diff options
Diffstat (limited to '43890-8.txt')
| -rw-r--r-- | 43890-8.txt | 11220 |
1 files changed, 0 insertions, 11220 deletions
diff --git a/43890-8.txt b/43890-8.txt deleted file mode 100644 index c4ebfe1..0000000 --- a/43890-8.txt +++ /dev/null @@ -1,11220 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Erämaan nuijamiehet, by Santeri Ivalo - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Erämaan nuijamiehet - Historiallinen romaani - -Author: Santeri Ivalo - -Release Date: October 5, 2013 [EBook #43890] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN NUIJAMIEHET *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -ERÄMAAN NUIJAMIEHET - -Historiallinen romaani - - -Kirj. - -SANTERI IVALO - - - -WSOY, Porvoo, 1922. - - - - - - -SISÄLLYS: - - I. Isän kirje pojalleen. - II. Veljesten kohtaus. - III. Erämaan miehet. - IV. Pohjanmaan viestit. - V. Ison riistan pyyntiin. - VI. Vanha ylimys. - VII. Kuolevan rouvan talossa. - VIII. Ensi taistelu. - IX. Kun selkäranka katkesi. - X. Pitkät hiihdot. - XI. Eristetyssä linnassa. - XII. Metsäkylässä. - XIII. Pakosaunaan. - XIV. Taistelu Leskisen talossa. - XV. Putkilahden pidot. - XVI. Keskeytetty saarna. - XVII. Hullulle retkelle. - XVIII. Klaus Flemingin sotaleirissä. - XIX. Sydänmaalle. - XX. Kaksi hakumiestä. - XXI. Pojan kirje isälleen. - - - - -I. - -ISÄN KIRJE POJALLEEN. - - -Matalassa mutta viihtyisässä tuvassaan Turun Aningaisten -kaupunginosassa istui eräänä syyskuun päivänä 1596 sotavanhus ja -entinen Turunlinnan alivouti Martti Pietarinpoika Silta kirjoitustyöhön -vaipuneena. Hän kirjoitti kirjettä pojalleen, joka palveli -ratsumestarina kaukana Savon uudessa linnassa, minne hän tiesi airuen -Turusta seuraavana aamuna lähtevän. Sellaisen kirjeen tekohan oli -hänelle, vanhalle kirjamiehelle, oikeastaan vain hetken asia, mutta -Martti oli tätä kirjettä kirjoitellut monta tuntia. Hän oli näet sen -varrella sotkeutunut pieneen, visaiseen juttuun, joka pakotti hänet -alituisesti pysähtymään ja kaivelemaan muistinsa vanhoja komeroita. Hän -sysäsi paperille rivin ja kaksi, mutta vaipui taas miettimään, sukien -hanhensulalla hopealta välkähtävää, harvahaivenista tukkaansa. - -Tuo poika, Juhana -- kuningasvainajan kaimaksi ristitty, Martin -esikoinen, -- oli näet viime kirjeessään ohimennen kertonut, että -heillä siellä Olavin linnassa oli vankina muuan erämaan talonpoika, -jonka puheista oli käynyt selville, että mies oli peräisin samasta, -Sysikorven Karmalassa kasvaneesta juuresta, josta oli Martin oma -sukukin, ja poika oli isältään kysynyt, mihin suvun haaroista tämä, -Rautalammen erämaille Savosta päin myöhemmin muuttanut perhe mahtoi -kuulua. Saattoikohan tuo vanki, Erkki Pentinpoika nimeltään, olla -heille läheistäkin sukua? Hänen isänisänsä oli muiden savolaisten -mukana aikoinaan siirtynyt -- Erkki ei muistanut tarkemmin mistä -- -sinne pohjoisille sydänmaille, jonne nyt oli kasvanut laajahko -erämaanpitäjä, ja tuossa suvussa kuuluu kulkevan tarina, että se -alkujaan oli Karmalasta peräisin. Jos Erkin puheet sukulaisuudestaan -pitävät paikkansa, aikoi Juhana, niin oli hän isälleen kirjoittanut, -koettaa vapauttaa tuon laatuisan miehen linnan pakkotöistä, joihin hän -oli pari, kolme vuotta sitten joutunut osallisuutensa vuoksi johonkin -erämailla sattuneeseen verokahakkaan. - -Tähän sukujuttuun oli nyt Martti-vanhus kiintynyt ja hän koetti sitä -selvitellä vanhojen muistojensa ja niiden vähien kirjallisten -sukutietojen avulla, joita hän aikoinaan oli perinyt isältään, Turun -viimeiseltä arkkiteiniltä, ja joita hän myöhemmin itse oli Sysikorvessa -käydessään täydentänyt. Hän oli luullut tuntevansa sukupuunsa, olipa -joskus ylpeillytkin siitä, mutta sangen mutkikkaaksi se nyt kuitenkin -osoittautui. Se runko, joka parisataa vuotta sitten oli Mustanahon -rinteellä lähtenyt vesomaan »Karmalan ukosta», latvahämäläisten -kuulusta noidasta ja eräpäälliköstä, se oli tällävälin jo levinnyt niin -monihaaraiseksi, oli viskellyt vesoja niin monille tahoille, että eri -oksain lukuisia haaraantumisia oli Martin vajavaisilla apuneuvoilla -miltei mahdoton eritellä ja hallita... Tuo Erkki Pentinpoika saattoi -polveutua Karmalan joko vanhemmista tai nuoremmista oksista, saattoi -yhtä hyvin olla perin etäinen heimolainen kuin jonkun oman orpanan -poika tai pojanpoika. - -Hänen isänisänsä muutti siis erämaille Savosta, -- sieltähän niitä -erämiehiä vuosisatain varrella on tullut paljo hämäläisten vanhoille -kalavesille ja kaskimaille, -- otapas niistä selko! Mutta katsotaan! -Yksi vanhan Karmalan pojanpojista, Pentti-niminen, joka sotilaana paljo -maailmaa kulki ja oli mukana Viipurin pamauksessakin, hän joutui sitten -puolustamaan Savon uutta linnaa ryssiä vastaan ja jäi sinne, -- -akoittui ja asettui Savonmaahan vanhuuttaan elämään, -- tämän muinaisen -Pentin pesäkuntaa saattaa Vanki-Erkki hyvinkin olla. Mutta se on vallan -epävarmaa, hän voi yhtä hyvin olla toista, nuorempaa haaraa. Eräs -Vahvajärven erämaille asettuneen Karmalan oksan pojista, siis myöhempää -polvea, nai Olavin linnan päällikön, Kylliäisen, tyttären, ja otti -tämän kotitalon Suur-Savossa viljelläkseen. Molemmat suvut ovat -nähtävästi olleet liikkuvaa, seikkailevaa väkeä, -- hyvin on niistä -sirpaleita voinut eksyä erämaillekin, missä lopulta ovat tapelleet -verovoutien kanssa, eivätkä ne ole kumpikaan kovin läheisiä sukulaisia. - -Martti-vanhus heitti kynän pöydälle, näihin tutkimuksiinsa jo hiukan -tuskastuneena. Olavin linnan vanki tietää sukunsa juontuvan Karmalasta, --- hän voi siis olla sieltä paljo myöhemmin lähtenyttä haaraa. Olihan -esimerkiksi Martin omalla isoisällä, Juuritaipaleen Manu-isännällä, -kymmenkunta poikaa, joista yksi, Sillan Pietari, Martin isä, joutui -Kurki-piispan ottopoikana Turkuun lukutielle, mutta toisia veljeksiä -lähti maailmalle, tiettävästi joku Savoonkin päin. Ne joutuivat näet -siellä Sysikorven syrjäkulmalla Juhana-herttuan aikoina ruunun -vihoihin, kun olivat erämailla tapelleet, ja saivat paeta mikä -minnekin. Ehkä on joku näitä poikia tai pojanpoikia sitten kulkeutunut -Savon kautta erämaille, jossa he lopultakin ovat ruvenneet hämäläisten -kanssa sovinnossa elämään ja yhdessä vouteja vastustamaan. Maltapas: -nämä pojat olivat siis setiäni ja Vanki-Erkki voisi niin ollen todella -olla oman serkkuni poika. Mutta noiden veljesten nimethän olen itse -aikoinaan kirjoittanut Agrikolan testamentin kanteen... - -Työhönsä innostunut kirjoitusmies hypähti istuimeltaan, sukelsi -vieressä olevaan suureen arkkuun ja läimäytti sieltä auki -paksukantisen, vaskisäpeillä vannehditun kirjan. Lehteili sitä -hellävaroen, jatkaen mietelmiään: - --- Kas niin! Aivan oikein! Yksi nuorempia setiäni oli Pentti-niminen, --- Erkki Pentinpoika, totta tosiaan, niinhän se olikin! Mene tiedä, -vaikka lie serkkuni poika, Juhanan oma pienserkku, se pakkotöissä -ahertava erämaanmies, joka pari vuotta sitten on joutunut Olavin -linnaan, tarmokkaan Götrik Fincken tyrmään. - -Kiireesti tempaisi Martti taas kynänsä ja rupesi tätä oletustaan -pojalleen selittämään. Kotvasen tuota juttua kehiteltyään hän kuitenkin -jatkoi: - -»Varmaanhan en tiedä, onko Erkkisi näin läheinen sukulainen. Mutta -olipa hän orpanasi taikka kuinka etäinen heimolainen hyvänsä, vapauta -sinä vain mies tyrmästä, jos voit, ja laske hänet kotiinsa raatamaan. -Verovoudit eivät ole enkeleitä, ja johan tuo miesraukka on kolmatta -vuotta pakkotöissä rikostaan sovittanut. Talot tarvitsevat nyt kylläkin -kotiin miehensä, joita liiankin paljo on sotaväkeen viety, -- raskas on -rahvaalle tämä aika...» - -Martti jäi taas sulka kädessään kotvaksi istumaan, miettien niitä -seikkoja, joihin hänen viime sanansa viittasivat. Ja nämä vakavat -muistot suuntasivat hänen ajatuksensa vähitellen sukututkimuksista -aivan toisiin asioihin. Ulkoa, talon edustaiselta mäkiaukealta, kuuluva -rähinä oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Pienestä ikkunastaan hän näki -sotamiesparven, jotakin ryysyistä jalkaväkeä, meluten marssivan -soramäen yli pohjoista maantietä kohden. Näkyi olevan ryhmäkunta tuota -villiä, ulkomaalaista palkkaväkeä, jonka kenttäelämä oli raaistanut ja -jolta, jäätyään sovittua palkkaa vaille, kaikki kuri oli höltynyt. -Kaupungissa remutessaan on tuokin parvi tietysti nyt myönyt asepukunsa -ja aseensa -- siitä ryöstösaaliistaan puhumattakaan, jota nuo Viron -sodista palanneet joukot alkujaan toivat mukanaan --, nyt kai se on -matkalla suomalaiselta maalaisrahvaalta ryöstämään niitä -palkkasaataviaan, joita ei ruunu kykene sille säännöllisesti maksamaan. -Eipä epäilystä, tämäkin ryysyjoukko on varmasti matkalla -»linnaleiriin», s.o. talonpoikain luona itsensä elättämään, eikä se -kysy, kuka on velvollinen sille jotakin maksamaan, kuka ei. Se ottaa -sieltä, missä ruokaa tai vaatetta on, kansa saa tyytyä ja -- maksaa! - -Meluava ja kiroileva joukko, jota katupojat oppivaisina loitompaa -seurasivat, hupeni Multavierun taa ja Martti painautui taas -papereihinsa. Ja nyt hyppeli hanhensulka keveästi karkeaa paperinpintaa -vastaan, sillä ukko kirjoitti taas innostuneena: - -»Vankinne on luultavasti yksi niitä satoja Suomen talonpoikia, jotka -ovat joutuneet epätoivoon ja menettäneet malttinsa sen rajattoman -rasituksen ja raatelun kautta, jota sotaväen pakkoruokinta ja sen -elostelu rahvaan taloissa tälle tuottaa. Se on kaikki vielä tuon -pitkällisen, viheliäisen Viron sodan perintöä, johon kuningas-vainaja -takertui ja jossa mekin, sinä ja minä, vuosikausia olimme mukana. -Siellähän suomalainenkin sotaväki lopulta ja pakosta tottui ryöstämään -elantonsa, -- se tekee nyt samat temput omassakin maassaan, sillä tuo -linnaleirin nimellä kulkeva majoitus-veroitus ei ole muuta kuin -tunnotonta ryöstämistä. Jumala armahtakoon sitä kansaraukkaa ja -niitäkin sotureita, joiden on pakko tuollaiseen elatukseen turvautua. -Muistakaa tekin siellä kansan kärsimyksiä, sen keskuudessa -liikkuessanne, kunnes mahtava marskinne kerrankin laskee tuon kansan -painajaisena olevan sotaväkensä hajalleen...» - -Tuosta Suomessa isännyyttä pitävän marski Klaus Flemingin -»mahtavuudesta» oli vanhus vielä lisäämäisillään muutamia kirpeitä -sanoja, mutta hän hillitsi kynänsä ja nielaisi särmikkäät mietteensä. -Niitä on varovaisinta olla paperille panematta, varsinkin hänen... -Klaus Fleming oli näet ollut karsas häntä, Marttia, kohtaan heidän -nuoruudestaan asti, jolloin sattuma oli viskannut köyhän, orvon teinin -ylhäisen, rajun ja raa'an aatelispojan tuttavuuteen, -- Kuitian herra -oli pitkämuistoinen ja pitkävihainen. - -Hanhensulkaa heilutteleva vanhus hymähti. Hänelle muistui yht'äkkiä -mieleen, miten nuori, ylpeä ylimys kerran Innamaan pidoissa oli -raivonnut huomatessaan, että häneltä oli hänen iltahempukkansa, kaunis -Kaarina, siepattu pois, -- marski sen kyllä vielä vanhanakin muistaa ja -epäilee, että siinä pelissä olivat hänenkin, Martin, sormet mukana... -Kirjavat ovat olleet senjälkeiset kohtalot niin kauniille Kaarinalle, -joka herttuallisen lempijänsä hylkäämänä jo on toisen aviomiehen leski, -kuin Klaus-herrallekin, josta on paisunut kuninkaan sijainen Suomessa, --- mutta tuota silloista nöyryytystään ei Kuitian herra unohda... - -Tuvassa vallitseva hiljaisuus ja syyspäivän harmaja tuntu vaivutti -Martti-vanhuksen taas näihin uusiin mietteisiin. - -Harvoin oli hän noiden nuoruusvuosien jälkeen joutunut marskin -kosketuksiin, joita hän olikin väistänyt. Juhana-herttuan ja sittemmin -kuninkaan hallitusaikana ja hänen jatkuvaa suopeuttaan nauttien oli -Martti elänyt Turun linnassa, jossa hänellä oli ollut erilaisia toimia, -ja hyvin hän olikin siellä menestynyt, ylennyt asteissa, jopa lopulta -linnan alivoudiksi. Sittemmin, kun kaikki Suomen sotaväki tarkoin -tarvittiin Virossa käytyyn pitkään sotaan, oli hänkin taas tarttunut -miekkaan ja turkulaisen neljänneslipullisen päällikkönä, johon hänen -Juhana-poikansakin oli kuulunut, ottanut osaa moniin vaivaloisiin -sotaretkiin. Narvan taistelussa sai hän vihdoin vaikean haavan -lonkkaansa ja palasi silloin raajarikkona, jalkarampana Turkuun, -perheensä luo, astuen taas entiseen alivoudin virkaansa. Mutta kun -Juhana-kuningas kuoli ja Klaus Fleming tuli kaikkivaltiaaksi Suomessa, -silloin oli Martin tähti laskenut -- hän oli menettänyt virkansa. Oli -muka jo liian vanha ja raihnainen... Martti oivalsi hyvin, että -kaikkivaltias marski ei tahtonut pitää nuoruudentuttavaansa -läheisyydessään ja että Klaus Fleming ikämiehenä vielä oli valmis tällä -tavoin maksamaan neljänkymmenen vuoden takaisia kalavelkoja. Mutta -ymmärtäen eropassinsa syyt ei Martti kysellytkään enempää, vaan -muutti Turun linnasta perheineen siihen pieneen taloon Aurajoen -pohjoispuolelle, minkä hänen vastoinkäymisissäkin uljas vaimonsa oli -saanut vanhemmiltaan periä. - --- Paljastaisit kyllä kyntesi pidemmällekin, karhu, jos siihen vain -aihetta saisit, mutisi mietteihinsä vaipunut vanhus itsekseen. Hänen -mielessään asui katkera kauna tuota ylen ylhäistä ja sittenkin -matalamielistä ylimystä kohtaan, mutta hän kätki sen kiukun visusti -sydämensä salaisimpaan soppeen. - -Tässä pienessä talopahasessaan, valtavan kaalimaan keskellä, eleli -Martti nyt vieläkin topakan Kerttunsa kanssa, joka yrttitarhaa -viljellen ja taloutta tarkasti hoitaen piti pienen perheen pystyssä. -Lapsia heillä ei enää ollutkaan kotosalla. Heidän molemmat poikansa -olivat jo kasvaneet miehiksi ja niistä oli vanhempi, joka noina -sotaisina vuosina jo varhain tempautui sotilasalalle, ylennyt -ratsumestariksi. Hän oli saanut tulikasteensa isänsä mukana Viron -sodassa, jäänyt sinne vielä isänsä jälkeenkin palvelemaan Antti Boijen -lipullisessa, seurannut sitten esimiestään Ruotsiin, kuningas -Sigismundin kruunajaisiin, jonne Klaus Fleming kuljetti mukanaan -melkoisen suomalaisen joukon ikäänkuin takuumiehikseen, ja nyt oli hän -vihdoin joutunut sen ratsuväkiosaston päälliköksi, joka Antti Boijen ja -Aksel Kurjen osastoista oli lähetetty itärajalle äsken solmitun -Täyssinän rauhan loukkaamattomuutta valvomaan, kunnes raja lopullisesti -käytäisiin. - --- Se poika ihailee Klaus-herraa kuin mitäkin sankaria ... niin, -Fleminghän on kieltämättä voimakas ja miehevä, tehoo sotaisaan -nuorisoon, puheli vanhus itsekseen. -- Ravakka sotaherra, mutta en ole -koskaan hennonut Juhanalle oikein perusteellisesti enkä omasta -kokemuksestani selittää, mitä se mies muuten on ... itsekäs, kavala ja -vallanhimoinen. Pysyköön poika uskossaan, niin lie parempi hänen -itsensä vuoksi...! - -Juuri tälle vanhimmalle pojalleen Martti Pietarinpoika nyt kirjettä -kirjoitti. Se ei ollut vielä aivan valmis, mutta hän aikoikin sen -lopettaa vasta sitten, kun hänen nuorempi poikansa Mikael -- -piispavainajan, Agrikolan, kaima -- oli tapansa mukaan illan suussa -käynyt vanhempainsa kodissa ja kertonut hänelle päivän uusimmat -kuulumiset, joita Martti vielä tahtoi tuoreiltaan kirjeeseen lisätä. Se -oli pappi, tämä nuorempi poika, isoisänsä ammatin jatkaja ja niinkuin -tämä aikoinaan tuomiokirkon pappeja, piispa Sorolaisen oppilas ja -apulainen. Hän asuikin siellä piispan pappilassa, mutta kävi sentään -joka päivä Aningaisissa vanhuksiaan tapaamassa. - -Tuokion kuluttua rupesi jo pihalta kuulumaankin tuttuja, iloisia ääniä. -Siellä kuului Kerttu-äiti, palaten markkinoilta, kaaliksiaan myömästä, -rattoisasti rupattelevan Mikko-pojan kanssa, joka siis jo oli saapunut -iltapäiväkäynnilleen. Ja olihan siellä vielä kolmaskin tarinoimassa, -Mikon pappistoveri ja hyvä ystävä Eero Markonpoika, joka häntä usein, -kirkon asioista innokkaasti keskustellen, saatteli Aningaisiin asti. - -Jo kuuluivat rupattajat astuvan tupaan ja nuori, sileäksi ajettu, -vilkaseleinen pappi tuli vanhusta ikkunapöydän ääreen tervehtimään. - --- Terveisiä markkinoilta, isä, sieltä me jo äidinkin kotiin toimme, -virkkoi hintelämpi tupaan tulleista nuorukaisista. -- Kaalit on menneet -hyvin kaupaksi! - --- Hyvä on, poikani, mutta kerroppas nyt päivän kuulumiset, että saan -tähän pistää Olavinlinnaa varten tuoreita uutisia. - --- Vai Juhanalle kirjettä kirjoitat. Niin, nämä Maarian markkinat ovat -tänä vuonna tavallista suuremmat, maalaisia on paljo kaupungissa. -Kerrotaanpa itsensä marskinkin saapuvan nyt Turkuun tiloiltaan -Uudeltamaalta, missä hän kiireellä on rakennuttanut itselleen yhä uusia -sotalaivoja. Monet markkinamiehet kuuluvat aikovan taas pyrkiä hänen -puheilleen, -- valituksille, tietysti. - --- Vai sotalaivoja, matki ukko, Mikon toveriakin, reipasta, tanakkaa -miestä, tervehdittyään. -- Mutta lieneehän toki vielä rauha maassa? - --- Rauha on vielä, mutta kuinka kauan, sitä et osaa sinä, isä, -kirjeessäsi Juhanalle taata. -- Nuoret papit olivat istahtaneet ukon -ääreen arkun kannelle ja eräänlainen alakuloisuuden ilme näytti, ehkäpä -jälkimuistona heidän äskeisestä keskustelustaan, varjostavan molempain -nuorekkaita kasvoja. -- Kuohuntaa kuuluu joka taholta, paukahtaakin voi -minä hetkenä tahansa. - --- Mitä kuohuntaa se nyt taas on? kysyi Martti, jonka vanhat sotaveret -vilkastuivat. - --- Sitä vanhaa vain. Puolasta tulee kuningas Sigismundilta ehtimiseen -tänne määräyksiä, ja toisia, vastakkaisia, tulee Ruotsista, -Kaarlo-herttualta. Joka asiassa yhä isketään ristiin. Kaarlo-herttuan -lähetystölle, jonka oli tarkoitus saada täällä kiinteämpi järjestys -toimeen, antaa marski palttua. Hän julistaa noudatettaviksi Puolan -käskyt, jotka hän on sieltä itse hankkinut, ja hallitsee täällä siten -kuin itsevaltias. Sotaväkeä, jota pitäisi kansan kurjuuden vuoksi -vähentää, hän yhä lisää, hän varustautuu kuin sotaan, vaikka ryssän -kanssa juuri on rauha tehty, rakentaa laivoja ja korjaa linnoja, -- ja -Ruotsissa tekee herttua samoin. Tietysti siitä kerran paukahtaa! - --- Omain miesten kesken, huoahti Marttikin nyt hiukan raskaasti. - -Silloin yhtyi Eero-pappikin puheeseen. - --- Ja kansa on tyytymätön. Markkinoille saapuneet talonpojat valittavat -yhteen ääneen hätäänsä, sanovat nääntyvänsä sotilasrasituksen alle, -mutta heidän valituksistaan ei täällä välitetä eikä heitä lasketa -Ruotsistakaan apua hakemaan. Taaskin ovat marskin huovit vanginneet -talonpoikia, jotka ovat yrittäneet purjehtia herttuan puheille. -Pohjanmaalla ovat muutamat jo ajaneet mäkeen lisäveroja vaativat -ryttärit, heillä kun siellä on herttuan vapauskirja. Mutta huovit -repivät, palaten suuremmalla joukolla, ne talonpoikain turvakirjat -kappaleiksi, ja kiskovat moninkertaisen veron. Näkeehän sen, mitä siitä -kehittyy! - --- Niinpä niin, huonot ovat ne oireet, myönsi ukko. -- Olipa tavallaan -onni, että Juhana joutui sinne kauas itärajalle näiltä juonien ja -myllerrysten mailta. - -Tuokion istuivat miehet ääneti, katsellen kuinka Kerttu-emäntä -eteisessä juotti ympärilleen tungeksivia vuohia. Mutta Eero-pappi -virkkoi sitten taas äskeistä vakavampana ja miltei kumealla äänellä: - --- Eikä tuokaan vielä pahinta ole. Eihän anneta uskonnonkaan, Lutherin -puhdistetun opin, rauhassa kansaan vaikuttaa. Juonia punotaan, -paavillisten oppien ja menojen palauttamiseksi tehdään täällä työtä -salaa ja julkisesti, lakkaamatta... - --- Joutaako Klaus-herra siihenkin puuttumaan? ihmetteli isä. - --- Vähemmin kai itse, selitti Mikko, -- mutta hänen luvallaan ja -toimestaan täällä taas puuhataan kirkkoihin helyjä ja koristeita -takaisin ja jumalanpalvelukseen roomalaisia menoja, -- hän tahtoo -tietysti siinäkin olla katooliselle kuninkaalle mieliksi. Kansaa -vedetään harhaan... - --- Järjestelmällisesti, piispasta ja konsistoriosta välittämättä, -kuohahti Eero, pystyyn kimmahtaen. Hän näkyi vielä tulisemmin kuin -Mikko kiivailevan puhdistetun opin puolesta ja inhoavan vehkeitä sitä -vastaan. -- Ruotsissa on nyt, senjälkeen kuin Sigismund sieltä lähti, -paavin kätyrit pantu lujille, mutta täällä Suomessa ne saavat marskin -turvin sitä vapaammin temmeltää. Tuokin saksalainen tohtori Samuel, -joka tänne kesällä tuli, pitää joka päivä kokouksia tuvissa ja kujilla, -saarnaten paavillista hapatustaan, aivan piispan kielloista vähintäkään -välittämättä. Ja kun oppimaton kansa vielä vanhoilta muistoiltaan on -mieltynyt noihin koristeellisiin menoihin, jotka puhdistettu oppi -tuomitsee perkeleen keksinnöiksi, niin ei Samuelilta eikä hänen -apureiltaan sen pahempi puutu kuulijoita eikä kannattajia... Tästäkin -on tuleva ankara taistelu! - -Nuori mies puhui lämpimissään, hän oli käynyt kasvoiltaan aivan -punaiseksi hiusmartoa myöten. Tämä uskonnollinen kysymys aiheutti näet -Turussa näihin aikoihin ehkä vielä enemmän mielten kiihkoa kuin ajan -valtiolliset ristiriidat. Pari vuotta sitten, pidetty Upsalan kokous, -johon Suomenkin papit olivat miehissä yhtyneet, oli jyrkästi ja -intomielisesti julistanut Lutherin opin ainoaksi maassa sallittavaksi, -ainoaksi autuaaksitekeväksi, ja kansa olisi nyt hyvällä tai pahalla -ollut saatava siihen suostumaan. Osa papistosta, varsinkin nuoremmasta, -olikin aivan tulistunutta tähän tehtävään ja siksi sitä niin -äärimmilleen ärsytti kaikki se vehkeily paavillisen opin puolesta, jota -Klaus Fleming suosi ja kannusti. Tämä uskonnollinen kiivailu ja mielten -kuumennus kärjisti osaltaan myös niitä ajan valtiollisiakin -vastakohtia, jotka ilmankin jo olivat tarpeeksi kärjekkäät. - -Tuota uskonkiihkoa ei Martti kuitenkaan puolestaan oikein ymmärtänyt, -hänestä oli melkein yhdentekevää, oliko kirkoissa kuvia tai messuja -enemmän vai vähemmän, eikä hän oikein hyväksynytkään nuorukaisten uhmaa -tässä asiassa. Siksi hän virkkoi: - --- Ehkä sentään vähän liioittelette, pojat, eiköhän vanha ystäväni -Ericus-piispa rauhallisuudellaan ja maltillaan ohjanne näitä asioita -oikealle tolalle. - --- Piispa ei ole tarpeeksi kova, rupesi tuliverinen Eero edelleen -kiivailemaan. Mutta Mikko, joka tiesi, miten suuresti hänen isänsä -ihaili tuota paljo kokenutta kirkonpäämiestä, käänsi puheen toisaalle, -virkkaen: - --- Suokoon Jumala, että olisit oikeassa, isä. Mutta meidän on taas pian -lähdettävä. -- Ja pyörähtäen Kerttu-äidin puoleen, joka nyt lieden -ääressä hääräsi patojen kimpussa, puhui hän: -- Saammeko, äiti, pian -lupaamasi hunajaleivoksen? - --- Olen sen juuri lämmittänyt, maistakaa, jutteli äiti töittensä -keskeltä. -- Mutta mihin teillä on kiire, pojat, lämmittäisin teille -vähän oluttakin. - --- Piispalaan on meidän jouduttava takaisin, luulen, että vanha Ericus -vielä tänään tahtoo jotakin toimia... - -Nuoret papit rupesivat hyvästelemään. Mutta Martti kapusi samassa -pöytään nojaten pystyyn kirjoitustensa äärestä, otti kainalosauvansa, -jotka olivat siinä vieressä nojallaan, ja virkkoi: - --- Odottakaa, pojat, tulen mukaanne tavalliselle iltapäiväkävelylleni, -lopetan kirjeeni sitten palattuani. - -Hänellä oli toinen jalka aivan kankea ja kuivettunut tuon Narvan -puolustuksessa saamansa vamman johdosta, eikä hän ilman sauvoja päässyt -liikkumaan. Mutta niillä hän liikkuikin liukkaasti ja oli muutenkin -vielä ketterä, virkeä äijä, -- kyllä hän olisi mainiosti vielä linnan -toimissakin kelvannut, ellei häneen olisi osunut mahtajan epäsuosio. - -Oli lämmin, kuulakka syyskuun päivä. Joen puoleisella rinteellä, -entisillä »piispan pelloilla», korjasivat turkulaiset vielä -kaalisatojaan ja alempaa rannalta, missä verkkoja oli kuivamassa, -tuoksahti kalantotkujen tunkeaa lemua. Mutta joen etelärinteeltä, -venhevalkamista ja aittalaitureilta, kuului markkinain melua. Sinne -olivat saaristolaiset tuoneet silakoitaan, vakkasuomalaiset -puuastioitaan ja Pohjanmaan rantalaiset lohta ja riistaa, ja Turun -porvarit, miehet ja naiset, hieroivat siellä näiden kanssa yhä -illansuussa kauppoja. Taaempana törrötti synkännäköisiä raunioita ja -alastomia savupiippuja. Täällä Turun hienoimmassa ja vauraimmassa -kaupunginosassa oli näet äsken riehunut tulipalo, eikä palaneiden -talojen tilalle oltu vielä ehditty rakentaa uusia. Mutta alempana, -vanhaa kivisiltaa vastapäätä, oli tori kivipuoteineen ja -raatihuoneineen vielä melkein entisessä, keskiaikaisessa asussaan, ja -siellä oli nytkin markkinain keskus. Väkeä tulvi kirjavanaan -rihkamamyymäläin edustalla, maalaiset tarjoilivat siellä -nahkakiihtelyksiään ja villakankaitaan ja kaikenmoiset kirjavahelyiset -tempuntekijät huutelivat väkijoukossa kääntääkseen yleisön huomion -puoleensa. Siellä torinlaidassa helisteli mustalaisjoukkokin -vaskitiukujaan ja sen vieressä kuului joku saarnamies kiihtyneellä -äänellä julistavan kovakorvaisille markkinamiehille maailman turmelusta -ja iankaikkista kadotusta. - -Tätä kirjavaa vilinää katselivat Martti ja molemmat nuoret papit -hetkisen sillalta, jonne olivat tungoksen takia pysähtyneet. Mutta -samassa tempautui heidän huomionsa toisaalle, joensuuhun päin. -Linnantieltä rupesi näet kuulumaan rummutusta ja lähenevän ratsujoukon -kaviontöminää, ja tuokion kuluttua he näkivätkin isonlaisen -ratsuväkiosaston hölkkäävän rantatietä linnasta kaupunkiin päin. - --- Sieltähän taitaa itse mahtava marski ajaa, virkahti Eero Markonpoika -terävästi. - --- Niin näkyy, hän on siis todella saapunut Siuntiosta, vastasi Mikko. --- Tuollahan hänen laivastonsa tottatosiaan kelluukin linnan selällä. - --- Ilmankos mestari Samuel päivällä olikin niin erityisessä touhussa, -jotakin kai hän valmisteli suojeluspyhimystään varten, puheli Eero -katkeralla äänellä. - -Martti vanhus katseli ääneti saapuvaa komeutta, poikain keskusteluun -puuttumatta. Näin ajaa siis Klaus Fleming siinä kuin kuningas hovinsa -ja sotaväkensä keskellä, eikä ole vähäinen tuo sotalaivastokaan, jolla -hän on tänne saapunut. Ehkeivät liioittele ne, jotka väittävät marskin -valmistautuvan purjehtimaan meren yli Ruotsiin, kukistaakseen siellä -katkerimman vastustajansa, kuninkaan sedän. Hänen varustuksensa -tähtäävät pitkälle, ja väsymättä hän aina vain riuhtoo ja häärää. - --- Sillä miehellä on tosiaan suuret tuumat, virkkoi hän ääneensä -ajatuksiaan jatkaen. - --- Suuret, säesti Eero vilkkaasti. -- Se mies tietää mitä tahtoo, ja se -tahto on kova. Puolassa olevan kuninkaan asiata hän täällä ajaa -tarmolla, toimien aina hänen nimessään, mutta tosiasiassa hän sittenkin -kokoo ohjakset omaan kouraansa ja tekee täällä Suomessa mitä itse -haluaa, halliten tätä maata jo omaan lukuunsa. Eikä kukaan -uskalla täällä häntä enää vastustaa, kävipä hänen ikeensä kuinka -sietämättömäksi tahansa ja hänen tekonsa kuinka laittomiksi hyvänsä. -Jos ken yrittää, sille käy hullusti, niinkuin äsken Kankaisten uljaalle -Kaarlo-herralle, -- marskin oveluus ja raskas nyrkki musertaa hänet, ja -ne, jotka tuota uskalikkoa yrittävät kannattamaan, ne lysähtävät -polvilleen... - --- Kuinka kävi sitten Kaarlo Hornille, kysäsi Martti. -- Hän kai -tietääkseni nyt oleskelee kotonaan Kankaisissa. - --- Niin oleskelee, ehätti Mikko selittämään, -- mutta hän on siellä -kuin kotiarestissa. Etkö muista, isä, kuinka Klaus-herra tuonaan -kiepautti asiat ... julisti Kaarlo-herran arvottomaksi neuvottelemaan -kuninkaan edustajain kanssa... - -Muistihan Martti tosiaan tuon sukkelan tapauksen. Kankaisten suvun -nykyinen päämies, kuuluisa sotapäällikkö ja sankari Kaarlo Horn oli -joku aika sitten saapunut Tukholmasta herttuan erikoislähetystössä -Turkuun varoittamaan Klaus-herraa hänen omavaltaisuuksistaan, ja hän -oli tässä tilaisuudessa käyttänyt verrattain voimakasta kieltä. Silloin -oli Klaus herra -- tosissaan tai tekeytyneenä -- hirmustunut, syyttänyt -Hornia kuninkaan loukkaamisesta ja käskenyt hänet neuvottelusta pois. -Ja kun kukaan läsnäolevista ei uskaltanut Kaarlo-herraa puolustaa, oli -hänen tosiaankin täytynyt vetäytyä syrjään hänelle uskotusta toimesta, --- likeltä piteli, ettei marski häntä vangituttanut. Tätä Kankaisten -rehtiä sukua oli Martti aina kunnioittanut; hän tiesi sen kauan olleen -Fleming-suvun ainoan arvovaltaisen kilpailijan Suomessa ja uumosi nyt, -että kun tämäkin suku siis näin oli nujerrettu, oli Klaus-herra -tietenkin paisunut yhä itsevaltaisemmaksi. - -Sillalla tungeksiva markkinaväki oli painautunut yhä ahtaammalle -tehdäkseen tilaa saapuvalle ratsujoukolle, ja isä ja poika katkaisivat -keskustelunsa, jääden siihen puristautuneina töllistelevän joukon -keskelle. Jo ajoi näet marski seurueineen hiljaista ravia sillalle, -tervehtien kuin ruhtinas päätään nyökyttäen katurahvasta. Martti -katseli häntä, väkijoukkoon painautuneena, eräänlaisella -uteliaisuudella, -- hän ei ollut moniin vuosiin välittänyt tulla näin -lähelle tuota ylhäistä nuoruudentuttavaansa. Sama sillä oli ryhti vielä -kuin ennen vanhaan: itsetietoinen, varma, karski. Ruumis oli tosin -patvinut, liikkeissä tuntui kankeutta, kypärähatun alta esiinpistävä -tukka loisti harmajalta ja harmaa oli ihon väri, harmaa karkea, -pörröttävä leukapartakin. Mutta siinä leuvassa oli vielä entinen, -luiseva voimansa, koko kasvot näyttivät entistäänkin kovemmilta, kuin -olisivat olleet visaan veistetyt, ja nuo pienet, terävät silmät, joita -nyt tuuheat kulmakarvat varjostivat, ilmaisivat herpautumatonta -valppautta, epäluuloa, mutta samalla ankaruutta. Suoraselkäisenä -ratsastavan marskin oikea käsi oli miekan kahvassa, vasen piteli -ohjaksia, ja sen ote oli luja ja varma. - --- Juureva mies, mies kypärästä kannuksiin asti, kuuli Martti jonkun -vieressään seisovan lausuvan, ja hänen täytyi myöntää se arvostelu -oikeaksi. -- Mutta armoton ja kylmä, lisäsi hän omissa mietteissään -- -jaloutta ei ole siinä miehuudessa! - -Marski ratsasti raatihuoneelle -- oli kai pormestarille ja raadille -jotakin muistutettavaa tai tiedoitettavaa. Hetken kuluttua sieltä -ilmestyivätkin raadin rummuttajat torille ja kaduille, pärryyttäen -rumpujaan ja julistaen markkinarahvaalle, että marski Klaus Fleming -kutsui ihmisiä koolle tuomiokapitulin saliin, missä ylhäinen herra -halusi rahvasta puhutella. - --- Mikä kansankokous se sellainen on kapitulin salissa, murahti Eero -Markonpoika heti julistajain kutsun kuultuaan. -- Nyt on taas joku -paavillinen juoni vireillä... - --- Tosiaankin, miksi kutsuu hän tuota oppimatonta rahvasta kapituliin, -jossa vain hengellisiä asioita käsitellään, säesti Mikkokin. - --- Tohtori Samuelin sormet ovat siinä pelissä mukana, ole varma siitä; -jotakin jalkakoukkua heitetään taas puhdistettua oppia ja papistoa -vastaan. - --- Siihen kokoukseen täytyy meidänkin mennä, Eero ... kaiketi piispakin -on siellä. - -He olivat pysähtyneet kuhisevalle torille, mistä nuorukaiset, uuden -levottomuuden lietsomina, heti rupesivat raivaamaan itselleen tietä -tuomiokirkolle päin. Isä koetti heitä hiukan pidätellä ja kiellellä: - --- Menettekö sinne marskin kokoukseen ... sekaannutte vain noihin -viritettyihin juoniin. Tiedättehän, minkälaista on mennä herrain kanssa -marjaan... - --- Mutta onhan velvollisuutemme valvoa kirkon parasta ja sen opin -puhtautta, vastasi Mikko, sukeltautuen jo väkijoukkoon. -- Hyvästi, -isä, tulen illalla vielä sinulle kokouksen menosta kertomaan. - -Martti jäi yksin sauvainsa varassa seisomaan ja lähti tuokion -kuluttua verkalleen ja varovasti painautumaan markkinaväen lomitse -päinvastaiseen suuntaan. Hän köpitti torilta kappaleen matkaa -Luostarinmäkeä kohden, siellä olevaan Kiltankellariin, jossa hänen pari -kertaa viikossa oli tapana tavata eräitä vanhoja aseveikkojaan, -sotavanhuksia, jotka sinne saapuivat oluthaarikan ääressä tarinoimaan. -Nämä kiltanretket olivat nykyjään vanhuksen ainoita huvin ja -virkistyksen keitaita, sen enempää hän ei juuri enää ulkosalla -liikkunut eikä elämältä vaihtelua vaatinut. - -Siellä kellarissa oli nytkin vanha pöytäkunta koossa, melkein kaikki -mikä mitenkin raajarikkoisia miehiä. He olivat sotavanhuksia, jotka -olivat vuosikymmeniä olleet mukana Juhana kolmannen pitkällisissä -sodissa, minne tuhansia Suomen miehiä oli jäänyt, mutta mistä nämä -äijät olivat, joskin siipirikkoina, henkensä pelastaneet ja nyt köyhän -eläkkeensä varassa elelivät pääasiallisesti edesmenneissä muistoissaan. - -Näitä sotamuistojaan he nytkin pohtivat kiltan hämärässä syvänteessä, -niiden valossa arvostellen nykyistä maailman menoa, joka heistä -tietysti oli entistä huonompaa. - --- Marski on taas Turussa laivastoineen ja sotaväkineen, saattepa -nähdä, että asiat taas lähtevät luistamaan, puhui joku juureva -harmaaviiksi kannua kalistellen. -- Tästä taas toiminta alkaa! - --- Mitä sellaisesta sotaväestä, joka on hajallaan ympäri maan -talonpoikia kiskomassa, intti toinen arpinaama sotavanhus halveksuen. --- Se saa pian puolustaa itseään talonpoikia vastaan, jotka ovat -totisesti ärtyneet, lisäsi kulauksen otettuaan mies, joka oli -nykyiselle komennolle käärmeissään siitä, että hänenkin oli vaikea -saada vaivaisia eläkekappojaan. - --- Talonpoikain täytyy alistua, kyllä marski siitä huolen pitää, -riiteli Klaus-herran ihailija. -- Katsokaas: kun sotaväki vuodattaa -verensä esivallan puolesta, täytyy niiden, jotka saavat kotona rauhassa -raataa, antaa sille kyllin syötävää ja -- juotavaakin. - --- Minkä esivallan, tiukkasi arpinaama. -- Sehän tässä onkin -solmunpaikka, kun esivaltoja on kaksi, toinen Ruotsissa, toinen -Puolassa, ja ne hankaavat vastakkain. - --- Ja kolmas Suomessa, pisti väliin Martti, joka juuri oli seuraan -istahtanut. - --- Niin, oikein, säesti eräs silmäpuoli sankari, jonka ainoassa -silmässä paloi ihasteleva tuli. -- Meillähän on _täällä_ vain yksi -esivalta, oma marskimme, mitä me muusta välitämme. Hän on meitä -ennenkin kunnialla johtanut, hänen kouransa on luja, -- jos hän käskee, -tartun vieläkin tapparaan, vaikka en toista puolta maailmasta näekään, -tartun vaikkapa itse paholaista vastaan! - --- Ja myöskin Ruotsin hallitusta vastaan, ivaili arpinaama kirpeästi, --- mitä sellaisesta sotakomennosta lopulta kasvaa, kurjuutta vain -kaikille! - --- Hä, väitätkö Klaus-herran vievän meidät kurjuuteen, -- luukasa, -puhupas pienemmällä suulla, kun hänestä on kysymys! Se herra tietää -mitä tahtoo! - --- Sen hän kyllä tekee, myönsivät toiset varovasti. -- Mutta mikä tästä -tulee...? - -Näin ne vanhat sotakarhut siellä kellarin syvänteessä väittelivät, -usein kiivaastikin, ollen monesta asiasta eri mieltä keskenään. Toiset, -useimmat, ihailivat vanhaa sotakenraaliaan, amiraalia ja sotamarskia, -ja olivat valmiit hänen puolestaan vieläkin vaikka tuleen menemään, -toiset taas arvelivat asiain menevän hullusti ja arvostelivat terävästi -nykyistä komentoa. Väliin he siinä haarikan ääressä kimpausivat ja -saattoivat aivan suuttuneina erota, kumminkin parin päivän perästä taas -parhaina ystävinä tavatakseen toisensa samassa kellarissa ja -jatkaakseen samoja kiistojaan. - -Martti-vanhusta ne kiltanretket aina virkistivät. Hän ei paljo ottanut -osaa väittelyihin. Kaikki tiesivät, miten marski oli häntä kohdellut, -eivätkä sitä hyväksyneet ja tiesivät myös, että Martin oli näistä -asioista puhuttava varovasti. Mutta hän kuunteli ja nautti, ja kerta -kerralta hänelle ikäänkuin selveni asema: Tästä menosta ei tule lopulta -mitään hyvää, asiat sotkeutuvat, olot huononevat, kerran se tulee -mahtavalle marskillekin tilinteon päivä, olipa hän kuinka kova ja -tarmokas tahansa. Mutta näistä päätelmistään ei hän mitään puhunut, hän -hautoi niitä vain yksin ja hiljakseen. - -Hilpeällä mielellä, kuulemiinsa tyytyväisenä, käydä kuupitti Martti -nytkin illan hämärässä Kiltan kellarista kotiinsa Aningaisiin, söi -Kertun kanssa kaalikeittonsa ja valmistautui lopettamaan Juhanalle -Savonlinnaan menevän kirjeensä, saadakseen sen aamulla itärajalle -lähtevälle airuelle. Silloin saapui Mikko-poika kokouksesta, syöksähti -kuin rajuilma tupaan, hengästyneenä, huohottaen ja paahteissaan. -Rahille istahtaen puhkesi hän puhumaan: - --- Oikein arvasimme, isä, Eeron kanssa, taas oli punottu juoni Lutherin -oikeaa oppia vastaan. Nyt se Kuitian herrakin vasta oikean karvansa -paljasti, hän ajaa nyt aivan avonaisesti paavin oppia Suomeen! - --- Senkö tekee, hymähti isä poikansa rajattomalle kiihtymykselle. Mutta -hän huomasi samassa Mikaelin pingottuneista kasvoneleistä, että asia -oli tällä kertaa hänelle erityisen vakava. -- Paavillisuuden -palauttaminenko siis olikin asiana tuossa kokouksessa, jonne -markkinarahvasta oli kutsuttu koolle? - --- Kokous oli järjestetty piispaa ja meitä pappeja vastaan, vastasi -nuori pappi vaimenneella, tärähtävällä äänellä. -- Sen älysin -heti saapuessamme, kun kuulin, mitä eräs marskin heitukoista -markkinarahvaalle esitti. Kansaa loukkaa muka se, että kuvat on -riistetty pois sen kirkoista ja vanhoja juhlamenoja karsittu, ne -pitäisi palauttaa takaisin ... se on kuninkaankin tahto. Ovelaa -puhetta, kun kuulijoina oli vain oppimatonta kansaa, joka ei uskonnosta -paljo muuta älyä kuin ne kuvat ja ulkomuodot. Ja nämä vähätietoisimmat -rupesivatkin kannattamaan tohtori Samuelin ja marskin juonta, -- -Klaus-herra itsekin suvaitsi näet puhua siellä kapitulissa tästä -»kansan oikeuksien polkemisesta». Se oli kaikki niin nurinkurista, -lopen viheliäistä... - --- Rauhoituhan poikaseni, tyynnytti isä. -- Klaus-herra on toisinaan -suuri komeljantti, sen olen kauan tiennyt! Mutta hänen paavillinen -kiihkonsa on vain pinnallista eikä sellaisena ylen vaarallista, se on -vain sekin välikappaletta hänen maalliseen mahtavuuteensa. Vanha kettu -pyrkii näillä kiusallisilla tempuilla hierautumaan oppimattoman kansan -suosioon, jonka hän julmuudellaan muuten on menettänyt, niinkuin -toisaalta kuningas Sigismundinkin suosioon, voidakseen sitten sitä -tehokkaammin täällä ajaa omapäisiä, sotaisia suunnitelmiaan. Mutta -talonpoikiin nähden se ei onnistu; kansa vihaa häntä ja hänen -komentoaan. - --- Sama käsitys on piispallakin, ja siksi hän pysyi kokouksessa varsin -rauhallisena. Mutta se on liikaa herkkäuskoisuutta... - --- Eikö Erik-piispa esiintynyt marskia vastaan, kysyi Martti uteliaana. - --- Heikosti esiintyi, muiden täytyi terästää... - --- Vai muiden ... kai siellä Eerokin taas riehahti. Entäs sinä? - -Mikko katseli kainostellen ja puoleksi katuvaisena maahan. - --- Puhuinhan siellä vähän minäkin... - --- Ai, ai, poikani, nuhteli isä ihan vakavissaan. -- Sinun ei olisi -ollut mentävä Klaus-herran kanssa sanakarttua vetämään. Hän on -pitkämuistinen eikä muutenkaan rakasta meidän sukuamme. Mitä puhuit -siellä, Mikael, ethän vain kiivaillut? - -Ukko uteli näitä ihan huolestuneena, vaistoten, että Kuitian herra -kyllä käyttää pienimmänkin varomattomuuden vanhan kostonsa aiheeksi. -Mutta Mikko vastasi rohkeasti ja innostuneesti: - --- Tietysti kiivastuin, kun siellä ruvettiin kansan edessä meistä -papeista pilkkaakin tekemään. Kokouksessa syystä valitettiin tätä uutta -komentoa, esimerkiksi sellaistakin raakuutta, että sotamiehet kerran -olivat viskanneet luterilaista kuvain kielto-oppia toteuttavan papin -alas kirkon kiviaidan taa. Marski sille vain nauraa hohotti ja neuvoi -viskaamaan papin vielä voimakkaammin takaisin. Minkälaista esivallan -suhtautumista maassa laillistettuun ja ainoaan lailliseen kirkkoon tämä -on! Sellainen sukkeluus tietysti huvitti kadulta kerättyä väkijoukkoa, -sekin nauraa röhötti, mutta silloinpa laukesin minä puhumaan, -osoittaen, että tämä ei ole ainoastaan pappien vaan uskonnonkin -pilkkaamista... - -Isä puisteli päätään: - --- Esiinnyit siis suoraan marskia vastaan, sen hän on pistänyt -hampaankoloonsa! - --- Mitä, enkö puhunut oikein, isä...? - --- Ei ole tarvis aina puhua kaikkea, mikä on oikein, ei varsinkaan -Klaus-herraa vastaan. Hänellä on omat oikeusmittansa, ja ellen häntä -väärin tunne, tulee puheistasi vielä jälkipuheitakin... - --- Tulkoon, kärjistyköön ristiriita, sitä nyt soisinkin, voidakseni -vaikuttaa kansassa jotakin tehokkaampaa, herättää untelot ihmiset... -Muuten olen piispan enkä marskin alainen. - --- Ja luulet hänen välittävän enempää piispasta kuin valtioneuvoksista, -joita hän ajaa neuvotteluistaan ulos, huudahti isä. -- Hän pistää jos -tahtoo liian puheliaan pappismiehen linnansa tyrmään, ja siellä et -vaikuta mitään... - --- Mutta silloinpa kaikki näkevät, kuinka hän kohtelee puhdistetun opin -pappeja. Täällä on vielä taisteltava...! - -Näin uhmaili nuori pappi uskonnollisessa innossaan ja siinä -taistelu-uhmassa hän lähti vanhempainsa kodista. Mutta Martti jäi -mielessään hautomaan tuota kapitulin kokousta, ja kuta enemmän hän sitä -mietti, sitä levottomammaksi hän kävi. Ja vielä syysillan hämärässä -lähti hän vasten tapojaan uudelleen ulos, suunnaten kulkunsa -piispalaan. Hän tahtoi jo verekseltään tavata vanhan, teininaikaisen -tuttavansa, itsensä Ericus-piispan, saadakseen häneltä selon, kuinka -varomattomasti nuorukaiset todellakin ovat mahtaneet marskia vastaan -esiintyä, onko Mikko ehkä puhunut päänsä puhki... - -Piispa Erik Sorolainen, vanttera, karkealuinen, keski-iän mies, -istui työhuoneessaan, johon takkavalkea oli sytytetty, yksin -kirjoituspöytänsä luona, papereittensa ääressä, mutta töihinsä kiinni -pääsemättä. Taas tänään oli häntä häiritty noissa hänelle mieluisissa -kirjoitustöissään ja hänen mielenrauhansa oli särjetty, -- sitä -vartenko tuo outo kokous lie järjestettykin! Ja kun nyt jälleen hänen -ovelleen koputettiin, kävi hän itse aivan huolestuneen näköisenä -avaamaan, varoen uusia Jobin sanomia. Nähdessään Martin siinä -kainalosauvojensa varassa hän toki rauhoittui ja hänen leveille, -rehellisille kasvoilleen levisi ystävällinen hymy. Ei mikään marskin -heitukka, vanha teinituttava vain... - -Mutta huolenalainen ilme hälveni vain hetkeksi piispan kasvoilta. Hän -istahti nojatuoliinsa, heitti patalakin päästään pöydälle ja harasi -harventunutta tukkaansa, -- arvasi jo, mille asialle Martti oli tullut. -Ja Martti tiesi, että tuo hänen kunnianarvoisa nuoruudentuttavansa oli -sangen onneton, monelta taholta vatvottu ja vaivattu ihminen, niin -ylhäinen piispa kuin olikin. Hän oli aikansa ristiaallokossa koettanut -sovitella ja rakentaa rauhaa, siihen oli hän elämäntehtävänsä -omistanut, mutta se hänen pyrkimyksensä oli tuottanut hänelle aina vain -uusia kärsimyksiä, pettymyksiä ja nöyryytyksiä. Monta kertaa oli hän -liian sovinnollisuutensa vuoksi ollut menettää hiippansa eikä hänellä -virassaan paljo vaikutusvaltaa ollutkaan. Hän oli opissaankin koettanut -mukautua ajan eri repiviin suuntiin niin pitkälle kuin hänen -omatuntonsa oli sallinut, mutta sillä tavoin ei hän ollut saavuttanut -luottamusta millään taholla. Takavuosina oli hän melko pitkälle -hyväksynyt ja omaksunut Juhana-kuninkaan puolikatoolisen liturgian, -- -nöyryyttävää oli hänen sitten ollut siitä luopua, kun Juhanan kuoltua -taas vaadittiin selviä, luterilaisia suuntaviivoja. Upsalan kokouksessa -oli hän pari vuotta sitten ollut läsnä ja allekirjoittanut sen ankarat, -protestanttiset päätökset, mutta siitä hän tietenkin taas oli joutunut -katoolisen kuninkaan ja Klaus Flemingin epäsuosioon, -- viimemainittu -oli häntä usein ja monella tavalla nöyryyttänyt. Joku vuosi sitten oli -Fleming itsessään tuomiokirkossa, kirkkorahvaan läsnäollessa, hänet -raa'asti haukkunut, kun Ericus ei suostunut asettamaan kirkkoon -takaisin kaikkea sen entistä, paavillista prameutta, olisipa omin käsin -lyönytkin piispaa, ellei siinä joku hänen omaisistaan olisi ehtinyt -väliin. Tuo raaka kohtaus oli niin järkyttänyt rauhaarakastavan piispan -mielen, että hän vieläkin vapisi marskin lähettyville joutuessaan. -Mutta hänen uskollisuutensa Upsalan kokouksen päätöksiä kohtaan, ja se -vaino, jonka alaiseksi hän tämän johdosta joutui, ei ollut vapauttanut -häntä kiihkoluterilaistenkaan epäluuloista, jotka aiheutuivat hänen -entisestä sovittelupyrkimyksestään, ja niin oli Ruotsin uusi -arkkipiispa lähettänyt hänelle apulaiseksi, mutta samalla -jonkinlaiseksi tarkastajaksi, puhdasprotestanttisen papin, Pietari -Melartopaeuksen, jonka tuli valvoa, että Suomessa Upsalan rajuimpiakin -päätöksiä tarkasti noudatettiin. Tämä epäluottamus häntä katkeroitti, -mutta vielä enemmän kiusasi häntä se, että maltiton kirkonmenojen -karsinta teki hänen suhteensa kansaankin karsaaksi. Sille kuiskailtiin, -että Herran vitsaus, kato ja köyhyys johtuu siitä, että kirkoista oli -riistetty pyhät kuvat ja sakramentit... - -Nämä vanhan teinitoverin monet kiipelit ja vaikeudet muistuivat Martin -mieleen, kun hän kuuli piisparaukan siinä yksinäisenä työhuoneessaan -huokaavan ja valittelevan, että häntä, joka tahtoi kaikille hyvää ja -koetti tasoitella aikansa tarpeettomia särmikkyyksiä, näin joka taholta -potkittiin ja revittiin ja vedettiin yhdestä ristiriidasta toiseen. Ei -ole tosiaan kadehdittava tuo korkea kirkollinenkaan asema... - -Tällävälin olivat he päässeet käsiksi siihen asiaan, josta Martti oli -tullut piispan luo puhumaan. Ericus oli jo itsekin ollut levoton -nuorten apulaistensa liian kuuman esiintymisen johdosta tuossa -kapitulikokouksessa, -- se hillitön mieli on heissä Pietari -Melartopaeuksen yllytyksen tulosta, valitti hän, -- eikä hän -tosiaankaan ollut varma, ettei Mikaelin kiivas puhe voisi aiheuttaa -hänelle ikävyyksiä. - --- Marski on nyt mahtavimmillaan, hän on tänä samana päivänä jo Turun -linnassa ottanut aatelisilta ja sotaväeltä uuden uskollisuusvalan, -vaatien heitä seuraamaan itseään ketä vastaan tahansa. Hän ei nyt -suvaitse mitään tekojensa arvostelemista... - --- Mitä on siis tässä tilanteessa tehtävä, hätäili Martti, joka taas -muisti marskin erityisen epäsuosion häntä ja sukuaan kohtaan. - --- Niin, ikävä juttu! huokaili piispa. -- Haluttomasti luopuisin -luotetuimmista apulaisistani, mutta pelkään, että nämä nuoret papit -ovat nyt kiireellä toimitettavat joksikin aikaa pois Turusta, marskin -kätten ulottuvilta. Koetanhan tietysti heitä puolustaa ja suojella, -mutta tiedäthän asemani ... on varmaankin parempi ajoissa väistää -pahinta... - --- Hyvin ymmärrän, myönteli Martti, -- minnekähän sen pojan nyt -toimittaisi! Hän punoi päätään alakuloisena, sillä hän ei olisi -kernaasti eronnut nuoremmastakin pojastaan, joka oli aina ollut hänen -silmäteränsä. -- Pitäisiköhän se koettaa lähettää Ruotsiin asti? - --- Ehkei sentään, lohdutti piispa. -- Antakaamme pojille virkamääräys -joihinkin etäisempiin maalaispitäjiin ... kappalaisiksi tai apulaisiksi -sinne; oleskelu maalaisrahvaan keskuudessa voi tehdä heille muutenkin -hyvää, ja työalaa on kyllin sielläkin. Upotkoot sinne joksikin aikaa, -siellä käyttäkööt ylitsevuotavaa intoaan, kunnes olot täällä taas -rauhoittuvat. - -Tuuma oli Martista hyvä, sillä eipä ollut hän varma, etteivät nuo -nuoret huimapäät Turussa sotkeutuisi vielä uusiinkin selkkauksiin, -- -kovasti oli Mikko jo uhmaillut. Hän vain tiedusteli piispalta, minne -sopisi Mikon nyt lähteä. - --- Katsotaan, missä meillä onkaan nyt paikkoja auki. Niin, Rautalammen -erämaanpitäjässä on tyhjinä parikin paikkaa; emäpitäjään tarvitaan -kappalainen, se on liian laaja yhdelle papille, ja Laukaan kappeliin -tarvitaan oma pappinsa. Lähetetään pojat sinne ... ne on kyllä -kaukaisia paikkoja... - --- Ei se tee mitään, Mikolla on sielläpäin sukulaisiakin... - --- Hyvä, hän saa lähteä Rautalammelle, vaikkapa jo huomispäivänä, -laitan heti määräyksen kuntoon, -- Eero Markonpoika saa matkustaa -Laukaalle. - --- Ja siellä erämailla ovat pojat tallella? - --- Jos heitä marski kyselee, ilmoitan, että olen heitä jo rangaissut, --- saan sitten itse taas ottaa vastaan vihat... - -Näin kävi, että nuoret piispanapulaiset yhtäkkiä joutuivat Turusta, -Suomen elämän keskustasta, matkustamaan kauas erämaiden uusiin -pitäjiin. Kun piispa heille heti aamulla tämän tiedon antoi, -hämmästyivät nuorukaiset aluksi kovasti, yrittivätpä vastaankin -väittämään. Heistä oli arvotonta ja raukkamaista, että heidät, jotka -selkeästi ja rohkeasti olivat esiintyneet puhdistetun opin puolesta ja -olivat valmiit sen puolesta edelleenkin taistelemaan, näin vivuttiin -tapahtumapaikoilta kuin pahantekijät syrjään, kauas sydänmaille. Mutta -he alistuivat kuitenkin kuuliaisina piispan virkamääräykseen, he olivat -häntä tottuneet aina tottelemaan ja kunnioittamaan. Ja ennen pitkää -olivat he jo innostuneetkin päästessään vaikuttamaan sinne kirkon -ulkosaroille, itse kansan keskuuteen, siellä kylvöä tekemään, sieltä -päin herättämään ja nostattamaan innostusta puhdistettua oppia kohtaan, -jonka innostuksen virittäminen Turusta päin kävi niin työläästi. Ja -tosiasiassa heistä tuntui helpoitukselta myöskin päästä eroon -pääkaupungissa punotuista monista juonista, jotka varsinkin Mikkoa -inhottivat. -- Riehukoot juonet Turussa, sydänmaalta nousee -vastavaikutus, intoilivat pian toverukset. Ja piispan käskystä -ryhtyivät he heti matkalle valmistautumaan. - -Mutta piispan luota oli Martti kiirehtinyt Turun iltapimeitä katuja -myöten kotiinsa lopettamaan kirjeensä vanhimmalle pojalleen. Siihen hän -nyt lisäsi pari lausetta päivän uusimmista tapahtumista, sekä -tiedonannon siitä, että Mikko-veli piakkoin matkustaa Sisä-Suomeen, -kulkien sinne heidän alkukotansa, Sysmän pitäjän, kautta ja viipyen -siellä muutaman viikon. Ja hän kehoitti Juhanaa jos mahdollista -asettamaan syysmatkansa niin, että hän voisi Karmalan vanhassa kylässä -tavata veljensä, jota hän ei ollut pariin vuoteen nähnyt. - -Nyt oli kirje vihdoinkin valmis aamulla lähtevälle airuelle -joudutettavaksi. - - - - -II. - -VELJESTEN KOHTAUS. - - -Karmalan vanha, laajamainen talo, joka oli Päijänteen itärannan -ensimmäisiä viljelyspaikkoja, oli joku miespolvi sitten jakautunut -kahtia. Lahdenpohjassa, Mustanahon alla, oli vanha, matala, -ruskeakylkinen tupa vielä jokseenkin niillä paikoilla, mihin suvun -kantaisä kerran ensimmäisen kalasaunansa rakensi, ja siellä isännöi -tuosta alkuperäisestä korvenraatajasta suoraan polveutuva, juureva, -harvasanainen mies, Tuomas, joka väsymättömänä puski maata ja piti -kovan työkurin perheessään, muusta maailmanmenosta välittämättä. Mutta -synkkämetsäisen Mustanahon taakse, sen toiselle, alavammalle, -paisteiselle rinteelle, oli syntynyt uusi, korkeampi ja komeampi -pirtti, jonka muuan Karmalan nuorempi, yritteliäs perillinen oli -rakentanut siihen Leinosen salmen rannalle. Siitä oli varsinkin sen -nykyisen isännän, Matin, aikana paisunut vauraampi, elävämpi talo kuin -vanha kantatalo olikaan, -- se oli nyt koko pitäjän pulskimpia. - -Matti Leinonen, roteva, voimakas, korkeaotsainen uros, oli paljo -maailmalla liikkunut, olipa käynyt seurakuntansa puolesta -valitusmatkoilla Ruotsissa asti, ja hän oli näillä matkoillaan kuullut -ja oppinut enemmän kuin useimmat pitäjäläisensä. Nyt oli hän Sysmän -nimismiehenä sekä johto- ja luottamusmiehenä kotikulmansa kaikissa -asioissa, -- hänen neuvojaan kysymään he tulivat kaikissa -pulmapaikoissaan. - -Tämän heimolaisensa tilavaan tupaan oli nuori turkulainen pappi Mikael -Martinpoika nyt poikennut, ollessaan syyskuun lopulla matkalla uuteen -kappalaisenpaikkaansa Rautalammen erämaille. Isänsä neuvosta oli hän -kyllä ensiksi ajanut vanhaan Karmalaan, mutta tästä matalasta tuvasta, -jonka isäntä oli ylen harvasanainen ja yksivakainen turpeenpuskija, oli -hänet kohta opastettu nimismiehen luo ja tämän vierasvaraisessa talossa -hän viihtyi viipymään useampiakin päiviä. Siellä odotteli hän veljeään, -jota isä oli kehoittanut nyt Sysmässä käymään, siellä piti talon -pyylevä emäntä häntä ruokien puolesta hyvänä ja siellä toimekas -Matti-isäntä pidätteli häntä mieluisana vieraanaan ja tarinatoverinaan. -Matti halusi tarkoin kuulla kaikki Turun kuulumiset ja kertomukset -Klaus Flemingin ja Ruotsissa valtaapitävän Kaarlo-ruhtinaan välisistä -riitaisuuksista ja sotavalmistuksista. Pitkään he juttelivatkin pimeinä -syysiltoina takkatulen ääressä ja heidän ajatuksensa maailman menosta -kävivät pääasiassa samaan suuntaan. Ei olleet nyt asiat Suomessa -oikealla tolallaan... - -Matti-isännälläkin oli näet vihiä tai aivoitusta siitä, että jotakin -myryä on ennen pitkää tämän kaiken johdosta tuleva, -- ennen kaikkea -siitä, että Klaus-herran komento käy maassa sietämättömäksi. Hän oli jo -viime talvena, valitusmatkallaan ollessaan, tavannut miehiä maan eri -osista, varsinkin Pohjanmaalta, ja kaikki he olivat olleet lopen -tuskastuneet maakuntiin sijoitetun sotaväen majoittamisesta. Asema oli -sen jälkeen kuukausi kuukaudelta yhä kärjistynyt hänen omallakin -paikkakunnallaan, missä Flemingin raaistuneet sotilasparvet yhä -tiheämpään kulkivat vaatimassa ja viemässä talonpojilta aina vain uusia -veroja. Hän itse oli nimismiehenä alituisesti joutunut niiden kanssa -rettelöihin. Talonpojat nääntyivät tuon rasituksen alle ja napisivat, -sotaväki uhkasi tutkaimella, jos ei sille heti muonaa annettu, -- sitä -ei voinut iankaiken jatkua! - --- Onko siis tännekin ryttäreitä majoitettu, kyseli Mikko heidän näistä -asioista tarinoidessaan. - --- On niitä majoitettukin, mutta rasitus ei ole vielä raskain niistä, -jotka taloihin vakituisesti majoitetaan ja jotka sentään aina voisi -mitenkuten saada ruokituksi. Mutta enimmät huovit ja nihdit, jotka -väittävät tämän pitäjän olevan heille linnaleiriksi jaetun, eivät -täällä asusta, -- he elelevät lipullisissaan Hämeen tai Savon linnoissa -taikka aateliskartanoissa ja tulevat monasti vuodessa joukolla täältä -mukamas saataviaan perimään, tulevat yhä useammin, eikä meillä ole -selkoa siitä, kuka heistä on oikeutettu täältä kappojaan kantamaan ja -kuinka paljon. Mutta he vievät mitä tahtovat, -- tapparaa kun -heristävät, niin anna vain pois...! Pahin kiusa on sittenkin näistä -oman pitäjän vapaamiehistä ja knaapeista. Maansa on heillä verottomana, -itse eivät he ruunulle mitään maksa, mutta meiltä, naapureiltaan, he -ryttäreineen ja renkeineen alituisesti vaativat viljaa ja särvintä, -- -näitä syöpäläisiä on mahdoton täyttää! - --- Mitä miehiä ne ovat, ihmetteli Mikko, joka ei ollut kuullut -sellaisista mainittavan -- aatelisia, vai...? - --- Aatelisiako lienevät vai mitä, kiivaili Matti, -- sodan siittämiä -syöpäläisiä he joka tapauksessa ovat. Ovat entisiä voudinrenkejä, -värvääjiä ja muita seikkailijoita, jotka ovat hankkineet itselleen -hevosen ja sillä sitten lähteneet sotaan; siellä ovat he ävertyneet -ryöstöllä, ostaneet talonpojilta maita ja saaneet niihin -knaappivaltakirjan, -- kaikki pitää heille nyt olla vapaata! Nyt he -kiskovat toisia talonpoikia, kunnes saavat heidät mailtaan, jotka he -sitten anastavat ja taas muuttavat verottomiksi. Juovat ja reuhaavat ja -ryöstävät yhtenään... - --- Mutta onhan maassa laki, tuumi Mikko. - --- Ei ole nyt lakia heille. Täälläkin on naapurissani, Koskipäässä, -sellainen mahtimies, joka meidät saattaa epätoivoon -- roisto! - --- Vai oikein roisto? - --- Päätä itse, kyllä kai hänestä pian taas kuullaan! - -Parin päivän perästä saikin Mikko nähdä tuon pitäjän pahimman -kiusanhengen ja tutustua häneen. Leinosesta oli väet nuotalla, Mikko -odotteli heitä rannassa juuri kotiin palaaviksi. Silloin ratsasti kolme -asestettua ryttäriä pihaan, yksi heistä oikein sulkahatussa ja -vallasviitassa, -- Mikko arvasi, että tuossa se vihattu naapuri nyt -tuli. Se oli herrasteleva, mutta karkeanaamainen ja raakaliikkeinen -mies. Helposti siinä tunsi entisen voutirengin, joka oli keinotellut -itsensä knaapiksi ja nyt vain tavoitteli oikeata aatelisvaakunaa. Hän -astui, veräjällä hevosenselästä noustuaan, komeilevin elein pihalle ja -vaati kovalla äänellä isäntää puheilleen. Ja kun Matti-isäntä ei ollut -pihassa, astui hän kutsumattomana tupaan, jossa vain pari naista oli -kotosalla. Ennen pitkää rupesi sieltä kuulumaan ensin naureskelevaa ja -sitten kovenevaa puhetta ja tuokion kuluttua juoksi talon nuori tytär, -Elisa-neiti, pelokkaana kuin ahdistettu tevana ulos ja riensi -hätäyksissään ikäänkuin Mikon suojaan turvautumaan. Mikko katseli sitä -menoa kummissaan, heti älyämättä, mistä oikein oli kysymys. Hän ei tätä -talon nuorta neitosta, jonka hän oli lukenut pirtin muihin lapsiin -kuuluvaksi, ollut näihin asti paljo huomannutkaan, -- nyt hän yhtäkkiä -näki, että sehän oli kukoistukseensa puhkeamassa oleva immyt, suloinen -ja viehkeä, -- häntä se siis oli Koskipään herra tuvassa kiusannut! - --- Pakoonko juoksit, Elisa, kysyi Mikko melkein kiihtyneenä neitoselta. - --- Niin, kun rupesi ryttäri minua siellä syliinsä istuttamaan... - --- Tuoko höyhenhattu! Kosiiko hän sinua morsiamekseen? - --- Julmuri, pelkään häntä... - -Sillävälin oli jo ratsuherrakin saapunut ulos tuvasta ja käveli nyt -alas rantatielle, suoraan neitosta kohti taaskin, puhutellen häntä nyt -imelällä äänellä ja tyttöä peipposekseen mairitellen. Mikko oli hiukan -neuvoton, kun Elisa taas puoli-itkuisena hänen taakseen hiipi, -ikäänkuin suojaa hakien, jotavastoin ahdistaja ei vieraasta vähintäkään -välittänyt. - -Mutta samassa kuului ääniä nuottarannasta ja ensimmäisenä astui sieltä -Tahvo, Elisan nuorempi veli, Matin silmäterä-poika törmälle. Hän -kapsahti, niin hentonen kuin vielä olikin, teerevänä pöyhkeilevän -ratsumiehen eteen ja kivahti: - --- Sisartani herkeä ahdistelemasta, herra! - --- Mikäs sinä olet, nassakan tappi, tiehesi siitä! ärähti ratsumies yhä -lähennellen uhkaavasti. - -Mutta poika seisoi topakasti paikoillaan, ikäänkuin valmiina -vastarintaa käymään, ja vastasi rauhallisesti: - --- Olen Matti Leinosen poika, ja tässä pysyn. - -Ratsumies oli tällä välin jo hiukan talttunut ja hölmistynyt ja virkkoi -nyt vain käskevästä: - --- Kutsu siis isäsi puheilleni, hänelle minulla on asiaa. - --- Tuolta isä tulee. - -Matti Leinonen astui silloin juuri esiin rantalepikosta ja Mikko näki -vihan tumman varjon laskeutuvan hänen kasvoilleen, kun hän vieraansa -näki ja ymmärsi hänen yrityksensä. Terävällä äänellä, mutta liiaksi -kiivastumatta, hän, Koskipään Sipiä kohden kävellen, lausui: - --- Elä kiusaa tytärtäni, ei hän sinuun kumminkaan suostu. - -Ratsumies rämäytti raa'an naurun: - --- Eikö suostu, sepähän nähtäneen, jahka tässä asiaa vähän -kypsytellään! -- Ja kun Elisa arkaillen vetäytyi pois huoneiden taa, -lisäsi hän voitonvarmana: - --- Tyttö vain vähän kainostelee, mutta sellaisista ne juuri hempeimmät -morsiamet saadaankin! - -Matti ei ruvennut enempää väittelemään. Hän kääntyi taas kutsumattoman -vieraansa puoleen ja puhui kylmällä äänellä: - --- Oliko sinulla asiaa minulle? - -Koskipää lienee tuntenut jäisen kylmyyden henkäisevän vastaansa tuosta -Matin kysymyksestä, sillä hänen äänensä muuttui heti viralliseksi ja -käskeväksi, kun hän vastasi: - --- Oli, juuri sinulle oli asiaa. -- Hänen karkeat kasvonsa kävivät -samalla ivallisen näköisiksi. -- Kymmenen ratsumiestä, jotka ensi -viikolla tulevat Viipurista, on nyt majoitettava näihin Karmalan kylän -taloihin. Kun sinä olet nimismies, niin on selvintä, että lähetän ne -suoraan tänne. - --- Tänne, meille! huudahti Matti ihmeissään, ja kävi yhä punakammaksi -niskakarvojaan myöten. -- Meidän kylästähän on linnaleiri juuri -maksettu... - --- Ryttärit ovat majoitettavat ... ja'a ne muualle tai pidä ne itse! -- -Sipin ääni oli ilkkuva. Hän tiesi hyvin, että kylän toiset, köyhemmät -talot eivät jaksa uusia sotamiehiä semminkään elättää, jotavastoin -Leinosen talossa kyllä vielä varoja on -- ryöstäkööt nyt sen! - --- Mutta tämä pitäjähän on jaettu Hämeen huoveille, Ivar Tavastin -lipulliselle, yritti Matti vielä inttämään. Mutta Koskipää nauraa -röhötti kiukkuäänellä vastatessaan: - --- Vaikka liekin, -- nämä Viipurista tulevat Laukon lipullisen miehet -tarvitsevat ensi viikosta alkaen täällä majoituksen, niidenkin täytyy -elää. - -Matti-isännän rinta aaltoili valtoinaan. Hän tiesi, että kymmenen -huovia söisi ja hävittäisi lyhyessä ajassa kaiken sen, mitä hän -edellisistä verotuksista oli saanut perheelleen talven varaksi -säästetyksi. Tuo knaappiraakimus oli nyt kostoksi ja kiristykseksi -keksinyt tämän uuden näännytyskeinon, mutta siihenpä hän ei aikonut -alistua. - --- Siitä majoituksesta ei tule mitään, vastasi hän tuokion kuluttua -päättävästi ilkkuvalle ryttärille. - --- Kun Laukon miehet saapuvat tänne, niin katsonevat he itse, tuleeko -heille täällä murkinaa vai eikö. -- Mahtailevana kohotteli Koskipää -olkapäitään ikäänkuin merkiksi, että asia on nyt selvä ja että hän -aikoo lähteä. - -Jopa hän astuikin hevostaan kohti. Mutta tuokion kuluttua kääntyi hän -taas tuttavana naapurimiehenä Matin puoleen, rupesi lipevämmällä -äänellä kyselemään muikunsaantia ja oravain runsautta sekä virkkoi -sitten melkein kuin nuhteleva ystävä: - --- Tiedäthän sinä, Matti, että tuo majoitusasiakin voidaan järjestää, -jos tässä ruvetaan järkevästi puhumaan. Voidaanhan ne Kurjen huovit -tästä saattaa edelleenkin Päijänteen taa, jos niin sovitaan. - --- No niin, sinnehän ne kai ovatkin matkalla kotiinsa, Satakuntaan ... -vastasi Matti hiukan epävarmasti. Mutta ratsumies jatkoi vielä -mairittelevampana: - --- Kunhan asiat puhutaan ja sovitaan. Tiedäthän sen, että Koskipää ei -ole mikään köyhä talo emäntääkään pitämään... - -Mikko-pappi, joka oli pysähtynyt vähän alemmas vesakon laitaan, -katsahti silloin Matti-isäntää, jonka kaulajäntereiden hän näki -pingoittuvan ja joka nähtävästi salaa hammastaan puraisi, vielä mitään -vastaamatta. Nyt vasta oli Mikolle oikein selvinnyt, minkälaisesta -kiristyksestä siinä oli kysymys, miten tuo hento tyttö oli siihen -juoneen punottu. Mutta Koskipään isäntä jatkoi vain imelästi, ikäänkuin -tuon hetkisen äänettömyyden rohkaisemana: - --- Tyttö vain kainostelee ... nuori tuo onkin vielä, mutta se vika -lähtee. Ehkä hän arkailee siirtymistään vallassukuun ... siihenkin -tottuu! - -Matti tuijotti maahan, näytti taistelevan, mutta hillitsi väkipakolla -luontonsa ja vastasi rauhallisesti: - --- Elisa on lapsi, hän saa vielä täällä kotonaan kasvaa. Turhaan häntä -yhä uudelleen ryöstötaloosi emännäksi tavoittelet. Näet itse, hän sinua -väistää ja pelkää... - --- Se tauti on ohimenevää, urahti Sipi taas rajummin. -- Eikä tässä -muuten pitkiä puheita tarvita, nostan hänet satulaan ja lähden ajamaan. - -Jo liikahtivat silloin uhkaavasti sekä isä että poika eikä Mikkokaan -enää voinut pidättäytyä virkkamasta: - --- Naisrauha on valtakunnassa lakina, joka on pyhänä pidettävä... - -Ensi kerran kääntyi silloin Sipi talon pappisvieraan puoleen, jota hän -ei ollut näihin asti ollut näkevinäänkään, ja kivahti kärttyisästi: - --- Mikä se on täällä tämä papinsälli, joka sekaantuu toisten -asioihin...? - --- Hän on talon vieras, vastasi Matti kipakasti, -- ja sellaisena on -häntä kohdeltava. - -Mutta ratsumies oli jo, älyten epäonnistumisensa, käynyt -kärsimättömäksi; hän helisti miekkahelyjään, pyörähti Mattiin päin ja -tiukkasi vihaisesti: - --- Olkoonpa mikä tahansa. Sinulta nyt kysyn viimeisen kerran: Annatko -minulle mielisuosiolla tyttäresi vaimoksi vai etkö? - --- En, vastasi Matti nyt samaan äänilajiin, -- en koskaan! Olenhan sen -jo ennen sanonut. - -Koskipää remahti taas ilkeään nauruunsa: - --- Ka, olkoon asia sitten niin, -- toistaiseksi, pian kyllä älysi -kasvaa! Kuten sanottu, ensi viikolla ovat Kurki-herran ryttärit täällä. - -Näin uhkailevana ja enempiä hyvästejä sanomatta käveli ratsumies -ylvästelevin askelin veräjälle, jossa hänen heitukkansa hevosia -pitelivät. Mutta vielä satulasta hän Leinoselle ilkkuen huusi: - --- Jos niitä ratsumiehiä sattuu tulemaan parikin kymmentä, niin on -sinun ne majoitettava ja ruokittava, muista se! - -Raa'an naapurin lähdettyä ei hänen käynnistään kotvaan aikaan puhuttu -mitään. Kukin meni ääneti töihinsä ja nuori turkulainen jäi itsekseen -tuota näkemäänsä kohtausta mielessään harkitsemaan. Se hänelle vasta -oikein havainnollisesti osoitti, minkälaisen, kuinka moninkertaisen -kirouksen Klaus Flemingin linnaleiri kansalle oli tuottanut. Kansan -valituksia oli kaupunkilaisväki joskus pitänyt talonpoikain -tavallisena, liioiteltuna ruikutuksena, nyt hän näki, kuinka törkeästi -heitä todella kohdeltiin ja sydämettömästi kiristettiin... - -Mutta Mikon mietteet lähtevät tuosta pihakohtauksesta kulkemaan -toisillekin poluille. Talon nuori tyttö, joka niin säikähtyneenä äsken -oli hänen turviinsa paennut Koskipään raakaa kosintaa, se oli -tosiaankin hempeä, herttainen tyttö ... pian naiseksi kehittynyt -neitonen, -- omituista, ettei Mikko sitä ennen ollut huomannut! -Nyt olivat häneltä silmät ikäänkuin yhtäkkiä revenneet auki! -Sulavamuotoinen, älykkäät kasvot, hiukan veitikkaa silmäkulmassa ... -hänpä olisi hauska emäntä jossakin toisessakin kuin Koskipään talossa. -Maalaistyttö, mutta esiintymiseltään noin viehkeä ja hieno... - -Istuessaan siinä syyspäivän paisteessa tuvan rappusilla, josta naisväki -alituiseen touhuissaan juoksi ohitse, tuli Mikko samalla ajatelleeksi -omaa kohtaloaan siellä, jonne hän oli lähdössä, -- kovin yksinäiseksi -oli elämä hänelle epäilemättä käyvä. Emäntä on siellä ajan oloon -välttämätön. Kuinka ei Mikko ollut tuota jo Turusta lähtiessään tullut -ajatelleeksi? Hän oli siellä kotona, alituisissa pappistoimissa ja -kirkonkiistoissa hääriessään, verrattain vähän joutunut naisten -seuraan, eikä hän vielä kertaakaan ollut polttanut siipiään. Nyt tuntui -melkein ... no, no, eihän ollut toki vielä mitään tapahtunut. Mutta -hänestä tuntui nyt yhä selvemmin, että jos hän pariksi, kolmeksikaan -vuodeksi joutuu jäämään erämaille, niin kieltämättä hän siellä emännän -tarvitsee! - -Yhtäkkiä hän sitten ikäänkuin havahtui ja miltei häveten totesi, että -nehän ovat kovin lennokkaita tuumia, joihin hän siinä hetken -mielijohteen vaikutuksesta antautuu ... mistä ne oudot ajatukset nyt -yhtäkkiä tulivat ja kenen luvalla...! Raaka ratsujunkkari ahdistelee -talon nuorta tyttöä ja peloittelee tuota herttaista lasta... Elisa -pakenee luottavaisena hänen, Mikon turviin, -- eikö siihen -pikiintymiseen muuta tarvitakaan...! - -Tällaiset uudet pikamietteet ne rupesivat tuon pihakohtauksen jälkeen -yhä useammin palaamaan ativotalossa viipyvän nuoren papin mieleen, ja -näistäpuolin tapasi Mikko itsensä tuon tuostaankin talon nuoren -neitosen seurasta, milloin tämä kaivolla pesi maitoastioita tai -kesannolla viritti lehmisavua, ja heillä oli silloin omituisen paljon -keskenään juteltavaa. Eikä hän kiirehtinyt lähtöään Leinosen salmelta, -vaikka näyttikin siltä, ettei Juhana-veli nyt sinne saavukaan, ei -hätäillyt saattomiehen hankkimista erämaille, -- hän viihtyi talossa -yhä paremmin ja antoi päivän mennä toisensa perästä. -- - -Mutta vastoin odotusta saapui kuitenkin eräänä iltana taloon vieras -Savosta, ratsastaen pihaan saattohuovin seuraamana. Ratsumestari Juhana -Martinpoika oli todella isänsä neuvosta lähtenyt Savonlinnasta -tarkastamaan Savilahteen sijoitettua lipullisensa osastoa ja sieltä nyt -poikennut metsätaipaleen poikki Sysikorpeen, sukulaisiinsa. Tämä uusi -vieras jatkoi yhä Mikon viipymistä Leinosen talossa, sillä veljekset -eivät olleet vuosikausiin toisiaan tavanneet. Juhanan saattomies, joka -oli hiljainen ja harvapuheinen, heittäytyi tuvassa nukkumaan ja näytti -siellä viettävän enimmät aikansa, mutta veljekset istuivat pitkään -törmällä tai tuvassa pärevalkean ääressä, keskustellen kotioloistaan ja -yksin jääneistä vanhemmistaan. - -Juhana Martinpoika oli harteikas, vaaleaverinen, mutta ruskeaksi -ahavoittunut, rotevaliikkeinen soturi, jonka kasvoja kellertävä parta -reunusti. Kasvot olivat avonaiset ja iloiset; otsassa oli isonlainen -arpi, Viron sodassa saatu, mutta ei sekään noita nuorteita kasvoja -rumentanut. Hänen rinnallaan oli Mikko hintelä ja heikonnäköinen, -kalvahko ja sileänaamainen mies, jonka olemuksessa oli hänen -ikäisekseen liiaksi vakavuutta. Veljeksiksi heitä tuskin olisi tuntenut -muusta, kuin ruskeain silmäin vilkkaasta välkkeestä. Talonväki piti -Mikkoa, hiljaista rauhanmiestä, paremmin omaan joukkoonsa kuuluvana -kuin ratsumestaria, jota se aluksi pelon sekaisella kylmyydellä -kohteli. Näet miekkamiestä, huovipäällikköä, vihatun sotaväen -edustajaa, -- sellaistahan talonpoikaistuvissa kartettiin, vaikkei -Juhana esiintynytkään millään sotilaallisella ylimielisyydellä. -Matti-isäntäkin tervehti häntä ensi näkemällä, töistä palatessaan, -jurosti ja epäillen ... eikö lie niitä yksiä linnaleirin vaatijoita...! - --- Oletko veromatkoilla sinäkin, kysyi hän Juhanalta kylmästi. -- Ethän -vain tästä pitäjästä! - --- En, elatukseni saan linnan varoista, vastasi ratsumies -röyhkeilemättä, talonpoikain epäilyksen ja kammon hyvin ymmärtäen. -- -Se meidän linnaherra, Götrik Fincke, ei olekaan kansan kiskojia... - --- Tiespä hänet, murisi Matti, -- mistäpä se hänkään muonansa muualta -saanee kuin rahvaalta... - -Linnasta tullut ratsumieskin huomasi pian, että täällä niinkuin muualla -talonpoikain joukossa yksi ainoa ajatus, yksi suuri suuttumus, täytti -mielet: kiukku sotaväen pakkomajoituksen, linnaleirin johdosta ruunun -edustajia kohtaan, jotka alituiseen vaativat talonpojilta uusia veroja, -kyytejä ja muita rasituksia. Hän koetti rauhallisesti selittää asiaa, -osoittaa, että täytyihän niidenkin sotilasten, jotka sotatantereelta -palattuaan olivat toistaiseksi Suomeen majoitetut, elää, kunnes heidät -lasketaan sotapalveluksesta. Tätä rahvaalle kylläkin kiusallista -tilannetta ei kestäne kauan ... ainoastaan siksi, kunnes rauha ryssän -kanssa on lopullisesti saatu vakiinnutetuksi ja rajat käydyiksi. - -Mutta Matti-isäntään eivät Juhanan rauhoittavat selitykset tepsineet. --- Hän rupesi kiivaasti väittämään vastaan: - --- Älä koeta meitä pimittää, -- liian paksua pajunköyttä on itsellesi -syötetty! Rauhahan on ryssän kanssa tehty jo toista vuotta sitten, -sotaväki joutaisi jo kotiinsa. Mutta se mahtava marski, joka nyt maassa -isännöi, ei laske sitä hajalleen, hän pitää sen koossa oman valtansa -tukena, -- hän tahtoo olla herrana maassa ja sotavoimalla puolustaa -valtaansa. - -Juhana koetti tyyneesti siihenkin vastailla, että marski Klaus -Fleminghän on Suomessa nyt kuninkaan edustajana, hän puolustaa täällä -vain kuninkaan laillista valtaa. Mutta Matilla oli siitä oma, hyvin -määrätty, käsityksensä, ja hän kiivaili vastaan: - --- Kuningas on kaukana missä lie Puolan maalla, maan hallitus on -Ruotsissa, Tukholman linnassa, mutta sitä ei tämä teidän mahtava -marskinne tahdo totella. Hän tahtoo olla itsevaltias, olla itse täällä -kuninkaana, ja siihen varoja saadakseen hän meitä ryöstelee ja -ryttäreillään säälittä rasittaa. - --- Hän on ehkä liian kova, myönteli Juhana, -- mutta taitava ja -tarmokas herra hän on. - -Näin viimeksi tullut vieras hienoksittain puolusteli Klaus