diff options
Diffstat (limited to '43890-0.txt')
| -rw-r--r-- | 43890-0.txt | 10837 |
1 files changed, 10837 insertions, 0 deletions
diff --git a/43890-0.txt b/43890-0.txt new file mode 100644 index 0000000..46ac498 --- /dev/null +++ b/43890-0.txt @@ -0,0 +1,10837 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43890 *** + +ERÄMAAN NUIJAMIEHET + +Historiallinen romaani + + +Kirj. + +SANTERI IVALO + + + +WSOY, Porvoo, 1922. + + + + + + +SISÄLLYS: + + I. Isän kirje pojalleen. + II. Veljesten kohtaus. + III. Erämaan miehet. + IV. Pohjanmaan viestit. + V. Ison riistan pyyntiin. + VI. Vanha ylimys. + VII. Kuolevan rouvan talossa. + VIII. Ensi taistelu. + IX. Kun selkäranka katkesi. + X. Pitkät hiihdot. + XI. Eristetyssä linnassa. + XII. Metsäkylässä. + XIII. Pakosaunaan. + XIV. Taistelu Leskisen talossa. + XV. Putkilahden pidot. + XVI. Keskeytetty saarna. + XVII. Hullulle retkelle. + XVIII. Klaus Flemingin sotaleirissä. + XIX. Sydänmaalle. + XX. Kaksi hakumiestä. + XXI. Pojan kirje isälleen. + + + + +I. + +ISÄN KIRJE POJALLEEN. + + +Matalassa mutta viihtyisässä tuvassaan Turun Aningaisten +kaupunginosassa istui eräänä syyskuun päivänä 1596 sotavanhus ja +entinen Turunlinnan alivouti Martti Pietarinpoika Silta kirjoitustyöhön +vaipuneena. Hän kirjoitti kirjettä pojalleen, joka palveli +ratsumestarina kaukana Savon uudessa linnassa, minne hän tiesi airuen +Turusta seuraavana aamuna lähtevän. Sellaisen kirjeen tekohan oli +hänelle, vanhalle kirjamiehelle, oikeastaan vain hetken asia, mutta +Martti oli tätä kirjettä kirjoitellut monta tuntia. Hän oli näet sen +varrella sotkeutunut pieneen, visaiseen juttuun, joka pakotti hänet +alituisesti pysähtymään ja kaivelemaan muistinsa vanhoja komeroita. Hän +sysäsi paperille rivin ja kaksi, mutta vaipui taas miettimään, sukien +hanhensulalla hopealta välkähtävää, harvahaivenista tukkaansa. + +Tuo poika, Juhana -- kuningasvainajan kaimaksi ristitty, Martin +esikoinen, -- oli näet viime kirjeessään ohimennen kertonut, että +heillä siellä Olavin linnassa oli vankina muuan erämaan talonpoika, +jonka puheista oli käynyt selville, että mies oli peräisin samasta, +Sysikorven Karmalassa kasvaneesta juuresta, josta oli Martin oma +sukukin, ja poika oli isältään kysynyt, mihin suvun haaroista tämä, +Rautalammen erämaille Savosta päin myöhemmin muuttanut perhe mahtoi +kuulua. Saattoikohan tuo vanki, Erkki Pentinpoika nimeltään, olla +heille läheistäkin sukua? Hänen isänisänsä oli muiden savolaisten +mukana aikoinaan siirtynyt -- Erkki ei muistanut tarkemmin mistä -- +sinne pohjoisille sydänmaille, jonne nyt oli kasvanut laajahko +erämaanpitäjä, ja tuossa suvussa kuuluu kulkevan tarina, että se +alkujaan oli Karmalasta peräisin. Jos Erkin puheet sukulaisuudestaan +pitävät paikkansa, aikoi Juhana, niin oli hän isälleen kirjoittanut, +koettaa vapauttaa tuon laatuisan miehen linnan pakkotöistä, joihin hän +oli pari, kolme vuotta sitten joutunut osallisuutensa vuoksi johonkin +erämailla sattuneeseen verokahakkaan. + +Tähän sukujuttuun oli nyt Martti-vanhus kiintynyt ja hän koetti sitä +selvitellä vanhojen muistojensa ja niiden vähien kirjallisten +sukutietojen avulla, joita hän aikoinaan oli perinyt isältään, Turun +viimeiseltä arkkiteiniltä, ja joita hän myöhemmin itse oli Sysikorvessa +käydessään täydentänyt. Hän oli luullut tuntevansa sukupuunsa, olipa +joskus ylpeillytkin siitä, mutta sangen mutkikkaaksi se nyt kuitenkin +osoittautui. Se runko, joka parisataa vuotta sitten oli Mustanahon +rinteellä lähtenyt vesomaan »Karmalan ukosta», latvahämäläisten +kuulusta noidasta ja eräpäälliköstä, se oli tällävälin jo levinnyt niin +monihaaraiseksi, oli viskellyt vesoja niin monille tahoille, että eri +oksain lukuisia haaraantumisia oli Martin vajavaisilla apuneuvoilla +miltei mahdoton eritellä ja hallita... Tuo Erkki Pentinpoika saattoi +polveutua Karmalan joko vanhemmista tai nuoremmista oksista, saattoi +yhtä hyvin olla perin etäinen heimolainen kuin jonkun oman orpanan +poika tai pojanpoika. + +Hänen isänisänsä muutti siis erämaille Savosta, -- sieltähän niitä +erämiehiä vuosisatain varrella on tullut paljo hämäläisten vanhoille +kalavesille ja kaskimaille, -- otapas niistä selko! Mutta katsotaan! +Yksi vanhan Karmalan pojanpojista, Pentti-niminen, joka sotilaana paljo +maailmaa kulki ja oli mukana Viipurin pamauksessakin, hän joutui sitten +puolustamaan Savon uutta linnaa ryssiä vastaan ja jäi sinne, -- +akoittui ja asettui Savonmaahan vanhuuttaan elämään, -- tämän muinaisen +Pentin pesäkuntaa saattaa Vanki-Erkki hyvinkin olla. Mutta se on vallan +epävarmaa, hän voi yhtä hyvin olla toista, nuorempaa haaraa. Eräs +Vahvajärven erämaille asettuneen Karmalan oksan pojista, siis myöhempää +polvea, nai Olavin linnan päällikön, Kylliäisen, tyttären, ja otti +tämän kotitalon Suur-Savossa viljelläkseen. Molemmat suvut ovat +nähtävästi olleet liikkuvaa, seikkailevaa väkeä, -- hyvin on niistä +sirpaleita voinut eksyä erämaillekin, missä lopulta ovat tapelleet +verovoutien kanssa, eivätkä ne ole kumpikaan kovin läheisiä sukulaisia. + +Martti-vanhus heitti kynän pöydälle, näihin tutkimuksiinsa jo hiukan +tuskastuneena. Olavin linnan vanki tietää sukunsa juontuvan Karmalasta, +-- hän voi siis olla sieltä paljo myöhemmin lähtenyttä haaraa. Olihan +esimerkiksi Martin omalla isoisällä, Juuritaipaleen Manu-isännällä, +kymmenkunta poikaa, joista yksi, Sillan Pietari, Martin isä, joutui +Kurki-piispan ottopoikana Turkuun lukutielle, mutta toisia veljeksiä +lähti maailmalle, tiettävästi joku Savoonkin päin. Ne joutuivat näet +siellä Sysikorven syrjäkulmalla Juhana-herttuan aikoina ruunun +vihoihin, kun olivat erämailla tapelleet, ja saivat paeta mikä +minnekin. Ehkä on joku näitä poikia tai pojanpoikia sitten kulkeutunut +Savon kautta erämaille, jossa he lopultakin ovat ruvenneet hämäläisten +kanssa sovinnossa elämään ja yhdessä vouteja vastustamaan. Maltapas: +nämä pojat olivat siis setiäni ja Vanki-Erkki voisi niin ollen todella +olla oman serkkuni poika. Mutta noiden veljesten nimethän olen itse +aikoinaan kirjoittanut Agrikolan testamentin kanteen... + +Työhönsä innostunut kirjoitusmies hypähti istuimeltaan, sukelsi +vieressä olevaan suureen arkkuun ja läimäytti sieltä auki +paksukantisen, vaskisäpeillä vannehditun kirjan. Lehteili sitä +hellävaroen, jatkaen mietelmiään: + +-- Kas niin! Aivan oikein! Yksi nuorempia setiäni oli Pentti-niminen, +-- Erkki Pentinpoika, totta tosiaan, niinhän se olikin! Mene tiedä, +vaikka lie serkkuni poika, Juhanan oma pienserkku, se pakkotöissä +ahertava erämaanmies, joka pari vuotta sitten on joutunut Olavin +linnaan, tarmokkaan Götrik Fincken tyrmään. + +Kiireesti tempaisi Martti taas kynänsä ja rupesi tätä oletustaan +pojalleen selittämään. Kotvasen tuota juttua kehiteltyään hän kuitenkin +jatkoi: + +»Varmaanhan en tiedä, onko Erkkisi näin läheinen sukulainen. Mutta +olipa hän orpanasi taikka kuinka etäinen heimolainen hyvänsä, vapauta +sinä vain mies tyrmästä, jos voit, ja laske hänet kotiinsa raatamaan. +Verovoudit eivät ole enkeleitä, ja johan tuo miesraukka on kolmatta +vuotta pakkotöissä rikostaan sovittanut. Talot tarvitsevat nyt kylläkin +kotiin miehensä, joita liiankin paljo on sotaväkeen viety, -- raskas on +rahvaalle tämä aika...» + +Martti jäi taas sulka kädessään kotvaksi istumaan, miettien niitä +seikkoja, joihin hänen viime sanansa viittasivat. Ja nämä vakavat +muistot suuntasivat hänen ajatuksensa vähitellen sukututkimuksista +aivan toisiin asioihin. Ulkoa, talon edustaiselta mäkiaukealta, kuuluva +rähinä oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Pienestä ikkunastaan hän näki +sotamiesparven, jotakin ryysyistä jalkaväkeä, meluten marssivan +soramäen yli pohjoista maantietä kohden. Näkyi olevan ryhmäkunta tuota +villiä, ulkomaalaista palkkaväkeä, jonka kenttäelämä oli raaistanut ja +jolta, jäätyään sovittua palkkaa vaille, kaikki kuri oli höltynyt. +Kaupungissa remutessaan on tuokin parvi tietysti nyt myönyt asepukunsa +ja aseensa -- siitä ryöstösaaliistaan puhumattakaan, jota nuo Viron +sodista palanneet joukot alkujaan toivat mukanaan --, nyt kai se on +matkalla suomalaiselta maalaisrahvaalta ryöstämään niitä +palkkasaataviaan, joita ei ruunu kykene sille säännöllisesti maksamaan. +Eipä epäilystä, tämäkin ryysyjoukko on varmasti matkalla +»linnaleiriin», s.o. talonpoikain luona itsensä elättämään, eikä se +kysy, kuka on velvollinen sille jotakin maksamaan, kuka ei. Se ottaa +sieltä, missä ruokaa tai vaatetta on, kansa saa tyytyä ja -- maksaa! + +Meluava ja kiroileva joukko, jota katupojat oppivaisina loitompaa +seurasivat, hupeni Multavierun taa ja Martti painautui taas +papereihinsa. Ja nyt hyppeli hanhensulka keveästi karkeaa paperinpintaa +vastaan, sillä ukko kirjoitti taas innostuneena: + +»Vankinne on luultavasti yksi niitä satoja Suomen talonpoikia, jotka +ovat joutuneet epätoivoon ja menettäneet malttinsa sen rajattoman +rasituksen ja raatelun kautta, jota sotaväen pakkoruokinta ja sen +elostelu rahvaan taloissa tälle tuottaa. Se on kaikki vielä tuon +pitkällisen, viheliäisen Viron sodan perintöä, johon kuningas-vainaja +takertui ja jossa mekin, sinä ja minä, vuosikausia olimme mukana. +Siellähän suomalainenkin sotaväki lopulta ja pakosta tottui ryöstämään +elantonsa, -- se tekee nyt samat temput omassakin maassaan, sillä tuo +linnaleirin nimellä kulkeva majoitus-veroitus ei ole muuta kuin +tunnotonta ryöstämistä. Jumala armahtakoon sitä kansaraukkaa ja +niitäkin sotureita, joiden on pakko tuollaiseen elatukseen turvautua. +Muistakaa tekin siellä kansan kärsimyksiä, sen keskuudessa +liikkuessanne, kunnes mahtava marskinne kerrankin laskee tuon kansan +painajaisena olevan sotaväkensä hajalleen...» + +Tuosta Suomessa isännyyttä pitävän marski Klaus Flemingin +»mahtavuudesta» oli vanhus vielä lisäämäisillään muutamia kirpeitä +sanoja, mutta hän hillitsi kynänsä ja nielaisi särmikkäät mietteensä. +Niitä on varovaisinta olla paperille panematta, varsinkin hänen... +Klaus Fleming oli näet ollut karsas häntä, Marttia, kohtaan heidän +nuoruudestaan asti, jolloin sattuma oli viskannut köyhän, orvon teinin +ylhäisen, rajun ja raa'an aatelispojan tuttavuuteen, -- Kuitian herra +oli pitkämuistoinen ja pitkävihainen. + +Hanhensulkaa heilutteleva vanhus hymähti. Hänelle muistui yht'äkkiä +mieleen, miten nuori, ylpeä ylimys kerran Innamaan pidoissa oli +raivonnut huomatessaan, että häneltä oli hänen iltahempukkansa, kaunis +Kaarina, siepattu pois, -- marski sen kyllä vielä vanhanakin muistaa ja +epäilee, että siinä pelissä olivat hänenkin, Martin, sormet mukana... +Kirjavat ovat olleet senjälkeiset kohtalot niin kauniille Kaarinalle, +joka herttuallisen lempijänsä hylkäämänä jo on toisen aviomiehen leski, +kuin Klaus-herrallekin, josta on paisunut kuninkaan sijainen Suomessa, +-- mutta tuota silloista nöyryytystään ei Kuitian herra unohda... + +Tuvassa vallitseva hiljaisuus ja syyspäivän harmaja tuntu vaivutti +Martti-vanhuksen taas näihin uusiin mietteisiin. + +Harvoin oli hän noiden nuoruusvuosien jälkeen joutunut marskin +kosketuksiin, joita hän olikin väistänyt. Juhana-herttuan ja sittemmin +kuninkaan hallitusaikana ja hänen jatkuvaa suopeuttaan nauttien oli +Martti elänyt Turun linnassa, jossa hänellä oli ollut erilaisia toimia, +ja hyvin hän olikin siellä menestynyt, ylennyt asteissa, jopa lopulta +linnan alivoudiksi. Sittemmin, kun kaikki Suomen sotaväki tarkoin +tarvittiin Virossa käytyyn pitkään sotaan, oli hänkin taas tarttunut +miekkaan ja turkulaisen neljänneslipullisen päällikkönä, johon hänen +Juhana-poikansakin oli kuulunut, ottanut osaa moniin vaivaloisiin +sotaretkiin. Narvan taistelussa sai hän vihdoin vaikean haavan +lonkkaansa ja palasi silloin raajarikkona, jalkarampana Turkuun, +perheensä luo, astuen taas entiseen alivoudin virkaansa. Mutta kun +Juhana-kuningas kuoli ja Klaus Fleming tuli kaikkivaltiaaksi Suomessa, +silloin oli Martin tähti laskenut -- hän oli menettänyt virkansa. Oli +muka jo liian vanha ja raihnainen... Martti oivalsi hyvin, että +kaikkivaltias marski ei tahtonut pitää nuoruudentuttavaansa +läheisyydessään ja että Klaus Fleming ikämiehenä vielä oli valmis tällä +tavoin maksamaan neljänkymmenen vuoden takaisia kalavelkoja. Mutta +ymmärtäen eropassinsa syyt ei Martti kysellytkään enempää, vaan +muutti Turun linnasta perheineen siihen pieneen taloon Aurajoen +pohjoispuolelle, minkä hänen vastoinkäymisissäkin uljas vaimonsa oli +saanut vanhemmiltaan periä. + +-- Paljastaisit kyllä kyntesi pidemmällekin, karhu, jos siihen vain +aihetta saisit, mutisi mietteihinsä vaipunut vanhus itsekseen. Hänen +mielessään asui katkera kauna tuota ylen ylhäistä ja sittenkin +matalamielistä ylimystä kohtaan, mutta hän kätki sen kiukun visusti +sydämensä salaisimpaan soppeen. + +Tässä pienessä talopahasessaan, valtavan kaalimaan keskellä, eleli +Martti nyt vieläkin topakan Kerttunsa kanssa, joka yrttitarhaa +viljellen ja taloutta tarkasti hoitaen piti pienen perheen pystyssä. +Lapsia heillä ei enää ollutkaan kotosalla. Heidän molemmat poikansa +olivat jo kasvaneet miehiksi ja niistä oli vanhempi, joka noina +sotaisina vuosina jo varhain tempautui sotilasalalle, ylennyt +ratsumestariksi. Hän oli saanut tulikasteensa isänsä mukana Viron +sodassa, jäänyt sinne vielä isänsä jälkeenkin palvelemaan Antti Boijen +lipullisessa, seurannut sitten esimiestään Ruotsiin, kuningas +Sigismundin kruunajaisiin, jonne Klaus Fleming kuljetti mukanaan +melkoisen suomalaisen joukon ikäänkuin takuumiehikseen, ja nyt oli hän +vihdoin joutunut sen ratsuväkiosaston päälliköksi, joka Antti Boijen ja +Aksel Kurjen osastoista oli lähetetty itärajalle äsken solmitun +Täyssinän rauhan loukkaamattomuutta valvomaan, kunnes raja lopullisesti +käytäisiin. + +-- Se poika ihailee Klaus-herraa kuin mitäkin sankaria ... niin, +Fleminghän on kieltämättä voimakas ja miehevä, tehoo sotaisaan +nuorisoon, puheli vanhus itsekseen. -- Ravakka sotaherra, mutta en ole +koskaan hennonut Juhanalle oikein perusteellisesti enkä omasta +kokemuksestani selittää, mitä se mies muuten on ... itsekäs, kavala ja +vallanhimoinen. Pysyköön poika uskossaan, niin lie parempi hänen +itsensä vuoksi...! + +Juuri tälle vanhimmalle pojalleen Martti Pietarinpoika nyt kirjettä +kirjoitti. Se ei ollut vielä aivan valmis, mutta hän aikoikin sen +lopettaa vasta sitten, kun hänen nuorempi poikansa Mikael -- +piispavainajan, Agrikolan, kaima -- oli tapansa mukaan illan suussa +käynyt vanhempainsa kodissa ja kertonut hänelle päivän uusimmat +kuulumiset, joita Martti vielä tahtoi tuoreiltaan kirjeeseen lisätä. Se +oli pappi, tämä nuorempi poika, isoisänsä ammatin jatkaja ja niinkuin +tämä aikoinaan tuomiokirkon pappeja, piispa Sorolaisen oppilas ja +apulainen. Hän asuikin siellä piispan pappilassa, mutta kävi sentään +joka päivä Aningaisissa vanhuksiaan tapaamassa. + +Tuokion kuluttua rupesi jo pihalta kuulumaankin tuttuja, iloisia ääniä. +Siellä kuului Kerttu-äiti, palaten markkinoilta, kaaliksiaan myömästä, +rattoisasti rupattelevan Mikko-pojan kanssa, joka siis jo oli saapunut +iltapäiväkäynnilleen. Ja olihan siellä vielä kolmaskin tarinoimassa, +Mikon pappistoveri ja hyvä ystävä Eero Markonpoika, joka häntä usein, +kirkon asioista innokkaasti keskustellen, saatteli Aningaisiin asti. + +Jo kuuluivat rupattajat astuvan tupaan ja nuori, sileäksi ajettu, +vilkaseleinen pappi tuli vanhusta ikkunapöydän ääreen tervehtimään. + +-- Terveisiä markkinoilta, isä, sieltä me jo äidinkin kotiin toimme, +virkkoi hintelämpi tupaan tulleista nuorukaisista. -- Kaalit on menneet +hyvin kaupaksi! + +-- Hyvä on, poikani, mutta kerroppas nyt päivän kuulumiset, että saan +tähän pistää Olavinlinnaa varten tuoreita uutisia. + +-- Vai Juhanalle kirjettä kirjoitat. Niin, nämä Maarian markkinat ovat +tänä vuonna tavallista suuremmat, maalaisia on paljo kaupungissa. +Kerrotaanpa itsensä marskinkin saapuvan nyt Turkuun tiloiltaan +Uudeltamaalta, missä hän kiireellä on rakennuttanut itselleen yhä uusia +sotalaivoja. Monet markkinamiehet kuuluvat aikovan taas pyrkiä hänen +puheilleen, -- valituksille, tietysti. + +-- Vai sotalaivoja, matki ukko, Mikon toveriakin, reipasta, tanakkaa +miestä, tervehdittyään. -- Mutta lieneehän toki vielä rauha maassa? + +-- Rauha on vielä, mutta kuinka kauan, sitä et osaa sinä, isä, +kirjeessäsi Juhanalle taata. -- Nuoret papit olivat istahtaneet ukon +ääreen arkun kannelle ja eräänlainen alakuloisuuden ilme näytti, ehkäpä +jälkimuistona heidän äskeisestä keskustelustaan, varjostavan molempain +nuorekkaita kasvoja. -- Kuohuntaa kuuluu joka taholta, paukahtaakin voi +minä hetkenä tahansa. + +-- Mitä kuohuntaa se nyt taas on? kysyi Martti, jonka vanhat sotaveret +vilkastuivat. + +-- Sitä vanhaa vain. Puolasta tulee kuningas Sigismundilta ehtimiseen +tänne määräyksiä, ja toisia, vastakkaisia, tulee Ruotsista, +Kaarlo-herttualta. Joka asiassa yhä isketään ristiin. Kaarlo-herttuan +lähetystölle, jonka oli tarkoitus saada täällä kiinteämpi järjestys +toimeen, antaa marski palttua. Hän julistaa noudatettaviksi Puolan +käskyt, jotka hän on sieltä itse hankkinut, ja hallitsee täällä siten +kuin itsevaltias. Sotaväkeä, jota pitäisi kansan kurjuuden vuoksi +vähentää, hän yhä lisää, hän varustautuu kuin sotaan, vaikka ryssän +kanssa juuri on rauha tehty, rakentaa laivoja ja korjaa linnoja, -- ja +Ruotsissa tekee herttua samoin. Tietysti siitä kerran paukahtaa! + +-- Omain miesten kesken, huoahti Marttikin nyt hiukan raskaasti. + +Silloin yhtyi Eero-pappikin puheeseen. + +-- Ja kansa on tyytymätön. Markkinoille saapuneet talonpojat valittavat +yhteen ääneen hätäänsä, sanovat nääntyvänsä sotilasrasituksen alle, +mutta heidän valituksistaan ei täällä välitetä eikä heitä lasketa +Ruotsistakaan apua hakemaan. Taaskin ovat marskin huovit vanginneet +talonpoikia, jotka ovat yrittäneet purjehtia herttuan puheille. +Pohjanmaalla ovat muutamat jo ajaneet mäkeen lisäveroja vaativat +ryttärit, heillä kun siellä on herttuan vapauskirja. Mutta huovit +repivät, palaten suuremmalla joukolla, ne talonpoikain turvakirjat +kappaleiksi, ja kiskovat moninkertaisen veron. Näkeehän sen, mitä siitä +kehittyy! + +-- Niinpä niin, huonot ovat ne oireet, myönsi ukko. -- Olipa tavallaan +onni, että Juhana joutui sinne kauas itärajalle näiltä juonien ja +myllerrysten mailta. + +Tuokion istuivat miehet ääneti, katsellen kuinka Kerttu-emäntä +eteisessä juotti ympärilleen tungeksivia vuohia. Mutta Eero-pappi +virkkoi sitten taas äskeistä vakavampana ja miltei kumealla äänellä: + +-- Eikä tuokaan vielä pahinta ole. Eihän anneta uskonnonkaan, Lutherin +puhdistetun opin, rauhassa kansaan vaikuttaa. Juonia punotaan, +paavillisten oppien ja menojen palauttamiseksi tehdään täällä työtä +salaa ja julkisesti, lakkaamatta... + +-- Joutaako Klaus-herra siihenkin puuttumaan? ihmetteli isä. + +-- Vähemmin kai itse, selitti Mikko, -- mutta hänen luvallaan ja +toimestaan täällä taas puuhataan kirkkoihin helyjä ja koristeita +takaisin ja jumalanpalvelukseen roomalaisia menoja, -- hän tahtoo +tietysti siinäkin olla katooliselle kuninkaalle mieliksi. Kansaa +vedetään harhaan... + +-- Järjestelmällisesti, piispasta ja konsistoriosta välittämättä, +kuohahti Eero, pystyyn kimmahtaen. Hän näkyi vielä tulisemmin kuin +Mikko kiivailevan puhdistetun opin puolesta ja inhoavan vehkeitä sitä +vastaan. -- Ruotsissa on nyt, senjälkeen kuin Sigismund sieltä lähti, +paavin kätyrit pantu lujille, mutta täällä Suomessa ne saavat marskin +turvin sitä vapaammin temmeltää. Tuokin saksalainen tohtori Samuel, +joka tänne kesällä tuli, pitää joka päivä kokouksia tuvissa ja kujilla, +saarnaten paavillista hapatustaan, aivan piispan kielloista vähintäkään +välittämättä. Ja kun oppimaton kansa vielä vanhoilta muistoiltaan on +mieltynyt noihin koristeellisiin menoihin, jotka puhdistettu oppi +tuomitsee perkeleen keksinnöiksi, niin ei Samuelilta eikä hänen +apureiltaan sen pahempi puutu kuulijoita eikä kannattajia... Tästäkin +on tuleva ankara taistelu! + +Nuori mies puhui lämpimissään, hän oli käynyt kasvoiltaan aivan +punaiseksi hiusmartoa myöten. Tämä uskonnollinen kysymys aiheutti näet +Turussa näihin aikoihin ehkä vielä enemmän mielten kiihkoa kuin ajan +valtiolliset ristiriidat. Pari vuotta sitten, pidetty Upsalan kokous, +johon Suomenkin papit olivat miehissä yhtyneet, oli jyrkästi ja +intomielisesti julistanut Lutherin opin ainoaksi maassa sallittavaksi, +ainoaksi autuaaksitekeväksi, ja kansa olisi nyt hyvällä tai pahalla +ollut saatava siihen suostumaan. Osa papistosta, varsinkin nuoremmasta, +olikin aivan tulistunutta tähän tehtävään ja siksi sitä niin +äärimmilleen ärsytti kaikki se vehkeily paavillisen opin puolesta, jota +Klaus Fleming suosi ja kannusti. Tämä uskonnollinen kiivailu ja mielten +kuumennus kärjisti osaltaan myös niitä ajan valtiollisiakin +vastakohtia, jotka ilmankin jo olivat tarpeeksi kärjekkäät. + +Tuota uskonkiihkoa ei Martti kuitenkaan puolestaan oikein ymmärtänyt, +hänestä oli melkein yhdentekevää, oliko kirkoissa kuvia tai messuja +enemmän vai vähemmän, eikä hän oikein hyväksynytkään nuorukaisten uhmaa +tässä asiassa. Siksi hän virkkoi: + +-- Ehkä sentään vähän liioittelette, pojat, eiköhän vanha ystäväni +Ericus-piispa rauhallisuudellaan ja maltillaan ohjanne näitä asioita +oikealle tolalle. + +-- Piispa ei ole tarpeeksi kova, rupesi tuliverinen Eero edelleen +kiivailemaan. Mutta Mikko, joka tiesi, miten suuresti hänen isänsä +ihaili tuota paljo kokenutta kirkonpäämiestä, käänsi puheen toisaalle, +virkkaen: + +-- Suokoon Jumala, että olisit oikeassa, isä. Mutta meidän on taas pian +lähdettävä. -- Ja pyörähtäen Kerttu-äidin puoleen, joka nyt lieden +ääressä hääräsi patojen kimpussa, puhui hän: -- Saammeko, äiti, pian +lupaamasi hunajaleivoksen? + +-- Olen sen juuri lämmittänyt, maistakaa, jutteli äiti töittensä +keskeltä. -- Mutta mihin teillä on kiire, pojat, lämmittäisin teille +vähän oluttakin. + +-- Piispalaan on meidän jouduttava takaisin, luulen, että vanha Ericus +vielä tänään tahtoo jotakin toimia... + +Nuoret papit rupesivat hyvästelemään. Mutta Martti kapusi samassa +pöytään nojaten pystyyn kirjoitustensa äärestä, otti kainalosauvansa, +jotka olivat siinä vieressä nojallaan, ja virkkoi: + +-- Odottakaa, pojat, tulen mukaanne tavalliselle iltapäiväkävelylleni, +lopetan kirjeeni sitten palattuani. + +Hänellä oli toinen jalka aivan kankea ja kuivettunut tuon Narvan +puolustuksessa saamansa vamman johdosta, eikä hän ilman sauvoja päässyt +liikkumaan. Mutta niillä hän liikkuikin liukkaasti ja oli muutenkin +vielä ketterä, virkeä äijä, -- kyllä hän olisi mainiosti vielä linnan +toimissakin kelvannut, ellei häneen olisi osunut mahtajan epäsuosio. + +Oli lämmin, kuulakka syyskuun päivä. Joen puoleisella rinteellä, +entisillä »piispan pelloilla», korjasivat turkulaiset vielä +kaalisatojaan ja alempaa rannalta, missä verkkoja oli kuivamassa, +tuoksahti kalantotkujen tunkeaa lemua. Mutta joen etelärinteeltä, +venhevalkamista ja aittalaitureilta, kuului markkinain melua. Sinne +olivat saaristolaiset tuoneet silakoitaan, vakkasuomalaiset +puuastioitaan ja Pohjanmaan rantalaiset lohta ja riistaa, ja Turun +porvarit, miehet ja naiset, hieroivat siellä näiden kanssa yhä +illansuussa kauppoja. Taaempana törrötti synkännäköisiä raunioita ja +alastomia savupiippuja. Täällä Turun hienoimmassa ja vauraimmassa +kaupunginosassa oli näet äsken riehunut tulipalo, eikä palaneiden +talojen tilalle oltu vielä ehditty rakentaa uusia. Mutta alempana, +vanhaa kivisiltaa vastapäätä, oli tori kivipuoteineen ja +raatihuoneineen vielä melkein entisessä, keskiaikaisessa asussaan, ja +siellä oli nytkin markkinain keskus. Väkeä tulvi kirjavanaan +rihkamamyymäläin edustalla, maalaiset tarjoilivat siellä +nahkakiihtelyksiään ja villakankaitaan ja kaikenmoiset kirjavahelyiset +tempuntekijät huutelivat väkijoukossa kääntääkseen yleisön huomion +puoleensa. Siellä torinlaidassa helisteli mustalaisjoukkokin +vaskitiukujaan ja sen vieressä kuului joku saarnamies kiihtyneellä +äänellä julistavan kovakorvaisille markkinamiehille maailman turmelusta +ja iankaikkista kadotusta. + +Tätä kirjavaa vilinää katselivat Martti ja molemmat nuoret papit +hetkisen sillalta, jonne olivat tungoksen takia pysähtyneet. Mutta +samassa tempautui heidän huomionsa toisaalle, joensuuhun päin. +Linnantieltä rupesi näet kuulumaan rummutusta ja lähenevän ratsujoukon +kaviontöminää, ja tuokion kuluttua he näkivätkin isonlaisen +ratsuväkiosaston hölkkäävän rantatietä linnasta kaupunkiin päin. + +-- Sieltähän taitaa itse mahtava marski ajaa, virkahti Eero Markonpoika +terävästi. + +-- Niin näkyy, hän on siis todella saapunut Siuntiosta, vastasi Mikko. +-- Tuollahan hänen laivastonsa tottatosiaan kelluukin linnan selällä. + +-- Ilmankos mestari Samuel päivällä olikin niin erityisessä touhussa, +jotakin kai hän valmisteli suojeluspyhimystään varten, puheli Eero +katkeralla äänellä. + +Martti vanhus katseli ääneti saapuvaa komeutta, poikain keskusteluun +puuttumatta. Näin ajaa siis Klaus Fleming siinä kuin kuningas hovinsa +ja sotaväkensä keskellä, eikä ole vähäinen tuo sotalaivastokaan, jolla +hän on tänne saapunut. Ehkeivät liioittele ne, jotka väittävät marskin +valmistautuvan purjehtimaan meren yli Ruotsiin, kukistaakseen siellä +katkerimman vastustajansa, kuninkaan sedän. Hänen varustuksensa +tähtäävät pitkälle, ja väsymättä hän aina vain riuhtoo ja häärää. + +-- Sillä miehellä on tosiaan suuret tuumat, virkkoi hän ääneensä +ajatuksiaan jatkaen. + +-- Suuret, säesti Eero vilkkaasti. -- Se mies tietää mitä tahtoo, ja se +tahto on kova. Puolassa olevan kuninkaan asiata hän täällä ajaa +tarmolla, toimien aina hänen nimessään, mutta tosiasiassa hän sittenkin +kokoo ohjakset omaan kouraansa ja tekee täällä Suomessa mitä itse +haluaa, halliten tätä maata jo omaan lukuunsa. Eikä kukaan +uskalla täällä häntä enää vastustaa, kävipä hänen ikeensä kuinka +sietämättömäksi tahansa ja hänen tekonsa kuinka laittomiksi hyvänsä. +Jos ken yrittää, sille käy hullusti, niinkuin äsken Kankaisten uljaalle +Kaarlo-herralle, -- marskin oveluus ja raskas nyrkki musertaa hänet, ja +ne, jotka tuota uskalikkoa yrittävät kannattamaan, ne lysähtävät +polvilleen... + +-- Kuinka kävi sitten Kaarlo Hornille, kysäsi Martti. -- Hän kai +tietääkseni nyt oleskelee kotonaan Kankaisissa. + +-- Niin oleskelee, ehätti Mikko selittämään, -- mutta hän on siellä +kuin kotiarestissa. Etkö muista, isä, kuinka Klaus-herra tuonaan +kiepautti asiat ... julisti Kaarlo-herran arvottomaksi neuvottelemaan +kuninkaan edustajain kanssa... + +Muistihan Martti tosiaan tuon sukkelan tapauksen. Kankaisten suvun +nykyinen päämies, kuuluisa sotapäällikkö ja sankari Kaarlo Horn oli +joku aika sitten saapunut Tukholmasta herttuan erikoislähetystössä +Turkuun varoittamaan Klaus-herraa hänen omavaltaisuuksistaan, ja hän +oli tässä tilaisuudessa käyttänyt verrattain voimakasta kieltä. Silloin +oli Klaus herra -- tosissaan tai tekeytyneenä -- hirmustunut, syyttänyt +Hornia kuninkaan loukkaamisesta ja käskenyt hänet neuvottelusta pois. +Ja kun kukaan läsnäolevista ei uskaltanut Kaarlo-herraa puolustaa, oli +hänen tosiaankin täytynyt vetäytyä syrjään hänelle uskotusta toimesta, +-- likeltä piteli, ettei marski häntä vangituttanut. Tätä Kankaisten +rehtiä sukua oli Martti aina kunnioittanut; hän tiesi sen kauan olleen +Fleming-suvun ainoan arvovaltaisen kilpailijan Suomessa ja uumosi nyt, +että kun tämäkin suku siis näin oli nujerrettu, oli Klaus-herra +tietenkin paisunut yhä itsevaltaisemmaksi. + +Sillalla tungeksiva markkinaväki oli painautunut yhä ahtaammalle +tehdäkseen tilaa saapuvalle ratsujoukolle, ja isä ja poika katkaisivat +keskustelunsa, jääden siihen puristautuneina töllistelevän joukon +keskelle. Jo ajoi näet marski seurueineen hiljaista ravia sillalle, +tervehtien kuin ruhtinas päätään nyökyttäen katurahvasta. Martti +katseli häntä, väkijoukkoon painautuneena, eräänlaisella +uteliaisuudella, -- hän ei ollut moniin vuosiin välittänyt tulla näin +lähelle tuota ylhäistä nuoruudentuttavaansa. Sama sillä oli ryhti vielä +kuin ennen vanhaan: itsetietoinen, varma, karski. Ruumis oli tosin +patvinut, liikkeissä tuntui kankeutta, kypärähatun alta esiinpistävä +tukka loisti harmajalta ja harmaa oli ihon väri, harmaa karkea, +pörröttävä leukapartakin. Mutta siinä leuvassa oli vielä entinen, +luiseva voimansa, koko kasvot näyttivät entistäänkin kovemmilta, kuin +olisivat olleet visaan veistetyt, ja nuo pienet, terävät silmät, joita +nyt tuuheat kulmakarvat varjostivat, ilmaisivat herpautumatonta +valppautta, epäluuloa, mutta samalla ankaruutta. Suoraselkäisenä +ratsastavan marskin oikea käsi oli miekan kahvassa, vasen piteli +ohjaksia, ja sen ote oli luja ja varma. + +-- Juureva mies, mies kypärästä kannuksiin asti, kuuli Martti jonkun +vieressään seisovan lausuvan, ja hänen täytyi myöntää se arvostelu +oikeaksi. -- Mutta armoton ja kylmä, lisäsi hän omissa mietteissään -- +jaloutta ei ole siinä miehuudessa! + +Marski ratsasti raatihuoneelle -- oli kai pormestarille ja raadille +jotakin muistutettavaa tai tiedoitettavaa. Hetken kuluttua sieltä +ilmestyivätkin raadin rummuttajat torille ja kaduille, pärryyttäen +rumpujaan ja julistaen markkinarahvaalle, että marski Klaus Fleming +kutsui ihmisiä koolle tuomiokapitulin saliin, missä ylhäinen herra +halusi rahvasta puhutella. + +-- Mikä kansankokous se sellainen on kapitulin salissa, murahti Eero +Markonpoika heti julistajain kutsun kuultuaan. -- Nyt on taas joku +paavillinen juoni vireillä... + +-- Tosiaankin, miksi kutsuu hän tuota oppimatonta rahvasta kapituliin, +jossa vain hengellisiä asioita käsitellään, säesti Mikkokin. + +-- Tohtori Samuelin sormet ovat siinä pelissä mukana, ole varma siitä; +jotakin jalkakoukkua heitetään taas puhdistettua oppia ja papistoa +vastaan. + +-- Siihen kokoukseen täytyy meidänkin mennä, Eero ... kaiketi piispakin +on siellä. + +He olivat pysähtyneet kuhisevalle torille, mistä nuorukaiset, uuden +levottomuuden lietsomina, heti rupesivat raivaamaan itselleen tietä +tuomiokirkolle päin. Isä koetti heitä hiukan pidätellä ja kiellellä: + +-- Menettekö sinne marskin kokoukseen ... sekaannutte vain noihin +viritettyihin juoniin. Tiedättehän, minkälaista on mennä herrain kanssa +marjaan... + +-- Mutta onhan velvollisuutemme valvoa kirkon parasta ja sen opin +puhtautta, vastasi Mikko, sukeltautuen jo väkijoukkoon. -- Hyvästi, +isä, tulen illalla vielä sinulle kokouksen menosta kertomaan. + +Martti jäi yksin sauvainsa varassa seisomaan ja lähti tuokion +kuluttua verkalleen ja varovasti painautumaan markkinaväen lomitse +päinvastaiseen suuntaan. Hän köpitti torilta kappaleen matkaa +Luostarinmäkeä kohden, siellä olevaan Kiltankellariin, jossa hänen pari +kertaa viikossa oli tapana tavata eräitä vanhoja aseveikkojaan, +sotavanhuksia, jotka sinne saapuivat oluthaarikan ääressä tarinoimaan. +Nämä kiltanretket olivat nykyjään vanhuksen ainoita huvin ja +virkistyksen keitaita, sen enempää hän ei juuri enää ulkosalla +liikkunut eikä elämältä vaihtelua vaatinut. + +Siellä kellarissa oli nytkin vanha pöytäkunta koossa, melkein kaikki +mikä mitenkin raajarikkoisia miehiä. He olivat sotavanhuksia, jotka +olivat vuosikymmeniä olleet mukana Juhana kolmannen pitkällisissä +sodissa, minne tuhansia Suomen miehiä oli jäänyt, mutta mistä nämä +äijät olivat, joskin siipirikkoina, henkensä pelastaneet ja nyt köyhän +eläkkeensä varassa elelivät pääasiallisesti edesmenneissä muistoissaan. + +Näitä sotamuistojaan he nytkin pohtivat kiltan hämärässä syvänteessä, +niiden valossa arvostellen nykyistä maailman menoa, joka heistä +tietysti oli entistä huonompaa. + +-- Marski on taas Turussa laivastoineen ja sotaväkineen, saattepa +nähdä, että asiat taas lähtevät luistamaan, puhui joku juureva +harmaaviiksi kannua kalistellen. -- Tästä taas toiminta alkaa! + +-- Mitä sellaisesta sotaväestä, joka on hajallaan ympäri maan +talonpoikia kiskomassa, intti toinen arpinaama sotavanhus halveksuen. +-- Se saa pian puolustaa itseään talonpoikia vastaan, jotka ovat +totisesti ärtyneet, lisäsi kulauksen otettuaan mies, joka oli +nykyiselle komennolle käärmeissään siitä, että hänenkin oli vaikea +saada vaivaisia eläkekappojaan. + +-- Talonpoikain täytyy alistua, kyllä marski siitä huolen pitää, +riiteli Klaus-herran ihailija. -- Katsokaas: kun sotaväki vuodattaa +verensä esivallan puolesta, täytyy niiden, jotka saavat kotona rauhassa +raataa, antaa sille kyllin syötävää ja -- juotavaakin. + +-- Minkä esivallan, tiukkasi arpinaama. -- Sehän tässä onkin +solmunpaikka, kun esivaltoja on kaksi, toinen Ruotsissa, toinen +Puolassa, ja ne hankaavat vastakkain. + +-- Ja kolmas Suomessa, pisti väliin Martti, joka juuri oli seuraan +istahtanut. + +-- Niin, oikein, säesti eräs silmäpuoli sankari, jonka ainoassa +silmässä paloi ihasteleva tuli. -- Meillähän on _täällä_ vain yksi +esivalta, oma marskimme, mitä me muusta välitämme. Hän on meitä +ennenkin kunnialla johtanut, hänen kouransa on luja, -- jos hän käskee, +tartun vieläkin tapparaan, vaikka en toista puolta maailmasta näekään, +tartun vaikkapa itse paholaista vastaan! + +-- Ja myöskin Ruotsin hallitusta vastaan, ivaili arpinaama kirpeästi, +-- mitä sellaisesta sotakomennosta lopulta kasvaa, kurjuutta vain +kaikille! + +-- Hä, väitätkö Klaus-herran vievän meidät kurjuuteen, -- luukasa, +puhupas pienemmällä suulla, kun hänestä on kysymys! Se herra tietää +mitä tahtoo! + +-- Sen hän kyllä tekee, myönsivät toiset varovasti. -- Mutta mikä tästä +tulee...? + +Näin ne vanhat sotakarhut siellä kellarin syvänteessä väittelivät, +usein kiivaastikin, ollen monesta asiasta eri mieltä keskenään. Toiset, +useimmat, ihailivat vanhaa sotakenraaliaan, amiraalia ja sotamarskia, +ja olivat valmiit hänen puolestaan vieläkin vaikka tuleen menemään, +toiset taas arvelivat asiain menevän hullusti ja arvostelivat terävästi +nykyistä komentoa. Väliin he siinä haarikan ääressä kimpausivat ja +saattoivat aivan suuttuneina erota, kumminkin parin päivän perästä taas +parhaina ystävinä tavatakseen toisensa samassa kellarissa ja +jatkaakseen samoja kiistojaan. + +Martti-vanhusta ne kiltanretket aina virkistivät. Hän ei paljo ottanut +osaa väittelyihin. Kaikki tiesivät, miten marski oli häntä kohdellut, +eivätkä sitä hyväksyneet ja tiesivät myös, että Martin oli näistä +asioista puhuttava varovasti. Mutta hän kuunteli ja nautti, ja kerta +kerralta hänelle ikäänkuin selveni asema: Tästä menosta ei tule lopulta +mitään hyvää, asiat sotkeutuvat, olot huononevat, kerran se tulee +mahtavalle marskillekin tilinteon päivä, olipa hän kuinka kova ja +tarmokas tahansa. Mutta näistä päätelmistään ei hän mitään puhunut, hän +hautoi niitä vain yksin ja hiljakseen. + +Hilpeällä mielellä, kuulemiinsa tyytyväisenä, käydä kuupitti Martti +nytkin illan hämärässä Kiltan kellarista kotiinsa Aningaisiin, söi +Kertun kanssa kaalikeittonsa ja valmistautui lopettamaan Juhanalle +Savonlinnaan menevän kirjeensä, saadakseen sen aamulla itärajalle +lähtevälle airuelle. Silloin saapui Mikko-poika kokouksesta, syöksähti +kuin rajuilma tupaan, hengästyneenä, huohottaen ja paahteissaan. +Rahille istahtaen puhkesi hän puhumaan: + +-- Oikein arvasimme, isä, Eeron kanssa, taas oli punottu juoni Lutherin +oikeaa oppia vastaan. Nyt se Kuitian herrakin vasta oikean karvansa +paljasti, hän ajaa nyt aivan avonaisesti paavin oppia Suomeen! + +-- Senkö tekee, hymähti isä poikansa rajattomalle kiihtymykselle. Mutta +hän huomasi samassa Mikaelin pingottuneista kasvoneleistä, että asia +oli tällä kertaa hänelle erityisen vakava. -- Paavillisuuden +palauttaminenko siis olikin asiana tuossa kokouksessa, jonne +markkinarahvasta oli kutsuttu koolle? + +-- Kokous oli järjestetty piispaa ja meitä pappeja vastaan, vastasi +nuori pappi vaimenneella, tärähtävällä äänellä. -- Sen älysin +heti saapuessamme, kun kuulin, mitä eräs marskin heitukoista +markkinarahvaalle esitti. Kansaa loukkaa muka se, että kuvat on +riistetty pois sen kirkoista ja vanhoja juhlamenoja karsittu, ne +pitäisi palauttaa takaisin ... se on kuninkaankin tahto. Ovelaa +puhetta, kun kuulijoina oli vain oppimatonta kansaa, joka ei uskonnosta +paljo muuta älyä kuin ne kuvat ja ulkomuodot. Ja nämä vähätietoisimmat +rupesivatkin kannattamaan tohtori Samuelin ja marskin juonta, -- +Klaus-herra itsekin suvaitsi näet puhua siellä kapitulissa tästä +»kansan oikeuksien polkemisesta». Se oli kaikki niin nurinkurista, +lopen viheliäistä... + +-- Rauhoituhan poikaseni, tyynnytti isä. -- Klaus-herra on toisinaan +suuri komeljantti, sen olen kauan tiennyt! Mutta hänen paavillinen +kiihkonsa on vain pinnallista eikä sellaisena ylen vaarallista, se on +vain sekin välikappaletta hänen maalliseen mahtavuuteensa. Vanha kettu +pyrkii näillä kiusallisilla tempuilla hierautumaan oppimattoman kansan +suosioon, jonka hän julmuudellaan muuten on menettänyt, niinkuin +toisaalta kuningas Sigismundinkin suosioon, voidakseen sitten sitä +tehokkaammin täällä ajaa omapäisiä, sotaisia suunnitelmiaan. Mutta +talonpoikiin nähden se ei onnistu; kansa vihaa häntä ja hänen +komentoaan. + +-- Sama käsitys on piispallakin, ja siksi hän pysyi kokouksessa varsin +rauhallisena. Mutta se on liikaa herkkäuskoisuutta... + +-- Eikö Erik-piispa esiintynyt marskia vastaan, kysyi Martti uteliaana. + +-- Heikosti esiintyi, muiden täytyi terästää... + +-- Vai muiden ... kai siellä Eerokin taas riehahti. Entäs sinä? + +Mikko katseli kainostellen ja puoleksi katuvaisena maahan. + +-- Puhuinhan siellä vähän minäkin... + +-- Ai, ai, poikani, nuhteli isä ihan vakavissaan. -- Sinun ei olisi +ollut mentävä Klaus-herran kanssa sanakarttua vetämään. Hän on +pitkämuistinen eikä muutenkaan rakasta meidän sukuamme. Mitä puhuit +siellä, Mikael, ethän vain kiivaillut? + +Ukko uteli näitä ihan huolestuneena, vaistoten, että Kuitian herra +kyllä käyttää pienimmänkin varomattomuuden vanhan kostonsa aiheeksi. +Mutta Mikko vastasi rohkeasti ja innostuneesti: + +-- Tietysti kiivastuin, kun siellä ruvettiin kansan edessä meistä +papeista pilkkaakin tekemään. Kokouksessa syystä valitettiin tätä uutta +komentoa, esimerkiksi sellaistakin raakuutta, että sotamiehet kerran +olivat viskanneet luterilaista kuvain kielto-oppia toteuttavan papin +alas kirkon kiviaidan taa. Marski sille vain nauraa hohotti ja neuvoi +viskaamaan papin vielä voimakkaammin takaisin. Minkälaista esivallan +suhtautumista maassa laillistettuun ja ainoaan lailliseen kirkkoon tämä +on! Sellainen sukkeluus tietysti huvitti kadulta kerättyä väkijoukkoa, +sekin nauraa röhötti, mutta silloinpa laukesin minä puhumaan, +osoittaen, että tämä ei ole ainoastaan pappien vaan uskonnonkin +pilkkaamista... + +Isä puisteli päätään: + +-- Esiinnyit siis suoraan marskia vastaan, sen hän on pistänyt +hampaankoloonsa! + +-- Mitä, enkö puhunut oikein, isä...? + +-- Ei ole tarvis aina puhua kaikkea, mikä on oikein, ei varsinkaan +Klaus-herraa vastaan. Hänellä on omat oikeusmittansa, ja ellen häntä +väärin tunne, tulee puheistasi vielä jälkipuheitakin... + +-- Tulkoon, kärjistyköön ristiriita, sitä nyt soisinkin, voidakseni +vaikuttaa kansassa jotakin tehokkaampaa, herättää untelot ihmiset... +Muuten olen piispan enkä marskin alainen. + +-- Ja luulet hänen välittävän enempää piispasta kuin valtioneuvoksista, +joita hän ajaa neuvotteluistaan ulos, huudahti isä. -- Hän pistää jos +tahtoo liian puheliaan pappismiehen linnansa tyrmään, ja siellä et +vaikuta mitään... + +-- Mutta silloinpa kaikki näkevät, kuinka hän kohtelee puhdistetun opin +pappeja. Täällä on vielä taisteltava...! + +Näin uhmaili nuori pappi uskonnollisessa innossaan ja siinä +taistelu-uhmassa hän lähti vanhempainsa kodista. Mutta Martti jäi +mielessään hautomaan tuota kapitulin kokousta, ja kuta enemmän hän sitä +mietti, sitä levottomammaksi hän kävi. Ja vielä syysillan hämärässä +lähti hän vasten tapojaan uudelleen ulos, suunnaten kulkunsa +piispalaan. Hän tahtoi jo verekseltään tavata vanhan, teininaikaisen +tuttavansa, itsensä Ericus-piispan, saadakseen häneltä selon, kuinka +varomattomasti nuorukaiset todellakin ovat mahtaneet marskia vastaan +esiintyä, onko Mikko ehkä puhunut päänsä puhki... + +Piispa Erik Sorolainen, vanttera, karkealuinen, keski-iän mies, +istui työhuoneessaan, johon takkavalkea oli sytytetty, yksin +kirjoituspöytänsä luona, papereittensa ääressä, mutta töihinsä kiinni +pääsemättä. Taas tänään oli häntä häiritty noissa hänelle mieluisissa +kirjoitustöissään ja hänen mielenrauhansa oli särjetty, -- sitä +vartenko tuo outo kokous lie järjestettykin! Ja kun nyt jälleen hänen +ovelleen koputettiin, kävi hän itse aivan huolestuneen näköisenä +avaamaan, varoen uusia Jobin sanomia. Nähdessään Martin siinä +kainalosauvojensa varassa hän toki rauhoittui ja hänen leveille, +rehellisille kasvoilleen levisi ystävällinen hymy. Ei mikään marskin +heitukka, vanha teinituttava vain... + +Mutta huolenalainen ilme hälveni vain hetkeksi piispan kasvoilta. Hän +istahti nojatuoliinsa, heitti patalakin päästään pöydälle ja harasi +harventunutta tukkaansa, -- arvasi jo, mille asialle Martti oli tullut. +Ja Martti tiesi, että tuo hänen kunnianarvoisa nuoruudentuttavansa oli +sangen onneton, monelta taholta vatvottu ja vaivattu ihminen, niin +ylhäinen piispa kuin olikin. Hän oli aikansa ristiaallokossa koettanut +sovitella ja rakentaa rauhaa, siihen oli hän elämäntehtävänsä +omistanut, mutta se hänen pyrkimyksensä oli tuottanut hänelle aina vain +uusia kärsimyksiä, pettymyksiä ja nöyryytyksiä. Monta kertaa oli hän +liian sovinnollisuutensa vuoksi ollut menettää hiippansa eikä hänellä +virassaan paljo vaikutusvaltaa ollutkaan. Hän oli opissaankin koettanut +mukautua ajan eri repiviin suuntiin niin pitkälle kuin hänen +omatuntonsa oli sallinut, mutta sillä tavoin ei hän ollut saavuttanut +luottamusta millään taholla. Takavuosina oli hän melko pitkälle +hyväksynyt ja omaksunut Juhana-kuninkaan puolikatoolisen liturgian, -- +nöyryyttävää oli hänen sitten ollut siitä luopua, kun Juhanan kuoltua +taas vaadittiin selviä, luterilaisia suuntaviivoja. Upsalan kokouksessa +oli hän pari vuotta sitten ollut läsnä ja allekirjoittanut sen ankarat, +protestanttiset päätökset, mutta siitä hän tietenkin taas oli joutunut +katoolisen kuninkaan ja Klaus Flemingin epäsuosioon, -- viimemainittu +oli häntä usein ja monella tavalla nöyryyttänyt. Joku vuosi sitten oli +Fleming itsessään tuomiokirkossa, kirkkorahvaan läsnäollessa, hänet +raa'asti haukkunut, kun Ericus ei suostunut asettamaan kirkkoon +takaisin kaikkea sen entistä, paavillista prameutta, olisipa omin käsin +lyönytkin piispaa, ellei siinä joku hänen omaisistaan olisi ehtinyt +väliin. Tuo raaka kohtaus oli niin järkyttänyt rauhaarakastavan piispan +mielen, että hän vieläkin vapisi marskin lähettyville joutuessaan. +Mutta hänen uskollisuutensa Upsalan kokouksen päätöksiä kohtaan, ja se +vaino, jonka alaiseksi hän tämän johdosta joutui, ei ollut vapauttanut +häntä kiihkoluterilaistenkaan epäluuloista, jotka aiheutuivat hänen +entisestä sovittelupyrkimyksestään, ja niin oli Ruotsin uusi +arkkipiispa lähettänyt hänelle apulaiseksi, mutta samalla +jonkinlaiseksi tarkastajaksi, puhdasprotestanttisen papin, Pietari +Melartopaeuksen, jonka tuli valvoa, että Suomessa Upsalan rajuimpiakin +päätöksiä tarkasti noudatettiin. Tämä epäluottamus häntä katkeroitti, +mutta vielä enemmän kiusasi häntä se, että maltiton kirkonmenojen +karsinta teki hänen suhteensa kansaankin karsaaksi. Sille kuiskailtiin, +että Herran vitsaus, kato ja köyhyys johtuu siitä, että kirkoista oli +riistetty pyhät kuvat ja sakramentit... + +Nämä vanhan teinitoverin monet kiipelit ja vaikeudet muistuivat Martin +mieleen, kun hän kuuli piisparaukan siinä yksinäisenä työhuoneessaan +huokaavan ja valittelevan, että häntä, joka tahtoi kaikille hyvää ja +koetti tasoitella aikansa tarpeettomia särmikkyyksiä, näin joka taholta +potkittiin ja revittiin ja vedettiin yhdestä ristiriidasta toiseen. Ei +ole tosiaan kadehdittava tuo korkea kirkollinenkaan asema... + +Tällävälin olivat he päässeet käsiksi siihen asiaan, josta Martti oli +tullut piispan luo puhumaan. Ericus oli jo itsekin ollut levoton +nuorten apulaistensa liian kuuman esiintymisen johdosta tuossa +kapitulikokouksessa, -- se hillitön mieli on heissä Pietari +Melartopaeuksen yllytyksen tulosta, valitti hän, -- eikä hän +tosiaankaan ollut varma, ettei Mikaelin kiivas puhe voisi aiheuttaa +hänelle ikävyyksiä. + +-- Marski on nyt mahtavimmillaan, hän on tänä samana päivänä jo Turun +linnassa ottanut aatelisilta ja sotaväeltä uuden uskollisuusvalan, +vaatien heitä seuraamaan itseään ketä vastaan tahansa. Hän ei nyt +suvaitse mitään tekojensa arvostelemista... + +-- Mitä on siis tässä tilanteessa tehtävä, hätäili Martti, joka taas +muisti marskin erityisen epäsuosion häntä ja sukuaan kohtaan. + +-- Niin, ikävä juttu! huokaili piispa. -- Haluttomasti luopuisin +luotetuimmista apulaisistani, mutta pelkään, että nämä nuoret papit +ovat nyt kiireellä toimitettavat joksikin aikaa pois Turusta, marskin +kätten ulottuvilta. Koetanhan tietysti heitä puolustaa ja suojella, +mutta tiedäthän asemani ... on varmaankin parempi ajoissa väistää +pahinta... + +-- Hyvin ymmärrän, myönteli Martti, -- minnekähän sen pojan nyt +toimittaisi! Hän punoi päätään alakuloisena, sillä hän ei olisi +kernaasti eronnut nuoremmastakin pojastaan, joka oli aina ollut hänen +silmäteränsä. -- Pitäisiköhän se koettaa lähettää Ruotsiin asti? + +-- Ehkei sentään, lohdutti piispa. -- Antakaamme pojille virkamääräys +joihinkin etäisempiin maalaispitäjiin ... kappalaisiksi tai apulaisiksi +sinne; oleskelu maalaisrahvaan keskuudessa voi tehdä heille muutenkin +hyvää, ja työalaa on kyllin sielläkin. Upotkoot sinne joksikin aikaa, +siellä käyttäkööt ylitsevuotavaa intoaan, kunnes olot täällä taas +rauhoittuvat. + +Tuuma oli Martista hyvä, sillä eipä ollut hän varma, etteivät nuo +nuoret huimapäät Turussa sotkeutuisi vielä uusiinkin selkkauksiin, -- +kovasti oli Mikko jo uhmaillut. Hän vain tiedusteli piispalta, minne +sopisi Mikon nyt lähteä. + +-- Katsotaan, missä meillä onkaan nyt paikkoja auki. Niin, Rautalammen +erämaanpitäjässä on tyhjinä parikin paikkaa; emäpitäjään tarvitaan +kappalainen, se on liian laaja yhdelle papille, ja Laukaan kappeliin +tarvitaan oma pappinsa. Lähetetään pojat sinne ... ne on kyllä +kaukaisia paikkoja... + +-- Ei se tee mitään, Mikolla on sielläpäin sukulaisiakin... + +-- Hyvä, hän saa lähteä Rautalammelle, vaikkapa jo huomispäivänä, +laitan heti määräyksen kuntoon, -- Eero Markonpoika saa matkustaa +Laukaalle. + +-- Ja siellä erämailla ovat pojat tallella? + +-- Jos heitä marski kyselee, ilmoitan, että olen heitä jo rangaissut, +-- saan sitten itse taas ottaa vastaan vihat... + +Näin kävi, että nuoret piispanapulaiset yhtäkkiä joutuivat Turusta, +Suomen elämän keskustasta, matkustamaan kauas erämaiden uusiin +pitäjiin. Kun piispa heille heti aamulla tämän tiedon antoi, +hämmästyivät nuorukaiset aluksi kovasti, yrittivätpä vastaankin +väittämään. Heistä oli arvotonta ja raukkamaista, että heidät, jotka +selkeästi ja rohkeasti olivat esiintyneet puhdistetun opin puolesta ja +olivat valmiit sen puolesta edelleenkin taistelemaan, näin vivuttiin +tapahtumapaikoilta kuin pahantekijät syrjään, kauas sydänmaille. Mutta +he alistuivat kuitenkin kuuliaisina piispan virkamääräykseen, he olivat +häntä tottuneet aina tottelemaan ja kunnioittamaan. Ja ennen pitkää +olivat he jo innostuneetkin päästessään vaikuttamaan sinne kirkon +ulkosaroille, itse kansan keskuuteen, siellä kylvöä tekemään, sieltä +päin herättämään ja nostattamaan innostusta puhdistettua oppia kohtaan, +jonka innostuksen virittäminen Turusta päin kävi niin työläästi. Ja +tosiasiassa heistä tuntui helpoitukselta myöskin päästä eroon +pääkaupungissa punotuista monista juonista, jotka varsinkin Mikkoa +inhottivat. -- Riehukoot juonet Turussa, sydänmaalta nousee +vastavaikutus, intoilivat pian toverukset. Ja piispan käskystä +ryhtyivät he heti matkalle valmistautumaan. + +Mutta piispan luota oli Martti kiirehtinyt Turun iltapimeitä katuja +myöten kotiinsa lopettamaan kirjeensä vanhimmalle pojalleen. Siihen hän +nyt lisäsi pari lausetta päivän uusimmista tapahtumista, sekä +tiedonannon siitä, että Mikko-veli piakkoin matkustaa Sisä-Suomeen, +kulkien sinne heidän alkukotansa, Sysmän pitäjän, kautta ja viipyen +siellä muutaman viikon. Ja hän kehoitti Juhanaa jos mahdollista +asettamaan syysmatkansa niin, että hän voisi Karmalan vanhassa kylässä +tavata veljensä, jota hän ei ollut pariin vuoteen nähnyt. + +Nyt oli kirje vihdoinkin valmis aamulla lähtevälle airuelle +joudutettavaksi. + + + + +II. + +VELJESTEN KOHTAUS. + + +Karmalan vanha, laajamainen talo, joka oli Päijänteen itärannan +ensimmäisiä viljelyspaikkoja, oli joku miespolvi sitten jakautunut +kahtia. Lahdenpohjassa, Mustanahon alla, oli vanha, matala, +ruskeakylkinen tupa vielä jokseenkin niillä paikoilla, mihin suvun +kantaisä kerran ensimmäisen kalasaunansa rakensi, ja siellä isännöi +tuosta alkuperäisestä korvenraatajasta suoraan polveutuva, juureva, +harvasanainen mies, Tuomas, joka väsymättömänä puski maata ja piti +kovan työkurin perheessään, muusta maailmanmenosta välittämättä. Mutta +synkkämetsäisen Mustanahon taakse, sen toiselle, alavammalle, +paisteiselle rinteelle, oli syntynyt uusi, korkeampi ja komeampi +pirtti, jonka muuan Karmalan nuorempi, yritteliäs perillinen oli +rakentanut siihen Leinosen salmen rannalle. Siitä oli varsinkin sen +nykyisen isännän, Matin, aikana paisunut vauraampi, elävämpi talo kuin +vanha kantatalo olikaan, -- se oli nyt koko pitäjän pulskimpia. + +Matti Leinonen, roteva, voimakas, korkeaotsainen uros, oli paljo +maailmalla liikkunut, olipa käynyt seurakuntansa puolesta +valitusmatkoilla Ruotsissa asti, ja hän oli näillä matkoillaan kuullut +ja oppinut enemmän kuin useimmat pitäjäläisensä. Nyt oli hän Sysmän +nimismiehenä sekä johto- ja luottamusmiehenä kotikulmansa kaikissa +asioissa, -- hänen neuvojaan kysymään he tulivat kaikissa +pulmapaikoissaan. + +Tämän heimolaisensa tilavaan tupaan oli nuori turkulainen pappi Mikael +Martinpoika nyt poikennut, ollessaan syyskuun lopulla matkalla uuteen +kappalaisenpaikkaansa Rautalammen erämaille. Isänsä neuvosta oli hän +kyllä ensiksi ajanut vanhaan Karmalaan, mutta tästä matalasta tuvasta, +jonka isäntä oli ylen harvasanainen ja yksivakainen turpeenpuskija, oli +hänet kohta opastettu nimismiehen luo ja tämän vierasvaraisessa talossa +hän viihtyi viipymään useampiakin päiviä. Siellä odotteli hän veljeään, +jota isä oli kehoittanut nyt Sysmässä käymään, siellä piti talon +pyylevä emäntä häntä ruokien puolesta hyvänä ja siellä toimekas +Matti-isäntä pidätteli häntä mieluisana vieraanaan ja tarinatoverinaan. +Matti halusi tarkoin kuulla kaikki Turun kuulumiset ja kertomukset +Klaus Flemingin ja Ruotsissa valtaapitävän Kaarlo-ruhtinaan välisistä +riitaisuuksista ja sotavalmistuksista. Pitkään he juttelivatkin pimeinä +syysiltoina takkatulen ääressä ja heidän ajatuksensa maailman menosta +kävivät pääasiassa samaan suuntaan. Ei olleet nyt asiat Suomessa +oikealla tolallaan... + +Matti-isännälläkin oli näet vihiä tai aivoitusta siitä, että jotakin +myryä on ennen pitkää tämän kaiken johdosta tuleva, -- ennen kaikkea +siitä, että Klaus-herran komento käy maassa sietämättömäksi. Hän oli jo +viime talvena, valitusmatkallaan ollessaan, tavannut miehiä maan eri +osista, varsinkin Pohjanmaalta, ja kaikki he olivat olleet lopen +tuskastuneet maakuntiin sijoitetun sotaväen majoittamisesta. Asema oli +sen jälkeen kuukausi kuukaudelta yhä kärjistynyt hänen omallakin +paikkakunnallaan, missä Flemingin raaistuneet sotilasparvet yhä +tiheämpään kulkivat vaatimassa ja viemässä talonpojilta aina vain uusia +veroja. Hän itse oli nimismiehenä alituisesti joutunut niiden kanssa +rettelöihin. Talonpojat nääntyivät tuon rasituksen alle ja napisivat, +sotaväki uhkasi tutkaimella, jos ei sille heti muonaa annettu, -- sitä +ei voinut iankaiken jatkua! + +-- Onko siis tännekin ryttäreitä majoitettu, kyseli Mikko heidän näistä +asioista tarinoidessaan. + +-- On niitä majoitettukin, mutta rasitus ei ole vielä raskain niistä, +jotka taloihin vakituisesti majoitetaan ja jotka sentään aina voisi +mitenkuten saada ruokituksi. Mutta enimmät huovit ja nihdit, jotka +väittävät tämän pitäjän olevan heille linnaleiriksi jaetun, eivät +täällä asusta, -- he elelevät lipullisissaan Hämeen tai Savon linnoissa +taikka aateliskartanoissa ja tulevat monasti vuodessa joukolla täältä +mukamas saataviaan perimään, tulevat yhä useammin, eikä meillä ole +selkoa siitä, kuka heistä on oikeutettu täältä kappojaan kantamaan ja +kuinka paljon. Mutta he vievät mitä tahtovat, -- tapparaa kun +heristävät, niin anna vain pois...! Pahin kiusa on sittenkin näistä +oman pitäjän vapaamiehistä ja knaapeista. Maansa on heillä verottomana, +itse eivät he ruunulle mitään maksa, mutta meiltä, naapureiltaan, he +ryttäreineen ja renkeineen alituisesti vaativat viljaa ja särvintä, -- +näitä syöpäläisiä on mahdoton täyttää! + +-- Mitä miehiä ne ovat, ihmetteli Mikko, joka ei ollut kuullut +sellaisista mainittavan -- aatelisia, vai...? + +-- Aatelisiako lienevät vai mitä, kiivaili Matti, -- sodan siittämiä +syöpäläisiä he joka tapauksessa ovat. Ovat entisiä voudinrenkejä, +värvääjiä ja muita seikkailijoita, jotka ovat hankkineet itselleen +hevosen ja sillä sitten lähteneet sotaan; siellä ovat he ävertyneet +ryöstöllä, ostaneet talonpojilta maita ja saaneet niihin +knaappivaltakirjan, -- kaikki pitää heille nyt olla vapaata! Nyt he +kiskovat toisia talonpoikia, kunnes saavat heidät mailtaan, jotka he +sitten anastavat ja taas muuttavat verottomiksi. Juovat ja reuhaavat ja +ryöstävät yhtenään... + +-- Mutta onhan maassa laki, tuumi Mikko. + +-- Ei ole nyt lakia heille. Täälläkin on naapurissani, Koskipäässä, +sellainen mahtimies, joka meidät saattaa epätoivoon -- roisto! + +-- Vai oikein roisto? + +-- Päätä itse, kyllä kai hänestä pian taas kuullaan! + +Parin päivän perästä saikin Mikko nähdä tuon pitäjän pahimman +kiusanhengen ja tutustua häneen. Leinosesta oli väet nuotalla, Mikko +odotteli heitä rannassa juuri kotiin palaaviksi. Silloin ratsasti kolme +asestettua ryttäriä pihaan, yksi heistä oikein sulkahatussa ja +vallasviitassa, -- Mikko arvasi, että tuossa se vihattu naapuri nyt +tuli. Se oli herrasteleva, mutta karkeanaamainen ja raakaliikkeinen +mies. Helposti siinä tunsi entisen voutirengin, joka oli keinotellut +itsensä knaapiksi ja nyt vain tavoitteli oikeata aatelisvaakunaa. Hän +astui, veräjällä hevosenselästä noustuaan, komeilevin elein pihalle ja +vaati kovalla äänellä isäntää puheilleen. Ja kun Matti-isäntä ei ollut +pihassa, astui hän kutsumattomana tupaan, jossa vain pari naista oli +kotosalla. Ennen pitkää rupesi sieltä kuulumaan ensin naureskelevaa ja +sitten kovenevaa puhetta ja tuokion kuluttua juoksi talon nuori tytär, +Elisa-neiti, pelokkaana kuin ahdistettu tevana ulos ja riensi +hätäyksissään ikäänkuin Mikon suojaan turvautumaan. Mikko katseli sitä +menoa kummissaan, heti älyämättä, mistä oikein oli kysymys. Hän ei tätä +talon nuorta neitosta, jonka hän oli lukenut pirtin muihin lapsiin +kuuluvaksi, ollut näihin asti paljo huomannutkaan, -- nyt hän yhtäkkiä +näki, että sehän oli kukoistukseensa puhkeamassa oleva immyt, suloinen +ja viehkeä, -- häntä se siis oli Koskipään herra tuvassa kiusannut! + +-- Pakoonko juoksit, Elisa, kysyi Mikko melkein kiihtyneenä neitoselta. + +-- Niin, kun rupesi ryttäri minua siellä syliinsä istuttamaan... + +-- Tuoko höyhenhattu! Kosiiko hän sinua morsiamekseen? + +-- Julmuri, pelkään häntä... + +Sillävälin oli jo ratsuherrakin saapunut ulos tuvasta ja käveli nyt +alas rantatielle, suoraan neitosta kohti taaskin, puhutellen häntä nyt +imelällä äänellä ja tyttöä peipposekseen mairitellen. Mikko oli hiukan +neuvoton, kun Elisa taas puoli-itkuisena hänen taakseen hiipi, +ikäänkuin suojaa hakien, jotavastoin ahdistaja ei vieraasta vähintäkään +välittänyt. + +Mutta samassa kuului ääniä nuottarannasta ja ensimmäisenä astui sieltä +Tahvo, Elisan nuorempi veli, Matin silmäterä-poika törmälle. Hän +kapsahti, niin hentonen kuin vielä olikin, teerevänä pöyhkeilevän +ratsumiehen eteen ja kivahti: + +-- Sisartani herkeä ahdistelemasta, herra! + +-- Mikäs sinä olet, nassakan tappi, tiehesi siitä! ärähti ratsumies yhä +lähennellen uhkaavasti. + +Mutta poika seisoi topakasti paikoillaan, ikäänkuin valmiina +vastarintaa käymään, ja vastasi rauhallisesti: + +-- Olen Matti Leinosen poika, ja tässä pysyn. + +Ratsumies oli tällä välin jo hiukan talttunut ja hölmistynyt ja virkkoi +nyt vain käskevästä: + +-- Kutsu siis isäsi puheilleni, hänelle minulla on asiaa. + +-- Tuolta isä tulee. + +Matti Leinonen astui silloin juuri esiin rantalepikosta ja Mikko näki +vihan tumman varjon laskeutuvan hänen kasvoilleen, kun hän vieraansa +näki ja ymmärsi hänen yrityksensä. Terävällä äänellä, mutta liiaksi +kiivastumatta, hän, Koskipään Sipiä kohden kävellen, lausui: + +-- Elä kiusaa tytärtäni, ei hän sinuun kumminkaan suostu. + +Ratsumies rämäytti raa'an naurun: + +-- Eikö suostu, sepähän nähtäneen, jahka tässä asiaa vähän +kypsytellään! -- Ja kun Elisa arkaillen vetäytyi pois huoneiden taa, +lisäsi hän voitonvarmana: + +-- Tyttö vain vähän kainostelee, mutta sellaisista ne juuri hempeimmät +morsiamet saadaankin! + +Matti ei ruvennut enempää väittelemään. Hän kääntyi taas kutsumattoman +vieraansa puoleen ja puhui kylmällä äänellä: + +-- Oliko sinulla asiaa minulle? + +Koskipää lienee tuntenut jäisen kylmyyden henkäisevän vastaansa tuosta +Matin kysymyksestä, sillä hänen äänensä muuttui heti viralliseksi ja +käskeväksi, kun hän vastasi: + +-- Oli, juuri sinulle oli asiaa. -- Hänen karkeat kasvonsa kävivät +samalla ivallisen näköisiksi. -- Kymmenen ratsumiestä, jotka ensi +viikolla tulevat Viipurista, on nyt majoitettava näihin Karmalan kylän +taloihin. Kun sinä olet nimismies, niin on selvintä, että lähetän ne +suoraan tänne. + +-- Tänne, meille! huudahti Matti ihmeissään, ja kävi yhä punakammaksi +niskakarvojaan myöten. -- Meidän kylästähän on linnaleiri juuri +maksettu... + +-- Ryttärit ovat majoitettavat ... ja'a ne muualle tai pidä ne itse! -- +Sipin ääni oli ilkkuva. Hän tiesi hyvin, että kylän toiset, köyhemmät +talot eivät jaksa uusia sotamiehiä semminkään elättää, jotavastoin +Leinosen talossa kyllä vielä varoja on -- ryöstäkööt nyt sen! + +-- Mutta tämä pitäjähän on jaettu Hämeen huoveille, Ivar Tavastin +lipulliselle, yritti Matti vielä inttämään. Mutta Koskipää nauraa +röhötti kiukkuäänellä vastatessaan: + +-- Vaikka liekin, -- nämä Viipurista tulevat Laukon lipullisen miehet +tarvitsevat ensi viikosta alkaen täällä majoituksen, niidenkin täytyy +elää. + +Matti-isännän rinta aaltoili valtoinaan. Hän tiesi, että kymmenen +huovia söisi ja hävittäisi lyhyessä ajassa kaiken sen, mitä hän +edellisistä verotuksista oli saanut perheelleen talven varaksi +säästetyksi. Tuo knaappiraakimus oli nyt kostoksi ja kiristykseksi +keksinyt tämän uuden näännytyskeinon, mutta siihenpä hän ei aikonut +alistua. + +-- Siitä majoituksesta ei tule mitään, vastasi hän tuokion kuluttua +päättävästi ilkkuvalle ryttärille. + +-- Kun Laukon miehet saapuvat tänne, niin katsonevat he itse, tuleeko +heille täällä murkinaa vai eikö. -- Mahtailevana kohotteli Koskipää +olkapäitään ikäänkuin merkiksi, että asia on nyt selvä ja että hän +aikoo lähteä. + +Jopa hän astuikin hevostaan kohti. Mutta tuokion kuluttua kääntyi hän +taas tuttavana naapurimiehenä Matin puoleen, rupesi lipevämmällä +äänellä kyselemään muikunsaantia ja oravain runsautta sekä virkkoi +sitten melkein kuin nuhteleva ystävä: + +-- Tiedäthän sinä, Matti, että tuo majoitusasiakin voidaan järjestää, +jos tässä ruvetaan järkevästi puhumaan. Voidaanhan ne Kurjen huovit +tästä saattaa edelleenkin Päijänteen taa, jos niin sovitaan. + +-- No niin, sinnehän ne kai ovatkin matkalla kotiinsa, Satakuntaan ... +vastasi Matti hiukan epävarmasti. Mutta ratsumies jatkoi vielä +mairittelevampana: + +-- Kunhan asiat puhutaan ja sovitaan. Tiedäthän sen, että Koskipää ei +ole mikään köyhä talo emäntääkään pitämään... + +Mikko-pappi, joka oli pysähtynyt vähän alemmas vesakon laitaan, +katsahti silloin Matti-isäntää, jonka kaulajäntereiden hän näki +pingoittuvan ja joka nähtävästi salaa hammastaan puraisi, vielä mitään +vastaamatta. Nyt vasta oli Mikolle oikein selvinnyt, minkälaisesta +kiristyksestä siinä oli kysymys, miten tuo hento tyttö oli siihen +juoneen punottu. Mutta Koskipään isäntä jatkoi vain imelästi, ikäänkuin +tuon hetkisen äänettömyyden rohkaisemana: + +-- Tyttö vain kainostelee ... nuori tuo onkin vielä, mutta se vika +lähtee. Ehkä hän arkailee siirtymistään vallassukuun ... siihenkin +tottuu! + +Matti tuijotti maahan, näytti taistelevan, mutta hillitsi väkipakolla +luontonsa ja vastasi rauhallisesti: + +-- Elisa on lapsi, hän saa vielä täällä kotonaan kasvaa. Turhaan häntä +yhä uudelleen ryöstötaloosi emännäksi tavoittelet. Näet itse, hän sinua +väistää ja pelkää... + +-- Se tauti on ohimenevää, urahti Sipi taas rajummin. -- Eikä tässä +muuten pitkiä puheita tarvita, nostan hänet satulaan ja lähden ajamaan. + +Jo liikahtivat silloin uhkaavasti sekä isä että poika eikä Mikkokaan +enää voinut pidättäytyä virkkamasta: + +-- Naisrauha on valtakunnassa lakina, joka on pyhänä pidettävä... + +Ensi kerran kääntyi silloin Sipi talon pappisvieraan puoleen, jota hän +ei ollut näihin asti ollut näkevinäänkään, ja kivahti kärttyisästi: + +-- Mikä se on täällä tämä papinsälli, joka sekaantuu toisten +asioihin...? + +-- Hän on talon vieras, vastasi Matti kipakasti, -- ja sellaisena on +häntä kohdeltava. + +Mutta ratsumies oli jo, älyten epäonnistumisensa, käynyt +kärsimättömäksi; hän helisti miekkahelyjään, pyörähti Mattiin päin ja +tiukkasi vihaisesti: + +-- Olkoonpa mikä tahansa. Sinulta nyt kysyn viimeisen kerran: Annatko +minulle mielisuosiolla tyttäresi vaimoksi vai etkö? + +-- En, vastasi Matti nyt samaan äänilajiin, -- en koskaan! Olenhan sen +jo ennen sanonut. + +Koskipää remahti taas ilkeään nauruunsa: + +-- Ka, olkoon asia sitten niin, -- toistaiseksi, pian kyllä älysi +kasvaa! Kuten sanottu, ensi viikolla ovat Kurki-herran ryttärit täällä. + +Näin uhkailevana ja enempiä hyvästejä sanomatta käveli ratsumies +ylvästelevin askelin veräjälle, jossa hänen heitukkansa hevosia +pitelivät. Mutta vielä satulasta hän Leinoselle ilkkuen huusi: + +-- Jos niitä ratsumiehiä sattuu tulemaan parikin kymmentä, niin on +sinun ne majoitettava ja ruokittava, muista se! + +Raa'an naapurin lähdettyä ei hänen käynnistään kotvaan aikaan puhuttu +mitään. Kukin meni ääneti töihinsä ja nuori turkulainen jäi itsekseen +tuota näkemäänsä kohtausta mielessään harkitsemaan. Se hänelle vasta +oikein havainnollisesti osoitti, minkälaisen, kuinka moninkertaisen +kirouksen Klaus Flemingin linnaleiri kansalle oli tuottanut. Kansan +valituksia oli kaupunkilaisväki joskus pitänyt talonpoikain +tavallisena, liioiteltuna ruikutuksena, nyt hän näki, kuinka törkeästi +heitä todella kohdeltiin ja sydämettömästi kiristettiin... + +Mutta Mikon mietteet lähtevät tuosta pihakohtauksesta kulkemaan +toisillekin poluille. Talon nuori tyttö, joka niin säikähtyneenä äsken +oli hänen turviinsa paennut Koskipään raakaa kosintaa, se oli +tosiaankin hempeä, herttainen tyttö ... pian naiseksi kehittynyt +neitonen, -- omituista, ettei Mikko sitä ennen ollut huomannut! +Nyt olivat häneltä silmät ikäänkuin yhtäkkiä revenneet auki! +Sulavamuotoinen, älykkäät kasvot, hiukan veitikkaa silmäkulmassa ... +hänpä olisi hauska emäntä jossakin toisessakin kuin Koskipään talossa. +Maalaistyttö, mutta esiintymiseltään noin viehkeä ja hieno... + +Istuessaan siinä syyspäivän paisteessa tuvan rappusilla, josta naisväki +alituiseen touhuissaan juoksi ohitse, tuli Mikko samalla ajatelleeksi +omaa kohtaloaan siellä, jonne hän oli lähdössä, -- kovin yksinäiseksi +oli elämä hänelle epäilemättä käyvä. Emäntä on siellä ajan oloon +välttämätön. Kuinka ei Mikko ollut tuota jo Turusta lähtiessään tullut +ajatelleeksi? Hän oli siellä kotona, alituisissa pappistoimissa ja +kirkonkiistoissa hääriessään, verrattain vähän joutunut naisten +seuraan, eikä hän vielä kertaakaan ollut polttanut siipiään. Nyt tuntui +melkein ... no, no, eihän ollut toki vielä mitään tapahtunut. Mutta +hänestä tuntui nyt yhä selvemmin, että jos hän pariksi, kolmeksikaan +vuodeksi joutuu jäämään erämaille, niin kieltämättä hän siellä emännän +tarvitsee! + +Yhtäkkiä hän sitten ikäänkuin havahtui ja miltei häveten totesi, että +nehän ovat kovin lennokkaita tuumia, joihin hän siinä hetken +mielijohteen vaikutuksesta antautuu ... mistä ne oudot ajatukset nyt +yhtäkkiä tulivat ja kenen luvalla...! Raaka ratsujunkkari ahdistelee +talon nuorta tyttöä ja peloittelee tuota herttaista lasta... Elisa +pakenee luottavaisena hänen, Mikon turviin, -- eikö siihen +pikiintymiseen muuta tarvitakaan...! + +Tällaiset uudet pikamietteet ne rupesivat tuon pihakohtauksen jälkeen +yhä useammin palaamaan ativotalossa viipyvän nuoren papin mieleen, ja +näistäpuolin tapasi Mikko itsensä tuon tuostaankin talon nuoren +neitosen seurasta, milloin tämä kaivolla pesi maitoastioita tai +kesannolla viritti lehmisavua, ja heillä oli silloin omituisen paljon +keskenään juteltavaa. Eikä hän kiirehtinyt lähtöään Leinosen salmelta, +vaikka näyttikin siltä, ettei Juhana-veli nyt sinne saavukaan, ei +hätäillyt saattomiehen hankkimista erämaille, -- hän viihtyi talossa +yhä paremmin ja antoi päivän mennä toisensa perästä. -- + +Mutta vastoin odotusta saapui kuitenkin eräänä iltana taloon vieras +Savosta, ratsastaen pihaan saattohuovin seuraamana. Ratsumestari Juhana +Martinpoika oli todella isänsä neuvosta lähtenyt Savonlinnasta +tarkastamaan Savilahteen sijoitettua lipullisensa osastoa ja sieltä nyt +poikennut metsätaipaleen poikki Sysikorpeen, sukulaisiinsa. Tämä uusi +vieras jatkoi yhä Mikon viipymistä Leinosen talossa, sillä veljekset +eivät olleet vuosikausiin toisiaan tavanneet. Juhanan saattomies, joka +oli hiljainen ja harvapuheinen, heittäytyi tuvassa nukkumaan ja näytti +siellä viettävän enimmät aikansa, mutta veljekset istuivat pitkään +törmällä tai tuvassa pärevalkean ääressä, keskustellen kotioloistaan ja +yksin jääneistä vanhemmistaan. + +Juhana Martinpoika oli harteikas, vaaleaverinen, mutta ruskeaksi +ahavoittunut, rotevaliikkeinen soturi, jonka kasvoja kellertävä parta +reunusti. Kasvot olivat avonaiset ja iloiset; otsassa oli isonlainen +arpi, Viron sodassa saatu, mutta ei sekään noita nuorteita kasvoja +rumentanut. Hänen rinnallaan oli Mikko hintelä ja heikonnäköinen, +kalvahko ja sileänaamainen mies, jonka olemuksessa oli hänen +ikäisekseen liiaksi vakavuutta. Veljeksiksi heitä tuskin olisi tuntenut +muusta, kuin ruskeain silmäin vilkkaasta välkkeestä. Talonväki piti +Mikkoa, hiljaista rauhanmiestä, paremmin omaan joukkoonsa kuuluvana +kuin ratsumestaria, jota se aluksi pelon sekaisella kylmyydellä +kohteli. Näet miekkamiestä, huovipäällikköä, vihatun sotaväen +edustajaa, -- sellaistahan talonpoikaistuvissa kartettiin, vaikkei +Juhana esiintynytkään millään sotilaallisella ylimielisyydellä. +Matti-isäntäkin tervehti häntä ensi näkemällä, töistä palatessaan, +jurosti ja epäillen ... eikö lie niitä yksiä linnaleirin vaatijoita...! + +-- Oletko veromatkoilla sinäkin, kysyi hän Juhanalta kylmästi. -- Ethän +vain tästä pitäjästä! + +-- En, elatukseni saan linnan varoista, vastasi ratsumies +röyhkeilemättä, talonpoikain epäilyksen ja kammon hyvin ymmärtäen. -- +Se meidän linnaherra, Götrik Fincke, ei olekaan kansan kiskojia... + +-- Tiespä hänet, murisi Matti, -- mistäpä se hänkään muonansa muualta +saanee kuin rahvaalta... + +Linnasta tullut ratsumieskin huomasi pian, että täällä niinkuin muualla +talonpoikain joukossa yksi ainoa ajatus, yksi suuri suuttumus, täytti +mielet: kiukku sotaväen pakkomajoituksen, linnaleirin johdosta ruunun +edustajia kohtaan, jotka alituiseen vaativat talonpojilta uusia veroja, +kyytejä ja muita rasituksia. Hän koetti rauhallisesti selittää asiaa, +osoittaa, että täytyihän niidenkin sotilasten, jotka sotatantereelta +palattuaan olivat toistaiseksi Suomeen majoitetut, elää, kunnes heidät +lasketaan sotapalveluksesta. Tätä rahvaalle kylläkin kiusallista +tilannetta ei kestäne kauan ... ainoastaan siksi, kunnes rauha ryssän +kanssa on lopullisesti saatu vakiinnutetuksi ja rajat käydyiksi. + +Mutta Matti-isäntään eivät Juhanan rauhoittavat selitykset tepsineet. +-- Hän rupesi kiivaasti väittämään vastaan: + +-- Älä koeta meitä pimittää, -- liian paksua pajunköyttä on itsellesi +syötetty! Rauhahan on ryssän kanssa tehty jo toista vuotta sitten, +sotaväki joutaisi jo kotiinsa. Mutta se mahtava marski, joka nyt maassa +isännöi, ei laske sitä hajalleen, hän pitää sen koossa oman valtansa +tukena, -- hän tahtoo olla herrana maassa ja sotavoimalla puolustaa +valtaansa. + +Juhana koetti tyyneesti siihenkin vastailla, että marski Klaus +Fleminghän on Suomessa nyt kuninkaan edustajana, hän puolustaa täällä +vain kuninkaan laillista valtaa. Mutta Matilla oli siitä oma, hyvin +määrätty, käsityksensä, ja hän kiivaili vastaan: + +-- Kuningas on kaukana missä lie Puolan maalla, maan hallitus on +Ruotsissa, Tukholman linnassa, mutta sitä ei tämä teidän mahtava +marskinne tahdo totella. Hän tahtoo olla itsevaltias, olla itse täällä +kuninkaana, ja siihen varoja saadakseen hän meitä ryöstelee ja +ryttäreillään säälittä rasittaa. + +-- Hän on ehkä liian kova, myönteli Juhana, -- mutta taitava ja +tarmokas herra hän on. + +Näin viimeksi tullut vieras hienoksittain puolusteli Klaus Flemingiä, +jonka kuntoa ja voimaa hän sotavuosinaan oli oppinut ihailemaan, mutta +jota hän huomasi kansan katkerasti vihaavan ja johon Mikko-velikin +karsaasti, jopa kauhulla suhtautui. Häneen oli jäänyt ylpeä muisto +tuosta voimakkaasta esimiehestään, varsinkin