen sarjan +muodostavat sellaiset näytelmät, joiden pääjuoni on keveämpää, koomillista lajia, mutta joissa kumminkin on niin runsaasti vakavia aineita, ett'ei komedian nimi ole sovelias. Semmoinen on "Venetian -kauppias", jota kyllä Shakespearen aikana nimitettiin komediaksi, mutta -nykyajan käsityksen mukaan tuskin voi siksi sanoa. Paljon on -sellaisiakin draamoja, jotka vaihtelevissa kuvissa esittelevät huomiota -ansaitsevia kohtia ihmis-elämästä ilman erityistä traagillista tai -koomillista väritystä. Koko tätä näytelmärunouden alaa on sanottu -<i>sovintodraamaksi</i> ("Versöhnungsdrama"), ja siihen kuuluvat -teokset käyvät tavallisesti vaan draaman eli näytelmän nimellä. -Uudemmat kirjailijat erittäin suosivat tätä epämääräistä nimitystä ja -antavat sen semmoisillekin näytelmäkappaleille, jotka luonnoltaan ovat -murhenäytelmiä (esim. Ibsenin "Johan Gabriel Borkman", Minna Canthin -"Sylvi"). — Usein sovintodraama liikkuu jokapäiväisen elämän piirissä; +kauppias", jota kyllä Shakespearen aikana nimitettiin komediaksi, mutta +nykyajan käsityksen mukaan tuskin voi siksi sanoa. Paljon on +sellaisiakin draamoja, jotka vaihtelevissa kuvissa esittelevät huomiota +ansaitsevia kohtia ihmis-elämästä ilman erityistä traagillista tai +koomillista väritystä. Koko tätä näytelmärunouden alaa on sanottu +<i>sovintodraamaksi</i> ("Versöhnungsdrama"), ja siihen kuuluvat +teokset käyvät tavallisesti vaan draaman eli näytelmän nimellä. +Uudemmat kirjailijat erittäin suosivat tätä epämääräistä nimitystä ja +antavat sen semmoisillekin näytelmäkappaleille, jotka luonnoltaan ovat +murhenäytelmiä (esim. Ibsenin "Johan Gabriel Borkman", Minna Canthin +"Sylvi"). — Usein sovintodraama liikkuu jokapäiväisen elämän piirissä; mutta toisinaan runoilija avaa meille kirkkaan mielikuvituksen -kaukomaailman. Monta viehättävää satunäytelmää tavataan tämän -näytelmälajin piirissä Kalidasan "Sakuntalasta" Topeliuksen "Prinsessa -Ruususeen" asti. Huomattavimpia satunäytelmiä ovat Shakespearen -"Myrsky" ja "Kesäyön unelma", joista jälkimmäinen oikeastaan on -komedia, vaan edellinen muistuttaa yllämainittua syvämielistä, +kaukomaailman. Monta viehättävää satunäytelmää tavataan tämän +näytelmälajin piirissä Kalidasan "Sakuntalasta" Topeliuksen "Prinsessa +Ruususeen" asti. Huomattavimpia satunäytelmiä ovat Shakespearen +"Myrsky" ja "Kesäyön unelma", joista jälkimmäinen oikeastaan on +komedia, vaan edellinen muistuttaa yllämainittua syvämielistä, tragediaan vivahtavaa sovintodraaman lajia.</p> -<p>Murhenäytelmästä on vielä huomautettava, ett'ei traagillinen toiminta -välttämättömästi vaadi päähenkilön ulkonaista sortumista ja kuolemaa; -vaan hänen aikeittensa raukeaminen ja sisällinen masentuminen saattaa -sekin tuottaa traagillisen tunnelman. Näytelmäkirjallisuus onkin -yleensä kehittynyt tähän suuntaan; nykyisemmät kirjailijat, samoin kuin -yleisökin, näyttävät vierovan ylen jyrkkiä loppukohtauksia ja pikemmin -suosivan sovinnollisempaa ratkaisua ja lievempiä lannistumisen muotoja, -— ehkä sen johdosta, että elämä yleensä on käynyt sileämmäksi ja -tasaisemmaksi. Sentähden sovintodraamakin aikaa myöten on valloittanut -yhä enemmän alaa. Mutta jo vanhoissakin näytelmäteoksissa on monta, -jotka päättyvät onnellisesti; kreikkalaisista "tragedioista" esim. +<p>Murhenäytelmästä on vielä huomautettava, ett'ei traagillinen toiminta +välttämättömästi vaadi päähenkilön ulkonaista sortumista ja kuolemaa; +vaan hänen aikeittensa raukeaminen ja sisällinen masentuminen saattaa +sekin tuottaa traagillisen tunnelman. Näytelmäkirjallisuus onkin +yleensä kehittynyt tähän suuntaan; nykyisemmät kirjailijat, samoin kuin +yleisökin, näyttävät vierovan ylen jyrkkiä loppukohtauksia ja pikemmin +suosivan sovinnollisempaa ratkaisua ja lievempiä lannistumisen muotoja, +— ehkä sen johdosta, että elämä yleensä on käynyt sileämmäksi ja +tasaisemmaksi. Sentähden sovintodraamakin aikaa myöten on valloittanut +yhä enemmän alaa. Mutta jo vanhoissakin näytelmäteoksissa on monta, +jotka päättyvät onnellisesti; kreikkalaisista "tragedioista" esim. Aiskhylon Oresteia ja Sofokleen Filoktetes oikeastaan ovat -sovintodraamoja, ja indialaisessa näytelmäkirjallisuudessa oli -suorastaan sääntönä, ett'ei kukaan saanut näytelmässä kuolla.</p> - -<p>Draaman luonnetta selitettäessä on etupäässä pidetty silmällä -vakavanlaatuista näytelmää, etenkin suurta tragediaa. Mutta mitä -ylempänä on sanottu, soveltuu kaikin puolin huvinäytelmäänkin. Erotus -on vaan siinä, että traagillisen paatoksen ja elämän suurten kysymysten -sijaan tulee joku ihmisluonteen omituisuus tai naurettava heikkous sekä -jokapäiväisten asiain ja yksityispyrintöjen pyörinä. Sentähden komedia -ei vaadikaan niin kiinteää ja lujarakenteista suunnittelua kuin -vakavaluontoinen draama, vaan sattumuksella on siinä paljoa suurempi -merkitys. Tapausten juoksu osoittaa, miten sattumusperäinen kohtalo +sovintodraamoja, ja indialaisessa näytelmäkirjallisuudessa oli +suorastaan sääntönä, ett'ei kukaan saanut näytelmässä kuolla.</p> + +<p>Draaman luonnetta selitettäessä on etupäässä pidetty silmällä +vakavanlaatuista näytelmää, etenkin suurta tragediaa. Mutta mitä +ylempänä on sanottu, soveltuu kaikin puolin huvinäytelmäänkin. Erotus +on vaan siinä, että traagillisen paatoksen ja elämän suurten kysymysten +sijaan tulee joku ihmisluonteen omituisuus tai naurettava heikkous sekä +jokapäiväisten asiain ja yksityispyrintöjen pyörinä. Sentähden komedia +ei vaadikaan niin kiinteää ja lujarakenteista suunnittelua kuin +vakavaluontoinen draama, vaan sattumuksella on siinä paljoa suurempi +merkitys. Tapausten juoksu osoittaa, miten sattumusperäinen kohtalo laupiaana maailmanvaltiaana jakelee ihmisille ansaitsematonta onnea, -jota ovat toivoneet tai usein eivät ole osanneetkaan toivoa.</p> +jota ovat toivoneet tai usein eivät ole osanneetkaan toivoa.</p> -<p>Koomillisten luonteiden kuvailemisessa on kaksi pääsuuntaa. Myöhempi -antiikinen huvinäytelmä ja sitä mukaileva ranskalainen komedia -seitsemännellätoista vuosisadalla — "luonnekomedia", niinkuin sitä -jokseenkin aiheettomasti nimitettiin, — asetti omituisen henkilön, +<p>Koomillisten luonteiden kuvailemisessa on kaksi pääsuuntaa. Myöhempi +antiikinen huvinäytelmä ja sitä mukaileva ranskalainen komedia +seitsemännellätoista vuosisadalla — "luonnekomedia", niinkuin sitä +jokseenkin aiheettomasti nimitettiin, — asetti omituisen henkilön, joka edusti jotain ihmisluonnon heikkoutta, kuvauksen keskustaksi ja -näytti hänen edustamansa ominaisuuden naurettavat puolet saattamalla -tämän henkilön monenlaisiin hullunkurisiin tiloihin. Muita luonteen -ominaisuuksia kuin tuo hänen pää-avunsa ei tuotu näkyviin. Semmoisia -ovat esim. Molièren "Saituri" ja "Porvari aatelismiehenä". Uudempi -huvinäytelmä sitä vastoin kulkien Shakespearen viittomaa tietä ja -seuraten kirjallisuuden yleistä virtausta, pyytää niin monipuolisesti -kuin suinkin tuoda ilmi erityisiä luonteita ja yksityishenkilön -sielun-elämän eri vivahduksia.</p> +näytti hänen edustamansa ominaisuuden naurettavat puolet saattamalla +tämän henkilön monenlaisiin hullunkurisiin tiloihin. Muita luonteen +ominaisuuksia kuin tuo hänen pää-avunsa ei tuotu näkyviin. Semmoisia +ovat esim. Molièren "Saituri" ja "Porvari aatelismiehenä". Uudempi +huvinäytelmä sitä vastoin kulkien Shakespearen viittomaa tietä ja +seuraten kirjallisuuden yleistä virtausta, pyytää niin monipuolisesti +kuin suinkin tuoda ilmi erityisiä luonteita ja yksityishenkilön +sielun-elämän eri vivahduksia.</p> <hr class="tb" /> -<p>Jo luonnonkansoissa näytäikse ihmisille synnynnäinen taipumus -toiminnalla mukailla elämän tapauksia. Niin on Ahlqvistin kertomuksen -mukaan voguuleilla näytelmäntapaisia juhlaleikkejä, joissa esiintyjillä -on tuohiset naamarit kasvojen edessä ja eriskummainen puku yllään. -Aiheet otetaan voguulien tavallisista oloista. Eräs tällainen näytelmä -kuvailee esim., kuinka voguuli lehmänkaupassa saa voiton venäläisestä, -ja siinä on kolme tärkeätä roolia: voguulin, venäläisen ja lehmän, +<p>Jo luonnonkansoissa näytäikse ihmisille synnynnäinen taipumus +toiminnalla mukailla elämän tapauksia. Niin on Ahlqvistin kertomuksen +mukaan voguuleilla näytelmäntapaisia juhlaleikkejä, joissa esiintyjillä +on tuohiset naamarit kasvojen edessä ja eriskummainen puku yllään. +Aiheet otetaan voguulien tavallisista oloista. Eräs tällainen näytelmä +kuvailee esim., kuinka voguuli lehmänkaupassa saa voiton venäläisestä, +ja siinä on kolme tärkeätä roolia: voguulin, venäläisen ja lehmän, joista viimeksimainittu lienee kiitollisin.<a name="FNanchor_112" id="FNanchor_112"></a><a href="#Footnote_112" class="fnanchor">[112]</a> Samankaltaisia draaman -ituja on monella muullakin alkuperäisissä oloissa elävällä kansalla; -mutta näitä tietysti ei voi pitää varsinaisina draamoina. Vasta -kreikkalaisten kesken näytelmärunous sai alkunsa. Sen syntyperä oli -mitä lähimmässä yhteydessä helleenien uskonnollisen kehityksen kanssa.</p> +ituja on monella muullakin alkuperäisissä oloissa elävällä kansalla; +mutta näitä tietysti ei voi pitää varsinaisina draamoina. Vasta +kreikkalaisten kesken näytelmärunous sai alkunsa. Sen syntyperä oli +mitä lähimmässä yhteydessä helleenien uskonnollisen kehityksen kanssa.</p> -<p>Monet ikivanhat tarut osoittavat, että Bakkhon eli -Dionyson palveluksella, joka suhteellisesti myöhään tuli Vähästä +<p>Monet ikivanhat tarut osoittavat, että Bakkhon eli +Dionyson palveluksella, joka suhteellisesti myöhään tuli Vähästä Aasiasta Kreikkaan, oli kova taistelu taisteltavana, ennenkuin se -siellä tunnustettiin helleeniläisen muinais-uskonnon kanssa -tasa-arvoiseksi. Se levisi jonkunlaisen uskonnollisen herätyksen -tavalla, vastustamattomalla voimalla anastaen yhä laajempia aloja. Mitä -sen voittoretkestä kerrotaan, niin ihmeensekaisia kuin nämä tarinat +siellä tunnustettiin helleeniläisen muinais-uskonnon kanssa +tasa-arvoiseksi. Se levisi jonkunlaisen uskonnollisen herätyksen +tavalla, vastustamattomalla voimalla anastaen yhä laajempia aloja. Mitä +sen voittoretkestä kerrotaan, niin ihmeensekaisia kuin nämä tarinat ovatkin, muistuttaa monessa suhteessa nykyisempien haaveellisten -lahkojen leviämistä. Luettakoon esim. Euripideen Bakkhidit. Viinin +lahkojen leviämistä. Luettakoon esim. Euripideen Bakkhidit. Viinin tuottama aistillinen hurmaus ja innostus vaikutti samanlaista -tunteiden kiihtymystä, jota myöhempinäkin aikoina on koetettu -enemmän tai vähemmän aistillisilla keinoilla synnyttää, niinkuin -rajuilla liikenteillä, huumaavilla lemuaineilla y.m. Mutta tämän -luonnon-ihmisille kaiketi tarpeellisen, tunne-elämän voimakkaasti +tunteiden kiihtymystä, jota myöhempinäkin aikoina on koetettu +enemmän tai vähemmän aistillisilla keinoilla synnyttää, niinkuin +rajuilla liikenteillä, huumaavilla lemuaineilla y.m. Mutta tämän +luonnon-ihmisille kaiketi tarpeellisen, tunne-elämän voimakkaasti valloittavan puolen ohessa oli Dionyson-uskonnossa henkisempi puoli, -sielua jalostava ydin, josta lähti huomattava sivistys-elämän uudistus. -Se liittyi läheisesti Demeterin palvelukseen, jonka keskustana olivat +sielua jalostava ydin, josta lähti huomattava sivistys-elämän uudistus. +Se liittyi läheisesti Demeterin palvelukseen, jonka keskustana olivat Eleusiin mysteeriot ja jonka perus-ajatuksia oli kultuurin sukeutuminen -ja kehittyminen maanviljelyksestä. Molemmat uskonnonmuodot yhdessä +ja kehittyminen maanviljelyksestä. Molemmat uskonnonmuodot yhdessä opettivat sielun kuolemattomuutta, jonka vertauskuvana oli luonnon -säännöllinen, yhä jatkuva uudistuminen, sen kuoleminen syksyllä ja -elpyminen keväällä. Dionysos, jota myöhempi aika tavallisesti muistaa -viinin jumalana, oli oikeastaan luonnon tuotantovoiman edustaja; hänen -ympärillensä kietoutui syvämielinen tarusto, kertoen, miten julmat -jättiläiset repivät hänet kuoliaaksi, vaan hän sitten heräsi uuteen -eloon. Tämän tuonelan tuskat kärsineen jumalan kunniaksi vietettiin -monenlaisia juhlia: murhejuhlia hänen kuolemansa ja kärsimystensä -muistoksi, riemujuhlia elämän iloisten nautintojen antajalle.</p> - -<p>Näiden juhlamenoista kasvoi monen välimuodon kautta varsinainen draama. -Tragedia syntyi niistä näytelmänkaltaisista köörilauluista, joissa -esitettiin Dionyson kärsimisiä, ja sai nimensä siitä, että tässä +säännöllinen, yhä jatkuva uudistuminen, sen kuoleminen syksyllä ja +elpyminen keväällä. Dionysos, jota myöhempi aika tavallisesti muistaa +viinin jumalana, oli oikeastaan luonnon tuotantovoiman edustaja; hänen +ympärillensä kietoutui syvämielinen tarusto, kertoen, miten julmat +jättiläiset repivät hänet kuoliaaksi, vaan hän sitten heräsi uuteen +eloon. Tämän tuonelan tuskat kärsineen jumalan kunniaksi vietettiin +monenlaisia juhlia: murhejuhlia hänen kuolemansa ja kärsimystensä +muistoksi, riemujuhlia elämän iloisten nautintojen antajalle.</p> + +<p>Näiden juhlamenoista kasvoi monen välimuodon kautta varsinainen draama. +Tragedia syntyi niistä näytelmänkaltaisista köörilauluista, joissa +esitettiin Dionyson kärsimisiä, ja sai nimensä siitä, että tässä tilaisuudessa uhrattiin pukki.<a name="FNanchor_113" id="FNanchor_113"></a><a href="#Footnote_113" class="fnanchor">[113]</a> Laulajiston johtaja edusti -Dionysos-jumalaa ja kööri hänen seuruettansa, joka lauloi ilmi -tunteitansa hänen kohtalonsa johdosta. Tämä vuorolaulelu jo aiheutti -kreikkalaisen draaman pääosat, näyttelijäin puhelut ja köörilaulut. -Dionyson sijaan tuli ennen pitkää muita henkilöitä, muinais-ajan -kuuluisia sankareita, jotka olivat kestäneet kovia kohtaloita ja, ollen -inhimillisiä olentoja, vielä paremmin taisivat herättää kuulijain -myötätuntoisuutta. Vähittäin lisättiin näyttelijäin lukua, joka ei -kuitenkaan myöhempinäkään aikoina noussut korkeammalle kuin kolmeen; -sama näyttelijä, näet, toimitti useamman osan. Näiden juhla-esitysten -muoto tuli yhä taiteellisemmaksi, ja lopullisesti niistä kehkisi, -etenkin Attikassa, helleeniläisen taiderunouden ihanin kukka Aiskhylon, -Sofokleen ja Euripideen ylevä-aatteisissa tragedioissa. — Toiselta -puolen oli Bakchon kunniaksi vietettävinä riemujuhlina tapana pitää -juhlakulkueita, dityrambien soidessa ja hillittömän ilon vallitessa; -etupäässä nähtiin itse Dionysos, jota seurasi hänen vallaton -saattojoukkonsa: vanha, isovatsainen, puolittain päihtynyt Silenos, -sarvipäiset ja pukinjalkaiset satyyrit, metsän pimennoissa astuvat -nymfat ja pyhän raivon innostamat bakchantinnat. Monenlaista -hullunkurista pilaa harjoitettiin näissä juhlatiloissa ja vähittäin -niistä muodostui huvinäytelmä; koska se tapahtui pääasiallisesti -maaseuduilla, sai se komedian, s.o. kylänlaulun, nimen.<a name="FNanchor_114" id="FNanchor_114"></a><a href="#Footnote_114" class="fnanchor">[114]</a></p> - -<p>Kreikkalaisen draaman luonne on tässä kirjassa monesti ollut puheena, -ja sen ulkonaiseenkin rakennukseen viitattiin ylempänä. Puhdas ja -ihanteellinen runollisuus antaa helleeniläiselle tragedialle iäti -lakastumattoman arvon, ja muotonsa puolesta sen tuotteet aina pysyvät -mallikelpoisina. Muinaiskreikkalaisessa näytelmärunoudessa — omituista -kyllä, kun ajattelee antiikisen katsantotavan yleensä objektiivista -luonnetta, — lyyrillinen puoli voittaa eepillisyyden; päätapaukset, -joista sankarin sisäiset taistelut johtuvat, ovat jo ammoin -tapahtuneet, ja toiminta esittää hänen mielentilaansa ennen loppua ja -katastrofin kohdatessa. Näin kreikkalainen tragedia oikeastaan on -situatsiooni-kuva. — Vanhin kreikkalainen komedia käsitteli terävällä -sukkeluudella ja hämmästyttävällä mielikuvituksen rohkeudella, usein -hyvinkin fantastisella tavalla, valtiollisia ja muita yleisiä asioita; -tunnettuja yksityishenkilöitä tuotiin empimättä näyttämölle, niinkuin -Sokrates Aristofaneen "Pilvissä"; rohkenipa sama runoilija "Ritareissa" -esittää itse Athenan kansaa Demos nimisenä heikkona, horjuvana ja +Dionysos-jumalaa ja kööri hänen seuruettansa, joka lauloi ilmi +tunteitansa hänen kohtalonsa johdosta. Tämä vuorolaulelu jo aiheutti +kreikkalaisen draaman pääosat, näyttelijäin puhelut ja köörilaulut. +Dionyson sijaan tuli ennen pitkää muita henkilöitä, muinais-ajan +kuuluisia sankareita, jotka olivat kestäneet kovia kohtaloita ja, ollen +inhimillisiä olentoja, vielä paremmin taisivat herättää kuulijain +myötätuntoisuutta. Vähittäin lisättiin näyttelijäin lukua, joka ei +kuitenkaan myöhempinäkään aikoina noussut korkeammalle kuin kolmeen; +sama näyttelijä, näet, toimitti useamman osan. Näiden juhla-esitysten +muoto tuli yhä taiteellisemmaksi, ja lopullisesti niistä kehkisi, +etenkin Attikassa, helleeniläisen taiderunouden ihanin kukka Aiskhylon, +Sofokleen ja Euripideen ylevä-aatteisissa tragedioissa. — Toiselta +puolen oli Bakchon kunniaksi vietettävinä riemujuhlina tapana pitää +juhlakulkueita, dityrambien soidessa ja hillittömän ilon vallitessa; +etupäässä nähtiin itse Dionysos, jota seurasi hänen vallaton +saattojoukkonsa: vanha, isovatsainen, puolittain päihtynyt Silenos, +sarvipäiset ja pukinjalkaiset satyyrit, metsän pimennoissa astuvat +nymfat ja pyhän raivon innostamat bakchantinnat. Monenlaista +hullunkurista pilaa harjoitettiin näissä juhlatiloissa ja vähittäin +niistä muodostui huvinäytelmä; koska se tapahtui pääasiallisesti +maaseuduilla, sai se komedian, s.o. kylänlaulun, nimen.<a name="FNanchor_114" id="FNanchor_114"></a><a href="#Footnote_114" class="fnanchor">[114]</a></p> + +<p>Kreikkalaisen draaman luonne on tässä kirjassa monesti ollut puheena, +ja sen ulkonaiseenkin rakennukseen viitattiin ylempänä. Puhdas ja +ihanteellinen runollisuus antaa helleeniläiselle tragedialle iäti +lakastumattoman arvon, ja muotonsa puolesta sen tuotteet aina pysyvät +mallikelpoisina. Muinaiskreikkalaisessa näytelmärunoudessa — omituista +kyllä, kun ajattelee antiikisen katsantotavan yleensä objektiivista +luonnetta, — lyyrillinen puoli voittaa eepillisyyden; päätapaukset, +joista sankarin sisäiset taistelut johtuvat, ovat jo ammoin +tapahtuneet, ja toiminta esittää hänen mielentilaansa ennen loppua ja +katastrofin kohdatessa. Näin kreikkalainen tragedia oikeastaan on +situatsiooni-kuva. — Vanhin kreikkalainen komedia käsitteli terävällä +sukkeluudella ja hämmästyttävällä mielikuvituksen rohkeudella, usein +hyvinkin fantastisella tavalla, valtiollisia ja muita yleisiä asioita; +tunnettuja yksityishenkilöitä tuotiin empimättä näyttämölle, niinkuin +Sokrates Aristofaneen "Pilvissä"; rohkenipa sama runoilija "Ritareissa" +esittää itse Athenan kansaa Demos nimisenä heikkona, horjuvana ja orjainsa johdettavana ukkona. Koomillisen mielikuvituksen -eriskummaista, uskaliasta lentoa ilmaisevat jo köörin kokoonpanosta -otetut näytelmäin nimet, semmoiset kuin "Pilvet", "Sammakot", -"Linnut" y.m. — N.s. keskimmäinen komedia oli väliportaana uuteen -kreikkalaiseen komediaan, jossa esiteltiin tavallisen elämän tapauksia, -samoin kuin nykyisempien aikojen huvinäytelmässä. Tämä oli esikuvana +eriskummaista, uskaliasta lentoa ilmaisevat jo köörin kokoonpanosta +otetut näytelmäin nimet, semmoiset kuin "Pilvet", "Sammakot", +"Linnut" y.m. — N.s. keskimmäinen komedia oli väliportaana uuteen +kreikkalaiseen komediaan, jossa esiteltiin tavallisen elämän tapauksia, +samoin kuin nykyisempien aikojen huvinäytelmässä. Tämä oli esikuvana roomalaisille, joiden keskuudessa muinais-ajan komedia Plauton ja -Terention kautta pääsi itsenäiseen kukoistukseen. Muutoin roomalaisten -näytelmärunous yleensä oli kreikkalaisista malleista mukailtua.</p> +Terention kautta pääsi itsenäiseen kukoistukseen. Muutoin roomalaisten +näytelmärunous yleensä oli kreikkalaisista malleista mukailtua.</p> <p>Antiikinen draama ylimalkain ei tahtonut antaa luonnonmukaista kuvaa -todellisista oloista niinkuin nykyajan näytelmä, vaan päinvastoin viedä -katsojat ulkopuolelle tavallista elämää, korkeampaan ihannemaailmaan. -Sen kanssa sopusoinnussa oli näyttelijän koko ulkoasukin: kummallinen -naamio, traagillinen tai koomillinen, jonka takaa ääni täyteläisenä, +todellisista oloista niinkuin nykyajan näytelmä, vaan päinvastoin viedä +katsojat ulkopuolelle tavallista elämää, korkeampaan ihannemaailmaan. +Sen kanssa sopusoinnussa oli näyttelijän koko ulkoasukin: kummallinen +naamio, traagillinen tai koomillinen, jonka takaa ääni täyteläisenä, juhlallisena kaikui ja joka ei sallinut vaihtelevien mielen liikutusten -ilmaantua kasvojen liikenteissä, vaan antoi niille melkein peloittavan -jäykkyyden, — traagillisen sankarin korkea pääkoristus, "onkos", ja -korkea kothurni, jotka pitensivät hänen vartalonsa ja tekivät hänet -yliluonnollisen olennon näköiseksi, vihdoin koko hänen maahan asti +ilmaantua kasvojen liikenteissä, vaan antoi niille melkein peloittavan +jäykkyyden, — traagillisen sankarin korkea pääkoristus, "onkos", ja +korkea kothurni, jotka pitensivät hänen vartalonsa ja tekivät hänet +yliluonnollisen olennon näköiseksi, vihdoin koko hänen maahan asti ulottuva, outo aasialainen pukunsa, joka niin suuresti erosi -kreikkalaisten tavallisesta keveästä ja luonnonmukaisesta -vaateparresta. Kaikki yhteensä teki varmaan kuulijakuntaan lumoavan -vaikutuksen, joka asetti heidät ikäänkuin keskelle muinais-ajan -ihmeellistä tarupiiriä. — Näytelmälaitokset olivat saavuttaneet suuren -täydellisyyden. Koska esirippua näytännön kestäessä ei laskettu alas -(eli oikeastaan, kreikkalaisen tavan mukaan, ei vedetty ylös) ja -toiminta oli yhtämittainen, niinkuin jo ennen on mainittu, oli siitä +kreikkalaisten tavallisesta keveästä ja luonnonmukaisesta +vaateparresta. Kaikki yhteensä teki varmaan kuulijakuntaan lumoavan +vaikutuksen, joka asetti heidät ikäänkuin keskelle muinais-ajan +ihmeellistä tarupiiriä. — Näytelmälaitokset olivat saavuttaneet suuren +täydellisyyden. Koska esirippua näytännön kestäessä ei laskettu alas +(eli oikeastaan, kreikkalaisen tavan mukaan, ei vedetty ylös) ja +toiminta oli yhtämittainen, niinkuin jo ennen on mainittu, oli siitä luonnollisena seurauksena paikan ja ajan yhteys, joka uudempina -aikoina, tuntematta sen alkuperäisiä edellytyksiä, tahdottiin koroittaa -vakinaiseksi näytelmärunouden säännöksi.</p> +aikoina, tuntematta sen alkuperäisiä edellytyksiä, tahdottiin koroittaa +vakinaiseksi näytelmärunouden säännöksi.</p> <p>Joku sivistysvirtaus vei arvattavasti kreikkalaisen draaman Indiaan -saakka ja synnytti siellä omituisen näytelmärunouden kukoistuksen -ajanlaskumme viidennellä ja kuudennella vuosisadalla. Indian draama -kuitenkin sekä ulkonaisesti että sisällisesti muistuttaa paljoa enemmän -Englannin Shakespearenaikuista näytelmää kuin helleenien draamallista -taidetta. Siinä on hieno tunne-elämän ja luonteiden kuvaus, vakaa, -uskalias mielikuvituksen lento ja säännöistä riippumaton ajan ja -paikallisuussuhteiden käsittely. Viimeksimainittu seikka johtuu siitä, -ett'ei muinais-indialaisessa teaatterissa ollut mitään dekoratsiooneja -(yhtä vähän kuin englantilaisessa Elisabetin aikana). Tapahtumapaikan -kuvaamiseksi käytetään usein omituista keinoa: esiintyvä henkilö -kertoilee itse, mitä näkee ympärillään. Niin esim. "Savivaunuissa" eräs -bramiini, joka käy Vasantasenan komeassa palatsissa, ilmoittaa -astuvansa kynnyksen yli salista saliin ja kuvailee loistavin värein -kutakin huonetta ja niissä olijoita. Vakavaluontoisten kohtausten -rinnalla ilmaantuu paljon huumoria. Näytösten luku on epämääräinen -ja voi nousta kymmeneenkin. Jokapäiväistä elämää kuvataan -luonnonmukaisesti, aivan karakteristisella tavalla, samalla kuin siinä +saakka ja synnytti siellä omituisen näytelmärunouden kukoistuksen +ajanlaskumme viidennellä ja kuudennella vuosisadalla. Indian draama +kuitenkin sekä ulkonaisesti että sisällisesti muistuttaa paljoa enemmän +Englannin Shakespearenaikuista näytelmää kuin helleenien draamallista +taidetta. Siinä on hieno tunne-elämän ja luonteiden kuvaus, vakaa, +uskalias mielikuvituksen lento ja säännöistä riippumaton ajan ja +paikallisuussuhteiden käsittely. Viimeksimainittu seikka johtuu siitä, +ett'ei muinais-indialaisessa teaatterissa ollut mitään dekoratsiooneja +(yhtä vähän kuin englantilaisessa Elisabetin aikana). Tapahtumapaikan +kuvaamiseksi käytetään usein omituista keinoa: esiintyvä henkilö +kertoilee itse, mitä näkee ympärillään. Niin esim. "Savivaunuissa" eräs +bramiini, joka käy Vasantasenan komeassa palatsissa, ilmoittaa +astuvansa kynnyksen yli salista saliin ja kuvailee loistavin värein +kutakin huonetta ja niissä olijoita. Vakavaluontoisten kohtausten +rinnalla ilmaantuu paljon huumoria. Näytösten luku on epämääräinen +ja voi nousta kymmeneenkin. Jokapäiväistä elämää kuvataan +luonnonmukaisesti, aivan karakteristisella tavalla, samalla kuin siinä esiintyy vieno runollisuus; niinkuin esim. jo mainitussa "Savivaunut" -nimisessä näytelmässä, joka on Indian draamallisen kirjallisuuden +nimisessä näytelmässä, joka on Indian draamallisen kirjallisuuden vanhimpia tuotteita ja jota mainitaan tarunomaisen Cudraka kuninkaan -tekemäksi.<a name="FNanchor_115" id="FNanchor_115"></a><a href="#Footnote_115" class="fnanchor">[115]</a> Useimmissa näytelmissä esitetään satumaisia, -mytologisia aineita ja erittäin näissä indialaisten hehkuva +tekemäksi.<a name="FNanchor_115" id="FNanchor_115"></a><a href="#Footnote_115" class="fnanchor">[115]</a> Useimmissa näytelmissä esitetään satumaisia, +mytologisia aineita ja erittäin näissä indialaisten hehkuva mielikuvitus ilmenee koko rikkaudessaan. Sellaisia ovat Kalidasan -kuuluisat näytelmät "Sakuntala", "Urvasi", "Malavikagnimitram" y.m.</p> +kuuluisat näytelmät "Sakuntala", "Urvasi", "Malavikagnimitram" y.m.