Flemingiä, -jonka kuntoa ja voimaa hän sotavuosinaan oli oppinut ihailemaan, mutta -jota hän huomasi kansan katkerasti vihaavan ja johon Mikko-velikin -karsaasti, jopa kauhulla suhtautui. Häneen oli jäänyt ylpeä muisto -tuosta voimakkaasta esimiehestään, varsinkin Ruotsin matkalta, jossa -Klaus suomalaisineen niin tiukasti ja loisteliaasti esiintyi, ja -hänelle selvisi nyt vasta vähitellen, kuinka syvällinen katkeruus -maassa vallitsi tätä liian jäykkänä esiintynyttä ylimystä kohtaan. -Varsinkin kuvasi Matti hänelle vaikuttavasti kansan kärsimykset -nykyisen mielivallan alla, osoittaen siihen kärsimysten mitan monin -paikoin olevan aivan täyttymäisillään. - -Näistä asioista he usein keskustelivat ja varsin vakavana kuunteli -Savonlinnan huovipäällikkö, kun omakohtaisenkin uhan synkistämä isäntä -kerrankin puhkesi lausumaan: - --- Te sotaherrat ette usko, että meiltä talonpojiltakin saattaa maltti -taittua, mutta se hetki voi olla lähempänä kuin luulettekaan. Kun -tuonaan olin valitusmatkallani Ruotsissa, oli siellä miehiä Suomen -muistakin maakunnista. Siellä pidettiin, herttuan luota palattua, -yhteistä neuvottelua siitä, että meidän ei lopulta auttane muu, kuin -itse vapauttaa talomme ja kylämme tuosta painajaisesta. Varsinkin -Pohjanmaan miehet uhkasivat tarrata huoviensa niskaan ... ja herttua -meitä varmasti auttaa, jos kerran se rytinä alkaa... - --- Mikä rytinä, kysyi Juhana kummissaan, voimatta kuvitellakaan, että -talonpojat todella ryhtyisivät omankäden oikeuteen marskia ja sotaväkeä -vastaan. - --- Sitä en vielä tiedä, tuleeko siitä rytinää ja millaista. Mutta kun -palaat linnaan ryttäriesi ja esimiehesi luo, niin neuvo heitä -talonpoikia ihmisiksi kohtelemaan. Sano, että minäkään en rupea ensi -talvikaudeksi kymmentä huovia talossani elättämään... Kapula voi -jonakin päivänä lähteä kiertämään Pohjanmaalta, ja silloin ei meitä -mikään pidätä...! - -Surulla kuunteli sotilas näitä sydämistyneen sukulaismiehensä uhkaavia, -katkeria puheita, ja hän lupasi varmasti kotiin palattuaan kertoa -myöskin Fincke-herralle näistä vakavista kokemuksistaan. Siihen -kehoitti häntä veljensäkin, joka Turun viesteinä kertoi, että marski -oli sielläkin töykeällä esiintymisellään hankkinut itselleen paljo -vihamiehiä ja että häntä vain pakosta toteltiin, -- kukaan ei häntä -rakastanut. Odotettiin sodan milloin tahansa puhkeavan Klaus-herran ja -Kaarlo-herttuan välillä ja silloin saattoi kyllä tapahtua mitä hyvänsä. - -Mutta näiden vakavain keskustelujen lomissa seurustelivat veljekset -noina muutamina yhdessäolonsa päivinä keveämminkin ja hauskemmin -Leinosen salmessa, usein kolmantena talon nuori neitonen Elisa, joka -heidän seurassaan näytti hyvin viihtyvän. Häntä piti Mikko kuin -erityissuojattinaan ja ennen pitkää Juhana-veli huomasi, että -hänen veljensä tunteet Elisa-neitoa kohtaan olivat tavallisia -sukulaistunteita lämpöisemmät. Hän rupesi aavistamaan jotakin ja tunsi -samalla omassa rinnassaan pientä, outoa pistosta. - -Tytön lämpöiset silmät hymähtivät näet iloisesti heidän kolmenkesken -tarinoidessaan ja toisinaan tuntui, kuin ne olisivat hymähtäneet juuri -hänelle, Juhanalle; ja se tuntui silloin omituisen hyvältä... Mutta -niiden lämpö oli siis kuitenkin suunnattu hänen pappisveljeensä, -- se -havainto sai toisinaan kesken pilapuheiden hilpeyden kaikkoamaan hänen -huuliltaan. Mutta se hilpeys palasi pian takaisin. Hän tarkkasi -veljensä eleitä, näki hänen hetki hetkeltä yhä syvemmäs pihkaantuvan ja -käsitti, että erämaan pappilaan tarvitaan emäntä ... mitäpä hän, -maailman kulkija, siinä rupeaisi haaveksimaan! Mutta pientä kiusaa hän -ei sentään malttanut olla pappisveljelleen tekemättä. - -Elisa laski leikkiä molempain kanssa eikä näyttänyt väliin tietävän -itsekään, kummanko kanssa hän mieluummin kisaili ja kinaili. - -Tätä käytti Juhana veli, sotaväessä veitikaksi tottunut leukailija, -hyväkseen, ja heittäytyi toisinaan aivan hempeämieliseksi tytön kanssa -tarinoidessaan. Kun hän huomasi Mikon hiipivän kaivotielle, josta Elisa -oli vettä hakemassa, kiirehti hän navetan takaa edelle ja tuli jo tytön -kanssa tarinoiden Mikkoa vastaan vesisankoa kantaen. Taikka kun Mikko -oli saanut tytön muista erilleen tarinatoverikseen, lennähti hän siihen -kohta kolmanneksi. Nämä oireet oivalsi Mikko pian, ja ne puolestaan -jouduttivat hänen aluksi hauraiden ja hämäräin tunteittensa kypsymistä. -Mutta samalla lähti epäilys ja kade hänen mielessään itämään ja hän -tunsi ajelehtivansa omituisessa ristiriidassa. Velikö, jota hän ei -vuosiin ollut tavannut, jolle hän toivoi kaikkea onnea ja joka -epäilemättä aina hänen parastaan harrasti, hänkö oli tässä nyt äkkiä -joutunut hänen nuorena rusottavan onnensa tielle, hänenkö kanssaan -olisi Mikon kilpailtava tytön suosiosta? Se häntä kiusoitti ja -karkoitti hänen unensa. Sillä eipä hän saanut selvää siitäkään, kumpaa -veljeksistä Elisa enemmän suosi; hän oli iloinen molemmille eikä -näyttänyt ollenkaan ajattelevan, että hänen, joka ennen kaikkea pelkäsi -Koskipään kosintaa, olisi valittava veljeksistä jompikumpi ainaiseksi -suojelijakseen... - -Eräänä päivänä, kun Mikko oli ollut Elisan kanssa verkoilla ja siellä -soutajaansa yhä enemmän kiintynyt, päätti hän karistaa kaiken -epävarmuuden pois sekä itsestään että veljestään ja virkkoi senvuoksi -viimemainitulle: - --- Mitä arvelisit siitä, Juhana, jos minä tästä ativotalosta kihlaisin -itselleni morsiamen? - --- Mitäpä ... olethan jo hyvällä alulla. Tee se vain, tyttö on topakka -pappilan emännäksi. - --- Etkä sitä sinä moiti ... en asetu sinun tiellesi...? - --- Minunko! -- Juhana nauroi oikein raikkaasti. -- Mitäpä minä -morsiamella ... kulkija-soturi, ruunun poika, -- minä nauratan tyttöjä -joka syöttöpaikassa, se minulle riittää! - -Mikon mielestä hänen naurussaan kuitenkin oli jotakin väkinäistä ja -pingoitettua, -- sen ylimielinen hilpeys ei häntä täysin rauhoittanut. -Ja kun Juhana hetken kuluttua erosi veljestään, näki Mikko hänen -kasvojensa ikäänkuin kovettuvan ja käyvän vakaviksi, miltei -kaihoisiksi... Eikä Mikko ollut varma, oliko soturiveli tahtonut -uhrautua hänen puolestaan, vai laskiko se hänestä leikkiä, vai hautoiko -mielessään sittenkin omia aikeitaan... - -Mutta syyspäivät kuluivat ja eräänä aamuna souti Mikolle hankittu -saattaja Leinosen rantaan, -- tänään oli nuoren papin määrä lähteä -jatkamaan matkaansa Päijänteen latvavesille ja sieltä kannasten poikki -kauas Rautalammen erämaille. Saattajaksi jo lupautunut mies oli -kumminkin haluton lähtemään yksin näin pitkälle taipaleelle -syysmyrskyihin, ja teki esteitä. Siitä pihalla neuvoteltaessa astui -Savonlinnan huovipäällikköä seurannut ratsumies, joka nämä päivät oli -enimmäkseen viettänyt pirtissä maaten tai tallissa hoidellen hevosia, -isäntänsä luo ja kuiskasi hänelle jotakin. Juhana nyökäytti päätään ja -astui reippaasti veljensä viereen, virkkaen: - --- Saat minulta soutajan, tämän Erkki Pentinpojan, saat -matkatoveriksesi. En tarvitse häntä itse enää. - --- Mutta miten hän ne matkat tuntee? ihmetteli Matti-isäntä. - --- Tuntee hyvin, hän on ne usein kulkenut, hän on Rautalammelta -kotoisin, ja haluaa nyt palata sinne. - --- Mutta joutaako sinne linnanhuovi? kyseli Mikko vieläkin kummissaan. - --- Joutaa, kun minä luvan annan, vastasi Juhana naurahtaen. -- Eikä hän -varsinainen linnan huovi olekaan, hän on ollut linnan vanki, nyt hän on -vapaa... - -Ja Juhana kertoi ottaneensa Savonlinnasta ratsutoverikseen sen linnan -vangin, heimolaismiehen, josta hän oli isälleen kirjoittanut, -tarkoituksessa vapauttaa hänet tällä retkellä, -- kyllä hän -Fincke-herralle Erkin paon sitten tyydyttävästi selittää. Vakavan, -harvasanaisen saattomiehen kasvoilla kuvastui tämän tiedonannon -johdosta vilpitöntä, syvää kiitollisuutta, jota hän turhaan yritti -sanoiksi pukea, isäntänsä kättä tavotellen. Mutta Juhana torjui nauraen -hänen otteensa, taputti miestä olalle ja virkkoi: - --- Mene rauhassa kotikorpiasi viljelemään, Erkki. Yhden ehdon sinulle -kuitenkin panen: Hoitele matkoillanne kuin veljeäsi tätä veljeäni, joka -on hiukan toisesta maailmasta, elä hylkää häntä siellä perilläkään. Ja -sinä, Mikko-veli, rupea sinä tämän Erkin ystäväksi, parempaa et mistään -löydä! Hän on omaa heimoamme, tämän saman Karmalan perua hänkin... - --- Sukulaismies, terve! virkkoi Mikko ihastuneena ja Matti puhui -nuhtelevasti nuorelle ratsumiehelle: - --- Mikset tuota ennen sanonut? - --- Enpä halunnut... Erkki kun on vielä muka vangin kirjoissa. Nyt hän -lähtee erämaille ja sieltä ei häntä enää kukaan kysele... - -Nuori pappi tervehti sydämellisesti ja luottavasti uutta saattajaansa -ja heidän välilleen punoutui hiljaa ja sanattomasti siinä jo Leinosen -pihalla heti herttaiset, luottavat suhteet. Sydämellisesti syleili -Mikko veljeään, joka myös samalla teki lähtöä pois Sysmästä, ja virkkoi -tälle: - --- Entäs sinä? Yksinkö lähdet täältä ajamaan laajain metsäin halki -Savoon asti? - --- Onhan minulla ainaiset toverini, ratsu ja miekka, niiden kanssa -kuljen minne vain. Kun sinun venheesi rannasta lähtee, silloin nousen -minäkin pian satulaan. - -Jäähyväiset sanottuaan kaikelle talonväelle syleilivät muutamia päiviä -näin yhdessä viettäneet veljekset toisiaan vielä kerran siinä -syksyisellä törmällä, lähteäkseen sitten pitkille matkoilleen, kumpikin -omalle taholleen. Mutta vielä viime sanoikseen kuiskasi Juhana -veljelleen, joka jo oli venheeseen nousemassa, ikäänkuin rohkaisten: - --- Kun ensi kerran tässä talossa yhdymme, silloin kai juhlaa pidetään, -niinhän! - --- Kenties, vaikka vielä ei asia ole selvä. Mutta eletään hyvissä -toiveissa...! - --- Elä vitkastele, muista, Elisaa kiskotaan toisaalle. Siksi lyö -tuumasi lukkoon pian, Mikko! Talo on hyvä ja tyttö vielä parempi! - --- Senpä tiedän. Mutta ensin on minun nyt kiirehdittävä uudelle -työalalleni erämaille. - --- Älä hautaudu sinne -- pääset sieltä talvikelilläkin tänne! - --- Kiitos neuvosta...! - -Kirkkaina kohtasivat veljesten katseet toisiaan ja lähtevä päätti -täysin rauhoittuneena, että ei ole jäävän mielessä mitään vilppiä. - -Samassa saapui Mattikin siihen veljesten luo törmälle lähtevää -hyvästelemään, rupesi matkamiehen viimeisiä tavaroita venheeseen -nostamaan ja puhui ikäänkuin eroavain veljesten keskustelua jatkaen: - --- Vie terveiset sinne erämaille, Mikko, ja kuuntele, mitä siellä kansa -ajattelee asiain nykyisestä menosta. Muista, niiden on pakko selviytyä, -miten se sitten tapahtuneekin! -- Ja hän huusi ääneensä, venheen jo -irtauduttua rantahiekalta: -- Joko näännyttää linnaleiri meidät, taikka -teemme me siitä lopun, tietäkööt sen kaikki, nykyiselleen eivät olot -voi jäädä! Viekää se viesti kaikkialle, missä kuljette! -- Terve -lähteville ja tervetuloa taloon, koska vain tästä kuljette, ehkäpä -siihen mennessä on jo jotakin selvinnyt! - -Mikon, joka istui rannasta jo loittonevassa venheessä, teki mieli -huutaa vastaan, että jotakin on jo selvinnyt... Mutta hän painoi sen -huutonsa omaan hyvätoivoiseen rintaansa. - - - - -III. - -ERÄMAAN MIEHET. - - -Kumea jytinä kuuluu riihestä, jossa Apajan talon väki on ruista -puimassa. Se kajahtaa yksitoikkoisena, kuin maanalaisena töminänä -koivikon rintaan asti, jossa viisi miestä joutilaina loikoilee ahteella -tuulen suojassa, syöden kupeeltaan puolukoita. Miehet odottavat -puimisen päättymistä ottaakseen osansa riihimiesten jyvistä ja -pannakseen talon naiset sitten niitä käsinkivillä kiireesti jauhamaan. -Tässä kylässä on nyt elettykin muutamia melkein leivättömiä päiviä. Nyt -he aikovat illallisekseen keittää makean jauhopuuron, jota ajatellen he -jo mielessään etukäteen herkuttelevat, samalla lasketellen kokkapuheita -työssään mustina piruina hikoilevista talonpojista, joiden on heille -ravinto raadettava. - -Miehet ovat tähän kylään majoitettuja ja sen elätettäviä huoveja, jotka -näin ahteella loikovat ja valvovat, että kylän väet heille hankkivat -leipää ja särvintä. Eikö sieltä riihestä vähitellen aleta säkkejä -kantaa...? - -Jo aukee vihdoin riihen ovi ja nokimekkoinen mies astuu ulos -vilvoittelemaan. Soturien naurunhohotus keskeytyy ... se näkyy olevan -Apajan isäntä, tuima äijä, roteva ja voimakas ... sen kanssa he -mieluummin elävät sovinnossa. Huovit painautuvat nytkin hiljakseen -marjoja suuhunsa poimimaan. Mutta riihestä tullut isäntä on jo kuullut -heidän hohotuksensa ja hänen nokiset kasvonsa ovat vihan vääntämät, kun -hän ne kääntää ahteelle päin ja katselee mahallaan makailevia -laiskureita. Huovit tietävät, mikä isännän sisussa kiehuu: noille -täyttymättömille kärkkyjille tässä täytyy puskea ja raataa henkensä -kaupalla ... siinä ne nytkin vahtivat valmista viljaa. - -Oikein miehet arvaavatkin isännän sisun, -- se on harmista revetä --, -ja he odottavat jo tavanmukaista haukkumistulvaa, johon heidän sitten -samalla mitalla on vastattava. Mutta Apajan isäntä vain sylkäisee ja -kääntää kasvonsa järvelle päin, jossa korkeana käy syksyinen kare. -Vaahtopäisinä siellä laineet ajelevat toisiaan, pärskyen korkealle sen -kivikkoniemen rantaa vastaan, jonka alaisessa poukamassa kylänsatama -sijaitsee. Mitä se katselee ... eihän siellä synkällä selällä mitään -näy, ei yhtään venhettä kylän lahdellakaan liiku... - -Mutta näkyypähän. Vai mikä se on tuo, joka niemen kärjessä vilkkaa, ja -taistelee karetta vastaan, -- venhe se on! Se pyrkii juuri korkeassa -aallokossa kiertämään niemenkärjen ... airot välähtelevät kuohujen -keskeltä. Kas noin, johan se kääntyykin kylänlahtea kohden, ponnistaa -kauan ja tiukasti vastaiseen, huppelehtaen aallokossa. Ahteella -vetelehtineet soturit painuvat syvemmä metsään puolukoita poimimaan ... -sitä iltapuuroa saa nähtävästi vielä odottaa! Mutta Apajan isäntä -laskeutuu alas järvelle päin riihimäeltä, josta varstain pauke yhä -tömähtelee, astuu vainioiden poikki Kelalan riihtä kohti, jota sen -isäntä juuri näkyy ahtavan ja jonka ovesta jo savu tupruaa. Pysähtyy -siihen antajan viereen, viittaa selälle ja virkkoo: - --- Mikä soutaja tuolla pinnistelee ... ei siinä ole leikin paikka! - -Kelalan isäntä, vanhempi, liuhuparta mies, varjostaa kämmenellään -silmiään ja katsoo kotvasen selälle. - --- Saa siinä kiskoa... - --- Eihän meidän kylästä ketään ole nyt kalassa ollut? - --- Kukapa tällaisella tuulella! Ja kannattaapa sitä kalassakaan -rehkiä ... kenelle nuottasi potket, noille jätkille, jotka puolet -saaliista heti kitaansa ahtavat... - --- Niin, halu on mennyt muikun pyyntiinkin, vastaa Apaja alakuloisena. --- Mutta ketä sieltä sitten puskee ... eihän lie taas uusia -veronottajia...? - --- Taasko uusia, onhan niitä ottajia jo tarpeeksi täällä kylässä. Eikä -se vouti viitsikään syysmyrskyillä tänne soutaa. - --- Outo venhe se vain tuntuu olevan. Kahdessa hangassa kiskovat. - -Verkalleen läheni venhe, koettaen hiipiä niemen kaislikkoreunaa myöten -ja ilmeisesti kylänvalkamaan pyrkien. Kun sitä vihdoin rupesi maa -suojaamaan, läheni se jo nopeammin. Riihimiehet lähtivät silloin -laskeutumaan satamaan päin ja astuivat sitä ravakammin, kuta rannemmas -ehtivät. - --- Kolme on miestä venheessä, puheli Apaja kävellessään, -- vierasta -väkeä ... on kuin pappi tuo mustatakkinen, joka perässä viilettää. - --- Pappi se on... - -Siinä saapui nyt seurakuntaansa pitäjän uusi kappalainen, Mikael -Martinpoika Turusta. Eihän ollut tosin tästä kylästä kuin parin -neljänneksen taival Rautalammen kirkolle, mutta siksi väsyneitä olivat -soutajat, että laskivat myrskyn käsistä Apajan rantaan, -- toinen -heistä oli sitä erityisesti pyytänytkin. Hän oli näet tästä kylästä -kotoisin ... Kelalan poikia, joka täältä kolmatta vuotta sitten oli -sotamiesten välissä viety vankina maailmalle. Häntä veti voimakas halu -suoraan Apajan kylän rantaan. - -Ja outo kohtaus tapahtui nyt siinä tuulisella hiekkarannalla, -nuottatalon kupeella, johon selältä soutanut venhe vihdoin laski. Siinä -tähystelivät kylän miehet kysyvinä ja hieman arkoina perässä istuvaa -nuorta, vierasta pappia, joka heitä siitä tervehti, ehtimättä soutajiin -heti huomiota kiinnittää. Mutta sillävälin nousi keulatuhdon soutaja -verkalleen airojensa äärestä, oikasi pitkästä istumisesta kangistuneita -raajojaan ja kääntyi riihimekkoisiin vastaanottajiin päin. - --- Isä! -- pääsi silloin huudahdus hänen huuliltaan. Ja Kelalan vanha -liuhupartakin huudahti samassa: - --- Erkki ... sinäkö, hengissä ja terveenä! - -Äijän ääni värähti monivaiheisesti, hänen näin katkonaisin puhein -rientäessä poikaansa vastaan, joka samassa norjana hyppäsi venheestä -rantahiekalle. Oli siinä tapaamisessa iloa ja yllätystä, vilpitöntä, -korutonta tunnetta, mutta siihen yhtyi samalla riemua pidättäviä, -karvaita muistoja, -- vähältäpä kihosi kyynel nuoren perämiehen -silmään, hänen ääneti katsellessaan sitä isän ja pojan ensi -kättelemistä. Apajan isäntäkin seisoi siinä ääneti ääressä, tuskin -silmiään uskoen. Mutta maihin noussut soutaja rämäytti, ukkojen -ällistystä katsellessaan, raikkaan naurun, joka heti taittoi oudon -lumouksen. - --- Näin sitä nyt maailmalta palataan. Johan siellä Savon linnassa -tulikin tarpeeksi kiviä väännetyksi. - --- Luulimme sinut menneeksi mieheksi ... äiti suri itsensä sokeaksi ... -montahan niitä on iäksi mennyttä! Terve palaamastasi! - -Näin änkytti äijä katkonaisesti, voimakkaita mielialojaan vaikeasti -hilliten. Mutta Erkki kääntyi venheen perään päin, jossa nuori pappi -vielä ääneti istui -- hänet vastaanottajat siinä hämmästyksessään -olivat vallan unhottaneet -- virkkaen: - --- Ette tunne vielä uutta pappianne, jonka tänne toimme ... pitäjän -kappalaiseksi määrätty. Nouskaa maihin, pastori, tänne nyt yövytään, -tässä on sukulaistalo. - -Paljo oli selittämistä ja kertomista heti siinä myrskyisellä rannalla -jo ennenkuin kylään maltettiin astua, ja vasta vähitellen, -moninkertaisten kyselyjen ja vastausten perästä, rupesi eräkylän -hitaille miehille asema ja tapausten yhteys selvenemään. - -Erkki Pentinpoika, Kelalan vaarin vanhin poika, oli niitä Rautalammen -miehiä, jotka kolmatta vuotta sitten äärimmilleen ärtyneinä olivat -nousseet kotikulmaansa silloin kiskovia ruotsalaisia ratsumiehiä -vastaan ja omankädenoikeudella heidät niskastaan pudistaneet. Nämä -erämaan viljelijät, jotka asuivat muusta maailmasta eristettyinä ja -joille leipä oli lujassa, olivat tottuneet omintakeiseen, vapaaseen -elämään salollaan ja he olivat senvuoksi vielä aremmat kuin muiden -maakuntain talonpojat raskaasti hankituista varoistaan. Kenenkään -komentamatta he olivat eläneet ja raataneet korvessaan, ruunun miehet -olivat vain kerran vuodessa saapuneet heiltä veronahkoja ja kappoja -perimään eikä he olleet koskaan tienneet mistään majoitusvaatimuksista. -He olivat saaneet aseinkin puolustaa kovalla työllä raivaamiaan -viljelyksiä -- ken heille tuli väkivaltaa tekemään, se oli heidän -vihollisensa! Kun sitten Rautalammelle oli heidän painajaisekseen -majoitettu osasto Uplannin ratsumiehiä, joiden kieltäkään he eivät -ymmärtäneet, mutta jotka söivät tai veivät kaiken, minkä he -kaskesta tai järvestä saivat irti, silloin heiltä loppui luonto. -Kärsivällisyytensä menettäneet miehet kokoontuivat kirkolle, tarttuivat -aseisiinsa ja hyökkäsivät ahdistajainsa kimppuun. Eräänä yönä he -ajoivat ryttärit tuvistaan metsiin, tappoivat vastaanhangoittelijat ja -pistivät vihatuimmat sortajat avannosta jään alle... - -Se oli hätäisesti päätetty, harkitsematon ja epätoivoinen teko, -jonka erämaanlapset pian saivat raskaasti maksaa. Uplannin -huoveista pääsi kaksi metsiä myöten karkuun ja he kertoivat -esimiehilleen ja hallitusmiehille rautalampelaisten tihutyöt. -Klaus Fleming, joka jo silloin oli Suomessa mahtava, julmistui -ja johti itse rankaisuretkikunnan, tuhat miestä, Rautalammen -erämaille. Siellä pidettiin silloin ankarat käräjät ja koko laaja -pitäjä sai moninkertaisilla veroilla ja majoituksilla korvata sen -malttamattomuuden, mikä kirkolla oli tapahtunut. Enin syyllisiä, jotka -olivat käsiksi käyneet ruunun miehiin, etsiskeltiin tietysti -erityisesti, mutta nepä olivat marskia odottamatta hävinneet -laidattomille erämaille. Mestattiinpa kuitenkin silloin Rautalammen -kirkon edustalla koko pitäjälle rangaistukseksi ja varoitukseksi useita -väkivaltaan ryhtyneitä ja toisia vei sotaväki vankeina mukanaan muka -edelleen tutkittaviksi. Apajan silloinen isäntä, tämän nykyisen -vanhempi veli, heitti silloin hänkin henkensä mestauspölkyllä, -ja Kelalan vanhin poika, Erkki, vietiin kahleissa kotoaan -rankaisuretkikunnan mukana, tuntematonta minne. - -Ne olivat synkkiä, raskaita muistoja sydänmaan harvalukuiselle, -saloelämässä kovettuneelle väestölle, jonka sydämet tämä tapaus oli -umpimielisiksi paaduttanut. Melkein joka talossa surtiin nyt jotakin -vainajata tai kadonnutta perheenjäsentä, mutta ääneensä ei siitä -kukaan puhunut eikä valittanut. Ne uudet majoitusrasitukset, joita -senjälkeen oli yhtenään jatkunut, katkeroittivat äärimmilleen köyhiä -korvenraatajia, mutta he eivät mukisseet, vaikka heidän vihansa noita -joutilaina vetelehtiviä syöpäläisiä kohtaan nyt oli moninkertainen ja -rajaton. - -Tällainen oli mieliala, jonka keskelle Erkki Pentinpoika vankilasta -palasi ja johon pitäjän uusi pappikin sai tutustua. He tunsivat melkein -samanlaisen mielialan kaikkialta taipaleensa varrelta, mutta ne harvat -sanat, joilla Apajan kylän miehet, kun vihdoin taloksi oli käyty, -ilmaisivat sisäiset mietteensä, paljastivat Mikko-papille -pohjattomamman vihan kuin mitä hän missään muualla oli tavannut. Hän -kauhistui sitä katkeruutta ja rupesi ymmärtämään, että sen täytyy vielä -kerran purkautua, kuten Matti oli ennustanut, sitä ei voi padota -millään. - --- Syökää vieraat puuroa, kehoitteli Kelalan isäntä, -- vähän -viljoistamme leiväksi riittää. Ja voita silmäksi, niinkauan kuin -navetassa vielä lypsäviä on huoveille teurastamatta. - --- Niinkö tarkkaan he taas vievät kaikki, kyseli Erkki, vihan puna jo -hänenkin ohimoillaan. - --- Niin vievät. - --- Entäpä kun kaikki ruoka on lopussa? - --- Silloin kuollaan nälkään ... taikka ... otetaan mistä saadaan... - -Kun vieraille oli lämmitetty sauna ja he, kylvettyään pois matkansa -vaivat, jälleen palasivat Kelalan pirttiin, oli sinne kertynyt muitakin -kylän miehiä, jotka olivat saapuneet matkamiehiä tervehtimään ja -rintamaa-uutisia kuulemaan. Huoveja vain ei näkynyt, niille oli -toimitettu puurokestit toiseen taloon ja vapaasti siellä nyt siten -voitiin kansan vaivoista keskustella. Mikko, kaupunkilaispoika, -kuunteli järkytettynä heidän kuvauksiaan ja katseli samalla -mielenkiinnolla noita hartevia, vakavia erämaanmiehiä, jotka jo -ulkonäöltään koko joukon erosivat siitä hämäläisväestä, jonka -asuma-alojen halki hän oli taivalta tehnyt. - -Tämän kylän, samoinkuin ylemmän Rautalammen laajan salon, väestö oli -näet osaksi hämäläistä, osaksi savolaista juurta ja nuo eri rodut -olivat siellä jo ruvenneet sulautumaan toisiinsa. Hämäläisethän sinne -aluksi olivat tulleet erämailleen ja kalavesilleen, joita olivat -sitkeästi puolustaneet idästä tunkeutuvia savolaisia vastaan, mutta -nämä viimemainitut olivat lopulta korkean ruunun avustuksella päässeet -näitä kalarantoja vakinaisesti asuttamaan. Pitkät riidat, monet käräjät -ja kuumat taistelut erämaiden omistamisesta olivat lopulta vieneet -siihen, että Hämeen rintamaat menettivät nämä entiset takamaansa, mutta -savolaisen uudisasutuksen pesiytyessä sinne asui siellä jo vakinaisesti -monta hämäläistä perhekuntaa, jotka sinne olivat aikomaan lymynneet -ja sisukkaina paikoilleen jäivät. Aluksi ja kauankin oli vielä -karsautta ja vainoa ja kiistaa näiden eriheimoisten välillä kaukana -eräjärvien rannoilla, mutta vähitellen se viha yhteisessä, kovassa -elämäntaistelussa sentään lientyi ja antautui. Savolaispoika otti -vaimokseen hämäläistyttären, punoutui sukulaissiteitä, eikä nouseva -polvi enää hautonut vanhoja vihoja. - -Varsinkin se yhteinen rasitus ja hätä, johon linnaleiri viime aikoina -oli sydänmaan raatajat saattanut, sulatti eriheimoiset yhteisiin -harrastuksiin ja ponnistuksiin, eikä Apajan hämäläisperäinen perhe enää -muistanutkaan, että Kelalan naapuriväki oli Savosta päin tullen -aikonaan asettunut sen vanhemmille halmeaukeille. Niistä miehistä, -jotka tänä syysiltana olivat koolla Kelalan väljässä tuvassa, ei kukaan -enää ajatellut, että heidän esivanhempansa olivat aikoinaan vihanneet -toisiaan yhtä katkerasti, kuin he yhteisesti nyt vihasivat marskin -huoveja. He vaihtoivat hyvinä naapureina joka päivä karvaita -kokemuksiaan. Ja tänä iltana kääntyivät he yhä uudelleen vasta Turusta -saapuneen nuoren papin puoleen, kysellen miten siellä luultiin maassa -vallitsevan tilanteen selviävän ja olisiko mitään yritettävä kansan -rajattoman ahdistuksen poistamiseksi. Nuori pappi puisteli neuvotonna -päätään. - --- Jotakin on kuitenkin yritettävä, vakuutti silloin vanha Kelala, -- -muuten emme pääse tämän talven ohi. - --- Ja jotakin nyt yritetään, säesti Apaja terästyvällä äänellä. -- -Sellaista on jo kuulunutkin... - --- Mistä on kuulunut ja mitä? kyseli Mikko uteliaana, muistaen Leinosen -Matin samansuuntaiset, uhmailevat lausunnot. - --- Kivijärven miehet ovat kertoneet, kun näitä metsätaipaleen takaisia -kaukonaapureita väliin on erämatkoilla tavattu ... kertoneet, että -Pohjanmaan talonpojat eivät aio näitä syöpäläisiä ikuisesti konnuillaan -kärsiä. He aikovat karistaa ne hartioiltaan... - -Näitä hämäriä huhuja siitä, että jotakin on tekeillä, oli siis jo -levinnyt näihin kaukaisiin salokyliin asti, totesi Mikko, huomaten -samalla miltei kauhukseen, että tällaisilla tuumilla oli yhä edelleen -maaperää näiden kovasti kuritettujen mutta yhä kiusautuneiden -sydänmaalaisten mielissä. Hän ei kumminkaan osannut siihen mitään -virkkaa, mutta Erkki Pentinpoika, äsken linnan tyrmästä palannut mies, -joka kotiväkensä juttuja näihin asti oli ääneti kuunnellut, hän kävi -nyt harvakseen puhumaan: - --- Saattaahan olla taas monenlaisia tuumia käärmettyneiden talonpoikain -mielissä, mutta täällähän niitä jo yritettiin toteuttaa... Eikö lie -parasta nyt malttaa ja kärsiä ... hullusti kävi silloin viime -kerralla... - --- Hullusti kävi silloin, myönsivät isännät huoahtaen. Mutta heidän oli -ylen raskasta ajatella, että tätä kiusan menoa aina vain jatkuisi, -ilman että mitään helpotusta suunniteltaisiinkaan. He ikäänkuin -hapuilivat, janosivat edes jotakin toivoa, vähäistäkään valkenemista. -Ja yksi heistä virkkoi taas tuokion äänettömyyden jälkeen: - --- Olisiko vielä kerran valittaa ... selittää ruunun herroille, ettei -tätä majoitusta täällä salolla enää kestetä? - --- Valittaa, kenelle? kivahti siihen Apaja melkein suuttuneena. -- -Sillekö marskille, joka meitä juuri kiduttaa...? - --- Taikka Ruotsin ruhtinaalle. - -Siihen tarttui taas Mikkokin: - --- Taikka molemmille... - --- Onhan sitä valitettu jo molemmillekin, ei auta! - --- Mutta vielä kerran, puhui Mikko miltei hätäisenä, pyrkien, joskin -heikkoutensa tuntien, näin rauhoittavasti vaikuttamaan uusiin -seurakuntalaisiinsa, etteivät he maltittomuuksiin eksyisi. -- Sitten -vasta, jos hätä ei lopultakaan hellitä, mietittäköön muita, -toisenlaisia keinoja... - --- Vielä kerran, matki Kelala katkerasti. -- Pehmeneehän se kivikin -tippuvan räystään alla, mutta pehmenisikö herrain sydän? - --- Tuskin pehmennee, epäili Apaja. -- Mutta koetetaan vielä -valituspaperilla, en pane vastaan, tässähän meillä nyt on kirjamieskin -ääressä! - -Alakuloisina ja heikoin toivein ryhtyivät erämaan miehet harkitsemaan -vieläkin uuden valituksen tekoa, ja ennen kaikkea päätettiin koettaa -yhä vakuuttaa Klaus Flemingille, että erämaa nääntyy linnaleirin alle. -Mikko muisti Turussa kuulleensa, että marskin puoliso, Ebba-rouva, joka -oli armelias ja hyvänsuopa ihminen, oli joissakin tapauksissa -puolustanut hätääntyneitä talonpoikia, ja päätti senvuoksi vedota -häneenkin. - -Miehet valittiin siis lähtemään pitkälle matkalle vielä kerran yhteistä -asiaa ajamaan, ja Mikko, jolla oli kirjoitusvehkeet mukanaan, kävi jo -sinä yön seutuna päresoihdun liehuvassa valossa laatimaan mielestään -vakuuttavaa ja voimakasta valituskirjaa uusien seurakuntalaistensa -puolesta. - -Kyti siis taas pieni toivon kipinä metsäkyläläisten mielissä, kun uusi -kappalainen seuraavana aamuna nousi venheeseen, jatkaakseen -tyyntyneempää selkää pitkin matkaansa Rautalammen kirkolle, ja -talonpoikain lähettiläät samaan aikaan soutivat etelään päin uutta -valituskirjaansa perille viemään. Hauras oli se toivo ja heltymätön -vihan sappi sydämessään silmäilivät isännät taas niitä hyvin syötettyjä -ryttäreitä, jotka, joutilaina vetelehtien, ylempää ahteelta ihmetellen -katselivat nuottarannalta eri tahoille hankkiutuvia matkueita. - -Papin venheestä jäi nyt toinen soutaja rannalle, -- Erkki Pentinpoika -sai taas pitkien vaiheiden jälkeen jäädä rakkaaseen Kelalaansa -raatamaan kotoisilla halmeilla. Mutta hänen ja nuoren papin välillä oli -kuljetun taipaleen varrella punoutunut luja ystävyyden liitto, Erkki -oli hintelää kaupunkilaispoikaa koko matkan kuin holhottiaan hoivannut -ja virkkoi tälle vielä vesirajassa erottaessa: - --- Jos sinulle milloin taas matka tulee ja saattomiestä tarvitset, -tässä on silloin lähtijä. - --- Kiitos, Erkki, virkkoi nuori pappi puristaen uuden ystävänsä -kättä. -- Lupaukseesi luotan. Ja jos täällä käy ahdistus teille -ylivoimaiseksi, jos mielistä katkee maltti, niin hiihdä kirkolle, kerro -minulle, neuvotellaan yhdessä... - --- Tuohon käteen, -- tervennä mene! - - - - -IV. - -POHJANMAAN VIESTIT. - - -Joulukuun alussa 1596 oli jo Suomessa täysi talvi. Suksikeli oli jo -metsissäkin menettelevä ja selillä se oli mainio, kun partiokunta -Kivijärven miehiä Pohjanmaan itäkulmalta hiihti suuren salon halki -Rautalammen uudispitäjään tuomaan tuoreita uutisia. He hiihtivät -hissuksiin pitkin laajan järven rantoja kylästä kylään, pistäytyivät -pirttien pimennoissa supattamassa isäntämiesten kanssa, kertoivat -kuulumisensa, vannottivat vaikenemaan ja ehättivät edelleen. Ja -rantakyläin isännät valjastivat hevosensa, ajoivat naapuriin -neuvottelemaan, että mitäs te tuumaatte ... ja luimistelivat kulmainsa -alta kyläahteella kyttääviä ryttäreitä. Kuumentava, humaiseva huhu -kulki kulona laajan, talvisen erämaapitäjän laidasta toiseen. - -Keskellä viikkoa liikkui Rautalammen kirkollakin siten tavallista -enemmän väkeä ja pappilan tuvassa pistäytyi monenlaista matkamiestä. He -tarinoivat salavihkaa siitä, mitä Kivijärven miehet olivat kertoneet, -ja nuori kappalainenkin kuuli, ulkosalla liikkuessaan, katkelmia niistä -levottomista kuiskeista ja näki miesten silmissä intohimon verestävän, -mutta hän ei päässyt heti perille siitä, mikä heitä nyt niin -erikoisesti kuumensi ja hiihdätti. Vanha kirkkoherra, äreä äijä, -sitävastoin ei huomannut mitään. Hän vain murisi ja torui niitä, jotka -näin joutilaina keskellä viikkoa kyliä kulkivat ja pirtissä suutaan -pieksivät, eikä hän tahtonut heidän hulluista tuumistaan mitään -tietääkään. Mutta eräänä päivänä astuivat apulaispapin kylkeistupaan, -johon Mikko Martinpoika oli Rautalammen pappilassa sijoitettu, Apajan -isäntä ja Kelalan Erkki, vakava, miltei juhlallinen ilme kasvoillaan, -ja he pyörittelivät tärkeän näköisinä tuuheita karvalakkejaan -kämmentensä välissä. - -Mikko ymmärsi heti asian vakavaksi ja rupesi, saatuaan tuttavansa -istumaan, kyselemään naapurikylän kuulumisia ja joko olivat sinne -asiamiehet marskin luota palanneet. - --- Jo palasivat, vastasivat miehet yksikantaan. - --- No, luvattiinko helpotusta linnaleiriin? - --- Ei luvattu... - --- Eivät tainneet miehet tavata siellä Ebba-rouvaa? - --- Olivat tavanneet senkin ... rouva oli kyllä ollut armollinen, kertoi -Apaja. -- Mutta kun he olivat marskille itselleen valituskirjansa -antaneet, niin suuttunut oli herra, haukkunut... Likeltä oli pitänyt, -ettei pistänyt miehiämme köysiin, kun oli kuullut, mistä he olivat. - --- Hän muisti viime käyntinsä täällä, lisäsi Erkki selittäen. - --- Niin kai. Ja se on muutenkin tyly ja kova ylimys, se Klaus-herra, -huoahti Mikko, muistellen omia Turun-aikojaan ja pettyneenä hauraissa -toiveissaan. - --- Ja kiukkuinen, kivahti Apaja tulistuneena. -- Oli kironnut, että -hänen ryttärinsä ovat vain täällä hyvin ja runsaasti ruokittavat, -- -mitkä herkut heille sitten pitäneekään paistaa! Jos yhtä pitäjää -helpotetaan, silloin käy rasitus toisille sitä raskaammaksi, niin oli -herra tiukannut. - --- Ja sitähän se kyllä onkin, myönsi Erkki hiljaisella, harkitsevalla -äänellä. -- Mutta marski ei suostu väkeään vähentämään? - --- Ei, totesi Mikko, hän kun varustaupi sotaan! Se on auttamaton -umpikuja joka taholla! - --- Mutta se umpi on puhkaistava! - -Apajan isännän rauhallisiin silmiin oli syttynyt outo kiilto. Hänen -luisevat, leveät kasvonsa karahtivat tumman punaisiksi eikä hän -malttanut enää istuallaan pysyä, kun hän jatkoi: - --- Ja se puhkaistaan! Nyt se puhkaistaan! - -Mikko katsoi kummissaan hiljaisen salolaisen kiihtymystä, aavisti sen -takaa sammumatonta, pohjatonta lieskaa, jotakin pelottavaa ja -ratkaisevaa, ja kysyi melkein säikähtyneenä: - --- Mikä puhkaistaan? Onko jotakin uutta tulossa? - --- Tulossa on, selvänteko on käsissä! - --- Sitäkö ne ovat kuiskineet, nuo täällä kirkollakin liikkuvat miehet, -kyseli Mikko, ruveten jo ymmärtämään. -- Onko teille tullut sanantuojia -ja mistä? - --- Pohjanmaalta, selitti Erkki nyt tyyneemmin. -- Täällä on hiihtänyt -Kivijärven miehiä. - --- Eikä ne ole olleet leikin asioilla, säesti Apaja innostuneena. - -Ja siinä innossaan kävivät vieraat nyt ääneti kuuntelevalle nuorelle -papille torvenaan kertomaan laajan korven takaa hiihtäneiden miesten -terveisistä ja kehoituksista. Apajan ääni vavahteli, hänen näytti -olevan vaikea hillitä kuumaa malttamattomuuttaan, Erkki sentään säesti -ja oikoi häntä rauhallisemmin ja asiallisemmin. Siellä suurten salojen -takana, Pohjanmaan Kyrössä, oli pidetty suuria kansankäräjiä ja tehty -suuria päätöksiä. Sinne oli tullut tieto, että Ruotsin ravakka -Kaarlo-ruhtinas on luvannut talonpojille apua, jos he ajavat hiiteen -marskin huovit maakunnastaan -- ja hiiteen ne oli jo ajettu. Siellä -ovat miehet nyt isäntiä maakunnassaan ja heillä on luja tuuma, että he -vapauttavat samasta ikeestä vielä muutkin maakunnat. Mutta niissä -kaikissa on talonpoikain nyt samalla noustava huovejaan häätämään, -muuten tulevat kyröläiset epäröiväin talonpoikainkin niskaan... - --- Sitäkö hiihtivät Kivijärven miehet teille kertomassa? uteli Mikko -henkeään pidellen. - --- Sitä. Jouluneellusviikolla he lähtevät Kyröstä liikkeelle ja -kulkevat aina Turkuun asti, vapauttaen kaikkialla talonpojat marskin -ryttärien painajaisesta. - --- Ja silloinko se alkaa rytinä täälläkin? - --- Silloin on meidänkin oltava valmiina, kirveet ja keihäät ja eväät -mukana. Ja ensi töiksi on tämän oman pitäjän huoveista tehtävä selvä! - --- Vai sellainen on nyt käsky, hoki Mikko hiljaa, henkeään pidellen, -mutta oivaltaen jo, mihin asiat ovat väkipakolla menossa. - --- Sellainen ... eikä se kuulemma enää järkähdä, vakuutti Apaja aivan -jyrähtäen. Mutta hän jatkoi kuitenkin tuokion kuluttua epävarmempana: --- Mitä sanotte siitä te pastori, on kai meidänkin käytävä mukaan -siihen rytäkkään? - -Se oli nyt erämaamiesten suuri ja vakava kysymys. Kansa nousee koko -maassa, pitäisikö heidän, enin kärsineiden, jäädä syrjään? Heitä -peloitti kolmen vuoden takainen kokemuksensa -- ankara oli heille ollut -rangaistus. Mutta silloin he olivat yksin nousseet esivaltaa vastaan, -yksin karanneet omien ryttäriensä kimppuun ja yksin saaneet kestää -vastuun. Nyt on liike yhteinen koko maassa ja sitä tukee Ruotsin -ruhtinas, joka on kuningasvainajan veli ja kansan ystävä... - -Tuon kaiken oivalsi Mikko Martinpoika, mutta hän tunsi itsensä liian -nuoreksi ja kokemattomaksi ja epäileväksi mitään varmoja neuvoja -antaakseen. Hän oli läheltä nähnyt marski Flemingin mahtavuuden ja -voiman, tiesi hänet kuninkaan lailliseksi edustajaksi Suomessa ... -häntä peloitti kyröläisten kapinahanke eikä hän tätä pelkoaan -vierailtaan salannut. - --- Joka miekkaan ryhtyy, se miekkaan hukkuu, virkkoi hän ensin -ikäänkuin välittävästi, mutta jatkoi samassa: -- Oletteko itse sitä -vakavaa asiaa kotikylässänne kypsäksi pohtineet? - --- Onhan pohdittu jos punnittukin. Myrtynyt on siellä miesten sisu, -eivät aio he jättäytyä tänne huovien jalkoihin silloin, kun muut ne -päältään karistavat, kertoi Apaja. -- Mutta toisia siellä kyllä -epäilyttää, -- tämä Erkkikin se vain varottaa... - --- Niin, hän on vasta ollut sen sotakomennon kourissa, totesi Mikko, -saaden näin vahvistusta omille epäilyksilleen. - -Mutta Erkki rykäisi ja virkkoi: - --- Hullusti saattaa talonpojille taas käydä, -- hullusti käy...! Mutta -jos muut suksille nousevat, niin nousen minäkin. - -Miehet kertoivat nyt nuorelle papille vielä tarkemmin eri tahoilta -saamistaan viesteistä. Toisissa erämaanpitäjissä kuulutaan jo hiottavan -karhunkeihäitä ... Laukaassa, Lappajärvellä ... ja rintamailla on juttu -sama. Sysmän kulmalla ovat mielet kuumia, niin ovat matkamiehet -kertoneet, sinne on tuotu uutta majoitusväkeä, siellä ikävällä -odotetaan Pohjanmaan nousumerkkiä. - --- Vai jo Sysmässäkin, innostui Mikko. -- Jokohan lie Leinosen Mattikin -menettänyt kärsivällisyytensä! - --- Sehän siellä onkin kiivain kaikista, niin nimismies kuin onkin, -tiesi Apaja. -- Hän kuuluu äsken saaneen kymmenen ryttäriä omaankin -taloonsa... - -Kuumentavana rupesi nyt veri Mikonkin suonissa kiertämään. Sellainen -kidutus on sietämätön, kaikkeen ei voi taipua, päätteli hän. Ja jos -Matti ryhtyy ajamaan ryttärinsä pois, silloin tosiaan on arpa heitetty! -Se mies ei suotta leikkiin käy, mutta jos hän siihen käy, hän joko -vapauttaa talonsa ja pitäjänsä taikka menettää kaikki, talonsa, -perheensä... Siinä ratkee nyt Elisankin kohtalo ... se mielle välähti -salamana Mikon tajuntaan ... jos siellä hullusti käy, silloin joutuu -tyttöraukka varmasti raa'an Koskipään armoille! - -Veri kohisi Mikon korvissa eikä hänen mielensä enää päässyt -tasapainoon. Hänestä rupesi tuntumaan, että ne kohtalokkaat, -solmuksi sitoutuvat enteet, jotka nyt näyttivät tosiasioiksi, -välttämättömyydeksi kiteytyvän, ne pian tempaavat hänetkin -pyörteisiinsä, tahtoipa hän taikka ei. Jos jotakin siellä maailmalla -tapahtuu, silloin täytyy kyllä hänenkin olla siellä mukana, omaansa -vaalimassa ... tänne syrjään hän ei voi jäädä, täällä hänellä ei olisi -yön lepoa... Mutta samassa hän säikähti niitä uusia ajatuksiaan ja -päätelmiään: noinko hän yksityisluontoisten unelmiensa ja -mielihalujensa vaikutuksesta jo suunnitteli osanottoaan talonpoikain -arveluttavaan kapinanousuun, hän, jonka pitäisi neuvoa heitä asettumaan -ja malttamaan mielensä...! - -Mutta talonpoikaiset miehet katselivat häneen kysyvinä, ikäänkuin -lopullista neuvoa ja apua pyytävinä, -- sitä vartenhan he olivat nyt -kirkolle tulleet. Ristiriitaisten mielialojen vielä sydämessään -kamppaillessa, mutta tuntien ikäänkuin joutuneensa jo talonpoikain -kohtaloon kytketyksi, virkkoi hän lämmöllä: - --- Kyllä tunnen tuskanne ja ymmärrän, että se ei lienny, ellei joku -ratkaisu tapahdu. Siksi en voi teitä kieltää hankkeista, jotka ovat -vaaralliset, mutta joihin kärsimyksenne teidät ajaa. Harkitkaa asiaa -vielä keskenänne, harkitkaa se joka kolkalta. Mutta jos päätätte yhtyä -Pohjanmaan miehiin ja jos nämä todeksi tulevat teitä retkelle -vaatimaan, niin mukaanne lähden silloin minäkin, en teitä jätä... -Voinko olla teille joksikin avuksi, sitä en tiedä; ehkä tarvitsette -joskus kirjamiestä, ehkä sielunpaimentakin ... olen valmis sellaisena -kulkemaan matkassanne ja jakamaan kohtalonne. Mutta ominpäin älkää -mihinkään ryhtykö, odottakaa ensin, mitä muualta kuuluu. - --- Se olkoon sovittu, vastasi Apaja innostuneena ja nuoreen pappiinsa -ihastuneena. Mutta Erkki tarttui hänen käteensä hyvästiksi ja virkkoi -lämmöllä: - --- Kun Pohjanmaalta lähtökäsky saapuu, -- ja varmasti se saapuu --, -silloin ajan minä tänne kirkolle sinua hakemaan, Mikko. Silloin on -rauhanpäivä poissa! - -Niillä puheilla lähtivät Apajan kylän miehet Rautalammen pappilasta, -jonne nuori kappalainen jäi levotonna punnitsemaan antamaansa lupausta. -Hän ei näissä asioissa voinut saada mitään tukea eikä neuvoa vanhalta -kirkkoherralta, joka oli kokonaan vetäytynyt kuoreensa eikä vieläkään -talonpoikain hankkeista mitään tiennyt taikka -- tahtonut tietää. Yksin -oli Mikon seistävä päätöksensä takana, yksin odotettava, mitä tuleva -oli. - - * * * * * - -Kului viikko, toista, eikä asiasta sen enempää kuulunut. Mikko liikkui -toimissaan kylällä, puhutteli isäntämiehiä, mutta uusia viestejä ei -ollut saapunut Pohjanmaalta eikä suolaostoksiltaan palanneet -markkinamiehet tienneet muuallakaan mitään kansannousua tapahtuneen. -Mutta sen oivalsi nuori pappi, että tämä oli tyyntä myrskyn edellä, ja -hän tiesi, että nyt Rautalammen taloissa hiottiin isien vanhoja -keihäitä ja terästettiin vasamankärkiä ikäänkuin suurpyyntiä varten. -Vielä eli hänessä kuitenkin heikko toivo, että uhkaava palo sentään -sammuisi alkuunsa. - -Mutta eräänä tuiskupäivänä nähtiin parvi lyhytturkkisia, kirvesvöisiä -miehiä hiihtävän viistoon kirkon ohi Rautaselän rantaa pitkin etelään -päin. Heitä oli vain puolensataa miestä, mutta poiketessaan rantakyliin -he vakuuttivat, että heitä on jo viikon perästä tuhat, -- nyt on -siekailematta noustava suksille! Pyrynä lennähti tämä heidän vaativa -viestinsä kylästä toiseen: pohjalaiset ovat saapuneet, johtajanaan -Martti Vilpunpoika Lapualta, he käskevät mukaansa, nyt alkaa retki -etelään! Martti Vilpunpojan partioväki on vain pieni osa sitä valtaista -talonpoikaisjoukkoa, jonka sanottiin lähteneen Kyrön, Lapuan ja -Ilmajoen pitäjistä liikkeelle vapauttamaan maan ryttärien ja voutien -painajaisesta ja joka useita teitä pitkin samosi Suomen Turkua kohden. - -Lapualainen neuvoi rantakyläin miehille, mitä heidän on tehtävä, minne -ensiksi riennettävä, missä kokouduttava, ja jatkoi itse nopeasti -nostatusmatkaansa. Mutta jäljellejääväin piti heidänkin matkallaan -nostattaa aseisiin koko pohjoisen Hämeen ja koko Savon rahvas ja -lennossa rientää sovittuihin yhtymäpaikkoihin, -- erämaan miesten oli -yhdyttävä Päijänteen rannalla, Sysikorvessa. - -Jo syttyi taas palo erämailla. Pappilaan saapui sanoma, että jo on -vouti vangittu, jo hänen verorenkinsä surmattu; toisissa kylissä ovat -talonpojat iskeneet kuitiksi niihin majoitetut huovit, toisista ovat -nämä kiireisesti paenneet tai lymynneet sakeimpiin metsiin. - -Erämaa eli. Pappilan portailta näki Mikko Martinpoika pienempäin -partiojoukkojen hiihtävän pyrynä etelään päin ja joka talosta heihin -uusi lähtijä liittyi. - -Levottomana hän sitä katseli ja kuunteli, kuin jo kohtalonsa tuntien, -noita lenteleviä viestejä. Vyöry oli lähtenyt liikkeelle, sitä ei -voinut enää pidättää mikään. Päättynyt oli siis hänenkin rauhantyönsä. -Ja eräänä päivänä ajoi Erkki Pentinpoika Apajan kylästä vihurina -pappilan pihaan, työntyi turkeissa ja kallokkaissa kylkeistupaan ja -huudahti Mikolle: - --- Nyt sitä lähdetään, maisteri! Pitkä retki on edessä. - --- Sinäkin olet jo lähtöinnossa, Erkki, virkkoi Mikko hiukan -epävarmana. -- Epäilit vielä, kun viimeksi täältä lähdit. - --- Nyt ei epäile enää kukaan, kaikki ovat jalkeilla! - --- Ja kaikki varovaisuus on nyt tiessään? - --- Niin on -- tuli mikä tuli! Martti Vilpunpojalla on näet povellaan -sellainen taikakalu, joka innostaa epäilevimmätkin. - --- Mikä se on? kysyi Mikko ihmeissään. - --- Se on Ruotsin ruhtinaan, Kaarlo herttuan kirje kaikille tämänkin -kulmakunnan asukkaille. Siinä hän käskee miehen talosta, kaksi -parhaasta lähteä marskia vastaan ja lupaa lähtijöille viiden vuoden -verovapauden. - --- Vai on jo herttua aivan julkisesti asettunut sotakannalle kuningasta -vastaan, puhui puolittain itsekseen nuori pappi. -- Sota on siis -puhjennut! Silloin kai hän saapuu itse Suomeen meitä auttamaan? - --- Niin saapuukin. Olen itse nähnyt tuon kirjeen, -- sen voimalla nyt -Pohjanmaan miehet kulkevat eteenpäin. Ja kaikkialla syttyy nyt roimuten -koston tuli! - --- Koston tuli, matki Mikko kalpeana ja vakavana, ruveten sullomaan -heiniä kallokkaihinsa. -- Kasvaako kostosta mitään siunausta? - --- Sitä emme tiedä, vastasi Erkki talttuneena, mutta ilman arkailua. -- -Retkeä ei vain voi enää peruuttaa kukaan. Lähdetkö matkaan? - --- Olenhan sen luvannut. Kansan mukana tahdon kulkea, vastasi Mikko. -- -Minne ajamme siis nyt ensiksi? - --- Sysmään, siellä yhdytään eri tahoilta. Joukko kasvaa joka kylältä, -se kiihtyy kuin nielevä koski. Sellaisen vyöryn voimaa ei voi enää -pidättää, kunpa sen vain voisi järjellä ohjata! - --- Amen, virkkoi Mikko huoahtaen ja kävi sitomaan pitkää villavyötä -hoikan vartalonsa ympäri. -- Siinä meillä olisi tehtävä, suuri ja -tärkeä, jospa vain voimamme siihen riittäisi. Mutta koettakaamme -yhdessä, Erkki! - -Mikko tunsi vaistomaista, kasvavaa luottamusta tuota vakavaa, paljo -kokenutta sukulaismiestään kohtaan, joka häneen oli kuin näkymättömillä -siteillä lujasti kiintynyt. Hänen sydämensä vapisi vielä, kun hän -rekeen istui, häntä peloitti tämä alkava, arveluttava retki. Mutta -Erkin rinnalla erämaan taivalta ajaessaan hänen mielensä tyyntyi ja -tasaantui, hän tunsi, että tämän talonpoikaisen ystävän rinnalla on hän -sittenkin kulkemassa oikeaan suuntaan, tehdäkseen parhaansa paljo -kärsineiden seurakuntalaistensa hyväksi. - - - - -V. - -ISON RIISTAN PYYNTIIN. - - -Mustanahon rinnettä laskeutui Mikon ja Erkin resla eräänä huurteisena -joulukuun päivänä Sysikorven Leinosen törmälle. - -Toisenlainen äänen tohina ja miesten vilinä oli nimismiehen talon -edustalla nyt kuin heidän sieltä syksyllä lähtiessä. Siinä oli rekeä ja -susta, hevosta ja sompaa niin tiheässä pitkin pihoja ja aitovieriä, -että uusi ajaja tuskin enää rakoon mahtui. Jo taipaleella oli tavattu -tätä oudon vilkasta väen liikettä: raidoittain hiihti siellä miehiä -tiepuolen valmiita latuja pitkin, ja rekiin, joissa jo oli -turkkiniekkoja täysi kuorma, otettiin milloin mistäkin veräjän suusta -vielä uusi lähtijä seville tai kannaksille. Kaikki painautuivat etelään -päin, kaikille oli selvillä matkan määrä, kaikkien silmissä kuulsi -varmuus ja uhma. Päitä nyökäytettiin reestä rekeen, harvakseen -puhuttiin. Mutta täällä Leinosen mäellä kävi äänekäs porina. Erämaan -eri kulmilta saapuvain yhtymäpaikka oli näet täällä Päijänteen -itärannalla juuri Leinosen Matin talo. Siellä yhtyivät laajain -korpikulmain kaukaiset eläjät, siellä oli jousimiestä Savon ja Hämeen -rintamaiden välisistä metsäkylistä, sinne samosivat Laukaan -karhuntappajat keihäineen ja Keiteleen nopeat hirvenhiihtäjät, Niinkuin -suurilla markkinoilla tapasi siellä tuttava toisensa kymmenen vuoden -takaa, ja ennen kalahaudoista tai riistamaista riidelleet isännät -löivät täällä kämmentä toisilleen, -- heidät yhdisti nyt yhteinen asia. -Paljo tuli kaikille uusia tuttavia ja kun siinä nyt kerrottiin ja -kehaistiin kunkin kulmakunnan kuulumisia, kävi turina pitkin kujia, ja -pirtistä kuului yhtenään sinne sulloutuneiden retkeläisten äänekäs -porina. - -Siinä muurahaiskeossa oli Mikon tovereineen vaikea tavata talon -isäntäväkeä sitä tervehtiäkseen ja lämpimään päästäkseen. He -pujottausivat hiljakseen väkijoukon keskitse muka tupaa kohden, mutta -näkivät samassa pihalle viritetyn nuotion ääressä miesjoukon -lämmittelevän. Tämän keskellä hääri Matti-isäntä itse liukkaana kuin -ainakin, liikkui parvesta toiseen miehiä tarinoittaen, naurattaen ja -avustaen. Hän hymähti iloisesti, kun näki syksyiset vieraansa, ja -hyppäsi muutaman reslan yli heitä kohden. - --- Tulittepahan, -- saatiinhan pappikin matkalle, puhui hän vilkkaasti. --- Käykäähän tupaan, ehkä siellä joku soppi löydetään levätäksenne. - --- Keritäänhän, vastasi Mikko vitkastellen. Hänen huomionsa oli -kiintynyt väkijoukon suuruuteen ja surinaan. Ja siihen viitaten -Matti-isäntäkin jatkoi: - --- Niin, tämähän siitä nyt tuli, johan sen syksyllä arvasin. Ei -tarvittu kuin pikainen sananviesti, niin miehet olivat koko tästäkin -maakunnasta liikkeellä. - --- Oletko nyt, Matti, tyytyväinen? kysyi Mikko, jonka mielessä tuon -riehahtelevan väkijoukon äänekkyys ja uhma taas herätti vakavia -epäilyksiä. - --- Vähänpä siitä, olenko minä tyytyväinen. Mutta tästä voit nähdä, että -tätä retkeä ei voitu enää välttää. Vuosikausien kärsimysten ja niiden -varrella sydämiin iskostuneen kiukun täytyi päästä purkautumaan, ja nyt -voit itse havaita, kuinka nuo raskasluontoiset ja hitaat sydänmaan -miehet ovat ikäänkuin keventyneet, lauenneet, kuinka ketterinä ja -innostuneina he nyt liikkuvat tässä yhteishankkeessaan, kun kerta perä -tuli puhkaistuksi. - --- Näenpä kyllä, sisäinen into ja pakko heitä ilmeisesti kannustaa, -vastasi Mikko. - --- Usko siihen, että he voivat tämän nousun kautta saada asemansa -paranemaan, puheli Matti edelleen. -- Toisissa se usko on lujempi, -toisissa heikompi, mutta eipä tällä pihalla nyt ketään tarvitse -rohkaista eikä kannustaa, -- pidätellä mieluumminkin pitäisi ja -teroittaa heille yrityksemme vakavuutta. Toiset tahtoisivat jo heti -suinpäin hyökätä edelleen toisia odottamatta. Ja auta armias sitä -sisua, -- siellä palaa kosto! - --- Sen jo näen, huoahti Mikko. -- Sitä mielten kiihtymystä tahtoisin -puolestani liennyttää, sillä pelkäänpä, pelkäänpä... - --- Että se tekee tuhoja, niinkö? naureskeli Matti. -- Sitä ei voida nyt -välttää. Mutta koeta parastasi, pappi, sehän kuuluu virkaasi. - --- Tahtoisin tavata ja puhutella retken johtajia, -- missä he ovat ja -keitä he ovat? - --- Martti Vilpunpoika on kai tuolla tuvassa, vastasi Martti melkein -välinpitämättömästi. -- Mutta johtajat eivät tässä kovinkaan paljo -merkitse. Kansa on noussut omasta sisäisestä pakostaan ja se vyöryy -eteenpäin sen pakon voimalla -- johtajana on yhteinen sisu. -- Mutta -käydään jo tupaan. - -Sitä kohden vieraitaan saatellessaan kertoi Matti, -- aina -sekaan heittäen leikkisän tervehdyksen tai kompasanan jollekin -vastaantulevalle tuttavalleen -- nyt tarkemmin, miten kansannousu -siellä Sysikorvessa oli puhjennut. Kohta kun ensi sana Pohjanmaalta -lennähti, oltiin selvillä, että ensiksi on huoli pidettävä näistä oman -kulmakunnan ryttäreistä. Mutta ennenkuin talonpoikaistaloihin -majoitettuihin syöpäläisiin, huoveihin tai nihteihin, käytiin käsiksi, -ajoi mieskunta Koskipäähän, seutukunnan pahimman painajaisen vieraiksi. -Kierrettiin talo, Sipi ei tiennyt mitään varoa, mies heitukkoineen -siepattiin kiinni ja pistettiin lujiin nuoriin. - --- Kai se sentään vastarintaa yritti, tiedusteli Erkki, joka Mikkoa -tupaan seurasi. - --- Ei kerinnyt, yhytimme hänet aamuvuoteeltaan. Mutta kuinka synkästi -se kirosi asian tajutessaan ... en ole sellaista raivoa koskaan nähnyt! - --- Hirteenkö miehen nyt veditte, kyseli Erkki edelleen. - --- Eikö helkkarissa, Ruotsin ruhtinaalle vietäväksi säästämme sellaisen -herkkupalan. Tuollahan se on saunassa salpain takana, -- eikö kuulu -sieltä mökinä nytkin, sen miehen luonto ei vähällä asetu! - -Tosiaankin, saunasta kuului melua, mutta niin äänekästä, että Mattikin -pysähtyi sitä kuuntelemaan ja lähti harppaamaan rannalle päin. Niin, -olihan hän asian arvannut, se ei ollut yksinomaa Koskipään Sipin ääntä. -Muutamat retkeläiset olivat edellisenä yönä käyneet ryöstämässä erään -kaukaisemman knaapinkartanon ja tuoneet sieltä tullessaan tynnyrin -olutta, jonka olivat asettaneet saman saunan porstuaan. Ja siellä kävi -alituiseen miehiä tappia vääntämässä ja suuren innostuksensa -aiheuttamaa janoaan sammuttamassa -- siitä ne kävivät isoäänisiksi. -Tästä menosta ei Matti pitänyt -- rohkeutta ja uhmaa oli miehillä -muutenkin tarpeeksi --, ja sillä kiirehti hän nyt juopottelevia ja -rähiseviä miehiä hillitsemään. Nämä kuuluivat siellä pönkätyn oven -takaa tekevän pilkkaa Koskipään vihatusta knaapista, joka nuoritettuna -makasi lauteilla ja jota tuo miesten karkea iva yhä ärsytti. Leinosen -Matti, joka oli ankara järjestyksen mies, ajoi rähjääjät pois saunasta -ja varoitti heitä sinne palaamasta. Mutta kun Koskipää tunsi Matin -äänen eteisestä, niin hänen raivonsa yltyi uuteen vimmaan ja hän karjui -sieltä äänellä, joka kaikui laajasti yli pihan: - --- Tämän olet nyt aikaansaanut, sinä Matti Leinonen, kavala naapuri, -mutta tästä kaikesta saat kerran karvaasti vastata. Niin, minä olen -nuorissa nyt, henkenikin voit nitistää, mutta esivalta, jota palvelen, -se elää. Sinä olet nostanut kansan kuningasta ja marskia vastaan, ja se -tekosi ei jää rankaisematta. Et tahtonut toimia yhdessä esivallan -edustajan kanssa, mutta muista, sen tyttäresi, jota et mulle antanut, -sen löydän kerran, kun sinä itse hirressä roikut... - --- Suus kiinni, taikka ... karjasi Leinonen, mutta naurahti samassa -suuttumukselleen, kääntyen seuralaistensa puoleen: -- Tuollaista se on -kansansortajain kiukku, kun kerrankin tilille joutuvat. - --- Luuletteko, tomppelit, Klaus Flemingin jättävän tämän kolttosenne -kostamatta, torisi ääni edelleen saunasta melkein ilkkuen. -- Laulunne -on oleva lyhyt, hän hirttää teidät omiin suoliinne! - --- Eiköhän siltä pitäisi tukkia ääni tarkempaan, virkahti silloin Erkki -varoittaen, tuota ryöppyä kuunnellessaan. Ja eräs oluenjuojista -tarjoutui heti kirveenkamaralla iskemään pahasuisen vangin varsin -vaiteliaaksi. Mutta Matti ei noista vangin uhkauksista välittänyt, hän -vain komensi kaikki saunan eteisestä pois, sulkien vahvalla pönkällä -senkin oven. -- Karjukoon siellä iltikseen, kyllä tälle törmälle ääntä -mahtuu! - -Mutta Mikon sydäntä olivat vangitun, kiukusta puolihullun -huovipäällikön huudot ja uhkaukset pahasti karmaisseet ja ilkeästi soi -tuo rämisevä ääni vielä hänen korvissaan, kun he taas saunatörmältä -astuivat tupaan päin. Sekoittihan knaapiraakimus Elisankin -sydäntyneisiin sadatuksiinsa, talon herttainen tytär on siis yhä vielä -tuon hurjan miehen likaisessa mielessä ja synkissä uhkauksissa! Jos hän -kerran vapaaksi pääsee, jos talonpojat joutuvat tappiolle, kamala on -silloin tosiaan sen tyttöraukan kohtalo, jota Mikko ei nyt vielä ollut -nähnytkään, mutta jonka kuva taas ilmielävänä ja kirkkaana välkkyi -hänen mielessään. - --- Kapinoitte esivaltaa vastaan! -- ne vangin syyttävät kiljahdukset -kajahtivat yhä saunasta, eikähän Mikko voinut kieltää, että se syytös -oli tosi. Oliko siitä siis tällekin talolle tosiaan koituva kauhea -kosto...? - -Etsien pälyivät Mikon levottomat silmät, kun hän astui puolipimeään, -väentäyteiseen pirttiin, mistä tunkea ilma lemahti häntä vastaan. -Siellä oli märkiä turkkeja ripustettu orsille kuivamaan, miehiä makoili -pitkin permantoa, toisia turisi äänekkäästi seinäraheilla. Uunin luona -hääri naisia keittohommissa, Matin pyylevä emäntä tuntui siellä -apulaisiaan komentavan, mutta niidenkään joukosta ei hänen katseensa -löytänyt sitä, jota se haki. Oli joku tuttavakin miesjoukossa. Uunin -kupeella aukoi eväitään Apajan ankara äijä ja kurkistihan ovelta -Karmalan vanhantalon isäntäkin, -- ovatpa totta tosiaan miehet tarkoin -mukaan saatu, jos yksin tuo yksivakainen Tuomaskin, joka muuten ei -konnultaan liikahtanut, harvoinpa kirkkoonkaan, oli pistänyt kirveen -vyönsä alle ja lähtenyt miesjoukon meininkejä katsomaan! Ja innostuksen -tulta paloi nyt hänenkin harmaissa silmissään ... toimeliaana oli -hänkin ollut mukana, kun ajettiin huovit Karmalan kylästä pois, niin -kehaisi hän kiilto silmissään Mikolle, joka häntä siinä ohimennen -tervehti ja puhutteli. Sitä hän vain ei oikein ymmärtänyt, miksi -heidän, häädettyään jo häristäjänsä pois omasta pitäjästään, piti -lähteä vielä muihin pitäjiin tappelemaan, hän puolestaan halusi jäädä -tänne kotikontuaan varjelemaan. - --- Jää pois, virkahti Matti naureskellen. -- Hyvä on, kun joku mies -kylään jääpikin naisväen turvaksi, monta niitä ei jää! - -Matti vei nuoren pappisorpanansa pirtin perälle, suuren perhepöydän -ääreen, ja raivasi hänelle sen vieressä istumasijan. Siellä oli -arvohenkilöitä muitakin ... ensimmäisenä osuivat Mikon silmät -hämmästyneinä Turun aikaiseen parhaaseen työtoveriinsa ja -kohtalotoveriinsa, Eero Markonpoikaan, joka siinä istui matkamiehen -puvussa turkit levällään, kallokkaat jalassa. Nuoret papit, jotka -kolmikuukautisen eron jälkeen nyt yhtäkkiä tapasivat toisensa heille -näin oudossa seurassa ja vielä oudommalla retkellä, hyökkäsivät syliksi -toisilleen ja kävivät kokemuksiaan kertomaan. Eero oli joutunut näihin -omituisiin olosuhteisiin aivan samoista syistä ja vaikuttimista kuin -Mikko: halunsa päästä lähelle kansaa, pysyä sen täydessä luottamuksessa -ja vaikuttaa siihen oli hänet saattanut yhtymään Laukaan partiomiehiin -ja lähtemään tälle aseretkelle, vaikka se tietysti häntäkin monessa -suhteessa epäilytti. Olipa hän sentään innostuneempikin kuin Mikko -talonpoikain asiasta, ja tämä nyt Mikkoa kummastutti, sillä ennen Turun -aikoina oli Eero Markonpoika ollut verrattain välinpitämätön rahvaan -tarpeista ja mielialoista. Mutta samalla tämä vanhan toverin ja -virkaveljen kohtaaminen näillä retkillä Mikkoa tietysti varmistikin ja -rohkaisi. - -Aivan pitkään eivät toverukset kumminkaan nyt voineet keskenään -tarinoida, sillä saman perhepöydän ääressä istui miehiä muitakin, jotka -pian puuttuivat pappien keskusteluun ja joihin Mikonkin oli huomionsa -kiinnitettävä. Toverukset tulivat kosketelleiksi kuningas Sigismundon -ja Södermanlannin herttuan välistä, taas yhä pingoittunutta -ristiriitaa, joka saattoi sangen ratkaisevasti vaikuttaa alkaneen -kansannousun kohtaloon, ja siihen iski heti kiinni pöydän toisella -puolella istuva vilkaseleinen, liukaspuheinen mies, jonka Mikko pian -oivalsi retkeläisten johtomieheksi. Tämä lyhytläntä pukinparta, jonka -tummat, etsivät silmät alituiseen pälyivät ympärilleen ja joka -puhuessaan usein ponnahti pystyyn, oli nyt juuri Martti Vilpunpoika -Lapualta, Savon ja Pohjois-Hämeen nostattaja, ja hän väitti kohta, -että kansannousu on järjestetty ja ajankohdaltaan sovitettu juuri -Kaarlo-herttuan ohjeiden mukaan. Jahka talonpojat ovat tehneet selvän -painajaisistaan, kiskovista huoveista ja nihdeistä, tulee ruhtinas -Ruotsista ja tekee lopputilin rautamarskin kanssa ja järjestää maassa -asiat. - --- Niin, mehän ollaan matkassa juuri Kaarlo-ruhtinaan ja Ruotsin -hallituksen nimessä ja kehoituksesta, virkkoi Eero Markonpoika, -selittäen asiaa tietämättömälle toverilleen. - --- Onko siitä takeita, varmuutta? kyseli Mikko hiukan epäillen. - --- No totta jumaliste, sävähti pöydän takana istuva mustasilmä silloin, -painautuen taas pöydän yli toveruksia kohti. -- Ettekö ole kuulleet -ruhtinaan kirjeestä? - --- Kuullut siitä olen, vaan en ole sitä nähnyt enkä lukenut, vastasi -Mikko. -- Onko se mukananne? - --- Tietenkin, povellani sitä vaalin kuin aarrettani, vakuutti -lapualainen, ja kävi kohta mekkonsa salapoimuista kaivamaan esille -mustunutta, paljo sormittua ja laskoksistaan jo kulunutta -pergamenttipalasta. -- Olen tämän lukenut jo ainakin sata kertaa, mutta -kerta vielä, oli menneeksi...! - -Uteliaana keräytyi pirtintäyteinen rahvas siihen pöydän ympärille -kuulemaan tuota paljo puhuttua Ruotsista saapunutta kirjettä, johon -heidän retkensä suurelta osalta perustui. Useimmat olivat sen tosin jo -kuulleet, vaan sen uudelleen kuuleminen heitä aina innoitti, sillä se -heille vakuutti, että he eivät toimineet ominpäinsä esivaltaa vastaan. -Kirje oli näet todella kirjoitettu kuin Kaarlo herttuan, kuninkaan -sedän, nimessä ja puolesta. Kansaa siinä tosiaankin kehoitettiin -nousemaan aseisiin ahdistajiaan vastaan ja usean vuoden verovapaus -luvattiin jokaiselle retkelle lähtevälle. Sellaiseen Ruotsin -hallituksen neuvoon ja kehoitukseen kannatti kylläkin vedota, myönsi -Mikko, joka silmät selällään Martti Vilpunpojan suomalaista -kirjeentulkintaa kuunteli ja itsekin sivulta seurasi pergamentille -piirrettyjä, ruotsinkielisiä rivejä. Mikko pyysi kirjeen ihan omaan -kouraansa: oikein oli sen Vilpunpoika esittänyt, mutta Mikkoa -oudostutti, ettei siinä alla kuitenkaan ollut ruhtinaan -nimikirjoitusta, vaan toinen, erään Mustasaaren kauppiaan nimi. - --- Sen miehen minä tunnen, selitti siihen Leinosen Matti, joka hänkin -taas oli juoksuistaan ehtinyt pöydän ääreen tuon kalliin kirjeen -lukemista kuuntelemaan. -- Tapasin hänet Tukholmassa, kun olin -tämänpuoleisten edustajana valitusmatkalla, ja hän se juuri siellä -meidän asiaamme valtioneuvosten luona ajoi. Rehti mies, hän on vain -jäljentänyt ruhtinaan kirjeen ja pannut varmuudeksi oman nimensä alle. - --- Mutta miksi ei siinä ole ruhtinaan nimeä? tiedusteli Mikko vielä -oudoksuen asiaa. - --- Mitenpä hän ruhtinaan nimen siihen kirjoittaisi, selitti nyt Eero -Markunpoikakin, joka kirjeen oikeaperäisyydestä tuntui olevan täysin -vakuutettu. -- Onhan se herttuan nimissä kirjoitettu... - --- Totta jumaliste, juttuhan on selvä, kiivaili Martti Vilpunpoika, -heittäen utelevaan pappiin miltei nuhtelevan silmäyksen. -- Verovapaus -jokaiselle, joka mukaan lähtee, saat näistä puolin huoveista ja -voudeista vapaana itse viljellä maasi ja itse väkinesi syödä, minkä -kaskesta ja järvestä irti saat... Sellainen on tämä paperi, -- kunhan -me ryttäreistä ensin selvä tehdään! - -Martti Vilpunpojan äänessä ja eleissä oli paljo kansaan välittömästi -pystyvää, sen mieltä kiehtovaa ja kiihoittavaa hehkua, ja sillä -henkilökohtaisella vetovoimallaan hän olikin helposti saanut kansan -liikkeelle kaikkialla, missä hän vain kulki. Sokeasti kansa uskoi -häneen, joka lupasi vapauttaa talonpojat heidän rasituksistaan ja viedä -heidät Suomen Turkuun tekemään tiliä kansaa sortaneiden ylimysten -koitoksista. Mikko älysi pian, ettei hänen olisi ollut viisasta -pitemmältä esittää epäilyksiään tuosta ruhtinaan kirjeestäkään, -sydäntyneet miehet eivät sellaista saivartelua ymmärtäneet eikä -suvainneet. Siksi hän vaikeni, uskoen kernaasti, että kirje todella -sittenkin oli Kaarlo-herttuan valtuudella kirjoitettu. Mutta kun -nuoret papit vähän myöhemmin lähtivät kuumasta tuvasta pihalle -vilvoittelemaan, virkkoi Mikko ikäänkuin omain mietteittensä vieläkin -vaivaamana: - --- Emme me virallisessa toimessamme saisi tuollaista kirjettä pitää -täysarvoisena. - --- Mitäs siitä tutkiskelee, vastasi Eero. -- Miehet vain ärtyvät... - --- Mutta entäpä, jos tässä olisi kansaa rumasti huiputettu, yritti -Mikko vielä alakuloisena, -- jos meidän, rehellisiä ollen, täytyisi -käsittää, että se rakentaa toiveensa petokseen...? - --- Ollapa vaikka niinkin, intti Eero, epäsuorasti myöntäen, että häntä -vainosivat samat epäilykset, -- mitenkäpä me voisimme enää muuttaa -asiain menoa, miten pysähdyttää vyöryä, joka on lähtenyt liikkeelle -luonnon pakosta? - --- Ei, Eero, sitä emme voi, tunnusti silloin Mikko. -- Kunpa voisimme -taltuttaa sen vihan voiman, ohjata sen siivolla suvantoon! - --- Koettakaamme sitä, mutta siihen tarvitsemme kansan täyden -luottamuksen. -- - -Ei ollut Mikko alakuloinen ainoastaan tuon uuden epäilyksensä johdosta. -Häntä kiusasi yhä enemmän se, ettei hän ollut vielä saanut tavata talon -nuorta tytärtä, jonka vuoksi, -- se hänen täytyi itselleen myöntää --, -hän ennenkaikkia oli Rautalammelta lähtenyt erämaan partiomiesten -mukaan. Melua ja nurinaa oli majatalossa joka taholla, hänen -ajatuksensa olivat revityt moniin säikeisiin ja ristiriitaisina ne -edelleen hänessä kamppailivat. Oliko hänkin, kansan paimen, mukana -ohjaamassa sitä petokseen ja onnettomuuteen? Ja miksi? Saattoiko hän -edes toteuttaa sen tehtävänsä, joka hänet pohjimmaltaan oli liikkeelle -ajanut, pelastaa neiden, johon hän oli mieltynyt ja joka kerran oli -häneen turvautunut, raakalaisen kynsistä...? - -Joku retkikunta talonpoikia palasi taas hoilaten keskustaloon joltakin -partiomatkalta ja pihantäyteinen samoinkuin pirtintäyteinen väki -ryntäsi sen viestejä kuulemaan. Tuo partiojoukko se oli ollut -pyydystämässä kihlakunnan vihatuinta miestä, sen voutia Matti -Tordinpoikaa, hänen upeasta asunnostaan Jyrängön seuduilta ja samalla -nostattamassa sen puolen rahvasta aseisiin. Viimemainittu tehtävä oli -sille hyvin onnistunut, mutta vouti, yhtä ovela kuin ilkeä mies, joka -liikaveroilla oli kansaa vuosikausia rasittanut ja siltä laittomia -kyytejä vaatinut, hän oli ehtinyt livistää pesästään, -- oli kai -haistanut käryä. Mutta voudin talon olivat partiomiehet ryöstäneet -- -saalista oli heillä nyt paljo mukanaan -- ja lopuksi polttaneet. - -Kun väkijoukko oli rynnännyt pihanuotion ääreen näitä uutisia -kuulemaan, palasi Mikko, jonka silmä yhä etsien pälyili, takaisin -pirttiin ja siellä hän nyt karsinassa tyttönsä tapasi. Elisa hääri nyt -muiden naisten kanssa siellä talouspuuhissa, täytti juuri aitasta -hakemiaan eväitä matkalle lähteväin talonmiesten kontteihin. Kun tyttö -nyt yhtäkkiä näki edessään nuoren papin, jonka kanssa hän syksyllä oli -monet leikit laskenut, niin hän karahti punaiseksi kasvoiltaan ... -näytti ensi hetkessä säpsähtävän, mutta tuli sitten ujona ja arkana -tuttua sukulaismiestä tervehtimään, ja hetkisen he saivat nyt, sivussa -surisevasta väkijoukosta, siinä keskustella ja uudistaa syksyistä -tuttavuuttaan. - -Yksinäisyydessään oli Mikko paljo hautonut mielessään syksyllä -virinneitä utuisia unelmiaan ja ne olivat hänen mielikuvituksessaan -pukeutuneet häilyviin, monenkirjaviin muotoihin. Nyt, kun hänellä taas -oli unelmainsa esine elävänä, kainona ja kukkeana siinä edessään, kävi -hänelle ikäänkuin yhtäkkiä ja väläyttämällä selväksi, että noilla -häilyvillä unelmilla on vain yksi toteutumismuoto, että juuri tässä nyt -hänen onnensa on, tässä hänen on viipymättä lyötävä lukkoon ne -kodinonnen kuvitelmansa, joita hän syyskauden oli mielikuvituksessaan -soinnuttanut. Tätä hetkeä vartenhan hän oli matkalle lähtenytkin. Mutta -matkaa jatkuisi nyt tästä edelleen miesjoukon mukana tiesi kuinka -pitkälle tuntemattomia kohtaloita kohden ... epävarmuuteen ei ole enää -varaa... Ja vain hetkisen Elinan kanssa juteltuaan kävi hän suoraan ja -arkailematta puhumaan tytölle: - --- Kun me tältä retkeltä palaamme, saanko silloin, Elisa, viedä sinut -täältä mukaani? - -Tyttö ei hämmentynyt sitä äkkikysymystä niinkään pahasti, kuin Mikko -oli olettanut, tuo kysymys ei näyttänyt olevan hänelle aivan -odottamaton. Hän loi vain katseensa alas ja virkkoi: - --- Minutko, minne? - --- Emännäkseni Rautalammelle. Tässä ei ole aikaa pitkiin puheisiin. -Turvausit minun puoleeni kerran, Elisa, kun sinua ahdisti Koskipään -raaka ryttäri, tahtoisin suojella sinua edelleenkin häntä ja kaikkia -muita vastaan. Odotatko minua? - -Kauan ei tyttö kainostellut. Hän kohotti suuret, luottavat, viattomat -lapsensilmänsä nuorta pappia kohden ja vastasi rohkeasti: - --- Odotan kernaasti, odotan ikävällä. Mutta tarvitseeko sinunkin lähteä -miesten matkaan? - -Tosiaankin, miksi hän, rauhan mies, oikeastaan lähtikään tuolle -arveluttavalle retkelle, -- tämä houkutteleva kysymys iski nyt voimalla -nuoren papin ajatuksiin. Miksei hän palaisi täältä onnellisena -aviomiehenä kotiinsa, olihan hän matkansa varsinaisen tarkoituksen jo -saavuttanut... Mutta se hävetti häntä samassa tuo uusi ajatus, se -tuntui raukkamaiselta, -- aivanko itsekkäistä syistä hän oli erämaan -miesten matkaan lähtenytkin, vaikka oli itselleen ja heille kuvitellut -ja luvannut, että hän tahtoi heille olla apuna ja tukena retken -varrella, heidän taistellessaan henkensä puolesta? Ei toki...! -Verkalleen hän vastasi: - --- Olen luvannut seurata pitäjäläisiäni, ehkä voin heille olla joksikin -hyödyksi, ehkä estää heitä liiaksi riehahtamasta. Mutta kun retki on -onnella tehty, silloin palaan sinua hakemaan... - --- Jos silloin vielä olen täällä, vastasi tyttö alakuloisesti. - --- Missä olisit? Vai tahtoisitko, että en lähtisikään miesten matkaan? - --- Mentävä kai sinun on, muuten ei isäkään sinuun suostuisi... - --- Niin, Elisa. Kaipauksella nyt lähden, vaan samalla ilolla. Ja täältä -sinut tietysti löydän. - --- Meitä jää tänne vain vähäväkisiä naisia ja lapsia koko kylään ... -virkahti tyttö vieläkin kuin varoittaen. - --- Ja sinä pelkäät...? -- Mikon ääni vavahti, kun hän nyt yhtäkkiä -mielessään kuvitteli, mitä tuolla nuorella tytöllä samoinkuin miesten -jättämäin kyläin muilla turvattomilla naisilla todella saattoi olla -levottomiksi käyneinä aikoina syytä peljätä. -- Pelkäät, että miesten -poissaollessa huoveja voi tulla taloon? - --- Onhan toki Koskipää nyt nuorissa, virkahti tyttö siihen vähän -reippaammin, kun näki, miten raskaasti hänen epäilyksensä oli -vaikuttanut hentomieliseen pappissulhaseen. Mutta tämä jatkoi, yhä -värähtävällä äänellä: - --- Taikka sitäkö, että retki päättyy hullusti ja kosto saapuu -kylään...? - -Silloin tyttö jo uljaasti vastasi: - --- Se ei saa päättyä hullusti, eikä pääty, onhan siellä isäkin -johdossa! Tervetuloa vaan takaisin...! - -Väkeä oli taas palannut tupaan pihalta, jossa oli kuunneltu -partiolaisten kertomuksia, ja tyttö rupesi vetäytymään uunin luo, jossa -toisia naisia kiireisinä keittiöpuuhissa juoksenteli. Mikko ennätti -vielä ainoastaan pikaisesti kysäistä: - --- Ja silloin siis...? - --- Silloin...! - -Elisa hupeni liukkaana naisten joukkoon ja Mikko jäi yksin seisomaan -tupaan taas ahtautuneiden, porisevain matkamiesten keskelle. Hänen -suonissaan veri kuumana kohisi -- olihan hän tuossa jo kosinut ja -saanut myöntävän vastauksen! -- Onnen aallot ne hänen mielessään nyt -ailahtelivat. Hänkö oli muka epäillyt tuon tytön mieluummin valitsevan -sulhasekseen Juhanan, huovipäällikön, -- turhia, turhia olivat ne hänen -syksyiset epäilyksensä... Mutta äskeisetkin epäilykset ja kaikki hänen -sydäntään velloneet ristiriidat olivat nyt tiessään, elämänusko, -mielenrohkeus ja luottamus edessäolevan retkenkin onnistumiseen oli -kuin taikavoimalla hänessä yhtäkkiä varmistunut, vasta nyt kuljettava -taival oli hänelle ikäänkuin kirkkaaksi selvinnyt. Käyköön nyt miten -tahansa, noiden säteileväin silmien vuoksi, jotka olivat häneen -luottamuksella katsoneet, oli hän nyt valmis kansan puolesta -retkeilemään ja omalla tavallaan taistelemaan... - -Pohjolan varhainen talvi-ilta oli sillävälin jo käynyt pimeäksi, -tuvassa kävi