Ruotsin matkalta, jossa +Klaus suomalaisineen niin tiukasti ja loisteliaasti esiintyi, ja +hänelle selvisi nyt vasta vähitellen, kuinka syvällinen katkeruus +maassa vallitsi tätä liian jäykkänä esiintynyttä ylimystä kohtaan. +Varsinkin kuvasi Matti hänelle vaikuttavasti kansan kärsimykset +nykyisen mielivallan alla, osoittaen siihen kärsimysten mitan monin +paikoin olevan aivan täyttymäisillään. + +Näistä asioista he usein keskustelivat ja varsin vakavana kuunteli +Savonlinnan huovipäällikkö, kun omakohtaisenkin uhan synkistämä isäntä +kerrankin puhkesi lausumaan: + +-- Te sotaherrat ette usko, että meiltä talonpojiltakin saattaa maltti +taittua, mutta se hetki voi olla lähempänä kuin luulettekaan. Kun +tuonaan olin valitusmatkallani Ruotsissa, oli siellä miehiä Suomen +muistakin maakunnista. Siellä pidettiin, herttuan luota palattua, +yhteistä neuvottelua siitä, että meidän ei lopulta auttane muu, kuin +itse vapauttaa talomme ja kylämme tuosta painajaisesta. Varsinkin +Pohjanmaan miehet uhkasivat tarrata huoviensa niskaan ... ja herttua +meitä varmasti auttaa, jos kerran se rytinä alkaa... + +-- Mikä rytinä, kysyi Juhana kummissaan, voimatta kuvitellakaan, että +talonpojat todella ryhtyisivät omankäden oikeuteen marskia ja sotaväkeä +vastaan. + +-- Sitä en vielä tiedä, tuleeko siitä rytinää ja millaista. Mutta kun +palaat linnaan ryttäriesi ja esimiehesi luo, niin neuvo heitä +talonpoikia ihmisiksi kohtelemaan. Sano, että minäkään en rupea ensi +talvikaudeksi kymmentä huovia talossani elättämään... Kapula voi +jonakin päivänä lähteä kiertämään Pohjanmaalta, ja silloin ei meitä +mikään pidätä...! + +Surulla kuunteli sotilas näitä sydämistyneen sukulaismiehensä uhkaavia, +katkeria puheita, ja hän lupasi varmasti kotiin palattuaan kertoa +myöskin Fincke-herralle näistä vakavista kokemuksistaan. Siihen +kehoitti häntä veljensäkin, joka Turun viesteinä kertoi, että marski +oli sielläkin töykeällä esiintymisellään hankkinut itselleen paljo +vihamiehiä ja että häntä vain pakosta toteltiin, -- kukaan ei häntä +rakastanut. Odotettiin sodan milloin tahansa puhkeavan Klaus-herran ja +Kaarlo-herttuan välillä ja silloin saattoi kyllä tapahtua mitä hyvänsä. + +Mutta näiden vakavain keskustelujen lomissa seurustelivat veljekset +noina muutamina yhdessäolonsa päivinä keveämminkin ja hauskemmin +Leinosen salmessa, usein kolmantena talon nuori neitonen Elisa, joka +heidän seurassaan näytti hyvin viihtyvän. Häntä piti Mikko kuin +erityissuojattinaan ja ennen pitkää Juhana-veli huomasi, että +hänen veljensä tunteet Elisa-neitoa kohtaan olivat tavallisia +sukulaistunteita lämpöisemmät. Hän rupesi aavistamaan jotakin ja tunsi +samalla omassa rinnassaan pientä, outoa pistosta. + +Tytön lämpöiset silmät hymähtivät näet iloisesti heidän kolmenkesken +tarinoidessaan ja toisinaan tuntui, kuin ne olisivat hymähtäneet juuri +hänelle, Juhanalle; ja se tuntui silloin omituisen hyvältä... Mutta +niiden lämpö oli siis kuitenkin suunnattu hänen pappisveljeensä, -- se +havainto sai toisinaan kesken pilapuheiden hilpeyden kaikkoamaan hänen +huuliltaan. Mutta se hilpeys palasi pian takaisin. Hän tarkkasi +veljensä eleitä, näki hänen hetki hetkeltä yhä syvemmäs pihkaantuvan ja +käsitti, että erämaan pappilaan tarvitaan emäntä ... mitäpä hän, +maailman kulkija, siinä rupeaisi haaveksimaan! Mutta pientä kiusaa hän +ei sentään malttanut olla pappisveljelleen tekemättä. + +Elisa laski leikkiä molempain kanssa eikä näyttänyt väliin tietävän +itsekään, kummanko kanssa hän mieluummin kisaili ja kinaili. + +Tätä käytti Juhana veli, sotaväessä veitikaksi tottunut leukailija, +hyväkseen, ja heittäytyi toisinaan aivan hempeämieliseksi tytön kanssa +tarinoidessaan. Kun hän huomasi Mikon hiipivän kaivotielle, josta Elisa +oli vettä hakemassa, kiirehti hän navetan takaa edelle ja tuli jo tytön +kanssa tarinoiden Mikkoa vastaan vesisankoa kantaen. Taikka kun Mikko +oli saanut tytön muista erilleen tarinatoverikseen, lennähti hän siihen +kohta kolmanneksi. Nämä oireet oivalsi Mikko pian, ja ne puolestaan +jouduttivat hänen aluksi hauraiden ja hämäräin tunteittensa kypsymistä. +Mutta samalla lähti epäilys ja kade hänen mielessään itämään ja hän +tunsi ajelehtivansa omituisessa ristiriidassa. Velikö, jota hän ei +vuosiin ollut tavannut, jolle hän toivoi kaikkea onnea ja joka +epäilemättä aina hänen parastaan harrasti, hänkö oli tässä nyt äkkiä +joutunut hänen nuorena rusottavan onnensa tielle, hänenkö kanssaan +olisi Mikon kilpailtava tytön suosiosta? Se häntä kiusoitti ja +karkoitti hänen unensa. Sillä eipä hän saanut selvää siitäkään, kumpaa +veljeksistä Elisa enemmän suosi; hän oli iloinen molemmille eikä +näyttänyt ollenkaan ajattelevan, että hänen, joka ennen kaikkea pelkäsi +Koskipään kosintaa, olisi valittava veljeksistä jompikumpi ainaiseksi +suojelijakseen... + +Eräänä päivänä, kun Mikko oli ollut Elisan kanssa verkoilla ja siellä +soutajaansa yhä enemmän kiintynyt, päätti hän karistaa kaiken +epävarmuuden pois sekä itsestään että veljestään ja virkkoi senvuoksi +viimemainitulle: + +-- Mitä arvelisit siitä, Juhana, jos minä tästä ativotalosta kihlaisin +itselleni morsiamen? + +-- Mitäpä ... olethan jo hyvällä alulla. Tee se vain, tyttö on topakka +pappilan emännäksi. + +-- Etkä sitä sinä moiti ... en asetu sinun tiellesi...? + +-- Minunko! -- Juhana nauroi oikein raikkaasti. -- Mitäpä minä +morsiamella ... kulkija-soturi, ruunun poika, -- minä nauratan tyttöjä +joka syöttöpaikassa, se minulle riittää! + +Mikon mielestä hänen naurussaan kuitenkin oli jotakin väkinäistä ja +pingoitettua, -- sen ylimielinen hilpeys ei häntä täysin rauhoittanut. +Ja kun Juhana hetken kuluttua erosi veljestään, näki Mikko hänen +kasvojensa ikäänkuin kovettuvan ja käyvän vakaviksi, miltei +kaihoisiksi... Eikä Mikko ollut varma, oliko soturiveli tahtonut +uhrautua hänen puolestaan, vai laskiko se hänestä leikkiä, vai hautoiko +mielessään sittenkin omia aikeitaan... + +Mutta syyspäivät kuluivat ja eräänä aamuna souti Mikolle hankittu +saattaja Leinosen rantaan, -- tänään oli nuoren papin määrä lähteä +jatkamaan matkaansa Päijänteen latvavesille ja sieltä kannasten poikki +kauas Rautalammen erämaille. Saattajaksi jo lupautunut mies oli +kumminkin haluton lähtemään yksin näin pitkälle taipaleelle +syysmyrskyihin, ja teki esteitä. Siitä pihalla neuvoteltaessa astui +Savonlinnan huovipäällikköä seurannut ratsumies, joka nämä päivät oli +enimmäkseen viettänyt pirtissä maaten tai tallissa hoidellen hevosia, +isäntänsä luo ja kuiskasi hänelle jotakin. Juhana nyökäytti päätään ja +astui reippaasti veljensä viereen, virkkaen: + +-- Saat minulta soutajan, tämän Erkki Pentinpojan, saat +matkatoveriksesi. En tarvitse häntä itse enää. + +-- Mutta miten hän ne matkat tuntee? ihmetteli Matti-isäntä. + +-- Tuntee hyvin, hän on ne usein kulkenut, hän on Rautalammelta +kotoisin, ja haluaa nyt palata sinne. + +-- Mutta joutaako sinne linnanhuovi? kyseli Mikko vieläkin kummissaan. + +-- Joutaa, kun minä luvan annan, vastasi Juhana naurahtaen. -- Eikä hän +varsinainen linnan huovi olekaan, hän on ollut linnan vanki, nyt hän on +vapaa... + +Ja Juhana kertoi ottaneensa Savonlinnasta ratsutoverikseen sen linnan +vangin, heimolaismiehen, josta hän oli isälleen kirjoittanut, +tarkoituksessa vapauttaa hänet tällä retkellä, -- kyllä hän +Fincke-herralle Erkin paon sitten tyydyttävästi selittää. Vakavan, +harvasanaisen saattomiehen kasvoilla kuvastui tämän tiedonannon +johdosta vilpitöntä, syvää kiitollisuutta, jota hän turhaan yritti +sanoiksi pukea, isäntänsä kättä tavotellen. Mutta Juhana torjui nauraen +hänen otteensa, taputti miestä olalle ja virkkoi: + +-- Mene rauhassa kotikorpiasi viljelemään, Erkki. Yhden ehdon sinulle +kuitenkin panen: Hoitele matkoillanne kuin veljeäsi tätä veljeäni, joka +on hiukan toisesta maailmasta, elä hylkää häntä siellä perilläkään. Ja +sinä, Mikko-veli, rupea sinä tämän Erkin ystäväksi, parempaa et mistään +löydä! Hän on omaa heimoamme, tämän saman Karmalan perua hänkin... + +-- Sukulaismies, terve! virkkoi Mikko ihastuneena ja Matti puhui +nuhtelevasti nuorelle ratsumiehelle: + +-- Mikset tuota ennen sanonut? + +-- Enpä halunnut... Erkki kun on vielä muka vangin kirjoissa. Nyt hän +lähtee erämaille ja sieltä ei häntä enää kukaan kysele... + +Nuori pappi tervehti sydämellisesti ja luottavasti uutta saattajaansa +ja heidän välilleen punoutui hiljaa ja sanattomasti siinä jo Leinosen +pihalla heti herttaiset, luottavat suhteet. Sydämellisesti syleili +Mikko veljeään, joka myös samalla teki lähtöä pois Sysmästä, ja virkkoi +tälle: + +-- Entäs sinä? Yksinkö lähdet täältä ajamaan laajain metsäin halki +Savoon asti? + +-- Onhan minulla ainaiset toverini, ratsu ja miekka, niiden kanssa +kuljen minne vain. Kun sinun venheesi rannasta lähtee, silloin nousen +minäkin pian satulaan. + +Jäähyväiset sanottuaan kaikelle talonväelle syleilivät muutamia päiviä +näin yhdessä viettäneet veljekset toisiaan vielä kerran siinä +syksyisellä törmällä, lähteäkseen sitten pitkille matkoilleen, kumpikin +omalle taholleen. Mutta vielä viime sanoikseen kuiskasi Juhana +veljelleen, joka jo oli venheeseen nousemassa, ikäänkuin rohkaisten: + +-- Kun ensi kerran tässä talossa yhdymme, silloin kai juhlaa pidetään, +niinhän! + +-- Kenties, vaikka vielä ei asia ole selvä. Mutta eletään hyvissä +toiveissa...! + +-- Elä vitkastele, muista, Elisaa kiskotaan toisaalle. Siksi lyö +tuumasi lukkoon pian, Mikko! Talo on hyvä ja tyttö vielä parempi! + +-- Senpä tiedän. Mutta ensin on minun nyt kiirehdittävä uudelle +työalalleni erämaille. + +-- Älä hautaudu sinne -- pääset sieltä talvikelilläkin tänne! + +-- Kiitos neuvosta...! + +Kirkkaina kohtasivat veljesten katseet toisiaan ja lähtevä päätti +täysin rauhoittuneena, että ei ole jäävän mielessä mitään vilppiä. + +Samassa saapui Mattikin siihen veljesten luo törmälle lähtevää +hyvästelemään, rupesi matkamiehen viimeisiä tavaroita venheeseen +nostamaan ja puhui ikäänkuin eroavain veljesten keskustelua jatkaen: + +-- Vie terveiset sinne erämaille, Mikko, ja kuuntele, mitä siellä kansa +ajattelee asiain nykyisestä menosta. Muista, niiden on pakko selviytyä, +miten se sitten tapahtuneekin! -- Ja hän huusi ääneensä, venheen jo +irtauduttua rantahiekalta: -- Joko näännyttää linnaleiri meidät, taikka +teemme me siitä lopun, tietäkööt sen kaikki, nykyiselleen eivät olot +voi jäädä! Viekää se viesti kaikkialle, missä kuljette! -- Terve +lähteville ja tervetuloa taloon, koska vain tästä kuljette, ehkäpä +siihen mennessä on jo jotakin selvinnyt! + +Mikon, joka istui rannasta jo loittonevassa venheessä, teki mieli +huutaa vastaan, että jotakin on jo selvinnyt... Mutta hän painoi sen +huutonsa omaan hyvätoivoiseen rintaansa. + + + + +III. + +ERÄMAAN MIEHET. + + +Kumea jytinä kuuluu riihestä, jossa Apajan talon väki on ruista +puimassa. Se kajahtaa yksitoikkoisena, kuin maanalaisena töminänä +koivikon rintaan asti, jossa viisi miestä joutilaina loikoilee ahteella +tuulen suojassa, syöden kupeeltaan puolukoita. Miehet odottavat +puimisen päättymistä ottaakseen osansa riihimiesten jyvistä ja +pannakseen talon naiset sitten niitä käsinkivillä kiireesti jauhamaan. +Tässä kylässä on nyt elettykin muutamia melkein leivättömiä päiviä. Nyt +he aikovat illallisekseen keittää makean jauhopuuron, jota ajatellen he +jo mielessään etukäteen herkuttelevat, samalla lasketellen kokkapuheita +työssään mustina piruina hikoilevista talonpojista, joiden on heille +ravinto raadettava. + +Miehet ovat tähän kylään majoitettuja ja sen elätettäviä huoveja, jotka +näin ahteella loikovat ja valvovat, että kylän väet heille hankkivat +leipää ja särvintä. Eikö sieltä riihestä vähitellen aleta säkkejä +kantaa...? + +Jo aukee vihdoin riihen ovi ja nokimekkoinen mies astuu ulos +vilvoittelemaan. Soturien naurunhohotus keskeytyy ... se näkyy olevan +Apajan isäntä, tuima äijä, roteva ja voimakas ... sen kanssa he +mieluummin elävät sovinnossa. Huovit painautuvat nytkin hiljakseen +marjoja suuhunsa poimimaan. Mutta riihestä tullut isäntä on jo kuullut +heidän hohotuksensa ja hänen nokiset kasvonsa ovat vihan vääntämät, kun +hän ne kääntää ahteelle päin ja katselee mahallaan makailevia +laiskureita. Huovit tietävät, mikä isännän sisussa kiehuu: noille +täyttymättömille kärkkyjille tässä täytyy puskea ja raataa henkensä +kaupalla ... siinä ne nytkin vahtivat valmista viljaa. + +Oikein miehet arvaavatkin isännän sisun, -- se on harmista revetä --, +ja he odottavat jo tavanmukaista haukkumistulvaa, johon heidän sitten +samalla mitalla on vastattava. Mutta Apajan isäntä vain sylkäisee ja +kääntää kasvonsa järvelle päin, jossa korkeana käy syksyinen kare. +Vaahtopäisinä siellä laineet ajelevat toisiaan, pärskyen korkealle sen +kivikkoniemen rantaa vastaan, jonka alaisessa poukamassa kylänsatama +sijaitsee. Mitä se katselee ... eihän siellä synkällä selällä mitään +näy, ei yhtään venhettä kylän lahdellakaan liiku... + +Mutta näkyypähän. Vai mikä se on tuo, joka niemen kärjessä vilkkaa, ja +taistelee karetta vastaan, -- venhe se on! Se pyrkii juuri korkeassa +aallokossa kiertämään niemenkärjen ... airot välähtelevät kuohujen +keskeltä. Kas noin, johan se kääntyykin kylänlahtea kohden, ponnistaa +kauan ja tiukasti vastaiseen, huppelehtaen aallokossa. Ahteella +vetelehtineet soturit painuvat syvemmä metsään puolukoita poimimaan ... +sitä iltapuuroa saa nähtävästi vielä odottaa! Mutta Apajan isäntä +laskeutuu alas järvelle päin riihimäeltä, josta varstain pauke yhä +tömähtelee, astuu vainioiden poikki Kelalan riihtä kohti, jota sen +isäntä juuri näkyy ahtavan ja jonka ovesta jo savu tupruaa. Pysähtyy +siihen antajan viereen, viittaa selälle ja virkkoo: + +-- Mikä soutaja tuolla pinnistelee ... ei siinä ole leikin paikka! + +Kelalan isäntä, vanhempi, liuhuparta mies, varjostaa kämmenellään +silmiään ja katsoo kotvasen selälle. + +-- Saa siinä kiskoa... + +-- Eihän meidän kylästä ketään ole nyt kalassa ollut? + +-- Kukapa tällaisella tuulella! Ja kannattaapa sitä kalassakaan +rehkiä ... kenelle nuottasi potket, noille jätkille, jotka puolet +saaliista heti kitaansa ahtavat... + +-- Niin, halu on mennyt muikun pyyntiinkin, vastaa Apaja alakuloisena. +-- Mutta ketä sieltä sitten puskee ... eihän lie taas uusia +veronottajia...? + +-- Taasko uusia, onhan niitä ottajia jo tarpeeksi täällä kylässä. Eikä +se vouti viitsikään syysmyrskyillä tänne soutaa. + +-- Outo venhe se vain tuntuu olevan. Kahdessa hangassa kiskovat. + +Verkalleen läheni venhe, koettaen hiipiä niemen kaislikkoreunaa myöten +ja ilmeisesti kylänvalkamaan pyrkien. Kun sitä vihdoin rupesi maa +suojaamaan, läheni se jo nopeammin. Riihimiehet lähtivät silloin +laskeutumaan satamaan päin ja astuivat sitä ravakammin, kuta rannemmas +ehtivät. + +-- Kolme on miestä venheessä, puheli Apaja kävellessään, -- vierasta +väkeä ... on kuin pappi tuo mustatakkinen, joka perässä viilettää. + +-- Pappi se on... + +Siinä saapui nyt seurakuntaansa pitäjän uusi kappalainen, Mikael +Martinpoika Turusta. Eihän ollut tosin tästä kylästä kuin parin +neljänneksen taival Rautalammen kirkolle, mutta siksi väsyneitä olivat +soutajat, että laskivat myrskyn käsistä Apajan rantaan, -- toinen +heistä oli sitä erityisesti pyytänytkin. Hän oli näet tästä kylästä +kotoisin ... Kelalan poikia, joka täältä kolmatta vuotta sitten oli +sotamiesten välissä viety vankina maailmalle. Häntä veti voimakas halu +suoraan Apajan kylän rantaan. + +Ja outo kohtaus tapahtui nyt siinä tuulisella hiekkarannalla, +nuottatalon kupeella, johon selältä soutanut venhe vihdoin laski. Siinä +tähystelivät kylän miehet kysyvinä ja hieman arkoina perässä istuvaa +nuorta, vierasta pappia, joka heitä siitä tervehti, ehtimättä soutajiin +heti huomiota kiinnittää. Mutta sillävälin nousi keulatuhdon soutaja +verkalleen airojensa äärestä, oikasi pitkästä istumisesta kangistuneita +raajojaan ja kääntyi riihimekkoisiin vastaanottajiin päin. + +-- Isä! -- pääsi silloin huudahdus hänen huuliltaan. Ja Kelalan vanha +liuhupartakin huudahti samassa: + +-- Erkki ... sinäkö, hengissä ja terveenä! + +Äijän ääni värähti monivaiheisesti, hänen näin katkonaisin puhein +rientäessä poikaansa vastaan, joka samassa norjana hyppäsi venheestä +rantahiekalle. Oli siinä tapaamisessa iloa ja yllätystä, vilpitöntä, +korutonta tunnetta, mutta siihen yhtyi samalla riemua pidättäviä, +karvaita muistoja, -- vähältäpä kihosi kyynel nuoren perämiehen +silmään, hänen ääneti katsellessaan sitä isän ja pojan ensi +kättelemistä. Apajan isäntäkin seisoi siinä ääneti ääressä, tuskin +silmiään uskoen. Mutta maihin noussut soutaja rämäytti, ukkojen +ällistystä katsellessaan, raikkaan naurun, joka heti taittoi oudon +lumouksen. + +-- Näin sitä nyt maailmalta palataan. Johan siellä Savon linnassa +tulikin tarpeeksi kiviä väännetyksi. + +-- Luulimme sinut menneeksi mieheksi ... äiti suri itsensä sokeaksi ... +montahan niitä on iäksi mennyttä! Terve palaamastasi! + +Näin änkytti äijä katkonaisesti, voimakkaita mielialojaan vaikeasti +hilliten. Mutta Erkki kääntyi venheen perään päin, jossa nuori pappi +vielä ääneti istui -- hänet vastaanottajat siinä hämmästyksessään +olivat vallan unhottaneet -- virkkaen: + +-- Ette tunne vielä uutta pappianne, jonka tänne toimme ... pitäjän +kappalaiseksi määrätty. Nouskaa maihin, pastori, tänne nyt yövytään, +tässä on sukulaistalo. + +Paljo oli selittämistä ja kertomista heti siinä myrskyisellä rannalla +jo ennenkuin kylään maltettiin astua, ja vasta vähitellen, +moninkertaisten kyselyjen ja vastausten perästä, rupesi eräkylän +hitaille miehille asema ja tapausten yhteys selvenemään. + +Erkki Pentinpoika, Kelalan vaarin vanhin poika, oli niitä Rautalammen +miehiä, jotka kolmatta vuotta sitten äärimmilleen ärtyneinä olivat +nousseet kotikulmaansa silloin kiskovia ruotsalaisia ratsumiehiä +vastaan ja omankädenoikeudella heidät niskastaan pudistaneet. Nämä +erämaan viljelijät, jotka asuivat muusta maailmasta eristettyinä ja +joille leipä oli lujassa, olivat tottuneet omintakeiseen, vapaaseen +elämään salollaan ja he olivat senvuoksi vielä aremmat kuin muiden +maakuntain talonpojat raskaasti hankituista varoistaan. Kenenkään +komentamatta he olivat eläneet ja raataneet korvessaan, ruunun miehet +olivat vain kerran vuodessa saapuneet heiltä veronahkoja ja kappoja +perimään eikä he olleet koskaan tienneet mistään majoitusvaatimuksista. +He olivat saaneet aseinkin puolustaa kovalla työllä raivaamiaan +viljelyksiä -- ken heille tuli väkivaltaa tekemään, se oli heidän +vihollisensa! Kun sitten Rautalammelle oli heidän painajaisekseen +majoitettu osasto Uplannin ratsumiehiä, joiden kieltäkään he eivät +ymmärtäneet, mutta jotka söivät tai veivät kaiken, minkä he +kaskesta tai järvestä saivat irti, silloin heiltä loppui luonto. +Kärsivällisyytensä menettäneet miehet kokoontuivat kirkolle, tarttuivat +aseisiinsa ja hyökkäsivät ahdistajainsa kimppuun. Eräänä yönä he +ajoivat ryttärit tuvistaan metsiin, tappoivat vastaanhangoittelijat ja +pistivät vihatuimmat sortajat avannosta jään alle... + +Se oli hätäisesti päätetty, harkitsematon ja epätoivoinen teko, +jonka erämaanlapset pian saivat raskaasti maksaa. Uplannin +huoveista pääsi kaksi metsiä myöten karkuun ja he kertoivat +esimiehilleen ja hallitusmiehille rautalampelaisten tihutyöt. +Klaus Fleming, joka jo silloin oli Suomessa mahtava, julmistui +ja johti itse rankaisuretkikunnan, tuhat miestä, Rautalammen +erämaille. Siellä pidettiin silloin ankarat käräjät ja koko laaja +pitäjä sai moninkertaisilla veroilla ja majoituksilla korvata sen +malttamattomuuden, mikä kirkolla oli tapahtunut. Enin syyllisiä, jotka +olivat käsiksi käyneet ruunun miehiin, etsiskeltiin tietysti +erityisesti, mutta nepä olivat marskia odottamatta hävinneet +laidattomille erämaille. Mestattiinpa kuitenkin silloin Rautalammen +kirkon edustalla koko pitäjälle rangaistukseksi ja varoitukseksi useita +väkivaltaan ryhtyneitä ja toisia vei sotaväki vankeina mukanaan muka +edelleen tutkittaviksi. Apajan silloinen isäntä, tämän nykyisen +vanhempi veli, heitti silloin hänkin henkensä mestauspölkyllä, +ja Kelalan vanhin poika, Erkki, vietiin kahleissa kotoaan +rankaisuretkikunnan mukana, tuntematonta minne. + +Ne olivat synkkiä, raskaita muistoja sydänmaan harvalukuiselle, +saloelämässä kovettuneelle väestölle, jonka sydämet tämä tapaus oli +umpimielisiksi paaduttanut. Melkein joka talossa surtiin nyt jotakin +vainajata tai kadonnutta perheenjäsentä, mutta ääneensä ei siitä +kukaan puhunut eikä valittanut. Ne uudet majoitusrasitukset, joita +senjälkeen oli yhtenään jatkunut, katkeroittivat äärimmilleen köyhiä +korvenraatajia, mutta he eivät mukisseet, vaikka heidän vihansa noita +joutilaina vetelehtiviä syöpäläisiä kohtaan nyt oli moninkertainen ja +rajaton. + +Tällainen oli mieliala, jonka keskelle Erkki Pentinpoika vankilasta +palasi ja johon pitäjän uusi pappikin sai tutustua. He tunsivat melkein +samanlaisen mielialan kaikkialta taipaleensa varrelta, mutta ne harvat +sanat, joilla Apajan kylän miehet, kun vihdoin taloksi oli käyty, +ilmaisivat sisäiset mietteensä, paljastivat Mikko-papille +pohjattomamman vihan kuin mitä hän missään muualla oli tavannut. Hän +kauhistui sitä katkeruutta ja rupesi ymmärtämään, että sen täytyy vielä +kerran purkautua, kuten Matti oli ennustanut, sitä ei voi padota +millään. + +-- Syökää vieraat puuroa, kehoitteli Kelalan isäntä, -- vähän +viljoistamme leiväksi riittää. Ja voita silmäksi, niinkauan kuin +navetassa vielä lypsäviä on huoveille teurastamatta. + +-- Niinkö tarkkaan he taas vievät kaikki, kyseli Erkki, vihan puna jo +hänenkin ohimoillaan. + +-- Niin vievät. + +-- Entäpä kun kaikki ruoka on lopussa? + +-- Silloin kuollaan nälkään ... taikka ... otetaan mistä saadaan... + +Kun vieraille oli lämmitetty sauna ja he, kylvettyään pois matkansa +vaivat, jälleen palasivat Kelalan pirttiin, oli sinne kertynyt muitakin +kylän miehiä, jotka olivat saapuneet matkamiehiä tervehtimään ja +rintamaa-uutisia kuulemaan. Huoveja vain ei näkynyt, niille oli +toimitettu puurokestit toiseen taloon ja vapaasti siellä nyt siten +voitiin kansan vaivoista keskustella. Mikko, kaupunkilaispoika, +kuunteli järkytettynä heidän kuvauksiaan ja katseli samalla +mielenkiinnolla noita hartevia, vakavia erämaanmiehiä, jotka jo +ulkonäöltään koko joukon erosivat siitä hämäläisväestä, jonka +asuma-alojen halki hän oli taivalta tehnyt. + +Tämän kylän, samoinkuin ylemmän Rautalammen laajan salon, väestö oli +näet osaksi hämäläistä, osaksi savolaista juurta ja nuo eri rodut +olivat siellä jo ruvenneet sulautumaan toisiinsa. Hämäläisethän sinne +aluksi olivat tulleet erämailleen ja kalavesilleen, joita olivat +sitkeästi puolustaneet idästä tunkeutuvia savolaisia vastaan, mutta +nämä viimemainitut olivat lopulta korkean ruunun avustuksella päässeet +näitä kalarantoja vakinaisesti asuttamaan. Pitkät riidat, monet käräjät +ja kuumat taistelut erämaiden omistamisesta olivat lopulta vieneet +siihen, että Hämeen rintamaat menettivät nämä entiset takamaansa, mutta +savolaisen uudisasutuksen pesiytyessä sinne asui siellä jo vakinaisesti +monta hämäläistä perhekuntaa, jotka sinne olivat aikomaan lymynneet +ja sisukkaina paikoilleen jäivät. Aluksi ja kauankin oli vielä +karsautta ja vainoa ja kiistaa näiden eriheimoisten välillä kaukana +eräjärvien rannoilla, mutta vähitellen se viha yhteisessä, kovassa +elämäntaistelussa sentään lientyi ja antautui. Savolaispoika otti +vaimokseen hämäläistyttären, punoutui sukulaissiteitä, eikä nouseva +polvi enää hautonut vanhoja vihoja. + +Varsinkin se yhteinen rasitus ja hätä, johon linnaleiri viime aikoina +oli sydänmaan raatajat saattanut, sulatti eriheimoiset yhteisiin +harrastuksiin ja ponnistuksiin, eikä Apajan hämäläisperäinen perhe enää +muistanutkaan, että Kelalan naapuriväki oli Savosta päin tullen +aikonaan asettunut sen vanhemmille halmeaukeille. Niistä miehistä, +jotka tänä syysiltana olivat koolla Kelalan väljässä tuvassa, ei kukaan +enää ajatellut, että heidän esivanhempansa olivat aikoinaan vihanneet +toisiaan yhtä katkerasti, kuin he yhteisesti nyt vihasivat marskin +huoveja. He vaihtoivat hyvinä naapureina joka päivä karvaita +kokemuksiaan. Ja tänä iltana kääntyivät he yhä uudelleen vasta Turusta +saapuneen nuoren papin puoleen, kysellen miten siellä luultiin maassa +vallitsevan tilanteen selviävän ja olisiko mitään yritettävä kansan +rajattoman ahdistuksen poistamiseksi. Nuori pappi puisteli neuvotonna +päätään. + +-- Jotakin on kuitenkin yritettävä, vakuutti silloin vanha Kelala, -- +muuten emme pääse tämän talven ohi. + +-- Ja jotakin nyt yritetään, säesti Apaja terästyvällä äänellä. -- +Sellaista on jo kuulunutkin... + +-- Mistä on kuulunut ja mitä? kyseli Mikko uteliaana, muistaen Leinosen +Matin samansuuntaiset, uhmailevat lausunnot. + +-- Kivijärven miehet ovat kertoneet, kun näitä metsätaipaleen takaisia +kaukonaapureita väliin on erämatkoilla tavattu ... kertoneet, että +Pohjanmaan talonpojat eivät aio näitä syöpäläisiä ikuisesti konnuillaan +kärsiä. He aikovat karistaa ne hartioiltaan... + +Näitä hämäriä huhuja siitä, että jotakin on tekeillä, oli siis jo +levinnyt näihin kaukaisiin salokyliin asti, totesi Mikko, huomaten +samalla miltei kauhukseen, että tällaisilla tuumilla oli yhä edelleen +maaperää näiden kovasti kuritettujen mutta yhä kiusautuneiden +sydänmaalaisten mielissä. Hän ei kumminkaan osannut siihen mitään +virkkaa, mutta Erkki Pentinpoika, äsken linnan tyrmästä palannut mies, +joka kotiväkensä juttuja näihin asti oli ääneti kuunnellut, hän kävi +nyt harvakseen puhumaan: + +-- Saattaahan olla taas monenlaisia tuumia käärmettyneiden talonpoikain +mielissä, mutta täällähän niitä jo yritettiin toteuttaa... Eikö lie +parasta nyt malttaa ja kärsiä ... hullusti kävi silloin viime +kerralla... + +-- Hullusti kävi silloin, myönsivät isännät huoahtaen. Mutta heidän oli +ylen raskasta ajatella, että tätä kiusan menoa aina vain jatkuisi, +ilman että mitään helpotusta suunniteltaisiinkaan. He ikäänkuin +hapuilivat, janosivat edes jotakin toivoa, vähäistäkään valkenemista. +Ja yksi heistä virkkoi taas tuokion äänettömyyden jälkeen: + +-- Olisiko vielä kerran valittaa ... selittää ruunun herroille, ettei +tätä majoitusta täällä salolla enää kestetä? + +-- Valittaa, kenelle? kivahti siihen Apaja melkein suuttuneena. -- +Sillekö marskille, joka meitä juuri kiduttaa...? + +-- Taikka Ruotsin ruhtinaalle. + +Siihen tarttui taas Mikkokin: + +-- Taikka molemmille... + +-- Onhan sitä valitettu jo molemmillekin, ei auta! + +-- Mutta vielä kerran, puhui Mikko miltei hätäisenä, pyrkien, joskin +heikkoutensa tuntien, näin rauhoittavasti vaikuttamaan uusiin +seurakuntalaisiinsa, etteivät he maltittomuuksiin eksyisi. -- Sitten +vasta, jos hätä ei lopultakaan hellitä, mietittäköön muita, +toisenlaisia keinoja... + +-- Vielä kerran, matki Kelala katkerasti. -- Pehmeneehän se kivikin +tippuvan räystään alla, mutta pehmenisikö herrain sydän? + +-- Tuskin pehmennee, epäili Apaja. -- Mutta koetetaan vielä +valituspaperilla, en pane vastaan, tässähän meillä nyt on kirjamieskin +ääressä! + +Alakuloisina ja heikoin toivein ryhtyivät erämaan miehet harkitsemaan +vieläkin uuden valituksen tekoa, ja ennen kaikkea päätettiin koettaa +yhä vakuuttaa Klaus Flemingille, että erämaa nääntyy linnaleirin alle. +Mikko muisti Turussa kuulleensa, että marskin puoliso, Ebba-rouva, joka +oli armelias ja hyvänsuopa ihminen, oli joissakin tapauksissa +puolustanut hätääntyneitä talonpoikia, ja päätti senvuoksi vedota +häneenkin. + +Miehet valittiin siis lähtemään pitkälle matkalle vielä kerran yhteistä +asiaa ajamaan, ja Mikko, jolla oli kirjoitusvehkeet mukanaan, kävi jo +sinä yön seutuna päresoihdun liehuvassa valossa laatimaan mielestään +vakuuttavaa ja voimakasta valituskirjaa uusien seurakuntalaistensa +puolesta. + +Kyti siis taas pieni toivon kipinä metsäkyläläisten mielissä, kun uusi +kappalainen seuraavana aamuna nousi venheeseen, jatkaakseen +tyyntyneempää selkää pitkin matkaansa Rautalammen kirkolle, ja +talonpoikain lähettiläät samaan aikaan soutivat etelään päin uutta +valituskirjaansa perille viemään. Hauras oli se toivo ja heltymätön +vihan sappi sydämessään silmäilivät isännät taas niitä hyvin syötettyjä +ryttäreitä, jotka, joutilaina vetelehtien, ylempää ahteelta ihmetellen +katselivat nuottarannalta eri tahoille hankkiutuvia matkueita. + +Papin venheestä jäi nyt toinen soutaja rannalle, -- Erkki Pentinpoika +sai taas pitkien vaiheiden jälkeen jäädä rakkaaseen Kelalaansa +raatamaan kotoisilla halmeilla. Mutta hänen ja nuoren papin välillä oli +kuljetun taipaleen varrella punoutunut luja ystävyyden liitto, Erkki +oli hintelää kaupunkilaispoikaa koko matkan kuin holhottiaan hoivannut +ja virkkoi tälle vielä vesirajassa erottaessa: + +-- Jos sinulle milloin taas matka tulee ja saattomiestä tarvitset, +tässä on silloin lähtijä. + +-- Kiitos, Erkki, virkkoi nuori pappi puristaen uuden ystävänsä +kättä. -- Lupaukseesi luotan. Ja jos täällä käy ahdistus teille +ylivoimaiseksi, jos mielistä katkee maltti, niin hiihdä kirkolle, kerro +minulle, neuvotellaan yhdessä... + +-- Tuohon käteen, -- tervennä mene! + + + + +IV. + +POHJANMAAN VIESTIT. + + +Joulukuun alussa 1596 oli jo Suomessa täysi talvi. Suksikeli oli jo +metsissäkin menettelevä ja selillä se oli mainio, kun partiokunta +Kivijärven miehiä Pohjanmaan itäkulmalta hiihti suuren salon halki +Rautalammen uudispitäjään tuomaan tuoreita uutisia. He hiihtivät +hissuksiin pitkin laajan järven rantoja kylästä kylään, pistäytyivät +pirttien pimennoissa supattamassa isäntämiesten kanssa, kertoivat +kuulumisensa, vannottivat vaikenemaan ja ehättivät edelleen. Ja +rantakyläin isännät valjastivat hevosensa, ajoivat naapuriin +neuvottelemaan, että mitäs te tuumaatte ... ja luimistelivat kulmainsa +alta kyläahteella kyttääviä ryttäreitä. Kuumentava, humaiseva huhu +kulki kulona laajan, talvisen erämaapitäjän laidasta toiseen. + +Keskellä viikkoa liikkui Rautalammen kirkollakin siten tavallista +enemmän väkeä ja pappilan tuvassa pistäytyi monenlaista matkamiestä. He +tarinoivat salavihkaa siitä, mitä Kivijärven miehet olivat kertoneet, +ja nuori kappalainenkin kuuli, ulkosalla liikkuessaan, katkelmia niistä +levottomista kuiskeista ja näki miesten silmissä intohimon verestävän, +mutta hän ei päässyt heti perille siitä, mikä heitä nyt niin +erikoisesti kuumensi ja hiihdätti. Vanha kirkkoherra, äreä äijä, +sitävastoin ei huomannut mitään. Hän vain murisi ja torui niitä, jotka +näin joutilaina keskellä viikkoa kyliä kulkivat ja pirtissä suutaan +pieksivät, eikä hän tahtonut heidän hulluista tuumistaan mitään +tietääkään. Mutta eräänä päivänä astuivat apulaispapin kylkeistupaan, +johon Mikko Martinpoika oli Rautalammen pappilassa sijoitettu, Apajan +isäntä ja Kelalan Erkki, vakava, miltei juhlallinen ilme kasvoillaan, +ja he pyörittelivät tärkeän näköisinä tuuheita karvalakkejaan +kämmentensä välissä. + +Mikko ymmärsi heti asian vakavaksi ja rupesi, saatuaan tuttavansa +istumaan, kyselemään naapurikylän kuulumisia ja joko olivat sinne +asiamiehet marskin luota palanneet. + +-- Jo palasivat, vastasivat miehet yksikantaan. + +-- No, luvattiinko helpotusta linnaleiriin? + +-- Ei luvattu... + +-- Eivät tainneet miehet tavata siellä Ebba-rouvaa? + +-- Olivat tavanneet senkin ... rouva oli kyllä ollut armollinen, kertoi +Apaja. -- Mutta kun he olivat marskille itselleen valituskirjansa +antaneet, niin suuttunut oli herra, haukkunut... Likeltä oli pitänyt, +ettei pistänyt miehiämme köysiin, kun oli kuullut, mistä he olivat. + +-- Hän muisti viime käyntinsä täällä, lisäsi Erkki selittäen. + +-- Niin kai. Ja se on muutenkin tyly ja kova ylimys, se Klaus-herra, +huoahti Mikko, muistellen omia Turun-aikojaan ja pettyneenä hauraissa +toiveissaan. + +-- Ja kiukkuinen, kivahti Apaja tulistuneena. -- Oli kironnut, että +hänen ryttärinsä ovat vain täällä hyvin ja runsaasti ruokittavat, -- +mitkä herkut heille sitten pitäneekään paistaa! Jos yhtä pitäjää +helpotetaan, silloin käy rasitus toisille sitä raskaammaksi, niin oli +herra tiukannut. + +-- Ja sitähän se kyllä onkin, myönsi Erkki hiljaisella, harkitsevalla +äänellä. -- Mutta marski ei suostu väkeään vähentämään? + +-- Ei, totesi Mikko, hän kun varustaupi sotaan! Se on auttamaton +umpikuja joka taholla! + +-- Mutta se umpi on puhkaistava! + +Apajan isännän rauhallisiin silmiin oli syttynyt outo kiilto. Hänen +luisevat, leveät kasvonsa karahtivat tumman punaisiksi eikä hän +malttanut enää istuallaan pysyä, kun hän jatkoi: + +-- Ja se puhkaistaan! Nyt se puhkaistaan! + +Mikko katsoi kummissaan hiljaisen salolaisen kiihtymystä, aavisti sen +takaa sammumatonta, pohjatonta lieskaa, jotakin pelottavaa ja +ratkaisevaa, ja kysyi melkein säikähtyneenä: + +-- Mikä puhkaistaan? Onko jotakin uutta tulossa? + +-- Tulossa on, selvänteko on käsissä! + +-- Sitäkö ne ovat kuiskineet, nuo täällä kirkollakin liikkuvat miehet, +kyseli Mikko, ruveten jo ymmärtämään. -- Onko teille tullut sanantuojia +ja mistä? + +-- Pohjanmaalta, selitti Erkki nyt tyyneemmin. -- Täällä on hiihtänyt +Kivijärven miehiä. + +-- Eikä ne ole olleet leikin asioilla, säesti Apaja innostuneena. + +Ja siinä innossaan kävivät vieraat nyt ääneti kuuntelevalle nuorelle +papille torvenaan kertomaan laajan korven takaa hiihtäneiden miesten +terveisistä ja kehoituksista. Apajan ääni vavahteli, hänen näytti +olevan vaikea hillitä kuumaa malttamattomuuttaan, Erkki sentään säesti +ja oikoi häntä rauhallisemmin ja asiallisemmin. Siellä suurten salojen +takana, Pohjanmaan Kyrössä, oli pidetty suuria kansankäräjiä ja tehty +suuria päätöksiä. Sinne oli tullut tieto, että Ruotsin ravakka +Kaarlo-ruhtinas on luvannut talonpojille apua, jos he ajavat hiiteen +marskin huovit maakunnastaan -- ja hiiteen ne oli jo ajettu. Siellä +ovat miehet nyt isäntiä maakunnassaan ja heillä on luja tuuma, että he +vapauttavat samasta ikeestä vielä muutkin maakunnat. Mutta niissä +kaikissa on talonpoikain nyt samalla noustava huovejaan häätämään, +muuten tulevat kyröläiset epäröiväin talonpoikainkin niskaan... + +-- Sitäkö hiihtivät Kivijärven miehet teille kertomassa? uteli Mikko +henkeään pidellen. + +-- Sitä. Jouluneellusviikolla he lähtevät Kyröstä liikkeelle ja +kulkevat aina Turkuun asti, vapauttaen kaikkialla talonpojat marskin +ryttärien painajaisesta. + +-- Ja silloinko se alkaa rytinä täälläkin? + +-- Silloin on meidänkin oltava valmiina, kirveet ja keihäät ja eväät +mukana. Ja ensi töiksi on tämän oman pitäjän huoveista tehtävä selvä! + +-- Vai sellainen on nyt käsky, hoki Mikko hiljaa, henkeään pidellen, +mutta oivaltaen jo, mihin asiat ovat väkipakolla menossa. + +-- Sellainen ... eikä se kuulemma enää järkähdä, vakuutti Apaja aivan +jyrähtäen. Mutta hän jatkoi kuitenkin tuokion kuluttua epävarmempana: +-- Mitä sanotte siitä te pastori, on kai meidänkin käytävä mukaan +siihen rytäkkään? + +Se oli nyt erämaamiesten suuri ja vakava kysymys. Kansa nousee koko +maassa, pitäisikö heidän, enin kärsineiden, jäädä syrjään? Heitä +peloitti kolmen vuoden takainen kokemuksensa -- ankara oli heille ollut +rangaistus. Mutta silloin he olivat yksin nousseet esivaltaa vastaan, +yksin karanneet omien ryttäriensä kimppuun ja yksin saaneet kestää +vastuun. Nyt on liike yhteinen koko maassa ja sitä tukee Ruotsin +ruhtinas, joka on kuningasvainajan veli ja kansan ystävä... + +Tuon kaiken oivalsi Mikko Martinpoika, mutta hän tunsi itsensä liian +nuoreksi ja kokemattomaksi ja epäileväksi mitään varmoja neuvoja +antaakseen. Hän oli läheltä nähnyt marski Flemingin mahtavuuden ja +voiman, tiesi hänet kuninkaan lailliseksi edustajaksi Suomessa ... +häntä peloitti kyröläisten kapinahanke eikä hän tätä pelkoaan +vierailtaan salannut. + +-- Joka miekkaan ryhtyy, se miekkaan hukkuu, virkkoi hän ensin +ikäänkuin välittävästi, mutta jatkoi samassa: -- Oletteko itse sitä +vakavaa asiaa kotikylässänne kypsäksi pohtineet? + +-- Onhan pohdittu jos punnittukin. Myrtynyt on siellä miesten sisu, +eivät aio he jättäytyä tänne huovien jalkoihin silloin, kun muut ne +päältään karistavat, kertoi Apaja. -- Mutta toisia siellä kyllä +epäilyttää, -- tämä Erkkikin se vain varottaa... + +-- Niin, hän on vasta ollut sen sotakomennon kourissa, totesi Mikko, +saaden näin vahvistusta omille epäilyksilleen. + +Mutta Erkki rykäisi ja virkkoi: + +-- Hullusti saattaa talonpojille taas käydä, -- hullusti käy...! Mutta +jos muut suksille nousevat, niin nousen minäkin. + +Miehet kertoivat nyt nuorelle papille vielä tarkemmin eri tahoilta +saamistaan viesteistä. Toisissa erämaanpitäjissä kuulutaan jo hiottavan +karhunkeihäitä ... Laukaassa, Lappajärvellä ... ja rintamailla on juttu +sama. Sysmän kulmalla ovat mielet kuumia, niin ovat matkamiehet +kertoneet, sinne on tuotu uutta majoitusväkeä, siellä ikävällä +odotetaan Pohjanmaan nousumerkkiä. + +-- Vai jo Sysmässäkin, innostui Mikko. -- Jokohan lie Leinosen Mattikin +menettänyt kärsivällisyytensä! + +-- Sehän siellä onkin kiivain kaikista, niin nimismies kuin onkin, +tiesi Apaja. -- Hän kuuluu äsken saaneen kymmenen ryttäriä omaankin +taloonsa... + +Kuumentavana rupesi nyt veri Mikonkin suonissa kiertämään. Sellainen +kidutus on sietämätön, kaikkeen ei voi taipua, päätteli hän. Ja jos +Matti ryhtyy ajamaan ryttärinsä pois, silloin tosiaan on arpa heitetty! +Se mies ei suotta leikkiin käy, mutta jos hän siihen käy, hän joko +vapauttaa talonsa ja pitäjänsä taikka menettää kaikki, talonsa, +perheensä... Siinä ratkee nyt Elisankin kohtalo ... se mielle välähti +salamana Mikon tajuntaan ... jos siellä hullusti käy, silloin joutuu +tyttöraukka varmasti raa'an Koskipään armoille! + +Veri kohisi Mikon korvissa eikä hänen mielensä enää päässyt +tasapainoon. Hänestä rupesi tuntumaan, että ne kohtalokkaat, +solmuksi sitoutuvat enteet, jotka nyt näyttivät tosiasioiksi, +välttämättömyydeksi kiteytyvän, ne pian tempaavat hänetkin +pyörteisiinsä, tahtoipa hän taikka ei. Jos jotakin siellä maailmalla +tapahtuu, silloin täytyy kyllä hänenkin olla siellä mukana, omaansa +vaalimassa ... tänne syrjään hän ei voi jäädä, täällä hänellä ei olisi +yön lepoa... Mutta samassa hän säikähti niitä uusia ajatuksiaan ja +päätelmiään: noinko hän yksityisluontoisten unelmiensa ja +mielihalujensa vaikutuksesta jo suunnitteli osanottoaan talonpoikain +arveluttavaan kapinanousuun, hän, jonka pitäisi neuvoa heitä asettumaan +ja malttamaan mielensä...! + +Mutta talonpoikaiset miehet katselivat häneen kysyvinä, ikäänkuin +lopullista neuvoa ja apua pyytävinä, -- sitä vartenhan he olivat nyt +kirkolle tulleet. Ristiriitaisten mielialojen vielä sydämessään +kamppaillessa, mutta tuntien ikäänkuin joutuneensa jo talonpoikain +kohtaloon kytketyksi, virkkoi hän lämmöllä: + +-- Kyllä tunnen tuskanne ja ymmärrän, että se ei lienny, ellei joku +ratkaisu tapahdu. Siksi en voi teitä kieltää hankkeista, jotka ovat +vaaralliset, mutta joihin kärsimyksenne teidät ajaa. Harkitkaa asiaa +vielä keskenänne, harkitkaa se joka kolkalta. Mutta jos päätätte yhtyä +Pohjanmaan miehiin ja jos nämä todeksi tulevat teitä retkelle +vaatimaan, niin mukaanne lähden silloin minäkin, en teitä jätä... +Voinko olla teille joksikin avuksi, sitä en tiedä; ehkä tarvitsette +joskus kirjamiestä, ehkä sielunpaimentakin ... olen valmis sellaisena +kulkemaan matkassanne ja jakamaan kohtalonne. Mutta ominpäin älkää +mihinkään ryhtykö, odottakaa ensin, mitä muualta kuuluu. + +-- Se olkoon sovittu, vastasi Apaja innostuneena ja nuoreen pappiinsa +ihastuneena. Mutta Erkki tarttui hänen käteensä hyvästiksi ja virkkoi +lämmöllä: + +-- Kun Pohjanmaalta lähtökäsky saapuu, -- ja varmasti se saapuu --, +silloin ajan minä tänne kirkolle sinua hakemaan, Mikko. Silloin on +rauhanpäivä poissa! + +Niillä puheilla lähtivät Apajan kylän miehet Rautalammen pappilasta, +jonne nuori kappalainen jäi levotonna punnitsemaan antamaansa lupausta. +Hän ei näissä asioissa voinut saada mitään tukea eikä neuvoa vanhalta +kirkkoherralta, joka oli kokonaan vetäytynyt kuoreensa eikä vieläkään +talonpoikain hankkeista mitään tiennyt taikka -- tahtonut tietää. Yksin +oli Mikon seistävä päätöksensä takana, yksin odotettava, mitä tuleva +oli. + + * * * * * + +Kului viikko, toista, eikä asiasta sen enempää kuulunut. Mikko liikkui +toimissaan kylällä, puhutteli isäntämiehiä, mutta uusia viestejä ei +ollut saapunut Pohjanmaalta eikä suolaostoksiltaan palanneet +markkinamiehet tienneet muuallakaan mitään kansannousua tapahtuneen. +Mutta sen oivalsi nuori pappi, että tämä oli tyyntä myrskyn edellä, ja +hän tiesi, että nyt Rautalammen taloissa hiottiin isien vanhoja +keihäitä ja terästettiin vasamankärkiä ikäänkuin suurpyyntiä varten. +Vielä eli hänessä kuitenkin heikko toivo, että uhkaava palo sentään +sammuisi alkuunsa. + +Mutta eräänä tuiskupäivänä nähtiin parvi lyhytturkkisia, kirvesvöisiä +miehiä hiihtävän viistoon kirkon ohi Rautaselän rantaa pitkin etelään +päin. Heitä oli vain puolensataa miestä, mutta poiketessaan rantakyliin +he vakuuttivat, että heitä on jo viikon perästä tuhat, -- nyt on +siekailematta noustava suksille! Pyrynä lennähti tämä heidän vaativa +viestinsä kylästä toiseen: pohjalaiset ovat saapuneet, johtajanaan +Martti Vilpunpoika Lapualta, he käskevät mukaansa, nyt alkaa retki +etelään! Martti Vilpunpojan partioväki on vain pieni osa sitä valtaista +talonpoikaisjoukkoa, jonka sanottiin lähteneen Kyrön, Lapuan ja +Ilmajoen pitäjistä liikkeelle vapauttamaan maan ryttärien ja voutien +painajaisesta ja joka useita teitä pitkin samosi Suomen Turkua kohden. + +Lapualainen neuvoi rantakyläin miehille, mitä heidän on tehtävä, minne +ensiksi riennettävä, missä kokouduttava, ja jatkoi itse nopeasti +nostatusmatkaansa. Mutta jäljellejääväin piti heidänkin matkallaan +nostattaa aseisiin koko pohjoisen Hämeen ja koko Savon rahvas ja +lennossa rientää sovittuihin yhtymäpaikkoihin, -- erämaan miesten oli +yhdyttävä Päijänteen rannalla, Sysikorvessa. + +Jo syttyi taas palo erämailla. Pappilaan saapui sanoma, että jo on +vouti vangittu, jo hänen verorenkinsä surmattu; toisissa kylissä ovat +talonpojat iskeneet kuitiksi niihin majoitetut huovit, toisista ovat +nämä kiireisesti paenneet tai lymynneet sakeimpiin metsiin. + +Erämaa eli. Pappilan portailta näki Mikko Martinpoika pienempäin +partiojoukkojen hiihtävän pyrynä etelään päin ja joka talosta heihin +uusi lähtijä liittyi. + +Levottomana hän sitä katseli ja kuunteli, kuin jo kohtalonsa tuntien, +noita lenteleviä viestejä. Vyöry oli lähtenyt liikkeelle, sitä ei +voinut enää pidättää mikään. Päättynyt oli siis hänenkin rauhantyönsä. +Ja eräänä päivänä ajoi Erkki Pentinpoika Apajan kylästä vihurina +pappilan pihaan, työntyi turkeissa ja kallokkaissa kylkeistupaan ja +huudahti Mikolle: + +-- Nyt sitä lähdetään, maisteri! Pitkä retki on edessä. + +-- Sinäkin olet jo lähtöinnossa, Erkki, virkkoi Mikko hiukan +epävarmana. -- Epäilit vielä, kun viimeksi täältä lähdit. + +-- Nyt ei epäile enää kukaan, kaikki ovat jalkeilla! + +-- Ja kaikki varovaisuus on nyt tiessään? + +-- Niin on -- tuli mikä tuli! Martti Vilpunpojalla on näet povellaan +sellainen taikakalu, joka innostaa epäilevimmätkin. + +-- Mikä se on? kysyi Mikko ihmeissään. + +-- Se on Ruotsin ruhtinaan, Kaarlo herttuan kirje kaikille tämänkin +kulmakunnan asukkaille. Siinä hän käskee miehen talosta, kaksi +parhaasta lähteä marskia vastaan ja lupaa lähtijöille viiden vuoden +verovapauden. + +-- Vai on jo herttua aivan julkisesti asettunut sotakannalle kuningasta +vastaan, puhui puolittain itsekseen nuori pappi. -- Sota on siis +puhjennut! Silloin kai hän saapuu itse Suomeen meitä auttamaan? + +-- Niin saapuukin. Olen itse nähnyt tuon kirjeen, -- sen voimalla nyt +Pohjanmaan miehet kulkevat eteenpäin. Ja kaikkialla syttyy nyt roimuten +koston tuli! + +-- Koston tuli, matki Mikko kalpeana ja vakavana, ruveten sullomaan +heiniä kallokkaihinsa. -- Kasvaako kostosta mitään siunausta? + +-- Sitä emme tiedä, vastasi Erkki talttuneena, mutta ilman arkailua. -- +Retkeä ei vain voi enää peruuttaa kukaan. Lähdetkö matkaan? + +-- Olenhan sen luvannut. Kansan mukana tahdon kulkea, vastasi Mikko. -- +Minne ajamme siis nyt ensiksi? + +-- Sysmään, siellä yhdytään eri tahoilta. Joukko kasvaa joka kylältä, +se kiihtyy kuin nielevä koski. Sellaisen vyöryn voimaa ei voi enää +pidättää, kunpa sen vain voisi järjellä ohjata! + +-- Amen, virkkoi Mikko huoahtaen ja kävi sitomaan pitkää villavyötä +hoikan vartalonsa ympäri. -- Siinä meillä olisi tehtävä, suuri ja +tärkeä, jospa vain voimamme siihen riittäisi. Mutta koettakaamme +yhdessä, Erkki! + +Mikko tunsi vaistomaista, kasvavaa luottamusta tuota vakavaa, paljo +kokenutta sukulaismiestään kohtaan, joka häneen oli kuin näkymättömillä +siteillä lujasti kiintynyt. Hänen sydämensä vapisi vielä, kun hän +rekeen istui, häntä peloitti tämä alkava, arveluttava retki. Mutta +Erkin rinnalla erämaan taivalta ajaessaan hänen mielensä tyyntyi ja +tasaantui, hän tunsi, että tämän talonpoikaisen ystävän rinnalla on hän +sittenkin kulkemassa oikeaan suuntaan, tehdäkseen parhaansa paljo +kärsineiden seurakuntalaistensa hyväksi. + + + + +V. + +ISON RIISTAN PYYNTIIN. + + +Mustanahon rinnettä laskeutui Mikon ja Erkin resla eräänä huurteisena +joulukuun päivänä Sysikorven Leinosen törmälle. + +Toisenlainen äänen tohina ja miesten vilinä oli nimismiehen talon +edustalla nyt kuin heidän sieltä syksyllä lähtiessä. Siinä oli rekeä ja +susta, hevosta ja sompaa niin tiheässä pitkin pihoja ja aitovieriä, +että uusi ajaja tuskin enää rakoon mahtui. Jo taipaleella oli tavattu +tätä oudon vilkasta väen liikettä: raidoittain hiihti siellä miehiä +tiepuolen valmiita latuja pitkin, ja rekiin, joissa jo oli +turkkiniekkoja täysi kuorma, otettiin milloin mistäkin veräjän suusta +vielä uusi lähtijä seville tai kannaksille. Kaikki painautuivat etelään +päin, kaikille oli selvillä matkan määrä, kaikkien silmissä kuulsi +varmuus ja uhma. Päitä nyökäytettiin reestä rekeen, harvakseen +puhuttiin. Mutta täällä Leinosen mäellä kävi äänekäs porina. Erämaan +eri kulmilta saapuvain yhtymäpaikka oli näet täällä Päijänteen +itärannalla juuri Leinosen Matin talo. Siellä yhtyivät laajain +korpikulmain kaukaiset eläjät, siellä oli jousimiestä Savon ja Hämeen +rintamaiden välisistä metsäkylistä, sinne samosivat Laukaan +karhuntappajat keihäineen ja Keiteleen nopeat hirvenhiihtäjät, Niinkuin +suurilla markkinoilla tapasi siellä tuttava toisensa kymmenen vuoden +takaa, ja ennen kalahaudoista tai riistamaista riidelleet isännät +löivät täällä kämmentä toisilleen, -- heidät yhdisti nyt yhteinen asia. +Paljo tuli kaikille uusia tuttavia ja kun siinä nyt kerrottiin ja +kehaistiin kunkin kulmakunnan kuulumisia, kävi turina pitkin kujia, ja +pirtistä kuului yhtenään sinne sulloutuneiden retkeläisten äänekäs +porina. + +Siinä muurahaiskeossa oli Mikon tovereineen vaikea tavata talon +isäntäväkeä sitä tervehtiäkseen ja lämpimään päästäkseen. He +pujottausivat hiljakseen väkijoukon keskitse muka tupaa kohden, mutta +näkivät samassa pihalle viritetyn nuotion ääressä miesjoukon +lämmittelevän. Tämän keskellä hääri Matti-isäntä itse liukkaana kuin +ainakin, liikkui parvesta toiseen miehiä tarinoittaen, naurattaen ja +avustaen. Hän hymähti iloisesti, kun näki syksyiset vieraansa, ja +hyppäsi muutaman reslan yli heitä kohden. + +-- Tulittepahan, -- saatiinhan pappikin matkalle, puhui hän vilkkaasti. +-- Käykäähän tupaan, ehkä siellä joku soppi löydetään levätäksenne. + +-- Keritäänhän, vastasi Mikko vitkastellen. Hänen huomionsa oli +kiintynyt väkijoukon suuruuteen ja surinaan. Ja siihen viitaten +Matti-isäntäkin jatkoi: + +-- Niin, tämähän siitä nyt tuli, johan sen syksyllä arvasin. Ei +tarvittu kuin pikainen sananviesti, niin miehet olivat koko tästäkin +maakunnasta liikkeellä. + +-- Oletko nyt, Matti, tyytyväinen? kysyi Mikko, jonka mielessä tuon +riehahtelevan väkijoukon äänekkyys ja uhma taas herätti vakavia +epäilyksiä. + +-- Vähänpä siitä, olenko minä tyytyväinen. Mutta tästä voit nähdä, että +tätä retkeä ei voitu enää välttää. Vuosikausien kärsimysten ja niiden +varrella sydämiin iskostuneen kiukun täytyi päästä purkautumaan, ja nyt +voit itse havaita, kuinka nuo raskasluontoiset ja hitaat sydänmaan +miehet ovat ikäänkuin keventyneet, lauenneet, kuinka ketterinä ja +innostuneina he nyt liikkuvat tässä yhteishankkeessaan, kun kerta perä +tuli puhkaistuksi. + +-- Näenpä kyllä, sisäinen into ja pakko heitä ilmeisesti kannustaa, +vastasi Mikko. + +-- Usko siihen, että he voivat tämän nousun kautta saada asemansa +paranemaan, puheli Matti edelleen. -- Toisissa se usko on lujempi, +toisissa heikompi, mutta eipä tällä pihalla nyt ketään tarvitse +rohkaista eikä kannustaa, -- pidätellä mieluumminkin pitäisi ja +teroittaa heille yrityksemme vakavuutta. Toiset tahtoisivat jo heti +suinpäin hyökätä edelleen toisia odottamatta. Ja auta armias sitä +sisua, -- siellä palaa kosto! + +-- Sen jo näen, huoahti Mikko. -- Sitä mielten kiihtymystä tahtoisin +puolestani liennyttää, sillä pelkäänpä, pelkäänpä... + +-- Että se tekee tuhoja, niinkö? naureskeli Matti. -- Sitä ei voida nyt +välttää. Mutta koeta parastasi, pappi, sehän kuuluu virkaasi. + +-- Tahtoisin tavata ja puhutella retken johtajia, -- missä he ovat ja +keitä he ovat? + +-- Martti Vilpunpoika on kai tuolla tuvassa, vastasi Martti melkein +välinpitämättömästi. -- Mutta johtajat eivät tässä kovinkaan paljo +merkitse. Kansa on noussut omasta sisäisestä pakostaan ja se vyöryy +eteenpäin sen pakon voimalla -- johtajana on yhteinen sisu. -- Mutta +käydään jo tupaan. + +Sitä kohden vieraitaan saatellessaan kertoi Matti, -- aina +sekaan heittäen leikkisän tervehdyksen tai kompasanan jollekin +vastaantulevalle tuttavalleen -- nyt tarkemmin, miten kansannousu +siellä Sysikorvessa oli puhjennut. Kohta kun ensi sana Pohjanmaalta +lennähti, oltiin selvillä, että ensiksi on huoli pidettävä näistä oman +kulmakunnan ryttäreistä. Mutta ennenkuin talonpoikaistaloihin +majoitettuihin syöpäläisiin, huoveihin tai nihteihin, käytiin käsiksi, +ajoi mieskunta Koskipäähän, seutukunnan pahimman painajaisen vieraiksi. +Kierrettiin talo, Sipi ei tiennyt mitään varoa, mies heitukkoineen +siepattiin kiinni ja pistettiin lujiin nuoriin. + +-- Kai se sentään vastarintaa yritti, tiedusteli Erkki, joka Mikkoa +tupaan seurasi. + +-- Ei kerinnyt, yhytimme hänet aamuvuoteeltaan. Mutta kuinka synkästi +se kirosi asian tajutessaan ... en ole sellaista raivoa koskaan nähnyt! + +-- Hirteenkö miehen nyt veditte, kyseli Erkki edelleen. + +-- Eikö helkkarissa, Ruotsin ruhtinaalle vietäväksi säästämme sellaisen +herkkupalan. Tuollahan se on saunassa salpain takana, -- eikö kuulu +sieltä mökinä nytkin, sen miehen luonto ei vähällä asetu! + +Tosiaankin, saunasta kuului melua, mutta niin äänekästä, että Mattikin +pysähtyi sitä kuuntelemaan ja lähti harppaamaan rannalle päin. Niin, +olihan hän asian arvannut, se ei ollut yksinomaa Koskipään Sipin ääntä. +Muutamat retkeläiset olivat edellisenä yönä käyneet ryöstämässä erään +kaukaisemman knaapinkartanon ja tuoneet sieltä tullessaan tynnyrin +olutta, jonka olivat asettaneet saman saunan porstuaan. Ja siellä kävi +alituiseen miehiä tappia vääntämässä ja suuren innostuksensa +aiheuttamaa janoaan sammuttamassa -- siitä ne kävivät isoäänisiksi. +Tästä menosta ei Matti pitänyt -- rohkeutta ja uhmaa oli miehillä +muutenkin tarpeeksi --, ja sillä kiirehti hän nyt juopottelevia ja +rähiseviä miehiä hillitsemään. Nämä kuuluivat siellä pönkätyn oven +takaa tekevän pilkkaa Koskipään vihatusta knaapista, joka nuoritettuna +makasi lauteilla ja jota tuo miesten karkea iva yhä ärsytti. Leinosen +Matti, joka oli ankara järjestyksen mies, ajoi rähjääjät pois saunasta +ja varoitti heitä sinne palaamasta. Mutta kun Koskipää tunsi Matin +äänen eteisestä, niin hänen raivonsa yltyi uuteen vimmaan ja hän karjui +sieltä äänellä, joka kaikui laajasti yli pihan: + +-- Tämän olet nyt aikaansaanut, sinä Matti Leinonen, kavala naapuri, +mutta tästä kaikesta saat kerran karvaasti vastata. Niin, minä olen +nuorissa nyt, henkenikin voit nitistää, mutta esivalta, jota palvelen, +se elää. Sinä olet nostanut kansan kuningasta ja marskia vastaan, ja se +tekosi ei jää rankaisematta. Et tahtonut toimia yhdessä esivallan +edustajan kanssa, mutta muista, sen tyttäresi, jota et mulle antanut, +sen löydän kerran, kun sinä itse hirressä roikut... + +-- Suus kiinni, taikka ... karjasi Leinonen, mutta naurahti samassa +suuttumukselleen, kääntyen seuralaistensa puoleen: -- Tuollaista se on +kansansortajain kiukku, kun kerrankin tilille joutuvat. + +-- Luuletteko, tomppelit, Klaus Flemingin jättävän tämän kolttosenne +kostamatta, torisi ääni edelleen saunasta melkein ilkkuen. -- Laulunne +on oleva lyhyt, hän hirttää teidät omiin suoliinne! + +-- Eiköhän siltä pitäisi tukkia ääni tarkempaan, virkahti silloin Erkki +varoittaen, tuota ryöppyä kuunnellessaan. Ja eräs oluenjuojista +tarjoutui heti kirveenkamaralla iskemään pahasuisen vangin varsin +vaiteliaaksi. Mutta Matti ei noista vangin uhkauksista välittänyt, hän +vain komensi kaikki saunan eteisestä pois, sulkien vahvalla pönkällä +senkin oven. -- Karjukoon siellä iltikseen, kyllä tälle törmälle ääntä +mahtuu! + +Mutta Mikon sydäntä olivat vangitun, kiukusta puolihullun +huovipäällikön huudot ja uhkaukset pahasti karmaisseet ja ilkeästi soi +tuo rämisevä ääni vielä hänen korvissaan, kun he taas saunatörmältä +astuivat tupaan päin. Sekoittihan knaapiraakimus Elisankin +sydäntyneisiin sadatuksiinsa, talon herttainen tytär on siis yhä vielä +tuon hurjan miehen likaisessa mielessä ja synkissä uhkauksissa! Jos hän +kerran vapaaksi pääsee, jos talonpojat joutuvat tappiolle, kamala on +silloin tosiaan sen tyttöraukan kohtalo, jota Mikko ei nyt vielä ollut +nähnytkään, mutta jonka kuva taas ilmielävänä ja kirkkaana välkkyi +hänen mielessään. + +-- Kapinoitte esivaltaa vastaan! -- ne vangin syyttävät kiljahdukset +kajahtivat yhä saunasta, eikähän Mikko voinut kieltää, että se syytös +oli tosi. Oliko siitä siis tällekin talolle tosiaan koituva kauhea +kosto...? + +Etsien pälyivät Mikon levottomat silmät, kun hän astui puolipimeään, +väentäyteiseen pirttiin, mistä tunkea ilma lemahti häntä vastaan. +Siellä oli märkiä turkkeja ripustettu orsille kuivamaan, miehiä makoili +pitkin permantoa, toisia turisi äänekkäästi seinäraheilla. Uunin luona +hääri naisia keittohommissa, Matin pyylevä emäntä tuntui siellä +apulaisiaan komentavan, mutta niidenkään joukosta ei hänen katseensa +löytänyt sitä, jota se haki. Oli joku tuttavakin miesjoukossa. Uunin +kupeella aukoi eväitään Apajan ankara äijä ja kurkistihan ovelta +Karmalan vanhantalon isäntäkin, -- ovatpa totta tosiaan miehet tarkoin +mukaan saatu, jos yksin tuo yksivakainen Tuomaskin, joka muuten ei +konnultaan liikahtanut, harvoinpa kirkkoonkaan, oli pistänyt kirveen +vyönsä alle ja lähtenyt miesjoukon meininkejä katsomaan! Ja innostuksen +tulta paloi nyt hänenkin harmaissa silmissään ... toimeliaana oli +hänkin ollut mukana, kun ajettiin huovit Karmalan kylästä pois, niin +kehaisi hän kiilto silmissään Mikolle, joka häntä siinä ohimennen +tervehti ja puhutteli. Sitä hän vain ei oikein ymmärtänyt, miksi +heidän, häädettyään jo häristäjänsä pois omasta pitäjästään, piti +lähteä vielä muihin pitäjiin tappelemaan, hän puolestaan halusi jäädä +tänne kotikontuaan varjelemaan. + +-- Jää pois, virkahti Matti naureskellen. -- Hyvä on, kun joku mies +kylään jääpikin naisväen turvaksi, monta niitä ei jää! + +Matti vei nuoren pappisorpanansa pirtin perälle, suuren perhepöydän +ääreen, ja raivasi hänelle sen vieressä istumasijan. Siellä oli +arvohenkilöitä muitakin ... ensimmäisenä osuivat Mikon silmät +hämmästyneinä Turun aikaiseen parhaaseen työtoveriinsa ja +kohtalotoveriinsa, Eero Markonpoikaan, joka siinä istui matkamiehen +puvussa turkit levällään, kallokkaat jalassa. Nuoret papit, jotka +kolmikuukautisen eron jälkeen nyt yhtäkkiä tapasivat toisensa heille +näin oudossa seurassa ja vielä oudommalla retkellä, hyökkäsivät syliksi +toisilleen ja kävivät kokemuksiaan kertomaan. Eero oli joutunut näihin +omituisiin olosuhteisiin aivan samoista syistä ja vaikuttimista kuin +Mikko: halunsa päästä lähelle kansaa, pysyä sen täydessä luottamuksessa +ja vaikuttaa siihen oli hänet saattanut yhtymään Laukaan partiomiehiin +ja lähtemään tälle aseretkelle, vaikka se tietysti häntäkin monessa +suhteessa epäilytti. Olipa hän sentään innostuneempikin kuin Mikko +talonpoikain asiasta, ja tämä nyt Mikkoa kummastutti, sillä ennen Turun +aikoina oli Eero Markonpoika ollut verrattain välinpitämätön rahvaan +tarpeista ja mielialoista. Mutta samalla tämä vanhan toverin ja +virkaveljen kohtaaminen näillä retkillä Mikkoa tietysti varmistikin ja +rohkaisi. + +Aivan pitkään eivät toverukset kumminkaan nyt voineet keskenään +tarinoida, sillä saman perhepöydän ääressä istui miehiä muitakin, jotka +pian puuttuivat pappien keskusteluun ja joihin Mikonkin oli huomionsa +kiinnitettävä. Toverukset tulivat kosketelleiksi kuningas Sigismundon +ja Södermanlannin herttuan välistä, taas yhä pingoittunutta +ristiriitaa, joka saattoi sangen ratkaisevasti vaikuttaa alkaneen +kansannousun kohtaloon, ja siihen iski heti kiinni pöydän toisella +puolella istuva vilkaseleinen, liukaspuheinen mies, jonka Mikko pian +oivalsi retkeläisten johtomieheksi. Tämä lyhytläntä pukinparta, jonka +tummat, etsivät silmät alituiseen pälyivät ympärilleen ja joka +puhuessaan usein ponnahti pystyyn, oli nyt juuri Martti Vilpunpoika +Lapualta, Savon ja Pohjois-Hämeen nostattaja, ja hän väitti kohta, +että kansannousu on järjestetty ja ajankohdaltaan sovitettu juuri +Kaarlo-herttuan ohjeiden mukaan. Jahka talonpojat ovat tehneet selvän +painajaisistaan, kiskovista huoveista ja nihdeistä, tulee ruhtinas +Ruotsista ja tekee lopputilin rautamarskin kanssa ja järjestää maassa +asiat. + +-- Niin, mehän ollaan matkassa juuri Kaarlo-ruhtinaan ja Ruotsin +hallituksen nimessä ja kehoituksesta, virkkoi Eero Markonpoika, +selittäen asiaa tietämättömälle toverilleen. + +-- Onko siitä takeita, varmuutta? kyseli Mikko hiukan epäillen. + +-- No totta jumaliste, sävähti pöydän takana istuva mustasilmä silloin, +painautuen taas pöydän yli toveruksia kohti. -- Ettekö ole kuulleet +ruhtinaan kirjeestä? + +-- Kuullut siitä olen, vaan en ole sitä nähnyt enkä lukenut, vastasi +Mikko. -- Onko se mukananne? + +-- Tietenkin, povellani sitä vaalin kuin aarrettani, vakuutti +lapualainen, ja kävi kohta mekkonsa salapoimuista kaivamaan esille +mustunutta, paljo sormittua ja laskoksistaan jo kulunutta +pergamenttipalasta. -- Olen tämän lukenut jo ainakin sata kertaa, mutta +kerta vielä, oli menneeksi...! + +Uteliaana keräytyi pirtintäyteinen rahvas siihen pöydän ympärille +kuulemaan tuota paljo puhuttua Ruotsista saapunutta kirjettä, johon +heidän retkensä suurelta osalta perustui. Useimmat olivat sen tosin jo +kuulleet, vaan sen uudelleen kuuleminen heitä aina innoitti, sillä se +heille vakuutti, että he eivät toimineet ominpäinsä esivaltaa vastaan. +Kirje oli näet todella kirjoitettu kuin Kaarlo herttuan, kuninkaan +sedän, nimessä ja puolesta. Kansaa siinä tosiaankin kehoitettiin +nousemaan aseisiin ahdistajiaan vastaan ja usean vuoden verovapaus +luvattiin jokaiselle retkelle lähtevälle. Sellaiseen Ruotsin +hallituksen neuvoon ja kehoitukseen kannatti kylläkin vedota, myönsi +Mikko, joka silmät selällään Martti Vilpunpojan suomalaista +kirjeentulkintaa kuunteli ja itsekin sivulta seurasi pergamentille +piirrettyjä, ruotsinkielisiä rivejä. Mikko pyysi kirjeen ihan omaan +kouraansa: oikein oli sen Vilpunpoika esittänyt, mutta Mikkoa +oudostutti, ettei siinä alla kuitenkaan ollut ruhtinaan +nimikirjoitusta, vaan toinen, erään Mustasaaren kauppiaan nimi. + +-- Sen miehen minä tunnen, selitti siihen Leinosen Matti, joka hänkin +taas oli juoksuistaan ehtinyt pöydän ääreen tuon kalliin kirjeen +lukemista kuuntelemaan. -- Tapasin hänet Tukholmassa, kun olin +tämänpuoleisten edustajana valitusmatkalla, ja hän se juuri siellä +meidän asiaamme valtioneuvosten luona ajoi. Rehti mies, hän on vain +jäljentänyt ruhtinaan kirjeen ja pannut varmuudeksi oman nimensä alle. + +-- Mutta miksi ei siinä ole ruhtinaan nimeä? tiedusteli Mikko vielä +oudoksuen asiaa. + +-- Mitenpä hän ruhtinaan nimen siihen kirjoittaisi, selitti nyt Eero +Markunpoikakin, joka kirjeen oikeaperäisyydestä tuntui olevan täysin +vakuutettu. -- Onhan se herttuan nimissä kirjoitettu... + +-- Totta jumaliste, juttuhan on selvä, kiivaili Martti Vilpunpoika, +heittäen utelevaan pappiin miltei nuhtelevan silmäyksen. -- Verovapaus +jokaiselle, joka mukaan lähtee, saat näistä puolin huoveista ja +voudeista vapaana itse viljellä maasi ja itse väkinesi syödä, minkä +kaskesta ja järvestä irti saat... Sellainen on tämä paperi, -- kunhan +me ryttäreistä ensin selvä tehdään! + +Martti Vilpunpojan äänessä ja eleissä oli paljo kansaan välittömästi +pystyvää, sen mieltä kiehtovaa ja kiihoittavaa hehkua, ja sillä +henkilökohtaisella vetovoimallaan hän olikin helposti saanut kansan +liikkeelle kaikkialla, missä hän vain kulki. Sokeasti kansa uskoi +häneen, joka lupasi vapauttaa talonpojat heidän rasituksistaan ja viedä +heidät Suomen Turkuun tekemään tiliä kansaa sortaneiden ylimysten +koitoksista. Mikko älysi pian, ettei hänen olisi ollut viisasta +pitemmältä esittää epäilyksiään tuosta ruhtinaan kirjeestäkään, +sydäntyneet miehet eivät sellaista saivartelua ymmärtäneet eikä +suvainneet. Siksi hän vaikeni, uskoen kernaasti, että kirje todella +sittenkin oli Kaarlo-herttuan valtuudella kirjoitettu. Mutta kun +nuoret papit vähän myöhemmin lähtivät kuumasta tuvasta pihalle +vilvoittelemaan, virkkoi Mikko ikäänkuin omain mietteittensä vieläkin +vaivaamana: + +-- Emme me virallisessa toimessamme saisi tuollaista kirjettä pitää +täysarvoisena. + +-- Mitäs siitä tutkiskelee, vastasi Eero. -- Miehet vain ärtyvät... + +-- Mutta entäpä, jos tässä olisi kansaa rumasti huiputettu, yritti +Mikko vielä alakuloisena, -- jos meidän, rehellisiä ollen, täytyisi +käsittää, että se rakentaa toiveensa petokseen...? + +-- Ollapa vaikka niinkin, intti Eero, epäsuorasti myöntäen, että häntä +vainosivat samat epäilykset, -- mitenkäpä me voisimme enää muuttaa +asiain menoa, miten pysähdyttää vyöryä, joka on lähtenyt liikkeelle +luonnon pakosta? + +-- Ei, Eero, sitä emme voi, tunnusti silloin Mikko. -- Kunpa voisimme +taltuttaa sen vihan voiman, ohjata sen siivolla suvantoon! + +-- Koettakaamme sitä, mutta siihen tarvitsemme kansan täyden +luottamuksen. -- + +Ei ollut Mikko alakuloinen ainoastaan tuon uuden epäilyksensä johdosta. +Häntä kiusasi yhä enemmän se, ettei hän ollut vielä saanut tavata talon +nuorta tytärtä, jonka vuoksi, -- se hänen täytyi itselleen myöntää --, +hän ennenkaikkia oli Rautalammelta lähtenyt erämaan partiomiesten +mukaan. Melua ja nurinaa oli majatalossa joka taholla, hänen +ajatuksensa olivat revityt moniin säikeisiin ja ristiriitaisina ne +edelleen hänessä kamppailivat. Oliko hänkin, kansan paimen, mukana +ohjaamassa sitä petokseen ja onnettomuuteen? Ja miksi? Saattoiko hän +edes toteuttaa sen tehtävänsä, joka hänet pohjimmaltaan oli liikkeelle +ajanut, pelastaa neiden, johon hän oli mieltynyt ja joka kerran oli +häneen turvautunut, raakalaisen kynsistä...? + +Joku retkikunta talonpoikia palasi taas hoilaten keskustaloon joltakin +partiomatkalta ja pihantäyteinen samoinkuin pirtintäyteinen väki +ryntäsi sen viestejä kuulemaan. Tuo partiojoukko se oli ollut +pyydystämässä kihlakunnan vihatuinta miestä, sen voutia Matti +Tordinpoikaa, hänen upeasta asunnostaan Jyrängön seuduilta ja samalla +nostattamassa sen puolen rahvasta aseisiin. Viimemainittu tehtävä oli +sille hyvin onnistunut, mutta vouti, yhtä ovela kuin ilkeä mies, joka +liikaveroilla oli kansaa vuosikausia rasittanut ja siltä laittomia +kyytejä vaatinut, hän oli ehtinyt livistää pesästään, -- oli kai +haistanut käryä. Mutta voudin talon olivat partiomiehet ryöstäneet -- +saalista oli heillä nyt paljo mukanaan -- ja lopuksi polttaneet. + +Kun väkijoukko oli rynnännyt pihanuotion ääreen näitä uutisia +kuulemaan, palasi Mikko, jonka silmä yhä etsien pälyili, takaisin +pirttiin ja siellä hän nyt karsinassa tyttönsä tapasi. Elisa hääri nyt +muiden naisten kanssa siellä talouspuuhissa, täytti juuri aitasta +hakemiaan eväitä matkalle lähteväin talonmiesten kontteihin. Kun tyttö +nyt yhtäkkiä näki edessään nuoren papin, jonka kanssa hän syksyllä oli +monet leikit laskenut, niin hän karahti punaiseksi kasvoiltaan ... +näytti ensi hetkessä säpsähtävän, mutta tuli sitten ujona ja arkana +tuttua sukulaismiestä tervehtimään, ja hetkisen he saivat nyt, sivussa +surisevasta väkijoukosta, siinä keskustella ja uudistaa syksyistä +tuttavuuttaan. + +Yksinäisyydessään oli Mikko paljo hautonut mielessään syksyllä +virinneitä utuisia unelmiaan ja ne olivat hänen mielikuvituksessaan +pukeutuneet häilyviin, monenkirjaviin muotoihin. Nyt, kun hänellä taas +oli unelmainsa esine elävänä, kainona ja kukkeana siinä edessään, kävi +hänelle ikäänkuin yhtäkkiä ja väläyttämällä selväksi, että noilla +häilyvillä unelmilla on vain yksi toteutumismuoto, että juuri tässä nyt +hänen onnensa on, tässä hänen on viipymättä lyötävä lukkoon ne +kodinonnen kuvitelmansa, joita hän syyskauden oli mielikuvituksessaan +soinnuttanut. Tätä hetkeä vartenhan hän oli matkalle lähtenytkin. Mutta +matkaa jatkuisi nyt tästä edelleen miesjoukon mukana tiesi kuinka +pitkälle tuntemattomia kohtaloita kohden ... epävarmuuteen ei ole enää +varaa... Ja vain hetkisen Elinan kanssa juteltuaan kävi hän suoraan ja +arkailematta puhumaan tytölle: + +-- Kun me tältä retkeltä palaamme, saanko silloin, Elisa, viedä sinut +täältä mukaani? + +Tyttö ei hämmentynyt sitä äkkikysymystä niinkään pahasti, kuin Mikko +oli olettanut, tuo kysymys ei näyttänyt olevan hänelle aivan +odottamaton. Hän loi vain katseensa alas ja virkkoi: + +-- Minutko, minne? + +-- Emännäkseni Rautalammelle. Tässä ei ole aikaa pitkiin puheisiin. +Turvausit minun puoleeni kerran, Elisa, kun sinua ahdisti Koskipään +raaka ryttäri, tahtoisin suojella sinua edelleenkin häntä ja kaikkia +muita vastaan. Odotatko minua? + +Kauan ei tyttö kainostellut. Hän kohotti suuret, luottavat, viattomat +lapsensilmänsä nuorta pappia kohden ja vastasi rohkeasti: + +-- Odotan kernaasti, odotan ikävällä. Mutta tarvitseeko sinunkin lähteä +miesten matkaan? + +Tosiaankin, miksi hän, rauhan mies, oikeastaan lähtikään tuolle +arveluttavalle retkelle, -- tämä houkutteleva kysymys iski nyt voimalla +nuoren papin ajatuksiin. Miksei hän palaisi täältä onnellisena +aviomiehenä kotiinsa, olihan hän matkansa varsinaisen tarkoituksen jo +saavuttanut... Mutta se hävetti häntä samassa tuo uusi ajatus, se +tuntui raukkamaiselta, -- aivanko itsekkäistä syistä hän oli erämaan +miesten matkaan lähtenytkin, vaikka oli itselleen ja heille kuvitellut +ja luvannut, että hän tahtoi heille olla apuna ja tukena retken +varrella, heidän taistellessaan henkensä puolesta? Ei toki...! +Verkalleen hän vastasi: + +-- Olen luvannut seurata pitäjäläisiäni, ehkä voin heille olla joksikin +hyödyksi, ehkä estää heitä liiaksi riehahtamasta. Mutta kun retki on +onnella tehty, silloin palaan sinua hakemaan... + +-- Jos silloin vielä olen täällä, vastasi tyttö alakuloisesti. + +-- Missä olisit? Vai tahtoisitko, että en lähtisikään miesten matkaan? + +-- Mentävä kai sinun on, muuten ei isäkään sinuun suostuisi... + +-- Niin, Elisa. Kaipauksella nyt lähden, vaan samalla ilolla. Ja täältä +sinut tietysti löydän. + +-- Meitä jää tänne vain vähäväkisiä naisia ja lapsia koko kylään ... +virkahti tyttö vieläkin kuin varoittaen. + +-- Ja sinä pelkäät...? -- Mikon ääni vavahti, kun hän nyt yhtäkkiä +mielessään kuvitteli, mitä tuolla nuorella tytöllä samoinkuin miesten +jättämäin kyläin muilla turvattomilla naisilla todella saattoi olla +levottomiksi käyneinä aikoina syytä peljätä. -- Pelkäät, että miesten +poissaollessa huoveja voi tulla taloon? + +-- Onhan toki Koskipää nyt nuorissa, virkahti tyttö siihen vähän +reippaammin, kun näki, miten raskaasti hänen epäilyksensä oli +vaikuttanut hentomieliseen pappissulhaseen. Mutta tämä jatkoi, yhä +värähtävällä äänellä: + +-- Taikka sitäkö, että retki päättyy hullusti ja kosto saapuu +kylään...? + +Silloin tyttö jo uljaasti vastasi: + +-- Se ei saa päättyä hullusti, eikä pääty, onhan siellä isäkin +johdossa! Tervetuloa vaan takaisin...! + +Väkeä oli taas palannut tupaan pihalta, jossa oli kuunneltu +partiolaisten kertomuksia, ja tyttö rupesi vetäytymään uunin luo, jossa +toisia naisia kiireisinä keittiöpuuhissa juoksenteli. Mikko ennätti +vielä ainoastaan pikaisesti kysäistä: + +-- Ja silloin siis...? + +-- Silloin...! + +Elisa hupeni liukkaana naisten joukkoon ja Mikko jäi yksin seisomaan +tupaan taas ahtautuneiden, porisevain matkamiesten keskelle. Hänen +suonissaan veri kuumana kohisi -- olihan hän tuossa jo kosinut ja +saanut myöntävän vastauksen! -- Onnen aallot ne hänen mielessään nyt +ailahtelivat. Hänkö oli muka epäillyt tuon tytön mieluummin valitsevan +sulhasekseen Juhanan, huovipäällikön, -- turhia, turhia olivat ne hänen +syksyiset epäilyksensä... Mutta äskeisetkin epäilykset ja kaikki hänen +sydäntään velloneet ristiriidat olivat nyt tiessään, elämänusko, +mielenrohkeus ja luottamus edessäolevan retkenkin onnistumiseen oli +kuin taikavoimalla hänessä yhtäkkiä varmistunut, vasta nyt kuljettava +taival oli hänelle ikäänkuin kirkkaaksi selvinnyt. Käyköön nyt miten +tahansa, noiden säteileväin silmien vuoksi, jotka olivat häneen +luottamuksella katsoneet, oli hän nyt valmis kansan puolesta +retkeilemään ja omalla tavallaan taistelemaan... + +Pohjolan varhainen talvi-ilta oli sillävälin jo käynyt pimeäksi, +tuvassa kävi vaikeaksi tuttujaankaan enää erottaa. Mikko pälyili +turhaan ympärilleen talon isäntää tavatakseen. Vihdoin kuului hänen +tuttu äänensä ovelta. Matti Leinonen astui sieltä tupaan ja Mikko +yritti