</p> <p>Samoin kuin draama muinaisessa Kreikassa kehittyi Dionyson-palveluksen -juhlamenoista, niin kasvoi uudenaikainen näytelmä keskiajalla -kristillisen kirkon uskonnollisista menoista. Jouluna, pääsiäisenä ja -muina suurina pyhinä koetettiin näytelmäntapaisilla esityksillä saattaa -niiden merkitystä kansan tajuttavaksi; näitä hengellisiä näytelmiä eli +juhlamenoista, niin kasvoi uudenaikainen näytelmä keskiajalla +kristillisen kirkon uskonnollisista menoista. Jouluna, pääsiäisenä ja +muina suurina pyhinä koetettiin näytelmäntapaisilla esityksillä saattaa +niiden merkitystä kansan tajuttavaksi; näitä hengellisiä näytelmiä eli "mysteerioita", joilla siis oli opettavainen tarkoitus, pidettiin ensin -kirkossa latinan kielellä; mutta vähittäin ne siirrettiin ulkopuolelle -kirkkoa ja muuttuivat kansankielisiksi, samalla kuin näyttelijöiksi -pappien sijaan tuli maallikoita. Käsiteltävien aineidenkin piiri -silloin väljeni; raamatuntapausten lisäksi otettiin vertauspuheita, -legendoja y.m.; täten avautui tie laajempaan kehitykseen. -Näytäntöpaikkana oli tavallisesti joku julkinen sali tai muu avara -huone, usein myös vartavasten kyhätty suoja tai taivasalla oleva -näyttämö. Englannissa oli tapana esittää mysteerioita pyörillä -liikkuvalla näyttämöllä, jota kuljetettiin paikasta toiseen. Etelässä, -niinkuin Espanjassa, asuinrakennusten väljät, galleriojen ympäröimät -pihat tarjoutuivat sopivaksi näytelmäkentäksi. Usein kyllä näyttämön -muodosti kolme kerrosta, joista ylimmäinen esitti taivasta, -keskimmäinen maata ja alimmainen helvettiä. Maan päällä tapahtuvien -rinnalla nähtiin siis taivaan ihanuus enkeleineen ja pyhimyksineen sekä -hornan syvyys, johon kadotetut syöstiin alas ja jossa pahat henget sen -ohessa tekivät kaikenlaisia hullunkurisia kujeita; sillä nämä tuottivat -ilvehtijöinä muutoin vakavaluontoiseen mysteerio-draamaan humoristisen -piirteen. Mutta keskiajalla oli myös varsinaiset ilvenäytelmänsä, -"laskiaisnäytelmät", jotka saivat alkunsa katolisissa maissa nytkin -vielä tavallisista, vallattomista laskiaishuveista.</p> - -<p>Näistä keskiajan näytelmistä muodostui sitten monen väli-asteen kautta +kirkossa latinan kielellä; mutta vähittäin ne siirrettiin ulkopuolelle +kirkkoa ja muuttuivat kansankielisiksi, samalla kuin näyttelijöiksi +pappien sijaan tuli maallikoita. Käsiteltävien aineidenkin piiri +silloin väljeni; raamatuntapausten lisäksi otettiin vertauspuheita, +legendoja y.m.; täten avautui tie laajempaan kehitykseen. +Näytäntöpaikkana oli tavallisesti joku julkinen sali tai muu avara +huone, usein myös vartavasten kyhätty suoja tai taivasalla oleva +näyttämö. Englannissa oli tapana esittää mysteerioita pyörillä +liikkuvalla näyttämöllä, jota kuljetettiin paikasta toiseen. Etelässä, +niinkuin Espanjassa, asuinrakennusten väljät, galleriojen ympäröimät +pihat tarjoutuivat sopivaksi näytelmäkentäksi. Usein kyllä näyttämön +muodosti kolme kerrosta, joista ylimmäinen esitti taivasta, +keskimmäinen maata ja alimmainen helvettiä. Maan päällä tapahtuvien +rinnalla nähtiin siis taivaan ihanuus enkeleineen ja pyhimyksineen sekä +hornan syvyys, johon kadotetut syöstiin alas ja jossa pahat henget sen +ohessa tekivät kaikenlaisia hullunkurisia kujeita; sillä nämä tuottivat +ilvehtijöinä muutoin vakavaluontoiseen mysteerio-draamaan humoristisen +piirteen. Mutta keskiajalla oli myös varsinaiset ilvenäytelmänsä, +"laskiaisnäytelmät", jotka saivat alkunsa katolisissa maissa nytkin +vielä tavallisista, vallattomista laskiaishuveista.</p> + +<p>Näistä keskiajan näytelmistä muodostui sitten monen väli-asteen kautta kansallinen draama. Mysteerioista tuli ensin (esim. Ranskassa ja Englannissa,) n.s. "moraliteetit", joissa kaikenlaiset abstraktiset -käsitteet, niinkuin Hyve, Viisaus, Pahe, Ahneus j.n.e., esiintyivät -henkilöinä, ja kun oli päästy näin pitkälle, oli askel varsinaiseen +käsitteet, niinkuin Hyve, Viisaus, Pahe, Ahneus j.n.e., esiintyivät +henkilöinä, ja kun oli päästy näin pitkälle, oli askel varsinaiseen draamaan helposti otettavissa. Viisauden sijaan tuli viisas, ahneuden -sijaan saituri; näin henkilöin ja tapahtumain kuvailu oli valmis. -Muutoin kehitys oli eri maissa erilainen. Ainoat kansat, jotka tätä -tietä todellakin pääsivät oman kansallisen näytelmärunouden luomiseen, +sijaan saituri; näin henkilöin ja tapahtumain kuvailu oli valmis. +Muutoin kehitys oli eri maissa erilainen. Ainoat kansat, jotka tätä +tietä todellakin pääsivät oman kansallisen näytelmärunouden luomiseen, olivat englantilaiset ja espanjalaiset; muutamissa maissa, kuten -Ranskassa, muinaisklassillisen runouden epä-itsenäinen jäljittely antoi +Ranskassa, muinaisklassillisen runouden epä-itsenäinen jäljittely antoi kehitykselle toisen suunnan; Saksassa taas myrskyiset ajat ja lopullisesti kolmikymmenvuotinen sota tukehuttivat kansallisen sivistyksen idut, ja kun se vihdoin rupesi uudestaan versomaan, tapahtui se ihan toisten edellytysten nojalla.</p> -<p>Englannissa kasvoi perin kansan-omaisella pohjalla, mutta osittain myös +<p>Englannissa kasvoi perin kansan-omaisella pohjalla, mutta osittain myös antiikiseen kirjallisuuteen perustuvan, korkeamman sivistyksen -vaikutuksesta syvästi runollinen ja aaterikas draama, joka Shakespearen -iäti nuorissa teoksissa sai eheimmän muodostuksensa. Usein on -huomautettu, miten tahdon vapaus, ihmiskohtalon kehkiäminen hänen -omasta toiminnastaan, Shakespearen pääteoksissa on niissä ilmaantuvan +vaikutuksesta syvästi runollinen ja aaterikas draama, joka Shakespearen +iäti nuorissa teoksissa sai eheimmän muodostuksensa. Usein on +huomautettu, miten tahdon vapaus, ihmiskohtalon kehkiäminen hänen +omasta toiminnastaan, Shakespearen pääteoksissa on niissä ilmaantuvan katsantotavan perustus. Ulkonaisessa suhteessa kuudennentoista -vuosisadan englantilainen näytelmä suuresti poikkeaa sekä -muinaiskreikkalaisesta draamasta että näytelmätaiteen myöhemmästä -kehityksestä. Vaikka näytäntöjen runollinen puoli ja niin myös -näytteleminen ja puvut vastasivat yleisön ankarimpiakin vaatimuksia, -olivat näytelmälaitokset, dekoratsioonit, yhtä alkuperäisellä kannalla +vuosisadan englantilainen näytelmä suuresti poikkeaa sekä +muinaiskreikkalaisesta draamasta että näytelmätaiteen myöhemmästä +kehityksestä. Vaikka näytäntöjen runollinen puoli ja niin myös +näytteleminen ja puvut vastasivat yleisön ankarimpiakin vaatimuksia, +olivat näytelmälaitokset, dekoratsioonit, yhtä alkuperäisellä kannalla kuin muinaisessa Indiassa. Ainoa dekoratsiooneja edustava kapine oli jonkunlainen koroke eli lava, joka eri tapauksissa saattoi olla -kaupungin muurina, balkongina (Romeo ja Juliassa) y.m. Esiin työnnetty +kaupungin muurina, balkongina (Romeo ja Juliassa) y.m. Esiin työnnetty lautapalanen, johon oli kirjoitettu tapahtumapaikka, vei kaikkien ajan -ja paikallisuuden aukkojen yli; näin saatettiin fantasian siivillä -tuokiossa siirtyä Roomasta Aleksandriaan, sitten Athenaan j.n.e. -Samalla kuin tämä todistaa sen-aikuisen yleisön tuoretta ja vilkasta +ja paikallisuuden aukkojen yli; näin saatettiin fantasian siivillä +tuokiossa siirtyä Roomasta Aleksandriaan, sitten Athenaan j.n.e. +Samalla kuin tämä todistaa sen-aikuisen yleisön tuoretta ja vilkasta mielikuvitusta, vapautti se runoilijan monessa suhteessa ulkonaisten -olojen rajoituksista. Sentähden toimintapaikka Shakespearen näytelmissä -vaihtuu melkein joka kohtauksen jälkeen, ja toinen seuraus siitä on, -että jokaisen kohtauksen alussa henkilöt astuvat näyttämölle, josta -kohtauksen päättyessä taas poistuvat.</p> - -<p>Keskiaikaisten mysteerioin henki säilyi vielä uudempinakin aikoina -Espanjan näytelmärunoudessa; n.s. "autos sacramentales" esittelivät -uskon-opillisia aineita. Mutta näiden ohessa versoi runsas maallinen -näytelmäkirjallisuus, jossa selvästi tulee näkyviin Espanjan kansan -omituinen, katolis-uskoon syvästi juurtunut maailmankäsitys. Toiselta -puolen sen säännöllinen, tarkasti hoidettu muoto osoittaa antiikisen +olojen rajoituksista. Sentähden toimintapaikka Shakespearen näytelmissä +vaihtuu melkein joka kohtauksen jälkeen, ja toinen seuraus siitä on, +että jokaisen kohtauksen alussa henkilöt astuvat näyttämölle, josta +kohtauksen päättyessä taas poistuvat.</p> + +<p>Keskiaikaisten mysteerioin henki säilyi vielä uudempinakin aikoina +Espanjan näytelmärunoudessa; n.s. "autos sacramentales" esittelivät +uskon-opillisia aineita. Mutta näiden ohessa versoi runsas maallinen +näytelmäkirjallisuus, jossa selvästi tulee näkyviin Espanjan kansan +omituinen, katolis-uskoon syvästi juurtunut maailmankäsitys. Toiselta +puolen sen säännöllinen, tarkasti hoidettu muoto osoittaa antiikisen runouden vaikutusta, samalla kuin sekin on todisteena romanisten -kansojen syntyperäisestä muoto-aistista. Mutta sisällyksenkin -käsittelemisessä ilmenee antiikisten ja romantisten vaikutelmien -yhdistys. Helleeniläisen kohtalon eli sallimuksen sijaan on tullut -ihme; ihmisen vapaalla tahdolla ei ole paljon merkitystä, vaan +kansojen syntyperäisestä muoto-aistista. Mutta sisällyksenkin +käsittelemisessä ilmenee antiikisten ja romantisten vaikutelmien +yhdistys. Helleeniläisen kohtalon eli sallimuksen sijaan on tullut +ihme; ihmisen vapaalla tahdolla ei ole paljon merkitystä, vaan yliluonnolliset voimat johtavat tapausten menoa.</p> -<p>Englantilaisen näytelmän vaikutus ranskalaiseen draamaan on monessa -kohden selvästi huomattavissa; mutta kuitenkin ranskalaisten -"tekoklassillinen" näytelmärunous koko luonteeltaan on toinen. -Draamallinen tekniikka ja näytelmätaiteen ulkonainen puoli kehittyivät -sekä Espanjassa että Ranskassa suureen täydellisyyteen; mutta Ranskassa -taide sekä ulkonaisesti että sisällisesti pinnistettiin jäykkiin +<p>Englantilaisen näytelmän vaikutus ranskalaiseen draamaan on monessa +kohden selvästi huomattavissa; mutta kuitenkin ranskalaisten +"tekoklassillinen" näytelmärunous koko luonteeltaan on toinen. +Draamallinen tekniikka ja näytelmätaiteen ulkonainen puoli kehittyivät +sekä Espanjassa että Ranskassa suureen täydellisyyteen; mutta Ranskassa +taide sekä ulkonaisesti että sisällisesti pinnistettiin jäykkiin kaavoihin. Antiikinen runous julistettiin ainoaksi ohjenuoraksi; mutta -sen vapaata, tuoretta luonnollisuutta eivät Ranskan kirjailijat -kyenneet istuttamaan jäljitelmiinsä; Ranskan runous oli kuin olikin -hovirunoutta ja antoi semmoisenaan selvän kuvan mahtavan Ludvigin -aikuisesta, sirosta, tarkkasääntöisestä elämästä. Mainittava on -kuitenkin Molièren itsenäisempi ja rohkeampi koomillisuus, joka uskalsi -vapautua liian ahtaista säännöistä. Mutta mallikelpoisuuteen pyrkivänä -näytelmärunouden ohjaajana ei Ranskan draama ollut merkitystä vailla, +sen vapaata, tuoretta luonnollisuutta eivät Ranskan kirjailijat +kyenneet istuttamaan jäljitelmiinsä; Ranskan runous oli kuin olikin +hovirunoutta ja antoi semmoisenaan selvän kuvan mahtavan Ludvigin +aikuisesta, sirosta, tarkkasääntöisestä elämästä. Mainittava on +kuitenkin Molièren itsenäisempi ja rohkeampi koomillisuus, joka uskalsi +vapautua liian ahtaista säännöistä. Mutta mallikelpoisuuteen pyrkivänä +näytelmärunouden ohjaajana ei Ranskan draama ollut merkitystä vailla, Euroopan runouden yleiseen muodostumiseen katsoen. Melkein kaikissa -maissa Ranskan runoilijain ja kriitikkoin asettamat säännöt määräsivät -runouden ja erittäinkin draaman muodon. Kuuluisaksi on tullut heidän -vaatimuksensa, että näytelmässä pitää olla toiminnan, ajan ja paikan -yhteyttä, s.o. ett'ei ainoastaan yhtenäinen toiminta hallitse draaman -sisällystä, vaan että sen lisäksi ajateltu tapahtuma-aika ei saa olla -vuorokautta pitempi ja kaikki tapahtuu yhdessä paikassa.</p> +maissa Ranskan runoilijain ja kriitikkoin asettamat säännöt määräsivät +runouden ja erittäinkin draaman muodon. Kuuluisaksi on tullut heidän +vaatimuksensa, että näytelmässä pitää olla toiminnan, ajan ja paikan +yhteyttä, s.o. ett'ei ainoastaan yhtenäinen toiminta hallitse draaman +sisällystä, vaan että sen lisäksi ajateltu tapahtuma-aika ei saa olla +vuorokautta pitempi ja kaikki tapahtuu yhdessä paikassa.</p> <p>Ranskan taideaistin kaavamaisuutta vastaan alkoi vastavirta ensin -Saksassa, ja Lessing raivasi draamalle uusia teitä sekä kumosi "kolmen -yhteyden" säännöt; hän osoitti, että ranskalaiset olivat väärin -ymmärtäneet Aristotelesta, jonka sanoihin he perustivat oppinsa. -Samalla hän viittasi Shakespearen suuruuteen, joka paremmin kuin -ranskalaiset näytelmänkirjoittajat kelpasi saksalaisille esikuvaksi. +Saksassa, ja Lessing raivasi draamalle uusia teitä sekä kumosi "kolmen +yhteyden" säännöt; hän osoitti, että ranskalaiset olivat väärin +ymmärtäneet Aristotelesta, jonka sanoihin he perustivat oppinsa. +Samalla hän viittasi Shakespearen suuruuteen, joka paremmin kuin +ranskalaiset näytelmänkirjoittajat kelpasi saksalaisille esikuvaksi. Tunnettua on, miten suuret saksalaiset runoilijat Goethe ja Schiller -ovat edemmäksi kehittäneet Saksan draamallista kirjallisuutta, luoden +ovat edemmäksi kehittäneet Saksan draamallista kirjallisuutta, luoden kuolemattomat teoksensa.</p> -<p>Saksan esimerkkiä seurasivat muutkin Euroopan kansat. Melkein jokainen +<p>Saksan esimerkkiä seurasivat muutkin Euroopan kansat. Melkein jokainen nykyajan sivistyskansa on oman luonteensa mukaan muodostanut draamansa; -jos tarkastaa uusimman ajan näytelmäkirjallisuutta, huomaa siinä -pohjavärinä Shakespearen mahtavan vaikutuksen, mutta sen lisäksi -nykyajan eri ajatussuuntien sekä kansallisten ominaisuuksien +jos tarkastaa uusimman ajan näytelmäkirjallisuutta, huomaa siinä +pohjavärinä Shakespearen mahtavan vaikutuksen, mutta sen lisäksi +nykyajan eri ajatussuuntien sekä kansallisten ominaisuuksien monivaiheiset kajastukset.</p> @@ -17523,377 +17486,377 @@ monivaiheiset kajastukset.</p> <hr class="chap" /> -<h3>Mikä on suomalainen sivistys?</h3> +<h3>Mikä on suomalainen sivistys?</h3> -<p>Noin viisikymmentä vuotta sitten ei voitu vielä puhua suomalaisen +<p>Noin viisikymmentä vuotta sitten ei voitu vielä puhua suomalaisen sivistyksen olemassaolosta. Se oli vaan kaukainen tulevaisuuden -kangastus; mutta semmoisenakin se saattoi toivoa elähyttää ja ohjata -työtä vakinaista päämäärää kohti. Olihan Arvidssonin laskemaa -perustusta aikojen kuluessa yhä lujemmaksi tehty; Runebergin runoilu, -Kalevala ja Kanteletar sekä vihdoin J.V. Snellmanin laajalle kaikuvat +kangastus; mutta semmoisenakin se saattoi toivoa elähyttää ja ohjata +työtä vakinaista päämäärää kohti. Olihan Arvidssonin laskemaa +perustusta aikojen kuluessa yhä lujemmaksi tehty; Runebergin runoilu, +Kalevala ja Kanteletar sekä vihdoin J.V. Snellmanin laajalle kaikuvat kehoitukset osoittivat kansallisen aamun asteittain tapahtuvaa -valkenemista, luoden sivistyneiden tietoisuuteen yhä enemmän -isänmaallista sisällystä. Mutta nämä kaikki olivat kuitenkin vaan -vastaisen kehityksen lupaavia enteitä ja välttämättömiä edellytyksiä. -Aatteet ja tunteet olivat tosi-elämään sovitettavat. Kun kansallinen +valkenemista, luoden sivistyneiden tietoisuuteen yhä enemmän +isänmaallista sisällystä. Mutta nämä kaikki olivat kuitenkin vaan +vastaisen kehityksen lupaavia enteitä ja välttämättömiä edellytyksiä. +Aatteet ja tunteet olivat tosi-elämään sovitettavat. Kun kansallinen runous alkoi verhoutua omakieliseen pukuun, kun Kalevalan pohjalla oli syntynyt suomalainen kirjallisuus ja Snellmanin aatteita ruvettiin -yhteis-elämässä toteuttamaan, silloin vasta sopi puhua varsinaisesta -suomalaisesta sivistyksestä.</p> +yhteis-elämässä toteuttamaan, silloin vasta sopi puhua varsinaisesta +suomalaisesta sivistyksestä.</p> -<p>Suomalainen sivistys — tämä tenhosana jo kansallisen kevään ensi -hetkinä yhdisti hajanaiset voimat suomen kielen viljelemiseen, se +<p>Suomalainen sivistys — tämä tenhosana jo kansallisen kevään ensi +hetkinä yhdisti hajanaiset voimat suomen kielen viljelemiseen, se saattoi suomalaisia kouluja perustamaan, ja Helsingin suomalaisen -alkeis-opiston hyväksi se köyhimmänkin kukkarosta loitsi varoja esiin. -Tämä aate palautti suomen kielen sivistyneiden koteihin ja -seurustelupiireihin; sen vaikutuksesta syntyi vilkas, hedelmärikas -toiminta omakielisen kirjallisuuden alalla. Kansallisen elämän -vaurastuessa sai suomalaisen sivistyksen käsite yhä laajemman, yhä +alkeis-opiston hyväksi se köyhimmänkin kukkarosta loitsi varoja esiin. +Tämä aate palautti suomen kielen sivistyneiden koteihin ja +seurustelupiireihin; sen vaikutuksesta syntyi vilkas, hedelmärikas +toiminta omakielisen kirjallisuuden alalla. Kansallisen elämän +vaurastuessa sai suomalaisen sivistyksen käsite yhä laajemman, yhä runsaamman merkityksen.</p> <p>Tulivatpa sitten sortovuodet, jotka niin turmiollisesti vaikuttivat -siveelliseen elämänkäsitykseen. Mutta silloinkin oli "kansallisen -sivistyksen säilyttäminen" se ajatus, jota "laillisuuden" ohessa +siveelliseen elämänkäsitykseen. Mutta silloinkin oli "kansallisen +sivistyksen säilyttäminen" se ajatus, jota "laillisuuden" ohessa useimmin mainittiin. Ja myrskyjen tauottua se oli pysynyt -muuttumattomana, ylevänä tarkoitusperänä, vaatien kansalaisten +muuttumattomana, ylevänä tarkoitusperänä, vaatien kansalaisten tarmokasta toimintaa.</p> -<p>Mutta mikä on tämä suomalainen sivistys?</p> +<p>Mutta mikä on tämä suomalainen sivistys?</p> -<p>Kun puhun sivistyksestä, käsitän sen tämän sanan täydellisimmässä -merkityksessä. En tarkoita ulkonaisessa elämänjärjestyksessä ilmenevää -kultuurimuotoa enkä jossakin yksilössä korkealle kehittynyttä älyllistä -etevyyttä, vaan koko maailmankatsomusta kannattavaa henkistä -edistyskantaa. Sivistys — niin tahtoisin sen käsittää — on henkisen -toiminnan suuntautuminen korkeampia yhteisiä päämääriä kohden ja siitä -johtuva elämänkatsomus. Se varttuu ja muodostuu yksityishenkilöissä, -joissa se elää ja vaikuttaa; mutta se ei rajoitu näihin, vaan hallitsee -elähyttävänä voimana useampain henkilöin, jopa koko kansakunnankin -yhteis-elämää.</p> +<p>Kun puhun sivistyksestä, käsitän sen tämän sanan täydellisimmässä +merkityksessä. En tarkoita ulkonaisessa elämänjärjestyksessä ilmenevää +kultuurimuotoa enkä jossakin yksilössä korkealle kehittynyttä älyllistä +etevyyttä, vaan koko maailmankatsomusta kannattavaa henkistä +edistyskantaa. Sivistys — niin tahtoisin sen käsittää — on henkisen +toiminnan suuntautuminen korkeampia yhteisiä päämääriä kohden ja siitä +johtuva elämänkatsomus. Se varttuu ja muodostuu yksityishenkilöissä, +joissa se elää ja vaikuttaa; mutta se ei rajoitu näihin, vaan hallitsee +elähyttävänä voimana useampain henkilöin, jopa koko kansakunnankin +yhteis-elämää.</p> <p>Suomalaisen sivistyksen ulkonainen muoto ja tunnusmerkki on tietysti -<i>suomen kieli</i>. Minun ei tarvitse selittää, mikä suuri arvo -kielellä on kunkin kansan elämässä, miten se on omituisen kansanhengen -ilmaisija ja eri kansalaisryhmien yhdistäjä. Sen merkitys on nykyaikana -jo kyllin tunnettu ja tunnustettu. Meillä jo alusta alkaen kansallisen +<i>suomen kieli</i>. Minun ei tarvitse selittää, mikä suuri arvo +kielellä on kunkin kansan elämässä, miten se on omituisen kansanhengen +ilmaisija ja eri kansalaisryhmien yhdistäjä. Sen merkitys on nykyaikana +jo kyllin tunnettu ja tunnustettu. Meillä jo alusta alkaen kansallisen sivistyksen aate kohdistui kieliharrastukseen; se piti kansalliset -pyrinnöt koossa ja mitä erilaisimmat luonteet ja katsantotavat siinä -yhtyivät. Muut asiat jäivät tulevaisuuden varaan; ensin oli saatava -vankka, kaikille yhteinen pohja. Vasta myöhemmin nousi uusia -kysymyksiä, jotka hajoittivat kansallismielisten rivit.</p> - -<p>Kun ajattelemme entisiä aikoja, muistamme mielihyvällä niiden tuoretta -ja vilpitöntä innostusta; mutta sittenkin meidän tyytyväisinä on -tunnustaminen, että on suuresti edistytty. Leveä juopa meitä erottaa -niistä päivistä, jolloin maalainen, jos Helsingissä kuuli kadulla -sivistyneiden suomea puhelevan, hämmästyneenä kysyi: "mistä kaukaa -herrat ovat, kun haastelevat suomea?" Iloksensa saa kävelijä nykyään -pääkaupungin kaduilla kuulla hienonpuolistenkin ihmisten kansan kieltä -puhuvan; varsinkin opiskelevassa nuorisossa on suomen kieli päässyt yhä +pyrinnöt koossa ja mitä erilaisimmat luonteet ja katsantotavat siinä +yhtyivät. Muut asiat jäivät tulevaisuuden varaan; ensin oli saatava +vankka, kaikille yhteinen pohja. Vasta myöhemmin nousi uusia +kysymyksiä, jotka hajoittivat kansallismielisten rivit.</p> + +<p>Kun ajattelemme entisiä aikoja, muistamme mielihyvällä niiden tuoretta +ja vilpitöntä innostusta; mutta sittenkin meidän tyytyväisinä on +tunnustaminen, että on suuresti edistytty. Leveä juopa meitä erottaa +niistä päivistä, jolloin maalainen, jos Helsingissä kuuli kadulla +sivistyneiden suomea puhelevan, hämmästyneenä kysyi: "mistä kaukaa +herrat ovat, kun haastelevat suomea?" Iloksensa saa kävelijä nykyään +pääkaupungin kaduilla kuulla hienonpuolistenkin ihmisten kansan kieltä +puhuvan; varsinkin opiskelevassa nuorisossa on suomen kieli päässyt yhä suurempaan valtaan. Kodissa, koulussa, julkisissa toimissa on -kansallinen kieli voittanut yhä enemmän alaa, puhumattakaan sen -varttumisesta ja kaikinpuolisesta tarkistumisesta sekä suomalaisen -kirjallisuuden nopeasta edistymisestä viimeksikuluneina vuosikymmeninä. -Ja valtiollisen uudistuksen hetkenä, kun kansallis-elämän sulut äkkiä -avautuivat, oli suomen kieli ikäänkuin yhdellä iskulla saavuttanut -suuren voiton; noina pimeinä vuosina oli yhteisyyden tunne -vähittäin juurtunut sivistyneihin ja suomen kielen asema kaikissa -kansankerroksissa vahvistunut. Että myöhemmin taas on ilmaantunut -taantumuksen oireita, ei muuta tätä tosiasiaa. — Lyhyesti sanoen, on -paljon, mikä ilahuttaa ja herättää toiveita.</p> - -<p>Mutta ei kansallinen kielemme kuitenkaan vielä ole kaikin puolin -päässyt luonnolliseen asemaansa. Lainsäädäntötoimilla tuskin päästään -lopulliseen päämäärään. Sitä enemmän jää yksityisten suoritettavaksi. -Aukkoja on siellä täällä, jotka vaativat täyttämistä. Monessa -suomenkielisessäkin elää vielä tuo vanha ennakkoluulo ruotsin kielen -hienommuudesta; se on muka itseoikeutettu korkeampaan seuraelämään. -Siihen vaikuttaa myös jonkinlainen jatkuvaisuuden laki, joka henkisessä -maailmassa on yhtä voimallinen kuin luonnossakin. Ikävä kyllä, on -paljonkin syytä siihen valitukseen, ettei vieläkään anneta -kansalliselle kielellemme täyttä arvoa. Kodissa ja seuraelämässä, -yliopiston opetuksessa, liikemaailmassa y.m. sitä monella tavalla -syrjäytetään. Että nuoremman sukupolven huomio viime aikoina taas on -kääntynyt tähän epäkohtaan ja voimallisesti vaatii sen korjaamista, on +kansallinen kieli voittanut yhä enemmän alaa, puhumattakaan sen +varttumisesta ja kaikinpuolisesta tarkistumisesta sekä suomalaisen +kirjallisuuden nopeasta edistymisestä viimeksikuluneina vuosikymmeninä. +Ja valtiollisen uudistuksen hetkenä, kun kansallis-elämän sulut äkkiä +avautuivat, oli suomen kieli ikäänkuin yhdellä iskulla saavuttanut +suuren voiton; noina pimeinä vuosina oli yhteisyyden tunne +vähittäin juurtunut sivistyneihin ja suomen kielen asema kaikissa +kansankerroksissa vahvistunut. Että myöhemmin taas on ilmaantunut +taantumuksen oireita, ei muuta tätä tosiasiaa. — Lyhyesti sanoen, on +paljon, mikä ilahuttaa ja herättää toiveita.</p> + +<p>Mutta ei kansallinen kielemme kuitenkaan vielä ole kaikin puolin +päässyt luonnolliseen asemaansa. Lainsäädäntötoimilla tuskin päästään +lopulliseen päämäärään. Sitä enemmän jää yksityisten suoritettavaksi. +Aukkoja on siellä täällä, jotka vaativat täyttämistä. Monessa +suomenkielisessäkin elää vielä tuo vanha ennakkoluulo ruotsin kielen +hienommuudesta; se on muka itseoikeutettu korkeampaan seuraelämään. +Siihen vaikuttaa myös jonkinlainen jatkuvaisuuden laki, joka henkisessä +maailmassa on yhtä voimallinen kuin luonnossakin. Ikävä kyllä, on +paljonkin syytä siihen valitukseen, ettei vieläkään anneta +kansalliselle kielellemme täyttä arvoa. Kodissa ja seuraelämässä, +yliopiston opetuksessa, liikemaailmassa y.m. sitä monella tavalla +syrjäytetään. Että nuoremman sukupolven huomio viime aikoina taas on +kääntynyt tähän epäkohtaan ja voimallisesti vaatii sen korjaamista, on uudestaan elpyneen kansallis-innon merkki ja oikeuttaa hyviin toiveisiin.</p> -<p>Syvempi sivistysvirtaus on tätä nykyä epäilemättä suomalainen; +<p>Syvempi sivistysvirtaus on tätä nykyä epäilemättä suomalainen; sen huomaa esim. kirjallisuudesta ja suomenkielisen kansan -edistyspyrinnöistä. Mutta pinnalla rehentelee ruotsalaisuus; -ruotsalaista on kaikki, mikä helposti tulee näkyviin, etenkin mikä -pistää muukalaisen silmään, ja niin saa vieras väärän kuvan -kansallisista oloistamme. Kauppapaikoissa, höyrylaivoissa, +edistyspyrinnöistä. Mutta pinnalla rehentelee ruotsalaisuus; +ruotsalaista on kaikki, mikä helposti tulee näkyviin, etenkin mikä +pistää muukalaisen silmään, ja niin saa vieras väärän kuvan +kansallisista oloistamme. Kauppapaikoissa, höyrylaivoissa, ravintoloissa on ruotsin kieli herrana. Puoti- ja telefooni-neidit ovat -itsepintaisia aineksia. Näiden olojen vaikutuksesta muukalaisten on -niin perin vaikea ymmärtää, ettei täällä ole kahta kansallisuutta, vaan -yksi ainoa kansa ja että suomen kieli jo on kohonnut sivistyskielen +itsepintaisia aineksia. Näiden olojen vaikutuksesta muukalaisten on +niin perin vaikea ymmärtää, ettei täällä ole kahta kansallisuutta, vaan +yksi ainoa kansa ja että suomen kieli jo on kohonnut sivistyskielen arvoon.</p> -<p>Eheään kansalliseen sivistykseen päästään vasta silloin, kun -kansallistunne juurtuu yhteiskunnan jäsenten sisimpään olemukseen, niin -että se luonnon voimalla hallitsee koko elämää. Mutta kaikissa -sivistystoimissa täytyy ihmisen kuitenkin itsetajuisesti toteuttaa -tunteensa vaatimukset, ja niin tässäkin. Kun Suomen sivistyneet tai -ainakin se osa heistä, joka tietää ja tuntee edustavansa kansan suurta -enemmistöä, täysin itsetietoisesti ja syvimmän tunteensa pakoituksesta -koroittaa suomen kielen pääkieleksensä, silloin suomen kielen asia on +<p>Eheään kansalliseen sivistykseen päästään vasta silloin, kun +kansallistunne juurtuu yhteiskunnan jäsenten sisimpään olemukseen, niin +että se luonnon voimalla hallitsee koko elämää. Mutta kaikissa +sivistystoimissa täytyy ihmisen kuitenkin itsetajuisesti toteuttaa +tunteensa vaatimukset, ja niin tässäkin. Kun Suomen sivistyneet tai +ainakin se osa heistä, joka tietää ja tuntee edustavansa kansan suurta +enemmistöä, täysin itsetietoisesti ja syvimmän tunteensa pakoituksesta +koroittaa suomen kielen pääkieleksensä, silloin suomen kielen asia on lopullisesti selvitetty. Sekin on silloin oleva muuttuneiden olojen -merkkinä, että muukalaiset täällä eivät enää ruotsalaistu, niinkuin -tähän asti on tapahtunut, vaan suomalaistuvat.