vaikeaksi tuttujaankaan enää erottaa. Mikko pälyili -turhaan ympärilleen talon isäntää tavatakseen. Vihdoin kuului hänen -tuttu äänensä ovelta. Matti Leinonen astui sieltä tupaan ja Mikko -yritti silloin mielensä kuumassa innossa heti päästä hänen luokseen ja -hänelle, tytön isälle, puhua aikeestaan ja tulevasta lankoudestaan. -Mutta Matti, joka juuri palasi sijoittamasta toisia matkamiehiä -naapuritaloihin, ei häntä nyt nähnyt taikka joutanut kuuntelemaan. Hän -komensi vain tupaan kovalla äänellä: - --- Miehet nukkumaan nyt kaikki, niin pitkälle kuin permantoa -riittää ... aamulla aikaiseen on oltava matkalla! Silloin se alkaa ison -riistan pyynti, eikä näille kotoisille maille palata, ennenkuin huovit -on ajettu hiiteen talonpoikain mailta ja koko marskin sortovalta on -murrettu! Nyt lepoon! - -Sitä käskyä toteltiin heti. Mikko makasi virkaveljensä Eero Markonpojan -kanssa, -- heille oli talon puolesta vielä illallinen tarjottu --, -pirtin peräpenkillä, mutta uni vältti kauan hänen silmäänsä. Raskas -kohina kävi tuvassa, jossa kyljikkäin lattialla nukkuva miesjoukko -kuorsasi, ilma oli siellä sakea ja kuumuus sietämätön. Mutta se ei -olisi estänyt väsyneen miehen unta. Hänen mielessään kierteli nyt vain -liian paljo kirjavia kuvia, mieluisia jos outojakin, ja ne kuvat -vaihtelivat siinä nopeasti. Olihan outoa salliman leikkiä jo se, että -hän, rauhallinen pappismies Turusta, äskeinen kapitulin apulainen, -jonka kaikki ajatukset olivat kohdistuneet kirkon ja uskonnon -kysymyksiin, nyt retkeili tällaisella »maallisella», sotaisella -matkalla kapinaväen mukana. Ei hän sitä itse ollut tahtonut eikä -tarkoittanut, tapausten meno oli vain viskellyt häntä mukanaan ja hän -oli antautunut rentonaan niiden viskeltäväksi. Miksi? Mikä oli hänet -tähän arveluttavaan seikkailuun vetänyt? Sairas aikako, jonka rajuimpia -syöksähdyksiä hän muka kuvitteli voivansa lievittää, vaiko säälinsä -kärsivää kansaa kohtaan, vaiko papillinen velvollisuutensa? Ei, ei -mikään niistä, -- nuoren tytön, melkein lapsen, kirkkaat, viattomat -silmät, ne ne olivat häntä vetäneet näihin pyörteisiin... Nyt oli hän -siis onnellinen sulhanen, onnellisin mies epäilemättä koko tuossa -sotaisesta yrityksestään hurmaantuneessa miesjoukossa, mutta oli nyt -sittenkin jo heti jättämässä aarteensa, kulkeakseen esivaltaa vastaan, -rikosten tielle! Voiko siitä hänellekään onnea kasvaa? - -Sellaiset ristiinkäyvät mietteet ne Mikkoa valvottivat ummehtuneessa -tuvassa, johon pihalta kuului kumeaa töminää, kun hevoset kylmissään -polkivat lumista tannerta ja helistivät valjaitaan, ja jonka ovi -alituiseen paukahteli, kun vielä uusia retkeläisiä työntyi pakkasesta -sisään. Mutta yli kaiken sen kohinan ja kaikkien epäilysten soi hänen -rinnassaan riemuava sävel: Elisa on hänen omansa...! Ja siihen onneensa -hän lopulta nukahti. - -Mutta jo muutamien tuntien perästä hän heräsi uuteen rymyyn ja -ovenpaukkeeseen. Puolipimeässä tuvassa olivat ihmiset jo jalkeilla, -vyöttivät kiireellä turkkejaan ja pörisivät äänekkäästi, tunkien siinä -toistensa ohi ja ylitse ulos, missä suksia jo kalistettiin ja hevosia -juotettiin valjaisiin vietäviksi. - -Lieden ääressä seisoi Matti-isäntä jo matkalle vyöttäytyneenä ja hänen -edessään 15-vuotias Tahvo-poikansa, joka hartaasti pyyteli, että hänkin -pääsisi tälle suurelle retkelle mukaan. - --- Nuori olet vielä, Tahvo, kielteli isä, -- jää tänne äitisi ja -siskosi luo, tarvitaanhan se mies meidänkin talossa. - --- Mutta tahtoisin olla asemiesten matkassa, sopersi poika -malttamatonna. - --- Vielä ehdit, nauroi isä, -- liian olet hento niin pitkälle -hiihtämään. - -Ja siihen poika alakuloisena alistui, isän rientäessä hommiinsa. - -Kiire näytti olevan kaikilla, kiire aamun pimeässä aloittamaan sitä -sotaista taivalta, jota kulkemaan he olivat kokoontuneet. Kiireesti -kapsahtivat nuoret papitkin pystyyn ja riensivät rekeensä. - -Pitkä raito rekiä ja suksimiehiä lähtikin jo tuokion kuluttua Leinosen -mäeltä solumaan alas sumuiselle lahdelle, ja se kiemurteli sinne -kapeana, mustana vyönä. Mutta kun jo Matti Leinosen reki, joka -viimeisenä pihasta läksi ja jonka jäljestä papit yhteisessä reessä -ajoivat, oli laskenut törmän alle, silloin pyyhkäisee pari suksimiestä -vielä vinhasti alas ahteelta, huutaen Mattia ja hänelle kauhulla -kertoen: - --- Saunasta on vanki livistänyt! - --- Koskipääkö, -- päästittekö ruojan käsistämme? - --- Menimme häntä sieltä hakemaan, muka mukaamme ottaaksemme, niinkuin -käsketty oli, mutta silloin olikin sauna tyhjä. Siellä kuuluu eteisessä -käyneen miehiä vielä aamutuimaansa tynnyristä olutta siemaisemassa, he -lienevät käyneet itse saunassakin ja jättäneet pönkät hölliksi. Siinä -lähdön hurakassa on vanki karannut. - --- Kirotut juopottelijat, karjaisi Matti synkästi kiroten. -- Sen -miehen me vielä edestämme löydämme -- taikka takaamme! Mutta nyt ei -auta lähteä häntä hakemaan, nyt on painettava eteenpäin! - -Mutta tämä viesti kouristi pahasti jälkireessä ajavan nuoren papin -sydäntä. Sinnekö hänen nyt täytyi jättää aarteensa alttiiksi irti -lasketun raakimuksen kostolle! - - - - -VI. - -VANHA YLIMYS. - - -Päijänteellä, jossa lunta oli siteeksi kierällä jäällä, oli keli -mainio, ja nopeasti pyyhkäisi erämaan partiokunta sen ylitse -Jämsänpuoleiselle rannalle. Mutta siellä oli retkikuntaa vastassa -sanantuoja, joka sen jakoi kulkemaan kolmelle taholle tehtäväänsä -täyttämään. - -Tämä sanantuoja oli Simo Piitulainen, sotilaskarkuri ja seikkailija, -joka oli vuosikausia pakoillut monenlaisia pillojaan Pohjanmaan -korvissa ja siellä nyt parasna miesnä syyskauden valmistellut -kansannousua. Sieltä oli hän ensi kelillä lähtenyt nostattamaan Hämeen -talonpoikia yhteiseen toimintaan ja kehui saaneensakin jo suuria -aikaan. Etelä-Hämeen hidas kansa on jo sekin valmis ajamaan huovit -taloistaan ja hiihtämään vainoojiaan vastaan, ei tarvitse muuta kuin -kipuna tappuroihin, niin ne leimahtavat. Erämaan retkeläisten on nyt -eri teitä samottava sinne heittämään tuo sytyttävä kipuna -- kohta -roihuu palo sielläkin! - -Lahden jäällä pitivät retkikunnan johtomiehet, Martti Vilpunpoika, -Matti Leinonen ja eräät muut, nyt neuvottelua Simon kanssa. -Pohjalaisten johtajan, Jaakko Ilkan pääjoukko, kertoi Simo, on -parastaikaa Pohjanmaalta samoamassa Kyrönkankaan yli etelään päin, -Pirkkalaa kohti, josta se aikoo painua Turkuun asti, minne Pentti -Pouttu jo ryntää suoraan Pohjanlahden rantatietä pitkin. Erämaan -miesten on nyt nostatettava ja puhdistettava Häme ja Etelä-Suomi, -vallattava Hämeenlinna, että Ilkan selkäpuoli pysyy vapaana, ja sitten -on senkin riennettävä Turkuun, joka on oleva kaikkien retkikuntain -yhteinen päämäärä. Sitä varten on eri joukoissa nyt heti hiihdettävä -Päijänteen kaikki rantapitäjät; toisten on kuljettava Asikkalan ja -Kalvolan, toisten Kuhmoisten ja Padasjoen kautta. Mutta kolmannen -osaston Sysmästä lähteneitä talonpoikia tuli Martti Vilpunpojan -johdolla oikaista Jämsän jokivartta ylös suoraan länteen päin Yliseen -Satakuntaan ja riennettävä siellä yhtymään Ilkkaisen johtamaan -pääjoukkoon, jonka oli suoritettava ratkaisevin tehtävä. Tähän -viimemainittuun osastoon sijoitettiin Martti Vilpunpojan johtamat -lapualaiset sekä Rautalammen sisukkaat miehet, ja siinä joutui siis -Mikko-pappikin kulkemaan. - -Hurinaa ja turinaa oli nyt siinä aukean lahden jäällä, missä eri -pitäjäin miehet ryhmittyivät omiin osastoihinsa eri tahoille -kulkeakseen ja kutakin kyläkuntaa kovalla äänellä huudettiin -keräytymään määräpaikkaansa. Mutta se oli iloista, reipasta hurinata, -rohkeutta ja voiton varmuutta soi noista jään yli kajahtavista -komennoista samoinkuin eroavain miesten jäähyväishuudoista toisilleen. - --- Siis Hämeen kivisessä linnassa nyt ensiksi tavataan, ja siellä -pidetään jymypidot! - --- Linnanmahdit juomanlaskijoina! - --- Ja jos ei yhdytä ennen, niin viimeistään Turussa, jonne nuotan perä -vedetään. - --- Ja jossa marski huoveineen lopullisesti vedetään tilille. Siellä ne -loppukäräjät käydään. - --- Sinne tulee niitä pitämään se Ruotsin ruhtinaskin, joka on meidän -miehiämme! - --- Hei pojat, nyt vain ensiksi selvä knaappien ja ryttärien pesistä. -Terve mieheen! - -Näin huihkasivat eroavat miesparvet toisilleen suksille noustessaan. -Taisipa kyllä toisten mielissä pyöriä vakavampiakin mietteitä ja -totisella naamalla eräät isäntämiehet puristivat erojaisiksi uusien ja -vanhain tuttavainsa kämmentä. Missähän tosiaankin tavataan, jos -tavataan, ja minkälaisissa olosuhteissa? Mikä on oleva eri pienten, nyt -erkanevien miesjoukkojen kohtalo, -- tosi on nyt joka tapauksessa -edessä. Sillä piankin voi mikä osasto tahansa tavata huovien tapparat -ja tuliluikut vastassaan. - -Erityisen vakavina erosivat toisistaan nuoret papit, vanhat toverukset, -joiden nyt oli seurattava kumpaisenkin joukkoaan ja jotka taipaleen -varrella reslassa olivat paljo keskustelleet siitä hankkeesta, johon he -olivat joutuneet mukaan. - --- Terve, Eero, virkahti Rautalammin pappi, -- koettakaamme parastamme -kansan hyväksi. - --- Hyvästi, Mikko, Jumalan haltuun jättäytykäämme kaikki! - -Mutta nämä vakavammat mietteet eivät saaneet yleistä mielialaa -valtoihinsa; se oli edelleen raudanrohkea, miehet olivat hurjan kiihkon -lumoissa ja sitä mielialaa kannusti yhä kasvava koston jano, joka -miehiä sivakoilleen kiirehti. - -Pienemmiksi jakaantuneet joukot liikkuivat nyt nopeammin ja -liukkaammin. Mutta sikäli kuin ne etenivät ranta- ja metsäkyläin läpi, -kasvoi niiden lukumäärä taas ehtimiseen. Sillä jokaisessa -syöttöpaikassa, jokaisen tien suussa, jokaisessa kylässä, yhtyi uusia, -ennakolta valmistettuja miehiä etenevän talonpoikaisjoukon riveihin, -kenellä kirves, kenellä karhunheihäs, kenellä nuija aseenaan. Vihurina -oli näet viesti käymässä olevasta kansanliikkeestä kulkenut saapuvain -»nuijajoukkojen» edellä, -- tätä pilkkanimeä olivat edestä pakenevat -huovit ja nihdit jo ruvenneet rahvaanliikettä ivaten käyttämään -talonpoikain huonosti asestetuista parvista, -- ja monen talon -veräjällä seisoivat jo sen miehet valmiina suksilla, odotellen saapuvia -vapauttajiaan ja lyöttäytyäkseen viipymättä heidän matkaansa. Ja jos -jossakin metsäkylässä vähän vielä epäiltiin tai vitkasteltiin, siellä -pakotti talonpoikaisjohtajain uhkaava käsky haluttomatkin heti -liittymään yhteiseen yritykseen. - -Jämsän kirkolla se osasto, joka kulki jokivartta ylös länteen päin, -Ilkkaa tukemaan, ensi kerran pitempään lepäsi, sinne yöpyenkin. Siellä -joutui se myös ensi kerran ja odottamattomalla tavalla kosketuksiin -erään esivallan edustajan kanssa. - -Oli aamuyö. Suurin osa retkeläisistä nukkui Jämsän nimismiehen tuvassa, -jonka lattialla lepäsi rivittäin miestä kuin rankaa. Silloin lennähti -tuvan ovi yhtäkkiä ryminällä auki ja komentava ääni kuului huutavan -pakkasesta sisään: - --- Hevosia pian valjaisiin, hevosia Porkkalan herralle! - --- Kuka perhana siellä ... kuului murinaa pirtin permannolta. - --- Kuka meitä täällä komentaa? - -Miehet heräilivät ja nousivat mikä verkalleen, mikä nuolena pystyyn, -aseisiinsa hyökäten, ja talon isäntä kiirehti puhaltamaan tulta lieden -hiilokseen. Aluksi siinä säikähdettiin ja hölmistyttiin ... peljättiin -jo Porkkalan herran, joka oli vanha sotaherra ja Savonlinnan päällikkö, -huovijoukkoineen piirittäneen talonpojat ja hyökänneen heidän -kimppuunsa. Joku taisi ehtiä siinä pimeän päässä puhua kiireisestä -paostakin ja toinen luikki jo turkki kainalossa ulos suksilleen. Mutta -toisia miehiä riensi kirveet ojossa hevosenvaatijoita vastaan ja he -piankin totesivat, ettei matkustavalla herralla, joka poikineen -kuomussa kulki, ollut kuin pari ratsastavaa saattomiestä mukanaan. -Talonpojat oivalsivat silloin heti yliotteensa sekä kävivät puolestaan -kuomussa torkkuvaa kyydinvaatijaa komentelemaan. - -Pienenläntä, susiturkkeihinsa aivan uponnut mies nousi reestä ja astui -ontuen ympärilleen sakovan miesjoukon keskelle. Se oli Savonlinnan -isäntä Götrik Fincke, useille sisämaan talonpojille tuttu herra, joka -oli kotoaan, Lammin Porkkalasta, missä hän oli ollut käymässä, matkalla -takaisin linnaansa ja lääniinsä. Ihmettelevänä ja kysyvän näköisenä -seisoi hän tuokion siinä pimeällä pihalla katsellen ympärillään -häilyviä haamuja, ja virkkoi sitten rauhallisesti, mutta varmasti: - --- Valjastakaa hevoset! Missä on tämän talon isäntä? - -Nimismies, joka illalla oli ottanut liittolaismiehenä vastaan -talonpoikaisen kapinajoukon, luvaten itsekin aamulla siihen yhtyä, -astui nyt nöyränä tervehtimään matkustavaa ylimystä, kutsuen hänet -sisään tupaan. Mutta äijä vastasi äskeistä kipakammin: - --- Tuo hevoset, minulla on kiire. Minun on jouduttava jouluksi -lääniini. - -Nimismies seisoi neuvotonna. Mutta pihalle kertyneet ja jo entiseen -ytyynsä yltyneet retkeläiset kävivät koppaviksi, huudahtaen vaativalle -herralle: - --- Tässä tarvitaan nyt hevoset toisaalle, tässä ollaankin nyt me -käskijöinä! - -Ja muutamat jo taempaa usuttivat: - --- Kyllä me tästä kyytiä annamme niin Porkkalan kuin muillekin -herroille! - --- Niin, antakaa sille päin Porkkalaa...! - -Silloin rupesi pieni susiturkkiherra oivaltamaan, että tässä on nyt -jotakin outoa, merkillistä liikettä olemassa. Hän ei tiennyt alkaneesta -talonpoikain noususta vielä mitään. Täyden rauhan vallitessa oli hän -lähtenyt ajamaan Hämeestä etäiseen linnaansa. Kaukaa Pohjanmaalta oli -tosin kuulunut jotakin kumeata huhua rahvaan ärtyneisyydestä huoveja -vastaan, mutta kukaan ei ollut aavistanut, että samaa mielialaa olisi -jo Sisä-Suomessakin. Teerevänä asettui nyt Götrik Fincke, monissa -taisteluissa karaistu, mieleltään uljas joskin ruumiiltaan rampa herra -ärhentävän miesjoukon eteen ja tiukkasi: - --- Mitä tämä on? Mikä hitto teillä on mielessänne? - -Götrikin nuori, 16-vuotias poika Knut oli hänkin sillävälin herännyt -kuomusta, kuullut noita uhittelevia ääniä ja astui nyt miekka -kupeellaan kuin taisteluvalmiina isänsä viereen, kutsuen avukseen noita -kahta saattohuovia, jotka olivat jääneet väkijoukon taakse. Mutta isä -rauhoitti häntä parilla sanalla ja virkkoi taas yhä äänekkäämmiksi -käyneille talonpojille, jotka olivat vaatineet häntä pirttiin: - --- Niin, käykäämme tupaan, miehet, siellä kertokaa, minne te olette -matkalla, miksi liikutte täällä tällaisella joukolla? - -Ryminällä painui koko miesjoukko pakkasesta pirttiin, jossa sillävälin -oli viritetty roimuava tervastuli, ja siellä kävi retkeläisten keskelle -temmattu ylimys verkalleen riisumaan suuret turkkinsa ja kallokkaansa. -Niiden sisältä ilmestyi hintelä, kuivahko, harmaapartainen äijä, joka -oli perin vaatimattoman ja vaarattoman näköinen ja joka rauhallisesti -nilkutti lieden ääreen ja siellä istahti pölkyn päähän, porisevain -miesten keskelle, joiden silmissä paloi kiihtymyksen tuli. - -Tällä välin oli Mikkokin jo noussut nukkumasta, kuullut saapuneesta -vieraasta, ja hän katseli nyt sivulta tuota joukkoa, joka tervastulen -ympärille ryhmittyi. Hänen myötätuntonsa oli heti vanhan, raihnaisen -linnanherran puolella, joka siinä yksin istui hurjistuneiden, -kostonjanoisten miesten ivailtavana, ja häntä rupesi peloittamaan tuon -harmaapäisen ukon kohtalo, joka niin elävästi muistutti hänen omaa, -sodassa rampautunutta ja harmahtunutta isäänsä. Mutta äijä itse ei -näkynyt ollenkaan hätääntyneen tuon monipäisen joukon meluavasta -esiintymisestä. Varsin levollisesti hän siinä sukkasillaan ojenteli ja -lämmitteli reessä kangistuneita raajojaan ja kyseli sitä tehdessään yhä -uudelleen talonpoikain tarkoituksia, kutsuen poikansakin, joka näkyi -tilannetta enemmän oudoksuvan, viereensä istumaan. - -Pian oli hän oivaltanut Martti Vilpunpojan talonpoikaisjoukon -johtajaksi, viittasi hänet ystävällisesti luokseen ja virkkoi: - --- Kerropas nyt oikein, minne olette matkalla? - --- Turkuun, vastasi talonpoikain johtaja karkealla, mutta kuitenkin -hiukan talttuneella äänellä. - --- Mitäs sinne näin miesjoukolla? - --- Tekemään marskin kanssa tiliä linnaleiristä ja rahvaan -hävittämisestä. -- Lapualainen oli istahtanut jakkaralle ja heilutti -uhkaavan näköisenä, joskin ilmeisesti epävarmana, tapparaansa -jalkojensa välissä, jatkaen kiihtyvällä äänellä: -- Kansa on noussut -Pohjanmaalla ja koko maassa, se ei siedä enää sortajiaan, se tekee -niistä silppua, -- tekee sitä sinustakin! - -Pieni, harmaapartainen äijä silmäili tyyneesti ympärilleen, näki -kiihkoisat katseet, kiiltäviksi tahkotut aseet, kuuli miesten murinan -ja rupesi ymmärtämään. Mutta aivan rauhallisesti, ikäänkuin -hyväntahtoisesti, hän kävi puhumaan: - --- Olette eksyneet hullulle tielle, te erämaan miehet. Raskas on -rasitus ollut kansalle, tiedän sen. Mutta mitäs piruja? Te kuljette -aseissa, ryhmitytte kapinajoukoksi esivaltaa vastaan, syöksette itsenne -onnettomuuteen, -- elkää helkkarissa niin tehkö, tulkaa toki järkiinne! -Ettekö huomaa yritystänne epätoivoiseksi? - -Martti Vilpunpoika urahti pari uhkaavaa kirousta, mutta sotkeutui -samalla sanoihinsa, -- hän ei kestänyt hennon, mutta varman herran -tuikeaa, tutkivaa, läpi-iskevää katsetta. Silloin Matti Leinonen -syrjemmältä vakavammin vastasi piiritetylle herralle: - --- Kansa on nääntynyt, sen tiennette, se ei kestä enää linnaleiriä eikä -huovien kiskontaa, se on nyt työntänyt nihdit ja ryttärit niskoiltaan. -Tuli mikä tuli, sorrosta on tehtävä loppu. Ja jos sinä, Savonlinnan -herra, olet kansan mies, niinkuin on sanottu, niin yhdyt meihin ja -Kaarlo herttuaan kukistamaan marskin vallan. - -Götrik Fincke vihelsi hiljaa, kuullessaan Kaarlo herttuan nimen -mainittavan. Hän aavisti siitä, että yrityksellä lie sittenkin laajempi -kantavuus kuin hän oli luullutkaan. Mutta hän jatkoi sävyisästi: - --- Olen aina elänyt hyvissä väleissä kansan kanssa ja koettanut -lääniläisteni puolta pitää, kun heitä on liiaksi rasitettu. Ja juuri -siksi tahtoisin teille nytkin parastani neuvoa: heretkää pois aseista. -Herttua ei Ruotsista voi tulla avuksenne jos tahtoisikin, eikä hänkään, -enempää kuin minä, voi hyväksyä kapinaa. - --- Mutta onpa hän meille avunlupauksensa antanut, väittivät aseistetut -miehet nyt pirtin joka nurkasta. Ja taas vedettiin esiin se -Södermanlannin herttuan nimiin laadittu kirje, joka Finckelle luettiin. -Mutta tämä puisteli vain päätään: - --- Teitä on petetty miehet, kuljette omaa turmiotanne kohti. Säälin -teitä, en tahtoisi tuhoanne, ja siksi varoitan vielä kerran: heretkää -pois! - --- Mutta mehän kysymme vain oikeuttamme, intti Matti itsepäisesti. -- -Majoitus on laitonta, kiskonta samoin, nyt on herrain siitä kerrankin -vastattava! - -Äänekkäästi pirtintäyteinen väki ilmoitti yhtyvänsä Matin puheisiin ja -piiri puristui yhä uhkaavammin pienen linnanherran ympärille. Mutta -tämä nousi sangen rauhallisesti: - --- Rasituksenne on ollut suuri, sen ymmärrän. Mutta sittenkin: Ystävänä -teitä varoitan nousemasta kuningasta ja esivaltaa vastaan. - --- Emmehän nouse kuningasta vastaan, ja Ruotsin hallituskin on -puolellamme. Kuitian marskin ja hänen heitukkansa me vain -karkoitamme... - --- Ja siten uhmaatte juuri esivaltaa, sillä he ovat ruunun -luottamusmiehiä. Ja se on rikos, jota seuraa rangaistus. -- Pieni herra -astui askeleen oven puoleen, jossa hänen turkkinsa ja kallokkaansa -olivat, virkkaen taas virallisemmin: -- Mutta puhuttu on jo tarpeeksi, -nimismies, toimita hevoset, matkalle on jo lähdettävä. - --- Siitä lähdöstä ei tule mitään, hevoset tarvitsemme me, kivahtivat -siihen kuumimmat miehet, ja asettuivat seinäksi Fincken eteen. Tämän -nuori, kuumaverinen poika rupesi jo sitä röyhkeää väkivaltaa vastaan -reuhtomaan ja tapasi miekkansa kahvaa. Mutta isä asetti hänet taas ja -virkkoi aivan rauhallisesti: - --- Tehkää tilaa miehet, minua ette kuitenkaan säikytä. En pelkää -henkeäni täällä enempää kuin sitä olen pelännyt lukemattomilla -sotatanterilla, missä lopulta olen rammaksi joutunut. Tarkoitan -parastanne, miettikää sanojani! - -Ja hän astui taas askeleen eteenpäin. Mies-seinä syrjäytyi, epäilevinä -vetäytyivät uhkaajat taaksepäin ja kiivaimpainkin kinailijain kielet -rupesivat sammaltamaan. Poikansa avulla veti ontuva mies kallokkaat -jalkaansa, vyötti rauhallisesti turkit ylleen ja nilkutti miesjoukon -keskitse ulos. Mutta kynnyksellä hän vielä kääntyi tupaan päin ja -lausui vakavasti: - --- Koetan puhua puolestanne ja toimia rasitustenne helpottamiseksi. -Mutta vain sillä ehdolla, että palaatte kauniisti koteihinne. Hyvästi, -miehet! - -Hän astui rekeään kohti, jonka eteen nimismies parastaikaa kenenkään -estämättä valjasti hevosta. Miehet jäivät pirtin ovelle keskenään -väittelemään siitä, olisiko Porkkalan herra laskettava ajamaan, vai -olisiko hänet pidätettävä talonpoikain vangiksi. Yksimielisyyteen siitä -ei päästy, mutta kukaan ei kiirehtinyt lähtevää estämäänkään. - -Mikko Pietarinpoika, joka henkeään pidätellen oli kuunnellut tuvassa -tapahtunutta keskustelua, sitävastoin oli Fincken perässä astunut ulos -ja seisoi nyt hänen rekensä ääressä, kun matkustajat siihen nousivat. -Götrik-herra huomasi silloin hänen papillisen pukunsa ja virkkoi -ihmeissään: - --- Kuinka sinäkin, nuori pappi, kuljet kapinaväen mukana, -- opastathan -ja johdat laumasi aivan eksyksiin! - --- En heitä johda, en siihen kykene, koetan vain olla heille joksikin -hyödyksi. - --- Jos sitä haluat, niin käännytä heidät takaisin. - --- Luulen, herra, että se on jo liian myöhää... - --- Myöhää -- tuskitteli Götrik -- sehän olisi hirmuinen onnettomuus! -Vai oletko sinäkin saman eksytyksen riivaama kuin he? - --- Olen isoksi osaksi heidän kannallaan. Tunnen heidän kärsimyksensä. -Maltti ei kestänyt enää. Kansa on lopulleen kiusattu, tämä nousu ei ole -yksin heidän syytään. - --- Siinä sinä piru vie olet oikeassa, virkkoi pieni herra nyt -vakavissaan, rekeen istautuen. -- Mutta he sen kaiken kumminkin saavat -maksaa. Hullu juttu! -- Mutta nyt ei auta. Kanutus, poikani, painaudu -viereeni, nyt lähdetään ajamaan! - -Pirtissä oli tällävälin taas kiihtynyt, ärtynyt mieliala päässyt -voitolle ja muutamat sydämistyneet, nuoret talonpojat juoksivat hevosen -kuolaimiin, herran lähtöä lopultakin estääkseen, hokien: - --- Ette hitto soi lähdekään. Turkuun teidätkin viemme, siellä ne -käräjät käydään... - -Mutta silloin korotti Mikko-pappi hennon äänensä: - --- Tähän rampaan mieheen älkää koskeko, sehän olisi häpeällistä ja -raukkamaista. Hän ei ole teille pahaa tehnyt. - -Tuokioksi pihahti kuuma kina pimeällä pihalla. - --- Yhtä luuta vuohensarvi -- herra kuin herra, huudettiin moittivasti -papille. -- Vai laskettaisiin tämä marskin kätyri noin vain menemään, -meitä takaapäin sitten ahdistaakseen. - --- Eikö hemmetissä! Onko hän meidän puolellamme vai meitä vastaan -- -vastatkoon? - --- Teidän puoltanne pidän vielä sittenkin, kun te olette lyöneet päänne -kantoon, vastasi vanhus reestään. -- Mutta tätä puuhaanne en voi -hyväksyä. - --- Kuuletteko, kiinni se mies, kiivailivat hurjimmat. - --- Valjaat alas! - -Mutta tanakka, roteva mies talonpoikain joukosta asettui nyt Mikon -viereen kuolaimiin, ryntääjiä loitomma häätämään. Se oli Erkki -Pietarinpoika, Savonlinnan entinen vanki, ja hän siitä voimakkaasti -jyrähti: - --- Syrjemmäs, miehet! Minä tunnen Savonlinnan isännän, olen hänen -alaisenaan ollut. Se mies ei ole kansan sortaja, häneen älkää kättänne -satuttako. Vanhus ajakoon rauhassa! - -Tämä melkein uskonnolliselta hartaudelta kajahtava varoitus ja vaatimus -vaikutti rytistäjiin taltuttavasti. - --- No, ajakoon. Menköön matkoihinsa, murisivat nyt kiihkeimmätkin. - -Siihen keskeytyi väittely pihalla ja kuomureki lähti kahden huovin -saattamana kenenkään estämättä solumaan törmää alas pimeälle joelle. -Miehet kuuntelivat kotvasen aisakellon äänen loittonemista ja rupesivat -sitten valjastamaan omia hevosiaan ja korjaamaan sustensa mäystimiä -Sillä pirtistä oli tullut käsky, että retkikunnan oli senkin lähdettävä -liikkeelle jatkaakseen matkaansa länttä kohden. - -Pakkanen oli aamutunneilla yhä kiihtynyt, se paukahteli talon nurkissa, -nirskui anturain alla ja tuntui turkkien läpi pureutuvan luihin asti. -Huuruna nousi henki miesten liikkuessa ja parrat jäätyivät -pörröttäviksi ja kankeiksi. Tässä aamupakkasessa hiihtämään -tuntemattomia kohtaloita kohden nousivat miehet siis nyt suksilleen tai -resloihinsa ja pitkä raito lähti taas verkalleen kiemurtelemaan -talvitietä myöten länteen päin. Ääneti siinä nyt hiihdettiin. Porkkalan -vanhan herran varoitussanat olivat sittenkin vajonneet ja jääneet -pistämään monen miehen mieleen, ja he kävivät nyt taivalta tehdessään -niiden johdosta uudelleen sydämissään niitä samoja hiljaisia käräjiä, -jotka heitä varhemmin olivat vatvoneet, mutta jotka he jo olivat -luulleet päättyneiksi. - -Syvimmin ja voimakkaimmin velloivat nuo öisessä kohtauksessa uudelleen -virinneet mietteet nuoren Mikko-papin mieltä, kun hän aamun verkalleen -sarastaessa ajoi raidon loppupäässä huurteisen metsän halki. Hän -saattoi niin hyvin kuvitella, mitä äsken oli liikkunut vanhan, kansalle -ystävällisen ylimyksen mielessä. Tämä ymmärsi epäilemättä täysin kansan -toivottomuuden, hän suri ilmeisesti sydäntään myöten sitä erehdystä, -johon nuo muuten kärsivälliset talonpojat olivat antautuneet, hän olisi -varmasti tahtonut tehdä kaiken voitavansa, vapauttaakseen heidät -toivottomuuteen vieneestä painajaisestaan. Mutta hän ei voinut muuta -kuin varoittaa ... ja hänen täytyi vain varoittaa viimeisiin asti, -vaikka tiesikin varoituksensa turhaksi. Tämän oivalsi Mikko ja ymmärsi -tuon kaiken hyväntahtoista vanhusta vakavasti huolettaneen. - --- Mutta eikö hänkään sitten voi solmun avaamiseksi tehdä jotakin -muuta, eikö löydä hänkään mitään rauhallista ratkaisukeinoa? Ja eikö -löydä sitä kukaan? - -Näin kysyi nuori pappi hiljaisissa mietteissään ja vastasi itse: - --- Ei kukaan. Ja silloinhan ovat kaikki varoituksetkin turhat ja -tehottomat. Tapausten meno, hevosen jokainen askel, vie väkisinkin, -armottomasti, väkivaltaista ratkaisua kohden. - --- Ja silloin ei muuta voi tehdä, kuin koettaa taltuttaa intohimojen -raivoa, koettaa lievittää iskujen kireyttä, missä sen vain tehdä voi. - -Näin hän ikäänkuin itseään lohdutti ja koetti puolustaa -mukanaoloaan kapinaväessä. Mutta kaukaa aamuseltaan hämärtyvässä, -sinervänhuurteisessa metsässä oli hän näiden mietteittensä keskeltä -usein näkevinään vilahdukselta vanhan isänsä vakavat, surumieliset, -varoittavat kasvot, -- vai olivatko ne Götrik-herran harmaapartaiset, -murheelliset, nuhtelevat kasvot, ne muistuttivat hänestä niin elävästi -toisiaan. - - - - -VII. - -KUOLEVAN ROUVAN TALOSSA. - - -Oli jouluaaton aatto v. 1596. Liuksialan kartanosta, joka -vaatimattomana piiloili koivikkomäellä Roineen rannalla Kangasalla, -laskeutui saarnireki alas vesakkoon, kulkusten iloisesti kilistessä -kirkkaassa aamuilmassa. Reen perällä istui turkiksiin peitettynä -hienopiirteinen, jaloryhtinen rouva, joka rinnettä laskeuduttaessa -kohotti vällyjä ylös leukansa alle, arastellen vihaista pohjoisviimaa, -ja hänen rinnallaan naureskeli vilkassilmäinen, iloinen immyt, jonka -poskille pakkanen pian nosti kauniit ruusut. Mutta ajajan penkillä -istui solakka, hentojäseninen nuorukainen, parikymmenvuotias, joka, -puoleksi neitoseen päin kääntyneenä ja hänen kanssaan jutellen, hiukan -huolimattomasti ohjasi hyvin syötettyä ruunaa. He ajoivat vesakon läpi -valtatielle, ja siellä rouva hiukan arkana ajajaa varoitti: - --- Väistä varovasti vastaantulijoita, Henrik, täällä kuuluu nykyisin -olevan liikkeellä kaikenlaista vierasta väkeä. - --- Kaiketi niiden sentään on väistettävä kuningattaren rekeä, vastasi -nuorukainen ylpeästi. Mutta rouva huoahti: - --- Eipä välitä nykypolvi enää kaatuneesta kuningattaresta, hän on sille -kuin jo kuopattu vainaja, jonka ei enää pitäisi liikkua. - --- Kuinka niin, rouva, ovathan naapurit nähdäkseni sentään teille -ystävälliset ja huomaavaiset? - --- Ehkä lähimmät naapurit, jotka meidät silloin tällöin tapaavat. Mutta -muut entiset alamaiseni eivät kyllä enää muista kuningatar Kaarina -Maununtytärtä olleeksikaan. Näinhän sen selvästi viime kesäisellä -matkallani Uudellemaalle, -- siksi en yleensä enää halua Liuksialastani -mihinkään liikkua. - --- Mutta kun liikut, ryhdistäsikin tuntuu silloin kuningatar... - -Se ajaja, jonka kanssa Ruotsin entinen kuningatar, Eerikki XIV:nen -leski Kaarina Maununtytär, näin jutteli, koettaen hälventää hänen -alakuloisia mietteitään, oli hänen tyttärensä Sigridin, Sigrid Vaasaksi -sanotun, sulhanen Henrik Tott, ylhäinen aatelismies, lukumies ja -miekkamies, joka kotoaan Lohjalta äsken oli saapunut Liuksialaan -jouluksi morsiantaan tervehtimään ja piakkoin pidettäviä häitään -järjestämään. Ja morsian, Sigrid Vaasa, kauas Suomen sydänmaille -joutunut kuninkaantytär, hän se juuri naureskeli tuossa äitinsä -rinnalla reen perällä, iloisena ja huolettomana siitä, että hänellä ei -enää ollut prinsessan arvoa eikä asemaa. Olihan hänellä hyvä koti, -hyvät naapurit, joiden seurassa hän mainiosti viihtyi, ja hyvä sulho, -jota hän rakasti ja joka siinä nyt jutteli reen sevillä. Mitäpä muuta -hän kaipasi! Mutta äiti pysyi yhä äskeisessä, raskaassa mielialassaan: - --- Ei ole ryhtikään entinen. Mutta johan siitä onkin kolmattakymmentä -vuotta, kuin olen ollut Ruotsin valtaistuimella, jossa sen jälkeen jo -on istunut monta kuningatarta. Olenhan tänne Suomeen karkoitettu ja -haudattu vanha muori, jolla on vain muistonsa jäljellä. - --- Mutta voihan Eerikin suvun tähti vielä nousta, puheli nuorukainen -edelleen rohkaisevasti. -- Vielähän elää poikasi, Ruotsin kruunun ainoa -oikea perijä, ajat voivat vielä muuttua. - --- Ei ne muutu, huokaili rouva. -- Näin poikani Tallinnassa viime -kesänä, -- ei hänestä, Kustaa-raukasta, koskaan tule kuningasta! -Sammunut on Eerikin tähti... Mutta jo kauan sitten olen lakannut sitä -suremasta ja alistunut kohtalooni. Täällä elän ja kuolen, -- suoritan -vain täällä pientä armeliaisuuttani omassa ahtaassa piirissäni. - -Armeliaisuustyöhön oli Kaarina Maununtytär nytkin ajamassa; hän oli -matkalla Vääksyyn, Kangasalan Vesijärven rannalle. Siellä oli nykyisin -sairaana talon rouva, tavallaan hänen kohtalotoverinsa, Kaarina -Hannuntytär, ja nuoret kihlatut olivat lähteneet äitinsä mukana -tervehtimään siellä nousevaa nuorisoa. Oli vietävä sairaalle rohtoja ja -Vääksyn rouvan orvoille lapsenlapsille pieniä joululahjoja. - -Monet vuodet olivat Kustaa Vaasan vanhimpain poikain, Eerikin ja -Juhanan, aikoinaan kauniit ja kuuluisat, jumaloidut lemmikit viettäneet -vanhuuttaan toistensa naapureina täällä Kangasalla, asuneet siellä -toisiaan tapaamatta, toisistaan mitään tietämättä. He olivat -välttäneetkin toisiaan, vieroneet, ehkä vihanneetkin toisiaan, vaikka -saman kohtalon alaisina elivät. Mutta eroahan olikin heidän välillään. -Olihan Kaarina Maununtytär vihitty ja kruunattu kuningatar, Ruotsin -valtaistuimella istunut kuninkaan puoliso ja laillisten kuninkaanlasten -äiti, vaikka veljesviha ja kateus sitten oli syössyt hänet alas -loistostaan ja arvostaan. Kaarina Hannuntytär, turkulaistyttö, -sitävastoin oli vain kuninkaallisen prinssin jalkavaimo, Suomen nuoren -herttuan Juhanan Turun-aikainen lemmitty, joka kai kerran oli uneksinut -Suomen herttuattaren arvoasemaa, mutta joka sitten oli heitetty kuin -käytetty leikkikalu syrjään, kun Juhana-prinssi oli Puolan -kuningashovista hakenut itselleen ylhäisen puolison. Molemmat Kaarinat -olivat halpasyntyistä sukua, toinen sotilaantytär Tukholmasta, toinen -papintytär Turusta; heidät oli onnen oikku aikoinaan kuin sadussa -kohottanut valtakunnan ja hovielämän ylhäisimmille paikoille, loistoon -ja mahtavuuteen, sitten syöstäkseen heidät siitä korkeudesta alas ja -sijoittaakseen heidät pettyneinä, unhotettuina, hyljättyinä toistensa -naapureiksi kauas Sisä-Suomen syrjäiseen pitäjään. Molemmat olivat kuin -taikavoiman kehittämät metsäkukat kohonneet ympäristöstään äkilliseen, -odottamattomaan, upeaan kukoistukseen, mutta pian olivat he lakastuneet -molemmat ja viettivät nyt iltaansa suuruutensa kuihtuvina muistoina. - -Kauan olivat nuo muistot, veljesvihan katkerat perinnöt, pitäneet heitä -vieraina ja karsaina toisilleen täälläkin sydänmaalla. Mutta viime -aikoina oli yhteinen unhotus ja yhteinen suru sittenkin tuonut heidät -lähemmäksi toisiaan. Kaarina Maununtytär oli varsinkin viime kesän -jälkeen, jolloin hän tapasi poikansa, unelmainsa viimeisen toivon, -heikkona, saamattomana, ahdashenkiseksi raukaksi herpautuneena, -vetelänä vesivesana, joka oli vailla kaikkea yritteliäisyyttä ja -tahdonvoimaa noustakseen isänsä istuimelle, varsinkin sen jälkeen oli -Kaarina Maununtytär lopullisesti nöyrtynyt ja oivaltanut kuninkuutensa -lopullisesti kadonneeksi. Jo silloin oli hän ikäänkuin tuntenut -tarvetta lähestyä naapurissa elävää kohtalotoveriaan ja antanut -ylpeytensä mennä. Vähitellen oli jää siten murtunut maailman murjomain -kaimasten välillä. - --- Onko Vääksy kuninkaankartano samalla tavalla kuin Liuksiala? kysyi -nuori kuski matkaa jatkettaessa. - --- Ei, se on vain tavallinen aateliskartano, Kaarina-rouvalle viimeisen -miehensä jälkeen leskitaloksi jäänyt perintö, vastasi reen perällä -istuva entinen kuningatar. - -Kaarina Hannuntytär oli sen jälkeen, kuin hänen ruhtinaallinen -ihailijansa oli hänet hyljännyt, ollut kahdestikin naimisissa, ja oli -nyt jo toisen aviopuolisonsa leski. Lapsia hänellä oli eri avioista. -Niistä kolmesta lapsesta, jotka Kaarina Hannuntytär oli synnyttänyt -Juhana herttualle, ei elänyt enää ketään, senjälkeen kuin sekin tytär, -Sofia Gyllenhjelmiksi ristitty, joka oli ollut naimisissa suuren -sotapäällikön, Pontus De la Gardien kanssa, joku aika sitten oli -kuollut. Mutta Pontuksen alaikäiset, isästään ja äidistään orvoiksi -jääneet lapset kasvoivat Vääksyssä äidinäidin hoidossa ja niistä oli -vanhin, Jaakko, jo Henrik Tottille tuttava. - --- Mutta olihan Jaakon äiti kuninkaallisen prinssin tytär, Sigridin -serkku, jatkoi tiedonhaluinen ajaja. - --- Sigridin isä oli Ruotsin kuningas ja hänen äitinsä voideltu -kuningatar, vastasi Kaarina Maununtytär hiukan ylväästi, vanhoilta -muistoiltaan. -- Jaakon äiti oli herttuaallisen lemmikin tytär, jota -hänen korkea isänsä ei saanut lailliseksi perijäkseen tunnustaa. -Vääksyn rouvalla on myöhemmin ollut aviopuolisoita, minulla on ollut -vain yksi puoliso, kuningas Eerik, Sigridin korkea isä. - -Nyt oli Vääksyn rouva sairaana. Elämä oli vaatinut häneltä paljon, -kuluttanut hänen kauneuttaan ja elinhermoaan, voimat rupesivat nyt -loppumaan. Monta viikkoa oli hän jo maannut vuoteessa eikä toipumisesta -ollut tietoa. Tämä ennen niin toimekkaan naisen ruumiillinen riutuminen -ja siitä aiheutuvat talonpitohuolet olivat kutsuneet Liuksialan -avuliaan emännän tänä syystalvena jo eri kertoja Vääksyyn, missä hän -hoidollaan ja neuvoillaan lievitti potilaan huolia ja kärsimyksiä. -Tällaiselle armeliaisuuskäynnille oli hän sinne lähtenyt nytkin, -jouluaaton aattona, vaikka aika olikin nyt levoton ja monenlaisia, -epämääräisiä huhuja oli liikkeellä. - -Taival taittui nopeasti vankan raudikon hölkätessä, eikä mitään -häiritseviä retkeläisiä näkynyt valtatielläkään. Eräs vastaanajava -naapurinisäntä tiesi kuitenkin kertoa yhtä ja toista levottomuutta -aiheuttavaa juttua. Pohjanmaalta päin oli kulkeutunut tietoja, että -sieltä oli esivallan virkamiehiä vastaan nousseita, hurjistuneita, -asestettuja talonpoikia hiihtämässä joukoittain etelään päin. Olipa jo -lähiseudun aatelisperheitä lähtenyt kodeistaan pakosalle Hämeenlinnaan, -ja toisia valmistautui matkalle lähtemään. Rajuja huhuja oli -Pohjanmaalta lennähtänyt, että sieltä tulevat talonpojat polttavat -kaikki aateliston ja knaappien kartanot ja ryöstävät ne armotta -putipuhtaiksi, juoden ja mekastaen hävittämissään taloissa. Levottomin, -hätääntynein mielin ajoivat senvuoksi Liuksialan väet nyt Vääksyn -pihaan. - -Siellä ei tiedetty näistä uhkaavista enteistä mitään, rauhassa siellä -talon väet suorittelivat talvitöitään. Keventynein mielin kiirehti -senvuoksi Liuksialan emäntä sisähuoneisiin sairasta emäntää -tervehtimään, ja nuoret kihlatut joutuivat pian talon nuorten pariin. - -Mutta kauan ei oltu näin ativotalossa vierailtu, kun sen pihaan ajoi -Längelmäen puolelta reslallinen hätääntyneitä pakolaisia, jotka -kertoivat pakenevansa idästä päin samoavan talonpoikaisjoukon jaloista -pois. Suksijoukko kuului juuri olevan tulossa Kangasalalle. - --- Mitä joukkoa ne ovat? kysyivät hämmästyneet, pahaa aavistamattomat -talonväet. - --- Julmannäköisiä, kesyttömiä erämaanmiehiä he ovat, ryösteleviä -rosvojoukkoja... - --- Tekevätkö ne ilkitöitä? - --- Vallastalojen rauniot jäävät savuamaan heidän taipaleelleen, -vakuuttivat peljästyneet pakolaiset. -- Ja nuo hurjiintuneet ovat jo -aivan kintereillämme! - -Tosiaankin näkyi Sahalahdelta päin nousevan savua hallavaa -talvitaivasta kohden. Ihmiset ällistyivät, eikä nekään, jotka olivat -kuulleet kumeita huhuja Pohjanmaan kansan noususta, ymmärtäneet, mitä -aseellisia talonpoikaisjoukkoja sieltä Päijänteeltä päin nyt oli -tulossa. Mutta pihaan ajaneet pakolaiset hätäysivät yhä itse -näyttämistään savuista, huokasuttivat vain hetkisen hevostaan kaivolla -ja hoputtivat sitä sitten taas juoksemaan, viedäkseen kauhun viestinsä -edelleen kylästä kylään. - -Vääksyssä, jonne pakolaisten sanoma oli näin yllättäen saapunut, syntyi -tietysti tavaton hälinä ja hätä. Palkkapiiat juoksivat kuin päättömät -kanat sisään ja ulos, osaamatta ryhtyä mihinkään, pienemmät lapset -parahtivat itkemään ja rengit supattivat salaperäisesti tallissa. -Isännättömässä talossa oli ilmankin usein neuvojen puute, nyt makasi -emäntäkin sairaana eikä voinut antaa mitään ohjeita. Joku käski -valjastaa hevoset, sulloa edes lapset rekiin ja lähteä ajamaan -kirkolle. Toinen kielsi, koska ei sairasta rouvaa kuitenkaan voitu -liikuttaa, ja kun valjastajia sittenkin mentiin hakemaan, olivat he -tipotiessään. Nuori Tott lohdutteli pihalla morsiantaan ja hänen -rinnallaan talon vanhin miespuolinen jäsen, Jaakko de la Gardie, vaikka -vasta alun toisellakymmenellä oleva poika, puuhaili muka vastarintaan -asettumista ja kertoi missä ullakolla oli talon vanhoja aseita, -- hän -oli valmis heti miekkaan tarttumaan. - -Lähenevästä vaarasta oli ilmoitus vihdoin viety myöskin sairaan emännän -huoneeseen, jossa Kaarina Hannuntytär makasi suuressa vuoteessa -verettömänä ja voimattomana, mutta kasvoiltaan vieläkin kauniina. Hän -ei jaksanut nostaa päätään patjoilta, ja kun hänelle nyt kerrottiin -hurjan talonpoikaisjoukon tulosta, kävi hän entistäänkin huonommaksi: -hätäysi, yritti nousta, ei jaksanut, ja vaivausi siitä sitäkin enemmän. -Liuksialan emäntä, joka vuoteen ääressä istui, koetti häntä lohduttaa, -mutta potilas vain voihki tuskaisessa hiessä ja hoki: - --- En jaksa, vaivainen, sydämeni halkee, -- kuka pelastaa -lapsiraukat...? Polttavatko ne meidät tähän! - -Kuningatar oli levoton itsekin ja kiirehti ulos asioista selkoa -ottamaan. Päästyään selville pakolaisten kertomuksista toimitti hän nyt -tyttärensä sulhoineen heti takaisin Liuksialaan, kehoittaen Henrik -Tottia sieltä viipymättä ajamaan edelleen Hämeeseen päin kutsumaan -aseväkeä avuksi. Itse hän jäi Vääksyyn vaalimaan kartanon alaikäisiä -lapsia ja hoivaamaan heikkoa potilasta, joka puolihoureisena yhä hoki: - --- Lapset raukat, millä he elävät, kun ryöstäjät tulevat ja vievät -kaikki... - --- Ehkeivät sentään tänne tulekaan, lohdutti naapurin rouva, -- -eiväthän talonpojat sentään mitään petoja ole. Lepää alallasi vain, -kuomaseni... - -Näin koetti hän rauhoittaa yhä heikompana hytkyvää potilasraukkaa, -vaikkei hän suinkaan ollut omassa sydämessään rauhallinen, -muistellessaan omaa, emännättömäksi jäänyttä taloaan, jonne hän nyt ei -voinut palata avuttoman potilaan luota. Mutta turhaan hän sairasta -rauhoitteli; tämä sai kouristuksia kerran toisensa perästä ja vaipui -välillä hervottomana voihkimaan. Viereisestä tuvasta kuului hälinää ja -itkua ... taas oli saapunut taloon kuormallinen jonkun knaappitalon -pakolaisia kertoen, että perästä tulevat erämaan hiihtäjät armotta -hävittävät kaikki aatelisten, voutien ja knaappien kartanot. - --- Katsokaa, musta patsas kohoo tuoltakin kaakon kulmalta, -- niin -viittoilivat pakolaisnaiset ja hätäännyttivät yhä talonväkeä. - --- Ja tuolta, -- paetkaamme kiireesti edelleen, pian ne polttavat -tämänkin talon! - -Ja Vääksyn väkeä he mennessään kehoittelivat: - --- Paetkaa tekin jo ajoissa, ne paistavat teidät tupaanne...! - -Mutta Vääksystä oli kaikki yritteliäisyys ja toimintakyky kuin -jähmettynyt. Kukaan ei kyennyt pakoa järjestämään, avuttomina ja -neuvottomina jättäysivät heikkovoimaiset naiset ja lapset itkien -paikoilleen. Ja ennen pitkää ajaa hurauttikin jo ensimmäinen -reslallinen aseellisia talonpoikia Vääksyn pihaan, jonne riisuivat -hevosensa. Sitä seurasi toinen reki ja kolmas ja kohta jo -suksimiestenkin pitkä raito. - --- Tässähän on elävännäköinen herrastalo, tässä nyt aattosauna -kylvetään, hihkaisivat hikiset hiihtäjät toisilleen tyhjällä pihalla. - --- Ja eletään reilusti herrain jouluruoilla. - --- Sitten vasta talo tuleen höyräytetään! - -Ja ensiksi saapuneen reslan miehet repäisivät jo auki arkituvan oven, -jossa hätääntyneet naiset uikuttivat, karjaisten: - --- Hei akat, nyt on tullut nälkäisiä vieraita. Pankaa kysta pöytään, -hyvää ja paljon! - --- Ja sauna lämmitä, kuin jo olisi! - --- Ja aitat auki, että eväitäkin saadaan. Itse me kyllä nämä -sisähuoneet tutkimme! - -Joku palkkapiioista yritti livistää ulos, pakoon juostakseen, mutta -hänen käsipuoleensa tarttui tupaan astuva Martti Vilpunpoika, joka -heilautti tytön miltei kohona takaisin ja ärjäisi: - --- Maltahan, hempukkani, missä täällä on talon isäntä, hä? - --- Ei ole isäntää, inisi säikähtynyt tyttö, -- lesken on talo. - --- No tuo tänne emäntäsi sitten, ja pian! - --- Rouva on sairaana, vuoteessa... - --- Kyllä me täällä rouvat parannamme ja jalkeille nostamme! Tutkitaanpa -paikat. - -Hän astui sisähuonetta kohti, jossa kuolemansairas emäntä makasi, ja -tempaisi rajulla otteella oven auki. Siellä näki hän vuoteella kalpean -naisen, joka kuumeisin, kauhua säteilevin silmin tuijotti avatulle -ovelle ja jonka ohkaiset huulet värähtivät, vaikka ääni ei kulkenut. -Vuoteen ympärillä kyyhötti itkeviä lapsia... Raju mies pysähtyi -hetkeksi sen kuvan eteen, peräysi vaistomaisesti askeleen taaksepäin, -mutta ryntäsi taas keskilattialle, ikäänkuin häveten heikkouttaan, -sillä toisiakin miehiä oli jo astunut ovelle. Mutta samassa seisoi -ryhdikäs, kookas, kaunis harmaatukkainen nainen hänen edessään, levitti -kätensä torjuvasti ja kuin vuodetta suojellakseen, sekä virkkoi -käskevästi: - --- Takaisin, miehet, näettehän, täällä makaa talon emäntä hyvin -sairaana. - -Miehet peräysivät todellakin ovelle. Mutta Martti Vilpunpoika kysyi -käskijältä: - --- Kuka olet sitten sinä? - --- Minä olen Ruotsin entinen kuningatar, vastasi Kaarina Maununtytär -kopeasti, kohottaen päätään entistä pystymmäksi. -- Minä olen -Liuksialan rouva. - --- Liuksialan ... onko tämä talo Liuksiala? - --- Ei, tämä on Vääksy, lesken talo tämäkin, tuossa lepää sen emäntä. -Säästäkää meitä turvattomia, avuttomia naisia! - -Miehet katselivat kysyen toisiaan ja Martti Vilpunpoika peräytyi taas -askeleen, pyöritellen sanoja suussaan. Hän näytti empivältä: - --- Liuksialan kartano, jossa asuu entisen kuningasvainajan leski, on -meidän jätettävä ryöstämättä, niin päätettiin jo Kyrössä. Mutta -Vääksystä siellä ei puhuttu mitään. - --- Säästäkää Vääksykin niinkuin Liuksiala, puhui harmaapäinen rouva -liikutettuna. Talonpojan ilmoitus, että he olivat päättäneet säästää -hänen oman talonsa, oli syössyt oudon, rohkaisevan ilonlaineen hänen -valtavasti tykyttävään sydämeensä ... muistettiinhan siis vielä -kuitenkin Suomessa vanhaa kuningatarta! Heltyneellä ja hellyttävällä -äänellä hän edelleen rukoili: -- Säälikää kärsivää sairasta ja hänen -kotiaan! - -Miehet olivat sillävälin hiljaa vetäytyneet sairashuoneesta suurtupaan, -jossa johtajat nyt neuvottelivat keskenään. Mutta ulkoa astui yhä uusia -tulokkaita pirttiin. He saapuivat remuavina ja äänekkäinä ja vaativat -ankarasti pöydille syötävää ja juotavaa, välittämättä mistään -hentomielisistä jutuista. Tähän taloon he, raskaan hiihdon -suoritettuaan, olivat tulleet juuri remutakseen tänä juhlien aattona, -juodakseen ja herkutellakseen, eivätkä he suinkaan aikoneet antaa -jonkun sairaan akan hämmentää tätä päätöstään. Ääni koveni taas heidän -joukossaan, palkkapiiat saivat sen tuhannen kyytiä, kun eivät ajoissa -tuoneet esille olutta eivätkä heti saaneet tulta saunaan. - --- Avaimet tänne, otamme itse, karjuivat miehet, eikä Liuksialan -rouvakaan enää saanut, vaikka tupaan tuli, siellä ääntään kuuluville. -Ja Martti Vilpunpoika neuvoi ikäänkuin hyväntahtoisesti tuota -hätäilevää naista: - --- Antakaa miehille hyvällä ruokaa ja juomaa, mitä tahtovat, ne ottavat -kuitenkin itse! - -Sitä neuvoa oli toteltava ja pian olivat yltäkylläiset, meluavat pidot -käymässä Vääksyn molemmissa tuvissa. Joulutynnyrit avattiin ja olutta -kannettiin pöytiin suurin kipoin, jotka pian tyhjenivät ja taas olivat -täytettävät, ja talon jouluruoat, liikkiöt ja paistokset, menivät samaa -tietä. Palkkapiiat juoksivat kuin väkkärät yhä uusia herkkuja esiin -kantaen. Kiireellä piti vielä tappaa ja paistaa pari hiehoa ja -lammasta, ennenkuin miesten nälkä rupesi asettumaan. Ja sitä -asetellessaan he joivat ja juopuivat ja kävivät yhä remuavammiksi. -Toiset pistäysivät vuoron päältä saunassa, toiset mättivät aitoista -rekiinsä leipäsäkkejä ja voipyttyjä, mutta useimmat istuivat kuitenkin -yhtä painoa kuumassa tuvassa olutkippoja kallistellen ja kehuskellen -toisilleen, että näin sitä nyt me vuorostamme... Talon väet, aikuiset -ja lapset, jotka olivat piiloutuneet uunin pimentoon, katselivat sieltä -pelokkain, ammottavin silmin sitä rajua menoa, uskaltamatta -äännähtääkään. - -Tämän ryminän jatkuessa istui Liuksialan valtiatar sairaan rouvan -vuoteen ääressä, koettaen häntä rauhoittaa. Mutta tuvan melu ja huuto -kaikui yhtenään sairashuoneeseen ja sen aiheuttama säikähdys ja kauhu -murteli nopeasti heikon potilaan viimeisiä voimia. Hänen tilansa -huononi huononemistaan ja iltapuoleen, kun juopuneiden mölinä oli -kovimmillaan, valtasi hänet taas kouristuksen tuska. Hän pyysi pappia, -kohdisti nyt siihen pyyntöönsä kaiken voihkinansa ja hätänsä. Mutta se -oli vallan toivotonta. - --- Kukapa pääsisikään täältä nyt kirkolle ajamaan, hätäilivät naiset. --- Rengit ovat tiessään, talli on täynnä vieraita hevosia. - --- Ja kaiketi se kirkkoherrakin jo on pakosalle lähtenyt, niinkuin -kaikki muut. - --- Pappia, pappia! voihkii kuoleva nainen, mutta mistä sen nyt ottaa! - -Näin hälysivät talon naiset, juosten edestakaisin ovissa, väännellen -käsiään ja vaikertaen. Kalpeana seisoi Liuksialan rouva kynnyksellä, -keksimättä, miten lievittää sielun ja ruumiin tuskissa kiemurtelevan -potilasraukan hätää. - -Silloin kuului tuvan karsinasta, missä muutamia hiljaisempia -retkeläisiä, toisten rymytessä, lepäili seinäraheilla, ääni: - --- Täällä on pappi... - -Hiukan ujona, mutta vakavana ja arvokkaana astui Mikko esiin katveesta, -missä hän, joka toisia myöhemmin oli perille saapunut, oli miesten -poristessa ottanut pienet unet. Nyt hän korjasi pukunsa, asetti -papinkauluksen paikoilleen ja pyysi rauhallisesti miehiä vähän -asettumaan. Sitten astui hän Liuksialan rouvan eteen häntä kunnioittaen -tervehtien. - --- Pappiko teillä mukananne, huudahti rouva ihmeissään, mutta samalla -helpotuksesta huoahtaen. -- Käykää sisään, pastori, käykää tänne -kuolevaa lohduttamaan ja vahvistamaan. - -Naurun höhötystä kuului oluenjuojain pöydästä ja oudolta tämä -toimitus nyt näissä oloissa tuntui nuoresta papista, joka ei ollut -tupaan saapuessaan kuullut sairaasta emännästä mitään. Mutta hän -käsitti velvollisuudekseen auttaa hätääntynyttä, haki esille -sakramenttilaatikkonsa ja astui sisähuoneeseen, missä kuihtuneena -rauniona lepäsi Juhana kolmannen lemmitty, jonka kukoistavasta -kauneudesta ja kirjavasta elämänsadusta hän oli monet tarinat Turussa -kuullut. Siinä hän nyt tuskissaan kamppaili ja vaimenneella äänellä -voihki, että hurjat raakalaisjoukot syövät ja ryöstävät hänen talonsa -ja tavaransa... Ja noiden raakalaisten matkassa kulkevan papin täytyi -nyt koettaa lohduttaa ja rauhoittaa ja viime tilille valmistaa tuota -seikkailijanaista, joka tuskaili kaatuneen onnensa maallisten rippeiden -katoamista. - -Mutta Vääksyn molemmissa tuvissa kohisi mässääväin miesten porina -entisellä pauhullaan ja viimeistä ehtoollista kuolevalle jaettaessa -kuului pyhäin sanain sekaan äänekästä laulun loilotusta ja sakeita -kirouksia. Kotvasen kuluttua kutsuttiin emännän lapset ja lapsenlapset -taas tautivuoteen ääreen polvistumaan ja Mikko-pappi koetti turhaan -vaimentaa pirtin porinaa. Siellä oli Martti Vilpunpoika äsken -julistanut, että matkaa oli taas yötä vasten lähdettävä jatkamaan, -sellaiset verekset terveiset sanoi hän airuen tuoneen Ilkalta, joka -tuon saapuneen viestin mukaan jo oli ehtinyt Pirkkalan Ylöjärvelle. Nyt -siellä tuvassa äänekkäästi väiteltiin siitä, oliko Vääksyn kartano, -jossa päiväkausi näin oli remuttu, lähdettäessä sekin todella -höyräytettävä tuleen. Siitä toiset, maltillisemmat, kieltelivät, -viitaten talon sairaaseen emäntään ja pieniin lapsiin. Mutta niistä -eivät hurjimmat välittäneet: - --- Menkööt mäkeen taikka paistukoot! Onko meidän lapsia muistettu, kun -talosta viimeinen jauhovakkanen on viety... Totta jumaliste tässä -joulunuotio nyt on roihautettava, jahka viimeinen haarikka on -kallistettu. - -Martti Vilpunpoika ei uskaltanut käydä estämään tätä miestensä -tulitusintoa, vaikka ehkä itse olisi tahtonutkin säästää talon. Siksi -hän vain komensi: - --- Tehkää talolle minkä tahdotte. Nyt joka tapauksessa pian suksille -kaikki ja taipaleelle! - --- Tuli siis nurkan alle...! - --- Että tästä lähteä nähdään! - -Kaameilta ne huudot kaikuivat potilaan huoneeseen. Mikko-pappi yritti -taas järkipuheilla hillitä oluesta hullaantuneita miehiä, mutta se ei -enää ollenkaan onnistunut. Hänelle ivaten nauraa hohotettiin ja -pilkkasanoja sateli häntä vastaan: - --- Vai jo pappia jänestää ... sitäkö varten se mukaan otettiin! - --- Alkuahan tämä vasta on. Monen talon saat nähdä palavan, jos meidän -matkassa mielinet kulkea... - --- Eikä tässä enää paljoa maksa yhden vanhan akan henki. Nyt ovat todet -käsissä! - -Tuskaisella ahdistuksella kuunteli Mikko näitä muuten niin sävyisäin -erämaanmiestensä karkeita uhkauksia. Hän jo syvästi katui, että oli -heidän matkaansa ollenkaan lähtenyt. Eihän hän kuitenkaan voinut heidän -syvälle syöpyneestä katkeruudesta kasvanutta hurjuuttaan taltuttaa, -- -kuilu näytti aukenevan hänen ja talonpoikain välille. Hänen sydäntään -särki nähdessään talon naisten jo rupeavan kokoamaan hynttyitään talven -selkään paetakseen, ja kauhulla vetäytyi hän lähtöä tekevistä, -räyhäävistä retkeläisistä loitommas, palaten vielä sairashuoneeseen. - -Mutta retkeläisten kesken syntyi vielä, ennenkuin he tuvasta -poistuivat, uutta neuvottelua ja väittelyä. Se airut, joka oli tuonut -sanan Ilkan joukon saapumisesta Ylöjärvelle, oli samalla tuonut Martti -Vilpunpojalle käskyn muuttaa matkansa suuntaa ja lähteä samoamaan -etelään päin, Pälkäneen kautta suoraan Hämeenlinnaa kohden. Oli näet -saatu tietoja, että Hämeestä päin oli Satakuntaan tulossa pakoon -ehtineiden herrojen sotaväkeä, Arvid Tavastin ja Knuutti Kurjen -johtamia huoviosastoja, jotka ilmeisesti pyrkivät Ilkan nuijajoukon -kimppuun takaapäin, samalla kuin marski Klaus Fleming itse Turusta päin -aseväkineen riensi sitä vastaan. Talonpoikain pääjoukko uhkasi siten -joutua pahaan puristukseen. Senvuoksi oli Martti Vilpunpojan nyt -kiireellä riennettävä noita Hämeestä tulevia ryttäreitä vastaan, niitä -pysäyttämään ja siten suojelemaan Ilkan joukon selkäpuolta. - -Tämä oli järkeenkäypä määräys, mutta monille erämaan retkeläisille se -kuitenkin tuotti pahan pettymyksen. Heitä, jotka olivat toivoneet pian -jo pääsevänsä pääjoukon mukana kulkemaan suoraan Turkuun, kiukutti nyt, -kun heidän olikin poikettava takaisin metsäisille maille. Toiset, -humalapäiset, niskoittelivat, ja johtomiehillä oli tekemistä -masentaakseen heidän vastarintaansa. Retken suunnan muuttaminen tuotti -niinikään monenlaista järjestelyä. Tämän muutoksen oivalsivat kaikki -vakavaksi asiaksi: olihan lähdettävä päätä pahkaa taistelemaan -rynnistävää, hyvinvarustettua ratsuväkeä vastaan, -- ilmitappelu -saattoi syntyä koska tahansa! - -Uudet järjestelyt vaativat aikansa. Piti lähettää etujoukko teitä -tutkimaan ja sananviejiä monelle taholle. Mikkoa tarvittiin taas -kirjoitusmieheksi, sillä Ilkalle oli vastauskirje laadittava ja -joulupyhinä kirkoissa kuuluutettavaksi oli valmistettava julistus, -jossa paikkakunnan väestöä kehoitettiin liittymään talonpoikain -liikkeeseen. Illan suussa olivat ne valmistukset vihdoin suoritetut ja -humalastaan hiukan selvinneet, mutta uuteen kiukkuun yltyneet miehet -nouseskelivat pihalla suksilleen. Mutta matkasuunnan muutoksen -aiheuttama suuttumus oli taas kiihoittanut heidän mielensä, ja pirtistä -lähteväin joukosta nousi äänekäs ja yleinen vaatimus: - --- Nyt piru vie ei jätetä Vääksyä polttamatta! - --- Ei jumaliste Laukon herran, joka Hämeestä tulee, pidä ainakaan -täällä saada yösijaa! - --- Tuli olkiin nyt! - -Ja sydäntyneet miehet rupesivat jo uunista vetämään kekäleitä -viskatakseen ne lähtiäisiksi lattialle vuodepahnoihin. - -Silloin aukeni selälleen sairashuoneen ovi ja Mikko-pappi, joka äsken -kirjoitustyönsä päätettyään oli rientänyt sinne, astui sen kynnykselle -kalpeana, vakavana, juhlallinen ilme kasvoillaan. Hän katsoi miesten -häärintää ja virkkoi: - --- Miehet, -- tuolla on nyt vainaja. Tekö rupeaisitte -ruumiinpolttajiksi? - -Miehet ällistyivät, uunista vedetyt kekäleet jäivät liedelle savuamaan. - --- Rauha kuolintalolle, julisti Mikko, -- poistukaamme täältä siivosti -ja hiljaa! - -Nyt hänen vaativaa ääntään taas kuunneltiin ja äsken ärtyisät -miehet vetäytyivät nyt ikäänkuin hervoittuneina ja puolihäpeissään -ulko-ovelle. Heidän päästään tuntuivat viimeiset humalahöyryt äkkiä -hälvenevän, kuoleman henkäys tuntui heidät ikäänkuin herättävän. Ääneti -he hakivat eteisestä konttinsa ja keihäänsä ja ehättivät kuin -erityisellä kiireellä suksilleen, hiihtääkseen jo lähteneiden jäljille. - -Viimeisenä läksi Mikko-pappi Vääksyn taas tyhjentyneestä suurtuvasta, -jossa naiset ja lapset kuin typertyneinä, vieläkin kauhun ilme -silmissään, katselivat poistuvia miehiä. Hän kumarsi kunnioittaen -Liuksialan rouvalle, joka jäi sinne ympärilleen kertyneitä orpoja -huoltamaan ja joka, kuin pingoituksesta lauenneena mutta yhäkin -epävarmana, kysyi lähtevältä: - --- Onko siis Vääksy nyt sittenkin pelastunut? - --- On. Sen pelasti sen emäntä-raukka kuolemallaan. - - - - -VIII. ENSI TAISTELU. - - -Surullinen joulu vietettiin Hämeen vanhassa linnassa vuonna 1596. -Tuolla pienellä, vanhanaikaisella sisämaanlinnalla ei ollut enää -pitkiin aikoihin ollut sotilaallista merkitystä, mutta hallinnon -keskuspaikkana ja ruunun varastopaikkana oli se kuitenkin edelleen -Hämeen sotaväenkin keskus. Siellä isännöi näihin aikoihin vanha, vakava -Steen Fincke, Götrikin veli, ja hänen apulaisenaan ylpeä ja ylimielinen -ratsumestari Ivar Arvidinpoika Tavast, nuoresta iästään huolimatta yksi -rahvaan pahimpia painajaisia. Tämä viimemainittu, jolla komennossaan -oli ratsulipullinen Virosta palautettua sotaväkeä, oli sen sijoittanut -naapuripitäjiin talonpoikain elätettäväksi ja remuili itse linnassa, -valmistellen siellä läheisten kartanoiden aatelisjunkkarien kanssa -repäiseviä juhlajuominkeja. Muita harrastuksia tai huolia ei linnassa -yleensä ollutkaan. Siellä elettiin sisämaan eristetyissä oloissa, -joihin eivät Klaus Flemingin ja hänen vastustajainsa valtariidat taikka -Turun kirkkokiistat ulottuneet, ja paikkakunnan hidasluontoinen, kankea -kansa kantoi sekin napisematta niskoilleen sälytettyjä raskaita -linnaleirirasituksia. - -Elämä meni linnassa verkkaista, tasaista menoaan. Oli taas valmistuttu -joulua viettämään entiseen tapaan: oluet oli pantu, leivottu oli paljo -makeaa ja rasvaista, pitkät pidot oli edessä. - -Silloin juuri rupesi ilmenemään tuota hiljaista rauhaa häiritseviä -enteitä. Jouluneellusviikolla saapui ensiksi merkillisiä sanomia -kaukana Pohjanmaalla tapahtuvasta kuohunnasta, ja päivän parin kuluttua -rupesi tuohon hiljaiseen linnaan ajamaan aatelisrouvia perheineen, -jotka olivat Satakunnasta ja Pohjois-Hämeestä paenneet lähenevää, -uhkaavaa ryminää. He kertoivat Pohjanmaan talonpoikain vanginneen tai -surmanneen voutinsa ja huovinsa ja lähteneen aseissa samoamaan etelään -päin. Näistä ensi viesteistä ei linnassa sentään paljoakaan -hämmästytty. Tottapa siellä pohjoisessa sotaväki pitää talonpojat -kurissa, ja mitäpä se jytinä tänne asti vaikuttanee! Mutta eräänä -päivänä ajoi linnaan Laukon herra, Knut Kurki, perheineen ja -asemiehineen, kuvaten aseman jo sangen arveluttavaksi ja vaatien -linnanherroja ryhtymään kiireellisiin sotilaallisiin toimenpiteisiin. -Nopeasti nyt tuhoviestit sakoivat: aatelisten kartanot Satakunnassa -palavat, talonpojat ovat suurin joukoin ja eri teitä matkalla Turkuun! -Jopa kertoivat linnaan paenneet ruununmiehet läheisten Hollolan ja -Hauhon talonpoikainkin käyneen levottomiksi, hosuneen elättihuovejaan -korennoilla ja ajaneen heidät ulos pirteistään. Ja vihdoin lennähti -itseltään marski Flemingiltä, joka silloin juuri oli lähdössä -sotaväkineen Turusta Satakuntaan kapinajoukkoja asettamaan, kiireinen -käsky lähettää Hämeenlinnan seudun ratsuväet pohjoista kohti -pysäyttämään sieltä tulevaa vyöryä. - -Joulupidot täytyi nyt jättää toistaiseksi ja kiireen vilkkaa oli Ivar -Tavastin kerättävä kokoon huovinsa, lähteäkseen Knut Kurjen kanssa -päätä pahkaa painumaan pohjoiseen päin. - -Linnaan jäi täten enimmäkseen vain lapsia ja naisia, pakolaisperheitä, -joita sinne saapui uusia kuormia joka päivä. Niitä oli vaikea -sijoittaa linnan vanhoihin, ahtaisiin suojiin, sen kylmänkolkkoihin, -ränstyneisiin huoneisiin, joita oli mahdoton pitää lämpiminä, ja siellä -ne häärivät ja hätäilivät toistensa jaloissa, vaikerrellen jättämäinsä -kotikartanojen kohtaloa, jotka nyt olivat joutuneet hävittäväin -talonpoikain jalkoihin. Steen Finckellä oli tuska ja vaiva pitää -järjestystä näin äkkiä ylikansoitetussa linnassaan. - -Mutta pahinta oli, että samoihin aikoihin saapui vielä toisia viestejä, -jotka ennustivat, ettei itse Birger Jaarlin vanha sisämaanlinnakaan -ollut talonpoikain hyökkäyksiltä turvassa. Hätääntyneenä ja pohteissaan -ajoi näet eräänä iltana linnaan Itä-Hämeen vouti Antti Tordinpoika sekä -Koskipään Sipi-herra Sysmästä, jotka kertoivat, että heidän molempain -talot oli hävitetty ja että he itse vain hädin tuskin olivat -pelastuneet talonpoikain kourista, jotka nyt Päijänteen molempia -rantoja pitkin ovat hyökkäämässä etelään päin. Varsinkin oli Sipi-herra -kuohuksissaan, kertoen kamalasta vankina-olostaan talonpoikain saunassa -ja näiden tavattomasta lukumäärästä sekä leppymättömästä vihasta. Hän -oli omin korvinsa kuullut heidän aikovan rynnätä ensiksi Hämeenlinnaan, -jonka herrat he uhkasivat armotta hirttää ja jonka muurit he aikoivat -hajoittaa maan tasalle. Molemmat miehet latelivat linnalaisille -värikkäitä, kauhunpitoisia kuvia omista kärsimyksistään, miten heidän -kapinaväen ajamina oli täytynyt kahlata kinoksissa ja viettää yönsä -metsissä, kunnes vihdoin pakolaisina tapasivat toisensa; miten kansa -myöskin Etelä-Hämeessä röyhkeästi osoitti heille vihamielisyyttään ja -kielsi heiltä kyytejä, joten heidän oli pakko paeta kuin henkipatot -kylästä kylään. - --- Päijänteen rannat ovat ilmikapinassa, jyrisi Tord-herra ankaralla -äänellä, -- ja rutto on levinnyt jo linnaa ympäröiviin pitäjiin. -Kaikkialla rahvas liikehtii; missä miehet vielä eivät ole aseissa, -sielläkin he vain odottavat pohjoisten nuijajoukkojen tuloa, yhtyäkseen -näihin ja hyökätäkseen tänne linnaan. - --- Ja täällä ei ole aseväkeä muuta kuin muutamia raajarikkoja -sotavanhuksia, säesti Sipi. -- Millä aiotte sen lumivyöryn torjua? - -Nämä uudet kuvaukset ja kysymykset panivat vanhan, raihnaisen -Steen-herran aivan ymmälle ja hätääntymään. Ivar Tavast ja Knut Kurki -olivat todellakin vieneet mukanaan kaikki linnan asekuntoiset miehet ja -kaikki hevoset, eikä hän ymmärtänyt, mistä siihen kiireeseen saataisiin -linnaan riittävästi puolustusväkeä. - --- Mistä se liike on levinnyt Päijänteenkin rannoille ja kuka sitä -siellä johtaa, kyseli Steen-herra ihmeissään, sillä näihin asti ei -siellä päin ollut mitään melua kuulunut. Hän epäili säikähtyneiden -pakolaisten vähän liioittelevan kauhunkuvauksiaan. - --- Liike on lähtöisin Rautalammen erämailta, mutta se on jo levinnyt -joka pitäjään, kertoi Sipi, joka Leinosen saunaan oli kuullut yhtä ja -toista talonpoikain puheista. - --- Johtajina on muuan lapualainen ja Sysmän nimismies, mutta on -joukossa sotilaspakolaisiakin, kirjoitusmiehiä, -- on pappejakin. -Kehuivatpa he jonkun Kaarlo-herttuan lähettiläänkin kulkevan -matkassaan. - --- Vai siis sinnekin ulottuisivat näiden valtiollisten riitain langat, -ihmetteli vanhus. -- Ja Turkuunko hekin aikovat? - --- Turkuun, mutta ensiksi tänne Hämeenlinnaan. Sieltäpäin tänne -välittömin vaara nyt uhkaakin. -- Miten se torjutaan? - -Kiperä kysymys vei yörauhan Steen-herralta. Mutta linnan turviin -saapuneisiin pakolaisiin tekivät nämä räikeät kuvaukset aivan -järkyttävän vaikutuksen. Oliko jouduttu ojasta allikkoon, tultu tänne -suoraan hiirenloukkuun? Niin kyselivät ylimysrouvat hätääntyneinä -toisiltaan. Heidän ja heidän lastensa henki on nyt kysymyksessä, sillä -jos julmistuneiden nuijalaisten laumat saavat linnan haltuunsa, niin ne -tietysti eivät jätä sinne ketään elämään. Pelästyneet naiset juoksivat -linnan rappusissa ja voihkivat ja säikyttivät yhä toisiaan, niin että -elämä siellä kävi surkeaksi ulinaksi. - -Kiireellä ryhtyi vanha linnanherra silloin keräämään läheltä ja kaukaa -mitä sotaväkeä vielä oli kokoonsaatavissa ja voutien ynnä Koskipään -herran avulla saatiinkin vähitellen jotakin varustusväkeä kokoon, -vaikkei suinkaan riittävästi. Odotettiin tietoja Tavastilta ja -Kurjelta, mutta sellaisia ei saapunut -- mikä lie heidänkään -kohtalonsa! - -Jo muutamain päiväin perästä Hämeenlinnasta lähdettyään olivat Knut- ja -Ivar-herrain huovijoukot päässeet kosketuksiin Kangasalta eteläänpäin -hiihtävän talonpoikaisjoukon kanssa. Vastaan tulevilta pakolaisilta he -olivat kuulleet, että tämä nuijajoukko oli verrattain pieni, ja he -ratsastivat nyt voitonvarmoina täydellä vauhdilla sitä kohden, -iskeäkseen vihurina aseleikkiin harjaantumattomain talonpoikain -kimppuun ja tehdäkseen heistä ensikesäisille haaskalinnuille ruokaa. -Tämän osaston hajoitettuaan aikoivat he hyökätä Satakuntaan, marskin -armeijaa vastaan kulkeneen Ilkan pääjoukon niskaan. - -Roineen ja Mallasveden selkiä pitkin hiihtävät talonpojat eivät -sitävastoin tienneet mistä ja milloin vihollinen saattoi sukeltaa -esiin. Siksi he varoen liikkuivat ja pysyttelivät, edemmäs ehdittyään, -mieluummin metsämaissa kuin aukeilla selillä, missä tuliaseilla -varustettu sotaväki aina oli paremmalla puolen. Kangasalla saatu humala -ja siitä sekä matkasuunnan muutoksesta aiheutunut alakuloisuus olivat -jo sentään karisseet pois, uusia miesparvia oli taas liittynyt heidän -joukkoonsa ja reippain mielin miehet laskettelivat talvitietä -Hämeenlinnaa kohden. - -Silloin palasivat eräänä aamuna yhtäkkiä edeltä lähetetyt tiedustajat -kertomaan, että huovijoukko on tulossa Mallasveden jäällä -- pakkaslumi -vain pöläjää sen ympärillä. Oltiin juuri saapumassa sakeasta -rantametsästä laajanlaisen lahden selälle ja pysähdyttiin nyt siihen -metsään neuvottelemaan. Alas järvelle ei talonpoikain ollut lähdettävä, -siitä olivat he kaikki yksimieliset, mutta erimielisyyttä syntyi -siitä, olisiko heidän ryhdyttävä taisteluun tuossakaan ahtaassa -ryteikkömetsässä, jossa he juuri olivat, vai olisiko heidän palattava -taapäin hakemaan joku edullisempi taistelupaikka. Huovien lukumäärästä -heillä ei ollut mitään tietoa ja koko ilmitaisteluun ryhtyminen -arvelutti ankarasti siihen tottumattomia miehiä. Peräti vakavina siinä -päällikötkin neuvoa pitivät. - -Mutta sillävälin käänsivät arimmat miehet jo hevosensa taaksepäin ja -monet suksimiehet tekivät saman tempun. Toiset taas rupesivat -rakentamaan murroksia metsätielle vihollista ainakin viivyttääkseen. -Hajaannusta ja sekasortoa ennätti siten jo syntyä talonpoikain -joukossa, ennenkuin johtajat olivat päässeet päätökseen siitä, miten -oli meneteltävä. Kuului komento- ja kehoitus-huutoja edestä ja takaa, -puita kaatui ryskyen tien poikki ja hätäisimmät miehet haukkuivat näitä -tientukkijoita. - -Silloin ajaa porauttivat jo ensimmäiset huovit lahden rannasta ylös -metsätielle, jossa olivat kuulleet talonpoikain hoilaavan, karauttivat -peitset ojossa ja väkimiekat iskemässä eteenpäin. Hiihtäjäin oli -nopeasti väistyttävä tieltä metsään ja sieltä he nyt katselivat -ratsujoukon tuloa. Tie oli kapea, yksitellen tai parittain oli huovien -siinä ratsastettava ja siksi paljon lunta oli jo tiepuolissa, että -hevonen, jos sinne poikkesi, upposi. Mutta vihaisessa innossaan -hyökkäsivät ratsumiehet arvelematta eteenpäin, tavatakseen mölyävän -talonpoikaisjoukon. - -Silloin rupesi metsästä, murrosten ja pensaiden takaa, singahtelemaan -erämiesten teräsnuolia huoveja ja heidän hevosiaan kohti ja niitä tuli -pian tien molemmilta puolin. Hevoset korskahtivat, toiset niistä -nuolien iskeminä kompastuivat, ratsumiehet hölmistyivät; he karauttivat -taas eteenpäin, mutta siellä oli edessä tien poikki kaadettuja puita, -joiden yli eivät ratsut päässeet. Siihen oli pysähdyttävä, siitä -käännyttävä ja tähän käännepaikkaan taas suhahtivat yhä tiheämmin -erämiesten vinkuvat nuolet. Etummaisten ryttärien täytyi pyörähtää -takaisin, mutta silloin he joutuivat ajamaan omia perästä ryntääviä -miehiään vastaan... Syntyi ruuhka tiellä, sekasorto ja hämminki; -haavansaaneita miehiä suistui ratsujen seljästä toisten jalkoihin, -hevosia upposi kinokseen, kirouksia ja karjuntaa kaikui laajasti yli -huurteisen metsän. Ja menestyksestään yltyneet talonpojat hyökkäsivät -esiin vesakosta ja survoivat toisiinsa sekaantuneita huoveja -karhukeihäillään ja tapparoillaan. - -Vasta kun huovipäälliköt, Tavastin ja Kurjen herrat, ehtivät metsään ja -älysivät tilanteen sekä komensivat miehensä takaisin törmälle, vasta -silloin rupesi ruuhka aukeamaan ja ratsumiehet pääsivät vähitellen -palaamaan metsästä lahden jäätä kohden. Mutta talonpoikain into ja -rohkeus oli sillä välin yhä yltynyt. He ahdistelivat nyt tuhatta -hurjemmin, toisiaan kutsuen ja kiihoittaen, peräytyviä ryttäreitä, -hiihtivät kuin pörriäiset heidän kupeillaan ja kintereillään eivätkä -laskeneet heitä järjestymään vastarintaan. Siinä tekivät työtä tuurat -jos nuijatkin ja huoveja ja hevosia kepertyi tuhkatiheään tantereeseen -toisten tielle, tai kuppelehti haavoittuneita kinokseen. Jo ennenkuin -se osa talonpoikia, joka oli lähtenyt ryteikkömetsästä peräytymään, -ehti palata taistelupaikalle, olivat Hämeenlinnan ylpeät huovit tuhotut -tai ajetut pakosalle ja henkiin jääneet laskettivat hurjaa vauhtia alas -jäälle, jota myöten he uutta rynnäkköä yrittämättä heti ajoivat kauas -selälle, kuin paholaista paeten. Mutta samassa liukuivat talonpojatkin, -joiden yty yhä kiihtyi, metsästä jäälle, patistellen pakenevia ja -ampuen teräskärkisiä nuoliaan heidän peräänsä. Huovipäälliköt -kiroilivat ja koettivat pysähdyttää miehiään, mutta nämä olivat siinä -äskeisessä rytäkässä jo niin hölmistyneet, ettei heitä enää pidättänyt -mikään. - -Odottamattoman helposti, melkein tietämättään, olivat talonpojat siinä -siten saavuttaneet voiton, ja heidän riemunsa oli rajaton, kun he -jäältä hikisinä palasivat lahden törmälle, minne taistelusta -myöhästyneetkin sillävälin olivat mantereen puolelta kertyneet. Siitä -nyt ylpeydellä katsottiin, kuinka Ivar Tavastin ja Knut Kurjen -ratsuväki yhtä painoa kiireisesti jatkoi peräytymistään selän -vastakkaiselle rannalle, pienemmän erämiesjoukon sitä edelleen -loitommalla seuratessa. Tehtiin törmälle nuotiot, valmistettiin -murkinat ja metsätielle kaatuneet, haavoitetut huovit ja heidän -hevosensa kerättiin siihen voiton kunniaksi. Oli sentään haavoja -omillakin miehillä ja Mikko-papin asiaksi jäi nyt niitä sitoa ja -loukkautuneita hoidella. Ne saatettiin siitä sitten hevosilla lähimpään -kylään, jonne koko nuijajoukko asettui lepäämään. - -Aikomus oli siitä hetkisen levon jälkeen lähteä jatkamaan matkaa -väistyneiden ryttärien kintereille ja innokkaimmat tahtoivat yhteen -ponteeseen hiihtää Hämeenlinnaan asti. Mutta ennenkuin kylästä oli -ehditty liikkeelle, palasivat sinne ratsumiehiä toiselle rannalle -seuranneet hiihtäjät kertoen, että Tavastin ja Kurjen lipulliset olivat -sieltä kääntyneet länteen päin, Lempäälää ja Vesilahtea kohden. Tämä -tieto pani taas nuijamiehet miettiviksi. Aikoivatko ne kiertää sieltä -Ilkan selkäpuolelle, pitäisikö samota sinne niitä vastaan, vai oliko -siellä muuta sotaväkeä, johon he pyrkivät yhtymään? Piru tiesi, mikä -niillä on mielessään, -- ohjeet Ilkan pääjoukosta olisivat nyt tarpeen. - --- Painetaan Hämeenlinnaan, laitetaan juhlat siellä, kehoitti yksi -kiihkeimpiä. - --- Ei me näillä kirveillämme sentään saa sitä kivilinnaa revityksi, -varoitti Vilpunpoika. -- Pitäisi ehkä yhtyä Kuhmoisiin ja Padasjoelle -hiihtäneeseen osastoon ja sitten rytistää yhdessä. - --- Taikka palata Ilkan luo Pirkkalaan, ehkäpä hän siellä apuväkeä -tarvitsee, jos hänellä jo on marskin joukot vastassaan. - --- Sana sinne on ainakin heti laitettava taistelustamme ja voitostamme. -Ja uusia ohjeita pyydettävä. Pappi hoi, kirjettä laittamaan! - -Siihen kului se päivä. Sananviejä pantiin hiihtämään poikkimaisin -Pirkkalaan ja päätettiin odottaa kylässä seuraavaan päivään tämän -pikahiihtäjän tuomia tietoja retken