silloin mielensä kuumassa innossa heti päästä hänen luokseen ja +hänelle, tytön isälle, puhua aikeestaan ja tulevasta lankoudestaan. +Mutta Matti, joka juuri palasi sijoittamasta toisia matkamiehiä +naapuritaloihin, ei häntä nyt nähnyt taikka joutanut kuuntelemaan. Hän +komensi vain tupaan kovalla äänellä: + +-- Miehet nukkumaan nyt kaikki, niin pitkälle kuin permantoa +riittää ... aamulla aikaiseen on oltava matkalla! Silloin se alkaa ison +riistan pyynti, eikä näille kotoisille maille palata, ennenkuin huovit +on ajettu hiiteen talonpoikain mailta ja koko marskin sortovalta on +murrettu! Nyt lepoon! + +Sitä käskyä toteltiin heti. Mikko makasi virkaveljensä Eero Markonpojan +kanssa, -- heille oli talon puolesta vielä illallinen tarjottu --, +pirtin peräpenkillä, mutta uni vältti kauan hänen silmäänsä. Raskas +kohina kävi tuvassa, jossa kyljikkäin lattialla nukkuva miesjoukko +kuorsasi, ilma oli siellä sakea ja kuumuus sietämätön. Mutta se ei +olisi estänyt väsyneen miehen unta. Hänen mielessään kierteli nyt vain +liian paljo kirjavia kuvia, mieluisia jos outojakin, ja ne kuvat +vaihtelivat siinä nopeasti. Olihan outoa salliman leikkiä jo se, että +hän, rauhallinen pappismies Turusta, äskeinen kapitulin apulainen, +jonka kaikki ajatukset olivat kohdistuneet kirkon ja uskonnon +kysymyksiin, nyt retkeili tällaisella »maallisella», sotaisella +matkalla kapinaväen mukana. Ei hän sitä itse ollut tahtonut eikä +tarkoittanut, tapausten meno oli vain viskellyt häntä mukanaan ja hän +oli antautunut rentonaan niiden viskeltäväksi. Miksi? Mikä oli hänet +tähän arveluttavaan seikkailuun vetänyt? Sairas aikako, jonka rajuimpia +syöksähdyksiä hän muka kuvitteli voivansa lievittää, vaiko säälinsä +kärsivää kansaa kohtaan, vaiko papillinen velvollisuutensa? Ei, ei +mikään niistä, -- nuoren tytön, melkein lapsen, kirkkaat, viattomat +silmät, ne ne olivat häntä vetäneet näihin pyörteisiin... Nyt oli hän +siis onnellinen sulhanen, onnellisin mies epäilemättä koko tuossa +sotaisesta yrityksestään hurmaantuneessa miesjoukossa, mutta oli nyt +sittenkin jo heti jättämässä aarteensa, kulkeakseen esivaltaa vastaan, +rikosten tielle! Voiko siitä hänellekään onnea kasvaa? + +Sellaiset ristiinkäyvät mietteet ne Mikkoa valvottivat ummehtuneessa +tuvassa, johon pihalta kuului kumeaa töminää, kun hevoset kylmissään +polkivat lumista tannerta ja helistivät valjaitaan, ja jonka ovi +alituiseen paukahteli, kun vielä uusia retkeläisiä työntyi pakkasesta +sisään. Mutta yli kaiken sen kohinan ja kaikkien epäilysten soi hänen +rinnassaan riemuava sävel: Elisa on hänen omansa...! Ja siihen onneensa +hän lopulta nukahti. + +Mutta jo muutamien tuntien perästä hän heräsi uuteen rymyyn ja +ovenpaukkeeseen. Puolipimeässä tuvassa olivat ihmiset jo jalkeilla, +vyöttivät kiireellä turkkejaan ja pörisivät äänekkäästi, tunkien siinä +toistensa ohi ja ylitse ulos, missä suksia jo kalistettiin ja hevosia +juotettiin valjaisiin vietäviksi. + +Lieden ääressä seisoi Matti-isäntä jo matkalle vyöttäytyneenä ja hänen +edessään 15-vuotias Tahvo-poikansa, joka hartaasti pyyteli, että hänkin +pääsisi tälle suurelle retkelle mukaan. + +-- Nuori olet vielä, Tahvo, kielteli isä, -- jää tänne äitisi ja +siskosi luo, tarvitaanhan se mies meidänkin talossa. + +-- Mutta tahtoisin olla asemiesten matkassa, sopersi poika +malttamatonna. + +-- Vielä ehdit, nauroi isä, -- liian olet hento niin pitkälle +hiihtämään. + +Ja siihen poika alakuloisena alistui, isän rientäessä hommiinsa. + +Kiire näytti olevan kaikilla, kiire aamun pimeässä aloittamaan sitä +sotaista taivalta, jota kulkemaan he olivat kokoontuneet. Kiireesti +kapsahtivat nuoret papitkin pystyyn ja riensivät rekeensä. + +Pitkä raito rekiä ja suksimiehiä lähtikin jo tuokion kuluttua Leinosen +mäeltä solumaan alas sumuiselle lahdelle, ja se kiemurteli sinne +kapeana, mustana vyönä. Mutta kun jo Matti Leinosen reki, joka +viimeisenä pihasta läksi ja jonka jäljestä papit yhteisessä reessä +ajoivat, oli laskenut törmän alle, silloin pyyhkäisee pari suksimiestä +vielä vinhasti alas ahteelta, huutaen Mattia ja hänelle kauhulla +kertoen: + +-- Saunasta on vanki livistänyt! + +-- Koskipääkö, -- päästittekö ruojan käsistämme? + +-- Menimme häntä sieltä hakemaan, muka mukaamme ottaaksemme, niinkuin +käsketty oli, mutta silloin olikin sauna tyhjä. Siellä kuuluu eteisessä +käyneen miehiä vielä aamutuimaansa tynnyristä olutta siemaisemassa, he +lienevät käyneet itse saunassakin ja jättäneet pönkät hölliksi. Siinä +lähdön hurakassa on vanki karannut. + +-- Kirotut juopottelijat, karjaisi Matti synkästi kiroten. -- Sen +miehen me vielä edestämme löydämme -- taikka takaamme! Mutta nyt ei +auta lähteä häntä hakemaan, nyt on painettava eteenpäin! + +Mutta tämä viesti kouristi pahasti jälkireessä ajavan nuoren papin +sydäntä. Sinnekö hänen nyt täytyi jättää aarteensa alttiiksi irti +lasketun raakimuksen kostolle! + + + + +VI. + +VANHA YLIMYS. + + +Päijänteellä, jossa lunta oli siteeksi kierällä jäällä, oli keli +mainio, ja nopeasti pyyhkäisi erämaan partiokunta sen ylitse +Jämsänpuoleiselle rannalle. Mutta siellä oli retkikuntaa vastassa +sanantuoja, joka sen jakoi kulkemaan kolmelle taholle tehtäväänsä +täyttämään. + +Tämä sanantuoja oli Simo Piitulainen, sotilaskarkuri ja seikkailija, +joka oli vuosikausia pakoillut monenlaisia pillojaan Pohjanmaan +korvissa ja siellä nyt parasna miesnä syyskauden valmistellut +kansannousua. Sieltä oli hän ensi kelillä lähtenyt nostattamaan Hämeen +talonpoikia yhteiseen toimintaan ja kehui saaneensakin jo suuria +aikaan. Etelä-Hämeen hidas kansa on jo sekin valmis ajamaan huovit +taloistaan ja hiihtämään vainoojiaan vastaan, ei tarvitse muuta kuin +kipuna tappuroihin, niin ne leimahtavat. Erämaan retkeläisten on nyt +eri teitä samottava sinne heittämään tuo sytyttävä kipuna -- kohta +roihuu palo sielläkin! + +Lahden jäällä pitivät retkikunnan johtomiehet, Martti Vilpunpoika, +Matti Leinonen ja eräät muut, nyt neuvottelua Simon kanssa. +Pohjalaisten johtajan, Jaakko Ilkan pääjoukko, kertoi Simo, on +parastaikaa Pohjanmaalta samoamassa Kyrönkankaan yli etelään päin, +Pirkkalaa kohti, josta se aikoo painua Turkuun asti, minne Pentti +Pouttu jo ryntää suoraan Pohjanlahden rantatietä pitkin. Erämaan +miesten on nyt nostatettava ja puhdistettava Häme ja Etelä-Suomi, +vallattava Hämeenlinna, että Ilkan selkäpuoli pysyy vapaana, ja sitten +on senkin riennettävä Turkuun, joka on oleva kaikkien retkikuntain +yhteinen päämäärä. Sitä varten on eri joukoissa nyt heti hiihdettävä +Päijänteen kaikki rantapitäjät; toisten on kuljettava Asikkalan ja +Kalvolan, toisten Kuhmoisten ja Padasjoen kautta. Mutta kolmannen +osaston Sysmästä lähteneitä talonpoikia tuli Martti Vilpunpojan +johdolla oikaista Jämsän jokivartta ylös suoraan länteen päin Yliseen +Satakuntaan ja riennettävä siellä yhtymään Ilkkaisen johtamaan +pääjoukkoon, jonka oli suoritettava ratkaisevin tehtävä. Tähän +viimemainittuun osastoon sijoitettiin Martti Vilpunpojan johtamat +lapualaiset sekä Rautalammen sisukkaat miehet, ja siinä joutui siis +Mikko-pappikin kulkemaan. + +Hurinaa ja turinaa oli nyt siinä aukean lahden jäällä, missä eri +pitäjäin miehet ryhmittyivät omiin osastoihinsa eri tahoille +kulkeakseen ja kutakin kyläkuntaa kovalla äänellä huudettiin +keräytymään määräpaikkaansa. Mutta se oli iloista, reipasta hurinata, +rohkeutta ja voiton varmuutta soi noista jään yli kajahtavista +komennoista samoinkuin eroavain miesten jäähyväishuudoista toisilleen. + +-- Siis Hämeen kivisessä linnassa nyt ensiksi tavataan, ja siellä +pidetään jymypidot! + +-- Linnanmahdit juomanlaskijoina! + +-- Ja jos ei yhdytä ennen, niin viimeistään Turussa, jonne nuotan perä +vedetään. + +-- Ja jossa marski huoveineen lopullisesti vedetään tilille. Siellä ne +loppukäräjät käydään. + +-- Sinne tulee niitä pitämään se Ruotsin ruhtinaskin, joka on meidän +miehiämme! + +-- Hei pojat, nyt vain ensiksi selvä knaappien ja ryttärien pesistä. +Terve mieheen! + +Näin huihkasivat eroavat miesparvet toisilleen suksille noustessaan. +Taisipa kyllä toisten mielissä pyöriä vakavampiakin mietteitä ja +totisella naamalla eräät isäntämiehet puristivat erojaisiksi uusien ja +vanhain tuttavainsa kämmentä. Missähän tosiaankin tavataan, jos +tavataan, ja minkälaisissa olosuhteissa? Mikä on oleva eri pienten, nyt +erkanevien miesjoukkojen kohtalo, -- tosi on nyt joka tapauksessa +edessä. Sillä piankin voi mikä osasto tahansa tavata huovien tapparat +ja tuliluikut vastassaan. + +Erityisen vakavina erosivat toisistaan nuoret papit, vanhat toverukset, +joiden nyt oli seurattava kumpaisenkin joukkoaan ja jotka taipaleen +varrella reslassa olivat paljo keskustelleet siitä hankkeesta, johon he +olivat joutuneet mukaan. + +-- Terve, Eero, virkahti Rautalammin pappi, -- koettakaamme parastamme +kansan hyväksi. + +-- Hyvästi, Mikko, Jumalan haltuun jättäytykäämme kaikki! + +Mutta nämä vakavammat mietteet eivät saaneet yleistä mielialaa +valtoihinsa; se oli edelleen raudanrohkea, miehet olivat hurjan kiihkon +lumoissa ja sitä mielialaa kannusti yhä kasvava koston jano, joka +miehiä sivakoilleen kiirehti. + +Pienemmiksi jakaantuneet joukot liikkuivat nyt nopeammin ja +liukkaammin. Mutta sikäli kuin ne etenivät ranta- ja metsäkyläin läpi, +kasvoi niiden lukumäärä taas ehtimiseen. Sillä jokaisessa +syöttöpaikassa, jokaisen tien suussa, jokaisessa kylässä, yhtyi uusia, +ennakolta valmistettuja miehiä etenevän talonpoikaisjoukon riveihin, +kenellä kirves, kenellä karhunheihäs, kenellä nuija aseenaan. Vihurina +oli näet viesti käymässä olevasta kansanliikkeestä kulkenut saapuvain +»nuijajoukkojen» edellä, -- tätä pilkkanimeä olivat edestä pakenevat +huovit ja nihdit jo ruvenneet rahvaanliikettä ivaten käyttämään +talonpoikain huonosti asestetuista parvista, -- ja monen talon +veräjällä seisoivat jo sen miehet valmiina suksilla, odotellen saapuvia +vapauttajiaan ja lyöttäytyäkseen viipymättä heidän matkaansa. Ja jos +jossakin metsäkylässä vähän vielä epäiltiin tai vitkasteltiin, siellä +pakotti talonpoikaisjohtajain uhkaava käsky haluttomatkin heti +liittymään yhteiseen yritykseen. + +Jämsän kirkolla se osasto, joka kulki jokivartta ylös länteen päin, +Ilkkaa tukemaan, ensi kerran pitempään lepäsi, sinne yöpyenkin. Siellä +joutui se myös ensi kerran ja odottamattomalla tavalla kosketuksiin +erään esivallan edustajan kanssa. + +Oli aamuyö. Suurin osa retkeläisistä nukkui Jämsän nimismiehen tuvassa, +jonka lattialla lepäsi rivittäin miestä kuin rankaa. Silloin lennähti +tuvan ovi yhtäkkiä ryminällä auki ja komentava ääni kuului huutavan +pakkasesta sisään: + +-- Hevosia pian valjaisiin, hevosia Porkkalan herralle! + +-- Kuka perhana siellä ... kuului murinaa pirtin permannolta. + +-- Kuka meitä täällä komentaa? + +Miehet heräilivät ja nousivat mikä verkalleen, mikä nuolena pystyyn, +aseisiinsa hyökäten, ja talon isäntä kiirehti puhaltamaan tulta lieden +hiilokseen. Aluksi siinä säikähdettiin ja hölmistyttiin ... peljättiin +jo Porkkalan herran, joka oli vanha sotaherra ja Savonlinnan päällikkö, +huovijoukkoineen piirittäneen talonpojat ja hyökänneen heidän +kimppuunsa. Joku taisi ehtiä siinä pimeän päässä puhua kiireisestä +paostakin ja toinen luikki jo turkki kainalossa ulos suksilleen. Mutta +toisia miehiä riensi kirveet ojossa hevosenvaatijoita vastaan ja he +piankin totesivat, ettei matkustavalla herralla, joka poikineen +kuomussa kulki, ollut kuin pari ratsastavaa saattomiestä mukanaan. +Talonpojat oivalsivat silloin heti yliotteensa sekä kävivät puolestaan +kuomussa torkkuvaa kyydinvaatijaa komentelemaan. + +Pienenläntä, susiturkkeihinsa aivan uponnut mies nousi reestä ja astui +ontuen ympärilleen sakovan miesjoukon keskelle. Se oli Savonlinnan +isäntä Götrik Fincke, useille sisämaan talonpojille tuttu herra, joka +oli kotoaan, Lammin Porkkalasta, missä hän oli ollut käymässä, matkalla +takaisin linnaansa ja lääniinsä. Ihmettelevänä ja kysyvän näköisenä +seisoi hän tuokion siinä pimeällä pihalla katsellen ympärillään +häilyviä haamuja, ja virkkoi sitten rauhallisesti, mutta varmasti: + +-- Valjastakaa hevoset! Missä on tämän talon isäntä? + +Nimismies, joka illalla oli ottanut liittolaismiehenä vastaan +talonpoikaisen kapinajoukon, luvaten itsekin aamulla siihen yhtyä, +astui nyt nöyränä tervehtimään matkustavaa ylimystä, kutsuen hänet +sisään tupaan. Mutta äijä vastasi äskeistä kipakammin: + +-- Tuo hevoset, minulla on kiire. Minun on jouduttava jouluksi +lääniini. + +Nimismies seisoi neuvotonna. Mutta pihalle kertyneet ja jo entiseen +ytyynsä yltyneet retkeläiset kävivät koppaviksi, huudahtaen vaativalle +herralle: + +-- Tässä tarvitaan nyt hevoset toisaalle, tässä ollaankin nyt me +käskijöinä! + +Ja muutamat jo taempaa usuttivat: + +-- Kyllä me tästä kyytiä annamme niin Porkkalan kuin muillekin +herroille! + +-- Niin, antakaa sille päin Porkkalaa...! + +Silloin rupesi pieni susiturkkiherra oivaltamaan, että tässä on nyt +jotakin outoa, merkillistä liikettä olemassa. Hän ei tiennyt alkaneesta +talonpoikain noususta vielä mitään. Täyden rauhan vallitessa oli hän +lähtenyt ajamaan Hämeestä etäiseen linnaansa. Kaukaa Pohjanmaalta oli +tosin kuulunut jotakin kumeata huhua rahvaan ärtyneisyydestä huoveja +vastaan, mutta kukaan ei ollut aavistanut, että samaa mielialaa olisi +jo Sisä-Suomessakin. Teerevänä asettui nyt Götrik Fincke, monissa +taisteluissa karaistu, mieleltään uljas joskin ruumiiltaan rampa herra +ärhentävän miesjoukon eteen ja tiukkasi: + +-- Mitä tämä on? Mikä hitto teillä on mielessänne? + +Götrikin nuori, 16-vuotias poika Knut oli hänkin sillävälin herännyt +kuomusta, kuullut noita uhittelevia ääniä ja astui nyt miekka +kupeellaan kuin taisteluvalmiina isänsä viereen, kutsuen avukseen noita +kahta saattohuovia, jotka olivat jääneet väkijoukon taakse. Mutta isä +rauhoitti häntä parilla sanalla ja virkkoi taas yhä äänekkäämmiksi +käyneille talonpojille, jotka olivat vaatineet häntä pirttiin: + +-- Niin, käykäämme tupaan, miehet, siellä kertokaa, minne te olette +matkalla, miksi liikutte täällä tällaisella joukolla? + +Ryminällä painui koko miesjoukko pakkasesta pirttiin, jossa sillävälin +oli viritetty roimuava tervastuli, ja siellä kävi retkeläisten keskelle +temmattu ylimys verkalleen riisumaan suuret turkkinsa ja kallokkaansa. +Niiden sisältä ilmestyi hintelä, kuivahko, harmaapartainen äijä, joka +oli perin vaatimattoman ja vaarattoman näköinen ja joka rauhallisesti +nilkutti lieden ääreen ja siellä istahti pölkyn päähän, porisevain +miesten keskelle, joiden silmissä paloi kiihtymyksen tuli. + +Tällä välin oli Mikkokin jo noussut nukkumasta, kuullut saapuneesta +vieraasta, ja hän katseli nyt sivulta tuota joukkoa, joka tervastulen +ympärille ryhmittyi. Hänen myötätuntonsa oli heti vanhan, raihnaisen +linnanherran puolella, joka siinä yksin istui hurjistuneiden, +kostonjanoisten miesten ivailtavana, ja häntä rupesi peloittamaan tuon +harmaapäisen ukon kohtalo, joka niin elävästi muistutti hänen omaa, +sodassa rampautunutta ja harmahtunutta isäänsä. Mutta äijä itse ei +näkynyt ollenkaan hätääntyneen tuon monipäisen joukon meluavasta +esiintymisestä. Varsin levollisesti hän siinä sukkasillaan ojenteli ja +lämmitteli reessä kangistuneita raajojaan ja kyseli sitä tehdessään yhä +uudelleen talonpoikain tarkoituksia, kutsuen poikansakin, joka näkyi +tilannetta enemmän oudoksuvan, viereensä istumaan. + +Pian oli hän oivaltanut Martti Vilpunpojan talonpoikaisjoukon +johtajaksi, viittasi hänet ystävällisesti luokseen ja virkkoi: + +-- Kerropas nyt oikein, minne olette matkalla? + +-- Turkuun, vastasi talonpoikain johtaja karkealla, mutta kuitenkin +hiukan talttuneella äänellä. + +-- Mitäs sinne näin miesjoukolla? + +-- Tekemään marskin kanssa tiliä linnaleiristä ja rahvaan +hävittämisestä. -- Lapualainen oli istahtanut jakkaralle ja heilutti +uhkaavan näköisenä, joskin ilmeisesti epävarmana, tapparaansa +jalkojensa välissä, jatkaen kiihtyvällä äänellä: -- Kansa on noussut +Pohjanmaalla ja koko maassa, se ei siedä enää sortajiaan, se tekee +niistä silppua, -- tekee sitä sinustakin! + +Pieni, harmaapartainen äijä silmäili tyyneesti ympärilleen, näki +kiihkoisat katseet, kiiltäviksi tahkotut aseet, kuuli miesten murinan +ja rupesi ymmärtämään. Mutta aivan rauhallisesti, ikäänkuin +hyväntahtoisesti, hän kävi puhumaan: + +-- Olette eksyneet hullulle tielle, te erämaan miehet. Raskas on +rasitus ollut kansalle, tiedän sen. Mutta mitäs piruja? Te kuljette +aseissa, ryhmitytte kapinajoukoksi esivaltaa vastaan, syöksette itsenne +onnettomuuteen, -- elkää helkkarissa niin tehkö, tulkaa toki järkiinne! +Ettekö huomaa yritystänne epätoivoiseksi? + +Martti Vilpunpoika urahti pari uhkaavaa kirousta, mutta sotkeutui +samalla sanoihinsa, -- hän ei kestänyt hennon, mutta varman herran +tuikeaa, tutkivaa, läpi-iskevää katsetta. Silloin Matti Leinonen +syrjemmältä vakavammin vastasi piiritetylle herralle: + +-- Kansa on nääntynyt, sen tiennette, se ei kestä enää linnaleiriä eikä +huovien kiskontaa, se on nyt työntänyt nihdit ja ryttärit niskoiltaan. +Tuli mikä tuli, sorrosta on tehtävä loppu. Ja jos sinä, Savonlinnan +herra, olet kansan mies, niinkuin on sanottu, niin yhdyt meihin ja +Kaarlo herttuaan kukistamaan marskin vallan. + +Götrik Fincke vihelsi hiljaa, kuullessaan Kaarlo herttuan nimen +mainittavan. Hän aavisti siitä, että yrityksellä lie sittenkin laajempi +kantavuus kuin hän oli luullutkaan. Mutta hän jatkoi sävyisästi: + +-- Olen aina elänyt hyvissä väleissä kansan kanssa ja koettanut +lääniläisteni puolta pitää, kun heitä on liiaksi rasitettu. Ja juuri +siksi tahtoisin teille nytkin parastani neuvoa: heretkää pois aseista. +Herttua ei Ruotsista voi tulla avuksenne jos tahtoisikin, eikä hänkään, +enempää kuin minä, voi hyväksyä kapinaa. + +-- Mutta onpa hän meille avunlupauksensa antanut, väittivät aseistetut +miehet nyt pirtin joka nurkasta. Ja taas vedettiin esiin se +Södermanlannin herttuan nimiin laadittu kirje, joka Finckelle luettiin. +Mutta tämä puisteli vain päätään: + +-- Teitä on petetty miehet, kuljette omaa turmiotanne kohti. Säälin +teitä, en tahtoisi tuhoanne, ja siksi varoitan vielä kerran: heretkää +pois! + +-- Mutta mehän kysymme vain oikeuttamme, intti Matti itsepäisesti. -- +Majoitus on laitonta, kiskonta samoin, nyt on herrain siitä kerrankin +vastattava! + +Äänekkäästi pirtintäyteinen väki ilmoitti yhtyvänsä Matin puheisiin ja +piiri puristui yhä uhkaavammin pienen linnanherran ympärille. Mutta +tämä nousi sangen rauhallisesti: + +-- Rasituksenne on ollut suuri, sen ymmärrän. Mutta sittenkin: Ystävänä +teitä varoitan nousemasta kuningasta ja esivaltaa vastaan. + +-- Emmehän nouse kuningasta vastaan, ja Ruotsin hallituskin on +puolellamme. Kuitian marskin ja hänen heitukkansa me vain +karkoitamme... + +-- Ja siten uhmaatte juuri esivaltaa, sillä he ovat ruunun +luottamusmiehiä. Ja se on rikos, jota seuraa rangaistus. -- Pieni herra +astui askeleen oven puoleen, jossa hänen turkkinsa ja kallokkaansa +olivat, virkkaen taas virallisemmin: -- Mutta puhuttu on jo tarpeeksi, +nimismies, toimita hevoset, matkalle on jo lähdettävä. + +-- Siitä lähdöstä ei tule mitään, hevoset tarvitsemme me, kivahtivat +siihen kuumimmat miehet, ja asettuivat seinäksi Fincken eteen. Tämän +nuori, kuumaverinen poika rupesi jo sitä röyhkeää väkivaltaa vastaan +reuhtomaan ja tapasi miekkansa kahvaa. Mutta isä asetti hänet taas ja +virkkoi aivan rauhallisesti: + +-- Tehkää tilaa miehet, minua ette kuitenkaan säikytä. En pelkää +henkeäni täällä enempää kuin sitä olen pelännyt lukemattomilla +sotatanterilla, missä lopulta olen rammaksi joutunut. Tarkoitan +parastanne, miettikää sanojani! + +Ja hän astui taas askeleen eteenpäin. Mies-seinä syrjäytyi, epäilevinä +vetäytyivät uhkaajat taaksepäin ja kiivaimpainkin kinailijain kielet +rupesivat sammaltamaan. Poikansa avulla veti ontuva mies kallokkaat +jalkaansa, vyötti rauhallisesti turkit ylleen ja nilkutti miesjoukon +keskitse ulos. Mutta kynnyksellä hän vielä kääntyi tupaan päin ja +lausui vakavasti: + +-- Koetan puhua puolestanne ja toimia rasitustenne helpottamiseksi. +Mutta vain sillä ehdolla, että palaatte kauniisti koteihinne. Hyvästi, +miehet! + +Hän astui rekeään kohti, jonka eteen nimismies parastaikaa kenenkään +estämättä valjasti hevosta. Miehet jäivät pirtin ovelle keskenään +väittelemään siitä, olisiko Porkkalan herra laskettava ajamaan, vai +olisiko hänet pidätettävä talonpoikain vangiksi. Yksimielisyyteen siitä +ei päästy, mutta kukaan ei kiirehtinyt lähtevää estämäänkään. + +Mikko Pietarinpoika, joka henkeään pidätellen oli kuunnellut tuvassa +tapahtunutta keskustelua, sitävastoin oli Fincken perässä astunut ulos +ja seisoi nyt hänen rekensä ääressä, kun matkustajat siihen nousivat. +Götrik-herra huomasi silloin hänen papillisen pukunsa ja virkkoi +ihmeissään: + +-- Kuinka sinäkin, nuori pappi, kuljet kapinaväen mukana, -- opastathan +ja johdat laumasi aivan eksyksiin! + +-- En heitä johda, en siihen kykene, koetan vain olla heille joksikin +hyödyksi. + +-- Jos sitä haluat, niin käännytä heidät takaisin. + +-- Luulen, herra, että se on jo liian myöhää... + +-- Myöhää -- tuskitteli Götrik -- sehän olisi hirmuinen onnettomuus! +Vai oletko sinäkin saman eksytyksen riivaama kuin he? + +-- Olen isoksi osaksi heidän kannallaan. Tunnen heidän kärsimyksensä. +Maltti ei kestänyt enää. Kansa on lopulleen kiusattu, tämä nousu ei ole +yksin heidän syytään. + +-- Siinä sinä piru vie olet oikeassa, virkkoi pieni herra nyt +vakavissaan, rekeen istautuen. -- Mutta he sen kaiken kumminkin saavat +maksaa. Hullu juttu! -- Mutta nyt ei auta. Kanutus, poikani, painaudu +viereeni, nyt lähdetään ajamaan! + +Pirtissä oli tällävälin taas kiihtynyt, ärtynyt mieliala päässyt +voitolle ja muutamat sydämistyneet, nuoret talonpojat juoksivat hevosen +kuolaimiin, herran lähtöä lopultakin estääkseen, hokien: + +-- Ette hitto soi lähdekään. Turkuun teidätkin viemme, siellä ne +käräjät käydään... + +Mutta silloin korotti Mikko-pappi hennon äänensä: + +-- Tähän rampaan mieheen älkää koskeko, sehän olisi häpeällistä ja +raukkamaista. Hän ei ole teille pahaa tehnyt. + +Tuokioksi pihahti kuuma kina pimeällä pihalla. + +-- Yhtä luuta vuohensarvi -- herra kuin herra, huudettiin moittivasti +papille. -- Vai laskettaisiin tämä marskin kätyri noin vain menemään, +meitä takaapäin sitten ahdistaakseen. + +-- Eikö hemmetissä! Onko hän meidän puolellamme vai meitä vastaan -- +vastatkoon? + +-- Teidän puoltanne pidän vielä sittenkin, kun te olette lyöneet päänne +kantoon, vastasi vanhus reestään. -- Mutta tätä puuhaanne en voi +hyväksyä. + +-- Kuuletteko, kiinni se mies, kiivailivat hurjimmat. + +-- Valjaat alas! + +Mutta tanakka, roteva mies talonpoikain joukosta asettui nyt Mikon +viereen kuolaimiin, ryntääjiä loitomma häätämään. Se oli Erkki +Pietarinpoika, Savonlinnan entinen vanki, ja hän siitä voimakkaasti +jyrähti: + +-- Syrjemmäs, miehet! Minä tunnen Savonlinnan isännän, olen hänen +alaisenaan ollut. Se mies ei ole kansan sortaja, häneen älkää kättänne +satuttako. Vanhus ajakoon rauhassa! + +Tämä melkein uskonnolliselta hartaudelta kajahtava varoitus ja vaatimus +vaikutti rytistäjiin taltuttavasti. + +-- No, ajakoon. Menköön matkoihinsa, murisivat nyt kiihkeimmätkin. + +Siihen keskeytyi väittely pihalla ja kuomureki lähti kahden huovin +saattamana kenenkään estämättä solumaan törmää alas pimeälle joelle. +Miehet kuuntelivat kotvasen aisakellon äänen loittonemista ja rupesivat +sitten valjastamaan omia hevosiaan ja korjaamaan sustensa mäystimiä +Sillä pirtistä oli tullut käsky, että retkikunnan oli senkin lähdettävä +liikkeelle jatkaakseen matkaansa länttä kohden. + +Pakkanen oli aamutunneilla yhä kiihtynyt, se paukahteli talon nurkissa, +nirskui anturain alla ja tuntui turkkien läpi pureutuvan luihin asti. +Huuruna nousi henki miesten liikkuessa ja parrat jäätyivät +pörröttäviksi ja kankeiksi. Tässä aamupakkasessa hiihtämään +tuntemattomia kohtaloita kohden nousivat miehet siis nyt suksilleen tai +resloihinsa ja pitkä raito lähti taas verkalleen kiemurtelemaan +talvitietä myöten länteen päin. Ääneti siinä nyt hiihdettiin. Porkkalan +vanhan herran varoitussanat olivat sittenkin vajonneet ja jääneet +pistämään monen miehen mieleen, ja he kävivät nyt taivalta tehdessään +niiden johdosta uudelleen sydämissään niitä samoja hiljaisia käräjiä, +jotka heitä varhemmin olivat vatvoneet, mutta jotka he jo olivat +luulleet päättyneiksi. + +Syvimmin ja voimakkaimmin velloivat nuo öisessä kohtauksessa uudelleen +virinneet mietteet nuoren Mikko-papin mieltä, kun hän aamun verkalleen +sarastaessa ajoi raidon loppupäässä huurteisen metsän halki. Hän +saattoi niin hyvin kuvitella, mitä äsken oli liikkunut vanhan, kansalle +ystävällisen ylimyksen mielessä. Tämä ymmärsi epäilemättä täysin kansan +toivottomuuden, hän suri ilmeisesti sydäntään myöten sitä erehdystä, +johon nuo muuten kärsivälliset talonpojat olivat antautuneet, hän olisi +varmasti tahtonut tehdä kaiken voitavansa, vapauttaakseen heidät +toivottomuuteen vieneestä painajaisestaan. Mutta hän ei voinut muuta +kuin varoittaa ... ja hänen täytyi vain varoittaa viimeisiin asti, +vaikka tiesikin varoituksensa turhaksi. Tämän oivalsi Mikko ja ymmärsi +tuon kaiken hyväntahtoista vanhusta vakavasti huolettaneen. + +-- Mutta eikö hänkään sitten voi solmun avaamiseksi tehdä jotakin +muuta, eikö löydä hänkään mitään rauhallista ratkaisukeinoa? Ja eikö +löydä sitä kukaan? + +Näin kysyi nuori pappi hiljaisissa mietteissään ja vastasi itse: + +-- Ei kukaan. Ja silloinhan ovat kaikki varoituksetkin turhat ja +tehottomat. Tapausten meno, hevosen jokainen askel, vie väkisinkin, +armottomasti, väkivaltaista ratkaisua kohden. + +-- Ja silloin ei muuta voi tehdä, kuin koettaa taltuttaa intohimojen +raivoa, koettaa lievittää iskujen kireyttä, missä sen vain tehdä voi. + +Näin hän ikäänkuin itseään lohdutti ja koetti puolustaa +mukanaoloaan kapinaväessä. Mutta kaukaa aamuseltaan hämärtyvässä, +sinervänhuurteisessa metsässä oli hän näiden mietteittensä keskeltä +usein näkevinään vilahdukselta vanhan isänsä vakavat, surumieliset, +varoittavat kasvot, -- vai olivatko ne Götrik-herran harmaapartaiset, +murheelliset, nuhtelevat kasvot, ne muistuttivat hänestä niin elävästi +toisiaan. + + + + +VII. + +KUOLEVAN ROUVAN TALOSSA. + + +Oli jouluaaton aatto v. 1596. Liuksialan kartanosta, joka +vaatimattomana piiloili koivikkomäellä Roineen rannalla Kangasalla, +laskeutui saarnireki alas vesakkoon, kulkusten iloisesti kilistessä +kirkkaassa aamuilmassa. Reen perällä istui turkiksiin peitettynä +hienopiirteinen, jaloryhtinen rouva, joka rinnettä laskeuduttaessa +kohotti vällyjä ylös leukansa alle, arastellen vihaista pohjoisviimaa, +ja hänen rinnallaan naureskeli vilkassilmäinen, iloinen immyt, jonka +poskille pakkanen pian nosti kauniit ruusut. Mutta ajajan penkillä +istui solakka, hentojäseninen nuorukainen, parikymmenvuotias, joka, +puoleksi neitoseen päin kääntyneenä ja hänen kanssaan jutellen, hiukan +huolimattomasti ohjasi hyvin syötettyä ruunaa. He ajoivat vesakon läpi +valtatielle, ja siellä rouva hiukan arkana ajajaa varoitti: + +-- Väistä varovasti vastaantulijoita, Henrik, täällä kuuluu nykyisin +olevan liikkeellä kaikenlaista vierasta väkeä. + +-- Kaiketi niiden sentään on väistettävä kuningattaren rekeä, vastasi +nuorukainen ylpeästi. Mutta rouva huoahti: + +-- Eipä välitä nykypolvi enää kaatuneesta kuningattaresta, hän on sille +kuin jo kuopattu vainaja, jonka ei enää pitäisi liikkua. + +-- Kuinka niin, rouva, ovathan naapurit nähdäkseni sentään teille +ystävälliset ja huomaavaiset? + +-- Ehkä lähimmät naapurit, jotka meidät silloin tällöin tapaavat. Mutta +muut entiset alamaiseni eivät kyllä enää muista kuningatar Kaarina +Maununtytärtä olleeksikaan. Näinhän sen selvästi viime kesäisellä +matkallani Uudellemaalle, -- siksi en yleensä enää halua Liuksialastani +mihinkään liikkua. + +-- Mutta kun liikut, ryhdistäsikin tuntuu silloin kuningatar... + +Se ajaja, jonka kanssa Ruotsin entinen kuningatar, Eerikki XIV:nen +leski Kaarina Maununtytär, näin jutteli, koettaen hälventää hänen +alakuloisia mietteitään, oli hänen tyttärensä Sigridin, Sigrid Vaasaksi +sanotun, sulhanen Henrik Tott, ylhäinen aatelismies, lukumies ja +miekkamies, joka kotoaan Lohjalta äsken oli saapunut Liuksialaan +jouluksi morsiantaan tervehtimään ja piakkoin pidettäviä häitään +järjestämään. Ja morsian, Sigrid Vaasa, kauas Suomen sydänmaille +joutunut kuninkaantytär, hän se juuri naureskeli tuossa äitinsä +rinnalla reen perällä, iloisena ja huolettomana siitä, että hänellä ei +enää ollut prinsessan arvoa eikä asemaa. Olihan hänellä hyvä koti, +hyvät naapurit, joiden seurassa hän mainiosti viihtyi, ja hyvä sulho, +jota hän rakasti ja joka siinä nyt jutteli reen sevillä. Mitäpä muuta +hän kaipasi! Mutta äiti pysyi yhä äskeisessä, raskaassa mielialassaan: + +-- Ei ole ryhtikään entinen. Mutta johan siitä onkin kolmattakymmentä +vuotta, kuin olen ollut Ruotsin valtaistuimella, jossa sen jälkeen jo +on istunut monta kuningatarta. Olenhan tänne Suomeen karkoitettu ja +haudattu vanha muori, jolla on vain muistonsa jäljellä. + +-- Mutta voihan Eerikin suvun tähti vielä nousta, puheli nuorukainen +edelleen rohkaisevasti. -- Vielähän elää poikasi, Ruotsin kruunun ainoa +oikea perijä, ajat voivat vielä muuttua. + +-- Ei ne muutu, huokaili rouva. -- Näin poikani Tallinnassa viime +kesänä, -- ei hänestä, Kustaa-raukasta, koskaan tule kuningasta! +Sammunut on Eerikin tähti... Mutta jo kauan sitten olen lakannut sitä +suremasta ja alistunut kohtalooni. Täällä elän ja kuolen, -- suoritan +vain täällä pientä armeliaisuuttani omassa ahtaassa piirissäni. + +Armeliaisuustyöhön oli Kaarina Maununtytär nytkin ajamassa; hän oli +matkalla Vääksyyn, Kangasalan Vesijärven rannalle. Siellä oli nykyisin +sairaana talon rouva, tavallaan hänen kohtalotoverinsa, Kaarina +Hannuntytär, ja nuoret kihlatut olivat lähteneet äitinsä mukana +tervehtimään siellä nousevaa nuorisoa. Oli vietävä sairaalle rohtoja ja +Vääksyn rouvan orvoille lapsenlapsille pieniä joululahjoja. + +Monet vuodet olivat Kustaa Vaasan vanhimpain poikain, Eerikin ja +Juhanan, aikoinaan kauniit ja kuuluisat, jumaloidut lemmikit viettäneet +vanhuuttaan toistensa naapureina täällä Kangasalla, asuneet siellä +toisiaan tapaamatta, toisistaan mitään tietämättä. He olivat +välttäneetkin toisiaan, vieroneet, ehkä vihanneetkin toisiaan, vaikka +saman kohtalon alaisina elivät. Mutta eroahan olikin heidän välillään. +Olihan Kaarina Maununtytär vihitty ja kruunattu kuningatar, Ruotsin +valtaistuimella istunut kuninkaan puoliso ja laillisten kuninkaanlasten +äiti, vaikka veljesviha ja kateus sitten oli syössyt hänet alas +loistostaan ja arvostaan. Kaarina Hannuntytär, turkulaistyttö, +sitävastoin oli vain kuninkaallisen prinssin jalkavaimo, Suomen nuoren +herttuan Juhanan Turun-aikainen lemmitty, joka kai kerran oli uneksinut +Suomen herttuattaren arvoasemaa, mutta joka sitten oli heitetty kuin +käytetty leikkikalu syrjään, kun Juhana-prinssi oli Puolan +kuningashovista hakenut itselleen ylhäisen puolison. Molemmat Kaarinat +olivat halpasyntyistä sukua, toinen sotilaantytär Tukholmasta, toinen +papintytär Turusta; heidät oli onnen oikku aikoinaan kuin sadussa +kohottanut valtakunnan ja hovielämän ylhäisimmille paikoille, loistoon +ja mahtavuuteen, sitten syöstäkseen heidät siitä korkeudesta alas ja +sijoittaakseen heidät pettyneinä, unhotettuina, hyljättyinä toistensa +naapureiksi kauas Sisä-Suomen syrjäiseen pitäjään. Molemmat olivat kuin +taikavoiman kehittämät metsäkukat kohonneet ympäristöstään äkilliseen, +odottamattomaan, upeaan kukoistukseen, mutta pian olivat he lakastuneet +molemmat ja viettivät nyt iltaansa suuruutensa kuihtuvina muistoina. + +Kauan olivat nuo muistot, veljesvihan katkerat perinnöt, pitäneet heitä +vieraina ja karsaina toisilleen täälläkin sydänmaalla. Mutta viime +aikoina oli yhteinen unhotus ja yhteinen suru sittenkin tuonut heidät +lähemmäksi toisiaan. Kaarina Maununtytär oli varsinkin viime kesän +jälkeen, jolloin hän tapasi poikansa, unelmainsa viimeisen toivon, +heikkona, saamattomana, ahdashenkiseksi raukaksi herpautuneena, +vetelänä vesivesana, joka oli vailla kaikkea yritteliäisyyttä ja +tahdonvoimaa noustakseen isänsä istuimelle, varsinkin sen jälkeen oli +Kaarina Maununtytär lopullisesti nöyrtynyt ja oivaltanut kuninkuutensa +lopullisesti kadonneeksi. Jo silloin oli hän ikäänkuin tuntenut +tarvetta lähestyä naapurissa elävää kohtalotoveriaan ja antanut +ylpeytensä mennä. Vähitellen oli jää siten murtunut maailman murjomain +kaimasten välillä. + +-- Onko Vääksy kuninkaankartano samalla tavalla kuin Liuksiala? kysyi +nuori kuski matkaa jatkettaessa. + +-- Ei, se on vain tavallinen aateliskartano, Kaarina-rouvalle viimeisen +miehensä jälkeen leskitaloksi jäänyt perintö, vastasi reen perällä +istuva entinen kuningatar. + +Kaarina Hannuntytär oli sen jälkeen, kuin hänen ruhtinaallinen +ihailijansa oli hänet hyljännyt, ollut kahdestikin naimisissa, ja oli +nyt jo toisen aviopuolisonsa leski. Lapsia hänellä oli eri avioista. +Niistä kolmesta lapsesta, jotka Kaarina Hannuntytär oli synnyttänyt +Juhana herttualle, ei elänyt enää ketään, senjälkeen kuin sekin tytär, +Sofia Gyllenhjelmiksi ristitty, joka oli ollut naimisissa suuren +sotapäällikön, Pontus De la Gardien kanssa, joku aika sitten oli +kuollut. Mutta Pontuksen alaikäiset, isästään ja äidistään orvoiksi +jääneet lapset kasvoivat Vääksyssä äidinäidin hoidossa ja niistä oli +vanhin, Jaakko, jo Henrik Tottille tuttava. + +-- Mutta olihan Jaakon äiti kuninkaallisen prinssin tytär, Sigridin +serkku, jatkoi tiedonhaluinen ajaja. + +-- Sigridin isä oli Ruotsin kuningas ja hänen äitinsä voideltu +kuningatar, vastasi Kaarina Maununtytär hiukan ylväästi, vanhoilta +muistoiltaan. -- Jaakon äiti oli herttuaallisen lemmikin tytär, jota +hänen korkea isänsä ei saanut lailliseksi perijäkseen tunnustaa. +Vääksyn rouvalla on myöhemmin ollut aviopuolisoita, minulla on ollut +vain yksi puoliso, kuningas Eerik, Sigridin korkea isä. + +Nyt oli Vääksyn rouva sairaana. Elämä oli vaatinut häneltä paljon, +kuluttanut hänen kauneuttaan ja elinhermoaan, voimat rupesivat nyt +loppumaan. Monta viikkoa oli hän jo maannut vuoteessa eikä toipumisesta +ollut tietoa. Tämä ennen niin toimekkaan naisen ruumiillinen riutuminen +ja siitä aiheutuvat talonpitohuolet olivat kutsuneet Liuksialan +avuliaan emännän tänä syystalvena jo eri kertoja Vääksyyn, missä hän +hoidollaan ja neuvoillaan lievitti potilaan huolia ja kärsimyksiä. +Tällaiselle armeliaisuuskäynnille oli hän sinne lähtenyt nytkin, +jouluaaton aattona, vaikka aika olikin nyt levoton ja monenlaisia, +epämääräisiä huhuja oli liikkeellä. + +Taival taittui nopeasti vankan raudikon hölkätessä, eikä mitään +häiritseviä retkeläisiä näkynyt valtatielläkään. Eräs vastaanajava +naapurinisäntä tiesi kuitenkin kertoa yhtä ja toista levottomuutta +aiheuttavaa juttua. Pohjanmaalta päin oli kulkeutunut tietoja, että +sieltä oli esivallan virkamiehiä vastaan nousseita, hurjistuneita, +asestettuja talonpoikia hiihtämässä joukoittain etelään päin. Olipa jo +lähiseudun aatelisperheitä lähtenyt kodeistaan pakosalle Hämeenlinnaan, +ja toisia valmistautui matkalle lähtemään. Rajuja huhuja oli +Pohjanmaalta lennähtänyt, että sieltä tulevat talonpojat polttavat +kaikki aateliston ja knaappien kartanot ja ryöstävät ne armotta +putipuhtaiksi, juoden ja mekastaen hävittämissään taloissa. Levottomin, +hätääntynein mielin ajoivat senvuoksi Liuksialan väet nyt Vääksyn +pihaan. + +Siellä ei tiedetty näistä uhkaavista enteistä mitään, rauhassa siellä +talon väet suorittelivat talvitöitään. Keventynein mielin kiirehti +senvuoksi Liuksialan emäntä sisähuoneisiin sairasta emäntää +tervehtimään, ja nuoret kihlatut joutuivat pian talon nuorten pariin. + +Mutta kauan ei oltu näin ativotalossa vierailtu, kun sen pihaan ajoi +Längelmäen puolelta reslallinen hätääntyneitä pakolaisia, jotka +kertoivat pakenevansa idästä päin samoavan talonpoikaisjoukon jaloista +pois. Suksijoukko kuului juuri olevan tulossa Kangasalalle. + +-- Mitä joukkoa ne ovat? kysyivät hämmästyneet, pahaa aavistamattomat +talonväet. + +-- Julmannäköisiä, kesyttömiä erämaanmiehiä he ovat, ryösteleviä +rosvojoukkoja... + +-- Tekevätkö ne ilkitöitä? + +-- Vallastalojen rauniot jäävät savuamaan heidän taipaleelleen, +vakuuttivat peljästyneet pakolaiset. -- Ja nuo hurjiintuneet ovat jo +aivan kintereillämme! + +Tosiaankin näkyi Sahalahdelta päin nousevan savua hallavaa +talvitaivasta kohden. Ihmiset ällistyivät, eikä nekään, jotka olivat +kuulleet kumeita huhuja Pohjanmaan kansan noususta, ymmärtäneet, mitä +aseellisia talonpoikaisjoukkoja sieltä Päijänteeltä päin nyt oli +tulossa. Mutta pihaan ajaneet pakolaiset hätäysivät yhä itse +näyttämistään savuista, huokasuttivat vain hetkisen hevostaan kaivolla +ja hoputtivat sitä sitten taas juoksemaan, viedäkseen kauhun viestinsä +edelleen kylästä kylään. + +Vääksyssä, jonne pakolaisten sanoma oli näin yllättäen saapunut, syntyi +tietysti tavaton hälinä ja hätä. Palkkapiiat juoksivat kuin päättömät +kanat sisään ja ulos, osaamatta ryhtyä mihinkään, pienemmät lapset +parahtivat itkemään ja rengit supattivat salaperäisesti tallissa. +Isännättömässä talossa oli ilmankin usein neuvojen puute, nyt makasi +emäntäkin sairaana eikä voinut antaa mitään ohjeita. Joku käski +valjastaa hevoset, sulloa edes lapset rekiin ja lähteä ajamaan +kirkolle. Toinen kielsi, koska ei sairasta rouvaa kuitenkaan voitu +liikuttaa, ja kun valjastajia sittenkin mentiin hakemaan, olivat he +tipotiessään. Nuori Tott lohdutteli pihalla morsiantaan ja hänen +rinnallaan talon vanhin miespuolinen jäsen, Jaakko de la Gardie, vaikka +vasta alun toisellakymmenellä oleva poika, puuhaili muka vastarintaan +asettumista ja kertoi missä ullakolla oli talon vanhoja aseita, -- hän +oli valmis heti miekkaan tarttumaan. + +Lähenevästä vaarasta oli ilmoitus vihdoin viety myöskin sairaan emännän +huoneeseen, jossa Kaarina Hannuntytär makasi suuressa vuoteessa +verettömänä ja voimattomana, mutta kasvoiltaan vieläkin kauniina. Hän +ei jaksanut nostaa päätään patjoilta, ja kun hänelle nyt kerrottiin +hurjan talonpoikaisjoukon tulosta, kävi hän entistäänkin huonommaksi: +hätäysi, yritti nousta, ei jaksanut, ja vaivausi siitä sitäkin enemmän. +Liuksialan emäntä, joka vuoteen ääressä istui, koetti häntä lohduttaa, +mutta potilas vain voihki tuskaisessa hiessä ja hoki: + +-- En jaksa, vaivainen, sydämeni halkee, -- kuka pelastaa +lapsiraukat...? Polttavatko ne meidät tähän! + +Kuningatar oli levoton itsekin ja kiirehti ulos asioista selkoa +ottamaan. Päästyään selville pakolaisten kertomuksista toimitti hän nyt +tyttärensä sulhoineen heti takaisin Liuksialaan, kehoittaen Henrik +Tottia sieltä viipymättä ajamaan edelleen Hämeeseen päin kutsumaan +aseväkeä avuksi. Itse hän jäi Vääksyyn vaalimaan kartanon alaikäisiä +lapsia ja hoivaamaan heikkoa potilasta, joka puolihoureisena yhä hoki: + +-- Lapset raukat, millä he elävät, kun ryöstäjät tulevat ja vievät +kaikki... + +-- Ehkeivät sentään tänne tulekaan, lohdutti naapurin rouva, -- +eiväthän talonpojat sentään mitään petoja ole. Lepää alallasi vain, +kuomaseni... + +Näin koetti hän rauhoittaa yhä heikompana hytkyvää potilasraukkaa, +vaikkei hän suinkaan ollut omassa sydämessään rauhallinen, +muistellessaan omaa, emännättömäksi jäänyttä taloaan, jonne hän nyt ei +voinut palata avuttoman potilaan luota. Mutta turhaan hän sairasta +rauhoitteli; tämä sai kouristuksia kerran toisensa perästä ja vaipui +välillä hervottomana voihkimaan. Viereisestä tuvasta kuului hälinää ja +itkua ... taas oli saapunut taloon kuormallinen jonkun knaappitalon +pakolaisia kertoen, että perästä tulevat erämaan hiihtäjät armotta +hävittävät kaikki aatelisten, voutien ja knaappien kartanot. + +-- Katsokaa, musta patsas kohoo tuoltakin kaakon kulmalta, -- niin +viittoilivat pakolaisnaiset ja hätäännyttivät yhä talonväkeä. + +-- Ja tuolta, -- paetkaamme kiireesti edelleen, pian ne polttavat +tämänkin talon! + +Ja Vääksyn väkeä he mennessään kehoittelivat: + +-- Paetkaa tekin jo ajoissa, ne paistavat teidät tupaanne...! + +Mutta Vääksystä oli kaikki yritteliäisyys ja toimintakyky kuin +jähmettynyt. Kukaan ei kyennyt pakoa järjestämään, avuttomina ja +neuvottomina jättäysivät heikkovoimaiset naiset ja lapset itkien +paikoilleen. Ja ennen pitkää ajaa hurauttikin jo ensimmäinen +reslallinen aseellisia talonpoikia Vääksyn pihaan, jonne riisuivat +hevosensa. Sitä seurasi toinen reki ja kolmas ja kohta jo +suksimiestenkin pitkä raito. + +-- Tässähän on elävännäköinen herrastalo, tässä nyt aattosauna +kylvetään, hihkaisivat hikiset hiihtäjät toisilleen tyhjällä pihalla. + +-- Ja eletään reilusti herrain jouluruoilla. + +-- Sitten vasta talo tuleen höyräytetään! + +Ja ensiksi saapuneen reslan miehet repäisivät jo auki arkituvan oven, +jossa hätääntyneet naiset uikuttivat, karjaisten: + +-- Hei akat, nyt on tullut nälkäisiä vieraita. Pankaa kysta pöytään, +hyvää ja paljon! + +-- Ja sauna lämmitä, kuin jo olisi! + +-- Ja aitat auki, että eväitäkin saadaan. Itse me kyllä nämä +sisähuoneet tutkimme! + +Joku palkkapiioista yritti livistää ulos, pakoon juostakseen, mutta +hänen käsipuoleensa tarttui tupaan astuva Martti Vilpunpoika, joka +heilautti tytön miltei kohona takaisin ja ärjäisi: + +-- Maltahan, hempukkani, missä täällä on talon isäntä, hä? + +-- Ei ole isäntää, inisi säikähtynyt tyttö, -- lesken on talo. + +-- No tuo tänne emäntäsi sitten, ja pian! + +-- Rouva on sairaana, vuoteessa... + +-- Kyllä me täällä rouvat parannamme ja jalkeille nostamme! Tutkitaanpa +paikat. + +Hän astui sisähuonetta kohti, jossa kuolemansairas emäntä makasi, ja +tempaisi rajulla otteella oven auki. Siellä näki hän vuoteella kalpean +naisen, joka kuumeisin, kauhua säteilevin silmin tuijotti avatulle +ovelle ja jonka ohkaiset huulet värähtivät, vaikka ääni ei kulkenut. +Vuoteen ympärillä kyyhötti itkeviä lapsia... Raju mies pysähtyi +hetkeksi sen kuvan eteen, peräysi vaistomaisesti askeleen taaksepäin, +mutta ryntäsi taas keskilattialle, ikäänkuin häveten heikkouttaan, +sillä toisiakin miehiä oli jo astunut ovelle. Mutta samassa seisoi +ryhdikäs, kookas, kaunis harmaatukkainen nainen hänen edessään, levitti +kätensä torjuvasti ja kuin vuodetta suojellakseen, sekä virkkoi +käskevästi: + +-- Takaisin, miehet, näettehän, täällä makaa talon emäntä hyvin +sairaana. + +Miehet peräysivät todellakin ovelle. Mutta Martti Vilpunpoika kysyi +käskijältä: + +-- Kuka olet sitten sinä? + +-- Minä olen Ruotsin entinen kuningatar, vastasi Kaarina Maununtytär +kopeasti, kohottaen päätään entistä pystymmäksi. -- Minä olen +Liuksialan rouva. + +-- Liuksialan ... onko tämä talo Liuksiala? + +-- Ei, tämä on Vääksy, lesken talo tämäkin, tuossa lepää sen emäntä. +Säästäkää meitä turvattomia, avuttomia naisia! + +Miehet katselivat kysyen toisiaan ja Martti Vilpunpoika peräytyi taas +askeleen, pyöritellen sanoja suussaan. Hän näytti empivältä: + +-- Liuksialan kartano, jossa asuu entisen kuningasvainajan leski, on +meidän jätettävä ryöstämättä, niin päätettiin jo Kyrössä. Mutta +Vääksystä siellä ei puhuttu mitään. + +-- Säästäkää Vääksykin niinkuin Liuksiala, puhui harmaapäinen rouva +liikutettuna. Talonpojan ilmoitus, että he olivat päättäneet säästää +hänen oman talonsa, oli syössyt oudon, rohkaisevan ilonlaineen hänen +valtavasti tykyttävään sydämeensä ... muistettiinhan siis vielä +kuitenkin Suomessa vanhaa kuningatarta! Heltyneellä ja hellyttävällä +äänellä hän edelleen rukoili: -- Säälikää kärsivää sairasta ja hänen +kotiaan! + +Miehet olivat sillävälin hiljaa vetäytyneet sairashuoneesta suurtupaan, +jossa johtajat nyt neuvottelivat keskenään. Mutta ulkoa astui yhä uusia +tulokkaita pirttiin. He saapuivat remuavina ja äänekkäinä ja vaativat +ankarasti pöydille syötävää ja juotavaa, välittämättä mistään +hentomielisistä jutuista. Tähän taloon he, raskaan hiihdon +suoritettuaan, olivat tulleet juuri remutakseen tänä juhlien aattona, +juodakseen ja herkutellakseen, eivätkä he suinkaan aikoneet antaa +jonkun sairaan akan hämmentää tätä päätöstään. Ääni koveni taas heidän +joukossaan, palkkapiiat saivat sen tuhannen kyytiä, kun eivät ajoissa +tuoneet esille olutta eivätkä heti saaneet tulta saunaan. + +-- Avaimet tänne, otamme itse, karjuivat miehet, eikä Liuksialan +rouvakaan enää saanut, vaikka tupaan tuli, siellä ääntään kuuluville. +Ja Martti Vilpunpoika neuvoi ikäänkuin hyväntahtoisesti tuota +hätäilevää naista: + +-- Antakaa miehille hyvällä ruokaa ja juomaa, mitä tahtovat, ne ottavat +kuitenkin itse! + +Sitä neuvoa oli toteltava ja pian olivat yltäkylläiset, meluavat pidot +käymässä Vääksyn molemmissa tuvissa. Joulutynnyrit avattiin ja olutta +kannettiin pöytiin suurin kipoin, jotka pian tyhjenivät ja taas olivat +täytettävät, ja talon jouluruoat, liikkiöt ja paistokset, menivät samaa +tietä. Palkkapiiat juoksivat kuin väkkärät yhä uusia herkkuja esiin +kantaen. Kiireellä piti vielä tappaa ja paistaa pari hiehoa ja +lammasta, ennenkuin miesten nälkä rupesi asettumaan. Ja sitä +asetellessaan he joivat ja juopuivat ja kävivät yhä remuavammiksi. +Toiset pistäysivät vuoron päältä saunassa, toiset mättivät aitoista +rekiinsä leipäsäkkejä ja voipyttyjä, mutta useimmat istuivat kuitenkin +yhtä painoa kuumassa tuvassa olutkippoja kallistellen ja kehuskellen +toisilleen, että näin sitä nyt me vuorostamme... Talon väet, aikuiset +ja lapset, jotka olivat piiloutuneet uunin pimentoon, katselivat sieltä +pelokkain, ammottavin silmin sitä rajua menoa, uskaltamatta +äännähtääkään. + +Tämän ryminän jatkuessa istui Liuksialan valtiatar sairaan rouvan +vuoteen ääressä, koettaen häntä rauhoittaa. Mutta tuvan melu ja huuto +kaikui yhtenään sairashuoneeseen ja sen aiheuttama säikähdys ja kauhu +murteli nopeasti heikon potilaan viimeisiä voimia. Hänen tilansa +huononi huononemistaan ja iltapuoleen, kun juopuneiden mölinä oli +kovimmillaan, valtasi hänet taas kouristuksen tuska. Hän pyysi pappia, +kohdisti nyt siihen pyyntöönsä kaiken voihkinansa ja hätänsä. Mutta se +oli vallan toivotonta. + +-- Kukapa pääsisikään täältä nyt kirkolle ajamaan, hätäilivät naiset. +-- Rengit ovat tiessään, talli on täynnä vieraita hevosia. + +-- Ja kaiketi se kirkkoherrakin jo on pakosalle lähtenyt, niinkuin +kaikki muut. + +-- Pappia, pappia! voihkii kuoleva nainen, mutta mistä sen nyt ottaa! + +Näin hälysivät talon naiset, juosten edestakaisin ovissa, väännellen +käsiään ja vaikertaen. Kalpeana seisoi Liuksialan rouva kynnyksellä, +keksimättä, miten lievittää sielun ja ruumiin tuskissa kiemurtelevan +potilasraukan hätää. + +Silloin kuului tuvan karsinasta, missä muutamia hiljaisempia +retkeläisiä, toisten rymytessä, lepäili seinäraheilla, ääni: + +-- Täällä on pappi... + +Hiukan ujona, mutta vakavana ja arvokkaana astui Mikko esiin katveesta, +missä hän, joka toisia myöhemmin oli perille saapunut, oli miesten +poristessa ottanut pienet unet. Nyt hän korjasi pukunsa, asetti +papinkauluksen paikoilleen ja pyysi rauhallisesti miehiä vähän +asettumaan. Sitten astui hän Liuksialan rouvan eteen häntä kunnioittaen +tervehtien. + +-- Pappiko teillä mukananne, huudahti rouva ihmeissään, mutta samalla +helpotuksesta huoahtaen. -- Käykää sisään, pastori, käykää tänne +kuolevaa lohduttamaan ja vahvistamaan. + +Naurun höhötystä kuului oluenjuojain pöydästä ja oudolta tämä +toimitus nyt näissä oloissa tuntui nuoresta papista, joka ei ollut +tupaan saapuessaan kuullut sairaasta emännästä mitään. Mutta hän +käsitti velvollisuudekseen auttaa hätääntynyttä, haki esille +sakramenttilaatikkonsa ja astui sisähuoneeseen, missä kuihtuneena +rauniona lepäsi Juhana kolmannen lemmitty, jonka kukoistavasta +kauneudesta ja kirjavasta elämänsadusta hän oli monet tarinat Turussa +kuullut. Siinä hän nyt tuskissaan kamppaili ja vaimenneella äänellä +voihki, että hurjat raakalaisjoukot syövät ja ryöstävät hänen talonsa +ja tavaransa... Ja noiden raakalaisten matkassa kulkevan papin täytyi +nyt koettaa lohduttaa ja rauhoittaa ja viime tilille valmistaa tuota +seikkailijanaista, joka tuskaili kaatuneen onnensa maallisten rippeiden +katoamista. + +Mutta Vääksyn molemmissa tuvissa kohisi mässääväin miesten porina +entisellä pauhullaan ja viimeistä ehtoollista kuolevalle jaettaessa +kuului pyhäin sanain sekaan äänekästä laulun loilotusta ja sakeita +kirouksia. Kotvasen kuluttua kutsuttiin emännän lapset ja lapsenlapset +taas tautivuoteen ääreen polvistumaan ja Mikko-pappi koetti turhaan +vaimentaa pirtin porinaa. Siellä oli Martti Vilpunpoika äsken +julistanut, että matkaa oli taas yötä vasten lähdettävä jatkamaan, +sellaiset verekset terveiset sanoi hän airuen tuoneen Ilkalta, joka +tuon saapuneen viestin mukaan jo oli ehtinyt Pirkkalan Ylöjärvelle. Nyt +siellä tuvassa äänekkäästi väiteltiin siitä, oliko Vääksyn kartano, +jossa päiväkausi näin oli remuttu, lähdettäessä sekin todella +höyräytettävä tuleen. Siitä toiset, maltillisemmat, kieltelivät, +viitaten talon sairaaseen emäntään ja pieniin lapsiin. Mutta niistä +eivät hurjimmat välittäneet: + +-- Menkööt mäkeen taikka paistukoot! Onko meidän lapsia muistettu, kun +talosta viimeinen jauhovakkanen on viety... Totta jumaliste tässä +joulunuotio nyt on roihautettava, jahka viimeinen haarikka on +kallistettu. + +Martti Vilpunpoika ei uskaltanut käydä estämään tätä miestensä +tulitusintoa, vaikka ehkä itse olisi tahtonutkin säästää talon. Siksi +hän vain komensi: + +-- Tehkää talolle minkä tahdotte. Nyt joka tapauksessa pian suksille +kaikki ja taipaleelle! + +-- Tuli siis nurkan alle...! + +-- Että tästä lähteä nähdään! + +Kaameilta ne huudot kaikuivat potilaan huoneeseen. Mikko-pappi yritti +taas järkipuheilla hillitä oluesta hullaantuneita miehiä, mutta se ei +enää ollenkaan onnistunut. Hänelle ivaten nauraa hohotettiin ja +pilkkasanoja sateli häntä vastaan: + +-- Vai jo pappia jänestää ... sitäkö varten se mukaan otettiin! + +-- Alkuahan tämä vasta on. Monen talon saat nähdä palavan, jos meidän +matkassa mielinet kulkea... + +-- Eikä tässä enää paljoa maksa yhden vanhan akan henki. Nyt ovat todet +käsissä! + +Tuskaisella ahdistuksella kuunteli Mikko näitä muuten niin sävyisäin +erämaanmiestensä karkeita uhkauksia. Hän jo syvästi katui, että oli +heidän matkaansa ollenkaan lähtenyt. Eihän hän kuitenkaan voinut heidän +syvälle syöpyneestä katkeruudesta kasvanutta hurjuuttaan taltuttaa, -- +kuilu näytti aukenevan hänen ja talonpoikain välille. Hänen sydäntään +särki nähdessään talon naisten jo rupeavan kokoamaan hynttyitään talven +selkään paetakseen, ja kauhulla vetäytyi hän lähtöä tekevistä, +räyhäävistä retkeläisistä loitommas, palaten vielä sairashuoneeseen. + +Mutta retkeläisten kesken syntyi vielä, ennenkuin he tuvasta +poistuivat, uutta neuvottelua ja väittelyä. Se airut, joka oli tuonut +sanan Ilkan joukon saapumisesta Ylöjärvelle, oli samalla tuonut Martti +Vilpunpojalle käskyn muuttaa matkansa suuntaa ja lähteä samoamaan +etelään päin, Pälkäneen kautta suoraan Hämeenlinnaa kohden. Oli näet +saatu tietoja, että Hämeestä päin oli Satakuntaan tulossa pakoon +ehtineiden herrojen sotaväkeä, Arvid Tavastin ja Knuutti Kurjen +johtamia huoviosastoja, jotka ilmeisesti pyrkivät Ilkan nuijajoukon +kimppuun takaapäin, samalla kuin marski Klaus Fleming itse Turusta päin +aseväkineen riensi sitä vastaan. Talonpoikain pääjoukko uhkasi siten +joutua pahaan puristukseen. Senvuoksi oli Martti Vilpunpojan nyt +kiireellä riennettävä noita Hämeestä tulevia ryttäreitä vastaan, niitä +pysäyttämään ja siten suojelemaan Ilkan joukon selkäpuolta. + +Tämä oli järkeenkäypä määräys, mutta monille erämaan retkeläisille se +kuitenkin tuotti pahan pettymyksen. Heitä, jotka olivat toivoneet pian +jo pääsevänsä pääjoukon mukana kulkemaan suoraan Turkuun, kiukutti nyt, +kun heidän olikin poikettava takaisin metsäisille maille. Toiset, +humalapäiset, niskoittelivat, ja johtomiehillä oli tekemistä +masentaakseen heidän vastarintaansa. Retken suunnan muuttaminen tuotti +niinikään monenlaista järjestelyä. Tämän muutoksen oivalsivat kaikki +vakavaksi asiaksi: olihan lähdettävä päätä pahkaa taistelemaan +rynnistävää, hyvinvarustettua ratsuväkeä vastaan, -- ilmitappelu +saattoi syntyä koska tahansa! + +Uudet järjestelyt vaativat aikansa. Piti lähettää etujoukko teitä +tutkimaan ja sananviejiä monelle taholle. Mikkoa tarvittiin taas +kirjoitusmieheksi, sillä Ilkalle oli vastauskirje laadittava ja +joulupyhinä kirkoissa kuuluutettavaksi oli valmistettava julistus, +jossa paikkakunnan väestöä kehoitettiin liittymään talonpoikain +liikkeeseen. Illan suussa olivat ne valmistukset vihdoin suoritetut ja +humalastaan hiukan selvinneet, mutta uuteen kiukkuun yltyneet miehet +nouseskelivat pihalla suksilleen. Mutta matkasuunnan muutoksen +aiheuttama suuttumus oli taas kiihoittanut heidän mielensä, ja pirtistä +lähteväin joukosta nousi äänekäs ja yleinen vaatimus: + +-- Nyt piru vie ei jätetä Vääksyä polttamatta! + +-- Ei jumaliste Laukon herran, joka Hämeestä tulee, pidä ainakaan +täällä saada yösijaa! + +-- Tuli olkiin nyt! + +Ja sydäntyneet miehet rupesivat jo uunista vetämään kekäleitä +viskatakseen ne lähtiäisiksi lattialle vuodepahnoihin. + +Silloin aukeni selälleen sairashuoneen ovi ja Mikko-pappi, joka äsken +kirjoitustyönsä päätettyään oli rientänyt sinne, astui sen kynnykselle +kalpeana, vakavana, juhlallinen ilme kasvoillaan. Hän katsoi miesten +häärintää ja virkkoi: + +-- Miehet, -- tuolla on nyt vainaja. Tekö rupeaisitte +ruumiinpolttajiksi? + +Miehet ällistyivät, uunista vedetyt kekäleet jäivät liedelle savuamaan. + +-- Rauha kuolintalolle, julisti Mikko, -- poistukaamme täältä siivosti +ja hiljaa! + +Nyt hänen vaativaa ääntään taas kuunneltiin ja äsken ärtyisät +miehet vetäytyivät nyt ikäänkuin hervoittuneina ja puolihäpeissään +ulko-ovelle. Heidän päästään tuntuivat viimeiset humalahöyryt äkkiä +hälvenevän, kuoleman henkäys tuntui heidät ikäänkuin herättävän. Ääneti +he hakivat eteisestä konttinsa ja keihäänsä ja ehättivät kuin +erityisellä kiireellä suksilleen, hiihtääkseen jo lähteneiden jäljille. + +Viimeisenä läksi Mikko-pappi Vääksyn taas tyhjentyneestä suurtuvasta, +jossa naiset ja lapset kuin typertyneinä, vieläkin kauhun ilme +silmissään, katselivat poistuvia miehiä. Hän kumarsi kunnioittaen +Liuksialan rouvalle, joka jäi sinne ympärilleen kertyneitä orpoja +huoltamaan ja joka, kuin pingoituksesta lauenneena mutta yhäkin +epävarmana, kysyi lähtevältä: + +-- Onko siis Vääksy nyt sittenkin pelastunut? + +-- On. Sen pelasti sen emäntä-raukka kuolemallaan. + + + + +VIII. ENSI TAISTELU. + + +Surullinen joulu vietettiin Hämeen vanhassa linnassa vuonna 1596. +Tuolla pienellä, vanhanaikaisella sisämaanlinnalla ei ollut enää +pitkiin aikoihin ollut sotilaallista merkitystä, mutta hallinnon +keskuspaikkana ja ruunun varastopaikkana oli se kuitenkin edelleen +Hämeen sotaväenkin keskus. Siellä isännöi näihin aikoihin vanha, vakava +Steen Fincke, Götrikin veli, ja hänen apulaisenaan ylpeä ja ylimielinen +ratsumestari Ivar Arvidinpoika Tavast, nuoresta iästään huolimatta yksi +rahvaan pahimpia painajaisia. Tämä viimemainittu, jolla komennossaan +oli ratsulipullinen Virosta palautettua sotaväkeä, oli sen sijoittanut +naapuripitäjiin talonpoikain elätettäväksi ja remuili itse linnassa, +valmistellen siellä läheisten kartanoiden aatelisjunkkarien kanssa +repäiseviä juhlajuominkeja. Muita harrastuksia tai huolia ei linnassa +yleensä ollutkaan. Siellä elettiin sisämaan eristetyissä oloissa, +joihin eivät Klaus Flemingin ja hänen vastustajainsa valtariidat taikka +Turun kirkkokiistat ulottuneet, ja paikkakunnan hidasluontoinen, kankea +kansa kantoi sekin napisematta niskoilleen sälytettyjä raskaita +linnaleirirasituksia. + +Elämä meni linnassa verkkaista, tasaista menoaan. Oli taas valmistuttu +joulua viettämään entiseen tapaan: oluet oli pantu, leivottu oli paljo +makeaa ja rasvaista, pitkät pidot oli edessä. + +Silloin juuri rupesi ilmenemään tuota hiljaista rauhaa häiritseviä +enteitä. Jouluneellusviikolla saapui ensiksi merkillisiä sanomia +kaukana Pohjanmaalla tapahtuvasta kuohunnasta, ja päivän parin kuluttua +rupesi tuohon hiljaiseen linnaan ajamaan aatelisrouvia perheineen, +jotka olivat Satakunnasta ja Pohjois-Hämeestä paenneet lähenevää, +uhkaavaa ryminää. He kertoivat Pohjanmaan talonpoikain vanginneen tai +surmanneen voutinsa ja huovinsa ja lähteneen aseissa samoamaan etelään +päin. Näistä ensi viesteistä ei linnassa sentään paljoakaan +hämmästytty. Tottapa siellä pohjoisessa sotaväki pitää talonpojat +kurissa, ja mitäpä se jytinä tänne asti vaikuttanee! Mutta eräänä +päivänä ajoi linnaan Laukon herra, Knut Kurki, perheineen ja +asemiehineen, kuvaten aseman jo sangen arveluttavaksi ja vaatien +linnanherroja ryhtymään kiireellisiin sotilaallisiin toimenpiteisiin. +Nopeasti nyt tuhoviestit sakoivat: aatelisten kartanot Satakunnassa +palavat, talonpojat ovat suurin joukoin ja eri teitä matkalla Turkuun! +Jopa kertoivat linnaan paenneet ruununmiehet läheisten Hollolan ja +Hauhon talonpoikainkin käyneen levottomiksi, hosuneen elättihuovejaan +korennoilla ja ajaneen heidät ulos pirteistään. Ja vihdoin lennähti +itseltään marski Flemingiltä, joka silloin juuri oli lähdössä +sotaväkineen Turusta Satakuntaan kapinajoukkoja asettamaan, kiireinen +käsky lähettää Hämeenlinnan seudun ratsuväet pohjoista kohti +pysäyttämään sieltä tulevaa vyöryä. + +Joulupidot täytyi nyt jättää toistaiseksi ja kiireen vilkkaa oli Ivar +Tavastin kerättävä kokoon huovinsa, lähteäkseen Knut Kurjen kanssa +päätä pahkaa painumaan pohjoiseen päin. + +Linnaan jäi täten enimmäkseen vain lapsia ja naisia, pakolaisperheitä, +joita sinne saapui uusia kuormia joka päivä. Niitä oli vaikea +sijoittaa linnan vanhoihin, ahtaisiin suojiin, sen kylmänkolkkoihin, +ränstyneisiin huoneisiin, joita oli mahdoton pitää lämpiminä, ja siellä +ne häärivät ja hätäilivät toistensa jaloissa, vaikerrellen jättämäinsä +kotikartanojen kohtaloa, jotka nyt olivat joutuneet hävittäväin +talonpoikain jalkoihin. Steen Finckellä oli tuska ja vaiva pitää +järjestystä näin äkkiä ylikansoitetussa linnassaan. + +Mutta pahinta oli, että samoihin aikoihin saapui vielä toisia viestejä, +jotka ennustivat, ettei itse Birger Jaarlin vanha sisämaanlinnakaan +ollut talonpoikain hyökkäyksiltä turvassa. Hätääntyneenä ja pohteissaan +ajoi näet eräänä iltana linnaan Itä-Hämeen vouti Antti Tordinpoika sekä +Koskipään Sipi-herra Sysmästä, jotka kertoivat, että heidän molempain +talot oli hävitetty ja että he itse vain hädin tuskin olivat +pelastuneet talonpoikain kourista, jotka nyt Päijänteen molempia +rantoja pitkin ovat hyökkäämässä etelään päin. Varsinkin oli Sipi-herra +kuohuksissaan, kertoen kamalasta vankina-olostaan talonpoikain saunassa +ja näiden tavattomasta lukumäärästä sekä leppymättömästä vihasta. Hän +oli omin korvinsa kuullut heidän aikovan rynnätä ensiksi Hämeenlinnaan, +jonka herrat he uhkasivat armotta hirttää ja jonka muurit he aikoivat +hajoittaa maan tasalle. Molemmat miehet latelivat linnalaisille +värikkäitä, kauhunpitoisia kuvia omista kärsimyksistään, miten heidän +kapinaväen ajamina oli täytynyt kahlata kinoksissa ja viettää yönsä +metsissä, kunnes vihdoin pakolaisina tapasivat toisensa; miten kansa +myöskin Etelä-Hämeessä röyhkeästi osoitti heille vihamielisyyttään ja +kielsi heiltä kyytejä, joten heidän oli pakko paeta kuin henkipatot +kylästä kylään. + +-- Päijänteen rannat ovat ilmikapinassa, jyrisi Tord-herra ankaralla +äänellä, -- ja rutto on levinnyt jo linnaa ympäröiviin pitäjiin. +Kaikkialla rahvas liikehtii; missä miehet vielä eivät ole aseissa, +sielläkin he vain odottavat pohjoisten nuijajoukkojen tuloa, yhtyäkseen +näihin ja hyökätäkseen tänne linnaan. + +-- Ja täällä ei ole aseväkeä muuta kuin muutamia raajarikkoja +sotavanhuksia, säesti Sipi. -- Millä aiotte sen lumivyöryn torjua? + +Nämä uudet kuvaukset ja kysymykset panivat vanhan, raihnaisen +Steen-herran aivan ymmälle ja hätääntymään. Ivar Tavast ja Knut Kurki +olivat todellakin vieneet mukanaan kaikki linnan asekuntoiset miehet ja +kaikki hevoset, eikä hän ymmärtänyt, mistä siihen kiireeseen saataisiin +linnaan riittävästi puolustusväkeä. + +-- Mistä se liike on levinnyt Päijänteenkin rannoille ja kuka sitä +siellä johtaa, kyseli Steen-herra ihmeissään, sillä näihin asti ei +siellä päin ollut mitään melua kuulunut. Hän epäili säikähtyneiden +pakolaisten vähän liioittelevan kauhunkuvauksiaan. + +-- Liike on lähtöisin Rautalammen erämailta, mutta se on jo levinnyt +joka pitäjään, kertoi Sipi, joka Leinosen saunaan oli kuullut yhtä ja +toista talonpoikain puheista. + +-- Johtajina on muuan lapualainen ja Sysmän nimismies, mutta on +joukossa sotilaspakolaisiakin, kirjoitusmiehiä, -- on pappejakin. +Kehuivatpa he jonkun Kaarlo-herttuan lähettiläänkin kulkevan +matkassaan. + +-- Vai siis sinnekin ulottuisivat näiden valtiollisten riitain langat, +ihmetteli vanhus. -- Ja Turkuunko hekin aikovat? + +-- Turkuun, mutta ensiksi tänne Hämeenlinnaan. Sieltäpäin tänne +välittömin vaara nyt uhkaakin. -- Miten se torjutaan? + +Kiperä kysymys vei yörauhan Steen-herralta. Mutta linnan turviin +saapuneisiin pakolaisiin tekivät nämä räikeät kuvaukset aivan +järkyttävän vaikutuksen. Oliko jouduttu ojasta allikkoon, tultu tänne +suoraan hiirenloukkuun? Niin kyselivät ylimysrouvat hätääntyneinä +toisiltaan. Heidän ja heidän lastensa henki on nyt kysymyksessä, sillä +jos julmistuneiden nuijalaisten laumat saavat linnan haltuunsa, niin ne +tietysti eivät jätä sinne ketään elämään. Pelästyneet naiset juoksivat +linnan rappusissa ja voihkivat ja säikyttivät yhä toisiaan, niin että +elämä siellä kävi surkeaksi ulinaksi. + +Kiireellä ryhtyi vanha linnanherra silloin keräämään läheltä ja kaukaa +mitä sotaväkeä vielä oli kokoonsaatavissa ja voutien ynnä Koskipään +herran avulla saatiinkin vähitellen jotakin varustusväkeä kokoon, +vaikkei suinkaan riittävästi. Odotettiin tietoja Tavastilta ja +Kurjelta, mutta sellaisia ei saapunut -- mikä lie heidänkään +kohtalonsa! + +Jo muutamain päiväin perästä Hämeenlinnasta lähdettyään olivat Knut- ja +Ivar-herrain huovijoukot päässeet kosketuksiin Kangasalta eteläänpäin +hiihtävän talonpoikaisjoukon kanssa. Vastaan tulevilta pakolaisilta he +olivat kuulleet, että tämä nuijajoukko oli verrattain pieni, ja he +ratsastivat nyt voitonvarmoina täydellä vauhdilla sitä kohden, +iskeäkseen vihurina aseleikkiin harjaantumattomain talonpoikain +kimppuun ja tehdäkseen heistä ensikesäisille haaskalinnuille ruokaa. +Tämän osaston hajoitettuaan aikoivat he hyökätä Satakuntaan, marskin +armeijaa vastaan kulkeneen Ilkan pääjoukon niskaan. + +Roineen ja Mallasveden selkiä pitkin hiihtävät talonpojat eivät +sitävastoin tienneet mistä ja milloin vihollinen saattoi sukeltaa +esiin. Siksi he varoen liikkuivat ja pysyttelivät, edemmäs ehdittyään, +mieluummin metsämaissa kuin aukeilla selillä, missä tuliaseilla +varustettu sotaväki aina oli paremmalla puolen. Kangasalla saatu humala +ja siitä sekä matkasuunnan muutoksesta aiheutunut alakuloisuus olivat +jo sentään karisseet pois, uusia miesparvia oli taas liittynyt heidän +joukkoonsa ja reippain mielin miehet laskettelivat talvitietä +Hämeenlinnaa kohden. + +Silloin palasivat eräänä aamuna yhtäkkiä edeltä lähetetyt tiedustajat +kertomaan, että huovijoukko on tulossa Mallasveden jäällä -- pakkaslumi +vain pöläjää sen ympärillä. Oltiin juuri saapumassa sakeasta +rantametsästä laajanlaisen lahden selälle ja pysähdyttiin nyt siihen +metsään neuvottelemaan. Alas järvelle ei talonpoikain ollut lähdettävä, +siitä olivat he kaikki yksimieliset, mutta erimielisyyttä syntyi +siitä, olisiko heidän ryhdyttävä taisteluun tuossakaan ahtaassa +ryteikkömetsässä, jossa he juuri olivat, vai olisiko heidän palattava +taapäin hakemaan joku edullisempi taistelupaikka. Huovien lukumäärästä +heillä ei ollut mitään tietoa ja koko ilmitaisteluun ryhtyminen +arvelutti ankarasti siihen tottumattomia miehiä. Peräti vakavina siinä +päällikötkin neuvoa pitivät. + +Mutta sillävälin käänsivät arimmat miehet jo hevosensa taaksepäin ja +monet suksimiehet tekivät saman tempun. Toiset taas rupesivat +rakentamaan murroksia metsätielle vihollista ainakin viivyttääkseen. +Hajaannusta ja sekasortoa ennätti siten jo syntyä talonpoikain +joukossa, ennenkuin johtajat olivat päässeet päätökseen siitä, miten +oli meneteltävä. Kuului komento- ja kehoitus-huutoja edestä ja takaa, +puita kaatui ryskyen tien poikki ja hätäisimmät miehet haukkuivat näitä +tientukkijoita. + +Silloin ajaa porauttivat jo ensimmäiset huovit lahden rannasta ylös +metsätielle, jossa olivat kuulleet talonpoikain hoilaavan, karauttivat +peitset ojossa ja väkimiekat iskemässä eteenpäin. Hiihtäjäin oli +nopeasti väistyttävä tieltä metsään ja sieltä he nyt katselivat +ratsujoukon tuloa. Tie oli kapea, yksitellen tai parittain oli huovien +siinä ratsastettava ja siksi paljon lunta oli jo tiepuolissa, että +hevonen, jos sinne poikkesi, upposi. Mutta vihaisessa innossaan +hyökkäsivät ratsumiehet arvelematta eteenpäin, tavatakseen mölyävän +talonpoikaisjoukon. + +Silloin rupesi metsästä, murrosten ja pensaiden takaa, singahtelemaan +erämiesten teräsnuolia huoveja ja heidän hevosiaan kohti ja niitä tuli +pian tien molemmilta puolin. Hevoset korskahtivat, toiset niistä +nuolien iskeminä kompastuivat, ratsumiehet hölmistyivät; he karauttivat +taas eteenpäin, mutta siellä oli edessä tien poikki kaadettuja puita, +joiden yli eivät ratsut päässeet. Siihen oli pysähdyttävä, siitä +käännyttävä ja tähän käännepaikkaan taas suhahtivat yhä tiheämmin +erämiesten vinkuvat nuolet. Etummaisten ryttärien täytyi pyörähtää +takaisin, mutta silloin he joutuivat ajamaan omia perästä ryntääviä +miehiään vastaan... Syntyi ruuhka tiellä, sekasorto ja hämminki; +haavansaaneita miehiä suistui ratsujen seljästä toisten jalkoihin, +hevosia upposi kinokseen, kirouksia ja karjuntaa kaikui laajasti yli +huurteisen metsän. Ja menestyksestään yltyneet talonpojat hyökkäsivät +esiin vesakosta ja survoivat toisiinsa sekaantuneita huoveja +karhukeihäillään ja tapparoillaan. + +Vasta kun huovipäälliköt, Tavastin ja Kurjen herrat, ehtivät metsään ja +älysivät tilanteen sekä komensivat miehensä takaisin törmälle, vasta +silloin rupesi ruuhka aukeamaan ja ratsumiehet pääsivät vähitellen +palaamaan metsästä lahden jäätä kohden. Mutta talonpoikain into ja +rohkeus oli sillä välin yhä yltynyt. He ahdistelivat nyt tuhatta +hurjemmin, toisiaan kutsuen ja kiihoittaen, peräytyviä ryttäreitä, +hiihtivät kuin pörriäiset heidän kupeillaan ja kintereillään eivätkä +laskeneet heitä järjestymään vastarintaan. Siinä tekivät työtä tuurat +jos nuijatkin ja huoveja ja hevosia kepertyi tuhkatiheään tantereeseen +toisten tielle, tai kuppelehti haavoittuneita kinokseen. Jo ennenkuin +se osa talonpoikia, joka oli lähtenyt ryteikkömetsästä peräytymään, +ehti palata taistelupaikalle, olivat Hämeenlinnan ylpeät huovit tuhotut +tai ajetut pakosalle ja henkiin jääneet laskettivat hurjaa vauhtia alas +jäälle, jota myöten he uutta rynnäkköä yrittämättä heti ajoivat kauas +selälle, kuin paholaista paeten. Mutta samassa liukuivat talonpojatkin, +joiden yty yhä kiihtyi, metsästä jäälle, patistellen pakenevia ja +ampuen teräskärkisiä nuoliaan heidän peräänsä. Huovipäälliköt +kiroilivat ja koettivat pysähdyttää miehiään, mutta nämä olivat siinä +äskeisessä rytäkässä jo niin hölmistyneet, ettei heitä enää pidättänyt +mikään. + +Odottamattoman helposti, melkein tietämättään, olivat talonpojat siinä +siten saavuttaneet voiton, ja heidän riemunsa oli rajaton, kun he +jäältä hikisinä palasivat lahden törmälle, minne taistelusta +myöhästyneetkin sillävälin olivat mantereen puolelta kertyneet. Siitä +nyt ylpeydellä katsottiin, kuinka Ivar Tavastin ja Knut Kurjen +ratsuväki yhtä painoa kiireisesti jatkoi peräytymistään selän +vastakkaiselle rannalle, pienemmän erämiesjoukon sitä edelleen +loitommalla seuratessa. Tehtiin törmälle nuotiot, valmistettiin +murkinat ja metsätielle kaatuneet, haavoitetut huovit ja heidän +hevosensa kerättiin siihen voiton kunniaksi. Oli sentään haavoja +omillakin miehillä ja Mikko-papin asiaksi jäi nyt niitä sitoa ja +loukkautuneita hoidella. Ne saatettiin siitä sitten hevosilla lähimpään +kylään, jonne koko nuijajoukko asettui lepäämään. + +Aikomus oli siitä hetkisen levon jälkeen lähteä jatkamaan matkaa +väistyneiden ryttärien kintereille ja innokkaimmat tahtoivat yhteen +ponteeseen hiihtää Hämeenlinnaan asti. Mutta ennenkuin kylästä oli +ehditty liikkeelle, palasivat sinne ratsumiehiä toiselle rannalle +seuranneet hiihtäjät kertoen, että Tavastin ja Kurjen lipulliset olivat +sieltä kääntyneet länteen päin, Lempäälää ja Vesilahtea kohden. Tämä +tieto pani taas nuijamiehet miettiviksi. Aikoivatko ne kiertää sieltä +Ilkan selkäpuolelle, pitäisikö samota sinne niitä vastaan, vai oliko +siellä muuta sotaväkeä, johon he pyrkivät yhtymään? Piru tiesi, mikä +niillä on mielessään, -- ohjeet Ilkan pääjoukosta olisivat nyt tarpeen. + +-- Painetaan Hämeenlinnaan, laitetaan juhlat siellä, kehoitti yksi +kiihkeimpiä. + +-- Ei me näillä kirveillämme sentään saa sitä kivilinnaa revityksi, +varoitti Vilpunpoika. -- Pitäisi ehkä yhtyä Kuhmoisiin ja Padasjoelle +hiihtäneeseen osastoon ja sitten rytistää yhdessä. + +-- Taikka palata Ilkan luo Pirkkalaan, ehkäpä hän siellä apuväkeä +tarvitsee, jos hänellä jo on marskin joukot vastassaan. + +-- Sana sinne on ainakin heti laitettava taistelustamme ja voitostamme. +Ja uusia ohjeita pyydettävä. Pappi hoi, kirjettä laittamaan! + +Siihen kului se päivä. Sananviejä pantiin hiihtämään poikkimaisin +Pirkkalaan ja päätettiin odottaa kylässä seuraavaan päivään tämän +pikahiihtäjän tuomia tietoja retken jatkamisesta. Kylvettiin ja syötiin +voiton ja joulun kunniaksi, ja elämä tuntui taas makealta. Näin kauas +etelään samonneet