</p> +merkkinä, että muukalaiset täällä eivät enää ruotsalaistu, niinkuin +tähän asti on tapahtunut, vaan suomalaistuvat.</p> -<p>Mutta suomalaista sivistystä ei muodosta ainoastaan suomen kieli, vaan -myös <i>suomen mieli</i>.</p> +<p>Mutta suomalaista sivistystä ei muodosta ainoastaan suomen kieli, vaan +myös <i>suomen mieli</i>.</p> -<p>Meidän tulee erityisenä kansakuntana toimia muiden kansojen rinnalla. -Sentähden meillä sivistyksen pohjana pitää olla oma kieli ja oma +<p>Meidän tulee erityisenä kansakuntana toimia muiden kansojen rinnalla. +Sentähden meillä sivistyksen pohjana pitää olla oma kieli ja oma katsantotapa; muuten emme voi tuoda uusia aiheita ihmiskunnan yleiseen kehitykseen. Suomalainen sivistys ei ole ainoastaan suomenkielinen sivistys, vaan sivistys, joka ilmaisee Suomen kansan varsinaisen -elämänkatsomuksen, eli toisin sanoen, elämänkatsomuksen, joka sisältää -kaikki, millä Suomen kansa on voinut tai vast'edes voipi kartuttaa -ihmiskunnan yhteistä sivistystä. Kullakin kansalla on oikeus -elää omaa kansallista elämäänsä; mutta ehtona on, että se omistaa -yleis-inhimillisen sivistyksen sekä muodostaa ja rikastuttaa sitä oman +elämänkatsomuksen, eli toisin sanoen, elämänkatsomuksen, joka sisältää +kaikki, millä Suomen kansa on voinut tai vast'edes voipi kartuttaa +ihmiskunnan yhteistä sivistystä. Kullakin kansalla on oikeus +elää omaa kansallista elämäänsä; mutta ehtona on, että se omistaa +yleis-inhimillisen sivistyksen sekä muodostaa ja rikastuttaa sitä oman luonteensa mukaan.</p> -<p>Tästä huomataan — mikä muuten jo itsestäänkin on selvää —, -että suomalais-kansallisen sivistyksen sisältönä ei voi olla -yleis-ihmisyydestä erillään oleva, kotiolojen ahtaisiin kehyksiin -supistuva käsityspiiri eikä toiselta puolen suomenkieliseen verhoon -puettu kosmopoliitinen hengenviljelys, vaan isänmaallinen ja -yleis-inhimillinen puoli ovat välttämättömästi sulatettavat yhteen.</p> - -<p>Minun mielestäni suomalaisen sivistyksen pääluonteen perustaa -kolme asiaa: 1) sen kansan-omainen tiedollinen sisällys; 2) -yhteiskunnallisten ja yleensä siveellisten käsitteiden yhtäpitäväisyys -meillä kehittyneen oikeus- ja siveellisyystajunnan kanssa ja 3) paraat +<p>Tästä huomataan — mikä muuten jo itsestäänkin on selvää —, +että suomalais-kansallisen sivistyksen sisältönä ei voi olla +yleis-ihmisyydestä erillään oleva, kotiolojen ahtaisiin kehyksiin +supistuva käsityspiiri eikä toiselta puolen suomenkieliseen verhoon +puettu kosmopoliitinen hengenviljelys, vaan isänmaallinen ja +yleis-inhimillinen puoli ovat välttämättömästi sulatettavat yhteen.</p> + +<p>Minun mielestäni suomalaisen sivistyksen pääluonteen perustaa +kolme asiaa: 1) sen kansan-omainen tiedollinen sisällys; 2) +yhteiskunnallisten ja yleensä siveellisten käsitteiden yhtäpitäväisyys +meillä kehittyneen oikeus- ja siveellisyystajunnan kanssa ja 3) paraat yleis-inhimillisen sivistyksen aatteet, sovitettuina meille ominaiseen maailmankatsomukseen.</p> -<p>Ensiksi siis: kansallisen kultuurin hyväksi tulee käyttää kaikki +<p>Ensiksi siis: kansallisen kultuurin hyväksi tulee käyttää kaikki tarjona olevat kotimaiset sivistys-aineet. Sivistyneen kansalaisen -tietovarastoon kuuluu välttämättömästi oman maan ja kansan sekä entisen -että nykyisen elämän tunteminen. Kuinka tärkeät tässä suhteessa -ovat Suomen historia ja maantiede sekä selvä käsitys meidän maan +tietovarastoon kuuluu välttämättömästi oman maan ja kansan sekä entisen +että nykyisen elämän tunteminen. Kuinka tärkeät tässä suhteessa +ovat Suomen historia ja maantiede sekä selvä käsitys meidän maan valtiollis-yhteiskunnallisista oloista, siihen tuskin tarvitsee -viitata. Sen lisäksi perehtyköön jokainen sivistynyt jo nuoruudesta +viitata. Sen lisäksi perehtyköön jokainen sivistynyt jo nuoruudesta asti suomalaiseen kansanrunouteen, ennen kaikkea Kalevalan ihmemaailmaan, ja uudemman suomalaisen kirjallisuuden huomattavimpiin -teoksiin, niinkuin myös niihin kotimaan ruotsalaisiin runoilijoihin, -joilla on isänmaallinen merkitys. Kaikista näistä tietoaarteista -lähtee virkistävä henki, joka elähyttää tunteita ja josta muodostuu -tosi-kansallinen ajatuspiiri. Selvää on, etten tarkoita tietoja -semmoisinaan, vaan niiden tuottamaa elävää harrastusta ja lämmintä +teoksiin, niinkuin myös niihin kotimaan ruotsalaisiin runoilijoihin, +joilla on isänmaallinen merkitys. Kaikista näistä tietoaarteista +lähtee virkistävä henki, joka elähyttää tunteita ja josta muodostuu +tosi-kansallinen ajatuspiiri. Selvää on, etten tarkoita tietoja +semmoisinaan, vaan niiden tuottamaa elävää harrastusta ja lämmintä osan-ottoa oman kansan henkiseen kehitykseen. Omakielisen -kirjallisuuden ja kansallisten edistyspyrintöjen innokas tukeminen on -jokaisen suomalaisen kunnia. Muistettakoon myös kotimaista taidetta, -joka viime aikoina on noussut yhä kauniimpaan kukoistukseen. Sekin luo -kansalaissivistykselle uutta sisällystä.</p> - -<p>Jokaisessa kansassa historialliset olot synnyttävät omituisen -maailmankatsomuksen, jonka mukaan arvostellaan ihmiselämän ilmiöitä. -Luulisin meilläkin jo muodostuneen henkisen mittakaavan, joka -selvästi erottuu muiden kansojen katsantotavasta, vaikka tietysti -yleis-eurooppalaiset käsitykset ovat molempien yhteinen pohja. -Tiedollisen sivistyksen tuottama aatepiiri ja olot, joissa elämme, -antavat sille oman värityksensä, ja sen mukaan monen asian arvo meidän -silmissämme ylenee tai alenee. Vastoin sitä imperialismin ja -omavaltaisuuden henkeä, joka nykyään monessa maassa ylpeästi kohoaa, on -suomalaisen myötätuntoisuus varmaan vastaisinakin aikoina aina liittyvä -pienten kansojen itsenäisyyspyrintöihin, lailliseen järjestykseen ja -vapaaseen valtiomuotoon. Suuret kansat nykyaikana eivät juuri käännä +kirjallisuuden ja kansallisten edistyspyrintöjen innokas tukeminen on +jokaisen suomalaisen kunnia. Muistettakoon myös kotimaista taidetta, +joka viime aikoina on noussut yhä kauniimpaan kukoistukseen. Sekin luo +kansalaissivistykselle uutta sisällystä.</p> + +<p>Jokaisessa kansassa historialliset olot synnyttävät omituisen +maailmankatsomuksen, jonka mukaan arvostellaan ihmiselämän ilmiöitä. +Luulisin meilläkin jo muodostuneen henkisen mittakaavan, joka +selvästi erottuu muiden kansojen katsantotavasta, vaikka tietysti +yleis-eurooppalaiset käsitykset ovat molempien yhteinen pohja. +Tiedollisen sivistyksen tuottama aatepiiri ja olot, joissa elämme, +antavat sille oman värityksensä, ja sen mukaan monen asian arvo meidän +silmissämme ylenee tai alenee. Vastoin sitä imperialismin ja +omavaltaisuuden henkeä, joka nykyään monessa maassa ylpeästi kohoaa, on +suomalaisen myötätuntoisuus varmaan vastaisinakin aikoina aina liittyvä +pienten kansojen itsenäisyyspyrintöihin, lailliseen järjestykseen ja +vapaaseen valtiomuotoon. Suuret kansat nykyaikana eivät juuri käännä huomiotansa humaanisiin, puhtaasti aatteellisiin kysymyksiin; eri -maiden keskinäiset valtasuhteet sekä kaupan ja teollisuuden edut ovat -heidän valtiollis-yhteiskunnallisen katsantotapansa keskuksena. -Meillä päinvastoin aatteelliset kysymykset etupäässä kiinnittävät -ihmisten mieltä. Mutta varsinkin kaikki, mikä tavalla tai toisella -koskee kansan yhteistä elämää tai yksilön itsenäisyyttä, saa meidän +maiden keskinäiset valtasuhteet sekä kaupan ja teollisuuden edut ovat +heidän valtiollis-yhteiskunnallisen katsantotapansa keskuksena. +Meillä päinvastoin aatteelliset kysymykset etupäässä kiinnittävät +ihmisten mieltä. Mutta varsinkin kaikki, mikä tavalla tai toisella +koskee kansan yhteistä elämää tai yksilön itsenäisyyttä, saa meidän oloissamme laajalta vastakaikua. Suomalainen sivistys on pohjaltaan -kansanvaltainen ja vapautta suosiva; olihan säätyluokkien toisiinsa -lähentäminen ja kansankielen ottaminen sivistyneiden kieleksi se +kansanvaltainen ja vapautta suosiva; olihan säätyluokkien toisiinsa +lähentäminen ja kansankielen ottaminen sivistyneiden kieleksi se siemen, josta kansallinen sivistys on kasvanut. Suomessa ei ole koskaan -ollut niin jyrkkää säätyerotusta kuin enimmissä muissa maissa. -Virkavallan oireita on kyllä ollut, mutta sitä on aina kammottu. -Kieliolot aikanaan rakensivat aidan ylä- ja alaluokan välille, mutta -nyt tämä aita on kaatunut, — ainakaan sen pystyssäpitoa ei tunnusteta -oikeutetuksi. Yksilön itsenäisyyttä suosiva suunta vaikuttaa senkin, -että naisen arvo ja osanotto yhteiskunnalliseen elämään Suomessa -lienee suurempi kuin missään muualla Euroopassa. — Tuskin tarvinnee -sanoa, että tässä ei ole puhetta yksityisten valtiollisista -mielipiteistä. Puolueryhmitykset ovat vaihtelevia, satunnaisten olojen -aiheuttamia, ja johtuvat pääasiallisesti eri henkilöin subjektiivisesta +ollut niin jyrkkää säätyerotusta kuin enimmissä muissa maissa. +Virkavallan oireita on kyllä ollut, mutta sitä on aina kammottu. +Kieliolot aikanaan rakensivat aidan ylä- ja alaluokan välille, mutta +nyt tämä aita on kaatunut, — ainakaan sen pystyssäpitoa ei tunnusteta +oikeutetuksi. Yksilön itsenäisyyttä suosiva suunta vaikuttaa senkin, +että naisen arvo ja osanotto yhteiskunnalliseen elämään Suomessa +lienee suurempi kuin missään muualla Euroopassa. — Tuskin tarvinnee +sanoa, että tässä ei ole puhetta yksityisten valtiollisista +mielipiteistä. Puolueryhmitykset ovat vaihtelevia, satunnaisten olojen +aiheuttamia, ja johtuvat pääasiallisesti eri henkilöin subjektiivisesta ajatussuunnasta; mutta kaikissa tapauksissa kansallisen sivistyksen luonne johdonmukaisesti vie semmoiseen katsantotapaan, joka vaatii -vakaantuneen oikeustajunnan pysyttämistä ja isänmaan sisällisen -itsenäisyyden suojelemista.</p> - -<p>Kolmanneksi kansallisen sivistyksen tulee pysyä yleis-eurooppalaisen -sivistyksen tasalla. Sen täytyy imeä uutta voimaa ja virkeyttä -ihmiskunnan yhteisestä kultuurityöstä ja samalla laajentaa näköalaa -kotimaan ja nykyhetken rajojen yli. Ajan yleiset virtaukset eivät saa -jäädä meille vieraiksi ja entisaikojen saavuttamat voitot -hengenviljelyksen alalla meidän tulee yhdistää omaan sivistykseemme ja -tehdä hedelmällisiksi. Samalla kuin taiteemme ja kirjallisuutemme -ytimeltään on oleva tosi-suomalainen, on se itseensä sulauttava -parasta, mitä muiden kansojen henkiset pyrinnöt ovat tuottaneet. -Sivistys ei saa kangistua yksipuolisiin muotoihin. Tiede taas on sitä -laatua, että se ei siedä mitään itseensä sulkeumista, vaan aina -tutustuttaa viljelijänsä muiden kansojen tutkimustyöhön. — Kun siis on -tärkeätä, että kaikilla henkisillä aloilla pidetään vireillä yhteyttä -muiden sivistysmuotojen kanssa, on välttämätöntä, että ne, joiden -tehtävä on korkeamman sivistyksen kannattaminen, oman kielensä -ohessa osaavat etenkin suurien sivistyskansojen kieliä, jotta -heidän henkinen näköalansa laajenisi ja he voisivat olla eri -sivistyspiirien välittäjinä. Mutta hyvien suomennosten avulla on tämä -yleismaailmallinen sivistys levitettävä niin avaralle kuin suinkin on +vakaantuneen oikeustajunnan pysyttämistä ja isänmaan sisällisen +itsenäisyyden suojelemista.</p> + +<p>Kolmanneksi kansallisen sivistyksen tulee pysyä yleis-eurooppalaisen +sivistyksen tasalla. Sen täytyy imeä uutta voimaa ja virkeyttä +ihmiskunnan yhteisestä kultuurityöstä ja samalla laajentaa näköalaa +kotimaan ja nykyhetken rajojen yli. Ajan yleiset virtaukset eivät saa +jäädä meille vieraiksi ja entisaikojen saavuttamat voitot +hengenviljelyksen alalla meidän tulee yhdistää omaan sivistykseemme ja +tehdä hedelmällisiksi. Samalla kuin taiteemme ja kirjallisuutemme +ytimeltään on oleva tosi-suomalainen, on se itseensä sulauttava +parasta, mitä muiden kansojen henkiset pyrinnöt ovat tuottaneet. +Sivistys ei saa kangistua yksipuolisiin muotoihin. Tiede taas on sitä +laatua, että se ei siedä mitään itseensä sulkeumista, vaan aina +tutustuttaa viljelijänsä muiden kansojen tutkimustyöhön. — Kun siis on +tärkeätä, että kaikilla henkisillä aloilla pidetään vireillä yhteyttä +muiden sivistysmuotojen kanssa, on välttämätöntä, että ne, joiden +tehtävä on korkeamman sivistyksen kannattaminen, oman kielensä +ohessa osaavat etenkin suurien sivistyskansojen kieliä, jotta +heidän henkinen näköalansa laajenisi ja he voisivat olla eri +sivistyspiirien välittäjinä. Mutta hyvien suomennosten avulla on tämä +yleismaailmallinen sivistys levitettävä niin avaralle kuin suinkin on mahdollista.</p> -<p>Ennen kaikkea ahdasmielisyyttä on karttaminen. Todellinen sivistystyö -on aina eteenpäin ponnistelevaa pyrkimystä loitolla siintävää päämäärää -kohti. Ei seisausta, vielä vähemmin taantumusta! Kansallinen -elämänkatsomus on siis alinomaisen kehityksen alainen. Kansallisen -maa-alan uumenista kumpuaa lukemattomia hetteitä, joista kotimaisen +<p>Ennen kaikkea ahdasmielisyyttä on karttaminen. Todellinen sivistystyö +on aina eteenpäin ponnistelevaa pyrkimystä loitolla siintävää päämäärää +kohti. Ei seisausta, vielä vähemmin taantumusta! Kansallinen +elämänkatsomus on siis alinomaisen kehityksen alainen. Kansallisen +maa-alan uumenista kumpuaa lukemattomia hetteitä, joista kotimaisen sivistyksen vainiolle voidaan johtaa tuoreuttavia ojia, ja niihin on -yhdistettävä yleis-inhimillisen kultuurin leveämmiltä viljelysmailta -viereviä, runsasvetisiä virtoja. Näin kasvatetaan kansallissivistyksen -parasta viljaa. Ennakkoluulot — ja onhan niitäkin jokaisessa kansassa -— kitkettäköön pois. Yksilön erikoisluonteelle ja persoonalliselle -vakaumukselle annettakoon mitä väljin tila vapaasti kehittyä. Siten -edistystä paraiten turvataan. On avara piiri, jossa ainoa kysymysten +yhdistettävä yleis-inhimillisen kultuurin leveämmiltä viljelysmailta +viereviä, runsasvetisiä virtoja. Näin kasvatetaan kansallissivistyksen +parasta viljaa. Ennakkoluulot — ja onhan niitäkin jokaisessa kansassa +— kitkettäköön pois. Yksilön erikoisluonteelle ja persoonalliselle +vakaumukselle annettakoon mitä väljin tila vapaasti kehittyä. Siten +edistystä paraiten turvataan. On avara piiri, jossa ainoa kysymysten ratkaisija voi olla individin oma luonne ja kehityskanta. Niin on -erittäinkin uskonnollisten ja valtiollis-yhteiskunnallisten asiain -laita. Sentähden suomalaisen sivistyksen harrastusta ei sovi sitoa -mihinkään määrättyyn valtiolliseen tai uskonnolliseen suuntaan; -pysyköön se vapaana kaikista kaavoista ja puolueohjelmista.</p> - -<p>Olen koettanut pääpiirteiltään esittää kansallisen sivistyksen -ihannekuvaa; mutta selvää on, ettei se todellisuudessa muodostu näin -täydelliseksi. Eri henkilöin ja harrastusten mukaan se tietysti -ilmaantuu monessa eri muodossa. Kullakin on oma tehtävänsä yhteisessä -sivistystyössä: toisilla sivistyksen hoitaminen ja kartuttaminen, -toisilla sen sovittaminen eri aloille. Muutamat pitävät huolta jostakin -erikoispiiristä, kohoten tieteellisen tai taiteellisen tuotannon -valoisille kukkuloille; toiset ahertavat käytännöllisen elämän -toimissa. Näin kansallinen sivistys esiintyy monivärisenä, -rikassisältöisenä kokonaisuutena. Mutta suotavaa on, ettei se pysy +erittäinkin uskonnollisten ja valtiollis-yhteiskunnallisten asiain +laita. Sentähden suomalaisen sivistyksen harrastusta ei sovi sitoa +mihinkään määrättyyn valtiolliseen tai uskonnolliseen suuntaan; +pysyköön se vapaana kaikista kaavoista ja puolueohjelmista.</p> + +<p>Olen koettanut pääpiirteiltään esittää kansallisen sivistyksen +ihannekuvaa; mutta selvää on, ettei se todellisuudessa muodostu näin +täydelliseksi. Eri henkilöin ja harrastusten mukaan se tietysti +ilmaantuu monessa eri muodossa. Kullakin on oma tehtävänsä yhteisessä +sivistystyössä: toisilla sivistyksen hoitaminen ja kartuttaminen, +toisilla sen sovittaminen eri aloille. Muutamat pitävät huolta jostakin +erikoispiiristä, kohoten tieteellisen tai taiteellisen tuotannon +valoisille kukkuloille; toiset ahertavat käytännöllisen elämän +toimissa. Näin kansallinen sivistys esiintyy monivärisenä, +rikassisältöisenä kokonaisuutena. Mutta suotavaa on, ettei se pysy ahtaaseen piiriin suljettuna, jonkin erityisen luokan tai piirin -yksityisetuna, vaan että se laajalle leviää kaikkiin kansankerroksiin. -Elinvoimaisen sivistyksen välttämätön ehto on vilkas vuorovaikutus -korkeimman sivistyksen saaneiden ja syvien rivien välillä. -Kansallisten olojen vankasta maaperästä se imee elinnesteensä; vaan +yksityisetuna, vaan että se laajalle leviää kaikkiin kansankerroksiin. +Elinvoimaisen sivistyksen välttämätön ehto on vilkas vuorovaikutus +korkeimman sivistyksen saaneiden ja syvien rivien välillä. +Kansallisten olojen vankasta maaperästä se imee elinnesteensä; vaan yhteis-ihmisyyden puhtaille ilmoille sen latva korkealle ylenee.</p> -<p>Mutta vastaako kotimainen sivistyksemme ylempänä esitettyä perikuvaa? -Sen puutteisiin olen jo viitannut. Suomen kieli vaatii vielä paljon -hellää huolenpitoa, paljon harrasta intoa tullakseen yhteis-elämän -valtavaksi kannattajaksi, semmoiseksi kuin kansalliskielen pitäisi -olla. Kotimaamme entinen ja nykyinen elämä sisältää paljon aarteita, -joita ei ole älytty tai vielä keritty käyttää tieteen ja kirjallisuuden -hyväksi; mutta tämä on toiselta puolen tulevaisuuden varalle säilyvää -rikkautta. Valtiollinen ja yhteiskunnallinen elämämme — sen -valitettavasti jokainen näinä aikoina huomaa — vaatii vielä paljon -kypsyttämistä, ennenkuin tosi-sivistyksen henki pääsee sen pohjaan asti -tunkeutumaan. Ja vihdoin kulunee vielä paljon aikaa, ennenkuin +<p>Mutta vastaako kotimainen sivistyksemme ylempänä esitettyä perikuvaa? +Sen puutteisiin olen jo viitannut. Suomen kieli vaatii vielä paljon +hellää huolenpitoa, paljon harrasta intoa tullakseen yhteis-elämän +valtavaksi kannattajaksi, semmoiseksi kuin kansalliskielen pitäisi +olla. Kotimaamme entinen ja nykyinen elämä sisältää paljon aarteita, +joita ei ole älytty tai vielä keritty käyttää tieteen ja kirjallisuuden +hyväksi; mutta tämä on toiselta puolen tulevaisuuden varalle säilyvää +rikkautta. Valtiollinen ja yhteiskunnallinen elämämme — sen +valitettavasti jokainen näinä aikoina huomaa — vaatii vielä paljon +kypsyttämistä, ennenkuin tosi-sivistyksen henki pääsee sen pohjaan asti +tunkeutumaan. Ja vihdoin kulunee vielä paljon aikaa, ennenkuin monipuolinen ja puhdas sivistyksen harrastus ehtii juurtua -kaikkiin Suomen kansan kerroksiin. Tuntuuhan siltä kuin nykyajan -sivistysriennoissa useinkin pidettäisiin enemmän silmällä -käytännöllisiä vaatimuksia ja yksityisen etenemistä jollakin -elämän-uralla kuin henkeä jalostavaa ja mieltä ylentävää -tosi-sivistystä.</p> - -<p>Mutta sittenkin on myönnettävä, että kansallinen sivistyksemme on -päässyt hyvään alkuun. Olen jo huomauttanut, miten suomen kielen asema -puolen vuosisadan kuluessa on kokonaan muuttunut. Säädökset ja -lainmääräykset ovat päätehtävänsä tehneet; suomalaisuuden asia jää -tästälähin ensi sijassa yksityisten kansalaisten innon ja tarmon +kaikkiin Suomen kansan kerroksiin. Tuntuuhan siltä kuin nykyajan +sivistysriennoissa useinkin pidettäisiin enemmän silmällä +käytännöllisiä vaatimuksia ja yksityisen etenemistä jollakin +elämän-uralla kuin henkeä jalostavaa ja mieltä ylentävää +tosi-sivistystä.</p> + +<p>Mutta sittenkin on myönnettävä, että kansallinen sivistyksemme on +päässyt hyvään alkuun. Olen jo huomauttanut, miten suomen kielen asema +puolen vuosisadan kuluessa on kokonaan muuttunut. Säädökset ja +lainmääräykset ovat päätehtävänsä tehneet; suomalaisuuden asia jää +tästälähin ensi sijassa yksityisten kansalaisten innon ja tarmon huostaan. Ja suomen mieli, sekin on jo monella monituisella tavalla voimaansa osoittanut. Koulukasvatuksesta alkaen tieteen ja taiteen -ylimmille huipuille asti on kansallinen henki päässyt toimintaa -ohjaamaan. "Maamme kirjan" ja "Vänrikki Stoolin" lukemisella on jo -kauan aikaa lapsissa herätetty isänmaallisia tunteita ja koko +ylimmille huipuille asti on kansallinen henki päässyt toimintaa +ohjaamaan. "Maamme kirjan" ja "Vänrikki Stoolin" lukemisella on jo +kauan aikaa lapsissa herätetty isänmaallisia tunteita ja koko kasvatuksessa on kotimainen leima. Kaunokirjallisuudessamme -isänmaallinen mieli jo puhkesi esiin Oksasen ja Suonion runoelmissa ja -Aleksis Kivestä alkaen on se saanut puhtaasti kansan-omaisen suunnan, +isänmaallinen mieli jo puhkesi esiin Oksasen ja Suonion runoelmissa ja +Aleksis Kivestä alkaen on se saanut puhtaasti kansan-omaisen suunnan, jonka todisteeksi tarvitsee vaan mainita J.H. Erkko ja Juhani Aho. -Näytelmätaiteemme synty ja kehitys on alusta alkaen ollut mitä -lähimmässä yhteydessä kansallisten rientojen kanssa. Kuvaama- ja -säveltaiteessamme ovat kotimaiset aiheet niin-ikään kohonneet -kunniasijalle; muistakaamme paitsi muita Takasta ja Sibeliusta. Mitä +Näytelmätaiteemme synty ja kehitys on alusta alkaen ollut mitä +lähimmässä yhteydessä kansallisten rientojen kanssa. Kuvaama- ja +säveltaiteessamme ovat kotimaiset aiheet niin-ikään kohonneet +kunniasijalle; muistakaamme paitsi muita Takasta ja Sibeliusta. Mitä vihdoin tieteelliseen tutkimukseen tulee, niin juuri ne tieteenhaarat, -jotka lähimmin liittyvät kansalliseen sivistykseen, täällä ovat -huomattavassa määrässä kehittyneet, semmoiset kuin suomen ja +jotka lähimmin liittyvät kansalliseen sivistykseen, täällä ovat +huomattavassa määrässä kehittyneet, semmoiset kuin suomen ja suomensukuisten kielten tutkimus, suomalaisen kansanrunouden selville -saaminen, kotimaan historia y.m. Nämä ovatkin suomalaisten tiedemiesten -yksin-omaista työalaa. Toiselta puolen pidetään vireästi voimassa -yhteyttä muiden kansojen ja etenkin suurien sivistysmaiden -tieteellisten pyrkimysten kanssa. Eikä täällä kaunokirjallisenkaan +saaminen, kotimaan historia y.m. Nämä ovatkin suomalaisten tiedemiesten +yksin-omaista työalaa. Toiselta puolen pidetään vireästi voimassa +yhteyttä muiden kansojen ja etenkin suurien sivistysmaiden +tieteellisten pyrkimysten kanssa. Eikä täällä kaunokirjallisenkaan tuotannon alalla koskaan ole pysytty vieraina niille aatevirtauksille, -jotka muualla maailmassa elähyttävät kirjallisuutta. Mutta niiden +jotka muualla maailmassa elähyttävät kirjallisuutta. Mutta niiden piiri, jotka koettavat tutustua maailmankirjallisuuden tuotteisiin, on -epäilemättä vuosi vuodelta tullut laveammaksi. Vaikka nykyinen -kirjallisuutemme on tullut yhä kansallisemmaksi sekä muotonsa -että henkensä puolesta, on se pysynyt likeisessä yhteydessä -yleis-eurooppalaisen kultuurikehityksen kanssa. Tämä on tietysti -sille eduksi, kunhan vaan osataan välttää orjallisen mukailun +epäilemättä vuosi vuodelta tullut laveammaksi. Vaikka nykyinen +kirjallisuutemme on tullut yhä kansallisemmaksi sekä muotonsa +että henkensä puolesta, on se pysynyt likeisessä yhteydessä +yleis-eurooppalaisen kultuurikehityksen kanssa. Tämä on tietysti +sille eduksi, kunhan vaan osataan välttää orjallisen mukailun vaara. Tarkemmin katsottaessa huomataan, kuinka Suomenmaan kaunokirjallisuudessa aikojen kuluessa on ilmennyt eri vaikutuksia, -ensin etupäässä antiikisia sekä saksalaisia ja englantilaisia -(niinkuin esim. Shakespearen vaikutus Kivessä), myöhemmin -skandinavilaisia ja ranskalaisia. Omituista on, että skandinavilaisten, -etenkin norjalaisten, esikuvain merkitys on suurempi nykyisessä -suomenkielisessä kirjallisuudessa kuin ennen aikaan meidän maan -ruotsinkielisessä runoudessa.</p> - -<p>Jos vielä silmäilemme valtiollis-yhteiskunnallista elämää, täytyy -myöntää, että kansallinen katsantotapa siinäkin on päässyt yhä -enemmän voitolle. Kansanvaltaisuuteen ja tasa-arvoon suuntautuva -edistysharrastus, joka yhä valtavampana on tullut näkyviin, riittää jo -yksin sitä osoittamaan.</p> - -<p>Yllämainitusta selvinnee, että kansalliselle sivistyksellemme jo on +ensin etupäässä antiikisia sekä saksalaisia ja englantilaisia +(niinkuin esim. Shakespearen vaikutus Kivessä), myöhemmin +skandinavilaisia ja ranskalaisia. Omituista on, että skandinavilaisten, +etenkin norjalaisten, esikuvain merkitys on suurempi nykyisessä +suomenkielisessä kirjallisuudessa kuin ennen aikaan meidän maan +ruotsinkielisessä runoudessa.</p> + +<p>Jos vielä silmäilemme valtiollis-yhteiskunnallista elämää, täytyy +myöntää, että kansallinen katsantotapa siinäkin on päässyt yhä +enemmän voitolle. Kansanvaltaisuuteen ja tasa-arvoon suuntautuva +edistysharrastus, joka yhä valtavampana on tullut näkyviin, riittää jo +yksin sitä osoittamaan.</p> + +<p>Yllämainitusta selvinnee, että kansalliselle sivistyksellemme jo on laskettu vankka perustus, joka vaan vaatii tehokasta intoa ja toimintaa -tullaksensa yhä täydellisemmäksi, tarkoitustansa vastaavammaksi.</p> - -<p>Yksi kysymys on vielä selvittämättä. Missä suhteessa on maamme -ruotsinkielinen väestö tähän kansallis-suomalaiseen sivistykseen? Onko -suotava, että ruotsalainen rahvas jää kokonaan sen ulkopuolelle? -Saavatko ne sivistyneet, jotka ruotsalaisilla seuduilla edustavat tätä -rahvasta ja omastakin puolestaan pysyvät ruotsinkielisinä, työntää -luotaan kaikki suomalaisen sivistyksen vaikutukset? Näiden kysymysten -johdosta muistuu mieleeni, mitä englantilainen Patterson kertoo Unkarin -saksalaisista. Hän mainitsee, että he eivät tahdo olla "Unkarin -saksalaisia", vaan "saksankielisiä unkarilaisia" (ei "ungarische -Deutsche", vaan "deutsche Ungarn"). Tämä soveltuu kaikin puolin -Suomenmaan ruotsalaisiin. Pitäkööt itseänsä ruotsia puhuvina -suomalaisina, osana siitä kansakunnasta, jonka varsinainen kieli ja +tullaksensa yhä täydellisemmäksi, tarkoitustansa vastaavammaksi.