jatkamisesta. Kylvettiin ja syötiin -voiton ja joulun kunniaksi, ja elämä tuntui taas makealta. Näin kauas -etelään samonneet erämaan miehet, joille kotoiset joulupahnat -muistuivat mieleen, arvelivat taas lepopäivän ansainneensakin. - -Oli näet joulupäivä. Vasta kylään saavuttua olikin huomattu, että -itsenään jouluaamuna oli tapella nujuutettu talvisessa metsässä -Mallasveden rannalla. Kirjoitustöistään päästyään piti Mikko-pappi nyt -senvuoksi saarnan seuralaisilleen ja silloin juhla rupesi juhlalta -tuntumaan. - -Nuori pappi oli Vääksystä matkaa tehtäessä reessään käynyt kauan ja -ankaraa sisäistä kamppailua. Hänet oli talonpoikain Vääksyssä osoittama -hurjuus ja julmuus voimakkaasti vieroittanut koko siitä yrityksestä, -johon hän oli mukaan antautunut. Oliko hän näin joutunut toisten -johtoon, voimatta olla seuralaisilleen miksikään todelliseksi hyödyksi, -voimatta toteuttaa niitä tarkoitusperiä, joita varten hän oli matkalle -lähtenyt? Eikö hän ollutkin lähtenyt matkalle itsekkäistä syistä, -voittaakseen oman yksityisen onnensa, joka hänen kuitenkin oli täytynyt -jättää sinne taakseen monille vaaroille alttiiksi? Hänen teki vakavasti -mieli pyörtää takaisin, ajaa Leinosen törmälle, hakea sieltä aarteensa -ja paeta pois. Mutta hän ei voinut, ei saanut paeta. Ja kun talonpojat -niin häätivät sotaväen edestään pois, ei Elisaa toki nyt mikään välitön -vaara uhanne... - -Hänen täytyi tehdä parhaansa vieläkin toteuttaakseen matkansa -varsinaisen tarkoituksen. Mutta se tuntui niin vaikealta, usein hän -tunsi sortuneensa itselleen kuuluvalta työalalta väärälle tielle. - -Raskaina palasivat nytkin hänen mietteensä entisiin, kotoisiin, -rauhallisiin joulumuistoihin, isän ja äidin hiljaiseen majaan, -kirkonmiehenä meluttomasti suorittamaansa rauhantyöhön. Voimakas -kotikaipuu sai hänet nyt, kun hän joulu-iltana loikoi vieraan tuvan -penkillä sotaisten toveriensa ympäröimänä ja odotteli unta, kokonaan -valtoihinsa. Mutta samalla toi päivällä saavutettu voitto hänen -mieleensä rohkeampiakin, toivehikkaita unelmia. Ehkä tästä sentään -päästään piankin kotoiseen Turkuun, päästään sinne voittavain -kansanjoukkojen matkassa, joiden tarkoitus on syöstä rahvasta sortava, -tyly ja kova Klaus Fleming ohjaksista ja palauttaa maahan lempeämpi -hallitus! Ehkä käy retki nyt nopeasti länteen, Pirkkalaan, ja sieltä -pohjolaisten pääjoukon mukana alkujaan asetettua päämaalia, Turkua -kohti. Ehkä saa hän jo viikon, parin perästä nukkua vanhassa, rakkaassa -vuoteessaan vanhusten rakkaassa tuvassa Aningaisten rinteellä ja kertoa -heille kirjavista seikkailuistaan, odottavasta onnestaan ja -tulevaisista suunnitelmistaan. Silloin käy hän piispankin puheilla ja -neuvottelee, miten voimakkaimmin puhdistettu oppi on, yksissä toimin -oikeamielisen hallituksen kanssa, juurrutettava kansan tajuntaan ja sen -sydämeen... - -Näihin kauniisiin kuvitelmiin hän nukahti. Kun hän aamulla heräsi, oli -pikahiihtäjä jo palannut Pirkkalasta. Hän oli tavannut Ilkan suuren, -vankan leirin siellä Nokiankosken rannalla. Pienemmät vastaansa -asettuneet huovijoukot oli tämä talonpoikain pääosasto jo voittanut ja -hajoittanut ja rohkealla mielellä siellä varustauduttiin suurempiin, -ratkaiseviin tehtäviin. Erämaan partiojoukkoa ei Ilkka avukseen -tarvinnut, se noudattakoon ennen annettuja ohjeitaan, yhtyköön toisiin -Sysmästä lähteneisiin osastoihin ja rynnätköön niiden kanssa yhdessä -Hämeenlinnaan. Sitä tietä Turkuun! - -Tämä sanoma tiesi Martti Vilpunpojan retkikunnan kulkua Päijännettä -kohti, poikkimaisin Padasjoelle, missä toisten osastojen jo otaksuttiin -olevan. Mikko Martinpoika hymähti eilisiltaisille, rusohohteisille -unelmilleen, -- toiseen suuntaan kävikin taas hänen tiensä! Ja -toisenlaisia vaiheita kohden. - -Talvipäivän noustessa oltiin taas taipaleella. - - - - -IX. - -KUN SELKÄRANKA KATKESI. - - -Lähes pariviikkoisen eron jälkeen tapasivat ystävykset, erämaan -partiolaisten molemmat papit, Eero Markonpoika ja Mikko Martinpoika, -toisensa Padasjoen pappilassa, minne molemmat olivat vanhan -kirkkoherran vieraiksi majoittuneet. Eero Markonpoika oli tullut sinne -jo muutamia päiviä aikaisemmin, hänen osastonsa oli Päijänteen -etelärannoille ehdittyään ottanut tämän kirkonkylän ja sen lähikylät -keskuspaikakseen, sieltä päin nostattaen Hämeen talonpoikia ja -ryöstellen sen herraskartanoita. Täällä pappilassa he nyt, -hyväntahtoisen, mutta hätäisen ja alituisesti tuskittelevan -kirkkoherran vieraina, eräänä uuden vuoden (1597) ensimmäisistä -päivistä keskustelivat takkatulen ääressä ja vaihtoivat kokemuksiaan ja -mietelmiään. Nojatuolissa keskellä lattiaa istua röhötti Martti -Vilpunpoika, joka retkikunnan johtajana hänkin oli ottanut pappilan -majatalokseen ja josta näinä viikkoina oli paisunut itsemielestään -mahtava mies. Hän oli pukeutunut jostakin aateliskartanosta -ryöstämäänsä turkisreunaiseen, hienoverkaiseen, ihomyötäiseen -asetakkiin, kantoi vyöllään hopeahelaisista kannatinsoljista riippuvaa -herrasmiekkaa ja jaloissaan oli hänellä leveävartiset, keltanahkaiset -ratsusaappaat, joissa kannukset kilisivät. Muuttunut oli lapualainen -rahvaannostattaja puheiltaankin: tuossa hän nyt parille Hämeen miehelle -kehuskeli äskeisiä voittojaan, jotka hän luki kokonaan omiksi -ansioikseen, sekä kertoi uusista, sotilaallisista suunnitelmistaan, -niinkuin sotakenraali ainakin. - -Mutta muuttunut oli Eero Markonpoikakin, ei muodoltaan, mutta -mietteiltään. Hän oli käynyt synkkämieliseksi, kertoi jo aikoneensa -palata pois koko retkeltä takaisin kaukaiseen kappalaistaloonsa, mutta -laukaalaiset eivät olleet häntä laskeneet; kertoi pettyneensä ja -kärsineensä ja menettäneensä tulevaisuususkonsa... Talonpoikain hommiin -ei hän enää luottanut ... he ovat riitaiset keskenään, vailla kiinteää -kuria ja järjestystä, hajaantuvat kukin minne haluaa ryöstämään ja -polttamaan, keräävät vain saalista eivätkä saa toimeen mitään yhteistä -päätöstä retken jatkamisesta... Eikä hän uskonut enää omaan -kutsumukseensa, eikä kykyynsä heitä ja heidän asiaansa hyödyttää... -Kaikki hajoo, uskokin taittuu, valitti hän... - -Melkoisesti samanlaisethan olivat Mikon omat kokemukset matkansa -varrelta, mutta näin synkästi ei hän kuitenkaan ollut katsellut -tapausten viimeaikaista menoa eikä talonpoikain yrityksen onnistumista. -Olivathan erämaanmiehet toki luoneet painajaisen omilta niskoiltaan, -olivathan he edenneet muita vapauttaen, -- pääjoukko samoo ehkä piankin -Turkuun, jossa nyt toivottavasti saadaan uusi, parempi järjestys -toimeen. Ja täältähän on erämaanmiehillä aikomus Hämeenlinnan kautta -kiertää samaa päämaalia, Turkua, kohden. - --- Niin on aikomus, huokaili Eero, -- mutta tuleeko siitä mitään? -Viikon on tässä nyt viruttu, retkotettu ja mässäilty, pääsemättä sen -pidemmälle. Sanopas, missä ovat retkeläiset? - --- He ovat kai nostattamassa eteläisten pitäjäin talonpoikia yhteiseen -yritykseen, vastasi Mikko. - --- Ryöstämässä he ovat. Kukin ryhmäkunta menee minne haluaa, tekee -monen päivän matkoja toisista mitään tietämättä puhdistamaan vain -aatelisten kartanoita... Nytkin enimmät miehemme ovat partioimassa mikä -Lammille, mikä Sääksmäelle, Tenilään tai Uuteenkylään Uudellemaalle ... -saalista sieltä keräävät kuin mitäkin riistaa... - --- Mutta pian kai ne sieltä palaavat? - --- Palaavat milloin palaavat ... ja lähtevät taas... - -Martti Vilpunpoika kuuli omaan ryhmäänsä katkelmia noista nuorten -pappien keskusteluista ja käsitti ne arvosteluiksi itseään ja omaa -johtajakykyään kohtaan. Hän silloin nauraa hohotti heidän -hätähousumaisille, yleistä tilannetta ymmärtämättömille tuumilleen ja -ivaili heidän sekaantumistaan johtajain asioihin. Totta kai kansa -täälläkin ensiksi on herätettävä liikkeelle, muutenhan se helposti -asettuu auttajiaan vastaan ... eikähän yhden sivustan sovi rynnätä -liian pitkälle ennenkuin muut. Nyt juuri odotetaan viestiä Ilkan -pääjoukon etenemisestä Nokialta Turkuun päin, -- silloin noustaan -täälläkin suksille! - --- Vastikäänhän palasi miehiä Uudeltamaalta kertoen, että sielläkin on -jo rahvas valveilla, jatkoi Martti koppavasti. -- Se elää, se -lainehtii, -- sellaista kansanliikettä ei pidätä mikään! - --- Mutta sotaväen päälliköt ehtivät varustautua sillävälin kun täällä -näin vitkastellaan, yritti Eero inttämään. - --- Älkää te papit hätäilkö, uhmasi Martti ylimielisesti, -- hoitakaa -omat hengelliset asianne ... taikka olkaa hoitamatta, ei teitä täällä -oikeastaan tarvita. Me asemiehet tässä kuitenkin asiat hoidamme ja -ratkaisemme. Juokaa olutta ja syökää sianlihaa niinkuin me... - -Se retkeläisten elämä olikin nykyisin alituista syömistä ja -herkuttelua; ruoista ja juomista ei ollutkaan puutetta. Kerranhan -saanee toki aina ryöstetty talonpoikakin makean maistaa...! -Kuumennettua olutta kannettiin nytkin suuret haarikat pappilan tuvan -pitkään pöytään, jonka ääreen useampia retkeläisiä jo oli kertynyt -keskustelemaan. - -Pihaan hiihti hetken kuluttua lumisia miehiä, parrat kuurassa, tukka -hiessä. Heihin eivät pirtissä olutkestejä pitävät pomot kiinnittäneet -mitään huomiota; niitähän palasi partioparvia alituiseen milloin -miltäkin voutien ja valtain kartanoihin tekemiltään retkillä taikka -hiihti uusia tulokkaita talonpoikain joukkoon. Mutta kun nyt saapuneet -miehet astuivat pappilan tupaan ja harvakseen rupesivat kertomaan -tietojaan, silloin oluen ääressä istujat piankin höristivät korviaan ja -unhottivat haarikkansa. - -Miehet olivat pakolaisia pohjolaisten suuresta Nokian-leiristä, -- -metsissä harhailtuaan ja huovien ajamina oli heidän täytynyt painua -tänne vieraille kulmille yhtyäkseen muuhun nuijaväkeen. Valtateitä oli -heidän täytynyt välttää, sillä niillä nyt huovit liikkuivat. - --- Mutta miksi helkkarissa pakenitte Nokialta, Ilkan leiristä? kyseli -Martti ylen kummissaan. - --- Ilkka on paennut yön pimeässä ja hänen joukkonsa on hajallaan, -tuhottuna... - --- Ilkkako paennut ... vastaa puheesi mies, jyrähti siihen lapualainen. --- Itse lienette karkuriraukkoja. - --- Ilkka pakeni, kun hänen päästään kauppoja tehtiin, ja sen jälkeen -pakenivat muut, kuka kerkesi, vakuuttivat tulijat. -- Ja marskin huovit -hyökkäsivät pakenevain kimppuun, -- siinä miestä kaatui kuin heinää. - -Martti Vilpunpoika ja muutkin pöytäkuntalaiset olivat karahtaneet -pystyyn ja piirittivät nyt ällistyneinä, silmät varren päässä, kasvot -kysyvinä ja jännittyneinä, kaukaa hiihtäneitä outojen tietojen tuojia. -Ja mies toisensa perästä huudahti: - --- Mutta sehän on mahdotonta, Ilkallahan oli suuri miesjoukko ja -parasta väkeä! - --- Sinnekö Nokialle se marski huoveineen hyökkäsi? - --- Syntyikö siinä tappelu ja joutuivatko meikäläiset häviölle? - -Yhä uudelleen saivat Pirkkalasta paenneet miehet nyt vastata -kysymyksiin ja juurtajaksain kertoa Nokian tapahtumat sikäli kuin he ne -tunsivat ja ymmärsivät. Kaikissa suhteissa ei kyllä tapausten meno -ollut heille tunnettu, he kun eivät olleet mitään johtomiehiä. Mutta -joulujen välissä oli joka tapauksessa marski Fleming huovijoukkoineen -saapunut Turusta Pirkkalan Pyhäjärvelle, jonka toisella rannalla -Ilkalla oli suuri leirinsä, ja oli hän heti kuumiltaan hyökännyt -talonpoikia vastaan. Siinä Nokian kosken alla, alavassa rantavesakossa, -oli siten marskin väen hyökätessä käyty pari kovaa ottelua eikä -talonpojat, joiden lukumäärä oli huovien joukkoa suurempi, siinä -häviölle joutuneet, vaikka välistä vetikin lujille. Mutta talonpoikia -lie jatkuva verileikki ruvennut hirvittämään; heitä jänisti; ja silloin -oli herrain taholta heille luvattu sovinto ja hyvät ehdot, -- Ilkkaa he -vain olivat vangikseen vaatineet. Iltapimeällä, vanhan vuoden -viimeisenä päivänä, lähti näiden huhujen leirissä levittyä miesjoukko -toisensa perästä hiljaa hiihtämään Pirkkalan leiriltä ja täyttä luikua -painumaan pohjoiseen päin. Toiset, jotka eivät noista hankkeista mitään -tietäneet, jäivät paikoilleen, nukkuivat tuvissa ja nuotioilla mitään -petosta aavistamatta. Ja silloin aamuyöllä marskin väki hyökkäsi! - --- Ette ehtineet asettua vastarintaan? - --- Ei siinä ollut ketään vastarintaan asettamassa, kaikki ällistyivät, -paeta täytyi itse kunkin vain alta pois minkä sivakasta lähti. Teillä -oli ääretön tungos ja niiltä piti suksimiesten pian poiketa metsiin, -jonne eivät toki huovien hevoset päässeet. Enimmät henkiinjääneet -pakenivat Pohjanmaalle päin. - --- Totta siinä toki pääjoukko pelastui? - --- Emme tiedä; se oli silloin aamuhämyssä uudenvuoden päivänä, jolloin -väkemme viimeksi näimme, vallan päätöntä joukkoa, jonka kintereillä -huovit hosuivat ja kirkuivat. Me painoimme silloin metsään henkemme -hinnalla... - -Näitä tarinoitaan saivat matkamiehet kertoa useampaan kertaan eri -kysyjille ja kuulijoille, -- ne jutut vaihtelivat vähän, mutta pääjuoni -oli aina sama: Ilkan väki on hajoitettu! Ennen pitkää toivat toisetkin -miehet, jotka olivat olleet matkalla Nokialle, mutta jo tiellä olivat -kuulleet talonpoikain häviöstä, vahvistuksen näihin synkkiin uutisiin. -Ei ollut epäilykselle sijaa enää, talonpoikain äsken uljaalta, -voittoisalta retkikunnalta oli selkäranka katkaistu ja pää listitty -pois! - --- Ja nyt ajelevat huovit myöskin Hämeenlinnan ja Pirkkalan välisellä -valtatiellä? kyselivät oluthaarikkansa hyljänneet johtomiehet, äänen -vavahtaessa ja parran tutistessa. - --- Kaikki tiet ovat nyt heidän hallussaan, vakuuttivat uudetkin -viestintuojat. - -Nopeasti levisi tieto Ilkan pääjoukon tuhoutumisesta Padasjoelle -keskittyneiden nuijamiesten majoituskyliin, aiheuttaen niissä -hämmästystä ja hätää. Äsken vielä rohkeat miehet aivan musertuivat, -alta kulmainsa katselivat uhmaajatkin toisiaan. Joka taholla kyseltiin: -mitä on meidän nyt tehtävä? Mutta kukaan ei osannut vastata. Puhuttiin -kyllä edelleen hyökkäyksestä Hämeenlinnaan, ja johtomiehet, varsinkin -Martti Vilpunpoika, koettivat edelleen ylläpitää mielissä rohkeutta ja -taisteluhalua. Hän vakuutti, että kyllä Ilkka sydämistyneine -pohjolaisineen vielä kokoo väkensä ja ryntää uudelleen Turkua kohti, -hän kuvaili miehilleen, kuinka Klaus Fleming nyt on luultavasti -lähtenyt ajamaan Pohjanmaan pääjoukkoa Kyrönkankaan yli, missä hän -varmaankin polttaa rautakyntensä, ja hänen siellä ollessaan on erämaan -miesten nyt sopiva hetki rynnätä Hämeen vanhaa valtatietä Turkuun, -- -Hämeenlinna on vain pikku pysähdys sen matkan varrella. Ei tässä olla -hätäpoikia, maakunta elää ja liikkuu nyt joka taholla, ei sitä niinkään -nitistetä... - -Näin hän kehui ja kehoitti, mutta hänen oli vaikea saada enää mitään -intoa miehiinsä. Hämeenlinnan valtaamiseen ei kukaan enää uskonut. -Miesten kesken supateltiin monenlaista ja siellä täällä rupesi -kuulumaan kumeata puhetta sellaistakin, että erämaan partiojoukko on -johdettu harhaan, että sitä on petetty. Miksei heitä jo viedä sinne -Turkuun? Ja missä on se herttua, jonka piti tulla avuksi ja josta on -niin paljo puhuttu...? - -Martti Vilpunpoika kuuli näitä kuiskeita ja oivalsi, että häntä odottaa -Ilkan kohtalo, jos tätä näinikään jatkuu ja jos lopuksi hullusti käy. -Ja siksi hän yhä koetti lietsoa rohkeutta miehiinsä, ylläpitää heissä -voiton uskoa, mutta heikkenevällä menestyksellä. Häneen ei enää -luotettu. Mutta kun erämaan miesten joukossa toisaalta joskus -viritettiin sellaista puhetta, että taitaisi olla parasta nyt kaikkien -palata retkeltä ja luikkia metsäteitä kotiin sekä odottaa siellä, mitä -tuleva on, silloin sähähtivät sydänmaalaiset sydäntyneellä kiukulla ja -kammolla moista ajatustakin vastaan: siihen peräytymiseen eivät suostu -ne, jotka kaikkensa alttiiksi pannen ja vapautuakseen sietämättömistä -rasituksista ovat kerran lähteneet asein oikeuttaan kysymään, -- -menköön vaikka henki kaikilta, se hanke on ajettava perille! Eikä -heidän autakaan taistelematta alistua, heidän täytyy jatkaa yritystään -ja voittaa, sillä hävinneinä he ovat tuhon omat. - -Johonkin yritykseen olisi siinä joka tapauksessa ollut ryhdyttävä ja -viipymättä, sen kaikki käsittivät. Mutta omituinen herpautuminen ja -saamattomuus oli Nokian viestin saavuttua saanut erämaajoukon johtajat -ja koko retkikunnan valtoihinsa. Ei päkähdetty paikoiltaan. Tätä -toimettomuutta selitettiin eri tavoilla. Toisia partiojoukkoja viipyi -vielä nostatus- ja ryöstömatkoillaan ja niitä muka odotettiin. Samoin -odotettiin tietoja vakoilijoilta, joita oli lähetetty Hämeenlinnan -tienoille tutkimaan siellä olevan sotaväen suuruutta ja hommia. Mutta -pääsyy viipymiseen ja saamattomuuteen oli sittenkin se, ettei päästy -yksimielisyyteen siitä, mihin olisi ryhdyttävä, mitä olisi tehtävä. -Niin kului päivä toisensa perästä ja kaikkia painosti tietoisuus siitä, -että ne olivat heille kalliita päiviä. - -Raskaasti kului aika niiltä nuorilta papeiltakin, jotka majailivat -Padasjoen pappilassa ja siellä hekin tietysti tilanteesta hiljakseen -keskustelivat. Mikon ystävä ja suojatti Erkki Pentinpoika, Olavinlinnan -entinen vanki, toi heille sinne usein tietoja palanneiden partiokuntain -uutisista ja miesjoukossa vallitsevasta mielialasta. Niinpä hän -eräänäkin iltana kertoi muutaman ryöstömatkalla olleen parven äkkiä -palanneen tyhjin toimin Tuuloksesta päin, kun siellä oli liikkunut Ivar -Tavastin huoveja -- ne eivät olleet kovinkaan kaukana. Kylässä -majailevain miesten joukossa oli tämä tieto tehnyt järkyttävän -vaikutuksen, -- eihän tiedä, koska ne huovit kohti hyökkäävät. Entistä -vakavammiksi olivat siitä johtajatkin käyneet, mutta entistä kiivaammin -he olivat taas kiistelleet keskenään. - --- Eihän tästä mitään tule, virkahti silloin Eero Markonpoika -masentuneesti virkaveljelleen. -- Näethän, ne saartavat meidät tähän -paikkaan! - --- No, ehkäpä saadaan siis taas tapella Ivar Tavastin huoveja vastaan, -niin koetti Mikko rohkaista toveriaan. -- Se on tehty kerran ennen ja -hyvällä menestyksellä. - --- Mutta nyt heitä onkin paljo enemmän. - --- Niin on nyt meitäkin, väitteli Mikko. - --- On täällä miehiä, myönsi Eero, -- tällä joukolla pitäisi tosiaankin -jo saada jotakin aikaan. Mutta miksi ei saada, miksei yritetäkään? Hä? -Siksi, että taisteluun ei käydä, kun miehissä on nykyinen mielialansa, -kun selkäranka on poikki! Myönnä pois, tässä ollaan hullulla tolalla... - -Mikko pureskeli hiljaa ohkaisia huuliaan. Hänen täytyi tosiaankin -tunnustaa talonpoikain menestymisen toivot jo vähäisiksi. Ja hiljakseen -hän virkkoi: - --- Mitäpä sinä sitten neuvoisit? Kotiinpaluutako ja alistumista taas -kaikkeen vanhaan kurjuuteen? - -Eero Markonpoika mitteli pitkin askelin tuvan lattiata: - --- Pitäisi ryhtyä neuvotteluihin, sovitteluihin sotapäällikköjen -kanssa, niinkauan kuin talonpojat ovat näin uhkaavan suuressa joukossa -koolla. Tiedäthän, että on vallasherrojakin, jotka eivät hyväksy Klaus -Flemingin sortokomentoa ja jotka toivoisivat olojenmuutosta: Koko -Kankaisten suku, Ståhlarm, Boije... - --- Tiedän kyllä, myönsi Mikko, -- mutta eivät he voi asettua esivaltaa -vastaan nousseiden kapinoitsijain puolelle. - --- Mutta he voisivat kuitenkin avustaa siedettävän sopimuksen -aikaansaamista sotaväen ja talonpoikain välillä... - --- Joka sopimus täällä tietysti veisi samaan tulokseen kuin Nokialla, -jatkoi Mikko. -- Antautuneet talonpojat nujerrettaisiin, heidät -syöstäisiin takaisin samaan surkeuteen, josta nyt ovat koettaneet -vapautua. -- Ei, heidän ei tosiaankaan auta muu kuin jatkaa -taisteluaan! Eero Markonpoika käveli edelleen lattialla huohottaen ja -muristen. Hetken kuluttua hän virkkoi: - --- Entä meidän, jotka selvästi näemme, että tämä taistelu vie häviöön, -kurjuuteen, pitääkö meidän sitä sittenkin edelleen avustaa ja ottaa -omallekin vastuullemme sen jatkaminen? - -Mikko vastasi siihen päättävästi: - --- Meillä ei ole muuta vaalia kuin pysyä niiden mukana, joiden matkaan -kerran olemme sydämemme kutsusta lähteneet ja joiden kärsimykset me -näimme ylivoimaisiksi, -- auttaa ja lohduttaa heitä, mikäli voimme. - --- Siinä ei ole paljo valoa, huudahti Eero. -- Uskomme kun pettää... - --- Se ei saa pettää. Eihän Jumala tahtone heittää tätä kansaa vielä -entistään raskaampaan kiroukseen, jossa se kokonaan menehtyy. -Toivokaamme vielä! - -Mutta paljo toiveiden aiheita ei nuorilla papeilla tosiaankaan ollut, -sen osoittivat yhä uudet uutiset. Vakoojia oli palannut ilmoittaen, -että Ivar Tavast on keräämällään huovijoukolla todella samoamassa -Hämeenlinnasta juuri Päijännettä kohti. Se tieto oli kuitenkin vihdoin -omansa saamaan aikaan jotakin toimintaa talonpoikain joukossa. Martti -Vilpunpojan johdolla he nyt ryhtyivät varustautumaan, vastaanottaakseen -Ivar-herran hyökkäyksen, ja tämä työntouhu, johon viimeinkin oli päästy -käsiksi, se näytti heti valavan talonpoikiin taas uutta intoa ja -päättäväisyyttä. He aikoivat vastaanottaa herrat huoveineen siellä -kuumilla tervehdyksillä, antaa heille uudet, paremmat selkäsaunat ja -sitten samota heidän perässään Hämeenlinnaan ja minne asti tahansa. -Taas oli uhmaa ja iloista rohkeutta talonpoikain hyörinässä. - -Martti Vilpunpoika oli valinnut puolustautumispaikaksi Nyystölän kylän, -kirkolta kappaleen etelään päin erään Päijänteen lahden rannalla, missä -talonpoikain pääjoukot jo majailivat. Tämä kylä nyt muonitettiin ja -varustettiin, sinne kerättiin kaikki pyssyt, mitä retkeläiset -matkallaan olivat saaneet herrastaloista ryöstetyiksi, -- pienen joen -varrella olevasta suurimmasta, neliönmuotoisesti umpeen rakennetusta -talosta oli tehtävä oikea linna. Sinne nyt retkeläisiä joka taholta -keräytyi ja keskittyi ja sinne käveli Mikko-pappikin Padasjoen -pappilasta eräänä päivänä talonpoikain uutta innostusta ihailemaan ja -heitä hänkin puolestaan rohkaisemaan. - -Mutta kun hän sieltä taas oli kovaksi poljettua rantatietä kävelemässä -takaisin kirkolle, silloin tapasivat hänet Matti Leinonen ja Erkki -Pentinpoika ynnä pari sysmäläistä, jotka olivat häntä hakemassa. -Miesten kasvoilla oli vakava, huolenalainen ilme, ja huoleen tosiaan -antoikin aihetta se uutinen, joka heillä nyt oli Mikolle kerrottavana. - -Äsken palanneet vakoojat, jotka olivat tuoneet tiedon Ivar Tavastin -huovijoukon kulusta Padasjokea kohti, ne olivat samalla kertoneet -toisenkin havaintonsa, joka näitä Sysikorven miehiä aivan erityisesti -painosti. Toinen, pienempi huovijoukko oli myöskin ollut liikkeellä -Päijänteen eteläkärjessä, ja siinä olivat vakoojat tunteneet Hämeen -itäisen kihlakunnan voudin, Matti Tordinpojan, sekä Sipin, Koskipään -herran. Mutta tämä joukko ei ollut kulkenut pohjoiseen Padasjoelle -päin, se oli samonnut Asikkalaan ja laskeutunut siellä jäälle, -suunnaten kulkunsa Päijänteen itäiselle rannalle vievälle viittatielle. -Rantakylässä, jossa tämä joukko oli murkinoinut, oli kerrottu sen -olevan lähdössä Sysmään kurittaman tätä kapinan ahjoa ja pesäpaikkaa... - --- Kostamaan, lisäsi Leinonen käheällä äänellä, ylläolevat tiedot -Mikolle kerrottuaan. -- Koskipään herra oli ollut mukana. - -Veri tuntui pakenevan nuoren papin kasvoilta, kun hän näitä tietoja -kuunteli, ja häntä rupesi kouristamaan sydänalasta. Heti kun Koskipään -nimi mainittiin, oli hänelle selvää, minne tuota huovijoukkoa nyt -johdetaan, ja häntä karmaisi kohta ankara itsesyytös sen johdosta, että -hän niin hyväuskoisesti oli täällä maita matkaillut, otaksumatta ja -ajattelematta, että hirmuisin vaara saattoi takanapäin uhata sitä, joka -oli hänelle rakkain ja kallein maailmassa. Soinnuttomalla äänellä hän -nyt Leinoselle vastasi: - --- Niin, Sipi tietää kyllä, minne hän matkansa suuntaa! - --- Ja sen voi helposti arvata, minkä selvän hän tekee Karmalan -avuttomissa kylissä. Hän on käärmettynyt äskeisistä kärsimyksistään, ja -hänellä on musta sisu! - -Levottomuus viilteli nuoren papin herkkää sydäntä, kun hän muisteli -kirkassilmäistä tyttöään, jota Sipi niin kiihkeästi oli omakseen -halunnut, ja hänestä tuntui, että jotakin olisi hänen vielä viime -hetkessä yritettävä tuon kamalan ryöstön ehkäisemiseksi. Palavin -silmin, melkein läähättäen, asettui hän Leinosen eteen kysyen: - --- Mitä ajattelette, voiko Karmalan kylää enää mikään pelastaa? - --- Sitäpä tässä juuri aprikoimme, halusimme sinunkin neuvoasi kysyä. -Jos solkenaan hiihtäisi tästä selän poikki suoraan Sysikorven rantaa -kohti, silloin voisi sinne ehkä vielä ehtiä ennen huoveja, jotka -kiertävät rantatietä pitkin ja joiden täytyy ratsujaan syöttää. Silloin -saataisiin koettaa kotikylää puolustaa. - -Mikon rinta rupesi voimakkaammin aaltoilemaan. Hän sopersi: - --- Jos lähdette sinne hiihtämään, silloin tulen minäkin mukaanne. - --- Sen arvaan, hymähti Matti surunvoittoisesti, tuntien monista -oireista nuoren tyttärensä ja Mikko-papin salaisuuden. -- Mutta osaatko -hiihtää ja jaksatko? - --- Osaan kyllä, olen sitä lapsena paljon harjoitellut. Ja jaksan, -- -minä tahdon nyt jaksaa, minun täytyy jaksaa! - -Sysmän ruttoliikkeinen nimismies näytti silloin tekevän rohkean -äkkipäätöksen: - --- Siis lähdemme hiihtämään, otamme vielä muutamia naapureita mukaamme. -Mutta jos lähdemme, lähdemme viipymättä, -- täpärällä on kyllä ilmankin -aika! - -Toiset innostuivat heti, ainoastaan Erkki Pentinpoika näytti vähän -vielä epäilevän. - --- Mitä mietit, Erkki, tietysti tulet mukaani? kyseli Mikko. - --- Tietysti tulen, mutta... - --- Mutta pelkäät minun väsyvän. Itse en sitä tässä tapauksessa pelkää. - --- En sitäkään, mutisi Erkki. -- Mutta jos täällä sillaikaa linnan -huovit hyökkäävät ja syntyy taistelu, silloin näyttäisi siltä, kuin -olisimme me livistäneet pakoon... - --- Se on totta, myönsi Mikko nolostuneena. -- Ja voimmeko kavaltaa -joukkomme, juuri kun ne joutuvat tulikokeen eteen, sehän olisi -kunnotonta...? - --- Vai mieluumminko antaisimme kostonjanoisen Koskipään polttaa -kotimme, virkkoi eräs Sysmän miehistä. -- Ja tehdä muita pillojaan...? - --- Niin, se olisi jos suinkin estettävä... - -Mikko seisoi tuokion siinä talvitiellä kuin kahden tulen välissä, -tuijottaen levotonna Sysikorven miehiin. Mutta silloin taas hymähti -Leinosen Matti lempeästi ja helpottavasti: - --- Eihän ole vielä tietoa siitä, hyökkäävätkö Tavastin huovit tänne ja -milloin, eikä me sitä taistelua voida ratkaista. Siihen nähden voimme -kyllä lähteä aavalle selälle hiihtämään. Mutta onko siitä enää apua, se -on toinen asia. - --- Koettakaamme kuitenkin, kehoitti nyt Erkkikin, joka hänkin täysin -tajusi papillisen ystävänsä hädän. - -Sama ajatus oli samoihin aikoihin ruvennut kytemään muutamain -muittenkin Sysikorven miesten mielissä, kun he tiedustajilta olivat -kuulleet Koskipään Sipin retkestä, ja he olivat valmiit hekin heti -lähtemään pitkälle hiihdolle uhattuja kotejaan varjelemaan. Kuri oli jo -siksi höltynyt talonpoikain leirissä, että kukin tuli ja läksi -partiohiihdoille milloin halusi, eikä toiset kyselleet, minne te -hiihdätte. Vitkastelematta lähtivät Sysmän miehet nyt matkalle -varustautumaan, hakemaan majapaikoistaan kontit selkäänsä ja kirveet -vyölleen ja nousemaan suksilleen. He katselivat sitä tehdessään vain -vähän epäillen koilliselle taivaanrannalle, josta puski vihasenlainen -viima ja josta lumia rupesi heittelemään, mutta eivätpä he pientä -lumipyryä olleet tottuneet säikkymään. - -Kiireesti vaihtoi Mikkokin pappilassa papillisen pukunsa -talonpoikaiseen, lyhyeen lammasnahkaturkkiin, veti kallokkaat jalkaansa -ja nousi Erkin hankkimille suksille. Keveästi ne tuntuivat taas -luistavan kuivalla lumella, mielikin ikäänkuin keveni, kun hän -sauvoillaan sysäytyi luisumaan myötämäkeä alas jäälle, jossa toiset -häntä jo odottivat. Ja tuo kymmenen miehen joukko lähti tasaisesti ja -varmasti painamaan avointa Päijännettä kohti, pelastamaan, jos vielä -mahdollista, sen takana olevia kotejaan ja omaisiaan. - - - - -X. - -PITKÄT HIIHDOT. - - -Pitkän yön ja puolen päivää oli Leinosen joukko hiihtänyt suurta -Päijännettä, jonka yli rotevat suksimiehet vaivatta pyyhkäisivät -rupeamassa. Koko yön oli se sakeassa pyryssä, miesten pysyessä -toistensa kintereillä, puskenut suoraan vastaiseen, niinkuin jo selälle -lähtiessäänkin, koillisen lumimyrskyn pieksäessä kasvoja. Aamun valjuna -valettua olivat miehet ällistyneinä tähystelleet vieläkin sakeana -olevaa taivaanrantaa ja etsineet maata, mutta turhaan. Silloin olivat -he älynneet hiihtäneensä kaaressa. Tuuli oli yöllä nähtävästi -verkalleen kääntynyt -- sen he nyt oivalsivat, -- siirtynyt pohjoisen -kautta kai luoteen puolelle, ja sitä vastaan viilettäessään olivat -miehet joutuneet kehässä kiertämään Tehin selkää ja sen rantoja -karttamaan, eivätkä he nyt tienneet, missä ja millä selällä he olivat. -Silloin he pysähtyivät, solahtivat lopulleen uupuneina suksiltaan ja -retkahtivat kinokseen. - -Miehet olivat väsymyksensä lisäksi surun ja suuttumuksen murtamat. -Heidän rohkea yrityksensä porhaltaa yhtä painoa poikki Päijänteen -pääselkäin kotipitäjäänsä, pelastamaan kontunsa ja perheensä katkeran -vihamiehen kostolta, se oli nyt turhiin rauennut; kallis vuorokausi oli -huvennut harhahiihdossa ja nyt he eivät kotirantaan osanneetkaan. -Synkkää kirousta särähteli voimansa suotta ponnistaneiden miesten -korisevista kurkuista. - -Muita heikommassa tilassa oli Mikko, joka kyllä sitkeästi oli -pinnistellyt kestääkseen mukana tuon pitkän rupeaman, mutta jolla ei -sittenkään ollut toveriensa voimia. Aamupuoleen oli hän senvuoksi jo -ruvennut jättäytymään jäljelle ja väliin oli hän aikonut heittäytyä -hervotonna hankeen. Mutta Erkki Pentinpoika oli häntä silloin aina -tukenut ja muiden matkassa pitänyt. Nyt Mikko makasi kuin ranka siinä -nietoksessa, johon oli retkahtanut, ja Erkin täytyi puoliväkisin nostaa -hänet istumaan ja pistää hänen suuhunsa pala jäätynyttä silavaa. Mutta -hänen sielunsa oli vieläkin runnellumpi kuin hänen ruumiinsa, ja hänen -rinnastaan nousi tuon tuostaankin raskaita, toivottomia huokauksia. - -Kaikki tuntui menneeltä! - -Mutta siihen pyryävälle selälle eivät miehet sittenkään aikoneet jäädä -kuolemaan. Levättyään ja eväitään tukevasti haukattuaan lähtivät he -taas verkalleen liikkeelle, pyrkien suoraan yhteen ilmansuuntaan maata -löytääkseen. Puhuri oli sen verran hellittänyt, että siinä jo sentään -näki vähän eteensä, ja nyt päiväsydännä koettivat miehet tarkalleen -pitää suuntansa. Mikkokin seurasi mukana, jäsenet kankeina ja turtina, -seurasi melkein tahdottomana, vaistomaisesti vain tajuten, että hänen -oli henkensä säilyttääkseen pakko pysyä toisten matkassa. - -Vihdoin kuumotti vasemmalta, lumiaavikon laidasta, jotakin korkeaa ja -harmajaa. Sitä kohden miehet nyt ponnistivat ja vähitellen sieltä -kasvoi esille huurteinen metsä, karu, kallioinen ulkoranta. Uteliaina -nousivat miehet törmälle, mutta turhaan he sitä paikkaa tunnustelivat; -he painautuivat kappaleen metsään, kaatoivat kelohongan ja tekivät -tulen. Sen ääreen loivat he syvän lumihaudan, jonka pohjan peittivät -havuilla, lämmittivät ruokansa, sulattivat ropeessa juomavettä, söivät -ja vääntyivät nukkumaan. He yrittivät kyllä aluksi vuoron päältä valvoa -tulta hoitaakseen, mutta pian nukkuivat uupuneet miehet kaikki -lämmittävän nuotion ääreen. - -Kun kylmän väreet vihdoin herättivät Matin, oli taas pimeä ja honka -kärysi hiiltyneenä ja sammuvana. Hän herätti nopeasti toverinsa, -etteivät he uneensa jähmettyisi, viritti uuden tulen ja verrytti -kangistuneita jäseniään. Ja he rupesivat nyt levähtäneinä miehinä -tyyneesti asemataan aprikoimaan. Missä he olivat, se oli ensimmäinen ja -vaikein kysymys. - --- Olisiko tämä joku Tehinselän saaria, en muista kuitenkaan sieltä -tällaista louhikkorantaa, puheli Leinonen harvakseen. -- Vai olisiko -jouduttu Judinsalon riutoille saakka? - --- Taikka miksei Karilanmaan rannikolle, Asikkalan ulkolaidoille, -virkkoi eräs sysmäläisistä. -- Aivan yhtä mahdollista on sekin. - --- Miten siitä nyt selon otamme tässä pimeässä? - --- Niin, onko nyt ilta vai aamu? Kun näkisi edes, mistä päin päivä -valkenee. - --- Aamua tämä on, sen tunnen luissani, vakuutti Matti, -- toinen aamu -jo siitä, kun Padasjoelta lähdettiin. Kyllä on nyt Koskipää ehtinyt -tehdä puhdasta Karmalan kylästä, ei sinne enää paljo kannata palata! - -Raskasta se oli todeta, mutta sinne palaamaan paloi kuitenkin kaikkien -mieli. Ja sitä varten oli seudusta ja suunnasta heti selko otettava. -Leinonen virkkoi tuokion kuluttua päättävästi: - --- Minä lähden hiihtämään tästä oikealle rantaa pitkin, tulkoon ken -tahtoo mukaani, -- tottapa me jonkun tuntopaikan löydämme ennemmin tai -myöhemmin. - --- Ja minä hiihdän vasemmalle, tarjoutui Erkki Pentinpoika. -- Jos tämä -saari on, niin kai me vastakkain tulemme. - --- Oikein, myönsi Matti, lähtekää pari miestä sitäkin suuntaa -tutkimaan. -- Ja toiset lepäilevät tässä ja hoitavat nuotiota, tänne -kaikin palataan... - -Kauan viipyivät tiedustajat poissa. Harmajana valkeni aamu ja -iltahämärään asti kului lyhyt talvipäivä, joka nuotiolla odottavista -tuntui toivottoman pitkältä, eikä elämän liikettä kuulunut. Vihdoin -palasi Leinonen tovereineen ja toi tiedon, että hiihtäjät olivat -tuiskussa joutuneet kauas pohjoiseen, aina Jämsän edustaisen -Tiirinselän laitaan, jonka muutamaan ulkosaareen näin lopulta oli -osuttu. Jämsäläisten kalasaunasta, jossa miehet olivat Erkki -Pentinpojan tavanneet, olivat he saaren tunteneet. Erkki oli vielä -poikennut lisätietoja saamaan läheisen mantereen rannalta, jonka he -olivat salmen takaa nähneet kuumottavan, mutta oli hän luvannut pian -palata. - --- Siis on meillä täältä Sysikorven Karmalaan melkein sama matka kuin -Padasjoelta, totesi eräs retkeläisistä synkästi. -- Eipä ole retki -paljo edistynyt, vaikka kaksi päivää on kovasti taivalta tehty. - --- Ei, myönsi Matti. -- Kannattipa meidän tosiaan lähteä Padasjoelta -yön selkään! Olisi yhtä hyvin voitu siellä odotella Ivar Tavastia ja -tapella häntä vastaan kuin nyt tuiskua vastaan. - --- Tuskin olisi ottanut kovemmalle sielläkään... Nuori pappi kuunteli -raskain mielin näitä kohtalotoveriensa puheita, jotka hänelle -lopullisesti todistivat heidän yrityksensä turhaan rauenneen. Vihdoin -hän kysyi: - --- Entä nyt, mihin täältä painumme? - --- Vieläkö jaksat hiihtää? kysyi Matti vastaan. - --- Jaksan taas, vakuutti Mikko. - --- Silloin ponnistamme sittenkin vielä selkien yli Karmalaa kohti. -Itärannalle päästyämme emme enää eksy. - --- Niin, pyritään sinne, kehoitteli Mikko hartaasti. -- Ehkä ehdimme -sittenkin ajoissa, niinhän, Matti? - -Niin suurta hätää ja avuttomuutta oli siinä nuoren papin viimeisessä -kysymyksessä, ettei Matti hennonut olla häntä pienellä toivolla -rohkaisematta: - --- Ehkäpä lumimyrsky on hidastanut Koskipäänkin ja hänen huoviensa -kulkua. Mutta kuinka tahansa, käytävä meidän on katsomassa, vieläkö -siellä koti on. Kun palaisi se Erkki...! - -Kauan hän viipyi, tuskallisen kauan, sietämättömäksi kävi odotus -taipaleelle ikävöiville miehille. Pimeäksi vaihtui taas illan hämärä, -yön tähdet tuikkivat taivaalla; ilma oli näet vihdoinkin tyyntynyt ja -seestynyt kirkkaaksi pikku pakkaseksi. Sydänyöllä kuulivat -kärsimättöminä odottavat miehet viimeinkin suksien sohinan -rantanäreiköstä ja ikävöidyt hiihtäjät palasivat. Mutta he eivät -palanneetkaan kahden, niinkuin olivat lähteneet, tulijoita oli nyt -neljä miestä. - --- Keitä nämä vieraat ovat, kysyivät odottajat ällistyneinä, ennenkuin -saapujat olivat ehtineet suksiltaankaan nousta. - --- Omia miehiämme ovat, vastasi Erkki, -- Padasjoelta hiihtävät hekin. - --- Mistä ne löysitte? - --- Mantereen rannalta, kertoi Erkki. -- Hiihdimme sinne rantatielle -asti ottaaksemme seudusta selon, ja sitä tietä nämä miehet juuri -pohjoiseen päin pakenivat. Ensin siinä toisiamme vähän arkailimme, -sitten jo tunsimme ja yhdyimme... - -Jo tunsivat Leinonenkin tovereineen nuo uudet vieraat. He olivat -laukaalaisia, joiden kanssa yhdessä oli Sysmästä asti taivalta tehty. -Viimeksi tulleiden lepäillessä hetkisen nuotiolla kertoivat he nyt -jännittyneille kuulijoilleen ensi viestinsä ja pakonsa synkät syyt. - -Padasjoella oli tapeltu heti Leinosen joukon lähdön jälkeisenä päivänä. -Aamulla oli silloin jo ruvennut huoveja lännestä päin teitä pitkin -parveilemaan ja pian oli saapunut Ivar-herra itsekin pääjoukkoineen... -Niin, siinä Nyystölän kylän pelloilla oli syntynyt taistelu sakeassa -lumipyryssä. Tavastin joukoilla oli ollut mukanaan pari tykkiä ja -niillä hänen nihtinsä heti olivat ruvenneet ampua paukuttamaan... -Minkäpä niille olivat tehoneet talonpoikain harvat tulipyssyt, vaikka -Martti Vilpunpoika olikin asettanut miehensä ovelasti taisteluasentoon -kinosten taa. Erämiehet hölmistyivät pauketta ja vetäytyivät pian -Nyystölän taloon, joka oli ennakolta puolustuskuntoon varustettu. Mutta -eipä ollut pitkäksi aikaa turvaa sielläkään. - --- Tykinluoti iski yhtäkkiä pirttiin ja tappoi pari miestä, siitä -toiset pahasti hätäysivät ja lähtivät juoksemaan. -- Näin kertoivat -pakomiehet toisiaan silloin tällöin täydentäen. -- Mutta pianpa he -huomasivatkin olevansa umpisaarroksessa. Ivar-herra ei kuitenkaan -hätäillyt hyökkäämään ... meitä olikin paljo enemmän, ja olisimme kyllä -tasapäätappelussa pitäneet puolemme. Mutta tykinluodeille, jotka yhä -taajemmin taloon iskivät ja särkivät läävänseinät ja tallinkatot, -niille emme mahtaneet mitään. Silloin rupesivat muutamat meikäläiset -hieromaan Ivar-herran kanssa kauppoja antautumisesta... - --- Ja niin antauduttiin ilman tositaistelua? kysyi Leinonen terävästi. --- Sen jo arvasin miesten mielialasta. - --- Kotvanhan siinä tingittiin, mutta lopulta olivat miehet suostuneet -antamaan pois aseensa... Herrat olivat vakuuttaneet kaikille luvan -lähteä vapaasti hiihtämään. Ja siihen talonpojat luottivat... - --- Mutta herrat söivät sanansa, arvaili Matti edelleen. -- Entä Martti -Vilpunpoika? - --- Hän kyllä tahtoi jatkaa taistelua, kehotteli kiivaasti, mutta -hänestä ei kai enää välitetty, kertoivat miehet hiukan epävarmasti. -- -Emme olleet enää sitä menoa näkemässä, mutta surkeasti siellä lopulta -kävi. - --- Aseensa luovuttaneet miehet pistettiin köysiin, niinkö? - --- Emme köysiä nähneet... Julmaa se vain oli... - -Pakolaiset vaikenivat, heidän näkyi olevan raskasta kertoa noita -muistojaan ja vaikeasti heiltä sanat lohkesivat. Toisiinsa he -tuijottivat ja loivat sitten katseensa alas. - -Erkki, joka jo matkalla oli kuullut pakolaisilta heidän tarinoitaan, -auttoi heitä silloin, selittäen heidän puolestaan: - --- Nämä miehet eivät olleet enää Nyystölän pihassa silloin, kuin siellä -aseet huoveille annettiin, siksi he eivät tarkoin tiedä, mitä siellä -tapahtui. - --- Olitteko jo aikaisemmin lähteneet karkuun? kysyivät sysmäläiset -hiukan halveksuen. - --- Emme karanneet, vastasivat miehet harvakseen. -- Meidät oli pantu -avannosta vettä taloon vetämään, pihakaivon kun peljättiin kuivuvan ja -luultiin piirityksen ja taistelun venyvän pitkällisemmäksi. Joen -puolelta eivät näet huovit olleet silloin vielä ehtineet Nyystölää -saartaa. Olimme jo kaksi kelkallista vesisaaveja pihaan vetäneet ja -kolmatta kertaa olimme laskemassa törmän alle, kun huoviparvi kuului -karauttavan pellolta siihen joen puolellekin taloa. Jätimme kelkan -joenrantaan ja painausimme kiireesti törmän alle kinokseen. Lumituisku -oli silloin sakeimmillaan, siihen juuri kinosti törmää vastaan, lumi -peitti meidät piankin umpisokkeloon... Siitä sentään jotakin näimme ja -kuulimme... - -Nuotioon ei oltu enää lisätty puita, sen oli annettu vähitellen sammua. -Nyt sammutti Leinonen hiilloksenkin ja nousi suksilleen, -- toiset -miehet ymmärsivät siitä, että nyt oli taas lähdettävä pitkälle -taipaleelle. Otettiin tarkat merkit päivänlaskusta ja taivaan tähdistä -ja lähdettiin painumaan itään päin Sysikorven rantaa kohden, -- sinne -seurasivat nyt Leinosen retkikuntaa siihen äsken liittyneet uudet -miehetkin. - -Näiden kertomus keskeytyi lähtötouhussa hetkeksi. Mutta kun oli kappale -hiihdetty, sinkoili heille taas kysymyksiä edellä ja perästä -hiihtäviltä miehiltä ja kauempana olevat keräytyivät heidän rinnalleen -hiihtämään, kuullakseen tarkempia kuvauksia Nyystölän taistelun -päättymisestä. - --- Siellähän oli miehiä viiteensataan, ihmetteli Erkki, -- miten ne -huovit sellaisen määrän vangikseen ottivat, elleivät talonpoikia -köysiin sitoneet? - --- Eivät ottaneet vangiksi ketään. Tappoivat ... tappoivat kaikki...! - --- Taivaan isä -- polttivatko miehemme taloon? - --- Eivät edes polttaneet, vastasi Laukaan mies melkein kuin vihaisesti, -ja hänen äänensä vapisi ja vaipui käheäksi. -- Siihen pellolle -mestasivat toverimme, teurastivat... - --- Satoja miehiä, sehän oli kamalaa...! - --- Niin se oli ... päätäni pyörryttää sitä muistellessani vieläkin, ja -pari kertaa meninkin siellä kinoksessa pökerryksiin nähdessäni tuota -julmaa verenvuodatusta, jota toisten uhrien täytyi katsella. - -Kertojan ääni kävi nyt taas terävämmäksi, kun hän yksityiskohtaisemmin -kuvaili, miten huovit piirittivät talon, miten asettuivat paljastetuin -miekoin sen portin eteen kahteen riviin ja laskivat niiden välitse -kymmenkunnan miestä kerrallaan kulkemaan ulos pellolle, jossa -Ivar-herra lähimpien heitukkainsa ympäröimänä istui ratsujensa -seljässä. - --- Siinä pellolla niitä sitten listittiin kuin nauriita, kertoi -laukaalainen, jonka ääni tarinan jatkuessa koveni karjunnaksi, mikä -kaameana kajahti kauas yli aution seljän. -- Aina uusi miesrykelmä -astui siihen pellolle Nyystölän umpinaisesta pihasta ja kaatui -valtaherran eteen pyövelien iskemänä... - --- Ja ne olivat meidän miehiä, satoja miehiä...! - --- Tuttuja miehiä, oman kylän ja naapurin miehiä tunsin monta, vaikka -siitä törmältä pellolle olikin matkaa ja ärjyvä myrsky koko ajan -tuprutti lunta. - --- Eikö yrittänyt kukaan enää vastarintaa? tiedusti Matti aivan -kiukussaan. - --- Aseettomat miehet! vastasi kertoja. -- Joku sentään potki ja -ponnisti vastaan ja löi nyrkillä saattohuoviaan, mutta hänet pistettiin -heti puhki ja kaadettiin siihen paikkaan. - --- Kuin eläin! Ja te vain kolossanne makasitte? - --- Hiljaa kuin hiiret, minkäs me teimme, aseettomat olimme mekin. Mutta -monasti luulimme siihen itsekin kauhusta hyytyvämme, toisin ajoin teki -mielemme hypätä esiin ja karjaista... - --- Sitä teurastusta kai kesti koko päivän? - --- Iltapimeään asti. Hämärissä jo sytyttivät huovit Nyystölän kylän -talot palamaan, ja jatkoivat sen roihun valossa sitten vielä -teloitustaan, jatkoivat äänekkäästi hoilaten, olivat kai saaneet olutta -tai viinaa, mikä yhä karaisi heidän luontonsa. Vasta kun talot olivat -multimuksiaan myöten palaneet ja talonpoikaiset vangit loppuneet, vasta -silloin jatkoivat huovit matkaansa kirkolle, jonne nähtävästi yöpyivät. -Mutta eilen näimme takaamme korkean punahohteen -- taisipa palaa -silloin Padasjoen kirkonkyläkin. - --- Miten pääsitte sitten te pakoon sieltä huovien keskeltä? kyseli -Matti uteliaana. - --- Yöllä nousimme pimeän päässä kinoksesta ja ryömimme alas joelle. -Muistimme eräiden erämiesten jättäneen nuotta-talaaseen suksensa, -tempasimme sieltä kahdet ja livistimme metsään. Metsiä myöten sitten -hiivimme yön läpi pohjoiseen päin, kunnes vihdoin uskalsimme laskeutua -rantatielle, -- siellä ei enää ryttäreitä näkynyt. - --- Eikö näkynyt muita pakolaisiakaan? - --- Ei ketään, tuskin lie Nyystölän verilöylystä ketään muita -pelastunutkaan! - -Kertoja vaikeni, hänen pingoitettu äänensä olikin jo käynyt vinkuvaksi. -Ja äänettömässä hiljaisuudessa hiihtivät nyt toisetkin, kaikki sen -kamalan tarinan tärisyttäminä ja valtaamina, jonka he siinä öisellä -jäällä olivat kuulleet. Eikä nämä hiihtäjät siinä enää muistaneet omia -äskeisiä kärsimyksiään eikä pettymyksiään, eivät omain kyliensäkään -kohtaloa, heidät oli sitonut ja turruttanut kokonaan se kauhun kuva, -jonka he nyt yön pimeässä selvästi näkivät edessään. He näkivät -parhaiden tuttaviensa, äskeisten hiihtotoveriensa, astuvan verestä -punoittavalle hangelle kuin teuraat verensä vuodattamaan, ja heitä -puistatti sitä ajatellessaan. Siihenkö veriuhriin oli nyt päättynyt -erämiesten epätoivoinen yritys, Nyystölässäkö oli pantu täytäntöön se -talonpoikain häviö, joka Nokialla oli alkanut? -- Kinnas puristi -suonenvedontapaisesti sompaista sauvaa ja jalka potki sivakkaa kahta -vinhemmin, ikäänkuin olisi pitänyt kiirehtiä noiden kauhun mietteiden -alta pois. - -Näissä mielialoissa se hiihti Rautalammen nuori pappikin, muistamatta -hänkään enää omaa väsymystään tai omia raskaita huoliaan. Hänen oli -vaikea ajatella ja uskoa, että koko tuo äsken vielä uljas ja uhmaava -eräjoukko, koko harvaan asutun sydänmaan miesväki, oli yhdellä pellolla -lyöty lihoiksi, ja hänen täytyi vielä varmuuden vuoksi kysyä Laukaan -miehiltä: - --- Eihän toki kaikkia retkeläisiä siellä teloitettu? - --- Emmehän voineet laskea teloitettujen määrää. Mutta kaikki, joita -näimme, tapettiin, eikä siinä sen pitempiä käräjiä pidetty. Yksi ainoa -jätettiin henkiin, pappi, meidän kappalainen. - -Tämäkään tieto ystävänsä Eero Markunpojan pelastumisesta ei kuitenkaan -kirkastanut Mikon mieltä, joka oli syttä synkempi. Hänestä tuntui, että -jos hän siellä Nyystölässä olisi ollut, olisi hän tahtonut toisten -kanssa kaatua. Ja hänestä tuntui, että hänen olisi siellä pitänyt olla, -nyt juuri olisi pitänyt siellä olla, paljo kärsineitä pitäjäläisiään -viime ahdistuksessa rohkaistakseen ja sitten sortuakseen heidän -kanssaan... - - * * * * * - -Nopeasti jouduttiin nyt yhtenä sekeisenä yönä selän yli Päijänteen -itärannalle. Tätä kotoista rannikkoa hiihdettäessä virkosivat taas -mieltä vellomaan kotoisetkin huolet ja ne tehtävät, joita varten -partiolaiset olivat Padasjoelta liikkeelle lähteneet. Miehet -poikkesivat heti ensimmäisiin rantataloihin kysymään, oliko siellä -huovivieraita näkynyt. -- Ei ollut näkynyt eikä ollut, kertoivat äsken -naapurikylissä käyneet, niissäkään mitään sellaisia kuulunut. Toiveet -virkosivat miesten mielissä: ehkä ehditään sittenkin ajoissa perille, -ehkä vouti ja Koskipää ovat hekin myöhästyneet taikka ehkä eivät ole -uskaltaneet vähällä väellä näin kauas edetä... Ehkä ovat sittenkin -ennallaan talot Mustanahon rinteellä... - -Mutta toivo petti. Kun miehet, viimeisen niemen katkaistuaan -jännittynein mielin olivat kiitäneet yli kotoisen lahden ja nousivat -lähimmälle, vanhan Karmalan törmälle, katselivat he oudoksuen entistä -tuttua seutua: ei ollut siellä taloa paikoillaan, joku lato vain ja -riihipahainen. Lähemmäs hiihtäen näkivät he kiukaanraunioiden -töröttävän nietoksesta, -- tuli oli tehnyt tehtävänsä Tuomaiden -vanhoilla asuinmailla! Isä-Tuomaan vanhempi poika makasi raatona -aitta-tiellä. Sen he riiheen kantoivat ja hiihtivät edelleen Leinosen -lahtea kohden. Ei noussut savua mistään, lattea oli Leinosen törmäkin. -Ei elävää olentoa, ei koiraakaan koko autioilla tanhuvilla. Tiet oli -ummessa, tuiskunnut oli vielä vieraitten lähdettyä, -- tuskin olisivat -miehet ehtineet ajoissa perille, vaikkei lumimyrsky olisi heitä -Päijänteelle eksyttänytkään. - --- Kävi, kosti, puhui Matti-isäntä yksikantaan uljaan tupansa raunioita -kohti hiihtäessään. -- Siinä on nyt kotitalo! - --- Mutta missä ovat sen eläjät, huokaili Mikko, joka isännän -kintereillä hiihti tuskaisena läähättäen ja henkensä hädässä -ympärilleen tähyillen. - --- Niin, missä, vastaili Matti soinnuttomasti, sauvallaan kinosta -kuopaisten. -- Eivät ole jälkiäkään jättäneet! - -Vesi pyrki kihoamaan silmään miehisen miehen ja hän puraisi hammastaan, -niin että leveä leuka narahti. - --- Onko vihollinen vienyt talon naiset? hätäili nuori pappi raukealla -äänellä. - --- Ja poikani! -- kun olisi ne edes tänne tappanut, huokaili -Matti-isäntä. -- Mutta ei näy vaatteen riepuakaan kinoksessa... - -Miehet hiihtivät viipymättä tuskissaan tiedustelemaan naapurikylään, -mutta se oli niinikään autio, ja siitä kolmanteen, jossa vielä joku -talorähjä oli polttamatta, ja siellä he vihdoin tapasivat tuhoa ja -hävitystä ruikuttavia naisia. Kaksi päivää sitten, kertoivat naiset, -oli huoviparvi ratsastanut etelästä päin, tullut Sysmän rannalle -tuimalla tuiskusäällä. Se näkyy ensiksi poikenneen Karmalan kylään, -vanhasta emätalosta oli ensiksi tuli hohtanut, sitten Leinosen -lahdesta. Sieltä oli huovijoukko edennyt näihin kyliin, mutta paljon -laajemmalta ei se tällä kertaa näytä Sysmän pitäjää ryöstäneen. - --- Tässä olivat huovit yötä, joivat ja reuhasivat ja uhkasivat -henkeämme, kertoivat vielä vapisevat naiset. -- Mutta aamulla -kahluuttivat he hevosensa takaisin valtatielle ja sinne mihin lienevät -huvenneet. - --- Oliko Koskipää joukossa? - --- Oli Sipi-herra ja vouti oli, -- kaikki aitat he ryöstivät puhtaiksi -ja uhkasivat taas pian tulla uudelleen... - --- Oliko heillä ketään vankeja matkassaan? - --- Ei meillä näkynyt, mutta toisia huoveja majaili toisissa taloissa. --- Meiltä tappoivat vanhan isännän, kun se ainoaa hevostaan koetti -pelastaa, muita miehiä ei ollutkaan kotosalla, toisissa taloissa -kuuluvat naisiakin tappaneen, jos ei missä aittoja heti avattu. - --- Ettekö tiedä, minne Karmalan ja meidän väet ovat joutuneet? -- niin -iski Matti vihdoinkin sydämensä pääkysymykseen, joka samalla tavalla -koko ajan paloi Mikonkin huulilla. - --- Emme tiedä mitään, vastasivat nyyhkyttävät naiset. -- Emme ole -liikkuneet täältä mihinkään eikä ketään ole kylässämme käynyt, -sittenkuin vainolainen läksi. - --- Olisivatko raukat paenneet? Ettekö te yrittäneet pakoon? - --- Emme arvanneet paeta, huovit ajoivat yhtäkkiä tuiskun keskeltä -pihaan. - -Mahdoton oli naapurikylistä saada tietoja Karmalan kotiväen kohtalosta. -Kaikki olivat kauhun lyömiä, kuin puolitainnuksiin pökertyneitä. -Leinonen kävi tiedustelemassa asiaansa kaukaisemmissakin kylissä, -kävipä kirkollakin. Sai siellä tietää, että Koskipään huovit, -puolenkymmentä rantakylää poltettuaan, olivat yhtä äkkiä hävinneet -omille teilleen kuin olivat tulleetkin; sai tietää muutamain -pakolaisnaisten ja lasten vihollisten lähdettyä hakeutuneen poltetuista -taloistaan kaukaisempiin kyliin, mutta omasta kotiväestään ei hän -saanut mitään tietoja. - -Leinonen palasi poltetun talonsa paikalle, jonne myöskin Mikko ja -Erkki, toisia kyliä kierreltyään ja niistäkin turhaan Leinosen väkeä -tiedusteltuaan, taas saapuivat. Muut Päijänteen yli hiihtäneet miehet -olivat hajaantuneet kukin omia kotipaikkojaan katsomaan, olivatko ne -poltetut vaiko vielä pystyssä. Kolmisin he siinä siten nyt liikkuivat -kaamean autiolla pihalla. - -Siellä Matti kaivoi raunioita ja kinosta raunioiden ympärillä, etsien -rakkaimpainsa poltettuja luita taikka jäätyneitä ruumiita, eikä hän -tiennyt, soisiko hän niitä löytävänsä vai eikö soisi. - --- Tahvo poikani ... hoki isä väliin itsekseen, kinosta pöyhentäessään. --- Kunpa olisinkin ottanut sinut mukaani ... hartaasti sitä pyysit! - -Hänen rintaansa raateli raskaimmin nuoren poikansa kohtalo. Hävinnyt -oli häneltä topakka, toimelias emäntänsä, hävinnyt armas, iloinen -tyttärensä, kadonnut kaikki muu talonväki -- kaikki, minkä hyväksi hän -oli elänyt ja ponnistanut. Poltettu oli karja omettaan, poltetut -olivat aittaan viljat, mikäli niitä ei oltu ryöstetty, -- ei ollut -Matti-isännällä mitään jäljellä. Täällä hän nyt kaivoi kotinsa -raunioita ja tunsi itse itsensä raunioksi. Mutta yksi kipu oli -sittenkin kaiken kurjuuden keskellä muita pistävämpi, ja hänen -kirvelevästä kurkustaan nousi yhä uudelleen tuo haikea huokaus: -- -Tahvo, poikani...! - -Muutamia sydänyöntunteja nukkuivat miehet Leinosen syrjemmällä olevassa -saunassa, ainoassa suojassa, jonka Koskipää oli taloon jättänyt -polttamatta, -- samassa sannassa, missä Koskipää itse oli talonpoikain -pilkkaamana saanut viettää muutaman pitkän päivän. Raskasta oli heidän -siellä unestaan herätä -- ei ollut miehillä tietoa, mihin olisi -ryhdyttävä, mistä päästä alettava elämistä. Palasen eväitään -haukattuaan rupesi Matti-isäntä aamun hämärässä taaskin talonsa -raunioita toivottomana tutkimaan ja Mikko, jonka sydäntä raateli hänen -oma suuri surunsa, kaivoi siinä isännän rinnalla, -- mitään jälkiä -vainajista eivät he löytäneet. Erkki oli sitävastoin jo aikaisemmin -noussut suksilleen ja lähtenyt metsään hiihtämään, jotakin jälkiä -etsiäkseen. Aamun valjettua hän sieltä palasi ja virkkoi: - --- Eiköhän jätetä tämä kaivaminen ja hiihdetä metsään kadonneita -hakemaan? - --- Oletko sieltä mitään jälkiä löytänyt? kysyi terävästi Matti, jonka -silmä tuokion välähti, mutta jonka äänestä ei kuitenkaan mitään toivoa -soinut. - --- Olen seurannut muuatta latua, jonka katkelmia vielä sakeimmassa -metsässä voi löytää ja joka vie kauas salolle, -- siinä on monia -sommanjälkiä. - --- Ne ovat Tahvon rihmanpyyntijälkiä, selitti Matti surunvoittoisesti. --- Ne näin jo eilen ja tunsin... - --- Niin arvelin ensin minäkin, mutta ne vetävät liian kauas korpeen -viedäkseen vain rihmoille, vastaili Erkki harvakseen. -- Olisivatko -talon eläjät sieltä suuren salon halki pyrkineet johonkin -turvapaikkaan...? - --- Siitä on joskus oikaistu sydänmaitse Vahvajärven Juuritaipaleelle, -jossa meillä on sukulaisia, kertoi Matti, -- mutta eivät meidän naiset -olisi sellaiselle taipaleelle omin päinsä lähteneet, jos olisivat -kerinneetkin. - --- Eipä tiedä, intti Erkki yhä, -- siellä näkyvät ladulla koirankin -jäljet, ja talostahan on koirakin hävinnyt... - -Jo iski Mikkokin, jonka rinta vähimmästäkin toivosta lämpeni, siihen -uuteen mahdollisuuteen ja kysyi isännältä: - --- Tunsiko joku talonväestä sen oikotien...? - --- On sitä Tahvokin kerran viime talvena hiihtänyt. Mutta mikseivät -olisi kotiväet paenneet tänne oman pitäjän kyliin? - --- He ehkä pelkäsivät tuhon ajavan heitä takaa sinnekin. Matti ei enää -väitellyt. Hän istahti kiukaanraunioille, pyyhkäisi siinä hikeä -otsaltaan ja jäi siihen kuin kangistuneena miettimään. Äsken kirkolla -käydessään oli hän kuullut sellaisen uutisen, että erämailta oli joku -aika sitten tullut uusi partiojoukko, mutta että se oli täältä painunut -Savoon päin, jonka kautta se kuuluu aikoneen samota Viipuriin... -Hänessä oli jo silloin virinnyt ajatus lähteä sitä joukkoa seuraamaan, -siihen yhtyäkseen ja siinä taistellakseen ja kaatuakseen, -- eihän -hänestä kuitenkaan ollut enää uuden elämän alkajaksi. Nyt hän siinä -mietiskeli yhdistää Erkin hataran toivon omaan epätoivoiseen -suunnitelmaansa. Hetken kuluttua hän nousi ja laski kinokseen -pystyttämänsä sukset maahan. - --- Ka, lähdetään siis hiihtämään salolle. Ei ole minulla suuria -toiveita löytää sieltä väkeäni. Mutta yksi menneen kaikki! - -Ja Mikon puoleen kääntyen virkkoi hän: - --- Pappi, tuletko mukaan vielä tälle salohiihdolle? Siitä voi tulla -pitkä hiihto! - --- Tulen mukaan, -- minnekäs minä muualle yksin lähtisin, vastasi nuori -pappi avuttomasti. Hän seisoi kuin turtana siinä kinoksessa, tarttui -kuin hukkuva jokaiseen pilkistävään toivoon, hän ei voinut vielä -ajatella loppuun asti sitä synkkää ajatusta, että hänen kirkassilmä -tyttönsä oli vainolaisen ryöstämä ja hänen nuori onnensa tuhottu. -- -Eihän ole minulla enää muuta tehtävää kuin koettaa etsiä morsiameni ... -eikä ole enää muusta väliäkään... - - - - -XI. - -ERISTETYSSÄ LINNASSA. - - -Kyrönkosken saarilinna Savon sydämessä, Pyhän Olavin suojatiksi -aikoinaan vihitty, oli viistoistasataluvun lopulla jo menettänyt sen -alkuperäisen merkityksensä, jota varten Erik Akselinpoika Tott sen -toistasataa vuotta aikaisemmin oli rakentanut valtakuntain rajalle ja -erämaan laitaan. Erämaa oli tällävälin jo siirtynyt kauas Haukiveden ja -Pihlajaveden seuduilta, valtakuntain todellinen raja samoin. Sillä -asutuksen ja viljelyksen voimalla olivat Ruotsin valtakuntaan kuuluvat -savolaiset liittäneet nuo entiset erämaat ja rajavedet varmasti ja -kiinteästi muun Suomen yhteyteen, eikä venäläisten ja karjalaisten -ryöstöretket enää, niinkuin ennen, näihin seutuihin ulottuneet. -Nimenomaan viimeisen, Juhana kolmannen pitkän, Venäjää vastaan käydyn, -sodan jälkeen oli Savonlinna lakannut olemasta rajalinna. Sillä kun -Pontus-herra lähes parikymmentä vuotta sitten oli valloittanut -venäläisiltä Käkisalmen lääneineen, oli valtakuntain raja siirtynyt -kulkemaan Pielisten kankaita pitkin. Tosin oli itse »Korelan» linna -pari vuotta sitten tehdyssä Täyssinän rauhassa ollut luovutettava -Venäjän tsaarille takaisin ja sen rauhanteon jälkeinen rajankäynti oli -vielä parhaillaan käynnissä, mutta joka tapauksessa oli Savonlinna -joutunut kauas rajalta. - -Sen päällikkö ja Savonlinnan läänin käskynhaltija Götrik Fincke ei -siten enää ollut sotilaallisesti tärkeän linnan herra eikä hänellä -siellä ollut tällaiseen tarkoitukseen riittävää väkeäkään. Hänellä oli, -niinkuin jo hänen isävainajallaan, vanhalla, toimeliaalla Kustaa -Finckellä, joka ensimmäisen Vaasa-kuninkaan aikana Olavinlinnassa -isännöi, aivan toiset tehtävät hallintopiirissään: asutuksen yhä -laajentaminen ja juurruttaminen Sisä-Suomen vielä vakinaista asutusta -vailla oleviin takamaihin, viljelyksen levittäminen ja kehittäminen -siellä. Paljo hyvää hän olikin tehnyt laajassa maakunnassaan, jonka -väestöä hän monella tavalla auttoi ja tuki, suoden uudisviljelijöille -verohelpotuksia ja kannattaen heidän siirtolaistaipumuksiaan. Tuo -hyväntahtoinen ukko oli siten lääninsä talonpojille kuin isällinen -ystävä, jonka puoleen he koska tahansa saattoivat kääntyä ja joka -tarkastusmatkoilla usein käydessään heidän luonaan vieraili kuin -vanhain, hyväin tuttavain parissa ainakin. Siten olivat hyvät ja -luottavat suhteet sukeutuneet linnanherran ja rahvaan välillä, -- -väittivätpä toiset maakunnat väliin, että Götrik-herra aivan -yksipuolisesti suosi savolaisiaan, suoden heille laajempia oikeuksia ja -etuoikeuksia kuin mitä muualla nautittiin. - -Siksipä ukko, tavatessaan Hämeessä joulun alla 1596 joukon -linnaleiristä käärmeytyneitä, kapinajoukoksi yhtyneitä talonpoikia, ei -ollenkaan uskonut, että mikään tällainen esivallanvastainen liike -puhkeaisi hänen läänissään. Tuolta matkalta kiirehti hän kuitenkin, -tajuttuaan talonpoikain vaarallisen kiihkon, yötä päivää linnaansa, -läänistään huolta pitämään. - -Rauhallista vielä olikin Savossa, sen hilpeä kansa kohteli häntä, -kotiin ajaessaan, vanhalla herttaisuudellaan, ja itse koskilinnassakin -oli kaikki kunnossa. Siellä oli hänen poissaollessaan isännyyttä ja -päällikkyyttä pitänyt hänen toimelias ja ankara emäntänsä, Inga-rouva, -Boijen sukua, eikäpä siellä nyt paljo sotapäällikkyyttä tarvittukaan. -Sillä linnassa oli aseväkeä vähän. Sen harvain, vakinaisten -linnannihtien lisäksi olivat hänen lankomiehensä, sotaeverstit -Antti Boije ja Aksel Kurki, sijoittaneet Götrikin hoitoon -Olavinlinnaan lipullisistaan pienet osastot ratsuväkeä, jota heidän oli -Länsi-Suomessa vaikea saada mahtumaan linnaleiriin. Näistä osastoista -komensi ensinmainittua eräs kankea saksalainen palkkasoturi Hannu von -Oldenburg ja toista turkulainen ratsumestari Juhana Martinpoika, Sillan -sukua, -- nämä muodostivat linnan esikunnan. Eikä Götrik arvellut tätä -suurempaa sotavoimaa linnassa tarvitsevansakaan, joskin joku laine -toisten maakuntain kapinaliikkeestä loiskautuisi hänenkin lääniinsä. - -Joulupyhät oli siten saarilinnassa vietetty kaikessa rauhassa. Jo -kotimatkallaan oli Götrik-herra toimittanut voudeilleen ja -nimismiehille käskyn laittaa heti tiedot linnaan, jos heidän piirissään -jotakin levottomuutta esiintyisi. Mutta mitään sellaista viestiä ei -ollut saapunut, uusi vuosi teki alkuaan ja Götrik-herra, joka ei äsken -ollut Turusta päin saanut mitään tietoja, arveli tuon talonpoikain -kapina-haihatuksen jo Hämeessäkin asettuneen. - -Niin istuttiin eräänäkin tammikuun päivänä (1597) linnan arkituvassa -kuin perheen kesken, kaikki esimiehet ja asemiehet ja talon naiset -koolla, lämmittävän pystyvalkean ääressä pieniä puhdetöitä naperrellen. -Silloin lennähti rantavahti tupaan ja kertoi, että vieraita pyrkii -salmen takaa linnaan. Se oli harvinainen tapaus tässä eristetyssä -erämaanlinnassa, jossa harvoin kävi vieraita. Götrik-herra itsekin -kiirehti linnan pihalle saapuvia vastaan. Hän odotti näet jännityksellä -tietoja Turusta ja arveli sanantuojan nyt vihdoinkin saapuneen. - -Ulkona oli jäinen usva; synkkänä kohisi virran vesi jäätyneiden -rantojensa välitse, muuten oli erämaa eloton ja harmaa. Sieltä usvan -keskeltä nousi nyt vartijan saattamana linnanpihaan turkkeihin -vyötetty, pyylevä vieras, joka tullessaan puhkui ja huohotti ja jo -ennen tupaan ehtimistään julisti kovalla, hätäisellä äänellä: - --- Suursavossa on kapina, ilmikapina! Minä pakenin henkeni hinnalla... - --- Mitä houritte, kirkkoherra, rauhoitteli Götrik vierastaan -tervehtiessään. -- Mutta käykäähän peremmäs, riisutaan turkit... - -Vieras oli Mikkelin suuren emäseurakunnan kirkkoherra Hannus Mikonpoika -Savilahdesta, vanha, puhelias rovasti, jonka pappilassa Götrik usein -matkoillaan oli majaa pitänyt ja jonka hän nyt heti oli tuntenut hänen -puhkuvasta, kimeästä äänestään. Tasainen, järkkymätön maalaispappi, -jota eivät pienet tärinät heilutelleet, mutta nyt näkyi hän olevan -kovasti kiihdyksissään. Siinä kallokkaita riisuessaan laski hän jo -tulemaan suustaan vuolaana virtana pitkää, sekavaa juttua pappilaansa -saapuneista aseellisista miehistä, marski Flemingin kirjeistä, sadoista -asestetuista talonpojista, vangituista airuista ja ennen kaikkea omasta -hirmuisesta säikähdyksestään. - --- Rauhoittukaa, rovasti, istukaa, kehoitteli tarkkaavaksi käynyt -linnanherra, joka ei tuosta torvenaan juoksevasta puhetulvasta vielä -saanut mitään järkevää tolkkua. Hän toimitti vilusta saapuneelle -vieraalleen lämmitettyä olutta, istutti hänet takan ääreen ja kyseli, -asettaen nojatuolinsa hänen eteensä, tyynesti ja rauhoittavasti: - --- Kertokaahan, rovasti, kaikki järjestyksessä. Mikkelin pappilaan -hyökkäsi siis aseellisia miehiä? Mistä päin ne tulivat! - --- Hämeestä päin, Sysmästä, Vahvajärven salolta ne Suursavoon tulivat, -mutta sanoivat samoavansa kauempaa, Rautalammen erämailta... - --- Oliko niitä paljo? - --- Paljo, monta sataa miestä; niitä tuli hevosilla ja suksilla. Outoja -miehiä, kaikki aseissa... - -Pappi oli edelleen kovasti järkytetty. Hän oli yön ja päivän halki yhtä -painoa ajanut linnaan ehtiäkseen ja eli vieläkin sen kotipappilassa -saadun pelkonsa vallassa, vaikka jo istuikin linnan paksujen muurien -turvissa. Hänen äänensä värähti aina, kun hän joutui kertomaan noista -rajuista, parrakkaista miehistä, ja hänen silmänsä pälyilivät -hätääntyneinä ympärilleen. - --- Ne täyttävät nyt kaikki Savilahden talot ja uhkaavat tulla -tännekin ... huohotti rovasti. - --- Vai tänne, matki Götrik hiukan hymähtäen. - --- Ja sitten Viipuriin, niillä on suuret tuumat... - --- Mitä ne teille siellä pappilassa oikein tekivät, uteli linnanherra -edelleen. -- Pitelivätkö ne teitä pahoin? - --- Eivät toki pahoin pidelleet ... pappia, vastasi rovasti vallan -loukkautuneena. -- Ensiksi tuli heitä puolenkymmentä aivan siivoina -miehinä pappilaan luettamaan minulla erästä ruotsinkielistä kirjettä, -jonka olivat siepanneet muutamalta vangitsemaltaan marskin airuelta... - --- Vai ovat vanginneet marskin airuen, hylkiöt, sadatteli linnanherra -jo kiukustuen. -- Ja kenelle se kirje oli? - --- Tänne Savonlinnan päällikölle... - --- Älä hittoja, kivahti äijä, heittäen rampautuneen säärensä terveelle -polvelle. -- Vai ovat talonpojat vieneet minulle tulevia kirjeitä! -Ilmankos niitä täällä onkin odotettu! Ja mitä siinä kirjeessä oli? - --- Marski ilmoitti siinä, mikäli sitä vilkaisin, matkustavansa juuri -Pohjanmaalle kapinaa kukistamaan ja käski teidän täällä varustautua, -koska Pohjanmaalta on tännekin lähetetty kapinannostattajia. Ei näy -Klaus-herrakaan silloin tienneen, että Savossakin jo kapinajoukkoja -liikkuu... - --- Sellaisen kirjeen ovat siepanneet, konnat, murisi Götrik yhä -hirmustuen. -- Miksette ottanut heiltä pois sitä kirjettä? - --- Eivät antaneet, vakuutti pappi tiukasti. -- Kun en ruvennut heille -lukemaan teidän, linnanherran, kirjettä, veivät he sen mennessään ja -sanoivat tuovansa sen tänne luettavaksi... - --- Tulkootpa ... kyllä minä! Mitä varten he tänne aikoivat? - --- Aikoivat hakea teidät, linnanherran, mukaansa, päällikökseen marskia -vastaan, -- savolaiset kehuivat teitä laatumieheksi... - --- Savolaiset, sanot. -- Vanha, nilkku linnanherra oli nuolena -ponnahtanut nojatuolistaan ja kivahti syyttävänä kirkkoherran eteen: -- -Hä, väitätkö savolaisiakin olleen tuossa kapinaväessä? - -Sitä mahdollisuutta, että hänen oman maakuntansa väestöä olisi noussut -aseisiin esivaltaa, s.o. häntä itseään, vastaan, sitä hän ei ottanut -lukuunkaan, sitä hän ei olisi sallinut edes väitettävänkään. Mutta -kirkkoherra vastasi kuin puolustautuen: - --- Oli savolaisiakin, oli varmasti, tunsin monta oman pitäjäni miestä, -kun he uudelleen tulivat... Tietysti heitä nuhtelin ja varoitin, vaan -hepä eivät olleetkaan enää nöyriä ja kuuliaisia lapsiani. Nauroivat -minulle vasten naamaa ja ilkkuivat, että jos siivosti olen ja heidän -puoltaan pidän, saan jäädä virkaani. Mutta knaapit ja voudit ja muut -suuret ja pienet herrat helvettiin, voudit kuitiksi, pois marskikin ja -hänen kätyrinsä...! Niin he kehuivat. - -Pieni linnanherra sähisi suuttumuksesta tuota kuvausta kuunnellessaan, -mutta pyylevän rovastin monisanainen tarina ja järkytetty tasapaino -häntä samalla huvittikin, joten hän hieman pisteliäästi kysyi: - --- Miksi sitten pelkäsitte ja pakenitte, vaikka he lupasivat teidän -jäädä paikoillenne? - --- He olivat rajuja ja hurjan näköisiä aseineen ja uhkasivat julmasti, -jos heitä vastaan asetun... Suuttuivathan jo, kun en heidän kirjettään -lukenut, ja aikoivat pian palata vielä suuremmalla joukolla takaisin. -Näiden keihäsvieraiden vihdoin lähdettyä en sen vuoksi pitkään -aikaillut. Sälytin rekeen perheeni -- se on nyt Säämingin pappilassa -- -ja läksin yötä myöten ajamaan. Joka talon pihalla oli rivittäin -asestettujen talonpoikain suksia, ja uusia partiolaisia hiihti -ehtimiseen tähän talonpoikaiseen kapinaväkeen yhtyäkseen, -- pelkäsin -henkeäni joka hetki! - --- Oliko niitä täällä Säämingin puolessakin? - --- Väkeä on liikkeellä kaikkialla, vaikkei ihan linnan kuuluvilla. -Mutta Suursavoon ne tuntuvat keräytyvän. - -Vanha Götrik Fincke kuunteli näitä suulaan rovastin kauhunsekaisia -tarinoita kuin pahaa satua ja epäili niitä osaksi vieläkin. -Hän oli näet vieläkin valmis väittämään ainakin sen valheeksi, -että kapinaväkeen kuuluisivat hänen omat, hilpeät uskolliset -savolaisensakin, jotka eivät koskaan olleet osoittaneet hänelle mitään -nurjaa mieltä, -- eivät nytkään mitään napisseet, kun hän äsken -Suursavon kautta kulki --, jotka aina olivat totelleet hänen jokaista -käskyään ... että he nyt muka olisivat aseissa häntä vastaan! Noinko -olisi tuo tauti voinut heihinkin tarttua! - -Tuokion kuljeskeli pieni linnanherra ääneti tuvassa, muristen itsekseen -kuin karhu pesässään ja ikäänkuin vihaisena äyskien näiden uutisten -tuojallekin. Moniin vuosiin ei kotiväki ollut nähnyt häntä noin -suuttuneena. - -Joka tapauksessa ryhtyi virkeä, tarmokas vanhus heti saapuneiden -tietojen aiheuttamiin toimenpiteisiin. Hän lähetti vielä samana päivänä -toisen päälliköistään, Juhana Martinpojan, ratsuväkensä kanssa matkalle -Suursavoon, joka ilmeisesti oli muualta tulleen talonpoikaisliikkeen -keskuspaikka. Juhanan piti koettaa ajaa vieraat väet pois maakunnasta -ja saada savolaiset talonpojat, jos he todellakin olivat tarttuneet -aseisiin, lähtemään siivosti koteihinsa. Samalla lähetti Fincke taas -uudet kirjeet alaisilleen voudeille, käskien heidän ryhtyä pikaisiin -toimenpiteisiin väestön rauhallisena pysyttämiseksi tai järkiinsä -saattamiseksi. Lääninsä pappejakin hän kehoitti nuhteilla ja hyvillä -sanoilla seurakuntalaisiaan neuvomaan ja heistä tukahduttamaan napinan. -Kiivasluontoinen linnanrouva, Götrik Fincken puoliso, joka kirkkoherran -tuomista viesteistä oli kiukustunut paljo enemmän kuin hänen harkitseva -miehensä, kuunteli noita lähtevälle huovijoukolle annettavia neuvoja ja -ohjeita ja piti niitä aivan liian pehmeinä. Hän oli kovaluontoinen, -ylimyshenkinen rouva ja hänen mielestään oli uhittelevia talonpoikia -heti iskettävä esivallan täydellä nyrkillä. - --- Mitäs kirjeistä, mitä varoituksista ja manauksista, marisi hän -miehelleen. -- Lähetä kaikki sotaväkesi lyömään maahan ja kukistamaan -kaikki kapinajoukkoon yhtyneet, olivatpa savolaisia tai muita, -kitkemään yhdellä nykäisyllä heistä koko kapinahenki! - --- Mitäpä enempää sotaväkeä täältä juuri liikenisi lähettää, vastaili -ukko sävyisästi. -- Mutta jos liikenisikin, ei kärpäselle tarvita -moukaria. Talonpoikia täytyy kohdella päättävästi, mutta lempeästi; -hehän voivat houkuteltuina hullautua ja erehtyä, mutta he ovat siltä -pohjaltaan kunnon miehiä, ja -- heidän maksamistaan veroistahan me -elämme... - --- Talonpoikia on kohdeltava kovuudella, intti vain innokas rouva. -- -Silloin he nöyrtyvät ja alistuvat, muuten he alituiseen napisevat. - --- Ja uhmaavat esivaltaa, pisti nyt väliin Mikkelin pyylevä -kirkkoherrakin, joka isännän äskeisen pistoksen jälkeen oli ollut -hetkisen vaiti. -- Uhkaavathan ne tuhota marskinkin...! - -Kiepsahtipa pieni linnanherra silloin taas rampuudestaan huolimatta -ketteränä ja teerevänä rovastin eteen ja virkkoi: - --- Mutta siihen pitäisi sinun, pappina, ymmärtää syy. Marski on tehnyt -suuria erehdyksiä, paljo aihetta tähän mellakkaan on juuri hänessä. En -häntä ihaile, porsas hän on miehekseen ja raakalainen, sellaisena hän -on kohdellut heimolaisiani Kankaisissa, sellaisena hän on kohdellut -talonpoikia ja tappanut sortotoimenpiteillään heistä viimeisenkin -maltin. Olen häntä monasti varoittanut... - --- Marski Flemingiäkö? kysyi maan mahtimiehelle ylen kuuliainen rovasti -ihmeissään. - --- Juuri häntä, ja juuri tämän linnaleirin johdosta, jota kansa ei ole -jaksanut kestää. Mutta esivaltaa on joka tapauksessa toteltava, ja hän -edustaa nyt esivaltaa Suomessa. Järjestys on senvuoksi palautettava, -lisäsi hän taas rouvansa puoleen kääntyen, -- mutta järjellä ja -taidolla ja kimpautumatta, muoriseni... - - * * * * * - -Juhana Martinpoika, Mikko-papin vanhempi veli, lähti parinkymmenen -huovinsa seurassa ratsastamaan viittatietä Pihlajaveden tuiskuavalle -selälle, painuen