erämaan miehet, joille kotoiset joulupahnat +muistuivat mieleen, arvelivat taas lepopäivän ansainneensakin. + +Oli näet joulupäivä. Vasta kylään saavuttua olikin huomattu, että +itsenään jouluaamuna oli tapella nujuutettu talvisessa metsässä +Mallasveden rannalla. Kirjoitustöistään päästyään piti Mikko-pappi nyt +senvuoksi saarnan seuralaisilleen ja silloin juhla rupesi juhlalta +tuntumaan. + +Nuori pappi oli Vääksystä matkaa tehtäessä reessään käynyt kauan ja +ankaraa sisäistä kamppailua. Hänet oli talonpoikain Vääksyssä osoittama +hurjuus ja julmuus voimakkaasti vieroittanut koko siitä yrityksestä, +johon hän oli mukaan antautunut. Oliko hän näin joutunut toisten +johtoon, voimatta olla seuralaisilleen miksikään todelliseksi hyödyksi, +voimatta toteuttaa niitä tarkoitusperiä, joita varten hän oli matkalle +lähtenyt? Eikö hän ollutkin lähtenyt matkalle itsekkäistä syistä, +voittaakseen oman yksityisen onnensa, joka hänen kuitenkin oli täytynyt +jättää sinne taakseen monille vaaroille alttiiksi? Hänen teki vakavasti +mieli pyörtää takaisin, ajaa Leinosen törmälle, hakea sieltä aarteensa +ja paeta pois. Mutta hän ei voinut, ei saanut paeta. Ja kun talonpojat +niin häätivät sotaväen edestään pois, ei Elisaa toki nyt mikään välitön +vaara uhanne... + +Hänen täytyi tehdä parhaansa vieläkin toteuttaakseen matkansa +varsinaisen tarkoituksen. Mutta se tuntui niin vaikealta, usein hän +tunsi sortuneensa itselleen kuuluvalta työalalta väärälle tielle. + +Raskaina palasivat nytkin hänen mietteensä entisiin, kotoisiin, +rauhallisiin joulumuistoihin, isän ja äidin hiljaiseen majaan, +kirkonmiehenä meluttomasti suorittamaansa rauhantyöhön. Voimakas +kotikaipuu sai hänet nyt, kun hän joulu-iltana loikoi vieraan tuvan +penkillä sotaisten toveriensa ympäröimänä ja odotteli unta, kokonaan +valtoihinsa. Mutta samalla toi päivällä saavutettu voitto hänen +mieleensä rohkeampiakin, toivehikkaita unelmia. Ehkä tästä sentään +päästään piankin kotoiseen Turkuun, päästään sinne voittavain +kansanjoukkojen matkassa, joiden tarkoitus on syöstä rahvasta sortava, +tyly ja kova Klaus Fleming ohjaksista ja palauttaa maahan lempeämpi +hallitus! Ehkä käy retki nyt nopeasti länteen, Pirkkalaan, ja sieltä +pohjolaisten pääjoukon mukana alkujaan asetettua päämaalia, Turkua +kohti. Ehkä saa hän jo viikon, parin perästä nukkua vanhassa, rakkaassa +vuoteessaan vanhusten rakkaassa tuvassa Aningaisten rinteellä ja kertoa +heille kirjavista seikkailuistaan, odottavasta onnestaan ja +tulevaisista suunnitelmistaan. Silloin käy hän piispankin puheilla ja +neuvottelee, miten voimakkaimmin puhdistettu oppi on, yksissä toimin +oikeamielisen hallituksen kanssa, juurrutettava kansan tajuntaan ja sen +sydämeen... + +Näihin kauniisiin kuvitelmiin hän nukahti. Kun hän aamulla heräsi, oli +pikahiihtäjä jo palannut Pirkkalasta. Hän oli tavannut Ilkan suuren, +vankan leirin siellä Nokiankosken rannalla. Pienemmät vastaansa +asettuneet huovijoukot oli tämä talonpoikain pääosasto jo voittanut ja +hajoittanut ja rohkealla mielellä siellä varustauduttiin suurempiin, +ratkaiseviin tehtäviin. Erämaan partiojoukkoa ei Ilkka avukseen +tarvinnut, se noudattakoon ennen annettuja ohjeitaan, yhtyköön toisiin +Sysmästä lähteneisiin osastoihin ja rynnätköön niiden kanssa yhdessä +Hämeenlinnaan. Sitä tietä Turkuun! + +Tämä sanoma tiesi Martti Vilpunpojan retkikunnan kulkua Päijännettä +kohti, poikkimaisin Padasjoelle, missä toisten osastojen jo otaksuttiin +olevan. Mikko Martinpoika hymähti eilisiltaisille, rusohohteisille +unelmilleen, -- toiseen suuntaan kävikin taas hänen tiensä! Ja +toisenlaisia vaiheita kohden. + +Talvipäivän noustessa oltiin taas taipaleella. + + + + +IX. + +KUN SELKÄRANKA KATKESI. + + +Lähes pariviikkoisen eron jälkeen tapasivat ystävykset, erämaan +partiolaisten molemmat papit, Eero Markonpoika ja Mikko Martinpoika, +toisensa Padasjoen pappilassa, minne molemmat olivat vanhan +kirkkoherran vieraiksi majoittuneet. Eero Markonpoika oli tullut sinne +jo muutamia päiviä aikaisemmin, hänen osastonsa oli Päijänteen +etelärannoille ehdittyään ottanut tämän kirkonkylän ja sen lähikylät +keskuspaikakseen, sieltä päin nostattaen Hämeen talonpoikia ja +ryöstellen sen herraskartanoita. Täällä pappilassa he nyt, +hyväntahtoisen, mutta hätäisen ja alituisesti tuskittelevan +kirkkoherran vieraina, eräänä uuden vuoden (1597) ensimmäisistä +päivistä keskustelivat takkatulen ääressä ja vaihtoivat kokemuksiaan ja +mietelmiään. Nojatuolissa keskellä lattiaa istua röhötti Martti +Vilpunpoika, joka retkikunnan johtajana hänkin oli ottanut pappilan +majatalokseen ja josta näinä viikkoina oli paisunut itsemielestään +mahtava mies. Hän oli pukeutunut jostakin aateliskartanosta +ryöstämäänsä turkisreunaiseen, hienoverkaiseen, ihomyötäiseen +asetakkiin, kantoi vyöllään hopeahelaisista kannatinsoljista riippuvaa +herrasmiekkaa ja jaloissaan oli hänellä leveävartiset, keltanahkaiset +ratsusaappaat, joissa kannukset kilisivät. Muuttunut oli lapualainen +rahvaannostattaja puheiltaankin: tuossa hän nyt parille Hämeen miehelle +kehuskeli äskeisiä voittojaan, jotka hän luki kokonaan omiksi +ansioikseen, sekä kertoi uusista, sotilaallisista suunnitelmistaan, +niinkuin sotakenraali ainakin. + +Mutta muuttunut oli Eero Markonpoikakin, ei muodoltaan, mutta +mietteiltään. Hän oli käynyt synkkämieliseksi, kertoi jo aikoneensa +palata pois koko retkeltä takaisin kaukaiseen kappalaistaloonsa, mutta +laukaalaiset eivät olleet häntä laskeneet; kertoi pettyneensä ja +kärsineensä ja menettäneensä tulevaisuususkonsa... Talonpoikain hommiin +ei hän enää luottanut ... he ovat riitaiset keskenään, vailla kiinteää +kuria ja järjestystä, hajaantuvat kukin minne haluaa ryöstämään ja +polttamaan, keräävät vain saalista eivätkä saa toimeen mitään yhteistä +päätöstä retken jatkamisesta... Eikä hän uskonut enää omaan +kutsumukseensa, eikä kykyynsä heitä ja heidän asiaansa hyödyttää... +Kaikki hajoo, uskokin taittuu, valitti hän... + +Melkoisesti samanlaisethan olivat Mikon omat kokemukset matkansa +varrelta, mutta näin synkästi ei hän kuitenkaan ollut katsellut +tapausten viimeaikaista menoa eikä talonpoikain yrityksen onnistumista. +Olivathan erämaanmiehet toki luoneet painajaisen omilta niskoiltaan, +olivathan he edenneet muita vapauttaen, -- pääjoukko samoo ehkä piankin +Turkuun, jossa nyt toivottavasti saadaan uusi, parempi järjestys +toimeen. Ja täältähän on erämaanmiehillä aikomus Hämeenlinnan kautta +kiertää samaa päämaalia, Turkua, kohden. + +-- Niin on aikomus, huokaili Eero, -- mutta tuleeko siitä mitään? +Viikon on tässä nyt viruttu, retkotettu ja mässäilty, pääsemättä sen +pidemmälle. Sanopas, missä ovat retkeläiset? + +-- He ovat kai nostattamassa eteläisten pitäjäin talonpoikia yhteiseen +yritykseen, vastasi Mikko. + +-- Ryöstämässä he ovat. Kukin ryhmäkunta menee minne haluaa, tekee +monen päivän matkoja toisista mitään tietämättä puhdistamaan vain +aatelisten kartanoita... Nytkin enimmät miehemme ovat partioimassa mikä +Lammille, mikä Sääksmäelle, Tenilään tai Uuteenkylään Uudellemaalle ... +saalista sieltä keräävät kuin mitäkin riistaa... + +-- Mutta pian kai ne sieltä palaavat? + +-- Palaavat milloin palaavat ... ja lähtevät taas... + +Martti Vilpunpoika kuuli omaan ryhmäänsä katkelmia noista nuorten +pappien keskusteluista ja käsitti ne arvosteluiksi itseään ja omaa +johtajakykyään kohtaan. Hän silloin nauraa hohotti heidän +hätähousumaisille, yleistä tilannetta ymmärtämättömille tuumilleen ja +ivaili heidän sekaantumistaan johtajain asioihin. Totta kai kansa +täälläkin ensiksi on herätettävä liikkeelle, muutenhan se helposti +asettuu auttajiaan vastaan ... eikähän yhden sivustan sovi rynnätä +liian pitkälle ennenkuin muut. Nyt juuri odotetaan viestiä Ilkan +pääjoukon etenemisestä Nokialta Turkuun päin, -- silloin noustaan +täälläkin suksille! + +-- Vastikäänhän palasi miehiä Uudeltamaalta kertoen, että sielläkin on +jo rahvas valveilla, jatkoi Martti koppavasti. -- Se elää, se +lainehtii, -- sellaista kansanliikettä ei pidätä mikään! + +-- Mutta sotaväen päälliköt ehtivät varustautua sillävälin kun täällä +näin vitkastellaan, yritti Eero inttämään. + +-- Älkää te papit hätäilkö, uhmasi Martti ylimielisesti, -- hoitakaa +omat hengelliset asianne ... taikka olkaa hoitamatta, ei teitä täällä +oikeastaan tarvita. Me asemiehet tässä kuitenkin asiat hoidamme ja +ratkaisemme. Juokaa olutta ja syökää sianlihaa niinkuin me... + +Se retkeläisten elämä olikin nykyisin alituista syömistä ja +herkuttelua; ruoista ja juomista ei ollutkaan puutetta. Kerranhan +saanee toki aina ryöstetty talonpoikakin makean maistaa...! +Kuumennettua olutta kannettiin nytkin suuret haarikat pappilan tuvan +pitkään pöytään, jonka ääreen useampia retkeläisiä jo oli kertynyt +keskustelemaan. + +Pihaan hiihti hetken kuluttua lumisia miehiä, parrat kuurassa, tukka +hiessä. Heihin eivät pirtissä olutkestejä pitävät pomot kiinnittäneet +mitään huomiota; niitähän palasi partioparvia alituiseen milloin +miltäkin voutien ja valtain kartanoihin tekemiltään retkillä taikka +hiihti uusia tulokkaita talonpoikain joukkoon. Mutta kun nyt saapuneet +miehet astuivat pappilan tupaan ja harvakseen rupesivat kertomaan +tietojaan, silloin oluen ääressä istujat piankin höristivät korviaan ja +unhottivat haarikkansa. + +Miehet olivat pakolaisia pohjolaisten suuresta Nokian-leiristä, -- +metsissä harhailtuaan ja huovien ajamina oli heidän täytynyt painua +tänne vieraille kulmille yhtyäkseen muuhun nuijaväkeen. Valtateitä oli +heidän täytynyt välttää, sillä niillä nyt huovit liikkuivat. + +-- Mutta miksi helkkarissa pakenitte Nokialta, Ilkan leiristä? kyseli +Martti ylen kummissaan. + +-- Ilkka on paennut yön pimeässä ja hänen joukkonsa on hajallaan, +tuhottuna... + +-- Ilkkako paennut ... vastaa puheesi mies, jyrähti siihen lapualainen. +-- Itse lienette karkuriraukkoja. + +-- Ilkka pakeni, kun hänen päästään kauppoja tehtiin, ja sen jälkeen +pakenivat muut, kuka kerkesi, vakuuttivat tulijat. -- Ja marskin huovit +hyökkäsivät pakenevain kimppuun, -- siinä miestä kaatui kuin heinää. + +Martti Vilpunpoika ja muutkin pöytäkuntalaiset olivat karahtaneet +pystyyn ja piirittivät nyt ällistyneinä, silmät varren päässä, kasvot +kysyvinä ja jännittyneinä, kaukaa hiihtäneitä outojen tietojen tuojia. +Ja mies toisensa perästä huudahti: + +-- Mutta sehän on mahdotonta, Ilkallahan oli suuri miesjoukko ja +parasta väkeä! + +-- Sinnekö Nokialle se marski huoveineen hyökkäsi? + +-- Syntyikö siinä tappelu ja joutuivatko meikäläiset häviölle? + +Yhä uudelleen saivat Pirkkalasta paenneet miehet nyt vastata +kysymyksiin ja juurtajaksain kertoa Nokian tapahtumat sikäli kuin he ne +tunsivat ja ymmärsivät. Kaikissa suhteissa ei kyllä tapausten meno +ollut heille tunnettu, he kun eivät olleet mitään johtomiehiä. Mutta +joulujen välissä oli joka tapauksessa marski Fleming huovijoukkoineen +saapunut Turusta Pirkkalan Pyhäjärvelle, jonka toisella rannalla +Ilkalla oli suuri leirinsä, ja oli hän heti kuumiltaan hyökännyt +talonpoikia vastaan. Siinä Nokian kosken alla, alavassa rantavesakossa, +oli siten marskin väen hyökätessä käyty pari kovaa ottelua eikä +talonpojat, joiden lukumäärä oli huovien joukkoa suurempi, siinä +häviölle joutuneet, vaikka välistä vetikin lujille. Mutta talonpoikia +lie jatkuva verileikki ruvennut hirvittämään; heitä jänisti; ja silloin +oli herrain taholta heille luvattu sovinto ja hyvät ehdot, -- Ilkkaa he +vain olivat vangikseen vaatineet. Iltapimeällä, vanhan vuoden +viimeisenä päivänä, lähti näiden huhujen leirissä levittyä miesjoukko +toisensa perästä hiljaa hiihtämään Pirkkalan leiriltä ja täyttä luikua +painumaan pohjoiseen päin. Toiset, jotka eivät noista hankkeista mitään +tietäneet, jäivät paikoilleen, nukkuivat tuvissa ja nuotioilla mitään +petosta aavistamatta. Ja silloin aamuyöllä marskin väki hyökkäsi! + +-- Ette ehtineet asettua vastarintaan? + +-- Ei siinä ollut ketään vastarintaan asettamassa, kaikki ällistyivät, +paeta täytyi itse kunkin vain alta pois minkä sivakasta lähti. Teillä +oli ääretön tungos ja niiltä piti suksimiesten pian poiketa metsiin, +jonne eivät toki huovien hevoset päässeet. Enimmät henkiinjääneet +pakenivat Pohjanmaalle päin. + +-- Totta siinä toki pääjoukko pelastui? + +-- Emme tiedä; se oli silloin aamuhämyssä uudenvuoden päivänä, jolloin +väkemme viimeksi näimme, vallan päätöntä joukkoa, jonka kintereillä +huovit hosuivat ja kirkuivat. Me painoimme silloin metsään henkemme +hinnalla... + +Näitä tarinoitaan saivat matkamiehet kertoa useampaan kertaan eri +kysyjille ja kuulijoille, -- ne jutut vaihtelivat vähän, mutta pääjuoni +oli aina sama: Ilkan väki on hajoitettu! Ennen pitkää toivat toisetkin +miehet, jotka olivat olleet matkalla Nokialle, mutta jo tiellä olivat +kuulleet talonpoikain häviöstä, vahvistuksen näihin synkkiin uutisiin. +Ei ollut epäilykselle sijaa enää, talonpoikain äsken uljaalta, +voittoisalta retkikunnalta oli selkäranka katkaistu ja pää listitty +pois! + +-- Ja nyt ajelevat huovit myöskin Hämeenlinnan ja Pirkkalan välisellä +valtatiellä? kyselivät oluthaarikkansa hyljänneet johtomiehet, äänen +vavahtaessa ja parran tutistessa. + +-- Kaikki tiet ovat nyt heidän hallussaan, vakuuttivat uudetkin +viestintuojat. + +Nopeasti levisi tieto Ilkan pääjoukon tuhoutumisesta Padasjoelle +keskittyneiden nuijamiesten majoituskyliin, aiheuttaen niissä +hämmästystä ja hätää. Äsken vielä rohkeat miehet aivan musertuivat, +alta kulmainsa katselivat uhmaajatkin toisiaan. Joka taholla kyseltiin: +mitä on meidän nyt tehtävä? Mutta kukaan ei osannut vastata. Puhuttiin +kyllä edelleen hyökkäyksestä Hämeenlinnaan, ja johtomiehet, varsinkin +Martti Vilpunpoika, koettivat edelleen ylläpitää mielissä rohkeutta ja +taisteluhalua. Hän vakuutti, että kyllä Ilkka sydämistyneine +pohjolaisineen vielä kokoo väkensä ja ryntää uudelleen Turkua kohti, +hän kuvaili miehilleen, kuinka Klaus Fleming nyt on luultavasti +lähtenyt ajamaan Pohjanmaan pääjoukkoa Kyrönkankaan yli, missä hän +varmaankin polttaa rautakyntensä, ja hänen siellä ollessaan on erämaan +miesten nyt sopiva hetki rynnätä Hämeen vanhaa valtatietä Turkuun, -- +Hämeenlinna on vain pikku pysähdys sen matkan varrella. Ei tässä olla +hätäpoikia, maakunta elää ja liikkuu nyt joka taholla, ei sitä niinkään +nitistetä... + +Näin hän kehui ja kehoitti, mutta hänen oli vaikea saada enää mitään +intoa miehiinsä. Hämeenlinnan valtaamiseen ei kukaan enää uskonut. +Miesten kesken supateltiin monenlaista ja siellä täällä rupesi +kuulumaan kumeata puhetta sellaistakin, että erämaan partiojoukko on +johdettu harhaan, että sitä on petetty. Miksei heitä jo viedä sinne +Turkuun? Ja missä on se herttua, jonka piti tulla avuksi ja josta on +niin paljo puhuttu...? + +Martti Vilpunpoika kuuli näitä kuiskeita ja oivalsi, että häntä odottaa +Ilkan kohtalo, jos tätä näinikään jatkuu ja jos lopuksi hullusti käy. +Ja siksi hän yhä koetti lietsoa rohkeutta miehiinsä, ylläpitää heissä +voiton uskoa, mutta heikkenevällä menestyksellä. Häneen ei enää +luotettu. Mutta kun erämaan miesten joukossa toisaalta joskus +viritettiin sellaista puhetta, että taitaisi olla parasta nyt kaikkien +palata retkeltä ja luikkia metsäteitä kotiin sekä odottaa siellä, mitä +tuleva on, silloin sähähtivät sydänmaalaiset sydäntyneellä kiukulla ja +kammolla moista ajatustakin vastaan: siihen peräytymiseen eivät suostu +ne, jotka kaikkensa alttiiksi pannen ja vapautuakseen sietämättömistä +rasituksista ovat kerran lähteneet asein oikeuttaan kysymään, -- +menköön vaikka henki kaikilta, se hanke on ajettava perille! Eikä +heidän autakaan taistelematta alistua, heidän täytyy jatkaa yritystään +ja voittaa, sillä hävinneinä he ovat tuhon omat. + +Johonkin yritykseen olisi siinä joka tapauksessa ollut ryhdyttävä ja +viipymättä, sen kaikki käsittivät. Mutta omituinen herpautuminen ja +saamattomuus oli Nokian viestin saavuttua saanut erämaajoukon johtajat +ja koko retkikunnan valtoihinsa. Ei päkähdetty paikoiltaan. Tätä +toimettomuutta selitettiin eri tavoilla. Toisia partiojoukkoja viipyi +vielä nostatus- ja ryöstömatkoillaan ja niitä muka odotettiin. Samoin +odotettiin tietoja vakoilijoilta, joita oli lähetetty Hämeenlinnan +tienoille tutkimaan siellä olevan sotaväen suuruutta ja hommia. Mutta +pääsyy viipymiseen ja saamattomuuteen oli sittenkin se, ettei päästy +yksimielisyyteen siitä, mihin olisi ryhdyttävä, mitä olisi tehtävä. +Niin kului päivä toisensa perästä ja kaikkia painosti tietoisuus siitä, +että ne olivat heille kalliita päiviä. + +Raskaasti kului aika niiltä nuorilta papeiltakin, jotka majailivat +Padasjoen pappilassa ja siellä hekin tietysti tilanteesta hiljakseen +keskustelivat. Mikon ystävä ja suojatti Erkki Pentinpoika, Olavinlinnan +entinen vanki, toi heille sinne usein tietoja palanneiden partiokuntain +uutisista ja miesjoukossa vallitsevasta mielialasta. Niinpä hän +eräänäkin iltana kertoi muutaman ryöstömatkalla olleen parven äkkiä +palanneen tyhjin toimin Tuuloksesta päin, kun siellä oli liikkunut Ivar +Tavastin huoveja -- ne eivät olleet kovinkaan kaukana. Kylässä +majailevain miesten joukossa oli tämä tieto tehnyt järkyttävän +vaikutuksen, -- eihän tiedä, koska ne huovit kohti hyökkäävät. Entistä +vakavammiksi olivat siitä johtajatkin käyneet, mutta entistä kiivaammin +he olivat taas kiistelleet keskenään. + +-- Eihän tästä mitään tule, virkahti silloin Eero Markonpoika +masentuneesti virkaveljelleen. -- Näethän, ne saartavat meidät tähän +paikkaan! + +-- No, ehkäpä saadaan siis taas tapella Ivar Tavastin huoveja vastaan, +niin koetti Mikko rohkaista toveriaan. -- Se on tehty kerran ennen ja +hyvällä menestyksellä. + +-- Mutta nyt heitä onkin paljo enemmän. + +-- Niin on nyt meitäkin, väitteli Mikko. + +-- On täällä miehiä, myönsi Eero, -- tällä joukolla pitäisi tosiaankin +jo saada jotakin aikaan. Mutta miksi ei saada, miksei yritetäkään? Hä? +Siksi, että taisteluun ei käydä, kun miehissä on nykyinen mielialansa, +kun selkäranka on poikki! Myönnä pois, tässä ollaan hullulla tolalla... + +Mikko pureskeli hiljaa ohkaisia huuliaan. Hänen täytyi tosiaankin +tunnustaa talonpoikain menestymisen toivot jo vähäisiksi. Ja hiljakseen +hän virkkoi: + +-- Mitäpä sinä sitten neuvoisit? Kotiinpaluutako ja alistumista taas +kaikkeen vanhaan kurjuuteen? + +Eero Markonpoika mitteli pitkin askelin tuvan lattiata: + +-- Pitäisi ryhtyä neuvotteluihin, sovitteluihin sotapäällikköjen +kanssa, niinkauan kuin talonpojat ovat näin uhkaavan suuressa joukossa +koolla. Tiedäthän, että on vallasherrojakin, jotka eivät hyväksy Klaus +Flemingin sortokomentoa ja jotka toivoisivat olojenmuutosta: Koko +Kankaisten suku, Ståhlarm, Boije... + +-- Tiedän kyllä, myönsi Mikko, -- mutta eivät he voi asettua esivaltaa +vastaan nousseiden kapinoitsijain puolelle. + +-- Mutta he voisivat kuitenkin avustaa siedettävän sopimuksen +aikaansaamista sotaväen ja talonpoikain välillä... + +-- Joka sopimus täällä tietysti veisi samaan tulokseen kuin Nokialla, +jatkoi Mikko. -- Antautuneet talonpojat nujerrettaisiin, heidät +syöstäisiin takaisin samaan surkeuteen, josta nyt ovat koettaneet +vapautua. -- Ei, heidän ei tosiaankaan auta muu kuin jatkaa +taisteluaan! Eero Markonpoika käveli edelleen lattialla huohottaen ja +muristen. Hetken kuluttua hän virkkoi: + +-- Entä meidän, jotka selvästi näemme, että tämä taistelu vie häviöön, +kurjuuteen, pitääkö meidän sitä sittenkin edelleen avustaa ja ottaa +omallekin vastuullemme sen jatkaminen? + +Mikko vastasi siihen päättävästi: + +-- Meillä ei ole muuta vaalia kuin pysyä niiden mukana, joiden matkaan +kerran olemme sydämemme kutsusta lähteneet ja joiden kärsimykset me +näimme ylivoimaisiksi, -- auttaa ja lohduttaa heitä, mikäli voimme. + +-- Siinä ei ole paljo valoa, huudahti Eero. -- Uskomme kun pettää... + +-- Se ei saa pettää. Eihän Jumala tahtone heittää tätä kansaa vielä +entistään raskaampaan kiroukseen, jossa se kokonaan menehtyy. +Toivokaamme vielä! + +Mutta paljo toiveiden aiheita ei nuorilla papeilla tosiaankaan ollut, +sen osoittivat yhä uudet uutiset. Vakoojia oli palannut ilmoittaen, +että Ivar Tavast on keräämällään huovijoukolla todella samoamassa +Hämeenlinnasta juuri Päijännettä kohti. Se tieto oli kuitenkin vihdoin +omansa saamaan aikaan jotakin toimintaa talonpoikain joukossa. Martti +Vilpunpojan johdolla he nyt ryhtyivät varustautumaan, vastaanottaakseen +Ivar-herran hyökkäyksen, ja tämä työntouhu, johon viimeinkin oli päästy +käsiksi, se näytti heti valavan talonpoikiin taas uutta intoa ja +päättäväisyyttä. He aikoivat vastaanottaa herrat huoveineen siellä +kuumilla tervehdyksillä, antaa heille uudet, paremmat selkäsaunat ja +sitten samota heidän perässään Hämeenlinnaan ja minne asti tahansa. +Taas oli uhmaa ja iloista rohkeutta talonpoikain hyörinässä. + +Martti Vilpunpoika oli valinnut puolustautumispaikaksi Nyystölän kylän, +kirkolta kappaleen etelään päin erään Päijänteen lahden rannalla, missä +talonpoikain pääjoukot jo majailivat. Tämä kylä nyt muonitettiin ja +varustettiin, sinne kerättiin kaikki pyssyt, mitä retkeläiset +matkallaan olivat saaneet herrastaloista ryöstetyiksi, -- pienen joen +varrella olevasta suurimmasta, neliönmuotoisesti umpeen rakennetusta +talosta oli tehtävä oikea linna. Sinne nyt retkeläisiä joka taholta +keräytyi ja keskittyi ja sinne käveli Mikko-pappikin Padasjoen +pappilasta eräänä päivänä talonpoikain uutta innostusta ihailemaan ja +heitä hänkin puolestaan rohkaisemaan. + +Mutta kun hän sieltä taas oli kovaksi poljettua rantatietä kävelemässä +takaisin kirkolle, silloin tapasivat hänet Matti Leinonen ja Erkki +Pentinpoika ynnä pari sysmäläistä, jotka olivat häntä hakemassa. +Miesten kasvoilla oli vakava, huolenalainen ilme, ja huoleen tosiaan +antoikin aihetta se uutinen, joka heillä nyt oli Mikolle kerrottavana. + +Äsken palanneet vakoojat, jotka olivat tuoneet tiedon Ivar Tavastin +huovijoukon kulusta Padasjokea kohti, ne olivat samalla kertoneet +toisenkin havaintonsa, joka näitä Sysikorven miehiä aivan erityisesti +painosti. Toinen, pienempi huovijoukko oli myöskin ollut liikkeellä +Päijänteen eteläkärjessä, ja siinä olivat vakoojat tunteneet Hämeen +itäisen kihlakunnan voudin, Matti Tordinpojan, sekä Sipin, Koskipään +herran. Mutta tämä joukko ei ollut kulkenut pohjoiseen Padasjoelle +päin, se oli samonnut Asikkalaan ja laskeutunut siellä jäälle, +suunnaten kulkunsa Päijänteen itäiselle rannalle vievälle viittatielle. +Rantakylässä, jossa tämä joukko oli murkinoinut, oli kerrottu sen +olevan lähdössä Sysmään kurittaman tätä kapinan ahjoa ja pesäpaikkaa... + +-- Kostamaan, lisäsi Leinonen käheällä äänellä, ylläolevat tiedot +Mikolle kerrottuaan. -- Koskipään herra oli ollut mukana. + +Veri tuntui pakenevan nuoren papin kasvoilta, kun hän näitä tietoja +kuunteli, ja häntä rupesi kouristamaan sydänalasta. Heti kun Koskipään +nimi mainittiin, oli hänelle selvää, minne tuota huovijoukkoa nyt +johdetaan, ja häntä karmaisi kohta ankara itsesyytös sen johdosta, että +hän niin hyväuskoisesti oli täällä maita matkaillut, otaksumatta ja +ajattelematta, että hirmuisin vaara saattoi takanapäin uhata sitä, joka +oli hänelle rakkain ja kallein maailmassa. Soinnuttomalla äänellä hän +nyt Leinoselle vastasi: + +-- Niin, Sipi tietää kyllä, minne hän matkansa suuntaa! + +-- Ja sen voi helposti arvata, minkä selvän hän tekee Karmalan +avuttomissa kylissä. Hän on käärmettynyt äskeisistä kärsimyksistään, ja +hänellä on musta sisu! + +Levottomuus viilteli nuoren papin herkkää sydäntä, kun hän muisteli +kirkassilmäistä tyttöään, jota Sipi niin kiihkeästi oli omakseen +halunnut, ja hänestä tuntui, että jotakin olisi hänen vielä viime +hetkessä yritettävä tuon kamalan ryöstön ehkäisemiseksi. Palavin +silmin, melkein läähättäen, asettui hän Leinosen eteen kysyen: + +-- Mitä ajattelette, voiko Karmalan kylää enää mikään pelastaa? + +-- Sitäpä tässä juuri aprikoimme, halusimme sinunkin neuvoasi kysyä. +Jos solkenaan hiihtäisi tästä selän poikki suoraan Sysikorven rantaa +kohti, silloin voisi sinne ehkä vielä ehtiä ennen huoveja, jotka +kiertävät rantatietä pitkin ja joiden täytyy ratsujaan syöttää. Silloin +saataisiin koettaa kotikylää puolustaa. + +Mikon rinta rupesi voimakkaammin aaltoilemaan. Hän sopersi: + +-- Jos lähdette sinne hiihtämään, silloin tulen minäkin mukaanne. + +-- Sen arvaan, hymähti Matti surunvoittoisesti, tuntien monista +oireista nuoren tyttärensä ja Mikko-papin salaisuuden. -- Mutta osaatko +hiihtää ja jaksatko? + +-- Osaan kyllä, olen sitä lapsena paljon harjoitellut. Ja jaksan, -- +minä tahdon nyt jaksaa, minun täytyy jaksaa! + +Sysmän ruttoliikkeinen nimismies näytti silloin tekevän rohkean +äkkipäätöksen: + +-- Siis lähdemme hiihtämään, otamme vielä muutamia naapureita mukaamme. +Mutta jos lähdemme, lähdemme viipymättä, -- täpärällä on kyllä ilmankin +aika! + +Toiset innostuivat heti, ainoastaan Erkki Pentinpoika näytti vähän +vielä epäilevän. + +-- Mitä mietit, Erkki, tietysti tulet mukaani? kyseli Mikko. + +-- Tietysti tulen, mutta... + +-- Mutta pelkäät minun väsyvän. Itse en sitä tässä tapauksessa pelkää. + +-- En sitäkään, mutisi Erkki. -- Mutta jos täällä sillaikaa linnan +huovit hyökkäävät ja syntyy taistelu, silloin näyttäisi siltä, kuin +olisimme me livistäneet pakoon... + +-- Se on totta, myönsi Mikko nolostuneena. -- Ja voimmeko kavaltaa +joukkomme, juuri kun ne joutuvat tulikokeen eteen, sehän olisi +kunnotonta...? + +-- Vai mieluumminko antaisimme kostonjanoisen Koskipään polttaa +kotimme, virkkoi eräs Sysmän miehistä. -- Ja tehdä muita pillojaan...? + +-- Niin, se olisi jos suinkin estettävä... + +Mikko seisoi tuokion siinä talvitiellä kuin kahden tulen välissä, +tuijottaen levotonna Sysikorven miehiin. Mutta silloin taas hymähti +Leinosen Matti lempeästi ja helpottavasti: + +-- Eihän ole vielä tietoa siitä, hyökkäävätkö Tavastin huovit tänne ja +milloin, eikä me sitä taistelua voida ratkaista. Siihen nähden voimme +kyllä lähteä aavalle selälle hiihtämään. Mutta onko siitä enää apua, se +on toinen asia. + +-- Koettakaamme kuitenkin, kehoitti nyt Erkkikin, joka hänkin täysin +tajusi papillisen ystävänsä hädän. + +Sama ajatus oli samoihin aikoihin ruvennut kytemään muutamain +muittenkin Sysikorven miesten mielissä, kun he tiedustajilta olivat +kuulleet Koskipään Sipin retkestä, ja he olivat valmiit hekin heti +lähtemään pitkälle hiihdolle uhattuja kotejaan varjelemaan. Kuri oli jo +siksi höltynyt talonpoikain leirissä, että kukin tuli ja läksi +partiohiihdoille milloin halusi, eikä toiset kyselleet, minne te +hiihdätte. Vitkastelematta lähtivät Sysmän miehet nyt matkalle +varustautumaan, hakemaan majapaikoistaan kontit selkäänsä ja kirveet +vyölleen ja nousemaan suksilleen. He katselivat sitä tehdessään vain +vähän epäillen koilliselle taivaanrannalle, josta puski vihasenlainen +viima ja josta lumia rupesi heittelemään, mutta eivätpä he pientä +lumipyryä olleet tottuneet säikkymään. + +Kiireesti vaihtoi Mikkokin pappilassa papillisen pukunsa +talonpoikaiseen, lyhyeen lammasnahkaturkkiin, veti kallokkaat jalkaansa +ja nousi Erkin hankkimille suksille. Keveästi ne tuntuivat taas +luistavan kuivalla lumella, mielikin ikäänkuin keveni, kun hän +sauvoillaan sysäytyi luisumaan myötämäkeä alas jäälle, jossa toiset +häntä jo odottivat. Ja tuo kymmenen miehen joukko lähti tasaisesti ja +varmasti painamaan avointa Päijännettä kohti, pelastamaan, jos vielä +mahdollista, sen takana olevia kotejaan ja omaisiaan. + + + + +X. + +PITKÄT HIIHDOT. + + +Pitkän yön ja puolen päivää oli Leinosen joukko hiihtänyt suurta +Päijännettä, jonka yli rotevat suksimiehet vaivatta pyyhkäisivät +rupeamassa. Koko yön oli se sakeassa pyryssä, miesten pysyessä +toistensa kintereillä, puskenut suoraan vastaiseen, niinkuin jo selälle +lähtiessäänkin, koillisen lumimyrskyn pieksäessä kasvoja. Aamun valjuna +valettua olivat miehet ällistyneinä tähystelleet vieläkin sakeana +olevaa taivaanrantaa ja etsineet maata, mutta turhaan. Silloin olivat +he älynneet hiihtäneensä kaaressa. Tuuli oli yöllä nähtävästi +verkalleen kääntynyt -- sen he nyt oivalsivat, -- siirtynyt pohjoisen +kautta kai luoteen puolelle, ja sitä vastaan viilettäessään olivat +miehet joutuneet kehässä kiertämään Tehin selkää ja sen rantoja +karttamaan, eivätkä he nyt tienneet, missä ja millä selällä he olivat. +Silloin he pysähtyivät, solahtivat lopulleen uupuneina suksiltaan ja +retkahtivat kinokseen. + +Miehet olivat väsymyksensä lisäksi surun ja suuttumuksen murtamat. +Heidän rohkea yrityksensä porhaltaa yhtä painoa poikki Päijänteen +pääselkäin kotipitäjäänsä, pelastamaan kontunsa ja perheensä katkeran +vihamiehen kostolta, se oli nyt turhiin rauennut; kallis vuorokausi oli +huvennut harhahiihdossa ja nyt he eivät kotirantaan osanneetkaan. +Synkkää kirousta särähteli voimansa suotta ponnistaneiden miesten +korisevista kurkuista. + +Muita heikommassa tilassa oli Mikko, joka kyllä sitkeästi oli +pinnistellyt kestääkseen mukana tuon pitkän rupeaman, mutta jolla ei +sittenkään ollut toveriensa voimia. Aamupuoleen oli hän senvuoksi jo +ruvennut jättäytymään jäljelle ja väliin oli hän aikonut heittäytyä +hervotonna hankeen. Mutta Erkki Pentinpoika oli häntä silloin aina +tukenut ja muiden matkassa pitänyt. Nyt Mikko makasi kuin ranka siinä +nietoksessa, johon oli retkahtanut, ja Erkin täytyi puoliväkisin nostaa +hänet istumaan ja pistää hänen suuhunsa pala jäätynyttä silavaa. Mutta +hänen sielunsa oli vieläkin runnellumpi kuin hänen ruumiinsa, ja hänen +rinnastaan nousi tuon tuostaankin raskaita, toivottomia huokauksia. + +Kaikki tuntui menneeltä! + +Mutta siihen pyryävälle selälle eivät miehet sittenkään aikoneet jäädä +kuolemaan. Levättyään ja eväitään tukevasti haukattuaan lähtivät he +taas verkalleen liikkeelle, pyrkien suoraan yhteen ilmansuuntaan maata +löytääkseen. Puhuri oli sen verran hellittänyt, että siinä jo sentään +näki vähän eteensä, ja nyt päiväsydännä koettivat miehet tarkalleen +pitää suuntansa. Mikkokin seurasi mukana, jäsenet kankeina ja turtina, +seurasi melkein tahdottomana, vaistomaisesti vain tajuten, että hänen +oli henkensä säilyttääkseen pakko pysyä toisten matkassa. + +Vihdoin kuumotti vasemmalta, lumiaavikon laidasta, jotakin korkeaa ja +harmajaa. Sitä kohden miehet nyt ponnistivat ja vähitellen sieltä +kasvoi esille huurteinen metsä, karu, kallioinen ulkoranta. Uteliaina +nousivat miehet törmälle, mutta turhaan he sitä paikkaa tunnustelivat; +he painautuivat kappaleen metsään, kaatoivat kelohongan ja tekivät +tulen. Sen ääreen loivat he syvän lumihaudan, jonka pohjan peittivät +havuilla, lämmittivät ruokansa, sulattivat ropeessa juomavettä, söivät +ja vääntyivät nukkumaan. He yrittivät kyllä aluksi vuoron päältä valvoa +tulta hoitaakseen, mutta pian nukkuivat uupuneet miehet kaikki +lämmittävän nuotion ääreen. + +Kun kylmän väreet vihdoin herättivät Matin, oli taas pimeä ja honka +kärysi hiiltyneenä ja sammuvana. Hän herätti nopeasti toverinsa, +etteivät he uneensa jähmettyisi, viritti uuden tulen ja verrytti +kangistuneita jäseniään. Ja he rupesivat nyt levähtäneinä miehinä +tyyneesti asemataan aprikoimaan. Missä he olivat, se oli ensimmäinen ja +vaikein kysymys. + +-- Olisiko tämä joku Tehinselän saaria, en muista kuitenkaan sieltä +tällaista louhikkorantaa, puheli Leinonen harvakseen. -- Vai olisiko +jouduttu Judinsalon riutoille saakka? + +-- Taikka miksei Karilanmaan rannikolle, Asikkalan ulkolaidoille, +virkkoi eräs sysmäläisistä. -- Aivan yhtä mahdollista on sekin. + +-- Miten siitä nyt selon otamme tässä pimeässä? + +-- Niin, onko nyt ilta vai aamu? Kun näkisi edes, mistä päin päivä +valkenee. + +-- Aamua tämä on, sen tunnen luissani, vakuutti Matti, -- toinen aamu +jo siitä, kun Padasjoelta lähdettiin. Kyllä on nyt Koskipää ehtinyt +tehdä puhdasta Karmalan kylästä, ei sinne enää paljo kannata palata! + +Raskasta se oli todeta, mutta sinne palaamaan paloi kuitenkin kaikkien +mieli. Ja sitä varten oli seudusta ja suunnasta heti selko otettava. +Leinonen virkkoi tuokion kuluttua päättävästi: + +-- Minä lähden hiihtämään tästä oikealle rantaa pitkin, tulkoon ken +tahtoo mukaani, -- tottapa me jonkun tuntopaikan löydämme ennemmin tai +myöhemmin. + +-- Ja minä hiihdän vasemmalle, tarjoutui Erkki Pentinpoika. -- Jos tämä +saari on, niin kai me vastakkain tulemme. + +-- Oikein, myönsi Matti, lähtekää pari miestä sitäkin suuntaa +tutkimaan. -- Ja toiset lepäilevät tässä ja hoitavat nuotiota, tänne +kaikin palataan... + +Kauan viipyivät tiedustajat poissa. Harmajana valkeni aamu ja +iltahämärään asti kului lyhyt talvipäivä, joka nuotiolla odottavista +tuntui toivottoman pitkältä, eikä elämän liikettä kuulunut. Vihdoin +palasi Leinonen tovereineen ja toi tiedon, että hiihtäjät olivat +tuiskussa joutuneet kauas pohjoiseen, aina Jämsän edustaisen +Tiirinselän laitaan, jonka muutamaan ulkosaareen näin lopulta oli +osuttu. Jämsäläisten kalasaunasta, jossa miehet olivat Erkki +Pentinpojan tavanneet, olivat he saaren tunteneet. Erkki oli vielä +poikennut lisätietoja saamaan läheisen mantereen rannalta, jonka he +olivat salmen takaa nähneet kuumottavan, mutta oli hän luvannut pian +palata. + +-- Siis on meillä täältä Sysikorven Karmalaan melkein sama matka kuin +Padasjoelta, totesi eräs retkeläisistä synkästi. -- Eipä ole retki +paljo edistynyt, vaikka kaksi päivää on kovasti taivalta tehty. + +-- Ei, myönsi Matti. -- Kannattipa meidän tosiaan lähteä Padasjoelta +yön selkään! Olisi yhtä hyvin voitu siellä odotella Ivar Tavastia ja +tapella häntä vastaan kuin nyt tuiskua vastaan. + +-- Tuskin olisi ottanut kovemmalle sielläkään... Nuori pappi kuunteli +raskain mielin näitä kohtalotoveriensa puheita, jotka hänelle +lopullisesti todistivat heidän yrityksensä turhaan rauenneen. Vihdoin +hän kysyi: + +-- Entä nyt, mihin täältä painumme? + +-- Vieläkö jaksat hiihtää? kysyi Matti vastaan. + +-- Jaksan taas, vakuutti Mikko. + +-- Silloin ponnistamme sittenkin vielä selkien yli Karmalaa kohti. +Itärannalle päästyämme emme enää eksy. + +-- Niin, pyritään sinne, kehoitteli Mikko hartaasti. -- Ehkä ehdimme +sittenkin ajoissa, niinhän, Matti? + +Niin suurta hätää ja avuttomuutta oli siinä nuoren papin viimeisessä +kysymyksessä, ettei Matti hennonut olla häntä pienellä toivolla +rohkaisematta: + +-- Ehkäpä lumimyrsky on hidastanut Koskipäänkin ja hänen huoviensa +kulkua. Mutta kuinka tahansa, käytävä meidän on katsomassa, vieläkö +siellä koti on. Kun palaisi se Erkki...! + +Kauan hän viipyi, tuskallisen kauan, sietämättömäksi kävi odotus +taipaleelle ikävöiville miehille. Pimeäksi vaihtui taas illan hämärä, +yön tähdet tuikkivat taivaalla; ilma oli näet vihdoinkin tyyntynyt ja +seestynyt kirkkaaksi pikku pakkaseksi. Sydänyöllä kuulivat +kärsimättöminä odottavat miehet viimeinkin suksien sohinan +rantanäreiköstä ja ikävöidyt hiihtäjät palasivat. Mutta he eivät +palanneetkaan kahden, niinkuin olivat lähteneet, tulijoita oli nyt +neljä miestä. + +-- Keitä nämä vieraat ovat, kysyivät odottajat ällistyneinä, ennenkuin +saapujat olivat ehtineet suksiltaankaan nousta. + +-- Omia miehiämme ovat, vastasi Erkki, -- Padasjoelta hiihtävät hekin. + +-- Mistä ne löysitte? + +-- Mantereen rannalta, kertoi Erkki. -- Hiihdimme sinne rantatielle +asti ottaaksemme seudusta selon, ja sitä tietä nämä miehet juuri +pohjoiseen päin pakenivat. Ensin siinä toisiamme vähän arkailimme, +sitten jo tunsimme ja yhdyimme... + +Jo tunsivat Leinonenkin tovereineen nuo uudet vieraat. He olivat +laukaalaisia, joiden kanssa yhdessä oli Sysmästä asti taivalta tehty. +Viimeksi tulleiden lepäillessä hetkisen nuotiolla kertoivat he nyt +jännittyneille kuulijoilleen ensi viestinsä ja pakonsa synkät syyt. + +Padasjoella oli tapeltu heti Leinosen joukon lähdön jälkeisenä päivänä. +Aamulla oli silloin jo ruvennut huoveja lännestä päin teitä pitkin +parveilemaan ja pian oli saapunut Ivar-herra itsekin pääjoukkoineen... +Niin, siinä Nyystölän kylän pelloilla oli syntynyt taistelu sakeassa +lumipyryssä. Tavastin joukoilla oli ollut mukanaan pari tykkiä ja +niillä hänen nihtinsä heti olivat ruvenneet ampua paukuttamaan... +Minkäpä niille olivat tehoneet talonpoikain harvat tulipyssyt, vaikka +Martti Vilpunpoika olikin asettanut miehensä ovelasti taisteluasentoon +kinosten taa. Erämiehet hölmistyivät pauketta ja vetäytyivät pian +Nyystölän taloon, joka oli ennakolta puolustuskuntoon varustettu. Mutta +eipä ollut pitkäksi aikaa turvaa sielläkään. + +-- Tykinluoti iski yhtäkkiä pirttiin ja tappoi pari miestä, siitä +toiset pahasti hätäysivät ja lähtivät juoksemaan. -- Näin kertoivat +pakomiehet toisiaan silloin tällöin täydentäen. -- Mutta pianpa he +huomasivatkin olevansa umpisaarroksessa. Ivar-herra ei kuitenkaan +hätäillyt hyökkäämään ... meitä olikin paljo enemmän, ja olisimme kyllä +tasapäätappelussa pitäneet puolemme. Mutta tykinluodeille, jotka yhä +taajemmin taloon iskivät ja särkivät läävänseinät ja tallinkatot, +niille emme mahtaneet mitään. Silloin rupesivat muutamat meikäläiset +hieromaan Ivar-herran kanssa kauppoja antautumisesta... + +-- Ja niin antauduttiin ilman tositaistelua? kysyi Leinonen terävästi. +-- Sen jo arvasin miesten mielialasta. + +-- Kotvanhan siinä tingittiin, mutta lopulta olivat miehet suostuneet +antamaan pois aseensa... Herrat olivat vakuuttaneet kaikille luvan +lähteä vapaasti hiihtämään. Ja siihen talonpojat luottivat... + +-- Mutta herrat söivät sanansa, arvaili Matti edelleen. -- Entä Martti +Vilpunpoika? + +-- Hän kyllä tahtoi jatkaa taistelua, kehotteli kiivaasti, mutta +hänestä ei kai enää välitetty, kertoivat miehet hiukan epävarmasti. -- +Emme olleet enää sitä menoa näkemässä, mutta surkeasti siellä lopulta +kävi. + +-- Aseensa luovuttaneet miehet pistettiin köysiin, niinkö? + +-- Emme köysiä nähneet... Julmaa se vain oli... + +Pakolaiset vaikenivat, heidän näkyi olevan raskasta kertoa noita +muistojaan ja vaikeasti heiltä sanat lohkesivat. Toisiinsa he +tuijottivat ja loivat sitten katseensa alas. + +Erkki, joka jo matkalla oli kuullut pakolaisilta heidän tarinoitaan, +auttoi heitä silloin, selittäen heidän puolestaan: + +-- Nämä miehet eivät olleet enää Nyystölän pihassa silloin, kuin siellä +aseet huoveille annettiin, siksi he eivät tarkoin tiedä, mitä siellä +tapahtui. + +-- Olitteko jo aikaisemmin lähteneet karkuun? kysyivät sysmäläiset +hiukan halveksuen. + +-- Emme karanneet, vastasivat miehet harvakseen. -- Meidät oli pantu +avannosta vettä taloon vetämään, pihakaivon kun peljättiin kuivuvan ja +luultiin piirityksen ja taistelun venyvän pitkällisemmäksi. Joen +puolelta eivät näet huovit olleet silloin vielä ehtineet Nyystölää +saartaa. Olimme jo kaksi kelkallista vesisaaveja pihaan vetäneet ja +kolmatta kertaa olimme laskemassa törmän alle, kun huoviparvi kuului +karauttavan pellolta siihen joen puolellekin taloa. Jätimme kelkan +joenrantaan ja painausimme kiireesti törmän alle kinokseen. Lumituisku +oli silloin sakeimmillaan, siihen juuri kinosti törmää vastaan, lumi +peitti meidät piankin umpisokkeloon... Siitä sentään jotakin näimme ja +kuulimme... + +Nuotioon ei oltu enää lisätty puita, sen oli annettu vähitellen sammua. +Nyt sammutti Leinonen hiilloksenkin ja nousi suksilleen, -- toiset +miehet ymmärsivät siitä, että nyt oli taas lähdettävä pitkälle +taipaleelle. Otettiin tarkat merkit päivänlaskusta ja taivaan tähdistä +ja lähdettiin painumaan itään päin Sysikorven rantaa kohden, -- sinne +seurasivat nyt Leinosen retkikuntaa siihen äsken liittyneet uudet +miehetkin. + +Näiden kertomus keskeytyi lähtötouhussa hetkeksi. Mutta kun oli kappale +hiihdetty, sinkoili heille taas kysymyksiä edellä ja perästä +hiihtäviltä miehiltä ja kauempana olevat keräytyivät heidän rinnalleen +hiihtämään, kuullakseen tarkempia kuvauksia Nyystölän taistelun +päättymisestä. + +-- Siellähän oli miehiä viiteensataan, ihmetteli Erkki, -- miten ne +huovit sellaisen määrän vangikseen ottivat, elleivät talonpoikia +köysiin sitoneet? + +-- Eivät ottaneet vangiksi ketään. Tappoivat ... tappoivat kaikki...! + +-- Taivaan isä -- polttivatko miehemme taloon? + +-- Eivät edes polttaneet, vastasi Laukaan mies melkein kuin vihaisesti, +ja hänen äänensä vapisi ja vaipui käheäksi. -- Siihen pellolle +mestasivat toverimme, teurastivat... + +-- Satoja miehiä, sehän oli kamalaa...! + +-- Niin se oli ... päätäni pyörryttää sitä muistellessani vieläkin, ja +pari kertaa meninkin siellä kinoksessa pökerryksiin nähdessäni tuota +julmaa verenvuodatusta, jota toisten uhrien täytyi katsella. + +Kertojan ääni kävi nyt taas terävämmäksi, kun hän yksityiskohtaisemmin +kuvaili, miten huovit piirittivät talon, miten asettuivat paljastetuin +miekoin sen portin eteen kahteen riviin ja laskivat niiden välitse +kymmenkunnan miestä kerrallaan kulkemaan ulos pellolle, jossa +Ivar-herra lähimpien heitukkainsa ympäröimänä istui ratsujensa +seljässä. + +-- Siinä pellolla niitä sitten listittiin kuin nauriita, kertoi +laukaalainen, jonka ääni tarinan jatkuessa koveni karjunnaksi, mikä +kaameana kajahti kauas yli aution seljän. -- Aina uusi miesrykelmä +astui siihen pellolle Nyystölän umpinaisesta pihasta ja kaatui +valtaherran eteen pyövelien iskemänä... + +-- Ja ne olivat meidän miehiä, satoja miehiä...! + +-- Tuttuja miehiä, oman kylän ja naapurin miehiä tunsin monta, vaikka +siitä törmältä pellolle olikin matkaa ja ärjyvä myrsky koko ajan +tuprutti lunta. + +-- Eikö yrittänyt kukaan enää vastarintaa? tiedusti Matti aivan +kiukussaan. + +-- Aseettomat miehet! vastasi kertoja. -- Joku sentään potki ja +ponnisti vastaan ja löi nyrkillä saattohuoviaan, mutta hänet pistettiin +heti puhki ja kaadettiin siihen paikkaan. + +-- Kuin eläin! Ja te vain kolossanne makasitte? + +-- Hiljaa kuin hiiret, minkäs me teimme, aseettomat olimme mekin. Mutta +monasti luulimme siihen itsekin kauhusta hyytyvämme, toisin ajoin teki +mielemme hypätä esiin ja karjaista... + +-- Sitä teurastusta kai kesti koko päivän? + +-- Iltapimeään asti. Hämärissä jo sytyttivät huovit Nyystölän kylän +talot palamaan, ja jatkoivat sen roihun valossa sitten vielä +teloitustaan, jatkoivat äänekkäästi hoilaten, olivat kai saaneet olutta +tai viinaa, mikä yhä karaisi heidän luontonsa. Vasta kun talot olivat +multimuksiaan myöten palaneet ja talonpoikaiset vangit loppuneet, vasta +silloin jatkoivat huovit matkaansa kirkolle, jonne nähtävästi yöpyivät. +Mutta eilen näimme takaamme korkean punahohteen -- taisipa palaa +silloin Padasjoen kirkonkyläkin. + +-- Miten pääsitte sitten te pakoon sieltä huovien keskeltä? kyseli +Matti uteliaana. + +-- Yöllä nousimme pimeän päässä kinoksesta ja ryömimme alas joelle. +Muistimme eräiden erämiesten jättäneen nuotta-talaaseen suksensa, +tempasimme sieltä kahdet ja livistimme metsään. Metsiä myöten sitten +hiivimme yön läpi pohjoiseen päin, kunnes vihdoin uskalsimme laskeutua +rantatielle, -- siellä ei enää ryttäreitä näkynyt. + +-- Eikö näkynyt muita pakolaisiakaan? + +-- Ei ketään, tuskin lie Nyystölän verilöylystä ketään muita +pelastunutkaan! + +Kertoja vaikeni, hänen pingoitettu äänensä olikin jo käynyt vinkuvaksi. +Ja äänettömässä hiljaisuudessa hiihtivät nyt toisetkin, kaikki sen +kamalan tarinan tärisyttäminä ja valtaamina, jonka he siinä öisellä +jäällä olivat kuulleet. Eikä nämä hiihtäjät siinä enää muistaneet omia +äskeisiä kärsimyksiään eikä pettymyksiään, eivät omain kyliensäkään +kohtaloa, heidät oli sitonut ja turruttanut kokonaan se kauhun kuva, +jonka he nyt yön pimeässä selvästi näkivät edessään. He näkivät +parhaiden tuttaviensa, äskeisten hiihtotoveriensa, astuvan verestä +punoittavalle hangelle kuin teuraat verensä vuodattamaan, ja heitä +puistatti sitä ajatellessaan. Siihenkö veriuhriin oli nyt päättynyt +erämiesten epätoivoinen yritys, Nyystölässäkö oli pantu täytäntöön se +talonpoikain häviö, joka Nokialla oli alkanut? -- Kinnas puristi +suonenvedontapaisesti sompaista sauvaa ja jalka potki sivakkaa kahta +vinhemmin, ikäänkuin olisi pitänyt kiirehtiä noiden kauhun mietteiden +alta pois. + +Näissä mielialoissa se hiihti Rautalammen nuori pappikin, muistamatta +hänkään enää omaa väsymystään tai omia raskaita huoliaan. Hänen oli +vaikea ajatella ja uskoa, että koko tuo äsken vielä uljas ja uhmaava +eräjoukko, koko harvaan asutun sydänmaan miesväki, oli yhdellä pellolla +lyöty lihoiksi, ja hänen täytyi vielä varmuuden vuoksi kysyä Laukaan +miehiltä: + +-- Eihän toki kaikkia retkeläisiä siellä teloitettu? + +-- Emmehän voineet laskea teloitettujen määrää. Mutta kaikki, joita +näimme, tapettiin, eikä siinä sen pitempiä käräjiä pidetty. Yksi ainoa +jätettiin henkiin, pappi, meidän kappalainen. + +Tämäkään tieto ystävänsä Eero Markunpojan pelastumisesta ei kuitenkaan +kirkastanut Mikon mieltä, joka oli syttä synkempi. Hänestä tuntui, että +jos hän siellä Nyystölässä olisi ollut, olisi hän tahtonut toisten +kanssa kaatua. Ja hänestä tuntui, että hänen olisi siellä pitänyt olla, +nyt juuri olisi pitänyt siellä olla, paljo kärsineitä pitäjäläisiään +viime ahdistuksessa rohkaistakseen ja sitten sortuakseen heidän +kanssaan... + + * * * * * + +Nopeasti jouduttiin nyt yhtenä sekeisenä yönä selän yli Päijänteen +itärannalle. Tätä kotoista rannikkoa hiihdettäessä virkosivat taas +mieltä vellomaan kotoisetkin huolet ja ne tehtävät, joita varten +partiolaiset olivat Padasjoelta liikkeelle lähteneet. Miehet +poikkesivat heti ensimmäisiin rantataloihin kysymään, oliko siellä +huovivieraita näkynyt. -- Ei ollut näkynyt eikä ollut, kertoivat äsken +naapurikylissä käyneet, niissäkään mitään sellaisia kuulunut. Toiveet +virkosivat miesten mielissä: ehkä ehditään sittenkin ajoissa perille, +ehkä vouti ja Koskipää ovat hekin myöhästyneet taikka ehkä eivät ole +uskaltaneet vähällä väellä näin kauas edetä... Ehkä ovat sittenkin +ennallaan talot Mustanahon rinteellä... + +Mutta toivo petti. Kun miehet, viimeisen niemen katkaistuaan +jännittynein mielin olivat kiitäneet yli kotoisen lahden ja nousivat +lähimmälle, vanhan Karmalan törmälle, katselivat he oudoksuen entistä +tuttua seutua: ei ollut siellä taloa paikoillaan, joku lato vain ja +riihipahainen. Lähemmäs hiihtäen näkivät he kiukaanraunioiden +töröttävän nietoksesta, -- tuli oli tehnyt tehtävänsä Tuomaiden +vanhoilla asuinmailla! Isä-Tuomaan vanhempi poika makasi raatona +aitta-tiellä. Sen he riiheen kantoivat ja hiihtivät edelleen Leinosen +lahtea kohden. Ei noussut savua mistään, lattea oli Leinosen törmäkin. +Ei elävää olentoa, ei koiraakaan koko autioilla tanhuvilla. Tiet oli +ummessa, tuiskunnut oli vielä vieraitten lähdettyä, -- tuskin olisivat +miehet ehtineet ajoissa perille, vaikkei lumimyrsky olisi heitä +Päijänteelle eksyttänytkään. + +-- Kävi, kosti, puhui Matti-isäntä yksikantaan uljaan tupansa raunioita +kohti hiihtäessään. -- Siinä on nyt kotitalo! + +-- Mutta missä ovat sen eläjät, huokaili Mikko, joka isännän +kintereillä hiihti tuskaisena läähättäen ja henkensä hädässä +ympärilleen tähyillen. + +-- Niin, missä, vastaili Matti soinnuttomasti, sauvallaan kinosta +kuopaisten. -- Eivät ole jälkiäkään jättäneet! + +Vesi pyrki kihoamaan silmään miehisen miehen ja hän puraisi hammastaan, +niin että leveä leuka narahti. + +-- Onko vihollinen vienyt talon naiset? hätäili nuori pappi raukealla +äänellä. + +-- Ja poikani! -- kun olisi ne edes tänne tappanut, huokaili +Matti-isäntä. -- Mutta ei näy vaatteen riepuakaan kinoksessa... + +Miehet hiihtivät viipymättä tuskissaan tiedustelemaan naapurikylään, +mutta se oli niinikään autio, ja siitä kolmanteen, jossa vielä joku +talorähjä oli polttamatta, ja siellä he vihdoin tapasivat tuhoa ja +hävitystä ruikuttavia naisia. Kaksi päivää sitten, kertoivat naiset, +oli huoviparvi ratsastanut etelästä päin, tullut Sysmän rannalle +tuimalla tuiskusäällä. Se näkyy ensiksi poikenneen Karmalan kylään, +vanhasta emätalosta oli ensiksi tuli hohtanut, sitten Leinosen +lahdesta. Sieltä oli huovijoukko edennyt näihin kyliin, mutta paljon +laajemmalta ei se tällä kertaa näytä Sysmän pitäjää ryöstäneen. + +-- Tässä olivat huovit yötä, joivat ja reuhasivat ja uhkasivat +henkeämme, kertoivat vielä vapisevat naiset. -- Mutta aamulla +kahluuttivat he hevosensa takaisin valtatielle ja sinne mihin lienevät +huvenneet. + +-- Oliko Koskipää joukossa? + +-- Oli Sipi-herra ja vouti oli, -- kaikki aitat he ryöstivät puhtaiksi +ja uhkasivat taas pian tulla uudelleen... + +-- Oliko heillä ketään vankeja matkassaan? + +-- Ei meillä näkynyt, mutta toisia huoveja majaili toisissa taloissa. +-- Meiltä tappoivat vanhan isännän, kun se ainoaa hevostaan koetti +pelastaa, muita miehiä ei ollutkaan kotosalla, toisissa taloissa +kuuluvat naisiakin tappaneen, jos ei missä aittoja heti avattu. + +-- Ettekö tiedä, minne Karmalan ja meidän väet ovat joutuneet? -- niin +iski Matti vihdoinkin sydämensä pääkysymykseen, joka samalla tavalla +koko ajan paloi Mikonkin huulilla. + +-- Emme tiedä mitään, vastasivat nyyhkyttävät naiset. -- Emme ole +liikkuneet täältä mihinkään eikä ketään ole kylässämme käynyt, +sittenkuin vainolainen läksi. + +-- Olisivatko raukat paenneet? Ettekö te yrittäneet pakoon? + +-- Emme arvanneet paeta, huovit ajoivat yhtäkkiä tuiskun keskeltä +pihaan. + +Mahdoton oli naapurikylistä saada tietoja Karmalan kotiväen kohtalosta. +Kaikki olivat kauhun lyömiä, kuin puolitainnuksiin pökertyneitä. +Leinonen kävi tiedustelemassa asiaansa kaukaisemmissakin kylissä, +kävipä kirkollakin. Sai siellä tietää, että Koskipään huovit, +puolenkymmentä rantakylää poltettuaan, olivat yhtä äkkiä hävinneet +omille teilleen kuin olivat tulleetkin; sai tietää muutamain +pakolaisnaisten ja lasten vihollisten lähdettyä hakeutuneen poltetuista +taloistaan kaukaisempiin kyliin, mutta omasta kotiväestään ei hän +saanut mitään tietoja. + +Leinonen palasi poltetun talonsa paikalle, jonne myöskin Mikko ja +Erkki, toisia kyliä kierreltyään ja niistäkin turhaan Leinosen väkeä +tiedusteltuaan, taas saapuivat. Muut Päijänteen yli hiihtäneet miehet +olivat hajaantuneet kukin omia kotipaikkojaan katsomaan, olivatko ne +poltetut vaiko vielä pystyssä. Kolmisin he siinä siten nyt liikkuivat +kaamean autiolla pihalla. + +Siellä Matti kaivoi raunioita ja kinosta raunioiden ympärillä, etsien +rakkaimpainsa poltettuja luita taikka jäätyneitä ruumiita, eikä hän +tiennyt, soisiko hän niitä löytävänsä vai eikö soisi. + +-- Tahvo poikani ... hoki isä väliin itsekseen, kinosta pöyhentäessään. +-- Kunpa olisinkin ottanut sinut mukaani ... hartaasti sitä pyysit! + +Hänen rintaansa raateli raskaimmin nuoren poikansa kohtalo. Hävinnyt +oli häneltä topakka, toimelias emäntänsä, hävinnyt armas, iloinen +tyttärensä, kadonnut kaikki muu talonväki -- kaikki, minkä hyväksi hän +oli elänyt ja ponnistanut. Poltettu oli karja omettaan, poltetut +olivat aittaan viljat, mikäli niitä ei oltu ryöstetty, -- ei ollut +Matti-isännällä mitään jäljellä. Täällä hän nyt kaivoi kotinsa +raunioita ja tunsi itse itsensä raunioksi. Mutta yksi kipu oli +sittenkin kaiken kurjuuden keskellä muita pistävämpi, ja hänen +kirvelevästä kurkustaan nousi yhä uudelleen tuo haikea huokaus: -- +Tahvo, poikani...! + +Muutamia sydänyöntunteja nukkuivat miehet Leinosen syrjemmällä olevassa +saunassa, ainoassa suojassa, jonka Koskipää oli taloon jättänyt +polttamatta, -- samassa sannassa, missä Koskipää itse oli talonpoikain +pilkkaamana saanut viettää muutaman pitkän päivän. Raskasta oli heidän +siellä unestaan herätä -- ei ollut miehillä tietoa, mihin olisi +ryhdyttävä, mistä päästä alettava elämistä. Palasen eväitään +haukattuaan rupesi Matti-isäntä aamun hämärässä taaskin talonsa +raunioita toivottomana tutkimaan ja Mikko, jonka sydäntä raateli hänen +oma suuri surunsa, kaivoi siinä isännän rinnalla, -- mitään jälkiä +vainajista eivät he löytäneet. Erkki oli sitävastoin jo aikaisemmin +noussut suksilleen ja lähtenyt metsään hiihtämään, jotakin jälkiä +etsiäkseen. Aamun valjettua hän sieltä palasi ja virkkoi: + +-- Eiköhän jätetä tämä kaivaminen ja hiihdetä metsään kadonneita +hakemaan? + +-- Oletko sieltä mitään jälkiä löytänyt? kysyi terävästi Matti, jonka +silmä tuokion välähti, mutta jonka äänestä ei kuitenkaan mitään toivoa +soinut. + +-- Olen seurannut muuatta latua, jonka katkelmia vielä sakeimmassa +metsässä voi löytää ja joka vie kauas salolle, -- siinä on monia +sommanjälkiä. + +-- Ne ovat Tahvon rihmanpyyntijälkiä, selitti Matti surunvoittoisesti. +-- Ne näin jo eilen ja tunsin... + +-- Niin arvelin ensin minäkin, mutta ne vetävät liian kauas korpeen +viedäkseen vain rihmoille, vastaili Erkki harvakseen. -- Olisivatko +talon eläjät sieltä suuren salon halki pyrkineet johonkin +turvapaikkaan...? + +-- Siitä on joskus oikaistu sydänmaitse Vahvajärven Juuritaipaleelle, +jossa meillä on sukulaisia, kertoi Matti, -- mutta eivät meidän naiset +olisi sellaiselle taipaleelle omin päinsä lähteneet, jos olisivat +kerinneetkin. + +-- Eipä tiedä, intti Erkki yhä, -- siellä näkyvät ladulla koirankin +jäljet, ja talostahan on koirakin hävinnyt... + +Jo iski Mikkokin, jonka rinta vähimmästäkin toivosta lämpeni, siihen +uuteen mahdollisuuteen ja kysyi isännältä: + +-- Tunsiko joku talonväestä sen oikotien...? + +-- On sitä Tahvokin kerran viime talvena hiihtänyt. Mutta mikseivät +olisi kotiväet paenneet tänne oman pitäjän kyliin? + +-- He ehkä pelkäsivät tuhon ajavan heitä takaa sinnekin. Matti ei enää +väitellyt. Hän istahti kiukaanraunioille, pyyhkäisi siinä hikeä +otsaltaan ja jäi siihen kuin kangistuneena miettimään. Äsken kirkolla +käydessään oli hän kuullut sellaisen uutisen, että erämailta oli joku +aika sitten tullut uusi partiojoukko, mutta että se oli täältä painunut +Savoon päin, jonka kautta se kuuluu aikoneen samota Viipuriin... +Hänessä oli jo silloin virinnyt ajatus lähteä sitä joukkoa seuraamaan, +siihen yhtyäkseen ja siinä taistellakseen ja kaatuakseen, -- eihän +hänestä kuitenkaan ollut enää uuden elämän alkajaksi. Nyt hän siinä +mietiskeli yhdistää Erkin hataran toivon omaan epätoivoiseen +suunnitelmaansa. Hetken kuluttua hän nousi ja laski kinokseen +pystyttämänsä sukset maahan. + +-- Ka, lähdetään siis hiihtämään salolle. Ei ole minulla suuria +toiveita löytää sieltä väkeäni. Mutta yksi menneen kaikki! + +Ja Mikon puoleen kääntyen virkkoi hän: + +-- Pappi, tuletko mukaan vielä tälle salohiihdolle? Siitä voi tulla +pitkä hiihto! + +-- Tulen mukaan, -- minnekäs minä muualle yksin lähtisin, vastasi nuori +pappi avuttomasti. Hän seisoi kuin turtana siinä kinoksessa, tarttui +kuin hukkuva jokaiseen pilkistävään toivoon, hän ei voinut vielä +ajatella loppuun asti sitä synkkää ajatusta, että hänen kirkassilmä +tyttönsä oli vainolaisen ryöstämä ja hänen nuori onnensa tuhottu. -- +Eihän ole minulla enää muuta tehtävää kuin koettaa etsiä morsiameni ... +eikä ole enää muusta väliäkään... + + + + +XI. + +ERISTETYSSÄ LINNASSA. + + +Kyrönkosken saarilinna Savon sydämessä, Pyhän Olavin suojatiksi +aikoinaan vihitty, oli viistoistasataluvun lopulla jo menettänyt sen +alkuperäisen merkityksensä, jota varten Erik Akselinpoika Tott sen +toistasataa vuotta aikaisemmin oli rakentanut valtakuntain rajalle ja +erämaan laitaan. Erämaa oli tällävälin jo siirtynyt kauas Haukiveden ja +Pihlajaveden seuduilta, valtakuntain todellinen raja samoin. Sillä +asutuksen ja viljelyksen voimalla olivat Ruotsin valtakuntaan kuuluvat +savolaiset liittäneet nuo entiset erämaat ja rajavedet varmasti ja +kiinteästi muun Suomen yhteyteen, eikä venäläisten ja karjalaisten +ryöstöretket enää, niinkuin ennen, näihin seutuihin ulottuneet. +Nimenomaan viimeisen, Juhana kolmannen pitkän, Venäjää vastaan käydyn, +sodan jälkeen oli Savonlinna lakannut olemasta rajalinna. Sillä kun +Pontus-herra lähes parikymmentä vuotta sitten oli valloittanut +venäläisiltä Käkisalmen lääneineen, oli valtakuntain raja siirtynyt +kulkemaan Pielisten kankaita pitkin. Tosin oli itse »Korelan» linna +pari vuotta sitten tehdyssä Täyssinän rauhassa ollut luovutettava +Venäjän tsaarille takaisin ja sen rauhanteon jälkeinen rajankäynti oli +vielä parhaillaan käynnissä, mutta joka tapauksessa oli Savonlinna +joutunut kauas rajalta. + +Sen päällikkö ja Savonlinnan läänin käskynhaltija Götrik Fincke ei +siten enää ollut sotilaallisesti tärkeän linnan herra eikä hänellä +siellä ollut tällaiseen tarkoitukseen riittävää väkeäkään. Hänellä oli, +niinkuin jo hänen isävainajallaan, vanhalla, toimeliaalla Kustaa +Finckellä, joka ensimmäisen Vaasa-kuninkaan aikana Olavinlinnassa +isännöi, aivan toiset tehtävät hallintopiirissään: asutuksen yhä +laajentaminen ja juurruttaminen Sisä-Suomen vielä vakinaista asutusta +vailla oleviin takamaihin, viljelyksen levittäminen ja kehittäminen +siellä. Paljo hyvää hän olikin tehnyt laajassa maakunnassaan, jonka +väestöä hän monella tavalla auttoi ja tuki, suoden uudisviljelijöille +verohelpotuksia ja kannattaen heidän siirtolaistaipumuksiaan. Tuo +hyväntahtoinen ukko oli siten lääninsä talonpojille kuin isällinen +ystävä, jonka puoleen he koska tahansa saattoivat kääntyä ja joka +tarkastusmatkoilla usein käydessään heidän luonaan vieraili kuin +vanhain, hyväin tuttavain parissa ainakin. Siten olivat hyvät ja +luottavat suhteet sukeutuneet linnanherran ja rahvaan välillä, -- +väittivätpä toiset maakunnat väliin, että Götrik-herra aivan +yksipuolisesti suosi savolaisiaan, suoden heille laajempia oikeuksia ja +etuoikeuksia kuin mitä muualla nautittiin. + +Siksipä ukko, tavatessaan Hämeessä joulun alla 1596 joukon +linnaleiristä käärmeytyneitä, kapinajoukoksi yhtyneitä talonpoikia, ei +ollenkaan uskonut, että mikään tällainen esivallanvastainen liike +puhkeaisi hänen läänissään. Tuolta matkalta kiirehti hän kuitenkin, +tajuttuaan talonpoikain vaarallisen kiihkon, yötä päivää linnaansa, +läänistään huolta pitämään. + +Rauhallista vielä olikin Savossa, sen hilpeä kansa kohteli häntä, +kotiin ajaessaan, vanhalla herttaisuudellaan, ja itse koskilinnassakin +oli kaikki kunnossa. Siellä oli hänen poissaollessaan isännyyttä ja +päällikkyyttä pitänyt hänen toimelias ja ankara emäntänsä, Inga-rouva, +Boijen sukua, eikäpä siellä nyt paljo sotapäällikkyyttä tarvittukaan. +Sillä linnassa oli aseväkeä vähän. Sen harvain, vakinaisten +linnannihtien lisäksi olivat hänen lankomiehensä, sotaeverstit +Antti Boije ja Aksel Kurki, sijoittaneet Götrikin hoitoon +Olavinlinnaan lipullisistaan pienet osastot ratsuväkeä, jota heidän oli +Länsi-Suomessa vaikea saada mahtumaan linnaleiriin. Näistä osastoista +komensi ensinmainittua eräs kankea saksalainen palkkasoturi Hannu von +Oldenburg ja toista turkulainen ratsumestari Juhana Martinpoika, Sillan +sukua, -- nämä muodostivat linnan esikunnan. Eikä Götrik arvellut tätä +suurempaa sotavoimaa linnassa tarvitsevansakaan, joskin joku laine +toisten maakuntain kapinaliikkeestä loiskautuisi hänenkin lääniinsä. + +Joulupyhät oli siten saarilinnassa vietetty kaikessa rauhassa. Jo +kotimatkallaan oli Götrik-herra toimittanut voudeilleen ja +nimismiehille käskyn laittaa heti tiedot linnaan, jos heidän piirissään +jotakin levottomuutta esiintyisi. Mutta mitään sellaista viestiä ei +ollut saapunut, uusi vuosi teki alkuaan ja Götrik-herra, joka ei äsken +ollut Turusta päin saanut mitään tietoja, arveli tuon talonpoikain +kapina-haihatuksen jo Hämeessäkin asettuneen. + +Niin istuttiin eräänäkin tammikuun päivänä (1597) linnan arkituvassa +kuin perheen kesken, kaikki esimiehet ja asemiehet ja talon naiset +koolla, lämmittävän pystyvalkean ääressä pieniä puhdetöitä naperrellen. +Silloin lennähti rantavahti tupaan ja kertoi, että vieraita pyrkii +salmen takaa linnaan. Se oli harvinainen tapaus tässä eristetyssä +erämaanlinnassa, jossa harvoin kävi vieraita. Götrik-herra itsekin +kiirehti linnan pihalle saapuvia vastaan. Hän odotti näet jännityksellä +tietoja Turusta ja arveli sanantuojan nyt vihdoinkin saapuneen. + +Ulkona oli jäinen usva; synkkänä kohisi virran vesi jäätyneiden +rantojensa välitse, muuten oli erämaa eloton ja harmaa. Sieltä usvan +keskeltä nousi nyt vartijan saattamana linnanpihaan turkkeihin +vyötetty, pyylevä vieras, joka tullessaan puhkui ja huohotti ja jo +ennen tupaan ehtimistään julisti kovalla, hätäisellä äänellä: + +-- Suursavossa on kapina, ilmikapina! Minä pakenin henkeni hinnalla... + +-- Mitä houritte, kirkkoherra, rauhoitteli Götrik vierastaan +tervehtiessään. -- Mutta käykäähän peremmäs, riisutaan turkit... + +Vieras oli Mikkelin suuren emäseurakunnan kirkkoherra Hannus Mikonpoika +Savilahdesta, vanha, puhelias rovasti, jonka pappilassa Götrik usein +matkoillaan oli majaa pitänyt ja jonka hän nyt heti oli tuntenut hänen +puhkuvasta, kimeästä äänestään. Tasainen, järkkymätön maalaispappi, +jota eivät pienet tärinät heilutelleet, mutta nyt näkyi hän olevan +kovasti kiihdyksissään. Siinä kallokkaita riisuessaan laski hän jo +tulemaan suustaan vuolaana virtana pitkää, sekavaa juttua pappilaansa +saapuneista aseellisista miehistä, marski Flemingin kirjeistä, sadoista +asestetuista talonpojista, vangituista airuista ja ennen kaikkea omasta +hirmuisesta säikähdyksestään. + +-- Rauhoittukaa, rovasti, istukaa, kehoitteli tarkkaavaksi käynyt +linnanherra, joka ei tuosta torvenaan juoksevasta puhetulvasta vielä +saanut mitään järkevää tolkkua. Hän toimitti vilusta saapuneelle +vieraalleen lämmitettyä olutta, istutti hänet takan ääreen ja kyseli, +asettaen nojatuolinsa hänen eteensä, tyynesti ja rauhoittavasti: + +-- Kertokaahan, rovasti, kaikki järjestyksessä. Mikkelin pappilaan +hyökkäsi siis aseellisia miehiä? Mistä päin ne tulivat! + +-- Hämeestä päin, Sysmästä, Vahvajärven salolta ne Suursavoon tulivat, +mutta sanoivat samoavansa kauempaa, Rautalammen erämailta... + +-- Oliko niitä paljo? + +-- Paljo, monta sataa miestä; niitä tuli hevosilla ja suksilla. Outoja +miehiä, kaikki aseissa... + +Pappi oli edelleen kovasti järkytetty. Hän oli yön ja päivän halki yhtä +painoa ajanut linnaan ehtiäkseen ja eli vieläkin sen kotipappilassa +saadun pelkonsa vallassa, vaikka jo istuikin linnan paksujen muurien +turvissa. Hänen äänensä värähti aina, kun hän joutui kertomaan noista +rajuista, parrakkaista miehistä, ja hänen silmänsä pälyilivät +hätääntyneinä ympärilleen. + +-- Ne täyttävät nyt kaikki Savilahden talot ja uhkaavat tulla +tännekin ... huohotti rovasti. + +-- Vai tänne, matki Götrik hiukan hymähtäen. + +-- Ja sitten Viipuriin, niillä on suuret tuumat... + +-- Mitä ne teille siellä pappilassa oikein tekivät, uteli linnanherra +edelleen. -- Pitelivätkö ne teitä pahoin? + +-- Eivät toki pahoin pidelleet ... pappia, vastasi rovasti vallan +loukkautuneena. -- Ensiksi tuli heitä puolenkymmentä aivan siivoina +miehinä pappilaan luettamaan minulla erästä ruotsinkielistä kirjettä, +jonka olivat siepanneet muutamalta vangitsemaltaan marskin airuelta... + +-- Vai ovat vanginneet marskin airuen, hylkiöt, sadatteli linnanherra +jo kiukustuen. -- Ja kenelle se kirje oli? + +-- Tänne Savonlinnan päällikölle... + +-- Älä hittoja, kivahti äijä, heittäen rampautuneen säärensä terveelle +polvelle. -- Vai ovat talonpojat vieneet minulle tulevia kirjeitä! +Ilmankos niitä täällä onkin odotettu! Ja mitä siinä kirjeessä oli? + +-- Marski ilmoitti siinä, mikäli sitä vilkaisin, matkustavansa juuri +Pohjanmaalle kapinaa kukistamaan ja käski teidän täällä varustautua, +koska Pohjanmaalta on tännekin lähetetty kapinannostattajia. Ei näy +Klaus-herrakaan silloin tienneen, että Savossakin jo kapinajoukkoja +liikkuu... + +-- Sellaisen kirjeen ovat siepanneet, konnat, murisi Götrik yhä +hirmustuen. -- Miksette ottanut heiltä pois sitä kirjettä? + +-- Eivät antaneet, vakuutti pappi tiukasti. -- Kun en ruvennut heille +lukemaan teidän, linnanherran, kirjettä, veivät he sen mennessään ja +sanoivat tuovansa sen tänne luettavaksi... + +-- Tulkootpa ... kyllä minä! Mitä varten he tänne aikoivat? + +-- Aikoivat hakea teidät, linnanherran, mukaansa, päällikökseen marskia +vastaan, -- savolaiset kehuivat teitä laatumieheksi... + +-- Savolaiset, sanot. -- Vanha, nilkku linnanherra oli nuolena +ponnahtanut nojatuolistaan ja kivahti syyttävänä kirkkoherran eteen: -- +Hä, väitätkö savolaisiakin olleen tuossa kapinaväessä? + +Sitä mahdollisuutta, että hänen oman maakuntansa väestöä olisi noussut +aseisiin esivaltaa, s.o. häntä itseään, vastaan, sitä hän ei ottanut +lukuunkaan, sitä hän ei olisi sallinut edes väitettävänkään. Mutta +kirkkoherra vastasi kuin puolustautuen: + +-- Oli savolaisiakin, oli varmasti, tunsin monta oman pitäjäni miestä, +kun he uudelleen tulivat... Tietysti heitä nuhtelin ja varoitin, vaan +hepä eivät olleetkaan enää nöyriä ja kuuliaisia lapsiani. Nauroivat +minulle vasten naamaa ja ilkkuivat, että jos siivosti olen ja heidän +puoltaan pidän, saan jäädä virkaani. Mutta knaapit ja voudit ja muut +suuret ja pienet herrat helvettiin, voudit kuitiksi, pois marskikin ja +hänen kätyrinsä...! Niin he kehuivat. + +Pieni linnanherra sähisi suuttumuksesta tuota kuvausta kuunnellessaan, +mutta pyylevän rovastin monisanainen tarina ja järkytetty tasapaino +häntä samalla huvittikin, joten hän hieman pisteliäästi kysyi: + +-- Miksi sitten pelkäsitte ja pakenitte, vaikka he lupasivat teidän +jäädä paikoillenne? + +-- He olivat rajuja ja hurjan näköisiä aseineen ja uhkasivat julmasti, +jos heitä vastaan asetun... Suuttuivathan jo, kun en heidän kirjettään +lukenut, ja aikoivat pian palata vielä suuremmalla joukolla takaisin. +Näiden keihäsvieraiden vihdoin lähdettyä en sen vuoksi pitkään +aikaillut. Sälytin rekeen perheeni -- se on nyt Säämingin pappilassa -- +ja läksin yötä myöten ajamaan. Joka talon pihalla oli rivittäin +asestettujen talonpoikain suksia, ja uusia partiolaisia hiihti +ehtimiseen tähän talonpoikaiseen kapinaväkeen yhtyäkseen, -- pelkäsin +henkeäni joka hetki! + +-- Oliko niitä täällä Säämingin puolessakin? + +-- Väkeä on liikkeellä kaikkialla, vaikkei ihan linnan kuuluvilla. +Mutta Suursavoon ne tuntuvat keräytyvän. + +Vanha Götrik Fincke kuunteli näitä suulaan rovastin kauhunsekaisia +tarinoita kuin pahaa satua ja epäili niitä osaksi vieläkin. +Hän oli näet vieläkin valmis väittämään ainakin sen valheeksi, +että kapinaväkeen kuuluisivat hänen omat, hilpeät uskolliset +savolaisensakin, jotka eivät koskaan olleet osoittaneet hänelle mitään +nurjaa mieltä, -- eivät nytkään mitään napisseet, kun hän äsken +Suursavon kautta kulki --, jotka aina olivat totelleet hänen jokaista +käskyään ... että he nyt muka olisivat aseissa häntä vastaan! Noinko +olisi tuo tauti voinut heihinkin tarttua! + +Tuokion kuljeskeli pieni linnanherra ääneti tuvassa, muristen itsekseen +kuin karhu pesässään ja ikäänkuin vihaisena äyskien näiden uutisten +tuojallekin. Moniin vuosiin ei kotiväki ollut nähnyt häntä noin +suuttuneena. + +Joka tapauksessa ryhtyi virkeä, tarmokas vanhus heti saapuneiden +tietojen aiheuttamiin toimenpiteisiin. Hän lähetti vielä samana päivänä +toisen päälliköistään, Juhana Martinpojan, ratsuväkensä kanssa matkalle +Suursavoon, joka ilmeisesti oli muualta tulleen talonpoikaisliikkeen +keskuspaikka. Juhanan piti koettaa ajaa vieraat väet pois maakunnasta +ja saada savolaiset talonpojat, jos he todellakin olivat tarttuneet +aseisiin, lähtemään siivosti koteihinsa. Samalla lähetti Fincke taas +uudet kirjeet alaisilleen voudeille, käskien heidän ryhtyä pikaisiin +toimenpiteisiin väestön rauhallisena pysyttämiseksi tai järkiinsä +saattamiseksi. Lääninsä pappejakin hän kehoitti nuhteilla ja hyvillä +sanoilla seurakuntalaisiaan neuvomaan ja heistä tukahduttamaan napinan. +Kiivasluontoinen linnanrouva, Götrik Fincken puoliso, joka kirkkoherran +tuomista viesteistä oli kiukustunut paljo enemmän kuin hänen harkitseva +miehensä, kuunteli noita lähtevälle huovijoukolle annettavia neuvoja ja +ohjeita ja piti niitä aivan liian pehmeinä. Hän oli kovaluontoinen, +ylimyshenkinen rouva ja hänen mielestään oli uhittelevia talonpoikia +heti iskettävä esivallan täydellä nyrkillä. + +-- Mitäs kirjeistä, mitä varoituksista ja manauksista, marisi hän +miehelleen. -- Lähetä kaikki sotaväkesi lyömään maahan ja kukistamaan +kaikki kapinajoukkoon yhtyneet, olivatpa savolaisia tai muita, +kitkemään yhdellä nykäisyllä heistä koko kapinahenki! + +-- Mitäpä enempää sotaväkeä täältä juuri liikenisi lähettää, vastaili +ukko sävyisästi. -- Mutta jos liikenisikin, ei kärpäselle tarvita +moukaria. Talonpoikia täytyy kohdella päättävästi, mutta lempeästi; +hehän voivat houkuteltuina hullautua ja erehtyä, mutta he ovat siltä +pohjaltaan kunnon miehiä, ja -- heidän maksamistaan veroistahan me +elämme... + +-- Talonpoikia on kohdeltava kovuudella, intti vain innokas rouva. -- +Silloin he nöyrtyvät ja alistuvat, muuten he alituiseen napisevat. + +-- Ja uhmaavat esivaltaa, pisti nyt väliin Mikkelin pyylevä +kirkkoherrakin, joka isännän äskeisen pistoksen jälkeen oli ollut +hetkisen vaiti. -- Uhkaavathan ne tuhota marskinkin...! + +Kiepsahtipa pieni linnanherra silloin taas rampuudestaan huolimatta +ketteränä ja teerevänä rovastin eteen ja virkkoi: + +-- Mutta siihen pitäisi sinun, pappina, ymmärtää syy. Marski on tehnyt +suuria erehdyksiä, paljo aihetta tähän mellakkaan on juuri hänessä. En +häntä ihaile, porsas hän on miehekseen ja raakalainen, sellaisena hän +on kohdellut heimolaisiani Kankaisissa, sellaisena hän on kohdellut +talonpoikia ja tappanut sortotoimenpiteillään heistä viimeisenkin +maltin. Olen häntä monasti varoittanut... + +-- Marski Flemingiäkö? kysyi maan mahtimiehelle ylen kuuliainen rovasti +ihmeissään. + +-- Juuri häntä, ja juuri tämän linnaleirin johdosta, jota kansa ei ole +jaksanut kestää. Mutta esivaltaa on joka tapauksessa toteltava, ja hän +edustaa nyt esivaltaa Suomessa. Järjestys on senvuoksi palautettava, +lisäsi hän taas rouvansa puoleen kääntyen, -- mutta järjellä ja +taidolla ja kimpautumatta, muoriseni... + + * * * * * + +Juhana Martinpoika, Mikko-papin vanhempi veli, lähti parinkymmenen +huovinsa seurassa ratsastamaan viittatietä Pihlajaveden tuiskuavalle +selälle, painuen hämärää lounasta kohden. Nämä ratsastusmatkat, milloin +itään päin