</p> + +<p>Yksi kysymys on vielä selvittämättä. Missä suhteessa on maamme +ruotsinkielinen väestö tähän kansallis-suomalaiseen sivistykseen? Onko +suotava, että ruotsalainen rahvas jää kokonaan sen ulkopuolelle? +Saavatko ne sivistyneet, jotka ruotsalaisilla seuduilla edustavat tätä +rahvasta ja omastakin puolestaan pysyvät ruotsinkielisinä, työntää +luotaan kaikki suomalaisen sivistyksen vaikutukset? Näiden kysymysten +johdosta muistuu mieleeni, mitä englantilainen Patterson kertoo Unkarin +saksalaisista. Hän mainitsee, että he eivät tahdo olla "Unkarin +saksalaisia", vaan "saksankielisiä unkarilaisia" (ei "ungarische +Deutsche", vaan "deutsche Ungarn"). Tämä soveltuu kaikin puolin +Suomenmaan ruotsalaisiin. Pitäkööt itseänsä ruotsia puhuvina +suomalaisina, osana siitä kansakunnasta, jonka varsinainen kieli ja kultuuri on suomalainen. Ahvenanmaan asukkaiden ja rannikkorahvaan -ruotsalaisuus pysynee vielä kauan entisellään ja laki suojelkoon -vast'edeskin heidän kielellisiä oikeuksiansa; mutta heissäkin on -kansakoulun ja kirjallisuuden kautta herätettävä suomalainen -kansallistajunta. Selvää on, ettei sivistyneidenkään suhteen pakko voi -tulla kysymykseen; mutta aksiomina pitäisin, että kaikkien, jotka -tahtovat toimia koko Suomen kansan eikä vaan oman paikkakuntansa -hyväksi, tulee osata suomea; heissäkin on elävä kansallistunne -saatava viriämään. Ruotsalaisissa oppikouluissa on tietysti niin -perusteellisesti kuin mahdollista opetettava suomen kieltä; mutta +ruotsalaisuus pysynee vielä kauan entisellään ja laki suojelkoon +vast'edeskin heidän kielellisiä oikeuksiansa; mutta heissäkin on +kansakoulun ja kirjallisuuden kautta herätettävä suomalainen +kansallistajunta. Selvää on, ettei sivistyneidenkään suhteen pakko voi +tulla kysymykseen; mutta aksiomina pitäisin, että kaikkien, jotka +tahtovat toimia koko Suomen kansan eikä vaan oman paikkakuntansa +hyväksi, tulee osata suomea; heissäkin on elävä kansallistunne +saatava viriämään. Ruotsalaisissa oppikouluissa on tietysti niin +perusteellisesti kuin mahdollista opetettava suomen kieltä; mutta samalla oppilaiden tulee tutustua suomalaiseen sivistyskehitykseen, suomalaiseen kirjallisuuteen ja kansanrunouteen y.m., sanalla sanoen -kaikkeen, mikä kuuluu suomalaiseen sivistykseen. Pääasia on, että +kaikkeen, mikä kuuluu suomalaiseen sivistykseen. Pääasia on, että ruotsinkielinenkin nouseva nuoriso tuntee ja tunnustaa suomalaiset -sivistysmuodot omikseen. — Maaseuduilla yhä vielä rehoitteleva -"säätyläisten" ruotsinkielisyys keskellä aitosuomalaista ympäristöä on -luonnoton epäkohta, joka varmaan itsestään raukeaa, sitä myöten kuin +sivistysmuodot omikseen. — Maaseuduilla yhä vielä rehoitteleva +"säätyläisten" ruotsinkielisyys keskellä aitosuomalaista ympäristöä on +luonnoton epäkohta, joka varmaan itsestään raukeaa, sitä myöten kuin nuoriso saa suomalaisen koulukasvatuksen.</p> <p>Kotimaisen ja ennen kaikkea kansallis-suomalaisen sivistyksen harrastus -se näin ristiriitaisinakin aikoina, eriävistä mielipiteistä ja -puoluepyrinnöistä huolimatta, voi liittää Suomen kansalaiset yhteiseen -työhön ja toimeen. Olojen muuttuessa ja vaarojen uhatessa se on -henkisen itsenäisyytemme paras turva. Toivokaamme siis, että -kansallinen sivistyksemme, yhä kasvaen ja vaurastuen, on täyttävä -tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> +se näin ristiriitaisinakin aikoina, eriävistä mielipiteistä ja +puoluepyrinnöistä huolimatta, voi liittää Suomen kansalaiset yhteiseen +työhön ja toimeen. Olojen muuttuessa ja vaarojen uhatessa se on +henkisen itsenäisyytemme paras turva. Toivokaamme siis, että +kansallinen sivistyksemme, yhä kasvaen ja vaurastuen, on täyttävä +tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> @@ -17905,38 +17868,38 @@ tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> <hr class="chap" /> -<h3>Suomen herääminen.</h3> +<h3>Suomen herääminen.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassain<br /></span> +<span class="i0">Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassain<br /></span> <span class="i0">Sua kohtaan rakkauden liekki, Suomi, armahain?<br /></span> -<span class="i0">Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton,<br /></span> -<span class="i0">Saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon?<br /></span> +<span class="i0">Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton,<br /></span> +<span class="i0">Saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon?<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Jospa rakkauden tuli sydämmissä hehkuis vaan,<br /></span> -<span class="i0">Sydämmehen suljettuna ei se sietäis kahleitaan;<br /></span> -<span class="i0">Ulos pyrkis kätköstänsä, valaisisi, lämmittäis,<br /></span> -<span class="i0">Palo sammumaton kohta ympärillä välkähtäis.<br /></span> +<span class="i0">Jospa rakkauden tuli sydämmissä hehkuis vaan,<br /></span> +<span class="i0">Sydämmehen suljettuna ei se sietäis kahleitaan;<br /></span> +<span class="i0">Ulos pyrkis kätköstänsä, valaisisi, lämmittäis,<br /></span> +<span class="i0">Palo sammumaton kohta ympärillä välkähtäis.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Missä vastuksia kohtais, vastukset se voittaisi,<br /></span> -<span class="i0">Epäjumalien kuvat poroksi se polttaisi;<br /></span> +<span class="i0">Missä vastuksia kohtais, vastukset se voittaisi,<br /></span> +<span class="i0">Epäjumalien kuvat poroksi se polttaisi;<br /></span> <span class="i0">Kuvat polttais muukalaiset, joita kansa kumartaa;<br /></span> <span class="i0">Tuolle puolen merta saisi tuhan tuuli hajottaa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mutta talven kylmyys vielä tätä kansaa vaivuttaa,<br /></span> -<span class="i0">Pyhää tulta pyytää pohjan rajutuulet sammuttaa;<br /></span> +<span class="i0">Mutta talven kylmyys vielä tätä kansaa vaivuttaa,<br /></span> +<span class="i0">Pyhää tulta pyytää pohjan rajutuulet sammuttaa;<br /></span> <span class="i0">Vieras kieli, vieras mieli kansan ohjaajana on;<br /></span> -<span class="i0">Päivän koite peitettynä viel' on yöhön kolkkohon.<br /></span> +<span class="i0">Päivän koite peitettynä viel' on yöhön kolkkohon.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Eikö sula talven hanki, valkene jo musta yö,<br /></span> -<span class="i0">Valtaa vierasta jo murra kansalaisten into, työ?<br /></span> -<span class="i0">Eikö toivon kirkas aamu koita sulle, armas maa,<br /></span> -<span class="i0">Jolloin rakkauden liekki sydämmihin leimahtaa?<br /></span> +<span class="i0">Eikö sula talven hanki, valkene jo musta yö,<br /></span> +<span class="i0">Valtaa vierasta jo murra kansalaisten into, työ?<br /></span> +<span class="i0">Eikö toivon kirkas aamu koita sulle, armas maa,<br /></span> +<span class="i0">Jolloin rakkauden liekki sydämmihin leimahtaa?<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Vaan jo pimeyden valta sortuu, kevät tullut on;<br /></span> -<span class="i0">Talven kahleet katkeavat heltehessä auringon;<br /></span> -<span class="i0">Tulee lämmin, pian loistaa korvet kauneudessaan,<br /></span> +<span class="i0">Vaan jo pimeyden valta sortuu, kevät tullut on;<br /></span> +<span class="i0">Talven kahleet katkeavat heltehessä auringon;<br /></span> +<span class="i0">Tulee lämmin, pian loistaa korvet kauneudessaan,<br /></span> <span class="i0">Vapaasti jo pian kaikuu kieli kaunis kotomaan.<br /></span> </div></div> @@ -17947,8 +17910,8 @@ tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> <h3>Juhlaruno.</h3> -<p><i>Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun rakennuksen vihkiäisissä Syyskuun -27 p:nä 1884</i>.</p> +<p><i>Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun rakennuksen vihkiäisissä Syyskuun +27 p:nä 1884</i>.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">I.<br /></span> @@ -17957,89 +17920,89 @@ tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> <span class="i0">Nuorelle maalle oli koittanut<br /></span> <span class="i0">Ja salomailla kulki impi Suomen<br /></span> <span class="i0">Kuin kukka raitis, vasta puhjennut;<br /></span> -<span class="i0">Hän tuntehensa lauloi hilpein mielin,<br /></span> -<span class="i0">Surunsa ilmoitti hän sulokielin,<br /></span> +<span class="i0">Hän tuntehensa lauloi hilpein mielin,<br /></span> +<span class="i0">Surunsa ilmoitti hän sulokielin,<br /></span> <span class="i0">Ja laulu kaikui yli Suomenmaan.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Korvessa yleni hän tuorehena<br /></span> -<span class="i0">Ja metsän neidot häntä hoitivat;<br /></span> -<span class="i0">Mut leivo oli hällä sisarena<br /></span> -<span class="i0">Ja ystävinä hongat vihannat,<br /></span> -<span class="i0">Ja päivän koitto vienon hohtehensa<br /></span> +<span class="i0">Korvessa yleni hän tuorehena<br /></span> +<span class="i0">Ja metsän neidot häntä hoitivat;<br /></span> +<span class="i0">Mut leivo oli hällä sisarena<br /></span> +<span class="i0">Ja ystävinä hongat vihannat,<br /></span> +<span class="i0">Ja päivän koitto vienon hohtehensa<br /></span> <span class="i0">Poskelle antoi, puhtaan kirkkautensa<br /></span> -<span class="i0">Loi järven sinilaine mielehen.<br /></span> +<span class="i0">Loi järven sinilaine mielehen.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Häll' oli kevään tuoksu ilonansa<br /></span> -<span class="i0">Ja sävelehet rastaan riemunaan;<br /></span> -<span class="i0">Hän vireänä hääri pellollansa,<br /></span> -<span class="i0">Laaksossa paimensi hän karjojaan;<br /></span> +<span class="i0">Häll' oli kevään tuoksu ilonansa<br /></span> +<span class="i0">Ja sävelehet rastaan riemunaan;<br /></span> +<span class="i0">Hän vireänä hääri pellollansa,<br /></span> +<span class="i0">Laaksossa paimensi hän karjojaan;<br /></span> <span class="i0">Vaan koto oli kalliin kallihista<br /></span> <span class="i0">Ja armahaisen elon aartehista,<br /></span> -<span class="i0">Hellästi hoideltava ainiaan.<br /></span> +<span class="i0">Hellästi hoideltava ainiaan.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Hän kaihons' uskoi puille rakkahille,<br /></span> -<span class="i0">Kun lemmen huolet mieltä ahdisti<br /></span> -<span class="i0">Tai hänet teille tuntemattomille<br /></span> +<span class="i0">Hän kaihons' uskoi puille rakkahille,<br /></span> +<span class="i0">Kun lemmen huolet mieltä ahdisti<br /></span> +<span class="i0">Tai hänet teille tuntemattomille<br /></span> <span class="i0">Kotoa onni julma karkoitti;<br /></span> -<span class="i0">Hän murehti, kun Aino siskosensa<br /></span> +<span class="i0">Hän murehti, kun Aino siskosensa<br /></span> <span class="i0">Aalloista etsi hoivaa tuskillensa<br /></span> -<span class="i0">Välttääkseen pakkolemmen kahleita.<br /></span> +<span class="i0">Välttääkseen pakkolemmen kahleita.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Niin aika vieri. Mutta ahtahille<br /></span> -<span class="i0">Tään onnen rajat tuntui viimeinkin.<br /></span> +<span class="i0">Tään onnen rajat tuntui viimeinkin.<br /></span> <span class="i0">Aloille mieli hehkui laajemmille,<br /></span> -<span class="i0">Pyrintöin jaloin suureen piirihin.<br /></span> -<span class="i0">Silmänsä ulommaksi tahtoi luoda<br /></span> -<span class="i0">Ja hengellensä virkistystä tuoda<br /></span> -<span class="i0">Hän sivistyksen iki-lähteistä.<br /></span> +<span class="i0">Pyrintöin jaloin suureen piirihin.<br /></span> +<span class="i0">Silmänsä ulommaksi tahtoi luoda<br /></span> +<span class="i0">Ja hengellensä virkistystä tuoda<br /></span> +<span class="i0">Hän sivistyksen iki-lähteistä.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">II.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Toivo täyttyi, tiedon suureen, avarahan temppeliin<br /></span> +<span class="i0">Toivo täyttyi, tiedon suureen, avarahan temppeliin<br /></span> <span class="i0">Suomen neito nuori, kaino salomailta saatettiin;<br /></span> <span class="i0">Taiteen taikalinnaan astuu, ihanteita ihaillen;<br /></span> -<span class="i0">Hänen etehensä aukes' aarteet kaikkein kansojen.<br /></span> +<span class="i0">Hänen etehensä aukes' aarteet kaikkein kansojen.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Kultasaleissa hän eli loistehessa yhtenään,<br /></span> -<span class="i0">Asu halpa paimentytön vaihtui silkkiin välkkyvään;<br /></span> +<span class="i0">Kultasaleissa hän eli loistehessa yhtenään,<br /></span> +<span class="i0">Asu halpa paimentytön vaihtui silkkiin välkkyvään;<br /></span> <span class="i0">Sulo, sievistyksen tuoma, verho hienoin tapojen<br /></span> <span class="i0">Paremmin vaan ilmi saattoi herttaisuuden luontaisen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Mutta vieras kieli kaikui kaikkialta vastahan,<br /></span> <span class="i0">Vieras mieli anastanut oli paikan korkeimman;<br /></span> -<span class="i0">Kotomuistot kauas poistui! oudoksuin hän kuunteli<br /></span> -<span class="i0">Virttä, jota sisarensa erämailla lauleli.<br /></span> +<span class="i0">Kotomuistot kauas poistui! oudoksuin hän kuunteli<br /></span> +<span class="i0">Virttä, jota sisarensa erämailla lauleli.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mutta kuule: sävel outo, mutta tuttu kuitenkin<br /></span> -<span class="i0">Soipi, täynnä lumousta, Suomen immen korvihin, —<br /></span> -<span class="i0">Soipi yhä tutummalta, tenhoo ihmevoimallaan<br /></span> -<span class="i0">Kaikkein mielet; kotomuistot herää jälleen unhostaan.<br /></span> +<span class="i0">Mutta kuule: sävel outo, mutta tuttu kuitenkin<br /></span> +<span class="i0">Soipi, täynnä lumousta, Suomen immen korvihin, —<br /></span> +<span class="i0">Soipi yhä tutummalta, tenhoo ihmevoimallaan<br /></span> +<span class="i0">Kaikkein mielet; kotomuistot herää jälleen unhostaan.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Taaskin hänen mielehensä muistuu päivät rauhaisat,<br /></span> +<span class="i0">Taaskin hänen mielehensä muistuu päivät rauhaisat,<br /></span> <span class="i0">Jotka kotovainiolla ajan virtaan vaipuivat;<br /></span> <span class="i0">Sisariin ja veljiin elpyy uudestansa rakkaus,<br /></span> -<span class="i0">Rinnan täyttää pyhä liekki, kansallinen innostus.<br /></span> +<span class="i0">Rinnan täyttää pyhä liekki, kansallinen innostus.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Uusi henki puhaltaapi, tuopi kevään tullessaan,<br /></span> -<span class="i0">Lentää voimallisin siivin yli armaan Suomenmaan;<br /></span> +<span class="i0">Uusi henki puhaltaapi, tuopi kevään tullessaan,<br /></span> +<span class="i0">Lentää voimallisin siivin yli armaan Suomenmaan;<br /></span> <span class="i0">Tieteen suuret salaisuudet, taiteen soinnut ihanat<br /></span> -<span class="i0">Tajueltaviksi äänin kotimaisin tarjouvat.<br /></span> +<span class="i0">Tajueltaviksi äänin kotimaisin tarjouvat.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Suomen impi iloissansa joutuu tiedon lähteellen,<br /></span> -<span class="i0">Siitä yhä syvemmältä virvoitusta etsien;<br /></span> +<span class="i0">Suomen impi iloissansa joutuu tiedon lähteellen,<br /></span> +<span class="i0">Siitä yhä syvemmältä virvoitusta etsien;<br /></span> <span class="i0">Opinnon ja taidon tanner laajemmaksi laajentuu,<br /></span> <span class="i0">Ja sen piiri naisellenkin avaraksi avauu.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Katso, täänkin rakennuksen ajan riennot ilmi toi;<br /></span> -<span class="i0">Oma kieli, opin oivan kannattaja, täällä soi;<br /></span> -<span class="i0">Suomen tytöt, neidot nuoret, rientää tähän kartanoon;<br /></span> -<span class="i0">Jalon aatteisuuden valo sitä aina valaiskoon!<br /></span> +<span class="i0">Katso, täänkin rakennuksen ajan riennot ilmi toi;<br /></span> +<span class="i0">Oma kieli, opin oivan kannattaja, täällä soi;<br /></span> +<span class="i0">Suomen tytöt, neidot nuoret, rientää tähän kartanoon;<br /></span> +<span class="i0">Jalon aatteisuuden valo sitä aina valaiskoon!<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">III.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Vihdoin koulu koditon<br /></span> <span class="i0">Suojan, turvan saanut on:<br /></span> -<span class="i0">Tässä kohden korkeaa<br /></span> +<span class="i0">Tässä kohden korkeaa<br /></span> <span class="i0">Taivaan kantta kohoaa<br /></span> <span class="i0">Koulun koti uusi, jalo.<br /></span> <span class="i0">Holvikaarta kannattaa<br /></span> @@ -18049,15 +18012,15 @@ tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> <span class="i0">Virtaa lainein loistavin<br /></span> <span class="i0">Kaunihisti saleihin.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Valaiskoon tän huonehen<br /></span> +<span class="i0">Valaiskoon tän huonehen<br /></span> <span class="i0">Aina valo taivainen!<br /></span> <span class="i0">Ihanteiden kirkkaus,<br /></span> -<span class="i0">Isänmaahan rakkaus<br /></span> -<span class="i0">Aina täällä vallitkohon!<br /></span> +<span class="i0">Isänmaahan rakkaus<br /></span> +<span class="i0">Aina täällä vallitkohon!<br /></span> <span class="i0">Suuren Luojan siunaus<br /></span> <span class="i0">Orahat<br /></span> <span class="i0">Versovat<br /></span> -<span class="i0">Kylvöstämme nostakohon,<br /></span> +<span class="i0">Kylvöstämme nostakohon,<br /></span> <span class="i0">Ett' ois opistomme ainiaan<br /></span> <span class="i0">Onneks armaan Suomenmaan!<br /></span> </div></div> @@ -18069,54 +18032,54 @@ tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Maan mainiona eikö Ruotsin valta<br /></span> +<span class="i0">"Maan mainiona eikö Ruotsin valta<br /></span> <span class="i0">Nyt kansain kesken loista avaralta,<br /></span> -<span class="i0">Ja eikö Itämerta aaltoisaa<br /></span> -<span class="i0">Se äidin lailla sylihinsä sulje<br /></span> -<span class="i0">Ja ylpeänä voiton teitä kulje,<br /></span> +<span class="i0">Ja eikö Itämerta aaltoisaa<br /></span> +<span class="i0">Se äidin lailla sylihinsä sulje<br /></span> +<span class="i0">Ja ylpeänä voiton teitä kulje,<br /></span> <span class="i0">Rohkeesti vastustaen maailmaa?<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Kuningas yksi sitä hallitseepi<br /></span> -<span class="i0">Ja yksi kansa siinä vallitseepi,<br /></span> +<span class="i0">"Kuningas yksi sitä hallitseepi<br /></span> +<span class="i0">Ja yksi kansa siinä vallitseepi,<br /></span> <span class="i0">Se kansa uljas Ruotsin kansa on;<br /></span> -<span class="i0">Siis kaikkialla, missä voittoisana<br /></span> -<span class="i0">Sen lippu liehuu, siellä mahtavana<br /></span> +<span class="i0">Siis kaikkialla, missä voittoisana<br /></span> +<span class="i0">Sen lippu liehuu, siellä mahtavana<br /></span> <span class="i0">Sen kieli yksin arvon saakohon.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Mut mitä täällä teidän seuduillanne<br /></span> +<span class="i0">"Mut mitä täällä teidän seuduillanne<br /></span> <span class="i0">Ma kuulen, herra piispa? Kirkoissanne<br /></span> <span class="i0">Soi kieli outo, halpa Suomenmaan.<br /></span> -<span class="i0">Miks suvaitsette tuota kurjaa kieltä?<br /></span> -<span class="i0">Se ylevämmän siirtyköhön tieltä,<br /></span> +<span class="i0">Miks suvaitsette tuota kurjaa kieltä?<br /></span> +<span class="i0">Se ylevämmän siirtyköhön tieltä,<br /></span> <span class="i0">Tuon ruotsin kielen jalon, arvokkaan."<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Niin Ruotsin mies se puhui korskeasti;<br /></span> <span class="i0">Sen kuuli vakavana loppuun asti<br /></span> <span class="i0">Gezelius piispa; sanan pontevan<br /></span> -<span class="i0">Hän sitten lausui, vaikka tyynin mielin:<br /></span> -<span class="i0">"Näin sanoo pyhä kirja: kaikin kielin<br /></span> -<span class="i0">Jumala pitää tunnustettaman.<br /></span> +<span class="i0">Hän sitten lausui, vaikka tyynin mielin:<br /></span> +<span class="i0">"Näin sanoo pyhä kirja: kaikin kielin<br /></span> +<span class="i0">Jumala pitää tunnustettaman.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Te tahdotteko Hänen kunniaansa<br /></span> -<span class="i0">Vähentää, joka suureen maailmaansa<br /></span> -<span class="i0">Loi kansat, määräs kielet kansoillen<br /></span> -<span class="i0">Ja heille kullekin soi tehtävänsä,<br /></span> -<span class="i0">Ett' yhä töillänsä ja kielellänsä<br /></span> -<span class="i0">Hänt' ylistäisi kansa jokainen?"<br /></span> +<span class="i0">"Te tahdotteko Hänen kunniaansa<br /></span> +<span class="i0">Vähentää, joka suureen maailmaansa<br /></span> +<span class="i0">Loi kansat, määräs kielet kansoillen<br /></span> +<span class="i0">Ja heille kullekin soi tehtävänsä,<br /></span> +<span class="i0">Ett' yhä töillänsä ja kielellänsä<br /></span> +<span class="i0">Hänt' ylistäisi kansa jokainen?"<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Vait' oli Ruotsin mies. Mut nuorukainen<br /></span> -<span class="i0">Sen kuuli. Siitä säen pienokainen<br /></span> -<span class="i0">Lennähti nuorukaisen sydämmeen.<br /></span> +<span class="i0">Sen kuuli. Siitä säen pienokainen<br /></span> +<span class="i0">Lennähti nuorukaisen sydämmeen.<br /></span> <span class="i0">Se liekiks yltyi, joka leimahdellen,<br /></span> -<span class="i0">Jusleniuksen mieltä lämmitellen,<br /></span> -<span class="i0">Toi valon kirkkaan hänen sielulleen.<br /></span> +<span class="i0">Jusleniuksen mieltä lämmitellen,<br /></span> +<span class="i0">Toi valon kirkkaan hänen sielulleen.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Välkähti aatos hänen hengessänsä:<br /></span> -<span class="i0">"On Suomen kansallakin tehtävänsä,<br /></span> -<span class="i0">Johonka sitä kutsuu sallimus.<br /></span> +<span class="i0">Välkähti aatos hänen hengessänsä:<br /></span> +<span class="i0">"On Suomen kansallakin tehtävänsä,<br /></span> +<span class="i0">Johonka sitä kutsuu sallimus.<br /></span> <span class="i0">Ei mua houkuttele loiste, maine;<br /></span> -<span class="i0">Mun kyllin on, että olen suomalainen;<br /></span> -<span class="i0">Meillenkin koittaa päivän valkeus!"<br /></span> +<span class="i0">Mun kyllin on, että olen suomalainen;<br /></span> +<span class="i0">Meillenkin koittaa päivän valkeus!"<br /></span> </div></div> @@ -18127,77 +18090,77 @@ tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Kyntäjä:<br /></span> +<span class="i0">Kyntäjä:<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mistä kuljit, neito nuori, kautta korpien?<br /></span> +<span class="i0">Mistä kuljit, neito nuori, kautta korpien?<br /></span> <span class="i0">Seuraa soreata lienet sinipiikojen,<br /></span> -<span class="i0">Tahi mailta kaukaisilta toi sun tänne tiesi,<br /></span> +<span class="i0">Tahi mailta kaukaisilta toi sun tänne tiesi,<br /></span> <span class="i0">Raunioiksi rauennut kun oli kotiliesi. —<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Tyttö:<br /></span> +<span class="i0">Tyttö:<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Sinipiikoja en ole — tyttö turvaton,<br /></span> -<span class="i0">Kodin armaan vainolainen hävittänyt on;<br /></span> +<span class="i0">Sinipiikoja en ole — tyttö turvaton,<br /></span> +<span class="i0">Kodin armaan vainolainen hävittänyt on;<br /></span> <span class="i0">Muukalaisena en tullut maille rakkahille,<br /></span> -<span class="i0">Ikävöiden elomaille pyrin entisille.<br /></span> +<span class="i0">Ikävöiden elomaille pyrin entisille.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Tuolla, missä järven aalto nientä syleilee,<br /></span> +<span class="i0">Tuolla, missä järven aalto nientä syleilee,<br /></span> <span class="i0">Ennenkuin se tyynehesen lahteen pakenee,<br /></span> -<span class="i0">Oli ennen talo uljas — kiuas seisoo vielä;<br /></span> -<span class="i0">Siellä synnyin, lasna kasvoin iloissani siellä.<br /></span> +<span class="i0">Oli ennen talo uljas — kiuas seisoo vielä;<br /></span> +<span class="i0">Siellä synnyin, lasna kasvoin iloissani siellä.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Täällä, jossa vihannoiden pensaat rehottaa,<br /></span> -<span class="i0">Näkyi ennen avaralta kaunis viljamaa;<br /></span> -<span class="i0">Murehesta sydän murtuu tuota muistellessa,<br /></span> -<span class="i0">Onnen aikaa kodissani tässä muinaisessa.<br /></span> +<span class="i0">Täällä, jossa vihannoiden pensaat rehottaa,<br /></span> +<span class="i0">Näkyi ennen avaralta kaunis viljamaa;<br /></span> +<span class="i0">Murehesta sydän murtuu tuota muistellessa,<br /></span> +<span class="i0">Onnen aikaa kodissani tässä muinaisessa.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Tuli tuima vainon aika, veljet kaatuivat,<br /></span> <span class="i0">Julman vihollisen miekka surmas vanhemmat.<br /></span> <span class="i0">Minut vietiin orjuutehen maalle vierahalle,<br /></span> <span class="i0">— Ihme, etten sortunut ma kohtaloni alle.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Kaipuu syvä sydämeni minut tänne toi;<br /></span> -<span class="i0">Miten pääsin, vaarat vältin, selittää en voi.<br /></span> -<span class="i0">Kaiho synkkä kumppanina matkallani mulla,<br /></span> +<span class="i0">Kaipuu syvä sydämeni minut tänne toi;<br /></span> +<span class="i0">Miten pääsin, vaarat vältin, selittää en voi.<br /></span> +<span class="i0">Kaiho synkkä kumppanina matkallani mulla,<br /></span> <span class="i0">Herran apu johtajana; niin ma taisin tulla.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mutta lausu, tuntematon: ken tääll' asustaa?<br /></span> -<span class="i0">Uusi halme täällä kasvaa orast' ihanaa,<br /></span> -<span class="i0">Pieni mökki pilkistääpi tuolta honkain takaa;<br /></span> -<span class="i0">Sano, ken sa itse olet, kyntömiesi vakaa?<br /></span> +<span class="i0">Mutta lausu, tuntematon: ken tääll' asustaa?<br /></span> +<span class="i0">Uusi halme täällä kasvaa orast' ihanaa,<br /></span> +<span class="i0">Pieni mökki pilkistääpi tuolta honkain takaa;<br /></span> +<span class="i0">Sano, ken sa itse olet, kyntömiesi vakaa?<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Kyntäjä:<br /></span> +<span class="i0">Kyntäjä:<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Kaukaa, vetten tuolta puolen, tänne vaelsin,<br /></span> +<span class="i0">Kaukaa, vetten tuolta puolen, tänne vaelsin,<br /></span> <span class="i0">Rauhan tultua ma tuonne pirtin rakensin;<br /></span> -<span class="i0">Omaa perkaamaani huhtaa tässä kyntää aura,<br /></span> -<span class="i0">Minun kylvöstäni tuolla yleneepi kaura.<br /></span> +<span class="i0">Omaa perkaamaani huhtaa tässä kyntää aura,<br /></span> +<span class="i0">Minun kylvöstäni tuolla yleneepi kaura.