hämärää lounasta kohden. Nämä ratsastusmatkat, milloin -itään päin rajalle, milloin etelään Viipuriin päin, milloin -lähipitäjiin majoitettuja sotamiehiä tarkastamaan, ne olivat hänen -alituista työtään ja näillä matkoillaan oli hän seudun väestöön hyvin -tutustunut. Tervetulleena vieraana hänetkin oli, vaikka hän -huovipäällikkö olikin, aina vastaanotettu kaikkialla rahvaan -keskuudessa, ja hänestä oli outoa ajatella, että hän nyt oli matkalla -taistelemaan tuota väestöä vastaan taikka sitä ankaruudella -rankaisemaan. Eikä hän tätä nykyistä tehtävätään muutenkaan oikein -ymmärtänyt: jos talonpoikia on aseissa sadoittain, niin minkä hän -pienellä joukollaan niille tekee... Mutta liiaksi ne huolet eivät -kuitenkaan painaneet huovipäällikön hilpeää mieltä; iloista -sotilassäveltä vihellellen ratsasti hän tasaista hölkkää aavan selän -poikki ja painui sen takana lumiseen metsään. - -Linnaan jäänyt vanha Fincke ei hänkään Mikkelin kirkkoherran kuvaamaa -tilannetta tai sen vaikutusta omaan asemaansa voinut heti perin -peloittavaksi käsittää. Miten olisi piru näin riivannut tämän muuten -sävyisän, sopuluontoisen kansan? Kenties vain muutamat nuoret huimapäät -ovat antaneet vietellä itsensä tihutöihin ... kaipa koko liike -viranomaisten varoituksista pian asettuu, -- ei hän voinut ajatella -muuta. Sillä hänen asemansa olisi tosiaankin nolo, jos läänissä -puhkeisi yleisempi kansannousu esivaltaa vastaan. Siksi yksinäiseksi -oli varsinkin talvikelillä Olavinlinna eristetty muusta maailmasta, -ettei hän usein viikkokausiin saanut sinne viestejä miltään taholta, -- -mistä saisi hän apuväkeä, jos todella hätä tulisi? Ja hän oli itsekin -sotaisista hommista jo vieraantunut. Ravakka, uljas sotaeversti oli hän -ollut aikoinaan, olipa monista pulista ovelasti suoriunut Viron -pitkissä sodissa. Mutta nyt oli hän vanha ja rampa, oli tänne -sydänmaalle hiukan jo maatunut ja ukottunut ... eipä hän olisi -pitkäaikaisesta sodankäynnistä nyt enää välittänyt. Jos sentään tosi -tulisi, kyllä hän kai vieläkin kynnelle pystyisi. Mutta eipä hän -uskonut tapausten toki vievän mihinkään vakavampiin yhteenottoihin. - -Lähipäivinä järkytettiin kumminkin tätä hänen hyvää uskoaan tuntuvasti. -Heti ratsumiesjoukon lähdettyä saapui näet Suursavon voudilta -sanantuoja, joka vahvisti tosiksi kirkkoherran puheet, vieläpä kertoi -kapinajoukon joka päivä nopeasti kasvavan, -- savolaiset menevät mies -talosta Hämeestä saapuneiden talonpoikain puolelle ja ajavat -majoitusväen taloistaan. Vouti oli Suursavossa koonnut tätä sotaväkeä -ja koettanut hillitä kapinaa, mutta hänen oli itsensä täytynyt paeta -talostaan, josta pian sen jälkeen nousi sakea savu, ja vetäytyä -väkineen Sulkavalle päin. Kiireistä apua pyysi hätääntynyt vouti. - -Tämä oli Götrik-herralle ikävä uutinen, sillä hän oli toivonut voudin -voivan pysyä paikoillaan Savilahdessa ja siellä yhdessä Juhanan kanssa -rauhoittaa kansan. Hän toraili senvuoksi sanantuojaa ja tiukkasi, -miksei vouti ollut asettanut kapinaliikettä heti alkuunsa. - --- Ei sitä ole niin helppo asettaa, vastaili airut. -- Erämaan -nuijamiehet eivät pitkään haikaile, ennenkuin jonkun voudin renkeineen -hirttävät. - --- Kelvottomat voudit joutavatkin hirteen, kiivaili ukko, ja kyseli, -mikä talonpojilla näytti olevan mielessä. - --- He ovat panneet suksimiehiä nostattamaan Juvan ja Joroisten -talonpojat, ja niiden kanssa he yhdessä uhkaavat hyökätä tänne... - --- Taas tänne, sähähti rampa herra kiukustuneena. -- Vai jo lainehtivat -mielet Juvassakin, johan nyt on pirua! Mutta annahan kun vouti ja Hannu -yhtyvät ja antavat heille selkäkyytiä! - --- Elleivät siellä itse joudu saarroksiin, epäili sanantuoja, kuvaten -edelleen, kuinka hänen oli täytynyt kiertää monia kyliä, joissa miehet -jo olivat täydessä kapinakuumeessa ja hioivat keihäitään. - --- Mene syömään ja nukkumaan! urahti ukko lopulta väsyneelle airuelle. --- Olet turhista yhtä säikähtynyt kuin pappinne, joka tänne eilen -vapisten saapui... - -Mutta tosiasiassa rupesi jo vanha soturi itsekin oivaltamaan aseman ja -linnaa uhkaavan vaaran vakavaksi. Hän lähetti miehiään linnaa -ympäröiviin pitäjiin kutsumaan sieltä talonpoikia linnan nostoväkeen, -mikä asepalvelus vaaran uhatessa kuului heidän velvollisuuksiinsa. -Mutta ainoastaan lähikylistä totteli joku määrä talollisia nyt Götrikin -kutsua, etäisemmistä kylistä ei tullut ketään. Siellä oltiin jo -kosketuksissa nuijamiesten lähettien kanssa ja ivailtiin vain nihtien -kutsua, -- vihurina oli kapinahenki kaikkialle puhaltanut. Palanneet -värvääjät olivat aivan peloissaan. - --- He uhkaavat hyökätä tänne linnaan ja repiä sen alas, koska täällä -muka on huovien pesäpaikka, kertoivat he. - --- Nämäkö meidän omat naapurimme niin uhkaavat? kyseli Fincke, tätä -seikkaa vieläkään täysin tajuamatta. - --- Samat miehet, jotka täältä viikko sitten saivat suolaa ja rautaa. - --- Malttakootpa, -- kyllä minä...! - -Mutta ukko ei tiennyt itsekään, mitä hän noille kiittämättömille aikoi -uhata ja miten hän asemastaan selviäisi. Linnan nykyisellä väellä ei -hän ilmeisesti voisi maakuntaa rauhoittaa, tuskin linnaansa -puolustaakaan, jos talonpojat todella hyökkäisivät. Hämeestä ja Turusta -päin ei tietenkään ollut nyt odotettavissa mitään apua, siellä kai -paloi kapinaroihu täydessä liekissä. Vielä malttoi hän muutamia päiviä -mielensä odotellen, tulisiko voudilta tai Juhana Martinpojalta mitään -lohdullisempia tietoja. Mutta mitään sellaisia ei tullut, päinvastoin -pakeni linnaan joka päivä pappeja ja knaappeja, jotka kertoivat -kapinaliikkeen yhä levinneen ja yhä julmistuvan. Pieksämäelläkin päin -on jo kansa noussut, sinne on näet saapunut erikoisia yllyttäjiä -Pohjanmaalta, ja Juvalla keräytyvät miehet aseellisiin joukkoihin. - -Linnan naiset ja sinne kertyneet pakolaiset rupesivat hätääntymään, -eikä Götrik-vanhus voinut heitä paljoakaan rauhoittaa. Silloin hän pani -pari nihtiään hiihtämään poikkimaisin Käkisalmeen, jossa rajalinnassa -oli runsaammin sotaväkeä, pyytäen sieltä kiireistä apua. Mutta nihdit -palasivat pian takaisin. He olivat jo alkutaipaleellaan joutuneet -taloon, joka oli kapinaväen hallussa, ja hädin tuskin pelastaneet -sieltä nahkansa. - --- Niitä on jo siis silläkin taholla, totesi Fincke hämmästyneenä. -- -Me olemme pian umpisaarroksessa! - --- Niin ollaan, vakuuttivat retkeltä palanneet, ja pakolaiset säestivät -heitä: -- Arvattavasti on Juhana ratsumiehineen jo hänkin joutunut -kapinaväen kynsiin. - --- Ei sitä poikaa niinkään siepata, lohdutteli Fincke, vaikka hän kyllä -epäili omia lohdutuksiaan. -- Mutta jos kapinoitsijat todella ovat näin -lähellä, mikseivät he jo hyökkää linnaa vastaan? - --- He kai odottavat, kunnes talonpojat kaikilta tahoilta, Pieksämäeltä, -Juvalta ja Suursavosta, ovat ehtineet keräytyä ja yhtyä, -- silloin -kyllä saamme heidät täällä nähdä. - -Götrik Fincke tajusi nyt tosiaankin olevansa ahtaalla, eristettynä ja -toimettomuuteen tuomittuna. Kiireesti pani hän taas uudet pika-airuet -hiihtämään Saimaan selkiä pitkin etelään päin, Viipuriin, pyytämään -sieltä apuväkeä. Sillä omalla pienellä linnaväellään hän ei kyennyt -lähtemään talonpoikia vastaan eikä hän tahtonut jättäytyä saarretuksi -linnaansa kuin hiirenloukkuun. Nämä hiihtäjät eivät palanneet, -lienevätkö satimeen joutuneet vai päässeet perille, joka tapauksessa -oli Olavinlinnassa nyt heidän matkansa tuloksia ja saapuvaa apuväkeä -odotettava. - -Pitkäksi kävi se odotus ja sillävälin saapui joka päivä yhä uusia -tietoja talonpoikaisen kapinaväen lähestymisestä. Silmukka linnan -ympärille vetäytyi yhä kireämmälle, siellä elettiin kuin linnut -häkissä. Vanhan sotaherran kiukku, jota pakolaisten hätäilyt alituiseen -ärsyttivät, kiihtyi nyt sapekkaammaksi; hän tunsi jo itse menettävänsä -entisen rauhallisen harkintakykynsä ja pelkäsi juuri sitä kaikkein -pahimmin. - -Eräänä päivänä hänelle ilmoitettiin, että sillan päässä salmen takana -on pari talonpoikain lähettilästä, jotka pyrkivät linnaan hänen -puheilleen. Kiukkuunsa yltynyt ukko empi ensiksi, ottaisiko hän noita -vastaansa nousseita, kiittämättömiä talonpoikia ollenkaan puheilleen, -mutta voitolle pääsi kuitenkin hänessä halunsa saada heidän omasta -suustaan kuulla, mikä heitä riivaa ja mikä heillä on varsinaisena -tarkoituksena. Hän kutsutti senvuoksi talonpoikain airuet luokseen ja -rupesi heitä vanhana, tuttavallisena linnanherrana isällisesti ja -nuhtelevasti puhuttelemaan: - --- Kuinka kehtaattekin tulla eteeni te, jotka olette nousseet minua ja -esivaltaa vastaan? Vastatkaa jos voitte, mitä oikein tahdotte? - -Miehet olivat vakavan ja päättäväisen näköisiä, eivät enää niitä -sopuisia, nöyriä talonpoikia, jotka ennen olivat linnassa hänen -puheillaan käyneet. He olivat tulleet talonpoikain suuresta leiristä -Joroisista, näyttivät tuntevan arvonsa ja vastasivat suorasukaisesti: - --- Linnaleirin vaadimme pois, knaappien verovapauden lopetettavaksi, ja -huovit herrojen elätettäviksi. Teitä vastaan emme ole tahtoneet nousta, -emmekä esivaltaa vastaan, mutta marskin valta on kukistettava! - --- Ja tekö sen muka kukistatte, te muikunpyytäjät --, hullusti teidän -käy, varoitti vanhus vielä tuttavallisesti. -- Ja minua vastaanhan te -hyökkäätte, esivalta on tämän linnan minun käsiini uskonut. - --- Me haemmekin toista, parempaa esivaltaa... - --- Ja mistä sen löydätte? Minne aiotte...? - --- Viipuriin. - --- Ja mikä hiton esivalta teillä siellä on? Sama kuin täällä, -- teidät -nujerretaan! - --- Siellä kuuluu olevan se entinen kuninkaanpoika, ilmoittivat nyt -talonpojat, heittäen sen tietonsa esille vankimpana tukenaan. -- -Hänelle menemme nyt avuksi ja hänet huudamme siellä kuninkaaksi! - --- Mikä kuninkaanpoika se Viipurissa on, kuningashan on Puolassa -poikineen... - -Vanhaa ylimystä nämä puheet yhä enemmän suututtivat, mutta samalla -häntä säälitti talonpoikain tietämättömyys ja sokeus. Väliin he -luulevat Ruotsin herttuan liittolaisekseen, väliin...! Silloin välähti -hänen mieleensä eräs päätön huhu, josta hän joku aika sitten oli juttua -kuullu ... silläköhän huhulla nyt on talonpoikia petetty! Uudelleen hän -tiukkasi: - --- Mitä kuninkaanpoikaa te Viipurista haette? - --- Eerikki-kuninkaan poikaa, vastasivat lähettiläät tietäväisinä ja -kopeasti. -- Hän elää vielä, sen tiedämme, ja hän on nyt meitä vastassa -Viipurissa, siellä hän meihin yhtyy. Yhtykää tekin, sitä talonpojat -toivovat... - -Götrik-herra vihelsi pitkään. Oikeinpahan hän oli arvannut. Onnetonta, -maailman murjomaa, munkkien pimittämää Kustaa-raukkaa, Eerikin -maanpakolaista poikaa, häntä oli siis käytetty tässäkin pelissä -syöttinä, hänen nimellään oli talonpoikia pimitetty ja houkuteltu -esivaltaa vastaan. Moittivasti hän murisi: - --- Teitä on siinäkin petetty! Eerik-kuninkaan poika ei ole Viipurissa -eikä hän koskaan nouse Ruotsin valtaistuimelle. Valtakunnassa on -laillinen kuningas, häntä ja hänen käskynhaltijoitaan teidän on -toteltava. Menkää ja kertokaa se lähettäjillenne ja palatkaa sitten -kaikki siivosti kotiinne, silloin koetamme teitä mikäli mahdollista -armahtaa ja lieventää raskaan rikoksenne rangaistusta! - -Ukko puhui näin jo varsin vihaisena ja viittasi airueille ovea. Mutta -nämä eivät lähteneet, seisoivat vain pelottomina kiukustuneen herran -edessä, ja toinen heistä virkkoi: - --- Meillä on kirjekin linnan herralle. Siitä tarkemmin näkyy, mitä -talonpojat vaativat. - --- Vaativat...! -- Ärtyneenä tempasi Götrik-herra kirjeen ja rupesi sitä -lukemaan. Hänen niskansa kävi punoittamaan hänen sitä silmäillessään ja -hänen rouvansa, joka tällävälin oli tullut huoneeseen, painautui hänkin -uteliaana miehensä olan takaa lukemaan tuota kapinoitsijain kirjettä. - -Se oli ruotsiksi kirjoitettu, talonpojat itse sitä eivät siis olleet -ymmärtäneet, he olivat vain antaneet jonkun joukkoonsa liittyneen -seikkailijan itsensä pimittää. Siinä kehoitettiin Götrik Finckeä -antautumaan ja tulemaan talonpoikain puolelle. Mutta sitä ennen oli -hänen luovutettava heille talonpoikain rangaistaviksi linnassa olevat -huovit. Linnan vanhat nihdit saivat aseettomina mennä matkoihinsa, -mikäli eivät olleet erikoisen syylliset talonpoikain sortamiseen, -- -sauva kädessä oli näiden nihtien marssittava sillan yli pois linnasta. -Fincke-herran oli annettava Juvan leirille kirjallinen vastaus, -suostuuko hän talonpoikain vaatimukseen ja luopuuko hän Klaus -Flemingistä sekä hänen ryöstäjäjoukostaan... - --- Kirjallinen vastaus ... kyllä minä teidät kirjaan! sähisi vanha -linnanherra kirjeenlukemisen lopetettuaan, -- se oli hänen ennestään -ärtynyttä mieltään taas rivi riviltä kiukuttanut. Ja Inga-rouva, jonka -silmät vihaa säteilivät, kivahti halveksivasti miehelleen: - --- Tuonkinko vielä siedät ... sehän on röyhkeää! - --- En siedäkään, vastasi ukko kimpautuneena, ja tiukkasi airueilta: - --- Kuka teidät lähetti tällaista kirjettä minulle tuomaan? - --- Se on yhteisen kansan tahto, vastasi toinen airueista ylpeästi, -- -ne sanat oli piirretty myöskin tuon muuten nimettömän kirjeen alle. - --- Yhteisen kansan, matki rouva ivallisesti, -- sen saman, joka eilen -on Rantasalmella teloittanut sikäläisen voudin ja koko hänen perheensä -ja polttanut kaikki ruunun talot... - --- Mistä sen tiedät, Inga, kysyi Götrik verestävin silmin vaimoltaan, -ja hänen kirjettä vielä pitelevät kätensä rupesivat vavahtamaan. - --- Juurikään saapui siitä tieto linnaan, vastasi rouva. -- Eivätkö -liene nämäkin miehet suoraan siitä verityöstä tänne saapuneet! - --- Vai niitä poikia olette, ärisi ukko. -- Saatte tosiaankin viedä -kapinoiville talonpojille sopivan vastauksen. - -Hän oli miltei sokeaksi kiihtynyt, hänen vanhat verensä sakoivat ja -hänen pieni ruumiinsa nytkähteli, -- niin oli häneen koskenut tuo -entisten uskollisten lääniläistensä hävytön, ruokoton kirje, jossa -häntä puhuteltiin kuin mitäkin tarmonsa menettänyttä eläkevaaria. Ja -hänen äänensä kähisi ja tärisi, kun hän kutsui vartionihtinsä -huoneeseen ja heille komensi: - --- Viekää ulos nämä häpeämättömät miehet, hakatkaa heiltä poikki oikea -käsi kummaltakin ja lähettäkää heidät sitten sellaisina linnasta -menemään... Talonpoikain on vihdoinkin nähtävä, miten täältä linnasta -kapinoitsijain vaatimuksiin vastataan... - - * * * * * - -Talonpoikain joukko läheni lähenemistään, sen sanottiin jo samonneen -Sääminkiin asti, se saattoi muutaman päivän perästä seistä linnan -edustalla. Kiertorengas tiukkeni, mieliala linnassa kävi yhä -matalammaksi. Ja sen isännästäkin näytti ryhti taittuneen. Levottomuus -velloi hänen mieltään, yölläkään hän ei saanut unta. Miltei kaameaksi -kävi olo linnassa; vanha linnanherra nilkutti siellä ääneti, -kasvoiltaan harmajana, huoneesta huoneeseen, ärisi jokaiselle, joka -häntä puhutteli, niin että kukaan ei enää uskaltanut hänen puheilleen -tulla. Rampuudestaan huolimatta kapusi hän monesti päivässä linnan -vartiotorniin katsomaan, eikö jo Viipurista päin tule Saimaan selkiä -myöten apujoukkoa. Ei näkynyt tulevaksi, erämaan linna oli -yksinäisyyteensä hyljätty. Tämä se kai Götrik-ukkoa niin perinpohjin -peloitti ja ärsytti, arvelivat linnalaiset ja huolestuivat siitä -sitäkin enemmän. Mutta yksinäisillä vaelluksillaan pysähtyi vanhus -tuontuostakin henkäisemään, harasi harmajaa tukkaansa ja hoki -itsekseen: - --- Olisi se saanut olla tekemättä, -- kirottua se oli, onhan kuin -näkisin ne edessäni... - -Hän oli nähnyt unissaan oman, nuoren poikansa, kalliin silmäteränsä, -kulkevan linnan huoneissa riiputtaen katkaistuja kädentynkiään, joista -verta tippui lattialle, eikä hän tuota kuvaa päivilläkään saanut -mielestään. Kenellekään hän ei niistä näkemistään puhunut, mutta -itsekseen hän katkerasti katui, että oli antanut ärtyneen mielensä ja -airuiden kirjeen johtaa itsensä tuohon julmaan tekoon... Uni karttoi -edelleen öisin hänen silmiään, mutta hän varoikin nukahtamasta, sillä -hän pelkäsi uudelleen näkevänsä nuo verta tippuvat kädentyngät... Ja -siksi hän usein harhaili pimeän päässä linnan suurissa suojissa ja -kapeissa rappusissa, ikäänkuin vahtien jotakin hiipivää tuhoa. - -Päivät kuluivat. Talonpojat parveilivat aina lähempänä linnaa, -apujoukkoa ei kuulunut. Eräänä aamuna Götrik Fincke silloin lopen -kiusautuneena virkkoi saksalaiselle ratsumestarille: - --- En kestä tätä enää. Meidän on hyökättävä ärhentäväin talonpoikain -niskaan sillä väellä mikä meillä täällä on, -- kapinaväki on ajettava -ainakin loitommas. - --- Puolisataa ratsumiestä voi korkeintaan lähteä linnasta, useampia ei, -selitti itsepäinen Hannu von Oldenburg. -- Mitä saamme aikaan sillä -väellä, -- minä en ainakaan lähde sellaiseen hyökkäykseen! - --- Mutta minä lähden, vakuutti vanhus järkähtämättömänä ja komensi -ratsunsa esiin. -- Ja sinä tulet mukaan! - -Pieni ratsujoukko lähti tosiaankin linnasta samoamaan Rantasalmelle -päin, missä talonpoikain tuhatpäisen pääleirin sanottiin sijaitsevan, -rampa linnanherra ajoi itse joukkonsa etunenässä. Kotvasen kuluttua -pyyhkäisi kuitenkin sen perästä suksimies linnasta, huutaen iloisella -äänellä: - --- Ratsujoukko lähenee Haukiveden selältä. Apua tulee! - -Götrik herra palasi silloin linnaansa takaisin, järjestämään tuon -vihdoin saapuneen apujoukon hyökkäystä toiselta sivulta talonpoikain -leiriä vastaan, -- sisukas saksalainen sai pienen joukkonsa kanssa -jatkaa matkaansa. Taas oli nyt linnassa touhua ja toimeliaisuutta, sen -vanha isäntä järjesteli sieltä tarmokkaasti hyökkäysretkikuntia ja -niiden muonitusta, komensi ja määräili rauhallisesti, hätäilemättä, -varmasti, ikäänkuin ei häneltä maltti koskaan olisi ollut -katkeamaisillaan. - - - - -XII. - -METSÄKYLÄSSÄ. - - -Tahvo oli hiihtänyt edellä miehekkäänä ja varmana, opastaen äitiään ja -sisartaan, kun he Leinosen törmältä eräänä tuiskuisena tammikuun -päivänä kiireellä painuivat Musta-ahon metsään. Hänhän se näet tunsi -matkan laajan korven kautta Karmalasta Juuritaipaleelle, kun sen kerran -ennen oli isänsä kanssa kulkenut, ja hänhän oli, vaikka vasta -15-vuotias, talon ainoa mies. - -Hänpä se myöskin oli kotipirttiinsä lennättänyt sanan sen huovijoukon -tulosta, jossa hän heti oli tuntenut Koskipään mustapartaisen Sipin. -Rihmoiltaan palatessaan vanhan Karmalan ohi oli hän näet vesakosta -nähnyt tuon hurjan ratsujoukon häärivän sukulaistalon pihalla ja oli -samassa arvannut, mikä sillä oli mielessä, -- monesti oli tänä talvena -Leinosen tuvassa pelolla ja vavistuksella puhuttu tuon pakoon päässeen -kostajan mahdollisesta paluusta. Nuolena oli hän silloin viilettänyt -vesakon halki ja ahon poikki kotiinsa ja kertonut näkemistään. Siellä -oli syntynyt sanomaton säikähdys; talon naiset olivat heti olleet -selvillä, että heidän on nyt viipymättä paettava, Elisa varsinkin oli -suin päin syössyt tuvasta suksilleen. Äiti oli toki vielä sullonut -konttiin evästä, tempaissut naulasta turkit ja poronnahkakengät heille -kaikille ja niin oli siekailematta lähdetty painumaan Tahvon vanhaa -rihmalatua myöten kotitalosta korpeen. Sinne oli pian tulen hohde -takaapäin paistanut ja olivat pakolaiset silloin suru sydämessään -oivaltaneet, että vainooja oli nyt ehtinyt perille, -- siellä se nyt -paloi heidän rakas kotinsa, Leinosen muhkea tupa. - -Sitä vinhemmin olivat pakolaiset painuneet salon sydämeen, peljäten -kostajan vielä pyrkivän kintereilleen, ja vasta pimeän tullen, vinhan -hiihdon jälkeen, olivat he pysähtyneet neuvottelemaan, minne he tässä -herranilmassa koettaisivat paeta. Tahvo neuvoi Juuritaipaleelle, jonne -hän luuli osaavansa, ja vaikka sinne olikin pitkä ja vaikea sydänmaan -taival, olivat naisetkin suostuneet puskemaan sinne asti mieluummin -kuin Sysmän lähempiin kyliin, jonne huovit ehkä piankin ehtisivät. -Vaikea taival se oli varsinkin Leinosen lihavahkolle emännälle, joka ei -enää vuosikausiin ollut metsässä suksilla liikkunut, yö siihen hiihtoon -oli mennyt ja puolet seuraavaa päivääkin ja monesti oli ollut -pysähdyttävä pahimpiin ryteikköihin lepäämään. Mutta perille oli -sentään tultu ja väsyneinä saavuttu taipaleentakaiseen sydänmaan -sukulaiskylään. - -Hämmästystä herätti siellä pakolaisten tulo ja moneen kertaan he saivat -kertoa juttunsa Vahvajärven vanhan Esko-isännän väljässä tuvassa, saman -Eskon, joka nuorena miehenä kerran oli käynyt Kustaa Vaasalta turhaan -peräämässä hämäläisten vanhoja erämaaoikeuksia. Yhä uudelleen heidän -täytyi kertoa tähän kylän suurimpaan taloon keräytyville kyläläisille -pakonsa ja sen syyt, kertoa alusta asti erämaan kansan nousu ja -keräytyminen Leinosen Matin pihaan, miesjoukon sotaanlähtö ja Koskipään -vankinapito -- kaikki, ennenkuin nämä metsäkulmalaiset pääsivät -vähänkään ymmärtämään, mitä oikein oli tapahtunut, mistä vakavista -yrityksistä siellä rintamailla oli kysymys. - --- Matinko sanotte olevan tappelemassa marskia ja hänen huovejaan -vastaan, kyseli Esko-isäntä yhäkin kummissaan, sillä tällä salokulmalla -ei tapahtuneesta kansannoususta vielä ollut vihiäkään, siellä oli koko -joulunaika eletty kuin herran kukkarossa, syvimmässä rauhassa. - --- Niin on, vastasi Leinosen emäntä huoahtaen. -- Siellähän ne ovat -talonpojat nyt joka pitäjästä, joista huovit on ajettu pois. -- Vai -vieläkö teillä täällä huoveja elätetään? - --- Ne lähtivät täältä joulun alla äkkiä Suursavoon, saivat kutsun -sinne, selitti metsäkylän isäntä. -- Sitäköhän se tiesi, kun he niin -suinpäin läksivät? - --- Sitäpä tietenkin... - --- Mutta miten se Koskipää huoveineen sitten teille pääsi ryöstämään ja -polttamaan, jos talonpojat joka paikassa ovat aseissa? - --- Miten lie kiertänyt Päijännettä, -- tulipahan vain! Talon poltti, -karjan se on tietysti tappanut, vienyt viljat... Ja kuka sen tietää, -mitä siellä suurilla tappelupaikoillakin on tapahtunut... -- Leinosen -emäntä huokaili raskaasti ja nieleskeli itkua. -- Viikkokausiin ei -meillä ole ollut tietoja Matista eikä muista Sysikorven miehistä, ei -sittenkuin he meidän törmältä joukolla lähtivät hiihtämään. Lienevätkö -hengissäkään enää! - --- Vai on siis nyt kapina maassa, kapina esivaltaa vastaan, -ihmettelivät kylän miehet vieläkin. -- Hätäähän se tosin meillekin teki -tuo ryttärien elättäminen ja alituisten verojen otto, lopen -tuskastuneita olemme olleet mekin. Mutta aseisiin ei meitä kukaan ole -käynyt nostattamassa. - -Melkein kadehtien Karmalan naispakolaiset katselivat Juuritaipaleen -asukkaiden viatonta tietämättömyyttä. Tämä muutenkin eristetty -metsäkulma oli viime aikoina joutunut entistäkin enemmän kulkuteistä -syrjään, sillä valtatie Etelä- ja Länsi-Suomesta Savoon vei nyt -Hollolasta suoraan Jyrängön kautta Mikkeliin, joten ei vanhaa, synkän -salon halki vievää »piispan ratsutietä» enää usein tarvittu. Siihen -Vahvajärven rantamalle, johon eräs Sysikorven Karmalan pojista -toistasataa vuotta sitten oli perustanut ensimmäisen, yksinäisen -uudistalon Hämeen ja Savon latva-asutusten väliselle laajalle -metsätaipaleelle, siihen oli nyt kasvanut melkoinen kylä, jonka -asukkaat vielä enimmäkseen olivat vanhaa Karmalan juurta. Mutta siellä -elettiin edelleen omaa, hiljaista, umpinaista, muusta maailmasta -erilläänolevaa elämää, harjoitettiin kaskenpolttoa ja eränkäyntiä ja -harvoin saatiin ulkomaailmasta tietoja. Eikä noita paljon kaivattukaan. -Siten oli ymmärrettävää, ettei siitä rajusta kansannousustakaan, joka -tänä talvena oli tärisyttänyt Suomen melkein kaikkia osia, metsäkylässä -tiedetty mitään. - -Siellä lepäilivät nyt ativotalossa Leinosen kodittomat pakolaiset, -mutta aivan turvallisiksi eivät he tunteneet itseään sielläkään. Usein -puhkesi Leinosen alati itkevä, mieleltään murtunut emäntä kysymään: - --- Tuleekohan se voudin huoviroikka vielä tännekin asti? - --- Tulee varmasti, jos vain arvaa meidän tänne paenneen, vastasi Elisa -alakuloisesti. - -Mutta Esko-isäntä lohdutti levottomia pakolaisvieraitaan: - --- Huono olisi huovien nyt ajaa tänne salolle umpiteitä, ei tänne -herrat yleensä vähästä asiasta kulje. Olkaa rauhassa! - --- En saa rauhaa, huokasi järkytetty emäntä ja Elisa säesti häntä -pahanenteisesti: - --- Ja jos huovit saapuvat, polttavat he varmasti tämänkin kylän... - -Silloin urahti ukko, jonka vanhat intohimoiset eräveret kihosivat, -uhkaavasti: - --- Mutta täälläpä ovat miehet kotosalla, kyllä me sen kokoisen -huovijoukon vastaamme, joka voudilla kuuluu olleen. Haetaanpa esiin -vanhat aseet, joita ennen eräjärvillä käytettiin, ja pannaan pojat -vuorotellen salotielle vahtimaan. Siellä pyytäkööt riistaa ja -lennättäkööt kylään sanan, jos pahoja vieraita olisi tulossa. - -Siitä pojat innostuivat, Leinosen Tahvo oli ensimmäinen vahtihiihtoon -lähtemään. Ja samalla heräili sotainen sisu Juuritaipaleen -miehisissäkin miehissä; he hioivat esi-isiensä vanhat väkimiekat ja -kehuivat, että: tulkoot! Niin rauhoittui vihdoin pakolaistenkin levoton -mieli ja kenenkään häiritsemättä he jäivät elämään yksinäisessä -metsäkylässä. - -Mutta jo muutamain päiväin perästä porhalsivat vahdissa olleet pojat -kylään kertoen, että melkoinen miesjoukko todellakin on tulossa -Vahvajärvelle päin. Mutta siinä joukossa ei ole vankeja eikä huoveja, -siinä on vain talonpoikaisia miehiä. Näitä tulokkaita vastaan hiihtivät -nyt kylän miehiset miehet, tulokkaiden aikeista selkoa ottamaan, ja -pian oltiinkin selvillä, että hiihtäjät ovat Rautalammen erämailta -Sysmän kautta saapuvia talonpoikia, jotka kulkevat »nuijamiesten» -yhteisillä asioilla. Siis ystäviä, auttajia, -- ja niitä olikin koko -satainen parvi. Heidät saatettiin kesävieraina parhaisiin taloihin ja -akat pantiin heille kiireellä saunoja lämmittämään. - --- Mutta mitä te tänne salolle kuljette, kyseli Esko-äijä tulokkailta -uteliaana. -- Minne täältä? - --- Savoon, vastasivat keihäsmiehet korskeasti. -- Se on nyt saatava -Savon kansakin nousemaan! - --- Ja Savosta edelleen minne tahansa, jatkoivat toiset. -- Meidän -matkoilla ei ole määrää! - -Nyt karisi viimeinenkin uneliaisuus Vahvajärven salokylästä ja kaikki -arkityöt keskeytyivät. Sotatielle sonnustetut miehet majoitettiin joka -taloon ja siellä ne pitkinä puhteina kertoivat suurista aikeistaan ja -kuljetun taipaleensa kuulumisista. He olivat jo toinen Rautalammen -erämailta keräytynyt joukko, jonka Pohjanmaalta saapuneet hiihtäjät -olivat panneet liikkeelle uusia, suuria tehtäviä varten. Oli vihdoinkin -haettava se entisen kuninkaan lempeämielinen poika ja huudettava hänet -kuninkaaksi... Tällä joukolla ei ollut vielä tietoa Nokian eikä -Padasjoen tapahtumista, se liikkui edelleen uhkeissa voiton huumeissa, -kuvitellen, että pian on rautamarski saarrettu Turkuun, ja se viritteli -siten elämänintoa ja virkeyttä myöskin metsäkylän verkkaisiin mieliin. - --- Ja se entinen kuningasko pannaan viralta? tiedusteli Esko sentään -hiukan epäuskoisesti. - --- Sillähän kuuluu olevan toinen valtakunta, jossa asuukin, jääköön -sinne! - --- Ja missä tämä kaikki on päätetty? uteli Esko edelleen. - --- Pohjanmaalla, siellä on pidetty uudet, suuret kansankokoukset... - -Eiväthän sydänmaanmiehet osanneet kauemmin epäillä näitä tietoja, joita -itse mukana olleet heille kertoivat -- pari pohjalaistakin kulki näet -rautalampelaisten matkassa -- ja jotka niin hyvin sointuivat heidän -omien sydämensä toivomuksiin. Retkikunnan johtajat lähettivät heti -pienempiä osastoja edellään herättämään Suur-Savon rahvasta yhteiseen -toimintaan ja valmistamaan sen keskuudessa maaperää pääjoukon -tulolle, sekä tiedustamaan, joko toinen erämiesten osasto, joka oli -samanaikaisesti lähtenyt Rautalammelta Pieksämäen kautta kulkemaan -Savonlinnaa kohti, oli kuinka pitkälle ehtinyt. Juuri nämä -partioparvet, joihin sillävälin jo savolaisia oli ehtinyt yhtyä, ne -Savilahteen tultuaan henkiheikoksi säikäyttivät Mikkelin suulaan -rovastin ja sikäläisen voudin, nehän ne myös sieppasivat käsiinsä -marskin airuen ja hänen Finckelle menevän kirjeensä. Mutta pääjoukko -lepäili silläaikaa Juuritaipaleella, kylpi ja piti viikkoista pyhää. -Aivan häiritsemättä ei tämä »nuijajoukko» kuitenkaan saanut salokylässä -pyhiään pitää. Sysmän läpi kulkiessaan oli se jo kuullut siitä -huovijoukosta, joka muutamia päiviä aikaisemmin oli poltellut eräitä -sikäläisiä kyliä ja jonka kerrottiin edelleen näillä mailla liikkuvan. -Täällä korpikylässä siitä Sipin joukosta taas kerrottiin. Suksimiehet -pitivät senvuoksi varansa, olisiko tuo huovijoukko lähtenyt heidän -jälkiään seuraamaan, asettivat vahteja tien varteen lahden takaiseen -metsään, ja aivan oikein, jo seuraavana iltana puhalsivat vahdit sieltä -salamana kylään kertoen, että huovijoukko on tulossa lahden takana. - --- Siinä ovat talomme polttajat! huudahti silloin ensimmäisenä Leinosen -emäntä, joka lapsineen edelleen asui Eskon tuvassa. Ja Elisa huoahti -koko ruumiinsa vavahtaessa: - --- Siinä Koskipää, -- äiti, minä pelkään, paetkaamme! - -Mutta talon miehet ja talossa vierailevat retkeläiset nauroivat tuolle -pakolaisnaisten turhalle pelolle, käskivät heidän pysyä vahvassa -turvassa ja sonnustausivat nopeasti ja rohkealla mielellä suksilleen. -He tunsivat ylivoimansa ja kehuivat nyt tekevänsä silppuja huoveista: - --- Kerrankin joutuivat talonpoikain pieksäjät mertaan, nyt eivät itse -täältä pieksämättä selviä. - --- Eivätkä täältä enää mihinkään aja. Me pistämme heidät kuin -alasimelle! - --- Ja silloin he ovatkin sepän pihdeissä! - -Nuijamiesten johtajat panivat osan miehistään kiertämään metsän kautta -saapuvain vihollisten selkäpuolelle, etteivät nämä pääsisi pakoon -peräytymään, ja odottivat itse pääjoukkoineen, kylän laidassa kykkien, -huoveja, jotka paksussa lumessa lahden poikki iltapimeässä kahluuttivat -väsyneitä ratsujaan kylää kohden. Oli tiheähkö, nuori näreikkö lahden -ja kylän välillä; siinä juuri oli johtajain aikomus puristaa -vihollisensa kahden tulen väliin ja tehdä heistä »silppuja». Ja -jännittynein mielin ensi kertaa sotaväen kanssa käsirysyyn antautuvat -talonpojat odottivat nyt johtajainsa hyökkäyskäskyä, rynnätäkseen -tuiskuna esiin tuurat ojossa. - -Jo tuli käsky, jo ponnahtivat jalat, jo sihahtivat sukset ja miesjoukko -syöksyi pilvenä alamäkeen näreikköä kohti, josta kuului huutoja ja -kähinää, -- kiertojoukko oli siellä siis jo ottelussa. Kimeästi -hyökkääjät kiljaisivat ja etummaiset näkivät jo kuuraisten huovien -hypittävän hevosiaan kinoksessa. Mutta ennenkuin viimeiset suksimiehet -vielä olivat kylän laidasta ehtineet näreikköön asti, juoksi kylästä -naisia ja poikasia tielle, päästellen kirmahtelevia hätähuutoja: - --- Vainolainen on kylässä...! - --- Huovijoukko ryntää Savon tieltä... Tulkaa apuun, miehet! - -Joka taholla näkyikin illan hämärässä hätäytyneitä naisia ja lapsia -pakenevan suksillaan mikä rantaan, mikä metsään, -- toiset juoksivat -henkensä hädässä miesten luo näreikön laitaan itkien ja voihkien, että -mikä nyt eteen, minne on paettava... - -Hölmistyneinä pysähtyivät kylänlaidasta rynnänneet erämaan miehet, -ryhmittyivät siihen tielle ja katsoivat kuin typertyneinä toisiaan. - --- Ne ovat vietävät kiertäneet kylän, huoviroistot meitä -pyydystävät...! - --- Hyökkäävät kahta kautta, turilaat, saattaakseen meidät satimeen... -Juuri kun me luulimme heidät kiertäneemme... - --- Pirullinen juoni, -- Koskipään keksimä...! - -Yhä kuului tappelun nujakkaa syvemmältä näreiköstä ja kylästä kajahti -edelleen peljästyneiden naisten parkumista. Juuri ryntäysvauhdissa -olleet ja siitä äkkiä pysähdytetyt talonpojat eivät tienneet minne päin -kääntyä, mitä tehdä, eikä sitä tienneet heidän johtajansakaan, -- hepä -nyt tunsivat itse olevansa pihdeissä, alasimen ja vasaran välissä! -Hitto soikoon! Kylän laidasta vilahti todella jo ratsastavia huoveja, -pian niitä tuli useampiakin näkyville ja ennen pitkää karahutti -kokonainen ratsujoukko sieltä myötämaata neuvottomia suksimiehiä kohti. - --- Nyt ollaan nuotassa, minne nyt? kyselivät hölmistyneet miehet. - --- Alas jäälle, yhdytään siellä...! - -Niin komensivat vihdoinkin joukon johtajat, hekin yhä hölmistyneinä. -Jäällä, paksussa lumessa, eivät huovien hevoset toki voi rynnätä, sen -he oivalsivat, ja siellä aikoivat he neuvotella, mitä olisi tehtävä. - -Pari suksimiestä ehtivät huovit siepata siinä tiellä näreikön laidassa, -muut poikkesivat kiireesti tieltä ja pakenivat järven hämärälle -selälle. Sielläkin uskalsivat he vasta kotvasen hiihdon jälkeen -pysähtyä taakseen katsomaan. Huovijoukko oli jäänyt tielle, se ei ollut -takaa-ajoa yrittänytkään... Siinä viipyivät ryttärit hetkisen, ja -näkyivät sitten palaavan kylään, kai sitä polttaakseen. Oliko tuo -joukko jo näreikössä yhtynyt Hämeen tiellä hyökkääviin huoveihin, sitä -eivät talonpojat voineet pimeän päässä nähdä, he seisoivat siinä vain -läähättäen, kiroillen ja riidellen, -- ja vahvajärveläiset odottivat -joka hetki näkevänsä tulen taloistaan leimahtavan... - -Mutta ei leimahtanut tulikaan. Miehet pitivät nyt pitkää neuvottelua, -jossa ei kumminkaan päästy yksimielisyyteen, ja lähtivät vihdoin -varoskellen ja verkalleen sekä usein pysähdellen hiihtämään rantaa -kohti takaisin. Siellä tuli heitä vastaan pienin parvin niitä heidän -tovereitaan, jotka olivat tehneet kiertoliikkeen huovijoukon selän taa -ja näreikössä näitä ryttäreitä vastaan tapelleet. Nämä miehet tulivat -vastaan vihaisina ja syyttelevinä, kysellen tiukasti, miksi pääjoukko -oli heidät jättänyt pulaan, yksin tappelemaan Koskipään huoveja -vastaan, -- mitä se oli säikähtänyt, ja miksi se oli raukkamaisesti -paennut... - -Saatiin siinä nyt kotvasen selitellä molemmin puolin, ennenkuin -kumpikin talonpoikaisryhmä toisensa ymmärsi ja ennenkuin päästiin -selvyyteen, mitä siinä puolipimeässä näreikössä oikein oli tapahtunut. - --- Sipin huovit pääsivät siis yhtymään noihin kylän takaa kiertäjiin? -kysyivät kylänlaidassa kytänneet miehet. - --- Eivätkä päässeet, he pakenivat omille jälilleen ... vastasivat -siihen näreikössä tapelleet miehet aivan koppavasti. -- Teidän huutonne -kuullessaan he kiireellä käänsivät hevosensa ympäri ja karauttivat -sapelit ojossa meitä vastaan, kuin jos tuli olisi ollut hevosten hännän -alla... - --- Ja te väistitte... - --- Tapeltiinhan siinä ... kuulitte kai sen ... pari miestä kaatuikin -meiltä haavoittuneina, -- mikä siinä auttoi muu kuin väistyä tiepuoleen, -kun teitä ei avuksi kuulunutkaan. Mutta sieltä tiepuolesta tuikimme -ryttäreitä tuurillamme, on siellä ainakin yksi hevosraato vieläkin -tiellä... - --- Ja huovit ajoivat matkoihinsa Hämeen tietä niinkö? - --- Niin, niin, sinne ajoivat, minkä kaviosta lähti! Eivät taakseen -katsoneet enempää kuin tekään, joiden me näimme tänne jäälle pakenevan -kuin teiriparven... - --- Hm... Siellä kylässä ei siis olekaan nyt muita kuin se huovijoukko, -jonka me näimme? -- Tästä pulmakysymyksestä koettivat talonpoikain -johtajat päästä selville. - --- Ei pitäisi olla... - -Varovasti, mutta sydäntynein sisuin, hiihtivät silloin miehet taas -yhtenä joukkona takaisin kylään päin, joka hämäränä ja harmajana -kuumotti törmältä öistä taivasta vastaan. Olihan heitä nyt koossa -sellainen joukko, että he muutaman huoviparven nutistavat, kunhan vain' -saadaan selville, missä niitä on... - -Kylä oli kuitenkin autio ja äänetön, kun miesjoukko vähitellen, eri -kohdista törmälle nousten, siihen palasi, -- oli kuin nukkuva kylä. -Talot olivat tyhjät, pirtinovet enimmäkseen auki, tulta ei ollut -missään eikä eläjiä näkynyt. Naiset olivat lapsineen paenneet metsiin -tai niittylatoihin ja palailivat sieltä nyt vasta vähitellen, kun -näkivät miestensä jäältä kylään hiihtävän. Käytiin varoiksi talo -talolta, tutkittiin kaikki paikat, vainolaisia ei näkynyt missään. -Muutamissa taloissa oli leipävartaat pudotettu alas ja leipiä niistä -viety, toisista oli viety voita ja suolakalaa tai muuta särvintä. Mutta -navetoissa oli karja koskemattomana, aitatkin olivat säilyneet -ryöstämättä, -- heiniä ja apetta oli vain vähän talleista otettu, muuta -häviötä ei näyttänyt tapahtuneen. - -Muutamat taloihin jääneet vanhukset, jotka eivät olleet ehtineet -pirteistään mihinkään paeta vaan olivat hoidelleet sinne jääneitä, -parkuvia lapsia, ne kertoivat nyt palaaville miehille, että huovit -olivat vain hetkisen viipyneet kylässä, syöttäneet ja lepuuttaneet -hevosiaan, syöneet itsekin ja sitten taas nousseet kiireellä hevostensa -selkään sekä ajaneet kylästä pois samaa tietä, jota olivat tulleetkin. -Tiukasti olivat he vain kuulustelleet kylään jääneitä vanhuksia sekä -niitä paria Rautalammen nuijamiestä, jotka he olivat vangeikseen -ottaneet, mutta kenellekään eivät olleet tehneet pahaa. - --- Eivät uskaltaneet, kehaisivat nyt yösydännä kylään palanneet -johtomiehet, tehtyään tulen Eskon tuvan uuniin ja ryhmittyen taas sen -ympärille tarinoimaan. -- Näkivät meitä olevan isomman joukon... - --- Mutta meidän olisi pitänyt uskaltaa käydä heihin käsiksi, murisivat -toiset, näin johtajiaan moitiskellen... - --- Olisi pitänyt ... mutta kun niitä tuli kahta kautta! Mikseivät nämä -kylässä käyneet huovit yhtyneetkään noihin toisiin...? - --- Mene tiedä ... vaikka lienevät yhtyneetkin. Ja vaikka vieläkin -yhdessä hyökännevät... - --- Niin, vara on nyt pidettävä... - -Se yö valvottiin Vahvajärvellä ja vartioitiin tiensuita joka taholle, -mutta vihollisista ei enää mitään kuulunut. Aamulla palasivat kylään ne -naiset ja alaikäiset, jotka metsiin paenneina eivät olleet uskaltaneet -vielä yöllä palata. Päivän valjetessa oli tuo rauhallinen, sydänmaan -perimmäiseen pohjukkaan kätkeytynyt metsäkylä, jossa nyt yhtäkkiä niin -paljo outoja vieraita oli liikkunut, jota hurjat huovijoukot olivat -säikähdyttäneet ja jota eilen illalla vielä tuima tappelu tärisytti, -melkein ennallaan. Sen väet ryhtyivät vähitellen arkisiin töihinsä, -vaikka mielet vielä öisen kuohunnan ja säikähdyksen jälkeen -vavahtelivatkin ja vaikka pelästyneitä lapsia oli vaikea rauhoittaa. - - * * * * * - -Arkitöihinsä ryhtyivät eläjät Eskon suuressa pirtissäkin, jossa -huovijoukko näkyi pisimpään elostelleen ja talon ruoilla runsaimmin -herkutelleen. Pian siellä Esko-isäntä, joka iästään huolimatta oli -ollut asemiesten mukana, kuitenkin järjesti kaikki kuntoon. Mutta -talossa vierailleet pakolaisnaiset eivät olleet vielä palanneet, ja -itku kurkussa hiihteli Tahvo, joka hänkin yöllä oli ollut miesten -matkassa, aamusta alkaen halki lähimmät metsät hakien ja huudellen -äitiään ja sisartaan, -- niitä ei löytynyt mistään. Nämä pakolaisnaiset -olivat olleet, kertoivat talonväet, hyvin hädissään ja pelonalaisia -heti tiedon saavuttua huovijoukon tulosta, ja kun muut naiset talosta -pakenivat metsään, oli heidätkin nähty pihalla lähtötouhussa, suksiaan -hakemassa. Varsinkin oli Elisa-neito ollut levoton ja kuin päästään -pyörällä, -- hän niin kovin pelkäsi sitä Koskipään Sipiä, joka oli -uhannut hänet ryöstää ja jonka tiedettiin olevan huovien matkueessa. - --- Ne ovat raukat niin peräti pelästyneet tuon kiertojoukon kylään -tuloa, että ovat paenneet kuka tiesi kuinka kauas sydänmaalle, arveli -Esko isäntä, lohduttaen surevaa Tahvo-poikaa. -- Mutta kyllä ne sieltä -sentään palaavat. - -Mutta päivä kului iltaan, eikä pakolaisparat palanneetkaan. Silloin -isäntäkin huolestui ja pani miehiä seuraamaan kaikkia kylästä vieviä -suksenjälkiä, hiihtämään saloa pitkin ja poikki aina peninkulman -laajuudelta. Turhaan. Olisivatko menehtyneet pakkaseen, poloiset, vai -olisiko ... olisiko huovijoukko ryöstänyt heidät matkaansa? Pari -rautalampelaisten hevosta oli kylästä hävinnyt, ehkäpä niillä veivät -vankinsa...? Ukko tiedusteli kylässä yötä olleilta akoilta, -näkivätkö nämä huovien paluun ja oliko heillä muita kuin ne kaksi -rautalampelaista hiihtäjää mukanaan. Mutta kukaan ei ollut huovien -lähtöä nähnyt, pirteissä piiloilleet vanhukset eivät olleet uskaltaneet -ulos pistäytyäkään... Tahvo oli menehtymäisillään surusta. - -Viimeisten naistenhakijain joukossa saapuivat sitten seuraavana päivänä -kylään Leinosen törmältä Sysmästä salolle hiihtämään lähteneet miehet, -Matti-isäntä, Mikko-pappi ja Erkki Pentinpoika. He olivat heikoilla -toiveilla lähteneet tietöntä korpea myöten seuraamaan epämääräisiä, -usein häipyviä suksenlatuja. Taipaleen varrella olivat heidän toiveensa -kuitenkin vironneet, kun he näkivät noiden Erkin vainuamain latujen -todellakin johtavan salon halki Vahvajärvelle päin. Ja rohkealla -mielellä olivat he, hämäristä laduista enää välittämättä, porhaltaneet -suoraan metsäkylää kohden, varmasti uskoen tapaavansa sieltä nyt -omaisensa ja armaansa. Silloin kohtasivat he kylän paltaalla nämä -naistenhakijat, kuulivat heiltä kaiken, mitä metsäkylässä oli -tapahtunut, kuulivat omaistensa todella sukulaistalossa olleen, mutta -huovien hyökkäyksen aikana hävinneen, ja heidän muutenkin murtuneet, -mutta toivon ylläpitämät mielet ikäänkuin lyyhähtivät läjään. Heille ei -ollut, niin nyt tuntui, enää suotu tässä maailmassa mitään armoa eikä -lohdutusta... - --- Koskipään huovit ne ovat saaneet naisparkamme käsiinsä ja vieneet -heidät matkassaan, päätteli Matti, voimatta enää synkkämielisyydessään -muuta mahdollisuutta ajatella. - --- Vieneet sittenkin isännälleen iloksi, virkahti Erkkikin, joka oli -peräti onneton, kun hänen hyvä keksintönsä seurata pakolaisten jälkiä -oli näin nolosti päättynyt. Ja hän lähti taas täältä tutkimaan -suksenlatuja, mutta nyt vallan tuloksettomasti. - --- Sai se nyt Sipi koston, hoki Matti isäntä itsekseen, istuen -ativotalon seinärahilla, pää riipuksissa polvien välissä, voimatta -lohduttoman talonväenkään kanssa tarinoihin antautua. - -Mutta Mikko-pappi oli kuin tylsynyt, hän ei voinut koota murheellisia -mietteitään mihinkään järkevään ajatukseen, hän tuijotti vain yhteen -kohti kuunnellessaan talonväen kertomuksia huovien tulosta ja menosta. -Hän oli ruumiillisesti lopen väsynyt, lähes viikon yhtämittainen hiihto -ja ponnistelu oli herpaissut hänen siihen tottumattomat jäsenensä, hän -tunsi olevansa levon tarpeessa, mutta ei voinut levätäkään. Herpautunut -oli hänen sielunsakin, uudet kärsimykset ja pettymykset eivät siihen -enää yhtä raatelevasti vaikuttaneet kuin ensi iskujen sattuessa, ne -vain laskeutuivat hänen ylitseen kuin painostava, tukahduttava sumu. -Mutta siinä turtuneisuudessaan rupesi hänestä tuntumaan, että häntä -rangaistaan nyt siitä, että hän itsekkäissä tarkoituksissa, itsensäkin -pettäen, oli lähtenyt teille, jotka hän tiesi luvattomiksi ja vääriksi, -ja hänen vaistonsa sanoi, että hänen täytyy nyt pohjaan asti niellä se -rangaistuksen ja kärsimysten kalkki... - -Iltapäivällä palasi Esko-isännän tupaan Tahvo-poika, joka vielä kerran -oli ollut salolla äitiään turhaan huutelemassa, ja siellä tuvassa -tapasi aivan orvoksi jo itsensä luullut poika odottamatta, aavistamatta -isänsä. Hänen ilonsa siitä oli suuri, mutta vielä suurempi oli isän -riemu, kun hän kaikessa kurjuudessaan toki tapasi poikansa, rakkaan -silmäteränsä, hengissä ja terveenä. Taas tuntuivat Matissa veret -pääsevän liikkeelle ja hänen murtuneeseen mieleensäkin palasi rahtunen -elämän ja toiminnan halua. - --- Ei me asiatamme vielä jätetä, Tahvo, virkahti hän poikaansa kädestä -pidellen, -- yhdessä lähdemme nyt kuin hirvikoirat seuraamaan -vainolaisen jälkiä ja hakemaan äitisi takaisin... - --- Niin on tehtävä, kehoitti Erkkikin. -- Ei ne naiset ole maan rakoon -painuneet. - --- Minne luulette huovien ajaneen? kysyi Matti päättävästi, äkkiä taas -Esko-isännän puoleen kääntyen. - --- Täältä kylästä ne tuntuvat häipyneen kahdelle taholle, mutta kenties -ne sittenkin pääsivät meidän huomaamattamme yöllä yhtymään. Tiet on -niin poljettu, että niistä ei voi saada mitään selkoa, ja me viivyttiin -liian pitkään siellä jäällä. Mutta ainakin osa huoveista on ajanut -Savoon päin -- sinnekö lienevätkin olleet matkalla. - --- Sinne ne ovat ajaneet, vakuuttivat toisetkin miehet. -- Näimme -siellä heidän nuotiopaikkansa... - --- Huoveilla on siis sama matka kuin meilläkin, totesivat -rautalampelaiset. -- Hyvä on, sinne Suursavoon me heitä pian seuraamme. - --- Sinne hiihtäkäämme jo heti, yltyi innostumaan Matti, joka taas oli -käynyt malttamattomaksi. -- Tahvo, nyt saat tulla sinäkin isäsi kanssa -miesten matkaan, vielä me ne naisryöstäjät löydämme! - --- Ja iskemme käsiksi silloin, isä! uhmaili poika. - -Pidettiin taas neuvotteluja ja Rautalammelta saapunut erämiesten -retkikunta päätti jo seuraavana aamuna lähteä huovien jälkiä hiihtämään -Suur-Savoon päin, jonne se oli alkujaankin matkalla. Sitä kismitti -sydänjuuria myöten, että vihollinen, jonka talonpojat juuri luulivat -olevan heidän kierroksessaan, ovelalla tempulla muutti heidän voittonsa -noloksi tappioksi ja pääsi livistämään. Ja siksi heitä sisu poltti -samoamaan huovien jäljille. - -Heidän joukkoonsa liittyi nyt hiihtämään monta Vahvajärvenkin nuorta -miestä, jotka halusivat olla mukana talonpoikain yhteisellä retkellä, -sekä etummaisina Matti poikineen. Ja Mikko-pappi, jolle taas oli -hankittu hevonen ja reki, seurasi mukana hänkin, istuen ääneti ja -erämaan sakeaan metsään tuijottaen reslassa, jonka sevillä Erkki -Pentinpoika piteli ohjaksia. - - - - -XIII. - -PAKOSAUNAAN. - - -Se Savon tieltä Vahvajärven kylään tuiskahtanut huovijoukko, joka ajoi -kylänväet sieltä metsiin pakenemaan ja muutti talonpoikaisten -asemiesten jo varman voiton tappioksi, se ei ollutkaan mikään -sysmäläisen Koskipään ratsuväen kierto-osasto, niinkuin kyläläiset -uskoivat, vaan Suur-Savosta sinne poikennut erityinen ratsuosasto, -sama, joka muutamia päiviä sitten oli Juhana Martinpojan johdolla -lähtenyt Savonlinnasta Mikkelin pitäjää rauhoittamaan. Tämä huovijoukko -ei ollut vielä matkallaan tavannut sanottavaa vastarintaa. -Talonpoikaisjoukkoja oli kyllä jo liikkeellä Suur-Savossa, mutta ne -väistivät vielä harvalukuistakin säännöllistä sotaväkeä ja häärivät -sivukylissä. Mikkelin kirkolla, josta kansannostattajat jo olivat -häipyneet, sai Juhana kuulla, että pahan varsinainen itu, Rautalammelta -tullut kapinaväki, majaili vielä sikäläisestä kirkonkylästä pari, kolme -peninkulmaa länteen olevassa metsäkylässä, mistä se yhä lähetteli -partiojoukkoja savolaisia aseisiin yllyttämään. Juhana päätti silloin -tehdä rohkean äkkirynnäkön tuota erämaan suksiväkeä vastaan, vaikka se -kyllä kuvattiinkin hänen omaa osastoaan paljoa suuremmaksi, ottaa selon -sen hommista ja jos mahdollista hajoittaa koko tuon ydinjoukon. -Koskipään rangaistusretkikunnasta hän ei tiennyt mitään vielä kylään -hyökätessään, eipä edes hajoittaessaan hätäytyneet suksimiehet näreikön -rinnassa. Hän sai tuosta toisesta huovijoukosta, joka silloin jo oli -paennut takaisin länteen päin, tiedon vasta kylään palattuaan ja siellä -vankejaan kuulusteltuaan. - -Kotvasen hän vain kylässä viipyi miehiään ja hevosiaan lepuutellen, -sillä hän kohta oivalsi, että jos nuo paljo monilukuisemmat talonpojat, -hänen hyökkäyksensä aiheuttamasta ensi typerryksestä toinnuttuaan, -ryhtyisivät häntä saartamaan ja ahdistamaan, hän pienine joukkoineen -pian olisi satimessa. Retkensä päätarkoituksen hän arveli -saavuttaneensa, kun oli talonpoikiin ajanut asianmukaisen pelon, eikä -hän, Götrik Fincken neuvoa totellen, sallinut miestensä polttaakaan -kylää, jonka oma väki näkyi pysyneen rauhallisena. Syödäkseen ja -eväikseen saivat huovit ottaa taloista, minkä vatsaansa ja -satulalaukkuihinsa mahduttivat, ja iloisen iltahetken nämä pitkän -matkan miehet nyt mässäsivätkin miltei autioiksi jätetyissä taloissa. - -Mutta suureksi ihmeekseen löysi ratsujoukon päällikkö, näreikköön -tekemästään hyökkäyksestä kylään palattuaan ja ajettuaan sen suurimpaan -taloon, siellä tuttua väkeä, sukulaisväkeä, -- Leinosen naiset. Nämä -eivät olleetkaan muun väen mukana paenneet metsään, eivät ehtineet, -toiset olivat heidän suksensa siepanneet. Suuressa hädässään -piilottuivat he silloin, ratsujoukon jo kylään rynnätessä, heiniin -navetan parvelle ja sieltä seinänraosta Elisa henki kurkussa katseli, -kuinka huovit ajoivat tietä myöten ohi. Silloin hän yhtäkkiä tunsi -joukon johtajan Juhana Martinpojaksi, sulhonsa veljeksi, joka syksyllä -oli heillä vieraillut. Hän ei uskonut silmiään, vaan veti äitinsäkin -raolle; tämäkin tunsi heti Juhanan reippaan ryhdin ja avonaiset, -iloiset kasvot. Miten hän tänne oli huoveineen joutunut, sitä eivät -hätääntyneet naiset ymmärtäneet, mutta heidän tuskanraatelemissa -sydämissään virisi sukulaismiehen nähtyään toivo, että kyllä Juhana -heitä toki puolustaa, jos Sipi käy liian julkeaksi ja julmaksi. Ja kun -Juhana puolenkymmenen ratsumiehen kanssa kotvan kuluttua ajoi takaisin -Esko-isännän autioon pihaan ja siinä taloksi kävi, laskeusivat he -rohkeasti lymypaikastaan tuttavaansa tervehtimään. - --- Miten te olette Karmalan rannalta tänne joutuneet...? - --- Mistä ja minne sinä sotamiehinesi kuljet? - --- Vai on talonne poltettu, -- mitä tiedätte Matista ja Mikosta? - --- Onko Koskipää kylässä? Tuleeko hän takaisin? - -Tällaiset kysymykset sinkoilivat nyt vastakkain ja nopeasti niihin -vastattiin. Mutta varsinkin kohdistuivat pakolaisnaisten huolenalaiset -kysymykset tuohon viimemainittuun, heitä kammottavaan mahdollisuuteen, -eivätkä he heti ymmärtäneet tai uskoneet, kun ei Juhana sanonut -tietäneensä mitään Koskipäästä eikä hänen huoveistaan, ennenkuin äsken -juuri vangeiltaan hämmästyksekseen kuuli ja ymmärsi, että Hämeenlinnan -ja Savonlinnan partioivat huovijoukot sattumalta olivat joutuneet aivan -lähelle toisiaan, olleet miltei yhtymäisillään, pienessä, sakeimman -sydänmaan korpikylässä. Eikä hän voinut tuskittelevia naisia täysin -rauhoittaa, päinvastoin hänkin piti mahdollisena, että Koskipään -joukko, jos se oli saanut tilanteesta selon, piankin palaisi kylään -takaisin. Juhana pani pari miestään seuraamaan kappaleen matkaa -Koskipään jälkiä, sillaikaa kuin toiset huovit taloissa lepäilivät ja -söivät. Nämä palasivat mitään ratsuväkeä tapaamatta, mutta kertoivat -sen sijaan talonpoikaisjoukon taas lähenevän jäältä. Siitä Juhana -ymmärsi, ettei hänen joukkonsa ollut mahdollista enää hetkeäkään viipyä -kylässä, vaan rupesi hän kohta hankkimaan kiireistä lähtöä sieltä. -Mutta silloin hätäysivät Eskon tuvassa naiset, jotka tällävälin siellä -olivat kantaneet huoveille ruokaa ja juomaa, entistä pahemmin, ja -varsinkin Elisa kävi pyytelemään: - --- Älä jätä meitä tänne Koskipään kostolle alttiiksi, hän palaa -varmasti takaisin! - --- Mutta ovathan täällä sentään miehet aseissa kylää ja teitä -puolustaakseen, vastaili Juhana. - --- Hekin lähtevät ehkä pian ja me jäämme avuttomiksi. Ota meidät -mukaasi, Juhana, vie johonkin turvapaikkaan... - --- Mukaani, nauroi huovipäällikkö, oudoksuen koko sitä ajatusta, -- Ja -mihinkä teidät veisin, kaikkiallahan riehuu sota...? - --- Oih, me menehdymme levottomuuteemme, voihki Elisa edelleen -sydäntäsärkevästi, ja hänen äitinsä oli yhtä hätäinen. -- Kätke meidät -johonkin... - --- Kätke nyt tässä...! - -Huovit olivat sillävälin jo poistuneet tuvasta ja keräytyivät tielle, -siellä hevostensa selkään nousten. Juhana oli todellakin neuvoton. Hän -tunsi, että hänen olisi pitänyt tehdä jotakin noiden sukulaisraukkain -hyväksi, -- tiesihän hän sitäpaitsi, että hänen veljensä mieli omakseen -korjata tuon hennon, nyt levottomuuden raateleman tytön. Hän seisoi -tuvan lattialla naisten edessä miestensä jo sieltä poistuttua eikä -tiennyt mitä tehdä, -- hänenkin olisi ollut kiireellä riennettävä -satulaan... Silloin hänen hilpeä, seikkaileva luonteensa taas sai -hänessä ylivallan. Äkkiä hän antoi pihalla odottavalle alapäällikölleen -käskyn johtaa joukon kylästä pois, luvaten itse heti karauttaa perästä --- vähän sotasaalista piti muka saada hänenkin! Käski sitten naisten -pukeutua matkaturkkeihinsa ja hakea esille ruokavaroja. Itse valjasti -hän pihalla tallista ottamansa hevosen, sälytti rekeen jauhopussin ja -kuivatun lehmänreiden ja mitä muuta kiireessä löysi, pisti mukaan -kirveen ja muutamat suksetkin ja raanuja mitä käteen sattui, ja komensi -naiset istumaan rekeen. - --- Minne nyt viet meidät, ihmetteli emäntä, toki hyvillään kun edes -johonkin paettiin. - --- On tiedossani kätköpaikka, jos todella täältä pakoon pyritte? - --- Pyrimme varmasti, vakuutti Elisa, jo reessä istuen. - --- No ota sitten ohjakset ja aja...! - -Näin tämä pieni matkue lähti yöpimeässä Juuritaipaleelta huovijoukon -jäljestä painumaan Savon tielle, naiset ajaen edellä, Juhana perästä -ratsastaen. Ajoivat niin peninkulman, toista, kuullen huovijoukon yhä -hoilaavan edellään. Mutta kun huovit vihdoin pysähtyivät ja tekivät -metsässä nuotion tienposkeen, siinä yösydämen nukkuakseen rakotulen -ääressä, silloin kehoitti Juhana naisia nousemaan suksilleen, purki -eväät reestä, ajoi molemmat hevoset huovien leiriin ja palasi itse -suksilla naisten luo, joita hän, eväitä selässään kantaen, lähti -salolle opastamaan. Hän oli monesti matkannut tämän metsätaipaleen ja -tunsi sen mutkat. Viime syksynä oli hän Erkki Pentinpojan kanssa tätä -kautta kulkiessaan ja tieltä vähän eksyttyään sattumalta tavannut tällä -salolla hyvin kätketyn, vanhan piilopirtin -- arvatenkin entisten -heimojenvälisten viha-aikain eräretkien jäljiltä. Siinä he olivat Erkin -kanssa yötä viettäneet ja sinne hän nyt oli päättänyt kätkeä -hätäytyneet naiset. Se oli hänestä itsestään vieläkin hurja tuuma, -johon hän asiatta, pakotta antautui, eikä hän ollut varma, eikö naisten -sittenkin olisi ollut parempi jäädä kylään. Mutta kun se tyttö niin -kauniisti pyysi ... hänen silmänsä olivat niin rukoilevasti säteilleet -kyyneleitten takaa... Ja olihan se Mikon morsian... - -Kallion rotkossa, kuusten siimeksessä, oli matala, ränstynyt -saunapahanen. Mutta kiuas oli siinä sentään kunnossa ja ovi -tukottavissa, -- hätätilassa siinä pakolainen saattoi elää. Juhana haki -kuivia oksia, sytytti tulen ja nosti sisään eväät. - --- Tänne ei Koskipää osaa, -- tuisku peittää pian suksenladutkin --, -osannevatko tänne Vahvajärven miehetkään. Täällä voitte olla turvassa -ja maata rauhallisina kuin Herran kukkarossa... -- Näin puheli Juhana -rohkaisevasti, kantaen havuja saunan lattialle. -- Mutta iloton tämä on -paikka, kontiokin voi korvessa murahdella, tahdotteko tänne jäädä? - -Epäillen ja kauhistuneena katseli ison talon emäntä ahdasta, umpinaista -saunaröttelöä, sen vinoksi painunutta kattoa ja sen homeisia seiniä, -mutta Elisa vastasi varmasti: - --- Tänne jäämme! - --- Voittehan täältä päästä kylään koska tahdotte, tuossahan teillä on -sukset, selitti Juhana rauhoittaen. -- Voitte muutaman viikon tässä -piiloilla siltä varalta, että Koskipää palaisi Juuritaipaleelle. - --- Kiitos, Juhana, täällä kykimme, sopersi tyttö. -- Onhan meillä -eväitä pariksikin viikoksi. - --- Ja pyytäkää rihmoilla riistaa lisäksi. Hyvästi! - -Niin jätti Juhana kylästä korjaamansa naiset yksinäiseen pakosaunaan ja -kiirehti itse takaisin miestensä nuotiolle. Huovit olivat matkan -varrella kylläkin älynneet, mitä hommia heidän hilpeällä päälliköllään -taas oli tekeillä, ja lasketelleet siitä pitkin yötaivaitaan karkeaa -pilaa. Ja kun Juhana nyt yksin palasi nuotiolle, rämähtivät harvat -valveilla olevat miehet ilkkuvaan nauruun: - --- Joko sait kylläsi naistesi seurasta? Etkö heitä Suur-Savoon ja -Savonlinnaan asti kuljetakaan, kysyivät tuttavallisimmat soturit. - --- Enpä viitsi, -- lähetin heidät kylään takaisin, vastasi Juhana -hilpeästi naureskellen hänkin. - --- Parasta olikin! Mutta hevosen toki pidit? - --- Varahevonen on hyvä olemassa... - -Muutamaksi tunniksi vääntäytyi ratsumestari Juhana Martinpoikakin -havuvuoteelle rakotulen ääreen nukkumaan. Siinä maatessaan miestensä -keskellä häntä huvitti öinen seikkailunsa ja hän ihmetteli vieläkin, -mitä varten hän, sotaväen päällikkö, oli ryhtynyt talonpoikain naisia -kätkemään. Veljensäkö vuoksi, sukulaissäälistäkö? Ehkä, mutta enin -kuitenkin Leinosen tytön kirkkaiden silmien vuoksi... Mietiskelipä hän -maatessaan sitäkin, mikähän hälinä metsäkylässä nouseekaan, kun sinne -väet palaavat ja kun naiset ovatkin kateissa ... ei löydy mistään, -ryöstetyiksi tietysti luulevat! Ja siihen huvittavaan mielikuvaansa -Juhana nukahti... - -Mutta jo pienen hetken perästä nousi huovijoukko taas satulaan -ajaakseen Mikkelin kirkolle ja sieltä yhtä painoa kapinan kuohuttaman -maakunnan halki Savonlinnaan takaisin. Sillä siitä oli Juhana jo tällä -retkellään päässyt selville, ettei tätä kansanliikettä Savossakaan -tukahduteta eikä rauhoiteta sentään tämänkokoisella huovijoukolla. - - - - -XIV. - -TAISTELU LESKISEN TALOSSA. - - -Kun Rautalammen erämaan nuijamiehet saapuivat Suur-Savoon ja sieltä -etenivät Juvan pitäjään, kasvoi heidän satainen joukkonsa nopeasti, -kylä kylältä, lumivyöryn tavoin niin, että määrä pian tuhanteen -laskettiin. Jo oli näet sillävälin tieto talonpoikain yhteisestä -yrityksestä huoveja ja herroja vastaan sekä linnaleirin lopettamisesta -levinnyt Savossakin kaikkialle, ja sen miehet olivat hekin -herkkämielisinä keräytyneet aseellisiin joukkoihin taistellakseen tuon -vapautuksen puolesta. Götrik-herra oli kuin olikin väärin arvioinut -savolaistensa mielialan: he olivat kyllä suopeita häntä kohtaan, mutta -huoveja ja knaappeja he vihasivat. Siksipä nyt esivallan pienimmät -edustajat ja ne huovijoukot, joita Savonlinnasta oli lähetetty -maakunnan rahvasta kurissa pitämään, saivat nopeasti rientää nousevan -rahvaanliikkeen jaloista pois, ja paenneiden, vihattujen knaappien -kartanoissa nyt nuijamiehet isännöivät ja pitivät juominkeja. Ja -kartanot paloivat, kun he niistä eteenpäin hiihtivät. Talonpojat olivat -nyt rautarohkealla mielellä; menestyksestään olivat he varmoja, olivat -hurjistuneita ja humaltuneita. Sillä heille oli jo Suur-Savoon saapunut -tieto, että Pieksämäen kautta hiihtäneet kansannostattajat olivat -saaneet rahvaan sielläpäin miehissä liikkeelle ja että he -suurilukuisena joukkona ja nopeasti etenivät Olavin yksinäistä linnaa -kohden. Parkunmäellä, parin peninkulman päässä linnasta, oli molempain -joukkojen yhdyttävä, -- ja sitten... - --- Savonlinnaan ja Viipuriin ja sieltä Suomen Turkuun! - --- Huovit kuitiksi ja herrain valta kumoon! - -Näin matkalla uhmailtiin. Mutta jo Juvan pitäjässä huomattiin, ettei -tätä voittoretkeä sentään vaikeuksitta kuljeta. Vastaantulevat -hiihtäjät tiesivät kertoa, että Savon herra on vihdoin saanut linnaansa -kauan odottamaansa apuväkeä -- talonpoikaisjoukon olisi pitänyt -porhaltaa sinne aikaisemmin ja tiukemmin. Tuli toisia, jotka kertoivat, -että jo Säämingissä oli ollut kuumia otteluita Pieksämäen osaston ja -linnan huovien välillä, että talonpojat siellä muutamassa tappelussa jo -olivat saaneet selkäänsä ja peräytyneet Joroisiin. Ja samalla -osoittautui, ettei yhtyminen tuohon pohjoisesta tulevaan -talonpoikaisjoukkoon ollut enää niinkään helppoa -- sotaväki oli jo -miehittänyt tiet. - -Verkkaisesti ja pienemmin joukoin oli senvuoksi Suur-Savosta tulevain -talonpoikain nyt pyrittävä eteenpäin, sekä vahdittava tiensuita, -etteivät huovit pääsisi selkäpuolelle kiertämään. Näitä huoviparvia oli -jo näkynyt, -- niillä on paha mielessä! - -Eräs noin kuudenkymmenen miehen osasto, jota Sysimäen Leinonen johti, -saapui siten muutamana päivänä tammikuun puolivälissä Leskisen taloon, -Juvan kirkolta kappaleen etelään päin, odottaakseen siinä toisia -ryöstelemään hajaantuneita tai perästä samoavia talonpoikaisparvia. -Aikomus oli painaa siitä yhtenä joukkona eteenpäin. Mutta Leskisen -isäntä, joka oli talonpoikiin liittynyt ja heidän asioitaan ajoi, -varoitti... Leinonen oli pienellä joukollaan ehkä kulkenut jo liiankin -pitkälle, linnan sekä jalka- että ratsuväkeä, melkoisia määriä, liikkui -aivan lähikylissä. Leinonen jäi kuitenkin sovitulle yhtymäpaikalle, -luottaen odottamaansa apuväkeen, -- sittenpähän taas kerran tapeltanee, -jos ryttäri ryntää, -- eihän asema muuten selviä! Hän asetti vartijat -eri teille ja lähetti miehiä ryöstäjiä kiirehtimään. - -Näiden lähettien ja saapuvain pakolaisten mukana lennähteli taloon nyt -monenlaisia sotaviestejä eri tahoilta. Saapui sanoma, että linnan -huovit olivat erääseen taloon polttaneet Pieksämäen puolen talonpoikia -monta kymmentä. Hammasta purren ja kostoa hautoen tätä kauhunviestiä -nyt Leskisessä kuunneltiin. Mutta olivatpa talonpojatkin toisaalla -vouteja ja knaappeja kovakouraisesti kurittaneet: hirttäneet parikin -pikkuherraa heidän oman talonsa kaivonvinttiin ja sitten sytyttäneet -talon... Nämä julmuudet olivat kiihoittaneet ja ärsyttäneet mieliä -molemmin puolin vastakkain, miehet olivat Leskisessäkin aivan -kuohuksissaan ja lupasivat toisilleen palkkion jokaisen surmatun huovin -päästä. Enin vihattuja olivat huovien päälliköt ja knaapit. Niin -puhuivat talonpojat erityisellä kiukulla ja kostonhalulla siitäkin -huovipäälliköstä, Juhana Martinpojasta, joka äsken oli kiertänyt ja -tuhonnut erään partioivan talonpoikaisjoukon. - -Leinosen joukossa edelleen kulkeva nuori Mikko-pappi kuuli näitä kauhun -kertomuksia ja hänen sydämensä kärsi. Mainitun, erityisesti vihatun -huovipäällikön tunsi hän omaksi veljekseen ja hän ajatteli -vavistuksella, että hänen ehkä pitäisi näissä oloissa, näillä -sotateillä, tavata veljensä, joka liikkui linnan asioilla, taisteli -talonpoikia vastaan! Hirmuiseen vihaan ja raakuuteen oli kiihdyttänyt -mielet tämä talonpoikain vapautumisyritys! Ilkkuen kerrottiin Leskisen -pirtissä edelleen, miten Olavinlinnasta oli pantu tykkejäkin niiden -jalka- ja ratsumiesten mukaan, joita oli lähetetty talonpoikia -masentamaan, mutta miten nuo tykit olivat tarttuneet paksuun lumeen, -niin että niitä ei voitu mihinkään liikuttaa. Talonpojat ivailivat -verisesti näitä huovien mahtavia hommia ... eipä sellaisista -vastustajista toki kovin suurta vaaraa lie, kun heidän täytyy siellä -kinoksissa tykkejään kantaa ja vahtia ... uhkasivat pian käydä noita -tuliluikkuja katsomassa. Ja rempsein mielin he, ryöstösaalista -tukevasti syötyään, tuvassa nukkumaan asettuivat. - -Mutta heti aamun valjetessa lennättivät vartijat sanan, että Juvan -kirkolta on tulossa Leskisen taloon päin suuri määrä sotaväkeä, -ratsu- ja jalkaväkeä. Leinonen odotti joka hetki apujoukkoaan, mutta -kun sitä ei lopultakaan kuulunut, ei hänen enää auttanut muu kuin -ruveta puolustautumaan siinä majatalossaan ja sillä väellä, mikä -hänellä oli. Hän tukki umpeenrakennetun talon kaikki solat ja portit, -varusti jousimiehensä jokaiselle aukolle ampumaan ja kulki ryhmästä -ryhmään miehiään rohkaisemassa. Mutta perin vakava oli nyt mieliala -illalla vielä remunneiden nuijamiesten joukossa; he käsittivät olevansa -pakotetut siinä paikassa joko voittamaan tai kaikki sortumaan, -- -mitään paon mahdollisuutta ei ollut. - -Sen käsitti yksin Mikko-pappikin, joka pihalla liikkui asemiesten -joukossa, ja siinä mielialassaan hän ryhtyi pitämään heille -aamurukousta. Hän rukoili hartaasti, kutsui Jumalan, kaikkivaltiaan, -joka ei saata antaa sorron voittaa eikä sorrettujen menehtyä, pienen -miesjoukon avuksi. Hän puhui lämmöllä ja, niinkuin itsekin luuli, -vakaumuksella, siinä valjusti valkenevalla, lumisella pihalla, jonne -miehet toimistaan lakki kourassa seisahtuivat, hän valoi luottamusta ja -lujuutta taisteluun valmistautuviin talonpoikiin, jotka hetken -vakavuuden tuntien häntä hartaasti kuuntelivat. Ja hänestä tuntui, -rukouksensa lopettaessaan, että hän oli todella saanut vahvistetuksi -heidän mielensä ja karaistuksi niissä uskon heidän oikean asiansa -voittoon. - --- Taistelkaa rohkeasti, taistelkaa sitkeästi, Jumala teitä auttaa, -huusi hän lopuksi, ja muuten äänetön piha tuntui kuin kaiun huminana -toistavan hänen aamenensa. -- - -Jo näkyivätkin vihollisten joukot metsänrinnasta ja Mikko siirtyi -pihalta, taistelevain jaloista, sisään tupaan, jossa naiset äänettömän, -raudanraskaan mielialan vallitessa hiljaa häärivät, ja ryhtyi siellä -juoksulaudan raosta syttyvää taistelua seuraamaan. Hänen sydämensä -palpatti, kun hän näki huovien taloa kohti karauttavan, hän ei ollut -ennen koskaan, vaikka olikin nyt talvikauden kulkenut sotateillä -talonpoikain joukossa, ollut ilmitaistelua näkemässä. Ne ryntäävät jo -tietä pitkin, ne tuntuvat painavan kaikki alleen... Veri silloin -ikäänkuin jähmettyi nuoren papin suonissa, hänen otsaansa kihosi kylmää -hikeä... Tässäpä umpinaisessa talossa, josta ei kukaan pääse -pakenemaan, taitaa nyt olla hänenkin tuomiopaikkansa, päätteli hän. -Sitä mielenrauhaa ja rohkeutta, jota hän oli koettanut vuodattaa -taistelevain miesten mieliin, ei hän kuitenkaan tuntenut omassaan, -- -hänen rukouksensakin oli ollut petosta! Kuinkapa hän olisikaan voinut -luottaa voittoon: onnettomuushan seurasi kaikkia hänen askeleitaan, -missä hän vain liikkuikin. Onnettomuutta hän tuottaa kaikille, joiden -mukana hän kulkee tai joihin hän liittyy: talonpojille, sukulaisilleen, --- armaimmalleenkin! Ja se on kaikki, -- sen hän taas tunsi --, -rangaistusta siitä, että hän tieten tahtoen liikkuu petoksen tiellä, -että hän, vaikka rikoksen tiesi rikokseksi, oli ryhtynyt sitä -kannattamaan ja siten toisiakin siihen kannustamaan. Noiden henkensä -edestä taistelevain talonpoikain laita on toinen ... heidänhän ei -lopulta auttanut muu kuin ryhtyä asein elämistään puolustamaan. Jos -esimerkiksi Matti Leinonen, joka kyllä tajusi talonpoikaisliikkeen -kapinaluonteen, olisi siitä pysyttäytynytkin syrjässä, olisi hän näissä -myllerryksissä ilmeisesti kuitenkin menettänyt kaikki: talonsa, -perheensä, tavaransa, -- eiväthän olleet huovit säästäneet hänen -kotiinsa jäänyttä Tuomas-naapuriaankaan... Vastakohdat olivat niin -kovat ja säälimättömät, niiden yhteentörmäämistä oli mahdoton välttää. -Auttamaton kohtalo oli nostanut aseen talonpojan käteen. Matti-isäntä -ei sille voinut enempää kuin hallalle tai raekuurolle, joka hävitti -hänen peltonsa, hänen oli vain koetettava kamppailla sortumistaan -vastaan. Mutta Mikko itse, hän oli antanut itsekkäiden laskelmain viedä -itsensä mättäältä mättäälle, vaikka tiesikin alla olevan pohjattoman -suon, -- hän oli menetellyt epärehellisesti omaa kutsumustaan ja tätä -kansaraukkaakin kohtaan, sen kapinaan liittyessään. Siksi on rangaistus -hänelle nyt oikeutettu, mutta pitääkö noiden kaikkien talonpoikainkin -sen vuoksi menehtyä...! - -Perin vaaralliselta, aivan musertavalta, oli näyttänyt se huovien ensi -raju hyökkäys, joka Mikon otsalle oli nostanut toivottomuuden kylmän -hien. Mutta se ryntäys ei ihme kyllä päässyt sittenkään ulottumaan -taloon asti. Tuo musta rintama horjui ja taipui odottamatta talon -lähettyville tultuaan ja peräytyi hetken kuluttua, -- talonpoikain -nuolet olivat iskeneet liian vihaisesti vastaan. Hetkisen Mikkokin -helpotuksesta hengähti. - -Mutta sotaväki, jota sillävälin yhä suurempi joukko oli astunut -metsänrinnasta esiin pellolle, järjestäytyi siinä ja lähti uudelleen, -jalkamiehet nyt kirveineen edellä, taloa eri puolilta sen -valloittamaan. Nopeasti ja karkeasti karjuen juoksivat nyt kirvesmiehet -kentän poikki, -- helppohan heidän täytyi olla iskeä mäsäksi Leinosen -tilapäiset tokeet ja tunkeutua taloon...! Taas kasvoi ahdistus ja tuska -tuota hyökkäystä katselevan nuoren papin sielussa. Ja taas tunsi hän -juuri itsensä syypääksi tulossa olevaan onnettomuuteen, tunsi itsensä -henkipatoksi, jonka pitäisi uhrautua pelastaakseen ne, jotka hän oli -saattanut vaaraan. Hänen olisi nyt juuri pitänyt hyökätä ulos, pitänyt -ukkosen äänellä jyristä hyökkääjille ja taltuttaa nuo taistelevat -miehet ... julistaa heille kaikille kamala erehdys tapahtuneeksi ja -tarjoutua sen sovittajaksi. Mutta hänellä ei ollut siihen voimaa eikä -uskallusta ... olihan hän äskenkin valehdellut, kun toisiin koetti -valaa rohkeutta itse sitä tuntematta... Ja samalla hän tajusi, että -hänen esiintymisestään, jospa hän uskaltautuisikin ulos kentälle, ei -olisi mitään hyötyä. Hänen oli siinä vain katseltava kamalaa -verenvuodatusta ja voimattomana odotettava loppusuoritusta... - -Mutta taaskaan eivät sotamiehet päässeet portille asti. Etummaiset -kompastelivat sen edessä lumeen ja jäljempää juoksevat väistivät -nuolisadetta, peräytyivät taas. Olisiko armollinen Jumala sittenkin -talonpoikain puolella, hänen rikoksestaan huolimatta...! - -Vielä kolmannen ryntäyksen panee sotaväki toimeen Leskisen taloa -vastaan. Sen päällikkö, huovien etunenässä ratsastaen, johtaa nyt itse -rynnäkköön koko joukkonsa, jota on puoliväliin toistasataa jalka- ja -ratsumiestä, karauttaa viivana talon portille asti. Jo paukkuvat -porttipalkit, jo rämähtää ryntääjien voitonrääkynä... Mutta silloin -itse huovipäällikkö horjuu ... hän on saanut nuolen päähänsä ... putoo -hevosensa selästä. Toiset rientävät häntä pystyyn auttamaan, syntyy -sekasorto hyökkääjäin riveissä, jotka tälläkin kertaa lähtevät -väistymään. Mutta samassa kuuluu Leinosen voimakas ääni pihalta ... hän -komentaa sieltä miehensä ulos ajamaan pakenevia takaa ja antamaan -heille vauhtia... Huovihevoset kompastelevat jaloissaan huppelehtiviin -jalkamiehiin, pakenevia kellahtaa hankeen, talonpojat hyökkäävät kohti, -iskevät tuurillaan, vangitsevat kinokseen sotkeutuneita vihollisia... - -Talonpojat voittivat, Jumala oli heidän puolellaan. Rohkealla, -repäisevällä mielellä he kotvan kuluttua palaavat Leskisen tupaan, ovat -taas reippaalla, ylimielisellä tuulella, kehuvat tekoaan ja uhkaavat -antaa vastakin linnan väelle samanlaista kyytiä. Vai taloon yrittivät -ryttärit ... kiittäkööt, kun hengissä pakoon pääsivät...! Jospa olisi -se apuväki ajoissa joutunut, susikuoppaan ne nihdit ja ryttärit nyt -olisi sullottu! Tulkootpa vain toisen kerran...! - -Mutta Mikon rinta huohotti edelleen, hänen istuessaan siinä rahilla -juoksulaudan edessä, mistä hän oli taistelun kulkua katsellut, ja hän -kuunteli melkein ihmetellen voittaneiden talonpoikain iloa ja uhmailua. -Itse hän tuskin uskoi tapahtunutta ratkaisua todeksi ... todellako he -kaikki olivat pelastuneet, hänkin...! Eikö sitten hänen rikoksensa -ollutkaan aiheuttanut enää uutta rangaistusta, oliko hän siis hädällään -ja tuskallaan jo saanut sen sovitetuksi...? - -Ei ollut. Tuokion kuluttua palasi Matti Leinonen itse tupaan, ja hänen -nuori Tahvo-poikansa talutti sinne köysissä kahta vangiksi saamaansa -linnan huovia, joita isä ja poika nyt rehennellen kaikille näyttelivät. -Ja Mikonkin eteen nuo