rajalle, milloin etelään Viipuriin päin, milloin +lähipitäjiin majoitettuja sotamiehiä tarkastamaan, ne olivat hänen +alituista työtään ja näillä matkoillaan oli hän seudun väestöön hyvin +tutustunut. Tervetulleena vieraana hänetkin oli, vaikka hän +huovipäällikkö olikin, aina vastaanotettu kaikkialla rahvaan +keskuudessa, ja hänestä oli outoa ajatella, että hän nyt oli matkalla +taistelemaan tuota väestöä vastaan taikka sitä ankaruudella +rankaisemaan. Eikä hän tätä nykyistä tehtävätään muutenkaan oikein +ymmärtänyt: jos talonpoikia on aseissa sadoittain, niin minkä hän +pienellä joukollaan niille tekee... Mutta liiaksi ne huolet eivät +kuitenkaan painaneet huovipäällikön hilpeää mieltä; iloista +sotilassäveltä vihellellen ratsasti hän tasaista hölkkää aavan selän +poikki ja painui sen takana lumiseen metsään. + +Linnaan jäänyt vanha Fincke ei hänkään Mikkelin kirkkoherran kuvaamaa +tilannetta tai sen vaikutusta omaan asemaansa voinut heti perin +peloittavaksi käsittää. Miten olisi piru näin riivannut tämän muuten +sävyisän, sopuluontoisen kansan? Kenties vain muutamat nuoret huimapäät +ovat antaneet vietellä itsensä tihutöihin ... kaipa koko liike +viranomaisten varoituksista pian asettuu, -- ei hän voinut ajatella +muuta. Sillä hänen asemansa olisi tosiaankin nolo, jos läänissä +puhkeisi yleisempi kansannousu esivaltaa vastaan. Siksi yksinäiseksi +oli varsinkin talvikelillä Olavinlinna eristetty muusta maailmasta, +ettei hän usein viikkokausiin saanut sinne viestejä miltään taholta, -- +mistä saisi hän apuväkeä, jos todella hätä tulisi? Ja hän oli itsekin +sotaisista hommista jo vieraantunut. Ravakka, uljas sotaeversti oli hän +ollut aikoinaan, olipa monista pulista ovelasti suoriunut Viron +pitkissä sodissa. Mutta nyt oli hän vanha ja rampa, oli tänne +sydänmaalle hiukan jo maatunut ja ukottunut ... eipä hän olisi +pitkäaikaisesta sodankäynnistä nyt enää välittänyt. Jos sentään tosi +tulisi, kyllä hän kai vieläkin kynnelle pystyisi. Mutta eipä hän +uskonut tapausten toki vievän mihinkään vakavampiin yhteenottoihin. + +Lähipäivinä järkytettiin kumminkin tätä hänen hyvää uskoaan tuntuvasti. +Heti ratsumiesjoukon lähdettyä saapui näet Suursavon voudilta +sanantuoja, joka vahvisti tosiksi kirkkoherran puheet, vieläpä kertoi +kapinajoukon joka päivä nopeasti kasvavan, -- savolaiset menevät mies +talosta Hämeestä saapuneiden talonpoikain puolelle ja ajavat +majoitusväen taloistaan. Vouti oli Suursavossa koonnut tätä sotaväkeä +ja koettanut hillitä kapinaa, mutta hänen oli itsensä täytynyt paeta +talostaan, josta pian sen jälkeen nousi sakea savu, ja vetäytyä +väkineen Sulkavalle päin. Kiireistä apua pyysi hätääntynyt vouti. + +Tämä oli Götrik-herralle ikävä uutinen, sillä hän oli toivonut voudin +voivan pysyä paikoillaan Savilahdessa ja siellä yhdessä Juhanan kanssa +rauhoittaa kansan. Hän toraili senvuoksi sanantuojaa ja tiukkasi, +miksei vouti ollut asettanut kapinaliikettä heti alkuunsa. + +-- Ei sitä ole niin helppo asettaa, vastaili airut. -- Erämaan +nuijamiehet eivät pitkään haikaile, ennenkuin jonkun voudin renkeineen +hirttävät. + +-- Kelvottomat voudit joutavatkin hirteen, kiivaili ukko, ja kyseli, +mikä talonpojilla näytti olevan mielessä. + +-- He ovat panneet suksimiehiä nostattamaan Juvan ja Joroisten +talonpojat, ja niiden kanssa he yhdessä uhkaavat hyökätä tänne... + +-- Taas tänne, sähähti rampa herra kiukustuneena. -- Vai jo lainehtivat +mielet Juvassakin, johan nyt on pirua! Mutta annahan kun vouti ja Hannu +yhtyvät ja antavat heille selkäkyytiä! + +-- Elleivät siellä itse joudu saarroksiin, epäili sanantuoja, kuvaten +edelleen, kuinka hänen oli täytynyt kiertää monia kyliä, joissa miehet +jo olivat täydessä kapinakuumeessa ja hioivat keihäitään. + +-- Mene syömään ja nukkumaan! urahti ukko lopulta väsyneelle airuelle. +-- Olet turhista yhtä säikähtynyt kuin pappinne, joka tänne eilen +vapisten saapui... + +Mutta tosiasiassa rupesi jo vanha soturi itsekin oivaltamaan aseman ja +linnaa uhkaavan vaaran vakavaksi. Hän lähetti miehiään linnaa +ympäröiviin pitäjiin kutsumaan sieltä talonpoikia linnan nostoväkeen, +mikä asepalvelus vaaran uhatessa kuului heidän velvollisuuksiinsa. +Mutta ainoastaan lähikylistä totteli joku määrä talollisia nyt Götrikin +kutsua, etäisemmistä kylistä ei tullut ketään. Siellä oltiin jo +kosketuksissa nuijamiesten lähettien kanssa ja ivailtiin vain nihtien +kutsua, -- vihurina oli kapinahenki kaikkialle puhaltanut. Palanneet +värvääjät olivat aivan peloissaan. + +-- He uhkaavat hyökätä tänne linnaan ja repiä sen alas, koska täällä +muka on huovien pesäpaikka, kertoivat he. + +-- Nämäkö meidän omat naapurimme niin uhkaavat? kyseli Fincke, tätä +seikkaa vieläkään täysin tajuamatta. + +-- Samat miehet, jotka täältä viikko sitten saivat suolaa ja rautaa. + +-- Malttakootpa, -- kyllä minä...! + +Mutta ukko ei tiennyt itsekään, mitä hän noille kiittämättömille aikoi +uhata ja miten hän asemastaan selviäisi. Linnan nykyisellä väellä ei +hän ilmeisesti voisi maakuntaa rauhoittaa, tuskin linnaansa +puolustaakaan, jos talonpojat todella hyökkäisivät. Hämeestä ja Turusta +päin ei tietenkään ollut nyt odotettavissa mitään apua, siellä kai +paloi kapinaroihu täydessä liekissä. Vielä malttoi hän muutamia päiviä +mielensä odotellen, tulisiko voudilta tai Juhana Martinpojalta mitään +lohdullisempia tietoja. Mutta mitään sellaisia ei tullut, päinvastoin +pakeni linnaan joka päivä pappeja ja knaappeja, jotka kertoivat +kapinaliikkeen yhä levinneen ja yhä julmistuvan. Pieksämäelläkin päin +on jo kansa noussut, sinne on näet saapunut erikoisia yllyttäjiä +Pohjanmaalta, ja Juvalla keräytyvät miehet aseellisiin joukkoihin. + +Linnan naiset ja sinne kertyneet pakolaiset rupesivat hätääntymään, +eikä Götrik-vanhus voinut heitä paljoakaan rauhoittaa. Silloin hän pani +pari nihtiään hiihtämään poikkimaisin Käkisalmeen, jossa rajalinnassa +oli runsaammin sotaväkeä, pyytäen sieltä kiireistä apua. Mutta nihdit +palasivat pian takaisin. He olivat jo alkutaipaleellaan joutuneet +taloon, joka oli kapinaväen hallussa, ja hädin tuskin pelastaneet +sieltä nahkansa. + +-- Niitä on jo siis silläkin taholla, totesi Fincke hämmästyneenä. -- +Me olemme pian umpisaarroksessa! + +-- Niin ollaan, vakuuttivat retkeltä palanneet, ja pakolaiset säestivät +heitä: -- Arvattavasti on Juhana ratsumiehineen jo hänkin joutunut +kapinaväen kynsiin. + +-- Ei sitä poikaa niinkään siepata, lohdutteli Fincke, vaikka hän kyllä +epäili omia lohdutuksiaan. -- Mutta jos kapinoitsijat todella ovat näin +lähellä, mikseivät he jo hyökkää linnaa vastaan? + +-- He kai odottavat, kunnes talonpojat kaikilta tahoilta, Pieksämäeltä, +Juvalta ja Suursavosta, ovat ehtineet keräytyä ja yhtyä, -- silloin +kyllä saamme heidät täällä nähdä. + +Götrik Fincke tajusi nyt tosiaankin olevansa ahtaalla, eristettynä ja +toimettomuuteen tuomittuna. Kiireesti pani hän taas uudet pika-airuet +hiihtämään Saimaan selkiä pitkin etelään päin, Viipuriin, pyytämään +sieltä apuväkeä. Sillä omalla pienellä linnaväellään hän ei kyennyt +lähtemään talonpoikia vastaan eikä hän tahtonut jättäytyä saarretuksi +linnaansa kuin hiirenloukkuun. Nämä hiihtäjät eivät palanneet, +lienevätkö satimeen joutuneet vai päässeet perille, joka tapauksessa +oli Olavinlinnassa nyt heidän matkansa tuloksia ja saapuvaa apuväkeä +odotettava. + +Pitkäksi kävi se odotus ja sillävälin saapui joka päivä yhä uusia +tietoja talonpoikaisen kapinaväen lähestymisestä. Silmukka linnan +ympärille vetäytyi yhä kireämmälle, siellä elettiin kuin linnut +häkissä. Vanhan sotaherran kiukku, jota pakolaisten hätäilyt alituiseen +ärsyttivät, kiihtyi nyt sapekkaammaksi; hän tunsi jo itse menettävänsä +entisen rauhallisen harkintakykynsä ja pelkäsi juuri sitä kaikkein +pahimmin. + +Eräänä päivänä hänelle ilmoitettiin, että sillan päässä salmen takana +on pari talonpoikain lähettilästä, jotka pyrkivät linnaan hänen +puheilleen. Kiukkuunsa yltynyt ukko empi ensiksi, ottaisiko hän noita +vastaansa nousseita, kiittämättömiä talonpoikia ollenkaan puheilleen, +mutta voitolle pääsi kuitenkin hänessä halunsa saada heidän omasta +suustaan kuulla, mikä heitä riivaa ja mikä heillä on varsinaisena +tarkoituksena. Hän kutsutti senvuoksi talonpoikain airuet luokseen ja +rupesi heitä vanhana, tuttavallisena linnanherrana isällisesti ja +nuhtelevasti puhuttelemaan: + +-- Kuinka kehtaattekin tulla eteeni te, jotka olette nousseet minua ja +esivaltaa vastaan? Vastatkaa jos voitte, mitä oikein tahdotte? + +Miehet olivat vakavan ja päättäväisen näköisiä, eivät enää niitä +sopuisia, nöyriä talonpoikia, jotka ennen olivat linnassa hänen +puheillaan käyneet. He olivat tulleet talonpoikain suuresta leiristä +Joroisista, näyttivät tuntevan arvonsa ja vastasivat suorasukaisesti: + +-- Linnaleirin vaadimme pois, knaappien verovapauden lopetettavaksi, ja +huovit herrojen elätettäviksi. Teitä vastaan emme ole tahtoneet nousta, +emmekä esivaltaa vastaan, mutta marskin valta on kukistettava! + +-- Ja tekö sen muka kukistatte, te muikunpyytäjät --, hullusti teidän +käy, varoitti vanhus vielä tuttavallisesti. -- Ja minua vastaanhan te +hyökkäätte, esivalta on tämän linnan minun käsiini uskonut. + +-- Me haemmekin toista, parempaa esivaltaa... + +-- Ja mistä sen löydätte? Minne aiotte...? + +-- Viipuriin. + +-- Ja mikä hiton esivalta teillä siellä on? Sama kuin täällä, -- teidät +nujerretaan! + +-- Siellä kuuluu olevan se entinen kuninkaanpoika, ilmoittivat nyt +talonpojat, heittäen sen tietonsa esille vankimpana tukenaan. -- +Hänelle menemme nyt avuksi ja hänet huudamme siellä kuninkaaksi! + +-- Mikä kuninkaanpoika se Viipurissa on, kuningashan on Puolassa +poikineen... + +Vanhaa ylimystä nämä puheet yhä enemmän suututtivat, mutta samalla +häntä säälitti talonpoikain tietämättömyys ja sokeus. Väliin he +luulevat Ruotsin herttuan liittolaisekseen, väliin...! Silloin välähti +hänen mieleensä eräs päätön huhu, josta hän joku aika sitten oli juttua +kuullu ... silläköhän huhulla nyt on talonpoikia petetty! Uudelleen hän +tiukkasi: + +-- Mitä kuninkaanpoikaa te Viipurista haette? + +-- Eerikki-kuninkaan poikaa, vastasivat lähettiläät tietäväisinä ja +kopeasti. -- Hän elää vielä, sen tiedämme, ja hän on nyt meitä vastassa +Viipurissa, siellä hän meihin yhtyy. Yhtykää tekin, sitä talonpojat +toivovat... + +Götrik-herra vihelsi pitkään. Oikeinpahan hän oli arvannut. Onnetonta, +maailman murjomaa, munkkien pimittämää Kustaa-raukkaa, Eerikin +maanpakolaista poikaa, häntä oli siis käytetty tässäkin pelissä +syöttinä, hänen nimellään oli talonpoikia pimitetty ja houkuteltu +esivaltaa vastaan. Moittivasti hän murisi: + +-- Teitä on siinäkin petetty! Eerik-kuninkaan poika ei ole Viipurissa +eikä hän koskaan nouse Ruotsin valtaistuimelle. Valtakunnassa on +laillinen kuningas, häntä ja hänen käskynhaltijoitaan teidän on +toteltava. Menkää ja kertokaa se lähettäjillenne ja palatkaa sitten +kaikki siivosti kotiinne, silloin koetamme teitä mikäli mahdollista +armahtaa ja lieventää raskaan rikoksenne rangaistusta! + +Ukko puhui näin jo varsin vihaisena ja viittasi airueille ovea. Mutta +nämä eivät lähteneet, seisoivat vain pelottomina kiukustuneen herran +edessä, ja toinen heistä virkkoi: + +-- Meillä on kirjekin linnan herralle. Siitä tarkemmin näkyy, mitä +talonpojat vaativat. + +-- Vaativat...! -- Ärtyneenä tempasi Götrik-herra kirjeen ja rupesi sitä +lukemaan. Hänen niskansa kävi punoittamaan hänen sitä silmäillessään ja +hänen rouvansa, joka tällävälin oli tullut huoneeseen, painautui hänkin +uteliaana miehensä olan takaa lukemaan tuota kapinoitsijain kirjettä. + +Se oli ruotsiksi kirjoitettu, talonpojat itse sitä eivät siis olleet +ymmärtäneet, he olivat vain antaneet jonkun joukkoonsa liittyneen +seikkailijan itsensä pimittää. Siinä kehoitettiin Götrik Finckeä +antautumaan ja tulemaan talonpoikain puolelle. Mutta sitä ennen oli +hänen luovutettava heille talonpoikain rangaistaviksi linnassa olevat +huovit. Linnan vanhat nihdit saivat aseettomina mennä matkoihinsa, +mikäli eivät olleet erikoisen syylliset talonpoikain sortamiseen, -- +sauva kädessä oli näiden nihtien marssittava sillan yli pois linnasta. +Fincke-herran oli annettava Juvan leirille kirjallinen vastaus, +suostuuko hän talonpoikain vaatimukseen ja luopuuko hän Klaus +Flemingistä sekä hänen ryöstäjäjoukostaan... + +-- Kirjallinen vastaus ... kyllä minä teidät kirjaan! sähisi vanha +linnanherra kirjeenlukemisen lopetettuaan, -- se oli hänen ennestään +ärtynyttä mieltään taas rivi riviltä kiukuttanut. Ja Inga-rouva, jonka +silmät vihaa säteilivät, kivahti halveksivasti miehelleen: + +-- Tuonkinko vielä siedät ... sehän on röyhkeää! + +-- En siedäkään, vastasi ukko kimpautuneena, ja tiukkasi airueilta: + +-- Kuka teidät lähetti tällaista kirjettä minulle tuomaan? + +-- Se on yhteisen kansan tahto, vastasi toinen airueista ylpeästi, -- +ne sanat oli piirretty myöskin tuon muuten nimettömän kirjeen alle. + +-- Yhteisen kansan, matki rouva ivallisesti, -- sen saman, joka eilen +on Rantasalmella teloittanut sikäläisen voudin ja koko hänen perheensä +ja polttanut kaikki ruunun talot... + +-- Mistä sen tiedät, Inga, kysyi Götrik verestävin silmin vaimoltaan, +ja hänen kirjettä vielä pitelevät kätensä rupesivat vavahtamaan. + +-- Juurikään saapui siitä tieto linnaan, vastasi rouva. -- Eivätkö +liene nämäkin miehet suoraan siitä verityöstä tänne saapuneet! + +-- Vai niitä poikia olette, ärisi ukko. -- Saatte tosiaankin viedä +kapinoiville talonpojille sopivan vastauksen. + +Hän oli miltei sokeaksi kiihtynyt, hänen vanhat verensä sakoivat ja +hänen pieni ruumiinsa nytkähteli, -- niin oli häneen koskenut tuo +entisten uskollisten lääniläistensä hävytön, ruokoton kirje, jossa +häntä puhuteltiin kuin mitäkin tarmonsa menettänyttä eläkevaaria. Ja +hänen äänensä kähisi ja tärisi, kun hän kutsui vartionihtinsä +huoneeseen ja heille komensi: + +-- Viekää ulos nämä häpeämättömät miehet, hakatkaa heiltä poikki oikea +käsi kummaltakin ja lähettäkää heidät sitten sellaisina linnasta +menemään... Talonpoikain on vihdoinkin nähtävä, miten täältä linnasta +kapinoitsijain vaatimuksiin vastataan... + + * * * * * + +Talonpoikain joukko läheni lähenemistään, sen sanottiin jo samonneen +Sääminkiin asti, se saattoi muutaman päivän perästä seistä linnan +edustalla. Kiertorengas tiukkeni, mieliala linnassa kävi yhä +matalammaksi. Ja sen isännästäkin näytti ryhti taittuneen. Levottomuus +velloi hänen mieltään, yölläkään hän ei saanut unta. Miltei kaameaksi +kävi olo linnassa; vanha linnanherra nilkutti siellä ääneti, +kasvoiltaan harmajana, huoneesta huoneeseen, ärisi jokaiselle, joka +häntä puhutteli, niin että kukaan ei enää uskaltanut hänen puheilleen +tulla. Rampuudestaan huolimatta kapusi hän monesti päivässä linnan +vartiotorniin katsomaan, eikö jo Viipurista päin tule Saimaan selkiä +myöten apujoukkoa. Ei näkynyt tulevaksi, erämaan linna oli +yksinäisyyteensä hyljätty. Tämä se kai Götrik-ukkoa niin perinpohjin +peloitti ja ärsytti, arvelivat linnalaiset ja huolestuivat siitä +sitäkin enemmän. Mutta yksinäisillä vaelluksillaan pysähtyi vanhus +tuontuostakin henkäisemään, harasi harmajaa tukkaansa ja hoki +itsekseen: + +-- Olisi se saanut olla tekemättä, -- kirottua se oli, onhan kuin +näkisin ne edessäni... + +Hän oli nähnyt unissaan oman, nuoren poikansa, kalliin silmäteränsä, +kulkevan linnan huoneissa riiputtaen katkaistuja kädentynkiään, joista +verta tippui lattialle, eikä hän tuota kuvaa päivilläkään saanut +mielestään. Kenellekään hän ei niistä näkemistään puhunut, mutta +itsekseen hän katkerasti katui, että oli antanut ärtyneen mielensä ja +airuiden kirjeen johtaa itsensä tuohon julmaan tekoon... Uni karttoi +edelleen öisin hänen silmiään, mutta hän varoikin nukahtamasta, sillä +hän pelkäsi uudelleen näkevänsä nuo verta tippuvat kädentyngät... Ja +siksi hän usein harhaili pimeän päässä linnan suurissa suojissa ja +kapeissa rappusissa, ikäänkuin vahtien jotakin hiipivää tuhoa. + +Päivät kuluivat. Talonpojat parveilivat aina lähempänä linnaa, +apujoukkoa ei kuulunut. Eräänä aamuna Götrik Fincke silloin lopen +kiusautuneena virkkoi saksalaiselle ratsumestarille: + +-- En kestä tätä enää. Meidän on hyökättävä ärhentäväin talonpoikain +niskaan sillä väellä mikä meillä täällä on, -- kapinaväki on ajettava +ainakin loitommas. + +-- Puolisataa ratsumiestä voi korkeintaan lähteä linnasta, useampia ei, +selitti itsepäinen Hannu von Oldenburg. -- Mitä saamme aikaan sillä +väellä, -- minä en ainakaan lähde sellaiseen hyökkäykseen! + +-- Mutta minä lähden, vakuutti vanhus järkähtämättömänä ja komensi +ratsunsa esiin. -- Ja sinä tulet mukaan! + +Pieni ratsujoukko lähti tosiaankin linnasta samoamaan Rantasalmelle +päin, missä talonpoikain tuhatpäisen pääleirin sanottiin sijaitsevan, +rampa linnanherra ajoi itse joukkonsa etunenässä. Kotvasen kuluttua +pyyhkäisi kuitenkin sen perästä suksimies linnasta, huutaen iloisella +äänellä: + +-- Ratsujoukko lähenee Haukiveden selältä. Apua tulee! + +Götrik herra palasi silloin linnaansa takaisin, järjestämään tuon +vihdoin saapuneen apujoukon hyökkäystä toiselta sivulta talonpoikain +leiriä vastaan, -- sisukas saksalainen sai pienen joukkonsa kanssa +jatkaa matkaansa. Taas oli nyt linnassa touhua ja toimeliaisuutta, sen +vanha isäntä järjesteli sieltä tarmokkaasti hyökkäysretkikuntia ja +niiden muonitusta, komensi ja määräili rauhallisesti, hätäilemättä, +varmasti, ikäänkuin ei häneltä maltti koskaan olisi ollut +katkeamaisillaan. + + + + +XII. + +METSÄKYLÄSSÄ. + + +Tahvo oli hiihtänyt edellä miehekkäänä ja varmana, opastaen äitiään ja +sisartaan, kun he Leinosen törmältä eräänä tuiskuisena tammikuun +päivänä kiireellä painuivat Musta-ahon metsään. Hänhän se näet tunsi +matkan laajan korven kautta Karmalasta Juuritaipaleelle, kun sen kerran +ennen oli isänsä kanssa kulkenut, ja hänhän oli, vaikka vasta +15-vuotias, talon ainoa mies. + +Hänpä se myöskin oli kotipirttiinsä lennättänyt sanan sen huovijoukon +tulosta, jossa hän heti oli tuntenut Koskipään mustapartaisen Sipin. +Rihmoiltaan palatessaan vanhan Karmalan ohi oli hän näet vesakosta +nähnyt tuon hurjan ratsujoukon häärivän sukulaistalon pihalla ja oli +samassa arvannut, mikä sillä oli mielessä, -- monesti oli tänä talvena +Leinosen tuvassa pelolla ja vavistuksella puhuttu tuon pakoon päässeen +kostajan mahdollisesta paluusta. Nuolena oli hän silloin viilettänyt +vesakon halki ja ahon poikki kotiinsa ja kertonut näkemistään. Siellä +oli syntynyt sanomaton säikähdys; talon naiset olivat heti olleet +selvillä, että heidän on nyt viipymättä paettava, Elisa varsinkin oli +suin päin syössyt tuvasta suksilleen. Äiti oli toki vielä sullonut +konttiin evästä, tempaissut naulasta turkit ja poronnahkakengät heille +kaikille ja niin oli siekailematta lähdetty painumaan Tahvon vanhaa +rihmalatua myöten kotitalosta korpeen. Sinne oli pian tulen hohde +takaapäin paistanut ja olivat pakolaiset silloin suru sydämessään +oivaltaneet, että vainooja oli nyt ehtinyt perille, -- siellä se nyt +paloi heidän rakas kotinsa, Leinosen muhkea tupa. + +Sitä vinhemmin olivat pakolaiset painuneet salon sydämeen, peljäten +kostajan vielä pyrkivän kintereilleen, ja vasta pimeän tullen, vinhan +hiihdon jälkeen, olivat he pysähtyneet neuvottelemaan, minne he tässä +herranilmassa koettaisivat paeta. Tahvo neuvoi Juuritaipaleelle, jonne +hän luuli osaavansa, ja vaikka sinne olikin pitkä ja vaikea sydänmaan +taival, olivat naisetkin suostuneet puskemaan sinne asti mieluummin +kuin Sysmän lähempiin kyliin, jonne huovit ehkä piankin ehtisivät. +Vaikea taival se oli varsinkin Leinosen lihavahkolle emännälle, joka ei +enää vuosikausiin ollut metsässä suksilla liikkunut, yö siihen hiihtoon +oli mennyt ja puolet seuraavaa päivääkin ja monesti oli ollut +pysähdyttävä pahimpiin ryteikköihin lepäämään. Mutta perille oli +sentään tultu ja väsyneinä saavuttu taipaleentakaiseen sydänmaan +sukulaiskylään. + +Hämmästystä herätti siellä pakolaisten tulo ja moneen kertaan he saivat +kertoa juttunsa Vahvajärven vanhan Esko-isännän väljässä tuvassa, saman +Eskon, joka nuorena miehenä kerran oli käynyt Kustaa Vaasalta turhaan +peräämässä hämäläisten vanhoja erämaaoikeuksia. Yhä uudelleen heidän +täytyi kertoa tähän kylän suurimpaan taloon keräytyville kyläläisille +pakonsa ja sen syyt, kertoa alusta asti erämaan kansan nousu ja +keräytyminen Leinosen Matin pihaan, miesjoukon sotaanlähtö ja Koskipään +vankinapito -- kaikki, ennenkuin nämä metsäkulmalaiset pääsivät +vähänkään ymmärtämään, mitä oikein oli tapahtunut, mistä vakavista +yrityksistä siellä rintamailla oli kysymys. + +-- Matinko sanotte olevan tappelemassa marskia ja hänen huovejaan +vastaan, kyseli Esko-isäntä yhäkin kummissaan, sillä tällä salokulmalla +ei tapahtuneesta kansannoususta vielä ollut vihiäkään, siellä oli koko +joulunaika eletty kuin herran kukkarossa, syvimmässä rauhassa. + +-- Niin on, vastasi Leinosen emäntä huoahtaen. -- Siellähän ne ovat +talonpojat nyt joka pitäjästä, joista huovit on ajettu pois. -- Vai +vieläkö teillä täällä huoveja elätetään? + +-- Ne lähtivät täältä joulun alla äkkiä Suursavoon, saivat kutsun +sinne, selitti metsäkylän isäntä. -- Sitäköhän se tiesi, kun he niin +suinpäin läksivät? + +-- Sitäpä tietenkin... + +-- Mutta miten se Koskipää huoveineen sitten teille pääsi ryöstämään ja +polttamaan, jos talonpojat joka paikassa ovat aseissa? + +-- Miten lie kiertänyt Päijännettä, -- tulipahan vain! Talon poltti, +karjan se on tietysti tappanut, vienyt viljat... Ja kuka sen tietää, +mitä siellä suurilla tappelupaikoillakin on tapahtunut... -- Leinosen +emäntä huokaili raskaasti ja nieleskeli itkua. -- Viikkokausiin ei +meillä ole ollut tietoja Matista eikä muista Sysikorven miehistä, ei +sittenkuin he meidän törmältä joukolla lähtivät hiihtämään. Lienevätkö +hengissäkään enää! + +-- Vai on siis nyt kapina maassa, kapina esivaltaa vastaan, +ihmettelivät kylän miehet vieläkin. -- Hätäähän se tosin meillekin teki +tuo ryttärien elättäminen ja alituisten verojen otto, lopen +tuskastuneita olemme olleet mekin. Mutta aseisiin ei meitä kukaan ole +käynyt nostattamassa. + +Melkein kadehtien Karmalan naispakolaiset katselivat Juuritaipaleen +asukkaiden viatonta tietämättömyyttä. Tämä muutenkin eristetty +metsäkulma oli viime aikoina joutunut entistäkin enemmän kulkuteistä +syrjään, sillä valtatie Etelä- ja Länsi-Suomesta Savoon vei nyt +Hollolasta suoraan Jyrängön kautta Mikkeliin, joten ei vanhaa, synkän +salon halki vievää »piispan ratsutietä» enää usein tarvittu. Siihen +Vahvajärven rantamalle, johon eräs Sysikorven Karmalan pojista +toistasataa vuotta sitten oli perustanut ensimmäisen, yksinäisen +uudistalon Hämeen ja Savon latva-asutusten väliselle laajalle +metsätaipaleelle, siihen oli nyt kasvanut melkoinen kylä, jonka +asukkaat vielä enimmäkseen olivat vanhaa Karmalan juurta. Mutta siellä +elettiin edelleen omaa, hiljaista, umpinaista, muusta maailmasta +erilläänolevaa elämää, harjoitettiin kaskenpolttoa ja eränkäyntiä ja +harvoin saatiin ulkomaailmasta tietoja. Eikä noita paljon kaivattukaan. +Siten oli ymmärrettävää, ettei siitä rajusta kansannousustakaan, joka +tänä talvena oli tärisyttänyt Suomen melkein kaikkia osia, metsäkylässä +tiedetty mitään. + +Siellä lepäilivät nyt ativotalossa Leinosen kodittomat pakolaiset, +mutta aivan turvallisiksi eivät he tunteneet itseään sielläkään. Usein +puhkesi Leinosen alati itkevä, mieleltään murtunut emäntä kysymään: + +-- Tuleekohan se voudin huoviroikka vielä tännekin asti? + +-- Tulee varmasti, jos vain arvaa meidän tänne paenneen, vastasi Elisa +alakuloisesti. + +Mutta Esko-isäntä lohdutti levottomia pakolaisvieraitaan: + +-- Huono olisi huovien nyt ajaa tänne salolle umpiteitä, ei tänne +herrat yleensä vähästä asiasta kulje. Olkaa rauhassa! + +-- En saa rauhaa, huokasi järkytetty emäntä ja Elisa säesti häntä +pahanenteisesti: + +-- Ja jos huovit saapuvat, polttavat he varmasti tämänkin kylän... + +Silloin urahti ukko, jonka vanhat intohimoiset eräveret kihosivat, +uhkaavasti: + +-- Mutta täälläpä ovat miehet kotosalla, kyllä me sen kokoisen +huovijoukon vastaamme, joka voudilla kuuluu olleen. Haetaanpa esiin +vanhat aseet, joita ennen eräjärvillä käytettiin, ja pannaan pojat +vuorotellen salotielle vahtimaan. Siellä pyytäkööt riistaa ja +lennättäkööt kylään sanan, jos pahoja vieraita olisi tulossa. + +Siitä pojat innostuivat, Leinosen Tahvo oli ensimmäinen vahtihiihtoon +lähtemään. Ja samalla heräili sotainen sisu Juuritaipaleen +miehisissäkin miehissä; he hioivat esi-isiensä vanhat väkimiekat ja +kehuivat, että: tulkoot! Niin rauhoittui vihdoin pakolaistenkin levoton +mieli ja kenenkään häiritsemättä he jäivät elämään yksinäisessä +metsäkylässä. + +Mutta jo muutamain päiväin perästä porhalsivat vahdissa olleet pojat +kylään kertoen, että melkoinen miesjoukko todellakin on tulossa +Vahvajärvelle päin. Mutta siinä joukossa ei ole vankeja eikä huoveja, +siinä on vain talonpoikaisia miehiä. Näitä tulokkaita vastaan hiihtivät +nyt kylän miehiset miehet, tulokkaiden aikeista selkoa ottamaan, ja +pian oltiinkin selvillä, että hiihtäjät ovat Rautalammen erämailta +Sysmän kautta saapuvia talonpoikia, jotka kulkevat »nuijamiesten» +yhteisillä asioilla. Siis ystäviä, auttajia, -- ja niitä olikin koko +satainen parvi. Heidät saatettiin kesävieraina parhaisiin taloihin ja +akat pantiin heille kiireellä saunoja lämmittämään. + +-- Mutta mitä te tänne salolle kuljette, kyseli Esko-äijä tulokkailta +uteliaana. -- Minne täältä? + +-- Savoon, vastasivat keihäsmiehet korskeasti. -- Se on nyt saatava +Savon kansakin nousemaan! + +-- Ja Savosta edelleen minne tahansa, jatkoivat toiset. -- Meidän +matkoilla ei ole määrää! + +Nyt karisi viimeinenkin uneliaisuus Vahvajärven salokylästä ja kaikki +arkityöt keskeytyivät. Sotatielle sonnustetut miehet majoitettiin joka +taloon ja siellä ne pitkinä puhteina kertoivat suurista aikeistaan ja +kuljetun taipaleensa kuulumisista. He olivat jo toinen Rautalammen +erämailta keräytynyt joukko, jonka Pohjanmaalta saapuneet hiihtäjät +olivat panneet liikkeelle uusia, suuria tehtäviä varten. Oli vihdoinkin +haettava se entisen kuninkaan lempeämielinen poika ja huudettava hänet +kuninkaaksi... Tällä joukolla ei ollut vielä tietoa Nokian eikä +Padasjoen tapahtumista, se liikkui edelleen uhkeissa voiton huumeissa, +kuvitellen, että pian on rautamarski saarrettu Turkuun, ja se viritteli +siten elämänintoa ja virkeyttä myöskin metsäkylän verkkaisiin mieliin. + +-- Ja se entinen kuningasko pannaan viralta? tiedusteli Esko sentään +hiukan epäuskoisesti. + +-- Sillähän kuuluu olevan toinen valtakunta, jossa asuukin, jääköön +sinne! + +-- Ja missä tämä kaikki on päätetty? uteli Esko edelleen. + +-- Pohjanmaalla, siellä on pidetty uudet, suuret kansankokoukset... + +Eiväthän sydänmaanmiehet osanneet kauemmin epäillä näitä tietoja, joita +itse mukana olleet heille kertoivat -- pari pohjalaistakin kulki näet +rautalampelaisten matkassa -- ja jotka niin hyvin sointuivat heidän +omien sydämensä toivomuksiin. Retkikunnan johtajat lähettivät heti +pienempiä osastoja edellään herättämään Suur-Savon rahvasta yhteiseen +toimintaan ja valmistamaan sen keskuudessa maaperää pääjoukon +tulolle, sekä tiedustamaan, joko toinen erämiesten osasto, joka oli +samanaikaisesti lähtenyt Rautalammelta Pieksämäen kautta kulkemaan +Savonlinnaa kohti, oli kuinka pitkälle ehtinyt. Juuri nämä +partioparvet, joihin sillävälin jo savolaisia oli ehtinyt yhtyä, ne +Savilahteen tultuaan henkiheikoksi säikäyttivät Mikkelin suulaan +rovastin ja sikäläisen voudin, nehän ne myös sieppasivat käsiinsä +marskin airuen ja hänen Finckelle menevän kirjeensä. Mutta pääjoukko +lepäili silläaikaa Juuritaipaleella, kylpi ja piti viikkoista pyhää. +Aivan häiritsemättä ei tämä »nuijajoukko» kuitenkaan saanut salokylässä +pyhiään pitää. Sysmän läpi kulkiessaan oli se jo kuullut siitä +huovijoukosta, joka muutamia päiviä aikaisemmin oli poltellut eräitä +sikäläisiä kyliä ja jonka kerrottiin edelleen näillä mailla liikkuvan. +Täällä korpikylässä siitä Sipin joukosta taas kerrottiin. Suksimiehet +pitivät senvuoksi varansa, olisiko tuo huovijoukko lähtenyt heidän +jälkiään seuraamaan, asettivat vahteja tien varteen lahden takaiseen +metsään, ja aivan oikein, jo seuraavana iltana puhalsivat vahdit sieltä +salamana kylään kertoen, että huovijoukko on tulossa lahden takana. + +-- Siinä ovat talomme polttajat! huudahti silloin ensimmäisenä Leinosen +emäntä, joka lapsineen edelleen asui Eskon tuvassa. Ja Elisa huoahti +koko ruumiinsa vavahtaessa: + +-- Siinä Koskipää, -- äiti, minä pelkään, paetkaamme! + +Mutta talon miehet ja talossa vierailevat retkeläiset nauroivat tuolle +pakolaisnaisten turhalle pelolle, käskivät heidän pysyä vahvassa +turvassa ja sonnustausivat nopeasti ja rohkealla mielellä suksilleen. +He tunsivat ylivoimansa ja kehuivat nyt tekevänsä silppuja huoveista: + +-- Kerrankin joutuivat talonpoikain pieksäjät mertaan, nyt eivät itse +täältä pieksämättä selviä. + +-- Eivätkä täältä enää mihinkään aja. Me pistämme heidät kuin +alasimelle! + +-- Ja silloin he ovatkin sepän pihdeissä! + +Nuijamiesten johtajat panivat osan miehistään kiertämään metsän kautta +saapuvain vihollisten selkäpuolelle, etteivät nämä pääsisi pakoon +peräytymään, ja odottivat itse pääjoukkoineen, kylän laidassa kykkien, +huoveja, jotka paksussa lumessa lahden poikki iltapimeässä kahluuttivat +väsyneitä ratsujaan kylää kohden. Oli tiheähkö, nuori näreikkö lahden +ja kylän välillä; siinä juuri oli johtajain aikomus puristaa +vihollisensa kahden tulen väliin ja tehdä heistä »silppuja». Ja +jännittynein mielin ensi kertaa sotaväen kanssa käsirysyyn antautuvat +talonpojat odottivat nyt johtajainsa hyökkäyskäskyä, rynnätäkseen +tuiskuna esiin tuurat ojossa. + +Jo tuli käsky, jo ponnahtivat jalat, jo sihahtivat sukset ja miesjoukko +syöksyi pilvenä alamäkeen näreikköä kohti, josta kuului huutoja ja +kähinää, -- kiertojoukko oli siellä siis jo ottelussa. Kimeästi +hyökkääjät kiljaisivat ja etummaiset näkivät jo kuuraisten huovien +hypittävän hevosiaan kinoksessa. Mutta ennenkuin viimeiset suksimiehet +vielä olivat kylän laidasta ehtineet näreikköön asti, juoksi kylästä +naisia ja poikasia tielle, päästellen kirmahtelevia hätähuutoja: + +-- Vainolainen on kylässä...! + +-- Huovijoukko ryntää Savon tieltä... Tulkaa apuun, miehet! + +Joka taholla näkyikin illan hämärässä hätäytyneitä naisia ja lapsia +pakenevan suksillaan mikä rantaan, mikä metsään, -- toiset juoksivat +henkensä hädässä miesten luo näreikön laitaan itkien ja voihkien, että +mikä nyt eteen, minne on paettava... + +Hölmistyneinä pysähtyivät kylänlaidasta rynnänneet erämaan miehet, +ryhmittyivät siihen tielle ja katsoivat kuin typertyneinä toisiaan. + +-- Ne ovat vietävät kiertäneet kylän, huoviroistot meitä +pyydystävät...! + +-- Hyökkäävät kahta kautta, turilaat, saattaakseen meidät satimeen... +Juuri kun me luulimme heidät kiertäneemme... + +-- Pirullinen juoni, -- Koskipään keksimä...! + +Yhä kuului tappelun nujakkaa syvemmältä näreiköstä ja kylästä kajahti +edelleen peljästyneiden naisten parkumista. Juuri ryntäysvauhdissa +olleet ja siitä äkkiä pysähdytetyt talonpojat eivät tienneet minne päin +kääntyä, mitä tehdä, eikä sitä tienneet heidän johtajansakaan, -- hepä +nyt tunsivat itse olevansa pihdeissä, alasimen ja vasaran välissä! +Hitto soikoon! Kylän laidasta vilahti todella jo ratsastavia huoveja, +pian niitä tuli useampiakin näkyville ja ennen pitkää karahutti +kokonainen ratsujoukko sieltä myötämaata neuvottomia suksimiehiä kohti. + +-- Nyt ollaan nuotassa, minne nyt? kyselivät hölmistyneet miehet. + +-- Alas jäälle, yhdytään siellä...! + +Niin komensivat vihdoinkin joukon johtajat, hekin yhä hölmistyneinä. +Jäällä, paksussa lumessa, eivät huovien hevoset toki voi rynnätä, sen +he oivalsivat, ja siellä aikoivat he neuvotella, mitä olisi tehtävä. + +Pari suksimiestä ehtivät huovit siepata siinä tiellä näreikön laidassa, +muut poikkesivat kiireesti tieltä ja pakenivat järven hämärälle +selälle. Sielläkin uskalsivat he vasta kotvasen hiihdon jälkeen +pysähtyä taakseen katsomaan. Huovijoukko oli jäänyt tielle, se ei ollut +takaa-ajoa yrittänytkään... Siinä viipyivät ryttärit hetkisen, ja +näkyivät sitten palaavan kylään, kai sitä polttaakseen. Oliko tuo +joukko jo näreikössä yhtynyt Hämeen tiellä hyökkääviin huoveihin, sitä +eivät talonpojat voineet pimeän päässä nähdä, he seisoivat siinä vain +läähättäen, kiroillen ja riidellen, -- ja vahvajärveläiset odottivat +joka hetki näkevänsä tulen taloistaan leimahtavan... + +Mutta ei leimahtanut tulikaan. Miehet pitivät nyt pitkää neuvottelua, +jossa ei kumminkaan päästy yksimielisyyteen, ja lähtivät vihdoin +varoskellen ja verkalleen sekä usein pysähdellen hiihtämään rantaa +kohti takaisin. Siellä tuli heitä vastaan pienin parvin niitä heidän +tovereitaan, jotka olivat tehneet kiertoliikkeen huovijoukon selän taa +ja näreikössä näitä ryttäreitä vastaan tapelleet. Nämä miehet tulivat +vastaan vihaisina ja syyttelevinä, kysellen tiukasti, miksi pääjoukko +oli heidät jättänyt pulaan, yksin tappelemaan Koskipään huoveja +vastaan, -- mitä se oli säikähtänyt, ja miksi se oli raukkamaisesti +paennut... + +Saatiin siinä nyt kotvasen selitellä molemmin puolin, ennenkuin +kumpikin talonpoikaisryhmä toisensa ymmärsi ja ennenkuin päästiin +selvyyteen, mitä siinä puolipimeässä näreikössä oikein oli tapahtunut. + +-- Sipin huovit pääsivät siis yhtymään noihin kylän takaa kiertäjiin? +kysyivät kylänlaidassa kytänneet miehet. + +-- Eivätkä päässeet, he pakenivat omille jälilleen ... vastasivat +siihen näreikössä tapelleet miehet aivan koppavasti. -- Teidän huutonne +kuullessaan he kiireellä käänsivät hevosensa ympäri ja karauttivat +sapelit ojossa meitä vastaan, kuin jos tuli olisi ollut hevosten hännän +alla... + +-- Ja te väistitte... + +-- Tapeltiinhan siinä ... kuulitte kai sen ... pari miestä kaatuikin +meiltä haavoittuneina, -- mikä siinä auttoi muu kuin väistyä tiepuoleen, +kun teitä ei avuksi kuulunutkaan. Mutta sieltä tiepuolesta tuikimme +ryttäreitä tuurillamme, on siellä ainakin yksi hevosraato vieläkin +tiellä... + +-- Ja huovit ajoivat matkoihinsa Hämeen tietä niinkö? + +-- Niin, niin, sinne ajoivat, minkä kaviosta lähti! Eivät taakseen +katsoneet enempää kuin tekään, joiden me näimme tänne jäälle pakenevan +kuin teiriparven... + +-- Hm... Siellä kylässä ei siis olekaan nyt muita kuin se huovijoukko, +jonka me näimme? -- Tästä pulmakysymyksestä koettivat talonpoikain +johtajat päästä selville. + +-- Ei pitäisi olla... + +Varovasti, mutta sydäntynein sisuin, hiihtivät silloin miehet taas +yhtenä joukkona takaisin kylään päin, joka hämäränä ja harmajana +kuumotti törmältä öistä taivasta vastaan. Olihan heitä nyt koossa +sellainen joukko, että he muutaman huoviparven nutistavat, kunhan vain' +saadaan selville, missä niitä on... + +Kylä oli kuitenkin autio ja äänetön, kun miesjoukko vähitellen, eri +kohdista törmälle nousten, siihen palasi, -- oli kuin nukkuva kylä. +Talot olivat tyhjät, pirtinovet enimmäkseen auki, tulta ei ollut +missään eikä eläjiä näkynyt. Naiset olivat lapsineen paenneet metsiin +tai niittylatoihin ja palailivat sieltä nyt vasta vähitellen, kun +näkivät miestensä jäältä kylään hiihtävän. Käytiin varoiksi talo +talolta, tutkittiin kaikki paikat, vainolaisia ei näkynyt missään. +Muutamissa taloissa oli leipävartaat pudotettu alas ja leipiä niistä +viety, toisista oli viety voita ja suolakalaa tai muuta särvintä. Mutta +navetoissa oli karja koskemattomana, aitatkin olivat säilyneet +ryöstämättä, -- heiniä ja apetta oli vain vähän talleista otettu, muuta +häviötä ei näyttänyt tapahtuneen. + +Muutamat taloihin jääneet vanhukset, jotka eivät olleet ehtineet +pirteistään mihinkään paeta vaan olivat hoidelleet sinne jääneitä, +parkuvia lapsia, ne kertoivat nyt palaaville miehille, että huovit +olivat vain hetkisen viipyneet kylässä, syöttäneet ja lepuuttaneet +hevosiaan, syöneet itsekin ja sitten taas nousseet kiireellä hevostensa +selkään sekä ajaneet kylästä pois samaa tietä, jota olivat tulleetkin. +Tiukasti olivat he vain kuulustelleet kylään jääneitä vanhuksia sekä +niitä paria Rautalammen nuijamiestä, jotka he olivat vangeikseen +ottaneet, mutta kenellekään eivät olleet tehneet pahaa. + +-- Eivät uskaltaneet, kehaisivat nyt yösydännä kylään palanneet +johtomiehet, tehtyään tulen Eskon tuvan uuniin ja ryhmittyen taas sen +ympärille tarinoimaan. -- Näkivät meitä olevan isomman joukon... + +-- Mutta meidän olisi pitänyt uskaltaa käydä heihin käsiksi, murisivat +toiset, näin johtajiaan moitiskellen... + +-- Olisi pitänyt ... mutta kun niitä tuli kahta kautta! Mikseivät nämä +kylässä käyneet huovit yhtyneetkään noihin toisiin...? + +-- Mene tiedä ... vaikka lienevät yhtyneetkin. Ja vaikka vieläkin +yhdessä hyökännevät... + +-- Niin, vara on nyt pidettävä... + +Se yö valvottiin Vahvajärvellä ja vartioitiin tiensuita joka taholle, +mutta vihollisista ei enää mitään kuulunut. Aamulla palasivat kylään ne +naiset ja alaikäiset, jotka metsiin paenneina eivät olleet uskaltaneet +vielä yöllä palata. Päivän valjetessa oli tuo rauhallinen, sydänmaan +perimmäiseen pohjukkaan kätkeytynyt metsäkylä, jossa nyt yhtäkkiä niin +paljo outoja vieraita oli liikkunut, jota hurjat huovijoukot olivat +säikähdyttäneet ja jota eilen illalla vielä tuima tappelu tärisytti, +melkein ennallaan. Sen väet ryhtyivät vähitellen arkisiin töihinsä, +vaikka mielet vielä öisen kuohunnan ja säikähdyksen jälkeen +vavahtelivatkin ja vaikka pelästyneitä lapsia oli vaikea rauhoittaa. + + * * * * * + +Arkitöihinsä ryhtyivät eläjät Eskon suuressa pirtissäkin, jossa +huovijoukko näkyi pisimpään elostelleen ja talon ruoilla runsaimmin +herkutelleen. Pian siellä Esko-isäntä, joka iästään huolimatta oli +ollut asemiesten mukana, kuitenkin järjesti kaikki kuntoon. Mutta +talossa vierailleet pakolaisnaiset eivät olleet vielä palanneet, ja +itku kurkussa hiihteli Tahvo, joka hänkin yöllä oli ollut miesten +matkassa, aamusta alkaen halki lähimmät metsät hakien ja huudellen +äitiään ja sisartaan, -- niitä ei löytynyt mistään. Nämä pakolaisnaiset +olivat olleet, kertoivat talonväet, hyvin hädissään ja pelonalaisia +heti tiedon saavuttua huovijoukon tulosta, ja kun muut naiset talosta +pakenivat metsään, oli heidätkin nähty pihalla lähtötouhussa, suksiaan +hakemassa. Varsinkin oli Elisa-neito ollut levoton ja kuin päästään +pyörällä, -- hän niin kovin pelkäsi sitä Koskipään Sipiä, joka oli +uhannut hänet ryöstää ja jonka tiedettiin olevan huovien matkueessa. + +-- Ne ovat raukat niin peräti pelästyneet tuon kiertojoukon kylään +tuloa, että ovat paenneet kuka tiesi kuinka kauas sydänmaalle, arveli +Esko isäntä, lohduttaen surevaa Tahvo-poikaa. -- Mutta kyllä ne sieltä +sentään palaavat. + +Mutta päivä kului iltaan, eikä pakolaisparat palanneetkaan. Silloin +isäntäkin huolestui ja pani miehiä seuraamaan kaikkia kylästä vieviä +suksenjälkiä, hiihtämään saloa pitkin ja poikki aina peninkulman +laajuudelta. Turhaan. Olisivatko menehtyneet pakkaseen, poloiset, vai +olisiko ... olisiko huovijoukko ryöstänyt heidät matkaansa? Pari +rautalampelaisten hevosta oli kylästä hävinnyt, ehkäpä niillä veivät +vankinsa...? Ukko tiedusteli kylässä yötä olleilta akoilta, +näkivätkö nämä huovien paluun ja oliko heillä muita kuin ne kaksi +rautalampelaista hiihtäjää mukanaan. Mutta kukaan ei ollut huovien +lähtöä nähnyt, pirteissä piiloilleet vanhukset eivät olleet uskaltaneet +ulos pistäytyäkään... Tahvo oli menehtymäisillään surusta. + +Viimeisten naistenhakijain joukossa saapuivat sitten seuraavana päivänä +kylään Leinosen törmältä Sysmästä salolle hiihtämään lähteneet miehet, +Matti-isäntä, Mikko-pappi ja Erkki Pentinpoika. He olivat heikoilla +toiveilla lähteneet tietöntä korpea myöten seuraamaan epämääräisiä, +usein häipyviä suksenlatuja. Taipaleen varrella olivat heidän toiveensa +kuitenkin vironneet, kun he näkivät noiden Erkin vainuamain latujen +todellakin johtavan salon halki Vahvajärvelle päin. Ja rohkealla +mielellä olivat he, hämäristä laduista enää välittämättä, porhaltaneet +suoraan metsäkylää kohden, varmasti uskoen tapaavansa sieltä nyt +omaisensa ja armaansa. Silloin kohtasivat he kylän paltaalla nämä +naistenhakijat, kuulivat heiltä kaiken, mitä metsäkylässä oli +tapahtunut, kuulivat omaistensa todella sukulaistalossa olleen, mutta +huovien hyökkäyksen aikana hävinneen, ja heidän muutenkin murtuneet, +mutta toivon ylläpitämät mielet ikäänkuin lyyhähtivät läjään. Heille ei +ollut, niin nyt tuntui, enää suotu tässä maailmassa mitään armoa eikä +lohdutusta... + +-- Koskipään huovit ne ovat saaneet naisparkamme käsiinsä ja vieneet +heidät matkassaan, päätteli Matti, voimatta enää synkkämielisyydessään +muuta mahdollisuutta ajatella. + +-- Vieneet sittenkin isännälleen iloksi, virkahti Erkkikin, joka oli +peräti onneton, kun hänen hyvä keksintönsä seurata pakolaisten jälkiä +oli näin nolosti päättynyt. Ja hän lähti taas täältä tutkimaan +suksenlatuja, mutta nyt vallan tuloksettomasti. + +-- Sai se nyt Sipi koston, hoki Matti isäntä itsekseen, istuen +ativotalon seinärahilla, pää riipuksissa polvien välissä, voimatta +lohduttoman talonväenkään kanssa tarinoihin antautua. + +Mutta Mikko-pappi oli kuin tylsynyt, hän ei voinut koota murheellisia +mietteitään mihinkään järkevään ajatukseen, hän tuijotti vain yhteen +kohti kuunnellessaan talonväen kertomuksia huovien tulosta ja menosta. +Hän oli ruumiillisesti lopen väsynyt, lähes viikon yhtämittainen hiihto +ja ponnistelu oli herpaissut hänen siihen tottumattomat jäsenensä, hän +tunsi olevansa levon tarpeessa, mutta ei voinut levätäkään. Herpautunut +oli hänen sielunsakin, uudet kärsimykset ja pettymykset eivät siihen +enää yhtä raatelevasti vaikuttaneet kuin ensi iskujen sattuessa, ne +vain laskeutuivat hänen ylitseen kuin painostava, tukahduttava sumu. +Mutta siinä turtuneisuudessaan rupesi hänestä tuntumaan, että häntä +rangaistaan nyt siitä, että hän itsekkäissä tarkoituksissa, itsensäkin +pettäen, oli lähtenyt teille, jotka hän tiesi luvattomiksi ja vääriksi, +ja hänen vaistonsa sanoi, että hänen täytyy nyt pohjaan asti niellä se +rangaistuksen ja kärsimysten kalkki... + +Iltapäivällä palasi Esko-isännän tupaan Tahvo-poika, joka vielä kerran +oli ollut salolla äitiään turhaan huutelemassa, ja siellä tuvassa +tapasi aivan orvoksi jo itsensä luullut poika odottamatta, aavistamatta +isänsä. Hänen ilonsa siitä oli suuri, mutta vielä suurempi oli isän +riemu, kun hän kaikessa kurjuudessaan toki tapasi poikansa, rakkaan +silmäteränsä, hengissä ja terveenä. Taas tuntuivat Matissa veret +pääsevän liikkeelle ja hänen murtuneeseen mieleensäkin palasi rahtunen +elämän ja toiminnan halua. + +-- Ei me asiatamme vielä jätetä, Tahvo, virkahti hän poikaansa kädestä +pidellen, -- yhdessä lähdemme nyt kuin hirvikoirat seuraamaan +vainolaisen jälkiä ja hakemaan äitisi takaisin... + +-- Niin on tehtävä, kehoitti Erkkikin. -- Ei ne naiset ole maan rakoon +painuneet. + +-- Minne luulette huovien ajaneen? kysyi Matti päättävästi, äkkiä taas +Esko-isännän puoleen kääntyen. + +-- Täältä kylästä ne tuntuvat häipyneen kahdelle taholle, mutta kenties +ne sittenkin pääsivät meidän huomaamattamme yöllä yhtymään. Tiet on +niin poljettu, että niistä ei voi saada mitään selkoa, ja me viivyttiin +liian pitkään siellä jäällä. Mutta ainakin osa huoveista on ajanut +Savoon päin -- sinnekö lienevätkin olleet matkalla. + +-- Sinne ne ovat ajaneet, vakuuttivat toisetkin miehet. -- Näimme +siellä heidän nuotiopaikkansa... + +-- Huoveilla on siis sama matka kuin meilläkin, totesivat +rautalampelaiset. -- Hyvä on, sinne Suursavoon me heitä pian seuraamme. + +-- Sinne hiihtäkäämme jo heti, yltyi innostumaan Matti, joka taas oli +käynyt malttamattomaksi. -- Tahvo, nyt saat tulla sinäkin isäsi kanssa +miesten matkaan, vielä me ne naisryöstäjät löydämme! + +-- Ja iskemme käsiksi silloin, isä! uhmaili poika. + +Pidettiin taas neuvotteluja ja Rautalammelta saapunut erämiesten +retkikunta päätti jo seuraavana aamuna lähteä huovien jälkiä hiihtämään +Suur-Savoon päin, jonne se oli alkujaankin matkalla. Sitä kismitti +sydänjuuria myöten, että vihollinen, jonka talonpojat juuri luulivat +olevan heidän kierroksessaan, ovelalla tempulla muutti heidän voittonsa +noloksi tappioksi ja pääsi livistämään. Ja siksi heitä sisu poltti +samoamaan huovien jäljille. + +Heidän joukkoonsa liittyi nyt hiihtämään monta Vahvajärvenkin nuorta +miestä, jotka halusivat olla mukana talonpoikain yhteisellä retkellä, +sekä etummaisina Matti poikineen. Ja Mikko-pappi, jolle taas oli +hankittu hevonen ja reki, seurasi mukana hänkin, istuen ääneti ja +erämaan sakeaan metsään tuijottaen reslassa, jonka sevillä Erkki +Pentinpoika piteli ohjaksia. + + + + +XIII. + +PAKOSAUNAAN. + + +Se Savon tieltä Vahvajärven kylään tuiskahtanut huovijoukko, joka ajoi +kylänväet sieltä metsiin pakenemaan ja muutti talonpoikaisten +asemiesten jo varman voiton tappioksi, se ei ollutkaan mikään +sysmäläisen Koskipään ratsuväen kierto-osasto, niinkuin kyläläiset +uskoivat, vaan Suur-Savosta sinne poikennut erityinen ratsuosasto, +sama, joka muutamia päiviä sitten oli Juhana Martinpojan johdolla +lähtenyt Savonlinnasta Mikkelin pitäjää rauhoittamaan. Tämä huovijoukko +ei ollut vielä matkallaan tavannut sanottavaa vastarintaa. +Talonpoikaisjoukkoja oli kyllä jo liikkeellä Suur-Savossa, mutta ne +väistivät vielä harvalukuistakin säännöllistä sotaväkeä ja häärivät +sivukylissä. Mikkelin kirkolla, josta kansannostattajat jo olivat +häipyneet, sai Juhana kuulla, että pahan varsinainen itu, Rautalammelta +tullut kapinaväki, majaili vielä sikäläisestä kirkonkylästä pari, kolme +peninkulmaa länteen olevassa metsäkylässä, mistä se yhä lähetteli +partiojoukkoja savolaisia aseisiin yllyttämään. Juhana päätti silloin +tehdä rohkean äkkirynnäkön tuota erämaan suksiväkeä vastaan, vaikka se +kyllä kuvattiinkin hänen omaa osastoaan paljoa suuremmaksi, ottaa selon +sen hommista ja jos mahdollista hajoittaa koko tuon ydinjoukon. +Koskipään rangaistusretkikunnasta hän ei tiennyt mitään vielä kylään +hyökätessään, eipä edes hajoittaessaan hätäytyneet suksimiehet näreikön +rinnassa. Hän sai tuosta toisesta huovijoukosta, joka silloin jo oli +paennut takaisin länteen päin, tiedon vasta kylään palattuaan ja siellä +vankejaan kuulusteltuaan. + +Kotvasen hän vain kylässä viipyi miehiään ja hevosiaan lepuutellen, +sillä hän kohta oivalsi, että jos nuo paljo monilukuisemmat talonpojat, +hänen hyökkäyksensä aiheuttamasta ensi typerryksestä toinnuttuaan, +ryhtyisivät häntä saartamaan ja ahdistamaan, hän pienine joukkoineen +pian olisi satimessa. Retkensä päätarkoituksen hän arveli +saavuttaneensa, kun oli talonpoikiin ajanut asianmukaisen pelon, eikä +hän, Götrik Fincken neuvoa totellen, sallinut miestensä polttaakaan +kylää, jonka oma väki näkyi pysyneen rauhallisena. Syödäkseen ja +eväikseen saivat huovit ottaa taloista, minkä vatsaansa ja +satulalaukkuihinsa mahduttivat, ja iloisen iltahetken nämä pitkän +matkan miehet nyt mässäsivätkin miltei autioiksi jätetyissä taloissa. + +Mutta suureksi ihmeekseen löysi ratsujoukon päällikkö, näreikköön +tekemästään hyökkäyksestä kylään palattuaan ja ajettuaan sen suurimpaan +taloon, siellä tuttua väkeä, sukulaisväkeä, -- Leinosen naiset. Nämä +eivät olleetkaan muun väen mukana paenneet metsään, eivät ehtineet, +toiset olivat heidän suksensa siepanneet. Suuressa hädässään +piilottuivat he silloin, ratsujoukon jo kylään rynnätessä, heiniin +navetan parvelle ja sieltä seinänraosta Elisa henki kurkussa katseli, +kuinka huovit ajoivat tietä myöten ohi. Silloin hän yhtäkkiä tunsi +joukon johtajan Juhana Martinpojaksi, sulhonsa veljeksi, joka syksyllä +oli heillä vieraillut. Hän ei uskonut silmiään, vaan veti äitinsäkin +raolle; tämäkin tunsi heti Juhanan reippaan ryhdin ja avonaiset, +iloiset kasvot. Miten hän tänne oli huoveineen joutunut, sitä eivät +hätääntyneet naiset ymmärtäneet, mutta heidän tuskanraatelemissa +sydämissään virisi sukulaismiehen nähtyään toivo, että kyllä Juhana +heitä toki puolustaa, jos Sipi käy liian julkeaksi ja julmaksi. Ja kun +Juhana puolenkymmenen ratsumiehen kanssa kotvan kuluttua ajoi takaisin +Esko-isännän autioon pihaan ja siinä taloksi kävi, laskeusivat he +rohkeasti lymypaikastaan tuttavaansa tervehtimään. + +-- Miten te olette Karmalan rannalta tänne joutuneet...? + +-- Mistä ja minne sinä sotamiehinesi kuljet? + +-- Vai on talonne poltettu, -- mitä tiedätte Matista ja Mikosta? + +-- Onko Koskipää kylässä? Tuleeko hän takaisin? + +Tällaiset kysymykset sinkoilivat nyt vastakkain ja nopeasti niihin +vastattiin. Mutta varsinkin kohdistuivat pakolaisnaisten huolenalaiset +kysymykset tuohon viimemainittuun, heitä kammottavaan mahdollisuuteen, +eivätkä he heti ymmärtäneet tai uskoneet, kun ei Juhana sanonut +tietäneensä mitään Koskipäästä eikä hänen huoveistaan, ennenkuin äsken +juuri vangeiltaan hämmästyksekseen kuuli ja ymmärsi, että Hämeenlinnan +ja Savonlinnan partioivat huovijoukot sattumalta olivat joutuneet aivan +lähelle toisiaan, olleet miltei yhtymäisillään, pienessä, sakeimman +sydänmaan korpikylässä. Eikä hän voinut tuskittelevia naisia täysin +rauhoittaa, päinvastoin hänkin piti mahdollisena, että Koskipään +joukko, jos se oli saanut tilanteesta selon, piankin palaisi kylään +takaisin. Juhana pani pari miestään seuraamaan kappaleen matkaa +Koskipään jälkiä, sillaikaa kuin toiset huovit taloissa lepäilivät ja +söivät. Nämä palasivat mitään ratsuväkeä tapaamatta, mutta kertoivat +sen sijaan talonpoikaisjoukon taas lähenevän jäältä. Siitä Juhana +ymmärsi, ettei hänen joukkonsa ollut mahdollista enää hetkeäkään viipyä +kylässä, vaan rupesi hän kohta hankkimaan kiireistä lähtöä sieltä. +Mutta silloin hätäysivät Eskon tuvassa naiset, jotka tällävälin siellä +olivat kantaneet huoveille ruokaa ja juomaa, entistä pahemmin, ja +varsinkin Elisa kävi pyytelemään: + +-- Älä jätä meitä tänne Koskipään kostolle alttiiksi, hän palaa +varmasti takaisin! + +-- Mutta ovathan täällä sentään miehet aseissa kylää ja teitä +puolustaakseen, vastaili Juhana. + +-- Hekin lähtevät ehkä pian ja me jäämme avuttomiksi. Ota meidät +mukaasi, Juhana, vie johonkin turvapaikkaan... + +-- Mukaani, nauroi huovipäällikkö, oudoksuen koko sitä ajatusta, -- Ja +mihinkä teidät veisin, kaikkiallahan riehuu sota...? + +-- Oih, me menehdymme levottomuuteemme, voihki Elisa edelleen +sydäntäsärkevästi, ja hänen äitinsä oli yhtä hätäinen. -- Kätke meidät +johonkin... + +-- Kätke nyt tässä...! + +Huovit olivat sillävälin jo poistuneet tuvasta ja keräytyivät tielle, +siellä hevostensa selkään nousten. Juhana oli todellakin neuvoton. Hän +tunsi, että hänen olisi pitänyt tehdä jotakin noiden sukulaisraukkain +hyväksi, -- tiesihän hän sitäpaitsi, että hänen veljensä mieli omakseen +korjata tuon hennon, nyt levottomuuden raateleman tytön. Hän seisoi +tuvan lattialla naisten edessä miestensä jo sieltä poistuttua eikä +tiennyt mitä tehdä, -- hänenkin olisi ollut kiireellä riennettävä +satulaan... Silloin hänen hilpeä, seikkaileva luonteensa taas sai +hänessä ylivallan. Äkkiä hän antoi pihalla odottavalle alapäällikölleen +käskyn johtaa joukon kylästä pois, luvaten itse heti karauttaa perästä +-- vähän sotasaalista piti muka saada hänenkin! Käski sitten naisten +pukeutua matkaturkkeihinsa ja hakea esille ruokavaroja. Itse valjasti +hän pihalla tallista ottamansa hevosen, sälytti rekeen jauhopussin ja +kuivatun lehmänreiden ja mitä muuta kiireessä löysi, pisti mukaan +kirveen ja muutamat suksetkin ja raanuja mitä käteen sattui, ja komensi +naiset istumaan rekeen. + +-- Minne nyt viet meidät, ihmetteli emäntä, toki hyvillään kun edes +johonkin paettiin. + +-- On tiedossani kätköpaikka, jos todella täältä pakoon pyritte? + +-- Pyrimme varmasti, vakuutti Elisa, jo reessä istuen. + +-- No ota sitten ohjakset ja aja...! + +Näin tämä pieni matkue lähti yöpimeässä Juuritaipaleelta huovijoukon +jäljestä painumaan Savon tielle, naiset ajaen edellä, Juhana perästä +ratsastaen. Ajoivat niin peninkulman, toista, kuullen huovijoukon yhä +hoilaavan edellään. Mutta kun huovit vihdoin pysähtyivät ja tekivät +metsässä nuotion tienposkeen, siinä yösydämen nukkuakseen rakotulen +ääressä, silloin kehoitti Juhana naisia nousemaan suksilleen, purki +eväät reestä, ajoi molemmat hevoset huovien leiriin ja palasi itse +suksilla naisten luo, joita hän, eväitä selässään kantaen, lähti +salolle opastamaan. Hän oli monesti matkannut tämän metsätaipaleen ja +tunsi sen mutkat. Viime syksynä oli hän Erkki Pentinpojan kanssa tätä +kautta kulkiessaan ja tieltä vähän eksyttyään sattumalta tavannut tällä +salolla hyvin kätketyn, vanhan piilopirtin -- arvatenkin entisten +heimojenvälisten viha-aikain eräretkien jäljiltä. Siinä he olivat Erkin +kanssa yötä viettäneet ja sinne hän nyt oli päättänyt kätkeä +hätäytyneet naiset. Se oli hänestä itsestään vieläkin hurja tuuma, +johon hän asiatta, pakotta antautui, eikä hän ollut varma, eikö naisten +sittenkin olisi ollut parempi jäädä kylään. Mutta kun se tyttö niin +kauniisti pyysi ... hänen silmänsä olivat niin rukoilevasti säteilleet +kyyneleitten takaa... Ja olihan se Mikon morsian... + +Kallion rotkossa, kuusten siimeksessä, oli matala, ränstynyt +saunapahanen. Mutta kiuas oli siinä sentään kunnossa ja ovi +tukottavissa, -- hätätilassa siinä pakolainen saattoi elää. Juhana haki +kuivia oksia, sytytti tulen ja nosti sisään eväät. + +-- Tänne ei Koskipää osaa, -- tuisku peittää pian suksenladutkin --, +osannevatko tänne Vahvajärven miehetkään. Täällä voitte olla turvassa +ja maata rauhallisina kuin Herran kukkarossa... -- Näin puheli Juhana +rohkaisevasti, kantaen havuja saunan lattialle. -- Mutta iloton tämä on +paikka, kontiokin voi korvessa murahdella, tahdotteko tänne jäädä? + +Epäillen ja kauhistuneena katseli ison talon emäntä ahdasta, umpinaista +saunaröttelöä, sen vinoksi painunutta kattoa ja sen homeisia seiniä, +mutta Elisa vastasi varmasti: + +-- Tänne jäämme! + +-- Voittehan täältä päästä kylään koska tahdotte, tuossahan teillä on +sukset, selitti Juhana rauhoittaen. -- Voitte muutaman viikon tässä +piiloilla siltä varalta, että Koskipää palaisi Juuritaipaleelle. + +-- Kiitos, Juhana, täällä kykimme, sopersi tyttö. -- Onhan meillä +eväitä pariksikin viikoksi. + +-- Ja pyytäkää rihmoilla riistaa lisäksi. Hyvästi! + +Niin jätti Juhana kylästä korjaamansa naiset yksinäiseen pakosaunaan ja +kiirehti itse takaisin miestensä nuotiolle. Huovit olivat matkan +varrella kylläkin älynneet, mitä hommia heidän hilpeällä päälliköllään +taas oli tekeillä, ja lasketelleet siitä pitkin yötaivaitaan karkeaa +pilaa. Ja kun Juhana nyt yksin palasi nuotiolle, rämähtivät harvat +valveilla olevat miehet ilkkuvaan nauruun: + +-- Joko sait kylläsi naistesi seurasta? Etkö heitä Suur-Savoon ja +Savonlinnaan asti kuljetakaan, kysyivät tuttavallisimmat soturit. + +-- Enpä viitsi, -- lähetin heidät kylään takaisin, vastasi Juhana +hilpeästi naureskellen hänkin. + +-- Parasta olikin! Mutta hevosen toki pidit? + +-- Varahevonen on hyvä olemassa... + +Muutamaksi tunniksi vääntäytyi ratsumestari Juhana Martinpoikakin +havuvuoteelle rakotulen ääreen nukkumaan. Siinä maatessaan miestensä +keskellä häntä huvitti öinen seikkailunsa ja hän ihmetteli vieläkin, +mitä varten hän, sotaväen päällikkö, oli ryhtynyt talonpoikain naisia +kätkemään. Veljensäkö vuoksi, sukulaissäälistäkö? Ehkä, mutta enin +kuitenkin Leinosen tytön kirkkaiden silmien vuoksi... Mietiskelipä hän +maatessaan sitäkin, mikähän hälinä metsäkylässä nouseekaan, kun sinne +väet palaavat ja kun naiset ovatkin kateissa ... ei löydy mistään, +ryöstetyiksi tietysti luulevat! Ja siihen huvittavaan mielikuvaansa +Juhana nukahti... + +Mutta jo pienen hetken perästä nousi huovijoukko taas satulaan +ajaakseen Mikkelin kirkolle ja sieltä yhtä painoa kapinan kuohuttaman +maakunnan halki Savonlinnaan takaisin. Sillä siitä oli Juhana jo tällä +retkellään päässyt selville, ettei tätä kansanliikettä Savossakaan +tukahduteta eikä rauhoiteta sentään tämänkokoisella huovijoukolla. + + + + +XIV. + +TAISTELU LESKISEN TALOSSA. + + +Kun Rautalammen erämaan nuijamiehet saapuivat Suur-Savoon ja sieltä +etenivät Juvan pitäjään, kasvoi heidän satainen joukkonsa nopeasti, +kylä kylältä, lumivyöryn tavoin niin, että määrä pian tuhanteen +laskettiin. Jo oli näet sillävälin tieto talonpoikain yhteisestä +yrityksestä huoveja ja herroja vastaan sekä linnaleirin lopettamisesta +levinnyt Savossakin kaikkialle, ja sen miehet olivat hekin +herkkämielisinä keräytyneet aseellisiin joukkoihin taistellakseen tuon +vapautuksen puolesta. Götrik-herra oli kuin olikin väärin arvioinut +savolaistensa mielialan: he olivat kyllä suopeita häntä kohtaan, mutta +huoveja ja knaappeja he vihasivat. Siksipä nyt esivallan pienimmät +edustajat ja ne huovijoukot, joita Savonlinnasta oli lähetetty +maakunnan rahvasta kurissa pitämään, saivat nopeasti rientää nousevan +rahvaanliikkeen jaloista pois, ja paenneiden, vihattujen knaappien +kartanoissa nyt nuijamiehet isännöivät ja pitivät juominkeja. Ja +kartanot paloivat, kun he niistä eteenpäin hiihtivät. Talonpojat olivat +nyt rautarohkealla mielellä; menestyksestään olivat he varmoja, olivat +hurjistuneita ja humaltuneita. Sillä heille oli jo Suur-Savoon saapunut +tieto, että Pieksämäen kautta hiihtäneet kansannostattajat olivat +saaneet rahvaan sielläpäin miehissä liikkeelle ja että he +suurilukuisena joukkona ja nopeasti etenivät Olavin yksinäistä linnaa +kohden. Parkunmäellä, parin peninkulman päässä linnasta, oli molempain +joukkojen yhdyttävä, -- ja sitten... + +-- Savonlinnaan ja Viipuriin ja sieltä Suomen Turkuun! + +-- Huovit kuitiksi ja herrain valta kumoon! + +Näin matkalla uhmailtiin. Mutta jo Juvan pitäjässä huomattiin, ettei +tätä voittoretkeä sentään vaikeuksitta kuljeta. Vastaantulevat +hiihtäjät tiesivät kertoa, että Savon herra on vihdoin saanut linnaansa +kauan odottamaansa apuväkeä -- talonpoikaisjoukon olisi pitänyt +porhaltaa sinne aikaisemmin ja tiukemmin. Tuli toisia, jotka kertoivat, +että jo Säämingissä oli ollut kuumia otteluita Pieksämäen osaston ja +linnan huovien välillä, että talonpojat siellä muutamassa tappelussa jo +olivat saaneet selkäänsä ja peräytyneet Joroisiin. Ja samalla +osoittautui, ettei yhtyminen tuohon pohjoisesta tulevaan +talonpoikaisjoukkoon ollut enää niinkään helppoa -- sotaväki oli jo +miehittänyt tiet. + +Verkkaisesti ja pienemmin joukoin oli senvuoksi Suur-Savosta tulevain +talonpoikain nyt pyrittävä eteenpäin, sekä vahdittava tiensuita, +etteivät huovit pääsisi selkäpuolelle kiertämään. Näitä huoviparvia oli +jo näkynyt, -- niillä on paha mielessä! + +Eräs noin kuudenkymmenen miehen osasto, jota Sysimäen Leinonen johti, +saapui siten muutamana päivänä tammikuun puolivälissä Leskisen taloon, +Juvan kirkolta kappaleen etelään päin, odottaakseen siinä toisia +ryöstelemään hajaantuneita tai perästä samoavia talonpoikaisparvia. +Aikomus oli painaa siitä yhtenä joukkona eteenpäin. Mutta Leskisen +isäntä, joka oli talonpoikiin liittynyt ja heidän asioitaan ajoi, +varoitti... Leinonen oli pienellä joukollaan ehkä kulkenut jo liiankin +pitkälle, linnan sekä jalka- että ratsuväkeä, melkoisia määriä, liikkui +aivan lähikylissä. Leinonen jäi kuitenkin sovitulle yhtymäpaikalle, +luottaen odottamaansa apuväkeen, -- sittenpähän taas kerran tapeltanee, +jos ryttäri ryntää, -- eihän asema muuten selviä! Hän asetti vartijat +eri teille ja lähetti miehiä ryöstäjiä kiirehtimään. + +Näiden lähettien ja saapuvain pakolaisten mukana lennähteli taloon nyt +monenlaisia sotaviestejä eri tahoilta. Saapui sanoma, että linnan +huovit olivat erääseen taloon polttaneet Pieksämäen puolen talonpoikia +monta kymmentä. Hammasta purren ja kostoa hautoen tätä kauhunviestiä +nyt Leskisessä kuunneltiin. Mutta olivatpa talonpojatkin toisaalla +vouteja ja knaappeja kovakouraisesti kurittaneet: hirttäneet parikin +pikkuherraa heidän oman talonsa kaivonvinttiin ja sitten sytyttäneet +talon... Nämä julmuudet olivat kiihoittaneet ja ärsyttäneet mieliä +molemmin puolin vastakkain, miehet olivat Leskisessäkin aivan +kuohuksissaan ja lupasivat toisilleen palkkion jokaisen surmatun huovin +päästä. Enin vihattuja olivat huovien päälliköt ja knaapit. Niin +puhuivat talonpojat erityisellä kiukulla ja kostonhalulla siitäkin +huovipäälliköstä, Juhana Martinpojasta, joka äsken oli kiertänyt ja +tuhonnut erään partioivan talonpoikaisjoukon. + +Leinosen joukossa edelleen kulkeva nuori Mikko-pappi kuuli näitä kauhun +kertomuksia ja hänen sydämensä kärsi. Mainitun, erityisesti vihatun +huovipäällikön tunsi hän omaksi veljekseen ja hän ajatteli +vavistuksella, että hänen ehkä pitäisi näissä oloissa, näillä +sotateillä, tavata veljensä, joka liikkui linnan asioilla, taisteli +talonpoikia vastaan! Hirmuiseen vihaan ja raakuuteen oli kiihdyttänyt +mielet tämä talonpoikain vapautumisyritys! Ilkkuen kerrottiin Leskisen +pirtissä edelleen, miten Olavinlinnasta oli pantu tykkejäkin niiden +jalka- ja ratsumiesten mukaan, joita oli lähetetty talonpoikia +masentamaan, mutta miten nuo tykit olivat tarttuneet paksuun lumeen, +niin että niitä ei voitu mihinkään liikuttaa. Talonpojat ivailivat +verisesti näitä huovien mahtavia hommia ... eipä sellaisista +vastustajista toki kovin suurta vaaraa lie, kun heidän täytyy siellä +kinoksissa tykkejään kantaa ja vahtia ... uhkasivat pian käydä noita +tuliluikkuja katsomassa. Ja rempsein mielin he, ryöstösaalista +tukevasti syötyään, tuvassa nukkumaan asettuivat. + +Mutta heti aamun valjetessa lennättivät vartijat sanan, että Juvan +kirkolta on tulossa Leskisen taloon päin suuri määrä sotaväkeä, +ratsu- ja jalkaväkeä. Leinonen odotti joka hetki apujoukkoaan, mutta +kun sitä ei lopultakaan kuulunut, ei hänen enää auttanut muu kuin +ruveta puolustautumaan siinä majatalossaan ja sillä väellä, mikä +hänellä oli. Hän tukki umpeenrakennetun talon kaikki solat ja portit, +varusti jousimiehensä jokaiselle aukolle ampumaan ja kulki ryhmästä +ryhmään miehiään rohkaisemassa. Mutta perin vakava oli nyt mieliala +illalla vielä remunneiden nuijamiesten joukossa; he käsittivät olevansa +pakotetut siinä paikassa joko voittamaan tai kaikki sortumaan, -- +mitään paon mahdollisuutta ei ollut. + +Sen käsitti yksin Mikko-pappikin, joka pihalla liikkui asemiesten +joukossa, ja siinä mielialassaan hän ryhtyi pitämään heille +aamurukousta. Hän rukoili hartaasti, kutsui Jumalan, kaikkivaltiaan, +joka ei saata antaa sorron voittaa eikä sorrettujen menehtyä, pienen +miesjoukon avuksi. Hän puhui lämmöllä ja, niinkuin itsekin luuli, +vakaumuksella, siinä valjusti valkenevalla, lumisella pihalla, jonne +miehet toimistaan lakki kourassa seisahtuivat, hän valoi luottamusta ja +lujuutta taisteluun valmistautuviin talonpoikiin, jotka hetken +vakavuuden tuntien häntä hartaasti kuuntelivat. Ja hänestä tuntui, +rukouksensa lopettaessaan, että hän oli todella saanut vahvistetuksi +heidän mielensä ja karaistuksi niissä uskon heidän oikean asiansa +voittoon. + +-- Taistelkaa rohkeasti, taistelkaa sitkeästi, Jumala teitä auttaa, +huusi hän lopuksi, ja muuten äänetön piha tuntui kuin kaiun huminana +toistavan hänen aamenensa. -- + +Jo näkyivätkin vihollisten joukot metsänrinnasta ja Mikko siirtyi +pihalta, taistelevain jaloista, sisään tupaan, jossa naiset äänettömän, +raudanraskaan mielialan vallitessa hiljaa häärivät, ja ryhtyi siellä +juoksulaudan raosta syttyvää taistelua seuraamaan. Hänen sydämensä +palpatti, kun hän näki huovien taloa kohti karauttavan, hän ei ollut +ennen koskaan, vaikka olikin nyt talvikauden kulkenut sotateillä +talonpoikain joukossa, ollut ilmitaistelua näkemässä. Ne ryntäävät jo +tietä pitkin, ne tuntuvat painavan kaikki alleen... Veri silloin +ikäänkuin jähmettyi nuoren papin suonissa, hänen otsaansa kihosi kylmää +hikeä... Tässäpä umpinaisessa talossa, josta ei kukaan pääse +pakenemaan, taitaa nyt olla hänenkin tuomiopaikkansa, päätteli hän. +Sitä mielenrauhaa ja rohkeutta, jota hän oli koettanut vuodattaa +taistelevain miesten mieliin, ei hän kuitenkaan tuntenut omassaan, -- +hänen rukouksensakin oli ollut petosta! Kuinkapa hän olisikaan voinut +luottaa voittoon: onnettomuushan seurasi kaikkia hänen askeleitaan, +missä hän vain liikkuikin. Onnettomuutta hän tuottaa kaikille, joiden +mukana hän kulkee tai joihin hän liittyy: talonpojille, sukulaisilleen, +-- armaimmalleenkin! Ja se on kaikki, -- sen hän taas tunsi --, +rangaistusta siitä, että hän tieten tahtoen liikkuu petoksen tiellä, +että hän, vaikka rikoksen tiesi rikokseksi, oli ryhtynyt sitä +kannattamaan ja siten toisiakin siihen kannustamaan. Noiden henkensä +edestä taistelevain talonpoikain laita on toinen ... heidänhän ei +lopulta auttanut muu kuin ryhtyä asein elämistään puolustamaan. Jos +esimerkiksi Matti Leinonen, joka kyllä tajusi talonpoikaisliikkeen +kapinaluonteen, olisi siitä pysyttäytynytkin syrjässä, olisi hän näissä +myllerryksissä ilmeisesti kuitenkin menettänyt kaikki: talonsa, +perheensä, tavaransa, -- eiväthän olleet huovit säästäneet hänen +kotiinsa jäänyttä Tuomas-naapuriaankaan... Vastakohdat olivat niin +kovat ja säälimättömät, niiden yhteentörmäämistä oli mahdoton välttää. +Auttamaton kohtalo oli nostanut aseen talonpojan käteen. Matti-isäntä +ei sille voinut enempää kuin hallalle tai raekuurolle, joka hävitti +hänen peltonsa, hänen oli vain koetettava kamppailla sortumistaan +vastaan. Mutta Mikko itse, hän oli antanut itsekkäiden laskelmain viedä +itsensä mättäältä mättäälle, vaikka tiesikin alla olevan pohjattoman +suon, -- hän oli menetellyt epärehellisesti omaa kutsumustaan ja tätä +kansaraukkaakin kohtaan, sen kapinaan liittyessään. Siksi on rangaistus +hänelle nyt oikeutettu, mutta pitääkö noiden kaikkien talonpoikainkin +sen vuoksi menehtyä...! + +Perin vaaralliselta, aivan musertavalta, oli näyttänyt se huovien ensi +raju hyökkäys, joka Mikon otsalle oli nostanut toivottomuuden kylmän +hien. Mutta se ryntäys ei ihme kyllä päässyt sittenkään ulottumaan +taloon asti. Tuo musta rintama horjui ja taipui odottamatta talon +lähettyville tultuaan ja peräytyi hetken kuluttua, -- talonpoikain +nuolet olivat iskeneet liian vihaisesti vastaan. Hetkisen Mikkokin +helpotuksesta hengähti. + +Mutta sotaväki, jota sillävälin yhä suurempi joukko oli astunut +metsänrinnasta esiin pellolle, järjestäytyi siinä ja lähti uudelleen, +jalkamiehet nyt kirveineen edellä, taloa eri puolilta sen +valloittamaan. Nopeasti ja karkeasti karjuen juoksivat nyt kirvesmiehet +kentän poikki, -- helppohan heidän täytyi olla iskeä mäsäksi Leinosen +tilapäiset tokeet ja tunkeutua taloon...! Taas kasvoi ahdistus ja tuska +tuota hyökkäystä katselevan nuoren papin sielussa. Ja taas tunsi hän +juuri itsensä syypääksi tulossa olevaan onnettomuuteen, tunsi itsensä +henkipatoksi, jonka pitäisi uhrautua pelastaakseen ne, jotka hän oli +saattanut vaaraan. Hänen olisi nyt juuri pitänyt hyökätä ulos, pitänyt +ukkosen äänellä jyristä hyökkääjille ja taltuttaa nuo taistelevat +miehet ... julistaa heille kaikille kamala erehdys tapahtuneeksi ja +tarjoutua sen sovittajaksi. Mutta hänellä ei ollut siihen voimaa eikä +uskallusta ... olihan hän äskenkin valehdellut, kun toisiin koetti +valaa rohkeutta itse sitä tuntematta... Ja samalla hän tajusi, että +hänen esiintymisestään, jospa hän uskaltautuisikin ulos kentälle, ei +olisi mitään hyötyä. Hänen oli siinä vain katseltava kamalaa +verenvuodatusta ja voimattomana odotettava loppusuoritusta... + +Mutta taaskaan eivät sotamiehet päässeet portille asti. Etummaiset +kompastelivat sen edessä lumeen ja jäljempää juoksevat väistivät +nuolisadetta, peräytyivät taas. Olisiko armollinen Jumala sittenkin +talonpoikain puolella, hänen rikoksestaan huolimatta...! + +Vielä kolmannen ryntäyksen panee sotaväki toimeen Leskisen taloa +vastaan. Sen päällikkö, huovien etunenässä ratsastaen, johtaa nyt itse +rynnäkköön koko joukkonsa, jota on puoliväliin toistasataa jalka- ja +ratsumiestä, karauttaa viivana talon portille asti. Jo paukkuvat +porttipalkit, jo rämähtää ryntääjien voitonrääkynä... Mutta silloin +itse huovipäällikkö horjuu ... hän on saanut nuolen päähänsä ... putoo +hevosensa selästä. Toiset rientävät häntä pystyyn auttamaan, syntyy +sekasorto hyökkääjäin riveissä, jotka tälläkin kertaa lähtevät +väistymään. Mutta samassa kuuluu Leinosen voimakas ääni pihalta ... hän +komentaa sieltä miehensä ulos ajamaan pakenevia takaa ja antamaan +heille vauhtia... Huovihevoset kompastelevat jaloissaan huppelehtiviin +jalkamiehiin, pakenevia kellahtaa hankeen, talonpojat hyökkäävät kohti, +iskevät tuurillaan, vangitsevat kinokseen sotkeutuneita vihollisia... + +Talonpojat voittivat, Jumala oli heidän puolellaan. Rohkealla, +repäisevällä mielellä he kotvan kuluttua palaavat Leskisen tupaan, ovat +taas reippaalla, ylimielisellä tuulella, kehuvat tekoaan ja uhkaavat +antaa vastakin linnan väelle samanlaista kyytiä. Vai taloon yrittivät +ryttärit ... kiittäkööt, kun hengissä pakoon pääsivät...! Jospa olisi +se apuväki ajoissa joutunut, susikuoppaan ne nihdit ja ryttärit nyt +olisi sullottu! Tulkootpa vain toisen kerran...! + +Mutta Mikon rinta huohotti edelleen, hänen istuessaan siinä rahilla +juoksulaudan edessä, mistä hän oli taistelun kulkua katsellut, ja hän +kuunteli melkein ihmetellen voittaneiden talonpoikain iloa ja uhmailua. +Itse hän tuskin uskoi tapahtunutta ratkaisua todeksi ... todellako he +kaikki olivat pelastuneet, hänkin...! Eikö sitten hänen rikoksensa +ollutkaan aiheuttanut enää uutta rangaistusta, oliko hän siis hädällään +ja tuskallaan jo saanut sen sovitetuksi...? + +Ei ollut. Tuokion kuluttua palasi Matti Leinonen itse tupaan, ja hänen +nuori Tahvo-poikansa talutti sinne köysissä kahta vangiksi saamaansa +linnan huovia, joita isä ja poika nyt rehennellen kaikille näyttelivät. +Ja Mikonkin eteen nuo kytketyt