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Tyttö:<br /></span> +<span class="i0">Tyttö:<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Kotopaikkaa vaivaisella ei siis olekaan!<br /></span> -<span class="i0">Lähden kurja mieron teitä taaskin astumaan;<br /></span> -<span class="i0">Poistun täältä, levähtää jos hetkisen mun annat,<br /></span> -<span class="i0">Kerran vielä nähtyäni armaat kotirannat.<br /></span> +<span class="i0">Lähden kurja mieron teitä taaskin astumaan;<br /></span> +<span class="i0">Poistun täältä, levähtää jos hetkisen mun annat,<br /></span> +<span class="i0">Kerran vielä nähtyäni armaat kotirannat.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Kyntäjä:<br /></span> +<span class="i0">Kyntäjä:<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Älä poistu, jalo impi, ota haltuhus,<br /></span> -<span class="i0">Minkä omaksesi suopi vanha oikeus!<br /></span> +<span class="i0">Älä poistu, jalo impi, ota haltuhus,<br /></span> +<span class="i0">Minkä omaksesi suopi vanha oikeus!<br /></span> <span class="i0">Palvellen ma sua autan, kasket sulle kaadan,<br /></span> -<span class="i0">Kynnän, kylvän, metsät jylhät vainioiksi raadan.<br /></span> +<span class="i0">Kynnän, kylvän, metsät jylhät vainioiksi raadan.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Vaan jos luotat miehen mieleen, suoran, kokeneen,<br /></span> -<span class="i0">Niin lyö kättä suotuisasti liittoon herttaiseen!<br /></span> -<span class="i0">Käsi, sodan karkaisema, sulle turvan tuopi,<br /></span> -<span class="i0">Sydän hellä tuntehensa parhaat sulle suopi.<br /></span> +<span class="i0">Niin lyö kättä suotuisasti liittoon herttaiseen!<br /></span> +<span class="i0">Käsi, sodan karkaisema, sulle turvan tuopi,<br /></span> +<span class="i0">Sydän hellä tuntehensa parhaat sulle suopi.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Tyttö:<br /></span> +<span class="i0">Tyttö:<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Silmänluontias ma uskon, sanaas vakavaa;<br /></span> -<span class="i0">Yhdessä siis viljelkäämme maata mieluisaa!<br /></span> -<span class="i0">Maasta hurmeisesta nousee uusi kevät Suomen,<br /></span> -<span class="i0">Veripäivän jälkehen jo koittaa uusi huomen.<br /></span> +<span class="i0">Silmänluontias ma uskon, sanaas vakavaa;<br /></span> +<span class="i0">Yhdessä siis viljelkäämme maata mieluisaa!<br /></span> +<span class="i0">Maasta hurmeisesta nousee uusi kevät Suomen,<br /></span> +<span class="i0">Veripäivän jälkehen jo koittaa uusi huomen.<br /></span> </div></div> @@ -18207,95 +18170,95 @@ tehtävänsä kansan yhdistäjänä, sen elämän jalostajana ja suojelijana.</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Alas laskee huntunsa syksyinen yö,<br /></span> -<span class="i0">Kivirantaa laine loiskuen lyö,<br /></span> -<span class="i0">Ja kuivina pitkin kenttää<br /></span> -<span class="i0">Syystuulessa lehdet lentää.<br /></span> +<span class="i0">Alas laskee huntunsa syksyinen yö,<br /></span> +<span class="i0">Kivirantaa laine loiskuen lyö,<br /></span> +<span class="i0">Ja kuivina pitkin kenttää<br /></span> +<span class="i0">Syystuulessa lehdet lentää.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Mut laivasta hiipii hiljalleen<br /></span> <span class="i0">Uros uljas vankkoine miehineen;<br /></span> -<span class="i0">Etäältä valkea hohtaa,<br /></span> -<span class="i0">Hän sinne joukkonsa johtaa.<br /></span> +<span class="i0">Etäältä valkea hohtaa,<br /></span> +<span class="i0">Hän sinne joukkonsa johtaa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">He pirttiin ryntää kuin rajusää,<br /></span> -<span class="i0">Talon vanhin kaatui jo harmaapää;<br /></span> -<span class="i0">Tää taistelu voittajan hurmaa;<br /></span> -<span class="i0">Hän riehuu, ryöstävi, surmaa.<br /></span> +<span class="i0">He pirttiin ryntää kuin rajusää,<br /></span> +<span class="i0">Talon vanhin kaatui jo harmaapää;<br /></span> +<span class="i0">Tää taistelu voittajan hurmaa;<br /></span> +<span class="i0">Hän riehuu, ryöstävi, surmaa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mut tulva hurjien hyökkääjäin<br /></span> -<span class="i0">Se äkkiä työntyvi taaksepäin;<br /></span> -<span class="i0">Ja virtaa estävi salpa,<br /></span> +<span class="i0">Mut tulva hurjien hyökkääjäin<br /></span> +<span class="i0">Se äkkiä työntyvi taaksepäin;<br /></span> +<span class="i0">Ja virtaa estävi salpa,<br /></span> <span class="i0">Uron nuoren nostettu kalpa.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Vaan Atso, ankara valtias,<br /></span> -<span class="i0">Riens' esiin, päällikkö voimakas,<br /></span> +<span class="i0">Riens' esiin, päällikkö voimakas,<br /></span> <span class="i0">Katseeltaan kauhea, tuima;<br /></span> <span class="i0">Jo nousee ottelu huima.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Nuor' urho iskusta sankarin<br /></span> -<span class="i0">Verihinsä jo vaipuu viimeinkin,<br /></span> +<span class="i0">Verihinsä jo vaipuu viimeinkin,<br /></span> <span class="i0">Nuoruutensa toiveet heitti,<br /></span> -<span class="i0">Ja kuolema silmät peitti.<br /></span> +<span class="i0">Ja kuolema silmät peitti.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Mut sulhonsa viereen impyinen<br /></span> -<span class="i0">Nyt syöksyi itkien, huokaillen<br /></span> +<span class="i0">Nyt syöksyi itkien, huokaillen<br /></span> <span class="i0">Kovan tuskansa taakan alla<br /></span> <span class="i0">Valituksella haikeimmalla.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Pois viekää neitonen laivan luo!<br /></span> +<span class="i0">"Pois viekää neitonen laivan luo!<br /></span> <span class="i0">On kullan arvoinen saalis tuo!"<br /></span> -<span class="i0">Niin käskee ylpeä Atso<br /></span> -<span class="i0">Ja tarkoin tyttöhön katsoo.<br /></span> +<span class="i0">Niin käskee ylpeä Atso<br /></span> +<span class="i0">Ja tarkoin tyttöhön katsoo.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Mist', impi, sait tuon renkahan,<br /></span> <span class="i0">Hopeisen, kaulaa kaunistavan?" —<br /></span> -<span class="i0">"Emo eläissään sitä kantoi,<br /></span> -<span class="i0">Sen hälle taattoni antoi."<br /></span> +<span class="i0">"Emo eläissään sitä kantoi,<br /></span> +<span class="i0">Sen hälle taattoni antoi."<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Sä näitkö taattos?" — "En milloinkaan,<br /></span> -<span class="i0">Sotasankari hän oli vieraan maan;<br /></span> -<span class="i0">Oi, jospa täällä hän oisi,<br /></span> -<span class="i0">Työs sullekin kostaa voisi!" —<br /></span> +<span class="i0">"Sä näitkö taattos?" — "En milloinkaan,<br /></span> +<span class="i0">Sotasankari hän oli vieraan maan;<br /></span> +<span class="i0">Oi, jospa täällä hän oisi,<br /></span> +<span class="i0">Työs sullekin kostaa voisi!" —<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Ylös, tyttärein! Suru poistukoon,<br /></span> -<span class="i0">Pois lähde taattosi kartanoon!<br /></span> +<span class="i0">"Ylös, tyttärein! Suru poistukoon,<br /></span> +<span class="i0">Pois lähde taattosi kartanoon!<br /></span> <span class="i0">On mulla linnoa monta,<br /></span> -<span class="i0">Hyvyyttä loppumatonta.<br /></span> +<span class="i0">Hyvyyttä loppumatonta.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"On aitassa kullat, on hopeat,<br /></span> -<span class="i0">Tään miekan uljahan voittamat;<br /></span> -<span class="i0">Kaikk' aartehet sulle näytän,<br /></span> -<span class="i0">Sun kalliiss' silkissä käytän.<br /></span> +<span class="i0">Tään miekan uljahan voittamat;<br /></span> +<span class="i0">Kaikk' aartehet sulle näytän,<br /></span> +<span class="i0">Sun kalliiss' silkissä käytän.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Miks' jäisit sä köyhään Karjalaan?<br /></span> +<span class="i0">"Miks' jäisit sä köyhään Karjalaan?<br /></span> <span class="i0">Mua seuraa rannoille Kuurinmaan!<br /></span> -<span class="i0">Elo meillä siellä on toista,<br /></span> +<span class="i0">Elo meillä siellä on toista,<br /></span> <span class="i0">Ei muuall' onnea moista!" —<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Mit' ompi kulta, mit' ompi muu,<br /></span> <span class="i0">Elon onni kaikki kun surkastuu?<br /></span> -<span class="i0">Sä lemmen murhasit multa,<br /></span> +<span class="i0">Sä lemmen murhasit multa,<br /></span> <span class="i0">Sit' ei voi palkita kulta."<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Ja miekan tempasi neitonen;<br /></span> -<span class="i0">Hän sydämmeensä työntävi sen,<br /></span> +<span class="i0">Hän sydämmeensä työntävi sen,<br /></span> <span class="i0">Ja vierehen armahansa<br /></span> -<span class="i0">Hän sortuvi kuollessansa.<br /></span> +<span class="i0">Hän sortuvi kuollessansa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Hänt' Atso kammolla tarkastaa<br /></span> -<span class="i0">Ja otsa synkkänä huudahtaa:<br /></span> +<span class="i0">Hänt' Atso kammolla tarkastaa<br /></span> +<span class="i0">Ja otsa synkkänä huudahtaa:<br /></span> <span class="i0">"Pois paikalta hirmuisalta,<br /></span> <span class="i0">Tuhon tuiman saastuttamalta!<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Pois uutta saalista etsimään,<br /></span> -<span class="i0">Heti laivat läntehen käännetään!<br /></span> +<span class="i0">"Pois uutta saalista etsimään,<br /></span> +<span class="i0">Heti laivat läntehen käännetään!<br /></span> <span class="i0">Kun pauhaa taistelun myrsky,<br /></span> <span class="i0">Niin mielen tyyntyvi tyrsky."<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Jo valkeneepi syksyinen yö,<br /></span> -<span class="i0">Kivirantaa laine loiskuen lyö,<br /></span> -<span class="i0">Ja kuivina pitkin kenttää<br /></span> -<span class="i0">Syystuulessa lehdet lentää.<br /></span> +<span class="i0">Jo valkeneepi syksyinen yö,<br /></span> +<span class="i0">Kivirantaa laine loiskuen lyö,<br /></span> +<span class="i0">Ja kuivina pitkin kenttää<br /></span> +<span class="i0">Syystuulessa lehdet lentää.<br /></span> </div></div> @@ -18306,46 +18269,46 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Uljaasti Kauppi herra ratsastaa linnastaan.<br /></span> -<span class="i0">Ja poikasensa pieni on hällä seurassaan.<br /></span> +<span class="i0">Ja poikasensa pieni on hällä seurassaan.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Kullasta loimet loistaa ja ohjat orhien,<br /></span> -<span class="i0">Hopeakengät hohtaa jaloissa ratsujen.<br /></span> +<span class="i0">Hopeakengät hohtaa jaloissa ratsujen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Mut rautaportti raskas se kiinni kumahti,<br /></span> -<span class="i0">Ylt'ympäriltä kaiku etäältä vastasi.<br /></span> +<span class="i0">Ylt'ympäriltä kaiku etäältä vastasi.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja jouluaamun tähdet taivaalla kimaltaa,<br /></span> -<span class="i0">Kun Herran temppelille näin Kauppi matkustaa.<br /></span> +<span class="i0">Ja jouluaamun tähdet taivaalla kimaltaa,<br /></span> +<span class="i0">Kun Herran temppelille näin Kauppi matkustaa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Vaan kummun alla Kauppi katsahti linnaan päin,<br /></span> -<span class="i0">Ja riemu huulillansa hän haastelevi näin:<br /></span> +<span class="i0">Vaan kummun alla Kauppi katsahti linnaan päin,<br /></span> +<span class="i0">Ja riemu huulillansa hän haastelevi näin:<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Ei asuntoa moista maan päällä avaran!<br /></span> -<span class="i0">Tuskinpa lintu lentäis yl' linnan korkean!"<br /></span> +<span class="i0">"Ei asuntoa moista maan päällä avaran!<br /></span> +<span class="i0">Tuskinpa lintu lentäis yl' linnan korkean!"<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Majasta matalasta nyt ratsun etehen<br /></span> -<span class="i0">Käy ukko harmaapäinen, apua rukoillen.<br /></span> +<span class="i0">Käy ukko harmaapäinen, apua rukoillen.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Pois tieltä parempien!" niin hälle ärjähtää<br /></span> -<span class="i0">Komea Kauppi herra; pois väistyy harmaapää.<br /></span> +<span class="i0">"Pois tieltä parempien!" niin hälle ärjähtää<br /></span> +<span class="i0">Komea Kauppi herra; pois väistyy harmaapää.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Vaan poika pienokainen se kysyy taatoltaan:<br /></span> -<span class="i0">"Me voisimmeko tulla näin kurjiks milloinkaan?"<br /></span> +<span class="i0">"Me voisimmeko tulla näin kurjiks milloinkaan?"<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Hikoilla taivaan Herra kyll' aika lailla sais,<br /></span> -<span class="i0">Niin syvälle jos meitä hän sortaa koettais!"<br /></span> +<span class="i0">Niin syvälle jos meitä hän sortaa koettais!"<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Näin vastaa röyhkeästi ritari kerskaillen.<br /></span> -<span class="i0">Vaan vihdoin poikinensa hän saapui kirkollen.<br /></span> +<span class="i0">Näin vastaa röyhkeästi ritari kerskaillen.<br /></span> +<span class="i0">Vaan vihdoin poikinensa hän saapui kirkollen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Ja Kauppi poikinensa taas kulkee kotihin,<br /></span> -<span class="i0">Etäältä linnan vuori jo siintää silmihin.<br /></span> +<span class="i0">Etäältä linnan vuori jo siintää silmihin.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Vaan kummastellen Kauppi nyt katsoo tuijottaa:<br /></span> -<span class="i0">Ei linnaa näy missään, ei harjaa korkeaa.<br /></span> +<span class="i0">Ei linnaa näy missään, ei harjaa korkeaa.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Poroksi palanunna on linna julkinen;<br /></span> -<span class="i0">Kuin sormi, tyhjä torni vaan viittaa taivaasen.<br /></span> +<span class="i0">Kuin sormi, tyhjä torni vaan viittaa taivaasen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Kyll' linna saadaan uusi ja kahta uljaampi!"<br /></span> <span class="i0">Niin mielihaikealla ritari huudahti.<br /></span> @@ -18353,101 +18316,101 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <span class="i0">Ja pian saha suihkaa ja kirveet heiluvat,<br /></span> <span class="i0">Ja kivi kiveen liittyy ja muurit nousevat.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Vaan minkä työ ja vaiva päivällä aikaan saa,<br /></span> -<span class="i0">Yöll' ilkamoiden peikot sen maahan hajottaa.<br /></span> +<span class="i0">Vaan minkä työ ja vaiva päivällä aikaan saa,<br /></span> +<span class="i0">Yöll' ilkamoiden peikot sen maahan hajottaa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Mit' ompi tää?" niin Kauppi nyt huutaa raivoissaan;<br /></span> +<span class="i0">"Mit' ompi tää?" niin Kauppi nyt huutaa raivoissaan;<br /></span> <span class="i0">"Aseihin, miehet, joutuun! pois peikot ajetaan!"<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ei kuule ykskään, kaikki vaan syöksyy pakohon;<br /></span> -<span class="i0">Mut haltioita vastaan käy Kauppi pelvoton.<br /></span> +<span class="i0">Ei kuule ykskään, kaikki vaan syöksyy pakohon;<br /></span> +<span class="i0">Mut haltioita vastaan käy Kauppi pelvoton.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja katso, kaikkialta nyt heitä kohoaa:<br /></span> -<span class="i0">Vedestä, manteresta; jo täynnä heit' on maa.<br /></span> +<span class="i0">Ja katso, kaikkialta nyt heitä kohoaa:<br /></span> +<span class="i0">Vedestä, manteresta; jo täynnä heit' on maa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Puun-oksilla he kiikkuu ja nauraa, irvistää,<br /></span> -<span class="i0">Ja joka pensahasta hänehen tirkistää.<br /></span> +<span class="i0">Puun-oksilla he kiikkuu ja nauraa, irvistää,<br /></span> +<span class="i0">Ja joka pensahasta hänehen tirkistää.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Ritari kauhistuupi ja valjuks vaalenee;<br /></span> -<span class="i0">Pois miekkansa hän heittää ja kauas pakenee.<br /></span> +<span class="i0">Pois miekkansa hän heittää ja kauas pakenee.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Hän kauan vielä kulki, — niin kansa tarinoi, —<br /></span> -<span class="i0">Keräillen armon leipää, min miero hälle soi.<br /></span> +<span class="i0">Hän kauan vielä kulki, — niin kansa tarinoi, —<br /></span> +<span class="i0">Keräillen armon leipää, min miero hälle soi.<br /></span> </div></div> <hr class="chap" /> -<h3>Myöhäinen palkinto.</h3> +<h3>Myöhäinen palkinto.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Ylös, orjat, reippahasti! Dromedaarit suistakaa!<br /></span> +<span class="i0">"Ylös, orjat, reippahasti! Dromedaarit suistakaa!<br /></span> <span class="i0">Aarreaitastamme tuokaa parahinta tavaraa!<br /></span> <span class="i0">Tuokaa kankaat purppuraiset, kullat, kivet kallihit,<br /></span> <span class="i0">Arabian suitsutukset, meren helmet kaunihit!<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Menkää erämaiden poikki kaupunkihin kaukaiseen!<br /></span> -<span class="i0">Siellä köyhyydessä elää runoniekka itsekseen,<br /></span> -<span class="i0">Jonka laulut uljahina lentää kautta maailman;<br /></span> -<span class="i0">Maine hälle seppelehen suopi kuihtumattoman.<br /></span> +<span class="i0">"Menkää erämaiden poikki kaupunkihin kaukaiseen!<br /></span> +<span class="i0">Siellä köyhyydessä elää runoniekka itsekseen,<br /></span> +<span class="i0">Jonka laulut uljahina lentää kautta maailman;<br /></span> +<span class="i0">Maine hälle seppelehen suopi kuihtumattoman.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Viekää aarteet Firdusille palkinnoksi runojen!<br /></span> -<span class="i0">Hänen jalkojensa juureen laskekaa ne, lausuen:<br /></span> -<span class="i0">Mahmud nämä lahjat sulle antaa merkiks sovinnon,<br /></span> +<span class="i0">"Viekää aarteet Firdusille palkinnoksi runojen!<br /></span> +<span class="i0">Hänen jalkojensa juureen laskekaa ne, lausuen:<br /></span> +<span class="i0">Mahmud nämä lahjat sulle antaa merkiks sovinnon,<br /></span> <span class="i0">Vanha viha unhon virtaan upotettu olkohon!"<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Sulttani näin haastelevi, Ghaznan suuri valtias;<br /></span> -<span class="i0">Talttunut on tuima luonto, mielensä on laupias.<br /></span> -<span class="i0">Katuen hän muisteleepi, miten ennen aikoinaan<br /></span> -<span class="i0">Miestä mainiota vastaan rikkoi sokeudessaan.<br /></span> +<span class="i0">Sulttani näin haastelevi, Ghaznan suuri valtias;<br /></span> +<span class="i0">Talttunut on tuima luonto, mielensä on laupias.<br /></span> +<span class="i0">Katuen hän muisteleepi, miten ennen aikoinaan<br /></span> +<span class="i0">Miestä mainiota vastaan rikkoi sokeudessaan.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Kamelien pitkä jono aron poikki samoaa;<br /></span> +<span class="i0">Kamelien pitkä jono aron poikki samoaa;<br /></span> <span class="i0">Kohti taivasta jo tuolla Tuusin tornit kohoaa.<br /></span> -<span class="i0">Mutta katso, mikä siellä hiljallensa lähenee?<br /></span> +<span class="i0">Mutta katso, mikä siellä hiljallensa lähenee?<br /></span> <span class="i0">Taajoin rivein vakavasti ihmisjoukko etenee.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Kuule, soitto kajahtaapi, vieno, surunvoittoinen;<br /></span> <span class="i0">Ratsuilla on mustat verhot, musta puku ihmisten;<br /></span> -<span class="i0">Vainajaa näin saatetahan viimeisehen lepohon.<br /></span> -<span class="i0">Matkamies nyt väsyneenä kuolon rauhaan mennyt on.<br /></span> +<span class="i0">Vainajaa näin saatetahan viimeisehen lepohon.<br /></span> +<span class="i0">Matkamies nyt väsyneenä kuolon rauhaan mennyt on.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Ken se lienee? Runoniekka, yli maiden mainio,<br /></span> -<span class="i0">Jolle yön, tuon pitkän, tullen vasta tuotiin palkkio.<br /></span> -<span class="i0">— Laulajalle eläissänsä suokaa lahjat parhaimmat!<br /></span> +<span class="i0">Jolle yön, tuon pitkän, tullen vasta tuotiin palkkio.<br /></span> +<span class="i0">— Laulajalle eläissänsä suokaa lahjat parhaimmat!<br /></span> <span class="i0">Riemua ei kuollehelle tuota kullat, hopeat.<br /></span> </div></div> <hr class="chap" /> -<h3>Aleksanterin ja Roksanen häät.</h3> +<h3>Aleksanterin ja Roksanen häät.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Symbalien ääni yhtyy lyyran sulosoittohon,<br /></span> -<span class="i0">Ilman täyttää ambra-tuoksu, riemuitseepi Babylon.<br /></span> +<span class="i0">Symbalien ääni yhtyy lyyran sulosoittohon,<br /></span> +<span class="i0">Ilman täyttää ambra-tuoksu, riemuitseepi Babylon.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Yö se loistaa päivän lailla tulisoihtuin tuhansin,<br /></span> -<span class="i0">Hymenin kun soitsu syttyy häissä Aleksanterin.<br /></span> +<span class="i0">Yö se loistaa päivän lailla tulisoihtuin tuhansin,<br /></span> +<span class="i0">Hymenin kun soitsu syttyy häissä Aleksanterin.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Sankari, jok' Aasiasta voitokkaasta voiton sai,<br /></span> -<span class="i0">Hänpä immen ihanaisen, tyttären Dareion, nai.<br /></span> +<span class="i0">Hänpä immen ihanaisen, tyttären Dareion, nai.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Purppuran ja kullan näkee kaikkialla hohtavan;<br /></span> -<span class="i0">Valo lempeämpi loistaa hälle silmäst' armahan.<br /></span> +<span class="i0">Purppuran ja kullan näkee kaikkialla hohtavan;<br /></span> +<span class="i0">Valo lempeämpi loistaa hälle silmäst' armahan.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Sama juhla yhteen liittää monen uljaan sotilaan<br /></span> -<span class="i0">Sekä mustakiharaisen neidon kuuman Persianmaan.<br /></span> +<span class="i0">Sama juhla yhteen liittää monen uljaan sotilaan<br /></span> +<span class="i0">Sekä mustakiharaisen neidon kuuman Persianmaan.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ruhtinattarelle raikuu juhlakööri neitojen,<br /></span> -<span class="i0">Morsianta tervehtivät riemuäänin laulaen:<br /></span> +<span class="i0">Ruhtinattarelle raikuu juhlakööri neitojen,<br /></span> +<span class="i0">Morsianta tervehtivät riemuäänin laulaen:<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Vihan, vainon veriruusuist' armas nousi aamunkoi,<br /></span> -<span class="i0">Kansojen tää lemmenliitto päivän uuden meille toi!"<br /></span> +<span class="i0">Kansojen tää lemmenliitto päivän uuden meille toi!"<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Niin he laulaa. Juhlass' yhtyy tuhansien riemastus,<br /></span> -<span class="i0">Idän tunteet hehkuvaiset, Hellaan tyyni jalous.<br /></span> +<span class="i0">Idän tunteet hehkuvaiset, Hellaan tyyni jalous.<br /></span> </div></div> @@ -18457,45 +18420,45 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">"Armas Anna, huolet heitä!<br /></span> -<span class="i0">Kaukomaille lähden pois.<br /></span> -<span class="i0">Köyhyys erottaapi meitä;<br /></span> +<span class="i0">"Armas Anna, huolet heitä!<br /></span> +<span class="i0">Kaukomaille lähden pois.<br /></span> +<span class="i0">Köyhyys erottaapi meitä;<br /></span> <span class="i0">Mut jos sulhos kultaa tois,<br /></span> <span class="i0">Rikkaus kaikk' esteet poistais,<br /></span> -<span class="i0">Onnen tähti meille loistais."<br /></span> +<span class="i0">Onnen tähti meille loistais."<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Niin hän lausui. Toivo hohtaa<br /></span> -<span class="i0">Silmäst' Antin, totinen.<br /></span> -<span class="i0">Sama toivo häntä kohtaa<br /></span> +<span class="i0">Niin hän lausui. Toivo hohtaa<br /></span> +<span class="i0">Silmäst' Antin, totinen.<br /></span> +<span class="i0">Sama toivo häntä kohtaa<br /></span> <span class="i0">Katsehesta neitosen.<br /></span> <span class="i0">Anna uskollisin mielin<br /></span> -<span class="i0">Hälle vastaa, hellin kielin:<br /></span> +<span class="i0">Hälle vastaa, hellin kielin:<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Katso kuusta vieressämme:<br /></span> +<span class="i0">"Katso kuusta vieressämme:<br /></span> <span class="i0">Ainiaan se vihannoi;<br /></span> -<span class="i0">Kuvatkoon se lempeämme,<br /></span> +<span class="i0">Kuvatkoon se lempeämme,<br /></span> <span class="i0">Jot' ei talvi murtaa voi!<br /></span> <span class="i0">Aina olkoon, niinkuin kuusi,<br /></span> <span class="i0">Lempemmekin tuore, uusi!"<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Antti läksi. Vuodet vaipui<br /></span> +<span class="i0">Antti läksi. Vuodet vaipui<br /></span> <span class="i0">Ajan virtaan nopeaan,<br /></span> <span class="i0">Verkalleen vaan onni taipui<br /></span> -<span class="i0">Hälle suomaan lahjojaan.<br /></span> +<span class="i0">Hälle suomaan lahjojaan.<br /></span> <span class="i0">Vihdoin kultaa saatuansa<br /></span> -<span class="i0">Palajaa hän kotiansa.<br /></span> +<span class="i0">Palajaa hän kotiansa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Taas hän seisoo kukkulalla,<br /></span> +<span class="i0">Taas hän seisoo kukkulalla,<br /></span> <span class="i0">Jossa kuusi kohoaa;<br /></span> <span class="i0">Armaan koti rinteen alla<br /></span> <span class="i0">Koivuin takaa pilkoittaa;<br /></span> <span class="i0">Kaipausta suloisinta<br /></span> -<span class="i0">Täynnänsä on Antin rinta.<br /></span> +<span class="i0">Täynnänsä on Antin rinta.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Mutta kuusen pimennossa<br /></span> <span class="i0">Leikki lapsi pienoinen.<br /></span> <span class="i0">Antti lapsen katsannossa<br /></span> -<span class="i0">Huomaa sävyt Annasen,<br /></span> +<span class="i0">Huomaa sävyt Annasen,<br /></span> <span class="i0">Tuntee kuni leimauksen<br /></span> <span class="i0">Kummallisen aavistuksen.