kytketyt miehet taluttaen virkkoi Matti vankejaan -kiusoitellen ja ylvästellen: - --- Nämä miehethän kertovat olleensa Sysmässä asti partioimassa, -kehuvatpa olleensa sinun veljesikin, Juhanan, lipullisessa. - --- Oliko Juhana äskeisessä ryntäyksessä mukana? kysyi Mikko melkein -kuin häveten. - --- Ei ollut täällä. Vaan sitä ryntäystä, jonka huovit tuonaan tekivät -Vahvajärvelle, sitä oli hän juuri ollut johtamassa, peloittaen kylän -puolikuoliaaksi... - --- Juhanako siellä ... silloinko kun emäntä ja Elisa ryöstettiin, -sammalteli Mikko. -- Eikö sitä ilkityötä sitten tehnytkään Koskipää? - --- Niin, miehet, miten oli sen asian laita? tiukkasi Matti vangeiltaan. - -Vangittuja miehiä tutkittiin ja kovistettiin nyt tuvassa tarkempaan ja -he kertoivat juurtajaksain, kuinka he Suur-Savosta olivat tehneet -retken Juuritaipaleen metsäkylään ja sieltä ajaneet asestetut -talonpojat jäälle, naiset metsään. Muutamassa talossa oli siellä ollut -pari naista jäljellä, ja ne oli heidän ratsumestarinsa ottanut -mukaansa. - --- Juhana Martinpoikako? huohotti Mikko aivan hengästyneenä. - --- Niin, niin... - --- Tunnetteko hänet varmasti, minkälainen mies se on, kyseli Mikko -läähättäen. - --- Kuinka emme häntä tuntisi, vastasivat vangit kummastellen. -- -Iloinen mies, -- vaalea leukaparta, arpi otsassa. - --- Arpi otsassa, matki Mikko kuin masennettuna ja uteli: -- Hänkö otti -naiset mukaansa? - --- Niin, reessä hän lähti heitä kylästä kuljettamaan, sen näimme, -vaikka edellä ajoimmekin, vastailivat vangit, joilta tuota asiata -heidän mielestään tarpeettomasti tiukattiin. -- Eikö lie vain -piloillaan niitä kiusoitellut, lisäsivät he sitten lauhkeammin, -- se -on sellainen naisten naurattaja... - --- Kiusoitellut, matki Mikko epävarmalla äänellä. -- Mutta minne hän ne -vei? - --- Sitä emme tiedä, kai hyvänään piti ... vastasivat vangit -ivallisesti. -- Me ajoimme edellä, sitten yövyimme nuotiolle. - -Mutta Matti Leinonen huudahti nyt reippaasti ja rohkaisevasti -Tahvo-pojalleen, joka suurin silmin kuunteli tuota outoa tarinata: - --- Hei, Tahvo, äitisi on ehkä pelastettu, vielä hänet löydät! -- Ja -papin puoleen kääntyen hihkaisi hän: - --- Kuule, Mikko, morsiantasi ei olekaan Koskipää ryöstänyt, veljesi on -vaimoni ja tyttäreni johonkin pakosalle auttanut. Vielä me häihinkin -päästään, jahka herroista on selvä tehty! - -Mutta Mikkoa nuo vankien tuomat uutiset eivät rauhoittaneet eivätkä -hänen mieltään kirkastaneet. Hän oivalsi nyt kyllä, että hänen kaihottu -kaivattunsa ei ollut joutunut Koskipään kouriin, ymmärsi suureksi -ihmeekseen senkin, että hänen oma veljensä oli Leinosen naiset -korjannut pois Juuritaipaleelta. Mutta mitä varten, missä -tarkoituksessa...? Hän oli kyllä tuosta uutisesta ensiksi tuntenut iloa -mielessään hänkin, mutta se ilo oli pian muuttunut kalvavaksi -epäilykseksi. Hän muisti Juhanankin ilmeisen mieltymyksen Leinosen -tyttäreen, muisti hänen väkinäisen naurunsa, kun hän Elisan Mikolle -luovutti ja kehoitti Mikkoa pitämään kiirettä... Vilppi oli sittenkin -hänen mielessään, Juudaksena hän veljeään jäähyväisiksi syleili...! -Sattui tilaisuus, ja hän korjasi avuttoman immen itselleen... - -Aivan kiihtyneenä nyt Mikko kimmahti pystyyn, hänen silmänsä paloivat, -hän kävi toista vangeista hartioista ravistamaan ja hoki käheästi: - --- Minne hän ne naiset vei? Mukaansako otti, sanot? - --- Niin otti, reessä kuljetti, mutta Suur-Savossa niitä en enää -nähnyt... - --- Jättikö sinne vai veikö edelleen...? - --- Mistä minä tiedän? Olisiko ratsumestari saaliinsa jo edeltä linnaan -lähettänyt, vai... - --- Vai mitä...? - --- Vai olisiko muuten vain sen yhden yön heidän kanssaan pelihtinyt. -Kerrankos sitä sattuu... - -Matti Leinonenkin katseli nyt vuoroin vankia, vuoroin nuorta pappia -kysyvästi ja rupesi epäilemään hänkin. Miksi oli pappi noin yhtäkkiä -kimmastunut? Pelkäsikö hän ... itsepähän veljensä tuntenee, sellaista -joukkoa ne kyllä ovat huovihurjimukset! Mutta ei Matti noita -epäilyksiään sittenkään tahtonut vielä tosiksi uskoa, kovinhan se olisi -ollut rietasta ... vanha emäntäkin mukana...! - -Mutta Mikko oli taas murjottu mies. Hän luuli käsittävänsä koko juonen. -Olihan hän jo syksyllä Leinosessa sen oireet oivaltanut. Juhanakin oli -ilmeisesti mieltynyt talon nuoreen tyttäreen ... heillä oli siellä -selvästi silmänheittoa keskenään, eikä Elisa-tyttö, lapsi vielä, -tiennyt itsekään, kumman puolelle hän kallistuisi.. - -Taas kääntyi Mikko rajusti äsken jo ravistamansa vangin puoleen, ja -kysyi nyt hiljaa ja hätäisesti: - --- Väkisinkö se huovipäällikkö ne naiset Vahvajärveltä vei? - --- Väkisinkö lie ... se on se ratsumestari komea mies ... taisivat -lähteä vikisemättäkin... - -Leinonen vei jo vangit parempaan talteen ja miesjoukko hajausi siitä -mielestään joutavasta kuulustelusta. - -Taas istui Mikko yksin äänetönnä ja kalpeana seinärahilla, -voitonhuumeisten talonpoikain edelleen toisilleen kehuskellessa -voittoaan, niin että yhtenäinen porina kävi pirtissä, ja -valmistautuessa taas uusiin retkiin ja taisteluihin. Heitä oli Jumala -armahtanut ... eipähän häntä... Hänen rikoksensa oli siis vaatinut -vielä tämän uuden rangaistuksen, uuden kidutuksen, kaikista kauheimman: -sydämeen juottuneen epäilyksen kaikkea sitä kohtaan, jota hän näihin -asti oli pitänyt puhtaana ja jalona, omaa veljeään kohtaan, armainta, -kaivattua impeään kohtaan! Hänestä tuntui, että tätä raatelevaa -epäluuloa hän ei enää kaiken muun kauheuden lisäksi kestä. Mutta hänen -on kai kestettävä sekin... - -Jo saapui vihdoin Leskisen taloon se toinen talonpoikain Suur-Savon -osasto, jota siellä niin jännittynein mielin oli sotaväen hyökätessä -turhaan odotettu, ja yhdessä lähdettiin nyt uljain mielin retkeä -jatkamaan. Mikkokin nousi jälleen rekeensä, ääneti ja alistuvana, mutta -sydämessään haava paljo kirvelevämpi kuin minkä mikään miekka tai nuoli -olisi voinut iskeä. Mutta kun Erkki Pentinpoika taas hypähti reen -seville ajajaksi, kuiskasi hän, joka oli ollut mukana vankihuoveja -tuvassa tutkittaessa, alakuloiselle isännälleen rohkaisevasti: - --- Turvaan se on ratsumestari vienyt Leinosen naiset, usko pois! Elä -sure heitä enää, Mikko, pelastanut hän on sulle tyttösi Koskipään -kynsistä... - --- Mistä sen tiedät, Erkki? - --- Tunnen veljesi. - --- Tunnet ... huliviliksi ja naisurooksi hänet toiset huovit tunsivat, -huokaili Mikko. - --- Vaikkapa sitä olisikin, turvaan hän naiset vei, se vyyhti kyllä -kerran selviää...! - -Näin koetti Mikko hokea itselleenkin ja vakuuttaa, että eihän hänellä -nyt ollut ollenkaan murheen syytä. Elisa on ilmeisesti pelastettu -Koskipään kourista ... samapa se kenelle ... iloitahan hänen siis -pitäisi... Mutta sittenkin: epäluulon mustat mujeet häntä edelleen -reessä raatelivat, eikä hän saanut sydämensä uutta, kirvelevää haavaa -asettumaan eikä arvettumaan. - - - - -XV. - -PUTKILAHDEN PIDOT. - - -Se pieni osasto Aksel Kurjen ratsulipullisesta, joka oli sijoitettu -Juhana Martinpojan johdolla Savonlinnaan ja sieltä tammikuun -alkupuolella 1597 oli retkeillyt Suur-Savossa talonpoikain -kapinahommista selkoa ottamassa, se sai, pyrkiessään palaamaan -Vahvajärven-retkeltään kotilinnaansa, kestää monenlaisia vaaroja ja -vaikeuksia. Suur-Savon talonpojat olivat tällävälin jo joka kylästä -kokoontuneet asejoukkoihin, jotka pitivät päätiet miehitettyinä ja -usein suurilla suksimieslaumoilla ajoivat Juhanan pientä huovijoukkoa -kuin susilaumaa. Ainoastaan pikkukylissä, joihin yllättämällä -porhallettiin, sai tämä ratsuväki nyt väkipakolla ruokaa ja yösijaa, -mutta silloinkin oli sen peräti varoskellen nukuttava ja jo yön selkään -noustava taipaleelle. Vara täytyi näet alituisesti pitää sekä eteen -että taakse ja kummallekin kupeelle. - -Kiertoteitä siten samoten saapui Juhana Martinpojan väki vihdoin linnan -lähettyville. Mutta siellä sitä kohtasi sanoma, että sen oli heti -riennettävä Juvalle, yhtyäkseen Hannu Oldenburgin ja muiden linnasta -lähetettyjen sotapäälliköiden joukkoihin, jotka siellä taistelivat -Pieksämäeltä saapuneita melkoisia nuijajoukkoja vastaan. Tämänkään -määräyksen noudattaminen ei kuitenkaan ollut aivan helppoa, sillä -suksimiehiä parveili näillä mailla nyt tiheässä ja Juhanan täytyi -taistella veriset ottelut, pelastaakseen pälkähästä pienen osastonsa. -Juuri näillä retkillä talonpojat oppivat Juhana Martinpojan pientä, -iskevää osastoa pelkäämään ja vihaamaan, ja häneltä meni niihin -rasittaviin retkiin monta päivää. Vihdoin hän kuitenkin selvisi -vihollisistaan ja pääsi lopen väsyneine miehineen Juvan kirkolle, joka -oli linnan sotaväen käsissä. - -Tällä oli näihin aikoihin keskuspaikkanaan Putkilahden -kuninkaankartano. Sieltä he olivat tehneet retkiä eri tahoille -talonpoikaisjoukkoja vastaan, sinne heidän oli määrä nyt taaskin -kokoontua ja tuoda tykistönsäkin. Mutta sotaväen eri osastoilla oli -viime päivinä ollut viivytyksiä ja vastoinkäymisiä. Tykistökuormat -olivat tarttuneet lumihankeen ja oli ollut lähetettävä suurempi -miesjoukko vararekineen ja lapioineen niitä perille tuomaan. Toinen -puoli miehistöä oli äsken saanut selkäänsä Leskisen kahakassa, ja -toinen oli saksalaisen Hannu Oldenburgin johdolla muka ollut -hävittämässä parin peninkulman päässä Joroisissa päin majailevaksi -kerrottua pieksämäkeläistä nuijajoukkoa; mutta se oli saanut samota -salot ja korvet löytämättä mitään vihollista, sekä lopuksi melkein -menehtyneenä väsymyksestä palannut tyhjin toimin takaisin. -Putkilahdelle jäänyt pienempi osasto, joka oli ollut viipurilaisen -piispanpojan, Pekka Juustenin komennossa, oli tällävälin sekin joutunut -pulaan ja hätään, kun etelästä, Suur-Savosta päin, saapuvat talonpojat -olivat ehtineet jo aivan naapurikyliin. Juusten oli, silloin -hätäyksissään lähettänyt avunpyyntöjä eri tahoille ja lopuksi oli hän -pannut juomatoverinsa, Juvan kirkkoherran, herra Olavin, tarjoamaan -sovintoa Suur-Savosta tulleille talonpojille, jotka Leskisen talossa -juuri saavuttamansa voiton johdosta yhä olivat ylpistyneet. Ruoka ja -juomakin oli Putkilahdesta tällävälin ruvennut loppumaan, sinne -sijoitetut miehet olivat käyneet kärtyisiksi, napisseet ja uhanneet -lähteä tiehensä. Kiireellä oli Juustenin senvuoksi täytynyt laittaa -pikalähetit hakemaan Olavinlinnasta olutta ja muuta muonaa. Hänellä oli -siten ollut siellä monenlainen hoppu ja hätä. Vihdoin olivat kuitenkin -Oldenburgin miehet palanneet turhalta matkaltaan, mutta palanneet -erämaita rämpimästä peräti huonossa kunnossa, kylmettyneinä, yskäisinä -ja kuumeisina, joten ei heistä arveltu olevan moneen päivään mihinkään. - -Nämä surkeanlaiset tiedot Putkilahden oloista sai Juhana Martinpoika -kuulla jo taipaleella niiltä jalkamiehiltä, jotka kiroillen ja karjuen -vedättivät raskaita tykkikuormia Juvan kirkolle päin, ja hän arveli nyt -tapaavansa miehet Putkilahdessa hyvinkin alakärsäisessä kunnossa. Mutta -hänen ja hänen miestensä hämmästys oli suuri, kun he, väsyneillä -ratsuillaan vihdoin ajettuaan kuninkaankartanon pihaan, tapasivat -sikäläisen majoitusväen -- täydessä humalassa. Miehet hoilasivat ja -hoipertelivat pitkin pihoja ja porstuoita, laulaa lallattivat ja -lepertelivät pehmoisia. Toiset hieroivat tappelua tallin ovella, toiset -kaulakkain lumessa kahlasivat ja puhua porisivat kaikki yhtaikaa; -toiset taas olivat jo torkahtaneet kinokseen. - --- Mitä tämä on? kysyivät saapuvat miehet. - --- Tämä on sitä taivaallista sotamiehen elämää -- hei! - --- Täällä on häät ja isot ilot, -- lisää juomaa, taikka laskemme -kannuun verta! - --- Ja sitten taas tapellaan ... missä ovat nyt ne nuijapäät...? - -Näin hihkui ja hulisi juopunut sotaväki, hieroi riitaa hämmästyneiden -tulokkaiden kanssa, mutta savolainen hilpeys sai näissäkin pian voiton -ja rasvaisia sukkeluuksia sinkoili nyt ryhmästä toiseen. Näiltä -mölyäviltä miehiltä ei saanut mitään tolkkua asioista; pantuaan -hevosensa korjuuseen riensi Juhana sen vuoksi tupaan päälliköitä -tapaamaan. Mutta siellä oli sama hulina, vielä räyhäävämpi vain ja -äänekkäämpi. Juovuksissa oli joka mies päälliköistä kuormanvetäjiin -asti, toiset nukkuivat tukkeina lattialla, toiset vielä kallistivat -olutkannua ja nauraa hohottivat vakavanaamaisille saapuneille. Järkevää -vastausta ei saanut Juhana keneltäkään. Turhaan hän koetti päälliköille -tehdä selkoa vaikeasta matkastaan ja talonpoikaisjoukkojen -lähestymisestä, -- he vain löivät kaikki leikiksi ja kehoittivat -vastatulleita koettamaan, vieläkö tynnyrin pohjalla mitään -hilkkaisee... - -Olihan Juhana ollut mukana monissa sotilasjuomingeissa, joissa monista -olutkannuista päihdyttiin, mutta tätä menoa aivan vihollisen -lähettyvillä hän ei ymmärtänyt, ja kyseli: - --- Miten olette laskenut koko joukon yhtaikaa juopumaan ja -hullaantumaan? Oletteko sairaita? - --- Ei, täällä ei ole enää kukaan kipeä. Aamulla olivat kaikki kipeitä, -mutta nyt ollaan taas terveitä ja reimoja kuin varsat... - --- Ja kuka vastaa, jos talonpojat hyökkäävät? - --- Kaikki vastaamme, -- nyt me vasta tapellaankin! Kaikki olemme -saaneet rohkeutta antavaa tulijuomaa... - -Vähitellen kävi vastasaapuneille selväksi, että koko Putkilahden väki -oli saanut juodakseen sitä tulista, poltettua viinaa, mitä Juusten -kylmettyneitä varten oli tilannut muutamia kannuja Olavinlinnasta. -Viinan käyttö juovutustarkoituksiin oli varsinkin Suomen syrjäseuduissa -näihin aikoihin harvinaista. Se oli vielä outoa ainetta, jota -käytettiin enimmäkseen vain rohtona, -- virkistys- ja juovutusjuomana -oli yleensä edelleen Suomen vahva olut. Mutta kun melkein koko väki -Putkilahdessa nyt oli köhäistä ja kuumeista, oli sille heti -muonantuojain linnasta palattua annettu aamutuimaan aika kulaukset -viinaa, ja päälliköt itse olivat ottaneet yhtä rohkeasti tätä rohtoa. -Juotiin olutta sekaan ... se tuntui turkasen lystiltä ... ja ennen -pitkää tyhjennettiin koko saapunut varasto. Mutta seuraus oli -yllättävä; outo tulijuoma rupesi kihisemään siihen tottumattomain -suonissa, se päihdytti kestävimmätkin oluenjuojat, uuvutti toiset -uneen, mutta hullautti useimmat vallan mielettömään humalaan, hurjaan, -riemuavaan ja rautarohkeaan... Juhana Martinpoika oli osunut saapumaan -Putkilahteen miesten juuri ollessa parhaassa hiprakassa ja älyämättä -itsekään, miksi heistä nyt elämä oli näin kevyttä ja huoletonta... -Napina ja tyytymättömyys oli miesten keskuudesta kuin pois puhallettu -ja äsken sairaat soturit tunsivat nyt itsensä voimakkaiksi kuin karhut. - -Mutta viina oli nyt loppunut ja vähitellen rupesi raukeus ja kivistävä -kohmelo kellistelemään miehiä kumoon. Juhana istahti päätuvan pitkän -pöydän ääressä turisevain päällikköjen parveen ja ryhtyi taas heille -kuvailemaan, kuinka täpärällä asema todella on, kuinka uhkaavan lähellä -talonpojat liikkuvat, -- saattavat rynnätä kohti koska tahansa... - --- Siitä ei ole vaaraa enää, vastasi hänelle Juusten yliolkaisesti. -- -Herra Olavi on ollut sopimassa talonpoikain kanssa, -- he antautuvat! - --- Antautuvat, ihmetteli Juhana, jolla oli retkiltään aivan -toisenlainen kokemus talonpoikain keskuudessa vallitsevasta -mielialasta. -- Yltyneethän he ovat äskeisen Leskisen-kahakan jälkeen. - --- Antautuvat, sopersi Juvan turpea kirkkoherra, joka uskollisesti oli -ottanut osaa Putkilahden iloihin ja oli parasta pataa päällikköjen -kanssa. -- Kävin siitä sopimassa juuri itsensä Leskisen isännän kanssa. -Hän lupasi sen kaikkien talonpoikain puolesta... - --- He heittävät aseensa ... toiset jo pakenevat, solkkasi saksalainen -palkkapäällikkö Hannu von Oldenburgkin, olutkannusta pohjasakkoja -imien. -- Sitten vain napataan miehet kiinni, pidetään lyhyet käräjät -ja hirtetään kaikki...! - --- Mikä se Leskinen on ja miten hän voi luvata kaikkien talonpoikain -puolesta? ihmetteli Juhana edelleen. - --- Lupasi, vannoi, vakuutti Olavi-herra rasvaista kämmentään pöytään -takoen. -- Ja minä lupasin, että kaikki saavat rauhassa mennä kotiinsa, -eikä heitä enää ahdisteta. - --- Mutta miten heidät sitten hirtetään? - --- Hirtetään kaikki, hoilasi Oldenburg ja iski hänkin puolestaan -nyrkkiä pöytään. -- He ovat kaikki kapinoitsijoita... - --- Niin ovat, vaan vielä he eivät ole käsissämme, vastaili Juhana. -- -Kunhan eivät he saapuisi hirttämään meitä! - --- Olet pelkuri, soperteli Oldenburg, vaipuen jo väsyneenä pöytää -vasten. -- Me nukutaan nyt kaikessa rauhassa ja sitten lähdetään -linnaan lepäämään ja uutta tulijuomaa maistelemaan... - -Mutta kun näitä tarinoita parhaallaan pidettiin kuninkaankartanon -suurtuvassa, saapuivat tykkikuormain vedättäjät vihdoinkin perille ja -kertoivat talonpoikaisten suksimiesten jo puolen peninkulman päässä -kylästä parveilleen heidän ympärillään. Kuormamiehet olivat -hätäytyneitä, vaivoin he olivat saaneet tykkinsä perille ajetuiksi, -nuolia oli sinkoillut heidän niskaansa. - --- Ne voivat rynnätä tänne koska tahansa... - --- Niin talonpojatko, julmettuneet, kyselivät päihtyneet päälliköt -tylsännäköisinä. - --- Niinpä niin, -- ne olivat tietysti jotakin etujoukkoa, joita me -näimme. - --- Ja pääjoukot hiihtävät perästä, niinkö? - --- Tännekö hiihtävät, meidän kimppuumme...? - --- Eikö helkkarissa, olette nähneet unia! - -Näin huudahtelivat sotaherrat, hitaasti humalastaan selkiytyen, mutta -vielä sittenkin aseman vakavuutta täysin tajuamatta. - --- Pian siitä unesta heräätte, ehkä jo ennen kuin humalastanne, -varoittivat saapuneet kuormanvetäjät. Eikä Juhanakaan malttanut olla -heidän puheitaan terästämättä. - -Tästäkö nyt hälinä nousi kuninkaankartanossa, jossa toiset juopuneet -vielä rymysivät, useimpain jo rankoina maatessa pitkin permantoja. -Järki rupesi silloin lopultakin selvenemään humaltuneiden päällikköjen -sameissa päissä; he käsittivät, että tuho on heille käsissä, jos -talonpojat tähän tajuttomina makaavain sotamiesten leiriin hyökkäävät. -Pidettiin perin vakavaa neuvottelua ja oltiin yhtä mieltä siitä, että -pitäisi lähettää huovijoukko talonpoikia vastaan, sitä loitommalla -pitämään, kunnes sotaväki taas olisi taistelukunnossa. Mutta onko -miehiä, jotka nyt kykenevät satulaan nousemaan, ja kuka heitä kykenee -johtamaan? -- Äsken uhmailevat sotaherrat tunsivat itsensä nyt kovin -heikoiksi. Hölmistyneinä katselivat he toisiaan, maailma pyöri yhtenä -sekamelskana heidän sumentuneissa aivoissaan. - --- Minä lähden, virkkoi silloin Juhana, vaikka lopen uupunut olikin -monipäiväisistä retkistään, eikä vielä ollut ehtinyt uneen päästä. -- -En ole pelkuri. - -Häntä kismitti vielä saksalaisen palkkapäällikön äskeinen pistos ja -samalla hän käsitti, että toisista ei ollut nyt partiomatkalle. - --- Mutta onko miehiä mukaani pystymään? - -Hänen omat ratsumiehensä olivat jo ylen uupuneina retkahtaneet -nukkumaan mikä minnekin, eikä ollut useimpia heistä ollenkaan -mahdollista nyt saada jalkeille. Toisia huoveja turisi kyllä vielä -liikkeellä, vaan he vaivoin pysyivät pystyssä. Mutta kun he kuulivat, -että miestä tarvitaan, kapusivat he sittenkin heti paikalla satulaan ja -siinä he istuivatkin varmasti kuin juotettuina; siinä he ikäänkuin -tunsivat olevansa luonnollisessa asennossaan eikä heitä mikään hevosen -selästä horjuttanut. - -Näin sai Juhana muutamia kymmeniä ratsumiehiä kokoon ja läksi illan -hämärtyessä ratsastamaan siihen suuntaan, missä talonpoikain -etuhiihtäjiä oli nähty parveilevan, jättäen sotaväen päällikköineen -Putkilahteen selviämään tuliliemen huuruista. Hän laski menemään -huimempaa vauhtia kuin koskaan ennen, pitääkseen miehensä virkeinä. -Mutta saipa tämä joukko ratsastaa koko peninkulmankin, ennenkuin mitään -talonpoikia tavattiin, ja silloinkin olivat nämä poispäin Juvalta -hiihtämässä, ikäänkuin kiireisesti pötkien pakoon. Muutaman talon luona -joen rannassa Juhana vihdoin yhytti talonpoikain jälkijoukon; heillä -näkyi ollevan aikomus yöpyä siihen taloon, ja hän päätti silloin tehdä -hyökkäyksen, antaakseen väistyville vauhtia ja karkoittaakseen heidät -heti kauemmas Juvalta. - -Hiukan levottomana katsahti hän kuitenkin miehiään, joiden verissä -nopea ratsastus taas oli pannut viinan uudella voimalla vaikuttamaan. -Satulassa ne vietävät pysyivät, mutta oliko niistä tosiotteluun, sitä -hän epäili. - --- Tahdotteko tapella, miehet, kysyi hän kuitenkin pinnaltaan -reippaana. - --- Tapella tahdomme, karjahtivat ratsastajat, vaikka kenttä heidän -silmissään heittikin kiekkoa. -- Minne rynnätään? - --- Rynnätään tuiskuna tästä vesakonlaidasta pellolle ja pihaan. Yksi -tuima hyökkäys vain, nuijamiehet ajetaan käpälämäkeen, ja sitten -palataan takaisin! - -Sokeina syöksyivät ratsumiehet sitä käskyä totellen taloa kohti, joka -öistä taivasta vastaan harmajana häämötti jokirannalta. Mutta -talonpojat olivat jo huomanneet takaa-ajajansa ja asettuneet -rakennusten suojassa vastarintaan. Syttyi lyhyt vaan tuima ottelu siinä -kuja-aidan kupeilla. Humalaiset ryttärit ryntäsivät sokeasti, mutta -typertyivät talonpoikain vastaiskusta; he hosuivat hurjasti -miekoillaan, karjuivat ja kiroilivat, mutta eivät päässeet eteenpäin, --- hevoset korskahtivat pystyyn aitaa vastaan. Pihan toiselta puolen -näkyi samaan aikaan kuitenkin talonpoikia kiireisesti laskeutuvan alas -joen jäälle, ilmeisesti jatkaakseen pakoaan, sillaikaa kuin toiset -vielä pitivät puoliaan aitain ja nurkkain takana. Juhana kokosi silloin -muutamia miehiä mukaansa, hyökätäkseen sivulta peltojen yli joelle -pakenevain kylkeen, siten pakovauhtia lisätäkseen. Mutta pellolla -upotti hanki, talonpoikia hiihti siihen lumessa huppelehtavain hevosten -kimppuun ja Juhanan täytyi kiireellä komentaa miehensä peräytymään. He -olivat vielä pökerryksissään, Juhanan täytyi ajaa takaisin heitä -auttamaan, ja niin he lopulta pääsivätkin kujatielle toisten luo. Mutta -Juhanan oma ratsu kompastui samalla, hänen siinä kääntelehtiessään, -muutamaan ojaan, kaatoi ajajan alleen... Hän karisti lunta kasvoiltaan, -katsahti siitä ylös, ja näki turkkipäällisen suksimiehen julmana siinä -edessään juuri tapparalla iskemässä. Juhana uskoi silloin viime -hetkensä tulleen. Mutta talonpoika ei vielä iskenyt, hän painautui kuin -kaatunutta tarkemmin katselemaan... - --- Mikset iske, kysyi kaatunut, koettaen kiskoa jalkaansa hevosen alta. - --- Eikö helkkarissa, ei niin kiirettä... - -Jo tunsi Juhana entisen saattomiehensä ja Savonlinnan vangin äänen, -- -sehän oli Erkki Pentinpoika, joka tuossa kohotti kirvestään hänen -päätään kohti, mutta samalla ystävällisesti irvisteli. Hänen oli vaikea -yhtäkkiä tajuta tilannetta ja ällistyneenä hän huudahti: - --- Erkki! - --- Puhuppas hiljempaa! -- Siinä oli näet toinen suksimies ääressä ja -hänelle Erkki, ollen pitelevinään maassa makaavaa vankiaan lujasti -kiinni, huusi: - --- Otapas tuo hevonen, minä sitaisen tämän ryttärin... - --- Mitä siitä sidot, mikset tapa! ihmetteli hiihtäjä. - --- Tästä saadaan hyvä saalis, se on huovien päällikköjä, -- viedään -mukaamme! - -Mies tempaisi hevosta ohjaksista, nosti sen jaloilleen ja lähti -innostuneesti taluttamaan tätä hyvää saalistaan jokitielle. Juhana oli -sillävälin noussut pystyyn ja tarjosi Erkille käsiään sidottaviksi. - --- Ei hitto sinun ole hyvä jäädä meidän vangiksi! Nouse suksilleni ja -livistä... Mutta ensin sano yksi asia... - --- Mikä. Koskeeko se veljeäni? - --- Koskee, hän on täällä Savossa. Mihin kätkit Leinosen naiset? - --- Siihen eräsaunaan, jossa viime syksynä olimme yötä. - --- Hyvä on. Mikko heitä hakee ja suree. Nouse nyt ja sivalla minut -kumoon... - -Juhana olisi tahtonut kysellä enemmän veljestään ja Erkin omista -retkistä, vaan ymmärsi, että siinä ei ollut aikaa. Ja totellen Erkin -käskyä kimmahti hän kärppänä kinoksesta, tölmäsi Erkin kumoon, astui -hänen suksilleen ja hiihti vinhasti metsän rintaan, miehiään kohti. -Sillä hän näki juuri parin suksimiehen porhaltavan ylös joelta -ikäänkuin Erkille avuksi ja tajusi, että hänen oli niiden jaloista -jouduttava pois... - -Samassa nousi Erkki kinoksesta, sylki suustaan lunta, päristeli ja -kiroili synkästi... Ryttäri, ruoja, oli odottamatta rynnännyt päälle, -ennenkuin hihna oli solmussa, ja viskannut hänet suulleen hankeen... - --- Livisti, kehnolainen, ja suksenikin vei, syötävä...! Mutta jäipä -siltä toki hyvä hevonen meille saaliiksi... - - * * * * * - -Huovit eivät ajaneet talonpoikia sen edemmäs, mutta nämä pakenivat -kuitenkin yhtä painoa yötä myöten etelään päin. He olivat edellisenä -päivänä saaneet jälkijoukoltaan sanan, että melkoinen sotaväenosasto -oli samoamassa suoraan Viipurista heidän selkäpuolelleen Suur-Savoon. -Saarrokseen joutumista peläten lähtivät talonpoikain etujoukot -senvuoksi palaamaan pääjoukkoonsa. Heidän eri osastonsa olivat viime -päivinä Savossa kärsineet raskaita tappioita, he olivat huomanneet -toivottomaksi päästä yhtymään Pieksämäeltä tulleeseen nuijajoukkoon, -joka pakeni huovien tieltä yhä pohjoisemmas, ja heidän omassa -keskuudessaan oli puhjennut erimielisyyksiä. Olavinlinnaa, josta -Götrik-ukko kuin hämähäkki taidolla ja tarmolla johti lankojaan, ei -heistä kukaan enää uskonut voitavan valloittaa, ja siksi pyrki jokainen -osasto omia teitään pelastautumaan taaksepäin sotaväen tieltä niin -nopeasti kuin voi. Eilen elettiin vielä niin rohkeissa voiton toiveissa -ja ponnistettiin eteenpäin, nyt oli yhteishenki särkynyt ja voiton -toivo sen mukana. - -Mutta takaisin Putkilahteen palasi Juhana Martinpoikakin unisine -huoveineen tuolta öiseltä ottelupaikalta, viedäkseen humalastaan -selviytyvälle sotaväelle sen rauhoittavan sanoman, että talonpojat -pakenevat minkä kerkeävät. Ääneti ajoi nyt äänettömäin miestensä -keskellä tuo muuten aina hilpeä huovipäällikkökin, joka oli saanut -oudon ratsun alleen... Taas oli hänen henkensä ollut hiuskarvan -varassa, ihmeellinen sattuma oli, että kirvestä hänen päätään kohti -kohotti juuri mies, joka viime hetkessä hillitsi iskunsa. Se kaikki -vieläkin melkein pyörrytti häntä. Hän oli samalla tavallaan saanut -odottamattomat terveiset veljeltään, joka haaveilijana retkeili noiden -kapinoivain talonpoikain joukossa... Hänen ajatuksensa iskivät -ristikkäin ja harhailivat valtoinaan, kulkivat lapsuuskodin -rauhallisille maille ja niiden vastakohtana taas Putkilahden -rymyjuominkeihin... - -Silloin häntä taas nauratti ja hereten vakavammista mietteistään -heläytti hän öisen lumiluonnon keskessä iloisen laulun, johon hänen -torkuksistaan heräävät huovinsakin pian yhtyivät. - - - - -XVI. - -KESKEYTETTY SAARNA. - - -Suur-Savon vanhassa, Pyhälle Mikaelille aikoinaan vihityssä kirkossa ei -nyt muutamina pyhinä, sotaliikkeiden kestäessä, oltu jumalanpalvelusta -pidetty. Senjälkeen kuin pitäjän pahasti pelästynyt pyylevä -kirkkoherra Hannu Mikonpoika oli, ensimmäisten kapinamiesten saapuessa -Sysmästä Savoon, kiireesti paennut Olavinlinnaan, ei siellä ollut -sielunpaimentakaan. Vanhoilta heimosotien ajoilta tiheäksi rykelmäksi -rakennettu Savilahden kirkonkylä oli koko tämän ajan ollut -talonpoikaisen kapinaväen keskuspaikkana, kirjavana sotaleirinä, josta -hyökkäyksiä tehtiin Sisä-Savoon päin. Sen miehet olivat olleet linnaa -kohti retkeileväin asejoukkojen matkoilla, ja sen taloissa, joissa vain -naiset ja lapset olivat kotosalla, oli alituisesti majaillut tulevaa ja -menevää nuijaväkeä. - -Mutta sunnuntaiaamuna tammikuun 23 päivänä soivat taas tapulista -kirkonkellot, kutsuen ihmisiä jumalanpalvelukseen. Talonpoikain -matkassa kulkenut Rautalammen kappalainen oli näet luvannut pitää -siellä saarnan, ja hän odotteli nyt tuossa vanhassa, kolkossa -pyhätössä, josta sen entiset, paavinaikaiset koristukset oli hävitetty -pois ja jonka värikkäät seinämaalauksetkin olivat kylmänvalkeiksi -sivellyt, sanankuulijoitaan. Mutta niitä ei kuulunut, ainoastaan -muutamia akkoja oli kirkkoon saapunut. Ne talonpoikaiset asejoukot, -jotka eilen olivat tähän kirkonkylään, Juvalta peräydyttyään, -keräytyneet ja joita hän kirkkoon odotti, ne pitivät parastaikaa -kokousta autiossa pappilassa, kirkon viereisessä Kenkäveron saaressa, -ja Mikko-pastori sai pitkään odottaa niiden sieltä kirkkomäelle -joutumista. - -Vakavaa neuvottelemista nyt taas talonpojilla olikin. Tämä pääjoukko -oli, Olavinlinnaan turhaan pyrittyään, saapunut Mikkelin kirkolle -idästä päin, Sairilasta, jossa sillä eilen oli ollut kahakka Viipurista -suoraan saapunutta sotaväkeä vastaan. Tämä huovijoukko oli toki paljoa -pienempi kuin mitä alkujaan oli kerrottu, ja oli sen hyökkäys helposti -torjuttu. Tämän johdosta oli eilen vielä oltu rohkealla mielellä ja -aiottu täällä järjestäytyä uuteen ryntäykseen Savonlinnasta saapuvaa -sotaväkeä vastaan sekä estämään Viipurin huoveja siihen yhtymästä. -Mutta pitkäänpä näkyvät talonpoikain neuvottelut nyt venyvän -pappilassa, päätteli sanankuulijoitaan odottava pappi, siellä kai taas -tavan mukaan riidellään eikä päästä yksimielisyyteen. Johto on -talonpojilla monipäistä ja heikkoa, siitä sen onnettomuudet johtuvat... - -Jo astui vihdoin jäältä hiihtänyt asemies kirkkoon ja käveli suoraan -Mikko-papin luo, virkkoen: - --- Kotvan saadaan vielä talonpoikia kirkkoon odottaa, jos tuleekaan nyt -jumalanpalveluksesta mitään. - --- Kuinka niin? Hiihdätkö pappilasta, Erkki? - --- Sieltä tulen, vastasi Erkki Pentinpoika alakuloisesti. -- Siellä on -vain riitaa ja turinaa, en usko siellä enää yhteistä päätöstä saatavan -aikaan. - --- Mikä siellä nyt taas kangertaa, tiedusteli malttamaton pappi. -- -Onko Fincken sotaväki päässyt yhtymään noihin uusiin huoveihin? - --- Eivätkö lie yhtyneet, linnan väkeä kuuluu jo saapuneen Sairilaan. -Mutta eipä sekään talonpoikia nyt erityisesti huoleta. Pahempi enne on, -että lännestä päin, Hollolasta ja Sysmästä, kuuluu uusi vaara olevan -uhkaamassa. - --- Mikä vaara se sieltä uhkaa? - --- Marski itse kuuluu olevan tulossa tännepäin Hämeenlinnasta. Niin -ovat kertoneet sieltäpäin saapuneet pakolaiset. - -Kauan oli Savossa retkeilevä erämaan nuijaväki elänyt tietämättä -mitään Ilkan pääjoukon kohtalosta ja kansanliikkeen kukistumisesta -Länsi-Suomessa. Joku aika sitten vasta oli tämä masentava viesti -saapunut sen kuuluville, mutta melkein samalla oli saapunut tietoja -Pohjanmaan miesten uudelleen jalkeille noususta. Erämaan hiihtäjät -olivat senvuoksi reippaasti jatkaneet retkeään muka Olavinlinnaa ja -Viipuria kohden. Mutta nyt olivat eräät Nokialla vangiksi joutuneet ja -sitten pakoon päässeet talonpojat saapuneet kertomaan tarkempia tietoja -pääjoukon surkeasta häviöstä ja Klaus Flemingin uusista liikkeistä. Hän -oli nyt sotaväkineen tulossa Hollolan kautta Sysmään, jota kapinan -ahjoa hän kuulemma aikoi kurittaa, ja sieltä Savoon... Tämä tieto se -oli pahasti masentanut muutenkin väsähtäneet talonpojat, joista -useimmat nyt tahtoivat jättää koko yrityksensä sikseen ... paeta -saloille metsäläisiksi. Mutta erämaan miehet halusivat vielä yrittää... - --- Siitäkö ne nyt näin pitkään siellä pappilassa neuvottelevat, kysyi -nuori pappi yhä kärsimättömämpänä. - --- Siitä, vastasi Erkki yksikantaan. -- Ja niillä on siellä nyt kova -riita keskenään, toisiaan syyttelevät... - --- Syyttelevät, -- mistä ja ketä? - --- Nämä savolaiset moittivat meitä erämaan miehiä muka siitä, että -olemme heidät pettäneet ja saattaneet onnettomuuteen. Tulimme muka -rymyllä tänne ja lupasimme, että nyt vallataan tuota pikaa Olavinlinna -ja Viipuri ja siellä huudetaan se kuninkaanpoika uudeksi kuninkaaksi... - --- Niin, liekö sitä prinssiraukkaa siellä olemassakaan, myönteli Mikko -nolona. - --- Mene, tiedä! Monet erämiehetkin ovat jo väsyneet ja sysmäläiset -aikovat palata kannaksen taa kotipitäjäänsä varjelemaan. Mutta -suursavolaiset vaativat, että kaikkien on jäätävä tänne tätä -kirkonkylää puolustamaan. Jokainen puhuu omaan pussiinsa... - --- Ja mikä on tulos? uteli pappi. - --- Luultavasti on pakko peräytyä metsiin. Mutta vielä koettavat -rohkeimmat johtomiehet sentään kehoittaa joukkoaan ryntäämään Sairilaan -ja iskemään siellä olevan sotaväen mäsäksi. Se olisi kuitenkin tehtävä -heti, ennenkuin marski selkäämme ehtii... - -Näitä ristikkäitä neuvotteluja jatkettiin yhä pappilassa, eikä Mikko -päässyt jumalanpalvelustaan aloittamaan. Ja hän olisi kuitenkin juuri -nyt niin halusta tahtonut puhua pulaan ja sekasortoon joutuneille -talonpojille, rohkaista ja vahvistaa heitä... Hän oli viime aikoina, -sotaisen vaelluksensa varrella, yhä syvemmin ja hartaammin kiintynyt -sotapapin tehtäväänsä, hän oli usein pitänyt miehilleen hartaushetkiä -yötuvissa ja levähdyspaikoilla, oli luullut voineensakin heidän -sydämiinsä tunkeutua ja se taas oli hänen omaa, rikkirevittyä mieltään -hiukan rauhoittanut. Nyt olisi hän tahtonut voimakkaasti puhua koko -kapina joukolle... - -Malttamattomana kääntyi hän taas Erkin puoleen, kysyen: - --- Mihin se vanha suntiokin meni? Olisin tahtonut soittaa vielä -uudelleen yhteen. - --- Hävinneen näkyy suntio-ukkokin... - --- Nouse sinä Erkki tapuliin, soita kelloja kerran vielä, ehkä miehet -pappilasta sentään tulevat... - -Oli se vähän outo tehtävä partiomiehelle, mutta Mikko-papille mieliksi -oli Erkki valmis kirkonkellojakin soittamaan. Hän oli taas tällä Savon -matkalla pysytellyt tuon kovan onnen painaman nuoren pappissukulaisensa -lähettyvillä, johon hän hänen avuttomuutensa vuoksi yhä enemmän tunsi -kiintyneensä, ajanut taipaleilla hänen rekeään ja opastellut -majapaikoissa häntä yösijaa saamaan. Milloin tapeltiin, silloin -Erkkikin oli asemiesten mukana, mutta hän palasi sieltä aina papin luo, -nostaen suksensa rekeen, -- retkeläiset pitivätkin näitä kahta ihan -yhteen kuuluvina. - -Erkki nousi tapuliin ja loi sieltä ensin silmäyksen ympärilleen -avautuvaan, laajaan, lumiseen luontoon. Autio oli järven ulappa ja sen -peltoiset rannat, autiolta näytti tiuhaan rakennettu kyläkin kirkon -takana, vain siellä täällä nousi räppänästä savua hallavaa taivasta -kohden. Mutta pappilansaaressa ja sen edustaisen salmen rannalla oli -paljo liikettä. Siellä oli hevosia pitkä rivi, vielä pitempi oli rivi -pystyyn nostettuja suksia, ja miehiä näkyi siellä ryhmittäin ja -yksitellen liikkuvan teillä ja pihoilla. Siellä pappilan tuvassa näet -miehet vielä neuvotteluaan pitivät, mutta toiset heistä näkyivät jo -tulleen ulos ja neuvottelivat törmällä pienemmissä parvissa... Nyt -nousi jo melkoinen miesjoukko suksilleen ja lähti painamaan järven -selkää länttä kohti... - --- Siinä näkyvät menevän Sysikorven miehet ... eivät jää enää tänne -tappelemaan, sisua polttelee omain kyläin kohtalo, joihin marskin -sanotaan olevan tulossa... - -Erkki seurasi silmillään tätä miesjoukkoa lahden länsirannalle asti, -missä se nousi törmälle ja hupeni metsätielle... Eipähän lähtenyt -Leinosen Matti poikineen pakomatkalle, tänne jäi toisten kanssa loppuun -asti tappelemaan, sen oli vannonutkin...! -- Siirtäessään katseensa -läntiseltä rannalta takaisin pappilan saareen näki hän sieltä nyt -toisiakin miesjoukkoja lähtevän hiihtämään mantereelle päin, -- toiset -sieltä resloissaan ajoivat... Kas niin, tuumi Erkki, nyt siellä on -yksituumaisuus lopultakin taittunut, jo lähtee savolaisiakin -metsäkulmilleen, luopuvat koko yrityksestä ... mikä heidät sitten -perineekin...! Parempi olisi ollut, jos olisivat pysyneet koossa ja -yhdessä vielä yritelleet... Nyt jää pappilaan vain meitä erämaan miehiä -ja osa suursavolaisia ... pieni joukko, ei se huoveille enää suuria -mahda... Lähtisivät yhden tien kaikki, kuitiksi tämä retki kuitenkin -tässä sulaa... - -Alakuloisena katseli Erkki noita koko talonpoikain yritykselle -masentavia enteitä, ja alakuloisesti näkyi sakastin edustalla seisova -pappikin niitä seuraavan. Häneen Erkin silmät pysähtyivät: paljo on -mies muuttunut sittenkuin Rautalammelta yhdessä lähdettiin ja ajettiin -Sysikorpeen Leinosen nuorta tyttöä tapaamaan. Kirkkaina loistivat -silloin silmät... Posket ovat nyt painuneet kuopille, vaatteet -retkottavat väljinä hänen selässään ja hänen silmissään on kuin -alituinen, hiiltyvä palo... Hento on mies ja mieleltään liian herkkä, -ei hänestä ollut tällaisille retkille ... pian hän loppuun palaa... - -Malttamattomana astelevaa ja sanankuulijoitaan odottavaa pappia sieltä -ylhäältä katsellessaan muisti Erkki nyt äkkiä sen varsinaisen asian, -jota varten hän oli tapuliin noussut, ja hän tarttui nyt rutosti kellon -hihnaan. Mutta taitamaton hän oli sitä vetelemään, kello heilahti liian -äkkiä, läppäili epätasaisesti ja töksähtämällä ... oudolta sen ääni -kajahti autioon luontoon, melkein kaamealta se itsestään soittajastakin -tuntui. - -Hän pysähdytti sen vuoksi hihnanvedon ja tuijotti taas ulos autioon -luontoon. Oli tyyni pakkaspäivä, savu nousi kylästä suorana taivaalle -ja kaikki oli luonnossa äänetöntä. Äsken lähteneiden miesjoukkojen -äänet olivat vaienneet, -- se hiljaisuus tuntui tapulissa yksin -olijasta miltei peloittavalta. Tuolla kaukana jo hiihtävät viimeiset -pappilasta lähteneet joukot, kiirepä on... Mutta mitä liikettä tuolta -näkyy, itäisen lahden takaa, onpa kuin siellä selkä tuiskuna pyryäisi --- tyyneessä pakkasessa? Sieltä lappoi mantereen rannalta alas jäälle -miestä ja hevosta kuin pilveä... Savonlinnan sotaväkeä ja Viipurin -huoveja sieltä nyt on tulossa täyttä ravia Mikkelin kirkkoa kohti. - -Taas heilahti kellon hihna ja raivokkaasti, hätäisesti lähti nyt kellon -ääni tapulista soimaan, ikäänkuin herättäen kirkonkylän eläjiä ja -varoittaen heitä lähestyvästä vaarasta. Pappilasta riensikin heti -aseväki ulos katsomaan, mikä nyt on hätänä, ja samaan aikaan palasivat -sinne itärannalle lähetetyt tiedustajat kertomaan, että sotaväki on nyt -todella tulossa Sairilasta. Siellä syntyi nyt liikettä ja hälinää, -- -pappilassa olevat nuijamiehet näkyivät päättäneen varustaa saaritalon -linnakseen ja ryhtyä siellä taisteluun, joka ei enää ollutkaan -vältettävissä ja jota monet sisukkaimmat miehet koko aamun olivatkin -vaatineet. Sinne riensi vielä myöhästyneitä miehiä kirkonkylästä, -mantereen puolelta, mutta muutamia naisia ja ukkoja näkyi hätäisen -soiton ja saapuneiden vainonviestien hälyyttäminä pakenevan kirkkoon, -jossa oli kerrottu jumalanpalvelusta pidettävän. - -Nyt ymmärsi nuori pappikin, ettei hän tänään voi saada talonpoikaisia -asemiehiä sanankuulijoikseen kirkkoon, mutta hän ei sittenkään tahtonut -jättää sinne järjestämäänsä jumalanpalvelusta pitämättä. Kirkonmäki -oli tyhjä, ainoastaan hänen oma hevosensa syödä raksutti sen -seinänvierustalla apetta; harvoja ihmisiä oli kirkossakin, mutta siitä -huolimatta lähti hän sinne toimekkaana tehtäväänsä suorittamaan. - -Erkki oli ehtinyt alas tapulista, jossa kellonsoitto oli kilahtaen -katkennut, ja tapasi nuoren papin sakastissa, täydessä papillisessa -asussaan juuri kirkkoon menossa. Pysähdytti hänet ja virkkoi: - --- Sysikorven miehet läksivät äsken kotipuoleensa hiihtämään, eikö -lähdetä ajamaan mekin ja heihin yhtymään? Linnalaiset hyökkäävät kuten -näet... - --- Jumalanpalvelus on tietysti ensiksi pidettävä, vastasi Mikko -täydessä touhussaan. - --- Siihen ei ole enää aikaa, koetti Erkki tarmokkaasti selittää. Mutta -Mikko ei siitä välittänyt. - --- Aikaa täytyy aina olla saarnan pitoon... - -Pappi astui kirkkoon ja pian siellä hänen äänensä rupesi alttarilta -kuulumaan. Erkki pysähtyi neuvotonna sakastin pienen ikkunan ääreen, -katsomaan sotaväen saapumista. Se oli jo samonnut selän yli ja -ryhmittyi parastaikaa pappilan saaren ympärille, johon oli huomannut -talonpoikain varustautuneen ja sulkeutuneen. Pappila olikin heille aika -sopiva suojapaikka, siihen ei huomaamatta päässyt hyökkäämään ja sitä -saattoi joka puolelta puolustaa. Mutta kauanko sitä jaksaa puolustaa -tuollaista joukkoa vastaan... - -Jäälle keräytynyttä jalka- ja ratsuväkeä oli näet monta sataa miestä, -moninverroin enemmän kuin talonpoikia, ja se kävi kohta pappilalinnaa -joka taholta piirittämään. Pyssyt, joita sotaväellä oli, rupesivat -pamahtelemaan ja kiljaisten hyökkäsivät ratsumiehet tukottua porttia -kohti. Mutta he palasivat pian takaisin, talonpojat olivat kai iskeneet -sapekkaasti vastaan, niinkuin äsken Leskisen pihasta. Mutta samalla jo -hyökkäsi toinen huovijoukko toiselta kulmalta... - -Kirkosta kuului koko ajan messuavan papin harras, soinnukas ääni. Erkki -ei tiennyt, mitä hänen siinä olisi tehtävä ... pakoon olisi ollut -kiireellä riennettävä, mutta otapas nyt tuo harras messuaja sieltä -mukaasi...! Mikko on viime aikoina käynyt niin omituiseksi ja -oudonvakavaksi ... aina siitä asti, kun kuuli veljensä vieneen -metsäkylästä Leinosen naiset. Erkki oli kuitenkin hänelle lohduttavasti -kertonut kohtauksensa Juhanan kanssa, kertonut tietävänsä, missä naiset -ovat piilossa ja luvannut johtaa Mikon sinne. Mutta mies ei siitäkään -enää riemastunut, umpimielisenä se aina reessäkin ääneti istui... Ja -nyt se messusi ... taistelun soidessa tuossa kirkontörmän alla! Ei -välitä mies vaaranpaikasta, ei paljo mistään, rukoilee vain yhtenään -kuin pahin pahantekijä ja saarnaa missä vain saa kuulijoita kokoon... -Ei, hän ei kestä tätä, mies pitäisi saada rekeen ja syrjään näistä -taisteluista... - -Hyökkäykset pappilaa vastaan olivat sillävälin uudistuneet. Siellä -jytistettiin edelleen, mutta osa sotaväkeä näkyi jo nousevan -vastaisellekin törmälle, kirkkoa ja kirkonkylää kohti... Hitto vie, -tässä ollaan kiinni, nyt on yritettävä vielä viime hetkessä pelastaa -vaikka väkisin papin ja oma henki! -- Erkki astui sakastista -päättävästi kirkkoon. - -Siellä oli Mikko jo noussut saarnastuoliin ja saarnata paukutti -parhaillaan: Hänellä ei ollut sanankuulijoinaan kuin muutamia -hätääntyneitä akkoja ja joku äijänrähjä, mutta pappi ei sitä kirkon -tyhjyyttä näkynyt huomaavankaan, hän vain laski tulemaan saarnaa, -ikäänkuin omaa sieluaan tyhjentääkseen... Erkki istahti nolostuneena -suntion penkkiin, eihän hän voinut lähteä pappia pöntöstä kiskomaan... -Mikko puhui nöyrällä, hartaalla äänellä ihmisten välisestä suuresta -vihasta ja heidän pahasta tahdostaan toisiaan kohtaan ... kuinka he -ovat rikkoneet Jumalan säätämät lait sotimalla toisiaan vastaan ja -nyt kaipaavat katumusta ja nöyrtymistä. Hänen äänensä kiihtyi -kiihtymistään, se kajahti pian voimakkaana ja intohimoisena melkein -autiossa kirkossa... - -Silloin tempautui yhtäkkiä kirkonovi auki ja pari lumista nihtiä -syöksyi sisään. Mutta pappi ei heistä välittänyt ja ikäänkuin hänen -kiehtovan saarnaäänensä vaimentamina paljastivat soturitkin päänsä, -kuuntelivat kotvan aikaa kunnioittavalla hartaudella ja hiipivät sitten -hiljaa ulos. Mikko jatkoi saarnaansa, purkaen esiin oman sydämensä -patoutunutta tuskaa, raskasta, katkeraa ja syvästi katuvaa... - -Erkki älysi mahdottomaksi saada saarnaava pappi enää ajoissa kirkosta -pois ja vetäytyi itse, kohtaloonsa alistuvana, sakastiin, astuen pian -ulos sen edustalla heiniä narskuttavaa hevosta katsomaan. Siinä se söi -rauhallisesti ja häiritsemättä, vaikka kirkonmäellä jo taas oli -äänekästä väenvilinää, -- sotaväkeä keräytyi sinne yhä enemmän. -Satimessa nyt ollaan, käyköön miten tahansa, hoki Erkki itsekseen, -kätki kinokseen sotakirveensä ja kertoi rauhallisesti huoveille, jotka -häntä tulivat kovistamaan ja tutkimaan, olevansa papin kuski -- -tuollahan se vielä saarnaa kirkossa... Ja huovit antoivat papinrengin -hoidella hevostaan. - -Mutta sillävälin kuin Erkki oli ollut kirkossa, oli asiainmeno -pappilansaaressa jo muuttunut toisenlaiseksi. Siellä ei enää -tapeltu ... liekö siellä joku sopimus tehty, talonpojat näkyivät joka -tapauksessa luopuneen vastarinnasta. Sillä huovien hallussa oli nyt tie -ja portti, josta he ajoivat ulos ja sisään, ja he siellä nyt näkyivät -isäntinä olevan. Saaresta saapuvain sotamiesten puheista Erkki pian -ymmärsikin, että pappilaan saarretut talonpojat olivat luvanneet -luovuttaa aseensa, kun heille taattiin henki ja vapaa lähtö koteihinsa. -Taitaa käydä kuin Nyystölässä, arveli Erkki huokaisten, ja rupesi -hevostaan valjastamaan. Sillä jo vihdoin oli pappikin lopettanut -saarnansa ja astunut ulos kirkosta. - -Hänet oli sieltä komennettu ulos. Sillä kun sotaväen päälliköt -seurueineen olivat pappilan saaresta siirtyneet kirkonmäelle, olivat he -ajattaneet väen kirkosta ja kirkonmaalta pois ja ruvenneet itse siellä -omaa toimitustaan pitämään. He rakennuttivat männikköön hirsipuita, -niissä kai hirttääkseen talonpoikain johtajat, ja pitivät sillävälin -kirkon edustalla ylimielistä neuvottelua helposti saavuttamansa voiton -johdosta sekä vangeiksi antautuneiden talonpoikain rankaisemisesta. Kun -Mikko astui ulos papillisessa kauhtanassaan, jonka hän oli vetänyt -turkkinsa päälle, ja lipetit kaulassa, ei häneen kukaan koskenut, hän -sai jäädä siihen ovelle syrjästä katselemaan tapausten menoa ja -kuuntelemaan sotaherrain ilkkuvia puheita. - --- Sytytetään pappila, poltetaan sinne koko kapinajoukko, kuului muuan -päälliköistä ehdottavan. -- Silloin heistä päästään vähimmällä...! - --- Eikä helkkarissa polteta Hannu-herran pappilaa, varoitti toinen. -- -Sehän on hyvä mies. Ja tässähän ovat nuijapäälliköt ensiksi hirtettävät -toisille varoitukseksi. - --- Entä ne muut talonpojat...? - --- Heillehän luvattiin säästää henki, kuului joku joukosta virkahtavan. -Mutta toiset rämähtivät pilkallisesti nauramaan: - --- Vai säästettävä heille henki, että taas pian lähtisivät voutien ja -knaappien taloja ryöstämään ja meitä viikkokaupoiksi kinoksissa -juoksuttamaan! - --- Ei, kuitiksi kaikki! Kapinasta tehdään nyt kerralla selvä tili...! - -Mikko kuunteli, kirkon ovella seisten, näitä sotapäällikköjen raakoja -keskusteluja, näki hirsipuita pystytettävän petäjäin väliin, kuuli -huovien ilkkuvat naurut, mutta ei vielä heti voinut ymmärtää, mitä oli -tapahtunut ja mihin siinä varustauduttiin. Hän käsitti kyllä -talonpoikain, hetken vastarinnan jälkeen, pappilassa antautuneen, ja -älysi, että hän oli joutunut voitonhuumeessaan hummaavain, talonpojille -katkeraa vihaa kantavain sotilaitten, vihollistensa, keskelle. Hän -tajusi myös oman asemansa vaaranalaisuuden ja talonpoikia kohdanneen -uuden onnettomuuden, mutta että siinä kirkonmäellä nyt juuri -kädenkäänteessä tehtiin ratkaisua monien kymmenien, ehkä satojen, -miesten hengestä, että siellä valmistauduttiin veriseen teilaukseen, -sitä hän ei voinut ajatellakaan. - -Mutta kotvan kuluttua kuului eräs noista neuvottelua pitäneistä -päälliköistä julistavan kirkonmäelle kokoontuville sotamiehille kovalla -äänellä: - --- Vangit ovat nyt kaikki tuomitut kuolemaan, tuomitut hirtettäviksi -tai mestattaviksi kapinoitsijoina esivaltaa vastaan! - -Vallitsi hetkisen äänettömyys, raskas, painostava äänettömyys, -kirkonmäellä, -- oli kuin sotamiehetkään eivät olisi heti saaneet -itselleen selväksi, mitä tuo julistus merkitsi eikä miten se heihin -vaikutti. Sitten rupesi tuon väen keskuudesta kajahtamaan meluava -hyväksymishuuto, -- muuhan ei sotilaille sopinut, kiihkeä hurraa... -Hehän olivat nyt voittaneet, heidän oli nyt siis kostettava; jos toisin -olisi käynyt, olisi heille kai tullut talonpoikain kohtalo... - -Mutta kirkon ovella seisova nuori pappi oli -- tuloksen älyttyään -- -tukehtumaisillaan. Hän katseli hätääntyneenä, kuin hukkuva, -ympärilleen, ikäänkuin jostakin apua odottaen. Kylminä ja -välinpitämättöminä häärivät kuitenkin ihmiset siinä, hänen hädästään -välittämättä... Silloin vilahtivat hänen etsiviin silmiinsä yhtäkkiä -Juhana veljen hymyilevät kasvot. Tämä ajoi juuri saaresta päin törmää -ylös sotapäällikköjen kehään ja samassa näki hänkin Mikon kuihtuneen -olemuksen horjuvan kirkon ovella. Heidän hämmästyneet katseensa -yhtyivät... - -Mutta Mikon kasvot samassa ikäänkuin jääkylmiksi jäykistyivät, hänen -silmänsä melkein sammuivat, niissä oli vain kolkko, syyttävä, -halveksiva vihan kiilto. Ja hymy jäykistyi silloin Juhanankin hilpeiltä -kasvoilta, joista hän tunsi veren pakenevan, ja hänen rinnastaan kohosi -huokauksentapainen korahdus, kun hän sanaa virkkamatta siirtyi sivummas -toisten päälliköiden taakse... - -Tällä välin oli ensi ryhmä vankeja tuotu pappilasta kirkonmäelle. -Erästä vangeista, jonka Mikko tunsi muutaman savolaisjoukon johtajaksi, -kuulusteltiin siinä muka käräjäpaikalla hetkinen ivallisesti ja sitten -vietiin vangit sinne männikköön, jonne hirsipuut jo oli pystytetty. -Mikon edessä musteni maailma, hän astui askeleen eteenpäin, hän tahtoi -huutaa, julistaa rikokseksi tämä teko, johon sotaväki oli ryhtymässä, -mutta hän ei saanut ääntään heti kuuluville. Vihdoin hän, horjahtaen -eteenpäin päälliköitä kohti, parkaisi: - --- Ettehän toki surmaa näitä talonpoikia... Sehän on mahdotonta, se -olisi valapattoutta... - --- Hä, kuului silloin päällikköjen joukosta, -- mikä se on tämä -huutaja? - --- Miksei häntä ole vangittu! - -Mikko huojui askeleen eteenpäin, huusi särkyvällä äänellä: - --- Vangitkaa minutkin, olen yhtä syypää kuin nämä talonpojat ja vielä -enemmän...! - --- Kuulkaas pappia, -- mikä liekin miehiään...! ivaili joku lähinnä -seisovista huoveista, ruveten jo Mikkoon käsiksi käymään. Mutta samassa -astui Juhana Martinpoika kalpeana esiin ja virkkoi kuin rauhoittavasti: - --- Se on hullu pappi -- viekää hänet pois! - --- Sekö sama, joka äsken kirkossa paasasi, kysyi huovi. - --- Sama, ei hänellä ole täällä asiaa, puhui Juhana kuin -välinpitämättömästi. - -Ja huomaten Erkin peräyttävän hevostaan siihen lähemmäs kirkonovea -jatkoi hän: - --- Tuossahan on hänen hevosensa, ajakoon hiiteen täältä saarnaamaan! - -Mutta Mikko ei istunut eteensä peräytettyyn rekeen. Hän katseli vain -kauhuntäyttämin, todellakin kuin mielipuolen jäykin, älyttömin silmin -eteensä mäelle, johon juuri tuotiin toista vankiroikkaa pappilasta. Sen -etummaisena miehenä näet käveli, kädet selän taakse sidottuina, -Leinosen Matti, rinnallaan nuori poikansa, joka melkein ylpeän -näköisenä polki hankea isänsä vieressä. Matin katseessa oli jotakin -ylen kammottavaa. Hän käveli kyllä selkä suorana, ylpeän näköisenä, -mutta hän vilkui usein vieressään astelevaan poikaansa ja silloin -vääntyivät hänen kasvonsa avuttomana hätään ... hän ajatteli -nähtävästi, ei omaansa, vaan hennon, ainoan poikansa kohtaloa... - -Mikon jokainen kasvonjäntere oli niin pingoittunut, kuin olisivat ne -olleet katkeamaisilleen vedetyt, ja hänen verestävät silmänsä näyttivät -uhkaavan pullistua ulos päästä. Hän ei voinut ajatella selvää ajatusta, -ei saanut ääntä kurkustaan ... näki vain Matin ja hänen nuoren poikansa -siinä editseen kävelevän mestauspaikkaa kohti, ja hän koetti riuhtaista -itsensä irti Erkistä, joka juuri oli häntä rekeen auttamassa. Hän -tempoi ja yritti juosta saapuvaa vankiroikkaa kohti, käheällä äänellä -sopertaen: - --- Tahvokinko tapetaan, isä ja poikakin...! - -Mutta Juhanan ääni kuului silloin törmältä tiukemmin komentavan: - --- Viekää pois pappi! Lähde jo ajamaan! - -Erkki painoi silloin papin koko ruumiinsa voimalla reslan pohjalle, -istahti itse viereen ja lähti hänkin henkensä hädässä ajamaan alas -törmältä Sysmään päin vievää tietä myöten. Rinteellä seisovat -sotamiehet katsoivat kummastuneina ja hiukan epäillen tuota oudon -reslan lähtöä, mutta kun se tapahtui huovipäällikön käskystä ja kun -kyydittävä oli pappi, eivät he sitä pidättäneet. Mutta törmältä -kantausi vielä reslan pohjalla makaavan, tuskaansa menehtymäisillään -olevan nuoren papin korviin mestattavain vihlova tuskanhuuto ja jonkun -nihtipäällikön vihaisesti ärjyvä komento: - --- Välemmin tehkää selvä talonpojista, -- kaikesta kapinaväestä! Meidän -on tästä jouduttava kylään voittoamme juhlimaan. - -Ja toinen ääni kuului ilkkuen säestävän: - --- Kannattaapa nyt vähän juhliakin, sillä tähän se nyt loppui -savolaisten nousu! - - - - -XVII. - -HULLULLE RETKELLE. - - -Mikkelin kirkonmäen kauhunkuvat olivat kuin tuliraudalla poltettuina -syöpyneet Mikko-papin herkkään mieleen ja raatelevasti ne häntä -vihloivat, kun hän Erkin rinnalla ajoi tuolta kamalalta törmältä -länteen päin pitkälle metsätaipaleelle. Hän oli vaipunut reslan -pohjalle kuin horroksiin, mutta oli siltä yhä kuulevinaan korvissaan -teilattavain talonpoikain tuskanhuutoihin sekaantuvaa huovien ilkuntaa, -ja hän näki koko ajan edessään, vaikka makasikin suljetuin silmin, -Leinosen Matin hämmentyneen, hätää huutavan ja poikansa puolesta apua -rukoilevan katseen. Ja Tahvon kirkkaat silmät -- oi, ettei hän voinut -siinä mitään...! Kaikki muut surut ja huolet olivat hänen mielestään -häipyneet, muisto Juhana-veljestäkin, jonka hän äkkiä tuolla -kauhunmäellä, teloittajain seurassa, oli tavannut ja jota hänen -epäluuloinen, sairas mielensä ei ollut voinut veljen silmäyksellä -tervehtiä, vaikka Juhana hänet olikin pakoon pelastanut. Kaikki oman -hengen vaara, kaikki ryöstettyä morsianta koskevat murheet, olivat -hänen tajunnastaan kuin poispyyhityt, siinä asui vain se yksi kaamea -kuva -- Mikkelin kirkonmäki ja siellä tapahtunut talonpoikain -teurastus. - -Mutta näistä synkistä, häilyvistä kuvista rupesi yksi hänen sairaassa -sydämessään muita selvemmäksi kehittymään, yksi mielle saamaan muotoa, -ja siihen hän tarrautui kuin hukkuva pelastuakseen... Hän oivalsi jo, -että talonpoikain vapautumispyrkimys oli kaikkialla mennyt myttyyn, -että koko tuo epätoivoinen kansannousu oli lyöty maahan. Talonpojat -ovat nyt hajoitetut ja voitetut maan joka kulmalla, saarretut -surmankierrokseen, niinkuin Nyystölässä ja Mikkelissä, tai tavataan -heidät nyt hajallaan kotikylissään, minne huovien rankaisuretkikunnat -kai parastaikaa kulkevat. Onko nyt kaikkialla pantava toimeen -tuollaisia teurastuksia, onko koko väestö vereen upotettava ... -tapahtuuko se esivallan käskystä ja eikö tuota julmuutta voida -mitenkään ehkäistä...? Mikko tunsi itsensä kuin syypääksi näkemäänsä -omain erämaanmiestensä kamalaan kohtaloon ... olihan hän heidän -mukanaan kulkenut ja heidän erehdystään kannattanut ... jotakin olisi -hänenkin, joka ansiottaan tuolta surmanmäeltä henkensä pelasti, -yritettävä, estääkseen yhä uusia talonpoikaisjoukkoja veriin -hukkumasta... - --- Mutta mitä? Ja miten...? - -Sitä hän tuskaisena reessään aprikoitsi. Keneenpä voisi hän, -kapinoitsijoihin liittynyt maalaispappi, mitään vaikuttaa, kukapa -yleensä voisi voittajain kostomielen taltuttaa tai pehmentää...? -Voittavan sotaväen näki hän noita mietteitä yhä uudelleen hautoessaan, -mielikuvissaan vähitellen lopulta personoituvan yhteen ainoaan -henkilöön, kovaan ja armottomaan, joka oli heidän kaikkien käskijä ja -pää ... jonka syystä, jota vastaan, tämä kansanliike oli noussut ja -joka nyt oli voittanut, -- Klaus Flemingin ankara jättiläishaamu rupesi -hänen liitelevissä haavekuvissaan hahmottumaan. Hän säikähti sitä kuvaa -ensiksi -- viimeksi koko maailmassa voisi hän kääntyä tuon jylhän, -kylmän miehen, kansan ja hänenkin sukunsa sortajan puoleen, viimeksi -kaikista ihmisistä kai tuon miehen sydän sulaisi tai heltyisi, -- eipä -se ollut heltynyt koskaan ennenkään, vaikka kansan hätä ja epätoivo oli -koettanut sitä hellyttää... Hänkö nyt armahtaisi tai käskisi raakojen, -voitonhumalaisten huoviensa armahtaa häntä vastaan nousseita -talonpoikia... - --- Ei, ei, ei koskaan! - -Mutta Mikko-pappi ei päässyt näin vakuuttautumallakaan tuosta -sairaaseen sydämeensä kerran kehittyneestä mielikuvasta eroon. Hän -koetti järkensä voimalla karkoittaa moisen mahdottoman unelman, mutta -se ei enää hänestä lähtenyt. Hänen täytyi yrittää jotakin, se oli nyt -kuin käsky, se oli hänen suuri velvollisuutensa, ainoa, viimeinen -tehtävänsä enää maailmassa... Hänessähän oli vielä henki, hän saattoi -vielä liikkua ja toimia, hänen on nyt toimittava, yritettävä oman -henkensä uhallakin, -- sehän on vähintä, mitä hän on velkapää tuolle -kurjuuteen syöstylle kansalle. - --- Minun täytyy puhua marskille, rukoilla, varoittaa... Minun on -matkustettava heti Klaus Flemingin puheille, kävi miten kävi... - -Hänen järkensä torjui edelleen mahdottomana ja naurettavana koko tuon -ajatuksen, mutta hän tajusi sittenkin olevansa sen kahleissa. Se oli -hänelle samalla ainoa vapauttava ajatus siitä sielunhädästä, joka häntä -niin armottomasti raateli ja jonka kouriin hän tunsi menehtyvänsä... - --- Matkustettava on marskin leiriin, missä se vain onkin, vaikka -Turkuun asti, astuttava pelottomasti ja kaikki vaikeudet voittaen hänen -hirmuisuutensa eteen, kuvattava hänelle, kiroushuutoja säikkymättä, -Mikkelin kirkkomäen verityö ja kansan häviö ja pyydettävä häneltä apua -ja armoa niin hartaasti ja kuumasti, että se pyyntö häneenkin pystyy... - --- Ihminenhän Klaus-herrakin sentään on, hänenkin täytyy voida -heltyä...! - -Näin rupesi Mikko jo siinä taipaleen alussa, ikäänkuin valtoinaan -syöksähteleviä ajatuksiaan sitoakseen, suunnittelemaan tuota matkaansa -ja kaikkea sanottavaansa. Se oli oleva hänelle vaikein matka -maailmassa, ehkä vaarallisinkin, mutta sepä olikin oleva hänelle -rankaisumatka, jonkinlainen toiviomatka, pelastusretki. Hänen oli -koetettava tehdä jotakin erehtyneen kansaraukan hyväksi ja sovitettava -samalla omat erehdyksensä, vapautuakseen niistä kauheista muistoista ja -verikuvista, jotka häntä kiduttivat ja söivät. - -Tavallinen syöttötaival oli äänettömässä hiljaisuudessa matkaa tehty, -kun päiväsydännä saavuttiin eräälle aholle, samalle, missä -Vahvajärvellä käyneet huovit kolmatta viikkoa sitten olivat yönuotiota -pitäneet. Siinä seisahdutti Erkki hevosensa, viskasi sille tukon heiniä -ja virkkoi reessä istuvalle papille: - --- No, nyt nouse suksille, tästä pääset oikoisimmin piilopirtille... - -Mikko heräsi kuin unesta, katsoi saattomiestään suurin, tajuttomin -silmin ja kysyi: - --- Mitä tarkoitat? Miksi pysähdyt? - --- Tottahan lähdet nyt Leinosen naisten luo, jotka veljesi tälle -salolle on kätkenyt...? - --- En lähde, aja eteenpäin... - -Tätä Erkki taas ei ensinkään ymmärtänyt. - --- Hä, -- heitähän olet koko talvikauden kaihoillut. Ja siellä saat nyt -itsekin piiloilla, -- tälläkin tiellä liikkuu luultavasti huoveja, -jotka meitä eivät enää säästä. - -Mutta Mikko puisteli päätään ja kehoitteli: - --- Ajetaan vain eteenpäin, meidän on jouduttava tärkeämpiin tehtäviin. -Kauas täältä... - --- Minne? Pelkäätkö huovien jo ajavan meitä takaa? Mutta niinkin ollen -on meidän paras poiketa tieltä syrjemmäs, -- kätketään hevonen tuonne -noroon... No, ala nousta... - --- Minä en poikkea mihinkään, julisti Mikko oudon kylmästi, -- suoraan -on minun samottava eteenpäin. - --- Hä? -- Erkki oli siitä itsepäisyydestä ihan ymmällä ja tiukkasi: -- -Etkö tahdokaan tyttöäsi tavata? - --- Minä en saa nyt tieltäni poiketa, Erkki, selitti Mikko päättävästi. --- Tehtäväni minua kutsuu. - --- Mikä hiton tehtävä? Minne sinulla nyt on niin kiire? - --- Klaus Flemingin puheille. Minun on hänet tavattava niin pian kuin -suinkin, ennenkuin verilöylyjä jatkuu... - -Erkki vihelteli pitkään, hän rupesi hämärästi tajuamaan haihattelevan -ja hentomielisen ystävänsä ajatuksenkulun ja hänen hurjat aikomuksensa. -Mutta ryhtymättä vielä hänen houreitaan mahdottomiksi kumoamaan jatkoi -hän vallan loukkautuneena: - --- Etkö älyä mitään, mies! Tässä on sinulla nyt tilaisuus tavata -kaivattusi ja lohduttaa heitä... Arvatenkin nämä salolle yksin jätetyt -naiset ovat hyvinkin avun ja lohdutuksen tarpeessa... - -Mikko vaikeni tuokioksi. Säälin ja hellyyden tunne rupesi saamaan hänet -valtoihinsa, vanhat muistot, vanha kiintymys pääsi hänessä jo -voimakkaaksi. Menetteleehän hän tosiaan väärin ja mielettömästi, jos ei -nyt käy noiden turvattomain naisten luo, jotka salosaunassa -vapisevat... Mutta miltei rajulla liikkeellä karkoitti hän samassa -luotaan nuo muistot ja mieliteot kuin luvattomina ja kokosi kaiken -tarmonsa siihen ainoaan tehtävään, jonka hän nyt kutsumuksekseen -oivalsi ja joka hänellä oli vielä elämässä suoritettavanaan... Vai -heikoksiko hän tässäkin heittäytyisi... hänen täytyy voittaa ainakin -tämä taistelunsa...! - --- En saa nyt ajatella heitäkään, huudahti hän melkein kuin pahaa -viettelystä väistäen, -- minulla on nyt sydämessäni toinen, tulisempi -poltto, minun täytyy tavata marski Fleming... - --- Ja jättää salolle avuttomaksi kihlattusi, ehkä nääntymään nälkään ja -viluun...! Olet mieletön, Mikko, jos et nyt nouse suksille... - --- Mieletön kenties olen ... hoki Mikko hiljemmin. - --- Ehkä joskus myöhemmin saan palata omaa onneani ajattelemaan, nyt en! - -Erkki rupesi tosissaan suuttumaan siinä odottaessaan hangella reestä -nousijaa, -- tämähän on pähkähulluutta! -- Ja hän asetti Mikon sivakat -reen viereen hangelle, nousi jo itse omilleen. Mutta Mikko ei reestä -päkähtänyt, virkkoi vain kuin hätääntyneenä ja ystävänsä houkutuksista -eroon pyrkivänä: - --- Ehkä jäät sinä, Erkki, tänne, -- mitäpä enää minun matkojani -seuraat! -- Ne ovatkin kenties mielettömän matkoja, kaikkensa -menettäneen ... jätä minulle hevonen, koetan ajaa yksin halki maan. - --- Sinä -- yksin...! - -Melkein halveksivasti sinkautti Erkki suustaan ne sanat, -- kiukku ja -epätoivo tuon härkäpäiseksi heittäytyneen ystävänsä hulluttelun -johdosta pani hänet siinä jo hiomaan suksiaan hankea vastaan, ikäänkuin -hän olisi todellakin aikonut painaltaa siitä omille teilleen. Mutta -jättää pappi nyt ominpäinsä retkeilemään halki maan, -- eihän siitä -tule mitään! -- Erkki hillitsi sisunsa kuohunnan. Hän koetti vieläkin -taivutella nuorta ystäväänsä, kuvata hänelle hänen aikeensa -mahdottomuuden, todistaa, ettei häntä, kapina joukossa kulkenutta, -suinkaan lasketa marskin puheille ... tyrmään hänet pistetään ... ja -ettei hän saa päättömällä retkellään mitään toimitetuksi talonpoikain -hyväksi. Mutta Mikko piti päänsä, hän tahtoi ehdottomasti ajaa -eteenpäin... - --- No, ajetaan sitten, piru soi, -- pian taitaa se matka keskeytyä! -- -Erkki hypähti suuttuneena, mutta sittenkin alistuvana rekeen ja tarttui -ohjaksiin. Hän arveli, että kai se Mikko kuitenkin palaa järkiinsä, -jahka vereksimmät muistot Mikkelin tapahtumista ehtivät vähän hänessä -arvettua. Ja luultavasti joudutaan näillä miehitetyillä teillä ennen -pitkää sellaiseen umpisolaan, että on pakkokin palata. -- Mihinkäpä -tästä minäkään lähtenen yksin seikkailemaan, tässä olen nyt tottunut -sukulaispapin reen sevillä tirppomaan, -- yksi menneen kaikki! Ajetaan, -kunnes pystyaita nousee vastaan...! - -Mutta pystyaita ei noussutkaan Mikon rekeä eikä retkeä vastaan. -Sydänmaan taipalilla ei ollut nyt mitään liikettä, ei ryttäreita eikä -muuta, he kulkivat aution, äänettömän erämaan halki. Vahvajärvellä -syötettiin hevosta, saatiin eväitä ja kyseltiin kuulumisia... Ei siellä -mitään sen varmempia kuulumisia ollut, ei marskin tulosta eikä -mahtiherrain aikeista, yhtenäisessä levottomuudessa vain elettiin, -tietämättä, miltä taholta taas sotaväkeä hyökkäisi kylään. Miehet, -jotka olivat olleet nuijaväen matkassa, olivat paenneet tai lähdössä -koko kotikylästään kaukaisiin hirvisaloihin, missä esi-isäinsä tapaan -aikoivat elää eräkävijöinä... Sysikorvessa, jonne Mikko sieltä yötä -myöten ajoi, olivat useimmat talot jo raunioina ja väki pakosalla, ei -siellä marskilla olisi enää paljo rankaistavaa, jos sinne saapuisikin. -Vanha viittatie Päijänteen yli taas oli melkein ummessa, ei ollut nyt -liikkujaa näillä teillä, joita myöten talonpoikain valtainen retkikunta -kuukausi, toista sitten läksi niin toivorikkaana Turkua kohti -samoamaan. Sen mukana silloin Mikkokin kulki, kuvitellen muka voivansa -vaikuttaa jotakin talonpoikain hyväksi... Ja nytkö taas hän sitä samaa -kuvitteli ... samaa tietä taas ajaessaan... Mutta hänen täytyi siinä -ajaa, toisenlainen oli hänellä sisäinen pakko nyt kuin silloin... Hänen -täytyi ajaa vaikka Turkuun asti... Mutta toisenlaiseksi kuvitteli hän -nyt paluunsa Turkuun kuin viimeksi näitä teitä kulkiessaan. Ja -toisenlainen oli nyt hänen käsityksensä siitä ja sen riennoista kuin -syksyllä sieltä lähtiessään. Silloin oli hän kokonaan eläytynyt -sikäläisiin kirkollisiin ja uskonnollisiin kiistoihin, kuvariitoihin, -luterilaisen opin puolustamiseen takaisinhiipivää paavillisuutta -vastaan, -- niistä hän oli innostunut ja riehahtanutkin. Nyt ne kaikki -olivat hänestä niin peräti toisarvoisia asioita, -- pelkkä -ihmisyystunne oli niitä paljo ylempi, ihmisten, onnettomain, -erehtyneiden, elämisensä puolesta turhaan kamppailleiden ihmisraukkain -kohtaloiden ja hengen pelastaminen siitä armottomasta umpikuilusta, -johon he olivat ajautuneet, se oli hänestä nyt hänen ainoa suuri -tehtävänsä ja velvollisuutensa ... niin toivoton kuin se olikin... - -Päijänteen länsirannan teillä oli jo ihmisiä liikkeellä, sotaväkeä jos -muutakin väkeä, sitä enemmän, kuta lännemmäs jouduttiin. Mutta Mikon -reslaa ei kukaan pidättänyt, matkustava pappi sai estämättä tehdä -taivaltaan, ja Erkkikin tuli ihmeekseen huomaamaan, että heillä tie ei -noussutkaan pystyyn. Vieläkin hän kyllä usein murisi koko tätä hullun -yritystä, mutta ajoi kuitenkin edelleen papin rekeä ja kertoi -syöttöpaikoissa talonväille kuivasti olevansa hänen kuskinsa. Kun -vahtipartioissaan liikkuvat huovit joskus taipaleella pysäyttivät reen -ja kyselivät vastaantulijalta hänen matkojaan, silloin selitti heille -Mikko-pappi niin tärkeänä ja niin vakuuttavasti olevansa virkamatkalla -oleva pappi ja pyrkivänsä marskin leiriin, että kyselijät enempää -tiedustelematta jättivät hänet matkaansa jatkamaan. Ajoivatpa väliin -kunnioittaen tiepuoleenkin, päästääkseen tärkeän näköisen hengenmiehen -kulkemaan. - -Päijänteeltä ylisen Satakunnan rajoille saavuttuaan sai Mikko pian -kuulla, ettei hänen tarvinnutkaan ajaa Turkuun asti marskia -tavatakseen. Klaus Fleming oli, hävitettyään Ilkan joukon, äsken käynyt -Hämeessä ja todennut kaiken kapinaliikkeen jo sielläkin kokonaan -rauenneeksi, sekä sitten, jatkamatta matkaansa sen pidemmälle, palannut -takaisin pääleiriinsä, joka edelleen oli Pyhäjärven rannalla. Niin -kertoivat ilmeisen pelon vallassa olevat ihmiset syöttöpaikoissa, ja -sen tiedon vahvistivat vastaantulevat huovit, joilta hän arkailematta -sitä asiaa kyseli. Sinne oli hänen siis ajettava eikä tätä hänen -pyrkimystään voineet pysähdyttää Erkin jatkuvat varoitukset matkan -varrella eikä syöttöpaikoissa emäntäin kauhistuneet, pelokkaat katseet, -kun he kuulivat matkustajain aikovan ajaa Klaus Flemingin pääleiriin. -Eräässä syöttöpaikassa tapasi Mikko odottamatta tuttavan miehen, -ystävänsä ja työtoverinsa Turun ajoilta, Eero Markonpojan, jonka kanssa -he talonpoikaisliikkeen alussa olivat yhdessä reessä matkustaneet -nuijajoukon mukana ja yhdessä innostuneet tehtävästään sen hyväksi. -Toisessa mielialassa ja toisissa olosuhteissa olisi Mikolla ollut -paljonkin tarinoitavaa tämän kohtalotoverinsa kanssa, paljo kyseltävää -ja tilitettävää. Nyt ei Mikolla ollut siihen mielenrauhaa eikä halua, -ja Eerokin tuntui kuin entistä ystäväänsä kartellen koskettelevan vain -pinta-asioita. Heidän lyhyestä keskustelustaan kävi kuitenkin kohta -selville, että Eero oli paljo jyrkemmin kuin Mikko luopunut -talonpoikain asiasta, luopunut kokonaan heitä kannattamasta ja heidän -hyväkseen uneksimastakin, -- luopunut yleensäkin uneksimasta. Hän -kertoi nyt oikeastaan vain erehdyksestä ja talonpoikain vaatimuksesta -seuranneensa kapinoivia seurakuntalaisiaan ... hän tuomitsi nyt -ankarasti koko heidän hankkeensa, josta he nyt jo ovat saaneet ansaitun -rangaistuksensa. Mikko ymmärsi piankin, millä tavalla hänen entinen -ystävänsä, joka oli Padasjoella joutunut huovien vangiksi, oli -selvinnyt ja vapautunut sotaväen pintehistä, -- kieltämällä oman -osallisuutensa kansannousuun! Nyt oli Eero Turusta, jonne hän -Hämeenlinnasta oli vankina viety, matkalla takaisin entiseen -kappalaisenpaikkaansa, jonne piispa Sorolainen oli hänet taas -lähettänyt, -- Turussa, jossa marskin valta nyt oli kovempi kuin ennen, -ei hänen kaikesta huolimatta ollut hyvä viipyä. - --- Tapasitko marskin itsensä, kerroitko hänelle suoraan talonpoikain -hädästä? kyseli Mikko, tähdäten kohta siihen, mikä hänen omassa -sydämessään askarsi. - --- En totta tosiaan, marskin tapaamista vältin kuin ruttoa, vastasi -Eero torjuvasti. -- Se ukko olisi helposti voinut määrätä minut tyrmään -heitettäväksi. Kiitin onneani, kun hänen heitukoistaan selvisin piispan -suosiollisella avulla Turussa! - --- Onko henkesi sinulle niin kallis? Oletpa, Eero, muuttunut -melkoisesti, sittenkuin viimeksi tavattiin. - --- Me haaveiltiin silloin, -- siitä unitaudista olen todellakin -herännyt. Kansa erehtyi, ja me sen mukana, miksemme sitä tunnustaisi, --- sen ennätin ainakin minä oppia, kun Padasjoella olin lähellä -hirsipuuta. - --- Ja nyt et enää kansan kohtalosta välitä? - --- Vaikka välittäisinkin, en sekaannu enää valtioasioihin. Meidän on -hoidettava virkamme, saarnattava oikeaa oppia kansalle ja annettava -esivallan hoitaa asiansa. - -Tällaisen opetuksen oli verilöylyn läheltä näkeminen antanut Eerolle, --- sitä hän ei pyrkinytkään salaamaan. Hän näki kyllä entisen -työtoverinsa moittivista, hämmästyneistä katseista, että Mikko tuota -käytännöllistä elämänopetusta syvästi halveksi, mutta arveli -elämänkoulun vielä kerran antavan Mikollekin saman, selvän opetuksen. -Kääntääkseen keskustelun pois itsestään kysyi nyt Eero Markonpoika -vuorostaan: - --- Entä sinä, Turkuunko olet matkalla? - --- Enpä tiedä, menenkö Turkuun asti, vastasi Mikko aluksi vältellen. - --- Mene pois sinne piispan puheille, hän antaa sinulle nuhteittensa -ohessa yhtä hyvät elämänohjeet kuin antoi minulle: »hoida virkasi, -muuhun elä puutu...» - -Mikko tahtoi kerralla karistaa entisestä työtoveristaan sellaiset -kuvitelmat itseensä nähden ja virkkoi nyt varmasti: - --- Minä olen menossa Klaus Flemmingin puheille Tammerkoskelle... - --- Mitä sinne, -- pistät suotta pääsi karhun kitaan! Vai aiotko pyytää -armoa? - --- Aion -- armoa tavallaan, armoa kansalle, ennen kaikkea ihmisyyttä! - -Lyhyesti kertoi Mikko nyt työtoverilleen aikeistaan koettaa vaikuttaa -marskiin kansaan kohdistuvan rangaistuksen lieventämiseksi, verivirtain -tyrehdyttämiseksi, säännöllisen elämän palauttamiseksi paljo -kärsineeseen maahan. Kertoi käsittävänsä tämän yrityksen ehdottomaksi -velvollisuudekseen, jonka tieltä kaikkien muiden harrastusten täytyi -väistyä. Ja hän innostui lopuksi: - --- Tule mukaani, Eero, puhukaamme marskille yhdessä, koettakaamme -sulattaa hänen sydämensä, -- kaksi voi enemmän kuin yksi! - -Mutta Eero oli aivan säikähtäen