miehet taluttaen virkkoi Matti vankejaan +kiusoitellen ja ylvästellen: + +-- Nämä miehethän kertovat olleensa Sysmässä asti partioimassa, +kehuvatpa olleensa sinun veljesikin, Juhanan, lipullisessa. + +-- Oliko Juhana äskeisessä ryntäyksessä mukana? kysyi Mikko melkein +kuin häveten. + +-- Ei ollut täällä. Vaan sitä ryntäystä, jonka huovit tuonaan tekivät +Vahvajärvelle, sitä oli hän juuri ollut johtamassa, peloittaen kylän +puolikuoliaaksi... + +-- Juhanako siellä ... silloinko kun emäntä ja Elisa ryöstettiin, +sammalteli Mikko. -- Eikö sitä ilkityötä sitten tehnytkään Koskipää? + +-- Niin, miehet, miten oli sen asian laita? tiukkasi Matti vangeiltaan. + +Vangittuja miehiä tutkittiin ja kovistettiin nyt tuvassa tarkempaan ja +he kertoivat juurtajaksain, kuinka he Suur-Savosta olivat tehneet +retken Juuritaipaleen metsäkylään ja sieltä ajaneet asestetut +talonpojat jäälle, naiset metsään. Muutamassa talossa oli siellä ollut +pari naista jäljellä, ja ne oli heidän ratsumestarinsa ottanut +mukaansa. + +-- Juhana Martinpoikako? huohotti Mikko aivan hengästyneenä. + +-- Niin, niin... + +-- Tunnetteko hänet varmasti, minkälainen mies se on, kyseli Mikko +läähättäen. + +-- Kuinka emme häntä tuntisi, vastasivat vangit kummastellen. -- +Iloinen mies, -- vaalea leukaparta, arpi otsassa. + +-- Arpi otsassa, matki Mikko kuin masennettuna ja uteli: -- Hänkö otti +naiset mukaansa? + +-- Niin, reessä hän lähti heitä kylästä kuljettamaan, sen näimme, +vaikka edellä ajoimmekin, vastailivat vangit, joilta tuota asiata +heidän mielestään tarpeettomasti tiukattiin. -- Eikö lie vain +piloillaan niitä kiusoitellut, lisäsivät he sitten lauhkeammin, -- se +on sellainen naisten naurattaja... + +-- Kiusoitellut, matki Mikko epävarmalla äänellä. -- Mutta minne hän ne +vei? + +-- Sitä emme tiedä, kai hyvänään piti ... vastasivat vangit +ivallisesti. -- Me ajoimme edellä, sitten yövyimme nuotiolle. + +Mutta Matti Leinonen huudahti nyt reippaasti ja rohkaisevasti +Tahvo-pojalleen, joka suurin silmin kuunteli tuota outoa tarinata: + +-- Hei, Tahvo, äitisi on ehkä pelastettu, vielä hänet löydät! -- Ja +papin puoleen kääntyen hihkaisi hän: + +-- Kuule, Mikko, morsiantasi ei olekaan Koskipää ryöstänyt, veljesi on +vaimoni ja tyttäreni johonkin pakosalle auttanut. Vielä me häihinkin +päästään, jahka herroista on selvä tehty! + +Mutta Mikkoa nuo vankien tuomat uutiset eivät rauhoittaneet eivätkä +hänen mieltään kirkastaneet. Hän oivalsi nyt kyllä, että hänen kaihottu +kaivattunsa ei ollut joutunut Koskipään kouriin, ymmärsi suureksi +ihmeekseen senkin, että hänen oma veljensä oli Leinosen naiset +korjannut pois Juuritaipaleelta. Mutta mitä varten, missä +tarkoituksessa...? Hän oli kyllä tuosta uutisesta ensiksi tuntenut iloa +mielessään hänkin, mutta se ilo oli pian muuttunut kalvavaksi +epäilykseksi. Hän muisti Juhanankin ilmeisen mieltymyksen Leinosen +tyttäreen, muisti hänen väkinäisen naurunsa, kun hän Elisan Mikolle +luovutti ja kehoitti Mikkoa pitämään kiirettä... Vilppi oli sittenkin +hänen mielessään, Juudaksena hän veljeään jäähyväisiksi syleili...! +Sattui tilaisuus, ja hän korjasi avuttoman immen itselleen... + +Aivan kiihtyneenä nyt Mikko kimmahti pystyyn, hänen silmänsä paloivat, +hän kävi toista vangeista hartioista ravistamaan ja hoki käheästi: + +-- Minne hän ne naiset vei? Mukaansako otti, sanot? + +-- Niin otti, reessä kuljetti, mutta Suur-Savossa niitä en enää +nähnyt... + +-- Jättikö sinne vai veikö edelleen...? + +-- Mistä minä tiedän? Olisiko ratsumestari saaliinsa jo edeltä linnaan +lähettänyt, vai... + +-- Vai mitä...? + +-- Vai olisiko muuten vain sen yhden yön heidän kanssaan pelihtinyt. +Kerrankos sitä sattuu... + +Matti Leinonenkin katseli nyt vuoroin vankia, vuoroin nuorta pappia +kysyvästi ja rupesi epäilemään hänkin. Miksi oli pappi noin yhtäkkiä +kimmastunut? Pelkäsikö hän ... itsepähän veljensä tuntenee, sellaista +joukkoa ne kyllä ovat huovihurjimukset! Mutta ei Matti noita +epäilyksiään sittenkään tahtonut vielä tosiksi uskoa, kovinhan se olisi +ollut rietasta ... vanha emäntäkin mukana...! + +Mutta Mikko oli taas murjottu mies. Hän luuli käsittävänsä koko juonen. +Olihan hän jo syksyllä Leinosessa sen oireet oivaltanut. Juhanakin oli +ilmeisesti mieltynyt talon nuoreen tyttäreen ... heillä oli siellä +selvästi silmänheittoa keskenään, eikä Elisa-tyttö, lapsi vielä, +tiennyt itsekään, kumman puolelle hän kallistuisi.. + +Taas kääntyi Mikko rajusti äsken jo ravistamansa vangin puoleen, ja +kysyi nyt hiljaa ja hätäisesti: + +-- Väkisinkö se huovipäällikkö ne naiset Vahvajärveltä vei? + +-- Väkisinkö lie ... se on se ratsumestari komea mies ... taisivat +lähteä vikisemättäkin... + +Leinonen vei jo vangit parempaan talteen ja miesjoukko hajausi siitä +mielestään joutavasta kuulustelusta. + +Taas istui Mikko yksin äänetönnä ja kalpeana seinärahilla, +voitonhuumeisten talonpoikain edelleen toisilleen kehuskellessa +voittoaan, niin että yhtenäinen porina kävi pirtissä, ja +valmistautuessa taas uusiin retkiin ja taisteluihin. Heitä oli Jumala +armahtanut ... eipähän häntä... Hänen rikoksensa oli siis vaatinut +vielä tämän uuden rangaistuksen, uuden kidutuksen, kaikista kauheimman: +sydämeen juottuneen epäilyksen kaikkea sitä kohtaan, jota hän näihin +asti oli pitänyt puhtaana ja jalona, omaa veljeään kohtaan, armainta, +kaivattua impeään kohtaan! Hänestä tuntui, että tätä raatelevaa +epäluuloa hän ei enää kaiken muun kauheuden lisäksi kestä. Mutta hänen +on kai kestettävä sekin... + +Jo saapui vihdoin Leskisen taloon se toinen talonpoikain Suur-Savon +osasto, jota siellä niin jännittynein mielin oli sotaväen hyökätessä +turhaan odotettu, ja yhdessä lähdettiin nyt uljain mielin retkeä +jatkamaan. Mikkokin nousi jälleen rekeensä, ääneti ja alistuvana, mutta +sydämessään haava paljo kirvelevämpi kuin minkä mikään miekka tai nuoli +olisi voinut iskeä. Mutta kun Erkki Pentinpoika taas hypähti reen +seville ajajaksi, kuiskasi hän, joka oli ollut mukana vankihuoveja +tuvassa tutkittaessa, alakuloiselle isännälleen rohkaisevasti: + +-- Turvaan se on ratsumestari vienyt Leinosen naiset, usko pois! Elä +sure heitä enää, Mikko, pelastanut hän on sulle tyttösi Koskipään +kynsistä... + +-- Mistä sen tiedät, Erkki? + +-- Tunnen veljesi. + +-- Tunnet ... huliviliksi ja naisurooksi hänet toiset huovit tunsivat, +huokaili Mikko. + +-- Vaikkapa sitä olisikin, turvaan hän naiset vei, se vyyhti kyllä +kerran selviää...! + +Näin koetti Mikko hokea itselleenkin ja vakuuttaa, että eihän hänellä +nyt ollut ollenkaan murheen syytä. Elisa on ilmeisesti pelastettu +Koskipään kourista ... samapa se kenelle ... iloitahan hänen siis +pitäisi... Mutta sittenkin: epäluulon mustat mujeet häntä edelleen +reessä raatelivat, eikä hän saanut sydämensä uutta, kirvelevää haavaa +asettumaan eikä arvettumaan. + + + + +XV. + +PUTKILAHDEN PIDOT. + + +Se pieni osasto Aksel Kurjen ratsulipullisesta, joka oli sijoitettu +Juhana Martinpojan johdolla Savonlinnaan ja sieltä tammikuun +alkupuolella 1597 oli retkeillyt Suur-Savossa talonpoikain +kapinahommista selkoa ottamassa, se sai, pyrkiessään palaamaan +Vahvajärven-retkeltään kotilinnaansa, kestää monenlaisia vaaroja ja +vaikeuksia. Suur-Savon talonpojat olivat tällävälin jo joka kylästä +kokoontuneet asejoukkoihin, jotka pitivät päätiet miehitettyinä ja +usein suurilla suksimieslaumoilla ajoivat Juhanan pientä huovijoukkoa +kuin susilaumaa. Ainoastaan pikkukylissä, joihin yllättämällä +porhallettiin, sai tämä ratsuväki nyt väkipakolla ruokaa ja yösijaa, +mutta silloinkin oli sen peräti varoskellen nukuttava ja jo yön selkään +noustava taipaleelle. Vara täytyi näet alituisesti pitää sekä eteen +että taakse ja kummallekin kupeelle. + +Kiertoteitä siten samoten saapui Juhana Martinpojan väki vihdoin linnan +lähettyville. Mutta siellä sitä kohtasi sanoma, että sen oli heti +riennettävä Juvalle, yhtyäkseen Hannu Oldenburgin ja muiden linnasta +lähetettyjen sotapäälliköiden joukkoihin, jotka siellä taistelivat +Pieksämäeltä saapuneita melkoisia nuijajoukkoja vastaan. Tämänkään +määräyksen noudattaminen ei kuitenkaan ollut aivan helppoa, sillä +suksimiehiä parveili näillä mailla nyt tiheässä ja Juhanan täytyi +taistella veriset ottelut, pelastaakseen pälkähästä pienen osastonsa. +Juuri näillä retkillä talonpojat oppivat Juhana Martinpojan pientä, +iskevää osastoa pelkäämään ja vihaamaan, ja häneltä meni niihin +rasittaviin retkiin monta päivää. Vihdoin hän kuitenkin selvisi +vihollisistaan ja pääsi lopen väsyneine miehineen Juvan kirkolle, joka +oli linnan sotaväen käsissä. + +Tällä oli näihin aikoihin keskuspaikkanaan Putkilahden +kuninkaankartano. Sieltä he olivat tehneet retkiä eri tahoille +talonpoikaisjoukkoja vastaan, sinne heidän oli määrä nyt taaskin +kokoontua ja tuoda tykistönsäkin. Mutta sotaväen eri osastoilla oli +viime päivinä ollut viivytyksiä ja vastoinkäymisiä. Tykistökuormat +olivat tarttuneet lumihankeen ja oli ollut lähetettävä suurempi +miesjoukko vararekineen ja lapioineen niitä perille tuomaan. Toinen +puoli miehistöä oli äsken saanut selkäänsä Leskisen kahakassa, ja +toinen oli saksalaisen Hannu Oldenburgin johdolla muka ollut +hävittämässä parin peninkulman päässä Joroisissa päin majailevaksi +kerrottua pieksämäkeläistä nuijajoukkoa; mutta se oli saanut samota +salot ja korvet löytämättä mitään vihollista, sekä lopuksi melkein +menehtyneenä väsymyksestä palannut tyhjin toimin takaisin. +Putkilahdelle jäänyt pienempi osasto, joka oli ollut viipurilaisen +piispanpojan, Pekka Juustenin komennossa, oli tällävälin sekin joutunut +pulaan ja hätään, kun etelästä, Suur-Savosta päin, saapuvat talonpojat +olivat ehtineet jo aivan naapurikyliin. Juusten oli, silloin +hätäyksissään lähettänyt avunpyyntöjä eri tahoille ja lopuksi oli hän +pannut juomatoverinsa, Juvan kirkkoherran, herra Olavin, tarjoamaan +sovintoa Suur-Savosta tulleille talonpojille, jotka Leskisen talossa +juuri saavuttamansa voiton johdosta yhä olivat ylpistyneet. Ruoka ja +juomakin oli Putkilahdesta tällävälin ruvennut loppumaan, sinne +sijoitetut miehet olivat käyneet kärtyisiksi, napisseet ja uhanneet +lähteä tiehensä. Kiireellä oli Juustenin senvuoksi täytynyt laittaa +pikalähetit hakemaan Olavinlinnasta olutta ja muuta muonaa. Hänellä oli +siten ollut siellä monenlainen hoppu ja hätä. Vihdoin olivat kuitenkin +Oldenburgin miehet palanneet turhalta matkaltaan, mutta palanneet +erämaita rämpimästä peräti huonossa kunnossa, kylmettyneinä, yskäisinä +ja kuumeisina, joten ei heistä arveltu olevan moneen päivään mihinkään. + +Nämä surkeanlaiset tiedot Putkilahden oloista sai Juhana Martinpoika +kuulla jo taipaleella niiltä jalkamiehiltä, jotka kiroillen ja karjuen +vedättivät raskaita tykkikuormia Juvan kirkolle päin, ja hän arveli nyt +tapaavansa miehet Putkilahdessa hyvinkin alakärsäisessä kunnossa. Mutta +hänen ja hänen miestensä hämmästys oli suuri, kun he, väsyneillä +ratsuillaan vihdoin ajettuaan kuninkaankartanon pihaan, tapasivat +sikäläisen majoitusväen -- täydessä humalassa. Miehet hoilasivat ja +hoipertelivat pitkin pihoja ja porstuoita, laulaa lallattivat ja +lepertelivät pehmoisia. Toiset hieroivat tappelua tallin ovella, toiset +kaulakkain lumessa kahlasivat ja puhua porisivat kaikki yhtaikaa; +toiset taas olivat jo torkahtaneet kinokseen. + +-- Mitä tämä on? kysyivät saapuvat miehet. + +-- Tämä on sitä taivaallista sotamiehen elämää -- hei! + +-- Täällä on häät ja isot ilot, -- lisää juomaa, taikka laskemme +kannuun verta! + +-- Ja sitten taas tapellaan ... missä ovat nyt ne nuijapäät...? + +Näin hihkui ja hulisi juopunut sotaväki, hieroi riitaa hämmästyneiden +tulokkaiden kanssa, mutta savolainen hilpeys sai näissäkin pian voiton +ja rasvaisia sukkeluuksia sinkoili nyt ryhmästä toiseen. Näiltä +mölyäviltä miehiltä ei saanut mitään tolkkua asioista; pantuaan +hevosensa korjuuseen riensi Juhana sen vuoksi tupaan päälliköitä +tapaamaan. Mutta siellä oli sama hulina, vielä räyhäävämpi vain ja +äänekkäämpi. Juovuksissa oli joka mies päälliköistä kuormanvetäjiin +asti, toiset nukkuivat tukkeina lattialla, toiset vielä kallistivat +olutkannua ja nauraa hohottivat vakavanaamaisille saapuneille. Järkevää +vastausta ei saanut Juhana keneltäkään. Turhaan hän koetti päälliköille +tehdä selkoa vaikeasta matkastaan ja talonpoikaisjoukkojen +lähestymisestä, -- he vain löivät kaikki leikiksi ja kehoittivat +vastatulleita koettamaan, vieläkö tynnyrin pohjalla mitään +hilkkaisee... + +Olihan Juhana ollut mukana monissa sotilasjuomingeissa, joissa monista +olutkannuista päihdyttiin, mutta tätä menoa aivan vihollisen +lähettyvillä hän ei ymmärtänyt, ja kyseli: + +-- Miten olette laskenut koko joukon yhtaikaa juopumaan ja +hullaantumaan? Oletteko sairaita? + +-- Ei, täällä ei ole enää kukaan kipeä. Aamulla olivat kaikki kipeitä, +mutta nyt ollaan taas terveitä ja reimoja kuin varsat... + +-- Ja kuka vastaa, jos talonpojat hyökkäävät? + +-- Kaikki vastaamme, -- nyt me vasta tapellaankin! Kaikki olemme +saaneet rohkeutta antavaa tulijuomaa... + +Vähitellen kävi vastasaapuneille selväksi, että koko Putkilahden väki +oli saanut juodakseen sitä tulista, poltettua viinaa, mitä Juusten +kylmettyneitä varten oli tilannut muutamia kannuja Olavinlinnasta. +Viinan käyttö juovutustarkoituksiin oli varsinkin Suomen syrjäseuduissa +näihin aikoihin harvinaista. Se oli vielä outoa ainetta, jota +käytettiin enimmäkseen vain rohtona, -- virkistys- ja juovutusjuomana +oli yleensä edelleen Suomen vahva olut. Mutta kun melkein koko väki +Putkilahdessa nyt oli köhäistä ja kuumeista, oli sille heti +muonantuojain linnasta palattua annettu aamutuimaan aika kulaukset +viinaa, ja päälliköt itse olivat ottaneet yhtä rohkeasti tätä rohtoa. +Juotiin olutta sekaan ... se tuntui turkasen lystiltä ... ja ennen +pitkää tyhjennettiin koko saapunut varasto. Mutta seuraus oli +yllättävä; outo tulijuoma rupesi kihisemään siihen tottumattomain +suonissa, se päihdytti kestävimmätkin oluenjuojat, uuvutti toiset +uneen, mutta hullautti useimmat vallan mielettömään humalaan, hurjaan, +riemuavaan ja rautarohkeaan... Juhana Martinpoika oli osunut saapumaan +Putkilahteen miesten juuri ollessa parhaassa hiprakassa ja älyämättä +itsekään, miksi heistä nyt elämä oli näin kevyttä ja huoletonta... +Napina ja tyytymättömyys oli miesten keskuudesta kuin pois puhallettu +ja äsken sairaat soturit tunsivat nyt itsensä voimakkaiksi kuin karhut. + +Mutta viina oli nyt loppunut ja vähitellen rupesi raukeus ja kivistävä +kohmelo kellistelemään miehiä kumoon. Juhana istahti päätuvan pitkän +pöydän ääressä turisevain päällikköjen parveen ja ryhtyi taas heille +kuvailemaan, kuinka täpärällä asema todella on, kuinka uhkaavan lähellä +talonpojat liikkuvat, -- saattavat rynnätä kohti koska tahansa... + +-- Siitä ei ole vaaraa enää, vastasi hänelle Juusten yliolkaisesti. -- +Herra Olavi on ollut sopimassa talonpoikain kanssa, -- he antautuvat! + +-- Antautuvat, ihmetteli Juhana, jolla oli retkiltään aivan +toisenlainen kokemus talonpoikain keskuudessa vallitsevasta +mielialasta. -- Yltyneethän he ovat äskeisen Leskisen-kahakan jälkeen. + +-- Antautuvat, sopersi Juvan turpea kirkkoherra, joka uskollisesti oli +ottanut osaa Putkilahden iloihin ja oli parasta pataa päällikköjen +kanssa. -- Kävin siitä sopimassa juuri itsensä Leskisen isännän kanssa. +Hän lupasi sen kaikkien talonpoikain puolesta... + +-- He heittävät aseensa ... toiset jo pakenevat, solkkasi saksalainen +palkkapäällikkö Hannu von Oldenburgkin, olutkannusta pohjasakkoja +imien. -- Sitten vain napataan miehet kiinni, pidetään lyhyet käräjät +ja hirtetään kaikki...! + +-- Mikä se Leskinen on ja miten hän voi luvata kaikkien talonpoikain +puolesta? ihmetteli Juhana edelleen. + +-- Lupasi, vannoi, vakuutti Olavi-herra rasvaista kämmentään pöytään +takoen. -- Ja minä lupasin, että kaikki saavat rauhassa mennä kotiinsa, +eikä heitä enää ahdisteta. + +-- Mutta miten heidät sitten hirtetään? + +-- Hirtetään kaikki, hoilasi Oldenburg ja iski hänkin puolestaan +nyrkkiä pöytään. -- He ovat kaikki kapinoitsijoita... + +-- Niin ovat, vaan vielä he eivät ole käsissämme, vastaili Juhana. -- +Kunhan eivät he saapuisi hirttämään meitä! + +-- Olet pelkuri, soperteli Oldenburg, vaipuen jo väsyneenä pöytää +vasten. -- Me nukutaan nyt kaikessa rauhassa ja sitten lähdetään +linnaan lepäämään ja uutta tulijuomaa maistelemaan... + +Mutta kun näitä tarinoita parhaallaan pidettiin kuninkaankartanon +suurtuvassa, saapuivat tykkikuormain vedättäjät vihdoinkin perille ja +kertoivat talonpoikaisten suksimiesten jo puolen peninkulman päässä +kylästä parveilleen heidän ympärillään. Kuormamiehet olivat +hätäytyneitä, vaivoin he olivat saaneet tykkinsä perille ajetuiksi, +nuolia oli sinkoillut heidän niskaansa. + +-- Ne voivat rynnätä tänne koska tahansa... + +-- Niin talonpojatko, julmettuneet, kyselivät päihtyneet päälliköt +tylsännäköisinä. + +-- Niinpä niin, -- ne olivat tietysti jotakin etujoukkoa, joita me +näimme. + +-- Ja pääjoukot hiihtävät perästä, niinkö? + +-- Tännekö hiihtävät, meidän kimppuumme...? + +-- Eikö helkkarissa, olette nähneet unia! + +Näin huudahtelivat sotaherrat, hitaasti humalastaan selkiytyen, mutta +vielä sittenkin aseman vakavuutta täysin tajuamatta. + +-- Pian siitä unesta heräätte, ehkä jo ennen kuin humalastanne, +varoittivat saapuneet kuormanvetäjät. Eikä Juhanakaan malttanut olla +heidän puheitaan terästämättä. + +Tästäkö nyt hälinä nousi kuninkaankartanossa, jossa toiset juopuneet +vielä rymysivät, useimpain jo rankoina maatessa pitkin permantoja. +Järki rupesi silloin lopultakin selvenemään humaltuneiden päällikköjen +sameissa päissä; he käsittivät, että tuho on heille käsissä, jos +talonpojat tähän tajuttomina makaavain sotamiesten leiriin hyökkäävät. +Pidettiin perin vakavaa neuvottelua ja oltiin yhtä mieltä siitä, että +pitäisi lähettää huovijoukko talonpoikia vastaan, sitä loitommalla +pitämään, kunnes sotaväki taas olisi taistelukunnossa. Mutta onko +miehiä, jotka nyt kykenevät satulaan nousemaan, ja kuka heitä kykenee +johtamaan? -- Äsken uhmailevat sotaherrat tunsivat itsensä nyt kovin +heikoiksi. Hölmistyneinä katselivat he toisiaan, maailma pyöri yhtenä +sekamelskana heidän sumentuneissa aivoissaan. + +-- Minä lähden, virkkoi silloin Juhana, vaikka lopen uupunut olikin +monipäiväisistä retkistään, eikä vielä ollut ehtinyt uneen päästä. -- +En ole pelkuri. + +Häntä kismitti vielä saksalaisen palkkapäällikön äskeinen pistos ja +samalla hän käsitti, että toisista ei ollut nyt partiomatkalle. + +-- Mutta onko miehiä mukaani pystymään? + +Hänen omat ratsumiehensä olivat jo ylen uupuneina retkahtaneet +nukkumaan mikä minnekin, eikä ollut useimpia heistä ollenkaan +mahdollista nyt saada jalkeille. Toisia huoveja turisi kyllä vielä +liikkeellä, vaan he vaivoin pysyivät pystyssä. Mutta kun he kuulivat, +että miestä tarvitaan, kapusivat he sittenkin heti paikalla satulaan ja +siinä he istuivatkin varmasti kuin juotettuina; siinä he ikäänkuin +tunsivat olevansa luonnollisessa asennossaan eikä heitä mikään hevosen +selästä horjuttanut. + +Näin sai Juhana muutamia kymmeniä ratsumiehiä kokoon ja läksi illan +hämärtyessä ratsastamaan siihen suuntaan, missä talonpoikain +etuhiihtäjiä oli nähty parveilevan, jättäen sotaväen päällikköineen +Putkilahteen selviämään tuliliemen huuruista. Hän laski menemään +huimempaa vauhtia kuin koskaan ennen, pitääkseen miehensä virkeinä. +Mutta saipa tämä joukko ratsastaa koko peninkulmankin, ennenkuin mitään +talonpoikia tavattiin, ja silloinkin olivat nämä poispäin Juvalta +hiihtämässä, ikäänkuin kiireisesti pötkien pakoon. Muutaman talon luona +joen rannassa Juhana vihdoin yhytti talonpoikain jälkijoukon; heillä +näkyi ollevan aikomus yöpyä siihen taloon, ja hän päätti silloin tehdä +hyökkäyksen, antaakseen väistyville vauhtia ja karkoittaakseen heidät +heti kauemmas Juvalta. + +Hiukan levottomana katsahti hän kuitenkin miehiään, joiden verissä +nopea ratsastus taas oli pannut viinan uudella voimalla vaikuttamaan. +Satulassa ne vietävät pysyivät, mutta oliko niistä tosiotteluun, sitä +hän epäili. + +-- Tahdotteko tapella, miehet, kysyi hän kuitenkin pinnaltaan +reippaana. + +-- Tapella tahdomme, karjahtivat ratsastajat, vaikka kenttä heidän +silmissään heittikin kiekkoa. -- Minne rynnätään? + +-- Rynnätään tuiskuna tästä vesakonlaidasta pellolle ja pihaan. Yksi +tuima hyökkäys vain, nuijamiehet ajetaan käpälämäkeen, ja sitten +palataan takaisin! + +Sokeina syöksyivät ratsumiehet sitä käskyä totellen taloa kohti, joka +öistä taivasta vastaan harmajana häämötti jokirannalta. Mutta +talonpojat olivat jo huomanneet takaa-ajajansa ja asettuneet +rakennusten suojassa vastarintaan. Syttyi lyhyt vaan tuima ottelu siinä +kuja-aidan kupeilla. Humalaiset ryttärit ryntäsivät sokeasti, mutta +typertyivät talonpoikain vastaiskusta; he hosuivat hurjasti +miekoillaan, karjuivat ja kiroilivat, mutta eivät päässeet eteenpäin, +-- hevoset korskahtivat pystyyn aitaa vastaan. Pihan toiselta puolen +näkyi samaan aikaan kuitenkin talonpoikia kiireisesti laskeutuvan alas +joen jäälle, ilmeisesti jatkaakseen pakoaan, sillaikaa kuin toiset +vielä pitivät puoliaan aitain ja nurkkain takana. Juhana kokosi silloin +muutamia miehiä mukaansa, hyökätäkseen sivulta peltojen yli joelle +pakenevain kylkeen, siten pakovauhtia lisätäkseen. Mutta pellolla +upotti hanki, talonpoikia hiihti siihen lumessa huppelehtavain hevosten +kimppuun ja Juhanan täytyi kiireellä komentaa miehensä peräytymään. He +olivat vielä pökerryksissään, Juhanan täytyi ajaa takaisin heitä +auttamaan, ja niin he lopulta pääsivätkin kujatielle toisten luo. Mutta +Juhanan oma ratsu kompastui samalla, hänen siinä kääntelehtiessään, +muutamaan ojaan, kaatoi ajajan alleen... Hän karisti lunta kasvoiltaan, +katsahti siitä ylös, ja näki turkkipäällisen suksimiehen julmana siinä +edessään juuri tapparalla iskemässä. Juhana uskoi silloin viime +hetkensä tulleen. Mutta talonpoika ei vielä iskenyt, hän painautui kuin +kaatunutta tarkemmin katselemaan... + +-- Mikset iske, kysyi kaatunut, koettaen kiskoa jalkaansa hevosen alta. + +-- Eikö helkkarissa, ei niin kiirettä... + +Jo tunsi Juhana entisen saattomiehensä ja Savonlinnan vangin äänen, -- +sehän oli Erkki Pentinpoika, joka tuossa kohotti kirvestään hänen +päätään kohti, mutta samalla ystävällisesti irvisteli. Hänen oli vaikea +yhtäkkiä tajuta tilannetta ja ällistyneenä hän huudahti: + +-- Erkki! + +-- Puhuppas hiljempaa! -- Siinä oli näet toinen suksimies ääressä ja +hänelle Erkki, ollen pitelevinään maassa makaavaa vankiaan lujasti +kiinni, huusi: + +-- Otapas tuo hevonen, minä sitaisen tämän ryttärin... + +-- Mitä siitä sidot, mikset tapa! ihmetteli hiihtäjä. + +-- Tästä saadaan hyvä saalis, se on huovien päällikköjä, -- viedään +mukaamme! + +Mies tempaisi hevosta ohjaksista, nosti sen jaloilleen ja lähti +innostuneesti taluttamaan tätä hyvää saalistaan jokitielle. Juhana oli +sillävälin noussut pystyyn ja tarjosi Erkille käsiään sidottaviksi. + +-- Ei hitto sinun ole hyvä jäädä meidän vangiksi! Nouse suksilleni ja +livistä... Mutta ensin sano yksi asia... + +-- Mikä. Koskeeko se veljeäni? + +-- Koskee, hän on täällä Savossa. Mihin kätkit Leinosen naiset? + +-- Siihen eräsaunaan, jossa viime syksynä olimme yötä. + +-- Hyvä on. Mikko heitä hakee ja suree. Nouse nyt ja sivalla minut +kumoon... + +Juhana olisi tahtonut kysellä enemmän veljestään ja Erkin omista +retkistä, vaan ymmärsi, että siinä ei ollut aikaa. Ja totellen Erkin +käskyä kimmahti hän kärppänä kinoksesta, tölmäsi Erkin kumoon, astui +hänen suksilleen ja hiihti vinhasti metsän rintaan, miehiään kohti. +Sillä hän näki juuri parin suksimiehen porhaltavan ylös joelta +ikäänkuin Erkille avuksi ja tajusi, että hänen oli niiden jaloista +jouduttava pois... + +Samassa nousi Erkki kinoksesta, sylki suustaan lunta, päristeli ja +kiroili synkästi... Ryttäri, ruoja, oli odottamatta rynnännyt päälle, +ennenkuin hihna oli solmussa, ja viskannut hänet suulleen hankeen... + +-- Livisti, kehnolainen, ja suksenikin vei, syötävä...! Mutta jäipä +siltä toki hyvä hevonen meille saaliiksi... + + * * * * * + +Huovit eivät ajaneet talonpoikia sen edemmäs, mutta nämä pakenivat +kuitenkin yhtä painoa yötä myöten etelään päin. He olivat edellisenä +päivänä saaneet jälkijoukoltaan sanan, että melkoinen sotaväenosasto +oli samoamassa suoraan Viipurista heidän selkäpuolelleen Suur-Savoon. +Saarrokseen joutumista peläten lähtivät talonpoikain etujoukot +senvuoksi palaamaan pääjoukkoonsa. Heidän eri osastonsa olivat viime +päivinä Savossa kärsineet raskaita tappioita, he olivat huomanneet +toivottomaksi päästä yhtymään Pieksämäeltä tulleeseen nuijajoukkoon, +joka pakeni huovien tieltä yhä pohjoisemmas, ja heidän omassa +keskuudessaan oli puhjennut erimielisyyksiä. Olavinlinnaa, josta +Götrik-ukko kuin hämähäkki taidolla ja tarmolla johti lankojaan, ei +heistä kukaan enää uskonut voitavan valloittaa, ja siksi pyrki jokainen +osasto omia teitään pelastautumaan taaksepäin sotaväen tieltä niin +nopeasti kuin voi. Eilen elettiin vielä niin rohkeissa voiton toiveissa +ja ponnistettiin eteenpäin, nyt oli yhteishenki särkynyt ja voiton +toivo sen mukana. + +Mutta takaisin Putkilahteen palasi Juhana Martinpoikakin unisine +huoveineen tuolta öiseltä ottelupaikalta, viedäkseen humalastaan +selviytyvälle sotaväelle sen rauhoittavan sanoman, että talonpojat +pakenevat minkä kerkeävät. Ääneti ajoi nyt äänettömäin miestensä +keskellä tuo muuten aina hilpeä huovipäällikkökin, joka oli saanut +oudon ratsun alleen... Taas oli hänen henkensä ollut hiuskarvan +varassa, ihmeellinen sattuma oli, että kirvestä hänen päätään kohti +kohotti juuri mies, joka viime hetkessä hillitsi iskunsa. Se kaikki +vieläkin melkein pyörrytti häntä. Hän oli samalla tavallaan saanut +odottamattomat terveiset veljeltään, joka haaveilijana retkeili noiden +kapinoivain talonpoikain joukossa... Hänen ajatuksensa iskivät +ristikkäin ja harhailivat valtoinaan, kulkivat lapsuuskodin +rauhallisille maille ja niiden vastakohtana taas Putkilahden +rymyjuominkeihin... + +Silloin häntä taas nauratti ja hereten vakavammista mietteistään +heläytti hän öisen lumiluonnon keskessä iloisen laulun, johon hänen +torkuksistaan heräävät huovinsakin pian yhtyivät. + + + + +XVI. + +KESKEYTETTY SAARNA. + + +Suur-Savon vanhassa, Pyhälle Mikaelille aikoinaan vihityssä kirkossa ei +nyt muutamina pyhinä, sotaliikkeiden kestäessä, oltu jumalanpalvelusta +pidetty. Senjälkeen kuin pitäjän pahasti pelästynyt pyylevä +kirkkoherra Hannu Mikonpoika oli, ensimmäisten kapinamiesten saapuessa +Sysmästä Savoon, kiireesti paennut Olavinlinnaan, ei siellä ollut +sielunpaimentakaan. Vanhoilta heimosotien ajoilta tiheäksi rykelmäksi +rakennettu Savilahden kirkonkylä oli koko tämän ajan ollut +talonpoikaisen kapinaväen keskuspaikkana, kirjavana sotaleirinä, josta +hyökkäyksiä tehtiin Sisä-Savoon päin. Sen miehet olivat olleet linnaa +kohti retkeileväin asejoukkojen matkoilla, ja sen taloissa, joissa vain +naiset ja lapset olivat kotosalla, oli alituisesti majaillut tulevaa ja +menevää nuijaväkeä. + +Mutta sunnuntaiaamuna tammikuun 23 päivänä soivat taas tapulista +kirkonkellot, kutsuen ihmisiä jumalanpalvelukseen. Talonpoikain +matkassa kulkenut Rautalammen kappalainen oli näet luvannut pitää +siellä saarnan, ja hän odotteli nyt tuossa vanhassa, kolkossa +pyhätössä, josta sen entiset, paavinaikaiset koristukset oli hävitetty +pois ja jonka värikkäät seinämaalauksetkin olivat kylmänvalkeiksi +sivellyt, sanankuulijoitaan. Mutta niitä ei kuulunut, ainoastaan +muutamia akkoja oli kirkkoon saapunut. Ne talonpoikaiset asejoukot, +jotka eilen olivat tähän kirkonkylään, Juvalta peräydyttyään, +keräytyneet ja joita hän kirkkoon odotti, ne pitivät parastaikaa +kokousta autiossa pappilassa, kirkon viereisessä Kenkäveron saaressa, +ja Mikko-pastori sai pitkään odottaa niiden sieltä kirkkomäelle +joutumista. + +Vakavaa neuvottelemista nyt taas talonpojilla olikin. Tämä pääjoukko +oli, Olavinlinnaan turhaan pyrittyään, saapunut Mikkelin kirkolle +idästä päin, Sairilasta, jossa sillä eilen oli ollut kahakka Viipurista +suoraan saapunutta sotaväkeä vastaan. Tämä huovijoukko oli toki paljoa +pienempi kuin mitä alkujaan oli kerrottu, ja oli sen hyökkäys helposti +torjuttu. Tämän johdosta oli eilen vielä oltu rohkealla mielellä ja +aiottu täällä järjestäytyä uuteen ryntäykseen Savonlinnasta saapuvaa +sotaväkeä vastaan sekä estämään Viipurin huoveja siihen yhtymästä. +Mutta pitkäänpä näkyvät talonpoikain neuvottelut nyt venyvän +pappilassa, päätteli sanankuulijoitaan odottava pappi, siellä kai taas +tavan mukaan riidellään eikä päästä yksimielisyyteen. Johto on +talonpojilla monipäistä ja heikkoa, siitä sen onnettomuudet johtuvat... + +Jo astui vihdoin jäältä hiihtänyt asemies kirkkoon ja käveli suoraan +Mikko-papin luo, virkkoen: + +-- Kotvan saadaan vielä talonpoikia kirkkoon odottaa, jos tuleekaan nyt +jumalanpalveluksesta mitään. + +-- Kuinka niin? Hiihdätkö pappilasta, Erkki? + +-- Sieltä tulen, vastasi Erkki Pentinpoika alakuloisesti. -- Siellä on +vain riitaa ja turinaa, en usko siellä enää yhteistä päätöstä saatavan +aikaan. + +-- Mikä siellä nyt taas kangertaa, tiedusteli malttamaton pappi. -- +Onko Fincken sotaväki päässyt yhtymään noihin uusiin huoveihin? + +-- Eivätkö lie yhtyneet, linnan väkeä kuuluu jo saapuneen Sairilaan. +Mutta eipä sekään talonpoikia nyt erityisesti huoleta. Pahempi enne on, +että lännestä päin, Hollolasta ja Sysmästä, kuuluu uusi vaara olevan +uhkaamassa. + +-- Mikä vaara se sieltä uhkaa? + +-- Marski itse kuuluu olevan tulossa tännepäin Hämeenlinnasta. Niin +ovat kertoneet sieltäpäin saapuneet pakolaiset. + +Kauan oli Savossa retkeilevä erämaan nuijaväki elänyt tietämättä +mitään Ilkan pääjoukon kohtalosta ja kansanliikkeen kukistumisesta +Länsi-Suomessa. Joku aika sitten vasta oli tämä masentava viesti +saapunut sen kuuluville, mutta melkein samalla oli saapunut tietoja +Pohjanmaan miesten uudelleen jalkeille noususta. Erämaan hiihtäjät +olivat senvuoksi reippaasti jatkaneet retkeään muka Olavinlinnaa ja +Viipuria kohden. Mutta nyt olivat eräät Nokialla vangiksi joutuneet ja +sitten pakoon päässeet talonpojat saapuneet kertomaan tarkempia tietoja +pääjoukon surkeasta häviöstä ja Klaus Flemingin uusista liikkeistä. Hän +oli nyt sotaväkineen tulossa Hollolan kautta Sysmään, jota kapinan +ahjoa hän kuulemma aikoi kurittaa, ja sieltä Savoon... Tämä tieto se +oli pahasti masentanut muutenkin väsähtäneet talonpojat, joista +useimmat nyt tahtoivat jättää koko yrityksensä sikseen ... paeta +saloille metsäläisiksi. Mutta erämaan miehet halusivat vielä yrittää... + +-- Siitäkö ne nyt näin pitkään siellä pappilassa neuvottelevat, kysyi +nuori pappi yhä kärsimättömämpänä. + +-- Siitä, vastasi Erkki yksikantaan. -- Ja niillä on siellä nyt kova +riita keskenään, toisiaan syyttelevät... + +-- Syyttelevät, -- mistä ja ketä? + +-- Nämä savolaiset moittivat meitä erämaan miehiä muka siitä, että +olemme heidät pettäneet ja saattaneet onnettomuuteen. Tulimme muka +rymyllä tänne ja lupasimme, että nyt vallataan tuota pikaa Olavinlinna +ja Viipuri ja siellä huudetaan se kuninkaanpoika uudeksi kuninkaaksi... + +-- Niin, liekö sitä prinssiraukkaa siellä olemassakaan, myönteli Mikko +nolona. + +-- Mene, tiedä! Monet erämiehetkin ovat jo väsyneet ja sysmäläiset +aikovat palata kannaksen taa kotipitäjäänsä varjelemaan. Mutta +suursavolaiset vaativat, että kaikkien on jäätävä tänne tätä +kirkonkylää puolustamaan. Jokainen puhuu omaan pussiinsa... + +-- Ja mikä on tulos? uteli pappi. + +-- Luultavasti on pakko peräytyä metsiin. Mutta vielä koettavat +rohkeimmat johtomiehet sentään kehoittaa joukkoaan ryntäämään Sairilaan +ja iskemään siellä olevan sotaväen mäsäksi. Se olisi kuitenkin tehtävä +heti, ennenkuin marski selkäämme ehtii... + +Näitä ristikkäitä neuvotteluja jatkettiin yhä pappilassa, eikä Mikko +päässyt jumalanpalvelustaan aloittamaan. Ja hän olisi kuitenkin juuri +nyt niin halusta tahtonut puhua pulaan ja sekasortoon joutuneille +talonpojille, rohkaista ja vahvistaa heitä... Hän oli viime aikoina, +sotaisen vaelluksensa varrella, yhä syvemmin ja hartaammin kiintynyt +sotapapin tehtäväänsä, hän oli usein pitänyt miehilleen hartaushetkiä +yötuvissa ja levähdyspaikoilla, oli luullut voineensakin heidän +sydämiinsä tunkeutua ja se taas oli hänen omaa, rikkirevittyä mieltään +hiukan rauhoittanut. Nyt olisi hän tahtonut voimakkaasti puhua koko +kapina joukolle... + +Malttamattomana kääntyi hän taas Erkin puoleen, kysyen: + +-- Mihin se vanha suntiokin meni? Olisin tahtonut soittaa vielä +uudelleen yhteen. + +-- Hävinneen näkyy suntio-ukkokin... + +-- Nouse sinä Erkki tapuliin, soita kelloja kerran vielä, ehkä miehet +pappilasta sentään tulevat... + +Oli se vähän outo tehtävä partiomiehelle, mutta Mikko-papille mieliksi +oli Erkki valmis kirkonkellojakin soittamaan. Hän oli taas tällä Savon +matkalla pysytellyt tuon kovan onnen painaman nuoren pappissukulaisensa +lähettyvillä, johon hän hänen avuttomuutensa vuoksi yhä enemmän tunsi +kiintyneensä, ajanut taipaleilla hänen rekeään ja opastellut +majapaikoissa häntä yösijaa saamaan. Milloin tapeltiin, silloin +Erkkikin oli asemiesten mukana, mutta hän palasi sieltä aina papin luo, +nostaen suksensa rekeen, -- retkeläiset pitivätkin näitä kahta ihan +yhteen kuuluvina. + +Erkki nousi tapuliin ja loi sieltä ensin silmäyksen ympärilleen +avautuvaan, laajaan, lumiseen luontoon. Autio oli järven ulappa ja sen +peltoiset rannat, autiolta näytti tiuhaan rakennettu kyläkin kirkon +takana, vain siellä täällä nousi räppänästä savua hallavaa taivasta +kohden. Mutta pappilansaaressa ja sen edustaisen salmen rannalla oli +paljo liikettä. Siellä oli hevosia pitkä rivi, vielä pitempi oli rivi +pystyyn nostettuja suksia, ja miehiä näkyi siellä ryhmittäin ja +yksitellen liikkuvan teillä ja pihoilla. Siellä pappilan tuvassa näet +miehet vielä neuvotteluaan pitivät, mutta toiset heistä näkyivät jo +tulleen ulos ja neuvottelivat törmällä pienemmissä parvissa... Nyt +nousi jo melkoinen miesjoukko suksilleen ja lähti painamaan järven +selkää länttä kohti... + +-- Siinä näkyvät menevän Sysikorven miehet ... eivät jää enää tänne +tappelemaan, sisua polttelee omain kyläin kohtalo, joihin marskin +sanotaan olevan tulossa... + +Erkki seurasi silmillään tätä miesjoukkoa lahden länsirannalle asti, +missä se nousi törmälle ja hupeni metsätielle... Eipähän lähtenyt +Leinosen Matti poikineen pakomatkalle, tänne jäi toisten kanssa loppuun +asti tappelemaan, sen oli vannonutkin...! -- Siirtäessään katseensa +läntiseltä rannalta takaisin pappilan saareen näki hän sieltä nyt +toisiakin miesjoukkoja lähtevän hiihtämään mantereelle päin, -- toiset +sieltä resloissaan ajoivat... Kas niin, tuumi Erkki, nyt siellä on +yksituumaisuus lopultakin taittunut, jo lähtee savolaisiakin +metsäkulmilleen, luopuvat koko yrityksestä ... mikä heidät sitten +perineekin...! Parempi olisi ollut, jos olisivat pysyneet koossa ja +yhdessä vielä yritelleet... Nyt jää pappilaan vain meitä erämaan miehiä +ja osa suursavolaisia ... pieni joukko, ei se huoveille enää suuria +mahda... Lähtisivät yhden tien kaikki, kuitiksi tämä retki kuitenkin +tässä sulaa... + +Alakuloisena katseli Erkki noita koko talonpoikain yritykselle +masentavia enteitä, ja alakuloisesti näkyi sakastin edustalla seisova +pappikin niitä seuraavan. Häneen Erkin silmät pysähtyivät: paljo on +mies muuttunut sittenkuin Rautalammelta yhdessä lähdettiin ja ajettiin +Sysikorpeen Leinosen nuorta tyttöä tapaamaan. Kirkkaina loistivat +silloin silmät... Posket ovat nyt painuneet kuopille, vaatteet +retkottavat väljinä hänen selässään ja hänen silmissään on kuin +alituinen, hiiltyvä palo... Hento on mies ja mieleltään liian herkkä, +ei hänestä ollut tällaisille retkille ... pian hän loppuun palaa... + +Malttamattomana astelevaa ja sanankuulijoitaan odottavaa pappia sieltä +ylhäältä katsellessaan muisti Erkki nyt äkkiä sen varsinaisen asian, +jota varten hän oli tapuliin noussut, ja hän tarttui nyt rutosti kellon +hihnaan. Mutta taitamaton hän oli sitä vetelemään, kello heilahti liian +äkkiä, läppäili epätasaisesti ja töksähtämällä ... oudolta sen ääni +kajahti autioon luontoon, melkein kaamealta se itsestään soittajastakin +tuntui. + +Hän pysähdytti sen vuoksi hihnanvedon ja tuijotti taas ulos autioon +luontoon. Oli tyyni pakkaspäivä, savu nousi kylästä suorana taivaalle +ja kaikki oli luonnossa äänetöntä. Äsken lähteneiden miesjoukkojen +äänet olivat vaienneet, -- se hiljaisuus tuntui tapulissa yksin +olijasta miltei peloittavalta. Tuolla kaukana jo hiihtävät viimeiset +pappilasta lähteneet joukot, kiirepä on... Mutta mitä liikettä tuolta +näkyy, itäisen lahden takaa, onpa kuin siellä selkä tuiskuna pyryäisi +-- tyyneessä pakkasessa? Sieltä lappoi mantereen rannalta alas jäälle +miestä ja hevosta kuin pilveä... Savonlinnan sotaväkeä ja Viipurin +huoveja sieltä nyt on tulossa täyttä ravia Mikkelin kirkkoa kohti. + +Taas heilahti kellon hihna ja raivokkaasti, hätäisesti lähti nyt kellon +ääni tapulista soimaan, ikäänkuin herättäen kirkonkylän eläjiä ja +varoittaen heitä lähestyvästä vaarasta. Pappilasta riensikin heti +aseväki ulos katsomaan, mikä nyt on hätänä, ja samaan aikaan palasivat +sinne itärannalle lähetetyt tiedustajat kertomaan, että sotaväki on nyt +todella tulossa Sairilasta. Siellä syntyi nyt liikettä ja hälinää, -- +pappilassa olevat nuijamiehet näkyivät päättäneen varustaa saaritalon +linnakseen ja ryhtyä siellä taisteluun, joka ei enää ollutkaan +vältettävissä ja jota monet sisukkaimmat miehet koko aamun olivatkin +vaatineet. Sinne riensi vielä myöhästyneitä miehiä kirkonkylästä, +mantereen puolelta, mutta muutamia naisia ja ukkoja näkyi hätäisen +soiton ja saapuneiden vainonviestien hälyyttäminä pakenevan kirkkoon, +jossa oli kerrottu jumalanpalvelusta pidettävän. + +Nyt ymmärsi nuori pappikin, ettei hän tänään voi saada talonpoikaisia +asemiehiä sanankuulijoikseen kirkkoon, mutta hän ei sittenkään tahtonut +jättää sinne järjestämäänsä jumalanpalvelusta pitämättä. Kirkonmäki +oli tyhjä, ainoastaan hänen oma hevosensa syödä raksutti sen +seinänvierustalla apetta; harvoja ihmisiä oli kirkossakin, mutta siitä +huolimatta lähti hän sinne toimekkaana tehtäväänsä suorittamaan. + +Erkki oli ehtinyt alas tapulista, jossa kellonsoitto oli kilahtaen +katkennut, ja tapasi nuoren papin sakastissa, täydessä papillisessa +asussaan juuri kirkkoon menossa. Pysähdytti hänet ja virkkoi: + +-- Sysikorven miehet läksivät äsken kotipuoleensa hiihtämään, eikö +lähdetä ajamaan mekin ja heihin yhtymään? Linnalaiset hyökkäävät kuten +näet... + +-- Jumalanpalvelus on tietysti ensiksi pidettävä, vastasi Mikko +täydessä touhussaan. + +-- Siihen ei ole enää aikaa, koetti Erkki tarmokkaasti selittää. Mutta +Mikko ei siitä välittänyt. + +-- Aikaa täytyy aina olla saarnan pitoon... + +Pappi astui kirkkoon ja pian siellä hänen äänensä rupesi alttarilta +kuulumaan. Erkki pysähtyi neuvotonna sakastin pienen ikkunan ääreen, +katsomaan sotaväen saapumista. Se oli jo samonnut selän yli ja +ryhmittyi parastaikaa pappilan saaren ympärille, johon oli huomannut +talonpoikain varustautuneen ja sulkeutuneen. Pappila olikin heille aika +sopiva suojapaikka, siihen ei huomaamatta päässyt hyökkäämään ja sitä +saattoi joka puolelta puolustaa. Mutta kauanko sitä jaksaa puolustaa +tuollaista joukkoa vastaan... + +Jäälle keräytynyttä jalka- ja ratsuväkeä oli näet monta sataa miestä, +moninverroin enemmän kuin talonpoikia, ja se kävi kohta pappilalinnaa +joka taholta piirittämään. Pyssyt, joita sotaväellä oli, rupesivat +pamahtelemaan ja kiljaisten hyökkäsivät ratsumiehet tukottua porttia +kohti. Mutta he palasivat pian takaisin, talonpojat olivat kai iskeneet +sapekkaasti vastaan, niinkuin äsken Leskisen pihasta. Mutta samalla jo +hyökkäsi toinen huovijoukko toiselta kulmalta... + +Kirkosta kuului koko ajan messuavan papin harras, soinnukas ääni. Erkki +ei tiennyt, mitä hänen siinä olisi tehtävä ... pakoon olisi ollut +kiireellä riennettävä, mutta otapas nyt tuo harras messuaja sieltä +mukaasi...! Mikko on viime aikoina käynyt niin omituiseksi ja +oudonvakavaksi ... aina siitä asti, kun kuuli veljensä vieneen +metsäkylästä Leinosen naiset. Erkki oli kuitenkin hänelle lohduttavasti +kertonut kohtauksensa Juhanan kanssa, kertonut tietävänsä, missä naiset +ovat piilossa ja luvannut johtaa Mikon sinne. Mutta mies ei siitäkään +enää riemastunut, umpimielisenä se aina reessäkin ääneti istui... Ja +nyt se messusi ... taistelun soidessa tuossa kirkontörmän alla! Ei +välitä mies vaaranpaikasta, ei paljo mistään, rukoilee vain yhtenään +kuin pahin pahantekijä ja saarnaa missä vain saa kuulijoita kokoon... +Ei, hän ei kestä tätä, mies pitäisi saada rekeen ja syrjään näistä +taisteluista... + +Hyökkäykset pappilaa vastaan olivat sillävälin uudistuneet. Siellä +jytistettiin edelleen, mutta osa sotaväkeä näkyi jo nousevan +vastaisellekin törmälle, kirkkoa ja kirkonkylää kohti... Hitto vie, +tässä ollaan kiinni, nyt on yritettävä vielä viime hetkessä pelastaa +vaikka väkisin papin ja oma henki! -- Erkki astui sakastista +päättävästi kirkkoon. + +Siellä oli Mikko jo noussut saarnastuoliin ja saarnata paukutti +parhaillaan: Hänellä ei ollut sanankuulijoinaan kuin muutamia +hätääntyneitä akkoja ja joku äijänrähjä, mutta pappi ei sitä kirkon +tyhjyyttä näkynyt huomaavankaan, hän vain laski tulemaan saarnaa, +ikäänkuin omaa sieluaan tyhjentääkseen... Erkki istahti nolostuneena +suntion penkkiin, eihän hän voinut lähteä pappia pöntöstä kiskomaan... +Mikko puhui nöyrällä, hartaalla äänellä ihmisten välisestä suuresta +vihasta ja heidän pahasta tahdostaan toisiaan kohtaan ... kuinka he +ovat rikkoneet Jumalan säätämät lait sotimalla toisiaan vastaan ja +nyt kaipaavat katumusta ja nöyrtymistä. Hänen äänensä kiihtyi +kiihtymistään, se kajahti pian voimakkaana ja intohimoisena melkein +autiossa kirkossa... + +Silloin tempautui yhtäkkiä kirkonovi auki ja pari lumista nihtiä +syöksyi sisään. Mutta pappi ei heistä välittänyt ja ikäänkuin hänen +kiehtovan saarnaäänensä vaimentamina paljastivat soturitkin päänsä, +kuuntelivat kotvan aikaa kunnioittavalla hartaudella ja hiipivät sitten +hiljaa ulos. Mikko jatkoi saarnaansa, purkaen esiin oman sydämensä +patoutunutta tuskaa, raskasta, katkeraa ja syvästi katuvaa... + +Erkki älysi mahdottomaksi saada saarnaava pappi enää ajoissa kirkosta +pois ja vetäytyi itse, kohtaloonsa alistuvana, sakastiin, astuen pian +ulos sen edustalla heiniä narskuttavaa hevosta katsomaan. Siinä se söi +rauhallisesti ja häiritsemättä, vaikka kirkonmäellä jo taas oli +äänekästä väenvilinää, -- sotaväkeä keräytyi sinne yhä enemmän. +Satimessa nyt ollaan, käyköön miten tahansa, hoki Erkki itsekseen, +kätki kinokseen sotakirveensä ja kertoi rauhallisesti huoveille, jotka +häntä tulivat kovistamaan ja tutkimaan, olevansa papin kuski -- +tuollahan se vielä saarnaa kirkossa... Ja huovit antoivat papinrengin +hoidella hevostaan. + +Mutta sillävälin kuin Erkki oli ollut kirkossa, oli asiainmeno +pappilansaaressa jo muuttunut toisenlaiseksi. Siellä ei enää +tapeltu ... liekö siellä joku sopimus tehty, talonpojat näkyivät joka +tapauksessa luopuneen vastarinnasta. Sillä huovien hallussa oli nyt tie +ja portti, josta he ajoivat ulos ja sisään, ja he siellä nyt näkyivät +isäntinä olevan. Saaresta saapuvain sotamiesten puheista Erkki pian +ymmärsikin, että pappilaan saarretut talonpojat olivat luvanneet +luovuttaa aseensa, kun heille taattiin henki ja vapaa lähtö koteihinsa. +Taitaa käydä kuin Nyystölässä, arveli Erkki huokaisten, ja rupesi +hevostaan valjastamaan. Sillä jo vihdoin oli pappikin lopettanut +saarnansa ja astunut ulos kirkosta. + +Hänet oli sieltä komennettu ulos. Sillä kun sotaväen päälliköt +seurueineen olivat pappilan saaresta siirtyneet kirkonmäelle, olivat he +ajattaneet väen kirkosta ja kirkonmaalta pois ja ruvenneet itse siellä +omaa toimitustaan pitämään. He rakennuttivat männikköön hirsipuita, +niissä kai hirttääkseen talonpoikain johtajat, ja pitivät sillävälin +kirkon edustalla ylimielistä neuvottelua helposti saavuttamansa voiton +johdosta sekä vangeiksi antautuneiden talonpoikain rankaisemisesta. Kun +Mikko astui ulos papillisessa kauhtanassaan, jonka hän oli vetänyt +turkkinsa päälle, ja lipetit kaulassa, ei häneen kukaan koskenut, hän +sai jäädä siihen ovelle syrjästä katselemaan tapausten menoa ja +kuuntelemaan sotaherrain ilkkuvia puheita. + +-- Sytytetään pappila, poltetaan sinne koko kapinajoukko, kuului muuan +päälliköistä ehdottavan. -- Silloin heistä päästään vähimmällä...! + +-- Eikä helkkarissa polteta Hannu-herran pappilaa, varoitti toinen. -- +Sehän on hyvä mies. Ja tässähän ovat nuijapäälliköt ensiksi hirtettävät +toisille varoitukseksi. + +-- Entä ne muut talonpojat...? + +-- Heillehän luvattiin säästää henki, kuului joku joukosta virkahtavan. +Mutta toiset rämähtivät pilkallisesti nauramaan: + +-- Vai säästettävä heille henki, että taas pian lähtisivät voutien ja +knaappien taloja ryöstämään ja meitä viikkokaupoiksi kinoksissa +juoksuttamaan! + +-- Ei, kuitiksi kaikki! Kapinasta tehdään nyt kerralla selvä tili...! + +Mikko kuunteli, kirkon ovella seisten, näitä sotapäällikköjen raakoja +keskusteluja, näki hirsipuita pystytettävän petäjäin väliin, kuuli +huovien ilkkuvat naurut, mutta ei vielä heti voinut ymmärtää, mitä oli +tapahtunut ja mihin siinä varustauduttiin. Hän käsitti kyllä +talonpoikain, hetken vastarinnan jälkeen, pappilassa antautuneen, ja +älysi, että hän oli joutunut voitonhuumeessaan hummaavain, talonpojille +katkeraa vihaa kantavain sotilaitten, vihollistensa, keskelle. Hän +tajusi myös oman asemansa vaaranalaisuuden ja talonpoikia kohdanneen +uuden onnettomuuden, mutta että siinä kirkonmäellä nyt juuri +kädenkäänteessä tehtiin ratkaisua monien kymmenien, ehkä satojen, +miesten hengestä, että siellä valmistauduttiin veriseen teilaukseen, +sitä hän ei voinut ajatellakaan. + +Mutta kotvan kuluttua kuului eräs noista neuvottelua pitäneistä +päälliköistä julistavan kirkonmäelle kokoontuville sotamiehille kovalla +äänellä: + +-- Vangit ovat nyt kaikki tuomitut kuolemaan, tuomitut hirtettäviksi +tai mestattaviksi kapinoitsijoina esivaltaa vastaan! + +Vallitsi hetkisen äänettömyys, raskas, painostava äänettömyys, +kirkonmäellä, -- oli kuin sotamiehetkään eivät olisi heti saaneet +itselleen selväksi, mitä tuo julistus merkitsi eikä miten se heihin +vaikutti. Sitten rupesi tuon väen keskuudesta kajahtamaan meluava +hyväksymishuuto, -- muuhan ei sotilaille sopinut, kiihkeä hurraa... +Hehän olivat nyt voittaneet, heidän oli nyt siis kostettava; jos toisin +olisi käynyt, olisi heille kai tullut talonpoikain kohtalo... + +Mutta kirkon ovella seisova nuori pappi oli -- tuloksen älyttyään -- +tukehtumaisillaan. Hän katseli hätääntyneenä, kuin hukkuva, +ympärilleen, ikäänkuin jostakin apua odottaen. Kylminä ja +välinpitämättöminä häärivät kuitenkin ihmiset siinä, hänen hädästään +välittämättä... Silloin vilahtivat hänen etsiviin silmiinsä yhtäkkiä +Juhana veljen hymyilevät kasvot. Tämä ajoi juuri saaresta päin törmää +ylös sotapäällikköjen kehään ja samassa näki hänkin Mikon kuihtuneen +olemuksen horjuvan kirkon ovella. Heidän hämmästyneet katseensa +yhtyivät... + +Mutta Mikon kasvot samassa ikäänkuin jääkylmiksi jäykistyivät, hänen +silmänsä melkein sammuivat, niissä oli vain kolkko, syyttävä, +halveksiva vihan kiilto. Ja hymy jäykistyi silloin Juhanankin hilpeiltä +kasvoilta, joista hän tunsi veren pakenevan, ja hänen rinnastaan kohosi +huokauksentapainen korahdus, kun hän sanaa virkkamatta siirtyi sivummas +toisten päälliköiden taakse... + +Tällä välin oli ensi ryhmä vankeja tuotu pappilasta kirkonmäelle. +Erästä vangeista, jonka Mikko tunsi muutaman savolaisjoukon johtajaksi, +kuulusteltiin siinä muka käräjäpaikalla hetkinen ivallisesti ja sitten +vietiin vangit sinne männikköön, jonne hirsipuut jo oli pystytetty. +Mikon edessä musteni maailma, hän astui askeleen eteenpäin, hän tahtoi +huutaa, julistaa rikokseksi tämä teko, johon sotaväki oli ryhtymässä, +mutta hän ei saanut ääntään heti kuuluville. Vihdoin hän, horjahtaen +eteenpäin päälliköitä kohti, parkaisi: + +-- Ettehän toki surmaa näitä talonpoikia... Sehän on mahdotonta, se +olisi valapattoutta... + +-- Hä, kuului silloin päällikköjen joukosta, -- mikä se on tämä +huutaja? + +-- Miksei häntä ole vangittu! + +Mikko huojui askeleen eteenpäin, huusi särkyvällä äänellä: + +-- Vangitkaa minutkin, olen yhtä syypää kuin nämä talonpojat ja vielä +enemmän...! + +-- Kuulkaas pappia, -- mikä liekin miehiään...! ivaili joku lähinnä +seisovista huoveista, ruveten jo Mikkoon käsiksi käymään. Mutta samassa +astui Juhana Martinpoika kalpeana esiin ja virkkoi kuin rauhoittavasti: + +-- Se on hullu pappi -- viekää hänet pois! + +-- Sekö sama, joka äsken kirkossa paasasi, kysyi huovi. + +-- Sama, ei hänellä ole täällä asiaa, puhui Juhana kuin +välinpitämättömästi. + +Ja huomaten Erkin peräyttävän hevostaan siihen lähemmäs kirkonovea +jatkoi hän: + +-- Tuossahan on hänen hevosensa, ajakoon hiiteen täältä saarnaamaan! + +Mutta Mikko ei istunut eteensä peräytettyyn rekeen. Hän katseli vain +kauhuntäyttämin, todellakin kuin mielipuolen jäykin, älyttömin silmin +eteensä mäelle, johon juuri tuotiin toista vankiroikkaa pappilasta. Sen +etummaisena miehenä näet käveli, kädet selän taakse sidottuina, +Leinosen Matti, rinnallaan nuori poikansa, joka melkein ylpeän +näköisenä polki hankea isänsä vieressä. Matin katseessa oli jotakin +ylen kammottavaa. Hän käveli kyllä selkä suorana, ylpeän näköisenä, +mutta hän vilkui usein vieressään astelevaan poikaansa ja silloin +vääntyivät hänen kasvonsa avuttomana hätään ... hän ajatteli +nähtävästi, ei omaansa, vaan hennon, ainoan poikansa kohtaloa... + +Mikon jokainen kasvonjäntere oli niin pingoittunut, kuin olisivat ne +olleet katkeamaisilleen vedetyt, ja hänen verestävät silmänsä näyttivät +uhkaavan pullistua ulos päästä. Hän ei voinut ajatella selvää ajatusta, +ei saanut ääntä kurkustaan ... näki vain Matin ja hänen nuoren poikansa +siinä editseen kävelevän mestauspaikkaa kohti, ja hän koetti riuhtaista +itsensä irti Erkistä, joka juuri oli häntä rekeen auttamassa. Hän +tempoi ja yritti juosta saapuvaa vankiroikkaa kohti, käheällä äänellä +sopertaen: + +-- Tahvokinko tapetaan, isä ja poikakin...! + +Mutta Juhanan ääni kuului silloin törmältä tiukemmin komentavan: + +-- Viekää pois pappi! Lähde jo ajamaan! + +Erkki painoi silloin papin koko ruumiinsa voimalla reslan pohjalle, +istahti itse viereen ja lähti hänkin henkensä hädässä ajamaan alas +törmältä Sysmään päin vievää tietä myöten. Rinteellä seisovat +sotamiehet katsoivat kummastuneina ja hiukan epäillen tuota oudon +reslan lähtöä, mutta kun se tapahtui huovipäällikön käskystä ja kun +kyydittävä oli pappi, eivät he sitä pidättäneet. Mutta törmältä +kantausi vielä reslan pohjalla makaavan, tuskaansa menehtymäisillään +olevan nuoren papin korviin mestattavain vihlova tuskanhuuto ja jonkun +nihtipäällikön vihaisesti ärjyvä komento: + +-- Välemmin tehkää selvä talonpojista, -- kaikesta kapinaväestä! Meidän +on tästä jouduttava kylään voittoamme juhlimaan. + +Ja toinen ääni kuului ilkkuen säestävän: + +-- Kannattaapa nyt vähän juhliakin, sillä tähän se nyt loppui +savolaisten nousu! + + + + +XVII. + +HULLULLE RETKELLE. + + +Mikkelin kirkonmäen kauhunkuvat olivat kuin tuliraudalla poltettuina +syöpyneet Mikko-papin herkkään mieleen ja raatelevasti ne häntä +vihloivat, kun hän Erkin rinnalla ajoi tuolta kamalalta törmältä +länteen päin pitkälle metsätaipaleelle. Hän oli vaipunut reslan +pohjalle kuin horroksiin, mutta oli siltä yhä kuulevinaan korvissaan +teilattavain talonpoikain tuskanhuutoihin sekaantuvaa huovien ilkuntaa, +ja hän näki koko ajan edessään, vaikka makasikin suljetuin silmin, +Leinosen Matin hämmentyneen, hätää huutavan ja poikansa puolesta apua +rukoilevan katseen. Ja Tahvon kirkkaat silmät -- oi, ettei hän voinut +siinä mitään...! Kaikki muut surut ja huolet olivat hänen mielestään +häipyneet, muisto Juhana-veljestäkin, jonka hän äkkiä tuolla +kauhunmäellä, teloittajain seurassa, oli tavannut ja jota hänen +epäluuloinen, sairas mielensä ei ollut voinut veljen silmäyksellä +tervehtiä, vaikka Juhana hänet olikin pakoon pelastanut. Kaikki oman +hengen vaara, kaikki ryöstettyä morsianta koskevat murheet, olivat +hänen tajunnastaan kuin poispyyhityt, siinä asui vain se yksi kaamea +kuva -- Mikkelin kirkonmäki ja siellä tapahtunut talonpoikain +teurastus. + +Mutta näistä synkistä, häilyvistä kuvista rupesi yksi hänen sairaassa +sydämessään muita selvemmäksi kehittymään, yksi mielle saamaan muotoa, +ja siihen hän tarrautui kuin hukkuva pelastuakseen... Hän oivalsi jo, +että talonpoikain vapautumispyrkimys oli kaikkialla mennyt myttyyn, +että koko tuo epätoivoinen kansannousu oli lyöty maahan. Talonpojat +ovat nyt hajoitetut ja voitetut maan joka kulmalla, saarretut +surmankierrokseen, niinkuin Nyystölässä ja Mikkelissä, tai tavataan +heidät nyt hajallaan kotikylissään, minne huovien rankaisuretkikunnat +kai parastaikaa kulkevat. Onko nyt kaikkialla pantava toimeen +tuollaisia teurastuksia, onko koko väestö vereen upotettava ... +tapahtuuko se esivallan käskystä ja eikö tuota julmuutta voida +mitenkään ehkäistä...? Mikko tunsi itsensä kuin syypääksi näkemäänsä +omain erämaanmiestensä kamalaan kohtaloon ... olihan hän heidän +mukanaan kulkenut ja heidän erehdystään kannattanut ... jotakin olisi +hänenkin, joka ansiottaan tuolta surmanmäeltä henkensä pelasti, +yritettävä, estääkseen yhä uusia talonpoikaisjoukkoja veriin +hukkumasta... + +-- Mutta mitä? Ja miten...? + +Sitä hän tuskaisena reessään aprikoitsi. Keneenpä voisi hän, +kapinoitsijoihin liittynyt maalaispappi, mitään vaikuttaa, kukapa +yleensä voisi voittajain kostomielen taltuttaa tai pehmentää...? +Voittavan sotaväen näki hän noita mietteitä yhä uudelleen hautoessaan, +mielikuvissaan vähitellen lopulta personoituvan yhteen ainoaan +henkilöön, kovaan ja armottomaan, joka oli heidän kaikkien käskijä ja +pää ... jonka syystä, jota vastaan, tämä kansanliike oli noussut ja +joka nyt oli voittanut, -- Klaus Flemingin ankara jättiläishaamu rupesi +hänen liitelevissä haavekuvissaan hahmottumaan. Hän säikähti sitä kuvaa +ensiksi -- viimeksi koko maailmassa voisi hän kääntyä tuon jylhän, +kylmän miehen, kansan ja hänenkin sukunsa sortajan puoleen, viimeksi +kaikista ihmisistä kai tuon miehen sydän sulaisi tai heltyisi, -- eipä +se ollut heltynyt koskaan ennenkään, vaikka kansan hätä ja epätoivo oli +koettanut sitä hellyttää... Hänkö nyt armahtaisi tai käskisi raakojen, +voitonhumalaisten huoviensa armahtaa häntä vastaan nousseita +talonpoikia... + +-- Ei, ei, ei koskaan! + +Mutta Mikko-pappi ei päässyt näin vakuuttautumallakaan tuosta +sairaaseen sydämeensä kerran kehittyneestä mielikuvasta eroon. Hän +koetti järkensä voimalla karkoittaa moisen mahdottoman unelman, mutta +se ei enää hänestä lähtenyt. Hänen täytyi yrittää jotakin, se oli nyt +kuin käsky, se oli hänen suuri velvollisuutensa, ainoa, viimeinen +tehtävänsä enää maailmassa... Hänessähän oli vielä henki, hän saattoi +vielä liikkua ja toimia, hänen on nyt toimittava, yritettävä oman +henkensä uhallakin, -- sehän on vähintä, mitä hän on velkapää tuolle +kurjuuteen syöstylle kansalle. + +-- Minun täytyy puhua marskille, rukoilla, varoittaa... Minun on +matkustettava heti Klaus Flemingin puheille, kävi miten kävi... + +Hänen järkensä torjui edelleen mahdottomana ja naurettavana koko tuon +ajatuksen, mutta hän tajusi sittenkin olevansa sen kahleissa. Se oli +hänelle samalla ainoa vapauttava ajatus siitä sielunhädästä, joka häntä +niin armottomasti raateli ja jonka kouriin hän tunsi menehtyvänsä... + +-- Matkustettava on marskin leiriin, missä se vain onkin, vaikka +Turkuun asti, astuttava pelottomasti ja kaikki vaikeudet voittaen hänen +hirmuisuutensa eteen, kuvattava hänelle, kiroushuutoja säikkymättä, +Mikkelin kirkkomäen verityö ja kansan häviö ja pyydettävä häneltä apua +ja armoa niin hartaasti ja kuumasti, että se pyyntö häneenkin pystyy... + +-- Ihminenhän Klaus-herrakin sentään on, hänenkin täytyy voida +heltyä...! + +Näin rupesi Mikko jo siinä taipaleen alussa, ikäänkuin valtoinaan +syöksähteleviä ajatuksiaan sitoakseen, suunnittelemaan tuota matkaansa +ja kaikkea sanottavaansa. Se oli oleva hänelle vaikein matka +maailmassa, ehkä vaarallisinkin, mutta sepä olikin oleva hänelle +rankaisumatka, jonkinlainen toiviomatka, pelastusretki. Hänen oli +koetettava tehdä jotakin erehtyneen kansaraukan hyväksi ja sovitettava +samalla omat erehdyksensä, vapautuakseen niistä kauheista muistoista ja +verikuvista, jotka häntä kiduttivat ja söivät. + +Tavallinen syöttötaival oli äänettömässä hiljaisuudessa matkaa tehty, +kun päiväsydännä saavuttiin eräälle aholle, samalle, missä +Vahvajärvellä käyneet huovit kolmatta viikkoa sitten olivat yönuotiota +pitäneet. Siinä seisahdutti Erkki hevosensa, viskasi sille tukon heiniä +ja virkkoi reessä istuvalle papille: + +-- No, nyt nouse suksille, tästä pääset oikoisimmin piilopirtille... + +Mikko heräsi kuin unesta, katsoi saattomiestään suurin, tajuttomin +silmin ja kysyi: + +-- Mitä tarkoitat? Miksi pysähdyt? + +-- Tottahan lähdet nyt Leinosen naisten luo, jotka veljesi tälle +salolle on kätkenyt...? + +-- En lähde, aja eteenpäin... + +Tätä Erkki taas ei ensinkään ymmärtänyt. + +-- Hä, -- heitähän olet koko talvikauden kaihoillut. Ja siellä saat nyt +itsekin piiloilla, -- tälläkin tiellä liikkuu luultavasti huoveja, +jotka meitä eivät enää säästä. + +Mutta Mikko puisteli päätään ja kehoitteli: + +-- Ajetaan vain eteenpäin, meidän on jouduttava tärkeämpiin tehtäviin. +Kauas täältä... + +-- Minne? Pelkäätkö huovien jo ajavan meitä takaa? Mutta niinkin ollen +on meidän paras poiketa tieltä syrjemmäs, -- kätketään hevonen tuonne +noroon... No, ala nousta... + +-- Minä en poikkea mihinkään, julisti Mikko oudon kylmästi, -- suoraan +on minun samottava eteenpäin. + +-- Hä? -- Erkki oli siitä itsepäisyydestä ihan ymmällä ja tiukkasi: -- +Etkö tahdokaan tyttöäsi tavata? + +-- Minä en saa nyt tieltäni poiketa, Erkki, selitti Mikko päättävästi. +-- Tehtäväni minua kutsuu. + +-- Mikä hiton tehtävä? Minne sinulla nyt on niin kiire? + +-- Klaus Flemingin puheille. Minun on hänet tavattava niin pian kuin +suinkin, ennenkuin verilöylyjä jatkuu... + +Erkki vihelteli pitkään, hän rupesi hämärästi tajuamaan haihattelevan +ja hentomielisen ystävänsä ajatuksenkulun ja hänen hurjat aikomuksensa. +Mutta ryhtymättä vielä hänen houreitaan mahdottomiksi kumoamaan jatkoi +hän vallan loukkautuneena: + +-- Etkö älyä mitään, mies! Tässä on sinulla nyt tilaisuus tavata +kaivattusi ja lohduttaa heitä... Arvatenkin nämä salolle yksin jätetyt +naiset ovat hyvinkin avun ja lohdutuksen tarpeessa... + +Mikko vaikeni tuokioksi. Säälin ja hellyyden tunne rupesi saamaan hänet +valtoihinsa, vanhat muistot, vanha kiintymys pääsi hänessä jo +voimakkaaksi. Menetteleehän hän tosiaan väärin ja mielettömästi, jos ei +nyt käy noiden turvattomain naisten luo, jotka salosaunassa +vapisevat... Mutta miltei rajulla liikkeellä karkoitti hän samassa +luotaan nuo muistot ja mieliteot kuin luvattomina ja kokosi kaiken +tarmonsa siihen ainoaan tehtävään, jonka hän nyt kutsumuksekseen +oivalsi ja joka hänellä oli vielä elämässä suoritettavanaan... Vai +heikoksiko hän tässäkin heittäytyisi... hänen täytyy voittaa ainakin +tämä taistelunsa...! + +-- En saa nyt ajatella heitäkään, huudahti hän melkein kuin pahaa +viettelystä väistäen, -- minulla on nyt sydämessäni toinen, tulisempi +poltto, minun täytyy tavata marski Fleming... + +-- Ja jättää salolle avuttomaksi kihlattusi, ehkä nääntymään nälkään ja +viluun...! Olet mieletön, Mikko, jos et nyt nouse suksille... + +-- Mieletön kenties olen ... hoki Mikko hiljemmin. + +-- Ehkä joskus myöhemmin saan palata omaa onneani ajattelemaan, nyt en! + +Erkki rupesi tosissaan suuttumaan siinä odottaessaan hangella reestä +nousijaa, -- tämähän on pähkähulluutta! -- Ja hän asetti Mikon sivakat +reen viereen hangelle, nousi jo itse omilleen. Mutta Mikko ei reestä +päkähtänyt, virkkoi vain kuin hätääntyneenä ja ystävänsä houkutuksista +eroon pyrkivänä: + +-- Ehkä jäät sinä, Erkki, tänne, -- mitäpä enää minun matkojani +seuraat! -- Ne ovatkin kenties mielettömän matkoja, kaikkensa +menettäneen ... jätä minulle hevonen, koetan ajaa yksin halki maan. + +-- Sinä -- yksin...! + +Melkein halveksivasti sinkautti Erkki suustaan ne sanat, -- kiukku ja +epätoivo tuon härkäpäiseksi heittäytyneen ystävänsä hulluttelun +johdosta pani hänet siinä jo hiomaan suksiaan hankea vastaan, ikäänkuin +hän olisi todellakin aikonut painaltaa siitä omille teilleen. Mutta +jättää pappi nyt ominpäinsä retkeilemään halki maan, -- eihän siitä +tule mitään! -- Erkki hillitsi sisunsa kuohunnan. Hän koetti vieläkin +taivutella nuorta ystäväänsä, kuvata hänelle hänen aikeensa +mahdottomuuden, todistaa, ettei häntä, kapina joukossa kulkenutta, +suinkaan lasketa marskin puheille ... tyrmään hänet pistetään ... ja +ettei hän saa päättömällä retkellään mitään toimitetuksi talonpoikain +hyväksi. Mutta Mikko piti päänsä, hän tahtoi ehdottomasti ajaa +eteenpäin... + +-- No, ajetaan sitten, piru soi, -- pian taitaa se matka keskeytyä! -- +Erkki hypähti suuttuneena, mutta sittenkin alistuvana rekeen ja tarttui +ohjaksiin. Hän arveli, että kai se Mikko kuitenkin palaa järkiinsä, +jahka vereksimmät muistot Mikkelin tapahtumista ehtivät vähän hänessä +arvettua. Ja luultavasti joudutaan näillä miehitetyillä teillä ennen +pitkää sellaiseen umpisolaan, että on pakkokin palata. -- Mihinkäpä +tästä minäkään lähtenen yksin seikkailemaan, tässä olen nyt tottunut +sukulaispapin reen sevillä tirppomaan, -- yksi menneen kaikki! Ajetaan, +kunnes pystyaita nousee vastaan...! + +Mutta pystyaita ei noussutkaan Mikon rekeä eikä retkeä vastaan. +Sydänmaan taipalilla ei ollut nyt mitään liikettä, ei ryttäreita eikä +muuta, he kulkivat aution, äänettömän erämaan halki. Vahvajärvellä +syötettiin hevosta, saatiin eväitä ja kyseltiin kuulumisia... Ei siellä +mitään sen varmempia kuulumisia ollut, ei marskin tulosta eikä +mahtiherrain aikeista, yhtenäisessä levottomuudessa vain elettiin, +tietämättä, miltä taholta taas sotaväkeä hyökkäisi kylään. Miehet, +jotka olivat olleet nuijaväen matkassa, olivat paenneet tai lähdössä +koko kotikylästään kaukaisiin hirvisaloihin, missä esi-isäinsä tapaan +aikoivat elää eräkävijöinä... Sysikorvessa, jonne Mikko sieltä yötä +myöten ajoi, olivat useimmat talot jo raunioina ja väki pakosalla, ei +siellä marskilla olisi enää paljo rankaistavaa, jos sinne saapuisikin. +Vanha viittatie Päijänteen yli taas oli melkein ummessa, ei ollut nyt +liikkujaa näillä teillä, joita myöten talonpoikain valtainen retkikunta +kuukausi, toista sitten läksi niin toivorikkaana Turkua kohti +samoamaan. Sen mukana silloin Mikkokin kulki, kuvitellen muka voivansa +vaikuttaa jotakin talonpoikain hyväksi... Ja nytkö taas hän sitä samaa +kuvitteli ... samaa tietä taas ajaessaan... Mutta hänen täytyi siinä +ajaa, toisenlainen oli hänellä sisäinen pakko nyt kuin silloin... Hänen +täytyi ajaa vaikka Turkuun asti... Mutta toisenlaiseksi kuvitteli hän +nyt paluunsa Turkuun kuin viimeksi näitä teitä kulkiessaan. Ja +toisenlainen oli nyt hänen käsityksensä siitä ja sen riennoista kuin +syksyllä sieltä lähtiessään. Silloin oli hän kokonaan eläytynyt +sikäläisiin kirkollisiin ja uskonnollisiin kiistoihin, kuvariitoihin, +luterilaisen opin puolustamiseen takaisinhiipivää paavillisuutta +vastaan, -- niistä hän oli innostunut ja riehahtanutkin. Nyt ne kaikki +olivat hänestä niin peräti toisarvoisia asioita, -- pelkkä +ihmisyystunne oli niitä paljo ylempi, ihmisten, onnettomain, +erehtyneiden, elämisensä puolesta turhaan kamppailleiden ihmisraukkain +kohtaloiden ja hengen pelastaminen siitä armottomasta umpikuilusta, +johon he olivat ajautuneet, se oli hänestä nyt hänen ainoa suuri +tehtävänsä ja velvollisuutensa ... niin toivoton kuin se olikin... + +Päijänteen länsirannan teillä oli jo ihmisiä liikkeellä, sotaväkeä jos +muutakin väkeä, sitä enemmän, kuta lännemmäs jouduttiin. Mutta Mikon +reslaa ei kukaan pidättänyt, matkustava pappi sai estämättä tehdä +taivaltaan, ja Erkkikin tuli ihmeekseen huomaamaan, että heillä tie ei +noussutkaan pystyyn. Vieläkin hän kyllä usein murisi koko tätä hullun +yritystä, mutta ajoi kuitenkin edelleen papin rekeä ja kertoi +syöttöpaikoissa talonväille kuivasti olevansa hänen kuskinsa. Kun +vahtipartioissaan liikkuvat huovit joskus taipaleella pysäyttivät reen +ja kyselivät vastaantulijalta hänen matkojaan, silloin selitti heille +Mikko-pappi niin tärkeänä ja niin vakuuttavasti olevansa virkamatkalla +oleva pappi ja pyrkivänsä marskin leiriin, että kyselijät enempää +tiedustelematta jättivät hänet matkaansa jatkamaan. Ajoivatpa väliin +kunnioittaen tiepuoleenkin, päästääkseen tärkeän näköisen hengenmiehen +kulkemaan. + +Päijänteeltä ylisen Satakunnan rajoille saavuttuaan sai Mikko pian +kuulla, ettei hänen tarvinnutkaan ajaa Turkuun asti marskia +tavatakseen. Klaus Fleming oli, hävitettyään Ilkan joukon, äsken käynyt +Hämeessä ja todennut kaiken kapinaliikkeen jo sielläkin kokonaan +rauenneeksi, sekä sitten, jatkamatta matkaansa sen pidemmälle, palannut +takaisin pääleiriinsä, joka edelleen oli Pyhäjärven rannalla. Niin +kertoivat ilmeisen pelon vallassa olevat ihmiset syöttöpaikoissa, ja +sen tiedon vahvistivat vastaantulevat huovit, joilta hän arkailematta +sitä asiaa kyseli. Sinne oli hänen siis ajettava eikä tätä hänen +pyrkimystään voineet pysähdyttää Erkin jatkuvat varoitukset matkan +varrella eikä syöttöpaikoissa emäntäin kauhistuneet, pelokkaat katseet, +kun he kuulivat matkustajain aikovan ajaa Klaus Flemingin pääleiriin. +Eräässä syöttöpaikassa tapasi Mikko odottamatta tuttavan miehen, +ystävänsä ja työtoverinsa Turun ajoilta, Eero Markonpojan, jonka kanssa +he talonpoikaisliikkeen alussa olivat yhdessä reessä matkustaneet +nuijajoukon mukana ja yhdessä innostuneet tehtävästään sen hyväksi. +Toisessa mielialassa ja toisissa olosuhteissa olisi Mikolla ollut +paljonkin tarinoitavaa tämän kohtalotoverinsa kanssa, paljo kyseltävää +ja tilitettävää. Nyt ei Mikolla ollut siihen mielenrauhaa eikä halua, +ja Eerokin tuntui kuin entistä ystäväänsä kartellen koskettelevan vain +pinta-asioita. Heidän lyhyestä keskustelustaan kävi kuitenkin kohta +selville, että Eero oli paljo jyrkemmin kuin Mikko luopunut +talonpoikain asiasta, luopunut kokonaan heitä kannattamasta ja heidän +hyväkseen uneksimastakin, -- luopunut yleensäkin uneksimasta. Hän +kertoi nyt oikeastaan vain erehdyksestä ja talonpoikain vaatimuksesta +seuranneensa kapinoivia seurakuntalaisiaan ... hän tuomitsi nyt +ankarasti koko heidän hankkeensa, josta he nyt jo ovat saaneet ansaitun +rangaistuksensa. Mikko ymmärsi piankin, millä tavalla hänen entinen +ystävänsä, joka oli Padasjoella joutunut huovien vangiksi, oli +selvinnyt ja vapautunut sotaväen pintehistä, -- kieltämällä oman +osallisuutensa kansannousuun! Nyt oli Eero Turusta, jonne hän +Hämeenlinnasta oli vankina viety, matkalla takaisin entiseen +kappalaisenpaikkaansa, jonne piispa Sorolainen oli hänet taas +lähettänyt, -- Turussa, jossa marskin valta nyt oli kovempi kuin ennen, +ei hänen kaikesta huolimatta ollut hyvä viipyä. + +-- Tapasitko marskin itsensä, kerroitko hänelle suoraan talonpoikain +hädästä? kyseli Mikko, tähdäten kohta siihen, mikä hänen omassa +sydämessään askarsi. + +-- En totta tosiaan, marskin tapaamista vältin kuin ruttoa, vastasi +Eero torjuvasti. -- Se ukko olisi helposti voinut määrätä minut tyrmään +heitettäväksi. Kiitin onneani, kun hänen heitukoistaan selvisin piispan +suosiollisella avulla Turussa! + +-- Onko henkesi sinulle niin kallis? Oletpa, Eero, muuttunut +melkoisesti, sittenkuin viimeksi tavattiin. + +-- Me haaveiltiin silloin, -- siitä unitaudista olen todellakin +herännyt. Kansa erehtyi, ja me sen mukana, miksemme sitä tunnustaisi, +-- sen ennätin ainakin minä oppia, kun Padasjoella olin lähellä +hirsipuuta. + +-- Ja nyt et enää kansan kohtalosta välitä? + +-- Vaikka välittäisinkin, en sekaannu enää valtioasioihin. Meidän on +hoidettava virkamme, saarnattava oikeaa oppia kansalle ja annettava +esivallan hoitaa asiansa. + +Tällaisen opetuksen oli verilöylyn läheltä näkeminen antanut Eerolle, +-- sitä hän ei pyrkinytkään salaamaan. Hän näki kyllä entisen +työtoverinsa moittivista, hämmästyneistä katseista, että Mikko tuota +käytännöllistä elämänopetusta syvästi halveksi, mutta arveli +elämänkoulun vielä kerran antavan Mikollekin saman, selvän opetuksen. +Kääntääkseen keskustelun pois itsestään kysyi nyt Eero Markonpoika +vuorostaan: + +-- Entä sinä, Turkuunko olet matkalla? + +-- Enpä tiedä, menenkö Turkuun asti, vastasi Mikko aluksi vältellen. + +-- Mene pois sinne piispan puheille, hän antaa sinulle nuhteittensa +ohessa yhtä hyvät elämänohjeet kuin antoi minulle: »hoida virkasi, +muuhun elä puutu...» + +Mikko tahtoi kerralla karistaa entisestä työtoveristaan sellaiset +kuvitelmat itseensä nähden ja virkkoi nyt varmasti: + +-- Minä olen menossa Klaus Flemmingin puheille Tammerkoskelle... + +-- Mitä sinne, -- pistät suotta pääsi karhun kitaan! Vai aiotko pyytää +armoa? + +-- Aion -- armoa tavallaan, armoa kansalle, ennen kaikkea ihmisyyttä! + +Lyhyesti kertoi Mikko nyt työtoverilleen aikeistaan koettaa vaikuttaa +marskiin kansaan kohdistuvan rangaistuksen lieventämiseksi, verivirtain +tyrehdyttämiseksi, säännöllisen elämän palauttamiseksi paljo +kärsineeseen maahan. Kertoi käsittävänsä tämän yrityksen ehdottomaksi +velvollisuudekseen, jonka tieltä kaikkien muiden harrastusten täytyi +väistyä. Ja hän innostui lopuksi: + +-- Tule mukaani, Eero, puhukaamme marskille yhdessä, koettakaamme +sulattaa hänen sydämensä, -- kaksi