<br /></span> </div><div class="stanza"> @@ -18503,7 +18466,7 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <span class="i0">Tervehti sen hoitajaa;<br /></span> <span class="i0">Ujostelematta juoksi<br /></span> <span class="i0">Poika vastaan tulijaa.<br /></span> -<span class="i0">"Mikä nimes?" — "Antti." — "Nainen,<br /></span> +<span class="i0">"Mikä nimes?" — "Antti." — "Nainen,<br /></span> <span class="i0">Kenen laps' on pienokainen?"<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Hoitajalta lapsukaisen<br /></span> @@ -18511,121 +18474,121 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <span class="i0">"Se on poika Peltolaisen,<br /></span> <span class="i0">Joka Annan tuolta nai..."<br /></span> <span class="i0">"Annan! Koivulanko Annan<br /></span> -<span class="i0">Vaiko toisen, Metsärannan?"<br /></span> +<span class="i0">Vaiko toisen, Metsärannan?"<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Koivulan. — Hän kauan vuotti<br /></span> -<span class="i0">Ensimmäistä sulhoaan,<br /></span> +<span class="i0">"Koivulan. — Hän kauan vuotti<br /></span> +<span class="i0">Ensimmäistä sulhoaan,<br /></span> <span class="i0">Uskollisna aina luotti<br /></span> <span class="i0">Antin rakkauteen vaan,<br /></span> <span class="i0">Kunnes viimein kertoi maine,<br /></span> -<span class="i0">Että Antin kätki laine.<br /></span> +<span class="i0">Että Antin kätki laine.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Riutuneena kuni kukka,<br /></span> <span class="i0">Jonka myrsky kuihduttaa,<br /></span> <span class="i0">Surkastui nyt Anna rukka,<br /></span> <span class="i0">Kantain tuskaa kauheaa,<br /></span> -<span class="i0">Kaiken lohdutuksen hylkää,<br /></span> -<span class="i0">Itkien vaan kuollutt' yjkää.<br /></span> +<span class="i0">Kaiken lohdutuksen hylkää,<br /></span> +<span class="i0">Itkien vaan kuollutt' yjkää.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Aika kumminkin tuo hoivan;<br /></span> <span class="i0">Annan murhe lieventyi,<br /></span> <span class="i0">Rakkaudessa miehen oivan<br /></span> -<span class="i0">Onni jälleen lähestyi;<br /></span> -<span class="i0">Mutta ensi lempi yhä<br /></span> -<span class="i0">Annalla on muisto pyhä."<br /></span> +<span class="i0">Onni jälleen lähestyi;<br /></span> +<span class="i0">Mutta ensi lempi yhä<br /></span> +<span class="i0">Annalla on muisto pyhä."<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Anna jälleen onnellisna!<br /></span> +<span class="i0">"Anna jälleen onnellisna!<br /></span> <span class="i0">Muisto uuden tuskan tois",<br /></span> <span class="i0">Antti mietti murheellisna<br /></span> -<span class="i0">Itseksensä, kääntyi pois;<br /></span> -<span class="i0">Kuusest' oksan taittoi vielä,<br /></span> -<span class="i0">Konsanaan ei nähty siellä.<br /></span> +<span class="i0">Itseksensä, kääntyi pois;<br /></span> +<span class="i0">Kuusest' oksan taittoi vielä,<br /></span> +<span class="i0">Konsanaan ei nähty siellä.<br /></span> </div></div> <hr class="chap" /> -<h3>Elämän ehtoona.</h3> +<h3>Elämän ehtoona.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kaikk' ompi hiljaa. Vinttikamarissaan<br /></span> -<span class="i0">Hän uupuneena istuu yksinään;<br /></span> -<span class="i0">Pää käteen vaipuneena, aatoksissaan<br /></span> -<span class="i0">Hän näkee entisiä päiviään;<br /></span> +<span class="i0">Hän uupuneena istuu yksinään;<br /></span> +<span class="i0">Pää käteen vaipuneena, aatoksissaan<br /></span> +<span class="i0">Hän näkee entisiä päiviään;<br /></span> <span class="i0">Nuoruuden ajan armas aamukoitto<br /></span> -<span class="i0">Luo säteitänsä synkkään mielehen,<br /></span> +<span class="i0">Luo säteitänsä synkkään mielehen,<br /></span> <span class="i0">Ja muistot elpyneet, kuin vieno soitto,<br /></span> -<span class="i0">Sydäntä sykittävät vanhuksen.<br /></span> +<span class="i0">Sydäntä sykittävät vanhuksen.<br /></span> <span class="i0">Tuo mennyt aika kirkkaudessansa<br /></span> -<span class="i0">Taas uudistuen herää unhostansa,<br /></span> +<span class="i0">Taas uudistuen herää unhostansa,<br /></span> <span class="i0">Sen raikas riemu, toiveet uljahat<br /></span> <span class="i0">Ja ensi lemmen utu-unelmat.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Runotar hälle antoi suosionsa<br /></span> -<span class="i0">Ja hänen rintahansa innon loi;<br /></span> -<span class="i0">Niin jaloin äänin kaikui kantelonsa,<br /></span> +<span class="i0">Runotar hälle antoi suosionsa<br /></span> +<span class="i0">Ja hänen rintahansa innon loi;<br /></span> +<span class="i0">Niin jaloin äänin kaikui kantelonsa,<br /></span> <span class="i0">Ja mainehen se laulajalle toi.<br /></span> <span class="i0">Mut riemu raukesi ja toiveet haihtui<br /></span> <span class="i0">Ja into, maine hukkui myrskyihin,<br /></span> -<span class="i0">Ja kolkon kylmäks elon päivä vaihtui,<br /></span> +<span class="i0">Ja kolkon kylmäks elon päivä vaihtui,<br /></span> <span class="i0">Jo aikaa kuihtui lemmenkukatkin.<br /></span> -<span class="i0">Nyt hyljättynä, yksin muistoinensa,<br /></span> -<span class="i0">Hän riutuu painamana murheittensa,<br /></span> -<span class="i0">Kun rintehellä yksinäinen puu,<br /></span> -<span class="i0">Syystuulten revittävä, surkastuu.<br /></span> +<span class="i0">Nyt hyljättynä, yksin muistoinensa,<br /></span> +<span class="i0">Hän riutuu painamana murheittensa,<br /></span> +<span class="i0">Kun rintehellä yksinäinen puu,<br /></span> +<span class="i0">Syystuulten revittävä, surkastuu.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Mut kuule: hiljaa ovi aukeaapi,<br /></span> -<span class="i0">Arasti nainen tuolta lähenee,<br /></span> -<span class="i0">Ja vanhus mietteistänsä havahtaapi<br /></span> +<span class="i0">Arasti nainen tuolta lähenee,<br /></span> +<span class="i0">Ja vanhus mietteistänsä havahtaapi<br /></span> <span class="i0">Ja tulijata tarkkaan katselee.<br /></span> <span class="i0">On, niinkuin vanhat muistot elon saisi;<br /></span> -<span class="i0">Näin entisyyskö hälle kangastaa?<br /></span> +<span class="i0">Näin entisyyskö hälle kangastaa?<br /></span> <span class="i0">Se onko ihme? Kuinka rohkeaisi<br /></span> -<span class="i0">Hän todeks uskoa, mit' aavistaa?<br /></span> -<span class="i0">Niin, hän se on, jot' oli kaipaellut<br /></span> +<span class="i0">Hän todeks uskoa, mit' aavistaa?<br /></span> +<span class="i0">Niin, hän se on, jot' oli kaipaellut<br /></span> <span class="i0">Ja unissansa usein ajatellut,<br /></span> <span class="i0">Ei nuorna, kaunihina loistaen,<br /></span> <span class="i0">Vaan vanha, harmaantunut, ryppyinen.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Niin ruusuisena hymys neitoselle<br /></span> -<span class="i0">Elämän aamu hänen kodissaan;<br /></span> -<span class="i0">Mutt' onnen kukkaset, ne päivän helle<br /></span> +<span class="i0">Elämän aamu hänen kodissaan;<br /></span> +<span class="i0">Mutt' onnen kukkaset, ne päivän helle<br /></span> <span class="i0">Ja harmaat hallat saattoi kuihtumaan,<br /></span> -<span class="i0">Ja tuhat huolta syvää, haikeata<br /></span> -<span class="i0">Hän rintahansa oli sulkenut<br /></span> +<span class="i0">Ja tuhat huolta syvää, haikeata<br /></span> +<span class="i0">Hän rintahansa oli sulkenut<br /></span> <span class="i0">Ja kokein monta vaivaa vaikeata<br /></span> -<span class="i0">Näin tuskain teitä oli kulkenut.<br /></span> -<span class="i0">Mut vastoinkäymistenkin pyörtehessä<br /></span> -<span class="i0">Yks muisto kallis säilyi sydämmessä;<br /></span> -<span class="i0">Tää muisto kuihtumaton vihdoin tuo<br /></span> -<span class="i0">Nyt vanhan vaimon ystävänsä luo.<br /></span> +<span class="i0">Näin tuskain teitä oli kulkenut.<br /></span> +<span class="i0">Mut vastoinkäymistenkin pyörtehessä<br /></span> +<span class="i0">Yks muisto kallis säilyi sydämmessä;<br /></span> +<span class="i0">Tää muisto kuihtumaton vihdoin tuo<br /></span> +<span class="i0">Nyt vanhan vaimon ystävänsä luo.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja silmä silmään vaipuu, kädet yhtyy,<br /></span> +<span class="i0">Ja silmä silmään vaipuu, kädet yhtyy,<br /></span> <span class="i0">Ja mielet valtaa aika entinen.<br /></span> -<span class="i0">Mut nainen lempeä nyt toimeen ryhtyy<br /></span> -<span class="i0">Ja somaks järjestääpi huonehen;<br /></span> -<span class="i0">Ja pientä pöytää, tuoksuin armahasti,<br /></span> +<span class="i0">Mut nainen lempeä nyt toimeen ryhtyy<br /></span> +<span class="i0">Ja somaks järjestääpi huonehen;<br /></span> +<span class="i0">Ja pientä pöytää, tuoksuin armahasti,<br /></span> <span class="i0">Jo kukkaisvihko tuore kaunistaa.<br /></span> -<span class="i0">Näin vaimo, askaroiden taitavasti,<br /></span> +<span class="i0">Näin vaimo, askaroiden taitavasti,<br /></span> <span class="i0">Tuon halvan huoneen kodikkaaksi saa.<br /></span> -<span class="i0">Sydämmet avautuu. Mut tuskin kieli<br /></span> -<span class="i0">Kaikk' ilmaistuksi saa, min kätkee mieli;<br /></span> +<span class="i0">Sydämmet avautuu. Mut tuskin kieli<br /></span> +<span class="i0">Kaikk' ilmaistuksi saa, min kätkee mieli;<br /></span> <span class="i0">Vaan ilohonkin kaiho kuvastuu,<br /></span> <span class="i0">Kuin veden kalvoon tyyni illan kuu.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mut vaimon poistuttua vanhus vielä<br /></span> -<span class="i0">Jäi hetken istumahan tuolilleen,<br /></span> -<span class="i0">Ja rauha laskeusi hälle siellä,<br /></span> -<span class="i0">Niin valoisa ja tyyni, sydämmeen.<br /></span> -<span class="i0">Viel' asuu rauha hänen otsallansa<br /></span> -<span class="i0">Ja onnen hymy hänen huulillaan,<br /></span> -<span class="i0">Kun illalla hän lepää vuoteellansa<br /></span> -<span class="i0">Ja uni pitää häntä vallassaan.<br /></span> -<span class="i0">Hän nukkuu näin, kun aamuloistehensa<br /></span> -<span class="i0">Luo aurinkoinen hänen kasvoillensa,<br /></span> -<span class="i0">Niin unta viimeistä hän uinuaa,<br /></span> -<span class="i0">Ain' yhtä hiljaista ja rauhaisaa.<br /></span> +<span class="i0">Mut vaimon poistuttua vanhus vielä<br /></span> +<span class="i0">Jäi hetken istumahan tuolilleen,<br /></span> +<span class="i0">Ja rauha laskeusi hälle siellä,<br /></span> +<span class="i0">Niin valoisa ja tyyni, sydämmeen.<br /></span> +<span class="i0">Viel' asuu rauha hänen otsallansa<br /></span> +<span class="i0">Ja onnen hymy hänen huulillaan,<br /></span> +<span class="i0">Kun illalla hän lepää vuoteellansa<br /></span> +<span class="i0">Ja uni pitää häntä vallassaan.<br /></span> +<span class="i0">Hän nukkuu näin, kun aamuloistehensa<br /></span> +<span class="i0">Luo aurinkoinen hänen kasvoillensa,<br /></span> +<span class="i0">Niin unta viimeistä hän uinuaa,<br /></span> +<span class="i0">Ain' yhtä hiljaista ja rauhaisaa.<br /></span> </div></div> @@ -18637,29 +18600,29 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Istui neito nurmikolla,<br /></span> <span class="i0">Riippakoivun katvehessa<br /></span> -<span class="i0">Lauloi hiljaa itseksensä:<br /></span> -<span class="i0">"Menin männikköön mäelle,<br /></span> +<span class="i0">Lauloi hiljaa itseksensä:<br /></span> +<span class="i0">"Menin männikköön mäelle,<br /></span> <span class="i0">Kuljin kurja kuusistossa;<br /></span> <span class="i0">Helmet kaulasta karisi,<br /></span> <span class="i0">Sinne helmeni hajosi<br /></span> -<span class="i0">Metsän impien iloksi;<br /></span> +<span class="i0">Metsän impien iloksi;<br /></span> <span class="i0">Ken tuo helmeni takaisin?<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Kävin kerran kylpemässä<br /></span> +<span class="i0">"Kävin kerran kylpemässä<br /></span> <span class="i0">Kotilahden lainehissa,<br /></span> <span class="i0">Sormus sormesta solahti,<br /></span> -<span class="i0">Järven pohjahan pakeni<br /></span> +<span class="i0">Järven pohjahan pakeni<br /></span> <span class="i0">Veden neitojen varahan;<br /></span> <span class="i0">Ken tuo sormuksen takaisin?<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">"Mull' oli muinoin armahainen,<br /></span> -<span class="i0">Sydämmelleni suloisin;<br /></span> +<span class="i0">Sydämmelleni suloisin;<br /></span> <span class="i0">Sulhoni meni sotahan,<br /></span> <span class="i0">Vaaroihin verisen leikin;<br /></span> <span class="i0">Monta siit' on aikaa mennyt,<br /></span> <span class="i0">Vuotta kymmenen kulunut,<br /></span> <span class="i0">En ole kuullut kullastani,<br /></span> -<span class="i0">Liekö taistelu tuhonnut,<br /></span> +<span class="i0">Liekö taistelu tuhonnut,<br /></span> <span class="i0">Sota vienyt surman suuhun.<br /></span> <span class="i0">Ken tuo kultani takaisin?<br /></span> </div><div class="stanza"> @@ -18668,28 +18631,28 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <span class="i0">Sormuksenikin unohtui<br /></span> <span class="i0">Veden valtahan vajonnut;<br /></span> <span class="i0">Kultani ei konsanahan<br /></span> -<span class="i0">Sinä ilmoisna ikänä."<br /></span> +<span class="i0">Sinä ilmoisna ikänä."<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Tuli pensaston takoa<br /></span> -<span class="i0">Miesi varteva, verevä,<br /></span> -<span class="i0">Neidon luo lähentelihe,<br /></span> -<span class="i0">Lempeästi lausutteli:<br /></span> -<span class="i0">"Helmet metsähän hajosi,<br /></span> -<span class="i0">Tässä sull' on toiset helmet,<br /></span> -<span class="i0">Heleämmät, hempeämmät;<br /></span> -<span class="i0">Sormus järvehen solahti,<br /></span> -<span class="i0">Onpa tässä toinen sormus,<br /></span> -<span class="i0">Kaunihimpi, kiiltävämpi;<br /></span> +<span class="i0">Miesi varteva, verevä,<br /></span> +<span class="i0">Neidon luo lähentelihe,<br /></span> +<span class="i0">Lempeästi lausutteli:<br /></span> +<span class="i0">"Helmet metsähän hajosi,<br /></span> +<span class="i0">Tässä sull' on toiset helmet,<br /></span> +<span class="i0">Heleämmät, hempeämmät;<br /></span> +<span class="i0">Sormus järvehen solahti,<br /></span> +<span class="i0">Onpa tässä toinen sormus,<br /></span> +<span class="i0">Kaunihimpi, kiiltävämpi;<br /></span> <span class="i0">Sota sulhosi kadotti,<br /></span> <span class="i0">Tulipa jo toinen sulho,<br /></span> <span class="i0">Miesi muhkea, sorea,<br /></span> <span class="i0">Armahakses aikovainen."<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">"Huoli en, hurja, helmistäsi,<br /></span> -<span class="i0">Hele'istä, hempe'istä,<br /></span> -<span class="i0">Enkä suostu sormuksehen,<br /></span> -<span class="i0">Kaunihisen, kiiltävähän,<br /></span> -<span class="i0">Itsehes en ensinkänä;<br /></span> +<span class="i0">"Huoli en, hurja, helmistäsi,<br /></span> +<span class="i0">Hele'istä, hempe'istä,<br /></span> +<span class="i0">Enkä suostu sormuksehen,<br /></span> +<span class="i0">Kaunihisen, kiiltävähän,<br /></span> +<span class="i0">Itsehes en ensinkänä;<br /></span> <span class="i0">Sulho entinen sulompi,<br /></span> <span class="i0">Oma armas armahampi."<br /></span> </div></div> @@ -18697,30 +18660,30 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <hr class="chap" /> -<h3>Päivänpaistetta!</h3> +<h3>Päivänpaistetta!</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Kun lasna vielä heiluin huoletoinna,<br /></span> -<span class="i0">Ma päivänpaistett' aina rakastin;<br /></span> -<span class="i0">Auringon heltehessä istuskelin<br /></span> +<span class="i0">Kun lasna vielä heiluin huoletoinna,<br /></span> +<span class="i0">Ma päivänpaistett' aina rakastin;<br /></span> +<span class="i0">Auringon heltehessä istuskelin<br /></span> <span class="i0">Ja leivon laulelua kuuntelin;<br /></span> -<span class="i0">Mietettä monta silloin mietiskelin<br /></span> -<span class="i0">Ja lämmint' aurinkoa ihaelin.<br /></span> +<span class="i0">Mietettä monta silloin mietiskelin<br /></span> +<span class="i0">Ja lämmint' aurinkoa ihaelin.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja nytkin vielä iän kukkuloilla<br /></span> -<span class="i0">Valoa, lämmintä ma rakastan.<br /></span> -<span class="i0">Muut viihtyköhön myrskylinnun lailla<br /></span> -<span class="i0">Pyörteissä raju-ilman ankaran.<br /></span> +<span class="i0">Ja nytkin vielä iän kukkuloilla<br /></span> +<span class="i0">Valoa, lämmintä ma rakastan.<br /></span> +<span class="i0">Muut viihtyköhön myrskylinnun lailla<br /></span> +<span class="i0">Pyörteissä raju-ilman ankaran.<br /></span> <span class="i0">Ma hiljaisemman onnen kukkaismailla<br /></span> -<span class="i0">En mielen viihdykettä ole vailla.<br /></span> +<span class="i0">En mielen viihdykettä ole vailla.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Oi, jospa päivänpaistetta ma voisin<br /></span> -<span class="i0">Myös luoda sydämmihin ihmisten,<br /></span> +<span class="i0">Oi, jospa päivänpaistetta ma voisin<br /></span> +<span class="i0">Myös luoda sydämmihin ihmisten,<br /></span> <span class="i0">Mi murheellisten huolet huojentaisi,<br /></span> -<span class="i0">Jäät sulattaisi mielten tylyjen<br /></span> +<span class="i0">Jäät sulattaisi mielten tylyjen<br /></span> <span class="i0">Ja myrskypilvet kauas karkoittaisi,<br /></span> -<span class="i0">Niin että valo lämmin voiton saisi!<br /></span> +<span class="i0">Niin että valo lämmin voiton saisi!<br /></span> </div></div> @@ -18730,11 +18693,11 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Armahani nukkuu! Hyvät henget,<br /></span> +<span class="i0">Armahani nukkuu! Hyvät henget,<br /></span> <span class="i0">Viatonten unta valvovaiset,<br /></span> <span class="i0">Kuvat taivaalliset, ihanaiset<br /></span> -<span class="i0">Eteen silmiensä lumotkaa,<br /></span> -<span class="i0">Onnen saareen häntä saattakaa!<br /></span> +<span class="i0">Eteen silmiensä lumotkaa,<br /></span> +<span class="i0">Onnen saareen häntä saattakaa!<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Sulosaareen, jossa suru kuolee,<br /></span> <span class="i0">Kultalatva-kuuset humiseepi,<br /></span> @@ -18745,12 +18708,12 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <span class="i0">Armahani nukkuu! Suuta suihkaan<br /></span> <span class="i0">Hiljaa otsallensa kaunihille;<br /></span> <span class="i0">Suuteloni unen kankahille<br /></span> -<span class="i0">Armahani luokse lähteköön,<br /></span> -<span class="i0">Kultalintusena lentäköön.<br /></span> +<span class="i0">Armahani luokse lähteköön,<br /></span> +<span class="i0">Kultalintusena lentäköön.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Lennä, lennä kultalintusena,<br /></span> +<span class="i0">Lennä, lennä kultalintusena,<br /></span> <span class="i0">Laula lauluasi suloisinta,<br /></span> -<span class="i0">Että täyttyy armahani rinta<br /></span> +<span class="i0">Että täyttyy armahani rinta<br /></span> <span class="i0">Tuntehilla onnen, autuuden,<br /></span> <span class="i0">Laulaessa kultalintusen.<br /></span> </div></div> @@ -18758,24 +18721,24 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <hr class="chap" /> -<h3>Nuoren tytön muistikirjaan.</h3> +<h3>Nuoren tytön muistikirjaan.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Mit' ihanaa ja jaloa<br /></span> <span class="i4">Tajuat ihmetellen,<br /></span> <span class="i0">Sen anna mielees valua,<br /></span> -<span class="i4">Sen säteet kokoellen,<br /></span> -<span class="i0">Ja siitä kuva kasvakoon,<br /></span> -<span class="i4">Sydämmen pohjaan juurtukoon,<br /></span> -<span class="i0">Valaisten elämääsi.<br /></span> +<span class="i4">Sen säteet kokoellen,<br /></span> +<span class="i0">Ja siitä kuva kasvakoon,<br /></span> +<span class="i4">Sydämmen pohjaan juurtukoon,<br /></span> +<span class="i0">Valaisten elämääsi.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja siitä valo käyköhön,<br /></span> -<span class="i4">Levitköön kirkkahana<br /></span> -<span class="i0">Sielusta ympäristöhön;<br /></span> +<span class="i0">Ja siitä valo käyköhön,<br /></span> +<span class="i4">Levitköön kirkkahana<br /></span> +<span class="i0">Sielusta ympäristöhön;<br /></span> <span class="i4">Ja kahta kauniimpana<br /></span> -<span class="i0">Sua kaikki kohtaa jällehen<br /></span> -<span class="i4">Valossa tuossa säteillen,<br /></span> +<span class="i0">Sua kaikki kohtaa jällehen<br /></span> +<span class="i4">Valossa tuossa säteillen,<br /></span> <span class="i0">Ja riemun, rauhan suopi.<br /></span> </div></div> @@ -18787,10 +18750,10 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <div class="poem"><div class="stanza"> <span class="i0">Kontion kovaotsaisen<br /></span> -<span class="i0">Oman kämmenen oikeus<br /></span> -<span class="i0">Sääsi korpien kuninkaaks.<br /></span> +<span class="i0">Oman kämmenen oikeus<br /></span> +<span class="i0">Sääsi korpien kuninkaaks.<br /></span> <span class="i0">Afrikan hieta-aavikolla<br /></span> -<span class="i0">Loistavasilmäisen<br /></span> +<span class="i0">Loistavasilmäisen<br /></span> <span class="i0">Armahan antiloopin<br /></span> <span class="i0">Runtoo ruskean jalopeuran<br /></span> <span class="i0">Valtava voima.<br /></span> @@ -18798,40 +18761,40 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <span class="i0">Sortuvi turvaton<br /></span> <span class="i0">Leivo, laulaja ilmojen.<br /></span> <span class="i0">Niin ikivanhuudesta<br /></span> -<span class="i0">Sääntö on luonnon säälimätön.<br /></span> +<span class="i0">Sääntö on luonnon säälimätön.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Sääntöä luonnon noudattaen,<br /></span> +<span class="i0">Sääntöä luonnon noudattaen,<br /></span> <span class="i0">Mahtava ihmismaailmassa<br /></span> <span class="i0">Sortavi, herjaa heikompaansa.<br /></span> <span class="i0">Oikeus oiva,<br /></span> <span class="i0">Lain ankara aitaus,<br /></span> -<span class="i0">Väkivallan vaihtuvi vartijaksi.<br /></span> +<span class="i0">Väkivallan vaihtuvi vartijaksi.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Vaan jo historian jalo haltijatar,<br /></span> -<span class="i0">Väkivallan kostaja lahjomaton,<br /></span> -<span class="i0">Käsin voimakkain monet kahleet katkoi.<br /></span> +<span class="i0">Väkivallan kostaja lahjomaton,<br /></span> +<span class="i0">Käsin voimakkain monet kahleet katkoi.<br /></span> <span class="i0">Alas astui jo linnastaan<br /></span> -<span class="i0">Rosvo ylpeä, ylhäinen;<br /></span> -<span class="i0">Ijäks murtui jo orjanruoska,<br /></span> +<span class="i0">Rosvo ylpeä, ylhäinen;<br /></span> +<span class="i0">Ijäks murtui jo orjanruoska,<br /></span> <span class="i0">Lain turvissa yhteisen<br /></span> -<span class="i0">Maamies pelvotonna kyntävi peltoansa,<br /></span> +<span class="i0">Maamies pelvotonna kyntävi peltoansa,<br /></span> <span class="i0">Verin kostutetusta maasta<br /></span> <span class="i0">Kasvoi kansojen vapaus.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Mut ei maailman mahtavilta<br /></span> -<span class="i0">Vielä uupunut unhotukseen<br /></span> +<span class="i0">Vielä uupunut unhotukseen<br /></span> <span class="i0">Mielivalta mieluinen;<br /></span> <span class="i0">Raskas rautavaltikkansa<br /></span> -<span class="i0">Vielä pyytää maahan painaa<br /></span> -<span class="i0">Päätä kansojen sorrettuin.<br /></span> +<span class="i0">Vielä pyytää maahan painaa<br /></span> +<span class="i0">Päätä kansojen sorrettuin.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Suakin, Erin vihriäinen,<br /></span> +<span class="i0">Suakin, Erin vihriäinen,<br /></span> <span class="i0">Sorea smaragdi-saari,<br /></span> <span class="i0">Ihana aaltojen impi,<br /></span> <span class="i0">Ahdin morsio murheinen,<br /></span> <span class="i0">Painavat verivainon vaivat.<br /></span> <span class="i0">Kaiholla kaipaellen katsot,<br /></span> -<span class="i0">Erin, entistä aikaa,<br /></span> +<span class="i0">Erin, entistä aikaa,<br /></span> <span class="i0">Muistat muinoista onneas.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Kuivaa kyyneles, poistukoon<br /></span> @@ -18841,18 +18804,18 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <span class="i0">Sua suojelemaan<br /></span> <span class="i0">Jo nousi sankari kunniakas,<br /></span> <span class="i0">Jalo vanhus valkeahapsi;<br /></span> -<span class="i0">Ei teräsmiekoin iskein,<br /></span> -<span class="i0">Vaan oikeus sotakilpenään<br /></span> +<span class="i0">Ei teräsmiekoin iskein,<br /></span> +<span class="i0">Vaan oikeus sotakilpenään<br /></span> <span class="i0">Ja viisauden voima huulillansa.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Tietäs kuljet, Gladstone,<br /></span> +<span class="i0">Tietäs kuljet, Gladstone,<br /></span> <span class="i0">Vankkana vain,<br /></span> <span class="i0">Sankari rauhan ja oikeuden,<br /></span> <span class="i0">Horjahtamatta, halveksien<br /></span> <span class="i0">Halpaa joukkoa pilkkaajain.<br /></span> <span class="i0">Aattehes, jalo vanhus, kerran voittaa,<br /></span> -<span class="i0">Vielähän väistyy pois väkivallan haamu,<br /></span> -<span class="i0">Kansoille sun työstäsi kerran koittaa<br /></span> +<span class="i0">Vielähän väistyy pois väkivallan haamu,<br /></span> +<span class="i0">Kansoille sun työstäsi kerran koittaa<br /></span> <span class="i0">Armahin aamu.<br /></span> </div></div> @@ -18864,46 +18827,46 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <p>(<i>Mukaelma Herderin runosta "Das Kind der Sorge</i>".)</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">Mustasilmä Murheen impi istui<br /></span> -<span class="i0">Ajatellen itseksensä kerran<br /></span> -<span class="i0">Pyöriväisen virran penkereellä;<br /></span> -<span class="i0">Kuvan miettiessään muodosteli<br /></span> -<span class="i0">Savesta hän silloin sormillansa.<br /></span> -<span class="i0">"Mitä teet sä, miettiväinen neito?"