ruvennut jo virkaveljensä puhuessa -kietomaan villavyötä turkkinsa ympärille, -- rekeen ja taipaleelle -kiirehtiäkseen, -- ikäänkuin peläten, että tuo parantumaton haaveilija -sittenkin jollakin tempulla saisi hänet sekoitetuksi omiin -uhkarohkeihin seikkailuihinsa. Ja ovelle astuessaan virkkoi hän -Mikolle, jonka silmät taas paloivat tuon esittämänsä tehtävän -virittämää uuden tulen hehkua: - --- Minä palaan erämaille kappalaisenvirkaani hoitamaan, -- parasta -olisi sinullekin, jos enempiä haaveksimatta tekisit samoin. Mutta jos -tahdot uskalikkona komeilla ja sekaantua asioihin, jotka eivät sinulle -kuulu, niin tee se, mutta sano rehellisesti, mitä todella luulet sillä -saavasi aikaan, mitä voittavasi? - --- Sitä en tiedä, en uskalla toivoa tuloksista paljoa. Mutta minulla on -paino täällä rinnassani, minun täytyy se saada kevennetyksi... - --- Sekin paino on ulkokultaisuutta, -- tutki sielusi tarkemmin ja palaa -virkaasi! Hyvästi! - -Sen keskustelun perästä tutki nuori pappi vielä uudelleen sielunsa, -koetti erottaa siinä rehellisen pyrkimyksen turhasta kuonasta, koetti -riisua ja kurittaa itsensä. Mutta hänen pakottava tunteensa, -käsityksensä velvollisuudestaan yrittää jotakin kansan hyväksi, se ei -niissä uusissakaan käräjissä muuttunut; hänen päätöksensä pyrkiä Klaus -Flemingin puheille pysyi horjumattomana. Ja tämän tapaamisen jälkeen -hän ikäänkuin entistä kiihkeämmin tahtoi kiirehtiä tuota päätöstään -toteuttamaan, hän hoputti Erkkiä yhä nopeammin jokaisessa -syöttöpaikassa valjastamaan uupuvan hevosen, jotta taas taipaleelle -jouduttaisiin. Ja Erkki valjasti, mutta teki sen yhä suuremmilla -epäilyksillä, kuta lähemmäs jouduttiin Näsijärven ja Pyhäjärven välistä -kannasta. - - - - -XVIII. - -KLAUS FLEMINGIN SOTALEIRISSÄ. - - -Suomenmaan käskynhaltija ja sen sotaväen päällikkö, Viikin vapaaherra, -valtaneuvos, marski ja amiraali Klaus Eerikinpoika Fleming piti Nokian -taistelun jälkeen, josta jo oli lähes kuukausi kulunut, sotaleiriään -Pirkkalan pitäjässä, Ylisessä Satakunnassa. Siitä keskuksestaan johti -hän tarmolla ja taidolla hänelle peräti vaarallisena hetkenä puhjenneen -kansankapinan kukistamista ja uhatun, joskaan ei horjahtaneen, valtansa -lujittamista. Hän oli sinne koonnut suurimman osan sitä runsaslukuista -sotaväkeä, jonka hän Viron sodan jälkeen, vaikka siitä oli kulunut jo -pari vuotta, yhä kaiken varalta oli pitänyt aseissa valtansa tukena, ja -siitä hän lähetti retkikuntia eri tahoille kukistamaan kapinanpoikasia, -missä niitä vielä milloinkin esiintyi. Itsekin oli hän ratsuväkineen -tehnyt pienempiä retkiä lähiseuduille kansaa peloittaakseen ja -kitkeäkseen siitä viimeisenkin kapinahalun, olipa sitä varten äsken -käynyt Hämeessäkin, jonka hän oli todennut jo täysin rauhoitetuksi, -- -hän ei tahtonut palata Turkuun, ennenkuin maassa viimeinenkin -vastarinnan ääni oli vaimennettu. Savossa ei nyt tammikuun lopulla -vielä kaikki ollut selvää, jotapaitsi Pohjanmaalta, kansanliikkeen -ahjopaikoilta, edelleen kuului jotakin kumeaa kohinaa, vaikka -sikäläinen nuijajoukko olikin niin perusteellisesti voitettu ja sen -johtajat hirtetty, -- muuten oli kapina jo tyyten kukistettu. - -Marski piti päämajaa Pirkkalan nimismiehen talossa Tammerkosken -rannalla, pienessä kylässä, -- hänen sotaväkensä oli tätä keskustaa -ympäröiviin kyliin ryhmitetty. Nimismiestalon kahdessa suuressa -tuvassa, jotka hänen nöyräselkäinen ja aina puuhakas palvelijansa -Juhana Näf -- kettumaisuutensa vuoksi oli hänelle annettu pilkkanimi -Räf, -- oli läheisistä aateliskartanoista tuoduilla kalustoilla ja -astioilla järjestänyt kutakuinkin siedettävään kuntoon, asusti hän nyt -lähimpäin neuvonantajainsa ja ylimpäin sotapäällikköjensä kanssa, ja, -mieltynyt kuin oli sotaleirielämään, viihtyi ja voi hän siellä -erinomaisen hyvin. Söi vahvasti, joi olutta, ja vastaanotti eri -tahoilta, Turusta, Viipurista, Hämeenlinnasta ja Pohjanmaalta saapuvia -tiedonantajiaan; piti apulaisiaan alituisessa toiminnassa ja lähetti -heidät heti sammuttamaan sinne, missä vielä vähänkin kulon itua ilmeni. -Täältä Tammerkoskelta hoiti hän samalla lujalla kädellä koko maan -hallintoa, johti rajankäyntiä Venäjää vastaan ja kiivasta -kirjeenvaihtoaan Ruotsiin, tänne saapuivat kuninkaan airuet Puolasta -asti hänen luokseen ja täältä hän kuninkaalle tiedotuksiaan ja neuvojaan -lähetti. -- Pirkkalan leiri oli todellakin täksi sydäntalven ajaksi -muuttunut Suomen hallinnan keskukseksi. - -Tammikuun loppupäivät (1597) olivat käsissä. Marski oli eräänä aamuna -nimismiestalon päätuvassa noussut vuoteeltaan varhain, niinkuin hänen -tapansa oli, ja takkatulen roihutessa -- hän rakasti lämmintä -- -sihteerinsä Kasper Gröningin kanssa suorittanut päivän ensimmäisiä -kiireellisimpiä hallitustehtäviä, ja hän luetutti nyt itselleen -pikalähettiensä yöllä tuomia kirjeitä. Mitään tärkeämpää ei tänä aamuna -ollut... Kirje Paraisista Ebba-rouvalta, joka yhäti huolehti hänen -terveydestään »siellä synkässä erämaassa sen jumalattoman väestön -joukossa, jolla tuskin on oikeita asuntojakaan», -- turhaa huolta ja -vaivaa, Klaus-herra ei ollut vuosikausiin tuntenut itsensä niin -hyvinvoivaksi ja pirteäksi kuin nyt täällä Sisä-Suomessa...! Kirje -Käkisalmesta, jossa kerrottiin rajaneuvottelujen alkuunpääsyn taaskin -sitkistyvän, -- sitä marski tosiaankaan ei surrut, sillä hänestä oli -sitä parempi, kuta pitempään siellä rajalla vitkasteltiin, onpahan -silloin aina enemmän aihetta pitää sotaväki Suomessa koossa! Ja tämän -saman airuen mukana Viipurin kautta kiertoteitse kulkeutunut pieni ja -hätäinen kirjelappu Götrik Finckeltä, Savonlinnasta. Götrik-herra oli -kirjeen lähettäessään vihdoin saanut sinne sydänmaanlinnaansa kauan -odottamaansa apuväkeä ja toimittanut sen heti talonpoikia vastaan, -mutta suuret, kiihkoisat kapinajoukot ovat vielä jalkeilla sekä -Pohjois- että Etelä-Savossa... - -Klaus-herra, joka loikoili vuoteensa reunalla villaisessa yönutussa, -vielä tuhruisena ja takkuisena yöunensa jäljiltä kuunnellen Kasperin -hänelle lukemia kirjeitä, murahti ja kirosi: - --- Se nyt on pirua, ettei sieltä Savosta päin jo rupea tulemaan -suoranaisia tietoja. Mikäs tämäkin nyt on -- lähes kahden viikon vanha -kirjelappu...! Sillaikaa on Götrik erämaanlinnoineen jo ehtinyt nousta -tuhkana taivaalle...! - --- Tiet ovat kai vielä kapinaväen hallussa, virkahti sihteeri, -hienosteleva, kapeisiin kaatioihin ja väljään, samettiseen -röyhelönuttuun puettu ja sileäksi suittu kääppänä. - --- Mutta olisihan nyt jo kahdessa viikossa pitänyt ehtiä puhdistaa tiet -ja ajaa talonpojat helvettiin... Mitä se Götrik sitten kirjeensä -lopussa oikein ilmoittaa? - --- Pyytää vain apuväkeä täältäkin Savoon... - -Marski murisi, ryki ja syljeskeli: - --- Götrik kehui Pohjanmaan kapinan puhjettua ylvästellen, että kyllä -hän savolaisistaan vastaa, -- siinä sillä nyt on ukolla vastaamista! -Hän on salaa herttuaa ja talonpoikia hännystellyt ... tiedän sen, hän -on liian lähellä tuota petollista Kankaisten sukua. Tuhat tulimmaista, -olisipa meidän sittenkin pitänyt lähteä Hollolasta sinne Savoon päin, -niinkuin aikomuksemme olikin, ja puhdistaa se sekä pään että jäsenten -puolesta... - --- Hollolaan saapuneet tiedothan olivat vallan rauhoittavia, muistutti -sihteeri Gröning, joka osaltaan oli varoittanut isäntäänsä lähtemästä -tuolle kovin vaivaloiselle matkalle Päijänteen itäpuolelle, jonne häntä -itseään ei ensinkään haluttanut. - --- Niin, sikäläiset voudit ja knaapit kehuivat siellä muka -suorittavansa urotekoja, -- olivat kai Sysmässä käyneet ryöstämässä ja -polttamassa...! Mutta miksei tule Savosta suoraan ja oikeita tietoja? -Pitänee lähettää vielä huovijoukko sinnekin... - -Näin marski siinä itsekseen vihapäissään rähisi, kirosi usein ja -synkästi, sekä yski sekaan. Oli taas illalla tullut monta olutkannua -kallistetuksi, ja ne vielä hiukan kurkussa kutkuttivat. Rutosti hän -sentään nousi puolimakaavasta asennostaan, oikaisi suoraksi kookkaan -vartalonsa ja astui sihteerinsä luo tuvan suuren pöydän ääreen. - --- Knut Kurki saa lähteä sukulaistaan Savoon tervehtimään ja pintehistä -pelastamaan, puheli hän edelleen kuin itsekseen. -- Vaikka tosin uskon -Fincke-ukon siellä omin voiminsakin selviävän; se on ovela äijä, -monista pulista se on ennenkin puikahtanut ... suotta se vain aina -ruinuaa... - -Palvelusintoinen Juhana Näf toi marskille suuret ratsusaappaat, jotka -hän taitavasti veti herransa jalkoihin, puki karkean, sarkaisen -asetakin hänen ylleen -- Klaus-herra ei rakastanut hienoja verkoja eikä -samettitakkeja, hänen pukunsa piti ennen kaikkea olla lämmin, -- ja -kiinnitti miekan hänen vyölleen. Vesiastiakin oli siinä silmäinpesua -varten, mutta sen ohi marski välinpitämättömästi astui; tähän tottunut -palvelija kantoi vesimaljan pois sekä sipsutti sitten nokkelana tuomaan -herralleen kannullisen kuumaa olutta. - --- Ei, minä tahdon nyt syödä, komensi vanhus, pöydän päähän istuutuen -ja miekkansa viereensä pöydälle läimäyttäen. -- Miksei tuoda jo -aamiaista, sianlihaa ja piimää ja rasvakyrsiä, -- hä? - -Luokkiselkäinen palvelija juoksi kuin hyrrä tätä käskyä toimittamaan ja -samassa häärikin lauma palvelijoita aamiaista valmistellen. Hetki oli -tavallistakin varhaisempi, siksi ei vielä murkina ollut valmisna, mutta -Näf tiesi vanhasta kokemuksesta, että hänen tuittupäinen herransa -nostaa pahan metelin, jos ateria viipyy silloin, kun hän tahtoo syödä. -Ja hän tahtoi syödä usein ja paljon... - -Marski silmäili vielä siinä pöydällä olevia, yöllä saapuneita kirjeitä, -käänteli kuin halveksien kourassaan Götrik Fincken pientä, vanhaa ja -vähän valaisevaa lappusta, joka häntä sittenkin enin huoletti, ja -rupesi taas sihteerilleen toruen äyskimään. - --- Mikseivät tule jo toiset herrat tänne tupaani, Kurki ja kuomani -Iivarinpojat ja ne muut, -- missä ne herrat laiskurit aikailevat, vai -aikovatko nukkua koko päivän ja antaa minun yksin syödä aamiaiseni. -Vikkelämmin, Kasper, nosta heidät pystyyn, kaada jäävettä heidän -niskaansa ja tuo tänne -- niinkuin jo olisivat. Mokomat -vuodesankarit...! - -Klaus-herran lähimpään seurapiiriin ja pöytäkuntaan kuuluivat -sotaeverstit Ivar Tavast ja Knuutti Kurki, milloin eivät olleet -partioretkillään, Särkilahden kiivasveriset veljekset Pertteli ja Mauno -Iivarinpojat, jotka tosin eivät paljoa liikkuneet sotaisilla retkillä, -vaan sitä tehokkaammin avustivat marskia ruoka- ja juomapöydän ääressä, --- juovuttuaan usein tappeluksikin pistäen --, kuului Jaakko -Olavinpoika, Bolstadin herra, joka seurasi Viikin vapaaherraa kuin -uskollinen koira, sekä pari muuta ylimystä. Marski viittasi hienoluisen -sihteerinsä viereensä istumaan. Sillä ateriat olivat hänelle usein -samalla virkaistuntoja, joissa tehdyt päätökset kirjurin kesken -syönninkin piti panna paperille, tai kirjoittaa niistä kirjeitä tai -toimeenpanna yhtäkkiä annettuja ohjeita. Hänellä ei näin ollen ollut -oikeastaan lepoa koskaan, sillä väliin yölläkin komensi marski -kirjurinsa panemaan paperille jonkun tuuman, joka hänelle vuoteessa -maatessaan oli yhtäkkiä päähän pälkähtänyt. Toiset herrat kiirehtivät -toisesta tuvasta, sikäli kuin unisina vuoteiltaan kerkesivät, sisään ja -asettuivat tietyille paikoilleen ruokapöytään. - -Marski söi nytkin paljon ja joi syödessään vielä enemmän. Mutta sitä -tehdessään hänen ajatuksensa kuitenkin olivat koko ajan työssä. Nyt hän -varsinkin aprikoitsi sitä ongelmaa, miten Ruotsin Kaarlo-herttua, jonka -hän uskoi koko nuijakapinan aiheuttajaksi, oli saanut vaikutetuksi -kaukaisen Savonkin kansaan, jota Götrik oli kehunut. Hänen asiamiehensä -Pohjanmaalta ovat kai sielläkin hiihdelleet, -- ruotsinkielisiä -kirjureita kuuluu sielläkin olleen kapinaväen joukossa. - --- Mutta erehdys on ruhtinaalliselle herralle sittenkin tullut siinä, -kun hän pani kapinan yllyttäjänsä liian aikaisin liikkeelle, -- näin -jatkoi hän ajatuksiaan ääneensä, pureskellessaan silavaa niin tiukasti, -että rasva suupielistä tippui. -- Nyt meillä on hyvin aikaa täällä -talvella kukistaa ja paljastaa hänen vehkeensä, ennenkuin hän itse -avovedellä pääsee laivoillaan liikkeelle. Ja siihen mennessä on meillä -Uudellamaalla rakennettu uusi; monimastoinen laivasto, jolla taas hänen -kesäiset yrityksensä torjumme. - --- Luuletko siis Kaarlo-herttuan todella hyökkäävän Suomeen, kyseli -hiukan levottomana Laukon pukkipartaherra, viiltäen lohta leivälleen. - --- Hän hyökkää varmasti, ellemme me jo sitä ennen ole vesillä, vastasi -Klaus-herra tyyneesti ja varmasti. -- Sota on välttämätön, ja se alkaa -heti avovedellä. Tämä talonpoikain kapina, jonka langat juontuvat -Ruotsista meidän päänmenoksi, se on ollut vain pieni sivuhyökkäys; -takaiskuksi tarkoitettu, -- edessäpäin esiintyy mestari itse kai -avonaisemmin. Olisikin tämä takatuuppaus tuottanut meille -helkkarinmoista hämminkiä, jos se olisi tullut keväällä, päähyökkäyksen -yhteydessä. Luulenpa ruhtinaan nykyisin siellä Tukholmassa aika lailla -sadattelevan Pohjanmaan talonpoikia, jotka malttamattomasti jo jouluksi -tarttuivat nuijiinsa ja nyt jo ovat maahan masennetut. - -Marski puhui harvakseen, mutta varmalla ja voimakkaalla äänellä, ja -kaikki hänen liikkeensä ja otteensa todistivat ripeyttä ja ruumiin -terveyttä. Eipä olleet tämänkään talven rasitukset näyttäneet häntä -kuluttaneen, vaikka hän ikäisekseen oli paljo rasittavia matkoja -tehnyt, rehkinyt sotahommissa ja ratsun selässä hankitaipaleita -katkaissut. Vuodet ja huolet olivat tosin häneen leimansa lyöneet. -Ohkaiseksi oli päälaelta kulunut hänen tukkansa ja hänen pörröinen, -ruokkoamaton partansa oli täysharmaja. Harmahtava oli ihokin, mutta -kasvot olivat luisevat ja lujat, leuka, joka rotevasti pureskeli -ruokaa, oli leveä ja tarmokas, ja silmät, jotka näyttivät sameilta ja -tihruisilta, vilkuivat kuitenkin liukkaasti ja valppaasti joka taholle, --- hän huomasi kyllä seurueessaan jokaisen liikkeen, jopa jokaisen -kasvojen ilmeenkin. Astuessaan oli hän vähän kankea ja kulmikas, mutta -se ei ollut vain vanhuuden vikaa, hän oli muutenkin jo luonnostaan -hiukan kuin kirveellä veistetty ja höyläämättömäksi jätetty... - --- Mutta jos herttua todella keväällä Ruotsista tähän maahan hyökkää, -on meidän sitä varten ajoissa pidettävä huolta, että selkämme pysyykin -vapaana, jatkoi Knut Laukon herra äskeistä, huolenalaista ajatustaan. --- Talonpojat eivät saa täällä silloin uudelleen tarttua tapparoihinsa, -siksi ovat he nyt niin perinpohjin nujerrettavat, etteivät enää kykene -kynsiään näyttämään, jos tilanne meille kävisikin täperäksi. - --- Se on totta, matki Jäppilän herra, -- täältä sisämaasta ei saa -silloin kuulua hiiskahdustakaan. - --- Eikä kuulu, vakuutti marski rauhallisesti. -- Talonpojat on jo -nujerrettu, mitä työtä vielä on jäljellä, se on vain pientä kotikuria. -Ja siinä on tärkeintä katsoa, että he, kun se suuri jytistys alkaa, -pysyvät erillään herttuan uusista pauloista. - -Murkinan aikana, jota kesti kauan, kävi nimismiehen talossa monenlaisia -asiamiehiä, muonituksenhoitajia, matkalle lähteviä airuita, -armonpyytäjiä ja muita, joiden asiat sihteeri enimmäkseen toisessa -tuvassa ratkaisi, marskia itseään niiden pikkuasiain takia vaivaamatta. -Mutta eräs asioilleen pyrkivä tuntui olevan itsepäinen; sieltä -eteisestä kuului kinastelua ja väittelyä, -- tulokas pyrki tarmokkaasti -ja hellittämättä itsensä Klaus Flemingin puheille. - --- Mikä se sellainen sisukas mies on, huusi sihteerilleen ruokapöydästä -marski, joka tuota jymyä oven takaa kuuli. -- Etkö voi antaa hänelle -potkua, taikka anna jonkun huovin puolestasi potkaista. - --- Potkaista, mutisi Kasper Gröning, joka marskin äänen kuultuaan tuli -sisälle tupaan, -- se on eräs pappi... - --- Ei se saa olla esteenä, uhmaili Klaus-herra, nauraa röhötellen. -- -On me annettu ennenkin pappien tehdä häränpyllyjä, -- nehän ne salaa -meitä vastaan vehkeilevät. Mikä sillä on asiana, armonpyyntö, vai? - --- Sellaistakin sanoo olevan asianaan ... kertoo tulevansa Savosta. - --- Vai Savosta, innostui marski, -- laskepas sisään se pappi, kuullaan, -mitä hänellä on sieltä kerrottavana. - -Marski siirsi ruokakulhonsa syrjemmäs, joi pitkän kulauksen olutta ja -ojentausi, äänekkäästi röyhtäisten, selkäkenoon seinää vasten, siitä -mukavasta asennosta ikäänkuin puoli-ivallisesti katsellen, minkälainen -paksu sielunpaimen siellä nyt tupaan työntynee. - -Se olikin hento, kalvakka, hyvin epävarman näköinen nuori mies, jonka -polvet tuntuivat vavahtavan hänen sisään astuessaan ja jonka silmät -säikähtyneinä, mutta samalla intohimoisina, pälyivät kynttilöin -valaistuun ruokapöytään päin. Saapunut asiamies, Mikko Martinpoika, -kumarsi ja pysähtyi keskilattialle. - --- No, mikä olet sinä miehiäsi, mistä kotoisin, urahti marski pöydän -päästä, puoleksi uteliaana, puoleksi kiusaantuneena. - --- Olen Rautalammen kappalainen... - --- Rautalammen, -- siinä erämaassa olen pari vuotta sitten käynyt yksiä -hirtehisiä kurittamassa, mutta nythän sieltä taas kuuluu Hämeessä asti -käyneen kapinoitsijoita. Et ole tosiaankaan siellä hyvin laumaasi -paimentanut... - -Se ensi ryöppy marskin suusta ei ollut omansa nuoren papin rohkeutta -lisäämään ja neuvotonna hän jäikin äänettömäksi, tietämättä miten -lähteä suurta tehtäväänsä esittämään, kunnes marski karjaisi: - --- Asiasi! Tahdot kai puolustautua, että et muka ole syypää -talonpoikain nousuun, mutta minä en sitä paljo usko, -- te papit olette -monin paikoin kansaa villinneet, teidän asianne on myöhemmin vielä -erikseen tutkittava! - --- En puolusta itseäni, sopersi Mikko silloin vastaukseksi hiljaisella -äänellä, -- syyllinen olen kyllä monellakin tavalla, en ole osannut -sanankuulijoitani johtaa oikeaan. Mutta itselleni en rukoile armoa, -rangaiskaa minua ansioni mukaan, -- tuolle eksyneelle kansalle nyt -rukoilen armoa, laupeutta... - --- Mille kansalle, kenen puolesta puhut, mikä kapinajoukko sinut tänne -lähetti, kyseli nyt kipakasti marski, jota asiamiehen ylimalkainen -ruikutus ellotti. -- Mistä nyt tulet? - --- Suur-Savosta... - --- No, se on toki selvä vastaus, nyt annas kuulua, mitä sinulla on -sieltä kerrottavana. -- Milloin sieltä läksit? - --- Olen ajanut yötä ja päivää yhteen menoon suoraan Mikkelin kirkolta. -Siellä tapahtunut hirmuinen teurastus ei antanut sielulleni rauhaa... - --- Mikä teurastus? -- Marski kumartui eteenpäin aivan jo uteliaana -kyselemään, sillä noista Savon tapahtumistahan hän juuri oli odottanut -tietoja. -- Onko siellä ollut taistelu? Milloin? Ja miten siellä kävi? - --- Oli taistelu, vastaili Mikko, marskin mielestä liiankin hitaasti. -- -Viime sunnuntaina, kirkon aikaan; taisteltiin Mikkelin pappilassa, -jonne sotaväki saartoi koko talonpoikaisjoukon... - --- Ähäs, nyt sinun juttusi rupeaa joltakin kuulumaan, mikset tuota jo -heti sanonut, intoili Klaus-herra iloisena tuosta vieraan tuomasta -voiton sanomasta. -- Vai saartoivat, kerro tarkempaan, miten sitten -kävi...? - --- Talonpojille oli luvattu henki, jos he antautuvat, mutta heidät -mestattiin kuitenkin kaikki... Minä en saata uskoa, että tämä teurastus -tapahtui teidän tahdostanne, jalosukuinen herra. Kansa on kärsinyt ja -kärsimyksissään erehtynyt, mutta ettehän kuitenkaan voi sallia, että se -lopen hävitetään. - --- Mitä höpiset ... lopen hävitetään! Niskurit ja kapinoitsijat ovat -kai vain saaneet rangaistuksensa, ärähti marski. -- Onko siellä Savossa -kapina jo kaikkialla kukistettu? - --- Talonpojat ovat tietääkseni joutuneet tappiolle joka taholla, -pohjoisessakin, sotaväki on kaikkialla voittanut. Mutta juuri siksi -olen kauhistuneena ja typertyneenä tuosta hirmuisesta, tarpeettomasta -verenvuodatuksesta tullut teitä rukoilemaan: älkää salliko tuon -verenvuodatuksen jatkua, älkää antako voittaneen sotaväkenne surmata -syyllisiä syyttömäin mukana, julistakaa anteeksianto... - -Näitä nuoren papin taivuttavia rukouksia tuskin enää ruokapöydän -ympärillä kuunneltiin. Siellä oli itse tuo hänen tuomansa uutinen -talonpoikaisten nuijamiesten kukistumisesta vallannut niin suuren -mielenkiinnon, että koko keskustelu herrain kesken keskittyi siihen. -Mutta saattoiko siihen uutiseen uskoa, tiesipä, mikä tämä -haihattelevana esiintyvä pappi on miehiään ja mihin hän tähtää. - --- Miksei olisi Götrik Fincke itse lähettänyt meille pikaviestiä -voitostaan, epäili aina epäluuloinen Pertteli herra, ja hänen veljensä -Mauno säesti: - --- Ei Götrik ole sellaisissa asioissa hidas... - --- Mutta hän ei tiettävästi itse ollut mukana Suur-Savon taisteluissa, -rampa ja raihnainen mies, selitti Ivar Tavast, joka Fincken hyvin -tunsi. -- Ja hänen alapäällikkönsä ovat tolhoja... - --- Kenties täytyy Knut Kurjen sittenkin lähteä sinne asioista oikeaa -selkoa ottamaan, esitti jo Jäppilän herra. - -Silloin kääntyi Klaus Fleming, joka ääneti oli kuunnellut herrain -porinata, taas tuikeana keskilattialla, ikäänkuin vastausta odottaen, -seisovan, syväsilmäisen papin puoleen ja kysyi ärjäisten: - --- Mitä oikein on tapahtunut siellä Savossa ja siinä Mikkelin -taistelussa, kerro selvästi kaikki, niin että voimme päättää -valehteletko! - -Iloisena, että pääsi taas varsinaista asiataan ajamaan, kertoi nyt -Mikko, mikäli hän tapausten menoa oli ymmärtänyt, talonpoikain -etenemisen Juvalle ja Sääminkiin asti, heidän peräytymisensä sieltä, -kertoi talonpoikain hajaantumisesta ja jäännösjoukon sulkeutumisesta -Mikkelin pappilaan. Täällä pappilassa ja kirkonmäellä harjoitetut -verityöt kuvasi hän sillä kauhulla ja vavistuksella, joka vieläkin -hänen mieltään vatvoi ja joka oli hänet pakottanut tälle retkelle. -Mutta siinä marski taas äkkiä ja kärsimättömänä keskeytti hänet ja -karjaisi tiukasti: - --- Tuon jo kerroit äsken. Jos juttusi on tosi, ovat asiat Savossa -hyvällä kannalla. Mitä siis oikeastaan väität ja ruihnaat? - --- Talonpojat ovat pahasti esivaltaa vastaan rikkoneet, heidän hätänsä -on heidät eksyttänyt, vastasi Mikko tuota komentoääntä säikähtäneenä, -mutta jatkoi sitten rohkeammin, pakkautunutta sydäntään tyhjentäen: -- -Mutta salli niiden, jotka taas tahtovat palata rauhassa viljelemään -raastettuja maitaan ja köyhissä kodeissaan elämään, salli heidän se -rauhassa tehdä! Älä anna enää huoviesi teloittaa noita onnettomia -voitettuja viimeiseen mieheen asti, niinkuin Nyystölässä ja Mikkelissä -tekivät, älä salli heidän hävittää tätä kovia kärsinyttä kansaa ja -sitten istuttaa henkiin jääviinkin niin syvää kauhua ja kirousta, että -se vihana ja kostona periytyy vielä vastaisiinkin polviin. Ole -armollinen noita erehtyneitä kohtaan ... siitä on sinulle oleva -siunaus...! - -Klaus Fleming oli kuunnellut papin pitkää juttua ensin mielenkiinnolla, -sitten taas kärsimättömästi, -- häntä ärsyttivät varsinkin Mikon -viittaukset siihen, että talonpojilla muka oli ollut liian raskaat -rasitukset ja että niiden synnyttämä epätoivo olisi heidät aseisiin -nostanut, -- itsehän hän syytti kaikesta herttuan vehkeitä ja -talonpoikain uppiniskaisuutta. Mutta kun Mikko vielä rupesi jatkamaan: - --- Ja ulota säälisi niinkin pitkälle, että heiltä, paljaiksi -ryöstetyiltä, vastaiseksi helpoitat majoitusrasitusta ja veroja ... -silloin kimmahti pörröparta pöydän päästä pystyyn ja jyrisi ukkosen -äänellä: - --- Hä, mies, sinä puhut päättömiä ja puhut pääsi puhki! -- Hänen -niskansa oli käynyt punoittamaan, hänen leveä leukansa väkätti hetken -ja sitten hän jatkoi karkealla, ilkkuvalla äänellä: -- Tämä -teerenpoikako tulee meitä neuvomaan, että kapinantehneet pitäisi jättää -rankaisematta, kun heidän kavala yrityksensä iskeä puukko selkäämme ei -onnistunut...! Ja kun he vihdoin, ryöstettyään ja poltettuaan herrain -ja esivallan omaisuutta, joutuvat tappiolle kapinayrityksessään, jota -kukistaakseen sotamiestemme on ollut uhrattava henkensä ja vuodatettava -verensä, silloin nämä eivät saisi heitä edes kurittaa, vaan pitäisi -lähettää kapinamiehet kauniisti koteihinsa, valmistamaan uusia -vehkeitä, -- ehkä taputtaa vielä olallekin...! - --- Ja kaiken lisäksi olisi vielä palkinnoksi kapinasta helpotettava -näiden nuijapäiden veroja ... säesti Jäppilän herra korkean -suojelijansa sisukkaita puheita. Ja hänen Mauno-veljensä kiirehti -terästämään: - --- Sehän olisi sama kuin kehoittaa heitä: yrittäkää pian uudestaan! Ei, -tällä papilla on pää pehmyt -- tai liian kiero! - -Mutta marski Fleming ei pitänyt siitä, että hänen puheisiinsa -puututtiin silloin, kun hän itse oli sanavauhdissa; ja hän humautti -tihruisilla silmillään moittivasti liian palvelushaluisiin Särkilahden -veljeksiin. Hän puhui usein hyvin laajasanaisesti ja perinjuurisesti ja -nytkin otti hän lattialla seisovalle, orvon näköiselle papille oikein -olan takaa selittääkseen, kuinka rikollisesti talonpojat olivat -menetelleet, murhanneet hänen huovejaan, avantoonkin heitä -upottaneet ... polttaneet satoja kartanoita, yrittäneet erottaa hänet, -kuninkaan edustajan, virastaan ja panna kuninkaan vastustajan -sijaan...! Hän kuvasi nuhtelevasti, kuinka he olivat esivallalle -uppiniskaisina antautuneet ilkimysten verkkoihin, jotka valtakunnalle -turmiota valmistavat, ja uhanneet tulla repimään maahan Turun linnan -muurit... - --- Ja tämän kaikenko he olisivat saaneet iltikseen tehdä, -rankaisematta...! Sellaista viisautta ei sinun, keltanokan, olisi -tarvinnut tulla Rautalammelta eikä Savosta meille opettamaan! Kuka -sinut on lähettänyt meille tuota lorua jaarittelemaan, -- vastaa -suoraan ja kiemurtelematta...! - -Mikko oli tärissyt kuin vilutaudissa tuota korkean herran pitkää ja -vihaista nuhdepuhetta kuunnellessaan. Marskin puheissa oli aina iskevää -voimaa, ja voimakkuudellaan hänen sanansa nytkin aivan typerryttivät ja -sekoittivat Mikon omat ajatukset ja suunnitelmat. Hän tunsi aivan -maahan vajonneensa eikä uskonut enää saavansa sanaa suustaan, -- -kohtalonsa hän aavisti jo päätetyksi. Mutta kun kiukkuinen herra -lopuksi teki tuon suoran, vastausta vaativan kysymyksensä, vastasi -Mikko siihen nöyrästi, mutta avoimin katsein: - --- Kukaan ei ole minua lähettänyt. Omantuntoni pakosta olen tämän -pitkän matkan tehnyt. Olen murjottu mies, sydämeni vuotaa verta, -kaikkeni olen itsekin menettänyt ... mutta kansan teurastamista en -sittenkään voinut nähdä. Minun täytyi jotakin yrittää noiden -onnettomain hyväksi. Ja tiesin, että ainoastaan te, marski, voitte -pakottaa sotaväen säästämään talonpoikia sukupuuttoon häviämästä. - --- Sukupuuttoon ... väitätkö Götrik Fincken hävittävän lääniläisensä -sukupuuttoon, -- hän on savolaisilleen liiankin pehmyt, urahti marski, -mutta hänen ääneensä oli Mikon viimeksi vastatessa sittenkin tullut -hiukan talttuneempi sävy. - --- Ehkä hän itse on lempeämpi, hänen sotapäällikkönsä ovat joka -tapauksessa julmia kostaessaan, vastasi Mikko jo hiukan vapaammin. -- -Ja miten voi kansa enää maitaan viljellä ja verojaan maksaa, jos sen -miehet kylittäin ja pitäjittäin surmataan... Kansa on nyt nöyrtynyt... - -Marski oli istahtanut penkille ja käynyt taas kuin tuohon jutteluun -vähän väsähtäneenä ja miettiväisenä jyrsimään mehukasta lampaanlapaa, -kulauttaakseen taas kurkustaan alas kannullisen olutta sen päälle. Ja -sillaikaa olivat taas toiset herrat käyneet ääneen, rökittäen -mielestään liian rohkeapuheiseksi käynyttä asiamiestä sanojensa -ruoskilla. - --- Vai lempeyttä nyt vaaditaan, sitäkö talonpojat osottivat, kun -ryöstivät meidän kartanoitamme, puhui Knut Kurki, jonka pari aputaloa -heti kapinan alussa oli tullut ryöstetyksi. -- Ei, antaa huovien -Savossa tehdä puhdasta, siivota ja kitkeä väestöstä uppiniskaisuus -aivan juuriaan myöten. Sen he kyllä tekevätkin, täältä ei tarvitse -sinne lähettää apulaisia eikä hillitsijöitä. - -Knut Kurjen ei ollenkaan tehnyt mieli lähteä retkeilemään Savon -tiettömille erämaille ja hän kannatti senvuoksi täyden toimintavapauden -jättämistä sikäläisille sotapäälliköille. - --- Hirsipuu ja mestauskirves ovat noille nuijapäille aivan oikeutettu -rangaistus, intoili Hämeen rauhoittaja Ivar Tavast, joka oli näitä -kurituskeinoja itse runsaasti käyttänyt. -- Ja sinullekin, pappi, joka -tulet tänne meille laverruksiasi latelemaan! - --- Niin, ainakin tyrmään tuo mies joutaa miettimään omatekoisia -valtiollisia viisauksiaan, yritti veistelemään Bolstadin herrakin, joka -aina tahtoi olla muita muuatta astetta edellä ja aina mahtavalle -suojelijalleen mieliksi, mutta ei kumpaakaan aina osannut. - --- Käskykirje Götrik-herralle, että hän listii päät niin monelta -talonpojalta kuin suinkin, -- sen tämä anomus aiheuttakoon, eikä mitään -muuta, uhmaili edelleen omista verkoistaan ylpeilevä Ivar Tavast. -- -Niin mekin Padasjoella tehtiin, niskat nurin vain kaikilta, jotka -olivat asetta kantaneet! - --- Vaikka olitte valoin taanneet heille heidän henkensä, pisti -Kurki-herra väliin hiukan myrkyllisesti, -- hän ei sentään, -ritarillisena miehenä, tuollaista sanapattoisuutta oikein hyväksynyt. - --- Mitäs talonpojille annetuista valoista, -- vannopas nyt jotakin -vihaiselle härkälaumalle, joka päällesi käy, ikeen alle sen pistät -kuitenkin. -- Ivar herra joi mahtavan kulauksen olutta; ikäänkuin tuon -elämänohjeensa varmistukseksi. - -Marski jyrsi sillä välin lampaan lapaa, kuunnellen ääneti herrain -uhittelevaa keskustelua ja heittäen aina väliin miettivän silmäyksen -sillalla avuttoman näköisenä seisovaan kalpeaan, mutta tulisilmäiseen -pappiin. Tämän aiheettomista puheista ja neuvoista oli hän aluksi -kovasti suuttunut, mutta joku sana Mikon vastauksesta oli herättänyt -hänen päässään eräitä siinä jo ennen liikehtineitä ajatuksia taas -kiertämään. Mistäpä todella lypsetään veroja, ja millä sotaväki -elätetään herttuan hyökkäyksen varalta, jos lehmä tapetaan tai -saatetaan täysmahoksi? - -Tarmolla on tämä kapina kukistettava, niinkuin on tehtykin, mutta -myöskin taidolla... Silmällä on pidettävä sitäkin, ettei väestö liiaksi -heikkene ... ja ennen kaikkea, ettei se epätoivossaan taas uudelleen -syöksy herttuan helmaan, jos tämä todellakin pääsisi Suomeen. Se on -tuosta auttajastaan kertakaikkiaan vieroitettava ... sitä oli marski jo -ennen yritellyt, kuvaten kansalle herttuan syypääksi talonpoikain -nousuun ja koko heidän onnettomuuteensa; sille on teroitettava, että -tuo ovela ruhtinas on heidät pettänyt ja uhrannut heidät omiin -tarkoituksiinsa -- niinkuin on tehnytkin... - -Ehkä on tuon pappiparan puheissa sittenkin jotakin järkeä, hänen -itsensä siitä tietämättä, mutisi karkeapiirteinen ylimys itsekseen. Ja -hän voi juuri olla sopiva mies vaikuttamaan nyt nöyrtyneiden -talonpoikain mielialaan, -- vaikka hän tässä vain älytöntä lempeyttä ja -armonantoa haihatteleekin... - -Kuuntelematta enää toisten herrain väittelyä oli marski kotvan istunut -näissä mietteissään ja virkahti nyt ikäänkuin koko kohtaukseen -kyllästyneenä: - --- Jo on tämän löyhäpäisen papin kanssa tarinoitu tarpeeksi, meillä on -tässä tärkeämpiäkin tehtäviä, -- kirje on nyt laitettava Puolaan Suomen -kapinan lopullisesta päättymisestä. -- Ja viskaten jyrsimänsä -lampaanluun kolisten koirille pirtinnurkkaan, lisäsi hän: -- -Kapinoitsijoita on rangaistava ansion mukaan, varsinkin johtajia. Mutta -jos talonpojat näistäpuolin pysyvät siivolla ja viljelevät napisematta -maitaan ja maksavat veronsa, niin saavat sen tehdä. -- Kankeasti -viitaten kädellään pappia poistumaan jyrähti hän tälle: -- Vie sinne -maille sellaiset terveiset -- enin rikollisten asia tutkittakoon sitten -käräjillä. Mutta auta armias, jos he vielä uudelleen nousevat esivaltaa -vastaan taikka vehkeilevät meidän selän takana, yllyttipä heitä kuka -tahansa, -- silloin emme jätä elävää elukkaa heidän kyliinsä, emme -kukkoa tunkiolle kiekumaan. Sano se heille...! - --- Mitä, lasketko tämän röyhkeän kapinanpuolustajan noin vain menemään, -kiivaili Pertteli Särkilahti, kun oivalsi marskin aikovan lähettää -papin takaisin talonpoikain luo terveisiään viemään. - --- Köysiin minä hänet pistäisin, terästi Ivar-herra, jonka päässä jo -väkevä aamiaisolut kihahteli, -- itselleen opetukseksi ja muille -nuijapäille varoitukseksi. - --- Ties mikä hän on lopultakin miehiään, usutti Bolstadin herrakin. - -Ja aina palvelushaluinen Juhana Näf kutsui jo tupaan vahtihuovin muka -viemään noin tuomitun asiamiehen parempaan talteen. Mikko näki ne -oireet, mutta ne eivät häntä hänen nykyisessä mielialassaan -säikyttäneet, hän astui kuin rohkaistuneena askeleen lähemmäs ja -virkkoi: - --- Minut sitokaa ja surmatkaa, ehkä sen olen ansainnut. Mutta kansan -kohtaloa helpottakaa, se on epätoivon partaalla...! - -Marski naurahti, heitti intoileviin seuralaisiinsa hillitsevän katseen -ja virkkoi papille: - --- Ehkä lienet ansainnut hirttoköyden sinäkin. Mutta nyt mene, aja -suoraan Rautalammen erämaille ja vie äskeiset terveiseni sinne. Sano -noille jukuripäille, että minä kirjoitan samanlaiset neuvot -Götrik-herralle Savoon ja muille käskynhaltijoilleni. Mutta muistakoot -ja varokoot vihaani, jos vielä jotakin yrittävät, he ovat jo ennen -tunteneet kourani... No, ala laputtaa... - -Mikko ei oikein ymmärtänyt asiain tätä käännettä ja seisoi vielä -tuokion kuin neuvotonna siinä lattialla. Juhana Näfin täytyi häntä -oikein olasta työntää ja ohjata ovelle, ennenkuin hän typerryksissään -siitä ulos osasi. - -Eikä tuota marskin suopeutta ymmärtäneet toiset ruokapöydässä vielä -istuvat herratkaan. He rupesivat Mikon lähdettyä puolittain -pilkallisesti, puolittain moittivasti puhumaan tuosta kapinaväen -näöltään hurskaasta, mutta todellisuudessa koppavasta asianajajasta, -joka nyt näin pääsi erämaan nuijapäille armon evankeliumiaan -saarnaamaan. - --- Liekö ollut koppava, en tiedä, mutta ennen kaikkea hän oli lammas, -virkahti siihen marski naurahtaen. -- Ja oikeata, minun mieleistäni -evankeliumia hän siellä nyt saarnaa. - --- Tiesi tuon taata, epäili sihteeri Gröning, joka juuri tuli sisään -asioiltaan. -- Tuolla toisessa tuvassa tunnustelivat häntä eräät -samaksi papiksi, joka viime syysmarkkinain aikana Turussa puhui ja -paasasi kapitulin salissa teidän korkeuttanne vastaan. - --- Samako mies, kivahti nyt hetkeksi marskikin. - --- Senkö vehkeilijän Aningaisten Martin poika? - --- Sen juuri, se suku on aina vastaasi vehkeillyt, usutti -Pertteli-herra. -- Eikä se poika luultavasti ollut oikeilla asioilla -nytkään. - --- Senkö poika, hoki Klaus-herra hampaittensa välitse ja hiukan kuin -katuen lauhkeuttaan. -- Mutta menköön, lammas hän joka tapauksessa on, -ja meidän asiaa hän nyt tietämättään ajaa. - -Terävästi tuijotti hän eteensä, ikäänkuin katsellen kauas -tulevaisuuteen, laski raskaan käsivartensa ponnella pöydälle ja puhui -nyt varsin vakavissaan: - --- Se suuri asia, edessä oleva tiukka ja armoton taistelu, se luo jo -ennakolta varjonsa moniin nykyhetken ilmiöihin, pieniin jos suuriinkin -seikkoihin. Meidänkin on muokattava täällä maata sen taistelun varalta, -niinkuin herttua omalla tahollaan tekee, meidän on varattava selkämme -vapaaksi, on varustauduttava ottamaan vastaan iskuja edestäpäin ja -- -iskemään itse. Iskettävä on silloin, piru soi, niin että kypärät ja -otsaluut paukkuen halkeavat...! - -Honkainen pöytä paukkui, kun kuumentunut mahtimies siihen, aterialta -nousten, nyrkkinsä pudotti, mutta ei toki haljennut. Toisetkin herrat -nyt nousivat kannujensa äärestä hiukan noloina. He näet eivät voineet -oikein seurata Viikin vihaisen vapaaherran viimeistä, kierteistä -ajatuksenkulkua, eivät käsittäneet, mitä tuon haihattelevan papin -mukana erämaille lähetetyt terveiset saattoivat kuulua siihen -taisteluun Kaarlo herttuaa vastaan, joka nykyisin todellakin loi -varjonsa kaikkiin marskin ajatuksiin ja tekoihin ja jota he tiesivät -hänen hautovan mielessään yöllä ja päivällä. Sen he vain käsittivät, -että hankkeissa oli kiivas, leppymätön, ratkaiseva taistelu niiden -kahden mahtimiehen välillä, jotka kuninkaan poissaollessa nyt -isännöivät Ruotsin valtakunnan eri osissa, ja tämän edessä olevan -valtataistelun rinnalla kaikki muu tosiaankin oli arvotonta... - - * * * * * - -Sillävälin ajoi jo Mikko Martinpoika Pirkkalan Tammerkosken kylästä -hyvää vauhtia itään päin. Ajomies, jonka korvat olivat olleet kuumat ja -jonka sydän oli pahasti läpättänyt, kun hän nimismiestalon pihalla, -huovien ja kaikenlaisen uteliaan aseväen keskellä, aamukauden odotti -marskin majataloon puoliväkisin tunkeutunutta pappia, ei nyt pitkän -matkan tehnyttä hevostaan säälinyt. Hän löi sitä ohjasperillä lanteille -myötä- ja vastamäessä, häntä poltteli halu päästä mahdollisimman pian -ja kauas tuolta sotaväen suurleiriltä, jonka lähettyvillä hän ei -vieläkään tuntenut henkeään turvalliseksi. Vasta kun puolirupeama näin -oli ääneti ajettu, sai läähättävä koni vihdoin astella vastamaassa ja -vasta silloin Erkki Pentinpoika kääntyi reen perällä istuvan Mikon -puoleen, joka näytti siinä avoimin silmin uinailevan. - --- Sinnekö Päijänteelle tästä takaisin ajetaan? kysyi hän -mahdollisimman tyyneesti, ryhtymättä vieläkään tiedustamaan Mikon -rohkean vierailun onnistumista ja miten hän oli selvinnyt sieltä -kontion pesästä. - --- Ei, käännytään pohjoisemmas, ajetaan suorimpia teitä kohastaan -Rautalammen erämaille, kotikulmille! - --- Ja jätetään sukulaisnaiset edelleen yksin pahaiseen pakosaunaan -Sysmän takaiselle salolle, niinkö? - -Erkki katsoi uteliaana Mikkoa suoraan kasvoihin, eikö niissä vieläkään -näkyisi järkiinpalaamisen ja entisen arkipapin ilmeitä. Mutta ei, -juhlallisen vakavat ja kylmän järkähtämättömät olivat edelleen Mikon -kasvot, ja hänen silmissään paloi yhä sama rauhaton lieska, joka Erkkiä -oli Mikkelin pappilasta asti vistottanut. Ikäänkuin nöyrästi, mutta -varmasti Mikko vastasi: - --- Emme saa vielä heitä ajatella, suuremmat asiat ja tehtävät meitä -ensin erämaille vaativat. Käännä ensi tienhaarassa pohjoiseen päin, -kysellään kylistä tietä... - -Samapa se Erkistä oli minne ajettiin, melkein mieluummin hän puolestaan -taivalsi suoraan kotisaloaan kohti. Mutta Mikon jatkuva päättäväisyys -ja ankaruus, hänen äänetön, jäykkä olemuksensa häntä yhä oudoksutti -eikä hän enää malttanut olla kysäisemättä: - --- Etkö päässytkään painajaisestasi, vaikka marskin puheille pääsit, -- -turhako olikin tämä pitkä matkamme? - --- En tiedä vielä, oliko se turha, enkä tiedä, pääsenkö painajaisestani -kokonaan koskaan, vastasi Mikko huoahtaen. -- Mutta sain toki sanoa -sanottavani, sain purkaa pakahtuvan sydämeni, ja paljo se sentään -helpotti. Mutta suurta tehtävääni en ole sittenkään vielä suorittanut, -sitä kestää kyllä ikäni kaiken. - - - - -XIX. - -SYDÄNMAALLE. - - -Päiväin pidetessä tammikuun lopulla ja helmikuun alussa rupesi -vähitellen pitkälle hiihdolle jouluksi lähteneitä miehiä palailemaan -etelästä päin Rautalammen kaukaisiin korpikyliin. Niitä tuli pienin -parvin, kaksi ja kolme miestä yhdessä, tuli eri tahoilta, mikä -Pieksämäen puolesta, mikä Laukaan kautta hiihtäen, mikä Sysmästä päin. -He palasivat nyt, ketkä palasivat, noista »suurista eristä», mutta -eivät palanneet korskeina pyyntimiehinä, eivät retkauttaneet, niinkuin -tavallisesti eristä tullessaan, raskasta kantamusta pirtin lattialle -eivätkä ruvenneet kehuen kertomaan metsäseikkailuistaan eikä parhaista -riistamaistaan. Hiljaa ja arkaillen hiihtivät he iltahämärissä metsän -rinnasta navetan taakse, hiipivät pirttiin ja nousivat ääneti, -uupuneina miehinä, uunille nukkumaan. Eikä talonväetkään kiirehtineet -heiltä matkan tuloksia utelemaan, -- he olivat näet jo ensimmäisiltä -etelästä tulleilta pakolaisilta kuulleet, että hullusti on käynyt -taasen, huovit ovat voittaneet, -- hyväpä, kun mies toki hengissä -palasi... - -Sillä useimpiin taloihin ei jouluksi mies palannutkaan eikä toisiin -kyliin palannut miestä yhtään. Vielä niitä odotettiin, sillä yksi ja -toinen pääjoukostaan poikennut tai partioissa eksynyt ja metsissä -kierrellyt mies saapui vielä myöhemmin, ja vielähän Savon latvakylissä -taisteluita jatkuikin; mutta palanneet tiesivät monessa tapauksessa -kertoa, että turhaan siihen ja siihenkin taloon elättäjiä odotetaan. -Mikä oli saanut surmansa Nyystölän pellolla, mikä Mikkelin -kirkonmäellä, mikä Juvalla tai Joroisissa, -- palaamaan pääsivät vain -ne, jotka eivät olleet pahimpiin surmanpaikkoihin joutuneet, vaan -olivat sattuneet kulkemaan eri osastoina. - -Näissä yleensä jylhän vakavissa salokylissä oli joulun tienoo ja sen -jälkeiset viikot eletty eräänlaisessa äkkiä heränneessä yltiöpäisyyden -humussa, suuren voiton ja paranevain elämänehtojen kauniissa toiveissa. -Olihan huovit ja voudit ajettu pois koko pitäjästä, omat miehet olivat -olleet käskijöinä, kun he lähtivät sataisissa joukoissa entisiä -ahdistajiaan ahdistamaan, elämänilolla ja rohkealla mielellä oli -taloissa kotitöitä tehty... Nyt niissä taas vallitsi toimettomuus ja -tahdottomuus, suru ja tuska tai jäytävä levottomuus painoi leimansa -koko elämään, taikka vatvoi mieliä pingoittunut odotus, aina sen -mukaan, oliko jo tieto tullut isän tai veljen kuolemasta, vai -varrottiinko vielä tuota murjovaa tietoa. Kaikkialla, niissäkin -taloissa, joihin erämies oli palannut alakärsänä ja nolona, vallitsi -synkin epätoivo, eikä vielä osattu ryhtyä mihinkään. Sillä mikä oli nyt -taas voitetuilla talonpojilla edessään, mikä oli oleva niiden kohtalo, -jotka olivat kapinaan ryhtyneet? Sitä toisiltaan kysyttiin, mutta -entisestä kokemuksestahan se jo tiedettiin. - -Vielä eivät olleet huovit ja voudit saapuneet näihin erämaankyliin -tuomioitaan tekemään eikä sakkoverojaan ottamaan, mutta heidän -arvattiin minä hetkenä tahansa saapuvan ja tiedettiinpä kylläkin, millä -melulla ja missä mielessä he nyt, kukistettuaan aseisiin ryhtyneet -talonpojat, sinne kostajina karauttavat. Silloin ei ole armoa eikä -sääliä missään, silloin rakennetaan taas hirsipuita, eikä silloin ole -saaliin kiskomisella mitään määrää. Ja silloin ei ole ainakaan kotiin -palanneiden nuijamiesten hyvä viipyä kotosalla... Senpä vuoksi olikin -ainoa toimi, mihin näihin aikoihin noissa murjotuissa kylissä yleensä -kyettiin, se, että niissä pidettiin hätäisiä neuvotteluja, mihin olisi -nyt kotikylistä paettava, -- paettava niin kauas, ettei huovien kosto -eikä rankaisevan esivallan käsivarsi ulotu. - -Kovimmin kolhittuja oli Apajan rantakylä. Sieltä oli kaikki miehet -olleet etelänhiihdolla ja harvat olivat palanneet. Mutta muutamia oli -sentään saapunut Savosta päin ja toinen ryhmä tuli vielä myöhemmin -Hämeestä. Nämä miehet tiesivät, että kun huoviroikka erämaille saapuu, -saapuu se ensimmäisenä juuri heidän kyläänsä ja tekee silloin heti -puhdasta. Siksipä ruvettiinkin jo muutaman levähdyspäivän perästä -Apajan ja Kelalan taloista hankkiutumaan uudelle, vakavalle, -vaivaloiselle hiihdolle, -- pakoon kaukaisimpainkin takamaiden taa ja -sydänmaanjärville. Saloa oli toki Rautalammen latva-asutuksen takana -vielä niin kaukaista ja niin syvää, että siellä tuskin pisimmän -kierroksen tehneet erämiehetkään olivat käyneet, ja ettei sinne mikään -voutiroikka osaa. Siellä on, se tiedettiin, suurten soiden ja metsien -takana nimettömiä järviä, joiden lahtiin ei ole koskaan katiskaa -laskettu ja joiden selkiä ei ole koskaan venheillä soudettu. Niiden -välisissä synkissä saloissa, joihin vastaavat Pohjanmaan laidattomat -suot ja joissa ei kontiota vielä koskaan ole häiritty, voivat -henkipatot miehet rauhassa piillä ja rakentaa uutta elämistä, -- sinne -he nyt aikoivat paeta! Ja sitä varten nyt kaikissa taloissa kiireellä -korjattiin verkkoja ja koottiin kontteihin rihmoja ja kirveitä ja -eväitä ja tervattiin kalhoiksi kuluneita suksia. Rinta raskaana, sydän -sydenmustana, äänettömästi ja hälinättä näitä varustuksia tehtiin, -sillä matkalle lähtijät oivalsivat, että näihin vanhoihin, rakkaihin -koteihinsa ei heidän kai tule enää koskaan palattavaksi. - -Silloin ajoi eräänä päivänä Apajan pihaan resla, jota veti luukasaksi -laihtunut koni ja josta kankeina pitkän istumisen jälkeen nousi kaksi -miestä: Kelalan talon vanhin poika Erkki, joka Mikkelin kirkonmäeltä -oli papinkuskina pelastunut, mutta sitten taas kadoksiin jäänyt, ja -pitäjän nuori kappalainen, joka hänkin joulun alla oli lähtenyt -nuijamiesten matkaan ja jonka kohtaloista sitten ei ollut paljoa -kuulunut. Kaihoisin mielin heitä nyt Apajassa ja Kelalassa -tervehdittiin, ei sillä riemulla, millä heidän saapuessaan eräänä -tuulisena syyspäivänä. Eikä ollut siellä nyt palanneelle pojalle eikä -papillekaan paljo sanottavaa, jota nämä eivät olisi itse heti -oivaltaneet. Se yksi, viimeinen, surullinen tehtävä täytti nyt kaikkien -mielen: pako kotitaloista! Apajasta, jossa ei nyt ollut pieniä lapsia, -aikoivat kaikki väet, koko perhekunta, lähteä sydänmaalle, sijoittaa -karjan naapureihin ja jättää talon aivan autioksi. Toisiin taloihin, -kuten Kelalaan, kuuluivat aikovan jäädä heikkovoimaisimmat ja ne, jotka -luulivat voivansa todistaa syyttömyytensä. - -Mutta äsken palannut pappi kehoitti toivottomia tuttaviaan vilkkaasti -ja hartaasti luopumaan koko pakoaikeesta, väittäen, että he saavat ja -voivat nyt rauhassa koteihinsa jäädä: - --- Tulen suoraan sotamarski Klaus Flemingin luota Pirkkalasta, jonne -Erkin kanssa ajoin juuri huovien julmuutta estääkseni. Ja hän käski -minun tuoda tänne juuri sellaiset terveiset. - --- Klaus-herrako, mikä sen nyt olisi näin muuttanut? Toista hän oli -poikaa, kun kolme vuotta sitten kävi meitä kurittamassa. - -Näin epäilivät murjotut miehet heti. - --- Sillä kai on omat syynsä, selitti Mikko tupaan astuen, -- ei tahdo -kansaa hävittää liiaksi sukupuuttoon, tarvitsee veronmaksajia... -Varmasti hän lupasi laatia käskyn alasilleen virkamiehineen, että -antavat talonpoikain raataa taloissaan rauhassa, kun nämä vain itse nyt -rauhassa pysyvät, -- enin syyllisten asia tutkittanee sitten -käräjillä... - -Mutta nämä papin vakuutukset eivät tehonneet erämaan paljo kokeneisiin -talonpoikiin. He uskoivat kyllä, että pappi, joka kansan parasta -tarkoittaen oli käynyt itsensä pääpirun puheilla, oli sieltä saanut -jonkunlaiset lupaukset. Mutta pidetäänkö näin annettuja lupauksia, sitä -he suuresti epäilivät. - --- Luvattiinhan Mikkelin pappilaan saarretuille talonpojillekin armo ja -henki, virkkoivat retkeltä palanneet, joilta toverit olivat jääneet -tuolle veriselle kirkonmäelle. -- Mutta päät listittiin kaikilta -- -niinkuin nauriilta... - --- Ja vaikka pääherrat tahtoisivatkin säästää veronmaksajiaan, eivät -huovit, kun kerran kylään tulevat, siitä välitä. Heillä on oma -kostonsisunsa ... emmehän mekään heitä paljoa armahtaneet... - --- Eikä ole suurta toivoa siitäkään, miten käräjillä käy, jos -niitä jäämme odottamaan, varoittelivat vanhat miehet vanhoilta -kokemuksiltaan. -- Lainlukijat ovat herrain kätyreitä, he tuomitsevat, -niinkuin toiset herrat tahtovat, taikka kiskovat meiltä määrättömiä -lahjuksia päittemme hintana. - --- Ja kukapa meistä oikein on enemmän tai vähemmän syyllinen, säestivät -toiset. -- Kaikki annoimme elättihuoveillemme köniin, kaikki oltiin -yhtä sisukkaasti tappelemassa... - -Miehet eivät papin neuvosta keskeyttäneet valmistuksiaan suurelle -hiihdolle, ja naiset seurasivat huokaillen heidän esimerkkiään: panivat -tavaroitaan kokoon ja sälyttivät niitä kelkkoihin ja poronpulkkiin. He -tahtoivat olla valmiit hiihtämään minä päivänä tahansa, jos vain tieto -tulisi sotaväen lähestymisestä. Mutta Mikko-pappi kehoitti heitä -vieläkin malttamaan mielensä ja pysymään kotona edes siksi, kunnes hän -kirkolla saisi varmempia tietoja sotaväen aikeista. - -Itse lähti hän näet kirkolle aloittaakseen uudella voimalla ja innolla -työnsä kovia kärsineiden seurakuntalaistensa hyväksi, ryhtyäkseen -ihmisenä ja pappina auttamaan heitä uuden, vaikean elämän -alkutaipaleella. Siinä rauhan työssä hän nyt toivoi olevansa oikealla -alallaan ja voivansa vihdoinkin erehdysten jälkeen toteuttaa -kutsumuksensa. - -Rautalammen kyliin saapuikin pian Savosta päin viestejä, jotka olivat -omansa vahvistamaan tosiksi papin puheet armahduksesta ja elämän -palaamisesta terveisiin uomiin. Savonlinnan päälliköltä, vanhalta -Götrik Finckeltä, saapui Rautalammelle varsinainen lupakirja, että -talonpojat saavat rauhassa ja rankaisematta kodeissaan asua, kun -siivolla pysyvät, ja oli sieltäpäin jo palannut jokunen linnan vanki, -jolle oli Olavinlinnasta tuon lupauksen vahvistukseksi annettu oikea -ruunun vaakunoilla varustettu rauhan-arpa, -- kenellä sellainen on, -siihen eivät enää muka huovit eikä voutirengit koske. Näin kerrottiin. -Ja niitä arpoja oli kuulemma luvattu antaa kaikille, jotka vain -lupaavat olla uudelleen aseisiin tarttumatta. - -Jo ruvettiin Apajan taloissakin empimään, voitaisiinko sittenkin jäädä -kotiin elämään, vanhoille rakkaille ja raskaasti raivatuille maille. -Houkutus oli suuri, ja niin pidettiin jo pirteissä uusia neuvotteluja, -olisiko purettava pulkat ja kontit ja käytävä vain kotiaholta uusia -halmeita aukomaan. Kirkolta lähetti nuori kappalainen siihen -kehoittavat terveiset. Mutta samaan aikaan tuli näihin kyliin toisia -tietoja, jotka murjottujen mustista mielistä karistivat ja sammuttivat -nämä heikot toivonvälkkeet. Tuli Pohjanmaalta viesti, että siellä -aiotaan uudelleen rynnistää huovien ja herrain voittanutta valtaa -vastaan ... kuka sen tietää, milloin ja miten näihin uusiin kahakkoihin -erämaillakin taas sotkeudutaan...? Tuli taas kauhunvaltaamia hiihtäjiä -Savosta, sikäläisiä pakolaisraukkoja, jotka kertoivat, että sotaväen -valtaamissa pitäjissä siellä nyt ryöstetään talonpoikain tavarat -puhtaiksi, viedään viimeiset karjantähteet, tyhjennetään aitat ... -ei ole siellä käytännössä mitään armoa, eivät tehoo mihinkään -Götrik-herran jakamat puiset »rauhan-arvatkaan»... Sekasorto on -päinvastoin sanomaton, talonpojat ryöstävät toisiaankin... Ja vihdoin -saapui samalta kulmalta uusien pakolaisten mukana tieto, että sotaväkeä -on tulossa Savosta Pieksämäen kautta Rautalammelle ... niitä samoja -linnan alapäälliköitä, jotka valoistaan huolimatta Mikkelin kirkolla -suorittivat vangittujen talonpoikain teloituksen... Oli jo Pieksämäellä -tilattu hevosia näitä sotamatkueita varten, joiden kerrottiin tätä -kautta samoavan Pohjanmaalle, sen jo puhjennutta uutta kapinata -kukistelemaan... - -Silloin oli ainakin Apajan kylän miehille asema ilman muuta selvä: -heidän on sittenkin kiireellä painuttava salolle! - --- Mistä se armo meille tulisi, jota ei Savonlinnan herra saa omille -lääniläisilleen hankituksi, virkkoivat he toisilleen. - --- Meitä erämaan miehiä ne huovit ja nihdit enin vihaavat, me olemme -muka syypäät toistenkin kapinaan, -- nahat he selästämme nylkevät! - --- Eivätkä jyvääkään aittoihimme jätä, kun tästä kautta Pohjanmaalle -kulkevat. -- Uudet tappelut ja kurjuudet täällä ovat edessä, -- salolle -on meidän painuttava ja pian! - -Eikä se päätös enää muuttunut. Siihen jo yhtyi Erkki Pentinpoikakin, -joka viimeisiin asti oli pyrkinyt noudattamaan Mikko-ystävänsä -hyväätarkoittavaa neuvoa. Kaikki oli pimeätä ja uhkaavaa, mitään toivon -pilkahdustakaan ei näyttänyt jäävän niille, jotka halusivat kotitupiin -jäädä. - -Mutta kun kotipirtin liedeltä tuli sammutettiin ja sen väki muutamana -aamuna hiljaa ja raskaasti nousi suksilleen, hiihtääkseen pois lumiseen -metsään, silloin poikkesi Erkki vielä joukosta, luvaten tavoittaa sen -ensi yönuotiolla. Hän hiihti vielä mutkan kirkolle, sanoakseen -jäähyväiset talviselle matkatoverilleen, pitäjän nuorelle -kappalaiselle. - -Siellä pappilassa hän Mikon tapasikin, kertoi tälle kotiväkensä paosta -ja kotitalon jättämisestä autioksi, kertoi lähtevänsä hänkin nyt -erämiehenä ja uudisraivaajana aloittamaan kirjavaa elämätään taas -uudelta pohjalta. - --- Näinkö siis kävi...? virkahti Mikko alakuloisesti, vieraansa -istumaan saatettuaan, mutta ei hän sentään näyttänyt tahtovan -moittiakaan apajalaisten ystäväinsä päätöstä. Ymmärsihän hän sen syyt. - --- Näin kävi, totesi Erkki. -- Ja nyt ei sinun meidän kylän väkeä -tarvitse odottaa kirkkoosi. Tuskin palaamme vanhoihin koteihimme -koskaan, yhteiset matkamme ovat nyt lopussa! - --- Aiotteko paeta niin kauas sydänmaille? - --- Niin kauas ja niin tiettömäin taipaleiden taa, vastasi Erkki. -- -Emmekä haluakaan sieltä lähteä tänne, vetämään veroherroja perässämme, -pysymme siellä, minne kerran asetumme, rakennamme sinne uuden -metsäkylän, josta ei kukaan mitään tiedä, ei ystävä eikä vihamies, -- -siellä elämme ja sinne kuolemme... - --- Aiotteko jäädä sinne kokonaan, ettekö ajattelekaan paluuta? kyseli -Mikko uudelleen ikäänkuin heräävällä uteliaisuudella. - --- Näin on miesten mieli, vastasi Erkki. -- Kun kerran sinne uudismökit -rakennamme, raivaamme uudet halmeaukeat ja asetumme sinne perheinemme -asumaan, mitäpä kannattaisi tänne taas palata veromiesten ja ryttärien -ryöstettäviksi. Mitäpä se on elämä sen huonompaa sielläkään ... se vain -ero, että minkä järvestä pyydät tai kaskimaastasi korjaat, sen saat -itse pitää ja syödä... - --- Mutta entä talonne täällä? - --- Ehkä asettuu joskus joku sukulainen sitä viljelemään, -- autioksihan -se nyt ainakin on hyljättävä. - --- Ja aiotte elää aivan erillänne koko muusta maailmasta, ihmetteli -Mikko, mutta milteipä kateutta kajahti samalla hänen äänestään. -- Ei -mitään sielunhoitoakaan, ei kuka kastaisi lapset ja vihkisi avioparit -ja hautaisi vainajat...! - --- Niinpä ne erämaille lähteneet ennenkin ovat eläneet... Sitten, -vuosikymmenien perästä, kun korpikylä on vahvistunut, tulee ehkä -jostakin pappi siellä käymään, vihkii vanhat pariskunnat ja siunaa -nurmettuneet haudat... Mutta nyt lähivuosiin emme häntä käymäänkään -halua, sillä hänen perästään tulisi tietysti heti vouti... - --- Mutta muututtehan siten pakanoiksi, väitteli Mikko edelleen. -- Eikö -teillä ole kaipuuta saada kuulla edes saarnaa joskus...? - --- Ehkä on kaipuutakin, mutta paljosta muustakinhan meidän on -kieltäydyttävä. Aikomuksemme kyllä oli jättää lähtömme ensi -maanantaihin, että vielä kerran ensi pyhänä olisimme saaneet käydä -kirkossa ja kuulla sinun saarnaavan... Mutta ei ollut miehillä malttia, -sotaväki voi jo siihen mennessä keritä tänne... - -Mikko istui kotvan ääneti siinä puolihämärässä kylkeistuvassa, jossa -hänellä taas oli pappilassa asuntonsa, istui silmät siltaan luotuina, -murheellinen, masentunut ilme kasvoillaan. Sitten virkkoi hän hiljaa: - --- Minä en saarnaa enää Rautalammen kirkossa, ehkä en muuallakaan? - --- No miksi et? -- Nyt oli Erkin vuoro ihmetellä. - --- En saa. Kirkkoherra on sen kieltänyt. Hän ei uskalla ... kun minä -olen ollut kapinaväen matkassa, pelkää siitä kostoa itselleenkin. Hän -on jo asiasta kirjoittanut tuomiokapituliin... Minun on täältä pian -lähdettävä... - --- Lähdettävä täältä? Miksi -- juurihan tulit? - --- Vanha kirkkoherra ei uskalla antaa minun kauan asua pappilassaan ... -voin aiheuttaa ikävyyksiä ... hän on jo kehoittanut minua ensi tilassa -matkustamaan tieheni ... pelkää kovasti, ukkopaha! - --- Matkustamaan, minne? Turkuunko? - --- En voi Turkuun lähteä ilman piispan kutsua. Siellä on nyt muuten -meikäläisiin nähden komento kova... - --- Mutta minne sitten joudut? - --- Samapa se minne! Mitäpä minusta enää... - -Mikko oli, Rautalammelle palatessaan, aikonut ryhtyä innolla ja -voimalla papilliseen työhönsä paljo kärsineiden seurakuntalaistensa -keskuudessa, -- kaikki nuo uudetkin unelmat olivat nyt taas rauenneet. -Hän oli toivonut siellä vihdoinkin saavansa rikki vatvottua sieluaan -tyydyttävän toimialan, olipa jo taas uneksinut siellä löytävänsä -kodinkin, -- kaikki kumossa! Mutta Mikko oli jo tähän uuteenkin -kohtaloonsa alistunut: se on kaikki, päätteli hän, jatkuvaa -rangaistusta siitä, että hän oli erehtynyt kansan unelmia kannattamaan -ja tehnyt sen itsekkäässä tarkoituksessa ... hän ei ollut vielä -tyhjentänyt kalkkiaan pohjasakkoja myöten. Hän ymmärsi, että hänen on -se tehtävä, ja alistui nöyrästi... - -Mutta Erkki syljeskeli vihaisena uunin kupeella ja murisi, -- tuotapa -hän ei ollut osannut aavistellakaan. Hän tunsi heidän yhteisten -matkojensa varrelta hyvin Mikon hiljaiset, uudetkin unelmat ja niiden -korkeimman pyrintöpäämäärän, joka oli entinen, vanha ja rakas: saada, -sittenkuin hän oli taistelunsa loppuuntaistellut, hakea ja tuoda -kaukaisen pappilan kylkeistupaansa se Leinosen orpo tyttö, jonka he -toivoivat piilosaunassaan säästyneen vainojen kynsistä... Eihän kyllä -Mikko milloinkaan ollut siitä unelmastaan Erkille suoraan puhunut, hän -oli karttanut siihen koskemista, epäillyt jotakin ja hautonut salaa -mielessään niitä omia epäilyksiään. Hän oli kantanut salahaavaa -sydämessään, mutta Erkki oli uskonut sen piankin arpeutuvan. Nytkin oli -Erkki helposti Mikon puheista ymmärtänyt noiden vanhain unelmain yhä -asuvan nuoren papin mielessä ja olipa hän toivonut niiden vielä tänä -keväänä, rauhan palattua, toteutuvankin... Nytkö on kaikki sekin mennyt -mäsäksi...! Vai aikoisiko --? Erkki kysäisi yhtäkkiä iloisemmin: - --- Täältä lähdettyäsi ehkä poikkeat Sysikorpeen, kaiketi Leinosen -naiset jo ovat sinne palanneet piiloretkiltään? - --- Mitä minä sinne ... vaikka olisivat palanneetkin ... virkaheitto -pappi...! - --- Saanethan taas viran ... yritti Erkki lohduttelemaan. Mutta Mikko -puisteli päätään: - --- Mitenkä saan ja missä...? Ja sitäpaitsi, emmehän tiedä, kuka ne -naiset taas on saattanut pelastaa ja missä ne ovat... - -Erkki ymmärsi, mihin hänen raskasmielinen ystävänsä tähtäsi noilla -epämääräisillä, mutta katkerasti särähtävillä sanoillaan ... siinä se -haava taas oli aukinaisena! Mikko ei ilmeisesti voinut karkoittaa -mielestään kalvavaa epäilystään sen johdosta, että hänen tyttönsä oli -lähtenyt hänen huovi-veljensä matkaan ja sen ilomielellä tehnyt... Se -oli kaikki, koko elämä, nyt taas Mikkoon nähden umpimutkassa ja -umpisurullista ... surkeampaa kuin saloon painuvain kohtalo! Erkin -olisi pitänyt siinä nyt sanoa kiireiset jäähyväisensä tuolle entiselle -matkatoverilleen ja rientää hakemaan sovitulta aholta kyläläistensä -ensimmäistä yönuotiota, mutta hänen oli vaikea tuolleen jättää tätä -avutonta nuorukaista, jota hän monien vaikeiden retkien varrella oli -hoivannut. Mikko huomasi silloin Erkin neuvottomuuden ja virkkoi -melkein naurahtaen: - --- Lähde sinä vain hiihtämään toisten apajalaisten luo, etteivät sinua -liian kauaksi jätä. Kiitos entisistä yhteisistä retkistä, tottapahan -minä tästä johonkin joudun... - --- Mihin joudutkaan, liian herkkämielinen mies! murisi Erkki. -- -Käräjiin sinut vielä vievät ja tyrmään... - --- Vaikkapa niinkin, se lie silloin niin sallittu... - --- Mutta minäpä en sitä salli! -- Ja äkkiä seisaalleen ponnahtaen, -ikäänkuin äkkipäätöksen tehtyään, huudahti Erkki: -- Sinä lähdet meidän -mukana sydänmaalle hiihtämään, sinne perille asti... - --- Teidän vaivaksenne ... ei ole minusta teille apua! - --- Tule papiksemme sinne korpeen, -- vaikkapa seurakuntasi pieneksi -jäisikin. Siinä elät, missä mekin... - -Mikon sairasta mieltä tuo ehdotus heti viehätti ja hurmasi. Yhdellä -kertaa hän siten katkaisisi kaikki ongelmansa, häviäisi pois koko -asutuilta mailta, niinkuin nuo pakenevat talonpojat... Ei tarvitsisi -hänen enää kantaa huolta menetetystä virastaan eikä uudesta -paikkapaikasta, ei vaivata piispaa anomuksilla ... eikä myöskään -kiusata itseään eikä tyttöään tyrkyttäytymällä hänelle. Kaikki solmut -selviäisivät, hän olisi haudattu salolle, eikä siitä haudastaan koskaan -enää nousisi... - -Hänen nykyiseen tilanteeseensa ja mielialaansa ei mieluisampaa -ratkaisuehdotusta olisi voinut tulla. Hän häviäisi hiljaa pappilasta, -puhumatta sanaakaan pelonalaiselle kirkkoherralle, jonka hän siten -vapauttaisi kaikista huolista... Siellä salolla huolehtisi hän vain -noiden hyvien tuttavainsa, erämaan talonpoikain, sielunhoidosta ja -pääsisi siten kerrankin lähelle tuota kansaa, jonka sielunelämään ja -ajatusmaailmaan hän ei vielä kaikesta huolimatta ollut päässyt -syventymään. Kerrankin täysin reipastuneena hän uunin luona seisovalle -ystävälleen virkkoi: - --- Minä lähden matkaasi, Erkki, lähden apajalaisten kanssa sydänmaille, -jos vain he minusta huolivat! - --- Kun kestänet sitä taivalta tehdä, mikä edessä on, ja maata -viikkokausia havuilla rakotulen ääressä... - --- Minä kestän, olenhan jo tottunut... - -Kiireellä rupesi Mikko keräämään vaatteitaan ja muita vähiä tavaroitaan -konttiin ja selkälaukkuunsa, joista Erkki otti toisen oman taakkansa -lisäksi hartioilleen. Hän pani mukaan virsikirjan ja messukirjan ja -kuluneen testamenttinsa, pudotti sakramenttilippaansa konttiin ja -mietti kotvan, pistäisikö hän siihen kirjoitusvehkeensäkin. Missäpä hän -niitä siellä tarvitsisi, kenelle hän sieltä koskaan kirjoittaisi, -- -hänhän nyt hautautuu pois maailmasta. Lopuksi tipautti hän sentään -nekin vehkeet laukkuunsa, -- muita sivistyksen välineitä hän ei aikonut -tarvita, jääkööt tänne kirkkoherran hyväksi ne vähät, mitä hänellä -Turusta mukanaan olikin... - -Illan hämärässä nousi kaksi matkamiestä pappilan pihalla suksille ja -lähti tien poikki harvakseen painamaan tummaa saloa kohti. Kukaan ei -kysynyt heidän matkansa määrää eivätkä he siitä kenellekään kertoneet. - - - - -XX. - -KAKSI HAKUMIESTÄ. - - -Vanhan Karmalan mäeltä, Mustanahon eteläiseltä rinteeltä, kuului eräänä -kirkkaana kevätpäivänä tiukkaa, iloista kirveen kilkutusta. Siinä -veisteli Karmalan juureva, harvasanainen Tuomas rivakasti ja ahkerasti -seinähirsiä uuteen tupaansa, jota hän rakensi huovien talvella -polttaman vanhan tuvan tilalle ja jonka kehä jo ovenkorkuisena seisoi -siinä kauniilla törmällä, hohtaen päivän paisteessa valkoiselta ja -puhtaalta. Työtoverinaan oli hänellä nuori poikansa, vasta -toisellakymmenellä oleva valkotukkainen vesa, varreltaan lyhyt mutta -tanakka, sisukas jurrikka, joka hajallareisin ja hellittämättä pinnasi -hirttä toisesta päästä salvokselle, jonne isä sitä kontion voimilla -veti. - -Huhtikuu oli loppuunkulumassa, mutta vielä oli järven selkä talvisen -hangen peitossa ja kinoksia oli vielä kujilla ja vesakossa. Ainoastaan -Mustanahon eteläiselle rinteelle oli päivä sulattanut suuria päiviä ja -hankipuro kuului sieltä jo lirisevän ahdetta myöten alas. Piha oli -täynnä rakennuspuuta. Poltetun tuvan kiuaskiviä oli kasattu uuden -salvoksen viereen ja niillä istui muuan matkamies kontti vieressään, -kuivatellen kevätahavassa kastuneita saappaitaan ja siitä harvakseen -tarinoiden työssään sitkeästi puskevan salvumiehen kanssa. - --- Te sentään poikinenne hengissä säästyitte sotaväen kynsistä, kun -nämä talvella talonne polttivat, virkahti vieras kiviröykkiöltä. - --- Henki sentään minullakin säilyi, vaikka vähissä se jo oli, kun piti -huovien hevosten perässä juosta hytkyttää kytkyessä monta peninkulmaa, -vastasi veistäjä vihaisella äänellä kilkatustensa lomitse. - --- Vai vangiksi veivät? - --- Veivät Hollolaan ja sieltä Hämeenlinnaan asti, -- siellä olin jo -tyrmässä mädätä. Pari kuukautta näet siellä meitä pitivät ... toisia -vankeja sinne kuolikin, mutta hengissä meitä sieltä sentään lopulta -muutamia pääsi... - --- Ja poikako myöskin...? - --- Poikaa eivät sinne toki vieneetkään, lapseksi kai katsoivat ja tänne -jättivät. -- Äitinsä kanssa pääsi tämä poika pirtin palaessa -livistämään metsään. Mutta vanhemman pojan meiltä ruojat tappoivat ... -kun hän koetti aitan ovea varjella... - --- Ja talon polttivat poroksi? - --- Talon ja navetan karjoineen, kaikki... Tuo riihipahanen vain jäi -polttamatta, ja sieltähän minä nämä orvot, poloiset vihdoin palattuani -löysin... - --- Mutta palattuasi rupesit heti uutta taloa rakentamaan, virkkoi taas -vieras, isännän tarmoa ihaillen. - --- Ka, mikä siinä auttoi, vastasi hiestynyt raataja, ojentautuen -hetkeksi työstään, ja vierasta tuikeasti katsellen. -- Elettävähän -tässä on, vaikka kaikki on viety ja hävitetty ... koetettava puskea -eteenpäin ja pitää taloa pystyssä, vaikka verovoudit taaskin -uhkailevat. Raada pois ja koeta elättää perheesi, -- mikäpä muukaan -neuvoksi... - --- Mikäpä muukaan, se on oikein! Raunioillehan sitä on koetettava uutta -elämää rakentaa. - -Kyllä vanha Karmala vielä voimiinsa nousee, päätteli matkamies -itsekseen isän ja pojan sitkeyttä ja sisua katsellessaan. Pellot -kynnetään ja kylvetään taas jo tänä suvena, karjaa hankitaan ja -kasvatetaan vähitellen uutta, syksyksi on kai jo omettakin pystyssä... -Mutta tuonne ahon toiseen laitaan, Leinosen törmälle, ei taida talo -hevillä kohota poltetun tilalle ... ei ole enää hengissä niitä, jotka -sinne elämistä pystyttäisivät... - -Kotvasen äänettömyyden jälkeen kyseli matkamies taas: - --- Onko Leinosen väestä mitään kuulunut ... eikös ne olleet teille -sukulaisväkeä...? - --- Tämän saman Karmalan perua olivat nekin, vastaili mies salvoksen -päältä, -- kadonneet ne ovat nyt kaikki. Isäntä itse kuuluu surmatun -Suur-Savossa ja poika myöskin, -- sitä se kuljetteli lastaankin sinne -sotaretkille! Mutta se oli aina sellainen liian ponteva ja kiihkoisa, -se Matti... - --- Entä talon naisväki, liekö niitäkään enää hengissä, kyseli -matkamies, tekeytyen aivan tyyneeksi ja kylmäkiskoiseksi, kyseli -ikäänkuin ilman vain puhellakseen, mutta hänen äänessään värähti -kumminkin samalla jotakin erikoista uteliaisuutta ja intoa, jonka -salvumieskin kilkatustensa lomitse huomasi. - --- Eivätkö liene jo kuolleet nekin, vastasi hän hirren nokalta -harvakseen. -- Täältä ne olivat vielä poltetusta talostaan pelastuneet -sukulaisiinsa Juuritaipaleelle, mutta sinnekin olivat Koskipään -ryttärit sittemmin rynnänneet ja siihen rytäkkään ne ovat tainneet -hukkua, -- ei ole kuulunut heistä sen enempää... - -Salvoksella kahareisin istuva mies veisteli taas hetkisen tuikeasti, -mutta luimautti aina työnsä keskeltä silmäyksen vieraaseen, joka näytti -vaipuneen entistä väsyneemmäksi ja vakavammaksi siihen kiuaskiville. -Virkkoi sitten: - --- Tunsiko se vieras näitä Leinosen väkiä, -- se Matti oli paljo -maailmaa kulkenut ja ihmisiä tavannut... - --- Tunsinhan minä ... oltiin tässä talvella yhteisillä retkillä, kertoi -vieras vähän kuin varoskellen. - --- Vai olitko retkillä sinäkin ... niin, kaikkihan ne silloin reistaili -ja rytisti. Mutta sinäkin sentään siitä hengissä selvisit? - --- Selvisinhän sinne kotisalolle... -- Vieras ei nähtävästi tahtonut -asioistaan tarkemmin kertoa. Näihin aikoihin, heti kapinan jälkeen, -olivat ihmiset varovaisia vieraille juttelemaan osanotostaan kapinaan, -sillä vieläkin kylissä usein ajelevat voutirengit ja kuljeskelevat -huoviroikat noppivat kiinni kapinamiehiä, vaikka jo olikin eletty monta -kuukautta rauhassa talvisen kansannousun jälkeen. Eikä Karmalan -isäntäkään tahtonut sen tarkemmin matkamiehen asioita udella, -kysäisipähän vain vielä: - --- Mistä kaukaa se vieras olikaan, Rautalammeltako asti? - --- Sieltä, takaperukoilta. Hiihtelen tässä tiedustellakseni muutamain -sotaan hävinneiden sukulaisteni kohtaloa ... mutta eipä niistä taida -tietoja löytyä... - --- Niin, paljohan kuuluu täälläkin päin talvella liikkuneen Rautalammen -miehiä ... eivätkö liene enimmät surman kitaan sortuneet. Sinne ovat -menneet puolet tämänkin pitäjän miehiä... - -Kiuaskivillä lepäilevä matkamies oli Erkki Pentinpoika, Rautalammen -Apajan kylän miehiä, joka helmikuulla hiihti kotikylästään yhä -kaukaisemmille takamaille, minne hän kotiväkineen silloin pakeni -huovien odotettua vainoa ja kostoa. Omituiselta hänestä taas tuntui -istuskella täällä Sysimäen rantakylän talonraunioilla, joiden ohi hän -talvella Leinosen joukon kanssa tuiskusta pelastuneena hiihti, -- taas -oli hänen levoton luonteensa ajanut hänet maailmalle seikkailemaan. -Mitä varten hän oikeastaan täällä taas reuhtoi ja ponnisti, kysyi hän -miltei tuskastuneena itseltään, salvumieheltä kuulemiaan uutisia -mielessään hautoen, -- turhapa taitaa olla taas tämäkin hänen -rehkintänsä... - -Ja matkamies muisteli siinä lepäillessään lähinnä viimeisiä -vaelluksiaan. - -Monta päivää oli Apajasta lähtenyt pakolaisjoukko tehnyt taivalta -yhtämittaa talven selässä sydänmaita kohden, lepäillen vain jonkun -päivän hirsinuotion ääressä ja jatkaen sitten taas tasaista hiihtoaan. -Tuiskut peittivät pian suksien ja kelkkain jäljet, niin ettei -matkamiehet enää takaa-ajajia pelänneet, mutta he painuivat sittenkin -yhä vain kauemmaksi korpeen. Sillä he halusivat päästä rintamailta -siksi etäälle, ettei verovoudeilla vuosikausiin olisi sinne asiaa, ja -he etsivät nyt mahdollisimman sopivaa järvenrantaa ja lehtometsää -piiloon pakenevalle uudisasutukselleen. Kun miehet tätä varten saloa -ristiin rastiin kiertelivät, tapasivat he toistenkin suksimiesten -jälkiä ja saavuttivat pian naapurikyläin pakolaisia, jotka olivat -siellä aivan samalla asialla kuin he. Joukko kasvoi siten pariin, -kolmeenkymmeneen henkeen, ja yhdessä samottiin nyt eteenpäin, kunnes -jouduttiin suuren selän partaalle, missä näytti olevan kalavettä ja -riistamaata aivan riittävästi koskemattoman erämaan keskellä. Mutta -vielä siihenkään järven etelärannalle eivät pakolaiset jääneet, he -kaarsivat rantaa pitkin yhä pohjoisemmas ja painoivat sitten selän -ylitse, seuraten nyt sen toista rantaa, kunnes heidän korviinsa rupesi -kuulumaan kosken kohina, -- ryöpyten laski siinä erämiehillekin -tuntematon erämaanjoki heidän löytämäänsä järveen. Siihen he -pysähtyivät jokisuulle, lehtevälle niemelle, tekivät siihen ensimmäiset -tulet ja tutkivat tienoot tarkoin joka taholle. Ei ollut suksenlatua -missään, ei kiukaanpohjaa lahtien perukoissa, ei kirveellä katkaistua -kantoa, ei jälkeäkään ihmisen käynnistä. Silloin purkivat pakolaiset -vihdoin kelkkansa, ja ennen pitkää rupesi metsä ryskimään, kun miehet -kaatoivat hirsiä ensimmäistä erämaasaunaansa varten. - -Hätäisesti ne ensi saunat rakennettiin hankeen kaivetulle maaperälle; -kiuaskivetkin olivat lumen alta kiskottavat, mutta löylykivet -nostettiin kohisevasta koskesta. Mitään lattiata ei ehditty kyhätä, -lauteet olivat käytettävät vuoteiksi. Mutta näissä kosteutta tihkuvissa -saunoissa se talvisydän nyt oli asuttava, sillaikaa kuin salolta -pyydettiin riistaa eväiden jatkoksi ja uusia hirsiä vedettiin törmälle -kuivamaan suvella rakennettavia parempia pirttejä varten. Ja hyvinhän -siinä eläminen aloitettiin ... lämmintä oli ja tuiskunsuojaa, metsä -antoi riistaa runsaasti, ja täydessä turvassa