voi enemmän kuin yksi! + +Mutta Eero oli aivan säikähtäen ruvennut jo virkaveljensä puhuessa +kietomaan villavyötä turkkinsa ympärille, -- rekeen ja taipaleelle +kiirehtiäkseen, -- ikäänkuin peläten, että tuo parantumaton haaveilija +sittenkin jollakin tempulla saisi hänet sekoitetuksi omiin +uhkarohkeihin seikkailuihinsa. Ja ovelle astuessaan virkkoi hän +Mikolle, jonka silmät taas paloivat tuon esittämänsä tehtävän +virittämää uuden tulen hehkua: + +-- Minä palaan erämaille kappalaisenvirkaani hoitamaan, -- parasta +olisi sinullekin, jos enempiä haaveksimatta tekisit samoin. Mutta jos +tahdot uskalikkona komeilla ja sekaantua asioihin, jotka eivät sinulle +kuulu, niin tee se, mutta sano rehellisesti, mitä todella luulet sillä +saavasi aikaan, mitä voittavasi? + +-- Sitä en tiedä, en uskalla toivoa tuloksista paljoa. Mutta minulla on +paino täällä rinnassani, minun täytyy se saada kevennetyksi... + +-- Sekin paino on ulkokultaisuutta, -- tutki sielusi tarkemmin ja palaa +virkaasi! Hyvästi! + +Sen keskustelun perästä tutki nuori pappi vielä uudelleen sielunsa, +koetti erottaa siinä rehellisen pyrkimyksen turhasta kuonasta, koetti +riisua ja kurittaa itsensä. Mutta hänen pakottava tunteensa, +käsityksensä velvollisuudestaan yrittää jotakin kansan hyväksi, se ei +niissä uusissakaan käräjissä muuttunut; hänen päätöksensä pyrkiä Klaus +Flemingin puheille pysyi horjumattomana. Ja tämän tapaamisen jälkeen +hän ikäänkuin entistä kiihkeämmin tahtoi kiirehtiä tuota päätöstään +toteuttamaan, hän hoputti Erkkiä yhä nopeammin jokaisessa +syöttöpaikassa valjastamaan uupuvan hevosen, jotta taas taipaleelle +jouduttaisiin. Ja Erkki valjasti, mutta teki sen yhä suuremmilla +epäilyksillä, kuta lähemmäs jouduttiin Näsijärven ja Pyhäjärven välistä +kannasta. + + + + +XVIII. + +KLAUS FLEMINGIN SOTALEIRISSÄ. + + +Suomenmaan käskynhaltija ja sen sotaväen päällikkö, Viikin vapaaherra, +valtaneuvos, marski ja amiraali Klaus Eerikinpoika Fleming piti Nokian +taistelun jälkeen, josta jo oli lähes kuukausi kulunut, sotaleiriään +Pirkkalan pitäjässä, Ylisessä Satakunnassa. Siitä keskuksestaan johti +hän tarmolla ja taidolla hänelle peräti vaarallisena hetkenä puhjenneen +kansankapinan kukistamista ja uhatun, joskaan ei horjahtaneen, valtansa +lujittamista. Hän oli sinne koonnut suurimman osan sitä runsaslukuista +sotaväkeä, jonka hän Viron sodan jälkeen, vaikka siitä oli kulunut jo +pari vuotta, yhä kaiken varalta oli pitänyt aseissa valtansa tukena, ja +siitä hän lähetti retkikuntia eri tahoille kukistamaan kapinanpoikasia, +missä niitä vielä milloinkin esiintyi. Itsekin oli hän ratsuväkineen +tehnyt pienempiä retkiä lähiseuduille kansaa peloittaakseen ja +kitkeäkseen siitä viimeisenkin kapinahalun, olipa sitä varten äsken +käynyt Hämeessäkin, jonka hän oli todennut jo täysin rauhoitetuksi, -- +hän ei tahtonut palata Turkuun, ennenkuin maassa viimeinenkin +vastarinnan ääni oli vaimennettu. Savossa ei nyt tammikuun lopulla +vielä kaikki ollut selvää, jotapaitsi Pohjanmaalta, kansanliikkeen +ahjopaikoilta, edelleen kuului jotakin kumeaa kohinaa, vaikka +sikäläinen nuijajoukko olikin niin perusteellisesti voitettu ja sen +johtajat hirtetty, -- muuten oli kapina jo tyyten kukistettu. + +Marski piti päämajaa Pirkkalan nimismiehen talossa Tammerkosken +rannalla, pienessä kylässä, -- hänen sotaväkensä oli tätä keskustaa +ympäröiviin kyliin ryhmitetty. Nimismiestalon kahdessa suuressa +tuvassa, jotka hänen nöyräselkäinen ja aina puuhakas palvelijansa +Juhana Näf -- kettumaisuutensa vuoksi oli hänelle annettu pilkkanimi +Räf, -- oli läheisistä aateliskartanoista tuoduilla kalustoilla ja +astioilla järjestänyt kutakuinkin siedettävään kuntoon, asusti hän nyt +lähimpäin neuvonantajainsa ja ylimpäin sotapäällikköjensä kanssa, ja, +mieltynyt kuin oli sotaleirielämään, viihtyi ja voi hän siellä +erinomaisen hyvin. Söi vahvasti, joi olutta, ja vastaanotti eri +tahoilta, Turusta, Viipurista, Hämeenlinnasta ja Pohjanmaalta saapuvia +tiedonantajiaan; piti apulaisiaan alituisessa toiminnassa ja lähetti +heidät heti sammuttamaan sinne, missä vielä vähänkin kulon itua ilmeni. +Täältä Tammerkoskelta hoiti hän samalla lujalla kädellä koko maan +hallintoa, johti rajankäyntiä Venäjää vastaan ja kiivasta +kirjeenvaihtoaan Ruotsiin, tänne saapuivat kuninkaan airuet Puolasta +asti hänen luokseen ja täältä hän kuninkaalle tiedotuksiaan ja neuvojaan +lähetti. -- Pirkkalan leiri oli todellakin täksi sydäntalven ajaksi +muuttunut Suomen hallinnan keskukseksi. + +Tammikuun loppupäivät (1597) olivat käsissä. Marski oli eräänä aamuna +nimismiestalon päätuvassa noussut vuoteeltaan varhain, niinkuin hänen +tapansa oli, ja takkatulen roihutessa -- hän rakasti lämmintä -- +sihteerinsä Kasper Gröningin kanssa suorittanut päivän ensimmäisiä +kiireellisimpiä hallitustehtäviä, ja hän luetutti nyt itselleen +pikalähettiensä yöllä tuomia kirjeitä. Mitään tärkeämpää ei tänä aamuna +ollut... Kirje Paraisista Ebba-rouvalta, joka yhäti huolehti hänen +terveydestään »siellä synkässä erämaassa sen jumalattoman väestön +joukossa, jolla tuskin on oikeita asuntojakaan», -- turhaa huolta ja +vaivaa, Klaus-herra ei ollut vuosikausiin tuntenut itsensä niin +hyvinvoivaksi ja pirteäksi kuin nyt täällä Sisä-Suomessa...! Kirje +Käkisalmesta, jossa kerrottiin rajaneuvottelujen alkuunpääsyn taaskin +sitkistyvän, -- sitä marski tosiaankaan ei surrut, sillä hänestä oli +sitä parempi, kuta pitempään siellä rajalla vitkasteltiin, onpahan +silloin aina enemmän aihetta pitää sotaväki Suomessa koossa! Ja tämän +saman airuen mukana Viipurin kautta kiertoteitse kulkeutunut pieni ja +hätäinen kirjelappu Götrik Finckeltä, Savonlinnasta. Götrik-herra oli +kirjeen lähettäessään vihdoin saanut sinne sydänmaanlinnaansa kauan +odottamaansa apuväkeä ja toimittanut sen heti talonpoikia vastaan, +mutta suuret, kiihkoisat kapinajoukot ovat vielä jalkeilla sekä +Pohjois- että Etelä-Savossa... + +Klaus-herra, joka loikoili vuoteensa reunalla villaisessa yönutussa, +vielä tuhruisena ja takkuisena yöunensa jäljiltä kuunnellen Kasperin +hänelle lukemia kirjeitä, murahti ja kirosi: + +-- Se nyt on pirua, ettei sieltä Savosta päin jo rupea tulemaan +suoranaisia tietoja. Mikäs tämäkin nyt on -- lähes kahden viikon vanha +kirjelappu...! Sillaikaa on Götrik erämaanlinnoineen jo ehtinyt nousta +tuhkana taivaalle...! + +-- Tiet ovat kai vielä kapinaväen hallussa, virkahti sihteeri, +hienosteleva, kapeisiin kaatioihin ja väljään, samettiseen +röyhelönuttuun puettu ja sileäksi suittu kääppänä. + +-- Mutta olisihan nyt jo kahdessa viikossa pitänyt ehtiä puhdistaa tiet +ja ajaa talonpojat helvettiin... Mitä se Götrik sitten kirjeensä +lopussa oikein ilmoittaa? + +-- Pyytää vain apuväkeä täältäkin Savoon... + +Marski murisi, ryki ja syljeskeli: + +-- Götrik kehui Pohjanmaan kapinan puhjettua ylvästellen, että kyllä +hän savolaisistaan vastaa, -- siinä sillä nyt on ukolla vastaamista! +Hän on salaa herttuaa ja talonpoikia hännystellyt ... tiedän sen, hän +on liian lähellä tuota petollista Kankaisten sukua. Tuhat tulimmaista, +olisipa meidän sittenkin pitänyt lähteä Hollolasta sinne Savoon päin, +niinkuin aikomuksemme olikin, ja puhdistaa se sekä pään että jäsenten +puolesta... + +-- Hollolaan saapuneet tiedothan olivat vallan rauhoittavia, muistutti +sihteeri Gröning, joka osaltaan oli varoittanut isäntäänsä lähtemästä +tuolle kovin vaivaloiselle matkalle Päijänteen itäpuolelle, jonne häntä +itseään ei ensinkään haluttanut. + +-- Niin, sikäläiset voudit ja knaapit kehuivat siellä muka +suorittavansa urotekoja, -- olivat kai Sysmässä käyneet ryöstämässä ja +polttamassa...! Mutta miksei tule Savosta suoraan ja oikeita tietoja? +Pitänee lähettää vielä huovijoukko sinnekin... + +Näin marski siinä itsekseen vihapäissään rähisi, kirosi usein ja +synkästi, sekä yski sekaan. Oli taas illalla tullut monta olutkannua +kallistetuksi, ja ne vielä hiukan kurkussa kutkuttivat. Rutosti hän +sentään nousi puolimakaavasta asennostaan, oikaisi suoraksi kookkaan +vartalonsa ja astui sihteerinsä luo tuvan suuren pöydän ääreen. + +-- Knut Kurki saa lähteä sukulaistaan Savoon tervehtimään ja pintehistä +pelastamaan, puheli hän edelleen kuin itsekseen. -- Vaikka tosin uskon +Fincke-ukon siellä omin voiminsakin selviävän; se on ovela äijä, +monista pulista se on ennenkin puikahtanut ... suotta se vain aina +ruinuaa... + +Palvelusintoinen Juhana Näf toi marskille suuret ratsusaappaat, jotka +hän taitavasti veti herransa jalkoihin, puki karkean, sarkaisen +asetakin hänen ylleen -- Klaus-herra ei rakastanut hienoja verkoja eikä +samettitakkeja, hänen pukunsa piti ennen kaikkea olla lämmin, -- ja +kiinnitti miekan hänen vyölleen. Vesiastiakin oli siinä silmäinpesua +varten, mutta sen ohi marski välinpitämättömästi astui; tähän tottunut +palvelija kantoi vesimaljan pois sekä sipsutti sitten nokkelana tuomaan +herralleen kannullisen kuumaa olutta. + +-- Ei, minä tahdon nyt syödä, komensi vanhus, pöydän päähän istuutuen +ja miekkansa viereensä pöydälle läimäyttäen. -- Miksei tuoda jo +aamiaista, sianlihaa ja piimää ja rasvakyrsiä, -- hä? + +Luokkiselkäinen palvelija juoksi kuin hyrrä tätä käskyä toimittamaan ja +samassa häärikin lauma palvelijoita aamiaista valmistellen. Hetki oli +tavallistakin varhaisempi, siksi ei vielä murkina ollut valmisna, mutta +Näf tiesi vanhasta kokemuksesta, että hänen tuittupäinen herransa +nostaa pahan metelin, jos ateria viipyy silloin, kun hän tahtoo syödä. +Ja hän tahtoi syödä usein ja paljon... + +Marski silmäili vielä siinä pöydällä olevia, yöllä saapuneita kirjeitä, +käänteli kuin halveksien kourassaan Götrik Fincken pientä, vanhaa ja +vähän valaisevaa lappusta, joka häntä sittenkin enin huoletti, ja +rupesi taas sihteerilleen toruen äyskimään. + +-- Mikseivät tule jo toiset herrat tänne tupaani, Kurki ja kuomani +Iivarinpojat ja ne muut, -- missä ne herrat laiskurit aikailevat, vai +aikovatko nukkua koko päivän ja antaa minun yksin syödä aamiaiseni. +Vikkelämmin, Kasper, nosta heidät pystyyn, kaada jäävettä heidän +niskaansa ja tuo tänne -- niinkuin jo olisivat. Mokomat +vuodesankarit...! + +Klaus-herran lähimpään seurapiiriin ja pöytäkuntaan kuuluivat +sotaeverstit Ivar Tavast ja Knuutti Kurki, milloin eivät olleet +partioretkillään, Särkilahden kiivasveriset veljekset Pertteli ja Mauno +Iivarinpojat, jotka tosin eivät paljoa liikkuneet sotaisilla retkillä, +vaan sitä tehokkaammin avustivat marskia ruoka- ja juomapöydän ääressä, +-- juovuttuaan usein tappeluksikin pistäen --, kuului Jaakko +Olavinpoika, Bolstadin herra, joka seurasi Viikin vapaaherraa kuin +uskollinen koira, sekä pari muuta ylimystä. Marski viittasi hienoluisen +sihteerinsä viereensä istumaan. Sillä ateriat olivat hänelle usein +samalla virkaistuntoja, joissa tehdyt päätökset kirjurin kesken +syönninkin piti panna paperille, tai kirjoittaa niistä kirjeitä tai +toimeenpanna yhtäkkiä annettuja ohjeita. Hänellä ei näin ollen ollut +oikeastaan lepoa koskaan, sillä väliin yölläkin komensi marski +kirjurinsa panemaan paperille jonkun tuuman, joka hänelle vuoteessa +maatessaan oli yhtäkkiä päähän pälkähtänyt. Toiset herrat kiirehtivät +toisesta tuvasta, sikäli kuin unisina vuoteiltaan kerkesivät, sisään ja +asettuivat tietyille paikoilleen ruokapöytään. + +Marski söi nytkin paljon ja joi syödessään vielä enemmän. Mutta sitä +tehdessään hänen ajatuksensa kuitenkin olivat koko ajan työssä. Nyt hän +varsinkin aprikoitsi sitä ongelmaa, miten Ruotsin Kaarlo-herttua, jonka +hän uskoi koko nuijakapinan aiheuttajaksi, oli saanut vaikutetuksi +kaukaisen Savonkin kansaan, jota Götrik oli kehunut. Hänen asiamiehensä +Pohjanmaalta ovat kai sielläkin hiihdelleet, -- ruotsinkielisiä +kirjureita kuuluu sielläkin olleen kapinaväen joukossa. + +-- Mutta erehdys on ruhtinaalliselle herralle sittenkin tullut siinä, +kun hän pani kapinan yllyttäjänsä liian aikaisin liikkeelle, -- näin +jatkoi hän ajatuksiaan ääneensä, pureskellessaan silavaa niin tiukasti, +että rasva suupielistä tippui. -- Nyt meillä on hyvin aikaa täällä +talvella kukistaa ja paljastaa hänen vehkeensä, ennenkuin hän itse +avovedellä pääsee laivoillaan liikkeelle. Ja siihen mennessä on meillä +Uudellamaalla rakennettu uusi; monimastoinen laivasto, jolla taas hänen +kesäiset yrityksensä torjumme. + +-- Luuletko siis Kaarlo-herttuan todella hyökkäävän Suomeen, kyseli +hiukan levottomana Laukon pukkipartaherra, viiltäen lohta leivälleen. + +-- Hän hyökkää varmasti, ellemme me jo sitä ennen ole vesillä, vastasi +Klaus-herra tyyneesti ja varmasti. -- Sota on välttämätön, ja se alkaa +heti avovedellä. Tämä talonpoikain kapina, jonka langat juontuvat +Ruotsista meidän päänmenoksi, se on ollut vain pieni sivuhyökkäys; +takaiskuksi tarkoitettu, -- edessäpäin esiintyy mestari itse kai +avonaisemmin. Olisikin tämä takatuuppaus tuottanut meille +helkkarinmoista hämminkiä, jos se olisi tullut keväällä, päähyökkäyksen +yhteydessä. Luulenpa ruhtinaan nykyisin siellä Tukholmassa aika lailla +sadattelevan Pohjanmaan talonpoikia, jotka malttamattomasti jo jouluksi +tarttuivat nuijiinsa ja nyt jo ovat maahan masennetut. + +Marski puhui harvakseen, mutta varmalla ja voimakkaalla äänellä, ja +kaikki hänen liikkeensä ja otteensa todistivat ripeyttä ja ruumiin +terveyttä. Eipä olleet tämänkään talven rasitukset näyttäneet häntä +kuluttaneen, vaikka hän ikäisekseen oli paljo rasittavia matkoja +tehnyt, rehkinyt sotahommissa ja ratsun selässä hankitaipaleita +katkaissut. Vuodet ja huolet olivat tosin häneen leimansa lyöneet. +Ohkaiseksi oli päälaelta kulunut hänen tukkansa ja hänen pörröinen, +ruokkoamaton partansa oli täysharmaja. Harmahtava oli ihokin, mutta +kasvot olivat luisevat ja lujat, leuka, joka rotevasti pureskeli +ruokaa, oli leveä ja tarmokas, ja silmät, jotka näyttivät sameilta ja +tihruisilta, vilkuivat kuitenkin liukkaasti ja valppaasti joka taholle, +-- hän huomasi kyllä seurueessaan jokaisen liikkeen, jopa jokaisen +kasvojen ilmeenkin. Astuessaan oli hän vähän kankea ja kulmikas, mutta +se ei ollut vain vanhuuden vikaa, hän oli muutenkin jo luonnostaan +hiukan kuin kirveellä veistetty ja höyläämättömäksi jätetty... + +-- Mutta jos herttua todella keväällä Ruotsista tähän maahan hyökkää, +on meidän sitä varten ajoissa pidettävä huolta, että selkämme pysyykin +vapaana, jatkoi Knut Laukon herra äskeistä, huolenalaista ajatustaan. +-- Talonpojat eivät saa täällä silloin uudelleen tarttua tapparoihinsa, +siksi ovat he nyt niin perinpohjin nujerrettavat, etteivät enää kykene +kynsiään näyttämään, jos tilanne meille kävisikin täperäksi. + +-- Se on totta, matki Jäppilän herra, -- täältä sisämaasta ei saa +silloin kuulua hiiskahdustakaan. + +-- Eikä kuulu, vakuutti marski rauhallisesti. -- Talonpojat on jo +nujerrettu, mitä työtä vielä on jäljellä, se on vain pientä kotikuria. +Ja siinä on tärkeintä katsoa, että he, kun se suuri jytistys alkaa, +pysyvät erillään herttuan uusista pauloista. + +Murkinan aikana, jota kesti kauan, kävi nimismiehen talossa monenlaisia +asiamiehiä, muonituksenhoitajia, matkalle lähteviä airuita, +armonpyytäjiä ja muita, joiden asiat sihteeri enimmäkseen toisessa +tuvassa ratkaisi, marskia itseään niiden pikkuasiain takia vaivaamatta. +Mutta eräs asioilleen pyrkivä tuntui olevan itsepäinen; sieltä +eteisestä kuului kinastelua ja väittelyä, -- tulokas pyrki tarmokkaasti +ja hellittämättä itsensä Klaus Flemingin puheille. + +-- Mikä se sellainen sisukas mies on, huusi sihteerilleen ruokapöydästä +marski, joka tuota jymyä oven takaa kuuli. -- Etkö voi antaa hänelle +potkua, taikka anna jonkun huovin puolestasi potkaista. + +-- Potkaista, mutisi Kasper Gröning, joka marskin äänen kuultuaan tuli +sisälle tupaan, -- se on eräs pappi... + +-- Ei se saa olla esteenä, uhmaili Klaus-herra, nauraa röhötellen. -- +On me annettu ennenkin pappien tehdä häränpyllyjä, -- nehän ne salaa +meitä vastaan vehkeilevät. Mikä sillä on asiana, armonpyyntö, vai? + +-- Sellaistakin sanoo olevan asianaan ... kertoo tulevansa Savosta. + +-- Vai Savosta, innostui marski, -- laskepas sisään se pappi, kuullaan, +mitä hänellä on sieltä kerrottavana. + +Marski siirsi ruokakulhonsa syrjemmäs, joi pitkän kulauksen olutta ja +ojentausi, äänekkäästi röyhtäisten, selkäkenoon seinää vasten, siitä +mukavasta asennosta ikäänkuin puoli-ivallisesti katsellen, minkälainen +paksu sielunpaimen siellä nyt tupaan työntynee. + +Se olikin hento, kalvakka, hyvin epävarman näköinen nuori mies, jonka +polvet tuntuivat vavahtavan hänen sisään astuessaan ja jonka silmät +säikähtyneinä, mutta samalla intohimoisina, pälyivät kynttilöin +valaistuun ruokapöytään päin. Saapunut asiamies, Mikko Martinpoika, +kumarsi ja pysähtyi keskilattialle. + +-- No, mikä olet sinä miehiäsi, mistä kotoisin, urahti marski pöydän +päästä, puoleksi uteliaana, puoleksi kiusaantuneena. + +-- Olen Rautalammen kappalainen... + +-- Rautalammen, -- siinä erämaassa olen pari vuotta sitten käynyt yksiä +hirtehisiä kurittamassa, mutta nythän sieltä taas kuuluu Hämeessä asti +käyneen kapinoitsijoita. Et ole tosiaankaan siellä hyvin laumaasi +paimentanut... + +Se ensi ryöppy marskin suusta ei ollut omansa nuoren papin rohkeutta +lisäämään ja neuvotonna hän jäikin äänettömäksi, tietämättä miten +lähteä suurta tehtäväänsä esittämään, kunnes marski karjaisi: + +-- Asiasi! Tahdot kai puolustautua, että et muka ole syypää +talonpoikain nousuun, mutta minä en sitä paljo usko, -- te papit olette +monin paikoin kansaa villinneet, teidän asianne on myöhemmin vielä +erikseen tutkittava! + +-- En puolusta itseäni, sopersi Mikko silloin vastaukseksi hiljaisella +äänellä, -- syyllinen olen kyllä monellakin tavalla, en ole osannut +sanankuulijoitani johtaa oikeaan. Mutta itselleni en rukoile armoa, +rangaiskaa minua ansioni mukaan, -- tuolle eksyneelle kansalle nyt +rukoilen armoa, laupeutta... + +-- Mille kansalle, kenen puolesta puhut, mikä kapinajoukko sinut tänne +lähetti, kyseli nyt kipakasti marski, jota asiamiehen ylimalkainen +ruikutus ellotti. -- Mistä nyt tulet? + +-- Suur-Savosta... + +-- No, se on toki selvä vastaus, nyt annas kuulua, mitä sinulla on +sieltä kerrottavana. -- Milloin sieltä läksit? + +-- Olen ajanut yötä ja päivää yhteen menoon suoraan Mikkelin kirkolta. +Siellä tapahtunut hirmuinen teurastus ei antanut sielulleni rauhaa... + +-- Mikä teurastus? -- Marski kumartui eteenpäin aivan jo uteliaana +kyselemään, sillä noista Savon tapahtumistahan hän juuri oli odottanut +tietoja. -- Onko siellä ollut taistelu? Milloin? Ja miten siellä kävi? + +-- Oli taistelu, vastaili Mikko, marskin mielestä liiankin hitaasti. -- +Viime sunnuntaina, kirkon aikaan; taisteltiin Mikkelin pappilassa, +jonne sotaväki saartoi koko talonpoikaisjoukon... + +-- Ähäs, nyt sinun juttusi rupeaa joltakin kuulumaan, mikset tuota jo +heti sanonut, intoili Klaus-herra iloisena tuosta vieraan tuomasta +voiton sanomasta. -- Vai saartoivat, kerro tarkempaan, miten sitten +kävi...? + +-- Talonpojille oli luvattu henki, jos he antautuvat, mutta heidät +mestattiin kuitenkin kaikki... Minä en saata uskoa, että tämä teurastus +tapahtui teidän tahdostanne, jalosukuinen herra. Kansa on kärsinyt ja +kärsimyksissään erehtynyt, mutta ettehän kuitenkaan voi sallia, että se +lopen hävitetään. + +-- Mitä höpiset ... lopen hävitetään! Niskurit ja kapinoitsijat ovat +kai vain saaneet rangaistuksensa, ärähti marski. -- Onko siellä Savossa +kapina jo kaikkialla kukistettu? + +-- Talonpojat ovat tietääkseni joutuneet tappiolle joka taholla, +pohjoisessakin, sotaväki on kaikkialla voittanut. Mutta juuri siksi +olen kauhistuneena ja typertyneenä tuosta hirmuisesta, tarpeettomasta +verenvuodatuksesta tullut teitä rukoilemaan: älkää salliko tuon +verenvuodatuksen jatkua, älkää antako voittaneen sotaväkenne surmata +syyllisiä syyttömäin mukana, julistakaa anteeksianto... + +Näitä nuoren papin taivuttavia rukouksia tuskin enää ruokapöydän +ympärillä kuunneltiin. Siellä oli itse tuo hänen tuomansa uutinen +talonpoikaisten nuijamiesten kukistumisesta vallannut niin suuren +mielenkiinnon, että koko keskustelu herrain kesken keskittyi siihen. +Mutta saattoiko siihen uutiseen uskoa, tiesipä, mikä tämä +haihattelevana esiintyvä pappi on miehiään ja mihin hän tähtää. + +-- Miksei olisi Götrik Fincke itse lähettänyt meille pikaviestiä +voitostaan, epäili aina epäluuloinen Pertteli herra, ja hänen veljensä +Mauno säesti: + +-- Ei Götrik ole sellaisissa asioissa hidas... + +-- Mutta hän ei tiettävästi itse ollut mukana Suur-Savon taisteluissa, +rampa ja raihnainen mies, selitti Ivar Tavast, joka Fincken hyvin +tunsi. -- Ja hänen alapäällikkönsä ovat tolhoja... + +-- Kenties täytyy Knut Kurjen sittenkin lähteä sinne asioista oikeaa +selkoa ottamaan, esitti jo Jäppilän herra. + +Silloin kääntyi Klaus Fleming, joka ääneti oli kuunnellut herrain +porinata, taas tuikeana keskilattialla, ikäänkuin vastausta odottaen, +seisovan, syväsilmäisen papin puoleen ja kysyi ärjäisten: + +-- Mitä oikein on tapahtunut siellä Savossa ja siinä Mikkelin +taistelussa, kerro selvästi kaikki, niin että voimme päättää +valehteletko! + +Iloisena, että pääsi taas varsinaista asiataan ajamaan, kertoi nyt +Mikko, mikäli hän tapausten menoa oli ymmärtänyt, talonpoikain +etenemisen Juvalle ja Sääminkiin asti, heidän peräytymisensä sieltä, +kertoi talonpoikain hajaantumisesta ja jäännösjoukon sulkeutumisesta +Mikkelin pappilaan. Täällä pappilassa ja kirkonmäellä harjoitetut +verityöt kuvasi hän sillä kauhulla ja vavistuksella, joka vieläkin +hänen mieltään vatvoi ja joka oli hänet pakottanut tälle retkelle. +Mutta siinä marski taas äkkiä ja kärsimättömänä keskeytti hänet ja +karjaisi tiukasti: + +-- Tuon jo kerroit äsken. Jos juttusi on tosi, ovat asiat Savossa +hyvällä kannalla. Mitä siis oikeastaan väität ja ruihnaat? + +-- Talonpojat ovat pahasti esivaltaa vastaan rikkoneet, heidän hätänsä +on heidät eksyttänyt, vastasi Mikko tuota komentoääntä säikähtäneenä, +mutta jatkoi sitten rohkeammin, pakkautunutta sydäntään tyhjentäen: -- +Mutta salli niiden, jotka taas tahtovat palata rauhassa viljelemään +raastettuja maitaan ja köyhissä kodeissaan elämään, salli heidän se +rauhassa tehdä! Älä anna enää huoviesi teloittaa noita onnettomia +voitettuja viimeiseen mieheen asti, niinkuin Nyystölässä ja Mikkelissä +tekivät, älä salli heidän hävittää tätä kovia kärsinyttä kansaa ja +sitten istuttaa henkiin jääviinkin niin syvää kauhua ja kirousta, että +se vihana ja kostona periytyy vielä vastaisiinkin polviin. Ole +armollinen noita erehtyneitä kohtaan ... siitä on sinulle oleva +siunaus...! + +Klaus Fleming oli kuunnellut papin pitkää juttua ensin mielenkiinnolla, +sitten taas kärsimättömästi, -- häntä ärsyttivät varsinkin Mikon +viittaukset siihen, että talonpojilla muka oli ollut liian raskaat +rasitukset ja että niiden synnyttämä epätoivo olisi heidät aseisiin +nostanut, -- itsehän hän syytti kaikesta herttuan vehkeitä ja +talonpoikain uppiniskaisuutta. Mutta kun Mikko vielä rupesi jatkamaan: + +-- Ja ulota säälisi niinkin pitkälle, että heiltä, paljaiksi +ryöstetyiltä, vastaiseksi helpoitat majoitusrasitusta ja veroja ... +silloin kimmahti pörröparta pöydän päästä pystyyn ja jyrisi ukkosen +äänellä: + +-- Hä, mies, sinä puhut päättömiä ja puhut pääsi puhki! -- Hänen +niskansa oli käynyt punoittamaan, hänen leveä leukansa väkätti hetken +ja sitten hän jatkoi karkealla, ilkkuvalla äänellä: -- Tämä +teerenpoikako tulee meitä neuvomaan, että kapinantehneet pitäisi jättää +rankaisematta, kun heidän kavala yrityksensä iskeä puukko selkäämme ei +onnistunut...! Ja kun he vihdoin, ryöstettyään ja poltettuaan herrain +ja esivallan omaisuutta, joutuvat tappiolle kapinayrityksessään, jota +kukistaakseen sotamiestemme on ollut uhrattava henkensä ja vuodatettava +verensä, silloin nämä eivät saisi heitä edes kurittaa, vaan pitäisi +lähettää kapinamiehet kauniisti koteihinsa, valmistamaan uusia +vehkeitä, -- ehkä taputtaa vielä olallekin...! + +-- Ja kaiken lisäksi olisi vielä palkinnoksi kapinasta helpotettava +näiden nuijapäiden veroja ... säesti Jäppilän herra korkean +suojelijansa sisukkaita puheita. Ja hänen Mauno-veljensä kiirehti +terästämään: + +-- Sehän olisi sama kuin kehoittaa heitä: yrittäkää pian uudestaan! Ei, +tällä papilla on pää pehmyt -- tai liian kiero! + +Mutta marski Fleming ei pitänyt siitä, että hänen puheisiinsa +puututtiin silloin, kun hän itse oli sanavauhdissa; ja hän humautti +tihruisilla silmillään moittivasti liian palvelushaluisiin Särkilahden +veljeksiin. Hän puhui usein hyvin laajasanaisesti ja perinjuurisesti ja +nytkin otti hän lattialla seisovalle, orvon näköiselle papille oikein +olan takaa selittääkseen, kuinka rikollisesti talonpojat olivat +menetelleet, murhanneet hänen huovejaan, avantoonkin heitä +upottaneet ... polttaneet satoja kartanoita, yrittäneet erottaa hänet, +kuninkaan edustajan, virastaan ja panna kuninkaan vastustajan +sijaan...! Hän kuvasi nuhtelevasti, kuinka he olivat esivallalle +uppiniskaisina antautuneet ilkimysten verkkoihin, jotka valtakunnalle +turmiota valmistavat, ja uhanneet tulla repimään maahan Turun linnan +muurit... + +-- Ja tämän kaikenko he olisivat saaneet iltikseen tehdä, +rankaisematta...! Sellaista viisautta ei sinun, keltanokan, olisi +tarvinnut tulla Rautalammelta eikä Savosta meille opettamaan! Kuka +sinut on lähettänyt meille tuota lorua jaarittelemaan, -- vastaa +suoraan ja kiemurtelematta...! + +Mikko oli tärissyt kuin vilutaudissa tuota korkean herran pitkää ja +vihaista nuhdepuhetta kuunnellessaan. Marskin puheissa oli aina iskevää +voimaa, ja voimakkuudellaan hänen sanansa nytkin aivan typerryttivät ja +sekoittivat Mikon omat ajatukset ja suunnitelmat. Hän tunsi aivan +maahan vajonneensa eikä uskonut enää saavansa sanaa suustaan, -- +kohtalonsa hän aavisti jo päätetyksi. Mutta kun kiukkuinen herra +lopuksi teki tuon suoran, vastausta vaativan kysymyksensä, vastasi +Mikko siihen nöyrästi, mutta avoimin katsein: + +-- Kukaan ei ole minua lähettänyt. Omantuntoni pakosta olen tämän +pitkän matkan tehnyt. Olen murjottu mies, sydämeni vuotaa verta, +kaikkeni olen itsekin menettänyt ... mutta kansan teurastamista en +sittenkään voinut nähdä. Minun täytyi jotakin yrittää noiden +onnettomain hyväksi. Ja tiesin, että ainoastaan te, marski, voitte +pakottaa sotaväen säästämään talonpoikia sukupuuttoon häviämästä. + +-- Sukupuuttoon ... väitätkö Götrik Fincken hävittävän lääniläisensä +sukupuuttoon, -- hän on savolaisilleen liiankin pehmyt, urahti marski, +mutta hänen ääneensä oli Mikon viimeksi vastatessa sittenkin tullut +hiukan talttuneempi sävy. + +-- Ehkä hän itse on lempeämpi, hänen sotapäällikkönsä ovat joka +tapauksessa julmia kostaessaan, vastasi Mikko jo hiukan vapaammin. -- +Ja miten voi kansa enää maitaan viljellä ja verojaan maksaa, jos sen +miehet kylittäin ja pitäjittäin surmataan... Kansa on nyt nöyrtynyt... + +Marski oli istahtanut penkille ja käynyt taas kuin tuohon jutteluun +vähän väsähtäneenä ja miettiväisenä jyrsimään mehukasta lampaanlapaa, +kulauttaakseen taas kurkustaan alas kannullisen olutta sen päälle. Ja +sillaikaa olivat taas toiset herrat käyneet ääneen, rökittäen +mielestään liian rohkeapuheiseksi käynyttä asiamiestä sanojensa +ruoskilla. + +-- Vai lempeyttä nyt vaaditaan, sitäkö talonpojat osottivat, kun +ryöstivät meidän kartanoitamme, puhui Knut Kurki, jonka pari aputaloa +heti kapinan alussa oli tullut ryöstetyksi. -- Ei, antaa huovien +Savossa tehdä puhdasta, siivota ja kitkeä väestöstä uppiniskaisuus +aivan juuriaan myöten. Sen he kyllä tekevätkin, täältä ei tarvitse +sinne lähettää apulaisia eikä hillitsijöitä. + +Knut Kurjen ei ollenkaan tehnyt mieli lähteä retkeilemään Savon +tiettömille erämaille ja hän kannatti senvuoksi täyden toimintavapauden +jättämistä sikäläisille sotapäälliköille. + +-- Hirsipuu ja mestauskirves ovat noille nuijapäille aivan oikeutettu +rangaistus, intoili Hämeen rauhoittaja Ivar Tavast, joka oli näitä +kurituskeinoja itse runsaasti käyttänyt. -- Ja sinullekin, pappi, joka +tulet tänne meille laverruksiasi latelemaan! + +-- Niin, ainakin tyrmään tuo mies joutaa miettimään omatekoisia +valtiollisia viisauksiaan, yritti veistelemään Bolstadin herrakin, joka +aina tahtoi olla muita muuatta astetta edellä ja aina mahtavalle +suojelijalleen mieliksi, mutta ei kumpaakaan aina osannut. + +-- Käskykirje Götrik-herralle, että hän listii päät niin monelta +talonpojalta kuin suinkin, -- sen tämä anomus aiheuttakoon, eikä mitään +muuta, uhmaili edelleen omista verkoistaan ylpeilevä Ivar Tavast. -- +Niin mekin Padasjoella tehtiin, niskat nurin vain kaikilta, jotka +olivat asetta kantaneet! + +-- Vaikka olitte valoin taanneet heille heidän henkensä, pisti +Kurki-herra väliin hiukan myrkyllisesti, -- hän ei sentään, +ritarillisena miehenä, tuollaista sanapattoisuutta oikein hyväksynyt. + +-- Mitäs talonpojille annetuista valoista, -- vannopas nyt jotakin +vihaiselle härkälaumalle, joka päällesi käy, ikeen alle sen pistät +kuitenkin. -- Ivar herra joi mahtavan kulauksen olutta; ikäänkuin tuon +elämänohjeensa varmistukseksi. + +Marski jyrsi sillä välin lampaan lapaa, kuunnellen ääneti herrain +uhittelevaa keskustelua ja heittäen aina väliin miettivän silmäyksen +sillalla avuttoman näköisenä seisovaan kalpeaan, mutta tulisilmäiseen +pappiin. Tämän aiheettomista puheista ja neuvoista oli hän aluksi +kovasti suuttunut, mutta joku sana Mikon vastauksesta oli herättänyt +hänen päässään eräitä siinä jo ennen liikehtineitä ajatuksia taas +kiertämään. Mistäpä todella lypsetään veroja, ja millä sotaväki +elätetään herttuan hyökkäyksen varalta, jos lehmä tapetaan tai +saatetaan täysmahoksi? + +Tarmolla on tämä kapina kukistettava, niinkuin on tehtykin, mutta +myöskin taidolla... Silmällä on pidettävä sitäkin, ettei väestö liiaksi +heikkene ... ja ennen kaikkea, ettei se epätoivossaan taas uudelleen +syöksy herttuan helmaan, jos tämä todellakin pääsisi Suomeen. Se on +tuosta auttajastaan kertakaikkiaan vieroitettava ... sitä oli marski jo +ennen yritellyt, kuvaten kansalle herttuan syypääksi talonpoikain +nousuun ja koko heidän onnettomuuteensa; sille on teroitettava, että +tuo ovela ruhtinas on heidät pettänyt ja uhrannut heidät omiin +tarkoituksiinsa -- niinkuin on tehnytkin... + +Ehkä on tuon pappiparan puheissa sittenkin jotakin järkeä, hänen +itsensä siitä tietämättä, mutisi karkeapiirteinen ylimys itsekseen. Ja +hän voi juuri olla sopiva mies vaikuttamaan nyt nöyrtyneiden +talonpoikain mielialaan, -- vaikka hän tässä vain älytöntä lempeyttä ja +armonantoa haihatteleekin... + +Kuuntelematta enää toisten herrain väittelyä oli marski kotvan istunut +näissä mietteissään ja virkahti nyt ikäänkuin koko kohtaukseen +kyllästyneenä: + +-- Jo on tämän löyhäpäisen papin kanssa tarinoitu tarpeeksi, meillä on +tässä tärkeämpiäkin tehtäviä, -- kirje on nyt laitettava Puolaan Suomen +kapinan lopullisesta päättymisestä. -- Ja viskaten jyrsimänsä +lampaanluun kolisten koirille pirtinnurkkaan, lisäsi hän: -- +Kapinoitsijoita on rangaistava ansion mukaan, varsinkin johtajia. Mutta +jos talonpojat näistäpuolin pysyvät siivolla ja viljelevät napisematta +maitaan ja maksavat veronsa, niin saavat sen tehdä. -- Kankeasti +viitaten kädellään pappia poistumaan jyrähti hän tälle: -- Vie sinne +maille sellaiset terveiset -- enin rikollisten asia tutkittakoon sitten +käräjillä. Mutta auta armias, jos he vielä uudelleen nousevat esivaltaa +vastaan taikka vehkeilevät meidän selän takana, yllyttipä heitä kuka +tahansa, -- silloin emme jätä elävää elukkaa heidän kyliinsä, emme +kukkoa tunkiolle kiekumaan. Sano se heille...! + +-- Mitä, lasketko tämän röyhkeän kapinanpuolustajan noin vain menemään, +kiivaili Pertteli Särkilahti, kun oivalsi marskin aikovan lähettää +papin takaisin talonpoikain luo terveisiään viemään. + +-- Köysiin minä hänet pistäisin, terästi Ivar-herra, jonka päässä jo +väkevä aamiaisolut kihahteli, -- itselleen opetukseksi ja muille +nuijapäille varoitukseksi. + +-- Ties mikä hän on lopultakin miehiään, usutti Bolstadin herrakin. + +Ja aina palvelushaluinen Juhana Näf kutsui jo tupaan vahtihuovin muka +viemään noin tuomitun asiamiehen parempaan talteen. Mikko näki ne +oireet, mutta ne eivät häntä hänen nykyisessä mielialassaan +säikyttäneet, hän astui kuin rohkaistuneena askeleen lähemmäs ja +virkkoi: + +-- Minut sitokaa ja surmatkaa, ehkä sen olen ansainnut. Mutta kansan +kohtaloa helpottakaa, se on epätoivon partaalla...! + +Marski naurahti, heitti intoileviin seuralaisiinsa hillitsevän katseen +ja virkkoi papille: + +-- Ehkä lienet ansainnut hirttoköyden sinäkin. Mutta nyt mene, aja +suoraan Rautalammen erämaille ja vie äskeiset terveiseni sinne. Sano +noille jukuripäille, että minä kirjoitan samanlaiset neuvot +Götrik-herralle Savoon ja muille käskynhaltijoilleni. Mutta muistakoot +ja varokoot vihaani, jos vielä jotakin yrittävät, he ovat jo ennen +tunteneet kourani... No, ala laputtaa... + +Mikko ei oikein ymmärtänyt asiain tätä käännettä ja seisoi vielä +tuokion kuin neuvotonna siinä lattialla. Juhana Näfin täytyi häntä +oikein olasta työntää ja ohjata ovelle, ennenkuin hän typerryksissään +siitä ulos osasi. + +Eikä tuota marskin suopeutta ymmärtäneet toiset ruokapöydässä vielä +istuvat herratkaan. He rupesivat Mikon lähdettyä puolittain +pilkallisesti, puolittain moittivasti puhumaan tuosta kapinaväen +näöltään hurskaasta, mutta todellisuudessa koppavasta asianajajasta, +joka nyt näin pääsi erämaan nuijapäille armon evankeliumiaan +saarnaamaan. + +-- Liekö ollut koppava, en tiedä, mutta ennen kaikkea hän oli lammas, +virkahti siihen marski naurahtaen. -- Ja oikeata, minun mieleistäni +evankeliumia hän siellä nyt saarnaa. + +-- Tiesi tuon taata, epäili sihteeri Gröning, joka juuri tuli sisään +asioiltaan. -- Tuolla toisessa tuvassa tunnustelivat häntä eräät +samaksi papiksi, joka viime syysmarkkinain aikana Turussa puhui ja +paasasi kapitulin salissa teidän korkeuttanne vastaan. + +-- Samako mies, kivahti nyt hetkeksi marskikin. + +-- Senkö vehkeilijän Aningaisten Martin poika? + +-- Sen juuri, se suku on aina vastaasi vehkeillyt, usutti +Pertteli-herra. -- Eikä se poika luultavasti ollut oikeilla asioilla +nytkään. + +-- Senkö poika, hoki Klaus-herra hampaittensa välitse ja hiukan kuin +katuen lauhkeuttaan. -- Mutta menköön, lammas hän joka tapauksessa on, +ja meidän asiaa hän nyt tietämättään ajaa. + +Terävästi tuijotti hän eteensä, ikäänkuin katsellen kauas +tulevaisuuteen, laski raskaan käsivartensa ponnella pöydälle ja puhui +nyt varsin vakavissaan: + +-- Se suuri asia, edessä oleva tiukka ja armoton taistelu, se luo jo +ennakolta varjonsa moniin nykyhetken ilmiöihin, pieniin jos suuriinkin +seikkoihin. Meidänkin on muokattava täällä maata sen taistelun varalta, +niinkuin herttua omalla tahollaan tekee, meidän on varattava selkämme +vapaaksi, on varustauduttava ottamaan vastaan iskuja edestäpäin ja -- +iskemään itse. Iskettävä on silloin, piru soi, niin että kypärät ja +otsaluut paukkuen halkeavat...! + +Honkainen pöytä paukkui, kun kuumentunut mahtimies siihen, aterialta +nousten, nyrkkinsä pudotti, mutta ei toki haljennut. Toisetkin herrat +nyt nousivat kannujensa äärestä hiukan noloina. He näet eivät voineet +oikein seurata Viikin vihaisen vapaaherran viimeistä, kierteistä +ajatuksenkulkua, eivät käsittäneet, mitä tuon haihattelevan papin +mukana erämaille lähetetyt terveiset saattoivat kuulua siihen +taisteluun Kaarlo herttuaa vastaan, joka nykyisin todellakin loi +varjonsa kaikkiin marskin ajatuksiin ja tekoihin ja jota he tiesivät +hänen hautovan mielessään yöllä ja päivällä. Sen he vain käsittivät, +että hankkeissa oli kiivas, leppymätön, ratkaiseva taistelu niiden +kahden mahtimiehen välillä, jotka kuninkaan poissaollessa nyt +isännöivät Ruotsin valtakunnan eri osissa, ja tämän edessä olevan +valtataistelun rinnalla kaikki muu tosiaankin oli arvotonta... + + * * * * * + +Sillävälin ajoi jo Mikko Martinpoika Pirkkalan Tammerkosken kylästä +hyvää vauhtia itään päin. Ajomies, jonka korvat olivat olleet kuumat ja +jonka sydän oli pahasti läpättänyt, kun hän nimismiestalon pihalla, +huovien ja kaikenlaisen uteliaan aseväen keskellä, aamukauden odotti +marskin majataloon puoliväkisin tunkeutunutta pappia, ei nyt pitkän +matkan tehnyttä hevostaan säälinyt. Hän löi sitä ohjasperillä lanteille +myötä- ja vastamäessä, häntä poltteli halu päästä mahdollisimman pian +ja kauas tuolta sotaväen suurleiriltä, jonka lähettyvillä hän ei +vieläkään tuntenut henkeään turvalliseksi. Vasta kun puolirupeama näin +oli ääneti ajettu, sai läähättävä koni vihdoin astella vastamaassa ja +vasta silloin Erkki Pentinpoika kääntyi reen perällä istuvan Mikon +puoleen, joka näytti siinä avoimin silmin uinailevan. + +-- Sinnekö Päijänteelle tästä takaisin ajetaan? kysyi hän +mahdollisimman tyyneesti, ryhtymättä vieläkään tiedustamaan Mikon +rohkean vierailun onnistumista ja miten hän oli selvinnyt sieltä +kontion pesästä. + +-- Ei, käännytään pohjoisemmas, ajetaan suorimpia teitä kohastaan +Rautalammen erämaille, kotikulmille! + +-- Ja jätetään sukulaisnaiset edelleen yksin pahaiseen pakosaunaan +Sysmän takaiselle salolle, niinkö? + +Erkki katsoi uteliaana Mikkoa suoraan kasvoihin, eikö niissä vieläkään +näkyisi järkiinpalaamisen ja entisen arkipapin ilmeitä. Mutta ei, +juhlallisen vakavat ja kylmän järkähtämättömät olivat edelleen Mikon +kasvot, ja hänen silmissään paloi yhä sama rauhaton lieska, joka Erkkiä +oli Mikkelin pappilasta asti vistottanut. Ikäänkuin nöyrästi, mutta +varmasti Mikko vastasi: + +-- Emme saa vielä heitä ajatella, suuremmat asiat ja tehtävät meitä +ensin erämaille vaativat. Käännä ensi tienhaarassa pohjoiseen päin, +kysellään kylistä tietä... + +Samapa se Erkistä oli minne ajettiin, melkein mieluummin hän puolestaan +taivalsi suoraan kotisaloaan kohti. Mutta Mikon jatkuva päättäväisyys +ja ankaruus, hänen äänetön, jäykkä olemuksensa häntä yhä oudoksutti +eikä hän enää malttanut olla kysäisemättä: + +-- Etkö päässytkään painajaisestasi, vaikka marskin puheille pääsit, -- +turhako olikin tämä pitkä matkamme? + +-- En tiedä vielä, oliko se turha, enkä tiedä, pääsenkö painajaisestani +kokonaan koskaan, vastasi Mikko huoahtaen. -- Mutta sain toki sanoa +sanottavani, sain purkaa pakahtuvan sydämeni, ja paljo se sentään +helpotti. Mutta suurta tehtävääni en ole sittenkään vielä suorittanut, +sitä kestää kyllä ikäni kaiken. + + + + +XIX. + +SYDÄNMAALLE. + + +Päiväin pidetessä tammikuun lopulla ja helmikuun alussa rupesi +vähitellen pitkälle hiihdolle jouluksi lähteneitä miehiä palailemaan +etelästä päin Rautalammen kaukaisiin korpikyliin. Niitä tuli pienin +parvin, kaksi ja kolme miestä yhdessä, tuli eri tahoilta, mikä +Pieksämäen puolesta, mikä Laukaan kautta hiihtäen, mikä Sysmästä päin. +He palasivat nyt, ketkä palasivat, noista »suurista eristä», mutta +eivät palanneet korskeina pyyntimiehinä, eivät retkauttaneet, niinkuin +tavallisesti eristä tullessaan, raskasta kantamusta pirtin lattialle +eivätkä ruvenneet kehuen kertomaan metsäseikkailuistaan eikä parhaista +riistamaistaan. Hiljaa ja arkaillen hiihtivät he iltahämärissä metsän +rinnasta navetan taakse, hiipivät pirttiin ja nousivat ääneti, +uupuneina miehinä, uunille nukkumaan. Eikä talonväetkään kiirehtineet +heiltä matkan tuloksia utelemaan, -- he olivat näet jo ensimmäisiltä +etelästä tulleilta pakolaisilta kuulleet, että hullusti on käynyt +taasen, huovit ovat voittaneet, -- hyväpä, kun mies toki hengissä +palasi... + +Sillä useimpiin taloihin ei jouluksi mies palannutkaan eikä toisiin +kyliin palannut miestä yhtään. Vielä niitä odotettiin, sillä yksi ja +toinen pääjoukostaan poikennut tai partioissa eksynyt ja metsissä +kierrellyt mies saapui vielä myöhemmin, ja vielähän Savon latvakylissä +taisteluita jatkuikin; mutta palanneet tiesivät monessa tapauksessa +kertoa, että turhaan siihen ja siihenkin taloon elättäjiä odotetaan. +Mikä oli saanut surmansa Nyystölän pellolla, mikä Mikkelin +kirkonmäellä, mikä Juvalla tai Joroisissa, -- palaamaan pääsivät vain +ne, jotka eivät olleet pahimpiin surmanpaikkoihin joutuneet, vaan +olivat sattuneet kulkemaan eri osastoina. + +Näissä yleensä jylhän vakavissa salokylissä oli joulun tienoo ja sen +jälkeiset viikot eletty eräänlaisessa äkkiä heränneessä yltiöpäisyyden +humussa, suuren voiton ja paranevain elämänehtojen kauniissa toiveissa. +Olihan huovit ja voudit ajettu pois koko pitäjästä, omat miehet olivat +olleet käskijöinä, kun he lähtivät sataisissa joukoissa entisiä +ahdistajiaan ahdistamaan, elämänilolla ja rohkealla mielellä oli +taloissa kotitöitä tehty... Nyt niissä taas vallitsi toimettomuus ja +tahdottomuus, suru ja tuska tai jäytävä levottomuus painoi leimansa +koko elämään, taikka vatvoi mieliä pingoittunut odotus, aina sen +mukaan, oliko jo tieto tullut isän tai veljen kuolemasta, vai +varrottiinko vielä tuota murjovaa tietoa. Kaikkialla, niissäkin +taloissa, joihin erämies oli palannut alakärsänä ja nolona, vallitsi +synkin epätoivo, eikä vielä osattu ryhtyä mihinkään. Sillä mikä oli nyt +taas voitetuilla talonpojilla edessään, mikä oli oleva niiden kohtalo, +jotka olivat kapinaan ryhtyneet? Sitä toisiltaan kysyttiin, mutta +entisestä kokemuksestahan se jo tiedettiin. + +Vielä eivät olleet huovit ja voudit saapuneet näihin erämaankyliin +tuomioitaan tekemään eikä sakkoverojaan ottamaan, mutta heidän +arvattiin minä hetkenä tahansa saapuvan ja tiedettiinpä kylläkin, millä +melulla ja missä mielessä he nyt, kukistettuaan aseisiin ryhtyneet +talonpojat, sinne kostajina karauttavat. Silloin ei ole armoa eikä +sääliä missään, silloin rakennetaan taas hirsipuita, eikä silloin ole +saaliin kiskomisella mitään määrää. Ja silloin ei ole ainakaan kotiin +palanneiden nuijamiesten hyvä viipyä kotosalla... Senpä vuoksi olikin +ainoa toimi, mihin näihin aikoihin noissa murjotuissa kylissä yleensä +kyettiin, se, että niissä pidettiin hätäisiä neuvotteluja, mihin olisi +nyt kotikylistä paettava, -- paettava niin kauas, ettei huovien kosto +eikä rankaisevan esivallan käsivarsi ulotu. + +Kovimmin kolhittuja oli Apajan rantakylä. Sieltä oli kaikki miehet +olleet etelänhiihdolla ja harvat olivat palanneet. Mutta muutamia oli +sentään saapunut Savosta päin ja toinen ryhmä tuli vielä myöhemmin +Hämeestä. Nämä miehet tiesivät, että kun huoviroikka erämaille saapuu, +saapuu se ensimmäisenä juuri heidän kyläänsä ja tekee silloin heti +puhdasta. Siksipä ruvettiinkin jo muutaman levähdyspäivän perästä +Apajan ja Kelalan taloista hankkiutumaan uudelle, vakavalle, +vaivaloiselle hiihdolle, -- pakoon kaukaisimpainkin takamaiden taa ja +sydänmaanjärville. Saloa oli toki Rautalammen latva-asutuksen takana +vielä niin kaukaista ja niin syvää, että siellä tuskin pisimmän +kierroksen tehneet erämiehetkään olivat käyneet, ja ettei sinne mikään +voutiroikka osaa. Siellä on, se tiedettiin, suurten soiden ja metsien +takana nimettömiä järviä, joiden lahtiin ei ole koskaan katiskaa +laskettu ja joiden selkiä ei ole koskaan venheillä soudettu. Niiden +välisissä synkissä saloissa, joihin vastaavat Pohjanmaan laidattomat +suot ja joissa ei kontiota vielä koskaan ole häiritty, voivat +henkipatot miehet rauhassa piillä ja rakentaa uutta elämistä, -- sinne +he nyt aikoivat paeta! Ja sitä varten nyt kaikissa taloissa kiireellä +korjattiin verkkoja ja koottiin kontteihin rihmoja ja kirveitä ja +eväitä ja tervattiin kalhoiksi kuluneita suksia. Rinta raskaana, sydän +sydenmustana, äänettömästi ja hälinättä näitä varustuksia tehtiin, +sillä matkalle lähtijät oivalsivat, että näihin vanhoihin, rakkaihin +koteihinsa ei heidän kai tule enää koskaan palattavaksi. + +Silloin ajoi eräänä päivänä Apajan pihaan resla, jota veti luukasaksi +laihtunut koni ja josta kankeina pitkän istumisen jälkeen nousi kaksi +miestä: Kelalan talon vanhin poika Erkki, joka Mikkelin kirkonmäeltä +oli papinkuskina pelastunut, mutta sitten taas kadoksiin jäänyt, ja +pitäjän nuori kappalainen, joka hänkin joulun alla oli lähtenyt +nuijamiesten matkaan ja jonka kohtaloista sitten ei ollut paljoa +kuulunut. Kaihoisin mielin heitä nyt Apajassa ja Kelalassa +tervehdittiin, ei sillä riemulla, millä heidän saapuessaan eräänä +tuulisena syyspäivänä. Eikä ollut siellä nyt palanneelle pojalle eikä +papillekaan paljo sanottavaa, jota nämä eivät olisi itse heti +oivaltaneet. Se yksi, viimeinen, surullinen tehtävä täytti nyt kaikkien +mielen: pako kotitaloista! Apajasta, jossa ei nyt ollut pieniä lapsia, +aikoivat kaikki väet, koko perhekunta, lähteä sydänmaalle, sijoittaa +karjan naapureihin ja jättää talon aivan autioksi. Toisiin taloihin, +kuten Kelalaan, kuuluivat aikovan jäädä heikkovoimaisimmat ja ne, jotka +luulivat voivansa todistaa syyttömyytensä. + +Mutta äsken palannut pappi kehoitti toivottomia tuttaviaan vilkkaasti +ja hartaasti luopumaan koko pakoaikeesta, väittäen, että he saavat ja +voivat nyt rauhassa koteihinsa jäädä: + +-- Tulen suoraan sotamarski Klaus Flemingin luota Pirkkalasta, jonne +Erkin kanssa ajoin juuri huovien julmuutta estääkseni. Ja hän käski +minun tuoda tänne juuri sellaiset terveiset. + +-- Klaus-herrako, mikä sen nyt olisi näin muuttanut? Toista hän oli +poikaa, kun kolme vuotta sitten kävi meitä kurittamassa. + +Näin epäilivät murjotut miehet heti. + +-- Sillä kai on omat syynsä, selitti Mikko tupaan astuen, -- ei tahdo +kansaa hävittää liiaksi sukupuuttoon, tarvitsee veronmaksajia... +Varmasti hän lupasi laatia käskyn alasilleen virkamiehineen, että +antavat talonpoikain raataa taloissaan rauhassa, kun nämä vain itse nyt +rauhassa pysyvät, -- enin syyllisten asia tutkittanee sitten +käräjillä... + +Mutta nämä papin vakuutukset eivät tehonneet erämaan paljo kokeneisiin +talonpoikiin. He uskoivat kyllä, että pappi, joka kansan parasta +tarkoittaen oli käynyt itsensä pääpirun puheilla, oli sieltä saanut +jonkunlaiset lupaukset. Mutta pidetäänkö näin annettuja lupauksia, sitä +he suuresti epäilivät. + +-- Luvattiinhan Mikkelin pappilaan saarretuille talonpojillekin armo ja +henki, virkkoivat retkeltä palanneet, joilta toverit olivat jääneet +tuolle veriselle kirkonmäelle. -- Mutta päät listittiin kaikilta -- +niinkuin nauriilta... + +-- Ja vaikka pääherrat tahtoisivatkin säästää veronmaksajiaan, eivät +huovit, kun kerran kylään tulevat, siitä välitä. Heillä on oma +kostonsisunsa ... emmehän mekään heitä paljoa armahtaneet... + +-- Eikä ole suurta toivoa siitäkään, miten käräjillä käy, jos +niitä jäämme odottamaan, varoittelivat vanhat miehet vanhoilta +kokemuksiltaan. -- Lainlukijat ovat herrain kätyreitä, he tuomitsevat, +niinkuin toiset herrat tahtovat, taikka kiskovat meiltä määrättömiä +lahjuksia päittemme hintana. + +-- Ja kukapa meistä oikein on enemmän tai vähemmän syyllinen, säestivät +toiset. -- Kaikki annoimme elättihuoveillemme köniin, kaikki oltiin +yhtä sisukkaasti tappelemassa... + +Miehet eivät papin neuvosta keskeyttäneet valmistuksiaan suurelle +hiihdolle, ja naiset seurasivat huokaillen heidän esimerkkiään: panivat +tavaroitaan kokoon ja sälyttivät niitä kelkkoihin ja poronpulkkiin. He +tahtoivat olla valmiit hiihtämään minä päivänä tahansa, jos vain tieto +tulisi sotaväen lähestymisestä. Mutta Mikko-pappi kehoitti heitä +vieläkin malttamaan mielensä ja pysymään kotona edes siksi, kunnes hän +kirkolla saisi varmempia tietoja sotaväen aikeista. + +Itse lähti hän näet kirkolle aloittaakseen uudella voimalla ja innolla +työnsä kovia kärsineiden seurakuntalaistensa hyväksi, ryhtyäkseen +ihmisenä ja pappina auttamaan heitä uuden, vaikean elämän +alkutaipaleella. Siinä rauhan työssä hän nyt toivoi olevansa oikealla +alallaan ja voivansa vihdoinkin erehdysten jälkeen toteuttaa +kutsumuksensa. + +Rautalammen kyliin saapuikin pian Savosta päin viestejä, jotka olivat +omansa vahvistamaan tosiksi papin puheet armahduksesta ja elämän +palaamisesta terveisiin uomiin. Savonlinnan päälliköltä, vanhalta +Götrik Finckeltä, saapui Rautalammelle varsinainen lupakirja, että +talonpojat saavat rauhassa ja rankaisematta kodeissaan asua, kun +siivolla pysyvät, ja oli sieltäpäin jo palannut jokunen linnan vanki, +jolle oli Olavinlinnasta tuon lupauksen vahvistukseksi annettu oikea +ruunun vaakunoilla varustettu rauhan-arpa, -- kenellä sellainen on, +siihen eivät enää muka huovit eikä voutirengit koske. Näin kerrottiin. +Ja niitä arpoja oli kuulemma luvattu antaa kaikille, jotka vain +lupaavat olla uudelleen aseisiin tarttumatta. + +Jo ruvettiin Apajan taloissakin empimään, voitaisiinko sittenkin jäädä +kotiin elämään, vanhoille rakkaille ja raskaasti raivatuille maille. +Houkutus oli suuri, ja niin pidettiin jo pirteissä uusia neuvotteluja, +olisiko purettava pulkat ja kontit ja käytävä vain kotiaholta uusia +halmeita aukomaan. Kirkolta lähetti nuori kappalainen siihen +kehoittavat terveiset. Mutta samaan aikaan tuli näihin kyliin toisia +tietoja, jotka murjottujen mustista mielistä karistivat ja sammuttivat +nämä heikot toivonvälkkeet. Tuli Pohjanmaalta viesti, että siellä +aiotaan uudelleen rynnistää huovien ja herrain voittanutta valtaa +vastaan ... kuka sen tietää, milloin ja miten näihin uusiin kahakkoihin +erämaillakin taas sotkeudutaan...? Tuli taas kauhunvaltaamia hiihtäjiä +Savosta, sikäläisiä pakolaisraukkoja, jotka kertoivat, että sotaväen +valtaamissa pitäjissä siellä nyt ryöstetään talonpoikain tavarat +puhtaiksi, viedään viimeiset karjantähteet, tyhjennetään aitat ... +ei ole siellä käytännössä mitään armoa, eivät tehoo mihinkään +Götrik-herran jakamat puiset »rauhan-arvatkaan»... Sekasorto on +päinvastoin sanomaton, talonpojat ryöstävät toisiaankin... Ja vihdoin +saapui samalta kulmalta uusien pakolaisten mukana tieto, että sotaväkeä +on tulossa Savosta Pieksämäen kautta Rautalammelle ... niitä samoja +linnan alapäälliköitä, jotka valoistaan huolimatta Mikkelin kirkolla +suorittivat vangittujen talonpoikain teloituksen... Oli jo Pieksämäellä +tilattu hevosia näitä sotamatkueita varten, joiden kerrottiin tätä +kautta samoavan Pohjanmaalle, sen jo puhjennutta uutta kapinata +kukistelemaan... + +Silloin oli ainakin Apajan kylän miehille asema ilman muuta selvä: +heidän on sittenkin kiireellä painuttava salolle! + +-- Mistä se armo meille tulisi, jota ei Savonlinnan herra saa omille +lääniläisilleen hankituksi, virkkoivat he toisilleen. + +-- Meitä erämaan miehiä ne huovit ja nihdit enin vihaavat, me olemme +muka syypäät toistenkin kapinaan, -- nahat he selästämme nylkevät! + +-- Eivätkä jyvääkään aittoihimme jätä, kun tästä kautta Pohjanmaalle +kulkevat. -- Uudet tappelut ja kurjuudet täällä ovat edessä, -- salolle +on meidän painuttava ja pian! + +Eikä se päätös enää muuttunut. Siihen jo yhtyi Erkki Pentinpoikakin, +joka viimeisiin asti oli pyrkinyt noudattamaan Mikko-ystävänsä +hyväätarkoittavaa neuvoa. Kaikki oli pimeätä ja uhkaavaa, mitään toivon +pilkahdustakaan ei näyttänyt jäävän niille, jotka halusivat kotitupiin +jäädä. + +Mutta kun kotipirtin liedeltä tuli sammutettiin ja sen väki muutamana +aamuna hiljaa ja raskaasti nousi suksilleen, hiihtääkseen pois lumiseen +metsään, silloin poikkesi Erkki vielä joukosta, luvaten tavoittaa sen +ensi yönuotiolla. Hän hiihti vielä mutkan kirkolle, sanoakseen +jäähyväiset talviselle matkatoverilleen, pitäjän nuorelle +kappalaiselle. + +Siellä pappilassa hän Mikon tapasikin, kertoi tälle kotiväkensä paosta +ja kotitalon jättämisestä autioksi, kertoi lähtevänsä hänkin nyt +erämiehenä ja uudisraivaajana aloittamaan kirjavaa elämätään taas +uudelta pohjalta. + +-- Näinkö siis kävi...? virkahti Mikko alakuloisesti, vieraansa +istumaan saatettuaan, mutta ei hän sentään näyttänyt tahtovan +moittiakaan apajalaisten ystäväinsä päätöstä. Ymmärsihän hän sen syyt. + +-- Näin kävi, totesi Erkki. -- Ja nyt ei sinun meidän kylän väkeä +tarvitse odottaa kirkkoosi. Tuskin palaamme vanhoihin koteihimme +koskaan, yhteiset matkamme ovat nyt lopussa! + +-- Aiotteko paeta niin kauas sydänmaille? + +-- Niin kauas ja niin tiettömäin taipaleiden taa, vastasi Erkki. -- +Emmekä haluakaan sieltä lähteä tänne, vetämään veroherroja perässämme, +pysymme siellä, minne kerran asetumme, rakennamme sinne uuden +metsäkylän, josta ei kukaan mitään tiedä, ei ystävä eikä vihamies, -- +siellä elämme ja sinne kuolemme... + +-- Aiotteko jäädä sinne kokonaan, ettekö ajattelekaan paluuta? kyseli +Mikko uudelleen ikäänkuin heräävällä uteliaisuudella. + +-- Näin on miesten mieli, vastasi Erkki. -- Kun kerran sinne uudismökit +rakennamme, raivaamme uudet halmeaukeat ja asetumme sinne perheinemme +asumaan, mitäpä kannattaisi tänne taas palata veromiesten ja ryttärien +ryöstettäviksi. Mitäpä se on elämä sen huonompaa sielläkään ... se vain +ero, että minkä järvestä pyydät tai kaskimaastasi korjaat, sen saat +itse pitää ja syödä... + +-- Mutta entä talonne täällä? + +-- Ehkä asettuu joskus joku sukulainen sitä viljelemään, -- autioksihan +se nyt ainakin on hyljättävä. + +-- Ja aiotte elää aivan erillänne koko muusta maailmasta, ihmetteli +Mikko, mutta milteipä kateutta kajahti samalla hänen äänestään. -- Ei +mitään sielunhoitoakaan, ei kuka kastaisi lapset ja vihkisi avioparit +ja hautaisi vainajat...! + +-- Niinpä ne erämaille lähteneet ennenkin ovat eläneet... Sitten, +vuosikymmenien perästä, kun korpikylä on vahvistunut, tulee ehkä +jostakin pappi siellä käymään, vihkii vanhat pariskunnat ja siunaa +nurmettuneet haudat... Mutta nyt lähivuosiin emme häntä käymäänkään +halua, sillä hänen perästään tulisi tietysti heti vouti... + +-- Mutta muututtehan siten pakanoiksi, väitteli Mikko edelleen. -- Eikö +teillä ole kaipuuta saada kuulla edes saarnaa joskus...? + +-- Ehkä on kaipuutakin, mutta paljosta muustakinhan meidän on +kieltäydyttävä. Aikomuksemme kyllä oli jättää lähtömme ensi +maanantaihin, että vielä kerran ensi pyhänä olisimme saaneet käydä +kirkossa ja kuulla sinun saarnaavan... Mutta ei ollut miehillä malttia, +sotaväki voi jo siihen mennessä keritä tänne... + +Mikko istui kotvan ääneti siinä puolihämärässä kylkeistuvassa, jossa +hänellä taas oli pappilassa asuntonsa, istui silmät siltaan luotuina, +murheellinen, masentunut ilme kasvoillaan. Sitten virkkoi hän hiljaa: + +-- Minä en saarnaa enää Rautalammen kirkossa, ehkä en muuallakaan? + +-- No miksi et? -- Nyt oli Erkin vuoro ihmetellä. + +-- En saa. Kirkkoherra on sen kieltänyt. Hän ei uskalla ... kun minä +olen ollut kapinaväen matkassa, pelkää siitä kostoa itselleenkin. Hän +on jo asiasta kirjoittanut tuomiokapituliin... Minun on täältä pian +lähdettävä... + +-- Lähdettävä täältä? Miksi -- juurihan tulit? + +-- Vanha kirkkoherra ei uskalla antaa minun kauan asua pappilassaan ... +voin aiheuttaa ikävyyksiä ... hän on jo kehoittanut minua ensi tilassa +matkustamaan tieheni ... pelkää kovasti, ukkopaha! + +-- Matkustamaan, minne? Turkuunko? + +-- En voi Turkuun lähteä ilman piispan kutsua. Siellä on nyt muuten +meikäläisiin nähden komento kova... + +-- Mutta minne sitten joudut? + +-- Samapa se minne! Mitäpä minusta enää... + +Mikko oli, Rautalammelle palatessaan, aikonut ryhtyä innolla ja +voimalla papilliseen työhönsä paljo kärsineiden seurakuntalaistensa +keskuudessa, -- kaikki nuo uudetkin unelmat olivat nyt taas rauenneet. +Hän oli toivonut siellä vihdoinkin saavansa rikki vatvottua sieluaan +tyydyttävän toimialan, olipa jo taas uneksinut siellä löytävänsä +kodinkin, -- kaikki kumossa! Mutta Mikko oli jo tähän uuteenkin +kohtaloonsa alistunut: se on kaikki, päätteli hän, jatkuvaa +rangaistusta siitä, että hän oli erehtynyt kansan unelmia kannattamaan +ja tehnyt sen itsekkäässä tarkoituksessa ... hän ei ollut vielä +tyhjentänyt kalkkiaan pohjasakkoja myöten. Hän ymmärsi, että hänen on +se tehtävä, ja alistui nöyrästi... + +Mutta Erkki syljeskeli vihaisena uunin kupeella ja murisi, -- tuotapa +hän ei ollut osannut aavistellakaan. Hän tunsi heidän yhteisten +matkojensa varrelta hyvin Mikon hiljaiset, uudetkin unelmat ja niiden +korkeimman pyrintöpäämäärän, joka oli entinen, vanha ja rakas: saada, +sittenkuin hän oli taistelunsa loppuuntaistellut, hakea ja tuoda +kaukaisen pappilan kylkeistupaansa se Leinosen orpo tyttö, jonka he +toivoivat piilosaunassaan säästyneen vainojen kynsistä... Eihän kyllä +Mikko milloinkaan ollut siitä unelmastaan Erkille suoraan puhunut, hän +oli karttanut siihen koskemista, epäillyt jotakin ja hautonut salaa +mielessään niitä omia epäilyksiään. Hän oli kantanut salahaavaa +sydämessään, mutta Erkki oli uskonut sen piankin arpeutuvan. Nytkin oli +Erkki helposti Mikon puheista ymmärtänyt noiden vanhain unelmain yhä +asuvan nuoren papin mielessä ja olipa hän toivonut niiden vielä tänä +keväänä, rauhan palattua, toteutuvankin... Nytkö on kaikki sekin mennyt +mäsäksi...! Vai aikoisiko --? Erkki kysäisi yhtäkkiä iloisemmin: + +-- Täältä lähdettyäsi ehkä poikkeat Sysikorpeen, kaiketi Leinosen +naiset jo ovat sinne palanneet piiloretkiltään? + +-- Mitä minä sinne ... vaikka olisivat palanneetkin ... virkaheitto +pappi...! + +-- Saanethan taas viran ... yritti Erkki lohduttelemaan. Mutta Mikko +puisteli päätään: + +-- Mitenkä saan ja missä...? Ja sitäpaitsi, emmehän tiedä, kuka ne +naiset taas on saattanut pelastaa ja missä ne ovat... + +Erkki ymmärsi, mihin hänen raskasmielinen ystävänsä tähtäsi noilla +epämääräisillä, mutta katkerasti särähtävillä sanoillaan ... siinä se +haava taas oli aukinaisena! Mikko ei ilmeisesti voinut karkoittaa +mielestään kalvavaa epäilystään sen johdosta, että hänen tyttönsä oli +lähtenyt hänen huovi-veljensä matkaan ja sen ilomielellä tehnyt... Se +oli kaikki, koko elämä, nyt taas Mikkoon nähden umpimutkassa ja +umpisurullista ... surkeampaa kuin saloon painuvain kohtalo! Erkin +olisi pitänyt siinä nyt sanoa kiireiset jäähyväisensä tuolle entiselle +matkatoverilleen ja rientää hakemaan sovitulta aholta kyläläistensä +ensimmäistä yönuotiota, mutta hänen oli vaikea tuolleen jättää tätä +avutonta nuorukaista, jota hän monien vaikeiden retkien varrella oli +hoivannut. Mikko huomasi silloin Erkin neuvottomuuden ja virkkoi +melkein naurahtaen: + +-- Lähde sinä vain hiihtämään toisten apajalaisten luo, etteivät sinua +liian kauaksi jätä. Kiitos entisistä yhteisistä retkistä, tottapahan +minä tästä johonkin joudun... + +-- Mihin joudutkaan, liian herkkämielinen mies! murisi Erkki. -- +Käräjiin sinut vielä vievät ja tyrmään... + +-- Vaikkapa niinkin, se lie silloin niin sallittu... + +-- Mutta minäpä en sitä salli! -- Ja äkkiä seisaalleen ponnahtaen, +ikäänkuin äkkipäätöksen tehtyään, huudahti Erkki: -- Sinä lähdet meidän +mukana sydänmaalle hiihtämään, sinne perille asti... + +-- Teidän vaivaksenne ... ei ole minusta teille apua! + +-- Tule papiksemme sinne korpeen, -- vaikkapa seurakuntasi pieneksi +jäisikin. Siinä elät, missä mekin... + +Mikon sairasta mieltä tuo ehdotus heti viehätti ja hurmasi. Yhdellä +kertaa hän siten katkaisisi kaikki ongelmansa, häviäisi pois koko +asutuilta mailta, niinkuin nuo pakenevat talonpojat... Ei tarvitsisi +hänen enää kantaa huolta menetetystä virastaan eikä uudesta +paikkapaikasta, ei vaivata piispaa anomuksilla ... eikä myöskään +kiusata itseään eikä tyttöään tyrkyttäytymällä hänelle. Kaikki solmut +selviäisivät, hän olisi haudattu salolle, eikä siitä haudastaan koskaan +enää nousisi... + +Hänen nykyiseen tilanteeseensa ja mielialaansa ei mieluisampaa +ratkaisuehdotusta olisi voinut tulla. Hän häviäisi hiljaa pappilasta, +puhumatta sanaakaan pelonalaiselle kirkkoherralle, jonka hän siten +vapauttaisi kaikista huolista... Siellä salolla huolehtisi hän vain +noiden hyvien tuttavainsa, erämaan talonpoikain, sielunhoidosta ja +pääsisi siten kerrankin lähelle tuota kansaa, jonka sielunelämään ja +ajatusmaailmaan hän ei vielä kaikesta huolimatta ollut päässyt +syventymään. Kerrankin täysin reipastuneena hän uunin luona seisovalle +ystävälleen virkkoi: + +-- Minä lähden matkaasi, Erkki, lähden apajalaisten kanssa sydänmaille, +jos vain he minusta huolivat! + +-- Kun kestänet sitä taivalta tehdä, mikä edessä on, ja maata +viikkokausia havuilla rakotulen ääressä... + +-- Minä kestän, olenhan jo tottunut... + +Kiireellä rupesi Mikko keräämään vaatteitaan ja muita vähiä tavaroitaan +konttiin ja selkälaukkuunsa, joista Erkki otti toisen oman taakkansa +lisäksi hartioilleen. Hän pani mukaan virsikirjan ja messukirjan ja +kuluneen testamenttinsa, pudotti sakramenttilippaansa konttiin ja +mietti kotvan, pistäisikö hän siihen kirjoitusvehkeensäkin. Missäpä hän +niitä siellä tarvitsisi, kenelle hän sieltä koskaan kirjoittaisi, -- +hänhän nyt hautautuu pois maailmasta. Lopuksi tipautti hän sentään +nekin vehkeet laukkuunsa, -- muita sivistyksen välineitä hän ei aikonut +tarvita, jääkööt tänne kirkkoherran hyväksi ne vähät, mitä hänellä +Turusta mukanaan olikin... + +Illan hämärässä nousi kaksi matkamiestä pappilan pihalla suksille ja +lähti tien poikki harvakseen painamaan tummaa saloa kohti. Kukaan ei +kysynyt heidän matkansa määrää eivätkä he siitä kenellekään kertoneet. + + + + +XX. + +KAKSI HAKUMIESTÄ. + + +Vanhan Karmalan mäeltä, Mustanahon eteläiseltä rinteeltä, kuului eräänä +kirkkaana kevätpäivänä tiukkaa, iloista kirveen kilkutusta. Siinä +veisteli Karmalan juureva, harvasanainen Tuomas rivakasti ja ahkerasti +seinähirsiä uuteen tupaansa, jota hän rakensi huovien talvella +polttaman vanhan tuvan tilalle ja jonka kehä jo ovenkorkuisena seisoi +siinä kauniilla törmällä, hohtaen päivän paisteessa valkoiselta ja +puhtaalta. Työtoverinaan oli hänellä nuori poikansa, vasta +toisellakymmenellä oleva valkotukkainen vesa, varreltaan lyhyt mutta +tanakka, sisukas jurrikka, joka hajallareisin ja hellittämättä pinnasi +hirttä toisesta päästä salvokselle, jonne isä sitä kontion voimilla +veti. + +Huhtikuu oli loppuunkulumassa, mutta vielä oli järven selkä talvisen +hangen peitossa ja kinoksia oli vielä kujilla ja vesakossa. Ainoastaan +Mustanahon eteläiselle rinteelle oli päivä sulattanut suuria päiviä ja +hankipuro kuului sieltä jo lirisevän ahdetta myöten alas. Piha oli +täynnä rakennuspuuta. Poltetun tuvan kiuaskiviä oli kasattu uuden +salvoksen viereen ja niillä istui muuan matkamies kontti vieressään, +kuivatellen kevätahavassa kastuneita saappaitaan ja siitä harvakseen +tarinoiden työssään sitkeästi puskevan salvumiehen kanssa. + +-- Te sentään poikinenne hengissä säästyitte sotaväen kynsistä, kun +nämä talvella talonne polttivat, virkahti vieras kiviröykkiöltä. + +-- Henki sentään minullakin säilyi, vaikka vähissä se jo oli, kun piti +huovien hevosten perässä juosta hytkyttää kytkyessä monta peninkulmaa, +vastasi veistäjä vihaisella äänellä kilkatustensa lomitse. + +-- Vai vangiksi veivät? + +-- Veivät Hollolaan ja sieltä Hämeenlinnaan asti, -- siellä olin jo +tyrmässä mädätä. Pari kuukautta näet siellä meitä pitivät ... toisia +vankeja sinne kuolikin, mutta hengissä meitä sieltä sentään lopulta +muutamia pääsi... + +-- Ja poikako myöskin...? + +-- Poikaa eivät sinne toki vieneetkään, lapseksi kai katsoivat ja tänne +jättivät. -- Äitinsä kanssa pääsi tämä poika pirtin palaessa +livistämään metsään. Mutta vanhemman pojan meiltä ruojat tappoivat ... +kun hän koetti aitan ovea varjella... + +-- Ja talon polttivat poroksi? + +-- Talon ja navetan karjoineen, kaikki... Tuo riihipahanen vain jäi +polttamatta, ja sieltähän minä nämä orvot, poloiset vihdoin palattuani +löysin... + +-- Mutta palattuasi rupesit heti uutta taloa rakentamaan, virkkoi taas +vieras, isännän tarmoa ihaillen. + +-- Ka, mikä siinä auttoi, vastasi hiestynyt raataja, ojentautuen +hetkeksi työstään, ja vierasta tuikeasti katsellen. -- Elettävähän +tässä on, vaikka kaikki on viety ja hävitetty ... koetettava puskea +eteenpäin ja pitää taloa pystyssä, vaikka verovoudit taaskin +uhkailevat. Raada pois ja koeta elättää perheesi, -- mikäpä muukaan +neuvoksi... + +-- Mikäpä muukaan, se on oikein! Raunioillehan sitä on koetettava uutta +elämää rakentaa. + +Kyllä vanha Karmala vielä voimiinsa nousee, päätteli matkamies +itsekseen isän ja pojan sitkeyttä ja sisua katsellessaan. Pellot +kynnetään ja kylvetään taas jo tänä suvena, karjaa hankitaan ja +kasvatetaan vähitellen uutta, syksyksi on kai jo omettakin pystyssä... +Mutta tuonne ahon toiseen laitaan, Leinosen törmälle, ei taida talo +hevillä kohota poltetun tilalle ... ei ole enää hengissä niitä, jotka +sinne elämistä pystyttäisivät... + +Kotvasen äänettömyyden jälkeen kyseli matkamies taas: + +-- Onko Leinosen väestä mitään kuulunut ... eikös ne olleet teille +sukulaisväkeä...? + +-- Tämän saman Karmalan perua olivat nekin, vastaili mies salvoksen +päältä, -- kadonneet ne ovat nyt kaikki. Isäntä itse kuuluu surmatun +Suur-Savossa ja poika myöskin, -- sitä se kuljetteli lastaankin sinne +sotaretkille! Mutta se oli aina sellainen liian ponteva ja kiihkoisa, +se Matti... + +-- Entä talon naisväki, liekö niitäkään enää hengissä, kyseli +matkamies, tekeytyen aivan tyyneeksi ja kylmäkiskoiseksi, kyseli +ikäänkuin ilman vain puhellakseen, mutta hänen äänessään värähti +kumminkin samalla jotakin erikoista uteliaisuutta ja intoa, jonka +salvumieskin kilkatustensa lomitse huomasi. + +-- Eivätkö liene jo kuolleet nekin, vastasi hän hirren nokalta +harvakseen. -- Täältä ne olivat vielä poltetusta talostaan pelastuneet +sukulaisiinsa Juuritaipaleelle, mutta sinnekin olivat Koskipään +ryttärit sittemmin rynnänneet ja siihen rytäkkään ne ovat tainneet +hukkua, -- ei ole kuulunut heistä sen enempää... + +Salvoksella kahareisin istuva mies veisteli taas hetkisen tuikeasti, +mutta luimautti aina työnsä keskeltä silmäyksen vieraaseen, joka näytti +vaipuneen entistä väsyneemmäksi ja vakavammaksi siihen kiuaskiville. +Virkkoi sitten: + +-- Tunsiko se vieras näitä Leinosen väkiä, -- se Matti oli paljo +maailmaa kulkenut ja ihmisiä tavannut... + +-- Tunsinhan minä ... oltiin tässä talvella yhteisillä retkillä, kertoi +vieras vähän kuin varoskellen. + +-- Vai olitko retkillä sinäkin ... niin, kaikkihan ne silloin reistaili +ja rytisti. Mutta sinäkin sentään siitä hengissä selvisit? + +-- Selvisinhän sinne kotisalolle... -- Vieras ei nähtävästi tahtonut +asioistaan tarkemmin kertoa. Näihin aikoihin, heti kapinan jälkeen, +olivat ihmiset varovaisia vieraille juttelemaan osanotostaan kapinaan, +sillä vieläkin kylissä usein ajelevat voutirengit ja kuljeskelevat +huoviroikat noppivat kiinni kapinamiehiä, vaikka jo olikin eletty monta +kuukautta rauhassa talvisen kansannousun jälkeen. Eikä Karmalan +isäntäkään tahtonut sen tarkemmin matkamiehen asioita udella, +kysäisipähän vain vielä: + +-- Mistä kaukaa se vieras olikaan, Rautalammeltako asti? + +-- Sieltä, takaperukoilta. Hiihtelen tässä tiedustellakseni muutamain +sotaan hävinneiden sukulaisteni kohtaloa ... mutta eipä niistä taida +tietoja löytyä... + +-- Niin, paljohan kuuluu täälläkin päin talvella liikkuneen Rautalammen +miehiä ... eivätkö liene enimmät surman kitaan sortuneet. Sinne ovat +menneet puolet tämänkin pitäjän miehiä... + +Kiuaskivillä lepäilevä matkamies oli Erkki Pentinpoika, Rautalammen +Apajan kylän miehiä, joka helmikuulla hiihti kotikylästään yhä +kaukaisemmille takamaille, minne hän kotiväkineen silloin pakeni +huovien odotettua vainoa ja kostoa. Omituiselta hänestä taas tuntui +istuskella täällä Sysimäen rantakylän talonraunioilla, joiden ohi hän +talvella Leinosen joukon kanssa tuiskusta pelastuneena hiihti, -- taas +oli hänen levoton luonteensa ajanut hänet maailmalle seikkailemaan. +Mitä varten hän oikeastaan täällä taas reuhtoi ja ponnisti, kysyi hän +miltei tuskastuneena itseltään, salvumieheltä kuulemiaan uutisia +mielessään hautoen, -- turhapa taitaa olla taas tämäkin hänen +rehkintänsä... + +Ja matkamies muisteli siinä lepäillessään lähinnä viimeisiä +vaelluksiaan. + +Monta päivää oli Apajasta lähtenyt pakolaisjoukko tehnyt taivalta +yhtämittaa talven selässä sydänmaita kohden, lepäillen vain jonkun +päivän hirsinuotion ääressä ja jatkaen sitten taas tasaista hiihtoaan. +Tuiskut peittivät pian suksien ja kelkkain jäljet, niin ettei +matkamiehet enää takaa-ajajia pelänneet, mutta he painuivat sittenkin +yhä vain kauemmaksi korpeen. Sillä he halusivat päästä rintamailta +siksi etäälle, ettei verovoudeilla vuosikausiin olisi sinne asiaa, ja +he etsivät nyt mahdollisimman sopivaa järvenrantaa ja lehtometsää +piiloon pakenevalle uudisasutukselleen. Kun miehet tätä varten saloa +ristiin rastiin kiertelivät, tapasivat he toistenkin suksimiesten +jälkiä ja saavuttivat pian naapurikyläin pakolaisia, jotka olivat +siellä aivan samalla asialla kuin he. Joukko kasvoi siten pariin, +kolmeenkymmeneen henkeen, ja yhdessä samottiin nyt eteenpäin, kunnes +jouduttiin suuren selän partaalle, missä näytti olevan kalavettä ja +riistamaata aivan riittävästi koskemattoman erämaan keskellä. Mutta +vielä siihenkään järven etelärannalle eivät pakolaiset jääneet, he +kaarsivat rantaa pitkin yhä pohjoisemmas ja painoivat sitten selän +ylitse, seuraten nyt sen toista rantaa, kunnes heidän korviinsa rupesi +kuulumaan kosken kohina, -- ryöpyten laski siinä erämiehillekin +tuntematon erämaanjoki heidän löytämäänsä järveen. Siihen he +pysähtyivät jokisuulle, lehtevälle niemelle, tekivät siihen ensimmäiset +tulet ja tutkivat tienoot tarkoin joka taholle. Ei ollut suksenlatua +missään, ei kiukaanpohjaa lahtien perukoissa, ei kirveellä katkaistua +kantoa, ei jälkeäkään ihmisen käynnistä. Silloin purkivat pakolaiset +vihdoin kelkkansa, ja ennen pitkää rupesi metsä ryskimään, kun miehet +kaatoivat hirsiä ensimmäistä erämaasaunaansa varten. + +Hätäisesti ne ensi saunat rakennettiin hankeen kaivetulle maaperälle; +kiuaskivetkin olivat lumen alta kiskottavat, mutta löylykivet +nostettiin kohisevasta koskesta. Mitään lattiata ei ehditty kyhätä, +lauteet olivat käytettävät vuoteiksi. Mutta näissä kosteutta tihkuvissa +saunoissa se talvisydän nyt oli asuttava, sillaikaa kuin salolta +pyydettiin riistaa eväiden jatkoksi ja uusia hirsiä vedettiin törmälle +kuivamaan suvella rakennettavia parempia pirttejä varten. Ja hyvinhän +siinä eläminen aloitettiin ... lämmintä oli ja tuiskunsuojaa, metsä +antoi riistaa runsaasti, ja täydessä turvassa tunsivat pakolaiset +olevansa täällä sydänmaan kaukaisessa kätkössä. + +Pappi vain, joka kylläkin reippaasti oli talonpoikaisten pakolaisten +matkueessa hiihtäen halkaissut suuret salot ja kestänyt taipaleen monet +vaivat, usein puhuen leponuotioilla pienelle seurakunnalleen +rohkaisevia ja lohduttavia sanoja, hän vain rupesi tänne perille tultua +sairastamaan. Liekö matkalla vilustunut havunuotiolla vaiko perillä +kosteassa saunassa ... yskimään rupesi mies eikä pystyyn kyennyt ... +siinä kuumeisena makasi. + +Erkki oli hoidellut potevaa ystäväänsä viikon ja toisen ja valvonut +öisinkin hänen ääressään ja siinä hänessä oli vähitellen syttynyt tuuma +lähteä taas tälle pitkälle hiihdolleen. Sillä Mikko oli usein +kuumehoureissaan puhunut sellaista, josta hän ei selvillä päin enää +koskaan kenellekään hiiskunut ... oli valitellut ikäväänsä ja +kaipaillut kauas jättämäänsä morsiantaan... Rautalammen kirkolta +lähdettäessä oli Mikko-pappi kyllä Erkille vakuuttanut jättäneensä nyt +kaikki ne mahdottomat lemmen houreet jälkeensä, kitkeneensä ne turhina +tyyten mielestään ... mutta eipähän ollut saanut niitä tarkoin +kitketyiksi. Tuossa aina vain Elisastaan horisi... + +Sekavia se Mikko-raukka oli puhunut tautivuoteellaan muutenkin. Vähin +oli hän ollut muka veljeään toruvinaan: »Sinäkin Juhana kuljet täällä +valapattoisten murhaajain joukossa ... niitä olet itsekin ... veljesi +morsiamenkin ryöstit ja raiskasit, sydämetön...» »Kuinka hennoitkaan +riistää minulta kyyhkyseni...?» -- Väliin taas potilaan kuumeinen ääni +oli kuin kirkossa ankarana jyrähdellyt ... hän oli silloin ollut +julistavinaan Herran tuomiota jollekin mahtimiehelle ... eikö lie siinä +itseään marskia puhutellut: »Elä sorra enää sorrettuja ... ne eivät +uusia rasituksia kestä... Muista, me ollaan kaikki kuolevaisia, +tuomiosi kohtaa sinua kohta...» -- Joskus oli hän taas rukoilevinaan +armoa Leinosen nuorelle pojalle, jota vietiin mestattavaksi ... hän oli +silloin itkenyt kuumia kyyneleitä ja nyrkeillään ilmaa iskenyt... + +Mutta useimmiten oli Mikko-raukka sittenkin vienolla, kaihoavalla, +surun kalvamalla äänellä valitellut ja vikissyt: »Elisa, tyttöni, +annatko minulle anteeksi ... turhassa epäluulossani ja ylpeydessäni +sinut hylkäsin yksinäiselle salolle...» Ja taas: »Löytäisinköhän hänet +vielä, jos lähtisin hakemaan... Mutta minä en voi lähteä ... en saa ... +enkä jaksa...» Taikka huokaili houriva mies: »Jospa saisin sinut vielä +kerrankaan nähdä ... mutta en saa, ja se on oma syyni...» + +Tällaisina sairaan houre-öinä kypsyi Erkin mielessä päätös lähteä +sittenkin sieltä sydänmaan perukoilta, jonne hänkin jo oli luullut +hautautuneensa, ihmisten ilmoille, lähteä hakemaan Leinosen naisia ja +jos mahdollista tuomaan heidät tuolle uudelle saunarannalle... Silloin +hän selvästi oivalsi, että nuoren papin sydämessä on salahaava, syvempi +ja kirvelevämpi kuin hän oli uskonutkaan, että juuri siinä haavassa on +lopultakin vika Mikon sekä raskasmielisyyteen että tautiinkin, -- hän +ei kestä ajatusta, että hänen on ainiaaksi aarteestaan erottava. Tuosta +yskäkuumeestaanhan mies kyllä kostuu, ymmärsi Erkki, mutta +salahaavastaan ei... Sääli ja seikkailuhalu kypsytti siten Erkissä +vähitellen sitä ajatusta, joka hänessä tautivuoteen ääressä oli +vironnut. + +Nuori pappi, joka jo oli käynyt pienen seurakuntansa suosikiksi, +kostuikin kevään tullen vilutaudistaan ja hänet muutettiin asumaan +sillävälin valmistuneeseen, uuteen, varsinaiseen, sammalilla tilkittyyn +tupaan, jossa oli sekä uuni että permanto. Mutta Erkki huomasi yhä +selvemmin, että hänen hiljaisen tuumansa toteuttaminen vasta olisi +Mikolle pystyvä ja pysyvä lääke vastaisenkin varalle. Ja hän päätti +taas kerran nousta suksilleen ja lähteä yksin pitkälle hiihdolle. + +Näihin aikoihin, huhtikuulla, jolloin kevätpäivä jo rupesi lämmittämään +luontoa ja mielissäkin toiveet virkistyivät, haikailtiin pienessä +siirtokunnassa, jossa jo useampia tupia oli kehällä ja olo tuntui +lupaavammalta, kovasti karjan puutetta. Muutenhan elämä rupeaisi +menettelemään, virkkoivat miehet usein, järvi antaa kyllä kalaa, metsä +riistaa, kaskimaa kaadetaan ja poltetaan, ensi siementä varten jo heti +keväällä pieni pelto muokataan, mutta kun ei ole siitä maitotilkasta +toivoakaan... Silloin oli Erkki eräänä päivänä ilmoittanut korpijärven +asukkaille, että hän lähtee hakemaan Apajasta lehmän ja mullikan... +Lähtee nyt jo hankikelillä ja tuo ne mukanaan kesän tultua. Ja kun +toiset olivat kiellelleet ja varoitelleet sellaisen matkan vaaroista ja +vaikeuksista, peloitelleet, että hän vielä vetää voudit jäljilleen, +ettei hän saa elukoita suurten soiden yli ajetuiksi ainakaan yksin ... +silloin oli Erkki vain naurahtanut ja luvannut, että hän kyllä ne +vaikeudet voittaa... Mutta siitä toisesta asiastaan, siitä, jota varten +hän oikeastaan pitkälle hiihdolleen hankkiusi, siitä ei hän hiiskunut +kenellekään mitään... Sen hän piti omana salaisuutenaan ... onnistuipa +se sitten taikka ei. + +Oli kirkas, paisteinen kevätpäivä, kun hän läksi uudelta ahteelta +hiihtämään suuren selän poikki laajaa saloa kohti. Ilma oli tyyni, +hanki kimmeltävä. Väki oli keräytynyt törmälle lähtevää hyvästelemään, +pappi siunasi, kyynel silmänkulmassaan, hänen retkensä... Juuri silloin +oli kuulunut korkealta taivaalta ensimmäisen kiurun viserrys, tuon +näkymättömän laulajan, joka ennusti kesää. Ja silloin vasta oli uudelle +asutukselle ja sille järvelle, jonka rannalle sitä rakennettiin, +annettu nimi -- Kiurun nimi... + +Tämän hiihdon hän oli nyt suorittanut aina Sysikorpeen asti. Oli +vältellyt teitä ja pääkyliä, ainoastaan syrjäkylissä hän oli +Rautalammen halki hiihtäessäänkin pistäytynyt. Sikäläiset uutiset oli +hän kuullut: ryöstetyt olivat taas talot, sotaväkeä oli pitkin +talvea samonnut edes ja takaisin, Apajan kylässäkin se oli moneen +kertaan vieraillut; ankaria käräjiä oli pidetty ja etsiskelty oli +nuijamiehiä, mutta tuskin yhtään oli tavattu. Henkiin jääneet olivat +kaikki pakosalla... Nuoren papin luultiin lähteneen uusille +armoretkille, mihin lie sitten häipynytkin, ei ollut kuulunut enää +palkkapitäjäänsä... Erkki oli hiihtänyt siitä edelleen ja nyt hän +Sysmän Karmalan törmällä kautta rantain tiedusteli Tuomas-isännältä +sitä asiataan, jota varten hän oli matkalle lähtenyt. + +Mutta huonot olivat täällä kuulumiset, eikä kirkollakaan oltu tiedetty +hänen utelemastaan asiasta sen enempää. Täytyi hiihtää edelleen, hakea, +vaikka heikkenevilläkin toiveilla. + + * * * * * + +Erkki nousi hiukan kankeana kiuaskiviltä, oikaisi koipikenkäinsä +varret, heitti kontin olalleen ja katsoi taivaalle. Johan siinä olikin +levätessä ja rupatellessa sydänpäivä mennyt, iltapuoleen rupee kai taas +sen verran kylmäämään, että suksi metsissä luistaa. Hän sanoi hyvästit +ahkerille kirvesmiehille, jotka työnsä keskeltä vastauksiksi hänelle +vain yksikantaan murahtivat, ja nousi suksilleen. Mutta siinä vielä +kontin viilekkeitä sitoessaan näki hän saanireen laskeutuvan ahon +rinnettä alaspäin taloon ... joku uusi matkamies näkyi ajavan pihaan. +Erkki hiihti jo hiukan vesakkoon päin, mutta pysähtyi sinne +kuuntelemaan oudonnäköisen matkamiehen asiaa poltettuun taloon. + +Ajomies pysäytti hevosensa salvoksen kupeelle ja auttoi reestä vanhaa, +rampaa, herrasturkkeihin puettua miestä... Ei se ollut veroherran +näköinen, sotaherroja se ei ollut ollenkaan, päätteli Erkki, ja palasi +lähemmäs... Vieras tuntui kyselevän Karmalan isäntää ja kertoi, kun +Tuomas tuvan kehältä laskeusi häntä tervehtimään, olevansa +tiedustelemassa poikaansa, joka kuluneena sotatalvena oli tänne Savon +rajamaille hävinnyt... Erkki kuunteli korvat hörössä ... yhteiselläpä +ollaan asialla... + +-- Paljohan niitä on hävinnyt nyt miehiä tänne ja muualle, monia niitä +nyt haetaan, vastasi Tuomas karkeasti ja lohduttomasti. -- Tuossakin on +juuri muuan hakumies ... ei tunnu löytävän haettavistaan jälkiä +hänkään... + +-- Mutta minun poikani on pappi, selitti reestä noussut vanhus, -- +pitäisihän hänestä toki tietoja löytyä, sillä mihinkään taisteluunhan +hän ei ole voinut kaatua... + +Erkillä oli vanhuksen puhuessa sydän voimakkaasti sykähtänyt ja jalka +irtausi nyt nopeasti mäystimestä. Hän ei vielä lähtenytkään hiihtämään, +sillä hän tiesi jo, ketä tämä uusi hakija kyselee, ja arvasi, kuka +kyselijä on. + +Mutta Tuomaskin oli pysähtynyt hämmästyneenä, kun kuuli pappia +haettavan, ja uteli nyt vuorostaan vilkkaammin: + +-- Sekö Rautalammen pappi, joka jouluna Leinosesta läksi miesten +matkassa? Ja joka täällä jo syksyllä vieraili...? + +-- Sepä juuri -- sukulaismieshän se on näihin Karmalan taloihin, +niinkuin olen minäkin, kertoi vanhus, kainalosauvojensa varaan +ojentautuen. -- Tiedän kyllä hänen syksyllä näissä taloissa muutamia +viikkoja viipyneen ja täällä myöhemminkin liikkuneen ... siksi juuri +täältä lähdin tietoja hänestä hakemaan. + +-- Tunsimmehan me Mikko-papin, muisteli nyt Tuomas-isäntä, jonka +rantaan Mikko syksyllä Turusta tullen ensiksi olikin soutanut. -- Mutta +käykäähän lämpimään, vieras, tuonne riiheen, tupaa ei meillä nyt +olekaan ... siellä tarinoidaan! + +Mutta vieras oli malttamaton, hän halusi jo niiltä tiloiltaan kysellä, +mitä hänen kadonneesta pojastaan tiedetään, mistä hän mahdollisesti +olisi löydettävissä. Tuomas ei kuitenkaan siihen osannut mitään vastata +hän ei ollut sittenkuin silloin joulun alla sukulaispappia nähnytkään, +oli vain kuullut hänen myöhemmin talvella käyneen Vahvajärven salolla +ja sitten miesten mukana painuneen Savoon päin. Mutta suksiltaan +noussut matkamies tiesi enemmän. Erkki astui nyt rampaa vanhusta, Mikon +isää, tervehtimään: + +-- Minäkin tunnen Mikko-papin, kertoi hän. -- Yhteisillä retkillä on +oltu ... kyllä hän vielä muutamia viikkoja sitten oli hengissä ... +terve hän myös varmaankin on... + +-- Missä hän on ... kuinka hänet löydän? + +Erkki ei tahtonut siinä heti toisten kuullen ilmaista itseään eikä +rautalampelaisten erämiesten uutta, kaukaista uudisasutusta. Hän +senvuoksi vastaili epävarmasti ja vältellen, kertoi, että Mikko oli +pakoon päässeiden erämaan nuijamiesten kanssa vetäytynyt jonnekin +näiden syrjäisempään piilopaikkaan, kuljeskelevia huovijoukkoja +pakoon ... heitä ei nyt ole helppo löytää ... mutta tallella se mies +tiettävästi on... Levotonta isää hän näinikään lohdutteli ja tyyntynein +mielin tämä nyt Tuomaan uudistetusta pyynnöstä kuupittikin +kainalosauvojensa varassa ylempänä rinteellä olevaan riiheen, joka nyt +oli Karmalan väen ainoana asuntona. Siellä saatiin ruokaa pöytään ... +olihan sitä Tuomas toki jo hengenpitimeksi saanut hankituksi, saatiin +lämpimässä levätä, ja siellä kertoi nyt huolistaan hiukan keventynyt +turkulainen matkastaan tänne Sisä-Suomeen ja sen syistä. + +Kova levottomuus oli vallannut vanhan Martin ja hänen vanhan vaimonsa +heti, kun he talvella Turkuun olivat kuulleet poikansa liittymisestä +kapinaväkeen. He olivat siitä saaneet tiedon jo tammikuulla Eero +Markonpojalta, joka Padasjoella vangittuna oli tuotu tutkittavaksi +Turkuun ja siellä armoa anottuaan piispan välityksellä pian päässyt +vapaaksi. Eero oli kertonut Mikon lähteneen Padasjoelta hiihtämään +Päijänteen yli Sysmään päin muutamain kapinamiesten matkassa vähän +ennen Nyystölän taistelua... Kovassa tuiskussa olivat lähteneet, kertoi +Eero, ja sille tielle vanhukset jo olivat uskoneet hentovoimaisen +poikansa uupuneen. Jo olivat he häntä silloin kuolleena itkeneet... + +Turussa elettiin kuluneena talvena muutenkin raskaita aikoja; +sotilaskomento oli kovimmillaan, ketä vähänkään epäiltiin kapinan +kannattajiksi tai marskin vastustajain ystäväksi, häntä pidettiin +kovilla... Olipa Martti-vanhus, joka ei muutenkaan ollut tuon mahtavan +Klaus-herran suosiossa, saanut peljätä omaakin henkeään, varsinkin kun +oli tiedoksi tullut, että hänen poikansa oli kulkenut ryösteleväin +talonpoikain joukossa. Elettiin tuskassa päivästä toiseen. Kuultiin +talonpoikain kapina masennetuksi, monta heidän johtomiestään tuotiin +Turun linnan tyrmiin... Mikosta vain ei mitään kuulunut. + +Vihdoin, maaliskuun puolivälissä, kutsuttiin Martti yhtäkkiä Turun +linnaan, -- linnanhuovi kävi hänet sinne asiata tehden hakemassa. +Marski oli silloin äsken palannut Turkuun pitkältä sotaretkeltään +talonpoikia kukistamasta, palannut kaukaa Pohjanmaalta, jossa syntyneen +toisen kapinan hän juuri oli veriin sammuttanut, ja hän oli nyt mies +mahtavimmillaan. Kukaan ei koko maassa uskaltanut hiiskahtaakaan tätä +ankaraa voittajaa vastaan ja hänen tiedettiin nyt kaikella tarmollaan +valmistautuvan uuteenkin sotaan, sotaan Ruotsin Kaarlo-herttuaa +vastaan, joka yksin rohkeni riidellä häneltä hänen mahtiasemaansa. + +Martti ukko oli linnaan lähtiessään uskonut rangaistuksen nyt kohtaavan +itseään poikansa vuoksi, jota hän jo vainajana suri, eikä hänellä ollut +suuria toiveita koskaan enää siltä matkalta palata. Ja ankara +nuhdesaarna oli hänellä ollutkin heti vastassaan, kun hänet tuotiin +sotamarskin eteen linnan kuninkaansaliin ... vanhaksi vehkeilijäksi ja +kelmiksi häntä Klaus-herra raa'asti haukkui, maanpetturiksi, joka muka +oli lapsensakin kasvattanut kapinoitsijaksi... Kuuman hetken oli +Martti-vanhus näin linnassa viettänyt. Mutta yhtäkkiä selvisi hänelle +juuri siellä marskin puheista, että hänen pappispoikansa oli vielä +helmikuun alussa ollut hengissä, että Mikko oli sitä ennen ollut +Savossa ja palannut sieltä Hämeeseen sekä käynyt marskin itsensä +puheilla Pirkkalan leirissä, rukoilemassa voitetuille talonpojille +armoa... + +Erkin oli vaikea hillitä kieltään, kun Martti-ukko riihessä, vuoteen +reunalla leväten, kertoi näistä poikansa matkoista, jotka hän, Erkki, +tunsi paremmin kuin kukaan muu, -- kylmät väreet hänessä vieläkin +risteilivät, kun hän muisteli tuota heidän Pirkkalan-matkaansa. Hänellä +posket paloivat ja suoni tykitti valtavasti, mutta hän hillitsi +itsensä, pysyi ääneti, kuunteli vain selkäänsä lepuuttavan vanhuksen +tarinata. + +Fleming ei ollut Pirkkalassa Mikkoa tuntenut, vasta perästäpäin hän oli +saanut tiedon, kuka se »hullu pappi» oli ollut, -- onneksi ei tuntenut, +sillä muutenpa olisikin Mikko-poika, joka häntä jo Turussa oli +suututtanut, taitanut joutua siellä nimismiestalossa käpälälautaan. +Silloin oli »hullu pappi» päässyt lähtemään, mutta nyt tahtoi marski +taas Mikon käsiinsä ja puheilleen ... tutkittavakseen muka, hän kun +sanoi epäilevänsä, että Rautalammen niinkuin Laukaankin papit olivat +olleet joissakin suoranaisissa kosketuksissa Kaarlo-herttuan Ruotsista +lähettämäin kapinakiihoittajain kanssa... + +-- Vai sinne olisi vaatinut Mikko-papin pakinoilleen, huudahti Erkki, +joka hiljaa itsekseen siunaili heidän yhteistä onneaan, kun Pirkkalasta +suoraan olivat ajaneet kauas erämaille. + +-- Niin, huokasi isä, -- yksinäiseen ja pimeään paikkaan hän siellä +linnassa luultavasti olisi joutunut. Mutta muuten koetti kyllä marski +silloin keräillä joka taholta todistuksia herttuata vastaan +kapinayllytyksestä, esittääkseen ne sitten Puolassa olevalle +kuninkaalle, -- hän on vihassaan yhtä sitkeä kuin sisukas! + +-- Mutta te toki selvisitte siitä rautamarskin kuulustelusta, kyseli +Erkki edelleen mielenkiinnolla. + +-- Niin, hän laski minut, haukuttuaan aikansa, menemään. Mutta vain +sillä ehdolla, että toimitan poikani hänen luoksensa -- niin hän +uhkaavana jyrisi. Klaus-herra oli silloin lähdössä Uudellemaalle, ja +kunnes hän sieltä palaisi, oli minun hankittava Turkuun poikani... + +-- Jonka olinpaikkaa ette tienneet... + +-- Vakuutin sen hänelle, mutta hän ei sitä uskonut. Ryhdyin silloin +tiedustelemaan Mikko-poikaani, en suinkaan häntä Turkuun hakeakseni, +vaan varoittaakseni tuota haaveilijaa, jos hän vielä hengissä on. +Kyselin kaikilta matkamiehiltä, utelin Turkuun tuoduilta vangeilta, +tiedustelin sinne palaavilta sotureilta, -- olenhan vanha soturi +itsekin --, mutta aina turhaan. Sain vihdoin kuulla Mikon käyneen +Rautalammella, mutta taas kadonneen sieltäkin -- siellä oli niihin +aikoihin liikkunut paljo sotaväkeä --; hän oli hävinnyt tietymättömiin +niissä kapinanjälkeisissä mylläköissä... Silloin valtasi meidät, +vaimoraukkani ja minut, uusi pelko, että poikamme on sittenkin kuollut +taikka menehtyy jossakin vankilassa. Tuota epävarmuutta oli meidän +vaikea kestää, ja aioin jo silloin, raihnaudestani huolimatta, lähteä +matkoille edes joitakin selviä tietoja hänestä saadakseni, mutta en +uskaltanut, -- marski oli käskenyt minun odottaa itseään Turussa... + +-- Kuinka siis nyt pääsitte lähtemään, vai marskiko teidät lähetti? +uteli Erkki edelleen. + +-- Marskiko, matki vanhus miltei hölmistyneenä, ja katsoi kummissaan +kyselijää. -- Silloinhan se juuri tuli yhtäkkiä Turkuun tieto...? + +-- Mikä tieto? -- Erkki oivalsi, että tällä välin oli asiassa joku +odottamaton, ratkaiseva käänne tapahtunut, mutta ei käsittänyt, mikä. +-- Mikä tieto tuli Turkuun? + +-- Tieto marskin kuolemasta, luonnollisesti, selitti Martti, +aavistamatta, että se suuri uutinen ei ollut vielä ehtinyt kauas +Sisä-Suomen perukoille. + +-- Marskin kuolemasta! huudahtivat riihessä olijat kaikki yhtaikaa. +Yksin hidas ja untelo Tuomaskin karahti pystyyn ja hänen uunin ääressä +häärivä vaimonsa pudotti leipälapionsa. + +-- Onko sotamarski Fleming kuollut? -- Näin he huudahtivat yhteen +ääneen. + +Erkki oli jäänyt suu ammollaan seisomaan ja sai vasta kotvan kuluttua +äänensä kulkemaan: + +-- Missä ja milloin? + +-- Johan siitä on pari viikkoa aikaa, -- kotimatkalla Turkuun ollessaan +hän sairastui ja kuoli, -- eikö siitä tänne vielä ole tietoa tullut? + +Ei ollut tullut tietoa, matkamiestä ei ollut sattunut sielläpäin +kulkemaan. Mutta nyt tuo tieto yllättävänä iski pieneen, Karmalan +riiheen kokoontuneeseen seuraan, iski ajatuksia seisottavana, mutta +samalla ikäänkuin ahdistuksesta vapauttavana. Samalla tavalla tuo tieto +edellisinä päivinä ja viikkoina oli iskenyt Suomen asukkaiden mieliin +maan kaikissa osissa, minne se vain tuli: tuokioksi lamauttavana ja +ikäänkuin hämmentävänä, mutta sitten kohta hengitystä helpottavana, +painajaisesta päästävänä. Se rautakoura, joka maata vuosikausia oli +pitänyt pingoituksessa, joka oli ollut armoton maahan rutistamaan +jokaisen, joka sitä vastaan vähänkään hangoitteli, tuo kova ja jäntevä +käsivarsi oli siis nyt herpautunut, teräsohjasten pitelijä oli +poissa... Sitä oli vaikea yhtäkkiä käsittää ... tuntui mahdottomalta, +että sellainen koura noin äkkiä hellittäisi otteensa, ja jokaisen +mielessä virisi heti kysymys: mitä sitten, kenen käsiin ja minkälaisiin +joutuu nyt valta...? Mutta samalla kuin noita outoja, vakavia +kysymyksiä mielissä virisi, tuntui niissä ennen kaikkea tuota suloista +keventymistä, jota pingoituksen laukeaminen joka tapauksessa tiesi. Ja +tältä se tuntui ennen kaikkia niiden sisämaan paljo kärsineiden ja +mahtajan uutta kostoa yhäti vapisevain asukkaiden mielissä, jotka enää +tuskin olivat uskaltaneet uneksia huomenta synkkään yöhönsä. + +Se Martti-vanhuksen uutinen vaikutti Karmalan riihessä kuin valoa +lupaavan aamun sanoma, eivätkä nuo luonnonlapset osanneet salatakaan +iloaan siitä. Hitaat maalaiset vilkastuivat, he puhuivat ristikkäin, +kukin omaa mielenkipuaan visertäen. + +-- Taitaa olla nyt kohta poikki huovien herruus ... ennusteli jo +juureva Tuomas pohteissaan. + +-- Mene, tiedä, vaikka tulisi taas raja voutienkin kiskomaalle, +toivoili hänen huolten jo kumaraksi painama emäntänsä. + +-- Niin, niiltä on nyt molemmilta poissa se voima, johon he kansaa +painaessaan varasivat, totesi Erkkikin. -- Eikä ole tietoa, tuleeko +heille sitä mahtiaikaa enää. + +Mutta ällistyksensä ja ilonsa sekaan muisti hän kuitenkin vanhan +turkulaisen matkantekijän keskenjääneen tarinan, joka niin läheltä oli +kosketellut hänen suojattiansa ja häntä itseään, ja tuokion kuluttua +johti hän taas puheen isä vanhan ponnistuksiin kadonnutta poikaansa +etsiäkseen. Tämä silloin kertoi: + +-- Muutamia päiviä sen jälkeen kuin tieto oli saapunut marskin +kuolemasta -- hänen ruumistaan oltiin juuri hakemassa Turkuun Pohjan +pitäjän majatalosta, johon vainaja oli vaipunut, -- läksin minä +matkalle. Mikään ei minua enää pidättänyt. Rannikolla oli kyllä jo +kelirikko, mutta sisämaassa kestivät vielä jäät ja metsätietkin. Kävin +Mikkoa tiedustelemassa Pirkkalasta, jossa vielä on sotaleiri ja +pidetään vankeja, ja ajoin sitten tänne Sysmään, jossa tiesin poikani +sukulaistensa luona oleskelleen. + +-- Leinosessahan se vieraili, sen Matin kanssa matkoja teki, kertoi +Tuomas, puolustellen tietämättömyyttään. -- Mutta taloton ja autio on +nyt se Leinosen törmä.. + +-- Mutta tämä vierashan vakuuttaa poikani toki hengissä olevan. -- +Martti kääntyi taas kyselevänä ja tarkempia tietoja anovana Erkin +puoleen, joka ensi tiedoillaan jo heti oli hänen mieltään lohduttanut. +-- Sano, mistä hänet haen, mihin tästä nyt ajan...? + +-- Ajakaa kotiinne, niinkauan kuin keliä vielä vähänkään kestää, +vastasi Erkki, -- poikanne on hengissä ja tallella. Aikanaan hän kyllä +teille toimittaa tiedot itsestään. + +-- Siitä lohdutuksen sanasta sinua kiitän... + +Päivä oli näitä tarinoitaessa jo Karmalan nokiseinäisessä riihessä +kulunut iltaan, tie oli taas kovempi, hanki kantoi suksimiestä. +Vieraitten oli lähdettävä matkalle, ja keveämmällä mielellä he nyt +sieltä lähtivät, kuin olivat tulleet, jättäen isännänkin poikineen +valoisammilla toiveilla veistämään uutta tupaansa. Yhdessä he tekivät +taivalta Leinosen törmälle asti, josta reen oli poikettava alas jäälle +ja suksimiehen ylös korpeen. Erkki näytti turkulaiselle matkustajalle +sen suuren tuvan rauniot, jossa Mikko oli syksyllä niin hyvin viihtynyt +ja jossa hän oli veljensäkin tavannut. + +-- Tunnetteko Juhana-poikanikin? kysyi Martti silloin kummastuneena. + +-- Tunnen hyvin Savonlinnan ajoiltani.. + +Ja heidän siinä kahden seistessään samoilla raunioilla, joita +Matti-isäntä ja Mikko-pappi eräänä talvipäivänä niin epätoivoisesti +olivat kaivaneet, ilmaisi nyt Erkki itsensä Martille. Kertoi olevansa +sama sukulaisvanki, josta Juhana syksyllä oli isälleen kirjoittanut, +kertoi Juhanan välityksellä päässeensä vapaaksi linnan pakkotöistä ja +sitten ruvenneensa Mikko-veljen saattomieheksi. Kertoi heidän +yhteisistä matkoistaan ja kärsimyksistään, kertoi teurastuksesta +Mikkelin kirkonmäellä ja sen tärisyttävästä vaikutuksesta nuoreen +pappiin, kertoi heidän yhteisestä »hullusta» retkestään Pirkkalan +leirille sekä paluustaan takaisin Rautalammelle. Ja lopuksi hän kertoi +nuoren papin liittymisestä niihin pakolaisiin, jotka olivat Flemingin +ja hänen huoviensa kostoa välttääkseen karanneet kauas sydänmaille ja +sinne juuri parhaillaan perustivat uutta uudisasutusta. + +-- Ja siellä salolla siis kovia kärsinyt poikani nyt on, totesi Martti, +samalla iloisena ja kiitollisena, kun nyt vihdoin tarkoin tunsi hänen +vaiheensa ja hänen nykyiset olonsa. + +-- Siellä. Mutta nuo korvenraatajat haluavat siellä toistaiseksi pysyä +kätkössä, paenneet nuijamiehet eivät toivo esivallan edustajia +vieraikseen, selitti Erkki, ikäänkuin tarinatoveriaan varoittaen. + +-- Sen käsitän, vastasi Martti. -- Mutta nythän he palannevat sieltä +takaisin kotikyliinsä, kun heidän sortajansa on kaatunut...? + +-- Palaavatko vai eivätkö, sitä en osaa sanoa, vastasi Erkki vältellen. +-- Miesten aikomus oli kyllä sinne takamaille jäädä ja pesittyä... + +-- Ja poikaniko myöskin...? + +-- Heitä aikoi hän pappina palvella siellä salolla. Mutta itse hän +aikoinaan teille aikomuksistaan ilmoittanee, -- minä vien hänelle +terveisenne... + +-- Ja siunaukseni, mitä hän päättäneekin: jäädäkö vai palata. Oikean +asian puolesta hän on ponnistellut ja kärsinyt, sen käsitän kaikesta, +kansan puolesta sortajaa vastaan, -- minä kiitän hänen retkiään ja +pyrkimyksiään, vaikka niitä muut moittinevatkin. Mielelläni me +vanhukset hänet tietysti kotiimme ottaisimme, mutta olemme näinkin +rauhalliset, kun tiedämme hänen olevan turvassa, -- saammehan toki +toisen poikamme kotiin. + +-- Palaako Juhana Turkuun...? + +-- Palaa, häneltä on tullut tieto, että hänen lipullisensa siirretään +Turkuun. Klaus-herrahan kokosi sinne kaikkialta sotaväkensä uutta +taisteluaan varten. Mutta vihjasipa Juhana kirjeessään haluavansa +palata Aningaisiin kaaleja viljelemään... + +-- Joko lie suivautunut sotimaan? + +-- Ehkä on Mikkelin verilöyly häneenkin vaikuttanut ... en tiedä, +vastasi isä varovasti. -- Mutta kaalien puoleen koetan minä hänen +mielensä kääntää... + +Niin pitkään jäivät nämä uudet tuttavukset tarinoimaan Leinosen tuvan +raunioille, että ajomies, joka tiellä hevosta piteli, sitä jo kävi +ääneensä kummastelemaan. Erottava oli heidän siis nyt vihdoin eri +haaroille. + +-- Ja tästäkö painut nyt suoraan sitä kaukaista sydänmaata kohti, jossa +poikani on? kysyi Martti, kun he jäähyväisiksi kättä puristivat. + +-- En suoraan, minunkin on haettava eräitä vainon aikana kadonneita +omaisiani, minunkin, vastasi Erkki, varsinaisesta tehtävästään mitään +sen tarkemmin kertomatta. -- Lähden nyt jatkamaan etsimääni. + +-- Olkoon onni sinulle yhtä suopea kuin minulle, toivotteli Martti +sydämellisesti. + +-- Sitä toivon sekä itseni että muitten puolesta, vastasi Erkki, ja +hänen silmässään välähti pieni veitikka. -- Jääkää hyvästi! + +Rampa vanhus rupesi jo kapuamaan rekeensä. Mutta kainalosauvoja rekeen +nostaessaan pysähtyi hän vielä ja viittasi ajomiestään malttamaan +mielensä. Hänessä näkyi heränneen uusi tuuma, jonka hän vielä viime +hetkellä tahtoi toteuttaa. + +-- Odota, matkamies, vielä hetki, virkkoi hän Erkille ja otti +matka-arkustaan kiireesti esille pienen lippaan, josta hän latoi arkun +kannelle kirjoitusvehkeensä. Keväinen ilta jo hämärsi, mutta laskeneen +päivän kuulaassa valossa rupesi hän siinä vielä kiireellä raaputtamaan +kirjettä pojalleen, ajajan ja matkamiehen sitä kummastellen +katsellessa. Muutamia rivejä hän siihen vain piirsi, mutta hän tahtoi +toki antaa pojalleen mieskohtaiset, kevenneestä sydämestään lähteneet +terveiset ja selvän todistuksen siitä, että hän poikansa teot ymmärsi. + +-- Kas niin, puheli ukko, käärien kirjettään kokoon. -- Kun tapaat +poikani, anna tämä hänelle. + +-- Perille vien, vakuutti Erkki, -- ja tiedän hänen tästä tuomisestani +iloitsevan. + +-- Ja nyt, Herran haltuun! -- Rampa äijä kapusi lopultakin rekeensä, +johon ajomies hänet peitti vällyjen väliin ja joka siten vihdoinkin +pääsi laskeutumaan Leinosen törmältä. Mutta Erkki nousi ylöspäin +Mustanahon rinnettä, suuntautuen öiselle hiihdolle Vahvajärven +salokylää kohden. + + * * * * * + +Sieltä Vahvajärven Juuritaipaleelta, Esko-isännän tuvasta, toivoi Erkki +löytävänsä ne Leinosen orvot naiset, joita hän oli Rautalammen +takamailta asti lähtenyt hakemaan. Mutta pontevan, öisen hiihdon +jälkeen tätä kylää eräänä kirkkaana kevätaamuna lähestyessään huomasi +hän jo etäältä, että paljo muuttunut on sitten viime näkemän tämäkin +taipaleiden takainen metsäkylä. Monet talot olivat poltetut +paikoiltaan, -- sotaväen kosto näkyy tännekin kovasti iskeneen. Perille +tultuaan hän kuulikin, että tänä verisenä talvena oli sotaväkeä moneen +kertaan kulkenut tätä kautta Savon ja Hämeen väliä suuntaan ja toiseen, +etsien ja ahdistellen aseellisia talonpoikaispartioita, ja nuo +huovijoukot olivat ilkkuen rangaisseet taipaleen asukkaita siitä, että +he talvella olivat majoittaneet kapinaväkeä kyläänsä ja yhtyneet +siihen. Mutta miehiset miehet olivat silloin ja koko kevätkauden olleet +kylästä poissa, pakoretkillä... Nyt oli heistä osa palannut, toiset +olivat vielä jääneet vanhoille kalajärvilleen kevätkalan pyyntiin... + +Surullisia viestejä, murtuneita, epäluuloisia katseita, vältteleviä +vastauksia sai Erkki nyt vastaansa tässä ennen herttaisessa +metsäkylässä liikkuessaan. Poltettu oli Esko-isännän komea talokin, +mutta isäntä itse oli jo kotosalla, vanhassa tuparähjässä asuen... +Häneltä sai Erkki toki tietoja hakemistaan naisista. Palanneethan ne +olivat jo parin viikon perästä sieltä pakosaunastaan; murjottu emäntä +oli näet ruvennut sairastelemaan ja tänne se sitten oli muutaman +viikon kuluttua kuollutkin... Ne olivat kovia, murheellisia aikoja ne +viikot ... alituiseen tuli viestejä sotaväen saapumisesta, ihmisten +täytyi paeta kodeistaan metsiin ja takamaille. Elisa-raukka, joka ihan +yksin oli perheestään jäänyt, oli tietysti ollut maailman murjoma, +itkenyt vain ... ja pelko Koskipään paluusta oli häntä vielä kaiken +aikaa ahdistellut... Siksi kiirehti hän jo pian äitinsä kuoltua +muutamassa pakolaisjoukossa pois kalajärville ... siellä hän vieläkin +on ... sinne nyt toiset kylän perheet aikovat jäädäkin... + +Erkki sai erään kylän pojista oppaakseen Juuritaipaleen takamaille, +missä sen asukkailla vanhastaan oli pyyntisaunansa, eikä ne olleetkaan +kuin muutaman päivänhiihdon takana. Mutta keli teki jo täällä +salollakin aivan loppuaan. Päiväsydämen vain kylässä levättyään jatkoi +siis pitkän matkan hiihtäjä taas sitkasta vaellustaan, jatkoi +sisukkaasti ja herpautumatta, vaikka jo jäseniä uuvutti ja mielikin +toisinaan pyrki mataloitumaan. Silloin hän pilkkasi itseään höperöksi, +joka näin toisten asioilla maita, mantereita, kyliä ja saloja, +kierteli, kenenkään pyytämättä, jopa asianomaisten tietämättäkin. +Eihän hänellä ollut täyttä varmuutta, tekikö hän palveluksen +pappisystävälleen hakemalla hänelle tuota tyttöä, jota mies ei itse +viime talvena käynyt puhuttelemassa, vaikka jo oli muutaman +neljänneksen päässä hänen piilopaikastaan... Eikähän hän tiennyt, +odottiko orpo tyttöraukkakaan enää ollenkaan haihattelevaa sulhastaan, +joka hänet näin pitkäksi ajaksi oli hylännyt ... kenties on Elisa +tällävälin jo hädissään suostunut johonkin toiseen sulhaseen, johonkin +nuoreen pakolaistoveriin, jonka kanssa hän aikoo rakentaa uuden pirtin +Leinosen törmälle ja siellä ruveta isävainajansa viljelyksillä +elämään... + +Näinä epäilyksensä hetkinä Erkki verisesti itseään ivaili ja nuhteli, +eikä hän voinut tehdä itselleen selkoa, miksi hän oikein tähän urakkaan +oli ruvennut, mikä häntä oli vetänyt koko talvikaudeksi tuota nuorta +pappia noin palvelemaan... Sukulaismies ja avuton raukka, -- onhan +niitä aina sellaisia! Mutta hänestä oli Mikon luonteessa jotakin niin +puhdasta ja vilpitöntä, että se häntä vaistomaisesti veti puoleensa, +jotakin epäitsekästä ja kaunista, jota hän ei voinut vastustaa. Ja +varsinkin äskeinen keskustelunsa Mikon isän kanssa oli häntä +vahvistanut uskossaan, että hän, niinkuin Mikko itse, ponnisteli oikean +asian hyväksi. Tunsihan hän nuoren papin hivuttavan salahaavan, vaikkei +tämä siitä hänelle ollut muuta kuin kuumehoureissaan valittanut, +tunsihan hän hänen suuren kaipuunsa... Ja tyttö taas, -- häntä Mikko +epäili itsestään vieraantuneeksi, veljeensä muka mieltyneeksi ... no +pian tuo nähtänee, ketä se omakseen toivoo ja odottaa... Mitäpä hän +tässä joutavia mielessään käräjöi, päätteli Erkki silloin aina +epäilyksensä katkaisten, mitäpä hän, yksinäinen seikkailija, muutakaan +toimitti, kuin hiihti maita ja ajoi muiden asioita, -- se häntä +sittenkin huvitti enemmän kuin turpeen puskeminen tai hirsien +veisteleminen... + +Näin hän itseään rauhoitteli ja hiihti edelleen salon halki toukokuun +viimeisiä hankirippeitä myöten. Tänne salomaille hänen retkensä nyt +joka tapauksessa keskeytyy kesään asti, sen hän käsitti, kävi hänen +asianajonsa sitten miten tahansa. Sillä hanki petti jo aavemmilla +mailla kokonaan, metsäpurot paisuivat, niin että niiden yli oli pian +vaikea päästä, ja päivä porotti kuumana niskaan. Nyt on tämä taival +pian puskettava, sittenpähän saa taas levätä... + +Tässä mielialassa saapui Erkki vihdoin vahvajärveläisten takamaavesille +ja löysi heidän kalasaunansa salojärven rannalta. Yksin hän sinne +saapui, loppumatkalla suksiaan kantaen. Jo metsätaipaleen varrella, kun +hän suunnasta oli selvillä, oli Erkki näet lähettänyt oppaansa +takaisin, että tämä ehtisi kylään, ennenkuin keli kokonaan loppui, ja +hän saapui siten pakolaisten luo itsekin metsiä kiertelevänä, +avuttomana pakolaisena, joka heidän saunoiltaan haki turvaa. Saihan hän +siellä asua ja pyyntiä harjoittaa niinkuin muutkin, yhteistä oli +eränkävijöillä kaikki. Ja hätäilemättä, liikoja retkistään kertomatta, +ryhtyi hän tiedustelemaan sitä pakolaisista, jota hakemaan hän oli +lähtenyt vielä kaukaisemmilta sydänmailta. + +Elisa näkyi häärivän siellä pakolaisten keittokodassa, vastakkain +pystyyn nostetuista maloista kyhätyssä suipposuojassa, parin muun +naisen seurassa, jotka nuijamiesten mukana olivat Vahvajärveltä saloon +siirtyneet, ja näytti nöyränä kohtaloonsa alistuneen. Uteliaana katseli +Erkki ensin syrjästä tuota nuorta, tukevaa tyttöä, joka hänelle oli +niin monet hiihdot aiheuttanut, ja pohti mielessään, olisiko tuon +otuksen vuoksi maksanut niin paljo suruja kantaa, kuin hän tiesi nuoren +papin kantaneen, -- tällaisia tyttöjähän kasvaa kymmenittäin joka +kylässä! Itse olisi hän kyllä pian ottanut toisen, jos yhden olisi +kadottanut... Mutta sitä ei tiedä sittenkään, ehkei toinen toistaan +korvaa, vaikkei muodossa eikä mielessäkään ole suurta eroa. Ja tähän +tyllykkään se nyt Mikko on joka tapauksessa silmänsä iskenyt, tätä vain +hän niin hartaasti omakseen kaihoo, että terveys pettää ja järkikin +sekoo... + +Jo oli Elisakin huomannut äsken tulleen vieraan tutkivan katseen, oli +samassa kai tuntenut Erkin, joka pari kertaa oli Mikon seurassa käynyt +Leinosen talossa, ja hän karahti samassa kasvoiltaan punaiseksi ihan +hiusmartoa myöten. + +-- Hyvät merkit, tuumi Erkki itsekseen. Ja kun tyttö lähti avannosta +vettä hakemaan, oli hän jo rantapolulla vastassa, tervehtien Elisaa +tuttavallisesti. + +-- Terveisiä minulla on sinulle tuotavana, virkkoi Erkki jo ensi +sanoikseen. + +-- Mistäpä minulle enää terveisiä... -- Ujona ja murheellisena katseli +tyttö alas, ja kun hän taas kohotti silmänsä, oli niissä surumielinen, +kostea kiilto. -- Kuka muistaisi köyhää ja orpoa...? + +-- Tulen Rautalammelta päin, -- kyllä jo arvaat, kuka sinua muistelee! + +-- Hengissäkö hän on vielä ja terveenä? -- Jo vilkastuivat tytönkin +surulliset kasvot, hän ei kainostellut tunnustaa sulhoansa, vaan näytti +jännittyneenä odottavan vastausta elämänsä ainoaan, suureen +kysymykseen. + +-- Terveenä on ja sinua kaipaa, vastasi Erkki rohkaisevasti. Ja se sana +näyttikin kuin taikavoimalla vaikuttavan äsken vielä murheelliseen +neitoon, joka kumminkin vielä hiukan epäilevästi uteli: + +-- Mistä hän osasi minulle terveisiä lähettää, eihän hän tiedä, olenko +elossakaan enää. + +-- Ei hän tiedäkään, ja sitä hän juuri suree. Siksi lähdinkin sinua +hakemaan... + +Ja Erkki kertoi nyt siinä keväisellä rantapolulla lyhyesti nuoren papin +vaiheet heidän erostaan asti Leinosen pirtissä, kertoi heidän monet +retkensä, kertoi paon takamaille ja Mikon kaihoiset hourepuheet, kertoi +potilaan parantumisesta ja omasta lähdöstään muka lehmänhakuun. Tyttö +kuunteli kuumentuvin poskin, unohtaen vesisankonsa tien poskeen, +unohtaen suuret surunsa, kalvavan pelkonsa, orpoutensa ja +yksinäisyytensä. Erkin tarina oli kuin tuota luonnossa helottavaa +keväistä paistetta hänen jo nuorena pimeäksi käyneeseen mieleensä. + +Vihdoin Erkki virkkoi: + +-- Ei hän siellä takamailla tiedä, että lähdin sinua hakemaan. En +tahtonut siitä hänelle ilmoittaa ... jos en sinua olisi löytänytkään, +taikka jos sinä jo olisit toisiin sulhoihin suostunut... + +-- Keneenpä minä ... orpo raukka... + +-- Älä sano. Koskipäähän on sinua jo kauan omakseen pyydystellyt... +Entä se sorea ratsumestari, joka sinut pakopirttiin pelasti ... hän oli +kyllä sinuun pihkaantunut hänkin... + +-- Hänkö, Mikon veli, sopersi tyttö Erkin puhetta täysin tajuamatta. +-- Hän pelasti meidät, kun suuressa hädässämme häneltä suojaa +rukoilimme ... sinne jätti meidät yksinäiseen korpeen... + +-- Eikä tullut enää sinua sinne tapaamaan? + +-- Ei tullut hän eikä kukaan, yksin siellä saatiin olla, kunnes äiti +sairastui ja meidän oli pakko pyrkiä takaisin kylään. + +-- Niinpä niin, virkkoi Erkki, tytön tarinoista täysin vakautuneena +siitä, että Mikon epäilykset olivat olleet hänen oman sairaan mielensä +houreita, turhia kuvitelmia. -- Nyt olen sinua hakemassa sinne kauas +Rautalammen takamaille, -- lähdetkö? + +Kirkkaana kiilsi tytön silmä ja varmana hän vastasi: + +-- Lähden, jos vain hän minua kaipaa ja vielä omakseen odottaa. + +-- Sinua hän kaipaa, tuskinpa hän mitään muuta kaipaakaan koko +maailmassa. Mutta sinne takamaille on pahat matkat ... viikon saat +soita rämpiä ja ryteikköjä kulkea, ja siellä perillä on vain yksinäinen +uudisasutus ... pakosaunoja pahaisia, niinkuin täällä... Mietipäs +sitäkin, tyttö...! + +-- En mieti! vastasi tyttö uljaasti. -- Olen yksin täällä vieraitten +joukossa, omaisiani ei ole missään, ei ole minulla mitään muuta turvaa +kuin sulhaseni... -- Tyttö tarttui Erkin käsivarteen ja jatkoi innolla: + +-- Milloin lähdetään? + +Erkki naurahti, nyt hän tiesi hakuretkensä täysin onnistuneen, -- hänen +vaivannäkönsä oli palkittu. Mutta tyynnyttävästi ja hiukan +jäähdyttävästikin hän vastasi: + +-- No, no, eihän niin tulista kiirettä ole, ei täältä toki vielä päästä +lähtemään. Täällä on meidän nyt pyydettävä kevätkala vahvajärveläisille +ja annettava maitten sillaikaa vähän kuivua pahimmista tulvista. + +Mutta kun hän näki kaihoisan, ikävöivän katseen tytön silmässä, lisäsi +hän rauhoittavasti: + +-- Ne kuivuvat kyllä pian tällä paahteella, sitä älä surkeile. Ja +sitten lähdetään suoraan poikkimaisin Rautalammelle ja sieltä ylös +takamaille -- odottavan luo. + + + + +XXI. + +POJAN KIRJE ISÄLLEEN. + + +Uuden saunalahden, Kiurulahden, perukassa oli Mikko-pappi kokemassa +kotikatiskaa, istuen kelohongan tyvestä koverretussa, pienessä, +vaappuvassa ruuhessa, jota hän siinä tyynessä vedessä airolla varasi ja +meloi. Hän oli ottanut tämän saunatörmän viereisen katiskan samoinkuin +kotilahdessa pidettäväin verkkojen hoidon huolekseen, sillaikaa kuin +miehet keväällä veistetyllä, vakavalla, suurella venheellä kulkivat +selällä ja etäisemmillä apajoilla kalanpyynnissä. + +Oli kirkas, tuuleton kesäkuun aamu. Lahden vesi kajasti jo lämmenneenä +porottavan päivän säteitä ja lehtevä törmä loisti heleänä kevätkesän +vehmaan viheriässä tuoreudessa. Mikko katseli meloskellessaan melkein +ylpeänä tuonne törmälle. Siellä oli näet jo suveen päin antautuvalla, +kuivalla männikkörinteellä, puitten suojassa, puolenkymmentä +uudistupaa, jotka sieltä valkoisina pilkistivät päivän hohteessa ja +joiden räppänöistä savua tuprusi, ja rantaäyräällä oli äsken +valmistunut nuottatalas. Siinä rantakivillä pesi joku nainen vaatteita +ja ihmisiä vilahteli petäjäin lomitse uudistupain välisellä polulla. +Miehiä näkyi jo palailevan rihmoiltaan kotiahteelle, selässään raskaat +kantamukset metsälintuja, ja ylempänä törmän laella ryskyivät puut ja +kilkkoivat kirveet, -- sinne oli ruvettu rakentamaan vieläkin uutta +tupaa, jota pappilaksi sanottiin, mutta jota Mikko mieluummin olisi +tahtonut nimittää kirkoksi, siinä kun oli aikomus jumalanpalveluksetkin +pitää. + +-- Mitäpä minä, yksinäinen mies, pappilalla teen, saatanhan hyvin asua +yhteispirtissä muiden erämiesten kanssa, niinkuin näihinkin asti, tuumi +hän meloskellessaan nuorta kaislikkoa pitkin. -- Mutta, samapa se, +olkoon pappila, siinäpähän Erkin kanssa, josta tehdään lukkari, sitten +eletään kahden, eihän hänelläkään ole perheestä tietoa. Kun se nyt +palaisi, se Erkki ... hänen kohtalostaan alkavat uudiskylän miehet jo +olla hiukan huolissaan. + +Erkki olikin jo ollut matkallaan pari kuukautta, juhannus oli jo +käsissä... Ettei vain olisi vahinko osunut ovelaankin mieheen ... +susilauma hyökännyt jo menomatkalla yksinäisen hiihtäjän kimppuun +jonkun metsäjärven jäällä ... taikka olisiko mies kotimatkalla voinut +korvessa sotkeutua lehmineen niin pahalle suohon, ettei jaksanutkaan +sieltä enää päästä kuivalle maalle...? Vai olisiko veitikka kyllästynyt +metsäläiselämään ja jäänyt sinne rintamaille...? + +Näin jo saunarannalla epäiltiin, mutta Mikko ei tahtonut uskoa yhtään +noista epäilyksistä mahdolliseksi, ei ainakaan viimeistä. Se mies ei +joukkoaan petä eikä hän myöskään metsään sorru, hän kyllä vaikeudet +voittaa, mikäli ne voitettavissa ovat... Mutta kovasti Mikko kaipasi +ystävätään ja hänen mukanaan tietoja rintamailta. + +Hän oli kyllä uuteen elämäänsä jo näinkin sopeutunut ja sulautunut ja +vakuuttanut sen itselleen ainoaksi mahdolliseksi, viimeiseksi +pelastuksekseen. Hän oli siellä alunperin asettunut toisten pakolaisten +kannalle ja heidän ajatuspiiriinsä sekä totuttautunut siihen +ajatukseen, että täällä hän nyt elää ja kuolee ja että paras maailmassa +hänen onkin täällä erämiehenä elääkseen. Tuossa petäjikkömäellä +hän sunnuntaisin piti pienelle seurakunnalleen täydellisen +jumalanpalveluksen ja askarteli sillävälin ahkerasti arkitöissä -- +päivät eivät tulleet pitkiksi ja yöt hän raadannastaan väsyneenä nukkui +yhteistuvassa rauhallisesti. Mutta hän kaipasi sittenkin jotakin ... ei +hän tiennyt oikein mitä... Niin, Erkkiä kai hän vain kaipasi... Mutta +oli siinä ystävän kaipuussa jotakin muutakin, -- hän ikäänkuin +vaistosi, että Erkki toisi hänelle jonkun tiedon niiltä, jotka vielä +olivat hänelle rakkaita ... ja sitä, juuri sitä hän toivoi. Eihän +hänellä ollut syytä eikä oikeutta mitään sellaista viestiä toivoa ... +lehmää ja mullikkaahan se oli Erkki vain lähtenyt Apajasta hakemaan, +muuta ei... Mutta hän odotti ja kaipasi sittenkin, vaikka hän itselleen +moneen kertaan todisteli, että sellainen hämärä toivo on hänelle +vaarallinen ... että sen pettäminen tuottaa hänelle vain uutta +kärsimystä... + +-- Ja miksi suotta kaipailen ja ikävöin, nuhteli hän itseään, antaen +pienen ruuhensa vapaasti lipua rantaheinikkoa myöten... -- Näinhän ovat +esi-isämme, monet polvet ja sadat perheet, muuttaneet autiolle salolle, +siellä tyytyväisinä eläneet ja raivanneet viljelystä, puskeneet +sitkeästi, vaipumatta mihinkään hentomieliseen kaihoon. -- Miksikäs +minä...! + +Näin kauas laidattomaan korpeen eivät tosin uudisasukkaat vielä ennen +olleet uskaltaneet asettua. Täällä asti on ehkä joskus joku sydämmikkö +erämies hiihtänyt, -- sellaista olivat pakolaiset talvipuhteina +saunassa kertoneet --, mutta hänkin oli palannut täältä kiireellä +takaisin, eikä toista kertaa lähtenyt. Oli muka nähnyt siellä +louhikoissa outoja olijoita, kääpiömäisiä linnunkotolaisia... Metsissä +hiiviskeleviksi heinäkenkä-lappalaisiksi olivat niitä toiset arvelleet, +mutta eristä palannut itse oli väittänyt karvaisen metsähiiden siellä +norossa hiipineen, pahan haltian, joka asusti vuoren onkaloissa ja +nirsuna hallitsi korpeaan, jonne se ei suonut ihmisen tulevan +porkkineen sohimaan... + +Hävinneet olivat nyt ainakin jo hiidet ja haltiat näiltä rannoilta, +päätteli Mikko meloessaan, rauha oli siellä häiriytymätön ja syvä. +Joskus vihelsi kyllä kontio sydänkorvessa, mutta sekin katosi yhä +kauemmas, kun sitä miehet keihäineen ahdistelivat, sen pehmoista taljaa +tavoitellen. Jo niitä oli talvella kaadettu, ja hirviä myös! Sudet +loikkivat joskus öisin sauna-ahteelle asti pystykorvaista Peniä +vaanimaan, mutta savun tunnettuaan koikkelehtivat ne törmältä selälle +ja vasta siellä kaukana vaikertaen ulvahtivat. Mutta suurimman turvansa +tunsivat nämä monia kauhuja kestäneet uudisasukkaat kuitenkin siitä, +että pahat ihmiset eivät päässeet heitä ahdistamaan, että heidän pieni +yhteiskuntansa oli veroton ja vapaa... + +-- Mitäs minä ikävöisin, lopetti yksinäinen kalamies nuo hiljaiset +ajatuksensa, vihdoinkin saapuessaan katiskalle. -- Tällaista +erakko-onneahan olen oikeastaan kaiken ikäni mieleni hiljaisuudessa +unelmoinut... + +Mikko nosti katiskasta ruuheensa leveitä, lihavia lahnoja ja +voimakkaasti porskuvia haukia ja eteni siitä toisen kaislikon rinnassa +olevia verkkojaan kokemaan. Silloin kuului hämmästyneitä huudahduksia +saunatörmältä ja kun Mikko nosti katseensa näki hän puitten välitse +oudon elävän, -- lehmän... + +-- Erkki on palannut, tuonut kuin tuonutkin uudiskylään karjan +siemenen...! + +Nopeasti lähti hän melomaan maihin, yhä terävästi tähystellen törmälle. +Siellä näkyi todella kaksi punakirjavaa elukkaa ja useampia ihmisiä +hääri niiden ympärillä. Ja kun hän kiireesti meloi rantaan, kantoivat +hänen korviinsa uudisasukkaiden iloiset, hämmästyneet huudahdukset: + +-- Mistä tämän lehmänajajan vielä löysit? + +-- Taisi olla mielessäsi jo lähteissäsi karjanhakuun! + +Mikon mielestä soljui kömpelö ruuhi tänään auttamattoman hitaasti +rantaa kohti, se ei tuntunut nyt koskaan ehtivän valkamaan asti. Erkin +vastauksia ei törmältä kuulunut, mutta Mikko jo ymmärsi, että Erkki oli +tuonut jonkun neidon mukanaan... Kai avukseen ajamaan elukoita erämaan +halki ... ehkä jonkun Kelalan naisia ... niin Mikko koetti päätellä, +mutta hänen sydämensä tykytti valtavasti ja hänen kouransa puristi kuin +kouristuksessa karkeasti veistettyä airoa... + +Uudisasukkaat olivat jo melkein kaikki kokoontuneet suurimman saunan +pihalle ja siitä he nyt riemukkaina kehuivat läähättäen törmää +nousevalle papille, että ei vain elukoita Erkki ollut tuonut, vaan +vielä kontissaan suoloja, siemeniä, verkkolankaa ja kaikenlaista muuta, +mitä erämailla tarvitaan... Reilusti hän oli lupauksensa täyttänyt ... +turhia täällä oli pelätty! Saloa samonneet vieraat oli jo viety +lepäämään siihen uuteen, suurimpaan tupaan, jossa nyt heiltä ensi +tietoja matkan varrelta lypsettiin ja kyseltiin tärkeimpiä ulkomaailman +kuulumisia. + +Kun Mikko astui tupaan, täytyi hänen hetkiseksi pysähtyä ovensuuhun, +ennenkuin hänen silmänsä tottuivat puolihämärästä erottamaan, missä +päin hänen palannut ystävänsä istui. Mutta silloin nousi uunin kupeelta +nuori nainen, astui askelen saapuvaa vastaan ja seisahtui siihen kuin +neuvotonna. Mikko tunsi kauan ikävöidyn morsiamensa, oivalsi salaa +hautomansa toiveen toteutuneen, ja sulki seuraavassa tuokiossa tytön +syliinsä. + +Uusi, iloinen hälinä syntyi tuvassa, naurusuulla kävivät miehet Erkkiä +pistelemään: + +-- Vai et itsellesi tuonutkaan tuota kainaloista kanasta! + +-- Kas sitä miestä, joka meni papille emäntää hakemaan, vaikka vain +lehmistä puhui...! + +Erkki hymyili tyytyväisenä ja kehui: + +-- Hyvän emännän me siitä tänne saamme, ja sellaisen, joka ei ikävöi +pois. Juuri tännehän sitä ikävä poltti niin, että tuskin malttoi antaa +jäitten lähteä suotaipaleilta. + +Mikko oli istahtanut seinäpenkin pimentoon morsiamensa viereen ensi +tervehdyksiä vaihtamaan, kun sillä välin Erkki pirtintäyteiselle +kuulijakunnalle kertoi matkansa vaiheista ja seikkailuista, joista moni +oli ollut hyvinkin hullunkurinen. + +Mutta kauan ei hauskoja muistoja riittänyt, ja hän siirtyi kuvailemaan +ryöstettyjen rintamaakylien tilaa ja niissä elämisensä puolesta +ponnistelevain ihmisten hätää. Kun hän vihdoin kertoi tietonsa Klaus +Flemingin kuolemasta, aiheutti se täälläkin takamaiden takana saman +jymäyttävän hämmästyksen ja yllätyksen kuin kaikkialla muualla +Suomessa. Kaikki muut utelemiset siirtyivät hetkeksi syrjään. Tämän +suur-uutisen johdosta nyt tietenkin heti sukeutui salopirtissä vilkas +keskustelu siitä, oliko pakolaisten näissä muuttuneissa oloissa +ruvettava ajattelemaan palaamistaan vanhoille talonpaikoilleen. + +Vastenmielisesti ja epäillen useimmat miehet heti siihen ajatukseen +suhtautuivat. He olivat jo valmistautuneet ja ikäänkuin juurtuneet +talviseen päätökseensä jäädä tänne pysyvästi uudisviljelystä avaamaan. +He olivat jo mielistään kitkeneet ja edesmenneinä haudanneet kaikki +entiset suhteensa, he olivat jo pikeytyneet tähän uuteen asutukseen, +jossa heitä ei esivallan rangaistus eikä veroherrain kiskoma tapaa. +Eikä myöskään ne tarkemmat tiedot, joita Erkki matkaltaan toi, olleet +omiansa tätä heidän päätöstään järkyttämään. + +Sinne Suomen rintamaille oli tulossa, kertoi hän, katovuosi. Märkä +kevät oli turmellut syysviljan, ruissadosta ei ollut mitään toiveita, +eikä toukojen tekoon kyetty, kun kaikki hevoset oli menetetty sotaan ja +eläinruttoon sekä kapinaa seuranneihin ryöstöihin. Vaikea kulkutauti, +veritauti, ahdisti ihmisiäkin noissa nääntyvissä kylissä, -- ken ei +siihen sortunut, saattoi kuolla nälkään, sillä ruokavarat olivat +kaikkialta loppuneet eivätkä heikkoväkiset eläjät kyenneet uusia +hankkimaan. Viheliäisyys oli Rautalammellakin ollut sanomaton, kertoi +Erkki, itkua ja valitusta oli hän siellä kohdannut missä vain +liikkuikin. + +-- Sinne me ei palata, huudahtivat silloin päättävästi erärannalle jo +pesittyneet nuijamiehet. -- Täällä sentään elämme, siellä on kurjuus ja +surma edessä! + +Nekin, joita ikävä vielä jonkinverran veti takaisin vanhoille +asuinmaille, sukulaisten ja tuttavain luo, myönsivät nämä varoitukset +tosiksi. He vain vielä koettivat Erkiltä tiedustella, eikö siellä +sentään, säälimättömän, itsevaltiaan mahtimiehen kaaduttua, nyt +toivottu aikojen keventyvän ja parantuvan. + +-- Ei ole siitä tietoa, vastasi Erkki vakavana, koettaen esittää asiat +sellaisina, miksi hän ne oli havainnut. -- Sotaväkeään eivät herrat +vähennä, he kun varustautuvat siihen uuteen sotaan Ruotsin herttuaa +vastaan, jonka sittenkin sanotaan syttyvän; linnaleiriä ja +veronkiskontaa eivät he niinollen voi helpottaa, jospa sitä toiset +tahtoisivatkin. + +-- Ja sotaväkikö raastaa talonpoikia entiseen tapaansa? + +-- Niin tekee. Ennen kuolemataan oli marski ehtinyt myöntää +verovapauksia useille sellaisille -- talonpojillekin --, jotka +kapinasodassa olivat hänen puoltaan pitäneet, oli tehnyt niistä uusia +knaappeja, ja nämä ne nyt elävät siellä suurina herroina ja kiduttavat +toisia, joiden nyt on maksettava verot heidänkin puolestaan... + +-- Ja nepä pikkuherrat osaavatkin olla pirullisia, kun orrelle +pääsevät, muistelivat pakolaiset, siunaten onneaan, että olivat noista +syöpäläisistä irti. -- Mutta kuinka kestävät sitä verotalonpojat...? + +-- Minkäpä tekevät, huovin miekka on alati uhkaavana heidän niskassaan. +-- Mutta niin onkin siellä rintamailla mielenkarvaus nyt katkerampi +kuin koskaan ... uutta kostoa vain miehet miettivät... Antaa knaappien +nyt kylvää, ehkä joudutaan tästä taas sadonkorjuuseen, niin kuulin +monen epätoivoisen isäntämiehen taas uhkaavan. + +Erkin näitä kertoessa oli nuori pappikin taas noussut esille karsinan +pimennosta, morsiamensa kanssa vastasaapuneen järkyttäviä uutisia +kuuntelemaan, ja hänkin virkahti nyt vallan kauhistuneena: + +-- Uutta kapinaako ajattelevat taas ja uhkailevat, nuo onnettomat +ihmiset! + +-- Hiljaa pirteissään epätoivoisina uhkailevat, vastaili Erkki +harvakseen, -- tuskin he siihen enää kykenevät... + +-- Ja näkiväthän he viime talvena, minkälaista se vieraan sadon +korjaaminen oli... + +-- Näkivät ... murjottu mieli vain miettii jos jotakin! Ja nythän he +ovat siellä taas kirkoissa vannoneet uudet valatkin, etteivät enää +nouse esivaltaa vastaan... + +-- Millaiset uudet valat siellä nyt on ihmisiltä vaadittu? kyselivät +pirtissä istuvat miehet. + +-- Valat sellaiset, että he ovat pirun riivaamina ja pahain ihmisten +houkuttelemina nousseet napinaan ja kapinaan ... hätä ja rasitus heitä +ei ole siihen ajanut, ilkeys vain... + +-- Ja sellaista on kotiin jääneiden sukulaistemme täytynyt todistaa, +huudahtivat miehet kiukustuneina. -- Niitä valoja vannomaan me ei +täältä palata! + +Se oli kaikkien yksimielinen, luja päätös, jonka kukin kohdastaan +hammasta purren painoi syvälle omaan mieleensä, tappaen siitä +lopullisesti kaiken muun kaipuun ja mielihalun. + +Yksinpä Mikko-pappikin vahvisti ilomielin ja rohkaisevasti tuon +erämiesten uudistetun päätöksen, virkkaen Erkin pitkän tarinan +loputtua: + +-- Tänne jäämme kaikki. Vapaammin ja onnellisemmin elämme täällä +sydänmaalla, kuin siellä vanhoilla rinta- ja riitamailla. Täällä +kestämme omat kilvoituksemme, ponnistelemme yhdessä ja hylkäämme kaikki +kaipuut...! + +Mutta silloin Erkki, joka väsyksiinsä asti oli noista raskaista, +vakavista asioista kertonut, hellitti äänensä leikkisäksi ja virkkoi +papin puoleen kääntyen: + +-- Niin, kehupas nyt helpoksi heittää kaipiosi, kun sait sen kaivatun +kainaloosi. Toinen oli äänesi tässä talvella, kun houreissasi makasit +ja hoit: »Kunpa saisin sen Elisan kerran vielä nähdä...» + +-- Hoinko sellaista, kysyi pappi hiukan hämillään, mutta samalla +avoimin, iloisin, kiitollisin katsein palannutta ystäväänsä kiittäen. + +-- Monena yönä hoit ja yhä uudelleen, vakuutti Erkki, -- ja tiesinhän +minä sen kipusi muutenkin. Sitä oli surku kuulla ja siksipä +lähdinkin... + +-- Siksikö läksit? huudahti Mikko aivan haltioihinsa sulaneena ja +rajatonta kiitosta kertovin äänin. -- Sitä joskus salaa toivoin, mutta +en uskaltanut sitä uskoa. Olinhan koettanut sinulta sen salata --. +Siksikö lähdit, Erkki? + +-- No, tarvittiinhan tänne sitä karjan ituakin, vaikea on ajanmittaan +maidotta elää... Mutta huonosti sinä sen salaisuutesi peitit ... päätin +silloin yrittää, löytyisikö vielä se Leinosen tyttö... + +-- Ja se löytyi! + +-- Lopulta löytyi ... toisilta takamailta... Mutta tapasinpa sieltä +toisenkin hakumiehen, joka vuorostaan sinua etsiskeli... + +Uteliaana ja jännittyneenä odotti Mikko tietoja tuosta toisesta, häntä +etsineestä hakumiehestä. Mutta Erkki kaivoi kiirehtimättä ja +rauhallisesti mekkonsa alta, poveltaan, vielä jotakin tuomista, ja +ojensi sitten Mikolle pieneksi taitetun, kurttuisen paperin, jonka hän +oli saanut turkulaiselta matkamieheltä hänestä erotessaan Leinosen +mäellä. + +-- Tuossa on sinulle kirje, siltä hakijalta! + +-- Kirje minulle, tänne...! + +Mikko siirtyi lieden luo, jonka valossa hän rupesi lukemaan noita +ulkona pakkasessa, illan hämyssä, hätäisesti piirrettyjä, harvoja +rivejä. Hän tavaili ne tervaksen loimuavassa valossa ensiksi hiljaa +itsekseen ja luki ne sitten toistenkin kuulla hellällä, hartautta +väräjävällä äänellä: + + »Paljo olin surrut sinua, kadonneeksi luultua poikaani, nyt + en sure enää. Kuuntele vain oman sydämesi ääntä ja pyri sitä + totellen totuutta kohti, silloin olet oikealla tiellä ja löydät + rintaasi rauhan. Erkki Pentinpoika, luotettava ystäväsi, kertoo + sinulle kohtauksestamme ja vaiheistamme. Meitä vanhuksia älä + murehdi, mekään emme ole enää murheelliset, koska tiedämme sinun + olevan hyvässä turvassa. Kun olet uskollinen vähässä, silloin on + tuntosi puhdas ja se on elämän paras palkinto. Työtäsi uuden, + pienen saloseurakuntasi hyväksi siunaa + + Isäsi + Martti Pentinpoika Silta...» + +Kyynelkarpalo vierähti Mikon silmästä poskelle ja siitä lieden +reunalle, eikä hän kotvaan aikaan saanut siirretyksi silmiään noilta +rakkailta riveiltä. Hartaudella koko pirtintäyteinen pakolaisjoukkokin +oli kuunnellut Mikon hiljaista lukua ja katseli nyt kuin ihaillen hänen +tervastulen kirkastamia, onnesta loistavia kasvojaan. Mutta vielä eivät +miehet käsittäneet, mistä pappi tuon kauniin kirjeen oli saanut. Heille +Erkki nyt selittäen virkkoi: + +-- Tapasin Sysmässä vanhan, ramman ukon, joka tuon kirjeen Mikolle +laittoi. + +-- Tapasit isäni, joka oli matkalla minua, kadonnutta poikaansa, +hakemassa ja jonka mieltä rauhoitit ja lohdutit. Kerro hänestä Erkki, +kerro kaikki...! + +Päivä oli uudistuvassa vierähtänyt iltapuoleen saakka noita kaikkia +kaukokuulumisia kerrottaessa. Pienen salokylän asukkaat olivat lopuksi +sieltä vähinerin vetäytyneet iltatöihinsä ja sitten syömään ja +lepäämään kukin omiin saunoihinsa, mutta vieläkin oli Erkillä +kerrottavaa pitkältä matkaltaan. Mikko oli varsinkin väsymätön +kyselemään isästään, kotioloistaan, veljestään, Karmalan väestä, +kaikista. Mutta ennen kaikkea hän halusi tarkkoja tietoja Elisan +hakemisesta ja löytämisestä, -- tyttö sai itsekin kertoa vaiheistaan, +suurista suruistaan ja suuresta pelostaan sekä haikeaan kohtaloonsa +alistumisesta. Erkki taas tiesi kertoa senkin, että Koskipää, joka +kosinnallaan ja vainollaan oli tuottanut Elisalle niin paljo surua ja +levottomuutta, nyt oli uuteen taloonsa tuonut vaimokseen vallasnaisen +Hämeenlinnan tienoilta, -- mies tavoittelee sitäkin tietä +aateliskilpeä. Joka tapauksessa oli sekin Elisaan kauan kohdistunut +uhka nyt poissa. + +Paljo oli kauan erossa olleella sulhasella ja morsiamella toisilleen +kerrottavaa. Heidän molempain muistelmat, heidän kaihonsa ja toiveensa, +selvitettiin siten puolelta ja toiselta eikä niihin lopuksi jäänyt kuin +yksi hämärä kohta, johon Erkki ja Elisa kumpikin omalta kannaltaan +kaipasivat sulhaselta valaistusta. + +-- Miks'et tullut minua piilopirtistäni hakemaan, kun pakopaikkani sait +tietoosi, niin kysyi Elisa vihdoin arasti ja punehtuen. -- Etkö +halunnut tulla? Se kysymys on mieltäni vielä suotaipaleilla +mustentanut...? + +-- Niin on omaanikin, vastasi Mikko vakavana ja kuin itseensä +painuneena. -- Olin silloin niin kokonaan noiden Mikkelin näkyjen +järkyttämä, minun täytyi heti koettaa tehdä jotakin, sieluni hätä minua +ajoi eteenpäin... + +-- Piilosaunamme ohitse... + +-- Tahdoin rangaista itseäni, uhmata ja uhrata henkeni suuren asian +puolesta, -- uskoin siihen kykeneväni... + +-- Ja unhotit minut...? + +-- Unhotinko? Ainakin koetin ... mikään ei saanut minua silloin +sitoa... Nyt olen oppinut, että minusta ei ole suuriin tehtäviin, että +jos voin jotakin vaikuttaa, voin sen tehdä täällä kätkössä +maailmalta... + +-- Olit samalla kuin jonkun pahan haltian lumeissa, pisti Erkki kuin +nuhdellen väliin. -- Järkeä ei siinä sinuun saanut millään... + +-- Pahan haltian lumeissa ehkä olinkin ... se haltia vallitsi minua +mustan epäilyksen muodossa... + +-- Epäilit Juhana-veljeäsi ... ehkäpä morsiantasikin, ja suotta, torui +Erkki. + +-- Suotta kai! Mutta silloin en saanut sitä epäilystä kitketyksi +runnellusta sielustani, jonne se oli syöpynyt. + +Elisa naurahti tähän veitikkamaisesti ja virkkoi yhtaikaa anteeksi +anoen ja anteeksi antaen: + +-- Näinpä kyllä sen epäilyksesi ituja jo syksyllä kotona Leinosessa, +mutta en uskonut tuon taudin voivan sinua voittaa... Vallattomassa +varomattomuudessani annoin epäilystesi vain versoa -- syy on siis +osaltaan minunkin... + +Mikko katsoi eteensä kuin pitkästä sumusta selkenevin silmin ja puhui +vakavasti: + +-- Tuhoisaksi se tautini olisi voinut meille käydä, ellei Erkki sitä +olisi huomannut ja sitä pyytämättäni käynyt parantamaan. Mutta antoihan +Juhana epäilyksiini sentään syytäkin, eikö totta? + +-- Ei antanut, vähän naljaili vain, vakuutti tyttö. -- Hän kertoi +minulle suoraan, ettei hän minua sinulta tahdo, sinua vain +kiusoittelee... Mutta sinulle hän minut soi ja sinulle hän minut sitten +pelasti, -- eikä se hänelle niin helppoa ollutkaan... + +Vasta nyt, kun Elisa avoimin kasvoin ja kirkkain silmin todisti +aiheettomaksi hänen hivuttavan salatautinsa, vasta silloin se oka, jota +Mikko oli koko talven rinnassaan kantanut veljeään vastaan, rupesi +hellittämään, vasta silloin hän tunsi onnensa täydeksi. Mutta samalla +hän tunsi lääkityssä rinnassaan tunnonsoimausta siitä, että hän näin +aiheetta oli epäillyt omaa veljeään, joka kaiken aikaa oli tarkoittanut +hänen parastaan. Ja hän päätti sieltä erämaan syvyydestäkin koettaa +toimittaa anteeksipyynnön veljelleen, -- Elisalta hän sen anteeksiannon +jo tiesi saaneensa. + +Kesäinen ilta oli käynyt myöhäksi, pieni erämaan kylä, jota tänään nuo +monet ulkomaailman uutiset olivat virkistäneet, oli jo vaipunut uneen. +Uutisten tuojatkin olivat, väsyneinä viikkoisten metsätaipaleidensa +rasituksista, vihdoin vaipuneet nukkumaan tuohon uusimpaan tupaan, +jossa he päiväkauden olivat matkan vaiheitaan kertoneet. Mutta Mikko ei +ollut vielä mennyt vuoteelleen. + +Hän istui ulkona tuvan järvenpuoleisella seinämällä ja kirjoitteli. Hän +oli toisten maata mentyä hakenut esille kirjoituslippaansa, jota hän ei +koko keväänä ollut käyttänyt, oli kaatanut seinää vastaan nostetun +ahkion pöydäkseen ja sen kumotulla, tasaisella pohjalla hän, kelkan +pajulla istuen ja kumaraan painuneena, raaputti hanhenkynällään +karkeata paperia, auringon mailleen painuessa. + +Mikko oli jo kirjoittanut veljelleen ilmoituksen naimisiin menostaan ja +sen anteeksipyynnön, josta hän illalla mielessään oli päätöksen tehnyt, +ja nyt hän piirteli vastauskirjettä isälleen. Eihän hän tiennyt, koska +hän saisi nuo kirjeet menemään, ehkäpä vasta syyspuoleen, jolloin joku +kylästä suoriutuisi talvisuoloja hakemaan, tai kenties vasta ensi +suksikelillä, jolloin lähdettiin syysnahkoja myymään, -- mutta se ei +häntä huolettanut. Hänellä oli vain tarve nyt jo heti verekseltään +purkaa paperille onnentunnetta uhkuva sielunsa ja kiitollisuutensa sen +johdosta, että hänelle ansiottaan oli suotu näin rikas ja täyteläinen +elämä. + +Luonnossa oli kaikki hiljaista. Linnut olivat yösydämeksi uinahtaneet +laulamasta eikä lahden pinnalla käynyt värettäkään. Päivän kehä oli jo +hetkeksi pistäytynyt pohjoisen vaaran taa, mutta sen punerrus hohti +kauniina koilliselta rannalta ja se loi luontoon leppeän, hillityn +valaistuksen, riittävän voimakkaan, että Mikko siinä kuulaassa +yövalossa ulkona törmällä hyvin näki kirjettään kirjoittaa. + +»-- -- Kiitos, isä, ymmärtämyksestäsi ja siunauksestasi. + +»Olen iloinen, kun tiedän teidänkin voivan käsittää, että tämä erämaan +elämä, johon kohtalon laineet minut vähinerin ovat ajaneet, on minulle +sopivin ja paras rauhan satama. + +»Kerronpa sinulle jotakin täkäläisestä, hiljaisesta, vähän +vaihtelevasta, mutta sittenkin mieltäni tyydyttävästä elämästäni. +Keväällä olin apulaisena ja oppipoikana venettä veistettäessä ja nyt +yrittelen itse uutta venettä tekemään, voidakseni tehokkaammin ottaa +osaa kalanpyyntiin. Välitöiksi rakentelen sahalla ja kirveellä +ensimmäisiä huonekaluja uutta pappilaani varten, joka jo on vesikaton +alla ja joka parin, kolmen viikon perästä valmistuu. Silloin muutan +sinne suureen kirkkotupaan asumaan nuorikkoni kanssa. Kihlasin näet +syksyllä Sysmän Leinosesta, tuntemasi etäisen sukulaisen talosta, jonka +rauniot olet nähnyt, tyttären, Elisan, nyt orvoksi jääneen tytön, jonka +kanssa rupean yhdessä elämään. Erkki Pentinpoika toi äsken tämän +minulle kalliin elämäntoverin eräältä pakolaisrannalta suureksi +ilokseni tänne, ja vaikka en nyt teille vanhuksille voikaan näyttää +uutta miniätänne, pyydän kuitenkin liitollemme siunaustanne. Täällä ei +tietysti ole eikä tänne voida saada toista pappia, joka meidät vihkisi, +sen vihkimisen saan siis toimittaa itse, mutta olenpa varmasti +vakuutettu, että liittomme on näinkin luja ja Jumalalle otollinen. Jos +tänne joskus, ehkä vuosikymmenen perästä, tulee käymään joku pappi, +vahvistakoon hän silloin vihkimisemme, -- täällä erämaillahan kastetaan +lapsetkin usein vasta kymmenen vuoden vanhoina. Minun pienessä +seurakunnassani ei sellaista odotusta kuitenkaan tarvita. Toimin +täällä pappina ja sielunpaimenena kaikissa suhteissa, hoidan +jumalanpalvelukset ja muut papilliset toimitukset säännöllisesti +kirkkokäsikirjan mukaan sunnuntaisin, mutta taas maanantaista aherran +ahkerasti koko viikon seurakuntalaisteni kanssa arkisissa töissä, +kalanpyynnissä ja kaskenpoltossa. + +»Olen tänä sotatalvena käynyt kovaa oppia ja koetan nyt sitä käyttää +hyväkseni. Luulin voivani suuremmalla opillani ja kirjatiedoillani +vaikuttaa jotakin hyvää tuohon kovia kärsineeseen ja epätoivoon +ajettuun kansaan, luulin voivani lieventää sen uhkamieltä ja raakuutta +ja auttaa sitä sen oikeissa ponnistuksissa. Uskoin noin ylhäältä päin +voivani siihen täysin sulautua ja vaikuttaa siihen johtavasti ja +kohottavasti. Tämä oli erehdys, tätä tietä en päässyt kansan sydämeen, +en tuntemaan sen tunteita enkä niitä jalostamaan, niinkuin olin +kuvitellut. En senvuoksi voinut sotaretken varrella vaikuttaa paljo +mitään, kärsin vain kauheasti siitä molemminpuolisesta julmuudesta ja +ryöstöstä ja verenvuodatuksesta... Ja kumminkin koetin parastani ... +tunsin sydämessäni kansan pyrkimyksen olevan tosihädän pakottaman ja +toivoin sille menestystä. Mutta samalla ymmärsin, että se oli lähtenyt +väärälle tielle ja että minäkin mukana ollen sitä siinä kannatin, -- +siihen ristiriitaan olin, isä rakas, sortua. Vasta nyt alan hämärästi +oivaltaa, että kansan sydämeen on pyrittävä toista tietä, oppipojan +kannalta, jättämällä kaikki, mikä on muualta saatu, sulautumalla +siilien kokonaan, -- silloin ehkä voin saada aikaan jotakin siitä, mitä +olin uneksinut. + +»Sukumme on kansan keskuudesta lähtöisin, sen olet minulle, isä, +monesti kertonut, samoinkuin senkin, että se sittemmin on kansasta +vieraantunut. Moni sukumme jäsen on siihen taas pyrkinyt sulautumaan +takaisin, mutta onnistumatta, -- hän on aina tuntenut roikkuvansa +taivaan ja maan välillä. En tiedä, onnistuuko tuo sulautuminen minulle, +mutta sen tiedän, että pyrkimykseni siihen, ehdoton antautumiseni, +tuottaa minulle jo tyydytystä ja onnea. Ja se minulle riittää. + +»Peräti vähäarvoiset ovat minulle nyt ne kiistat ja kilvoitukset siellä +suuren maailman keskuudessa, jotka minuakin ennen innostivat ja +kuumensivat ja joiden riitain ratkaisemisesta luulin kaikkien +elämänarvojen riippuvan. Mitäpä ne sittenkään tosielämässä merkitsevät? +Mitä merkitsee kansalle ja meille itsellemme, onko kirkoissa kuvia vai +eikö, josta kysymyksestä Turun-aikoinani tulistuin, mitäpä sillä on +väliä, koettaako mestari Samuel palauttaa kirkonmenoihin joitakin +paavillisia tapoja ja suosiiko joku mahtimies sitä tai tätä opin +vivahdusta? Onko se ihmisten onnen ja sielunrauhan kannalta minkään +arvoista? Kuka voi sanoa, onko Ericus-piispan johtama kirkollinen +välityssuunta, jota siellä eri tahoilta ankarasti moitittiin, oikea vai +väärä, ja mitäpä vaikuttaa meidän ihmisten sisäiseen onneen, +kumminpuolin se kysymys ratkaistaan. Oma sisäinen kamppailuni on +jättänyt minut niihin asioihin nähden aivan kylmäksi. Toiset tiet ja +tekijät vievät siihen mielemme rauhaan ja sopusointuun, joka on onnemme +ehto, ja sisäiseen sopusointuummehan meidän on pyrittävä. Se on ainakin +minulle ainoa tavoittelemisen arvoinen päämaali. Kun sen saavutan, ja +luulenpa olevani nyt hyvällä tiellä, ei mikään muu ole minulle minkään +arvoista. + +»Siellä maailmalla, missä intohimojen laineet käyvät korkeina, ei ole +sitä sopusointua helppo saavuttaa. Se ei ollut mahdollista ainakaan +minulle. Täällä salolla, jonne mikään vieras vaikutus ei voi ulottua, +on meille, pienelle pakolaisjoukollemme, myös aivan yhdentekevää sekin, +hoitaako isännyyttä, kantaako veroja ja rasittaako kansaa Klaus Fleming +vaiko joku muu ylimys, voittaako siinä suuressa kilvoittelussa Puolassa +oleva kuningas vaiko Ruotsissa oleva herttua. Meitä se ei liikuta, ja +iloitsemme siitä, että meidän ei sitä tarvitse ajatellakaan. Pysymme +siitä kaikesta visusti syrjässä. Minä koetan hoitaa uskollisesti ja +antaumuksella pientä seurakuntaani ja oppia sen sydämiin sulautumaan, +koetan säilyttää itsessäni sopusoinnun; jos siinä onnistun, +on elämäntyöni menestyksellä suoritettu ja elämäni tarkoitus +saavutettu -- -- --» + +Sydänmaanjärven hiljaisella törmällä tätä kirjettä yksinäisessä +kesäyössä piirtelevä mies nosti kumartuneen päänsä ahkion pohjalle +asettamastaan paperista, rupesi varovasti vuoleskelemaan tylsynyttä +hanhensulkaansa ja katsahti sitä tehdessään lahdelle, jonka pinnalla +nyt näkyi pieniä väreitä. Aamutuuli oli herännyt, -- kas, johan olikin +päivän kehä noussut metsäisen vaaran takaa ja se nyt kimallutti noita +tuhansia, lahdelta välkkyviä väreitä, jotka loivat eloa äsken +nukkuneeseen luontoon. Törmällä olivat petäjänrungot ruvenneet +vaskenkarvaisilta hohtamaan ja alavamman notkon vehmaassa lehtimetsässä +virittivät linnut aamuvirtensä. Sydänyö oli kulunut. Mikosta tuntui, +että hän sen nyt oli valvomalla huonosti viettänyt, hänen olisi pitänyt +nukkua niinkuin muut pakolaiset, noustakseen heidän kanssaan taas +aikaisin, päivän töihin... Mutta hän ei ollut nyt voinut olla +purkamatta täyttä sydäntään. + +Lehmä ammui pienessä aituuksessa, joka sille ja mullikalle eilen oli +siihen ruohoiselle vietteelle kiireellä kyhätty. Pirtin ovi liikahti +silloin; sieltä astui ulos Elisa, joka taipaleen varrella oli lehmän +hoitajana tottunut nukkumaan herkästi ja heräämään heti sen ensi kertaa +ammahtaessa. Tyttö tuli sieltä törmälle vielä unen pöpperössä, +punoittavin poskin ja katsoi suurin, kysyvin silmin Mikkoa, joka kelkan +pajulla istuen kirjoitteli ahkion pohjalla. Hän oli kuin hölmistynyt ja +virkahti hämmästyneenä: + +-- Oletko valvonut koko yön? Teetkö usein niin? + +-- En, pulmuseni, nukun tavallisesti niinkuin toiset, harvoinpa kosken +päivilläkään kirjoitusvehkeisiini. Nyt tuli poikkeus, ja sinä olet +siihen syypää. + +-- Minäkö? kysyi tyttö ihmetellen. + +-- Niin, minun täytyi paperille purkaa iloni ja onneni... + +-- Paperille ... ilosi... Minä jo säikähdin, että sinä usein öillä +kummittelet. + +-- Älä pelkää -- kohta lähden vuoteelleni. Mene jatkamaan untasi, +Elisa, elukoilla ei ole mitään hätää. + +Tyttö meni rauhoittuneena ja Mikko painautui taas paperinsa yli +päättämään kirjeensä. + +»Vaikka en tiedä, koska tämä kirjeeni voi täältä lähteä, kiirehdin sen +tällä kertaa lopettamaan. Olen sitä kirjoittanut taivasalla keskellä +yötä -- siitä jo käsität, kuinka kaukana olen pohjoisessa, -- ja minua +määräävä tahto, morsiameni moittiva silmäys, kieltää minua kauemmin +valvomasta. Alistun siihen nöyrästi ... mutta olen samalla tehnyt sen +havainnon, että minun -- ja meidän kaikkien -- on onnemme edellytyksenä +pyrittävä ja päästävä täyteen sopusointuun paitsi itsemme myöskin +ympäristömme kanssa. Koetan ottaa varteen senkin ja toivoakseni se +onkin helppoa. Tuvasta kuuluu erämaan nuijamiesten tukeva kuorsaus. Se +on minulle jo tuttua soittoa, joka pian on tuudittava minut +rauhalliseen sydänmaan uneen...» + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Erämaan nuijamiehet, by Santeri Ivalo + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43890 *** |