<br /></span> -<span class="i0">Kysyy Luoja hältä tullessansa.<br /></span> -<span class="i0">"Kuvan tein mä savesta, voi, anna<br /></span> -<span class="i0">Eläväinen henki sille, Luoja!"<br /></span> -<span class="i0">"Eläköön, vaan olkoon hallussani!"<br /></span> -<span class="i0">— Kuva kohta liikkuu, hengittävi;<br /></span> +<span class="i0">Mustasilmä Murheen impi istui<br /></span> +<span class="i0">Ajatellen itseksensä kerran<br /></span> +<span class="i0">Pyöriväisen virran penkereellä;<br /></span> +<span class="i0">Kuvan miettiessään muodosteli<br /></span> +<span class="i0">Savesta hän silloin sormillansa.<br /></span> +<span class="i0">"Mitä teet sä, miettiväinen neito?"<br /></span> +<span class="i0">Kysyy Luoja hältä tullessansa.<br /></span> +<span class="i0">"Kuvan tein mä savesta, voi, anna<br /></span> +<span class="i0">Eläväinen henki sille, Luoja!"<br /></span> +<span class="i0">"Eläköön, vaan olkoon hallussani!"<br /></span> +<span class="i0">— Kuva kohta liikkuu, hengittävi;<br /></span> <span class="i0">Mutta Murheen impi rukoileepi:<br /></span> -<span class="i0">"Heitä, Herra, heitä valtahani<br /></span> +<span class="i0">"Heitä, Herra, heitä valtahani<br /></span> <span class="i0">Omain sormieni valmistama!" —<br /></span> <span class="i0">"Mun se on, ma hengen sille annoin",<br /></span> -<span class="i0">Vakavasti Luoja vastaa hälle. —<br /></span> -<span class="i0">Näin kun väittelivät keskenänsä,<br /></span> -<span class="i0">Tuli siihen myöskin Mannun eukko:<br /></span> -<span class="i0">"Mun se onpi, Murheen tyttö multa<br /></span> -<span class="i0">Sylistäni otti lapsukaisen."<br /></span> +<span class="i0">Vakavasti Luoja vastaa hälle. —<br /></span> +<span class="i0">Näin kun väittelivät keskenänsä,<br /></span> +<span class="i0">Tuli siihen myöskin Mannun eukko:<br /></span> +<span class="i0">"Mun se onpi, Murheen tyttö multa<br /></span> +<span class="i0">Sylistäni otti lapsukaisen."<br /></span> <span class="i0">Silloin Luoja lausuu viisahasti:<br /></span> -<span class="i0">"Tulee tuolla vanha Väinämöinen,<br /></span> -<span class="i0">Hänpä olkoon seikan selvittäjä."<br /></span> -<span class="i0">— Vaka, vanha, viisas Väinämöinen<br /></span> +<span class="i0">"Tulee tuolla vanha Väinämöinen,<br /></span> +<span class="i0">Hänpä olkoon seikan selvittäjä."<br /></span> +<span class="i0">— Vaka, vanha, viisas Väinämöinen<br /></span> <span class="i0">Taitavasti riidan ratkaiseepi:<br /></span> <span class="i0">"Omaksenne ottakaa se kaikki,<br /></span> -<span class="i0">Sillä niin on Onni sallinunna;<br /></span> -<span class="i0">Sinä, jonka elämäns' on lahja,<br /></span> -<span class="i0">Ota henki siltä kuoltuansa;<br /></span> -<span class="i0">Sulle, Maa, sen luut on heitettävät,<br /></span> -<span class="i0">Sillä muu ei ole antamaasi.<br /></span> +<span class="i0">Sillä niin on Onni sallinunna;<br /></span> +<span class="i0">Sinä, jonka elämäns' on lahja,<br /></span> +<span class="i0">Ota henki siltä kuoltuansa;<br /></span> +<span class="i0">Sulle, Maa, sen luut on heitettävät,<br /></span> +<span class="i0">Sillä muu ei ole antamaasi.<br /></span> <span class="i0">Valtahasi on se, Murheen impi,<br /></span> <span class="i0">Elin-ajaksensa annettava.<br /></span> -<span class="i0">Jolloin vielä maassa hengittääpi,<br /></span> -<span class="i0">Et sä koskaan luovu lapsestasi;<br /></span> -<span class="i0">Päivä päivält' on se puuhoava,<br /></span> +<span class="i0">Jolloin vielä maassa hengittääpi,<br /></span> +<span class="i0">Et sä koskaan luovu lapsestasi;<br /></span> +<span class="i0">Päivä päivält' on se puuhoava,<br /></span> <span class="i0">Kunnes viimein vaipuu hautahansa."<br /></span> -<span class="i0">Onnen päätös onkin toteentunut:<br /></span> -<span class="i0">Ihminen on lapsi nimeltänsä;<br /></span> -<span class="i0">Murheen oma on se eläissänsä,<br /></span> +<span class="i0">Onnen päätös onkin toteentunut:<br /></span> +<span class="i0">Ihminen on lapsi nimeltänsä;<br /></span> +<span class="i0">Murheen oma on se eläissänsä,<br /></span> <span class="i0">Mutta kuoltuansa Maan ja — Luojan.<br /></span> </div></div> @@ -18915,23 +18878,23 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <p>(<i>Suomennos A. v. Platenin mukaan</i>.)</p> <div class="poem"><div class="stanza"> -<span class="i0">On yö ja viuhuin myrskyt raivoaa,<br /></span> +<span class="i0">On yö ja viuhuin myrskyt raivoaa,<br /></span> <span class="i0">Hispaanian munkit, uksi auvaiskaa!<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Tääll' antakaa mun siksi levähtää,<br /></span> -<span class="i0">Kun rukouskellonne mun herättää.<br /></span> +<span class="i0">Tääll' antakaa mun siksi levähtää,<br /></span> +<span class="i0">Kun rukouskellonne mun herättää.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Min voitte, tarjotkaatte vieraallen,<br /></span> <span class="i0">Vain munkinkaapu, ruumis-arkkunen.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Mua vihkikää, ja suokaa kammio!<br /></span> +<span class="i0">Mua vihkikää, ja suokaa kammio!<br /></span> <span class="i0">Mun oli maailman toinen puolisko.<br /></span> </div><div class="stanza"> -<span class="i0">Ja moni kruunu seppelöitsi pään,<br /></span> -<span class="i0">Mi saksille nyt alttiiks heitetään.<br /></span> +<span class="i0">Ja moni kruunu seppelöitsi pään,<br /></span> +<span class="i0">Mi saksille nyt alttiiks heitetään.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Ja keisar'-arvon puuhkat, purppurat<br /></span> -<span class="i0">Kaunisti muinoin nämä hartiat.<br /></span> +<span class="i0">Kaunisti muinoin nämä hartiat.<br /></span> </div><div class="stanza"> <span class="i0">Ma kuolen pois jo ennen kuolemaa,<br /></span> <span class="i0">Kuin vanha valtakunta raukeaa.<br /></span> @@ -18947,39 +18910,39 @@ Kansan tarinan mukaan.</h3> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_1" id="Footnote_1"></a><a href="#FNanchor_1"><span class="label">[1]</span></a> "Suomalaisen naissivistyksen työmailta" (1912) nimisen +<p><a name="Footnote_1" id="Footnote_1"></a><a href="#FNanchor_1"><span class="label">[1]</span></a> "Suomalaisen naissivistyksen työmailta" (1912) nimisen kirjan johdannossa.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_2" id="Footnote_2"></a><a href="#FNanchor_2"><span class="label">[2]</span></a> Päiväkirja-muistiinpanoja on v:ilta 1859-63. Kesällä 1859 -hän C.A. Gottlundin kanssa teki tutkimusmatkan läntiselle Uudellemaalle -ja Hämeeseen. Helsinkiin perustetusta suomalaisesta koulusta hän syks. -1862 sanoo: "Suomalainen koulu on taas alkanut. Se on paraasta päästä -mamselli Palanderin ansio; sillä koulu oli häviämäisillään, kun hän -lupasi ottaa sen haltuunsa ja avukseen hankki pastori Sihvosen. Heidän +<p><a name="Footnote_2" id="Footnote_2"></a><a href="#FNanchor_2"><span class="label">[2]</span></a> Päiväkirja-muistiinpanoja on v:ilta 1859-63. Kesällä 1859 +hän C.A. Gottlundin kanssa teki tutkimusmatkan läntiselle Uudellemaalle +ja Hämeeseen. Helsinkiin perustetusta suomalaisesta koulusta hän syks. +1862 sanoo: "Suomalainen koulu on taas alkanut. Se on paraasta päästä +mamselli Palanderin ansio; sillä koulu oli häviämäisillään, kun hän +lupasi ottaa sen haltuunsa ja avukseen hankki pastori Sihvosen. Heidän hallussa se nyt on. M:li Palander on hyvin harras..."</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_3" id="Footnote_3"></a><a href="#FNanchor_3"><span class="label">[3]</span></a> Mitä <i>kauneus</i> ja <i>kaunis</i> sanojen merkitykseen -tulee, on huomattava, että jokapäiväisessä puheessa ylimalkain sanotaan -kauniiksi kaikkea, mikä ulkomuodollansa miellyttää, s.o. missä aate -osittain tulee näkyviin, vaan että taiteellinen kauneus on ainoastaan -siinä, missä aate täydellisesti ilmaantuu. Tuota jokapäiväistä -kauneutta varten on muutamissa kielissä erityinen sana; niin on kaunis -tässä merkityksessä saksaksi "hübsch" ja ruotsiksi "vacker".</p></div> +<p><a name="Footnote_3" id="Footnote_3"></a><a href="#FNanchor_3"><span class="label">[3]</span></a> Mitä <i>kauneus</i> ja <i>kaunis</i> sanojen merkitykseen +tulee, on huomattava, että jokapäiväisessä puheessa ylimalkain sanotaan +kauniiksi kaikkea, mikä ulkomuodollansa miellyttää, s.o. missä aate +osittain tulee näkyviin, vaan että taiteellinen kauneus on ainoastaan +siinä, missä aate täydellisesti ilmaantuu. Tuota jokapäiväistä +kauneutta varten on muutamissa kielissä erityinen sana; niin on kaunis +tässä merkityksessä saksaksi "hübsch" ja ruotsiksi "vacker".</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_4" id="Footnote_4"></a><a href="#FNanchor_4"><span class="label">[4]</span></a> Seuraavan esittelyn pohjana on etupäässä <i>F. Th. +<p><a name="Footnote_4" id="Footnote_4"></a><a href="#FNanchor_4"><span class="label">[4]</span></a> Seuraavan esittelyn pohjana on etupäässä <i>F. Th. Vischerin</i> oppi kuvausvoimasta: <i>Aesthetik</i>, II, sivv. 299- 402.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_5" id="Footnote_5"></a><a href="#FNanchor_5"><span class="label">[5]</span></a> Vertaa: <i>Max Müller</i>, Einleitung in die vergleichende -Religionswissenschaft, Strassburg 1874; <i>Max Müller</i>, Über +<p><a name="Footnote_5" id="Footnote_5"></a><a href="#FNanchor_5"><span class="label">[5]</span></a> Vertaa: <i>Max Müller</i>, Einleitung in die vergleichende +Religionswissenschaft, Strassburg 1874; <i>Max Müller</i>, Ãœber Henotheismus, Polytheismus, Monotheismus und Atheismus; aikakauskirjassa "Deutsche Rundschau", 1878, 12, sivv. 374 seurr.; <i>Moriz Carriere</i>. Die Kunst im Zusammenhange der @@ -18987,85 +18950,85 @@ Culturentwickelung und die Ideale der Menschheit. I.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_6" id="Footnote_6"></a><a href="#FNanchor_6"><span class="label">[6]</span></a> Vertaa: <i>Th. Rein</i>. Försök till en framställning af +<p><a name="Footnote_6" id="Footnote_6"></a><a href="#FNanchor_6"><span class="label">[6]</span></a> Vertaa: <i>Th. Rein</i>. Försök till en framställning af Psykologin. I, sivv. 17-23.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_7" id="Footnote_7"></a><a href="#FNanchor_7"><span class="label">[7]</span></a> Jos, niinkuin Budenz selittää (Magyar-Ugor Összehasonlitó -Szótár, s. 146-149), <i>jumala</i> on pantava yhteyteen unkarilaisen jó -(= hyvä, alkuansa: autuas) sanan kanssa, lienee tämä nimitys jollakin -myöhemmällä edistyskannalla syntynyt.</p></div> +<p><a name="Footnote_7" id="Footnote_7"></a><a href="#FNanchor_7"><span class="label">[7]</span></a> Jos, niinkuin Budenz selittää (Magyar-Ugor Összehasonlitó +Szótár, s. 146-149), <i>jumala</i> on pantava yhteyteen unkarilaisen jó +(= hyvä, alkuansa: autuas) sanan kanssa, lienee tämä nimitys jollakin +myöhemmällä edistyskannalla syntynyt.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_8" id="Footnote_8"></a><a href="#FNanchor_8"><span class="label">[8]</span></a> T. Aminoffin kirjoitus Kirj. Kuukauslehdessä 1879, siv. 93 +<p><a name="Footnote_8" id="Footnote_8"></a><a href="#FNanchor_8"><span class="label">[8]</span></a> T. Aminoffin kirjoitus Kirj. Kuukauslehdessä 1879, siv. 93 seurr.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_9" id="Footnote_9"></a><a href="#FNanchor_9"><span class="label">[9]</span></a> Katso: <i>O. Donner</i>, Der Mythus vom Sampo. -Helsingissä, 1871.</p></div> +Helsingissä, 1871.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_10" id="Footnote_10"></a><a href="#FNanchor_10"><span class="label">[10]</span></a> Mitä sanoihin <i>taru</i> ja <i>tarina</i> tulee, olen -ottanut viljelläkseni edellistä samassa merkityksessä kuin -<i>myytti</i>, joka etupäässä osoittaa semmoista kertoelmaa, mikä on -yhteydessä jonkun kansan uskonnollisten käsitysten kanssa; tarina sitä +<p><a name="Footnote_10" id="Footnote_10"></a><a href="#FNanchor_10"><span class="label">[10]</span></a> Mitä sanoihin <i>taru</i> ja <i>tarina</i> tulee, olen +ottanut viljelläkseni edellistä samassa merkityksessä kuin +<i>myytti</i>, joka etupäässä osoittaa semmoista kertoelmaa, mikä on +yhteydessä jonkun kansan uskonnollisten käsitysten kanssa; tarina sitä vastoin perustuu historialliselle pohjalle, vaikka se on -mielikuvituksen muodostama, eikä tarkoita suorastaan uskontoa.</p></div> +mielikuvituksen muodostama, eikä tarkoita suorastaan uskontoa.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_11" id="Footnote_11"></a><a href="#FNanchor_11"><span class="label">[11]</span></a> Mitä vanhimpaan runouteen tulee, katso erittäin: M. +<p><a name="Footnote_11" id="Footnote_11"></a><a href="#FNanchor_11"><span class="label">[11]</span></a> Mitä vanhimpaan runouteen tulee, katso erittäin: M. Carriere, Die Kunst j.n.e. I.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_12" id="Footnote_12"></a><a href="#FNanchor_12"><span class="label">[12]</span></a> Esim. Lappalaisilla "Kosijan laulu", katso: <i>O. -Donner</i>, Lappalaisia lauluja, sivv. 128 ja 129. Tuota alkuperäistä +Donner</i>, Lappalaisia lauluja, sivv. 128 ja 129. Tuota alkuperäistä eepillis-lyyrillis-draamallista lajia on samassa teoksessa mainittu -vuorolaulu varkaan ja noidan välillä (sivv, 155 ja 157).</p></div> +vuorolaulu varkaan ja noidan välillä (sivv, 155 ja 157).</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_13" id="Footnote_13"></a><a href="#FNanchor_13"><span class="label">[13]</span></a> Zeitschrift für Völkerpsychologie und Sprachwissenschaft: -Das Epos (1868) ja Über Homer u. insbes. die Odyssee. Bd. VII.</p></div> +<p><a name="Footnote_13" id="Footnote_13"></a><a href="#FNanchor_13"><span class="label">[13]</span></a> Zeitschrift für Völkerpsychologie und Sprachwissenschaft: +Das Epos (1868) ja Ãœber Homer u. insbes. die Odyssee. Bd. VII.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_14" id="Footnote_14"></a><a href="#FNanchor_14"><span class="label">[14]</span></a> Vertaa, mitä itämaan kansoihin tulee, erittäinkin: +<p><a name="Footnote_14" id="Footnote_14"></a><a href="#FNanchor_14"><span class="label">[14]</span></a> Vertaa, mitä itämaan kansoihin tulee, erittäinkin: <i>Moriz Carriere</i>, Die Kunst im Zusammenhange der -Culturentwickelung j.n.e. I. sekä <i>F.T. Vischer</i>, Aesthetik II, +Culturentwickelung j.n.e. I. sekä <i>F.T. Vischer</i>, Aesthetik II, sivv. 223-233.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_15" id="Footnote_15"></a><a href="#FNanchor_15"><span class="label">[15]</span></a> Vertaa: Sakuntala, Schauspiel von Kalidasa. Aus dem -Sanskrit übersetzt von Friedrich Rückert. Leipzig 1876. — Siv. 69, +Sanskrit übersetzt von Friedrich Rückert. Leipzig 1876. — Siv. 69, 70.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_16" id="Footnote_16"></a><a href="#FNanchor_16"><span class="label">[16]</span></a> Tätä todistaa muun muassa se ristiriitaisuus, jota usein +<p><a name="Footnote_16" id="Footnote_16"></a><a href="#FNanchor_16"><span class="label">[16]</span></a> Tätä todistaa muun muassa se ristiriitaisuus, jota usein havaitaan saman kuvauksen eri kohdissa. Kun esim. Pohjolan tupa on -"sivulta yheksän syltä, päästä seitsentä leveä", niin sitä seikkaa, -ett'ei kukon ääni laesta kuulunut maahan eikä koiran haukunta perästä -ovehen asti, ei voi käsittää muuksi kuin kuvaannolliseksi lausetavaksi, +"sivulta yheksän syltä, päästä seitsentä leveä", niin sitä seikkaa, +ett'ei kukon ääni laesta kuulunut maahan eikä koiran haukunta perästä +ovehen asti, ei voi käsittää muuksi kuin kuvaannolliseksi lausetavaksi, hyperholaksi. Se leikillinen tapa, jolla puhutaan Pohjolan isosta -härästä, osoittaa niinikään, ett'ei sitä juttua saa katsoa totiselta -kannalta, vaan että Runotar lystillisellä liiennyksellä kuvailee noita -suuren suuria häävalmistuksia Pohjolassa. Ja onhan tällainen -leikillinen puoli-iva ihan suomalaisen luonteen mukaista. — Tällä en -tahdo kuitenkaan väittää kaikkien Kalevalassa löytyväin suurennusten -olevan tätä laatua.</p></div> +härästä, osoittaa niinikään, ett'ei sitä juttua saa katsoa totiselta +kannalta, vaan että Runotar lystillisellä liiennyksellä kuvailee noita +suuren suuria häävalmistuksia Pohjolassa. Ja onhan tällainen +leikillinen puoli-iva ihan suomalaisen luonteen mukaista. — Tällä en +tahdo kuitenkaan väittää kaikkien Kalevalassa löytyväin suurennusten +olevan tätä laatua.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_17" id="Footnote_17"></a><a href="#FNanchor_17"><span class="label">[17]</span></a> Samaa laatua ovat Egyptiläisten äsken löydetyt demootiset +<p><a name="Footnote_17" id="Footnote_17"></a><a href="#FNanchor_17"><span class="label">[17]</span></a> Samaa laatua ovat Egyptiläisten äsken löydetyt demootiset historiankertomukset, vrt. G. Ebers'in kirjoitusta "Neue Ergebnisse der -ägyptologischen Studien auf dem Gebiete der hieroglyphischen +ägyptologischen Studien auf dem Gebiete der hieroglyphischen Volksschrift", Deutsche Rundschau 1880, Heft 8. siv. 274.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19074,9 +19037,9 @@ Volksschrift", Deutsche Rundschau 1880, Heft 8. siv. 274.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_19" id="Footnote_19"></a><a href="#FNanchor_19"><span class="label">[19]</span></a> <i>K. Lehrs</i>, Pop. Aufsätze aus dem Alterthum +<p><a name="Footnote_19" id="Footnote_19"></a><a href="#FNanchor_19"><span class="label">[19]</span></a> <i>K. Lehrs</i>, Pop. Aufsätze aus dem Alterthum vorzugsweise zur Ethik und Religion der Griechen. 2:nen pain. Leipzig -1875. Siv. 204. Vrt. mainitussa kirjassa erittäinkin kirjoitus "Zeus +1875. Siv. 204. Vrt. mainitussa kirjassa erittäinkin kirjoitus "Zeus und die Moira", sivv. 200-231.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19086,18 +19049,18 @@ hengen terveys, on tietysti sama kuin <i>sofrosyne</i>.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_21" id="Footnote_21"></a><a href="#FNanchor_21"><span class="label">[21]</span></a> Niin esim. Aristoteleen käsityksen mukaan; vertaa: J.F. +<p><a name="Footnote_21" id="Footnote_21"></a><a href="#FNanchor_21"><span class="label">[21]</span></a> Niin esim. Aristoteleen käsityksen mukaan; vertaa: J.F. Perander. Aristoteles' Idealstat, siv. 3-5 y.m.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_22" id="Footnote_22"></a><a href="#FNanchor_22"><span class="label">[22]</span></a> Yrjö Koskinen lausuu siitä (Johtavat aatteet ihmiskunnan +<p><a name="Footnote_22" id="Footnote_22"></a><a href="#FNanchor_22"><span class="label">[22]</span></a> Yrjö Koskinen lausuu siitä (Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa, siv. 50): "Romalaisille oli itse kansallisuus ainoastaan -välikappaleena — nimittäin valtion tarkoitusperää varten. Roma oli +välikappaleena — nimittäin valtion tarkoitusperää varten. Roma oli valmis vastaan-ottamaan kaikkia kansallisuuden-aineita ja muodostelemaan omaa kansallisuuttansa niiden mukaan. Koko maailma -saattoi mahtua Roman kansalliseen elinrakennukseen sillä ainoalla -ehdolla, että maailma itse mukaantui Roman valtio-aatteen alle. Roma +saattoi mahtua Roman kansalliseen elinrakennukseen sillä ainoalla +ehdolla, että maailma itse mukaantui Roman valtio-aatteen alle. Roma oli sen vuoksi aivan omansa valtiollisesti sulattamaan, koska se oli aivan altis kansallisesti sulautumaan".</p></div> @@ -19108,25 +19071,25 @@ Reymond, Culturgeschichte und Naturwissenschaft, sivv. 225, 226.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_24" id="Footnote_24"></a><a href="#FNanchor_24"><span class="label">[24]</span></a> Vrt. Vischer, Aesthetik II § 450.</p></div> +<p><a name="Footnote_24" id="Footnote_24"></a><a href="#FNanchor_24"><span class="label">[24]</span></a> Vrt. Vischer, Aesthetik II § 450.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_25" id="Footnote_25"></a><a href="#FNanchor_25"><span class="label">[25]</span></a> Kuvaus löytyy saksalaisen runoilijan "pappi Lambrecht'in" -Alexanderslied'issä (12:nelta vuosisadalta).</p></div> +<p><a name="Footnote_25" id="Footnote_25"></a><a href="#FNanchor_25"><span class="label">[25]</span></a> Kuvaus löytyy saksalaisen runoilijan "pappi Lambrecht'in" +Alexanderslied'issä (12:nelta vuosisadalta).</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_26" id="Footnote_26"></a><a href="#FNanchor_26"><span class="label">[26]</span></a> M. Carriere on teoksessaan "Die philosophische -Weltanschauung der Reformationszeit" miellyttävällä tavalla esittänyt -tämän aikakauden filosofiset mietinnöt ja erittäin selittänyt Giordano -Bruno'n systeemin ja merkityksen, niinkuin myös seuraavan aikakauden -nerokkaan ajattelian Jakob Boehme'n tärkeyden filosofisen ajattelun +Weltanschauung der Reformationszeit" miellyttävällä tavalla esittänyt +tämän aikakauden filosofiset mietinnöt ja erittäin selittänyt Giordano +Bruno'n systeemin ja merkityksen, niinkuin myös seuraavan aikakauden +nerokkaan ajattelian Jakob Boehme'n tärkeyden filosofisen ajattelun historiassa.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_27" id="Footnote_27"></a><a href="#FNanchor_27"><span class="label">[27]</span></a> King Richard II, toinen näytös, 1., muutamissa +<p><a name="Footnote_27" id="Footnote_27"></a><a href="#FNanchor_27"><span class="label">[27]</span></a> King Richard II, toinen näytös, 1., muutamissa painoksissa 2:nen n., 2.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19135,7 +19098,7 @@ painoksissa 2:nen n., 2.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_29" id="Footnote_29"></a><a href="#FNanchor_29"><span class="label">[29]</span></a> Elämä on unelma, I, 4.</p></div> +<p><a name="Footnote_29" id="Footnote_29"></a><a href="#FNanchor_29"><span class="label">[29]</span></a> Elämä on unelma, I, 4.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19143,11 +19106,11 @@ painoksissa 2:nen n., 2.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_31" id="Footnote_31"></a><a href="#FNanchor_31"><span class="label">[31]</span></a> Lyyrilliset runot, sekä hengelliset että maalliset, ovat -riimillisiä ja kokonaan korolle rakennettuja eikä niissä laajuudesta +<p><a name="Footnote_31" id="Footnote_31"></a><a href="#FNanchor_31"><span class="label">[31]</span></a> Lyyrilliset runot, sekä hengelliset että maalliset, ovat +riimillisiä ja kokonaan korolle rakennettuja eikä niissä laajuudesta huolita ollenkaan; ne ovat usein varsin sulosointuisia, mutta uuden- -aikuisten kielten tapaan; esimerkkinä olkoot seuraavat keskiaikaisen -virren säkeet: +aikuisten kielten tapaan; esimerkkinä olkoot seuraavat keskiaikaisen +virren säkeet: </p> <div class="poem"><div class="stanza"> @@ -19158,8 +19121,8 @@ virren säkeet: </div></div> <p> -Yhtä uuden-aikaiselta soi seuraava tunnetun juomalaulun säkeistö -keskiajalta, erään Saksalaisen tekemä: +Yhtä uuden-aikaiselta soi seuraava tunnetun juomalaulun säkeistö +keskiajalta, erään Saksalaisen tekemä: </p> <div class="poem"><div class="stanza"> @@ -19170,11 +19133,11 @@ keskiajalta, erään Saksalaisen tekemä: </div></div> <p> -Bürger'in onnistuneen saksalaisen käännöksen tästä pätkästä pitää Jakob +Bürger'in onnistuneen saksalaisen käännöksen tästä pätkästä pitää Jakob Grimm todistuksena puheena olevan laulun perin saksalaisesta -luonteesta, ja totta onkin, että se paljoa enemmin muistuttaa +luonteesta, ja totta onkin, että se paljoa enemmin muistuttaa germanilaisten runoilijain (esim. Bellman'in) stroofeista kuin Horation -runoista. Mitä runomittaan tulee, niin latinankielen tuntija pian +runoista. Mitä runomittaan tulee, niin latinankielen tuntija pian huomaa, kuinka mielivaltaisesti tavuitten laajuutta kohdellaan, kun aivan arvelematta pannaan toisilleen loppusoinnuiksi: mori, ori, chori, potatoori. (Vertaa: Carriere, Die Poesie. Zweite Aufl. Sivv. 168, @@ -19182,43 +19145,43 @@ potatoori. (Vertaa: Carriere, Die Poesie. Zweite Aufl. Sivv. 168, <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_32" id="Footnote_32"></a><a href="#FNanchor_32"><span class="label">[32]</span></a> Tämän ajatussarjan tarkempi perusteleminen veisi liian -pitkälle ja on ulkopuolella tämän teoksen tarkoitusta. Mitä Jumalan +<p><a name="Footnote_32" id="Footnote_32"></a><a href="#FNanchor_32"><span class="label">[32]</span></a> Tämän ajatussarjan tarkempi perusteleminen veisi liian +pitkälle ja on ulkopuolella tämän teoksen tarkoitusta. Mitä Jumalan persoonallisuuteen tulee, kts. muun muassa Herman Lotze, Mikrokosmus, III. Sivv. 549-580 (4:s pain.).</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_33" id="Footnote_33"></a><a href="#FNanchor_33"><span class="label">[33]</span></a> Luulen nykyaikana tarpeettomaksi varoittaa lukijaa siitä -väärästä käsityksestä, että aatteet muka olisivat jotain itsekseen -olevaista, joka reaalisuudessa vaan ilmaantuu eri muodoissa. Niitä +<p><a name="Footnote_33" id="Footnote_33"></a><a href="#FNanchor_33"><span class="label">[33]</span></a> Luulen nykyaikana tarpeettomaksi varoittaa lukijaa siitä +väärästä käsityksestä, että aatteet muka olisivat jotain itsekseen +olevaista, joka reaalisuudessa vaan ilmaantuu eri muodoissa. Niitä tulee tietysti ajatella perikuviksi, mielteiksi, Jumalan tai ihmisen hengen muodostamiksi.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_34" id="Footnote_34"></a><a href="#FNanchor_34"><span class="label">[34]</span></a> Toiselta puolen taas suomalaisen "ihanuus" sanan käytäntö -on laajempi kuin saksalaisen sanan, esim. ihana toivo, elämän ihanuus.</p></div> +<p><a name="Footnote_34" id="Footnote_34"></a><a href="#FNanchor_34"><span class="label">[34]</span></a> Toiselta puolen taas suomalaisen "ihanuus" sanan käytäntö +on laajempi kuin saksalaisen sanan, esim. ihana toivo, elämän ihanuus.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_35" id="Footnote_35"></a><a href="#FNanchor_35"><span class="label">[35]</span></a> Tunnettua on, että näillä sanoilla osittain — -murteellisesti — on toisetkin merkitykset kuin tässä mainitut (esim. -sanoilla "soma" ja "sievä"); mutta tärkeätä on, että käsitteet tarkasti -erotetaan toisistaan, ja kirjakielessä näiden merkitykset jo ovat -ruvenneet tähän suuntaan vakaantumaan.</p></div> +<p><a name="Footnote_35" id="Footnote_35"></a><a href="#FNanchor_35"><span class="label">[35]</span></a> Tunnettua on, että näillä sanoilla osittain — +murteellisesti — on toisetkin merkitykset kuin tässä mainitut (esim. +sanoilla "soma" ja "sievä"); mutta tärkeätä on, että käsitteet tarkasti +erotetaan toisistaan, ja kirjakielessä näiden merkitykset jo ovat +ruvenneet tähän suuntaan vakaantumaan.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_36" id="Footnote_36"></a><a href="#FNanchor_36"><span class="label">[36]</span></a> Kant, Kritik der ästhetischen Urtheilskraft, § 25. +<p><a name="Footnote_36" id="Footnote_36"></a><a href="#FNanchor_36"><span class="label">[36]</span></a> Kant, Kritik der ästhetischen Urtheilskraft, § 25. "Erhaben nennen wir das, was <i>schlechthin gross</i> ist." — — "Das -Letztere ist das, was über alle Vergleichung gross ist." Ja edempänä: -"Erhaben ist, was auch nur denken zu können ein Vermögen des Gemüths -beweiset, das jeden Masstab der Sinne übertrifft."</p></div> +Letztere ist das, was über alle Vergleichung gross ist." Ja edempänä: +"Erhaben ist, was auch nur denken zu können ein Vermögen des Gemüths +beweiset, das jeden Masstab der Sinne übertrifft."</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_37" id="Footnote_37"></a><a href="#FNanchor_37"><span class="label">[37]</span></a> Vrt. ylevyydestä: Vischer Aesthetik, I §§ 84-116 (siv. +<p><a name="Footnote_37" id="Footnote_37"></a><a href="#FNanchor_37"><span class="label">[37]</span></a> Vrt. ylevyydestä: Vischer Aesthetik, I §§ 84-116 (siv. 221-227).</p></div> <div class="footnote"> @@ -19227,7 +19190,7 @@ beweiset, das jeden Masstab der Sinne übertrifft."</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_39" id="Footnote_39"></a><a href="#FNanchor_39"><span class="label">[39]</span></a> Vischer, Aesthetik I, §§ 100, muist. 2 (sivv. 250, 251).</p></div> +<p><a name="Footnote_39" id="Footnote_39"></a><a href="#FNanchor_39"><span class="label">[39]</span></a> Vischer, Aesthetik I, §§ 100, muist. 2 (sivv. 250, 251).</p></div> <div class="footnote"> @@ -19237,7 +19200,7 @@ beweiset, das jeden Masstab der Sinne übertrifft."</p></div> <p><a name="Footnote_41" id="Footnote_41"></a><a href="#FNanchor_41"><span class="label">[41]</span></a> <i>Intohimo</i> on tietysti tarkasti erotettava <i>innosta</i>, joka on hartaan tunteen ja tehokkaan toiminnan yhdistys -jonkun hyvän asian toteuttamiseksi, ja <i>innostuksesta</i>, joka on +jonkun hyvän asian toteuttamiseksi, ja <i>innostuksesta</i>, joka on hetkellinen ja enimmiten pysyy paljaana tunteena.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19246,8 +19209,8 @@ hetkellinen ja enimmiten pysyy paljaana tunteena.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_43" id="Footnote_43"></a><a href="#FNanchor_43"><span class="label">[43]</span></a> Vertaa, mitä näihin traagillisuuden lajeihin tulee: -Vischer, Aesthetik I, §§ 130-139 (sivv, 300-321).</p></div> +<p><a name="Footnote_43" id="Footnote_43"></a><a href="#FNanchor_43"><span class="label">[43]</span></a> Vertaa, mitä näihin traagillisuuden lajeihin tulee: +Vischer, Aesthetik I, §§ 130-139 (sivv, 300-321).</p></div> <div class="footnote"> @@ -19257,12 +19220,12 @@ mukaan).</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_45" id="Footnote_45"></a><a href="#FNanchor_45"><span class="label">[45]</span></a> "Siveellisen vastariidan traagillisuus" ei olisi sopiva -nimi, koska edellisessä siveellinen vastariita on pantu kaiken +nimi, koska edellisessä siveellinen vastariita on pantu kaiken varsinaisen traagillisuuden ehdoksi.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_46" id="Footnote_46"></a><a href="#FNanchor_46"><span class="label">[46]</span></a> Kaikuja Hämeestä I, Traagillisesta periaatteesta +<p><a name="Footnote_46" id="Footnote_46"></a><a href="#FNanchor_46"><span class="label">[46]</span></a> Kaikuja Hämeestä I, Traagillisesta periaatteesta Kullervossa.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19273,17 +19236,17 @@ Kullervossa.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_48" id="Footnote_48"></a><a href="#FNanchor_48"><span class="label">[48]</span></a> Kun ennen olen sanonut (Runous ja runouden muodot, I.) -Runebergin, joka pääasiallisesti edustaa suoraa kauneutta, "Salaminin -kuninkaissa" karttavan "traagillisuuden syvempää ristiriitaisuutta, -tuota syytöntä syyllisyyttä", niin tämä lausunto oikeastaan tarkoittaa -Leontesta; päähenkilö Leiokritos sitä vastoin on täysin traagillinen. -Mutta hänenkin syyllisyyttänsä on sen kautta lievennetty, ett'ei +Runebergin, joka pääasiallisesti edustaa suoraa kauneutta, "Salaminin +kuninkaissa" karttavan "traagillisuuden syvempää ristiriitaisuutta, +tuota syytöntä syyllisyyttä", niin tämä lausunto oikeastaan tarkoittaa +Leontesta; päähenkilö Leiokritos sitä vastoin on täysin traagillinen. +Mutta hänenkin syyllisyyttänsä on sen kautta lievennetty, ett'ei Leontes kuole ainoastaan Leiokriton iskusta, vaan Rhaisteen tikarilla -jo ennestään on Tuonelaan vihitty. Muistettava on kuitenkin, että -Leiokriton varsinainen syyllisyys ei ole siinä, vaan väärän vallan +jo ennestään on Tuonelaan vihitty. Muistettava on kuitenkin, että +Leiokriton varsinainen syyllisyys ei ole siinä, vaan väärän vallan anastamisessa. — Mutta kertomarunouden alalla, suurenlaatuisessa "Fjalar" runoelmassa, on Runeberg kohonnut korkeimpaan, -syvämielisimpään traagillisuuteen.</p></div> +syvämielisimpään traagillisuuteen.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19291,22 +19254,22 @@ syvämielisimpään traagillisuuteen.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_50" id="Footnote_50"></a><a href="#FNanchor_50"><span class="label">[50]</span></a> Vischer, Aesthetik I, § 212.</p></div> +<p><a name="Footnote_50" id="Footnote_50"></a><a href="#FNanchor_50"><span class="label">[50]</span></a> Vischer, Aesthetik I, § 212.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_51" id="Footnote_51"></a><a href="#FNanchor_51"><span class="label">[51]</span></a> Miten ihanteet esiintyvät eri kansoissa, on esitetty +<p><a name="Footnote_51" id="Footnote_51"></a><a href="#FNanchor_51"><span class="label">[51]</span></a> Miten ihanteet esiintyvät eri kansoissa, on esitetty teoksessa "Runous ja runouden muodot", I, luvut IV-XII.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_52" id="Footnote_52"></a><a href="#FNanchor_52"><span class="label">[52]</span></a> Toisessa merkityksessä käytetään välisti <i>styyli ja -taidetapa</i> sanoja, kun niillä yleensä osoitetaan sitä tapaa, jolla -tekniikan avulla koetetaan ihannetta esittää. Siinä mielessä sopii -puhua huonostakin taidetavasta. Koska taiteiden historiassa vielä -kehittymättömillä ja vaillinaisilla, jopa pilaantuneillakin suunnilla -saattaa olla jommoinenkin tärkeys, käytetään historiallisessa -merkityksessä niistäkin usein "styyli" sanaa (esim. rokokostyyli +<p><a name="Footnote_52" id="Footnote_52"></a><a href="#FNanchor_52"><span class="label">[52]</span></a> Toisessa merkityksessä käytetään välisti <i>styyli ja +taidetapa</i> sanoja, kun niillä yleensä osoitetaan sitä tapaa, jolla +tekniikan avulla koetetaan ihannetta esittää. Siinä mielessä sopii +puhua huonostakin taidetavasta. Koska taiteiden historiassa vielä +kehittymättömillä ja vaillinaisilla, jopa pilaantuneillakin suunnilla +saattaa olla jommoinenkin tärkeys, käytetään historiallisessa +merkityksessä niistäkin usein "styyli" sanaa (esim. rokokostyyli rakennustaiteessa, Guarini'n styyli Italiassa j.n.e.).</p></div> <div class="footnote"> @@ -19323,12 +19286,12 @@ rakennustaiteessa, Guarini'n styyli Italiassa j.n.e.).</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_56" id="Footnote_56"></a><a href="#FNanchor_56"><span class="label">[56]</span></a> <i>Klassillinen</i> on paitsi sitä, niinkuin tunnettu on, +<p><a name="Footnote_56" id="Footnote_56"></a><a href="#FNanchor_56"><span class="label">[56]</span></a> <i>Klassillinen</i> on paitsi sitä, niinkuin tunnettu on, sama kuin "mallikas", "mallikelpoinen" ylimalkain.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_57" id="Footnote_57"></a><a href="#FNanchor_57"><span class="label">[57]</span></a> Vrt. erittäin: Runous ja runouden muodot, I, missä +<p><a name="Footnote_57" id="Footnote_57"></a><a href="#FNanchor_57"><span class="label">[57]</span></a> Vrt. erittäin: Runous ja runouden muodot, I, missä puhutaan Shakespearen runoudesta.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19337,13 +19300,13 @@ puhutaan Shakespearen runoudesta.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_59" id="Footnote_59"></a><a href="#FNanchor_59"><span class="label">[59]</span></a> Muistettakoon, mitä ennen on sanottu tyyppien ja +<p><a name="Footnote_59" id="Footnote_59"></a><a href="#FNanchor_59"><span class="label">[59]</span></a> Muistettakoon, mitä ennen on sanottu tyyppien ja varsinaisten luonteiden erotuksesta (I kirja).</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_60" id="Footnote_60"></a><a href="#FNanchor_60"><span class="label">[60]</span></a> Hauskan ja lavean esityksen eri aikojen ja kansojen -luonnonkuvauksesta ja luonnontunteen erilaisuudesta sisältää A. v. +luonnonkuvauksesta ja luonnontunteen erilaisuudesta sisältää A. v. Humboldtin "Kosmos", toinen osa, sivv. 6-75.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19364,7 +19327,7 @@ Humboldtin "Kosmos", toinen osa, sivv. 6-75.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_65" id="Footnote_65"></a><a href="#FNanchor_65"><span class="label">[65]</span></a> Vrt. Lehrs, Populäre Aufsätze aus dem Alterthum, 2:nen +<p><a name="Footnote_65" id="Footnote_65"></a><a href="#FNanchor_65"><span class="label">[65]</span></a> Vrt. Lehrs, Populäre Aufsätze aus dem Alterthum, 2:nen painos: Die Nymphen (Natur), sivv. 111-140.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19381,7 +19344,7 @@ painos: Die Nymphen (Natur), sivv. 111-140.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_69" id="Footnote_69"></a><a href="#FNanchor_69"><span class="label">[69]</span></a> K. esim. Hor. Od. I, 9. ja erittäin IV, 7.</p></div> +<p><a name="Footnote_69" id="Footnote_69"></a><a href="#FNanchor_69"><span class="label">[69]</span></a> K. esim. Hor. Od. I, 9. ja erittäin IV, 7.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19405,15 +19368,15 @@ painos: Die Nymphen (Natur), sivv. 111-140.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_75" id="Footnote_75"></a><a href="#FNanchor_75"><span class="label">[75]</span></a> Että sitä rakkaudella painettaisiin rintaa vastaan, +<p><a name="Footnote_75" id="Footnote_75"></a><a href="#FNanchor_75"><span class="label">[75]</span></a> Että sitä rakkaudella painettaisiin rintaa vastaan, annettiin luonnolle jalompi arvo: kaikki osoitti pyhyyteen -perehtyneille kansoille Jumalan jälkeä.</p></div> +perehtyneille kansoille Jumalan jälkeä.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_76" id="Footnote_76"></a><a href="#FNanchor_76"><span class="label">[76]</span></a> Kaikki runous on <i>aaterunoutta</i>, s.o. aatteisiin perustuvaa, aatteita kuvailevaa; mutta <i>ajatusrunoudessa</i> on -ajatuksella tärkeämpi sija kuin ilmiöin kuvailemisella.</p></div> +ajatuksella tärkeämpi sija kuin ilmiöin kuvailemisella.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19425,8 +19388,8 @@ ajatuksella tärkeämpi sija kuin ilmiöin kuvailemisella.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_79" id="Footnote_79"></a><a href="#FNanchor_79"><span class="label">[79]</span></a> Vrt. Moriz Carriere (Die Poesie, s. 102), joka vähän -polemiseeraamalla ilmoittaa sen omaksikin mielipiteeksensä.</p></div> +<p><a name="Footnote_79" id="Footnote_79"></a><a href="#FNanchor_79"><span class="label">[79]</span></a> Vrt. Moriz Carriere (Die Poesie, s. 102), joka vähän +polemiseeraamalla ilmoittaa sen omaksikin mielipiteeksensä.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19434,13 +19397,13 @@ polemiseeraamalla ilmoittaa sen omaksikin mielipiteeksensä.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_81" id="Footnote_81"></a><a href="#FNanchor_81"><span class="label">[81]</span></a> Sitaatit Shakespearestä sekä tässä että muualla P. +<p><a name="Footnote_81" id="Footnote_81"></a><a href="#FNanchor_81"><span class="label">[81]</span></a> Sitaatit Shakespearestä sekä tässä että muualla P. Cajanderin suomennoksen mukaan.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_82" id="Footnote_82"></a><a href="#FNanchor_82"><span class="label">[82]</span></a> O. Relander, Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa -lyyrillisessä kansanrunoudessa. Siv. 280, 281. — Tekijä mainitsee myös +<p><a name="Footnote_82" id="Footnote_82"></a><a href="#FNanchor_82"><span class="label">[82]</span></a> O. Relander, Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa +lyyrillisessä kansanrunoudessa. Siv. 280, 281. — Tekijä mainitsee myös muutamia muita vertauksen muunnoksia ja kuvanmuotoja, jotka koskettelevat vertauksen alaa.</p></div> @@ -19454,12 +19417,12 @@ koskettelevat vertauksen alaa.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_85" id="Footnote_85"></a><a href="#FNanchor_85"><span class="label">[85]</span></a> Katso Vischerin oivallista selitystä: Aesthetik III, siv. +<p><a name="Footnote_85" id="Footnote_85"></a><a href="#FNanchor_85"><span class="label">[85]</span></a> Katso Vischerin oivallista selitystä: Aesthetik III, siv. 1237.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_86" id="Footnote_86"></a><a href="#FNanchor_86"><span class="label">[86]</span></a> O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 281-283.</p></div> +<p><a name="Footnote_86" id="Footnote_86"></a><a href="#FNanchor_86"><span class="label">[86]</span></a> O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 281-283.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19467,98 +19430,98 @@ koskettelevat vertauksen alaa.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_88" id="Footnote_88"></a><a href="#FNanchor_88"><span class="label">[88]</span></a> Muutamat eivät pidä näitä syytä ja vaikutusta koskevia -tapauksia oikeina metonymioina tai kuvaiminakaan. Siitä mitä ylempänä -on mainittu, ilmenee kuitenkin, että ainakin useat tällaiset metonymiat +<p><a name="Footnote_88" id="Footnote_88"></a><a href="#FNanchor_88"><span class="label">[88]</span></a> Muutamat eivät pidä näitä syytä ja vaikutusta koskevia +tapauksia oikeina metonymioina tai kuvaiminakaan. Siitä mitä ylempänä +on mainittu, ilmenee kuitenkin, että ainakin useat tällaiset metonymiat ovat todellisia kuvalauseita. Vrt. Vischer, Aesthetik III, sivv. 1223, 1224.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_89" id="Footnote_89"></a><a href="#FNanchor_89"><span class="label">[89]</span></a> Katso: Kuvakielestä j.n.e., siv. 284 seurr.</p></div> +<p><a name="Footnote_89" id="Footnote_89"></a><a href="#FNanchor_89"><span class="label">[89]</span></a> Katso: Kuvakielestä j.n.e., siv. 284 seurr.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_90" id="Footnote_90"></a><a href="#FNanchor_90"><span class="label">[90]</span></a> O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 184-195 ja 2S6.</p></div> +<p><a name="Footnote_90" id="Footnote_90"></a><a href="#FNanchor_90"><span class="label">[90]</span></a> O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 184-195 ja 2S6.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_91" id="Footnote_91"></a><a href="#FNanchor_91"><span class="label">[91]</span></a> Tarkempi esitys runomitta-opin alkukäsitteistä niinkuin -myös kaunistuskeinoista ja tavallisimmista runomuodoista on kirjassani -"Lyhyt Runous-oppi", sivv. 32-64, johon pyydän saada viitata.</p></div> +<p><a name="Footnote_91" id="Footnote_91"></a><a href="#FNanchor_91"><span class="label">[91]</span></a> Tarkempi esitys runomitta-opin alkukäsitteistä niinkuin +myös kaunistuskeinoista ja tavallisimmista runomuodoista on kirjassani +"Lyhyt Runous-oppi", sivv. 32-64, johon pyydän saada viitata.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_92" id="Footnote_92"></a><a href="#FNanchor_92"><span class="label">[92]</span></a> Tässä en ota lukuun, että antiikisessa runoudessa +<p><a name="Footnote_92" id="Footnote_92"></a><a href="#FNanchor_92"><span class="label">[92]</span></a> Tässä en ota lukuun, että antiikisessa runoudessa runojalka voi muodostua useammastakin kuin kolmesta tavuusta.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_93" id="Footnote_93"></a><a href="#FNanchor_93"><span class="label">[93]</span></a> P. Cajanderin suomennoksen mukaan, joka tässä kohden +<p><a name="Footnote_93" id="Footnote_93"></a><a href="#FNanchor_93"><span class="label">[93]</span></a> P. Cajanderin suomennoksen mukaan, joka tässä kohden noudattaa alkuteosta.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_94" id="Footnote_94"></a><a href="#FNanchor_94"><span class="label">[94]</span></a> Kuitenkin on poikkeuksena huomattava semmoisia sanoja kuin saksassa <i>wunderbar, Vertraulichkeit</i> ja ruotsissa -<i>tålamod, innerlighet</i>, joiden viimeinen tavuu on sivukorollinen. -Mutta sivukorko ei ole näissä kielissä läheskään niin tarkkojen -sääntöjen alainen kuin suomessa.</p></div> +<i>tÃ¥lamod, innerlighet</i>, joiden viimeinen tavuu on sivukorollinen. +Mutta sivukorko ei ole näissä kielissä läheskään niin tarkkojen +sääntöjen alainen kuin suomessa.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_95" id="Footnote_95"></a><a href="#FNanchor_95"><span class="label">[95]</span></a> Niinkuin esim. saksalaisessa säkeessä: "Denn blinder -Missverständnisse Gewalt" viimeinen tavuu sanassa "Missverständnisse", -tai ruotsalaisessa säkeessä: "Och strålande igen" viimeinen "strålande" -sanassa. Nämä tavuut ovat samanlaisia kuin -nen tavuu suomalaisessa -säkeessä: Vaan hirmuinen on valkea.</p></div> +<p><a name="Footnote_95" id="Footnote_95"></a><a href="#FNanchor_95"><span class="label">[95]</span></a> Niinkuin esim. saksalaisessa säkeessä: "Denn blinder +Missverständnisse Gewalt" viimeinen tavuu sanassa "Missverständnisse", +tai ruotsalaisessa säkeessä: "Och strÃ¥lande igen" viimeinen "strÃ¥lande" +sanassa. Nämä tavuut ovat samanlaisia kuin -nen tavuu suomalaisessa +säkeessä: Vaan hirmuinen on valkea.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_96" id="Footnote_96"></a><a href="#FNanchor_96"><span class="label">[96]</span></a> Ett'ei muinaisrunoissa ole tällaisia koko sanaa vastaavia -säkeitä, tulee, niinkuin Ahlqvist väitöskirjassaan huomauttaa -(Suomalainen runousoppi kielelliseltä kannalta, s. 29), siitä, ett'ei -yksi sana voi tehdä värsyä; "sillä värsy on järjestetty yhteys useampia +<p><a name="Footnote_96" id="Footnote_96"></a><a href="#FNanchor_96"><span class="label">[96]</span></a> Ett'ei muinaisrunoissa ole tällaisia koko sanaa vastaavia +säkeitä, tulee, niinkuin Ahlqvist väitöskirjassaan huomauttaa +(Suomalainen runousoppi kielelliseltä kannalta, s. 29), siitä, ett'ei +yksi sana voi tehdä värsyä; "sillä värsy on järjestetty yhteys useampia sanoja".</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_97" id="Footnote_97"></a><a href="#FNanchor_97"><span class="label">[97]</span></a> Vrt. Ahlqvist, Suomalainen runous-oppi kielelliseltä +<p><a name="Footnote_97" id="Footnote_97"></a><a href="#FNanchor_97"><span class="label">[97]</span></a> Vrt. Ahlqvist, Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta, siv. 23.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_98" id="Footnote_98"></a><a href="#FNanchor_98"><span class="label">[98]</span></a> Vrt. Ahlqvist, ylläm. teos ja Genetz.</p></div> +<p><a name="Footnote_98" id="Footnote_98"></a><a href="#FNanchor_98"><span class="label">[98]</span></a> Vrt. Ahlqvist, ylläm. teos ja Genetz.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_99" id="Footnote_99"></a><a href="#FNanchor_99"><span class="label">[99]</span></a> Usein muinaisrunoissa, vieläpä Kalevalassakin, ja vielä -useammin myöhemän ajan kansanrunoilijoilla, tavataan lyhyitä -pääkorollisia tavuita edempänäkin säkeessä; mutta sellaiset säkeet kuin -esim. "kukas sanan saatantahan?" tai "läksi jänis juoksemahan" -poikkeavat tavallisesta rytmistä ja ovat joka tapauksessa -säännöttömyyksinä pidettävät.</p></div> +<p><a name="Footnote_99" id="Footnote_99"></a><a href="#FNanchor_99"><span class="label">[99]</span></a> Usein muinaisrunoissa, vieläpä Kalevalassakin, ja vielä +useammin myöhemän ajan kansanrunoilijoilla, tavataan lyhyitä +pääkorollisia tavuita edempänäkin säkeessä; mutta sellaiset säkeet kuin +esim. "kukas sanan saatantahan?" tai "läksi jänis juoksemahan" +poikkeavat tavallisesta rytmistä ja ovat joka tapauksessa +säännöttömyyksinä pidettävät.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_100" id="Footnote_100"></a><a href="#FNanchor_100"><span class="label">[100]</span></a> Tämän kirjan alkuosassa en tahtonut käyttää -<i>havainto</i> sanaa välittömän aistillisen tiedon merkityksessä, -koska se oikeastaan osoittaa toista käsitettä. Mutta koska tämän sanan -käytäntö mainitussa merkityksessä sen jälkeen on vakaantunut, pidän -paraimpana kirjallisuudessa pysyttää tätä merkitystä.</p></div> +<p><a name="Footnote_100" id="Footnote_100"></a><a href="#FNanchor_100"><span class="label">[100]</span></a> Tämän kirjan alkuosassa en tahtonut käyttää +<i>havainto</i> sanaa välittömän aistillisen tiedon merkityksessä, +koska se oikeastaan osoittaa toista käsitettä. Mutta koska tämän sanan +käytäntö mainitussa merkityksessä sen jälkeen on vakaantunut, pidän +paraimpana kirjallisuudessa pysyttää tätä merkitystä.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_101" id="Footnote_101"></a><a href="#FNanchor_101"><span class="label">[101]</span></a> Katso: Herder, Stimmen der Völker in Liedern, "Vorrede +<p><a name="Footnote_101" id="Footnote_101"></a><a href="#FNanchor_101"><span class="label">[101]</span></a> Katso: Herder, Stimmen der Völker in Liedern, "Vorrede der Volkslieder".</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_102" id="Footnote_102"></a><a href="#FNanchor_102"><span class="label">[102]</span></a> Niitä näytelmiä, joita tavataan sivistyskansojen +<p><a name="Footnote_102" id="Footnote_102"></a><a href="#FNanchor_102"><span class="label">[102]</span></a> Niitä näytelmiä, joita tavataan sivistyskansojen vanhimpina aikoina, niinkuin draamallisen taiteen alkeita -kreikkalaisilla tai nytkin vielä monella luonnonkansalla, esim. +kreikkalaisilla tai nytkin vielä monella luonnonkansalla, esim. voguuleilla (k. Ahlqvist, Unter Wogulen und Ostjaken, sivv. 124-127), -ei sovi pitää varsinaisina draamoina, vaikka niissä kyllä saattaa +ei sovi pitää varsinaisina draamoina, vaikka niissä kyllä saattaa ilmaantua vilkasta ja tarkkaa huomiota osoittavaa olojen kuvailemista.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19567,14 +19530,14 @@ ilmaantua vilkasta ja tarkkaa huomiota osoittavaa olojen kuvailemista.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_104" id="Footnote_104"></a><a href="#FNanchor_104"><span class="label">[104]</span></a> Miten Kalevalassa sivutoiminnat ja välikertomukset ovat -yhteydessä päätapausten kanssa, on J. Krohn osoittanut kirjallisuuden- +<p><a name="Footnote_104" id="Footnote_104"></a><a href="#FNanchor_104"><span class="label">[104]</span></a> Miten Kalevalassa sivutoiminnat ja välikertomukset ovat +yhteydessä päätapausten kanssa, on J. Krohn osoittanut kirjallisuuden- historiassansa.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_105" id="Footnote_105"></a><a href="#FNanchor_105"><span class="label">[105]</span></a> Krohnin kirj. hist. sanotaan alun olevan Kalevalassa -suhteellisesti pitemmän kuin Homeron runoelmissa.</p></div> +suhteellisesti pitemmän kuin Homeron runoelmissa.</p></div> <div class="footnote"> @@ -19601,10 +19564,10 @@ suhteellisesti pitemmän kuin Homeron runoelmissa.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_111" id="Footnote_111"></a><a href="#FNanchor_111"><span class="label">[111]</span></a> Vrt. Gustav Freytag, Die Technik des Dramas {3:s -painos), sivv. 100-120 sekä 164-166 ja 167-181, jota esitystä -seuraavassa yleensä olen noudattanut. Mainittakoon vaan, että Freytagin -"tragisches Moment" olen nimittänyt <i>käänteeksi</i> ja ainoastaan -<i>alenevaksi toiminnaksi</i>, mitä Freytag osoittaa sanalla "Umkehr" +painos), sivv. 100-120 sekä 164-166 ja 167-181, jota esitystä +seuraavassa yleensä olen noudattanut. Mainittakoon vaan, että Freytagin +"tragisches Moment" olen nimittänyt <i>käänteeksi</i> ja ainoastaan +<i>alenevaksi toiminnaksi</i>, mitä Freytag osoittaa sanalla "Umkehr" (= "fallende Handlung").</p></div> <div class="footnote"> @@ -19619,388 +19582,13 @@ pukki, ja <i>oodee</i>, laulu.</p></div> <div class="footnote"> <p><a name="Footnote_114" id="Footnote_114"></a><a href="#FNanchor_114"><span class="label">[114]</span></a> Kreikaksi <i>koomoodia</i>, sanoista <i>koomee</i>, -kylä, ja <i>oodee</i>, laulu.</p></div> +kylä, ja <i>oodee</i>, laulu.</p></div> <div class="footnote"> -<p><a name="Footnote_115" id="Footnote_115"></a><a href="#FNanchor_115"><span class="label">[115]</span></a> Meillä mainittu teos "Vasantasenan" nimellä on tunnettu +<p><a name="Footnote_115" id="Footnote_115"></a><a href="#FNanchor_115"><span class="label">[115]</span></a> Meillä mainittu teos "Vasantasenan" nimellä on tunnettu Pohlin saksalaisesta mukaelmasta, jonka Irene Mendelin on suomentanut.</p></div> - - - - - - - - - -<pre> - - - - - -End of Project Gutenberg's Runous ja runouden muodot, by B. F. Godenhjelm - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOUS JA RUNOUDEN MUODOT *** - -***** This file should be named 44042-h.htm or 44042-h.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/4/0/4/44042/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - - - -</pre> - +<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 44042 ***</div> </body> </html> |