tunsivat pakolaiset -olevansa täällä sydänmaan kaukaisessa kätkössä. - -Pappi vain, joka kylläkin reippaasti oli talonpoikaisten pakolaisten -matkueessa hiihtäen halkaissut suuret salot ja kestänyt taipaleen monet -vaivat, usein puhuen leponuotioilla pienelle seurakunnalleen -rohkaisevia ja lohduttavia sanoja, hän vain rupesi tänne perille tultua -sairastamaan. Liekö matkalla vilustunut havunuotiolla vaiko perillä -kosteassa saunassa ... yskimään rupesi mies eikä pystyyn kyennyt ... -siinä kuumeisena makasi. - -Erkki oli hoidellut potevaa ystäväänsä viikon ja toisen ja valvonut -öisinkin hänen ääressään ja siinä hänessä oli vähitellen syttynyt tuuma -lähteä taas tälle pitkälle hiihdolleen. Sillä Mikko oli usein -kuumehoureissaan puhunut sellaista, josta hän ei selvillä päin enää -koskaan kenellekään hiiskunut ... oli valitellut ikäväänsä ja -kaipaillut kauas jättämäänsä morsiantaan... Rautalammen kirkolta -lähdettäessä oli Mikko-pappi kyllä Erkille vakuuttanut jättäneensä nyt -kaikki ne mahdottomat lemmen houreet jälkeensä, kitkeneensä ne turhina -tyyten mielestään ... mutta eipähän ollut saanut niitä tarkoin -kitketyiksi. Tuossa aina vain Elisastaan horisi... - -Sekavia se Mikko-raukka oli puhunut tautivuoteellaan muutenkin. Vähin -oli hän ollut muka veljeään toruvinaan: »Sinäkin Juhana kuljet täällä -valapattoisten murhaajain joukossa ... niitä olet itsekin ... veljesi -morsiamenkin ryöstit ja raiskasit, sydämetön...» »Kuinka hennoitkaan -riistää minulta kyyhkyseni...?» -- Väliin taas potilaan kuumeinen ääni -oli kuin kirkossa ankarana jyrähdellyt ... hän oli silloin ollut -julistavinaan Herran tuomiota jollekin mahtimiehelle ... eikö lie siinä -itseään marskia puhutellut: »Elä sorra enää sorrettuja ... ne eivät -uusia rasituksia kestä... Muista, me ollaan kaikki kuolevaisia, -tuomiosi kohtaa sinua kohta...» -- Joskus oli hän taas rukoilevinaan -armoa Leinosen nuorelle pojalle, jota vietiin mestattavaksi ... hän oli -silloin itkenyt kuumia kyyneleitä ja nyrkeillään ilmaa iskenyt... - -Mutta useimmiten oli Mikko-raukka sittenkin vienolla, kaihoavalla, -surun kalvamalla äänellä valitellut ja vikissyt: »Elisa, tyttöni, -annatko minulle anteeksi ... turhassa epäluulossani ja ylpeydessäni -sinut hylkäsin yksinäiselle salolle...» Ja taas: »Löytäisinköhän hänet -vielä, jos lähtisin hakemaan... Mutta minä en voi lähteä ... en saa ... -enkä jaksa...» Taikka huokaili houriva mies: »Jospa saisin sinut vielä -kerrankaan nähdä ... mutta en saa, ja se on oma syyni...» - -Tällaisina sairaan houre-öinä kypsyi Erkin mielessä päätös lähteä -sittenkin sieltä sydänmaan perukoilta, jonne hänkin jo oli luullut -hautautuneensa, ihmisten ilmoille, lähteä hakemaan Leinosen naisia ja -jos mahdollista tuomaan heidät tuolle uudelle saunarannalle... Silloin -hän selvästi oivalsi, että nuoren papin sydämessä on salahaava, syvempi -ja kirvelevämpi kuin hän oli uskonutkaan, että juuri siinä haavassa on -lopultakin vika Mikon sekä raskasmielisyyteen että tautiinkin, -- hän -ei kestä ajatusta, että hänen on ainiaaksi aarteestaan erottava. Tuosta -yskäkuumeestaanhan mies kyllä kostuu, ymmärsi Erkki, mutta -salahaavastaan ei... Sääli ja seikkailuhalu kypsytti siten Erkissä -vähitellen sitä ajatusta, joka hänessä tautivuoteen ääressä oli -vironnut. - -Nuori pappi, joka jo oli käynyt pienen seurakuntansa suosikiksi, -kostuikin kevään tullen vilutaudistaan ja hänet muutettiin asumaan -sillävälin valmistuneeseen, uuteen, varsinaiseen, sammalilla tilkittyyn -tupaan, jossa oli sekä uuni että permanto. Mutta Erkki huomasi yhä -selvemmin, että hänen hiljaisen tuumansa toteuttaminen vasta olisi -Mikolle pystyvä ja pysyvä lääke vastaisenkin varalle. Ja hän päätti -taas kerran nousta suksilleen ja lähteä yksin pitkälle hiihdolle. - -Näihin aikoihin, huhtikuulla, jolloin kevätpäivä jo rupesi lämmittämään -luontoa ja mielissäkin toiveet virkistyivät, haikailtiin pienessä -siirtokunnassa, jossa jo useampia tupia oli kehällä ja olo tuntui -lupaavammalta, kovasti karjan puutetta. Muutenhan elämä rupeaisi -menettelemään, virkkoivat miehet usein, järvi antaa kyllä kalaa, metsä -riistaa, kaskimaa kaadetaan ja poltetaan, ensi siementä varten jo heti -keväällä pieni pelto muokataan, mutta kun ei ole siitä maitotilkasta -toivoakaan... Silloin oli Erkki eräänä päivänä ilmoittanut korpijärven -asukkaille, että hän lähtee hakemaan Apajasta lehmän ja mullikan... -Lähtee nyt jo hankikelillä ja tuo ne mukanaan kesän tultua. Ja kun -toiset olivat kiellelleet ja varoitelleet sellaisen matkan vaaroista ja -vaikeuksista, peloitelleet, että hän vielä vetää voudit jäljilleen, -ettei hän saa elukoita suurten soiden yli ajetuiksi ainakaan yksin ... -silloin oli Erkki vain naurahtanut ja luvannut, että hän kyllä ne -vaikeudet voittaa... Mutta siitä toisesta asiastaan, siitä, jota varten -hän oikeastaan pitkälle hiihdolleen hankkiusi, siitä ei hän hiiskunut -kenellekään mitään... Sen hän piti omana salaisuutenaan ... onnistuipa -se sitten taikka ei. - -Oli kirkas, paisteinen kevätpäivä, kun hän läksi uudelta ahteelta -hiihtämään suuren selän poikki laajaa saloa kohti. Ilma oli tyyni, -hanki kimmeltävä. Väki oli keräytynyt törmälle lähtevää hyvästelemään, -pappi siunasi, kyynel silmänkulmassaan, hänen retkensä... Juuri silloin -oli kuulunut korkealta taivaalta ensimmäisen kiurun viserrys, tuon -näkymättömän laulajan, joka ennusti kesää. Ja silloin vasta oli uudelle -asutukselle ja sille järvelle, jonka rannalle sitä rakennettiin, -annettu nimi -- Kiurun nimi... - -Tämän hiihdon hän oli nyt suorittanut aina Sysikorpeen asti. Oli -vältellyt teitä ja pääkyliä, ainoastaan syrjäkylissä hän oli -Rautalammen halki hiihtäessäänkin pistäytynyt. Sikäläiset uutiset oli -hän kuullut: ryöstetyt olivat taas talot, sotaväkeä oli pitkin -talvea samonnut edes ja takaisin, Apajan kylässäkin se oli moneen -kertaan vieraillut; ankaria käräjiä oli pidetty ja etsiskelty oli -nuijamiehiä, mutta tuskin yhtään oli tavattu. Henkiin jääneet olivat -kaikki pakosalla... Nuoren papin luultiin lähteneen uusille -armoretkille, mihin lie sitten häipynytkin, ei ollut kuulunut enää -palkkapitäjäänsä... Erkki oli hiihtänyt siitä edelleen ja nyt hän -Sysmän Karmalan törmällä kautta rantain tiedusteli Tuomas-isännältä -sitä asiataan, jota varten hän oli matkalle lähtenyt. - -Mutta huonot olivat täällä kuulumiset, eikä kirkollakaan oltu tiedetty -hänen utelemastaan asiasta sen enempää. Täytyi hiihtää edelleen, hakea, -vaikka heikkenevilläkin toiveilla. - - * * * * * - -Erkki nousi hiukan kankeana kiuaskiviltä, oikaisi koipikenkäinsä -varret, heitti kontin olalleen ja katsoi taivaalle. Johan siinä olikin -levätessä ja rupatellessa sydänpäivä mennyt, iltapuoleen rupee kai taas -sen verran kylmäämään, että suksi metsissä luistaa. Hän sanoi hyvästit -ahkerille kirvesmiehille, jotka työnsä keskeltä vastauksiksi hänelle -vain yksikantaan murahtivat, ja nousi suksilleen. Mutta siinä vielä -kontin viilekkeitä sitoessaan näki hän saanireen laskeutuvan ahon -rinnettä alaspäin taloon ... joku uusi matkamies näkyi ajavan pihaan. -Erkki hiihti jo hiukan vesakkoon päin, mutta pysähtyi sinne -kuuntelemaan oudonnäköisen matkamiehen asiaa poltettuun taloon. - -Ajomies pysäytti hevosensa salvoksen kupeelle ja auttoi reestä vanhaa, -rampaa, herrasturkkeihin puettua miestä... Ei se ollut veroherran -näköinen, sotaherroja se ei ollut ollenkaan, päätteli Erkki, ja palasi -lähemmäs... Vieras tuntui kyselevän Karmalan isäntää ja kertoi, kun -Tuomas tuvan kehältä laskeusi häntä tervehtimään, olevansa -tiedustelemassa poikaansa, joka kuluneena sotatalvena oli tänne Savon -rajamaille hävinnyt... Erkki kuunteli korvat hörössä ... yhteiselläpä -ollaan asialla... - --- Paljohan niitä on hävinnyt nyt miehiä tänne ja muualle, monia niitä -nyt haetaan, vastasi Tuomas karkeasti ja lohduttomasti. -- Tuossakin on -juuri muuan hakumies ... ei tunnu löytävän haettavistaan jälkiä -hänkään... - --- Mutta minun poikani on pappi, selitti reestä noussut vanhus, -- -pitäisihän hänestä toki tietoja löytyä, sillä mihinkään taisteluunhan -hän ei ole voinut kaatua... - -Erkillä oli vanhuksen puhuessa sydän voimakkaasti sykähtänyt ja jalka -irtausi nyt nopeasti mäystimestä. Hän ei vielä lähtenytkään hiihtämään, -sillä hän tiesi jo, ketä tämä uusi hakija kyselee, ja arvasi, kuka -kyselijä on. - -Mutta Tuomaskin oli pysähtynyt hämmästyneenä, kun kuuli pappia -haettavan, ja uteli nyt vuorostaan vilkkaammin: - --- Sekö Rautalammen pappi, joka jouluna Leinosesta läksi miesten -matkassa? Ja joka täällä jo syksyllä vieraili...? - --- Sepä juuri -- sukulaismieshän se on näihin Karmalan taloihin, -niinkuin olen minäkin, kertoi vanhus, kainalosauvojensa varaan -ojentautuen. -- Tiedän kyllä hänen syksyllä näissä taloissa muutamia -viikkoja viipyneen ja täällä myöhemminkin liikkuneen ... siksi juuri -täältä lähdin tietoja hänestä hakemaan. - --- Tunsimmehan me Mikko-papin, muisteli nyt Tuomas-isäntä, jonka -rantaan Mikko syksyllä Turusta tullen ensiksi olikin soutanut. -- Mutta -käykäähän lämpimään, vieras, tuonne riiheen, tupaa ei meillä nyt -olekaan ... siellä tarinoidaan! - -Mutta vieras oli malttamaton, hän halusi jo niiltä tiloiltaan kysellä, -mitä hänen kadonneesta pojastaan tiedetään, mistä hän mahdollisesti -olisi löydettävissä. Tuomas ei kuitenkaan siihen osannut mitään vastata -hän ei ollut sittenkuin silloin joulun alla sukulaispappia nähnytkään, -oli vain kuullut hänen myöhemmin talvella käyneen Vahvajärven salolla -ja sitten miesten mukana painuneen Savoon päin. Mutta suksiltaan -noussut matkamies tiesi enemmän. Erkki astui nyt rampaa vanhusta, Mikon -isää, tervehtimään: - --- Minäkin tunnen Mikko-papin, kertoi hän. -- Yhteisillä retkillä on -oltu ... kyllä hän vielä muutamia viikkoja sitten oli hengissä ... -terve hän myös varmaankin on... - --- Missä hän on ... kuinka hänet löydän? - -Erkki ei tahtonut siinä heti toisten kuullen ilmaista itseään eikä -rautalampelaisten erämiesten uutta, kaukaista uudisasutusta. Hän -senvuoksi vastaili epävarmasti ja vältellen, kertoi, että Mikko oli -pakoon päässeiden erämaan nuijamiesten kanssa vetäytynyt jonnekin -näiden syrjäisempään piilopaikkaan, kuljeskelevia huovijoukkoja -pakoon ... heitä ei nyt ole helppo löytää ... mutta tallella se mies -tiettävästi on... Levotonta isää hän näinikään lohdutteli ja tyyntynein -mielin tämä nyt Tuomaan uudistetusta pyynnöstä kuupittikin -kainalosauvojensa varassa ylempänä rinteellä olevaan riiheen, joka nyt -oli Karmalan väen ainoana asuntona. Siellä saatiin ruokaa pöytään ... -olihan sitä Tuomas toki jo hengenpitimeksi saanut hankituksi, saatiin -lämpimässä levätä, ja siellä kertoi nyt huolistaan hiukan keventynyt -turkulainen matkastaan tänne Sisä-Suomeen ja sen syistä. - -Kova levottomuus oli vallannut vanhan Martin ja hänen vanhan vaimonsa -heti, kun he talvella Turkuun olivat kuulleet poikansa liittymisestä -kapinaväkeen. He olivat siitä saaneet tiedon jo tammikuulla Eero -Markonpojalta, joka Padasjoella vangittuna oli tuotu tutkittavaksi -Turkuun ja siellä armoa anottuaan piispan välityksellä pian päässyt -vapaaksi. Eero oli kertonut Mikon lähteneen Padasjoelta hiihtämään -Päijänteen yli Sysmään päin muutamain kapinamiesten matkassa vähän -ennen Nyystölän taistelua... Kovassa tuiskussa olivat lähteneet, kertoi -Eero, ja sille tielle vanhukset jo olivat uskoneet hentovoimaisen -poikansa uupuneen. Jo olivat he häntä silloin kuolleena itkeneet... - -Turussa elettiin kuluneena talvena muutenkin raskaita aikoja; -sotilaskomento oli kovimmillaan, ketä vähänkään epäiltiin kapinan -kannattajiksi tai marskin vastustajain ystäväksi, häntä pidettiin -kovilla... Olipa Martti-vanhus, joka ei muutenkaan ollut tuon mahtavan -Klaus-herran suosiossa, saanut peljätä omaakin henkeään, varsinkin kun -oli tiedoksi tullut, että hänen poikansa oli kulkenut ryösteleväin -talonpoikain joukossa. Elettiin tuskassa päivästä toiseen. Kuultiin -talonpoikain kapina masennetuksi, monta heidän johtomiestään tuotiin -Turun linnan tyrmiin... Mikosta vain ei mitään kuulunut. - -Vihdoin, maaliskuun puolivälissä, kutsuttiin Martti yhtäkkiä Turun -linnaan, -- linnanhuovi kävi hänet sinne asiata tehden hakemassa. -Marski oli silloin äsken palannut Turkuun pitkältä sotaretkeltään -talonpoikia kukistamasta, palannut kaukaa Pohjanmaalta, jossa syntyneen -toisen kapinan hän juuri oli veriin sammuttanut, ja hän oli nyt mies -mahtavimmillaan. Kukaan ei koko maassa uskaltanut hiiskahtaakaan tätä -ankaraa voittajaa vastaan ja hänen tiedettiin nyt kaikella tarmollaan -valmistautuvan uuteenkin sotaan, sotaan Ruotsin Kaarlo-herttuaa -vastaan, joka yksin rohkeni riidellä häneltä hänen mahtiasemaansa. - -Martti ukko oli linnaan lähtiessään uskonut rangaistuksen nyt kohtaavan -itseään poikansa vuoksi, jota hän jo vainajana suri, eikä hänellä ollut -suuria toiveita koskaan enää siltä matkalta palata. Ja ankara -nuhdesaarna oli hänellä ollutkin heti vastassaan, kun hänet tuotiin -sotamarskin eteen linnan kuninkaansaliin ... vanhaksi vehkeilijäksi ja -kelmiksi häntä Klaus-herra raa'asti haukkui, maanpetturiksi, joka muka -oli lapsensakin kasvattanut kapinoitsijaksi... Kuuman hetken oli -Martti-vanhus näin linnassa viettänyt. Mutta yhtäkkiä selvisi hänelle -juuri siellä marskin puheista, että hänen pappispoikansa oli vielä -helmikuun alussa ollut hengissä, että Mikko oli sitä ennen ollut -Savossa ja palannut sieltä Hämeeseen sekä käynyt marskin itsensä -puheilla Pirkkalan leirissä, rukoilemassa voitetuille talonpojille -armoa... - -Erkin oli vaikea hillitä kieltään, kun Martti-ukko riihessä, vuoteen -reunalla leväten, kertoi näistä poikansa matkoista, jotka hän, Erkki, -tunsi paremmin kuin kukaan muu, -- kylmät väreet hänessä vieläkin -risteilivät, kun hän muisteli tuota heidän Pirkkalan-matkaansa. Hänellä -posket paloivat ja suoni tykitti valtavasti, mutta hän hillitsi -itsensä, pysyi ääneti, kuunteli vain selkäänsä lepuuttavan vanhuksen -tarinata. - -Fleming ei ollut Pirkkalassa Mikkoa tuntenut, vasta perästäpäin hän oli -saanut tiedon, kuka se »hullu pappi» oli ollut, -- onneksi ei tuntenut, -sillä muutenpa olisikin Mikko-poika, joka häntä jo Turussa oli -suututtanut, taitanut joutua siellä nimismiestalossa käpälälautaan. -Silloin oli »hullu pappi» päässyt lähtemään, mutta nyt tahtoi marski -taas Mikon käsiinsä ja puheilleen ... tutkittavakseen muka, hän kun -sanoi epäilevänsä, että Rautalammen niinkuin Laukaankin papit olivat -olleet joissakin suoranaisissa kosketuksissa Kaarlo-herttuan Ruotsista -lähettämäin kapinakiihoittajain kanssa... - --- Vai sinne olisi vaatinut Mikko-papin pakinoilleen, huudahti Erkki, -joka hiljaa itsekseen siunaili heidän yhteistä onneaan, kun Pirkkalasta -suoraan olivat ajaneet kauas erämaille. - --- Niin, huokasi isä, -- yksinäiseen ja pimeään paikkaan hän siellä -linnassa luultavasti olisi joutunut. Mutta muuten koetti kyllä marski -silloin keräillä joka taholta todistuksia herttuata vastaan -kapinayllytyksestä, esittääkseen ne sitten Puolassa olevalle -kuninkaalle, -- hän on vihassaan yhtä sitkeä kuin sisukas! - --- Mutta te toki selvisitte siitä rautamarskin kuulustelusta, kyseli -Erkki edelleen mielenkiinnolla. - --- Niin, hän laski minut, haukuttuaan aikansa, menemään. Mutta vain -sillä ehdolla, että toimitan poikani hänen luoksensa -- niin hän -uhkaavana jyrisi. Klaus-herra oli silloin lähdössä Uudellemaalle, ja -kunnes hän sieltä palaisi, oli minun hankittava Turkuun poikani... - --- Jonka olinpaikkaa ette tienneet... - --- Vakuutin sen hänelle, mutta hän ei sitä uskonut. Ryhdyin silloin -tiedustelemaan Mikko-poikaani, en suinkaan häntä Turkuun hakeakseni, -vaan varoittaakseni tuota haaveilijaa, jos hän vielä hengissä on. -Kyselin kaikilta matkamiehiltä, utelin Turkuun tuoduilta vangeilta, -tiedustelin sinne palaavilta sotureilta, -- olenhan vanha soturi -itsekin --, mutta aina turhaan. Sain vihdoin kuulla Mikon käyneen -Rautalammella, mutta taas kadonneen sieltäkin -- siellä oli niihin -aikoihin liikkunut paljo sotaväkeä --; hän oli hävinnyt tietymättömiin -niissä kapinanjälkeisissä mylläköissä... Silloin valtasi meidät, -vaimoraukkani ja minut, uusi pelko, että poikamme on sittenkin kuollut -taikka menehtyy jossakin vankilassa. Tuota epävarmuutta oli meidän -vaikea kestää, ja aioin jo silloin, raihnaudestani huolimatta, lähteä -matkoille edes joitakin selviä tietoja hänestä saadakseni, mutta en -uskaltanut, -- marski oli käskenyt minun odottaa itseään Turussa... - --- Kuinka siis nyt pääsitte lähtemään, vai marskiko teidät lähetti? -uteli Erkki edelleen. - --- Marskiko, matki vanhus miltei hölmistyneenä, ja katsoi kummissaan -kyselijää. -- Silloinhan se juuri tuli yhtäkkiä Turkuun tieto...? - --- Mikä tieto? -- Erkki oivalsi, että tällä välin oli asiassa joku -odottamaton, ratkaiseva käänne tapahtunut, mutta ei käsittänyt, mikä. --- Mikä tieto tuli Turkuun? - --- Tieto marskin kuolemasta, luonnollisesti, selitti Martti, -aavistamatta, että se suuri uutinen ei ollut vielä ehtinyt kauas -Sisä-Suomen perukoille. - --- Marskin kuolemasta! huudahtivat riihessä olijat kaikki yhtaikaa. -Yksin hidas ja untelo Tuomaskin karahti pystyyn ja hänen uunin ääressä -häärivä vaimonsa pudotti leipälapionsa. - --- Onko sotamarski Fleming kuollut? -- Näin he huudahtivat yhteen -ääneen. - -Erkki oli jäänyt suu ammollaan seisomaan ja sai vasta kotvan kuluttua -äänensä kulkemaan: - --- Missä ja milloin? - --- Johan siitä on pari viikkoa aikaa, -- kotimatkalla Turkuun ollessaan -hän sairastui ja kuoli, -- eikö siitä tänne vielä ole tietoa tullut? - -Ei ollut tullut tietoa, matkamiestä ei ollut sattunut sielläpäin -kulkemaan. Mutta nyt tuo tieto yllättävänä iski pieneen, Karmalan -riiheen kokoontuneeseen seuraan, iski ajatuksia seisottavana, mutta -samalla ikäänkuin ahdistuksesta vapauttavana. Samalla tavalla tuo tieto -edellisinä päivinä ja viikkoina oli iskenyt Suomen asukkaiden mieliin -maan kaikissa osissa, minne se vain tuli: tuokioksi lamauttavana ja -ikäänkuin hämmentävänä, mutta sitten kohta hengitystä helpottavana, -painajaisesta päästävänä. Se rautakoura, joka maata vuosikausia oli -pitänyt pingoituksessa, joka oli ollut armoton maahan rutistamaan -jokaisen, joka sitä vastaan vähänkään hangoitteli, tuo kova ja jäntevä -käsivarsi oli siis nyt herpautunut, teräsohjasten pitelijä oli -poissa... Sitä oli vaikea yhtäkkiä käsittää ... tuntui mahdottomalta, -että sellainen koura noin äkkiä hellittäisi otteensa, ja jokaisen -mielessä virisi heti kysymys: mitä sitten, kenen käsiin ja minkälaisiin -joutuu nyt valta...? Mutta samalla kuin noita outoja, vakavia -kysymyksiä mielissä virisi, tuntui niissä ennen kaikkea tuota suloista -keventymistä, jota pingoituksen laukeaminen joka tapauksessa tiesi. Ja -tältä se tuntui ennen kaikkia niiden sisämaan paljo kärsineiden ja -mahtajan uutta kostoa yhäti vapisevain asukkaiden mielissä, jotka enää -tuskin olivat uskaltaneet uneksia huomenta synkkään yöhönsä. - -Se Martti-vanhuksen uutinen vaikutti Karmalan riihessä kuin valoa -lupaavan aamun sanoma, eivätkä nuo luonnonlapset osanneet salatakaan -iloaan siitä. Hitaat maalaiset vilkastuivat, he puhuivat ristikkäin, -kukin omaa mielenkipuaan visertäen. - --- Taitaa olla nyt kohta poikki huovien herruus ... ennusteli jo -juureva Tuomas pohteissaan. - --- Mene, tiedä, vaikka tulisi taas raja voutienkin kiskomaalle, -toivoili hänen huolten jo kumaraksi painama emäntänsä. - --- Niin, niiltä on nyt molemmilta poissa se voima, johon he kansaa -painaessaan varasivat, totesi Erkkikin. -- Eikä ole tietoa, tuleeko -heille sitä mahtiaikaa enää. - -Mutta ällistyksensä ja ilonsa sekaan muisti hän kuitenkin vanhan -turkulaisen matkantekijän keskenjääneen tarinan, joka niin läheltä oli -kosketellut hänen suojattiansa ja häntä itseään, ja tuokion kuluttua -johti hän taas puheen isä vanhan ponnistuksiin kadonnutta poikaansa -etsiäkseen. Tämä silloin kertoi: - --- Muutamia päiviä sen jälkeen kuin tieto oli saapunut marskin -kuolemasta -- hänen ruumistaan oltiin juuri hakemassa Turkuun Pohjan -pitäjän majatalosta, johon vainaja oli vaipunut, -- läksin minä -matkalle. Mikään ei minua enää pidättänyt. Rannikolla oli kyllä jo -kelirikko, mutta sisämaassa kestivät vielä jäät ja metsätietkin. Kävin -Mikkoa tiedustelemassa Pirkkalasta, jossa vielä on sotaleiri ja -pidetään vankeja, ja ajoin sitten tänne Sysmään, jossa tiesin poikani -sukulaistensa luona oleskelleen. - --- Leinosessahan se vieraili, sen Matin kanssa matkoja teki, kertoi -Tuomas, puolustellen tietämättömyyttään. -- Mutta taloton ja autio on -nyt se Leinosen törmä.. - --- Mutta tämä vierashan vakuuttaa poikani toki hengissä olevan. -- -Martti kääntyi taas kyselevänä ja tarkempia tietoja anovana Erkin -puoleen, joka ensi tiedoillaan jo heti oli hänen mieltään lohduttanut. --- Sano, mistä hänet haen, mihin tästä nyt ajan...? - --- Ajakaa kotiinne, niinkauan kuin keliä vielä vähänkään kestää, -vastasi Erkki, -- poikanne on hengissä ja tallella. Aikanaan hän kyllä -teille toimittaa tiedot itsestään. - --- Siitä lohdutuksen sanasta sinua kiitän... - -Päivä oli näitä tarinoitaessa jo Karmalan nokiseinäisessä riihessä -kulunut iltaan, tie oli taas kovempi, hanki kantoi suksimiestä. -Vieraitten oli lähdettävä matkalle, ja keveämmällä mielellä he nyt -sieltä lähtivät, kuin olivat tulleet, jättäen isännänkin poikineen -valoisammilla toiveilla veistämään uutta tupaansa. Yhdessä he tekivät -taivalta Leinosen törmälle asti, josta reen oli poikettava alas jäälle -ja suksimiehen ylös korpeen. Erkki näytti turkulaiselle matkustajalle -sen suuren tuvan rauniot, jossa Mikko oli syksyllä niin hyvin viihtynyt -ja jossa hän oli veljensäkin tavannut. - --- Tunnetteko Juhana-poikanikin? kysyi Martti silloin kummastuneena. - --- Tunnen hyvin Savonlinnan ajoiltani.. - -Ja heidän siinä kahden seistessään samoilla raunioilla, joita -Matti-isäntä ja Mikko-pappi eräänä talvipäivänä niin epätoivoisesti -olivat kaivaneet, ilmaisi nyt Erkki itsensä Martille. Kertoi olevansa -sama sukulaisvanki, josta Juhana syksyllä oli isälleen kirjoittanut, -kertoi Juhanan välityksellä päässeensä vapaaksi linnan pakkotöistä ja -sitten ruvenneensa Mikko-veljen saattomieheksi. Kertoi heidän -yhteisistä matkoistaan ja kärsimyksistään, kertoi teurastuksesta -Mikkelin kirkonmäellä ja sen tärisyttävästä vaikutuksesta nuoreen -pappiin, kertoi heidän yhteisestä »hullusta» retkestään Pirkkalan -leirille sekä paluustaan takaisin Rautalammelle. Ja lopuksi hän kertoi -nuoren papin liittymisestä niihin pakolaisiin, jotka olivat Flemingin -ja hänen huoviensa kostoa välttääkseen karanneet kauas sydänmaille ja -sinne juuri parhaillaan perustivat uutta uudisasutusta. - --- Ja siellä salolla siis kovia kärsinyt poikani nyt on, totesi Martti, -samalla iloisena ja kiitollisena, kun nyt vihdoin tarkoin tunsi hänen -vaiheensa ja hänen nykyiset olonsa. - --- Siellä. Mutta nuo korvenraatajat haluavat siellä toistaiseksi pysyä -kätkössä, paenneet nuijamiehet eivät toivo esivallan edustajia -vieraikseen, selitti Erkki, ikäänkuin tarinatoveriaan varoittaen. - --- Sen käsitän, vastasi Martti. -- Mutta nythän he palannevat sieltä -takaisin kotikyliinsä, kun heidän sortajansa on kaatunut...? - --- Palaavatko vai eivätkö, sitä en osaa sanoa, vastasi Erkki vältellen. --- Miesten aikomus oli kyllä sinne takamaille jäädä ja pesittyä... - --- Ja poikaniko myöskin...? - --- Heitä aikoi hän pappina palvella siellä salolla. Mutta itse hän -aikoinaan teille aikomuksistaan ilmoittanee, -- minä vien hänelle -terveisenne... - --- Ja siunaukseni, mitä hän päättäneekin: jäädäkö vai palata. Oikean -asian puolesta hän on ponnistellut ja kärsinyt, sen käsitän kaikesta, -kansan puolesta sortajaa vastaan, -- minä kiitän hänen retkiään ja -pyrkimyksiään, vaikka niitä muut moittinevatkin. Mielelläni me -vanhukset hänet tietysti kotiimme ottaisimme, mutta olemme näinkin -rauhalliset, kun tiedämme hänen olevan turvassa, -- saammehan toki -toisen poikamme kotiin. - --- Palaako Juhana Turkuun...? - --- Palaa, häneltä on tullut tieto, että hänen lipullisensa siirretään -Turkuun. Klaus-herrahan kokosi sinne kaikkialta sotaväkensä uutta -taisteluaan varten. Mutta vihjasipa Juhana kirjeessään haluavansa -palata Aningaisiin kaaleja viljelemään... - --- Joko lie suivautunut sotimaan? - --- Ehkä on Mikkelin verilöyly häneenkin vaikuttanut ... en tiedä, -vastasi isä varovasti. -- Mutta kaalien puoleen koetan minä hänen -mielensä kääntää... - -Niin pitkään jäivät nämä uudet tuttavukset tarinoimaan Leinosen tuvan -raunioille, että ajomies, joka tiellä hevosta piteli, sitä jo kävi -ääneensä kummastelemaan. Erottava oli heidän siis nyt vihdoin eri -haaroille. - --- Ja tästäkö painut nyt suoraan sitä kaukaista sydänmaata kohti, jossa -poikani on? kysyi Martti, kun he jäähyväisiksi kättä puristivat. - --- En suoraan, minunkin on haettava eräitä vainon aikana kadonneita -omaisiani, minunkin, vastasi Erkki, varsinaisesta tehtävästään mitään -sen tarkemmin kertomatta. -- Lähden nyt jatkamaan etsimääni. - --- Olkoon onni sinulle yhtä suopea kuin minulle, toivotteli Martti -sydämellisesti. - --- Sitä toivon sekä itseni että muitten puolesta, vastasi Erkki, ja -hänen silmässään välähti pieni veitikka. -- Jääkää hyvästi! - -Rampa vanhus rupesi jo kapuamaan rekeensä. Mutta kainalosauvoja rekeen -nostaessaan pysähtyi hän vielä ja viittasi ajomiestään malttamaan -mielensä. Hänessä näkyi heränneen uusi tuuma, jonka hän vielä viime -hetkellä tahtoi toteuttaa. - --- Odota, matkamies, vielä hetki, virkkoi hän Erkille ja otti -matka-arkustaan kiireesti esille pienen lippaan, josta hän latoi arkun -kannelle kirjoitusvehkeensä. Keväinen ilta jo hämärsi, mutta laskeneen -päivän kuulaassa valossa rupesi hän siinä vielä kiireellä raaputtamaan -kirjettä pojalleen, ajajan ja matkamiehen sitä kummastellen -katsellessa. Muutamia rivejä hän siihen vain piirsi, mutta hän tahtoi -toki antaa pojalleen mieskohtaiset, kevenneestä sydämestään lähteneet -terveiset ja selvän todistuksen siitä, että hän poikansa teot ymmärsi. - --- Kas niin, puheli ukko, käärien kirjettään kokoon. -- Kun tapaat -poikani, anna tämä hänelle. - --- Perille vien, vakuutti Erkki, -- ja tiedän hänen tästä tuomisestani -iloitsevan. - --- Ja nyt, Herran haltuun! -- Rampa äijä kapusi lopultakin rekeensä, -johon ajomies hänet peitti vällyjen väliin ja joka siten vihdoinkin -pääsi laskeutumaan Leinosen törmältä. Mutta Erkki nousi ylöspäin -Mustanahon rinnettä, suuntautuen öiselle hiihdolle Vahvajärven -salokylää kohden. - - * * * * * - -Sieltä Vahvajärven Juuritaipaleelta, Esko-isännän tuvasta, toivoi Erkki -löytävänsä ne Leinosen orvot naiset, joita hän oli Rautalammen -takamailta asti lähtenyt hakemaan. Mutta pontevan, öisen hiihdon -jälkeen tätä kylää eräänä kirkkaana kevätaamuna lähestyessään huomasi -hän jo etäältä, että paljo muuttunut on sitten viime näkemän tämäkin -taipaleiden takainen metsäkylä. Monet talot olivat poltetut -paikoiltaan, -- sotaväen kosto näkyy tännekin kovasti iskeneen. Perille -tultuaan hän kuulikin, että tänä verisenä talvena oli sotaväkeä moneen -kertaan kulkenut tätä kautta Savon ja Hämeen väliä suuntaan ja toiseen, -etsien ja ahdistellen aseellisia talonpoikaispartioita, ja nuo -huovijoukot olivat ilkkuen rangaisseet taipaleen asukkaita siitä, että -he talvella olivat majoittaneet kapinaväkeä kyläänsä ja yhtyneet -siihen. Mutta miehiset miehet olivat silloin ja koko kevätkauden olleet -kylästä poissa, pakoretkillä... Nyt oli heistä osa palannut, toiset -olivat vielä jääneet vanhoille kalajärvilleen kevätkalan pyyntiin... - -Surullisia viestejä, murtuneita, epäluuloisia katseita, vältteleviä -vastauksia sai Erkki nyt vastaansa tässä ennen herttaisessa -metsäkylässä liikkuessaan. Poltettu oli Esko-isännän komea talokin, -mutta isäntä itse oli jo kotosalla, vanhassa tuparähjässä asuen... -Häneltä sai Erkki toki tietoja hakemistaan naisista. Palanneethan ne -olivat jo parin viikon perästä sieltä pakosaunastaan; murjottu emäntä -oli näet ruvennut sairastelemaan ja tänne se sitten oli muutaman -viikon kuluttua kuollutkin... Ne olivat kovia, murheellisia aikoja ne -viikot ... alituiseen tuli viestejä sotaväen saapumisesta, ihmisten -täytyi paeta kodeistaan metsiin ja takamaille. Elisa-raukka, joka ihan -yksin oli perheestään jäänyt, oli tietysti ollut maailman murjoma, -itkenyt vain ... ja pelko Koskipään paluusta oli häntä vielä kaiken -aikaa ahdistellut... Siksi kiirehti hän jo pian äitinsä kuoltua -muutamassa pakolaisjoukossa pois kalajärville ... siellä hän vieläkin -on ... sinne nyt toiset kylän perheet aikovat jäädäkin... - -Erkki sai erään kylän pojista oppaakseen Juuritaipaleen takamaille, -missä sen asukkailla vanhastaan oli pyyntisaunansa, eikä ne olleetkaan -kuin muutaman päivänhiihdon takana. Mutta keli teki jo täällä -salollakin aivan loppuaan. Päiväsydämen vain kylässä levättyään jatkoi -siis pitkän matkan hiihtäjä taas sitkasta vaellustaan, jatkoi -sisukkaasti ja herpautumatta, vaikka jo jäseniä uuvutti ja mielikin -toisinaan pyrki mataloitumaan. Silloin hän pilkkasi itseään höperöksi, -joka näin toisten asioilla maita, mantereita, kyliä ja saloja, -kierteli, kenenkään pyytämättä, jopa asianomaisten tietämättäkin. -Eihän hänellä ollut täyttä varmuutta, tekikö hän palveluksen -pappisystävälleen hakemalla hänelle tuota tyttöä, jota mies ei itse -viime talvena käynyt puhuttelemassa, vaikka jo oli muutaman -neljänneksen päässä hänen piilopaikastaan... Eikähän hän tiennyt, -odottiko orpo tyttöraukkakaan enää ollenkaan haihattelevaa sulhastaan, -joka hänet näin pitkäksi ajaksi oli hylännyt ... kenties on Elisa -tällävälin jo hädissään suostunut johonkin toiseen sulhaseen, johonkin -nuoreen pakolaistoveriin, jonka kanssa hän aikoo rakentaa uuden pirtin -Leinosen törmälle ja siellä ruveta isävainajansa viljelyksillä -elämään... - -Näinä epäilyksensä hetkinä Erkki verisesti itseään ivaili ja nuhteli, -eikä hän voinut tehdä itselleen selkoa, miksi hän oikein tähän urakkaan -oli ruvennut, mikä häntä oli vetänyt koko talvikaudeksi tuota nuorta -pappia noin palvelemaan... Sukulaismies ja avuton raukka, -- onhan -niitä aina sellaisia! Mutta hänestä oli Mikon luonteessa jotakin niin -puhdasta ja vilpitöntä, että se häntä vaistomaisesti veti puoleensa, -jotakin epäitsekästä ja kaunista, jota hän ei voinut vastustaa. Ja -varsinkin äskeinen keskustelunsa Mikon isän kanssa oli häntä -vahvistanut uskossaan, että hän, niinkuin Mikko itse, ponnisteli oikean -asian hyväksi. Tunsihan hän nuoren papin hivuttavan salahaavan, vaikkei -tämä siitä hänelle ollut muuta kuin kuumehoureissaan valittanut, -tunsihan hän hänen suuren kaipuunsa... Ja tyttö taas, -- häntä Mikko -epäili itsestään vieraantuneeksi, veljeensä muka mieltyneeksi ... no -pian tuo nähtänee, ketä se omakseen toivoo ja odottaa... Mitäpä hän -tässä joutavia mielessään käräjöi, päätteli Erkki silloin aina -epäilyksensä katkaisten, mitäpä hän, yksinäinen seikkailija, muutakaan -toimitti, kuin hiihti maita ja ajoi muiden asioita, -- se häntä -sittenkin huvitti enemmän kuin turpeen puskeminen tai hirsien -veisteleminen... - -Näin hän itseään rauhoitteli ja hiihti edelleen salon halki toukokuun -viimeisiä hankirippeitä myöten. Tänne salomaille hänen retkensä nyt -joka tapauksessa keskeytyy kesään asti, sen hän käsitti, kävi hänen -asianajonsa sitten miten tahansa. Sillä hanki petti jo aavemmilla -mailla kokonaan, metsäpurot paisuivat, niin että niiden yli oli pian -vaikea päästä, ja päivä porotti kuumana niskaan. Nyt on tämä taival -pian puskettava, sittenpähän saa taas levätä... - -Tässä mielialassa saapui Erkki vihdoin vahvajärveläisten takamaavesille -ja löysi heidän kalasaunansa salojärven rannalta. Yksin hän sinne -saapui, loppumatkalla suksiaan kantaen. Jo metsätaipaleen varrella, kun -hän suunnasta oli selvillä, oli Erkki näet lähettänyt oppaansa -takaisin, että tämä ehtisi kylään, ennenkuin keli kokonaan loppui, ja -hän saapui siten pakolaisten luo itsekin metsiä kiertelevänä, -avuttomana pakolaisena, joka heidän saunoiltaan haki turvaa. Saihan hän -siellä asua ja pyyntiä harjoittaa niinkuin muutkin, yhteistä oli -eränkävijöillä kaikki. Ja hätäilemättä, liikoja retkistään kertomatta, -ryhtyi hän tiedustelemaan sitä pakolaisista, jota hakemaan hän oli -lähtenyt vielä kaukaisemmilta sydänmailta. - -Elisa näkyi häärivän siellä pakolaisten keittokodassa, vastakkain -pystyyn nostetuista maloista kyhätyssä suipposuojassa, parin muun -naisen seurassa, jotka nuijamiesten mukana olivat Vahvajärveltä saloon -siirtyneet, ja näytti nöyränä kohtaloonsa alistuneen. Uteliaana katseli -Erkki ensin syrjästä tuota nuorta, tukevaa tyttöä, joka hänelle oli -niin monet hiihdot aiheuttanut, ja pohti mielessään, olisiko tuon -otuksen vuoksi maksanut niin paljo suruja kantaa, kuin hän tiesi nuoren -papin kantaneen, -- tällaisia tyttöjähän kasvaa kymmenittäin joka -kylässä! Itse olisi hän kyllä pian ottanut toisen, jos yhden olisi -kadottanut... Mutta sitä ei tiedä sittenkään, ehkei toinen toistaan -korvaa, vaikkei muodossa eikä mielessäkään ole suurta eroa. Ja tähän -tyllykkään se nyt Mikko on joka tapauksessa silmänsä iskenyt, tätä vain -hän niin hartaasti omakseen kaihoo, että terveys pettää ja järkikin -sekoo... - -Jo oli Elisakin huomannut äsken tulleen vieraan tutkivan katseen, oli -samassa kai tuntenut Erkin, joka pari kertaa oli Mikon seurassa käynyt -Leinosen talossa, ja hän karahti samassa kasvoiltaan punaiseksi ihan -hiusmartoa myöten. - --- Hyvät merkit, tuumi Erkki itsekseen. Ja kun tyttö lähti avannosta -vettä hakemaan, oli hän jo rantapolulla vastassa, tervehtien Elisaa -tuttavallisesti. - --- Terveisiä minulla on sinulle tuotavana, virkkoi Erkki jo ensi -sanoikseen. - --- Mistäpä minulle enää terveisiä... -- Ujona ja murheellisena katseli -tyttö alas, ja kun hän taas kohotti silmänsä, oli niissä surumielinen, -kostea kiilto. -- Kuka muistaisi köyhää ja orpoa...? - --- Tulen Rautalammelta päin, -- kyllä jo arvaat, kuka sinua muistelee! - --- Hengissäkö hän on vielä ja terveenä? -- Jo vilkastuivat tytönkin -surulliset kasvot, hän ei kainostellut tunnustaa sulhoansa, vaan näytti -jännittyneenä odottavan vastausta elämänsä ainoaan, suureen -kysymykseen. - --- Terveenä on ja sinua kaipaa, vastasi Erkki rohkaisevasti. Ja se sana -näyttikin kuin taikavoimalla vaikuttavan äsken vielä murheelliseen -neitoon, joka kumminkin vielä hiukan epäilevästi uteli: - --- Mistä hän osasi minulle terveisiä lähettää, eihän hän tiedä, olenko -elossakaan enää. - --- Ei hän tiedäkään, ja sitä hän juuri suree. Siksi lähdinkin sinua -hakemaan... - -Ja Erkki kertoi nyt siinä keväisellä rantapolulla lyhyesti nuoren papin -vaiheet heidän erostaan asti Leinosen pirtissä, kertoi heidän monet -retkensä, kertoi paon takamaille ja Mikon kaihoiset hourepuheet, kertoi -potilaan parantumisesta ja omasta lähdöstään muka lehmänhakuun. Tyttö -kuunteli kuumentuvin poskin, unohtaen vesisankonsa tien poskeen, -unohtaen suuret surunsa, kalvavan pelkonsa, orpoutensa ja -yksinäisyytensä. Erkin tarina oli kuin tuota luonnossa helottavaa -keväistä paistetta hänen jo nuorena pimeäksi käyneeseen mieleensä. - -Vihdoin Erkki virkkoi: - --- Ei hän siellä takamailla tiedä, että lähdin sinua hakemaan. En -tahtonut siitä hänelle ilmoittaa ... jos en sinua olisi löytänytkään, -taikka jos sinä jo olisit toisiin sulhoihin suostunut... - --- Keneenpä minä ... orpo raukka... - --- Älä sano. Koskipäähän on sinua jo kauan omakseen pyydystellyt... -Entä se sorea ratsumestari, joka sinut pakopirttiin pelasti ... hän oli -kyllä sinuun pihkaantunut hänkin... - --- Hänkö, Mikon veli, sopersi tyttö Erkin puhetta täysin tajuamatta. --- Hän pelasti meidät, kun suuressa hädässämme häneltä suojaa -rukoilimme ... sinne jätti meidät yksinäiseen korpeen... - --- Eikä tullut enää sinua sinne tapaamaan? - --- Ei tullut hän eikä kukaan, yksin siellä saatiin olla, kunnes äiti -sairastui ja meidän oli pakko pyrkiä takaisin kylään. - --- Niinpä niin, virkkoi Erkki, tytön tarinoista täysin vakautuneena -siitä, että Mikon epäilykset olivat olleet hänen oman sairaan mielensä -houreita, turhia kuvitelmia. -- Nyt olen sinua hakemassa sinne kauas -Rautalammen takamaille, -- lähdetkö? - -Kirkkaana kiilsi tytön silmä ja varmana hän vastasi: - --- Lähden, jos vain hän minua kaipaa ja vielä omakseen odottaa. - --- Sinua hän kaipaa, tuskinpa hän mitään muuta kaipaakaan koko -maailmassa. Mutta sinne takamaille on pahat matkat ... viikon saat -soita rämpiä ja ryteikköjä kulkea, ja siellä perillä on vain yksinäinen -uudisasutus ... pakosaunoja pahaisia, niinkuin täällä... Mietipäs -sitäkin, tyttö...! - --- En mieti! vastasi tyttö uljaasti. -- Olen yksin täällä vieraitten -joukossa, omaisiani ei ole missään, ei ole minulla mitään muuta turvaa -kuin sulhaseni... -- Tyttö tarttui Erkin käsivarteen ja jatkoi innolla: - --- Milloin lähdetään? - -Erkki naurahti, nyt hän tiesi hakuretkensä täysin onnistuneen, -- hänen -vaivannäkönsä oli palkittu. Mutta tyynnyttävästi ja hiukan -jäähdyttävästikin hän vastasi: - --- No, no, eihän niin tulista kiirettä ole, ei täältä toki vielä päästä -lähtemään. Täällä on meidän nyt pyydettävä kevätkala vahvajärveläisille -ja annettava maitten sillaikaa vähän kuivua pahimmista tulvista. - -Mutta kun hän näki kaihoisan, ikävöivän katseen tytön silmässä, lisäsi -hän rauhoittavasti: - --- Ne kuivuvat kyllä pian tällä paahteella, sitä älä surkeile. Ja -sitten lähdetään suoraan poikkimaisin Rautalammelle ja sieltä ylös -takamaille -- odottavan luo. - - - - -XXI. - -POJAN KIRJE ISÄLLEEN. - - -Uuden saunalahden, Kiurulahden, perukassa oli Mikko-pappi kokemassa -kotikatiskaa, istuen kelohongan tyvestä koverretussa, pienessä, -vaappuvassa ruuhessa, jota hän siinä tyynessä vedessä airolla varasi ja -meloi. Hän oli ottanut tämän saunatörmän viereisen katiskan samoinkuin -kotilahdessa pidettäväin verkkojen hoidon huolekseen, sillaikaa kuin -miehet keväällä veistetyllä, vakavalla, suurella venheellä kulkivat -selällä ja etäisemmillä apajoilla kalanpyynnissä. - -Oli kirkas, tuuleton kesäkuun aamu. Lahden vesi kajasti jo lämmenneenä -porottavan päivän säteitä ja lehtevä törmä loisti heleänä kevätkesän -vehmaan viheriässä tuoreudessa. Mikko katseli meloskellessaan melkein -ylpeänä tuonne törmälle. Siellä oli näet jo suveen päin antautuvalla, -kuivalla männikkörinteellä, puitten suojassa, puolenkymmentä -uudistupaa, jotka sieltä valkoisina pilkistivät päivän hohteessa ja -joiden räppänöistä savua tuprusi, ja rantaäyräällä oli äsken -valmistunut nuottatalas. Siinä rantakivillä pesi joku nainen vaatteita -ja ihmisiä vilahteli petäjäin lomitse uudistupain välisellä polulla. -Miehiä näkyi jo palailevan rihmoiltaan kotiahteelle, selässään raskaat -kantamukset metsälintuja, ja ylempänä törmän laella ryskyivät puut ja -kilkkoivat kirveet, -- sinne oli ruvettu rakentamaan vieläkin uutta -tupaa, jota pappilaksi sanottiin, mutta jota Mikko mieluummin olisi -tahtonut nimittää kirkoksi, siinä kun oli aikomus jumalanpalveluksetkin -pitää. - --- Mitäpä minä, yksinäinen mies, pappilalla teen, saatanhan hyvin asua -yhteispirtissä muiden erämiesten kanssa, niinkuin näihinkin asti, tuumi -hän meloskellessaan nuorta kaislikkoa pitkin. -- Mutta, samapa se, -olkoon pappila, siinäpähän Erkin kanssa, josta tehdään lukkari, sitten -eletään kahden, eihän hänelläkään ole perheestä tietoa. Kun se nyt -palaisi, se Erkki ... hänen kohtalostaan alkavat uudiskylän miehet jo -olla hiukan huolissaan. - -Erkki olikin jo ollut matkallaan pari kuukautta, juhannus oli jo -käsissä... Ettei vain olisi vahinko osunut ovelaankin mieheen ... -susilauma hyökännyt jo menomatkalla yksinäisen hiihtäjän kimppuun -jonkun metsäjärven jäällä ... taikka olisiko mies kotimatkalla voinut -korvessa sotkeutua lehmineen niin pahalle suohon, ettei jaksanutkaan -sieltä enää päästä kuivalle maalle...? Vai olisiko veitikka kyllästynyt -metsäläiselämään ja jäänyt sinne rintamaille...? - -Näin jo saunarannalla epäiltiin, mutta Mikko ei tahtonut uskoa yhtään -noista epäilyksistä mahdolliseksi, ei ainakaan viimeistä. Se mies ei -joukkoaan petä eikä hän myöskään metsään sorru, hän kyllä vaikeudet -voittaa, mikäli ne voitettavissa ovat... Mutta kovasti Mikko kaipasi -ystävätään ja hänen mukanaan tietoja rintamailta. - -Hän oli kyllä uuteen elämäänsä jo näinkin sopeutunut ja sulautunut ja -vakuuttanut sen itselleen ainoaksi mahdolliseksi, viimeiseksi -pelastuksekseen. Hän oli siellä alunperin asettunut toisten pakolaisten -kannalle ja heidän ajatuspiiriinsä sekä totuttautunut siihen -ajatukseen, että täällä hän nyt elää ja kuolee ja että paras maailmassa -hänen onkin täällä erämiehenä elääkseen. Tuossa petäjikkömäellä -hän sunnuntaisin piti pienelle seurakunnalleen täydellisen -jumalanpalveluksen ja askarteli sillävälin ahkerasti arkitöissä -- -päivät eivät tulleet pitkiksi ja yöt hän raadannastaan väsyneenä nukkui -yhteistuvassa rauhallisesti. Mutta hän kaipasi sittenkin jotakin ... ei -hän tiennyt oikein mitä... Niin, Erkkiä kai hän vain kaipasi... Mutta -oli siinä ystävän kaipuussa jotakin muutakin, -- hän ikäänkuin -vaistosi, että Erkki toisi hänelle jonkun tiedon niiltä, jotka vielä -olivat hänelle rakkaita ... ja sitä, juuri sitä hän toivoi. Eihän -hänellä ollut syytä eikä oikeutta mitään sellaista viestiä toivoa ... -lehmää ja mullikkaahan se oli Erkki vain lähtenyt Apajasta hakemaan, -muuta ei... Mutta hän odotti ja kaipasi sittenkin, vaikka hän itselleen -moneen kertaan todisteli, että sellainen hämärä toivo on hänelle -vaarallinen ... että sen pettäminen tuottaa hänelle vain uutta -kärsimystä... - --- Ja miksi suotta kaipailen ja ikävöin, nuhteli hän itseään, antaen -pienen ruuhensa vapaasti lipua rantaheinikkoa myöten... -- Näinhän ovat -esi-isämme, monet polvet ja sadat perheet, muuttaneet autiolle salolle, -siellä tyytyväisinä eläneet ja raivanneet viljelystä, puskeneet -sitkeästi, vaipumatta mihinkään hentomieliseen kaihoon. -- Miksikäs -minä...! - -Näin kauas laidattomaan korpeen eivät tosin uudisasukkaat vielä ennen -olleet uskaltaneet asettua. Täällä asti on ehkä joskus joku sydämmikkö -erämies hiihtänyt, -- sellaista olivat pakolaiset talvipuhteina -saunassa kertoneet --, mutta hänkin oli palannut täältä kiireellä -takaisin, eikä toista kertaa lähtenyt. Oli muka nähnyt siellä -louhikoissa outoja olijoita, kääpiömäisiä linnunkotolaisia... Metsissä -hiiviskeleviksi heinäkenkä-lappalaisiksi olivat niitä toiset arvelleet, -mutta eristä palannut itse oli väittänyt karvaisen metsähiiden siellä -norossa hiipineen, pahan haltian, joka asusti vuoren onkaloissa ja -nirsuna hallitsi korpeaan, jonne se ei suonut ihmisen tulevan -porkkineen sohimaan... - -Hävinneet olivat nyt ainakin jo hiidet ja haltiat näiltä rannoilta, -päätteli Mikko meloessaan, rauha oli siellä häiriytymätön ja syvä. -Joskus vihelsi kyllä kontio sydänkorvessa, mutta sekin katosi yhä -kauemmas, kun sitä miehet keihäineen ahdistelivat, sen pehmoista taljaa -tavoitellen. Jo niitä oli talvella kaadettu, ja hirviä myös! Sudet -loikkivat joskus öisin sauna-ahteelle asti pystykorvaista Peniä -vaanimaan, mutta savun tunnettuaan koikkelehtivat ne törmältä selälle -ja vasta siellä kaukana vaikertaen ulvahtivat. Mutta suurimman turvansa -tunsivat nämä monia kauhuja kestäneet uudisasukkaat kuitenkin siitä, -että pahat ihmiset eivät päässeet heitä ahdistamaan, että heidän pieni -yhteiskuntansa oli veroton ja vapaa... - --- Mitäs minä ikävöisin, lopetti yksinäinen kalamies nuo hiljaiset -ajatuksensa, vihdoinkin saapuessaan katiskalle. -- Tällaista -erakko-onneahan olen oikeastaan kaiken ikäni mieleni hiljaisuudessa -unelmoinut... - -Mikko nosti katiskasta ruuheensa leveitä, lihavia lahnoja ja -voimakkaasti porskuvia haukia ja eteni siitä toisen kaislikon rinnassa -olevia verkkojaan kokemaan. Silloin kuului hämmästyneitä huudahduksia -saunatörmältä ja kun Mikko nosti katseensa näki hän puitten välitse -oudon elävän, -- lehmän... - --- Erkki on palannut, tuonut kuin tuonutkin uudiskylään karjan -siemenen...! - -Nopeasti lähti hän melomaan maihin, yhä terävästi tähystellen törmälle. -Siellä näkyi todella kaksi punakirjavaa elukkaa ja useampia ihmisiä -hääri niiden ympärillä. Ja kun hän kiireesti meloi rantaan, kantoivat -hänen korviinsa uudisasukkaiden iloiset, hämmästyneet huudahdukset: - --- Mistä tämän lehmänajajan vielä löysit? - --- Taisi olla mielessäsi jo lähteissäsi karjanhakuun! - -Mikon mielestä soljui kömpelö ruuhi tänään auttamattoman hitaasti -rantaa kohti, se ei tuntunut nyt koskaan ehtivän valkamaan asti. Erkin -vastauksia ei törmältä kuulunut, mutta Mikko jo ymmärsi, että Erkki oli -tuonut jonkun neidon mukanaan... Kai avukseen ajamaan elukoita erämaan -halki ... ehkä jonkun Kelalan naisia ... niin Mikko koetti päätellä, -mutta hänen sydämensä tykytti valtavasti ja hänen kouransa puristi kuin -kouristuksessa karkeasti veistettyä airoa... - -Uudisasukkaat olivat jo melkein kaikki kokoontuneet suurimman saunan -pihalle ja siitä he nyt riemukkaina kehuivat läähättäen törmää -nousevalle papille, että ei vain elukoita Erkki ollut tuonut, vaan -vielä kontissaan suoloja, siemeniä, verkkolankaa ja kaikenlaista muuta, -mitä erämailla tarvitaan... Reilusti hän oli lupauksensa täyttänyt ... -turhia täällä oli pelätty! Saloa samonneet vieraat oli jo viety -lepäämään siihen uuteen, suurimpaan tupaan, jossa nyt heiltä ensi -tietoja matkan varrelta lypsettiin ja kyseltiin tärkeimpiä ulkomaailman -kuulumisia. - -Kun Mikko astui tupaan, täytyi hänen hetkiseksi pysähtyä ovensuuhun, -ennenkuin hänen silmänsä tottuivat puolihämärästä erottamaan, missä -päin hänen palannut ystävänsä istui. Mutta silloin nousi uunin kupeelta -nuori nainen, astui askelen saapuvaa vastaan ja seisahtui siihen kuin -neuvotonna. Mikko tunsi kauan ikävöidyn morsiamensa, oivalsi salaa -hautomansa toiveen toteutuneen, ja sulki seuraavassa tuokiossa tytön -syliinsä. - -Uusi, iloinen hälinä syntyi tuvassa, naurusuulla kävivät miehet Erkkiä -pistelemään: - --- Vai et itsellesi tuonutkaan tuota kainaloista kanasta! - --- Kas sitä miestä, joka meni papille emäntää hakemaan, vaikka vain -lehmistä puhui...! - -Erkki hymyili tyytyväisenä ja kehui: - --- Hyvän emännän me siitä tänne saamme, ja sellaisen, joka ei ikävöi -pois. Juuri tännehän sitä ikävä poltti niin, että tuskin malttoi antaa -jäitten lähteä suotaipaleilta. - -Mikko oli istahtanut seinäpenkin pimentoon morsiamensa viereen ensi -tervehdyksiä vaihtamaan, kun sillä välin Erkki pirtintäyteiselle -kuulijakunnalle kertoi matkansa vaiheista ja seikkailuista, joista moni -oli ollut hyvinkin hullunkurinen. - -Mutta kauan ei hauskoja muistoja riittänyt, ja hän siirtyi kuvailemaan -ryöstettyjen rintamaakylien tilaa ja niissä elämisensä puolesta -ponnistelevain ihmisten hätää. Kun hän vihdoin kertoi tietonsa Klaus -Flemingin kuolemasta, aiheutti se täälläkin takamaiden takana saman -jymäyttävän hämmästyksen ja yllätyksen kuin kaikkialla muualla -Suomessa. Kaikki muut utelemiset siirtyivät hetkeksi syrjään. Tämän -suur-uutisen johdosta nyt tietenkin heti sukeutui salopirtissä vilkas -keskustelu siitä, oliko pakolaisten näissä muuttuneissa oloissa -ruvettava ajattelemaan palaamistaan vanhoille talonpaikoilleen. - -Vastenmielisesti ja epäillen useimmat miehet heti siihen ajatukseen -suhtautuivat. He olivat jo valmistautuneet ja ikäänkuin juurtuneet -talviseen päätökseensä jäädä tänne pysyvästi uudisviljelystä avaamaan. -He olivat jo mielistään kitkeneet ja edesmenneinä haudanneet kaikki -entiset suhteensa, he olivat jo pikeytyneet tähän uuteen asutukseen, -jossa heitä ei esivallan rangaistus eikä veroherrain kiskoma tapaa. -Eikä myöskään ne tarkemmat tiedot, joita Erkki matkaltaan toi, olleet -omiansa tätä heidän päätöstään järkyttämään. - -Sinne Suomen rintamaille oli tulossa, kertoi hän, katovuosi. Märkä -kevät oli turmellut syysviljan, ruissadosta ei ollut mitään toiveita, -eikä toukojen tekoon kyetty, kun kaikki hevoset oli menetetty sotaan ja -eläinruttoon sekä kapinaa seuranneihin ryöstöihin. Vaikea kulkutauti, -veritauti, ahdisti ihmisiäkin noissa nääntyvissä kylissä, -- ken ei -siihen sortunut, saattoi kuolla nälkään, sillä ruokavarat olivat -kaikkialta loppuneet eivätkä heikkoväkiset eläjät kyenneet uusia -hankkimaan. Viheliäisyys oli Rautalammellakin ollut sanomaton, kertoi -Erkki, itkua ja valitusta oli hän siellä kohdannut missä vain -liikkuikin. - --- Sinne me ei palata, huudahtivat silloin päättävästi erärannalle jo -pesittyneet nuijamiehet. -- Täällä sentään elämme, siellä on kurjuus ja -surma edessä! - -Nekin, joita ikävä vielä jonkinverran veti takaisin vanhoille -asuinmaille, sukulaisten ja tuttavain luo, myönsivät nämä varoitukset -tosiksi. He vain vielä koettivat Erkiltä tiedustella, eikö siellä -sentään, säälimättömän, itsevaltiaan mahtimiehen kaaduttua, nyt -toivottu aikojen keventyvän ja parantuvan. - --- Ei ole siitä tietoa, vastasi Erkki vakavana, koettaen esittää asiat -sellaisina, miksi hän ne oli havainnut. -- Sotaväkeään eivät herrat -vähennä, he kun varustautuvat siihen uuteen sotaan Ruotsin herttuaa -vastaan, jonka sittenkin sanotaan syttyvän; linnaleiriä ja -veronkiskontaa eivät he niinollen voi helpottaa, jospa sitä toiset -tahtoisivatkin. - --- Ja sotaväkikö raastaa talonpoikia entiseen tapaansa? - --- Niin tekee. Ennen kuolemataan oli marski ehtinyt myöntää -verovapauksia useille sellaisille -- talonpojillekin --, jotka -kapinasodassa olivat hänen puoltaan pitäneet, oli tehnyt niistä uusia -knaappeja, ja nämä ne nyt elävät siellä suurina herroina ja kiduttavat -toisia, joiden nyt on maksettava verot heidänkin puolestaan... - --- Ja nepä pikkuherrat osaavatkin olla pirullisia, kun orrelle -pääsevät, muistelivat pakolaiset, siunaten onneaan, että olivat noista -syöpäläisistä irti. -- Mutta kuinka kestävät sitä verotalonpojat...? - --- Minkäpä tekevät, huovin miekka on alati uhkaavana heidän niskassaan. --- Mutta niin onkin siellä rintamailla mielenkarvaus nyt katkerampi -kuin koskaan ... uutta kostoa vain miehet miettivät... Antaa knaappien -nyt kylvää, ehkä joudutaan tästä taas sadonkorjuuseen, niin kuulin -monen epätoivoisen isäntämiehen taas uhkaavan. - -Erkin näitä kertoessa oli nuori pappikin taas noussut esille karsinan -pimennosta, morsiamensa kanssa vastasaapuneen järkyttäviä uutisia -kuuntelemaan, ja hänkin virkahti nyt vallan kauhistuneena: - --- Uutta kapinaako ajattelevat taas ja uhkailevat, nuo onnettomat -ihmiset! - --- Hiljaa pirteissään epätoivoisina uhkailevat, vastaili Erkki -harvakseen, -- tuskin he siihen enää kykenevät... - --- Ja näkiväthän he viime talvena, minkälaista se vieraan sadon -korjaaminen oli... - --- Näkivät ... murjottu mieli vain miettii jos jotakin! Ja nythän he -ovat siellä taas kirkoissa vannoneet uudet valatkin, etteivät enää -nouse esivaltaa vastaan... - --- Millaiset uudet valat siellä nyt on ihmisiltä vaadittu? kyselivät -pirtissä istuvat miehet. - --- Valat sellaiset, että he ovat pirun riivaamina ja pahain ihmisten -houkuttelemina nousseet napinaan ja kapinaan ... hätä ja rasitus heitä -ei ole siihen ajanut, ilkeys vain... - --- Ja sellaista on kotiin jääneiden sukulaistemme täytynyt todistaa, -huudahtivat miehet kiukustuneina. -- Niitä valoja vannomaan me ei -täältä palata! - -Se oli kaikkien yksimielinen, luja päätös, jonka kukin kohdastaan -hammasta purren painoi syvälle omaan mieleensä, tappaen siitä -lopullisesti kaiken muun kaipuun ja mielihalun. - -Yksinpä Mikko-pappikin vahvisti ilomielin ja rohkaisevasti tuon -erämiesten uudistetun päätöksen, virkkaen Erkin pitkän tarinan -loputtua: - --- Tänne jäämme kaikki. Vapaammin ja onnellisemmin elämme täällä -sydänmaalla, kuin siellä vanhoilla rinta- ja riitamailla. Täällä -kestämme omat kilvoituksemme, ponnistelemme yhdessä ja hylkäämme kaikki -kaipuut...! - -Mutta silloin Erkki, joka väsyksiinsä asti oli noista raskaista, -vakavista asioista kertonut, hellitti äänensä leikkisäksi ja virkkoi -papin puoleen kääntyen: - --- Niin, kehupas nyt helpoksi heittää kaipiosi, kun sait sen kaivatun -kainaloosi. Toinen oli äänesi tässä talvella, kun houreissasi makasit -ja hoit: »Kunpa saisin sen Elisan kerran vielä nähdä...» - --- Hoinko sellaista, kysyi pappi hiukan hämillään, mutta samalla -avoimin, iloisin, kiitollisin katsein palannutta ystäväänsä kiittäen. - --- Monena yönä hoit ja yhä uudelleen, vakuutti Erkki, -- ja tiesinhän -minä sen kipusi muutenkin. Sitä oli surku kuulla ja siksipä -lähdinkin... - --- Siksikö läksit? huudahti Mikko aivan haltioihinsa sulaneena ja -rajatonta kiitosta kertovin äänin. -- Sitä joskus salaa toivoin, mutta -en uskaltanut sitä uskoa. Olinhan koettanut sinulta sen salata --. -Siksikö lähdit, Erkki? - --- No, tarvittiinhan tänne sitä karjan ituakin, vaikea on ajanmittaan -maidotta elää... Mutta huonosti sinä sen salaisuutesi peitit ... päätin -silloin yrittää, löytyisikö vielä se Leinosen tyttö... - --- Ja se löytyi! - --- Lopulta löytyi ... toisilta takamailta... Mutta tapasinpa sieltä -toisenkin hakumiehen, joka vuorostaan sinua etsiskeli... - -Uteliaana ja jännittyneenä odotti Mikko tietoja tuosta toisesta, häntä -etsineestä hakumiehestä. Mutta Erkki kaivoi kiirehtimättä ja -rauhallisesti mekkonsa alta, poveltaan, vielä jotakin tuomista, ja -ojensi sitten Mikolle pieneksi taitetun, kurttuisen paperin, jonka hän -oli saanut turkulaiselta matkamieheltä hänestä erotessaan Leinosen -mäellä. - --- Tuossa on sinulle kirje, siltä hakijalta! - --- Kirje minulle, tänne...! - -Mikko siirtyi lieden luo, jonka valossa hän rupesi lukemaan noita -ulkona pakkasessa, illan hämyssä, hätäisesti piirrettyjä, harvoja -rivejä. Hän tavaili ne tervaksen loimuavassa valossa ensiksi hiljaa -itsekseen ja luki ne sitten toistenkin kuulla hellällä, hartautta -väräjävällä äänellä: - - »Paljo olin surrut sinua, kadonneeksi luultua poikaani, nyt - en sure enää. Kuuntele vain oman sydämesi ääntä ja pyri sitä - totellen totuutta kohti, silloin olet oikealla tiellä ja löydät - rintaasi rauhan. Erkki Pentinpoika, luotettava ystäväsi, kertoo - sinulle kohtauksestamme ja vaiheistamme. Meitä vanhuksia älä - murehdi, mekään emme ole enää murheelliset, koska tiedämme sinun - olevan hyvässä turvassa. Kun olet uskollinen vähässä, silloin on - tuntosi puhdas ja se on elämän paras palkinto. Työtäsi uuden, - pienen saloseurakuntasi hyväksi siunaa - - Isäsi - Martti Pentinpoika Silta...» - -Kyynelkarpalo vierähti Mikon silmästä poskelle ja siitä lieden -reunalle, eikä hän kotvaan aikaan saanut siirretyksi silmiään noilta -rakkailta riveiltä. Hartaudella koko pirtintäyteinen pakolaisjoukkokin -oli kuunnellut Mikon hiljaista lukua ja katseli nyt kuin ihaillen hänen -tervastulen kirkastamia, onnesta loistavia kasvojaan. Mutta vielä eivät -miehet käsittäneet, mistä pappi tuon kauniin kirjeen oli saanut. Heille -Erkki nyt selittäen virkkoi: - --- Tapasin Sysmässä vanhan, ramman ukon, joka tuon kirjeen Mikolle -laittoi. - --- Tapasit isäni, joka oli matkalla minua, kadonnutta poikaansa, -hakemassa ja jonka mieltä rauhoitit ja lohdutit. Kerro hänestä Erkki, -kerro kaikki...! - -Päivä oli uudistuvassa vierähtänyt iltapuoleen saakka noita kaikkia -kaukokuulumisia kerrottaessa. Pienen salokylän asukkaat olivat lopuksi -sieltä vähinerin vetäytyneet iltatöihinsä ja sitten syömään ja -lepäämään kukin omiin saunoihinsa, mutta vieläkin oli Erkillä -kerrottavaa pitkältä matkaltaan. Mikko oli varsinkin väsymätön -kyselemään isästään, kotioloistaan, veljestään, Karmalan väestä, -kaikista. Mutta ennen kaikkea hän halusi tarkkoja tietoja Elisan -hakemisesta ja löytämisestä, -- tyttö sai itsekin kertoa vaiheistaan, -suurista suruistaan ja suuresta pelostaan sekä haikeaan kohtaloonsa -alistumisesta. Erkki taas tiesi kertoa senkin, että Koskipää, joka -kosinnallaan ja vainollaan oli tuottanut Elisalle niin paljo surua ja -levottomuutta, nyt oli uuteen taloonsa tuonut vaimokseen vallasnaisen -Hämeenlinnan tienoilta, -- mies tavoittelee sitäkin tietä -aateliskilpeä. Joka tapauksessa oli sekin Elisaan kauan kohdistunut -uhka nyt poissa. - -Paljo oli kauan erossa olleella sulhasella ja morsiamella toisilleen -kerrottavaa. Heidän molempain muistelmat, heidän kaihonsa ja toiveensa, -selvitettiin siten puolelta ja toiselta eikä niihin lopuksi jäänyt kuin -yksi hämärä kohta, johon Erkki ja Elisa kumpikin omalta kannaltaan -kaipasivat sulhaselta valaistusta. - --- Miks'et tullut minua piilopirtistäni hakemaan, kun pakopaikkani sait -tietoosi, niin kysyi Elisa vihdoin arasti ja punehtuen. -- Etkö -halunnut tulla? Se kysymys on mieltäni vielä suotaipaleilla -mustentanut...? - --- Niin on omaanikin, vastasi Mikko vakavana ja kuin itseensä -painuneena. -- Olin silloin niin kokonaan noiden Mikkelin näkyjen -järkyttämä, minun täytyi heti koettaa tehdä jotakin, sieluni hätä minua -ajoi eteenpäin... - --- Piilosaunamme ohitse... - --- Tahdoin rangaista itseäni, uhmata ja uhrata henkeni suuren asian -puolesta, -- uskoin siihen kykeneväni... - --- Ja unhotit minut...? - --- Unhotinko? Ainakin koetin ... mikään ei saanut minua silloin -sitoa... Nyt olen oppinut, että minusta ei ole suuriin tehtäviin, että -jos voin jotakin vaikuttaa, voin sen tehdä täällä kätkössä -maailmalta... - --- Olit samalla kuin jonkun pahan haltian lumeissa, pisti Erkki kuin -nuhdellen väliin. -- Järkeä ei siinä sinuun saanut millään... - --- Pahan haltian lumeissa ehkä olinkin ... se haltia vallitsi minua -mustan epäilyksen muodossa... - --- Epäilit Juhana-veljeäsi ... ehkäpä morsiantasikin, ja suotta, torui -Erkki. - --- Suotta kai! Mutta silloin en saanut sitä epäilystä kitketyksi -runnellusta sielustani, jonne se oli syöpynyt. - -Elisa naurahti tähän veitikkamaisesti ja virkkoi yhtaikaa anteeksi -anoen ja anteeksi antaen: - --- Näinpä kyllä sen epäilyksesi ituja jo syksyllä kotona Leinosessa, -mutta en uskonut tuon taudin voivan sinua voittaa... Vallattomassa -varomattomuudessani annoin epäilystesi vain versoa -- syy on siis -osaltaan minunkin... - -Mikko katsoi eteensä kuin pitkästä sumusta selkenevin silmin ja puhui -vakavasti: - --- Tuhoisaksi se tautini olisi voinut meille käydä, ellei Erkki sitä -olisi huomannut ja sitä pyytämättäni käynyt parantamaan. Mutta antoihan -Juhana epäilyksiini sentään syytäkin, eikö totta? - --- Ei antanut, vähän naljaili vain, vakuutti tyttö. -- Hän kertoi -minulle suoraan, ettei hän minua sinulta tahdo, sinua vain -kiusoittelee... Mutta sinulle hän minut soi ja sinulle hän minut sitten -pelasti, -- eikä se hänelle niin helppoa ollutkaan... - -Vasta nyt, kun Elisa avoimin kasvoin ja kirkkain silmin todisti -aiheettomaksi hänen hivuttavan salatautinsa, vasta silloin se oka, jota -Mikko oli koko talven rinnassaan kantanut veljeään vastaan, rupesi -hellittämään, vasta silloin hän tunsi onnensa täydeksi. Mutta samalla -hän tunsi lääkityssä rinnassaan tunnonsoimausta siitä, että hän näin -aiheetta oli epäillyt omaa veljeään, joka kaiken aikaa oli tarkoittanut -hänen parastaan. Ja hän päätti sieltä erämaan syvyydestäkin koettaa -toimittaa anteeksipyynnön veljelleen, -- Elisalta hän sen anteeksiannon -jo tiesi saaneensa. - -Kesäinen ilta oli käynyt myöhäksi, pieni erämaan kylä, jota tänään nuo -monet ulkomaailman uutiset olivat virkistäneet, oli jo vaipunut uneen. -Uutisten tuojatkin olivat, väsyneinä viikkoisten metsätaipaleidensa -rasituksista, vihdoin vaipuneet nukkumaan tuohon uusimpaan tupaan, -jossa he päiväkauden olivat matkan vaiheitaan kertoneet. Mutta Mikko ei -ollut vielä mennyt vuoteelleen. - -Hän istui ulkona tuvan järvenpuoleisella seinämällä ja kirjoitteli. Hän -oli toisten maata mentyä hakenut esille kirjoituslippaansa, jota hän ei -koko keväänä ollut käyttänyt, oli kaatanut seinää vastaan nostetun -ahkion pöydäkseen ja sen kumotulla, tasaisella pohjalla hän, kelkan -pajulla istuen ja kumaraan painuneena, raaputti hanhenkynällään -karkeata paperia, auringon mailleen painuessa. - -Mikko oli jo kirjoittanut veljelleen ilmoituksen naimisiin menostaan ja -sen anteeksipyynnön, josta hän illalla mielessään oli päätöksen tehnyt, -ja nyt hän piirteli vastauskirjettä isälleen. Eihän hän tiennyt, koska -hän saisi nuo kirjeet menemään, ehkäpä vasta syyspuoleen, jolloin joku -kylästä suoriutuisi talvisuoloja hakemaan, tai kenties vasta ensi -suksikelillä, jolloin lähdettiin syysnahkoja myymään, -- mutta se ei -häntä huolettanut. Hänellä oli vain tarve nyt jo heti verekseltään -purkaa paperille onnentunnetta uhkuva sielunsa ja kiitollisuutensa sen -johdosta, että hänelle ansiottaan oli suotu näin rikas ja täyteläinen -elämä. - -Luonnossa oli kaikki hiljaista. Linnut olivat yösydämeksi uinahtaneet -laulamasta eikä lahden pinnalla käynyt värettäkään. Päivän kehä oli jo -hetkeksi pistäytynyt pohjoisen vaaran taa, mutta sen punerrus hohti -kauniina koilliselta rannalta ja se loi luontoon leppeän, hillityn -valaistuksen, riittävän voimakkaan, että Mikko siinä kuulaassa -yövalossa ulkona törmällä hyvin näki kirjettään kirjoittaa. - -»-- -- Kiitos, isä, ymmärtämyksestäsi ja siunauksestasi. - -»Olen iloinen, kun tiedän teidänkin voivan käsittää, että tämä erämaan -elämä, johon kohtalon laineet minut vähinerin ovat ajaneet, on minulle -sopivin ja paras rauhan satama. - -»Kerronpa sinulle jotakin täkäläisestä, hiljaisesta, vähän -vaihtelevasta, mutta sittenkin mieltäni tyydyttävästä elämästäni. -Keväällä olin apulaisena ja oppipoikana venettä veistettäessä ja nyt -yrittelen itse uutta venettä tekemään, voidakseni tehokkaammin ottaa -osaa kalanpyyntiin. Välitöiksi rakentelen sahalla ja kirveellä -ensimmäisiä huonekaluja uutta pappilaani varten, joka jo on vesikaton -alla ja joka parin, kolmen viikon perästä valmistuu. Silloin muutan -sinne suureen kirkkotupaan asumaan nuorikkoni kanssa. Kihlasin näet -syksyllä Sysmän Leinosesta, tuntemasi etäisen sukulaisen talosta, jonka -rauniot olet nähnyt, tyttären, Elisan, nyt orvoksi jääneen tytön, jonka -kanssa rupean yhdessä elämään. Erkki Pentinpoika toi äsken tämän -minulle kalliin elämäntoverin eräältä pakolaisrannalta suureksi -ilokseni tänne, ja vaikka en nyt teille vanhuksille voikaan näyttää -uutta miniätänne, pyydän kuitenkin liitollemme siunaustanne. Täällä ei -tietysti ole eikä tänne voida saada toista pappia, joka meidät vihkisi, -sen vihkimisen saan siis toimittaa itse, mutta olenpa varmasti -vakuutettu, että liittomme on näinkin luja ja Jumalalle otollinen. Jos -tänne joskus, ehkä vuosikymmenen perästä, tulee käymään joku pappi, -vahvistakoon hän silloin vihkimisemme, -- täällä erämaillahan kastetaan -lapsetkin usein vasta kymmenen vuoden vanhoina. Minun pienessä -seurakunnassani ei sellaista odotusta kuitenkaan tarvita. Toimin -täällä pappina ja sielunpaimenena kaikissa suhteissa, hoidan -jumalanpalvelukset ja muut papilliset toimitukset säännöllisesti -kirkkokäsikirjan mukaan sunnuntaisin, mutta taas maanantaista aherran -ahkerasti koko viikon seurakuntalaisteni kanssa arkisissa töissä, -kalanpyynnissä ja kaskenpoltossa. - -»Olen tänä sotatalvena käynyt kovaa oppia ja koetan nyt sitä käyttää -hyväkseni. Luulin voivani suuremmalla opillani ja kirjatiedoillani -vaikuttaa jotakin hyvää tuohon kovia kärsineeseen ja epätoivoon -ajettuun kansaan, luulin voivani lieventää sen uhkamieltä ja raakuutta -ja auttaa sitä sen oikeissa ponnistuksissa. Uskoin noin ylhäältä päin -voivani siihen täysin sulautua ja vaikuttaa siihen johtavasti ja -kohottavasti. Tämä oli erehdys, tätä tietä en päässyt kansan sydämeen, -en tuntemaan sen tunteita enkä niitä jalostamaan, niinkuin olin -kuvitellut. En senvuoksi voinut sotaretken varrella vaikuttaa paljo -mitään, kärsin vain kauheasti siitä molemminpuolisesta julmuudesta ja -ryöstöstä ja verenvuodatuksesta... Ja kumminkin koetin parastani ... -tunsin sydämessäni kansan pyrkimyksen olevan tosihädän pakottaman ja -toivoin sille menestystä. Mutta samalla ymmärsin, että se oli lähtenyt -väärälle tielle ja että minäkin mukana ollen sitä siinä kannatin, -- -siihen ristiriitaan olin, isä rakas, sortua. Vasta nyt alan hämärästi -oivaltaa, että kansan sydämeen on pyrittävä toista tietä, oppipojan -kannalta, jättämällä kaikki, mikä on muualta saatu, sulautumalla -siilien kokonaan, -- silloin ehkä voin saada aikaan jotakin siitä, mitä -olin uneksinut. - -»Sukumme on kansan keskuudesta lähtöisin, sen olet minulle, isä, -monesti kertonut, samoinkuin senkin, että se sittemmin on kansasta -vieraantunut. Moni sukumme jäsen on siihen taas pyrkinyt sulautumaan -takaisin, mutta onnistumatta, -- hän on aina tuntenut roikkuvansa -taivaan ja maan välillä. En tiedä, onnistuuko tuo sulautuminen minulle, -mutta sen tiedän, että pyrkimykseni siihen, ehdoton antautumiseni, -tuottaa minulle jo tyydytystä ja onnea. Ja se minulle riittää. - -»Peräti vähäarvoiset ovat minulle nyt ne kiistat ja kilvoitukset siellä -suuren maailman keskuudessa, jotka minuakin ennen innostivat ja -kuumensivat ja joiden riitain ratkaisemisesta luulin kaikkien -elämänarvojen riippuvan. Mitäpä ne sittenkään tosielämässä merkitsevät? -Mitä merkitsee kansalle ja meille itsellemme, onko kirkoissa kuvia vai -eikö, josta kysymyksestä Turun-aikoinani tulistuin, mitäpä sillä on -väliä, koettaako mestari Samuel palauttaa kirkonmenoihin joitakin -paavillisia tapoja ja suosiiko joku mahtimies sitä tai tätä opin -vivahdusta? Onko se ihmisten onnen ja sielunrauhan kannalta minkään -arvoista? Kuka voi sanoa, onko Ericus-piispan johtama kirkollinen -välityssuunta, jota siellä eri tahoilta ankarasti moitittiin, oikea vai -väärä, ja mitäpä vaikuttaa meidän ihmisten sisäiseen onneen, -kumminpuolin se kysymys ratkaistaan. Oma sisäinen kamppailuni on -jättänyt minut niihin asioihin nähden aivan kylmäksi. Toiset tiet ja -tekijät vievät siihen mielemme rauhaan ja sopusointuun, joka on onnemme -ehto, ja sisäiseen sopusointuummehan meidän on pyrittävä. Se on ainakin -minulle ainoa tavoittelemisen arvoinen päämaali. Kun sen saavutan, ja -luulenpa olevani nyt hyvällä tiellä, ei mikään muu ole minulle minkään -arvoista. - -»Siellä maailmalla, missä intohimojen laineet käyvät korkeina, ei ole -sitä sopusointua helppo saavuttaa. Se ei ollut mahdollista ainakaan -minulle. Täällä salolla, jonne mikään vieras vaikutus ei voi ulottua, -on meille, pienelle pakolaisjoukollemme, myös aivan yhdentekevää sekin, -hoitaako isännyyttä, kantaako veroja ja rasittaako kansaa Klaus Fleming -vaiko joku muu ylimys, voittaako siinä suuressa kilvoittelussa Puolassa -oleva kuningas vaiko Ruotsissa oleva herttua. Meitä se ei liikuta, ja -iloitsemme siitä, että meidän ei sitä tarvitse ajatellakaan. Pysymme -siitä kaikesta visusti syrjässä. Minä koetan hoitaa uskollisesti ja -antaumuksella pientä seurakuntaani ja oppia sen sydämiin sulautumaan, -koetan säilyttää itsessäni sopusoinnun; jos siinä onnistun, -on elämäntyöni menestyksellä suoritettu ja elämäni tarkoitus -saavutettu -- -- --» - -Sydänmaanjärven hiljaisella törmällä tätä kirjettä yksinäisessä -kesäyössä piirtelevä mies nosti kumartuneen päänsä ahkion pohjalle -asettamastaan paperista, rupesi varovasti vuoleskelemaan tylsynyttä -hanhensulkaansa ja katsahti sitä tehdessään lahdelle, jonka pinnalla -nyt näkyi pieniä väreitä. Aamutuuli oli herännyt, -- kas, johan olikin -päivän kehä noussut metsäisen vaaran takaa ja se nyt kimallutti noita -tuhansia, lahdelta välkkyviä väreitä, jotka loivat eloa äsken -nukkuneeseen luontoon. Törmällä olivat petäjänrungot ruvenneet -vaskenkarvaisilta hohtamaan ja alavamman notkon vehmaassa lehtimetsässä -virittivät linnut aamuvirtensä. Sydänyö oli kulunut. Mikosta tuntui, -että hän sen nyt oli valvomalla huonosti viettänyt, hänen olisi pitänyt -nukkua niinkuin muut pakolaiset, noustakseen heidän kanssaan taas -aikaisin, päivän töihin... Mutta hän ei ollut nyt voinut olla -purkamatta täyttä sydäntään. - -Lehmä ammui pienessä aituuksessa, joka sille ja mullikalle eilen oli -siihen ruohoiselle vietteelle kiireellä kyhätty. Pirtin ovi liikahti -silloin; sieltä astui ulos Elisa, joka taipaleen varrella oli lehmän -hoitajana tottunut nukkumaan herkästi ja heräämään heti sen ensi kertaa -ammahtaessa. Tyttö tuli sieltä törmälle vielä unen pöpperössä, -punoittavin poskin ja katsoi suurin, kysyvin silmin Mikkoa, joka kelkan -pajulla istuen kirjoitteli ahkion pohjalla. Hän oli kuin hölmistynyt ja -virkahti hämmästyneenä: - --- Oletko valvonut koko yön? Teetkö usein niin? - --- En, pulmuseni, nukun tavallisesti niinkuin toiset, harvoinpa kosken -päivilläkään kirjoitusvehkeisiini. Nyt tuli poikkeus, ja sinä olet -siihen syypää. - --- Minäkö? kysyi tyttö ihmetellen. - --- Niin, minun täytyi paperille purkaa iloni ja onneni... - --- Paperille ... ilosi... Minä jo säikähdin, että sinä usein öillä -kummittelet. - --- Älä pelkää -- kohta lähden vuoteelleni. Mene jatkamaan untasi, -Elisa, elukoilla ei ole mitään hätää. - -Tyttö meni rauhoittuneena ja Mikko painautui taas paperinsa yli -päättämään kirjeensä. - -»Vaikka en tiedä, koska tämä kirjeeni voi täältä lähteä, kiirehdin sen -tällä kertaa lopettamaan. Olen sitä kirjoittanut taivasalla keskellä -yötä -- siitä jo käsität, kuinka kaukana olen pohjoisessa, -- ja minua -määräävä tahto, morsiameni moittiva silmäys, kieltää minua kauemmin -valvomasta. Alistun siihen nöyrästi ... mutta olen samalla tehnyt sen -havainnon, että minun -- ja meidän kaikkien -- on onnemme edellytyksenä -pyrittävä ja päästävä täyteen sopusointuun paitsi itsemme myöskin -ympäristömme kanssa. Koetan ottaa varteen senkin ja toivoakseni se -onkin helppoa. Tuvasta kuuluu erämaan nuijamiesten tukeva kuorsaus. Se -on minulle jo tuttua soittoa, joka pian on tuudittava minut -rauhalliseen sydänmaan uneen...» - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Erämaan nuijamiehet, by Santeri Ivalo - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN NUIJAMIEHET *** - -***** This file should be named 43890-8.txt or 43890-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/8/9/43890/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |